Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 4702 insertions, 5089 deletions

diff --git a/58811-0.txt b/58811-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..d0b6cc4
--- /dev/null
+++ b/58811-0.txt
@@ -0,0 +1,4702 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58811 ***
+
+
+
+E-text prepared by Tapio Riikonen
+
+
+
+KOULUMESTARI JA HÄNEN POIKANSA
+
+Kertomus 30-vuotisen sodan ajoilta
+
+Kirj.
+
+K. H. CASPARI
+
+Suom. Emil Mannsten
+
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1897.
+
+O. W. Backman'in kirjapaino, Kuopio.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Alkulause ensimmäiseen saksalaiseen painokseen.
+
+  1. Kirjantekijän sääty ja sukuperä.
+  2. Poika.
+  3. Valentin käsityöläisopissa.
+  4. Valentin kirjurina.
+  5. Erlachin jääkäri.
+  6. Varotus.
+  7. Portinvartija.
+  8. Hyökkäys.
+  9. Ryöstö.
+ 10. Rikos tulee ilmi.
+ 11. Jumalan tuomio.
+ 12. Pako.
+ 13. Rutto.
+ 14. Kotiintulo.
+ 15. Kirje.
+ 16. Kirje (jatkoa).
+ 17. Kirje (jatkoa).
+ 18. Kirje (jatkoa).
+ 19. Kirje (jatkoa).
+ 20. Kirje (jatkoa).
+ 21. Kirje (jatkoa ja loppu).
+ 22. Valentinin kuolema.
+ 23. Toinenkin Jumalan tuomio.
+ 24. Loppu.
+
+
+
+
+Alkulause ensimmäiseen saksalaiseen painokseen.
+
+
+Mitä nykyiset, taulun muotoon laaditut kirkonkirjat luultenkaan eivät
+tule jättämään jälkeentulevaisillemme, on minun usein suotu nähdä
+_vanhoista_ kirkonkirjoista, -- ja on se ollut valaisevana katsauksena
+sen ajan kirkolliseen seurakuntaelämään.
+
+Sommerhausenissa, jossa ennen olin pappina, olen todelliseksi
+mielenylennyksekseni usein lukenut sikäläisen vanhan koulumestarin,
+_Udalrikus Gastin_, kolmikymmenvuotisen sodan aikana laatimaa
+kirkonkirjaa. Sanotun miehen oli tapana asian ohella merkitä
+kirkonkirjaan kaikenlaisia historiallisia tahi muuten herttaisesta,
+yksinkertaisesta ja tosi kristillisestä mielestä johtuvia
+muistoonpanojaan, jonka tähden tuo vanha koulumestari on käynyt minulle
+hyvin rakkaaksi. Samoin kuin hänen lukuisista, seikkaperäisistä
+reunamuistutuksistaan koetin tehdä itselleni selväksi hänen sisällisen
+katsantotapansa, niin pyrin myöskin muodostamaan itselleni yhtenäisen
+yleiskäsityksen hänen ulkonaisista elämänvaiheistaan. Johtona tähän
+käytin erästä hänen kirjoittamaansa vanhaa kirjettä, jonka olin
+sattunut saamaan käsiini, eräitä perhepapereita, erästä
+vanhaa testamenttikirjaa ja vihdoin erästä mieltäkiinnittävää
+käsinkirjoitettua Limpurg-huoneen aikakirjaa, jonka Sommerhausenin
+omistaja, kreivi Ludvig von Rechteren ystävällisesti antoi minun
+käytettäväkseni.
+
+Mieluummin olen antanut kertomuksen sujua vanhan koulumestarin omasta
+suusta; mutta tarkkanäköinen lukija huomaa sittenkin helposti, missä
+kohdin hän itse todella puhuu ja missä minä ainoastaan _saatan_ hänen
+puhumaan, koskapa, mitä kirjoitustapaankin tulee, olen vähemmällä
+tarkkuudella koettanut seurata vanhentunutta kieltä kuin välttää nyt
+käytännössä olevaa, mikä kertomistapaan nähden vaikuttaisi miltei
+häiritsevästi.
+
+Täten toivotan kirjaselleni suosiollisia lukijoita ja -- Jumalan
+siunausta.
+
+Eschau, lähellä Aschaffenburgia, 30 p. toukokuuta 1851.
+
+_Tekijä_.
+
+
+
+
+Ensimmäinen luku.
+
+Kirjantekijän sääty ja sukuperä.
+
+
+    Suuri voitto on olla jumalinen
+    ja tyytyä onneensa.
+
+                  1 Tim. 6: 6.
+
+Jo vanhimpina aikoina saattoi joskus tapahtua, että mainiot miehet
+jättivät jälkimaailmalle omakätisesti kirjoittamansa kirjan elämän
+vaiheistansa. Varmaan ovat useatkin lukijoistani lukeneet koulussa
+Julius Caesarin kommentaarioita ja talvi-illoin kotona miehekkään
+ritari Götz von Berlichingenin elämäkertaa, ja varmaan on moni
+mielessään tuuminut mitenkä sellaiset miehet ovat voineet
+vahingoittumatta ja kunnialla suoriutua niin suurista vaaroista ja
+vahingoista.
+
+Sellainen lukija tuskin voinee olla nauramatta, kun minäkin Udalrikus
+Gast Sommerhausenista Frankenlandissa, olen Jumalan avulla ryhtynyt
+merkitsemään muistoon kokemuksiani näinä viime huolestuttavina aikoina.
+Sillä mikään Caesar en ole enkä liioin ritarikaan, suoraan sanoen vaan
+köyhä koulumestari, joka viidenkymmenen vuoden aikana joka päivä olen
+opettanut rakkaalle nuorisollemme Jumalan sanaa; ja jos vaivaloinen
+työni ei ole ollut hedelmiä vallan vailla, niin tiedän kyllä, kelvoton
+palvelija, ettei sillä, joka kylvää ja kastaa, ole mitään ansiota, vaan
+ainoastaan Herralla, joka antaa kasvun. Mutta, rakas lukijani, osaanpa
+minäkin kertoa ihmeitä siitä Jumalasta, joka auttaa, ja Herrasta,
+Herrasta, joka kuolemasta vapahtaa; ja koska Jumalan työ on aivan
+yhtä suuri kuullessaan köyhäin ja hyljättyjen huokauksia, kuin
+kuljettaessaan mahtavain hevoset ja vaunut voittoihin, ja koska Isä
+taivaassa ei kuuntele ainoastaan ylpeän joutsenen kuolinlaulua rannan
+ruohikossa, vaan myöskin varpusen yksitoikkoista sirkutusta, eikä
+halveksi korpin käheätä vaauntaakaan piiloloukossansa, niin en tahdo
+minäkään vai'eta, vaan annan korkealle kaikua tämän ylistyslauluni:
+
+            Soli Deo Gloria!
+    Herralle ainoalle olkoon hunnia!
+
+Elämä, joka kuluu näitten raamatun sanojen mukaan: "Köyhyyttä ja
+rikkautta älä minulle anna", ja jossa ei minkäänlaisia suurempia
+tapauksia, olkoot ne sitten iloa tahi surua herättäviä, esiinny, on
+kyllä erinomainen, -- mutta ei siitä toiselta puolen ole paljo
+sanottavaakaan. Viisikymmentäyhdeksän vuotta olen minäkin vaeltanut
+tietäni kuten tuhannet muut; sen jälkeen vasta Jumala on minua vallan
+ihmeellisille teille johtanut. Mainittakoon siis lyhyesti vaan jotakin
+tuosta viisikymmentäyhdeksän vuotta käsittävästä ajanjaksosta
+johdannoksi varsinaiseen kertomukseen.
+
+Herrassa nukkunut isäni, Paulus Gast oli ammatiltaan suutari ja asui
+pienessä Winterhausenin kaupungissa. Äitiäni en ole koskaan tuntenut,
+sillä synnytettyänsä minut maailmaan, hän kerkesi vain siunata minut ja
+jättää minut isäni huostaan, niin Jumala kutsui hänet kotiin taivaan
+valtakuntaan kolmen vanhemman sisareni luokse.
+
+Koska olin isäni ainoa lapsi, niin hän toivoi, että saisin oppia jotain
+parempaa ammattia kuin hän itse, ja määräsi minut opettajaksi.
+
+Aluksi opin rehtori Holbergin johdolla hyvästi lukemaan, kirjoittamaan
+ja laskemaan, luin sitte latinaa pastori Burkhardus Thüngersheim
+vainajan luona ja vihdoin sain käytännöllisesti harjaantua
+opettajatoimeeni vanhan rehtorini johdolla. Suoritettuani kunnolla
+tutkinnot valitsi kaupungin maistraatti minut opettajaksi
+Sommerhauseniin.
+
+Moni iloitsi tämän johdosta kanssani, mutta erityistä iloa tuotti se
+kahdelle henkilölle; vanhalle isälleni ja Margareeta Späthille, jolle
+nyt saatoin antaa käteni Herran alttarin edessä --, sydämeni olin
+antanut hänelle jo kymmenen vuotta sitten. Nyt on hänkin kotona Herran
+tykönä puettuna juhlapukuun ja kantaen käsissänsä palmuja, jotavastoin
+minun yksinäisen vanhuksen, täytyy edelleen kantaa arkipukua ja luoda
+kyynelten himmentämän katseeni ylös päin, missä hän ja kaikki lapsemme
+jo kauan ovat katsoneet Herraa kasvoista kasvoihin.
+
+Vuonna 1610, seitsemäntenäneljättä syntymäpäivänäni, astuin virkaani
+Sommerhausenissa, muuttaen Margareetani kanssa vilpoisaan asuntoomme,
+jonka maistraatti meitä varten oli toimittanut ja johon samalla kuului
+kaunoinen puutarha.
+
+Vähäinen Sommerhausenin kaupunki on runsaasti siunatussa
+Frankenlandissa. Sen vaakunaan on kuvattuna -- ja syystäpä onkin --
+aurinko, joka säteillänsä valaisee kypsäksi tuleentunutta
+rypäleterttua. Viljavainioita on siellä vähemmässä määrässä, mutta
+sitävastoin paljo hedelmällisiä viinitarhoja. Ja kun kevät on täydessä
+vihanuudessaan, niin ne näyttävät erinomaisen ihanilta. Kaupunki
+kartanoineen ja torneilla kaunisteltuine muureineen vetäytyy silloin
+niiden varjoon, niinkuin Herran siunauksen siipien suojaan. Kaupungin
+muurien vieritse virtaa uhkea Mainjoki, joka Bayreuthistä tullen täällä
+muodostaa rajan Sommerhausen ja Winterhausen nimisten maiden välillä.
+
+Jumala siunatkoon sinua ja viinitarhojasi, rakas pieni kaupunki,
+lapsiin ja lastenlapsiin. Täällä olen varhaisina aamuhetkinä hyvillä
+mielin ja iloisin toivein alkanut päivätyöni, täällä olen kantanut
+päivän kuorman ja helteen, ja täällä, jos Luoja suo, odotan myös
+yhdettätoista hetkeä ja kun ilta joutuu ja hän kutsuu minua lepoon,
+käyn viinitarhan Herralta vastaanottamaan armopalkkani. _Sitä Jumala
+suokoon!_
+
+
+
+
+Toinen luku.
+
+Poika.
+
+
+    Katso, lapset ovat Herran lahja!
+
+                       Ps. 127: 3.
+
+Lokakuun 12 päivänä 1613, kello kolme aamusella, syntyi ensimmäinen
+poikamme. Oli kylmä, myrskyinen syksypäivä, mutta sydämessäni oli vain
+päivänpaistetta ja riemullista iloa, luodessani katseeni taivasta
+kohden, jolla ajelehti paksuja aamupilviä. Seistessäni Margareetan
+vuoteen äärellä ja pidellessäni ensi kertaa pientä poikaamme
+käsivarsillani, tuntui minusta juurikuin armorikas Jumala hartaammin
+kuin ennen koskaan olisi painanut meidät isänsyliinsä, ja minä lausuin
+Jaakobin sanoin: "Herra, minä olen mahdoton kaikkeen siihen armoon ja
+kaikkeen totuuteen, jonka olet minulle osottanut."
+
+Pyhässä kasteessa sai poikani nimen Valentin risti-isänsä, leipuri
+Valentin Orplichin mukaan. Kulkiessani kirkosta kotia rukoilin
+sydämessäni Jumalaa, että hän tekisi rakkaasta lapsestani oikean
+kristillisen Valentinuksen, sankarin, joka kykenisi voimakkaasti
+taistelemaan maailmaa ja sielun vihollista vastaan.
+
+Kasvatin poikaa, niin pitkälti kuin heikon, lyhytnäköisen ihmisen on
+mahdollista, kurituksessa ja Herran nuhteessa. Hyvää tahtoa ei
+minulta siihen ainakaan puuttunut, ja vaimoni, joka sydämensä
+yksinkertaisuudessa monasti tiesi neuvoja, kun minä olin neuvotonna,
+oli minulle tässä kohden suurena apuna. Meissä oli kummassakin
+kehittynyt varmaksi se vakaumus ettei Herra ole turhaan sanonut: "Jotka
+_varhain_ minua etsivät, he löytävät minun." Hennon lapsen sydän on
+kuin pehmyt vaha, johon Vapahtajamme suloisen majesteetillinen kuva
+helposti painuu. Myöhemmin ei sydän ole enää niin vastaanottavainen, ja
+sen pehmittämiseksi vaaditaan usein ankaria koettelemuksia. Pojan
+täytettyä kuusi vuotta otin hänet omaan kouluuni, ja jo vuoden perästä
+osasi hän kuuluvalla, selvällä äänellä lukea aamu- ja ehtoorukoukset;
+sydämellisellä ilolla kuuntelimme häntä, sillä hän käytti aivan samaa
+ääntämistapaa kuin pastori Theodorikus saarnoissaan. Kasvavana poikana
+nautti Valentin suurta kunnioitusta kaupungin nuorison keskuudessa sekä
+pelkäämättömyytensä että tavattoman ymmärryksensä tähden, joka ilmeni
+hänen puheessaan. Toverina oli hän niin ikään yleisesti suosittu
+ystävällisyytensä ja avuliaisuutensa tähden kaikkia kohtaan. Kuten,
+hyvä lukija tiedät, suositaan enimmän sitä viiniä, mikä on samalla
+voimakasta ja makeaa; aivan samoin pidetään enemmän semmoisesta
+ihmisestä, joka samalla on urhokas sekä lempeä, rohkea sekä tuntehikas.
+Todistuksena Valentinin rohkeudesta ja neuvokkaisuudesta kerron
+seuraavan tapauksen. Majatalon isännän pieni poika sattui kerran
+joutumaan kahden pillastuneen hevosen tielle, mutta samassa kun raskaat
+vetorattaat olivat musertamaisillaan hänen päänsä, syöksi Valentin
+esiin, ja tempasi oman henkensä uhalla hänet alta pois. Kun pienokainen
+ei ollut heretä itkemästä, antoi poikani hänelle vaskisen
+aurinkokellonsa ja lähti sitte tiehensä, niinkuin ei mitään
+erinäisempää olisi tapahtunutkaan. Valentin oli silloin vain kymmenen
+vuoden vanha.
+
+Nälkävuonna 1622, jolloin onneton sota oli peräti köyhdyttänyt meidät,
+jakeli hän useasti niukasta leipäpalasestaan puutetta kärsiville
+naapurien lapsille, jotka koulupenkkien alta kokosivat parempiosaisten
+lasten käsistä sinne ja tänne singonneita leivänmuruja.
+
+Tiedämmehän kuitenkin, että ominaisuudet sellaiset kuin tuntehikkuus,
+rohkeus ja ilomielisyys y.m.s. ovat vaan luonnonkirjoja, jotka eivät
+missään suhteessa tee lasta Jumalan valtakunnalle soveliaaksi, vaikka
+kaunistavatkin sitä ihmisten edessä. Mihin joutui Absalom
+kaunopuheliaisuuslahjoineen, mihin kopeamielinen Saul? _Syvään
+lankeemukseen_. Sellaisilla ominaisuuksilla varustettu ihminen on kuin
+laiva, joka täysin purjein kiitää merellä selällisellä. Jos vankka
+myötäinen tuuli puhaltelee purjeihin, laskee laiva upeasti satamaan,
+mutta jos vastatuulet saavat laivan ajeltavakseen, kiitää se sitä
+nopeammin vain perikatoansa kohden. _Herran Henki_ on oikea suotuisa
+tuuli. Se olisi minun pitänyt oivaltaa ja muistaa, mutta kuka on se
+isä, jonka korvia ei hyväilisi, kun kaikki kehuvat ja kiittävät hänen
+lastansa?
+
+Helluntaina v. 1626 meni poikani ensi kerran Herran ehtoolliselle.
+Aamusella sanottuna päivänä laskeuduimme yhdessä polvillemme ja
+rukoilimme että Jumala armossaan antaisi hänelle sielunsa
+kaunistukseksi katuvaisen mielen ja vahvan uskon -- hänen ruumiinsa
+kaunistamisen oli äitinsä ottanut toimekseen, kammannut hänen mustahkon
+tukkansa, pukenut mustan takin hänen ylleen ja pistänyt hänelle käteen
+tilaisuutta varten maasta nyhtämänsä kauniin rosmariinin. Nuoremmat
+lapseni -- Jumala oli näette lahjoittanut minulle paitsi Valentinia
+vielä kolme lasta, kaksi tytärtä ja pojan -- nähtyänsä veljensä niin
+komeissa varustuksissa, panivat kätensä ristiin ja rohkenivat
+tähystellä häntä ainoastaan matkan päästä. Valentin pyysi vielä kerran
+vanhemmiltaan ja sisaruksiltaan anteeksi mitä oli rikkonut heitä
+vastaan ja lähti sitte lapsijoukon mukana Herran huoneesen.
+
+Tänä vuonna juuri kaksitoista lasta pyrki ensi kertaa ripille.
+Nähdessäni heidän tulevan takaisin alttarilta, jota olivat lähestyneet
+kaksittain, en voinut torjua alakuloisuutta mielestäni. Käytävät
+kirkonpenkkien välissä olivat täynnä keisarin sotamiehiä, jotka viikkoa
+ennen olivat majoittuneet kaupunkiimme. Nämä hurjat, parrakkaat,
+rautahaarniskaiset miehet johtivat ehdottomasti ajattelemaan
+raudankovaa aikaa, jota tuhoisan uskonsodan johdosta jo kokonaista
+kahdeksan vuotta olimme huokaillen kärsineet.
+
+Nähdessäni pienen, harrasmielisen lapsijoukon tunkeuvan ynseähenkisen
+soturiparven lävitse, selveni minulle, miksi pastori Theodorikus oli
+rippilapsille pitämänsä kehotuspuheen tekstiksi valinnut lauseen:
+"Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle." Niiden
+kahdentoista joukossakin, jotka Herra valitsi opetuslapsikseen, oli
+yksi Juudas, ja kuinkapa moni lammas luopuukaan paimenestaan, joutuen
+suden saaliiksi, tänä murheenaikana sodan rautakavion suorittaessa
+hirvittävää hävityskulkuaan Herran laidunten ylitse! Mitäpä merkitystä
+sillä on, ajattelin itsekseni, että siveät tunteet nyt liikuttavat
+näiden lasten ja poikasi sydäntä -- onkohan heillä öljyäkin
+lampuissaan? Eikö moni taivaan laella kimalteleva tähtönen ole vain
+pettävä lentotähti, joka putoaa alas, sammuen yöhön ja pimeään?
+
+Tämänkaltaiset ajatukset valtasivat minut niin tyyten, että lopulta
+rupesin pelkäämään, mutta silloin rukoilin: "Herra Jeesus, lammasten
+ylin kaitsija, ota tämä pieni, köyhä lauma sekä minun Valentinini sinun
+armolliseen hoitoosi. Kuljeta heitä tahtosi mukaan -- kukkuloilla tahi
+laaksoissa, viheriöitsevillä niityillä tahi pimennoissa -- johdata
+heitä vaan sillä tavalla, ettei yksikään heistä jäisi pois sinusta.
+Etsi ja vie takaisin eksyneet, että tämäkin pieni joukko voisi liittyä
+suureen laumaasi, jota sinä siellä ylhäällä käytät laitumilla ja
+johdatat eläville vesilähteille. Amen."
+
+_Hän on niin tehnyt -- hänen olkoon kunnia iankaikkisesta
+iankaikkiseen!_
+
+
+
+
+Kolmas luku.
+
+Valentin käsityöläisopissa.
+
+
+    Jo kuule, sotahuuto kaikuu kautta kaiken maan,
+    Se rauhan vie, ja tuskan päivät tuopi tullessaan.
+    Jo näkyy väike kypärien, kannusten,
+    Jo kuuluu tinkaavana kalske kalpojen,
+    Nyt turmio jo perii kodin rauhaisen.
+
+                        _Vanha ballaadi_.
+
+Olimme kauan pohtineet, mikä ura pojallemme oli valittava -- ja nyt
+oltiin siitä vihdoin selvillä. Vaimoni oli tosin pojan syntyessä
+riemuiten ajatellut saavansa, kuten sanoi, uhrata esikoisensa Herralle
+ja toivonut näkevänsä sen päivän, jolloin poikansa oli seisova
+saarnastuolissa ja lohduttava seurakuntaa, mutta -- "_ihminen päättää,
+Jumala säätää_".
+
+Kovat koettelemukset ja vastoinkäymiset olivat sillä välin kytkeneet
+evankeelisen kirkon pauloihinsa, ja meilläkin, Limpurgin maassa näytti
+siltä kuin olisi tahdottu sata vuotta kirkkaasti loistanut evankeliumin
+kynttilä jälleen syöstä pois sijaltaan. Markt-Einersheimissä,
+Possenheimissä ja Hellmizheimissä oli Würzburgin tuomiokapituli
+sulkenut evankeeliset kirkot ja seurakunnan opettajien oli täytynyt
+paeta Speekfeldiin, missä he joka sunnuntai suurimman vaaran uhalla
+kokosivat kuulijansa, varottaen heitä Herran tähden kärsivällisesti
+kestämään ne vääryydet, joita heille tehtiin, mutta kuitenkin
+järkähtämättä pysymään oikeassa uskossa. Tämmöiset varotukset olivatkin
+tarpeen, sillä ne, jotka näihin jumalanpalveluksiin saapuivat, olivat
+alituisesti hengenvaarassa: milloin ottivat partiolaiset heidät kiinni,
+rääkäten heitä monella tavalla, milloin vangittiin heidät ja suljettiin
+Iphofenin vankitorniin, mistä heitä vasta kalliita lunnaita vastaan
+päästettiin pois.
+
+Tällaisina aikoina tulee vain sellaisten toimittaa paimenvirkaa, joita
+Herra on siihen erityisesti kutsunut, sillä silloin susi pyrkii
+lammaslaumaan. Voi sitä laumaa, jolla silloin sattuu olemaan
+palkkapaimen, ja voi sitä paimentakin! Kun emme Jumalalta kuitenkaan
+olleet saaneet selvää viittausta siitä, että hän tahtoi käyttää
+Valentiniamme viinitarhansa palvelukseen, päätimme kuin päätimmekin
+antaa hänen harjaantua johonkin ammattiin.
+
+Halveksitko käsityöläisluokkaa, lukijani? _Minä_ en sitä tee. Kukapa
+välittömämmin kuin käsityöläinen näkisi mitä hän Jumalan avulla on
+kyennyt saamaan aikaan? Kuka voipi juhlailtana sanoa yhtä suurella
+luottamuksella: "Päivätyöni on päättynyt, sitä tehdessäni en ole
+hutiloinut enkä ole jättänyt tekemättä mitään siitä, minkä olin
+määräkseni pannut?" Työn kunnolliseen suorittamiseen, olkoon se sitte
+suuri tai pieni, ja että siitä koituisi Jumalalle kunniaa, vaaditaan
+kolme ehtoa: tervettä ruumista, taitavaa kättä ja kristillistä mieltä..
+Jos tapaat käsityöläisen, jolla on nämät ominaisuudet, niin usko minua,
+silloin olet tavannut myöskin onnellisen ihmisen. Poikani täytettyä
+neljätoista vuotta, vein hänet leipuri Valentin Orplichin luo ja
+pyysin, että hän ottaisi kummipoikansa oppiin. Tosin sanoi hän pojan
+mielestänsä näyttävän liiaksi hienolta ja ylhäiseltä seistakseen
+leivinkaukalon ääressä; myöskin luuli hän huomanneensa Valentinin
+mielen olevan kiintynyt korkeampiin asioihin, jossa tapauksessa hän
+kenties ei soveltuisi käsityöläiseksi. Mutta minä vastasin: "Juuri
+moisia siivekkäitä, turhia luuloja vastaan on Herra Jumala antanut
+meille käskyn: 'Sinun tulee syödä leipääsi otsasi hiessä.' Ottakaa te
+vaan vastaan poikani ja olkaa hänelle sekä oppi- että kuritusmestarina;
+muusta pitäköön Jumala huolen."
+
+Sitä vastaan ei leipurilla ollut mitään sanottavaa, ja me sovimme
+siten, että Valentin vain päivin olisi mestarin työssä ja viettäisi
+illat ja yöt kotona, sillä vaurastuaksensa täytyy lapsen saada
+hengittää kodin ilmaa; "isän varjossa poika suureksi sukeutuu", sanoo
+sananlasku.
+
+Sopimusta seurattiin tarkalleen. Aamusilla, jo ennenkun lähdin
+aamukelloja soittamaan, herätin poikani neljän lyömällä ja toimitin
+hänet menemään mestarinsa luo. Minuun teki se iloisen vaikutuksen kun
+aamusella varhain tuon tuostakin huomaamatonna seisoin leipurin ikkunan
+edustalla katsellen, kuinka reippaasti poikani ryhtyi työhönsä, vaikka
+yltympärillänsä kaikki vielä nukkuivat sikeintä untansa eikä
+hiljaisuutta kadulla häirinnyt muu, kuin raastuvankaivon lotiseva vesi.
+Leipuri, jolla ei ollut omia lapsia, rakasti Valentinia kuin omaa
+poikaansa, ja tämä oli puolestansa niin kiintynyt isäntäväkeensä, että
+koetti katseesta arvata heidän sisimmän tahtonsa. Tehtävänsä toimitti
+hän vireästi ja kunnollisesti ja saavutti siinä ennen pitkää niin
+suurta taitavuutta, että vanha isäntä yhä enemmän ja enemmän vetäytyi
+liikkeestä syrjään, jättäen kaikki Valentinin käsiin. Niin ilahuttavaa
+kuin tämä olikin, ja varsinkin, kun mestari vuoden kuluttua vielä oli
+yhtä tyytyväinen poikaani, en saattanut kuitenkaan huolestumatta
+ajatella vanhaa sananlaskua: "Ei aamusta päivää kehuminen." Mikä nämä
+huolettavat ajatukset aiheutti, siitä tahdon seuraavassa kertoa.
+
+Luin kerran vanhasta kirjasta kauniin, syvämielisen sadun, jota
+esivanhemmillamme oli tapana kertoa. Ammoisimpina aikoina, kun pakanuus
+hävitettiin ja elävän Jumalan palvelus pääsi saksalaisessa
+synnyinmaassamme alkuun, pakenivat pakanajumalat, kertomuksen mukaan,
+ristiä ja kätkeysivät n.s. Venusvuoreen. Täällä kuluttivat he aikaansa
+pakanallisessa irstaudessa ja saatanallisissa huvitteluissa. He eivät
+saaneet lähteä pois vuoresta, vaan olivat tuomitut olemaan siinä
+tuomiopäivään asti. Kumminkin aukeni vuori tuon tuostakin ja
+vuorenaukeamasta nousi pelimanni, joka maita mantereita kiertäen
+puhalsi kummallisia säveliä pillistään. Joka kuuli nuo houkuttelevat
+säveleet, tuli juurikuin lumotuksi, luopui isästä ja äidistä, vaimosta
+ja lapsista eikä välittänyt ajallisesta eikä iankaikkisesta
+menestyksestään -- sen mieli hehkui yksinomaan vaan seuraamaan
+pelimannia ja hänen pilliään. Sanotun pelurin seurassa liikkui tosin
+alinomaa muudan uskolliseksi Eckartiksi nimitetty mies, jonka toimena
+oli varottaa ihmisiä antamasta lumoavien sävelten houkutella itseään,
+mutta harvatpa ottivat hänen varotusäänensä kuultaviin. Määrän
+täytyttyä vie pelimanni koko parven Venusvuoreen, jossa sen täytyy
+valan nojalla luopua uskostaan ja yhtyä saatanallisiin kemuihin.
+
+Sadun merkitystä on helppo jokaisen ymmärtää. Pelimanni ihmeellisen,
+houkuttelevan pillinsä kanssa on kavala sielun vihollinen, joka
+kullekin osaa virittää oikean äänen ja tarkkaa aina oikeaan virteen,
+vierottaaksensa hänet pois Jumalasta ja tehdäksensä hänet
+välinpitämättömäksi pelastuksestaan. Uskollinen Eckart on Jumalan sana
+ja omatunto, jotka ihmiselle ilmoittavat totuuden sekä mitä kullekin
+seuraa, joka antautuu kiusaajan viettelyksille alttiiksi. Useimmat
+antavat kumminkin ikuiseksi vahingokseen Herran varotussaarnan kaikua
+turhaan.
+
+Täten selitettynä satu voidaan sovelluttaa kaikkiin aikoihin. Niinpä
+oli muutama vuosi takaperin kaupungissamme juomaseura, jonka jäsenet
+kuulivat pillin säveleet viinilasien kilinässä. Näiden kilahtaessa he
+kilvan kiroilivat, riehuivat ja mellastivat, antaen täll'aikaa
+vaimojensa ja lastensa kärsiä kurjuutta kotona, kunnes he viimein
+kaikki suistuivat turmioon ja päättivät päivänsä onnettomalla
+kuolemalla. Sitte oli siellä muudan ohrasaksa, Mikko Hamsterloch, joka
+kuuli pillin saatanalliset houkutussäveleet kirkasten riksien
+kilahtaessa pöytään. Tämä helinä kaikui hänen korvissaan kovemmin kuin
+Herran käsky: "Älä ota kasvua eli korkoa", tahi kuin köyhien
+huokaukset. Lopultapa Fuchstadtin ja Winterhausenin välisellä tiellä
+muutamat keisarin sotamiehistä karkasivat hänen päällensä, ryöstivät
+hänet puhtaaksi ja hirttivät hänet tienviereiseen puuhun. Oli siellä
+vielä muudan Erlachin jääkäri, joka pelinoppain vierinnässä kuuli tuon
+hornan soiton, kunnes silmänsä sälähtelivät ja kätensä halusta
+värisivät, mutta hänenkin loppunsa oli surkea, josta tuonnempana vielä
+kerron. Sitten oli siellä majatalon isännän tytär, kaunis Rosamunda,
+joka kuuli viettelevät pillinäänet kun häntä kehuttiin seudun
+kauneimmaksi tyttöseksi, kunnes hän rajussa huimuudessaan karkasi erään
+värvääjän keralla ja tämän hylkäämänä vihdoin häpeätään peittääkseen
+heittäytyi sillasta virtaan ja ajelehti jään alle. Minä olin kauan
+aikaa hänen uskollinen Eckartinsa, mutta lopulta ei hän enää huolinut
+minua kuulla.
+
+Sadulla on minun mielestäni vielä erinäinenkin merkitys siinä
+suhteessa, että nimenomaan sanotaan pelimannin _aika ajoin_ lähtevän
+vuoresta ja puhaltavan hornan-säveleitään maailman kuulten. Näemmehän
+kuinka kaikki saattaa mennä tasaista kulkuaan mainittavampaa
+tapahtumatta pitkän vuosisarjan kuluessa. Mutta tulee sille yhtäkkiä
+aikoja, jolloin hurja temmellyksen halu juovuttaa ihmiskunnan.
+Talonpoika ei tahdo enää astua auransa perässä, vaan pyrkii herraksi;
+käsityöläinen halveksii ammattiaan, joka kuitenkin kaikitenkin nojaa
+kultaiseen maaperään, ja antautuu haaveiluihin miten vaivatta voisi
+rikastua; nuorukaiselle käy elämä isänkodissa ahtaaksi; alamaiset
+pyrkivät mestaroimaan vallanpitäjiä, seurakunta opettajaansa --
+kelvottomat luulevat olevansa maailmanparantajia ja maankiertäjä
+antautuu apostoliksi; halveksitaan mikä on pyhää ja heretään uskomasta
+ja noudattamasta taivaallisen kuninkaan lakejakin. Koko maailma hourii,
+pyritään korkeammalle lentämään, kuin siivet kannattavat ja nähdään
+kaikkinaisia haavekuvia: mies mieheltä rähistään, että isien rakentama
+huone on laho, että vaatetus, joka niin kauan on suojannut ja
+lämmittänyt ruumista, on ahdas, ollaan kerkeitä repimään ja
+hajottamaan, poisheittämään ja likaan polkemaan mitä esivanhemmat ovat
+hyvänä pitäneet, luovutaan kutsumuksesta, onni ja tulevaisuus pannaan
+uhkakoetuksille alttiiksi ja yleensä tahdotaan niittää sieltä, mihin ei
+olla kylvetty. Nämä ovat aikoja, jolloin saatana on valloitusretkillään
+ja hornanpilli soi, hurmaten ja lumoten ihmisiä, kunnes Korkeimman
+kurittava vitsa heidät jälleen palauttaa järkiinsä ja masentaa heidän
+mielensä.
+
+Semmoinen aika oli meilläkin uskonsodan alkaessa, ja vaikka sodan ies
+jossakin määrin oli lannistanut kiihkon vimmaa, ei kansa ollut ylpeyttä
+seuranneesta toivottomuudesta vielä täysin toipunut. Ei haluttanut:
+ketään hiljaisuudessa ja rukouksessa nauttia omaa leipäänsä. Maanmies
+hylkäsi auransa, jättäen peltonsa orjantappuroita kasvamaan ja ryhtyi
+kaivamaan aarteita tai liittyi rosvoilijoihin; käsityöläinen pani
+höylän ja neulan syrjään ja ryhtyi valmistamaan kultaa tai
+harjoittamaan muita noitakeinoja; tilalliset porvarit möivät tilansa
+taloineen ja lähtivät vieraille maille onnensa etsintään; nuoret
+tahtoivat mielemmin liehua maailmalla sotaväen mukana, kuin takoa
+onnensa kotosalla isän ammattikunnassa. Yhtä väkinäisesti, kuin tämä
+suku otti Jumalan sanan vastaan, uskoi se esi-isäin kristillisiin
+tapoihin. Edellistä he pitivät vanhentuneina satuina, joille ei ollut
+annettava mitään arvoa ja jälkimäisiä narrimaisena tapana, joilla
+kumpaisillakin sopi mukavasti petkuttaa tyhmänsekaisia talonpoikia.
+
+Tähän hillittömään raivostumiseen eivät vähimmin olleet syynä riettaat
+sotamiehet, joita vuodesta vuoteen täällä majoitettiin ja olivat
+herroja mielestänsä. Nämä hurjat roistot, jotka eivät peljänneet
+Jumalaa eivätkä ihmisiä, herättivät nuorisossa vastenmielisyyttä uskoon
+ja jumalanpelkoon, ahkeruuteen ja säästäväisyyteen, kuuliaisuuteen ja
+nöyryyteen. Nuorukainen ei ollut mies mielestänsä ennenkun oli saanut
+olkavyön, sulat hattuunsa ja miekan vyöllensä.
+
+Parisen vuoden kuluttua aloin huomata, että mestari Orplich ei ollut
+enää yhtä tyytyväinen poikaani kuin ensi alussa. Tosin ei hänellä ollut
+erityistä moitittavaakaan, mutta kun pyysin häntä tarkemmin selittämään
+syytä tyytymättömyyteensä, sain häneltä kulloinkin seuraavan vastineen:
+"Minä en saata hänestä enää pitää, hänellä ei ole enää halua työhön,
+eikä -- saattepa nähdä, -- tästä ikänä mitään hyvää seuraa." Useita
+kertoja kehotin Valentinia vilpittömästi minulle tunnustamaan kaikki,
+mutta hän keksi aina verukkeita. Sattuman kautta pääsin vihdoin
+totuuden jäljille.
+
+
+
+
+Neljäs luku.
+
+Valentin kirjurina.
+
+
+    Hän onnen jo parhaan saavutti,
+    Sen armosta taivas häll' antoi;
+    Mutt' orja, kaikki jolt' puuttuvi
+    Ja raskaimman ikeen mi kantoi --
+    Hän suotta vaan etsivi onneaan,
+    Saa haudan hän palkaksi vaivoistaan.
+
+                         _Schiller_.
+
+Noustessani eräänä aamuna tavallisuuden mukaan huomenkelloja soittamaan
+ja herättämään Valentinia, kuulin kadulta kovaäänistä puhelua ja
+hevosjalkain töminää. Schönbergin rykmentti, joka oli majaillut
+kaupungissamme miltei koko talvikauden, hankkiutui lähtöön. Joka
+taholla riensi ratsumiehiä ulos taloista, taluttivat hevosensa
+talleista ja pitelivät käsissänsä tulisoihtuja, joiden loistossa
+kypärit välkkyivät ja rintavarukset tulena kiilsivät. Väki kävi
+asemilleen aukialle kentälle kirkon edustalla, vastapäätä ikkunoitani.
+Eversti Schönbergin komennettua "eteenpäin" kajahuttivat hevosmiehet
+torvien säesteellä sotilaslaulun, jota näinä melskeisinä aikoina varsin
+yleisesti laulettiin ja jossa soturin kaatumista isänmaan puolesta
+kiitetään mitä ihanimmaksi ja suloisimmaksi. Laulu, jonka J.W. Zinkgref
+on sepinnyt v. 1624, kantaa ilmeisesti sen aikakauden leimaa, jolloin
+se on ilmestynyt ja alkaa näin ikään:
+
+    Tääll' loppua ei jalompaa voi olla,
+    Kuin eestä kuninkaan ja maansa kuolla;
+    Jos niiden, eestä milloin kuolla saisin,
+    Mä riemumiellä täältä eroaisin.
+
+Minä olen rauhanmies, ja jos taivaallisen musiikin on vaikuttaminen
+jotain sydämeeni, tulee sen urkujen sävelinä tungeita sinne. Mutta kun
+torvien mahtava soitto ja ratsumiesten laulu niin selvänä ja täyteisenä
+kajahti raikkaassa aamu-ilmassa, niin tuntui minunkin mielessäni outoa
+herkkyyttä. Torvenäänelle on ominaista, että se sotaisella
+räikynnällään saa tappelunhalun ihmisessä viriämään, eikäpä yksistään
+ihmisessä, vaan jalommissa eläimissäkin. Raamatussa sanotaan hevosesta,
+että se kulloinkin, kun torvet räikyvät, kuorsuu mahtavasti jo matkojen
+päästä sodankahakkaa vaistoten. Enkä minä pidä sitä oikeana miehenä,
+jonka povessa torvien ääni ei saa rohkeuden, uljuuden tunnevireitä
+täyteen liekkiin leimahtamaan.
+
+Mieli täynnä tällaisia ajatuksia menin poikani vähäiseen huoneesen,
+jossa tapasin hänen seisomassa ikkunansa luona, kyyneleisin silmin
+tähystellen poistuvia sotamiehiä. Vakaasti kehoitettuani häntä
+ilmaisemaan aiheen suruunsa, lupasi hän viimeeltäkin tunnustaa kaikki.
+Elämä, jota hänen tähän asti päivästä toiseen oli täytynyt viettää, ei
+tyydyttänyt häntä, se oli liiaksi kurjaa ja mitätöntä, arveli hän.
+Nähdessänsä sotamiesten lähtevän riemukkaasti laulellen niin kuin
+elonleikkuumiehet, jotka kiiruhtavat vainioilleen, niin hän tunsi
+itsensä kuin kahlehdituksi, torniin teljetyksi, kaihoten vapautta, iloa
+ja mainetta. Hän halusi mielemmin kuolla, kuin jatkaa senkaltaista
+elämän rehjintää. Leivinkaukalon ääressä hän ei enää halunnut seista --
+kohtalonsa saattoi tuskin huonommaksi kääntyä, mutta paremmaksi kyllä.
+
+Vihoissani kysyin häneltä, tahtoiko hän kernaammin totella rumpua
+niinkuin niin monet muut pahantapaiset pojat, jotka uppiniskaisuutensa
+takia olivat joutuneet syntiin ja häpeään ja saattaneet surua ja tuskaa
+isälleen ja äidilleen. Hän vastasi:
+
+"Enpä suinkaan; äsken vasta sattui kaupunginvouti näkemään käsialani ja
+arveli vahingoksi, että minut oli tuomittu käsityöläiseksi. Hän sanoi
+mielellään ottavansa minut kirjurikseen, jos vain itselläni oli halua
+siihen. Olihan tuo selvä Jumalan viittaus ja teidän, isä, ei olisi
+asetuttava onneni tielle, vaan hyväntahtoisesti ja mielellään
+suostuttava ehdotukseen, että hyvällä omallatunnolla voisin uuden
+kutsumukseni uran alkaa. Teille, rakkaat vanhemmat, tulisi minusta
+silloin ihan varmaan iloa olemaan."
+
+Näin kyllä ett'ei poikani sydän ollut uudestisyntynyt eikä nöyryyden
+kukka ollut siihen juuriansa juontanut, yhtä hyvin kuin tajusin, ettei
+kaupunginvouti ollut oikea mies parantamaan Valentinin ylpeyttä tai
+saattamaan hänessä oikean kristillisen mielen taimimaan. Hän oli peräti
+vähän elleihän ollenkaan tolkulla Jumalan sanasta ja kristillisyydestä,
+jos kohta hän muuten oli hyvänsävyinen, hiljaismielinen mies; mutta
+nykyisiin oloihin katsoen ei hänen tarjouksensa ollut ylenkatsottava.
+Siihen siis myönnyin, vaikka tosin raskaalla mielellä, ja lähdin
+kaupunginvoudin luoksi pyytääkseni, että hän ensin panisi poikani
+koetteelle, nähdäkseen soveltuiko hän tarjona olevaan toimeen, johon
+kysyttiin selvätajuista ymmärrystä ja sukkelaa, luotettavaa kättä. En
+salannut häneltä huolianikaan, jotka poikani aatostapa oli minussa
+herättänyt.
+
+"Ulrik", hän sanoi, "te olette hurskas ja ymmärtäväinen mies
+tavallanne, mutta luulette, että jokaisen kelvatakseen johonkin, täytyy
+ajatella ja puhua kuin mikin pappi tahi koulumestari. Pojastanne ei
+silti ole tuleva kumpaistakaan, vaan mies, joka oivaltaa miten
+maailmassa on eteen päin pyrittävä -- siksipä antakaa hänen seurata
+taipumustaan. Eihän poika ole tosin uusi ihminen, niinkuin teillä on
+tapana sanoa, mutta on sen sijaan älykäs ja nöyrä, luonnostansa iloinen
+sekä on hänellä kunniantuntoa. Tyytykää nyt toistaiseksi siihen, niin
+kaikki on käyvä hyvin. Laittakaa te poika tänne, ja jos hän edelleen
+edistyy yhtä hyvin kuin tähän saakka, tulemme sekä te että minä saamaan
+kunniata hänestä."
+
+Niin tehtiinkin. Margareeta puolisoni hymyili kyyneltensä takaa kun
+poika oli riisunut yltään leipurin mekon ja seisoi hänen edessään
+kauniissa mustassa puvussa, jonka kaupunginvouti oli hänelle teettänyt,
+ja miekka kupeellaan. Kaupunginvouti kehui häntä ylenmäärin, mutta
+minulla sitä vastoin ei hänestä siitä käsin ollut sanottavaa iloa. Mitä
+kauemmin hän tuli olleeksi uuden isäntänsä seurassa, sitä enemmän hänen
+sydämensä vierautui lapsuuden kodostaan. Ei hän tosin jumalanpelkoa
+pitänyt pilkkanaan, multa silminnähtävää oli, ettei hän pannut
+arvoakaan sille, kuin jumalanpelosta johtuu. Maine ja kaupunginvouti,
+kas ne hänestä olivat paljoa korkeammat, kuin Jumala ja hänen sanansa;
+isää ja äitiä kunnioitti hän rehellisinä, kunnon ihmisinä, mutta heidän
+mielipiteensä olivat hänestä liiaksi typerät ja vanhentuneet
+soveltuaksensa nykyaikaan. Tultuansa iltasilla kotiin ei hän enää
+viihtynyt sisarustensa seurassa, vaan oli tyly ja kopea heitä kohtaan.
+Aina keksi hän syitä lähteäksensä ulos myöhempään illalla ja palasi
+vasta ehtoorukousten jälkeen; samoin lähti hän jo aamusillakin varhain
+estyäksensä ottamasta osaa kotihartauteen. Selitettyäni mitä vauriota
+sanan ja rukouksen laiminlyömistä seuraa, sanoi hän isämeitää voitavan
+yhtähyvin rukoilla yksinäisyydessä ja että yhtä paljon kunnioittaa
+Jumalaa, kun toimella ja ahkeruudella toimittaa maalliset tehtävänsä.
+
+Poikani lopulliseen kääntymiseen hyvältä tieltä ei puuttunut enää
+muuta, kuin huono seura, ja sitäkin valitettavasti kyllä piankin
+tarjoutui.
+
+
+
+
+Viides luku.
+
+Erlachin jääkäri.
+
+
+    Herra ei mielisty hevosten väkevyyteen, eikä hänelle kelpaa
+    miehen sääriluut. Herralle kelpaavat ne, jotka häntä pelkäävät,
+    ja jotka hänen laupiuteensa uskaltavat.
+
+                                              Ps. 147: 10, 11.
+
+Seinsheimin ruhtinaan kartanoon oli puoli vuotta takaperin otettu uusi
+jääkäri, syntyänsä böömiläinen, joka sitä ennen oli palvellut
+sotaväessä monta vuotta. Hän kävi joka jumalainen viikon päivä
+kaupunkimme ravintolassa, jyllästi siellä sotamiesten kanssa, joi ja
+pelasi; näöltänsä hän oli kuin paha omatunto. Hän ei sanonut hyvää
+päivää eikä kiitoksia kellenkään eikä pitänyt ketään puhuttelun tahi
+vastauksen arvoisena ei majatalossa, ei liioin muuallakaan, istuihan
+vaan liikkumattomana ja mykkänä oluttuoppinsa ääressä, jok'ikistä
+ikäänkuin vihaten tai halveksien. Vasta kun pelinopat otettiin esille
+virkosi hän ikään kuin eloon. Vaikeata oli kumminkin sanoa kumpiko oli
+hirvittävämpää: kauheat kirouksetko, joita tursusi hänen huuliltaan kun
+hän menetti pelissä, tahi tuo ilettävä nauru, joka virnistytti hänen
+kasvonsa katalan näköisiksi, kun onni oli hänelle suosiollinen.
+
+Kun kansa sunnuntaisin meni kirkkoon, niin hän seisoi majatalon
+edustalla, katsellen kirkkoon menijöiden jälkeen virkkamatta halaistua
+sanaa. Huulillansa karkelehti perkeleellinen pilkanhymy ja toisella
+kädellään silitteli hän halveksivan näköisesti pitkää partaansa.
+Kun portinvartija Veit Geissendörfer tämän johdosta ilmaisi
+paheksumisensa lisäten, että viranomaisten määräyksestä majatalon tuli
+jumalanpalveluksen aikana olla suljettuna, niin hän sylkäsi Veitille
+tiuskaten röyhkeästi, että kaupunginvouti saattoi rangaista häntä, jos
+hänen teki mieli. Omasta puolestansa sanoi hän välittävänsä viisi
+viranomaisista tahi heidän sunnuntaistaan.
+
+Moisesta loukkauksesta närkästyneenä portinvartija ilmoitti asian
+kaupunginvoudille, tarjoutuen panemaan jääkärin kiinnikin, mutta
+jokainen koetti mahdollisuutta myöten karttaa tätä miestä eikä
+kaupunginvoutiakaan haluttanut olla missään tekemisissä hänen
+kanssansa, varsinkin kun jääkärillä oli sotamiesten joukossa paljon
+puoltajia.
+
+Kuinka olisin voinut aavistaakaan, että mokomalla hirtehisellä tulisi
+olemaan jotakin yhteyttä minun rehellisen nimeni kanssa. Ja kuitenkin
+hänen kanssaan juuri poikani Valentin tuli läheiseksi ystäväksi.
+Lähimpänä aiheena siihen oli seuraava:
+
+Jalon Ruotsin kuninkaan Kustaa Aadolfin kulkiessa joukkoinensa v. 1631
+meidän paikkakuntamme läpi, hänelle kerrotuin millaiseen kurjuuteen
+täkäläinen porvaristo, tunnustaen samaa uskoa kuin kuningaskin, oli
+joutunut tavantakaa uudistuvain keisarin sotaväen majoitusten takia.
+Kuninkaan sydän heltyi ja hän päätti hankkia meille huojennusta; meille
+annettiin vapaakirja, jossa säädettiin, että Ruotsin sotaväki,
+jalkamiehet tahi ratsuväki, ei saanut yhteen vuoteen asettua
+Sommerhauseniin. Näen vieläkin edessäni hänet, tuon kunnianarvoisen,
+ritarillisen sotaurhon, kuinka armiaasti ja alentuvasti hän otti
+kuultaviinsa värisevän pormestarimme valituspuheen ja, kääntyen sitten
+upseereihinsa, lausui jaloa harmistumista osottaen:
+
+"Olisipa meidän puoleltamme kovasti huonoa, jos me ruotsalaiset
+jättäisimme uskonveljillemme yhtäläisen muiston jälkeemme, kuin
+keisarin väki, -- Jumala siitä varjelkoon! Meidän on hankkiminen apua
+näille poloisille ihmisille."
+
+Monet porvareista, jotka ruotsalaisten lähetessä pakenivat kaupungista,
+tulivat nyt takaisin luottaen kuninkaan sanoihin; otettiin niin ikään
+esille mitä ruokavaroja vielä oli jälellä sekä rahat ja kalleudet,
+jotka olivat siellä ja täällä kätkössä olleet. Luultiin näet pahimmasta
+nyt päästyn. Mutta ei aikaakaan niin saapui kaksi ruotsalaista
+majoitusmestaria ilmoittaen, että neljäkymmentä rakuunaa oli heidän
+perästään tulossa, ja käskivät kaupungin asukkaita heti toimittamaan
+viiniä ja lihaa miehistölle sekä rehua hevosille. Kaupunginvouti näytti
+Kustaa Aadolfin antamaa vapaakirjaa, mutta sitä ei huolittu ottaa
+huomioon. Hätä ei lue lakia, oli heidän ainoa vastauksensa ja vielä he
+väittivät, ettei heidän kuninkaansa, jos hän olisi saapuvilla, estäisi
+sotilaitaan hankkimasta itselleen tarpeellista virkistystä; sitäpaitsi
+oli kuningas tätä nykyä kaukana Reinin seuduilla päin. Kun
+majoitusmestarit olivat tehneet tehtävänsä, lähtivät he ravintolaan,
+missä jääkäri, joka tavallisuutensa mukaan istui oluttuoppinsa ääressä,
+hetikohta liittyi heihin.
+
+Muudan ruotsalaisista sotureista, eräs torvensoittaja, joka oli tuokion
+aikaa terävästi silmäillyt jääkäriä, lausui yhtäkkiä:
+
+"Eikö teidän nimenne ole Frans Sorawitz, ja ettekös palvellut
+Friedlandin herttuan aikana?"
+
+"Aivan niin", jääkäri vastasi.
+
+"Sittepä olettekin sama konna, joka Helmstädtin luona salaa ampui
+kuoliaaksi everstini, kun v. 1626 Tanskan kuninkaan käskystä saavuimme
+luoksenne sovintoa hieromaan", huusi torvensoittaja vihasta vapisevalla
+äänellä, "nyt vaadin maksua siitä" -- ja samassa veti hän miekkansa ja
+hyökkäsi jääkärin kimppuun. Tämä torjui iskut kuvetapparallaan ja
+hirveä rytäkkä leimahti nyt ravintolassa. Riidasta uhkasi sueta yleinen
+kahakka, sillä laittoman majoituksen tähden vihoittuneet porvarit
+kävivät jääkärin puolelle, mutta silloin kävi toinen ruotsalaisista
+väliin ja ehkäisi riidan jatkumasta. Torvensoittaja vannoi kuitenkin
+vielä kalliisti kostavansa jääkärille sekä porvaristollekin, joka
+tahtoi suojella moista roistoa. Jääkäri selitti puolestansa, mitä
+ruokottomimpia kiroja käyttäen, että torvensoittaja, tavatkoon hän
+tämän missä tai milloin hyvänsä, saisi saman kohtalon kuin
+everstinsäkin. Sitte kiipesivät ruotsalaiset ratsujensa selkään ja
+ajoivat täyttä nelistä ulos kaupungista.
+
+Sillä välin oli porvareita kokoontunut aukialle kadulle, jossa he
+vilkkaasti keskenänsä neuvottelivat millaisiin toimiin olisi viisainta
+ryhtyä olevina ahtaina aikoina. Yksi neuvoi yhtä, toinen toista.
+Vanhemmat porvareista soimasivat niitä, jotka olivat puolustaneet
+jääkäriä ja tarpeettomasti ärsyttäneet ruotsalaisia. Jääkäri, ollen
+hänkin samassa joukossa ja ääneti kuunneltua tähän saakka neuvottelua,
+puhui seuraavaan tapaan:
+
+"Mitäs pelkurimaisia raukkoja te oikeastaan olette, kun turhanpäiten
+pauhaatte tuosta ruotsalaisesta joukkiosta, joka kuitenkin pisimmän
+aikaa on täällä oleskellut? En ole ainoankaan suusta vielä kuullut
+oikeata miehen sanaa. Mitä varten teillä on muurit, tornit ja lujat
+nyrkit, jollette aio käyttää niitä? Antakaa minulle kuusi nuorta
+miestä, joilla on sen verran rohkeutta, että uskaltavat laukaista
+kiväärin, niin minä kerrassaan autan teitä tästä pälkähästä. Jolla on
+rohkeutta, tulkoon tänne luokseni!"
+
+Puhe vaikutti kuin ruutipataan singonnut säen. Poikani Valentin seisoi
+tuokiossa hänen vierellään ja hänen kerallansa kuusi nuorta miestä,
+jotka korkean juhlallisesti lupasivat tekevänsä, mitä rohkeilta
+miehiltä voi vaatia ja tahtoivat puolustautua viimeiseen hengenvetoon
+asti. Huimaavan nopeasti riensivät nuorukaiset sekä jotkut
+iäkkäämmistäkin noutamaan pyssyjä, piilukeihäitä ja peitsiä, telkesivät
+portit ja asettuivat kovasti huutaen muurin suojustan taaksi seisomaan.
+Poikani ja hänen kuusi toveriansa asettuivat jääkärin keralla suuren
+portin viereen vihatuita kuokkavieraita odottamaan.
+
+Illansuussa nähtiin ruotsalaisten tulevan tietä pitkin Ochsenfurtista
+päin. Vastarintaa kohtaamatta ratsastivat he ihan portille asti.
+Kaupunginvouti oli ankarasti kieltänyt väkivaltaa käyttämästä muutoin
+kuin äärimmäisessä hädässä. Havaittuansa että portti oli suljettu,
+ruotsalaiset kauheasti kiroten ja sadatellen vaativat sen aukaisemista.
+Kaupunginvouti luki silloin korkealla äänellä kuningas Kustaa Aadolfin
+kaupungille antaman vapaakirjan ja lupasi heti toimittaa heille leipää,
+lihaa ja tynnyrin viiniä, jos he rauhallisesti lähtisivät etemmäksi.
+Mutta ruotsalaiset huusivat, että porvarit olivat kavaltajia ja
+laukasivat kiväärinsä ilmaan; etumaisina olevat kiipesivät maahan
+hevostensa selästä ja hankkiutuivat porttia räjähyttämään.
+
+Samassa tuli vuorta alas muudan Klaus Mändlein niminen nuori mies,
+vetäen puukuormaansa; hänellä ei ollut aavistusta siitä, mitä kaupungin
+portilla tapahtui; hän oli jo aamusta varhain lähtenyt metsään. Kun
+ratsuiltansa maahan kiivenneet ruotsalaiset huomasivat hänet, niin he
+törmäsivät häntä vastaan, köyttivät ja raahasivat hänet toveriensa luo.
+Lyhyen neuvottelun jälkeen ratsasti torvensoittaja muurin lähitteelle
+ilmoittaen, että jos kaupungin porttia ei heti avata, panevat he vangin
+ensin "laulamaan" ja sitte hirttävät hänet lähimpään puuhun niinkuin
+koiran. Poikani kysyi jääkäriltä mitä he tarkottivat sillä, että
+panevat Klaun "laulamaan." Vankia laulattaminen merkitsi sotaväen
+kielellä sitä, että hänen kielensä puhkaistaan ja reikään pujotellaan
+jousi, jota vedetään sitte edestakaisin, jolloin tuskan äärettömyys
+pusertaa vankiraukan povesta sydäntä raastavat tuskanhuudot.
+
+Tämän kuultuansa Valentin huusi kovalla äänellä: "Toverit, auttakoon
+meitä Jumala niin totta kuin nyt tahdomme auttaa veljeämme! Eespäin,
+eespäin, pelastamaan häntä noiden konnien käsistä!"
+
+Näin huutaen hän ryntää muurilta alas, ja ennenkun kukaan oli kerinnyt
+estää, kiskotaan pönkät portin päältä pois ja vähäinen puolustajajoukko
+syöksyy kovasti huutaen ulkopuolella portin olevain ruotsalaisten
+päälle. Näille harvoille nuorukaisille olisi peli saattanut käydä
+vaaralliseksi, ellei jääkäri, heti heidän törmättyään yhteen
+ratsumiesten kanssa, olisi käskenyt suojuksen takana seisovia porvareja
+laukaisemaan kiväärejä. Pamauksen kuultuaan ruotsalaiset peräytyivät,
+vaikkei kehenkään heistä sattunut, mutta jääkäri, joka sill'aikaa oli
+tarkasti pitänyt silmällä torvensoittajaa, laukaisi kiväärinsä ja ampui
+luodin hänen päähänsä, niin että torvensoittaja ääntä päästämättä
+suistui kuolleena hevosensa selästä. Soturit sieppasivat mukaansa
+toverinsa ruumiin ja lähtivät täyttä nelistä ajamaan kaupungista pois,
+välittämättä vangistansa sen enempää. Mutta Valentin tovereineen nosti
+pelosta puolikuolleen Klaun maasta, ratkoi auki köydet, joilla
+ruotsalaiset olivat hänet sitoneet ja vei hänet kerallansa kaupunkiin.
+
+Kun porvarit alkoivat vastarintaan varustautua, lähdin minä kotiin.
+Joskaan en kehottanut ryhtymään näihin toimiin, en kumminkaan pitänyt
+vääränä rukoilla väestömme puolesta, niinkuin Mooses rukoili Israelin
+lasten edestä heidän sotiessaan amaleekkilaisia vastaan, ja vaimoani ja
+lapsianikin kehotin yhdessä kanssani rukoilemaan. Kuulimme sitten
+laukauksia ja kotvan sen jälkeen kovaa, yhtämittaista huutoa, niin että
+vaimoni, luullen vihollisjoukon hyökänneen kaupunkiin, tärisi kuin
+haavan lehti ja tukkesi molemmat korvansa käsillään. Mutta kun pauhina
+läheni, havaitsimme että se oli ilohuutoa. Kiiruhdimme ulos ja näimme
+paljon kansaa tulevan yläportilta päin. Etumaisina joukossa kulkivat
+jääkäri ja poikani Valentin käsikkäin, heitä seurasi Klaus, joka vapisi
+vielä koko ruumiissaan, sekä nuo kuusi nuorta miestä, ja joukon jatkona
+suunnaton ihmislauma, joukossa vaimoja ja lapsiakin. Kaupunginvouti oli
+niin ikään kulkenut virran mukana ja nähtyänsä minut, riensi hän esiin,
+ravisti kättäni ja sanoi:
+
+"Koulumestari, teidän pojallanne on sydän kohdallaan. En totta maarin
+unhoita koskaan hänen miehekästä esiintymistään tämänpäiväisessä
+ottelussa." Sitte kertoi hän ylistellen Valentinin urosteosta, ja hänen
+puhettansa kannatti ympärillä seisova taaja joukko, kehuen ylenmäärin
+poikani jaloa sydäntä ja häikäilemätöntä rohkeutta. Kysyttyäni mihinkä
+tämä suunnaton saattojoukko nyt oli menossa, vastasi kaupunginvouti:
+
+"Majataloon -- siellä on nuorten miestemme tyhjennettävä ruotsalaisille
+luvassa ollut viiniaami; onhan kaupunkimme urheille puolustajille edes
+jonkunlaista hyvikettä hankittava."
+
+Iloni, kun poikaani ylenmäärin kiiteltiin, ei ollut vallan puhdas --
+olinhan nähnyt hänen tulevan käsikkäin jumalattoman jääkärin kera.
+Minusta olisi myöskin ollut sopivampaa, jos väestö olisi kokoontunut
+kirkkoon Herralle, Israelin pelastajalle, kiitostansa julkituomaan,
+kuin mennyt ravintolaan tuhlaamaan aikaa turhuuteen, sillä Hän se
+pelasti kaupunkimme uhkaavasta vaarasta, eikä Valentin eikä liioin
+jääkäri. Mutta kaupunginvouti pyysi minua tällä kertaa synkistä
+mietteistäni luopumaan ja lausuttuansa: "Suotakoon nuorisollekin jotain
+iloa", hän liittyi jälleen riemukulkueesen. Majatalossa alkoi nyt
+juominen ja mässääminen, reuhaaminen ja riemuileminen, jolle ei ollut
+loppua tulla. Täten osottivat he iloaan hädästä pelastumisen johdosta.
+Joitakuita lienee ollut, jotka sydämessänsä antoivat Jumalalle kunnian,
+mutta ei ainoatakaan, joka julkisesti olisi uskaltanut tunnustaa
+kiitollisuuttansa hänelle, paitsi Ebelingin Hannu, torninvartija, joka
+ylhäiseltä olinpaikaltaan iltasilla puhalsi tuon ihanan virren: "Käy
+nyt sieluni ja mielen', Herraa kunnioittamaan!" jota hänen oli tapana
+puhaltaa milloin kaupunkimme ylitse rajuilma oli riehunut tekemättä
+vahinkoa.
+
+Poikani tuli kotiin vasta myöhään puoliyön jälkeen, silläkin kertaa
+jääkäri seuramiehenänsä, joka portilla erotessa lujalla kädeniskulla
+jätti poikaani hyvästi, virkkaen:
+
+"Sen sulle sanon, että sittekun sotapalveluksen hylkäsin, olen aina
+etsiskellyt itselleni toveria, jonka seurasta olisi hitusenkaan
+kunniaa, mutta tänään vasta olen semmoiseen yhtynyt. Olkaamme täst'edes
+tovereita." Vähältä etten huutanut niin paljon kuin kurkustani lähti:
+"Poikani, jos pahanjuoniset sinua houkuttelevat, älä suostu heihin!"
+Mutta Valentin vastasi:
+
+"Tuohon käteen, niin olkoon."
+
+
+
+
+Kuudes luku.
+
+Varotus.
+
+
+    Tuo mies on piikana, niin röyhkeästi
+    Kaanaaksi puhelee -- hänt' siedä en.
+
+                           _Alkemisti_.
+
+Seuraavana päivänä kutsuin Valentinin huoneeseni ja kysyin raskaalla
+mielellä ja kyynelsilmin häneltä: "Uskotko, poikani, että minä ja
+äitisi rakastamme sinua?" Hänen vastattuaan: "Uskon kyllä, rakas isä",
+jatkoin: "Koska niin on, poikani, niin tottele sitten isäsi kuritusta
+äläkä ylenkatso äitisi neuvoja. Lapsena sairastit isoa rokkoa, josta
+menetit näkösi eikä meillä ollut enää sinusta mitään toivoa. Äitisi ja
+minä odotimme joka hetki viimeistä hengenvetoasi. Ja millainen oli
+silloin mielemme? Sydämmissämme tunsimme kuin olisimme olleet
+menettämäisillämme mitä meille maan päällä oli rakkainta. Vielä vähän
+aikaa -- niin oli meiltä kalliin aarteemme palauttamattomasti
+riistettävä. Sanomaton tuska täristytti sydänjänteitämme, ja kyynelten
+sumentamat silmämme saattoivat huomata ikään kuin äärettömässä
+etäisyydessä vain häiveen siitä lohdutuksen valosta, jota Herra
+evankeliuminsa kautta vuodattaa syvimpäänkin murheen pimentolaan.
+Mutta, Valentin, jos niinkin olisi käynyt kuin pelkäsimme, olisimme
+sittekin nöyristyneet Jumalan edessä, ja sanoneet: Herra antoi ja Herra
+otti; Herran nimi olkoon kiitetty. Vaikkemme sitte enää olisi
+nähneetkään kasvojasi emmekä saaneet pitää sinua luonamme, olisi meidän
+silti ollut sanomattoman lohdullista tietää, mistä meidän oli sinua
+etsiminen ja mistä aikanamme sinut löytäisimme -- taivaasta, hyvästä
+tallesta Jumalamme luotettavissa käsissä. Mitenkäs nyt, mikä nyt on
+lohdutuksenamme ajatellessamme sinua, sano se, poikani?"
+
+Valentin muuttui kasvoiltaan ja hän sopersi ällistyneenä:
+
+"Mitä tarkotatte, isä. Minä en tajua mihin sananne tähtäävät?"
+
+Silloin otin häntä kädestä ja sanoin: "Näetkös, poikani, sinä olet
+taaskin sairaana, sairastat _kuolintautia_, ja meitä vapisuttaa ajatus,
+että milloin hyvänsä saatamme sinut kadottaa. Mutta tällä kertaa ei
+taivaallinen Isä tahdo temmata sinua sylistämme, vaan sielusi
+vihollinen, joka on murhaaja alkuansa, joka kauan on vaaninut jälkiäsi
+ja on nyt valmiina nielemään sinut saaliinansa. Minä kuulin eilen omin
+korvin sinun ruvenneen ystävyysliittoon miehen kanssa, joka on myönyt
+sielunsa saatanalle, joka ei välitä Jumalan sanasta ja käskyistä, joka
+on irstas veijari, peluri ja kiroilija, Beliaalin lapsi, jonka kasvoja
+ainoastaan tarvitsee nähdä päättääkseen minkä hengen lapsia hän on. Ja
+semmoisen rinnalla tahdot sinä, poikani, joka olet luu meidän luustamme
+ja liha meidän lihastamme, elää maailmassa. Katsos, siinä syy
+huolestumiseemme, emmekä tällä kertaa huomaa edes lohdutuksen
+häivettäkään." Näillä ja monilla muilla sanoilla, jotka Herran Henki ja
+hellä, murehtiva isänsydän minussa herättivät, puhuttelin häntä sekä
+pyysin ja kehotin, ettei hän hylkäisi vanhan isänsä neuvoa, vaan heti
+luopuisi jääkärin toveruudesta. Muutoin oli hän saattava harmaat
+hapsemme murheella hautaan.
+
+Hän vastasi: "Jumala varjelkoon, että minusta tulisi kelvoton poika
+tahi jumalaton ihminen. Ymmärränhän minä mitä minun tulee tehdä ja mikä
+on oikeaa -- siitä ei minua järkähytetä hiuskarvan vertaa. Mutta
+ystävällistä väliä jääkärin kanssa en voi rikkoa, sillä minun on häntä
+kiittäminen hengestäni. Hänen uskonnollisia mielipiteitänsä en hyväksy
+enkä häntä aio pyytääkään rippi-isäkseni tai sielunhoitajakseni, tahdon
+vaan seurustella hänen kanssansa niinkuin hyvän toverin ainakin.
+Myönnän, että hän mielellään pelaa ja että hän usein juo enemmän, kuin
+mitä janottaa, eikä hän aina käytä tarpeeksi hienoa puhetapaa, mutta
+semmoista on katsottava sormien läpi kun hän muuten on rehellinen mies
+ja uskollinen toveri. Se mies on haistanut ruudin savua ja nähnyt
+eläissänsä paljo, mitä ihmiset, tuntematta maailman menoa, eivät
+aavistakaan. Älkää minun tähteni siis, rakkaat vanhemmat, olko
+huolissanne, älkääkä vaatiko, että minun ainoana ilonani olisi raamattu
+ja virsikirja, niinkuin Veit Geissendörfer vanhuksen. On hänkin
+nuoruudessaan ollut toisenlainen. Pitäisi sitä toki sallia
+nuorisollekin jotakin iloa elämästä, Muuten, isä, voitte kääntyä
+esimieheni, kaupunginvoudin, puoleen ja ottaa häneltä tarkempaa selkoa
+minusta -- enkä luule teidän koskaan saavan kuulla semmoista, mikä
+olisi nimellenne häpeäksi."
+
+Jälkimäisestä väitteestänsä sanoin minulla olevan niukalti lohdutusta,
+sillä joskin kaupunginvouti porvarina oli tunnettu hyväksi ja oikeutta
+harrastavaksi mieheksi, niin puuttui häneltä kokonaan kristillistä
+totisuutta, eikä hän anna sille muissakaan arvoa. Sitä paitsi koetin
+tehdä hänelle selväksi, että kaikki mitä hän oli puhunut, oli
+paljasta kielenpieksäntää ja röyhkeätä kerskausta, että hänen
+elämänkäsityksensä, Jumalan sanan kannalta arvosteltuna, kaikittain oli
+kiero ja nurinkurinen, ja kuinka mahdoton ihmisen on sotia pahuutta
+vastaan muilla aseilla kuin Jumalan sanalla ja rukouksella, niillä
+aseilla, joita hän halveksi. Lopuksi muistutin häntä vakavasti, että
+ellei hän piakkoin tee parannusta, niin hänen kohtalonsa oli surkealla
+tavalla tuova ilmi sen lauseen totuuden, joka sanoo: Ylpeys käy
+lankeemuksen edellä. Mutta mitä hyvänsä sanoin, kaikki oli kuin tuuleen
+puhuttua.
+
+Poika poloiseni oli kääntänyt sydämensä pois elävästä Jumalasta ja
+samalla tietysti vanhemmistaan. Ja vaikka hän näki, kuinka kovasti
+hänen huikentelevaisuutensa murti mieltämme, niin meidän suhteemme hän
+oli aivan välinpitämätön. Entisten ystäväinsä parissa hän ei enää
+viihtynyt. Yksin vanhaa Veitiäkin, joka oli rakastanut häntä kuin omaa
+poikaansa, hän karttoi, sillä Veit oli kerran varottanut häntä jääkärin
+seurasta. Kuinka monta laulua vanhus olikaan opettanut hänelle pitkinä
+talvi-iltoina, ja keväisin kyhäillyt hänelle konstikkaita viheltimiä!
+
+Toimituspaikastaan päästyään Valentin haki hetikohta jääkärin ja vietti
+hänen kanssaan loppuosan päivää ja hyvän veron yötäkin, pelaten,
+juopotellen. Rehellisten ihmisten varotuksiin hän vastasi ilkunnalla ja
+haukkumasanoilla ja ennen pitkää alkoivat oikein ajattelevat henkilöt
+pitää häntä huijailevana velikultana. Kaupunginvouti yksin oli asiasta
+eri mieltä. Hän vakuutti nuorukaisen toimellisesti ja täsmälleen
+toimittavan tehtävänsä -- hänen säännötöntä elämäänsä katseli hän
+sormiensa lomitse. Paha hedelmä sai häiriintymättä kehittyä ja kypsyä,
+jonka kaupunginvouti aikanansa sai häpeäksensä ja vahingoksensa kokea
+sekä me, hänen poloiset vanhempansa, suureksi suruksemme tuntea.
+Kaupunginvoudin täytyi viimein myöntää todeksi tunnettu sananparsi: "Ei
+savua ilman tulta."
+
+Mutta ennenkun jatkan kertomustani, tahdon omistaa muutaman sanan
+vanhan, uskollisen ystäväni, portinvartija Veit Geissendörferin
+muistolle, jonka nimen olen jo monta kertaa maininnut. Sen miehen
+vertoja ei lie monta ollut maailmassa.
+
+
+
+
+Seitsemäs luku.
+
+Portinvartija.
+
+
+    Jos suot mun vanhaksi,
+    Jos annat elää kauan,
+    Niin tule turvaksi
+    Ja olo vahva sauvan'!
+    Suo kärsivällisyys
+    Sinuhun luottava,
+    Suo kunnialla myös
+    Hiuskarvain' harmeta!
+
+Kymmenentenä sunnuntaina kolminaisuudenpäivästä v. 1632 lähti
+kaupunginvouti Würzburgiin, jossa hänen oli nostettavana lähes tuhannen
+taalerin suuruinen rahamäärä sinne sijoitetulle sotaväelle
+hankkimistaan ohrista, kauroista ja viinistä. Seuraavana tiistaina oli
+rahat jätettävät Speckfeldiin, mistä ruhtinas oli luvannut käydä niitä
+noutamassa. Ajan rauhattomuuteen nähden oli asia päätetty toimittaa
+salateitse. Asiasta ei ollut tietoa muilla kuin pojallani,
+johon kaupunginvouti yhä edeskinpäin luotti, valiten hänet
+matkakumppanikseenkin. Minä olin edellisenä päivänä lausunut
+paheksumiseni siitä, että Herran päivänä oli ryhdytty maalliseen
+toimeen, mutta poikani väitti kaupunginvoudin sanoneen: "Herraspalvelus
+on tärkeämpi jumalanpalvelusta."
+
+Iltapäivällä oli Margareeta lähtenyt lasten kanssa pieneen
+viinitarhaamme kävelemään, ja kammarissa yksin istuskellessani muistui
+niin elävästi mieleeni saarna, jonka puolipäivä-jumalanpalveluksessa
+olin kuullut.
+
+Arvoisa vanha pastorimme Hieronymus Theodorikus saarnasi nimittäin
+päivän tekstin johdosta, joka kuten tiedetään, puhuu Jerusalemin
+hävityksestä. Tutkimusaineessaan hän sattuvasti kuvasi evankeelisen
+kirkkomme olevan samallaisessa tilassa, kuin Jerusalemi, jota
+viholliset saartoivat ja piirittivät joka puolelta. Lopuksi hän
+vakaasti terotti kuulijoittensa mieleen valvomisen ja rukouksen
+tärkeyttä, että he paremmin kuin Jerusalemi tuntisivat etsikkoaikansa
+ja jo siitä päivästä rupeisivat ajattelemaan mitä heidän rauhaansa
+kuuluu. Veisattiin virsi: "Te synnin orjat, herätkäät ja kiirehesti
+lähtekäät jo luoksi ystävänne", ja tuota ihanaa melodiaa uruilla
+säestäissäni, valtasi sydäntäni niin suuri ahdistus ja mielenliikutus,
+että kyyneleet vierivät poskiani pitkin. Urut voivat todellakin puhua
+kieltä yhtä selvää kuin sanakielikin -- tulkitsevatpa välistä sitäkin,
+mihin sanat eivät riitä. Niin usein kun kuulen tuota virttä, tuntuu
+minusta maa ikään kuin vapisevan, haudat aukenevan ja ylienkeli
+huutavan eläville ja kuolleille: "Katso, ylkä tulee; menkää ulos häntä
+vastaan!" Se on lutherilainen Dies irae ylistyslaulu [munkki Tuomas
+Celanolaisen sepitsemä hymni, jota alkusanojensa mukaan sanotaan "Vihan
+päiväksi" (Dies irae). _Suom_.], jota ei kenenkään ihmislapsen pitäisi
+voida kuulla ajattelematta, että meidän kaikkien on ylösnouseminen
+Kristuksen tuomioistuimen eteen.
+
+Istuessani ja miettiessäni -- saarnaa, veisuuta ja ahtaita aikoja,
+astui vanhus Veit Geissendörfer kammariini, asetti nurkkaan keppinsä ja
+rupesi viereeni istualle. Hän oli seitsemänkymmentä vuotta täyttänyt,
+mutta ikäisekseen vielä reipas ja voimakas. Nuorempana hän oli herra
+Konrad v. Limburgin aseenkantajana ottanut osaa retkeen kristikunnan
+perivihollista, Turkkia vastaan ja palvelusaikanansa ollut tunnettu
+urhoolliseksi soturiksi. Kerran hän miehekkäällä rohkeudellaan ja
+nerokkaalla maltillisuudellaan pelasti herransa varmasta kuolemasta;
+mutta hän ei ollut niitä pöyhkeileviä sotureita, jotka kerskaavat
+urostöillään ja niin usein kertovat sepustettuja juttujaan perättömistä
+sankariteoistaan, että viimein itsekin uskovat niitä tosiksi. Veit oli
+luonteeltaan totuutta harrastava, rehellinen ja Jumalata pelkäävä mies,
+joka inhosi maailman kevytmielistä touhinaa ja odotti iälliseksi
+joutuneena Simeonin lailla pääsevänsä rauhaan. Kolmikymmentä vuotta
+sitten hän erosi sotapalveluksesta ja sai senjälkeen tärkeän
+portinvartijaviran kaupungissamme hoidettavakseen.
+
+Veit vanhus oli lastenkin hyvä ystävä ja rakasti sanomattomasti
+minunkin poikiani, Valentinia ja Johannesta.
+
+Ei kellään ole syytä väittää minun erinäisemmin suosivan sotaväkeä,
+mutta tässäkin säädyssä on joitakuita, joissa Jumalan armon oikealla
+käyttämisellä hyvä omatunto, sydämen puhtaus ja mielen siveys ovat
+säilyneet. Voinpa sotavanhusten suhteen väittää, että olen heissä,
+useammin kuin muissa, tavannut oikeata lapsekasta yksinkertaisuutta.
+
+Kun jumalanpalveluksen päätyttyä salpa otettiin portin edestä pois,
+niin vanha portinvartija tuli tavallisesti joka sunnuntai- ja
+juhlapäivä minun luokseni kotiin, viettääksensä rauhaisan hetken minun
+parissani iloisessa kanssapuheessa. Tänäpänä hänellä oli nähtävästi
+erikoisempaa sydämellään, sillä hän oli tavallista hiljaisempi ja
+niukempi sanoiltaan ja kysyttyäni mikä häntä vaivasi, sanoi hän
+nähneensä erimerkillisen unen, jonka hänen omilla sanoillansa nyt
+kerroit Näin se kuului:
+
+"Istuessani yöllä viime keskiviikkoa vasten odottamassa Würzburgista
+tulevaa postivaunua, rupesi minua uni painostamaan, niin että nukuin
+penkille, jolle olin istuutunut. Olin silloin seisovinani vahtia
+synkässä metsässä, niinkuin minun Unkarissa usein oli täytynyt olla
+sotapalvelukseni aikana, ja siellä näin pienen poikasi Johanneksen
+istuvan puun juurella syli täynnä kukkia. Äkkiä syöksi verenhimoinen
+susi kita ammollansa hänen päällensä, ja poika alkoi täyttä kurkkua
+huutaa: 'Veit, auta, auta!' Minä riensin avuksi, hyökkäsin hukan
+kimppuun, mutta en jaksanut sitä voittaa, vaan jouduin itsekin pedon
+raadeltavaksi sittenkun keihääni oli murtunut kuin oljenkorsi sen
+hampaissa. Pian senjälkeen olin makaavinani kaupunkimme portin vieressä
+pienen asuintupani oven edessä. Samassa sinä, Ulrik, astuit ruumiini
+luo ja sanoit: 'Pankaa Veit hautaansa, mutta noutakaa ensin soittajia
+ja haudatkoon hänen komppaniansa hänet sotilasten tavan jälkeen, sillä
+Veit on soturi vanhastaan ja on kuollut soturin kuoleman.' Mutta
+kiväärin laukaukset kumahtivat niin kummallisesti ja sitä paraillaan
+ihmetellessäni heräsin. Olin kuullut portilta kuormurin kolkutusta,
+sillä hän oli jo hyvän aikaa vartonut vaunuinensa siellä päästäksensä
+sisään. Luulen tätä unta merkiksi Jumalalta, että minun ennen pitkää on
+kulkeminen kaiken maailman tietä."
+
+En rohjennut olla niin julkea, että olisin vanhan ystäväni unta
+ruvennut selittämään, mutta vakuutettuna siitä, että unia, jotka
+kehottavat meitä pitämään vaaria sielustamme, ei ole halveksittava,
+vaan että ne usein kulkevat viesteinä tahi viittauksina Jumalalta --
+onhan Jumala usein unien kautta istuttanut terveellistä pelkoa
+huikentelevaiseen maailman lapseen, usein suloisesti lohduttanut
+murheellista Jumalan lasta -- vastasin:
+
+"Unia kuin lumia, mutta saattavat ne olla Jumalastakin. Minun täytyy
+sittekin sanoa Joosefin tavalla: 'Jumalan on selitys.' Jos hän tahtoo,
+niin voitte elää vielä kauankin, mutta hiuksenne ovat harmenneet,
+selkänne koukistunut ja olette jo ehtinyt niihin vuosiin, joista,
+niinkuin saamamiehet sanovat, kaikki viehätys on kadonnut.
+Elonlampustanne on jo öljy loppumaisillaan ja kukaties Jumala tällä
+unella on tahtonut teille ilmoittaa, että hän pian sammuttaa senkin
+valontuikkeen. Vanha ystävä, mitäpä tuosta? 'Minä olen ylösnousemus ja
+elämä', sanoo Vapahtajamme, 'joka uskoo minuun, hän elää ehkä olisikin
+kuollut, ja joka elää ja uskoo minuun, ei hän ole iankaikkisesti
+kuoleva'. _Uskotkos sinä sitä_?"
+
+"Niin, minä uskon", portinvartija vastasi: "nuo sanat toistan aina
+itsekseni, kun kuollutta kannetaan kaupungin portista ulos ja kuulen
+kirkkomaalla veisattavan:
+
+    "Rakkaamme suru, tuska nyt
+    On viimein tässä päättynyt;
+    Hän kantoi kuorman Kristuksen
+    Ja nukkui Herran nimehen."
+
+Mutta hän halusi kernaasti tietää mitä se merkitsi, kun hän unissansa
+oli kuullut minun sanovan, että hän kuoli sotilaan kuoleman, vaikka
+siitä jo oli kolmikymmentä vuotta kulunut kun hän oli ollut viimeisellä
+sotaretkellä mukana.
+
+"Älkää siitä olko huolissanne", sanoin; "sanotaanhan sanassakin: 'Ei
+ketään kruunata, joka ei rehellisesti ole taistellut?' Jokainen
+kristittyhän sen mukaan kuolee sotilaan kuoleman, jos hänen viime
+hetkensä kohtaa hänet tappotantereella tahi tautivuoteella yksinäisessä
+portinvartijan mökissä. Suokoon Jumala teidän ja minun vaan
+rehellisesti taistella ja autuaasti kuolla!"
+
+"Olette oikeassa", virkahti vanhus, otti keppinsä ja lähti.
+
+
+
+
+Kahdeksas luku.
+
+Hyökkäys.
+
+
+    Rakkaamme suru, tuska nyt
+    On viimein tässä päättynyt;
+    Hän kantoi kuorman Kristuksen
+    Ja nukkui Herran nimehen.
+
+Seuraavana päivänä vietti virkatoverini Johannes Kimtsch
+Winterhausenissa hopeahäitään. Hän oli kantanut ristille poikani
+Johanneksen, ja tämä pyysi sentähden päästä varhain aamusella
+viinitarhaan, tuodaksensa sieltä pari viinirypäleterttua, jotka hän
+edellisenä päivänä oli nähnyt olevan kypsinä; ne hän tahtoi viedä
+risti-isälleen, mennessänsä tälle onnea toivottamaan. Portinvartija oli
+luvannut laskea hyvissä ajoin hänet menemään kaupungin portista, jota
+öisin aina pidettiin huolellisesti lukittuna. Pojan lähdettyä matkaan
+nousin tapani mukaan kirkontorniin kelloja soittamaan. Samassa kuului
+kellojen kuminaa Winterhausenistakin, ja minä olin iloinen, että
+toverini juuri tänään vastasi niin täsmälleen: olimme nimittäin jo
+monta vuotta takaperin sopineet siitä, että aamusoitto oli oleva
+aamutervehdyksemme toinen toisillemme.
+
+Sinä päivänä lähetin liikutetuin mielin hänelle tervehdykseni: joka
+viisikolmatta vuotta on elänyt aviomiehenä, se on paljon kokenut hyvää,
+jos pahaakin. Menneisyyteen päin aatokseni lennähti, muistelin sitä kun
+kannoimme hänen ainoan lapsensa, Udalrikuksen kirkkomaahan. Kalpeana ja
+lohdutonna kulki hän vierelläni ja kaikkiin lohdutuksiini ei hänellä
+ollut vastattavana kuin: "Udalrikus, Udalrikus, riemun juhlapuvun olen
+riisunut päältäni ja paneutunut murhevaatteisiin." Nyt sitä vastoin
+saattoi hän levollisen rohkealla mielellä lähettää minulle
+tervehdyksensä, vaikka minä, nähdessäni millaista hävitystä sodan
+kauhistus oli saattanut nuorisossamme, katsoin olevan syytä usein
+otaksua sen ajan olevan käsillä, josta on täytynyt valittaa: "Autuaat
+ovat hedelmättömät, ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet, ja ne
+nisät, jotka eivät imettäneet."
+
+Kun olin soiton lopettanut ja alkanut tulla alas, pysähdyin tuokion
+ajaksi torniakkunan eteen silmäilläkseni kasteesta kimaltelevaa,
+hymyilevän raikasta seutua, joka levitteleikse silmieni edessä. Aurinko
+oli vastikään noussut levittäen kultaloistettaan korkealla sijaitsevain
+viinitarhojen yli, vaikka laakso, virta ja pienoinen kaupunki nukkuvine
+asujamineen vielä olivat tiheän sumuhunnun kietomina. Vastapäätä
+kirkkoa kohouvalla vuorella näin samassa silmänräpäyksessä poikani
+Johanneksen astuvan sumusta näkyviin ja lähtevän kulkemaan ylinnä
+vuoren laella olevaa vanhaa kivirakennusta kohden, josta oli tehty
+vahtikoju viinitarhain vartijoille.
+
+Ammoisina aikoina, ennenkuin mitkään laivat vielä kyntelivät Mainjoen
+vesiä tahi ennenkuin viinirypäleitä viljeltiin näillä seuduin, asui,
+niin kertoo tarina, tuossa talossa isä seitsemän poikansa kanssa. Kun
+pojista varttui miehiä, asettuivat he virran äyräille asumaan, siten
+laskien perustuksen nykyiselle Sommerhausenin kaupungille. -- Niinkuin
+jo mainitsin, näin Johanneksen kulkevan taloa kohden, ja arvasin hänen
+päättäneen käydä toivottamassa hyväähuomenta Mündleinin Hannulle ja
+tämän pojalle, Klaulle, jotka olivat olleet viinitarhoja vahdissa ja
+sen tähden viettäneet yötä tuvassa. Pikku Johannes oli hiljaismielinen,
+rakastettava lapsi, tottelevainen, siivo ja luonteeltansa ystävällinen,
+ja olenpa vakuutettu, että Jumala oli siunauksellaan auttanut tämän
+lapsen kasvatusta, valmistaaksensa isänsydämelleni jotakin makeutta
+moniin katkeriin suruihin nähden, joita meillä oli Valentinista ollut.
+
+Mutta poika oli tuskin päässyt kynnyksestäkään yli, kun näin hänen
+ryntäävän takaisin ja tulista kyytiä juosta kiitävän vuoren rinnettä
+alas. Hän juoksi kuin takaa ajettu naarashirvi yli kivien ja kantojen,
+väliin kompastuen ja taas pystöön keikahtaen, sekä heittäytyi viimein
+erään kiviaidan ylitse, juurikuin verivihollinen olisi ollut
+kintereillään. Hämmästyneenä ja kauhistuneena tuijotin tuskaisesti
+vuorta kohden tietämättä, mitä tuo merkitsisi ja näin samassa kaksi
+miestä, kroaattien hyvin tunnetut punaiset viitat yllään, tulevan ulos
+vahtituvasta ja lähtevän vinhaa kyytiä poikaa jälestä ajamaan; näinpä
+vielä toisen heistä vetävän esille pistoolin, tähtäävän häntä kohti ja
+ampuvan. Samassa tuokiossa kuulin valppaan portinvartijan puhaltavan
+hälytystöräyksen.
+
+Minun silmäni mustenivat; sen verran olin kuitenkin tolkulla, että
+tiesin luodin menneen ohi määrästään, sillä poika juosta viletti
+yhtä hurjasti kuin ennenkin. Silloin pinnistin itseni vapaaksi
+huumauksestani, kiiruhdin tornin portaita alas ja juoksin, minkä
+jaloiltani pääsin, kaupungin portille päin ja saavuinkin niin ajoissa
+sinne, että sain siepanneeksi poikani syliini ennenkuin hän juoksusta
+uupuneena vaipui maahan.
+
+"Tänne, hyvät ihmiset, tänne! Auttakaa, auttakaa!" kuulin Veit
+vanhuksen huutavan, koettaissaan kaikin voiminsa pitää vastaan,
+estääkseen kahta kroaattia tunkeumasta kaupunkiin; mutta nämä, joilla
+nyt oli parin kolmenkymmenen suuruinen miesjoukko kerallaan, työnsivät
+auki portit ja uhkasivat katalasti kiroten portinvartijan tappaa, jos
+hänen suustansa hiiskaustakaan kuuluisi. Mutta vanhus puolusti
+asemataan miehekkäällä uljuudella, heitti torven olallensa, töytäsi
+peitsen vihollista vastaan ja tiuskasi tuimasti: "Mitä asioitavaa
+teillä täällä on? Totisesti ette ole mitään sotilaita, kurjaa joukkiota
+oletten, kun hennotte hätyyttää viatonta lasta."
+
+Silloin karjasi muudan ratsumiehistä, jolla oli höyhentöyhtö hatussa ja
+näytti olevansa joukon johtaja:
+
+"Pois tieltä, toverit, kyllä minä opetan häntä pilkkaamaan hänen
+majesteettinsa keisarin värvääjää, kapteeni Nikol Paradeiseriä ja hänen
+ravakoita poikiansa kurjaksi joukkioksi!" Näin sanottuaan kannusti hän
+hevostansa, niin että se hypähti pystöön, ja heilutti uhkaavasti
+miekkaansa Veitin pään päällä. Nyt aloin minäkin kaikin voimin huutaa
+apua. Silloin kiiruhti läkkiseppä Marks Stumpf ynnä joitakuita muita
+asunnoistaan ulos, mutta nähtyänsä kroaatit, jotka jo olivat
+tunkeutuneet kaupungin portista sisään, ja ilman aseita kun olivat, he
+katsoivat paraimmaksi pysyä erillään koko kahakasta.
+
+Veit vanhus ei kumminkaan antanut niin hevillä perään, vaan asettui
+hajasäärin maasotamiehen tavoin seisomaan ja tähtäsi peitsellään
+johtajan hevoseen. Mutta kroaatti kohousi jalustimiensa varaan ja lyödä
+huimasi Veitiä miekallaan niin kovasti päähän, että ukko
+silmänräpäyksessä kaatui maahan. Sitten huusi joukon päämies:
+
+"Maatkoon vanha narri siinä, hän on saanut ansaitun palkkansa; nyt
+eteenpäin, seuratkaa minua!" ja niin lähti hän täyttä neliä
+ratsastamaan kaupungin keskustassa olevalle kreivin linnalle päin, ja
+muu joukko seurasi hänen jälkiänsä.
+
+Johannes painautui likemmä rintaani, huutaen: "Juoskaamme, rakas isä,
+muuten tappavat he meidät kaikki", mutta kroaatit kiitivät ohitsemme
+meistä välittämättä. Riensin nyt kaupungin portille katsomaan miten oli
+vanhan Veitin laita. Hän eli vielä; näytti olevan henkitoreissaan eikä
+tuntenut meitä. Mutta kun minä ja Johannes huusimme häntä nimeltä,
+aukaisi hän silmänsä ja puhui katkonaisin sanoin: "Siinähän olette
+kumpikin, sinä Ulrik ja pikku Johannes, jonka susi tahtoi niellä -- nyt
+on uneni käynyt toteen -- oi voi, oi voi, millaiset kauheat tuskat
+minulla on!"
+
+Kehotin kuolevaa ystävääni ajattelemaan loppuansa, joka oli lähellä, ja
+sanoin, että nyt oli tarpeen oikein todenteolla rukoilla: "Herra
+Jeesus, sinulle elän, Herra Jeesus, sinulle kuolen." Hän liikutti
+samassa vähän päätänsä, juurikuin sanoaksensa "amen", veti pitkän
+huokauksen, ja sielu erosi hänen ruumiistansa. Tällä välin oli paikalle
+kerääntynyt useita naapureita; heidän avullaan nostimme hengettömän
+ruumiin ja kannoimme sen portinvartijan tupaan.
+
+Tämän tehtyä kysyin pojaltani syytä hänen hurjaan pakoonsa
+vuorituvalta. Siitä hän kertoi: "Tuvan lähelle tultuani kuulin sisältä
+hiljaista vaikeroimista, ja avattuani oven näin Mündleinin Hannun ja
+Klaun makaavan lattialla, Klaulla haava rinnassansa, ylteistään
+veressä, eikä elon kipinätä suonissaan. Isänsä, joka niin ikään oli
+haavoitettu, oli satulahihnalla köytetty kiinni, ja vaikeroi ääneen.
+Pesävalkean ääressä loikoili pari kroaattia syöden keitosta, jonka
+viinitarhan vartijat olivat itseänsä varten valmistaneet. Nähtyänsä
+minut karkasivat he pystyyn, syöksyivät jälestäni ja ampuivat minua
+kohden. Kun laukaus kajahti syöksyi Lindelbachin tien viereisestä
+notkosta esiin joukko ratsumiehiä, jotka kaikki lähtivät minua ajamaan
+jälestä. Minä kun olin melkosen matkan edellä, kerkesin ennen heitä
+kaupungin portille, jota Veit minun varalleni piti avoinna."
+
+Sittekun poika oli päättänyt kertomuksensa otin häntä kädestä ja
+kiiruhdin kotia, jossa tapasin vain vaimoni ja kaksi tytärtäni, jotka
+eivät tapahtumasta tienneet vielä mitään. He olivat kuitenkin
+peljästyksissään, nähtyänsä ensin minun rientävän torninrappusia alas
+ja vähän ajan perästä kroaattien kiitävän ohi. Valentin oli äskettäin
+mennyt ulos ottaaksensa, kuten oli sanonut, selkoa siitä missä aikeissa
+vieras sotaväki oli hyökännyt kaupunkiin. Kiellettyäni omaisiani
+lähtemästä kotoa jätin heidän toimeksensa telkitä huolellisesti portti
+ja läksin kansanjoukon jälestä kreivin linnalle, sittekun Hannu
+Mündleinin vaimolle sivumennen olin ilmoittanut hänen miehensä ja
+poikansa onnettoman kohtalon.
+
+
+
+
+Yhdeksäs luku.
+
+Ryöstö.
+
+
+    Me saaliin oivan saimme, veikot,
+    Ratsaille siis!
+
+           _Shakespearen_ "Henrik IV".
+
+Kaupunginvoudin virkahuone oli samassa linnassa, jonka edustalla
+olevalle aukialle torille kaupungin porvaristo tällä aikaa oli melkein
+yksissä miehin kerääntynyt, ja katseli kauhulla kroaattien harjoittamaa
+ilkivaltaisuutta. Linnan piha oli täynnä aukimurrettuja kirstuja ja
+rikotuita viiniruukkuja, joita sotamiehet olivat kanniskelleet
+kellareista. Sill'aikaa kuin muutamat, jotka murtautuivat voudin
+konttoriin, siellä särkivät kaikki lukot ja pengastivat pohjia myöten
+kaikki sopukat, seisoivat toiset pihalla paljastetuin miekoin ja joivat
+viiniä huippulakeistaan. Juotuaan janonsa sammuksiin kaasivat he
+tähteet viinistä maahan. Jotkut panivat kokoon ryöstämiänsä tavaroita
+-- ja sitä tehdessään he kiivaasti riitelivät keskenään ja kiroilivat
+mitä kauheimmin, joten kaunis linnanpiha, jonne nuorison oli tapana
+kokoontua kesäilloin kisailemaan ja laulamaan, näytti muuttuneen
+helvetin kuiluksi. Minä puhelin parhaallaan naapurini Gebhartin kanssa
+siitä, mitä tämä vallattomuus oikeastaan merkitsi, kun kapteeni
+Paradeiser ja muutamat hänen sotamiehistään tulivat ulos laahaten
+kaupunginvoutia perässään ja pyssynperillään antoivat hänelle aika
+potkuja ja kolauksia.
+
+"Missä rahat ovat?" huusivat he kilvan; "missä ne tuhannen taaleria
+ovat, jotka eilen toitte Würzburgista? Antakaa ne tänne, vanha saituri!
+Jos vitkastelette, niin silvomme nahastanne hihnoja."
+
+Kaupunginvouti rukoili armoa. "Minähän täytän ainoastaan
+velvollisuuteni", sanoi hän, "rahat eivät ole minun vaan ruhtinaan;
+niitä ei minun ole lupa antaa käsistäni."
+
+Mutta kuurona kaikille rukouksille ja muistutuksille, paiskasi kapteeni
+hänet maahan, painoi polvellaan hänen rintaansa, ja pannen miekan terän
+hänen kurkullensa karjasi rajusti:
+
+"Minä annan teille sen verran miettimisen aikaa, että kerkiätte kerran
+lukea Isä meidän, mutta ellette sitten tunnusta, survaisen miekan
+ruumiisenne, niin totta kuin nimeni on Nikol Paradeiser."
+
+Näkyi että miehellä oli tosi mielessä -- kukapa muutoin olisi
+tuommoiselta pedolta sääliä odottanutkaan -- raivosta hänen suunsa
+oikein vaahtoa tursusi niin että sitä valui hänen taajalle parralleen
+ja tippui kaupunginvoudin päälle, joka kuolon kalpeana vääntelehti
+hänen polviensa alla. Paradeiserin silmät hehkuivat kuin tiikerin, kun
+hän välistä silmäili ympärillä olevia, nähdäksensä uskaltaisiko joku
+yrittää temmata saalista hänen kynsistänsä.
+
+Silloin ilmausi äkkiä kaupunginvoudin vaimo, pieni poika käsivarrellaan
+ja huusi, kääntyen minun puoleeni:
+
+"Auttakaa, oi auttakaa häntä, herra koulumestari; hän olisi auttanut
+teitä, jos te olisitte joutunut yhtäläiseen pulaan."
+
+Minä menin silloin vähän lähemmäksi ja huusin kaupunginvoudille:
+
+"Herra kaupunginvouti, antakaa te Jumalan nimessä hänelle rahat;
+ruhtinas on kernaammin luopuva niistä, kuin uskollisesta
+palvelijasta. Me todistamme jokainen teidän tunnollisesti
+täyttäneen velvollisuutenne."
+
+Kaupunginvouti pyysi nyt päästä irti, lupasi taipua ylivoiman alle ja
+antaa rahat hallustaan. Paradeiserin seuraamana meni hän asuntoonsa ja
+otti esille rahakirstun, jonka hän kiireessä oli piilottanut irrallisen
+lattialaahkon alle, nähdessään saaliinhimoisen lauman olevan tulossa.
+Kun johtaja uudestaan tuli ulos rahapussi kädessään, ratkesivat
+saaliinahnaat sotamiehet ilohuutoihin, viskausivat hevostensa selkään
+ja olivat siinä tuokiossa hävinneet.
+
+Ylläkerrotut seikat olivat tapahtuneet niin sukkelaan, että jokainen
+meistä oli vallan ymmällä, emmekä voineet käsittää, mitenkä asianlaita
+oikein olikaan. Muutamat, joilta hälytyssignaali oli jäänyt kuulematta,
+olivat äkäisiä portinvartijalle, joka ei paremmin ollut pitänyt huolta
+toimestaan, vaan oli päästänyt kroaatit livahtamaan kaupunkiin,
+ennenkuin oli ennättänyt sulkea portin; he vaativat kiivaasti nyt hänen
+erottamistaan virasta. Minä vastasin:
+
+"Portinvartija on jo vapautunut toimestansa ja on hänet kutsunut
+tilinteolle vähän suurempi herra, kuin te olettekaan, ja olen
+vakuutettu että hän siinä tilinteossa Jumalan armolla on kestävä.
+Menkää portinvartijan mökille -- sieltä hänet löydätte."
+
+Kun he sen kuulivat, niin he tulivat hyvin pahoillensa siitä, että
+olivat vanhaa miestä väärin syyttäneet.
+
+Päivänselvää oli, että ratsuväki, Veitin huomiota välttääkseen, oli
+yötä lymynnyt hautuumaan takaisessa solassa ja siellä vartonut
+portin aukaisemista. Viinitarhan vartijat olivat he saattaneet
+vahingottomiksi, pyysivätpä vielä saada kiinni pikku poikanikin, ettei
+melua syntyisi ennenkun heidän oli onnistunut suistua kaupunkiin;
+laukaus oli ollut väijyksiin asettuneelle joukolle merkkinä
+ryntäykseen, ennenkun portinvartija poikani varoituksesta olisi
+ennättänyt sulkea portin. Heidän katala hankkeensa oli vain liiankin
+hyvin onnistunut.
+
+Joskin ryöstöt ja väkivallanteot näinä inhoina aikoina, Jumala
+paratkoon, olivat varsin tavallisia, oli sentään ihan kuulumatonta,
+että keisarin sotaväki selvällä päivällä olisi murtautunut johonkin
+rauhalliseen kaupunkiin aikomuksenansa vain ryöstää rahaa, vallankin
+kun ympäriseuduissa vielä vilisi ruotsalaista sotaväkeä varsin
+taajassa. Porvareiden mielikarvaus moisesta hävyttömästä teosta tulikin
+mitä kuuluvimmalla tavalla ilmi; kaupunginvouti sen sijaan huusi:
+
+"Minusta nähden on kavallus tässä suhteessa paljo hävyttömämpi kuin
+itse ilkityö. Tässä kaupungissa täytyy olla joku Juudas, joka on
+pettänyt ruhtinaansa ja syntymäkaupunkinsa, koskapa se hirtehinen, joka
+piteli minua niin pahoin, näytti ennakolta saaneen varmat tiedot
+asiasta. Kuka tuo viekas kavaltaja on, en vielä varmuudella tiedä,
+sillä ainoa henkilö, jolla oli rahoista tietoa, on kirjurini Valentin
+Gast; hän oli kerallani kun Würzburgista rahat toin, mutta minä en suo
+itselleni rauhaa, ennenkuin olen päässyt kavaltajan jäljille, ja
+ansaitun palkkansa on hän saapa, niin totta kuin vanhurskas Jumala on
+taivaissa."
+
+En tiedä miksi, mutta kuultuani sanan "kavallus" kulki läpitseni kylmä
+väristys. Ajatellessani kuinka kaikki tuulet ajelehtivat evankeelisen
+kirkkomme yli Limburgissa, niin että sorronalainen kansa näytti
+laumalta, joka huolissansa etsii katoksen tai vaikkapa vaan puunkin
+suojaa, johon he voisivat kokoontua toinen toisensa turvaksi, niin
+minusta tuntui suorastaan mahdottomalta, että joku omasta
+keskuudestamme olisi tahtonut ansaita verirahoja sorrettujen veljiensä
+kustannuksella. Kuitenkin minua vapisutti sitä ajatellessani ja
+katselin ympärilleni, ikään kuin nähdäkseni petturin leimuavaa
+poltinmerkkiä jonkun otsalla -- mutta Kainin merkkiä en sittekään
+nähnyt. Mutta sanomaton tuskanpolte vaivasi kumminkin sydäntäni.
+Levottomana etsin joukosta Valentinia, sillä olihan vaimoni sanonut
+hänen lähteneen katsomaan mihin sotamiehet aikoivat ryhtyä -- mutta
+häntä en nähnyt missään.
+
+
+
+
+Kymmenes luku.
+
+Rikos tulee ilmi.
+
+    Vavisten luonto odottavi, kun
+    Pilvistä synkistä ja raskaista
+    Yht'äkkiä välähtää salama.
+
+        _Thompsonin_ "Vuodenajoista".
+
+Tällä välin oli Hannu Mündleinin vaimo lapsinensa lähtenyt
+vuorituvalle; jotkut naapureista lähtivät mukaan ja tulivat nyt
+takaisin, kantaen hänen miestänsä ja poikaansa kaksilla paareilla.
+Poika, joka todellakin oli tavattu kuolleena, makasi kaapu verhonaan;
+hänen ruumiinsa vietiin oitis raatihuoneesen, jonne portinvartijankin
+eloton ruumis kaupunginvoudin käskystä oli saatettu. Sitä näkyä, joka
+täällä esiytyi katseltavakseni, en elinaikanani unhoita.
+
+Klaus oli asetettu suurelle pöydälle keskelle salia, ja kirurgi oli
+paljastanut hänen rintansa, tutkiaksensa haavaa, joka oli vienyt hänet
+tuonen tuville. Vainaja oli hiljaismielinen, oikeutta harrastava
+nuorukainen ja vanhemmillensa kuuliainen poika. Todistuksena tähän
+mainittakoon, että kun hänen isänsä viimekuluneena talvena sairauden
+kautta oli kytketty vuoteesen eikä mitään kyennyt ansaitsemaan, Klaus
+kättensä työllä hankki elatuksen koko perheelle. Isä vanhus huusikin
+monta kertaa, kun häntä ja kuollutta poikaansa kannettiin sisään:
+
+"Oi, poikani, poikani, olisipa Jumala sallinut minun kuolla sinun
+edestäsi!"
+
+Murtunut äiti oli polvillaan poikansa ruumiin ääressä; hän piti
+poikansa kättä käsissänsä ja itki kiihkeästi. Päänaluksen kohdalla
+seisoi Margareeta Friesen, nuori, siveä neito, joka vuosikauden jo oli
+ollut vainajan morsiamena. Ei näkynyt hänen silmissänsä kyyneltä eikä
+elonmerkkiä hänen kasvoillaan. Kalman valjuna ja liikkumatonna hän
+siinä seisoi, juurikuin hänenkin henkensä olisi riisuutunut maallisesta
+verhostansa ja yhdessä sulhonsa hengen kanssa astunut valon
+iankaikkiseen valtakuntaan. Murhatun sisarukset itkivät jokainen
+ääneen, että sydäntä vihloi sitä kuullessa -- kaikki, paitsi hänen
+nuorin pikkuveljensä, kaksivuotinen pojansirunen, joka ääneti seisoi
+äitinsä vierellä, kädessä pitäen pientä viiriä, jonka Klaus vasta
+edellisenä iltana oli hänelle tehnyt; pienokainen silmäili oudoksuen
+milloin kuollutta veljeänsä, milloin kirurgia, milloin itkevää
+äitiänsä.
+
+Oli vaikeata päättää mikä mieltä enimmän liikutti katsellessa:
+katkerasti itkevä äitikö, kelmeä, liikkeissänsä jähmeä Margareetako
+vaiko pikku Kasperi, joka surutonna leikitsi lippuinensa murhatun
+vieressä. Sydän ihmisellä olisi pitänyt olla kiveä kovempi jos tämä
+näky ei olisi kyyneltä silmään tuonut. Surevien ympärille oli
+kokoontunut lukuisa joukko sukulaisia ja ystäviä, jotka osanotolla
+yhtyivät vainajaa kiittämään tahi hänen kohtaloansa valittamaan.
+Ystävien joukossa oli Valentinkin, joka piteli tuolista kiinni ja
+vapisi koko ruumiissansa. Se ei minua kummastuttanut, sillä Klaus ja
+hän olivat hyviä ystäviä olleet varhaisimmasta lapsuudestaan saakka;
+koulussa he olivat istuneet vieretysten, ja ensi kertaa yhdessä ripillä
+käyneet.
+
+Veit vanhus makasi vähän syrjempänä toisella pöydällä. Olen monasti
+huomannut suloisen kirkkauden, oikean taivaallisen rauhan
+kuolinhetkellä leviävän niiden kasvoille, jotka Herrassa ovat
+nukkuneet, vieläpä silloinkin, vaikka heidän on täytynyt maistaa
+kuolemata sen katkerimmassa muodossa ja ollut kestettävänä kova
+kamppaus. Yhtä selvästi en ole kuitenkaan nähnyt sitä ilmenevän muissa,
+kuin tuossa vanhassa portinvartijassa. Siinä maatessansa näytti hän
+vain nukkuvan, eikä mikään muu todistanut hänen kuolleen väkivaltaista
+kuolemaa, kuin hänen verellä tahrattu valkoinen tukkansa. Hänen
+silmänsä olivat kiinni ja hänen huulillansa asusti hymyily, joka tahtoi
+ikäänkuin sanoa: "Nyt makaan ja nukun täydessä rauhassa." Koska
+portinvartija oli iällinen mies ja kun hänellä ei ollut sukulaisia
+kaupungissa, niin hän oli ensialuksi joutunut nuoren miehen rinnalla
+unhotuksiin. Ainoastaan hänen uskollinen koiransa, Fidelis, jonka hän
+itse oli kasvattanut ja jonka kanssa hän vuosikausia oli jakanut niukan
+leipänsä, ei hetkeksikään väistynyt hänen viereltään; se oli pistänyt
+mustan turpansa kuolleen isäntänsä oikeaan käteen -- käteen, joka oli
+joka päivä ojentanut sille ruoan.
+
+Tunteeni olivat perinjuurin lamauttaa minut muistellessani vainajan
+osottamaa järkähtymätöntä ystävyyttä minua ja omaisiani kohtaan ja
+ajatellessani hänen merkillistä untansa ja väkivaltaista loppuansa.
+Kuinka ystävällisesti olikaan hän kuolinhetkelläänkin puhutellut minua
+ja pientä poikaani! Kuultuansa minun itkevän, Fidelis, tuo viisas,
+uskollinen eläin, kohotti hiukan päätään ja ulisi hiljaa, valittavasti
+-- juurikuin olisi se ymmärtänyt suruni ja halunnut yhtyä kerallani
+valittamaan hänen murhatun isäntänsä surmaa.
+
+Viittasin Valentinin tulemaan luokseni ja sanoin hälle:
+
+"Teet oikein, kun suret manalle mennyttä lapsuuden ystävääsi, mutta älä
+sure yksistänsä häntä, katso, tässäkin on vanha ystävä, joka on
+ansainnut kyyneleesi." Kerroin hänelle kuinka kuolema oli Veitiä
+kohdannut sekä mainitsin kuinka hän oli uneksinut pelastavansa
+kuolemansa kautta poikani Johanneksen hengen, ja että hänen unensa nyt
+kurjimman ja katalimman petoksen kautta oli surullisella tavalla käynyt
+toteen. Viimeiset sanat lausuttuani levisi poikani kasvoille sanomaton
+tuskanilme, häntä ei haluttanut kuulla sen enempää vaan tunkihe
+väkijoukon läpitse ovea kohden, huojuen puolelta toiselle, niinkuin hän
+olisi ollut kaatumaisillansa.
+
+Nyt oli Veitin vuoro joutua kirurgin tutkittavaksi. Tämä ilmoitti että
+portinvartijan pääkallo oli murskattu. Minä kun en sietänyt katsella
+vanhan ystäväni leikkelemistä, tuumin lähteä kotia, vaimoni ja lasteni
+luo, mutta samassa töytäsi muudan Erlachin mies saliin, pyytäen päästä
+kaupunginvoudin puheille. Kaupunginvoudin kysyttyä mitä hänellä oli
+asiaa, mies kertoi seuraavaa:
+
+"Lähdin tänään aamupäivällä Sommerhauseniin leivän ostoon; vähän matkan
+päässä metsässä joukko ratsumiehiä vaati minua seisahtumaan, piiritti
+minut ja kysyi minnekä olen matkalla. Sommerhauseniin, vastasin. Muudan
+ratsumiehistä, jolla oli höyhentöyhtö hatussa ja näytti olevan joukon
+päämies, kysyi, tunnenko kaupunginvoudin kirjuria, Valentin Gastia.
+Tunnen minä hyvinkin, vastasin, olen monasti nähnyt häntä Erlachin
+jääkärin kanssa yksissä seurustelemassa. Hän pyysi niin muodoin minua
+sanomaan Valentinille terveisiä, että he ovat jo puolisen tuntia häntä
+odottaneet ja että hän kiiruumman kautta kävisi noutamassa osinkonsa,
+sillä heillä ei ollut aikaa kauemmin täällä viipyä. Vielä hän jätti
+toimekseni sanoa teille, herra kaupunginvouti, että jättäisitte
+kirjurinne hänen käsiinsä, sillä Valentin soveltui paremmin sissiksi
+kuin musteentuhrijaksi. Hän sanoi olevansa kapteeni Nikol Paradeiser ja
+käski sanoa, että jos mielenne tekee, niin hän on valmis ennen pitkää
+käväsemään uudestaan luonanne, tehdäksensä itse asiasta selvän. Nauraen
+lähtivät he sitte matkoihinsa, jotapaitsi vielä kuulin johtajan
+huutavan: 'Se lintu on vihdoinkin tarttunut liimapuikkoon, mikä ei mene
+viekoittamalla, menee pakoittamalla.' Kirjuri tuli minua kadulla
+vastaan ja minä toimitin hänelle asian, mutta hän ei hiiskunut
+sanaakaan vastineeksi, vaan töytäsi vihurina eteenpäin."
+
+Ebelingin Hannu, kaupungin torni- ja yövahti, joka miehen kertoessa oli
+tullut minua aivan lähelle, pani kätensä minun olalleni ja lausui
+vakaasti:
+
+"En tahdo kauemmin teiltä salata, että kroaattipäällikön kasvot ensi
+hetkestä käsin näyttivät minusta tutuilta -- en vaan jaksanut muistaa,
+missä olin niitä ennen nähnyt. Mutta nyt muistan vallan hyvin, että
+minä viime lauantaina käydessäni myöhään iltasilla kapakan ohitse näin
+hänet pelipöydän ääressä yhdessä Valentinin ja Erlachin jääkärin
+kanssa. Kapteeni ei silloin vaan ollut sotapuvussa, jonka tähden luulin
+häntä matkustavaksi ylioppilaaksi."
+
+Sen kuultuani tulin yhtäläiselle mielelle kuin pappismies Eeli, hänen
+saatuansa tiedon, että israelilaiset olivat paenneet filistealaisia,
+että hänen molemmat poikansa olivat kaatuneet ja että Jumalan arkki oli
+viety pois, tahi niinkuin patriarkka Jaakoppi, kun hän näki Joosefin
+kirjavan hameen ja kuuli toisten poikainsa sanovan: "Tämän olemme
+löytäneet; katso, onko se poikasi hame tahi ei." Kaupunginvouti ja
+kaikki, jotka olivat läsnä, kiljahtivat hämmästyksissänsä ja
+harmistuneina, ja Klaun äiti nousi seisoalle ojentaen kätensä taivasta
+kohden, ikään kuin syyttääksensä poikansa murhaajaa Jumalan
+tuomioistuimen edessä. Korvissani pauhasi, niinkuin olisin kuullut
+väkevän virran kohinaa, huone tuntui minusta tärisevän perustuksillaan
+ja katto olevan sisään luhistumaisillaan, silmissäni alkoi yhä enemmin
+musteta, niin etten lopulta erottanut huoneessa muita, kuin Veitin
+siinä missä hän makasi pöydällä, valkeat hiuksensa verissä ja
+hymyssäsuin juurikuin kuiskaavan: "Nyt tiedän kaikki; senlaista palkkaa
+en ollut ansainnut sinulta ja sinun lapsiltasi."
+
+Kun kaupunginvouti ja muut läsnäolijat näkivät, miten minun laitani
+oli, niin heidän kävi minua sääliksi, ja he yrittivät minua lohduttaa,
+mutta silloin minä rohkasin mieleni ja huusin:
+
+"Ei, sitä en saata uskoa, sitä en saata uskoa! Varkaaksi ja
+kavaltajaksi en ole lastani kasvattanut." Sitten pyysin heitä
+seuraamaan minua kotiani, että pojallani olisi tilaisuutta todistaa
+syyttömyytensä.
+
+Kaupunginvoudin ja pastori Theodorikuksen taluttamana lähdin heti
+asunnolleni. Mutta siellä olin vasta saava tuntea, ettei Herra ollut
+ainoastaan näön vuoksi heiluttanut kuritusruoskaansa päälläni, vaan
+että hän neuvossansa oli päättänyt veriin asti koetella minua ja
+omaisiani. Portilla kohtasin Johanneksen, jota äitinsä oli lähettänyt
+kutsumaan minua kiiruimman kautta kotiin, sillä hän oli suuressa
+tuskassa Valentinin tähden. Tämä oli näet kotvasta ennen lähtenyt kotoa
+pieni nyytti kädessään. Johannekselle, joka tuli häntä vastaan
+rappusissa -- pojan kerronnan mukaan oli veli ollut enemmän aaveen kuin
+elävän ihmisen näköinen -- hän oli sanonut, että hänen täytyy lähteä
+maailmalle ja käskenyt isälle ja äidille sanomaan terveisiä, koskei hän
+saisi heitä milloinkaan enää nähdä.
+
+Kykenin hillitsemään toivottomuuttani ainoastaan siksi, kunnes sain
+vaimolleni ja lapsilleni kerrotuksi mitä tiesin ja kunnes vieraat
+olivat poistuneet. Mutta sitte olivatkin voimani tyyten lopussa ja
+henkeni tarmo suli ja hupeni kuin vaha ahdistuksen tulikuumennossa.
+Vääntelin käsiäni ja saatoin vain kerran toisensa perään huudahtaa:
+"Ikabod, Ikabod! kirkkaus on huoneestani poikessa."
+
+
+
+
+Yhdestoista luku.
+
+Jumalan tuomio.
+
+
+    Sill' eivät jumalattomat
+    Voi kestää tuomiolla,
+    Ei irstaat, katumattomat
+    Hurskasten seurass' olla;
+    Herralle kelpaa hurskaan tie,
+    Mut jumalattomia vie
+    Hetkensä kadotukseen.
+
+Mitä sinä päivänä omassa sekä vaimoni sydämessä tapahtui, tietää
+ainoastaan Jumala. Tähän asti olimme, jos kohta huolehtien, niin aina
+toki kunnialla vaeltaneet tietämme maailmassa, mutta nyt olimme
+joutuneet koko kaupungin asujamiston pilkanesineeksi. Turhaan olin
+rukoillut:
+
+    Jos suot mun vanhaksi,
+    Jos annat elää kauan,
+    Niin tule turvaksi
+    Ja ole vahva sauvan'!
+    Suo kärsivällisyys
+    Sinuhun luottava,
+    Suo kunnialla myös
+    Hiuskarvain' harmeta!
+
+Ei ollut tätä helppo kantaa, ei -- ja sitäpaitsi tuli tähän lisää vielä
+sisällisiäkin ahdistuksia. En tiedä onkohan sellaisia vanhempia, jotka
+lastensa jouduttua harhateille voisivat lohduttaa itseänsä sillä, että
+ovat kaikessa täyttäneet velvollisuutensa isänä ja äitinä -- ei se
+ainakaan minun lohdutuksenani ollut. Monet laiminlyöntirikokset, joihin
+olin Valentinin kasvatuksessa tehnyt itseni syypääksi ja joita tähän
+saakka olin tuskin minkään arvoisina pitänyt, seisoivat nyt kuni
+uhkaava aave edessäni ja saattoivat minulle niin suurta tuskaa, että
+julistin Valentinin vallan viattomaksi ja itseni ainoaksi syylliseksi.
+Tänä hetkenä ajattelin: sinun ei olisi pitänyt ensinkään määrätä
+poikaasi käsityöläiseksi, sillä siksi hän ei soveltunut; toisena taas:
+sinun olisi pitänyt antaa hänen edeskinpäin pysyä ammatissaan, niin hän
+ei olisi paisunut pöyhkeäksi eikä joutunut huonoon seuraan. Väliin
+soimasin itseäni siitä, etten ollut tarpeeksi _ankara_ häntä kohtaan,
+väliin etten ollut tarpeeksi _lempeä ja armoitteleva_ häntä kohtaan.
+Olin niin muodoin mitä ristiriitaisimpain ajatusteni uhri, ja joka
+ajatuksessa oli oka, joka säälimättä tunkeutui sydämeeni.
+
+Lapsiraukkani istuivat alakuloisina pöydässä, he eivät syöneet eivätkä
+juoneet mitään ja uskalsivat vain hiljaa ja salavihkaan lausua toinen
+toisillensa jokusen sanan. Mutta jos minun teki mieleni saada
+pettämättömän oikea käsitys kurjuuteni suuruudesta, niin minun tarvitsi
+vain katsoa poloiseen vaimooni. Kolme tuntia istui hän jäykkänä ja
+liikkumattomana kuin marmorikuva, kädet helmassansa, enkä saanut
+houkuttelemalla ainoatakaan sanaa hänen suustansa tahi kyyneltä
+sirahtamaan hänen silmästänsä, sanoinpa hänelle mitä hyvänsä. Kun
+sydänyö oli lähenemässä niin hän lausui vihdoinkin:
+
+"Kyllä minun nyt on helpompi olla kun tiedän, että kaikki makaavat ja
+ettei kukaan enää ajattele minua ja Valentinia. Jospahan löytäisin
+Jumalani ja saisin hänen edessänsä itkeä ja rukoilla, ettei hän meitä
+hylkäisi!"
+
+Aamupuoleen yötä nukahti hän vähäksi aikaa paljaasta väsymyksestä,
+mutta äkkiä hän heräsi ja huusi minua avukseen. Johonkin määrään
+toinnuttuaan hän kertoi, nyyhkyttäen, että hän oli unissansa nähnyt
+Valentinin. Hän oli ratsuväen joukossa ratsastanut ohi, mutta nähtyään
+äitinsä valkaisutanhualla, hän oli kääntynyt takaisin päin ja huutanut:
+"Jo olen täällä taas." Mutta joukon johtaja oli pitänyt häntä kiinni ja
+laahannut häntä jälessänsä kun huimaa kyytiä samosivat tiehensä;
+Valentin oli kuitenkin tavantakaa katsonut taaksensa ja kurottanut
+häntä kohden käsiänsä.
+
+Minun silmiini ei sinä yönä tullut unta: minä painiskelin Herran kanssa
+niinkuin patriarkka Jaakoppi Jabbokin luotuspaikalla, ja vaikka
+epätoivo ja heikkouskoisuus koettivatkin paneutua Jumalan ja minun
+välilleni, niin huusin yht'myötään: "Minä en päästä sinua, jollet
+siunaa minua." Aamuruskon noustua alkoi päivä koittaa minunkin
+sielussani, ja vaikka suru vielä painoi minua maahan, niin sydämessäni
+oli rauha ja minä saatoin uskon luottamuksella heittää kuormani Herran
+päälle.
+
+Nyt kykenin myös lohduttamaan vaimoani; niinkauan kun oma sydämeni oli
+heikko ja epäilyksille altis, eivät lohdutussanani häneen tehonneet.
+Jumalan sana on näet, kun sitä heikkouskoinen sielu käyttää, niinkuin
+raskas miekka lapsen kädessä -- sillä ei ole voimaa osua oikeaan eikä
+tunkea lävitse. Mutta nyt oli Herra vahvistanut uskoani, ja antoi
+sittemmin siunauksen yksinkertaisille sanoilleni. Muun muassa kerroin
+Margareetalleni esimerkin Augustinuksesta, joka suruksi hurskaalle
+äidilleen salaa lähti epäsiveään Roomaan, jossa äitinsä varmasti
+otaksui hänen turmeltuvan niin ruumiin kuin sielun puolesi, mutta juuri
+siellä tuhlaajapoika Jumalan armollisella johdolla taittoi mielensä ja
+kääntyi kokonaan Herransa ja Jumalansa puoleen. Päätimme niin muodoin
+lakkaamatta rukoilla tuhlaajapoikamme edestä ja lujasti uskoa, että
+Jumala oli kuuleva meidän, surevain vanhempain sydämestä lähtevät
+rukoukset. Vahvistuneena ja vilpastuneena kutsui vaimoni luoksensa
+lapset, määräten heille kullekin pienet tehtävänsä, ja minä lähdin
+kouluun.
+
+En tiedä, rakas lukijani, oletko konsaan havainnut että murhe, jonka
+Jumala lähettää, muun siunauksen ohella vaikuttaa senkin, että oppii
+katsomaan ihmisveljiään aivan toisin silmin kuin siihen astikka. Tuntee
+sydämmensä hehkuvan rakkaudesta heitä kohtaan ja tuomitsee heidän
+virheitään lempeydellä, vieläpä niinkin, että mitä syvällisemmin tuntee
+itsensä nöyryytetyksi, sitä korkeammalle kohoavat toiset meidän
+silmissämme. En ikänä unhota millä sydämellisellä rakkaudella,
+tahtoisinpa sanoa melkein pyhällä kunnioituksella katselin noita
+köyhiä, nälistyneitä ja ryysyihin verhoutuneita lapsia, jotka tänä
+tukalana aikana kävivät koulussani: olivathan he saman Isän lapsia,
+jonka käsissä minunkin elämäni vaiheet olivat. Voimallisemmin kuin
+koskaan ennen saatoin tänäpänä puhua heille siitä Jumalasta, joka on
+laupias ystävilleen, mutta hirmuinen vihollisilleen.
+
+Mutta kesken opetustani vaimoni kutsui minua ulos, sanoen itsellänsä
+olevan minulle tärkeitä asioita ilmoitettavan. Hänen mielensä oli
+kuohuksissa ja joka jäsen vapisi pelosta hänen kertoessaan, että
+ylemmälle kaupunginportille oli saapunut mies kärryineen, joilla
+Erlachin jääkäri makasi -- kuoliaana. Kaupungin portille kerääntyi
+kansaa suurissa joukoissa, ja eräältä, joka sieltä oli tullut takaisin,
+oli hän kuullut, etteivät porvarit olleet antaneet lupaa viedä
+kuollutta kaupunkiin. Silminnähtävää oli että jääkäri oli kuristettu
+kuoliaaksi, sillä hänen kasvonsa olivat olleet mustansinervät ja silmät
+kuopistansa miltei tykkänään pullistuneet. Kansa arveli tuon julman
+ihmisen olleen liitossa paholaisen kanssa ja että paholainen nyt oli
+kouraissut hänet hengiltä, kun kontrahdin määräaika oli kulunut umpeen.
+
+Tämän kuultuani laskin lapset hajalle ja riensin heti kaupungin
+portille, missä kaikki oli niin kuin vaimoni oli kertonut. Tuntematon
+mies kärryineen oli Sulzdorfin pyöveli. Hän kertoi muutamain
+puunhakkaajain tulleen samana aamuna hänen tykönsä, pyytäneen häntä
+valjastamaan hevosen kärryjen eteen ja seuraamaan heitä metsään.
+Perille tultua oli hän nähnyt jääkärin loikovan poikittain kaatuneen
+puunrungon päällä, pää riipuksissa maata vasten; jääkäri oli
+silminnähtävästi kuristettu kuoliaaksi. Koska kaatunut puu oli
+Sommerhausenin tiluksilla, oli Erlachin kylänvanhin, joka myös saapui
+sinne, käskenyt pyövelin viedä hänet Sommerhauseniin. He --
+erlachilaiset -- eivät suostuneet antamaan hänelle haudan sijaa omassa
+kalmistossaan, eikä kukaan talonpojista tahtonut sormellaankaan kajota
+häneen. Pyöveli oli tehnyt työtä käskettyä ja, kääntyen kansan puoleen,
+lausui:
+
+"Tuossa on jääkäri, pankaa hänet nyt mihin tahdotte."
+
+Siihen kaikki yhdestä suusta huusivat, etteivät he tahdo olla
+tekemisissä kuolleen kanssa; pyöveli saisi heittää hänet Mainjokeen
+tahi haudata hänet hirttomäellä, yhdentekevää heistä, kumpaanko.
+
+Pyöveli Hämmerling vastasi: "Kiitän kauniisti, sen voitte itsekin
+tehdä; minä en estä, vaikka hänet keittäisitte tahi paistaisitte",
+sitten nousi hän kärryihinsä, kourasi kuollutta jaloista ja paiskasi
+hänet tielle. Sitte hän otti leipäkyrsän käsiinsä ja alkoi tyynesti
+syödä sitä, niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.
+
+Samassa nähtiin vanha eukko käydä kepustavan tietä pitkin. Vanhus oli
+ympärisseuduilla tunnettu, sillä hän kierteli mierolla, pyytäen
+leipäänsä ihmisten ovilla. Tultuansa kaupungin portille ja nähtyänsä
+jääkärin runnellun ruumiin, eukko kirkasi niin että korvia vihloi ja
+käyttäytyi muutoinkin kuin hassu. Kauhusta vapisten hän muita
+mahtavammin huusi: "Onpa tuon viheliäisen sielun itse saatana omassa
+persoonassaan tänne hilannut!" Joinkin määrin tyynnyttyään hän kertoi:
+"Kun eilen metsässä levätäkseni istuuduin puun varjoon vähän matkan
+päässä tiestä, tuli jääkäri kohta jälestä ja rupesi tien viereen
+kaatuneen puunrungon päälle istualle; hän veti povestaan pussillisen
+rahaa ja alkoi niitä lukemaan. Koska hän jo monta kertaa oli uhannut
+revittää koirillaan minut kuoliaaksi, jos tapaa minut metsässä,
+kyykähdin kepperästi maata vasten ja ryömin nelinkontin niin kauas,
+että hänen oli mahdoton minua nähdä. Ympärilläni oli niin hiljaista
+että rahojen kilinä kaikui korviini, vaikka olin hyvän matkan päässä
+jääkäristä. Äkkiä häiriintyi hiljaisuus ja siltä taholta, missä päin
+tiesin jääkärin olevan, kuului kimeää kirkunaa, ja sitte oli taas
+kaikki hiljaisia. Mutta ei aikaakaan kun taas alkoi kuulua jyminää,
+muistuttaen raskasten saappaiden polentaa, sitte väkevää körinää ja
+taas kirkunaa, joka tällä haavaa oli niin kimeän vihlovaa, että
+hiukseni kohosivat pystöön. Pelosta puolikuoliaana huusin kaikkia
+pyhimyksiä avukseni ja lähdin juoksemaan minkä vanhoilta jaloiltani
+jaksoin vuorta alas, enkä seisattunut ennen kuin Kleinochsenfurtin
+ravintolan edustalla, missä tätini niinkuin tiedätte pitää asuntoa.
+Hänelle kerroin kaikki juurtajaksain ja pyysin samalla hänen luonansa
+yösijaa, sillä en kuolemaksenikaan olisi sinä iltana enää uskaltanut
+astua jalallani ulommaksi kynnystä. Töykeä kirkuna soi vieläkin
+korvissani."
+
+Seppä Yrjö Ebert oli tällä välin paljastanut kepillä jääkärin rinnan ja
+kaulan, ja kaulassa näkyi suuria mustansinisiä merkkejä. Kauhulla
+osottaen noita merkkejä hän huusi: "Katsokaa, katsokaa, hänet on itse
+rumahenki kuristanut -- tuonlaisia merkkejä ei ihmiskäsi jätä."
+Kaupunginvouti tosin sanoi rautapukuisen sotamiehen kouran tekevän
+yhtäläisiä merkkiä, mutta väki pysyi järkähtymättä vakuutuksessaan,
+sillä mikäli tiedettiin ei muita sotamiehiä ollut paikkakunnalla
+näkynyt kuin Paradeiserin, ja näiden kanssahan jääkäri oli
+ystävyydessä, kuten Ebelingin Hannu tiesi kertoa.
+
+Oli asianlaita miten hyvänsä -- se kuitenkin oli varmaa, että Jumala
+oli ollut tässä tuomarina ja antanut tämän sanan toteentua:
+Jumalattomain loppu on kauhistavainen. Niin paljon pahaa kuin murhattu
+oli minulle paljon kärsineelle mies paralle saattanutkin, niin olisin
+kuitenkin suonut hänelle vielä jonkun verran parannusaikaa pestäksensä
+pois syntinsä välimiehen veressä ja saadaksensa paremman kuoleman,
+mutta "kuka on tietänyt Herran mielen ja kuka on ollut hänen
+neuvonantajansa? Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja
+käsittämättömät hänen tiensä!"
+
+Sittenkun porvarit ja kaupunginvouti olivat hyvän aikaa sinne ja tänne
+keskustelleet ja kiistelleet, päätettiin antaa kuollut pyövelin haltuun
+uudestaan, että pyöveli hänet hautaisi jonnekin hautuumaan syrjäiseen
+nurkkaan, jonne muuten ei ketään rehellistä ihmistä haudata. Niin
+seuraavana päivänä tapahtuikin. Kun hauta oli kaivettu, kierittivät
+pyövelin rengit ruumiin muitta mutkitta siihen ja loivat haudan umpeen.
+Tuota hautaa ei risti kaunista, ei edes ruohokaan tahdo siinä juurtua,
+muutamat orjantappurapensaat vain levittävät rumia, okaisia oksiaan
+siinä, missä jääkärin luut lepäävät tuomiopäivään saakka.
+
+Minä näin jumalattoman, joka kerskasi väkevyydellään; hän levitti
+itsensä niinkuin viheriäinen, vankasti juurtunut puu. Ihmiset kulkivat
+hänestä ohi, ja katso, häntä ei enää ollut; minä kysyin häntä, mutta ei
+häntä mistään löydetty. Ps. 37: 35, 36.
+
+
+
+
+Kahdestoista luku.
+
+Pako.
+
+
+    Mitä meille rauha tuo? Riemua.
+    Mitä sitten sota suo? Surua.
+    Mitä rauha lahjoittaa? Varoja.
+    Mitä sota tarjoaa? Hurmetta.
+    Mitä rauha meille toi? Ravinnon.
+    Mitä sota saattaa voi? Turmion.
+    Rauha tulee taivahasta,
+    Sodan pauhut saatanasta.
+
+                       _Vanha sananlasku_.
+
+Olen tähän asti, rakas lukija, ollut ylen seikkaperäinen ja laveasti
+kertonut minun ja poikani elämän historian; nyt seuraavaa
+seitsenvuotista jaksoa tahdon ainoastaan pääpiirteissänsä kosketella.
+
+Kenties se, joka lukee mitä nyt olen kertova, ajattelee että Herran
+käsi raskaimmin kuritti minua näinä vuosina -- mutta niin ei
+todellakaan ollut laita. Minua kohdannut murhe ei ollut seurauksena
+saatanan juonista tahi pahuudesta, ei, vaan se oli Jumalan laupias
+käsi, joka ojensi minulle reunojen tasalle täytetyn murhemaljan, ja
+minä saatoin sentähden tyhjentää sen uskon rohkealla kuuliaisuudella;
+ja vaikka sieluni oli murheissaan kuolemaan asti saatoin kuitenkin
+sanoa: Niin käy, kuin tahdot, Jumala, hyv' on sun tahtos ijän.
+
+Jälkeentulevaisemme tuskin uskonevatkaan mitä hätää, levottomuutta ja
+ahdistusta me, heidän isänsä, olemme kärsineet kalliin evankeelisen
+uskomme säilyttämiseksi. Olemme uhranneet sen eteen muutakin kuin
+maallisen omaisuutemme, -- tuohon kalleuteen yhtyvät veremme ja
+kyyneltemmekin vuot. Herra sen tietää! Jos koittanee joskus aika,
+jolloin evankeeliset kristityt eivät enää pidä tuota uskoa kalleimpana
+omaisuutenaan, silloin täytyy meidän sukumme olla sukupuuttoon
+hävinnyttä ja vieraan kansan asua heidän isiensä majoissa.
+
+Kuten suosiollinen lukija ehkä edellisestä on havainnot, oli
+kaupunkimme ympäriseutuineen uskonsodan johdosta viisitoista vuotta
+takaperin melkein yhtämittaisena tuskan ja hädän näkymönä. Olimme
+sentähden niin sanoakseni tottuneet nälkään, vaaroihin ja kurjuuteen,
+että olimme miltei unohtaneet sellaisiakin aikoja olleen, jolloin
+saatoimme olla iloisia työssä, jolloin iltasilla saimme laskea päämme
+lepoon ajattelematta tulipaloja ja ryöstöjä. Mitä tähän asti olimme
+kokeneet ei kuitenkaan ollut mitään sen iskun rinnalla, joka kohtasi
+meitä Luojan sallimuksesta vuonna 1634.
+
+Syyskuussa tänä vuonna jäivät ruotsalaiset verisessä Nördlingenin
+tappelussa alakynteen, ja siitä seurasi, että jalon Ruotsin kuninkaan
+karkottama keisarin sotaväki uudestaan marssi seutuihimme päin.
+Ruotsalaiset itsekin tekivät meille paljon tuhoa, ryöstivät
+Lindelbachin kylän, raastivat kalkin kirkosta ja polkivat hostian
+jalkojensa alla. Jotka tällaista ilkivaltaisuutta harjoittivat, olivat
+sentään vain tuommoisia tuimia hirtehisiä, joita on jokunen joka
+kulmalla; heitä rangaistiinkin varsin ankarasti. Kuningas Kustaa
+Aadolfin eläessä oli ruotsalainen sotaväki mitä paraimmassa maineessa
+sotaväessä ylläpidettyyn jumalanpelkoon ja kurinpitoon nähden. Kun
+syntyperäinen ruotsalainen tahi suomalainen ensin tuli Saksaan, niin
+hän aina ennen ruoalle istuutumistaan luki ruokalukunsa ja syömästä
+herettyä ojensi hän kätensä isännälle ja emännälle, kohteliaasti
+kiittäen kestityksestä. Keisarin sotajoukko sitävastoin piti
+sodankäyntiä ammattinaan ja leirissä kasvanut sotamies halveksi
+porvarissäätyä eikä näyttänyt pelkäävän enemmän Jumalaa kuin
+ihmisiäkään.
+
+Syyskuun 8 päivänä hyökkäsi kaupunkiimme 150 miestä kenraali
+Piccolominin rykmentistä. Hurjasti jyllästäen ja ampuen ajoivat he
+katujamme pitkin, majoittuivat taloihin ja elämöivät niissä niin
+hurjasti että avunhuutoja kuului joka taholta. He eivät pakottaneet
+ainoastaan niitä, joilla vielä jotakin oli, panemaan viimeiset
+ruokavaransa ja rahansa esille, vaan he rääkkäsivät julmasti niitäkin,
+jotka tuskin tiesivät miltä leipä maistui; he kohtelivat naisia mitä
+hävyttömimmällä tavalla, löivät miehiä, kun nämä epätoivossaan
+yrittivät vastarintaan ruveta ja pistivät useita kuoliaaksi,
+hätyyttivätpä joskus viattomia lapsiakin. Kahden päivän perästä ei
+ollut jälellä ainoatakaan kanaa, saatikka lehmää tai vuohta koko
+kaupungissa. Ratsuväen lähdettyä vihdoinkin matkaansa oli tuskin eheätä
+ikkunaa tahi ovea taloissa; vähäiset sänkyvaatteitten jäännökset raa'at
+sotamiehet olivat leikelleet puhki ja pudistelleet höyhenet kadulle.
+Kaupunginvoudin konttorin he kaikkein ensin ryöstivät putipuhtaaksi,
+sen jälkeen koko kaupungin. Kun kiusanhenkemme vihdoin olivat lähteneet
+ja ihmiset uskalsivat tulla esiin piiloloukoistaan, niin ei kellään
+ollut minkäänlaista omaisuutta, paitsi kurja henki vain, joka oli
+vihollisilta säästynyt.
+
+Kaikkein kauhuksi levisi nyt niin ikään tieto, että keisari Ferdinand
+sotaväkineen aikoi piakkoin matkata kaupunkimme läpitse ja majoittua
+linnaan muutamaksi päiväksi. Ja jokainen tiesi, ettei nyt ollut
+parempaa odotettavissa, elleihän pahempaa vielä kuin tähän saakka
+olimme kärsineet: tuo oli vain joutumista ojasta allikkoon. Useimmat
+olivat sentähden sitä mieltä, että kun kuitenkaan ei ollut muuta
+pelastettavaa kuin oma henki, niin voitaisiin yhtä hyvin Jumalan
+nimessä lähteä pakoon ja jättää tyhjät huoneet vihollisen valtaan.
+Kaikki kaupungin asukkaat, paitsi muutamat vanhat ja kuolintautia
+sairastavat ihmiset, jotka arvelivat yhtähyvin voivansa, jos niin oli
+Jumalan tahto, kuolla syntymäkaupungissaan kuin muualla, hankkivat siis
+lähtöön. Koska rakas vanha pastorimme Theodorikus, korkeaan ikäänsä ja
+voimattomuuteensa nähden, jo kauan sitten oli lähtenyt kaupungista,
+päätin minäkin liittyä vaimoineni lapsineni matkueesen. Jotkut kulkivat
+Mainjoen poikki Gau'iin; toiset sitävastoin, niiden joukossa minä
+omaisineni, toivoivat Kitzingenissä ja sen ympäriseuduilla löytävänsä
+turvapaikkaa.
+
+Kaupungin portilla hajaannuimme niin muodoin kahteen joukkokuntaan,
+lähtien kumpikin joukko omalle taholleen. Käännyttyämme oikealle
+Steinbachia kohden ja kuullessani pakolaisraukkojen vaikeroivan, joista
+muutamat kantoivat lapsiaan, toiset sairaitaan, tulin ajatelleeksi
+Daavidia, kun hän väkinensä pakeni poikaansa Absalomia ja itkien nousi
+Öljymäkeä ylös. Kulkiessamme syntyi matkalla epäjärjestystä ja tungosta
+kulkijoissa, johon oli syynä se, että joku joukosta, kiivettyänsä
+Altenberg vuorelle, oli nähnyt keisarin väen jo olevan tulossa
+Ochsenfurtista päin. Jälkijoukko tunki edimmäisten päälle ja saattoi
+täten sekasortoa aikaan. Tyynnyttääkseni kuohuisia mieliä otin
+psalttarini ja luin siitä kuuluvalla äänellä seuraavat värsyt kuningas
+Daavidin seitsemännestäkolmatta psalmista: Herra on minun valistukseni
+ja autuuteni, ketä minä pelkään? Herra on minun henkeni väkevyys, ketä
+minä vapisen? Ja vaikka sotaväki saartaisi minua, niin ei minun
+sydämeni sentähden pelkäisi; jos sota nousisi minua vastaan, minä
+turvaan sittenkin häneen. Yhtä minä Herralta anon, sitä minä etsin,
+asuakseni Herran huoneessa kaiken elinaikani: että minä näkisin Herran
+kauniin jumalanpalveluksen ja hänen temppelissänsä ajattelisin tilaani.
+
+Väkijoukko rauhoittui tyyten ja kaikki kuuntelivat hartaasti mitä
+heille luin; viimeistä värsyä lukiessani moni kääntyi kaupunkia kohden
+ja loi toivon silmäyksiä temppeliin, jossa useimmat heistä olivat
+kastetut sekä Herran pöytää lähestyneet, ja uskoivat sen kaikkivaltiaan
+Jumalan huomaan. Kun sitten torninvartijamme Ebelingin Hannu pontevalla
+äänellään alkoi laulaa Lutheruksen sankarillista virttä:
+
+    Se sana seisoo vahvana,
+    He ei voi sitä kestää;
+    Kun kanssamme on Jumala,
+    Ken meiltä voiton estää?
+    Jos vaikka henkemme,
+    Osamme, onnemme
+    He veisi viekkaasti,
+    Jää meille kuitenki
+    Jumalan valtakunta,
+
+yhtyivät siihen kaikki, laelta vuoren juurelle asti, semmoisella
+voimalla, että tuo täysisointuinen veisuu tunki kaupunkiin jääneiden
+sairasten ja iäkästen kuuluvillekin, ja moni, josta ero oli ollut
+raskas ja katkera, tunsi saaneensa merkillisellä tavalla vahvistusta ja
+lohdutusta, niinkuin välittömästi Jumalalta itseltään.
+
+Meissäkin pakolaisissa elvytti laulu rohkeuden suureen voimaan. Itse
+kaupunginvouti tuli luokseni ja lausui kyynelsilmin:
+
+"En olisi milloinkaan luullut rukouksen ja laulun niin suuresti voivan
+lohduttaa ihmistä hädän hetkenä." Vastasin: "Sentähden Herra juuri
+lähettääkin meille murheita, että oppisimme rukoilemaan ja veisaamaan."
+Nuo sanat olivat viimeiset, jotka sille miehelle lausuin. Hän ei näet
+saanut enää palata kaupunkiimme, sillä hän sairastui ja kuoli
+Kitzingenissä, josta seuraavassa kerron tarkemmin.
+
+Vuorenlaelle tultuamme sitte hajaannuimme ja kukin suuntasi matkansa
+sinne päin, mistä toivoi löytävänsä ystävän tai sukulaisen. Minä ja
+omaiseni lähdimme Kitzingeniin, jossa Jumala valmisti meitä varten
+ystävällisen vastaanoton erään vanhuksen luona, jota en sitä ennen
+ollut nähnyt enkä tuntenut. Hänen sydämensä ja talonsa olivat
+alttiina meille ja neljän viikon ajan hän hankki ruokaa ja juomaa
+toimeentuloksemme. Hänen nimensä oli Sebastian Popp. Herra palkitkoon
+häntä tuhatkertaisesti!
+
+
+
+
+Kolmastoista luku.
+
+Rutto.
+
+
+    Käy viikatemies halki metsien,
+    Puun toisensa rinnalle kaataen,
+    Varo, ruusu rakka,
+    Sun perivi hukka:
+    On viikate
+    Sunkin juurellas.
+
+                    Vanha laulu.
+
+Neljän viikon kuluttua tuli tiedoksemme, että keisarin sotaväki oli
+lähtenyt Sommerhausenista, ja että useat kaupungin entiset asukkaat
+olivat palanneet sinne takaisin. Mekään emme tahtoneet kauemmin olla
+ystävälliselle isännällemme kuormaksi, vaan valmistauduimme matkaan
+lähteäksemme kotiin. Kiivettyämme vuorta ales ja tultuamme
+kirkkomaalle, tapasimme muutamia miehiä leveätä hautaa kaivamassa. He
+olivat hyvin riutuneen ja poloisen näköisiä, nuo miehet, ja me
+huomasimme, etteivät he jaksaneet pitemmän aikaa yhtäperin kaivaa, vaan
+että toinen jätti lapion kädestään lähinnä seisovalle ja vaipui
+hetikohta raukeana maahan. Meidät nähtyään sai vähäinen ilon kajastus
+tuokion ajaksi heidän kalpeat kasvonsa hehkenemään, synketäksensä
+seuraavassa silmänräpäyksessä entistä synkemmiksi. "Varsin lemmettömään
+aikaan olette takaisin tulleet", sanoi muudan heistä; "keisarin väki on
+jättänyt jälkeensä tarttuvaisen kulkutaudin, joka jo on temmannut
+mukaansa monta kaupungin porvaria; joukko sairaita sotamiehiä makaa
+niin ikään vielä kaupungissa. Kurjuuden kukkurana on kaupungissa ja sen
+lähiseuduilla täydellinen ruokatavarain puute; näettehän kuinka
+heikkoja mekin olemme, niin että jalat tuskin kannattavat. Pakosta
+olemme kuitenkin ryhtyneet kaivamaan tätä hautaa, sillä sotamiehiä
+makaa kuolleena pitkin taloja ja haudankaivaja Merten Gender vanhus on
+kuollut kanssa."
+
+Annoimme ihmisraukoille vähän leipää, jonka he halukkaasti ahmivat ja
+sitte he ryhtyivät uudestaan työhönsä. Me pitkitimme matkaamme
+kaupunkiin, asetuimme vanhaan kartanoomme asumaan ja havaitsimme
+valitettavasti liiankin pian, etteivät miehet, joita puhuttelimme,
+olleet liioitelleet.
+
+Sotamiehet olivat jättäneet jälkeensä pahemman vihamiehen, kuin mitä
+ikänä itse olivat -- kauhean _ruton_, joka nyt raivosi kaupunkiin
+palaavien asukkaiden kesken, niinkuin ennen murhanenkeli Egyptinmaalla.
+Kohta ei enää ollut sitä huonetta, missä ei kuollutta ollut.
+
+Opin nyt tuntemaan kuolemaa sen hirvittävimmässä muodossaan.
+Kirkonpalvelijana olin monessa tilaisuudessa saattanut vainajia heidän
+viimeiseen leposijaansa. Sukulaisia ja tuttavia oli silloin aina
+saattamassa vainajaa kirkkomaahan ja he vuodattivat hänen haudallaan
+surun ja kaihon kyyneliä. Tosin sydämeni usein vuosi verta nähdessäni
+rakastavia vanhempia, joiden pakosta täytyi luopua rakkaasta lapsesta,
+tai lapsen, jonka elinkaudeksi täytyi erota isästä tai äidistä, mutta
+minusta tuntui aina, kun kuulin siunausta lausuttavan Herrassa
+nukkuneelle, kuin olisi ihanin osa tullutkin juuri tämän osaksi, sillä
+eihän voi kovaksi kohtaloksi sanoa sitä, kun saapi maallisen rakkauden
+sylistä joutua taivaallisen rakkauden helmoihin.
+
+Jos maanpeittoon kätkettiin hurskas, mutta köyhä päivätyöläinen,
+sellainen, jonka useasti olin nähnyt kuumana kesäpäivänä otsansa hiessä
+puuhaavan työssänsä aukeilla viinamäillä, niin ajattelin Ilmestyskirjan
+värsyjä: Ei heidän pidä enää isooman, eikä enää janooman, eikä aurinko
+lankee heidän päällensä, ei myös yksikään palavuus. Sillä Karitsa, joka
+istuimen keskellä on, kaitsee heitä ja johdattaa heitä eläville
+vesilähteille. Kuolonkellojen sointi tuntui minusta pyhäaaton kellojen
+kuminalta, joka kutsuu työntekijöitä lepoon, ja ainoana erona on vain,
+että jälkimäinen soitto tarkottaa seurakuntaa kokonaisuudessaan, mutta
+edellinen yksityistä sielua, joka on päässyt vaivoistansa.
+
+Sitä tuhoa katsellessa, jonka rutto oli keskuudessamme saanut aikaan,
+tuli ehdottomasti ajatelleeksi sanoja: Vihasi kautta me hukumme ja
+julmuutesi kautta meidät pois temmataan. Kun omin silmin näki miten
+ihmiset, jotka aamusilla vielä olivat terveet, illan tullen jo
+lepäsivät kuolleena, kuinka isä, lapset ja lastenlapset, isännät ja
+palkolliset usein yhtaikaa samassa talossa heittivät henkensä, silloin
+ei kuolemaa enää voinut pitää Jumalan sanansaattajana, joka, jos
+kohtakin se näyttää ankaralta, kuitenkin tuo suloisen sanoman --
+levonsanoman väsyneelle työntekijälle, silloin se pikemmin oli
+viikatettaan hiova niittomies, joka niittää ihmisiä kuin kedon ruohoa.
+Ei myöskään katoovaisuuden mailla enää kuulunut Jumalan sanaa ja
+lupauksia jälkeenjääneiden lohdutukseksi; veisuutta ja kellojen
+soitotta vietiin ruumiit hautuumaahan ja kaikki samana päivänä kuolleet
+heitettiin kirstuitta tahi käärevaatteitta yhteiseen hautaan, jonka
+vuoksi jälkeenjääneiden oli mahdotonta saada selkoa sukulaistensa
+lepopaikoista.
+
+Mutta kauheinta oli että ihmisetkin näyttivät juurikuin muuttuneen.
+Ensi alussa annettiin sairaille anisruohoa, koska muudan sanoi
+kuulleensa äänen ylhäältä huutavan:
+
+    "Syö anisruohoa,
+    Et kuole pian sa."
+
+Mutta kun tämäkään keino tuiki vähän tahi ei ollenkaan auttanut, niin
+tyydyttiin siihen, että niinpian kun joku sairastui ruttotautiin
+asetettiin vesiruukku hänen vuoteensa viereen ja hänet jätettiin sitte
+oman onnensa nojaan. Kun sairas oli ummistanut silmänsä kuoleman uneen,
+niin hänet toimitettiin hetikohta pois ja haudattiin. Harvoin oli
+omaisia saapuvilla haudalla, jotka olisivat edes kyyneleen uhranneet
+vainajan muistolle. Sattuipa niinkin että isä riisti pojaltaan, poika
+isältään viimeiset leivänmurut, kun jompikumpi heistä sairastui, koska
+toisen kuitenkin täytyi kuolla ilman vähintäkään pelastuksen toivoa.
+
+Monta kristillistä avua saattaa ilmetä hädän ja koettelemusten aikoina,
+mutta ihmisissä, joilta puuttuu kokonaan jumalanpelko, ilmenee sen
+sijaan itsekkäisyys, joka ei pidä jumalallisia tai inhimillisiä lakeja
+minkään arvoisina. Ne, jotka arvelevat ihmisen olevan luonnostansa
+_hyvän_, voivat senkaltaisina aikoina oppia, ettei mikään peto
+koskaan ole julmempi ja tunnottomampi kuin ihminen, joka antautuu
+syntyperäisten taipumustensa valtaan, sillä Pyhän Hengen kuritustyö ei
+ole häntä kesyttänyt eikä hän ole ylhäältä tulevan voiman kautta
+uudestisyntynyt.
+
+Herra oli neuvossansa päättänyt, että _minunkin_ huoneeni tuli tyhjetä;
+samana aamuna tarttui rutto vaimooni ja tyttäriini Ottiliaan ja
+Reginaan. Ennen ehtoota otti Herra Jeesus molemmat lapset tykönsä,
+mutta vaimollani oli vielä muutaman tunnin kärsimykset kestettävänä.
+Hän ei kuitenkaan tuntenut ketään, ei minuakaan; eikä hän puhunut
+muuta, kuin joskus korkealla äänellä huudahti: "Valentin! Valentin!
+poikani, poikani!" mutta sydänyön seuduilla kohosi hän yhtäkkiä
+vuoteellaan istualle, käänsi säteilevät kasvonsa ylöspäin, ihan kuin
+hän olisi nähnyt siellä jonkun, ja levittäen kätensä hän sointuvalla
+äänellä lausui:
+
+    "Jo tulee armas ystävän',
+    Taivaasta luoksen' saapuu hän,
+    Mull' armon tuo ja totuuden,
+    Myös ilon iankaikkisen."
+
+Sitten vaipui hän takaisin tilalleen ja oli kotonansa.
+
+    "Sun syömmesi -- mun syömmeni,
+    Mun leipäni -- sun leipäsi,
+    Sun kipusi -- mun kipuni,
+    Mun hätäni -- sun hätäsi",
+
+niin kirjoitin hääpäivänämme hänen virsikirjaansa: se oli
+avioliittokontrahtimme, jota me uskollisesti seurasimme, siksi kuin
+Herra itse neljänkolmatta vuoden perästä sen purki.
+
+Millainen oli mieleni sinä yönä, kun kuljin Johanneksen kanssa
+käsikkäin toisen kuolinvuoteen luota toiselle, milloin hänen äitinsä,
+milloin armaiden pikku sisarustensa luo, sitä en pysty selittämään.
+Raskaat iskut, joiden Herra oli sallinut minua kohdata, olivat
+saattaneet minut ikään kuin typerryksiin. Minä ja poikani kaivoimme
+seuraavana päivänä Ebelingin Hannun avulla haudan Veit vanhuksen haudan
+viereen, käärimme rakkaat vainajat valkoiseen liinavaatteesen ja
+laskimme heidät, rukoillen ja kyyneliä vuodattaen, maan poveen.
+Sittekun olimme surullisen toimituksemme päättäneet, tuli naapurini,
+puuseppä, toi minulle ristin ja sanoi: "Koulumestari, tämä risti on
+asetettava vaimonne haudalle. Eläessään hän oli jumalallisella
+vaelluksellaan Kristuksen opin kaunistuksena kaikissa kohdin, sen
+vuoksi tulee Kristuksen ristin olla kaunistuksena hänelle nyt
+kuoltuaan." Herra suurena tuomiopäivänänsä palkitkoon hänellekin tämän
+kristillisen rakkauden työn!
+
+Kun nyt sekä vaimoni että molemmat tyttäreni olivat joutuneet
+hirvittävän ruton uhriksi, tahdoin kuitenkin, jos niin oli Jumalan
+tahto, koettaa pelastaa poikasi Johanneksen hengen. Sen vuoksi päätin
+toimittaa hänet jo samana päivänä takaisin Kitzingeniin, jossa tiesin
+hänen joutuvan kaupunginvoudin hyvään hoitoon. Kaupunginvouti vartosi
+siellä ruton loppua ja niin toimitin viipymättä pojan matkaan erään
+sananviejän mukana, että hän jo siksi illaksi ehtisi kaupunkiin.
+
+Rankkasateessa minä saatoin häntä ylös vuorelle. Päästyämme vuoren
+laelle jätimme toisiamme muutamalla sanalla hyvästi ja käännyimme
+kyyneleisin silmin taaksemme katsomaan vuoren juurella jalkaimme
+kohdalla olevaa hautuumaata. Oli herennyt satamasta, sumeiden pilvien
+lomista pilkotti muutamia auringon säteitä, ja kas -- siinähän samassa
+loistava sateenkaari kulki yli avaran laakson, toinen pää pilviä
+pidellen, toinen hautuumaata tavottaen juuri siltä kohdalta, mihin
+äsken olimme haudanneet omaisemme. Poikani näki sen ensin ja ratkesi
+ilonsekaisella mielenliikutuksella sanomaan: "Katsohan, rakas isä,
+Jumala on rakentanut kauniin sillan, jota myöten rakas äitini ja armaat
+sisareni saattavat kohota ihanaan, valoisaan paratiisiin. Jospa minäkin
+pian saisin kulkea tuota tietä sinun seurassasi, isä!" -- "Lapseni,
+sinä minun iloni ja silmieni lohdutus, tapahtukoon Jumalan tahto",
+vastasin antaen hänelle isällisen siunaukseni ja jätin hänet Jumalan
+armon ja armeliasten ihmisten haltuun.
+
+Ihminen päättää ja Jumala säätää!
+
+Kaupunginvouti otti mielukkaasti poikani huoneeseen, mutta jo moniaan
+päivän perästä ilmestyi rutto kaupunkiin, ja minä sain voudilta
+kirjeen, jossa hän nykyoloihin nähden arveli parhaaksi lähettää poikani
+kotiin. Koska vuorenylisellä tiellä liikkui sotaväkeä, niin hän aikoi
+lähettää poikani erään laivurin mukana, jonka oli määrä kahdeksan
+päivän kuluttua viimistäänkin purjehtia Würzburgim, jonne kuljettiin
+Sommerhausenin ohitse.
+
+Kirjeen sain vasta samana aamuna kun laivurin tuli kulkea kaupunkimme
+sivutse, jonka vuoksi heti lähdin joen rannalle odottamaan laivan
+tuloa. Vihdoin se saapui. Otaksuin poikani seisovan etukannella
+tähystelemässsä minua -- mutta ei mitään Johannesta näkynyt. Kysyttyäni
+laivurilta häntä, vei hän minut laivan perässä olevan pienen veneen
+luoksi, jossa Johannes makasi purjeen päällä.
+
+Kysyin laivurilta, nukkuiko poika. Hän pudisti päätään. "Onko hän kipeä
+sitten?" kysyin samaan jatkoon, mutta siihenkin annettiin yhtäläinen
+sanaton vastine. Silloin ymmärsin, että hän oli _kuollut_. Laivuri
+kertoi heti samalla, että kaupunginvouti oli kuollut ruttoon, mutta
+että hän ennen kuolemaansa oli antanut laivurille käskyn, että tämä
+veisi poikani Johanneksen Sommerhauseniin. Kun poikakin pian senjälkeen
+kuoli, kieltäytyi laivuri ensialussa ottamasta hänen ruumistansa
+mukaansa, mutta mies, jonka luona kaupunginvouti oli asustanut, ei
+päästänyt häntä lähtemään, ennenkun oli luvannut viedä kuollut lapsi
+Sommerhauseniin. Johannes oli vielä viimehetkenäänkin mitä hartaimmin
+pyytänyt tulla haudatuksi äitinsä ja sisartensa viereen.
+
+Silloin otin taskustani taalerin, jota olin säästänyt siksi kuin oma
+poikani taas olisi luonani, annoin sen laivurille ja toivotin hänelle
+Jumalan siunausta, siksi että hän oli täyttänyt poikani viimeisen
+toivomuksen, nostin kuolleen lapsen käsivarrelleni ja läksin kotia. En
+tiedä olisiko surullinen uutinen jo kerinnyt levitä, mutta ihmiset,
+jotka tulivat kadulla minua vastaan, seisahtuivat, ottivat
+äänettöminä hatut päästään ja katselivat sääliväisesti minua. Kotiin
+tultuani koristin poikaani parhaan taitoni mukaan, panin hänen
+yhteensommitettujen käsiensä väliin hänen rakkaan virsikirjansa, ja
+istahdin sitte hänen jalkojensa juureen, mutta kyyneltä ei vaan
+kiertynyt silmiini. Illansuussa tulivat Ebelingin Hannu ja kolme hänen
+naapuriansa meille, he panivat ruumiin kirstuun, nostivat sen olalleen
+ja lähtivät viemään hautuumaalle. Minä seurasin jälestä. Vähäiseen
+hautajaissaattoon liittyi joitakuita lapsia, poikani entisiä
+kisakumppania, jotka vielä olivat murhaenkeliltä säilyneet.
+
+Sittekun rakas pieni lapseni oli haudattu äitinsä viereen ja risti
+pystytetty hänen haudallensa, niin minusta tuntui, ikäänkuin ne siteet,
+jotka olivat rintaani tähän asti puristaneet kokoon, äkkiä olisivat
+ratkenneet. Kyynelvuo herahti silmistäni, minä lankesin polvilleni
+maahan ja huudahdin Barukin kanssa: "Menkää pois, rakkaat lapset; minä
+olen yksinäni hyljätty. Olen riisunut riemupuvun päältäni ja pukeutunut
+murhevaatteisin; minä tahdon huutaa Iankaikkiselle kaikkena minun
+elinaikanani." Bar. 4: 19, 20.
+
+Ebelingin Hannu astui silloin luokseni ja sanoi: "Jatkakaa, Ulrik,
+jatkakaa, sillä näin lausuu Herra vielä sanassaan: 'Olen antanut teidän
+mennä surulla ja itkulla; mutta Jumala on antava teidät minulle
+takaisin iankaikkiseksi riemukseni ja ilokseni'." Bar. 4: 23. Sitte
+osotti hän ylöspäin taivasta kohden ja huudahti: "Katsokaa _ylös_ päin,
+rakas veli, katsokaa ylös päin älkääkä ainoastaan _alas_ päin. Sinun
+kuolleesi elävät, sanoo Herra."
+
+Matkalla kirkolta kotia puhui hän minulle paljo, ja hänen sanansa
+tuottivat minulle kummallisen lohdutuksen, vaikka hän olikin vain
+yksinkertainen, oppimaton mies. Kaikki mitä hän puhui oli minulle
+tuttua ennestään, mutta sanalla on ikään kuin suurempi voima, kun sen
+kuulee kristityn veljen suusta -- niinkuin lapsista naapurin leipä
+maistuu paremmalle kuin kotoinen, vaikka ne ovat samoista jauhoista
+leivotut.
+
+Tänä elämäni surullisena hetkenä olisin mielelläni erinnyt täältä
+ollakseni Vapahtajani luona, mutta samalla tuntui minua ikäänkuin
+pidättävän maassa kiinni se ajatus, että Herra suuressa armossaan
+kenties tahtoi antaa minun elää tuhlaajapoikani, oman Valentinini
+tähden, ja sentähden tahdoin asiani kärsivällisyydellä jättää hänen
+omaan huostaansa.
+
+Väliin tunsin suuren lohdutuksen yksinäisyydessäni ylistäissäni Herraa
+jollakin hengellisellä laululla, jossa suhteessa lähennyin -- vaikka
+verrattomasti heikompana -- kuningas Daavidia, jonka myös oli tapana
+vuodattaa psalmeilla ja kielisoittimilla ilonsa ja surunsa Jumalan
+eteen. Niinä päivinä lausuin Jumalalle julki sekä surulliset että
+lohdulliset ajatukseni seuraavan yksinkertaisen virren sanoilla:
+
+    Oi, ankaraa
+    On kuritukses, Jumalani!
+    Sä miksi lyöt näin minua!
+    Miks' täytyi minun erota
+    Jo puolisosta, lapsistani?
+    En muuta voi kuin valittaa:
+
+    Oi ankaraa!
+    Jos tahtos' on
+    Mua raskaimmin viel' koetella,
+    Jos vihas' maahan lyöpi mun,
+    Niin tahdollesi antaun;
+    Tomussa tahdon rukoella:
+    Jos, Herra, niin sun tahtos on --
+    Tapahtukoon!
+
+    Ah, lohduta!
+    Sytytä heikkoon rintahani
+    Vain säde hellän armosi,
+    Suo nähdä isänneuvosi,
+    Se yksin vaan voi vaivassani
+    Rintaani lohdun vuodattaa.
+    Siis lohduta!
+
+    Ain! hyvin teet,
+    Mua kivulla jos ravitsetkin,
+    Ja juotat surun kalkilla,
+    Niin suo, ett' silloin sinua
+    Ylistän, niinkuin ilohetkin;
+    Luut korjaat vihdoin särkyneet
+    Ain' hyvin teet.
+
+    Sun huomahas
+    Mun omaiseni ota siellä.
+    Taivaassa on he tallella
+    Suruilta, synnin kivuilta.
+    He läksi täältä ilomieliä;
+    Nyt sielunsa on autuas
+    Sun suojassas.
+
+    Nyt hyvästi
+    Te rakkaimmat, mi matkustitten
+    Nyt kotihin Isämme luo!
+    Hän teille täyden onnen suo
+    Seurassa kaikkein autuitten,
+    Se onni pysyy iäti.
+    Nyt hyvästi!
+
+    Mä seuraan
+    Tahdosta Herran teitä kohta.
+    Se riemun hetk' on oleva,
+    Kun täältä vaivain poluilta
+    Hän taivassaliin minut johtaa,
+    Kaikk' teidät siellä nähdä saan.
+    Mä seuraan.
+
+    Amen, Amen! Niin on tapahtuva!
+
+
+
+
+Neljästoista luku.
+
+Kotiintulo.
+
+
+    Ero tuottaa haikeutta,
+    Yhtyminen rattoisuutta.
+
+            _Vanha laulu_.
+
+Ainaisessa sodantouhinassa oli kulunut viisi vuotta siitä kun hautasin
+vaimoni ja lapseni, ja seitsemän vuotta sittekun poikani Valentin
+karkasi luotamme. Oli nyt heinäkuu vuonna 1639.
+
+Kevät oli taaskin tullut aurinkoineen, lämpimineen, mutta kaikkialla
+vallitsi surkeus ja kurjuus. Kaupunkimme porvareista oli ainoastaan
+noin viisikymmentä säilynyt rutolta, ja näiltäkin oli useimmilta vaimo
+ja lapset haudan povessa. Sota julmine seuralaisineen, murhapolttoineen
+ja nälänhätineen, raivosi yhä edelleen. Sommerhausenissa oli monta
+taloa autiona, toisista tähteenä ainoastaan mustuneet rauniot, joten
+sateet ja tuulet esteettä saivat hävityshaluansa tyydyttää; kadut,
+joilla vähemmin liikuttiin, olivat yltäyleensä ruohottuneet. Kaupungin
+läheisimpiä teitä reunustaneet hedelmäpuut olivat kaadetut ja poltetut,
+pellot kuuhottivat kesantoina ja viinitarhoissa olivat rikkaruohot
+tukahuttaneet muun kasvullisuuden -- maanmuokkaajain käsiä puuttui.
+Maanteillä ylläpitivät yksinomaista valtaansa sotamiehet ja
+rosvoilijat, näistä viimemainitut varsinkin kaikkialla vaanien. Jos
+jolloinkulloin näki tavallisen matkamiehen, niin tämä hiiviskeli arasti
+ja alakuloisena tietä pitkin, ja vavahti peljästyneenä niinkuin
+vihollinen olisi ollut kintereillä, jos jänis tai repo sattui
+kellerehtämään tien poikki.
+
+Päivä oli ollut lämmin ja kaunis ja illan tultua kohosi kuu himmeän
+välkkyvänä tummansiintävälle taivaslaelle ja pilkisti sisälle
+yksinäiseen asuntooni. Pähkinäpensaikossa toisella puolen tarha-aitaa
+satakieli riemukkaasti liverteli, niinkuin se jo monena iltana ennen
+oli livertelyillään ilahuttanut sydäntäni, mutta ulkona kadulla
+vallitsi niinkuin ainakin syvä hiljaisuus -- kuolonhiljaisuus. Yhtäkkiä
+kuulin porstuvan ovea avattavan ja jonkun astuvan väsynein, raskain
+askelin portaita ylös. Kuultuani kannusten kilinää luulin häntä
+yömajaan pyrkiväksi sotamieheksi, ja aattelin kutsua sisään Fideliksin,
+joka loikoi porstuvassa ja jolla siitä asti kun hänen isäntänsä
+murhattiin, oli tapana rynnätä sotamiesten päälle, oli aika tahi paikka
+mikä hyvänsä. Aukasin senvuoksi kiireesti oven ja menin kynttilä
+kädessä porstuvaan. Koira ei näyttänyt lainkaan vihaiselta, ei
+haukkunut, ei ärissyt, vaan kulki vieraan perästä iloisesti hieputellen
+häntäänsä. Tulija oli kookas mies, puettu ratsumiehen pukuun, mutta
+aseita vailla. Kädessä oli vain pieni nyytti.
+
+Kiivettyänsä ylös portaista ja seisahduttuaan minun eteeni, hengähti hän
+syvään ja sanoi:
+
+"Jumalan rauha, rakas isä, tässä on poikasi Valentin!"
+
+Oi kuinka tuo tervehdys kävi sydämeeni! Oliko mahdollista että minä,
+yksinäinen, hyljätty vanhus, näin edessäni yhden omaisistani, joka oli
+liha minun lihastani ja luu minun luistani, että näin edessäni
+nuoruuteni pojan ja ikimenneen Margareetani ilmetyn kuvan, näin pojan,
+jota olin kadonneena itkenyt, jota äitinsä kuolinhetkellään oli
+huutanut! Mennyt aika muistoineen kuvautui elävästi mieleeni: surun ja
+häpeän päivät, jolloin hän karkasi luotamme, hänen äitinsä viimeiset
+sanat ja katse, hänen sisartensa kuolema, ja pikku veljensä, jonka
+kaikkein viimeinnä hautasin, yksinäisyydessä viettämäni vuosikaudet,
+jolloin herkeämättä olin hänen puolestansa rukoillut ja turhaan häntä
+odotellut -- tuo kaikki avautui yhdessä silmänräpäyksessä sisimmän
+katseeni eteen. Ilo ja ahdistus taistelivat keskenään silmäillessäni
+tuota kookasta vartaloa, joka tuntui minusta samalla niin tutulta ja
+niin vieraalta. Saisinko tuntea lohdutusta vai kipua, kun vielä kerran
+ennen kuolemaani sain nähdä esikoispoikani? Ilo ja ahdistus, pelko ja
+toivo masensivat minut kokonaan, kuullessani poikani syvän ja
+miellyttävän äänen, jonka hyvin olisin erottanut tuhansien joukosta,
+etten saanut sanaakaan suustani, vaan minun täytyi kääntyä takaisin ja
+panna kynttilä pois käsistäni, koska muutoin olisin uupuneena vaipunut
+maahan.
+
+Silloin astui poikani hitain askelin pöydän luo, otti raamatun
+käteensä, jota vastikään olin lukenut, käänsi muutamia lehtiä ja osotti
+seuraaviin sanoihin Luukkaan 15 luvussa: "Isä, minä olen tehnyt syntiä
+taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse tulla kutsutuksi
+sinun pojaksesi." Nyt hälvenivät surulliset ajatukseni ja sieluni
+riemuili: Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli
+kadonnut ja on taas löydetty.
+
+"Jumalan nimessä, ollos tervetullut, poikani", lausuin, kiersin käteni
+hänen kaulaansa ja annoin hänelle suuta.
+
+Valentin sitte istuutui ja kysyi:
+
+"Missä on äitini?"
+
+"Hän on kuollut", vastasin.
+
+"Entäs pikku sisareni, Regina ja Ottilia, missä he ovat?"
+
+"Oi, poikani, hekin ovat kuollet."
+
+"Missäs pieni veljeni, Johannes?"
+
+"Hänkin kuoli", sain hädin tuskin vastanneeksi, sillä poikani kysely
+sai ammoiset haavani verta vuotamaan.
+
+"Onko kaupunginvoutikin kuollut?" kysyi hän kotvan vaitiolon jälkeen.
+
+"On, poikani."
+
+"Kuolleet, kaikki, kaikki kuolleet", toisti hän hiljaa. "Oi, rakas isä,
+minä olen samonnut kauan maailmaa ja olen väsynyt, niin peräti
+väsynyt." Hän lausui tuon niin erinäisen surullisella äänellä, että se
+vihlasi sydäntäni, ja vasta nyt katsoin häneen tarkemmin. Hänen pitkä,
+musta tukkansa riippui olkapäihin saakka ja hänen kasvonpiirteensä
+olivat vielä yhtä miellyttävät, mutta hänen silmissänsä oli omituinen
+kiilto, hengityksensä oli lyhyttä ja pikaista kuten kuumesairaan, ja
+hänen poskipäillään hehkui punaisia ruusuja, mutta ne eivät olleet
+terveyden, vaan taudin pettäviä ruusuja; hänen kasvonsa olivat muuten
+kalpeat kuin ruumiin.
+
+"Kuinka on laitasi, lapseni?" kysyin; "kuinka sinua on onnestanut näinä
+vuosina kuin olet ollut kotoa poissa?"
+
+"Hyvin, isäni -- minä lähdin maailmalle ruumiiltani terveenä, mutta
+palaan takaisin sielultani parantuneena. Vielä en ole ehtinyt kotia,
+mutta pian, pian olen siellä. Maja, jossa sieluni on asustanut,
+kukistuu maahan -- sen on mato jäytänyt turmiolle. Mutta kiitetty
+olkoon Herra, joka on antanut sen kestää niin kauan, että voin sanoa:
+Tuhlaajapoika on malttanut mielensä ja tahtoo palata takaisin
+isänkotiin."
+
+Poikani lausui sen niin juhlallisella äänenpainolla, etten kaualla
+aikaa rohjennut virkkaa mitään. Viimein kysyin:
+
+"Valentin, oletko kipeä?"
+
+"Olen, olen, kipeä ja väsynyt, peräti väsynyt -- päiväni ovat luetut ja
+minä haluan lepoa. Sano nyt, rakas isä, että annat minulle anteeksi
+niinkuin Isäni taivaassa jo on tehnyt, ja anna minulle vuode, jossa
+väsynyt ruumiini saa levätä. Ota sitte nyytistäni paperi -- se on
+kirje, jonka kirjoitin sinulle maatessani sairaana Wertheimissä, kun en
+uskonut enää saavani nähdä sinua. Kirje sisältää kaikki mitä toivon
+sinun saavan tietää, ennenkun isänkätesi sulkee silmäni. En jaksa puhua
+muuta -- olen kovin heikko."
+
+Mitä lemmellisimmin sanoin vakuutin, että yhtä varmaan kuin hän nyt oli
+päässyt rauhaan taivaallisen Isän kanssa, hän saattoi olla vakuutettu
+siitä, että minäkin hänelle annoin anteeksi; minä vein hänet sitte
+pieneen kammarin, jossa hän leipurinoppilaana oli asunut, järjestin
+huoneen hänelle yöksi ja jätin hänet siihen, sittekun olin uskonut
+hänen ruumiinsa ja sielunsa Jumalan haltuun.
+
+Tultuani takaisin huoneeseni aukasin Valentinilta jääneen vähäisen
+nyytin, jossa paitsi muutamia liinaisia vaatekappaleita oli
+korkea-arvoisen Gordonin rykmentin everstin hänelle antama varsin
+suosiollinen erotodistus, sekä musketin luoti paperiin käärittynä,
+johon oli kirjoitettu: "Tämän luodin tähden, joka Nördlingenin
+tappelussa tarttui rintavarukseeni, suojeli Jumala armossa henkeni
+antaaksensa minulle vielä parannusaikaa. Hänen olkoon sentähden kiitos
+ja ylistys!"
+
+Lopulta löysin puheena olleen kirjeen; se oli suljettu mustalla lakalla
+ja varustettu seuraavalla päällekirjoituksella: "Rakastetulle isälleni,
+Udalrikus Gastille, koulumestarille Sommerhausenissa. Kenenkä käsiin
+kirjeeni joutuneekaan, pyydän häntä Kristuksen tähden toimittamaan se
+Sommerhauseniin Frankenlandissa, jossa se on tuottava lohdutusta
+kadonnutta poikaansa sureville, murheellisten vanhempien sydämille."
+Aukasin kirjeen ja luin siitä mitä nyt seuraa.
+
+
+
+
+Viidestoista luku.
+
+Kirje.
+
+
+Wertheimissä, 20 p. toukokuuta 1639.
+
+Isälleni Udalrikus Gastille ja äidilleni Margareetalle, omaa sukua
+Späthin, Sommerhausenissa.
+
+Ennenkun eriän tästä maailmasta ja Jumalan armon kautta joudun
+taivaasen, tahdon teille, rakkaat vanhemmat, sanoa ensin jäähyväiset.
+Toivoin raihnaisen ruumiini vielä sen aikaa kestävän, että olisin
+saanut vielä kerran nähdä kasvonne ja pyytää anteeksi teiltä kaikki
+sydämen surut, joita teille ikänne ehtoolla tulin saattaneeksi; mutta
+huomaan kyllä, että päiväni ovat luetut ja että Jumala kiiruhtaa minua
+pois tästä elämästä. Jollette anteeksipyyntöä kuulisikaan omilta
+huuliltani, niin nämä rivit sanovat teille, ettei teidän enää tarvitse
+odottaa Valentinianne, vaan että hän on rientänyt edeltä käsin ja
+odottaa nyt teitä taivaallisessa isänkodissa. Älkää siis itkekö kun
+saatte tämän kirjeen, vaan kiittäkää ennemmin Herraa ja ylistäkää hänen
+nimeänsä. Hänen laupeutensa on ollut suuri minua, kurjaa syntistä
+kohtaan.
+
+Varas ja petturi en ollut, jos semmoiselta näytinkin teidän
+silmissänne. Kuulkaa mitenkä asian oikea laita oli.
+
+Kun eräänä lauantai-iltana tapani mukaan istuin ravintolassa,
+pelaten ja juoden Erlachin jääkärin kanssa, annoin hänen suuressa
+kevytmielisyydessäni houkutella itseltäni sen tiedon, että minun oli
+määrä seuraavana päivänä lähteä kaupunginvoudin kanssa Würzburgiin,
+ollakseni hänen apunansa niiden tuhannen taalerin ylöskannossa, jotka
+hänen tuli saada sinne toimittamistaan ruokavaroista. Jo aikaa ennen
+olin ilmaissut jääkärille että halusin päästä pois Sommerhausenista ja
+toivoin saavani koettaa onnea sodassa. Hän kiihotti kaikella tavoin
+haluani ja kehotti ryhtymään tuumasta toimeen. Olisi vahinko, arveli
+hän, jos minunmoiseni reipas poika kuluttaisi nuoruutensa päivät
+toimettomuudessa.
+
+Samana iltana ilmausi ravintolaan mies, jota en tuntenut, mutta jonka
+kanssa jääkäri oli tullut tuttavaksi palvellessaan sotaväessä. Sittekun
+he olivat syrjässä jonkun aikaa kahdenkesken jutelleet, tuli jääkäri
+taas luokseni kertoen, että vieras oli kapteeni Paradeiser, joka
+paraikaa oli salaisella partioretkellä täällä. Hän lisäsi, että nyt oli
+otollinen aika panna kauan kytenyt tuumani täytäntöön: minun sopi nyt
+ottaa pesti ja ruveta ratsusotamieheksi kapteenin komppaniassa, jota
+tuumaa hän mitä lämpimimmin kannatti. Pöyhkeilevä ja huikentelevainen
+kun silloin olin sekä paljosta viininnauttimisesta huumautunut, ei
+minulla heti ollut tarpeeksi malttia torjua ehdotusta, vaan lupasin
+puolittain ottaa pestiä milloin kapteeni komppaniansa kanssa oli valmis
+lähtemään paikkakunnalta, mikä sekä hänen että jääkärin lausunnon
+mukaan saattoi tapahtua millä hetkellä hyvänsä. Kapteeni halusi oitis
+saattaa kaikki selvälle tolalle, ja kun ahkerasti vielä olimme
+jonkun aikaa kallistaneet laseja, niin hän ilmoitti kaikessa
+luottavaisuudessa, että jos olisin voinut hankkia hänelle varmuutta
+siitä, milloinka oli määrä viedä rahat Speckfeldiin, niin hän aikoisi
+muutamien miesten kanssa asettua väijyksiin ja ryöstää ne
+kaupunginvoudilta; sitte me molemmat jakaisimme saaliin ja muutaman
+päivän perästä minä liittyisin hänen sotajoukkoonsa.
+
+Kauhistuin ehdotusta, sanoin jääkäriä kavalaksi petturiksi, joka oli
+ilmaissut mitä minä salaisuutena olin hänelle uskonut, ja kapteenia
+sanoin veijariksi ja konnaksi. Kalpeana kiukusta oli tämä karata
+päälleni, mutta jääkäri pidätti häntä, katsoi häneen merkitsevästi ja
+sanoi nauraen: "Tämähän, veli hyvä, on vaan leikkiä." Takerruin viimein
+luulemaan sitä siksi.
+
+Koska tiesin että rahat vasta seuraavana tiistaina aiottiin viedä
+Speckfeldiin, lupasin kapteenille, että hän, jos maanantaina lähtisi
+Bambergiin, pestaisi minut komppaniaansa ja minä metsässä yhtyisin
+joukkoon.
+
+Kuitenkin oli jääkäri -- sen kertoi Paradeiserin ratsusotamies
+sittemmin itselleni -- yllyttänyt kapteenia hyökkäämään maanantaina
+aamulla varhain kaupunkiin ja ryöstämään kassa itse voudin konttorista,
+jonka luuli helposti käyvän päinsä, kun ei yksikään ihminen aavistanut
+vihollisen hyökkäystä. Jääkärin tuli saada verokseen sata taaleria
+saaliista, mutta minut kapteeni ottaisi mukaansa, niin että hän,
+jääkäri, ei joutuisi epäluulon alaiseksi. Jollen omin ehdoin
+liittyisikään kapteenin seuraan, niin hän lupasi pitää huolta siitä,
+että minä esiintyisin kavaltajana kaupunkilaisten silmissä ja uhkasi
+pelotella minua niin, että tulen ja veden läpikin pyrkisin kapteenin
+perästä.
+
+Nuo kaksi konnaa panivatkin vallan oikein tuumansa täytäntöön ja
+onnistuivat siinä, kuten tiedätte, mainion hyvin. Kun tuona surullisen
+muistettavana aamuna näin vanhan Veitin ja lapsuuden ystäväni Klaun
+murhattuina edessäni, kaupungin rahaston ryöstettynä, ja minä tunnon
+vaivojen ja sydämen tuskien takia en tiennyt minne päin kääntyä, tuli
+Erlachin talonpoika tuoden Paradeiserin tervehdyksen minulle.
+Aikomukseni oli silloin kääntyä takaisin, tulla sinun luoksesi, rakas
+isä, ja tunnustaa kaikki, mutta samassa seisoi jääkäri edessäni,
+kehotti minua nopeasti pakenemaan, jos mielin olla surua ja häpeätä
+saattamatta itselleni ja omaisilleni ja kuvaili, kuinka ovelasti kaikki
+suoriutuisi, jos vain seuraisin kapteenia. Olihan tämä vain menetellyt
+niinkuin sodassa yleiseen on tavallista, mutta minun ei koskaan
+onnistuisi saada ketään ihmistä, kaupunginvoutia semminkään,
+vakuutetuksi viattomuudestani.
+
+Mitä hän puhui, tuntui minusta kaikki niin todenmukaiselta, niin
+uskottavalta, että otin kehnon neuvon varteen ja lähdin Paradeiseria
+etsimään. Jääkäri, joka epäluulojen välttämiseksi lähti kaupungista
+hetkeä myöhemmin kuin minä, saavutti minut metsässä ja vei minut
+kapteenin luo. Tämä otti ilkamoisella hymyilyllä minut vastaan.
+Jääkäri kehotti minua rohkeuteen ja lupasi puhua puolestani
+syntymäkaupungissani niin, että kun jonkun vuoden päästä palaisin
+luutnanttina tahi ratsumestarina, jota hän ei lainkaan epäillyt, "ei
+kellään enää olisi halkaistua sanaa sähistävänä tuosta vanhasta
+jutusta."
+
+Paradeiserin ratsusotamies kertoi sitte niin ikään, että hänen
+luultensa jääkäri jo samana päivänä oli saanut hyvin ansaitun
+palkkansa, Kun jääkäri oli poistunut saalisosinkoineen, olivat
+nimittäin kapteeni ja muudan huonomaineinen veijari hänen
+komppaniastaan, joka oli suostuvainen mihin hyvänsä, hiipineet hänen
+perästänsä, ja heidän tultua takaisin, näki ratsusotamies kapteenin
+vetävän povestaan ja viskaavan pensaikkoon tien toiselle puolen
+samaisen nahkakukkaron, johon jääkäri oli lukenut saaliinsa; siitä teki
+hän sen johtopäätöksen, että he olivat jääkärin murhanneet ja
+omistaneet hänen rahansa. -- Kuinka lienee tapahtunut, tietää
+ainoastaan vanhurskas Tuomari korkeudessa.
+
+
+
+
+Kuudestoista luku.
+
+Kirje. Jatkoa.
+
+
+    Ajatusta vailla työ
+    Parhaat toiveet maahan lyö!
+
+Surumielin liityin raakaan sotamiesjoukkoon. Koko seutu oli täynnä
+ruotsalaista sotaväkeä, ja meidän täytyi retkeillä mitä suurimmalla
+varovaisuudella; yötä meidän oli määrä olla metsässä. Kun illansuussa
+saavuimme syvään notkoon, jossa vihollisten huomaamatta saattoi
+virittää valkeata, antoi kapteeni joukon pysähtyä ja asettua
+yötiloille. Minäkin laskeuduin muiden mukana lepoon leirivalkean
+ääreen, mutta taisin näyttää joltisenkin alakuloiselta.
+
+"No, poikani", lausui kapteeni, pannen puhetta alkeille, "miltä sinusta
+tuntuu soturina olo? Maistunee sentään paremmalta istua ravintolassa
+viinituopin ääressä kuin maata paljaalla maalla ja tähystellä tähtiä,
+vai kuinka? Reippautta vaan, ei meilläkään kaikki päivät ole kuluneen
+kaltaiset. Meillä sanotaan: Märkä tänään, huomenna kuiva; tyhjä tänään,
+huomenna täysi."
+
+Vastasin: "Se minua vähimmän huolettaa, mieltäni vaan kaivaa se, että
+minua syntymäkaupungissani nyt pidetään kavaltajana, ja arvossa
+pidettyä isääni varkaan isänä, kun kuitenkin tuohon konnantekoon on
+syypäänä tykkänään toinen henkilö, jota teidän paraiten tulisi tuntea."
+
+"Pidä suusi, kuontalo", vastasi kapteeni, "tuommoinen kuotusraukka,
+joka huulet törröllänsä istuu, ei kelpaa urhioitteni joukkoon."
+
+"Eikö kelpaa!" sävähdin heti kuohuksiin, "Enpä totisesti tiedä,
+haluttaako minua palvella teitä, saatikka teidän komppaniassanne.
+Palaankin ehkä jo huomenna Sommerhauseniin ja tunnustan totuuden
+juurtajaksain, tai menen ruotsalaisten puolelle -- on siitä minulle
+ainakin enempi kunniaa, kuin rahan varastamisesta teidän ja
+varasjoukkio sotamiestenne kanssa."
+
+Kapteeni ratkesi nyt räikeään nauruun ja huusi:
+
+"Sommerhauseniinko tai ruotsalaisten puolelle? Onko hävyttömämpää
+kuultu! Mitä luulet minun siihen sanovan, hä? Koetahan! Siinä
+tapauksessa lupaan minä ruoskia sinua tahi särkeä kallosi kuin minkä
+saviruukun ikään. Ymmärrätkös, mokomakin katala musteentuhrija, että
+sinä nyt olet minun saaliini, niinkuin kyyhkynen on jahtihaukan?
+Katsohan minuun! Minä olen paholainen itse; joka minulle antaa sormen,
+hänet vien luineen nahkoineen. Ylös siitä valkeata kohentamaan!"
+karjasi hän; "kyllä minä sinusta kirjurin kujeet heltiämään saan", ja
+näitä sanojansa hän vahvisti potkulla.
+
+Vihasta kuohuen en enää kyennyt itseäni hillitsemään vaan töytäsin
+hänen päällensä, kourasin häntä kurkusta, paiskasin hänet maahan
+pitkäkseen ja löin häntä kivellä päähän. Mutta hetikohta hyökkäsivät
+hänen miehensä päälleni ja rusikoivat minua aika pahoin. Kapteeni
+virkosi myös pian tuntoihinsa ja polki molemmin jaloin rinnoilleni,
+niin että kylkiluut rutisivat. Lauhdutettuaan vihaansa mitä raaimmalla
+rääkkäyksellä käski hän sitoa minut nuoriin seuraavana päivänä
+hirtettäväksi.
+
+Minut paiskattiin käsistä ja jaloista sidottuna liejupyötikköön, jossa
+minun täytyi maata seuraavaan aamuun. Sittekun hurjat hirtehiset olivat
+varmat siitä, että minun oli mahdoton liikuttaa jäsentäkään ja siis
+paetakin, paneutuivat he nukkumaan annettuaan yhdelle joukostaan käskyn
+kiivetä puuhun pitämään vahtia.
+
+Etten sinä yönä hetkeksikään saanut unta silmiini on helppo käsittää.
+Vavisten rääkkäyksen tuottamien kipujen ja märän makuusijani
+synnyttämän vilun tähden, loikoilin siinä varmasti vakuutettuna, että
+tämä oli viimeinen yöni. Mutta vaikka oikeastaan ei ollut kuin askel
+minusta kuolemaan, niin ei yhtään vakavaa kuoleman ajatusta liikkunut
+sielussani, en ajatellut teitäkään, rakkaat vanhemmat -- kosto, kosto
+oli ainoa, kaikki nielevä himo, joka yksin yrmyili sisälläni. Luulenpa
+melkein, että olisin mennyt kuolemaan ilolla, jos sitä ennen vain
+olisin saanut hengenviholliseni elämän sammuksiin. Ylistetty olkoon
+Jumala, joka suuressa laupeudessaan ei silloin temmannut minua pois
+synneissäni.
+
+Olin maannut siinä jo hyvän aikaa kostotuumiani hautoen, kun kuulin
+lähelläni rapsetta ja häädetyllä äänellä lausuttavan: "Halloo, kirjuri,
+mitä sanoisitte, jos ratkoisin poikki siteenne ja me kaikessa
+hiljaisuudessa hiipisimme pois ja menisimme ruotsalaisten puolelle?
+Meillä on vain puolen tunnin matka Kitzingeniin. Sanokaa, päästänkö
+teidät vapaaksi? Vastatkaa pian, mutta hiljaa -- mulla on veitsi
+kerallani."
+
+Kuutamossa tunsin hänet Paradeiserin ratsupalvelijaksi. "Siihen minä
+suostun", vastasin, "mutta katkottuanne köydet, joilla olen sidottu,
+lainatkaa minulle hetkeksi veistä."
+
+"Mitä te sillä aiotte?" kysyi ratsupalvelija.
+
+"Minä sen syöksen sen kirotun konnan sydämeen, joka on saattanut minut
+onnettomuuteen ja pidellyt minua näin pahoin."
+
+"Jos niin on, niin maatkaa sitte paikoillanne", sanoi ratsupalvelija,
+"ja menkää aamulla hirteen. Oletteko mieltä vailla, kun vielä tahdotte
+nostaa hälinää? Harkitkaa sitä, mutta joutuin, muussa tapauksessa
+lähden yksin."
+
+Hän ei tosiaankaan suostunut vapauttamaan minua, ennen kuin valan
+ehdolla lupasin poistua hänen kanssaan ilman hälinättä. Silloin vasta
+leikkeli hän poikki nuorat ja meidän onnistui päästä metsään kenenkään
+heräämättä ja vahtimiehen meitä huomaamatta. Kun minä lapsuudestani
+asti tunsin hyvin ympäriseudun paikat, niin me ehätimme jo puolen
+tunnin kuluttua viinitarhoille Kitzingenin lähellä, ja päätimme viipyä
+siinä päivän valkeamaan asti. Minä olin sitäpaitse levon tarpeessa,
+sillä ruumiini oli armottomasta rääkkäyksestä yltäyleensä turvottunut
+ja joka askel tuotti minulle mitä kovinta tuskaa.
+
+Oleskellessamme täällä kahden muutamia tuntikausia tunnusti
+ratsusotamies saaneensa osan Sommerhausenissa ryöstetyistä rahoista ja
+tarjosi minullekin osaa niistä, mutta minä en tahtonut noista
+verirahoista ainoatakaan omakseni. Kuitenkin iloitsin että jo toista
+kertaa muudan pahanilkinen konna oli tullut toisen kautta rangaistuksi.
+
+Aamun valettua ilmoittauduimme ruotsalaisten vahtisotamiehille, jonka
+jälkeen meidät vietiin ylipäällikön puheille; tämä oli ystävällinen ja
+alentuvainen mies. Hän tiedusteli minulta yhtä ja toista, ja
+havaittuansa että joltisenkin hyvin olin perehtynyt musketin
+käyttämiseen, vaan kernaammin kuitenkin halusin päästä ratsuväkeen,
+määrättiin minut hänen rykmenttiinsä, jonka väki oli niin varustettua,
+että sitä saattoi käyttää sekä ratsain että jalan; siitä oli aiheutunut
+sananparsikin: "Jos rakuuna putoo hevosen selästä, nousee maasta
+musketööri."
+
+Jo samana päivänä täytyi minun erään ratsuväen osaston kanssa lähteä
+matkalle Nyrnbergiin päin, jossa päävoimia koottiin yhteen.
+Ratsusotamiehen myöhemmät vaiheet ovat minulle tuntemattomat.
+
+
+
+
+Seitsemästoista luku.
+
+Kirje. Jatkoa.
+
+
+    Aamurusko heloittaa,
+    Tietää mulle kuolemaa.
+    Kohta raikuu torven ääni,
+    Minut ja mon' ystäväni
+    Kuolleina koht' kannetaan.
+
+            _Kansanlaulu_.
+
+Siten olin todenteolla antautunut sotilaan uralle. Alku sorea, loppu
+surkea, mutta sekin oli kaikki parhaakseni.
+
+Minun täytyy, rakkaat vanhemmat, tunnustaa että minä, Jumala paratkoon,
+nyt vietin hurjempaa, hillittömämpää elämää kuin koskaan ennen. Minut
+asetettiin riviin rekryyttien joukkoon, jotka parhaastaan olivat
+nuorta, aivan äskettäin osaksi Ruotsista, osaksi Suomesta tullutta
+väkeä, jonka oli määrä astua rakuunarykmenttiin. Useimmat olivat
+rehellisten talonpoikien tahi kalastajien poikia ja olivat
+käytöstavoiltaan niiden ruotsalaisten kaltaisia, jotka ensin nähtiin
+Sommerhausenissa, joista te paljon piditte. He veisasivat aamu- ja
+ehtoovirsiään ja lukivat ruokalukujaan, mutta saivat sen takia kärsiä
+toisten puolelta paljon pilkkaa. Halveksivasti nimitettiin heitä
+"ihmeellisiksi sotamiehiksi, jotka luulivat pääsevänsä taivaasen."
+
+Me harjoitimme joka päivä yhdessä ampumista, ratsastamista ja
+miekkailua, joilla aloilla he varsin hyvin näkyivät edistyvän, mutta
+ylimalkain kartoin heidän seuraansa niin paljon kuin voin, vaikka
+olimme sijoitetut yhdessä asumaan erääsen myllyyn. Muudan noita nuoria
+rekryyttiä, nimeltä Olavinpoika oli aina minua kohtaan ystävällinen ja
+teki minulle monta palvelusta, mutta minä vetäysin kernaammin
+kevytmielisten sotamiesten seuraan, jotka pitemmän aikaa olivat olleet
+palveluksessa. He olivat mielestäni vasta oikeita sotureita, vaikka
+olivat jumalan- ja ihmispelon tyyten unhottaneet. Pidin kunnianani
+pysyä heidän rinnallaan pelissä ja juomingeissa, tappeluissa ja
+kiroilemisessa. Kun Olavinpoika eräänä päivänä muistutti minua
+hillittömästä elämästäni, niin kysyin miksi hän oli lähtenyt sotaan,
+kun hän kuitenkin mieluummin tahtoi olla rukousveli kuin soturi ja mitä
+onnea hän luuli itsellensä koituvan. Hän vastasi ettei hän ollut
+lähtenyt onnen etsintään, vaan auttamaan vanhan äitinsä kehotuksesta
+kuningastansa taistelemaan evankeelisen uskon puolesta; hän tahtookin
+rehellisesti täyttää velvollisuutensa ja jättää kaiken muun Jumalan
+huoataan. -- Tovereittemme joukossa oli useita, jotka vastoin
+vanhempiensa tahtoa ja heidän tietämättänsä olivat lähteneet sotaan ja
+nämä aina, milloin vaan tilaisuutta sattui, pilkkasivat Olavinpoikaa,
+joka sanoi äitinsä tahdosta lähteneensä sotaan. He kysyivät ilkkuen,
+oliko hänen rouva äitinsä muistanut puuropataa ja oliko hän antanut
+sotaan lähtevälle pojalleen tarpeeksi maitorahoja matkaan; mutta kaiken
+tämmöisen pilkan hän kesti järkähtämättömällä tyyneydellä.
+
+Kun Ruotsin kuninkaan rynnäkkö Wallensteinin leiriä vastaan oli
+torjuttu, marssi hän 8 päivänä syyskuuta 1632 kaikkine väkinensä
+liehuvilla lipuilla sekä rummun ja torven soitolla vihollisen ohitse
+Neustadtiin Aischjoen varrella, mutta jätti Nyrnbergiin viisituhatta
+jalkamiestä ja kolmesataa ratsumiestä. Viimeksi mainittujen joukossa
+olin minäkin ja edellä mainitut toverini. Kun koko maa viiden
+peninkulman alalla oli saatettu autioksi, seurasi kuninkaan lähdettyä
+semmoinen ruoanpuute, ettemme useasti neljäntoista päivän mittaan
+saaneet leipää maistaa. Siitä seurasi punatauteja ja poltteita ja
+sairaala oli ylenmäärin täynnä sairastavia sotamiehiä. Kuolevaisuus oli
+niin suuri, että kuolleitten ruumiit pinottiin läjiin sairashuoneen
+pihalle siksi, kuin saatiin kaivetuksi syvä hauta, johon ne viskattiin.
+Minä olin kaiken aikaa ihan terve, mutta huonon kiitoksen minä silti
+Jumalalle siitä annoin.
+
+Kun Wallensteininkin väki oli lähtenyt saimme käskyn yhdistyä kuninkaan
+kanssa, joka taas oli aikeessa marssia Donauwörthiä kohden.
+Rainkaupungin lähellä Lechin varrella olin ensi kerran tulessa. Tämän
+pienen kaupungin oli Kustaa Aadolf kevätpuolella rynnäköllä
+valloittanut, jossa kahakassa Tilly menetti henkensä, mutta eversti
+Mütschefall oli neljä päivää takaperin jättänyt sen takaisin
+baijerilaisille. Kuningas saatatti kavaltajan sotaoikeuden eteen; hänet
+tuomittiin kuolemaan ja mestattiin sittemmin julkisesti Neuburgissa
+Tonavan varrella. Nyt oli kaupunki uudestaan valloitettava, mutta
+yleisesti sanottiin, että se oli vaikea tehtävä, sillä ne rykmentit,
+jotka olivat olleet tappelussa osallisina keväällä, olivat menettäneet
+paljon väkeä.
+
+Kun varustukset tulevan päivän varalle olivat päätetyt asetuimme
+iltasella leiriin tulien ympäri ja ammensimme rohkeutta tulevan
+tappelun varalle siten, kuin jumalattomien soturien on tapana. Eräs
+tovereista oli tuonut aamillisen viiniä, ja nytkös alkoi juominki ja
+elämöiminen!
+
+"Juokaa, pojat", huusi korpraali, "juokaa janonne tyrehyksiin viimeisen
+kerran, helvetti on kuuma, ja sinne saa usea meistä huomenna retketä,
+kun baijerilaiset alottavat kirotun ammuntansa!" Ja samalla heti hän
+alkoi laulaa tunnettua sotilaslaulua:
+
+    "Kun kylmävi nenää
+    Ja halki on pää,
+    Ei voimia enää
+    Paljonkaan jää.
+    Nyt ryyppy ja sitten taas eteenpäin,
+    Tää retkemme hornahan päättyvi näin."
+
+Minä tein kuten toiset; join hillittömästi kunnes tajunta oli
+tyrehtynyt ja yhdyin ujostelematta häpeällisiin herjauslauluihin. --
+_Armahda minua, o Herra_, äläkä kosta minulle pahain tekojeni jälkeen!
+
+Kun puoliyön aikaan hajaannuimme ja minä tulin telttaani, näin
+Olavinpojan istuvan siinä kynttilän ääressä. Kirkkaaksi hangatut
+aseensa olivat hänen vieressään, ja hän oli niin syventynyt erään
+kirjan lukemiseen, että tuskin huomasi minun tuloani. Kysyttyäni mitä
+hän luki, vastasi hän: "Tämä on pieni psaltarini; tunsin tarvetta hakea
+Jumalan sanasta ja rukouksesta vahvistusta ajatellessani mikä meitä
+odottaa huomenna -- vakava seikka on mennä avoimin silmin kuolemaan --
+ja myös ajatellessani äitiäni, jonka silmiä en mahdollisesti saa painaa
+umpeen, ja rakasta isänmaatani, jota kenties en saa nähdä."
+
+"Olisi ollut viisaampaa", minä sanoin, "että olisit tullut ilostamaan
+mieltäsi meidän keralla, kuin täällä tupa-Jussina jököttää; siitä
+olisit saanut rohkeutta huomispäivän taisteluun kuin karkeloihin ikään;
+nyt ei ole otollinen aika saattaa mieltä alakuloiseksi synkkämielisillä
+tutkistelemuksilla ja rukouksilla." Olavinpoika ravisti päätänsä ja
+sanoi, että hän toivoi täyttävänsä velvollisuutensa, lausui minulle
+hyvää yötä ja paneutui nukkumaan.
+
+Seuraavana aamuna istuimme ratsailla jo neljän lyönnillä ja asetuimme
+käskystä vahtiin erääsen metsikköön. Koko edellisen päivän ja koko yön
+oli ahkerasti puuhattu siltaa Lechjoen yli, ja yrityksen salaamiseksi
+vihollisilta oli kuningas antanut koota ja sytyttää tuleen joukon
+palavia aineita, joista tuprueli sakeita savupilviä. Valmiiksi raketut
+pukit olivat jo suistetut virtaan ja puolitiehen päällistetyt
+laahkoilla, kun tuuli yhtäkkiä hajotti savun ja paljasti ruotsalaisten
+vehkeet viholliselle, joka tällä välin oli tullut yhä likemmäksi.
+
+Baijerilaiset alkoivat heti ammuskella siltaa hyvin suunnatulla
+ristitulella ja me näimme kuinka sotamiehet, jotka olivat lankkuja
+heittämässä, vihollisten luotien satuttamina joukottain suistuivat
+virtaan. Yhdellä haavaa avasi keisarin väki kiihkeän luotituiskun
+metsikköä kohti, jossa me seisoimme vahdissa, ja siitä alkoi pauke ja
+ryske, juurikuin olisi tuhansittain parrenkaatajia ollut toimessa.
+Luoti kaatoi väliin hevosen, väliin miehen tai kaatuva puu musersi ne
+alleen; hevoset alkoivat säikkyä, nousivat pystyyn ja vaivalla saimme
+vain ne hillityiksi, mutta meidän täytyi edelleenkin olla toimettomina,
+sillä kuningas oli määrännyt, että meidän tuli pitää metsikkö
+vallassamme siksi kuin silta saataisiin valmiiksi.
+
+Virran rannalla muuttui tila yhä tukalammaksi. Tuskin oli sotamies
+astunut sillalle kuin luoti hänet jo kaasi, ja vaikka ei puuttunut enää
+kuin kolme laahkoa, jotta silta olisi ollut ajokunnossa, näytti melkein
+mahdottomalta saada niitä enää pannuiksi, sillä, sittekun kuusikymmentä
+miestä jo oli jäänyt paikalle, ei kukaan enää uskaltanut surmansilmään
+yrittää.
+
+Muudan korpraali ajaa karahutti silloin luoksemme ja huusi: "Hänen
+majesteettinsa kuningas käskee kysyä, onko rakuunoiden joukossa ketään
+halukasta, joka vapaaehtoisesti ottaa sillan valmistaakseen. Se joka
+kestää loppuun saakka ja onnistuu hankkeessaan, saa kaksikymmentä
+riikintaaleria palkkioksi." Kaikki sanoivat palkkiota kyllä hyväksi,
+mutta sen, jota halutti niin suoraltaan surman suuhun hyökätä, täytyi
+olla luodin tapaamattoman.
+
+"_Ketäs haluttaa_?" kysyi korpraali nauraen; "eipä näy halukkaita
+olevan _ainoatakaan_."
+
+"_Minä lähden_", vastasi Olavinpoika, _"ja minä myös_", kajahutti
+samalla muudan suomalaisten joukosta. Olavinpoika, jonka paikka oli
+minun vierelläni, kiipesi ratsailta alas ja tahtoi jättää hevosensa
+minun haltuuni, mutta minä ajattelin: "Mihin sinä pystyt, siihen pystyn
+minäkin", hyppäsin maahan ja huusin: "_Minä lähden kolmantena_".
+
+Me riensimme alas rantaan aivan kuninkaan sivuitse, joka ystävällisesti
+nyökäytti meille päätään, sieppasimme kukin laahkon, juoksimme
+murhaavassa luotituiskussa sillan yli ja kiinnitimme lankut sijoilleen.
+Me palasimme heti kiireimmän kautta takaisin, mutta samassa jymähti
+uusi laukaus baijerilaisten kanuunoista, suomalainen kaatui paikalla
+kuoliaana maahan, Olavinpojalta ammuttiin päästä hattu -- minä yksin
+säilyin vahingoittumattomana. Rykmenttimme törmäsi nyt täydellä
+miesjoukolla sillan yli, useat menettäen henkensä, korpraalimme
+ensimmäisten joukossa. Luoti sattui hänen hevosensa rintaan, eläinparka
+nousi kahden jalan pystyyn ja suistui yhdessä ratsastajan kanssa
+takaperin virtaan.
+
+"Tottapa hän nyt tarpeeksi märkänä ja janottomana pääsee helvettiin",
+sanoi muudan rakuuna, jolla vanhastaan oli vihankaunaa korpraalia
+kohtaan, koska hän arveli itseään syrjäytetyn toisen tähden;
+Olavinpoika sen sijaan virkkoi: "Jumala olkoon hänen sieluparallensa
+armollinen!" Baijerilaisten etuvarustukset valloitettiin tuota pikaa ja
+pieni kaupunki antautui enempää varstarintaa yrittämättä ruotsalaisten
+käsiin. Seuraavana päivänä tarkasti kuningas joukkojaan; tultuansa
+rakuunoiden luo hän kysyi, montako heistä vielä oli elossa ja käski
+niitä kahta, jotka vapaaehtoisesti olivat sillan valmistamiseen
+ryhtyneet, astumaan esiin. Teimme niin. Kuningas puhutteli meitä
+ystävällisesti, kysyi minulta syntyperääni ja käski antaa minulle
+luvatut kaksikymmentä riikintaaleria. Sitte tuli Olavinpojan vuoro ja
+kuningas käski hänellekin maksaa luvatun palkkion. Mutta Olavinpoika
+kieltäytyi rahoja ottamasta, sanoen tehneensä vain velvollisuutensa
+rehellisenä soturina. Jos kuningas sen sijaan armossa näkisi hyväksi,
+pyysi hän, että hänelle aiotut rahat lähetettäisiin hänen kaatuneen
+toverinsa isälle. Tämä nimittäin oli vähävarainen mies ja seitsemän
+lapsen isä, joille hän hankki elatuksen yksinomaan kalastuksella. --
+"Pyyntösi täytetään, poikani", sanoi kuningas, silmäillen häntä hyvillä
+mielin. "Urhoollisen toverisi kunnialla ansaitsemat kaksikymmentä
+taaleria liitetään samalla mukaan. Sinä vasta oikea soturi näyt olevan.
+-- Herra eversti", jatkoi hän, "antakaa tämän nuoren soturin astua
+kaatuneen korpraalin sijalle, jottei hänen vallan tyhjin käsin
+tarvitseisi täältä lähteä."
+
+Olavinpojasta tuli niin muodoin korpraali, mutta minä ostin itselleni
+oivan nahkavaruksen, käyttäen siihen osan kahdestakymmenestä
+taaleristani, ja jäännösrahat kulutin toverieni kanssa juominkiin, ja
+lasien kilistessä he vakuuttivat valalla, että kuninkaan ennemmin olisi
+pitänyt nimittää minut korpraaliksi, sillä olinhan minä yhtä
+ansiollinen siihen, kuin tuo maan venyjä Olavinpoika, joka tuskin vielä
+oli korvantauksiltaan kuiva; mutta ruotsalainen kettu älysi miten
+kuningasta oli mieliteltävä. Minua tuollaiset puheet miellyttivät,
+mutta itsekseni ajattelin: "Viipyen erät paremmat, kauan ollen
+kaunihimmat." Toivoin näet kohoavani vielä ainakin korpraaliksi.
+
+Olavinpoika pysyi minun suhteeni entisellään. Hän pyysi etten kantaisi
+nurjaa mieltä häntä kohtaan, jos onni olikin tällä kertaa häntä
+paremmin suosinut. "Min' en tehnyt enempää kuin sinäkään", hän sanoi;
+hän olikin kaikissa kohdin niin veljellinen ja ystävällinen minua
+kohtaan, etten voinut olla hänelle vihainen.
+
+
+
+
+Kahdeksastoista luku.
+
+Kirje. Jatkoa.
+
+
+Ensi tappelussa saavuttamani maine sokaisi minut siihen määrään, että
+aloin toivoa mitä parahinta. Että minusta pian tulisi upseeri ja että
+ennen pitkää pääsisin Olavinpojasta hyvän matkan edelle, sitä en
+silmänräpäystäkään epäillyt. Kun tuon määrän perille olin päässyt aioin
+kirjoittaa teille, rakkaat vanhemmat, sekä todistaa syyttömyyteni niin
+hyvin teidän kuin kaupunginvoudin edessä ja näyttää, että teidän ei
+tarvinnut hävetä Valentininne tähden, vaan pikemmin teillä oli syytä
+iloon ja kehumiseen.
+
+Öin päivin harkitsin miten saisin toivelmani täytäntöön. Olisin
+kernaasti uhrannut henkeni ja vereni, kunhan vain olisin siinä
+onnistunut, sillä sankarin kuolemaa pidin yhtä kunniakkaana kuin
+virassa ylenemistä tahi onnen saavuttamista. Mutta rukoilla että Jumala
+auttaisi minua voittamaan ja säilyttämään kunniani, -- se ei lainkaan
+johtunut mieleeni, vaikka usein olin rauhaton, kun Olavinpojan puheesta
+ja käytöksestä ylimalkain tajusin, että hän hoiti tehtäväänsä
+hurskaalla mielellä, ja että se urhoollisuus, joka hänessä alituisesti
+ilmeni, johtui siitä, että hän uskoi kantavansa miekkaa Jumalan
+kunniaksi ja tahtoi sotamiesurallaan palvella Jumalaa. Minusta tuntui
+myöskin niinkuin Olavinpoika olisi ollut onnellisempi minua,
+esimerkiksi kun hän niin hyvällä omallatunnolla saattoi puhua vanhasta
+äidistään tai vastaanottaa häneltä kirjeitä; minä en kumminkaan
+nöyrtynyt enkä suinkaan tuskalla ja surulla ajatellut, että olin
+tottelematon, kadotettu poika, jolla ei ollut menestystä ja siunausta
+varrottavana. Ei -- ylpeydessäni hankin itselleni kelpo rintavaruksen
+ja ylimalkain samallaiset tamineet kuin vihaisemmilla upseereilla oli,
+komistin loistoloimella ratsuni, kiillotin varukseni ja aseeni ja pyrin
+voittamaan kaikki toverini sotatemppujen sukkeluudessa. Korviani
+hyväili kun nämä kehuivat minua toiseksi pyhäksi Yrjö ritariksi ja
+vakuuttivat, että upseerin valtakirjaa ei enää kauan tarvinnut odottaa.
+
+Lützenin tappelussa, jossa suuri kristitty sankari Kustaa Aadolf päästi
+viimeisen henkäyksensä, en ollut mukana. Lähinnä seuraavina aikoina ei
+ollutkaan kuin pienempiä kahakoita, mikä minua pahoin suututti, kunnes
+Ruotsin joukot viimein yhdistyivät taisteluun Nördlingenin verisessä
+teurastusleikissä.
+
+Ennen tappelun alkua pidettiin kenraali Hornin käskystä aamurukous,
+jossa tilaisuudessa kuningasvainajan itsensä sepitsemä virsi: "Äl'
+pelkää, joukko piskuinen", laulettiin. Vaikka olinkin jumalaton ihminen
+johtui samassa mieleeni tämä raamatun sana: "Tämä kansa lähestyy minua
+suullansa ja kunnioittaa minua huulillansa, mutta heidän sydämensä on
+kaukana minusta." Usein oli kuningas elämänsä loppuajoilla jo
+valittanut, että jumalanpelko, kunniantunto ja rehellisyys sotaväen
+keskuudessa olivat hälvenemään päin sittekun hänen oli pitänyt palkata
+niin paljon vierasta sotaväkeä -- Nyrnbergin luona taisi hän koko
+sotajoukon nähden vuodattaa katkeria kyyneliäkin tuon asianhaaran
+tähden -- mutta kuninkaan kuoltua oli tila yhä huonontunut, ja sen
+päiväisen tappelun onneton päätös oli kammottavana todistuksena
+sanasta: "Synti on kansan turmio."
+
+Kun tappelun päätös oli melkein varma, kun surusanoma seurasi toistansa
+ja väkemme kaikilla tahoilla alkoi vetääntyä taakse päin, niin
+vihollinen hyökkäsi meidänkin, jälkijoukossa olevan rykmentin kimppuun.
+Vaikka kyllä arvasimme tappelun päättyvän meille onnettomasti, tehtiin
+yhtäkaikki urheata vastarintaa. Minä ja kahdeksan toveriani olimme
+sijoitetut metsikön taakse eräälle kukkulalle, mistä saattoi nähdä yli
+koko tappotantereen; Olavinpoika oli komentajana. Luotien hirvittävä
+suhina, aseitten ja varuksien kalske ja ryske, haavoitettujen ja
+kuolevien valitus, torvien ja vaskirumpujen räiyntä, rumpujen pärinä --
+tästä kaikesta muodostui kauhea kumina. Seisoimme liikkumattomina
+asemillamme, mielet kovasti jännityksissä.
+
+Pian alettiin kulettaa haavoitettuja siihen verrattaisesti turvaisaan
+paikkaan, missä me oleskelimme; meidän hevosiamme juoksenteli
+ympäriinsä tyhjin satuloin; kuormavankkureita vieri ohitsemme, ja
+vähittäin ajettiin hajaantumaan pakotettu rykmentti yhä lähemmä
+ylänköämme.
+
+Kun urhoolliset rakuunamme, joita vihollinen yhä kiihkeämmin ahdisti,
+olivat tulleet aivan lähelle meitä, näimme lipunkantajan kaatuvan, ja
+eräs keisarin sotureista -- niitä oli näet hyvin monta riviemme
+keskellä -- sivalsi hänen kädestänsä lipun, pitäen voitoniloisena sitä
+korkealla. Kun jotkut ruotsalaisista keräytyivät yhteen ja kovasti
+huutaen koettivat väkirynnäköllä anastaa häneltä lippua, niin hän
+käänsi äkkiä ratsunsa ympäri ja alkoi paeta lipun kera omien
+joukkojensa keskuuteen. Se hänelle onnistuikin, ja keisarillinen joukko
+kulki ihan meidän ylänkömme ohitse meitä näennäisesti huomaamatta.
+
+Väristys viilsi läpi ruumiini: nyt oli hetki tullut, nyt saatoin tehdä
+urostyön, josta minulle oli tuleva kunniaa ja joka oli saattava kaikki
+minua ihmettelemään. Olavinpoika istui kankeana kuin kuva satulassaan,
+ja antoi tyynesti hevosensa pureskella kauroja kaulaan köytetystä
+pussista.
+
+Niinkuin olin vartonut töytäsi joukko keisarin sotaväkeä päistikkaa
+ylänköämme kohti. Samalla hetkellä kun he tulivat suoraan eteemme,
+höllitin marhaimia -- aivan kuin hiljaisesta sopimuksesta kannusti
+Olavinpoikakin ratsuansa, ja ennenkun toverimme tiesivät asiasta
+mitään, olimme jo keskellä vihollisjoukkoa. Olavinpoika antoi
+lipunraastajalle semmoisen kolahuksen päähän, että mies horjahti, ja
+minä kurotin samassa käteni siepatakseni lipputangon, kun näin
+vihollisen kohottavan miekkaansa halkaistaksensa takaapäin
+Olavinpojalta pään. Tuokion aikaa -- mutta ainoastaan tuokion --
+kiusasi minua halu jättää Olavinpoika oman onnensa nojaan
+saavuttaakseni itse tuon halutun palkkion, mutta salaman nopeudella
+muistin kaiken sen rakkauden, jota hän aina ja kaikissa kohdin oli
+minua kohtaan osottanut ja se sai minut antamaan hyökkääjälle
+surmaniskun. Kaksi muuta ratsumiestä alkoi nyt ahdistella minua: toinen
+laukasi pistoolinsa minua kohti, josta tunsin äkkinäistä kipua
+rinnassani, toinen pisti kuoliaaksi hevoseni, niin että se yhdessä
+minun kanssani vierähti maahan.
+
+Ennenkuin pääsin irralle hevosestani ja taas pystyyn oli jo kaikki
+lopussa. Toverimme olivat hyökänneet vihollisten päälle ja ajaneet
+heidät pakoon. Olavinpoika seisoi yksin vieressäni, pyytäen tarmonsa
+perään kiskoa minua hevosen alta pois. Hänen kasvonsa olivat verissä ja
+maassa hänen vierellään oli lippu, jonka hän oli riistänyt viholliselta
+takaisin.
+
+Tätä nähdessäni en voinut pidättää itkuani. Luullen minun surevan
+ratsuni häviötä, Olavinpoika lohdutteli minua sanoen: "Rauhoitu, veli.
+Minulla on paitsi tätä toinenkin hevonen, jonka annan sulle, kunhan
+tulemme takaisin rykmenttiimme. Vähät muusta -- lippu on pelastettu, ja
+vaikka Jumala onkin vetänyt kätensä pois meiltä, sillä miehemme ovat
+joko kaatuneet tahi paossa, niin tahdomme häntä kuitenkin kiittää."
+
+Olavinpoika löyhensi rintavarustani, ja silloin huomasimme, että luoti
+oli sattunut juuri sydämen kohdalle ja tunkeutunut nahkavarukseen asti.
+Töytäys oli synnyttänyt kivun, jota tunsin pistoolin lauetessa, mutta
+haavoittunut en ollut.
+
+Olin lähenemässä epätoivon parrasta: hevoseni oli kuollut, toinen
+jalkani pudotessa pahasti rutistunut ja vihollinen odotettavissa minä
+hetkenä hyvänsä. Kehotin Olavinpoikaa pakenemaan, koska en pitänyt
+lukua elämästä, jossa kova onni minua niin itsepintaisesti seuraili.
+Sitä hän ei ottanut kuultaviinsakaan; irroitettuansa tangosta lipun,
+jonka hän kääri ympärilleen, hän nosti minut etupuolelleen ratsunsa
+selkään ja ajoi täyttä neliä pois vaaranpaikalta. Pääsimme onnellisesti
+vihollistemme kynsistä, vietimme yön erään talonpojan asunnossa, joka
+henkensä uhalla salasi meitä kuleksivilta keisarin joukoilta ja
+virkisti meitä runsaasti ruoalla sekä juomalla -- pelkästä
+kiitollisuudesta Olavinpoikaa kohtaan, joka kerran oli karkottanut
+hänen talostaan joukon saaliinahnaita sotarosvoja. Seuraavana päivänä
+saavutimme armeijan, joka tappionsa jälkeen taas oli kerännyt vähät
+voimansa yhteen niin hyvin kuin oli ollut mahdollista. Eloonjääneet
+olivat sentään peräti alakuloiset ja heidän mielensä tykkänään lamassa.
+Kun yhdyimme heidän kanssaan ja eversti näki Olavinpojan, virkkoi hän:
+"Jumalan kiitos, että hengissä pelastuit ja että silmäni vielä kerran
+näkevät suoran ruotsalaisen soturin. Mutta poikani, lippumme on
+menetetty, lippumme, jonka hänen majesteettinsa kuningatar omakätisesti
+antoi meille Kalmarissa, kun astuimme laivoihin retketäksemme tähän
+turmiolliseen sotaan. Kuinka saatamme astua kuninkaallisen
+valtiattaremme eteen, kun täältä kerran palaamme? Voi että minun vielä
+tuli elämässäni kokea moista häpeää!"
+
+"Olkaa hyvillä mielin, herra eversti", vastasi Olavinpoika, "ei ole
+asiat niin pahoin päin kuin luulette. Ja kuningattaremme on ommellut
+hyvän vaalilauseen lippuumme: 'Jumala kanssamme', ja Jumala on
+tosiaankin ollut minun ja toverini kanssa, joten onnistuimme saamaan
+takaisin menetetyn arvaamattoman kalleutemme." Näin sanoen kehitti hän
+lipun vyötäröiltään ja liehutti sitä korkealla päänsä päällä. Nähtyään
+rakkaan lippunsa eversti juoksi Olavinpojan tykö, tempasi lipun hänen
+kädestään, painoi sitä suudellen rintaansa vasten ja huudahti:
+"Vänrikki Eerikinpoika, joka sitä kantoi, on kuollut -- en tiedä kuka
+olisi ansiokkaampi tästedes sitä kantamaan ja kuka uskollisemmin sitä
+puolustaisi kuin sinä Olavinpoika: _Onnea vaan, herra vänrikki_!"
+
+Olavinpoika vastasi: "Minulla on täällä saksalainen toveri, joka on
+uskaltanut henkensä ja verensä yhtä paljon kuin minäkin lippua
+pelastaissamme." Eversti käski nyt kertoa tapauksen juurtajaksain ja
+kääntyi sitte minun puoleeni lausuen: "Sinä olet kunnon soturi,
+poikani, ja jos edelleenkin käyttäydyt yhtä miehevästi, et kauan ole
+seisova rintamassa alhaisena sotamiehenä, mutta tällä kertaa sotaonni
+on vähemmin suosinut sinua kuin Olavinpoikaa, ja asian täytyy nyt jäädä
+silleen kuin olen sanonut."
+
+
+
+
+Yhdeksästoista luku.
+
+Kirje. Jatkoa.
+
+
+    Tuskin olen alkanut
+    Jo on halu haihtunut.
+
+          _Vanha kansanlaulu_.
+
+Jumalalle ja koko maailmalle vihoissani antauduin nyt hillittömämmin
+kuin koskaan ennen koko olennollani hurjaan sotilaselämään. Kun minulla
+oli rahaa, vietin päivät noppapelissä ja yöt viinituopin ääressä
+muonakauppiaan luona, ja siksi yltäkylläisyyttä aina seurasi suuri
+puute. Välimmiten olin silmittömästi kyllästynyt koko sotaan, kun
+minulla kuitenkaan ei ollut onnea, välimmiten koetin kunnianhimoni
+kannustamana panna kaiken tarmoni liikkeelle, että viimein edes
+kunnialla ja kiitoksella palkittuna olisin saattanut näyttäytyä teille.
+Väliin jätin toverit röyhkeilevässä vallattomuudessa kauas jälkeeni,
+väliin jouduin niin synkkämieliseksi, että kartoin jok'ainoata ihmistä.
+Olavinpoika teki usein minulle ystävällisiä muistutuksia, mutta se oli
+kaikki tuuleen puhuttua, ja missä vain kävi päinsä, kartoin hänen
+seuraansa, vaikka sydämessäni tunsin vetämystä hänen puoleensa. Olin
+nimittäin tullut huomaamaan, että hän oli ainoa, jolla oli rehelliset
+tarkotukset minua kohtaan -- toiset saattoivat tosin mielistellä ja
+kehuskella minua silmäini edessä, mutta takanapäin puhuivat he pahaa ja
+halveksivat minua ja olisivat kernaammin olleet valmiit minua kaatamaan
+kuin auttamaan.
+
+Mutta taivaallinen ystävä, joka silminnähtävästi oli asettanut
+Olavinpojan rinnalleni parannussaarnaajaksi, ei heti päästänyt minua,
+vaan osotti kolmannen kerran erityisen nöyrryttävällä tavalla, että
+onnettomuus seuraa jumalattomia, joskin he luulevat jo tavottaneensa
+onnen käteensä. Niinä sotavuosina jolloin minäkin olin mukana, tulin
+samonneeksi melkein koko Saksanmaan ristin rastin, milloin minkin
+sotapäällikön johdolla. Nyt oli rykmenttimme Weimarin herttuan
+ylipäällikkyyden alla. Elokuun 9 p:nä 1638 oleskelimme Breisgaussa
+Wittenweyer-kylän seuduilla vastapäätä keisarin väkeä ja baijerilaisia,
+joita Juhana von Götz ja Saveliin herttua johtivat. Päivää ennen, joka
+oli sunnuntai, olimme Briesenheimin kylän lähettyvillä äkkiarvaamatta
+karanneet erään keisarin ratsuväenpatrullin niskaan, ottaneet vangiksi
+luutnantin ja kahdeksan hevosmiestä ja ajaneet jälellä olevia takaa
+ihan keisarin armeijan etuvartiolle saakka, josta urotyöstä herttua
+meitä kiitti.
+
+Herttua määräsi että seuraavana aamuna varhain pidettäisiin
+jumalanpalvelus saarnan kanssa, joka eilispäivänä päällekarkauksen
+tähden oli jäänyt pitämättä. Jumalanpalveluksen päätyttyä saimme
+ainoastaan häthätää virkistää itsiämme ruoalla ja juomalla ja sitte
+täytyi taas nousta ratsaille. Sotahuutomme oli tälläkin kertaa: "Jumala
+kanssamme", tai kuten muukalainen sotaväki, joka ei osannut ruotsia
+eikä saksaa, sanoi: "Immanuel." Vihollisen sotahuuto oli:
+"Ferdinandus."
+
+Jo tappelun alussa karkasi keisarin ja baijerilaisten paras väki,
+kyrassierit, oikean sivustamme kimppuun, jota kenraalimajuri Taupadel
+johti, ja ajoi sen takaisin. Peräännyimme aluksi vain askel askelelta,
+mutta sittemmin yhä nopeammin ja nopeammin mikäli keisarin väki uudisti
+rynnäkkönsä yhä suuremmalla kiivaudella; rykmentit joutuivat tappelun
+aikana hajalle ja lopulta pyrkivät kaikki saavuttamaan jälkijoukkoa
+mahdollisimman sukkelaan. Pakoa tehdessämme tulimme leveälle ja
+syvälle, jyrkkä- ja liederantaiselle joelle, joka siinä kohdin laskee
+Reinjokeen, ja jonka edellisen päivän ankara ukkossade oli nostanut
+korkealle yli äyräittensä. Virran yli johti kivisilta ja sillan tämän
+puolisessa päässä kohosi luja vanha torni, johon ruotsalaiset olivat
+sijoittaneet osaston ranskalaista jalkaväkeä. Nähtyänsä pakolaisten
+lähestyvän siltaa, ranskalaiset hyökkäsivät tornista ja olivat
+ensimmäisiä pakenemaan sillan yli toiselle puolen jokea. Oli selvää
+että jos vihollinen häiriintymättä olisi saanut anastaa valtaansa
+tornin ja kulkea sillan yli, niin se olisi voinut saattaa meidän väelle
+arvaamatonta vahinkoa ja estää eteenpäin kulkua, vaikka meidän olisi
+onnistunutkin jälkijoukossa kokoontua yhteen. Huomattuansa tornin
+olevan tyhjänä, kenraalimajuri Taupadel haukkui pahan päiväisesti
+kehnoja ranskalaisia, pidätti ratsuansa ja huusi pakeneville
+joukkokunnille: "Torni on miehitettävä ja puolustettava aina viimeiseen
+henkäykseen saakka; muussa tapauksessa en astu askeltakaan etemmäksi,
+vaan seison tässä paikoillani, maksakoon se minulle vaikka hengen."
+
+Olavinpoika ja minä, -- edellisellä oli monta veristä haavaa ja hänen
+voimansa olivat niin vähissä, että hän hädin tuskin kesti satulassa --
+satuimme olemaan kenraalia lähinnä.
+
+"Sven Olavinpoika", huusi kenraalimajuri, "te olette uljas mies,
+ottakaa kaksikymmentä miestä mukaanne, hyökätkää torniin ja puolustakaa
+sitä Jumalan tähden kunnes väki uudelleen ehtii jälkijoukossa yhtyä,
+muuten Jumal'avita on kaikki hukassa!"
+
+"Se on tapahtuva, herra kenraalimajuri", sanoi Olavinpoika. "Pian,
+toverit, kuka seuraa minua?" huusi hän yrittäen kiipeemään alas
+ratsailta. Mutta kun kenraalimajuri näki, että hän oli haavoittunut ja
+verenvuodon tähden tuskin pysyi pystyssä, niin hän huudahti: "Ei, ei,
+vänrikki, ei se käy laatuun, te olette liian heikko, toimittakaa
+itsenne täältä pois, muuten jää herttua yhtä hyvää soturia vaille."
+
+Sekasorto ja tungos tuli yhä rajummaksi, keisarin armeijan sotahuuto:
+"Ferdinandus, Ferdinandus", kaikui yhä lähempää, ja kenraalimajuri
+huusi: "Jollei täällä ole upseeria, joka ottaa tornia puolustaakseen,
+teen sen itse!"
+
+"Teidän luvallanne, herra kenraalimajuri", sanoi Olavinpoika, "se ei
+käy päinsä. Jollei upseeriakaan olisi, esittäisin ystävääni tässä,
+Valentinus Gastia, ja minä takaan kunniasanallani, ettei koko
+sotajoukossa löydy miestä, joka paremmin tekisi tehtävänsä, jos kohta
+hän ei olekaan muuta kuin alhainen sotamies."
+
+"Haa, sinäkö siinä, rakuuna?" sanoi kenraalimajuri, "näin sinun eilen
+urhoollisesti tappelevan, kun karkasimme ratsuväkipatrullin niskaan.
+Tottakai sinun tekee mieli upseeriksi? Katsos tuota tornia! Puolusta
+sitä puolen tuntia vain, että väki ennättää kokoontua, ja sinä olet
+kunniani kautta huomenna oleva vänrikki. Kolmekymmentä taaleria
+kullekin sotamiehelle, joka seuraa mukana! Totelkaa tuota miestä
+niinkuin minua itseäni!"
+
+Kaksikymmentä miestä meikäläisten joukosta oli hetikohta valmiina
+seuraamaan kehotusta; kiipesimme sukkelasti alas ratsailta,
+juoksimme tornin sisään ja suljimme portin, riensimme sitten portaita
+ylös, viskasimme hatut päästämme ja työnsimme muskettimme ulos
+ampumarei'istä, valmiina heti laukaisemaan. Näin meidän väkemme
+kiiruhtavan pois ja Olavinpojan vielä kerran viittaavan kädellänsä
+minulle jäähyväisiksi.
+
+Tunsin voimani tuhatkertaisesti vahventuneen ja olin vähältä kajahuttaa
+riemuhuudon, kuullessani keisarin joukkojen lähestyvän torvensoitolla.
+Nythän se hetki oli tullut, jota kaikki pyrintöni olivat tähdänneet,
+otollinen hetki maineen ja kunnian saavuttamiselle, ja minä huusin:
+"Jumala kanssamme, toverit, nyt on ratkaisu käsissä! Kunnia ja elämä
+tahi rehellinen kuolo!" "Kunnia ja elämä tahi rehellinen kuolo!"
+huusivat kaikki yhdestä suusta, sillä he näkivät ilmeisesti, että pako
+ei tässä voinut tulla kysymykseenkään.
+
+Samassa tuokiossa ryntäsi keisarin väki esiin. Nähtyänsä portin olevan
+lukossa, tornin miehitettynä ja uhkaavien musketinkitojen ammottavan
+ampuma-aukoista, huusi ratsumestari: "Kuulkaas sen veijarit! Armo ja
+kunniallinen lähtö on teille tarjona, jos heti ryömitte esiin
+loukostanne ja aukaisette portin. Mutta se tehkää pian, muuten tulette,
+jokainen maistamaan säilänterää." -- "Ja me", huusin minä, "tarjoomme
+teille ruutia, luotia ja miekan tutkaimia! Toverit, antakaa tulta!" --
+Kaksikymmentä muskettia laukesi yhdellä haavaa ja ratsumestari sekä
+joitakuita etummaisista suistui kuolleena maahan. Mutta siinä tuokiossa
+irrottivat muutamat lähinnä olevista kirveensä satulan sakarasta ja
+hyökkäsivät sillalle porttia särkemään. Meidän täytyi rientää alas
+estämään heitä siitä, mutta päästyämme paraiksi portaiden aliseen
+päähän, kaatua rojahtivat molemmat portinpuolikkaat valtavalla
+ryskeellä meitä kohden. Laskimme vielä yhden laukaiseman pyssyistämme,
+mutta sitte muuttui tappelu jo käsikärhämäksi: mies taisteli miestä
+vastaan ensin miekoilla ja musketin perillä ja sitten kun viholliset
+entistä kiihkeämmin rynnäköivät, emmekä me mielineet peräytyä, --
+tikareilla, nyrkeillä ja hampailla. Itsekukin kävi vihollisensa
+miehustaan kiinni ja jollei onnistunut saamaan tätä hengiltä, koetti
+ainakin nostaa taistelukumppaninsa ylös ilmaan ja syöstä jokeen; väliin
+sattuivat molemmat vierähtämään veteen ja menivät pohjaan. Tappelun
+jälkeisenä päivänä löydettiin useita, jotka vielä kuollessaankin
+pitivät lujasti kiinni toinen toisistaan.
+
+Tappelun kuumimmillaan ollessa nousi taas hirvittävä rajuilma -- taivas
+oli mustanaan pilvistä, vasamia sinkoili ristittäin ja ukkosen jyrinä
+oli niin kovaa, että maa vapisi. Mutta mitä hurjemmin luonnonvoimat
+raivosivat, sitä kiivaammaksi yltyi taistelunhalu minussa -- hakkailin
+ja pistin huikeasti ympärilleni äkkäämättä, että tovereistani enemmät
+kuin puolet olivat jo kaatuneet.
+
+Hurjaa ottelua oli kestänyt jo melkoisen aikaa, mutta ei yksikään
+joukostamme vielä ollut peräytynyt edes tuumankaan vertaa; silloin
+kaatui korpraali viereltäni kuolettavasti haavoitettuna jalkojeni
+juureen. Yrittäessäni auttaa häntä seisaalle, sanoi hän: "Kirjuri, te
+saatte kyllä vänrikin valtakirjanne paratiisissa; ottakaa minut sitte
+korpraaliksenne -- minä menen jo ennakolta tilaamaan teille
+kortteeria." Näin sanoen viittasi hän kädellään kroaattilaisjoukkoon,
+joka hiljakseen oli hiipinyt yli tulvivan joen karatakseen meidän
+selkäämme. "Sitä saatat yhtä hyvin tilata helvetissä", huusin
+jumalattomalla röyhkeydellä ja iskin samassa keisarin sotamiestä
+miekallani kypäriin, niin että miekka sinkosi kädestäni tuhansina
+sirpaleina. Kuulin kuolevan korpraalin rukoilevan:
+
+    "Mua uskoon vahvaan auta,
+    O Jeesus Herrani,
+    Sun kovan kuolos kautta
+    Sä korjaa sieluni!
+    Mä turvaan sananasi,
+    Kun tulee lähtöni;
+    Vie sielun' huostahasi
+    Taivaasen iloosi! Amen."
+
+Muudan keisarin soturi oli sillä välin astunut jalallaan hänen
+ryntäilleen, antaaksensa hänelle armoniskun, mutta kuultuansa hänen
+rukoilevan, hillitsi hän itseänsä siksi, kuin kuoleva oli sanonut
+"amen", mutta samassa tuokiossa lävisti hän miekallaan korpraalin
+sydämen.
+
+Nyt olivat kroaatit ehtineet luoksemme, ja he tekivät leikistä pikaisen
+lopun. Emme uskaltaneet kääntyä heitä vastaan, meillä kun oli täysi
+tekeminen vihollisistamme edessämmekin, -- ja he ampuivat meistä yhden
+toisensa perään kuoliaaksi, kunnes minä yksin olin jälellä. Muskettini
+kun oli rikottu ja miekkani palasina, käännyin ympäri ja hyökkäsin
+torniin, jonka seinällä olin nähnyt pertuskan riippumassa,
+puolustautuakseni tällä aseella toverieni lailla viimeiseen
+verenpisaraan. Keisarin väki seurasi kintereilläni ja muudan heistä
+huusi: "Jokos nyt tahdot antautua, mies?" -- Ääni tuntui minusta
+tutulta -- katsahdin taakseni ja näin edessäni konnan, joka nimitti
+itseänsä kapteeni Paradeiseriksi.
+
+"Jumalan kiitos, että olen saanut elää tähän päivään asti --
+jommankumman meistä täytyy nyt kuolla", huusin temmaten pertuskan
+seinältä, mutta ennen kun pääsin veriviholliseni luo, oli joku toinen
+saanut kolautetuksi minua pyssynperällä päähän, niin että horjahdin ja
+kaaduin. Tuokiossa hyökkäsi Paradeiser toverinensa päälleni ja he
+ryöstivät minut putipuhtaaksi. Lopuksi raastoivat he vaatteet päältäni
+ettei jäänyt muuta kuin paita, nostivat ylös ja heittivät minut
+rintasuojan yli veteen, luullen minua kaiketi kuolleeksi.
+
+Kylmässä vedessä toinnuin jälleen tajuntaan, mutta peläten keisarin
+sotaväkeä, joka vielä piti tornia vallassaan, en uskaltanut nousta
+vedestä, vaan tartuin virran yli riippuvaan pajunoksaan, niin että aika
+ajoin saatoin nostaa päätäni vedestä hengittääkseni ilmaa. Toivoin että
+viholliset, saatuaan sillan haltuunsa, lähtisivät eteenpäin, mutta sitä
+he eivät tehneet, vaan näyttivät seisovan neuvottomina ja silmäilevän
+yksivakain, tutkistelevin katsein joen vasemmalla puolen olevaa
+tasankoa. En käsittänyt syytä tähän heidän kummalliseen menettelyynsä,
+mutta pian sainkin selityksen: ruotsalaisten sotahuuto: "Jumala
+kanssamme! Immanuel!" kuului nyt selkeästi ja yhä kovemmin ja kovemmin
+siltä puolen virtaa.
+
+Sillä välin näet kun oikean sivustamme jo heti alussa oli täytynyt
+peräytyä, olivat eversti Rosa ja Nassaun kreivi torjuneet keisarin väen
+oikean sivustan tekemän rynnäkön. Herttua Bernhard, joka komensi
+keskustaa, oli johtanut luokseen oikean sivustamme, joka jälkijoukossa
+oli päässyt kokoontumaan ja järjestymään, ja voitokkaasti ajanut
+vihollisen vaalipaikalta. Keisarin sotaväki lähti samassa aukiolle
+päin, missä tappelu jälleen oli leimahtanut, mutta jätti melkoisen
+joukon tornin puolustukseksi, jonka tähden en vielä uskaltanut nousta
+vedestä.
+
+Kun ruotsalaiset vihdoin olivat voittaneet ja heidän virrenveisuunsa --
+he veisasivat virttä 152: Jumala ompi linnamme -- kajahti sillan
+korvalla hääriväin vihollisten korviin, alkoivat kroaatit tehdä lähtöä.
+Minä sain siitä uutta rohkeutta ja toivoin ennen pitkää pelastuvani
+tukalasta asemastani; -- oli jo ilta, ja uupunut kun olin, jaksoin
+hädin tuskin vaan pidellä kiinni oksasta. Pahaksi onneksi sattuivat
+muutamat lähtöä tekevistä kroaateista huomaamaan minut ja vetivät oitis
+maalle. Piestyänsä minut vähiin henkiin aikoi muudan heistä lävistää
+miekallaan rintani, jota terä jo kosketteli, mutta toinen joukosta
+huusi: "Seis! hän on upseeri, minä näin hänen johtavan taistelua tänään
+tornissa; saakoon hän armon, hänen vapaaksipääsöstään voi kiristää aimo
+lunnaat." He sitoivat minut niin märkänä ja alastomana kuin olin
+hevosen selkään ja kuljettivat, täyttä laukkaa ajaen, minut mukanaan.
+
+
+
+
+Kahdeskymmenes luku.
+
+Kirje. Jatkoa.
+
+
+       Pian oi, pian oi,
+    Mainen loisto haihtua voi!
+    Ruusun väri, purppuran,
+    Puna posken hehkuvan --
+    Kuihtua ne kohta voi.
+       Pian oi!
+
+             _Kansanlaulu_.
+
+Ratsastimme kaiken yötä pysähtymättä. Rajuilman jälkeen muuttui ilma
+kolkoksi, joka tuntui minusta äärettömän kiusalliselta, oltuani
+suurimman osan päivää vedessä ja kun ruumiini verhona ei ollut muuta
+kuin märkä paita. Väliin oli minun niin vilu että hampaat kalisivat,
+väliin tuntui niinkuin tuli olisi palanut suonissani, enkä muuta
+luullut kuin että viimeinen hetkeni oli tullut.
+
+Sama kroaattilainen, joka äskenkin oli pelastanut henkeni, armahti
+minua vihdoin, tarjoten tilkan vettä sillä sammuttaakseni polttavaa
+janoani. Niin ikään hän lupasi hankkia joitakuita ryöstetyitä
+vaatekappaleitani takaisin. Hän ratsasti toveriensa luo, jotka olivat
+jonkun matkaa jälellä päin, mutta palasi kohta tyhjin toimin takaisin.
+Ainoa minkä hän tullessansa toi, oli paperiin kääritty luoti, sekä
+terveiset vaatteeni anastajalta, luultavasti Paradeiserilta, että "hän
+oli sen löytänyt kapineitteni joukosta ja että minun olisi viisainta
+ajaa se pääni lävitse, niin kerrassaan olisin vapaa kaikista
+kärsimyksistä." -- Se oli sama luoti, jonka Olavinpoika Nördlingenin
+tappelun jälkeen löysi haarniskastani, ja jota senvuoksi säilytin
+muistona. Huolimatta siitä että olin sairas ja että alinomaa kärsin
+kuumetta, kulettivat he minua mukanansa Breisachiin yhdessä muutamien
+muittenkin meidän miesten kanssa, joita olivat tappelussa vanginneet.
+
+Rakkaat vanhemmat! Sitä tuskaa ja hätää, jota täällä kärsin, ei voi
+sanoin kuvata. Ajattelin silloin usein Jerusalemin hävityshistoriaa,
+jota kymmenentenä sunnuntaina kolminaisuuden päivästä joka vuosi
+luettiin Sommerhausenin kirkossa. Kaikkia julmuuksia, joita samaisen
+kertomuksen mukaan tapahtui Jerusalemissa, harjoitettiin
+Breisachissakin, ja minä olin itse osallisena kaikkein pahimmassa. --
+Olihan Vapahtajani jo vuosikausia minullekin huutanut: "Jos sinäkin
+tietäisit, vieläpä tänä sinun päivänäsi, mitä sinun rauhaasi sopii,
+niin sinä toisin ajattelisit", -- mutta se oli kätkettynä silmieni
+edestä vielä nytkin, kunnes en enää saanut itseltäni salatuksi, että
+hänen tuomionsa minun suhteeni alkoivat käydä toteen.
+
+Tullessamme oli muonavarasto jo linnassa huvennut varsin vähiin sen
+johdosta, että ruotsalaiset pitemmän aikaa olivat ehkäisseet tuonnin
+linnaan kokonaan. Meidät vangit -- lukumme nousi viiteenkymmeneen
+hyvinkin -- vietiin vankitorniin, missä minut ja kaksitoista
+onnettomuustoveriani viskattiin kosteaan kellariin, joka oli varustettu
+ainoastaan pienen pienellä ilmarei'ällä. Muutenkin oli se niin pimeä,
+ettei toinen toistaan nähnyt, ja täällä me istuimme yöt päivät märkinä
+ja viluissamme. Vuoteenamme oli puoleksi mädänneitä olkia ja ruokanamme
+vähäpätöinen annos leipää, mutta senkin minulta anastivat toverit kun
+olin liian sairas ja heikko pitämään puoltani. Näin en kuuteen päivään
+tullut maistaneeksi leivän muruakaan. Tämä ei suuresti huolettanut
+minua ensi päivinä, koska olin varma kuolemastani, mutta kun sitte taas
+vähitellen aloin päästä voimiini, rupesi minua kauhea näläntuska
+vaivaamaan -- mutta kurjuutemme mitta ei ollut vielä kukkurallaan.
+
+Bernhard herttua, jolle eräs karkuri oli tuonut tiedon väestön
+keskuudessa vallitsevasta nälänhädästä, rupesi nyt kaikin voiminsa
+linnaa piirittämään. Ennen pitkää emme saaneet muuta syödäksemme kuin
+vähäisen hevosen tai koiran lihaa, ja yhtäkaikki arveli vanginvartija,
+"että se oli meille liiankin hyvää, kun hänen majesteettinsa keisarin
+sotamiehilläkään ei ollut muuta syötävää." Joulukuusta alkaen --
+piiritystä kesti vielä silloinkin -- emme saaneet sitäkään;
+vanginvartija jäi tykkänään tulematta, ja luultiin että aikomus oli
+tappaa meidät nälällä, jonkatähden muutamat vankikumppaneistani
+alkoivat hirveästi elämöidä, ulista ja hakata ovea. Vihdoin tuli toki
+vanginvartijakin. Hän sanoi poteneensa muutamia päiviä, mutta ettei hän
+nytkään voinut meille ruokaa antaa, kun ruokaa ei ollut koko linnassa.
+Linnanpäällikön oli itsensä täytynyt maksaa strassburgilaisen penningin
+kuivatusta omenanpalasta; kaikki hevoset, koirat ja kissat olivat
+teurastetut, sotamiehet käyttivät ravintonaan häränvuotia ja
+lampaannahkoja, vieläpä he maasta kaivoivat ja söivät suuhunsa jo monta
+päivää haudassa maanneita ruumiita. Sittenkään linnanpäällikkö ei
+tahtonut jättää linnaa vihollisen valtaan. Meidän oli siis itsemme
+pidettävä huoli henkemme ylläpidosta.
+
+Kun vanginvartija oli meille tämän sanoman ilmoittanut, seurasi sitä
+ensinnä yleinen itku ja nyyhkinä, mutta pianpa näytti niinkuin kaikki
+olisivat tulleet hulluiksi. Jotkut, jotka vielä muistivat lapsuutensa
+ajoilta rukouksen, alkoivat sitä ääneensä lukea, mutta keskellä
+rukousta antoivat he mitä jumalattomimpain kirojen ja herjausten
+vapaasti ja viljalti suustansa tursuta, toiset nauroivat kuin houkkiot,
+toiset ryntäsivät kuin villieläimet toistensa niskaan ja kuristivat
+kurkusta toisiansa kuoliaiksi; keskellä kaikkea tätä makasivat muutamat
+henkihievereissään, mutta kuinka hautaamattomien ruumiiden kanssa
+meneteltiin, sitä en tahdo kertoa, sillä te ette sitä kuitenkaan
+uskoisi.[1] Olin vihoissani Jumalalle, joka oli syössyt minut tähän
+katalaan viheliäisyyteen, enkä toivonut mitään niin hartaasti kuin
+saada hetikohta kuolla. Kun päivä päivältä tulin yhä heikommaksi, aloin
+toivoa että toivomukseni ennen pitkää oli täyttyvä, mutta Jumala
+suuressa laupeudessaan ei sallinut minun sillä mielellä eritä täältä,
+vaan antoi minulle vielä parannusaikaa.
+
+    [1] Ettei Valentinimme liioittele, näemme erään sen aikuisen
+    henkilön kuvauksesta:
+
+    "Mitä julmaan kurjuuteen ja äärettömään nälänhätään tulee,
+    jota kelpo breisachilaisten tuolla neljä kuukautta kestäneellä
+    piirityksen, mutta eritoten viimeisten kahdeksan viikon ajalla
+    täytyi kärsiä, sitä voi tuskin kynällä kertoa, sitä vähemmin
+    uskoa. Sanotun kaupungin piiritys on todellakin yhtä merkittävä
+    ja muistamista ansaitseva, kuin mikä vanhanajan historiassa
+    esiintyvä tapaus tahansa. Oi, Breisach, mitäpä kertoisi sinusta,
+    jonka oli pakko vihollistesi sitkeän ja ankaran piirityksen
+    kestäessä turvautua semmoiseenkin, mikä meissä nyt herättää inhoa.
+
+    "Eikö sinun pitänyt sydämen tuskalla kokea että yhtenä päivänä
+    kahdeksan lastasi katosi, jotka kaiken todennäköisyyden mukaan
+    nälistyneiden ihmisten hampaat raatelivat rikki? Eikö sinun
+    verisin kyynelin täytynyt katsella, miten kuolleitten ruumiita,
+    jotka olivat jo monta päivää maanneet haudassa, kaivettiin ylös,
+    kuinka sisälmykset raastettiin niiden rinnasta ja syötiin?
+
+    "Saatatko säälimättä ajatella vankiholveihin sulettuja
+    sotamiesraukkoja, jotka näläntuskien pakoittamina sormillaan
+    kaappivat seinistä vahingollista kalkkia nälkänsä sammutteeksi.
+    Tai etkö kammottavalla vavistuksella saanut nähdä, mitenkä nälkää
+    kärsivät sotamiehet ruoaksensa paloittelivat nälkään kuolleiden
+    tovereidensa ruumiita?
+
+    "Eikö sinua kauhistuta, kun omat soturisi leipää luvaten
+    houkuttelevat köyhän lapsen kortteeriinsa ja siellä teurastavat
+    ja syövät hänet?
+
+    "Eikö sinun sydäntäsi särkenyt nähdessäsi, että aamusella
+    kymmenkunta ruumista ja väliin enemmänkin makasi aukialla kadulla?
+
+    "Eikö sinun tee mielesi itkeä ja repiä hiuksiasi, kun ajattelet
+    entistä hyvinvointiasi ja nyt katkerin mielin huomaat, että kappa
+    riisiä maksaa 132 floriinia, kananmuna 1 fl., naula hevosen
+    suolia 28 kreuzeriä, koiran takareidet 7 fl., rotta 1 fl.? Että
+    kolmatta tuhatta kalliilla hinnalla ostettua hevosen, härän,
+    lehmän, vasikan ja lampaan nahkaa, sekä kaikki koirat ja kissat
+    syötiin loppuun?
+
+    "Mutta eihän mun auta tästä laajemmin puhua ja repiä auki haavasi,
+    kun onnettomuutesi kuulu maine luultavasti jo on kerinnyt levitä
+    ympäri koko maailman ja kaikkien kansojen kuuluviin, joista
+    muutamat ovat sinua pilkanneet, toiset surreet ja säälineet."
+
+    Ajan kuvauksena saakoon tässä myös sijansa muudan Breisachin
+    valloituksen jälkeen sepitetty Distichon Chronologicum. Se
+    oli näin kuuluva: Heroi invicto Bernhardo de Weymar, Germano
+    Achilli, de expugnato Brisaco Carmen Chronologicum:
+
+        "Invivto fortis Cecidit Briseis Achilli
+        Iungitur & tanto Digna puella viro."
+
+    Suomeksi: Kronolooginen kaksoissäe. Voittamattomalle sankarille
+    Bernhard Weimarilaiselle, saksalaiselle Akilleelle, Breisachin
+    valloituksen johdosta kronolooginen runo:
+
+    "Uljas Briseis joutui voittamattoman Akilleen omaksi ja niin.
+    suuren miehen ansaitseva neito yhdistetään häneen."
+
+Viikkokautta ehkä ennen joulua tuli vanginvartija taas, aukasi oven ja
+huusi meille alhaalla oleville -- luoksemme oli hänen mahdoton tulla
+mätänevistä ruumiista leviävän sietämättömän löyhkän vuoksi -- että ne
+vangit, jotka vielä olivat elossa, tulisivat pois vankitornista.
+Linnanpäällikkö oli vihdoin taipunut määrätyillä ehdoilla jättämään
+linnan herttuan haltuun. Meitä oli vielä kuusi miestä elossa; suurin
+vaivoin pääsimme seisoalle ja kiipesimme horjuellen portaita ylös.
+Tultuamme ulos vankiholvista meidät vietiin linnanpihaan, missä
+väestölle jaeskeltiin leipää. Herttua oli näet heti linnan antauduttua
+toimittanut sinne ruokavaroja. Saimme nyt omin silmin nähdä, että
+vanginvartijan puhe sotamiesten hädästä ei ollut liioiteltua, sillä
+nämä näyttivät pikemmin aaveilta kuin ihmisiltä. He horjuelivat puoleen
+ja toiseen, ja moni, joka liian ahnaasti oli ahminut leipäosuutensa,
+kaatuikin maahan -- muutamia nytkähdyksiä vain -- niin oli kaikki
+lopussa. Kun meillekin oli annettu palanen leipää kullekin, lähdettiin
+linnasta. Tehdyn sopimuksen mukaan oli linnanväen lähdettävä liehuvilla
+lipuilla ja soiton helinällä linnasta, mutta Jumala paratkoon kuinka
+surkealta tuo lähtö näytti: miehistö kesti töin tuskin pystyssä, ja
+linnanpäällikköä, vapaaherra von Reinachia talutti kaksi ruotsalaista
+upseeria. Puolustusväestä sallittiin niiden, joita halutti, antautua
+Ruotsin sotapalvelukseen. Meidät vangit oli määrä lähettää takaisin
+omaan rykmenttiimme.
+
+Nähtyänsä meidät ja kuultuansa, että kolmekymmentä
+onnettomuustoveriamme oli kuollut nälkään vankeudessa, suuttui herttua
+silmittömästi ja astui von Reinachia vastaan, puhutellen häntä
+seuraavin sanoin: "Sopimuksen mukaan saatte hätyyttämättä kulkea
+armeijani läpi, mutta sitte annan teidän ja kaikkien sotamiestenne
+maistaa miekkaa siksi, että olette vankiparkojanne kohdelleet näin
+tyrannillisesti ja epäkristillisesti."
+
+Linnanpäällikkö lankesi herttuan eteen polvilleen pyytäen armoa ja
+sanoi, ettei hän ollut vankeja kohdellut pahemmin kuin omia
+sotamiehiään. Wollmar herrakin, Breisachin kansleri, joka linnaan
+tullessamme oli sanonut meitä "ruotsin roistoiksi", heittäytyi kolmasti
+herttuan eteen polvilleen, anoen armoa. Viimein rupesivat muutamat
+ruotsalaisten ylemmistä upseereista armoa anovien puolelle, jolloinka
+herttua vasta, joskin vastahakoisesti, taipui seuraamaan välipuheessa
+mainittuja ehtoja.
+
+Sittenkun varustusväki, lukuunottamatta niitä harvoja, jotka rupesivat
+Ruotsin sotapalvelukseen, oli saatettu aluksiin, jotka kuljettivat
+heidät Reinjokea alaspäin, lähdin minäkin hitain askelin kulkea
+hitustamaan pienelle kylälle päin, johon meidän rykmenttiänne sanottiin
+olevan sijoitetun. Siellä toivoin ennen pitkää taas kostuvani ja
+voimistuvani ja sitte oli aikomukseni muistuttaa kenraalimajuri
+Taupadelia minulle tekemästään lupauksesta. Niin viheliäinen kuin
+tilani muuten olikin, tuntui minusta hupaiselta ajatella toverieni
+riemua, jota ilmestymiseni heidän keskuuteensa oli herättävä, he kun
+eittämättä olivat luulleet minua jo aikoja sitte kuolleeksi, enkä
+suonut itselleni lepoa, ennen kuin olin ehtinyt määräni perille,
+kylään. Kohta näinkin joukon rakuunoita ja niiden joukossa muutamia,
+joita ennen pidin hyvinä ystävinä ja tovereina. Menin lähelle ja
+ojensin heille kättä tervehdykseksi, mutta he eivät tunteneet minua.
+Eikä ihmettäkään, sillä minä olin näöltäni kuin luuranko, ja tukkani ja
+partani, joilla koko pitkänä vankeusaikana ei ollut minkäänmoista
+tekemistä ollut saksien tai partaveitsen kanssa, roikkuivat hurjassa
+epäjärjestyksessä ympärilläni; vaatteiden verosta olin verhottu
+huononpäiväisiin riekaleihin. Toverit kavahtivat paikoiltansa heidän
+joukkoonsa tultuani ja kysyivät tuimasti, kuka olen ja mitä on asiaa.
+Mainitsin nimeni, mutta silloinkos he vasta kohti kurkkua nauramaan ja
+huusivat: "Mitä, tämäkö olisi kirjuri, toinen pyhä Yrjöritari, joka
+aina oli sukkelata miestä mielestään ja joka Wittenweyertornin
+puolustuksessa tuli upseeriksi. Mitäs tänne tulit ja millaisessa
+asussakin?"
+
+Vastasin olleeni vankina Breisachissa ja kärsineeni sanomattomasti sekä
+pyysin heiltä vähän vaatetus- ja raha-apua. Siitä yltyivät he yhä
+äänekkäämmin nauramaan ja huusivat: "Mene sinä lasarettiin; ei sinusta
+enää näy hevosmieheksi olevan. Luultenkin on sinulla enemmän
+syöpäläisiä kuin tukaatteja, mutta emme me siltä voi sinua auttaa,
+sillä jälkimäiset ovat lakkareissamme käyneet harvinaisiksi, kun meidän
+on ollut pakko kytryttää tämän rotanpesän liepeillä."
+
+Hyvin tajusin että he pitivät minua kuolonlapsena, koska muuten eivät
+olisi uskaltaneet minua sillä tavoin pilkata. Puhumatta heille sen
+enempää, käännyin heihin selin ja lähdin sairaalaa kohden astumaan, ja
+korviini kajahti vielä toinen naurunpuuska toisensa perään. Harmista
+täyttyivät silmäni kyynelillä, sillä monelle heistä olin onnenpäivinäni
+ojentanut auttavan käden; silloin maksoi kääntyä puoleeni ja minulle
+sanottiin aina "veli hyvä", ja nyt he tuota veljen hyvyyttään osottivat
+minua pilkkaamalla ja häpäisemällä.
+
+Sairaalaan, joksi talonpoikaistupa oli varustettu, ei minua heti otettu
+vastaan, sillä minussa kuhisi syöpäläisiä, vaan neuvottiin minua
+erääseen sikoläättiin siksi aikaa kuin joku joutaisi minua pesemään ja
+hankkimaan minulle puhtaat vaatteet. Väännäittyäni sikoläättiin,
+taverruin voimatonna alas olille ja lämmin verivirta alkoi pulputa
+suustani. Johtuiko se heikkoihin voimiini nähden liian rasittavasta
+jalkamatkasta, vai oliko se seurauksena vankilassa kärsimistäni
+vaivoista, en voi päättää. Vaikeroin ja voihkin ja yritin huutaa, mutta
+kukaan ei kuullut tai välittänyt kuulla sitä. Verenvuodosta aloin mennä
+tajuttomaksi, enkä muuta enää käsittänyt, kuin että tämä oli viimeinen
+hetkeni.
+
+Korvissani humisevan kohinan läpi kuulin yhtäkkiä tutunomaisen äänen
+kovaan karjaisevan: "Tännekö te, tolvanat, hänet panitte?" Läätinovi
+lennähti auki, minä raotin silmiäni nähdäkseni kuka sinne tuli --
+Olavinpoika. Nähtyänsä minun makaavan verissäni, hän laskeutui
+polvilleen viereeni, antoi minun suuta ja itki kuin lapsi. "Veli,
+veli", virkkoi hän, "toivoin aina tapaavani sinut elossa, kun emme
+missään löytäneet sinusta jälkiä, mutta ihan sydänjänteitäni viiltele
+nähdessäni sinut _tämmöisenä_!"
+
+Tartuin häntä käteen ja virkoin: "Jumala siunatkoon sinua, Olavinpoika!
+Nyt kuolen mielelläni kun näin, että on edes _yksi_ ystävä minulla
+jäljellä." Mutta hän vastasi: "Älköön Jumala, jolle mikään ei ole.
+mahdotonta, salliko niin tapahtuvan; hänen kätensä on voimallinen
+pysyttämään sinua hengissä." Ja samalla hän kertoi, ettei hän tässä
+maailmassa luullut minun olevan vankien joukossa Breisachissa, mutta
+sitten oli hän eräässä suurenmoisessa juhlassa, jonka herttua oli
+toimeenpannut hovissaan linnan valloituksen juhlallista viettämistä
+varten ja johon juhlaan hänkin oli saanut kutsun, sattumoiltaan tullut
+silmäilleeksi vankien luetteloa ja nähnyt joukossa minunkin nimeni. Hän
+riensi hetikohta etsimään minua mistä suinkin luuli löytävänsä, ja sai
+lopulta tietää minun lähteneen sairaalaan.
+
+Pyysin nyt häntä pitämään huolta siitä, että minut pestäisiin ja
+otettaisiin sairaalaan, jossa sanoin halusta tahtovani kuolla. Mutta
+Olavinpoika vastasi: "Mitä puhetta sinulta kuulen, veljeni? Mikä on
+minun, se on sinunkin, ja missä minä olen, siellä tulee sinunkin olla."
+Sitte riensi hän kutsumaan sairaalan johtajaa ja käski hänen heti
+toimittaa minut asuntoonsa ja lähettämään luokseni välskärin.
+
+Niin tehtiinkin. Tultuamme perille, riisui Olavinpoika yltäni vaatteet,
+pesi minut omin käsin, puki puhtaan paidan päälleni ja pani minut omaan
+vuoteesensa. Kun välskäri sitten oli käynyt ja antanut minulle
+lääkkeitä, käski Olavinpoika levittää kuvon olkia vuoteeni viereen. Ei
+hän kuitenkaan pannut maata, vaan istui kaiken yötä uskollisesti
+vieressäni, ojensi joka tunnin päästä lääkettä, piteli hellästi kättäni
+ja puhui minulle ystävällisiä lohdutuksen sanoja. Eikä hän tehnyt sitä
+ainoastaan yhtenä yönä: kuuteen vuorokauteen ei hän poistunut vuoteeni
+viereltä ei yöllä eikä päivällä, muutoin kuin virkansa vaatiessa. Tämä
+huolellinen hoito näyttikin vaikuttavan tilassani jonkunlaista
+parannusta.
+
+Niin kyllä, rakkaat vanhemmat, se mies, jonka olin nähnyt käyttävän
+miekkaansa minkin Giideonin lailla, joka tappelussa töytäsi eteenpäin
+niinkuin saaliin niskaan hyökkäävä nuori jalopeura, hän oli minua
+kohtaan laupias samarialainen, hän hoiti minua hellyydellä toisten
+kääntyessä inhoten minusta pois, hän vaali minua yhtä hempeällä kädellä
+kuin konsanaan äiti lastansa. Minusta oli ollut tähän saakka
+käsittämätöntä, että tosikristitty saattoi samalla olla rohkea kuin
+nuori jalopeura ja lauhkea kuin lammas, mutta nyt sen sain kokea. Oi,
+Vapahtajani, sinä joka kerran olet sanova hurskaille: "Minä isosin ja
+te ruokitte minun; minä janosin ja te juotitte minun; minä olin outo ja
+te huoneesen otitte minun; alasti ja te vaatetitte minun; sairas ja te
+opitte minua", älä unhota, mitä palvelijasi Olavinpoika on minulle,
+kurjalle ihmiselle tehnyt, ja anna hänen suurena päivänäsi, suloisesti
+koristettuna vanhurskauden kruunulla, seisoa oikealla puolellasi.
+
+Niinkuin äsken mainitsin, tuntui tilani Olavinpojan hoidossa käyvän
+jonkunverran paremmaksi, ja toivoin ennen pitkää perinpohjin taudista
+kostuvani ja voivani taas astua palvelukseen. Olavinpojalta olin
+kuullut kenraalimajuri Taupadelin joutuneen Wittenweyerin tappelussa
+vangiksi, mutta että oli monta, jotka kuulivat kenraalimajurin
+luvanneen vänrikin valtakirjan minulle. Olavinpoika oli itse eversti
+Gordonin suosiossa ja eversti oli luvannut viivykkeittä antaa minulle
+sen palkkion, jonka hyvin olin ansainnut, mutta kuume, jonka
+Wittenweyerin taistelun jälkeisenä yönä olin saanut, ei ottanut vaan
+hellittääkseen.
+
+Eräänä päivänä, kun ilma oli lämmin ja kirkas, teki minun mieli lähteä
+lyhyelle ratsastusretkelle Olavinpojan kanssa. Hevoseni, jota ystäväni
+pitkällisen poissaoloni aikana oli huolellisesti hoitanut, tunsi vielä
+minut ja hirnahti iloisesti, kun näki minun lähestyvän, mutta juuri kun
+tuli kiivetä selkään, rupesi minua niin raukasemaan, ettei auttanut
+muu, kuin kääntyä takaisin.
+
+Iltasella kuulin Olavinpojan puhuvan välskärin kanssa porstuvassa ja
+muun muassa kysyvän, kuinka oikeastaan oli laitani ja milloinka hän
+arveli minun tulevan taas ihan terveeksi. -- "Hänen elämänsä lähenee
+loppuaan", välskäri vastasi. "Ylenluonnolliset ponnistukset ja sodan
+rasitukset ovat olleet hänelle surmaniskuna. Hänen elämänlankaansa
+saatettanee vielä venyttää parin vuoden mittaan, jos hän luopuu
+sotapalveluksesta ja paneutuu rauhaan. Häntä vaivaa parantumaton,
+hivuttava kuume ja on hänen kaikissa tapauksissa ottaminen ero.
+Ilmoittakaa se hänelle hellävaraan -- minun on surko nuorta miestä,
+sillä hänellä ei näy itsellään olevan siitä aavistustakaan."
+
+Enkä todellakaan sitä aavistanut. Olin elänyt siinä vahvassa uskossa,
+että moniaan viikon perästä olisin terve ja entisissä voimissani.
+"_Sellaisenko_ lopun olinkin määrätty saamaan?" lausuin katkeran
+alakuloisesti; "pois siinä tapauksessa kaikki kunnian ja maineen
+unelmat, pois hevoset ja miekat. Onneton kohtalo on seurannut minua
+nuoruudestani pitäen -- sitä vastaan ei käy inttäminen."
+
+Olavinpoika tuli vasta myöhään illalla tuoden sen tiedon, että koko
+sotaväki oli seuraavana päivänä puolenpäivän tienoossa lähtevä
+liikkeelle. Hän oli jo pitänyt huolta siitä, että minä saisin matkata
+kuormavankkureissa. -- "Minä en lähde mukaan", sanoin Olavinpojalle. --
+"Et lähde mukaan?" toisti hän oudoksuen, "mihin aiot sitte ryhtyä?" --
+"Minä lähden kotia", vastasin, "kotia iällisten vanhempaini tykö,
+joidenka luota häpeällä ja tahratuin mainein karkasin, tahdon astua
+heidän eteensä kaikessa viheliäisyydessäni ja antaa ihmisten
+kaupungissa osottaa minua sormellansa, sen tähden, että lähdin kotoa
+heittiönä ja palaan takaisin kerjäläisenä." -- "Ei niin, veljeni",
+sanoi Olavinpoika, "älä riitele Jumalalasi vastaan, sillä kuka on
+tietänyt hänen mielensä ja kuka on ollut hänen neuvonantajansa? Taivu
+hänen tahtonsa alle ja usko itsesi hänen haltuunsa. Sisällinen ääni
+minulle kuiskaa, että sinä olet vielä häntä kiittävä." Minä ravistin
+päätäni ja pyysin häntä vaan toimittamaan, että eversti myöntäisi
+minulle eron jo huomenna. "Sinulla on siis tosi mielessä?" kysyi hän
+surunvoittoisesti. -- "Niin, tosi minulla on mielessä", sanoin; "kuulin
+kaikki, mitä välskäri sinulle puhui. Huomenna erotaan."
+
+Olavinpoika meni varhain seuraavana aamuna everstiltä anomaan minulle
+eroa virasta. Todistuksen kävin itse noutamassa, ja eversti ojensi
+mulle ystävällisesti kättä lausuen, että hänen oli epämieluista
+laskea minua; sitäpaitsi maksoi hän mulle täyden palkan niinkuin
+lomattomastakin palveluksesta, ja toivotti Jumalan siunausta matkalle.
+
+Tultuani takaisin asuntoomme tarjoutui Olavinpoika ostamaan hevoseni.
+"Se on uskollinen, oiva elukka", hän sanoi, "ja minä hoidan sitä hyvin
+ja pidän sitä sinun muistonasi." Tiesin hänen hakevan vain syytä,
+antaaksensa minulle matkarahoja, sillä hevonen, jonka hän Nördlingenin
+tappelun jälkeen itse oli minulle antanut, oli oikeittain hänen omansa,
+mutta en tahtonut hämmentää hänen iloansa ja suostuin siis kauppaan.
+Hän ojensi minulle suuren pussillisen tukaattia, mutta sitä en ottanut
+vastaan, pyysin häneltä vain pienempää summaa. Sen sijaan sain
+pikkuisen pötkön, johon oletin hänen säälineen muutaman taalerin pientä
+rahaa. Otin sitten keppini ja pienen kantamukseni ja Olavinpojan kanssa
+kahden astua tapasimme läpi leirin.
+
+Rykmentit olivat lähtökunnossa ja jo riveihin järjestetyt. Kulkiessani
+rakuunoiden ohi näin jokaisella hatussa viheriän oksan, he kajahuttivat
+minulle ystävällisen jäähyväishuudon, johon minä vastasin. Vaikeinta
+minusta oli nähdä ratsuani, jota Olavinpojan ratsupalvelija piteli
+marhaimista -- minun täytyi kääntyä toisaanne päin salatakseni
+kyyneliäni. Tultuamme jonkun matkaa leiriltä sanoimme toinen
+toisillemme hyvästi. Samalla antoi Olavinpoika minulle pienen raamatun,
+jota hän itse oli ahkeraan käyttänyt. Kiitin häntä kaikesta rakkaudesta
+ja uskollisuudesta, jota hän oli minua kohtaan osottanut, olletikin nyt
+viime aikana. Hän syleili ja suuteli minua ja sanoi, että jos emme
+toisiamme enää täällä maailmassa kohtaakaan, niin hän toivoi varmaan,
+että me saisimme nähdä toisemme taivaassa; sitten astui hän
+riennätellen takaisin leiriin. Taakseni vilkasematta astuskelin
+verkalleen ylängön harjua kohden, jonka poikki matkani kulki. Ylängön
+laella en kuitenkaan malttanut olla seisahtamatta ja katsahtamatta
+vielä kerran taakseni. Sotaväki lähti juuri liikkeelle, ratsastajia
+kirmaili edestakaisin, rummut pärisivät, torvet räikyivät, liput
+hulmusivat, ja mahtipontevilla halloohuudoilla ja soiton helinällä
+marssi rykmentti toisensa perään pois, riemulaukauksia lasketellen.
+-- "Mitäpä tämä enää sinua liikuttaa?" sanoin itsekseni, "sinun retkesi
+on kumminkin pisin", käännyin pois ja lähdin matkaani.
+
+
+
+
+Kahdeskymmenesensimmäinen luku.
+
+Kirje. Jatkoa ja loppu.
+
+
+    Rauhoitu jo sieluni,
+    Seuraan tahtoa Herrani.
+
+          _Kansanlaulu_.
+
+Käveltyäni tuntikausia metsässä valtasi minut väsymys ihan kokonaan;
+myöskin tunsin ankaria pistoksia rinnassani ja hengitys kävi lyhyeksi
+ja vaikeaksi. Vähän tointuakseni ja vetäitäkseni suojaan auringosta,
+joka paahtoi kuumasti, vaikka kevät oli vasta alullaan, kävin
+pitkäkseni pyökin juurelle, joka tarjosi vilpoisata siimestä. Siinä
+levätessäni otin käsille Olavinpojalta saamani rahakäärön laskeakseni,
+pitkällekö matkarahojani suunnilleen riittäisi. Siinä tulin näkemään,
+että uskollinen ystäväni oli turvautunut pieneen viekkauteen
+varustaakseni minut rahoilla ei ainoastaan välttämättömimpiä, vaan
+lukuisia muita tarpeitakin varten: otaksumaini pienten rahain sijasta
+vieri kääröstä esiin pelkkiä kiiltäviä tukaattia ja niitä oli paljon
+enemmän, kuin mitä hevosesta olisin ansainnut saada. Tämä ystävyys
+minua sekä nöyrrytti että liikutti, ja otin povitaskustani esille
+pienen raamatun, jonka häh omakätisesti minulle oli antanut. Pideltyäni
+sitä vähän aikaa kädessäni, tein niinkuin taikauskoisten ihmisten on
+tapana: aukasin umpimähkään kirjan, ottaakseni ensimmäisen lauseen,
+johon katseeni kiintyisi ja sovelluttaakseni sen sitte itseeni. Herran
+armollisella johdolla aukesi mulle Joosuan kirjan seitsemäs luku, jossa
+kerrotaan Israelin lasten häviöstä tappelussa Ain kansaa vastaan,
+jolloin "kansan sydän suli ja tuli niinkuin vedeksi", ja kuinka Herra
+Joosuan kautta ilmoittaa heille syyn tähän onnettomuuteen. Katseeni
+osui juuri kolmanteentoista värsyyn, jossa sanotaan: "Niin sanoo Herra
+Israelin Jumala: _Kirous on sinun keskelläsi, Israel, sentähden et sinä
+ole seisovainen vihamiestesi edessä, siihen asti kuin te sen kirouksen
+siirrätte pois teidän seastanne_."
+
+Yllämainitut sanat antoivat minulle paljo ajatuksen aihetta. Olihan
+minun täytynyt jo viisi vuotta takaperin itselleni tunnustaa, että
+kirous lepäsi päälläni, että onneton kohtalo seuraili minua ja asettui
+alati poikkitelasin tielleni. Kuinkapas olinkaan ponnistanut
+saavuttaakseni onnea ja mainetta! Olinhan taistellut miehen tavalla,
+panemalla alttiiksi sekä henkeni että vereni halutun päämääräni
+saavuttamiseksi! Olihan onni useasti ollut jo niin sanoakseni käsissäni
+ja kuitenkin oli se joka kerta suoltautunut tiehensä.
+
+Ajattelin Olavinpoikaa -- mitenkä tykkänään toisin hänen oli käynyt! Ei
+hän ollut enempi minua, kun hän köyhänä maalaispoikana saapui
+rykmenttiin ja makasi minun kanssani samassa asunnossa Nyrnbergin
+lähitienoilta! Ei hän ollut urhoollisemmin taistellut kuin minäkään! Ei
+hänellä ollut loistavampia toiveita kuin minullakaan! Ja kuitenkin hän
+lähti nyt terveenä uusille urostöille sillä välin kuin minä,
+kestettyäni kaikki rasitukset ja sodan vaarat, retkeilin kotia --
+rutiköyhänä ja sairaana ja ainoastaan ennenaikainen maineeton kuolema
+silmieni edessä. Miksi oli siunaus seurannut häntä ja kirous alati
+painanut minua?
+
+Silloin täytti henkinen valo yhtäkkiä sieluni, suomut putosivat
+silmiltäni -- eroavaisuutta oli meissä, minun ja hänen välillään:
+hänellä oli perintönään isänsä siunaus, ja vanhan äitinsä rukoukset ja
+anomukset olivat valmistaneet hänelle tietä. Minä olin polkenut
+jalkojeni alle käskyn, jota hän oli uskollisesti pitänyt, käskyn:
+"Kunnioita isääsi ja äitiäsi." Herra oli ollut tuomarina välillämme:
+Olavinpojassa hän oli toteuttanut lupauksensa: "Että menestyisit ja
+kauan eläisit maan päällä"; minua hän oli antanut onnettomuuden seurata
+ja aikaisin pannut elämälleni rajan. "Sinä olet tottelematon poika,
+sinun hartioillasi ei lepää isän eikä äidin siunausta, siinä se kirous,
+joka sinussa on!" näin puhui valtavalla äänellä heräävä omatuntoni.
+
+Nyt tuntui minusta, kuin olisi muistossani äkkiä auennut vuosikausia
+sulkeuksissa ollut ovi, jonka ohi tähän päivään saakka olin
+välinpitämätönnä käynyt. Näin teidät, rakkaat vanhemmat, yhtäläisinä
+kuin seitsemän vuottakin takaperin, ainoana erotuksena vain, että
+hiuksesi, rakas isä, olivat harmenneet surusta esikoisesi tähden, joka
+kerran oli ollut ilosi, että jalot kasvosi, rakas äiti, olivat surun
+tähden uurtuneet ja vartalosi ylen raskaan kantamuksen alla
+koukistunut. Näin teidän istuvan hiljaa ja murheissanne pienessä
+huoneessa koulumestarin talossa ja kuulin teidän kertovan siskoilleni,
+että elämänne ikä oli ollut "vähäinen ja paha", ja siihen oli syynä
+tuhlaajapoikanne. Soturi-elämäni oli siirtynyt unelmana kauas taakseni,
+sotisovan riisuttuani tuntui kuin olisin jälleen muuttunut siksi mikä
+olin. Unenhorros, joka oli kietonut minut seitsemän vuotta, oli kuin
+pois puhallettu -- tunsin eloisasti samaa sydämen tuskaa, kuin
+karatessani luotasi, rakas isä, ja astuessani horjuvin askelin ulos
+raastuvan salista. Tässä seisoin taaskin pieni nyytti kädessä, niinkuin
+seisoin silloin edessäsi, rakas veljeni Johannes, kun olin päättänyt
+paeta luotanne. "Voi, voi, voi!" minä huudahdin, "en ole ottanut vaaria
+isäni kurituksesta ja olen ylenkatsonut äitini neuvon, siksi lepääkin
+kirous päälläni ja lyhtyni on sammuva pimeydessä. Vanhurskas Jumala,
+ole armollinen -- ainoastaan niin kauan kuin vielä kerran saan nähdä
+vanhempaini kasvot, kunnes pyydän heiltä anteeksi heille saattamani
+sydämen surun, kunnes olen nöyrryttänyt itseni heidän oikeiden
+nuhteidensa alla ja kyynelilläni taivuttanut heidät armeliaisuuteen.
+Tahdon rientää isäni luo ja sanoa hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt
+syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse tulla
+kutsutuksi sinun pojaksesi'."
+
+Niin nousin taas ja läksin pitkittämään matkaani -- retkeilin
+levähtämättä päivän toisensa jälkeen, niinkauan kuin jalkani jaksoivat
+minua kantaa. Voimat vähenivät vähenemistään, mutta koti-ikävä oli niin
+valtava, etten suonut itselleni en lepoa enkä rauhaa.
+
+Neljäntoista päivän perästä näin taas Mainjoen. Nyt toivoin piakkoin
+pääseväni määrän perille, mutta Jumala oli päättänyt toisin. Makailen
+sen sijaan täällä käyttäen hyväkseni joka rauhaisan hetken kertoakseni
+teille surullisen elämäni historian. Mitäpä jollen saakaan teitä enää
+nähdä!
+
+Saavuttuani Bestenhaida nimiseen kylään vähän matkaa toisella puolen
+Wertheimin, sain niin ankaria pistoksia että tuskin voin hengittää. Oli
+jo alkanut hämärtää -- kun vaivuin uupuneena tien viereen, ja lämmin
+veritulva alkoi taas virrata suusta, niinkuin Breisachistakin
+tullessani. Kuinka kauan siinä makasin, en tiedä, mutta sitte ajoi eräs
+maalaismies siitä ohi, ja kuultuansa minun vaikeroivan, hän nosti minut
+ajoneuvoilleen ja ajoi etemmä. Minä menin tainnoksiin ja virkosin
+eleille vasta tuntikausien perästä. Havahduttuani huomasin makaavani
+sängyssä, suuressa tyhjässä huoneessa.
+
+En kyennyt vuoteelta kohoumaan. Viimein tuli huoneesen pieni tyttö --
+hän lienee ollut noin kymmenen vuoden ikäinen -- ja nähtyänsä minut
+valveilla, hän siirtyi minua lähemmä ja toivotti hyvää huomenta. Kysyin
+häneltä, missä minä olin. -- "Wertheimin vaivaistalossa", vastasi
+lapsi, "eräs talonpoika toi teidät tänne eilisyönä. Rutto on raivonnut
+täällä kaupungissa; tässäkin talossa ovat kuolleet kaikki, paitsi minä,
+ja minä auttelen nyt sairaita."
+
+"Kuka sinä olet, rakas lapsi?" minä kysyin.
+
+"Olen isätön ja äiditön lapsi. Isälläni oli vuokralla kreivin omistama
+talo, mutta eräänä päivänä tulivat rautapukuiset miehet, sytyttivät
+talon tuleen ja tappoivat isän; äiti kuoli ruttoon ja minut pantiin
+tänne vaivaistaloon."
+
+"Sinäkin siis tiedät jotakin sodasta kertoa", sanoin; "sota se tuottaa
+paljon onnettomuutta niin maalle kuin kansoillekin."
+
+"Ei", sanoi lapsi, "kertoa minä en osaa, mutta _rukoilla_ osaan -- sitä
+opetti minulle äitini, ja minä rukoilen joka päivä. Pitääkö minun
+nytkin rukoilla?"
+
+"Tee niin", vastasin, ja tyttö pani kätensä ristiin ja luki:
+
+    Niin käy, kuin tahdot, Jumala,
+    Hyv' on sun tahtos ijäti;
+    Ken pysyvä on uskossa,
+    Hän apusi saa pian!
+    Meit' pelasti Sun poikasi,
+    Siis tyköäs et heitä;
+    Kun turvaamme
+    Ja huudamme,
+    Et hyljää, Herra, meitä.
+
+    Sä olet toivon', turvani.
+    Eloni, autuuteni;
+    Sun haltuus annan itseni,
+    Sä tiedät tarpeheni;
+    Ei tahdottas
+    Ja tiedottas
+    Hiuskarva lähde päästä;
+    Kaikk' armossas
+    Sä voimallas
+    Voit varjella ja säästää.
+
+    Maailmass' olen kulkeva
+    Vaivass' ja suruss' aina;
+    Vaan aikan' kun on erota,
+    Ja silmän' kiinni painaa,
+    Sä huomahas
+    Ja suojahas
+    Mun sielun' silloin ota,
+    Mun levossa
+    Suo erota,
+    Näin päätä synnin sota!
+
+Niin, Herra, lasten ja imeväisten suusta olet sinä itsellesi kiitoksen
+valmistanut. Saman virren olin minäkin lapsena oppinut, ja ikäänkuin
+vanhan rakkaan ystävän kehotuksena nuo ihanat sanat tunkivat sydämeeni.
+Tytön alottaessa toista värsyä yhdyin siihen minäkin kovalla äänellä,
+ja kun olimme viimeisen värsyn lopettaneet, sanoin: "Herra olkoon
+kiitetty -- sinun kauttasi, rakas lapsi, on hän ohjannut minut oikealle
+tielle. Ja Herra, minun Jumalani on ainoa turvani, ainoa toivoni;
+ihmisistä ei ole apua."
+
+"Etköhän sinä tietäisi täällä sellaista hurskasmielistä pappia, joka
+olisi halukas virvoittamaan sairaan ihmisparan sielua Jumalan sanalla?"
+kysyin.
+
+"Tiedän kylläkin", vastasi tyttö, "vanha pastorimme kävi jo täällä,
+mutta te nukuitte silloin, eikä hän tahtonut herättää teitä unestanne;
+hän tulee uudestaan iltasella."
+
+Hän tuli todellakin samana iltana ja on nyt kymmenen viikon mittaan
+joka päivä käynyt luonani ja ollut minulle rauhattomalle raukalle,
+rauhan airuena. Kerrottuani hänelle elämäni vaiheet, kuinka kelvoton
+poika olin ollut ja karannut vanhempieni luota, mutta nyt kaikesta
+sydämestäni halusin kääntyä takaisin, nöyrtyä vanhempieni edessä ja
+pyytää heiltä anteeksi, ja kuinka nyt, kun sairauteni näennäisesti
+uhkasi ehkäistä paluuretkeäni, tahdoin kääntyä Jumalan puoleen ja
+turvata häneen, että hän antaisi viimeisen toivoni toteentua, niin hän
+silmäili minua ystävällisen vakaasti ja lausui: "Se on kyllä hyvää ja
+kiitettävää, mutta en tahdo teiltä sittenkään salata, että pahuutenne
+pesii vieläkin syvemmällä: teidän täytyy kaivaa _syvemmälle, paljo
+syvemmälle_. Se jo, että olette maallisille vanhemmillenne saattanut
+paljon surua, on tosin varsin pahaa, mutta paljo pahempaa on vielä,
+että olette saattanut _taivaallisen_ Isänne murheelliseksi. Oikein on,
+että tunnustatte syntinne isää ja äitiä vastaan, mutta oikeaksi
+katumusrukoukseksi saattaa vasta sanoa sitä, joka on Daavidin
+ensimmäisessäkuudetta psalmissa ja kuuluu näin: _Sinua, sinua ainoata
+vastaan_ minä syntiä tein, ja pahasti tein sinun edessäsi, ettäs olisit
+oikia sanoissas, ja puhdas tuomitessas. _Sitä_ katumusrukousta ette
+näköjään ole vielä omaksunut. Suokoon Jumala että vielä kerran
+näkisitte vanhempanne -- toivon kaikesta sydämestäni teille sitä iloa
+-- mutta toisenlaisen halun täytyy tulla teille vieläkin rakkaammaksi,
+sen nimittäin, että Jumala antaisi Kristuksen kautta teille syntinne
+anteeksi, että hän poikansa esirukouksen tähden, jonka voimaa olette
+tuntenut tähän hetkeen saakka, ei kutsuisi teitä pois, niinkuin teitä
+varten ei pelastusta olisikaan, vaan ottaisi vielä yhdennellätoista
+hetkellä teidät armoihinsa. Ennenkun haette sopua vanhempienne kanssa,
+etsikää sitä Jumalan kanssa. Lyökää rintoihinne ja tunnustakaa ennen
+kaikkia mitä surua ja tuskaa siitä seuraa, kun hylkää Herran Jumalan
+eikä pelkää häntä, sillä vanhempienne halveksiminen johtuu juuri siitä,
+että olette halveksinut Jumalaa ja hänen sanaansa. Kun tajuatte tätä
+Pyhän hengen kautta, joka silminnähtävästi on tehnyt työnsä
+sydämessänne, niin pyytäkää taivaalliselta Isältä anteeksi, sillä hän
+ei tahdo syntisen kuolemaa, vaan että syntinen kääntyisi ja saisi
+elämän, ja hän on antanut Poikansa Jeesuksen Kristuksen teille
+Vapahtajaksi. Älkää enää laiminlyökö etsikkoaikaanne, älkää enää paetko
+Vapahtajaanne, joka kulkee perässänne etsien teitä, vaan ajatelkaa sitä
+kallista sanaa, että _Jeesus Kristus on tullut maailmaan pelastamaan
+syntisiä_."
+
+Niin puhui tämä Jumalan mies, ja Jumala avasi sydämeni, niin että hyvät
+sanat putosivat hyvään maahan. Herran kurittava armo oli kärsimysteni
+kautta ikään kuin terävällä auranvantaalla piirrellyt syviä vakoja
+sydämeni peltoon, ja noihin vakoihin sinkosi jumalaisen sanan siemen ja
+rupesi orastamaan. Minä olin kauan näkevin silmin ollut sokea,
+huikentelevaisuudessa ja jumalattomuudessa samonnut turmion tietä,
+mutta viimeisenä hetkenä, kun oli minun ja helvetin väliä vaan askeleen
+mitta, otti Herra peitteen silmiltäni -- minä havaitsin vaaran ja
+ojensin jalkani elämän tielle. Minä olen se pahantekijä, joka omien
+pahain tekojensa tähden on saatettu ristiin, mutta Hän, joka kerran
+kärsi, vanhurskas syntisten edestä, on minullekin sanonut: Totisesti
+minä sanon sinulle: tänä päivänä olet sinä minun kanssani paratiisissa.
+
+Siitä käsin olen usein huokaillut, usein vaikeroinut ja usein kärsinyt
+epäilyksistä ja ahdistuksista. Usein on sieluni, kuten psalmissa
+sanotaan, ollut murheissansa minussa ja elämäni on ollut sangen likellä
+helvettiä. Olen huokaillut itseni väsyksiin asti, Daavidin lailla olen
+uittanut vuoteeni yli yötä ja kastanut leposijani kyynelilläni, mutta
+alati ja yhä uudestaan olen saanut tuntea Herran ja Vapahtajani sanan:
+Älä pelkää, minä olen sinut lunastanut, minä olen kutsunut sinua
+nimeltä: sinä olet minun. Siksi tunnen sanomatonta rauhaakin. Oi, minä
+olen havainnut, että Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi
+kuin kaksiteräinen miekka, olen nähnyt, että se tunkee lävitse, siihen
+asti kuin se erottaa sielun ja hengen, jäsenet ja ytimet, mutta olen
+myöskin kokenut, että se on voide, joka Gileadissa parantaa kaikki
+haavat. Jumala siunatkoon sua, Olavinpoika, ettäs vielä kerran olit
+laupias samarialaiseni ja annoit öljyä ja viiniä myös puutteenalaiselle
+sielulleni. Oi, Jumalani, minulla oli sydämessäni paljon surua, mutta
+lohdutuksesi saattoi sieluni iloiseksi.
+
+Jumala on todistajani, miten hartaasti yhä edeskin päin toivon vielä
+kerran näkeväni teitä, rakkaat vanhempani, kuullakseni anteeksi
+antamuksen sanat teidän omilta huuliltanne, mutta voi, voimani
+hupenevat päivä päivältä, ja näyttää niinkuin Jumala olisi päättänyt
+toisin. Mielelläni toki mukaudun Jumalan neuvopäätökseen. Jos hän on
+osottanut minulle suurinta armoa, sitä armoa, että synnin kahleet,
+joihin olen ollut kytkettynä, minusta raueten kirpoavat, niin en tahdo
+nureksia, ellei hän tätä vähempää armoa minulle sallisikaan. Kun olen
+saanut hyvää Jumalalta, enkö ottaisi vastaan pahaakin?
+
+    Miksikä mä valittaisin?
+    Minulla
+    Tallella
+    Kristus on, pois ken sen saisi.
+    Minullen,
+    Uskon sen,
+    Taivaissa suo autuuden.
+
+Siispä eläkää jalosti, rakkaat vanhemmat! Palkitkoon Jumala teille
+jokaisen jumalaisen sanan siemenjyvän, jotka aikuisimmasta
+lapsuudestani sieluuni istutitte -- ne ovat viimeinkin puhjenneet
+oraalle, saatuansa murheiden viljavoittavista sadevihmoista idinvoiman.
+Anteeksi, oi anteeksi antakaa kaikki mitä olen rikkonut teitä vastaan.
+Kummoinenpa onkaan oleva ilonne, kun Herran suurena päivänä näette
+koolla koko pienoisen lauman, joka täällä alhossa oli uskottu
+kaitsentoonne -- koolla siellä, missä Ylipaimen on antava teidän löytää
+kadonnut lampaannekin. -- Ja te, rakkaat siskot, muistelkaa taas minua
+rakkaudella, ja rukoilkaa, että Jumala varjelisi teitä poikkeamasta
+sille tielle, jota minä vaelsin, sillä sitä tietä kulkevilla on sanottu
+olevan: _Lyhyt virsi, pitkä hirsi_.
+
+Kymmenen päivää olen kyhännyt tätä kirjettä ja kostuttanut sitä
+runsailla kyynelillä. Tänään minun täytyy se lopettaa, -- silmäni ovat
+himmenneet, käteni vapisee eikä enää jaksa liikuttaa kynää, ja
+ajatukseni hiutuvat sammuksiin kuten lamppu, josta öljy on
+loppumaisillaan. Tervehtikää niin ikään kaupunginvoutia ja sanokaa,
+että pyydän anteeksi häneltä kaikkea sitä pahaa, mitä olen hänelle
+matkaan saattanut. Hän osotti aina minua kohtaan sangen suurta
+hyväntahtoisuutta eikä suinkaan ole kieltävä kuolevaisen viimeistä
+pyyntöä. Isä, kun tämä kirje saapuu käsiisi, niin toimita että pastori
+lähinnä seuraavana sunnuntaina, niinkuin tavallista on, ilmoittaa
+saarnatuolista, että Valentin Gast on Herrassa nukkunut, ja koska eriän
+täältä katuvaisena, mutta armoitettuna syntisenä, uskossa Vapahtajaani,
+älköön hän olko vastahakoinen lausumaan minustakin nuo tavanmukaiset
+sanat: Jumala olkoon hänen sielullensa armollinen ja suokoon hänelle ja
+meille kaikille viimeisenä päivänä riemullisen ylösnousemuksen.
+
+Nyt vasta voin sanoa: Niin käy, kuin tahdot, Jumala, hyv' on sun tahtos
+ijän! Kristus on minulle elämä, ja kuolema on minulle voitto.
+
+Kuudesta murheesta on Herra minut pelastanut, ja seitsemännessä ei
+minua mikään vaara voi enää kohdata. Herra meidän Jumalamme, joka
+vitsallaan ja sauvallaan kuljettaa minua nyt pimeän laakson lävitse,
+johtakoon hän teitäkin, isää, äitiä ja siskoja siihen asti, kun saamme
+nähdä toisiamme taivaallisessa Jerusalemissa, ylhäisessä kaupungissa.
+Siihen asti voikaa hyvin ja muistelkaa minua rakkaudella, sitä pyytää
+
+                                       uskollinen poikanne
+                                          Valentin Gast,
+                                 kadotettu mutta jälleen löydetty.
+
+3 p. Kesäkuuta 1639.
+
+J.K. Jos Herra näkee hyväksi vielä kerran vuodattaa vähäisen öljyä
+eloni lamppuun, joka nyt on sammumaisillaan, niin lähden heti
+kotimatkalle. Siitä, että retki on tuleva minulle rasittavaksi, en pidä
+lukua. Jos en saavutakaan toiveitteni päämaalia ja jos viimeinen
+hetkeni äkkiä kohtaa minua matkalla, niin on kristityistä ihmisistä
+kuitenkin joku saattava teidän käsiinne tämän kirjeen -- mitä vähäistä
+säilynnäistä minulla vielä on, saakoon hän ne palkkiokseen. Jos taas
+kuolen _täällä_, on Wertheimin pastori varmaan toimittava teille
+kirjeen, niin pian kuin keisarin väki jättää tiet avonaisiksi. --
+Nähnenkö vielä teitä? Jospa joku taitaisi sen minulle sanoa! Ulkoapäin
+päättäen näyttää tilani joskus vähän paremmalta, mutta mato jäytää
+salassa.
+
+Tapahtukoon kumminkin Herran tahto! Amen, Amen!
+
+
+
+
+Kahdeskymmenestoinen luku.
+
+Valentinin kuolema.
+
+
+    Ei nuoruuteen voi turvata,
+    Ei terveyteen täällä:
+    Vanhemmat usein lapsensa
+    Saa nähdä paarein päällä.
+    Ei meiltä kuolo kysele:
+    Pois täältä josko soisimme,
+    Vai jäämään oisko halu.
+
+Sittekun yön hiljaisina hetkinä olin lukenut poikani kirjeen, ymmärsin
+selvemmin kuin koskaan sen raamatun sanan, että Jumala loppumattomassa
+hyvyydessään tekee paljo yli sen kuin voimme pyytää tahi ajatellakaan.
+Elämäni raskaimmista hetkistä, kyynelten ja epätoivon yöstä oli Herra
+antanut suloisen kirkkauden puhjeta. Poikani lankeemus oli Jumalan
+armosta kääntynyt ylösnousemukseksi, ja sieluni riemuitsi Jumalassa,
+Vapahtajassani.
+
+Silloin tulin myöskin aatelleeksi rakkaita omaisiani ylhäällä taivaassa
+-- vaimoani, tyttäriäni ja Johannesta -- kuinka he jo aikaa ennen, kuin
+olin tuon Herran kirkkauden nähnyt leimahtavankaan, kun minä vielä
+kuljin täällä alhaalla surren ja itkien, jo olivat täynnä riemua
+ylistäneet Herraa Valentinin pelastuksesta, sillä taivaassa on
+suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin
+yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä vanhurskaasta, jotka parannusta eivät
+tarvitse. Tähän asti olin aina ajatellut ikimenneitä rakkaita omaisiani
+murhetaakasta vapautuneiksi, nyt näin heidät lisäksi vielä
+_autuainakin_, vaatetettuina valkoisilla vaatteilla ja kantaen palmuja
+käsissään. Samalla valtasi minutkin sanomaton halu seurata mukana, kun
+poikani Valentinin oli määrä lähteä kotiin. Mutta Jumalan ajatukset
+eivät olleet minun ajatukseni -- vanhan mitättömän rungon tuli seista
+kuuhottaa jonkun aikaa tuulessa ja myrskyssä vielä jälkeen senkin, kun
+sen kukkea latva ja oksat olivat karsitut.
+
+Vielä kolme päivää sain hoitaa rakasta poikaani enkä poistunut hänen
+vuoteensa ääreltä en yöllä enkä päivällä. Juttelin hänelle äidistään ja
+siskoistaan, leikkitovereistaan, jotka melkein kaikki järjestään olivat
+suistuneet ruton ja muiden onnettomuuksien uhrina, rukoilin hänen
+kerallaan ja luettelin hänelle semmoisia raamatun sanoja ja sydämen
+huokauksia, joiden tiesin virkistävän sairaita ja kuolevaisia.
+Kolmannen päivän iltasella huomasin hänen viimeisen hetkensä tulleen,
+ja jätin hänet silloin uskollisen Jumalan käsiin, rukoillen että hän,
+joka armossa oli ohjannut poikani takaisin elämän tielle, tekisi hänen
+lähtönsäkin täältä maailmasta siunatuksi. Valentin oli täydessä
+tajunnassaan, mutta kotiatulostansa asti olivat hänen ajatuksensa
+saaneet korkeamman lennon, kuten useasti nähdään sairaissa ja
+kuolevaisissa, ja hänen sanansa olivat kuin veisuu "ylemmässä kuorissa"
+ja tuntuivat minusta melkein profeetallisilta, mikä on varmana merkkinä
+siitä että sielu on valmis kiitämään yli rajan, sillä ihmissielun laita
+on sama kuin harpun, jonka kieliä jännitetään ylenkovasti, liian
+korkeaan vireesen: ne katkiavat pian.
+
+Poikani makasi vuoteella, ei nukkuen, ainoastaan raukeana, sillä hän
+oli paljo puhunut päivän pitkään ja muun muassa ilmoittanut tahtovansa
+tulla haudatuksi äitinsä, siskojensa ja Veit vanhuksen viereen; minä
+rukoilin konsa ääneen, konsa ääneti, aina sen mukaan koskiko rukous
+häntä vai itseäni.
+
+Yhdentoista aikana yövahti Hannu Ebeling, joka kulki tavallisella
+kiertoretkellään kaduilla, seisattui ikkunamme alle -- hän oli puheena
+olevina päivinä usein käynyt tervehtimässä poikaani -- ja lauloi
+tuntimäärän huudettuansa, seuraavan ajatelman:
+
+    Yksitoista oppilasta
+    Pysyi uskollisena --
+    Herra meidän loppuun asti
+    Pysyä suo vahvoina.
+
+Silloin aukasi poikani silmänsä, ja muistaen pastori Theodorikuksen
+pitämää saarnaa hänen ripillepääsöpäivänänsä, hän sanoi: "Ne
+yksitoista, jotka yhdessä minun kanssani kävivät Herran ehtoolliselle
+ja tekivät Herralle Jeesukselle uskollisuuslupauksensa, ovat pysyneet
+uskollisena ja menneet Herransa iloon, mutta minusta -- oli vähältä
+tulla Juudas, jos ei Herra Jeesus armossa olisi lempikatsein minuun
+katsonut ja sen kautta tehnyt minusta Pietarin; hän on katsonut
+karvaita kyyneliäni ja jälleen ottanut minut liittoonsa; nyt saan pian,
+jopa hyvin pian yhdessä yhdentoista veljeni kanssa, jotka ovat edeltä
+käsin entäneet, viettää suurta ehtoollista ja syödä leipää Jumalan
+valtakunnassa. -- Jumala siunatkoon sinua, Olavinpoika!"
+
+Ajattelin rukousta, jonka sinä päivänä olin noiden kahdentoista edestä
+Jumalalle lähettänyt, ja kiitin Herraa siitä, että hän oli rukoukseni
+kuullut.
+
+Sen jälkeen makasi Valentin hiljaa, mutta hänen huulensa liikkuivat
+ikään kuin rukouksessa, ja kätensä hän oli pannut ristiin. Puoliyön
+tienoossa hänen hengityksensä kävi raskaaksi ja korisevaksi, hän ei
+enää voinut puhua, puristi ainoastaan aika ajoin kättäni ja viittasi
+ylös päin taivainen loiste silmissään. Hänen kasvoistansa kuvastui niin
+vakaamielistä rauhaa, että minusta tuntui, vaikka olinkin hyvin
+murheellinen, ikäänkuin olisin seisonut _voitonsankarin_, enkä
+_kuolevaisen_ vuoteen äärellä.
+
+Kello löi yhtä. Silloin Valentin pidätti hengitystään ikään kuin
+kuulostaakseen kadulta läheneviä askeleita -- taaskin vanha yövahti
+seisoi ikkunaimme alla huutaen tuntimäärän ja, luultavasti Valentiniani
+tarkottaen lauloi liikutuksesta väräjävällä äänellä:
+
+    O Isä rakas, armostas
+    Suo meille loppu autuas!
+
+"Uskollinen Jumala!" huudahti poikani, silmäsi minua vielä viimeisen
+kerran ja vaipui takaisin päänalukselle. "Amen", lisäsin siihen minä ja
+kumarruin hänen puoleensa -- hänen sydämensä oli sykähtänyt viimeisen
+kerran.
+
+Seisoin kauan aikaa liikkumatonna rakastetun poikani vuoteen vieressä
+katsellen hänen vielä kuoltuaankin kauniita kasvonpiirteitään, jotka
+olivat juurikuin ilmetty jäljennös hänen ikimenneestä äidistään, ja
+huusin sydämessäni Herran puoleen.
+
+Äkkiä häiriintyi juhlallinen hiljaisuus siitä, että kadulta alkoi
+kuulua meluavia ääniä ja hevosjalkain töminää. Jo monta päivää
+perätysten oli sotaväkeä suurissa joukoissa kokoontunut Würzburgin
+tienoille, sillä ruotsalaiset varustautuivat tappeluun ja
+Ochsenfurthista kulkeva ratsuväen eskadroona retkeili paraikaa
+kaupunkimme lävitse. Sotajoukko seisattui aukioimelle kentälle kirkon
+edustalle ja musiikki soitti marssia -- samaa marssia, joka kerran oli
+saanut katkeria kyyneliä vierimään poikani Valentinin silmistä, kun
+hän, joka silloin vielä oli melkein lapsi, ikävöivin katsein seurasi
+poiskulkevia sotureita. Silloin syvän liikutuksen tunteet valtasivat
+sydämeni ja äänekkäästi itkien huudahdin: "Voi sua, Valentin parka!
+Mitä on tullut korkealle tähdänneistä nuoruuden unelmistasi? Kuolo,
+jota niin halusit, kuolo taistotantereella ei sinua tavannut, vaan on
+vienyt sinut kotia pieneen kammioosi ja siellä vasta lausunut 'tule'
+sanansa, antaaksensa sinun maistaa sitä sen täydessä karvaudessa. Mutta
+kumminkin, kuinka suuri syy onkaan minulla, Jumalani, sinua kiittää,
+että olet lannistanut hänen ylpeytensä ja vastoinkäymisen sauvalla
+vienyt hänet armosi viheriöitsevälle niitylle, että minulle halvalle,
+kovan koetuksen kestäneelle miehelle suotaisiin lohdutus nähdä hänen
+lähtevän rauhassa täältä ja että tietäisin hänen taas kerran löytäväni.
+Herra antoi ja Herra otti; Herran nimi olkoon kiitetty!"
+
+Tähän tapaan puhellessani ja rukoillessani astui Ebelingin Hannu
+sisään. Nähtyänsä Valentinin kuolleena hän istuutui viereeni ja alkoi
+kerallani itkeä; loppuosan yötä hän viipyi niin ikään luonani ja koki
+lohduttaa minua monilla lemmellisillä sanoilla.
+
+
+
+
+Kahdeskymmeneskolmas luku.
+
+Toinenkin Jumalan tuomio.
+
+
+    Laaksot ja kukkulat eivät tapaa toisiansa,
+    mutta ihmiset kylläkin.
+
+                            _Sananlasku_.
+
+Aamusella tuli pastorilta sana, että ottaisin rippiastiat ja lähtisin
+hetikohta hänen kerallansa Eibelstadtiin; muudan sotamies oli pudonnut
+hevosen selästä, ja kun hänet nostettiin maasta, niin hän oli jo
+kuoleman kielissä ja halusi nyt Ehtoollista. Kiiruhdin noudattamaan
+käskyä eikä aikaakaan niin olimme pastorin kanssa jo matkalla
+Eibelstadtiin.
+
+Ratsumies, joka oli käynyt noutamassa pastoria, seurasi mukanamme ja
+kertoi matkalla, että kun hän toverinsa kera kello yhden ajoissa yöllä
+retkeili kaupunkimme läpi, oli portinvartijan tuvanovi, joka muutamia
+päiviä sitte oli maalattu valkeaksi, ollut auki, yksi hevosista oli
+säikähtynyt valkoista väikettä, karahtanut pystyyn ja viskannut
+selästänsä miehen, jonka pää oli käynyt pihtipieleen ja vallan pahoin
+ruhjoutunut. Heidän oli täytynyt ottaa loukkautunut mukaansa, mutta
+hänellä ei ollut monta hetkeä jälellä, jonkatähden ratsumestari oli
+lähettänyt noutamaan pastoria.
+
+Eibelstadtiin tultuamme vietiin meidät vapaaherra von Greifenklaun
+taloon. Siellä makasi sängyssä haavoittunut ratsuri äänekkäästi
+valittaen. Viritettyäni tulen kynttilöihin ja asetettuani rippiastiat
+esiin, tahdoin jättää pastorin sairaan kanssa kahdenkesken ja menin sen
+vuoksi raastuvan eteiselle torille, jättäytyen surullisten ajatusteni
+valtaan.
+
+Keskellä toria oli ruotsalaisten lippu pystytetty, ja joukko sotamiehiä
+seisoskeli tahi makaili sen ympärillä, mutta minä en sen tarkemmin
+kiinnittänyt siihen huomiotani -- ajatukseni liikkuivat kuolleen luona.
+
+Luokseni tuli samassa ratsumestari, pitkä, pulska mies, parta ja
+hiukset vaaleahkot, niinkuin ruotsalaisilla useimmilla oli, tervehti
+ystävällisesti minua ja kysyi, oliko pastori jo tullut sairaan luo.
+Vastasin: "Jo, noin neljännestunti sitten." Ratsumestari jatkoi:
+"Pelkäänpä hänen joutuneen syntisniskurin kanssa tekemisiin; minä
+tahdoin kumminkin täyttää velvollisuuteni ja kutsutin hänet.
+Sotasaarnaajamme nähkääs ei ole vielä ehtinyt saapua ja minä sain,
+kulkiessamme kaupunkinne läpi, sattumalta tietää tämän tunnustavan
+evankeelista uskoa, vaikka luulin olevamme katoolisen maan keskuksessa.
+Mikä on pikku kaupunkinne nimi?"
+
+"Sommerhausen", vastasin.
+
+"Sommerhausen", toisti ratsumestari, juurikuin olisi kaupunkimme nimi
+herättänyt vanhan muiston hänessä eloon. "Mahtaneekohan olla kahta
+samannimistä paikkaa? Meidän rykmentissä palveli vielä muutamia
+kuukausia takaperin sommerhausenilainen rakuuna."
+
+"Hyvin mahdollista", vastasin, "jälkivuosina on sieltä useita nuoria
+miehiä antautunut sotapalvelukseen", ja samalla katsahdin torille
+sijoittuneisiin sotamiehiin -- nämä olivat Ruotsin rakuunoita, minkä
+nyt vasta huomasin.
+
+"Oliko hän kelpo mies se rakuuna?" kysäsin, sydämeni rajusti sykkien.
+
+"Kelpo mies ja urhoollinen soturi, mutta tokkopas hän lieneekään enää
+elossa. Seitsemän vuotta palvelimme yhdessä hyvinä ystävinä ja
+tovereina, mutta hänellä miesparalla ei ollut onnea. Näettekös tuota
+lippua? Sen me kerran kahdenkesken otimme takaisin monta vertaa
+lukuisammalta vihollisjoukolta, ja niin totta kuin nyt näette minut
+silmäinne edessä olisin minä jo aikaa maannut kolme kyynärää
+alapuolella maanpinnan Nördlingenin tappotantereella, jos ei tämän
+ystävän käsi Jumalan avulla olisi pelastanut minut. Minä olen nyt
+ratsumestari, mutta hän ei ylennyt miksikään, vaan hänen täytyi
+murtuneena miehenä erota, eikä luultenkaan enää koskaan palaa kotiin."
+
+"Hyvä herra ratsumestari, älkää panko pahaksenne, jos rohkenen kysyä
+mikä teidän nimenne on?" sanoin syvästi liikutettuna, vaikka minun oli
+kyyneliltäni vaikea saada noitakaan harvoja sanoja lausutuksi.
+
+"Nimeni on Olavinpoika, Sven Olavinpoika", hän vastasi, "ja olen jo
+neljättä kuukautta ratsumestarina Gordonin rakuunarykmentissä, ja
+ystäväni, josta vastikään puhuin, oli Gast nimeltään -- Valentinus oli
+hänen ristimänimensä. Onko teille tuttu se nimi?" Hyvä Jumala,
+tarvitsiko jonkun minulle sanoa, mikä oli poikani ristimänimi!
+
+"Josko se nimi on minulle tuttu?" vastasin. "Sen nimellinen oli oma
+poikani! Ja teidätkin, arvoisa herra, minä tunnen. Te olette pojalleni
+Valentinille tehnyt paljo enemmän, kuin mitä hän teidän hyväksenne on
+voinut tehdä: te olette lähinnä Jumalaa pelastanut hänet iankaikkisesta
+kuolemasta."
+
+"Mitä kuulenkaan?" virkkoi ratsumestari, tullen lähemmäksi ja tarttui
+molempiin käsiini; "hän siis elää ja on saapunut kotiin?"
+
+"Kyllä", vastasin, "hän on _saapunut_ kotiin -- kolme päivää takaperin
+minun, _maallisen_ isänsä luokse ja _maalliseen_ kotiinsa, ja viime
+yönä, kun te torvensoitolla kulitte kaupunkimme läpi, _taivaallisen_
+Isänsä luokse ja _taivaalliseen_ kotiinsa. Viime hetkeen saakka siunasi
+hän teitä."
+
+Minun täytyi nyt juurtajaksain kertoa mitä tiesin poikani kotiintulosta
+ja viimein hänen kuolemastaan. Ja kun uudestaan isänsydämeni syvyydestä
+kiitin häntä, että hän oli niin hellästi vaalinut poikaani sekä ruumiin
+että sielun puolesta ja sen kautta tullut Jumalan sallimuksesta
+välineeksi poikani pelastamiseen ijankaikkisesta kuolemasta, vastasi
+hän, että niin vähästä, kuin hän oli voinut tehdä, ei ansainnut
+kiittää. "Olen itsekin", hän sanoi, "oppimaton mies ja tarvitsen
+käyttää kaiken uutteruuteni pysyäkseni oikealla tiellä; Valentin taasen
+oli silminnähtävällä tavalla ollut Jumalan erityisen huolenpidon
+alaisena, niin että minä erotessamme olin ihan varma, että peite
+viimein oli putoava hänenkin silmiltään. Hän oli aina totuutta
+harrastava, ja vilpittömien antaa Jumala menestyä."
+
+Sen jälkeen jutteli hän vielä monta seikkaa poikani elämästä, jotka
+isänsydämeeni vaikuttivat hyvää, hänen ystävällisyydestään ja
+uskollisuudestaan sekä siitä, mitenkä synkkämielisyys oli viimeaikoina
+ruvennut poikaani vaivaamaan. Lopuksi hän sanoi, että hän toivoi vielä
+kerran näkevänsä minua ja vainajaa, jos heidän sallittaisiin, niinkuin
+hän varmaan luuli, viipyä täällä vielä yli huomisen päivän.
+
+Meidän vielä puhellessa tuli pastori kalpeana ja mieli kuohuksissa
+huoneesta, jossa sairas makasi, meni ratsumestarin luo ja sanoi:
+
+"Minä en millään muotoa voi pyhää Ehtoollista jakaa haavoittuneelle.
+Hän on ihan hurjana, syytää mitä kauheimpia herjauksia suustaan, inttää
+nähneensä henkiä ja näyttää kaikittain tuiki jumalattomalta ihmiseltä.
+Te voitte, herra ratsumestari, itse tulla katsomaan."
+
+Ratsumestari vastasi: "Se mies on ollut erään itävaltalaisen
+vapaajoukon johtajana ja elusti parhaillaan joukkoinensa Breisachissa,
+kun ruotsalaiset piirittivät tämän kaupungin, mutta sittekun linna oli
+antautunut, hän meni varustusväen puolelle, koska se sopimuksen mukaan
+oli sallittu poislähteville. Koska hän kumminkin jo oli tehnyt itsensä
+syypääksi monenlaisiin konnantöihin eikä hyvät sanat tahi rankaisut
+tehonneet häneen vähääkään, oli everstin pakko alentaa hänet alhaiseksi
+sotamieheksi. Menen yhtäkaikki itse häntä katsomaan." Sitte menimme
+kolmenkesken sairaan luo.
+
+Täällä kohtasi meitä kauhistava näky. Sairas oli istuallaan sängyssä ja
+tahtoi väkisin karata ylös, mutta kaksi toveriansa piti häntä kiinni;
+vaahtoa tursusi hänen suustaan ja hänen silmänsä mulkoilivat hurjasti.
+"Pois tieltä, pois tieltä", huusi hän käheällä äänellä, "pois tieltä,
+ukko! Enkös jo kerran halaissut kallosi? -- katsos kuinka verissä
+harmajat hiuksesi ovat -- ja nyt olet taas elävänä, ja seisot siinä
+valkoiseen paitaasi puettuna ja ojennat kuivuneen, luisevan kätesi
+minua kohden, kuin mikin pellonpelätti, säikäyttääksesi hevostani! --
+Eespäin, eespäin, uljas komppaniani! Kannukset kylkeen survaiskaa!
+Tänään lähtee tukaattia -- _kaikki_ jaetaan veljellisesti -- mutta
+vihreätakkinen jääköön yksin minun osalleni. Kouraise häntä takaa päin,
+toveri. Minä kuristan häntä kurkusta -- niin, asetuppa nyt vaan
+vastarintaan, Frans, nyt on viime hetkesi tullut! --- meitä on kaksi
+yhtä vastaan -- ha, ha, ha! katsos miten silmänsä mullistuvat
+kuopistaan! -- noin vaan, annas hänen maata siinä, hän ei enää
+ylösnouse. Mutta ukko, hän on vironnut jälleen eloon, hänen tarvitsee
+saada vielä läimäys! Päästä minut sivu, sinä tunnet hyvin minua!"
+
+"Herran tähden", huusin minä, "tuohan on Nikol Paradeiser, joka tappoi
+Veit vanhuksen!"
+
+"Nikol Paradeiser", huusi haavoittunut taasen, "kuka konna sen nimen on
+teille kannellut? Sinä valehtelet, minä olen gordonilainen rakuuna!
+Hyvät toverikullat, vierittäkää syrjään tuo kivi, ettei hevoseni
+kompastu siihen, voi, vierittäkää syrjään se, sanon minä, vierittäkää
+syrjään se! -- Kas niin, nyt on hyvin -- uh, siinäpäs se on taaskin! --
+Hei, kiidä, huima ratsuni! Voi päätäni, voi päätäni, oi, oi, oi! --
+Heitä irti minut, vanha löntti, sin' et kumminkaan minulle mitään
+mahda."
+
+"Jumalan tuomio, herra ratsumestari", sanoin, "minä näin omin silmin,
+kun tämä mies teki murhan Sommerhausenin portilla."
+
+"Niin, Jumalan tuomio se on", vakuutti kauhusta vavisten toinen
+sairasta kiinni pitelevistä sotamiehistä, ja kylmä hiki virtaili hänen
+otsallaan; -- "minä olin silloin hänen ratsupalvelijanaan. Ja minä voin
+vaikka vannoa, että vanhus, jonka hän murhasi, tänä aamuna seisoi
+portilla, kun me ratsastimme kaupungin läpi, ja hän kohotti kättänsä
+ikään kuin uhatakseen häntä. Me puhelimme juuri tuosta vanhasta
+jutusta, kun Paradeiser yhtäkkiä huudahti: 'Tuossa hän seisoo.' Olin
+peljästyksestä melkein kuin halvaantunut, sillä ukko seisoi tosiaankin
+siinä ilmielävänä."
+
+"Ei", vastasin minä, "Veit vanhus _ei seisonut_ siinä -- vaan paha
+omatuntonne loihti eteenne hänen kuvansa; valkoinen ovi on kuvastanut
+haamuna teidän silmiinne. _Autuaat ovat kuolleet, jotka Herrassa
+tästälähin kuolevat_. Mutta raamattu todistaa, että Herra on
+jumalattomille antava 'pelkääväisen sydämen' ja 'kuihtuneen sielun',
+niin että värjyilevän lehden kahina on vainoava heitä, ja heidän pitää
+pakeneman niinkuin miekkaa pakenisivat, ja kaatuman miss' ei kukaan aja
+heitä takaa."
+
+"Ei kukaan aja heitä takaa?" huusi haavoittunut; "tuossahan hän seisoo!
+Eikös se ole hän? Mutta min' en aiokaan antautua takaa ajettavaksi --
+vuotas, tuosta saat hengenloppu-iskun -- tuosta saat -- tuosta saat" --
+ja jättiläisvoimalla hän sinkautti molemmat sotamiehet luotansa, ja
+syöksyi ylös sängystä? Ratsumestari riensi häntä hillitsemään, mutta
+ennenkun hän oli saanut teutovasta kiinni, kaatui houraileva maahan, ja
+iski päänsä lattiaan niin että jymähti -- ja kuoli.
+
+Moinen hirvittävä Jumalan tuomio silmäimme edessä ei kukaan meistä
+pitkään aikaan saanut sanaa suustaan, vaan seisoimme kuin salaman
+satuttamina. Vihdoin käski ratsumestari sotamiesten nostaa kuollut
+lattialta ja panna hänet sänkyyn. Mutta pastori ja minä lähdimme
+takaisin Sommerhauseniin, sittekun olin sanonut hyvästi ratsumestarille
+siltä varalta, etten sattuisi häntä enää näkemään.
+
+
+
+
+Kahdeskymmenesneljäs luku.
+
+Loppu.
+
+
+    Suo, Herra, ruumiilleni
+    Lepoa haudassa,
+    Suo, Jeesus, sieluseni
+    Tykönäs asua.
+
+Seuraavana aamuna olivat poikani maalliset jäännökset saatettavat
+viimeiseen leposijaansa. Ratsumestaria ei kuulunut, joten otaksuin
+hänen saaneen määräyksen lähteä ja poistuneen joukkoinensa.
+
+Ebelingin Hannu oli sirostanut vaimoni ja lasteni kuin myös Veit
+vanhuksen haudan ja koristanut ne kauniilla kukkasilla. Valentinin
+toivomuksen mukaan oli hänelle hauta varattu äitinsä ja veljensä
+Johanneksen välille. Kaikki kaupunkilaiset, eli oikeimmiten niin monta
+kuin rutolta ja nälänhädältä oli säilynyt, kokoontuivat kello yhdeksän
+ajoissa saattamaan vainajata hautausmaahan; monet pistäysivät
+ruumishuoneesenkin nähdäksensä vielä kerran hänen kasvonsa ennenkuin
+hän peitettiin maan poveen. Niiden joukossa oli muun muassa Hannu
+Mündleinin leski. Kysyin häneltä, kantoiko hän vielä vihankaunaa tätä
+Herran niin kovasti kurittamaa kohtaan siitä, että tämä oli syyllinen
+hänen poikansa kuolemaan; hän vastasi: "Jumala minua semmoisesta
+varjelkoon! Ajattelen perin vastoin kuinka hän, ruotsalaisten
+rynnätessä kaupunkiin, oman henkensä uhalla pelasti poikani varmasta
+kuolemasta." Ja muillakin läsnäolijoilla oli jokaisella kerrottavana
+joku ystävyyden osotus tahi muunlainen palvelus, josta heidän oli
+Valentinia kiittäminen. Tämähän kaikki oli minulle suureksi
+lohdutukseksi murheessani.
+
+Yhdeksän lyönnillä kuultiin raskaita määräperäisiä askelia kadulta ja
+jonkun mahtipontevalla äänellä komentavan: "Seis." Nämä olivat
+ruotsalaisia rakuunoita, Valentinin entisiä tovereita, jotka täydessä
+paraatiunivormussa, miekankahvat suruharsoon verhottuina marssivat
+kaupunkiin. Ratsumestari tuli kohta perästä, seurassansa kymmenen
+rakuunaa, joista eräs kantoi haarniskaa, miekkaa ja kannuksia. He
+loivat vielä kerran katseen kuolleesen toveriinsa ja asettuivat sitten,
+äänettöminä ja totisina, riviin molemmin puolin kirstua. Ratsumestari
+itse astui lähemmä, puristi poikani ristittyjä käsiä ja lausui
+viljavien surukyynelten tulviessa: "Minä murehdin sinua, veljeni
+Jonatan. Sinä olet minulle ollut sangen rakas ja sinun rakkautesi on
+ollut suurempi minulle kuin vaimoin rakkaus." Kun kirstu oli naulattu
+umpeen, kiinnitti hän omin käsin sen kanteen haarniskan, miekan ja
+kannukset, jonka jälkeen neljä rakuunaa tarttui paareihin ja kantoi ne
+kadulle, mihin muu sotaväki oli sijoitettu, ja nyt lähti surusaatto
+liikkeelle hautuumaata kohden.
+
+Eellimäisinä kulkivat koululapset, niiden perästä porvarit ja sitten
+minun harjoittamani kirkkokööri, joka veisasi kauniin virren:
+"Jerusalem, ylhäällä oleva." Kun oli laulettu kolme värsyä puhalsi
+ruotsalaisten soittokunta, joka kulki lähinnä ruumiin edellä, kauniin
+surumarssin, niinkuin on tapana sotilashenkilöitä haudattaessa. Likinnä
+ruumista seurasin minä, vainajan sureva iällinen isä, Ebelingin Hannu
+ja pastori rinnallani, ja viimeisenä ratsumestari rakuunoittensa
+etunenässä, jotka seurasivat saaton perässä.
+
+Haudalla piti pastori hautauspuheen Jobin 9: 25: "Minun päiväni ovat
+olleet nopiammat kuin juoksija: ne ovat paenneet eikä mitään hyvää
+nähneet" sanojen, johdosta; ja kun hautausvirsi: "Tään ruumiin maahan
+hautaamme", oli veisattu, komensi ratsumestari ja rakuunat ampuivat
+kolme laukausta haudan yli. Kun hauta oli lapioitu unpeen, lähdimme
+kukin omiin toimiimme. Valentinilla oli niin muodoin kunnialliset,
+vieläpä komeatkin hautajaiset, jommoisia Sommerhausenissa ei oltu nähty
+ennen. Hänen hautansa on suuren kiviristin kohdalla, ja hänen
+sivullansa on vielä yksi paikka tyhjänä, jonne minun maalliset
+jäännökseni kerran kätketään, että olisimme kaikki yhdessä, kun suuri
+Jumala kerran tahtoo kutsua meitä riemulliseen ylösnousemukseen.
+Kiittäen ja kyyneliä vuodattaen jätin hyvästi ratsumestarille --
+mutt'en ainiaaksi, ei, ainoastaan siksi lyhyeksi aikaa, kuin
+pyhiinvaelluksemme on määrätty täällä maan päällä kestämään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Rakas lukija, tottakai nyt kysyt millaiselle mielelle kaikki nämä
+koettelemukset olivat minut saattaneet. -- Ensi vuosina, vaimoni ja
+lasteni kuoltua, halusin usein eritä täältä ja olla Kristuksen kanssa,
+mutta tähän surunalhoon kiinnitti minua kuitenkin ajatus, että minun
+tuli odottaa poikaani Valentinia; mutta sittekun hän tuli ja taas jätti
+minut, olin kuulevinani Margareetani huutavan: "Tule", ja lasteni
+huutavan: "Tule, tule, rakas isä, maan päällä sinulla ei ole enää
+mitään asioitavaa, mutta täällä ylhäällä on paikkasi vielä tyhjänä."
+Niin usein kuin kuulin heidän äänensä, huokailin: "Vartija, mitä yö
+kuluu?" Poikani Valentinin kuoltua olen alati ollut yhtäläisessä
+mielentilassa, niinkuin sanotaan virressä, joka veisattiin hänen
+haudallaan:
+
+    "Jerusalem, ylhäällä oleva,
+    Sua toivon päivin, öin;
+    Mä kaikki täällä hylkään ilolla,
+    Mut sua ikävöin.
+    Luoksesi siivin liidän
+    Yl' vuorten, laaksojen,
+    Jo eeltäpäin mä kiidän
+    Ja riennän riemuiten."
+
+Herrani ja Jumalani, oi milloinka koittaa hetki, ettäs sanot
+palvelijallesi: "Tule", ja minä yksinäinen, hyljätty ikämies saan
+muuttaa yhteen monista asunnoistasi?
+
+Tätä kirjoittaessani on sota nyt päättynyt ja rauha alkanut verkalleen
+parannella miekan kolmenakymmenenä vuonna iskemiä syviä haavoja.
+Sieluni ikävöi kuitenkin nähdäksensä korkeampaa, pysyväisempää rauhaa.
+Olen päättänyt tilini maailman kanssa, haahteni on rannassa valmiina
+lähtöön, odottaen vain käskyäsi. Ja luulenkin ettei tätä käskyä
+tarvittane kauan odottaa. _Pian, pian annat, o Herra, palvelijasi mennä
+rauhaan!_ Matkalla poikki elämän meren on haahteni ollut alttiina
+monille myrskyille ja ollut syöstynä moniin syvyyksiin, mutta sinä,
+Jumalani, olet aina suonut minulle armon, niin että myrskyissä ja
+rajuilmoilla, pimeässä ja yön synkkyydessä, ahdistuksessa ja hädässä
+olen saanut nähdä pelastuksesi, ja niin usein kuin heikkouskoisen
+Pietarin tavalla olen ollut vajoamaisillani ja huutanut: "Herra, auta
+minua", yhtä usein on uskollinen Vapahtajani ojentanut minulle kätensä
+ja pitänyt minua ylhäällä.
+
+Rakas lukija, jos sinun silmäsi ovat nähneet tätä pelastusta ja
+pitäneet sitä näkyvissään tähän hetkeen saakka, niin tule ja yhdy
+kerallani tähän ylistyslauluun:
+
+          Soli Deo Gloria!
+    Herralle ainoalle olkoon hunnia!
+               Amen!
+
+Kirjoitettu Sommerhausenissa Kesäkuussa v. 1650 j.Kr.
+
+          Udalrikus Gast,
+    täkäläinen, neljäkymmentä vuotta palvellut
+          kouluopettaja.
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58811 ***
diff --git a/58811-8.txt b/58811-8.txt
deleted file mode 100644
index 2769e73..0000000
--- a/58811-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5089 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Koulumestari ja hänen poikansa, by Karl
-Heinrich Caspari, Translated by Emil Mannstén
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Koulumestari ja hänen poikansa
-       Kertomus 30 vuotisen sodan ajoilta
-
-
-Author: Karl Heinrich Caspari
-
-
-
-Release Date: February 2, 2019  [eBook #58811]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOULUMESTARI JA HÄNEN POIKANSA***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-KOULUMESTARI JA HÄNEN POIKANSA
-
-Kertomus 30-vuotisen sodan ajoilta
-
-Kirj.
-
-K. H. CASPARI
-
-Suom. Emil Mannsten
-
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1897.
-
-O. W. Backman'in kirjapaino, Kuopio.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Alkulause ensimmäiseen saksalaiseen painokseen.
-
-  1. Kirjantekijän sääty ja sukuperä.
-  2. Poika.
-  3. Valentin käsityöläisopissa.
-  4. Valentin kirjurina.
-  5. Erlachin jääkäri.
-  6. Varotus.
-  7. Portinvartija.
-  8. Hyökkäys.
-  9. Ryöstö.
- 10. Rikos tulee ilmi.
- 11. Jumalan tuomio.
- 12. Pako.
- 13. Rutto.
- 14. Kotiintulo.
- 15. Kirje.
- 16. Kirje (jatkoa).
- 17. Kirje (jatkoa).
- 18. Kirje (jatkoa).
- 19. Kirje (jatkoa).
- 20. Kirje (jatkoa).
- 21. Kirje (jatkoa ja loppu).
- 22. Valentinin kuolema.
- 23. Toinenkin Jumalan tuomio.
- 24. Loppu.
-
-
-
-
-Alkulause ensimmäiseen saksalaiseen painokseen.
-
-
-Mitä nykyiset, taulun muotoon laaditut kirkonkirjat luultenkaan eivät
-tule jättämään jälkeentulevaisillemme, on minun usein suotu nähdä
-_vanhoista_ kirkonkirjoista, -- ja on se ollut valaisevana katsauksena
-sen ajan kirkolliseen seurakuntaelämään.
-
-Sommerhausenissa, jossa ennen olin pappina, olen todelliseksi
-mielenylennyksekseni usein lukenut sikäläisen vanhan koulumestarin,
-_Udalrikus Gastin_, kolmikymmenvuotisen sodan aikana laatimaa
-kirkonkirjaa. Sanotun miehen oli tapana asian ohella merkitä
-kirkonkirjaan kaikenlaisia historiallisia tahi muuten herttaisesta,
-yksinkertaisesta ja tosi kristillisestä mielestä johtuvia
-muistoonpanojaan, jonka tähden tuo vanha koulumestari on käynyt minulle
-hyvin rakkaaksi. Samoin kuin hänen lukuisista, seikkaperäisistä
-reunamuistutuksistaan koetin tehdä itselleni selväksi hänen sisällisen
-katsantotapansa, niin pyrin myöskin muodostamaan itselleni yhtenäisen
-yleiskäsityksen hänen ulkonaisista elämänvaiheistaan. Johtona tähän
-käytin erästä hänen kirjoittamaansa vanhaa kirjettä, jonka olin
-sattunut saamaan käsiini, eräitä perhepapereita, erästä
-vanhaa testamenttikirjaa ja vihdoin erästä mieltäkiinnittävää
-käsinkirjoitettua Limpurg-huoneen aikakirjaa, jonka Sommerhausenin
-omistaja, kreivi Ludvig von Rechteren ystävällisesti antoi minun
-käytettäväkseni.
-
-Mieluummin olen antanut kertomuksen sujua vanhan koulumestarin omasta
-suusta; mutta tarkkanäköinen lukija huomaa sittenkin helposti, missä
-kohdin hän itse todella puhuu ja missä minä ainoastaan _saatan_ hänen
-puhumaan, koskapa, mitä kirjoitustapaankin tulee, olen vähemmällä
-tarkkuudella koettanut seurata vanhentunutta kieltä kuin välttää nyt
-käytännössä olevaa, mikä kertomistapaan nähden vaikuttaisi miltei
-häiritsevästi.
-
-Täten toivotan kirjaselleni suosiollisia lukijoita ja -- Jumalan
-siunausta.
-
-Eschau, lähellä Aschaffenburgia, 30 p. toukokuuta 1851.
-
-_Tekijä_.
-
-
-
-
-Ensimmäinen luku.
-
-Kirjantekijän sääty ja sukuperä.
-
-
-    Suuri voitto on olla jumalinen
-    ja tyytyä onneensa.
-
-                  1 Tim. 6: 6.
-
-Jo vanhimpina aikoina saattoi joskus tapahtua, että mainiot miehet
-jättivät jälkimaailmalle omakätisesti kirjoittamansa kirjan elämän
-vaiheistansa. Varmaan ovat useatkin lukijoistani lukeneet koulussa
-Julius Caesarin kommentaarioita ja talvi-illoin kotona miehekkään
-ritari Götz von Berlichingenin elämäkertaa, ja varmaan on moni
-mielessään tuuminut mitenkä sellaiset miehet ovat voineet
-vahingoittumatta ja kunnialla suoriutua niin suurista vaaroista ja
-vahingoista.
-
-Sellainen lukija tuskin voinee olla nauramatta, kun minäkin Udalrikus
-Gast Sommerhausenista Frankenlandissa, olen Jumalan avulla ryhtynyt
-merkitsemään muistoon kokemuksiani näinä viime huolestuttavina aikoina.
-Sillä mikään Caesar en ole enkä liioin ritarikaan, suoraan sanoen vaan
-köyhä koulumestari, joka viidenkymmenen vuoden aikana joka päivä olen
-opettanut rakkaalle nuorisollemme Jumalan sanaa; ja jos vaivaloinen
-työni ei ole ollut hedelmiä vallan vailla, niin tiedän kyllä, kelvoton
-palvelija, ettei sillä, joka kylvää ja kastaa, ole mitään ansiota, vaan
-ainoastaan Herralla, joka antaa kasvun. Mutta, rakas lukijani, osaanpa
-minäkin kertoa ihmeitä siitä Jumalasta, joka auttaa, ja Herrasta,
-Herrasta, joka kuolemasta vapahtaa; ja koska Jumalan työ on aivan
-yhtä suuri kuullessaan köyhäin ja hyljättyjen huokauksia, kuin
-kuljettaessaan mahtavain hevoset ja vaunut voittoihin, ja koska Isä
-taivaassa ei kuuntele ainoastaan ylpeän joutsenen kuolinlaulua rannan
-ruohikossa, vaan myöskin varpusen yksitoikkoista sirkutusta, eikä
-halveksi korpin käheätä vaauntaakaan piiloloukossansa, niin en tahdo
-minäkään vai'eta, vaan annan korkealle kaikua tämän ylistyslauluni:
-
-            Soli Deo Gloria!
-    Herralle ainoalle olkoon hunnia!
-
-Elämä, joka kuluu näitten raamatun sanojen mukaan: "Köyhyyttä ja
-rikkautta älä minulle anna", ja jossa ei minkäänlaisia suurempia
-tapauksia, olkoot ne sitten iloa tahi surua herättäviä, esiinny, on
-kyllä erinomainen, -- mutta ei siitä toiselta puolen ole paljo
-sanottavaakaan. Viisikymmentäyhdeksän vuotta olen minäkin vaeltanut
-tietäni kuten tuhannet muut; sen jälkeen vasta Jumala on minua vallan
-ihmeellisille teille johtanut. Mainittakoon siis lyhyesti vaan jotakin
-tuosta viisikymmentäyhdeksän vuotta käsittävästä ajanjaksosta
-johdannoksi varsinaiseen kertomukseen.
-
-Herrassa nukkunut isäni, Paulus Gast oli ammatiltaan suutari ja asui
-pienessä Winterhausenin kaupungissa. Äitiäni en ole koskaan tuntenut,
-sillä synnytettyänsä minut maailmaan, hän kerkesi vain siunata minut ja
-jättää minut isäni huostaan, niin Jumala kutsui hänet kotiin taivaan
-valtakuntaan kolmen vanhemman sisareni luokse.
-
-Koska olin isäni ainoa lapsi, niin hän toivoi, että saisin oppia jotain
-parempaa ammattia kuin hän itse, ja määräsi minut opettajaksi.
-
-Aluksi opin rehtori Holbergin johdolla hyvästi lukemaan, kirjoittamaan
-ja laskemaan, luin sitte latinaa pastori Burkhardus Thüngersheim
-vainajan luona ja vihdoin sain käytännöllisesti harjaantua
-opettajatoimeeni vanhan rehtorini johdolla. Suoritettuani kunnolla
-tutkinnot valitsi kaupungin maistraatti minut opettajaksi
-Sommerhauseniin.
-
-Moni iloitsi tämän johdosta kanssani, mutta erityistä iloa tuotti se
-kahdelle henkilölle; vanhalle isälleni ja Margareeta Späthille, jolle
-nyt saatoin antaa käteni Herran alttarin edessä --, sydämeni olin
-antanut hänelle jo kymmenen vuotta sitten. Nyt on hänkin kotona Herran
-tykönä puettuna juhlapukuun ja kantaen käsissänsä palmuja, jotavastoin
-minun yksinäisen vanhuksen, täytyy edelleen kantaa arkipukua ja luoda
-kyynelten himmentämän katseeni ylös päin, missä hän ja kaikki lapsemme
-jo kauan ovat katsoneet Herraa kasvoista kasvoihin.
-
-Vuonna 1610, seitsemäntenäneljättä syntymäpäivänäni, astuin virkaani
-Sommerhausenissa, muuttaen Margareetani kanssa vilpoisaan asuntoomme,
-jonka maistraatti meitä varten oli toimittanut ja johon samalla kuului
-kaunoinen puutarha.
-
-Vähäinen Sommerhausenin kaupunki on runsaasti siunatussa
-Frankenlandissa. Sen vaakunaan on kuvattuna -- ja syystäpä onkin --
-aurinko, joka säteillänsä valaisee kypsäksi tuleentunutta
-rypäleterttua. Viljavainioita on siellä vähemmässä määrässä, mutta
-sitävastoin paljo hedelmällisiä viinitarhoja. Ja kun kevät on täydessä
-vihanuudessaan, niin ne näyttävät erinomaisen ihanilta. Kaupunki
-kartanoineen ja torneilla kaunisteltuine muureineen vetäytyy silloin
-niiden varjoon, niinkuin Herran siunauksen siipien suojaan. Kaupungin
-muurien vieritse virtaa uhkea Mainjoki, joka Bayreuthistä tullen täällä
-muodostaa rajan Sommerhausen ja Winterhausen nimisten maiden välillä.
-
-Jumala siunatkoon sinua ja viinitarhojasi, rakas pieni kaupunki,
-lapsiin ja lastenlapsiin. Täällä olen varhaisina aamuhetkinä hyvillä
-mielin ja iloisin toivein alkanut päivätyöni, täällä olen kantanut
-päivän kuorman ja helteen, ja täällä, jos Luoja suo, odotan myös
-yhdettätoista hetkeä ja kun ilta joutuu ja hän kutsuu minua lepoon,
-käyn viinitarhan Herralta vastaanottamaan armopalkkani. _Sitä Jumala
-suokoon!_
-
-
-
-
-Toinen luku.
-
-Poika.
-
-
-    Katso, lapset ovat Herran lahja!
-
-                       Ps. 127: 3.
-
-Lokakuun 12 päivänä 1613, kello kolme aamusella, syntyi ensimmäinen
-poikamme. Oli kylmä, myrskyinen syksypäivä, mutta sydämessäni oli vain
-päivänpaistetta ja riemullista iloa, luodessani katseeni taivasta
-kohden, jolla ajelehti paksuja aamupilviä. Seistessäni Margareetan
-vuoteen äärellä ja pidellessäni ensi kertaa pientä poikaamme
-käsivarsillani, tuntui minusta juurikuin armorikas Jumala hartaammin
-kuin ennen koskaan olisi painanut meidät isänsyliinsä, ja minä lausuin
-Jaakobin sanoin: "Herra, minä olen mahdoton kaikkeen siihen armoon ja
-kaikkeen totuuteen, jonka olet minulle osottanut."
-
-Pyhässä kasteessa sai poikani nimen Valentin risti-isänsä, leipuri
-Valentin Orplichin mukaan. Kulkiessani kirkosta kotia rukoilin
-sydämessäni Jumalaa, että hän tekisi rakkaasta lapsestani oikean
-kristillisen Valentinuksen, sankarin, joka kykenisi voimakkaasti
-taistelemaan maailmaa ja sielun vihollista vastaan.
-
-Kasvatin poikaa, niin pitkälti kuin heikon, lyhytnäköisen ihmisen on
-mahdollista, kurituksessa ja Herran nuhteessa. Hyvää tahtoa ei
-minulta siihen ainakaan puuttunut, ja vaimoni, joka sydämensä
-yksinkertaisuudessa monasti tiesi neuvoja, kun minä olin neuvotonna,
-oli minulle tässä kohden suurena apuna. Meissä oli kummassakin
-kehittynyt varmaksi se vakaumus ettei Herra ole turhaan sanonut: "Jotka
-_varhain_ minua etsivät, he löytävät minun." Hennon lapsen sydän on
-kuin pehmyt vaha, johon Vapahtajamme suloisen majesteetillinen kuva
-helposti painuu. Myöhemmin ei sydän ole enää niin vastaanottavainen, ja
-sen pehmittämiseksi vaaditaan usein ankaria koettelemuksia. Pojan
-täytettyä kuusi vuotta otin hänet omaan kouluuni, ja jo vuoden perästä
-osasi hän kuuluvalla, selvällä äänellä lukea aamu- ja ehtoorukoukset;
-sydämellisellä ilolla kuuntelimme häntä, sillä hän käytti aivan samaa
-ääntämistapaa kuin pastori Theodorikus saarnoissaan. Kasvavana poikana
-nautti Valentin suurta kunnioitusta kaupungin nuorison keskuudessa sekä
-pelkäämättömyytensä että tavattoman ymmärryksensä tähden, joka ilmeni
-hänen puheessaan. Toverina oli hän niin ikään yleisesti suosittu
-ystävällisyytensä ja avuliaisuutensa tähden kaikkia kohtaan. Kuten,
-hyvä lukija tiedät, suositaan enimmän sitä viiniä, mikä on samalla
-voimakasta ja makeaa; aivan samoin pidetään enemmän semmoisesta
-ihmisestä, joka samalla on urhokas sekä lempeä, rohkea sekä tuntehikas.
-Todistuksena Valentinin rohkeudesta ja neuvokkaisuudesta kerron
-seuraavan tapauksen. Majatalon isännän pieni poika sattui kerran
-joutumaan kahden pillastuneen hevosen tielle, mutta samassa kun raskaat
-vetorattaat olivat musertamaisillaan hänen päänsä, syöksi Valentin
-esiin, ja tempasi oman henkensä uhalla hänet alta pois. Kun pienokainen
-ei ollut heretä itkemästä, antoi poikani hänelle vaskisen
-aurinkokellonsa ja lähti sitte tiehensä, niinkuin ei mitään
-erinäisempää olisi tapahtunutkaan. Valentin oli silloin vain kymmenen
-vuoden vanha.
-
-Nälkävuonna 1622, jolloin onneton sota oli peräti köyhdyttänyt meidät,
-jakeli hän useasti niukasta leipäpalasestaan puutetta kärsiville
-naapurien lapsille, jotka koulupenkkien alta kokosivat parempiosaisten
-lasten käsistä sinne ja tänne singonneita leivänmuruja.
-
-Tiedämmehän kuitenkin, että ominaisuudet sellaiset kuin tuntehikkuus,
-rohkeus ja ilomielisyys y.m.s. ovat vaan luonnonkirjoja, jotka eivät
-missään suhteessa tee lasta Jumalan valtakunnalle soveliaaksi, vaikka
-kaunistavatkin sitä ihmisten edessä. Mihin joutui Absalom
-kaunopuheliaisuuslahjoineen, mihin kopeamielinen Saul? _Syvään
-lankeemukseen_. Sellaisilla ominaisuuksilla varustettu ihminen on kuin
-laiva, joka täysin purjein kiitää merellä selällisellä. Jos vankka
-myötäinen tuuli puhaltelee purjeihin, laskee laiva upeasti satamaan,
-mutta jos vastatuulet saavat laivan ajeltavakseen, kiitää se sitä
-nopeammin vain perikatoansa kohden. _Herran Henki_ on oikea suotuisa
-tuuli. Se olisi minun pitänyt oivaltaa ja muistaa, mutta kuka on se
-isä, jonka korvia ei hyväilisi, kun kaikki kehuvat ja kiittävät hänen
-lastansa?
-
-Helluntaina v. 1626 meni poikani ensi kerran Herran ehtoolliselle.
-Aamusella sanottuna päivänä laskeuduimme yhdessä polvillemme ja
-rukoilimme että Jumala armossaan antaisi hänelle sielunsa
-kaunistukseksi katuvaisen mielen ja vahvan uskon -- hänen ruumiinsa
-kaunistamisen oli äitinsä ottanut toimekseen, kammannut hänen mustahkon
-tukkansa, pukenut mustan takin hänen ylleen ja pistänyt hänelle käteen
-tilaisuutta varten maasta nyhtämänsä kauniin rosmariinin. Nuoremmat
-lapseni -- Jumala oli näette lahjoittanut minulle paitsi Valentinia
-vielä kolme lasta, kaksi tytärtä ja pojan -- nähtyänsä veljensä niin
-komeissa varustuksissa, panivat kätensä ristiin ja rohkenivat
-tähystellä häntä ainoastaan matkan päästä. Valentin pyysi vielä kerran
-vanhemmiltaan ja sisaruksiltaan anteeksi mitä oli rikkonut heitä
-vastaan ja lähti sitte lapsijoukon mukana Herran huoneesen.
-
-Tänä vuonna juuri kaksitoista lasta pyrki ensi kertaa ripille.
-Nähdessäni heidän tulevan takaisin alttarilta, jota olivat lähestyneet
-kaksittain, en voinut torjua alakuloisuutta mielestäni. Käytävät
-kirkonpenkkien välissä olivat täynnä keisarin sotamiehiä, jotka viikkoa
-ennen olivat majoittuneet kaupunkiimme. Nämä hurjat, parrakkaat,
-rautahaarniskaiset miehet johtivat ehdottomasti ajattelemaan
-raudankovaa aikaa, jota tuhoisan uskonsodan johdosta jo kokonaista
-kahdeksan vuotta olimme huokaillen kärsineet.
-
-Nähdessäni pienen, harrasmielisen lapsijoukon tunkeuvan ynseähenkisen
-soturiparven lävitse, selveni minulle, miksi pastori Theodorikus oli
-rippilapsille pitämänsä kehotuspuheen tekstiksi valinnut lauseen:
-"Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle." Niiden
-kahdentoista joukossakin, jotka Herra valitsi opetuslapsikseen, oli
-yksi Juudas, ja kuinkapa moni lammas luopuukaan paimenestaan, joutuen
-suden saaliiksi, tänä murheenaikana sodan rautakavion suorittaessa
-hirvittävää hävityskulkuaan Herran laidunten ylitse! Mitäpä merkitystä
-sillä on, ajattelin itsekseni, että siveät tunteet nyt liikuttavat
-näiden lasten ja poikasi sydäntä -- onkohan heillä öljyäkin
-lampuissaan? Eikö moni taivaan laella kimalteleva tähtönen ole vain
-pettävä lentotähti, joka putoaa alas, sammuen yöhön ja pimeään?
-
-Tämänkaltaiset ajatukset valtasivat minut niin tyyten, että lopulta
-rupesin pelkäämään, mutta silloin rukoilin: "Herra Jeesus, lammasten
-ylin kaitsija, ota tämä pieni, köyhä lauma sekä minun Valentinini sinun
-armolliseen hoitoosi. Kuljeta heitä tahtosi mukaan -- kukkuloilla tahi
-laaksoissa, viheriöitsevillä niityillä tahi pimennoissa -- johdata
-heitä vaan sillä tavalla, ettei yksikään heistä jäisi pois sinusta.
-Etsi ja vie takaisin eksyneet, että tämäkin pieni joukko voisi liittyä
-suureen laumaasi, jota sinä siellä ylhäällä käytät laitumilla ja
-johdatat eläville vesilähteille. Amen."
-
-_Hän on niin tehnyt -- hänen olkoon kunnia iankaikkisesta
-iankaikkiseen!_
-
-
-
-
-Kolmas luku.
-
-Valentin käsityöläisopissa.
-
-
-    Jo kuule, sotahuuto kaikuu kautta kaiken maan,
-    Se rauhan vie, ja tuskan päivät tuopi tullessaan.
-    Jo näkyy väike kypärien, kannusten,
-    Jo kuuluu tinkaavana kalske kalpojen,
-    Nyt turmio jo perii kodin rauhaisen.
-
-                        _Vanha ballaadi_.
-
-Olimme kauan pohtineet, mikä ura pojallemme oli valittava -- ja nyt
-oltiin siitä vihdoin selvillä. Vaimoni oli tosin pojan syntyessä
-riemuiten ajatellut saavansa, kuten sanoi, uhrata esikoisensa Herralle
-ja toivonut näkevänsä sen päivän, jolloin poikansa oli seisova
-saarnastuolissa ja lohduttava seurakuntaa, mutta -- "_ihminen päättää,
-Jumala säätää_".
-
-Kovat koettelemukset ja vastoinkäymiset olivat sillä välin kytkeneet
-evankeelisen kirkon pauloihinsa, ja meilläkin, Limpurgin maassa näytti
-siltä kuin olisi tahdottu sata vuotta kirkkaasti loistanut evankeliumin
-kynttilä jälleen syöstä pois sijaltaan. Markt-Einersheimissä,
-Possenheimissä ja Hellmizheimissä oli Würzburgin tuomiokapituli
-sulkenut evankeeliset kirkot ja seurakunnan opettajien oli täytynyt
-paeta Speekfeldiin, missä he joka sunnuntai suurimman vaaran uhalla
-kokosivat kuulijansa, varottaen heitä Herran tähden kärsivällisesti
-kestämään ne vääryydet, joita heille tehtiin, mutta kuitenkin
-järkähtämättä pysymään oikeassa uskossa. Tämmöiset varotukset olivatkin
-tarpeen, sillä ne, jotka näihin jumalanpalveluksiin saapuivat, olivat
-alituisesti hengenvaarassa: milloin ottivat partiolaiset heidät kiinni,
-rääkäten heitä monella tavalla, milloin vangittiin heidät ja suljettiin
-Iphofenin vankitorniin, mistä heitä vasta kalliita lunnaita vastaan
-päästettiin pois.
-
-Tällaisina aikoina tulee vain sellaisten toimittaa paimenvirkaa, joita
-Herra on siihen erityisesti kutsunut, sillä silloin susi pyrkii
-lammaslaumaan. Voi sitä laumaa, jolla silloin sattuu olemaan
-palkkapaimen, ja voi sitä paimentakin! Kun emme Jumalalta kuitenkaan
-olleet saaneet selvää viittausta siitä, että hän tahtoi käyttää
-Valentiniamme viinitarhansa palvelukseen, päätimme kuin päätimmekin
-antaa hänen harjaantua johonkin ammattiin.
-
-Halveksitko käsityöläisluokkaa, lukijani? _Minä_ en sitä tee. Kukapa
-välittömämmin kuin käsityöläinen näkisi mitä hän Jumalan avulla on
-kyennyt saamaan aikaan? Kuka voipi juhlailtana sanoa yhtä suurella
-luottamuksella: "Päivätyöni on päättynyt, sitä tehdessäni en ole
-hutiloinut enkä ole jättänyt tekemättä mitään siitä, minkä olin
-määräkseni pannut?" Työn kunnolliseen suorittamiseen, olkoon se sitte
-suuri tai pieni, ja että siitä koituisi Jumalalle kunniaa, vaaditaan
-kolme ehtoa: tervettä ruumista, taitavaa kättä ja kristillistä mieltä..
-Jos tapaat käsityöläisen, jolla on nämät ominaisuudet, niin usko minua,
-silloin olet tavannut myöskin onnellisen ihmisen. Poikani täytettyä
-neljätoista vuotta, vein hänet leipuri Valentin Orplichin luo ja
-pyysin, että hän ottaisi kummipoikansa oppiin. Tosin sanoi hän pojan
-mielestänsä näyttävän liiaksi hienolta ja ylhäiseltä seistakseen
-leivinkaukalon ääressä; myöskin luuli hän huomanneensa Valentinin
-mielen olevan kiintynyt korkeampiin asioihin, jossa tapauksessa hän
-kenties ei soveltuisi käsityöläiseksi. Mutta minä vastasin: "Juuri
-moisia siivekkäitä, turhia luuloja vastaan on Herra Jumala antanut
-meille käskyn: 'Sinun tulee syödä leipääsi otsasi hiessä.' Ottakaa te
-vaan vastaan poikani ja olkaa hänelle sekä oppi- että kuritusmestarina;
-muusta pitäköön Jumala huolen."
-
-Sitä vastaan ei leipurilla ollut mitään sanottavaa, ja me sovimme
-siten, että Valentin vain päivin olisi mestarin työssä ja viettäisi
-illat ja yöt kotona, sillä vaurastuaksensa täytyy lapsen saada
-hengittää kodin ilmaa; "isän varjossa poika suureksi sukeutuu", sanoo
-sananlasku.
-
-Sopimusta seurattiin tarkalleen. Aamusilla, jo ennenkun lähdin
-aamukelloja soittamaan, herätin poikani neljän lyömällä ja toimitin
-hänet menemään mestarinsa luo. Minuun teki se iloisen vaikutuksen kun
-aamusella varhain tuon tuostakin huomaamatonna seisoin leipurin ikkunan
-edustalla katsellen, kuinka reippaasti poikani ryhtyi työhönsä, vaikka
-yltympärillänsä kaikki vielä nukkuivat sikeintä untansa eikä
-hiljaisuutta kadulla häirinnyt muu, kuin raastuvankaivon lotiseva vesi.
-Leipuri, jolla ei ollut omia lapsia, rakasti Valentinia kuin omaa
-poikaansa, ja tämä oli puolestansa niin kiintynyt isäntäväkeensä, että
-koetti katseesta arvata heidän sisimmän tahtonsa. Tehtävänsä toimitti
-hän vireästi ja kunnollisesti ja saavutti siinä ennen pitkää niin
-suurta taitavuutta, että vanha isäntä yhä enemmän ja enemmän vetäytyi
-liikkeestä syrjään, jättäen kaikki Valentinin käsiin. Niin ilahuttavaa
-kuin tämä olikin, ja varsinkin, kun mestari vuoden kuluttua vielä oli
-yhtä tyytyväinen poikaani, en saattanut kuitenkaan huolestumatta
-ajatella vanhaa sananlaskua: "Ei aamusta päivää kehuminen." Mikä nämä
-huolettavat ajatukset aiheutti, siitä tahdon seuraavassa kertoa.
-
-Luin kerran vanhasta kirjasta kauniin, syvämielisen sadun, jota
-esivanhemmillamme oli tapana kertoa. Ammoisimpina aikoina, kun pakanuus
-hävitettiin ja elävän Jumalan palvelus pääsi saksalaisessa
-synnyinmaassamme alkuun, pakenivat pakanajumalat, kertomuksen mukaan,
-ristiä ja kätkeysivät n.s. Venusvuoreen. Täällä kuluttivat he aikaansa
-pakanallisessa irstaudessa ja saatanallisissa huvitteluissa. He eivät
-saaneet lähteä pois vuoresta, vaan olivat tuomitut olemaan siinä
-tuomiopäivään asti. Kumminkin aukeni vuori tuon tuostakin ja
-vuorenaukeamasta nousi pelimanni, joka maita mantereita kiertäen
-puhalsi kummallisia säveliä pillistään. Joka kuuli nuo houkuttelevat
-säveleet, tuli juurikuin lumotuksi, luopui isästä ja äidistä, vaimosta
-ja lapsista eikä välittänyt ajallisesta eikä iankaikkisesta
-menestyksestään -- sen mieli hehkui yksinomaan vaan seuraamaan
-pelimannia ja hänen pilliään. Sanotun pelurin seurassa liikkui tosin
-alinomaa muudan uskolliseksi Eckartiksi nimitetty mies, jonka toimena
-oli varottaa ihmisiä antamasta lumoavien sävelten houkutella itseään,
-mutta harvatpa ottivat hänen varotusäänensä kuultaviin. Määrän
-täytyttyä vie pelimanni koko parven Venusvuoreen, jossa sen täytyy
-valan nojalla luopua uskostaan ja yhtyä saatanallisiin kemuihin.
-
-Sadun merkitystä on helppo jokaisen ymmärtää. Pelimanni ihmeellisen,
-houkuttelevan pillinsä kanssa on kavala sielun vihollinen, joka
-kullekin osaa virittää oikean äänen ja tarkkaa aina oikeaan virteen,
-vierottaaksensa hänet pois Jumalasta ja tehdäksensä hänet
-välinpitämättömäksi pelastuksestaan. Uskollinen Eckart on Jumalan sana
-ja omatunto, jotka ihmiselle ilmoittavat totuuden sekä mitä kullekin
-seuraa, joka antautuu kiusaajan viettelyksille alttiiksi. Useimmat
-antavat kumminkin ikuiseksi vahingokseen Herran varotussaarnan kaikua
-turhaan.
-
-Täten selitettynä satu voidaan sovelluttaa kaikkiin aikoihin. Niinpä
-oli muutama vuosi takaperin kaupungissamme juomaseura, jonka jäsenet
-kuulivat pillin säveleet viinilasien kilinässä. Näiden kilahtaessa he
-kilvan kiroilivat, riehuivat ja mellastivat, antaen täll'aikaa
-vaimojensa ja lastensa kärsiä kurjuutta kotona, kunnes he viimein
-kaikki suistuivat turmioon ja päättivät päivänsä onnettomalla
-kuolemalla. Sitte oli siellä muudan ohrasaksa, Mikko Hamsterloch, joka
-kuuli pillin saatanalliset houkutussäveleet kirkasten riksien
-kilahtaessa pöytään. Tämä helinä kaikui hänen korvissaan kovemmin kuin
-Herran käsky: "Älä ota kasvua eli korkoa", tahi kuin köyhien
-huokaukset. Lopultapa Fuchstadtin ja Winterhausenin välisellä tiellä
-muutamat keisarin sotamiehistä karkasivat hänen päällensä, ryöstivät
-hänet puhtaaksi ja hirttivät hänet tienviereiseen puuhun. Oli siellä
-vielä muudan Erlachin jääkäri, joka pelinoppain vierinnässä kuuli tuon
-hornan soiton, kunnes silmänsä sälähtelivät ja kätensä halusta
-värisivät, mutta hänenkin loppunsa oli surkea, josta tuonnempana vielä
-kerron. Sitten oli siellä majatalon isännän tytär, kaunis Rosamunda,
-joka kuuli viettelevät pillinäänet kun häntä kehuttiin seudun
-kauneimmaksi tyttöseksi, kunnes hän rajussa huimuudessaan karkasi erään
-värvääjän keralla ja tämän hylkäämänä vihdoin häpeätään peittääkseen
-heittäytyi sillasta virtaan ja ajelehti jään alle. Minä olin kauan
-aikaa hänen uskollinen Eckartinsa, mutta lopulta ei hän enää huolinut
-minua kuulla.
-
-Sadulla on minun mielestäni vielä erinäinenkin merkitys siinä
-suhteessa, että nimenomaan sanotaan pelimannin _aika ajoin_ lähtevän
-vuoresta ja puhaltavan hornan-säveleitään maailman kuulten. Näemmehän
-kuinka kaikki saattaa mennä tasaista kulkuaan mainittavampaa
-tapahtumatta pitkän vuosisarjan kuluessa. Mutta tulee sille yhtäkkiä
-aikoja, jolloin hurja temmellyksen halu juovuttaa ihmiskunnan.
-Talonpoika ei tahdo enää astua auransa perässä, vaan pyrkii herraksi;
-käsityöläinen halveksii ammattiaan, joka kuitenkin kaikitenkin nojaa
-kultaiseen maaperään, ja antautuu haaveiluihin miten vaivatta voisi
-rikastua; nuorukaiselle käy elämä isänkodissa ahtaaksi; alamaiset
-pyrkivät mestaroimaan vallanpitäjiä, seurakunta opettajaansa --
-kelvottomat luulevat olevansa maailmanparantajia ja maankiertäjä
-antautuu apostoliksi; halveksitaan mikä on pyhää ja heretään uskomasta
-ja noudattamasta taivaallisen kuninkaan lakejakin. Koko maailma hourii,
-pyritään korkeammalle lentämään, kuin siivet kannattavat ja nähdään
-kaikkinaisia haavekuvia: mies mieheltä rähistään, että isien rakentama
-huone on laho, että vaatetus, joka niin kauan on suojannut ja
-lämmittänyt ruumista, on ahdas, ollaan kerkeitä repimään ja
-hajottamaan, poisheittämään ja likaan polkemaan mitä esivanhemmat ovat
-hyvänä pitäneet, luovutaan kutsumuksesta, onni ja tulevaisuus pannaan
-uhkakoetuksille alttiiksi ja yleensä tahdotaan niittää sieltä, mihin ei
-olla kylvetty. Nämä ovat aikoja, jolloin saatana on valloitusretkillään
-ja hornanpilli soi, hurmaten ja lumoten ihmisiä, kunnes Korkeimman
-kurittava vitsa heidät jälleen palauttaa järkiinsä ja masentaa heidän
-mielensä.
-
-Semmoinen aika oli meilläkin uskonsodan alkaessa, ja vaikka sodan ies
-jossakin määrin oli lannistanut kiihkon vimmaa, ei kansa ollut ylpeyttä
-seuranneesta toivottomuudesta vielä täysin toipunut. Ei haluttanut:
-ketään hiljaisuudessa ja rukouksessa nauttia omaa leipäänsä. Maanmies
-hylkäsi auransa, jättäen peltonsa orjantappuroita kasvamaan ja ryhtyi
-kaivamaan aarteita tai liittyi rosvoilijoihin; käsityöläinen pani
-höylän ja neulan syrjään ja ryhtyi valmistamaan kultaa tai
-harjoittamaan muita noitakeinoja; tilalliset porvarit möivät tilansa
-taloineen ja lähtivät vieraille maille onnensa etsintään; nuoret
-tahtoivat mielemmin liehua maailmalla sotaväen mukana, kuin takoa
-onnensa kotosalla isän ammattikunnassa. Yhtä väkinäisesti, kuin tämä
-suku otti Jumalan sanan vastaan, uskoi se esi-isäin kristillisiin
-tapoihin. Edellistä he pitivät vanhentuneina satuina, joille ei ollut
-annettava mitään arvoa ja jälkimäisiä narrimaisena tapana, joilla
-kumpaisillakin sopi mukavasti petkuttaa tyhmänsekaisia talonpoikia.
-
-Tähän hillittömään raivostumiseen eivät vähimmin olleet syynä riettaat
-sotamiehet, joita vuodesta vuoteen täällä majoitettiin ja olivat
-herroja mielestänsä. Nämä hurjat roistot, jotka eivät peljänneet
-Jumalaa eivätkä ihmisiä, herättivät nuorisossa vastenmielisyyttä uskoon
-ja jumalanpelkoon, ahkeruuteen ja säästäväisyyteen, kuuliaisuuteen ja
-nöyryyteen. Nuorukainen ei ollut mies mielestänsä ennenkun oli saanut
-olkavyön, sulat hattuunsa ja miekan vyöllensä.
-
-Parisen vuoden kuluttua aloin huomata, että mestari Orplich ei ollut
-enää yhtä tyytyväinen poikaani kuin ensi alussa. Tosin ei hänellä ollut
-erityistä moitittavaakaan, mutta kun pyysin häntä tarkemmin selittämään
-syytä tyytymättömyyteensä, sain häneltä kulloinkin seuraavan vastineen:
-"Minä en saata hänestä enää pitää, hänellä ei ole enää halua työhön,
-eikä -- saattepa nähdä, -- tästä ikänä mitään hyvää seuraa." Useita
-kertoja kehotin Valentinia vilpittömästi minulle tunnustamaan kaikki,
-mutta hän keksi aina verukkeita. Sattuman kautta pääsin vihdoin
-totuuden jäljille.
-
-
-
-
-Neljäs luku.
-
-Valentin kirjurina.
-
-
-    Hän onnen jo parhaan saavutti,
-    Sen armosta taivas häll' antoi;
-    Mutt' orja, kaikki jolt' puuttuvi
-    Ja raskaimman ikeen mi kantoi --
-    Hän suotta vaan etsivi onneaan,
-    Saa haudan hän palkaksi vaivoistaan.
-
-                         _Schiller_.
-
-Noustessani eräänä aamuna tavallisuuden mukaan huomenkelloja soittamaan
-ja herättämään Valentinia, kuulin kadulta kovaäänistä puhelua ja
-hevosjalkain töminää. Schönbergin rykmentti, joka oli majaillut
-kaupungissamme miltei koko talvikauden, hankkiutui lähtöön. Joka
-taholla riensi ratsumiehiä ulos taloista, taluttivat hevosensa
-talleista ja pitelivät käsissänsä tulisoihtuja, joiden loistossa
-kypärit välkkyivät ja rintavarukset tulena kiilsivät. Väki kävi
-asemilleen aukialle kentälle kirkon edustalla, vastapäätä ikkunoitani.
-Eversti Schönbergin komennettua "eteenpäin" kajahuttivat hevosmiehet
-torvien säesteellä sotilaslaulun, jota näinä melskeisinä aikoina varsin
-yleisesti laulettiin ja jossa soturin kaatumista isänmaan puolesta
-kiitetään mitä ihanimmaksi ja suloisimmaksi. Laulu, jonka J.W. Zinkgref
-on sepinnyt v. 1624, kantaa ilmeisesti sen aikakauden leimaa, jolloin
-se on ilmestynyt ja alkaa näin ikään:
-
-    Tääll' loppua ei jalompaa voi olla,
-    Kuin eestä kuninkaan ja maansa kuolla;
-    Jos niiden, eestä milloin kuolla saisin,
-    Mä riemumiellä täältä eroaisin.
-
-Minä olen rauhanmies, ja jos taivaallisen musiikin on vaikuttaminen
-jotain sydämeeni, tulee sen urkujen sävelinä tungeita sinne. Mutta kun
-torvien mahtava soitto ja ratsumiesten laulu niin selvänä ja täyteisenä
-kajahti raikkaassa aamu-ilmassa, niin tuntui minunkin mielessäni outoa
-herkkyyttä. Torvenäänelle on ominaista, että se sotaisella
-räikynnällään saa tappelunhalun ihmisessä viriämään, eikäpä yksistään
-ihmisessä, vaan jalommissa eläimissäkin. Raamatussa sanotaan hevosesta,
-että se kulloinkin, kun torvet räikyvät, kuorsuu mahtavasti jo matkojen
-päästä sodankahakkaa vaistoten. Enkä minä pidä sitä oikeana miehenä,
-jonka povessa torvien ääni ei saa rohkeuden, uljuuden tunnevireitä
-täyteen liekkiin leimahtamaan.
-
-Mieli täynnä tällaisia ajatuksia menin poikani vähäiseen huoneesen,
-jossa tapasin hänen seisomassa ikkunansa luona, kyyneleisin silmin
-tähystellen poistuvia sotamiehiä. Vakaasti kehoitettuani häntä
-ilmaisemaan aiheen suruunsa, lupasi hän viimeeltäkin tunnustaa kaikki.
-Elämä, jota hänen tähän asti päivästä toiseen oli täytynyt viettää, ei
-tyydyttänyt häntä, se oli liiaksi kurjaa ja mitätöntä, arveli hän.
-Nähdessänsä sotamiesten lähtevän riemukkaasti laulellen niin kuin
-elonleikkuumiehet, jotka kiiruhtavat vainioilleen, niin hän tunsi
-itsensä kuin kahlehdituksi, torniin teljetyksi, kaihoten vapautta, iloa
-ja mainetta. Hän halusi mielemmin kuolla, kuin jatkaa senkaltaista
-elämän rehjintää. Leivinkaukalon ääressä hän ei enää halunnut seista --
-kohtalonsa saattoi tuskin huonommaksi kääntyä, mutta paremmaksi kyllä.
-
-Vihoissani kysyin häneltä, tahtoiko hän kernaammin totella rumpua
-niinkuin niin monet muut pahantapaiset pojat, jotka uppiniskaisuutensa
-takia olivat joutuneet syntiin ja häpeään ja saattaneet surua ja tuskaa
-isälleen ja äidilleen. Hän vastasi:
-
-"Enpä suinkaan; äsken vasta sattui kaupunginvouti näkemään käsialani ja
-arveli vahingoksi, että minut oli tuomittu käsityöläiseksi. Hän sanoi
-mielellään ottavansa minut kirjurikseen, jos vain itselläni oli halua
-siihen. Olihan tuo selvä Jumalan viittaus ja teidän, isä, ei olisi
-asetuttava onneni tielle, vaan hyväntahtoisesti ja mielellään
-suostuttava ehdotukseen, että hyvällä omallatunnolla voisin uuden
-kutsumukseni uran alkaa. Teille, rakkaat vanhemmat, tulisi minusta
-silloin ihan varmaan iloa olemaan."
-
-Näin kyllä ett'ei poikani sydän ollut uudestisyntynyt eikä nöyryyden
-kukka ollut siihen juuriansa juontanut, yhtä hyvin kuin tajusin, ettei
-kaupunginvouti ollut oikea mies parantamaan Valentinin ylpeyttä tai
-saattamaan hänessä oikean kristillisen mielen taimimaan. Hän oli peräti
-vähän elleihän ollenkaan tolkulla Jumalan sanasta ja kristillisyydestä,
-jos kohta hän muuten oli hyvänsävyinen, hiljaismielinen mies; mutta
-nykyisiin oloihin katsoen ei hänen tarjouksensa ollut ylenkatsottava.
-Siihen siis myönnyin, vaikka tosin raskaalla mielellä, ja lähdin
-kaupunginvoudin luoksi pyytääkseni, että hän ensin panisi poikani
-koetteelle, nähdäkseen soveltuiko hän tarjona olevaan toimeen, johon
-kysyttiin selvätajuista ymmärrystä ja sukkelaa, luotettavaa kättä. En
-salannut häneltä huolianikaan, jotka poikani aatostapa oli minussa
-herättänyt.
-
-"Ulrik", hän sanoi, "te olette hurskas ja ymmärtäväinen mies
-tavallanne, mutta luulette, että jokaisen kelvatakseen johonkin, täytyy
-ajatella ja puhua kuin mikin pappi tahi koulumestari. Pojastanne ei
-silti ole tuleva kumpaistakaan, vaan mies, joka oivaltaa miten
-maailmassa on eteen päin pyrittävä -- siksipä antakaa hänen seurata
-taipumustaan. Eihän poika ole tosin uusi ihminen, niinkuin teillä on
-tapana sanoa, mutta on sen sijaan älykäs ja nöyrä, luonnostansa iloinen
-sekä on hänellä kunniantuntoa. Tyytykää nyt toistaiseksi siihen, niin
-kaikki on käyvä hyvin. Laittakaa te poika tänne, ja jos hän edelleen
-edistyy yhtä hyvin kuin tähän saakka, tulemme sekä te että minä saamaan
-kunniata hänestä."
-
-Niin tehtiinkin. Margareeta puolisoni hymyili kyyneltensä takaa kun
-poika oli riisunut yltään leipurin mekon ja seisoi hänen edessään
-kauniissa mustassa puvussa, jonka kaupunginvouti oli hänelle teettänyt,
-ja miekka kupeellaan. Kaupunginvouti kehui häntä ylenmäärin, mutta
-minulla sitä vastoin ei hänestä siitä käsin ollut sanottavaa iloa. Mitä
-kauemmin hän tuli olleeksi uuden isäntänsä seurassa, sitä enemmän hänen
-sydämensä vierautui lapsuuden kodostaan. Ei hän tosin jumalanpelkoa
-pitänyt pilkkanaan, multa silminnähtävää oli, ettei hän pannut
-arvoakaan sille, kuin jumalanpelosta johtuu. Maine ja kaupunginvouti,
-kas ne hänestä olivat paljoa korkeammat, kuin Jumala ja hänen sanansa;
-isää ja äitiä kunnioitti hän rehellisinä, kunnon ihmisinä, mutta heidän
-mielipiteensä olivat hänestä liiaksi typerät ja vanhentuneet
-soveltuaksensa nykyaikaan. Tultuansa iltasilla kotiin ei hän enää
-viihtynyt sisarustensa seurassa, vaan oli tyly ja kopea heitä kohtaan.
-Aina keksi hän syitä lähteäksensä ulos myöhempään illalla ja palasi
-vasta ehtoorukousten jälkeen; samoin lähti hän jo aamusillakin varhain
-estyäksensä ottamasta osaa kotihartauteen. Selitettyäni mitä vauriota
-sanan ja rukouksen laiminlyömistä seuraa, sanoi hän isämeitää voitavan
-yhtähyvin rukoilla yksinäisyydessä ja että yhtä paljon kunnioittaa
-Jumalaa, kun toimella ja ahkeruudella toimittaa maalliset tehtävänsä.
-
-Poikani lopulliseen kääntymiseen hyvältä tieltä ei puuttunut enää
-muuta, kuin huono seura, ja sitäkin valitettavasti kyllä piankin
-tarjoutui.
-
-
-
-
-Viides luku.
-
-Erlachin jääkäri.
-
-
-    Herra ei mielisty hevosten väkevyyteen, eikä hänelle kelpaa
-    miehen sääriluut. Herralle kelpaavat ne, jotka häntä pelkäävät,
-    ja jotka hänen laupiuteensa uskaltavat.
-
-                                              Ps. 147: 10, 11.
-
-Seinsheimin ruhtinaan kartanoon oli puoli vuotta takaperin otettu uusi
-jääkäri, syntyänsä böömiläinen, joka sitä ennen oli palvellut
-sotaväessä monta vuotta. Hän kävi joka jumalainen viikon päivä
-kaupunkimme ravintolassa, jyllästi siellä sotamiesten kanssa, joi ja
-pelasi; näöltänsä hän oli kuin paha omatunto. Hän ei sanonut hyvää
-päivää eikä kiitoksia kellenkään eikä pitänyt ketään puhuttelun tahi
-vastauksen arvoisena ei majatalossa, ei liioin muuallakaan, istuihan
-vaan liikkumattomana ja mykkänä oluttuoppinsa ääressä, jok'ikistä
-ikäänkuin vihaten tai halveksien. Vasta kun pelinopat otettiin esille
-virkosi hän ikään kuin eloon. Vaikeata oli kumminkin sanoa kumpiko oli
-hirvittävämpää: kauheat kirouksetko, joita tursusi hänen huuliltaan kun
-hän menetti pelissä, tahi tuo ilettävä nauru, joka virnistytti hänen
-kasvonsa katalan näköisiksi, kun onni oli hänelle suosiollinen.
-
-Kun kansa sunnuntaisin meni kirkkoon, niin hän seisoi majatalon
-edustalla, katsellen kirkkoon menijöiden jälkeen virkkamatta halaistua
-sanaa. Huulillansa karkelehti perkeleellinen pilkanhymy ja toisella
-kädellään silitteli hän halveksivan näköisesti pitkää partaansa.
-Kun portinvartija Veit Geissendörfer tämän johdosta ilmaisi
-paheksumisensa lisäten, että viranomaisten määräyksestä majatalon tuli
-jumalanpalveluksen aikana olla suljettuna, niin hän sylkäsi Veitille
-tiuskaten röyhkeästi, että kaupunginvouti saattoi rangaista häntä, jos
-hänen teki mieli. Omasta puolestansa sanoi hän välittävänsä viisi
-viranomaisista tahi heidän sunnuntaistaan.
-
-Moisesta loukkauksesta närkästyneenä portinvartija ilmoitti asian
-kaupunginvoudille, tarjoutuen panemaan jääkärin kiinnikin, mutta
-jokainen koetti mahdollisuutta myöten karttaa tätä miestä eikä
-kaupunginvoutiakaan haluttanut olla missään tekemisissä hänen
-kanssansa, varsinkin kun jääkärillä oli sotamiesten joukossa paljon
-puoltajia.
-
-Kuinka olisin voinut aavistaakaan, että mokomalla hirtehisellä tulisi
-olemaan jotakin yhteyttä minun rehellisen nimeni kanssa. Ja kuitenkin
-hänen kanssaan juuri poikani Valentin tuli läheiseksi ystäväksi.
-Lähimpänä aiheena siihen oli seuraava:
-
-Jalon Ruotsin kuninkaan Kustaa Aadolfin kulkiessa joukkoinensa v. 1631
-meidän paikkakuntamme läpi, hänelle kerrotuin millaiseen kurjuuteen
-täkäläinen porvaristo, tunnustaen samaa uskoa kuin kuningaskin, oli
-joutunut tavantakaa uudistuvain keisarin sotaväen majoitusten takia.
-Kuninkaan sydän heltyi ja hän päätti hankkia meille huojennusta; meille
-annettiin vapaakirja, jossa säädettiin, että Ruotsin sotaväki,
-jalkamiehet tahi ratsuväki, ei saanut yhteen vuoteen asettua
-Sommerhauseniin. Näen vieläkin edessäni hänet, tuon kunnianarvoisen,
-ritarillisen sotaurhon, kuinka armiaasti ja alentuvasti hän otti
-kuultaviinsa värisevän pormestarimme valituspuheen ja, kääntyen sitten
-upseereihinsa, lausui jaloa harmistumista osottaen:
-
-"Olisipa meidän puoleltamme kovasti huonoa, jos me ruotsalaiset
-jättäisimme uskonveljillemme yhtäläisen muiston jälkeemme, kuin
-keisarin väki, -- Jumala siitä varjelkoon! Meidän on hankkiminen apua
-näille poloisille ihmisille."
-
-Monet porvareista, jotka ruotsalaisten lähetessä pakenivat kaupungista,
-tulivat nyt takaisin luottaen kuninkaan sanoihin; otettiin niin ikään
-esille mitä ruokavaroja vielä oli jälellä sekä rahat ja kalleudet,
-jotka olivat siellä ja täällä kätkössä olleet. Luultiin näet pahimmasta
-nyt päästyn. Mutta ei aikaakaan niin saapui kaksi ruotsalaista
-majoitusmestaria ilmoittaen, että neljäkymmentä rakuunaa oli heidän
-perästään tulossa, ja käskivät kaupungin asukkaita heti toimittamaan
-viiniä ja lihaa miehistölle sekä rehua hevosille. Kaupunginvouti näytti
-Kustaa Aadolfin antamaa vapaakirjaa, mutta sitä ei huolittu ottaa
-huomioon. Hätä ei lue lakia, oli heidän ainoa vastauksensa ja vielä he
-väittivät, ettei heidän kuninkaansa, jos hän olisi saapuvilla, estäisi
-sotilaitaan hankkimasta itselleen tarpeellista virkistystä; sitäpaitsi
-oli kuningas tätä nykyä kaukana Reinin seuduilla päin. Kun
-majoitusmestarit olivat tehneet tehtävänsä, lähtivät he ravintolaan,
-missä jääkäri, joka tavallisuutensa mukaan istui oluttuoppinsa ääressä,
-hetikohta liittyi heihin.
-
-Muudan ruotsalaisista sotureista, eräs torvensoittaja, joka oli tuokion
-aikaa terävästi silmäillyt jääkäriä, lausui yhtäkkiä:
-
-"Eikö teidän nimenne ole Frans Sorawitz, ja ettekös palvellut
-Friedlandin herttuan aikana?"
-
-"Aivan niin", jääkäri vastasi.
-
-"Sittepä olettekin sama konna, joka Helmstädtin luona salaa ampui
-kuoliaaksi everstini, kun v. 1626 Tanskan kuninkaan käskystä saavuimme
-luoksenne sovintoa hieromaan", huusi torvensoittaja vihasta vapisevalla
-äänellä, "nyt vaadin maksua siitä" -- ja samassa veti hän miekkansa ja
-hyökkäsi jääkärin kimppuun. Tämä torjui iskut kuvetapparallaan ja
-hirveä rytäkkä leimahti nyt ravintolassa. Riidasta uhkasi sueta yleinen
-kahakka, sillä laittoman majoituksen tähden vihoittuneet porvarit
-kävivät jääkärin puolelle, mutta silloin kävi toinen ruotsalaisista
-väliin ja ehkäisi riidan jatkumasta. Torvensoittaja vannoi kuitenkin
-vielä kalliisti kostavansa jääkärille sekä porvaristollekin, joka
-tahtoi suojella moista roistoa. Jääkäri selitti puolestansa, mitä
-ruokottomimpia kiroja käyttäen, että torvensoittaja, tavatkoon hän
-tämän missä tai milloin hyvänsä, saisi saman kohtalon kuin
-everstinsäkin. Sitte kiipesivät ruotsalaiset ratsujensa selkään ja
-ajoivat täyttä nelistä ulos kaupungista.
-
-Sillä välin oli porvareita kokoontunut aukialle kadulle, jossa he
-vilkkaasti keskenänsä neuvottelivat millaisiin toimiin olisi viisainta
-ryhtyä olevina ahtaina aikoina. Yksi neuvoi yhtä, toinen toista.
-Vanhemmat porvareista soimasivat niitä, jotka olivat puolustaneet
-jääkäriä ja tarpeettomasti ärsyttäneet ruotsalaisia. Jääkäri, ollen
-hänkin samassa joukossa ja ääneti kuunneltua tähän saakka neuvottelua,
-puhui seuraavaan tapaan:
-
-"Mitäs pelkurimaisia raukkoja te oikeastaan olette, kun turhanpäiten
-pauhaatte tuosta ruotsalaisesta joukkiosta, joka kuitenkin pisimmän
-aikaa on täällä oleskellut? En ole ainoankaan suusta vielä kuullut
-oikeata miehen sanaa. Mitä varten teillä on muurit, tornit ja lujat
-nyrkit, jollette aio käyttää niitä? Antakaa minulle kuusi nuorta
-miestä, joilla on sen verran rohkeutta, että uskaltavat laukaista
-kiväärin, niin minä kerrassaan autan teitä tästä pälkähästä. Jolla on
-rohkeutta, tulkoon tänne luokseni!"
-
-Puhe vaikutti kuin ruutipataan singonnut säen. Poikani Valentin seisoi
-tuokiossa hänen vierellään ja hänen kerallansa kuusi nuorta miestä,
-jotka korkean juhlallisesti lupasivat tekevänsä, mitä rohkeilta
-miehiltä voi vaatia ja tahtoivat puolustautua viimeiseen hengenvetoon
-asti. Huimaavan nopeasti riensivät nuorukaiset sekä jotkut
-iäkkäämmistäkin noutamaan pyssyjä, piilukeihäitä ja peitsiä, telkesivät
-portit ja asettuivat kovasti huutaen muurin suojustan taaksi seisomaan.
-Poikani ja hänen kuusi toveriansa asettuivat jääkärin keralla suuren
-portin viereen vihatuita kuokkavieraita odottamaan.
-
-Illansuussa nähtiin ruotsalaisten tulevan tietä pitkin Ochsenfurtista
-päin. Vastarintaa kohtaamatta ratsastivat he ihan portille asti.
-Kaupunginvouti oli ankarasti kieltänyt väkivaltaa käyttämästä muutoin
-kuin äärimmäisessä hädässä. Havaittuansa että portti oli suljettu,
-ruotsalaiset kauheasti kiroten ja sadatellen vaativat sen aukaisemista.
-Kaupunginvouti luki silloin korkealla äänellä kuningas Kustaa Aadolfin
-kaupungille antaman vapaakirjan ja lupasi heti toimittaa heille leipää,
-lihaa ja tynnyrin viiniä, jos he rauhallisesti lähtisivät etemmäksi.
-Mutta ruotsalaiset huusivat, että porvarit olivat kavaltajia ja
-laukasivat kiväärinsä ilmaan; etumaisina olevat kiipesivät maahan
-hevostensa selästä ja hankkiutuivat porttia räjähyttämään.
-
-Samassa tuli vuorta alas muudan Klaus Mändlein niminen nuori mies,
-vetäen puukuormaansa; hänellä ei ollut aavistusta siitä, mitä kaupungin
-portilla tapahtui; hän oli jo aamusta varhain lähtenyt metsään. Kun
-ratsuiltansa maahan kiivenneet ruotsalaiset huomasivat hänet, niin he
-törmäsivät häntä vastaan, köyttivät ja raahasivat hänet toveriensa luo.
-Lyhyen neuvottelun jälkeen ratsasti torvensoittaja muurin lähitteelle
-ilmoittaen, että jos kaupungin porttia ei heti avata, panevat he vangin
-ensin "laulamaan" ja sitte hirttävät hänet lähimpään puuhun niinkuin
-koiran. Poikani kysyi jääkäriltä mitä he tarkottivat sillä, että
-panevat Klaun "laulamaan." Vankia laulattaminen merkitsi sotaväen
-kielellä sitä, että hänen kielensä puhkaistaan ja reikään pujotellaan
-jousi, jota vedetään sitte edestakaisin, jolloin tuskan äärettömyys
-pusertaa vankiraukan povesta sydäntä raastavat tuskanhuudot.
-
-Tämän kuultuansa Valentin huusi kovalla äänellä: "Toverit, auttakoon
-meitä Jumala niin totta kuin nyt tahdomme auttaa veljeämme! Eespäin,
-eespäin, pelastamaan häntä noiden konnien käsistä!"
-
-Näin huutaen hän ryntää muurilta alas, ja ennenkun kukaan oli kerinnyt
-estää, kiskotaan pönkät portin päältä pois ja vähäinen puolustajajoukko
-syöksyy kovasti huutaen ulkopuolella portin olevain ruotsalaisten
-päälle. Näille harvoille nuorukaisille olisi peli saattanut käydä
-vaaralliseksi, ellei jääkäri, heti heidän törmättyään yhteen
-ratsumiesten kanssa, olisi käskenyt suojuksen takana seisovia porvareja
-laukaisemaan kiväärejä. Pamauksen kuultuaan ruotsalaiset peräytyivät,
-vaikkei kehenkään heistä sattunut, mutta jääkäri, joka sill'aikaa oli
-tarkasti pitänyt silmällä torvensoittajaa, laukaisi kiväärinsä ja ampui
-luodin hänen päähänsä, niin että torvensoittaja ääntä päästämättä
-suistui kuolleena hevosensa selästä. Soturit sieppasivat mukaansa
-toverinsa ruumiin ja lähtivät täyttä nelistä ajamaan kaupungista pois,
-välittämättä vangistansa sen enempää. Mutta Valentin tovereineen nosti
-pelosta puolikuolleen Klaun maasta, ratkoi auki köydet, joilla
-ruotsalaiset olivat hänet sitoneet ja vei hänet kerallansa kaupunkiin.
-
-Kun porvarit alkoivat vastarintaan varustautua, lähdin minä kotiin.
-Joskaan en kehottanut ryhtymään näihin toimiin, en kumminkaan pitänyt
-vääränä rukoilla väestömme puolesta, niinkuin Mooses rukoili Israelin
-lasten edestä heidän sotiessaan amaleekkilaisia vastaan, ja vaimoani ja
-lapsianikin kehotin yhdessä kanssani rukoilemaan. Kuulimme sitten
-laukauksia ja kotvan sen jälkeen kovaa, yhtämittaista huutoa, niin että
-vaimoni, luullen vihollisjoukon hyökänneen kaupunkiin, tärisi kuin
-haavan lehti ja tukkesi molemmat korvansa käsillään. Mutta kun pauhina
-läheni, havaitsimme että se oli ilohuutoa. Kiiruhdimme ulos ja näimme
-paljon kansaa tulevan yläportilta päin. Etumaisina joukossa kulkivat
-jääkäri ja poikani Valentin käsikkäin, heitä seurasi Klaus, joka vapisi
-vielä koko ruumiissaan, sekä nuo kuusi nuorta miestä, ja joukon jatkona
-suunnaton ihmislauma, joukossa vaimoja ja lapsiakin. Kaupunginvouti oli
-niin ikään kulkenut virran mukana ja nähtyänsä minut, riensi hän esiin,
-ravisti kättäni ja sanoi:
-
-"Koulumestari, teidän pojallanne on sydän kohdallaan. En totta maarin
-unhoita koskaan hänen miehekästä esiintymistään tämänpäiväisessä
-ottelussa." Sitte kertoi hän ylistellen Valentinin urosteosta, ja hänen
-puhettansa kannatti ympärillä seisova taaja joukko, kehuen ylenmäärin
-poikani jaloa sydäntä ja häikäilemätöntä rohkeutta. Kysyttyäni mihinkä
-tämä suunnaton saattojoukko nyt oli menossa, vastasi kaupunginvouti:
-
-"Majataloon -- siellä on nuorten miestemme tyhjennettävä ruotsalaisille
-luvassa ollut viiniaami; onhan kaupunkimme urheille puolustajille edes
-jonkunlaista hyvikettä hankittava."
-
-Iloni, kun poikaani ylenmäärin kiiteltiin, ei ollut vallan puhdas --
-olinhan nähnyt hänen tulevan käsikkäin jumalattoman jääkärin kera.
-Minusta olisi myöskin ollut sopivampaa, jos väestö olisi kokoontunut
-kirkkoon Herralle, Israelin pelastajalle, kiitostansa julkituomaan,
-kuin mennyt ravintolaan tuhlaamaan aikaa turhuuteen, sillä Hän se
-pelasti kaupunkimme uhkaavasta vaarasta, eikä Valentin eikä liioin
-jääkäri. Mutta kaupunginvouti pyysi minua tällä kertaa synkistä
-mietteistäni luopumaan ja lausuttuansa: "Suotakoon nuorisollekin jotain
-iloa", hän liittyi jälleen riemukulkueesen. Majatalossa alkoi nyt
-juominen ja mässääminen, reuhaaminen ja riemuileminen, jolle ei ollut
-loppua tulla. Täten osottivat he iloaan hädästä pelastumisen johdosta.
-Joitakuita lienee ollut, jotka sydämessänsä antoivat Jumalalle kunnian,
-mutta ei ainoatakaan, joka julkisesti olisi uskaltanut tunnustaa
-kiitollisuuttansa hänelle, paitsi Ebelingin Hannu, torninvartija, joka
-ylhäiseltä olinpaikaltaan iltasilla puhalsi tuon ihanan virren: "Käy
-nyt sieluni ja mielen', Herraa kunnioittamaan!" jota hänen oli tapana
-puhaltaa milloin kaupunkimme ylitse rajuilma oli riehunut tekemättä
-vahinkoa.
-
-Poikani tuli kotiin vasta myöhään puoliyön jälkeen, silläkin kertaa
-jääkäri seuramiehenänsä, joka portilla erotessa lujalla kädeniskulla
-jätti poikaani hyvästi, virkkaen:
-
-"Sen sulle sanon, että sittekun sotapalveluksen hylkäsin, olen aina
-etsiskellyt itselleni toveria, jonka seurasta olisi hitusenkaan
-kunniaa, mutta tänään vasta olen semmoiseen yhtynyt. Olkaamme täst'edes
-tovereita." Vähältä etten huutanut niin paljon kuin kurkustani lähti:
-"Poikani, jos pahanjuoniset sinua houkuttelevat, älä suostu heihin!"
-Mutta Valentin vastasi:
-
-"Tuohon käteen, niin olkoon."
-
-
-
-
-Kuudes luku.
-
-Varotus.
-
-
-    Tuo mies on piikana, niin röyhkeästi
-    Kaanaaksi puhelee -- hänt' siedä en.
-
-                           _Alkemisti_.
-
-Seuraavana päivänä kutsuin Valentinin huoneeseni ja kysyin raskaalla
-mielellä ja kyynelsilmin häneltä: "Uskotko, poikani, että minä ja
-äitisi rakastamme sinua?" Hänen vastattuaan: "Uskon kyllä, rakas isä",
-jatkoin: "Koska niin on, poikani, niin tottele sitten isäsi kuritusta
-äläkä ylenkatso äitisi neuvoja. Lapsena sairastit isoa rokkoa, josta
-menetit näkösi eikä meillä ollut enää sinusta mitään toivoa. Äitisi ja
-minä odotimme joka hetki viimeistä hengenvetoasi. Ja millainen oli
-silloin mielemme? Sydämmissämme tunsimme kuin olisimme olleet
-menettämäisillämme mitä meille maan päällä oli rakkainta. Vielä vähän
-aikaa -- niin oli meiltä kalliin aarteemme palauttamattomasti
-riistettävä. Sanomaton tuska täristytti sydänjänteitämme, ja kyynelten
-sumentamat silmämme saattoivat huomata ikään kuin äärettömässä
-etäisyydessä vain häiveen siitä lohdutuksen valosta, jota Herra
-evankeliuminsa kautta vuodattaa syvimpäänkin murheen pimentolaan.
-Mutta, Valentin, jos niinkin olisi käynyt kuin pelkäsimme, olisimme
-sittekin nöyristyneet Jumalan edessä, ja sanoneet: Herra antoi ja Herra
-otti; Herran nimi olkoon kiitetty. Vaikkemme sitte enää olisi
-nähneetkään kasvojasi emmekä saaneet pitää sinua luonamme, olisi meidän
-silti ollut sanomattoman lohdullista tietää, mistä meidän oli sinua
-etsiminen ja mistä aikanamme sinut löytäisimme -- taivaasta, hyvästä
-tallesta Jumalamme luotettavissa käsissä. Mitenkäs nyt, mikä nyt on
-lohdutuksenamme ajatellessamme sinua, sano se, poikani?"
-
-Valentin muuttui kasvoiltaan ja hän sopersi ällistyneenä:
-
-"Mitä tarkotatte, isä. Minä en tajua mihin sananne tähtäävät?"
-
-Silloin otin häntä kädestä ja sanoin: "Näetkös, poikani, sinä olet
-taaskin sairaana, sairastat _kuolintautia_, ja meitä vapisuttaa ajatus,
-että milloin hyvänsä saatamme sinut kadottaa. Mutta tällä kertaa ei
-taivaallinen Isä tahdo temmata sinua sylistämme, vaan sielusi
-vihollinen, joka on murhaaja alkuansa, joka kauan on vaaninut jälkiäsi
-ja on nyt valmiina nielemään sinut saaliinansa. Minä kuulin eilen omin
-korvin sinun ruvenneen ystävyysliittoon miehen kanssa, joka on myönyt
-sielunsa saatanalle, joka ei välitä Jumalan sanasta ja käskyistä, joka
-on irstas veijari, peluri ja kiroilija, Beliaalin lapsi, jonka kasvoja
-ainoastaan tarvitsee nähdä päättääkseen minkä hengen lapsia hän on. Ja
-semmoisen rinnalla tahdot sinä, poikani, joka olet luu meidän luustamme
-ja liha meidän lihastamme, elää maailmassa. Katsos, siinä syy
-huolestumiseemme, emmekä tällä kertaa huomaa edes lohdutuksen
-häivettäkään." Näillä ja monilla muilla sanoilla, jotka Herran Henki ja
-hellä, murehtiva isänsydän minussa herättivät, puhuttelin häntä sekä
-pyysin ja kehotin, ettei hän hylkäisi vanhan isänsä neuvoa, vaan heti
-luopuisi jääkärin toveruudesta. Muutoin oli hän saattava harmaat
-hapsemme murheella hautaan.
-
-Hän vastasi: "Jumala varjelkoon, että minusta tulisi kelvoton poika
-tahi jumalaton ihminen. Ymmärränhän minä mitä minun tulee tehdä ja mikä
-on oikeaa -- siitä ei minua järkähytetä hiuskarvan vertaa. Mutta
-ystävällistä väliä jääkärin kanssa en voi rikkoa, sillä minun on häntä
-kiittäminen hengestäni. Hänen uskonnollisia mielipiteitänsä en hyväksy
-enkä häntä aio pyytääkään rippi-isäkseni tai sielunhoitajakseni, tahdon
-vaan seurustella hänen kanssansa niinkuin hyvän toverin ainakin.
-Myönnän, että hän mielellään pelaa ja että hän usein juo enemmän, kuin
-mitä janottaa, eikä hän aina käytä tarpeeksi hienoa puhetapaa, mutta
-semmoista on katsottava sormien läpi kun hän muuten on rehellinen mies
-ja uskollinen toveri. Se mies on haistanut ruudin savua ja nähnyt
-eläissänsä paljo, mitä ihmiset, tuntematta maailman menoa, eivät
-aavistakaan. Älkää minun tähteni siis, rakkaat vanhemmat, olko
-huolissanne, älkääkä vaatiko, että minun ainoana ilonani olisi raamattu
-ja virsikirja, niinkuin Veit Geissendörfer vanhuksen. On hänkin
-nuoruudessaan ollut toisenlainen. Pitäisi sitä toki sallia
-nuorisollekin jotakin iloa elämästä, Muuten, isä, voitte kääntyä
-esimieheni, kaupunginvoudin, puoleen ja ottaa häneltä tarkempaa selkoa
-minusta -- enkä luule teidän koskaan saavan kuulla semmoista, mikä
-olisi nimellenne häpeäksi."
-
-Jälkimäisestä väitteestänsä sanoin minulla olevan niukalti lohdutusta,
-sillä joskin kaupunginvouti porvarina oli tunnettu hyväksi ja oikeutta
-harrastavaksi mieheksi, niin puuttui häneltä kokonaan kristillistä
-totisuutta, eikä hän anna sille muissakaan arvoa. Sitä paitsi koetin
-tehdä hänelle selväksi, että kaikki mitä hän oli puhunut, oli
-paljasta kielenpieksäntää ja röyhkeätä kerskausta, että hänen
-elämänkäsityksensä, Jumalan sanan kannalta arvosteltuna, kaikittain oli
-kiero ja nurinkurinen, ja kuinka mahdoton ihmisen on sotia pahuutta
-vastaan muilla aseilla kuin Jumalan sanalla ja rukouksella, niillä
-aseilla, joita hän halveksi. Lopuksi muistutin häntä vakavasti, että
-ellei hän piakkoin tee parannusta, niin hänen kohtalonsa oli surkealla
-tavalla tuova ilmi sen lauseen totuuden, joka sanoo: Ylpeys käy
-lankeemuksen edellä. Mutta mitä hyvänsä sanoin, kaikki oli kuin tuuleen
-puhuttua.
-
-Poika poloiseni oli kääntänyt sydämensä pois elävästä Jumalasta ja
-samalla tietysti vanhemmistaan. Ja vaikka hän näki, kuinka kovasti
-hänen huikentelevaisuutensa murti mieltämme, niin meidän suhteemme hän
-oli aivan välinpitämätön. Entisten ystäväinsä parissa hän ei enää
-viihtynyt. Yksin vanhaa Veitiäkin, joka oli rakastanut häntä kuin omaa
-poikaansa, hän karttoi, sillä Veit oli kerran varottanut häntä jääkärin
-seurasta. Kuinka monta laulua vanhus olikaan opettanut hänelle pitkinä
-talvi-iltoina, ja keväisin kyhäillyt hänelle konstikkaita viheltimiä!
-
-Toimituspaikastaan päästyään Valentin haki hetikohta jääkärin ja vietti
-hänen kanssaan loppuosan päivää ja hyvän veron yötäkin, pelaten,
-juopotellen. Rehellisten ihmisten varotuksiin hän vastasi ilkunnalla ja
-haukkumasanoilla ja ennen pitkää alkoivat oikein ajattelevat henkilöt
-pitää häntä huijailevana velikultana. Kaupunginvouti yksin oli asiasta
-eri mieltä. Hän vakuutti nuorukaisen toimellisesti ja täsmälleen
-toimittavan tehtävänsä -- hänen säännötöntä elämäänsä katseli hän
-sormiensa lomitse. Paha hedelmä sai häiriintymättä kehittyä ja kypsyä,
-jonka kaupunginvouti aikanansa sai häpeäksensä ja vahingoksensa kokea
-sekä me, hänen poloiset vanhempansa, suureksi suruksemme tuntea.
-Kaupunginvoudin täytyi viimein myöntää todeksi tunnettu sananparsi: "Ei
-savua ilman tulta."
-
-Mutta ennenkun jatkan kertomustani, tahdon omistaa muutaman sanan
-vanhan, uskollisen ystäväni, portinvartija Veit Geissendörferin
-muistolle, jonka nimen olen jo monta kertaa maininnut. Sen miehen
-vertoja ei lie monta ollut maailmassa.
-
-
-
-
-Seitsemäs luku.
-
-Portinvartija.
-
-
-    Jos suot mun vanhaksi,
-    Jos annat elää kauan,
-    Niin tule turvaksi
-    Ja olo vahva sauvan'!
-    Suo kärsivällisyys
-    Sinuhun luottava,
-    Suo kunnialla myös
-    Hiuskarvain' harmeta!
-
-Kymmenentenä sunnuntaina kolminaisuudenpäivästä v. 1632 lähti
-kaupunginvouti Würzburgiin, jossa hänen oli nostettavana lähes tuhannen
-taalerin suuruinen rahamäärä sinne sijoitetulle sotaväelle
-hankkimistaan ohrista, kauroista ja viinistä. Seuraavana tiistaina oli
-rahat jätettävät Speckfeldiin, mistä ruhtinas oli luvannut käydä niitä
-noutamassa. Ajan rauhattomuuteen nähden oli asia päätetty toimittaa
-salateitse. Asiasta ei ollut tietoa muilla kuin pojallani,
-johon kaupunginvouti yhä edeskinpäin luotti, valiten hänet
-matkakumppanikseenkin. Minä olin edellisenä päivänä lausunut
-paheksumiseni siitä, että Herran päivänä oli ryhdytty maalliseen
-toimeen, mutta poikani väitti kaupunginvoudin sanoneen: "Herraspalvelus
-on tärkeämpi jumalanpalvelusta."
-
-Iltapäivällä oli Margareeta lähtenyt lasten kanssa pieneen
-viinitarhaamme kävelemään, ja kammarissa yksin istuskellessani muistui
-niin elävästi mieleeni saarna, jonka puolipäivä-jumalanpalveluksessa
-olin kuullut.
-
-Arvoisa vanha pastorimme Hieronymus Theodorikus saarnasi nimittäin
-päivän tekstin johdosta, joka kuten tiedetään, puhuu Jerusalemin
-hävityksestä. Tutkimusaineessaan hän sattuvasti kuvasi evankeelisen
-kirkkomme olevan samallaisessa tilassa, kuin Jerusalemi, jota
-viholliset saartoivat ja piirittivät joka puolelta. Lopuksi hän
-vakaasti terotti kuulijoittensa mieleen valvomisen ja rukouksen
-tärkeyttä, että he paremmin kuin Jerusalemi tuntisivat etsikkoaikansa
-ja jo siitä päivästä rupeisivat ajattelemaan mitä heidän rauhaansa
-kuuluu. Veisattiin virsi: "Te synnin orjat, herätkäät ja kiirehesti
-lähtekäät jo luoksi ystävänne", ja tuota ihanaa melodiaa uruilla
-säestäissäni, valtasi sydäntäni niin suuri ahdistus ja mielenliikutus,
-että kyyneleet vierivät poskiani pitkin. Urut voivat todellakin puhua
-kieltä yhtä selvää kuin sanakielikin -- tulkitsevatpa välistä sitäkin,
-mihin sanat eivät riitä. Niin usein kun kuulen tuota virttä, tuntuu
-minusta maa ikään kuin vapisevan, haudat aukenevan ja ylienkeli
-huutavan eläville ja kuolleille: "Katso, ylkä tulee; menkää ulos häntä
-vastaan!" Se on lutherilainen Dies irae ylistyslaulu [munkki Tuomas
-Celanolaisen sepitsemä hymni, jota alkusanojensa mukaan sanotaan "Vihan
-päiväksi" (Dies irae). _Suom_.], jota ei kenenkään ihmislapsen pitäisi
-voida kuulla ajattelematta, että meidän kaikkien on ylösnouseminen
-Kristuksen tuomioistuimen eteen.
-
-Istuessani ja miettiessäni -- saarnaa, veisuuta ja ahtaita aikoja,
-astui vanhus Veit Geissendörfer kammariini, asetti nurkkaan keppinsä ja
-rupesi viereeni istualle. Hän oli seitsemänkymmentä vuotta täyttänyt,
-mutta ikäisekseen vielä reipas ja voimakas. Nuorempana hän oli herra
-Konrad v. Limburgin aseenkantajana ottanut osaa retkeen kristikunnan
-perivihollista, Turkkia vastaan ja palvelusaikanansa ollut tunnettu
-urhoolliseksi soturiksi. Kerran hän miehekkäällä rohkeudellaan ja
-nerokkaalla maltillisuudellaan pelasti herransa varmasta kuolemasta;
-mutta hän ei ollut niitä pöyhkeileviä sotureita, jotka kerskaavat
-urostöillään ja niin usein kertovat sepustettuja juttujaan perättömistä
-sankariteoistaan, että viimein itsekin uskovat niitä tosiksi. Veit oli
-luonteeltaan totuutta harrastava, rehellinen ja Jumalata pelkäävä mies,
-joka inhosi maailman kevytmielistä touhinaa ja odotti iälliseksi
-joutuneena Simeonin lailla pääsevänsä rauhaan. Kolmikymmentä vuotta
-sitten hän erosi sotapalveluksesta ja sai senjälkeen tärkeän
-portinvartijaviran kaupungissamme hoidettavakseen.
-
-Veit vanhus oli lastenkin hyvä ystävä ja rakasti sanomattomasti
-minunkin poikiani, Valentinia ja Johannesta.
-
-Ei kellään ole syytä väittää minun erinäisemmin suosivan sotaväkeä,
-mutta tässäkin säädyssä on joitakuita, joissa Jumalan armon oikealla
-käyttämisellä hyvä omatunto, sydämen puhtaus ja mielen siveys ovat
-säilyneet. Voinpa sotavanhusten suhteen väittää, että olen heissä,
-useammin kuin muissa, tavannut oikeata lapsekasta yksinkertaisuutta.
-
-Kun jumalanpalveluksen päätyttyä salpa otettiin portin edestä pois,
-niin vanha portinvartija tuli tavallisesti joka sunnuntai- ja
-juhlapäivä minun luokseni kotiin, viettääksensä rauhaisan hetken minun
-parissani iloisessa kanssapuheessa. Tänäpänä hänellä oli nähtävästi
-erikoisempaa sydämellään, sillä hän oli tavallista hiljaisempi ja
-niukempi sanoiltaan ja kysyttyäni mikä häntä vaivasi, sanoi hän
-nähneensä erimerkillisen unen, jonka hänen omilla sanoillansa nyt
-kerroit Näin se kuului:
-
-"Istuessani yöllä viime keskiviikkoa vasten odottamassa Würzburgista
-tulevaa postivaunua, rupesi minua uni painostamaan, niin että nukuin
-penkille, jolle olin istuutunut. Olin silloin seisovinani vahtia
-synkässä metsässä, niinkuin minun Unkarissa usein oli täytynyt olla
-sotapalvelukseni aikana, ja siellä näin pienen poikasi Johanneksen
-istuvan puun juurella syli täynnä kukkia. Äkkiä syöksi verenhimoinen
-susi kita ammollansa hänen päällensä, ja poika alkoi täyttä kurkkua
-huutaa: 'Veit, auta, auta!' Minä riensin avuksi, hyökkäsin hukan
-kimppuun, mutta en jaksanut sitä voittaa, vaan jouduin itsekin pedon
-raadeltavaksi sittenkun keihääni oli murtunut kuin oljenkorsi sen
-hampaissa. Pian senjälkeen olin makaavinani kaupunkimme portin vieressä
-pienen asuintupani oven edessä. Samassa sinä, Ulrik, astuit ruumiini
-luo ja sanoit: 'Pankaa Veit hautaansa, mutta noutakaa ensin soittajia
-ja haudatkoon hänen komppaniansa hänet sotilasten tavan jälkeen, sillä
-Veit on soturi vanhastaan ja on kuollut soturin kuoleman.' Mutta
-kiväärin laukaukset kumahtivat niin kummallisesti ja sitä paraillaan
-ihmetellessäni heräsin. Olin kuullut portilta kuormurin kolkutusta,
-sillä hän oli jo hyvän aikaa vartonut vaunuinensa siellä päästäksensä
-sisään. Luulen tätä unta merkiksi Jumalalta, että minun ennen pitkää on
-kulkeminen kaiken maailman tietä."
-
-En rohjennut olla niin julkea, että olisin vanhan ystäväni unta
-ruvennut selittämään, mutta vakuutettuna siitä, että unia, jotka
-kehottavat meitä pitämään vaaria sielustamme, ei ole halveksittava,
-vaan että ne usein kulkevat viesteinä tahi viittauksina Jumalalta --
-onhan Jumala usein unien kautta istuttanut terveellistä pelkoa
-huikentelevaiseen maailman lapseen, usein suloisesti lohduttanut
-murheellista Jumalan lasta -- vastasin:
-
-"Unia kuin lumia, mutta saattavat ne olla Jumalastakin. Minun täytyy
-sittekin sanoa Joosefin tavalla: 'Jumalan on selitys.' Jos hän tahtoo,
-niin voitte elää vielä kauankin, mutta hiuksenne ovat harmenneet,
-selkänne koukistunut ja olette jo ehtinyt niihin vuosiin, joista,
-niinkuin saamamiehet sanovat, kaikki viehätys on kadonnut.
-Elonlampustanne on jo öljy loppumaisillaan ja kukaties Jumala tällä
-unella on tahtonut teille ilmoittaa, että hän pian sammuttaa senkin
-valontuikkeen. Vanha ystävä, mitäpä tuosta? 'Minä olen ylösnousemus ja
-elämä', sanoo Vapahtajamme, 'joka uskoo minuun, hän elää ehkä olisikin
-kuollut, ja joka elää ja uskoo minuun, ei hän ole iankaikkisesti
-kuoleva'. _Uskotkos sinä sitä_?"
-
-"Niin, minä uskon", portinvartija vastasi: "nuo sanat toistan aina
-itsekseni, kun kuollutta kannetaan kaupungin portista ulos ja kuulen
-kirkkomaalla veisattavan:
-
-    "Rakkaamme suru, tuska nyt
-    On viimein tässä päättynyt;
-    Hän kantoi kuorman Kristuksen
-    Ja nukkui Herran nimehen."
-
-Mutta hän halusi kernaasti tietää mitä se merkitsi, kun hän unissansa
-oli kuullut minun sanovan, että hän kuoli sotilaan kuoleman, vaikka
-siitä jo oli kolmikymmentä vuotta kulunut kun hän oli ollut viimeisellä
-sotaretkellä mukana.
-
-"Älkää siitä olko huolissanne", sanoin; "sanotaanhan sanassakin: 'Ei
-ketään kruunata, joka ei rehellisesti ole taistellut?' Jokainen
-kristittyhän sen mukaan kuolee sotilaan kuoleman, jos hänen viime
-hetkensä kohtaa hänet tappotantereella tahi tautivuoteella yksinäisessä
-portinvartijan mökissä. Suokoon Jumala teidän ja minun vaan
-rehellisesti taistella ja autuaasti kuolla!"
-
-"Olette oikeassa", virkahti vanhus, otti keppinsä ja lähti.
-
-
-
-
-Kahdeksas luku.
-
-Hyökkäys.
-
-
-    Rakkaamme suru, tuska nyt
-    On viimein tässä päättynyt;
-    Hän kantoi kuorman Kristuksen
-    Ja nukkui Herran nimehen.
-
-Seuraavana päivänä vietti virkatoverini Johannes Kimtsch
-Winterhausenissa hopeahäitään. Hän oli kantanut ristille poikani
-Johanneksen, ja tämä pyysi sentähden päästä varhain aamusella
-viinitarhaan, tuodaksensa sieltä pari viinirypäleterttua, jotka hän
-edellisenä päivänä oli nähnyt olevan kypsinä; ne hän tahtoi viedä
-risti-isälleen, mennessänsä tälle onnea toivottamaan. Portinvartija oli
-luvannut laskea hyvissä ajoin hänet menemään kaupungin portista, jota
-öisin aina pidettiin huolellisesti lukittuna. Pojan lähdettyä matkaan
-nousin tapani mukaan kirkontorniin kelloja soittamaan. Samassa kuului
-kellojen kuminaa Winterhausenistakin, ja minä olin iloinen, että
-toverini juuri tänään vastasi niin täsmälleen: olimme nimittäin jo
-monta vuotta takaperin sopineet siitä, että aamusoitto oli oleva
-aamutervehdyksemme toinen toisillemme.
-
-Sinä päivänä lähetin liikutetuin mielin hänelle tervehdykseni: joka
-viisikolmatta vuotta on elänyt aviomiehenä, se on paljon kokenut hyvää,
-jos pahaakin. Menneisyyteen päin aatokseni lennähti, muistelin sitä kun
-kannoimme hänen ainoan lapsensa, Udalrikuksen kirkkomaahan. Kalpeana ja
-lohdutonna kulki hän vierelläni ja kaikkiin lohdutuksiini ei hänellä
-ollut vastattavana kuin: "Udalrikus, Udalrikus, riemun juhlapuvun olen
-riisunut päältäni ja paneutunut murhevaatteisiin." Nyt sitä vastoin
-saattoi hän levollisen rohkealla mielellä lähettää minulle
-tervehdyksensä, vaikka minä, nähdessäni millaista hävitystä sodan
-kauhistus oli saattanut nuorisossamme, katsoin olevan syytä usein
-otaksua sen ajan olevan käsillä, josta on täytynyt valittaa: "Autuaat
-ovat hedelmättömät, ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet, ja ne
-nisät, jotka eivät imettäneet."
-
-Kun olin soiton lopettanut ja alkanut tulla alas, pysähdyin tuokion
-ajaksi torniakkunan eteen silmäilläkseni kasteesta kimaltelevaa,
-hymyilevän raikasta seutua, joka levitteleikse silmieni edessä. Aurinko
-oli vastikään noussut levittäen kultaloistettaan korkealla sijaitsevain
-viinitarhojen yli, vaikka laakso, virta ja pienoinen kaupunki nukkuvine
-asujamineen vielä olivat tiheän sumuhunnun kietomina. Vastapäätä
-kirkkoa kohouvalla vuorella näin samassa silmänräpäyksessä poikani
-Johanneksen astuvan sumusta näkyviin ja lähtevän kulkemaan ylinnä
-vuoren laella olevaa vanhaa kivirakennusta kohden, josta oli tehty
-vahtikoju viinitarhain vartijoille.
-
-Ammoisina aikoina, ennenkuin mitkään laivat vielä kyntelivät Mainjoen
-vesiä tahi ennenkuin viinirypäleitä viljeltiin näillä seuduin, asui,
-niin kertoo tarina, tuossa talossa isä seitsemän poikansa kanssa. Kun
-pojista varttui miehiä, asettuivat he virran äyräille asumaan, siten
-laskien perustuksen nykyiselle Sommerhausenin kaupungille. -- Niinkuin
-jo mainitsin, näin Johanneksen kulkevan taloa kohden, ja arvasin hänen
-päättäneen käydä toivottamassa hyväähuomenta Mündleinin Hannulle ja
-tämän pojalle, Klaulle, jotka olivat olleet viinitarhoja vahdissa ja
-sen tähden viettäneet yötä tuvassa. Pikku Johannes oli hiljaismielinen,
-rakastettava lapsi, tottelevainen, siivo ja luonteeltansa ystävällinen,
-ja olenpa vakuutettu, että Jumala oli siunauksellaan auttanut tämän
-lapsen kasvatusta, valmistaaksensa isänsydämelleni jotakin makeutta
-moniin katkeriin suruihin nähden, joita meillä oli Valentinista ollut.
-
-Mutta poika oli tuskin päässyt kynnyksestäkään yli, kun näin hänen
-ryntäävän takaisin ja tulista kyytiä juosta kiitävän vuoren rinnettä
-alas. Hän juoksi kuin takaa ajettu naarashirvi yli kivien ja kantojen,
-väliin kompastuen ja taas pystöön keikahtaen, sekä heittäytyi viimein
-erään kiviaidan ylitse, juurikuin verivihollinen olisi ollut
-kintereillään. Hämmästyneenä ja kauhistuneena tuijotin tuskaisesti
-vuorta kohden tietämättä, mitä tuo merkitsisi ja näin samassa kaksi
-miestä, kroaattien hyvin tunnetut punaiset viitat yllään, tulevan ulos
-vahtituvasta ja lähtevän vinhaa kyytiä poikaa jälestä ajamaan; näinpä
-vielä toisen heistä vetävän esille pistoolin, tähtäävän häntä kohti ja
-ampuvan. Samassa tuokiossa kuulin valppaan portinvartijan puhaltavan
-hälytystöräyksen.
-
-Minun silmäni mustenivat; sen verran olin kuitenkin tolkulla, että
-tiesin luodin menneen ohi määrästään, sillä poika juosta viletti
-yhtä hurjasti kuin ennenkin. Silloin pinnistin itseni vapaaksi
-huumauksestani, kiiruhdin tornin portaita alas ja juoksin, minkä
-jaloiltani pääsin, kaupungin portille päin ja saavuinkin niin ajoissa
-sinne, että sain siepanneeksi poikani syliini ennenkuin hän juoksusta
-uupuneena vaipui maahan.
-
-"Tänne, hyvät ihmiset, tänne! Auttakaa, auttakaa!" kuulin Veit
-vanhuksen huutavan, koettaissaan kaikin voiminsa pitää vastaan,
-estääkseen kahta kroaattia tunkeumasta kaupunkiin; mutta nämä, joilla
-nyt oli parin kolmenkymmenen suuruinen miesjoukko kerallaan, työnsivät
-auki portit ja uhkasivat katalasti kiroten portinvartijan tappaa, jos
-hänen suustansa hiiskaustakaan kuuluisi. Mutta vanhus puolusti
-asemataan miehekkäällä uljuudella, heitti torven olallensa, töytäsi
-peitsen vihollista vastaan ja tiuskasi tuimasti: "Mitä asioitavaa
-teillä täällä on? Totisesti ette ole mitään sotilaita, kurjaa joukkiota
-oletten, kun hennotte hätyyttää viatonta lasta."
-
-Silloin karjasi muudan ratsumiehistä, jolla oli höyhentöyhtö hatussa ja
-näytti olevansa joukon johtaja:
-
-"Pois tieltä, toverit, kyllä minä opetan häntä pilkkaamaan hänen
-majesteettinsa keisarin värvääjää, kapteeni Nikol Paradeiseriä ja hänen
-ravakoita poikiansa kurjaksi joukkioksi!" Näin sanottuaan kannusti hän
-hevostansa, niin että se hypähti pystöön, ja heilutti uhkaavasti
-miekkaansa Veitin pään päällä. Nyt aloin minäkin kaikin voimin huutaa
-apua. Silloin kiiruhti läkkiseppä Marks Stumpf ynnä joitakuita muita
-asunnoistaan ulos, mutta nähtyänsä kroaatit, jotka jo olivat
-tunkeutuneet kaupungin portista sisään, ja ilman aseita kun olivat, he
-katsoivat paraimmaksi pysyä erillään koko kahakasta.
-
-Veit vanhus ei kumminkaan antanut niin hevillä perään, vaan asettui
-hajasäärin maasotamiehen tavoin seisomaan ja tähtäsi peitsellään
-johtajan hevoseen. Mutta kroaatti kohousi jalustimiensa varaan ja lyödä
-huimasi Veitiä miekallaan niin kovasti päähän, että ukko
-silmänräpäyksessä kaatui maahan. Sitten huusi joukon päämies:
-
-"Maatkoon vanha narri siinä, hän on saanut ansaitun palkkansa; nyt
-eteenpäin, seuratkaa minua!" ja niin lähti hän täyttä neliä
-ratsastamaan kaupungin keskustassa olevalle kreivin linnalle päin, ja
-muu joukko seurasi hänen jälkiänsä.
-
-Johannes painautui likemmä rintaani, huutaen: "Juoskaamme, rakas isä,
-muuten tappavat he meidät kaikki", mutta kroaatit kiitivät ohitsemme
-meistä välittämättä. Riensin nyt kaupungin portille katsomaan miten oli
-vanhan Veitin laita. Hän eli vielä; näytti olevan henkitoreissaan eikä
-tuntenut meitä. Mutta kun minä ja Johannes huusimme häntä nimeltä,
-aukaisi hän silmänsä ja puhui katkonaisin sanoin: "Siinähän olette
-kumpikin, sinä Ulrik ja pikku Johannes, jonka susi tahtoi niellä -- nyt
-on uneni käynyt toteen -- oi voi, oi voi, millaiset kauheat tuskat
-minulla on!"
-
-Kehotin kuolevaa ystävääni ajattelemaan loppuansa, joka oli lähellä, ja
-sanoin, että nyt oli tarpeen oikein todenteolla rukoilla: "Herra
-Jeesus, sinulle elän, Herra Jeesus, sinulle kuolen." Hän liikutti
-samassa vähän päätänsä, juurikuin sanoaksensa "amen", veti pitkän
-huokauksen, ja sielu erosi hänen ruumiistansa. Tällä välin oli paikalle
-kerääntynyt useita naapureita; heidän avullaan nostimme hengettömän
-ruumiin ja kannoimme sen portinvartijan tupaan.
-
-Tämän tehtyä kysyin pojaltani syytä hänen hurjaan pakoonsa
-vuorituvalta. Siitä hän kertoi: "Tuvan lähelle tultuani kuulin sisältä
-hiljaista vaikeroimista, ja avattuani oven näin Mündleinin Hannun ja
-Klaun makaavan lattialla, Klaulla haava rinnassansa, ylteistään
-veressä, eikä elon kipinätä suonissaan. Isänsä, joka niin ikään oli
-haavoitettu, oli satulahihnalla köytetty kiinni, ja vaikeroi ääneen.
-Pesävalkean ääressä loikoili pari kroaattia syöden keitosta, jonka
-viinitarhan vartijat olivat itseänsä varten valmistaneet. Nähtyänsä
-minut karkasivat he pystyyn, syöksyivät jälestäni ja ampuivat minua
-kohden. Kun laukaus kajahti syöksyi Lindelbachin tien viereisestä
-notkosta esiin joukko ratsumiehiä, jotka kaikki lähtivät minua ajamaan
-jälestä. Minä kun olin melkosen matkan edellä, kerkesin ennen heitä
-kaupungin portille, jota Veit minun varalleni piti avoinna."
-
-Sittekun poika oli päättänyt kertomuksensa otin häntä kädestä ja
-kiiruhdin kotia, jossa tapasin vain vaimoni ja kaksi tytärtäni, jotka
-eivät tapahtumasta tienneet vielä mitään. He olivat kuitenkin
-peljästyksissään, nähtyänsä ensin minun rientävän torninrappusia alas
-ja vähän ajan perästä kroaattien kiitävän ohi. Valentin oli äskettäin
-mennyt ulos ottaaksensa, kuten oli sanonut, selkoa siitä missä aikeissa
-vieras sotaväki oli hyökännyt kaupunkiin. Kiellettyäni omaisiani
-lähtemästä kotoa jätin heidän toimeksensa telkitä huolellisesti portti
-ja läksin kansanjoukon jälestä kreivin linnalle, sittekun Hannu
-Mündleinin vaimolle sivumennen olin ilmoittanut hänen miehensä ja
-poikansa onnettoman kohtalon.
-
-
-
-
-Yhdeksäs luku.
-
-Ryöstö.
-
-
-    Me saaliin oivan saimme, veikot,
-    Ratsaille siis!
-
-           _Shakespearen_ "Henrik IV".
-
-Kaupunginvoudin virkahuone oli samassa linnassa, jonka edustalla
-olevalle aukialle torille kaupungin porvaristo tällä aikaa oli melkein
-yksissä miehin kerääntynyt, ja katseli kauhulla kroaattien harjoittamaa
-ilkivaltaisuutta. Linnan piha oli täynnä aukimurrettuja kirstuja ja
-rikotuita viiniruukkuja, joita sotamiehet olivat kanniskelleet
-kellareista. Sill'aikaa kuin muutamat, jotka murtautuivat voudin
-konttoriin, siellä särkivät kaikki lukot ja pengastivat pohjia myöten
-kaikki sopukat, seisoivat toiset pihalla paljastetuin miekoin ja joivat
-viiniä huippulakeistaan. Juotuaan janonsa sammuksiin kaasivat he
-tähteet viinistä maahan. Jotkut panivat kokoon ryöstämiänsä tavaroita
--- ja sitä tehdessään he kiivaasti riitelivät keskenään ja kiroilivat
-mitä kauheimmin, joten kaunis linnanpiha, jonne nuorison oli tapana
-kokoontua kesäilloin kisailemaan ja laulamaan, näytti muuttuneen
-helvetin kuiluksi. Minä puhelin parhaallaan naapurini Gebhartin kanssa
-siitä, mitä tämä vallattomuus oikeastaan merkitsi, kun kapteeni
-Paradeiser ja muutamat hänen sotamiehistään tulivat ulos laahaten
-kaupunginvoutia perässään ja pyssynperillään antoivat hänelle aika
-potkuja ja kolauksia.
-
-"Missä rahat ovat?" huusivat he kilvan; "missä ne tuhannen taaleria
-ovat, jotka eilen toitte Würzburgista? Antakaa ne tänne, vanha saituri!
-Jos vitkastelette, niin silvomme nahastanne hihnoja."
-
-Kaupunginvouti rukoili armoa. "Minähän täytän ainoastaan
-velvollisuuteni", sanoi hän, "rahat eivät ole minun vaan ruhtinaan;
-niitä ei minun ole lupa antaa käsistäni."
-
-Mutta kuurona kaikille rukouksille ja muistutuksille, paiskasi kapteeni
-hänet maahan, painoi polvellaan hänen rintaansa, ja pannen miekan terän
-hänen kurkullensa karjasi rajusti:
-
-"Minä annan teille sen verran miettimisen aikaa, että kerkiätte kerran
-lukea Isä meidän, mutta ellette sitten tunnusta, survaisen miekan
-ruumiisenne, niin totta kuin nimeni on Nikol Paradeiser."
-
-Näkyi että miehellä oli tosi mielessä -- kukapa muutoin olisi
-tuommoiselta pedolta sääliä odottanutkaan -- raivosta hänen suunsa
-oikein vaahtoa tursusi niin että sitä valui hänen taajalle parralleen
-ja tippui kaupunginvoudin päälle, joka kuolon kalpeana vääntelehti
-hänen polviensa alla. Paradeiserin silmät hehkuivat kuin tiikerin, kun
-hän välistä silmäili ympärillä olevia, nähdäksensä uskaltaisiko joku
-yrittää temmata saalista hänen kynsistänsä.
-
-Silloin ilmausi äkkiä kaupunginvoudin vaimo, pieni poika käsivarrellaan
-ja huusi, kääntyen minun puoleeni:
-
-"Auttakaa, oi auttakaa häntä, herra koulumestari; hän olisi auttanut
-teitä, jos te olisitte joutunut yhtäläiseen pulaan."
-
-Minä menin silloin vähän lähemmäksi ja huusin kaupunginvoudille:
-
-"Herra kaupunginvouti, antakaa te Jumalan nimessä hänelle rahat;
-ruhtinas on kernaammin luopuva niistä, kuin uskollisesta
-palvelijasta. Me todistamme jokainen teidän tunnollisesti
-täyttäneen velvollisuutenne."
-
-Kaupunginvouti pyysi nyt päästä irti, lupasi taipua ylivoiman alle ja
-antaa rahat hallustaan. Paradeiserin seuraamana meni hän asuntoonsa ja
-otti esille rahakirstun, jonka hän kiireessä oli piilottanut irrallisen
-lattialaahkon alle, nähdessään saaliinhimoisen lauman olevan tulossa.
-Kun johtaja uudestaan tuli ulos rahapussi kädessään, ratkesivat
-saaliinahnaat sotamiehet ilohuutoihin, viskausivat hevostensa selkään
-ja olivat siinä tuokiossa hävinneet.
-
-Ylläkerrotut seikat olivat tapahtuneet niin sukkelaan, että jokainen
-meistä oli vallan ymmällä, emmekä voineet käsittää, mitenkä asianlaita
-oikein olikaan. Muutamat, joilta hälytyssignaali oli jäänyt kuulematta,
-olivat äkäisiä portinvartijalle, joka ei paremmin ollut pitänyt huolta
-toimestaan, vaan oli päästänyt kroaatit livahtamaan kaupunkiin,
-ennenkuin oli ennättänyt sulkea portin; he vaativat kiivaasti nyt hänen
-erottamistaan virasta. Minä vastasin:
-
-"Portinvartija on jo vapautunut toimestansa ja on hänet kutsunut
-tilinteolle vähän suurempi herra, kuin te olettekaan, ja olen
-vakuutettu että hän siinä tilinteossa Jumalan armolla on kestävä.
-Menkää portinvartijan mökille -- sieltä hänet löydätte."
-
-Kun he sen kuulivat, niin he tulivat hyvin pahoillensa siitä, että
-olivat vanhaa miestä väärin syyttäneet.
-
-Päivänselvää oli, että ratsuväki, Veitin huomiota välttääkseen, oli
-yötä lymynnyt hautuumaan takaisessa solassa ja siellä vartonut
-portin aukaisemista. Viinitarhan vartijat olivat he saattaneet
-vahingottomiksi, pyysivätpä vielä saada kiinni pikku poikanikin, ettei
-melua syntyisi ennenkun heidän oli onnistunut suistua kaupunkiin;
-laukaus oli ollut väijyksiin asettuneelle joukolle merkkinä
-ryntäykseen, ennenkun portinvartija poikani varoituksesta olisi
-ennättänyt sulkea portin. Heidän katala hankkeensa oli vain liiankin
-hyvin onnistunut.
-
-Joskin ryöstöt ja väkivallanteot näinä inhoina aikoina, Jumala
-paratkoon, olivat varsin tavallisia, oli sentään ihan kuulumatonta,
-että keisarin sotaväki selvällä päivällä olisi murtautunut johonkin
-rauhalliseen kaupunkiin aikomuksenansa vain ryöstää rahaa, vallankin
-kun ympäriseuduissa vielä vilisi ruotsalaista sotaväkeä varsin
-taajassa. Porvareiden mielikarvaus moisesta hävyttömästä teosta tulikin
-mitä kuuluvimmalla tavalla ilmi; kaupunginvouti sen sijaan huusi:
-
-"Minusta nähden on kavallus tässä suhteessa paljo hävyttömämpi kuin
-itse ilkityö. Tässä kaupungissa täytyy olla joku Juudas, joka on
-pettänyt ruhtinaansa ja syntymäkaupunkinsa, koskapa se hirtehinen, joka
-piteli minua niin pahoin, näytti ennakolta saaneen varmat tiedot
-asiasta. Kuka tuo viekas kavaltaja on, en vielä varmuudella tiedä,
-sillä ainoa henkilö, jolla oli rahoista tietoa, on kirjurini Valentin
-Gast; hän oli kerallani kun Würzburgista rahat toin, mutta minä en suo
-itselleni rauhaa, ennenkuin olen päässyt kavaltajan jäljille, ja
-ansaitun palkkansa on hän saapa, niin totta kuin vanhurskas Jumala on
-taivaissa."
-
-En tiedä miksi, mutta kuultuani sanan "kavallus" kulki läpitseni kylmä
-väristys. Ajatellessani kuinka kaikki tuulet ajelehtivat evankeelisen
-kirkkomme yli Limburgissa, niin että sorronalainen kansa näytti
-laumalta, joka huolissansa etsii katoksen tai vaikkapa vaan puunkin
-suojaa, johon he voisivat kokoontua toinen toisensa turvaksi, niin
-minusta tuntui suorastaan mahdottomalta, että joku omasta
-keskuudestamme olisi tahtonut ansaita verirahoja sorrettujen veljiensä
-kustannuksella. Kuitenkin minua vapisutti sitä ajatellessani ja
-katselin ympärilleni, ikään kuin nähdäkseni petturin leimuavaa
-poltinmerkkiä jonkun otsalla -- mutta Kainin merkkiä en sittekään
-nähnyt. Mutta sanomaton tuskanpolte vaivasi kumminkin sydäntäni.
-Levottomana etsin joukosta Valentinia, sillä olihan vaimoni sanonut
-hänen lähteneen katsomaan mihin sotamiehet aikoivat ryhtyä -- mutta
-häntä en nähnyt missään.
-
-
-
-
-Kymmenes luku.
-
-Rikos tulee ilmi.
-
-    Vavisten luonto odottavi, kun
-    Pilvistä synkistä ja raskaista
-    Yht'äkkiä välähtää salama.
-
-        _Thompsonin_ "Vuodenajoista".
-
-Tällä välin oli Hannu Mündleinin vaimo lapsinensa lähtenyt
-vuorituvalle; jotkut naapureista lähtivät mukaan ja tulivat nyt
-takaisin, kantaen hänen miestänsä ja poikaansa kaksilla paareilla.
-Poika, joka todellakin oli tavattu kuolleena, makasi kaapu verhonaan;
-hänen ruumiinsa vietiin oitis raatihuoneesen, jonne portinvartijankin
-eloton ruumis kaupunginvoudin käskystä oli saatettu. Sitä näkyä, joka
-täällä esiytyi katseltavakseni, en elinaikanani unhoita.
-
-Klaus oli asetettu suurelle pöydälle keskelle salia, ja kirurgi oli
-paljastanut hänen rintansa, tutkiaksensa haavaa, joka oli vienyt hänet
-tuonen tuville. Vainaja oli hiljaismielinen, oikeutta harrastava
-nuorukainen ja vanhemmillensa kuuliainen poika. Todistuksena tähän
-mainittakoon, että kun hänen isänsä viimekuluneena talvena sairauden
-kautta oli kytketty vuoteesen eikä mitään kyennyt ansaitsemaan, Klaus
-kättensä työllä hankki elatuksen koko perheelle. Isä vanhus huusikin
-monta kertaa, kun häntä ja kuollutta poikaansa kannettiin sisään:
-
-"Oi, poikani, poikani, olisipa Jumala sallinut minun kuolla sinun
-edestäsi!"
-
-Murtunut äiti oli polvillaan poikansa ruumiin ääressä; hän piti
-poikansa kättä käsissänsä ja itki kiihkeästi. Päänaluksen kohdalla
-seisoi Margareeta Friesen, nuori, siveä neito, joka vuosikauden jo oli
-ollut vainajan morsiamena. Ei näkynyt hänen silmissänsä kyyneltä eikä
-elonmerkkiä hänen kasvoillaan. Kalman valjuna ja liikkumatonna hän
-siinä seisoi, juurikuin hänenkin henkensä olisi riisuutunut maallisesta
-verhostansa ja yhdessä sulhonsa hengen kanssa astunut valon
-iankaikkiseen valtakuntaan. Murhatun sisarukset itkivät jokainen
-ääneen, että sydäntä vihloi sitä kuullessa -- kaikki, paitsi hänen
-nuorin pikkuveljensä, kaksivuotinen pojansirunen, joka ääneti seisoi
-äitinsä vierellä, kädessä pitäen pientä viiriä, jonka Klaus vasta
-edellisenä iltana oli hänelle tehnyt; pienokainen silmäili oudoksuen
-milloin kuollutta veljeänsä, milloin kirurgia, milloin itkevää
-äitiänsä.
-
-Oli vaikeata päättää mikä mieltä enimmän liikutti katsellessa:
-katkerasti itkevä äitikö, kelmeä, liikkeissänsä jähmeä Margareetako
-vaiko pikku Kasperi, joka surutonna leikitsi lippuinensa murhatun
-vieressä. Sydän ihmisellä olisi pitänyt olla kiveä kovempi jos tämä
-näky ei olisi kyyneltä silmään tuonut. Surevien ympärille oli
-kokoontunut lukuisa joukko sukulaisia ja ystäviä, jotka osanotolla
-yhtyivät vainajaa kiittämään tahi hänen kohtaloansa valittamaan.
-Ystävien joukossa oli Valentinkin, joka piteli tuolista kiinni ja
-vapisi koko ruumiissansa. Se ei minua kummastuttanut, sillä Klaus ja
-hän olivat hyviä ystäviä olleet varhaisimmasta lapsuudestaan saakka;
-koulussa he olivat istuneet vieretysten, ja ensi kertaa yhdessä ripillä
-käyneet.
-
-Veit vanhus makasi vähän syrjempänä toisella pöydällä. Olen monasti
-huomannut suloisen kirkkauden, oikean taivaallisen rauhan
-kuolinhetkellä leviävän niiden kasvoille, jotka Herrassa ovat
-nukkuneet, vieläpä silloinkin, vaikka heidän on täytynyt maistaa
-kuolemata sen katkerimmassa muodossa ja ollut kestettävänä kova
-kamppaus. Yhtä selvästi en ole kuitenkaan nähnyt sitä ilmenevän muissa,
-kuin tuossa vanhassa portinvartijassa. Siinä maatessansa näytti hän
-vain nukkuvan, eikä mikään muu todistanut hänen kuolleen väkivaltaista
-kuolemaa, kuin hänen verellä tahrattu valkoinen tukkansa. Hänen
-silmänsä olivat kiinni ja hänen huulillansa asusti hymyily, joka tahtoi
-ikäänkuin sanoa: "Nyt makaan ja nukun täydessä rauhassa." Koska
-portinvartija oli iällinen mies ja kun hänellä ei ollut sukulaisia
-kaupungissa, niin hän oli ensialuksi joutunut nuoren miehen rinnalla
-unhotuksiin. Ainoastaan hänen uskollinen koiransa, Fidelis, jonka hän
-itse oli kasvattanut ja jonka kanssa hän vuosikausia oli jakanut niukan
-leipänsä, ei hetkeksikään väistynyt hänen viereltään; se oli pistänyt
-mustan turpansa kuolleen isäntänsä oikeaan käteen -- käteen, joka oli
-joka päivä ojentanut sille ruoan.
-
-Tunteeni olivat perinjuurin lamauttaa minut muistellessani vainajan
-osottamaa järkähtymätöntä ystävyyttä minua ja omaisiani kohtaan ja
-ajatellessani hänen merkillistä untansa ja väkivaltaista loppuansa.
-Kuinka ystävällisesti olikaan hän kuolinhetkelläänkin puhutellut minua
-ja pientä poikaani! Kuultuansa minun itkevän, Fidelis, tuo viisas,
-uskollinen eläin, kohotti hiukan päätään ja ulisi hiljaa, valittavasti
--- juurikuin olisi se ymmärtänyt suruni ja halunnut yhtyä kerallani
-valittamaan hänen murhatun isäntänsä surmaa.
-
-Viittasin Valentinin tulemaan luokseni ja sanoin hälle:
-
-"Teet oikein, kun suret manalle mennyttä lapsuuden ystävääsi, mutta älä
-sure yksistänsä häntä, katso, tässäkin on vanha ystävä, joka on
-ansainnut kyyneleesi." Kerroin hänelle kuinka kuolema oli Veitiä
-kohdannut sekä mainitsin kuinka hän oli uneksinut pelastavansa
-kuolemansa kautta poikani Johanneksen hengen, ja että hänen unensa nyt
-kurjimman ja katalimman petoksen kautta oli surullisella tavalla käynyt
-toteen. Viimeiset sanat lausuttuani levisi poikani kasvoille sanomaton
-tuskanilme, häntä ei haluttanut kuulla sen enempää vaan tunkihe
-väkijoukon läpitse ovea kohden, huojuen puolelta toiselle, niinkuin hän
-olisi ollut kaatumaisillansa.
-
-Nyt oli Veitin vuoro joutua kirurgin tutkittavaksi. Tämä ilmoitti että
-portinvartijan pääkallo oli murskattu. Minä kun en sietänyt katsella
-vanhan ystäväni leikkelemistä, tuumin lähteä kotia, vaimoni ja lasteni
-luo, mutta samassa töytäsi muudan Erlachin mies saliin, pyytäen päästä
-kaupunginvoudin puheille. Kaupunginvoudin kysyttyä mitä hänellä oli
-asiaa, mies kertoi seuraavaa:
-
-"Lähdin tänään aamupäivällä Sommerhauseniin leivän ostoon; vähän matkan
-päässä metsässä joukko ratsumiehiä vaati minua seisahtumaan, piiritti
-minut ja kysyi minnekä olen matkalla. Sommerhauseniin, vastasin. Muudan
-ratsumiehistä, jolla oli höyhentöyhtö hatussa ja näytti olevan joukon
-päämies, kysyi, tunnenko kaupunginvoudin kirjuria, Valentin Gastia.
-Tunnen minä hyvinkin, vastasin, olen monasti nähnyt häntä Erlachin
-jääkärin kanssa yksissä seurustelemassa. Hän pyysi niin muodoin minua
-sanomaan Valentinille terveisiä, että he ovat jo puolisen tuntia häntä
-odottaneet ja että hän kiiruumman kautta kävisi noutamassa osinkonsa,
-sillä heillä ei ollut aikaa kauemmin täällä viipyä. Vielä hän jätti
-toimekseni sanoa teille, herra kaupunginvouti, että jättäisitte
-kirjurinne hänen käsiinsä, sillä Valentin soveltui paremmin sissiksi
-kuin musteentuhrijaksi. Hän sanoi olevansa kapteeni Nikol Paradeiser ja
-käski sanoa, että jos mielenne tekee, niin hän on valmis ennen pitkää
-käväsemään uudestaan luonanne, tehdäksensä itse asiasta selvän. Nauraen
-lähtivät he sitte matkoihinsa, jotapaitsi vielä kuulin johtajan
-huutavan: 'Se lintu on vihdoinkin tarttunut liimapuikkoon, mikä ei mene
-viekoittamalla, menee pakoittamalla.' Kirjuri tuli minua kadulla
-vastaan ja minä toimitin hänelle asian, mutta hän ei hiiskunut
-sanaakaan vastineeksi, vaan töytäsi vihurina eteenpäin."
-
-Ebelingin Hannu, kaupungin torni- ja yövahti, joka miehen kertoessa oli
-tullut minua aivan lähelle, pani kätensä minun olalleni ja lausui
-vakaasti:
-
-"En tahdo kauemmin teiltä salata, että kroaattipäällikön kasvot ensi
-hetkestä käsin näyttivät minusta tutuilta -- en vaan jaksanut muistaa,
-missä olin niitä ennen nähnyt. Mutta nyt muistan vallan hyvin, että
-minä viime lauantaina käydessäni myöhään iltasilla kapakan ohitse näin
-hänet pelipöydän ääressä yhdessä Valentinin ja Erlachin jääkärin
-kanssa. Kapteeni ei silloin vaan ollut sotapuvussa, jonka tähden luulin
-häntä matkustavaksi ylioppilaaksi."
-
-Sen kuultuani tulin yhtäläiselle mielelle kuin pappismies Eeli, hänen
-saatuansa tiedon, että israelilaiset olivat paenneet filistealaisia,
-että hänen molemmat poikansa olivat kaatuneet ja että Jumalan arkki oli
-viety pois, tahi niinkuin patriarkka Jaakoppi, kun hän näki Joosefin
-kirjavan hameen ja kuuli toisten poikainsa sanovan: "Tämän olemme
-löytäneet; katso, onko se poikasi hame tahi ei." Kaupunginvouti ja
-kaikki, jotka olivat läsnä, kiljahtivat hämmästyksissänsä ja
-harmistuneina, ja Klaun äiti nousi seisoalle ojentaen kätensä taivasta
-kohden, ikään kuin syyttääksensä poikansa murhaajaa Jumalan
-tuomioistuimen edessä. Korvissani pauhasi, niinkuin olisin kuullut
-väkevän virran kohinaa, huone tuntui minusta tärisevän perustuksillaan
-ja katto olevan sisään luhistumaisillaan, silmissäni alkoi yhä enemmin
-musteta, niin etten lopulta erottanut huoneessa muita, kuin Veitin
-siinä missä hän makasi pöydällä, valkeat hiuksensa verissä ja
-hymyssäsuin juurikuin kuiskaavan: "Nyt tiedän kaikki; senlaista palkkaa
-en ollut ansainnut sinulta ja sinun lapsiltasi."
-
-Kun kaupunginvouti ja muut läsnäolijat näkivät, miten minun laitani
-oli, niin heidän kävi minua sääliksi, ja he yrittivät minua lohduttaa,
-mutta silloin minä rohkasin mieleni ja huusin:
-
-"Ei, sitä en saata uskoa, sitä en saata uskoa! Varkaaksi ja
-kavaltajaksi en ole lastani kasvattanut." Sitten pyysin heitä
-seuraamaan minua kotiani, että pojallani olisi tilaisuutta todistaa
-syyttömyytensä.
-
-Kaupunginvoudin ja pastori Theodorikuksen taluttamana lähdin heti
-asunnolleni. Mutta siellä olin vasta saava tuntea, ettei Herra ollut
-ainoastaan näön vuoksi heiluttanut kuritusruoskaansa päälläni, vaan
-että hän neuvossansa oli päättänyt veriin asti koetella minua ja
-omaisiani. Portilla kohtasin Johanneksen, jota äitinsä oli lähettänyt
-kutsumaan minua kiiruimman kautta kotiin, sillä hän oli suuressa
-tuskassa Valentinin tähden. Tämä oli näet kotvasta ennen lähtenyt kotoa
-pieni nyytti kädessään. Johannekselle, joka tuli häntä vastaan
-rappusissa -- pojan kerronnan mukaan oli veli ollut enemmän aaveen kuin
-elävän ihmisen näköinen -- hän oli sanonut, että hänen täytyy lähteä
-maailmalle ja käskenyt isälle ja äidille sanomaan terveisiä, koskei hän
-saisi heitä milloinkaan enää nähdä.
-
-Kykenin hillitsemään toivottomuuttani ainoastaan siksi, kunnes sain
-vaimolleni ja lapsilleni kerrotuksi mitä tiesin ja kunnes vieraat
-olivat poistuneet. Mutta sitte olivatkin voimani tyyten lopussa ja
-henkeni tarmo suli ja hupeni kuin vaha ahdistuksen tulikuumennossa.
-Vääntelin käsiäni ja saatoin vain kerran toisensa perään huudahtaa:
-"Ikabod, Ikabod! kirkkaus on huoneestani poikessa."
-
-
-
-
-Yhdestoista luku.
-
-Jumalan tuomio.
-
-
-    Sill' eivät jumalattomat
-    Voi kestää tuomiolla,
-    Ei irstaat, katumattomat
-    Hurskasten seurass' olla;
-    Herralle kelpaa hurskaan tie,
-    Mut jumalattomia vie
-    Hetkensä kadotukseen.
-
-Mitä sinä päivänä omassa sekä vaimoni sydämessä tapahtui, tietää
-ainoastaan Jumala. Tähän asti olimme, jos kohta huolehtien, niin aina
-toki kunnialla vaeltaneet tietämme maailmassa, mutta nyt olimme
-joutuneet koko kaupungin asujamiston pilkanesineeksi. Turhaan olin
-rukoillut:
-
-    Jos suot mun vanhaksi,
-    Jos annat elää kauan,
-    Niin tule turvaksi
-    Ja ole vahva sauvan'!
-    Suo kärsivällisyys
-    Sinuhun luottava,
-    Suo kunnialla myös
-    Hiuskarvain' harmeta!
-
-Ei ollut tätä helppo kantaa, ei -- ja sitäpaitsi tuli tähän lisää vielä
-sisällisiäkin ahdistuksia. En tiedä onkohan sellaisia vanhempia, jotka
-lastensa jouduttua harhateille voisivat lohduttaa itseänsä sillä, että
-ovat kaikessa täyttäneet velvollisuutensa isänä ja äitinä -- ei se
-ainakaan minun lohdutuksenani ollut. Monet laiminlyöntirikokset, joihin
-olin Valentinin kasvatuksessa tehnyt itseni syypääksi ja joita tähän
-saakka olin tuskin minkään arvoisina pitänyt, seisoivat nyt kuni
-uhkaava aave edessäni ja saattoivat minulle niin suurta tuskaa, että
-julistin Valentinin vallan viattomaksi ja itseni ainoaksi syylliseksi.
-Tänä hetkenä ajattelin: sinun ei olisi pitänyt ensinkään määrätä
-poikaasi käsityöläiseksi, sillä siksi hän ei soveltunut; toisena taas:
-sinun olisi pitänyt antaa hänen edeskinpäin pysyä ammatissaan, niin hän
-ei olisi paisunut pöyhkeäksi eikä joutunut huonoon seuraan. Väliin
-soimasin itseäni siitä, etten ollut tarpeeksi _ankara_ häntä kohtaan,
-väliin etten ollut tarpeeksi _lempeä ja armoitteleva_ häntä kohtaan.
-Olin niin muodoin mitä ristiriitaisimpain ajatusteni uhri, ja joka
-ajatuksessa oli oka, joka säälimättä tunkeutui sydämeeni.
-
-Lapsiraukkani istuivat alakuloisina pöydässä, he eivät syöneet eivätkä
-juoneet mitään ja uskalsivat vain hiljaa ja salavihkaan lausua toinen
-toisillensa jokusen sanan. Mutta jos minun teki mieleni saada
-pettämättömän oikea käsitys kurjuuteni suuruudesta, niin minun tarvitsi
-vain katsoa poloiseen vaimooni. Kolme tuntia istui hän jäykkänä ja
-liikkumattomana kuin marmorikuva, kädet helmassansa, enkä saanut
-houkuttelemalla ainoatakaan sanaa hänen suustansa tahi kyyneltä
-sirahtamaan hänen silmästänsä, sanoinpa hänelle mitä hyvänsä. Kun
-sydänyö oli lähenemässä niin hän lausui vihdoinkin:
-
-"Kyllä minun nyt on helpompi olla kun tiedän, että kaikki makaavat ja
-ettei kukaan enää ajattele minua ja Valentinia. Jospahan löytäisin
-Jumalani ja saisin hänen edessänsä itkeä ja rukoilla, ettei hän meitä
-hylkäisi!"
-
-Aamupuoleen yötä nukahti hän vähäksi aikaa paljaasta väsymyksestä,
-mutta äkkiä hän heräsi ja huusi minua avukseen. Johonkin määrään
-toinnuttuaan hän kertoi, nyyhkyttäen, että hän oli unissansa nähnyt
-Valentinin. Hän oli ratsuväen joukossa ratsastanut ohi, mutta nähtyään
-äitinsä valkaisutanhualla, hän oli kääntynyt takaisin päin ja huutanut:
-"Jo olen täällä taas." Mutta joukon johtaja oli pitänyt häntä kiinni ja
-laahannut häntä jälessänsä kun huimaa kyytiä samosivat tiehensä;
-Valentin oli kuitenkin tavantakaa katsonut taaksensa ja kurottanut
-häntä kohden käsiänsä.
-
-Minun silmiini ei sinä yönä tullut unta: minä painiskelin Herran kanssa
-niinkuin patriarkka Jaakoppi Jabbokin luotuspaikalla, ja vaikka
-epätoivo ja heikkouskoisuus koettivatkin paneutua Jumalan ja minun
-välilleni, niin huusin yht'myötään: "Minä en päästä sinua, jollet
-siunaa minua." Aamuruskon noustua alkoi päivä koittaa minunkin
-sielussani, ja vaikka suru vielä painoi minua maahan, niin sydämessäni
-oli rauha ja minä saatoin uskon luottamuksella heittää kuormani Herran
-päälle.
-
-Nyt kykenin myös lohduttamaan vaimoani; niinkauan kun oma sydämeni oli
-heikko ja epäilyksille altis, eivät lohdutussanani häneen tehonneet.
-Jumalan sana on näet, kun sitä heikkouskoinen sielu käyttää, niinkuin
-raskas miekka lapsen kädessä -- sillä ei ole voimaa osua oikeaan eikä
-tunkea lävitse. Mutta nyt oli Herra vahvistanut uskoani, ja antoi
-sittemmin siunauksen yksinkertaisille sanoilleni. Muun muassa kerroin
-Margareetalleni esimerkin Augustinuksesta, joka suruksi hurskaalle
-äidilleen salaa lähti epäsiveään Roomaan, jossa äitinsä varmasti
-otaksui hänen turmeltuvan niin ruumiin kuin sielun puolesi, mutta juuri
-siellä tuhlaajapoika Jumalan armollisella johdolla taittoi mielensä ja
-kääntyi kokonaan Herransa ja Jumalansa puoleen. Päätimme niin muodoin
-lakkaamatta rukoilla tuhlaajapoikamme edestä ja lujasti uskoa, että
-Jumala oli kuuleva meidän, surevain vanhempain sydämestä lähtevät
-rukoukset. Vahvistuneena ja vilpastuneena kutsui vaimoni luoksensa
-lapset, määräten heille kullekin pienet tehtävänsä, ja minä lähdin
-kouluun.
-
-En tiedä, rakas lukijani, oletko konsaan havainnut että murhe, jonka
-Jumala lähettää, muun siunauksen ohella vaikuttaa senkin, että oppii
-katsomaan ihmisveljiään aivan toisin silmin kuin siihen astikka. Tuntee
-sydämmensä hehkuvan rakkaudesta heitä kohtaan ja tuomitsee heidän
-virheitään lempeydellä, vieläpä niinkin, että mitä syvällisemmin tuntee
-itsensä nöyryytetyksi, sitä korkeammalle kohoavat toiset meidän
-silmissämme. En ikänä unhota millä sydämellisellä rakkaudella,
-tahtoisinpa sanoa melkein pyhällä kunnioituksella katselin noita
-köyhiä, nälistyneitä ja ryysyihin verhoutuneita lapsia, jotka tänä
-tukalana aikana kävivät koulussani: olivathan he saman Isän lapsia,
-jonka käsissä minunkin elämäni vaiheet olivat. Voimallisemmin kuin
-koskaan ennen saatoin tänäpänä puhua heille siitä Jumalasta, joka on
-laupias ystävilleen, mutta hirmuinen vihollisilleen.
-
-Mutta kesken opetustani vaimoni kutsui minua ulos, sanoen itsellänsä
-olevan minulle tärkeitä asioita ilmoitettavan. Hänen mielensä oli
-kuohuksissa ja joka jäsen vapisi pelosta hänen kertoessaan, että
-ylemmälle kaupunginportille oli saapunut mies kärryineen, joilla
-Erlachin jääkäri makasi -- kuoliaana. Kaupungin portille kerääntyi
-kansaa suurissa joukoissa, ja eräältä, joka sieltä oli tullut takaisin,
-oli hän kuullut, etteivät porvarit olleet antaneet lupaa viedä
-kuollutta kaupunkiin. Silminnähtävää oli että jääkäri oli kuristettu
-kuoliaaksi, sillä hänen kasvonsa olivat olleet mustansinervät ja silmät
-kuopistansa miltei tykkänään pullistuneet. Kansa arveli tuon julman
-ihmisen olleen liitossa paholaisen kanssa ja että paholainen nyt oli
-kouraissut hänet hengiltä, kun kontrahdin määräaika oli kulunut umpeen.
-
-Tämän kuultuani laskin lapset hajalle ja riensin heti kaupungin
-portille, missä kaikki oli niin kuin vaimoni oli kertonut. Tuntematon
-mies kärryineen oli Sulzdorfin pyöveli. Hän kertoi muutamain
-puunhakkaajain tulleen samana aamuna hänen tykönsä, pyytäneen häntä
-valjastamaan hevosen kärryjen eteen ja seuraamaan heitä metsään.
-Perille tultua oli hän nähnyt jääkärin loikovan poikittain kaatuneen
-puunrungon päällä, pää riipuksissa maata vasten; jääkäri oli
-silminnähtävästi kuristettu kuoliaaksi. Koska kaatunut puu oli
-Sommerhausenin tiluksilla, oli Erlachin kylänvanhin, joka myös saapui
-sinne, käskenyt pyövelin viedä hänet Sommerhauseniin. He --
-erlachilaiset -- eivät suostuneet antamaan hänelle haudan sijaa omassa
-kalmistossaan, eikä kukaan talonpojista tahtonut sormellaankaan kajota
-häneen. Pyöveli oli tehnyt työtä käskettyä ja, kääntyen kansan puoleen,
-lausui:
-
-"Tuossa on jääkäri, pankaa hänet nyt mihin tahdotte."
-
-Siihen kaikki yhdestä suusta huusivat, etteivät he tahdo olla
-tekemisissä kuolleen kanssa; pyöveli saisi heittää hänet Mainjokeen
-tahi haudata hänet hirttomäellä, yhdentekevää heistä, kumpaanko.
-
-Pyöveli Hämmerling vastasi: "Kiitän kauniisti, sen voitte itsekin
-tehdä; minä en estä, vaikka hänet keittäisitte tahi paistaisitte",
-sitten nousi hän kärryihinsä, kourasi kuollutta jaloista ja paiskasi
-hänet tielle. Sitte hän otti leipäkyrsän käsiinsä ja alkoi tyynesti
-syödä sitä, niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.
-
-Samassa nähtiin vanha eukko käydä kepustavan tietä pitkin. Vanhus oli
-ympärisseuduilla tunnettu, sillä hän kierteli mierolla, pyytäen
-leipäänsä ihmisten ovilla. Tultuansa kaupungin portille ja nähtyänsä
-jääkärin runnellun ruumiin, eukko kirkasi niin että korvia vihloi ja
-käyttäytyi muutoinkin kuin hassu. Kauhusta vapisten hän muita
-mahtavammin huusi: "Onpa tuon viheliäisen sielun itse saatana omassa
-persoonassaan tänne hilannut!" Joinkin määrin tyynnyttyään hän kertoi:
-"Kun eilen metsässä levätäkseni istuuduin puun varjoon vähän matkan
-päässä tiestä, tuli jääkäri kohta jälestä ja rupesi tien viereen
-kaatuneen puunrungon päälle istualle; hän veti povestaan pussillisen
-rahaa ja alkoi niitä lukemaan. Koska hän jo monta kertaa oli uhannut
-revittää koirillaan minut kuoliaaksi, jos tapaa minut metsässä,
-kyykähdin kepperästi maata vasten ja ryömin nelinkontin niin kauas,
-että hänen oli mahdoton minua nähdä. Ympärilläni oli niin hiljaista
-että rahojen kilinä kaikui korviini, vaikka olin hyvän matkan päässä
-jääkäristä. Äkkiä häiriintyi hiljaisuus ja siltä taholta, missä päin
-tiesin jääkärin olevan, kuului kimeää kirkunaa, ja sitte oli taas
-kaikki hiljaisia. Mutta ei aikaakaan kun taas alkoi kuulua jyminää,
-muistuttaen raskasten saappaiden polentaa, sitte väkevää körinää ja
-taas kirkunaa, joka tällä haavaa oli niin kimeän vihlovaa, että
-hiukseni kohosivat pystöön. Pelosta puolikuoliaana huusin kaikkia
-pyhimyksiä avukseni ja lähdin juoksemaan minkä vanhoilta jaloiltani
-jaksoin vuorta alas, enkä seisattunut ennen kuin Kleinochsenfurtin
-ravintolan edustalla, missä tätini niinkuin tiedätte pitää asuntoa.
-Hänelle kerroin kaikki juurtajaksain ja pyysin samalla hänen luonansa
-yösijaa, sillä en kuolemaksenikaan olisi sinä iltana enää uskaltanut
-astua jalallani ulommaksi kynnystä. Töykeä kirkuna soi vieläkin
-korvissani."
-
-Seppä Yrjö Ebert oli tällä välin paljastanut kepillä jääkärin rinnan ja
-kaulan, ja kaulassa näkyi suuria mustansinisiä merkkejä. Kauhulla
-osottaen noita merkkejä hän huusi: "Katsokaa, katsokaa, hänet on itse
-rumahenki kuristanut -- tuonlaisia merkkejä ei ihmiskäsi jätä."
-Kaupunginvouti tosin sanoi rautapukuisen sotamiehen kouran tekevän
-yhtäläisiä merkkiä, mutta väki pysyi järkähtymättä vakuutuksessaan,
-sillä mikäli tiedettiin ei muita sotamiehiä ollut paikkakunnalla
-näkynyt kuin Paradeiserin, ja näiden kanssahan jääkäri oli
-ystävyydessä, kuten Ebelingin Hannu tiesi kertoa.
-
-Oli asianlaita miten hyvänsä -- se kuitenkin oli varmaa, että Jumala
-oli ollut tässä tuomarina ja antanut tämän sanan toteentua:
-Jumalattomain loppu on kauhistavainen. Niin paljon pahaa kuin murhattu
-oli minulle paljon kärsineelle mies paralle saattanutkin, niin olisin
-kuitenkin suonut hänelle vielä jonkun verran parannusaikaa pestäksensä
-pois syntinsä välimiehen veressä ja saadaksensa paremman kuoleman,
-mutta "kuka on tietänyt Herran mielen ja kuka on ollut hänen
-neuvonantajansa? Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja
-käsittämättömät hänen tiensä!"
-
-Sittenkun porvarit ja kaupunginvouti olivat hyvän aikaa sinne ja tänne
-keskustelleet ja kiistelleet, päätettiin antaa kuollut pyövelin haltuun
-uudestaan, että pyöveli hänet hautaisi jonnekin hautuumaan syrjäiseen
-nurkkaan, jonne muuten ei ketään rehellistä ihmistä haudata. Niin
-seuraavana päivänä tapahtuikin. Kun hauta oli kaivettu, kierittivät
-pyövelin rengit ruumiin muitta mutkitta siihen ja loivat haudan umpeen.
-Tuota hautaa ei risti kaunista, ei edes ruohokaan tahdo siinä juurtua,
-muutamat orjantappurapensaat vain levittävät rumia, okaisia oksiaan
-siinä, missä jääkärin luut lepäävät tuomiopäivään saakka.
-
-Minä näin jumalattoman, joka kerskasi väkevyydellään; hän levitti
-itsensä niinkuin viheriäinen, vankasti juurtunut puu. Ihmiset kulkivat
-hänestä ohi, ja katso, häntä ei enää ollut; minä kysyin häntä, mutta ei
-häntä mistään löydetty. Ps. 37: 35, 36.
-
-
-
-
-Kahdestoista luku.
-
-Pako.
-
-
-    Mitä meille rauha tuo? Riemua.
-    Mitä sitten sota suo? Surua.
-    Mitä rauha lahjoittaa? Varoja.
-    Mitä sota tarjoaa? Hurmetta.
-    Mitä rauha meille toi? Ravinnon.
-    Mitä sota saattaa voi? Turmion.
-    Rauha tulee taivahasta,
-    Sodan pauhut saatanasta.
-
-                       _Vanha sananlasku_.
-
-Olen tähän asti, rakas lukija, ollut ylen seikkaperäinen ja laveasti
-kertonut minun ja poikani elämän historian; nyt seuraavaa
-seitsenvuotista jaksoa tahdon ainoastaan pääpiirteissänsä kosketella.
-
-Kenties se, joka lukee mitä nyt olen kertova, ajattelee että Herran
-käsi raskaimmin kuritti minua näinä vuosina -- mutta niin ei
-todellakaan ollut laita. Minua kohdannut murhe ei ollut seurauksena
-saatanan juonista tahi pahuudesta, ei, vaan se oli Jumalan laupias
-käsi, joka ojensi minulle reunojen tasalle täytetyn murhemaljan, ja
-minä saatoin sentähden tyhjentää sen uskon rohkealla kuuliaisuudella;
-ja vaikka sieluni oli murheissaan kuolemaan asti saatoin kuitenkin
-sanoa: Niin käy, kuin tahdot, Jumala, hyv' on sun tahtos ijän.
-
-Jälkeentulevaisemme tuskin uskonevatkaan mitä hätää, levottomuutta ja
-ahdistusta me, heidän isänsä, olemme kärsineet kalliin evankeelisen
-uskomme säilyttämiseksi. Olemme uhranneet sen eteen muutakin kuin
-maallisen omaisuutemme, -- tuohon kalleuteen yhtyvät veremme ja
-kyyneltemmekin vuot. Herra sen tietää! Jos koittanee joskus aika,
-jolloin evankeeliset kristityt eivät enää pidä tuota uskoa kalleimpana
-omaisuutenaan, silloin täytyy meidän sukumme olla sukupuuttoon
-hävinnyttä ja vieraan kansan asua heidän isiensä majoissa.
-
-Kuten suosiollinen lukija ehkä edellisestä on havainnot, oli
-kaupunkimme ympäriseutuineen uskonsodan johdosta viisitoista vuotta
-takaperin melkein yhtämittaisena tuskan ja hädän näkymönä. Olimme
-sentähden niin sanoakseni tottuneet nälkään, vaaroihin ja kurjuuteen,
-että olimme miltei unohtaneet sellaisiakin aikoja olleen, jolloin
-saatoimme olla iloisia työssä, jolloin iltasilla saimme laskea päämme
-lepoon ajattelematta tulipaloja ja ryöstöjä. Mitä tähän asti olimme
-kokeneet ei kuitenkaan ollut mitään sen iskun rinnalla, joka kohtasi
-meitä Luojan sallimuksesta vuonna 1634.
-
-Syyskuussa tänä vuonna jäivät ruotsalaiset verisessä Nördlingenin
-tappelussa alakynteen, ja siitä seurasi, että jalon Ruotsin kuninkaan
-karkottama keisarin sotaväki uudestaan marssi seutuihimme päin.
-Ruotsalaiset itsekin tekivät meille paljon tuhoa, ryöstivät
-Lindelbachin kylän, raastivat kalkin kirkosta ja polkivat hostian
-jalkojensa alla. Jotka tällaista ilkivaltaisuutta harjoittivat, olivat
-sentään vain tuommoisia tuimia hirtehisiä, joita on jokunen joka
-kulmalla; heitä rangaistiinkin varsin ankarasti. Kuningas Kustaa
-Aadolfin eläessä oli ruotsalainen sotaväki mitä paraimmassa maineessa
-sotaväessä ylläpidettyyn jumalanpelkoon ja kurinpitoon nähden. Kun
-syntyperäinen ruotsalainen tahi suomalainen ensin tuli Saksaan, niin
-hän aina ennen ruoalle istuutumistaan luki ruokalukunsa ja syömästä
-herettyä ojensi hän kätensä isännälle ja emännälle, kohteliaasti
-kiittäen kestityksestä. Keisarin sotajoukko sitävastoin piti
-sodankäyntiä ammattinaan ja leirissä kasvanut sotamies halveksi
-porvarissäätyä eikä näyttänyt pelkäävän enemmän Jumalaa kuin
-ihmisiäkään.
-
-Syyskuun 8 päivänä hyökkäsi kaupunkiimme 150 miestä kenraali
-Piccolominin rykmentistä. Hurjasti jyllästäen ja ampuen ajoivat he
-katujamme pitkin, majoittuivat taloihin ja elämöivät niissä niin
-hurjasti että avunhuutoja kuului joka taholta. He eivät pakottaneet
-ainoastaan niitä, joilla vielä jotakin oli, panemaan viimeiset
-ruokavaransa ja rahansa esille, vaan he rääkkäsivät julmasti niitäkin,
-jotka tuskin tiesivät miltä leipä maistui; he kohtelivat naisia mitä
-hävyttömimmällä tavalla, löivät miehiä, kun nämä epätoivossaan
-yrittivät vastarintaan ruveta ja pistivät useita kuoliaaksi,
-hätyyttivätpä joskus viattomia lapsiakin. Kahden päivän perästä ei
-ollut jälellä ainoatakaan kanaa, saatikka lehmää tai vuohta koko
-kaupungissa. Ratsuväen lähdettyä vihdoinkin matkaansa oli tuskin eheätä
-ikkunaa tahi ovea taloissa; vähäiset sänkyvaatteitten jäännökset raa'at
-sotamiehet olivat leikelleet puhki ja pudistelleet höyhenet kadulle.
-Kaupunginvoudin konttorin he kaikkein ensin ryöstivät putipuhtaaksi,
-sen jälkeen koko kaupungin. Kun kiusanhenkemme vihdoin olivat lähteneet
-ja ihmiset uskalsivat tulla esiin piiloloukoistaan, niin ei kellään
-ollut minkäänlaista omaisuutta, paitsi kurja henki vain, joka oli
-vihollisilta säästynyt.
-
-Kaikkein kauhuksi levisi nyt niin ikään tieto, että keisari Ferdinand
-sotaväkineen aikoi piakkoin matkata kaupunkimme läpitse ja majoittua
-linnaan muutamaksi päiväksi. Ja jokainen tiesi, ettei nyt ollut
-parempaa odotettavissa, elleihän pahempaa vielä kuin tähän saakka
-olimme kärsineet: tuo oli vain joutumista ojasta allikkoon. Useimmat
-olivat sentähden sitä mieltä, että kun kuitenkaan ei ollut muuta
-pelastettavaa kuin oma henki, niin voitaisiin yhtä hyvin Jumalan
-nimessä lähteä pakoon ja jättää tyhjät huoneet vihollisen valtaan.
-Kaikki kaupungin asukkaat, paitsi muutamat vanhat ja kuolintautia
-sairastavat ihmiset, jotka arvelivat yhtähyvin voivansa, jos niin oli
-Jumalan tahto, kuolla syntymäkaupungissaan kuin muualla, hankkivat siis
-lähtöön. Koska rakas vanha pastorimme Theodorikus, korkeaan ikäänsä ja
-voimattomuuteensa nähden, jo kauan sitten oli lähtenyt kaupungista,
-päätin minäkin liittyä vaimoineni lapsineni matkueesen. Jotkut kulkivat
-Mainjoen poikki Gau'iin; toiset sitävastoin, niiden joukossa minä
-omaisineni, toivoivat Kitzingenissä ja sen ympäriseuduilla löytävänsä
-turvapaikkaa.
-
-Kaupungin portilla hajaannuimme niin muodoin kahteen joukkokuntaan,
-lähtien kumpikin joukko omalle taholleen. Käännyttyämme oikealle
-Steinbachia kohden ja kuullessani pakolaisraukkojen vaikeroivan, joista
-muutamat kantoivat lapsiaan, toiset sairaitaan, tulin ajatelleeksi
-Daavidia, kun hän väkinensä pakeni poikaansa Absalomia ja itkien nousi
-Öljymäkeä ylös. Kulkiessamme syntyi matkalla epäjärjestystä ja tungosta
-kulkijoissa, johon oli syynä se, että joku joukosta, kiivettyänsä
-Altenberg vuorelle, oli nähnyt keisarin väen jo olevan tulossa
-Ochsenfurtista päin. Jälkijoukko tunki edimmäisten päälle ja saattoi
-täten sekasortoa aikaan. Tyynnyttääkseni kuohuisia mieliä otin
-psalttarini ja luin siitä kuuluvalla äänellä seuraavat värsyt kuningas
-Daavidin seitsemännestäkolmatta psalmista: Herra on minun valistukseni
-ja autuuteni, ketä minä pelkään? Herra on minun henkeni väkevyys, ketä
-minä vapisen? Ja vaikka sotaväki saartaisi minua, niin ei minun
-sydämeni sentähden pelkäisi; jos sota nousisi minua vastaan, minä
-turvaan sittenkin häneen. Yhtä minä Herralta anon, sitä minä etsin,
-asuakseni Herran huoneessa kaiken elinaikani: että minä näkisin Herran
-kauniin jumalanpalveluksen ja hänen temppelissänsä ajattelisin tilaani.
-
-Väkijoukko rauhoittui tyyten ja kaikki kuuntelivat hartaasti mitä
-heille luin; viimeistä värsyä lukiessani moni kääntyi kaupunkia kohden
-ja loi toivon silmäyksiä temppeliin, jossa useimmat heistä olivat
-kastetut sekä Herran pöytää lähestyneet, ja uskoivat sen kaikkivaltiaan
-Jumalan huomaan. Kun sitten torninvartijamme Ebelingin Hannu pontevalla
-äänellään alkoi laulaa Lutheruksen sankarillista virttä:
-
-    Se sana seisoo vahvana,
-    He ei voi sitä kestää;
-    Kun kanssamme on Jumala,
-    Ken meiltä voiton estää?
-    Jos vaikka henkemme,
-    Osamme, onnemme
-    He veisi viekkaasti,
-    Jää meille kuitenki
-    Jumalan valtakunta,
-
-yhtyivät siihen kaikki, laelta vuoren juurelle asti, semmoisella
-voimalla, että tuo täysisointuinen veisuu tunki kaupunkiin jääneiden
-sairasten ja iäkästen kuuluvillekin, ja moni, josta ero oli ollut
-raskas ja katkera, tunsi saaneensa merkillisellä tavalla vahvistusta ja
-lohdutusta, niinkuin välittömästi Jumalalta itseltään.
-
-Meissäkin pakolaisissa elvytti laulu rohkeuden suureen voimaan. Itse
-kaupunginvouti tuli luokseni ja lausui kyynelsilmin:
-
-"En olisi milloinkaan luullut rukouksen ja laulun niin suuresti voivan
-lohduttaa ihmistä hädän hetkenä." Vastasin: "Sentähden Herra juuri
-lähettääkin meille murheita, että oppisimme rukoilemaan ja veisaamaan."
-Nuo sanat olivat viimeiset, jotka sille miehelle lausuin. Hän ei näet
-saanut enää palata kaupunkiimme, sillä hän sairastui ja kuoli
-Kitzingenissä, josta seuraavassa kerron tarkemmin.
-
-Vuorenlaelle tultuamme sitte hajaannuimme ja kukin suuntasi matkansa
-sinne päin, mistä toivoi löytävänsä ystävän tai sukulaisen. Minä ja
-omaiseni lähdimme Kitzingeniin, jossa Jumala valmisti meitä varten
-ystävällisen vastaanoton erään vanhuksen luona, jota en sitä ennen
-ollut nähnyt enkä tuntenut. Hänen sydämensä ja talonsa olivat
-alttiina meille ja neljän viikon ajan hän hankki ruokaa ja juomaa
-toimeentuloksemme. Hänen nimensä oli Sebastian Popp. Herra palkitkoon
-häntä tuhatkertaisesti!
-
-
-
-
-Kolmastoista luku.
-
-Rutto.
-
-
-    Käy viikatemies halki metsien,
-    Puun toisensa rinnalle kaataen,
-    Varo, ruusu rakka,
-    Sun perivi hukka:
-    On viikate
-    Sunkin juurellas.
-
-                    Vanha laulu.
-
-Neljän viikon kuluttua tuli tiedoksemme, että keisarin sotaväki oli
-lähtenyt Sommerhausenista, ja että useat kaupungin entiset asukkaat
-olivat palanneet sinne takaisin. Mekään emme tahtoneet kauemmin olla
-ystävälliselle isännällemme kuormaksi, vaan valmistauduimme matkaan
-lähteäksemme kotiin. Kiivettyämme vuorta ales ja tultuamme
-kirkkomaalle, tapasimme muutamia miehiä leveätä hautaa kaivamassa. He
-olivat hyvin riutuneen ja poloisen näköisiä, nuo miehet, ja me
-huomasimme, etteivät he jaksaneet pitemmän aikaa yhtäperin kaivaa, vaan
-että toinen jätti lapion kädestään lähinnä seisovalle ja vaipui
-hetikohta raukeana maahan. Meidät nähtyään sai vähäinen ilon kajastus
-tuokion ajaksi heidän kalpeat kasvonsa hehkenemään, synketäksensä
-seuraavassa silmänräpäyksessä entistä synkemmiksi. "Varsin lemmettömään
-aikaan olette takaisin tulleet", sanoi muudan heistä; "keisarin väki on
-jättänyt jälkeensä tarttuvaisen kulkutaudin, joka jo on temmannut
-mukaansa monta kaupungin porvaria; joukko sairaita sotamiehiä makaa
-niin ikään vielä kaupungissa. Kurjuuden kukkurana on kaupungissa ja sen
-lähiseuduilla täydellinen ruokatavarain puute; näettehän kuinka
-heikkoja mekin olemme, niin että jalat tuskin kannattavat. Pakosta
-olemme kuitenkin ryhtyneet kaivamaan tätä hautaa, sillä sotamiehiä
-makaa kuolleena pitkin taloja ja haudankaivaja Merten Gender vanhus on
-kuollut kanssa."
-
-Annoimme ihmisraukoille vähän leipää, jonka he halukkaasti ahmivat ja
-sitte he ryhtyivät uudestaan työhönsä. Me pitkitimme matkaamme
-kaupunkiin, asetuimme vanhaan kartanoomme asumaan ja havaitsimme
-valitettavasti liiankin pian, etteivät miehet, joita puhuttelimme,
-olleet liioitelleet.
-
-Sotamiehet olivat jättäneet jälkeensä pahemman vihamiehen, kuin mitä
-ikänä itse olivat -- kauhean _ruton_, joka nyt raivosi kaupunkiin
-palaavien asukkaiden kesken, niinkuin ennen murhanenkeli Egyptinmaalla.
-Kohta ei enää ollut sitä huonetta, missä ei kuollutta ollut.
-
-Opin nyt tuntemaan kuolemaa sen hirvittävimmässä muodossaan.
-Kirkonpalvelijana olin monessa tilaisuudessa saattanut vainajia heidän
-viimeiseen leposijaansa. Sukulaisia ja tuttavia oli silloin aina
-saattamassa vainajaa kirkkomaahan ja he vuodattivat hänen haudallaan
-surun ja kaihon kyyneliä. Tosin sydämeni usein vuosi verta nähdessäni
-rakastavia vanhempia, joiden pakosta täytyi luopua rakkaasta lapsesta,
-tai lapsen, jonka elinkaudeksi täytyi erota isästä tai äidistä, mutta
-minusta tuntui aina, kun kuulin siunausta lausuttavan Herrassa
-nukkuneelle, kuin olisi ihanin osa tullutkin juuri tämän osaksi, sillä
-eihän voi kovaksi kohtaloksi sanoa sitä, kun saapi maallisen rakkauden
-sylistä joutua taivaallisen rakkauden helmoihin.
-
-Jos maanpeittoon kätkettiin hurskas, mutta köyhä päivätyöläinen,
-sellainen, jonka useasti olin nähnyt kuumana kesäpäivänä otsansa hiessä
-puuhaavan työssänsä aukeilla viinamäillä, niin ajattelin Ilmestyskirjan
-värsyjä: Ei heidän pidä enää isooman, eikä enää janooman, eikä aurinko
-lankee heidän päällensä, ei myös yksikään palavuus. Sillä Karitsa, joka
-istuimen keskellä on, kaitsee heitä ja johdattaa heitä eläville
-vesilähteille. Kuolonkellojen sointi tuntui minusta pyhäaaton kellojen
-kuminalta, joka kutsuu työntekijöitä lepoon, ja ainoana erona on vain,
-että jälkimäinen soitto tarkottaa seurakuntaa kokonaisuudessaan, mutta
-edellinen yksityistä sielua, joka on päässyt vaivoistansa.
-
-Sitä tuhoa katsellessa, jonka rutto oli keskuudessamme saanut aikaan,
-tuli ehdottomasti ajatelleeksi sanoja: Vihasi kautta me hukumme ja
-julmuutesi kautta meidät pois temmataan. Kun omin silmin näki miten
-ihmiset, jotka aamusilla vielä olivat terveet, illan tullen jo
-lepäsivät kuolleena, kuinka isä, lapset ja lastenlapset, isännät ja
-palkolliset usein yhtaikaa samassa talossa heittivät henkensä, silloin
-ei kuolemaa enää voinut pitää Jumalan sanansaattajana, joka, jos
-kohtakin se näyttää ankaralta, kuitenkin tuo suloisen sanoman --
-levonsanoman väsyneelle työntekijälle, silloin se pikemmin oli
-viikatettaan hiova niittomies, joka niittää ihmisiä kuin kedon ruohoa.
-Ei myöskään katoovaisuuden mailla enää kuulunut Jumalan sanaa ja
-lupauksia jälkeenjääneiden lohdutukseksi; veisuutta ja kellojen
-soitotta vietiin ruumiit hautuumaahan ja kaikki samana päivänä kuolleet
-heitettiin kirstuitta tahi käärevaatteitta yhteiseen hautaan, jonka
-vuoksi jälkeenjääneiden oli mahdotonta saada selkoa sukulaistensa
-lepopaikoista.
-
-Mutta kauheinta oli että ihmisetkin näyttivät juurikuin muuttuneen.
-Ensi alussa annettiin sairaille anisruohoa, koska muudan sanoi
-kuulleensa äänen ylhäältä huutavan:
-
-    "Syö anisruohoa,
-    Et kuole pian sa."
-
-Mutta kun tämäkään keino tuiki vähän tahi ei ollenkaan auttanut, niin
-tyydyttiin siihen, että niinpian kun joku sairastui ruttotautiin
-asetettiin vesiruukku hänen vuoteensa viereen ja hänet jätettiin sitte
-oman onnensa nojaan. Kun sairas oli ummistanut silmänsä kuoleman uneen,
-niin hänet toimitettiin hetikohta pois ja haudattiin. Harvoin oli
-omaisia saapuvilla haudalla, jotka olisivat edes kyyneleen uhranneet
-vainajan muistolle. Sattuipa niinkin että isä riisti pojaltaan, poika
-isältään viimeiset leivänmurut, kun jompikumpi heistä sairastui, koska
-toisen kuitenkin täytyi kuolla ilman vähintäkään pelastuksen toivoa.
-
-Monta kristillistä avua saattaa ilmetä hädän ja koettelemusten aikoina,
-mutta ihmisissä, joilta puuttuu kokonaan jumalanpelko, ilmenee sen
-sijaan itsekkäisyys, joka ei pidä jumalallisia tai inhimillisiä lakeja
-minkään arvoisina. Ne, jotka arvelevat ihmisen olevan luonnostansa
-_hyvän_, voivat senkaltaisina aikoina oppia, ettei mikään peto
-koskaan ole julmempi ja tunnottomampi kuin ihminen, joka antautuu
-syntyperäisten taipumustensa valtaan, sillä Pyhän Hengen kuritustyö ei
-ole häntä kesyttänyt eikä hän ole ylhäältä tulevan voiman kautta
-uudestisyntynyt.
-
-Herra oli neuvossansa päättänyt, että _minunkin_ huoneeni tuli tyhjetä;
-samana aamuna tarttui rutto vaimooni ja tyttäriini Ottiliaan ja
-Reginaan. Ennen ehtoota otti Herra Jeesus molemmat lapset tykönsä,
-mutta vaimollani oli vielä muutaman tunnin kärsimykset kestettävänä.
-Hän ei kuitenkaan tuntenut ketään, ei minuakaan; eikä hän puhunut
-muuta, kuin joskus korkealla äänellä huudahti: "Valentin! Valentin!
-poikani, poikani!" mutta sydänyön seuduilla kohosi hän yhtäkkiä
-vuoteellaan istualle, käänsi säteilevät kasvonsa ylöspäin, ihan kuin
-hän olisi nähnyt siellä jonkun, ja levittäen kätensä hän sointuvalla
-äänellä lausui:
-
-    "Jo tulee armas ystävän',
-    Taivaasta luoksen' saapuu hän,
-    Mull' armon tuo ja totuuden,
-    Myös ilon iankaikkisen."
-
-Sitten vaipui hän takaisin tilalleen ja oli kotonansa.
-
-    "Sun syömmesi -- mun syömmeni,
-    Mun leipäni -- sun leipäsi,
-    Sun kipusi -- mun kipuni,
-    Mun hätäni -- sun hätäsi",
-
-niin kirjoitin hääpäivänämme hänen virsikirjaansa: se oli
-avioliittokontrahtimme, jota me uskollisesti seurasimme, siksi kuin
-Herra itse neljänkolmatta vuoden perästä sen purki.
-
-Millainen oli mieleni sinä yönä, kun kuljin Johanneksen kanssa
-käsikkäin toisen kuolinvuoteen luota toiselle, milloin hänen äitinsä,
-milloin armaiden pikku sisarustensa luo, sitä en pysty selittämään.
-Raskaat iskut, joiden Herra oli sallinut minua kohdata, olivat
-saattaneet minut ikään kuin typerryksiin. Minä ja poikani kaivoimme
-seuraavana päivänä Ebelingin Hannun avulla haudan Veit vanhuksen haudan
-viereen, käärimme rakkaat vainajat valkoiseen liinavaatteesen ja
-laskimme heidät, rukoillen ja kyyneliä vuodattaen, maan poveen.
-Sittekun olimme surullisen toimituksemme päättäneet, tuli naapurini,
-puuseppä, toi minulle ristin ja sanoi: "Koulumestari, tämä risti on
-asetettava vaimonne haudalle. Eläessään hän oli jumalallisella
-vaelluksellaan Kristuksen opin kaunistuksena kaikissa kohdin, sen
-vuoksi tulee Kristuksen ristin olla kaunistuksena hänelle nyt
-kuoltuaan." Herra suurena tuomiopäivänänsä palkitkoon hänellekin tämän
-kristillisen rakkauden työn!
-
-Kun nyt sekä vaimoni että molemmat tyttäreni olivat joutuneet
-hirvittävän ruton uhriksi, tahdoin kuitenkin, jos niin oli Jumalan
-tahto, koettaa pelastaa poikasi Johanneksen hengen. Sen vuoksi päätin
-toimittaa hänet jo samana päivänä takaisin Kitzingeniin, jossa tiesin
-hänen joutuvan kaupunginvoudin hyvään hoitoon. Kaupunginvouti vartosi
-siellä ruton loppua ja niin toimitin viipymättä pojan matkaan erään
-sananviejän mukana, että hän jo siksi illaksi ehtisi kaupunkiin.
-
-Rankkasateessa minä saatoin häntä ylös vuorelle. Päästyämme vuoren
-laelle jätimme toisiamme muutamalla sanalla hyvästi ja käännyimme
-kyyneleisin silmin taaksemme katsomaan vuoren juurella jalkaimme
-kohdalla olevaa hautuumaata. Oli herennyt satamasta, sumeiden pilvien
-lomista pilkotti muutamia auringon säteitä, ja kas -- siinähän samassa
-loistava sateenkaari kulki yli avaran laakson, toinen pää pilviä
-pidellen, toinen hautuumaata tavottaen juuri siltä kohdalta, mihin
-äsken olimme haudanneet omaisemme. Poikani näki sen ensin ja ratkesi
-ilonsekaisella mielenliikutuksella sanomaan: "Katsohan, rakas isä,
-Jumala on rakentanut kauniin sillan, jota myöten rakas äitini ja armaat
-sisareni saattavat kohota ihanaan, valoisaan paratiisiin. Jospa minäkin
-pian saisin kulkea tuota tietä sinun seurassasi, isä!" -- "Lapseni,
-sinä minun iloni ja silmieni lohdutus, tapahtukoon Jumalan tahto",
-vastasin antaen hänelle isällisen siunaukseni ja jätin hänet Jumalan
-armon ja armeliasten ihmisten haltuun.
-
-Ihminen päättää ja Jumala säätää!
-
-Kaupunginvouti otti mielukkaasti poikani huoneeseen, mutta jo moniaan
-päivän perästä ilmestyi rutto kaupunkiin, ja minä sain voudilta
-kirjeen, jossa hän nykyoloihin nähden arveli parhaaksi lähettää poikani
-kotiin. Koska vuorenylisellä tiellä liikkui sotaväkeä, niin hän aikoi
-lähettää poikani erään laivurin mukana, jonka oli määrä kahdeksan
-päivän kuluttua viimistäänkin purjehtia Würzburgim, jonne kuljettiin
-Sommerhausenin ohitse.
-
-Kirjeen sain vasta samana aamuna kun laivurin tuli kulkea kaupunkimme
-sivutse, jonka vuoksi heti lähdin joen rannalle odottamaan laivan
-tuloa. Vihdoin se saapui. Otaksuin poikani seisovan etukannella
-tähystelemässsä minua -- mutta ei mitään Johannesta näkynyt. Kysyttyäni
-laivurilta häntä, vei hän minut laivan perässä olevan pienen veneen
-luoksi, jossa Johannes makasi purjeen päällä.
-
-Kysyin laivurilta, nukkuiko poika. Hän pudisti päätään. "Onko hän kipeä
-sitten?" kysyin samaan jatkoon, mutta siihenkin annettiin yhtäläinen
-sanaton vastine. Silloin ymmärsin, että hän oli _kuollut_. Laivuri
-kertoi heti samalla, että kaupunginvouti oli kuollut ruttoon, mutta
-että hän ennen kuolemaansa oli antanut laivurille käskyn, että tämä
-veisi poikani Johanneksen Sommerhauseniin. Kun poikakin pian senjälkeen
-kuoli, kieltäytyi laivuri ensialussa ottamasta hänen ruumistansa
-mukaansa, mutta mies, jonka luona kaupunginvouti oli asustanut, ei
-päästänyt häntä lähtemään, ennenkun oli luvannut viedä kuollut lapsi
-Sommerhauseniin. Johannes oli vielä viimehetkenäänkin mitä hartaimmin
-pyytänyt tulla haudatuksi äitinsä ja sisartensa viereen.
-
-Silloin otin taskustani taalerin, jota olin säästänyt siksi kuin oma
-poikani taas olisi luonani, annoin sen laivurille ja toivotin hänelle
-Jumalan siunausta, siksi että hän oli täyttänyt poikani viimeisen
-toivomuksen, nostin kuolleen lapsen käsivarrelleni ja läksin kotia. En
-tiedä olisiko surullinen uutinen jo kerinnyt levitä, mutta ihmiset,
-jotka tulivat kadulla minua vastaan, seisahtuivat, ottivat
-äänettöminä hatut päästään ja katselivat sääliväisesti minua. Kotiin
-tultuani koristin poikaani parhaan taitoni mukaan, panin hänen
-yhteensommitettujen käsiensä väliin hänen rakkaan virsikirjansa, ja
-istahdin sitte hänen jalkojensa juureen, mutta kyyneltä ei vaan
-kiertynyt silmiini. Illansuussa tulivat Ebelingin Hannu ja kolme hänen
-naapuriansa meille, he panivat ruumiin kirstuun, nostivat sen olalleen
-ja lähtivät viemään hautuumaalle. Minä seurasin jälestä. Vähäiseen
-hautajaissaattoon liittyi joitakuita lapsia, poikani entisiä
-kisakumppania, jotka vielä olivat murhaenkeliltä säilyneet.
-
-Sittekun rakas pieni lapseni oli haudattu äitinsä viereen ja risti
-pystytetty hänen haudallensa, niin minusta tuntui, ikäänkuin ne siteet,
-jotka olivat rintaani tähän asti puristaneet kokoon, äkkiä olisivat
-ratkenneet. Kyynelvuo herahti silmistäni, minä lankesin polvilleni
-maahan ja huudahdin Barukin kanssa: "Menkää pois, rakkaat lapset; minä
-olen yksinäni hyljätty. Olen riisunut riemupuvun päältäni ja pukeutunut
-murhevaatteisin; minä tahdon huutaa Iankaikkiselle kaikkena minun
-elinaikanani." Bar. 4: 19, 20.
-
-Ebelingin Hannu astui silloin luokseni ja sanoi: "Jatkakaa, Ulrik,
-jatkakaa, sillä näin lausuu Herra vielä sanassaan: 'Olen antanut teidän
-mennä surulla ja itkulla; mutta Jumala on antava teidät minulle
-takaisin iankaikkiseksi riemukseni ja ilokseni'." Bar. 4: 23. Sitte
-osotti hän ylöspäin taivasta kohden ja huudahti: "Katsokaa _ylös_ päin,
-rakas veli, katsokaa ylös päin älkääkä ainoastaan _alas_ päin. Sinun
-kuolleesi elävät, sanoo Herra."
-
-Matkalla kirkolta kotia puhui hän minulle paljo, ja hänen sanansa
-tuottivat minulle kummallisen lohdutuksen, vaikka hän olikin vain
-yksinkertainen, oppimaton mies. Kaikki mitä hän puhui oli minulle
-tuttua ennestään, mutta sanalla on ikään kuin suurempi voima, kun sen
-kuulee kristityn veljen suusta -- niinkuin lapsista naapurin leipä
-maistuu paremmalle kuin kotoinen, vaikka ne ovat samoista jauhoista
-leivotut.
-
-Tänä elämäni surullisena hetkenä olisin mielelläni erinnyt täältä
-ollakseni Vapahtajani luona, mutta samalla tuntui minua ikäänkuin
-pidättävän maassa kiinni se ajatus, että Herra suuressa armossaan
-kenties tahtoi antaa minun elää tuhlaajapoikani, oman Valentinini
-tähden, ja sentähden tahdoin asiani kärsivällisyydellä jättää hänen
-omaan huostaansa.
-
-Väliin tunsin suuren lohdutuksen yksinäisyydessäni ylistäissäni Herraa
-jollakin hengellisellä laululla, jossa suhteessa lähennyin -- vaikka
-verrattomasti heikompana -- kuningas Daavidia, jonka myös oli tapana
-vuodattaa psalmeilla ja kielisoittimilla ilonsa ja surunsa Jumalan
-eteen. Niinä päivinä lausuin Jumalalle julki sekä surulliset että
-lohdulliset ajatukseni seuraavan yksinkertaisen virren sanoilla:
-
-    Oi, ankaraa
-    On kuritukses, Jumalani!
-    Sä miksi lyöt näin minua!
-    Miks' täytyi minun erota
-    Jo puolisosta, lapsistani?
-    En muuta voi kuin valittaa:
-
-    Oi ankaraa!
-    Jos tahtos' on
-    Mua raskaimmin viel' koetella,
-    Jos vihas' maahan lyöpi mun,
-    Niin tahdollesi antaun;
-    Tomussa tahdon rukoella:
-    Jos, Herra, niin sun tahtos on --
-    Tapahtukoon!
-
-    Ah, lohduta!
-    Sytytä heikkoon rintahani
-    Vain säde hellän armosi,
-    Suo nähdä isänneuvosi,
-    Se yksin vaan voi vaivassani
-    Rintaani lohdun vuodattaa.
-    Siis lohduta!
-
-    Ain! hyvin teet,
-    Mua kivulla jos ravitsetkin,
-    Ja juotat surun kalkilla,
-    Niin suo, ett' silloin sinua
-    Ylistän, niinkuin ilohetkin;
-    Luut korjaat vihdoin särkyneet
-    Ain' hyvin teet.
-
-    Sun huomahas
-    Mun omaiseni ota siellä.
-    Taivaassa on he tallella
-    Suruilta, synnin kivuilta.
-    He läksi täältä ilomieliä;
-    Nyt sielunsa on autuas
-    Sun suojassas.
-
-    Nyt hyvästi
-    Te rakkaimmat, mi matkustitten
-    Nyt kotihin Isämme luo!
-    Hän teille täyden onnen suo
-    Seurassa kaikkein autuitten,
-    Se onni pysyy iäti.
-    Nyt hyvästi!
-
-    Mä seuraan
-    Tahdosta Herran teitä kohta.
-    Se riemun hetk' on oleva,
-    Kun täältä vaivain poluilta
-    Hän taivassaliin minut johtaa,
-    Kaikk' teidät siellä nähdä saan.
-    Mä seuraan.
-
-    Amen, Amen! Niin on tapahtuva!
-
-
-
-
-Neljästoista luku.
-
-Kotiintulo.
-
-
-    Ero tuottaa haikeutta,
-    Yhtyminen rattoisuutta.
-
-            _Vanha laulu_.
-
-Ainaisessa sodantouhinassa oli kulunut viisi vuotta siitä kun hautasin
-vaimoni ja lapseni, ja seitsemän vuotta sittekun poikani Valentin
-karkasi luotamme. Oli nyt heinäkuu vuonna 1639.
-
-Kevät oli taaskin tullut aurinkoineen, lämpimineen, mutta kaikkialla
-vallitsi surkeus ja kurjuus. Kaupunkimme porvareista oli ainoastaan
-noin viisikymmentä säilynyt rutolta, ja näiltäkin oli useimmilta vaimo
-ja lapset haudan povessa. Sota julmine seuralaisineen, murhapolttoineen
-ja nälänhätineen, raivosi yhä edelleen. Sommerhausenissa oli monta
-taloa autiona, toisista tähteenä ainoastaan mustuneet rauniot, joten
-sateet ja tuulet esteettä saivat hävityshaluansa tyydyttää; kadut,
-joilla vähemmin liikuttiin, olivat yltäyleensä ruohottuneet. Kaupungin
-läheisimpiä teitä reunustaneet hedelmäpuut olivat kaadetut ja poltetut,
-pellot kuuhottivat kesantoina ja viinitarhoissa olivat rikkaruohot
-tukahuttaneet muun kasvullisuuden -- maanmuokkaajain käsiä puuttui.
-Maanteillä ylläpitivät yksinomaista valtaansa sotamiehet ja
-rosvoilijat, näistä viimemainitut varsinkin kaikkialla vaanien. Jos
-jolloinkulloin näki tavallisen matkamiehen, niin tämä hiiviskeli arasti
-ja alakuloisena tietä pitkin, ja vavahti peljästyneenä niinkuin
-vihollinen olisi ollut kintereillä, jos jänis tai repo sattui
-kellerehtämään tien poikki.
-
-Päivä oli ollut lämmin ja kaunis ja illan tultua kohosi kuu himmeän
-välkkyvänä tummansiintävälle taivaslaelle ja pilkisti sisälle
-yksinäiseen asuntooni. Pähkinäpensaikossa toisella puolen tarha-aitaa
-satakieli riemukkaasti liverteli, niinkuin se jo monena iltana ennen
-oli livertelyillään ilahuttanut sydäntäni, mutta ulkona kadulla
-vallitsi niinkuin ainakin syvä hiljaisuus -- kuolonhiljaisuus. Yhtäkkiä
-kuulin porstuvan ovea avattavan ja jonkun astuvan väsynein, raskain
-askelin portaita ylös. Kuultuani kannusten kilinää luulin häntä
-yömajaan pyrkiväksi sotamieheksi, ja aattelin kutsua sisään Fideliksin,
-joka loikoi porstuvassa ja jolla siitä asti kun hänen isäntänsä
-murhattiin, oli tapana rynnätä sotamiesten päälle, oli aika tahi paikka
-mikä hyvänsä. Aukasin senvuoksi kiireesti oven ja menin kynttilä
-kädessä porstuvaan. Koira ei näyttänyt lainkaan vihaiselta, ei
-haukkunut, ei ärissyt, vaan kulki vieraan perästä iloisesti hieputellen
-häntäänsä. Tulija oli kookas mies, puettu ratsumiehen pukuun, mutta
-aseita vailla. Kädessä oli vain pieni nyytti.
-
-Kiivettyänsä ylös portaista ja seisahduttuaan minun eteeni, hengähti hän
-syvään ja sanoi:
-
-"Jumalan rauha, rakas isä, tässä on poikasi Valentin!"
-
-Oi kuinka tuo tervehdys kävi sydämeeni! Oliko mahdollista että minä,
-yksinäinen, hyljätty vanhus, näin edessäni yhden omaisistani, joka oli
-liha minun lihastani ja luu minun luistani, että näin edessäni
-nuoruuteni pojan ja ikimenneen Margareetani ilmetyn kuvan, näin pojan,
-jota olin kadonneena itkenyt, jota äitinsä kuolinhetkellään oli
-huutanut! Mennyt aika muistoineen kuvautui elävästi mieleeni: surun ja
-häpeän päivät, jolloin hän karkasi luotamme, hänen äitinsä viimeiset
-sanat ja katse, hänen sisartensa kuolema, ja pikku veljensä, jonka
-kaikkein viimeinnä hautasin, yksinäisyydessä viettämäni vuosikaudet,
-jolloin herkeämättä olin hänen puolestansa rukoillut ja turhaan häntä
-odotellut -- tuo kaikki avautui yhdessä silmänräpäyksessä sisimmän
-katseeni eteen. Ilo ja ahdistus taistelivat keskenään silmäillessäni
-tuota kookasta vartaloa, joka tuntui minusta samalla niin tutulta ja
-niin vieraalta. Saisinko tuntea lohdutusta vai kipua, kun vielä kerran
-ennen kuolemaani sain nähdä esikoispoikani? Ilo ja ahdistus, pelko ja
-toivo masensivat minut kokonaan, kuullessani poikani syvän ja
-miellyttävän äänen, jonka hyvin olisin erottanut tuhansien joukosta,
-etten saanut sanaakaan suustani, vaan minun täytyi kääntyä takaisin ja
-panna kynttilä pois käsistäni, koska muutoin olisin uupuneena vaipunut
-maahan.
-
-Silloin astui poikani hitain askelin pöydän luo, otti raamatun
-käteensä, jota vastikään olin lukenut, käänsi muutamia lehtiä ja osotti
-seuraaviin sanoihin Luukkaan 15 luvussa: "Isä, minä olen tehnyt syntiä
-taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse tulla kutsutuksi
-sinun pojaksesi." Nyt hälvenivät surulliset ajatukseni ja sieluni
-riemuili: Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli
-kadonnut ja on taas löydetty.
-
-"Jumalan nimessä, ollos tervetullut, poikani", lausuin, kiersin käteni
-hänen kaulaansa ja annoin hänelle suuta.
-
-Valentin sitte istuutui ja kysyi:
-
-"Missä on äitini?"
-
-"Hän on kuollut", vastasin.
-
-"Entäs pikku sisareni, Regina ja Ottilia, missä he ovat?"
-
-"Oi, poikani, hekin ovat kuollet."
-
-"Missäs pieni veljeni, Johannes?"
-
-"Hänkin kuoli", sain hädin tuskin vastanneeksi, sillä poikani kysely
-sai ammoiset haavani verta vuotamaan.
-
-"Onko kaupunginvoutikin kuollut?" kysyi hän kotvan vaitiolon jälkeen.
-
-"On, poikani."
-
-"Kuolleet, kaikki, kaikki kuolleet", toisti hän hiljaa. "Oi, rakas isä,
-minä olen samonnut kauan maailmaa ja olen väsynyt, niin peräti
-väsynyt." Hän lausui tuon niin erinäisen surullisella äänellä, että se
-vihlasi sydäntäni, ja vasta nyt katsoin häneen tarkemmin. Hänen pitkä,
-musta tukkansa riippui olkapäihin saakka ja hänen kasvonpiirteensä
-olivat vielä yhtä miellyttävät, mutta hänen silmissänsä oli omituinen
-kiilto, hengityksensä oli lyhyttä ja pikaista kuten kuumesairaan, ja
-hänen poskipäillään hehkui punaisia ruusuja, mutta ne eivät olleet
-terveyden, vaan taudin pettäviä ruusuja; hänen kasvonsa olivat muuten
-kalpeat kuin ruumiin.
-
-"Kuinka on laitasi, lapseni?" kysyin; "kuinka sinua on onnestanut näinä
-vuosina kuin olet ollut kotoa poissa?"
-
-"Hyvin, isäni -- minä lähdin maailmalle ruumiiltani terveenä, mutta
-palaan takaisin sielultani parantuneena. Vielä en ole ehtinyt kotia,
-mutta pian, pian olen siellä. Maja, jossa sieluni on asustanut,
-kukistuu maahan -- sen on mato jäytänyt turmiolle. Mutta kiitetty
-olkoon Herra, joka on antanut sen kestää niin kauan, että voin sanoa:
-Tuhlaajapoika on malttanut mielensä ja tahtoo palata takaisin
-isänkotiin."
-
-Poikani lausui sen niin juhlallisella äänenpainolla, etten kaualla
-aikaa rohjennut virkkaa mitään. Viimein kysyin:
-
-"Valentin, oletko kipeä?"
-
-"Olen, olen, kipeä ja väsynyt, peräti väsynyt -- päiväni ovat luetut ja
-minä haluan lepoa. Sano nyt, rakas isä, että annat minulle anteeksi
-niinkuin Isäni taivaassa jo on tehnyt, ja anna minulle vuode, jossa
-väsynyt ruumiini saa levätä. Ota sitte nyytistäni paperi -- se on
-kirje, jonka kirjoitin sinulle maatessani sairaana Wertheimissä, kun en
-uskonut enää saavani nähdä sinua. Kirje sisältää kaikki mitä toivon
-sinun saavan tietää, ennenkun isänkätesi sulkee silmäni. En jaksa puhua
-muuta -- olen kovin heikko."
-
-Mitä lemmellisimmin sanoin vakuutin, että yhtä varmaan kuin hän nyt oli
-päässyt rauhaan taivaallisen Isän kanssa, hän saattoi olla vakuutettu
-siitä, että minäkin hänelle annoin anteeksi; minä vein hänet sitte
-pieneen kammarin, jossa hän leipurinoppilaana oli asunut, järjestin
-huoneen hänelle yöksi ja jätin hänet siihen, sittekun olin uskonut
-hänen ruumiinsa ja sielunsa Jumalan haltuun.
-
-Tultuani takaisin huoneeseni aukasin Valentinilta jääneen vähäisen
-nyytin, jossa paitsi muutamia liinaisia vaatekappaleita oli
-korkea-arvoisen Gordonin rykmentin everstin hänelle antama varsin
-suosiollinen erotodistus, sekä musketin luoti paperiin käärittynä,
-johon oli kirjoitettu: "Tämän luodin tähden, joka Nördlingenin
-tappelussa tarttui rintavarukseeni, suojeli Jumala armossa henkeni
-antaaksensa minulle vielä parannusaikaa. Hänen olkoon sentähden kiitos
-ja ylistys!"
-
-Lopulta löysin puheena olleen kirjeen; se oli suljettu mustalla lakalla
-ja varustettu seuraavalla päällekirjoituksella: "Rakastetulle isälleni,
-Udalrikus Gastille, koulumestarille Sommerhausenissa. Kenenkä käsiin
-kirjeeni joutuneekaan, pyydän häntä Kristuksen tähden toimittamaan se
-Sommerhauseniin Frankenlandissa, jossa se on tuottava lohdutusta
-kadonnutta poikaansa sureville, murheellisten vanhempien sydämille."
-Aukasin kirjeen ja luin siitä mitä nyt seuraa.
-
-
-
-
-Viidestoista luku.
-
-Kirje.
-
-
-Wertheimissä, 20 p. toukokuuta 1639.
-
-Isälleni Udalrikus Gastille ja äidilleni Margareetalle, omaa sukua
-Späthin, Sommerhausenissa.
-
-Ennenkun eriän tästä maailmasta ja Jumalan armon kautta joudun
-taivaasen, tahdon teille, rakkaat vanhemmat, sanoa ensin jäähyväiset.
-Toivoin raihnaisen ruumiini vielä sen aikaa kestävän, että olisin
-saanut vielä kerran nähdä kasvonne ja pyytää anteeksi teiltä kaikki
-sydämen surut, joita teille ikänne ehtoolla tulin saattaneeksi; mutta
-huomaan kyllä, että päiväni ovat luetut ja että Jumala kiiruhtaa minua
-pois tästä elämästä. Jollette anteeksipyyntöä kuulisikaan omilta
-huuliltani, niin nämä rivit sanovat teille, ettei teidän enää tarvitse
-odottaa Valentinianne, vaan että hän on rientänyt edeltä käsin ja
-odottaa nyt teitä taivaallisessa isänkodissa. Älkää siis itkekö kun
-saatte tämän kirjeen, vaan kiittäkää ennemmin Herraa ja ylistäkää hänen
-nimeänsä. Hänen laupeutensa on ollut suuri minua, kurjaa syntistä
-kohtaan.
-
-Varas ja petturi en ollut, jos semmoiselta näytinkin teidän
-silmissänne. Kuulkaa mitenkä asian oikea laita oli.
-
-Kun eräänä lauantai-iltana tapani mukaan istuin ravintolassa,
-pelaten ja juoden Erlachin jääkärin kanssa, annoin hänen suuressa
-kevytmielisyydessäni houkutella itseltäni sen tiedon, että minun oli
-määrä seuraavana päivänä lähteä kaupunginvoudin kanssa Würzburgiin,
-ollakseni hänen apunansa niiden tuhannen taalerin ylöskannossa, jotka
-hänen tuli saada sinne toimittamistaan ruokavaroista. Jo aikaa ennen
-olin ilmaissut jääkärille että halusin päästä pois Sommerhausenista ja
-toivoin saavani koettaa onnea sodassa. Hän kiihotti kaikella tavoin
-haluani ja kehotti ryhtymään tuumasta toimeen. Olisi vahinko, arveli
-hän, jos minunmoiseni reipas poika kuluttaisi nuoruutensa päivät
-toimettomuudessa.
-
-Samana iltana ilmausi ravintolaan mies, jota en tuntenut, mutta jonka
-kanssa jääkäri oli tullut tuttavaksi palvellessaan sotaväessä. Sittekun
-he olivat syrjässä jonkun aikaa kahdenkesken jutelleet, tuli jääkäri
-taas luokseni kertoen, että vieras oli kapteeni Paradeiser, joka
-paraikaa oli salaisella partioretkellä täällä. Hän lisäsi, että nyt oli
-otollinen aika panna kauan kytenyt tuumani täytäntöön: minun sopi nyt
-ottaa pesti ja ruveta ratsusotamieheksi kapteenin komppaniassa, jota
-tuumaa hän mitä lämpimimmin kannatti. Pöyhkeilevä ja huikentelevainen
-kun silloin olin sekä paljosta viininnauttimisesta huumautunut, ei
-minulla heti ollut tarpeeksi malttia torjua ehdotusta, vaan lupasin
-puolittain ottaa pestiä milloin kapteeni komppaniansa kanssa oli valmis
-lähtemään paikkakunnalta, mikä sekä hänen että jääkärin lausunnon
-mukaan saattoi tapahtua millä hetkellä hyvänsä. Kapteeni halusi oitis
-saattaa kaikki selvälle tolalle, ja kun ahkerasti vielä olimme
-jonkun aikaa kallistaneet laseja, niin hän ilmoitti kaikessa
-luottavaisuudessa, että jos olisin voinut hankkia hänelle varmuutta
-siitä, milloinka oli määrä viedä rahat Speckfeldiin, niin hän aikoisi
-muutamien miesten kanssa asettua väijyksiin ja ryöstää ne
-kaupunginvoudilta; sitte me molemmat jakaisimme saaliin ja muutaman
-päivän perästä minä liittyisin hänen sotajoukkoonsa.
-
-Kauhistuin ehdotusta, sanoin jääkäriä kavalaksi petturiksi, joka oli
-ilmaissut mitä minä salaisuutena olin hänelle uskonut, ja kapteenia
-sanoin veijariksi ja konnaksi. Kalpeana kiukusta oli tämä karata
-päälleni, mutta jääkäri pidätti häntä, katsoi häneen merkitsevästi ja
-sanoi nauraen: "Tämähän, veli hyvä, on vaan leikkiä." Takerruin viimein
-luulemaan sitä siksi.
-
-Koska tiesin että rahat vasta seuraavana tiistaina aiottiin viedä
-Speckfeldiin, lupasin kapteenille, että hän, jos maanantaina lähtisi
-Bambergiin, pestaisi minut komppaniaansa ja minä metsässä yhtyisin
-joukkoon.
-
-Kuitenkin oli jääkäri -- sen kertoi Paradeiserin ratsusotamies
-sittemmin itselleni -- yllyttänyt kapteenia hyökkäämään maanantaina
-aamulla varhain kaupunkiin ja ryöstämään kassa itse voudin konttorista,
-jonka luuli helposti käyvän päinsä, kun ei yksikään ihminen aavistanut
-vihollisen hyökkäystä. Jääkärin tuli saada verokseen sata taaleria
-saaliista, mutta minut kapteeni ottaisi mukaansa, niin että hän,
-jääkäri, ei joutuisi epäluulon alaiseksi. Jollen omin ehdoin
-liittyisikään kapteenin seuraan, niin hän lupasi pitää huolta siitä,
-että minä esiintyisin kavaltajana kaupunkilaisten silmissä ja uhkasi
-pelotella minua niin, että tulen ja veden läpikin pyrkisin kapteenin
-perästä.
-
-Nuo kaksi konnaa panivatkin vallan oikein tuumansa täytäntöön ja
-onnistuivat siinä, kuten tiedätte, mainion hyvin. Kun tuona surullisen
-muistettavana aamuna näin vanhan Veitin ja lapsuuden ystäväni Klaun
-murhattuina edessäni, kaupungin rahaston ryöstettynä, ja minä tunnon
-vaivojen ja sydämen tuskien takia en tiennyt minne päin kääntyä, tuli
-Erlachin talonpoika tuoden Paradeiserin tervehdyksen minulle.
-Aikomukseni oli silloin kääntyä takaisin, tulla sinun luoksesi, rakas
-isä, ja tunnustaa kaikki, mutta samassa seisoi jääkäri edessäni,
-kehotti minua nopeasti pakenemaan, jos mielin olla surua ja häpeätä
-saattamatta itselleni ja omaisilleni ja kuvaili, kuinka ovelasti kaikki
-suoriutuisi, jos vain seuraisin kapteenia. Olihan tämä vain menetellyt
-niinkuin sodassa yleiseen on tavallista, mutta minun ei koskaan
-onnistuisi saada ketään ihmistä, kaupunginvoutia semminkään,
-vakuutetuksi viattomuudestani.
-
-Mitä hän puhui, tuntui minusta kaikki niin todenmukaiselta, niin
-uskottavalta, että otin kehnon neuvon varteen ja lähdin Paradeiseria
-etsimään. Jääkäri, joka epäluulojen välttämiseksi lähti kaupungista
-hetkeä myöhemmin kuin minä, saavutti minut metsässä ja vei minut
-kapteenin luo. Tämä otti ilkamoisella hymyilyllä minut vastaan.
-Jääkäri kehotti minua rohkeuteen ja lupasi puhua puolestani
-syntymäkaupungissani niin, että kun jonkun vuoden päästä palaisin
-luutnanttina tahi ratsumestarina, jota hän ei lainkaan epäillyt, "ei
-kellään enää olisi halkaistua sanaa sähistävänä tuosta vanhasta
-jutusta."
-
-Paradeiserin ratsusotamies kertoi sitte niin ikään, että hänen
-luultensa jääkäri jo samana päivänä oli saanut hyvin ansaitun
-palkkansa, Kun jääkäri oli poistunut saalisosinkoineen, olivat
-nimittäin kapteeni ja muudan huonomaineinen veijari hänen
-komppaniastaan, joka oli suostuvainen mihin hyvänsä, hiipineet hänen
-perästänsä, ja heidän tultua takaisin, näki ratsusotamies kapteenin
-vetävän povestaan ja viskaavan pensaikkoon tien toiselle puolen
-samaisen nahkakukkaron, johon jääkäri oli lukenut saaliinsa; siitä teki
-hän sen johtopäätöksen, että he olivat jääkärin murhanneet ja
-omistaneet hänen rahansa. -- Kuinka lienee tapahtunut, tietää
-ainoastaan vanhurskas Tuomari korkeudessa.
-
-
-
-
-Kuudestoista luku.
-
-Kirje. Jatkoa.
-
-
-    Ajatusta vailla työ
-    Parhaat toiveet maahan lyö!
-
-Surumielin liityin raakaan sotamiesjoukkoon. Koko seutu oli täynnä
-ruotsalaista sotaväkeä, ja meidän täytyi retkeillä mitä suurimmalla
-varovaisuudella; yötä meidän oli määrä olla metsässä. Kun illansuussa
-saavuimme syvään notkoon, jossa vihollisten huomaamatta saattoi
-virittää valkeata, antoi kapteeni joukon pysähtyä ja asettua
-yötiloille. Minäkin laskeuduin muiden mukana lepoon leirivalkean
-ääreen, mutta taisin näyttää joltisenkin alakuloiselta.
-
-"No, poikani", lausui kapteeni, pannen puhetta alkeille, "miltä sinusta
-tuntuu soturina olo? Maistunee sentään paremmalta istua ravintolassa
-viinituopin ääressä kuin maata paljaalla maalla ja tähystellä tähtiä,
-vai kuinka? Reippautta vaan, ei meilläkään kaikki päivät ole kuluneen
-kaltaiset. Meillä sanotaan: Märkä tänään, huomenna kuiva; tyhjä tänään,
-huomenna täysi."
-
-Vastasin: "Se minua vähimmän huolettaa, mieltäni vaan kaivaa se, että
-minua syntymäkaupungissani nyt pidetään kavaltajana, ja arvossa
-pidettyä isääni varkaan isänä, kun kuitenkin tuohon konnantekoon on
-syypäänä tykkänään toinen henkilö, jota teidän paraiten tulisi tuntea."
-
-"Pidä suusi, kuontalo", vastasi kapteeni, "tuommoinen kuotusraukka,
-joka huulet törröllänsä istuu, ei kelpaa urhioitteni joukkoon."
-
-"Eikö kelpaa!" sävähdin heti kuohuksiin, "Enpä totisesti tiedä,
-haluttaako minua palvella teitä, saatikka teidän komppaniassanne.
-Palaankin ehkä jo huomenna Sommerhauseniin ja tunnustan totuuden
-juurtajaksain, tai menen ruotsalaisten puolelle -- on siitä minulle
-ainakin enempi kunniaa, kuin rahan varastamisesta teidän ja
-varasjoukkio sotamiestenne kanssa."
-
-Kapteeni ratkesi nyt räikeään nauruun ja huusi:
-
-"Sommerhauseniinko tai ruotsalaisten puolelle? Onko hävyttömämpää
-kuultu! Mitä luulet minun siihen sanovan, hä? Koetahan! Siinä
-tapauksessa lupaan minä ruoskia sinua tahi särkeä kallosi kuin minkä
-saviruukun ikään. Ymmärrätkös, mokomakin katala musteentuhrija, että
-sinä nyt olet minun saaliini, niinkuin kyyhkynen on jahtihaukan?
-Katsohan minuun! Minä olen paholainen itse; joka minulle antaa sormen,
-hänet vien luineen nahkoineen. Ylös siitä valkeata kohentamaan!"
-karjasi hän; "kyllä minä sinusta kirjurin kujeet heltiämään saan", ja
-näitä sanojansa hän vahvisti potkulla.
-
-Vihasta kuohuen en enää kyennyt itseäni hillitsemään vaan töytäsin
-hänen päällensä, kourasin häntä kurkusta, paiskasin hänet maahan
-pitkäkseen ja löin häntä kivellä päähän. Mutta hetikohta hyökkäsivät
-hänen miehensä päälleni ja rusikoivat minua aika pahoin. Kapteeni
-virkosi myös pian tuntoihinsa ja polki molemmin jaloin rinnoilleni,
-niin että kylkiluut rutisivat. Lauhdutettuaan vihaansa mitä raaimmalla
-rääkkäyksellä käski hän sitoa minut nuoriin seuraavana päivänä
-hirtettäväksi.
-
-Minut paiskattiin käsistä ja jaloista sidottuna liejupyötikköön, jossa
-minun täytyi maata seuraavaan aamuun. Sittekun hurjat hirtehiset olivat
-varmat siitä, että minun oli mahdoton liikuttaa jäsentäkään ja siis
-paetakin, paneutuivat he nukkumaan annettuaan yhdelle joukostaan käskyn
-kiivetä puuhun pitämään vahtia.
-
-Etten sinä yönä hetkeksikään saanut unta silmiini on helppo käsittää.
-Vavisten rääkkäyksen tuottamien kipujen ja märän makuusijani
-synnyttämän vilun tähden, loikoilin siinä varmasti vakuutettuna, että
-tämä oli viimeinen yöni. Mutta vaikka oikeastaan ei ollut kuin askel
-minusta kuolemaan, niin ei yhtään vakavaa kuoleman ajatusta liikkunut
-sielussani, en ajatellut teitäkään, rakkaat vanhemmat -- kosto, kosto
-oli ainoa, kaikki nielevä himo, joka yksin yrmyili sisälläni. Luulenpa
-melkein, että olisin mennyt kuolemaan ilolla, jos sitä ennen vain
-olisin saanut hengenviholliseni elämän sammuksiin. Ylistetty olkoon
-Jumala, joka suuressa laupeudessaan ei silloin temmannut minua pois
-synneissäni.
-
-Olin maannut siinä jo hyvän aikaa kostotuumiani hautoen, kun kuulin
-lähelläni rapsetta ja häädetyllä äänellä lausuttavan: "Halloo, kirjuri,
-mitä sanoisitte, jos ratkoisin poikki siteenne ja me kaikessa
-hiljaisuudessa hiipisimme pois ja menisimme ruotsalaisten puolelle?
-Meillä on vain puolen tunnin matka Kitzingeniin. Sanokaa, päästänkö
-teidät vapaaksi? Vastatkaa pian, mutta hiljaa -- mulla on veitsi
-kerallani."
-
-Kuutamossa tunsin hänet Paradeiserin ratsupalvelijaksi. "Siihen minä
-suostun", vastasin, "mutta katkottuanne köydet, joilla olen sidottu,
-lainatkaa minulle hetkeksi veistä."
-
-"Mitä te sillä aiotte?" kysyi ratsupalvelija.
-
-"Minä sen syöksen sen kirotun konnan sydämeen, joka on saattanut minut
-onnettomuuteen ja pidellyt minua näin pahoin."
-
-"Jos niin on, niin maatkaa sitte paikoillanne", sanoi ratsupalvelija,
-"ja menkää aamulla hirteen. Oletteko mieltä vailla, kun vielä tahdotte
-nostaa hälinää? Harkitkaa sitä, mutta joutuin, muussa tapauksessa
-lähden yksin."
-
-Hän ei tosiaankaan suostunut vapauttamaan minua, ennen kuin valan
-ehdolla lupasin poistua hänen kanssaan ilman hälinättä. Silloin vasta
-leikkeli hän poikki nuorat ja meidän onnistui päästä metsään kenenkään
-heräämättä ja vahtimiehen meitä huomaamatta. Kun minä lapsuudestani
-asti tunsin hyvin ympäriseudun paikat, niin me ehätimme jo puolen
-tunnin kuluttua viinitarhoille Kitzingenin lähellä, ja päätimme viipyä
-siinä päivän valkeamaan asti. Minä olin sitäpaitse levon tarpeessa,
-sillä ruumiini oli armottomasta rääkkäyksestä yltäyleensä turvottunut
-ja joka askel tuotti minulle mitä kovinta tuskaa.
-
-Oleskellessamme täällä kahden muutamia tuntikausia tunnusti
-ratsusotamies saaneensa osan Sommerhausenissa ryöstetyistä rahoista ja
-tarjosi minullekin osaa niistä, mutta minä en tahtonut noista
-verirahoista ainoatakaan omakseni. Kuitenkin iloitsin että jo toista
-kertaa muudan pahanilkinen konna oli tullut toisen kautta rangaistuksi.
-
-Aamun valettua ilmoittauduimme ruotsalaisten vahtisotamiehille, jonka
-jälkeen meidät vietiin ylipäällikön puheille; tämä oli ystävällinen ja
-alentuvainen mies. Hän tiedusteli minulta yhtä ja toista, ja
-havaittuansa että joltisenkin hyvin olin perehtynyt musketin
-käyttämiseen, vaan kernaammin kuitenkin halusin päästä ratsuväkeen,
-määrättiin minut hänen rykmenttiinsä, jonka väki oli niin varustettua,
-että sitä saattoi käyttää sekä ratsain että jalan; siitä oli aiheutunut
-sananparsikin: "Jos rakuuna putoo hevosen selästä, nousee maasta
-musketööri."
-
-Jo samana päivänä täytyi minun erään ratsuväen osaston kanssa lähteä
-matkalle Nyrnbergiin päin, jossa päävoimia koottiin yhteen.
-Ratsusotamiehen myöhemmät vaiheet ovat minulle tuntemattomat.
-
-
-
-
-Seitsemästoista luku.
-
-Kirje. Jatkoa.
-
-
-    Aamurusko heloittaa,
-    Tietää mulle kuolemaa.
-    Kohta raikuu torven ääni,
-    Minut ja mon' ystäväni
-    Kuolleina koht' kannetaan.
-
-            _Kansanlaulu_.
-
-Siten olin todenteolla antautunut sotilaan uralle. Alku sorea, loppu
-surkea, mutta sekin oli kaikki parhaakseni.
-
-Minun täytyy, rakkaat vanhemmat, tunnustaa että minä, Jumala paratkoon,
-nyt vietin hurjempaa, hillittömämpää elämää kuin koskaan ennen. Minut
-asetettiin riviin rekryyttien joukkoon, jotka parhaastaan olivat
-nuorta, aivan äskettäin osaksi Ruotsista, osaksi Suomesta tullutta
-väkeä, jonka oli määrä astua rakuunarykmenttiin. Useimmat olivat
-rehellisten talonpoikien tahi kalastajien poikia ja olivat
-käytöstavoiltaan niiden ruotsalaisten kaltaisia, jotka ensin nähtiin
-Sommerhausenissa, joista te paljon piditte. He veisasivat aamu- ja
-ehtoovirsiään ja lukivat ruokalukujaan, mutta saivat sen takia kärsiä
-toisten puolelta paljon pilkkaa. Halveksivasti nimitettiin heitä
-"ihmeellisiksi sotamiehiksi, jotka luulivat pääsevänsä taivaasen."
-
-Me harjoitimme joka päivä yhdessä ampumista, ratsastamista ja
-miekkailua, joilla aloilla he varsin hyvin näkyivät edistyvän, mutta
-ylimalkain kartoin heidän seuraansa niin paljon kuin voin, vaikka
-olimme sijoitetut yhdessä asumaan erääsen myllyyn. Muudan noita nuoria
-rekryyttiä, nimeltä Olavinpoika oli aina minua kohtaan ystävällinen ja
-teki minulle monta palvelusta, mutta minä vetäysin kernaammin
-kevytmielisten sotamiesten seuraan, jotka pitemmän aikaa olivat olleet
-palveluksessa. He olivat mielestäni vasta oikeita sotureita, vaikka
-olivat jumalan- ja ihmispelon tyyten unhottaneet. Pidin kunnianani
-pysyä heidän rinnallaan pelissä ja juomingeissa, tappeluissa ja
-kiroilemisessa. Kun Olavinpoika eräänä päivänä muistutti minua
-hillittömästä elämästäni, niin kysyin miksi hän oli lähtenyt sotaan,
-kun hän kuitenkin mieluummin tahtoi olla rukousveli kuin soturi ja mitä
-onnea hän luuli itsellensä koituvan. Hän vastasi ettei hän ollut
-lähtenyt onnen etsintään, vaan auttamaan vanhan äitinsä kehotuksesta
-kuningastansa taistelemaan evankeelisen uskon puolesta; hän tahtookin
-rehellisesti täyttää velvollisuutensa ja jättää kaiken muun Jumalan
-huoataan. -- Tovereittemme joukossa oli useita, jotka vastoin
-vanhempiensa tahtoa ja heidän tietämättänsä olivat lähteneet sotaan ja
-nämä aina, milloin vaan tilaisuutta sattui, pilkkasivat Olavinpoikaa,
-joka sanoi äitinsä tahdosta lähteneensä sotaan. He kysyivät ilkkuen,
-oliko hänen rouva äitinsä muistanut puuropataa ja oliko hän antanut
-sotaan lähtevälle pojalleen tarpeeksi maitorahoja matkaan; mutta kaiken
-tämmöisen pilkan hän kesti järkähtämättömällä tyyneydellä.
-
-Kun Ruotsin kuninkaan rynnäkkö Wallensteinin leiriä vastaan oli
-torjuttu, marssi hän 8 päivänä syyskuuta 1632 kaikkine väkinensä
-liehuvilla lipuilla sekä rummun ja torven soitolla vihollisen ohitse
-Neustadtiin Aischjoen varrella, mutta jätti Nyrnbergiin viisituhatta
-jalkamiestä ja kolmesataa ratsumiestä. Viimeksi mainittujen joukossa
-olin minäkin ja edellä mainitut toverini. Kun koko maa viiden
-peninkulman alalla oli saatettu autioksi, seurasi kuninkaan lähdettyä
-semmoinen ruoanpuute, ettemme useasti neljäntoista päivän mittaan
-saaneet leipää maistaa. Siitä seurasi punatauteja ja poltteita ja
-sairaala oli ylenmäärin täynnä sairastavia sotamiehiä. Kuolevaisuus oli
-niin suuri, että kuolleitten ruumiit pinottiin läjiin sairashuoneen
-pihalle siksi, kuin saatiin kaivetuksi syvä hauta, johon ne viskattiin.
-Minä olin kaiken aikaa ihan terve, mutta huonon kiitoksen minä silti
-Jumalalle siitä annoin.
-
-Kun Wallensteininkin väki oli lähtenyt saimme käskyn yhdistyä kuninkaan
-kanssa, joka taas oli aikeessa marssia Donauwörthiä kohden.
-Rainkaupungin lähellä Lechin varrella olin ensi kerran tulessa. Tämän
-pienen kaupungin oli Kustaa Aadolf kevätpuolella rynnäköllä
-valloittanut, jossa kahakassa Tilly menetti henkensä, mutta eversti
-Mütschefall oli neljä päivää takaperin jättänyt sen takaisin
-baijerilaisille. Kuningas saatatti kavaltajan sotaoikeuden eteen; hänet
-tuomittiin kuolemaan ja mestattiin sittemmin julkisesti Neuburgissa
-Tonavan varrella. Nyt oli kaupunki uudestaan valloitettava, mutta
-yleisesti sanottiin, että se oli vaikea tehtävä, sillä ne rykmentit,
-jotka olivat olleet tappelussa osallisina keväällä, olivat menettäneet
-paljon väkeä.
-
-Kun varustukset tulevan päivän varalle olivat päätetyt asetuimme
-iltasella leiriin tulien ympäri ja ammensimme rohkeutta tulevan
-tappelun varalle siten, kuin jumalattomien soturien on tapana. Eräs
-tovereista oli tuonut aamillisen viiniä, ja nytkös alkoi juominki ja
-elämöiminen!
-
-"Juokaa, pojat", huusi korpraali, "juokaa janonne tyrehyksiin viimeisen
-kerran, helvetti on kuuma, ja sinne saa usea meistä huomenna retketä,
-kun baijerilaiset alottavat kirotun ammuntansa!" Ja samalla heti hän
-alkoi laulaa tunnettua sotilaslaulua:
-
-    "Kun kylmävi nenää
-    Ja halki on pää,
-    Ei voimia enää
-    Paljonkaan jää.
-    Nyt ryyppy ja sitten taas eteenpäin,
-    Tää retkemme hornahan päättyvi näin."
-
-Minä tein kuten toiset; join hillittömästi kunnes tajunta oli
-tyrehtynyt ja yhdyin ujostelematta häpeällisiin herjauslauluihin. --
-_Armahda minua, o Herra_, äläkä kosta minulle pahain tekojeni jälkeen!
-
-Kun puoliyön aikaan hajaannuimme ja minä tulin telttaani, näin
-Olavinpojan istuvan siinä kynttilän ääressä. Kirkkaaksi hangatut
-aseensa olivat hänen vieressään, ja hän oli niin syventynyt erään
-kirjan lukemiseen, että tuskin huomasi minun tuloani. Kysyttyäni mitä
-hän luki, vastasi hän: "Tämä on pieni psaltarini; tunsin tarvetta hakea
-Jumalan sanasta ja rukouksesta vahvistusta ajatellessani mikä meitä
-odottaa huomenna -- vakava seikka on mennä avoimin silmin kuolemaan --
-ja myös ajatellessani äitiäni, jonka silmiä en mahdollisesti saa painaa
-umpeen, ja rakasta isänmaatani, jota kenties en saa nähdä."
-
-"Olisi ollut viisaampaa", minä sanoin, "että olisit tullut ilostamaan
-mieltäsi meidän keralla, kuin täällä tupa-Jussina jököttää; siitä
-olisit saanut rohkeutta huomispäivän taisteluun kuin karkeloihin ikään;
-nyt ei ole otollinen aika saattaa mieltä alakuloiseksi synkkämielisillä
-tutkistelemuksilla ja rukouksilla." Olavinpoika ravisti päätänsä ja
-sanoi, että hän toivoi täyttävänsä velvollisuutensa, lausui minulle
-hyvää yötä ja paneutui nukkumaan.
-
-Seuraavana aamuna istuimme ratsailla jo neljän lyönnillä ja asetuimme
-käskystä vahtiin erääsen metsikköön. Koko edellisen päivän ja koko yön
-oli ahkerasti puuhattu siltaa Lechjoen yli, ja yrityksen salaamiseksi
-vihollisilta oli kuningas antanut koota ja sytyttää tuleen joukon
-palavia aineita, joista tuprueli sakeita savupilviä. Valmiiksi raketut
-pukit olivat jo suistetut virtaan ja puolitiehen päällistetyt
-laahkoilla, kun tuuli yhtäkkiä hajotti savun ja paljasti ruotsalaisten
-vehkeet viholliselle, joka tällä välin oli tullut yhä likemmäksi.
-
-Baijerilaiset alkoivat heti ammuskella siltaa hyvin suunnatulla
-ristitulella ja me näimme kuinka sotamiehet, jotka olivat lankkuja
-heittämässä, vihollisten luotien satuttamina joukottain suistuivat
-virtaan. Yhdellä haavaa avasi keisarin väki kiihkeän luotituiskun
-metsikköä kohti, jossa me seisoimme vahdissa, ja siitä alkoi pauke ja
-ryske, juurikuin olisi tuhansittain parrenkaatajia ollut toimessa.
-Luoti kaatoi väliin hevosen, väliin miehen tai kaatuva puu musersi ne
-alleen; hevoset alkoivat säikkyä, nousivat pystyyn ja vaivalla saimme
-vain ne hillityiksi, mutta meidän täytyi edelleenkin olla toimettomina,
-sillä kuningas oli määrännyt, että meidän tuli pitää metsikkö
-vallassamme siksi kuin silta saataisiin valmiiksi.
-
-Virran rannalla muuttui tila yhä tukalammaksi. Tuskin oli sotamies
-astunut sillalle kuin luoti hänet jo kaasi, ja vaikka ei puuttunut enää
-kuin kolme laahkoa, jotta silta olisi ollut ajokunnossa, näytti melkein
-mahdottomalta saada niitä enää pannuiksi, sillä, sittekun kuusikymmentä
-miestä jo oli jäänyt paikalle, ei kukaan enää uskaltanut surmansilmään
-yrittää.
-
-Muudan korpraali ajaa karahutti silloin luoksemme ja huusi: "Hänen
-majesteettinsa kuningas käskee kysyä, onko rakuunoiden joukossa ketään
-halukasta, joka vapaaehtoisesti ottaa sillan valmistaakseen. Se joka
-kestää loppuun saakka ja onnistuu hankkeessaan, saa kaksikymmentä
-riikintaaleria palkkioksi." Kaikki sanoivat palkkiota kyllä hyväksi,
-mutta sen, jota halutti niin suoraltaan surman suuhun hyökätä, täytyi
-olla luodin tapaamattoman.
-
-"_Ketäs haluttaa_?" kysyi korpraali nauraen; "eipä näy halukkaita
-olevan _ainoatakaan_."
-
-"_Minä lähden_", vastasi Olavinpoika, _"ja minä myös_", kajahutti
-samalla muudan suomalaisten joukosta. Olavinpoika, jonka paikka oli
-minun vierelläni, kiipesi ratsailta alas ja tahtoi jättää hevosensa
-minun haltuuni, mutta minä ajattelin: "Mihin sinä pystyt, siihen pystyn
-minäkin", hyppäsin maahan ja huusin: "_Minä lähden kolmantena_".
-
-Me riensimme alas rantaan aivan kuninkaan sivuitse, joka ystävällisesti
-nyökäytti meille päätään, sieppasimme kukin laahkon, juoksimme
-murhaavassa luotituiskussa sillan yli ja kiinnitimme lankut sijoilleen.
-Me palasimme heti kiireimmän kautta takaisin, mutta samassa jymähti
-uusi laukaus baijerilaisten kanuunoista, suomalainen kaatui paikalla
-kuoliaana maahan, Olavinpojalta ammuttiin päästä hattu -- minä yksin
-säilyin vahingoittumattomana. Rykmenttimme törmäsi nyt täydellä
-miesjoukolla sillan yli, useat menettäen henkensä, korpraalimme
-ensimmäisten joukossa. Luoti sattui hänen hevosensa rintaan, eläinparka
-nousi kahden jalan pystyyn ja suistui yhdessä ratsastajan kanssa
-takaperin virtaan.
-
-"Tottapa hän nyt tarpeeksi märkänä ja janottomana pääsee helvettiin",
-sanoi muudan rakuuna, jolla vanhastaan oli vihankaunaa korpraalia
-kohtaan, koska hän arveli itseään syrjäytetyn toisen tähden;
-Olavinpoika sen sijaan virkkoi: "Jumala olkoon hänen sieluparallensa
-armollinen!" Baijerilaisten etuvarustukset valloitettiin tuota pikaa ja
-pieni kaupunki antautui enempää varstarintaa yrittämättä ruotsalaisten
-käsiin. Seuraavana päivänä tarkasti kuningas joukkojaan; tultuansa
-rakuunoiden luo hän kysyi, montako heistä vielä oli elossa ja käski
-niitä kahta, jotka vapaaehtoisesti olivat sillan valmistamiseen
-ryhtyneet, astumaan esiin. Teimme niin. Kuningas puhutteli meitä
-ystävällisesti, kysyi minulta syntyperääni ja käski antaa minulle
-luvatut kaksikymmentä riikintaaleria. Sitte tuli Olavinpojan vuoro ja
-kuningas käski hänellekin maksaa luvatun palkkion. Mutta Olavinpoika
-kieltäytyi rahoja ottamasta, sanoen tehneensä vain velvollisuutensa
-rehellisenä soturina. Jos kuningas sen sijaan armossa näkisi hyväksi,
-pyysi hän, että hänelle aiotut rahat lähetettäisiin hänen kaatuneen
-toverinsa isälle. Tämä nimittäin oli vähävarainen mies ja seitsemän
-lapsen isä, joille hän hankki elatuksen yksinomaan kalastuksella. --
-"Pyyntösi täytetään, poikani", sanoi kuningas, silmäillen häntä hyvillä
-mielin. "Urhoollisen toverisi kunnialla ansaitsemat kaksikymmentä
-taaleria liitetään samalla mukaan. Sinä vasta oikea soturi näyt olevan.
--- Herra eversti", jatkoi hän, "antakaa tämän nuoren soturin astua
-kaatuneen korpraalin sijalle, jottei hänen vallan tyhjin käsin
-tarvitseisi täältä lähteä."
-
-Olavinpojasta tuli niin muodoin korpraali, mutta minä ostin itselleni
-oivan nahkavaruksen, käyttäen siihen osan kahdestakymmenestä
-taaleristani, ja jäännösrahat kulutin toverieni kanssa juominkiin, ja
-lasien kilistessä he vakuuttivat valalla, että kuninkaan ennemmin olisi
-pitänyt nimittää minut korpraaliksi, sillä olinhan minä yhtä
-ansiollinen siihen, kuin tuo maan venyjä Olavinpoika, joka tuskin vielä
-oli korvantauksiltaan kuiva; mutta ruotsalainen kettu älysi miten
-kuningasta oli mieliteltävä. Minua tuollaiset puheet miellyttivät,
-mutta itsekseni ajattelin: "Viipyen erät paremmat, kauan ollen
-kaunihimmat." Toivoin näet kohoavani vielä ainakin korpraaliksi.
-
-Olavinpoika pysyi minun suhteeni entisellään. Hän pyysi etten kantaisi
-nurjaa mieltä häntä kohtaan, jos onni olikin tällä kertaa häntä
-paremmin suosinut. "Min' en tehnyt enempää kuin sinäkään", hän sanoi;
-hän olikin kaikissa kohdin niin veljellinen ja ystävällinen minua
-kohtaan, etten voinut olla hänelle vihainen.
-
-
-
-
-Kahdeksastoista luku.
-
-Kirje. Jatkoa.
-
-
-Ensi tappelussa saavuttamani maine sokaisi minut siihen määrään, että
-aloin toivoa mitä parahinta. Että minusta pian tulisi upseeri ja että
-ennen pitkää pääsisin Olavinpojasta hyvän matkan edelle, sitä en
-silmänräpäystäkään epäillyt. Kun tuon määrän perille olin päässyt aioin
-kirjoittaa teille, rakkaat vanhemmat, sekä todistaa syyttömyyteni niin
-hyvin teidän kuin kaupunginvoudin edessä ja näyttää, että teidän ei
-tarvinnut hävetä Valentininne tähden, vaan pikemmin teillä oli syytä
-iloon ja kehumiseen.
-
-Öin päivin harkitsin miten saisin toivelmani täytäntöön. Olisin
-kernaasti uhrannut henkeni ja vereni, kunhan vain olisin siinä
-onnistunut, sillä sankarin kuolemaa pidin yhtä kunniakkaana kuin
-virassa ylenemistä tahi onnen saavuttamista. Mutta rukoilla että Jumala
-auttaisi minua voittamaan ja säilyttämään kunniani, -- se ei lainkaan
-johtunut mieleeni, vaikka usein olin rauhaton, kun Olavinpojan puheesta
-ja käytöksestä ylimalkain tajusin, että hän hoiti tehtäväänsä
-hurskaalla mielellä, ja että se urhoollisuus, joka hänessä alituisesti
-ilmeni, johtui siitä, että hän uskoi kantavansa miekkaa Jumalan
-kunniaksi ja tahtoi sotamiesurallaan palvella Jumalaa. Minusta tuntui
-myöskin niinkuin Olavinpoika olisi ollut onnellisempi minua,
-esimerkiksi kun hän niin hyvällä omallatunnolla saattoi puhua vanhasta
-äidistään tai vastaanottaa häneltä kirjeitä; minä en kumminkaan
-nöyrtynyt enkä suinkaan tuskalla ja surulla ajatellut, että olin
-tottelematon, kadotettu poika, jolla ei ollut menestystä ja siunausta
-varrottavana. Ei -- ylpeydessäni hankin itselleni kelpo rintavaruksen
-ja ylimalkain samallaiset tamineet kuin vihaisemmilla upseereilla oli,
-komistin loistoloimella ratsuni, kiillotin varukseni ja aseeni ja pyrin
-voittamaan kaikki toverini sotatemppujen sukkeluudessa. Korviani
-hyväili kun nämä kehuivat minua toiseksi pyhäksi Yrjö ritariksi ja
-vakuuttivat, että upseerin valtakirjaa ei enää kauan tarvinnut odottaa.
-
-Lützenin tappelussa, jossa suuri kristitty sankari Kustaa Aadolf päästi
-viimeisen henkäyksensä, en ollut mukana. Lähinnä seuraavina aikoina ei
-ollutkaan kuin pienempiä kahakoita, mikä minua pahoin suututti, kunnes
-Ruotsin joukot viimein yhdistyivät taisteluun Nördlingenin verisessä
-teurastusleikissä.
-
-Ennen tappelun alkua pidettiin kenraali Hornin käskystä aamurukous,
-jossa tilaisuudessa kuningasvainajan itsensä sepitsemä virsi: "Äl'
-pelkää, joukko piskuinen", laulettiin. Vaikka olinkin jumalaton ihminen
-johtui samassa mieleeni tämä raamatun sana: "Tämä kansa lähestyy minua
-suullansa ja kunnioittaa minua huulillansa, mutta heidän sydämensä on
-kaukana minusta." Usein oli kuningas elämänsä loppuajoilla jo
-valittanut, että jumalanpelko, kunniantunto ja rehellisyys sotaväen
-keskuudessa olivat hälvenemään päin sittekun hänen oli pitänyt palkata
-niin paljon vierasta sotaväkeä -- Nyrnbergin luona taisi hän koko
-sotajoukon nähden vuodattaa katkeria kyyneliäkin tuon asianhaaran
-tähden -- mutta kuninkaan kuoltua oli tila yhä huonontunut, ja sen
-päiväisen tappelun onneton päätös oli kammottavana todistuksena
-sanasta: "Synti on kansan turmio."
-
-Kun tappelun päätös oli melkein varma, kun surusanoma seurasi toistansa
-ja väkemme kaikilla tahoilla alkoi vetääntyä taakse päin, niin
-vihollinen hyökkäsi meidänkin, jälkijoukossa olevan rykmentin kimppuun.
-Vaikka kyllä arvasimme tappelun päättyvän meille onnettomasti, tehtiin
-yhtäkaikki urheata vastarintaa. Minä ja kahdeksan toveriani olimme
-sijoitetut metsikön taakse eräälle kukkulalle, mistä saattoi nähdä yli
-koko tappotantereen; Olavinpoika oli komentajana. Luotien hirvittävä
-suhina, aseitten ja varuksien kalske ja ryske, haavoitettujen ja
-kuolevien valitus, torvien ja vaskirumpujen räiyntä, rumpujen pärinä --
-tästä kaikesta muodostui kauhea kumina. Seisoimme liikkumattomina
-asemillamme, mielet kovasti jännityksissä.
-
-Pian alettiin kulettaa haavoitettuja siihen verrattaisesti turvaisaan
-paikkaan, missä me oleskelimme; meidän hevosiamme juoksenteli
-ympäriinsä tyhjin satuloin; kuormavankkureita vieri ohitsemme, ja
-vähittäin ajettiin hajaantumaan pakotettu rykmentti yhä lähemmä
-ylänköämme.
-
-Kun urhoolliset rakuunamme, joita vihollinen yhä kiihkeämmin ahdisti,
-olivat tulleet aivan lähelle meitä, näimme lipunkantajan kaatuvan, ja
-eräs keisarin sotureista -- niitä oli näet hyvin monta riviemme
-keskellä -- sivalsi hänen kädestänsä lipun, pitäen voitoniloisena sitä
-korkealla. Kun jotkut ruotsalaisista keräytyivät yhteen ja kovasti
-huutaen koettivat väkirynnäköllä anastaa häneltä lippua, niin hän
-käänsi äkkiä ratsunsa ympäri ja alkoi paeta lipun kera omien
-joukkojensa keskuuteen. Se hänelle onnistuikin, ja keisarillinen joukko
-kulki ihan meidän ylänkömme ohitse meitä näennäisesti huomaamatta.
-
-Väristys viilsi läpi ruumiini: nyt oli hetki tullut, nyt saatoin tehdä
-urostyön, josta minulle oli tuleva kunniaa ja joka oli saattava kaikki
-minua ihmettelemään. Olavinpoika istui kankeana kuin kuva satulassaan,
-ja antoi tyynesti hevosensa pureskella kauroja kaulaan köytetystä
-pussista.
-
-Niinkuin olin vartonut töytäsi joukko keisarin sotaväkeä päistikkaa
-ylänköämme kohti. Samalla hetkellä kun he tulivat suoraan eteemme,
-höllitin marhaimia -- aivan kuin hiljaisesta sopimuksesta kannusti
-Olavinpoikakin ratsuansa, ja ennenkun toverimme tiesivät asiasta
-mitään, olimme jo keskellä vihollisjoukkoa. Olavinpoika antoi
-lipunraastajalle semmoisen kolahuksen päähän, että mies horjahti, ja
-minä kurotin samassa käteni siepatakseni lipputangon, kun näin
-vihollisen kohottavan miekkaansa halkaistaksensa takaapäin
-Olavinpojalta pään. Tuokion aikaa -- mutta ainoastaan tuokion --
-kiusasi minua halu jättää Olavinpoika oman onnensa nojaan
-saavuttaakseni itse tuon halutun palkkion, mutta salaman nopeudella
-muistin kaiken sen rakkauden, jota hän aina ja kaikissa kohdin oli
-minua kohtaan osottanut ja se sai minut antamaan hyökkääjälle
-surmaniskun. Kaksi muuta ratsumiestä alkoi nyt ahdistella minua: toinen
-laukasi pistoolinsa minua kohti, josta tunsin äkkinäistä kipua
-rinnassani, toinen pisti kuoliaaksi hevoseni, niin että se yhdessä
-minun kanssani vierähti maahan.
-
-Ennenkuin pääsin irralle hevosestani ja taas pystyyn oli jo kaikki
-lopussa. Toverimme olivat hyökänneet vihollisten päälle ja ajaneet
-heidät pakoon. Olavinpoika seisoi yksin vieressäni, pyytäen tarmonsa
-perään kiskoa minua hevosen alta pois. Hänen kasvonsa olivat verissä ja
-maassa hänen vierellään oli lippu, jonka hän oli riistänyt viholliselta
-takaisin.
-
-Tätä nähdessäni en voinut pidättää itkuani. Luullen minun surevan
-ratsuni häviötä, Olavinpoika lohdutteli minua sanoen: "Rauhoitu, veli.
-Minulla on paitsi tätä toinenkin hevonen, jonka annan sulle, kunhan
-tulemme takaisin rykmenttiimme. Vähät muusta -- lippu on pelastettu, ja
-vaikka Jumala onkin vetänyt kätensä pois meiltä, sillä miehemme ovat
-joko kaatuneet tahi paossa, niin tahdomme häntä kuitenkin kiittää."
-
-Olavinpoika löyhensi rintavarustani, ja silloin huomasimme, että luoti
-oli sattunut juuri sydämen kohdalle ja tunkeutunut nahkavarukseen asti.
-Töytäys oli synnyttänyt kivun, jota tunsin pistoolin lauetessa, mutta
-haavoittunut en ollut.
-
-Olin lähenemässä epätoivon parrasta: hevoseni oli kuollut, toinen
-jalkani pudotessa pahasti rutistunut ja vihollinen odotettavissa minä
-hetkenä hyvänsä. Kehotin Olavinpoikaa pakenemaan, koska en pitänyt
-lukua elämästä, jossa kova onni minua niin itsepintaisesti seuraili.
-Sitä hän ei ottanut kuultaviinsakaan; irroitettuansa tangosta lipun,
-jonka hän kääri ympärilleen, hän nosti minut etupuolelleen ratsunsa
-selkään ja ajoi täyttä neliä pois vaaranpaikalta. Pääsimme onnellisesti
-vihollistemme kynsistä, vietimme yön erään talonpojan asunnossa, joka
-henkensä uhalla salasi meitä kuleksivilta keisarin joukoilta ja
-virkisti meitä runsaasti ruoalla sekä juomalla -- pelkästä
-kiitollisuudesta Olavinpoikaa kohtaan, joka kerran oli karkottanut
-hänen talostaan joukon saaliinahnaita sotarosvoja. Seuraavana päivänä
-saavutimme armeijan, joka tappionsa jälkeen taas oli kerännyt vähät
-voimansa yhteen niin hyvin kuin oli ollut mahdollista. Eloonjääneet
-olivat sentään peräti alakuloiset ja heidän mielensä tykkänään lamassa.
-Kun yhdyimme heidän kanssaan ja eversti näki Olavinpojan, virkkoi hän:
-"Jumalan kiitos, että hengissä pelastuit ja että silmäni vielä kerran
-näkevät suoran ruotsalaisen soturin. Mutta poikani, lippumme on
-menetetty, lippumme, jonka hänen majesteettinsa kuningatar omakätisesti
-antoi meille Kalmarissa, kun astuimme laivoihin retketäksemme tähän
-turmiolliseen sotaan. Kuinka saatamme astua kuninkaallisen
-valtiattaremme eteen, kun täältä kerran palaamme? Voi että minun vielä
-tuli elämässäni kokea moista häpeää!"
-
-"Olkaa hyvillä mielin, herra eversti", vastasi Olavinpoika, "ei ole
-asiat niin pahoin päin kuin luulette. Ja kuningattaremme on ommellut
-hyvän vaalilauseen lippuumme: 'Jumala kanssamme', ja Jumala on
-tosiaankin ollut minun ja toverini kanssa, joten onnistuimme saamaan
-takaisin menetetyn arvaamattoman kalleutemme." Näin sanoen kehitti hän
-lipun vyötäröiltään ja liehutti sitä korkealla päänsä päällä. Nähtyään
-rakkaan lippunsa eversti juoksi Olavinpojan tykö, tempasi lipun hänen
-kädestään, painoi sitä suudellen rintaansa vasten ja huudahti:
-"Vänrikki Eerikinpoika, joka sitä kantoi, on kuollut -- en tiedä kuka
-olisi ansiokkaampi tästedes sitä kantamaan ja kuka uskollisemmin sitä
-puolustaisi kuin sinä Olavinpoika: _Onnea vaan, herra vänrikki_!"
-
-Olavinpoika vastasi: "Minulla on täällä saksalainen toveri, joka on
-uskaltanut henkensä ja verensä yhtä paljon kuin minäkin lippua
-pelastaissamme." Eversti käski nyt kertoa tapauksen juurtajaksain ja
-kääntyi sitte minun puoleeni lausuen: "Sinä olet kunnon soturi,
-poikani, ja jos edelleenkin käyttäydyt yhtä miehevästi, et kauan ole
-seisova rintamassa alhaisena sotamiehenä, mutta tällä kertaa sotaonni
-on vähemmin suosinut sinua kuin Olavinpoikaa, ja asian täytyy nyt jäädä
-silleen kuin olen sanonut."
-
-
-
-
-Yhdeksästoista luku.
-
-Kirje. Jatkoa.
-
-
-    Tuskin olen alkanut
-    Jo on halu haihtunut.
-
-          _Vanha kansanlaulu_.
-
-Jumalalle ja koko maailmalle vihoissani antauduin nyt hillittömämmin
-kuin koskaan ennen koko olennollani hurjaan sotilaselämään. Kun minulla
-oli rahaa, vietin päivät noppapelissä ja yöt viinituopin ääressä
-muonakauppiaan luona, ja siksi yltäkylläisyyttä aina seurasi suuri
-puute. Välimmiten olin silmittömästi kyllästynyt koko sotaan, kun
-minulla kuitenkaan ei ollut onnea, välimmiten koetin kunnianhimoni
-kannustamana panna kaiken tarmoni liikkeelle, että viimein edes
-kunnialla ja kiitoksella palkittuna olisin saattanut näyttäytyä teille.
-Väliin jätin toverit röyhkeilevässä vallattomuudessa kauas jälkeeni,
-väliin jouduin niin synkkämieliseksi, että kartoin jok'ainoata ihmistä.
-Olavinpoika teki usein minulle ystävällisiä muistutuksia, mutta se oli
-kaikki tuuleen puhuttua, ja missä vain kävi päinsä, kartoin hänen
-seuraansa, vaikka sydämessäni tunsin vetämystä hänen puoleensa. Olin
-nimittäin tullut huomaamaan, että hän oli ainoa, jolla oli rehelliset
-tarkotukset minua kohtaan -- toiset saattoivat tosin mielistellä ja
-kehuskella minua silmäini edessä, mutta takanapäin puhuivat he pahaa ja
-halveksivat minua ja olisivat kernaammin olleet valmiit minua kaatamaan
-kuin auttamaan.
-
-Mutta taivaallinen ystävä, joka silminnähtävästi oli asettanut
-Olavinpojan rinnalleni parannussaarnaajaksi, ei heti päästänyt minua,
-vaan osotti kolmannen kerran erityisen nöyrryttävällä tavalla, että
-onnettomuus seuraa jumalattomia, joskin he luulevat jo tavottaneensa
-onnen käteensä. Niinä sotavuosina jolloin minäkin olin mukana, tulin
-samonneeksi melkein koko Saksanmaan ristin rastin, milloin minkin
-sotapäällikön johdolla. Nyt oli rykmenttimme Weimarin herttuan
-ylipäällikkyyden alla. Elokuun 9 p:nä 1638 oleskelimme Breisgaussa
-Wittenweyer-kylän seuduilla vastapäätä keisarin väkeä ja baijerilaisia,
-joita Juhana von Götz ja Saveliin herttua johtivat. Päivää ennen, joka
-oli sunnuntai, olimme Briesenheimin kylän lähettyvillä äkkiarvaamatta
-karanneet erään keisarin ratsuväenpatrullin niskaan, ottaneet vangiksi
-luutnantin ja kahdeksan hevosmiestä ja ajaneet jälellä olevia takaa
-ihan keisarin armeijan etuvartiolle saakka, josta urotyöstä herttua
-meitä kiitti.
-
-Herttua määräsi että seuraavana aamuna varhain pidettäisiin
-jumalanpalvelus saarnan kanssa, joka eilispäivänä päällekarkauksen
-tähden oli jäänyt pitämättä. Jumalanpalveluksen päätyttyä saimme
-ainoastaan häthätää virkistää itsiämme ruoalla ja juomalla ja sitte
-täytyi taas nousta ratsaille. Sotahuutomme oli tälläkin kertaa: "Jumala
-kanssamme", tai kuten muukalainen sotaväki, joka ei osannut ruotsia
-eikä saksaa, sanoi: "Immanuel." Vihollisen sotahuuto oli:
-"Ferdinandus."
-
-Jo tappelun alussa karkasi keisarin ja baijerilaisten paras väki,
-kyrassierit, oikean sivustamme kimppuun, jota kenraalimajuri Taupadel
-johti, ja ajoi sen takaisin. Peräännyimme aluksi vain askel askelelta,
-mutta sittemmin yhä nopeammin ja nopeammin mikäli keisarin väki uudisti
-rynnäkkönsä yhä suuremmalla kiivaudella; rykmentit joutuivat tappelun
-aikana hajalle ja lopulta pyrkivät kaikki saavuttamaan jälkijoukkoa
-mahdollisimman sukkelaan. Pakoa tehdessämme tulimme leveälle ja
-syvälle, jyrkkä- ja liederantaiselle joelle, joka siinä kohdin laskee
-Reinjokeen, ja jonka edellisen päivän ankara ukkossade oli nostanut
-korkealle yli äyräittensä. Virran yli johti kivisilta ja sillan tämän
-puolisessa päässä kohosi luja vanha torni, johon ruotsalaiset olivat
-sijoittaneet osaston ranskalaista jalkaväkeä. Nähtyänsä pakolaisten
-lähestyvän siltaa, ranskalaiset hyökkäsivät tornista ja olivat
-ensimmäisiä pakenemaan sillan yli toiselle puolen jokea. Oli selvää
-että jos vihollinen häiriintymättä olisi saanut anastaa valtaansa
-tornin ja kulkea sillan yli, niin se olisi voinut saattaa meidän väelle
-arvaamatonta vahinkoa ja estää eteenpäin kulkua, vaikka meidän olisi
-onnistunutkin jälkijoukossa kokoontua yhteen. Huomattuansa tornin
-olevan tyhjänä, kenraalimajuri Taupadel haukkui pahan päiväisesti
-kehnoja ranskalaisia, pidätti ratsuansa ja huusi pakeneville
-joukkokunnille: "Torni on miehitettävä ja puolustettava aina viimeiseen
-henkäykseen saakka; muussa tapauksessa en astu askeltakaan etemmäksi,
-vaan seison tässä paikoillani, maksakoon se minulle vaikka hengen."
-
-Olavinpoika ja minä, -- edellisellä oli monta veristä haavaa ja hänen
-voimansa olivat niin vähissä, että hän hädin tuskin kesti satulassa --
-satuimme olemaan kenraalia lähinnä.
-
-"Sven Olavinpoika", huusi kenraalimajuri, "te olette uljas mies,
-ottakaa kaksikymmentä miestä mukaanne, hyökätkää torniin ja puolustakaa
-sitä Jumalan tähden kunnes väki uudelleen ehtii jälkijoukossa yhtyä,
-muuten Jumal'avita on kaikki hukassa!"
-
-"Se on tapahtuva, herra kenraalimajuri", sanoi Olavinpoika. "Pian,
-toverit, kuka seuraa minua?" huusi hän yrittäen kiipeemään alas
-ratsailta. Mutta kun kenraalimajuri näki, että hän oli haavoittunut ja
-verenvuodon tähden tuskin pysyi pystyssä, niin hän huudahti: "Ei, ei,
-vänrikki, ei se käy laatuun, te olette liian heikko, toimittakaa
-itsenne täältä pois, muuten jää herttua yhtä hyvää soturia vaille."
-
-Sekasorto ja tungos tuli yhä rajummaksi, keisarin armeijan sotahuuto:
-"Ferdinandus, Ferdinandus", kaikui yhä lähempää, ja kenraalimajuri
-huusi: "Jollei täällä ole upseeria, joka ottaa tornia puolustaakseen,
-teen sen itse!"
-
-"Teidän luvallanne, herra kenraalimajuri", sanoi Olavinpoika, "se ei
-käy päinsä. Jollei upseeriakaan olisi, esittäisin ystävääni tässä,
-Valentinus Gastia, ja minä takaan kunniasanallani, ettei koko
-sotajoukossa löydy miestä, joka paremmin tekisi tehtävänsä, jos kohta
-hän ei olekaan muuta kuin alhainen sotamies."
-
-"Haa, sinäkö siinä, rakuuna?" sanoi kenraalimajuri, "näin sinun eilen
-urhoollisesti tappelevan, kun karkasimme ratsuväkipatrullin niskaan.
-Tottakai sinun tekee mieli upseeriksi? Katsos tuota tornia! Puolusta
-sitä puolen tuntia vain, että väki ennättää kokoontua, ja sinä olet
-kunniani kautta huomenna oleva vänrikki. Kolmekymmentä taaleria
-kullekin sotamiehelle, joka seuraa mukana! Totelkaa tuota miestä
-niinkuin minua itseäni!"
-
-Kaksikymmentä miestä meikäläisten joukosta oli hetikohta valmiina
-seuraamaan kehotusta; kiipesimme sukkelasti alas ratsailta,
-juoksimme tornin sisään ja suljimme portin, riensimme sitten portaita
-ylös, viskasimme hatut päästämme ja työnsimme muskettimme ulos
-ampumarei'istä, valmiina heti laukaisemaan. Näin meidän väkemme
-kiiruhtavan pois ja Olavinpojan vielä kerran viittaavan kädellänsä
-minulle jäähyväisiksi.
-
-Tunsin voimani tuhatkertaisesti vahventuneen ja olin vähältä kajahuttaa
-riemuhuudon, kuullessani keisarin joukkojen lähestyvän torvensoitolla.
-Nythän se hetki oli tullut, jota kaikki pyrintöni olivat tähdänneet,
-otollinen hetki maineen ja kunnian saavuttamiselle, ja minä huusin:
-"Jumala kanssamme, toverit, nyt on ratkaisu käsissä! Kunnia ja elämä
-tahi rehellinen kuolo!" "Kunnia ja elämä tahi rehellinen kuolo!"
-huusivat kaikki yhdestä suusta, sillä he näkivät ilmeisesti, että pako
-ei tässä voinut tulla kysymykseenkään.
-
-Samassa tuokiossa ryntäsi keisarin väki esiin. Nähtyänsä portin olevan
-lukossa, tornin miehitettynä ja uhkaavien musketinkitojen ammottavan
-ampuma-aukoista, huusi ratsumestari: "Kuulkaas sen veijarit! Armo ja
-kunniallinen lähtö on teille tarjona, jos heti ryömitte esiin
-loukostanne ja aukaisette portin. Mutta se tehkää pian, muuten tulette,
-jokainen maistamaan säilänterää." -- "Ja me", huusin minä, "tarjoomme
-teille ruutia, luotia ja miekan tutkaimia! Toverit, antakaa tulta!" --
-Kaksikymmentä muskettia laukesi yhdellä haavaa ja ratsumestari sekä
-joitakuita etummaisista suistui kuolleena maahan. Mutta siinä tuokiossa
-irrottivat muutamat lähinnä olevista kirveensä satulan sakarasta ja
-hyökkäsivät sillalle porttia särkemään. Meidän täytyi rientää alas
-estämään heitä siitä, mutta päästyämme paraiksi portaiden aliseen
-päähän, kaatua rojahtivat molemmat portinpuolikkaat valtavalla
-ryskeellä meitä kohden. Laskimme vielä yhden laukaiseman pyssyistämme,
-mutta sitte muuttui tappelu jo käsikärhämäksi: mies taisteli miestä
-vastaan ensin miekoilla ja musketin perillä ja sitten kun viholliset
-entistä kiihkeämmin rynnäköivät, emmekä me mielineet peräytyä, --
-tikareilla, nyrkeillä ja hampailla. Itsekukin kävi vihollisensa
-miehustaan kiinni ja jollei onnistunut saamaan tätä hengiltä, koetti
-ainakin nostaa taistelukumppaninsa ylös ilmaan ja syöstä jokeen; väliin
-sattuivat molemmat vierähtämään veteen ja menivät pohjaan. Tappelun
-jälkeisenä päivänä löydettiin useita, jotka vielä kuollessaankin
-pitivät lujasti kiinni toinen toisistaan.
-
-Tappelun kuumimmillaan ollessa nousi taas hirvittävä rajuilma -- taivas
-oli mustanaan pilvistä, vasamia sinkoili ristittäin ja ukkosen jyrinä
-oli niin kovaa, että maa vapisi. Mutta mitä hurjemmin luonnonvoimat
-raivosivat, sitä kiivaammaksi yltyi taistelunhalu minussa -- hakkailin
-ja pistin huikeasti ympärilleni äkkäämättä, että tovereistani enemmät
-kuin puolet olivat jo kaatuneet.
-
-Hurjaa ottelua oli kestänyt jo melkoisen aikaa, mutta ei yksikään
-joukostamme vielä ollut peräytynyt edes tuumankaan vertaa; silloin
-kaatui korpraali viereltäni kuolettavasti haavoitettuna jalkojeni
-juureen. Yrittäessäni auttaa häntä seisaalle, sanoi hän: "Kirjuri, te
-saatte kyllä vänrikin valtakirjanne paratiisissa; ottakaa minut sitte
-korpraaliksenne -- minä menen jo ennakolta tilaamaan teille
-kortteeria." Näin sanoen viittasi hän kädellään kroaattilaisjoukkoon,
-joka hiljakseen oli hiipinyt yli tulvivan joen karatakseen meidän
-selkäämme. "Sitä saatat yhtä hyvin tilata helvetissä", huusin
-jumalattomalla röyhkeydellä ja iskin samassa keisarin sotamiestä
-miekallani kypäriin, niin että miekka sinkosi kädestäni tuhansina
-sirpaleina. Kuulin kuolevan korpraalin rukoilevan:
-
-    "Mua uskoon vahvaan auta,
-    O Jeesus Herrani,
-    Sun kovan kuolos kautta
-    Sä korjaa sieluni!
-    Mä turvaan sananasi,
-    Kun tulee lähtöni;
-    Vie sielun' huostahasi
-    Taivaasen iloosi! Amen."
-
-Muudan keisarin soturi oli sillä välin astunut jalallaan hänen
-ryntäilleen, antaaksensa hänelle armoniskun, mutta kuultuansa hänen
-rukoilevan, hillitsi hän itseänsä siksi, kuin kuoleva oli sanonut
-"amen", mutta samassa tuokiossa lävisti hän miekallaan korpraalin
-sydämen.
-
-Nyt olivat kroaatit ehtineet luoksemme, ja he tekivät leikistä pikaisen
-lopun. Emme uskaltaneet kääntyä heitä vastaan, meillä kun oli täysi
-tekeminen vihollisistamme edessämmekin, -- ja he ampuivat meistä yhden
-toisensa perään kuoliaaksi, kunnes minä yksin olin jälellä. Muskettini
-kun oli rikottu ja miekkani palasina, käännyin ympäri ja hyökkäsin
-torniin, jonka seinällä olin nähnyt pertuskan riippumassa,
-puolustautuakseni tällä aseella toverieni lailla viimeiseen
-verenpisaraan. Keisarin väki seurasi kintereilläni ja muudan heistä
-huusi: "Jokos nyt tahdot antautua, mies?" -- Ääni tuntui minusta
-tutulta -- katsahdin taakseni ja näin edessäni konnan, joka nimitti
-itseänsä kapteeni Paradeiseriksi.
-
-"Jumalan kiitos, että olen saanut elää tähän päivään asti --
-jommankumman meistä täytyy nyt kuolla", huusin temmaten pertuskan
-seinältä, mutta ennen kun pääsin veriviholliseni luo, oli joku toinen
-saanut kolautetuksi minua pyssynperällä päähän, niin että horjahdin ja
-kaaduin. Tuokiossa hyökkäsi Paradeiser toverinensa päälleni ja he
-ryöstivät minut putipuhtaaksi. Lopuksi raastoivat he vaatteet päältäni
-ettei jäänyt muuta kuin paita, nostivat ylös ja heittivät minut
-rintasuojan yli veteen, luullen minua kaiketi kuolleeksi.
-
-Kylmässä vedessä toinnuin jälleen tajuntaan, mutta peläten keisarin
-sotaväkeä, joka vielä piti tornia vallassaan, en uskaltanut nousta
-vedestä, vaan tartuin virran yli riippuvaan pajunoksaan, niin että aika
-ajoin saatoin nostaa päätäni vedestä hengittääkseni ilmaa. Toivoin että
-viholliset, saatuaan sillan haltuunsa, lähtisivät eteenpäin, mutta sitä
-he eivät tehneet, vaan näyttivät seisovan neuvottomina ja silmäilevän
-yksivakain, tutkistelevin katsein joen vasemmalla puolen olevaa
-tasankoa. En käsittänyt syytä tähän heidän kummalliseen menettelyynsä,
-mutta pian sainkin selityksen: ruotsalaisten sotahuuto: "Jumala
-kanssamme! Immanuel!" kuului nyt selkeästi ja yhä kovemmin ja kovemmin
-siltä puolen virtaa.
-
-Sillä välin näet kun oikean sivustamme jo heti alussa oli täytynyt
-peräytyä, olivat eversti Rosa ja Nassaun kreivi torjuneet keisarin väen
-oikean sivustan tekemän rynnäkön. Herttua Bernhard, joka komensi
-keskustaa, oli johtanut luokseen oikean sivustamme, joka jälkijoukossa
-oli päässyt kokoontumaan ja järjestymään, ja voitokkaasti ajanut
-vihollisen vaalipaikalta. Keisarin sotaväki lähti samassa aukiolle
-päin, missä tappelu jälleen oli leimahtanut, mutta jätti melkoisen
-joukon tornin puolustukseksi, jonka tähden en vielä uskaltanut nousta
-vedestä.
-
-Kun ruotsalaiset vihdoin olivat voittaneet ja heidän virrenveisuunsa --
-he veisasivat virttä 152: Jumala ompi linnamme -- kajahti sillan
-korvalla hääriväin vihollisten korviin, alkoivat kroaatit tehdä lähtöä.
-Minä sain siitä uutta rohkeutta ja toivoin ennen pitkää pelastuvani
-tukalasta asemastani; -- oli jo ilta, ja uupunut kun olin, jaksoin
-hädin tuskin vaan pidellä kiinni oksasta. Pahaksi onneksi sattuivat
-muutamat lähtöä tekevistä kroaateista huomaamaan minut ja vetivät oitis
-maalle. Piestyänsä minut vähiin henkiin aikoi muudan heistä lävistää
-miekallaan rintani, jota terä jo kosketteli, mutta toinen joukosta
-huusi: "Seis! hän on upseeri, minä näin hänen johtavan taistelua tänään
-tornissa; saakoon hän armon, hänen vapaaksipääsöstään voi kiristää aimo
-lunnaat." He sitoivat minut niin märkänä ja alastomana kuin olin
-hevosen selkään ja kuljettivat, täyttä laukkaa ajaen, minut mukanaan.
-
-
-
-
-Kahdeskymmenes luku.
-
-Kirje. Jatkoa.
-
-
-       Pian oi, pian oi,
-    Mainen loisto haihtua voi!
-    Ruusun väri, purppuran,
-    Puna posken hehkuvan --
-    Kuihtua ne kohta voi.
-       Pian oi!
-
-             _Kansanlaulu_.
-
-Ratsastimme kaiken yötä pysähtymättä. Rajuilman jälkeen muuttui ilma
-kolkoksi, joka tuntui minusta äärettömän kiusalliselta, oltuani
-suurimman osan päivää vedessä ja kun ruumiini verhona ei ollut muuta
-kuin märkä paita. Väliin oli minun niin vilu että hampaat kalisivat,
-väliin tuntui niinkuin tuli olisi palanut suonissani, enkä muuta
-luullut kuin että viimeinen hetkeni oli tullut.
-
-Sama kroaattilainen, joka äskenkin oli pelastanut henkeni, armahti
-minua vihdoin, tarjoten tilkan vettä sillä sammuttaakseni polttavaa
-janoani. Niin ikään hän lupasi hankkia joitakuita ryöstetyitä
-vaatekappaleitani takaisin. Hän ratsasti toveriensa luo, jotka olivat
-jonkun matkaa jälellä päin, mutta palasi kohta tyhjin toimin takaisin.
-Ainoa minkä hän tullessansa toi, oli paperiin kääritty luoti, sekä
-terveiset vaatteeni anastajalta, luultavasti Paradeiserilta, että "hän
-oli sen löytänyt kapineitteni joukosta ja että minun olisi viisainta
-ajaa se pääni lävitse, niin kerrassaan olisin vapaa kaikista
-kärsimyksistä." -- Se oli sama luoti, jonka Olavinpoika Nördlingenin
-tappelun jälkeen löysi haarniskastani, ja jota senvuoksi säilytin
-muistona. Huolimatta siitä että olin sairas ja että alinomaa kärsin
-kuumetta, kulettivat he minua mukanansa Breisachiin yhdessä muutamien
-muittenkin meidän miesten kanssa, joita olivat tappelussa vanginneet.
-
-Rakkaat vanhemmat! Sitä tuskaa ja hätää, jota täällä kärsin, ei voi
-sanoin kuvata. Ajattelin silloin usein Jerusalemin hävityshistoriaa,
-jota kymmenentenä sunnuntaina kolminaisuuden päivästä joka vuosi
-luettiin Sommerhausenin kirkossa. Kaikkia julmuuksia, joita samaisen
-kertomuksen mukaan tapahtui Jerusalemissa, harjoitettiin
-Breisachissakin, ja minä olin itse osallisena kaikkein pahimmassa. --
-Olihan Vapahtajani jo vuosikausia minullekin huutanut: "Jos sinäkin
-tietäisit, vieläpä tänä sinun päivänäsi, mitä sinun rauhaasi sopii,
-niin sinä toisin ajattelisit", -- mutta se oli kätkettynä silmieni
-edestä vielä nytkin, kunnes en enää saanut itseltäni salatuksi, että
-hänen tuomionsa minun suhteeni alkoivat käydä toteen.
-
-Tullessamme oli muonavarasto jo linnassa huvennut varsin vähiin sen
-johdosta, että ruotsalaiset pitemmän aikaa olivat ehkäisseet tuonnin
-linnaan kokonaan. Meidät vangit -- lukumme nousi viiteenkymmeneen
-hyvinkin -- vietiin vankitorniin, missä minut ja kaksitoista
-onnettomuustoveriani viskattiin kosteaan kellariin, joka oli varustettu
-ainoastaan pienen pienellä ilmarei'ällä. Muutenkin oli se niin pimeä,
-ettei toinen toistaan nähnyt, ja täällä me istuimme yöt päivät märkinä
-ja viluissamme. Vuoteenamme oli puoleksi mädänneitä olkia ja ruokanamme
-vähäpätöinen annos leipää, mutta senkin minulta anastivat toverit kun
-olin liian sairas ja heikko pitämään puoltani. Näin en kuuteen päivään
-tullut maistaneeksi leivän muruakaan. Tämä ei suuresti huolettanut
-minua ensi päivinä, koska olin varma kuolemastani, mutta kun sitte taas
-vähitellen aloin päästä voimiini, rupesi minua kauhea näläntuska
-vaivaamaan -- mutta kurjuutemme mitta ei ollut vielä kukkurallaan.
-
-Bernhard herttua, jolle eräs karkuri oli tuonut tiedon väestön
-keskuudessa vallitsevasta nälänhädästä, rupesi nyt kaikin voiminsa
-linnaa piirittämään. Ennen pitkää emme saaneet muuta syödäksemme kuin
-vähäisen hevosen tai koiran lihaa, ja yhtäkaikki arveli vanginvartija,
-"että se oli meille liiankin hyvää, kun hänen majesteettinsa keisarin
-sotamiehilläkään ei ollut muuta syötävää." Joulukuusta alkaen --
-piiritystä kesti vielä silloinkin -- emme saaneet sitäkään;
-vanginvartija jäi tykkänään tulematta, ja luultiin että aikomus oli
-tappaa meidät nälällä, jonkatähden muutamat vankikumppaneistani
-alkoivat hirveästi elämöidä, ulista ja hakata ovea. Vihdoin tuli toki
-vanginvartijakin. Hän sanoi poteneensa muutamia päiviä, mutta ettei hän
-nytkään voinut meille ruokaa antaa, kun ruokaa ei ollut koko linnassa.
-Linnanpäällikön oli itsensä täytynyt maksaa strassburgilaisen penningin
-kuivatusta omenanpalasta; kaikki hevoset, koirat ja kissat olivat
-teurastetut, sotamiehet käyttivät ravintonaan häränvuotia ja
-lampaannahkoja, vieläpä he maasta kaivoivat ja söivät suuhunsa jo monta
-päivää haudassa maanneita ruumiita. Sittenkään linnanpäällikkö ei
-tahtonut jättää linnaa vihollisen valtaan. Meidän oli siis itsemme
-pidettävä huoli henkemme ylläpidosta.
-
-Kun vanginvartija oli meille tämän sanoman ilmoittanut, seurasi sitä
-ensinnä yleinen itku ja nyyhkinä, mutta pianpa näytti niinkuin kaikki
-olisivat tulleet hulluiksi. Jotkut, jotka vielä muistivat lapsuutensa
-ajoilta rukouksen, alkoivat sitä ääneensä lukea, mutta keskellä
-rukousta antoivat he mitä jumalattomimpain kirojen ja herjausten
-vapaasti ja viljalti suustansa tursuta, toiset nauroivat kuin houkkiot,
-toiset ryntäsivät kuin villieläimet toistensa niskaan ja kuristivat
-kurkusta toisiansa kuoliaiksi; keskellä kaikkea tätä makasivat muutamat
-henkihievereissään, mutta kuinka hautaamattomien ruumiiden kanssa
-meneteltiin, sitä en tahdo kertoa, sillä te ette sitä kuitenkaan
-uskoisi.[1] Olin vihoissani Jumalalle, joka oli syössyt minut tähän
-katalaan viheliäisyyteen, enkä toivonut mitään niin hartaasti kuin
-saada hetikohta kuolla. Kun päivä päivältä tulin yhä heikommaksi, aloin
-toivoa että toivomukseni ennen pitkää oli täyttyvä, mutta Jumala
-suuressa laupeudessaan ei sallinut minun sillä mielellä eritä täältä,
-vaan antoi minulle vielä parannusaikaa.
-
-    [1] Ettei Valentinimme liioittele, näemme erään sen aikuisen
-    henkilön kuvauksesta:
-
-    "Mitä julmaan kurjuuteen ja äärettömään nälänhätään tulee,
-    jota kelpo breisachilaisten tuolla neljä kuukautta kestäneellä
-    piirityksen, mutta eritoten viimeisten kahdeksan viikon ajalla
-    täytyi kärsiä, sitä voi tuskin kynällä kertoa, sitä vähemmin
-    uskoa. Sanotun kaupungin piiritys on todellakin yhtä merkittävä
-    ja muistamista ansaitseva, kuin mikä vanhanajan historiassa
-    esiintyvä tapaus tahansa. Oi, Breisach, mitäpä kertoisi sinusta,
-    jonka oli pakko vihollistesi sitkeän ja ankaran piirityksen
-    kestäessä turvautua semmoiseenkin, mikä meissä nyt herättää inhoa.
-
-    "Eikö sinun pitänyt sydämen tuskalla kokea että yhtenä päivänä
-    kahdeksan lastasi katosi, jotka kaiken todennäköisyyden mukaan
-    nälistyneiden ihmisten hampaat raatelivat rikki? Eikö sinun
-    verisin kyynelin täytynyt katsella, miten kuolleitten ruumiita,
-    jotka olivat jo monta päivää maanneet haudassa, kaivettiin ylös,
-    kuinka sisälmykset raastettiin niiden rinnasta ja syötiin?
-
-    "Saatatko säälimättä ajatella vankiholveihin sulettuja
-    sotamiesraukkoja, jotka näläntuskien pakoittamina sormillaan
-    kaappivat seinistä vahingollista kalkkia nälkänsä sammutteeksi.
-    Tai etkö kammottavalla vavistuksella saanut nähdä, mitenkä nälkää
-    kärsivät sotamiehet ruoaksensa paloittelivat nälkään kuolleiden
-    tovereidensa ruumiita?
-
-    "Eikö sinua kauhistuta, kun omat soturisi leipää luvaten
-    houkuttelevat köyhän lapsen kortteeriinsa ja siellä teurastavat
-    ja syövät hänet?
-
-    "Eikö sinun sydäntäsi särkenyt nähdessäsi, että aamusella
-    kymmenkunta ruumista ja väliin enemmänkin makasi aukialla kadulla?
-
-    "Eikö sinun tee mielesi itkeä ja repiä hiuksiasi, kun ajattelet
-    entistä hyvinvointiasi ja nyt katkerin mielin huomaat, että kappa
-    riisiä maksaa 132 floriinia, kananmuna 1 fl., naula hevosen
-    suolia 28 kreuzeriä, koiran takareidet 7 fl., rotta 1 fl.? Että
-    kolmatta tuhatta kalliilla hinnalla ostettua hevosen, härän,
-    lehmän, vasikan ja lampaan nahkaa, sekä kaikki koirat ja kissat
-    syötiin loppuun?
-
-    "Mutta eihän mun auta tästä laajemmin puhua ja repiä auki haavasi,
-    kun onnettomuutesi kuulu maine luultavasti jo on kerinnyt levitä
-    ympäri koko maailman ja kaikkien kansojen kuuluviin, joista
-    muutamat ovat sinua pilkanneet, toiset surreet ja säälineet."
-
-    Ajan kuvauksena saakoon tässä myös sijansa muudan Breisachin
-    valloituksen jälkeen sepitetty Distichon Chronologicum. Se
-    oli näin kuuluva: Heroi invicto Bernhardo de Weymar, Germano
-    Achilli, de expugnato Brisaco Carmen Chronologicum:
-
-        "Invivto fortis Cecidit Briseis Achilli
-        Iungitur & tanto Digna puella viro."
-
-    Suomeksi: Kronolooginen kaksoissäe. Voittamattomalle sankarille
-    Bernhard Weimarilaiselle, saksalaiselle Akilleelle, Breisachin
-    valloituksen johdosta kronolooginen runo:
-
-    "Uljas Briseis joutui voittamattoman Akilleen omaksi ja niin.
-    suuren miehen ansaitseva neito yhdistetään häneen."
-
-Viikkokautta ehkä ennen joulua tuli vanginvartija taas, aukasi oven ja
-huusi meille alhaalla oleville -- luoksemme oli hänen mahdoton tulla
-mätänevistä ruumiista leviävän sietämättömän löyhkän vuoksi -- että ne
-vangit, jotka vielä olivat elossa, tulisivat pois vankitornista.
-Linnanpäällikkö oli vihdoin taipunut määrätyillä ehdoilla jättämään
-linnan herttuan haltuun. Meitä oli vielä kuusi miestä elossa; suurin
-vaivoin pääsimme seisoalle ja kiipesimme horjuellen portaita ylös.
-Tultuamme ulos vankiholvista meidät vietiin linnanpihaan, missä
-väestölle jaeskeltiin leipää. Herttua oli näet heti linnan antauduttua
-toimittanut sinne ruokavaroja. Saimme nyt omin silmin nähdä, että
-vanginvartijan puhe sotamiesten hädästä ei ollut liioiteltua, sillä
-nämä näyttivät pikemmin aaveilta kuin ihmisiltä. He horjuelivat puoleen
-ja toiseen, ja moni, joka liian ahnaasti oli ahminut leipäosuutensa,
-kaatuikin maahan -- muutamia nytkähdyksiä vain -- niin oli kaikki
-lopussa. Kun meillekin oli annettu palanen leipää kullekin, lähdettiin
-linnasta. Tehdyn sopimuksen mukaan oli linnanväen lähdettävä liehuvilla
-lipuilla ja soiton helinällä linnasta, mutta Jumala paratkoon kuinka
-surkealta tuo lähtö näytti: miehistö kesti töin tuskin pystyssä, ja
-linnanpäällikköä, vapaaherra von Reinachia talutti kaksi ruotsalaista
-upseeria. Puolustusväestä sallittiin niiden, joita halutti, antautua
-Ruotsin sotapalvelukseen. Meidät vangit oli määrä lähettää takaisin
-omaan rykmenttiimme.
-
-Nähtyänsä meidät ja kuultuansa, että kolmekymmentä
-onnettomuustoveriamme oli kuollut nälkään vankeudessa, suuttui herttua
-silmittömästi ja astui von Reinachia vastaan, puhutellen häntä
-seuraavin sanoin: "Sopimuksen mukaan saatte hätyyttämättä kulkea
-armeijani läpi, mutta sitte annan teidän ja kaikkien sotamiestenne
-maistaa miekkaa siksi, että olette vankiparkojanne kohdelleet näin
-tyrannillisesti ja epäkristillisesti."
-
-Linnanpäällikkö lankesi herttuan eteen polvilleen pyytäen armoa ja
-sanoi, ettei hän ollut vankeja kohdellut pahemmin kuin omia
-sotamiehiään. Wollmar herrakin, Breisachin kansleri, joka linnaan
-tullessamme oli sanonut meitä "ruotsin roistoiksi", heittäytyi kolmasti
-herttuan eteen polvilleen, anoen armoa. Viimein rupesivat muutamat
-ruotsalaisten ylemmistä upseereista armoa anovien puolelle, jolloinka
-herttua vasta, joskin vastahakoisesti, taipui seuraamaan välipuheessa
-mainittuja ehtoja.
-
-Sittenkun varustusväki, lukuunottamatta niitä harvoja, jotka rupesivat
-Ruotsin sotapalvelukseen, oli saatettu aluksiin, jotka kuljettivat
-heidät Reinjokea alaspäin, lähdin minäkin hitain askelin kulkea
-hitustamaan pienelle kylälle päin, johon meidän rykmenttiänne sanottiin
-olevan sijoitetun. Siellä toivoin ennen pitkää taas kostuvani ja
-voimistuvani ja sitte oli aikomukseni muistuttaa kenraalimajuri
-Taupadelia minulle tekemästään lupauksesta. Niin viheliäinen kuin
-tilani muuten olikin, tuntui minusta hupaiselta ajatella toverieni
-riemua, jota ilmestymiseni heidän keskuuteensa oli herättävä, he kun
-eittämättä olivat luulleet minua jo aikoja sitte kuolleeksi, enkä
-suonut itselleni lepoa, ennen kuin olin ehtinyt määräni perille,
-kylään. Kohta näinkin joukon rakuunoita ja niiden joukossa muutamia,
-joita ennen pidin hyvinä ystävinä ja tovereina. Menin lähelle ja
-ojensin heille kättä tervehdykseksi, mutta he eivät tunteneet minua.
-Eikä ihmettäkään, sillä minä olin näöltäni kuin luuranko, ja tukkani ja
-partani, joilla koko pitkänä vankeusaikana ei ollut minkäänmoista
-tekemistä ollut saksien tai partaveitsen kanssa, roikkuivat hurjassa
-epäjärjestyksessä ympärilläni; vaatteiden verosta olin verhottu
-huononpäiväisiin riekaleihin. Toverit kavahtivat paikoiltansa heidän
-joukkoonsa tultuani ja kysyivät tuimasti, kuka olen ja mitä on asiaa.
-Mainitsin nimeni, mutta silloinkos he vasta kohti kurkkua nauramaan ja
-huusivat: "Mitä, tämäkö olisi kirjuri, toinen pyhä Yrjöritari, joka
-aina oli sukkelata miestä mielestään ja joka Wittenweyertornin
-puolustuksessa tuli upseeriksi. Mitäs tänne tulit ja millaisessa
-asussakin?"
-
-Vastasin olleeni vankina Breisachissa ja kärsineeni sanomattomasti sekä
-pyysin heiltä vähän vaatetus- ja raha-apua. Siitä yltyivät he yhä
-äänekkäämmin nauramaan ja huusivat: "Mene sinä lasarettiin; ei sinusta
-enää näy hevosmieheksi olevan. Luultenkin on sinulla enemmän
-syöpäläisiä kuin tukaatteja, mutta emme me siltä voi sinua auttaa,
-sillä jälkimäiset ovat lakkareissamme käyneet harvinaisiksi, kun meidän
-on ollut pakko kytryttää tämän rotanpesän liepeillä."
-
-Hyvin tajusin että he pitivät minua kuolonlapsena, koska muuten eivät
-olisi uskaltaneet minua sillä tavoin pilkata. Puhumatta heille sen
-enempää, käännyin heihin selin ja lähdin sairaalaa kohden astumaan, ja
-korviini kajahti vielä toinen naurunpuuska toisensa perään. Harmista
-täyttyivät silmäni kyynelillä, sillä monelle heistä olin onnenpäivinäni
-ojentanut auttavan käden; silloin maksoi kääntyä puoleeni ja minulle
-sanottiin aina "veli hyvä", ja nyt he tuota veljen hyvyyttään osottivat
-minua pilkkaamalla ja häpäisemällä.
-
-Sairaalaan, joksi talonpoikaistupa oli varustettu, ei minua heti otettu
-vastaan, sillä minussa kuhisi syöpäläisiä, vaan neuvottiin minua
-erääseen sikoläättiin siksi aikaa kuin joku joutaisi minua pesemään ja
-hankkimaan minulle puhtaat vaatteet. Väännäittyäni sikoläättiin,
-taverruin voimatonna alas olille ja lämmin verivirta alkoi pulputa
-suustani. Johtuiko se heikkoihin voimiini nähden liian rasittavasta
-jalkamatkasta, vai oliko se seurauksena vankilassa kärsimistäni
-vaivoista, en voi päättää. Vaikeroin ja voihkin ja yritin huutaa, mutta
-kukaan ei kuullut tai välittänyt kuulla sitä. Verenvuodosta aloin mennä
-tajuttomaksi, enkä muuta enää käsittänyt, kuin että tämä oli viimeinen
-hetkeni.
-
-Korvissani humisevan kohinan läpi kuulin yhtäkkiä tutunomaisen äänen
-kovaan karjaisevan: "Tännekö te, tolvanat, hänet panitte?" Läätinovi
-lennähti auki, minä raotin silmiäni nähdäkseni kuka sinne tuli --
-Olavinpoika. Nähtyänsä minun makaavan verissäni, hän laskeutui
-polvilleen viereeni, antoi minun suuta ja itki kuin lapsi. "Veli,
-veli", virkkoi hän, "toivoin aina tapaavani sinut elossa, kun emme
-missään löytäneet sinusta jälkiä, mutta ihan sydänjänteitäni viiltele
-nähdessäni sinut _tämmöisenä_!"
-
-Tartuin häntä käteen ja virkoin: "Jumala siunatkoon sinua, Olavinpoika!
-Nyt kuolen mielelläni kun näin, että on edes _yksi_ ystävä minulla
-jäljellä." Mutta hän vastasi: "Älköön Jumala, jolle mikään ei ole.
-mahdotonta, salliko niin tapahtuvan; hänen kätensä on voimallinen
-pysyttämään sinua hengissä." Ja samalla hän kertoi, ettei hän tässä
-maailmassa luullut minun olevan vankien joukossa Breisachissa, mutta
-sitten oli hän eräässä suurenmoisessa juhlassa, jonka herttua oli
-toimeenpannut hovissaan linnan valloituksen juhlallista viettämistä
-varten ja johon juhlaan hänkin oli saanut kutsun, sattumoiltaan tullut
-silmäilleeksi vankien luetteloa ja nähnyt joukossa minunkin nimeni. Hän
-riensi hetikohta etsimään minua mistä suinkin luuli löytävänsä, ja sai
-lopulta tietää minun lähteneen sairaalaan.
-
-Pyysin nyt häntä pitämään huolta siitä, että minut pestäisiin ja
-otettaisiin sairaalaan, jossa sanoin halusta tahtovani kuolla. Mutta
-Olavinpoika vastasi: "Mitä puhetta sinulta kuulen, veljeni? Mikä on
-minun, se on sinunkin, ja missä minä olen, siellä tulee sinunkin olla."
-Sitte riensi hän kutsumaan sairaalan johtajaa ja käski hänen heti
-toimittaa minut asuntoonsa ja lähettämään luokseni välskärin.
-
-Niin tehtiinkin. Tultuamme perille, riisui Olavinpoika yltäni vaatteet,
-pesi minut omin käsin, puki puhtaan paidan päälleni ja pani minut omaan
-vuoteesensa. Kun välskäri sitten oli käynyt ja antanut minulle
-lääkkeitä, käski Olavinpoika levittää kuvon olkia vuoteeni viereen. Ei
-hän kuitenkaan pannut maata, vaan istui kaiken yötä uskollisesti
-vieressäni, ojensi joka tunnin päästä lääkettä, piteli hellästi kättäni
-ja puhui minulle ystävällisiä lohdutuksen sanoja. Eikä hän tehnyt sitä
-ainoastaan yhtenä yönä: kuuteen vuorokauteen ei hän poistunut vuoteeni
-viereltä ei yöllä eikä päivällä, muutoin kuin virkansa vaatiessa. Tämä
-huolellinen hoito näyttikin vaikuttavan tilassani jonkunlaista
-parannusta.
-
-Niin kyllä, rakkaat vanhemmat, se mies, jonka olin nähnyt käyttävän
-miekkaansa minkin Giideonin lailla, joka tappelussa töytäsi eteenpäin
-niinkuin saaliin niskaan hyökkäävä nuori jalopeura, hän oli minua
-kohtaan laupias samarialainen, hän hoiti minua hellyydellä toisten
-kääntyessä inhoten minusta pois, hän vaali minua yhtä hempeällä kädellä
-kuin konsanaan äiti lastansa. Minusta oli ollut tähän saakka
-käsittämätöntä, että tosikristitty saattoi samalla olla rohkea kuin
-nuori jalopeura ja lauhkea kuin lammas, mutta nyt sen sain kokea. Oi,
-Vapahtajani, sinä joka kerran olet sanova hurskaille: "Minä isosin ja
-te ruokitte minun; minä janosin ja te juotitte minun; minä olin outo ja
-te huoneesen otitte minun; alasti ja te vaatetitte minun; sairas ja te
-opitte minua", älä unhota, mitä palvelijasi Olavinpoika on minulle,
-kurjalle ihmiselle tehnyt, ja anna hänen suurena päivänäsi, suloisesti
-koristettuna vanhurskauden kruunulla, seisoa oikealla puolellasi.
-
-Niinkuin äsken mainitsin, tuntui tilani Olavinpojan hoidossa käyvän
-jonkunverran paremmaksi, ja toivoin ennen pitkää perinpohjin taudista
-kostuvani ja voivani taas astua palvelukseen. Olavinpojalta olin
-kuullut kenraalimajuri Taupadelin joutuneen Wittenweyerin tappelussa
-vangiksi, mutta että oli monta, jotka kuulivat kenraalimajurin
-luvanneen vänrikin valtakirjan minulle. Olavinpoika oli itse eversti
-Gordonin suosiossa ja eversti oli luvannut viivykkeittä antaa minulle
-sen palkkion, jonka hyvin olin ansainnut, mutta kuume, jonka
-Wittenweyerin taistelun jälkeisenä yönä olin saanut, ei ottanut vaan
-hellittääkseen.
-
-Eräänä päivänä, kun ilma oli lämmin ja kirkas, teki minun mieli lähteä
-lyhyelle ratsastusretkelle Olavinpojan kanssa. Hevoseni, jota ystäväni
-pitkällisen poissaoloni aikana oli huolellisesti hoitanut, tunsi vielä
-minut ja hirnahti iloisesti, kun näki minun lähestyvän, mutta juuri kun
-tuli kiivetä selkään, rupesi minua niin raukasemaan, ettei auttanut
-muu, kuin kääntyä takaisin.
-
-Iltasella kuulin Olavinpojan puhuvan välskärin kanssa porstuvassa ja
-muun muassa kysyvän, kuinka oikeastaan oli laitani ja milloinka hän
-arveli minun tulevan taas ihan terveeksi. -- "Hänen elämänsä lähenee
-loppuaan", välskäri vastasi. "Ylenluonnolliset ponnistukset ja sodan
-rasitukset ovat olleet hänelle surmaniskuna. Hänen elämänlankaansa
-saatettanee vielä venyttää parin vuoden mittaan, jos hän luopuu
-sotapalveluksesta ja paneutuu rauhaan. Häntä vaivaa parantumaton,
-hivuttava kuume ja on hänen kaikissa tapauksissa ottaminen ero.
-Ilmoittakaa se hänelle hellävaraan -- minun on surko nuorta miestä,
-sillä hänellä ei näy itsellään olevan siitä aavistustakaan."
-
-Enkä todellakaan sitä aavistanut. Olin elänyt siinä vahvassa uskossa,
-että moniaan viikon perästä olisin terve ja entisissä voimissani.
-"_Sellaisenko_ lopun olinkin määrätty saamaan?" lausuin katkeran
-alakuloisesti; "pois siinä tapauksessa kaikki kunnian ja maineen
-unelmat, pois hevoset ja miekat. Onneton kohtalo on seurannut minua
-nuoruudestani pitäen -- sitä vastaan ei käy inttäminen."
-
-Olavinpoika tuli vasta myöhään illalla tuoden sen tiedon, että koko
-sotaväki oli seuraavana päivänä puolenpäivän tienoossa lähtevä
-liikkeelle. Hän oli jo pitänyt huolta siitä, että minä saisin matkata
-kuormavankkureissa. -- "Minä en lähde mukaan", sanoin Olavinpojalle. --
-"Et lähde mukaan?" toisti hän oudoksuen, "mihin aiot sitte ryhtyä?" --
-"Minä lähden kotia", vastasin, "kotia iällisten vanhempaini tykö,
-joidenka luota häpeällä ja tahratuin mainein karkasin, tahdon astua
-heidän eteensä kaikessa viheliäisyydessäni ja antaa ihmisten
-kaupungissa osottaa minua sormellansa, sen tähden, että lähdin kotoa
-heittiönä ja palaan takaisin kerjäläisenä." -- "Ei niin, veljeni",
-sanoi Olavinpoika, "älä riitele Jumalalasi vastaan, sillä kuka on
-tietänyt hänen mielensä ja kuka on ollut hänen neuvonantajansa? Taivu
-hänen tahtonsa alle ja usko itsesi hänen haltuunsa. Sisällinen ääni
-minulle kuiskaa, että sinä olet vielä häntä kiittävä." Minä ravistin
-päätäni ja pyysin häntä vaan toimittamaan, että eversti myöntäisi
-minulle eron jo huomenna. "Sinulla on siis tosi mielessä?" kysyi hän
-surunvoittoisesti. -- "Niin, tosi minulla on mielessä", sanoin; "kuulin
-kaikki, mitä välskäri sinulle puhui. Huomenna erotaan."
-
-Olavinpoika meni varhain seuraavana aamuna everstiltä anomaan minulle
-eroa virasta. Todistuksen kävin itse noutamassa, ja eversti ojensi
-mulle ystävällisesti kättä lausuen, että hänen oli epämieluista
-laskea minua; sitäpaitsi maksoi hän mulle täyden palkan niinkuin
-lomattomastakin palveluksesta, ja toivotti Jumalan siunausta matkalle.
-
-Tultuani takaisin asuntoomme tarjoutui Olavinpoika ostamaan hevoseni.
-"Se on uskollinen, oiva elukka", hän sanoi, "ja minä hoidan sitä hyvin
-ja pidän sitä sinun muistonasi." Tiesin hänen hakevan vain syytä,
-antaaksensa minulle matkarahoja, sillä hevonen, jonka hän Nördlingenin
-tappelun jälkeen itse oli minulle antanut, oli oikeittain hänen omansa,
-mutta en tahtonut hämmentää hänen iloansa ja suostuin siis kauppaan.
-Hän ojensi minulle suuren pussillisen tukaattia, mutta sitä en ottanut
-vastaan, pyysin häneltä vain pienempää summaa. Sen sijaan sain
-pikkuisen pötkön, johon oletin hänen säälineen muutaman taalerin pientä
-rahaa. Otin sitten keppini ja pienen kantamukseni ja Olavinpojan kanssa
-kahden astua tapasimme läpi leirin.
-
-Rykmentit olivat lähtökunnossa ja jo riveihin järjestetyt. Kulkiessani
-rakuunoiden ohi näin jokaisella hatussa viheriän oksan, he kajahuttivat
-minulle ystävällisen jäähyväishuudon, johon minä vastasin. Vaikeinta
-minusta oli nähdä ratsuani, jota Olavinpojan ratsupalvelija piteli
-marhaimista -- minun täytyi kääntyä toisaanne päin salatakseni
-kyyneliäni. Tultuamme jonkun matkaa leiriltä sanoimme toinen
-toisillemme hyvästi. Samalla antoi Olavinpoika minulle pienen raamatun,
-jota hän itse oli ahkeraan käyttänyt. Kiitin häntä kaikesta rakkaudesta
-ja uskollisuudesta, jota hän oli minua kohtaan osottanut, olletikin nyt
-viime aikana. Hän syleili ja suuteli minua ja sanoi, että jos emme
-toisiamme enää täällä maailmassa kohtaakaan, niin hän toivoi varmaan,
-että me saisimme nähdä toisemme taivaassa; sitten astui hän
-riennätellen takaisin leiriin. Taakseni vilkasematta astuskelin
-verkalleen ylängön harjua kohden, jonka poikki matkani kulki. Ylängön
-laella en kuitenkaan malttanut olla seisahtamatta ja katsahtamatta
-vielä kerran taakseni. Sotaväki lähti juuri liikkeelle, ratsastajia
-kirmaili edestakaisin, rummut pärisivät, torvet räikyivät, liput
-hulmusivat, ja mahtipontevilla halloohuudoilla ja soiton helinällä
-marssi rykmentti toisensa perään pois, riemulaukauksia lasketellen.
--- "Mitäpä tämä enää sinua liikuttaa?" sanoin itsekseni, "sinun retkesi
-on kumminkin pisin", käännyin pois ja lähdin matkaani.
-
-
-
-
-Kahdeskymmenesensimmäinen luku.
-
-Kirje. Jatkoa ja loppu.
-
-
-    Rauhoitu jo sieluni,
-    Seuraan tahtoa Herrani.
-
-          _Kansanlaulu_.
-
-Käveltyäni tuntikausia metsässä valtasi minut väsymys ihan kokonaan;
-myöskin tunsin ankaria pistoksia rinnassani ja hengitys kävi lyhyeksi
-ja vaikeaksi. Vähän tointuakseni ja vetäitäkseni suojaan auringosta,
-joka paahtoi kuumasti, vaikka kevät oli vasta alullaan, kävin
-pitkäkseni pyökin juurelle, joka tarjosi vilpoisata siimestä. Siinä
-levätessäni otin käsille Olavinpojalta saamani rahakäärön laskeakseni,
-pitkällekö matkarahojani suunnilleen riittäisi. Siinä tulin näkemään,
-että uskollinen ystäväni oli turvautunut pieneen viekkauteen
-varustaakseni minut rahoilla ei ainoastaan välttämättömimpiä, vaan
-lukuisia muita tarpeitakin varten: otaksumaini pienten rahain sijasta
-vieri kääröstä esiin pelkkiä kiiltäviä tukaattia ja niitä oli paljon
-enemmän, kuin mitä hevosesta olisin ansainnut saada. Tämä ystävyys
-minua sekä nöyrrytti että liikutti, ja otin povitaskustani esille
-pienen raamatun, jonka häh omakätisesti minulle oli antanut. Pideltyäni
-sitä vähän aikaa kädessäni, tein niinkuin taikauskoisten ihmisten on
-tapana: aukasin umpimähkään kirjan, ottaakseni ensimmäisen lauseen,
-johon katseeni kiintyisi ja sovelluttaakseni sen sitte itseeni. Herran
-armollisella johdolla aukesi mulle Joosuan kirjan seitsemäs luku, jossa
-kerrotaan Israelin lasten häviöstä tappelussa Ain kansaa vastaan,
-jolloin "kansan sydän suli ja tuli niinkuin vedeksi", ja kuinka Herra
-Joosuan kautta ilmoittaa heille syyn tähän onnettomuuteen. Katseeni
-osui juuri kolmanteentoista värsyyn, jossa sanotaan: "Niin sanoo Herra
-Israelin Jumala: _Kirous on sinun keskelläsi, Israel, sentähden et sinä
-ole seisovainen vihamiestesi edessä, siihen asti kuin te sen kirouksen
-siirrätte pois teidän seastanne_."
-
-Yllämainitut sanat antoivat minulle paljo ajatuksen aihetta. Olihan
-minun täytynyt jo viisi vuotta takaperin itselleni tunnustaa, että
-kirous lepäsi päälläni, että onneton kohtalo seuraili minua ja asettui
-alati poikkitelasin tielleni. Kuinkapas olinkaan ponnistanut
-saavuttaakseni onnea ja mainetta! Olinhan taistellut miehen tavalla,
-panemalla alttiiksi sekä henkeni että vereni halutun päämääräni
-saavuttamiseksi! Olihan onni useasti ollut jo niin sanoakseni käsissäni
-ja kuitenkin oli se joka kerta suoltautunut tiehensä.
-
-Ajattelin Olavinpoikaa -- mitenkä tykkänään toisin hänen oli käynyt! Ei
-hän ollut enempi minua, kun hän köyhänä maalaispoikana saapui
-rykmenttiin ja makasi minun kanssani samassa asunnossa Nyrnbergin
-lähitienoilta! Ei hän ollut urhoollisemmin taistellut kuin minäkään! Ei
-hänellä ollut loistavampia toiveita kuin minullakaan! Ja kuitenkin hän
-lähti nyt terveenä uusille urostöille sillä välin kuin minä,
-kestettyäni kaikki rasitukset ja sodan vaarat, retkeilin kotia --
-rutiköyhänä ja sairaana ja ainoastaan ennenaikainen maineeton kuolema
-silmieni edessä. Miksi oli siunaus seurannut häntä ja kirous alati
-painanut minua?
-
-Silloin täytti henkinen valo yhtäkkiä sieluni, suomut putosivat
-silmiltäni -- eroavaisuutta oli meissä, minun ja hänen välillään:
-hänellä oli perintönään isänsä siunaus, ja vanhan äitinsä rukoukset ja
-anomukset olivat valmistaneet hänelle tietä. Minä olin polkenut
-jalkojeni alle käskyn, jota hän oli uskollisesti pitänyt, käskyn:
-"Kunnioita isääsi ja äitiäsi." Herra oli ollut tuomarina välillämme:
-Olavinpojassa hän oli toteuttanut lupauksensa: "Että menestyisit ja
-kauan eläisit maan päällä"; minua hän oli antanut onnettomuuden seurata
-ja aikaisin pannut elämälleni rajan. "Sinä olet tottelematon poika,
-sinun hartioillasi ei lepää isän eikä äidin siunausta, siinä se kirous,
-joka sinussa on!" näin puhui valtavalla äänellä heräävä omatuntoni.
-
-Nyt tuntui minusta, kuin olisi muistossani äkkiä auennut vuosikausia
-sulkeuksissa ollut ovi, jonka ohi tähän päivään saakka olin
-välinpitämätönnä käynyt. Näin teidät, rakkaat vanhemmat, yhtäläisinä
-kuin seitsemän vuottakin takaperin, ainoana erotuksena vain, että
-hiuksesi, rakas isä, olivat harmenneet surusta esikoisesi tähden, joka
-kerran oli ollut ilosi, että jalot kasvosi, rakas äiti, olivat surun
-tähden uurtuneet ja vartalosi ylen raskaan kantamuksen alla
-koukistunut. Näin teidän istuvan hiljaa ja murheissanne pienessä
-huoneessa koulumestarin talossa ja kuulin teidän kertovan siskoilleni,
-että elämänne ikä oli ollut "vähäinen ja paha", ja siihen oli syynä
-tuhlaajapoikanne. Soturi-elämäni oli siirtynyt unelmana kauas taakseni,
-sotisovan riisuttuani tuntui kuin olisin jälleen muuttunut siksi mikä
-olin. Unenhorros, joka oli kietonut minut seitsemän vuotta, oli kuin
-pois puhallettu -- tunsin eloisasti samaa sydämen tuskaa, kuin
-karatessani luotasi, rakas isä, ja astuessani horjuvin askelin ulos
-raastuvan salista. Tässä seisoin taaskin pieni nyytti kädessä, niinkuin
-seisoin silloin edessäsi, rakas veljeni Johannes, kun olin päättänyt
-paeta luotanne. "Voi, voi, voi!" minä huudahdin, "en ole ottanut vaaria
-isäni kurituksesta ja olen ylenkatsonut äitini neuvon, siksi lepääkin
-kirous päälläni ja lyhtyni on sammuva pimeydessä. Vanhurskas Jumala,
-ole armollinen -- ainoastaan niin kauan kuin vielä kerran saan nähdä
-vanhempaini kasvot, kunnes pyydän heiltä anteeksi heille saattamani
-sydämen surun, kunnes olen nöyrryttänyt itseni heidän oikeiden
-nuhteidensa alla ja kyynelilläni taivuttanut heidät armeliaisuuteen.
-Tahdon rientää isäni luo ja sanoa hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt
-syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse tulla
-kutsutuksi sinun pojaksesi'."
-
-Niin nousin taas ja läksin pitkittämään matkaani -- retkeilin
-levähtämättä päivän toisensa jälkeen, niinkauan kuin jalkani jaksoivat
-minua kantaa. Voimat vähenivät vähenemistään, mutta koti-ikävä oli niin
-valtava, etten suonut itselleni en lepoa enkä rauhaa.
-
-Neljäntoista päivän perästä näin taas Mainjoen. Nyt toivoin piakkoin
-pääseväni määrän perille, mutta Jumala oli päättänyt toisin. Makailen
-sen sijaan täällä käyttäen hyväkseni joka rauhaisan hetken kertoakseni
-teille surullisen elämäni historian. Mitäpä jollen saakaan teitä enää
-nähdä!
-
-Saavuttuani Bestenhaida nimiseen kylään vähän matkaa toisella puolen
-Wertheimin, sain niin ankaria pistoksia että tuskin voin hengittää. Oli
-jo alkanut hämärtää -- kun vaivuin uupuneena tien viereen, ja lämmin
-veritulva alkoi taas virrata suusta, niinkuin Breisachistakin
-tullessani. Kuinka kauan siinä makasin, en tiedä, mutta sitte ajoi eräs
-maalaismies siitä ohi, ja kuultuansa minun vaikeroivan, hän nosti minut
-ajoneuvoilleen ja ajoi etemmä. Minä menin tainnoksiin ja virkosin
-eleille vasta tuntikausien perästä. Havahduttuani huomasin makaavani
-sängyssä, suuressa tyhjässä huoneessa.
-
-En kyennyt vuoteelta kohoumaan. Viimein tuli huoneesen pieni tyttö --
-hän lienee ollut noin kymmenen vuoden ikäinen -- ja nähtyänsä minut
-valveilla, hän siirtyi minua lähemmä ja toivotti hyvää huomenta. Kysyin
-häneltä, missä minä olin. -- "Wertheimin vaivaistalossa", vastasi
-lapsi, "eräs talonpoika toi teidät tänne eilisyönä. Rutto on raivonnut
-täällä kaupungissa; tässäkin talossa ovat kuolleet kaikki, paitsi minä,
-ja minä auttelen nyt sairaita."
-
-"Kuka sinä olet, rakas lapsi?" minä kysyin.
-
-"Olen isätön ja äiditön lapsi. Isälläni oli vuokralla kreivin omistama
-talo, mutta eräänä päivänä tulivat rautapukuiset miehet, sytyttivät
-talon tuleen ja tappoivat isän; äiti kuoli ruttoon ja minut pantiin
-tänne vaivaistaloon."
-
-"Sinäkin siis tiedät jotakin sodasta kertoa", sanoin; "sota se tuottaa
-paljon onnettomuutta niin maalle kuin kansoillekin."
-
-"Ei", sanoi lapsi, "kertoa minä en osaa, mutta _rukoilla_ osaan -- sitä
-opetti minulle äitini, ja minä rukoilen joka päivä. Pitääkö minun
-nytkin rukoilla?"
-
-"Tee niin", vastasin, ja tyttö pani kätensä ristiin ja luki:
-
-    Niin käy, kuin tahdot, Jumala,
-    Hyv' on sun tahtos ijäti;
-    Ken pysyvä on uskossa,
-    Hän apusi saa pian!
-    Meit' pelasti Sun poikasi,
-    Siis tyköäs et heitä;
-    Kun turvaamme
-    Ja huudamme,
-    Et hyljää, Herra, meitä.
-
-    Sä olet toivon', turvani.
-    Eloni, autuuteni;
-    Sun haltuus annan itseni,
-    Sä tiedät tarpeheni;
-    Ei tahdottas
-    Ja tiedottas
-    Hiuskarva lähde päästä;
-    Kaikk' armossas
-    Sä voimallas
-    Voit varjella ja säästää.
-
-    Maailmass' olen kulkeva
-    Vaivass' ja suruss' aina;
-    Vaan aikan' kun on erota,
-    Ja silmän' kiinni painaa,
-    Sä huomahas
-    Ja suojahas
-    Mun sielun' silloin ota,
-    Mun levossa
-    Suo erota,
-    Näin päätä synnin sota!
-
-Niin, Herra, lasten ja imeväisten suusta olet sinä itsellesi kiitoksen
-valmistanut. Saman virren olin minäkin lapsena oppinut, ja ikäänkuin
-vanhan rakkaan ystävän kehotuksena nuo ihanat sanat tunkivat sydämeeni.
-Tytön alottaessa toista värsyä yhdyin siihen minäkin kovalla äänellä,
-ja kun olimme viimeisen värsyn lopettaneet, sanoin: "Herra olkoon
-kiitetty -- sinun kauttasi, rakas lapsi, on hän ohjannut minut oikealle
-tielle. Ja Herra, minun Jumalani on ainoa turvani, ainoa toivoni;
-ihmisistä ei ole apua."
-
-"Etköhän sinä tietäisi täällä sellaista hurskasmielistä pappia, joka
-olisi halukas virvoittamaan sairaan ihmisparan sielua Jumalan sanalla?"
-kysyin.
-
-"Tiedän kylläkin", vastasi tyttö, "vanha pastorimme kävi jo täällä,
-mutta te nukuitte silloin, eikä hän tahtonut herättää teitä unestanne;
-hän tulee uudestaan iltasella."
-
-Hän tuli todellakin samana iltana ja on nyt kymmenen viikon mittaan
-joka päivä käynyt luonani ja ollut minulle rauhattomalle raukalle,
-rauhan airuena. Kerrottuani hänelle elämäni vaiheet, kuinka kelvoton
-poika olin ollut ja karannut vanhempieni luota, mutta nyt kaikesta
-sydämestäni halusin kääntyä takaisin, nöyrtyä vanhempieni edessä ja
-pyytää heiltä anteeksi, ja kuinka nyt, kun sairauteni näennäisesti
-uhkasi ehkäistä paluuretkeäni, tahdoin kääntyä Jumalan puoleen ja
-turvata häneen, että hän antaisi viimeisen toivoni toteentua, niin hän
-silmäili minua ystävällisen vakaasti ja lausui: "Se on kyllä hyvää ja
-kiitettävää, mutta en tahdo teiltä sittenkään salata, että pahuutenne
-pesii vieläkin syvemmällä: teidän täytyy kaivaa _syvemmälle, paljo
-syvemmälle_. Se jo, että olette maallisille vanhemmillenne saattanut
-paljon surua, on tosin varsin pahaa, mutta paljo pahempaa on vielä,
-että olette saattanut _taivaallisen_ Isänne murheelliseksi. Oikein on,
-että tunnustatte syntinne isää ja äitiä vastaan, mutta oikeaksi
-katumusrukoukseksi saattaa vasta sanoa sitä, joka on Daavidin
-ensimmäisessäkuudetta psalmissa ja kuuluu näin: _Sinua, sinua ainoata
-vastaan_ minä syntiä tein, ja pahasti tein sinun edessäsi, ettäs olisit
-oikia sanoissas, ja puhdas tuomitessas. _Sitä_ katumusrukousta ette
-näköjään ole vielä omaksunut. Suokoon Jumala että vielä kerran
-näkisitte vanhempanne -- toivon kaikesta sydämestäni teille sitä iloa
--- mutta toisenlaisen halun täytyy tulla teille vieläkin rakkaammaksi,
-sen nimittäin, että Jumala antaisi Kristuksen kautta teille syntinne
-anteeksi, että hän poikansa esirukouksen tähden, jonka voimaa olette
-tuntenut tähän hetkeen saakka, ei kutsuisi teitä pois, niinkuin teitä
-varten ei pelastusta olisikaan, vaan ottaisi vielä yhdennellätoista
-hetkellä teidät armoihinsa. Ennenkun haette sopua vanhempienne kanssa,
-etsikää sitä Jumalan kanssa. Lyökää rintoihinne ja tunnustakaa ennen
-kaikkia mitä surua ja tuskaa siitä seuraa, kun hylkää Herran Jumalan
-eikä pelkää häntä, sillä vanhempienne halveksiminen johtuu juuri siitä,
-että olette halveksinut Jumalaa ja hänen sanaansa. Kun tajuatte tätä
-Pyhän hengen kautta, joka silminnähtävästi on tehnyt työnsä
-sydämessänne, niin pyytäkää taivaalliselta Isältä anteeksi, sillä hän
-ei tahdo syntisen kuolemaa, vaan että syntinen kääntyisi ja saisi
-elämän, ja hän on antanut Poikansa Jeesuksen Kristuksen teille
-Vapahtajaksi. Älkää enää laiminlyökö etsikkoaikaanne, älkää enää paetko
-Vapahtajaanne, joka kulkee perässänne etsien teitä, vaan ajatelkaa sitä
-kallista sanaa, että _Jeesus Kristus on tullut maailmaan pelastamaan
-syntisiä_."
-
-Niin puhui tämä Jumalan mies, ja Jumala avasi sydämeni, niin että hyvät
-sanat putosivat hyvään maahan. Herran kurittava armo oli kärsimysteni
-kautta ikään kuin terävällä auranvantaalla piirrellyt syviä vakoja
-sydämeni peltoon, ja noihin vakoihin sinkosi jumalaisen sanan siemen ja
-rupesi orastamaan. Minä olin kauan näkevin silmin ollut sokea,
-huikentelevaisuudessa ja jumalattomuudessa samonnut turmion tietä,
-mutta viimeisenä hetkenä, kun oli minun ja helvetin väliä vaan askeleen
-mitta, otti Herra peitteen silmiltäni -- minä havaitsin vaaran ja
-ojensin jalkani elämän tielle. Minä olen se pahantekijä, joka omien
-pahain tekojensa tähden on saatettu ristiin, mutta Hän, joka kerran
-kärsi, vanhurskas syntisten edestä, on minullekin sanonut: Totisesti
-minä sanon sinulle: tänä päivänä olet sinä minun kanssani paratiisissa.
-
-Siitä käsin olen usein huokaillut, usein vaikeroinut ja usein kärsinyt
-epäilyksistä ja ahdistuksista. Usein on sieluni, kuten psalmissa
-sanotaan, ollut murheissansa minussa ja elämäni on ollut sangen likellä
-helvettiä. Olen huokaillut itseni väsyksiin asti, Daavidin lailla olen
-uittanut vuoteeni yli yötä ja kastanut leposijani kyynelilläni, mutta
-alati ja yhä uudestaan olen saanut tuntea Herran ja Vapahtajani sanan:
-Älä pelkää, minä olen sinut lunastanut, minä olen kutsunut sinua
-nimeltä: sinä olet minun. Siksi tunnen sanomatonta rauhaakin. Oi, minä
-olen havainnut, että Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi
-kuin kaksiteräinen miekka, olen nähnyt, että se tunkee lävitse, siihen
-asti kuin se erottaa sielun ja hengen, jäsenet ja ytimet, mutta olen
-myöskin kokenut, että se on voide, joka Gileadissa parantaa kaikki
-haavat. Jumala siunatkoon sua, Olavinpoika, ettäs vielä kerran olit
-laupias samarialaiseni ja annoit öljyä ja viiniä myös puutteenalaiselle
-sielulleni. Oi, Jumalani, minulla oli sydämessäni paljon surua, mutta
-lohdutuksesi saattoi sieluni iloiseksi.
-
-Jumala on todistajani, miten hartaasti yhä edeskin päin toivon vielä
-kerran näkeväni teitä, rakkaat vanhempani, kuullakseni anteeksi
-antamuksen sanat teidän omilta huuliltanne, mutta voi, voimani
-hupenevat päivä päivältä, ja näyttää niinkuin Jumala olisi päättänyt
-toisin. Mielelläni toki mukaudun Jumalan neuvopäätökseen. Jos hän on
-osottanut minulle suurinta armoa, sitä armoa, että synnin kahleet,
-joihin olen ollut kytkettynä, minusta raueten kirpoavat, niin en tahdo
-nureksia, ellei hän tätä vähempää armoa minulle sallisikaan. Kun olen
-saanut hyvää Jumalalta, enkö ottaisi vastaan pahaakin?
-
-    Miksikä mä valittaisin?
-    Minulla
-    Tallella
-    Kristus on, pois ken sen saisi.
-    Minullen,
-    Uskon sen,
-    Taivaissa suo autuuden.
-
-Siispä eläkää jalosti, rakkaat vanhemmat! Palkitkoon Jumala teille
-jokaisen jumalaisen sanan siemenjyvän, jotka aikuisimmasta
-lapsuudestani sieluuni istutitte -- ne ovat viimeinkin puhjenneet
-oraalle, saatuansa murheiden viljavoittavista sadevihmoista idinvoiman.
-Anteeksi, oi anteeksi antakaa kaikki mitä olen rikkonut teitä vastaan.
-Kummoinenpa onkaan oleva ilonne, kun Herran suurena päivänä näette
-koolla koko pienoisen lauman, joka täällä alhossa oli uskottu
-kaitsentoonne -- koolla siellä, missä Ylipaimen on antava teidän löytää
-kadonnut lampaannekin. -- Ja te, rakkaat siskot, muistelkaa taas minua
-rakkaudella, ja rukoilkaa, että Jumala varjelisi teitä poikkeamasta
-sille tielle, jota minä vaelsin, sillä sitä tietä kulkevilla on sanottu
-olevan: _Lyhyt virsi, pitkä hirsi_.
-
-Kymmenen päivää olen kyhännyt tätä kirjettä ja kostuttanut sitä
-runsailla kyynelillä. Tänään minun täytyy se lopettaa, -- silmäni ovat
-himmenneet, käteni vapisee eikä enää jaksa liikuttaa kynää, ja
-ajatukseni hiutuvat sammuksiin kuten lamppu, josta öljy on
-loppumaisillaan. Tervehtikää niin ikään kaupunginvoutia ja sanokaa,
-että pyydän anteeksi häneltä kaikkea sitä pahaa, mitä olen hänelle
-matkaan saattanut. Hän osotti aina minua kohtaan sangen suurta
-hyväntahtoisuutta eikä suinkaan ole kieltävä kuolevaisen viimeistä
-pyyntöä. Isä, kun tämä kirje saapuu käsiisi, niin toimita että pastori
-lähinnä seuraavana sunnuntaina, niinkuin tavallista on, ilmoittaa
-saarnatuolista, että Valentin Gast on Herrassa nukkunut, ja koska eriän
-täältä katuvaisena, mutta armoitettuna syntisenä, uskossa Vapahtajaani,
-älköön hän olko vastahakoinen lausumaan minustakin nuo tavanmukaiset
-sanat: Jumala olkoon hänen sielullensa armollinen ja suokoon hänelle ja
-meille kaikille viimeisenä päivänä riemullisen ylösnousemuksen.
-
-Nyt vasta voin sanoa: Niin käy, kuin tahdot, Jumala, hyv' on sun tahtos
-ijän! Kristus on minulle elämä, ja kuolema on minulle voitto.
-
-Kuudesta murheesta on Herra minut pelastanut, ja seitsemännessä ei
-minua mikään vaara voi enää kohdata. Herra meidän Jumalamme, joka
-vitsallaan ja sauvallaan kuljettaa minua nyt pimeän laakson lävitse,
-johtakoon hän teitäkin, isää, äitiä ja siskoja siihen asti, kun saamme
-nähdä toisiamme taivaallisessa Jerusalemissa, ylhäisessä kaupungissa.
-Siihen asti voikaa hyvin ja muistelkaa minua rakkaudella, sitä pyytää
-
-                                       uskollinen poikanne
-                                          Valentin Gast,
-                                 kadotettu mutta jälleen löydetty.
-
-3 p. Kesäkuuta 1639.
-
-J.K. Jos Herra näkee hyväksi vielä kerran vuodattaa vähäisen öljyä
-eloni lamppuun, joka nyt on sammumaisillaan, niin lähden heti
-kotimatkalle. Siitä, että retki on tuleva minulle rasittavaksi, en pidä
-lukua. Jos en saavutakaan toiveitteni päämaalia ja jos viimeinen
-hetkeni äkkiä kohtaa minua matkalla, niin on kristityistä ihmisistä
-kuitenkin joku saattava teidän käsiinne tämän kirjeen -- mitä vähäistä
-säilynnäistä minulla vielä on, saakoon hän ne palkkiokseen. Jos taas
-kuolen _täällä_, on Wertheimin pastori varmaan toimittava teille
-kirjeen, niin pian kuin keisarin väki jättää tiet avonaisiksi. --
-Nähnenkö vielä teitä? Jospa joku taitaisi sen minulle sanoa! Ulkoapäin
-päättäen näyttää tilani joskus vähän paremmalta, mutta mato jäytää
-salassa.
-
-Tapahtukoon kumminkin Herran tahto! Amen, Amen!
-
-
-
-
-Kahdeskymmenestoinen luku.
-
-Valentinin kuolema.
-
-
-    Ei nuoruuteen voi turvata,
-    Ei terveyteen täällä:
-    Vanhemmat usein lapsensa
-    Saa nähdä paarein päällä.
-    Ei meiltä kuolo kysele:
-    Pois täältä josko soisimme,
-    Vai jäämään oisko halu.
-
-Sittekun yön hiljaisina hetkinä olin lukenut poikani kirjeen, ymmärsin
-selvemmin kuin koskaan sen raamatun sanan, että Jumala loppumattomassa
-hyvyydessään tekee paljo yli sen kuin voimme pyytää tahi ajatellakaan.
-Elämäni raskaimmista hetkistä, kyynelten ja epätoivon yöstä oli Herra
-antanut suloisen kirkkauden puhjeta. Poikani lankeemus oli Jumalan
-armosta kääntynyt ylösnousemukseksi, ja sieluni riemuitsi Jumalassa,
-Vapahtajassani.
-
-Silloin tulin myöskin aatelleeksi rakkaita omaisiani ylhäällä taivaassa
--- vaimoani, tyttäriäni ja Johannesta -- kuinka he jo aikaa ennen, kuin
-olin tuon Herran kirkkauden nähnyt leimahtavankaan, kun minä vielä
-kuljin täällä alhaalla surren ja itkien, jo olivat täynnä riemua
-ylistäneet Herraa Valentinin pelastuksesta, sillä taivaassa on
-suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin
-yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä vanhurskaasta, jotka parannusta eivät
-tarvitse. Tähän asti olin aina ajatellut ikimenneitä rakkaita omaisiani
-murhetaakasta vapautuneiksi, nyt näin heidät lisäksi vielä
-_autuainakin_, vaatetettuina valkoisilla vaatteilla ja kantaen palmuja
-käsissään. Samalla valtasi minutkin sanomaton halu seurata mukana, kun
-poikani Valentinin oli määrä lähteä kotiin. Mutta Jumalan ajatukset
-eivät olleet minun ajatukseni -- vanhan mitättömän rungon tuli seista
-kuuhottaa jonkun aikaa tuulessa ja myrskyssä vielä jälkeen senkin, kun
-sen kukkea latva ja oksat olivat karsitut.
-
-Vielä kolme päivää sain hoitaa rakasta poikaani enkä poistunut hänen
-vuoteensa ääreltä en yöllä enkä päivällä. Juttelin hänelle äidistään ja
-siskoistaan, leikkitovereistaan, jotka melkein kaikki järjestään olivat
-suistuneet ruton ja muiden onnettomuuksien uhrina, rukoilin hänen
-kerallaan ja luettelin hänelle semmoisia raamatun sanoja ja sydämen
-huokauksia, joiden tiesin virkistävän sairaita ja kuolevaisia.
-Kolmannen päivän iltasella huomasin hänen viimeisen hetkensä tulleen,
-ja jätin hänet silloin uskollisen Jumalan käsiin, rukoillen että hän,
-joka armossa oli ohjannut poikani takaisin elämän tielle, tekisi hänen
-lähtönsäkin täältä maailmasta siunatuksi. Valentin oli täydessä
-tajunnassaan, mutta kotiatulostansa asti olivat hänen ajatuksensa
-saaneet korkeamman lennon, kuten useasti nähdään sairaissa ja
-kuolevaisissa, ja hänen sanansa olivat kuin veisuu "ylemmässä kuorissa"
-ja tuntuivat minusta melkein profeetallisilta, mikä on varmana merkkinä
-siitä että sielu on valmis kiitämään yli rajan, sillä ihmissielun laita
-on sama kuin harpun, jonka kieliä jännitetään ylenkovasti, liian
-korkeaan vireesen: ne katkiavat pian.
-
-Poikani makasi vuoteella, ei nukkuen, ainoastaan raukeana, sillä hän
-oli paljo puhunut päivän pitkään ja muun muassa ilmoittanut tahtovansa
-tulla haudatuksi äitinsä, siskojensa ja Veit vanhuksen viereen; minä
-rukoilin konsa ääneen, konsa ääneti, aina sen mukaan koskiko rukous
-häntä vai itseäni.
-
-Yhdentoista aikana yövahti Hannu Ebeling, joka kulki tavallisella
-kiertoretkellään kaduilla, seisattui ikkunamme alle -- hän oli puheena
-olevina päivinä usein käynyt tervehtimässä poikaani -- ja lauloi
-tuntimäärän huudettuansa, seuraavan ajatelman:
-
-    Yksitoista oppilasta
-    Pysyi uskollisena --
-    Herra meidän loppuun asti
-    Pysyä suo vahvoina.
-
-Silloin aukasi poikani silmänsä, ja muistaen pastori Theodorikuksen
-pitämää saarnaa hänen ripillepääsöpäivänänsä, hän sanoi: "Ne
-yksitoista, jotka yhdessä minun kanssani kävivät Herran ehtoolliselle
-ja tekivät Herralle Jeesukselle uskollisuuslupauksensa, ovat pysyneet
-uskollisena ja menneet Herransa iloon, mutta minusta -- oli vähältä
-tulla Juudas, jos ei Herra Jeesus armossa olisi lempikatsein minuun
-katsonut ja sen kautta tehnyt minusta Pietarin; hän on katsonut
-karvaita kyyneliäni ja jälleen ottanut minut liittoonsa; nyt saan pian,
-jopa hyvin pian yhdessä yhdentoista veljeni kanssa, jotka ovat edeltä
-käsin entäneet, viettää suurta ehtoollista ja syödä leipää Jumalan
-valtakunnassa. -- Jumala siunatkoon sinua, Olavinpoika!"
-
-Ajattelin rukousta, jonka sinä päivänä olin noiden kahdentoista edestä
-Jumalalle lähettänyt, ja kiitin Herraa siitä, että hän oli rukoukseni
-kuullut.
-
-Sen jälkeen makasi Valentin hiljaa, mutta hänen huulensa liikkuivat
-ikään kuin rukouksessa, ja kätensä hän oli pannut ristiin. Puoliyön
-tienoossa hänen hengityksensä kävi raskaaksi ja korisevaksi, hän ei
-enää voinut puhua, puristi ainoastaan aika ajoin kättäni ja viittasi
-ylös päin taivainen loiste silmissään. Hänen kasvoistansa kuvastui niin
-vakaamielistä rauhaa, että minusta tuntui, vaikka olinkin hyvin
-murheellinen, ikäänkuin olisin seisonut _voitonsankarin_, enkä
-_kuolevaisen_ vuoteen äärellä.
-
-Kello löi yhtä. Silloin Valentin pidätti hengitystään ikään kuin
-kuulostaakseen kadulta läheneviä askeleita -- taaskin vanha yövahti
-seisoi ikkunaimme alla huutaen tuntimäärän ja, luultavasti Valentiniani
-tarkottaen lauloi liikutuksesta väräjävällä äänellä:
-
-    O Isä rakas, armostas
-    Suo meille loppu autuas!
-
-"Uskollinen Jumala!" huudahti poikani, silmäsi minua vielä viimeisen
-kerran ja vaipui takaisin päänalukselle. "Amen", lisäsin siihen minä ja
-kumarruin hänen puoleensa -- hänen sydämensä oli sykähtänyt viimeisen
-kerran.
-
-Seisoin kauan aikaa liikkumatonna rakastetun poikani vuoteen vieressä
-katsellen hänen vielä kuoltuaankin kauniita kasvonpiirteitään, jotka
-olivat juurikuin ilmetty jäljennös hänen ikimenneestä äidistään, ja
-huusin sydämessäni Herran puoleen.
-
-Äkkiä häiriintyi juhlallinen hiljaisuus siitä, että kadulta alkoi
-kuulua meluavia ääniä ja hevosjalkain töminää. Jo monta päivää
-perätysten oli sotaväkeä suurissa joukoissa kokoontunut Würzburgin
-tienoille, sillä ruotsalaiset varustautuivat tappeluun ja
-Ochsenfurthista kulkeva ratsuväen eskadroona retkeili paraikaa
-kaupunkimme lävitse. Sotajoukko seisattui aukioimelle kentälle kirkon
-edustalle ja musiikki soitti marssia -- samaa marssia, joka kerran oli
-saanut katkeria kyyneliä vierimään poikani Valentinin silmistä, kun
-hän, joka silloin vielä oli melkein lapsi, ikävöivin katsein seurasi
-poiskulkevia sotureita. Silloin syvän liikutuksen tunteet valtasivat
-sydämeni ja äänekkäästi itkien huudahdin: "Voi sua, Valentin parka!
-Mitä on tullut korkealle tähdänneistä nuoruuden unelmistasi? Kuolo,
-jota niin halusit, kuolo taistotantereella ei sinua tavannut, vaan on
-vienyt sinut kotia pieneen kammioosi ja siellä vasta lausunut 'tule'
-sanansa, antaaksensa sinun maistaa sitä sen täydessä karvaudessa. Mutta
-kumminkin, kuinka suuri syy onkaan minulla, Jumalani, sinua kiittää,
-että olet lannistanut hänen ylpeytensä ja vastoinkäymisen sauvalla
-vienyt hänet armosi viheriöitsevälle niitylle, että minulle halvalle,
-kovan koetuksen kestäneelle miehelle suotaisiin lohdutus nähdä hänen
-lähtevän rauhassa täältä ja että tietäisin hänen taas kerran löytäväni.
-Herra antoi ja Herra otti; Herran nimi olkoon kiitetty!"
-
-Tähän tapaan puhellessani ja rukoillessani astui Ebelingin Hannu
-sisään. Nähtyänsä Valentinin kuolleena hän istuutui viereeni ja alkoi
-kerallani itkeä; loppuosan yötä hän viipyi niin ikään luonani ja koki
-lohduttaa minua monilla lemmellisillä sanoilla.
-
-
-
-
-Kahdeskymmeneskolmas luku.
-
-Toinenkin Jumalan tuomio.
-
-
-    Laaksot ja kukkulat eivät tapaa toisiansa,
-    mutta ihmiset kylläkin.
-
-                            _Sananlasku_.
-
-Aamusella tuli pastorilta sana, että ottaisin rippiastiat ja lähtisin
-hetikohta hänen kerallansa Eibelstadtiin; muudan sotamies oli pudonnut
-hevosen selästä, ja kun hänet nostettiin maasta, niin hän oli jo
-kuoleman kielissä ja halusi nyt Ehtoollista. Kiiruhdin noudattamaan
-käskyä eikä aikaakaan niin olimme pastorin kanssa jo matkalla
-Eibelstadtiin.
-
-Ratsumies, joka oli käynyt noutamassa pastoria, seurasi mukanamme ja
-kertoi matkalla, että kun hän toverinsa kera kello yhden ajoissa yöllä
-retkeili kaupunkimme läpi, oli portinvartijan tuvanovi, joka muutamia
-päiviä sitte oli maalattu valkeaksi, ollut auki, yksi hevosista oli
-säikähtynyt valkoista väikettä, karahtanut pystyyn ja viskannut
-selästänsä miehen, jonka pää oli käynyt pihtipieleen ja vallan pahoin
-ruhjoutunut. Heidän oli täytynyt ottaa loukkautunut mukaansa, mutta
-hänellä ei ollut monta hetkeä jälellä, jonkatähden ratsumestari oli
-lähettänyt noutamaan pastoria.
-
-Eibelstadtiin tultuamme vietiin meidät vapaaherra von Greifenklaun
-taloon. Siellä makasi sängyssä haavoittunut ratsuri äänekkäästi
-valittaen. Viritettyäni tulen kynttilöihin ja asetettuani rippiastiat
-esiin, tahdoin jättää pastorin sairaan kanssa kahdenkesken ja menin sen
-vuoksi raastuvan eteiselle torille, jättäytyen surullisten ajatusteni
-valtaan.
-
-Keskellä toria oli ruotsalaisten lippu pystytetty, ja joukko sotamiehiä
-seisoskeli tahi makaili sen ympärillä, mutta minä en sen tarkemmin
-kiinnittänyt siihen huomiotani -- ajatukseni liikkuivat kuolleen luona.
-
-Luokseni tuli samassa ratsumestari, pitkä, pulska mies, parta ja
-hiukset vaaleahkot, niinkuin ruotsalaisilla useimmilla oli, tervehti
-ystävällisesti minua ja kysyi, oliko pastori jo tullut sairaan luo.
-Vastasin: "Jo, noin neljännestunti sitten." Ratsumestari jatkoi:
-"Pelkäänpä hänen joutuneen syntisniskurin kanssa tekemisiin; minä
-tahdoin kumminkin täyttää velvollisuuteni ja kutsutin hänet.
-Sotasaarnaajamme nähkääs ei ole vielä ehtinyt saapua ja minä sain,
-kulkiessamme kaupunkinne läpi, sattumalta tietää tämän tunnustavan
-evankeelista uskoa, vaikka luulin olevamme katoolisen maan keskuksessa.
-Mikä on pikku kaupunkinne nimi?"
-
-"Sommerhausen", vastasin.
-
-"Sommerhausen", toisti ratsumestari, juurikuin olisi kaupunkimme nimi
-herättänyt vanhan muiston hänessä eloon. "Mahtaneekohan olla kahta
-samannimistä paikkaa? Meidän rykmentissä palveli vielä muutamia
-kuukausia takaperin sommerhausenilainen rakuuna."
-
-"Hyvin mahdollista", vastasin, "jälkivuosina on sieltä useita nuoria
-miehiä antautunut sotapalvelukseen", ja samalla katsahdin torille
-sijoittuneisiin sotamiehiin -- nämä olivat Ruotsin rakuunoita, minkä
-nyt vasta huomasin.
-
-"Oliko hän kelpo mies se rakuuna?" kysäsin, sydämeni rajusti sykkien.
-
-"Kelpo mies ja urhoollinen soturi, mutta tokkopas hän lieneekään enää
-elossa. Seitsemän vuotta palvelimme yhdessä hyvinä ystävinä ja
-tovereina, mutta hänellä miesparalla ei ollut onnea. Näettekös tuota
-lippua? Sen me kerran kahdenkesken otimme takaisin monta vertaa
-lukuisammalta vihollisjoukolta, ja niin totta kuin nyt näette minut
-silmäinne edessä olisin minä jo aikaa maannut kolme kyynärää
-alapuolella maanpinnan Nördlingenin tappotantereella, jos ei tämän
-ystävän käsi Jumalan avulla olisi pelastanut minut. Minä olen nyt
-ratsumestari, mutta hän ei ylennyt miksikään, vaan hänen täytyi
-murtuneena miehenä erota, eikä luultenkaan enää koskaan palaa kotiin."
-
-"Hyvä herra ratsumestari, älkää panko pahaksenne, jos rohkenen kysyä
-mikä teidän nimenne on?" sanoin syvästi liikutettuna, vaikka minun oli
-kyyneliltäni vaikea saada noitakaan harvoja sanoja lausutuksi.
-
-"Nimeni on Olavinpoika, Sven Olavinpoika", hän vastasi, "ja olen jo
-neljättä kuukautta ratsumestarina Gordonin rakuunarykmentissä, ja
-ystäväni, josta vastikään puhuin, oli Gast nimeltään -- Valentinus oli
-hänen ristimänimensä. Onko teille tuttu se nimi?" Hyvä Jumala,
-tarvitsiko jonkun minulle sanoa, mikä oli poikani ristimänimi!
-
-"Josko se nimi on minulle tuttu?" vastasin. "Sen nimellinen oli oma
-poikani! Ja teidätkin, arvoisa herra, minä tunnen. Te olette pojalleni
-Valentinille tehnyt paljo enemmän, kuin mitä hän teidän hyväksenne on
-voinut tehdä: te olette lähinnä Jumalaa pelastanut hänet iankaikkisesta
-kuolemasta."
-
-"Mitä kuulenkaan?" virkkoi ratsumestari, tullen lähemmäksi ja tarttui
-molempiin käsiini; "hän siis elää ja on saapunut kotiin?"
-
-"Kyllä", vastasin, "hän on _saapunut_ kotiin -- kolme päivää takaperin
-minun, _maallisen_ isänsä luokse ja _maalliseen_ kotiinsa, ja viime
-yönä, kun te torvensoitolla kulitte kaupunkimme läpi, _taivaallisen_
-Isänsä luokse ja _taivaalliseen_ kotiinsa. Viime hetkeen saakka siunasi
-hän teitä."
-
-Minun täytyi nyt juurtajaksain kertoa mitä tiesin poikani kotiintulosta
-ja viimein hänen kuolemastaan. Ja kun uudestaan isänsydämeni syvyydestä
-kiitin häntä, että hän oli niin hellästi vaalinut poikaani sekä ruumiin
-että sielun puolesta ja sen kautta tullut Jumalan sallimuksesta
-välineeksi poikani pelastamiseen ijankaikkisesta kuolemasta, vastasi
-hän, että niin vähästä, kuin hän oli voinut tehdä, ei ansainnut
-kiittää. "Olen itsekin", hän sanoi, "oppimaton mies ja tarvitsen
-käyttää kaiken uutteruuteni pysyäkseni oikealla tiellä; Valentin taasen
-oli silminnähtävällä tavalla ollut Jumalan erityisen huolenpidon
-alaisena, niin että minä erotessamme olin ihan varma, että peite
-viimein oli putoava hänenkin silmiltään. Hän oli aina totuutta
-harrastava, ja vilpittömien antaa Jumala menestyä."
-
-Sen jälkeen jutteli hän vielä monta seikkaa poikani elämästä, jotka
-isänsydämeeni vaikuttivat hyvää, hänen ystävällisyydestään ja
-uskollisuudestaan sekä siitä, mitenkä synkkämielisyys oli viimeaikoina
-ruvennut poikaani vaivaamaan. Lopuksi hän sanoi, että hän toivoi vielä
-kerran näkevänsä minua ja vainajaa, jos heidän sallittaisiin, niinkuin
-hän varmaan luuli, viipyä täällä vielä yli huomisen päivän.
-
-Meidän vielä puhellessa tuli pastori kalpeana ja mieli kuohuksissa
-huoneesta, jossa sairas makasi, meni ratsumestarin luo ja sanoi:
-
-"Minä en millään muotoa voi pyhää Ehtoollista jakaa haavoittuneelle.
-Hän on ihan hurjana, syytää mitä kauheimpia herjauksia suustaan, inttää
-nähneensä henkiä ja näyttää kaikittain tuiki jumalattomalta ihmiseltä.
-Te voitte, herra ratsumestari, itse tulla katsomaan."
-
-Ratsumestari vastasi: "Se mies on ollut erään itävaltalaisen
-vapaajoukon johtajana ja elusti parhaillaan joukkoinensa Breisachissa,
-kun ruotsalaiset piirittivät tämän kaupungin, mutta sittekun linna oli
-antautunut, hän meni varustusväen puolelle, koska se sopimuksen mukaan
-oli sallittu poislähteville. Koska hän kumminkin jo oli tehnyt itsensä
-syypääksi monenlaisiin konnantöihin eikä hyvät sanat tahi rankaisut
-tehonneet häneen vähääkään, oli everstin pakko alentaa hänet alhaiseksi
-sotamieheksi. Menen yhtäkaikki itse häntä katsomaan." Sitte menimme
-kolmenkesken sairaan luo.
-
-Täällä kohtasi meitä kauhistava näky. Sairas oli istuallaan sängyssä ja
-tahtoi väkisin karata ylös, mutta kaksi toveriansa piti häntä kiinni;
-vaahtoa tursusi hänen suustaan ja hänen silmänsä mulkoilivat hurjasti.
-"Pois tieltä, pois tieltä", huusi hän käheällä äänellä, "pois tieltä,
-ukko! Enkös jo kerran halaissut kallosi? -- katsos kuinka verissä
-harmajat hiuksesi ovat -- ja nyt olet taas elävänä, ja seisot siinä
-valkoiseen paitaasi puettuna ja ojennat kuivuneen, luisevan kätesi
-minua kohden, kuin mikin pellonpelätti, säikäyttääksesi hevostani! --
-Eespäin, eespäin, uljas komppaniani! Kannukset kylkeen survaiskaa!
-Tänään lähtee tukaattia -- _kaikki_ jaetaan veljellisesti -- mutta
-vihreätakkinen jääköön yksin minun osalleni. Kouraise häntä takaa päin,
-toveri. Minä kuristan häntä kurkusta -- niin, asetuppa nyt vaan
-vastarintaan, Frans, nyt on viime hetkesi tullut! --- meitä on kaksi
-yhtä vastaan -- ha, ha, ha! katsos miten silmänsä mullistuvat
-kuopistaan! -- noin vaan, annas hänen maata siinä, hän ei enää
-ylösnouse. Mutta ukko, hän on vironnut jälleen eloon, hänen tarvitsee
-saada vielä läimäys! Päästä minut sivu, sinä tunnet hyvin minua!"
-
-"Herran tähden", huusin minä, "tuohan on Nikol Paradeiser, joka tappoi
-Veit vanhuksen!"
-
-"Nikol Paradeiser", huusi haavoittunut taasen, "kuka konna sen nimen on
-teille kannellut? Sinä valehtelet, minä olen gordonilainen rakuuna!
-Hyvät toverikullat, vierittäkää syrjään tuo kivi, ettei hevoseni
-kompastu siihen, voi, vierittäkää syrjään se, sanon minä, vierittäkää
-syrjään se! -- Kas niin, nyt on hyvin -- uh, siinäpäs se on taaskin! --
-Hei, kiidä, huima ratsuni! Voi päätäni, voi päätäni, oi, oi, oi! --
-Heitä irti minut, vanha löntti, sin' et kumminkaan minulle mitään
-mahda."
-
-"Jumalan tuomio, herra ratsumestari", sanoin, "minä näin omin silmin,
-kun tämä mies teki murhan Sommerhausenin portilla."
-
-"Niin, Jumalan tuomio se on", vakuutti kauhusta vavisten toinen
-sairasta kiinni pitelevistä sotamiehistä, ja kylmä hiki virtaili hänen
-otsallaan; -- "minä olin silloin hänen ratsupalvelijanaan. Ja minä voin
-vaikka vannoa, että vanhus, jonka hän murhasi, tänä aamuna seisoi
-portilla, kun me ratsastimme kaupungin läpi, ja hän kohotti kättänsä
-ikään kuin uhatakseen häntä. Me puhelimme juuri tuosta vanhasta
-jutusta, kun Paradeiser yhtäkkiä huudahti: 'Tuossa hän seisoo.' Olin
-peljästyksestä melkein kuin halvaantunut, sillä ukko seisoi tosiaankin
-siinä ilmielävänä."
-
-"Ei", vastasin minä, "Veit vanhus _ei seisonut_ siinä -- vaan paha
-omatuntonne loihti eteenne hänen kuvansa; valkoinen ovi on kuvastanut
-haamuna teidän silmiinne. _Autuaat ovat kuolleet, jotka Herrassa
-tästälähin kuolevat_. Mutta raamattu todistaa, että Herra on
-jumalattomille antava 'pelkääväisen sydämen' ja 'kuihtuneen sielun',
-niin että värjyilevän lehden kahina on vainoava heitä, ja heidän pitää
-pakeneman niinkuin miekkaa pakenisivat, ja kaatuman miss' ei kukaan aja
-heitä takaa."
-
-"Ei kukaan aja heitä takaa?" huusi haavoittunut; "tuossahan hän seisoo!
-Eikös se ole hän? Mutta min' en aiokaan antautua takaa ajettavaksi --
-vuotas, tuosta saat hengenloppu-iskun -- tuosta saat -- tuosta saat" --
-ja jättiläisvoimalla hän sinkautti molemmat sotamiehet luotansa, ja
-syöksyi ylös sängystä? Ratsumestari riensi häntä hillitsemään, mutta
-ennenkun hän oli saanut teutovasta kiinni, kaatui houraileva maahan, ja
-iski päänsä lattiaan niin että jymähti -- ja kuoli.
-
-Moinen hirvittävä Jumalan tuomio silmäimme edessä ei kukaan meistä
-pitkään aikaan saanut sanaa suustaan, vaan seisoimme kuin salaman
-satuttamina. Vihdoin käski ratsumestari sotamiesten nostaa kuollut
-lattialta ja panna hänet sänkyyn. Mutta pastori ja minä lähdimme
-takaisin Sommerhauseniin, sittekun olin sanonut hyvästi ratsumestarille
-siltä varalta, etten sattuisi häntä enää näkemään.
-
-
-
-
-Kahdeskymmenesneljäs luku.
-
-Loppu.
-
-
-    Suo, Herra, ruumiilleni
-    Lepoa haudassa,
-    Suo, Jeesus, sieluseni
-    Tykönäs asua.
-
-Seuraavana aamuna olivat poikani maalliset jäännökset saatettavat
-viimeiseen leposijaansa. Ratsumestaria ei kuulunut, joten otaksuin
-hänen saaneen määräyksen lähteä ja poistuneen joukkoinensa.
-
-Ebelingin Hannu oli sirostanut vaimoni ja lasteni kuin myös Veit
-vanhuksen haudan ja koristanut ne kauniilla kukkasilla. Valentinin
-toivomuksen mukaan oli hänelle hauta varattu äitinsä ja veljensä
-Johanneksen välille. Kaikki kaupunkilaiset, eli oikeimmiten niin monta
-kuin rutolta ja nälänhädältä oli säilynyt, kokoontuivat kello yhdeksän
-ajoissa saattamaan vainajata hautausmaahan; monet pistäysivät
-ruumishuoneesenkin nähdäksensä vielä kerran hänen kasvonsa ennenkuin
-hän peitettiin maan poveen. Niiden joukossa oli muun muassa Hannu
-Mündleinin leski. Kysyin häneltä, kantoiko hän vielä vihankaunaa tätä
-Herran niin kovasti kurittamaa kohtaan siitä, että tämä oli syyllinen
-hänen poikansa kuolemaan; hän vastasi: "Jumala minua semmoisesta
-varjelkoon! Ajattelen perin vastoin kuinka hän, ruotsalaisten
-rynnätessä kaupunkiin, oman henkensä uhalla pelasti poikani varmasta
-kuolemasta." Ja muillakin läsnäolijoilla oli jokaisella kerrottavana
-joku ystävyyden osotus tahi muunlainen palvelus, josta heidän oli
-Valentinia kiittäminen. Tämähän kaikki oli minulle suureksi
-lohdutukseksi murheessani.
-
-Yhdeksän lyönnillä kuultiin raskaita määräperäisiä askelia kadulta ja
-jonkun mahtipontevalla äänellä komentavan: "Seis." Nämä olivat
-ruotsalaisia rakuunoita, Valentinin entisiä tovereita, jotka täydessä
-paraatiunivormussa, miekankahvat suruharsoon verhottuina marssivat
-kaupunkiin. Ratsumestari tuli kohta perästä, seurassansa kymmenen
-rakuunaa, joista eräs kantoi haarniskaa, miekkaa ja kannuksia. He
-loivat vielä kerran katseen kuolleesen toveriinsa ja asettuivat sitten,
-äänettöminä ja totisina, riviin molemmin puolin kirstua. Ratsumestari
-itse astui lähemmä, puristi poikani ristittyjä käsiä ja lausui
-viljavien surukyynelten tulviessa: "Minä murehdin sinua, veljeni
-Jonatan. Sinä olet minulle ollut sangen rakas ja sinun rakkautesi on
-ollut suurempi minulle kuin vaimoin rakkaus." Kun kirstu oli naulattu
-umpeen, kiinnitti hän omin käsin sen kanteen haarniskan, miekan ja
-kannukset, jonka jälkeen neljä rakuunaa tarttui paareihin ja kantoi ne
-kadulle, mihin muu sotaväki oli sijoitettu, ja nyt lähti surusaatto
-liikkeelle hautuumaata kohden.
-
-Eellimäisinä kulkivat koululapset, niiden perästä porvarit ja sitten
-minun harjoittamani kirkkokööri, joka veisasi kauniin virren:
-"Jerusalem, ylhäällä oleva." Kun oli laulettu kolme värsyä puhalsi
-ruotsalaisten soittokunta, joka kulki lähinnä ruumiin edellä, kauniin
-surumarssin, niinkuin on tapana sotilashenkilöitä haudattaessa. Likinnä
-ruumista seurasin minä, vainajan sureva iällinen isä, Ebelingin Hannu
-ja pastori rinnallani, ja viimeisenä ratsumestari rakuunoittensa
-etunenässä, jotka seurasivat saaton perässä.
-
-Haudalla piti pastori hautauspuheen Jobin 9: 25: "Minun päiväni ovat
-olleet nopiammat kuin juoksija: ne ovat paenneet eikä mitään hyvää
-nähneet" sanojen, johdosta; ja kun hautausvirsi: "Tään ruumiin maahan
-hautaamme", oli veisattu, komensi ratsumestari ja rakuunat ampuivat
-kolme laukausta haudan yli. Kun hauta oli lapioitu unpeen, lähdimme
-kukin omiin toimiimme. Valentinilla oli niin muodoin kunnialliset,
-vieläpä komeatkin hautajaiset, jommoisia Sommerhausenissa ei oltu nähty
-ennen. Hänen hautansa on suuren kiviristin kohdalla, ja hänen
-sivullansa on vielä yksi paikka tyhjänä, jonne minun maalliset
-jäännökseni kerran kätketään, että olisimme kaikki yhdessä, kun suuri
-Jumala kerran tahtoo kutsua meitä riemulliseen ylösnousemukseen.
-Kiittäen ja kyyneliä vuodattaen jätin hyvästi ratsumestarille --
-mutt'en ainiaaksi, ei, ainoastaan siksi lyhyeksi aikaa, kuin
-pyhiinvaelluksemme on määrätty täällä maan päällä kestämään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Rakas lukija, tottakai nyt kysyt millaiselle mielelle kaikki nämä
-koettelemukset olivat minut saattaneet. -- Ensi vuosina, vaimoni ja
-lasteni kuoltua, halusin usein eritä täältä ja olla Kristuksen kanssa,
-mutta tähän surunalhoon kiinnitti minua kuitenkin ajatus, että minun
-tuli odottaa poikaani Valentinia; mutta sittekun hän tuli ja taas jätti
-minut, olin kuulevinani Margareetani huutavan: "Tule", ja lasteni
-huutavan: "Tule, tule, rakas isä, maan päällä sinulla ei ole enää
-mitään asioitavaa, mutta täällä ylhäällä on paikkasi vielä tyhjänä."
-Niin usein kuin kuulin heidän äänensä, huokailin: "Vartija, mitä yö
-kuluu?" Poikani Valentinin kuoltua olen alati ollut yhtäläisessä
-mielentilassa, niinkuin sanotaan virressä, joka veisattiin hänen
-haudallaan:
-
-    "Jerusalem, ylhäällä oleva,
-    Sua toivon päivin, öin;
-    Mä kaikki täällä hylkään ilolla,
-    Mut sua ikävöin.
-    Luoksesi siivin liidän
-    Yl' vuorten, laaksojen,
-    Jo eeltäpäin mä kiidän
-    Ja riennän riemuiten."
-
-Herrani ja Jumalani, oi milloinka koittaa hetki, ettäs sanot
-palvelijallesi: "Tule", ja minä yksinäinen, hyljätty ikämies saan
-muuttaa yhteen monista asunnoistasi?
-
-Tätä kirjoittaessani on sota nyt päättynyt ja rauha alkanut verkalleen
-parannella miekan kolmenakymmenenä vuonna iskemiä syviä haavoja.
-Sieluni ikävöi kuitenkin nähdäksensä korkeampaa, pysyväisempää rauhaa.
-Olen päättänyt tilini maailman kanssa, haahteni on rannassa valmiina
-lähtöön, odottaen vain käskyäsi. Ja luulenkin ettei tätä käskyä
-tarvittane kauan odottaa. _Pian, pian annat, o Herra, palvelijasi mennä
-rauhaan!_ Matkalla poikki elämän meren on haahteni ollut alttiina
-monille myrskyille ja ollut syöstynä moniin syvyyksiin, mutta sinä,
-Jumalani, olet aina suonut minulle armon, niin että myrskyissä ja
-rajuilmoilla, pimeässä ja yön synkkyydessä, ahdistuksessa ja hädässä
-olen saanut nähdä pelastuksesi, ja niin usein kuin heikkouskoisen
-Pietarin tavalla olen ollut vajoamaisillani ja huutanut: "Herra, auta
-minua", yhtä usein on uskollinen Vapahtajani ojentanut minulle kätensä
-ja pitänyt minua ylhäällä.
-
-Rakas lukija, jos sinun silmäsi ovat nähneet tätä pelastusta ja
-pitäneet sitä näkyvissään tähän hetkeen saakka, niin tule ja yhdy
-kerallani tähän ylistyslauluun:
-
-          Soli Deo Gloria!
-    Herralle ainoalle olkoon hunnia!
-               Amen!
-
-Kirjoitettu Sommerhausenissa Kesäkuussa v. 1650 j.Kr.
-
-          Udalrikus Gast,
-    täkäläinen, neljäkymmentä vuotta palvellut
-          kouluopettaja.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOULUMESTARI JA HÄNEN POIKANSA***
-
-
-******* This file should be named 58811-8.txt or 58811-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/8/8/1/58811
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-