diff options
Diffstat (limited to '58811-0.txt')
| -rw-r--r-- | 58811-0.txt | 4702 |
1 files changed, 4702 insertions, 0 deletions
diff --git a/58811-0.txt b/58811-0.txt new file mode 100644 index 0000000..d0b6cc4 --- /dev/null +++ b/58811-0.txt @@ -0,0 +1,4702 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58811 *** + + + +E-text prepared by Tapio Riikonen + + + +KOULUMESTARI JA HÄNEN POIKANSA + +Kertomus 30-vuotisen sodan ajoilta + +Kirj. + +K. H. CASPARI + +Suom. Emil Mannsten + + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1897. + +O. W. Backman'in kirjapaino, Kuopio. + + + + +SISÄLLYS: + +Alkulause ensimmäiseen saksalaiseen painokseen. + + 1. Kirjantekijän sääty ja sukuperä. + 2. Poika. + 3. Valentin käsityöläisopissa. + 4. Valentin kirjurina. + 5. Erlachin jääkäri. + 6. Varotus. + 7. Portinvartija. + 8. Hyökkäys. + 9. Ryöstö. + 10. Rikos tulee ilmi. + 11. Jumalan tuomio. + 12. Pako. + 13. Rutto. + 14. Kotiintulo. + 15. Kirje. + 16. Kirje (jatkoa). + 17. Kirje (jatkoa). + 18. Kirje (jatkoa). + 19. Kirje (jatkoa). + 20. Kirje (jatkoa). + 21. Kirje (jatkoa ja loppu). + 22. Valentinin kuolema. + 23. Toinenkin Jumalan tuomio. + 24. Loppu. + + + + +Alkulause ensimmäiseen saksalaiseen painokseen. + + +Mitä nykyiset, taulun muotoon laaditut kirkonkirjat luultenkaan eivät +tule jättämään jälkeentulevaisillemme, on minun usein suotu nähdä +_vanhoista_ kirkonkirjoista, -- ja on se ollut valaisevana katsauksena +sen ajan kirkolliseen seurakuntaelämään. + +Sommerhausenissa, jossa ennen olin pappina, olen todelliseksi +mielenylennyksekseni usein lukenut sikäläisen vanhan koulumestarin, +_Udalrikus Gastin_, kolmikymmenvuotisen sodan aikana laatimaa +kirkonkirjaa. Sanotun miehen oli tapana asian ohella merkitä +kirkonkirjaan kaikenlaisia historiallisia tahi muuten herttaisesta, +yksinkertaisesta ja tosi kristillisestä mielestä johtuvia +muistoonpanojaan, jonka tähden tuo vanha koulumestari on käynyt minulle +hyvin rakkaaksi. Samoin kuin hänen lukuisista, seikkaperäisistä +reunamuistutuksistaan koetin tehdä itselleni selväksi hänen sisällisen +katsantotapansa, niin pyrin myöskin muodostamaan itselleni yhtenäisen +yleiskäsityksen hänen ulkonaisista elämänvaiheistaan. Johtona tähän +käytin erästä hänen kirjoittamaansa vanhaa kirjettä, jonka olin +sattunut saamaan käsiini, eräitä perhepapereita, erästä +vanhaa testamenttikirjaa ja vihdoin erästä mieltäkiinnittävää +käsinkirjoitettua Limpurg-huoneen aikakirjaa, jonka Sommerhausenin +omistaja, kreivi Ludvig von Rechteren ystävällisesti antoi minun +käytettäväkseni. + +Mieluummin olen antanut kertomuksen sujua vanhan koulumestarin omasta +suusta; mutta tarkkanäköinen lukija huomaa sittenkin helposti, missä +kohdin hän itse todella puhuu ja missä minä ainoastaan _saatan_ hänen +puhumaan, koskapa, mitä kirjoitustapaankin tulee, olen vähemmällä +tarkkuudella koettanut seurata vanhentunutta kieltä kuin välttää nyt +käytännössä olevaa, mikä kertomistapaan nähden vaikuttaisi miltei +häiritsevästi. + +Täten toivotan kirjaselleni suosiollisia lukijoita ja -- Jumalan +siunausta. + +Eschau, lähellä Aschaffenburgia, 30 p. toukokuuta 1851. + +_Tekijä_. + + + + +Ensimmäinen luku. + +Kirjantekijän sääty ja sukuperä. + + + Suuri voitto on olla jumalinen + ja tyytyä onneensa. + + 1 Tim. 6: 6. + +Jo vanhimpina aikoina saattoi joskus tapahtua, että mainiot miehet +jättivät jälkimaailmalle omakätisesti kirjoittamansa kirjan elämän +vaiheistansa. Varmaan ovat useatkin lukijoistani lukeneet koulussa +Julius Caesarin kommentaarioita ja talvi-illoin kotona miehekkään +ritari Götz von Berlichingenin elämäkertaa, ja varmaan on moni +mielessään tuuminut mitenkä sellaiset miehet ovat voineet +vahingoittumatta ja kunnialla suoriutua niin suurista vaaroista ja +vahingoista. + +Sellainen lukija tuskin voinee olla nauramatta, kun minäkin Udalrikus +Gast Sommerhausenista Frankenlandissa, olen Jumalan avulla ryhtynyt +merkitsemään muistoon kokemuksiani näinä viime huolestuttavina aikoina. +Sillä mikään Caesar en ole enkä liioin ritarikaan, suoraan sanoen vaan +köyhä koulumestari, joka viidenkymmenen vuoden aikana joka päivä olen +opettanut rakkaalle nuorisollemme Jumalan sanaa; ja jos vaivaloinen +työni ei ole ollut hedelmiä vallan vailla, niin tiedän kyllä, kelvoton +palvelija, ettei sillä, joka kylvää ja kastaa, ole mitään ansiota, vaan +ainoastaan Herralla, joka antaa kasvun. Mutta, rakas lukijani, osaanpa +minäkin kertoa ihmeitä siitä Jumalasta, joka auttaa, ja Herrasta, +Herrasta, joka kuolemasta vapahtaa; ja koska Jumalan työ on aivan +yhtä suuri kuullessaan köyhäin ja hyljättyjen huokauksia, kuin +kuljettaessaan mahtavain hevoset ja vaunut voittoihin, ja koska Isä +taivaassa ei kuuntele ainoastaan ylpeän joutsenen kuolinlaulua rannan +ruohikossa, vaan myöskin varpusen yksitoikkoista sirkutusta, eikä +halveksi korpin käheätä vaauntaakaan piiloloukossansa, niin en tahdo +minäkään vai'eta, vaan annan korkealle kaikua tämän ylistyslauluni: + + Soli Deo Gloria! + Herralle ainoalle olkoon hunnia! + +Elämä, joka kuluu näitten raamatun sanojen mukaan: "Köyhyyttä ja +rikkautta älä minulle anna", ja jossa ei minkäänlaisia suurempia +tapauksia, olkoot ne sitten iloa tahi surua herättäviä, esiinny, on +kyllä erinomainen, -- mutta ei siitä toiselta puolen ole paljo +sanottavaakaan. Viisikymmentäyhdeksän vuotta olen minäkin vaeltanut +tietäni kuten tuhannet muut; sen jälkeen vasta Jumala on minua vallan +ihmeellisille teille johtanut. Mainittakoon siis lyhyesti vaan jotakin +tuosta viisikymmentäyhdeksän vuotta käsittävästä ajanjaksosta +johdannoksi varsinaiseen kertomukseen. + +Herrassa nukkunut isäni, Paulus Gast oli ammatiltaan suutari ja asui +pienessä Winterhausenin kaupungissa. Äitiäni en ole koskaan tuntenut, +sillä synnytettyänsä minut maailmaan, hän kerkesi vain siunata minut ja +jättää minut isäni huostaan, niin Jumala kutsui hänet kotiin taivaan +valtakuntaan kolmen vanhemman sisareni luokse. + +Koska olin isäni ainoa lapsi, niin hän toivoi, että saisin oppia jotain +parempaa ammattia kuin hän itse, ja määräsi minut opettajaksi. + +Aluksi opin rehtori Holbergin johdolla hyvästi lukemaan, kirjoittamaan +ja laskemaan, luin sitte latinaa pastori Burkhardus Thüngersheim +vainajan luona ja vihdoin sain käytännöllisesti harjaantua +opettajatoimeeni vanhan rehtorini johdolla. Suoritettuani kunnolla +tutkinnot valitsi kaupungin maistraatti minut opettajaksi +Sommerhauseniin. + +Moni iloitsi tämän johdosta kanssani, mutta erityistä iloa tuotti se +kahdelle henkilölle; vanhalle isälleni ja Margareeta Späthille, jolle +nyt saatoin antaa käteni Herran alttarin edessä --, sydämeni olin +antanut hänelle jo kymmenen vuotta sitten. Nyt on hänkin kotona Herran +tykönä puettuna juhlapukuun ja kantaen käsissänsä palmuja, jotavastoin +minun yksinäisen vanhuksen, täytyy edelleen kantaa arkipukua ja luoda +kyynelten himmentämän katseeni ylös päin, missä hän ja kaikki lapsemme +jo kauan ovat katsoneet Herraa kasvoista kasvoihin. + +Vuonna 1610, seitsemäntenäneljättä syntymäpäivänäni, astuin virkaani +Sommerhausenissa, muuttaen Margareetani kanssa vilpoisaan asuntoomme, +jonka maistraatti meitä varten oli toimittanut ja johon samalla kuului +kaunoinen puutarha. + +Vähäinen Sommerhausenin kaupunki on runsaasti siunatussa +Frankenlandissa. Sen vaakunaan on kuvattuna -- ja syystäpä onkin -- +aurinko, joka säteillänsä valaisee kypsäksi tuleentunutta +rypäleterttua. Viljavainioita on siellä vähemmässä määrässä, mutta +sitävastoin paljo hedelmällisiä viinitarhoja. Ja kun kevät on täydessä +vihanuudessaan, niin ne näyttävät erinomaisen ihanilta. Kaupunki +kartanoineen ja torneilla kaunisteltuine muureineen vetäytyy silloin +niiden varjoon, niinkuin Herran siunauksen siipien suojaan. Kaupungin +muurien vieritse virtaa uhkea Mainjoki, joka Bayreuthistä tullen täällä +muodostaa rajan Sommerhausen ja Winterhausen nimisten maiden välillä. + +Jumala siunatkoon sinua ja viinitarhojasi, rakas pieni kaupunki, +lapsiin ja lastenlapsiin. Täällä olen varhaisina aamuhetkinä hyvillä +mielin ja iloisin toivein alkanut päivätyöni, täällä olen kantanut +päivän kuorman ja helteen, ja täällä, jos Luoja suo, odotan myös +yhdettätoista hetkeä ja kun ilta joutuu ja hän kutsuu minua lepoon, +käyn viinitarhan Herralta vastaanottamaan armopalkkani. _Sitä Jumala +suokoon!_ + + + + +Toinen luku. + +Poika. + + + Katso, lapset ovat Herran lahja! + + Ps. 127: 3. + +Lokakuun 12 päivänä 1613, kello kolme aamusella, syntyi ensimmäinen +poikamme. Oli kylmä, myrskyinen syksypäivä, mutta sydämessäni oli vain +päivänpaistetta ja riemullista iloa, luodessani katseeni taivasta +kohden, jolla ajelehti paksuja aamupilviä. Seistessäni Margareetan +vuoteen äärellä ja pidellessäni ensi kertaa pientä poikaamme +käsivarsillani, tuntui minusta juurikuin armorikas Jumala hartaammin +kuin ennen koskaan olisi painanut meidät isänsyliinsä, ja minä lausuin +Jaakobin sanoin: "Herra, minä olen mahdoton kaikkeen siihen armoon ja +kaikkeen totuuteen, jonka olet minulle osottanut." + +Pyhässä kasteessa sai poikani nimen Valentin risti-isänsä, leipuri +Valentin Orplichin mukaan. Kulkiessani kirkosta kotia rukoilin +sydämessäni Jumalaa, että hän tekisi rakkaasta lapsestani oikean +kristillisen Valentinuksen, sankarin, joka kykenisi voimakkaasti +taistelemaan maailmaa ja sielun vihollista vastaan. + +Kasvatin poikaa, niin pitkälti kuin heikon, lyhytnäköisen ihmisen on +mahdollista, kurituksessa ja Herran nuhteessa. Hyvää tahtoa ei +minulta siihen ainakaan puuttunut, ja vaimoni, joka sydämensä +yksinkertaisuudessa monasti tiesi neuvoja, kun minä olin neuvotonna, +oli minulle tässä kohden suurena apuna. Meissä oli kummassakin +kehittynyt varmaksi se vakaumus ettei Herra ole turhaan sanonut: "Jotka +_varhain_ minua etsivät, he löytävät minun." Hennon lapsen sydän on +kuin pehmyt vaha, johon Vapahtajamme suloisen majesteetillinen kuva +helposti painuu. Myöhemmin ei sydän ole enää niin vastaanottavainen, ja +sen pehmittämiseksi vaaditaan usein ankaria koettelemuksia. Pojan +täytettyä kuusi vuotta otin hänet omaan kouluuni, ja jo vuoden perästä +osasi hän kuuluvalla, selvällä äänellä lukea aamu- ja ehtoorukoukset; +sydämellisellä ilolla kuuntelimme häntä, sillä hän käytti aivan samaa +ääntämistapaa kuin pastori Theodorikus saarnoissaan. Kasvavana poikana +nautti Valentin suurta kunnioitusta kaupungin nuorison keskuudessa sekä +pelkäämättömyytensä että tavattoman ymmärryksensä tähden, joka ilmeni +hänen puheessaan. Toverina oli hän niin ikään yleisesti suosittu +ystävällisyytensä ja avuliaisuutensa tähden kaikkia kohtaan. Kuten, +hyvä lukija tiedät, suositaan enimmän sitä viiniä, mikä on samalla +voimakasta ja makeaa; aivan samoin pidetään enemmän semmoisesta +ihmisestä, joka samalla on urhokas sekä lempeä, rohkea sekä tuntehikas. +Todistuksena Valentinin rohkeudesta ja neuvokkaisuudesta kerron +seuraavan tapauksen. Majatalon isännän pieni poika sattui kerran +joutumaan kahden pillastuneen hevosen tielle, mutta samassa kun raskaat +vetorattaat olivat musertamaisillaan hänen päänsä, syöksi Valentin +esiin, ja tempasi oman henkensä uhalla hänet alta pois. Kun pienokainen +ei ollut heretä itkemästä, antoi poikani hänelle vaskisen +aurinkokellonsa ja lähti sitte tiehensä, niinkuin ei mitään +erinäisempää olisi tapahtunutkaan. Valentin oli silloin vain kymmenen +vuoden vanha. + +Nälkävuonna 1622, jolloin onneton sota oli peräti köyhdyttänyt meidät, +jakeli hän useasti niukasta leipäpalasestaan puutetta kärsiville +naapurien lapsille, jotka koulupenkkien alta kokosivat parempiosaisten +lasten käsistä sinne ja tänne singonneita leivänmuruja. + +Tiedämmehän kuitenkin, että ominaisuudet sellaiset kuin tuntehikkuus, +rohkeus ja ilomielisyys y.m.s. ovat vaan luonnonkirjoja, jotka eivät +missään suhteessa tee lasta Jumalan valtakunnalle soveliaaksi, vaikka +kaunistavatkin sitä ihmisten edessä. Mihin joutui Absalom +kaunopuheliaisuuslahjoineen, mihin kopeamielinen Saul? _Syvään +lankeemukseen_. Sellaisilla ominaisuuksilla varustettu ihminen on kuin +laiva, joka täysin purjein kiitää merellä selällisellä. Jos vankka +myötäinen tuuli puhaltelee purjeihin, laskee laiva upeasti satamaan, +mutta jos vastatuulet saavat laivan ajeltavakseen, kiitää se sitä +nopeammin vain perikatoansa kohden. _Herran Henki_ on oikea suotuisa +tuuli. Se olisi minun pitänyt oivaltaa ja muistaa, mutta kuka on se +isä, jonka korvia ei hyväilisi, kun kaikki kehuvat ja kiittävät hänen +lastansa? + +Helluntaina v. 1626 meni poikani ensi kerran Herran ehtoolliselle. +Aamusella sanottuna päivänä laskeuduimme yhdessä polvillemme ja +rukoilimme että Jumala armossaan antaisi hänelle sielunsa +kaunistukseksi katuvaisen mielen ja vahvan uskon -- hänen ruumiinsa +kaunistamisen oli äitinsä ottanut toimekseen, kammannut hänen mustahkon +tukkansa, pukenut mustan takin hänen ylleen ja pistänyt hänelle käteen +tilaisuutta varten maasta nyhtämänsä kauniin rosmariinin. Nuoremmat +lapseni -- Jumala oli näette lahjoittanut minulle paitsi Valentinia +vielä kolme lasta, kaksi tytärtä ja pojan -- nähtyänsä veljensä niin +komeissa varustuksissa, panivat kätensä ristiin ja rohkenivat +tähystellä häntä ainoastaan matkan päästä. Valentin pyysi vielä kerran +vanhemmiltaan ja sisaruksiltaan anteeksi mitä oli rikkonut heitä +vastaan ja lähti sitte lapsijoukon mukana Herran huoneesen. + +Tänä vuonna juuri kaksitoista lasta pyrki ensi kertaa ripille. +Nähdessäni heidän tulevan takaisin alttarilta, jota olivat lähestyneet +kaksittain, en voinut torjua alakuloisuutta mielestäni. Käytävät +kirkonpenkkien välissä olivat täynnä keisarin sotamiehiä, jotka viikkoa +ennen olivat majoittuneet kaupunkiimme. Nämä hurjat, parrakkaat, +rautahaarniskaiset miehet johtivat ehdottomasti ajattelemaan +raudankovaa aikaa, jota tuhoisan uskonsodan johdosta jo kokonaista +kahdeksan vuotta olimme huokaillen kärsineet. + +Nähdessäni pienen, harrasmielisen lapsijoukon tunkeuvan ynseähenkisen +soturiparven lävitse, selveni minulle, miksi pastori Theodorikus oli +rippilapsille pitämänsä kehotuspuheen tekstiksi valinnut lauseen: +"Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle." Niiden +kahdentoista joukossakin, jotka Herra valitsi opetuslapsikseen, oli +yksi Juudas, ja kuinkapa moni lammas luopuukaan paimenestaan, joutuen +suden saaliiksi, tänä murheenaikana sodan rautakavion suorittaessa +hirvittävää hävityskulkuaan Herran laidunten ylitse! Mitäpä merkitystä +sillä on, ajattelin itsekseni, että siveät tunteet nyt liikuttavat +näiden lasten ja poikasi sydäntä -- onkohan heillä öljyäkin +lampuissaan? Eikö moni taivaan laella kimalteleva tähtönen ole vain +pettävä lentotähti, joka putoaa alas, sammuen yöhön ja pimeään? + +Tämänkaltaiset ajatukset valtasivat minut niin tyyten, että lopulta +rupesin pelkäämään, mutta silloin rukoilin: "Herra Jeesus, lammasten +ylin kaitsija, ota tämä pieni, köyhä lauma sekä minun Valentinini sinun +armolliseen hoitoosi. Kuljeta heitä tahtosi mukaan -- kukkuloilla tahi +laaksoissa, viheriöitsevillä niityillä tahi pimennoissa -- johdata +heitä vaan sillä tavalla, ettei yksikään heistä jäisi pois sinusta. +Etsi ja vie takaisin eksyneet, että tämäkin pieni joukko voisi liittyä +suureen laumaasi, jota sinä siellä ylhäällä käytät laitumilla ja +johdatat eläville vesilähteille. Amen." + +_Hän on niin tehnyt -- hänen olkoon kunnia iankaikkisesta +iankaikkiseen!_ + + + + +Kolmas luku. + +Valentin käsityöläisopissa. + + + Jo kuule, sotahuuto kaikuu kautta kaiken maan, + Se rauhan vie, ja tuskan päivät tuopi tullessaan. + Jo näkyy väike kypärien, kannusten, + Jo kuuluu tinkaavana kalske kalpojen, + Nyt turmio jo perii kodin rauhaisen. + + _Vanha ballaadi_. + +Olimme kauan pohtineet, mikä ura pojallemme oli valittava -- ja nyt +oltiin siitä vihdoin selvillä. Vaimoni oli tosin pojan syntyessä +riemuiten ajatellut saavansa, kuten sanoi, uhrata esikoisensa Herralle +ja toivonut näkevänsä sen päivän, jolloin poikansa oli seisova +saarnastuolissa ja lohduttava seurakuntaa, mutta -- "_ihminen päättää, +Jumala säätää_". + +Kovat koettelemukset ja vastoinkäymiset olivat sillä välin kytkeneet +evankeelisen kirkon pauloihinsa, ja meilläkin, Limpurgin maassa näytti +siltä kuin olisi tahdottu sata vuotta kirkkaasti loistanut evankeliumin +kynttilä jälleen syöstä pois sijaltaan. Markt-Einersheimissä, +Possenheimissä ja Hellmizheimissä oli Würzburgin tuomiokapituli +sulkenut evankeeliset kirkot ja seurakunnan opettajien oli täytynyt +paeta Speekfeldiin, missä he joka sunnuntai suurimman vaaran uhalla +kokosivat kuulijansa, varottaen heitä Herran tähden kärsivällisesti +kestämään ne vääryydet, joita heille tehtiin, mutta kuitenkin +järkähtämättä pysymään oikeassa uskossa. Tämmöiset varotukset olivatkin +tarpeen, sillä ne, jotka näihin jumalanpalveluksiin saapuivat, olivat +alituisesti hengenvaarassa: milloin ottivat partiolaiset heidät kiinni, +rääkäten heitä monella tavalla, milloin vangittiin heidät ja suljettiin +Iphofenin vankitorniin, mistä heitä vasta kalliita lunnaita vastaan +päästettiin pois. + +Tällaisina aikoina tulee vain sellaisten toimittaa paimenvirkaa, joita +Herra on siihen erityisesti kutsunut, sillä silloin susi pyrkii +lammaslaumaan. Voi sitä laumaa, jolla silloin sattuu olemaan +palkkapaimen, ja voi sitä paimentakin! Kun emme Jumalalta kuitenkaan +olleet saaneet selvää viittausta siitä, että hän tahtoi käyttää +Valentiniamme viinitarhansa palvelukseen, päätimme kuin päätimmekin +antaa hänen harjaantua johonkin ammattiin. + +Halveksitko käsityöläisluokkaa, lukijani? _Minä_ en sitä tee. Kukapa +välittömämmin kuin käsityöläinen näkisi mitä hän Jumalan avulla on +kyennyt saamaan aikaan? Kuka voipi juhlailtana sanoa yhtä suurella +luottamuksella: "Päivätyöni on päättynyt, sitä tehdessäni en ole +hutiloinut enkä ole jättänyt tekemättä mitään siitä, minkä olin +määräkseni pannut?" Työn kunnolliseen suorittamiseen, olkoon se sitte +suuri tai pieni, ja että siitä koituisi Jumalalle kunniaa, vaaditaan +kolme ehtoa: tervettä ruumista, taitavaa kättä ja kristillistä mieltä.. +Jos tapaat käsityöläisen, jolla on nämät ominaisuudet, niin usko minua, +silloin olet tavannut myöskin onnellisen ihmisen. Poikani täytettyä +neljätoista vuotta, vein hänet leipuri Valentin Orplichin luo ja +pyysin, että hän ottaisi kummipoikansa oppiin. Tosin sanoi hän pojan +mielestänsä näyttävän liiaksi hienolta ja ylhäiseltä seistakseen +leivinkaukalon ääressä; myöskin luuli hän huomanneensa Valentinin +mielen olevan kiintynyt korkeampiin asioihin, jossa tapauksessa hän +kenties ei soveltuisi käsityöläiseksi. Mutta minä vastasin: "Juuri +moisia siivekkäitä, turhia luuloja vastaan on Herra Jumala antanut +meille käskyn: 'Sinun tulee syödä leipääsi otsasi hiessä.' Ottakaa te +vaan vastaan poikani ja olkaa hänelle sekä oppi- että kuritusmestarina; +muusta pitäköön Jumala huolen." + +Sitä vastaan ei leipurilla ollut mitään sanottavaa, ja me sovimme +siten, että Valentin vain päivin olisi mestarin työssä ja viettäisi +illat ja yöt kotona, sillä vaurastuaksensa täytyy lapsen saada +hengittää kodin ilmaa; "isän varjossa poika suureksi sukeutuu", sanoo +sananlasku. + +Sopimusta seurattiin tarkalleen. Aamusilla, jo ennenkun lähdin +aamukelloja soittamaan, herätin poikani neljän lyömällä ja toimitin +hänet menemään mestarinsa luo. Minuun teki se iloisen vaikutuksen kun +aamusella varhain tuon tuostakin huomaamatonna seisoin leipurin ikkunan +edustalla katsellen, kuinka reippaasti poikani ryhtyi työhönsä, vaikka +yltympärillänsä kaikki vielä nukkuivat sikeintä untansa eikä +hiljaisuutta kadulla häirinnyt muu, kuin raastuvankaivon lotiseva vesi. +Leipuri, jolla ei ollut omia lapsia, rakasti Valentinia kuin omaa +poikaansa, ja tämä oli puolestansa niin kiintynyt isäntäväkeensä, että +koetti katseesta arvata heidän sisimmän tahtonsa. Tehtävänsä toimitti +hän vireästi ja kunnollisesti ja saavutti siinä ennen pitkää niin +suurta taitavuutta, että vanha isäntä yhä enemmän ja enemmän vetäytyi +liikkeestä syrjään, jättäen kaikki Valentinin käsiin. Niin ilahuttavaa +kuin tämä olikin, ja varsinkin, kun mestari vuoden kuluttua vielä oli +yhtä tyytyväinen poikaani, en saattanut kuitenkaan huolestumatta +ajatella vanhaa sananlaskua: "Ei aamusta päivää kehuminen." Mikä nämä +huolettavat ajatukset aiheutti, siitä tahdon seuraavassa kertoa. + +Luin kerran vanhasta kirjasta kauniin, syvämielisen sadun, jota +esivanhemmillamme oli tapana kertoa. Ammoisimpina aikoina, kun pakanuus +hävitettiin ja elävän Jumalan palvelus pääsi saksalaisessa +synnyinmaassamme alkuun, pakenivat pakanajumalat, kertomuksen mukaan, +ristiä ja kätkeysivät n.s. Venusvuoreen. Täällä kuluttivat he aikaansa +pakanallisessa irstaudessa ja saatanallisissa huvitteluissa. He eivät +saaneet lähteä pois vuoresta, vaan olivat tuomitut olemaan siinä +tuomiopäivään asti. Kumminkin aukeni vuori tuon tuostakin ja +vuorenaukeamasta nousi pelimanni, joka maita mantereita kiertäen +puhalsi kummallisia säveliä pillistään. Joka kuuli nuo houkuttelevat +säveleet, tuli juurikuin lumotuksi, luopui isästä ja äidistä, vaimosta +ja lapsista eikä välittänyt ajallisesta eikä iankaikkisesta +menestyksestään -- sen mieli hehkui yksinomaan vaan seuraamaan +pelimannia ja hänen pilliään. Sanotun pelurin seurassa liikkui tosin +alinomaa muudan uskolliseksi Eckartiksi nimitetty mies, jonka toimena +oli varottaa ihmisiä antamasta lumoavien sävelten houkutella itseään, +mutta harvatpa ottivat hänen varotusäänensä kuultaviin. Määrän +täytyttyä vie pelimanni koko parven Venusvuoreen, jossa sen täytyy +valan nojalla luopua uskostaan ja yhtyä saatanallisiin kemuihin. + +Sadun merkitystä on helppo jokaisen ymmärtää. Pelimanni ihmeellisen, +houkuttelevan pillinsä kanssa on kavala sielun vihollinen, joka +kullekin osaa virittää oikean äänen ja tarkkaa aina oikeaan virteen, +vierottaaksensa hänet pois Jumalasta ja tehdäksensä hänet +välinpitämättömäksi pelastuksestaan. Uskollinen Eckart on Jumalan sana +ja omatunto, jotka ihmiselle ilmoittavat totuuden sekä mitä kullekin +seuraa, joka antautuu kiusaajan viettelyksille alttiiksi. Useimmat +antavat kumminkin ikuiseksi vahingokseen Herran varotussaarnan kaikua +turhaan. + +Täten selitettynä satu voidaan sovelluttaa kaikkiin aikoihin. Niinpä +oli muutama vuosi takaperin kaupungissamme juomaseura, jonka jäsenet +kuulivat pillin säveleet viinilasien kilinässä. Näiden kilahtaessa he +kilvan kiroilivat, riehuivat ja mellastivat, antaen täll'aikaa +vaimojensa ja lastensa kärsiä kurjuutta kotona, kunnes he viimein +kaikki suistuivat turmioon ja päättivät päivänsä onnettomalla +kuolemalla. Sitte oli siellä muudan ohrasaksa, Mikko Hamsterloch, joka +kuuli pillin saatanalliset houkutussäveleet kirkasten riksien +kilahtaessa pöytään. Tämä helinä kaikui hänen korvissaan kovemmin kuin +Herran käsky: "Älä ota kasvua eli korkoa", tahi kuin köyhien +huokaukset. Lopultapa Fuchstadtin ja Winterhausenin välisellä tiellä +muutamat keisarin sotamiehistä karkasivat hänen päällensä, ryöstivät +hänet puhtaaksi ja hirttivät hänet tienviereiseen puuhun. Oli siellä +vielä muudan Erlachin jääkäri, joka pelinoppain vierinnässä kuuli tuon +hornan soiton, kunnes silmänsä sälähtelivät ja kätensä halusta +värisivät, mutta hänenkin loppunsa oli surkea, josta tuonnempana vielä +kerron. Sitten oli siellä majatalon isännän tytär, kaunis Rosamunda, +joka kuuli viettelevät pillinäänet kun häntä kehuttiin seudun +kauneimmaksi tyttöseksi, kunnes hän rajussa huimuudessaan karkasi erään +värvääjän keralla ja tämän hylkäämänä vihdoin häpeätään peittääkseen +heittäytyi sillasta virtaan ja ajelehti jään alle. Minä olin kauan +aikaa hänen uskollinen Eckartinsa, mutta lopulta ei hän enää huolinut +minua kuulla. + +Sadulla on minun mielestäni vielä erinäinenkin merkitys siinä +suhteessa, että nimenomaan sanotaan pelimannin _aika ajoin_ lähtevän +vuoresta ja puhaltavan hornan-säveleitään maailman kuulten. Näemmehän +kuinka kaikki saattaa mennä tasaista kulkuaan mainittavampaa +tapahtumatta pitkän vuosisarjan kuluessa. Mutta tulee sille yhtäkkiä +aikoja, jolloin hurja temmellyksen halu juovuttaa ihmiskunnan. +Talonpoika ei tahdo enää astua auransa perässä, vaan pyrkii herraksi; +käsityöläinen halveksii ammattiaan, joka kuitenkin kaikitenkin nojaa +kultaiseen maaperään, ja antautuu haaveiluihin miten vaivatta voisi +rikastua; nuorukaiselle käy elämä isänkodissa ahtaaksi; alamaiset +pyrkivät mestaroimaan vallanpitäjiä, seurakunta opettajaansa -- +kelvottomat luulevat olevansa maailmanparantajia ja maankiertäjä +antautuu apostoliksi; halveksitaan mikä on pyhää ja heretään uskomasta +ja noudattamasta taivaallisen kuninkaan lakejakin. Koko maailma hourii, +pyritään korkeammalle lentämään, kuin siivet kannattavat ja nähdään +kaikkinaisia haavekuvia: mies mieheltä rähistään, että isien rakentama +huone on laho, että vaatetus, joka niin kauan on suojannut ja +lämmittänyt ruumista, on ahdas, ollaan kerkeitä repimään ja +hajottamaan, poisheittämään ja likaan polkemaan mitä esivanhemmat ovat +hyvänä pitäneet, luovutaan kutsumuksesta, onni ja tulevaisuus pannaan +uhkakoetuksille alttiiksi ja yleensä tahdotaan niittää sieltä, mihin ei +olla kylvetty. Nämä ovat aikoja, jolloin saatana on valloitusretkillään +ja hornanpilli soi, hurmaten ja lumoten ihmisiä, kunnes Korkeimman +kurittava vitsa heidät jälleen palauttaa järkiinsä ja masentaa heidän +mielensä. + +Semmoinen aika oli meilläkin uskonsodan alkaessa, ja vaikka sodan ies +jossakin määrin oli lannistanut kiihkon vimmaa, ei kansa ollut ylpeyttä +seuranneesta toivottomuudesta vielä täysin toipunut. Ei haluttanut: +ketään hiljaisuudessa ja rukouksessa nauttia omaa leipäänsä. Maanmies +hylkäsi auransa, jättäen peltonsa orjantappuroita kasvamaan ja ryhtyi +kaivamaan aarteita tai liittyi rosvoilijoihin; käsityöläinen pani +höylän ja neulan syrjään ja ryhtyi valmistamaan kultaa tai +harjoittamaan muita noitakeinoja; tilalliset porvarit möivät tilansa +taloineen ja lähtivät vieraille maille onnensa etsintään; nuoret +tahtoivat mielemmin liehua maailmalla sotaväen mukana, kuin takoa +onnensa kotosalla isän ammattikunnassa. Yhtä väkinäisesti, kuin tämä +suku otti Jumalan sanan vastaan, uskoi se esi-isäin kristillisiin +tapoihin. Edellistä he pitivät vanhentuneina satuina, joille ei ollut +annettava mitään arvoa ja jälkimäisiä narrimaisena tapana, joilla +kumpaisillakin sopi mukavasti petkuttaa tyhmänsekaisia talonpoikia. + +Tähän hillittömään raivostumiseen eivät vähimmin olleet syynä riettaat +sotamiehet, joita vuodesta vuoteen täällä majoitettiin ja olivat +herroja mielestänsä. Nämä hurjat roistot, jotka eivät peljänneet +Jumalaa eivätkä ihmisiä, herättivät nuorisossa vastenmielisyyttä uskoon +ja jumalanpelkoon, ahkeruuteen ja säästäväisyyteen, kuuliaisuuteen ja +nöyryyteen. Nuorukainen ei ollut mies mielestänsä ennenkun oli saanut +olkavyön, sulat hattuunsa ja miekan vyöllensä. + +Parisen vuoden kuluttua aloin huomata, että mestari Orplich ei ollut +enää yhtä tyytyväinen poikaani kuin ensi alussa. Tosin ei hänellä ollut +erityistä moitittavaakaan, mutta kun pyysin häntä tarkemmin selittämään +syytä tyytymättömyyteensä, sain häneltä kulloinkin seuraavan vastineen: +"Minä en saata hänestä enää pitää, hänellä ei ole enää halua työhön, +eikä -- saattepa nähdä, -- tästä ikänä mitään hyvää seuraa." Useita +kertoja kehotin Valentinia vilpittömästi minulle tunnustamaan kaikki, +mutta hän keksi aina verukkeita. Sattuman kautta pääsin vihdoin +totuuden jäljille. + + + + +Neljäs luku. + +Valentin kirjurina. + + + Hän onnen jo parhaan saavutti, + Sen armosta taivas häll' antoi; + Mutt' orja, kaikki jolt' puuttuvi + Ja raskaimman ikeen mi kantoi -- + Hän suotta vaan etsivi onneaan, + Saa haudan hän palkaksi vaivoistaan. + + _Schiller_. + +Noustessani eräänä aamuna tavallisuuden mukaan huomenkelloja soittamaan +ja herättämään Valentinia, kuulin kadulta kovaäänistä puhelua ja +hevosjalkain töminää. Schönbergin rykmentti, joka oli majaillut +kaupungissamme miltei koko talvikauden, hankkiutui lähtöön. Joka +taholla riensi ratsumiehiä ulos taloista, taluttivat hevosensa +talleista ja pitelivät käsissänsä tulisoihtuja, joiden loistossa +kypärit välkkyivät ja rintavarukset tulena kiilsivät. Väki kävi +asemilleen aukialle kentälle kirkon edustalla, vastapäätä ikkunoitani. +Eversti Schönbergin komennettua "eteenpäin" kajahuttivat hevosmiehet +torvien säesteellä sotilaslaulun, jota näinä melskeisinä aikoina varsin +yleisesti laulettiin ja jossa soturin kaatumista isänmaan puolesta +kiitetään mitä ihanimmaksi ja suloisimmaksi. Laulu, jonka J.W. Zinkgref +on sepinnyt v. 1624, kantaa ilmeisesti sen aikakauden leimaa, jolloin +se on ilmestynyt ja alkaa näin ikään: + + Tääll' loppua ei jalompaa voi olla, + Kuin eestä kuninkaan ja maansa kuolla; + Jos niiden, eestä milloin kuolla saisin, + Mä riemumiellä täältä eroaisin. + +Minä olen rauhanmies, ja jos taivaallisen musiikin on vaikuttaminen +jotain sydämeeni, tulee sen urkujen sävelinä tungeita sinne. Mutta kun +torvien mahtava soitto ja ratsumiesten laulu niin selvänä ja täyteisenä +kajahti raikkaassa aamu-ilmassa, niin tuntui minunkin mielessäni outoa +herkkyyttä. Torvenäänelle on ominaista, että se sotaisella +räikynnällään saa tappelunhalun ihmisessä viriämään, eikäpä yksistään +ihmisessä, vaan jalommissa eläimissäkin. Raamatussa sanotaan hevosesta, +että se kulloinkin, kun torvet räikyvät, kuorsuu mahtavasti jo matkojen +päästä sodankahakkaa vaistoten. Enkä minä pidä sitä oikeana miehenä, +jonka povessa torvien ääni ei saa rohkeuden, uljuuden tunnevireitä +täyteen liekkiin leimahtamaan. + +Mieli täynnä tällaisia ajatuksia menin poikani vähäiseen huoneesen, +jossa tapasin hänen seisomassa ikkunansa luona, kyyneleisin silmin +tähystellen poistuvia sotamiehiä. Vakaasti kehoitettuani häntä +ilmaisemaan aiheen suruunsa, lupasi hän viimeeltäkin tunnustaa kaikki. +Elämä, jota hänen tähän asti päivästä toiseen oli täytynyt viettää, ei +tyydyttänyt häntä, se oli liiaksi kurjaa ja mitätöntä, arveli hän. +Nähdessänsä sotamiesten lähtevän riemukkaasti laulellen niin kuin +elonleikkuumiehet, jotka kiiruhtavat vainioilleen, niin hän tunsi +itsensä kuin kahlehdituksi, torniin teljetyksi, kaihoten vapautta, iloa +ja mainetta. Hän halusi mielemmin kuolla, kuin jatkaa senkaltaista +elämän rehjintää. Leivinkaukalon ääressä hän ei enää halunnut seista -- +kohtalonsa saattoi tuskin huonommaksi kääntyä, mutta paremmaksi kyllä. + +Vihoissani kysyin häneltä, tahtoiko hän kernaammin totella rumpua +niinkuin niin monet muut pahantapaiset pojat, jotka uppiniskaisuutensa +takia olivat joutuneet syntiin ja häpeään ja saattaneet surua ja tuskaa +isälleen ja äidilleen. Hän vastasi: + +"Enpä suinkaan; äsken vasta sattui kaupunginvouti näkemään käsialani ja +arveli vahingoksi, että minut oli tuomittu käsityöläiseksi. Hän sanoi +mielellään ottavansa minut kirjurikseen, jos vain itselläni oli halua +siihen. Olihan tuo selvä Jumalan viittaus ja teidän, isä, ei olisi +asetuttava onneni tielle, vaan hyväntahtoisesti ja mielellään +suostuttava ehdotukseen, että hyvällä omallatunnolla voisin uuden +kutsumukseni uran alkaa. Teille, rakkaat vanhemmat, tulisi minusta +silloin ihan varmaan iloa olemaan." + +Näin kyllä ett'ei poikani sydän ollut uudestisyntynyt eikä nöyryyden +kukka ollut siihen juuriansa juontanut, yhtä hyvin kuin tajusin, ettei +kaupunginvouti ollut oikea mies parantamaan Valentinin ylpeyttä tai +saattamaan hänessä oikean kristillisen mielen taimimaan. Hän oli peräti +vähän elleihän ollenkaan tolkulla Jumalan sanasta ja kristillisyydestä, +jos kohta hän muuten oli hyvänsävyinen, hiljaismielinen mies; mutta +nykyisiin oloihin katsoen ei hänen tarjouksensa ollut ylenkatsottava. +Siihen siis myönnyin, vaikka tosin raskaalla mielellä, ja lähdin +kaupunginvoudin luoksi pyytääkseni, että hän ensin panisi poikani +koetteelle, nähdäkseen soveltuiko hän tarjona olevaan toimeen, johon +kysyttiin selvätajuista ymmärrystä ja sukkelaa, luotettavaa kättä. En +salannut häneltä huolianikaan, jotka poikani aatostapa oli minussa +herättänyt. + +"Ulrik", hän sanoi, "te olette hurskas ja ymmärtäväinen mies +tavallanne, mutta luulette, että jokaisen kelvatakseen johonkin, täytyy +ajatella ja puhua kuin mikin pappi tahi koulumestari. Pojastanne ei +silti ole tuleva kumpaistakaan, vaan mies, joka oivaltaa miten +maailmassa on eteen päin pyrittävä -- siksipä antakaa hänen seurata +taipumustaan. Eihän poika ole tosin uusi ihminen, niinkuin teillä on +tapana sanoa, mutta on sen sijaan älykäs ja nöyrä, luonnostansa iloinen +sekä on hänellä kunniantuntoa. Tyytykää nyt toistaiseksi siihen, niin +kaikki on käyvä hyvin. Laittakaa te poika tänne, ja jos hän edelleen +edistyy yhtä hyvin kuin tähän saakka, tulemme sekä te että minä saamaan +kunniata hänestä." + +Niin tehtiinkin. Margareeta puolisoni hymyili kyyneltensä takaa kun +poika oli riisunut yltään leipurin mekon ja seisoi hänen edessään +kauniissa mustassa puvussa, jonka kaupunginvouti oli hänelle teettänyt, +ja miekka kupeellaan. Kaupunginvouti kehui häntä ylenmäärin, mutta +minulla sitä vastoin ei hänestä siitä käsin ollut sanottavaa iloa. Mitä +kauemmin hän tuli olleeksi uuden isäntänsä seurassa, sitä enemmän hänen +sydämensä vierautui lapsuuden kodostaan. Ei hän tosin jumalanpelkoa +pitänyt pilkkanaan, multa silminnähtävää oli, ettei hän pannut +arvoakaan sille, kuin jumalanpelosta johtuu. Maine ja kaupunginvouti, +kas ne hänestä olivat paljoa korkeammat, kuin Jumala ja hänen sanansa; +isää ja äitiä kunnioitti hän rehellisinä, kunnon ihmisinä, mutta heidän +mielipiteensä olivat hänestä liiaksi typerät ja vanhentuneet +soveltuaksensa nykyaikaan. Tultuansa iltasilla kotiin ei hän enää +viihtynyt sisarustensa seurassa, vaan oli tyly ja kopea heitä kohtaan. +Aina keksi hän syitä lähteäksensä ulos myöhempään illalla ja palasi +vasta ehtoorukousten jälkeen; samoin lähti hän jo aamusillakin varhain +estyäksensä ottamasta osaa kotihartauteen. Selitettyäni mitä vauriota +sanan ja rukouksen laiminlyömistä seuraa, sanoi hän isämeitää voitavan +yhtähyvin rukoilla yksinäisyydessä ja että yhtä paljon kunnioittaa +Jumalaa, kun toimella ja ahkeruudella toimittaa maalliset tehtävänsä. + +Poikani lopulliseen kääntymiseen hyvältä tieltä ei puuttunut enää +muuta, kuin huono seura, ja sitäkin valitettavasti kyllä piankin +tarjoutui. + + + + +Viides luku. + +Erlachin jääkäri. + + + Herra ei mielisty hevosten väkevyyteen, eikä hänelle kelpaa + miehen sääriluut. Herralle kelpaavat ne, jotka häntä pelkäävät, + ja jotka hänen laupiuteensa uskaltavat. + + Ps. 147: 10, 11. + +Seinsheimin ruhtinaan kartanoon oli puoli vuotta takaperin otettu uusi +jääkäri, syntyänsä böömiläinen, joka sitä ennen oli palvellut +sotaväessä monta vuotta. Hän kävi joka jumalainen viikon päivä +kaupunkimme ravintolassa, jyllästi siellä sotamiesten kanssa, joi ja +pelasi; näöltänsä hän oli kuin paha omatunto. Hän ei sanonut hyvää +päivää eikä kiitoksia kellenkään eikä pitänyt ketään puhuttelun tahi +vastauksen arvoisena ei majatalossa, ei liioin muuallakaan, istuihan +vaan liikkumattomana ja mykkänä oluttuoppinsa ääressä, jok'ikistä +ikäänkuin vihaten tai halveksien. Vasta kun pelinopat otettiin esille +virkosi hän ikään kuin eloon. Vaikeata oli kumminkin sanoa kumpiko oli +hirvittävämpää: kauheat kirouksetko, joita tursusi hänen huuliltaan kun +hän menetti pelissä, tahi tuo ilettävä nauru, joka virnistytti hänen +kasvonsa katalan näköisiksi, kun onni oli hänelle suosiollinen. + +Kun kansa sunnuntaisin meni kirkkoon, niin hän seisoi majatalon +edustalla, katsellen kirkkoon menijöiden jälkeen virkkamatta halaistua +sanaa. Huulillansa karkelehti perkeleellinen pilkanhymy ja toisella +kädellään silitteli hän halveksivan näköisesti pitkää partaansa. +Kun portinvartija Veit Geissendörfer tämän johdosta ilmaisi +paheksumisensa lisäten, että viranomaisten määräyksestä majatalon tuli +jumalanpalveluksen aikana olla suljettuna, niin hän sylkäsi Veitille +tiuskaten röyhkeästi, että kaupunginvouti saattoi rangaista häntä, jos +hänen teki mieli. Omasta puolestansa sanoi hän välittävänsä viisi +viranomaisista tahi heidän sunnuntaistaan. + +Moisesta loukkauksesta närkästyneenä portinvartija ilmoitti asian +kaupunginvoudille, tarjoutuen panemaan jääkärin kiinnikin, mutta +jokainen koetti mahdollisuutta myöten karttaa tätä miestä eikä +kaupunginvoutiakaan haluttanut olla missään tekemisissä hänen +kanssansa, varsinkin kun jääkärillä oli sotamiesten joukossa paljon +puoltajia. + +Kuinka olisin voinut aavistaakaan, että mokomalla hirtehisellä tulisi +olemaan jotakin yhteyttä minun rehellisen nimeni kanssa. Ja kuitenkin +hänen kanssaan juuri poikani Valentin tuli läheiseksi ystäväksi. +Lähimpänä aiheena siihen oli seuraava: + +Jalon Ruotsin kuninkaan Kustaa Aadolfin kulkiessa joukkoinensa v. 1631 +meidän paikkakuntamme läpi, hänelle kerrotuin millaiseen kurjuuteen +täkäläinen porvaristo, tunnustaen samaa uskoa kuin kuningaskin, oli +joutunut tavantakaa uudistuvain keisarin sotaväen majoitusten takia. +Kuninkaan sydän heltyi ja hän päätti hankkia meille huojennusta; meille +annettiin vapaakirja, jossa säädettiin, että Ruotsin sotaväki, +jalkamiehet tahi ratsuväki, ei saanut yhteen vuoteen asettua +Sommerhauseniin. Näen vieläkin edessäni hänet, tuon kunnianarvoisen, +ritarillisen sotaurhon, kuinka armiaasti ja alentuvasti hän otti +kuultaviinsa värisevän pormestarimme valituspuheen ja, kääntyen sitten +upseereihinsa, lausui jaloa harmistumista osottaen: + +"Olisipa meidän puoleltamme kovasti huonoa, jos me ruotsalaiset +jättäisimme uskonveljillemme yhtäläisen muiston jälkeemme, kuin +keisarin väki, -- Jumala siitä varjelkoon! Meidän on hankkiminen apua +näille poloisille ihmisille." + +Monet porvareista, jotka ruotsalaisten lähetessä pakenivat kaupungista, +tulivat nyt takaisin luottaen kuninkaan sanoihin; otettiin niin ikään +esille mitä ruokavaroja vielä oli jälellä sekä rahat ja kalleudet, +jotka olivat siellä ja täällä kätkössä olleet. Luultiin näet pahimmasta +nyt päästyn. Mutta ei aikaakaan niin saapui kaksi ruotsalaista +majoitusmestaria ilmoittaen, että neljäkymmentä rakuunaa oli heidän +perästään tulossa, ja käskivät kaupungin asukkaita heti toimittamaan +viiniä ja lihaa miehistölle sekä rehua hevosille. Kaupunginvouti näytti +Kustaa Aadolfin antamaa vapaakirjaa, mutta sitä ei huolittu ottaa +huomioon. Hätä ei lue lakia, oli heidän ainoa vastauksensa ja vielä he +väittivät, ettei heidän kuninkaansa, jos hän olisi saapuvilla, estäisi +sotilaitaan hankkimasta itselleen tarpeellista virkistystä; sitäpaitsi +oli kuningas tätä nykyä kaukana Reinin seuduilla päin. Kun +majoitusmestarit olivat tehneet tehtävänsä, lähtivät he ravintolaan, +missä jääkäri, joka tavallisuutensa mukaan istui oluttuoppinsa ääressä, +hetikohta liittyi heihin. + +Muudan ruotsalaisista sotureista, eräs torvensoittaja, joka oli tuokion +aikaa terävästi silmäillyt jääkäriä, lausui yhtäkkiä: + +"Eikö teidän nimenne ole Frans Sorawitz, ja ettekös palvellut +Friedlandin herttuan aikana?" + +"Aivan niin", jääkäri vastasi. + +"Sittepä olettekin sama konna, joka Helmstädtin luona salaa ampui +kuoliaaksi everstini, kun v. 1626 Tanskan kuninkaan käskystä saavuimme +luoksenne sovintoa hieromaan", huusi torvensoittaja vihasta vapisevalla +äänellä, "nyt vaadin maksua siitä" -- ja samassa veti hän miekkansa ja +hyökkäsi jääkärin kimppuun. Tämä torjui iskut kuvetapparallaan ja +hirveä rytäkkä leimahti nyt ravintolassa. Riidasta uhkasi sueta yleinen +kahakka, sillä laittoman majoituksen tähden vihoittuneet porvarit +kävivät jääkärin puolelle, mutta silloin kävi toinen ruotsalaisista +väliin ja ehkäisi riidan jatkumasta. Torvensoittaja vannoi kuitenkin +vielä kalliisti kostavansa jääkärille sekä porvaristollekin, joka +tahtoi suojella moista roistoa. Jääkäri selitti puolestansa, mitä +ruokottomimpia kiroja käyttäen, että torvensoittaja, tavatkoon hän +tämän missä tai milloin hyvänsä, saisi saman kohtalon kuin +everstinsäkin. Sitte kiipesivät ruotsalaiset ratsujensa selkään ja +ajoivat täyttä nelistä ulos kaupungista. + +Sillä välin oli porvareita kokoontunut aukialle kadulle, jossa he +vilkkaasti keskenänsä neuvottelivat millaisiin toimiin olisi viisainta +ryhtyä olevina ahtaina aikoina. Yksi neuvoi yhtä, toinen toista. +Vanhemmat porvareista soimasivat niitä, jotka olivat puolustaneet +jääkäriä ja tarpeettomasti ärsyttäneet ruotsalaisia. Jääkäri, ollen +hänkin samassa joukossa ja ääneti kuunneltua tähän saakka neuvottelua, +puhui seuraavaan tapaan: + +"Mitäs pelkurimaisia raukkoja te oikeastaan olette, kun turhanpäiten +pauhaatte tuosta ruotsalaisesta joukkiosta, joka kuitenkin pisimmän +aikaa on täällä oleskellut? En ole ainoankaan suusta vielä kuullut +oikeata miehen sanaa. Mitä varten teillä on muurit, tornit ja lujat +nyrkit, jollette aio käyttää niitä? Antakaa minulle kuusi nuorta +miestä, joilla on sen verran rohkeutta, että uskaltavat laukaista +kiväärin, niin minä kerrassaan autan teitä tästä pälkähästä. Jolla on +rohkeutta, tulkoon tänne luokseni!" + +Puhe vaikutti kuin ruutipataan singonnut säen. Poikani Valentin seisoi +tuokiossa hänen vierellään ja hänen kerallansa kuusi nuorta miestä, +jotka korkean juhlallisesti lupasivat tekevänsä, mitä rohkeilta +miehiltä voi vaatia ja tahtoivat puolustautua viimeiseen hengenvetoon +asti. Huimaavan nopeasti riensivät nuorukaiset sekä jotkut +iäkkäämmistäkin noutamaan pyssyjä, piilukeihäitä ja peitsiä, telkesivät +portit ja asettuivat kovasti huutaen muurin suojustan taaksi seisomaan. +Poikani ja hänen kuusi toveriansa asettuivat jääkärin keralla suuren +portin viereen vihatuita kuokkavieraita odottamaan. + +Illansuussa nähtiin ruotsalaisten tulevan tietä pitkin Ochsenfurtista +päin. Vastarintaa kohtaamatta ratsastivat he ihan portille asti. +Kaupunginvouti oli ankarasti kieltänyt väkivaltaa käyttämästä muutoin +kuin äärimmäisessä hädässä. Havaittuansa että portti oli suljettu, +ruotsalaiset kauheasti kiroten ja sadatellen vaativat sen aukaisemista. +Kaupunginvouti luki silloin korkealla äänellä kuningas Kustaa Aadolfin +kaupungille antaman vapaakirjan ja lupasi heti toimittaa heille leipää, +lihaa ja tynnyrin viiniä, jos he rauhallisesti lähtisivät etemmäksi. +Mutta ruotsalaiset huusivat, että porvarit olivat kavaltajia ja +laukasivat kiväärinsä ilmaan; etumaisina olevat kiipesivät maahan +hevostensa selästä ja hankkiutuivat porttia räjähyttämään. + +Samassa tuli vuorta alas muudan Klaus Mändlein niminen nuori mies, +vetäen puukuormaansa; hänellä ei ollut aavistusta siitä, mitä kaupungin +portilla tapahtui; hän oli jo aamusta varhain lähtenyt metsään. Kun +ratsuiltansa maahan kiivenneet ruotsalaiset huomasivat hänet, niin he +törmäsivät häntä vastaan, köyttivät ja raahasivat hänet toveriensa luo. +Lyhyen neuvottelun jälkeen ratsasti torvensoittaja muurin lähitteelle +ilmoittaen, että jos kaupungin porttia ei heti avata, panevat he vangin +ensin "laulamaan" ja sitte hirttävät hänet lähimpään puuhun niinkuin +koiran. Poikani kysyi jääkäriltä mitä he tarkottivat sillä, että +panevat Klaun "laulamaan." Vankia laulattaminen merkitsi sotaväen +kielellä sitä, että hänen kielensä puhkaistaan ja reikään pujotellaan +jousi, jota vedetään sitte edestakaisin, jolloin tuskan äärettömyys +pusertaa vankiraukan povesta sydäntä raastavat tuskanhuudot. + +Tämän kuultuansa Valentin huusi kovalla äänellä: "Toverit, auttakoon +meitä Jumala niin totta kuin nyt tahdomme auttaa veljeämme! Eespäin, +eespäin, pelastamaan häntä noiden konnien käsistä!" + +Näin huutaen hän ryntää muurilta alas, ja ennenkun kukaan oli kerinnyt +estää, kiskotaan pönkät portin päältä pois ja vähäinen puolustajajoukko +syöksyy kovasti huutaen ulkopuolella portin olevain ruotsalaisten +päälle. Näille harvoille nuorukaisille olisi peli saattanut käydä +vaaralliseksi, ellei jääkäri, heti heidän törmättyään yhteen +ratsumiesten kanssa, olisi käskenyt suojuksen takana seisovia porvareja +laukaisemaan kiväärejä. Pamauksen kuultuaan ruotsalaiset peräytyivät, +vaikkei kehenkään heistä sattunut, mutta jääkäri, joka sill'aikaa oli +tarkasti pitänyt silmällä torvensoittajaa, laukaisi kiväärinsä ja ampui +luodin hänen päähänsä, niin että torvensoittaja ääntä päästämättä +suistui kuolleena hevosensa selästä. Soturit sieppasivat mukaansa +toverinsa ruumiin ja lähtivät täyttä nelistä ajamaan kaupungista pois, +välittämättä vangistansa sen enempää. Mutta Valentin tovereineen nosti +pelosta puolikuolleen Klaun maasta, ratkoi auki köydet, joilla +ruotsalaiset olivat hänet sitoneet ja vei hänet kerallansa kaupunkiin. + +Kun porvarit alkoivat vastarintaan varustautua, lähdin minä kotiin. +Joskaan en kehottanut ryhtymään näihin toimiin, en kumminkaan pitänyt +vääränä rukoilla väestömme puolesta, niinkuin Mooses rukoili Israelin +lasten edestä heidän sotiessaan amaleekkilaisia vastaan, ja vaimoani ja +lapsianikin kehotin yhdessä kanssani rukoilemaan. Kuulimme sitten +laukauksia ja kotvan sen jälkeen kovaa, yhtämittaista huutoa, niin että +vaimoni, luullen vihollisjoukon hyökänneen kaupunkiin, tärisi kuin +haavan lehti ja tukkesi molemmat korvansa käsillään. Mutta kun pauhina +läheni, havaitsimme että se oli ilohuutoa. Kiiruhdimme ulos ja näimme +paljon kansaa tulevan yläportilta päin. Etumaisina joukossa kulkivat +jääkäri ja poikani Valentin käsikkäin, heitä seurasi Klaus, joka vapisi +vielä koko ruumiissaan, sekä nuo kuusi nuorta miestä, ja joukon jatkona +suunnaton ihmislauma, joukossa vaimoja ja lapsiakin. Kaupunginvouti oli +niin ikään kulkenut virran mukana ja nähtyänsä minut, riensi hän esiin, +ravisti kättäni ja sanoi: + +"Koulumestari, teidän pojallanne on sydän kohdallaan. En totta maarin +unhoita koskaan hänen miehekästä esiintymistään tämänpäiväisessä +ottelussa." Sitte kertoi hän ylistellen Valentinin urosteosta, ja hänen +puhettansa kannatti ympärillä seisova taaja joukko, kehuen ylenmäärin +poikani jaloa sydäntä ja häikäilemätöntä rohkeutta. Kysyttyäni mihinkä +tämä suunnaton saattojoukko nyt oli menossa, vastasi kaupunginvouti: + +"Majataloon -- siellä on nuorten miestemme tyhjennettävä ruotsalaisille +luvassa ollut viiniaami; onhan kaupunkimme urheille puolustajille edes +jonkunlaista hyvikettä hankittava." + +Iloni, kun poikaani ylenmäärin kiiteltiin, ei ollut vallan puhdas -- +olinhan nähnyt hänen tulevan käsikkäin jumalattoman jääkärin kera. +Minusta olisi myöskin ollut sopivampaa, jos väestö olisi kokoontunut +kirkkoon Herralle, Israelin pelastajalle, kiitostansa julkituomaan, +kuin mennyt ravintolaan tuhlaamaan aikaa turhuuteen, sillä Hän se +pelasti kaupunkimme uhkaavasta vaarasta, eikä Valentin eikä liioin +jääkäri. Mutta kaupunginvouti pyysi minua tällä kertaa synkistä +mietteistäni luopumaan ja lausuttuansa: "Suotakoon nuorisollekin jotain +iloa", hän liittyi jälleen riemukulkueesen. Majatalossa alkoi nyt +juominen ja mässääminen, reuhaaminen ja riemuileminen, jolle ei ollut +loppua tulla. Täten osottivat he iloaan hädästä pelastumisen johdosta. +Joitakuita lienee ollut, jotka sydämessänsä antoivat Jumalalle kunnian, +mutta ei ainoatakaan, joka julkisesti olisi uskaltanut tunnustaa +kiitollisuuttansa hänelle, paitsi Ebelingin Hannu, torninvartija, joka +ylhäiseltä olinpaikaltaan iltasilla puhalsi tuon ihanan virren: "Käy +nyt sieluni ja mielen', Herraa kunnioittamaan!" jota hänen oli tapana +puhaltaa milloin kaupunkimme ylitse rajuilma oli riehunut tekemättä +vahinkoa. + +Poikani tuli kotiin vasta myöhään puoliyön jälkeen, silläkin kertaa +jääkäri seuramiehenänsä, joka portilla erotessa lujalla kädeniskulla +jätti poikaani hyvästi, virkkaen: + +"Sen sulle sanon, että sittekun sotapalveluksen hylkäsin, olen aina +etsiskellyt itselleni toveria, jonka seurasta olisi hitusenkaan +kunniaa, mutta tänään vasta olen semmoiseen yhtynyt. Olkaamme täst'edes +tovereita." Vähältä etten huutanut niin paljon kuin kurkustani lähti: +"Poikani, jos pahanjuoniset sinua houkuttelevat, älä suostu heihin!" +Mutta Valentin vastasi: + +"Tuohon käteen, niin olkoon." + + + + +Kuudes luku. + +Varotus. + + + Tuo mies on piikana, niin röyhkeästi + Kaanaaksi puhelee -- hänt' siedä en. + + _Alkemisti_. + +Seuraavana päivänä kutsuin Valentinin huoneeseni ja kysyin raskaalla +mielellä ja kyynelsilmin häneltä: "Uskotko, poikani, että minä ja +äitisi rakastamme sinua?" Hänen vastattuaan: "Uskon kyllä, rakas isä", +jatkoin: "Koska niin on, poikani, niin tottele sitten isäsi kuritusta +äläkä ylenkatso äitisi neuvoja. Lapsena sairastit isoa rokkoa, josta +menetit näkösi eikä meillä ollut enää sinusta mitään toivoa. Äitisi ja +minä odotimme joka hetki viimeistä hengenvetoasi. Ja millainen oli +silloin mielemme? Sydämmissämme tunsimme kuin olisimme olleet +menettämäisillämme mitä meille maan päällä oli rakkainta. Vielä vähän +aikaa -- niin oli meiltä kalliin aarteemme palauttamattomasti +riistettävä. Sanomaton tuska täristytti sydänjänteitämme, ja kyynelten +sumentamat silmämme saattoivat huomata ikään kuin äärettömässä +etäisyydessä vain häiveen siitä lohdutuksen valosta, jota Herra +evankeliuminsa kautta vuodattaa syvimpäänkin murheen pimentolaan. +Mutta, Valentin, jos niinkin olisi käynyt kuin pelkäsimme, olisimme +sittekin nöyristyneet Jumalan edessä, ja sanoneet: Herra antoi ja Herra +otti; Herran nimi olkoon kiitetty. Vaikkemme sitte enää olisi +nähneetkään kasvojasi emmekä saaneet pitää sinua luonamme, olisi meidän +silti ollut sanomattoman lohdullista tietää, mistä meidän oli sinua +etsiminen ja mistä aikanamme sinut löytäisimme -- taivaasta, hyvästä +tallesta Jumalamme luotettavissa käsissä. Mitenkäs nyt, mikä nyt on +lohdutuksenamme ajatellessamme sinua, sano se, poikani?" + +Valentin muuttui kasvoiltaan ja hän sopersi ällistyneenä: + +"Mitä tarkotatte, isä. Minä en tajua mihin sananne tähtäävät?" + +Silloin otin häntä kädestä ja sanoin: "Näetkös, poikani, sinä olet +taaskin sairaana, sairastat _kuolintautia_, ja meitä vapisuttaa ajatus, +että milloin hyvänsä saatamme sinut kadottaa. Mutta tällä kertaa ei +taivaallinen Isä tahdo temmata sinua sylistämme, vaan sielusi +vihollinen, joka on murhaaja alkuansa, joka kauan on vaaninut jälkiäsi +ja on nyt valmiina nielemään sinut saaliinansa. Minä kuulin eilen omin +korvin sinun ruvenneen ystävyysliittoon miehen kanssa, joka on myönyt +sielunsa saatanalle, joka ei välitä Jumalan sanasta ja käskyistä, joka +on irstas veijari, peluri ja kiroilija, Beliaalin lapsi, jonka kasvoja +ainoastaan tarvitsee nähdä päättääkseen minkä hengen lapsia hän on. Ja +semmoisen rinnalla tahdot sinä, poikani, joka olet luu meidän luustamme +ja liha meidän lihastamme, elää maailmassa. Katsos, siinä syy +huolestumiseemme, emmekä tällä kertaa huomaa edes lohdutuksen +häivettäkään." Näillä ja monilla muilla sanoilla, jotka Herran Henki ja +hellä, murehtiva isänsydän minussa herättivät, puhuttelin häntä sekä +pyysin ja kehotin, ettei hän hylkäisi vanhan isänsä neuvoa, vaan heti +luopuisi jääkärin toveruudesta. Muutoin oli hän saattava harmaat +hapsemme murheella hautaan. + +Hän vastasi: "Jumala varjelkoon, että minusta tulisi kelvoton poika +tahi jumalaton ihminen. Ymmärränhän minä mitä minun tulee tehdä ja mikä +on oikeaa -- siitä ei minua järkähytetä hiuskarvan vertaa. Mutta +ystävällistä väliä jääkärin kanssa en voi rikkoa, sillä minun on häntä +kiittäminen hengestäni. Hänen uskonnollisia mielipiteitänsä en hyväksy +enkä häntä aio pyytääkään rippi-isäkseni tai sielunhoitajakseni, tahdon +vaan seurustella hänen kanssansa niinkuin hyvän toverin ainakin. +Myönnän, että hän mielellään pelaa ja että hän usein juo enemmän, kuin +mitä janottaa, eikä hän aina käytä tarpeeksi hienoa puhetapaa, mutta +semmoista on katsottava sormien läpi kun hän muuten on rehellinen mies +ja uskollinen toveri. Se mies on haistanut ruudin savua ja nähnyt +eläissänsä paljo, mitä ihmiset, tuntematta maailman menoa, eivät +aavistakaan. Älkää minun tähteni siis, rakkaat vanhemmat, olko +huolissanne, älkääkä vaatiko, että minun ainoana ilonani olisi raamattu +ja virsikirja, niinkuin Veit Geissendörfer vanhuksen. On hänkin +nuoruudessaan ollut toisenlainen. Pitäisi sitä toki sallia +nuorisollekin jotakin iloa elämästä, Muuten, isä, voitte kääntyä +esimieheni, kaupunginvoudin, puoleen ja ottaa häneltä tarkempaa selkoa +minusta -- enkä luule teidän koskaan saavan kuulla semmoista, mikä +olisi nimellenne häpeäksi." + +Jälkimäisestä väitteestänsä sanoin minulla olevan niukalti lohdutusta, +sillä joskin kaupunginvouti porvarina oli tunnettu hyväksi ja oikeutta +harrastavaksi mieheksi, niin puuttui häneltä kokonaan kristillistä +totisuutta, eikä hän anna sille muissakaan arvoa. Sitä paitsi koetin +tehdä hänelle selväksi, että kaikki mitä hän oli puhunut, oli +paljasta kielenpieksäntää ja röyhkeätä kerskausta, että hänen +elämänkäsityksensä, Jumalan sanan kannalta arvosteltuna, kaikittain oli +kiero ja nurinkurinen, ja kuinka mahdoton ihmisen on sotia pahuutta +vastaan muilla aseilla kuin Jumalan sanalla ja rukouksella, niillä +aseilla, joita hän halveksi. Lopuksi muistutin häntä vakavasti, että +ellei hän piakkoin tee parannusta, niin hänen kohtalonsa oli surkealla +tavalla tuova ilmi sen lauseen totuuden, joka sanoo: Ylpeys käy +lankeemuksen edellä. Mutta mitä hyvänsä sanoin, kaikki oli kuin tuuleen +puhuttua. + +Poika poloiseni oli kääntänyt sydämensä pois elävästä Jumalasta ja +samalla tietysti vanhemmistaan. Ja vaikka hän näki, kuinka kovasti +hänen huikentelevaisuutensa murti mieltämme, niin meidän suhteemme hän +oli aivan välinpitämätön. Entisten ystäväinsä parissa hän ei enää +viihtynyt. Yksin vanhaa Veitiäkin, joka oli rakastanut häntä kuin omaa +poikaansa, hän karttoi, sillä Veit oli kerran varottanut häntä jääkärin +seurasta. Kuinka monta laulua vanhus olikaan opettanut hänelle pitkinä +talvi-iltoina, ja keväisin kyhäillyt hänelle konstikkaita viheltimiä! + +Toimituspaikastaan päästyään Valentin haki hetikohta jääkärin ja vietti +hänen kanssaan loppuosan päivää ja hyvän veron yötäkin, pelaten, +juopotellen. Rehellisten ihmisten varotuksiin hän vastasi ilkunnalla ja +haukkumasanoilla ja ennen pitkää alkoivat oikein ajattelevat henkilöt +pitää häntä huijailevana velikultana. Kaupunginvouti yksin oli asiasta +eri mieltä. Hän vakuutti nuorukaisen toimellisesti ja täsmälleen +toimittavan tehtävänsä -- hänen säännötöntä elämäänsä katseli hän +sormiensa lomitse. Paha hedelmä sai häiriintymättä kehittyä ja kypsyä, +jonka kaupunginvouti aikanansa sai häpeäksensä ja vahingoksensa kokea +sekä me, hänen poloiset vanhempansa, suureksi suruksemme tuntea. +Kaupunginvoudin täytyi viimein myöntää todeksi tunnettu sananparsi: "Ei +savua ilman tulta." + +Mutta ennenkun jatkan kertomustani, tahdon omistaa muutaman sanan +vanhan, uskollisen ystäväni, portinvartija Veit Geissendörferin +muistolle, jonka nimen olen jo monta kertaa maininnut. Sen miehen +vertoja ei lie monta ollut maailmassa. + + + + +Seitsemäs luku. + +Portinvartija. + + + Jos suot mun vanhaksi, + Jos annat elää kauan, + Niin tule turvaksi + Ja olo vahva sauvan'! + Suo kärsivällisyys + Sinuhun luottava, + Suo kunnialla myös + Hiuskarvain' harmeta! + +Kymmenentenä sunnuntaina kolminaisuudenpäivästä v. 1632 lähti +kaupunginvouti Würzburgiin, jossa hänen oli nostettavana lähes tuhannen +taalerin suuruinen rahamäärä sinne sijoitetulle sotaväelle +hankkimistaan ohrista, kauroista ja viinistä. Seuraavana tiistaina oli +rahat jätettävät Speckfeldiin, mistä ruhtinas oli luvannut käydä niitä +noutamassa. Ajan rauhattomuuteen nähden oli asia päätetty toimittaa +salateitse. Asiasta ei ollut tietoa muilla kuin pojallani, +johon kaupunginvouti yhä edeskinpäin luotti, valiten hänet +matkakumppanikseenkin. Minä olin edellisenä päivänä lausunut +paheksumiseni siitä, että Herran päivänä oli ryhdytty maalliseen +toimeen, mutta poikani väitti kaupunginvoudin sanoneen: "Herraspalvelus +on tärkeämpi jumalanpalvelusta." + +Iltapäivällä oli Margareeta lähtenyt lasten kanssa pieneen +viinitarhaamme kävelemään, ja kammarissa yksin istuskellessani muistui +niin elävästi mieleeni saarna, jonka puolipäivä-jumalanpalveluksessa +olin kuullut. + +Arvoisa vanha pastorimme Hieronymus Theodorikus saarnasi nimittäin +päivän tekstin johdosta, joka kuten tiedetään, puhuu Jerusalemin +hävityksestä. Tutkimusaineessaan hän sattuvasti kuvasi evankeelisen +kirkkomme olevan samallaisessa tilassa, kuin Jerusalemi, jota +viholliset saartoivat ja piirittivät joka puolelta. Lopuksi hän +vakaasti terotti kuulijoittensa mieleen valvomisen ja rukouksen +tärkeyttä, että he paremmin kuin Jerusalemi tuntisivat etsikkoaikansa +ja jo siitä päivästä rupeisivat ajattelemaan mitä heidän rauhaansa +kuuluu. Veisattiin virsi: "Te synnin orjat, herätkäät ja kiirehesti +lähtekäät jo luoksi ystävänne", ja tuota ihanaa melodiaa uruilla +säestäissäni, valtasi sydäntäni niin suuri ahdistus ja mielenliikutus, +että kyyneleet vierivät poskiani pitkin. Urut voivat todellakin puhua +kieltä yhtä selvää kuin sanakielikin -- tulkitsevatpa välistä sitäkin, +mihin sanat eivät riitä. Niin usein kun kuulen tuota virttä, tuntuu +minusta maa ikään kuin vapisevan, haudat aukenevan ja ylienkeli +huutavan eläville ja kuolleille: "Katso, ylkä tulee; menkää ulos häntä +vastaan!" Se on lutherilainen Dies irae ylistyslaulu [munkki Tuomas +Celanolaisen sepitsemä hymni, jota alkusanojensa mukaan sanotaan "Vihan +päiväksi" (Dies irae). _Suom_.], jota ei kenenkään ihmislapsen pitäisi +voida kuulla ajattelematta, että meidän kaikkien on ylösnouseminen +Kristuksen tuomioistuimen eteen. + +Istuessani ja miettiessäni -- saarnaa, veisuuta ja ahtaita aikoja, +astui vanhus Veit Geissendörfer kammariini, asetti nurkkaan keppinsä ja +rupesi viereeni istualle. Hän oli seitsemänkymmentä vuotta täyttänyt, +mutta ikäisekseen vielä reipas ja voimakas. Nuorempana hän oli herra +Konrad v. Limburgin aseenkantajana ottanut osaa retkeen kristikunnan +perivihollista, Turkkia vastaan ja palvelusaikanansa ollut tunnettu +urhoolliseksi soturiksi. Kerran hän miehekkäällä rohkeudellaan ja +nerokkaalla maltillisuudellaan pelasti herransa varmasta kuolemasta; +mutta hän ei ollut niitä pöyhkeileviä sotureita, jotka kerskaavat +urostöillään ja niin usein kertovat sepustettuja juttujaan perättömistä +sankariteoistaan, että viimein itsekin uskovat niitä tosiksi. Veit oli +luonteeltaan totuutta harrastava, rehellinen ja Jumalata pelkäävä mies, +joka inhosi maailman kevytmielistä touhinaa ja odotti iälliseksi +joutuneena Simeonin lailla pääsevänsä rauhaan. Kolmikymmentä vuotta +sitten hän erosi sotapalveluksesta ja sai senjälkeen tärkeän +portinvartijaviran kaupungissamme hoidettavakseen. + +Veit vanhus oli lastenkin hyvä ystävä ja rakasti sanomattomasti +minunkin poikiani, Valentinia ja Johannesta. + +Ei kellään ole syytä väittää minun erinäisemmin suosivan sotaväkeä, +mutta tässäkin säädyssä on joitakuita, joissa Jumalan armon oikealla +käyttämisellä hyvä omatunto, sydämen puhtaus ja mielen siveys ovat +säilyneet. Voinpa sotavanhusten suhteen väittää, että olen heissä, +useammin kuin muissa, tavannut oikeata lapsekasta yksinkertaisuutta. + +Kun jumalanpalveluksen päätyttyä salpa otettiin portin edestä pois, +niin vanha portinvartija tuli tavallisesti joka sunnuntai- ja +juhlapäivä minun luokseni kotiin, viettääksensä rauhaisan hetken minun +parissani iloisessa kanssapuheessa. Tänäpänä hänellä oli nähtävästi +erikoisempaa sydämellään, sillä hän oli tavallista hiljaisempi ja +niukempi sanoiltaan ja kysyttyäni mikä häntä vaivasi, sanoi hän +nähneensä erimerkillisen unen, jonka hänen omilla sanoillansa nyt +kerroit Näin se kuului: + +"Istuessani yöllä viime keskiviikkoa vasten odottamassa Würzburgista +tulevaa postivaunua, rupesi minua uni painostamaan, niin että nukuin +penkille, jolle olin istuutunut. Olin silloin seisovinani vahtia +synkässä metsässä, niinkuin minun Unkarissa usein oli täytynyt olla +sotapalvelukseni aikana, ja siellä näin pienen poikasi Johanneksen +istuvan puun juurella syli täynnä kukkia. Äkkiä syöksi verenhimoinen +susi kita ammollansa hänen päällensä, ja poika alkoi täyttä kurkkua +huutaa: 'Veit, auta, auta!' Minä riensin avuksi, hyökkäsin hukan +kimppuun, mutta en jaksanut sitä voittaa, vaan jouduin itsekin pedon +raadeltavaksi sittenkun keihääni oli murtunut kuin oljenkorsi sen +hampaissa. Pian senjälkeen olin makaavinani kaupunkimme portin vieressä +pienen asuintupani oven edessä. Samassa sinä, Ulrik, astuit ruumiini +luo ja sanoit: 'Pankaa Veit hautaansa, mutta noutakaa ensin soittajia +ja haudatkoon hänen komppaniansa hänet sotilasten tavan jälkeen, sillä +Veit on soturi vanhastaan ja on kuollut soturin kuoleman.' Mutta +kiväärin laukaukset kumahtivat niin kummallisesti ja sitä paraillaan +ihmetellessäni heräsin. Olin kuullut portilta kuormurin kolkutusta, +sillä hän oli jo hyvän aikaa vartonut vaunuinensa siellä päästäksensä +sisään. Luulen tätä unta merkiksi Jumalalta, että minun ennen pitkää on +kulkeminen kaiken maailman tietä." + +En rohjennut olla niin julkea, että olisin vanhan ystäväni unta +ruvennut selittämään, mutta vakuutettuna siitä, että unia, jotka +kehottavat meitä pitämään vaaria sielustamme, ei ole halveksittava, +vaan että ne usein kulkevat viesteinä tahi viittauksina Jumalalta -- +onhan Jumala usein unien kautta istuttanut terveellistä pelkoa +huikentelevaiseen maailman lapseen, usein suloisesti lohduttanut +murheellista Jumalan lasta -- vastasin: + +"Unia kuin lumia, mutta saattavat ne olla Jumalastakin. Minun täytyy +sittekin sanoa Joosefin tavalla: 'Jumalan on selitys.' Jos hän tahtoo, +niin voitte elää vielä kauankin, mutta hiuksenne ovat harmenneet, +selkänne koukistunut ja olette jo ehtinyt niihin vuosiin, joista, +niinkuin saamamiehet sanovat, kaikki viehätys on kadonnut. +Elonlampustanne on jo öljy loppumaisillaan ja kukaties Jumala tällä +unella on tahtonut teille ilmoittaa, että hän pian sammuttaa senkin +valontuikkeen. Vanha ystävä, mitäpä tuosta? 'Minä olen ylösnousemus ja +elämä', sanoo Vapahtajamme, 'joka uskoo minuun, hän elää ehkä olisikin +kuollut, ja joka elää ja uskoo minuun, ei hän ole iankaikkisesti +kuoleva'. _Uskotkos sinä sitä_?" + +"Niin, minä uskon", portinvartija vastasi: "nuo sanat toistan aina +itsekseni, kun kuollutta kannetaan kaupungin portista ulos ja kuulen +kirkkomaalla veisattavan: + + "Rakkaamme suru, tuska nyt + On viimein tässä päättynyt; + Hän kantoi kuorman Kristuksen + Ja nukkui Herran nimehen." + +Mutta hän halusi kernaasti tietää mitä se merkitsi, kun hän unissansa +oli kuullut minun sanovan, että hän kuoli sotilaan kuoleman, vaikka +siitä jo oli kolmikymmentä vuotta kulunut kun hän oli ollut viimeisellä +sotaretkellä mukana. + +"Älkää siitä olko huolissanne", sanoin; "sanotaanhan sanassakin: 'Ei +ketään kruunata, joka ei rehellisesti ole taistellut?' Jokainen +kristittyhän sen mukaan kuolee sotilaan kuoleman, jos hänen viime +hetkensä kohtaa hänet tappotantereella tahi tautivuoteella yksinäisessä +portinvartijan mökissä. Suokoon Jumala teidän ja minun vaan +rehellisesti taistella ja autuaasti kuolla!" + +"Olette oikeassa", virkahti vanhus, otti keppinsä ja lähti. + + + + +Kahdeksas luku. + +Hyökkäys. + + + Rakkaamme suru, tuska nyt + On viimein tässä päättynyt; + Hän kantoi kuorman Kristuksen + Ja nukkui Herran nimehen. + +Seuraavana päivänä vietti virkatoverini Johannes Kimtsch +Winterhausenissa hopeahäitään. Hän oli kantanut ristille poikani +Johanneksen, ja tämä pyysi sentähden päästä varhain aamusella +viinitarhaan, tuodaksensa sieltä pari viinirypäleterttua, jotka hän +edellisenä päivänä oli nähnyt olevan kypsinä; ne hän tahtoi viedä +risti-isälleen, mennessänsä tälle onnea toivottamaan. Portinvartija oli +luvannut laskea hyvissä ajoin hänet menemään kaupungin portista, jota +öisin aina pidettiin huolellisesti lukittuna. Pojan lähdettyä matkaan +nousin tapani mukaan kirkontorniin kelloja soittamaan. Samassa kuului +kellojen kuminaa Winterhausenistakin, ja minä olin iloinen, että +toverini juuri tänään vastasi niin täsmälleen: olimme nimittäin jo +monta vuotta takaperin sopineet siitä, että aamusoitto oli oleva +aamutervehdyksemme toinen toisillemme. + +Sinä päivänä lähetin liikutetuin mielin hänelle tervehdykseni: joka +viisikolmatta vuotta on elänyt aviomiehenä, se on paljon kokenut hyvää, +jos pahaakin. Menneisyyteen päin aatokseni lennähti, muistelin sitä kun +kannoimme hänen ainoan lapsensa, Udalrikuksen kirkkomaahan. Kalpeana ja +lohdutonna kulki hän vierelläni ja kaikkiin lohdutuksiini ei hänellä +ollut vastattavana kuin: "Udalrikus, Udalrikus, riemun juhlapuvun olen +riisunut päältäni ja paneutunut murhevaatteisiin." Nyt sitä vastoin +saattoi hän levollisen rohkealla mielellä lähettää minulle +tervehdyksensä, vaikka minä, nähdessäni millaista hävitystä sodan +kauhistus oli saattanut nuorisossamme, katsoin olevan syytä usein +otaksua sen ajan olevan käsillä, josta on täytynyt valittaa: "Autuaat +ovat hedelmättömät, ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet, ja ne +nisät, jotka eivät imettäneet." + +Kun olin soiton lopettanut ja alkanut tulla alas, pysähdyin tuokion +ajaksi torniakkunan eteen silmäilläkseni kasteesta kimaltelevaa, +hymyilevän raikasta seutua, joka levitteleikse silmieni edessä. Aurinko +oli vastikään noussut levittäen kultaloistettaan korkealla sijaitsevain +viinitarhojen yli, vaikka laakso, virta ja pienoinen kaupunki nukkuvine +asujamineen vielä olivat tiheän sumuhunnun kietomina. Vastapäätä +kirkkoa kohouvalla vuorella näin samassa silmänräpäyksessä poikani +Johanneksen astuvan sumusta näkyviin ja lähtevän kulkemaan ylinnä +vuoren laella olevaa vanhaa kivirakennusta kohden, josta oli tehty +vahtikoju viinitarhain vartijoille. + +Ammoisina aikoina, ennenkuin mitkään laivat vielä kyntelivät Mainjoen +vesiä tahi ennenkuin viinirypäleitä viljeltiin näillä seuduin, asui, +niin kertoo tarina, tuossa talossa isä seitsemän poikansa kanssa. Kun +pojista varttui miehiä, asettuivat he virran äyräille asumaan, siten +laskien perustuksen nykyiselle Sommerhausenin kaupungille. -- Niinkuin +jo mainitsin, näin Johanneksen kulkevan taloa kohden, ja arvasin hänen +päättäneen käydä toivottamassa hyväähuomenta Mündleinin Hannulle ja +tämän pojalle, Klaulle, jotka olivat olleet viinitarhoja vahdissa ja +sen tähden viettäneet yötä tuvassa. Pikku Johannes oli hiljaismielinen, +rakastettava lapsi, tottelevainen, siivo ja luonteeltansa ystävällinen, +ja olenpa vakuutettu, että Jumala oli siunauksellaan auttanut tämän +lapsen kasvatusta, valmistaaksensa isänsydämelleni jotakin makeutta +moniin katkeriin suruihin nähden, joita meillä oli Valentinista ollut. + +Mutta poika oli tuskin päässyt kynnyksestäkään yli, kun näin hänen +ryntäävän takaisin ja tulista kyytiä juosta kiitävän vuoren rinnettä +alas. Hän juoksi kuin takaa ajettu naarashirvi yli kivien ja kantojen, +väliin kompastuen ja taas pystöön keikahtaen, sekä heittäytyi viimein +erään kiviaidan ylitse, juurikuin verivihollinen olisi ollut +kintereillään. Hämmästyneenä ja kauhistuneena tuijotin tuskaisesti +vuorta kohden tietämättä, mitä tuo merkitsisi ja näin samassa kaksi +miestä, kroaattien hyvin tunnetut punaiset viitat yllään, tulevan ulos +vahtituvasta ja lähtevän vinhaa kyytiä poikaa jälestä ajamaan; näinpä +vielä toisen heistä vetävän esille pistoolin, tähtäävän häntä kohti ja +ampuvan. Samassa tuokiossa kuulin valppaan portinvartijan puhaltavan +hälytystöräyksen. + +Minun silmäni mustenivat; sen verran olin kuitenkin tolkulla, että +tiesin luodin menneen ohi määrästään, sillä poika juosta viletti +yhtä hurjasti kuin ennenkin. Silloin pinnistin itseni vapaaksi +huumauksestani, kiiruhdin tornin portaita alas ja juoksin, minkä +jaloiltani pääsin, kaupungin portille päin ja saavuinkin niin ajoissa +sinne, että sain siepanneeksi poikani syliini ennenkuin hän juoksusta +uupuneena vaipui maahan. + +"Tänne, hyvät ihmiset, tänne! Auttakaa, auttakaa!" kuulin Veit +vanhuksen huutavan, koettaissaan kaikin voiminsa pitää vastaan, +estääkseen kahta kroaattia tunkeumasta kaupunkiin; mutta nämä, joilla +nyt oli parin kolmenkymmenen suuruinen miesjoukko kerallaan, työnsivät +auki portit ja uhkasivat katalasti kiroten portinvartijan tappaa, jos +hänen suustansa hiiskaustakaan kuuluisi. Mutta vanhus puolusti +asemataan miehekkäällä uljuudella, heitti torven olallensa, töytäsi +peitsen vihollista vastaan ja tiuskasi tuimasti: "Mitä asioitavaa +teillä täällä on? Totisesti ette ole mitään sotilaita, kurjaa joukkiota +oletten, kun hennotte hätyyttää viatonta lasta." + +Silloin karjasi muudan ratsumiehistä, jolla oli höyhentöyhtö hatussa ja +näytti olevansa joukon johtaja: + +"Pois tieltä, toverit, kyllä minä opetan häntä pilkkaamaan hänen +majesteettinsa keisarin värvääjää, kapteeni Nikol Paradeiseriä ja hänen +ravakoita poikiansa kurjaksi joukkioksi!" Näin sanottuaan kannusti hän +hevostansa, niin että se hypähti pystöön, ja heilutti uhkaavasti +miekkaansa Veitin pään päällä. Nyt aloin minäkin kaikin voimin huutaa +apua. Silloin kiiruhti läkkiseppä Marks Stumpf ynnä joitakuita muita +asunnoistaan ulos, mutta nähtyänsä kroaatit, jotka jo olivat +tunkeutuneet kaupungin portista sisään, ja ilman aseita kun olivat, he +katsoivat paraimmaksi pysyä erillään koko kahakasta. + +Veit vanhus ei kumminkaan antanut niin hevillä perään, vaan asettui +hajasäärin maasotamiehen tavoin seisomaan ja tähtäsi peitsellään +johtajan hevoseen. Mutta kroaatti kohousi jalustimiensa varaan ja lyödä +huimasi Veitiä miekallaan niin kovasti päähän, että ukko +silmänräpäyksessä kaatui maahan. Sitten huusi joukon päämies: + +"Maatkoon vanha narri siinä, hän on saanut ansaitun palkkansa; nyt +eteenpäin, seuratkaa minua!" ja niin lähti hän täyttä neliä +ratsastamaan kaupungin keskustassa olevalle kreivin linnalle päin, ja +muu joukko seurasi hänen jälkiänsä. + +Johannes painautui likemmä rintaani, huutaen: "Juoskaamme, rakas isä, +muuten tappavat he meidät kaikki", mutta kroaatit kiitivät ohitsemme +meistä välittämättä. Riensin nyt kaupungin portille katsomaan miten oli +vanhan Veitin laita. Hän eli vielä; näytti olevan henkitoreissaan eikä +tuntenut meitä. Mutta kun minä ja Johannes huusimme häntä nimeltä, +aukaisi hän silmänsä ja puhui katkonaisin sanoin: "Siinähän olette +kumpikin, sinä Ulrik ja pikku Johannes, jonka susi tahtoi niellä -- nyt +on uneni käynyt toteen -- oi voi, oi voi, millaiset kauheat tuskat +minulla on!" + +Kehotin kuolevaa ystävääni ajattelemaan loppuansa, joka oli lähellä, ja +sanoin, että nyt oli tarpeen oikein todenteolla rukoilla: "Herra +Jeesus, sinulle elän, Herra Jeesus, sinulle kuolen." Hän liikutti +samassa vähän päätänsä, juurikuin sanoaksensa "amen", veti pitkän +huokauksen, ja sielu erosi hänen ruumiistansa. Tällä välin oli paikalle +kerääntynyt useita naapureita; heidän avullaan nostimme hengettömän +ruumiin ja kannoimme sen portinvartijan tupaan. + +Tämän tehtyä kysyin pojaltani syytä hänen hurjaan pakoonsa +vuorituvalta. Siitä hän kertoi: "Tuvan lähelle tultuani kuulin sisältä +hiljaista vaikeroimista, ja avattuani oven näin Mündleinin Hannun ja +Klaun makaavan lattialla, Klaulla haava rinnassansa, ylteistään +veressä, eikä elon kipinätä suonissaan. Isänsä, joka niin ikään oli +haavoitettu, oli satulahihnalla köytetty kiinni, ja vaikeroi ääneen. +Pesävalkean ääressä loikoili pari kroaattia syöden keitosta, jonka +viinitarhan vartijat olivat itseänsä varten valmistaneet. Nähtyänsä +minut karkasivat he pystyyn, syöksyivät jälestäni ja ampuivat minua +kohden. Kun laukaus kajahti syöksyi Lindelbachin tien viereisestä +notkosta esiin joukko ratsumiehiä, jotka kaikki lähtivät minua ajamaan +jälestä. Minä kun olin melkosen matkan edellä, kerkesin ennen heitä +kaupungin portille, jota Veit minun varalleni piti avoinna." + +Sittekun poika oli päättänyt kertomuksensa otin häntä kädestä ja +kiiruhdin kotia, jossa tapasin vain vaimoni ja kaksi tytärtäni, jotka +eivät tapahtumasta tienneet vielä mitään. He olivat kuitenkin +peljästyksissään, nähtyänsä ensin minun rientävän torninrappusia alas +ja vähän ajan perästä kroaattien kiitävän ohi. Valentin oli äskettäin +mennyt ulos ottaaksensa, kuten oli sanonut, selkoa siitä missä aikeissa +vieras sotaväki oli hyökännyt kaupunkiin. Kiellettyäni omaisiani +lähtemästä kotoa jätin heidän toimeksensa telkitä huolellisesti portti +ja läksin kansanjoukon jälestä kreivin linnalle, sittekun Hannu +Mündleinin vaimolle sivumennen olin ilmoittanut hänen miehensä ja +poikansa onnettoman kohtalon. + + + + +Yhdeksäs luku. + +Ryöstö. + + + Me saaliin oivan saimme, veikot, + Ratsaille siis! + + _Shakespearen_ "Henrik IV". + +Kaupunginvoudin virkahuone oli samassa linnassa, jonka edustalla +olevalle aukialle torille kaupungin porvaristo tällä aikaa oli melkein +yksissä miehin kerääntynyt, ja katseli kauhulla kroaattien harjoittamaa +ilkivaltaisuutta. Linnan piha oli täynnä aukimurrettuja kirstuja ja +rikotuita viiniruukkuja, joita sotamiehet olivat kanniskelleet +kellareista. Sill'aikaa kuin muutamat, jotka murtautuivat voudin +konttoriin, siellä särkivät kaikki lukot ja pengastivat pohjia myöten +kaikki sopukat, seisoivat toiset pihalla paljastetuin miekoin ja joivat +viiniä huippulakeistaan. Juotuaan janonsa sammuksiin kaasivat he +tähteet viinistä maahan. Jotkut panivat kokoon ryöstämiänsä tavaroita +-- ja sitä tehdessään he kiivaasti riitelivät keskenään ja kiroilivat +mitä kauheimmin, joten kaunis linnanpiha, jonne nuorison oli tapana +kokoontua kesäilloin kisailemaan ja laulamaan, näytti muuttuneen +helvetin kuiluksi. Minä puhelin parhaallaan naapurini Gebhartin kanssa +siitä, mitä tämä vallattomuus oikeastaan merkitsi, kun kapteeni +Paradeiser ja muutamat hänen sotamiehistään tulivat ulos laahaten +kaupunginvoutia perässään ja pyssynperillään antoivat hänelle aika +potkuja ja kolauksia. + +"Missä rahat ovat?" huusivat he kilvan; "missä ne tuhannen taaleria +ovat, jotka eilen toitte Würzburgista? Antakaa ne tänne, vanha saituri! +Jos vitkastelette, niin silvomme nahastanne hihnoja." + +Kaupunginvouti rukoili armoa. "Minähän täytän ainoastaan +velvollisuuteni", sanoi hän, "rahat eivät ole minun vaan ruhtinaan; +niitä ei minun ole lupa antaa käsistäni." + +Mutta kuurona kaikille rukouksille ja muistutuksille, paiskasi kapteeni +hänet maahan, painoi polvellaan hänen rintaansa, ja pannen miekan terän +hänen kurkullensa karjasi rajusti: + +"Minä annan teille sen verran miettimisen aikaa, että kerkiätte kerran +lukea Isä meidän, mutta ellette sitten tunnusta, survaisen miekan +ruumiisenne, niin totta kuin nimeni on Nikol Paradeiser." + +Näkyi että miehellä oli tosi mielessä -- kukapa muutoin olisi +tuommoiselta pedolta sääliä odottanutkaan -- raivosta hänen suunsa +oikein vaahtoa tursusi niin että sitä valui hänen taajalle parralleen +ja tippui kaupunginvoudin päälle, joka kuolon kalpeana vääntelehti +hänen polviensa alla. Paradeiserin silmät hehkuivat kuin tiikerin, kun +hän välistä silmäili ympärillä olevia, nähdäksensä uskaltaisiko joku +yrittää temmata saalista hänen kynsistänsä. + +Silloin ilmausi äkkiä kaupunginvoudin vaimo, pieni poika käsivarrellaan +ja huusi, kääntyen minun puoleeni: + +"Auttakaa, oi auttakaa häntä, herra koulumestari; hän olisi auttanut +teitä, jos te olisitte joutunut yhtäläiseen pulaan." + +Minä menin silloin vähän lähemmäksi ja huusin kaupunginvoudille: + +"Herra kaupunginvouti, antakaa te Jumalan nimessä hänelle rahat; +ruhtinas on kernaammin luopuva niistä, kuin uskollisesta +palvelijasta. Me todistamme jokainen teidän tunnollisesti +täyttäneen velvollisuutenne." + +Kaupunginvouti pyysi nyt päästä irti, lupasi taipua ylivoiman alle ja +antaa rahat hallustaan. Paradeiserin seuraamana meni hän asuntoonsa ja +otti esille rahakirstun, jonka hän kiireessä oli piilottanut irrallisen +lattialaahkon alle, nähdessään saaliinhimoisen lauman olevan tulossa. +Kun johtaja uudestaan tuli ulos rahapussi kädessään, ratkesivat +saaliinahnaat sotamiehet ilohuutoihin, viskausivat hevostensa selkään +ja olivat siinä tuokiossa hävinneet. + +Ylläkerrotut seikat olivat tapahtuneet niin sukkelaan, että jokainen +meistä oli vallan ymmällä, emmekä voineet käsittää, mitenkä asianlaita +oikein olikaan. Muutamat, joilta hälytyssignaali oli jäänyt kuulematta, +olivat äkäisiä portinvartijalle, joka ei paremmin ollut pitänyt huolta +toimestaan, vaan oli päästänyt kroaatit livahtamaan kaupunkiin, +ennenkuin oli ennättänyt sulkea portin; he vaativat kiivaasti nyt hänen +erottamistaan virasta. Minä vastasin: + +"Portinvartija on jo vapautunut toimestansa ja on hänet kutsunut +tilinteolle vähän suurempi herra, kuin te olettekaan, ja olen +vakuutettu että hän siinä tilinteossa Jumalan armolla on kestävä. +Menkää portinvartijan mökille -- sieltä hänet löydätte." + +Kun he sen kuulivat, niin he tulivat hyvin pahoillensa siitä, että +olivat vanhaa miestä väärin syyttäneet. + +Päivänselvää oli, että ratsuväki, Veitin huomiota välttääkseen, oli +yötä lymynnyt hautuumaan takaisessa solassa ja siellä vartonut +portin aukaisemista. Viinitarhan vartijat olivat he saattaneet +vahingottomiksi, pyysivätpä vielä saada kiinni pikku poikanikin, ettei +melua syntyisi ennenkun heidän oli onnistunut suistua kaupunkiin; +laukaus oli ollut väijyksiin asettuneelle joukolle merkkinä +ryntäykseen, ennenkun portinvartija poikani varoituksesta olisi +ennättänyt sulkea portin. Heidän katala hankkeensa oli vain liiankin +hyvin onnistunut. + +Joskin ryöstöt ja väkivallanteot näinä inhoina aikoina, Jumala +paratkoon, olivat varsin tavallisia, oli sentään ihan kuulumatonta, +että keisarin sotaväki selvällä päivällä olisi murtautunut johonkin +rauhalliseen kaupunkiin aikomuksenansa vain ryöstää rahaa, vallankin +kun ympäriseuduissa vielä vilisi ruotsalaista sotaväkeä varsin +taajassa. Porvareiden mielikarvaus moisesta hävyttömästä teosta tulikin +mitä kuuluvimmalla tavalla ilmi; kaupunginvouti sen sijaan huusi: + +"Minusta nähden on kavallus tässä suhteessa paljo hävyttömämpi kuin +itse ilkityö. Tässä kaupungissa täytyy olla joku Juudas, joka on +pettänyt ruhtinaansa ja syntymäkaupunkinsa, koskapa se hirtehinen, joka +piteli minua niin pahoin, näytti ennakolta saaneen varmat tiedot +asiasta. Kuka tuo viekas kavaltaja on, en vielä varmuudella tiedä, +sillä ainoa henkilö, jolla oli rahoista tietoa, on kirjurini Valentin +Gast; hän oli kerallani kun Würzburgista rahat toin, mutta minä en suo +itselleni rauhaa, ennenkuin olen päässyt kavaltajan jäljille, ja +ansaitun palkkansa on hän saapa, niin totta kuin vanhurskas Jumala on +taivaissa." + +En tiedä miksi, mutta kuultuani sanan "kavallus" kulki läpitseni kylmä +väristys. Ajatellessani kuinka kaikki tuulet ajelehtivat evankeelisen +kirkkomme yli Limburgissa, niin että sorronalainen kansa näytti +laumalta, joka huolissansa etsii katoksen tai vaikkapa vaan puunkin +suojaa, johon he voisivat kokoontua toinen toisensa turvaksi, niin +minusta tuntui suorastaan mahdottomalta, että joku omasta +keskuudestamme olisi tahtonut ansaita verirahoja sorrettujen veljiensä +kustannuksella. Kuitenkin minua vapisutti sitä ajatellessani ja +katselin ympärilleni, ikään kuin nähdäkseni petturin leimuavaa +poltinmerkkiä jonkun otsalla -- mutta Kainin merkkiä en sittekään +nähnyt. Mutta sanomaton tuskanpolte vaivasi kumminkin sydäntäni. +Levottomana etsin joukosta Valentinia, sillä olihan vaimoni sanonut +hänen lähteneen katsomaan mihin sotamiehet aikoivat ryhtyä -- mutta +häntä en nähnyt missään. + + + + +Kymmenes luku. + +Rikos tulee ilmi. + + Vavisten luonto odottavi, kun + Pilvistä synkistä ja raskaista + Yht'äkkiä välähtää salama. + + _Thompsonin_ "Vuodenajoista". + +Tällä välin oli Hannu Mündleinin vaimo lapsinensa lähtenyt +vuorituvalle; jotkut naapureista lähtivät mukaan ja tulivat nyt +takaisin, kantaen hänen miestänsä ja poikaansa kaksilla paareilla. +Poika, joka todellakin oli tavattu kuolleena, makasi kaapu verhonaan; +hänen ruumiinsa vietiin oitis raatihuoneesen, jonne portinvartijankin +eloton ruumis kaupunginvoudin käskystä oli saatettu. Sitä näkyä, joka +täällä esiytyi katseltavakseni, en elinaikanani unhoita. + +Klaus oli asetettu suurelle pöydälle keskelle salia, ja kirurgi oli +paljastanut hänen rintansa, tutkiaksensa haavaa, joka oli vienyt hänet +tuonen tuville. Vainaja oli hiljaismielinen, oikeutta harrastava +nuorukainen ja vanhemmillensa kuuliainen poika. Todistuksena tähän +mainittakoon, että kun hänen isänsä viimekuluneena talvena sairauden +kautta oli kytketty vuoteesen eikä mitään kyennyt ansaitsemaan, Klaus +kättensä työllä hankki elatuksen koko perheelle. Isä vanhus huusikin +monta kertaa, kun häntä ja kuollutta poikaansa kannettiin sisään: + +"Oi, poikani, poikani, olisipa Jumala sallinut minun kuolla sinun +edestäsi!" + +Murtunut äiti oli polvillaan poikansa ruumiin ääressä; hän piti +poikansa kättä käsissänsä ja itki kiihkeästi. Päänaluksen kohdalla +seisoi Margareeta Friesen, nuori, siveä neito, joka vuosikauden jo oli +ollut vainajan morsiamena. Ei näkynyt hänen silmissänsä kyyneltä eikä +elonmerkkiä hänen kasvoillaan. Kalman valjuna ja liikkumatonna hän +siinä seisoi, juurikuin hänenkin henkensä olisi riisuutunut maallisesta +verhostansa ja yhdessä sulhonsa hengen kanssa astunut valon +iankaikkiseen valtakuntaan. Murhatun sisarukset itkivät jokainen +ääneen, että sydäntä vihloi sitä kuullessa -- kaikki, paitsi hänen +nuorin pikkuveljensä, kaksivuotinen pojansirunen, joka ääneti seisoi +äitinsä vierellä, kädessä pitäen pientä viiriä, jonka Klaus vasta +edellisenä iltana oli hänelle tehnyt; pienokainen silmäili oudoksuen +milloin kuollutta veljeänsä, milloin kirurgia, milloin itkevää +äitiänsä. + +Oli vaikeata päättää mikä mieltä enimmän liikutti katsellessa: +katkerasti itkevä äitikö, kelmeä, liikkeissänsä jähmeä Margareetako +vaiko pikku Kasperi, joka surutonna leikitsi lippuinensa murhatun +vieressä. Sydän ihmisellä olisi pitänyt olla kiveä kovempi jos tämä +näky ei olisi kyyneltä silmään tuonut. Surevien ympärille oli +kokoontunut lukuisa joukko sukulaisia ja ystäviä, jotka osanotolla +yhtyivät vainajaa kiittämään tahi hänen kohtaloansa valittamaan. +Ystävien joukossa oli Valentinkin, joka piteli tuolista kiinni ja +vapisi koko ruumiissansa. Se ei minua kummastuttanut, sillä Klaus ja +hän olivat hyviä ystäviä olleet varhaisimmasta lapsuudestaan saakka; +koulussa he olivat istuneet vieretysten, ja ensi kertaa yhdessä ripillä +käyneet. + +Veit vanhus makasi vähän syrjempänä toisella pöydällä. Olen monasti +huomannut suloisen kirkkauden, oikean taivaallisen rauhan +kuolinhetkellä leviävän niiden kasvoille, jotka Herrassa ovat +nukkuneet, vieläpä silloinkin, vaikka heidän on täytynyt maistaa +kuolemata sen katkerimmassa muodossa ja ollut kestettävänä kova +kamppaus. Yhtä selvästi en ole kuitenkaan nähnyt sitä ilmenevän muissa, +kuin tuossa vanhassa portinvartijassa. Siinä maatessansa näytti hän +vain nukkuvan, eikä mikään muu todistanut hänen kuolleen väkivaltaista +kuolemaa, kuin hänen verellä tahrattu valkoinen tukkansa. Hänen +silmänsä olivat kiinni ja hänen huulillansa asusti hymyily, joka tahtoi +ikäänkuin sanoa: "Nyt makaan ja nukun täydessä rauhassa." Koska +portinvartija oli iällinen mies ja kun hänellä ei ollut sukulaisia +kaupungissa, niin hän oli ensialuksi joutunut nuoren miehen rinnalla +unhotuksiin. Ainoastaan hänen uskollinen koiransa, Fidelis, jonka hän +itse oli kasvattanut ja jonka kanssa hän vuosikausia oli jakanut niukan +leipänsä, ei hetkeksikään väistynyt hänen viereltään; se oli pistänyt +mustan turpansa kuolleen isäntänsä oikeaan käteen -- käteen, joka oli +joka päivä ojentanut sille ruoan. + +Tunteeni olivat perinjuurin lamauttaa minut muistellessani vainajan +osottamaa järkähtymätöntä ystävyyttä minua ja omaisiani kohtaan ja +ajatellessani hänen merkillistä untansa ja väkivaltaista loppuansa. +Kuinka ystävällisesti olikaan hän kuolinhetkelläänkin puhutellut minua +ja pientä poikaani! Kuultuansa minun itkevän, Fidelis, tuo viisas, +uskollinen eläin, kohotti hiukan päätään ja ulisi hiljaa, valittavasti +-- juurikuin olisi se ymmärtänyt suruni ja halunnut yhtyä kerallani +valittamaan hänen murhatun isäntänsä surmaa. + +Viittasin Valentinin tulemaan luokseni ja sanoin hälle: + +"Teet oikein, kun suret manalle mennyttä lapsuuden ystävääsi, mutta älä +sure yksistänsä häntä, katso, tässäkin on vanha ystävä, joka on +ansainnut kyyneleesi." Kerroin hänelle kuinka kuolema oli Veitiä +kohdannut sekä mainitsin kuinka hän oli uneksinut pelastavansa +kuolemansa kautta poikani Johanneksen hengen, ja että hänen unensa nyt +kurjimman ja katalimman petoksen kautta oli surullisella tavalla käynyt +toteen. Viimeiset sanat lausuttuani levisi poikani kasvoille sanomaton +tuskanilme, häntä ei haluttanut kuulla sen enempää vaan tunkihe +väkijoukon läpitse ovea kohden, huojuen puolelta toiselle, niinkuin hän +olisi ollut kaatumaisillansa. + +Nyt oli Veitin vuoro joutua kirurgin tutkittavaksi. Tämä ilmoitti että +portinvartijan pääkallo oli murskattu. Minä kun en sietänyt katsella +vanhan ystäväni leikkelemistä, tuumin lähteä kotia, vaimoni ja lasteni +luo, mutta samassa töytäsi muudan Erlachin mies saliin, pyytäen päästä +kaupunginvoudin puheille. Kaupunginvoudin kysyttyä mitä hänellä oli +asiaa, mies kertoi seuraavaa: + +"Lähdin tänään aamupäivällä Sommerhauseniin leivän ostoon; vähän matkan +päässä metsässä joukko ratsumiehiä vaati minua seisahtumaan, piiritti +minut ja kysyi minnekä olen matkalla. Sommerhauseniin, vastasin. Muudan +ratsumiehistä, jolla oli höyhentöyhtö hatussa ja näytti olevan joukon +päämies, kysyi, tunnenko kaupunginvoudin kirjuria, Valentin Gastia. +Tunnen minä hyvinkin, vastasin, olen monasti nähnyt häntä Erlachin +jääkärin kanssa yksissä seurustelemassa. Hän pyysi niin muodoin minua +sanomaan Valentinille terveisiä, että he ovat jo puolisen tuntia häntä +odottaneet ja että hän kiiruumman kautta kävisi noutamassa osinkonsa, +sillä heillä ei ollut aikaa kauemmin täällä viipyä. Vielä hän jätti +toimekseni sanoa teille, herra kaupunginvouti, että jättäisitte +kirjurinne hänen käsiinsä, sillä Valentin soveltui paremmin sissiksi +kuin musteentuhrijaksi. Hän sanoi olevansa kapteeni Nikol Paradeiser ja +käski sanoa, että jos mielenne tekee, niin hän on valmis ennen pitkää +käväsemään uudestaan luonanne, tehdäksensä itse asiasta selvän. Nauraen +lähtivät he sitte matkoihinsa, jotapaitsi vielä kuulin johtajan +huutavan: 'Se lintu on vihdoinkin tarttunut liimapuikkoon, mikä ei mene +viekoittamalla, menee pakoittamalla.' Kirjuri tuli minua kadulla +vastaan ja minä toimitin hänelle asian, mutta hän ei hiiskunut +sanaakaan vastineeksi, vaan töytäsi vihurina eteenpäin." + +Ebelingin Hannu, kaupungin torni- ja yövahti, joka miehen kertoessa oli +tullut minua aivan lähelle, pani kätensä minun olalleni ja lausui +vakaasti: + +"En tahdo kauemmin teiltä salata, että kroaattipäällikön kasvot ensi +hetkestä käsin näyttivät minusta tutuilta -- en vaan jaksanut muistaa, +missä olin niitä ennen nähnyt. Mutta nyt muistan vallan hyvin, että +minä viime lauantaina käydessäni myöhään iltasilla kapakan ohitse näin +hänet pelipöydän ääressä yhdessä Valentinin ja Erlachin jääkärin +kanssa. Kapteeni ei silloin vaan ollut sotapuvussa, jonka tähden luulin +häntä matkustavaksi ylioppilaaksi." + +Sen kuultuani tulin yhtäläiselle mielelle kuin pappismies Eeli, hänen +saatuansa tiedon, että israelilaiset olivat paenneet filistealaisia, +että hänen molemmat poikansa olivat kaatuneet ja että Jumalan arkki oli +viety pois, tahi niinkuin patriarkka Jaakoppi, kun hän näki Joosefin +kirjavan hameen ja kuuli toisten poikainsa sanovan: "Tämän olemme +löytäneet; katso, onko se poikasi hame tahi ei." Kaupunginvouti ja +kaikki, jotka olivat läsnä, kiljahtivat hämmästyksissänsä ja +harmistuneina, ja Klaun äiti nousi seisoalle ojentaen kätensä taivasta +kohden, ikään kuin syyttääksensä poikansa murhaajaa Jumalan +tuomioistuimen edessä. Korvissani pauhasi, niinkuin olisin kuullut +väkevän virran kohinaa, huone tuntui minusta tärisevän perustuksillaan +ja katto olevan sisään luhistumaisillaan, silmissäni alkoi yhä enemmin +musteta, niin etten lopulta erottanut huoneessa muita, kuin Veitin +siinä missä hän makasi pöydällä, valkeat hiuksensa verissä ja +hymyssäsuin juurikuin kuiskaavan: "Nyt tiedän kaikki; senlaista palkkaa +en ollut ansainnut sinulta ja sinun lapsiltasi." + +Kun kaupunginvouti ja muut läsnäolijat näkivät, miten minun laitani +oli, niin heidän kävi minua sääliksi, ja he yrittivät minua lohduttaa, +mutta silloin minä rohkasin mieleni ja huusin: + +"Ei, sitä en saata uskoa, sitä en saata uskoa! Varkaaksi ja +kavaltajaksi en ole lastani kasvattanut." Sitten pyysin heitä +seuraamaan minua kotiani, että pojallani olisi tilaisuutta todistaa +syyttömyytensä. + +Kaupunginvoudin ja pastori Theodorikuksen taluttamana lähdin heti +asunnolleni. Mutta siellä olin vasta saava tuntea, ettei Herra ollut +ainoastaan näön vuoksi heiluttanut kuritusruoskaansa päälläni, vaan +että hän neuvossansa oli päättänyt veriin asti koetella minua ja +omaisiani. Portilla kohtasin Johanneksen, jota äitinsä oli lähettänyt +kutsumaan minua kiiruimman kautta kotiin, sillä hän oli suuressa +tuskassa Valentinin tähden. Tämä oli näet kotvasta ennen lähtenyt kotoa +pieni nyytti kädessään. Johannekselle, joka tuli häntä vastaan +rappusissa -- pojan kerronnan mukaan oli veli ollut enemmän aaveen kuin +elävän ihmisen näköinen -- hän oli sanonut, että hänen täytyy lähteä +maailmalle ja käskenyt isälle ja äidille sanomaan terveisiä, koskei hän +saisi heitä milloinkaan enää nähdä. + +Kykenin hillitsemään toivottomuuttani ainoastaan siksi, kunnes sain +vaimolleni ja lapsilleni kerrotuksi mitä tiesin ja kunnes vieraat +olivat poistuneet. Mutta sitte olivatkin voimani tyyten lopussa ja +henkeni tarmo suli ja hupeni kuin vaha ahdistuksen tulikuumennossa. +Vääntelin käsiäni ja saatoin vain kerran toisensa perään huudahtaa: +"Ikabod, Ikabod! kirkkaus on huoneestani poikessa." + + + + +Yhdestoista luku. + +Jumalan tuomio. + + + Sill' eivät jumalattomat + Voi kestää tuomiolla, + Ei irstaat, katumattomat + Hurskasten seurass' olla; + Herralle kelpaa hurskaan tie, + Mut jumalattomia vie + Hetkensä kadotukseen. + +Mitä sinä päivänä omassa sekä vaimoni sydämessä tapahtui, tietää +ainoastaan Jumala. Tähän asti olimme, jos kohta huolehtien, niin aina +toki kunnialla vaeltaneet tietämme maailmassa, mutta nyt olimme +joutuneet koko kaupungin asujamiston pilkanesineeksi. Turhaan olin +rukoillut: + + Jos suot mun vanhaksi, + Jos annat elää kauan, + Niin tule turvaksi + Ja ole vahva sauvan'! + Suo kärsivällisyys + Sinuhun luottava, + Suo kunnialla myös + Hiuskarvain' harmeta! + +Ei ollut tätä helppo kantaa, ei -- ja sitäpaitsi tuli tähän lisää vielä +sisällisiäkin ahdistuksia. En tiedä onkohan sellaisia vanhempia, jotka +lastensa jouduttua harhateille voisivat lohduttaa itseänsä sillä, että +ovat kaikessa täyttäneet velvollisuutensa isänä ja äitinä -- ei se +ainakaan minun lohdutuksenani ollut. Monet laiminlyöntirikokset, joihin +olin Valentinin kasvatuksessa tehnyt itseni syypääksi ja joita tähän +saakka olin tuskin minkään arvoisina pitänyt, seisoivat nyt kuni +uhkaava aave edessäni ja saattoivat minulle niin suurta tuskaa, että +julistin Valentinin vallan viattomaksi ja itseni ainoaksi syylliseksi. +Tänä hetkenä ajattelin: sinun ei olisi pitänyt ensinkään määrätä +poikaasi käsityöläiseksi, sillä siksi hän ei soveltunut; toisena taas: +sinun olisi pitänyt antaa hänen edeskinpäin pysyä ammatissaan, niin hän +ei olisi paisunut pöyhkeäksi eikä joutunut huonoon seuraan. Väliin +soimasin itseäni siitä, etten ollut tarpeeksi _ankara_ häntä kohtaan, +väliin etten ollut tarpeeksi _lempeä ja armoitteleva_ häntä kohtaan. +Olin niin muodoin mitä ristiriitaisimpain ajatusteni uhri, ja joka +ajatuksessa oli oka, joka säälimättä tunkeutui sydämeeni. + +Lapsiraukkani istuivat alakuloisina pöydässä, he eivät syöneet eivätkä +juoneet mitään ja uskalsivat vain hiljaa ja salavihkaan lausua toinen +toisillensa jokusen sanan. Mutta jos minun teki mieleni saada +pettämättömän oikea käsitys kurjuuteni suuruudesta, niin minun tarvitsi +vain katsoa poloiseen vaimooni. Kolme tuntia istui hän jäykkänä ja +liikkumattomana kuin marmorikuva, kädet helmassansa, enkä saanut +houkuttelemalla ainoatakaan sanaa hänen suustansa tahi kyyneltä +sirahtamaan hänen silmästänsä, sanoinpa hänelle mitä hyvänsä. Kun +sydänyö oli lähenemässä niin hän lausui vihdoinkin: + +"Kyllä minun nyt on helpompi olla kun tiedän, että kaikki makaavat ja +ettei kukaan enää ajattele minua ja Valentinia. Jospahan löytäisin +Jumalani ja saisin hänen edessänsä itkeä ja rukoilla, ettei hän meitä +hylkäisi!" + +Aamupuoleen yötä nukahti hän vähäksi aikaa paljaasta väsymyksestä, +mutta äkkiä hän heräsi ja huusi minua avukseen. Johonkin määrään +toinnuttuaan hän kertoi, nyyhkyttäen, että hän oli unissansa nähnyt +Valentinin. Hän oli ratsuväen joukossa ratsastanut ohi, mutta nähtyään +äitinsä valkaisutanhualla, hän oli kääntynyt takaisin päin ja huutanut: +"Jo olen täällä taas." Mutta joukon johtaja oli pitänyt häntä kiinni ja +laahannut häntä jälessänsä kun huimaa kyytiä samosivat tiehensä; +Valentin oli kuitenkin tavantakaa katsonut taaksensa ja kurottanut +häntä kohden käsiänsä. + +Minun silmiini ei sinä yönä tullut unta: minä painiskelin Herran kanssa +niinkuin patriarkka Jaakoppi Jabbokin luotuspaikalla, ja vaikka +epätoivo ja heikkouskoisuus koettivatkin paneutua Jumalan ja minun +välilleni, niin huusin yht'myötään: "Minä en päästä sinua, jollet +siunaa minua." Aamuruskon noustua alkoi päivä koittaa minunkin +sielussani, ja vaikka suru vielä painoi minua maahan, niin sydämessäni +oli rauha ja minä saatoin uskon luottamuksella heittää kuormani Herran +päälle. + +Nyt kykenin myös lohduttamaan vaimoani; niinkauan kun oma sydämeni oli +heikko ja epäilyksille altis, eivät lohdutussanani häneen tehonneet. +Jumalan sana on näet, kun sitä heikkouskoinen sielu käyttää, niinkuin +raskas miekka lapsen kädessä -- sillä ei ole voimaa osua oikeaan eikä +tunkea lävitse. Mutta nyt oli Herra vahvistanut uskoani, ja antoi +sittemmin siunauksen yksinkertaisille sanoilleni. Muun muassa kerroin +Margareetalleni esimerkin Augustinuksesta, joka suruksi hurskaalle +äidilleen salaa lähti epäsiveään Roomaan, jossa äitinsä varmasti +otaksui hänen turmeltuvan niin ruumiin kuin sielun puolesi, mutta juuri +siellä tuhlaajapoika Jumalan armollisella johdolla taittoi mielensä ja +kääntyi kokonaan Herransa ja Jumalansa puoleen. Päätimme niin muodoin +lakkaamatta rukoilla tuhlaajapoikamme edestä ja lujasti uskoa, että +Jumala oli kuuleva meidän, surevain vanhempain sydämestä lähtevät +rukoukset. Vahvistuneena ja vilpastuneena kutsui vaimoni luoksensa +lapset, määräten heille kullekin pienet tehtävänsä, ja minä lähdin +kouluun. + +En tiedä, rakas lukijani, oletko konsaan havainnut että murhe, jonka +Jumala lähettää, muun siunauksen ohella vaikuttaa senkin, että oppii +katsomaan ihmisveljiään aivan toisin silmin kuin siihen astikka. Tuntee +sydämmensä hehkuvan rakkaudesta heitä kohtaan ja tuomitsee heidän +virheitään lempeydellä, vieläpä niinkin, että mitä syvällisemmin tuntee +itsensä nöyryytetyksi, sitä korkeammalle kohoavat toiset meidän +silmissämme. En ikänä unhota millä sydämellisellä rakkaudella, +tahtoisinpa sanoa melkein pyhällä kunnioituksella katselin noita +köyhiä, nälistyneitä ja ryysyihin verhoutuneita lapsia, jotka tänä +tukalana aikana kävivät koulussani: olivathan he saman Isän lapsia, +jonka käsissä minunkin elämäni vaiheet olivat. Voimallisemmin kuin +koskaan ennen saatoin tänäpänä puhua heille siitä Jumalasta, joka on +laupias ystävilleen, mutta hirmuinen vihollisilleen. + +Mutta kesken opetustani vaimoni kutsui minua ulos, sanoen itsellänsä +olevan minulle tärkeitä asioita ilmoitettavan. Hänen mielensä oli +kuohuksissa ja joka jäsen vapisi pelosta hänen kertoessaan, että +ylemmälle kaupunginportille oli saapunut mies kärryineen, joilla +Erlachin jääkäri makasi -- kuoliaana. Kaupungin portille kerääntyi +kansaa suurissa joukoissa, ja eräältä, joka sieltä oli tullut takaisin, +oli hän kuullut, etteivät porvarit olleet antaneet lupaa viedä +kuollutta kaupunkiin. Silminnähtävää oli että jääkäri oli kuristettu +kuoliaaksi, sillä hänen kasvonsa olivat olleet mustansinervät ja silmät +kuopistansa miltei tykkänään pullistuneet. Kansa arveli tuon julman +ihmisen olleen liitossa paholaisen kanssa ja että paholainen nyt oli +kouraissut hänet hengiltä, kun kontrahdin määräaika oli kulunut umpeen. + +Tämän kuultuani laskin lapset hajalle ja riensin heti kaupungin +portille, missä kaikki oli niin kuin vaimoni oli kertonut. Tuntematon +mies kärryineen oli Sulzdorfin pyöveli. Hän kertoi muutamain +puunhakkaajain tulleen samana aamuna hänen tykönsä, pyytäneen häntä +valjastamaan hevosen kärryjen eteen ja seuraamaan heitä metsään. +Perille tultua oli hän nähnyt jääkärin loikovan poikittain kaatuneen +puunrungon päällä, pää riipuksissa maata vasten; jääkäri oli +silminnähtävästi kuristettu kuoliaaksi. Koska kaatunut puu oli +Sommerhausenin tiluksilla, oli Erlachin kylänvanhin, joka myös saapui +sinne, käskenyt pyövelin viedä hänet Sommerhauseniin. He -- +erlachilaiset -- eivät suostuneet antamaan hänelle haudan sijaa omassa +kalmistossaan, eikä kukaan talonpojista tahtonut sormellaankaan kajota +häneen. Pyöveli oli tehnyt työtä käskettyä ja, kääntyen kansan puoleen, +lausui: + +"Tuossa on jääkäri, pankaa hänet nyt mihin tahdotte." + +Siihen kaikki yhdestä suusta huusivat, etteivät he tahdo olla +tekemisissä kuolleen kanssa; pyöveli saisi heittää hänet Mainjokeen +tahi haudata hänet hirttomäellä, yhdentekevää heistä, kumpaanko. + +Pyöveli Hämmerling vastasi: "Kiitän kauniisti, sen voitte itsekin +tehdä; minä en estä, vaikka hänet keittäisitte tahi paistaisitte", +sitten nousi hän kärryihinsä, kourasi kuollutta jaloista ja paiskasi +hänet tielle. Sitte hän otti leipäkyrsän käsiinsä ja alkoi tyynesti +syödä sitä, niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. + +Samassa nähtiin vanha eukko käydä kepustavan tietä pitkin. Vanhus oli +ympärisseuduilla tunnettu, sillä hän kierteli mierolla, pyytäen +leipäänsä ihmisten ovilla. Tultuansa kaupungin portille ja nähtyänsä +jääkärin runnellun ruumiin, eukko kirkasi niin että korvia vihloi ja +käyttäytyi muutoinkin kuin hassu. Kauhusta vapisten hän muita +mahtavammin huusi: "Onpa tuon viheliäisen sielun itse saatana omassa +persoonassaan tänne hilannut!" Joinkin määrin tyynnyttyään hän kertoi: +"Kun eilen metsässä levätäkseni istuuduin puun varjoon vähän matkan +päässä tiestä, tuli jääkäri kohta jälestä ja rupesi tien viereen +kaatuneen puunrungon päälle istualle; hän veti povestaan pussillisen +rahaa ja alkoi niitä lukemaan. Koska hän jo monta kertaa oli uhannut +revittää koirillaan minut kuoliaaksi, jos tapaa minut metsässä, +kyykähdin kepperästi maata vasten ja ryömin nelinkontin niin kauas, +että hänen oli mahdoton minua nähdä. Ympärilläni oli niin hiljaista +että rahojen kilinä kaikui korviini, vaikka olin hyvän matkan päässä +jääkäristä. Äkkiä häiriintyi hiljaisuus ja siltä taholta, missä päin +tiesin jääkärin olevan, kuului kimeää kirkunaa, ja sitte oli taas +kaikki hiljaisia. Mutta ei aikaakaan kun taas alkoi kuulua jyminää, +muistuttaen raskasten saappaiden polentaa, sitte väkevää körinää ja +taas kirkunaa, joka tällä haavaa oli niin kimeän vihlovaa, että +hiukseni kohosivat pystöön. Pelosta puolikuoliaana huusin kaikkia +pyhimyksiä avukseni ja lähdin juoksemaan minkä vanhoilta jaloiltani +jaksoin vuorta alas, enkä seisattunut ennen kuin Kleinochsenfurtin +ravintolan edustalla, missä tätini niinkuin tiedätte pitää asuntoa. +Hänelle kerroin kaikki juurtajaksain ja pyysin samalla hänen luonansa +yösijaa, sillä en kuolemaksenikaan olisi sinä iltana enää uskaltanut +astua jalallani ulommaksi kynnystä. Töykeä kirkuna soi vieläkin +korvissani." + +Seppä Yrjö Ebert oli tällä välin paljastanut kepillä jääkärin rinnan ja +kaulan, ja kaulassa näkyi suuria mustansinisiä merkkejä. Kauhulla +osottaen noita merkkejä hän huusi: "Katsokaa, katsokaa, hänet on itse +rumahenki kuristanut -- tuonlaisia merkkejä ei ihmiskäsi jätä." +Kaupunginvouti tosin sanoi rautapukuisen sotamiehen kouran tekevän +yhtäläisiä merkkiä, mutta väki pysyi järkähtymättä vakuutuksessaan, +sillä mikäli tiedettiin ei muita sotamiehiä ollut paikkakunnalla +näkynyt kuin Paradeiserin, ja näiden kanssahan jääkäri oli +ystävyydessä, kuten Ebelingin Hannu tiesi kertoa. + +Oli asianlaita miten hyvänsä -- se kuitenkin oli varmaa, että Jumala +oli ollut tässä tuomarina ja antanut tämän sanan toteentua: +Jumalattomain loppu on kauhistavainen. Niin paljon pahaa kuin murhattu +oli minulle paljon kärsineelle mies paralle saattanutkin, niin olisin +kuitenkin suonut hänelle vielä jonkun verran parannusaikaa pestäksensä +pois syntinsä välimiehen veressä ja saadaksensa paremman kuoleman, +mutta "kuka on tietänyt Herran mielen ja kuka on ollut hänen +neuvonantajansa? Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja +käsittämättömät hänen tiensä!" + +Sittenkun porvarit ja kaupunginvouti olivat hyvän aikaa sinne ja tänne +keskustelleet ja kiistelleet, päätettiin antaa kuollut pyövelin haltuun +uudestaan, että pyöveli hänet hautaisi jonnekin hautuumaan syrjäiseen +nurkkaan, jonne muuten ei ketään rehellistä ihmistä haudata. Niin +seuraavana päivänä tapahtuikin. Kun hauta oli kaivettu, kierittivät +pyövelin rengit ruumiin muitta mutkitta siihen ja loivat haudan umpeen. +Tuota hautaa ei risti kaunista, ei edes ruohokaan tahdo siinä juurtua, +muutamat orjantappurapensaat vain levittävät rumia, okaisia oksiaan +siinä, missä jääkärin luut lepäävät tuomiopäivään saakka. + +Minä näin jumalattoman, joka kerskasi väkevyydellään; hän levitti +itsensä niinkuin viheriäinen, vankasti juurtunut puu. Ihmiset kulkivat +hänestä ohi, ja katso, häntä ei enää ollut; minä kysyin häntä, mutta ei +häntä mistään löydetty. Ps. 37: 35, 36. + + + + +Kahdestoista luku. + +Pako. + + + Mitä meille rauha tuo? Riemua. + Mitä sitten sota suo? Surua. + Mitä rauha lahjoittaa? Varoja. + Mitä sota tarjoaa? Hurmetta. + Mitä rauha meille toi? Ravinnon. + Mitä sota saattaa voi? Turmion. + Rauha tulee taivahasta, + Sodan pauhut saatanasta. + + _Vanha sananlasku_. + +Olen tähän asti, rakas lukija, ollut ylen seikkaperäinen ja laveasti +kertonut minun ja poikani elämän historian; nyt seuraavaa +seitsenvuotista jaksoa tahdon ainoastaan pääpiirteissänsä kosketella. + +Kenties se, joka lukee mitä nyt olen kertova, ajattelee että Herran +käsi raskaimmin kuritti minua näinä vuosina -- mutta niin ei +todellakaan ollut laita. Minua kohdannut murhe ei ollut seurauksena +saatanan juonista tahi pahuudesta, ei, vaan se oli Jumalan laupias +käsi, joka ojensi minulle reunojen tasalle täytetyn murhemaljan, ja +minä saatoin sentähden tyhjentää sen uskon rohkealla kuuliaisuudella; +ja vaikka sieluni oli murheissaan kuolemaan asti saatoin kuitenkin +sanoa: Niin käy, kuin tahdot, Jumala, hyv' on sun tahtos ijän. + +Jälkeentulevaisemme tuskin uskonevatkaan mitä hätää, levottomuutta ja +ahdistusta me, heidän isänsä, olemme kärsineet kalliin evankeelisen +uskomme säilyttämiseksi. Olemme uhranneet sen eteen muutakin kuin +maallisen omaisuutemme, -- tuohon kalleuteen yhtyvät veremme ja +kyyneltemmekin vuot. Herra sen tietää! Jos koittanee joskus aika, +jolloin evankeeliset kristityt eivät enää pidä tuota uskoa kalleimpana +omaisuutenaan, silloin täytyy meidän sukumme olla sukupuuttoon +hävinnyttä ja vieraan kansan asua heidän isiensä majoissa. + +Kuten suosiollinen lukija ehkä edellisestä on havainnot, oli +kaupunkimme ympäriseutuineen uskonsodan johdosta viisitoista vuotta +takaperin melkein yhtämittaisena tuskan ja hädän näkymönä. Olimme +sentähden niin sanoakseni tottuneet nälkään, vaaroihin ja kurjuuteen, +että olimme miltei unohtaneet sellaisiakin aikoja olleen, jolloin +saatoimme olla iloisia työssä, jolloin iltasilla saimme laskea päämme +lepoon ajattelematta tulipaloja ja ryöstöjä. Mitä tähän asti olimme +kokeneet ei kuitenkaan ollut mitään sen iskun rinnalla, joka kohtasi +meitä Luojan sallimuksesta vuonna 1634. + +Syyskuussa tänä vuonna jäivät ruotsalaiset verisessä Nördlingenin +tappelussa alakynteen, ja siitä seurasi, että jalon Ruotsin kuninkaan +karkottama keisarin sotaväki uudestaan marssi seutuihimme päin. +Ruotsalaiset itsekin tekivät meille paljon tuhoa, ryöstivät +Lindelbachin kylän, raastivat kalkin kirkosta ja polkivat hostian +jalkojensa alla. Jotka tällaista ilkivaltaisuutta harjoittivat, olivat +sentään vain tuommoisia tuimia hirtehisiä, joita on jokunen joka +kulmalla; heitä rangaistiinkin varsin ankarasti. Kuningas Kustaa +Aadolfin eläessä oli ruotsalainen sotaväki mitä paraimmassa maineessa +sotaväessä ylläpidettyyn jumalanpelkoon ja kurinpitoon nähden. Kun +syntyperäinen ruotsalainen tahi suomalainen ensin tuli Saksaan, niin +hän aina ennen ruoalle istuutumistaan luki ruokalukunsa ja syömästä +herettyä ojensi hän kätensä isännälle ja emännälle, kohteliaasti +kiittäen kestityksestä. Keisarin sotajoukko sitävastoin piti +sodankäyntiä ammattinaan ja leirissä kasvanut sotamies halveksi +porvarissäätyä eikä näyttänyt pelkäävän enemmän Jumalaa kuin +ihmisiäkään. + +Syyskuun 8 päivänä hyökkäsi kaupunkiimme 150 miestä kenraali +Piccolominin rykmentistä. Hurjasti jyllästäen ja ampuen ajoivat he +katujamme pitkin, majoittuivat taloihin ja elämöivät niissä niin +hurjasti että avunhuutoja kuului joka taholta. He eivät pakottaneet +ainoastaan niitä, joilla vielä jotakin oli, panemaan viimeiset +ruokavaransa ja rahansa esille, vaan he rääkkäsivät julmasti niitäkin, +jotka tuskin tiesivät miltä leipä maistui; he kohtelivat naisia mitä +hävyttömimmällä tavalla, löivät miehiä, kun nämä epätoivossaan +yrittivät vastarintaan ruveta ja pistivät useita kuoliaaksi, +hätyyttivätpä joskus viattomia lapsiakin. Kahden päivän perästä ei +ollut jälellä ainoatakaan kanaa, saatikka lehmää tai vuohta koko +kaupungissa. Ratsuväen lähdettyä vihdoinkin matkaansa oli tuskin eheätä +ikkunaa tahi ovea taloissa; vähäiset sänkyvaatteitten jäännökset raa'at +sotamiehet olivat leikelleet puhki ja pudistelleet höyhenet kadulle. +Kaupunginvoudin konttorin he kaikkein ensin ryöstivät putipuhtaaksi, +sen jälkeen koko kaupungin. Kun kiusanhenkemme vihdoin olivat lähteneet +ja ihmiset uskalsivat tulla esiin piiloloukoistaan, niin ei kellään +ollut minkäänlaista omaisuutta, paitsi kurja henki vain, joka oli +vihollisilta säästynyt. + +Kaikkein kauhuksi levisi nyt niin ikään tieto, että keisari Ferdinand +sotaväkineen aikoi piakkoin matkata kaupunkimme läpitse ja majoittua +linnaan muutamaksi päiväksi. Ja jokainen tiesi, ettei nyt ollut +parempaa odotettavissa, elleihän pahempaa vielä kuin tähän saakka +olimme kärsineet: tuo oli vain joutumista ojasta allikkoon. Useimmat +olivat sentähden sitä mieltä, että kun kuitenkaan ei ollut muuta +pelastettavaa kuin oma henki, niin voitaisiin yhtä hyvin Jumalan +nimessä lähteä pakoon ja jättää tyhjät huoneet vihollisen valtaan. +Kaikki kaupungin asukkaat, paitsi muutamat vanhat ja kuolintautia +sairastavat ihmiset, jotka arvelivat yhtähyvin voivansa, jos niin oli +Jumalan tahto, kuolla syntymäkaupungissaan kuin muualla, hankkivat siis +lähtöön. Koska rakas vanha pastorimme Theodorikus, korkeaan ikäänsä ja +voimattomuuteensa nähden, jo kauan sitten oli lähtenyt kaupungista, +päätin minäkin liittyä vaimoineni lapsineni matkueesen. Jotkut kulkivat +Mainjoen poikki Gau'iin; toiset sitävastoin, niiden joukossa minä +omaisineni, toivoivat Kitzingenissä ja sen ympäriseuduilla löytävänsä +turvapaikkaa. + +Kaupungin portilla hajaannuimme niin muodoin kahteen joukkokuntaan, +lähtien kumpikin joukko omalle taholleen. Käännyttyämme oikealle +Steinbachia kohden ja kuullessani pakolaisraukkojen vaikeroivan, joista +muutamat kantoivat lapsiaan, toiset sairaitaan, tulin ajatelleeksi +Daavidia, kun hän väkinensä pakeni poikaansa Absalomia ja itkien nousi +Öljymäkeä ylös. Kulkiessamme syntyi matkalla epäjärjestystä ja tungosta +kulkijoissa, johon oli syynä se, että joku joukosta, kiivettyänsä +Altenberg vuorelle, oli nähnyt keisarin väen jo olevan tulossa +Ochsenfurtista päin. Jälkijoukko tunki edimmäisten päälle ja saattoi +täten sekasortoa aikaan. Tyynnyttääkseni kuohuisia mieliä otin +psalttarini ja luin siitä kuuluvalla äänellä seuraavat värsyt kuningas +Daavidin seitsemännestäkolmatta psalmista: Herra on minun valistukseni +ja autuuteni, ketä minä pelkään? Herra on minun henkeni väkevyys, ketä +minä vapisen? Ja vaikka sotaväki saartaisi minua, niin ei minun +sydämeni sentähden pelkäisi; jos sota nousisi minua vastaan, minä +turvaan sittenkin häneen. Yhtä minä Herralta anon, sitä minä etsin, +asuakseni Herran huoneessa kaiken elinaikani: että minä näkisin Herran +kauniin jumalanpalveluksen ja hänen temppelissänsä ajattelisin tilaani. + +Väkijoukko rauhoittui tyyten ja kaikki kuuntelivat hartaasti mitä +heille luin; viimeistä värsyä lukiessani moni kääntyi kaupunkia kohden +ja loi toivon silmäyksiä temppeliin, jossa useimmat heistä olivat +kastetut sekä Herran pöytää lähestyneet, ja uskoivat sen kaikkivaltiaan +Jumalan huomaan. Kun sitten torninvartijamme Ebelingin Hannu pontevalla +äänellään alkoi laulaa Lutheruksen sankarillista virttä: + + Se sana seisoo vahvana, + He ei voi sitä kestää; + Kun kanssamme on Jumala, + Ken meiltä voiton estää? + Jos vaikka henkemme, + Osamme, onnemme + He veisi viekkaasti, + Jää meille kuitenki + Jumalan valtakunta, + +yhtyivät siihen kaikki, laelta vuoren juurelle asti, semmoisella +voimalla, että tuo täysisointuinen veisuu tunki kaupunkiin jääneiden +sairasten ja iäkästen kuuluvillekin, ja moni, josta ero oli ollut +raskas ja katkera, tunsi saaneensa merkillisellä tavalla vahvistusta ja +lohdutusta, niinkuin välittömästi Jumalalta itseltään. + +Meissäkin pakolaisissa elvytti laulu rohkeuden suureen voimaan. Itse +kaupunginvouti tuli luokseni ja lausui kyynelsilmin: + +"En olisi milloinkaan luullut rukouksen ja laulun niin suuresti voivan +lohduttaa ihmistä hädän hetkenä." Vastasin: "Sentähden Herra juuri +lähettääkin meille murheita, että oppisimme rukoilemaan ja veisaamaan." +Nuo sanat olivat viimeiset, jotka sille miehelle lausuin. Hän ei näet +saanut enää palata kaupunkiimme, sillä hän sairastui ja kuoli +Kitzingenissä, josta seuraavassa kerron tarkemmin. + +Vuorenlaelle tultuamme sitte hajaannuimme ja kukin suuntasi matkansa +sinne päin, mistä toivoi löytävänsä ystävän tai sukulaisen. Minä ja +omaiseni lähdimme Kitzingeniin, jossa Jumala valmisti meitä varten +ystävällisen vastaanoton erään vanhuksen luona, jota en sitä ennen +ollut nähnyt enkä tuntenut. Hänen sydämensä ja talonsa olivat +alttiina meille ja neljän viikon ajan hän hankki ruokaa ja juomaa +toimeentuloksemme. Hänen nimensä oli Sebastian Popp. Herra palkitkoon +häntä tuhatkertaisesti! + + + + +Kolmastoista luku. + +Rutto. + + + Käy viikatemies halki metsien, + Puun toisensa rinnalle kaataen, + Varo, ruusu rakka, + Sun perivi hukka: + On viikate + Sunkin juurellas. + + Vanha laulu. + +Neljän viikon kuluttua tuli tiedoksemme, että keisarin sotaväki oli +lähtenyt Sommerhausenista, ja että useat kaupungin entiset asukkaat +olivat palanneet sinne takaisin. Mekään emme tahtoneet kauemmin olla +ystävälliselle isännällemme kuormaksi, vaan valmistauduimme matkaan +lähteäksemme kotiin. Kiivettyämme vuorta ales ja tultuamme +kirkkomaalle, tapasimme muutamia miehiä leveätä hautaa kaivamassa. He +olivat hyvin riutuneen ja poloisen näköisiä, nuo miehet, ja me +huomasimme, etteivät he jaksaneet pitemmän aikaa yhtäperin kaivaa, vaan +että toinen jätti lapion kädestään lähinnä seisovalle ja vaipui +hetikohta raukeana maahan. Meidät nähtyään sai vähäinen ilon kajastus +tuokion ajaksi heidän kalpeat kasvonsa hehkenemään, synketäksensä +seuraavassa silmänräpäyksessä entistä synkemmiksi. "Varsin lemmettömään +aikaan olette takaisin tulleet", sanoi muudan heistä; "keisarin väki on +jättänyt jälkeensä tarttuvaisen kulkutaudin, joka jo on temmannut +mukaansa monta kaupungin porvaria; joukko sairaita sotamiehiä makaa +niin ikään vielä kaupungissa. Kurjuuden kukkurana on kaupungissa ja sen +lähiseuduilla täydellinen ruokatavarain puute; näettehän kuinka +heikkoja mekin olemme, niin että jalat tuskin kannattavat. Pakosta +olemme kuitenkin ryhtyneet kaivamaan tätä hautaa, sillä sotamiehiä +makaa kuolleena pitkin taloja ja haudankaivaja Merten Gender vanhus on +kuollut kanssa." + +Annoimme ihmisraukoille vähän leipää, jonka he halukkaasti ahmivat ja +sitte he ryhtyivät uudestaan työhönsä. Me pitkitimme matkaamme +kaupunkiin, asetuimme vanhaan kartanoomme asumaan ja havaitsimme +valitettavasti liiankin pian, etteivät miehet, joita puhuttelimme, +olleet liioitelleet. + +Sotamiehet olivat jättäneet jälkeensä pahemman vihamiehen, kuin mitä +ikänä itse olivat -- kauhean _ruton_, joka nyt raivosi kaupunkiin +palaavien asukkaiden kesken, niinkuin ennen murhanenkeli Egyptinmaalla. +Kohta ei enää ollut sitä huonetta, missä ei kuollutta ollut. + +Opin nyt tuntemaan kuolemaa sen hirvittävimmässä muodossaan. +Kirkonpalvelijana olin monessa tilaisuudessa saattanut vainajia heidän +viimeiseen leposijaansa. Sukulaisia ja tuttavia oli silloin aina +saattamassa vainajaa kirkkomaahan ja he vuodattivat hänen haudallaan +surun ja kaihon kyyneliä. Tosin sydämeni usein vuosi verta nähdessäni +rakastavia vanhempia, joiden pakosta täytyi luopua rakkaasta lapsesta, +tai lapsen, jonka elinkaudeksi täytyi erota isästä tai äidistä, mutta +minusta tuntui aina, kun kuulin siunausta lausuttavan Herrassa +nukkuneelle, kuin olisi ihanin osa tullutkin juuri tämän osaksi, sillä +eihän voi kovaksi kohtaloksi sanoa sitä, kun saapi maallisen rakkauden +sylistä joutua taivaallisen rakkauden helmoihin. + +Jos maanpeittoon kätkettiin hurskas, mutta köyhä päivätyöläinen, +sellainen, jonka useasti olin nähnyt kuumana kesäpäivänä otsansa hiessä +puuhaavan työssänsä aukeilla viinamäillä, niin ajattelin Ilmestyskirjan +värsyjä: Ei heidän pidä enää isooman, eikä enää janooman, eikä aurinko +lankee heidän päällensä, ei myös yksikään palavuus. Sillä Karitsa, joka +istuimen keskellä on, kaitsee heitä ja johdattaa heitä eläville +vesilähteille. Kuolonkellojen sointi tuntui minusta pyhäaaton kellojen +kuminalta, joka kutsuu työntekijöitä lepoon, ja ainoana erona on vain, +että jälkimäinen soitto tarkottaa seurakuntaa kokonaisuudessaan, mutta +edellinen yksityistä sielua, joka on päässyt vaivoistansa. + +Sitä tuhoa katsellessa, jonka rutto oli keskuudessamme saanut aikaan, +tuli ehdottomasti ajatelleeksi sanoja: Vihasi kautta me hukumme ja +julmuutesi kautta meidät pois temmataan. Kun omin silmin näki miten +ihmiset, jotka aamusilla vielä olivat terveet, illan tullen jo +lepäsivät kuolleena, kuinka isä, lapset ja lastenlapset, isännät ja +palkolliset usein yhtaikaa samassa talossa heittivät henkensä, silloin +ei kuolemaa enää voinut pitää Jumalan sanansaattajana, joka, jos +kohtakin se näyttää ankaralta, kuitenkin tuo suloisen sanoman -- +levonsanoman väsyneelle työntekijälle, silloin se pikemmin oli +viikatettaan hiova niittomies, joka niittää ihmisiä kuin kedon ruohoa. +Ei myöskään katoovaisuuden mailla enää kuulunut Jumalan sanaa ja +lupauksia jälkeenjääneiden lohdutukseksi; veisuutta ja kellojen +soitotta vietiin ruumiit hautuumaahan ja kaikki samana päivänä kuolleet +heitettiin kirstuitta tahi käärevaatteitta yhteiseen hautaan, jonka +vuoksi jälkeenjääneiden oli mahdotonta saada selkoa sukulaistensa +lepopaikoista. + +Mutta kauheinta oli että ihmisetkin näyttivät juurikuin muuttuneen. +Ensi alussa annettiin sairaille anisruohoa, koska muudan sanoi +kuulleensa äänen ylhäältä huutavan: + + "Syö anisruohoa, + Et kuole pian sa." + +Mutta kun tämäkään keino tuiki vähän tahi ei ollenkaan auttanut, niin +tyydyttiin siihen, että niinpian kun joku sairastui ruttotautiin +asetettiin vesiruukku hänen vuoteensa viereen ja hänet jätettiin sitte +oman onnensa nojaan. Kun sairas oli ummistanut silmänsä kuoleman uneen, +niin hänet toimitettiin hetikohta pois ja haudattiin. Harvoin oli +omaisia saapuvilla haudalla, jotka olisivat edes kyyneleen uhranneet +vainajan muistolle. Sattuipa niinkin että isä riisti pojaltaan, poika +isältään viimeiset leivänmurut, kun jompikumpi heistä sairastui, koska +toisen kuitenkin täytyi kuolla ilman vähintäkään pelastuksen toivoa. + +Monta kristillistä avua saattaa ilmetä hädän ja koettelemusten aikoina, +mutta ihmisissä, joilta puuttuu kokonaan jumalanpelko, ilmenee sen +sijaan itsekkäisyys, joka ei pidä jumalallisia tai inhimillisiä lakeja +minkään arvoisina. Ne, jotka arvelevat ihmisen olevan luonnostansa +_hyvän_, voivat senkaltaisina aikoina oppia, ettei mikään peto +koskaan ole julmempi ja tunnottomampi kuin ihminen, joka antautuu +syntyperäisten taipumustensa valtaan, sillä Pyhän Hengen kuritustyö ei +ole häntä kesyttänyt eikä hän ole ylhäältä tulevan voiman kautta +uudestisyntynyt. + +Herra oli neuvossansa päättänyt, että _minunkin_ huoneeni tuli tyhjetä; +samana aamuna tarttui rutto vaimooni ja tyttäriini Ottiliaan ja +Reginaan. Ennen ehtoota otti Herra Jeesus molemmat lapset tykönsä, +mutta vaimollani oli vielä muutaman tunnin kärsimykset kestettävänä. +Hän ei kuitenkaan tuntenut ketään, ei minuakaan; eikä hän puhunut +muuta, kuin joskus korkealla äänellä huudahti: "Valentin! Valentin! +poikani, poikani!" mutta sydänyön seuduilla kohosi hän yhtäkkiä +vuoteellaan istualle, käänsi säteilevät kasvonsa ylöspäin, ihan kuin +hän olisi nähnyt siellä jonkun, ja levittäen kätensä hän sointuvalla +äänellä lausui: + + "Jo tulee armas ystävän', + Taivaasta luoksen' saapuu hän, + Mull' armon tuo ja totuuden, + Myös ilon iankaikkisen." + +Sitten vaipui hän takaisin tilalleen ja oli kotonansa. + + "Sun syömmesi -- mun syömmeni, + Mun leipäni -- sun leipäsi, + Sun kipusi -- mun kipuni, + Mun hätäni -- sun hätäsi", + +niin kirjoitin hääpäivänämme hänen virsikirjaansa: se oli +avioliittokontrahtimme, jota me uskollisesti seurasimme, siksi kuin +Herra itse neljänkolmatta vuoden perästä sen purki. + +Millainen oli mieleni sinä yönä, kun kuljin Johanneksen kanssa +käsikkäin toisen kuolinvuoteen luota toiselle, milloin hänen äitinsä, +milloin armaiden pikku sisarustensa luo, sitä en pysty selittämään. +Raskaat iskut, joiden Herra oli sallinut minua kohdata, olivat +saattaneet minut ikään kuin typerryksiin. Minä ja poikani kaivoimme +seuraavana päivänä Ebelingin Hannun avulla haudan Veit vanhuksen haudan +viereen, käärimme rakkaat vainajat valkoiseen liinavaatteesen ja +laskimme heidät, rukoillen ja kyyneliä vuodattaen, maan poveen. +Sittekun olimme surullisen toimituksemme päättäneet, tuli naapurini, +puuseppä, toi minulle ristin ja sanoi: "Koulumestari, tämä risti on +asetettava vaimonne haudalle. Eläessään hän oli jumalallisella +vaelluksellaan Kristuksen opin kaunistuksena kaikissa kohdin, sen +vuoksi tulee Kristuksen ristin olla kaunistuksena hänelle nyt +kuoltuaan." Herra suurena tuomiopäivänänsä palkitkoon hänellekin tämän +kristillisen rakkauden työn! + +Kun nyt sekä vaimoni että molemmat tyttäreni olivat joutuneet +hirvittävän ruton uhriksi, tahdoin kuitenkin, jos niin oli Jumalan +tahto, koettaa pelastaa poikasi Johanneksen hengen. Sen vuoksi päätin +toimittaa hänet jo samana päivänä takaisin Kitzingeniin, jossa tiesin +hänen joutuvan kaupunginvoudin hyvään hoitoon. Kaupunginvouti vartosi +siellä ruton loppua ja niin toimitin viipymättä pojan matkaan erään +sananviejän mukana, että hän jo siksi illaksi ehtisi kaupunkiin. + +Rankkasateessa minä saatoin häntä ylös vuorelle. Päästyämme vuoren +laelle jätimme toisiamme muutamalla sanalla hyvästi ja käännyimme +kyyneleisin silmin taaksemme katsomaan vuoren juurella jalkaimme +kohdalla olevaa hautuumaata. Oli herennyt satamasta, sumeiden pilvien +lomista pilkotti muutamia auringon säteitä, ja kas -- siinähän samassa +loistava sateenkaari kulki yli avaran laakson, toinen pää pilviä +pidellen, toinen hautuumaata tavottaen juuri siltä kohdalta, mihin +äsken olimme haudanneet omaisemme. Poikani näki sen ensin ja ratkesi +ilonsekaisella mielenliikutuksella sanomaan: "Katsohan, rakas isä, +Jumala on rakentanut kauniin sillan, jota myöten rakas äitini ja armaat +sisareni saattavat kohota ihanaan, valoisaan paratiisiin. Jospa minäkin +pian saisin kulkea tuota tietä sinun seurassasi, isä!" -- "Lapseni, +sinä minun iloni ja silmieni lohdutus, tapahtukoon Jumalan tahto", +vastasin antaen hänelle isällisen siunaukseni ja jätin hänet Jumalan +armon ja armeliasten ihmisten haltuun. + +Ihminen päättää ja Jumala säätää! + +Kaupunginvouti otti mielukkaasti poikani huoneeseen, mutta jo moniaan +päivän perästä ilmestyi rutto kaupunkiin, ja minä sain voudilta +kirjeen, jossa hän nykyoloihin nähden arveli parhaaksi lähettää poikani +kotiin. Koska vuorenylisellä tiellä liikkui sotaväkeä, niin hän aikoi +lähettää poikani erään laivurin mukana, jonka oli määrä kahdeksan +päivän kuluttua viimistäänkin purjehtia Würzburgim, jonne kuljettiin +Sommerhausenin ohitse. + +Kirjeen sain vasta samana aamuna kun laivurin tuli kulkea kaupunkimme +sivutse, jonka vuoksi heti lähdin joen rannalle odottamaan laivan +tuloa. Vihdoin se saapui. Otaksuin poikani seisovan etukannella +tähystelemässsä minua -- mutta ei mitään Johannesta näkynyt. Kysyttyäni +laivurilta häntä, vei hän minut laivan perässä olevan pienen veneen +luoksi, jossa Johannes makasi purjeen päällä. + +Kysyin laivurilta, nukkuiko poika. Hän pudisti päätään. "Onko hän kipeä +sitten?" kysyin samaan jatkoon, mutta siihenkin annettiin yhtäläinen +sanaton vastine. Silloin ymmärsin, että hän oli _kuollut_. Laivuri +kertoi heti samalla, että kaupunginvouti oli kuollut ruttoon, mutta +että hän ennen kuolemaansa oli antanut laivurille käskyn, että tämä +veisi poikani Johanneksen Sommerhauseniin. Kun poikakin pian senjälkeen +kuoli, kieltäytyi laivuri ensialussa ottamasta hänen ruumistansa +mukaansa, mutta mies, jonka luona kaupunginvouti oli asustanut, ei +päästänyt häntä lähtemään, ennenkun oli luvannut viedä kuollut lapsi +Sommerhauseniin. Johannes oli vielä viimehetkenäänkin mitä hartaimmin +pyytänyt tulla haudatuksi äitinsä ja sisartensa viereen. + +Silloin otin taskustani taalerin, jota olin säästänyt siksi kuin oma +poikani taas olisi luonani, annoin sen laivurille ja toivotin hänelle +Jumalan siunausta, siksi että hän oli täyttänyt poikani viimeisen +toivomuksen, nostin kuolleen lapsen käsivarrelleni ja läksin kotia. En +tiedä olisiko surullinen uutinen jo kerinnyt levitä, mutta ihmiset, +jotka tulivat kadulla minua vastaan, seisahtuivat, ottivat +äänettöminä hatut päästään ja katselivat sääliväisesti minua. Kotiin +tultuani koristin poikaani parhaan taitoni mukaan, panin hänen +yhteensommitettujen käsiensä väliin hänen rakkaan virsikirjansa, ja +istahdin sitte hänen jalkojensa juureen, mutta kyyneltä ei vaan +kiertynyt silmiini. Illansuussa tulivat Ebelingin Hannu ja kolme hänen +naapuriansa meille, he panivat ruumiin kirstuun, nostivat sen olalleen +ja lähtivät viemään hautuumaalle. Minä seurasin jälestä. Vähäiseen +hautajaissaattoon liittyi joitakuita lapsia, poikani entisiä +kisakumppania, jotka vielä olivat murhaenkeliltä säilyneet. + +Sittekun rakas pieni lapseni oli haudattu äitinsä viereen ja risti +pystytetty hänen haudallensa, niin minusta tuntui, ikäänkuin ne siteet, +jotka olivat rintaani tähän asti puristaneet kokoon, äkkiä olisivat +ratkenneet. Kyynelvuo herahti silmistäni, minä lankesin polvilleni +maahan ja huudahdin Barukin kanssa: "Menkää pois, rakkaat lapset; minä +olen yksinäni hyljätty. Olen riisunut riemupuvun päältäni ja pukeutunut +murhevaatteisin; minä tahdon huutaa Iankaikkiselle kaikkena minun +elinaikanani." Bar. 4: 19, 20. + +Ebelingin Hannu astui silloin luokseni ja sanoi: "Jatkakaa, Ulrik, +jatkakaa, sillä näin lausuu Herra vielä sanassaan: 'Olen antanut teidän +mennä surulla ja itkulla; mutta Jumala on antava teidät minulle +takaisin iankaikkiseksi riemukseni ja ilokseni'." Bar. 4: 23. Sitte +osotti hän ylöspäin taivasta kohden ja huudahti: "Katsokaa _ylös_ päin, +rakas veli, katsokaa ylös päin älkääkä ainoastaan _alas_ päin. Sinun +kuolleesi elävät, sanoo Herra." + +Matkalla kirkolta kotia puhui hän minulle paljo, ja hänen sanansa +tuottivat minulle kummallisen lohdutuksen, vaikka hän olikin vain +yksinkertainen, oppimaton mies. Kaikki mitä hän puhui oli minulle +tuttua ennestään, mutta sanalla on ikään kuin suurempi voima, kun sen +kuulee kristityn veljen suusta -- niinkuin lapsista naapurin leipä +maistuu paremmalle kuin kotoinen, vaikka ne ovat samoista jauhoista +leivotut. + +Tänä elämäni surullisena hetkenä olisin mielelläni erinnyt täältä +ollakseni Vapahtajani luona, mutta samalla tuntui minua ikäänkuin +pidättävän maassa kiinni se ajatus, että Herra suuressa armossaan +kenties tahtoi antaa minun elää tuhlaajapoikani, oman Valentinini +tähden, ja sentähden tahdoin asiani kärsivällisyydellä jättää hänen +omaan huostaansa. + +Väliin tunsin suuren lohdutuksen yksinäisyydessäni ylistäissäni Herraa +jollakin hengellisellä laululla, jossa suhteessa lähennyin -- vaikka +verrattomasti heikompana -- kuningas Daavidia, jonka myös oli tapana +vuodattaa psalmeilla ja kielisoittimilla ilonsa ja surunsa Jumalan +eteen. Niinä päivinä lausuin Jumalalle julki sekä surulliset että +lohdulliset ajatukseni seuraavan yksinkertaisen virren sanoilla: + + Oi, ankaraa + On kuritukses, Jumalani! + Sä miksi lyöt näin minua! + Miks' täytyi minun erota + Jo puolisosta, lapsistani? + En muuta voi kuin valittaa: + + Oi ankaraa! + Jos tahtos' on + Mua raskaimmin viel' koetella, + Jos vihas' maahan lyöpi mun, + Niin tahdollesi antaun; + Tomussa tahdon rukoella: + Jos, Herra, niin sun tahtos on -- + Tapahtukoon! + + Ah, lohduta! + Sytytä heikkoon rintahani + Vain säde hellän armosi, + Suo nähdä isänneuvosi, + Se yksin vaan voi vaivassani + Rintaani lohdun vuodattaa. + Siis lohduta! + + Ain! hyvin teet, + Mua kivulla jos ravitsetkin, + Ja juotat surun kalkilla, + Niin suo, ett' silloin sinua + Ylistän, niinkuin ilohetkin; + Luut korjaat vihdoin särkyneet + Ain' hyvin teet. + + Sun huomahas + Mun omaiseni ota siellä. + Taivaassa on he tallella + Suruilta, synnin kivuilta. + He läksi täältä ilomieliä; + Nyt sielunsa on autuas + Sun suojassas. + + Nyt hyvästi + Te rakkaimmat, mi matkustitten + Nyt kotihin Isämme luo! + Hän teille täyden onnen suo + Seurassa kaikkein autuitten, + Se onni pysyy iäti. + Nyt hyvästi! + + Mä seuraan + Tahdosta Herran teitä kohta. + Se riemun hetk' on oleva, + Kun täältä vaivain poluilta + Hän taivassaliin minut johtaa, + Kaikk' teidät siellä nähdä saan. + Mä seuraan. + + Amen, Amen! Niin on tapahtuva! + + + + +Neljästoista luku. + +Kotiintulo. + + + Ero tuottaa haikeutta, + Yhtyminen rattoisuutta. + + _Vanha laulu_. + +Ainaisessa sodantouhinassa oli kulunut viisi vuotta siitä kun hautasin +vaimoni ja lapseni, ja seitsemän vuotta sittekun poikani Valentin +karkasi luotamme. Oli nyt heinäkuu vuonna 1639. + +Kevät oli taaskin tullut aurinkoineen, lämpimineen, mutta kaikkialla +vallitsi surkeus ja kurjuus. Kaupunkimme porvareista oli ainoastaan +noin viisikymmentä säilynyt rutolta, ja näiltäkin oli useimmilta vaimo +ja lapset haudan povessa. Sota julmine seuralaisineen, murhapolttoineen +ja nälänhätineen, raivosi yhä edelleen. Sommerhausenissa oli monta +taloa autiona, toisista tähteenä ainoastaan mustuneet rauniot, joten +sateet ja tuulet esteettä saivat hävityshaluansa tyydyttää; kadut, +joilla vähemmin liikuttiin, olivat yltäyleensä ruohottuneet. Kaupungin +läheisimpiä teitä reunustaneet hedelmäpuut olivat kaadetut ja poltetut, +pellot kuuhottivat kesantoina ja viinitarhoissa olivat rikkaruohot +tukahuttaneet muun kasvullisuuden -- maanmuokkaajain käsiä puuttui. +Maanteillä ylläpitivät yksinomaista valtaansa sotamiehet ja +rosvoilijat, näistä viimemainitut varsinkin kaikkialla vaanien. Jos +jolloinkulloin näki tavallisen matkamiehen, niin tämä hiiviskeli arasti +ja alakuloisena tietä pitkin, ja vavahti peljästyneenä niinkuin +vihollinen olisi ollut kintereillä, jos jänis tai repo sattui +kellerehtämään tien poikki. + +Päivä oli ollut lämmin ja kaunis ja illan tultua kohosi kuu himmeän +välkkyvänä tummansiintävälle taivaslaelle ja pilkisti sisälle +yksinäiseen asuntooni. Pähkinäpensaikossa toisella puolen tarha-aitaa +satakieli riemukkaasti liverteli, niinkuin se jo monena iltana ennen +oli livertelyillään ilahuttanut sydäntäni, mutta ulkona kadulla +vallitsi niinkuin ainakin syvä hiljaisuus -- kuolonhiljaisuus. Yhtäkkiä +kuulin porstuvan ovea avattavan ja jonkun astuvan väsynein, raskain +askelin portaita ylös. Kuultuani kannusten kilinää luulin häntä +yömajaan pyrkiväksi sotamieheksi, ja aattelin kutsua sisään Fideliksin, +joka loikoi porstuvassa ja jolla siitä asti kun hänen isäntänsä +murhattiin, oli tapana rynnätä sotamiesten päälle, oli aika tahi paikka +mikä hyvänsä. Aukasin senvuoksi kiireesti oven ja menin kynttilä +kädessä porstuvaan. Koira ei näyttänyt lainkaan vihaiselta, ei +haukkunut, ei ärissyt, vaan kulki vieraan perästä iloisesti hieputellen +häntäänsä. Tulija oli kookas mies, puettu ratsumiehen pukuun, mutta +aseita vailla. Kädessä oli vain pieni nyytti. + +Kiivettyänsä ylös portaista ja seisahduttuaan minun eteeni, hengähti hän +syvään ja sanoi: + +"Jumalan rauha, rakas isä, tässä on poikasi Valentin!" + +Oi kuinka tuo tervehdys kävi sydämeeni! Oliko mahdollista että minä, +yksinäinen, hyljätty vanhus, näin edessäni yhden omaisistani, joka oli +liha minun lihastani ja luu minun luistani, että näin edessäni +nuoruuteni pojan ja ikimenneen Margareetani ilmetyn kuvan, näin pojan, +jota olin kadonneena itkenyt, jota äitinsä kuolinhetkellään oli +huutanut! Mennyt aika muistoineen kuvautui elävästi mieleeni: surun ja +häpeän päivät, jolloin hän karkasi luotamme, hänen äitinsä viimeiset +sanat ja katse, hänen sisartensa kuolema, ja pikku veljensä, jonka +kaikkein viimeinnä hautasin, yksinäisyydessä viettämäni vuosikaudet, +jolloin herkeämättä olin hänen puolestansa rukoillut ja turhaan häntä +odotellut -- tuo kaikki avautui yhdessä silmänräpäyksessä sisimmän +katseeni eteen. Ilo ja ahdistus taistelivat keskenään silmäillessäni +tuota kookasta vartaloa, joka tuntui minusta samalla niin tutulta ja +niin vieraalta. Saisinko tuntea lohdutusta vai kipua, kun vielä kerran +ennen kuolemaani sain nähdä esikoispoikani? Ilo ja ahdistus, pelko ja +toivo masensivat minut kokonaan, kuullessani poikani syvän ja +miellyttävän äänen, jonka hyvin olisin erottanut tuhansien joukosta, +etten saanut sanaakaan suustani, vaan minun täytyi kääntyä takaisin ja +panna kynttilä pois käsistäni, koska muutoin olisin uupuneena vaipunut +maahan. + +Silloin astui poikani hitain askelin pöydän luo, otti raamatun +käteensä, jota vastikään olin lukenut, käänsi muutamia lehtiä ja osotti +seuraaviin sanoihin Luukkaan 15 luvussa: "Isä, minä olen tehnyt syntiä +taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse tulla kutsutuksi +sinun pojaksesi." Nyt hälvenivät surulliset ajatukseni ja sieluni +riemuili: Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli +kadonnut ja on taas löydetty. + +"Jumalan nimessä, ollos tervetullut, poikani", lausuin, kiersin käteni +hänen kaulaansa ja annoin hänelle suuta. + +Valentin sitte istuutui ja kysyi: + +"Missä on äitini?" + +"Hän on kuollut", vastasin. + +"Entäs pikku sisareni, Regina ja Ottilia, missä he ovat?" + +"Oi, poikani, hekin ovat kuollet." + +"Missäs pieni veljeni, Johannes?" + +"Hänkin kuoli", sain hädin tuskin vastanneeksi, sillä poikani kysely +sai ammoiset haavani verta vuotamaan. + +"Onko kaupunginvoutikin kuollut?" kysyi hän kotvan vaitiolon jälkeen. + +"On, poikani." + +"Kuolleet, kaikki, kaikki kuolleet", toisti hän hiljaa. "Oi, rakas isä, +minä olen samonnut kauan maailmaa ja olen väsynyt, niin peräti +väsynyt." Hän lausui tuon niin erinäisen surullisella äänellä, että se +vihlasi sydäntäni, ja vasta nyt katsoin häneen tarkemmin. Hänen pitkä, +musta tukkansa riippui olkapäihin saakka ja hänen kasvonpiirteensä +olivat vielä yhtä miellyttävät, mutta hänen silmissänsä oli omituinen +kiilto, hengityksensä oli lyhyttä ja pikaista kuten kuumesairaan, ja +hänen poskipäillään hehkui punaisia ruusuja, mutta ne eivät olleet +terveyden, vaan taudin pettäviä ruusuja; hänen kasvonsa olivat muuten +kalpeat kuin ruumiin. + +"Kuinka on laitasi, lapseni?" kysyin; "kuinka sinua on onnestanut näinä +vuosina kuin olet ollut kotoa poissa?" + +"Hyvin, isäni -- minä lähdin maailmalle ruumiiltani terveenä, mutta +palaan takaisin sielultani parantuneena. Vielä en ole ehtinyt kotia, +mutta pian, pian olen siellä. Maja, jossa sieluni on asustanut, +kukistuu maahan -- sen on mato jäytänyt turmiolle. Mutta kiitetty +olkoon Herra, joka on antanut sen kestää niin kauan, että voin sanoa: +Tuhlaajapoika on malttanut mielensä ja tahtoo palata takaisin +isänkotiin." + +Poikani lausui sen niin juhlallisella äänenpainolla, etten kaualla +aikaa rohjennut virkkaa mitään. Viimein kysyin: + +"Valentin, oletko kipeä?" + +"Olen, olen, kipeä ja väsynyt, peräti väsynyt -- päiväni ovat luetut ja +minä haluan lepoa. Sano nyt, rakas isä, että annat minulle anteeksi +niinkuin Isäni taivaassa jo on tehnyt, ja anna minulle vuode, jossa +väsynyt ruumiini saa levätä. Ota sitte nyytistäni paperi -- se on +kirje, jonka kirjoitin sinulle maatessani sairaana Wertheimissä, kun en +uskonut enää saavani nähdä sinua. Kirje sisältää kaikki mitä toivon +sinun saavan tietää, ennenkun isänkätesi sulkee silmäni. En jaksa puhua +muuta -- olen kovin heikko." + +Mitä lemmellisimmin sanoin vakuutin, että yhtä varmaan kuin hän nyt oli +päässyt rauhaan taivaallisen Isän kanssa, hän saattoi olla vakuutettu +siitä, että minäkin hänelle annoin anteeksi; minä vein hänet sitte +pieneen kammarin, jossa hän leipurinoppilaana oli asunut, järjestin +huoneen hänelle yöksi ja jätin hänet siihen, sittekun olin uskonut +hänen ruumiinsa ja sielunsa Jumalan haltuun. + +Tultuani takaisin huoneeseni aukasin Valentinilta jääneen vähäisen +nyytin, jossa paitsi muutamia liinaisia vaatekappaleita oli +korkea-arvoisen Gordonin rykmentin everstin hänelle antama varsin +suosiollinen erotodistus, sekä musketin luoti paperiin käärittynä, +johon oli kirjoitettu: "Tämän luodin tähden, joka Nördlingenin +tappelussa tarttui rintavarukseeni, suojeli Jumala armossa henkeni +antaaksensa minulle vielä parannusaikaa. Hänen olkoon sentähden kiitos +ja ylistys!" + +Lopulta löysin puheena olleen kirjeen; se oli suljettu mustalla lakalla +ja varustettu seuraavalla päällekirjoituksella: "Rakastetulle isälleni, +Udalrikus Gastille, koulumestarille Sommerhausenissa. Kenenkä käsiin +kirjeeni joutuneekaan, pyydän häntä Kristuksen tähden toimittamaan se +Sommerhauseniin Frankenlandissa, jossa se on tuottava lohdutusta +kadonnutta poikaansa sureville, murheellisten vanhempien sydämille." +Aukasin kirjeen ja luin siitä mitä nyt seuraa. + + + + +Viidestoista luku. + +Kirje. + + +Wertheimissä, 20 p. toukokuuta 1639. + +Isälleni Udalrikus Gastille ja äidilleni Margareetalle, omaa sukua +Späthin, Sommerhausenissa. + +Ennenkun eriän tästä maailmasta ja Jumalan armon kautta joudun +taivaasen, tahdon teille, rakkaat vanhemmat, sanoa ensin jäähyväiset. +Toivoin raihnaisen ruumiini vielä sen aikaa kestävän, että olisin +saanut vielä kerran nähdä kasvonne ja pyytää anteeksi teiltä kaikki +sydämen surut, joita teille ikänne ehtoolla tulin saattaneeksi; mutta +huomaan kyllä, että päiväni ovat luetut ja että Jumala kiiruhtaa minua +pois tästä elämästä. Jollette anteeksipyyntöä kuulisikaan omilta +huuliltani, niin nämä rivit sanovat teille, ettei teidän enää tarvitse +odottaa Valentinianne, vaan että hän on rientänyt edeltä käsin ja +odottaa nyt teitä taivaallisessa isänkodissa. Älkää siis itkekö kun +saatte tämän kirjeen, vaan kiittäkää ennemmin Herraa ja ylistäkää hänen +nimeänsä. Hänen laupeutensa on ollut suuri minua, kurjaa syntistä +kohtaan. + +Varas ja petturi en ollut, jos semmoiselta näytinkin teidän +silmissänne. Kuulkaa mitenkä asian oikea laita oli. + +Kun eräänä lauantai-iltana tapani mukaan istuin ravintolassa, +pelaten ja juoden Erlachin jääkärin kanssa, annoin hänen suuressa +kevytmielisyydessäni houkutella itseltäni sen tiedon, että minun oli +määrä seuraavana päivänä lähteä kaupunginvoudin kanssa Würzburgiin, +ollakseni hänen apunansa niiden tuhannen taalerin ylöskannossa, jotka +hänen tuli saada sinne toimittamistaan ruokavaroista. Jo aikaa ennen +olin ilmaissut jääkärille että halusin päästä pois Sommerhausenista ja +toivoin saavani koettaa onnea sodassa. Hän kiihotti kaikella tavoin +haluani ja kehotti ryhtymään tuumasta toimeen. Olisi vahinko, arveli +hän, jos minunmoiseni reipas poika kuluttaisi nuoruutensa päivät +toimettomuudessa. + +Samana iltana ilmausi ravintolaan mies, jota en tuntenut, mutta jonka +kanssa jääkäri oli tullut tuttavaksi palvellessaan sotaväessä. Sittekun +he olivat syrjässä jonkun aikaa kahdenkesken jutelleet, tuli jääkäri +taas luokseni kertoen, että vieras oli kapteeni Paradeiser, joka +paraikaa oli salaisella partioretkellä täällä. Hän lisäsi, että nyt oli +otollinen aika panna kauan kytenyt tuumani täytäntöön: minun sopi nyt +ottaa pesti ja ruveta ratsusotamieheksi kapteenin komppaniassa, jota +tuumaa hän mitä lämpimimmin kannatti. Pöyhkeilevä ja huikentelevainen +kun silloin olin sekä paljosta viininnauttimisesta huumautunut, ei +minulla heti ollut tarpeeksi malttia torjua ehdotusta, vaan lupasin +puolittain ottaa pestiä milloin kapteeni komppaniansa kanssa oli valmis +lähtemään paikkakunnalta, mikä sekä hänen että jääkärin lausunnon +mukaan saattoi tapahtua millä hetkellä hyvänsä. Kapteeni halusi oitis +saattaa kaikki selvälle tolalle, ja kun ahkerasti vielä olimme +jonkun aikaa kallistaneet laseja, niin hän ilmoitti kaikessa +luottavaisuudessa, että jos olisin voinut hankkia hänelle varmuutta +siitä, milloinka oli määrä viedä rahat Speckfeldiin, niin hän aikoisi +muutamien miesten kanssa asettua väijyksiin ja ryöstää ne +kaupunginvoudilta; sitte me molemmat jakaisimme saaliin ja muutaman +päivän perästä minä liittyisin hänen sotajoukkoonsa. + +Kauhistuin ehdotusta, sanoin jääkäriä kavalaksi petturiksi, joka oli +ilmaissut mitä minä salaisuutena olin hänelle uskonut, ja kapteenia +sanoin veijariksi ja konnaksi. Kalpeana kiukusta oli tämä karata +päälleni, mutta jääkäri pidätti häntä, katsoi häneen merkitsevästi ja +sanoi nauraen: "Tämähän, veli hyvä, on vaan leikkiä." Takerruin viimein +luulemaan sitä siksi. + +Koska tiesin että rahat vasta seuraavana tiistaina aiottiin viedä +Speckfeldiin, lupasin kapteenille, että hän, jos maanantaina lähtisi +Bambergiin, pestaisi minut komppaniaansa ja minä metsässä yhtyisin +joukkoon. + +Kuitenkin oli jääkäri -- sen kertoi Paradeiserin ratsusotamies +sittemmin itselleni -- yllyttänyt kapteenia hyökkäämään maanantaina +aamulla varhain kaupunkiin ja ryöstämään kassa itse voudin konttorista, +jonka luuli helposti käyvän päinsä, kun ei yksikään ihminen aavistanut +vihollisen hyökkäystä. Jääkärin tuli saada verokseen sata taaleria +saaliista, mutta minut kapteeni ottaisi mukaansa, niin että hän, +jääkäri, ei joutuisi epäluulon alaiseksi. Jollen omin ehdoin +liittyisikään kapteenin seuraan, niin hän lupasi pitää huolta siitä, +että minä esiintyisin kavaltajana kaupunkilaisten silmissä ja uhkasi +pelotella minua niin, että tulen ja veden läpikin pyrkisin kapteenin +perästä. + +Nuo kaksi konnaa panivatkin vallan oikein tuumansa täytäntöön ja +onnistuivat siinä, kuten tiedätte, mainion hyvin. Kun tuona surullisen +muistettavana aamuna näin vanhan Veitin ja lapsuuden ystäväni Klaun +murhattuina edessäni, kaupungin rahaston ryöstettynä, ja minä tunnon +vaivojen ja sydämen tuskien takia en tiennyt minne päin kääntyä, tuli +Erlachin talonpoika tuoden Paradeiserin tervehdyksen minulle. +Aikomukseni oli silloin kääntyä takaisin, tulla sinun luoksesi, rakas +isä, ja tunnustaa kaikki, mutta samassa seisoi jääkäri edessäni, +kehotti minua nopeasti pakenemaan, jos mielin olla surua ja häpeätä +saattamatta itselleni ja omaisilleni ja kuvaili, kuinka ovelasti kaikki +suoriutuisi, jos vain seuraisin kapteenia. Olihan tämä vain menetellyt +niinkuin sodassa yleiseen on tavallista, mutta minun ei koskaan +onnistuisi saada ketään ihmistä, kaupunginvoutia semminkään, +vakuutetuksi viattomuudestani. + +Mitä hän puhui, tuntui minusta kaikki niin todenmukaiselta, niin +uskottavalta, että otin kehnon neuvon varteen ja lähdin Paradeiseria +etsimään. Jääkäri, joka epäluulojen välttämiseksi lähti kaupungista +hetkeä myöhemmin kuin minä, saavutti minut metsässä ja vei minut +kapteenin luo. Tämä otti ilkamoisella hymyilyllä minut vastaan. +Jääkäri kehotti minua rohkeuteen ja lupasi puhua puolestani +syntymäkaupungissani niin, että kun jonkun vuoden päästä palaisin +luutnanttina tahi ratsumestarina, jota hän ei lainkaan epäillyt, "ei +kellään enää olisi halkaistua sanaa sähistävänä tuosta vanhasta +jutusta." + +Paradeiserin ratsusotamies kertoi sitte niin ikään, että hänen +luultensa jääkäri jo samana päivänä oli saanut hyvin ansaitun +palkkansa, Kun jääkäri oli poistunut saalisosinkoineen, olivat +nimittäin kapteeni ja muudan huonomaineinen veijari hänen +komppaniastaan, joka oli suostuvainen mihin hyvänsä, hiipineet hänen +perästänsä, ja heidän tultua takaisin, näki ratsusotamies kapteenin +vetävän povestaan ja viskaavan pensaikkoon tien toiselle puolen +samaisen nahkakukkaron, johon jääkäri oli lukenut saaliinsa; siitä teki +hän sen johtopäätöksen, että he olivat jääkärin murhanneet ja +omistaneet hänen rahansa. -- Kuinka lienee tapahtunut, tietää +ainoastaan vanhurskas Tuomari korkeudessa. + + + + +Kuudestoista luku. + +Kirje. Jatkoa. + + + Ajatusta vailla työ + Parhaat toiveet maahan lyö! + +Surumielin liityin raakaan sotamiesjoukkoon. Koko seutu oli täynnä +ruotsalaista sotaväkeä, ja meidän täytyi retkeillä mitä suurimmalla +varovaisuudella; yötä meidän oli määrä olla metsässä. Kun illansuussa +saavuimme syvään notkoon, jossa vihollisten huomaamatta saattoi +virittää valkeata, antoi kapteeni joukon pysähtyä ja asettua +yötiloille. Minäkin laskeuduin muiden mukana lepoon leirivalkean +ääreen, mutta taisin näyttää joltisenkin alakuloiselta. + +"No, poikani", lausui kapteeni, pannen puhetta alkeille, "miltä sinusta +tuntuu soturina olo? Maistunee sentään paremmalta istua ravintolassa +viinituopin ääressä kuin maata paljaalla maalla ja tähystellä tähtiä, +vai kuinka? Reippautta vaan, ei meilläkään kaikki päivät ole kuluneen +kaltaiset. Meillä sanotaan: Märkä tänään, huomenna kuiva; tyhjä tänään, +huomenna täysi." + +Vastasin: "Se minua vähimmän huolettaa, mieltäni vaan kaivaa se, että +minua syntymäkaupungissani nyt pidetään kavaltajana, ja arvossa +pidettyä isääni varkaan isänä, kun kuitenkin tuohon konnantekoon on +syypäänä tykkänään toinen henkilö, jota teidän paraiten tulisi tuntea." + +"Pidä suusi, kuontalo", vastasi kapteeni, "tuommoinen kuotusraukka, +joka huulet törröllänsä istuu, ei kelpaa urhioitteni joukkoon." + +"Eikö kelpaa!" sävähdin heti kuohuksiin, "Enpä totisesti tiedä, +haluttaako minua palvella teitä, saatikka teidän komppaniassanne. +Palaankin ehkä jo huomenna Sommerhauseniin ja tunnustan totuuden +juurtajaksain, tai menen ruotsalaisten puolelle -- on siitä minulle +ainakin enempi kunniaa, kuin rahan varastamisesta teidän ja +varasjoukkio sotamiestenne kanssa." + +Kapteeni ratkesi nyt räikeään nauruun ja huusi: + +"Sommerhauseniinko tai ruotsalaisten puolelle? Onko hävyttömämpää +kuultu! Mitä luulet minun siihen sanovan, hä? Koetahan! Siinä +tapauksessa lupaan minä ruoskia sinua tahi särkeä kallosi kuin minkä +saviruukun ikään. Ymmärrätkös, mokomakin katala musteentuhrija, että +sinä nyt olet minun saaliini, niinkuin kyyhkynen on jahtihaukan? +Katsohan minuun! Minä olen paholainen itse; joka minulle antaa sormen, +hänet vien luineen nahkoineen. Ylös siitä valkeata kohentamaan!" +karjasi hän; "kyllä minä sinusta kirjurin kujeet heltiämään saan", ja +näitä sanojansa hän vahvisti potkulla. + +Vihasta kuohuen en enää kyennyt itseäni hillitsemään vaan töytäsin +hänen päällensä, kourasin häntä kurkusta, paiskasin hänet maahan +pitkäkseen ja löin häntä kivellä päähän. Mutta hetikohta hyökkäsivät +hänen miehensä päälleni ja rusikoivat minua aika pahoin. Kapteeni +virkosi myös pian tuntoihinsa ja polki molemmin jaloin rinnoilleni, +niin että kylkiluut rutisivat. Lauhdutettuaan vihaansa mitä raaimmalla +rääkkäyksellä käski hän sitoa minut nuoriin seuraavana päivänä +hirtettäväksi. + +Minut paiskattiin käsistä ja jaloista sidottuna liejupyötikköön, jossa +minun täytyi maata seuraavaan aamuun. Sittekun hurjat hirtehiset olivat +varmat siitä, että minun oli mahdoton liikuttaa jäsentäkään ja siis +paetakin, paneutuivat he nukkumaan annettuaan yhdelle joukostaan käskyn +kiivetä puuhun pitämään vahtia. + +Etten sinä yönä hetkeksikään saanut unta silmiini on helppo käsittää. +Vavisten rääkkäyksen tuottamien kipujen ja märän makuusijani +synnyttämän vilun tähden, loikoilin siinä varmasti vakuutettuna, että +tämä oli viimeinen yöni. Mutta vaikka oikeastaan ei ollut kuin askel +minusta kuolemaan, niin ei yhtään vakavaa kuoleman ajatusta liikkunut +sielussani, en ajatellut teitäkään, rakkaat vanhemmat -- kosto, kosto +oli ainoa, kaikki nielevä himo, joka yksin yrmyili sisälläni. Luulenpa +melkein, että olisin mennyt kuolemaan ilolla, jos sitä ennen vain +olisin saanut hengenviholliseni elämän sammuksiin. Ylistetty olkoon +Jumala, joka suuressa laupeudessaan ei silloin temmannut minua pois +synneissäni. + +Olin maannut siinä jo hyvän aikaa kostotuumiani hautoen, kun kuulin +lähelläni rapsetta ja häädetyllä äänellä lausuttavan: "Halloo, kirjuri, +mitä sanoisitte, jos ratkoisin poikki siteenne ja me kaikessa +hiljaisuudessa hiipisimme pois ja menisimme ruotsalaisten puolelle? +Meillä on vain puolen tunnin matka Kitzingeniin. Sanokaa, päästänkö +teidät vapaaksi? Vastatkaa pian, mutta hiljaa -- mulla on veitsi +kerallani." + +Kuutamossa tunsin hänet Paradeiserin ratsupalvelijaksi. "Siihen minä +suostun", vastasin, "mutta katkottuanne köydet, joilla olen sidottu, +lainatkaa minulle hetkeksi veistä." + +"Mitä te sillä aiotte?" kysyi ratsupalvelija. + +"Minä sen syöksen sen kirotun konnan sydämeen, joka on saattanut minut +onnettomuuteen ja pidellyt minua näin pahoin." + +"Jos niin on, niin maatkaa sitte paikoillanne", sanoi ratsupalvelija, +"ja menkää aamulla hirteen. Oletteko mieltä vailla, kun vielä tahdotte +nostaa hälinää? Harkitkaa sitä, mutta joutuin, muussa tapauksessa +lähden yksin." + +Hän ei tosiaankaan suostunut vapauttamaan minua, ennen kuin valan +ehdolla lupasin poistua hänen kanssaan ilman hälinättä. Silloin vasta +leikkeli hän poikki nuorat ja meidän onnistui päästä metsään kenenkään +heräämättä ja vahtimiehen meitä huomaamatta. Kun minä lapsuudestani +asti tunsin hyvin ympäriseudun paikat, niin me ehätimme jo puolen +tunnin kuluttua viinitarhoille Kitzingenin lähellä, ja päätimme viipyä +siinä päivän valkeamaan asti. Minä olin sitäpaitse levon tarpeessa, +sillä ruumiini oli armottomasta rääkkäyksestä yltäyleensä turvottunut +ja joka askel tuotti minulle mitä kovinta tuskaa. + +Oleskellessamme täällä kahden muutamia tuntikausia tunnusti +ratsusotamies saaneensa osan Sommerhausenissa ryöstetyistä rahoista ja +tarjosi minullekin osaa niistä, mutta minä en tahtonut noista +verirahoista ainoatakaan omakseni. Kuitenkin iloitsin että jo toista +kertaa muudan pahanilkinen konna oli tullut toisen kautta rangaistuksi. + +Aamun valettua ilmoittauduimme ruotsalaisten vahtisotamiehille, jonka +jälkeen meidät vietiin ylipäällikön puheille; tämä oli ystävällinen ja +alentuvainen mies. Hän tiedusteli minulta yhtä ja toista, ja +havaittuansa että joltisenkin hyvin olin perehtynyt musketin +käyttämiseen, vaan kernaammin kuitenkin halusin päästä ratsuväkeen, +määrättiin minut hänen rykmenttiinsä, jonka väki oli niin varustettua, +että sitä saattoi käyttää sekä ratsain että jalan; siitä oli aiheutunut +sananparsikin: "Jos rakuuna putoo hevosen selästä, nousee maasta +musketööri." + +Jo samana päivänä täytyi minun erään ratsuväen osaston kanssa lähteä +matkalle Nyrnbergiin päin, jossa päävoimia koottiin yhteen. +Ratsusotamiehen myöhemmät vaiheet ovat minulle tuntemattomat. + + + + +Seitsemästoista luku. + +Kirje. Jatkoa. + + + Aamurusko heloittaa, + Tietää mulle kuolemaa. + Kohta raikuu torven ääni, + Minut ja mon' ystäväni + Kuolleina koht' kannetaan. + + _Kansanlaulu_. + +Siten olin todenteolla antautunut sotilaan uralle. Alku sorea, loppu +surkea, mutta sekin oli kaikki parhaakseni. + +Minun täytyy, rakkaat vanhemmat, tunnustaa että minä, Jumala paratkoon, +nyt vietin hurjempaa, hillittömämpää elämää kuin koskaan ennen. Minut +asetettiin riviin rekryyttien joukkoon, jotka parhaastaan olivat +nuorta, aivan äskettäin osaksi Ruotsista, osaksi Suomesta tullutta +väkeä, jonka oli määrä astua rakuunarykmenttiin. Useimmat olivat +rehellisten talonpoikien tahi kalastajien poikia ja olivat +käytöstavoiltaan niiden ruotsalaisten kaltaisia, jotka ensin nähtiin +Sommerhausenissa, joista te paljon piditte. He veisasivat aamu- ja +ehtoovirsiään ja lukivat ruokalukujaan, mutta saivat sen takia kärsiä +toisten puolelta paljon pilkkaa. Halveksivasti nimitettiin heitä +"ihmeellisiksi sotamiehiksi, jotka luulivat pääsevänsä taivaasen." + +Me harjoitimme joka päivä yhdessä ampumista, ratsastamista ja +miekkailua, joilla aloilla he varsin hyvin näkyivät edistyvän, mutta +ylimalkain kartoin heidän seuraansa niin paljon kuin voin, vaikka +olimme sijoitetut yhdessä asumaan erääsen myllyyn. Muudan noita nuoria +rekryyttiä, nimeltä Olavinpoika oli aina minua kohtaan ystävällinen ja +teki minulle monta palvelusta, mutta minä vetäysin kernaammin +kevytmielisten sotamiesten seuraan, jotka pitemmän aikaa olivat olleet +palveluksessa. He olivat mielestäni vasta oikeita sotureita, vaikka +olivat jumalan- ja ihmispelon tyyten unhottaneet. Pidin kunnianani +pysyä heidän rinnallaan pelissä ja juomingeissa, tappeluissa ja +kiroilemisessa. Kun Olavinpoika eräänä päivänä muistutti minua +hillittömästä elämästäni, niin kysyin miksi hän oli lähtenyt sotaan, +kun hän kuitenkin mieluummin tahtoi olla rukousveli kuin soturi ja mitä +onnea hän luuli itsellensä koituvan. Hän vastasi ettei hän ollut +lähtenyt onnen etsintään, vaan auttamaan vanhan äitinsä kehotuksesta +kuningastansa taistelemaan evankeelisen uskon puolesta; hän tahtookin +rehellisesti täyttää velvollisuutensa ja jättää kaiken muun Jumalan +huoataan. -- Tovereittemme joukossa oli useita, jotka vastoin +vanhempiensa tahtoa ja heidän tietämättänsä olivat lähteneet sotaan ja +nämä aina, milloin vaan tilaisuutta sattui, pilkkasivat Olavinpoikaa, +joka sanoi äitinsä tahdosta lähteneensä sotaan. He kysyivät ilkkuen, +oliko hänen rouva äitinsä muistanut puuropataa ja oliko hän antanut +sotaan lähtevälle pojalleen tarpeeksi maitorahoja matkaan; mutta kaiken +tämmöisen pilkan hän kesti järkähtämättömällä tyyneydellä. + +Kun Ruotsin kuninkaan rynnäkkö Wallensteinin leiriä vastaan oli +torjuttu, marssi hän 8 päivänä syyskuuta 1632 kaikkine väkinensä +liehuvilla lipuilla sekä rummun ja torven soitolla vihollisen ohitse +Neustadtiin Aischjoen varrella, mutta jätti Nyrnbergiin viisituhatta +jalkamiestä ja kolmesataa ratsumiestä. Viimeksi mainittujen joukossa +olin minäkin ja edellä mainitut toverini. Kun koko maa viiden +peninkulman alalla oli saatettu autioksi, seurasi kuninkaan lähdettyä +semmoinen ruoanpuute, ettemme useasti neljäntoista päivän mittaan +saaneet leipää maistaa. Siitä seurasi punatauteja ja poltteita ja +sairaala oli ylenmäärin täynnä sairastavia sotamiehiä. Kuolevaisuus oli +niin suuri, että kuolleitten ruumiit pinottiin läjiin sairashuoneen +pihalle siksi, kuin saatiin kaivetuksi syvä hauta, johon ne viskattiin. +Minä olin kaiken aikaa ihan terve, mutta huonon kiitoksen minä silti +Jumalalle siitä annoin. + +Kun Wallensteininkin väki oli lähtenyt saimme käskyn yhdistyä kuninkaan +kanssa, joka taas oli aikeessa marssia Donauwörthiä kohden. +Rainkaupungin lähellä Lechin varrella olin ensi kerran tulessa. Tämän +pienen kaupungin oli Kustaa Aadolf kevätpuolella rynnäköllä +valloittanut, jossa kahakassa Tilly menetti henkensä, mutta eversti +Mütschefall oli neljä päivää takaperin jättänyt sen takaisin +baijerilaisille. Kuningas saatatti kavaltajan sotaoikeuden eteen; hänet +tuomittiin kuolemaan ja mestattiin sittemmin julkisesti Neuburgissa +Tonavan varrella. Nyt oli kaupunki uudestaan valloitettava, mutta +yleisesti sanottiin, että se oli vaikea tehtävä, sillä ne rykmentit, +jotka olivat olleet tappelussa osallisina keväällä, olivat menettäneet +paljon väkeä. + +Kun varustukset tulevan päivän varalle olivat päätetyt asetuimme +iltasella leiriin tulien ympäri ja ammensimme rohkeutta tulevan +tappelun varalle siten, kuin jumalattomien soturien on tapana. Eräs +tovereista oli tuonut aamillisen viiniä, ja nytkös alkoi juominki ja +elämöiminen! + +"Juokaa, pojat", huusi korpraali, "juokaa janonne tyrehyksiin viimeisen +kerran, helvetti on kuuma, ja sinne saa usea meistä huomenna retketä, +kun baijerilaiset alottavat kirotun ammuntansa!" Ja samalla heti hän +alkoi laulaa tunnettua sotilaslaulua: + + "Kun kylmävi nenää + Ja halki on pää, + Ei voimia enää + Paljonkaan jää. + Nyt ryyppy ja sitten taas eteenpäin, + Tää retkemme hornahan päättyvi näin." + +Minä tein kuten toiset; join hillittömästi kunnes tajunta oli +tyrehtynyt ja yhdyin ujostelematta häpeällisiin herjauslauluihin. -- +_Armahda minua, o Herra_, äläkä kosta minulle pahain tekojeni jälkeen! + +Kun puoliyön aikaan hajaannuimme ja minä tulin telttaani, näin +Olavinpojan istuvan siinä kynttilän ääressä. Kirkkaaksi hangatut +aseensa olivat hänen vieressään, ja hän oli niin syventynyt erään +kirjan lukemiseen, että tuskin huomasi minun tuloani. Kysyttyäni mitä +hän luki, vastasi hän: "Tämä on pieni psaltarini; tunsin tarvetta hakea +Jumalan sanasta ja rukouksesta vahvistusta ajatellessani mikä meitä +odottaa huomenna -- vakava seikka on mennä avoimin silmin kuolemaan -- +ja myös ajatellessani äitiäni, jonka silmiä en mahdollisesti saa painaa +umpeen, ja rakasta isänmaatani, jota kenties en saa nähdä." + +"Olisi ollut viisaampaa", minä sanoin, "että olisit tullut ilostamaan +mieltäsi meidän keralla, kuin täällä tupa-Jussina jököttää; siitä +olisit saanut rohkeutta huomispäivän taisteluun kuin karkeloihin ikään; +nyt ei ole otollinen aika saattaa mieltä alakuloiseksi synkkämielisillä +tutkistelemuksilla ja rukouksilla." Olavinpoika ravisti päätänsä ja +sanoi, että hän toivoi täyttävänsä velvollisuutensa, lausui minulle +hyvää yötä ja paneutui nukkumaan. + +Seuraavana aamuna istuimme ratsailla jo neljän lyönnillä ja asetuimme +käskystä vahtiin erääsen metsikköön. Koko edellisen päivän ja koko yön +oli ahkerasti puuhattu siltaa Lechjoen yli, ja yrityksen salaamiseksi +vihollisilta oli kuningas antanut koota ja sytyttää tuleen joukon +palavia aineita, joista tuprueli sakeita savupilviä. Valmiiksi raketut +pukit olivat jo suistetut virtaan ja puolitiehen päällistetyt +laahkoilla, kun tuuli yhtäkkiä hajotti savun ja paljasti ruotsalaisten +vehkeet viholliselle, joka tällä välin oli tullut yhä likemmäksi. + +Baijerilaiset alkoivat heti ammuskella siltaa hyvin suunnatulla +ristitulella ja me näimme kuinka sotamiehet, jotka olivat lankkuja +heittämässä, vihollisten luotien satuttamina joukottain suistuivat +virtaan. Yhdellä haavaa avasi keisarin väki kiihkeän luotituiskun +metsikköä kohti, jossa me seisoimme vahdissa, ja siitä alkoi pauke ja +ryske, juurikuin olisi tuhansittain parrenkaatajia ollut toimessa. +Luoti kaatoi väliin hevosen, väliin miehen tai kaatuva puu musersi ne +alleen; hevoset alkoivat säikkyä, nousivat pystyyn ja vaivalla saimme +vain ne hillityiksi, mutta meidän täytyi edelleenkin olla toimettomina, +sillä kuningas oli määrännyt, että meidän tuli pitää metsikkö +vallassamme siksi kuin silta saataisiin valmiiksi. + +Virran rannalla muuttui tila yhä tukalammaksi. Tuskin oli sotamies +astunut sillalle kuin luoti hänet jo kaasi, ja vaikka ei puuttunut enää +kuin kolme laahkoa, jotta silta olisi ollut ajokunnossa, näytti melkein +mahdottomalta saada niitä enää pannuiksi, sillä, sittekun kuusikymmentä +miestä jo oli jäänyt paikalle, ei kukaan enää uskaltanut surmansilmään +yrittää. + +Muudan korpraali ajaa karahutti silloin luoksemme ja huusi: "Hänen +majesteettinsa kuningas käskee kysyä, onko rakuunoiden joukossa ketään +halukasta, joka vapaaehtoisesti ottaa sillan valmistaakseen. Se joka +kestää loppuun saakka ja onnistuu hankkeessaan, saa kaksikymmentä +riikintaaleria palkkioksi." Kaikki sanoivat palkkiota kyllä hyväksi, +mutta sen, jota halutti niin suoraltaan surman suuhun hyökätä, täytyi +olla luodin tapaamattoman. + +"_Ketäs haluttaa_?" kysyi korpraali nauraen; "eipä näy halukkaita +olevan _ainoatakaan_." + +"_Minä lähden_", vastasi Olavinpoika, _"ja minä myös_", kajahutti +samalla muudan suomalaisten joukosta. Olavinpoika, jonka paikka oli +minun vierelläni, kiipesi ratsailta alas ja tahtoi jättää hevosensa +minun haltuuni, mutta minä ajattelin: "Mihin sinä pystyt, siihen pystyn +minäkin", hyppäsin maahan ja huusin: "_Minä lähden kolmantena_". + +Me riensimme alas rantaan aivan kuninkaan sivuitse, joka ystävällisesti +nyökäytti meille päätään, sieppasimme kukin laahkon, juoksimme +murhaavassa luotituiskussa sillan yli ja kiinnitimme lankut sijoilleen. +Me palasimme heti kiireimmän kautta takaisin, mutta samassa jymähti +uusi laukaus baijerilaisten kanuunoista, suomalainen kaatui paikalla +kuoliaana maahan, Olavinpojalta ammuttiin päästä hattu -- minä yksin +säilyin vahingoittumattomana. Rykmenttimme törmäsi nyt täydellä +miesjoukolla sillan yli, useat menettäen henkensä, korpraalimme +ensimmäisten joukossa. Luoti sattui hänen hevosensa rintaan, eläinparka +nousi kahden jalan pystyyn ja suistui yhdessä ratsastajan kanssa +takaperin virtaan. + +"Tottapa hän nyt tarpeeksi märkänä ja janottomana pääsee helvettiin", +sanoi muudan rakuuna, jolla vanhastaan oli vihankaunaa korpraalia +kohtaan, koska hän arveli itseään syrjäytetyn toisen tähden; +Olavinpoika sen sijaan virkkoi: "Jumala olkoon hänen sieluparallensa +armollinen!" Baijerilaisten etuvarustukset valloitettiin tuota pikaa ja +pieni kaupunki antautui enempää varstarintaa yrittämättä ruotsalaisten +käsiin. Seuraavana päivänä tarkasti kuningas joukkojaan; tultuansa +rakuunoiden luo hän kysyi, montako heistä vielä oli elossa ja käski +niitä kahta, jotka vapaaehtoisesti olivat sillan valmistamiseen +ryhtyneet, astumaan esiin. Teimme niin. Kuningas puhutteli meitä +ystävällisesti, kysyi minulta syntyperääni ja käski antaa minulle +luvatut kaksikymmentä riikintaaleria. Sitte tuli Olavinpojan vuoro ja +kuningas käski hänellekin maksaa luvatun palkkion. Mutta Olavinpoika +kieltäytyi rahoja ottamasta, sanoen tehneensä vain velvollisuutensa +rehellisenä soturina. Jos kuningas sen sijaan armossa näkisi hyväksi, +pyysi hän, että hänelle aiotut rahat lähetettäisiin hänen kaatuneen +toverinsa isälle. Tämä nimittäin oli vähävarainen mies ja seitsemän +lapsen isä, joille hän hankki elatuksen yksinomaan kalastuksella. -- +"Pyyntösi täytetään, poikani", sanoi kuningas, silmäillen häntä hyvillä +mielin. "Urhoollisen toverisi kunnialla ansaitsemat kaksikymmentä +taaleria liitetään samalla mukaan. Sinä vasta oikea soturi näyt olevan. +-- Herra eversti", jatkoi hän, "antakaa tämän nuoren soturin astua +kaatuneen korpraalin sijalle, jottei hänen vallan tyhjin käsin +tarvitseisi täältä lähteä." + +Olavinpojasta tuli niin muodoin korpraali, mutta minä ostin itselleni +oivan nahkavaruksen, käyttäen siihen osan kahdestakymmenestä +taaleristani, ja jäännösrahat kulutin toverieni kanssa juominkiin, ja +lasien kilistessä he vakuuttivat valalla, että kuninkaan ennemmin olisi +pitänyt nimittää minut korpraaliksi, sillä olinhan minä yhtä +ansiollinen siihen, kuin tuo maan venyjä Olavinpoika, joka tuskin vielä +oli korvantauksiltaan kuiva; mutta ruotsalainen kettu älysi miten +kuningasta oli mieliteltävä. Minua tuollaiset puheet miellyttivät, +mutta itsekseni ajattelin: "Viipyen erät paremmat, kauan ollen +kaunihimmat." Toivoin näet kohoavani vielä ainakin korpraaliksi. + +Olavinpoika pysyi minun suhteeni entisellään. Hän pyysi etten kantaisi +nurjaa mieltä häntä kohtaan, jos onni olikin tällä kertaa häntä +paremmin suosinut. "Min' en tehnyt enempää kuin sinäkään", hän sanoi; +hän olikin kaikissa kohdin niin veljellinen ja ystävällinen minua +kohtaan, etten voinut olla hänelle vihainen. + + + + +Kahdeksastoista luku. + +Kirje. Jatkoa. + + +Ensi tappelussa saavuttamani maine sokaisi minut siihen määrään, että +aloin toivoa mitä parahinta. Että minusta pian tulisi upseeri ja että +ennen pitkää pääsisin Olavinpojasta hyvän matkan edelle, sitä en +silmänräpäystäkään epäillyt. Kun tuon määrän perille olin päässyt aioin +kirjoittaa teille, rakkaat vanhemmat, sekä todistaa syyttömyyteni niin +hyvin teidän kuin kaupunginvoudin edessä ja näyttää, että teidän ei +tarvinnut hävetä Valentininne tähden, vaan pikemmin teillä oli syytä +iloon ja kehumiseen. + +Öin päivin harkitsin miten saisin toivelmani täytäntöön. Olisin +kernaasti uhrannut henkeni ja vereni, kunhan vain olisin siinä +onnistunut, sillä sankarin kuolemaa pidin yhtä kunniakkaana kuin +virassa ylenemistä tahi onnen saavuttamista. Mutta rukoilla että Jumala +auttaisi minua voittamaan ja säilyttämään kunniani, -- se ei lainkaan +johtunut mieleeni, vaikka usein olin rauhaton, kun Olavinpojan puheesta +ja käytöksestä ylimalkain tajusin, että hän hoiti tehtäväänsä +hurskaalla mielellä, ja että se urhoollisuus, joka hänessä alituisesti +ilmeni, johtui siitä, että hän uskoi kantavansa miekkaa Jumalan +kunniaksi ja tahtoi sotamiesurallaan palvella Jumalaa. Minusta tuntui +myöskin niinkuin Olavinpoika olisi ollut onnellisempi minua, +esimerkiksi kun hän niin hyvällä omallatunnolla saattoi puhua vanhasta +äidistään tai vastaanottaa häneltä kirjeitä; minä en kumminkaan +nöyrtynyt enkä suinkaan tuskalla ja surulla ajatellut, että olin +tottelematon, kadotettu poika, jolla ei ollut menestystä ja siunausta +varrottavana. Ei -- ylpeydessäni hankin itselleni kelpo rintavaruksen +ja ylimalkain samallaiset tamineet kuin vihaisemmilla upseereilla oli, +komistin loistoloimella ratsuni, kiillotin varukseni ja aseeni ja pyrin +voittamaan kaikki toverini sotatemppujen sukkeluudessa. Korviani +hyväili kun nämä kehuivat minua toiseksi pyhäksi Yrjö ritariksi ja +vakuuttivat, että upseerin valtakirjaa ei enää kauan tarvinnut odottaa. + +Lützenin tappelussa, jossa suuri kristitty sankari Kustaa Aadolf päästi +viimeisen henkäyksensä, en ollut mukana. Lähinnä seuraavina aikoina ei +ollutkaan kuin pienempiä kahakoita, mikä minua pahoin suututti, kunnes +Ruotsin joukot viimein yhdistyivät taisteluun Nördlingenin verisessä +teurastusleikissä. + +Ennen tappelun alkua pidettiin kenraali Hornin käskystä aamurukous, +jossa tilaisuudessa kuningasvainajan itsensä sepitsemä virsi: "Äl' +pelkää, joukko piskuinen", laulettiin. Vaikka olinkin jumalaton ihminen +johtui samassa mieleeni tämä raamatun sana: "Tämä kansa lähestyy minua +suullansa ja kunnioittaa minua huulillansa, mutta heidän sydämensä on +kaukana minusta." Usein oli kuningas elämänsä loppuajoilla jo +valittanut, että jumalanpelko, kunniantunto ja rehellisyys sotaväen +keskuudessa olivat hälvenemään päin sittekun hänen oli pitänyt palkata +niin paljon vierasta sotaväkeä -- Nyrnbergin luona taisi hän koko +sotajoukon nähden vuodattaa katkeria kyyneliäkin tuon asianhaaran +tähden -- mutta kuninkaan kuoltua oli tila yhä huonontunut, ja sen +päiväisen tappelun onneton päätös oli kammottavana todistuksena +sanasta: "Synti on kansan turmio." + +Kun tappelun päätös oli melkein varma, kun surusanoma seurasi toistansa +ja väkemme kaikilla tahoilla alkoi vetääntyä taakse päin, niin +vihollinen hyökkäsi meidänkin, jälkijoukossa olevan rykmentin kimppuun. +Vaikka kyllä arvasimme tappelun päättyvän meille onnettomasti, tehtiin +yhtäkaikki urheata vastarintaa. Minä ja kahdeksan toveriani olimme +sijoitetut metsikön taakse eräälle kukkulalle, mistä saattoi nähdä yli +koko tappotantereen; Olavinpoika oli komentajana. Luotien hirvittävä +suhina, aseitten ja varuksien kalske ja ryske, haavoitettujen ja +kuolevien valitus, torvien ja vaskirumpujen räiyntä, rumpujen pärinä -- +tästä kaikesta muodostui kauhea kumina. Seisoimme liikkumattomina +asemillamme, mielet kovasti jännityksissä. + +Pian alettiin kulettaa haavoitettuja siihen verrattaisesti turvaisaan +paikkaan, missä me oleskelimme; meidän hevosiamme juoksenteli +ympäriinsä tyhjin satuloin; kuormavankkureita vieri ohitsemme, ja +vähittäin ajettiin hajaantumaan pakotettu rykmentti yhä lähemmä +ylänköämme. + +Kun urhoolliset rakuunamme, joita vihollinen yhä kiihkeämmin ahdisti, +olivat tulleet aivan lähelle meitä, näimme lipunkantajan kaatuvan, ja +eräs keisarin sotureista -- niitä oli näet hyvin monta riviemme +keskellä -- sivalsi hänen kädestänsä lipun, pitäen voitoniloisena sitä +korkealla. Kun jotkut ruotsalaisista keräytyivät yhteen ja kovasti +huutaen koettivat väkirynnäköllä anastaa häneltä lippua, niin hän +käänsi äkkiä ratsunsa ympäri ja alkoi paeta lipun kera omien +joukkojensa keskuuteen. Se hänelle onnistuikin, ja keisarillinen joukko +kulki ihan meidän ylänkömme ohitse meitä näennäisesti huomaamatta. + +Väristys viilsi läpi ruumiini: nyt oli hetki tullut, nyt saatoin tehdä +urostyön, josta minulle oli tuleva kunniaa ja joka oli saattava kaikki +minua ihmettelemään. Olavinpoika istui kankeana kuin kuva satulassaan, +ja antoi tyynesti hevosensa pureskella kauroja kaulaan köytetystä +pussista. + +Niinkuin olin vartonut töytäsi joukko keisarin sotaväkeä päistikkaa +ylänköämme kohti. Samalla hetkellä kun he tulivat suoraan eteemme, +höllitin marhaimia -- aivan kuin hiljaisesta sopimuksesta kannusti +Olavinpoikakin ratsuansa, ja ennenkun toverimme tiesivät asiasta +mitään, olimme jo keskellä vihollisjoukkoa. Olavinpoika antoi +lipunraastajalle semmoisen kolahuksen päähän, että mies horjahti, ja +minä kurotin samassa käteni siepatakseni lipputangon, kun näin +vihollisen kohottavan miekkaansa halkaistaksensa takaapäin +Olavinpojalta pään. Tuokion aikaa -- mutta ainoastaan tuokion -- +kiusasi minua halu jättää Olavinpoika oman onnensa nojaan +saavuttaakseni itse tuon halutun palkkion, mutta salaman nopeudella +muistin kaiken sen rakkauden, jota hän aina ja kaikissa kohdin oli +minua kohtaan osottanut ja se sai minut antamaan hyökkääjälle +surmaniskun. Kaksi muuta ratsumiestä alkoi nyt ahdistella minua: toinen +laukasi pistoolinsa minua kohti, josta tunsin äkkinäistä kipua +rinnassani, toinen pisti kuoliaaksi hevoseni, niin että se yhdessä +minun kanssani vierähti maahan. + +Ennenkuin pääsin irralle hevosestani ja taas pystyyn oli jo kaikki +lopussa. Toverimme olivat hyökänneet vihollisten päälle ja ajaneet +heidät pakoon. Olavinpoika seisoi yksin vieressäni, pyytäen tarmonsa +perään kiskoa minua hevosen alta pois. Hänen kasvonsa olivat verissä ja +maassa hänen vierellään oli lippu, jonka hän oli riistänyt viholliselta +takaisin. + +Tätä nähdessäni en voinut pidättää itkuani. Luullen minun surevan +ratsuni häviötä, Olavinpoika lohdutteli minua sanoen: "Rauhoitu, veli. +Minulla on paitsi tätä toinenkin hevonen, jonka annan sulle, kunhan +tulemme takaisin rykmenttiimme. Vähät muusta -- lippu on pelastettu, ja +vaikka Jumala onkin vetänyt kätensä pois meiltä, sillä miehemme ovat +joko kaatuneet tahi paossa, niin tahdomme häntä kuitenkin kiittää." + +Olavinpoika löyhensi rintavarustani, ja silloin huomasimme, että luoti +oli sattunut juuri sydämen kohdalle ja tunkeutunut nahkavarukseen asti. +Töytäys oli synnyttänyt kivun, jota tunsin pistoolin lauetessa, mutta +haavoittunut en ollut. + +Olin lähenemässä epätoivon parrasta: hevoseni oli kuollut, toinen +jalkani pudotessa pahasti rutistunut ja vihollinen odotettavissa minä +hetkenä hyvänsä. Kehotin Olavinpoikaa pakenemaan, koska en pitänyt +lukua elämästä, jossa kova onni minua niin itsepintaisesti seuraili. +Sitä hän ei ottanut kuultaviinsakaan; irroitettuansa tangosta lipun, +jonka hän kääri ympärilleen, hän nosti minut etupuolelleen ratsunsa +selkään ja ajoi täyttä neliä pois vaaranpaikalta. Pääsimme onnellisesti +vihollistemme kynsistä, vietimme yön erään talonpojan asunnossa, joka +henkensä uhalla salasi meitä kuleksivilta keisarin joukoilta ja +virkisti meitä runsaasti ruoalla sekä juomalla -- pelkästä +kiitollisuudesta Olavinpoikaa kohtaan, joka kerran oli karkottanut +hänen talostaan joukon saaliinahnaita sotarosvoja. Seuraavana päivänä +saavutimme armeijan, joka tappionsa jälkeen taas oli kerännyt vähät +voimansa yhteen niin hyvin kuin oli ollut mahdollista. Eloonjääneet +olivat sentään peräti alakuloiset ja heidän mielensä tykkänään lamassa. +Kun yhdyimme heidän kanssaan ja eversti näki Olavinpojan, virkkoi hän: +"Jumalan kiitos, että hengissä pelastuit ja että silmäni vielä kerran +näkevät suoran ruotsalaisen soturin. Mutta poikani, lippumme on +menetetty, lippumme, jonka hänen majesteettinsa kuningatar omakätisesti +antoi meille Kalmarissa, kun astuimme laivoihin retketäksemme tähän +turmiolliseen sotaan. Kuinka saatamme astua kuninkaallisen +valtiattaremme eteen, kun täältä kerran palaamme? Voi että minun vielä +tuli elämässäni kokea moista häpeää!" + +"Olkaa hyvillä mielin, herra eversti", vastasi Olavinpoika, "ei ole +asiat niin pahoin päin kuin luulette. Ja kuningattaremme on ommellut +hyvän vaalilauseen lippuumme: 'Jumala kanssamme', ja Jumala on +tosiaankin ollut minun ja toverini kanssa, joten onnistuimme saamaan +takaisin menetetyn arvaamattoman kalleutemme." Näin sanoen kehitti hän +lipun vyötäröiltään ja liehutti sitä korkealla päänsä päällä. Nähtyään +rakkaan lippunsa eversti juoksi Olavinpojan tykö, tempasi lipun hänen +kädestään, painoi sitä suudellen rintaansa vasten ja huudahti: +"Vänrikki Eerikinpoika, joka sitä kantoi, on kuollut -- en tiedä kuka +olisi ansiokkaampi tästedes sitä kantamaan ja kuka uskollisemmin sitä +puolustaisi kuin sinä Olavinpoika: _Onnea vaan, herra vänrikki_!" + +Olavinpoika vastasi: "Minulla on täällä saksalainen toveri, joka on +uskaltanut henkensä ja verensä yhtä paljon kuin minäkin lippua +pelastaissamme." Eversti käski nyt kertoa tapauksen juurtajaksain ja +kääntyi sitte minun puoleeni lausuen: "Sinä olet kunnon soturi, +poikani, ja jos edelleenkin käyttäydyt yhtä miehevästi, et kauan ole +seisova rintamassa alhaisena sotamiehenä, mutta tällä kertaa sotaonni +on vähemmin suosinut sinua kuin Olavinpoikaa, ja asian täytyy nyt jäädä +silleen kuin olen sanonut." + + + + +Yhdeksästoista luku. + +Kirje. Jatkoa. + + + Tuskin olen alkanut + Jo on halu haihtunut. + + _Vanha kansanlaulu_. + +Jumalalle ja koko maailmalle vihoissani antauduin nyt hillittömämmin +kuin koskaan ennen koko olennollani hurjaan sotilaselämään. Kun minulla +oli rahaa, vietin päivät noppapelissä ja yöt viinituopin ääressä +muonakauppiaan luona, ja siksi yltäkylläisyyttä aina seurasi suuri +puute. Välimmiten olin silmittömästi kyllästynyt koko sotaan, kun +minulla kuitenkaan ei ollut onnea, välimmiten koetin kunnianhimoni +kannustamana panna kaiken tarmoni liikkeelle, että viimein edes +kunnialla ja kiitoksella palkittuna olisin saattanut näyttäytyä teille. +Väliin jätin toverit röyhkeilevässä vallattomuudessa kauas jälkeeni, +väliin jouduin niin synkkämieliseksi, että kartoin jok'ainoata ihmistä. +Olavinpoika teki usein minulle ystävällisiä muistutuksia, mutta se oli +kaikki tuuleen puhuttua, ja missä vain kävi päinsä, kartoin hänen +seuraansa, vaikka sydämessäni tunsin vetämystä hänen puoleensa. Olin +nimittäin tullut huomaamaan, että hän oli ainoa, jolla oli rehelliset +tarkotukset minua kohtaan -- toiset saattoivat tosin mielistellä ja +kehuskella minua silmäini edessä, mutta takanapäin puhuivat he pahaa ja +halveksivat minua ja olisivat kernaammin olleet valmiit minua kaatamaan +kuin auttamaan. + +Mutta taivaallinen ystävä, joka silminnähtävästi oli asettanut +Olavinpojan rinnalleni parannussaarnaajaksi, ei heti päästänyt minua, +vaan osotti kolmannen kerran erityisen nöyrryttävällä tavalla, että +onnettomuus seuraa jumalattomia, joskin he luulevat jo tavottaneensa +onnen käteensä. Niinä sotavuosina jolloin minäkin olin mukana, tulin +samonneeksi melkein koko Saksanmaan ristin rastin, milloin minkin +sotapäällikön johdolla. Nyt oli rykmenttimme Weimarin herttuan +ylipäällikkyyden alla. Elokuun 9 p:nä 1638 oleskelimme Breisgaussa +Wittenweyer-kylän seuduilla vastapäätä keisarin väkeä ja baijerilaisia, +joita Juhana von Götz ja Saveliin herttua johtivat. Päivää ennen, joka +oli sunnuntai, olimme Briesenheimin kylän lähettyvillä äkkiarvaamatta +karanneet erään keisarin ratsuväenpatrullin niskaan, ottaneet vangiksi +luutnantin ja kahdeksan hevosmiestä ja ajaneet jälellä olevia takaa +ihan keisarin armeijan etuvartiolle saakka, josta urotyöstä herttua +meitä kiitti. + +Herttua määräsi että seuraavana aamuna varhain pidettäisiin +jumalanpalvelus saarnan kanssa, joka eilispäivänä päällekarkauksen +tähden oli jäänyt pitämättä. Jumalanpalveluksen päätyttyä saimme +ainoastaan häthätää virkistää itsiämme ruoalla ja juomalla ja sitte +täytyi taas nousta ratsaille. Sotahuutomme oli tälläkin kertaa: "Jumala +kanssamme", tai kuten muukalainen sotaväki, joka ei osannut ruotsia +eikä saksaa, sanoi: "Immanuel." Vihollisen sotahuuto oli: +"Ferdinandus." + +Jo tappelun alussa karkasi keisarin ja baijerilaisten paras väki, +kyrassierit, oikean sivustamme kimppuun, jota kenraalimajuri Taupadel +johti, ja ajoi sen takaisin. Peräännyimme aluksi vain askel askelelta, +mutta sittemmin yhä nopeammin ja nopeammin mikäli keisarin väki uudisti +rynnäkkönsä yhä suuremmalla kiivaudella; rykmentit joutuivat tappelun +aikana hajalle ja lopulta pyrkivät kaikki saavuttamaan jälkijoukkoa +mahdollisimman sukkelaan. Pakoa tehdessämme tulimme leveälle ja +syvälle, jyrkkä- ja liederantaiselle joelle, joka siinä kohdin laskee +Reinjokeen, ja jonka edellisen päivän ankara ukkossade oli nostanut +korkealle yli äyräittensä. Virran yli johti kivisilta ja sillan tämän +puolisessa päässä kohosi luja vanha torni, johon ruotsalaiset olivat +sijoittaneet osaston ranskalaista jalkaväkeä. Nähtyänsä pakolaisten +lähestyvän siltaa, ranskalaiset hyökkäsivät tornista ja olivat +ensimmäisiä pakenemaan sillan yli toiselle puolen jokea. Oli selvää +että jos vihollinen häiriintymättä olisi saanut anastaa valtaansa +tornin ja kulkea sillan yli, niin se olisi voinut saattaa meidän väelle +arvaamatonta vahinkoa ja estää eteenpäin kulkua, vaikka meidän olisi +onnistunutkin jälkijoukossa kokoontua yhteen. Huomattuansa tornin +olevan tyhjänä, kenraalimajuri Taupadel haukkui pahan päiväisesti +kehnoja ranskalaisia, pidätti ratsuansa ja huusi pakeneville +joukkokunnille: "Torni on miehitettävä ja puolustettava aina viimeiseen +henkäykseen saakka; muussa tapauksessa en astu askeltakaan etemmäksi, +vaan seison tässä paikoillani, maksakoon se minulle vaikka hengen." + +Olavinpoika ja minä, -- edellisellä oli monta veristä haavaa ja hänen +voimansa olivat niin vähissä, että hän hädin tuskin kesti satulassa -- +satuimme olemaan kenraalia lähinnä. + +"Sven Olavinpoika", huusi kenraalimajuri, "te olette uljas mies, +ottakaa kaksikymmentä miestä mukaanne, hyökätkää torniin ja puolustakaa +sitä Jumalan tähden kunnes väki uudelleen ehtii jälkijoukossa yhtyä, +muuten Jumal'avita on kaikki hukassa!" + +"Se on tapahtuva, herra kenraalimajuri", sanoi Olavinpoika. "Pian, +toverit, kuka seuraa minua?" huusi hän yrittäen kiipeemään alas +ratsailta. Mutta kun kenraalimajuri näki, että hän oli haavoittunut ja +verenvuodon tähden tuskin pysyi pystyssä, niin hän huudahti: "Ei, ei, +vänrikki, ei se käy laatuun, te olette liian heikko, toimittakaa +itsenne täältä pois, muuten jää herttua yhtä hyvää soturia vaille." + +Sekasorto ja tungos tuli yhä rajummaksi, keisarin armeijan sotahuuto: +"Ferdinandus, Ferdinandus", kaikui yhä lähempää, ja kenraalimajuri +huusi: "Jollei täällä ole upseeria, joka ottaa tornia puolustaakseen, +teen sen itse!" + +"Teidän luvallanne, herra kenraalimajuri", sanoi Olavinpoika, "se ei +käy päinsä. Jollei upseeriakaan olisi, esittäisin ystävääni tässä, +Valentinus Gastia, ja minä takaan kunniasanallani, ettei koko +sotajoukossa löydy miestä, joka paremmin tekisi tehtävänsä, jos kohta +hän ei olekaan muuta kuin alhainen sotamies." + +"Haa, sinäkö siinä, rakuuna?" sanoi kenraalimajuri, "näin sinun eilen +urhoollisesti tappelevan, kun karkasimme ratsuväkipatrullin niskaan. +Tottakai sinun tekee mieli upseeriksi? Katsos tuota tornia! Puolusta +sitä puolen tuntia vain, että väki ennättää kokoontua, ja sinä olet +kunniani kautta huomenna oleva vänrikki. Kolmekymmentä taaleria +kullekin sotamiehelle, joka seuraa mukana! Totelkaa tuota miestä +niinkuin minua itseäni!" + +Kaksikymmentä miestä meikäläisten joukosta oli hetikohta valmiina +seuraamaan kehotusta; kiipesimme sukkelasti alas ratsailta, +juoksimme tornin sisään ja suljimme portin, riensimme sitten portaita +ylös, viskasimme hatut päästämme ja työnsimme muskettimme ulos +ampumarei'istä, valmiina heti laukaisemaan. Näin meidän väkemme +kiiruhtavan pois ja Olavinpojan vielä kerran viittaavan kädellänsä +minulle jäähyväisiksi. + +Tunsin voimani tuhatkertaisesti vahventuneen ja olin vähältä kajahuttaa +riemuhuudon, kuullessani keisarin joukkojen lähestyvän torvensoitolla. +Nythän se hetki oli tullut, jota kaikki pyrintöni olivat tähdänneet, +otollinen hetki maineen ja kunnian saavuttamiselle, ja minä huusin: +"Jumala kanssamme, toverit, nyt on ratkaisu käsissä! Kunnia ja elämä +tahi rehellinen kuolo!" "Kunnia ja elämä tahi rehellinen kuolo!" +huusivat kaikki yhdestä suusta, sillä he näkivät ilmeisesti, että pako +ei tässä voinut tulla kysymykseenkään. + +Samassa tuokiossa ryntäsi keisarin väki esiin. Nähtyänsä portin olevan +lukossa, tornin miehitettynä ja uhkaavien musketinkitojen ammottavan +ampuma-aukoista, huusi ratsumestari: "Kuulkaas sen veijarit! Armo ja +kunniallinen lähtö on teille tarjona, jos heti ryömitte esiin +loukostanne ja aukaisette portin. Mutta se tehkää pian, muuten tulette, +jokainen maistamaan säilänterää." -- "Ja me", huusin minä, "tarjoomme +teille ruutia, luotia ja miekan tutkaimia! Toverit, antakaa tulta!" -- +Kaksikymmentä muskettia laukesi yhdellä haavaa ja ratsumestari sekä +joitakuita etummaisista suistui kuolleena maahan. Mutta siinä tuokiossa +irrottivat muutamat lähinnä olevista kirveensä satulan sakarasta ja +hyökkäsivät sillalle porttia särkemään. Meidän täytyi rientää alas +estämään heitä siitä, mutta päästyämme paraiksi portaiden aliseen +päähän, kaatua rojahtivat molemmat portinpuolikkaat valtavalla +ryskeellä meitä kohden. Laskimme vielä yhden laukaiseman pyssyistämme, +mutta sitte muuttui tappelu jo käsikärhämäksi: mies taisteli miestä +vastaan ensin miekoilla ja musketin perillä ja sitten kun viholliset +entistä kiihkeämmin rynnäköivät, emmekä me mielineet peräytyä, -- +tikareilla, nyrkeillä ja hampailla. Itsekukin kävi vihollisensa +miehustaan kiinni ja jollei onnistunut saamaan tätä hengiltä, koetti +ainakin nostaa taistelukumppaninsa ylös ilmaan ja syöstä jokeen; väliin +sattuivat molemmat vierähtämään veteen ja menivät pohjaan. Tappelun +jälkeisenä päivänä löydettiin useita, jotka vielä kuollessaankin +pitivät lujasti kiinni toinen toisistaan. + +Tappelun kuumimmillaan ollessa nousi taas hirvittävä rajuilma -- taivas +oli mustanaan pilvistä, vasamia sinkoili ristittäin ja ukkosen jyrinä +oli niin kovaa, että maa vapisi. Mutta mitä hurjemmin luonnonvoimat +raivosivat, sitä kiivaammaksi yltyi taistelunhalu minussa -- hakkailin +ja pistin huikeasti ympärilleni äkkäämättä, että tovereistani enemmät +kuin puolet olivat jo kaatuneet. + +Hurjaa ottelua oli kestänyt jo melkoisen aikaa, mutta ei yksikään +joukostamme vielä ollut peräytynyt edes tuumankaan vertaa; silloin +kaatui korpraali viereltäni kuolettavasti haavoitettuna jalkojeni +juureen. Yrittäessäni auttaa häntä seisaalle, sanoi hän: "Kirjuri, te +saatte kyllä vänrikin valtakirjanne paratiisissa; ottakaa minut sitte +korpraaliksenne -- minä menen jo ennakolta tilaamaan teille +kortteeria." Näin sanoen viittasi hän kädellään kroaattilaisjoukkoon, +joka hiljakseen oli hiipinyt yli tulvivan joen karatakseen meidän +selkäämme. "Sitä saatat yhtä hyvin tilata helvetissä", huusin +jumalattomalla röyhkeydellä ja iskin samassa keisarin sotamiestä +miekallani kypäriin, niin että miekka sinkosi kädestäni tuhansina +sirpaleina. Kuulin kuolevan korpraalin rukoilevan: + + "Mua uskoon vahvaan auta, + O Jeesus Herrani, + Sun kovan kuolos kautta + Sä korjaa sieluni! + Mä turvaan sananasi, + Kun tulee lähtöni; + Vie sielun' huostahasi + Taivaasen iloosi! Amen." + +Muudan keisarin soturi oli sillä välin astunut jalallaan hänen +ryntäilleen, antaaksensa hänelle armoniskun, mutta kuultuansa hänen +rukoilevan, hillitsi hän itseänsä siksi, kuin kuoleva oli sanonut +"amen", mutta samassa tuokiossa lävisti hän miekallaan korpraalin +sydämen. + +Nyt olivat kroaatit ehtineet luoksemme, ja he tekivät leikistä pikaisen +lopun. Emme uskaltaneet kääntyä heitä vastaan, meillä kun oli täysi +tekeminen vihollisistamme edessämmekin, -- ja he ampuivat meistä yhden +toisensa perään kuoliaaksi, kunnes minä yksin olin jälellä. Muskettini +kun oli rikottu ja miekkani palasina, käännyin ympäri ja hyökkäsin +torniin, jonka seinällä olin nähnyt pertuskan riippumassa, +puolustautuakseni tällä aseella toverieni lailla viimeiseen +verenpisaraan. Keisarin väki seurasi kintereilläni ja muudan heistä +huusi: "Jokos nyt tahdot antautua, mies?" -- Ääni tuntui minusta +tutulta -- katsahdin taakseni ja näin edessäni konnan, joka nimitti +itseänsä kapteeni Paradeiseriksi. + +"Jumalan kiitos, että olen saanut elää tähän päivään asti -- +jommankumman meistä täytyy nyt kuolla", huusin temmaten pertuskan +seinältä, mutta ennen kun pääsin veriviholliseni luo, oli joku toinen +saanut kolautetuksi minua pyssynperällä päähän, niin että horjahdin ja +kaaduin. Tuokiossa hyökkäsi Paradeiser toverinensa päälleni ja he +ryöstivät minut putipuhtaaksi. Lopuksi raastoivat he vaatteet päältäni +ettei jäänyt muuta kuin paita, nostivat ylös ja heittivät minut +rintasuojan yli veteen, luullen minua kaiketi kuolleeksi. + +Kylmässä vedessä toinnuin jälleen tajuntaan, mutta peläten keisarin +sotaväkeä, joka vielä piti tornia vallassaan, en uskaltanut nousta +vedestä, vaan tartuin virran yli riippuvaan pajunoksaan, niin että aika +ajoin saatoin nostaa päätäni vedestä hengittääkseni ilmaa. Toivoin että +viholliset, saatuaan sillan haltuunsa, lähtisivät eteenpäin, mutta sitä +he eivät tehneet, vaan näyttivät seisovan neuvottomina ja silmäilevän +yksivakain, tutkistelevin katsein joen vasemmalla puolen olevaa +tasankoa. En käsittänyt syytä tähän heidän kummalliseen menettelyynsä, +mutta pian sainkin selityksen: ruotsalaisten sotahuuto: "Jumala +kanssamme! Immanuel!" kuului nyt selkeästi ja yhä kovemmin ja kovemmin +siltä puolen virtaa. + +Sillä välin näet kun oikean sivustamme jo heti alussa oli täytynyt +peräytyä, olivat eversti Rosa ja Nassaun kreivi torjuneet keisarin väen +oikean sivustan tekemän rynnäkön. Herttua Bernhard, joka komensi +keskustaa, oli johtanut luokseen oikean sivustamme, joka jälkijoukossa +oli päässyt kokoontumaan ja järjestymään, ja voitokkaasti ajanut +vihollisen vaalipaikalta. Keisarin sotaväki lähti samassa aukiolle +päin, missä tappelu jälleen oli leimahtanut, mutta jätti melkoisen +joukon tornin puolustukseksi, jonka tähden en vielä uskaltanut nousta +vedestä. + +Kun ruotsalaiset vihdoin olivat voittaneet ja heidän virrenveisuunsa -- +he veisasivat virttä 152: Jumala ompi linnamme -- kajahti sillan +korvalla hääriväin vihollisten korviin, alkoivat kroaatit tehdä lähtöä. +Minä sain siitä uutta rohkeutta ja toivoin ennen pitkää pelastuvani +tukalasta asemastani; -- oli jo ilta, ja uupunut kun olin, jaksoin +hädin tuskin vaan pidellä kiinni oksasta. Pahaksi onneksi sattuivat +muutamat lähtöä tekevistä kroaateista huomaamaan minut ja vetivät oitis +maalle. Piestyänsä minut vähiin henkiin aikoi muudan heistä lävistää +miekallaan rintani, jota terä jo kosketteli, mutta toinen joukosta +huusi: "Seis! hän on upseeri, minä näin hänen johtavan taistelua tänään +tornissa; saakoon hän armon, hänen vapaaksipääsöstään voi kiristää aimo +lunnaat." He sitoivat minut niin märkänä ja alastomana kuin olin +hevosen selkään ja kuljettivat, täyttä laukkaa ajaen, minut mukanaan. + + + + +Kahdeskymmenes luku. + +Kirje. Jatkoa. + + + Pian oi, pian oi, + Mainen loisto haihtua voi! + Ruusun väri, purppuran, + Puna posken hehkuvan -- + Kuihtua ne kohta voi. + Pian oi! + + _Kansanlaulu_. + +Ratsastimme kaiken yötä pysähtymättä. Rajuilman jälkeen muuttui ilma +kolkoksi, joka tuntui minusta äärettömän kiusalliselta, oltuani +suurimman osan päivää vedessä ja kun ruumiini verhona ei ollut muuta +kuin märkä paita. Väliin oli minun niin vilu että hampaat kalisivat, +väliin tuntui niinkuin tuli olisi palanut suonissani, enkä muuta +luullut kuin että viimeinen hetkeni oli tullut. + +Sama kroaattilainen, joka äskenkin oli pelastanut henkeni, armahti +minua vihdoin, tarjoten tilkan vettä sillä sammuttaakseni polttavaa +janoani. Niin ikään hän lupasi hankkia joitakuita ryöstetyitä +vaatekappaleitani takaisin. Hän ratsasti toveriensa luo, jotka olivat +jonkun matkaa jälellä päin, mutta palasi kohta tyhjin toimin takaisin. +Ainoa minkä hän tullessansa toi, oli paperiin kääritty luoti, sekä +terveiset vaatteeni anastajalta, luultavasti Paradeiserilta, että "hän +oli sen löytänyt kapineitteni joukosta ja että minun olisi viisainta +ajaa se pääni lävitse, niin kerrassaan olisin vapaa kaikista +kärsimyksistä." -- Se oli sama luoti, jonka Olavinpoika Nördlingenin +tappelun jälkeen löysi haarniskastani, ja jota senvuoksi säilytin +muistona. Huolimatta siitä että olin sairas ja että alinomaa kärsin +kuumetta, kulettivat he minua mukanansa Breisachiin yhdessä muutamien +muittenkin meidän miesten kanssa, joita olivat tappelussa vanginneet. + +Rakkaat vanhemmat! Sitä tuskaa ja hätää, jota täällä kärsin, ei voi +sanoin kuvata. Ajattelin silloin usein Jerusalemin hävityshistoriaa, +jota kymmenentenä sunnuntaina kolminaisuuden päivästä joka vuosi +luettiin Sommerhausenin kirkossa. Kaikkia julmuuksia, joita samaisen +kertomuksen mukaan tapahtui Jerusalemissa, harjoitettiin +Breisachissakin, ja minä olin itse osallisena kaikkein pahimmassa. -- +Olihan Vapahtajani jo vuosikausia minullekin huutanut: "Jos sinäkin +tietäisit, vieläpä tänä sinun päivänäsi, mitä sinun rauhaasi sopii, +niin sinä toisin ajattelisit", -- mutta se oli kätkettynä silmieni +edestä vielä nytkin, kunnes en enää saanut itseltäni salatuksi, että +hänen tuomionsa minun suhteeni alkoivat käydä toteen. + +Tullessamme oli muonavarasto jo linnassa huvennut varsin vähiin sen +johdosta, että ruotsalaiset pitemmän aikaa olivat ehkäisseet tuonnin +linnaan kokonaan. Meidät vangit -- lukumme nousi viiteenkymmeneen +hyvinkin -- vietiin vankitorniin, missä minut ja kaksitoista +onnettomuustoveriani viskattiin kosteaan kellariin, joka oli varustettu +ainoastaan pienen pienellä ilmarei'ällä. Muutenkin oli se niin pimeä, +ettei toinen toistaan nähnyt, ja täällä me istuimme yöt päivät märkinä +ja viluissamme. Vuoteenamme oli puoleksi mädänneitä olkia ja ruokanamme +vähäpätöinen annos leipää, mutta senkin minulta anastivat toverit kun +olin liian sairas ja heikko pitämään puoltani. Näin en kuuteen päivään +tullut maistaneeksi leivän muruakaan. Tämä ei suuresti huolettanut +minua ensi päivinä, koska olin varma kuolemastani, mutta kun sitte taas +vähitellen aloin päästä voimiini, rupesi minua kauhea näläntuska +vaivaamaan -- mutta kurjuutemme mitta ei ollut vielä kukkurallaan. + +Bernhard herttua, jolle eräs karkuri oli tuonut tiedon väestön +keskuudessa vallitsevasta nälänhädästä, rupesi nyt kaikin voiminsa +linnaa piirittämään. Ennen pitkää emme saaneet muuta syödäksemme kuin +vähäisen hevosen tai koiran lihaa, ja yhtäkaikki arveli vanginvartija, +"että se oli meille liiankin hyvää, kun hänen majesteettinsa keisarin +sotamiehilläkään ei ollut muuta syötävää." Joulukuusta alkaen -- +piiritystä kesti vielä silloinkin -- emme saaneet sitäkään; +vanginvartija jäi tykkänään tulematta, ja luultiin että aikomus oli +tappaa meidät nälällä, jonkatähden muutamat vankikumppaneistani +alkoivat hirveästi elämöidä, ulista ja hakata ovea. Vihdoin tuli toki +vanginvartijakin. Hän sanoi poteneensa muutamia päiviä, mutta ettei hän +nytkään voinut meille ruokaa antaa, kun ruokaa ei ollut koko linnassa. +Linnanpäällikön oli itsensä täytynyt maksaa strassburgilaisen penningin +kuivatusta omenanpalasta; kaikki hevoset, koirat ja kissat olivat +teurastetut, sotamiehet käyttivät ravintonaan häränvuotia ja +lampaannahkoja, vieläpä he maasta kaivoivat ja söivät suuhunsa jo monta +päivää haudassa maanneita ruumiita. Sittenkään linnanpäällikkö ei +tahtonut jättää linnaa vihollisen valtaan. Meidän oli siis itsemme +pidettävä huoli henkemme ylläpidosta. + +Kun vanginvartija oli meille tämän sanoman ilmoittanut, seurasi sitä +ensinnä yleinen itku ja nyyhkinä, mutta pianpa näytti niinkuin kaikki +olisivat tulleet hulluiksi. Jotkut, jotka vielä muistivat lapsuutensa +ajoilta rukouksen, alkoivat sitä ääneensä lukea, mutta keskellä +rukousta antoivat he mitä jumalattomimpain kirojen ja herjausten +vapaasti ja viljalti suustansa tursuta, toiset nauroivat kuin houkkiot, +toiset ryntäsivät kuin villieläimet toistensa niskaan ja kuristivat +kurkusta toisiansa kuoliaiksi; keskellä kaikkea tätä makasivat muutamat +henkihievereissään, mutta kuinka hautaamattomien ruumiiden kanssa +meneteltiin, sitä en tahdo kertoa, sillä te ette sitä kuitenkaan +uskoisi.[1] Olin vihoissani Jumalalle, joka oli syössyt minut tähän +katalaan viheliäisyyteen, enkä toivonut mitään niin hartaasti kuin +saada hetikohta kuolla. Kun päivä päivältä tulin yhä heikommaksi, aloin +toivoa että toivomukseni ennen pitkää oli täyttyvä, mutta Jumala +suuressa laupeudessaan ei sallinut minun sillä mielellä eritä täältä, +vaan antoi minulle vielä parannusaikaa. + + [1] Ettei Valentinimme liioittele, näemme erään sen aikuisen + henkilön kuvauksesta: + + "Mitä julmaan kurjuuteen ja äärettömään nälänhätään tulee, + jota kelpo breisachilaisten tuolla neljä kuukautta kestäneellä + piirityksen, mutta eritoten viimeisten kahdeksan viikon ajalla + täytyi kärsiä, sitä voi tuskin kynällä kertoa, sitä vähemmin + uskoa. Sanotun kaupungin piiritys on todellakin yhtä merkittävä + ja muistamista ansaitseva, kuin mikä vanhanajan historiassa + esiintyvä tapaus tahansa. Oi, Breisach, mitäpä kertoisi sinusta, + jonka oli pakko vihollistesi sitkeän ja ankaran piirityksen + kestäessä turvautua semmoiseenkin, mikä meissä nyt herättää inhoa. + + "Eikö sinun pitänyt sydämen tuskalla kokea että yhtenä päivänä + kahdeksan lastasi katosi, jotka kaiken todennäköisyyden mukaan + nälistyneiden ihmisten hampaat raatelivat rikki? Eikö sinun + verisin kyynelin täytynyt katsella, miten kuolleitten ruumiita, + jotka olivat jo monta päivää maanneet haudassa, kaivettiin ylös, + kuinka sisälmykset raastettiin niiden rinnasta ja syötiin? + + "Saatatko säälimättä ajatella vankiholveihin sulettuja + sotamiesraukkoja, jotka näläntuskien pakoittamina sormillaan + kaappivat seinistä vahingollista kalkkia nälkänsä sammutteeksi. + Tai etkö kammottavalla vavistuksella saanut nähdä, mitenkä nälkää + kärsivät sotamiehet ruoaksensa paloittelivat nälkään kuolleiden + tovereidensa ruumiita? + + "Eikö sinua kauhistuta, kun omat soturisi leipää luvaten + houkuttelevat köyhän lapsen kortteeriinsa ja siellä teurastavat + ja syövät hänet? + + "Eikö sinun sydäntäsi särkenyt nähdessäsi, että aamusella + kymmenkunta ruumista ja väliin enemmänkin makasi aukialla kadulla? + + "Eikö sinun tee mielesi itkeä ja repiä hiuksiasi, kun ajattelet + entistä hyvinvointiasi ja nyt katkerin mielin huomaat, että kappa + riisiä maksaa 132 floriinia, kananmuna 1 fl., naula hevosen + suolia 28 kreuzeriä, koiran takareidet 7 fl., rotta 1 fl.? Että + kolmatta tuhatta kalliilla hinnalla ostettua hevosen, härän, + lehmän, vasikan ja lampaan nahkaa, sekä kaikki koirat ja kissat + syötiin loppuun? + + "Mutta eihän mun auta tästä laajemmin puhua ja repiä auki haavasi, + kun onnettomuutesi kuulu maine luultavasti jo on kerinnyt levitä + ympäri koko maailman ja kaikkien kansojen kuuluviin, joista + muutamat ovat sinua pilkanneet, toiset surreet ja säälineet." + + Ajan kuvauksena saakoon tässä myös sijansa muudan Breisachin + valloituksen jälkeen sepitetty Distichon Chronologicum. Se + oli näin kuuluva: Heroi invicto Bernhardo de Weymar, Germano + Achilli, de expugnato Brisaco Carmen Chronologicum: + + "Invivto fortis Cecidit Briseis Achilli + Iungitur & tanto Digna puella viro." + + Suomeksi: Kronolooginen kaksoissäe. Voittamattomalle sankarille + Bernhard Weimarilaiselle, saksalaiselle Akilleelle, Breisachin + valloituksen johdosta kronolooginen runo: + + "Uljas Briseis joutui voittamattoman Akilleen omaksi ja niin. + suuren miehen ansaitseva neito yhdistetään häneen." + +Viikkokautta ehkä ennen joulua tuli vanginvartija taas, aukasi oven ja +huusi meille alhaalla oleville -- luoksemme oli hänen mahdoton tulla +mätänevistä ruumiista leviävän sietämättömän löyhkän vuoksi -- että ne +vangit, jotka vielä olivat elossa, tulisivat pois vankitornista. +Linnanpäällikkö oli vihdoin taipunut määrätyillä ehdoilla jättämään +linnan herttuan haltuun. Meitä oli vielä kuusi miestä elossa; suurin +vaivoin pääsimme seisoalle ja kiipesimme horjuellen portaita ylös. +Tultuamme ulos vankiholvista meidät vietiin linnanpihaan, missä +väestölle jaeskeltiin leipää. Herttua oli näet heti linnan antauduttua +toimittanut sinne ruokavaroja. Saimme nyt omin silmin nähdä, että +vanginvartijan puhe sotamiesten hädästä ei ollut liioiteltua, sillä +nämä näyttivät pikemmin aaveilta kuin ihmisiltä. He horjuelivat puoleen +ja toiseen, ja moni, joka liian ahnaasti oli ahminut leipäosuutensa, +kaatuikin maahan -- muutamia nytkähdyksiä vain -- niin oli kaikki +lopussa. Kun meillekin oli annettu palanen leipää kullekin, lähdettiin +linnasta. Tehdyn sopimuksen mukaan oli linnanväen lähdettävä liehuvilla +lipuilla ja soiton helinällä linnasta, mutta Jumala paratkoon kuinka +surkealta tuo lähtö näytti: miehistö kesti töin tuskin pystyssä, ja +linnanpäällikköä, vapaaherra von Reinachia talutti kaksi ruotsalaista +upseeria. Puolustusväestä sallittiin niiden, joita halutti, antautua +Ruotsin sotapalvelukseen. Meidät vangit oli määrä lähettää takaisin +omaan rykmenttiimme. + +Nähtyänsä meidät ja kuultuansa, että kolmekymmentä +onnettomuustoveriamme oli kuollut nälkään vankeudessa, suuttui herttua +silmittömästi ja astui von Reinachia vastaan, puhutellen häntä +seuraavin sanoin: "Sopimuksen mukaan saatte hätyyttämättä kulkea +armeijani läpi, mutta sitte annan teidän ja kaikkien sotamiestenne +maistaa miekkaa siksi, että olette vankiparkojanne kohdelleet näin +tyrannillisesti ja epäkristillisesti." + +Linnanpäällikkö lankesi herttuan eteen polvilleen pyytäen armoa ja +sanoi, ettei hän ollut vankeja kohdellut pahemmin kuin omia +sotamiehiään. Wollmar herrakin, Breisachin kansleri, joka linnaan +tullessamme oli sanonut meitä "ruotsin roistoiksi", heittäytyi kolmasti +herttuan eteen polvilleen, anoen armoa. Viimein rupesivat muutamat +ruotsalaisten ylemmistä upseereista armoa anovien puolelle, jolloinka +herttua vasta, joskin vastahakoisesti, taipui seuraamaan välipuheessa +mainittuja ehtoja. + +Sittenkun varustusväki, lukuunottamatta niitä harvoja, jotka rupesivat +Ruotsin sotapalvelukseen, oli saatettu aluksiin, jotka kuljettivat +heidät Reinjokea alaspäin, lähdin minäkin hitain askelin kulkea +hitustamaan pienelle kylälle päin, johon meidän rykmenttiänne sanottiin +olevan sijoitetun. Siellä toivoin ennen pitkää taas kostuvani ja +voimistuvani ja sitte oli aikomukseni muistuttaa kenraalimajuri +Taupadelia minulle tekemästään lupauksesta. Niin viheliäinen kuin +tilani muuten olikin, tuntui minusta hupaiselta ajatella toverieni +riemua, jota ilmestymiseni heidän keskuuteensa oli herättävä, he kun +eittämättä olivat luulleet minua jo aikoja sitte kuolleeksi, enkä +suonut itselleni lepoa, ennen kuin olin ehtinyt määräni perille, +kylään. Kohta näinkin joukon rakuunoita ja niiden joukossa muutamia, +joita ennen pidin hyvinä ystävinä ja tovereina. Menin lähelle ja +ojensin heille kättä tervehdykseksi, mutta he eivät tunteneet minua. +Eikä ihmettäkään, sillä minä olin näöltäni kuin luuranko, ja tukkani ja +partani, joilla koko pitkänä vankeusaikana ei ollut minkäänmoista +tekemistä ollut saksien tai partaveitsen kanssa, roikkuivat hurjassa +epäjärjestyksessä ympärilläni; vaatteiden verosta olin verhottu +huononpäiväisiin riekaleihin. Toverit kavahtivat paikoiltansa heidän +joukkoonsa tultuani ja kysyivät tuimasti, kuka olen ja mitä on asiaa. +Mainitsin nimeni, mutta silloinkos he vasta kohti kurkkua nauramaan ja +huusivat: "Mitä, tämäkö olisi kirjuri, toinen pyhä Yrjöritari, joka +aina oli sukkelata miestä mielestään ja joka Wittenweyertornin +puolustuksessa tuli upseeriksi. Mitäs tänne tulit ja millaisessa +asussakin?" + +Vastasin olleeni vankina Breisachissa ja kärsineeni sanomattomasti sekä +pyysin heiltä vähän vaatetus- ja raha-apua. Siitä yltyivät he yhä +äänekkäämmin nauramaan ja huusivat: "Mene sinä lasarettiin; ei sinusta +enää näy hevosmieheksi olevan. Luultenkin on sinulla enemmän +syöpäläisiä kuin tukaatteja, mutta emme me siltä voi sinua auttaa, +sillä jälkimäiset ovat lakkareissamme käyneet harvinaisiksi, kun meidän +on ollut pakko kytryttää tämän rotanpesän liepeillä." + +Hyvin tajusin että he pitivät minua kuolonlapsena, koska muuten eivät +olisi uskaltaneet minua sillä tavoin pilkata. Puhumatta heille sen +enempää, käännyin heihin selin ja lähdin sairaalaa kohden astumaan, ja +korviini kajahti vielä toinen naurunpuuska toisensa perään. Harmista +täyttyivät silmäni kyynelillä, sillä monelle heistä olin onnenpäivinäni +ojentanut auttavan käden; silloin maksoi kääntyä puoleeni ja minulle +sanottiin aina "veli hyvä", ja nyt he tuota veljen hyvyyttään osottivat +minua pilkkaamalla ja häpäisemällä. + +Sairaalaan, joksi talonpoikaistupa oli varustettu, ei minua heti otettu +vastaan, sillä minussa kuhisi syöpäläisiä, vaan neuvottiin minua +erääseen sikoläättiin siksi aikaa kuin joku joutaisi minua pesemään ja +hankkimaan minulle puhtaat vaatteet. Väännäittyäni sikoläättiin, +taverruin voimatonna alas olille ja lämmin verivirta alkoi pulputa +suustani. Johtuiko se heikkoihin voimiini nähden liian rasittavasta +jalkamatkasta, vai oliko se seurauksena vankilassa kärsimistäni +vaivoista, en voi päättää. Vaikeroin ja voihkin ja yritin huutaa, mutta +kukaan ei kuullut tai välittänyt kuulla sitä. Verenvuodosta aloin mennä +tajuttomaksi, enkä muuta enää käsittänyt, kuin että tämä oli viimeinen +hetkeni. + +Korvissani humisevan kohinan läpi kuulin yhtäkkiä tutunomaisen äänen +kovaan karjaisevan: "Tännekö te, tolvanat, hänet panitte?" Läätinovi +lennähti auki, minä raotin silmiäni nähdäkseni kuka sinne tuli -- +Olavinpoika. Nähtyänsä minun makaavan verissäni, hän laskeutui +polvilleen viereeni, antoi minun suuta ja itki kuin lapsi. "Veli, +veli", virkkoi hän, "toivoin aina tapaavani sinut elossa, kun emme +missään löytäneet sinusta jälkiä, mutta ihan sydänjänteitäni viiltele +nähdessäni sinut _tämmöisenä_!" + +Tartuin häntä käteen ja virkoin: "Jumala siunatkoon sinua, Olavinpoika! +Nyt kuolen mielelläni kun näin, että on edes _yksi_ ystävä minulla +jäljellä." Mutta hän vastasi: "Älköön Jumala, jolle mikään ei ole. +mahdotonta, salliko niin tapahtuvan; hänen kätensä on voimallinen +pysyttämään sinua hengissä." Ja samalla hän kertoi, ettei hän tässä +maailmassa luullut minun olevan vankien joukossa Breisachissa, mutta +sitten oli hän eräässä suurenmoisessa juhlassa, jonka herttua oli +toimeenpannut hovissaan linnan valloituksen juhlallista viettämistä +varten ja johon juhlaan hänkin oli saanut kutsun, sattumoiltaan tullut +silmäilleeksi vankien luetteloa ja nähnyt joukossa minunkin nimeni. Hän +riensi hetikohta etsimään minua mistä suinkin luuli löytävänsä, ja sai +lopulta tietää minun lähteneen sairaalaan. + +Pyysin nyt häntä pitämään huolta siitä, että minut pestäisiin ja +otettaisiin sairaalaan, jossa sanoin halusta tahtovani kuolla. Mutta +Olavinpoika vastasi: "Mitä puhetta sinulta kuulen, veljeni? Mikä on +minun, se on sinunkin, ja missä minä olen, siellä tulee sinunkin olla." +Sitte riensi hän kutsumaan sairaalan johtajaa ja käski hänen heti +toimittaa minut asuntoonsa ja lähettämään luokseni välskärin. + +Niin tehtiinkin. Tultuamme perille, riisui Olavinpoika yltäni vaatteet, +pesi minut omin käsin, puki puhtaan paidan päälleni ja pani minut omaan +vuoteesensa. Kun välskäri sitten oli käynyt ja antanut minulle +lääkkeitä, käski Olavinpoika levittää kuvon olkia vuoteeni viereen. Ei +hän kuitenkaan pannut maata, vaan istui kaiken yötä uskollisesti +vieressäni, ojensi joka tunnin päästä lääkettä, piteli hellästi kättäni +ja puhui minulle ystävällisiä lohdutuksen sanoja. Eikä hän tehnyt sitä +ainoastaan yhtenä yönä: kuuteen vuorokauteen ei hän poistunut vuoteeni +viereltä ei yöllä eikä päivällä, muutoin kuin virkansa vaatiessa. Tämä +huolellinen hoito näyttikin vaikuttavan tilassani jonkunlaista +parannusta. + +Niin kyllä, rakkaat vanhemmat, se mies, jonka olin nähnyt käyttävän +miekkaansa minkin Giideonin lailla, joka tappelussa töytäsi eteenpäin +niinkuin saaliin niskaan hyökkäävä nuori jalopeura, hän oli minua +kohtaan laupias samarialainen, hän hoiti minua hellyydellä toisten +kääntyessä inhoten minusta pois, hän vaali minua yhtä hempeällä kädellä +kuin konsanaan äiti lastansa. Minusta oli ollut tähän saakka +käsittämätöntä, että tosikristitty saattoi samalla olla rohkea kuin +nuori jalopeura ja lauhkea kuin lammas, mutta nyt sen sain kokea. Oi, +Vapahtajani, sinä joka kerran olet sanova hurskaille: "Minä isosin ja +te ruokitte minun; minä janosin ja te juotitte minun; minä olin outo ja +te huoneesen otitte minun; alasti ja te vaatetitte minun; sairas ja te +opitte minua", älä unhota, mitä palvelijasi Olavinpoika on minulle, +kurjalle ihmiselle tehnyt, ja anna hänen suurena päivänäsi, suloisesti +koristettuna vanhurskauden kruunulla, seisoa oikealla puolellasi. + +Niinkuin äsken mainitsin, tuntui tilani Olavinpojan hoidossa käyvän +jonkunverran paremmaksi, ja toivoin ennen pitkää perinpohjin taudista +kostuvani ja voivani taas astua palvelukseen. Olavinpojalta olin +kuullut kenraalimajuri Taupadelin joutuneen Wittenweyerin tappelussa +vangiksi, mutta että oli monta, jotka kuulivat kenraalimajurin +luvanneen vänrikin valtakirjan minulle. Olavinpoika oli itse eversti +Gordonin suosiossa ja eversti oli luvannut viivykkeittä antaa minulle +sen palkkion, jonka hyvin olin ansainnut, mutta kuume, jonka +Wittenweyerin taistelun jälkeisenä yönä olin saanut, ei ottanut vaan +hellittääkseen. + +Eräänä päivänä, kun ilma oli lämmin ja kirkas, teki minun mieli lähteä +lyhyelle ratsastusretkelle Olavinpojan kanssa. Hevoseni, jota ystäväni +pitkällisen poissaoloni aikana oli huolellisesti hoitanut, tunsi vielä +minut ja hirnahti iloisesti, kun näki minun lähestyvän, mutta juuri kun +tuli kiivetä selkään, rupesi minua niin raukasemaan, ettei auttanut +muu, kuin kääntyä takaisin. + +Iltasella kuulin Olavinpojan puhuvan välskärin kanssa porstuvassa ja +muun muassa kysyvän, kuinka oikeastaan oli laitani ja milloinka hän +arveli minun tulevan taas ihan terveeksi. -- "Hänen elämänsä lähenee +loppuaan", välskäri vastasi. "Ylenluonnolliset ponnistukset ja sodan +rasitukset ovat olleet hänelle surmaniskuna. Hänen elämänlankaansa +saatettanee vielä venyttää parin vuoden mittaan, jos hän luopuu +sotapalveluksesta ja paneutuu rauhaan. Häntä vaivaa parantumaton, +hivuttava kuume ja on hänen kaikissa tapauksissa ottaminen ero. +Ilmoittakaa se hänelle hellävaraan -- minun on surko nuorta miestä, +sillä hänellä ei näy itsellään olevan siitä aavistustakaan." + +Enkä todellakaan sitä aavistanut. Olin elänyt siinä vahvassa uskossa, +että moniaan viikon perästä olisin terve ja entisissä voimissani. +"_Sellaisenko_ lopun olinkin määrätty saamaan?" lausuin katkeran +alakuloisesti; "pois siinä tapauksessa kaikki kunnian ja maineen +unelmat, pois hevoset ja miekat. Onneton kohtalo on seurannut minua +nuoruudestani pitäen -- sitä vastaan ei käy inttäminen." + +Olavinpoika tuli vasta myöhään illalla tuoden sen tiedon, että koko +sotaväki oli seuraavana päivänä puolenpäivän tienoossa lähtevä +liikkeelle. Hän oli jo pitänyt huolta siitä, että minä saisin matkata +kuormavankkureissa. -- "Minä en lähde mukaan", sanoin Olavinpojalle. -- +"Et lähde mukaan?" toisti hän oudoksuen, "mihin aiot sitte ryhtyä?" -- +"Minä lähden kotia", vastasin, "kotia iällisten vanhempaini tykö, +joidenka luota häpeällä ja tahratuin mainein karkasin, tahdon astua +heidän eteensä kaikessa viheliäisyydessäni ja antaa ihmisten +kaupungissa osottaa minua sormellansa, sen tähden, että lähdin kotoa +heittiönä ja palaan takaisin kerjäläisenä." -- "Ei niin, veljeni", +sanoi Olavinpoika, "älä riitele Jumalalasi vastaan, sillä kuka on +tietänyt hänen mielensä ja kuka on ollut hänen neuvonantajansa? Taivu +hänen tahtonsa alle ja usko itsesi hänen haltuunsa. Sisällinen ääni +minulle kuiskaa, että sinä olet vielä häntä kiittävä." Minä ravistin +päätäni ja pyysin häntä vaan toimittamaan, että eversti myöntäisi +minulle eron jo huomenna. "Sinulla on siis tosi mielessä?" kysyi hän +surunvoittoisesti. -- "Niin, tosi minulla on mielessä", sanoin; "kuulin +kaikki, mitä välskäri sinulle puhui. Huomenna erotaan." + +Olavinpoika meni varhain seuraavana aamuna everstiltä anomaan minulle +eroa virasta. Todistuksen kävin itse noutamassa, ja eversti ojensi +mulle ystävällisesti kättä lausuen, että hänen oli epämieluista +laskea minua; sitäpaitsi maksoi hän mulle täyden palkan niinkuin +lomattomastakin palveluksesta, ja toivotti Jumalan siunausta matkalle. + +Tultuani takaisin asuntoomme tarjoutui Olavinpoika ostamaan hevoseni. +"Se on uskollinen, oiva elukka", hän sanoi, "ja minä hoidan sitä hyvin +ja pidän sitä sinun muistonasi." Tiesin hänen hakevan vain syytä, +antaaksensa minulle matkarahoja, sillä hevonen, jonka hän Nördlingenin +tappelun jälkeen itse oli minulle antanut, oli oikeittain hänen omansa, +mutta en tahtonut hämmentää hänen iloansa ja suostuin siis kauppaan. +Hän ojensi minulle suuren pussillisen tukaattia, mutta sitä en ottanut +vastaan, pyysin häneltä vain pienempää summaa. Sen sijaan sain +pikkuisen pötkön, johon oletin hänen säälineen muutaman taalerin pientä +rahaa. Otin sitten keppini ja pienen kantamukseni ja Olavinpojan kanssa +kahden astua tapasimme läpi leirin. + +Rykmentit olivat lähtökunnossa ja jo riveihin järjestetyt. Kulkiessani +rakuunoiden ohi näin jokaisella hatussa viheriän oksan, he kajahuttivat +minulle ystävällisen jäähyväishuudon, johon minä vastasin. Vaikeinta +minusta oli nähdä ratsuani, jota Olavinpojan ratsupalvelija piteli +marhaimista -- minun täytyi kääntyä toisaanne päin salatakseni +kyyneliäni. Tultuamme jonkun matkaa leiriltä sanoimme toinen +toisillemme hyvästi. Samalla antoi Olavinpoika minulle pienen raamatun, +jota hän itse oli ahkeraan käyttänyt. Kiitin häntä kaikesta rakkaudesta +ja uskollisuudesta, jota hän oli minua kohtaan osottanut, olletikin nyt +viime aikana. Hän syleili ja suuteli minua ja sanoi, että jos emme +toisiamme enää täällä maailmassa kohtaakaan, niin hän toivoi varmaan, +että me saisimme nähdä toisemme taivaassa; sitten astui hän +riennätellen takaisin leiriin. Taakseni vilkasematta astuskelin +verkalleen ylängön harjua kohden, jonka poikki matkani kulki. Ylängön +laella en kuitenkaan malttanut olla seisahtamatta ja katsahtamatta +vielä kerran taakseni. Sotaväki lähti juuri liikkeelle, ratsastajia +kirmaili edestakaisin, rummut pärisivät, torvet räikyivät, liput +hulmusivat, ja mahtipontevilla halloohuudoilla ja soiton helinällä +marssi rykmentti toisensa perään pois, riemulaukauksia lasketellen. +-- "Mitäpä tämä enää sinua liikuttaa?" sanoin itsekseni, "sinun retkesi +on kumminkin pisin", käännyin pois ja lähdin matkaani. + + + + +Kahdeskymmenesensimmäinen luku. + +Kirje. Jatkoa ja loppu. + + + Rauhoitu jo sieluni, + Seuraan tahtoa Herrani. + + _Kansanlaulu_. + +Käveltyäni tuntikausia metsässä valtasi minut väsymys ihan kokonaan; +myöskin tunsin ankaria pistoksia rinnassani ja hengitys kävi lyhyeksi +ja vaikeaksi. Vähän tointuakseni ja vetäitäkseni suojaan auringosta, +joka paahtoi kuumasti, vaikka kevät oli vasta alullaan, kävin +pitkäkseni pyökin juurelle, joka tarjosi vilpoisata siimestä. Siinä +levätessäni otin käsille Olavinpojalta saamani rahakäärön laskeakseni, +pitkällekö matkarahojani suunnilleen riittäisi. Siinä tulin näkemään, +että uskollinen ystäväni oli turvautunut pieneen viekkauteen +varustaakseni minut rahoilla ei ainoastaan välttämättömimpiä, vaan +lukuisia muita tarpeitakin varten: otaksumaini pienten rahain sijasta +vieri kääröstä esiin pelkkiä kiiltäviä tukaattia ja niitä oli paljon +enemmän, kuin mitä hevosesta olisin ansainnut saada. Tämä ystävyys +minua sekä nöyrrytti että liikutti, ja otin povitaskustani esille +pienen raamatun, jonka häh omakätisesti minulle oli antanut. Pideltyäni +sitä vähän aikaa kädessäni, tein niinkuin taikauskoisten ihmisten on +tapana: aukasin umpimähkään kirjan, ottaakseni ensimmäisen lauseen, +johon katseeni kiintyisi ja sovelluttaakseni sen sitte itseeni. Herran +armollisella johdolla aukesi mulle Joosuan kirjan seitsemäs luku, jossa +kerrotaan Israelin lasten häviöstä tappelussa Ain kansaa vastaan, +jolloin "kansan sydän suli ja tuli niinkuin vedeksi", ja kuinka Herra +Joosuan kautta ilmoittaa heille syyn tähän onnettomuuteen. Katseeni +osui juuri kolmanteentoista värsyyn, jossa sanotaan: "Niin sanoo Herra +Israelin Jumala: _Kirous on sinun keskelläsi, Israel, sentähden et sinä +ole seisovainen vihamiestesi edessä, siihen asti kuin te sen kirouksen +siirrätte pois teidän seastanne_." + +Yllämainitut sanat antoivat minulle paljo ajatuksen aihetta. Olihan +minun täytynyt jo viisi vuotta takaperin itselleni tunnustaa, että +kirous lepäsi päälläni, että onneton kohtalo seuraili minua ja asettui +alati poikkitelasin tielleni. Kuinkapas olinkaan ponnistanut +saavuttaakseni onnea ja mainetta! Olinhan taistellut miehen tavalla, +panemalla alttiiksi sekä henkeni että vereni halutun päämääräni +saavuttamiseksi! Olihan onni useasti ollut jo niin sanoakseni käsissäni +ja kuitenkin oli se joka kerta suoltautunut tiehensä. + +Ajattelin Olavinpoikaa -- mitenkä tykkänään toisin hänen oli käynyt! Ei +hän ollut enempi minua, kun hän köyhänä maalaispoikana saapui +rykmenttiin ja makasi minun kanssani samassa asunnossa Nyrnbergin +lähitienoilta! Ei hän ollut urhoollisemmin taistellut kuin minäkään! Ei +hänellä ollut loistavampia toiveita kuin minullakaan! Ja kuitenkin hän +lähti nyt terveenä uusille urostöille sillä välin kuin minä, +kestettyäni kaikki rasitukset ja sodan vaarat, retkeilin kotia -- +rutiköyhänä ja sairaana ja ainoastaan ennenaikainen maineeton kuolema +silmieni edessä. Miksi oli siunaus seurannut häntä ja kirous alati +painanut minua? + +Silloin täytti henkinen valo yhtäkkiä sieluni, suomut putosivat +silmiltäni -- eroavaisuutta oli meissä, minun ja hänen välillään: +hänellä oli perintönään isänsä siunaus, ja vanhan äitinsä rukoukset ja +anomukset olivat valmistaneet hänelle tietä. Minä olin polkenut +jalkojeni alle käskyn, jota hän oli uskollisesti pitänyt, käskyn: +"Kunnioita isääsi ja äitiäsi." Herra oli ollut tuomarina välillämme: +Olavinpojassa hän oli toteuttanut lupauksensa: "Että menestyisit ja +kauan eläisit maan päällä"; minua hän oli antanut onnettomuuden seurata +ja aikaisin pannut elämälleni rajan. "Sinä olet tottelematon poika, +sinun hartioillasi ei lepää isän eikä äidin siunausta, siinä se kirous, +joka sinussa on!" näin puhui valtavalla äänellä heräävä omatuntoni. + +Nyt tuntui minusta, kuin olisi muistossani äkkiä auennut vuosikausia +sulkeuksissa ollut ovi, jonka ohi tähän päivään saakka olin +välinpitämätönnä käynyt. Näin teidät, rakkaat vanhemmat, yhtäläisinä +kuin seitsemän vuottakin takaperin, ainoana erotuksena vain, että +hiuksesi, rakas isä, olivat harmenneet surusta esikoisesi tähden, joka +kerran oli ollut ilosi, että jalot kasvosi, rakas äiti, olivat surun +tähden uurtuneet ja vartalosi ylen raskaan kantamuksen alla +koukistunut. Näin teidän istuvan hiljaa ja murheissanne pienessä +huoneessa koulumestarin talossa ja kuulin teidän kertovan siskoilleni, +että elämänne ikä oli ollut "vähäinen ja paha", ja siihen oli syynä +tuhlaajapoikanne. Soturi-elämäni oli siirtynyt unelmana kauas taakseni, +sotisovan riisuttuani tuntui kuin olisin jälleen muuttunut siksi mikä +olin. Unenhorros, joka oli kietonut minut seitsemän vuotta, oli kuin +pois puhallettu -- tunsin eloisasti samaa sydämen tuskaa, kuin +karatessani luotasi, rakas isä, ja astuessani horjuvin askelin ulos +raastuvan salista. Tässä seisoin taaskin pieni nyytti kädessä, niinkuin +seisoin silloin edessäsi, rakas veljeni Johannes, kun olin päättänyt +paeta luotanne. "Voi, voi, voi!" minä huudahdin, "en ole ottanut vaaria +isäni kurituksesta ja olen ylenkatsonut äitini neuvon, siksi lepääkin +kirous päälläni ja lyhtyni on sammuva pimeydessä. Vanhurskas Jumala, +ole armollinen -- ainoastaan niin kauan kuin vielä kerran saan nähdä +vanhempaini kasvot, kunnes pyydän heiltä anteeksi heille saattamani +sydämen surun, kunnes olen nöyrryttänyt itseni heidän oikeiden +nuhteidensa alla ja kyynelilläni taivuttanut heidät armeliaisuuteen. +Tahdon rientää isäni luo ja sanoa hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt +syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse tulla +kutsutuksi sinun pojaksesi'." + +Niin nousin taas ja läksin pitkittämään matkaani -- retkeilin +levähtämättä päivän toisensa jälkeen, niinkauan kuin jalkani jaksoivat +minua kantaa. Voimat vähenivät vähenemistään, mutta koti-ikävä oli niin +valtava, etten suonut itselleni en lepoa enkä rauhaa. + +Neljäntoista päivän perästä näin taas Mainjoen. Nyt toivoin piakkoin +pääseväni määrän perille, mutta Jumala oli päättänyt toisin. Makailen +sen sijaan täällä käyttäen hyväkseni joka rauhaisan hetken kertoakseni +teille surullisen elämäni historian. Mitäpä jollen saakaan teitä enää +nähdä! + +Saavuttuani Bestenhaida nimiseen kylään vähän matkaa toisella puolen +Wertheimin, sain niin ankaria pistoksia että tuskin voin hengittää. Oli +jo alkanut hämärtää -- kun vaivuin uupuneena tien viereen, ja lämmin +veritulva alkoi taas virrata suusta, niinkuin Breisachistakin +tullessani. Kuinka kauan siinä makasin, en tiedä, mutta sitte ajoi eräs +maalaismies siitä ohi, ja kuultuansa minun vaikeroivan, hän nosti minut +ajoneuvoilleen ja ajoi etemmä. Minä menin tainnoksiin ja virkosin +eleille vasta tuntikausien perästä. Havahduttuani huomasin makaavani +sängyssä, suuressa tyhjässä huoneessa. + +En kyennyt vuoteelta kohoumaan. Viimein tuli huoneesen pieni tyttö -- +hän lienee ollut noin kymmenen vuoden ikäinen -- ja nähtyänsä minut +valveilla, hän siirtyi minua lähemmä ja toivotti hyvää huomenta. Kysyin +häneltä, missä minä olin. -- "Wertheimin vaivaistalossa", vastasi +lapsi, "eräs talonpoika toi teidät tänne eilisyönä. Rutto on raivonnut +täällä kaupungissa; tässäkin talossa ovat kuolleet kaikki, paitsi minä, +ja minä auttelen nyt sairaita." + +"Kuka sinä olet, rakas lapsi?" minä kysyin. + +"Olen isätön ja äiditön lapsi. Isälläni oli vuokralla kreivin omistama +talo, mutta eräänä päivänä tulivat rautapukuiset miehet, sytyttivät +talon tuleen ja tappoivat isän; äiti kuoli ruttoon ja minut pantiin +tänne vaivaistaloon." + +"Sinäkin siis tiedät jotakin sodasta kertoa", sanoin; "sota se tuottaa +paljon onnettomuutta niin maalle kuin kansoillekin." + +"Ei", sanoi lapsi, "kertoa minä en osaa, mutta _rukoilla_ osaan -- sitä +opetti minulle äitini, ja minä rukoilen joka päivä. Pitääkö minun +nytkin rukoilla?" + +"Tee niin", vastasin, ja tyttö pani kätensä ristiin ja luki: + + Niin käy, kuin tahdot, Jumala, + Hyv' on sun tahtos ijäti; + Ken pysyvä on uskossa, + Hän apusi saa pian! + Meit' pelasti Sun poikasi, + Siis tyköäs et heitä; + Kun turvaamme + Ja huudamme, + Et hyljää, Herra, meitä. + + Sä olet toivon', turvani. + Eloni, autuuteni; + Sun haltuus annan itseni, + Sä tiedät tarpeheni; + Ei tahdottas + Ja tiedottas + Hiuskarva lähde päästä; + Kaikk' armossas + Sä voimallas + Voit varjella ja säästää. + + Maailmass' olen kulkeva + Vaivass' ja suruss' aina; + Vaan aikan' kun on erota, + Ja silmän' kiinni painaa, + Sä huomahas + Ja suojahas + Mun sielun' silloin ota, + Mun levossa + Suo erota, + Näin päätä synnin sota! + +Niin, Herra, lasten ja imeväisten suusta olet sinä itsellesi kiitoksen +valmistanut. Saman virren olin minäkin lapsena oppinut, ja ikäänkuin +vanhan rakkaan ystävän kehotuksena nuo ihanat sanat tunkivat sydämeeni. +Tytön alottaessa toista värsyä yhdyin siihen minäkin kovalla äänellä, +ja kun olimme viimeisen värsyn lopettaneet, sanoin: "Herra olkoon +kiitetty -- sinun kauttasi, rakas lapsi, on hän ohjannut minut oikealle +tielle. Ja Herra, minun Jumalani on ainoa turvani, ainoa toivoni; +ihmisistä ei ole apua." + +"Etköhän sinä tietäisi täällä sellaista hurskasmielistä pappia, joka +olisi halukas virvoittamaan sairaan ihmisparan sielua Jumalan sanalla?" +kysyin. + +"Tiedän kylläkin", vastasi tyttö, "vanha pastorimme kävi jo täällä, +mutta te nukuitte silloin, eikä hän tahtonut herättää teitä unestanne; +hän tulee uudestaan iltasella." + +Hän tuli todellakin samana iltana ja on nyt kymmenen viikon mittaan +joka päivä käynyt luonani ja ollut minulle rauhattomalle raukalle, +rauhan airuena. Kerrottuani hänelle elämäni vaiheet, kuinka kelvoton +poika olin ollut ja karannut vanhempieni luota, mutta nyt kaikesta +sydämestäni halusin kääntyä takaisin, nöyrtyä vanhempieni edessä ja +pyytää heiltä anteeksi, ja kuinka nyt, kun sairauteni näennäisesti +uhkasi ehkäistä paluuretkeäni, tahdoin kääntyä Jumalan puoleen ja +turvata häneen, että hän antaisi viimeisen toivoni toteentua, niin hän +silmäili minua ystävällisen vakaasti ja lausui: "Se on kyllä hyvää ja +kiitettävää, mutta en tahdo teiltä sittenkään salata, että pahuutenne +pesii vieläkin syvemmällä: teidän täytyy kaivaa _syvemmälle, paljo +syvemmälle_. Se jo, että olette maallisille vanhemmillenne saattanut +paljon surua, on tosin varsin pahaa, mutta paljo pahempaa on vielä, +että olette saattanut _taivaallisen_ Isänne murheelliseksi. Oikein on, +että tunnustatte syntinne isää ja äitiä vastaan, mutta oikeaksi +katumusrukoukseksi saattaa vasta sanoa sitä, joka on Daavidin +ensimmäisessäkuudetta psalmissa ja kuuluu näin: _Sinua, sinua ainoata +vastaan_ minä syntiä tein, ja pahasti tein sinun edessäsi, ettäs olisit +oikia sanoissas, ja puhdas tuomitessas. _Sitä_ katumusrukousta ette +näköjään ole vielä omaksunut. Suokoon Jumala että vielä kerran +näkisitte vanhempanne -- toivon kaikesta sydämestäni teille sitä iloa +-- mutta toisenlaisen halun täytyy tulla teille vieläkin rakkaammaksi, +sen nimittäin, että Jumala antaisi Kristuksen kautta teille syntinne +anteeksi, että hän poikansa esirukouksen tähden, jonka voimaa olette +tuntenut tähän hetkeen saakka, ei kutsuisi teitä pois, niinkuin teitä +varten ei pelastusta olisikaan, vaan ottaisi vielä yhdennellätoista +hetkellä teidät armoihinsa. Ennenkun haette sopua vanhempienne kanssa, +etsikää sitä Jumalan kanssa. Lyökää rintoihinne ja tunnustakaa ennen +kaikkia mitä surua ja tuskaa siitä seuraa, kun hylkää Herran Jumalan +eikä pelkää häntä, sillä vanhempienne halveksiminen johtuu juuri siitä, +että olette halveksinut Jumalaa ja hänen sanaansa. Kun tajuatte tätä +Pyhän hengen kautta, joka silminnähtävästi on tehnyt työnsä +sydämessänne, niin pyytäkää taivaalliselta Isältä anteeksi, sillä hän +ei tahdo syntisen kuolemaa, vaan että syntinen kääntyisi ja saisi +elämän, ja hän on antanut Poikansa Jeesuksen Kristuksen teille +Vapahtajaksi. Älkää enää laiminlyökö etsikkoaikaanne, älkää enää paetko +Vapahtajaanne, joka kulkee perässänne etsien teitä, vaan ajatelkaa sitä +kallista sanaa, että _Jeesus Kristus on tullut maailmaan pelastamaan +syntisiä_." + +Niin puhui tämä Jumalan mies, ja Jumala avasi sydämeni, niin että hyvät +sanat putosivat hyvään maahan. Herran kurittava armo oli kärsimysteni +kautta ikään kuin terävällä auranvantaalla piirrellyt syviä vakoja +sydämeni peltoon, ja noihin vakoihin sinkosi jumalaisen sanan siemen ja +rupesi orastamaan. Minä olin kauan näkevin silmin ollut sokea, +huikentelevaisuudessa ja jumalattomuudessa samonnut turmion tietä, +mutta viimeisenä hetkenä, kun oli minun ja helvetin väliä vaan askeleen +mitta, otti Herra peitteen silmiltäni -- minä havaitsin vaaran ja +ojensin jalkani elämän tielle. Minä olen se pahantekijä, joka omien +pahain tekojensa tähden on saatettu ristiin, mutta Hän, joka kerran +kärsi, vanhurskas syntisten edestä, on minullekin sanonut: Totisesti +minä sanon sinulle: tänä päivänä olet sinä minun kanssani paratiisissa. + +Siitä käsin olen usein huokaillut, usein vaikeroinut ja usein kärsinyt +epäilyksistä ja ahdistuksista. Usein on sieluni, kuten psalmissa +sanotaan, ollut murheissansa minussa ja elämäni on ollut sangen likellä +helvettiä. Olen huokaillut itseni väsyksiin asti, Daavidin lailla olen +uittanut vuoteeni yli yötä ja kastanut leposijani kyynelilläni, mutta +alati ja yhä uudestaan olen saanut tuntea Herran ja Vapahtajani sanan: +Älä pelkää, minä olen sinut lunastanut, minä olen kutsunut sinua +nimeltä: sinä olet minun. Siksi tunnen sanomatonta rauhaakin. Oi, minä +olen havainnut, että Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi +kuin kaksiteräinen miekka, olen nähnyt, että se tunkee lävitse, siihen +asti kuin se erottaa sielun ja hengen, jäsenet ja ytimet, mutta olen +myöskin kokenut, että se on voide, joka Gileadissa parantaa kaikki +haavat. Jumala siunatkoon sua, Olavinpoika, ettäs vielä kerran olit +laupias samarialaiseni ja annoit öljyä ja viiniä myös puutteenalaiselle +sielulleni. Oi, Jumalani, minulla oli sydämessäni paljon surua, mutta +lohdutuksesi saattoi sieluni iloiseksi. + +Jumala on todistajani, miten hartaasti yhä edeskin päin toivon vielä +kerran näkeväni teitä, rakkaat vanhempani, kuullakseni anteeksi +antamuksen sanat teidän omilta huuliltanne, mutta voi, voimani +hupenevat päivä päivältä, ja näyttää niinkuin Jumala olisi päättänyt +toisin. Mielelläni toki mukaudun Jumalan neuvopäätökseen. Jos hän on +osottanut minulle suurinta armoa, sitä armoa, että synnin kahleet, +joihin olen ollut kytkettynä, minusta raueten kirpoavat, niin en tahdo +nureksia, ellei hän tätä vähempää armoa minulle sallisikaan. Kun olen +saanut hyvää Jumalalta, enkö ottaisi vastaan pahaakin? + + Miksikä mä valittaisin? + Minulla + Tallella + Kristus on, pois ken sen saisi. + Minullen, + Uskon sen, + Taivaissa suo autuuden. + +Siispä eläkää jalosti, rakkaat vanhemmat! Palkitkoon Jumala teille +jokaisen jumalaisen sanan siemenjyvän, jotka aikuisimmasta +lapsuudestani sieluuni istutitte -- ne ovat viimeinkin puhjenneet +oraalle, saatuansa murheiden viljavoittavista sadevihmoista idinvoiman. +Anteeksi, oi anteeksi antakaa kaikki mitä olen rikkonut teitä vastaan. +Kummoinenpa onkaan oleva ilonne, kun Herran suurena päivänä näette +koolla koko pienoisen lauman, joka täällä alhossa oli uskottu +kaitsentoonne -- koolla siellä, missä Ylipaimen on antava teidän löytää +kadonnut lampaannekin. -- Ja te, rakkaat siskot, muistelkaa taas minua +rakkaudella, ja rukoilkaa, että Jumala varjelisi teitä poikkeamasta +sille tielle, jota minä vaelsin, sillä sitä tietä kulkevilla on sanottu +olevan: _Lyhyt virsi, pitkä hirsi_. + +Kymmenen päivää olen kyhännyt tätä kirjettä ja kostuttanut sitä +runsailla kyynelillä. Tänään minun täytyy se lopettaa, -- silmäni ovat +himmenneet, käteni vapisee eikä enää jaksa liikuttaa kynää, ja +ajatukseni hiutuvat sammuksiin kuten lamppu, josta öljy on +loppumaisillaan. Tervehtikää niin ikään kaupunginvoutia ja sanokaa, +että pyydän anteeksi häneltä kaikkea sitä pahaa, mitä olen hänelle +matkaan saattanut. Hän osotti aina minua kohtaan sangen suurta +hyväntahtoisuutta eikä suinkaan ole kieltävä kuolevaisen viimeistä +pyyntöä. Isä, kun tämä kirje saapuu käsiisi, niin toimita että pastori +lähinnä seuraavana sunnuntaina, niinkuin tavallista on, ilmoittaa +saarnatuolista, että Valentin Gast on Herrassa nukkunut, ja koska eriän +täältä katuvaisena, mutta armoitettuna syntisenä, uskossa Vapahtajaani, +älköön hän olko vastahakoinen lausumaan minustakin nuo tavanmukaiset +sanat: Jumala olkoon hänen sielullensa armollinen ja suokoon hänelle ja +meille kaikille viimeisenä päivänä riemullisen ylösnousemuksen. + +Nyt vasta voin sanoa: Niin käy, kuin tahdot, Jumala, hyv' on sun tahtos +ijän! Kristus on minulle elämä, ja kuolema on minulle voitto. + +Kuudesta murheesta on Herra minut pelastanut, ja seitsemännessä ei +minua mikään vaara voi enää kohdata. Herra meidän Jumalamme, joka +vitsallaan ja sauvallaan kuljettaa minua nyt pimeän laakson lävitse, +johtakoon hän teitäkin, isää, äitiä ja siskoja siihen asti, kun saamme +nähdä toisiamme taivaallisessa Jerusalemissa, ylhäisessä kaupungissa. +Siihen asti voikaa hyvin ja muistelkaa minua rakkaudella, sitä pyytää + + uskollinen poikanne + Valentin Gast, + kadotettu mutta jälleen löydetty. + +3 p. Kesäkuuta 1639. + +J.K. Jos Herra näkee hyväksi vielä kerran vuodattaa vähäisen öljyä +eloni lamppuun, joka nyt on sammumaisillaan, niin lähden heti +kotimatkalle. Siitä, että retki on tuleva minulle rasittavaksi, en pidä +lukua. Jos en saavutakaan toiveitteni päämaalia ja jos viimeinen +hetkeni äkkiä kohtaa minua matkalla, niin on kristityistä ihmisistä +kuitenkin joku saattava teidän käsiinne tämän kirjeen -- mitä vähäistä +säilynnäistä minulla vielä on, saakoon hän ne palkkiokseen. Jos taas +kuolen _täällä_, on Wertheimin pastori varmaan toimittava teille +kirjeen, niin pian kuin keisarin väki jättää tiet avonaisiksi. -- +Nähnenkö vielä teitä? Jospa joku taitaisi sen minulle sanoa! Ulkoapäin +päättäen näyttää tilani joskus vähän paremmalta, mutta mato jäytää +salassa. + +Tapahtukoon kumminkin Herran tahto! Amen, Amen! + + + + +Kahdeskymmenestoinen luku. + +Valentinin kuolema. + + + Ei nuoruuteen voi turvata, + Ei terveyteen täällä: + Vanhemmat usein lapsensa + Saa nähdä paarein päällä. + Ei meiltä kuolo kysele: + Pois täältä josko soisimme, + Vai jäämään oisko halu. + +Sittekun yön hiljaisina hetkinä olin lukenut poikani kirjeen, ymmärsin +selvemmin kuin koskaan sen raamatun sanan, että Jumala loppumattomassa +hyvyydessään tekee paljo yli sen kuin voimme pyytää tahi ajatellakaan. +Elämäni raskaimmista hetkistä, kyynelten ja epätoivon yöstä oli Herra +antanut suloisen kirkkauden puhjeta. Poikani lankeemus oli Jumalan +armosta kääntynyt ylösnousemukseksi, ja sieluni riemuitsi Jumalassa, +Vapahtajassani. + +Silloin tulin myöskin aatelleeksi rakkaita omaisiani ylhäällä taivaassa +-- vaimoani, tyttäriäni ja Johannesta -- kuinka he jo aikaa ennen, kuin +olin tuon Herran kirkkauden nähnyt leimahtavankaan, kun minä vielä +kuljin täällä alhaalla surren ja itkien, jo olivat täynnä riemua +ylistäneet Herraa Valentinin pelastuksesta, sillä taivaassa on +suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin +yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä vanhurskaasta, jotka parannusta eivät +tarvitse. Tähän asti olin aina ajatellut ikimenneitä rakkaita omaisiani +murhetaakasta vapautuneiksi, nyt näin heidät lisäksi vielä +_autuainakin_, vaatetettuina valkoisilla vaatteilla ja kantaen palmuja +käsissään. Samalla valtasi minutkin sanomaton halu seurata mukana, kun +poikani Valentinin oli määrä lähteä kotiin. Mutta Jumalan ajatukset +eivät olleet minun ajatukseni -- vanhan mitättömän rungon tuli seista +kuuhottaa jonkun aikaa tuulessa ja myrskyssä vielä jälkeen senkin, kun +sen kukkea latva ja oksat olivat karsitut. + +Vielä kolme päivää sain hoitaa rakasta poikaani enkä poistunut hänen +vuoteensa ääreltä en yöllä enkä päivällä. Juttelin hänelle äidistään ja +siskoistaan, leikkitovereistaan, jotka melkein kaikki järjestään olivat +suistuneet ruton ja muiden onnettomuuksien uhrina, rukoilin hänen +kerallaan ja luettelin hänelle semmoisia raamatun sanoja ja sydämen +huokauksia, joiden tiesin virkistävän sairaita ja kuolevaisia. +Kolmannen päivän iltasella huomasin hänen viimeisen hetkensä tulleen, +ja jätin hänet silloin uskollisen Jumalan käsiin, rukoillen että hän, +joka armossa oli ohjannut poikani takaisin elämän tielle, tekisi hänen +lähtönsäkin täältä maailmasta siunatuksi. Valentin oli täydessä +tajunnassaan, mutta kotiatulostansa asti olivat hänen ajatuksensa +saaneet korkeamman lennon, kuten useasti nähdään sairaissa ja +kuolevaisissa, ja hänen sanansa olivat kuin veisuu "ylemmässä kuorissa" +ja tuntuivat minusta melkein profeetallisilta, mikä on varmana merkkinä +siitä että sielu on valmis kiitämään yli rajan, sillä ihmissielun laita +on sama kuin harpun, jonka kieliä jännitetään ylenkovasti, liian +korkeaan vireesen: ne katkiavat pian. + +Poikani makasi vuoteella, ei nukkuen, ainoastaan raukeana, sillä hän +oli paljo puhunut päivän pitkään ja muun muassa ilmoittanut tahtovansa +tulla haudatuksi äitinsä, siskojensa ja Veit vanhuksen viereen; minä +rukoilin konsa ääneen, konsa ääneti, aina sen mukaan koskiko rukous +häntä vai itseäni. + +Yhdentoista aikana yövahti Hannu Ebeling, joka kulki tavallisella +kiertoretkellään kaduilla, seisattui ikkunamme alle -- hän oli puheena +olevina päivinä usein käynyt tervehtimässä poikaani -- ja lauloi +tuntimäärän huudettuansa, seuraavan ajatelman: + + Yksitoista oppilasta + Pysyi uskollisena -- + Herra meidän loppuun asti + Pysyä suo vahvoina. + +Silloin aukasi poikani silmänsä, ja muistaen pastori Theodorikuksen +pitämää saarnaa hänen ripillepääsöpäivänänsä, hän sanoi: "Ne +yksitoista, jotka yhdessä minun kanssani kävivät Herran ehtoolliselle +ja tekivät Herralle Jeesukselle uskollisuuslupauksensa, ovat pysyneet +uskollisena ja menneet Herransa iloon, mutta minusta -- oli vähältä +tulla Juudas, jos ei Herra Jeesus armossa olisi lempikatsein minuun +katsonut ja sen kautta tehnyt minusta Pietarin; hän on katsonut +karvaita kyyneliäni ja jälleen ottanut minut liittoonsa; nyt saan pian, +jopa hyvin pian yhdessä yhdentoista veljeni kanssa, jotka ovat edeltä +käsin entäneet, viettää suurta ehtoollista ja syödä leipää Jumalan +valtakunnassa. -- Jumala siunatkoon sinua, Olavinpoika!" + +Ajattelin rukousta, jonka sinä päivänä olin noiden kahdentoista edestä +Jumalalle lähettänyt, ja kiitin Herraa siitä, että hän oli rukoukseni +kuullut. + +Sen jälkeen makasi Valentin hiljaa, mutta hänen huulensa liikkuivat +ikään kuin rukouksessa, ja kätensä hän oli pannut ristiin. Puoliyön +tienoossa hänen hengityksensä kävi raskaaksi ja korisevaksi, hän ei +enää voinut puhua, puristi ainoastaan aika ajoin kättäni ja viittasi +ylös päin taivainen loiste silmissään. Hänen kasvoistansa kuvastui niin +vakaamielistä rauhaa, että minusta tuntui, vaikka olinkin hyvin +murheellinen, ikäänkuin olisin seisonut _voitonsankarin_, enkä +_kuolevaisen_ vuoteen äärellä. + +Kello löi yhtä. Silloin Valentin pidätti hengitystään ikään kuin +kuulostaakseen kadulta läheneviä askeleita -- taaskin vanha yövahti +seisoi ikkunaimme alla huutaen tuntimäärän ja, luultavasti Valentiniani +tarkottaen lauloi liikutuksesta väräjävällä äänellä: + + O Isä rakas, armostas + Suo meille loppu autuas! + +"Uskollinen Jumala!" huudahti poikani, silmäsi minua vielä viimeisen +kerran ja vaipui takaisin päänalukselle. "Amen", lisäsin siihen minä ja +kumarruin hänen puoleensa -- hänen sydämensä oli sykähtänyt viimeisen +kerran. + +Seisoin kauan aikaa liikkumatonna rakastetun poikani vuoteen vieressä +katsellen hänen vielä kuoltuaankin kauniita kasvonpiirteitään, jotka +olivat juurikuin ilmetty jäljennös hänen ikimenneestä äidistään, ja +huusin sydämessäni Herran puoleen. + +Äkkiä häiriintyi juhlallinen hiljaisuus siitä, että kadulta alkoi +kuulua meluavia ääniä ja hevosjalkain töminää. Jo monta päivää +perätysten oli sotaväkeä suurissa joukoissa kokoontunut Würzburgin +tienoille, sillä ruotsalaiset varustautuivat tappeluun ja +Ochsenfurthista kulkeva ratsuväen eskadroona retkeili paraikaa +kaupunkimme lävitse. Sotajoukko seisattui aukioimelle kentälle kirkon +edustalle ja musiikki soitti marssia -- samaa marssia, joka kerran oli +saanut katkeria kyyneliä vierimään poikani Valentinin silmistä, kun +hän, joka silloin vielä oli melkein lapsi, ikävöivin katsein seurasi +poiskulkevia sotureita. Silloin syvän liikutuksen tunteet valtasivat +sydämeni ja äänekkäästi itkien huudahdin: "Voi sua, Valentin parka! +Mitä on tullut korkealle tähdänneistä nuoruuden unelmistasi? Kuolo, +jota niin halusit, kuolo taistotantereella ei sinua tavannut, vaan on +vienyt sinut kotia pieneen kammioosi ja siellä vasta lausunut 'tule' +sanansa, antaaksensa sinun maistaa sitä sen täydessä karvaudessa. Mutta +kumminkin, kuinka suuri syy onkaan minulla, Jumalani, sinua kiittää, +että olet lannistanut hänen ylpeytensä ja vastoinkäymisen sauvalla +vienyt hänet armosi viheriöitsevälle niitylle, että minulle halvalle, +kovan koetuksen kestäneelle miehelle suotaisiin lohdutus nähdä hänen +lähtevän rauhassa täältä ja että tietäisin hänen taas kerran löytäväni. +Herra antoi ja Herra otti; Herran nimi olkoon kiitetty!" + +Tähän tapaan puhellessani ja rukoillessani astui Ebelingin Hannu +sisään. Nähtyänsä Valentinin kuolleena hän istuutui viereeni ja alkoi +kerallani itkeä; loppuosan yötä hän viipyi niin ikään luonani ja koki +lohduttaa minua monilla lemmellisillä sanoilla. + + + + +Kahdeskymmeneskolmas luku. + +Toinenkin Jumalan tuomio. + + + Laaksot ja kukkulat eivät tapaa toisiansa, + mutta ihmiset kylläkin. + + _Sananlasku_. + +Aamusella tuli pastorilta sana, että ottaisin rippiastiat ja lähtisin +hetikohta hänen kerallansa Eibelstadtiin; muudan sotamies oli pudonnut +hevosen selästä, ja kun hänet nostettiin maasta, niin hän oli jo +kuoleman kielissä ja halusi nyt Ehtoollista. Kiiruhdin noudattamaan +käskyä eikä aikaakaan niin olimme pastorin kanssa jo matkalla +Eibelstadtiin. + +Ratsumies, joka oli käynyt noutamassa pastoria, seurasi mukanamme ja +kertoi matkalla, että kun hän toverinsa kera kello yhden ajoissa yöllä +retkeili kaupunkimme läpi, oli portinvartijan tuvanovi, joka muutamia +päiviä sitte oli maalattu valkeaksi, ollut auki, yksi hevosista oli +säikähtynyt valkoista väikettä, karahtanut pystyyn ja viskannut +selästänsä miehen, jonka pää oli käynyt pihtipieleen ja vallan pahoin +ruhjoutunut. Heidän oli täytynyt ottaa loukkautunut mukaansa, mutta +hänellä ei ollut monta hetkeä jälellä, jonkatähden ratsumestari oli +lähettänyt noutamaan pastoria. + +Eibelstadtiin tultuamme vietiin meidät vapaaherra von Greifenklaun +taloon. Siellä makasi sängyssä haavoittunut ratsuri äänekkäästi +valittaen. Viritettyäni tulen kynttilöihin ja asetettuani rippiastiat +esiin, tahdoin jättää pastorin sairaan kanssa kahdenkesken ja menin sen +vuoksi raastuvan eteiselle torille, jättäytyen surullisten ajatusteni +valtaan. + +Keskellä toria oli ruotsalaisten lippu pystytetty, ja joukko sotamiehiä +seisoskeli tahi makaili sen ympärillä, mutta minä en sen tarkemmin +kiinnittänyt siihen huomiotani -- ajatukseni liikkuivat kuolleen luona. + +Luokseni tuli samassa ratsumestari, pitkä, pulska mies, parta ja +hiukset vaaleahkot, niinkuin ruotsalaisilla useimmilla oli, tervehti +ystävällisesti minua ja kysyi, oliko pastori jo tullut sairaan luo. +Vastasin: "Jo, noin neljännestunti sitten." Ratsumestari jatkoi: +"Pelkäänpä hänen joutuneen syntisniskurin kanssa tekemisiin; minä +tahdoin kumminkin täyttää velvollisuuteni ja kutsutin hänet. +Sotasaarnaajamme nähkääs ei ole vielä ehtinyt saapua ja minä sain, +kulkiessamme kaupunkinne läpi, sattumalta tietää tämän tunnustavan +evankeelista uskoa, vaikka luulin olevamme katoolisen maan keskuksessa. +Mikä on pikku kaupunkinne nimi?" + +"Sommerhausen", vastasin. + +"Sommerhausen", toisti ratsumestari, juurikuin olisi kaupunkimme nimi +herättänyt vanhan muiston hänessä eloon. "Mahtaneekohan olla kahta +samannimistä paikkaa? Meidän rykmentissä palveli vielä muutamia +kuukausia takaperin sommerhausenilainen rakuuna." + +"Hyvin mahdollista", vastasin, "jälkivuosina on sieltä useita nuoria +miehiä antautunut sotapalvelukseen", ja samalla katsahdin torille +sijoittuneisiin sotamiehiin -- nämä olivat Ruotsin rakuunoita, minkä +nyt vasta huomasin. + +"Oliko hän kelpo mies se rakuuna?" kysäsin, sydämeni rajusti sykkien. + +"Kelpo mies ja urhoollinen soturi, mutta tokkopas hän lieneekään enää +elossa. Seitsemän vuotta palvelimme yhdessä hyvinä ystävinä ja +tovereina, mutta hänellä miesparalla ei ollut onnea. Näettekös tuota +lippua? Sen me kerran kahdenkesken otimme takaisin monta vertaa +lukuisammalta vihollisjoukolta, ja niin totta kuin nyt näette minut +silmäinne edessä olisin minä jo aikaa maannut kolme kyynärää +alapuolella maanpinnan Nördlingenin tappotantereella, jos ei tämän +ystävän käsi Jumalan avulla olisi pelastanut minut. Minä olen nyt +ratsumestari, mutta hän ei ylennyt miksikään, vaan hänen täytyi +murtuneena miehenä erota, eikä luultenkaan enää koskaan palaa kotiin." + +"Hyvä herra ratsumestari, älkää panko pahaksenne, jos rohkenen kysyä +mikä teidän nimenne on?" sanoin syvästi liikutettuna, vaikka minun oli +kyyneliltäni vaikea saada noitakaan harvoja sanoja lausutuksi. + +"Nimeni on Olavinpoika, Sven Olavinpoika", hän vastasi, "ja olen jo +neljättä kuukautta ratsumestarina Gordonin rakuunarykmentissä, ja +ystäväni, josta vastikään puhuin, oli Gast nimeltään -- Valentinus oli +hänen ristimänimensä. Onko teille tuttu se nimi?" Hyvä Jumala, +tarvitsiko jonkun minulle sanoa, mikä oli poikani ristimänimi! + +"Josko se nimi on minulle tuttu?" vastasin. "Sen nimellinen oli oma +poikani! Ja teidätkin, arvoisa herra, minä tunnen. Te olette pojalleni +Valentinille tehnyt paljo enemmän, kuin mitä hän teidän hyväksenne on +voinut tehdä: te olette lähinnä Jumalaa pelastanut hänet iankaikkisesta +kuolemasta." + +"Mitä kuulenkaan?" virkkoi ratsumestari, tullen lähemmäksi ja tarttui +molempiin käsiini; "hän siis elää ja on saapunut kotiin?" + +"Kyllä", vastasin, "hän on _saapunut_ kotiin -- kolme päivää takaperin +minun, _maallisen_ isänsä luokse ja _maalliseen_ kotiinsa, ja viime +yönä, kun te torvensoitolla kulitte kaupunkimme läpi, _taivaallisen_ +Isänsä luokse ja _taivaalliseen_ kotiinsa. Viime hetkeen saakka siunasi +hän teitä." + +Minun täytyi nyt juurtajaksain kertoa mitä tiesin poikani kotiintulosta +ja viimein hänen kuolemastaan. Ja kun uudestaan isänsydämeni syvyydestä +kiitin häntä, että hän oli niin hellästi vaalinut poikaani sekä ruumiin +että sielun puolesta ja sen kautta tullut Jumalan sallimuksesta +välineeksi poikani pelastamiseen ijankaikkisesta kuolemasta, vastasi +hän, että niin vähästä, kuin hän oli voinut tehdä, ei ansainnut +kiittää. "Olen itsekin", hän sanoi, "oppimaton mies ja tarvitsen +käyttää kaiken uutteruuteni pysyäkseni oikealla tiellä; Valentin taasen +oli silminnähtävällä tavalla ollut Jumalan erityisen huolenpidon +alaisena, niin että minä erotessamme olin ihan varma, että peite +viimein oli putoava hänenkin silmiltään. Hän oli aina totuutta +harrastava, ja vilpittömien antaa Jumala menestyä." + +Sen jälkeen jutteli hän vielä monta seikkaa poikani elämästä, jotka +isänsydämeeni vaikuttivat hyvää, hänen ystävällisyydestään ja +uskollisuudestaan sekä siitä, mitenkä synkkämielisyys oli viimeaikoina +ruvennut poikaani vaivaamaan. Lopuksi hän sanoi, että hän toivoi vielä +kerran näkevänsä minua ja vainajaa, jos heidän sallittaisiin, niinkuin +hän varmaan luuli, viipyä täällä vielä yli huomisen päivän. + +Meidän vielä puhellessa tuli pastori kalpeana ja mieli kuohuksissa +huoneesta, jossa sairas makasi, meni ratsumestarin luo ja sanoi: + +"Minä en millään muotoa voi pyhää Ehtoollista jakaa haavoittuneelle. +Hän on ihan hurjana, syytää mitä kauheimpia herjauksia suustaan, inttää +nähneensä henkiä ja näyttää kaikittain tuiki jumalattomalta ihmiseltä. +Te voitte, herra ratsumestari, itse tulla katsomaan." + +Ratsumestari vastasi: "Se mies on ollut erään itävaltalaisen +vapaajoukon johtajana ja elusti parhaillaan joukkoinensa Breisachissa, +kun ruotsalaiset piirittivät tämän kaupungin, mutta sittekun linna oli +antautunut, hän meni varustusväen puolelle, koska se sopimuksen mukaan +oli sallittu poislähteville. Koska hän kumminkin jo oli tehnyt itsensä +syypääksi monenlaisiin konnantöihin eikä hyvät sanat tahi rankaisut +tehonneet häneen vähääkään, oli everstin pakko alentaa hänet alhaiseksi +sotamieheksi. Menen yhtäkaikki itse häntä katsomaan." Sitte menimme +kolmenkesken sairaan luo. + +Täällä kohtasi meitä kauhistava näky. Sairas oli istuallaan sängyssä ja +tahtoi väkisin karata ylös, mutta kaksi toveriansa piti häntä kiinni; +vaahtoa tursusi hänen suustaan ja hänen silmänsä mulkoilivat hurjasti. +"Pois tieltä, pois tieltä", huusi hän käheällä äänellä, "pois tieltä, +ukko! Enkös jo kerran halaissut kallosi? -- katsos kuinka verissä +harmajat hiuksesi ovat -- ja nyt olet taas elävänä, ja seisot siinä +valkoiseen paitaasi puettuna ja ojennat kuivuneen, luisevan kätesi +minua kohden, kuin mikin pellonpelätti, säikäyttääksesi hevostani! -- +Eespäin, eespäin, uljas komppaniani! Kannukset kylkeen survaiskaa! +Tänään lähtee tukaattia -- _kaikki_ jaetaan veljellisesti -- mutta +vihreätakkinen jääköön yksin minun osalleni. Kouraise häntä takaa päin, +toveri. Minä kuristan häntä kurkusta -- niin, asetuppa nyt vaan +vastarintaan, Frans, nyt on viime hetkesi tullut! --- meitä on kaksi +yhtä vastaan -- ha, ha, ha! katsos miten silmänsä mullistuvat +kuopistaan! -- noin vaan, annas hänen maata siinä, hän ei enää +ylösnouse. Mutta ukko, hän on vironnut jälleen eloon, hänen tarvitsee +saada vielä läimäys! Päästä minut sivu, sinä tunnet hyvin minua!" + +"Herran tähden", huusin minä, "tuohan on Nikol Paradeiser, joka tappoi +Veit vanhuksen!" + +"Nikol Paradeiser", huusi haavoittunut taasen, "kuka konna sen nimen on +teille kannellut? Sinä valehtelet, minä olen gordonilainen rakuuna! +Hyvät toverikullat, vierittäkää syrjään tuo kivi, ettei hevoseni +kompastu siihen, voi, vierittäkää syrjään se, sanon minä, vierittäkää +syrjään se! -- Kas niin, nyt on hyvin -- uh, siinäpäs se on taaskin! -- +Hei, kiidä, huima ratsuni! Voi päätäni, voi päätäni, oi, oi, oi! -- +Heitä irti minut, vanha löntti, sin' et kumminkaan minulle mitään +mahda." + +"Jumalan tuomio, herra ratsumestari", sanoin, "minä näin omin silmin, +kun tämä mies teki murhan Sommerhausenin portilla." + +"Niin, Jumalan tuomio se on", vakuutti kauhusta vavisten toinen +sairasta kiinni pitelevistä sotamiehistä, ja kylmä hiki virtaili hänen +otsallaan; -- "minä olin silloin hänen ratsupalvelijanaan. Ja minä voin +vaikka vannoa, että vanhus, jonka hän murhasi, tänä aamuna seisoi +portilla, kun me ratsastimme kaupungin läpi, ja hän kohotti kättänsä +ikään kuin uhatakseen häntä. Me puhelimme juuri tuosta vanhasta +jutusta, kun Paradeiser yhtäkkiä huudahti: 'Tuossa hän seisoo.' Olin +peljästyksestä melkein kuin halvaantunut, sillä ukko seisoi tosiaankin +siinä ilmielävänä." + +"Ei", vastasin minä, "Veit vanhus _ei seisonut_ siinä -- vaan paha +omatuntonne loihti eteenne hänen kuvansa; valkoinen ovi on kuvastanut +haamuna teidän silmiinne. _Autuaat ovat kuolleet, jotka Herrassa +tästälähin kuolevat_. Mutta raamattu todistaa, että Herra on +jumalattomille antava 'pelkääväisen sydämen' ja 'kuihtuneen sielun', +niin että värjyilevän lehden kahina on vainoava heitä, ja heidän pitää +pakeneman niinkuin miekkaa pakenisivat, ja kaatuman miss' ei kukaan aja +heitä takaa." + +"Ei kukaan aja heitä takaa?" huusi haavoittunut; "tuossahan hän seisoo! +Eikös se ole hän? Mutta min' en aiokaan antautua takaa ajettavaksi -- +vuotas, tuosta saat hengenloppu-iskun -- tuosta saat -- tuosta saat" -- +ja jättiläisvoimalla hän sinkautti molemmat sotamiehet luotansa, ja +syöksyi ylös sängystä? Ratsumestari riensi häntä hillitsemään, mutta +ennenkun hän oli saanut teutovasta kiinni, kaatui houraileva maahan, ja +iski päänsä lattiaan niin että jymähti -- ja kuoli. + +Moinen hirvittävä Jumalan tuomio silmäimme edessä ei kukaan meistä +pitkään aikaan saanut sanaa suustaan, vaan seisoimme kuin salaman +satuttamina. Vihdoin käski ratsumestari sotamiesten nostaa kuollut +lattialta ja panna hänet sänkyyn. Mutta pastori ja minä lähdimme +takaisin Sommerhauseniin, sittekun olin sanonut hyvästi ratsumestarille +siltä varalta, etten sattuisi häntä enää näkemään. + + + + +Kahdeskymmenesneljäs luku. + +Loppu. + + + Suo, Herra, ruumiilleni + Lepoa haudassa, + Suo, Jeesus, sieluseni + Tykönäs asua. + +Seuraavana aamuna olivat poikani maalliset jäännökset saatettavat +viimeiseen leposijaansa. Ratsumestaria ei kuulunut, joten otaksuin +hänen saaneen määräyksen lähteä ja poistuneen joukkoinensa. + +Ebelingin Hannu oli sirostanut vaimoni ja lasteni kuin myös Veit +vanhuksen haudan ja koristanut ne kauniilla kukkasilla. Valentinin +toivomuksen mukaan oli hänelle hauta varattu äitinsä ja veljensä +Johanneksen välille. Kaikki kaupunkilaiset, eli oikeimmiten niin monta +kuin rutolta ja nälänhädältä oli säilynyt, kokoontuivat kello yhdeksän +ajoissa saattamaan vainajata hautausmaahan; monet pistäysivät +ruumishuoneesenkin nähdäksensä vielä kerran hänen kasvonsa ennenkuin +hän peitettiin maan poveen. Niiden joukossa oli muun muassa Hannu +Mündleinin leski. Kysyin häneltä, kantoiko hän vielä vihankaunaa tätä +Herran niin kovasti kurittamaa kohtaan siitä, että tämä oli syyllinen +hänen poikansa kuolemaan; hän vastasi: "Jumala minua semmoisesta +varjelkoon! Ajattelen perin vastoin kuinka hän, ruotsalaisten +rynnätessä kaupunkiin, oman henkensä uhalla pelasti poikani varmasta +kuolemasta." Ja muillakin läsnäolijoilla oli jokaisella kerrottavana +joku ystävyyden osotus tahi muunlainen palvelus, josta heidän oli +Valentinia kiittäminen. Tämähän kaikki oli minulle suureksi +lohdutukseksi murheessani. + +Yhdeksän lyönnillä kuultiin raskaita määräperäisiä askelia kadulta ja +jonkun mahtipontevalla äänellä komentavan: "Seis." Nämä olivat +ruotsalaisia rakuunoita, Valentinin entisiä tovereita, jotka täydessä +paraatiunivormussa, miekankahvat suruharsoon verhottuina marssivat +kaupunkiin. Ratsumestari tuli kohta perästä, seurassansa kymmenen +rakuunaa, joista eräs kantoi haarniskaa, miekkaa ja kannuksia. He +loivat vielä kerran katseen kuolleesen toveriinsa ja asettuivat sitten, +äänettöminä ja totisina, riviin molemmin puolin kirstua. Ratsumestari +itse astui lähemmä, puristi poikani ristittyjä käsiä ja lausui +viljavien surukyynelten tulviessa: "Minä murehdin sinua, veljeni +Jonatan. Sinä olet minulle ollut sangen rakas ja sinun rakkautesi on +ollut suurempi minulle kuin vaimoin rakkaus." Kun kirstu oli naulattu +umpeen, kiinnitti hän omin käsin sen kanteen haarniskan, miekan ja +kannukset, jonka jälkeen neljä rakuunaa tarttui paareihin ja kantoi ne +kadulle, mihin muu sotaväki oli sijoitettu, ja nyt lähti surusaatto +liikkeelle hautuumaata kohden. + +Eellimäisinä kulkivat koululapset, niiden perästä porvarit ja sitten +minun harjoittamani kirkkokööri, joka veisasi kauniin virren: +"Jerusalem, ylhäällä oleva." Kun oli laulettu kolme värsyä puhalsi +ruotsalaisten soittokunta, joka kulki lähinnä ruumiin edellä, kauniin +surumarssin, niinkuin on tapana sotilashenkilöitä haudattaessa. Likinnä +ruumista seurasin minä, vainajan sureva iällinen isä, Ebelingin Hannu +ja pastori rinnallani, ja viimeisenä ratsumestari rakuunoittensa +etunenässä, jotka seurasivat saaton perässä. + +Haudalla piti pastori hautauspuheen Jobin 9: 25: "Minun päiväni ovat +olleet nopiammat kuin juoksija: ne ovat paenneet eikä mitään hyvää +nähneet" sanojen, johdosta; ja kun hautausvirsi: "Tään ruumiin maahan +hautaamme", oli veisattu, komensi ratsumestari ja rakuunat ampuivat +kolme laukausta haudan yli. Kun hauta oli lapioitu unpeen, lähdimme +kukin omiin toimiimme. Valentinilla oli niin muodoin kunnialliset, +vieläpä komeatkin hautajaiset, jommoisia Sommerhausenissa ei oltu nähty +ennen. Hänen hautansa on suuren kiviristin kohdalla, ja hänen +sivullansa on vielä yksi paikka tyhjänä, jonne minun maalliset +jäännökseni kerran kätketään, että olisimme kaikki yhdessä, kun suuri +Jumala kerran tahtoo kutsua meitä riemulliseen ylösnousemukseen. +Kiittäen ja kyyneliä vuodattaen jätin hyvästi ratsumestarille -- +mutt'en ainiaaksi, ei, ainoastaan siksi lyhyeksi aikaa, kuin +pyhiinvaelluksemme on määrätty täällä maan päällä kestämään. + + * * * * * + +Rakas lukija, tottakai nyt kysyt millaiselle mielelle kaikki nämä +koettelemukset olivat minut saattaneet. -- Ensi vuosina, vaimoni ja +lasteni kuoltua, halusin usein eritä täältä ja olla Kristuksen kanssa, +mutta tähän surunalhoon kiinnitti minua kuitenkin ajatus, että minun +tuli odottaa poikaani Valentinia; mutta sittekun hän tuli ja taas jätti +minut, olin kuulevinani Margareetani huutavan: "Tule", ja lasteni +huutavan: "Tule, tule, rakas isä, maan päällä sinulla ei ole enää +mitään asioitavaa, mutta täällä ylhäällä on paikkasi vielä tyhjänä." +Niin usein kuin kuulin heidän äänensä, huokailin: "Vartija, mitä yö +kuluu?" Poikani Valentinin kuoltua olen alati ollut yhtäläisessä +mielentilassa, niinkuin sanotaan virressä, joka veisattiin hänen +haudallaan: + + "Jerusalem, ylhäällä oleva, + Sua toivon päivin, öin; + Mä kaikki täällä hylkään ilolla, + Mut sua ikävöin. + Luoksesi siivin liidän + Yl' vuorten, laaksojen, + Jo eeltäpäin mä kiidän + Ja riennän riemuiten." + +Herrani ja Jumalani, oi milloinka koittaa hetki, ettäs sanot +palvelijallesi: "Tule", ja minä yksinäinen, hyljätty ikämies saan +muuttaa yhteen monista asunnoistasi? + +Tätä kirjoittaessani on sota nyt päättynyt ja rauha alkanut verkalleen +parannella miekan kolmenakymmenenä vuonna iskemiä syviä haavoja. +Sieluni ikävöi kuitenkin nähdäksensä korkeampaa, pysyväisempää rauhaa. +Olen päättänyt tilini maailman kanssa, haahteni on rannassa valmiina +lähtöön, odottaen vain käskyäsi. Ja luulenkin ettei tätä käskyä +tarvittane kauan odottaa. _Pian, pian annat, o Herra, palvelijasi mennä +rauhaan!_ Matkalla poikki elämän meren on haahteni ollut alttiina +monille myrskyille ja ollut syöstynä moniin syvyyksiin, mutta sinä, +Jumalani, olet aina suonut minulle armon, niin että myrskyissä ja +rajuilmoilla, pimeässä ja yön synkkyydessä, ahdistuksessa ja hädässä +olen saanut nähdä pelastuksesi, ja niin usein kuin heikkouskoisen +Pietarin tavalla olen ollut vajoamaisillani ja huutanut: "Herra, auta +minua", yhtä usein on uskollinen Vapahtajani ojentanut minulle kätensä +ja pitänyt minua ylhäällä. + +Rakas lukija, jos sinun silmäsi ovat nähneet tätä pelastusta ja +pitäneet sitä näkyvissään tähän hetkeen saakka, niin tule ja yhdy +kerallani tähän ylistyslauluun: + + Soli Deo Gloria! + Herralle ainoalle olkoon hunnia! + Amen! + +Kirjoitettu Sommerhausenissa Kesäkuussa v. 1650 j.Kr. + + Udalrikus Gast, + täkäläinen, neljäkymmentä vuotta palvellut + kouluopettaja. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58811 *** |