diff options
Diffstat (limited to '58760-0.txt')
| -rw-r--r-- | 58760-0.txt | 1104 |
1 files changed, 1104 insertions, 0 deletions
diff --git a/58760-0.txt b/58760-0.txt new file mode 100644 index 0000000..b39d070 --- /dev/null +++ b/58760-0.txt @@ -0,0 +1,1104 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58760 *** + + + +E-text prepared by Juha Kiuru + + + +HIRSIPUUMIES + +Sydäntalven tarina + +Kirj. + +RUNAR SCHILDT + +Suomentanut + +Ilmari Ahma + + + + + + +Jyväskylässä, +K. J. GUMMERUS OSAKEYHTIÖ, +1923. + + + + +HENKILÖT: + +EVERSTI CHRISTOFFER TOLL. +MARIA. + +Tapahtuu eräänä talviyönä v. 1840 eversti Tollin huoneessa +Ylä-Grindas nimisessä talossa Räfsbackan kylässä. + + + + +Huone on yksinkertaisesti kalustettu kömpelöillä mahonkihuonekaluilla, +sänky ja yöpöytä oikealla, sohva, divaanipöytä ja nojatuoleja +vasemmalla, shifonjeeri ja kaksi kirjakaappia perällä. Ovi perällä, +kaksi ikkunaa, neljä pientä ruutua kussakin, molemmilla sivuilla. +Kukikas kaakeliuuni oikeassa nurkassa. + +Väliverhon auetessa on näyttämöllä pimeä. + +EVERSTI tulee kolistellen sisään perältä, turkki yllä ja pitkävartiset +saappaat jalassa, raskas säkki olkapäällä ja kivääri toisessa kädessä. + +MARIA seuraa häntä näyttäen valoa talikynttilällä. Hän on +unenpöpperöinen ja puolipukeissa. + +EVERSTI (heittää säkin lattialle niin että jysähtää ja asettaa kiväärin +nurkkaan oikealle). Piru vieköön, tässä minä olen seisonut puolen +tuntia ja kolkuttanut turhaan omaa oveani. Aioin juuri lyödä ikkunan +sisään, kun sinä tulit. + +MARIA. Oli ikävä että minä nukuin niin sikeästi, mutta enhän osannut +aavistaa -- + +EVERSTI (kiivaasti keskeyttäen). Entä Sigrid, ja Elin? + +MARIA (katselee häntä kummastellen). He ovat syntymäpäivillä +kirkonkylässä ja viipyvät siellä koko yön. Tietäähän eversti sen. + +EVERSTI. Mainiota, Suurenmoista. Minä palkkaan kahta piikaa, ja kun +tahdon päästä sisälle omaan talooni, niin se on mahdotonta siksi että +piiat ovat kemuissa. + +MARIA (sävyisästi). Antoihan eversti itse heille luvan. Everstin piti +olla yötä tuomarilla Staffansnäsissä. Niin oli puhe metsälle lähtiessä. + +EVERSTI (heittää karvalakin pois: poimii taskuista ruutisarven, +kuulapussin y.m. ja latoo tavarat sohvapöydälle). Auta turkki yltäni. +(Maria vie sen porstuaan. Eversti istuu ja aikoo riisua saappaansa, +mutta jättää sen tekemättä ja katselee Mariaa siristäen silmiään.) -- +Ja nyt saappaat. (Maria sävähtää, epäröi.) No, tuleeko siitä mitään? +(Maria polvistuu ja kiskoo vaivalla saappaat everstin jaloista: eversti +katselee häntä pilkallisesti hymyillen.) Ei taivu hevillä se ylväs +niska. Mutta taipuu sittenkin. + +MARIA. Kun Sigrid ei ole täällä, niin se on kai velvollisuuteni. + +EVERSTI. Mutta armollinen neiti ei mielellään palvele isäntäänsä tällä +tavoin. + +MARIA. Minä en koskaan ole tehnyt sellaista ennen. + +EVERSTI. Et tietenkään, sinä olet ansarikasvi. Onko totta mitä +kerrotaan, että olet Rönnvikin vanhan kenraalin äpärätytär? + +MARIA (vaivaantuneena, mutta arvokkaasti). Äitini oli kamarineitsyenä +Rönnvikissä, siinä kaikki mitä minä tiedän. + +EVERSTI. Ja eräs kotiopettaja oli isäsi. Sanoo kenraalska. Ja sentähden +sinä sait asua Rönnvikissä melkein talon tyttärenä, niin kauan kuin +kenraali eli. Sait hyviä vaatteita ja hiukkasen sivistystä. Vain +tuon kotiopettajan takia. Moitteetonta ja ylevämielistä, se täytyy +myöntää. Niinpä niin -- annahan kenkäni tänne. (Maria tottelee.) Mutta +kun sitten kenraali eräänä kauniina päivänä kuolla kupsahti aivan +odottamatta, niin sinusta tuli yht'äkkiä _persona ingrata_ siinä +talossa. Tiedätkös mitä se merkitsee? + +MARIA. En sanakirjan mukaan, mutta ehkä muulla tavoin. + +EVERSTI. Niin niin, elämän latina, sitä ymmärtääkseen ei tarvitse olla +oppinut. + +MARIA. Mutta kaksi latinan sanaa minä ymmärrän oikein, paremmin kuin +oppineimmatkaan oppineet. + +EVERSTI. Hoo, ja ne ovat? + +MARIA. _Pater ignotus_. Ne ovat papinkirjassani. + +EVERSTI (säpsähtää hänen äänensävyään). Älä sure sitä, Mari. Sinä olet +puoliverinen kuten minäkin -- niin niin, vihkiminen ja sen semmoinen ei +mitään merkitse, veri vain. Minun isälläni oli niinsanottu huono maku, +hän nai talonpoikaistytön. Mutta minusta tämmöinen puoliveri on hyvä, +se antaa ihmiselle niin mainion levottomuuden. Etkö ole huomannut? + +MARIA (vältellen). En. + +EVERSTI (tarkastaa julkeasti hänen vaillinaista pukuaan). Vai et. Sepä +vahinko. + +MARIA (ymmärtää hänen katseensa, peittää nopeasti povensa). Käskeekö +eversti tuoda jotakin syötävää? Säilytyshuoneessa on kylmää ruokaa. + +EVERSTI. Kylmää ruokaa? Vai sinä kehtaat tarjota minulle kylmää +ruokaa? Oletko liian laiska sytyttämään tulta takkaan, kun minä tulen +viluissani ja nälkäisenä metsältä? + +MARIA. Ei, en minä laiskuuttani, en vain tullut sitä ajatelleeksi. +Kyllä minä heti -- + +EVERSTI. Anna olla. En minä tahdo mitään, en lämmintä enkä kylmää. +Yökättää kun ajattelenkin ruokaa. + +MARIA. Mutta ehkä jotain juotavaa. Lasi iltamaitoa? Tai tuoppi +jouluolutta? Tynnyri ei ole vielä aivan tyhjä. + +EVERSTI (kärsimättömästi). Ei ei, minä en tahdo mitään. (Nousee.) En +voi hyvin, minussa on jokin pirullinen vaiva toisinaan. Mutta tulta +pitää saada uuniin, täällähän on kylmä kuin samojedien helvetissä. +(Menee kaakeliuunin luo ja huomaa että siinä on puut valmiina sisällä.) +Kas vaan, puut on jo pantu pesään. Se oli onneksi sinulle, nyt sinun ei +tarvitse mennä ulos kylmään kyökinporstuaan. + +MARIA. On vaarallista polttaa tulta juuri ennen maatamenoa. Kuuluvat +jotkut tukehtuneen häkään. + +EVERSTI (repäisee tuohenkappaleen irti, sytyttää sen kynttilänliekissä +ja saa valkean syttymään). Ämmäin loruja. Enkä minä sitäpaitsi mene +nukkumaan vielä pitkiin aikoihin, niin että voit olla aivan huoletta. +Et sinä menetä talousmamsellinpaikkaasi sen tähden että isäntäsi kuoli +häkään. Oletko iloinen siitä? Vai joko sinä alat kaivata pois täältä? + +MARIA (vältellen). Mistäpä minä saisin sopivamman palveluspaikan? +(Hiljaisemmin.) Ei minulle ole sijaa missään. + +EVERSTI. Semmoista se on, kun on vähemmän kuin herrasneiti ja +enemmän kuin piika. Sinä et saa näppäillä harpun kieliä etkä ommella +ristipistokirjailua, ja astiainpesu, vuoteenteko ja siivous ei taas +miellytä sinua. + +MARIA (havahtuen). Tosiaankin, minun pitää kai -- tehdä everstin vuode. + +EVERSTI (istuu sohvapöydän ääreen ja katselee hellittämättä Mariaa +hänen laittaessaan kokoon päällys-peitettä). Jätä tuo, ehtii sen vielä +sitten. + +MARIA. Kello on paljon, minä tahtoisin mennä levolle. Jos eversti ei +halua ruokaa eikä juotavaa, niin eihän minua enää tarvita täällä. + +EVERSTI. Tarvitaan kyllä. Minä vaadin sinua jäämään. Istu tähän +sohvalle juttelemaan kanssani vähäksi aikaa. Minä en kuitenkaan saa +unta tänä yönä, sen tiedän. Tokko lie niin ollen liikaa, jos sinä +valvot hiukan pitempään kuin tavallisesti. + +MARIA (vaiti, katse tutkivana). + +EVERSTI (kärsimättömästi). Kas niin, istu tähän. Minulla on jotain +sanottavaa sinulle. + +MARIA. En käsitä mitä everstillä voi olla minulle niin tärkeää +sanottavaa, että minun pitää saada kuulla se keskellä yötä. + +EVERSTI (lyö kätensä pöytään). Sinä et tässä määrää milloin minä saan +puhua palvelusväkeni kanssa. + +MARIA. Minua ei ole pestattu piiaksi tähän taloon. Muuttopäiväni voi +olla huomenna, jos niiksi tulee. + +EVERSTI (hillitsee itsensä vaivoin. Katselee Mariaa synkästi, sitten +äkkiä melkein rukoilevasti. Äänettömyys. Maria astuu hitaasti sohvan +luo ja istuutuu). Älä välitä siitä, mitä minä sanoin äsken, ne olivat +vain ajattelemattomia sanoja. + +MARIA. Minä olen ollut kolme kuukautta täällä Ylä-Grindaksessa. + +EVERSTI. Mitä sinä sillä tarkoitat? + +MARIA. Että minä tunnen everstin. + +EVERSTI (pilkallisesti). Äläs! Vai sinä tunnet minut. Ruumiin ja sielun +puolesta, perin pohjin? + +MARIA (hiljaa). Niin luulen. + +EVERSTI (kuten äsken). Sapperment. Sitä ei kukaan toinen ole uskaltanut +väittää koko elämäni aikana. Mutta etkö usko että minussa voi olla +jokin pieni kellarinnurkka, johon sinun silmäsi ei ole päässyt +kurkistamaan? Etkö usko että minä voisin tehdä jotain -- yllättävää? + +MARIA (pudistaa surullisesti päätään). En. En. + +EVERSTI (siristellen silmiään). Saadaanpa nähdä. (Toisella äänellä.) +Mutta täällä on aivan liian pimeä, emme voi nähdä toisiamme niin +selvään kuin ehkä pitäisi. Enemmän valoa. (Maria aikoo nousta.) Ei +ei, istu sinä hiljaa, minä kyllä hoidan tämän asian. (Sytyttää kaksi +kynttilää lisää ja asettaa ne sohvapöydälle.) Nyt sinä olet ollut kolme +kuukautta palveluksessani, ja minä olen tuskin vaihtanut kymmentä +kunnon sanaa kanssasi. Kuinka se on käsitettävä? + +MARIA. Pitääkö minun tietää se? + +EVERSTI. Ei, eihän se luonnollisesti ole sinun asiasi. Sen tietäminen +eikä sen muuttaminen. Mutta kuinka sinä voit väittää tuntevasi minut +niin hyvin? + +MARIA. Ihminen näkee ja kuulee. + +EVERSTI. Juoruja. On ne mahtaneet olla juhlahetkiä kylän ämmille, kun +ovat saaneet oikein soittaa suutaan. Sinun pääsi on kai ahdettu täyteen +kamalia juttuja? + +MARIA (on vaiti). + +EVERSTI. Olet tietysti kuullut minun juopotteluseuroistani kaupungissa, +ja tappelustani Nykullan vuokraajan kanssa, ja mustalaistytöstä, joka +asui täällä minun luonani kuusi kuukautta? + +MARIA (nyökkää). + +EVERSTI. Ja markkinahullutuksesta, kun minä menin sirkustelttaan ja +tein samat temput kuin ne miehet siellä, mutta paljon paremmin? Ja +mylläristä, jonka minä heitin koskeen? Ja sysimiehen hevosesta? Ja +siitä kuuluisasta pääsiäisyöstä, jolloin Kyöpeliämmä ja minä keitimme +taikavoidetta? + +MARIA. Niin, minä olen kuullut kaiken. + +EVERSTI. No, miltäs tuntuu palvella semmoista hirviötä? + +MARIA (on vaiti). + +EVERSTI. Tuntuuko kolkolta? Peloittaako sinua? + +MARIA. Ei. + +EVERSTI. Kenties viihdyt hyvinkin tässä talossa? Saathan täällä hallita +ja vallita mielin määrin. + +MARIA. Minä olen hyvin kiitollinen, kun olen päässyt tänne +palvelukseen. Mihin minä olisinkaan mennyt, kun en voinut enää olla +Rönnvikissä. Minä en koskaan unohda, että eversti ajatteli minua. + +EVERSTI. Joutavia. Vanha Kristiina otti ja kuoli sopimattomaan +aikaan, minä aivan yksinkertaisesti tarvitsin sinua. Ei siinä mitään +kiittämistä ole. + +MARIA. Onko eversti ollut tyytyväinen minuun? Vai eikö minusta ole +mihinkään? + +EVERSTI. Jaa, totta puhuen minä en ole paljonkaan tullut ajatelleeksi +sinua näinä kuukausina. Kai sinä olet oikein hyvä, koska minä en ole +kiinnittänyt sinuun huomiota. Tuottaako väki sinulle vaikeuksia? + +MARIA (epäröi). + +EVERSTI. Tottelevatko he sinua? + +MARIA. Kyllä. Joskus tosin vitkastelevat, mutta lopuksi sentään käy +minun käskyni mukaan. + +EVERSTI. Käyttäytyvätkö he siivosti ja säädyllisesti sinua kohtaan? + +MARIA (ilman vakaumusta). Ei ole valittamista. + +EVERSTI. Pitävätkö he sinusta? + +MARIA. Eivät, luullakseni. Ei ainakaan Sigrid eikä Elin. + +EVERSTI. Mitä heillä on sinua vastaan? + +MARIA. Samaa tiemmä kuin kaikilla muillakin pitäjäläisillä. + +EVERSTI. Ja mitä se on? + +MARIA. Että minä olen isätön ja kuitenkin tahdon olla muka -- tahdon +pitää itseni -- "Suottaryökkynäksi" ja "Piikakamari-armoksi" he minua +nimittelevät. + +EVERSTI. Siitä sinun on tehtävä loppu. + +MARIA. Selkäni takana he vain niin sanovat. Mutta minä olen kumminkin +saanut tietää sen. + +EVERSTI. Hm. Tunsitko minun äitiäni? + +MARIA. Lapsena ollessani näin hänet usein naapurien luona. + +EVERSTI. Mutta et Rönnvikissä, etpä tietenkään. Sinne häntä ei +kutsuttu, ei ainakaan isän kuoltua. Isä kelpasi, hän, vaikka oli +patajuoppo ja heittiö, joka olisi päättänyt päivänsä mieronkiertäjänä, +ellei äiti olisi iskenyt silmiänsä häneen. Pidoissa isä joi +paloviinaa juomalasista, mutta kättä, joka piteli lasia, koristi +hieno sinettisormus, ja se hyvitti kaiken. Äiti oli selän takana +"Maatiaislöntys" ja "Lautamiehen pikku lämpimäislimppu." Hän sai kyllä +tavallaan kokea samaa kuin sinä omalla tavallasi. + +MARIA. Hän kesti sen varmasti paremmin kuin minä. Hän _olikin_ parempi. +Kaikessa. + +EVERSTI (katsoo poispäin, puhuu kuin ajattelisi ääneen). Minä olin +silloin Kaukaasiassa, kun hän kuoli. Sain kirjeen vasta kahta kuukautta +myöhemmin. Kun minä sitä luin siellä savimajassani, olivat seppeleet jo +aikoja sitten kuihtuneet hänen haudallaan. + +MARIA (mietteissään). Miksi eversti pani kolme kynttilää pöydälle? Se +tietää kuolemaa. + +EVERSTI (hätkähtäen). Kuolemaa? + +MARIA. Niin vanhat ihmiset sanovat. + +EVERSTI (nauraa väkinäisesti). Sinä se olet oikea sanakirja kaikessa +mikä koskee taikauskoa, olen huomannut sen jo ennenkin. + +MARIA, Minulla on oma uskoni. + +EVERSTI. Kuka sinulle on opettanut kaikki nuo merkit ja enteet? + +MARIA. Aidinäitini. Hän eli minun viidenteentoista ikävuoteeni asti, ja +minä kävin usein hänen luonaan. Hän asui metsämökissä kaukana pitäjän +pohjoisrajalla, ei osannut lukea eikä kirjoittaa, ei ollut koskaan +nähnyt kaupunkia, mutta yhdellä tapaa hän tiesi maasta ja taivaasta +enemmän kuin kaikki herraskartanonherrat ja kaupungin maisterit +yhteensä. + +EVERSTI (tähyillen tutkivasti). Vai niin. Niinkö sanot. Kertoiko hän +sinulle koskaan Hirsipuumiehestä? + +MARIA. Hirsipuumiehestä? Ei, ei koskaan. + +EVERSTI. Eikö? Vai ei. Hän tunsi kaikki vanhat taiat ja salatemput, +mutta ei koskaan maininnut mitään Hirsipuumiehestä. Sepä merkillistä. + +MARIA. Mikä olento se on? Hyvä vai paha? + +EVERSTI. Sekä hyvä että paha, kuinka vain tahtoo. Niinkuin yleensä +kaikki muukin tässä maailmassa. + +MARIA. Minkä näköinen se on? + +EVERSTI. Oo, ei se ole mikään elävä olento, se on vain pikkuinen, +puusta veistetty ukkeli, piru voisimme sanoa, joka tuottaa onnea +omistajalleen. + +MARIA. Piru joka tuottaa onnea? + +EVERSTI. No niin, piru ei ehkä ole oikea sana. Lyhyesti, kuva joka on +leikattu vanhasta hirsipuuaineesta. Se seuraa herraansa kaikkialle ja +tuottaa hänelle menestystä jollakin määrätyllä alalla, ei kaikessa. +Sitä ei voi lahjoittaa eikä heittää pois -- väitetään -- sitä ei voi +koskaan hävittää, se voidaan ainoastaan myydä. Ja merkillisintä on, +että se on joka kerta myytävä huokeampaan hintaan kuin edellisellä +kerralla. + +MARIA. Sepä ihmeellistä... + +EVERSTI. Niin ainakin kerrotaan tässä sadussa. Seuraus on, että jos +Hirsipuumies on kulkenut monien käsien kautta, niin sen voi saada +hyvin halvalla. (Naurahtaa.) Melkein ilmaiseksi, hahahaa. (Maria +katselee oudoksuen everstiä, jonka nauru käy yhä äänekkäämmäksi ja +selittämättömämmäksi.) Miks'et naura, Mari? Eikö ole hauskaa, että +maailmassa on jotain joka halpenee, hahahaa, kun kaikki muu kallistuu, +niin ettei kohta tiedä miten saisi irti hyppysellisen nuuskaa. + +MARIA (totisesti). Mutta miksi kukaan tahtoisi heittää pois tai myydä +sellaista, mikä tuottaa onnea? Tai suorastaan hävittää sitä? + +EVERSTI (luoden salavihkaisen silmäyksen, kevyellä äänellä). Katsos, +kerrotaan että Hirsipuumiehestä pitää päästä eroon ennen kuolemaansa. +Muuten ei saa rauhaa haudassaan. Jää vaille iankaikkista autuuttaan. +Niin kuuluu olevan. + +(Äänettömyys.) + +MARIA. Onko eversti nähnyt Hirsipuumiestä? + +EVERSTI. Minäkö? Mitä sinä ajattelet? Kuinka minä olisin nähnyt! + +MARIA. Minä vain ajattelin että eversti, joka on matkustanut niin +monissa maissa ja kokenut sellaisia tavattomia asioita -- + +EVERSTI (jyrkästi). Johan minä olen sanonut sinulle etten ole koskaan +nähnyt mitään Hirsipuumiestä. Jutun olen kuullut sotilailta nuotiolla. +Sodassa pitää valvoa paljon, ja silloin tarinoidaan kaikenlaista +hölynpölyä. (Nousee.) Onko kukaan hakenut minua poissaollessani? + +MARIA. Kyllä, kauppias Åkerblad kävi täällä. + +EVERSTI. Mitä se kanalja tahtoi? + +MARIA. Sitä minä en tiedä. + +EVERSTI. Valehtelet. + +MARIA. Hän kieltäytyi sanomasta asiaansa. + +EVERSTI. Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin että hän tuli karhuamaan. +Ja sinä tiedät ettei minulla ole rahaa millä maksaa hänelle. Se roisto, +kymmenen vuotta hän on minua puijannut ja nylkenyt, ja nyt hän aikoo +saattaa minut pulaan. Mutta periköön saataviaan oikeuden kautta, +laittakoon niin että Grindas joutuu vasaran alle, panettakoon minut +velkavankeuteen, tehköön mitä ikinä haluaa -- minä en vapaaehtoisesti +anna hänelle kopeekkaakaan. + +MARIA. Emme voi tulla toimeen ilman hänen tavaroitaan. + +EVERSTI. Minä hankin luottoa joltakulta toiselta sillinhirttäjältä. On +niitä kaupungissa riittämään asti. + +MARIA (rohkeasti). Ei ole niinkään varmaa että eversti saa luottoa. + +EVERSTI (raivoten). Jos minä tahdon, niin saan koko sen +kauppasaksa-roskaväen nuolemaan saappaankärkiäni, mutta minä vannoin +kerran valan -- (Hillitsee itsensä.) Me saamme tulla toimeen ilman +kauppiaantavaroita. + +MARIA. Huomispäivänä tarvitaan uusia posliineja. Ei ole edes yhtä +ehyttä kahvikuppia, eversti on ampunut ne kaikki pirstoiksi. + +EVERSTI. Tästedes minä juon aina tinatuopista ja syön puulautasilta. +Niin on tässä talossa tehty satoja vuosia ennen meidän aikaamme, saa se +kelvata meillekin. Kahvi on turha ja vahingollinen juoma, huomisesta +lähtien minä en huoli aamulla muuta kuin maitoa. + +MARIA (varovaisesti). Pian lakkaa viimeinen lehmä lypsämästä. Meillä +kun ei ole heiniä. + +EVERSTI. Se on Erikssonin asia eikä sinun. Eikä siitä muuten ole +pelkoa, onhan meillä hyvät olkikatot ulkohuoneissamme. Niillä tulemme +kesään asti toimeen. Ja jos oljet loppuvat, vastoin luuloani, niin +teurastamme elukat ja syömme herkullisesti naudanpaistia joka ateriaksi. + +MARIA (huokaa tuskin huomattavasti). + +EVERSTI. Sinä koetat kasata mahdollisimman paljon vaikeuksia minun +eteeni. Sinä nautit kun saat näyttää, kuinka huonolla kannalla +Grindaksen asiat ovat, sinä suorastaan hekumoit ikävyyksissä. +Ihmettelen vain sitä, ettet ole jo kysynyt sudenpyynnistäni mitään, +sinä kun niin tarkkaan vainuat minun vastoinkäymiseni. + +MARIA. Koska saan, niin kysyn -- minkätähden pyynnin kävi hullusti? + +EVERSTI (kiivaasti). Minkätähden! Niin, piru ja hänen enkelinsä, +minkätähden! Sano se. Miksi kaikki menee minulta pirstoiksi tähän +aikaan? Sää oli kuin tilattu sudenhoukuttelua varten. Täysikuu, ei +pilvenhattaraa taivaalla, hiljainen tuuli. Minä lähden liikkeelle +oikeaan aikaan. Jo Myllymäellä kuulen susien ulvontaa. Puolta tuntia +myöhemmin olemme jäällä. Minä poljen ja nipistän porsasta, kunnes se +kiljuu täyttä kurkkua. Ajelemme edestakaisin vanhoilla paikoilla. Ei +yksikään häntyri suvaitse näyttäytyä: hiljaa ne myöskin pysyivät. Minä +poljen enemmän, ja nassu panee parastaan: se oli surkea ääni, jonka +olisi pitänyt kuulua peninkulman päähän joka taholle. Mutta ei. Sudet +olivat kuin poispuhalletut -- näytti meistä, kunnes yhtäkkiä näimme +niitä viisi tai kuusi kappaletta aivan kintereillämme. Olimme lähellä +rantaa, ja puiden alla oli hämärää, mutta joka tapauksessa minä sain +yhden niistä kirotuista pedoista varmasti tähtäimeeni. Silloin -- +(Jyskyttää kiivaasti tuoliaan.) Juuri kun minun piti laukaista, tuli +pimeä. Niinkuin kynttilä olisi puhallettu sammuksiin. Pilvi oli noussut +ja peitti kuun. + +MARIA (kuin lapselle, mutta ilman ylimielisyyttä). Oi, kuinka ikävää. +Ehkä huomenna on parempi onni. + +EVERSTI (nauraa katkerasti). Susista minä viis, piru soikoon. Yksi +sinne tai tänne, ei se minua liikuta, olen minä tarpeeksi niitä ampunut +eläissäni. _Mutta mistä se pilvi tuli_, Mari, sen minä tahtoisin +tietää. Hetkistä aikaisemmin taivas oli kirkas, sen minä näin. + +MARIA. Eversti on voinut erehtyä. + +EVERSTI. Minä en erehtynyt. Enkä minä puhu vain tästä kerrasta -- +kaikessa mitä minä nykyään teen, tai oikeammin sanoen aion tehdä, tulee +tuommoinen musta pilvenkokka väliin. Kuka ne lähettää, Mari? Minä en +aio tyytyä siihen, minä olen sotilas ja tahdon puolustaa itseäni. +Minä tahdon tapella, tapella ketä vastaan hyvänsä, joka hyökkää aina +kimppuuni väijyksistä, olipa se sitten perkele tai -- + +MARIA (kohottaa kätensä). Ei pitemmälle, eversti. + +EVERSTI (tuijottaa häneen, tarttuu rintaansa, on vaiti). + +MARIA. No, kuinka sitten kävi metsästyksen? + +EVERSTI. Kuinka kävi? Mainiosti, se on tietty. Pimeys pysyi. Minä +odotin uhallakin tunnin, sillä ajattelin, että jos nyt keskeytän +pyynnin, niin taivas selkenee oitis kun olen ehtinyt sisälle +huoneeseen. Ja jos susi olisi tullut ja asettunut suoraan pyssynsuun +eteen, olisin kai saanut sen joka tapauksessa. Mutta kun ei tullut +sutta, niin minä pamautin karjua päähän. Se on tuossa säkissä. + +MARIA. Se oli pahasti tehty ja aivan suotta. Täällä ei totisesti ole +liiaksi kotieläimiä talossa. + +EVERSTI (naurahtaen). En kai minä voinut tulla tyhjin käsin kotiin. + +MARIA (arasti). Ja miksi eversti tahtoi tulla kotiin? Miksei eversti +ajanut Staffansnäsiin niinkuin puhe oli? + +EVERSTI. Mitä minulla on Staffansnäsissä tekemistä? Minä en mene sinne +enää ikinä. + +MARIA. Tuomarihan on nykyään everstin lähin ystävä, sen jälkeen kuin +eversti riitaantui Sjöön kartanon paronien kanssa. + +EVERSTI. Ystävä... Sanoitpas sanan. (Äänettömyys. Oikeanpuolisten +ikkunain takana valkenee, kuuvalo virtaa huoneeseen.) + +EVERSTI. Tee minulle palvelus, Mari. Mene ja katso ulos ikkunasta. +(Maria tekee niin.) Mitä näet? + +MARIA. Taivas on kirkkaassa tähdessä. + +EVERSTI. Ja täysikuu paistaa, eikö totta? Sopiva sudenpyynti-ilma. Ei +pilvenhattaraa. (Pui nyrkkiään. Menee ja asettuu aivan Marian taakse. +He katsovat kauan ulos yöhön.) + +MARIA. Tähti lensi. + +EVERSTI (ivallisesti). Ehditkö toivoa mitään? + +MARIA (empimättä). Ehdin. + +EVERSTI. Tottahan toki. Sinun iässäsi ihmisellä on aina yltäkyllin +kaikenlaisia toivomuksia. + +MARIA. Muuttuuko se asia myöhemmin? + +EVERSTI (katsahtaen häneen). Aikanaan saat sen kyllä tietää. +(Äänettömyys.) Mistä se johtuu että sinä, joka olet nuori ja kaunis, et +kaipaa pois tästä valkoisesta haudasta? + +MARIA. En tiedä. Ja onnihan se on etten minä sitä tee. + +EVERSTI. Eikö sinulla ole ketään jota ajattelet ja kaipaat? Ei ketään +johon olet rakastunut? + +MARIA (luo häneen pikaisen silmäyksen). Ei. + +EVERSTI. Etkö sinä ylipäänsä ole koskaan ollut rakastunut? + +MARIA. En koskaan. + +EVERSTI. Sitten olet jäänyt paljoa vaille. Mistä se johtuu? Taipumuksen +puutteestako? + +MARIA (ylenkatseella, jota hän tuskin huolii salata). Taipumus +rakkauteen? Sitä minä en ymmärrä. + +EVERSTI. Etkö edes kaipaa seuraa? Talvi-iltoina täällä -- sinähän olet +kauhean yksin. Minun kanssani et uskalla puhua, piikain kanssa et +tahdo. Etkö sinä tuskaannu yksinäisyydestä? + +MARIA. En ole täällä koskaan yksin. Katsokaahan, tuolla alhaalla on +riihiä ja latoja kuin karjaa laitumella. Tuolla häämöttää Nissaksen +lystikäs katto, joka tekee minut aina iloiseksi, ja tuolla loistaa +vielä valoa Ala-Grindaksen päätyikkunasta. + +EVERSTI. Moukat näkyvät alkavan matkia parempain ihmisten yövalvontaa. + +MARIA. Ehkä siellä on joku syntymässä. Tai joku joka on kuolemaisillaan. + +EVERSTI (kiivaasti). Kuolemaisillaan? Juovat ne siellä tai harjoittavat +haureutta, sitä ne tekevät. Minä kyllä ne tunnen, minä. Mutta nyt minä +olen saanut tarpeekseni kauniista kuutamosta, riittäköön jo. (Menee +nopeasti porstuaan. Nähdään kuinka ikkunaluukut suljetaan ulkoapäin +ja kuullaan kuinka ne ruuvataan kiinni. Maria seisoo ajatuksiinsa +vaipuneena; alkaa sitten konemaisesti ja kömpelösti tehdä vuodetta.) + +EVERSTI (tulee sisään, hoputtaa lumen jaloistaan porstuassa; istuutuu +nojatuoliin ja katselee itsepintaisesti Mariaa). Oikein. Mari. Tee sinä +pehmoinen vuode. Oman morsiusvuoteesi teet siitä. (Maria suoristautuu +äkkiä, jää seisomaan liikkumattomana selin everstiin. Tämä menee +ovelle, lukitsee sen huolellisesti ja pistää avaimen taskuunsa.) + +EVERSTI. No, sinä joka tunnet minut niin hyvin, tätä et kai ollut +sentään osannut ajatella. (Maria vaiti.) Myönnätkö että minä tuotin +yllätyksen? + +MARIA. En. + +EVERSTI. Hitto. Oletko odottanut sitä? + +MARIA. Olen. Viime päivinä olen kyllä odottanut. + +EVERSTI. Kenties suorastaan toivonut. Ja minä nauta ja pölkkypää kun en +ole hoksannut sitä ennenkuin tänä iltana. + +MARIA (vaientaa hänet katseellaan). Koko viime ajat olen sitä +odottanut. Olen nähnyt teidän häijyytenne kasvavan päivästä päivään, +nähnyt kuinka levottomuus ajoi teitä pahemmasta pahimpaan. Teidän +sydämenne on niin täynnä myrkkyä että sen täytyi vuotaa ylitse. + +EVERSTI. Tiedätkö että koko paikkakunta pitää sinua minun +jalkavaimonani? + +MARIA (luo silmänsä maahan). Kuulin sen äskettäin. + +EVERSTI. Ja kuitenkin olet tyynesti jäänyt minun talooni. + +MARIA. Lähtöni tai jäämiseni ei riipu vieraista ihmisistä. + +EVERSTI. Vaan minun käytöksestäni. Mainiota. On kuin lukisi +hartauskirjaa. (Vaiti hetkisen.) Luuletko sinä niinkuin kylän +talonpojat, että minä olen hullu? + +MARIA. En. Tiedänhän ettei niin ole laita. + +EVERSTI. Mitä sinä sitten arvelet minusta? + +MARIA (on vaiti). + +EVERSTI. Peloittaako sinua, kun minä satun sille päälle että tuon +oriini isoon saliin ja ratsastan ympäri pitkin seiniä? Ja kun minä +ammun posliinitavaroita karbiinillani? + +MARIA. Kyllä, kovin. + +EVERSTI (hyvillään). Sen saatoin arvatakin. + +MARIA. En minä pelkää omasta puolestani, vaan everstin takia. + +EVERSTI. Hoo. Tuo on kai olevinaan sääliä. Mutta etkö tosiaan ole +koskaan pelännyt omasta puolestasi, että jotakin voisi tapahtua sinulle +itsellesi? + +MARIA. En koskaan. + +EVERSTI (katselee häntä terävästi). Sitten saat oppia sen tänä yönä. + +MARIA. Minä en ole vastuussa siitä, mitä tapahtuu kuolleelle +ruumiilleni. + +EVERSTI (nauraen). Hohoo. Draamallinen pelastus itsemurhan avulla. +Kuinka sen pitäisi tapahtua? Pyssy on lataamaton, sen sanon etukäteen. +Kuula on syvällä karjun kallossa. + +MARIA (katsoo häntä lujasti silmiin). Jos eversti tekee minulle +väkivaltaa, niin minä pidätän hengitystäni kunnes kuolen. + +EVERSTI. Yksinkertainen keino ja sinänsä vallan mainio. Mutta niin +lujaa tahtoa ei ole kellään ihmisellä ollut maailman luomisesta saakka. + +MARIA (hiljaisen hurmion vallassa). Niinpä minusta tulee ensimmäinen. + +EVERSTI (katselee häntä epävarmasti, naurahtelee hämillään). Se ei +ollut hullummin sanottu, tuo viimeinen. Jumaliste, kolme kuukautta minä +olen asunut saman katon alla Jeanne d'Arc'in tai Charlotte Cordayn +kanssa älyämättä tuon taivaallista. Muuten, minä laskin leikkiä äsken. +Ei minun tarvitse käyttää semmoisia keinoja. Tästä saat avaimen. +(Heittää sen hänelle; se jää lattialle Marian jalkain juureen.) Jos +haluat, niin minä menen ulos ja avaan ikkunaluukutkin. On aivan turhaa +että sinä tunnet itsesi vangituksi. Minä olen yhtä kaikki varma +asiastani. (Istuutuu nojatuoliin.) + +MARIA (lopettaa vuoteenteon). + +EVERSTI. Annatko avaimen maata lattialla? + +MARIA. Mitä minä sillä. Se avain ei avaa kuitenkaan oikeata ovea. + +(Äänettömyys. Eversti nousee ja astelee levottomana huoneessa +edestakaisin. Höllentää kaulahuivin solmua.) + +MARIA (ottaa tyhjän karahvin yöpöydältä). Onko tämä täytettävä yöksi? + +EVERSTI (pysähtyy, mielenkiinto uudelleen heränneenä). Aiotko täyttää +sen keittiössä? + +MARIA. Missäs muualla? + +EVERSTI (hetken epäröityään). Tietysti se on täytettävä. (Ottaa +lattialta avaimen, aukaisee oven raolleen. Maria lähestyy.) Adolfista +sinä et saa turvaa, oletko ajatellut sitä? Hän tottelee minua sokeasti. + +MARIA. Sen tiedän. + +EVERSTI (vaanien). Vai tiedät. Hyvä on. Mutta jos aiot mennä kylään, +niin älä unohda pukea jotain lämmintä yllesi. Pakkanen kiihtyy. + +MARIA. Mitä varten minä menisin kylään, kun vettä on keittiössä? + +EVERSTI. Ei, ei, mitäpä sinä sinne. (Avaa oven selko selälleen.) +Olkaa niin hyvä, teidän armonne. (Maria ulos. Eversti seuraa häntä +silmillään. Kävelee edestakaisin huoneessa, vaipuu yhä syvemmälle +ajatuksiinsa. Tyhjentää konemaisesti kuulapussin ja laskee puoliääneen +kuulat, kerran toisensa perästä. Penkoo umpimähkään kirjakaappeja, +vetää auki shifonjeerin laatikoita. Hiipii äkkiä ovelle ja kuulostaa +innokkaasti. Takaisin shifonjeerin luo, ottaa yhden laatikoista ja +nostaa sen sohvapöydälle. Se on täynnä ritarimerkkejä, mitaleja, +solkia, ruusukkeita ja nauhoja, joita hän tarkastelee miettiväisenä, +vaihtelevin kaihon ja ylenkatseen ilmein. Pitkä äänettömyys.) + +MARIA (tulee sisään täytetty karahvi kädessä: hän on mustassa puvussa +ja hyvin kalpea). + +EVERSTI (säpsähtää, vetää syvään henkeä, mutta katsomatta ylös). Sinä +viivyit kauan, Mari. Eihän sinun vain pitänyt mennä kaivolle asti? + +MARIA. En minä veden takia viipynyt. Minun täytyi ottaa ylleni +sopivampi puku. + +EVERSTI (nostaa silmänsä, huutaa kiivaasti). Oletko tullut hulluksi vai +minkätähden pukeudut yht'äkkiä hautajaisvaatteisiin! + +MARIA. Tämä on ainoa hyvä puku mitä minulla on. + +EVERSTI. Arkipukusi on kyllin hyvä. + +MARIA. Mielestäni se ei sopinut tänä yönä. Enhän minä valvo täällä +emännöitsijänä. + +EVERSTI (katselee häntä valittelevin ilmein: sitten). Musta ja valkea +kuin Venetsian naiset. Ei ole paha. Katsoitko peiliin? Tiedätkö +että olet kauniimpi nyt kuin ennen? Jumaliste, sinussa on jotain +kuninkaallista. Sinulla on oikeus odottaa minulta kuninkaallista lahjaa +(Ottaa kahmalollisen ritarimerkkejä ja koristeita, pudottaa ne takaisin +laatikkoon niin että kilisee.) Nämä kaikki ovat sinun. + +MARIA. Mitä ne ovat? + +EVERSTI (hitaasti) Mitä ne ovat... Leluja... Tässä on solki... sain +sen kerran eräältä suuriruhtinattarelta... Ja nämä... Tähtiä taivaalta +niin sanoakseni. (Naurahtaa.) Varisseita hedelmiä Meidän Herramme +puutarhasta... Katsos tätä pellinpalasta, se on vaarallinen kappale. +Kun kolmikymmenvuotias sen saa, niin hän tulee hulluksi ja kuvittelee +olevansa Jumalan vertainen... Ota kaikki, Mari, kulta ja jalokivet ovat +vielä arvossaan. (Tyhjentää laatikon, muutamia silkkinauhalla sidottuja +kirjepinkkoja putoaa ulos.) Kirjeitä... (Selailee niitä. Nousee ja +heittää ne tuleen. Maria astuu hiljaa ja istuutuu sohvalle, ottaa +korut yksitellen käteensä ja tarkastelee niitä surullisesti hymyillen, +pudottaa ne takaisin. Äänettömyys.) + +EVERSTI (kertoen, ei kerskaavasti). Tiedätkö että minä olen palvellut +eräässä tämän maailman loistavimmassa kaartissa, että olin hovin +suuressa suosiossa ja mahtava mies Venäjällä? + +MARIA. Olen kuullut. Teistä puhuttiin paljon lapsuudessani, jo +ennenkuin palasitte kotiin. + +EVERSTI. Tiedätkö että jätin kaiken omasta vapaasta tahdostani? Ja niin +äkkiä, etten huolinut edes pyytää eroa virastani? + +MARIA. Sitä en tietänyt. Täällä kulki paljon ihmeellisiä huhuja +paluunne syistä. + +EVERSTI. Entä sinä? Mitä sinä arvelit? + +MARIA. Että jokin kai ajoi teidät kotiin, jokin voimakkaampi kuin +kaikki kaartinjoukot ja keisarinhovit maan päällä. + +(Äänettömyys.) + +EVERSTI (kamppailee yltyvää levottomuutta vastaan). Jos minä herätän +Adolfin ja lähetän hänet kaupunkiin reellä, luuletko että tohtori +lähtisi hänen mukanaan tänne -- meidän luoksemme? + +MARIA. Tohtori... + +EVERSTI (kärsimättömästi). Niin niin, tohtori, onko se niin +käsittämätöntä? + +MARIA. Eversti ei ole koskaan ollut sairaana, sanotaan. Sen täytyy olla +jotain hyvin vakavaa -- + +EVERSTI (keskeyttäen). Mitä siitä, luuletko hänen tulevan? -- se on +pääasia. + +MARIA. Kaiken sen jälkeen, mitä eversti on sanonut ja tehnyt hänelle +tämän viimeisen vuoden aikana, hän voi tuskin olla erikoisen suopea +everstille. Mieluimmin hän kai vastaisi kieltävästi, mutta hänen +täytynee noudattaa lääkäri valaansa. + +EVERSTI. Valaansa! Valaansa! Senkö perhanaa minä hänen valastaan -- +en minä häntä tarvitse. En ole koskaan ennenkään antautunut lääkärin +kynsiin, niin että tulen kai toimeen ilman puoskareita nytkin? +(Miettii, käy yhä levottomammaksi.) Mutta Adolf voisi ajaa tuomaria +hakemaan... niin niin, se on parasta. Pyydän sinua, Mari, juokse heti +kuskinkamariin ja herätä hänet. Hän saa ottaa oriin eikä tarvitse sitä +säästää. Päinvastoin, sano hänelle erityisesti, että ori saa maata +kuoliaana portaitteni vieressä, kunhan vain tuomari on pian täällä. + +MARIA (katsoo salatun tuskaisesti hänen levottomuuttaan). +Staffansnäsiin on kahden tunnin matka ja sama takaisin. Tuomari ei voi +olla täällä ennen kuin päivänkoitteessa. + +EVERSTI. Sinä olet hullu! Päivänkoitteessa! Kuinka sinä tiedät että +tulee päivä tämän yön jälkeen! + +MARIA (vapisevalla äänellä). Laskuni pitää kyllä paikkansa: tuomari ei +voi ehtiä tänne aikaisemmin. + +EVERSTI. Mutta ei suinkaan hän ole ainoa ihminen maan päällä. Lähetä +hakemaan Sjöön paroneja, tai rovastia -- ei, ei rovastia -- -- tai +miks'ei, yhdentekevä, olkoon pappi, tai lukkari, tai urkujenpolkija, +tai hulluinhuoneelainen, mutta minun täytyy saada tänne ihminen. + +MARIA (seisoo ja katselee häntä katselemistaan, kirkaisten). Sinulla on +Hirsipuumies ja sinä tiedät kuoleman tulevan... + +EVERSTI (horjahtaa ja on kaatumaisillaan, saa kiinni tuolinselustasta, +pyyhkäisee kädellä kasvojaan, suoristautuu ankaralla ponnistuksella: +naurahtaa, alkaa puhua, käheästi ja katkonaisesti). Mitä hullutuksia... +Hirsipuumies... ja milloinka minä... olen antanut piioilleni luvan +sinutella minua... + +MARIA (vääntelee levottomasti käsiään, mutisee tukahdutettujen +nyyhkytysten lomassa). Hänellä on Hirsipuumies... hänellä on +Hirsipuumies... + +EVERSTI. Anna minulle lasi vettä. (Lysähtää tuolille.) + +MARIA (rientää luo). Tässä, tässä. (Eversti juo, sipaisee tukkaansa, +oikoo kaulaliinaansa. Maria koskettaa kevyesti hänen otsaansa, hän +ei näytä huomaavan sitä, mutta rauhoittuu taas vähitellen. Pitkä +äänettömyys.) + +MARIA (epäröiden). Menenkö herättämään Adolfin? + +EVERSTI (vielä puolittain pökerryksissä). Mitä sinä sanoit? + +MARIA. Pitääkö Adolfin valjastaa hevonen? + +EVERSTI. Ei, se on turhaa. + +(Äänettömyys.) + +MARIA. Jos everstillä on tarvis vain ihmistä jolle uskoutua -- enkö +minä voi olla kuulijana? + +EVERSTI (katselee häntä katkerasti hymyillen). Eversti Toll kävi +heikoksi ja etsi apua tyttöletukalta. + +MARIA (ottaa jakkaran ja istuutuu hänen jalkainsa juureen). Älkää +katsoko minua, uskokaa että tässä on joku toinen, joku joka -- jolla on +suurempi oikeus istua tässä. + +EVERSTI. Ei ole ketään sellaista. Minä en ole kenellekään +tilivelvollinen, eikä kellään ole oikeutta vaatia minua edesvastuuseen. +Itse olen ollut lakini ja tuomarini siitä asti kuin isäni kuoli ja +minä jouduin maailmalle. Se kävi äkkiä ja välinpitämättömästi kuin +veden kaato tynnyristä, eikä ollut hansikkaita niissä käsissä, jotka +minuun tarttuivat ja pistivät minut Venäjän sotaväkeen. Kun reki ajoi +tuonne portaiden eteen ja minun täytyi astua siihen, niin olin kuin +nurinkäännetty kinnas. Mutta ei kestänyt kauan, ennenkuin mieleni +muuttui ja minä olisin melkein suudellut sitä kovaa kättä. (Lämpenee, +innostuu muistoistaan.) Kun sain ensimmäisen kornetin-univormuni, +silloin Napoleon ryntäsi Venäjälle suurine armeijoineen. Olimme +Pietarissa, varroimme ja kuulostimme. Sydän pysähtyi rinnassa, me +tiesimme että maailman suurin sotavoima hyökkäsi meitä kohti. -- +Luulimme näkevämme Euroopan lattian notkuvan sen saappaiden alla. +Kaikki alkoi keinua, kaikki oli irrallaan. Se oli aikaa, Mari, verevien +ihmisten aikaa. Ei mikään ollut mahdotonta, ei mikään liian korkeaa +tavoiteltavaksi, ei mikään toive liian rohkea. Kunniaa ja arvonimiä, +naisia ja rahaa, maata, valtaa, kuningaskruunuja, kaikkea oli jossakin +siellä ulkona rajumyrskyssä, tuli vain käydä käsiksi oikealla tavalla +ja pitää kovasti kiinni. Ja sitten se alkoi. + +MARIA. Se oli sinä vuonna, jolloin minä synnyin. + +EVERSTI. Minä heittäydyin sotaan niinkuin saukko pulahtaa mereen. Mutta +kaikki kävi aivan toisin kuin olin ajatellut. Minä yritin kunnostautua, +nousta muiden yläpuolelle, löytää suuren tilaisuuden -- mutta oli kuin +huono onni itse olisi istunut edessäni satulassa. Saavuin liian myöhään +perille tai läksin liian aikaisin, minä olin urhoollinen ja kestävä, +mutta en saanut tehdyksi mitään jota tuhannet muut eivät tehneet +yhtä hyvin. Moskova paloi, suuri armeija lähti pakoon, me voitimme +taisteluissa ja taisteluitta, voitimme perin pohjin, mutta minusta +se tuntui kirvelevältä tappiolta. Minä en ollut voittanut mitään tai +kyllä sentään hiukan, ylenin yhden asteen ja sain ristin rintaani, +ensimmäisen noista. (Osoittaa ritarimerkkejä.) Sitten majailimme pitkän +aikaa Puolassa, ja siellä -- -- (Vaikenee.) + +MARIA. Mitä siellä tapahtui? + +EVERSTI. Siellä minä löysin Hirsipuumiehen. Se osui tielleni. + +MARIA. Kaikkea on olemassa ympärillämme. Me itse valitsemme. + +EVERSTI. Sinä tuomitset. Se on helppoa, sinulle. Et tunne +kunnianjanoa, ei mikään polta niinkuin se. Ostin Hirsipuumiehen +eräältä kuolemaantuomitulta juutalaiselta, köyhältä rabbiinilta, joka +oli nuoruudessaan ostanut sen oppiakseen ymmärtämään heidän pyhien +kirjojensa hämärät kohdat, joita ei kukaan osannut enää selittää. Nyt +hän vapisi tuskasta peläten kuolevansa Hirsipuumiehen omistajana ja +rukoili minua ostamaan sen. Enkä minä epäröinyt kauaa. + +MARIA (huudahtaen). Niin, niin. Muu ei ole mahdollista... + +EVERSTI (voimakkaasti). En epäröinyt kauaa. Vain hinta tuotti +vaikeuksia, sillä kaikki maailman rahalajit olivat jo aikoja sitten +käyneet liian suuriksi. Rabbiini oli suorittanut siitä kulauksen +likaista Weichselin vettä, ja minä keksin antaa hänelle hiekkajyväsen, +jonka poimin maantieltä ja jonka hän kätki huolellisesti kauhtanansa +taskuun. Sitten ojensin käteni ottaakseni Hirsipuumiehen, mutta hän +pidätti minua ja sanoi, että toivomus oli ensin lausuttava. + +MARIA (hiljaa). Luulen tietäväni kuinka se tuli kuulumaan. Valtaa. + +EVERSTI. Oikein, mitäpä muuta. _Valtaa hallita ihmisiä_. Ja sen +sanottuani hän antoi minulle Hirsipuumiehen. (Pistää kätensä +povitaskuun ja ottaa sieltä Hirsipuumiehen, katselee sitä kauan ja +laskee sen sitten pöydälle. Maria katsoo sitä tuskaisin silmin.) Kun +ratsastin kotiin sinä iltana, niin juutalainen riippui jo eräässä +tienvarren poppelissa. Voin nähdä hänet vieläkin edessäni: rasvaiset +kiharat liehuivat ja väljä kauhtana lepatti tuulessa. (Tutisee kuin +vilutaudissa.) Kieli pisti mustana ulos suusta: oli kuin hän olisi +näyttänyt sitä minulle. + +(Äänettömyys. Maria huojuttaa päätään käsiensä välissä.) + +EVERSTI. Olin synkällä tuulella, kun saavuin perille herraskartanoon, +jossa asuimme. Mutta sitä ei kestänyt kauan, sillä Hirsipuumies alkoi +pian näyttää voimaansa. + +Rykmentinpäällikköni vaimo oli tullut miestänsä tervehtimään. Olin +usein tavannut hänet Pietarissa, hän oli ehkä kaunein nainen mitä olen +koskaan nähnyt, ja minä rakastin häntä kuin mielipuoli. Hän tiesi +sen hyvin ja nauroi aina ilkkuen minulle -- kuinkas muuten, minähän +olin ruma ja köyhä niin moniin muihin upseereihin verrattuna. Mutta +sinä iltana, jolloin tulin kotiin Hirsipuumiehen omistajana, sinä +iltana tapahtui jotain ihmeellistä. Minä istuin ja ajattelin häntä... +himoitsin häntä... ja hän tuli minun luokseni huoneeseeni, tuli +kuin unissakävijä, ohi miehensä ja tovereitteni huoneiden, vaaroista +huolimatta. Minä lankesin polvilleni hänen eteensä ja itkin. Ja kun +pidin kädessäni hänen valkoista rintaansa, silloin ajattelin: tähän +ympyrään on koko elämän salaisuus kirjoitettu. + +Mutta en minä kauaksi aikaa jäänyt sellaisiin ajatuksiin. Tuli hetkiä, +jolloin Hirsipuumies sai veren kuohumaan vielä kiihkeämmin suonissani, +ja se tapahtui silloin kun minä taistelukentällä voitin sotilaitteni +kuolemanpelon ja katseellani pakotin heidät tekemään mahdottomia. Olin +mukana kaikilla Venäjän sotaretkillä, kaikissa rajakahakoissa, minä +tappelin Saksan lakeuksilla ja Kaukasuksen vuorisolissa, ja _nyt_ +minulla ei enää ollut vihollista edessäni satulassa. Sotilaiden ruumiit +ja naisten lempi, kaikki muodostui minulle porras-astimiksi, ja minä +ylenin. -- Yhdeksänkolmatta ikäisenä olin eversti, kolmenkymmenenviiden +vuoden iässä oli kenraaliksi-nimitykseni päätetty asia -- mutta +silloin -- + +MARIA. Mitä silloin tuli väliin? Sanokaa että se oli -- + +EVERSTI (keskeyttäen). Ei mitään se ollut. Ei mitään nimeltä +mainittavaa. On olemassa tauti, joka saa lihan häviämään ihmisen +jäsenistä, ne kuihtuvat ja surkastuvat, kunnes lopuksi on vain kova +luu jäljellä kuivan nahan alla. Kuihtumus nousee nousemistaan, kunnes +se jonakin päivänä ulottuu liian lähelle sydäntä -- silloin on +loppu käsissä. Sellainen tauti voi olla ihmisessä muullakin tavoin, +näkymättömänä. Se on yhtä kamala ja yhtä vaarallinen. + +MARIA. Taudit voidaan parantaa. On vain ajoissa etsittävä apua. + +EVERSTI. Sitä parannusta minä olen etsinyt monesta maasta. En säästänyt +itseäni enkä rikkauksiani. Turhaa kaikki. Sitten eräänä päivänä otin +itse hevoseni tallista, valjastin sen ja ajoin yksinäni pohjoiseen, +pohjoiseen, Suomea kohti, Ylä-Grindasta kohti. Päivä päivältä, +viikko viikolta, kunnes vihdoin kirkonkylän kellotapuli pisti esiin +metsänreunan yläpuolella. Hautausmaan ahteessa hevoseni kaatui, ja +viimeisen peninkulman sain käydä jalkaisin. Oli sunnuntaiaamu ja kellot +soivat, kuulin niiden äänen jo kauas tielle. + +MARIA. Sinä pyhänä minäkin olin kirkossa -- Rönnvikin herrasväen +kanssa. Kirkkoväki puhui kaatuneesta hevosesta ja vieraasta herrasta, +joka jätti rekensä tielle ja käveli eteenpäin. Kovin sitä ihmeteltiin +kaikissa penkeissä. + +EVERSTI. Ei kukaan tuntenut minua. He tuijottivat minua kuin mitäkin -- +niinkuin tuijottavat vielä tänä päivänä. + +MARIA. Siitä on kulunut kymmenen vuotta, kymmenen pitkää vuotta. + +EVERSTI. Niin, ja kuitenkin se saattaisi hyvin olla tapahtunut +eilispäivänä. Minusta nähden ei mikään ole muuttunut. Jos minä +jotakin etsin -- sitä ei ollut täällä. Kaikki on niinkuin silloinkin. +(Naurahtaa.) Olemme täällä vain me kaksi, Hirsipuumies ja minä. + +MARIA (arasti). Eikö eversti ole koskaan koettanut päästä eroon +Hirsipuumiehestä? + +EVERSTI. Olen koettanut murskata sitä moukarilla, olen ampunut sitä +karbiinilla. Se on ollut masuunissa ja uinut alas monet kosket. Kaikki +oli turhaa, niinkuin rabbiini oli ennustanut. + +MARIA. Entä eikö ole koskaan ilmestynyt ketään, joka olisi olisi +halunnut ostaa sen? + +EVERSTI. Sanoppa minulle sinä, joka olet niin varhaisviisas, mikä +on ihmisten kesken halvemmassa hinnassa kuin maantieltä poimittu +hiekkajyvä? + +MARIA (nousee, menee pöydän ääreen ja katselee miettiväisesti +Hirsipuumiestä). Sitä ei tosiaan ole helppo keksiä. + +EVERSTI (nousee, yhä kiihtyen). Minä en saa lepoa elämässä +Hirsipuumiehen takia, ja jos kuolen sen omistajana, en saa rauhaa +toisessakaan maailmassa (Kävelee kiivaasti edestakaisin.) Mutta niin +ollen, Mari, minä otankin osani viimeiseen kolikkoon asti. Minä olen +kirottu ja tahdon ansaita sen. Lattiapalkit ovat liian valkoisia +minulle! (Sieppaa mustepullon shifonjeesilta ja viskaa sen lattiaan.) +Ja sinä, Mari, en voi säästää sinua, olet ehkä viimeinen ilo, joka +minun on maksettava iankaikkisella tuskalla. Silloin kymmenen +vuotta sitten minä vannoin, etten enää milloinkaan käytä hyväkseni +Hirsipuumiehen voimaa, mutta nyt tahdon tulla valapatoksikin. Ei mitään +pidä puuttuman syntiluettelostani. Sinä et ole niin kaunis kuin hän, se +ensimmäinen nainen, jonka Hirsipuumies antoi minun valtaani, mutta olet +kuitenkin siksi kaunis, ettet pilaa pitkää riviä. Älä yritä paeta, älä +huuda apua, se on turhaa. Minä en säästä sinua. + +MARIA (astuu askelen taaksepäin, seisoo jäykkänä silmät ummessa). +Minulla ei ole muuta elämässä kuin puhtauteni ja rakkauteni. Raiskaa +ne, minä annan sinulle luvan siihen. Vastineeksi sinun on annettava +minulle Hirsipuumies. + +(Pitkä äänettömyys.) + +EVERSTI (on peräytynyt). Sinä -- sinä tahdot ostaa minut vapaaksi? + +MARIA. Tahdon. + +EVERSTI (järkytettynä). Ja tarkoitat että tekosi on ihmisten silmissä +vähemmänarvoinen kuin maantien pienin hiekkajyvä? + +MARIA. En ole nähnyt paljon maailmaa, mutta sellainen on uskoni. + +EVERSTI. Ja mitä sinä pyydät itsellesi Hirsipuumieheltä? + +MARIA. En mitään. En mitään minä pyydä. + +EVERSTI. Mari! + +MARIA. Ja nyt, kun toivomus on lausuttu, nyt se kuuluu minulle. (Ottaa +Hirsipuumiehen. Eversti rientää esiin sitä estääkseen, mutta Maria +pitelee jo taikaesinettä molemmin käsin ja painaa sitä rintaansa +vasten.) + +EVERSTI. Mari! + +MARIA (kummissaan). Katso. (Riemuiten.) Hirsipuumies on hajonnut +tomuksi. (Antaa tomun valua sormiensa välitse maahan.) + +EVERSTI (katsoo häntä, vaipuu yht'äkkiä lattialle). + +MARIA. Christoffer! (Rientää luo, koettaa nostaa häntä ylös.) + +EVERSTI (tulee tuntoihinsa). Ei ei, älä yritä, se on liian raskasta +sinulle. Annahan minulle päänalus, lapsi. (Maria asettaa tyynyjä hänen +päänsä alle, istuutuu lattialle hänen viereensä, ottaa hänen kätensä +molempien käsiensä väliin. Äänettömyys.) + +EVERSTI (hiljaa). Kuuletko kuinka on hiljaista. Täällä on maailman +loppu, tänne kaikki tiet päättyvät. Sentähden minä tulin tänne. On +hyvä kuolla äitinsä talossa. (Maria pyyhkii hänen kosteata otsaansa. +Äänettömyys.) Kuinka sinä voitkaan antaa minulle anteeksi, Mari? + +MARIA (kumartuu hänen puoleensa, kuiskaa). Minä rakastan sinua, +Christoffer. Minun täytyy saada sanoa se nyt, ennenkuin sinä kuolet. + +EVERSTI. Kätesi, Mari. Pane kätesi otsalleni, kun vaikein tulee. +(Hiljaisuus.) Minä kuulen vinninportaiden narisevan äidin askelista, +kuulen kuinka avain kiertyy lukossa. Hän tulee herättämään minua, +nythän on jo valoisa päivä ja vellikello soi... Ei, ei, se ei ole... +vellikello... se on... jotain muuta... + +MARIA (hiljaa itkien). Christoffer! (Hän nousee hitaasti, ottaa +pöydältä kaksi kynttilää ja asettaa ne molemmille puolille everstin +päätä. Kumartuu ja suutelee hänen otsaansa.) Jää hyvästi, Christoffer. + +Väliverho. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58760 *** |