Sentinels relocatedHEADmain

1 files changed, 6473 insertions, 0 deletions

diff --git a/58891-0.txt b/58891-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..e4cbba9
--- /dev/null
+++ b/58891-0.txt
@@ -0,0 +1,6473 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58891 ***
+
+
+
+E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
+
+
+
+ISLANNIN KALASTAJAT.
+
+Kirj.
+
+PIERRE LOTI
+
+Suomentanut
+
+O. Relander
+
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1890.
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Viisi tavattoman harteikasta miestä istui, kyynäspäät pöydän nojassa,
+juoden, hämärässä kojun tapaisessa, joka haisi suolavedeltä ja mereltä.
+Kajuutta, joka oli liian matala mokomille kookkaille miehille, kapeni
+perältä ja näytti suuren kalalokin ontolta sisustalta; se heilui
+hiljalleen, hitaasti kun unessa, synnyttäen valittavan yksitoikkosen
+äänen.
+
+Ulkona mahtoi olla meri ja yö, sen varmempaan ei sitä tiennyt; ainoa
+aukko, joka oli katossa, oli suljettu puukannella, vanha kattolamppu
+yksin valaisi heiluen edestakasin.
+
+Uunissa paloi tuli; kastuneita vaatteita riippui kuivamassa, ne
+höyrysivät, höyry sekaantui savuun, joka tuprusi savupiipuista.
+
+Tanakka pöytä täytti melkein koko huoneen, mukautuen tarkasti sen
+muodon mukaan, parhaiksi oli tilaa jäljellä niin paljon, että mahtui
+tunkeutumaan sen ympäri, kun pyrki istumaan tammiseiniin kiinnitetyille
+kapeille kirstuille. Katto oli paksuista palkeista ja niin matalalla,
+että parhaiksi mahtui suorana istumaan; selän takana olivat makuusijat,
+jotka näyttivät paksuun puuhun koverretuilta, ne olivat ikäänkun
+hautakammion komeroita. Kaikki puu oli maalaamatonta ja karkeata,
+kosteuden ja suolan kovettamaa, kulunutta ja alituisesta käsien
+kosketuksesta sileäksi hankaantunutta.
+
+Miehet olivat juoneet haarikoistaan viiniä ja siiteriä, ja elämän ilo
+loistikin heidän suorista ja rehellisistä kasvoistaan. Tänään he jäivät
+istumaan pöydän ääreen ja keskustelivat bretagnen kielellä naisista ja
+naimisista.
+
+Perimmäisessä nurkassa, kunniapaikalla, oli pienellä hyllyllä
+fajanssinen neitsyt Marian kuva. Se oli vanhanpuoleinen, tuo
+merimiesten suojeluspyhimys, ja hyvin yksinkertaisesti se oli maalattu.
+Mutta fajanssi-ihmiset säilyvät paljoa kauvemmin kun oikeat ihmiset;
+ja sen punainen ja sininen puku näyttikin melkein uudelta puisessa
+hökkelissä, jossa kaikki muu oli harmaata ja savustunutta. Monta
+palavaa rukousta se lie saanut kuunnella vaaran hetkinä; sen jalkojen
+juureen oli naulattu kaksi vihkoa tekokukkasia ja yksi rukousnauha.
+
+Kaikki viisi miestä olivat samanlaisissa puvuissa, paksu, sininen
+villapusero peitti vartalon, puseron alareuna oli vyötäisten kohdalla
+työnnetty housujen sisäpuolelle; päähine oli öljytystä palttinasta
+tehty, kypärin muotoinen, sitä kutsutaan _suroîst'iksi_ (lounaseksi,
+lounastuulen mukaan, joka niillä seuduin tuo sadetta).
+
+He olivat eri ikäisiä. "Kapteeni" oli noin neljäkymmentä, kolme oli
+kahdenkymmenen viiden ja kolmenkymmenen välillä. Viides, jota he
+nimittivät Sylvestreksi eli Lurluksi, oli vain seitsemäntoista. Hän
+oli jo mies ruumiiltaan ja voimiltaan; musta parta, hienon hieno ja
+hyvin kihara, peitti posket; silmät vain olivat lapsen, ne olivat
+harmaansiniset, erittäin lempeät ja viattomat.
+
+He näyttivät oikein toden teolla nauttivan olostaan, istuessaan lähellä
+toisiaan ahtaassa, pimeässä majassaan.
+
+... Ulkona mahtoi olla yö ja meri, musta, aava, ääretön ala vettä.
+Vaskinen kello, joka oli seinään kiinnitetty, näytti yhtätoista --
+yhtätoista illalla epäilemättä; sade kuului räiskyvän puukattoa vastaan.
+
+Leikkiä laskien he keskustelivat keskenään naimiskaupoista, --
+sanomatta kuitenkaan mitään sopimatonta. Ei, he tuumailivat sopivia
+kauppoja niille, jotka vielä olivat naimattomia, taikka kertoivat
+hauskoja tapahtumia mailta, hääjuhlien ajoilta. Jonkunkerran tosin he
+nauruun purskahtaen tekivät hiukan liian selviä viittauksia rakkauden
+iloihin. Mutta rakkaus tämänlaatuisten ihmisten käsityksen mukaan on
+aina raitis ja sen raaimmissakin muodoissa on siinä aina jotain melkein
+puhdasta.
+
+Sillä välin alkoi Sylvestre ikävöidä, kun ei muuatta, jota kutsuttiin
+Jeaniksi (bretagnelaiset lausuvat sen nimen: Yann), vielä kuulunut.
+
+Ja missäkäs se sitten viipyi tuo Yann; yhäkö hän oli ylhäällä työssä?
+Miksi ei hän tullut alas, hänkin puolestaan ottamaan osaa juhlaan?
+
+-- Johan on kohta puoliyön aika, sanoi kapteeni.
+
+Ja nousten pystyyn hän päällään aukaisi puisen luukun, kutsuakseen
+siitä tuota Yannia. Outoa valoa tulvaili silloin ulkoa kajuuttaan.
+
+-- Yann! Yann!... Mies hoi!
+
+"Mies" vastasi ulkoa käreällä äänellä.
+
+Ja se kummallisen kalpea valo, jota oli tulvaillut hetken ajan auki
+olleen luukun kautta, oli aivan päivän valon kaltaista. -- "Jo on
+kohta keskiyö!" Kuitenkin se oli melkein kun auringon valoa, ikäänkun
+hämärtävää valoa, joka heijastui hyvin kaukaa kummallisista peileistä.
+
+Luukku suljettiin, oli taas yö, pieni kattolamppu alkoi taas levittää
+keltaista valoaan, ja suuriin saappaisiin puettu "mies" kuului astuvan
+alas puisia portaita myöten.
+
+Hän astui sisään, mutta hänen täytyi kumartua melkein kaksinkerroin,
+jotta hän näytti suurelta karhulta, sillä hän oli melkein jättiläisen
+kokoinen. Ensin hän irvisti ja nipisti nenän latvaansa kitkerän
+suolahajun vuoksi.
+
+Hän oli tavallista paljoa suunnattomampi mies, etenkin harteistaan,
+jotka olivat suorat kun raakapuu. Jos häntä katseli suoraan edestäpäin,
+niin hänen olkalihaksensa, jotka näkyivät sinisen mekon alta, näyttivät
+tavattomilta palleroilta. Hänellä oli suuret, ruskeat vilkkaat silmät,
+katse oli ylpeä ja taipumaton.
+
+Sylvestre kietoi kätensä Yannin kaulaan, veti häntä luokseen hellästi
+kun lapsi; hän oli kihloissa Yannin sisaren kanssa, ja kohteli häntä
+kun suurta veljeä. Toinen antoi hyväillä itseään, ikäänkun leikkisä
+jalopeura, hymyillen vastaukseksi, jolloin hänen valkoiset hampaansa
+näkyivät.
+
+Hänen hampaansa, joilla hänen suussaan oli ollut enemmän tilaa
+järjestyä kun muitten ihmisten, olivat hiukan harvassa ja näyttivät
+pieniltä. Hänen vaaleat viiksensä olivat aivan lyhyet, vaikk'ei
+niitä koskaan leikattu; ne olivat lujasti kierretyt kahteen pieneen
+säännölliseen sykkyrään hienopiirteisten huulien päälle: niitten kärjet
+röyheltyivät kummankin puolen, syvien suupielien kohdalla. Muu osa
+hänen partaansa oli ajettu pois, ja hänen punakoilla poskillaan vielä
+oli semmoinen terve sametin tapainen hienous, kun hedelmillä, joita ei
+kukaan vielä ole koskettanut.
+
+Lasit täytettiin uudestaan, kun Yann oli istuutunut; laivapoikaa
+huudettiin täyttämään ja sytyttämään piippuja. Sytyttäessään hänkin
+sai polttaa vähäsen. Se oli pieni tanakka poika, pullakkaposkinen,
+serkuntapainen kaikille näille merimiehille, jotka olivat enemmän tai
+vähemmän sukua keskenään; hänen työnsä oli kylläkin raskasta, mutta
+sen ohella oli hän kaiken laivaväen suosikki. Yann antoi hänelle juoda
+lasistaan ja sitten hänet lähetettiin makaamaan.
+
+Sitten taas jatkettiin keskustelua suuresta avioliittokysymyksestä.
+
+Ja sinä, Yann, Sylvestre kysyi, koska me sinun häitäsi vietämme?
+
+-- Etkö sinä häpeä, sanoi kapteeni, moinen mies kun sinä, olet jo
+seitsemän kolmatta vuotta, etkä vielä ole naimisissa. Mitähän tytöt
+ajattelevatkaan, kun sinut näkevät'?
+
+Hän vastasi kohotellen kauheita olkapäitään, tavalla, jolla hän osoitti
+suurestikin naisia halveksivansa.
+
+-- Häistäni minä itse huolen pidän, ne minä vietän yöksi tai tunniksi,
+miten sattuu.
+
+Yann oli äskettäin lopettanut viisivuotisen asevelvollisuutensa. Siellä
+hän oli, kanuunamiehenä sotalaivassa ollessaan, oppinut puhumaan
+ranskaa ja tekemään epäilyttäviä arveluita. -- Sitten hän alkoi kertoa
+viimeisestä seikkailustaan, jota näytti kestäneen viisitoista päivää.
+
+Se oli ollut Nantesissa, muutaman laulajattaren kanssa, Eräänä
+iltana, mereltä palatessaan, hän oli hiukan juovuksissa mennyt
+erääsen ravintolaan. Ovella oli nainen, joka möi mahdottoman suuria
+kukkasvihkoja kahdestakymmenestä markasta. Hän oli ostanut yhden,
+tuskin tietäen mitä sillä tekisi, heti sisään tultuaan oli hän sen
+nakannut täyttä vauhtia vasten kasvoja sille, joka lauloi näyttämöllä,
+-- puoleksi hurjana mieltymyksen osoitteena, puoleksi pilkatakseen
+mokomaa maalattua nukkea, joka hänestä päälliseksi oli aivan liian
+punanen. Nainen oli samalla antautunut, ja oli sitten lähes kokonaista
+kolme viikkoa jumaloinut Yannia.
+
+-- Vieläpä hän, minun poislähtiessäni, lahjoitti minulle tämän
+kultakellon.
+
+Ja näyttääkseen heille sitä, nakkasi hän sen pöydälle kun minkäkin
+leikkikalun.
+
+Kaiken tämän hän oli kertonut karkein sanoin ja omatekoisin kuvin.
+Mutta tämä sivistyneen elämän synnyttämä kevytmielisyys ei juuri
+tuntunut luonnolliselta näitten alkuperäisten ihmisten keskustassa,
+se ei sointunut yhteen meren äärettömän hiljaisuuden kanssa, jonka
+aavisti vallitsevan heidän ympärillään, sen keskiyön valon kanssa,
+joka ylhäältä oli sisään tunkeutunut, joka oli muistiin johdattanut
+napaseutujen kituvan kesän.
+
+Tämä Yannin puhetapa huolestutti ja hämmästyttikin Sylvestreä. Hän
+oli viaton lapsi, jota oli kasvattanut kunnioittamaan sakramentteja
+[avioliittoa pitävät katolilaiset myöskin sakramenttina. Suom. muist.]
+hänen vanha mummonsa, kalastajan leski Ploubazlanekin kylästä. Aivan
+pienenä hän oli mummonsa kanssa joka päivä käynyt äitinsä haudalla
+polvillaan rukousnauhaansa lukemassa. Hautuumaalta, joka oli meren
+rannalla, näki kauvaksi Kanaalin harmaata vettä, jonne hänen isänsä
+muinoin oli hukkunut haaksirikkoon. -- Koska he, mummo ja hän, olivat
+köyhiä, oli hänen hyvin aikaiseen täytynyt ruveta kalastamaan, ja
+hän oli siten viettänyt jo lapsuutensa merellä. Joka ilta hän vielä
+luki rukouksensa, ja hänen silmissään oli säilynyt uskonnollinen
+vilpittömyys. Hänkin oli kaunis ja Yannin jälkeen oli hän vartaloltaan
+komein laivamiehistä. Hänen lempeä äänensä ja lapsellinen puhetapansa
+oli hiukan ristiriidassa hänen korkean vartalonsa ja mustan partansa
+kanssa. Koska hän oli kasvanut hyvin nopeasti, niin hän melkein näytti
+ihmettelevän sitä, kun oli niin äkkiä tullut harteikkaaksi ja suureksi.
+Hän aikoi kohta mennä naimisiin Yannin sisaren kanssa, mutta hän ei
+koskaan ollut vastannut minkään muun tytön helliin katseisiin.
+
+Laivassa oli kaikkiaan ainoastaan kolme makuusijaa, -- aina yksi
+kahta varten, ja he makasivat vuorotellen, järjestyksessä, jakaen yön
+keskenään.
+
+Kun he olivat päättäneet juhlansa, -- jota he viettivät
+suojeluspyhimyksenä, Neitsyt Marian taivaasen astumisen muistoksi, --
+oli jo vähän yli puoliyön. Kolme heistä ryömi makaamaan pieniin mustiin
+vuodeonkaloihinsa, jotka olivat hautaholvien kaltaisia, ja toiset
+kolme nousivat laivan kannelle keskeytynyttä suurta kalastustyötään
+jatkamaan: ne olivat Yann, Sylvestre ja muuan Guillaume niminen, heidän
+kotipuoleltaan.
+
+Ulkona oli päivä, ikuinen päivä.
+
+Mutta se oli kalpeata valoa, kalpeata, jommoista ei missään ole
+muualla; se verhosi esineet ikäänkun sammuneen auringon heijastuksilla.
+Suorastaan heidän ympärillään alkoi ääretön ulappa, joka oli aivan
+väritön, ja heidän laivansa lankkujen ulkopuolella näytti kaikki,
+läpikuultavalta, käsittämättömältä, olemattomalta.
+
+Silmä tuskin saattoi käsittää, mikä oli merta, aluksi se näytti
+jonkunlaiselta väräjävältä peililtä, jolla ei ollut mitään kuvaa
+heijastettavana; etempänä se näytti muuttuvan sumuaavikoksi, -- ja
+sitten ei ollut enää mitään, ei ollut taivaanrantaa eikä rajoja.
+
+Ilman raitis kosteus oli läpitunkevampaa kun täydellinen kylmyys, ja
+hengittäissä tuntui pian suolanmaku suussa. Oli aivan tyyni, eikä enää
+satanut; ylhäällä muodottomat ja värittömät pilvet näyttivät sisältävän
+kätkettyä valoa, jota ei saattanut käsittää; saattoi nähdä selvästi,
+vaikka samalla tunsi olevan yön, ja esineiden oudolla kalpeudella ei
+ollut mitään semmoista väriä, jolle olisi nimen löytänyt. Nämä kolme
+miestä, jotka olivat siinä, olivat lapsuudestaan saakka eläneet tällä
+kylmällä merellä, keskellä sen kummia näkyjä, jotka ovat epäselviä kun
+aaveet. He olivat tottuneet näkemään tämän vaihettelevan äärettömyyden
+outoa leikkiä ahtaan lankkuasuntonsa ympärillä, ja heidän silmänsä
+olivat siihen yhtä tottuneet, kun meren suurten lintujen.
+
+Laiva kellui hitaasti paikallaan, aina jatkaen samaa valitustaan, ja
+se oli yksitoikkonen kun bretagnelainen laulu, jota nukkunut ihminen
+unissaan tavottelee. Yann ja Sylvestre olivat nopeasti laittaneet
+kuntoon koukkunsa ja siimansa, sillä välin kun kolmas mies aukaisi
+suolanelikon ja teroittaen suurta puukkoaan istuutui heidän taakseen
+odottamaan.
+
+Ei hänen kauvan tarvinnut odottaa. Tuskin he olivat heittäneet siimansa
+kylmään ja tyyneen veteen, niin jo vetivät ylös suuria kaloja,
+kiiltäviä, teräksen harmaita.
+
+Ja yhä lakkaamatta turskia tarttui koukkuun: nopeasti ja pysähtymättä
+tätä äänetöntä kalastusta harjotettiin. Kolmas mies puhkasi vatsan
+suurella puukollaan, halkaisi, suolasi, luki, ja suolakalaa, josta
+heidän palattuaan piti saada suuret rahat, kokoontui suuriin kasoihin
+heidän taakseen, tuoretta, vielä märkää kalaa.
+
+Tunnit kuluivat yksitoikkosesti, ja suuressa avaruudessa muuttui valo
+hitaasti; nyt se jo näytti todellisemmalta. Mikä oli ollut vaaleata
+hämärää, jonkunlaista pohjolan kesän iltaa, muuttui nyt, ilman mitään
+välillä olevaa yötä, aamuruskon tapaiseksi, jota kaikki meren peilit
+heijastivat välkkyvinä ruusunpunaisina säteinä...
+
+-- Todellakin, Yann, sinun täytyisi mennä naimisiin, sanoi äkkiä
+Sylvestre, katsoen veteen, mutta täyttä totta tällä kertaa. Hän näytti
+siltä, kun hän hyvin tuntisi jonkun Bretagnessa, jonka hänen suuren
+veljensä ruskeat silmät olivat vallanneet, mutta hän näytti arastelevan
+kosketellessaan tätä tärkeätä seikkaa.
+
+-- Minunko!... Kyllä, kerran minä vielä vietän häitäni -- ja hän
+nauroi, tuo Yann, aina yhtä halveksivasti, -- mutta en kenenkään meidän
+puolen tytön kanssa; ei, minä vietän häitä meren kanssa, ja minä kutsun
+teidät kaikki tanssiaisiin, jotka minä silloin pidän...
+
+He jatkoivat kalastustaan, sillä ei saanut tuhlata aikaansa
+puhelemiseen: he olivat keskellä ääretöntä kalaparvea, liikkuvaa
+särkkää, jota oli kulkenut heidän sivutseen yhtä mittaa kaksi päivää.
+
+He olivat kaikki valvoneet edellisen yön ja vedelleet
+kolmessakymmenessä tunnissa päälle tuhannen suuren turskan;
+sentähden heidän voimakkaat kätensä olivatkin uupuneet ja he olivat
+torkkuneet. Mutta heidän ruumiinsa valvoivat ja jatkoivat itsestään
+kalastamisliikkeitä, sillä välin kun heidän sielunsa, ajoittain,
+vaipui täyteen uneen. Mutta se meri-ilma, jota he hengittivät, oli
+puhdasta kun maailman ensimäisen päivän, ja niin virkistävää, että
+he väsymyksestään huolimatta tunsivat rintansa paisuvan ja poskensa
+punottavan.
+
+Aamuvalo, todellinen valo, oli viimeinkin koittanut; niinkun luomisen
+päivänä se "oli eronnut pimeydestä", joka näytti taivaan rannalle
+kokoontuneen ja viipyvän siinä suurissa joukoissa. Kun tuli näin
+valoisa, huomasi kyllä, että oli ollut yö, -- että edellinen valo oli
+ollut epäselvää ja outoa kun uni.
+
+Paksuun pilveen peittyneellä taivaalla oli siellä täällä halkeamia,
+niinkun aukkoja temppeliholveissa, joiden kautta tunkeutui suuria,
+punertavan hopeisia valosäteitä.
+
+Alemmat pilvet muodostivat paksun varjovyöhykkeen pitkin taivaanrantaa,
+tehden kaukaisemman epäselväksi ja hämäräksi. Ne saattoivat
+kuvittelemaan suljettua tilaa, rajaa; ne olivat kun esiriput, vedetyt
+äärettömyyden eteen, ikäänkun verhoja, jotka olivat levitetyt
+peittämään liian suurenmoisia salaisuuksia, jotka olisivat voineet
+hämmentää ihmisen mielikuvituksen. Tänä aamuna maailma, Yannia ja
+Sylvestreä kannattavan lankkukyhäyksen ympärillä, näytti kokonaan
+mietteisiinsä vaipuneelta; se oli muuttunut temppeliksi, ja sädekimput,
+jotka tunkeutuivat temppelin holvien kautta, pitenivät kuvastuessaan
+liikkumattomaan veteen, niinkun marmorilattiaan. Ja sitten alkoi
+vähitellen kaukana näkyä toinen kummitus, jonkunlainen ruusunpunainen
+korkealla leijuva kaistale, se oli synkän Islannin äärimmäinen
+kallioniemi...
+
+Yannin häät meren kanssa!... Sylvestre sitä yhä ajatteli, jatkaen
+kalastustaan, mutta ei uskaltanut siitä puhua. Hän oli käynyt
+surulliseksi kuullessaan suuren veljensä noin ivaavan avioliiton
+sakramenttia; ja erittäinkin se oli häntä pelottanut, sillä hän oli
+taikauskonen.
+
+Hän oli jo kauvan ajatellut näitä Yannin häitä. Hän oli uneksinut,
+että hän ne viettäisi Gaud Mévelin kanssa, -- joka oli Paimpolilainen
+kaunotar, -- ja että vielä ilokseen saisi olla näissä juhlissa,
+ennenkun hänen täytyy lähteä sotapalvelukseen, viisivuotiseen
+maanpakolaisuuteen, josta ei varmaan voinut tietää palaavansa, ja jonka
+välttämätön lähestyminen alkoi painaa hänen sydäntään...
+
+Kello oli neljä aamulla. Toiset, jotka olivat jääneet alas makaamaan,
+tulivat kaikki kolme päästämään heitä, Vielä vähän unisina, ahmien
+täysin keuhkoin kylmää, raitista ilmaa he kiipesivät ylös ja alkoivat
+vetää suuria saappaita jalkoihinsa. Aluksi he ummistivat silmänsä,
+sillä kalpea heijastuva valo häikäisi.
+
+Sitten Yann ja Sylvestre nopeasti söivät ensimäiseksi murkinakseen
+laivakorppuja; muserrettuaan ne puukurikoilla, he alkoivat niitä
+pureksia raksuttaa, nauraen huomatessaan ne koviksi. He olivat tulleet
+aivan iloisiksi ajatellessaan pääsevänsä makaamaan lämpimiin vuoteisin,
+ja käsivarret toistensa vyötäisillä he menivät laivan luukulle,
+heilutellen ruumiitaan vanhan laulun tahdin mukaan.
+
+Ennenkun menivät luukusta alas, pysähtyivät he leikittelemään Turkin,
+laivakoiran kanssa. Se oli newfoundlandilainen penikka, ja sillä oli
+mahdottoman suuret, kömpelöt käpälät. He ärsyttelivät sitä käsillään,
+se tavotteli kun susi ja lopulta oikein puri heitä. Silloin Yann, vihan
+välähdys silmissä, lykkäsi koiraa liian kovasti, jotta se kaatui ja
+alkoi ulista.
+
+Hänellä oli hyvä sydän, Yannilla, mutta hänen luontonsa oli jäänyt
+hiukan raa'aksi, ja kun hänen ruumiillinen puolensa pääsi voitolle,
+ei useinkaan ollut pitkälti hänen lempeästä hyväilystään jöröön
+loukkaukseen.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Heidän laivansa nimi oli "Maria", kapteenin Guermeur. Joka vuosi hän
+teki suuren vaarallisen kalastusretken näihin kylmiin tienoihin, jossa
+kesällä enää ei ole öitä.
+
+Se oli jo vanha, niinkun fajanssinen Neitsyt, sen suojeluspyhimys. Sen
+paksut sivut, tammikylkiluineen, olivat hankaantuneita ja kuluneita,
+vettyneitä ja suolan syömiä, mutta vielä eheitä ja lujia ja levittivät
+raikasta tervan hajua. Asemillaan ollessa se näytti raskaalta ja
+kömpelöltä, mutta kun länsituulen tuimat vihurit vinkuivat, kävi se
+taas keveäksi ja nopeaksi, niinkun lokit, jotka tuuli vireiksi saattaa.
+Silloin sillä oli oma tapansa hypellä aalloilla keveämmin kun monet
+uudet, jotka olivat rakennetut uudenaikaisten kuosien mukaan.
+
+Laivaväki, kuusi miestä ja laivapoika, olivat "islantilaisia",
+miehuullista merimiessukua, jota asuu etenkin Paimpolin ja Fréguierin
+tienoilla, ja jotka isästä poikaan ovat antautuneet tähän kalastukseen.
+
+He tuskin koskaan olivat nähneet kesää Ranskassa, Aina talven lopulla
+he Paimpolin satamassa muiden kalastajain kanssa vastaan ottivat
+jäähyväissiunauksen. Täksi juhlapäiväksi alttari, aina samanlainen,
+pystytettiin rantaan; se tavotteli kallioluolaa, ja keskellä ankkuria,
+airoja ja köysiä kopeili, lempeänä ja osaaottamattomana, pyhä
+Neitsyt, merimiesten suojeluspyhimys; se oli heidän tähtensä lähtenyt
+kirkostaan katselemaan sukupolvea toisensa perästä samoilla elottomilla
+silmillään: sekä onnellisia, joille vuosi oli oleva etuisa, että
+onnettomia, jotka eivät enää palanneet.
+
+Pyhää ehtoollissakramenttia, jota seurasi hidas saatto vaimoja ja
+äitijä, morsiamia ja sisaria, kannettiin pitkin satamaa, jossa kaikki
+islantilaislaivat juhlapukuun koristettuina tervehtivät sitä lipulla,
+kun sitä ohitse vietiin. Pappi pysähtyi kunkin kohdalle, luki sanat ja
+teki siunaavan käden liikkeen.
+
+Sitten he lähtivät kaikki, koko laivasto, ja koko paikkakuntaan
+tuskin jäi ainoatakaan miestä, sulhasta tai poikaa. Poistuessaan
+kaikki miehistöt lauloivat yhdessä voimakkailla, värähtävillä äänillä
+ylistysvirsiä Marian, Meren Tähden kunniaksi.
+
+Ja joka vuosi pidettiin lähtiessä samat juhlamenot, samat jäähyväiset
+jätettiin.
+
+Sitten alkoi taas merielämä, erillään muista, kolmen tai neljän jörön
+kumppanin seurassa, lelluvilla lankuilla, pohjoisen meren kylmillä
+vesillä.
+
+Tähän saakka he olivat palanneet; -- Pyhä Neitsyt Meren Tähti oli
+suojellut laivaa, joka oli hänen kaimansa.
+
+Elokuun lopussa tavallisesti palattiin. Mutta "Maria", noudatti samaa
+tapaa, kun useat muutkin islantilaiset, se poikkesi vain Paimpoliin,
+jatkaakseen matkaansa Gascognen lahteen, jossa kalat hyvin menivät
+kaupaksi, ja sieltä hiekkasaarille, jossa oli suolalammikoita, ostamaan
+suoloja seuraavan vuoden tarpeiksi.
+
+Näissä eteläranskan satamissa, joissa aurinko vielä oli lämmin,
+viettivät voimakkaat kalastajat muutamia päiviä, himoiten nautintoja,
+kiihtyneinä kesän viimejäännöksistä, lämpimästä ilmasta -- maasta ja
+naisista.
+
+Ja sitten syksyn ensi sumujen tullessa he palasivat kotilieden ääreen
+Paimpoliin tai Gaëlon tienoille, sen hajanaisiin mökkeihin, jonkun
+aikaa nauttiakseen perhe-elämää ja rakkautta, viettääkseen häitä ja
+ristiäisiä. Melkein aina tapasi pieniä vastasyntyneitä, edellisen
+talven tuottamia, jotka odottivat kummia päästäkseen kasteelle: --
+tarvitaan paljon lapsia näihin kalastajasukuihin, joita Islanti ahmii.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Paimpolissa, ihanana sunnuntai-iltana, sinä vuonna, kesäkuussa, oli
+kaksi naista täydessä kirjeenkirjoitushommassa.
+
+Se tapahtui suuren ikkunan kohdalla, joka oli auki; ikkunalaudalla,
+joka oli vanhaa järeää graniittia, oli rivi kukkasastioita.
+
+Pöydän yli kumartuneina molemmat näyttivät nuorilta; toisella oli
+erittäin suuri päähine, vanhaa kuosia, toisella taas aivan pieni,
+uusinta muotia, jota Paimpolin naiset viime vuosina olivat ruvenneet
+käyttämään: -- kaksi rakastunutta luultavasti, jotka yhdessä kyhäävät
+hellän kirjeen jollekin kauniille islantilaiselle.
+
+Se joka saneli -- suuri-päähineinen -- katsoi kattoon, selvitellen
+ajatuksiaan. Mutta kas! hän olikin vanha, kovin vanha; ainoastaan
+takaa katsoen, kun näki hänet ruskeaan huiviinsa puettuna, luuli
+häntä nuoreksi. Hyvin vanha hän oli, herttainen mummo, vähintäin
+seitsemänkymmentä vuotinen. Mutta vielä hän oli kaunis ja posket olivat
+vielä punakat, niinkun muutamilla vanhuksilla on. Hänen päähineensä,
+joka oli aivan matala otsan ja päälaen kohdalta, oli muodostettu
+kahdesta tai kolmesta leveästä musliinihaarukasta, jotka näyttivät
+olevan sisätysten ja riippuivat alas niskaan. Hänen arvokkaille
+kasvoilleen sopi hyvin tämä valkoinen kehys ja nämä poimut, jotka
+melkein hartautta herättivät. Hänen lempeissä silmissään asusti arvokas
+hyvyys. Hänellä ei ollut hampaita, ei enää ainoatakaan, ja kun hän
+nauroi, näkyivät hänen pyöreät ikenensä, joten hän näytti melkein
+lapsekkaalta. Hänen leuvastaan huolimatta, joka oli käynyt puukengän
+kärjen kaltaiseksi, kuten hänellä oli tapana sanoa, eivät hänen
+kasvojensa piirteet olleet kovinkaan ajan raiskaamia; vieläkin saattoi
+nähdä, että ne olivat olleet säännöllisiä ja puhtaita, niinkun kirkon
+pyhimysten.
+
+Hän katseli ikkunasta ulos, tuumien mitä hän vielä voisi kertoa
+pojanpoikaansa huvittaakseen.
+
+Muuten ei todellakaan koko Paimpolin paikkakunnassa ollut toista
+vanhusta, joka olisi paremmin osannut sanoa hullutuksia milloin
+kestäkin, tai vaikka tyhjästä. Tässä kirjeessä oli jo kaksi tai kolme
+verratonta juttua, -- mutta ei niissä mitään häjyä ollut, sillä ei
+hänen sydämmessään ollut ilkeyttä.
+
+Kun toinen näki, ettei mitään uutta herunut, alkoi hän huolellisesti
+kirjoittaa osotetta:
+
+_Herra Sylvestre Moanille, Maria-laivalla, kapteeni Guermeur, --
+Islannin meressä, Reykjavikin kautta_.
+
+Sitten hänkin nosti päätään kysyen:
+
+-- Joko se on valmis, Moan muori?
+
+Tämä oli todellakin nuori, viehättävä impi, noin kaksikymmenvuotinen.
+Vaaleaverinen, -- jommoisia tässä puolen Bretagnea on harvassa,
+jossa useimmat ovat mustaverisiä, -- aivan vaaleaverinen hän
+oli, pellavanharmaat silmät ja melkein mustat silmäripset. Hänen
+kulmakarvoissaan, jotka olivat yhtä vaaleat kun hänen luvuksensa, oli
+keskellä punertavampi, tummempi juova, joka saattoi hänet näyttämään
+voimakkaalta ja lujatahtoiselta. Hänen kasvonsa olivat hiukan leveät,
+mutta jalot, nenä oli ehdottoman suorana otsalinjan jatkona niinkun
+kreikkalaisissa kasvoissa. Alahuulen alla oli syvä kuoppa, joka lisäsi
+sen suloutta; -- ja joskus, kun hän tarkemmin mietti jotain, puri hän
+huultaan valkeilla hampaillaan, jolloin ihon alle levisi hieno puna.
+Koko tässä nuorteassa olennossa oli jotakin ylpeätä ja samalla vakavaa,
+jonka ominaisuuden hän oli perinyt esi-isiltään, karaistuilta Islannin
+kalastajilta. Silmät ilmaisivat samalla itsepintaisuutta ja lempeyttä.
+
+Hänen päähineensä oli näkinkengän muotoinen, ulottui alas otsalle, ja
+melkein ympäröi sitä niinkun mikä kääre, sitten se kohosi ylöspäin
+molemmin puolin, jättäen peittämättä paksut letit, jotka olivat
+näkinkengän tavoin kierretyt kokoon korvien yläpuolella, Tämä tukkien
+pitotapa oli ammoisilta ajoilta säilynyt ja vieläkin tekee Paimpolin
+naiset oudon näköisiksi.
+
+Helposti huomasi, että hän oli saanut erilaisen kasvatuksen kun vanhus,
+jota hän mummoksi puhutteli, mutta joka oikeastaan oli vaan kaukainen
+sukulainen, joka oli saanut paljon kovaa kokea.
+
+Hän oli herra Mévelin tytär. Mével oli entinen islantilainen, hän
+oli ollut puoleksi merirosvo, ja oli merellä rikastunut rohkeilla
+yrityksillään.
+
+Se kaunis huone, jossa kirjettä oli kirjoitettu, oli tytön huone: vuode
+oli uusi, kaupunkilaiskuosia, varustettu musliiniuutimilla, jotka
+olivat pitseillä reunustetut; paksujen seinäin säännötöntä graniittia
+verhosivat hilpeät tapetit. Katossa valkea rapninki peitti suunnattomia
+hirsiä, jotka ilmaisivat talon vanhuutta; -- se oli todellinen varakas
+porvaristalo, ja ikkunoista näki Paimpolin vanhalle harmaalle torille,
+jossa pidetään markkinoita ja jumalanpalveluksia.
+
+-- Joko se on valmis, Yvonne muori? Eikö teillä ole enää hänelle mitään
+sanottavaa?
+
+-- Ei, tyttöseni, pane vaan vielä, ole hyvä, terveisiä minulta Gaosin
+pojalle.
+
+Gaosin poika!... toisin sanoen Yann.
+
+Kaunis ylpeä tyttö punastui kovasti kirjoittaessaan sitä nimeä.
+
+Kun hän oli sen nopeasti kirjoittanut sivun alareunaan, hän nousi ylös,
+katsoen poispäin, ikäänkun torilla olisi ollut jotain hyvinkin hauskaa
+katseltavaa.
+
+Seisoaltaan hän näytti jotensakin suurelta; hänen pukunsa
+verhosi tiukasti, poimuja jättämättä, hänen vartaloaan, niinkun
+kaupunkilaisilla naisilla. Päähineestään huolimatta hän näytti hienolta
+neidiltä. Vaikka eivät hänen kätensä olleet niin surkastuneen pieniä,
+jota on ruvettu pitämään kauniina, olivat ne kuitenkin hienoja ja
+valkeita, kun niillä ei koskaan oltu tehty raskaampaa työtä.
+
+Tottahan se on, että alkujaan hänkin pikku Gaudina oli juoksennellut
+paljain jaloin pitkin rannikoita. Hänellä ei ollut enää äitiä, ja
+hän oli melkein kokonaan jätetty omaan huostaansa, niiksi pitkiksi
+kesäkausiksi, jolloin hänen isänsä oli kalastamassa Islannissa.
+Ja hilpeästä, punaposkisesta, kampaamattomasta, vallattomasta ja
+itsepäisestä tytöstä kasvoi Kanaalin raitisten tuulten virkistämänä
+suuri ja voimakas nainen. Niihin aikoihin köyhä Moan muori otti hänet
+kesiksi huostaansa, ja antoi Sylvestren hänelle vartioida, sillä välin
+kun hän itse kävi raskaassa päivätyössä paimpolilaisten luona.
+
+Ja pienen äidin tavoin hän jumaloi toista pienokaista, joka oli hänelle
+uskottu, vaikka hän ei ollut enemmän kun tuskin kahdeksantoista
+kuukautta vanhempi, ja joka oli yhtä tummaverinen kun hän oli vaalea,
+yhtä taipuvainen, kun hän oli vilkas ja oikullinen.
+
+Hän muisti näitä elämänsä alkuaikoja, sillä ei rikkaus eikä kaupungin
+elämä olleet häntä viehättäneet. Hänen mieleensä juontui, ikäänkun
+kaukaisen unen, hillitsemättömän vapauden, muisto, ikäänkun kaiku
+salaperäisestä, kummallisesta ajasta, jolloin hiekkarannikot olivat
+laajempia ja kalliot varmaankin paljon korkeampia...
+
+Kun hän vielä oli aivan nuori, noin viisi tai kuusi vuotta, oli
+hänen isänsä rikastunut, hän oli ruvennut ostamaan ja myömään koko
+laivanlastia. Ja isä otti hänet ensin mukaansa Saint-Brieukiin ja
+sitten Parisiin. -- Siten oli pikku Gaudista tullut suuri, totinen
+ja vakava "neiti Marguerite". Mutta hänen luonteessaan säilyi lapsen
+itsepintaisuutta, sillä vieläkin hän melkein oli jätetty omaan
+huostaansa, vaikka hänen vapautensa siellä oli ollut vähän toista
+lajia, kun Bretagnen hiekkarannikoilla. Minkä verran hän elämää tunsi,
+sen oli hän sattumalta saanut tietää, aivan valikoimatta; mutta
+synnynnäinen, luja arvokkaisuus oli häntä suojannut. Joskus hän tuntui
+kovin rohkealta, kun hän sanoi ihmisille peittelemättä vasten kasvoja
+asioita, jotka hämmästyttivät suoruutensa kautta. Eikä hän aina luonut
+alas kaunista, kirkasta katsettaan nuorten miesten edessä, mutta katse
+oli puhdas ja välinpitämätön, ettei voinut erehtyä: näki heti, että oli
+tekemisissä viisaan tytön kanssa, joka oli yhtä raitis sydämmeltään kun
+kasvoiltaan.
+
+Suurissa kaupungeissa hänen pukunsa oli muuttunut paljon enemmän kun
+hän itse. Vaikka hän piti vielä päähinettään, josta bretagnelaiset niin
+vastenmielisesti luopuvat, oli hän pian oppinut pukeutumaan toisella
+tavalla. Ja entisen pikku kalastajatytön väljään pukuun puettu vartalo,
+joka oli meren tuulessa kehittynyt kauniiksi ja täyteläiseksi, oli
+käynyt vyötäisistä solakaksi, pingotettuna kaupunkilaisneidin pitkään
+korsettiin.
+
+Joka vuosi hän kävi isänsä kanssa Bretagnessa, -- mutta ainoastaan
+kesällä, niinkun kylpyvieraat ainakin, löytäen siellä muutamaksi
+päiväksi lapsuuden muistonsa ja Gaud nimen (joksi bretagnen kielellä
+Margueriteä kutsutaan). Kenties oli hän silloin hiukan utelias näkemään
+noita islantilaisia, joista niin paljon puhuttiin, jotka eivät hänen
+käydessään koskaan olleet kotona, ja joista joka vuosi aina muutamia
+puuttui. Kaikkialla kuuli hän puhuttavan Islannista, joka hänestä
+tuntui kaukaiselta ahmivalta kuilulta -- ja jossa nyt oli se, jota hän
+rakasti...
+
+Sitten hän taas kerran oli muuttanut ainaiseksi kalastajien maahan,
+isänsä oikun kautta, joka oli tahtonut täällä päättää päivänsä ja
+varakkaan porvarin tavalla asua tämän, Paimpolin torin, varrella.
+
+Kun kirje oli uudestaan luettu ja kuoreensa suljettu, läksi köyhästi
+mutta siististi puettu vanhus kiittäen pois. Hän asui kaukana täältä,
+lähellä Ploubazlanekia, syrjäisessä rantakylässä, yhä vielä samassa
+mökissä, jossa hän oli syntynyt, ja jossa hän oli saanut poikansa ja
+poikansa pojat.
+
+Kulkiessaan kaupungin läpi hän vastasi monen tervehdykseen, sillä
+hän oli tämän tienoon vanhimpia, mahtavan ja arvossa pidetyn suvun
+viimeisiä jäseniä.
+
+Ihmeteltävän järjestyksen ja huolellisuuden kautta saattoi hän vieläkin
+näyttää melkein hyvin puetulta, vaikka hänen pukunsa oli moneen kertaan
+korjattu ja tuskin koossa pysyi. Yhä hän piti samaa paimpolilaista
+ruskeata huivia, joka oli hänen juhlapukuunsa kuuluva, ja jota pitkin
+jo kuusikymmentä vuotta sitten hänen suuren päähineensä musliininauhat
+riippuivat; omissa häissään oli hänellä ollut yllään tämä huivi, joka
+silloin oli ollut sininen, uudestaan se oli värjätty Pierre pojan
+häihin, sitten oli sitä käytetty sunnuntaisin ja vielä se oli jotenkin
+hyvässä kunnossa.
+
+Hän astui vieläkin aivan suorana, eikä niinkun vanhat tavallisesti;
+ja tosiaan, vaikka hänen leukansa olikin vähän liian terävä, näytti
+lempeäsilmäinen ja hienopiirteinen vanhus kauniilta.
+
+Häntä pidettiin suuressa arvossa, sen jo saattoi huomata siitä tavasta,
+millä häntä ihmiset tervehtivät.
+
+Paluumatkallaan muori kulki erään entisaikaisen ihailijansa ohi, se oli
+puuseppä ammatiltaan, kahdeksankymmentä vuotias, joka nykyjään aina
+istui ovensa edessä, sillä välin kun hänen nuoret poikansa höyläsivät
+verstaassa. -- Kerrottiin, ettei hän koskaan ollut voinut lakata
+suremasta, ettei Yvonne muori ollut huolinut häntä ensimäiseksi eikä
+toiseksi miehekseen, mutta aikaa myöten oli suru kääntynyt omituiseksi
+ärttyisyydeksi, joka oli puoleksi ystävällistä, puoleksi häjyä, ja hän
+muisti aina kysyä:
+
+-- No, hempukkaseni, koska minä saan tulla teidän luoksenne mittaa
+ottamaan?
+
+Muori kiitti ja sanoi, että hän ei vielä ollut päättänyt
+teettää itselleen sitä pukua. Ukko näet tarkotti hiukan tylyllä
+leikkipuheellaan kuusenlautaista pukua, joka on viimeinen tämän
+maailman puvuista...
+
+-- No, koska vaan itse tahdotte; mutta älkää ujostelko, hempukkaseni,
+tiedätte, että...
+
+Hän oli jo monet kerrat tällä tavalla laskenut muori Moanin kanssa
+leikkiä. Mutta tänään ei muoria oikein naurattanut, häntä niin väsytti,
+hän oli niin uupunut alituiseen taisteluun leipämurusta, -- ja hän
+ajatteli rakasta pojanpoikaansa, viimeistänsä, jonka Islannista
+palattuaan piti lähteä asevelvollisuuttaan palvelemaan. -- Viideksi
+vuodeksi!... Pojan kenties täytyy lähteä Kiinaan, sotaan. Ja jaksaisiko
+hän elää siksi, kun tämä sieltä palaisi. Tuska alkoi ahdistaa, sitä
+ajatellessa... Eipä todellakaan hän niin iloinen ollut, miltä hän
+näytti, mummo parka, ja hänen muotonsa muuttui kauheasti ikäänkun
+itkemään pyrkien.
+
+Se oli siis mahdollista, se oli totta, että häneltä kohta vietäisiin
+tämä viimeinenkin pojanpoika... Voi toki, kuolla ehkä aivan yksin,
+näkemättä enää häntä... Olipa yritetty (muutamat tuttavat herrat
+kaupungissa) saada hänet vapautetuksi milt'ei köyhän isoäidin ainoana
+tukena, isoäidin, joka kohta oli aivan työhön kykenemätön. Se ei ollut
+onnistunut, -- toisen tähden, Jean Moanin, karkulaisen tähden; se oli
+muuan Sylvestren vanhempi veli, josta perheessä ei koskaan puhuttu,
+mutta joka kuitenkin eli jossakin Amerikassa ja esti siten nuorempaa
+veljeään pääsemästä sotapalveluksesta. Ja päälle päätteeksi häneltä oli
+kielletty merisotamiehen lesken pieni eläke, häntä ei pidetty kyllin
+köyhänä.
+
+Kotiin tultuaan hän luki hitaasti rukouksia, kaikkien vainajainsa
+puolesta, poikiensa ja pojanpoikiensa. Sitten hän rukoili palavan
+hartaasti myös pienen Sylvestrensä puolesta, ja koetti nukkua, --
+ajatellen lautapukua, ja sydäntä ahdisti kauheasti, kun hän tunsi
+itsensä niin vanhaksi nyt, kun Sylvestren piti lähteä.
+
+Toinen, nuori tyttö, oli jäänyt istumaan ikkunan ääreen,
+katsellen, kuinka laskevan auringon keltaiset säteet heijastuivat
+graniittiseinistä ja kuinka mustat pääskyset ilmassa kääntelehtelivät.
+
+Paimpoli yhä näytti kovin autiolta sunnuntainakin; toukokuun pitkinä
+iltoina nuoret neitoset, joilla ei ollut ketään ihastelijaa, kävelivät
+kaksittain tai kolmittain, haaveksien Islannissa olevia rakastajoitaan.
+
+"... Terveisiä minulta Gaosin pojalle..." Tämä lause oli suuresti
+saattanut hänet hämille kirjettä kirjoittaessa, eikä se nimi mielestä
+haihtunut.
+
+Hän vietti useasti iltansa tässä ikkunan ääressä, niinkun mikäkin
+neiti. Hänen isänsä ei oikein suvainnut, että hän kävi kävelemässä
+ikäistensä tyttöjen kanssa, joitten seura ennen olisi hänelle sopinut.
+Ja sitten, kun isä tullen kahvilasta piippuaan poltellen käveli edes
+takasin toisten kaltaistensa merimiesten kanssa, oli hänestä hauska
+nähdä ylhäällä graniittikehyksisessä ikkunassa kukkaruukkujen keskellä
+tyttärensä, tämän rikkaan talon asukkaana.
+
+Gaosin poika!... Vasten tahtoaan Gaud katseli merelle päin, vaikka ei
+sitä tähän näkynyt, mutta kumminkin tunsi sen olevan aivan lähellä,
+pienien katujen päässä, joita myöten venemiehet astuivat kotiinsa. Ja
+hänen ajatuksensa haipuivat ääretöntä merta miettimään, joka lumoaa ja
+anastaa, hänen ajatuksensa riensivät kauvaksi Pohjoisjäämerelle, jossa
+purjehti "Maria, kapteeni Guermeur".
+
+Se oli kummallinen mies, tuo Gaosin poika!... joka nyt vältteli häntä,
+hän oli vallan mahdoton, ensiksi lähestyttyään häntä samalla rohkeasti
+ja lempeästi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten, uneksiessaan, hän muisteli Bretagneen palaamistaan, joka oli
+tapahtunut viime vuonna.
+
+Muuanna joulukuun-aamuna, yön matkustettuaan, hänen isänsä ja hän
+saapuivat Guingampiin Parisista tulevalla junalla. Se oli sumuinen,
+harmahtava, hyvin kylmä, hämärä aamu. Silloin oli outo tunne hänet
+vallannut, hän ei tuntenut tätä pientä vanhaa kaupunkia, josta hän oli
+matkustanut vain läpi ja kesällä; tuntui siltä kun olisi hän vaipunut
+takasin ammosiin menneisiin aikoihin. Oli niin hiljaista, Parisiin
+nähden! Ihmisethän olivat toista maailmaa ja viettivät niin rauhallista
+elämää, kuljeksivat sumussa edestakasin, pikku asioitaan hommaten! Ja
+vanhat, synkästä graniitista tehdyt talot olivat mustia kosteudesta
+ja näyttivät hämärässä vielä mustemmilta; kaikki nämä Bretagnelle
+omituiset seikat, jotka häntä nyt viehättivät, kun hän rakasti Yannia
+-- olivat sinä aamuna hänestä näyttäneet kovin surullisilta ja
+kolkoilta. Varhaiset emännät jo aukaisivat oviaan ja ohitse kulkiessa
+vilkaisi hän vanhanaikasiin taloihin, joissa oli suuren suuret uunit,
+ja näki vanhusten, jotka juuri olivat nousseet ylös, rauhallisina
+istuskelevan omituiset päähineet päässään. Sitten kun päivä oli alkanut
+seletä, oli hän mennyt kirkkoon rukouksiaan lukemaan. Ja mahtava
+holvikirkko oli näyttänyt hänestä niin suurelta ja synkältä, -- se
+oli niin erilainen kun Parisin kirkot, sen pilarit olivat paksuja,
+juurelta vuosisatojen kuluttamia, ja siinä tuntui haudan, vanhuuden
+ja salpietarin haju. Eräässä syvennyksessä pylväitten takana paloi
+vahatuohus ja muuan nainen oli polvillaan sen edessä, epäilemättä
+rukoillen; tämän tulen heikko valo hälveni holvien aavaan tyhjyyteen...
+Aivan odottamatta oli hän löytänyt itsessään melkein unohtuneen
+tunteen muistoja, hän muisti ennen muinoin pienenä ollessaan aina
+tulleensa alakuloiseksi ja peljänneensä, kun häntä talviaamuna vietiin
+ensimäiseen messuun Paimpolin kirkkoon.
+
+Eikä hän kuitenkaan Parisia ikävöinyt, ei ollenkaan, vaikka siellä
+olikin paljon kaunista ja hauskaa. Alussa tuntui hänestä siellä melkein
+ahtaalta, hänellähän oli suonissaan merimiehen verta. Ainakin tunsi
+hän olevansa muukalainen ja outo; ja sitten parisilaisnaiset, jotka
+olivat niin kauhean kapeat vyötäisistä ja joilla oli luonnottoman
+pyöreät lanteet, jotka osasivat astua omituisella tavalla, hyppelehtiä
+kalanluisessa huotrassaan: Gaud oli ollut liian viisas yrittääkseen
+koskaan heitä matkia. Hänestä oli vastenmielistä kulkea Parisin
+kaduilla päähineesensä puettuna, jommoinen joka vuosi hänelle
+tilattiin paimpolilaiselta ompeliattarelta. Ihmiset kääntyivät kadulla
+katselemaan häntä, mutta ei hän arvannut, että he sen tekivät siksi,
+että hän oli niin kaunis.
+
+Olihan niitä parisilaisnaisia, joiden käytöksessä oli hienoutta, joka
+häntä viehätti, mutta hän tiesi, että ne olivat saavuttamattomissa,
+Ja toiset, alhaisemmat, jotka olisivat suostuneet hänen kanssaan
+tutustumaan, niistä hän halveksien pysyi erillään, sillä hän ei pitänyt
+heitä kyllin arvokkaina. Hän oli siis elänyt ystävittä, melkein muutta
+seuratta kuin isänsä, jolla oli paljon asioita ja joka usein oli
+poissa. Hän ei ikävöinyt tätä maanpakolaisen tyhjää elämää.
+
+Mutta oli miten oli, tulopäivänään oli häntä tuskallisesti
+hämmästyttänyt Bretagnen kolkkous, kun hän sen taas näki keskellä
+talvea. Ja se ajatus, että hänen vielä täytyi matkustaa neljä tai viisi
+tuntia vaunuilla, tunkeutua vielä syvemmälle tähän synkkään maahan
+päästäkseen Paimpoliin, painoi kun painajainen häntä.
+
+Koko iltapuolen sitä hämärää päivää he olivatkin matkustaneet, hänen
+isänsä ja hän, vanhoissa, pienissä, ränstyneissä vaunuissa, joihin
+kaikki tuulet pääsivät puhaltamaan. Yön tullessa he olivat kulkeneet
+synkkien kylien läpi, aaveentapaisten puitten alatse, joista hikoili
+sumua pieninä pisaroina. Kohta sen jälkeen oli heidän täytynyt sytyttää
+lyhdyt ja sen jälkeen eivät he voineet mitään nähdä, muuta kun kaksi
+viheriän bengalintulen kaltaista valojuovaa, jotka näyttivät juoksevan
+eteenpäin kahden puolen tietä hevosten edessä: se oli molempien
+lyhtyjen luoma valo päättymättömille pensasaidoille. Mistä tuli näin
+äkkiä tämä vihanta viheriä joulukuussa?... Ensiksi kumartui hän
+hämmästyneenä ulos paremmin nähdäkseen, sitten luuli hän ne tuntevansa
+ja muistavansa, ne olivat ajonc-pensasta, ikuista ajonc-pensasta, jota
+kasvaa joka polulla ja kalliolla, ja joka ei koskaan kellastu Paimpolin
+tienoilla. Samalla alkoi lauhkea tuuli puhaltaa, jonka hän myöskin
+luuli tuntevansa, se tuoksui mereltä...
+
+Lopulta matkaa hän oli aivan valveilla ja häntä huvitti ajatus, joka
+hänelle äkkiä oli mieleen juolahtanut:
+
+-- Todellakin, koska nyt on talvi, niin minä kerrankin saan nähdä
+pulskia Islannin kalastajia.
+
+Joulukuussa he mahtoivat olla kotona, kaikki jo olivat palanneet,
+veljet, sulhaset, rakastajat, serkut, joista hänen ystävättärensä,
+suuret ja pienet, olivat niin paljon puhuneet, illalla kävelemässä
+oltaissa, joka kerran kun hän kesällä oli täällä käynyt. Ja tämä ajatus
+häntä piti vireillä, sillä välin kun jalat kangistuivat, liikkumatta
+vaunuissa istumisesta.
+
+Hän olikin saanut nähdä heitä... ja nyt oli eräs heistä vallannut hänen
+sydämmensä...
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Ensi kerran hän näki Yannia tulopäivänsä seuraavana päivänä,
+islantilaisten rukouspäivänä, joka on 8:s päivä joulukuuta, ja
+pyhitetty neitsyt Marialle, kalastajien suojeluspyhimykselle, --
+kohta juhlakulun jälkeen, kun synkillä kaduilla vielä liehui valkeita
+lippuja, jotka olivat koristetut muratilla ja rautatammen oksilla,
+talven lehdillä ja kukilla.
+
+Ilo oli vähän karkeata ja raakaa tässä kiitosjuhlassa, jota pidettiin
+synkän taivaan alla. Iloa hilpeydettä, huolettomuutta ja uhkaa,
+ruumiillista voimaa ja alkoholia; ja aina painava kuolon uhka, joka nyt
+oli selvempi kun koskaan.
+
+Paimpolissa oli melua, kellot soivat ja papit lauloivat. Kapakoista
+kuului yksitoikkosia ja yksinkertaisia lauluja, vanhoja arkkiveisuja,
+merimiesten illankuluja; vanhoja valituslauluja, meren tuomia, tai
+mistä lienevätkin tulleita, aikojen hämärästä yöstä. Merimiesjoukkoja
+kulki käsitysten pitkin katuja, hoiperrellen osaksi siksi, että olivat
+tottuneet heiluen astumaan, osaksi alkavasta päihtymyksestä; naisiin
+he loivat hehkuvia silmäyksiä pitkällisen erilläänolon jälkeen.
+Tyttöjä joukottain, valkeat nunnamaiset päähineet päässä, kauniit
+rinnat pingotettuina ja kauneissa silmissä koko kesän ikävät. Vanhoja
+graniittitaloja, jotka suojasivat näitä meluavia ihmisiä, ja vanhoja
+kattoja, jotka saattoivat kertoa vuosisatoja kestäneistä taisteluistaan
+länsituulta, sumua ja sateita vastaan, kaikkia meren tuomia vastaan,
+kertoa lämpimiä tarinoita heidän suojassaan tapahtuneista vanhoista
+seikkailuista, rohkeudesta ja rakkaudesta.
+
+Ja kaiken tämän yli vallitsi entisiä aikoja muistuttava uskonnollinen
+tunne ja kunnioitus isiltä perittyä jumalanpalvelusta, suojelevia
+sakramenttia ja puhdasta ja saastuttamatonta Neitsyttä kohtaan.
+Kapakkojen vieressä oli kirkko, jonka portaille oli kukkia levitetty,
+synkät ovet seljällään; siellä tuoksui pyhäsavu, vahatuohukset
+tuikkivat hämärässä ja joka paikkaan pitkin pyhiä holvia olivat
+merimiehet naulanneet lupaamiaan lahjoja. Rakastuneitten tyttöjen
+vieressä kadonneitten merimiesten morsiamia, hukkuneitten leskiä,
+tullen kuolleitten kappelista, surupukuihin ja sileisiin päähineisiin
+puettuina, silmät maahan luotuina, äänettöminä kulkien meluavien
+joukkojen läpi, synkän varotuksen tavoin. Ja aivan läheltä kuului
+ikuinen meri, näiden voimakkaiden ihmisten suuri imettäjä ja suuri
+hävittäjä, riehuen sekin ja meluten, ottaen puolestaan sekin juhlaan
+osaa...
+
+Kaikki nämä moninaiset seikat tekivät Gaudiin oudon vaikutuksen. Hän
+oli kiihtynyt ja hymyili, mutta tunsi kumminkin sydäntään ahdistavan,
+ajatellessaan, että tämä tienoo oli ainaiseksi tuleva hänen kodikseen.
+Torilla, jossa oli köydellätanssijoita ja kaikenlaisia peliä, hän
+käveli edestakasin ystäväinsä kanssa, jotka nimittelivät hänelle
+Paimpolin ja Ploubazlanekin nuoria miehiä. Huvilaulajien eteen oli
+näitä "islantilaisia" pysähtynyt useita, selin heihin seisoen. Muuan
+heistä herätti ensinnä hänen huomiotaan ylen kookkaalla vartalollaan
+ja melkein liian leveillä hartioillaan ja hän puhkesi sanomaan vähän
+ivallisesti:
+
+-- Tuollapa pituutta on!
+
+Jolla lauseellaan hän tarkotti jotensakin seuraavaa:
+
+-- Joka tuon naipi, saapi aika jättiläisen taloonsa.
+
+Mies kääntyi äkkiä, ikäänkun olisi sen kuullut, katseli häntä nopeasti
+kiireestä kantapäihin ja näytti kysyvän:
+
+-- Kukahan tuo paimpolilaiseen päähineesen puettu on, joka näyttää niin
+komealta ja jota minä en ole ennen nähnyt.
+
+Sitten oli hän nopeasti luonut kohteliaisuudesta katseensa maahan ja
+näytti kokonaan kiintyneen laulajia kuuntelemaan, eikä enää näyttänyt
+päästään muuta kun mustaa tukkaansa, joka oli pitkää ja takaa,
+niskasta, kiharaa.
+
+Vaikka Gaud ennen ujostelematta oli kysynyt useitten muitten nimiä,
+ei hän uskaltanut kysyä tämän. Kauniit kasvot, jotka hän parhaiksi
+oli nähnyt, ylpeä, taipumaton katse, ruskeat hiukan kellahtavat
+silmäripset, jotka keveästi varjostivat sinertäviä silmiä, kaikki tämä
+vaikutti häneen ja myös saattoi hänet hämille.
+
+Hän se olikin tuo "Gaosin poika", josta hän oli kuullut puhuttavan
+Moanien luona ja mainittavan Sylvestren paraaksi ystäväksi. Saman
+rukouspäivän iltana Sylvestre ja sama mies olivat käsitysten kävellen
+tulleet hänen isälleen ja hänelle vastaan ja olivat pysähtyneet
+tervehtimään...
+
+... Pikku Sylvestrestä oli hänelle heti tullut veljen tapainen. Koska
+olivat serkkuja, olivat he tottuneet sinuttelemaan toisiaan; -- alussa
+oli Gaudia tosin vähän arveluttanut nähdessään seitsentoista vuotisen
+suuren pojan, jolla jo oli musta parta, mutta kun hänen lapselliset
+silmänsä olivat yhtä lempeitä kun ennenkin, oli hän pian taas
+tutustunut häneen niin hyvin, kun ei hän koskaan olisi ollut hänestä
+erillään. Kun Sylvestre kävi Paimpolissa, käski Gaud häntä syömään
+päivällistä kerallaan, ja Sylvestre söi vahvasti, sillä kotona ei
+hänellä ollut liikoja tarjona...
+
+Totta puhuen ei Yann ollut osoittanut sen enempää kohteliaisuutta
+häntä kohtaan tällä ensi kerralla, vihreillä oksilla peitetyn, pienen,
+harmaan kadun kulmassa. Hän oli vain nostanut hänelle hattua melkein
+aralla, vaikka samalla arvokkaalla tavalla: sitten oli hän taas
+nopeasti silmäillyt häntä, mutta katsonut kohta poispäin, ikäänkun
+hän ei olisi ollut tyytyväinen tähän kohtaukseen ja hänellä olisi
+ollut kiire jatkaa matkaa. Kiivas läntinen vihuri oli juhlakulun
+aikana alkanut puhaltaa ja oli levitellyt pitkin maata oksia ja
+peittänyt taivaan mustanharmailla repaleisilla pilvillä... Kaiken
+tämän muisti Gaud hyvin, istuessaan muistoihinsa vaipuneena: kuinka
+synkkä yö lopetti tämän rukouspäivän; hän muisti lehvillä koristetut
+valkoiset liput, joita tuuli pieksi vasten muuria, ryhmissä seisovia
+"islantilaisia", tuulten ja myrskyjen miehiä, jotka laulellen menivät
+ravintoloihin lähestyvää sadetta pakoon; ja ennen muita hän muisti
+suuren harteikkaan miehen, joka katsoi poispäin, näyttäen suuttuneelta
+ja olevan hämillään... Suurestipa Gaud oli muuttunut siitä saakka!...
+
+Ja olipa erotus sen juhlaillan melun ja nykyisen hiljaisuuden välillä!
+Sama Paimpol näytti tänä iltana niin rauhalliselta ja autiolta,
+toukokuun pitkässä, leudossa hämärässä, joka sai hänet ikkunaan
+unohtumaan, yksinään uneksimaan ja haaveksimaan...
+
+
+
+
+V.
+
+
+Toisen kerran he kohtasivat toisiaan häissä. Gaosin poika oli määrätty
+hänen seurakumppanikseen. Aluksi oli hän luullut olevansa muka
+harmissaan, kun hänen täytyisi kulkea pitkin katuja tämän jättiläisen
+kanssa, jota kaikki ihmiset katsoivat ja joka luultavasti koko matkalla
+ei osaisi sanoa sanaakaan! -- Ja sitten hän suorastaan pikkusen pelkäsi
+suurta, hurjannäköistä Yannia.
+
+Kun määrätyllä tunnilla kaikki muut jo olivat liittyneet juhlakulkuun,
+ei Yannia vielä näkynyt. Aika kului, eikä hän tullut, ja jo arveltiin
+lakata odottamasta. Silloin Gaud huomasi, että hän yksistään Yannin
+tähden oli pukeunut, ja ettei juhlasta, tanssiaisista kenenkään muun
+nuoren miehen kanssa olisi ollut hänelle mitään huvia...
+
+Viimein tuli Yann, hänkin juhlapukuun puettuna ja pyysi ujostelematta
+vaan morsiamen vanhemmilta viipymistään anteeksi. Asian laita oli
+näet seuraava: Englannista oli ilmoitettu, että suuria kalaparvia,
+joita ei lainkaan vielä odotettu, tänä iltana luultavasti oli
+kulkeva ohi merenselkää pitkin Aurignyn kohdalla. Mitä vaan venettä
+Ploubazlanekissa oli, olivat tietysti kiireimmiten laitetut kuntoon.
+Kylässäkös hälinä oli syntynyt, vaimot etsivät miehiään kapakoista,
+työkkivät heitä juoksemaan, ja puuhasivat itsekin purjeita nostaissa,
+olivat avullisina veneitä hoitaissa, olipa koko mellakka ollut kylässä.
+
+Keskellä ympäröivää ihmisjoukkoa hän kertoi aivan vapaasti, omituisia
+liikkeitään tehden, silmiään jännitellen ja naurahdellen niin, että
+hänen kauniit hampaansa näkyivät. Selvemmin kuvatakseen kiireistä
+hommaa, huudahti hän tuon tuostakin kesken muuta puhetta, _huu_,
+pitkään ja mukavasti, -- se on merimieshuuto, joka ilmaisee nopeutta ja
+muistuttaa tuulen vihellystä. Kertojan oli kesken kiirettä, täytynyt
+hakea itselleen sijainen ja saada häneen tyytymään sen veneen isännän,
+johon hän oli talvikaudeksi palkkautunut. Siksi hän oli viipynyt, ja
+koska hän ei ollut tahtonut jäädä häistä pois, oli hän menettänyt koko
+osuutensa saaliisen.
+
+Kalastajat, jotka häntä kuuntelivat, käsittivät hyvin hänen syynsä,
+eikä kukaan mielinyt olla hänelle siitä vihoissaan; senhän he kyllä
+tiesivät, että kaikin tässä elämässä enemmän tai vähemmän riippui meren
+odottamattomista oikuista, että heidän täytyi mukautua sään vaihdosten
+ja kalojen tuntemattomien matkustusten mukaan. Muut islantilaiset,
+jotka olivat läsnä, olivat vaan pahoillaan, etteivät he ajoissa olleet
+saaneet tietoa asiasta, että hekin, samoinkun ploubazlanekilaiset
+olisivat voineet käyttää hyväkseen meren vaeltavia rikkauksia.
+
+Nyt oli jo, paha kyllä, liian myöhäistä, oli vaan käsivarsi tytöille
+tarjottava. Viuluja alettiin soittaa ja iloisesti lähdettiin liikkeelle.
+
+Aluksi Yann sanoi vaan semmoisia turhia kohteliaisuuksia, jommoisia
+häissä tavallisesti sanotaan tytöille, joita ei tarkemmin tunneta.
+Kaikista parista olivat he ainoat, jotka olivat outoja toisilleen;
+muuten oli juhlasaatossa vaan serkuksia ja sulhasia ja morsiamia.
+
+Mutta illemmalla, tanssittaissa, kun he olivat sattuneet puhumaan
+suuresta kalakulkueesta, Yann sanoi hänelle äkkiä, katsoen häntä
+suoraan silmiin, nämä odottamattomat sanat:
+
+-- Ainoastaan teidän tähtenne koko Paimpolissa, niin, ja koko
+maailmassa, -- minä jäin pois kalanpyynnistä, en kenenkään muun tähden
+olisi jäänyt, neiti Gaud...
+
+Ensiksi Gaud hämmästyi, että tämä kalastaja uskalsi puhua hänelle sillä
+tavalla, hänelle, joka oli tullut tanssiaisiin juhlan kuningattarena.
+Mutta sitten se häntä viehätti sanomattomasti ja hän vastasi:
+
+-- Minä kiitän teitä, herra Yann; ja minustakin on hauskempi olla
+teidän seurassanne, kun kenenkään muun.
+
+Sen enempää ei tarvittu. Mutta siitä hetkestä aina tanssiaisten loppuun
+saakka he puhelivat aivan toisella tavalla, matalalla äänellä ja
+ystävällisesti.
+
+Tanssittiin vanhaan tapaan, viulunsoiton mukaan, samat parit melkein
+aina yhdessä. Joka kerran kun Yann, tanssittuaan kohteliaisuudesta
+jonkun toisen kanssa, tuli häntä ottamaan, he hymyilivät
+tuttavasti, niinkun ystävät, jotka jälleen tapaavat toisiaan, ja
+jatkoivat tuttavallista keskusteluaan. Yann kertoi luontevasti
+kalastajaelämästään, vaivoistaan, kalastusosuudestaan, ja kuinka
+vaikeata hänen vanhemmillaan ennen oli ollut toimeen tulla kun oli
+pitänyt kasvattaa neljäätoista pientä Gaosia, joista hän oli vanhin
+veli. -- Nyt ei heillä enää ollut hätää varsinkin sen jälkeen kun
+hänen isänsä oli Kanaalista löytänyt haaksirikkoisen laivan, josta he
+myömällä saivat 10,000 markkaa, sittenkun valtio oli saanut osansa.
+Siten he olivat voineet rakentaa uuden kerroksen taloonsa, joka oli
+äärimmäisiä Ploubazlanekissa, aivan meren rannalla Pors-Evenin kylässä,
+ja josta oli erittäin kaunis näköala Kanaalille päin.
+
+-- Kova on, hän sanoi, Islannin kalastajan ammatti. Jo helmikuussa sai
+lähteä kylmään ja synkkään seutuun, jossa meri on niin vaarallinen...
+
+... Gaud, joka muisti joka seikan niinkun eilisestä, antoi muistojen
+hitaasti kulkea ohitse katsellessaan toukokuun yön verhoamaa Paimpolia
+Jollei hän olisi ajatellut naimisia, miksi hän olisi hän kertonut
+kaikkia elämänsä yksityisseikkoja joita hän oli kuunnellut melkein
+morsiamen tavalla; ei hän laisinkaan näyttänyt hulivililtä, joka oli
+valmis kertomaan asioitaan kelle tahansa.
+
+-- ... Se on kumminkin hyvä ammatti, hän oli sanonut, ja minä
+puolestani en sitä koskaan vaihtaisi mihinkään. Toisin vuosin 800
+markkaa toisin aina 1,200 annetaan minulle äidilleni vietäväksi.
+
+-- Äidillenne vietäväksi, herra Yann?
+
+-- Niin, kaikkityyni. Meillä islantilaisilla on semmoinen tapa, neiti
+Gaud. (Tämän hän sanoi, niinkun se olisi luonnollisin asia maailmassa).
+Niinpä minulla, uskokaa pois, on tuskin koskaan rahaa. Kun minä
+sunnuntaisin lähden Paimpoliin, niin äiti antaa minulle pikkusen.
+Niin se on kaikessa. Niinpä isä tänä vuonna teetti minulle nämä uudet
+vaatteet, jotka minulla on ylläni, joitta minä en koskaan olisi
+tullut häihin; en suinkaan olisi minä käsivarttani teille tarjonnut
+viimevuotisissa vaatteissani.
+
+Gaudista, joka oli tottunut näkemään parisilaisia, eivät nämä Yannin
+uudet vaatteet ehkä näyttäneet niinkään komeilta. Lyhyt, avonainen
+nuttu, jonka alta näkyi vanhanaikaseen malliin ommellut liivit; mutta
+vartalo, jota ne verhosivat, oli moitteettoman kaunis, ja niin näytti
+tanssija kaikinpuolin komealta.
+
+Hymyillen Yann katsoi häntä suoraan silmiin, joka kerran kun hän
+jotakin sanoi, nähdäkseen, mitä hän siitä ajatteli. Ja hänen katseensa
+pysyi niin hyvän ja kunniakkaan näköisenä, kun hän kertoi kaikkea tätä
+hänelle, ilmaistakseen, ettei hän ollut rikas.
+
+Gaud myöskin hymyili, katsoen häntä aina silmiin; hän ei puhunut
+paljoa, mutta kuunteli koko sielullaan, aina enemmän ihmetellen ja
+häneen kiintyen. Hänessä oli rinnakkain hillitsemätöntä voimaa ja
+viehkeätä lapsellisuutta. Hänen matala äänensä, joka hänen muitten
+kanssa puhuessa oli jyrkkä ja tuima, kävi Gaudin kanssa puhuessa yhä
+sointuisammaksi ja pehmeämmäksi; vain Gaudille se saattoi värähdellä
+niin sanomattoman hellästi, kun jousikoneitten hiljainen soitto.
+
+Oudolta kuului, että tätä aika miestä, joka oli liikkeissään niin
+itsenäinen ja näöltään niin uhkea, kohdeltiin kotona kun pientä lasta,
+ja että hän itse piti sitä luonnollisena; että hän, joka oli liikkunut
+yli koko maailman, kokenut kaikkia seikkailuja ja vaaroja, oli
+vanhemmilleen niin kokonaan alammainen.
+
+Hän vertasi häntä toisiin, muutamiin parisilaisiin veitikkoihin, mitä
+lienevät olleet puotilaisia tai kirjuria, jotka ihailullaan olivat
+häntä ahdistaneet hänen rahojensa tähden. Ja tämä hänestä näytti
+parhaimmalta, minkä hän tunsi, ja samalla kauneimmalta.
+
+Lähestyäkseen häntä oli Gaud kertonut, ett'ei hänenkään kotonaan
+oltu aina oltu yhtä hyvissä varoissa kun nyt; että hänen isänsä oli
+alkanut Islannin kalastajana, että hän vieläkin suuresti kunnioitti
+islantilaisia, ja että hän, Gaud, muisti, aivan pienenä ollessaan,
+juoksennelleensa paljain jaloin pitkin rantahiekkaa -- äiti parkansa
+kuoleman jälkeen...
+
+Oi, sitä juhlayötä, viehättävää, ratkaisevaa yötä, jonka vertaista
+hän ei elämässään ollut elänyt, -- siitä oli jo kauvan, se oli
+joulukuussa ja nyt oli toukokuu. Kaikki silloiset tanssijat olivat
+nyt kalastamassa, mikä missäkin Islannin merellä, -- heillä oli täysi
+päivä vaalean auringon valossa, äärettömässä yksinäisyydessään, kun
+Bretagnessa vähitellen alkoi hämärtyä.
+
+Gaud vielä viipyi ikkunassaan. Paimpolin toria ympäröivät melkein
+kaikilta tahoilta vanhat talot, jotka yön tullen kävivät yhä
+synkemmiksi, ja joista ei kuulunut hiiskahdusta. Talojen yläpuolella
+näytti taivaan vielä valoisa aavuus väljenevän, kohoavan, yhä enemmän
+etenevän maasta, -- joka nyt hämärässä näytti yhdeltä ainoalta mustalta
+kattoryhmältä. Silloin tällöin suljettiin joku portti tai ikkuna, joku
+vanha merimies astui heiluen ravintolasta poiketen johonkin synkkään
+pikkukatuun; tai palasi muutamia myöhästyneitä tyttöjä kävelemästä,
+kevätkukkia käsissä. Muuan, joka tunsi Gaudin, sanoi hänelle hyvääiltaa
+ja ojensi häntä kohden orapihlajan oksaa, ikäänkun antaakseen hänen
+haistella sitä; hämärässäkin vielä saattoi nähdä sen valkeat,
+hienot kukkatertut. Muuten toinenkin suloinen tuoksu oli levinnyt
+puutarhoista ja pihamaista, se oli kaprifoliumin tuoksu, joka kukki
+graniittiseinillä, -- ja myöskin heikko merihauran haju, joka tuli
+satamasta. Yölepakoita liiteli ilmassa, äänettömästi lennellen, kuten
+unten eläimet.
+
+Gaud oli viettänyt monta iltaa tämän ikkunan ääressä, katsellen tätä
+surumielistä toria, ja ajatellen islantilaisia, jotka olivat poikessa,
+ja aina samoja tanssia...
+
+... Lopulla häitä oli hyvin kuuma, ja monenkin tanssijan päätä huimasi.
+Gaud muisti, miten Yann tanssi muitten kanssa, tyttöjen ja vaimojen,
+joita hän luultavasti oli enemmän tai vähemmän armastellut, hän
+muisti, miten alentuvan halveksivaisesti Yann oli vastannut heidän
+viittauksiinsa. Hän oli niin erilainen kun muut.
+
+Yann oli oiva tanssija, suorana kun korkearunkoinen tammi, hän liikkui
+keveästi ja uljaasti, ja pää pystyssä. Hänen ruskeita kiharoitaan
+oli muutama vierähtänyt otsalle ja tukka liehui tanssiessa. Gaud,
+joka myöskin oli jotensakin pitkä, tunsi Yannin koskettavan hänen
+päähinettään, kun tämä kumartui vähän, voidakseen paremmin pitää
+hänestä kiinni nopeassa valssissa.
+
+Silloin tällöin Yann osoitti Gaudille pientä sisartaan, Mariaa ja
+Sylvestreä, kihlaantuneita, jotka tanssivat yhdessä. Hän nauroi
+herttaisesti, nähdessään nämä molemmat, jotka olivat niin nuoria ja
+niin ujoja toistensa seurassa, olivat kohteliaita keskenään ja arasti
+sanoivat toisilleen matalalla äänellä luultavasti hyvinkin sieviä
+seikkoja. Pahoillaan Yann olisi ollut, jos ei näin olisi ollut, mutta
+sittenkin se huvitti häntä, joka oli rohkea ja toimelias, nähdessään
+heidät niin lapsellisiksi; silloin hän hymyillen vilkasi Gaudiin
+sanoen: "Noita on niin mukava ja hauska katsella, noita _meidän_ pikku
+veljeä ja sisarta!"
+
+Lopulta yötä suudeltiin paljon, serkukset, kihlaantuneet, rakastuneet
+suutelivat toisiaan, mutta se tehtiin suoraan ja rehellisesti, keskelle
+suuta ja kaikkien nähden. Yann luonnollisesti ei ollut suudellut häntä,
+semmoisia ei uskaltanut tehdä herra Mévelin tyttärelle; kenties hän
+vain painoi häntä lujemmin rintaansa vastaan viimeisissä valsseissa,
+ja Gaud siihen taipui turvallisesti, vieläpä nojautui häneen,
+antautuen koko sielustaan. Tässä äkillisessä, syvässä, viehättävässä
+hurmauksessa, joka saattoi hänen koko olennollaan Yanniin viehättymään,
+hänen kaksikymmenvuotisilla aistimillaankin oli osansa, mutta hänen
+sydämmestään oli se alkanut.
+
+-- Oletteko nähneet, kuinka röyhkeästi hän katselee Yannia? sanoi
+pari kolme kaunista neitosta, vaaleitten tai mustien silmäripsien
+varjostamat silmät ujosti maahan luotuina, ja kuitenkin heillä oli
+tanssijain joukossa ainakin yksi, jollei kaksi armastelijaa. Todellakin
+hän katseli vähän väliä Yannia, mutta se oli hänelle puolustukseksi,
+että Yann oli ensimäinen ja ainoa nuori mies, joka koskaan oli hänen
+huomiotaan herättänyt.
+
+Erotessaan, kun kaikki tungeskelivat lähtöä tehden, aamulla, kolakassa,
+he sanoivat jäähyväisiä toisilleen, niin tuttavasti kun kaksi
+kihlaantunutta, jotka aikovat tavata toisensa seuraavana päivänä.
+Sitten hän oli kotiin palatessaan kulkenut tämän saman torin yli isänsä
+kanssa. Hän ei ollut ollenkaan väsyksissä, vaan oli hilpeä ja iloinen,
+hengittäen mielihyvällä raitista ilmaa; ja kylmä sumu ja synkkä
+päivänkoitto tuntuivat hänestä viehättävältä ja raittiilta.
+
+... Toukokuun yö oli jo kauvan sitten peittänyt seudun, kaikki
+ikkunat olivat, saranoissaan hiukan narahdellen, jo vähitellen
+suljetut. Mutta Gaud yhä vielä istui avonaisen ikkunansa ääressä,
+Harvat, viimeiset ohikulkijat, jotka pimeässä näkivät hänen valkoisen
+päähineensä häämöttävän, sanoivat kai: "Tuossa tyttö varmaankin uneksii
+armaastaan". Ja tottahan se oli, että hän uneksi hänestä, -- vaikka hän
+olikin vähällä itkeä, hänen pienet, valkoiset hampaansa purivat huulia,
+alituisesti täyttäen kuopan, joka niin somasti toi näkyviin nuortean
+suun piirteet. Ja hänen silmänsä katselivat pimeyteen, tarkastamatta
+mitään erityistä esinettä...
+
+... Mutta näitten tanssijaisten jälkeen, miksi ei hän ollut palannut?
+Miten hän oli muuttunut? Jos he satunnaisesti kohtasivat toisensa,
+näytti Yann tahtovan paeta, hän katsoi poispäin ja hänen silmänsä
+vilkkuivat aina niin nopeasti.
+
+Gaud oli usein puhunut siitä Sylvestren kanssa, mutta ei hänkään
+käsittänyt sitä.
+
+-- Juuri hänen kanssaan sinun, Gaud, pitäisi mennä naimisiin, hän
+sanoi, jos sinun isäsi sen sallisi, sillä hänen vertaistaan et sinä
+voi löytää koko paikkakunnassa. Ensiksikin, niin, kuulehan, hän on
+viisas mies, vaikka hän ei näytä siitä välittävän; hän on hyvin harvoin
+juovuksissa. Joskus hän kyllä on itsepintainen, mutta pohjalta hän
+kumminkin on hyvin lempeä. Sinä et todellakaan voi tietää, miten hyvä
+hän on. Ja mimmoinen merimies! joka kalastuskaudeksi kapteenit hänestä
+vallan riitelevät.
+
+Isänsä suostumuksesta Gaud ei epäillyt, isä ei ollut koskaan hänen
+tahtoaan vastustanut. Ja vähän se häntä huolestutti, ettei Yann ollut
+rikas. Toiseksi hänenmoinen merimies ei paljoa rahaa tarvitsisi
+kuudessa kuukaudessa suorittaakseen kipparin kurssin, ja hänestä tulisi
+kapteeni, jolle mikä laivan omistaja tahansa uskoisi laivansa.
+
+Mitäpä siitä, jos hän olikin melkein jättiläinen, naisessa se saattoi
+olla vika, mutta miestä se ei rumentanut.
+
+Muuten oli hän tiedustellut hänestä, itseään ilmaisematta, kylän
+tytöiltä, jotka tunsivat kaikki rakkausjutut: hänestä he eivät tienneet
+mitään; hän ei näyttänyt kiintyneen enemmän toiseen kun toiseenkaan,
+kuleksiessaan joko Lézardrieuxin tai Paimpolin kaunotarten joukossa,
+jotka kaikki olivat häneen mieltyneet.
+
+Eräänä sunnuntai-iltana, aivan myöhään, hän oli nähnyt Yannin kulkevan
+ikkunainsa alatse, seuraten ja käsitysten kulkien muutaman Jeannie
+Caroffin kanssa, joka kyllä oli kaunis, mutta jonka maine oli huono. Ja
+tämä seikka oli Gaudia suuresti surettanut.
+
+Myös oli kerrottu, että hän oli hyvin kiivas; kun hän muuanna iltana
+oli juovuksissa eräässä Paimpolin kahvilassa, jossa islantilaiset
+pitivät juhliaan, hän oli heittänyt suuren marmorisen pöydän oven läpi,
+jota ei hänelle tahdottu avata...
+
+Kaiken tämän Gaud antoi hänelle anteeksi: tiettyhän se oli, mimmoisia
+merimiehet olivat, kun sattuivat pahalle päälle. Mutta jos hän
+oli sydämeltään puhdas, niin miksi hän oli lähestynyt Gaudia,
+joka ei mitään ajatellut, jättääkseen hänet sitten; miksi hän oli
+katsellut Gaudia kokonaisen yön hymyillen, tavalla, joka näytti niin
+rehelliseltä; miksi hänen piti uskoa hänelle asioitaan niin lempeällä
+äänellä kuin morsiamelleen? Nyt ei Gaud enää saattanut muuttua ja
+mieltyä toiseen. Muinoin, täällä samassa Bretagnessa, kun hän oli
+pieni, oli häntä nuhdeltu ja sanottu, että hän oli pahanilkinen ja
+itsepäinen, kun mikäkin, ja semmoisena hän oli pysynyt. Vaikka hän nyt
+oli hieno neito, hiukan totinen ja kopea käytöksessään, jota ei kukaan
+ollut muodostellut, hän kuitenkin oli aivan sama.
+
+Tanssiaisten jälkeen oli Gaudilta lopputalvi kulunut, odotellessa häntä
+jälleen näkevänsä, mutta hän ei ollut edes käynyt jäähyväisillä ennen
+Islantiin lähtöään. Nyt kun ei Yannia enää ollut kotosalla, oli täällä
+kaikki Gaudista arvotonta; hidastunut aika tuntui matelevan eteenpäin
+-- kunnes syksy viimein tulisi, jolloin Gaud oli päättänyt ryhtyä
+asiaan ja saattaa se päätökseen...
+
+... Kaupungintalossa löi kello yhtätoista, -- omituisen heleästi,
+niinkun kellon ääni tavallisesti kuuluu tyyninä kevätöinä.
+
+Paimpolissa pidetään yhdentoista aikaa hyvin myöhäsenä, ja Gaud sulki
+ikkunan ja sytytti lampun maata mennäkseen...
+
+Kenties se Yannissa olikin vaan ujoutta, taikka koska hänkin oli ylpeä,
+pelkäsikö hän rukkasia, luullen Gaudia liian rikkaaksi?... Gaud oli jo
+aikonut aivan suoraan kysyä sitä häneltä, mutta Sylvestre oli arvellut,
+ettei, se käynyt päinsä, ettei nuoren tytön oikein sopinut olla niin
+rohkean. Paimpolissa jo moitittiin hänen käytöstapaansa ja pukuaan...
+
+... Hän riisui hitaasti vaatteet päältään, haaveksivan tytön tavalla:
+ensin musliinipäähineensä, sitten komean pukunsa, joka oli tehty
+kaupunkilaismalliin, ja jonka hän huolettomasti heitti jollekin
+tuolille.
+
+Viimein pitkät kureliivinsä, joista ihmisillä oli niin paljon
+puhumista, ne kun olivat parisilaiseen malliin tehdyt. Kun vartalo
+pääsi vapaaksi, kävi se täydellisemmäksi; kun se ei enää ollut
+kuristuksissa, sai se luonnolliset piirteensä, jotka olivat täyteläiset
+ja pehmeät kun marmoriveistoksen; joka liike muutti niiden suhdetta, ja
+jokainen oli viehättävä.
+
+Pikku lamppu, joka yksin tuikki yön pimeässä, valaisi salaperäisesti
+hänen hartioitaan ja rintojaan, hänen ihanaa vartaloaan, jota yksikään
+silmä ei ollut koskaan nähnyt, jota ei luultavasti kukaan saisi nähdä,
+ja joka kenenkään näkemättä olisi kuihtuva, koska ei tuo Yann siitä
+huolinut.
+
+Hän tiesi kasvonsa sieviksi, mutta ruumiinsa kauneutta hän ei vähääkään
+tuntenut. Muuten näillä tienoin Bretagnea, Islannin kalastajien
+tyttärillä, on tämä kauneus melkein rotuominaisuus; sitä tuskin
+huomataan, eikä sitä näytellä, hurjimmatkin heistä häpeisivät sitä
+tehdä.
+
+Hän alkoi irrottaa hiuksiaan korvien yläpuolella olevista kaarroksista,
+ja molemmat palmikot riippuivat pitkin selkää kun kaksi raskasta
+käärmettä. Hän kiersi ne kokoon päälaelleen, joten oli mukava maata, --
+ja hänen säännölliset kasvonsa muistuttivat roomalaista neitoa.
+
+Sillä välin hän piti yhä käsiään ylhäällä ja pureskellen huuliaan
+käänteli vaaleita palmikoitaan, -- niinkun lapsi, joka pyörittelee
+käsissään leikkikalua, ajatellen muita asioita; sitten antoi hän
+niitten taas valua alas, ja alkoi niitä huvikseen purkaa ja levitellä;
+kohta hän oli verhottu hiuksilla, kun mikä metsien papitar.
+
+Ja sitten, uni kun oli hänet vähitellen vallannut, huolimatta
+rakkaudesta ja itkun halusta, hän heittäytyi äkkiä vuoteelleen
+kätkeytyen silkinhienoiseen tukkaansa, joka hunnun tavoin peitti hänet.
+
+Ploubazlanekissa, mökissään oli Moan muori, joka oli elämän synkemmällä
+rinteellä, hänkin viimeinkin nukkunut, vanhan kylmään uneen, ajatellen
+pojanpoikaansa ja kuolemaa.
+
+Samalla tunnilla, "Marian" kannella, Pohjoisjäämeressä, joka sinä
+iltana oli hyvin myrskyinen, Yann ja Sylvestre, molemmat kaivatut,
+laulelivat laulujaan, iloisesti kalastaen ikuisessa päivänvalossa...
+
+
+
+
+VI.
+
+
+On melkein kuukausi kulunut, -- on kesäkuu. Ympäri Islantia on
+harvinainen sää, jota merimiehet kutsuvat _kuolleeksi tyveneksi_,
+ei käy tuulen hengähdystäkään, ikäänkun kaikki vihurit olisivat
+asettuneet, loppuneet.
+
+Taivaan näytti peittävän suuri vaalea huntu, joka alempana, lähempänä
+taivaanrantaa, kävi tummemmaksi, lyijyn harmaaksi, vivahtaen tinan
+himmeään loisteesen. Ja taivaan alla oli liikkumattomalla vedenpinnalla
+kalpea hohde, joka väsytti silmiä ja pani kylmämään.
+
+Meren pinta vain välistä tummeni ja sitten taas kirkastui, se juomuili
+niinkun peili, jolle huoataan. Koko loistava, ääretön pinta näytti
+peittyneen vaihtelevaan kuvaverkkoon, ja kuvat kietoutuivat yhteen,
+muuttuivat ja hävisivät lakkaamatta.
+
+Oli ikuinen ilta tai ikuinen aamu, mahdotonta sanoa kumpiko. Aurinko,
+joka ei enää ilmaissut tuntia, pysyi aina näkyvissä, ikäänkun
+vartioidakseen tätä kuollutta loistoa, sekin oli vaan kehä, jolla
+tuskin oli selvää rajaa ja se näytti tavattoman suurelta, kun sitä
+ympäröi epäselvä loistava kehys.
+
+Yann ja Sylvestre kalastivat vieretysten ja lauloivat: Jean-François de
+Nantes laulua, jolla laululla ei ole loppua, sen yksitoikkosuus heitä
+juuri huvitti, he iskivät silmää ja nauroivat lapsellisuudelleen, kun
+he alituisesti toistivat samoja säkeitä, koetellen joka kerralla päästä
+parempaan vauhtiin. Heidän poskiaan punasi meren suolainen, raitis
+ilma, joka oli virkistävää ja puhdasta, ja he täyttivät keuhkonsa
+täysin siemauksin tästä elämän ja terveyden lähteestä.
+
+Ja kuitenkin heidän ympärillään näytti kaikki kuolleelta, maailma
+näytti loppuneen, tai olevan vielä luomatta; valolla ei ollut mitään
+lämpöä; esineet eivät liikkuneet, ikäänkun olisivat ainaiseksi
+hyytyneet tämän suuren, kummittelevan silmän, auringon, katseista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Maria" loi merenpintaan varjon, joka oli niin pitkä kun ilta, ja
+näytti viheriältä keskellä tätä sileätä pintaa, johon taivaan valkeus
+kuvastui; varjostetulla alalla, johon ei kuvastunut mitään, oli
+vesi läpikuultavaa ja siinä saattoi nähdä, mitä tapahtui sen alla:
+lukemattomia kaloja, tuhansittain tuhansia, kaikki samanlaisia, suljui
+ääneti samaan suuntaan, ikäänkun heidän alituisella matkallaan olisi
+joku maali. Ne olivat turskia, jotka liikkuivat yhdessä, kulkien
+yhdensuuntaisesti, kaikki samanne päin, muodostaen harmaita juovia ja
+lakkaamatta liikkuen, nopeasti värähdellen, jotta äänetön, elävä joukko
+näytti valuvan eteenpäin. Joskus he äkillisellä pyrstön liikkeellä
+kaikki kääntyivät yhtä aikaa, näyttäen välkkyvää, hopeankarvaista
+vatsaansa; ja sitten sama pyrstön liike, sama käännös levisi yli koko
+kalaparven, hitaan aallon tavoin: oli niinkun tuhansia metallilevyjä
+olisi välähdellyt kahden veden pinnan välissä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aurinko, joka jo oli jotenkin alhaalla, laskeutui vielä, oli varmaankin
+ilta. Sen mukaan kun se laskeutui lyijyn värisiin ilmakerroksiin, jotka
+rajoittuivat mereen, se tuli keltaiseksi, ja sen kehä kävi selvemmäksi,
+todellisemmaksi. Sitä saattoi katsella silmät auki, niinkun kuuta.
+
+Se kyllä valaisi, mutta olisi luullut, ett'ei se ollut aivan
+kaukana avaruudessa; näytti siltä kun purjehtimalla laivalla vain
+taivaanrantaan saakka, olisi sieltä löytänyt suuren, synkän pallon,
+joka liikkui ilmassa muutamia metriä veden pinnasta.
+
+Kalastus sujui jotenkin hyvin; jos katseli tyyneen veteen, näki
+aivan selvään, kuinka se kävi päinsä: turskat söivät ahneesti
+syötin; tuntiessaan olevansa kiinni, tempoivat ne hiukan, ikäänkun
+kiinnittääkseen turpansa lujemmin koukkuun. Ja yhä uudestaan kalastajat
+kaksin käsin vetivät ylös siimojaan, ja nakkasivat kalan sille, jonka
+piti se perata ja halkaista.
+
+Paimpolilainen laivasto oli hajallaan yli tämän tyynen peilin,
+elähyttäen tätä erämaata. Siellä täällä näkyi loittona pieniä purjeita,
+muuten vain nostettuina, koska ei tuullut vähäistäkään. Ne olivat aivan
+valkeita ja ne erotti selvästi vasten harmaata taivasta.
+
+Tänä päivänä tuntui Islannin kalastajan ammatti niin rauhalliselta ja
+helpolta, -- naisten ammatilta...
+
+-- --
+
+    Jean-François de Nantes;
+    Jean-François,
+    Jean-François!
+
+He lauloivat, molemmat suuret lapset. Eikä Yann suinkaan ajatellut,
+että hän oli komea, ja että hän oli niin ylevä ryhdiltään. Muuten hän
+oli lapsi ainoastaan Sylvestren seurassa, ei laulanut eikä leikitellyt
+koskaan kenenkään muun kanssa; toisten seurassa hän päinvastoin oli
+umpimielinen, ylpeä ja synkkä, mutta kyllä hyvin ystävällinen, kun
+häntä tarvittiin, aina hyvä ja avulias, jollei häntä suututettu.
+
+He molemmat lauloivat tätä laulua, toiset, jotka istuivat vähän matkan
+päässä, lauloivat jotakin toista, jotakin säveltä, joka myöskin ilmaisi
+unisuutta, terveyttä ja epävarmaa alakuloisuutta.
+
+Ei ollut ikävä, ja aika vaan kului.
+
+Alhaalla kajuutassa paloi aina tuli rautakamiinissa, ja kajuutan
+luukku oli suljettu, että ne joitten piti maata, luulisivat olevan
+yön. Maatessaan he tarvitsivat hyvin vähän ilmaa; vähemmin voimakkaat,
+kaupungissa kasvaneet olisivat tarvinneet enemmän. Mutta kun korkea
+rinta koko päivän oli huokunut ääretöntä ilmaa, niin sekin nukkui ja
+tuskin liikkui: semmoinen ihminen saattaa ryömiä makaamaan melkein
+vaikka millaiseen loukkoon, niinkun eläimet tekevät.
+
+Vahtivuoronsa jälkeen kukin meni makaamaan milloin vaan tahtoi ja mihin
+aikaan sattui, koska tunneista ei ollut lukua yhtämittaisessa valossa.
+Uni oli aina hyvää, rauhallista eivätkä he nähneet unia, koko olento
+lepäsi.
+
+Mutta kun naiset juontuivat mieleen, saattoi se joskus kiihottaa
+nukkujia, kun he ajattelivat, että kuuden viikon perästä oli kalastus
+loppuva, että he pian saisivat uusia tai entisiä armasteltavia, ja
+silloin he viruivat valveilla silmät pyöreinä.
+
+Mutta se tapahtui harvoin; taikka he ajattelivat naisia toisella
+tavalla: he muistelivat vaimojaan, morsiamiaan, sisariaan ja
+vanhempiaan. He olivat tottuneet hillitsemään itseään ja aistimetkin
+nukkuivat -- pitkiksi ajoiksi kerrallaan...
+
+-- --
+
+    Jean-François de Nantes;
+    Jean-François,
+    Jean-François!
+
+... He katselivat nyt jotain tuskin huomattavaa kaukana harmaalla
+taivaan rannalla. Pieni savu, joka nousi vedestä, niinkun mikä pienen
+pieni häntä, jolla oli toinen harmaa värivivahdus, hiukan tummempi kun
+taivaan. Heidän silmänsä olivat tottuneet näkemään kauvaksi, ja he
+olivat jo aikaisin huomanneet sen.
+
+-- Höyrylaiva, tuolla, kaukana!
+
+-- Minä luulen, sanoi kapteeni, katsellen sitä tarkasti, minä luulen,
+että se on valtion höyry, -- luovija, joka tulee kiertomatkalleen.
+
+Tuo epäselvä savu toi kalastajille uutisia Ranskasta ja muun muassa
+myöskin vanhalta isoäidiltä kirjeen, joka oli kauniin nuoren neidon
+kirjoittama.
+
+Se lähestyi hitaasti, kohta alkoi näkyä sen musta runko -- varmaan se
+oli luovija, joka tuli kiertelemään länsivuonoja.
+
+Sillä välin hieno, raitis tuulen henki rupesi puhaltamaan ja alkoi
+kirjailla veden kuollutta pintaa; se piirusti loistavalle peilille
+sinisen vihreitä kuvia, jotka venyivät viivoiksi, levenivät kun viuhkat
+tai haaraantuivat kun tähtikorallit; tämä tapahtui pian ja jo kuului
+kuohuva ääni, joka ikäänkun ilmoitti äärettömän horrostilan loppua.
+Ja taivas selveni, ja sen huntu katosi, ja sumu laskeutui alas ja
+sitä kokoontui suuriin ryhmiin, jotka näyttivät harmaalta villalta,
+muodostaen ikäänkun pehmeän muurin meren ympäri. Molemmat äärettömät
+peilit, joiden välissä kalastajat olivat -- toinen oli heidän
+yläpuolellaan, toinen alapuolellaan -- kävivät taas läpikuultaviksi ja
+syviksi, ikäänkun usva, joka oli ne tummentanut, olisi pyyhitty pois.
+Ilma muuttui, mutta niin nopeasti, että se ei voinut hyvää ennustaa.
+
+Eri tahoilta merta, eri puolilta avaruutta tuli kalastajalaivoja,
+kaikki ne ranskalaiset laivat, jotka olivat liikkuneet näillä vesillä,
+siinä oli Bretagnesta, Normandiasta, Boulognesta ja Dunkerquesta.
+Niinkun lintuja, jotka kokoontuvat varotushuudon kuultuaan, niitä
+lähestyi luovijaa, ja niitä tuli miltäkin tahoilta merta, jossa ei
+ollut mitään näkynyt, kaikkialla ilmestyi niitten harmahtavia siipiä.
+Vaalea erämaa alkoi näyttää asutulta.
+
+He eivät enää liidelleet hitaasti eteenpäin, vain olivat levittäneet
+purjeensa uusille, raittiille vihureille ja lähestyivät nopeasti.
+
+Kaukainen Islanti oli myöskin alkanut näkyä, se näytti tahtovan
+lähestyä niinkun hekin, yhä selvemmin sen korkeat, alastomat
+kalliovuoret näkyivät, jotka eivät koskaan ole olleet valaistut muuten
+kun sivulta ja alhaalta ikäänkun väkisin. Sen yläpuolella näkyi toinen
+saman värinen Islanti, joka vähitellen tuli näkyviin, -- mutta se
+olikin vain kangastusta ja sen paljoa suuremmat vuoret olivat vaan
+taajoja höyryryhmiä. Ja aurinko, joka aina oli yhtä alhaalla eikä
+näyttänyt jaksavan kohota ylemmäksi, näkyi tämän kangastavan saaren
+lävitse, mutta näytti samalla olevan sen edessä, se oli näky, jota
+silmät eivät voineet käsittää. Auringon ympärillä ei ollut enää
+sumukehystä, ja ympyriäisellä pallolla oli selvät rajat: se näytti
+pikemmin joltakin sammuvalta, pieneltä, keltaiselta kiertotähdeltä,
+joka oli epävarmana siihen pysähtynyt, keskelle avaruutta...
+
+Koko islantilaislaivasto ympäröi nyt luovijaa, joka oli pysähtynyt.
+Kaikista laivoista heitettiin veteen pähkinäpuisia veneitä, joilla
+kulki mustapartaisia, suuria, omituisiin pukuihin puettuja miehiä.
+Heillä oli kaikilla jotakin pyydettävää, niinkun lapsilla, lääkkeitä
+pienille haavoille, vaatteen paikkoja, ruokavaroja ja kirjeitä.
+
+Toiset tulivat rautoihin pantaviksi, jonkin uppiniskaisuuden
+tähden kapteeniaan kohtaan; koska he kaikki olivat olleet valtion
+palveluksessa, tuntui se heistä aivan luonnolliselta. Ja kun luovijan
+ahtaan välikannen melkein täytti neljä tai viisi pitkää miestä, jotka
+viruivat siinä raudat jaloissa, sanoi vanha perämies, joka oli heidät
+lukinnut: "kääntykäähän kyljellenne, pojat, että pääsee liikkumaan", ja
+he tottelivat heti naurahtaen.
+
+Oli paljon kirjeitä islantilaisille tällä kertaa. Muun muassa kaksi
+_Mariaan, kapteeni Guermeur_; toinen _herra Yann Gaosille_ toinen
+_herra Sylvestre Moanille_ (jälkimäinen oli tullut Tanskan kautta
+Reykjavikiin, josta luovija oli sen ottanut).
+
+Kortteerimestari kaiveli purjepalttinaisesta säkistään kirjeet
+jaettaviksi, joskus oli vaikea lukea osoitteita, sillä kaikki eivät
+olleet kyllin taitavien käsien kirjoittamia.
+
+Ja päällikkö sanoi:
+
+-- Joutukaa, joutukaa, ilmapuntari laskee.
+
+Häntä huolestutti nähdä kaikkia näitä pähkinäpuisia ruuhia meressä
+lellumassa, ja niin paljon kalastajia koolla näin epävarmassa paikassa.
+
+Yannilla ja Sylvestrellä oli tapana lukea yhdessä kirjeensä.
+
+Tällä kertaa se tapahtui keskiyön auringon valossa, joka valaisi
+taivaanrannalta, yhä vieläkin sammuvan tähden kaltaisena.
+
+Istuen syrjässä, jossakin kannen sopessa, kaulatusten, käsitysten, he
+lukivat hitaasti kirjeitään, ikäänkun paremmin muistiinsa painaakseen
+kotiuutisensa.
+
+Yannin kirjeessä Sylvestre sai uutisia Maria Gaosista, pikku
+morsiamestaan; Sylvestren kirjeestä Yann luki vanhan Yvonne muorin
+hullunkurisia juttuja, jotka olivat verrattomia huvittamaan
+poissaolevia; ja lopuksi viimeisen rivin, jossa oli: "Terveisiä minulta
+Gaosin pojalle".
+
+Kun he olivat lukeneet kirjeensä, näytti Sylvestre arasti omaansa
+suurelle ystävälleen, huomauttaakseen hänelle, kuinka hyvällä
+käsialalla se oli kirjoitettu:
+
+-- Katsopas, eikös tämä ole hyvää käsialaa, Yann?
+
+Mutta Yann, joka vallan hyvin tiesi, minkä nuoren tytön käsialaa se
+oli, katsoi poispäin olkapäitään kohottaen, ikäänkun sanoakseen, että
+hän jo tahtoi päästä kuulemasta Gaudista puhuttavan.
+
+Sitten Sylvestre käänsi huolellisesti kokoon halveksitun paperin, pani
+sen kuoreen ja kätki sen poveensa sanoen surullisesti:
+
+-- Ei suinkaan heistä paria koskaan tule... Mutta mikähän häntä ei
+Gaudissa miellytä...
+
+...Luovijan kello löi keskiyön kahtatoista. He istuivat yhä vaan
+paikoillaan, ajatellen kotiaan, omaisiaan, tuhansia seikkoja
+haaveksien...
+
+Tällä hetkellä ikuinen aurinko, joka oli hiukan kastanut reunaansa
+veteen, alkoi hitaasti nousta.
+
+Aamu koitti...
+
+
+
+
+
+
+TOINEN OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Islanninkin aurinko oli muuttunut muodoltaan ja väriltään, ja synkkä
+aamu alkoi uuden päivän. Huntu oli kokonaan kadonnut ja auringosta
+säteili kirkkaita säteitä, jotka kimputtain tunkivat eteenpäin ja
+ennustivat lähestyvää myrskyä.
+
+Oli muutamien päivien kuluessa ollut liian kaunis sää, sen täytyi jo
+loppua. Tuuli puhalteli veneryhmän yli, ikäänkun haluten hajoittaa se,
+puhdistaa meri; ja veneet alkoivat hajaantua, paeta niinkun voitettu
+armeija, -- ja ainoastaan sen uhkauksen tähden, joka oli ilmaan
+kirjoitettu ja jonka suhteen ei saattanut pettyä.
+
+Yhä kovemmin alkoi tuulla ja sekä miehet että veneet värisivät.
+
+Aallot jotka vielä olivat pieniä, alkoivat ajella toisiaan ja
+ryhmittyä; ne olivat saaneet valkoisen harjan, jotta ne näyttivät
+juovikkaalta malmilta. Kohta alkoi sataa lumiräntää, ja vesi höyrysi,
+ikäänkun olisi kiehunut; ja aaltojen kohina yltyi yltymistään joka
+hetki.
+
+Ei enää ajateltu kalastamista, vaan ainoastaan laivan hoitamista.
+Siimat olivat jo kauvan sitten sisään vedetyt. Kaikki kiiruhtivat
+matkaan, toiset koettivat ajoissa päästä etsimään suojapaikkaa
+vuonoissa, toiset pitivät parempana pyrkiä Islannin eteläkärjen ympäri,
+pitäen varmempana pysyä aavalla merellä, jotta olisi tilaa tarpeen
+tullessa pyyhkiä myötäiseen. Vielä muutamat saattoivat nähdä toisiaan,
+siellä täällä sukelsi purjeita näkyviin aaltojen harjain välistä,
+pieniä, märkiä, tuulten pieksämiä, pakenevia tilkkuja, mutta jotka
+aina vain pystyssä pysyivät, niinkun seljapuunytimestä tehdyt lasten
+leikkikalut, jotka kaatuvat, kun niitten päälle puhaltaa, mutta kohta
+taas nousevat pystyyn.
+
+Suuri pilviryhmä, joka oli kokoontunut läntiselle taivaanrannalle
+ja oli näyttänyt saarelta, alkoi hajota yläreunastaan ja osia siitä
+kiiti pitkin taivasta. Se näytti vallan tyhjentymättömältä, tuuli
+sitä venytteli, laajenteli ja taajenteli, repi sitä ja kiskoi siitä
+lakkaamatta mustia vaippoja, jotka se levitteli äsken niin kirkkaalle,
+keltaiselle taivaalle, joka oli käynyt lyijynkarvaiseksi, kylmäksi,
+tummaksi.
+
+Yhä kiihtyi tuuli, joka ajeli kaikkia esineitä.
+
+Luovija oli pyrkinyt Islannin suojiin; kalastajat jäivät yksin
+kiihtyneelle merelle, joka kävi uhkaavan näköiseksi ja kamalan
+väriseksi. He valmistautuivat myrskyyn. He etenivät toisistaan, he
+alkoivat kadota toistensa näkyvistä.
+
+Aallot, joilla oli näkinkuoren kaltaiset harjat, yhä vaan ajelivat
+toisiaan, yhtyivät, toiset nielivät toisia ja tulivat yhä korkeammiksi,
+ja aaltojen välit yhä kasvoivat.
+
+Muutamassa tunnissa oli kaikki liikkeessä, kaikki hujan hajan,
+tienoossa, jossa edellisenä päivänä vielä oli ollut niin tyyni, ja
+edellistä äänettömyyttä oli seurannut huumaava kohina. Tämä kiihkeä
+liike, joka oli niin tietymätön ja hyödytön, oli syntynyt niin nopeasti
+kun näkymön muutos näyttämöllä. Ja miksi?... Kummallinen sokea
+hävittämishalu!
+
+Pilviä yhä levisi taivaalle, ja ne tulivat aina lännestä, tungeskellen,
+riehuen, rientäen ja synkistäen kaikki. Muutamia keltaisia aukkoja
+näkyi vaan, joitten kautta aurinko lähetti viimeiset sädekimppunsa. Ja
+veden pinnalle, joka nyt oli viheriään vivahtavaa, syntyi yhä enemmän
+valkoisia vaahtojuovia.
+
+Puolenpäivän aikaan oli "Maria" jo täydellisesti varustautunut
+myrskyyn. Luukut olivat suljetut ja purjeet reivatut, ja se kiikkui
+notkeasti ja keveästi aalloilla; keskellä alkavan myrskyn riehuntaa, se
+näytti leikkien hyppelevän, niinkun suuret delfiinit, joille myrsky on
+iloa. Pelkällä fokilla se pyyhki myötäiseen.
+
+Taivas oli käynyt aivan mustaksi, se oli umpinainen, ahdas holvi, jossa
+siellä täällä oli vieläkin mustempia nokitahroja, se näytti melkein
+liikkumattomalta, sitä täytyi katsella oikein tarkkaan huomatakseen,
+että se päinvastoin oli huimaavassa liikkeessä: suuria, harmaita huivia
+riensi ohitse, ja lakkaamatta tuli taivaanrannalta uusia, synkkiä
+harsoja, joita ikäänkun loppumatta tuli äärettömästä kääröstä.
+
+"Maria" pakeni tuulen kanssa, ja se pakeni yhä hurjemmin, ja myrsky
+pakeni myös jonkin tuntemattoman salaisen, kauhean voiman tieltä.
+Tuuli, meri, "Maria", pilvet, kaikki pakenivat yhtä hurjasti ja
+nopeasti, ja kaikki samaan suuntaan. Nopeimmin kaikista riensi tuuli,
+sitten suuret aallonharjat, jotka olivat raskaampia ja hitaampia,
+riehuen, peräkkäin, sitten "Maria", yleiseen pakoon temmattuna. Aallot
+ajoivat sitä takaa, ja niitten valkeat harjat vyöryivät ja syöksyivät
+sen perästä, ja aina ne saavuttivat laivan, ja aina ne riensivät sen
+sivu, mutta se vältti ne, luistaen keveästi ylös, ja niitten vimma
+näytti murtuvan sen imuveteen.
+
+Ja kumman keveältä tämä pako tuntui, vaivatta ja ponnistuksitta vene
+kiikkui eteenpäin. "Maria" kohosi aalloille keveästi, niinkun tuuli
+olisi sitä nostanut, ja pudotessaan se ikäänkun luiskahti alas, jotta
+sisuksia vihloi, niinkun unissaan, kun putoaa. Se suljui kun takaperin,
+ja pakeneva vuori väistyi sen alta pakoaan jatkaakseen, ja laiva painui
+jälleen suureen laaksoon, joka sekin riensi eteenpäin. Jysäyksettä se
+tuli kauhean laakson pohjalle, keskelle tyrskyä, joka ei sitä edes
+kastellut, mutta joka pakeni niinkun kaikki muutkin, pakeni eteenpäin
+ja haihtui kun savu, kun tyhjä...
+
+Laaksojen pohjalla oli pimeämpi, ja jokaisen ohikulkeneen aallon
+takaa näkyi toinen tulemassa, toinen edellistä suurempi, joka kohosi
+viheriänkuulevana, joka riensi lähemmäksi kauhean näköisenä, ja sillä
+oli näkinkengän muotoinen kita, joka oli valmis sulkeutumaan ja näytti
+huutavan: "Odota, jotta minä saan sinut kiinni, niin minä sinut
+nielen..."
+
+... Mutta ei, se vaan nosti heidät ylös, niinkun harteitaan
+kohottamalla höyhenen nostaa, ja melkein leppeästi se tuntui väistyvän
+alta, kuohuvin harjoin ja kohisten kun koski.
+
+Ja niin yhä, lakkaamatta. Mutta myrsky aina vaan kiihtyi. Ja
+yhä kauheampia aaltoja seurasi toisiaan, ne näyttivät pitkiltä
+vuorijonoilta, joiden laaksot alkoivat hirvittää. Ja tämä vimmattu meno
+yhä kiihtyi ja taivas yhä synkistyi ja kohina yhä koveni.
+
+Oli oikea myrsky, täytyi olla varuillaan. Mutta mitäs siitä, kunhan
+vaan oli ulappaa edessä, tilaa kiitää eteenpäin. "Maria" olikin
+tänä vuonna, tänä kalastuskautena pysyttäinyt Islannin kalavesien
+läntisimmissä osissa, jotta se itään paetessa teki hyvän palan
+paluumatkaa.
+
+Yann ja Sylvestre olivat peräsimessä, vyötäisistä kiinni sidottuina.
+He lauloivat vielä lauluaan: "Jean-François de Nantes"; nopeasta
+liikkeestä huumaantuneina, he lauloivat täyttä kulkkua ja nauroivat,
+kun eivät voineet kuulla toisiaan myrskyn riehuvassa melussa, välistä
+he huvikseen käänsivät päätään ja lauloivat vasten tuulta ja olivat
+pakahtua.
+
+-- Hoi pojat! tuntuuko ilma siellä umpinaiselta, kysyi heiltä Guermeur,
+pistäen partaista päätään puoleksi avatusta luukusta esille, niinkun
+piru, joka on valmis syöksymään laatikostaan.
+
+Ei juuri umpinaiselta tuntunut, se on varmaa.
+
+Eivät he peljänneet, sillä he tiesivät, kuinka paljon heidän laivansa
+sieti, ja luottivat sen lujuuteen ja käsivarsiensa voimaan. Ja myöskin
+fajanssisen Neitsyeen suojelukseen, joka jo neljänkymmenen vuoden
+Islanninmatkoilla monituiset kerrat oli tanssinut tätä hurjaa tanssia,
+aina hymyillen tekokukkiensa keskellä...
+
+    Jean-François de Nantes;
+    Jean-François,
+    Jean-François!
+
+Yleensä ei nähnyt kauvaksi ympärilleen, muutaman satasen metrin päässä
+näytti kaikki loppuvan vaaleaharjaisiin, äärettömiin aaltoihin, jotka
+ilmaan kohoten sulkivat näköalan. Luuli koko ajan olevansa keskellä
+ahdasta näkymöä, joka kyllä alituisesti muuttui; kaikki esineet kasteli
+savuntapainen tyrsky, joka pilvenä kiiti pitkin merenpintaa tavattoman
+nopeasti.
+
+Mutta silloin tällöin näkyi lounasessa, josta tuli vimmaisia
+tuulenpuuskia, valoisampia kohtia: ja taivaan rannalla alkoi näkyä
+värähtelevä valo, ja himmeä valonheijastus levisi pitkin vaahtopäisiä
+aaltoja, tehden taivaan kupukaton yhä synkemmän näköiseksi. Ja tämä
+valo oli synkkää katsella; sydäntä vaan kouristi enemmän, kun näki
+kauvaksi, kun huomasi, että kaikkialla oli samaa mylläkkää, samaa
+raivoa -- aavan taivaanrannan takanakin, äärettömiin: riehunnalla ei
+ollut rajoja, ja kalastajat olivat yksin keskellä sitä!
+
+Jättiläispauhina kaikui kaikesta, niinkun profetallinen esisoitto, joka
+ennusti maailman lopun kauhua. Siinä saattoi erottaa tuhansia ääniä,
+ylhäältä tuli viheltäviä tai syviä, jotka tuntuivat kaukaisilta ja
+tavattoman voimakkailta: se oli tuuli, koko tämän mylläkän suuri sielu,
+näkymätön voima, joka uhkasi kaikkea. Se kauhistutti, mutta oli toisia
+ääniä, likeisempiä, ikäänkun käsin tuntuvampia, enemmän hävitystä
+uhkaavia: ne synnytti vimmastunut vesi, joka kiehui kun tulisella
+raudalla...
+
+Yhä kiihtyi myrsky.
+
+Ja vaikka he pakenivatkin nopeasti, alkoi meri syöksyä laivaan, "syödä"
+niinkun sanotaan. Ensiksi tuli takaa myrskyn pieksämää tyrskyä, sitten
+vettä, kun kaatamalla, ja niin voimakkaasti, että se oli kaikki
+murskaksi panna. Aallot kävivät yhä korkeammiksi, aivan kauhean
+korkeiksi, ja kuitenkin ne samalla tulivat yhä repaleisemmiksi, niitten
+harjoista näkyi riippuvan vihertäviä pirstaleita, jotka olivat putoavaa
+vettä, jota tuuli ajeli. Sitä syöksyi läiskyen suuret määrät kannelle,
+ja silloin "Maria" värähteli joka saumassaan ikäänkun tuskasta. Nyt ei
+enää saattanut nähdä mitään, sillä kaikkialla oli valkeata vaahtoa;
+kun sattui tavallista hurjempi vihuri, niin näki vaahdon tupruavan ohi
+paksuna pilvenä, niinkun kesällä pöly maantiellä. Oli alkanut sataa, ja
+raskaat pisarat tulivat vinosti, melkein vaakasuoraan, ja kaikki nämä
+yhdessä vinkuivat, riehuivat ja ruoskivat niinkun nahkahiihnoilla.
+
+He olivat vielä molemmat peräsimessä, kiinni sidottuina,
+järkähtämättöminä, puettuina öljytakkeihinsa, jotka olivat kankeita ja
+kiiltäviä niinkun haikalan nahka; ne olivat tiukasti sidotut kaulan
+ympäri pikilangalla, samoin sääristä ja ranteista, jotta ei vettä
+pääsisi sisään tunkeutumaan. Ja aallot huuhtoivat heitä ja he seisoivat
+selkä koukussa, kun ne olivat liian voimakkaita, ja hajalla säärin,
+etteivät kaatuisi. Heidän poskensa hehkuivat ja joka hetki he olivat
+pakahtua. Joka kerran kun suuri vesitulva oli heidän päälleen vyörynyt,
+he katselivat toisiaan hymyillen paljolle suolalle, jota oli heidän
+partoihinsa kokoontunut.
+
+Ajan pitkään alkoi kumminkin kauheasti väsyttää tämä raivo, joka ei
+asettunut, joka aina pysyi yhtä epätoivoisen vimmattuna. Ihmisten ja
+eläinten raivo lannistuu ja asettuu pian; mutta kauvan, kauvan täytyy
+kestää elottomien esineitten vimmaa, joka on syytön ja maaliton ja
+salaperäinen niinkun elämä ja kuolema.
+
+    Jean-François de Nantes;
+    Jean-François,
+    Jean-François!
+
+Heidän kalpeilta huuliltaan kuului vieläkin vanhan laulun kerranto,
+mutta melkein tajuttomasti, tietämättään he sen tuontuostakin
+toistivat. Vimmattu meno ja kauhea kohina olivat huumanneet heidät;
+vaikka he olivatkin nuoria, näytti hymyily irvistykseltä ja hampaat
+kalisivat ja he värisivät vilusta; heidän puoleksi suljetut silmänsä,
+polttavien, tykkivien luomien alta tuijottivat melkein tajuttomina
+eteenpäin. Peräsimeen juotettuina, niinkun kaksi marmorikolonnia, he
+tekivät kohmettuneilla, sinertävillä käsillään tarvittavat liikkeet,
+melkein ajattelematta, vain sentähden että lihakset olivat niihin
+tottuneet. Tukasta valui vettä ja suu oli irvallaan, he olivat käyneet
+melkein tuntemattomiksi, heissä oli puhjennut ilmi alkuperäinen raakuus.
+
+He eivät enää nähneet toisiaan, he vaan tunsivat olevansa vielä
+olemassa, vieretysten. Vaarallisimpina hetkinä, joka kerran kun heidän
+takanaan kohosi uusi vesivuori, joka riippui heidän yllään, kuohui
+kauheasti ja, kumeasti meluten, ryöpsähti heidän venettään vasten, he
+tietämättään kädellään ristivät silmänsä. He eivät enää ajatelleet
+mitään, eivät Gaudia, eivätkä ketään muuta naista, eivätkä naimisia.
+Tätä kesti liian kauvan, he eivät enää ajatelleet: kohinan huumaus,
+väsymys ja vilu pimitti kaikki heidän aivoissaan. He olivat vain
+kaksi kohmettunutta lihapylvästä, jotka tukivat peräsintä; vain kaksi
+voimakasta petoa, jotka vaistomaisesti olivat iskeytyneet siihen
+kiinni, etteivät kuolisi.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Oltiin Bretagnessa, loppupuolella syyskuuta, oli viileä päivä. Gaud
+astui aivan yksin Ploubazlanekin ahoa pitkin Pors-Eveniin päin.
+
+Jo kuukausi sitten olivat islantilaiset laivat palanneet, paitse kahta,
+jotka olivat hävinneet kesäkuun myrskyyn. Mutta "Maria" oli hyvin
+kestänyt sen, Yann ja kaikki muut laivamiehet olivat rauhassa kotona.
+
+Gaud oli hyvin hämillään, ajatellessaan, että hän oli matkalla Yannin
+luo.
+
+Yhden ainoan kerran Gaud oli nähnyt häntä, hänen Islannista palattuaan.
+Se oli silloin, kun he kaikki yhdessä olivat käyneet saattamassa
+Sylvestre parkaa, kun tämä lähti sotapalvelukseen. He olivat saattaneet
+häntä aina matkavaunuihin saakka. Sylvestre oli itkenyt vähän, hänen
+vanha mummonsa paljon, ja sitten hän oli lähtenyt Brestiin, väkeensä
+vastaan otettavaksi. Yann, joka myöskin oli tullut jäähyväisiä sanomaan
+ystävälleen, koitti katsoa poispäin, kun Gaud häntä katseli, ja koska
+oli paljon väkeä ajopelien ympärillä, -- muita asevelvollisia, jotka
+lähtivät, ja heidän omaisiaan heitä saattamassa, -- ei heillä ollut
+tilaisuutta puhutella toisiaan.
+
+Silloin Gaud oli tehnyt rohkean päätöksen: hän lähti, vaikka vähän
+arastellen, Gaosien luo.
+
+Hänen isänsä oli muinoin ollut asioissa Yannin isän kanssa
+(monimutkaisia asioita, jotka kalastajien, niinkun muittenkin
+talonpoikien kesken eivät koskaan pääty) ja oli hänelle velkaa satasen
+markkaa laivan hinnasta, jonka he olivat myöneet yhdessä.
+
+-- Te voitte, Gaud oli sanonut, antaa minun viedä rahat, isä,
+ensiksikin minä mielelläni tahtoisin nähdä Maria Gaosia ja toiseksi
+minä en koskaan ole ollut niin kaukana Plaubazlanekissa ja minua
+huvittaisi astua oikein kauvaksi.
+
+Tositeossa hän oli levottoman utelias tutustumaan Yannin omaisiin,
+joitten piiriin hän ehkä kerran oli kuuluva, ja taloon, ja kylään.
+
+Hänen viimeisiä kertoja Sylvestren kanssa puhellessa ennen tämän
+lähtöä, oli Sylvestre omalla tavallaan selittänyt ystävänsä ujouden:
+
+-- Näetkös Gaud, hän nyt on semmoinen; hänelle on päähän pälkähtänyt,
+ettei hän tahdo mennä naimisiin kenenkään kanssa, hän ei rakasta ketään
+muuta kun merta, ja kerran hän leikillään sanoi meille, että hän on
+lupautunut naimisiin sen kanssa. Gaud antoi hänelle sen vuoksi anteeksi
+hänen omituisen käytöksensä, ja kun hän aina muisti hänen kauniin,
+suoran hymyilynsä tanssiaisyönä, niin hän taas alkoi toivoa.
+
+Jos hän nyt tapaisi Yannin kotonaan, ei hän sanoisi hänelle mitään,
+niin rohkeaksi hän ei suinkaan aikonut näyttäytyä. Mutta kun tämä taas
+näkisi Gaudin niin likeltä, niin hän kenties puhuisi...
+
+
+
+
+III.
+
+
+Gaud oli jo astunut tunnin ajan nopeasti, levottomana, hengittäen meren
+raitista ilmaa.
+
+Tien risteyksiin oli pystytetty suuria ristiä.
+
+Tuon tuostakin hän kulki pienien kalastajakylien lävitse, joita tuulet
+pieksivät pitkin koko vuotta, ja jotka ovat kallion värisiä. Eräässä,
+jossa tie äkkiä tunkeutui synkkien seinien, korkeain huippupäisten
+olkikattojen välitse, jotka muistuttavat kelttiläisten mökkien kattoja,
+huvitti häntä muuan kapakan kyltti: "Kiinalaista siideriä". Siihen oli
+maalattu kaksi marakattia vihreisiin ja punaisiin pukuihin, niillä
+oli pitkät hännät, ja ne joivat siideriä. Epäilemättä jonkun vanhan
+merimiehen mielikuvituksia, joka oli käynyt siellä... Kulkiessa Gaud
+katseli kaikkia; kun ihminen hyvin ajattelee matkansa maalia, niin
+häntä aina huvittavat, enemmän kun muita, tuhannet pikkuseikat matkalla.
+
+Pikku kylä oli jo jäänyt kauvaksi hänen taakseen ja mikäli hän kulki
+Bretagnen äärimmäistä nientä, sitä harvemmassa oli puita hänen
+ympärillään, sitä synkempää oli seutu.
+
+Maa oli aaltoilevaa ja kallioista ja joka kukkulalta näkyi aava
+meri. Viimein ei ollut enää puita ollenkaan, pelkkä kangas vihreine
+ajonc-pensaineen, ja siellä täällä ristiinnaulitun kuvia, jotka
+kuvautuivat vasten taivasta kädet levällään, jotta koko tienoo näytti
+äärettömältä pyövelinkentältä,
+
+Eräässä tienristeyksessä, jota myöskin suojeli ääretön ristiinnaulitun
+kuva, hän oli kahden vaiheilla kumpaa kahdesta, okaisten rinteitten
+välitse kulkevasta tiestä seuraisi.
+
+Muuan pieni tyttö tuli parhaiksi päästämään häntä pälkäästä:
+
+-- Hyvää päivää, neiti Gaud!
+
+Se oli pikku Gaos, Yannin pieni sisar. Suudeltuaan häntä kysyi Gaud
+häneltä, olivatko hänen vanhempansa kotona.
+
+-- Isä ja äiti ovat. Yann veikko vaan, tyttönen sanoi viattomasti, on
+mennyt Loguivyyn, mutta minä luulen, ettei hän viivy siellä kauvan.
+
+Hän ei siis ollut kotona! Sama paha onni aina ja kaikkialla erotti
+heidät toisistaan. Hän jo aikoi lykätä käyntinsä toistaiseksi. Mutta
+pikku tyttö, joka oli nähnyt hänet tiellä, hän varmaankin kertoisi...
+Mitä ajateltaisiin Pors-Evenissä? Hän päätti jatkaa matkaansa, mutta
+viivytteli niin paljon kun mahdollista, jotta Yann ehtisi palata.
+
+Mitä lähemmäksi hän tuli sitä syrjäistä kylää, jossa Yann asui, sitä
+niukemmaksi kävi kasvillisuus, sitä autiommaksi seutu. Voimakas meren
+henki, joka teki ihmiset suuremmiksi, teki kasvit matalammiksi,
+lyhemmiksi, vaivaisiksi raukoiksi, jotka ryömivät pitkin karua maata.
+Polulla oli merihauraa ja outoja lehtiä, jotka kertoivat, että toinen
+maailma oli lähellä. Niistä levisi ilmaan suolainen haju.
+
+Joskus kohtasi Gaud jonkun kulkijan, meren väkeä, jotka, kun maa oli
+puutonta, saattoi jo nähdä kaukaa, ja ne näyttivät niin suurilta,
+kun niitä katseli vasten taivaan ja meren kaukaista ja korkeata
+rajaa. Luotsit ja kalastajat, kaikki he tähystelivät kauvaksi,
+katselivat merelle; kulkiessaan hänen sivutsensa he tervehtivät häntä.
+Päivettyneitä, miehekkäitä, lujia muotoja, merimieshatut päässä.
+
+Aika ei ollut kulua, eikä hän todellakaan tiennyt, miten matkaansa
+pitentää; ihmiset ihmettelivät nähdessään hänen astuvan niin hitaasti.
+
+Mitähän Yann teki Loguivyssä? Mielisteliköhän hän tyttöjä...
+
+Jos hän olisi tiennyt, kuinka vähän Yann tytöistä huoli! Jos hän joskus
+ikävöi tyttöjä, ei hänen tarvinnut kun pyytää, sillä "Paimpolin tytöt",
+niinkun vanhassa Islannin laulussa sanotaan, ovat hiukan kevytmielisiä,
+eivätkä vastusta kauniita poikia. Eikö mitä, hän oli vain mennyt
+tilauksia tekemään erään sen kylän korintekijän luo, joka niillä
+tienoin oli ainoa, joka osasi tehdä oivallisia hummerirysiä. Rakkautta
+hän ei laisinkaan ajatellut tällä hetkellä.
+
+Gaud tuli astuissaan erään kappelin luo, joka oli kukkulalla ja
+näkyi kauvaksi. Kappeli oli harmaa, aivan pieni ja vanha; keskellä
+karua seutua ympäröi sitä ryhmä puita, nekin olivat harmaita ja jo
+lehdettömiä, ne olivat sen hiukset, jotka olivat ikäänkun kädellä
+samannepäin pyyhäistyt.
+
+Sama käsi, joka kaataa kalastajien veneet, länsituulen ikuinen käsi,
+se kääntää rannikon kierot puitten oksat samaan suuntaan, kun aallot
+ja maininki käyvät. Vanhat puut olivat kasvaneet: vinoina ja tuulen
+pieksäminä, ne olivat köyristäneet selkäänsä sen käden satavuotisen
+vimman alla.
+
+Gaud oli jo melkein matkansa päässä, sillä se oli Pors-Evenin kappeli;
+hän pysähtyi, vielä voittaakseen aikaa.
+
+Pieni kaatumaisillaan oleva aituus ympäröi hautuumaata. Kaikki oli
+saman väristä, kappeli, puut, haudat, koko paikkakunta näytti yhtä
+päivän paahtamalta, meren tuulten syömältä; sama harmahtava jäkälä,
+jossa oli rikinkeltaisia täpliä, peitti kivet, pahkaiset oksat ja
+graniittiset pyhimykset, joita oli aituuksen syvennyksissä.
+
+Muutamaan puuristiin oli nimi kirjoitettu suurilla kirjaimilla: "Gaos.
+-- Gaos, Joel, kahdeksankymmentä vuotta".
+
+Niin! iso-isä, Gaud hänet tiesi. Meri ei ollut hänestä huolinut,
+vanhasta merimiehestä, Muuten tässä aituuksessa varmaankin lepäsi
+useampia Yannin omaisia; sehän oli luonnollista, olisihan hänen pitänyt
+tietää se; ja kuitenkin teki se häneen tuskastuttavan vaikutuksen, kun
+hän luki tämän nimen haudalla.
+
+Kuluttaakseen vielä hetkisen hän astui sisään vanhanaikaisen,
+ränstyneen, valkeaksi rapatun oven kautta rukousta lukemaan. Mutta
+sisään astuttuaan hän pysähtyi vielä suuremman tuskan valtaamana.
+
+Gaos! vielä tuo nimi, uurrettuna tauluun, jommoisia oli tapana ripustaa
+kirkon seinille merellä hukkuneitten muistoksi.
+
+Hän rupesi lukemaan kirjoitusta:
+
+                  Muistoksi,
+            _Jean-Louis Gaosista_,
+      24 vuotta vanha, merimies _Margaretalla_,
+    katosi Islannin kohdalla 3:na p. Elokuuta 1877.
+               Levätköön hän rauhassa!
+
+Islanti, -- aina Islanti! -- Joka paikkaan tässä osassa kappelia oli
+naulattu samanlaisia puutauluja, joissa oli kuolleitten merimiesten
+nimiä. Tämä oli Pors-Evenin haaksirikkoisten kulma, hän jo katui
+tulleensa, synkkä aavistus oli hänet vallannut. Paimpolin kirkossa
+hän oli nähnyt samanlaisia kirjoituksia, mutta tässä kylässä se oli
+pienempi, ränstyneempi, synkempi, tuo Islannin kalastajien tyhjä hauta,
+Kummallakin puolella oli graniittipenkki leskien ja äitien varalta; ja
+matalaa holvia, joka oli säännötön kun luola, suojeli vanha neitsyen
+kuva, se oli punaiseksi maalattu ja sillä oli suuret häjyt silmät, se
+oli Cybelen, maan jumalattaren näköinen.
+
+Gaos! vieläkin!
+
+                          Muistoksi
+                     _François Gaosista_,
+             nainut Anna-Marian, synt. _Goaster_,
+                kapteeni laivalla _Paimpolais_,
+    hukkui Islannin kohdalla l:nä tai 3:na p. huhtik. 1877,
+    kaiken laivaväkensä, kahdenkymmenen kolmen miehen kanssa.
+                        Levätkööt rauhassa!
+
+Sen alla oli kaksi luuta ristissä mustan, viheriäsilmäisen pääkallon
+alla, -- yksinkertainen kuoleman kuva, jossa vielä piili menneitten
+aikojen raakuutta.
+
+Gaos! kaikkialla sama nimi!
+
+Muutaman Gaosin, nimeltä Yves, olivat "aallot huuhtoneet laivan
+kannelta ja hän oli hukkunut lähellä Norden-Fiordia, Islannissa,
+kahdenkymmenen kahden vuoden vanhana". Taulu näytti olleen siinä monet
+vuodet, hän varmaankin jo aikoja sitten oli unhotettu.
+
+Lukiessa Gaudin mieli kävi viehkeäksi, kaihoksuen, hellästi ja samalla
+melkein epätoivoisesti hän muisteli Yannia. Et koskaan, ei suinkaan
+koskaan Yann tulisi hänen omakseen! Kuinka hän saattaisi vallata Yannin
+mereltä, kun siihen oli hukkunut niin monta Gaosia, esivanhempia
+ja veljiä, jotka luultavasti monessa suhteessa olivat olleet hänen
+kaltaisiaan.
+
+Hän meni kappeliin, joka jo oli hämärä, niukasti tunki valoa sisään sen
+matalista, syvistä ikkunoista, Ja siellä, sydän täynnä kyyneliä, jotka
+tunkeutuivat esille, hän polvistui rukoilemaan suurten pyhimyskuvien
+eteen, joitten ympärille oli pantu kömpelöitä kukkia, ja joitten
+päät ulottuivat holveihin saakka. Ulkona tuuli kiihtyi ja alkoi
+ulvoa, ikäänkun tuoden takasin Bretagneen hukkuneiden nuorten miesten
+valituksia.
+
+Ilta lähestyi, viimeinkin hänen täytyi päättäytyä ja toimittaa asiansa.
+
+Hän jatkoi matkaansa ja kysyttyään tietä kylässä, hän löysi Gaosien
+talon, joka oli rakennettu korkeata kalliota vastaan; siihen noustiin
+kahtatoista graniittiporrasta myöten. Vähän värähdellen ajatellessaan,
+että Yann ehkä jo oli tullut kotiin, hän kulki pienen puutarhan poikki,
+jossa oli päivänkakkaroita ja tähtimöitä.
+
+Heti sisään tultuaan hän sanoi tuovansa rahoja myödyn veneen hinnasta,
+ja häntä pyydettiin kohteliaasti istumaan ja odottamaan isää, jotta hän
+voisi antaa hänelle kuitin.
+
+Läsnäolevien joukosta hänen silmänsä etsivät Yannia, mutta häntä ei
+näkynyt.
+
+Talossa oltiin täydessä hommassa, suurella valkoisella pöydällä
+leikattiin uutta pumpulikangasta, josta valmistettiin öljyvaatteita
+lähestyvää Islannin matkaa varten.
+
+-- Näettekös, neiti Gaud, he tarvitsevat kukin kaksi täydellistä pukua
+matkallaan.
+
+Sitten hänelle selitettiin miten nämä puvut maalataan ja öljytään.
+Sillävälin kun hänelle tarkasti selitettiin asiata, tarkasteli hän
+Gaosien asuntoa.
+
+Se oli sisustettu, niinkun bretagnelaiset talot tavallisesti ovat,
+perällä oli mahdottoman suuri uuni, molemmin puolin sitä oli korkeita
+sänkyjä. Mutta siellä ei ollut niin pimeä eikä niin synkkä, kun
+maanviljelijäin mökeissä, jotka aina ovat puoleksi maan sisässä, oli
+valoisaa ja puhdasta, niinkun yleensä on rantalaisten asunnoissa.
+
+Siellä oli useita pikku Gaosia, poikia ja tyttöjä, Yannin veljiä ja
+sisaria, -- näitten lisäksi oli vielä kaksi täysikasvuista, jotka
+olivat merellä. Sitten oli vielä yksi, pieni, valkoverinen, totinen,
+sievä tyttö, joka ei ollut toisten näköinen.
+
+-- Hänet me viime vuonna otimme kasvatintytöksemme, äiti selitti,
+vaikka onhan niitä entisestäänkin; mutta mitäs sen teki, neiti Gaud,
+hänen isänsä oli _Maria-Dieu-t'aime'lla_ [Maria-Jumala-sinua-rakastaa.
+S.m.], joka hukkui viime vuonna Islannin matkalla, niinkun tietänette,
+-- me naapurukset päätimme silloin jakaa lapset, viisi kappaletta,
+keskenämme, ja tämä tuli meidän osallemme.
+
+Kun pikku ottotyttö kuuli, että hänestä puhuttiin, katsoi hän maahan
+ja kätkeytyi nauraen vasten pientä Laumek Gaosia, joka oli hänen paras
+ystävänsä.
+
+Kaikki talossa ilmaisi varallisuutta ja hilpeä terveys loisti lasten
+punakoilta poskilta.
+
+Gaudin tähden puuhattiin ja hommattiin niinkun minkä hienon neidin,
+jonka käynti tuotti talolle kunniaa. Uusia, valkeita puuportaita myöten
+hänet saatettiin yläkammariin, josta talo ylpeili. Gaud muisti hyvin,
+miten tämä kerros oli tullut rakennetuksi; se oli tehty sen johdosta,
+kun isä Gaos ja hänen serkkunsa, luotsi, olivat Kanaalista löytäneet
+haaksirikkoontuneen laivan; tanssijaisyönä oli Yann siitä kertonut.
+
+Tämä laivanhylystä tehty kammari oli hauska ja iloinen, se oli valkea
+ja uusi. Siinä oli kaksi vuodetta, kaupunkilaiseen malliin, niissä
+oli uutimet punaisesta karttuunista; keskellä huonetta oli suuri
+pöytä. Ikkunasta näki koko Paimpolin, koko rannikon ja "islantilaiset"
+ankkuripaikassaan, -- ja salmen, josta ne lähtevät ulos.
+
+Hän ei uskaltanut kysyä, mutta hän olisi mielellään tahtonut tietää,
+missä Yann makasi; lapsena hän luultavasti oli maannut alhaalla,
+jossakin noista vanhanaikaisista, korkeista sängyistä. Mutta nyt hän
+ehkä makaa täällä näitten kauniitten, punaisten uutimien takana,
+Gaud olisi mielellään tahtonut tietää hänen elämänsä kaikki pienet
+yksityisseikat, etenkin miten hän kulutti pitkät talvi-iltansa...
+
+... Portailta kuuluvat, raskaat askeleet saivat hänen säpsähtämään.
+
+Ei se ollutkaan Yann, vaan mies joka oli hyvin hänen näköisensä, vaikka
+olikin jo harmaapäinen, hän oli melkein yhtä kookas ja suora kun Yann,
+se oli isä Gaos, joka tuli kalasta.
+
+Tervehdittyään Gaudia ja kuultuaan syyn hänen käyntiinsä, kirjoitti
+ukko kuitin, johon meni jotensakin paljon aikaa, sillä hänen kätensä,
+hän sanoi, ei ollut enää oikein varma. Muuten hän ei vastaanottanut
+näitä sataa markkaa lopullisena suorituksena, joiden kautta hän tulisi
+kokonaan erilleen laivan kaupasta, ei, vaan ainoastaan lyhennyksenä,
+hän aikoi vielä puhella asiasta herra Mévelin kanssa. Ja Gaud, joka
+ei rahoista välittänyt, myhähti vaan vähän, olkoon menneeksi, asia ei
+vielä siihen päättynyt, niinkun hän oli arvellutkin, muuten oli hänelle
+mieleen olla Gaosien kanssa asioissa.
+
+He pyysivät melkein anteeksi, ettei Yann ollut kotona, ikäänkun
+olisi paremmin sopinut, että koko perhe olisi ollut koossa häntä
+vastaanottamassa. Isä ehkä olikin arvannut, vanhan merimiehen
+viekkaudella, ettei hänen poikansa ollut aivan välinpitämätön tälle
+kauniille perijälle; sillä vähän itsepintaisesti ukko aina uudestaan
+alkoi puhua hänestä.
+
+-- Se on kummallista, hän sanoi, ei hän koskaan näin kauvan viivy
+ulkona. Hän meni Loguivyyn, neiti Gaud, ostamaan hummerirysiä; niinkun
+tiedätte, pyydämme me talvella parhaasta päästä hummeria.
+
+Gaud pitkitti hajamielisenä oloaan, hän kyllä tiesi, että kävi
+myöhäiseksi, mutta joka kerran kun hän ajatteli, ettei hän saisikaan
+tavata Yannia, alkoi hänen sydäntään ahdistaa.
+
+-- Onhan se Yann viisas mies, mitä hän tehnee? Kapakassa hän ei ole,
+se on varma, ei meidän sitä koskaan tarvitse peljätä. -- Tietysti,
+joskus, sunnuntaisin, kumppanien kanssa... Tiedättehän, neiti Gaud,
+merimiehet. Hyvänen aika, kun on nuori, niin miksi sitä kokonaan
+pysyisi erilläänkään?... Mutta harvoinhan hän, -- hän on viisas mies,
+sen me voimme taata.
+
+Sillä välin oli tullut yö, tekeillä olevat öljyvaatteet oli kääritty
+kokoon, oli lakattu työtä tekemästä. Pikku Gaosit ja pieni ottotyttö
+istuivat penkeillä likitysten, illan hämärä oli tehnyt heidät
+totisiksi, ja katsellen Gaudia he näyttivät kysyvän toisiltaan:
+
+"No mutta miks'ei hän jo mene?"
+
+Ja takkavalkea alkoi hämärään huoneesen levittää punaista valoaan.
+
+-- Ettekö tahdo syödä illallista kanssamme, neiti Gaud?
+
+Eihän toki, sitä hän ei voinut, veri nousi hänelle äkkiä päähän, kun
+hän ajatteli, että hän oli viipynyt niin kauvan. Hän nousi ylös ja
+sanoi jäähyväiset.
+
+Yannin isä oli myöskin noussut ylös, seuratakseen häntä jonkun osan
+tiestä, erään syrjäisen rämeen ohi, jossa vanhat puut tekivät tien
+pimeäksi. Kun he kulkivat vieretysten, niin kunnioituksen ja hellyyden
+tunne seuraajaansa kohtaan valtasi Gaudin, ja hänen teki mieli puhella
+hänen kanssaan huolistaan, niinkun isän kanssa. Mutta sanat tarttuivat
+kurkkuun, eikä hän sanonut mitään.
+
+He kulkivat eteenpäin illan viileässä tuulessa, joka tuoksui mereltä,
+silloin tällöin he tasaisella kankaalla kulkivat jonkun mökin sivu,
+ovet olivat jo suljetut, ne näyttivät synkiltä jyrkkine kattoineen; ne
+olivat kurjia pesiä, joihin kalastajat olivat kömpineet; vastaan heille
+tuli ristiä, pensaita ja kiviä.
+
+Kuinka kaukana Pors-Even sentään olija kuinka kauvan hän oli viipynyt!
+
+Joskus he kohtasivat joitakuita, jotka palasivat Paimpolista tai
+Loguivystä, joka kerran kun hän näki miehen haamun lähestyvän, hän
+ajatteli Yannia, mutta hänet saattoi helposti jo kaukaa tuntea, ja pian
+hän aina huomasi erehtyneensä. Hänen jalkansa sotkeutuivat pitkiin
+ruskeihin kasveihin, jotka olivat takkuisia kun tukka, ne olivat
+merihauraa, jota oli polulla.
+
+Plouëzochin ristin kohdalla Gaud sanoi jäähyväiset vanhukselle ja pyysi
+häntä palaamaan. Paimpolista näkyivät jo tulet, eikä hänellä enää ollut
+mitään syytä peljätä.
+
+Se oli siis lopussa täksi kertaa... Ja kukaties koska hän nyt saisi
+nähdä Yannia...
+
+Tekosyitä Pors-Eveniin palatakseen häneltä kyllä ei olisi puuttunut,
+mutta olisi näyttänyt liian sopimattomalta käydä siellä uudestaan.
+Täytyi olla rohkeampi ja ylpeämpi. Jos edes Sylvestre, hänen
+uskottunsa, olisi vielä ollut täällä, niin hän ehkä olisi saanut mennä
+Gaudin puolesta Yannia tapaamaan ja pakoittamaan häntä selittämään.
+Mutta hän oli poikessa, ja kukaties kuinka moneksi vuodeksi?...
+
+
+
+
+IV.
+
+
+-- Minäkö naimisiin? Yann sanoi illalla vanhemmilleen, -- minäkö
+naimisiin? Miksi minä, Jumala paratkoon, sitä tekisin? -- Voisinko
+minä koskaan olla niin onnellinen kun täällä teidän kanssanne. Ei ole
+huolia, eikä ole rettelöltä kenenkään kanssa, ja lämmin, hyvä keitos
+joka ilta, kun minä tulen mereltä... Kyllähän minä tiedän, että te
+karkotatte häntä, joka kävi täällä tänään. Ensiksi on ainakin minun
+mielestäni vähän kummallista, että tuommoinen rikas tyttö huolii
+mokomista köyhistä ihmisistä, kun me olemme. Ja toiseksi en minä huoli
+hänestä, enkä kestään muusta, sen minä olen miettinyt, minä en aio
+ollenkaan mennä naimisiin.
+
+Molemmat vanhukset katselivat ääneti toisiaan, kovasti pettyneinä,
+sillä keskusteltuaan asiasta he luulivat voivansa olla varmat siitä,
+ettei tämä nuori tyttö antaisi rukkasia heidän kauniille Yannilleen.
+Mutta he eivät yrittäneetkään häntä yllyttämään, sillä he tiesivät sen
+turhaksi. Etenkin hänen äitinsä oli allapäin eikä sanonut sanaakaan,
+hän piti arvossa poikansa tahtoa, vanhimpansa, joka oli melkein perheen
+päämies. Vaikka hän aina oli lempeä ja hellä äitiään kohtaan ja alistui
+kaikissa elämän pienissä seikoissa hänen tahtonsa alle, niin oli hän
+ehdottomasti oma herransa suurissa, ja tyynesti ja itsenäisesti kielsi
+kaiken vaikutuksen sivulta.
+
+Hän ei koskaan valvonut myöhään, sillä niinkun muillakin kalastajilla
+oli hänellä tapana nousta aikasin ylös. Syötyään illallista kahdeksan
+aikaan ja tyytyväisenä vielä kerran katseltuaan Loguivysta tuomiaan
+rysiä ja uusia verkkojaan, hän alkoi riisuutua, näennäisesti aivan
+tyynenä; sittenhän nousi makaamaan punauutimiseen sänkyyn, jonka hän
+jakoi pikku Laumek veljensä kanssa.
+
+
+
+
+V.
+
+
+... Jo viisitoista päivää Sylvestre, Gaudin uskottu, oli viettänyt
+kasarmissaan Brestissa; -- hän ikävöi kovasti kotiinsa, mutta pysyi
+järkevänä. Ja komealta hän näytti sinisessä avonaisessa kauluksessaan
+ja punatupsuisessa lakissaan, hän oli oiva merimies ja hänellä oli
+kookas vartalo ja hän astui heiluen; sydämmessään hän ikävöi mummoaan
+ja oli sama viaton lapsi kun ennenkin.
+
+Yhtenä ainoana iltana hän oli juonut itsensä juovuksiin, maamiestensä
+kanssa, siksi että niin on tapana tehdä: he olivat tulleet kasarmiin
+kaikki yhdessä joukossa käsitysten, laulellen täyttä kurkkua.
+
+Kerran hän oli sunnuntaina käynyt teatterissa, ylhäällä galleriiassa.
+Näytettiin suurta draamaa, ja merimiehet olivat vimmoissaan petturille,
+he ottivat hänet vastaan yhteisellä murinalla, joka kaikui kun
+länsituulen syvä kohina. Etupäässä hän oli huomannut, että siellä oli
+hyvin kuuma ja vähän ilmaa ja ahdasta; hän oli koettanut riisua mekon
+päältään, mutta poliisi oli kieltänyt. Lopulta hän oli nukkunut.
+
+Kasarmiin palatessaan, keskiyön jälkeen, hän oli kohdannut naisia,
+jotka eivät enää olleet aivan nuoria, niillä oli tukka poltettu ja ne
+kävelivät edestakasin katukäytävällä.
+
+-- Kuulehan kaunis poika, he sanoivat raa'alla käheällä äänellä.
+
+Hän heti ymmärsi, mitä he tahtoivat, sillä ei hän ollut niin
+lapsellinen, kun olisi voinut luulla. Mutta äkkiä hänelle juontui
+mieleen vanha mummo ja Maria Gaos ja hän kulki halveksien heidän
+sivutsensa, katsellen heitä nuoruutensa ja kauneutensa ylevältä
+kannalta ja hymyillen lapsellisen ivallisesti. Kaunottaret hämmästyivät
+suuresti nähdessään näin ylpeän merimiehen.
+
+-- Katsopas tuota! Ole varoillasi poikaseni, riennä kotiisi, muuten
+sinut syövät.
+
+Ja ne törkeydet, joita he huusivat hänen perästään hälvenivät siihen
+epäselvään meluun, mikä täytti kadut sunnuntaiyönä.
+
+Hän käyttäytyi Brestissä niinkun Islannissa, hän pysyi viattomana kun
+merellä. -- Mutta toiset eivät häntä pilkanneet, sillä hän oli hyvin
+väkevä ja se aina herättää kunnioitusta merimiehissä.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Eräänä päivänä häntä kutsuttiin komppaniian virastohuoneesen, jossa
+hänelle ilmoitettiin, että hän oli määrätty Kiinaan, Formosan
+laivastoon.
+
+Hän oli jo kauvan aavistanut, että niin oli käyvä, hän oli kuullut
+niitten, jotka lukivat sanomalehtiä, sanovan, ettei siellä sota näkynyt
+päättyvän. Samalla hänelle ilmoitettiin, että koska lähtöä piti
+jouduttaa, ei hän voinut saada lomaa, joka tavallisesti annetaan sotaan
+lähteville hyvästijättöä varten. Viidessä päivässä piti hänen saada
+kamssunsa reilaan ja lähteä.
+
+Hänet valtasi outo mielenliikutus, se häntä viehätti, että hän saisi
+matkustaa kauvaksi tuntemattomiin maihin, sotaan; mutta se myöskin
+häntä huolestutti, kun piti kaikki jättää, eikä tiennyt, pääsisikö
+koskaan palaamaan.
+
+Tuhannet seikat pyörivät hänen päässään. Hänen ympärillään kasarmissa
+meluttiin ja pauhattiin, sillä useille muillekin oli ilmoitettu, että
+he olivat määrätyt Kiinan laivastoon.
+
+Ja hän kirjoitti heti vanhalle mummo paralleen, heti lyijykynällä,
+istuen maassa, yksinään, mieli kiihtyneenä, keskellä näitä nuoria
+miehiä, jotka kuleksivat edestakasin ja melusivat, ja joiden kaikkien,
+niinkun hänenkin, piti lähteä...
+
+
+
+
+VII.
+
+
+-- Hän näyttää vanhalta, hänen armaansa, hänen kumppaninsa sanoivat,
+kaksi päivää sen jälkeen, nauraen hänen selkänsä takana, mutta sama se,
+he näyttävät tulevan hyvin toimeen keskenään.
+
+Heitä huvitti nähdä hänen ensi kerran kävelevän pitkin katuja
+käsitysten naisen kanssa, niinkun kaikki muutkin, ja kumartuvan
+hellästi tämän puoleen ja sanovan asioita, jotka näyttivät olevan
+hyvinkin suloisia.
+
+Se oli pieni nainen, joka takaapäin katsoen näytti kylläkin vikkelältä;
+-- hame oli liian lyhyt nykyaikaiseksi, hartioilla oli ruskea huivi ja
+päässä suuri paimpolilainen päähine.
+
+Nainen myöskin, nojautuen hänen käsivarteensa, katsoi hellästi häneen.
+
+-- Vanhalta hän vähän näyttää, hänen armaansa!
+
+He sanoivat sen leikillään vaan, sillä hyvinhän he näkivät, että se oli
+herttainen vanha mummo, joka oli tullut maalta.
+
+Hän oli tullut kesken kiireen, kauhea pelko oli hänet vallannut, kun
+hän kuuli pojanpoikansa lähdöstä: -- sillä tämä Kiinan sota oli jo
+maksanut monta merimiestä Paimpolin tienoolle.
+
+Hän oli koonnut kaikki pienet säästönsä, oli pannut arkkuun siistin
+juhlapukunsa, toisen päähineen ja lähtenyt edes vielä kerran
+syleilemään pojanpoikaansa.
+
+Hän oli mennyt suoraan kasarmiin ja kysynyt Sylvestreä, ensin oli
+komppaniian ajutantti kieltänyt päästämästä tätä ulos.
+
+-- Mutta jos te niin välttämättömästä tahdotte, muoriseni, niin
+kääntykää kapteenin puoleen, tuossa hän juuri astuu.
+
+Päättävästi hän heti menikin, ja sai kapteenin taipumaan.
+
+-- Lähettäkää Moan muuttamaan pukua, hän sanoi.
+
+Ja Moan juoksi neljä porrasta kerrassaan pukeutumaan juhlapukuunsa, --
+ja vanhus, huvittaakseen häntä niinkun ainakin, irvisteli ja kumarteli
+ajutantin selän takana.
+
+Kun Sylvestre tuli takasin juhlavaatteissaan avokaulaisessa mekossaan,
+hämmästyi muori huomatessaan hänet niin kauniiksi: hänen musta
+partansa, jota parturi oli sievistänyt, oli leikattu suippeaksi,
+niinkun merimiehillä sinä vuonna oli tapana, hänen avonaisen paitansa
+reunukset olivat käherretyt, ja hänen lakissaan oli pitkät heiluvat
+nauhat, joiden päissä oli kulta-ankkurit.
+
+Hetken ajan hän luuli näkevänsä Pierre poikansa, joka kaksikymmentä
+vuotta sitten myöskin oli ollut laivastossa merimiehenä, ja kun hän
+muisteli tätä pitkää mennyttä aikaa ja kaikkia kuolleitaan, niin synkkä
+varjo äkkiä lankesi nykyhetkenkin yli.
+
+Mutta suru pian haihtui. He lähtivät käsitysten kävelemään, iloiten
+yhdessäolostaan; -- ja se oli silloin kun mummoa oli pidetty hänen
+armaanaan ja arveltu "vähän liian vanhaksi".
+
+Ensiksi muori kutsui hänet päivällisille, sillä hienoa piti olla,
+ravintolaan, jota piti muuan Paimpolilainen, ja jota hänelle oli
+kiitetty huokeaksi. Sitten he, aina vaan käsityksin, lähtivät
+kaupungille kävelemään; ja katselivat puotien ikkunoita. Ja kaikkea
+mitä vaan hauskaa oli, hän keksi huvittaakseen pojanpoikaansa ja hän
+puhui Paimpolin murteella, jota sivukulkijat eivät ymmärtäneet.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Hän viipyi kolme päivää pojanpoikansa luona, kolme juhlapäivää, joita
+seurasi synkkä "sitten", -- kolme armonpäivää.
+
+Viimein hänen kumminkin täytyi lähteä, palata Ploubazlanekiin.
+Ensiksikin olivat hänen vähät rahansa lopussa. Toiseksi piti Sylvestren
+lähteä vesille ylihuomenna, eikä merimiehiä millään ehdolla päästetä
+kasarmeistaan ulos lähtöpäivän edellisenä päivänä (joka tapa ensi
+silmäykseltä näyttää kovalta, mutta se on välttämätön varokeino
+karkaamisia vastaan, sillä moni mielellään pötkii tiehensä juuri sotaan
+lähtiessä).
+
+Voi, sitä viimeistä päivää!... Hän oli koittanut ja koittanut, ja
+vaivannut päätään keksiäkseen jotain hauskaa sanottavaa pojanpojalleen,
+vaan ei hän keksinyt mitään, kyyneleet vain pyrkivät silmiin, ja
+nyyhkytyksiä nousi joka hetki kaulaan. Nojautuen hänen käsivarteensa
+hän antoi hänelle tuhansia neuvoja, jotka olivat saada hänetkin
+itkemään. Ja viimeiseksi he olivat menneet kirkkoon yhdessä rukoilemaan.
+
+Iltajunassa hän oli lähtenyt. Säästääkseen he olivat menneet jalan
+asemalle, Sylvestre kantaen muorinsa matka-arkkua ja tukien häntä
+voimakkaalla kädellään, johon hän nojautui koko painollaan. Mummo
+parka oli niin kovin väsyksissä, hän ei enää jaksanut, hän oli niin
+yli voimiensa rasittunut viimeisten kolmen neljän päivän kuluessa.
+Hän astui selkä köykyssä ruskean huivinsa alla, hän ei ollut pystyssä
+pysyä, hänen olennossaan ei ollut enää mitään nuorevuutta ja hänen
+kuusikymmentä kuusi vuottansa painoivat kun raskas taakka. Kun hän
+ajatteli, että nyt se oli päättynyt, että hänen muutaman minuutin
+perästä piti hänestä erota, niin oli hänen sydämmensä pakahtua. Ja
+se oli Kiinaan jonne hänen piti lähteä, tappokentälle! Vielä hän oli
+täällä muorinsa kanssa, muori parkansa sylissä, mutta sitten hän
+lähtisi; eikä isoäidin tahto, eivät hänen kyyneleensä, eikä hänen
+epätoivonsa voineet häntä pidättää.
+
+Hoppuillen pilettiään, eväsvakkastaan, ja kintaitaan, kiihtyneenä
+ja vavisten muori parka antoi viimeisiä neuvojaan, joihin kaikkiin
+Sylvestre vastasi leppeästi ja nöyrästi, myöntyen kaikkeen,
+kumartuneena hänen puoleensa, katsellen häntä ystävällisin silmin,
+lapsellisella tavallaan.
+
+-- Joutukaa, muoriseni, jos tahdotte lähteä mukaan.
+
+Kone vihelsi. Muori säikähti, pelkäsi jäävänsä junasta, kaappasi
+Sylvestreltä arkkunsa; -- mutta pudotti sen maahan ja heittäytyi
+hänelle kaulaan viimeisen kerran syleilläkseen häntä.
+
+Asemahuoneella olevat ihmiset heitä katselivat, mutta ei ketään enää
+naurattanut. Rautatievirkamiehet häntä lykkivät ja vallan pyöräällä
+ollen hän syöksyi lähimpään vaunuun, jonka ovi heti paiskattiin kiinni
+hänen takanaan. Sylvestre läksi juoksemaan keveätä merimies juoksuaan
+ja kiitäen kaaressa niin kun lintu hän riensi ulkopuolella olevan
+aituun luo ajoissa, nähdäkseen muorin kulkevan sivu.
+
+Kimakka vihellys, pyörät alkoivat jyristä, -- mummo kulki ohitse.
+Sylvestre nojautuen aituutta vastaan, heilutti nuorekkaasti
+liehuvanauhaista lakkiaan ja mummo kurkisti kolmannen luokan vaunun
+ikkunasta ja heilutti nenäliinaansa, jotta Sylvestre hänet huomaisi.
+
+Niin kauvan kun hän saattoi, niin kauran kun hän erotti sinimustan
+haamun, joka oli hänen pojanpoikansa, hän seurasi sitä silmillään,
+sydämmestään toivottaen "näkemään asti", joka toivotus aina on niin
+epävarma, kun sen sanoo merimiehelle, joka lähtee merille.
+
+Mummo parka katsele tarkkaan pikku Sylvestreäsi, katsele viime hetkeen
+saakka hälvenevää haamua, joka ainaiseksi katoaa silmistäsi.
+
+Ja kun hän ei enää voi nähdä Sylvestreä, putoaa hän istualleen, hän ei
+varo kaunista päähinettään, ja hän itkee ja nyyhkii, kuolintuskassa...
+
+Sylvestre kääntyi hitaasti pois, katse maahan luotuna, ja suuria
+kyyneleitä vierähti hänen poskilleen. Elokuun yö oli tullut, kaasu oli
+kaikkialla sytytetty, merimiesten juhla oli alkanut. Huolimatta mistään
+hän kulki halki Brestin, yli sillan, kasarmiin.
+
+-- "Kuules kaunis poika", sanoivat käheillä äänillään naiset, jotka jo
+olivat alkaneet kävelynsä kaduilla.
+
+Hän meni makaamaan riippumattoonsa, itki yksinään ja nukkui vasta
+aamuyöstä.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Hän oli aavalla merellä, nopeasti kulki hän tuntemattomia vesiä, jotka
+olivat paljon sinisempiä kun Islannin meri.
+
+Laiva, joka häntä vei äärimmäiseen Aasiaan, oli saanut käskyn kiirehtiä
+levähtämättä.
+
+Hän aavisti olevansa jo hyvin kaukana, päättäen siitä yhtämittaisesta
+nopeudesta, jota laiva aina kulki melkein tuulista ja merestä
+huolimatta. Koska hän oli märssymies, niin hän lähes eli mastikorissa,
+niinkun lintu häkissään, ja hän vältteli sotamiehiä, jotka ryhmittäin,
+rähisten kuljeksivat kannella.
+
+Kahdesti oli pysähdytty Tunisin rannikolle, josta otettiin lisää
+tsuaavia ja muulia; kaukana hän oli nähnyt valkeita kaupunkia
+hiekka-aroilla tai vuorilla. Hän oli kiivennyt alaskin mastostaan
+uteliaasti katselemaan ihmisiä, jotka olivat aivan ruskeita, puetut
+valkoisiin viittoihin ja olivat veneillään tulleet myömään hedelmiä:
+toiset olivat hänelle sanoneet, että ne olivat beduiinia.
+
+Aurinko vain paistoi yhtä kuumasti, vaikka jo oli syksy, ja hän tunsi
+olevansa niin tavattoman kaukana kotoaan.
+
+Muuanna päivänä he tulivat kaupunkiin, jota kutsuttiin Port-Saïdiksi.
+Kaikki Euroopan liput liehuivat sen yli pitkissä tangoissa, se näytti
+juhlivalta Babelilta, ja välkkyvät hiekkakentät ympäröivät sitä niinkun
+meri. He olivat käyneet ankkuriin aivan lähelle laituria melkein aivan
+keskelle puutalojen välitse kulkevia katuja. Ei hän koskaan vielä kotoa
+lähdettyään ollut nähnyt tätä outoa maailmaa näin selvään ja näin
+läheltä, ja tämä liike ja veneitten paljous häntä huvitti.
+
+Lakkaamatta viheltäen ja jyskien kaikki nämä laivat peräkkäin kulkivat
+pitkään kanavaan, joka oli kapea kun oja, ja hopeisena juovana
+luikerteli äärettömäin hiekkakenttien välitse. Mastikoristaan hän näki
+niitten etenevän ikäänkun juhlakulussa ja katoavan erämaahan.
+
+Kaduilla näki sekasin kaikenlaisia pukuja; ihmisiä kaikenvärisissä
+vaatteissa riehuvan ja huutavan. Ja illoin koneitten pirullisiin
+vihellyksiin sekaantui useitten orkesterien meluava soitto, joka
+näytti tahtovan viihdyttää näitten kaikkien maanpakolaisten kalvaavaa
+koti-ikävää.
+
+Seuraavana päivänä heti auringon noustua, hekin joutuivat ahtaasen
+vesijuovaan hiekkakenttien keskelle, ja heitä seurasi jono kaiken
+maailman aluksia. Kaksi päivää kesti tätä kulkua erämaan halki, sitten
+aukesi uusi ulappa heidän eteensä ja he läksivät aavalle.
+
+He kulkivat vieläkin täyttä vauhtia, tämä meri oli kuumempi, ja sen
+pinta oli punaisen juovikasta ja joskus vaahto keulavedessä näytti
+veren väriseltä. Hän eli enimmän aikansa mastikorissaan laulellen
+hiljaa itsekseen "Jean-François de Nantes'ia", muistellessaan Yann
+veljeään, Islantia ja mennyttä onnellista aikaa.
+
+Joskus kaukana taivaanrannalla, joka oli täynnä kangastuksia, näkyi
+omituisen muotoisia vuoria. Ne, jotka laivaa ohjasivat, tunsivat ne
+epäilemättä, vaikka ne olivatkin kaukana ja epäselviä, mannermaan
+äärimmäisiä niemenkärkiä, jotka ovat kun ikuisia, merkkiä maailman
+suurilla kulkuväylillä. Mutta ken on märssymies, sitä kuljetetaan
+niinkun kuollutta kalua, joka ei tiedä väliä eikä mittaa äärettömällä
+ulapalla.
+
+Hän vaan käsitti, että he etenivät kauheasti yhä kauvemmaksi, hän
+käsitti sen selvästi, kun hän ylhäältä katseli kuohuvaan imuveteen,
+joka nopeasti pakeni heidän takanaan; ja hän mietti kuinka kauvan tätä
+nopeutta jo oli kestänyt yhtämittaa yöllä ja päivällä.
+
+Alhaalla kannella miehet läähättivät varista ja tungeskelivat telttojen
+siimeksessä. Vesi, ilma, valo oli niin huikaisevan loistavaa; ja
+luonnon ikuinen juhla näytti pilkkaavan olioita, orgaanista elämää,
+joka kestää vaan hetken.
+
+... Kerran, mastikorissa, häntä suuresti huvitti pilvi pikku lintuja,
+oudon näköisiä, joita asettui joka paikkaan laivaa niinkun mustaa
+tomua, Ne olivat aivan väsyksissä ja saattoi ottaa kiinni ja hyväillä
+niitä. Kaikilla märssymiehillä oli niitä olkapäillään.
+
+Mutta kohta väsyneimmät alkoivat kuolla.
+
+... Niitä kuoli tuhansittain, raakapuille, tykkiportaille, pikku
+raukkoja, Punaisen meren paahtavaan kuumuuteen.
+
+Ne olivat tulleet suuren erämaan toiselta puolen, tuulenpuuska oli
+niitä kuljettanut. Peljäten putoavansa äärettömään sineen, jota oli
+kaikkialla, olivat ne ponnistamalla viimeisiä voimiaan heittäytyneet
+ohi kulkevaan laivaan. Jossakin, kaukana Libyassa, oli heidän sukuaan
+lisääntynyt hillitsemättömästi. Heidän sukuaan oli lisääntynyt
+rajattomasti ja heitä oli tullut liiaksi; silloin sokea ja sydämmetön
+äiti, luonto, oli henkäyksellään karkottanut pois liiat pikku linnut,
+yhtä välinpitämättömästi, kun jos ne olisivat olleet ihmisiä...
+
+Ja ne kuolivat kaikki laivan kuumalle katokselle, kansi oli täynnä
+pikku ruumiita, jotka vielä eilen värähtelivät elämästä, laulusta ja
+rakkaudesta... Sylvestre ja muut märssymiehet kokosivat pieniä, mustia
+ruumiita, joiden höyhenet olivat aivan märkiä, levittelivät säälien
+niitten sinertäviä, hienoja siipiä kämmenellään, -- ja lakaisivat niitä
+luudilla mereen, suureen hautaan...
+
+Sitten tuli heinäsirkkoja, Mooseksen aikuisten jälkeläisiä, ja ne
+peittivät koko laivan.
+
+Sitten he vielä kulkivat useita päiviä yhtämittaista sineä, jossa ei
+näkynyt mitään elävää, paitse joskus, kun joku kala hypähteli veden
+pinnassa.
+
+
+
+
+X.
+
+
+... Sadetta tulvimalla, musta, synkkä taivas; -- se oli India.
+Sylvestre oli lähtenyt maalle, satunnaisesti oli hänet valittu
+venekuntaa täysilukuiseksi tekemään.
+
+Tiheäin lehtien välitse satoi lämmintä vettä hänen päälleen, kun hän
+katseli outoja esineitä ympärillään. Kaikki oli komean vihantaa,
+puitten lehdet olivat kun suunnattomia sulkia, ja ohikulkevilla
+ihmisillä oli suuret, samettiset silmät, jotka näyttivät ummistuvan
+ripsien painosta. Tuuli, joka toi sadetta, tuoksui myskiltä ja kukilta.
+
+Vaimot häntä viekottelivat viittauksillaan, näyttivät tarkottavan
+jotain samantapaista kun: "Kuulehan kaunis poika", jotka sanat hän niin
+useasti oli kuullut Brestissä. Mutta tässä lumotussa maassa oli heidän
+kutsunsa viekotteleva ja hänen ruumiinsa värähteli. Heidän uhkeat
+rintansa kohoilivat läpikuultavan muslimin alla ja heidän ihonsa oli
+keltainen ja kiiltävä kun pronssi.
+
+Vielä arvellen, mutta kuitenkin lumoutuneena hän jo lähestyi vähitellen
+seuratakseen heitä...
+
+... Mutta silloin kuului pillin vihellys, ikäänkun linnun viserrys, se
+kutsui häntä veneesen, joka palasi laivaan.
+
+Hän riensi sinne, -- ja hyvästi Indian kaunottaret. Kun illalla taas
+oltiin merellä, oli hän vielä puhdas kun lapsi.
+
+Kun he vielä olivat olleet uuden viikon sinertävällä merellä,
+pysähtyivät he toiseen sateen ja vihannuuden maahan. Joukko huutavia,
+keltaisia pieniä miehiä täytti kohta laivan kannen, he toivat hiiliä
+koreissa.
+
+-- Olemmekos me nyt Kiinassa? Sylvestre kysyi, kun hän näki, että he
+kaikki olivat marakatin näköisiä ja että heillä oli palmikot.
+
+Hänelle sanottiin, ettei oltu; vielä vähän kärsivällisyyttä, tämä
+oli vasta Singapour. Hän kiipesi mastikoriinsa, paeten mustaa tomua,
+jota tuuli ajeli, sillä välin kun hiiltä tuhansista pienistä koreista
+nopeasti kaadettiin säiliöihin.
+
+Viimein he muuanna päivänä tulivat maahan, jota kutsuttiin Turaneksi,
+jossa "Circe" niminen laiva oli ankkurissa suojellen vallituksia. Se
+oli juuri se laiva, johon hän jo kauvan tiesi olevansa määrätty, ja
+hänet lähetettiin sinne arkkuineen.
+
+Siellä hän tapasi maamiehiä, vieläpä kaksi "islantilaistakin", jotka
+olivat kanuunamiehinä.
+
+Illoin, lämpiminä tyyninä iltoina, jolloin heillä ei ollut mitään
+tekemistä, olivat he yhdessä kannella, erillään muista ja muodostivat
+keskenään pienen muistojen Bretagnen.
+
+Viisi kuukautta he saivat viettää työtöntä maanpakolais-elämää tässä
+ikävässä lahdessa, ennenkun se ikävöitty hetki tuli, jolloin he saivat
+lähteä taisteluun.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Paimpolissa -- viimeinen päivä helmikuuta, kalastajien Islantiin lähdön
+edellinen päivä.
+
+Gaud nojautui vasten huoneensa ovea, liikkumattomana ja kalpeana.
+
+Yann oli alhaalla puhelemassa hänen isänsä kanssa, Hän oli nähnyt
+Yannin tulevan ja kuuli epäselvästi hänen äänensä.
+
+He eivät olleet kohdanneet toisiaan koko talvena, ikäänkun mikä
+sallimus olisi aina erottanut heidät toisistaan.
+
+Pors-Evenin matkan jälkeen oli Gaud perustanut toivonsa "islantilaisten
+rukouspäivään", jolloin on monta tilaisuutta nähdä ja puhutella
+toisiaan, torilla, illalla, ihmistungoksessa. Jo juhlapäivän aamuna
+oli pitkin kadun vierustoja levitetty valkeita kankaita, ja ripusteltu
+vihreitä seppeleitä, mutta alkoi sataa vallan tulvimalla, vinkuvan
+länsituulen puhaltaessa; Paimpolissa ei koskaan oltu nähty niin mustaa
+taivasta. "Ploubazlanekilaiset eivät varmaankaan tule", sanoivat
+suruissaan ne tytöt, joitten armastelijat olivat sieltä päin. Eivätkä
+he tulleetkaan, taikka sulkeutuivat he heti kapakkoihin juomaan. Ei
+ollut juhlakulkua, ei kävelyä, ja Gaud, sydän surullisempana kun
+tavallisesti, oli jäänyt koko illaksi istumaan ikkunansa ääreen,
+kuunnellen sateen rapinaa vasten kattoja ja kapakoista kaikuvaa
+kalastajien meluavaa laulua.
+
+Muutamia päiviä hän jo oli odottanut tätä Yannin käyntiä, arvaten,
+että ukko Gaos, joka ei mielellään tullut Paimpoliin, lähettäisi
+poikansa kesken olevaa veneen kauppaa selvittämään. Silloin hän oli
+päättänyt lähestyä Yannia, jota tytöt tavallisesti eivät tee, ja sanoa
+hänelle suoraan kaikki, mitä hänellä oli sydämmellä. Hän aikoi moittia
+Yannia siitä, että hän ensiksi oli häirinnyt hänen rauhaansa ja sitten
+hyljännyt hänet, niinkun kunniaton mies. Itsepäisyys, ujous, kiintymys
+meriammattiin, kiellon pelko... jos kaikki nämä esteet, jotka Sylvestre
+oli maininnut, olisivat ainoat, niin ne kenties saisi poistetuksi
+suoran avosydämmisen keskustelun kautta. Ja sitten Gaud kenties taas
+saisi nähdä hänen kauniin hymyilynsä, joka sovittaisi kaikki -- saman
+hymyilyn, joka edellisenä talvena niin oli häntä hämmästyttänyt ja
+viehättänyt, kun Yann koko tanssiaisyön piteli häntä käsissään valssin
+pyörteessä. Tämä toivo rohkaisi häntä, se täytti hänet suloisella
+levottomuudella.
+
+Kaukaa katsoen näyttää kaikki aina helpolta ja yksinkertaiselta sanoa
+ja tehdä.
+
+Ja Yannin käynti sattuikin oikein sopivaan aikaan; hän oli varma siitä,
+ettei hänen isänsä, joka tähän aikaan tavallisesti poltti piippuaan,
+viitsisi seurata häntä ulos. Porstuassa, jossa ei ollut ketään, hän
+viimeinkin saattaisi Yannin kanssa selvitellä suhteensa.
+
+Mutta kun ratkaiseva hetki oli käsissä, näytti tämä rohkeus hänestä
+aivan liian suurelta. Kun hän ajatteli, että hän tapaisi häntä,
+seisoisi kasvoista kasvoihin hänen edessään tässä portaitten alapäässä,
+niin jo tämä ajatus sai hänet vapisemaan. Hänen sydämmensä sykki, niin
+että se oli pakahtua... ja ajattelepas, että millä hetkellä hyvänsä ovi
+saattaisi aueta -- hiukan narahtaen, niinkun hän sen tiesi tekevän, --
+ja Yann astua ulos!
+
+Ei, ei suinkaan hän koskaan uskaltaisi sitä, pikemmin hän kuihtuisi
+ikävään ja kuolisi suruun, kun yrittäisi semmoisia. Hän jo oli astunut
+muutamia askelia palatakseen huoneesensa ja istuutuakseen työtä
+tekemään.
+
+Mutta hän pysähtyi taas arvellen ja hämillään, hän muisti, että
+huomenna he lähtevät Islantiin, ja että tämä oli ainoa tilaisuus tavata
+häntä. Jos hän laiminlöisi sen, täytyisi hänen taas viettää kuukausia
+yksinäisyydessä odottaen ja ikävöiden hänen palaamistaan, hukata
+vieläkin kokonainen kesä elämästään...
+
+Ovi aukeni: Yann astui ulos! Tehden äkillisen päätöksen Gaud juoksi
+alas portaita ja asettui vavisten hänen eteensä.
+
+-- Herra Yann, minä tahtoisin puhua kanssanne.
+
+-- Minunko kanssa!... neiti Gaud?... hän sanoi matalalla äänellä,
+vieden käden hattuunsa.
+
+Yann katseli häntä tylysti vilkkailla silmillään, pää pystyssä,
+kovan näköisenä, häntä näytti arveluttavan, pysähtyisikö ollenkaan.
+Toinen jalka toisen edessä valmiina pakenemaan hän nojasi leveitä
+harteitaan seinää vasten, ollakseen ikäänkun etempänä Gaudista ahtaassa
+porstuassa, jossa hänet oli saavutettu.
+
+Hämillään ollen Gaud ei muistanut mitään siitä, mitä hän oli aikonut
+sanoa; hän ei ollut aavistanut, että Yann saattaisi tehdä hänelle sen
+häpeän, että hän menisi hänen sivutseen kuuntelematta hänen puhettaan.
+
+-- Pelkäättekö te meitä, herra Yann? hän kysyi käheällä ja oudolla
+äänellä, joka oli aivan toisenlainen, kun hän olisi tahtonut.
+
+Yann kääntyi poispäin ja katsoi ulos. Hän oli käynyt tulipunaiseksi,
+veri poltti hänen kasvoissaan, ja niinkun hurjalla sonnilla hänen
+sieramensa värähtelivät joka henkäykseltä, joka kohotti hänen rintaansa.
+
+Gaud koetti jatkaa.
+
+-- Tanssiaisiltana, jolloin me olimme yhdessä, te sanoitte minulle
+jäähyväiset, niinkun sanotaan sille, jonka suhteen ei ole aivan
+välinpitämätön... Herra Yann, ettekö muista?... Mitä minä olen teille
+tehnyt?...
+
+Länsituuli, joka ulvoi kadulla, pöyrytteli Yannin tukkaa, heilutteli
+Gaudin päähineen liepeitä ja jyskytteli kauheasti erästä ovea heidän
+takanaan. Tässä käytävässä oli vaikea keskustella vakavia asioita.
+Näitten ensimäisten lauseitten jälkeen, jotka hän vaivoin oli saanut
+sanotuksi, oli hän vaiti, hänen päätään huimasi eikä hän enää voinut
+ajatella. He olivat lähestyneet katuovea, Yann aina väistyen.
+
+Ulkona riehui tuuli ja taivas oli synkkä. Avonaisesta ovesta lankesi
+kalpea, synkkä valo heidän kasvoilleen. Muuan naapuri toiselta puolelta
+katua katseli heitä; mitähän nuo molemmat tuossa käytävässä puhelivat,
+kun he näyttivät olevan semmoisessa mielenliikutuksessa? mitähän
+Mévelissä oikeastaan tapahtui?
+
+-- Ei, neiti Gaud, hän viimeinkin vastasi, tempautuen irti hurjasti kun
+metsänpeto. -- Minä olen jo kuullut, että ihmiset meistä puhuvat... Ei,
+neiti Gaud... Te olette rikas, me emme kuulu samaan säätyluokkaan. Minä
+en ole mies, joka sopisin teille, minä...
+
+Ja hän meni pois... Nyt oli siis kaikki lopussa, lopussa ainaiseksi.
+Eikä Gaud edes ollut saanut sanotuksi sitä, mitä hän oli aikonut,
+keskustelussa, joka oli vaan saattanut hänet Yannin silmissä näyttämään
+julkealta olennolta. Se oli sentään kummallinen mies, tuo Yann, hän
+ylenkatsoi tyttöjä, rahaa, kaikkea!...
+
+Gaud seisoi ensiksi paikallaan ikäänkun siihen kiinni naulattuna,
+kaikki näytti pyörivän hänen silmissään.
+
+Äkkiä niinkun salama juolahti hänen mieleensä ajatus, joka oli
+kaikista sietämättömin: Yannin kumppania, islantilaisia käveli torilla
+edestakasin odottaen häntä. Hän ehkä kertoisi heille kaikki ja he
+yhdessä nauraisivat häntä; se häpeä olisi kaikkein suurin. Hän riensi
+nopeasti huoneesensa, tähystelemään heitä ikkunaverhojen takaa.
+
+He seisoivat todellakin ryhmässä talon kohdalla. Mutta he katselivat
+vain säätä, joka kävi yhä synkemmäksi, ja lausuivat arveluitaan
+lähestyvästä, suuresta sateesta:
+
+-- Ei sitä kauvan kestä, mennään juomaan pari lasia siksi aikaa.
+
+Ja sitten ääneensä laskivat leikkiä Jeannie Caroffista ja muista
+tytöistä, mutta ei kukaan edes kääntynyt hänen ikkunaansa.
+
+He olivat kaikki iloisia paitse Yann, joka ei vastannut heidän
+puheisiinsa eikä nauranut, vaan pysyi totisena ja surullisena. Eikä hän
+mennyt toisten kanssa juomaan, vaan välittämättä heistä tai sateesta,
+jota oli alkanut tulla, hän kulki hitaasti poispäin unelmiinsa
+vaipuneena, torin poikki, Ploubazlanekiin päin...
+
+Silloin Gaud antoi hänelle kaikki anteeksi ja hellä toivoton tunne
+täytti hänen sydämmensä entisen katkeran harmin asemesta.
+
+Hän istuutui alas, tukien käsillään päätään. Mitä hän nyt tekisi?
+
+Jos Yann vaan hetkisen olisi häntä kuunnellut, taikka jos hän tulisi
+tänne, ja he saisivat rauhassa puhella yksin huoneessa, niin ehkä
+kaikki vielä selviäisi.
+
+Gaud rakasti häntä niin suuresti, että hän olisi voinut tunnustaa
+hänelle kaikki. Hän olisi sanonut: "Te etsitte minut, silloin kun minä
+en teiltä mitään pyytänyt, nyt minä olen teidän omanne koko sielustani,
+jos te tahdotte; minä en pelkää ruveta kalastajan vaimoksi, ja muuten
+minun vaan tarvitsisi valita Paimpolin pojista mieleisin, jos tahtoisin
+ketään heistä puolisokseni; mutta minä rakastan vaan teitä, koska,
+huolimatta kaikesta, minä luulen teitä muita nuoria miehiä paremmaksi:
+minä olen rikas ja minä tiedän, että minä olen kaunis, mutta vaikka
+minä olen asunut kaupungissa, minä vannon teille, että minä olen
+rehellinen tyttö, etten minä koskaan ole tehnyt mitään oikein pahaa;
+koska minä teitä näin rakastan, niin miksi te ette minusta huoli?"
+
+... Mutta ei hän tätä koskaan sanoisi, unessa vain; oli jo liian
+myöhäistä, Yann ei häntä enää kuunteleisi. Yrittäisikö hän vielä
+kerran puhutella häntä... oi ei! Mitähän Yann silloin hänestä
+ajatteleisikaan!... Ennen hän kuolisi.
+
+Ja huomenna heidän kaikkein piti lähteä Islantiin!
+
+Hän oli yksin kauniissa huoneessaan, väristen helmikuun kalpeassa
+valossa, hän istui tuolilla seinän vierustalla, koko maailma hänestä
+tuntui syöksyvän kokoon ja kaikki nykyisyys ja tulevaisuus samaan
+kauheaan, äärettömään tyhjyyteen, joka alkoi levitä hänen ympärilleen.
+
+Hän toivoi kuolevansa, että hän jo lepäisi rauhassa kiven alla,
+eikä enää kärsisi... Mutta Yannille hän antoi anteeksi, eikä hänen
+epätoivoiseen rakkauteensa sekaantunut vähääkään vihaa...
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Merta, harmaata merta.
+
+Suurta, viitatonta kulkuväylää, jota myöten kalastajat joka kesä
+menevät Islantiin, oli Yann jo purjehtinut päivän.
+
+Kun he lähtivät liikkeelle laulaen vanhoja laulujaan, oli puhaltanut
+etelätuuli, ja kaikki laivat, purjeet levällään, olivat hajonneet kun
+kalalokit merelle.
+
+Sitten oli tuuli alkanut asettua ja vauhti oli vähennyt, sumua kulki
+pitkin veden pintaa.
+
+Yann oli ehkä tavallista totisempi. Hän valitti nuoskaa ilmaa ja näytti
+kaipaavan liikettä, karkottaakseen mielestään jotain raskasta. Mutta
+ei ollut mitään tekemistä muuta kun suljua tyynesti eteenpäin keskellä
+tyyntä merta; ei ollut muuta tehtävää kun hengittää ja elää. Kun
+katseli ympärilleen, näki vaan pelkkää harmaata; kun kuunteli, kuuli
+vaan äänettömyyden...
+
+... Äkkiä kuului kumea jyske, tuskin olisi sitä huomannut, jollei se
+olisi ollut niin odottamaton ja tullut alhaalta: tuntui siltä, kun
+olisi vaunussa, jota jarrutetaan. Ja "Maria" seisahtui eikä liikahtanut
+paikaltaan...
+
+He olivat karilla!!! missä ja millainen? Varmaankin särkällä, Englannin
+puolella. Mutta eilisestä illasta ei ollutkaan nähnyt mitään ympäröivän
+sumun tähden.
+
+Miehet hypähtivät ylös, juoksivat edes takasin ja heidän kiihkonsa oli
+omituinen vastakohta heidän laivansa äkilliselle liikkumattomuudelle.
+"Maria" pysyi paikallaan eikä hievahtanut. Keskellä tätä ääretöntä,
+liikkuvaa märkyyttä, joka nuoskassa säässä tuskin näytti pysyvän
+koossa, oli siihen iskenyt kiinni jokin luja ja liikkumaton, joka oli
+kätketty veteen. "Maria" oli lujassa kiinni ja se kenties saisi siihen
+sortua.
+
+Ken ei ole nähnyt linturaukan, hyönteispahaisen tarttuvan jaloistaan
+linnun liimaan?
+
+Ensiksi ei sitä huomaakaan; se ei muuta niitten näköä. Täytyy tietää,
+että ne ovat altapäin tarttuneet kiinni ja etteivät ne ole koskaan
+päästä irti. Vasta sitten kun ne alkavat kamppailla, irti päästäkseen,
+tarttuu liimaa niitten siiville ja päähän, ja ne vähitellen tulevat
+niin surkean näköisiksi, kun eläimet kuolintuskissaan ovat.
+
+Sama oli "Mariankin" laita; aluksi ei voinut juuri mitään huomata; se
+kyllä oli vähän kyljellään, mutta oli aikainen aamu ja sää oli tyyni ja
+kaunis, täytyi tietää huomatakseen todellisen vaaran olevan käsissä.
+
+Kapteeni parkaa oli sääli, joka oli syyllinen onnettomuuteen, kun ei
+ollut pitänyt varalla, missä oltiin: hän väänteli käsiään ja sanoi
+epätoivoissaan: -- "Voi venettäni, voi venettäni!" Aivan lähellä heitä
+selkeni äkkiä ja he näkivät niemen, jota he eivät tunteneet. Sumu
+tiheni kohta taas, eivätkä he enää erottaneet sitä.
+
+Sitäpaitse ei näkynyt ainoatakaan purjetta, ainoatakaan savua. --
+Tällä hetkellä se olikin heille melkein enemmän mieleen; he pelkäsivät
+kovasti englantilaisia pelastajia, jotka melkein väkisin auttavat
+vaarasta, ja joista täytyy puolustaida kun merirosvoista.
+
+He riehuivat ja puuhasivat, muuttelivat lastia. Turk, heidän koiransa,
+joka ei ollenkaan peljännyt meren maininkia, oli myöskin hyvin levoton:
+altapäin kuuluva jyminä, kovat jysäykset, kun aalto laivaa kohotteli ja
+sitten tämä liikkumattomuus: se ymmärsi hyvin, ettei tämä kaikki ollut
+luonnollista ja kätkeytyi nurkkaan, häntä koipien välissä.
+
+Sitten he veivät veneillä ankkurit ulommaksi ja koettivat yksissä
+voimin hinata laivaa irti -- raskasta työtä, jota kesti kymmenen
+tuntia yhtämittaa; -- ja illan tullessa laiva parka, joka aamulla oli
+ollut niin puhdas ja siisti, näytti surkealta, se oli likainen ja
+märkä ja kaikki oli hujan hajan. Se oli taistellut ja yritellyt jos
+jollakin tavalla, mutta ei hievahtanut, se oli kun kiinni naulattu, kun
+haaksirikkoutunut veneen hylky.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yö heidät yllätti, tuuli heräsi ja aalto alkoi kohota; alkoi jo
+näyttää pahalta, kun he äkkiä, kuuden aikaan pääsivät irti; vene läksi
+liikkeelle, ankkurikettingit katkesivat, joilla he olivat koettaneet
+pysytteleiä paikallaan... Silloin miehet juoksivat kun hullut kokasta
+perään huutaen:
+
+-- Me olemme irti!
+
+He olivat todellakin irti, ei voi sanoin selittää heidän iloaan; he
+tunsivat taas liikkuvansa, olevansa taas keveällä, elävällä laivalla,
+eikä semmoisella, joka on hylyksi joutumaisillaan, niinkun äsken olivat
+olleet.
+
+Ja samalla katosi myöskin Yannin surumielisyys. Hänkin oli päässyt
+vapaaksi niinkun vene, hänen käsivarsiensa terveellinen väsymys oli
+hänet parantanut, hän oli taas huoleton ja puisteli muistot pois.
+
+Seuraavana aamuna, kun he olivat saaneet ankkurinsa ylös, jatkoi hän
+matkaansa kylmää Islantia kohti, sydän nähtävästi yhtä vapaana kun
+edellisinäkin vuosina.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Jaettiin Ranskasta tullutta postia, Circen kannella, Ha-Longin
+ulkosatamassa, toisella puolen maapalloa. Keskellä tungeskelevaa
+merimiesjoukkoa huusi kortterimestari kovalla äänellä niitten
+onnellisten nimet, jotka saivat kirjeitä. Tämä tapahtui illalla,
+patteriassa, lyhdyn valossa.
+
+-- "Moan, Sylvestre!" Hänelle oli kirje, aivan oikein, siinä oli
+Paimpolin postimerkki, -- mutta se ei ollutkaan Gaudin käsialaa. --
+Mitähän se merkitsi? Ja keltähän se oli'?
+
+Katseltuaan ja käänneltyään sitä, aukasi hän sen arasti.
+
+    "Ploubazlanek 5 p. Maaliskuuta 1884.
+
+    "Rakas pojanpoikani".
+
+Se oli siis hänen vanhalta isoäidiltään, hän hengitti keveämmin,
+olipa hän vielä itse pannut ulkoa opitun nimimerkkinsä alle suurilla,
+kömpelöillä kirjaimilla: "Leski Moan".
+
+Leski Moan. Arvelematta hän nosti paperin huulilleen ja suuteli nimen
+pahaista niinkun pyhää amulettia. Sillä tämä kirje tuli tärkeänä
+hetkenä hänen elämässään: huomenaamuna, päivän koitteessa hänen piti
+lähteä tuleen.
+
+Oltiin huhtikuun keskivälissä; Bac-Ninh ja Hong-Hoa olivat äsken
+valloitetut. Suurempiin yrityksiin ei Tonkinissa kohtakaan aiottu
+ryhtyä, -- kuitenkaan eivät avun lähetykset riittäneet, -- siksi
+otettiin laivamiehistöstä kaikki, joista voitiin luopua, ja näillä
+täydennettiin ne merimieskomppaniiat, jotka jo oli viety maalle.
+Ja Sylvestre, joka jo kauvan sitten oli kyllästynyt luovimiseen ja
+vartioimiseen, oli muutamien toisten kanssa määrätty täyttämään
+komppaniiain aukkoja.
+
+Kyllähän juuri niihin aikoihin puhuttiin rauhasta; mutta oli jotain,
+joka sanoi heille, että he kyllin ajoissa pääsisivät maalle, saadakseen
+vielä taistellakin. Kun he olivat järjestäneet kapineensa, lopettaneet
+valmistuksensa ja sanoneet jäähyväiset, kävelivät he koko illan toisten
+joukossa, jotka jäivät laivaan, ja he tunsivat paisuvansa ja ylpeilivät
+näiden rinnalla; kukin näytti omalla tavallaan, miten lähtö häneen
+vaikutti, toiset olivat totisia, vähän umpimielisiä, toiset keventivät
+mieltään lakkaamatta puhumalla.
+
+Sylvestre kulki melkein ääneti ja kätki itseensä kärsimättömyytensä,
+ainoastaan kun joku häntä katseli, näytti hänen salaperäinen hymyilynsä
+sanovan: "Niin, minä myöskin -- ja jo huomenaamuna". Hänellä oli vielä
+ainoastaan epäselvä käsitys sodasta ja tulesta; mutta se kuitenkin
+häntä viehätti, sillä hän oli rohkeata rotua.
+
+Huolissaan Gaudin suhteen, oudon käsialan tähden, hän koetti lähestyä
+lyhtyä voidakseen lukea. Ja se oli vaikeata keskellä puoleksi alastonta
+miesjoukkoa, jotka kaikki tungeskelivat tukahduttavan kuumassa
+patteriiassa, hekin lukeakseen.
+
+Heti kirjeen alussa, niinkun hän oli odottanutkin, mummo Yvonne
+selitti, miksi hänen oli pitänyt turvautua vanhan naapurin
+harjaantumattomaan käteen:
+
+"Rakas lapseni, minä en tällä kertaa voikaan antaa sinun serkkusi
+kirjoittaa tätä kirjettä, sillä hänellä on suuri suru. Hänen isänsä
+kuoli äkkiä kaksi päivää sitten. Ja näyttää siltä, kun koko hänen
+omaisuutensa olisi mennyt niihin huonoihin yrityksiin, joita hän tänä
+talvena teki Parisissa. Hänen talonsa ja irtaimistonsa on kai myötävä.
+Ei kukaan täällä ollut odottanut tätä. Minä luulen, rakas lapseni, että
+tämä seikka yhtä suuresti on surettava sinua kun minuakin.
+
+"Gaosin poika lähettää sinulle terveisiä; hän on uudistanut kontrahdin
+kapteeni Guermeurin kanssa, joka on vieläkin 'Marialla', he lähtivät
+tänä vuonna jotenkin aikaisin Islantiin. He lähtivät tämän kuun l:nä,
+kahta päivää ennen sitä suurta onnettomuutta, joka tuli Gaud paralle,
+eivätkä he vielä sitä tiedä.
+
+"Voithan ymmärtää, poikaseni, että nyt sekin asia on lopussa, nyt
+emme me enää voi heitä naittaa, sillä nyt Gaudin täytyy tehdä työtä
+elättääkseen henkeään..."
+
+Hän istui aivan masentuneena, näitten pahojen uutisten tähden, hän ei
+enää ollenkaan saattanut iloita, että hän pääsisi taistelemaan.
+
+
+
+
+
+
+KOLMAS OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Ilmassa vinkuu luoti. Sylvestre pysähtyy äkkiä, kuuntelee...
+
+Hän on aavalla, pehmeän, samettimaisen, keväisen vihannan peittämällä
+tasangolla. Taivas on harmaa, tuntuu melkein painavan harteita.
+
+Heitä on kuusi aseellista merimiestä, he ovat tiedustusretkellä
+keskellä nuorta riissilaihoa, likaisella polulla...
+
+... Vieläkin!!... sama ääni kuului äänettömässä ilmassa! -- Terävä,
+suhiseva ääni, pitkäveteinen "tsinnn", siitä sai vallan selvän
+käsityksen tuosta pienestä, häjystä ja kovasta kappaleesta, joka kulkee
+eteenpäin aivan suoraan ja niin nopeasti, ja jonka koskettaminen
+saattaa tappaa.
+
+Ensi kerran eläissään Sylvestre kuuntelee tätä soittoa. Niillä
+luodeilla, jotka tulevat kohti, on toinen ääni, kun niillä, jotka itse
+ampuu: laukaus, joka tulee kaukaa, kuuluu heikosti, tuskin ollenkaan;
+siksi erottaa paremmin metallipalan vingunnan, kun se mennä viuhkasee
+sivu, korvan juurelta...
+
+... Ja "tsinnn" vieläkin, ja "tsinnn!" Luotia sataa. Aivan lähellä
+merimiehiä, jotka ovat pysähtyneet, ne tunkeutuvat märkään
+riissipeltoon, lipsahtaen veteen terävästi ja keveästi niinkun rae.
+
+He katselevat toisiaan ja naurahtavat niinkun jollekin oikein
+hullunkuriselle ja sanovat:
+
+-- Kiinalaisia! (annammilaiset, tonkinilaiset, kaikki ovat merimiesten
+silmissä samoja kiinalaisia).
+
+Ei voi sanoin selittää sitä halveksimista, sitä taistelun himoa, joka
+kuvastuu tuossa lausutussa sanassa: "Kiinalaisia".
+
+Kaksi tai kolme luotia tulla viuhkasee vieläkin, mutta ne kulkevat
+lähempänä maanpintaa, näkee kuinka ne hyppelevät niinkun heinäsirkat
+ruohikossa. Lyijysadetta ei ole kestänyt minuttiakaan ja se loppuu jo.
+Suurella, vihannalla kentällä ei kuulu hiiskaustakaan, ei näy missään
+mitään liikettä.
+
+Kaikki kuusi he vielä ovat pystyssä, he tähystelevät joka taholle,
+etsien, mistä ne olivat tulleet.
+
+Varmaankin tuolta, bambupensaikosta, joka on kun sulkasaari keskellä
+tasankoa, ja jonka takaa pistää näkyviin suippeita kattoja. He
+juoksevat sinnepäin, heidän jalkansa uppoavat ja luiskahtavat
+riissipellon märässä maassa. Sylvestre, jolla on pitkät, nopeat jalat,
+juoksee ensimäisenä.
+
+Ei kuulu mitään, voisi luulla, että he ovat nähneet unta...
+
+Ja koska yli koko maapallon muutamat seikat ovat aina ja ikuisesti
+samoja, -- pilvinen harmaa taivas, nurmen vihanta väri keväällä, --
+olisi voinut luulla näkevänsä kentän Ranskassa, jossa juoksi huvikseen
+nuoria miehiä johonkin muuhun leikkiin kun kuolemaan.
+
+Mutta mitä lähemmäksi he tulevat, sitä selvemmin näkee bambun
+etelämaiset, hienot lehdet, rakennusten oudot katot, ja häjynnäköisten,
+keltaisten ihmisten, vihasta ja pelosta vääristyneet, litteät naamat,
+jotka tähystellen pilkistävät esiin niitten takaa... Sitten he äkkiä
+syöksyvät huutaen esiin ja levenevät pitkäksi, vapisevaksi, mutta
+päättäväksi ja vaaralliseksi linjaksi.
+
+-- Kiinalaisia, sanovat merimiehet, yhä vielä rohkeasti hymyillen.
+
+Mutta miten onkaan, näyttää siltä, kun heitä tällä kertaa olisi paljon,
+jopa vähän liiaksikin. Ja muuan heistä, joka katsoo taakseen, näkee
+toisia tulevan takaapäin, sukeltavan esiin heinikosta...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tällä hetkellä, tänä päivänä oli pikku Sylvestre kaunis nähdä, hänen
+vanha mummonsa olisi ylpeillyt hänestä, niin sotaisa hän oli!
+
+Hän oli muutamassa päivässä jo muuttunut suuresti, iho oli käynyt
+ruskeaksi, myöskin ääni oli muuttunut, hän oli oikein haltioissaan.
+
+Merimiehet olivat jo ruvenneet arvelemaan, sillä kuulat olivat tehneet
+naarmuja heihin, he jo olivat lähteä pakoon, joka olisi varmaan vienyt
+heidät kaikki kuolemaan; mutta Sylvestre oli yhä kulkenut eteenpäin,
+hän piteli pyssyään piipusta, ja piti puoliaan melko joukolle, hosuen
+oikeaan ja vasempaan, iskien pyssynperällä kuoliaaksi. Ja hänen
+kauttaan koko seikkailu muuttui: se kauhu, se sokea vimma, joka
+sokeasti ratkaisee taistelun tämmöisissä pienissä kahakoissa, joita ei
+kukaan ohjaa, oli vuorostaan vallannut kiinalaiset, he nyt alkoivat
+väistyä.
+
+... Asia oli ratkaistu, he pakenivat. Ja kuusi merimiestä latasivat
+nopeasti kiväärinsä ja ampuivat heitä helposti; heinikossa oli punaisia
+lätäköitä, kuolleita ruumiita, kalloja, joista aivot valuivat joen
+veteen.
+
+He pakenivat kaikki kyyristyneinä vasten maata niinkun leopardit. Ja
+Sylvestre juoksi perästä, hänellä oli jo kaksi haavaa, keihään pistos
+reidessä ja syvä haava käsivarressa; mutta hän ei tuntenut muuta kun
+taistelun kiihkoa, hillitsemätöntä kiihkoa, joka tulee urhoollisesta
+verestä, joka tekee yksinkertaiset ihmiset uhkarohkeiksi, joka loi
+vanhanajan sankarit.
+
+Muuan, jota hän ajoi takaa, kääntyi äkkiä ja tähtäsi epätoivoisen
+kauhun kivettämällä. Sylvestre pysähtyi, nauroi halveksien, ylpeästi,
+antoi hänen tähdätä, heittäytyi äkkiä vasemmalle, kun hän näki mihin
+suuntaan luodin piti kulkea. Mutta juuri lauetessa pyssynpiippu
+satunnaisesti heilahti samaan suuntaan. Silloin hän tunsi sysäyksen
+rinnassaan, hän käsitti heti, mitä se oli, se selveni hänelle jo,
+ennenkun hän mitään tunsi, hän kääntyi toisiin merimiehiin, jotka häntä
+seurasivat, koittaen vanhan sotamiehen tavoin sanoa tavalliset sanat:
+"Minä luulen saaneeni kylläksi!" Juoksun jälkeen vetäessään suullaan
+ilmaa keuhkoihin, hän tunsi sitä tunkevan sisään myöskin pienestä
+kolosta oikealla puolella rintaa, ja kuului moista ilkeätä ääntä, kun
+rikkonaisesta palkeesta. Samalla hänen suunsa tuli täyteen verta, hän
+tunsi sivussaan polttavaa kipua, joka kiihtyi kiihtymistään, kunnes se
+oli vallan kauheata, sanomatonta.
+
+Hän kääntyi paikallaan pari kolme kertaa ympäri, päätä pyörrytti ja hän
+koetti imeä ilmaa sen punaisen nesteen läpi, jota tulvaili suuhun ja
+joka tukehutti häntä, -- ja sitten hän kaatui raskaasti lokaan.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Noin kaksi viikkoa sen jälkeen, kun taivas kävi yhä synkemmäksi, --
+sadeaika näet lähestyi, -- ja kuumuus yhä painavammaksi keltaisessa
+Tonkinissa, Sylvestre, joka oli tuotu takaisin Hanoihin, lähetettiin
+Ha-Longin ulkosatamaan ja vietiin lasarettilaivaan, joka oli Ranskaan
+palajamassa.
+
+Häntä oli jo pitkät ajat kuljetettu monilla paareilla toisesta
+kenttälasaretista toiseen. Oli tehty, mitä oli voitu; mutta olosuhteet
+olivat vaikeat, hänen rintaansa kokoontui vettä, lävistetystä kyljestä
+tunkeutui alati ilmaa, porahdellen läven kautta, joka ei enää mennyt
+umpeen.
+
+Hänelle oli annettu kunniaraha ja se oli tuottanut hänelle iloa
+hetkeksi.
+
+Mutta hän ei ollut enää sama sotamies kun ennen, jolla oli ollut reipas
+ryhti ja sointuva, voimakas ääni. Kaiken sen olivat pitkät kärsimykset
+ja polttava kuume vieneet. Hänestä oli taas tullut lapsi, hän ikävöi
+kotiinsa; hän tuskin enää puhui, vastasi parhaiksi, heikolla,
+lempeällä, sammuvalla äänellä. Hän tunsi olevansa niin sairas, ja oli
+niin kaukana, niin kaukana, siihen vielä meni monta, monta päivää,
+ennenkun hän saattoi tulla kotiin; -- jaksaisiko hän elääkään siihen
+saakka, sillä voimat yhä vähenivät?... Lakkaamatta hän ajatteli vaan
+sitä, että hän oli niin hirmuisen kaukana, se ajatus häntä aina painoi,
+kun hän hetkellisen horrostilan jälkeen heräsi kauheaan tuntoisuuteen,
+kitumaan tuskiaan, polttavaa kuumetta ja lävistetyn rinnan vihlovaa
+ääntä. Siksi hän olikin rukoillut, että hänet vietäisiin laivaan vaikka
+hengen kaupalla.
+
+Hän oli raskas kantaa paareissaan, ja väkisinkin häntä tuli pahasti
+sysityksi muuttaissa.
+
+Kuljetuslaivassa hänet pantiin pieneen rautasänkyyn, joita oli
+rivitysten niinkun sairashuoneessa, ja hän alkoi uudestaan, vaikka
+päinvastaiseen suuntaan pitkää matkaansa yli valtamerien. Se erotus oli
+vain, ettei hän tällä kertaa elänyt niinkun lintu mastoissa raikkaitten
+tuulten keskellä, vaan alhaalla umpinaisessa ilmassa, johon sekaantui
+lääkkeitten, haavojen ja kaiken tämän kurjuuden löyhkä.
+
+Ensi päivinä oli ilo siitä, että hän oli matkalla, hiukkasen
+virkistänyt häntä. Hän saattoi istua vuoteellaan tyynyjen nojassa
+ja tuon tuostakin pyysi hän lipastaan. Hänen merimieslippaansa oli
+maalaamattomasta puusta, hän oli ostanut sen Paimpolissa, pitääkseen
+siinä arvokalujaan; siinä olivat Yvonne mummon, Yannin ja Gaudin
+kirjeet, vihko, johon oli kirjoitettu merimieslauluja, ja muuan
+Confuciuksen kirjoittama kirja, kiinankielellä, jonka hän satunnaisesti
+oli saanut käsiinsä eräällä ryöstöretkellä, ja jonka lehtien puhtaille
+takasivuille hän oli kirjoittanut lapsellista sotapäiväkirjaansa.
+
+Mutta sitten hän kävi huonommaksi, kun oli viikko kulunut, niin
+lääkärit luulivat, ettei enää voinut kuolemaa välttää.
+
+... He olivat nyt lähellä päiväntasaajaa, myrskyseutujen kauheassa
+kuumuudessa. Laiva kulki kulkuaan heilutellen vuoteita, haavoitettuja
+ja sairaita, se kulki yhtämittaa, nopeasti, raivoavaa merta myöten,
+joka oli yhtä kiihtynyt ja vimmastunut, kun passaadituulien aikana.
+
+Ha-Longista lähdettyä oli kuollut useampia, jotka oli täytynyt heittää
+syvään mereen, tälle Ranskan suurelle tielle; moni pieni sänky oli
+päässyt vapaaksi vieras raukastaan.
+
+Tämä päivä oli liikkuvassa sairashuoneessa kovin synkkä; mainingin
+tähden oli täytynyt panna rautaluukut kanuunaporttien eteen, ja sen
+kautta tuli sairaiden kidutushuone vielä kauheammaksi.
+
+Hän oli sairaampi kun koskaan, loppu lähestyi. Viruen lävistetyllä
+kyljellä, hän pusersi sitä molemmin käsin viimesillä voimillaan,
+estääkseen vettä, märkää nestettä liikkumasta oikeassa keuhkossaan, ja
+koittaen hengittää ainoastaan toisella. Mutta toinenkin oli vähitellen
+hivuttunut toisesta, ja kuolinkamppailu oli alkanut.
+
+Hänen kuolevissa aivoissaan kuvautui kaikenlaisia näkyjä kotoa;
+kuumassa hämärässä kumartui sekä rakkaita että häjyjä olentoja hänen
+ylitseen, hän houraili yhtä mittaa, milloin hän oli Bretagnessa milloin
+Islannissa.
+
+Aamulla hän oli kutsuttanut pappia, ja tämä, joka oli vanha mies ja
+oli tottunut näkemään merimiesten kuolevan, hämmästyi tavatessaan
+miehekkäässä kehyksessä pienen lapsen viattomuuden.
+
+Hän pyysi ilmaa, ilmaa, mutta sitä ei ollut missään; ilmatorvista ei
+tullut; sairaanhoitaja, joka koko ajan löyhytteli kiinalaisilla kukilla
+koristetulla viuhkalla, toi hänelle vain pilaantuneita höyryjä, moneen
+kertaan hengitettyä turmeltunutta ilmaa, josta keuhkot eivät enää
+huolineet.
+
+Joskus epätoivoinen raivo hänet valtasi ja hän tahtoi lähteä vuoteelta,
+jossa hän aivan varmaan tunsi kuoleman tulevan; hän tahtoi mennä ylös
+tuuleen, koittaa taas elää... Voi, niitä toisia, jotka kapuilivat
+köysissä, asustivat mastissa!... Mutta kaikilla ponnistuksillaan
+ei hän muuta saanut aikaan kun pikkuisen kohotetuksi päätään ja
+kuihtunutta kaulaansa, -- melkein samanlaisia katkonaisia liikkeitä,
+joita unissaan tekee. -- Voi, ei, ei hän jaksanut; hän putosi takasin
+kurjaan vuoteesensa painumiin syvennyksiin, kuolema oli jo hänet siihen
+kahlehtinut; ja joka kerran hän väsyneenä tämmöisestä ponnistuksesta
+meni hetkeksi tunnottomaksi.
+
+Hänelle mieliksi avattiin viimeinkin yksi luukku, vaikka se vielä
+oli vaarallista, meri ei ollut kylliksi asettunut. Oli ilta, kuuden
+aikaan. Kun rautaluukku oli otettu pois, tunki siitä vaan valoa sisään,
+häikäisevää punaista valoa. Laskeuva aurinko näkyi taivaanrannalla
+erinomaisen kirkkaasti paistavan pilvien välistä synkältä taivaalta;
+sen huikaiseva valo kulki pitkin veden pintaa ja valaisi sairashuonetta
+heiluen kun soihto, jota kannetaan.
+
+Mutta ilmaa ei tullut, se vähä, mitä oli ulkona, ei kyennyt tunkemaan
+sisälle, karkottamaan kuumehöyryjä. Kaikkialla, yli koko aavan
+ekvatoriaalimeren oli kosteata, oli tukahuttavan kuuma. Ei ollut ilmaa
+missään, ei edes läähättäville kuolevaisille.
+
+... Vielä muuan näky häntä suuresti tuskastutti: hänen vanha mummonsa
+kulki pitkin tietä hyvin nopeasti, kasvoissa kalvava tuska; hänen
+päälleen satoi mataloista synkistä pilvistä, hän oli matkalla
+Paimpoliin, häntä oli kutsuttu merimiesvirastoon saamaan tietoa
+pojanpoikansa kuolemasta.
+
+Hän oli jo kuoleman kielissä, hän korisi. Suunpielistä pyyhittiin
+vettä ja verta, jota kuolinkamppailussa oli tulvimalla noussut hänen
+rinnastaan. Ja loistava aurinko häntä yhä valaisi. Kun se meni
+mailleen, näytti siltä, kun koko maailma olisi ollut tulessa, pilvet
+täynnä verta; avatusta luukusta tulvaili sisään leveä juova punaista
+tulta, joka loppui Sylvestren sängyn kohdalla ja ympäröi hänet
+sädekehyksellä.
+
+Tällä hetkellä paistoi aurinko myöskin Bretagnessa, jossa kello juuri
+oli lyönyt kaksitoista. Se oli sama aurinko ja juuri sama hetki sen
+loppumatonta oloa, siellä se oli kuitenkin aivan toisen värinen; se
+oli korkealla, sinertävällä taivaalla ja valaisi lempeällä, vaalealla
+valolla mummo Yvonnea, joka istui oven suussa ja ompeli.
+
+Islannissa, jossa oli aamu, se myös näkyi tällä kuolinhetkellä. Se
+oli kalpeampi kun koskaan, ja olisi voinut sanoa, että se ainoastaan
+ponnistamalla saattoi näkyä. Se säteili surullisesti vuonolle, jossa
+"Maria" ajelehti, ja pohjonen taivas oli tällä kertaa niin kummallisen
+kirkas, että tuli ajatelleeksi sammunutta kiertotähteä, jolla ei enää
+ole ilmavyöhykettä. Jäätävän selvästi erotti pienimmätkin eriosat
+tuota kiviröykkiötä, jota kutsutaan Islanniksi. "Mariasta" katsottuna
+se näytti olevan ikäänkun samalle pinnalle pystyyn asetettu. Yann,
+joka oli siellä, hänkin saman oudon valon valaisemana, kalasti niinkun
+tavallisesti keskellä tätä kuumaisemaa.
+
+Samalla hetkellä, kun punainen valotulva, joka tunkeutui sisään
+laivan luukusta, sammui, jolloin eteläinen aurinko kokonaan katosi
+kullankiiltävään mereen, pyöritteli kuoleva pojanpoika silmiään, ne
+kääntyivät otsaan päin, ikäänkun kadotakseen pään sisään. Silloin
+pitkäripsiset silmäluomet painettiin alas -- Sylvestre tuli taas niin
+kauniiksi ja tyyneksi, kun viruva marmorikuva...
+
+
+
+
+III.
+
+
+... Olkoon menneeksi! minä en malta olla kertomatta Sylvestren
+hautajaisista, joita minä itse johdin Singaporen saarella. Useita
+toisia oli jo heitetty Kiinan mereen matkan ensi päivinä, mutta kun
+malajalainen rannikko oli aivan lähellä, päätettiin säilyttää ruumista
+muutamia tuntia ja haudata se sinne.
+
+Se tapahtui aamulla, hyvin varhain, polttavan auringon tähden.
+Veneessä, jolla hän vietiin maalle, oli hänen ruumiinsa peitetty
+Ranskan lipulla. Suuri, outo kaupunki lepäsi vielä unen helmoissa, kun
+me astuimme maalle. Pienet kuormavaunut, jotka konsuli oli lähettänyt,
+odottivat rannassa. Me panimme niihin Sylvestren ja puuristin, joka oli
+tehty hänelle laivassa; maali oli vielä kosteata, sillä oli täytynyt
+joutua, valkeat kirjaimet loistivat mustaa pohjaa vasten.
+
+Auringon noustessa me kuljimme tämän Babelin läpi. Oudolta tuntui, kun
+parin askeleen päässä tästä meluavasta kiinalaisesta likaisuudesta
+löysi rauhaisan ranskalaisen kirkon. Korkeitten, vaikeitten holvien
+alla kaikui lähetyspapin "Dies irae" lumoavalta loitsulta. Avonaisten
+ovien kautta luuli näkevänsä lumottuja puutarhoja, ihmeellisiä kasvia,
+mahdottoman suuria palmuja; tuuli heilutteli suuria, kukkivia puita ja
+purppuranpunaisia kukanlehtiä putoili satamalla kirkkoon asti.
+
+Sitten me menimme hautuumaalle, joka oli melko kaukana. Meidän pieni
+ruumissaattomme, johon kuului vaan muutamia merimiehiä, oli aivan
+vaatimaton, Ranskan lippu vieläkin peitti arkkua. Meidän täytyi kulkea
+kiinalaisten kaupunginosien läpi, tungeskelevan keltaisen maailman
+läpi, sitten malajalaisten ja indialaisten esikaupunkien, jossa meitä
+hämmästynein silmin katseli kaikenlaisia aasialaisia naamoja. Kun
+viimeinkin tulimme maalle, oli jo kuuma; kuljimme varjoisia teitä,
+siellä lenteli kummallisia perhosia, joilla oli sinisen sametin
+kaltaiset siivet. Komeita kukkia ja palmuja oli kaikkialla, etelämainen
+kasvillisuus rehotti koko komeudessaan. Viimein tulimme hautuumaalle;
+siellä oli mandariinien hautoja, joissa oli monivärisiä kirjoituksia,
+lohikäärmeitä ja muita hirviöitä; siellä oli ihmeellisiä lehtikasvia,
+tuntemattomia yrttejä. Se paikka, johon me hänet kätkimme, muistuttaa
+erästä kulmaa Indran puutarhoissa.
+
+Hautakummulle me pystytimme pienen puuristin, joka oli yön aikana
+kesken kiireen tehty:
+
+       _Sylvestre Moan_
+    Yhdeksäntoista vuotta.
+
+Ja me jätimme hänet sinne, pakoitettuna kiiruhtamaan pois, sillä
+aurinko nousi yhä ylemmäksi.
+
+Vielä kerran me käännyimme katsomaan sitä paikkaa, jossa hän lepäsi
+kummallisten puitten, suurten kukkien alla.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Kuljetuslaiva jatkoi matkaansa Indian valtameren yli. Alas, liikkuvaan
+sairashuoneesen oli vielä paljon kurjuutta suljettu. Kannella oli vaan
+huolettomuutta, terveyttä ja nuoruutta. Ympärillä, merellä oli täysi
+juhla, oli puhdasta ilmaa ja päivänpaistetta.
+
+Passaadituulten tuomalla kauniilla säällä merimiehet viruskelivat
+purjeitten siimeksessä, juoksutellen huvikseen papukaijojaan.
+(Singaporessa, josta he juuri tulivat, myödään merimiehille
+kaikenlaisia kesytettyjä eläimiä).
+
+He olivat kaikki valinneet itselleen papukaijan poikasia, joitten
+lintunaamat olivat niin lapsellisen näköisiä; niillä ei vielä ollut
+pyrstöä, mutta ne olivat jo vihreitä, ihmeellisen vihreän värisiä.
+Niitten isät ja emät olivat olleet vihreitä, siksi nämäkin pienet
+raukat olivat tietämättään perineet sen värin, laivan puhtaalla
+kannella ollessaan ne näyttivät vihannilta lehdiltä, jotka olivat
+pudonneet etelämaisista puista.
+
+Joskus pantiin ne kaikki yhteen, silloin ne katsoa töllistelivät
+toisiaan, kääntelivät niskojaan jos miten, ikäänkun tarkastellakseen
+toisiaan joka taholta. Ne astuivat, niinkun olisivat ontuneet,
+hyppelivät hullunkurisesti, läksivät menemään, niinkun olisi ollut
+hyvinkin kiire, ja muutamat aina lankesivat.
+
+Toisena huvina oli heillä opettaa marakattia konstia tekemään.
+Toiset hoitivat elukoitaan hyvin hellästi ja hyväilivät niitä,
+ja ne hykertyivät vasten isäntiensä rintaa, ja katselivat heitä
+naissilmillään, jotka puoleksi olivat hullunkurisia, puoleksi
+liikuttavia.
+
+Kun kello löi kolme, varusmestarit toivat kannelle kaksi
+palttinasäkkiä, jotka olivat lukitut suurilla sineteillä punaista
+lakkaa, ja merkityt Sylvestren nimellä. Aiottiin myödä huutokaupalla
+-- niinkun asetuksissa määrätään kuolleitten omaisuudesta -- kaikki
+hänen vaatteensa ja muu irtaimistonsa. Merimiehet kokoontuivat heti
+halukkaasti heidän ympärilleen, sairashuonelaivoilla toimitetaan
+tämmöisiä huutokauppoja usein, joten niistä ei sen enempää huolittu. Ja
+toiseksi oli Sylvestreä vähän tunnettu tällä laivalla.
+
+Hänen mekkojaan, paitojaan ja siniraitaisia housujaan tutkittiin
+ja käänneltiin ja sitten ne myötiin eri hintoihin, sillä ostajat
+kohottivat hintoja huvikseen.
+
+Sitten tuli pikku arkun vuoro, joka oli ollut hänelle niin kallis,
+siitä tarjottiin viisikymmentä sousta. Kirjeet ja kunniaraha oli pantu
+syrjään, kotiin lähetettäviksi, mutta vielä oli hänen lauluvihkonsa,
+Confuciuksen kirja, neulaa, rihmaa, nappia ja muuta pientä kalua, jotka
+huoleva Yvonne muori oli pannut mukaan, vaatteitten korjaamista ja
+paikkaamista varten.
+
+Viimein otti varusmestari, joka tarjosi tavaroita kaupaksi, kaksi
+pientä budhan kuvaa, jotka Sylvestre oli ottanut jostain pagodista
+Gaudille annettaviksi, ja ne olivat niin hullunkurisen näköisiä, että
+kaikki purskahtivat nauruun, kun näkivät viimeisen tarjottavan. Mutta
+eivät he ilkeydestä nauraneet, vaan ajattelemattomuudesta.
+
+Lopuksi myötiin säkitkin, ja ostaja alkoi heti kaapia niihin
+kirjoitettua nimeä pois ja panna omaansa sijaan.
+
+Sitten huuhdottiin kantta runsaasti vedellä, puhdistettiin
+huolellisesti pois kaikki tomu ja rihmanpäät, jotka olivat säkkijä
+tyhjentäissä kannelle pudonneet.
+
+Ja merimiehet palasivat iloisesti leikittelemään papukaijojensa ja
+marakattiensa kanssa.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Muuanna päivänä kesäkuun ensi puoliskolla, kun Yvonne muori tuli
+kotiin, naapurit sanoivat hänelle, että häntä oli käyty kutsumassa
+meriviraston asiamiehen luo.
+
+Varmaankin se koski hänen pojanpoikaansa, mutta ei se herättänyt
+hänessä pelkoa. Meren kulkijain perheillä on usein asioita meriviraston
+kanssa, ja hän, joka oli merimiehen tytär, vaimo, äiti ja äidinäiti,
+oli ollut viraston kanssa tekemisissä jo kuusikymmentä vuotta.
+
+Epäilemättä jotain asioita Sylvestreltä; tai kenties säästöjä hänen
+palkastaan "Circellä", jotka muori saisi nostaa valtakirjansa nojalla.
+Tuntien velvollisuutensa herra asiamiestä kohtaan, hän pukeutui
+parhaimpiin vaatteisiinsa ja valkeaan päähineesensä ja läksi sitten
+matkalle kello kahden aikaan.
+
+Hän astua köpiköi nopeasti ja tiheään rantapolkuja pitkin Paimpoliin
+päin, kuitenkin vähän huolissaan muistellessaan, ettei hän kahteen
+kuukauteen ollut saanut kirjettä.
+
+Hän kulki vanhan kosijansa sivu, joka istui oven suussa, vielä
+ränstyneenä talven pakkasista.
+
+-- No, kas vaan!... Koska vaan tahdotte, niinkun tiedätte,
+kultaseni!... (Hän yhä tarkotti lautapukua, joka kummitteli hänen
+ajatuksissaan).
+
+Kesäkuun kaunis ilma hymyili hänen ympärillään. Kivisillä kunnailla
+oli vieläkin ainoastaan matalia, keltakukkaisia ajonc-pensaita, mutta
+laaksoissa, jotka olivat suojatut meren tuimilta tuulilta, oli tuore,
+kaunis kasvullisuus, kukkivia orapihlajoita ja korkeata tuoksuvaa
+ruohoa. Muori ei sitä huomannut, hän, joka oli niin vanha, joka oli
+elänyt niin monen monta kesää, josta vuodet nyt olivat niin lyhyitä kun
+päivät...
+
+Synkästä kivestä tehtyjen, kurjien hökkelien ympärillä oli ruusuja,
+neilikoita ja lumikelloja, korkeilla, sammaltuneilla olkikatoillakin
+oli tuhansia pikku kukkia, jotka houkuttelivat luokseen ensimäisiä
+valkoisia perhosia.
+
+Islanninkävijäin maassa oli kevät melkein lemmetön, ja kauniit,
+komeavartaloiset tytöt, jotka istuivat uneksien ovilla, näyttivät
+katselevan kauvaksi, näkyvien esineitten taa ruskeilla tai sinisillä
+silmillään. Ne nuoret miehet, joista he haaveksivat ja joista he
+uneksivat olivat kalastamassa kaukana, Pohjoisjäämerellä.
+
+Mutta sittenkin oli kevät, lämmin, suloinen, viehättävä kevät,
+hyönteiset surisivat ja vastasyntyneet kasvit tuoksuivat.
+
+Ja kaikki, mikä oli sielutonta, hymyili yhä vanhalle mummolle, joka
+kulki niin nopeasti, kun jaksoi, saamaan tietoa viimeisen pojanpoikansa
+kuolemasta. Hän lähestyi sitä kauheata hetkeä, jolloin hänelle piti
+ilmoitettaman, mitä oli tapahtunut kaukana Kiinanmerellä. Hän oli sillä
+synkällä matkalla, jota Sylvestre oli aavistanut kuolinhetkellään ja
+joka oli hänestä pusertanut viimeiset tuskankyyneleet: hänen vanha
+mummo kultansa oli kutsuttu Paimpolin virastoon saamaan tietoa hänen
+kuolemastaan!
+
+-- Hän oli aivan selvään nähnyt muorin astuvan tietä pitkin, nopeasti
+suoraan eteenpäin, ruskea huivi hartioilla, päässä suuri päähine
+ja sateenvarjo kädessä. Ja tämä näky oli saanut hänet kohoutumaan
+vuoteellaan ja käänteleimään kauheissa tuskissa, sillä välin kun
+etelämainen suuri, punainen aurinko mailleen mennessään paistoi sisään
+sairashuoneen luukusta ja näki hänen kuolevan.
+
+Ainoa erotus oli, että Sylvestre viimeisessä kuvittelussaan oli
+kuvaillut mummonsa astuvan sateisen taivaan alla, mutta nyt olikin
+päinvastoin iloinen, oikullinen kevätpäivä...
+
+Paimpolia lähestyessään hän tunsi käyvänsä yhä levottomammaksi ja
+joudutti vieläkin kulkuaan. Tiimeinkin hän oli perillä harmaassa
+kaupungissa, sen ahtailla kivikaduilla, jonne aurinko paahtoi, ja hän
+tervehti muita vanhuksia, ikäisiään, jotka istuivat ikkunainsa ääressä.
+Heitä kummastutti nähdä mummoa ja he sanoivat:
+
+-- Minnehän hän menee niin nopeasti, pyhävaatteissaan, keskellä viikkoa?
+
+Herra komisarjus ei ollut itse kotona. Pieni, hyvin ruman näköinen
+olento, noin viisitoista vuotias, joka oli hänen sihteerinsä, istui
+kirjoituspöytänsä ääressä. Koska hän oli liian huonosti kasvanut
+kelvatakseen kalastajaksi, oli hän saanut jonkunlaisen kasvatuksen ja
+päivät pitkät hän istui tuolillaan, mustat kalvosimet käsissä, papereja
+tahrustellen.
+
+Kun muori oli sanonut hänelle nimensä, nousi hän hyvin tolkun näköisenä
+ottamaan leimatuita papereja arkusta.
+
+Niitä oli paljon,... mitähän tämä merkitsi? Todistuksia, sinetillä
+varustettuja paperia, meren kellastuttama merimiehen muistikirja,
+kaikki ne melkein haisivat kuolleelta...
+
+Hän levitti ne muori paran eteen, joka alkoi vavista ja jonka päätä
+huimasi. Hän oli näet tuntenut kaksi kirjettä, jotka Gaud hänen
+puolestaan oli kirjoittanut pojanpojalle, ja jotka aukaisematta olivat
+tulleet takasin... Juuri niin oli tapahtunut kaksikymmentä vuotta
+sitten, kun hänen poikansa Pierre kuoli: kirjeet oli lähetetty takasin
+Kiinasta herra komisarjukselle, joka oli toimittanut ne hänelle...
+
+Poika luki opettavalla äänellä: "Moan, Jean-Marie-Sylvestre,
+Sisäänkirjoitettu Paimpolissa, sivu 213, matrikkeli numero 2091,
+kuollut laivalla Bien-Hoassa, 14:nä..."
+
+-- Mitä?... Mitä hänelle on tapahtunut, herra kulta?...
+
+-- Kuollut!... Hän on kuollut, poika toisti.
+
+Ei hän, Jumala paratkoon, luultavasti ollut häjy, kirjuri parka;
+syynä siihen, että hän sanoi sen niin rutosti, oli pikemmin puuttuva
+arvostelukyky, vaivainen raukka ei ymmärtänyt. Ja kun hän näki,
+ettei mummo käsittänyt tätä kaunista sanaa, niin hän selitti
+bretagnenkielellä:
+
+-- "Marw éo!"...
+
+-- "Marw éo!"... (Hän on kuollut!...)
+
+Muori toisti hänen sanojaan vanhuudesta väräjävällä äänellä, niinkun
+halennut kaiku matkii välinpitämätöntä lausetta.
+
+Sitäpä hän puoleksi oli aavistanutkin, mutta se sai hänet vaan
+vapisemaan, nyt kun se oli varmaa, se tuskin näytti koskevan häneen.
+Ensiksikin oli hänen kärsimiskykynsä todellakin hiukan tylstynyt ajan
+pitkään, etenkin viime talven kuluessa. Suru ei hänessä heti päässyt
+vallalle. Ja tällä hetkellä hänen päätään vähän huimasi, ja hän sekotti
+tämän kuolemantapauksen toisiin: sillä häneltä oli kuollut niin paljon
+poikia!... Hän tarvitsi vähän aikaa käsittääkseen, että tämä oli hänen
+viimeisensä, jota hän niin rakasti, jonka puolesta hän luki kaikki
+rukouksensa, jota varten hän eli, johon hän oli kiinnittänyt kaiken
+toivonsa ja kaikki ajatuksensa, joita jo lähestyvä synkkä toinen
+lapsuus alkoi hämärtää...
+
+Häntä hävetti näyttää epätoivoaan pienelle herralle, joka häntä
+inhotti: sillä tavallako isoäidille piti ilmoittaa hänen pojanpoikansa
+kuolemaa!... Hän pysyi suorana ja jäykkänä kirjoituspöydän ääressä,
+repien ruskean huivinsa ripsuja vanhoilla, pesusta kuihtuneilla
+sormillaan.
+
+Voi kuinka kaukana hän oli kotoaan!... Hyvä Jumala, sitä matkaa,
+mikä hänen täytyi kulkea, ja kulkea siivosti, ennenkun hän pääsi
+mökkiinsä, jonne hän pyrki sulkeutumaan, -- niinkun haavoitettu
+metsäneläin kätkeytyy maapesäänsä kuolemaan. Siksi hän myöskin koetti
+olla ajattelematta, olla selvään ymmärtämättä, sillä pitkä matka häntä
+pelotti.
+
+Hän sai valtakirjan perillisenä nostaa ne kolmekymmentä markkaa,
+jotka oli saatu myömällä Sylvestren tavarat; myös sai hän kirjeet,
+todistukset ja laatikon, jossa oli kunniaraha. Kömpelösti hän otti
+vastaan ne, sormet harallaan, hän muutteli niitä toisesta kädestä
+toiseen, eikä löytänyt taskujaan mihin panna niitä.
+
+Hän kulki Paimpolin läpi yhtä mittaa näkemättä ketään, ruumis
+kumarassa, niinkun se joka on putoamaisillaan, veri kuohui hänen
+korvissaan; -- hän vaan kiiruhti eteenpäin ponnistellen viimeisiä
+voimiaan, niinkun kone, joka jo on vanha ja viimeisen kerran on pantu
+käymään täyttä vauhtia, vaikkapa räjähtäisikin rikki.
+
+Kolmannella kilometrillä hän jo kulki aivan koukussa, aivan uupuneena,
+silloin tällöin hänen puukenkänsä kävivät kiviin, jolloin aina hänen
+päätään repäisi. Ja hän pyrki yhä kiireemmin kotiinsa, hän pelkäsi
+kaatuvansa ja että hänet sitten kannettaisiin kotiin...
+
+
+
+
+VI.
+
+
+-- Vanha Yvonne on juovuksissa!
+
+Hän oli langennut ja pojat juoksivat hänen perästään. Se oli juuri
+Ploubazlanekin piiriin tullessa, jossa on paljon taloja pitkin tietä.
+Hän oli kumminkin päässyt ylös omin voimin ja ontui poispäin sauvansa
+nojassa.
+
+-- Vanha Yvonne on juovuksissa!
+
+Ja pojan nulikat juoksivat hänen eteensä ja nauroivat häntä vasten
+naamaa. Hänen päähineensä oli aivan vinossa.
+
+Olihan niitä muutamia pojista, jotka sydämmessään eivät sentään olleet
+niin häjyjä, ja kun he aivan läheltä näkivät vanhan akan epätoivoisen
+irvistyksen, kääntyivät he liikutettuina ja surullisina pois, eivätkä
+uskaltaneet sanoa enää mitään.
+
+Kun hän oli tullut kotiin ja pannut oven kiinni, päästi hän epätoivon
+huudon, joka oli tukehduttaa häntä, ja hän kaatui nurkkaan pää seinää
+vasten.
+
+Hänen päähineensä oli pudonnut silmille ja hän nakkasi sen maahan,
+kauniin päähine parkansa, jota hän oli niin vaalinut. Hänen viimeiset
+pyhävaatteensa olivat aivan tahraantuneet, ja pieni, keltaisen valkea
+tukansuortuva näkyi myssyn alta, täydentäen kurjaa epäjärjestystä.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Kun Gaud illalla tuli häntä katsomaan, löysi hän hänet samassa
+asennossa, paljain päin, kädet rentoina, pää kiviseinän nojassa,
+väännellen suutaan ja valittaen "hii, hii, hii!" niinkun pieni lapsi,
+hän tuskin saattoi itkeä: kun isoäiti raukat tulevat liian vanhoiksi,
+niin ei heillä enää ole kyyneleitä kuivuneissa silmissään.
+
+-- Minun pojanpoikani on kuollut!
+
+Ja hän heitti hänelle syliin kirjeet, paperit ja kunniarahan.
+
+Gaud silmäili paperia nopeasti, se oli siis totta, ja hän lankesi
+polvilleen rukoilemaan.
+
+He istuivat yhdessä, molemmat naiset, melkein ääneti, niin kauvan kun
+kesäkuun hämärää kesti, -- ja se on pitkä Bretagnessa, Islannissa se
+ei lopu ollenkaan. Uunin takaa kuului onnea ennustavan sirkan kimakka
+soitto. Ja illan kellertävää valoa tulvaili ikkunasta Moanien mökkiin,
+joilta meri oli kaikki riistänyt, jotka nyt olivat sukupuuttoon
+kuolleet...
+
+Viimein Gaud sanoi:
+
+-- Minä tulen, muori kulta, asumaan kanssanne, minä tuon vuoteeni,
+jonka he ovat minulle jättäneet, kanssani, minä teitä hoidan, ettei
+teidän tarvitse olla aivan yksinänne.
+
+Hän suri Sylvestre ystäväänsä, mutta hänen suruunsa sekaantui vasten
+hänen tahtoansa toinen ajatus: -- hän ajatteli sitä, joka oli kaukana
+kalastamassa.
+
+Yannkin kohta saisi tietää, että Sylvestre oli kuollut; luovijain piti
+juuri näihin aikoihin lähteä matkaan. Surisiko hän edes häntä?...
+Luultavasti, sillä hän rakasti häntä... Ja keskellä omaa suruaan hän
+ajatteli paljon tätä asiaa; milloin hän vihoitteli hänelle hänen
+kovuutensa tähden, milloin heltyi, kun ajatteli, että heillä oli sama
+suru, joka ikäänkun lähestytti heitä toisiinsa; -- sanalla sanoen, hän
+vaan ajatteli Yannia.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Kalpeana elokuun iltana kirje, joka toi Yannille tiedon hänen
+veljensä kuolemasta, tuli perille "Mariaan", Islannin merellä; -- se
+oli raskaan ja kovin väsyttävän päivän jälkeen, juuri kun hän oli
+menemäisillään syömään ja makaamaan. Unisin silmin luki hän kirjeen
+kurjassa kajuutassa, pienen lampun keltaisessa valossa, ja ensi hetkenä
+hänkin pysyi tunnottomana, hölmistyneenä, niinkun hän ei olisi oikein
+käsittänyt... Hän oli umpimielinen ja ylpeä kaikesta, mikä koski häntä
+itseään, ja hän kätki kirjeen poveensa, sinisen mekkonsa alle, niinkun
+merimiehillä on tapana tehdä, sanaakaan sanomatta.
+
+Hän tunsi vain, ettei hänellä ollut kyllin rohkeutta, istuutua muitten
+kanssa keittoa syömään, ja viitsimättä edes selittää miksi, hän
+heittäytyi vuoteelleen ja nukkui samassa.
+
+Kohta hän näki unta, että Sylvestre oli kuollut, ja että vietettiin
+hänen hautajaisiaan.
+
+Keskiyön aikaan, -- kun hän oli merimiehille omituisessa tilassa, että
+hän unessaankin tiesi ajan ja tunsi sen hetken lähestyvän, jolloin
+hänet herätettäisiin vahtivuorolleen, -- hän vielä oli olevinaan näissä
+maahanpanijaisissa. Ja hän sanoi:
+
+-- Minä näen unta; hyväksi onneksi he tulevat kohta herättämään minua
+ja uni katoaa.
+
+Mutta kun raskas käsi häntä kosketti ja ääni kuului sanovan: "Gaos! --
+nouse ylös, vaihetaan miehiä!" kuuli hän paperin kahisevan rinnallaan
+-- kamala ääni, joka todisti, että Sylvestre todellakin oli kuollut.
+-- Voi, niin kirje!... se onkin siis totta! -- ja nyt se jo teki
+valtavamman, julmemman vaikutuksen, ja hän hypähti äkkiä ylös unestaan
+ja löi leveän otsansa kattopalkkiin.
+
+Sitten hän pukeutui ja aukaisi luukun mennäkseen työhönsä, kalastamaan.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Kun Yann oli tullut kannelle, katseli hän unisilla silmillään avaraa,
+ympäröivää, tuttua merenpintaa.
+
+Tänä yönä oli ääretön ulappa pukeutunut ihmeteltävän yksinkertaisen
+näköiseksi, se oli aivan väritön, se tuntui vain syvältä.
+
+Taivaanranta ei ilmaissut mitään erityistä seutua maapallolla, eikä
+mitään geoloogista aikakautta, luultavasti oli se aikojen alusta monet
+kerrat ollut semmoinen, kun se nyt oli; kun katseli sitä, ei luullut
+näkevänsä mitään, -- mitään muuta kun kaiken sen ijankaikkisuuden, mikä
+on, eikä voi olla olematta.
+
+Ei ollut edes oikein yökään. Hiukkasen valon jätteitä, valo ei
+tullut mistään. Meri kuohui niinkun tavasta, valittaen ikuista
+valitustaan. Se oli harmaa, hämärän harmaata väriä, joka pakeni
+katsetta. -- Levätessään salaperäistä lepoaan, nukkuessaan se kätkeytyi
+epämääräisten värien alle, joilla ei ole nimeä.
+
+Taivaalla oli pilviä siellä täällä, ne olivat jonkun muotoisia, koska
+ei mikään esine voi olla aivan ilman muotoa; mutta hämärässä ne melkein
+sulivat yhteen suureksi hunnuksi.
+
+Mutta yhdellä kohdalla taivasta, alhaalla, lähellä vettä, oli selvempi
+juovitus, vaikka sekin oli hyvin kaukana; se oli kun kevyt piirustus,
+hajamielisen käden piirustama, sattuman synnyttämä, se ei ollut
+aiottu katseltavaksi, se saattoi kadota koska tahansa. -- Se yksin,
+koko olevaisuudessa, näytti jotakin tarkottavan, oli kun koko tämän
+tyhjyyden surumielinen, käsittämätön ajatus olisi siihen kirjoitettu;
+-- ja tahtomattakin silmät kiintyivät siihen lopulta.
+
+Sen mukaan kun Yannin tuntehikkaat silmäterät tottuivat ulkona
+vallitsevaan hämärään, hän katseli yhä useimmin tätä taivaan yksinäistä
+juovitusta; se näytti uppoavalta olennolta, joka ojentaa käsiään. Ja
+kun se kerran oli saanut sen muodon hänen silmissään, alkoi se näyttää
+aivan ihmisen haamulta, suuren suurelta, jättiläiseltä, siksi että se
+tuli niin kaukaa.
+
+Hänen mielikuvituksessaan, jossa liikkui sekasin hämäriä unia ja
+vanhoja etuluuloja, sekaantui synkkään varjoon, joka näkyi kaukana
+hämärällä taivaalla, muisto hänen kuolleesta veljestään, ja se oli kun
+viimeinen ilmaus hänestä.
+
+Hän oli tottunut niihin omituisiin käsitteitten yhdistyksiin, jotka
+syntyvät etenkin elämän alussa, lasten aivoissa... Mutta sanat, jos
+ovatkin häilyviä, ovat kumminkin liian tarkkoja ilmaisemaan tämmöisiä
+käsitteitä; siihen tarvitaan sitä epämääräistä kieltä, jota joskus
+unissa puhutaan, ja josta herätessä muistaa vaan arvoituksentapaisia
+katkelmia, jotka eivät mitään merkitse.
+
+Katsellessaan sitä pilveä, hän tunsi syvää surua; outoa ja kummallista,
+joka jääti hänen sieluaan: nyt vasta hän oikein käsitti, ettei hänen
+veli parkansa koskaan palaisi, ei koskaan enää. Suru, jonka oli ollut
+vaikea tunkeutua kovan ja karkean kuoren läpi hänen sydämmeensä,
+täytti sen nyt reunoja myöten. Hän näki Sylvestren lempeät kasvot ja
+hänen lapselliset, hellät silmänsä; ja kun hän ajatuksissaan aikoi
+syleillä häntä, niin äkkiä, hänen tietämättään tuli niinkun huntu hänen
+silmiensä eteen, -- ja ensiksi ei hän käsittänyt mitä se oli, sillä
+hän ei ollut koskaan karaistussa elämässään itkenyt. -- Mutta suuria
+kyyneleitä alkoi valua runsaasti hänen poskilleen, ja hänen syvästä
+rinnastaan kohosi nyyhkytyksiä.
+
+Hän jatkoi nopeasti kalastustaan, aikaa hukkaamatta ja mitään
+sanomatta, ja molemmat toiset, jotka kuulivat sen, eivät olleet sitä
+huomaavinaan, sillä he pelkäsivät ärsyttää häntä, kun tiesivät ylpeäksi
+ja umpimieliseksi.
+
+... Hänen käsityksensä mukaan, oli kuolema kaiken loppu...
+
+Sattuihan niin, että hänkin kunnioituksesta yhtyi niihin rukouksiin,
+joita perheissä luettiin vainaajain puolesta, mutta hän ei uskonut
+sielun kuolemattomuutta.
+
+Kun he merimiehet keskustelivat keskenään näistä asioista, niin
+he kaikki sanoivat samaa, lyhyesti ja varmasti niinkun ei kukaan
+olisi sitä epäillytkään. Mutta ei se kuitenkaan estänyt heitä
+epävarmasti pelkäämästä kummituksia, kammoksumasta hautuumaita,
+suuresti luottamasta pyhimyksiin ja niitten kuvien suojelukseen ja
+kunnioittamasta sitä siunattua maata, joka ympäröi kirkkoja.
+
+Niin Yann puolestaan pelkäsi joutuvansa meren saaliiksi, ikäänkun se
+tekisi tyhjemmäksi kun muu kuolema, -- ja se ajatus, että Sylvestre
+oli jäänyt kauaksi toiselle puolelle maapalloa, teki hänen surunsa
+epätoivoisemmaksi ja synkemmäksi.
+
+Halveksien toisia, hän itki koettamatta sitä hillitä ja häpeämättä,
+ikäänkun hän olisi ollut yksinään.
+
+... Hänen ympärillään, kirkastui avaruus vähitellen, vaikka kello oli
+tuskin kaksi, ja samalla se näytti laajenevan, käyvän äärettömämmäksi,
+syvenevän kauheasti. Päivän koittaessa, silmät aukenivat tavallista
+enemmän ja valpas mieli käsitti paremmin etäisyyden äärettömyyden;
+mutta näköpiirin rajat näyttivät yhä etenevän.
+
+Se oli kalpeata valoa, mutta sitä lisääntyi; ja sitä näytti lisääntyvän
+sysäyksittäin, vähitellen; oli niinkun äärettömyyden taakse olisi pantu
+tulia palamaan, niinkun valkeitten lamppujen liekkiä olisi kohotettu
+vähitellen muodottomain, harmaitten pilvien takana; -- kohotettu
+hitaasti, salaperäisen varovaisesti, ikäänkun olisi peljätty häiritä
+meren raskasta unta.
+
+Taivaanrannan alapuolella oleva suuri, valkoinen lamppu oli aurinko,
+joka voimattomana kulutti aikaansa, ennenkun se läksi hitaalle,
+kylmälle kävelylleen, vesien yläpuolelle, alkamaan aamua...
+
+Sinä aamuna ei missään näkynyt aamuruskoa, kaikki pysyi kalpeana ja
+synkkänä. Ja "Marian" kannella itki mies, suuri Yann...
+
+Nämä jäykän veljen kyyneleet ja ympäröivän luonnon vielä suurempi
+surumielisyys olivat ainoa surujuhla, jota vietettiin tuntemattoman
+sankari paran kunniaksi, ja sitä vietettiin Islannin merellä, jossa hän
+oli elänyt puolen ikäänsä...
+
+Kun oli täysi päivä, Yann pyyhki äkkiä silmänsä villamekkonsa hihalla
+eikä enää itkenyt. Se oli loppunut. Hän näytti täydellisesti kiintyneen
+kalastustyöhönsä, todellisten ja nykyisten asiain yksitoikkoiseen
+kulkuun, eikä näyttänyt ajattelevan mitään muuta.
+
+Muuten saatiin kaloja runsaasti ja oli täysi työ siimoja hoitaissa.
+
+Kalastajain ympärillä, äärettömässä avaruudessa tapahtui uusi muutos.
+Aamun suuri näytelmä oli loppunut, ei enää voinut nähdä niin tavattoman
+kauvaksi, etäisyys päinvastoin näytti alkavan lähestyä likemmäksi
+heitä. Miten meri äskettäin olikaan voinut näyttää niin äärettömän
+suurelta! Taivaanranta oli nyt aivan lähellä, tuntui melkein ahtaalta.
+Avaruus täyttyi keveistä verhoista, joita liehui ilmassa, toiset
+olivat höyryä keveämmät, toisten ripsuiset rajat luuli näkevänsä.
+Niitä laskeutui alas keveästi, ääneti, niinkun valkeata musliinia,
+joka ei mitään paina; mutta kun sitä laskeutui alas yhtäaikaa joka
+taholla, tuntuivat ne kumminkin kahlehtivan, painavan, kun näki niitten
+täyttävän sen ilman, jota piti hengittää.
+
+Se oli ensimäinen elokuun sumu, joka syntyi. Muutamien minuttien
+perästä oli vaippa joka taholta yhtä tiheätä ja läpipääsemätöntä;
+"Marian" ympärillä ei voinut nähdä mitään muuta kun kalpeata kosteutta,
+johon valokin hälveni; ei edes laivan taklinkia voinut nähdä.
+
+-- Siinäpään on nyt taas sen sumun pahuus, miehet sanoivat.
+
+He tunsivat vanhastaan hyvin tämän pääsemättömän seurakumppanin
+kalastuskauden loppupuoliskolta; mutta se ilmoitti myöskin Islannin
+vesillä olon kohta loppuvan, ajan lähestyvän, jolloin Bretagneen
+palataan.
+
+Hienoina, välkkyvinä pisaroina asettui sumua heidän parroilleen, ja sai
+heidän ruskean ihonsa kiiltämään kosteudesta. Kun toinen katseli toista
+toisesta päästä venettä toiseen, näki vaan epäselvän haamun; jota
+vastoin läheisemmät esineet näkyivät tavallista selvemmin himmeässä
+kalpeassa valossa. He välttivät suu auki hengittämistä; sillä silloin
+tunkeutui kylmän ja kostean tunto aina rintaan saakka.
+
+Samaan aikaan luonnistui kalastus yhä paremmin, he eivät enää
+ehtineet puhua, niin saatiin kalaa; joka hetki kuuli kannelle pudota
+läiskähtävän suuria kaloja, ne temmeltelivät hurjasti, piesten
+pyrstöllään kantta; joka paikassa oli meren vettä ja pieniä, hopean
+kiiltäviä suomuja, joita vaan roiski ylt'ympäri. Merimies, joka puhkasi
+niitten vatsat suurella puukollaan, haavoitti kiireissään sormiaan ja
+hänen punainen verensä sekaantui suolaveteen.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Tällä kertaa he saivat olla kymmenen päivää yhtä mittaa sakeassa
+sumussa, mitään näkemättä. Kalansaalis pysyi hyvänä, ja kun oli paljon
+työtä, niin ei ollut ikävä. Tuon tuostakin aina määrätyn ajan perästä
+joku heistä puhalsi torveen, joka synnytti vimmaisen pedon mylvinnän
+kaltaisen äänen. Joskus vastasi jostain kaukaa sumusta toinen mylvintä
+heidän toitotukseensa. Silloin oltiin kahta valppaampia. Jos ääni
+lähestyi, kaikki jännittivät korviaan tuntematonta naapuria kohti, jota
+he luultavasti eivät koskaan näkisi, mutta jonka läheisyys kuitenkin
+oli vaarallinen. Koeteltiin arvata kuka se oli; siitä oli huvia,
+seuraa, ja haluten nähdä sitä, he pingottivat silmiään, tunteakseen
+katseillaan käsittämättömien, vaikeitten verhojen läpi, joita yhä
+riippui kaikkialla ilmassa.
+
+Sitten se eteni ja torven mylvintä hälveni mykkään etäisyyteen; he
+olivat taas yksin äänettömyydessä keskellä äärettömiä, liikkumattomia
+höyryjä. Kaikki oli märkää, joka paikasta tippui suolaista vettä. Ilma
+kävi kylmemmäksi, aurinko viipyi yhä kauvemmin taivaanrannan alla; oli
+jo oikeita öitä, joita kesti yksi tai kaksi tuntia, ja joiden hämärä
+oli synkkää ja jäätävää.
+
+Joka aamu mitattiin veden syvyyttä, peljättiin "Marian" tulevan liian
+likelle Islannin saarta. Mutta kaikki laivan köydet peräkkäin pantuina
+eivät olisi ulottuneet meren pohjaan: oltiin siis juumalla, syvällä,
+turvallisilla vesillä.
+
+Elämä oli raitista ja kovaa; yltyvä kylmä lisäsi illan suloutta, oli
+kun lämpimässä tuvassa ainakin, kun tuli tammiseen kajuuttaan, syömään
+tai makaamaan.
+
+Päivillä nämä miehet, jotka olivat enemmän muusta maailmasta erotetut,
+kun munkit, puhelivat hyvin vähän keskenään. Kukin hoiti siimaansa,
+toisen tunnin toisensa perästä samalla paikalla liikahtamatta, kädet
+vain lakkaamatta jatkoivat kalastustyötään. He olivat toisistaan vaan
+kahden, kolmen metrin päässä ja lopulta he eivät enää nähneet toisiaan.
+
+Hiljainen sumu, valkea hämärä viihdyttivät mielen uneen. Kalastaissaan
+he laulelivat jotain kotipuolensa laulua, puoliääneen, jott'eivät kalat
+säikkyisi. Ajatukset kävivät hitaammiksi ja niitä oli vähemmän; ne
+näyttivät venyvän, kestävän kauvemmin, jotta voisivat täyttää ajan,
+jättämättä aukkoja, tyhjiä paikkoja, He eivät enää ollenkaan ajatelleet
+naisia, koska oli jo kylmä; mutta he uneksivat hajanaisia, ihmeellisiä
+unia, niinkun nukkuessa, ja näitten unelmien kulku oli yhtä sekava kun
+sumu...
+
+Sumuinen elokuu tavallisesti päätti joka vuosi tällä hiljaisella ja
+surullisella tavalla Islannissa olon. Muuten he aina vielä elivät samaa
+raitista elämää, rinta paisui ja jäntereet karastuivat.
+
+Yann oli kohta taas tullut entiselleen, ikäänkun hänen suuri surunsa
+olisi jo asettunut: hän oli reipas ja sukkela, yhtä tarkka veneen
+hoidossa, kun kalastuksessa, eikä hänen käytöksestään voinut päättää
+hänellä huolia olevan: muuten hän puhui asioistaan muille vain silloin,
+kun sattui sille päälle, eikä se tapahtunut usein; hän liikkui pää
+pystyssä ja näytti samalla välinpitämättömältä ja käskevältä.
+
+Kun he illoin söivät kuluneessa kopissaan, fajanssisen Neitsyeen
+turvissa, kun he suuri puukko kädessä istuivat lautasellinen lämmintä
+ruokaa edessään, sattui joskus, että hän niinkun ennenkin nauroi
+toisten pilapuheille.
+
+Kenties hän itsekseen joskus vähän ajatteli Gaudiakin, jonka Sylvestre
+luultavasti oli viime ajatuksissaan antanut hänelle vaimoksi, -- ja
+josta nyt oli tullut köyhä tyttö, jolla ei ollut ketään omaisia koko
+maailmassa... Kenties suri hän velivainaajaansa vieläkin sydämmessään...
+
+Mutta Yannin sydän oli neitseellistä aluetta, sitä oli vaikea hallita
+ja se oli vähän tunnettu, siinä tapahtui seikkoja, joita ei pinnalle
+näkynyt.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Eräänä aamuna, kolmen aikaan, kun he rauhassa uneksivat sumuvaippansa
+alla, kuului puhetta, joka tuntui hyvin oudolta vieraalta. Ne, jotka
+olivat kannella katselivat toisiaan kysyvin katsein:
+
+-- Kuka puhui?
+
+Ei kukaan, ei kukaan ollut virkkanut mitään.
+
+Ja ääni tuntui todellakin tulleen tyhjästä avaruudesta.
+
+Se, jonka tehtävä oli toitottaa torvea ja joka oli sen laiminlyönyt
+eilisestä, kaappasi sen käteensä ja pullisti keuhkojaan, puhaltaakseen
+oikein pitkän varotustoitotuksen.
+
+Jo se ääni yksistään karmi selkää siinä hiljaisuudessa. Silloin ikään
+kun tämän väräjävän torventoitotuksen loihtimana ilmestyi näkyviin
+suuri, odottamaton, harmaa ilmiö, joka uhkaavana kohosi korkealle aivan
+lähellä heitä: siinä oli mastoja, raakoja, köysiä, täysi laivan kuva,
+joka äkkiä, kokonaan tuli selvästi näkyviin, niinkun pelotuskuvat,
+jotka ainoalla valosädekimpulla loihditaan pingotetulle vaatteelle.
+Ja toisia miehiä tuli näkyviin niin likellä, että niitä oli voida
+koskettaa, ne nojautuivat vasten veneen reunaa, ja katsoa töllistelivät
+heitä, niinkun olisivat peljästyneinä ja hämmästyneinä unesta
+heränneet...
+
+He kävivät käsiksi airoihin, varamastoihin ja kekseihin -- mitä
+vaan oli saatavilla pitkää ja vahvaa -- ja pistivät ne ulos
+laidan ulkopuolelle, pitääkseen loitompana lähestyvää ilmiötä ja
+vierailijoita. Toiset myöskin peljästyneinä kurottivat ulos suuria
+tankoja, sysätäkseen heitä luotaan.
+
+Mutta raakapuut vaan pikkuisen ratisivat heidän yläpuolellaan, ja
+mastit, jotka hetkeksi olivat tarttuneet toisiinsa, erosivat heti
+helposti; koska oli aivan tyyni, saatiin yhteentörmäys vältetyksi: ne
+sysäsivät toisiaan niin keveästi, kun toinen laiva ei olisikaan ollut
+kiinteätä massaa, vain jotain pehmyttä, melkein painotonta...
+
+Kun vaara oli ohitse, niin miehet rupesivat nauramaan; he tunsivat
+toisensa:
+
+-- Ohoh! "Marian" miehiä!
+
+-- Kas! Gaos, Laumek, Guermeur!
+
+Ilmiö oli "Reine-Berthe", kapteeni Larvoër, se oli myös Paimpolista;
+merimiehet olivat läheisistä kylistä: suuri, mustapartainen, jonka
+hampaat näkyivät nauraissa, se oli Kerjégou, Ploudanielista, toiset
+olivat Plounésista ja Plounérinistä.
+
+-- Mutta miksi te ette soittaneet sen pahuukset'? kysyi Larvoër
+"Reine-Berthen" kannelta.
+
+-- Entäs te sitten! sen merirosvot, sen _merensikiöt_?...
+
+-- Mekö?... se on eri asia, _meitä on kielletty meluamasta_. (Sen hän
+vastasi, niinkun olisi mikä synkkä salaisuus näissä sanoissa piillyt,
+samalla hän nauroi niin häjysti, jotta sitä sitten usein muistettiin
+"Marialla" ja se antoi paljon ajattelemista).
+
+Ja sitten, ikäänkun olisi liiaksi sanonut, hän lopetti leikkipuheella:
+
+-- Meidän torvemme on tuo puhaltaissaan halaissut.
+
+Ja hän näytti miestä, jolla oli naama kun merenhirviöllä, ja paksu
+kaula ja leveä rinta, ja joka oli harteikas ja lyhytjalkainen ja näytti
+kamalan voimakkaalta.
+
+Ja katsellessaan toisiaan ja odotellessa tuulenpuuskaa tai virranvetoa,
+joka olisi kuljettanut toista nopeammin eteenpäin kun toista ja
+erottanut laivat toisistaan, alkoivat he keskustella. Nojautuen kaikki
+laitaa vasten, ja pysytellen erillään pitkillä puukangillaan, he
+puhelivat kotipuolen kuulumisia, viime kirjeistä, jotka olivat saaneet
+"luovijasta", vanhoista vanhemmistaan ja vaimoistaan.
+
+-- Minun vaimoni, Kerjégou sanoi, ilmoittaa saaneensa pienen, jota me
+jo olemme odottaneet, ja sitten on tusina pian täysi.
+
+Toisella oli kaksoset ja kolmas kertoi, että kaunis Jeannie Caroff
+-- jonka tytön islantilaiset hyvin tunsivat -- oli mennyt naimisiin
+rikkaan, kivuloisen miehen kanssa Plourivon piiristä.
+
+He näkivät toisensa valkean udun läpi, ja oli niinkun se olisi
+muuttanut äänenkin, joka tuntui kumealta, loittoselta.
+
+Sillä välin Yann ei voinut kääntää silmiään eräästä kalastajasta, se
+oli pieni, vanhanpuoleinen mies, hän tiesi varmaan, ettei hän ollut
+sitä miestä koskaan ennen nähnyt ja kuitenkin oli se heti sanonut:
+"Päivää, suuri Yann!" ja hyvin tuttavasti; se oli marakatin näköinen ja
+vilkutti lakkaamatta ilkeitä läpitunkevia silmiään.
+
+-- Minulle, sanoi vielä Larvoër, "Reine-Bertheltä", on ilmoitettu, että
+vanhan ploubazlanekilaisen Yvonne Moanin pojanpoika on kuollut, hän
+palveli, niinkun tiedätte, asevelvollisuuttaan Kiinan sotalaivastossa,
+vahinko poikaa!
+
+Kuullessaan sen, muut "Marian" miehet katsoivat Yanniin nähdäkseen,
+joko hän tiesi tämän surusanoman:
+
+-- Niin on, hän sanoi matalalla äänellä, välinpitämättömän ja ylpeän
+näköisenä, viime kirjeessä isä siitä kertoi.
+
+He katselivat kaikki häntä, udellen hänen suruaan ja se häntä harmitti.
+
+He puhelivat nopeasti vaalean sumun läpi, sillä välin kun heidän oudon
+yhtymisensä minutit kuluivat.
+
+-- Minun vaimoni kertoo minulle samalla, jatkoi Larvoër, että herra
+Mévelin tytär on muuttanut kaupungista Ploubazlanekiin, hän hoitaa
+tätiään vanhaa Moania; hän käy nyt päivätöissä henkeään elättääkseen.
+Muuten, sitä minä aina olen luullutkin, että hän olisi rohkea ja kunnon
+tyttö, koristuksistaan huolimatta.
+
+Taas he katsoivat kaikki Yanniin, joka alkoi suuttua täyttä totta, ja
+tumma puna nousi hänen ruskeille poskilleen.
+
+Tähän päättyi keskustelu "Reine-Berthen" väen kanssa, joita ei sen
+jälkeen kukaan elävä olento nähnyt. Jo hetken ajan olivat he näkyneet
+epäselvemmin, sillä heidän laivansa ei enää ollut yhtä likellä,
+ja äkkiä huomasi "Marian" väestö, ettei heillä ollut mitään pois
+työnnettävää, ei enää mitään pitkien puutankojen päässä, he hapuilivat
+kekseillään, airoillaan, masteillaan ja raaoillaan tyhjää ilmaa ja
+ne putosivat toinen toisensa perästä loiskahtaen mereen, niinkun
+puutuneet suuret käsivarret. Ne vedettiin laivaan sisään, kun niitä
+ei enää tarvittu. "Keine-Berthe" oli hälvennyt tiheään sumuun, se oli
+kadonnut äkkiä kokonaan, niinkun transparangikuva, jonka takaa lamppu
+on sammunut. He koittivat huutaa heille, mutta eivät saaneet vastausta
+-- kuului vaan omituinen moniääninen pilkallinen jupina, joka päättyi
+valitukseen, ja Marian miehet katselivat hämmästyneinä toisiaan...
+
+"Reine-Berthe" ei palannut silloin kun muut islantilaiset, ja kun
+"Samuel-Azéniden" miehet eräässä vuonossa löysivät varmoja jäännöksiä
+siitä (peräpuolen ja osan köliä), ei sitä enää odotettukaan, lokakuussa
+kaikkien sen merimiesten nimet piirrettiin mustille tauluille, jotka
+asetettiin kirkkoon.
+
+Mutta siitä kun sitä viimeksi oli nähty, -- "Marian" väestö oli
+tarkalleen pannut mieleen päivämäärän, aivan paluuaikaan saakka,
+-- ei ollut mitään vaarallisempaa myrskyä Islannin merellä, jota
+vastoin kolme viikkoa aikaisemmin, läntinen tuulenpuuska oli huuhtonut
+mereen useita miehiä ja tuhonnut kaksi laivaa. Sitten he vielä
+muistelivat Larvoërin naurua, ja yhdistämällä kaikki asianhaarat,
+saivat he kummallisia johtopäätöksiä. Yann muisteli usein sitä yötä ja
+merimiestä, joka apinantavalla vilkutteli silmiään: ja joskus "Marian"
+miehet kammoksuen arvelivat, että he sinä aamuna ehkä olivatkin
+puhuneet vainaajain kanssa.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Kesä kului jo elokuun lopulle, ensimäisten aamusumujen aikana
+islantilaiset palasivat.
+
+Kolmen kuukauden ajan molemmat turvattomat jo olivat asuneet yhdessä
+Ploubazlanekissa, Moanien mökissä; Gaud täytti tyttären velvollisuudet
+köyhässä, tyhjässä merimiehen pesässä. Hän oli tuonut sinne muassaan
+kaikki, mitä hänelle oli jätetty, kun hänen isänsä talo oli myöty,
+kauniin kaupunkilaisvuoteensa ja kauniit, eriväriset hameensa. Hän
+oli itse ommellut itselleen uuden, mustan puvun hyvin yksinkertaista
+kuosia, ja hän piti niinkun Yvonne muorikin surupäähinettä, joka oli
+paksusta musliinista ja koristettu ainoastaan poimuilla.
+
+Joka päivä hän kävi kaupungissa ompelemassa varakkaille ihmisille ja
+tuli kotiin myöhään illalla, eikä kukaan armastelija häirinnyt häntä
+matkalla, hän oli vieläkin vähän ylpeä ja häntä kohdeltiin niinkun
+herrasnaista, häntä tervehtiessään pojat niinkun ennenkin nostivat
+lakkia.
+
+Kauneina kesäiltoina hän palasi Paimpoliin pitkin rantateitä,
+hengittäen meren virkistävää ilmaa. Ompelustyö ei vielä ollut ehtinyt
+kuihduttaa häntä, niinkun muita, jotka elävät kaiken aikansa työnsä
+yli kumartuneina, kun hän katseli merta, hän oikasi suoraksi kauniin,
+solakan vartalonsa, jonka hän oli perinyt kalastajasuvultaan, -- kun
+hän katseli merta, katseli kauvaksi ulapalle, jossa Yann oli...
+
+Sama tie vei hänenkin kotiinsa. Jos hän olisi vielä jatkanut matkaa
+vähäisen, tienoosen, joka oli vielä kivisempi, jossa tuulet vielä
+paremmin pääsivät puhaltelemaan, olisi hän tullut Pors-Evenin kylään,
+jossa harmaat, sammaltaneet puut kasvavat vain mataloiksi kivien
+välissä, ja koukistavat selkää länsituulen vihurien edestä.
+
+Luultavasti hän ei koskaan palaisi Pors-Eveniin, vaikkei sinne ollut
+enempää kun virstan matka, mutta olihan hän siellä käynyt kerran
+eläissään, ja sekin riitti tekemään koko tien mieleiseksi. Yann muuten,
+luultavasti kulki sitä usein, ja ovestaan Gaud saattoi nähdä, kun hän
+tullen mennen kulki alavaa kangasta pitkin matalien ajonc-pensaitten
+välitse. Siksi hän rakasti koko Ploubazlanekin seutua; hän melkein
+iloitsi, että kohtalo oli heittänyt hänet sinne asumaan, sillä se oli
+ainoa paikka maailmassa, missä ei elämä käynyt sietämättömäksi.
+
+Siihen vuoden aikaan, elokuun loppupuolella, on niillä tienoin painavan
+kuuma ilma, joka tulee etelästä; illat ovat loistavan kirkkaita,
+on niinkun eteläisempien maitten lämmin aurinko heijastuisi aina
+Bretagnen merirannikoille. Ilma on usein kirkas ja tyyni, ei ole
+pilvenhattaraakaan taivaalla.
+
+Kun Gaud illalla palasi kotiin, alkoi yön hämärä jo peittää tienotta
+ja esineet alkoivat sulaa yhteen epämääräisiksi varjoiksi. Siellä
+täällä näkyi ajonc-pensaikko kivikummulla, niinkun joku pörhötetty
+höyhentöyhtö, laaksossa näkyi epäselviä ryhmiä koukeroisia puita,
+taikka pisti jossain näkyviin jokin kyttyräinen varjo, se oli jonkun
+mökin olkikatto. Tienristeyksissä, vanhat Kristuksenkuvat, jotka
+suojelivat paikkakuntaa, levittivät mustia käsivarsiaan ristinpuulla
+ja ne näyttivät oikeilta ristiinnaulituilta ihmisiltä, ja kaukana
+näkyi selvästi Kanaali, se oli kun keltainen peili taivaan alla, joka
+alkoi synkistyä ja käydä pilveen alareunastaan. Mutta tyyni, kaunis
+sääkin oli näillä tienoin surumielinen; joka paikassa asusti silloinkin
+kummallinen levottomuus, moinen pelonalaisuus, sen synnytti meri, jonka
+turviin niin monen elämä oli uskottu, ja jonka ikuinen uhka näytti
+hetkeksi vaipuneen uneen.
+
+Gaudista, joka ajatuksissaan kulki pitkin tietä, ei paluumatka
+raittiissa ilmassa koskaan ollut kyllin pitkä. Hän tunsi merihauran
+suolaisen hajun ja muutamien pienten kukkien suloisen tuoksun, joita
+kasvoi rannoilla kuivien takiaisten joukossa. Jollei Yvonne muori
+olisi odottanut kotona, olisi hän viipynyt ajonc-pensaitten välitse
+luikertelevilla poluilla, niinkun herrasnaiset tekevät, jotka
+mielellään kesäiltoina uneksivat puistoissa.
+
+Näillä matkoilla hänelle usein juohtuivat mieleen aikaisemman
+lapsuuden ajat; mutta ne olivat nyt niin kaukaisia, niin hämäriä,
+hänen rakkautensa oli ne hälventänyt. Huolimatta kaikesta mitä oli
+tapahtunut, hän ajatuksissaan piti Yannia sulhasenaan, -- ylpeänä
+sulhasena, joka häntä vältteli ja halveksi, jonka omaksi hän ei koskaan
+tulisi, mutta jolle hän mielessään itsepintaisesti pysyi uskollisena,
+ei hän siitä kuitenkaan kellenkään puhunut. Tähän aikaan oli hänestä
+hyvä, että Yann oli Islannissa, siellä meri häntä vartioitsi, niinkun
+hän olisi ollut luostarissa, ei hän saattanut kiintyä kehenkään
+muuhun...
+
+Tosin hänen piti muutaman päivän perästä palata, mutta hän odotti hänen
+kotiintuloaankin tyynemmin kun ennen. Vaistomaisesti hän käsitti, ettei
+Yann halveksisi häntä hänen köyhyytensä tähden, -- sillä Yann ei ollut
+samanlainen kun toiset.
+
+-- Ja sitten Sylvestre paran kuolema oli seikka, joka varmaankin toisi
+heidät lähemmäksi toisiaan. Kotiin tultuaan Yann varmaan ei saata
+olla tulematta tervehtimään ystävänsä isoäitiä: Gaud oli päättänyt
+olla kotona silloin, se ei olisi hänen arvolleen alentavaista; hän
+aikoi olla, niinkun ei hän mitään muistaisi, hän aikoi puhua niinkun
+jonkun kanssa, jota on kauvan tuntenut; hän puhuisi hellästi niinkun
+Sylvestren veljelle, hän koittaisi olla aivan luonnollinen. Ja kenties?
+ehkä ei ollut mahdotonta saavuttaa sisaren asema hänen suhteensa, nyt
+kun hän oli niin yksin maailmassa: turvautua hänen ystävyyteensä,
+pyytää häneltä sitä niin luottavasta, puhua niin selvästi, ettei hän
+voisi luulla sen takana piilevän mitään naimisiin tunkeutumista.
+Gaud luuli häntä vaan ujoksi, että hän itsepintaisesti, tahtoi pysyä
+riippumattomana, mutta että hän oli lempeä ja suora, että hän saattoi
+käsittää sitä, mikä tuli sydämmestä.
+
+Mitähän Yann oli tunteva, kun hän näkisi Gaudin köyhänä, tässä
+hökkelissä? Köyhän köyhänä! sillä Moan muori ei enää jaksanut käydä
+päivätöissä, pesemässä, eikä hänellä ollut muuta kun lesken eläke;
+tosin ei hän paljoa syönyt nyt enää, ja he saattoivat tulla toimeen
+pyytämättä apua keltäkään.
+
+Oli aina yö jo, kun hän tuli kotiin; ennen kun pääsi mökkiin, täytyi
+astua alaspäin kulunutta kalliota myöten, sillä se oli alempana
+Ploubazlanekin tietä, merenpuoleisella rinteellä. Paksu, ruskea
+olkikatto sen melkein kokonaan kätki, katto, joka oli kovasti
+mutkistunut, ja näytti suurelta, kuolleelta eläimeltä, joka oli
+köykistynyt karkean takkunsa alle. Seinät olivat tummia ja kovia kun
+kalliot, sammalet ja jäkälät muodostivat siihen vihreitä täpliä.
+Kynnyksenä oli kolme mutkikasta porrasta ja oven sisäpuolella oleva
+salpa avattiin vetämällä köyden pätkää, joka tuli ulos reiästä. Kun
+tuli sisään, huomasi ensin vastapäätä ovea ikkunan, se oli syvä kun
+ampumareikä, ja se oli merelle päin, josta vielä näkyi vähän vaaleata,
+keltaista valoa. Takassa paloi räiskyen hyvänhajuisia kuusi- ja
+pyökkirisuja, joita Yvonne muori keräsi kävellessään pitkin teitä,
+hän itse istui tulen ääressä ja valmisti heidän niukkaa illallistaan,
+sisässä oli hänellä vain myssy päässä, sillä hän tahtoi säästää
+päähineitään, hänen vieläkin kauniit kasvonpiirteensä kuvautuivat
+vasten tulen punaista liekkiä. Hän katsoi Gaudiin silmillään, jotka
+ennen olivat olleet ruskeita, mutta nyt näyttivät himmeiltä, siniseen
+vivahtavilta, ne eivät enää näyttäneet näkevän mitään, vaan olivat
+hämäriä ja vanhuuden heikontamia. Joka kerran hän sanoi samat sanat:
+
+-- Voi hyvänen aika kun sinä tulet myöhään tänä iltana, tyttö kulta...
+
+-- En suinkaan, muori, vastasi lempeästi Gaud, joka oli siihen
+tottunut. Samaan aikaan, kun muinakin päivinä.
+
+-- Vainniin, minusta tuntui, kun olisi tavallista myöhempään.
+
+He söivät illallisensa pöydän ääressä, joka oli melkein muodottomaksi
+kulunut, mutta se oli vieläkin paksu, kun ison tammen runko. Ja sirkka
+se aina soitteli heille ratoksi hopeanhelisevää soittoaan.
+
+Mökin toisen seinän täyttivät karkeatekoiset, nyt jo madonsyömät
+puukaapit, niissä oli lavitsat, joilla useita kalastajapolvia oli
+syntynyt ja maannut, ja vanhoja äitiä oli kuollut.
+
+Mustilla orsilla oli vanhoja talouskaluja, yrttikimppuja, puulusikoita,
+savustettua kinkkua: ja vielä vanhoja verkkoja, jotka riippuivat siellä
+käyttämättä Moanin viimeisten poikien hukkumisesta saakka, ja joiden
+rihmoja hiiret yöllä nakertelivat.
+
+Gaudin sänky, joka valkeine, musliini uutimineen oli eräässä nurkassa,
+näytti komealta ja uudelta tässä kelttiläisessä majassa.
+
+Graniittiseinällä oli kehyksien sisässä valokuva, joka kuvasi
+Sylvestreä merimiehenä. Hänen mummonsa oli siihen kiinnittänyt hänen
+kunniarahansa ja punaisesta verasta tehdyn ankkuriparin, joita
+merimiehet pitävät oikealla hihallaan, ja jotka olivat olleet hänen
+omansa; Gaud oli Paimpolista ostanut mustista ja valkeista helmistä
+tehdyn seppeleen, jommoisia Bretagnessa asetetaan vainaajain kuvien
+ympärille. Se oli hänen hautakumpunsa, siinä oli kaikki, mikä oli hänen
+muistolleen pyhitetty hänen omassa Bretagnessaan.
+
+Kesäiltoina eivät he valvoneet kauvan säästääkseen kynttilöitä; kun
+ilma oli kaunis, he istuivat hetkisen kivipenkillä oven suussa ja
+katselivat ihmisiä, jotka kuljeksivat pitkin teitä heidän yläpuolellaan.
+
+Sitten vanha Yvonne meni makaamaan lavitsalleen, -- ja Gaud
+herrassänkyynsä; hän nukkui pian, sillä hän oli tehnyt paljon työtä ja
+astunut paljon, ja nukkuessaan hän ajatteli islantilaisten kotiintuloa,
+hän oli viisas ja järkevä tyttö, eikä liikoja huoleksinut.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Mutta kun hän muuanna päivänä Paimpolissa kuuli, että "Maria" juuri
+oli palannut kotiin, joutui hän ikäänkun jonkunlaiseen kuumeesen. Se
+tyyneys, jolla hän oli häntä odottanut, oli hävinnyt; hän lopetti
+kiireesti työnsä, ja tietämättä miksi läksi tavallista aikaisemmin
+kotimatkalle, -- ja tiellä, kun hän kiiruhti kotiinpäin, tunsi hän
+Yannin kaukaa, tulevan hänelle vastaan.
+
+Hänen jalkansa vapisivat ja hän oli vähällä kaatua, Yann oli jo aivan
+lähellä, tuskin kahdenkymmenen askeleen päässä, Gaud näki hänen komean
+vartalonsa ja kiharat tukkansa kalastajan hatun alta. Tämä kohtaus oli
+hänelle niin odottamaton, että hän todellakin pelkäsi horjuvansa, ja
+että Yann huomaisi sen, silloin hän kuolisi häpeästä... Ja sitten hän
+pelkäsi olevansa huolimattomasti puettu ja näyttävänsä väsyneeltä, kun
+oli tehnyt työnsä liian kiireesti, hän olisi antanut vaikka mitä, jos
+hän olisi voinut kätkeytyä jonnekin pensaikkoon, taikka vajota vaikka
+maan rakoon. Yanninkin näytti tekevän mieli kääntyä takasin tai poiketa
+toiselle tielle. Mutta oli jo liian myöhäistä, heidän täytyi kulkea
+toistensa sivu kapealla tiellä.
+
+Antaakseen hänelle kyllin tilaa, Yann hyppäsi tienpuoleen, niinkun
+säikkyvä hevonen ja katsahti samalla arasti Gaudiin.
+
+Gaud oli myöskin puolen sekunnin ajan vilkaissut ylös ja luonut häneen
+vasten tahtoaan rukoilevan, huolestuneen katseen. Ja kun heidän
+katseensa näin hetken ajan yhtyivät, tuntuivat Yannin pellavanharmaat
+silmät laajenevan, leimuava ajatus niitä valaisevan, niistä säihkyi
+sinistä valoa, hänen kasvonsa olivat käyneet tulipunaisiksi ohimoja
+myöten, aivan tukan rajaa myöten.
+
+Yann kohotti lakkiaan ja sanoi:
+
+-- Päivää, neiti Gaud!
+
+-- Päivää, herra Yann, hän vastasi.
+
+Siinä oli kaikki, hän oli jo mennyt sivu. Gaud jatkoi matkaansa,
+vieläkin vavisten, mutta mitä etemmäksi hän tuli hänestä, sitä
+tyynemmäksi kävi hänen verensä, ja hänen voimansa palasivat...
+
+Kotona hän tapasi vanhan Moan muorin nurkassa istumassa, pää käsien
+välissä, hän itki ja nyyhki, "hii, hii, hii", niinkun pieni lapsi,
+tukka oli epäjärjestyksessä ja myssyn alta riippui harmaita hapsia,
+jotka näyttivät vanhalta hamppuvanukkeelta.
+
+-- Kuulehan, Gaud, kun minä tapasin Gaosin pojan Plouherzelin puolessa,
+tullessani risuja kokoomasta: -- me puhuimme minun poikaparastani,
+niinkun ymmärtänet. He ovat tänä aamuna tulleet Islannista, ja
+puolenpäivän aikaan, kun minä olin ulkona, oli hän käynyt täällä. Poika
+parka, hänelläkin oli kyyneleet silmissä... Hän seurasi minua portille
+saakka, kantoi minun pientä risukimppuani...
+
+Gaud kuunteli liikahtamatta, hänen sydäntään alkoi ahdistaa: Yann oli
+siis jo käynyt, ja hän oli siihen käyntiin perustanut kaiken toivonsa,
+oli aikonut sanoa hänelle niin monta seikkaa, eikä hän luultavasti enää
+toista kertaa tulisi, kaikki oli siis lopussa...
+
+Ja mökki tuntui hänestä entistä kurjemmalta, köyhyys raskaammalta,
+maailma tyhjemmältä, ja pää painui alas ja hänen teki mieli kuolla.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Tuli talvi vähitellen, niinkun valkeaan vaippaan se peitti kaikki
+esineet. Toinen hämärä päivä seurasi toista, mutta Yannia ei näkynyt,
+-- ja molemmat naiset elivät päivänsä yksinään ja hyljättyinä.
+
+Kun tuli pakkaset säät, kävi heidän elämänsä kalliimmaksi ja kovemmaksi.
+
+Ja sitten alkoi käydä vaikeaksi hoitaa vanhaa Yvonnea. Hänen
+pääparkansa alkoi mennä sekasin; hän suuttui joutavista; sanoi
+häjyyksiä, kerran tai kahdesti viikossa tuli hän sille päälle syyttä,
+niinkun lapset.
+
+Mummo parka!... Valoisampina hetkinään hän oli vieläkin niin lempeä ja
+hyvä, jotta Gaud ei herennyt häntä kunnioittamasta ja rakastamasta.
+Hän, joka aina oli ollut hyvä, tuli lopulta häjyksi, hän paljasti
+viimeisillä hetkillään ilkeyttä, joka koko elämän iän oli uinunut, hän
+ilmaisi tietävänsä raakoja sanoja, joita hän ei koskaan ennen ollut
+käyttänyt, se oli kummallista ivaa.
+
+Hän alkoi myöskin laulaa, ja sitä oli vielä vaikeampi kuulla kun hänen
+vihaansa, hän lauloi mitä vaan sattui päähän pälkähtämään, messun
+osia tai joutavia renkutuksia, joita hän ennen oli satamassa kuullut
+merimiesten laulelevan. Hän lauloi "Paimpolin tyttöjä", tai muita
+semmoisia, heilutellen päätään ja lyöden tahtia jalallaan. Mutta hän
+vaikeni äkkiä, katsoa tuijotti tyhjään ja hänen silmistään katosi
+kaikki elon ilmaukset, ne olivat kun sammuva liekki, joka viimeisen
+kerran leimahtaa ennen sammumistaan. Ja sitten pää painui alas, hän
+istui kauvan aikaa voimattomana ja leuka longotti ryntäillä niinkun
+kuolleella.
+
+Eikä hän ollut niin siistikään kun ennen, ja siitä oli Gaudille uutta
+huolta.
+
+Kerran sattui niin ettei hän enää muistanut pojanpoikaansa.
+
+-- Sylvestre? -- Sylvestre?... hän sanoi Gaudille ja näytti
+mietiskelevän, kuka se mahtoi olla, voi, pahuus sentään! tyttöseni,
+minulla näet on nuorena ollessani ollut niin paljon poikia ja tyttöjä,
+tyttöjä ja poikia, jotta minä, totta tosiaan, en nyt enää...
+
+Ja samalla hän huiskutti laihoja käsiään melkein ilettävän
+huolettomasti.
+
+Seuraavana päivänä hän taas saattoi muistaa hänet, ja hän kertoi
+tuhansia pikku seikkoja hänestä, mitä hän oli tehnyt ja mitä hän oli
+sanonut, ja mummo parka itki koko päivän.
+
+Voi niitä talvi-iltoja, kun ei ollut puita pesään panna! Tehdä työtä ja
+kylmää, tehdä työtä elättääkseen henkeään, ommella hienoa ompelusta,
+jonka hän joka ilta toi Paimpolista kotona lopettaakseen ennen maata
+menoa.
+
+Yvonne muori istui ääneti takan ääressä, jalat sammuvalla hiilustalla,
+kädet esiliinan alla. Mutta aikaisemmin illalla täytyi aina puhella
+hänen kanssaan.
+
+-- Miks'et sinä puhu mitään, tyttöseni? Kyllä minä aikoinani tunsin
+sinun ikäisiäsi, jotka osasivat puhella. Minä luulen, ettemme me
+näyttäisi kumpikaan niin surullisilta, jos sinä tahtoisit puhella vähän.
+
+Silloin Gaud kertoi hänelle mitä uutisia oli sattunut kaupungilla
+kuulemaan, tai luetteli niitten nimiä, jotka hän oli tiellä kohdannut,
+hän puhui asioita, jotka hänelle itselleen olivat aivan samantekeviä,
+-- muuten oli kaikki hänestä samantekevää, -- ja herkesi puhumasta
+kesken tarinoitaan, kun hän huomasi, että vanhus oli nukkunut.
+
+Ei ollut mitään virkeätä, nuorta hänen ympärillään, hänen, jonka virkeä
+nuoruus kaipasi nuoruutta. Hänen kauneutensa oli kuluva hedelmättömään
+tyhjyyteen...
+
+Meren tuulet, jotka tunkivat sisään joka taholta, saivat lampun
+leimuamaan, ja aaltojen kuohuna kuului niin kun laivassa; ja
+kuunnellessaan sitä, hän aina suruissaan muisteli Yannia, jonka koti
+oli meren aalloilla; suurina myrskyöinä, kun ulkona ulvoi ja vinkui,
+hän ajatteli häntä tavallista enemmän huolestuneena.
+
+Ja kun hän sitten oli yksinään, aina vaan yksinään makaavan mummon
+kanssa, häntä välistä pelotti ja hän katsoi pimeisiin nurkkiin,
+muistellen esi-isiään, jotka olivat olleet merimiehiä ja olivat
+maanneet näillä lavitsoilla, ja jotka olivat hukkuneet merelle
+tämmöisinä öinä, ja joitten sielut ehkä palaisivat; eikä hän toivonut
+turvaa heidän käyntiään vastaan vanhan naisen läsnäolosta, joka jo
+melkein kuului heihin.
+
+Äkkiä hän värähti kantapäästä kiireesen saakka, kun uunin kulmasta
+kuuli heikon, pärisevän, kimakan äänen, joka kuului kun maan alta.
+Se oli Yvonne muori, joka lauleli iloisella äänellä, mutta se jääti
+sydämmeen saakka.
+
+Ja hän tunsi outoa kauhua, jonka hullujen seura synnyttää.
+
+Satoi, yhä satoi, yhtämittaa loristen, melkein lakkaamatta kuului vettä
+valuvan alas pitkin seiniä, vanhassa sammalkatossa oli paikkoja, jotka
+vuotivat; niistä, aina samasta paikasta, tippui vettä, väsymättä,
+yksitoikkosesti, ja pisarat liottivat permantoa, joka oli tehty hiekan
+ja näkinkengän sekaisesta savesta.
+
+Vettä oli joka puolella heidän ympärillään, kylmää, loppumatonta vettä,
+riehuvaa pieksävää vettä, joka täytti ilman, ja teki pimeän vieläkin
+pimeämmäksi, ja erotti Ploubazlanekin hajallaan olevat mökit vieläkin
+enemmän toisistaan.
+
+Sunnuntai-illat olivat Gaudille kaikkein ikävimmät, koska ne
+muutoin olivat tavallista iloisempia, niinä iltoina iloittiin
+näissä syrjäisissä pikku kylissäkin; aina kuului milloin mistäkin
+huolellisesti suljetusta mökistä, jota synkkä sade pieksi,
+raskasmielistä laulua. Sisässä olivat pöydät työnnetyt yhteen
+juomakuntia varten, merimiehet kuivailivat vaatteitaan loimottavien
+vaikeitten edessä: vanhat joivat viinaa ja nuoret mielittelivät
+tyttöjä, kaikki juopuivat ja lauloivat kiihkoissaan. Ja lähellä heitä
+lauloi meri, heidän vastainen hautansa, täyttäen yön mahtavalla
+äänellään...
+
+Joskus sunnuntaisin tuli nuoria miehiä joukottain kapakoista tai
+he palasivat Paimpolista kuljeksien pitkin tietä, läheltä heidän
+porttiaan; ne olivat niitä, jotka asuivat etimpänä, Pors-Evenissä,
+He kulkivat ohitse myöhään illalla, he eivät välittäneet, vaikka
+kastuivatkin, he olivat tottuneet rankkasateisiin ja tuulenpuuskiin.
+Gaud kuunteli heidän laulujaan ja huutojaan, jotka hälvenivät sateen
+räiskintään ja tuulen ulvontaan, -- hän koitti erottaa Yannin ääntä;
+kun hän luuli sen kuulevansa, niin hän tunsi vapisevansa.
+
+Yann teki pahoin, kun hän ei enää käynyt heitä katsomassa, -- ja sitten
+hän vielä vietti iloista elämää niin kohta Sylvestren kuoleman jälkeen,
+-- se ei ollut hänen tapaistaan! Ei, Gaud ei häntä enää käsittänyt,
+mutta ei sittenkään voinut heretä häntä ajattelemasta, uskoa häntä
+sydämmettömäksi.
+
+Ja iloista elämää Yann viettikin kotiin tultuaan.
+
+Ensiksi oli hän tehnyt tavallisen lokakuun matkan Gascognen lahteen,
+-- ja se on aina hauska aika islantilaisille, heillä on silloin
+kukkaroissaan vähän rahaa, jonka he voivat huoletta tuhlata (kapteenit
+maksavat heille osan saaliin hinnasta etukäteen, sillä vakinainen jako
+tapahtuu vasta talvella).
+
+He olivat niinkun muinakin vuosina menneet saarille suoloja
+hakemaan, ja siellä hän oli Saint-Martin-de-Réssä uudestaan
+rakastunut ruskeaveriseen tyttöön, jota hän edellisenäkin
+syksynä oli armastellut. He olivat yhdessä kävelleet viimeisinä
+auringonpaisteisina päivinä punertavilla viinimailla, jossa linnut
+laulelivat ja kypsät viinirypäleet, hiekkaneilikat ja läheinen meri
+täyttivät ilman tuoksuillaan; he olivat tanssineet piiritanssia
+viinirypältenkorjuujuhlissa, joissa makeat viinit päihdyttävät ja
+kiihoittavat lempimään.
+
+Lopulta oli "Maria" kulkenut Bordeauxiin saakka, siellä hän oli taas
+tavannut kauniin laulajattaren, joka oli lahjoittanut hänelle kellon,
+ja oli välinpitämättömästi taas antanut jumaloida itseään kahdeksan
+päivän kuluessa.
+
+Marraskuussa Bretagneen palattuaan hän oli ollut useissa ystäviensä
+häissä, sulhaspoikana, aina kauniisen juhlapukuunsa puettuna, ja usein
+hän oli keskiyön jälkeen lopulla tanssiaisia ollut juovuksissa. Joka
+viikko hänellä oli uusia seikkailuja, joita tytöt liioitellen kilvan
+kertoivat Gaudille.
+
+Kolmesti tai neljästi Gaud oli nähnyt hänen tulevan vastaan
+Ploubazlanekin tiellä, mutta aina niin hyvissä ajoin, että hän oli
+voinut välttää häntä, sitä paitse poikkesi Yannkin silloin aina tieltä.
+He välttivät toisiaan ikäänkun sanattoman sopimuksen mukaan.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Paimpolissa on suuri nainen nimeltä rouva Tressoleur; erään satamaan
+vievän kadun varrella hän pitää kapakkaa, joka islantilaisten kesken on
+hyvin tunnettu, ja jossa kapteenit ja laivanisännät käyvät merimiehiä
+pestaamassa, valitsemassa paraimmista ja juomassa heidän kanssaan.
+
+Hän oli aikoinaan ollut kaunis, vieläkin hän mielistelee merimiehiä,
+mutta nyt hänellä on viikset, hän on kun mies ruumiiltaan ja puheissaan
+karkea. Kapakoitsijan kasvot suuren, valkean, nunnan päähineen alla;
+hänessä oli jotain uskonnollista, joka ei lähde hänestä, koska hän
+on bretagnelainen. Hänen päähänsä ovat kaikkien seudun merimiesten
+nimet kirjoitetut niinkun luetteloon; hän tunsi hyvät ja huonot, tiesi
+säntilleen, mitä he ansaitsevat ja mihin he kelpaavat.
+
+Muuanna päivänä Tammikuussa oli hän kutsunut Gaudia ompelemaan uutta
+pukua itselleen, ja hän sai tehdä työtä pienessä huoneessa vierassalin
+takana.
+
+Rouva Tressoleurin luo tullaan portin kautta, joka on kahden tanakan
+graniittipylvään välissä, talon ensimäisen kerroksen alla, vanhaan
+tapaan; kun sen avaa, niin melkein aina sattuu kiitämään pitkin katua
+joku tuulen puuska ja se lykkää tulijan sisään, niin että tulevat kun
+hyökkylaineen viskaamina. Sali on matala ja syvä, valkeaksi rapattu
+ja koristettu kultakehyksisillä tauluilla, joissa näkyy laivoja,
+yhteentörmäyksiä ja haaksirikkoja. Yhteen nurkkaan on hyllylle asetettu
+fajanssinen Neitsyen kuva keskelle tekokukkia.
+
+Nämä vanhat seinät ovat kajahtaneet monista voimakkaista
+merimieslauluista, ne ovat nähneet paljon hurjaa, raakaa iloa, --
+Paimpolin vanhimmilta, merirosvojen myrskyisiltä ajoilta, meidän
+päivien islantilaisiin, jotka eivät paljon ole esi-isistään muuttuneet.
+Ja monta ihmishenkeä on täällä pantu menemään, pestattu kahden kohmelon
+välillä, näitten tammipöytien ääressä.
+
+Ommellessaan Gaud kuunteli, kun toisella puolella seinää rouva
+Tressoleur keskusteli Islannin asioista kahden vanhan merimiehen
+kanssa, jotka istuivat siellä juomassa.
+
+Vanhukset keskustelivat kauniista, uudesta veneestä, jota paraillaan
+varustettiin satamassa: ei se, "Leopoldine", koskaan valmistu ensi
+kalastuskaudeksi.
+
+-- No, mutta, emäntä tokasi, valmistuu varmaan! -- Minä voin kertoa,
+että sille jo miehistökin hankittiin eilen: Guermeurin vanhan "Marian"
+kaikki miehet, sillä se aiotaan myödä purettavaksi; viisi reimaa miestä
+siihen pestattiin, tässä -- minun silmäini edessä, -- tällä pöydällä
+-- minun kynälläni he piirsivät nimensä alle. Ja minä takaan, että ne
+ovat kunnon poikia: Laumek, Tugdual Caroff, Yvon Duff, Keraezin poika
+Tréguierista, -- ja suuri Yann Gaos, Pors-Evenistä, joka vetää vertoja
+kolmelle!
+
+"Leopoldine!"... Gaud paraiksi kuuli veneen nimen, jonka piti viedä
+Yann pois, ja se kiintyi samalla hänen muistiinsa, ikäänkun se olisi
+siihen taottu, jottei se pääsisi häviämään.
+
+Kun hän illalla, Ploubazlanekiin palattuaan lopetteli työtään pienen
+lamppunsa valossa, niin ei hänen mielestään haihtunut tämä sana, jonka
+pelkkä kaiku sai hänet alakuloiseksi. Ihmisten ja laivojen nimillä
+on oma kaikunsa, melkein merkityksensä. "Leopoldine", se uusi, outo
+nimi seurasi häntä luonnottoman itsepintaisesti, siitä tuli häjy
+painajainen. Hän oli toivonut, että hän vielä kerran näkisi Yannin
+lähtevän "Marialla", jolla hän kerran oli käynyt, jonka hän tunsi, ja
+jota Neitsyt oli suojellut niin monen vuoden vaarallisilla matkoilla;
+tämä muutto, tämä "Leopoldine" lisäsi vaan hänen huoliaan.
+
+Mutta kohta hän sanoi itselleen, ettei se kuulunut häneen, ettei
+mikään mikä koski Yannia, enää kuulunut häneen. Ja samantekevähän se
+hänelle lie, oli Yann siellä tai täällä, sillä tai tällä laivalla,
+tuli tai meni!... Olisiko hän onnettomampi tai vähemmän onneton, kun
+Yann oli Islannissa, kun tuli kesä, lämmin kesä, autioihin mökkeihin,
+joissa naiset yksinään ja levottomina elostavat; -- tai kun taas
+tuli uusi syksy, tuoden taas kalastajat kotiin?... Kaikki sehän
+oli hänelle samantekevää, ei se tuonut hänelle iloa eikä toivoa.
+Heidän välillään ei enää ollut mitään sidettä, ei ollut mitään, mikä
+olisi voinut lähestyttää heitä, koska Yann oli unohtanut Sylvestre
+parankin. Gaudille selveni, että hänen piti ainaiseksi luopua
+ainoasta unelmastaan, elämänsä ainoasta toivosta; hänen piti heretä
+ajattelemasta Yannia, kaikkea, mikä vaan miten oli yhteydessä hänen
+elämänsä kanssa, Islannin nimeäkin, joka vielä hänen tähtensä kajahti
+niin surullisen viehättävästi hänen korvissaan, ajaa kokonaan pois ne
+ajatuksen, pyyhkiä ne pois; hänen tuli käsittää, että se oli lopussa
+ainaiseksi lopussa...
+
+Hän katseli hellästi nukkunutta, vanhaa mummo parkaa, joka häntä vielä
+tarvitsi, mutta joka kohta oli kuoleva. Ja sitten, miksi hyväksi hän
+sitten eläisi, tekisi työtä, miksi ja mihin?...
+
+Länsituuli oli taas alkanut riehua ulkona, katosta oli alkanut tippua
+vettä, tyynesti ja keveästi, se oli kun lapsen itkua, tuulen ulvonnan
+rinnalla. Ja Gaudin silmistä alkoi vierähdellä kyyneleitä, orvon,
+hyljätyn kyyneleitä, huulille ne jättivät hiukan katkeran maun, ja
+sitten ne hiljaa putosivat hänen työlleen, niinkun kesäinen sade,
+jota ei vihuri kuljettele, vaan joka putoaa raskaasti ja nopeasti
+ylen täysistä pilvistä. Hän ei voinut nähdä, masentuneena, kauhistuen
+elämänsä tyhjyyttä, hän kääri kokoon rouva Tressoleurin väljät liivit
+ja koetti panna maata.
+
+Hän värähteli ojentaessaan jäseniään kauniissa herrassängyssään: se
+kävi joka päivä kosteammaksi ja kylmemmäksi, -- niinkun kaikki muutkin
+esineet tässä mökissä. -- Mutta hän oli nuori ja hän lämpeni ja nukkui
+kesken itkuaan.
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Vielä oli kulunut muutamia synkkiä viikkoja, ja oltiin jo helmikuun
+ensi päivissä, ilma oli jo kaunista ja lauhkeata.
+
+Yann oli käynyt isäntänsä luona, hakemassa osuuttaan viime kesän
+kalastukseen, hän sai 1500 markkaa, jotka hän perheensä tavan mukaan
+aikoi jättää äitinsä huostaan. Vuosi oli ollut hyvä ja hän palasi
+tyytyväisenä kotiin.
+
+Lähellä Ploubazlanekia hän näki väentungoksen tien vieressä: vanha
+mummo viuhtoi kepillään ja hänen ympärillään oli meluavia poikia, jotka
+nauroivat... Se oli Moan mummo!... Hän, mummo parka, jota Sylvestre
+jumaloi; likaisena ja repaleissa, hänestä oli tullut vanha, tylstynyt
+akanrahjus, jommoisten ympärille ihmiset teillä kokoontuvat!... Se kävi
+Yanniin sanomattoman kipeästi.
+
+Ploubazlanekin pojat olivat tappaneet mummon kissan, ja hän uhkasi
+heitä kepillään, vihan ja epätoivon vimmassa.
+
+-- Voi toki! jos hän, minun poika parkani olisi ollut täällä, niin ette
+olisi uskaltaneet, se on varma se, te sen ilkiöt!
+
+Hän näytti langenneen, juostessaan heidän perästään lyödäkseen heitä;
+päähine oli vinossa, vaatteet aivan likaiset, ja he vielä sanoivat
+hänen olevan juovuksissa (niinkun joskus sattuu Bretagnessa muutamille
+vanhus raukoille, jotka ovat saaneet paljon kovaa kokea).
+
+Yann tiesi, ettei se ollut totta, että hän oli kunnianarvoinen vanhus,
+joka ei koskaan juonut muuta kun vettä.
+
+-- Ettekö te häpeä? hän sanoi pojille, mahtavalla äänellään,
+vihastuneena hänkin.
+
+Ja silmänräpäyksessä kaikki pojat pakenivat pois häpeissään ja
+hämillään, sillä pitkän Gaosin kanssa ei ollut leikkimistä.
+
+Gaud, joka juuri palasi Paimpolista, tuoden muassaan työtä illaksi,
+oli nähnyt kaukaa ja tuntenut mummonsa keskellä joukkoa. Peljästyneenä
+hän tuli juosten saadakseen tietää, mitä oli tapahtunut, mitä hänelle
+oli tehty, -- ja kun hän näki kissan, ymmärsi hän, että he olivat sen
+tappaneet.
+
+Hän katsoi avomielisillä silmillään Yanniin, joka ei katsonut poispäin;
+tällä kertaa he eivät ajatelleet paeta toisiaan, molemmat vain
+kävivät tulipunaisiksi, sekä Yann että Gaud, veri tulvaili samalla
+kertaa kummankin poskiin, he katselivat toisiaan vähän hämillään, kun
+olivat niin likellä toisiaan; mutta vihatta, melkein hellästi, sama
+sääliväisyyden ja avuliaisuuden tunne heitä yhdisti.
+
+Jo kauvan aikaa olivat koululapset halunneet tappaa kuollutta kissa
+parkaa, kun se oli niin musta ja oli niin ruma, mutta se oli hyvä
+kissa, kun sitä katseli likempää, sillä oli hiljainen ja melkein lempeä
+katse. He olivat tappaneet sen kivittämällä ja toinen silmä oli puhki.
+Mummo parka höpisi uhkauksia ja meni kotiin päin aivan kiihtyneenä ja
+hoiperrellen, kantaen kuollutta kissaa hännästä.
+
+Voi minun poika parkaani, poika parkaani... jos hän vielä olisi elossa,
+niin eivät olisi uskaltaneet tätä tehdä, eivätpä olisi!...
+
+Kyyneleitä vierähteli kurttuisille kasvoille, ja hänen kätensä, joissa
+suuret siniset suonet näkyivät, vapisivat.
+
+Gaud oli asettanut päähineen suunnilleen, ja koetti lohduttaa häntä
+hellillä sanoilla. Ja Yannia harmitti, jotta lapset saattoivat
+olla niin häjyjä. Saattoivat tehdä tämmöistä vanhalle naisparalle.
+Hänellekin oli kyyneleet tulla silmiin. -- Mutta ei kissan tähden,
+tietysti, sillä nuoret, kovat miehet, semmoiset kun Yann, voivat
+mielellään leikkiä eläinten kanssa, mutta eivät he niitä sääli; mutta
+hänen sydäntänsä vihloi, kun hän astui vanhan, uudestaan lapseksi
+tulleen mummon perästä, joka kantoi kuollutta kissaansa hännästä. Hän
+ajatteli Sylvestreä, joka oli muoria niin suuresti rakastanut, kuinka
+kauheasti hän olisi surrut, jos hän olisi aavistanut, että hänen
+mummonsa näin päättäisi päivänsä pilkattuna ja kurjana.
+
+Gaud pyyteli anteeksi niinkun se, jonka oli vastattava hänen puvustaan.
+
+-- Hän on varmaankin langennut, kun on niin likainen, hän sanoi hiljaa,
+hänen pukunsa ei ole uusi, se on totta, sillä me emme ole rikkaita,
+herra Yann; mutta minä sitä rakentelin vasta eilen, minä olen varma
+siitä, että kun minä tänä aamuna läksin, hän oli siististi puettu.
+
+Yann katseli häntä pitkään; tämä pieni yksinkertainen selitys kenties
+liikutti häntä enemmän kun valituimmat lauseet tai nuhteet ja
+kyyneleet. He astuivat edelleen vieretysten Moanien mökkiin päin. --
+Hän tiesi, että Gaud aina oli ollut kaunis, kauniimpi kun kukaan muu,
+mutta hän näytti hänen mielestään vieläkin kauniimmalta, sen jälkeen
+kun hän oli tullut köyhäksi ja saanut suruja. Hänen kasvonsa olivat
+käyneet totisemmiksi, hänen pellavan harmaat silmänsä olivat tulleet
+ujommiksi, mutta näyttivät kuitenkin tunkevan syvemmälle, sielun
+pohjaan saakka. Hänen vartalonsa oli myöskin täydelleen kehittynyt.
+Hän täytti kohta kaksikymmentä kolme vuotta, hän oli kauneutensa
+kukoistusiässä.
+
+Ja sitten oli hän nyt kalastajan tytön puvussa, mustassa puvussa
+ei ollut liikoja koristuksia ja päähine oli aivan yksinkertainen.
+Ei voinut sanoa, mistä se tuli, että hän vieläkin näytti hienolta
+neidiltä, se oli jotain hänen olennossaan, jotain tiedotonta, josta
+häntä ei voinut moittia; kenties hänen liivinsä, jotka vieläkin vanhan
+tavan mukaan olivat enemmän ruumiin mukaisia kun muitten, ilmaisivat
+selvemmin rinnan ja hartiain pyörevyyden... Mutta ei, pikemmin se
+asusti hänen tyynessä äänessään ja hänen katseessaan.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Nähtävästi hän aikoi seurata heitä ehkäpä kotiin saakka.
+
+He kulkivat kaikki kolme yhdessä eteenpäin, ikäänkun olisivat kissan
+hautajaisia pitäneet, melkein näytti vähän naurettavalta, kun näki
+heidän kulkevan kun juhlasaatossa: ihmiset naurahtivat ovissaan
+heille. Vanha Yvonne keskessä kantaen kissaa; Gaud oikealla puolella,
+hämillään ja vielä tulipunaisena; suuri Yann vasemmalla, pää pystyssä
+ja miettivän näköisenä.
+
+Sillä välin oli mummo parka tyyntynyt matkalla melkein äkkiä, hän oli
+itsestään järjestänyt pukuaan ja mitään sanomatta hän alkoi salaa
+tarkastaa heitä kumpaakin, ja hänen katseensakin oli taas käynyt
+selväksi.
+
+Eikä Gaudkaan puhunut mitään, sillä hän pelkäsi antavansa Yannille
+siten aihetta sanoa jäähyväiset. Hän olisi ainaiseksi tahtonut
+muistissaan säilyttää sitä lempeätä katsetta, jonka hän oli Yannilta
+saanut, hän olisi tahtonut ummessa silmin, jotta ei enää näkisi mitään
+muuta, astua hänen rinnallaan kauvaksi pois, haaveksien vain, eikä niin
+pian tulla heidän tyhjään, synkkään kotiinsa, jossa kaikki oli katoavaa.
+
+Ovella syntyi tuommoinen epäilyn hetki, jolloin sydän tuntuu herkeävän
+sykkimästä. Mummo astui sisään taakseen katsomatta, sitten Gaud
+epäröiden, ja viimeiseksi myöskin Yann astui sisään...
+
+Yann oli ensikertaa heillä, erityisettä syyttä nähtävästi, mitähän hän
+tahtoi? -- Kynnyksen yli astuessaan, liikutti hän kädellään lakkiaan,
+ja huomattuaan Sylvestren muotokuvan, jota mustista helmistä tehty
+hautajaisseppele ympäröi, lähestyi hän sitä hitaasti niinkun hautaa.
+
+Gaud seisoi pystyssä, kädet pöydän nojassa. Yann alkoi katsella
+ympärilleen, ja Gaud seurasi häntä silmillään, kun hän ääneti
+tarkasteli heidän köyhyyttään. Ja köyhä se olikin, vaikka siivo,
+näitten armottomain asunto, jotka olivat yhteen yhtyneet. Kenties
+Yann vähän sääliä tunsi, kun näki hänet kurjassa, kovasta graniitista
+tehdyssä, olkikatolla varustetussa hökkelissä. Entisestä rikkaudesta ei
+ollut muuta kun valkea vuode, herrasneidin kaunis vuode jäljellä, ja
+tahtomattaan Yannin silmät palasivat siihen...
+
+Hän ei sanonut mitään... Miksi ei hän mennyt pois?... Vanha muori,
+joka valoisina hetkinään vielä oli niin älykäs, ei näyttänyt pitävän
+lukua hänestä. Ja he seisoivat molemmat vastatusten, äänettöminä ja
+levottomina, ja lopulta he katselivat toisiaan ikäänkun ratkaisevaa
+vastausta odottaen. Mutta aika kului ja joka mennyt hetki näytti
+tekevän äänettömyyden raskaammaksi. Ja he katselivat toisiaan yhä
+syvemmälle, ikäänkun juhlallisesti odottaen jotain uskomatonta, joka
+viipyi. -- --
+
+-- Gaud, Yann kysyi vakavasti, puoliääneen, jos te vieläkin tahdotte...
+
+Mitä hän aikoi sanoa?... Hän oli nähtävästi tehnyt suuren päätöksen,
+jyrkän, niinkun hänen tapansa oli, ja tehnyt sen äkkiä, ja se tuskin
+uskalsi pukeutua sanojen muotoon...
+
+-- Jos te vieläkin tahdotte... Kalastus on onnistunut hyvin tänä
+vuonna, ja minulla on vähän rahoja hallussani...
+
+Jos hän vieläkin tahtoi!... Mitä hän tarkotti? Oliko hän kuullut
+oikein? Hän oli menehtyä sen sanomattoman seikan tähden, mitä hän luuli
+hänen tarkottavan.
+
+Ja vanha Yvonne jännitti sopessaan korviaan, tuntien onnen lähestyvän.
+
+-- Me voisimme mennä naimisiin, neiti Gaud, jos te vieläkin tahtoisitte.
+
+Ja sitten hän odotti vastausta, jota ei tullutkaan... Mikä sitten lie
+estänyt Gaudia myöntäen vastaamasta? Yann hämmästyi, häntä pelotti,
+ja Gaud huomasi sen. Hän nojautui kahden käden pöytää vasten, hän
+oli tullut aivan kalpeaksi, silmät himmenivät, eikä hän saanut sanaa
+suustaan: hän näytti kauniilta kuolevalta.
+
+-- No mutta Gaud, vastaa toki! sanoi vanha mummo, joka oli noussut
+ylös ja tullut heidän luoksensa. Nähkääs, herra Yann, hän on niin
+hämmästynyt, täytyy antaa hänelle anteeksi, kun hän vaan saapi
+mietityksi vähän, niin hän vastaa heti... Istukaa, herra Yann ja juokaa
+lasi siiteriä meidän kanssamme!
+
+Mutta Gaudista ei ollut vastaajaa, hän ei saanut sanaa suustaan,
+kiihkoissaan. Se oli siis totta, Yann olikin hyvä, hänellä olikin
+sydän. Hän näki siis edessään oikean Yannin, jommoiseksi hän oli häntä
+aina itsekseen ajatellut, huolimatta hänen kovuudestaan, hänen jyrkästä
+kiellostaan, kaikesta. Yann oli kauvan häntä halveksinut, mutta nyt
+hän kosi häntä, -- nyt kun hän oli köyhä. Epäilemättä kai hänellä
+siihen joku syy oli ollut, jonka Gaud vastaisuudessa saisi tietää;
+mutta tällä hetkellä hän ei aikonut vaatia häneltä tiliä, eikä moittia
+häntä kahden vuoden suruista. Mutta se olikin unohduksissa, sen oli
+silmänräpäyksessä pyyhkinyt kauvaksi pois suloinen tuulenpuuska, joka
+kohtasi hänen elämätään. Gaud pysyi vieläkin ääneti, mutta ilmaisi
+ihastuksensa kosteilla silmillään, joilla hän katseli niin syvästi, ja
+kyyneltulva alkoi virtailla hänen poskilleen.
+
+-- Niin Jumala teitä siunatkoon, lapsukaiset, mummo sanoi, ja minä
+Häntä kiitän, sillä minä iloitsen, että olen elänyt näin vanhaksi,
+saadakseni nähdä tämän, ennenkun kuolen.
+
+He seisoivat vielä siinä vastatusten, käsitysten, eivätkä löytäneet
+mitä sanoa toisilleen; he eivät tienneet ainoatakaan sanaa, joka olisi
+ollut kyllin suloinen, ainoatakaan lausetta, joka olisi merkitykseltään
+ollut sopiva, joka olisi näyttänyt kyllin arvokkaalta katkaisemaan
+heidän suloista äänettömyyttään.
+
+-- Suudelkaa toisianne edes, lapsi kullat... Mutta eiväthän ne puhu
+mitään!... Herranen aika minkälaisia lapsukaisia minulla tuossa
+on!... No Gaud, tyttöseni, sano hänelle jotain... Minun aikanani oli
+muistaakseni tapana suudella toisiaan, kun tultiin kihloihin...
+
+Yann otti hatun päästään pois, oudon kunnioituksen tunteen valtaamana,
+ennenkun hän kumartui suutelemaan Gaudia -- ja hänestä tuntui siltä,
+kun se olisi ollut ensimäinen todellinen suudelma, jonka hän antoi
+eläissään.
+
+Gaud suuteli myös Yannia, painaen sydämmellisesti raikkaat huulensa
+sulhasensa meren rusentamille poskille. Uunin takana sirkka heille
+lauloi onnea, ja se arvasi oikein tällä kertaa. Ja Sylvestre paran kuva
+näytti hymyilevän mustan seppeleensä keskeltä. Ja kaikki näytti äkkiä
+virkistyneen ja nuortuneen synkässä mökissä. Viehättävä sulosointu
+täytti hiljaisuuden: talven kalpea hämäräkin, jota ikkunan kautta tuli
+sisään, oli muuttunut kauniiksi, lumoavaksi valoksi...
+
+-- Niin sitten kun Yann palaa Islannista kai menette naimisiin, lapsi
+kullat!
+
+Gaud katsoi alas. Islanti, "Leopoldine", -- se oli totta, hän oli jo
+unohuttanut nämä kauheat esteet. -- Islannista palattua!... voi kuinka
+kauvan vielä piti odottaa, kokonainen, pelonalainen kesä!
+
+Ja Yann polki levottomasti maata jalallaan, hänestäkin se näytti liian
+pitkältä, ja hän laski nopeasti itsekseen, eikö kiirehtimällä vielä
+ehtisi viettää häitä ennen lähtöä: niin monta päivää tarvittaisiin
+paperien kuntoon saamiseen, niin monta päivää kirkossa kuuluttamiseen;
+aivan oikein, sen mukaan voisivat häät olla kuun 20-25 päivänä, ja
+sitten heillä vielä olisi kokonainen pitkä viikko yhdessä olla.
+
+-- Joka tapauksessa minä aluksi riennän ilmoittamaan sitä minun
+isälleni, hän sanoi, semmoista kiirettä pitäen, niinkun joka minutti
+heidän elämätään nyt olisi ollut mitattu ja kallisarvoinen.
+
+
+
+
+
+
+NELJÄS OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Illan tullen rakastavaiset mielellään istuvat yhdessä penkeillä ovien
+vieressä.
+
+Samaa tapaa noudattivat Yann ja Gaudkin. Joka ilta he istuivat
+armastellen Moanien mökin edustalla, vanhalla graniittipenkillä.
+
+Toisilla on kevät, metsän siimes, viileät illat, kukkivat ruusut.
+Heillä oli vain helmikuun hämärät, jotka levisivät rannikkomaiseman
+yli, jossa oli ainoastaan ajonc-pensaita ja kiviä. Ei ollut ainoatakaan
+vihantaa oksaa heidän yläpuolellaan tai ympärillään, ei muuta kun
+rajaton taivas, jolla sumupilviä hitaasti kuljeksi. Ja kukkien asemesta
+ruskeita merileviä, joita kalastajat rannalta tullessaan, olivat
+kuljettaneet verkoissaan poluille.
+
+Talvet eivät ole kovia näillä tienoin, merituulet tekevät ne
+lauhkeiksi, mutta hämärä toi kuitenkin tullessaan jäätävää kosteutta ja
+hienoa läpitunkevaa sadetta, joka asettui hartioille.
+
+He jäivät kumminkin paikoilleen, he viihtyivät hyvin siinä.
+
+Ja penkki, joka oli sataa vuotta vanhempi, ei ihmetellyt heidän
+rakkauttaan, se oli ennenkin nähnyt paljon semmoista, se oli
+sukupolvesta sukupolveen kuullut nuorten kuiskailevan lempeitä sanoja,
+ja aina samoja, toisilleen; se oli tottunut näkemään rakastavaisten
+aikojen kuluttua tulevan takasin vapiseviksi ja horjuviksi vanhuksiksi
+muuttuneina, ja istuvan samalle paikalle -- mutta päivällä --
+hengittämään vielä vähän raitista ilmaa ja lämmittelemään viimeisessä
+auringon paisteessa.
+
+Tuon tuostakin Yvonne muori pilkisti ovesta ulos, katsellakseen heitä.
+Ei siksi, että hän olisi tahtonut tietää, mitä he tekivät keskenään,
+mutta vain myötätuntoisuudesta, saadakseen ilokseen katsella heitä ja
+myös koittaakseen saada heitä sisään. Hän sanoi: -- Teille tulee vilu,
+lapsi kullat, sairastutte vielä. Herranen aika, minä vain kysyn, onko
+viisasta istua näin kauvan ulkona.
+
+Vilu!... Heilläkö olisi ollut vilu? Eivät he mitään muuta tunteneet kun
+onnea, he vain iloitsivat, että saivat olla yhdessä, vieretysten.
+
+Ne, jotka illoin kulkivat ohitse, kuulivat kahden äänen hiljaisen
+pakinan sekaantuvan läheisen meren kuohuntaan. Se oli kun sointuvaa
+soittoa, Gaudin heleään ääneen yhtyi Yannin matala, jolla oli viehkeä,
+hellä sointu. Tieltä saattoi erottaa heidän molempien ruumiinpiirteet
+graniittiseinää vasten, jonka juurella he istuivat: ensin näki Gaudin
+valkean päähineen sitten koko hänen mustaan pukuun puetun solakan
+vartalonsa, ja hänen vieressään hänen ystävänsä leveät hartiat. Heidän
+yläpuolellaan mutkikas olkikatto, ja kaiken tämän ympärillä loppumaton
+hämärä, ääretön väritön taivas.
+
+Viimein he menivät sisään ja istuivat uunin ääreen, vanha Yvonne
+oli nukkunut, pää oli painunut ryntäille, hän ei häirinnyt nuoria
+rakastavaisia. He jatkoivat hiljaista keskusteluaan, heillä oli kahden
+vuoden äänettömyys palkittava; heillä oli niin paljon sanomista
+toisilleen, sillä heidän piti niin pian erota.
+
+He olivat päättäneet asua Yvonne muorin luona, joka testamentin kautta
+luovutti mökkinsä heille; tällä kertaa he eivät panneet toimeen mitään
+parannuksia ajan puutteesta, mutta Yannin Islannista palattua he
+aikoivat vähän kaunistaa pientä pesäänsä joka oli jotensakin kolkko.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Kerran illalla Yann huvikseen kertoi tuhansia pikku seikkoja, mitä
+Gaud oli tehnyt tai mitä hänelle oli tapahtunut heidän ensimäisen
+yhtymisensä jälkeen, hän mainitsi millaisia pukuja hänellä oli ollut,
+missä juhlissa hän oli käynyt.
+
+Gaud kuunteli kovin hämmästyneenä. Mistä hän kaiken tämän tiesi? Kuka
+olisi luullut, että hän huomasi ja että hän muisti semmoisia?
+
+Yann vain nauroi salaperäisesti ja kertoi toisia pikkuseikkoja,
+semmoisia, jotka Gaud itse melkein oli unohtanut.
+
+Gaud antoi hänen kertoa, eikä häirinnyt häntä enää, odottamaton ilo
+hänet valtasi kokonaan; hän alkoi aavistaa, käsittää, että Yannkin oli
+rakastanut häntä koko ajan!... Että hän oli ollut Yannin ajatusten
+alituisena esineenä, sen hän nyt suoraan tunnusti hänelle.
+
+Mutta, herra Jumala, mikä hänellä oli ollut, miksi hän oli sysännyt
+häntä luotaan pois, miksi hän oli antanut hänen niin paljon kärsiä?
+
+Aina sama salaisuus, jonka Yann oli luvannut hänelle selittää, mutta
+jonka ilmaisemista hän aina lykkäsi toistaiseksi, joutuen hämilleen ja
+omituisesti hymyillen.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Sitten he kerran läksivät Paimpoliin Yvonne muorin kanssa, ostamaan
+hääpukua.
+
+Niitten hienojen pukujen joukossa, jotka hänellä oli jäljellä entisistä
+ajoista, olisi kyllä ollut semmoisia, jotka olisi voinut laittaa siksi
+tilaisuudeksi, tarvitsematta mitään ostaa. Mutta Yann oli tahtonut
+lahjoittaa sen, eikä Gaudkaan liioin ollut vastustellut: hänestä tuntui
+niinkun hän jo osaksi olisi ollut Yannin vaimo, kun hänellä oli hänen
+lahjoittamansa puku, jonka hinta oli maksettu hänen kalastustyöllään
+ansaitsemilla rahoilla.
+
+He valitsivat mustan, sillä Gaud vielä piti surua isänsä jälkeen.
+Mutta Yannista ei ollut mikään vaate kyllin kaunista niistä, jotka
+levitettiin heidän eteensä. Hän oli vähän kopea kauppiasta kohtaan ja
+hän, joka ennen ei mistään hinnasta olisi mennyt mihinkään Paimpolin
+puotiin, sekaantui nyt kaikkeen, hän piti huolta puvun kuosistakin; hän
+tahtoi että siihen pantaisiin suuria samettinauhoja, jotta se tulisi
+oikein kauniiksi.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Kerran kun he taas istuivat illalla kivipenkillään ja yö jo alkoi
+peittää aution rannikon, ja satunnaisesti sattuivat katselemaan
+oratuomipensasta, joka oli ainoa laatuaan likitienoilla, ja kasvoi
+kallioitten välissä tien vieressä, niin he puolihämärässä luulivat
+näkevänsä pensaalla pieniä valkoisia palleroita:
+
+-- Voisi luulla sen kukkivan, Yann sanoi. Ja he menivät lähemmäksi,
+tarkemmin katsomaan.
+
+Se olikin täydessä kukassa. Kun eivät voineet nähdä oikein selvästi,
+koskettelivat he sitä, ja tunsivatkin sormillaan pikku kukkia, jotka
+olivat aivan kosteita sumusta. Silloin he ensikerran tunsivat kevään
+lähestyvän, ja samalla he huomasivat, että päivät jo olivat pitempiä,
+että ilma jo oli lämpimämpi ja yö valoisampi.
+
+Mutta tämä pensas sentään oli toisia paljon edellä! Ei missään näillä
+tienoin olisi minkään tien varrella nähty moista. Varmaankin se oli
+alkanut kukkia heitä varten, heidän lempensä juhlaksi.
+
+-- Meidänpä täytyy poimia niitä, Yann sanoi.
+
+Melkein hapuilemalla hän kokosi vihkollisen karkeisiin käsiinsä,
+suurella kalastajapuukollaan, jota hän aina kantoi vyötäisillään, hän
+huolellisesti leikkasi kaikki oat pois ja sitten hän pani kukat Gaudin
+ryntäille.
+
+-- Kas niin, aivan kun morsian, hän sanoi ja astui hiukan taapäin,
+voidakseen pimeästä huolimatta nähdä, sopivatko ne hänelle hyvin.
+
+Heidän alapuolellaan tyyni meri hiljalleen kuohuili rannan kiviä
+vastaan, kohisten ja vaieten, säännöllisesti, niinkun nukkuva
+hengittää; se näytti välinpitämättömästi, melkeinpä suotuisasti
+katselevan heidän rakkauttaan.
+
+Päivät tuntuivat heistä pitkiltä iltaa odottaissa, ja kun he kymmenen
+lyönnillä erosivat, olivat he ikävissään, että se jo oli loppunut.
+
+Heidän täytyi joutua, jouduttaa paperia ja muita, he pelkäsivät,
+etteivät joutuisi valmiiksi, että täytyisi antaa onnen paeta syksyyn
+saakka, epävarmaan tulevaisuuteen...
+
+Ilta, synkkä paikka, meren yhtämittainen kohina ja kuumeentapainen
+huoli, että aika niin pian kului, kaikki nämä seikat yhteensä tekivät
+heidän rakastelemisensa omituiseksi, melkein alakuloiseksi He olivat
+erilaisia rakastavaisia kun muut, vakavampia ja levottomampia
+rakkaudessaan.
+
+Yann ei koskaan sanonut, mitä hänellä kahden vuoden kuluessa oli
+ollut häntä vastaan, ja kun hän illalla oli mennyt pois, kiusasi tämä
+salaisuus Gaudia. Että Yann häntä suuresti rakasti, hän kuitenkin
+varmaan tiesi.
+
+Se oli totta, että Yann oli rakastanut häntä koko ajan, mutta ei
+niinkun nyt: nyt se kasvoi hänen sydämmessään ja päässään niinkun meren
+vuoksi, joka nousee ja nousee, kunnes se täyttää kaikki. Ei hän koskaan
+ennen ollut sillä tavalla rakastanut.
+
+Joskus hän kävi kivipenkille virumaan ja pani päänsä Gaudin polville ja
+antoi hyväillä itseään niinkun lapsi, mutta äkkiä hän taas nousi ylös,
+peljäten sitä sopimattomaksi. Hän olisi tahtonut käydä maahan Gaudin
+jalkojen juureen ja olla siinä nojaten päätään hänen helmoihinsa.
+Paitse sitä veljen suudelmaa, jonka hän antoi hänelle tullen mennen,
+ei hän uskaltanut suudella häntä. Hän jumaloi jotain näkymätöntä, jota
+hänessä oli, joka oli hänen sielunsa, joka kuvastui hänen äänensä
+puhtaassa, tyynessä soinnussa, hänen hymyilyssään, hänen kauniissa,
+kirkkaassa katseessaan.
+
+Ja että hän oli samalla nainen, lihaa ja verta, ja kauniimpi ja
+lumoavampi kun kukaan muu, että hän kohta oli hänen omansa niin
+kokonaan, kun kukaan hänen entisistä rakastetuistaan, ja että hän ei
+kuitenkaa herennyt olemasta _itsenään!_... Tämä ajatus värisytti häntä
+sisintä sisustaa myöten; hän ei ensiksi voinut käsittää semmoista
+onnea. Mutta hän ei sitä sen enempää ajatellut, kunnioituksesta, hän
+melkein kysyi itseltään uskaltaisiko hän...
+
+
+
+
+V.
+
+
+Eräänä sateisena iltana he istuivat vieretysten uunin edessä ja Yvonne
+muori torkkui vastapäätä heitä. Liekki, joka hyppelehti takassa
+palavilla oksilla, kuljetteli edestakasin heidän suurennettuja
+kuvaisiaan mustalla seinällä.
+
+He puhelivat hiljaan keskenään, niinkun rakastavaisilla on tapana.
+Mutta tänä iltana syntyi pitkiä tuskastuttavia aukkoja heidän
+keskusteluunsa. Etenkin Yann ei sanonut paljon mitään ja katsoi
+poispäin puoleksi hymyillen vältellen Gaudin katseita.
+
+Gaud oli nimittäin koko illan ahdistanut häntä kysymyksillä, hän
+tiedusteli sitä salaisuutta, jota hän ei saanut Yannia ilmaisemaan ja
+Yann huomasi, ettei hän tällä kertaa pääsisi vähemmällä: Gaud oli liian
+älykäs ja oli liian lujasti päättänyt ottaa asiasta selon; Yann ei
+keksinyt mitään tekosyytä pulasta päästäkseen.
+
+-- Oliko minusta puhuttu pahaa? hän kysyi.
+
+Yann koitti vastata myöntäväisesti. Puhuttu pahaa, ooh!... hänestä oli
+puhuttu paljon Paimpolissa ja Ploubazlanekissa...
+
+Gaud kysyi mitä oli puhuttu. Yann joutui hämille eikä voinut sanoa. Ja
+Gaud huomasi, että se mahtoi olla jotain muuta.
+
+-- Oliko se minun pukuni, Yann?
+
+Pukuko, oli kai sekin osansa pannut, hän oli ennen ollut liian hienosti
+puettu tullakseen yksinkertaisen kalastajan vaimoksi. Mutta viimein
+Yannin täytyi myöntää, ettei pääsyy ollut siinä ollut.
+
+-- No oliko se siksi, että meitä niihin aikoihin pidettiin rikkaina?
+Pelkäsitkö sinä rukkasia.
+
+-- No en.
+
+Hän vastasi niin lapsellisen varmasti, jotta se oikein huvitti Gaudia.
+Ja sitten he taas olivat ääneti ja ulkoa kuului meren tuulten vingunta.
+
+Ja katsellessaan Yannia, alkoi uusi ajatus hänessä herätä ja hänen
+muotonsa muuttui samalla:
+
+-- Se ei ollut yksikään näistä syistä, Yann, -- mutta mikäs se oli?
+ja hän katsoi häntä kirkkain silmin, vastustamattoman kysyväisesti
+hymyillen, niinkun se, joka on oikein arvannut.
+
+Ja Yann katsoi nauraen poispäin.
+
+Siinä se siis oli, Gaud oli päässyt asian perille: syytä hän ei voinut
+sanoa, koska ei ollut mitään, eikä ollut koskaan ollut. Hän vain
+yksinkertaisesti oli asettunut vastakynteen (niinkun Sylvestre ennen
+oli sanonut) ja siinä oli kaikki. Mutta kyllä häntä oli kiusattukin
+Gaudilla! Koko maailma oli siihen sekaantunut, hänen vanhempansa,
+Sylvestre, hänen kalastustoverinsa, vieläpä Gaud itsekin. Ja hän oli
+alkanut panna vastaan, itsepintaisesti panna vastaan, ja kuitenkin oli
+hänen sydämmensä pohjalla elänyt se ajatus, että kerran, kun ei kukaan
+arvannutkaan, hän lopulta myöntyisi.
+
+Ja se oli tämmöisen Yanninsa lapsellisuuden tähden, kun Gaud oli
+hyljättynä ikävöinyt kaksi vuotta ja halunnut kuolla...
+
+Kun Yann huomasi joutuneensa kiinni, niin hän ensiksi tuli hämille
+ja nauroi vähän, mutta sitten hän katsoi Gaudia silmiin vakavasti ja
+kysyväisesti vuorostaan: antoiko hän anteeksi? Hän katui suuresti
+nyt, että oli tuottanut niin paljon huolta ja tuskaa, antoiko hän
+anteeksi?...
+
+-- Minun luonteeni on semmoinen, Gaud, hän sanoi. Kotona vanhempiani
+kohtaan olen minä samanlainen. Joskus kun minä satun pahalle päälle,
+saatan minä olla kokonaisen viikon heille vihoissani ja puhun tuskin
+kenenkään kanssa. Ja kuitenkin minä heitä rakastan, niinkun tiedät,
+ja lopulta minä aina tottelen heitä kaikessa, mitä he vaan tahtovat,
+ikäänkun vielä olisin kymmenvuotias lapsi... Luuletko sinä, että minä
+todellakaan en aikonut mennä naimisiin! Ei siihen missään tapauksessa
+olisi kauvalti ollut, siitä voit olla varma, Gaud!
+
+Josko Gaud antoi hänelle anteeksi! Hän tunsi vienojen kyynelten tulevan
+silmiinsä, viimeinenkin jäännös hänen entistä suruaan haihtui, kun hän
+kuuli Yannin tunnustuksen. Ja muuten ei nykyinen hetki olisi ilman
+entisiä kärsimyksiä ollut niin suloinen; nyt kun se oli mennyttä, hän
+melkein iloitsi, että oli kestänyt koettelemuksen ajan.
+
+Nyt oli kaikki selvillä heidän välillään; odottamattomalla tavalla
+heidän välinsä kyllä oli selvinnyt, mutta täydellisesti; heidän
+sielujensa välissä ei ollut enää mitään verhoa. Yann veti Gaudin
+syliinsä ja he istuivat kauvan aikaa käsitysten, poski vasten poskea,
+eivätkä kaivanneet enää mitään selityksiä, istuivat vaan ääneti. Ja
+heidän syleilynsä oli niin puhdas, että kun Yvonne muori heräsi, he
+jäivät samaan asentoon vähääkään hämmästymättä.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Oli kuusi päivää ennen Islantiin lähtöä. Heidän hääsaattonsa tuli
+Ploubazlanekin kirkosta, riehuva tuuli ajoi heitä takaa ja taivas oli
+pilvissä ja synkkänä.
+
+He olivat kauniita molemmat, kun kulkivat käsitysten, kulkivat kun
+kuninkaat pitkän saaton etupäässä, kulkivat kun unessa. Tyyninä,
+umpimielisinä, vakavina, he eivät näyttäneet mitään näkevän, he
+näyttivät hallitsevan elämää ja olevan sen yläpuolella. Tuulikin näytti
+heitä kunnioittavan, mutta heidän takanaan astuvan saaton nauravia,
+iloisia paria saattoivat länsituulen puuskat epäjärjestykseen. Siellä
+oli useita nuoria, joissa elinvoimat kuohuivat yli reunojen; toisia
+oli harmaapäitä, mutta nekin hymyilivät muistellessaan omia häitään ja
+ensimäisiä aviovuosiaan. Yvonne muori oli myöskin muassa, tuuli häntä
+vaivasi, mutta muuten hän näytti melkein onnelliselta, hän nojautui
+Yannin vanhan enon käsivarteen, ja tämä sanoi hänelle entisen ajan
+kohteliaisuuksia; ja muorilla oli uusi, kaunis päähine, joka oli
+ostettu tilaisuutta varten ja sama vanha huivi, se oli kolmatta kertaa
+värjätty -- tällä kertaa mustaksi Sylvestren tähden.
+
+Tuuli se teki kepposiaan erotuksetta kaikille vieraille, nosteli hameen
+helmoja ja käänteli nutun liepeitä ja lennätteli hattuja ja päähineitä.
+
+Kirkon portilla oli morsiuspari paikkakunnan tavan mukaan ostanut
+itselleen tekokukkavihkoja juhlapukunsa koristeeksi. Yann kiinnitti
+kukkansa, mihin sattui, leveälle rinnalleen, mutta muutamille sopii
+kaikki. Mitä Gaudiin tulee, niin vieläkin ilmaantui hieno neiti siinä
+tavassa, millä karkeatekoiset kukkaset olivat kiinnitetyt hänen
+pukuunsa, joka luontevasti niinkun ennenkin verhosi hänen täyteläistä
+vartaloaan.
+
+Viulunsoittaja, joka kulki kaikkein ensimäisenä, ja oli melkein
+pyörryksissä tuulen tähden, vingutti vimmatusti viuluaan; sävelet
+tulivat vaan katkonaisesti korviin, ja keskellä tuulen pauhinaa, se
+kuului hullunkuriselta ja kimakammalta kun lokin huuto.
+
+Koko Ploubazlanek oli liikkeessä heitä katsomassa. Näistä häistä oli
+puhuttu paljon, oli tullut kaukaakin ihmisiä juhlasaattoa katsomaan;
+joka paikassa tienristeyksissä seisoi ihmisiä heitä odottamassa.
+Melkein kaikki Paimpolin "islantilaiset", Yannin toverit, olivat
+siellä. He tervehtivät ohikulkevaa morsiusparia; Gaud vastasi keveästi
+kumartain neidin tavalla, sievästi ja vakavasti, ja pitkin matkaa häntä
+kaikki ihmettelivät.
+
+Ympäristön kurjimmistakin hökkeleistä oli tullut niitten asukkaat,
+kerjäläisiä, mielenvikaisia ja vaivaisia. He olivat asettuneet
+tievarsille soittoineen, karmonineen ja positiivineen, he ojentelivat
+käsiään, lautasiaan ja hattujaan, vastaanottaakseen niitä almuja, joita
+Yann heille jakeli komealla tavalla ja Gaud hymyillen ylevästi kun
+kuningatar. Siinä oli kerjäläisiä, jotka olivat hyvin vanhoja, tukka
+oli käynyt harmaaksi heidän päässään, joissa ei koskaan ollut ajatuksia
+ollut, he istuivat kyykyssä jossain kuopassa ja näyttivät samanlaisilta
+kun maa, josta vain puoleksi tuntuivat kehittyneen ja johon he kohta
+palasivat, koskaan ajatusta ajattelematta; heidän tylsät katseensa
+huolestuttivat, samoin kun heidän surkastuneen ja hyödyttömän olonsa
+salaisuus. Mitään ymmärtämättä he katselivat ohikulkevaa, rikkaan,
+loistavan elämän juhlasaattoa.
+
+Matkaa jatkettiin Pors-Evenin kylän ja Gaosien talon ohitse. He
+menivät, niinkun vanhastaan oli tapana kaikilla Ploubazlanekin
+morsiuspareilla, Kolminaisuuden kappeliin, joka on Bretagnen
+äärimäisellä niemellä,
+
+Viimeisen ja uloimman kallion juurella se on matalalla kivijalalla
+aivan rannalla ja tuntuu jo olevan meren aluetta. Siihen tullakseen
+pitää kulkea kapeata polkua graniittilouhikon läpi. Ja hääsaatto
+hajaantui kolkon niemen rinteelle, louhikkoon, iloiset ja kohteliaat
+leikkipuheet hälvenivät kokonaan tuulen ja aaltojen kohinaan.
+
+Oli mahdotonta päästä kappeliin, tämmöisen myrskyn riehuessa, tie ei
+ollut turvallinen ja meri tyrskyili liian korkealle. Valkea, vaahtoinen
+ryöppy kohosi korkealle ilmaan ja pudotessaan räiskyi joka taholle ja
+kasteli kaikki.
+
+Yann, joka kulki ensimäisenä käsitysten Gaudin kanssa, väistyi
+ensinnä tyrskyn edestä, ja hänen takanaan seisoi hääsaatto hajallaan
+kallioilla, näytti siltä, kun hän olisi tullut näyttämään vaimoaan
+merelle, mutta se näytti uhkailevan uutta morsianta.
+
+Kun hän kääntyi takasin, huomasi hän viulunsoittajan, joka oli
+kiivennyt harmaalle kalliolohkareelle, ja koitti kahden vihurin lomassa
+uudestaan alkaa häätanssia.
+
+-- Heitä soittosi, mieskulta, hän sanoi hänelle, meri meille soittaa
+toista, jossa on enemmän voimaa kun sinun.
+
+Ja samalla alkoi rankkasade, joka oli aamusta aikain uhkaillut. Silloin
+syntyi yleinen sekamelska, huutaen ja nauraen ihmiset kiipeilivät
+kallioita ylös ja pakenivat Gaosien talon suojaan.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Juhlapäivälliset syötiin Yannin vanhempien luona, sillä Gaudin asuntoa
+pidettiin liian köyhänä.
+
+Ylhäällä, suuressa, uudessa kammarissa oli katettu pöytä morsiusparille
+ja viidelle kolmatta vieraalle, siellä oli veljiä ja sisaria, serkku
+Gaos-luotsi, Guermeur, Keraez, Yvon Duff, kaikki entisiä "Marian"
+miehiä, jotka nyt olivat "Leopoldineen" pestattuja; neljä kaunista
+morsiusneitiä, joilla oli palmikot kiehkurassa korvien yläpuolella,
+niinkun ennen muinoin bysantinilaisilla keisarinnoilla, ja valkoiset
+päähineet uutta kuosia, merisimpsukan muotoiset; neljä sulhaspoikaa,
+kaikki islantilaisia, rotevia miehiä, joilla oli rohkea katse kauneissa
+silmissä.
+
+Alakerrassakin tietysti syötiin ja puuhattiin, koko loppuosa
+juhlasaattoa siellä tungeskeli, ja naiset, jotka olivat Paimpolista
+palkatut auttamaan, juoksentelivat pää pyörällä suuren lieden edessä,
+joka oli täynnä pannuja ja patoja.
+
+Yannin vanhemmat kyllä olisivat toivoneet pojalleen rikkaampaa vaimoa,
+mutta Gaud oli tunnettu viisaaksi ja kunnon tytöksi; ja vaikka hän
+olikin kadottanut kaiken omaisuutensa, oli hän seudun kaunein tyttö ja
+heille oli mieleen nähdä niin komeata paria.
+
+Isä vanhus puheli syödessä iloissaan näistä naimisista:
+
+-- Gaosia yhä lisääntyy, eikä niistä ole puutetta entisestäänkään
+Ploubazlanekissa.
+
+Ja laskien sormilla hän kertoi eräälle morsiamen enolle, kuinka monta
+sen nimellistä oli: hänen isällänsä, joka oli nuorin yhdeksästä
+veljestä, oli ollut kaksitoista lasta, jotka kaikki olivat serkusten
+kanssa naimisissa, ja siitä oli jo siunaantunut Gaosia, huolimatta
+niistä, jotka olivat Islantiin hukkuneet.
+
+Minä puolestani olen myöskin nainut Gaosin, sukulaisen, ja meillä
+kahdella on neljätoista lasta.
+
+Ja ajatellessaan tätä lapsilaumaa hän iloitsi ja pudisteli päätään.
+
+Niin, niin! oli ollut työ ja tuska kasvattaissa neljäätoista pientä
+Gaosia, mutta nyt he pitivät itse huolta itsestään, ja sitten ne 10,000
+markkaa, jotka hän oli saanut haaksirikkoutuneesta laivasta, olivat
+auttaneet heitä hyvälle varallisuuden kannalle.
+
+Ja iloissaan Guermeur serkku myös kertoi seikkailujaan asevelvollisuus
+ajaltaan, tarinoita Kiinasta, Antilleiltä, Brasiliasta, ja nuoret
+miehet, joiden kohta piti sinne lähteä, katselivat kummeksien häntä.
+
+Ja vanhat merimiehet, istuen pöydän ääressä, nauroivat lapsellista,
+hiukan ivallista nauruaan.
+
+Mutta ulkona ei sää asettunut, vaan päinvastoin; myrsky ja sade
+riehuivat pimeässä yössä. Vaikka oli tarpeellisiin varokeinoihin
+ryhdytty, niin muutamat kumminkin pelkäsivät satamassa olevia
+laivojaan, ja tuumivat lähteä niitä katsomaan.
+
+Alakerrasta alkoi kuulua vieläkin iloisempaa mellakkaa, siellä
+nuoremmat vieraat söivät hääateriaa, istuen sikin sokin miten sattui,
+ne olivat pikkuserkkuja, jotka milloin oikein huusivat ilosta, milloin
+nauruun purskahtivat; siiteri jo alkoi vaikuttaa.
+
+Oli tarjottu keitettyä lihaa, paistettua lihaa, kananpaistia,
+monenlaista kalaa, munapiiraita ja leivoksia.
+
+Oli keskusteltu kalastuksesta ja salakuljetuksesta, oli kerrottu
+millä kaikilla tavoilla saattaa tullimiehiä peijata, jotka, niinkun
+tiedetään, ovat meren kulkijain vihollisia.
+
+Ylhäälläkin kunniapöydän ääressä alettiin jutella hieman rohkeita
+tarinoita.
+
+Ja tuuli se ulvoi savutorvessa niinkun kidutettu paholainen; joskus se
+kamalan voimakkaasti tutisutti koko taloa kiviperustaa myöten.
+
+-- Luulisi, että se on vihoissaan meille, kun me iloitsemme, sanoi
+luotsiserkku.
+
+-- Ei, se on meri, joka on tyytymätön, Yann vastasi, hymyillen
+Gaudille, -- siksi että minä olen luvannut viettää häitä sen kanssa.
+
+Vähitellen omituinen laimeus alkoi vallata heidät molemmat; he
+puhelivat hiljaa keskenään, istuen käsitysten ikäänkun yksinään
+keskellä toisten iloa. Yann, joka tunsi viinin vaikutuksen, ei juonut
+mitään koko illassa. Ja hän, aika mies, punastui, kun joku hänen
+islantilaiskumppaneistaan sanoi merimiessukkeluuksia ensi yöstä.
+
+Joskus hän tuli alakuloiseksi, kun tuli ajatelleeksi Sylvestreä. Muuten
+oli päätetty, ettei tanssittaisi Gaudin isän ja hänen tähtensä.
+
+Syötiin jo jälkiruokaa ja kohta piti laulujen alkaa. Mutta sitä
+ennen oli rukoiltava perheen vainaajain puolesta; häissä ei tätä
+uskonnollista tapaa koskaan laiminlyödä, ja kun isä Gaos nousi ylös,
+paljastaen valkean päänsä, niin kaikki vaikenivat:
+
+-- Tämä on, hän sanoi, Guilleaume Gaosille, minun isälleni.
+
+Ja ristien silmänsä hän alkoi lukea vainaajalle isämeidän rukousta
+latinaksi:
+
+-- _Pater noster, qui es in coelis, sanctificetur nomen tuum_...
+
+Oli niin hiljaa kun kirkossa, alakerrassakin, nuorten iloisen pöydän
+ääressä. Kaikki läsnäolijat toistivat itsekseen nämä ikuiset sanat.
+
+-- Tämä on Yves ja Jean Gaosille, minun veljilleni, jotka hukkuivat
+Islannin mereen... Tämä on Pierre Gaosille, minun pojalleni, joka
+hukkui "Zelien" haaksirikkoon...
+
+Sitten kun kukin Gaos oli saanut rukouksensa, hän kääntyi Yvonne
+muoriin:
+
+-- Tämä, hän sanoi, on Sylvestre Moanille.
+
+Ja hän luki rukouksen. Silloin Yann itki.
+
+-- ... _Sed libera nos a malo. Amen_.
+
+Sitten ruvettiin laulamaan. Lauluja, joita oli opittu
+sotapalveluksessa, jossa, niinkun tiedetään, on hyviä laulajia paljon.
+
+    Me uljaita poikia olemme, joita
+    Ei murra, ei voita
+    Ees kohtalotkaan.
+    Hei! Eläkööt merimiehet urheakkaat.
+
+Laulun lauloi muuan sulhaspojista niin tuntehikkaasti, jotta se tunki
+sydämmeen, loppusanat toisti kaikuva kuoro.
+
+Mutta vastanaineet sitä kuuntelivat niinkun hyvinkin kaukaista. Kun he
+katselivat toisiaan, välähteli silmissä tumma hohde, he puhelivat yhä
+hiljemmin keskenään, istuen vieläkin käsitysten, ja Gaud loi silmänsä
+usein maahan, vähitellen yhä suurempi ja yhä lumoavampi pelko hänet
+valtasi.
+
+Nyt luotsi serkku omasta puolestaan tarjosi viiniä; hän oli hyvin
+varovasti tuonut sitä muassaan, piteli pulloa hellästi kyljellään, sitä
+ei saanut nostaa pystyyn, hän sanoi.
+
+Hän kertoi viinin tarinan: kerran kun hän oli kalassa, näki hän aution
+laivan kelluvan yksin merellä, hän ei mitenkään voinut kuljettaa sitä
+muassaan, se oli liian suuri; hän oli sen upottanut, kannettuaan
+veneesensä, mitä siinä vain oli pulloja ja semmoisia. Mutta eihän
+se kaikkia kantanut. Hänen täytyi kutsua avuksi toisia luotsia ja
+kalastajia; mitä vaan oli purjetta, oli kokoontunut tämän löytökäisen
+ympärille.
+
+-- Ja niitä oli toinenkin juovuksissa, kun tultiin Pors-Evenin satamaan.
+
+Myrsky se yhä jatkoi kauheata riehuntaansa.
+
+Alakerrassa lapset tanssivat piiritanssia; muutamat olivat nukkuneet --
+kaikkein pienimmät Gaosit; -- mutta toiset olivat vallan vimmoissaan,
+pikku Laumek ja pikku Fatek päämiehinä, he tahtoivat välttämättömästi
+hypätä ulkona, ja joka kerran kun he aukaisivat oven, syöksähti
+raivoisa tuuli sisään ja sammutti kaikki kynttilät.
+
+Luotsi serkku kertoi tarinansa loppuun. Hän oli osalleen saanut
+neljäkymmentä pulloa, mutta hän pyysi, ettei asiasta kellekään
+puhuttaisi herra komisarjuksen tähden, joka voisi vetää hänet
+oikeuteen, kun hän ei ollut ilmoittanut haaksirikkoa.
+
+-- Mutta nämä pullot, hän sanoi, piti kätkeä, jos niitä olisi saanut
+ilmoilla pitää, niin olisi niissä ollut vallan mainiota viiniä, sillä
+siinä oli enemmän rypäleen mehua, kun kaikissa Paimpolin kauppiaitten
+kellareissa yhteensä.
+
+Kukaties missä haaksirikosta pelastettu viini oli kasvanut? Se oli
+väkevää, tummanväristä, siinä oli paljon merivettä seassa, ja suolan
+maku tuntui selvään. Kuitenkin sitä pidettiin hyvin hyvänä ja useimpia
+pulloja tyhjennettiin.
+
+Päät alkoivat käydä raskaiksi, äänet epäselviksi ja pojat suutelivat
+tyttöjä.
+
+Laulua jatkettiin iloisesti, kuitenkin olivat mielet levottomia, ja
+miehet ilmaisivat toisilleen levottomuuttaan, kun myrsky yhä paisui.
+
+Ulkona riehui myrsky hurjemmin kun koskaan. Se oli yhtä ainoata,
+yhtämittaista, kiihtyvää, uhkaavaa huutoa, oli kun tuhannet raivoavat
+pedot olisivat yhtä aikaa ulvoneet täyttä kulkkua.
+
+Luuli kuulevansa kaukaisten kanuunain jyminän, se oli meri, joka
+jyski vasten Ploubazlanekin rannikkoa; -- se näytti todellakin olevan
+tyytymätön, ja Gaudin sydäntä ahdisti tämä kamala soitto, jota ei
+kukaan ollut tilannut heidän hääjuhlaansa.
+
+Kun keskiyön aikaan tuuli vähän asettui, nousi Yann äkkiä ylös ja antoi
+vaimolleen merkin, että hänellä oli hänelle jotain sanottavaa.
+
+Hän tahtoi, että he lähtisivät kotiin... Gaud punastui ja joutui
+hämille. Hän sanoi, että oli epäkohteliasta lähteä näin äkkiä ja jättää
+muut.
+
+-- Eikö mitä, Yann sanoi, isä itse lupasi, mennään vaan.
+
+Hän veti Gaudin mukaansa.
+
+He riensivät salaa pois.
+
+Ulkona oli kylmä, synkkä yö, ja myrsky raivosi. He läksivät juoksemaan,
+käsitysten. Korkealla kalliotiellä arvasi, vaikka ei nähnyt, että oli
+lähellä riehuva meri, josta tämä melu tuli. He juoksivat molemmat,
+eteenpäin kumartuneina, sillä tuuli puski heitä vasten kasvoja, joskus
+heidän täytyi kääntyä taaksepäin, käsi suun edessä, vetääkseen henkeä,
+jonka tuuli oli katkaissut.
+
+Ensiksi Yann pani kätensä hänen vyötäisilleen ja kohotti häntä ylös,
+jottei hänen helmansa likaantuisi, eikä hänen tarvitsisi astua
+kauneilla kengillään veteen, jota virtaili jokapaikassa, mutta sitten
+hän otti hänet kokonaan syliinsä ja juoksi eteenpäin vielä nopeammin...
+Ei hän ollut luullut niin suuresti rakastavansa! Ja Gaud jo oli
+kolmekolmatta vuotta ja hän itse kohta kahdeksankolmatta; ja jo kaksi
+vuotta sitten he olisivat voineet olla naimisissa ja yhtä onnellisia
+kun tänä iltana.
+
+Viimein he tulivat kotiinsa, pieneen matalaan mökkiinsä, jossa oli
+kostea maaperä lattiana ja katto olesta ja sammalesta; -- ja he
+sytyttivät kynttilän, jonka tuuli sammutti kahdesti.
+
+Vanha Moan muori oli saatettu kotiin, ennenkun ruvettiin laulamaan ja
+hän oli jo maannut kaksi tuntia kaappisängyssään, jonka ovet hän oli
+sulkenut; he lähestyivät kunnioittavaisesti ja katselivat häntä ovien
+leikkauksista, sanoakseen hänelle hyvää yötä, jollei hän sattuisi
+nukkumaan. Mutta he näkivät, että hänen arvokkaat kasvonsa pysyivät
+liikkumattomina ja silmät suljettuina, hän nukkui tai ainakin oli
+nukkuvinaan, ettei hän heitä häiritsisi.
+
+He tunsivat olevansa yksin, kahden kesken.
+
+Se oli pieni ja matala heidän mökkinsä, ja siellä oli kylmä. Jos Gaud
+olisi ollut rikas niinkun ennen, niin ilokseen hän olisi somennellut
+sievän huoneen, ei tämmöisen, jossa oli maalattia... Hän ei vielä ollut
+oikein tottunut karkeisiin graniittiseiniin, siihen tylyyn muotoon,
+joka kaikilla esineillä oli täällä, mutta hänen Yanninsa oli hänen
+kanssaan; ja hänen läsnäolonsa muutti kaikki, ja hän näki vain hänet...
+
+Heidän ympärillään, heidän hääyökseen, soitti yhä sama näkymätön
+soittokunta.
+
+Huuh!... huuh!... Milloin tuuli ulvoi täyttä kulkkua, ikäänkun vavisten
+raivosta; milloin se kuiskaten toisteli uhkauksiaan, ikäänkun häjysti
+ilkkuen, kimakasti vinkuen ja viheltäen kun pöllö.
+
+Ja merimiesten suuri hauta oli aivan lähellä, se aaltoili ja riehui ja
+jymisten se pieksi kallioita.
+
+Kerran vielä jonakin yönä, se oli saaliinsa ottava, ja taistelu oli
+taisteltava ulkona kylmällä, mustalla, raivoavalla merellä; -- he
+tiesivät sen...
+
+Mutta vähät siitä! Tällä hetkellä he olivat maalla, suojassa sen
+hyödyttömältä raivolta, joka palasi itseensä. Köyhässä, synkässä
+mökissään, jonka läpi tuuli vinkui, he antautuivat toisilleen,
+ajattelematta mitään muuta tai kuolemaa, rakkauden ikuinen lumousvoima
+oli heidät yhdistänyt.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+He olivat mies ja vaimo kuusi päivää.
+
+Lähdön edellisinä päivinä kaikki vain puuhailivat matkavarustuksia.
+Apulaisnaiset kantoivat suolaa ruumaan, miehet järjestelivät taklinkia,
+ja Yannin kotona äiti ja sisaret aamusta iltaan valmistelivat
+öljyvaatteita ja mitä muuta matkalle tarvittiin. Sää oli rumaa ja meri,
+joka tunsi päiväntasauksen lähestyvän, kuohuili levottomana.
+
+Gaud autteli huolestuneena välttämättömiä varustuksia tehtaissa, hän
+luki päivän nopeat hetket, odotellen iltaa, jolloin työn loputtua hän
+sai Yanninsa yksin haltuunsa.
+
+Lähtisikö hän tulevinakin vuosina matkalle? Hän toivoi saattavansa
+pidättää häntä, mutta ei vielä uskaltanut puhua hänelle siitä... Ja
+kuitenkin Yannkin rakasti, ei hän koskaan ennen ollut tuntenut samaa;
+tämä oli jotain aivan toista, se oli luottavaa, raikasta hellyyttä.
+
+Se Gaudia etenkin ihastutti ja kummastutti, että Yann oli niin hellä
+ja lapsellinen, samanen Yann, jonka hän oli joskus Paimpolissa nähnyt
+kopeasti ja halveksien kohtelevan rakastuneita tyttöjä. Hänen kanssaan
+ollessa Yann aina oli luonnollinen ja lempeä, ja hän ihaili hänen
+ystävällistä hymyilyään, joka aina tuli näkyviin, kun heidän katseensa
+sattuivat yhteen. Asian laita on näet se, että nämä luonnolliset
+ihmiset pitävät avioliittoa pyhänä.
+
+Gaud oli kuitenkin hyvin levoton onnessaan, joka hänestä tuntui liian
+odottamattomalta, epävarmalta kun uni.
+
+Ensiksikin olisiko Yannin rakkaus pysyväinen?... Joskus hän ajatteli
+Yannin entisiä rakastettuja, hänen seikkailujaan, hänen kiivasta
+luonnettaan, ja häntä alkoi peloittaa: pysyisikö hän aina yhtä hellänä,
+yhtä lempeänä ja kunnioittavaisena!
+
+Todellakin kuuden päivän naimisista ei semmoiselle rakkaudelle, kun
+heidän, ollut miksikään, kun pikkuisen kiihkoista esimakua elämästä,
+joka ehkä oli ulottuva kauvaksi tulevaisuuteen! Tuskinhan he olivat
+saaneet puhella keskenään, nähdä toisiaan, päästä käsittämään, että
+he kuuluivat yhteen. -- Ja kaikki heidän tuumansa yhteiselämästä,
+tyynestä rauhasta, talouden järjestämisestä oli täytynyt pakosta jättää
+kotiintuloon...
+
+Seuraavina vuosina hän millä hinnalla hyvänsä estäisi häntä Islantiin
+lähtemästä!... Mutta kuinka se kävisi päinsä? Ja mitä he sitten
+tekisivät elääkseen, kun eivät kumpikaan olleet sen rikkaampia?... Ja
+sitten Yann rakasti niin suuresti kalastaja-ammattiaan...
+
+Mutta sittenkin hän aikoi seuraavina vuosina koettaa pidättää häntä,
+hän siihen panisi kaiken tahtonsa, kaiken ymmärryksensä ja koko
+sydämmensä. Hän oli islantilaisen vaimo, surukseen hän oli näkevä
+kevään lähestyvän, ja joka kesän hän oli viettävä surullisena ja
+levottomana. Ei, nyt kun hän rakasti häntä enemmän, kun koskaan oli
+voinut kuvailla, hän tunsi sanomatonta tuskaa, ajatellessaan tulevia
+vuosia...
+
+Yhden ainoan kevätpäivän he saivat elää yhdessä. Se oli lähtöpäivän
+edellinen päivä, laivan taklinki oli jo saatu kuntoon, ja Yann oli koko
+päivän hänen kanssaan. He kävelivät käsitysten pitkin tietä, niinkun
+rakastavaisilla on tapana, aivan likitysten, ja puhellen tuhansista
+seikoista. Ihmiset hymyilivät, kun näkivät heidän kuljeksivan:
+
+-- Ne ovat Gaud ja suuri Yann Pors-Evenistä... äskennaineet!
+
+Se oli oikea kevätpäivä, tämä viimeinen päivä; oli outoa nähdä
+äkillistä, suurta tyyneyttä, pilvenhattaraakaan ei ollut taivaalla,
+joka tavallisesti oli niin myrskyinen. Ei tuulen henkäystä liikkunut.
+Meri näytti niin lempeältä, se oli ylt'yleensä vaalean sininen ja aivan
+tyyni. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja Bretagnen karu maa imi
+itseensä täysin määrin valkeata, loistavaa valoa, joka oli sille niin
+hienoa ja harvinaista; sen syrjäisimmätkin osat näyttivät iloitsevan
+ja virkistyvän. Ilma oli vienon lämmintä, se maistui kesältä, ja
+tuntui siltä, kun se aina vastakin olisi pysyvä semmoisena, kun ei
+enää voisikaan olla rumaa säätä ja myrskyä. Pilvien muuttuvaiset
+varjot eivät enää kiidelleet pitkin niemiä ja lahtia, joiden suuret,
+muuttumattomat piirteet näkyivät selvästi auringon paisteessa; ne
+näyttivät lepäävän nekin nauttien rauhaa, jonka ei luullut koskaan
+loppuvan... Ja kaikki tämä näytti olevan vaan suloistuttamassa ja
+ikuistuttamassa heidän rakkauden juhlaansa; -- ja tien varsilla jo
+näkyi aikaisia kukkia, kevään esikkoja tai orvokkia, mutta ne olivat
+vielä heikkoja ja hajuttomia.
+
+Kun Gaud kysyi:
+
+-- Kuinka kauvan sinä minua rakastat, Yann?
+
+Hän vastasi hämmästyneenä katsoen häneen rehellisillä, kauneilla
+silmillään:
+
+-- Mutta Gaud, aina...
+
+Ja kun hän sanoi tämän sanan yksinkertaisesti, kaunistelematta, näytti
+sillä olevan ikuinen merkitys.
+
+Gaud nojautui hänen käsivarttaan vasten. Täytetyn unelmansa
+hurmauksessa, hän liittyi likemmäksi häntä, vieläkin levottomana,
+-- tuntien, että häntä oli niin vaikea pidättää kun meren suuria
+lintuja... Huomenna oli hän jo kaukana merellä!... Ja tällä kertaa oli
+jo liian myöhäistä, hän ei enää voinut estää häntä lähtemästä...
+
+Kalliotieltä, jota myöten he kävelivät, näki yli koko rannikkomaiseman,
+joka näytti olevan aivan puutonta, se oli täynnä kiviä ja siellä
+täällä vaan oli matalia ajonc-pensaita. Kalastajamökit olivat hajallaan
+kallioitten välissä, vanhat seinät olivat graniittia, olkikatot olivat
+jyrkkiä ja mutkikkaita, puhkeava keväinen sammal ne pani vihoittamaan;
+ja äärimäisenä meri, ikäänkun suuri, läpikuultava kummitus, levitti
+ääretöntä, ikuista kehäänsä, joka näytti ympäröivän kaikkea.
+
+Gaud kertoili huvikseen Yannille, mitä kummallista, ihmeellistä hän oli
+nähnyt Parisissa, jossa hän oli asunut, mutta Yann halveksi sitä, eikä
+se häntä lainkaan huvittanut.
+
+-- Niin kaukana rannikolta, hän sanoi, ja niin paljon maata,... siellä
+mahtaa olla epäterveellistä. Niin paljon taloja, ja niin paljon
+ihmisiä! Taitaa olla pahoja tautia niissä kaupungeissa; en minä siellä
+tahtoisi asua, en vaikka.
+
+Ja Gaud nauroi ja ihmetteli, että tämä aika mies saattoi olla niin
+lapsellinen.
+
+Joskus he menivät laaksoihin, joissa kasvoi oikeita puita, jotka
+näyttivät paenneen sinne merituulen suojaan. Sieltä ei enää nähnyt
+kauvaksi, maa oli täynnä lakastuneita lehtiä ja se oli kylmänkosteata;
+rotkotie, jonka molemmin puolin oli vihantia ajonc-pensaita, kävi
+synkäksi oksien varjossa, sitten se tungeskeli jonkin yksinäisen,
+synkän kylän talojen välitse, jotka olivat kaatua vanhuuttaan ja
+nukkuivat laaksossaan. Tuon tuostakin kohosi heidän edessään korkealle
+paljaitten oksien väliin suuri risti, siinä puinen Kristuksen kuva,
+joka oli ajan syömä ja näytti väänteleivän loppumattomissa tuskissaan.
+
+Taas kohosi tie ja he näkivät taas äärettömän taivaanrannan,
+hengittivät taas ylängön ja meren raitista ilmaa.
+
+Yann puolestaan kertoi Islannista, kalpeista yöttömistä kesistä,
+auringosta, joka ei ollenkaan mene mailleen. Gaud ei sitä oikein
+käsittänyt ja kyseli tarkempaa selitystä.
+
+-- Aurinko kulkee ylt'ympäri, ylt'ympäri, hän sanoi, seuraten
+ojennetulla kädellään sinisen veden kaukaista kehää. Se pysyy aina
+hyvin alhaalla, se, näet, ei jaksa nousta ylemmäksi; keskiyön aikana
+se pikkuisen kastelee alareunaansa mereen, mutta kohta se taas kohoaa
+ja jatkaa kiertokulkuaan. Joskus näkyy kuu yht'aikaa toisella puolella
+taivasta; ja sitten ne hommaavat molemmat omalla tahollaan, eikä niitä
+päten toisistaan erota, sillä niillä mailla ne ovat hyvin toistensa
+kaltaisia.
+
+Jottako näkee auringon keskiyön aikana!... Kyllä se mahtaa olla
+kaukana, se Islanti. Ja vuonot? Gaud oli lukenut useat kerrat sen sanan
+kuolleitten nimien ohella haaksirikkoisten kappelissa; se hänestä
+tuntui merkitsevän jotain synkkää.
+
+-- Vuonot, Yann vastasi, -- ne ovat suuria lahtia, niinkun esimerkiksi
+tämä Paimpolin; niitten ympärillä vaan on niin korkeita vuoria, ettei
+pilvien tähden voi nähdä mihin ne loppuvat. Se on synkkää tienotta,
+Gaud, se on varma se. Kiviä, kiviä vaan, oi mitään muuta kun kiviä,
+saaren asukkaat eivät edes tiedä, mitä puu on. Elokuun keskitienoilla,
+kun meidän kalastuksemme päättyy, on jo täysi aika palata, sillä
+silloin alkavat yöt, ja pitenevät nopeasti, aurinko vaipuu maan
+alapuolelle eikä jaksa kohota, ja heillä on siellä yhtämittainen yö
+koko talven.
+
+-- Ja sitten siellä, hän sanoi, on myöskin pieni kalmisto, erään vuonon
+rannalla, samanlainen kun meillä, se on niitä Paimpolilaisia varten,
+jotka kuolevat kalastusaikana tai hukkuvat mereen; se on siunattua
+maata, niinkun Pors-Evenissäkin, ja haudoilla on puisia ristiä,
+samanlaisia kun täällä, ja niihin on kirjoitettu vainaajain nimet.
+Molemmat Goazdiout Ploubazlanekista ovat siellä ja myöskin Guillaume
+Moan, Sylvestren isoisä.
+
+Ja Gaud luuli näkevänsä pienen kalmiston alastomien kallioitten
+juurella ikuisen päivän kalpeassa, punertavassa valossa. Ja sitten hän
+ajatteli samoja kuolleita, kätkettyinä jään ja talven pitkän yön synkän
+vaipan alle.
+
+-- Ja te kalastatte koko ajan, koko ajan? Gaud kysyi, ette milloinkaan
+lepää?
+
+Koko ajan. Ja sitten täytyy laivaa hoitaa, sillä sää ei siellä aina ole
+kaunista. Illalla on niin pahuuksen väsyksissä, ja ruoka se maistuu
+niin jotta...
+
+-- Eikös ole koskaan ikävä?
+
+-- Ei koskaan! hän sanoi niin varmasti, jotta se kävi kipeästi Gaudiin,
+merellä, laivassa ei aika minulle koskaan käy pitkäksi!
+
+Gaud painoi päänsä alas, hän tunsi käyvänsä surulliseksi, meri oli
+hänet masentanut täydelisemmin kun koskaan.
+
+
+
+
+
+
+VIIDES OSA.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Kun tämän kevätpäivän loputtua tuli yö, tuntui taas talvelta, ja he
+menivät sisään syömään illallistaan räiskyvän takkavalkean ääressä.
+
+Viimeistä yhteistä ateriaansa!... Mutta heillä oli vielä kokonainen yö
+maata sylitysten ja se ajatus esti heitä surullisiksi tulemasta.
+
+Kun he syötyään lähtivät ulos Pors-Eveniin mennäkseen, heräsi heissä
+vielä sama keväinen tunne: ilma oli tyyni ja melkein lämmin, ja hämärä
+ikäänkun vitkasteli pimetessään.
+
+He menivät käymään vanhempiensa luo, jotta Yann saisi sanoa heille
+jäähyväiset, ja jotta he pääsisivät hyvissä ajoin kotiin makaamaan,
+sillä he aikoivat kumpikin nousta päivän koitossa.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Seuraavana aamuna oli Paimpolin ranta täynnä rahvasta. Jo toissa
+päivänä oli islantilaisia alkanut lähteä, ja joka luodevedellä meni
+uusi ryhmä merelle. Tänä aamuna piti viidentoista laivan lähteä,
+niitten joukossa Leopoldinen, ja sen miesten vaimot ja äidit olivat
+kaikki rannassa. Gaudista tuntui vähän oudolta, että hän oli heidän
+joukossaan, että hänestäkin oli tullut islantilaisen vaimo ja että
+hänkin oli tullut rantaan samasta surullisesta syystä. Hänen elonsa
+ja olonsa oli edistynyt, niin tavattomasti muutamassa päivässä, että
+hän tuskin oli päässyt käsittämään, että se oli todellista, hän oli
+ikäänkun vastustamattomasti luistanut alas jyrkkää rinnettä, ja oli
+pysähtynyt tähän loppuun, joka oli välttämätön, ja jonka alaiseksi
+hänen nyt täytyi alistua niinkun muittenkin, jotka olivat siihen
+tottuneet.
+
+Hän ei ollut koskaan ennen ollut läsnä näissä jäähyväisissä. Se oli
+hänelle outoa ja uutta. Hänellä ei ollut ketään vertaistaan näiden
+naisten joukossa, hän tunsi olevansa yksin ja erillään muista, se
+että hän oli ollut hieno neiti, vaikutti sittenkin, että hän oli
+erikoisasemassa.
+
+Ilma pysyi kauniina koko lähtöpäivän, merellä vain vyöryili lännestä
+suuri maininki ennustaen tuulta, ja kaukana näkyi meri tyrskyilevän,
+joka odotti tätä joukkoa.
+
+Gaudin ympärillä oli muitakin, jotka olivat kauneita ja helliä, joilla
+kyyneleet kiiluivat silmissä, mutta oli siellä välinpitämättömiäkin ja
+naurajia, jotka olivat kovasydämmisiä, tai jotka eivät sattuneet ketään
+rakastamaan. Vanhoja mummoja oli, jotka tunsivat kuoleman lähestyvän
+ja itkivät pojistaan erotessaan, rakastavaiset suutelivat pitkään
+toisiaan, juopuneita merimiehiä kuului lauleskelevan rohkaistakseen
+itseään, toiset taas menivät laivoihin synkän näköisinä, ikäänkun
+olisivat kidutettaviksi menneet.
+
+Oli siellä rumiakin tapahtumia: onnettomia, jotka oli viekoteltu
+kirjoittamaan kontrahdin alle joskus kapakassa, ja ne vietiin väkisin
+laivoihin; heidän omat vaimonsa ja santarmit heitä jouduttivat.
+Toisten, jotka olivat kovin väkeviä, peljättiin tekevän vastarintaa,
+ne oli varovaisuuden vuoksi juotettu, ja ne tuotiin paareilla ja
+suljettiin laivan ruumaan, kun olisivat kuolleita olleet.
+
+Kauhistuen Gaud näki niitä vietävän sivu: minkälaisten kumppanien
+seurassa hänen Yanninsa pitikään elää? Ja se mahtoi olla kamalaa, tuo
+Islannin ammatti, kun se tämmöiseksi näyttäytyi ja herätti miehissä
+moista kauhua?...
+
+Mutta oli merimiehiä, jotka nauroivatkin; jotka epäilemättä niinkun
+Yannkin rakastivat merielämää ja suurta kalastusta. Ne olivat
+parhaimmat miehet, he näyttivät ylpeiltä ja komeilta, jos olivat
+naimattomia, menivät laivaan huolettoman näköisinä, viimeistä kertaa
+vilkaisten tyttöihin; jos olivat naineita, suutelivat he hellästi
+vaimojaan ja lapsiaan, surullisina, kun piti erota, mutta toivoen
+palaavansa rikkaampina. Gaud tunsi vähän rauhoittuvansa, kun hän näki,
+että kaikki "Leopoldinen" miehet olivat semmoisia, sillä oli todellakin
+valittu miehistö.
+
+Kaksittain ja neljittäin lähtivät laivat satamasta, pienten
+hinaajahöyryjen perästä. Ja juuri kun ne lähtivät liikkeelle,
+paljastivat merimiehet päänsä ja lauloivat täysin voimin ylistysvirren
+pyhän Neitsyen kunniaksi: "Oi terve, Meren tähti!" Rannalla naiset
+viuhtoivat viimeisiä jäähyväisiään ja kyyneleet vierivät päähineitten
+nauhoille.
+
+Heti kun "Leopoldine" oli lähtenyt riensi Gaud nopein askelin Gaosien
+taloon päin. Kuljettuaan puoli toista tuntia pitkin meren rantaa,
+Ploubazlanekin tuttua polkua myöten, hän tuli äärimäisen niemen
+kärkeen, uuteen kotiinsa.
+
+"Leopoldine" aikoi vielä käydä ankkuriin Pors-Evenin ulkosatamaan
+ja lähteä lopullisesti vasta illalla, he saivat siis siellä vielä
+viimeisen kerran tavata toisiaan. Ja Yann tulikin maalle laivan
+ruuhessa; hän tuli kolmeksi tunniksi jäähyväisille.
+
+Maalla, johon ei meren viima päässyt vaikuttamaan, oli vieläkin sama
+keväinen sää, sama tyyni taivas. He astuivat pitkin tietä käsitysten;
+uudistivat eilistä kävelyään, yötä heillä vain ei enää ollut yhdessä
+olla. He kuljeksivat maalitta, Paimpoliin päin, ja olivat kohta
+kotinsa kohdalla, tietämättä ja ajattelematta he olivat tulleet sinne,
+viimeisen kerran he astuivat sisään kotiinsa, jossa Yvonne muori aivan
+peljästyi, kun näki heidän tulevan yhdessä.
+
+Yann neuvoi Gaudia pitämään huolta kaikenlaisista pikku seikoista,
+jotka hän jätti heidän kaappiinsa; etenkin hänen kauniista
+hääpuvustaan: silloin tällöin se piti levitellä auringon paisteesen. --
+Sotalaivoissa neuvotaan merimiehille semmoisia asioita. -- Gaud hymyili
+hänelle, kun hän niin oli ymmärtävinään kaikki; hän sai olla varma
+siitä, että Gaud oli huolellisesti hoitava ja vaaliva kaikkea, mikä oli
+hänen omaansa.
+
+Muuten nämä huolenpiteet eivät heille sen suurempiarvoisia olleet, he
+puhelivat niistä, saadakseen puhella.
+
+Yann kertoi, että "Leopoldinessa" äskettäin oli heitetty arpaa
+kalastuspaikoista, ja että hän oli iloissaan, kun oli sattunut saamaan
+yhden paraimpia. Mutta Gaud tahtoi häntä tarkemmin selittämään, sillä
+hän tunsi vielä vähän Islannin asioita.
+
+-- Näetkös, Gaud, hän sanoi, meillä on laivan reunassa määrätyissä
+paikoissa aukkoja, ja niissä pidetään pyöriä, joita myöten siimat
+juoksevat. Ja nämä aukot me jaamme heittämällä niistä arpaa, tai
+ottamalla kukin numeroidun lipun laivapojan lakista. Jokainen saa
+omansa ja koko kalastuskautena ei saa laskea siimaansa toisen paikasta,
+ei saa muuttaa paikkaa. Minun paikkani sattui perään, josta, niinkun
+tietänet, saadaan enin kalaa; ja sitten se on aivan suuren vantin
+vieressä, johon aina voi kiinnittää öljykangaspalan, josta sentään
+vähän suojaa saapi kasvoille lunta ja rakeita vastaan; -- sehän on
+tietysti hyvä, ihoa ei niin polta pitkillä sateilla ja silmät pysyvät
+kauvemmin kirkkaina...
+
+... He puhelivat aivan hiljaa, ikäänkun olisivat peljänneet
+säikyttävänsä käsistään viimeiset hetket, karkottavansa ajan nopeammin.
+Heidän keskustelullaan oli omituinen luonne, jommoinen kaikella on,
+jonka kohta pitää auttamattomasti loppua: vähäpätöisimmätkin seikat,
+mitä lie toisilleen sanoivat, tuntuivat silloin erinomaisilta ja
+tärkeiltä.
+
+Viimeisenä eron hetkenä Yann sulki vaimonsa syliinsä ja he syleilivät
+toisiaan pitkään, ääneti sanaakaan sanomatta.
+
+Hän meni laivaansa, harmaat purjeet levitettiin ja vieno, läntinen
+vihuri pullisti ne. Gaud tunsi hänet vielä kaukaa, kun hän heilutti
+hattuaan sopimuksen mukaan. Ja hän katseli kauvan katoavaa miehen
+haamua merellä, etenevää Yanniaan. -- Se oli hän tuo tumma miehen
+muotoinen varjo, joka kuvautui vaaleansinistä vettä vasten, -- se
+kävi yhä epäselvemmäksi, se katosi näkymättömiin, silmät vaan jäivät
+katsomaan samaan paikkaan, vaikka eivät enää mitään erottaneet...
+
+Sen mukaan kun "Leopoldine" eteni, kulki Gaud jalkasin pitkin rantaa,
+ikäänkun manetin vetämänä.
+
+Mutta kohta hänen täytyi pysähtyä, sillä manner loppui, ja hän
+istuutui viimeisen suuren ristin juurelle, joka on pystytetty kivien
+ja ajonc-pensaitten sekaan. Koska se paikka oli korkealla, näytti meri
+siitä katsoen ikäänkun kohoavan ylöspäin edetessään, ja "Leopoldine"
+näytti poistuessaan, yhä pienemmäksi käyden, vähitellen nousevan
+äärettömän kehän rinnettä ylös. Meri aaltoili harvaan, ikäänkun
+maininki olisi käynyt jostakin kauheasta myrskystä, joka oli riehunut
+jossain muualla, tuollapuolen taivaanrantaa; mutta silmänkantaman
+alalta, jossa Yann vielä oli, oli kaikki tyyntä.
+
+Gaud yhä katseli, koittaen muistiinsa kiinnittää laivan muodon,
+purjeitten ja laivanrungon piirteet, jotta hän voisi tuntea sen kaukaa
+jo, kun hän tulisi tähän samaan paikkaan odottamaan sitä.
+
+Lännestä yhtämittaa vyöryili mahdottomia laineita, säännöllisesti
+toinen toisensa perästä, lepäämättä, uudistaen hyödyttömiä
+ponnistuksiaan, murtuen samoja kallioita vastaan, tyrskyillen ja
+kastellen hiekan samasta kohdasta. Ja ajanpitkään tuntui oudolta, meri
+kohisi niin kumeasti, ilma ja taivas olivat niin selkeitä, oli kun meri
+olisi pyrkinyt paisumaan yli reunojensa ja hukuttamaan rannat.
+
+Sillä välin kävi "Leopoldine" yhä pienemmäksi ja hälveni etäisyyteen.
+Luultavasti joku merenvirta sitä kuljetti, sillä illan vihurit olivat
+heikkoja ja kuitenkin se eteni nopeasti. Se oli vain pieni harmaa
+pilkku, ja se jo kohta tuli näköpiirin äärimäiseen rajaan ja oli
+katoava äärettömyyteen, josta hämärä jo alkoi koittaa.
+
+Kello seitsemän aikaan illalla tuli yö ja vene katosi näkymättömiin,
+Gaud palasi kotiinsa, yleensä rohkealla mielellä, vaikka silmiin
+kiertyikin kyynel toisensa perästä. Oli sentään suuri erotus, olisi
+ollut sanomattoman synkkää ja tyhjää, jos hän olisi nyt, niinkun muina
+vuosina lähtenyt jäähyväisiäkään sanomatta. Nyt oli aivan toista,
+kaikki oli muuttunut, sulostunut; Yann oli hänen omansa, hän tunsi
+olevansa rakastettu, erosta huolimatta, yksin kotiin tullessaan oli
+hänellä kumminkin se lohdutus, että hän iloisesti saattoi odottaa
+syksyä, jolloin he jälleen saisivat nähdä toisensa.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Kesä meni menojaan, se oli surullinen, kuuma ja hiljanen. Gaud
+tähysteli ensimäisiä keltaisia lehtiä, ensimäisiä syksykukkia, milloin
+pääskyset alkoivat parveutua.
+
+Hän kirjoitti Yannille useat kerrat Reykjavikin postia ja luovijaa
+myöten, mutta ei koskaan tiedä varmaan, tulevatko ne perille.
+
+Heinäkuun lopulla hän sai Yannilta kirjeen. Hän kertoi, että hän oli
+terveenä sen kuun 10:nä, että kalastus tuntui luonnistuvan hyvästi,
+ja että hänellä jo oli 1500 kalaa osallaan. Alusta loppuun kirje oli
+kirjoitettu samaan lapselliseen tapaan, saman yleisen mallin mukaan,
+kun kaikki islantilaiset kirjoittavat kirjeitä omaisilleen. Yannin
+tapaiset ihmiset eivät ollenkaan osaa kirjoittaa niistä tuhansista
+seikoista, joita he ajattelevat, mitä he tuntevat tai uneksivat. Mutta
+Gaud, joka oli sivistyneempi kun hän, osasi lukea rivien välistä sitä
+syvää hellyyttä, jota hän ei ollut osannut sanoilla ilmaista. Monet
+kerrat neljän sivun alalla hän kutsui Gaudia vaimokseen, sen nimityksen
+toistaminen näytti huvittavan häntä. Osoitetta jo: _Rouva Marguerite
+Gaosille, Moanien talossa, Ploubazlanekissa_, Gaud ilokseen luki monet
+kerrat. Gaudia oli vielä niin vähän aikaa kutsuttu _rouva Marguerite
+Gaosiksi!_
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Gaud teki ahkeraan työtä kesäkuukausien aikana. Paimpolilaiset naiset,
+jotka alkujaan olivat epäilleet hänen työkykyään, sanoen, että hänellä
+oli liian pienet ja hienot kädet, olivat huomanneet, että hän oli
+erittäin taitava tekemään käypiä vaatteita, ja hän oli ompelijattarena
+saavuttanut oikein mainetta.
+
+Ansaitsemataan hän käytti kaunistaakseen heidän kotiansa Yannin
+kotiintuloksi. Kaappia ja vanhoja sänkyjä oli korjailtu ja
+kiilloitettu; meren puoleiseen ikkunaan oli pantu uudet lasit ja
+akuttimet; hän oli ostanut uuden peitteen talveksi sekä pöydän ja
+tuoleja.
+
+Kaiken tämän sai hän aikaan koskettamatta niitä rahoja, jotka Yann
+lähtiessään oli hänelle antanut, ja joita hän säilytti pienessä
+kiinalaisessa lippaassa, näyttääkseen ne hänelle hänen kotiin tultuaan.
+
+Kesäiltoina, kun he laskeutuvan auringon valossa Yvonne muorin kanssa,
+jonka pää ja ajatukset lämpimän aikaan olivat paljoa selvemmät,
+istuivat talonsa edustalla, Gaud neuloi Yannille sinisestä langasta
+kaunista merimiehen mekkoa. Kaulan ja hihan suut olivat ihmeellisen
+konstikkaasti neulotut. Yvonne muori, joka aikoinaan oli ollut taitava
+neuloja, oli mieleensä johdatellut nuoruutensa taitoa ja neuvonut
+Gaudia. Ja siihen tarvittiin paljon lankaa, sillä Yannille piti olla
+suuri mekko.
+
+Mutta vähitellen, etenkin illoilla, alkoivat päivät tuntua lyhemmiltä.
+Muutamat kasvit, jotka paraiten kukoistavat heinäkuussa, alkoivat
+jo näyttää keltaisilta ja kuihtua, ja sinipunaiset ruusuruohot
+kukkivat toista kertaa tien varsilla, niillä oli pienemmät kukat ja
+pitemmät varret. Viimein päästiin elokuun viime päiviin ja ensimäinen
+islantilainen laiva näkyi muuanna iltana Pors-Evenin niemeen.
+Kotiinpaluun juhla-aika oli alkanut.
+
+Joukossa riennettiin rantaan vastaanottamaan; -- mikähän se oli?
+
+Se oli "Samuel-Azenide"; -- aina se oli ensimäinen.
+
+-- Tällä kertaa, Yannin vanha isä sanoi, ei "Leopoldine" varmaankaan
+kauvan viivy; kun kerran yksi on lähtenyt eivät toisetkaan enää malta
+viipyä.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Islantilaiset palasivat. Seuraavana päivänä tuli kaksi, sen jälkeisenä
+neljä, ja sitten kaksitoista seuraavan viikon kuluessa. Ja ilo palasi
+heidän kanssaan, ja vaimoilla ja äideillä oli juhla; ja ravintoloissa
+juhlittiin myös, joissa kauniit paimpolilaiset tytöt tarjosivat
+kalastajille juotavaa.
+
+"Leopoldine" oli myöhästyneitten joukossa; puuttui vielä kymmenen. He
+eivät enää voineet viipyä kauvan, ja ajatellessaan, että korkeintaan
+kahdeksan päivän kuluttua -- hän määräsi itsekseen niin pitkän ajan,
+ettei pettyisi -- Yann olisi kotona, Gaud oli suloisessa odotuksen
+hurmauksessa, ja piti kotiaan järjestyksessä, siistinä ja puhtaana,
+ottaakseen häntä vastaan.
+
+Kaikki oli reilassa, eikä hänellä ollut enää mitään tekemistä, eikä hän
+malttanut mihinkään muuhun ryhtyä.
+
+Kolme myöhästyneistä tuli vielä ja sitten viisi.
+
+Kaksi vielä puuttui.
+
+-- Tänä vuonna, hänelle nauraen sanottiin, "Leopoldine" tai
+"Maria-Jeanne" saavat koota muitten jätteet.
+
+Ja Gaud nauroi myöskin entistään hilpeämpänä ja kauniimpana, iloisesti
+odottaen.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Päivät vierivät.
+
+Gaud yhä pukeutui paraimpiin vaatteisiinsa, näytti iloiselta,
+kävi satamassa puhelemassa muitten kanssa. Hän sanoi, että tämä
+myöhästyminen oli aivan luonnollinen. Sattuihan semmoisia joka vuosi!
+Ja toisekseen, olivathan ne hyviä merimiehiä ja kaksi hyvää laivaa!
+
+Kun hän viimein illalla tuli kotiin, alkoi häntä huolestuttaa ja
+vavistuttaa.
+
+Oliko se todellakin mahdollista, että hän jo pelkäsi, näin
+aikaiseen?... Oliko jo syytä?...
+
+Ja se, että häntä jo pelotti, kauhistutti häntä...
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Oli 10:s päivä syyskuuta... Päivät ne kuluivat niin nopeasti!
+
+Eräänä aamuna, jolloin jo oli maassa kylmää sumua, oikeana syksyaamuna,
+auringon noustessa hän jo oli hyvän aikaa istunut haaksirikkoisten
+kappelin holvikäytävässä, siinä paikassa, jossa leskien on tapana
+rukoilla, -- siinä hän istui tuijottaen eteensä, ja hänen ohimoitaan
+poltti, niinkun olisivat rautavanteessa olleet.
+
+Kaksi päivää sitten olivat synkät aamusumut alkaneet, ja tänä
+aamuna oli Gaud herännyt tuskastuttavan levottomana, sillä tuntui
+niin talvelta... Miksi tämä päivä, tämä tunti, tämä minutti oli
+merkillisempi kun mikään muu?... Sattuuhan usein, että joku laiva
+myöhästyy viisitoista päivää, kokonaisen kuukaudenkin.
+
+Luultavasti oli kuitenkin tässä päivässä jotain erityistä, miksi hän
+oli ensi kertaa tullut kappelin holvikäytävään, lukemaan hukkuneitten
+nuorten miesten nimiä:
+
+                Muistoksi
+             _Yvon Gaosista_,
+    hukkui mereen Norden-Fiordin tienoilla...
+
+Mereltä kuului tuulen ulvonta, se ikäänkun pani värisemään kaikki, ja
+samalla kuului ikäänkun sateen rapinaa kattoa vastaan: lakastuneita
+lehtiä putoili alas!...Niitä kierieli kokonainen pilvi holvikäytävään;
+vanhoista tuulen pieksämistä puista varisi lehtiä, kun meren vihurit
+niitä tutisuttelivat. -- Talvi tuli!...?
+
+             ... hukkui mereen
+         Norden-Fiordin tienoilla,
+    myrskyyn 4 ja 5 p:nä elokuuta 1880.
+
+Hän luki konemaisesti ja avonaisesta ovesta hänen silmänsä tähystelivät
+merta: tänä aamuna sitä tuskin saattoi erottaa harmaassa sumussa, ja
+synkät pilvet muodostivat taivaanrannalle ikäänkun suruharson.
+
+Taas tuulenpuuska ja kuihtuneita lehtiä ryöpsähti hyppien sisään.
+Se oli entistä tuimempi, ikäänkun länsituuli, joka oli upottanut
+nämä kuolleet meren syvyyteen, olisi tahtonut hävittää ne
+kirjoituksetkin, jotka säilyttivät heidän nimensä eläville. Gaud ei
+voinut olla lakkaamatta katselematta tyhjää paikkaa seinällä, joka
+näytti odottavan. Häntä ahdisti se kauhea ajatus, että kohta siihen
+paikkaan ehkä pantaisiin uusi taulu, jossa oli uusi nimi, jota hän ei
+ajatuksissaankaan uskaltanut mainita tässä paikassa.
+
+Häntä kylmi, mutta sittenkin hän jäi istumaan graniittipenkille,
+nojaten päätään kiviseinää vasten:
+
+    ... hukkui Norden-Fiordin tienoille,
+       myrskyyn 4 ja 5 p:nä elokuuta
+             23 vuoden vanhana...
+              Levätkööt rauhassa!
+
+Hän oli näkevinään Islannin, sen pienen hautuumaan, -- kaukaisen,
+kaukaisen Islannin, jota keskiyön aurinko taivaanrannalla valaisi...
+Ja äkkiä -- seinän tyhjällä kohdalla, joka näytti odottavan -- hän
+näki kamalan selvästi sen uuden taulun, jota hän oli ajatellut: se
+oli vastatehty taulu, siinä oli pääkallo ja kaksi luuta ristissä, ja
+niitten keskellä leimuava nimi, -- armas nimi, _Yann Gaos_!... Hän
+hypähti ylös käheästi kirkaisten niinkun hullu...
+
+Ulkona peitti maan vieläkin aamun harmaa sumu; ja kuihtuneet lehdet yhä
+jatkoivat tanssiaan.
+
+Kuului askelia tieltä! -- Joku tuli! -- Hän nousi ylös, asetteli
+päähinettään ja koitteli näyttää tyyneltä. Askeleet lähestyivät,
+tulija oli tulossa tänne. Gaud oli, niinkun olisi satunnaisesti
+kirkkoon tullut, hän ei vielä millään ehdolla tahtonut näyttää
+haaksirikkoutuneen vaimolta.
+
+Se oli Fante Floury, toisen, "Leopoldinen" miehen vaimo. Hän ymmärsi
+heti, miksi Gaud oli siellä, oli turhaa teeskennellä. Aluksi molemmat
+vaimot jäivät ääneti katselemaan toisiaan, että he kohtasivat toisiaan
+täällä, samassa kauheassa asiassa, se heitä vielä enemmän kammoksutti,
+melkein vihastutti.
+
+-- Kaikki Treguierin ja Saint-Brieukin laivat ovat jo tulleet kahdeksan
+päivää sitten, sanoi Fante tuskastuneena, synkällä, melkein ärtyneellä
+äänellä.
+
+Hänellä oli vahatuohus muassa lupauksia tehdä.
+
+-- Voi, niin!... lupauksia... Gaud ei ollut vielä tahtonut ajatella
+sitä onnettomien viimeistä keinoa. Mutta hän meni kappeliin Fanten
+jälestä, mitään sanomatta, ja he lankesivat polvilleen vieretysten
+niinkun sisaret.
+
+He lukivat hehkuvia rukouksiaan Neitsyelle, Meren Tähdelle, kaikesta
+sielustaan. Ja kohta kuului vain nyyhkytyksiä, ja kyyneleitä vieri
+maahan. He nousivat ylös hempeämpinä ja turvallisempina... Fante tuki
+Gaudia, joka horjui, ja he tarttuivat toistensa käsiin ja syleilivät
+toisiaan.
+
+Kun he olivat pyyhkineet kyyneleensä, järjestäneet tukkansa ja
+pudistaneet tomun ja kalkin hameistaan polvien kohdalta, he lähtivät
+pois mitään puhumatta kumpikin eri taholleen.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Syyskuun loppupuoli oli kun toinen kesä, vähän surumielisempi vain. Se
+oli tänä vuonna todellakin niin kaunis, että, jollei kuihtuneita lehtiä
+olisi ollut, joita synkkänä sateena tielle putoili, olisi luullut
+olevansa iloisessa kesäkuussa. Puolisot, sulhaset, rakastajat olivat
+tulleet, ja joka paikassa iloittiin toista rakkauden kevättä...
+
+Viimeinkin eräänä päivänä ilmoitettiin, että toinen myöhästyneistä
+Islannin laivoista näkyi merellä. Kumpiko?...
+
+Kohta kokoontui rannalle joukko naisia, äänettöminä, huolestuneina he
+odottivat.
+
+Gaud, vavisten ja kalpeana, oli siellä myöskin, Yanninsa isän vieressä:
+
+-- Minä luulen, vanha kalastaja sanoi, minä luulen varmaan, että ne
+ovat he! Punainen juova ja märssypurje on samanlainen kun heillä. Mitäs
+arvelet, Gaud tyttöseni?
+
+-- Ei olekaan, ukko virkkoi äkkiä masentuen, me olemme sittenkin
+erehtyneet, puomi ei ole samanlainen, ja heillä on toisenlainen mesani.
+Tällä kertaa he eivät vielä tule, se on "Maria-Jeanne". Mutta nyt ne
+tyttöseni eivät voi kauvan viipyä enää.
+
+Ja päivä kului toisensa perästä ja yö tuli aina oikealla ajallaan
+järkähtämättä.
+
+Gaud yhä pukeutui juhlapukuunsa ikäänkun mieletön, hän pelkäsi näyttää
+haaksirikkoutuneen vaimolta, ja oli joutua epätoivoon, kun muut häntä
+kohtaan näyttivät sääliviltä ja salaperäisiltä, hän katsoi poispäin,
+jottei sattuisi kohtaamaan noita katseita, jotka häntä jäätivät.
+
+Nyt oli hän ottanut tavaksi joka aamu mennä Pors-Evenin korkealle
+äärimäiselle niemelle, ja meni sinne aina Yannin kotitalon
+takapuolitse, jottei äiti ja pienet siskot häntä näkisi. Hän meni
+aivan yksin Ploubazlanekin uloimmalle niemekkeelle, joka peuransarven
+kaltaisena pistää harmaasen Kanaaliin, ja siellä hän istui koko päivän
+yksinäisen ristin juurella, josta näki yli kaukaisen, aavan meren.
+
+Kaikilla meren rannikon kallioisilla niemillä on semmoisia
+graniittiristiä, ne ikäänkun rukoilevat armoa, ikäänkun koittavat
+lepyttää tuota suurta, liikkuvaa, salaperäistä, joka vetää ihmisiä
+luokseen, eikä anna heitä takasin, ja mieluimmin se vielä ottaa
+voimakkaimmat ja kauneimmat.
+
+Pors-Evenin ristin ympärillä oli ikuisesti vihannoiva kenttä, se oli
+täynnä ajonc-pensaita. Ja täällä ylhäällä oli meri-ilma aina puhdasta,
+tuskin tunsi merihauran suolaisen hajun, ilma oli täynnä syyskuun
+vienoja tuoksuja.
+
+Kaukana näkyivät toiset niemet, toinen toisensa takaa; Bretagnen maa
+loppui ikäänkun teräviin kärkiin, jotka pistivät meren tyyneen pintaan.
+
+Likempänä rantaa kalliot saivat meren pinnan väreilemään, mutta
+ulompana ei mikään enää häirinnyt sen kirkasta peiliä; kuului
+vienoa, hyväilevää ja samalla rajatonta kuohuntaa, joka tuli lahtien
+pohjukoista, Ja kaukaa katsoen se näytti niin tyyneltä, niin
+lempeältä. Suuri, sininen meri, Gaosien hauta, pysyi käsittämättömänä,
+salaperäisenä, ja vienot tuulahdukset toivat pensaitten tuoksua, jotka
+kukkivat toista kertaa syksyn viimeisessä auringon paisteessa.
+
+Määrätyillä ajoilla laskeutui meri, ja niemet kasvoivat, sen mukaan kun
+Kanaalista vesi hitaasti väheni; sitten se taas yhtä hitaasti nousi,
+laski ja nousi yhtämittaa, huolimatta vähäistäkään kuolleista.
+
+Ja Gaud yhä istui ristinsä juurella, yksin hiljaisuudessa, yhä
+tähystellen, kunnes tuli yö, kunnes ei mitään enää nähnyt.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Syyskuu oli lopussa. Gaud ei enää syönyt mitään eikä maannut.
+
+Nyt hän istui kotona kaiket päivät, kädet sylissä, pää seinää vasten
+nojattuna. Miksi hyväksi piti nousta ylös ja miksi hyväksi piti mennä
+makaamaan, hän heittäytyi vaatteet päällä vuoteelleen, kun viimein
+kokonaan väsyi. Sillä välin hän istui liikahtamatta paikallaan, hampaat
+kalisivat vilusta, kun aina oli yhdessä paikassa; hänestä vain tuntui,
+että rautavanne pusersi hänen ohimoitaan, hän tunsi, kuinka kasvot
+kävivät kuopille, suu oli kuiva niinkun kuumeessa, ja tuon tuostakin
+tunki hänen kurkustaan käheä valitus, jota tempomalla jatkui pitkät
+ajat, jolloin pää tärisi graniittiseinää vasten.
+
+Tai joskus hän kutsui Yannia nimeltä, hellästi ja hiljaa, ikäänkun hän
+olisi ollut aivan lähellä, ja hän sanoi hänelle helliä sanoja.
+
+Joskus hän ajatteli muitakin asioita kun häntä, kaikenlaisia
+vähäpätöisiä seikkoja; välistä hän esimerkiksi huvikseen katseli kuinka
+fajanssisen Neitsyen kuvan tai siunatun vesiastian varjo piteni pitkin
+hänen sänkyään sen mukaan, kun aurinko laski. Sitten palasi taas tuska
+entistä kauheampana, ja hän alkoi taas valittaa ja lyödä päätään seinää
+vasten.
+
+Ja niin kuluivat päivän hetket, toinen toisensa perästä, ja niin kaikki
+illan, ja yön ja aamun. Kun hän laski, kuinka kauvan sitten hänen jo
+olisi pitänyt tulla, kauhistui hän yhä enemmän, hän ei tahtonut pitää
+lukua päivämääristä eikä päivien nimistä.
+
+Tavallisesti on Islannin haaksirikkoutuneista jonkinlaisia tietoja,
+ne, jotka palaavat, ovat nähneet kaukaa heidän onnettomuutensa tai
+löydetään joku pirstale tai ruumis, tai muu todistus, joka kaikki
+selittää. Mutta "Leopoldinea" ei ollut kukaan nähnyt, siitä ei tiedetty
+mitään. "Maria-Jeannen" väki oli viimeiseksi nähnyt heitä, ja se oli
+ollut 2 p:nä elokuuta, ja he sanoivat, että he varmaankin olivat
+menneet kalastamaan kauvemmaksi pohjoseen, ja sen jälkeen oli kaikki
+kätketty läpitunkemattomaan salaisuuteen.
+
+Odottaa, aina vaan odottaa, saamatta tietää mitään! Milloin se aika
+tulisi, jolloin hän ei enää odottaisi? Hän ei sitä tiennyt, mutta hän
+melkein toivoi, että se tulisi pian.
+
+Voi! Jos hän todellakin oli kuollut, niin miksi he eivät sitä säälistä
+hänelle sanoneet!...
+
+Voi, jos hän saisi nähdä hänet semmoisena, kun hän oli tällä hetkellä
+tai mitä hänestä oli jäljellä!... Jos edes pyhä Neitsyt, jota hän
+niin palavasti oli rukoillut, tai joku muu samanlainen voima tahtoisi
+häntä armahtaa ja jollain tavalla näyttäisi hänelle hänen Yanninsa,
+-- elävänä, matkalla kotiin, -- tai hänen ruumiinsa, joka ajelehti
+merellä, jotta hän edes varmaan tietäisi totuuden!
+
+Joskus hänestä tuntui, kun olisi purje kohonnut näkyviin
+taivaanrannalla: se oli "Leopoldine", joka lähestyi, joka riensi
+kotiin! Silloin hän tajuttomasti yritti nousta ylös, juosta katsomaan
+merelle, näkemään, oliko se totta...
+
+Hän vaipui alas. Voi, missä se oli, se "Leopoldine" tälläkin hetkellä?
+missähän se oli?... Luultavasti siellä kaukana, kauheassa Islannissa,
+hyljättynä, pirstaleina, hylkynä...
+
+Ja lopuksi häntä kiusasi aina sama näky: rikkonainen, tyhjä
+laivanhylky, joka kellui äänettömällä, harmaanpunertavalla merellä,
+kellui, hitaasti, hitaasti, ääneti, ivallisen viehkeästi keskellä
+kuolon tyyntä merta.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Kello kävi kahta aamulla.
+
+Etenkin yöllä hän odottavaisesti kuunteli joka askelta, joka lähestyi;
+pieninkin melu, pieninkin outo ääni pani hänen ohimonsa sykkimään, ne
+olivat käyneet kauhean aroiksi, kun niitä alituisesti oli jännitetty.
+
+Kello kävi kahta aamulla. Tänä yönä niinkun muinakin hän virui kädet
+ristissä ja silmät auki tuijottaen pimeään, ja hän kuunteli tuulen
+ikuista suhinaa.
+
+Äkkiä kuului askelia, kiireisiä askelia tieltä! Kukahan tähän aikaan
+siellä astui? Hän nousi istualleen, suurimmassa mielenliikutuksessa,
+hänen sydämmensä herkesi sykkimästä.
+
+Se pysähtyi oven eteen, astui pieniä kiviportaita ylös...
+
+Yann!... Voi, Herra Jumala, Yann!... Ovea jyskytettiin, saattoiko se
+olla kukaan muu!... Gaud seisoi lattialla, paljain jaloin, hän joka
+niin pitkät ajat oli ollut niin heikko, hän oli hypännyt sängystä
+keveästi kun kissa, ojennetuin käsin syleilläkseen rakastettuaan.
+Luultavasti "Leopoldine" oli tullut yöllä ja käynyt ankkuriin
+Pors-Evenin lahden suuhun, - ja Yann riensi maalle; nopeasti kun salama
+iskee, hän ehti ajatella kaiken tämän. Ja hän repi sormiaan oven
+nauloihin, kiihkoissaan kiskoessaan raskasta salpaa ovelta... -- --
+
+-- Voi!... Hän väistyi takaisin hitaasti horjuen ja pää painui
+ryntäille. Hänen suloinen, hullu unensa oli loppunut. Se oli vain
+Fantek, heidän naapurinsa... Kun hän oli päässyt käsittämään, että
+se oli vain hän, ettei hänen Yanniaan ollut siinä ollut, tunsi hän
+ikäänkun porras portaalta vaipuvansa samaan kuiluun, samaan kauheaan
+epätoivoon.
+
+Fantek parka pyysi anteeksi: hänen vaimonsa, niinkun Gaud tiesi, oli
+huonosti sairaana, ja nyt oli heidän lapsensa tukehtua kätkyeesensä,
+se oli sairastunut pahaan kaulatautiin; hän oli tullut pyytämään apua,
+siksi aikaa kun hän itse menisi Paimpoliin lääkäriä hakemaan...
+
+Mitä se kaikki Gaudiin kuului? Hän oli käynyt kovaksi surussaan,
+hänellä ei ollut enää mitään muille antaa. Hän vaipui penkille ja jäi
+siihen istumaan liikkumattomin silmin, niinkun kuollut, vastaamatta ja
+kuulematta, edes näkemättäkään mitään. Mitä se häneen kuului, mitä tämä
+mies puhui?
+
+Silloin Fantek käsitti asian laidan, hän ymmärsi, miksi hänelle oli ovi
+avattu niin pian ja hän sääli häntä sen surun tähden, jonka hän oli
+hänelle tuottanut.
+
+Hän pyytää sopersi anteeksi.
+
+-- Se oli totta, hänen ei olisi pitänyt vaivata häntä!
+
+-- Minuako, Gaud vastasi nopeasti, - ja miksi ei minua, Fantek?
+
+Elinvoimat olivat äkkiä palanneet, sillä hän ei tahtonut vielä muitten
+silmissä näyttää epätoivoiselta, sitä hän ei millään ehdolla tahtonut.
+Ja sitten hän puolestaan sääli Fantekia; hän pukeutui seuratakseen
+häntä ja hänellä oli vielä niin paljon voimia, että hän saattoi mennä
+hoitamaan hänen pientä lastaan.
+
+Kun hän kello neljän aikaan tuli takasin ja heittäytyi vuoteelleen, oli
+hän niin väsyksissä, että uni hänet hetkeksi valtasi.
+
+Mutta hetken ääretön ilo oli tehnyt hänen mieleensä vaikutuksen, joka
+ei haihtunut; hän heräsi äkkiä, vavahtaen koko ruumiissaan, hän nousi
+puoleksi istumaan ja koitteli johdattaa mieleensä... Hän oli äskettäin
+saanut jotain tietoja Yannista. Sekavien ajatuksien joukosta hän etsi
+ja etsi mitä se oli...
+
+-- Voi, niin todellakin! -- sehän oli vain Fantek.
+
+Ja toistamiseen hän vaipui samaan pohjattomaan kuiluun. Ei,
+todellisuudessa ei ollut mitään muuttunut hänen synkässä, toivottomassa
+odottamisessaan.
+
+Kuitenkin jo se, että hän oli luullut hänen olevan niin lähellä,
+vaikutti, että oli kun hänen henkensä olisi liidellyt hänen
+ympärillään; se oli sitä, jota Bretagnessa kutsutaan "viestiksi",
+ja hän kuunteli vieläkin tarkemmin ulkoa kuuluvia askelia, häntä
+aavistutti, että joku ehkä tulisi puhumaan Yannista.
+
+Ja päivän tultua tulikin Yannin isä. Hän otti lakin päästään, pyyhkäsi
+taapäin kauneita, valkoisia hivuksiaan, jotka olivat kiharia, niinkun
+hänen poikansa, ja istui Gaudin vuoteen ääreen.
+
+Hänenkin mielensä oli masennuksissa, sillä hänen Yanninsa, hänen
+kaunis Yanninsa oli hänen vanhimpansa, hänen suosikkinsa, hänen
+kunniansa. Mutta hän toivoi vielä, hän todellakin vielä toivoi. Hän
+alkoi lohduttaa Gaudia hyvin lempeästi: ensiksikin, kaikki viimeiseksi
+Islannista tulleet puhuivat tiheistä sumuista, jotka varmaan
+olivat voineet myöhästyttää laivaa. Ja sitten hän oli vielä tullut
+ajatelleeksi yhtä seikkaa: he olivat ehkä poikenneet Färsaarille,
+jotka ovat kaukaisia saaria matkan varrella, ja josta tullakseen
+kirjeet tarvitsevat hyvin pitkän ajan. Se oli kerran tapahtunut
+hänelle itselleen; siitä jo oli noin neljäkymmentä vuotta, hänen
+äiti vainaajansa oli jo luettanut sielumessuja hänen puolestaan...
+Ja semmoinen vene sitten kun "Leopoldine", melkein uusi; ja sitten
+laivaväki, ne olivat kaikki parhaimpia merimiehiä...
+
+Vanha Moan muori astua köpisteli heidän ympärillään ja pudisteli
+päätään: Gaudin epätoivo melkein oli hänelle palauttanut voimat ja
+ymmärryksen, hän hoiti taloutta ja katseli tuon tuostakin Sylvestren
+pientä kellastunutta muotokuvaa, joka riippui graniittiseinällä,
+merimiesankkurineen, mustista helmistä tehdyn hautajaisseppeleen
+keskellä. Sittenkuin merimiehen ammatti oli vienyt häneltä hänen
+pojanpoikansa, ei hän enää luottanut merimiesten palaamiseen; pyhää
+Neitsyttä rukoili hän vaan pelosta vanhoilla kuihtuneilla huulillaan,
+mutta sydämmessä hänellä oli katkera viha.
+
+Mutta Gaud kuunteli ahneesti ukon lohdutusta, hänen suuret, sinisten
+kehäin ympäröimät silmänsä katselivat hellän hellästi vanhusta,
+joka oli hänen rakastettunsa näköinen; jo se että ukko istui hänen
+vieressään, tuntui hänestä suojelevan häntä kuolemaa vastaan, ja hän
+tyyntyi ja oli ikäänkun lähempänä Yanniansa. Hiljaan ja vienosti hänen
+kyyneleensä vierivät, ja hän luki uudestaan ja uudestaan tulisia
+rukouksia pyhälle Neitsyelle, Meren Tähdelle.
+
+Olihan se todellakin mahdollista, että he olivat poikenneet niille
+saarille, ehkä korjaamaan jotain vahinkoa. Ja Gaud nousi ylös, pani
+tukkansa kokoon, ja pukeutui vähän, ikäänkun hän olisi toivonut hänen
+palaavan. Epäilemättä ei kaikki toivo ollut turhaa, koska ukko, hänen
+isänsä vielä toivoi. Ja hän alkoi taas muutamiksi päiviksi odottaa.
+
+Oli jo syksy, oikein täysi syksy, yöt olivat synkkiä, ja aikaiseen tuli
+pimeä pienissä mökeissä ja pimeä ulkonakin Bretagnen vanhassa maassa.
+
+Päivätkin olivat vain pitkiä hämäriä, mahdottoman suuret pilvet,
+jotka hitaasti kulkivat eteenpäin, saattoivat äkkiä tehdä keskipäivän
+pimeäksi. Tuuli ei vaiennut koskaan, se oli kun kaukaa kuuluvaa suurten
+kirkon urkujen soittoa, uhkaavia, epätoivoisia säveliä, toisinaan se
+tuli aivan oven taa ja ulvoi kun raivoisat pedot.
+
+Gaud oli käynyt niin kalpean kalpeaksi ja kuihtui kuihtumistaan,
+ikäänkun vanhuus jo olisi koskettanut häntä kaljulla siivellään.
+Alituisesti hän piteli käsissään Yannin kapineita, hänen kauneita
+häävaatteitaan, hän kääri niitä kokoon ja levitteli taas niinkun
+mielipuoli, -- etenkin erästä sinistä lankapuseroa, joka oli
+säilyttänyt hänen ruumiinsa muodon; kun sen keveästi heitti pöydälle,
+niin se niinkun itsestään, totutusta tavasta mukaili hänen hartiaansa
+ja rintansa piirteitä; lopulta oli hän pannut sen aivan yksinään
+erityiseen kaapin osaan, hän ei enää tahtonut liikuttaa sitä, jotta se
+kauvemmin säilyttäisi jäljennöksensä.
+
+Joka ilta nousi maasta kylmää sumua; silloin hän katseli ikkunastaan
+synkkää maisemaa, siellä täällä alkoi mökeistä tupruilla valkeata
+savua: niihin kaikkiin olivat miehet tulleet kotiin, kylmä oli
+muuttolinnut palauttanut. Ja suloisia hetkiä kai ne viettivät tulien
+ääressä, sillä talven tullen oli rakkauskin palannut islantilaisten
+maahan.
+
+Ajatuksillaan riippuen kiinni noissa saarissa, joihin hän oli voinut
+poiketa, Gaud oli taas alkanut toivoa ja odottaa...
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Yann ei palannut koskaan.
+
+Elokuun yönä, synkällä Islannin merellä, keskellä sen raivoavaa
+kuohinaa, oli vietetty hänen häitään meren kanssa.
+
+Meren kanssa, joka ennen oli ollut hänen imettäjänsä, se oli
+tuuditellut häntä, se oli kasvattanut hänestä suuren ja voimakkaan
+nuorukaisen, -- ja kun hänestä oli varttunut komea mies, oli se ottanut
+hänet yksin itselleen. Synkkä salaisuus peitti kauheat häät. Koko ajan
+oli synkkiä pilviä liidellyt heidän ympärillään, ikäänkun liikkuvina,
+liehuvina esirippuina, jotka oli pantu heidän häitään peittämään, ja
+morsian pauhasi, pauhasi kamalinta pauhinaansa tukahduttaakseen huudot.
+-- Yann oli muistanut Gaudia, vaimoaan, ja oli puolustainut, taistellen
+kun jättiläinen kuolinpuolisotaan vastaan, kunnes hän viimein oli
+antautunut, syöksyen avonaisin käsin sen poveen, kauheasti huutaen
+niinkun kuoleva peto; suu oli täynnä vettä, kädet levällään, ainaiseksi
+kangistuneina.
+
+Ja hänen häissään olivat kaikki ne, jotka hän kerran oli niihin
+kutsunut. Kaikki muut, paitse Sylvestre, joka nukkui lumotussa
+puutarhassaan, kaukana, kaukana, toisella puolen maapalloa.
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58891 ***