diff options
Diffstat (limited to '58772-0.txt')
| -rw-r--r-- | 58772-0.txt | 1629 |
1 files changed, 1629 insertions, 0 deletions
diff --git a/58772-0.txt b/58772-0.txt new file mode 100644 index 0000000..7709b03 --- /dev/null +++ b/58772-0.txt @@ -0,0 +1,1629 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58772 *** + + + + + + + + + + + +KUNNON KASPER JA KAUNIS ANNI + +Kirj. + +Clemens Brentano + + +Suomentanut ja johdannolla varustanut + +O. A. Kallio + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Oy, +1919. + + + + +Johdanto. + + +_Clemens Brentanon_ pieni novelli _Kunnon Kasper ja kaunis Anni_ on +kaikessa vaatimattomuudessaan saksalaisen novellikirjallisuuden +huomattavimpia tuotteita, ensiksikin se kuuluu uudenaikaisen +saksalaisen novellin esikoisiin, ja toiseksi se samalla on saksalaisen +kansankuvauksen eli "kyläkertomuksen" tienraivaajia, vieläpä lajissaan +kaikkein parhaita. + +Uudenaikainen novelli ja kansankuvaus syntyvät Saksassa jokseenkin +samaan aikaan 1800-luvun alussa, ja molempien kehityshistoriassa on +Saksan romantikoilla oma tärkeä osansa, ainakin välillisesti. Romaaneja +sen sijaan oli Saksassa kirjoitettu paljon ja hirveän laveita jo +melkoista aikaisemmin. Ne olivat kuitenkin olleet pääasiallisesti +italialaisten, espanjalaisten, ranskalaisten ja englantilaisten +sankari-, ritari-, lempi-, rosvo-, veijari-, paimen-, matka-, +seikkailu- ja opetusromaanien vaikutuksesta syntyneitä, monesti sangen +ala-arvoisia tuotteita, kaukana todellisesta elämästä ja todellisista +ihmisistä. Terveellisemmin vaikutti romaaniin yleensä ja saksalaiseen +romaaniin erikoisesti englantilainen porvarillinen perhe- ja +taparomaani, joka esiintyi 1700-luvun keskivaiheilla. Sen +perustaja _Samuel Richardson_ otti, päinvastoin kuin entiset +romaaninkirjoittajat, henkilönsä keskisäädyn piiristä ja kuvaili oman +aikansa elämää ja ihmisiä. Hänen kovasti tunteellinen ja moralisoiva +"Pamelansa" (1740) on tämän uuden romaanilajin ensimäinen huomattavampi +teos, jonka vaikutus varsinkin saksalaiseen romaanikirjallisuuteen +(esim. Chr. F. Gellertiin ja osaksi myös Goethen "Wertheriin") on ollut +melkoinen. Richardsonin ohella muutkin englantilaisen perheromaanin eri +puolien edustajat -- Fielding, Smollett, Stern ja Goldsmith -- +vaikuttivat hedelmällisesi uudemman saksalaisen romaanin kehitykseen, +kuten varsinkin _Wielandin ja Jean Paulin_ teoksiin. Romaani alkoi +Saksassakin vähitellen pyrkiä uudenaikaisemmalle ja tosioloisemmalle +pohjalle ja oman aikansa elämän kuvaamiseen, joskin tämä kuvaaminen +tapahtui vielä monessa suhteessa vanhaan, sovinnaiseen tapaan. + +Romaanin pienoismuoto, novelli, seurasi tässä kehityksessä romaanin +rinnalla, mitä itse kuvauksen aihepiiriin tulee. Itse novellimuoto sen +sijaan, kuten edellä on mainittu, syntyi oikeastaan vasta 1800-luvun +taitteessa ja saksalaisten romantikkojen vaalimana. He löysivät tämän +kirjallisuuslajin Italian (Boccaccio) ja Espanjan (Cervantes) +kirjallisuudesta ja istuttivat sen Saksan kirjallisuuteen. Tässä työssä +on varsinkin Saksan romanttisen koulun päärunoilijalla _Ludvig +Tieckillä_ aivan erikoiset ansionsa, mutta myös useat muut romanttisen +suunnan kirjailijat, kuten Kleist, Brentano, Arnim, Eichendorff, +de la Motte, Fouqué, Chamisso, Hoffmann y.m. viljelivät +ahkerasti novellimuotoa, joka siten syvälti juurtui saksalaiseen +kaunokirjallisuuteen, kehittyäkseen täydelliseen kukoistukseen vasta +1800-luvun puolivälissä Gottfried Kellerin, Theodor Stormin, Paul +Heysen, Wilhelm Riehlin, Konrad Ferdinand Meyerin y.m. käsissä. + +Varsinainen "kansankuvaus" oli sen sijaan romantikoille jotenkin vieras +ala, jolle he ainoastaan sattumalta, kuten Brentanokin, osuivat. Eikä +ihmekään, sillä vanhain sovinnaisten taidekäsitysten mukaan rahvas, +s.o. kansan "syvät rivit", oli sopimaton ja ala-arvoinen aihepiiri +kaunokirjalliselle käsittelylle. Vanhempi kaunokirjallisuus olikin +ottanut aiheensa miltei yksinomaan ylempien säätyluokkien piiristä, +vieraista maista ja kaukaisilta ajoilta, tai sitten kuvaillut ylhäisöä +paimeniksi puettuina ja kuviteltuun maalaiselämään sijoitettuina, +vailla todellisuutta ja luonnollisuutta. Kansanvaltaisuuden aate oli +noina itsevaltiuden ja ylimysvallan aikoina jokseenkin tuntematon +käsite, ja senpätähden tämän aatteen varsinainen perustakin, kansan +syvät rivit, jäi kirjallisen mielenkiinnon ulkopuolelle. Jos milloin +sattumoisin joku alempiin yhteiskunnallisiin piireihin kuuluva henkilö +esiintyi kaunokirjallisissa tuotteissa, joutui hän useimmiten niissä +esille jonakin eriskummaisuutena ja naurun ja ivan esineenä. + +Vasta englantilainen perheromaani, ottaessaan aiheensa keskisäädyn +piiristä, siirsi kuvauksen niin sanoaksemme enemmän vasemmalle, samalla +kun se kaukaisten aikojen, paikkojen ja ihmisten sijasta alkoi +kuvailla oman aikansa ihmisiä ja ympäristöä. Kun samoihin aikoihin +kansanvaltaisuuden aate, varsinkin Rousseaun ajamana, ja Rousseaun +innokkaat kehoitukset palaamaan luontoon ja maalaiselämään vähitellen +vaikuttivat ihmisten mieliin, muokkautui kirjallinen maaperä +varsinaiselle kansankuvauksellekin, vaikkapa vielä menikin melkoinen +aika, ennenkuin rohjettiin keskisäädyn piiristä laskeutua todellisen +maalaiskansan ja köyhälistön kuvaamiseen. + +Saksassa kansankuvauksen edeltäjänä on n.s. idyllirunous, joka kukoisti +1700-luvun loppupuolella. Siinä kuvattiin joskus oikeaa todellista +kansanelämääkin, vaikkapa se tavallisimmin liikkui kuvitelluissa +maailmoissa tai keskisäädyn piirissä. Huomattavin sellainen +idyllirunoilija oli _Johann Heinrich Voss_, joka valitsi useat aiheensa +Pohjois-Saksan kansanelämästä, kuvaten m.m. maaorjuutta, jonka hän +omasta kohdastaan hyvin tunsi. Tosin Vossin pääteos, idyllinen runoelma +"Luise", jonka vaikutus tuntunee Runebergin "Hirvenhiihtäjiin" ja +"Hannaan" saakka, kuvailee oikeastaan keskisäädyn -- maalaisseurakunnan +pappilanväen -- elämää, mutta laajenee samalla yleisemmäksikin +maalaiselämän kuvaukseksi. Myös suuri Goethe on pari kertaa osunut +kansankuvauksen alalle, vaikka vain tilapäisesti, "Nuoren Wertherin +kärsimyksissä" hän hajallisina paloina kertoo eräästä maalaisesta +talonpoikaisnuorukaisesta, jonka historia yhtenäisesti käsiteltynä +muodostaa todellisen "kyläkertomuksen". Samoin Goethe etevässä +idyllirunoelmassaan "Hermann ja Dorothea" luo erittäin mielenkiintoisen +ja todenmukaisen kuvan todellisesta maalaistytöstä, jollainen Dorothea +kauttaaltaan on. Goethen ansiota on myös _Heinrich Jung-Stillingin_ +nuoruudenkuvauksen julkaiseminen, missä kuvauksessa lukija viedään +keskelle kansanelämää ja Jung-Stillingin vanhasta maalaisesta +isoisästä, rehdistä hiilenpolttaja Eberhardista, annetaan oivallinen +luonteenkuvaus. Tämänaikuisten satunnaisten kansankuvausten joukkoon +voidaan lukea myös sveitsiläisen _Pestalozzin_ kasvatusopillinen +kertomus "Lienhard ja Gertrud", jossa esiintyy erittäin havainnollinen +rahvaan tunteminen ja käsittäminen. + +Uutta virikettä "kansanihailulle" antoi Saksan romantikkojen innokas +harrastus tutustua oman kansansa muinaisuuteen, sen satuihin ja +lauluihin. Kansanrunouden keräämiseen ja julkaisemiseen, joka jo +aikaisemmin oli saanut alkunsa englannissa (Ossianin laulut, Percyn +balladit) ja johon saksalainen Herder oli osaltaan ollut tehokkaana +innostajana, ottivat Saksan romantikot, m.m. juuri Brentano, hartaasti +osaa. Ja vaikkapa saksalainen romantiikka olennaisesti luonteeltaan oli +ylimyksellistä laatua ja tarkoitusperältään verrattain kaukana +rahvaasta, niin se kuitenkin välillisesti, harrastaessaan oman kansansa +muinaisuuden ja sen hengenaarteiden tuntemista, samalla joutui +kääntämään huomion myös oman aikansa kansaan ja sen elämään. Romantikot +itse teoksissaan tosin mieluummin viihtyivät ihailemansa keskiajan ja +katolisuuden tai oman vallattoman ja haaveellisen mielikuvituksensa +hämyisissä, epätodellisissa maailmoissa, kuin oman aikansa +todellisessa elämässä ja rahvaan parissa. Jos he joskus sattumoisin +ryhtyivät kuvaamaan varsinaista kansaa, niin ottivat he silloinkin +aiheensa tavallisimmin entisyydestä, kuten teki esim. _Heinrich oon +Kleist_ oivallisessa novellissaan "Mikael Kohlhaas". Samoin +Brentano, joka puolestaan oli saksalaisen romantiikan kaikkein +perikuvallisimpia edustajia, useimmiten seurasi vallattoman ja +oikullisen mielikuvituksensa kirjavia polkuja kuin luontoa ja totuutta +ja oman aikansa elämää. Senpätähden hänen novellinsa "Kunnon Kasperin +ja kauniin Annin historia" onkin miltei yksinäinen ilmiö hänen +monivärisessä tuotannossaan ja tavallaan ainoa romanttisen suunnan +tuottama kansankuvaus, jonka tapahtumat ovat tekijän omalta ajalta. +Mutta niinpä se onkin kyennyt säilyttämään Brentanon nimen +jälkimaailman tietoisuudessa kenties pysyvämmin kuin hänen koko muu +kirjava tuotantonsa yhteensä. + +_Clemens Brentano_ oli Lombardiasta Saksaan muuttaneen frankfurtilaisen +kauppiaan poika ja syntyi syysk. 8 p. 1778 Ehrenbreitsteinissä lähellä +Koblenzia. Hänet määrättiin vastoin taipumuksiaan kauppiaaksi, mutta +epäonnistui tällä alalla ja ryhtyi opiskelemaan. Isänsä kuoltua hän +1797 tuli Jenaan, joka tähän aikaan oli Saksan romantikkojen +pesäpaikka. Täällä hän, samalla kun vietti kiihkeän "romanttista" +elämää, tutustui läheisesti romanttisen suunnan johtomiehiin +Schlegel-veljeksiin ja Tieckiin sekä myöhemmin Heidelbergissa +oleskellessaan vastaiseen lankomieheensä Achim von Arnimiin, omaksuen +heidän runoudelliset mielipiteensä. Levottomana, kiihkomielisenä +romantikkona hän sittemmin vaelteli paikasta toiseen, kaupungista +kaupunkiin, kirjoitellen ahkerasti sekä runoa että proosaa ja +saavuttaen mainetta säihkyvällä sukkeluudellaan. V. 1818 hänessä sitten +tapahtui omituinen mielenmuutos. Ollen jo alkujaan uskonnoltaan +katolinen, hän nyt muuttui oikein tekopyhäksi, haaveilevaksi ja +kiihkomieliseksi katolilaiseksi, kuten useat muutkin Saksan +romantikot, jotka juuri katolisuudessa olivat löytävinään pelastavan +runollis-uskonnollisen ihanteensa, elämän, kauneuden, runouden ja +uskonnon sopusoinnun. Vv. 1818-24 hän asui Dulmenissä erään henkiä ja +näkyjä näkevän nunnan Anna Katariina Emmerichin luona, kirjoitellen +muistiin paksuja nidoksia mainitun nunnan ilmestyksiä ja tutkiskeluja. +Kun hänen levoton henkensä ennätti kyllästyä tähänkin hommaan, +hän uudelleen alkoi vaellella paikasta toiseen, kunnes vihdoin 1833 +asettui Müncheniin. Hänen katolinen ahdasmielisyytensä ja +romanttis-uskonnollinen mielenkiihkonsa lähenteli lopulta +sairaalloisuutta ja suorastaan typeryyttä. Kuoli Aschaffenburgissa +28 p. heinäk. 1842. + +Brentano on kirjoittanut suuren joukon romaaneja, kertoelmia, +näytelmiä, satuja ja runoja, joiden kaikkien luettelemiseen ei tässä +ole syytä. Koko hänen runoilija-olemuksensa oli täysverisen romantikon, +sekä elämänvaiheiden että runoilun kannalta katsottuna. Hänellä oli +mitä runsain ja vallattomin mielikuvitus, jolle ei mikään näyttänyt +mahdottomalta, tavaton varasto villiä sukkeluutta, hauskaa huumoria ja +yllättäviä päähänpistoja sekä syvällinen tunteenhartaus, mutta häneltä +puuttui aiheittensa hallitsemis- ja muodostelukykyä sekä siihen +tarvittavaa sitkeää tahdonlujuutta. Niinpä hänen useimmat teoksensa, +kuten Brentano itsekin, kantavat ulkonaisen ja sisäisen rikkinäisyyden, +äkkiyllätyksen ja kirjavuuden leimaa, niissä on tosirunouden kultajyviä +kaikenlaisen jonkinjoutavan kaunan ja akanapaljouden seassa, mitä +hurjinta sanain ilotulitusta ja karkeloleikkiä syvän ja hartaan +tositunteen rinnalla. Parhaiten onnistui Brentano satujutelmissaan, +joissa hänen vallaton mielikuvituksensa sai mielin määrin mellastaa ja +joskus mennä aivan typerään lapsekkaisuuteen, jopa mielettömyyteen +saakka, sekä pikkunovelleissa, joista "Kasperin ja Annin historia" on +onnistunein. Erityinen ansionsa on Brentanolla kansanlaulujen +julkaisijana, yhdessä lankonsa Achim von Arnimin kanssa hän näet vv. +1806-1808 julkaisi kolme nidosta saksalaisia kansanlauluja nimellä _Des +Knaben Wunderhorn_ (Pojan ihmetorvi), millä julkaisulla tuli olemaan +peräti huomattava merkitys uudemmassa saksalaisessa laulurunoudessa. + +Eräs tähän kokoelmaan otettu balladi _Weltlich Recht_ (Maallinen +oikeus) on, niin arvellaan, antanut alkuaiheen Brentanon monesti +mainittuun mestarinovelliin "Kunnon Kasperin ja kauniin Annin historia" +(Geschihte vom braven Kasperl und dem schönen Annerl), jonka hän +kirjotti ja julkaisi Berlinissä 1817. Kuitenkin, kuten E. Aspelin +(Haapkylä) teoksessaan "Kansa Saksan kertomarunoudessa 1750-1850" +huomauttaa, ainoastaan novellin loppu on jossakin määrin yhtäpitävä +mainitun balladin kanssa. Senpätähden lieneekin luultavaa, että +balladin lisäksi Brentano on kuullut novellissa esiintyvän kertomuksen +aliupseerista, joka surmasi itsensä, kun tunsi kunniansa tahratuksi, ja +Schlesiassa tapahtuneesta lapsenmurhasta sekä sitten yhdistänyt nuo eri +tapaukset toisiinsa taiteelliseksi kokonaisuudeksi, lisäämällä siihen +omasta puolestaan tuon erinomaisesti kuvatun vanhan jäyhän +talonpoikaismuorin, josta onkin tullut novellin varsinainen +keskushenkilö. + +Juuri tämä 88-vuotias, elämää paljon kokenut, tyyni ja alistuvainen +muori, jonka kertomana suuri osa novellin sisällyksestä esiintyy, +etusijassa antaa sille "kansankuvauksen" leiman, sillä itse asiassa +novellin varsinainen toiminta tapahtuu kaupungissa. Hänen koko +olemuksensa, esiintymisensä ja puhe- ja kertomatapansa on hyvin +kansanomaista ja todenmukaista. Myös Kasperin rehti olemus kiinnittää +puoleensa lukijan huomion suoran, jalomielisen ja kunniantuntoisen +talonpoikaissoturin perikuvana. Samoin kauniin Annin liikuttava +kohtalo, vaikkapa Anni itse esiintyykin verrattain syrjässä. Kaikki +kolme edustavat silloisen saksalaisen kyläkansan parahistoa. Romantikon +tuntee lukija kuitenkin helposti muutamista esitystavan omituisuuksista +ja romanttisista höysteistä, joita tekijä on kertomukseensa kutonut. +Niinpä tekijän eli kertojan oma "minä" esiintyy tuontuostakin +lausumassa milloin arvostelevia, milloin alistuvia mietteitään elämän +menosta ja suhteestaan siihen sekä sekaantumassa asiain kulkuun. Samoin +paikoittainen esityksen hämäryys ja hypähtely viittaavat tekijän +romanttisiin taipumuksiin. Vielä enemmän muistuttavat romantiikasta +esim. pyövelin itsestään heiluva miekka, mestatun Jürgen pään +vieriminen ja pikku Annin hameeseen tarttuminen sekä loppuratkaisu, +jossa armahdusviestin viejänä mestauspaikalle on juuri Annin ylhäinen +viettelijä; samoin tarinat ruusuista ja taalereista sekä hunnusta, +jotka kaikki näyttelevät tapausten kulussa melkoista osaa. + +Mutta näiden romanttisten kasvannaisten vastapainona tuo vanha, +tyyneydessään suurenmoinen talonpoikaismuori yksinään jo tekee tämän +pikkunovellin sangen arvokkaaksi ja mielenkiintoiseksi, sillä hänen +kuvansa esiintyy lukijalle erittäin kirkkaassa ja omaperäisessä +muodossa. Epäilemättä juuri hänen vuokseen kirjallisuushistorioitsijat +asettavatkin "Kasperin ja Annin historian" novellistisen kertomataiteen +ja samalla saksalaisen kansankuvauksen eli "kyläkertomuksen" parhaiden +ja perustavaa laatua olevain saavutusten joukkoon. + +_O. A. K_. + + + + +Oli alkukesä, satakielet olivat vasta muutamia päiviä laulelleet +kaduilla ja tänään vaienneet viileäksi yöksi, jonka kaukainen ukkonen +lähetti meille. Yövahti huusi juuri yhdennentoista tunnin, kun kotiin +palatessani huomasin erään suuren talon ovella joukon kaikenkarvaisia +kumppanuksia, jotka haisivat oluelta, koolla jonkun portailla istuvan +henkilön ympärillä. Heidän osanottonsa näytti minusta niin hartaalta, +että varoin jonkun onnettomuuden tapahtuneen ja lähenin joukkoa. + +Portailla istui vanha talonpoikaisvaimo, joka ei näyttänyt välittävän +rahtuakaan noiden hänestä niin innokkaasti huolehtivien kumppanuksien +uteliaista kysymyksistä ja hyväntahtoisista ehdotuksista. Oli perin +outoa, melkeinpä suurenmoista nähdä, kuinka tuo kelpo vanhus niin hyvin +tiesi mitä tahtoi, että keskellä väkijoukkoa, paljaan taivaan alla, +valmistautui rauhallisesti yölevolle, ikäänkuin olisi ollut aivan yksin +pikku kamarissaan. Hän kietoi esiliinansa ympärilleen vaipan tavoin, +veti suuren mustan vahakankaisen hattunsa syvempään silmilleen, sovitti +myttynsä päänsä alle eikä vastannut yhteenkään kysymykseen. + +"Miten on tuon vanhan vaimon laita?" kysyin eräältä läsnäolijoista. + +Silloin alkoi sataa vastauksia kaikilta puolilta: + +"Hän on tullut maalta kuuden peninkulman päästä, hän ei jaksa +kauemmaksi, hän ei ole selvillä kaupungista, hänellä on sukulaisia +kaupungin toisessa laidassa eikä hän osaa mennä sinne." + +"Minä kyllä tahtoisin opastaa häntä", sanoi eräs, "mutta tie sinne on +pitkä eikä minulla ole mukanani taloni avainta. Sitäpaitsi hän ei +tuntisi sitä taloa, jonne hän pyrkii." + +"Mutta eihän tuo vaimo voi jäädä tähänkään virumaan", muistutti eräs +vastasaapunut. + +"Mutta juuri niin hän tahtoo", vastasi ensimäinen; "minä olen jo aikoja +sitten sen hänelle sanonut: minä tahdoin viedä hänet kotiinsa, mutta +hän puhelee ihan sekaisin, nähtävästi hän on juovuksissa." + +"Minä luulen että hän on hieman höperö", toisti vastasaapunut. "Mutta +tähän hänen ei missään tapauksessa sovi jäädä, sillä yö on pitkä ja +viileä." + +Kaiken tämän pakinan aikana oli vanhus, aivan kuin hän olisi ollut +kuuro ja sokea, vallan häiriintymättä saanut valmistuksensa kuntoon, ja +kun viimemainittu jälleen sanoi: "Tähän hänen ei mitenkään sovi jäädä", +vastasi vanhus ihmeellisen syvällä ja vakavalla äänellä: + +"Miksi minun ei sopisi jäädä tähän, eikö tämä ole herttualle kuuluva +talo? Olen kahdeksanyhdeksättä vuotta vanha, ja varmaankaan ei herttua +aja minua pois kynnykseltään. Kolme poikaani on kuollut hänen +palveluksessaan, ja ainoa lapsenlapsenikin on jo jättänyt hyvästit +elämälle. Jumala antaa sen varmasti hänelle anteeksi, ja minä en +halua kuolla, ennenkuin hän on päässyt kunnialliseen hautaan." + +"Kahdeksanyhdeksättä vanha ja kulkenut kuusi peninkulmaa!" sanoivat +ympärillä seisovat. "Hän on väsynyt ja lapsekas, siinä iässä ihminen +käy heikoksi." + +"Kuulkaas, muori, te voitte tässä saada nuhan, vieläpä pahasti +sairastuakin, ja ikävä teillä on tässä", virkkoi nyt eräs +kumppanuksista ja kumartui hänen puoleensa. + +Silloin lausui vanhus jälleen syvällä äänellään, puoleksi rukoillen, +puoleksi käskien: + +"Oh, jättäkää minut omaan rauhaani älkääkä olko järjettömiä, minä +piittaan vähät nuhasta, minä piittaan vähät ikävästä. On jo myöhäinen +aika, kahdeksanyhdeksättä olen jo vanha, aamu alkaa kohta sarastaa, +silloin menen sukulaisteni luo. Kun ihminen on hurskas ja kohtalon +kolhima ja osaa rukoilla, niin voi hän myös vielä hyvin viettää nuo +pari tuntipahasta." + +Ihmiset olivat vähitellen hävinneet paikalta, ja viimeiset, jotka vielä +seisoivat siinä, kiiruhtivat myös tiehensä, koska yövahti kulki pitkin +katuja ja he tahtoivat antaa hänen avata heille heidän asuntonsa. +Niinpä olinkin enää yksin läsnä. Kadun hälinä hiljeni, minä kävelin +mietteissäni edestakaisin edessäni olevan avoimen paikan puiden alla; +tuon talonpoikaisvaimon olemus, hänen täsmällinen vakava äänensä, hänen +varmuutensa elämässä, jonka hän oli nähnyt kahdeksanyhdeksättä kertaa +palajavan vuodenaikoineen ja joka nyt näytti hänestä eräänlaiselta +rukoushuoneen eteiseltä, olivat monella tapaa järkyttäneet minua. + +Mitä ovat kaikki kärsimykset, kaikki sydämeni halut; tähdet kulkevat +iäti huolettomina tietänsä, miksi etsin virkistystä ja lievitystä, ja +keneltä niitä etsin ja kenen hyväksi? Voiko kaikki se, mitä täällä +etsin ja rakastan ja saavutan, koskaan saattaa minua niin pitkälle, +että voin yhtä levollisesti kuin tuo hurskas ja kelpo sielu viettää +yöni talon kynnyksellä, kunnes aamu valkenee, ja mahdanko sitten löytää +ystävän kuten hän? Ah, minä en kai ollenkaan ehdi kaupunkiin, minä +vaivun, matkasta väsyksissä, hiekalle jo portin edessä ja kenties +päälle päätteeksi joudun rosvojen käsiin! + +Näin mietin, ja kun jälleen lehmuskujaa myöten lähenin vanhusta, kuulin +hänen puoliääneen kumartunein päin rukoilevan itsekseen. Tulin +merkillisen liikutetuksi, astuin hänen luokseen ja sanoin: + +"Jumalan nimessä, hurskas muoriseni, rukoilkaapa hiukan minunkin +puolestani!" heittäen samalla taalerin rahan hänen esiliinaansa. + +Vanhus virkkoi siihen varsin levollisesti: "Tuhannen kiitosta, rakas +herra, siitä että kuulit rukoukseni." + +Luulin hänen puhuvan minulle ja sanoin: + +"Muori hyvä, oletteko sitten rukoillut jotakin minulta, minä en tiennyt +sitä." + +Silloin kavahti vanhus hämmästyneenä pystyyn ja sanoi: + +"Herra on hyvä ja menee nyt vain kotiinsa, rukoilee kiltisti ja +paneutuu nukkumaan. Miksi herra kiertelee siinä vielä näin myöhään +pitkin katuja, se ei ollenkaan sovi nuorille miehille, sillä vihollinen +kulkee ympäri ja etsii, kenen hän saisi pauloihinsa. Monelle on +sellainen yöjuoksu ollut turmioksi. Ketä herra etsii, Jumalaako? Hän +asustaa ihmisen sydämessä, jos ihminen vain elää siveästi eikä kuljeksi +kaduilla. Mutta jos herra etsii vihollista, niin se herralla jo on; +siksipä onkin parasta mennä kotiin ja rukoilla, jotta pääsisi siitä +irti. Hyvää yötä." + +Näin sanottuaan hän aivan levollisesti kääntyi toisaanne päin ja pisti +taalerin matkalaukkuunsa. Vanhuksen koko menettely teki minuun +omituisen vakavan vaikutuksen, ja niinpä lausuinkin hänelle: + +"Kunnon muori, te olette kyllä oikeassa, mutta juuri te itse pidätätte +minua tässä; kuulin teidän rukoilevan ja tahdoin pyytää teitä +ajattelemaan rukoillessanne minuakin." + +"Sen olen jo tehnytkin", sanoi hän. "Kun näet äsken näin herran +kävelevän tuolla lehmuskujalla, rukoilin Jumalaa antamaan herralle +hyviä ajatuksia. Nyt oletkin saanut niitä, siispä on sinun parasta +mennä nukkumaan." + +Mutta minä istahdin hänen viereensä portaille ja tartuin hänen kuivaan +käteensä sanoen: + +"Suokaa minun istua tässä luonanne koko yö ja kertokaa minulle, mistä +olette ja mitä etsitte täältä kaupungista. Teillä ei ole täällä mitään +turvaa, teidän iässänne ollaan lähempänä Jumalaa kuin ihmisiä, maailma +on muuttunut siitä kun olitte nuori." + +"Sitä en ole tiennyt", vastasi vanhus; "minä olen koko elämäni ajan +huomannut sen aivan yhtäläiseksi. Herra on vielä liian nuori, silloin +ihmetellään kaikkea. Minulle sen sijaan on jo kaikki esiintynyt niin +usein uudestaan, että katselen sitä vieläkin vain ilolla, koska Jumala +tarkoittaa sillä niin hyvää. Mutta ei pidä sysätä luotaan mitään hyvää +tahtoa, vaikkapa se ei olisikaan asianomaiselle suorastaan välttämätön, +muutoin tuo hyvä ystävä voisi pysyä poissa, silloin kun hän jollakin +toisella kertaa olisi varsin tervetullut. Herra jääköön siihen istumaan +ja katsomaan, miten voi minua auttaa. Minä tahdon kertoa sinulle, mikä +on ajanut minut tuon pitkän matkan takaa kaupunkiin. En olisi edes +ajatellutkaan tulla jälleen tänne. Siitä on seitsemänkymmentä vuotta, +kun palvelin tässä talossa, jonka kynnyksellä nyt istun. Sen jälkeen en +enää ole ollut kaupungissa, miten vieriikään aika! On kuin kääntäisi +vain kätensä ympäri. Kuinka usein olenkaan istunut tässä iltaisin +seitsemänkymmentä vuotta sitten ja odotellut aarrettani, joka palveli +kaartissa. Tässä me olemme myös lupautuneet toisillemme. Kun hän tässä +-- mutta hiljaa! -- tuossa käy kiertovahti ohi." + +Nyt hän alkoi hillityin äänin, kuten tehnevät nuoret nais- ja +miespalvelijat kauniina kuudanöinä, laulaa portailla, ja minä kuuntelin +hartaalla mielihyvällä, kuinka hän viritti seuraavan vanhan kauniin +laulun: + + Tuomiopäivä kun kerran saapi, + tähtöset maahan ne putoaapi. + Te kuolleet, te kuolleet, nouskaa jo, + teit' odottaa viimeinen tuomio. + Te saatte kulkea korkeuden tiellä, + enkelit armaat istuvat siellä; + Jumala saapuu voimassansa + kauniilla sateenkaarellansa; + myös saapuvat kavalat juutalaiset, + nuo Herramme Kristuksen vainolaiset; + jokainen loistaa korkea puu, + ja kivetkin murskaksi musertuu. + Ken teistä osaa rukoilla näin, + hän tehköön sen kerran päivittäin, + niin Jumala sielumme armahtaa, + ja taivas meillekin aukeaa. + + Amen. + +Kiertovahdin saapuessa lähemmäksi tuli hyvä vanhus liikutetuksi. + +"Ah!" sanoi hän, "tänään on toukokuun kuudestoista, kuitenkin on kaikki +yhtäläistä, aivan kuin silloinkin, heillä on ainoastaan toisenlaiset +lakit eikä enää mitään kankipalmikkoja. Yhdentekevää, kunhan vain sydän +on hyvä!" + +Kiertovahdin päällikkö jäi seisomaan luoksemme ja aikoi juuri +tiedustaa, mitä meillä näin myöhään oli siinä tekemistä, kun tunsin +hänet tuttavakseni, vänrikki kreivi Grossingeriksi. Kerroin hänelle +lyhyesti koko jutun, ja hän virkkoi jossakin määrin järkytettynä: + +"Tässä on vanhukselle taaleri ja ruusu" -- se oli hänellä kädessä -- +"noin vanhat rahvaanihmiset pitävät paljon kukista. Pyytäkää vanhusta +huomenna sanelemaan laulunsa paperille kirjoitettavaksi ja tuokaa se +minulle. Olen jo kauan halunnut tuota laulua, mutta en ole koskaan +voinut saada sitä kokonaisena käsiini." + +Tässä erosimme toisistamme, sillä lähellä olevan päävahdin vartiosoturi +-- olin näet saattanut häntä torin poikki sinne saakka -- huusi: "Ken +siellä?" Hän sanoi vielä minulle olevansa linnassa vahtivuorossa, minun +tuli käydä siellä hänen luonansa. Palasin vanhuksen luo ja annoin +hänelle sekä ruusun että taalerin. + +Hän tarttui liikuttavan kiihkeästi ruusuun ja kiinnitti sen hattuunsa, +samalla kuin hän hieman vienommalla äänellä ja miltei itkien virkkoi +seuraavasti: + + "Ruusut ja kukkaset hatussain, + kun olis paljon rahoja vain, + ruusut ja lemmittyni." + +Sanoin hänelle: + +"Kas vaan, muoriseni! Tehän olette tullut vallan iloiseksi." + +Hän vastasi: + + "Ilakoiva, + aina oiva, + hyvinvoiva, + mulle hoiva + oli kulta, + kuollut multa!" + +"Katsohan, hyvä ihminen, eikö ole oikein, että jäin tähän istumaan? +Saat uskoa että kaikki on minulle yhdentekevää. Tänään on siitä +seitsemänkymmentä vuotta, silloin istuin tässä ovella, olin virkku +palvelustyttö ja lauloin myös laulun viimeisestä tuomiosta kuten +tänäänkin, kun kiertovahti kulki ohi, ja silloin heitti eräs +krenatööri ohimennessään syliini ruusun -- sen lehdet ovat minulla +vieläkin tallella raamatussani -- se oli ensimäinen tutustumiseni +miesvainajaani. Seuraavana aamuna olin kirkossa pannut ruusun rintaani, +ja niinpä hän löysi minut ja asiasta tuli pian totta. Senpätähden onkin +minua ilahduttanut sangen suuresti, että tänään jälleen sain ruusun. Se +on merkkinä siitä, että minä pääsen hänen luokseen, ja sentähden +olenkin kaikesta sydämestäni iloinen. Neljä poikaa ja yksi tytär on +minulta kuollut, toissa päivänä sanoi tyttärenpoikani hyvästit elämälle +-- Jumala auttakoon häntä ja olkoon hänelle armollinen! -- ja huomenna +jättää minut toinen kelpo sielu. Mutta mitäpäs puhun huomisesta, eikös +puoliyö ole jo ohitse?" + +"On jo yli kahdentoista", vastasin, kummastellen hänen puhettaan. + +"Jumala suokoon hänelle lohtua ja lepoa niiksi neljäksi tunniksi, jotka +hänellä vielä on jälellä", sanoi vanhus ja vaikeni, pannen kätensä +ristiin. En voinut puhua, siinä määrin järkyttivät minua vanhuksen +sanat ja koko hänen olemuksensa. Mutta kun hän oli aivan hiljaa ja +upseerin antama taaleri vielä oli hänen esiliinassaan, sanoin hänelle: + +"Muoriseni, pistäkää taaleri talteen, muutoin voitte kadottaa sen." + +"Sitä emme tahdo panna mihinkään, sen tahdomme lahjoittaa +sukulaiselleni hänen viimeisessä hädässään!" vastasi hän. "Ensimäisen +taalerin vien huomenna jälleen mukanani kotiin, se kuuluu +tyttärenpojalleni, hän saa nauttia siitä. Niin, katsokaas, hän on aina +ollut kelpo nuorukainen, ja hän piti hiukan vaaria niin ruumiistaan +kuin sielustaankin! -- olen rukoillut koko matkan, ei ole mahdollista, +rakas Jumala ei varmaankaan salli hänen joutua perikatoon. Kaikista +pojista hän oli aina siistein ja ahkerin koulussa, mutta ennen kaikkea +hän oli ylen arka kunniastaan. Hänen luutnanttinsa sanoikin aina: 'Jos +minun eskadroonallani on nahassaan kunniaa, niin asustaa se varmasti +Finkelissä!' Hän kuului ulaaneihin. Palattuaan ensi kertaa Ranskasta +hän kertoili kaikenlaisia somia juttuja, mutta aina oli niissä puhe +kunniasta. Hänen isänsä ja velipuolensa kuuluivat nostoväkeen ja +joutuivat usein hänen kanssaan riitaan kunniantunnosta, sillä mitä +hänellä oli liiaksi, sitä ei heillä ollut tarpeeksikaan. Jumala suokoon +minulle anteeksi raskaan syntini, en tahdo puhua heistä pahaa, +jokaisella on kuormansa kannettavana. Mutta minun tytärvainajani, hänen +äitinsä, on raatanut itsensä kuoliaaksi tuon vetelyksen vaimona, eikä +sittenkään voinut saada hänen velkojaan kuitiksi. Ulaani kertoi +ranskalaisista, ja kun isä ja velipuoli tahtoivat kovin halventaa +heitä, sanoi ulaani: 'Isä, sitä sinä et ymmärrä, heillä on kuitenkin +paljon kunniantuntoa ruumiissaan.' Silloin velipuoli rupesi luihuksi ja +sanoi: 'Kuinka voit sinä lörpötellä isällesi niin paljon kunniasta? +hänhän on ollut aliupseerina N----n rykmentissä, ja hänen täytyy siis +paremmin ymmärtää asia kuin sinun, joka olet vain sotamies.' 'Niin', +sanoi vanha Finkel, jonka sisua myös nyt alkoi kaivella, 'se minä olin, +ja olen monelle röyhkeälle junkkarille antanut viisikolmatta +raipaniskua. Ja jos minulla vain olisi ollut ranskalaisia +komppaniassani, niin olisivat he, kaikkine kunnioineen, saaneet tuntea +ne vielä paremmin.' + +"Tuo puhe koski kovasti ulaaniin, ja hän sanoi: 'Tahdon kertoa teille +hiukan eräästä ranskalaisesta aliupseerista, se on minusta +mieluisampaa. Edellisen kuninkaan aikana piti raipparangaistus yhdellä +kertaa otettaman käytäntöön Ranskan armeijassa. Sotaministerin käsky +julistettiin Strassburgissa suuressa paraadissa, ja sotajoukot +kuuntelivat rivissä seisoen hiljaisen suuttumuksen vallassa sen +julkaisemista. Kun sitten aivan paraadin lopussa eräs sotamies teki +erehdyksen, komennettiin hänen aliupseerinsa antamaan hänelle +kaksitoista raipaniskua. Käsky oli ankara, ja hänen täytyi panna se +toimeen. Mutta kun hän oli sen täyttänyt, niin hän otti ruoskimansa +miehen kiväärin, asetti sen eteensä maata vasten ja laukaisi sen +jalallaan, niin että kuula lensi hänen päänsä läpi, ja hän kaatui +kuoliaana maahan. Asia kerrottiin kuninkaalle, ja käsky antaa raippoja +peruutettiin heti. Kas siinä, isä, oli mies, jolla oli kunniaa +ruumiissaan!' -- 'Hän oli narri', sanoi veli. -- 'Syö kunniasi, jos +sinulla on nälkä', murisi isä. + +"Silloin otti tyttärenpoikani sapelinsa ja lähti talosta sekä tuli +minun majaani ja kertoi minulle kaikki ja vuodatti mitä katkerimpia +kyyneliä. En voinut auttaa häntä; hänen kertomaansa tarinaa en tosin +voinut kokonaan jäävätä, mutta kuitenkin sanoin hänelle aina lopuksi: +'Anna Jumalalle yksin kunnia!' Annoin hänelle vielä siunaukseni, sillä +hänen lomansa loppui jo seuraavana päivänä, ja hän tahtoi vielä +ratsastaa yhden peninkulman matkan sille paikkakunnalle, jossa eräs +kummityttöni palveli aateliskartanossa, sillä hän piti tästä hyvin +paljon ja tahtoi vastedes asettua hänen kanssaan taloksi; -- varmaan he +kohta pääsevätkin yhteen, jos Jumala kuulee rukoukseni. Hän on jo +sanonut jäähyväisensä elämälle, kummityttöni saa hänet tänään omakseen, +ja myötäjäiset minulla myös on jo koossa; häissä ei tule olemaan läsnä +muita kuin minä." + +Nyt vaikeni vanhus jälleen ja näytti rukoilevan. Minä mietiskelin +kaikenlaista kunnian suhteen, myöskin sitä, voiko kristitty pitää tuon +aliupseerin kuolemaa kauniina. Tahdoin että joku kerrankin puhuisi +minulle siitä pätevästi. + +Yövahdin huutaessa kello yhtä sanoi vanhus: "Nyt on minulla vielä kaksi +tuntia; kas, herra on vielä siinä, miksi et mene jo nukkumaan? Huomenna +et jaksa työskennellä ja saat toria mestariltasi; mikäs ammattilainen +sinä oikeastaan oletkaan, mies hyvä?" + +Enpä ollut oikein perillä siitä, miten selvittäisin hänelle olevani +kirjailija. En myöskään voinut valehtelematta sanoa olevani oppinut. On +kummallista, että saksalaista aina vähän hävettää sanoa olevansa +kirjailija; alempisäätyisille ihmisille se sanotaan kaikkein +vastenmielisimmin, koska näille silloin perin helposti johtuu mieliin +raamatun kirjanoppineet ja fariseukset. Sana "kirjailija" ei ole siinä +määrin kotiutunut meillä kuin _homme de lettres_ ranskalaisten +tietoisuudessa, jotka muutenkin ovat ammattikirjailijoita ja +kirjoittavat yleensä tavanomaisten sääntöjen mukaisesti; heidän +keskuudessaanhan kysytäänkin: _où avez vous fait votre philosophie?_ +missä olette opiskellut filosofiaanne? kuten ranskalainen itsekin +tuntuu paljoa enemmän oppitaitoiselta ihmiseltä, mutta ei yksin tämä +epäsaksalainen tapa tee kieltä niin kankeaksi lausumaan sanaa +"kirjailija", kun joltakulta yhtäkkiä kysytään hänen tointansa, vaan +eräänlainen sisäinen häpeä pidättää meitä, tunne, mikä valtaa jokaisen, +joka käy kauppaa vapailla ja henkisillä tavaroilla, noilla taivaan +välittömillä lahjoilla. Oppineiden tarvitsee sitä hävetä vähemmän kuin +runoilijain, sillä he ovat tavallisesti maksaneet oppirahoja, ovat +enimmälti valtion viroissa, ikäänkuin halkovat paksuja pölkkyjä tai +työskentelevät kuiluissa, joissa on paljon villiä vettä pois +pumputtavana. Mutta huonoimmin on niinsanotun runoilijan laita, koska +hän enimmiten on suoraan koulusta päässyt karkaamaan parnassolle, mikä +todellakin on kovin epäilyttävä asia ammattirunoilijaan nähden, jolle +runoilu ei ole vain pelkkä sivutoimi. Hänelle voidaan hyvin helposti +sanoa: hyvä herra, jokaisella ihmisellä on aivojen, sydämen, vatsan, +pernan, maksan ja sen sellaisten ohella ruumiissaan myös runous, mutta +sen, joka liiaksi syöttää, ravitsee tai lihottaa yhden näistä jäsenistä +ja omistaa yksin sille kaiken huolenpitonsa, vieläpä oikein +elinkeinomaisesti, sen täytyy hävetä koko muun olentonsa puolesta. Se, +joka elää runoudesta, on kadottanut tasapainonsa, ja liian suuri +hanhenmaksa, maistukoonpa kuinka hyvältä tahansa, edellyttää kuitenkin +aina sairasta hanhea. Kaikkien ihmisten, jotka eivät ansaitse leipäänsä +otsansa hiessä, täytyy jossakin määrin hävetä, ja samaa tuntee sekin, +joka ei vielä kokonaan ole musteeseen juuttunut, kun hänen pitäisi +sanoa olevansa kirjailija, niin ajattelin kaikenlaista ja mietiskelin, +mitä minun tuli sanoa vanhukselle, joka hidasteluani kummastellen +katseli minua ja virkkoi: + +"Mitä ammattia herra harjoittaa?" minä kysyn; "miksi et tahdo sanoa +minulle mitään? Jollet harjoita mitään kelvon ammattia, niin ryhdy +sellaiseen vielä, siihen on yllinkyllin tilaisuutta, ethän sentään +liene mikään pyöveli tai vakooja, joka tahtoo saada minut kynsiinsä. +Minun puolestani herra voi olla mikä hyvänsä, kunhan sanot, kuka olet! +Jos sinä päivällä näin istuisit tässä, voisin luulla, että olet +vetelehtijä ja tyhjäntoimittaja, joka nojailee talojen seiniin, ettei +laiskuudesta kaatuisi kumoon." + +Silloin johtui mieleeni sana, joka kenties jossakin määrin voisi +valaista hänen ymmärrystään. + +"Muori hyväseni", sanoin, "olen kirjuri." + +"No sen olisit voinut sanoa hetikin", virkkoi hän. "Herra on siis +kynämies, siihen kuuluu terävä pää ja sukkelat sormet ja myös hyvä +sydän, muutoin asianomainen kuulee siihen kolkutettavan. Vai kirjuri +herra on? Voinet siis panna minulle kokoon herttualle osotetun +anomuksen, niin että se varmasti otetaan huomioon eikä unohdu virumaan +monien muiden samanlaisten sekaan?" + +"Anomuksen, muori hyvä, voin kyllä sepittää teille", sanoin minä, "ja +tahdonpa tehdä kaikkeni, jotta siitä tulisi mahdollisimman tehokas." + +"No siinäpä teet hyvin", vastasi hän; "Jumala sen sinulle palkitkoon +ja antakoon sinun tulla minua vanhemmaksi ja suokoon sinulle +vanhuudessasikin yhtä levollisen mielen ja yhtä kauniin yön ruusuineen +ja taalereineen kuin minulle, ja myöskin ystävän, joka laatii sinulle +anomuskirjan, milloin sellaista tarvitset. Mutta mene nyt kotiisi, hyvä +ystävä, ja osta arkki paperia ja kirjoita anomus, minä tahdon odottaa +tässä sinua vielä yhden tunnin, sitten menen kummityttöni luo; sinä +voit tulla mukaan, häntä anomus myös ilahduttaa. Hänellä on varmasti +hyvä sydän, mutta Jumalan tuomiot ovat ihmeelliset." + +Näin sanottuaan vanhus jälleen vaikeni, taivutti päänsä ja näytti +rukoilevan. Taaleri oli vielä hänen helmassaan. Hän itki. + +"Muori hyväseni, mitä teiltä puuttuu, mikä teihin koskee niin, että +itkette?" kysyin häneltä. + +"Miksipäs en itkisi, minä itken taalerin vuoksi, minä itken anomuksen +vuoksi, kaiken vuoksi itken. Mutta se ei merkitse mitään, onhan +kuitenkin kaikki paljoa, paljoa paremmin maailmassa kuin me ihmiset +ansaitsemmekaan, ja sapenkarvaat kyyneleet ovat vielä liiankin +suloiset. Katsohan vain tuotakin kultaista kamelia tuolla ylhäällä +apteekin oven päällä, miten onkaan Jumala luonut kaiken niin ihanasti +ja ihmeellisesti, mutta ihminen ei tajua sitä, ja sellainen kameli +mahtuu pikemmin neulansilmästä kuin rikas taivaan valtakuntaan. -- +Mutta mitä sinä yhä istut siinä, mene jo ostamaan arkki paperia ja +laadi minulle anomuskirja." + +"Muoriseni", sanoin minä, "Miten voin laatia anomuksen, jollette sano +minulle, mitä siihen on kirjoitettava?" + +"Pitääkö sekin sinulle sanoa?" vastasi eukko; "silloinhan siihen +todella ei tarvitakaan suurta taitoa, enkä enää ihmettelekään, että +häpesit nimittää itseäsi kirjuriksi, jos sinulle täytyy kaikki sanoa. +Noh, tahdon tehdä voitavani. Pane siis anomukseen, että kahden +rakastavan tulee saada levätä toistensa vieressä ja että eivät veisi +toista heistä anatomiasaliin, jotta hänellä olisi jäsenensä koossa, +koska sanotaan: 'Te kuolleet, te kuolleet, nouskaa jo, teit' odottaa +viimeinen tuomio'." + +Samassa hän alkoi taas katkerasti itkeä. + +Aavistin, että raskas kärsimysten taakka painoi häntä, mutta että hän +vuosiensa rasittamana vain yksityisinä hetkinä tunsi siitä tuskallista +liikutusta. Hän itki valittamatta, hänen sanansa olivat aina yhtä +tyynet ja kylmät. Pyysin häntä vielä kerran kertomaan minulle juurta +jaksaen, mikä oli aiheuttanut hänen kaupunkimatkansa, ja hän jutteli: + +"Tyttärenpoikani, ulaani, josta äsken kerroin sinulle, rakasti kovin +kummityttöäni, kuten jo aikaisemmin mainitsin, ja puheli kauniille +Annille, kuten ihmiset nimittivät häntä hänen sileäin kasvojensa +vuoksi, alituisesti kunniasta ja muistutti häntä aina huolehtimaan sekä +omasta että myös hänen kunniastaan. Niinpä löikin kunnia ikäänkuin +jonkin aivan erikoisen leiman tytön kasvoihin ja vaatetukseen, hän oli +hienompi ja sieväkäytöksisempi kuin kaikki muut tytöt. Kaikki puki +häntä paremmin, ja jos joku poika tanssissa joskus tarttui häneen +hieman liian kovakätisesti tai heilautti häntä rahtusen korkeammalle +kuin soiton tahtiin soveltui, niin saattoi hän luonani sitä katkerasti +itkeä ja sanoi silloin aina sen olevan vastoin hänen kunniaansa. Ah, +Anni oli aina omalaatuisensa tyttö; monesti, ennenkuin kukaan +aavistikaan, hän molemmin käsin tarttui esiliinaansa ja riisti sen +yltänsä, ikäänkuin se olisi ollut tulessa, ja sitten hän alkoi +kauheasti itkeä. Mutta siihen on omat syynsä, sitä on temmottu +hampailla, vihollinen ei lepää. Kunpa tuo lapsukainen ei vain aina +olisi ollut niin kunnianhimoinen, vaan olisi mieluummin etsinyt rakasta +Jumalaamme eikä olisi koskaan eronnut hänestä, ei suurimmassa +hädässäkään, ja olisi hänen vuoksensa kestänyt häpeää ja ylenkatsetta +ihmiskunniansa asemesta! Jumala olisi silloin varmasti armahtanut häntä +ja tekee sen vieläkin; ah, he pääsevät varmasti yhteen, tapahtukoon +Jumalan tahto! + +"Ulaani oli palannut Ranskaan, hän ei ollut pitkään aikaan sieltä +kirjoittanut, ja me luulimme hänen jo kuolleen ja itkimme häntä usein. +Mutta hän oli maannut sairaalassa vaikeasti haavvoittuneena, ja kun hän +jälleen saapui toveriensa joukkoon ja korotettiin aliupseeriksi, johtui +hänelle mieleen, kuinka kaksi vuotta sitten velipuoli oli tukkinut +häneltä suun sanomalla, että hän oli vain sotamies, kun isä sen sijaan +oli korpraali, ja samoin tuo juttu ranskalaisesta aliupseerista, ja +kuinka hän oli puhunut Annillensa niin paljon kunniasta jäähyväisiä +sanoessaan. Silloin hän menetti rauhallisuutensa ja sai koti-ikävän ja +sanoi ratsumestarilleen, joka tiedusti hänen vaivaansa: 'Voi, herra +ratsumestari, tuntuu ihan siltä kuin minua jokin aivan kynsin hampain +vetäisi kotiin.' + +"Silloin he sallivat hänen ratsastaa kotiin hevosellaan, sillä hänen +kaikki upseerinsa luottivat häneen. Hän sai kolmen kuukauden loman, ja +hänen piti palata täydennyshevosten kera. Hän riensi niin nopeasti kuin +voi, rasittamatta ratsuaan, jota hän hoiti paremmin kuin milloinkaan +ennen, koska se oli uskottu hänen haltuunsa. Eräänä päivänä halutti +häntä kauheasti joutua kotiin, se oli hänen äitinsä kuolinpäivän aatto, +ja hänestä tuntui aina kuin äiti juoksisi hänen ratsunsa edessä ja +huutaisi: Kasper, tee minulle joku kunnianosotus! -- Ah, minä istuin +mainittuna päivänä aivan yksin hänen äitinsä haudalla ja ajattelin +siinä muun muassa, että jospa Kasper olisi luonani. Olin punonut +lemmikeistä seppeleen ja ripustanut sen tuohon vajonneeseen ristiin ja +suunnittelin siinä itsellenikin sijaa, ajatellen: tässä tahdon levätä +ja tuossa on oleva Kasperin lepopaikka, jos Jumala suo hänelle haudan +kotiseudussa, jotta olisimme kaikin kauniisti yhdessä silloin kun +sanotaan: Te kuolleet, te kuolleet, nouskaa jo, teit' odottaa viimeinen +tuomio! Mutta Kasper ei tullut, enkä minäkään tiennyt, että hän oli +niin lähellä ja olisi kylläkin voinut tulla. Kovasti häntä haluttikin +kiiruhtaa, sillä hän oli Ranskassa perin usein ajatellut tätä päivää ja +oli sieltä tuonut mukanaan pienen, kauniista kultakukista tehdyn +seppeleen, koristaakseen sillä äitinsä haudan, ja samoin Annille toisen +seppeleen, jota tämän tuli säilyttää kunniapäiväänsä saakka." + +Tässä vaikeni vanhus ja pudisti päätään; mutta kun minä toistin nuo +viimeiset sanat: "jota tämän tuli säilyttää kunniapäiväänsä saakka", -- +jatkoi hän edelleen: + +"Kenpä tietää, enkö voisikin saada rukoukseni kuulluksi, ah, jospa vain +rohkenisin herättää herttuan!" + +"Miksi", kysyin, "Mikä pyyntö teillä sitten oikeastaan on, muori hyvä?" + +Silloin hän sanoi vakavana: + +"Oi, mitäpä väliä olisi koko elämällä, jollei sillä olisi mitään +loppua, mitä merkitystä elämällä, jollei se olisi ikuinen!" ja jatkoi +sitten kertomustaan: + +"Kasper olisi aivan hyvin vielä päivälliseksi ennättänyt kyläämme, +mutta aamulla oli majatalon isäntä tallissa osottanut hänelle, että +hänen hevosensa oli lyöttynyt, ja samalla sanonut: 'ystävä hyvä, se ei +ole kunniaksi ratsastajalle'. Tämä oli koskenut syvälti Kasperiin, hän +asetti sentähden satulan kepeästi ja koholle, teki voitavansa haavan +hoitamiseksi ja jatkoi matkaansa jalkaisin, taluttaen hevostaan +suitsista. Niin hän myöhään iltasella saapui eräälle myllylle, +peninkulman päähän kylästämme, ja koska hän tiesi myllärin isänsä +vanhaksi ystäväksi, poikkesi hän tämän luo ja otettiin vastaan kuten +ainakin kaukaa tullut oikein rakas vieras. Kasper vei hevosensa +talliin, pani satulan ja matkalaukkunsa erääseen nurkkaan ja meni +myllärin luo tupaan. Siellä hän kyseli omaisistaan ja kuuli, että minä, +vanha isoäiti, vielä elin, ja että hänen isänsä ja velipuolensa olivat +terveitä ja menestyivät mainiosti; he olivat vasta eilen olleet +myllyssä viljaa jauhattamassa; hänen isänsä oli ryhtynyt hevos- ja +härkäkauppoihin ja onnistui niissä oikein hyvin, myöskin huolehti hän +nykyisin hiukan enemmän kunniastaan eikä enää kuljeskellut niin +rentustellen ympäri kyliä. + +"Tästä kaikesta tuli kelpo Kasper perin iloiseksi, ja kun hän kysyi +kaunista Annia, sanoi mylläri hänelle, ettei hän Annia tuntenut, mutta +jos se oli sama tyttö, joka oli palvellut Rosenhofissa, niin oli hän, +mikäli hän oli kuullut, muuttanut palvelukseen pääkaupunkiin, koska hän +siellä muka paremmin voisi jotakin oppia ja se olisi kunniakkaampaakin; +tämän hän oli vuosi sitten kuullut Rosenhofin rengiltä. Sekin ilahdutti +Kasperia, joskin hänestä samalla tuntui ikävältä, ettei voisi heti +nähdä tyttöä; kuitenkin hän toivoi pian tapaavansa Annin pääkaupungissa +oikein hienona ja koreana, mikä olisi hänelle, aliupseerille, suureksi +kunniaksi, kun he sitten sunnuntaisin kävelisivät yhdessä. Sitten hän +kertoi myllärille vielä yhtä ja toista Ranskasta, he söivät ja joivat +yhdessä, hän auttoi mylläriä jyvien kaatamisessa, ja sitten mylläri vei +hänet yläkertaan nukkumaan ja asettui itse alhaalle muutamien +jyväsäkkien päälle levolle. + +"Myllyn kolina ja koti-ikävä eivät antaneet kelpo Kasperille, vaikkapa +hän olikin läpeensä väsynyt, kunnollista unta. Hän oli kovin levoton ja +ajatteli äitivainajaansa ja kaunista Annia ja sitä kunniaa, joka tulisi +hänen osakseen, kun hän aliupseerina astuisi omaistensa eteen. +Vihdoinkin hän nukahti kepeästi ja heräsi usein tuskallisten unien +säikyttämänä. Hänestä tuntui monesti kuin olisi äitivainaja astunut +hänen luokseen ja käsiä väännellen pyytänyt häneltä apua; sitten tuntui +hänestä kuin olisi hän kuollut ja matkalla hautaan, mutta kulkisi itse +jalan kuolleena haudalle ja kaunis Anni kävelisi hänen sivullaan; hän +muka itkee kovasti sitä etteivät hänen toverinsa olleet häntä +saattamassa, ja kun hän tulee kirkkomaalle, on hänen hautansa äidin +haudan vieressä, ja Annin hauta on myös siinä, ja hän antaa Annille +tuomansa seppeleen ja ripustaa äidille tuomansa seppeleen hänen +haudalleen, ja sitten hän muka katsoo ympärilleen näkemättä enää ketään +muuta kuin minut, ja Annia oli joku esiliinasta vetänyt hautaan, ja +Kasper oli myös sitten laskeutunut hautaan ja sanonut: 'Eikö täällä ole +ketään, joka osottaisi minulle viimeisen kunnian ja tahtoisi ampua +minulle haudalla kuten ainakin kelpo sotilaalle', ja silloin oli hän +muka vetänyt pistoolinsa ja itse ampunut itsensä haudalla. + +"Laukauksesta hän kovasti säikähtäen heräsi, sillä hänestä tuntui kuin +ikkunat helisisivät siitä. Hän silmäili ympärilleen tuvassa, silloin +hän kuuli vielä toisenkin laukauksen pamahtavan ja kuuli melua myllystä +ja huutoja sen kolinan seasta. Hän hyppäsi vuoteestaan ja tempasi +sapelinsa; samassa tuokiossa lensi hänen ovensa auki ja hän näki +täysikuun valossa kaksi miestä noetuin kasvoin kartut kädessä syöksyvän +hänen päällensä; mutta hän ryhtyi puolustautumaan ja iski toista +käsivarteen, ja niin pakenivat molemmat, teljeten samalla perästänsä +oven, joka avautui ulospäin ja jossa oli ulkopuolella salpa. + +"Kasper koetti turhaan tavoittaa heitä; vihdoin onnistui hänen työntää +irti muudan lauta ovesta. Hän riensi aukosta portaita alas ja kuuli +myllärin avunhuudon sekä löysi hänet sidottuna virumassa jyväsäkkien +välissä. Kasper irroitti hänen siteensä ja riensi sitten heti talliin +katsomaan ratsuaan ja matkalaukkuaan, mutta molemmat oli viety. Tuntien +ankaraa tuskaa hän kiiruhti takaisin myllyyn ja valitti myllärille +onnettomuuttaan, kuinka häneltä oli varastettu koko hänen omaisuutensa +ja hänelle uskottu hevonen, mistä viimemainitusta seikasta hän oli +erittäin pahoillaan. Mutta mylläri seisoi täysinäinen rahapussi kädessä +hänen edessään, hän oli käynyt sen hakemassa ylistuvan kaapista, ja +sanoi ulaanille: 'Kasper hyvä, ole tyytyväinen, minä olen sinulle +kiitollisuudenvelassa omaisuuteni pelastumisesta; tätä pussia, joka oli +tuolla ylhäällä tuvassa, ovat rosvot tavoittaneet, ja sinun +puolustustasi saan kiittää kaikesta, minulta ei ole mitään varastettu. +Ne, jotka löysivät hevosesi ja matkalaukkusi tallista, olivat varmaan +varalle asetettuja vahteja, he ilmaisivat ampumalla vaaran olevan +lähellä, koska luultavasti satulavarusteista tunsivat, että talossa +majaili ratsumies. Minun puolestani sinulla ei ole mitään hätää, tahdon +tehdä voitavani enkä sääliä rahaa, jotta saisimme hevosesi takaisin, ja +jos se ei löydy, niin tahdon ostaa sinulle uuden, maksoipa se mitä +tahansa.' + +"Kasper nastasi: 'Mitään en ota lahjaksi, se on vastoin kunniaani, vaan +jos tahdotte hätätilassa lainata minulle seitsemänkymmentä taaleria, +niin saatte minulta velkakirjan; minä toimitan ne kahdessa vuodessa +takaisin.' -- He sopivat asiasta, ja ulaani erosi hänestä +kiiruhtaakseen kotikyläänsä, jossa samalla asuu ympäristön +aatelismiesten tuomari; tälle hän tahtoi ilmoittaa asian. Mylläri jäi +kotiinsa odottamaan vaimoansa ja poikaansa, jotka olivat menneet häihin +erääseen lähikylään. Sitten aikoi hän tulla ulaanin perästä tekemään +omasta puolestaan oikeudelle ilmoituksensa. + +"Voit kuvitella mielessäsi, rakas herra kirjuri, kuinka surullisena +Kasper-raukka riensi kyläämme kohti, jalan ja köyhänä, sen sijaan että +hän oli tahtonut ylpeästi ratsastaa sinne. Yksikuudetta taaleria, jotka +hän oli saanut saaliikseen, hänen aliupseerinvaltakirjansa, hänen +lomalippunsa ja seppeleet, jotka hänellä oli mukanaan äitinsä hautaa ja +kaunista Annia varten, oli häneltä varastettu. Hän oli aivan +epätoivoisella mielellä, ja niin saapui hän kello yhden aikaan yöllä +kotikyläänsä ja kolkutti heti tuomarin ovelle, jonka talo on +ensimäisenä kylän laidassa. Hän pääsi sisään ja ilmoitti asiansa ja +luetteli, mitä kaikkea häneltä oli ryöstetty. Tuomari käski hänen heti +mennä isänsä luo, tämä kun oli kylässä ainoa talonpoika, jolla oli +hevosia, ja sitten tämän ynnä velipuolensa kanssa lähteä ratsain +tiedustelemaan ympäri seutua, jotta siten mahdollisesti osuisivat +rosvojen jäljille; sill'aikaa hän lähettäisi toisia miehiä jalan +liikkeelle ja kuulustelisi mylläriltä, kun tämä ehtisi perille, +lähempiä asianhaaroja. + +"Kasper lähti nyt tuomarin luota isänsä taloa kohti. Kun hänen +kuitenkin täytyi kulkea minun majani ohi ja kuuli ikkunasta minun +laulavan hengellistä laulua, koska en saanut unta ajatellessani hänen +äitivainajaansa, niin kolkutti hän ja sanoi: 'Kiitetty olkoon Jeesus +Kristus, rakas isoäiti, Kasper on täällä!' Ah, kuinka nuo sanat kävivät +luihini ja ytimiini, minä syöksyin ikkunaan, avasin sen ja suutelin ja +puristin häntä loputtomin kyynelin. Hän kertoi minulle kiireesti +onnettomuutensa ja sanoi, millaisen tehtävän hän oli tuomarilta saanut +isälleen; hänen täytyi sentähden heti mennä ajamaan varkaita takaa, +sillä hänen kunniansa riippui hänen hevosensa takaisinsaamisesta. + +"En tiedä miten tuo sana kunnia viilsi läpi kaikkien jäsenteni, sillä +tiesin ankaran tuomion odottavan häntä. 'Tee velvollisuutesi ja anna +Jumalalle yksin kunnia', sanoin minä; ja hän riensi luotani Finkelin +taloon, joka sijaitsee kylän toisessa päässä. Hänen poistuttuaan +vaivuin polvilleni ja rukoilin Jumalaa ottamaan hänet armollisesti +suojaansa, ah, rukoilin sellaisessa tuskassa, jollaista en ole koskaan +tuntenut, ja toistelin sen ohessa yhä: 'Herra, tapahtukoon Sinun +tahtosi niin taivaassa kuin maan päällä.' + +"Kasper kiiruhti isänsä luo kauheassa tuskassa. Hän nousi takaapäin +puutarhanaidan yli, hän kuuli kolinaa, hän kuuli hirnumista tallista, +se tunki läpi hänen sielunsa. Hän seisoi hiljaa, hän näki kuutamossa +kahden miehen pesevän itseänsä, häneltä oli sydän pakahtua. Toinen +heistä sanoi: 'Tuo kirottu kappale ei mene alas'. Silloin sanoi toinen: +'Tule ensin talliin lyömään hevoselta häntä poikki ja leikkaamaan sen +harja pois. Oletkohan haudannut matkalaukun tarpeeksi syvälle lannan +alle?' 'Kyllä', sanoi toinen. Sitten he menivät talliin, ja Kasper, +raivoisana tuskasta, karkasi esiin, sulki tallin oven heidän jälkeensä +ja karjaisi: 'Herttuan nimessä, antautukaa! Ken vastustaa, sen ammun +kuoliaaksi!' + +"Ah, näin oli hän hevosensa rosvoina vanginnut isänsä ja veljensä. +'Kunniani, kunniani on mennyttä!' huusi hän, 'minä olen kunniattoman +varkaan poika!' -- Kun tallissa olijat kuulivat nämä sanat, +kauhistuivat he kovasti ja huusivat: 'Kasper, rakas Kasper, Jumalan +tähden, älä saata meitä turmioon. Kasper, sinä saat kaikki takaisin, +autuaan äitivainajasi tähden, jonka kuolinpäivä on tänään, armahda +isääsi ja veljeäsi!' + +"Mutta Kasper oli aivan kuin suunniltaan, hän huusi vain yhä: +'kunniani, velvollisuuteni!' -- ja kun miehet nyt tahtoivat +väkivoimalla murtaa oven ja tehdä aukon saviseinään, ampui hän ilmaan +pistoolilla ja huusi: 'Apua, apua, varkaita, apua!' Tuomarin herättämät +talonpojat, jotka jo lähenivät neuvotellakseen niistä eri teistä, joita +pitkin he aikoivat ajaa myllyyn murtautuneita takaa, hyökkäsivät +laukauksen ja huudon kuultuaan taloon. Vanha Finkel rukoili yhä +poikaansa avaamaan hänelle oven, mutta tämä sanoi: 'Minä olen sotilas +ja minun täytyy noudattaa oikeutta.' Samalla tulivat paikalle tuomari +ja talonpojat. Kasper sanoi: 'Jumalan laupeuden nimessä, herra tuomari, +isäni ja veljeni ovat juuri nuo samaiset varkaat, oi, jospa en olisi +koskaan syntynytkään! Täällä tallissa olen vanginnut heidät, +matkalaukkuni on haudattu sinne lantaan'. Silloin hyökkäsivät +talonpojat talliin ja sitoivat köysiin vanhan Finkelin ja hänen +poikansa ja laahasivat heidät tupaan. Kasper taas kaivoi reppunsa esiin +ja otti siitä ulos nuo kaksi seppelettä, mutta ei mennyt tupaan, vaan +lähti kirkkotarhaan äitinsä haudalle. + +"Päivä oli valjennut: minä olin ollut niityllä ja punonut itselleni ja +Kasperille kaksi seppelettä lemmikin kukista; minä ajattelin: hän +koristaa sitten yhdessä minun kanssani äitinsä haudan, kunhan ehtii +palata ratsastusmatkaltaan. Silloin kuulin kaikenlaista outoa hälinää +kylästä, ja koska en siedä melua, vaan olen mieluimmin yksin, niin +kiersin kylän ympäri kirkkomaalle. Silloin kuului laukaus, näin savun +pelmahtavan korkealle, riensin kirkkomaalle, -- oi, rakas Vapahtaja, +ole hänelle armollinen! Kasper virui kuolleena äitinsä haudalla, hän +oli ampunut kuulan rintaansa, johon hän oli nappiin kiinnittänyt +kauniille Annille tuomansa seppeleen, -- tämän seppeleen keskitse hän +oli ampunut sydämeensä. Äidille tuomansa seppeleen hän oli jo +kiinnittänyt ristiin. + +"Luulin maan tämän nähdessäni aukenevan allani, syöksyin häneen syliksi +ja huusin yhtämittaa: 'Kasper, oi sinua onnetonta ihmistä, mitä +oletkaan tehnyt? Ah, kuka on jo kertonut sinulle kurjuutesi, oi, miksi +laskin sinut luotani, ennenkuin olin puhunut sinulle kaikki! Jumalani, +mitä tulevatkaan isäparkasi ja veljesi sanomaan, kun tapaavat sinut +näin!' -- En näet tiennyt hänen juuri näiden takia tuhonneen itseänsä, +luulin siihen olevan vallan toiset syyt. Silloin tuli vielä pahempaa: +tuomari ja talonpojat toivat vanhan Finkelin ja hänen poikansa +köytettyinä. Tuska tukahdutti ääneni kurkkuun, en voinut lausua +sanaakaan; tuomari kysyi minulta, olinko nähnyt lapsenlastani. Näytin +missä hän lepäsi, hän astui luo, hän näet luuli Kasperin itkevän +haudalla, hän pudisteli häntä, silloin hän huomasi veren purskahtavan +esiin. 'Jeesus Maaria!' huudahti hän, 'Kasper on surmannut itsensä'. -- +Silloin katselivat molemmat vangitut toisiaan kauhuissaan; Kasperin +ruumis nostettiin maasta ja kannettiin heidän kerallaan tuomarin +taloon; koko kylä kaikui voivotuksista, talonpoikaisvaimot veivät minut +sinne heidän perästään. Ah, se oli varmaan kauhein matka koko +elämässäni!" + +Tässä vaikeni vanhus jälleen, ja minä sanoin hänelle: + +"Muori hyväseni, kärsimyksenne on hirveä, mutta Jumala rakastaa teitä +myös suuresti; ne, joita hän ankarimmin kurittaa, ovat hänen rakkaimpia +lapsiaan. Sanokaapas nyt minulle, kelpo muoriseni, mikä on saattanut +teidät kulkemaan tuon pitkän matkan tänne ja mitä asiaa koskee +anomuksenne." + +"No sen voit kyllä hyvin aavistaa", jatkoi hän aivan levollisesti, "se +koskee kunniallisen haudan saamista Kasperille ja kauniille Annille, +jolle minä tuon mukanani hänen kunniapäiväkseen tarkoitetun seppeleen; +se on läpeensä Kasperin veren tahraama, -- katsohan tänne." + +Nyt otti hän mytystään pienen kiillekultaisen seppeleen ja näytti sitä +minulle; saatoin sarastavan päivän valossa nähdä, että se oli ruudin +mustaama ja veren tahrima. Olin aivan järkytettynä tuon kelpo vanhuksen +onnettomuudesta, ja se mielensuuruus ja lujuus, jolla hän sen kantoi, +täytti minut kunnioituksella. + +"Voi, muori kulta", sanoin, "kuinka mahtanette voida ilmoittaa +Anni-raukalle hänen surkeutensa, niin ettei hän heti pelästyksestä +vaivu kuoliaana maahan, ja mikä kunniapäivä se sitten oikeastaan on, +jota varten te tuotte Annille tuon surullisen seppeleen?" + +"Mies hyvä", sanoi hän, "tule vain mukaan, voit saattaa minua hänen +luokseen, en voi kuitenkaan kulkea nopeasti, niin tapaamme hänet vielä +juuri oikeaan aikaan. Tahdon sitten matkan varrella kertoa sinulle +kaikki." + +Nyt hän nousi ja rukoili aamusiunauksensa aivan levollisesti ja +järjesteli pukunsa ja ripusti sitten myttynsä minun käsivarteeni. Kello +oli kaksi aamusella, päivä sarasti, ja niin vaelsimme yhdessä hiljaisia +katuja pitkin. + +"Katsohan", kertoi vanhus edelleen, "kun Finkel poikineen oli vangittu, +täytyi minun mennä tuomarin luo oikeuspaikalle; kuollut Kasper +asetettiin pöydälle ja kannettiin sisälle ulaanivaipallaan peitettynä, +ja nyt piti minun kertoa tuomarille kaikki, mitä tiesin hänestä ja mitä +hän aamulla oli puhunut minulle ikkunasta. Sen kaiken hän kirjoitti +muistiin edessään olevalle paperille; sitten hän tarkasti Kasperilta +löydetyn muistikirjan; siinä oli kaikenlaisia laskuja, joitakin +kertomuksia kunniasta, myöskin tuon ranskalaisen aliupseerin juttu, ja +sen takasivulle oli kirjoitettu jotakin lyijykynällä." + +Nyt antoi vanhus minulle tuon muistikirjan, ja minä luin siitä +onnettoman Kasperin viimeiset sanat: "Myös minä en voi elää häpeäni +jälkeen; isäni ja veljeni ovat varkaita, he ovat varastaneet minulta +itseltäni. Sydämeni pakahtui, mutta minun täytyi vangita heidät ja +jättää heidät oikeuden käsiin, sillä minä olen ruhtinaani sotilas, ja +kunniani ei salli minun osottaa mitään sääliväisyyttä. Olen kunnian +vuoksi jättänyt isäni ja veljeni alttiiksi kostolle; ah! rukoilkoon +jokainen puolestani, että minulle suotaisiin tähän, missä olen +kaatunut, kunniallinen hauta äitini viereen. Se seppele, jonka läpi +ammuin itseni, pitää isoäidin lähettää kauniille Annille ja tervehtää +häntä minulta; ah! hänen kohtalonsa koskee kipeästi sisimpääni, mutta +hän ei saa tulla varkaan pojan vaimoksi, sillä hän on aina ollut sangen +arka kunniastaan. Armas kaunis Anniseni, ethän vallan pahasti +kauhistune minun tähteni, tyydy osaasi, ja jos jolloinkin olit edes +rahtusen hyvä minulle, niin älä puhu pahaa minusta. Enhän mahda mitään +häpeälleni! Olin nähnyt niin paljon vaivaa pysyäkseni koko elämäni +kunnian tiellä, olin jo aliupseeri ja paraassa maineessa eskadroonani +kesken, olisin varmasti kerran päässyt upseeriksi, ja sinua, Anniseni, +en olisi sittenkään hylännyt, enkä olisi kosinut ketään ylhäisempää -- +mutta varkaan poika, jonka itsensä täytyy kunnian vuoksi vangita ja +jättää tuomittavaksi oma isänsä, ei voi elää häpeänsä jälkeen. +Anniseni, armas Anniseni, ota kuitenkin seppele, olen ollut sinulle +aina uskollinen, ja niin olkoon Jumala minulle armollinen! Annan +sinulle nyt vapautesi takaisin, mutta osota minulle se kunnia, ettet +mene naimisiin kenenkään kanssa, joka saattaisi olla minua huonompi; ja +jos voit, niin rukoile puolestani, että saisin kunniallisen haudan +äitini viereen, ja jos sinä joutuisit kuolemaan täällä meidän +paikkakunnalla, niin anna sinäkin haudata itsesi meidän viereemme; hyvä +isoäiti tulee myös kerran luoksemme, ja niin olemme sitten kaikki +yhdessä, minulla on matkalaukussani viisikymmentä taaleria, ne on +pantava kasvamaan korkoa sinun ensimäisen lapsesi hyväksi. Hopeisen +kelloni saakoon herra pastori, jos saan kunniallisen hautauksen. +Hevoseni, univormuni ja aseeni kuuluvat herttualle, tämä muistikirjani +kuuluu sinulle. Hyvästi, kallis sydänkäpyseni, hyvästi, rakas isoäiti, +rukoilkaa puolestani ja voikaa kaikki hyvin -- Jumala armahtakoon minua +-- ah, epätoivoni on suuri!" + +En voinut ilman katkeria kyyneliä lukea näitä varmasti jalon onnettoman +ihmisen viimeisiä sanoja. + +"Kasperin on täytynyt olla varsin hyvä ihminen, muori kulta", sanoin +vanhukselle, joka sanani kuultuaan pysähtyi ja puristi kättäni ja sanoi +syvästi liikutetuin äänin: + +"Todella, hän oli maailman paras ihminen. Mutta noita viimeisiä +epätoivon sanoja hänen ei olisi pitänyt kirjoittaa, ne vievät häneltä +kunniallisen haudan, ne vievät hänet anatomiasaliin. Voi, kirjuri +kulta, kunpa voisit auttaa siinä asiassa." + +"Miten niin, muori kulta?" kysyin minä, "Miten nuo Kasperin viimeiset +sanat voivat siihen vaikuttaa?" + +"Kyllä varmaan", vastasi hän, "tuomari on itse sen minulle sanonut. On +tullut käsky kaikille oikeusistuimille, että vain ne, jotka +synkkämielisyydestä ovat surmanneet itsensä, saavat kunniallisen +hautauksen. Mutta kaikki ne, jotka epätoivosta ovat itsensä +lopettaneet, on vietävä anatomiasaliin, ja tuomari on sanonut minulle, +että hänen täytyy lähettää Kasper, koska hän on itse tunnustanut +epätoivonsa, leikkelysaliin." + +"Sepä on kummallinen laki", sanoin minä, "sillä voitaisiinhan jokaisen +itsemurhaajan suhteen panna toimeen tutkimus siitä, onko hän toiminut +synkkämielisyyden vai epätoivon vallassa, mikä voisi kestää niin +kauan, että tuomari ja asianajajat itse vaipuisivat sentakia +synkkämielisyyteen ja epätoivoon ja joutuisivat anatomiasaliin. Mutta +ollos hyvässä turvassa, muori kulta, herttuamme on niin hyvä herra, +että hän kuultuaan asian juurta jaksaen varmasti suo Kasper-raukalle +leposijan äidin viereen." + +"Jumala sen suokoon!" vastasi vanhus; "katsohan nyt, hyvä mies, kun +tuomari oli pannut kaiken paperille, antoi hän minulle muistikirjan ja +kauniille Annille varatun seppeleen, ja niin olen eilisestä saakka +juossut tänne, jotta voisin antaa hänelle hänen kunniapäivänään +lohdutusta vielä hänen viime tiellään. Kasper on kuollut oikeaan +aikaan, sillä jos hän olisi tiennyt kaikki, olisi hän surusta tullut +hulluksi." + +"Miten on sitten tuon kauniin Annin laita?" kysyin vanhukselta. +"Milloin sanotte hänellä olevan jälellä vain muutamia hetkiä, milloin +taas puhutte hänen kunniapäivästään ja siitä että hän saa lohtua teidän +surullisesta sanomastanne. Sanokaa minulle toki kaikki suoraan, +tahtooko hän viettää häitä jonkun toisen kanssa, onko hän kuollut vai +sairas? Minun täytyy tietää kaikki, jotta voin panna sen +anomuskirjaan." + +Silloin vastasi vanhus: + +"Ah, kirjuri hyvä, asia on nyt niin, Jumalan tahto tapahtukoon! Katsos, +kun Kasper tuli, en ollut sittenkään oikein iloinen; ja kun Kasper +lopetti elämänsä, en ollut sittenkään oikein surullinen; en olisi +mitenkään voinut enää elää sen jälkeen, jollei Jumala olisi armahtanut +minua vielä suuremmalla kärsimyksellä, niin, sanon sinulle, että +sydämeni suojaksi oli asetettu kivi, ikäänkuin jäänmurtaja, ja kaikki +tuskat, jotka pohjajään tavoin syöksyivät minua vastaan ja olisivat +varmasti puhkaisseet sydämeni, ne musertuivat tähän kiveen ja +ajelehtivat kylmästi ohi. Tahdon kertoa sinulle jotakin; se on +surullinen juttu. + +"Kun kummityttöni, kaunis Anni, kadotti äitinsä, joka oli minun +serkkuni ja asui seitsemän peninkulman päässä meiltä, olin tuon sairaan +vaimon luona. Hän oli köyhän talonpojan leski ja oli nuoruudessaan +rakastanut erästä jääkäriä, mutta hylännyt hänet hänen rajun elämänsä +vuoksi. Jääkäri oli lopulta joutunut sellaiseen kurjuuteen, että hän +murhasta kuolemaan tuomittuna istui vankeudessa. Sen kuuli serkkuni +sairasvuoteellaan, ja se koski häneen niin kipeästi, että hänen tilansa +huononi päivä päivältä, ja vihdoin hän kuolinhetkellään, jättäessään +armaan kauniin Annin kummityttönäni minun huostaani ja ottaessaan +minulta jäähyväiset, sanoi minulle: 'Rakas Anna Margareeta, kun kuljet +sen pikkukaupungin läpi, jossa Jürge istuu vangittuna, niin ilmoita +hänelle vanginvartijan kautta minun kuolinvuoteellani pyytäneen häntä +kääntymään Jumalan puoleen ja rukoilleen hartaasti hänen puolestaan +viimeisellä hetkelläni ja tervehtivän häntä ystävällisesti.' -- Kohta +näin sanottuaan kuoli tuo hyvä serkku, ja kun hänet oli haudattu, otin +pienen Annin, joka silloin oli kolmivuotias, käsivarrelleni ja lähdin +hänen kanssaan kotia kohti. + +"Sen pikkukaupungin laidassa, jonka läpi matkani piti, kuljin +teloituspaikan ohi, ja koska teloittaja oli tunnettu eläinlääkärinä, +tarvitsi minun ostaa häneltä jotakin rohtoa kylävoudillemme. Astuin +tupaan ja sanoin mestarille, mitä tahdoin, ja hän pyysi minua +seuraamaan mukanaan aittaan, jossa hänen yrttinsä olivat säilössä, +auttamaan häntä niiden etsimisessä. Jätin Annin tupaan ja seurasin +häntä. Palatessamme tupaan seisoi Anni erään pienen, seinään +kiinnitetyn kaapin ääressä ja puhui: 'Isoäiti, siellä sisällä on hiiri, +kuulkaas, kuinka se rapisee, siellä sisällä on hiiri!' + +"Kuultuaan lapsen sanovan näin mestari muuttui sangen vakavaksi +kasvoiltaan, tempasi kaapin auki ja virkkoi: 'Jumala olkoon meille +armollinen!' sillä hän näki mestausmiekkansa, joka riippui kaapissa +yksinään naulassa, heiluvan sinne tänne. Hän otti miekan alas ja minua +kauhistutti. -- 'Vaimo kulta', sanoi hän, 'jos te rakastatte pientä, +armasta Annianne, niin älkää pelästykö, jos minä miekallani hiukan +naarmutan ihoa hänen kaulansa ympäriltä, sillä miekka on heilunut hänen +edessään, se on vaatinut hänen vertansa, ja jollen minä sillä naarmuta +hänen kaulaansa, niin uhkaa lasta elämässä suuri onnettomuus.' -- +Samassa hän tarttui lapseen, joka alkoi parkua kamalasti; minä huusin +myös ja tempasin Annin pois. Samalla astui kaupungin pormestari sisään, +hän tuli metsästämästä ja tahtoi tuoda teloittajalle kipeän koiransa +parannettavaksi. Hän kysyi parkumisen syytä, ja Anni huusi: 'Hän tahtoo +tappaa minut!' Minä olin suunniltani kauhistuksesta. Teloittaja kertoi +tapauksen pormestarille. Tämä moitti hänen taikauskoansa, kuten hän +sitä nimitti, kiivaasti ja ankarin uhkauksin, mutta teloittaja kuunteli +sitä vallan levollisesti ja sanoi: 'Niin ovat isäni uskoneet ja niin +uskon minäkin.' + +"Silloin sanoi pormestari: 'Mestari Frans, jos uskotte miekkanne +liikkuneen, koska täten ilmoitan teille, että teidän tulee huomenna +varhain kello kuuden aikana katkaista jääkäri Jürgen kaula, niin tahdon +sen vielä antaa teille anteeksi; mutta se että tahdotte siitä päättää +jotakin tämän armaan lapsen suhteen, on järjetöntä ja hullua; sehän +voisi saattaa ihmisen vallan epätoivoon, jos hänelle myöhemmin hänen +vanhuudessaan sanottaisiin, että sellaista oli tapahtunut hänelle hänen +nuoruudessaan. Ei pidä johtaa ketään ihmistä kiusaukseen.' -- 'Mutta ei +myöskään minkään teloittajan miekkaa', sanoi mestari Frans itsekseen ja +ripusti miekkansa jälleen kaappiin. Nyt pormestari suuteli Annia ja +antoi hänelle jahtilaukustaan sämpylän, ja kun hän sitten oli kysynyt +minulta, kuka olin, mistä tulin ja minne olin menossa, ja minä olin +kertonut hänelle serkkuni kuoleman ja jääkäri Jürgelle vietävän +viestini, sanoi hän minulle: 'Te saatte sen itse toimittaa perille, +tahdon itse viedä teidät hänen luokseen; hänellä on kova sydän, kenties +tuon hyvän kuolevan muisto hellyttää häntä hänen viime hetkinään'. -- +Nyt otti tuo hyvä herra minut ja Annin vaunuihinsa, jotka odottivat +portilla, ja ajoi meidän kanssamme kaupunkiin. + +"Hän käski minun mennä keittäjättärensä luo. Siellä saimme hyvää +ruokaa, ja iltapäivällä hän lähti kanssani tuon syntisparan luo. Kun +minä sitten kerroin hälle serkkuni viimeiset sanat, alkoi hän +katkerasti itkeä ja huusi: 'Ah, Jumalani! jos hän olisi tullut +vaimokseni, en ikinä olisi joutunut näin pitkälle.' Sitten hän anoi, +että pyydettäisiin herra pastoria vielä kerran tulemaan hänen +luoksensa, hän tahtoisi rukoilla tämän kanssa. Pormestari lupasi sen +hänelle ja ylisti häntä hänen mielenmuutoksestaan ja kysyi häneltä, +olisiko hänellä ennen kuolemaansa kenties jotakin toivomusta, jonka hän +voisi täyttää. Silloin sanoi jääkäri Jürge: 'Ah, pyytäkää tätä vanhaa +hyvää vaimoa olemaan huomenna serkkuvainajansa pikkutytön kera läsnä +minun teloituksessani; se vahvistaisi minun sydäntäni viime +hetkelläni.' Pormestari pyysikin sitä minulta, ja niin kammottavaa kuin +se minusta olikin, en voinut sitä kieltää tuolta kurjalta ja +viheliäiseltä ihmiseltä, minun täytyi kättä antaen luvata se hänelle +juhlallisesti, ja hän vaipui itkien oljillensa. Pormestari lähti sitten +kanssani ystävänsä pastorin luo, jolle minun vielä kerran täytyi kertoa +kaikki, ennenkuin hän lähti vankilaan. + +"Yö täytyi minun lapsen kera nukkua pormestarin talossa, ja seuraavana +aamuna lähdin raskain mielin jääkäri Jürgen mestauspaikalle. Seisoin +piirissä pormestarin vieressä ja näin miten hän taittoi sauvan; nyt +piti jääkäri Jürge vielä kauniin puheen, ja kaikki ihmiset itkivät, ja +hän katseli perin liikutettuna minua ja pikku Annia, joka seisoi +edessäni, ja sitten hän suuteli mestari Fransia, pastori rukoili hänen +kanssaan, hänen silmänsä sidottiin ja hän polvistui. Nyt antoi mestaaja +hänelle kuoliniskun. 'Jeesus, Maaria, Joosef!' parkaisin minä, sillä +Jürgen pää kimposi Annia kohti ja tarttui hampaillaan kiinni lapsen +mekkoon, mistä Anni alkoi kauheasti parkua. Riistin esiliinan yltäni ja +heitin sen tuon hirveän pään yli, kunnes mestari Frans ennätti hätään +ja tempasi sen irti, virkkaen: 'Muori, muori, mitä sanoinkaan tänä +aamuna; minä tunnen miekkani, se on elävä!' + +"Minä olin vaipunut kauhusta maahan, Anni parkui hirveästi. Pormestari +oli perin tyrmistynyt ja antoi minun lapsen kera mennä hänen taloonsa. +Siellä hänen vaimonsa lahjoitti minulle ja lapselle toiset vaatteet, ja +päivällisen jälkeen lahjoitti pormestari meille rahaakin, samoin useat +muutkin kaupunkilaiset, jotka tahtoivat nähdä Annia, niin että minä +sain hänelle kokoon kaksikymmentä taaleria ja paljon vaatteita. +Iltasella tuli taloon pastori ja puhui minulle kauan siitä, että +kasvattaisin Annia vain oikein hyvin jumalanpelossa, enkä välittäisi +mitään kaikista noista surullisista enteistä; ne muka olivat pelkästään +saatanan pauloja, joita piti halveksia. Sitten hän lahjoitti minulle +Annia varten kauniin raamatunkin, joka hänellä on vieläkin, ja sitten +tuo hyvä pormestari seuraavana aamuna antoi meidän vielä ajaa kolmen +peninkulman matkan kotiin. Oi, hyvä Jumala, ja kaikki on kuitenkin +käynyt toteen", sanoi vanhus ja vaikeni. + +Kamala aavistus valtasi minut, vanhuksen kertomus oli minut aivan +musertanut. + +"Jumalan nimessä, muoriseni", huudahdin, "Mitä sitten on tapahtunut +Anni-rukalle, -- eikö asiaa voida mitenkään auttaa?" + +"Nuo hampaat ovat hänet temmanneet siihen", sanoi vanhus, "tänään hänet +mestataan, mutta hän on tehnyt sen epätoivossaan; -- kunnia, kunnia oli +hänellä mielessä; hän joutui häpeään kunnianhimon vuoksi, eräs ylhäinen +mies vietteli hänet ja jätti hänet sitten niine hyvinensä; hän +tukehdutti lapsensa samaan esiliinaan, jonka silloin heitin jääkäri +Jürgen pään peitteeksi ja jonka hän salaa varasti minulta. Ah, +nuo hampaat ovat temmanneet hänet siihen, hän on tehnyt sen +mielenhäiriössä. Viettelijä oli luvannut naida hänet ja sanonut +Kasperin jääneen Ranskaan. Silloin hän joutui epätoivoon, teki +tihutyönsä ja itse ilmoittautui oikeudelle. Kello neljän aikaan hänet +mestataan. Hän kirjoitti minulle, että vielä tulisin hänen luoksensa; +minä tahdon tehdä sen nyt ja viedä hänelle Kasper-raukan seppeleen ja +tervehdyksen ja sen ruusun, jonka sain tänään yöllä; se lohduttaa +häntä. Ah, rakas kirjuri, jospa vain voisit anomuskirjalla saada aikaan +sen, että Annin ruumis samoinkuin Kasperinkin saataisiin haudata meidän +kirkkomaahamme." + +"Kaikkeni, kaikkeni tahdon koettaa", huudahdin. "Heti tahdon rientää +linnaan; ystäväni, joka antoi sinulle ruusun, on siellä vahdissa; hän +kyllä herättää herttuan, minä tahdon polvistua hänen vuoteensa ääreen +ja pyytää häneltä armoa Annille." + +"Armoako?" sanoi vanhus kylmästi. "Hampain on hänet vedetty siihen; +kuulehan, rakas ystävä, oikeus on parempi kuin armo; mitä auttaa kaikki +armo maan päällä, meidän täytyy kuitenkin kaikkien astua tuomiolle: + + "'Te kuolleet, te kuolleet, nouskaa jo, + teit' odottaa viimeinen tuomio'. + +"Näetkös, hän ei tahdo mitään armoa; sitä on tarjottu hänelle, jos hän +tahtoisi ilmaista lapsensa isän, mutta Anni on sanonut: 'Olen surmannut +hänen lapsensa ja tahdon kuolla enkä tehdä häntä onnettomaksi; minun +täytyy kärsiä rangaistukseni, jotta pääsisin lapseni luo, mutta voi +tuottaa hänelle turmion, jos mainitsen hänen nimensä.' Sentähden hänet +tuomittiin mestattavaksi. Mene herttuan luo ja pyydä häneltä Kasperille +ja Annille kunniallista hautaa. Mene heti, sillä näetkös: tuolla menee +herra pastori vankilaan, minä tahdon puhutella häntä ottamaan minut +mukaansa kauniin Annin luo. Jos kiiruhdat, niin voit ehkä vielä tuoda +meille tuolla ulkona mestauspaikalla lohdutukseksi tiedon, että Kasper +ja Anni saavat kunniallisen haudan." + +Näin puhellessamme olimme kohdanneet papin; vanhus kertoi hänelle +suhteensa vangittuun, ja hän otti eukon ystävällisesti mukaansa +vankilaan. Minä taas riensin niin nopeasti kuin ikinä jaksoin linnaan, +ja minuun teki lohdullisen vaikutuksen, ollen ikäänkuin toivon +merkkinä, kun kreivi Grossingerin talon ohitse syöksyessäni kuulin +puutarhahuoneen avonaisesta ikkunasta herttaisen äänen laulavan luutun +säestyksellä: + + Lemmestä Armo haastoi, + mut valvoo Kunnia + ja haastajalle toivoo + hyv'yötä harrasta. + Ja Armo hunnun ottaa, + kun Lempi ruusut suo; + niin rakas Kunnialle + on Armo-sulho tuo. + +Oi, minulla oli enemmänkin hyviä enteitä! Sata askelta kauempana löysin +valkean hunnun virumassa kadulla; nostin sen maasta, se oli täynnä +tuoksuvia ruusuja. Pidin sitä kädessäni ja juoksin edelleen ajatellen: +ah, Jumalani, se merkitsee armoa! Kääntyessäni kulmauksen ympäri näin +erään miehen, joka verhoutui vaippaansa minun rientäessäni ohitse hänen +editseen ja käänsi minulle kiivaasti selkänsä, pysyäkseen tuntematonna. +Hänen ei olisi tarvinnut tehdä niin, sillä minä en nähnyt enkä kuullut +sisimmässäni muuta kuin: armoa, armoa! ja syöksyin ristikkoportista +linnanpihalle. Jumalan kiitos, vänrikki, kreivi Grossinger, joka käveli +edestakaisin kukkivien kastanjapuiden alla vahdin edessä, tuli jo minua +vastaan. + +"Rakas kreivi", sanoin rajusti, "teidän täytyy heti viedä minut +herttuan luo, heti paikalla, tai kaikki on myöhäistä, kaikki on +hukassa!" + +Hän näytti käyvän hämilleen tästä esityksestä ja sanoi: + +"Mitä johtuukaan mieleenne tällä oudolla hetkellä? Se ei käy mitenkään +päinsä, tulkaa paraatiin, silloin tahdon esitellä teidät." + +Maa poltti jalkojeni alla. "Nyt tai ei koskaan!" huudahdin; "sen täytyy +tapahtua, se koskee ihmishenkeä!" + +"Se ei käy nyt päinsä", vastasi Grossinger terävästi ja torjuvasti, "se +koskee kunniaani, minua on kielletty tänä yönä ilmoittamasta ketään." + +Sana kunnia saattoi minut epätoivoon. Ajattelin Kasperin kunniaa, Annin +kunniaa, ja sanoin: + +"Kirottu kunnia, juuri hankkiakseni enää viimeisen avun, minkä mokoma +kunnia on jättänyt jälelle, minun täytyy päästä herttuan luo. Teidän +täytyy ilmoittaa minut, tai muutoin huudan ääneen herttuaa." + +"Jos te teette sen", sanoi Grossinger kiivaasti, "niin jätän teidät +vahdin käsiin. Te olette haaveilija, te ette tunne mitään olosuhteita." + +"Oi, kyllä minä tunnen olosuhteita, hirveitä olosuhteita! Minun täytyy +päästä herttuan puheille; joka minutti on korvaamaton", intin minä; +"jollette tahdo ilmoittaa minua heti, niin riennän yksin hänen +luokseen." + +Näin sanoen tahdoin kiiruhtaa portaille, jotka johtivat ylös herttuan +huoneihin, kun samassa huomasin tuon jo mainitun vaippaan verhoutuneen +miehen, joka oli kohdannut minut, kiiruhtavan samoille portaille. +Grossinger käänsi minut väkisin ympäri, jotta en näkisi tuota toista. + +"Mitä teette, hullu", kuiskasi hän minulle, "olkaa hiljaa ja +rauhoittukaa, te saatatte minut onnettomaksi." + +"Miksi ette pysähdytä tuota miestä, joka tuolla juuri meni ylös?" +sanoin minä. "Hänellä ei suinkaan ole mitään niin tähdellistä asiaa +kuin minulla. Ah, asiani on tuiki tähdellinen, minun täytyy, minun +täytyy! Se koskee erään onnettoman vietellyn olento-raukan kohtaloa." + +Grossinger vastasi: + +"Te olette nähnyt tuon miehen menevän ylös. Jos te vielä mainitsette +siitä sanaakaan, niin saatte tutustua miekkaani. Juuri sentähden että +hän meni ylös, te ette voi mennä sinne, -- herttualla on asioita hänen +kanssaan." + +Silloin tuli valoa herttuan ikkunoihin. "Hyvä Jumala, hänellä on valoa, +hän on ylhäällä!" sanoin; "Minun täytyy puhutella häntä, taivaan +nimessä, päästäkää minut tai minä huudan apua." + +Grossinger tarttui käsivarteeni ja sanoi: + +"Te olette juovuksissa, tulkaa vahtihuoneeseen; minä olen ystävänne, +nukkukaa tarpeeksenne ja sanelkaa minulle se laulu, jonka se vanha +eukko tänä yönä lauloi tuolla portailla, kun johdin kiertovahtia +ohitse; se laulu kiinnittää suuresti mieltäni." + +"Juuri vanhuksen ja hänen omaistensa vuoksi minun täytyy puhua herttuan +kanssa!" huudahdin kiivaasti. + +"Vanhuksenko vuoksi?" vastasi Grossinger. "Hänen vuoksensa te voitte +puhua minun kanssani, -- suuret herrat eivät ymmärrä mitään +sellaisesta; nopeasti, tulkaa vahtihuoneeseen." + +Hän tahtoi vetää minut pois; silloin linnankello löi puoli neljä, sen +ääni leikkasi sieluni läpi kuin hätähuuto, ja minä huusin kaikin voimin +ylös herttuan ikkunoihin: + +"Apua! Jumalan nimessä apua kurjalle vietellylle olennolle!" + +Silloin muuttui Grossinger aivan kuin mielettömäksi, hän tahtoi tukkia +suuni, mutta minä painiskelin hänen kanssaan; hän sysäsi minua +niskasta, hän haukkui, mutta minä en tuntenut enkä kuullut mitään. Hän +huusi vahtia, korpraali riensi muutamien sotamiesten kera saapuville +ottamaan minua kiinni, mutta juuri siinä tuokiossa avautui herttuan +ikkuna ja sieltä huudettiin alas: + +"Vänrikki kreivi Grossinger, mikä häväistys tämä on? Tuokaa se mies +tänne ylös, ja heti paikalla!" + +En odottanut vänrikkiä, vaan syöksyin portaita ylös ja lankesin +herttuan jalkoihin, joka ällistyneenä ja harmistuneena käski minun +nousta ylös. Hänellä oli kannussaappaat jalassa, mutta yllään yönuttu, +jota hän huolellisesti piteli kiinni rinnan kohdalta. + +Esitin herttualle kaiken sen, mitä vanhus oli kertonut minulle ulaanin +itsemurhasta ja kauniin Annin vaiheista, niin suppeasti kuin hätä +vaati, ja rukoilin häneltä ainakin mestauksen lykkäämistä muutamaksi +tunniksi ja kunniallista hautaa molemmille onnettomille, jos kerran +armahduksen saanti oli mahdoton. -- "Oi, armoa, armoa!" huudahdin, +samalla kun vedin poveltani esiin löytämäni valkoisen, ruusujen +täyttämän hunnun; "tämä huntu, jonka olin löytänyt tänne tullessani, +näytti minusta lupaavan armoa." + +Herttua tarttui kiihkeästi huntuun ja oli kovin liikutettu. Hän puristi +huntua käsissään, ja kun minä lausuin, että tuo tyttöparka oli väärän +kunnianhimon uhri, jonka eräs ylhäinen mies oli avioliiton lupauksella +vietellyt, ja että hän oli niin jalo, että mieluummin tahtoi kuolla +kuin ilmaista viettelijänsä -- silloin keskeytti herttua minut +kyyneleet silmissä ja sanoi: "Vaietkaa, taivaan nimessä, vaietkaa!" -- +ja nyt hän kääntyi ovella seisovan vänrikin puoleen ja sanoi tulisella +kiireellä: "Pois, rientäkää ratsain tämän miehen kanssa; ratsastakaa +hevonen kuoliaaksi, kunhan vain ehditte ajoissa mestauspaikalle; +kiinnittäkää tämä huntu miekkanne kärkeen, heiluttakaa sitä ja +huutakaa: armo, armo! -- minä tulen perästä." + +Grossinger otti hunnun; hän oli aivan muuttunut, hän näytti aaveelta +pelkästä tuskasta ja kiireestä. Me syöksyimme talliin, nousimme +ratsaille ja lähdimme täyttä laukkaa; hän syöksyi mielipuolen tavoin +ulos portista. Kiinnittäessään huntua miekkansa kärkeen hän huusi: +"Herra Jeesus, sisareni!" minä en ymmärtänyt, mitä hän tahtoi. Hän +seisoi pystyssä jalustimissa, liehutti huntua ja huusi: "armo, armo!" +Me näimme ihmisjoukon koossa kummulla mestauspaikan ympärillä. Hevoseni +pelkäsi liehuvaa huntua. Ollen kehno ratsastaja en voinut saavuttaa +Grossingeria, joka kiidätti täyttä laukkaa, vaikka ponnistinkin kaikki +voimani. Surkea sattuma! tykistö harjoitteli läheisyydessä, ja +kanuunoin jyminä teki huutomme etäältä kuulemisen mahdottomaksi. +Grossingerin hevonen kaatui, väkijoukko hajosi äkkiä tieltä, minä näin +piirin sisään, näin teräksen välähtävän aamuauringon valossa -- ah, +Jumala, se oli mestaajan miekan välähdys! -- Minä nelistin paikalle ja +kuulin väkijoukon valitukset. "Armahdus, armahdus!" huusi Grossinger ja +syöksyi liehuvin hunnuin ihmispiirin läpi ikäänkuin raivostunut, mutta +mestaaja nosti häntä vastaan kauniin Annin verisen pään, joka +kaihomielisesti hymyili hänelle. Silloin huusi Grossinger: "Jumala +olkoon minulle armollinen!" ja kaatui maahan ruumiin päälle. "Tappakaa +minut, hyvät ihmiset, minä hänet olen vietellyt, minä olen hänen +murhaajansa!" + +Koston vimma valtasi väkijoukon; vaimot ja neidot tunkivat esiin, +raastoivat hänet ruumiin päältä ja polkivat häntä jaloillaan; hän ei +puolustanut itseään; vartijat eivät voineet hillitä raivoavaa kansaa. +Silloin nousi huuto: herttua, herttua! Hän saapui avovaunuissa; aivan +nuori mies, hattu syvään silmille painettuna, vaippaan verhoutuneena, +istui hänen vieressään. Ihmiset raahasivat Grossingerin esille; +"Jeesus, veljeni!" huusi tuo nuori upseeri mitä naisellisimmalla +äänellä vaunuista. Herttua sanoi hämmästyneenä hänelle: "Vaietkaa!" Hän +hyppäsi vaunuista, tuo nuori mies tahtoi seurata, herttua työnsi hänet +jotensakin tylysti takaisin, mutta silloinpa kävikin selville, että +mainittu nuori mies oli upseeriksi pukeutunut Grossingerin sisar. + +Herttua antoi asettaa rääkätyn, verta vuotavan, tainnoksiin menneen +Grossingerin vaunuihin; sisar ei enää välittänyt mistään, vaan heitti +vaippansa veljensä yli; jokainen näki hänet nyt naisen asussa. Herttua +oli hämillään, mutta tointui pian ja käski vaunujen heti kääntyä ja +viedä kreivittären veljineen heidän asuntoonsa. + +Tämä tapaus oli jossakin määrin tyynnyttänyt väkijoukon vimmaa. Herttua +sanoi ääneen vahtiapitävälle upseerille: + +"Kreivitär Grossinger näki veljensä ratsastavan talonsa ohitse tuomaan +armahdusta ja tahtoi olla läsnä tässä iloisessa tapahtumassa. Kun minä +samassa tarkoituksessa ajoin ohi, seisoi kreivitär ikkunassa ja pyysi +minua ottamaan hänet mukaani vaunuihini, enkä minä voinut kieltää sitä +tuolta hyväsydämiseltä lapselta. Hän otti veljensä vaipan ja hatun, +jottei herättäisi mitään huomiota, ja on -- onnettoman sattuman +yllättämänä -- juuri siten tehnyt koko asian seikkailunomaiseksi +häväistysjutuksi. Mutta miten voitte te, herra luutnantti, jättää +onnettoman kreivi Grossingerin roskajoukon valtaan? Sehän on kauhea +tapaus. Eihän hän voinut mitään siihen, että hän ratsunsa kaatumisen +vuoksi saapui liian myöhään. Minä tahdon, että kreivin rääkkääjät +vangitaan ja rangaistaan." + +Nämä herttuan sanat aiheuttivat yleisen huudon: "Hän on lurjus, juuri +hän on ollut kauniin Annin viettelijä ja murhaaja, hän on sen itse +tunnustanut, tuo kurja, ilkeä mies!" + +Kun tämä huuto kaikui joka puolelta ja kun myöskin pappi, upseeri ja +oikeusviranomaiset vahvistivat sen, joutui herttua niin syvän +järkytyksen valtaan, ettei hän kyennyt lausumaan muuta kuin: "Kauheaa, +kauheaa, voi tuota kurjaa miestä!" + +Nyt astui herttua vaaleana ja kalpeana piiriin, tahtoen nähdä kauniin +Annin ruumiin. Se lepäsi vihreällä nurmikolla valkeassa, mustin +nauharuusukkein koristetussa puvussa; vanha isoäiti, joka ei vähääkään +välittänyt kaikesta siitä mitä ympärillä tapahtui, oli sovittanut hänen +päänsä muuhun ruumiiseen ja peittänyt esiliinallaan tuon hirveän +katkaisukohdan. Hän asetti parhaillaan Annin käsiä ristiin sen raamatun +päälle, jonka pastori muinoin tuossa pikkukaupungissa oli lahjoittanut +pienelle Annille; kultaisen seppeleen hän kiinnitti Annin päähän ja +pani hänen rintaansa sen ruusun, jonka Grossinger yöllä oli antanut +hänelle, tietämättä kenelle hän sen antoi. + +Tämän nähdessään herttua lausui: + +"Kaunis onneton Anni! Hävytön viettelijä, sinä saavuit liian myöhään! +Vanha äiti-parka, sinä yksin olet pysynyt hänelle uskollisena kuolemaan +saakka." + +Huomattuaan samalla minut siinä lähellänsä hän virkkoi minulle: + +"Te mainitsitte minulle jotakin korpraali Kasperin viimeisestä +tahdosta; onko se teillä muassanne?" + +Minä käännyin nyt vanhuksen puoleen ja sanoin hänelle: + +"Muori-parka, antakaa minulle Kasperin muistikirja; hänen korkeutensa +haluaa lukea siitä hänen viimeisen tahtonsa." + +Vanhus, joka ei välittänyt mistään, sanoi kärtyisesti: + +"Oletko sinäkin taas siinä? Olisit mieluummin voinut kokonaan pysyä +kotonasi. Onko sinulla anomuskirja? Nyt se on myöhäistä, minä en ole +voinut antaa tuolle lapsi-raukalle sitä lohtua, että hän pääsee +Kasperin viereen kunnialliseen hautaan; ah, olen valehdellut sen +hänelle edeltäpäin, mutta hän ei ole uskonut minua." + +Herttua keskeytti hänet sanoen: + +"Te ette ole valehdellut, muori hyvä; tämä mies on tehnyt kaiken +voitavansa; hevosen kaatuminen on syynä kaikkeen; mutta Anni tulee +saamaan kunniallisen haudan äitinsä ja Kasperin viereen; Kasper oli +kelpo mies; heille kummallekin tullaan pitämään ruumissaarna, aiheena +sanat: antakaa Jumalalle yksin kunnia! Kasper tullaan hautaamaan +vänrikkinä, hänen eskadroonansa tulee ampumaan haudalla kolmasti hänen +kunniakseen, ja tuon turmiontuojan Grossingerin miekka tullaan +asettamaan hänen arkulleen." + +Näin sanottuaan hän otti Grossingerin miekan, joka hunnun kera vielä +virui maassa, irroitti siitä hunnun, peitti sillä Annin ja lausui: + +"Tämä onneton huntu, joka niin mielellään olisi tuonut hänelle +armahduksen, on palauttava hänelle jälleen kunnian; hän on kuollut +kunniallisena ja armahdettuna, huntu on haudattava hänen mukanaan." + +Miekan hän antoi vahtiupseerille sanoen: + +"Vielä tänään saatte paraadissa määräykseni ulaanin ja tämän +tyttö-rukan hautaamisesta." + +Nyt hän kovasti liikutettuna luki ääneen Kasperin viime sanat; vanha +isoäiti syleili riemunkyyneliä vuodattaen hänen jalkojaan, ikäänkuin +hän olisi ollut maailman onnellisin vaimo. Herttua sanoi hänelle: + +"Olkaa vain huoleti, te saatte eläkkeen koko loppuajaksenne, minä +tahdon panettaa tyttärenpoikanne ja Annin haudalle muistokiven." + +Nyt hän käski papin vanhuksen ja ruumisarkun kera, johon mestattu +asetettiin, mennä kotiinsa ja sitten toimittaa vanhuksen kotipaikalleen +ja huolehtia hautauksesta. Sitten hän, sill'aikaa kun hänen +ajutanttinsa saapuivat hevosten kanssa, vielä virkkoi minulle: + +"Ilmoittakaa ajutantilleni nimenne, minä kutsutan teidät myöhemmin +luokseni; te olette osottanut kaunista ihmisellistä intoa." + +Ajutantti merkitsi nimeni muistikirjaansa ja teki minulle kohteliaan +kumarruksen. Sitten nelisti herttua, väkijoukon siunausten ja +toivotusten saattamana, kaupunkia kohti. Kauniin Annin ruumis vietiin +nyt vanhan hyvän isoäidin kera pastorin taloon, ja seuraavana yönä +matkusti tämä hänen kanssaan muorin kotikylään. Upseeri saapui myös +sinne seuraavana iltana Grossingerin miekan ja ulaani-eskadroonan kera. + +Niin haudattiin sitten kelpo Kasper, Grossingerin miekka paareille +asetettuna ja vänrikin valtakirja mukana, kauniin Annin kanssa äitinsä +viereen. Minä olin myös rientänyt paikalle ja talutin vanhaa isoäitiä, +joka iloitsi kuin lapsi, mutta puheli vähän. Ja kun ulaanit ampuivat +haudalla kolmannen kerran Kasperin kunniaksi, vaipui hän kuolleena +syliini; hänkin sai hautansa omaistensa viereen. Suokoon Jumala heille +kaikille riemullisen ylösnousemisen! + + He saavat kulkea korkeuden tiellä, + ja enkelit armaat istuvat siellä; + Jumala saapuu voimassansa + kauniilla sateenkaarellansa; + heidän sielunsa Jumala armahtaa, + ja meillekin taivas aukeaa. + + Amen. + +Palattuani pääkaupunkiin kuulin kreivi Grossingerin kuolleen: hän oli +ottanut myrkkyä. Asunnossani tapasin häneltä kirjeen, jossa hän sanoi +minulle: + + "Minun on kiittäminen teitä paljosta; te olette saattanut + päivänvaloon häpeäni, joka jo kauan on kalvanut sydäntäni. Tuo + vanhuksen laulu oli minulle sangen tuttu, Anni oli usein sanellut + sen minulle, hän oli sanomattoman jalo olento. Minä olin kurja + rikollinen, hän oli saanut minulta kirjallisen aviolupauksen ja + on polttanut sen. Hän palveli erään vanhan tätini luona, hän + kärsi usein raskasmielisyydestä. Minä valtasin hänen sielunsa + eräänlaisten lääkeopillisten välineiden avulla, joissa piilee + hiukan taikavoimaa. -- Jumala olkoon minulle armollinen! -- Te + olette myös pelastanut sisareni kunnian, herttua rakastaa häntä, + minä olin hänen suosikkinsa -- tapaus on järkyttänyt häntä -- + Jumala auttakoon minua, olen ottanut myrkkyä. + + Kreivi Josef Grossinger." + +Kauniin Annin esiliina, johon jääkäri Jürgen katkaistu pää oli purrut +häntä, on tallella herttuallisessa museossa. Sanotaan herttuan aikovan +korottaa kreivi Grossingerin sisaren nimellä _Voil de Grace_ +(Armonhuntu) ruhtinaalliseen säätyyn ja menevän hänen kanssaan +naimisiin. D----n seudulla pidettävässä lähimmässä sotaväen +katselmuksessa kuuluu asetettavan ja vihittävän muistopatsas molempien +onnettomien kunnianuhrien haudoille kylän kirkkomaahan; herttua itse +tulee ruhtinattaren kera olemaan saapuvilla; aate kuuluu olevan +ruhtinattaren ja herttuan yhdessä keksimä. Se esittää väärää ja oikeaa +kunniaa, jotka ristin edessä molemmin puolin kumartuvat yhtä syvälle +maahan; oikeus seisoo toisella puolella miekkaa heiluttaen, armo +toisella puolella ojentaen esille huntua. Oikeuden pään väitetään +osottavan yhdennäköisyyttä herttuan, armon pään taas yhdennäköisyyttä +ruhtinattaren kasvojen kanssa. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Kunnon Kasper ja kaunis Anni, by Clemens Brentano + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58772 *** |