diff options
Diffstat (limited to '58742-0.txt')
| -rw-r--r-- | 58742-0.txt | 2969 |
1 files changed, 2969 insertions, 0 deletions
diff --git a/58742-0.txt b/58742-0.txt new file mode 100644 index 0000000..d7abb13 --- /dev/null +++ b/58742-0.txt @@ -0,0 +1,2969 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58742 *** + + + +E-text prepared by Tapio Riikonen + + + +ESKO VIRTALAN ESITTÄMIÄ KERTOMUKSIA + +Kirj. + +ESKO VIRTALA [Edvin Calamnius] + + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström, +1889. + + + + +SISÄLLYS: + +Kinkeritalossa. +Ulosotto. +Kylän mahtavin. +Kesäilta. +Kuulutuksen otossa käynti. +Vanhan kansan mies. + + + + + + +KINKERITALOSSA. + + +Lehtovaaran talossa oli varsin vilkas elämä muuanna syyskuun iltana. +Väkeä liikkui edestakaisin kartanolla, pakinoiden ja keskustellen. +Ainahan sitä puhetta piisasi; millä oli mitäkin selitettävää ja +kyseltävää. Väkijoukossa näkyi vanhaa ja nuorta, ukkoja ja akkoja, +miehiä ja naisia, poikia ja tyttöjä sekä lapsia. Mikä milloinkin +katsahti järvelle, jotta eikö siellä vielä ala odotettavia tulioita +näkyä. Kahden puolen porstuaa oli väkeä kosolta, mikä seisoen, mikä +istuen; ja siitä välistä tuli yhä sisään kansaa, millä kontti selässä, +millä mytty käsissä; ja toisia taas meni ulos. + +Poikaset mellastivat kovasti, löivät painia, inttivät ja väittivät ja +pahaa elämää pitivät. Heidän hurjimmallaan ollessansa huudahti äkkiä +joku: "Olkaapa hiljaa, pojat! Lehtolainen tulee." + +Vaan ennenkuin kerkesivät asettua, tuli Lehtovaaran isäntä heidän +likelleen ja huudahti: "Olkaapa vähän vähemmällä, pojat! Kun sattuisi +pastori seurueineen nyt tulemaan tänne, niin kovinhan rumalta +näyttäisi, kun te tuolla lailla meluaisitte." + +Kohta herkesivätkin pojat rähisemästä, vaan joku heistä tuumasi +kuitenkin isännälle: "Tottahan sitä silloin älytäänkin hiljaa olla, kun +rupiaa heitä näkymään tuleviksi. Eiväthän he nyt ole kuulemassa +kuitenkaan." + +Lehtolainen katseli alas mäkirinnettä ja polkua pitkin, joka laskeusi +pellon kuvetta myöten järvelle päin. + +"Eipä heitä jo ala näkyä", sanoi muuan mies häntä läheten. + +"Eipä näy. No, onhan tuota matkaakin. Lienevätköpä sitä paitsi kovin +aikaisin joutuneet lähtemäänkään: Onhan saattanut olla paljon väkeä ja +sitä myöten toimitustakin viimme kinkeripaikassa. Mutta kyllä heidän +näistä puolin pitäisi alkaa tulla. -- Miten lienevät tytöt kahvensa +kanssa joutuneet!" + +"Tulen juuri köökin puolelta. Näkyi siellä pannu tulella olevan." + +"Saispa tuolla käydä sanomassa, että jou'uttavat sen kahven." + +"Kyllä kai se siihen joutuukin, kun tulevat." + +"Eihän haitanne kumminkaan käydä katsomassa." + +Niin sanottuaan lähti Lehtolainen köökkiin astumaan. + +Iso valkea siellä palaa loimotti uunissa. Hällän päällä reiästä +puoleksi sisään uponneena seisoi kahvepannu, joka varta vasten +kinkerijuhlan vuoksi oli kuurattu ihan kirkaskylkiseksi. Piika Liisa +pyhkieli kuppeja ja asetteli niitä sitten tarittimelle, johon pian +laitteli myös sokeri- ja kerma-astian. Hällän vieressä seisoi +palavissaan punaposkisena Mari, toisessa kädessään hienoksi jauhettua +kahvea kukkurakupillinen pannuun höystöksi; toisella hän juuri kohautti +pannun kantta. + +"Kas niin! Kiehua liriseppä nyt sievästi!" sanoi hän ja heitti +kupistaan höystöt pannussa kiehuvaan veteen. + +"No mitä ne tytöt täällä toimittavat?" sanoi Lehtolainen. "Eikö se kahve +jo ala olla valmista?" + +"Tuos'siltään se joutuu", vastasi Mari. + +"Ka, ka, kuohuuhan tuo." + +"Eipä hätää", sanoi Mari ja hämmenteli puupuikolla höystöjä sekä +puhalteli pannuun, jottei sen sisällys päässyt reunojen yli paisumaan. + +Niin siinä kiehua lirisi musta neste ja Lehtolainen katseli päältä, +jotta tuleeko tuosta nyt hyvää. Kysyi hän sitten, tiesikö se Mari, +minkälaista sen hyvän kahven pitää olla. + +"Kun en tuota tietäisi!" vastasi Mari. "Tässä kun ennen aikaan Eerikki +pastori kulki kinkereillä, niin äitini silloin oli kahven keittäjänä. +Minä tosin olin pieni tyttö pahanen, mutta näin kuitenkin, kun äiti +keitti; ja olipahan pastori juonut hänen keittämäänsä kahvea, vieläpä +oli hyväksi sanonutkin." + +Mutta nyt juoksi kiireesti sisään muuan poikanen ja huudahti +Lehtolaiselle: "Jo tulevat, jo tulevat!" + +Lehtolainen sieppasi lakin päästään, pyörähti sievästi porstuaan ja +sieltä kartanolle tulioita vastaan. Juuri astelivat kartanolle pastori, +sateenvarjo käsissään, ja hänen jälkeensä lukkari, kantaen +ripityslaatikkoa, sekä sitten kyytimiehet, jotka kantoivat +viininassakan ja kirkonkirjat konteissa. + +Lehtolainen kumarteli moneen kertaan, mennessään avopäin tulioita +vastaan, ja pisti heille kättä. + +"Hyvää iltaa", sanoi hän. "Terve tulemaan." + +"Jumal' antakoon", vastasi pastori. + +"Antakoon", sanoi myös lukkari. + +Porstuassa kättelivät tuliat vielä Lehtolan emäntää sekä muitakin talon +asujia, ja sitten he isännän seurassa astuivat vierastupaan ja emäntä +asteli jälessä. + +Siellä oli huone puhdistettu kaikin puolin, seinät veistetyt valkeiksi, +katto höylätty sileäksi ja valkoiseksi sekin ja lattia pesty puhtaaksi +sekä siihen ripoiteltu tuoreita kuusenhavuja. + +Pastori pani sateenvarjonsa loukkoon ja istahti muutamalle tuolille +akkunan viereen. Lukkari heitti kapineensa lattialle oven viereen ja +istui hänkin tuolille sängyn viereen. Lehtolainen emäntineen jäi +seisomaan oven lähelle. + +"Kuuluuko sitä mitään?" kysyi Lehtolainen. + +"Eipä erityisiä. Mitä tänne kuulunee?" + +"No, eipä -- -- --" + +"Hyvä nyt on ilma." + +"Onpa kerrassaan hyvä näin syyspuolen ilmaksi. No, eikö se käynyt +vaikeaksi pastorille kävely?" + +"Eipä niin siksikään, vaan lämmin siellä tuli. -- Tuota, saisiko sitä +juomista?" + +Heti paikalla poistui emäntä, vaan tuli kohta takaisin ja toi +raittiilla hetevedellä sekoitettua huitua juotavaksi, jota sekä pastori +että lukkari halulla joivat. + +"Eihän tuo kumma olekaan, että tuli lämmin", sanoi Lehtolainen ja istui +nyt tuolille lähelle lukkaria. "Onhan tuota ollutkin matkaa melkoinen +käveltävänä." + +"Jopa hyvinkin. Eikö tuota lienekin lopulle yhdeksän neljännestä!" +lisäsi emäntä. + +"Niille paikoin kai sitä mahtanee olla. Kukapahan lie ne matkat niin +tarkoin mitannut! Vaan hyviä maisemia." + +"Eivätpä olleet pahojakaan", arveli lukkarikin. + +Emäntä poistui taas asioilleen. Piika Mari aukasi oven ja sen kautta +tuli nyt sisään Liisa kahviasettimen kanssa ja hänen jälissään myöskin +Mari. Molemmat lyykistyivät he sievästi ja Liisa tarjoili nyt sekä +pastorille että lukkarille höyryävissä, täysinäisissä kupeissa kuumaa, +mustaa kahvea. Sillä välin tahtoi lukkari jatkaa puheainetta ja kyseli +Lehtolaiselta: "No, eikö sitä tänne puoleen kuulunutkaan mitään uusia?" + +"No, eipä -- -- -- Niin, tuota, onhan täällä metsä liikkunut." + +"Vai jo kävi metsän kuningas. Tekikö suuriakin vahingoita?" + +"Tekihän: tuolta naapurista kaatoi paraan lehmän, ja onpa useita +lampaitakin tappanut. Ylikylällä kuuluu muutamasta talosta kaksikin +lehmää hävittäneen." + +"Kylläpä se karhu rohkeaksi rupesikin. Ei tuota vielä kirkonkylällä +kuulunut." + +"Rohkeaksi kovin rupesi", sanoi Lehtolainen. "Kyllähän sitä kuuluu +koetetun ampua, vaan eipä ollut sattunut. Siellä oli haaskalla pari +miestä kahtena yönä vahtinut, vaan ei mitään näkynyt ei kuulunut. +Kolmantena yönä olivat he kyllä sitten nähneet metsän kuninkaan ja +ampuneet sitä kohti, vaan menestyksettä. Mesikämmen oli kiireimmän +kautta pötkinyt tiehensä, vaan kuuluupa se sitten jälestäpäin taas +käyneen, kun ei ketään ollut vahtimassa, ja syöneen puoli haaskaa." + +"No, minkälaisia miehiä ne ampujat olivat", lausui pastori, "kun eivät +osanneet kohti?" + +"Taisi heitä pelko vaivata", arveli lukkari, "niinkuin ennen +Kuusivaaran isäntää. Hän kun oli kerran talailla vahdissa, niin +nähdessään mörön tulevaksi, eipä uskaltanutkaan ampua, vaan vapisi, +jotta housut lotisi." + +"No, lienevätköpä kuitenkaan semmoisia olleet", sanoi isäntä. "Onpa +siinä miestä Mäntylän Jussissa eikä se Aappokaan kehnoimpia ole. Eivät +he ole hätäpoikia kyllä; vaan tottapa se metsän kuningas oli siksi +etäällä, että yön hämärässä oli mahdoton siihen osata. Ja varuisa se on +se metsän ukko, varoo se päätään." + +Siinä kun kuulumisista keskusteltiin, olivat jo pastori ja lukkari +juoneet väkevän kahvensa. Tuli taas Liisa sisään ja tarjosi lisää, +ensiksi pastorille. "Ottootten lisää", sanoi hän. + +"Ei, kiitoksia", vastasi pastori, "ei tällä kertaa". + +Vei sitten Liisa lukkarille ja sanoi: + +"Ottoottenhan te!" + +Lukkari kopisti piippuaan, pisti sen lakkariinsa ja sanoi: "Ka, enpä +taida jaksaa nyt enää". + +"No, ottoottenhan vaan!" + +"Ka, joko tuota sitten pitänee, talolle mieliksi!" Ja niin hän otti kun +ottikin, kaatoi kupista va'ille ja alkoi juoksennella kahveaan. Liisa +seisoi oven lähellä vuotellen. + +"Onko täällä lapsia kastettavia?" kysyi pastori. + +"Ka, olisi kai niitä joitakuita", vastasi Lehtolainen. + +"Kuinkahan monta?" + +"On kai niitä puoli kymmentä ainakin." + +"Käykäähän käskemässä vanhemmat tai asiamiehet sisälle!" + +Lehtolainen meni. + +Sillä välin oli lukkari kahvensa juonut. Liisa, otettuaan kupin, kuiski +hänen korvaansa: "Olikohan se huonoa, kosk'ei pastori juonut?" + +"Hyvää oli, vähän väkevää vaan, vasta kun keitätte, pankaa vähemmän +höystöjä!" + +"Ka, parasta kai sitä on koetettu, vaan eihän tuota aina arvaa niin +parailleen laittaa. -- Mutta jokohon tuon milloin saisi ruu'an +laittaa?" + +"No, ennättäähän sen sitten, kun tässä ensin kastetoimitus on loppunut. +Mutta keittäkäähän hau'ikaspottuja! Ne ovat tähän aikaan hyviä ja +pastorikin niitä mielellään syö." + +"Kyllähän niitä saatetaan keittää, vaan ovathan ne niinkuin +talonpoikaista ruokaa." + +Lehtolainen palasi ja hänen kanssaan väkeä joukottain lasten nimiä +kirjoituttamaan. + +Oli jo hämärä tullut ja pimetä alkoi Lehtovaarankin rinteellä, sillä +kirkkaitten kesäöiden aika oli jo sivu, ja syyskesän tultua ovat päivät +yhtä joutuisat lyhenemään kuin keväällä pitenemään Suomen pohjoisilla +perillä. -- Huoneessa sytytettiin palamaan kaksi teariinikynttilää, +jotka vartavasten olivat kauppamiehestä tuodut, ja pastori rupesi +kastekirjaansa kirjoittelemaan kastettavain lasten sekä niitten +vanhempain ja kummein nimet. Siitä työstä päästyään tilasi hän +kastevettä sekä käski tuoda lapset sisään. Kun hänen käskynsä oli +täytetty ja väkeä alkoi tulvailla huoneeseen, alkoi sitten +kastetoimitus. Rivissä seisoivat peräseinän edessä lasten kantajat, +sylissään parkuvat lapset ja molemmin puolin heitä kummit sekä +vastapäätä heitä pastori vahvapränttinen virsikirja kädessään. Katsojia +oli sitäpaitse huone melkein täydeltä. Kuului lasten itkua, vaan +kovemmasta vielä kaikui pastorin ääni, jota hartain mielin väki +kuunteli, mikä avosuin ja silmät alati tuijottaen pastoriin, mikä +seisoen vakavana ja ihmeissään, ikäänkuin maailman kummallisin tapaus +nyt olisi ollut olemassa. Porstuassakin oli kosolta miehiä, naisia, +jotka, koettivat kurottaa päätään edessänsä olevien yli, ja nousivat +varpailleen, paremmin nähdäkseen. Millä oli mitäkin katseltavaa ja +ihmeteltävää pastorin puvussa, ryhdissä ja lukemistavassa. Harvoinpa +sitä pappia näillä seuduilla nähtiin ja sentähden oli monella halu +nähdä ja kuulla häntä, kun sattui tämmöinen tilaisuus. + +Toimituksen loputtua poistui väki vähitellen, vanhemmat ensin, +nuoremmat sitten, jott'ei lopulta jäänyt kuin muutamia uteliaita +poikasia. Viimmein hekin poistuivat, kun Lehtolainen kävi heitä +kutsumassa; ja niin jäivät pastori ja lukkari hetkeksi kahden kesken. + +Lukkari se istuikin tyytyväisenä ja ja veteli savuja lyhytvartisesta +piipustaan, ja pastorikin istui hetkeksi levähtämään, täytti piippunsa +vaakunalla, ja sen sytytettyään rupesi katselemaan huonetta, kuinka se +näytti mukavalta ja uu'elta, ja niinpä ilmoitti lukkarille ajatuksensa: +"Tämäpä on kuin ihka uusi huone." + +"Kyllä kai täällä nyt välttää oleskella", toisti lukkari, "kun on +kirves seiniä ja höylä kattoa valkaissut. Pitäähän sitä kinkereitä +varten parasta koettaa, kun semmoiset kerran taloon sattuvat. Eipä outo +voi arvata, että tämä ennen on ollut mustaseinäinen, nokikattoinen +huone." + +Mutta jopa tulivat emäntä ja piiat pöytää kattamaan. Pöydälle asettivat +he valkoisen liinan ja latelivat sen päälle monia ruoka-astioita, +kulkivat moneen kertaan ovessa, menivät ja taas tulivat ja kantoivat +ruokia pöydälle toisen toisensa perästä. Sitten sanoi emäntä pastorille +ja lukkarille: "Saisi ruveta ruu'alle." + +Lehtolainen näkyi taas huoneessa, kädessään pullo, jonka asetti +pöydälle sekä kuiski lukkarin korvaan, että siinä olisi karvastusta +ruu'an aluksi. + +"No, kyllähän -- --" mutisi lukkari. + +Pian sen jälkeen istuivat pastori ja lukkari pöydän ääreen ja talon +väki poistui sitten, nähtyään heidän ruu'alle ruvenneen. + +Lukkari kävi nyt käsiksi pulloon, kaatoi sen sisällystä pikariin ja +taritsi pastorille sanoen: "Ka, tässä olisi nyt sitä karvastusta." +Sitten nielasi hän itsekin ryypyn poskeensa ja arveli: "mukiinpa tuo +menee". + +Niin -- nyt ruvettiin siis syömään kinkeriruokia kaukaisessa +syrjäkylässä, jossa tavallisissa tiloissa useinkin pettu sai olla +leivän sijassa. Mutta nytpä näytti ettei talolta ruoka-aineita +puuttunut. Oli tarjona puhdasta ruisleipää, rieskaa, teosta, eikä +voikaan ollut huononnäköistä. Särpimenä oli kummallakin tuoppi maitoa. +Oli pöydällä lautasia, millä säynäjää, siikaa, taimenta suolakalana, +millä leikettyjä lihalevyjä, millä juustosirpaleita. Yhdessä puukupissa +oli höyryäviä hau'ikaspottuja, toisessa linnunpaistia ja sulattua voita +kuppi puolillaan. Kiviva'issa oli riisiryynipuuroa. Sehän ei ollut +ylimaan ruokia, mutta nyt juhlan kunniaksi oli sitäkin laitettu ja +vartavasten kirkonkylän kauppamiehestä ryynejä tuotettu. Niin ne olivat +muorit parastaan koettaneet, ja hyväntahtoisuuden tuotetta oli kaikki +tämä. Siihen vakuutukseen tuli pastorikin. + +"Tämähän se jotain on", sanoi pastori, pottua kuorien. + +"Hyvältä näyttää", vastasi lukkari, kapahaukia pureskellen. Ottipa +sitten hänkin potun kuoriakseen, pisti poskeensa ja sanoi: "hyviä +ovat". + +"Mistähän ne näitä ovat arvanneet laittaa? Eipä niitä juuri usein +tahtomatta saa." + +"Kyllähän niitäkin saa, kun lukkari virkansa tietää." + +"Ka niin, joko se lukkari on taas kuiskaamassa käynyt! Kyllähän +arvasin, että ovat ne täällä viittauksia saaneet; muuten ei vaan +pottuja olisi tullut. -- + +"Useinkaan ei ihminen osaa panna kylliksi arvoa siihen hyvään, joka on +aivan lähellä, vaan luulee, että kaikki on parempaa suurissa kylissä ja +kaupungeissa kuin syrjäisessä kotipiirissä. Mutta senpä vakuutan, että +pääkaupungin muhkeissa ravintoloissa en ole syönyt maukkaampaa ruokaa, +kuin nyt täällä. Kas tätä vaan, kuinka on mehusaa ja rasvaista; eivätpä +Helsingin kokit osaisi hetikään näin maukasta laittaa", ja pastori oli +oikein tyytyväinen syödessään rasvaista linnunpaistia ja hyviä +hau'ikaspottuja. + +"Kyllähän tässä toimeen tullaan", arveli lukkari, pistäen poskeensa +potun toisensa perästä, ja siihen väliin aina rasvassa hyvin lioitettua +linnunpaistia. "Hätäkös tässä olisi ollessa! Varmaankin on tässä meillä +yhtä hyvä kuin Israelin lapsilla ennen muinoin Egyptin lihapatain +ääressä." + +"Niin, niin. Kyllähän näkyy, ett'eivät muorit vaivojaan säästä. Ja +Jumalan kiitos, että täällä eletään näin hyväntahtoisen kansan +keskuudessa!" + +"Ei ole monellakaan hätää tähän aikaan", jatkoi lukkari puhetta, pitäen +kahen kourin koukkuluusta kiinni, jota jyrsiskeli niin paljaaksi kuin +suinkin. "Järvi antaa kaloja, metsä lintuja, lehmät maitoa, sillä +elukat tulevat vielä hyvin toimeen ulkona. Ja ovatpa nyt immeiset jo +korjanneet satonsa pelloista; aitoissa on jyviä, kellareissa ja +kuopissa pottuja, jotka hyvin ovat menestyneet hiekkaperäisessä maassa. +Mutta annappa kun tulee pitkä kevät ja eläinten rehu loppuu, silloinpa +ei lehmät enää lypsä. Viljakin on monelta lopussa. Ja silloinpa ei auta +muu kuin turvautua männyn kuoreen ja syödä petäjää suolattuin muikkujen +kanssa." + +"Niin, niin. Kyllähän se Jumala väliin kärsimyksiäkin +lähettää -- -- --" + +"Vaan tyytyväisiä sitä silti ollaan, vuotetaan vaan kesän tuloa, joka +monenkin puutteen poistaa." + +"Mutta -- tuota -- entäs tämä riisiryynipuuro! Tätäkinkö sitä vielä +pitäisi syödä. Alkaapahan tähän kohta kyllästyä, kun sitä melkein joka +kinkeripaikassa laitetaan." + +"Laitetaanhan sitä, että edes jotakaan 'herrasruokaa' olisi tarjona. +Eivätpä ole vielä muuta keksineet sen sijalle" -- ja lukkari söi taas +aika tyynenä yhtä suurella ruokahalulla riisryynipuuroakin. + +Mutta kun vihdoin molemmat olivat syöneet vatsansa täydeltä, nousivat +he pöydän äärestä, iloisen tyytyväisinä. Pastori täytti pitkävartisen +punanauhaisen piippunsa vaakunalla koreasti helmilöitystä +vaatekukkarosta, sytytti piippunsa ja käveli sitten vähän aikaa +edestakaisin lattiaa pitkin sekä veteli hyviä savuja. Lukkari kopisti +pienen piippunsa uunin laitaa vasten, täytti sen hakatuilla Venäjän +lehdillä kuluneesta nahkakukkarosta ja istui tuolille tupakoimaan. + +Jopa ilmausivat taas emäntä ja piiat ruokia korjaamaan ja niille +tietysti lausuttiin kiitokset. + +"Lienevätkö nuo maistuneetkaan tämän talon laitokset?" arveli emäntä, +nähtyään että pastorin puurokupista oli kovin vähän kulunut. + +"Kyllä -- kyllä kelpasi syödä ja hyvää olikin", todisti pastori. + +"Eipä ollut muussa moittimista kuin että liiaksi tuli syödyksi, kun +kaikki ruoka maistui niin kovin hyvältä", arveli lukkari. + +Emäntä piikoineen kaikki ruu'at pöydältä pois korjattuaan poistui +huoneesta kohta taas palatakseen ja heti oven ra'otettuaan kurkisteli +sisään monta uteliasta katsojaa, jotka halusivat nähdä pastoria ja +lukkaria. Samassa tuli sisälle taas Lehtolainen ja veti oven kiinni +jälkeensä, jott'ei muitakin tunkeutuisi huoneeseen. Hän tuli kuulemaan, +olisiko pastorilla kenties jotain sanottavaa. + +"Mitenkä sitä rupeaa kansaa karttumaan?" kysyi pastori. + +"Näkyyhän tuota ilmaantuvan siksikin", vastasi Lehtolainen. "On jo +väkeä hyväsesti nytkin ja aamulla sitä vielä kerkiää paljon lisää +tulla." + +"Eihän ne vaan mahtane ruveta rähinää pitämään?" + +"Eipä luulisi. Siivoahan täällä on kansa yleensä, eikä viinaakaan nyt +ole liikkeessä ainakaan suuremmassa määrässä. En minä ole sattunut +vielä yhtään päihtynyttä näkemään." + +"Hyvä se, jotta siis yörauhan saapi." + +"Saapi kyllä; ja saatanpa tuota vielä käydä heitä manuuttamassa hiljaa +olemaan." + +Tulipa taas sisään emäntä piikoineen, jotka rupesivat vuoteita +laittamaan, tekivät pastorille vuoteen sänkyyn, ainoaan, joka oli +huoneessa, ja lukkarille lattialle. + +Talon väki rupesi sitten lähtöä huoneesta tekemään, vaan ovella kysäsi +vielä Liisa: "Jokohan varain kahvea aamusella?" + +"Tuossa kuuden tienoilla", vastasi pastori. + +Kun sitten talon väki kaikki oli poistunut, hyvää yötä toivotettuaan, +ja pastori ja lukkari olivat jääneet kahden kesken, virkahti pastori, +hetken äänettömyyden jälkeen: "Lieneeköhän todella kaikki väki niin +hiljaiseksi asettunut, ett'ei ole mitään yörauhan häiritsemistä +pelkääminen?" + +"Saatanpa paremman vakuuden vuoksi vielä käydä katsomassa", vastasi +lukkari, pisti lakin päähänsä ja pyörähti ulos. + +Niin hyvin porstuassa kuin kartanollakin liikkui yhä väkeä, jonka +joukosta kuului hiljaista keskustelua, vaan ei mitään rähinää. +Päärakennuksen nurkan takana keskusteli hyvin innokkaasti, vaan +kuiskaamalla melkein, pari miestä. Toinen veti aina joskus povestaan +pullon, tarjosi kumppanilleen ja virkahti: "Otahan tuosta! Se asia +kannattaa ryypynki." Muita sanoja lukkari ei eroittanut; hän kulki +vakavasti eteenpäin, päätään kääntämättä, eikä ollut huomaavinaankaan +miehiä, kun he ottivat kulauksia. + +Hän kääntyi nyt taaksepäin, pirtin sivu sinne päin, josta iltahämärässä +oli tultu kinkeritaloon. Mitään meteliä hän ei täälläkään huomannut. +Vastaan vaan tuli nuorta väkeä, poikia ja tyttöjä, halaillen toisiaan. +"Lukkari tulee", sanoi muuan, ja yritti hellittämään kätensä tyttönsä +ympäriltä. + +"Antaa tulla!" sanoi toinen. "Minä en henttuani laske"; ja hän kiersi +kätensä yhä lujemmin vaan kumppalinsa kaulan ympäri. + +Lukkari tuli ja meni sivu ja ohi kulkivat halailevat nuorukaiset niin +vaan, mistään huolimatta. + +Lukkari meni vielä etemmäksi, katsellen vaaraa alaspäin järvelle. Eipä +siellä mikään vetänyt hänen huomiotaan puoleensa. Näkyi vaan rasvatyyni +veden pinta, joka kauniisti välkkyili täyden kuun hohteessa. Somilta +näyttivät Lehtovaaran pellot kuutamossa, pyörtänöt, mäkirinteet sekä +kuuset ja petäjät, jotka ikäänkuin alenivat järvelle, ja järvi itse +näytti oudon kauniilta saarineen, lahtineen, ja niinkuin peiliin +kuvaantui siihen syksyisen kuutaman valaisema taivas sekä rannoilla +kasvavat männyt ja kuuset, latvat alaspäin. + +Metsistöstä ei kuulunut niin ääntäkään. Lintuset eivät visertäneet, +puitten latvat eivät heiluneet, siellä täällä kasvavain koivujen +lehdetkään eivät liikahtaneet. Metsän eläväin ääni oli vaiennut ja +rauhallisuus, hiljaisuus kuvaantui kaikkialla luonnossa. + +Lukkari palasi nyt takaisin ja sanoi, ett'ei hän ollut huomannut mitään +pahaa; rähinää ei ollut kuulunut mistään; väki oli kaikkialla siivolla. +-- Pastori oli jo riisuutunut ja lueskeli makuullaan huomispäivän +rippipuhettaan, kynttilä vieressään tuolilla. Lukkarin tultua, sanoi +hän hänelle: "Taitaisi olla paras ottaa avain yöksi suulta pois, +etteivät aamulla kovin varain kahvensa kanssa tänne laittautuisi". + +Lukkari tehtyään käskyn mukaan, riisuutui ketterästi, pani kenkänsä +lattialle uunin viereen ja sukkansa uunin laiteelle kuivamaan. Sitten +hän paiskausi keviästi vuoteellensa, lattialle olkipahnojen päälle +levitetylle lakanalle: eikä kau'an viipynyt, ennenkuin hän vaipui +unettaren helmoihin. Pastorillekin tuli uni. Hän pani virsikirjan +saarnoineen tuolille ja puhalsi sammuksiin kynttilän. + +Mutta huone ei tullutkaan pimeäksi, sillä harvat verhostimet eivät +voineet estää taivaalla rauhallisesti kumottavan kuun heittämästä +hopeankarvaista valoaan huoneeseenkin. Pastorista tuntui niin oudolta, +niin rauhalliselta, kun hän vielä kohotti akkunan verhostimia ja +silmäili ulos. Siellä vallitsi luonnon hiljaisuus, siellä näkyivät +tuikkivat tähdet ja hymyilevä kuu tumman sivertävällä taivaalla; +Lehtojärvi näytti nyt viehättävän kauniilta ja juhlallisen ihana oli +koko näkyala, vaikka siinä kuvaantui jotain jylhyyttäkin. Siellä täällä +liikkui vielä joku henkilö ja hiljaista pakinaa joskus kuului, mutta +muuten oli kaikki rauhallista. Rauhallinen, hellyyttä, liikutusta +sisältävä tunne valtasi pastorin ja hän tunsi itsessään olevansa +hyvien, hänelle kunnioitusta, rakkautta osoittavien ihmisten piirissä +ja turvallisessa asemassa. Mietteissään ajatellen Luojan hyvyyttä, +asukkaitten mutkatonta elämäntapaa ja monen vaivaa hänen tähtensä, +nukahti hän vihdoin rauhalliseen uneen; eikä nyt huoneessa kuulunut +muuta ääntä kuin hänen hiljainen henkityksensä ja lukkarin raskas +kuorsaus, joka äännähti säännöllisesti, vuoroon hiljemmin, vuoroon +kovemmin. + + * * * * * + +Yö oli kulunut ja kaunis syyskesäinen aamu koitti. Aurinko oli jo +kohonnut ja näkyi kirkkaana taivaalla itäkoillisessa. -- Kello oli +kuusi aamulla. Väkeä vilisi porstuassa ja kartanolla; siellä puheltiin +ja väitettiin. Milloin joku kallisteli korvaansa vierastuvan ovelle, +jotta ollaanko siellä hereillä; milloin joku kurkoitteli akkunain takaa +ja koetti katsoa verhostimien välistä, näkyykö siellä mitä, siellä +sisällä. + +"Mitäpä he vielä olisivat hereillä! Kyllähän se uni pitkän matkan +perästä hyvältä tuntuu." + +Vaan väkeä alkoi vilkkaammin liikkua, ja kun porstuassa puhelusta ja +jalkojen töminästä syntyvä hälinä suureni, heräsi vihdoin pastori. Hän +katseli kelloaan; se aloitti jo seitsemää. + +"Lukkari!" äännähti hän. Mutta lukkari nukkui vaan. + +"Lukkari!" huudahti hän vielä vähän kovemmalla äänellä. Lukkari +käännähti nyt ensin toiselle kylelleen, kohosi sitten istualleen +vuoteellaan ja katsoa tuijotti kysyvin silmin pastoriin. + +"Eiköhän olisi parasta panna jo avain suulle!" sanoi pastori. + +Lukkari nousi, vetäsi housut jalkoihinsa, meni ovelle ja pani avaimen +paikoilleen. Sitten otti hän sukkansa, laitteli niitä jalkoihinsa ja +veti saappaat päälle. Istahti sitten tuolille, otti piippunsa ja alkoi +tupakoida, vuottaessaan, että pastori pukeutuisi ja pesisi itsensä, +jotta hänkin sitten vuorostaan saisi silmiään virutella ja naamansa +puhdistaa. + +Jopa tulivat piiat kahvensa kanssa ja toivottivat hyvää huomenta. +Pastori pani kuppinsa jähtymään; mutta lukkari otti heti juodakseen, +kaateli kupista va'ille ja särpi siitä sitten kahvea, joka olikin nyt +mievompaa kuin eilen. + +Siinäpä kului sitten aikaa hetkinen ja kun kahve oli juotu, tarjottiin +vielä lisää. Pastorikin nousi, pukeutui ja peseytyi sitten kirkkaalla +heteve'ellä, jota oli tuolille asetetussa kivikupissa. Ja sittenpä +lukkarikin sai pestä itsensä. + +Siinä kun olivat kumpikin valmistuneet, tuli Lehtolainen ja hänen +muassaan kirkonmies, joka ei ollut vielä illalla kinkeritaloon ehtinyt, +aamutervehdykselle. + +He tervehtivät hyvin kohteliaasti ja kirkonmies tuli kättä antamaan ja +pastori ja lukkari puolestaan hyväntahtoisesti heitä puhuttelivat ja +kyselivät kuulumisia kirkonmieheltä, vaan eipä hän mitään erityisesti +mainittavia tiennyt. + +"Hyvä nyt taitaa ilma olla", arveli pastori. + +"Onpa nyt laatuun käypä ilma", vastasi kirkonmies ja kävi pastorin +kehoituksesta istumaan, "eipä ole nyt sateesta heti pelkoa." + +"Tuleeko kirkonmies suoraan kotoaan?" + +"Ka, sieltähän minä tulen. Eihän sieltä ole kuin kolmen neljänneksen +matka, niin sitähän ei kovin kau'an astele." + +"Onko väkeä tullut lisää eilisestä?" kysyi taas pastori, isänhän +puoleen kääntyen. + +"Näkyypä sitä karttuneen", vastasi Lehtolainen. "Illalla myöhäsellä +tuli vielä useita ja nyt aamusella on yhä enemmän tullut." + +"Tähän aikaan", lisäsi kirkonmies, "ovat ihmiset töiltään päässeet +tulemaan, nyt kun on vähän joutilaampi aika, kun on päästy leikkuu- ja +peltotöistä. Onpa tullut kinkeriväkeä aivan piirin lai'alta ja tuolta +ylikylän rajalta asti." + +"Mahtaneekohan olla paljon ripille aikovia?" kysyi pastori. + +"Kuuluuhan noita olevan muutamia ukonrahjuksia ja jo vanhoiksi hyvin +käyneitä muoreja sekä vaimonpuolia useitakin, jotka eivät kirkolle +kyhäy." + +Pastori silmäili lukkaria ja arveli: "Mitenkähän ne meillä viinit ja +leivät mahtanevat piisata?" + +"Eipä niitä liiaksi liene", arveli lukkari, "vaan eiköhän nuo kuitenkin +vielä mahtane piisata!" + +Einepöytää tulivat nyt piiat kattamaan. Sillä näkyi kohta +hau'ikaspottuja, paistettua haukia, ahventa, siikaa kivikupissa, +sulattua rasvaa puolillaan, näkyi siinä myös leikeltyä lihaa, juustoa, +taimenta, siikaa sekä kapahaukia, ja viinapullo se seisoa törötti +keskellä pöytää, pikari vieressä. + +"Saisi ruveta ruu'alle", käskettiin. + +Lehtolainen kuiski vielä lukkarin korvaan: "Siellä, tuota, esillä +pöydällä olisi -- tuota -- niinkuin ruuan aluksi -- karvastusta." + +"Niin, niin, kyllähän", mutisi lukkari. + +Kun Lehtolainen ja kirkonmies oli poistunut, rupesivat pastori ja +lukkari syömään ja kävivät nytkin ruokiin käsiksi yhtä hyvällä halulla +kuin edelliselläkin kerralla. + +Kun oli eine syöty, ruvettiin hommautumaan pirttiin. + +Lukkari kantoi sinne edeltäpäin kirkonkirjat, kinkeripöytäkirjan, +virsikirjat, katkismukset, musteen ja kynän sekä kirjasia joukon, joita +oli aiottu palkinnoiksi paraimmille lukioille, ja sittenkuin he taas +yhdessä pastorin kanssa menivät pirttiin, vei hän sinne vielä +messuvärkit, viinin ja leivät. Pastori istahti pöydän päähän, vähän +matkaa hänestä lukkari peräseinää vasten sekä sitten kirkonmies likelle +pöydän toista päätä; ja väkeä istui pastorista ja kirkonmiehestä +lähtien niin paljon kuin penkeille vaan mahtui; ja monta oli +seisojaakin. + +Väkeä tulvasi vielä lisää avonaisesta ovesta, mutta muuten odottivat +kaikki aivan hiljaa toimituksen alkamista. Tosin olivat useat aikojen +kuluessa olleet monillakin kinkerillä, mutta juhlatiloina niitä +kuitenkin pidettiin ja katsottiin siis nyt niinkuin harvinaista +toimitusta ainakin. Mutta kinkerit menivät tavallista menoaan niinkuin +vanhoista ajoista asti oli ollut tapana. + +Toimitus alotettiin niin, että lukkari veisasi ensin virren ja pastori +piti rukouksen. Sitten seurasi tavallinen rippitoimitus ja vanhoille +annettiin ehtoollinen. Väkeä laskeusi lavitsalle pöydän eteen, ja siinä +nähtiin valkohapsista vanhusta, tutisevaa äijää, ijästynyttä eukkoa, +mutta ainahan siihen työntäytyi nuorempaakin väkeä, vaikka pastori +muistutti, että ehtoollista täällä annettiin ainoastaan semmoisille, +jotka kirkolle eivät kyhäyneet. + +Sitten seurasi varsinainen toimitus, nimittäin lasten luetus, sillä +lasten kinkerithän ne nämä olivatkin. Siinä kuultiin hyvä- jos +huonolukuista, mutta harvat kuitenkin saivat kirjasia luetuksesta +päästyään. Jos pastori teki minkä kysymyksen, niin lukiat sen +tavallisesti kertoivat ja koettivat sitten muistella, löytyikö +katkismuksessa semmoiseen kysymykseen sopivaa vastausta. Jos pastorin +tekemää kysymystä ei sattunut katkismuksessa olemaan, silloin monikin +jäi seisoa töllöttämään tietämättä mitä vastata, tai jos vastasikin, +niin vastasi ihan päin mäntyä. + +"Menkääpä Antti ja Liisa lukemaan!" kuului muuan ääni väkijoukossa, kun +Kalliovaaran lapsia esille huudettiin. "Menkää nyt!" sanoi äiti +uudestaan ja työnti lapsiaan lukemaan. + +"Tulkaa, tulkaa!" sanoi pastori, kun he jäivät seisoa töllöttämään +keskelle lattiaa. + +He siirtyivät nyt likemmäksi, Antti edellä, Liisa jälessä. + +"Tule, tule lukemaan!" sanoi pastori vielä Antille pitäen Uuden +Testamentin kädessään, "ja sinä, Liisa, mene tuonne lukkarin eteen!" + +Niin he vihdoin tulivat aivan nokan alle ja saivat kumpikin alottaaksen +heille viitotusta paikasta. + +Siinä Antti katseli, katseli, oliko hänellä edessään kirja samaan +"tyyliin" kuin kotona, katseli, jotta eihän siinä mahtanut vaan olla +"Latinaa". Vaan nähtyään, että oli siinä hänelle tuttuja kirjaimia, ja +yhdestä sanasta jo selvän saatuaan, alotti hän lukea hiljaisella +äänellä: + +"Niinä pee ää ii päi päivinä -- --" + +"Kovemmasti!" sanoi pastori. + +Antti jatkoi, koettaen vähän koroittaa ääntänsä: "tee uu tu tuli Jii oo +Jo hoo aa ännä Johannes koo aa ässä kastaja ja ässä aa aa ärrä saar +saarnasi Jii uu Ju (Jumalan kai siinä mahtanee olla -- ajatteli hän --) +Jumalan --" + +"No, onko siinä nyt Jumalan? Katso tarkemmin!" + +"Jo tee ee Jutean koo oo ärrä kor-korvessa." + +"Eipä se mene oikein sujuvasti." + +"Taisi hämmästyä", kuului vastaukseksi äitin ääni väkijoukosta. "Lukee +kai se kotona niin aika selvästi." + +Sitten sitä Anttia katkismuksessa kuulusteltiin, ja ainapa hän jotain +tiesikin, vaan useat kysymykset jäivät kuitenkin vastausta vaille. + +Sillä välin tavaili Liisa lukkarille: + +"Aa ällä uu ättä lut aalut ättä aa taa aalutta oo ällä ii lii ooli ättä +aa taa ännä aa naa taana --" + +"No niinpä se nyt menee laulunuottiin, että osaa ässääkään sanoa." + +Vaan ei se luku siitä parannut. Samaan nuottiin se meni sittenkin ja +"ättiä" tuli aina vaan. + +"Mitä kirjaa sinä olet lukenut?" kysyi lukkari. + +"Aapelusta se vaan on lukenut", kuului äitin ääni. + +Ja näkyypä se Liisa aapelusta osaavankin vähin, mutta vastasi aina +samalla laulunuotilla. + +Kun vihdoin luetus päättyi, seurasi pieni muistutus vanhemmille, jotta +heidän tuli lastensa lukuseikoista paremmin huolta pitää. Tuli sitten +loma-aika ja pastori sekä lukkari kävivät nyt kinkerihuoneessa ja +saivat siellä kahvia, sekä tupakoivat siinä sivussa vähän aikaa. Kun he +palasivat pirttiin, rupesi pastori kyselmyksiä tekemään, ja lukkari, +jolla silloin ei ollut mitään tekemistä, istui vaan rauhallisesti +penkillä pöydän ääressä. Väkeä seisoi pirtti melkein täynnä, hyvin +totisina kuunnellen pastorin sanoja, kun tämä kulki rivien edessä, +tehden kysymyksiä katkismuksen toisesta pääkappaleesta. Siinä hän +kyseli ja selitti vuoron perään, ja milloin vastasi rivien etunenässä +joku pienokainen ujostelematta ja suoraan, milloin kuului joukon takaa +jonkun tutisevan vanhuksen varma vastaus. Ulkona näkyi päivä lämpimästi +paistavan, vaan pirtissä oli vieläkin lämpimämpi väen paljouden vuoksi, +semminkin kun ei isosti tuulen henki käynyt avatusta akkunasta, sillä +ilma oli aivan tyyni. Hiostui siis pastori kysymyksiä tehdessään ja +selittäessään ja tarkeni siellä lukkarikin; tippuipa hiki hänenkin +otsaltaan, kun hän, pastorin kyselmyksensä lopetettuaan ja rukouksia +luettuaan, oli virren värssyn veisannut. + +Tavallisia loppukuulustelulta tehdessään kysyi sitten pastori +istuessaan taas pirtin ison pöydän ääressä, pöytäkirja avoinna +edessään: "Minnekkä ne kinkerit tulevat seuraavaksi kerraksi?" + +"Tuonne Rantaleholle kai ne nyt saa panna", vastasi kirkonmies. +"Sinnehän niitten vuorokin tulee." + +"No, pannaan sitten Rantaleholle, jos ei kenelläkään ole sitä vastaan", +sanoi pastori, pöytäkirjaan kirjoittaen. "Sitten -- tuota -- kuinka on +sunnuntaikoulujen laita? Onko niitä säännöllisesti pidetty?" + +"Näkyyhän täällä muuan koulumestari. Sehän ne asiat paraiten tietää." + +"Tuota, onhan sitä koulua pidetty", selitti koulumestari, "milloin vaan +on voitu ja lapsia väen on kokoontunut tarpeeksi. Mutta eipä näy +kaikilla lapsilla olevan halua koulussa kulkea, jospa toisilla taas +on." + +Pastori sitten selitti, mitenkä sunnuntaikoulujen suhteen oli +meneteltävä ja mitenkä niistä hyötyä olisi. Sitten kysyi hän lopuksi: +"Minkälainen on siveellinen tila tässä kinkerikunnassa? Onko missään +suhteessa muistuttamista?" + +"Lieneeköpä sitä!" vastasi kirkonmies. "Ei minun tietääkseni täällä ole +erityisesti pahoja kuulunut." + +"Eipä ole kuulunut", todisti joku muukin väkijoukosta. + +Siinäpä se sitten oli toimitus lopussa. Pastori puhui vielä joitakuita +opettavaisia sanoja, antaen neuvoja ja ohjeita. Sitten hän ja lukkari +ottivat hyvästit kuulioiltaan ja poistuivat taas kinkerihuoneeseen, +missä heti saivat hyvän puolisen syödäkseen sekä kohta sen jälkeen +vielä kahvetkin lähtiäisiksi juodakseen. + +Olipa muutamia emäntiä vaatemyttyineen käynyt pakinoilla ja antanut +parasta mitä heillä oli hyväntahtoisuutensa osoitteeksi, jotta +pastorilla ja lukkarilla nyt oli monioita juustoja kotiin tuliaisiksi +viedä. + +Siinä kun he lähtöä hankkivat, laitellen kirjoja ja muita kampsujaan +kontteihin, tuli kirkonmies ja talonväki sekä monioita muitakin +lähteviä tapaamaan ja heiltä jäähyväiset ottamaan. + +"Hyvä tässä tulee matkailma", sanoi isäntä, akkunasta ulos silmäillen. + +"Sekeessähän nyt ilma kyllä on", arveli emäntä, "vaan onpa täältä matka +melkonen ylikinkeriin". + +"Kuinkahan pitkälti sinne mahtanee tulla?" kysyi pastori. + +"Onhan tästä taivalta", vastasi kirkonmies. "Lopulle yhdeksän +neljännestä taitaa karttua." + +"Ja pahoja maisemia", lisäsi isäntä. + +"Tottapahan kuitenkin kulkemaan pääsee", arveli lukkari. + +"Ka, mikäpähän niitä olisi kulkiessa!" vastasi isäntä. "Mutta on +kuitenkin tottumattomalle vaikeata astella soita, jotka eivät ole +kaikin paikoin porrastettukaan, ja missä ovat, niin ne portaat ovat +pahanpäiväiset rämät, tuiki lahonneet ja kaitaiset." + +"Onko venematkaa ollenkaan?" kysyi pastori. + +"Ka olisihan sitä vähän", vastasi kirkonmies. "Polku kulkee Haukijärven +sivu; vaan kun olisivat tähän päähän veneen toimittaneet, että sillä +yli pääsisi, niin lyhenisihän se silloin vähän kävelymatka." + +"Ka, miksipähän eivät olisi sinne venettä toimittaneet!" arveli +Lehtolainen. "Kun he kerran tietävät pappia odottaa, niin tietenkin he +ovat silloin pitäneet veneestäkin huolta, jott'ei pastorin tarvitseisi +maata myöten kiertää." + +Niin siinä tuumittaessa tulivat vihdoin kyytimiehet ja saivat kontit +kirkonkirjoineen, nassakoineen kannettavikseen. + +Lukkari otti kantaakseen messuvärkit ja pastorikin muisti +sateenvarjonsa, ja sitten he hyvästeltyään ja kiiteltyään läksivät +matkaan ja kyytimiehet neuvottuaan mistä polku lähtee vetämään antoivat +pastorin ja lukkarin kulkea edellä ja astuivat itse jälissä. Ja väki +kartanolla katseli heidän jälkeensä siihen asti, kunnes he laskeusivat +läntistä Lehtovaaran rinnettä näkymättömiin. + +Niin olivat nyt juhlavieraat poistuneet ja kinkerit loppuneet. Saattoi +kulua kymmenkunta vuotta ennenkuin ne samaan taloon ehtivät uudestaan +tulla. + +Väkikin hajausi. Joukottain kulki kansaa monelle suunnalle, ja kontti +kontin, mytty mytyn perästä katosi nyt porstuasta ja kartanolta, ja +Lehtovaaran talossa oli taas rauhainen, hiljainen elämä. + + + + +ULOSOTTO. + + +I. + +"Pääsinpä taas kuitiksi rahoistani. Eivät helise enää hopeat +kukkarossa; eikähän noita tosin paljon siellä ollutkaan, vaan olisi +niillä kuitenkin aina jotain vähän saanut, kun olisi saanut omiin +tarpeisiin käyttää." + +Näin puhui Murhelan nuorenlainen isäntä, Jaakko nimeltä, kylältä kotia +palattuaan, ripustettuaan turkkinsa naulaan ja pirtin penkille +istuttuaan. + +Hänen nuori vaimonsa Eeva kolmen lapsensa kanssa tuli hänen lähelleen +ja lapset kiipeilivät isänsä polvelle. + +"Eikö sinulle tullut kylmä?" kyseli Eeva. "Kätesihän ovat kontassa." + +"Eipä vielä siksikään", vastasi Jaakko tyyneesti käsiään hieroen, +"vaikka järvellä kyllä kävi kylmänlainen viima. Mutta pakkaseenpa tuota +jo on totuttu. Kun ei suurempia vastuksia olisi kuin pakkasia, niin +eipä niistä kannattaisi puhuakaan." + +"No, mitä kaikkea olet nyt toimittanut kylällä?" + +"Kruununveron ensiksikin maksoin, ja sitten ajattelin kirkkoherralle +maksut suorittaa, hänelle kun on entistäkin rästiä, vaan kun oli +kunnallekin vanhoja maksuja suorittamatta, niin ottivat kunnan miehet +kovalle, nähdessään minulla vähän rahaa, ja pakoittivat maksamaan, +uhaten muuten panna ryöstöön saatavansa. Eihän minulla silloin muu +auttanut kuin maksaa ainoat rahani, eivätkä sittenkään tulleet +kunnanverot minun kohaltani umpeen." + +"No, on se sekin laitosta se kuntahallitus! Sinne jos kuinka paljon +maksetaan, ei koskaan tule kylläksi." + +"Mitähän lieneekin hyötyä koko kuntahallituksesta, vaan kyllä sinne +rahoja tarvitaan kunnan kassaan, ja sinne niitä hupenee kuin +pohjattomaan säkkiin. Luulisi niitä sinne rahoja keräytyvän, kun +kannetaan kohta enemmän kuin ruununveroja, vaan tyhjänäpä kuuluu +kuitenkin kassa useimmiten olevan; ja kau'an saavat ne, joilla on +jotakin sieltä saada, saataviaan odottaa." + +"Etkö käynytkään kirkkoherran puheilla?" + +"Kävin minä kuitenkin, vaikka hyvin iletti mennä, kun ei ollut, mitä +maksuksi viedä. Selitin hänelle asiani ja sanoin, että kyllä olisin +hänelle saatavansa maksanut, ellei niin huonosti olisi käynyt, että +rahat kaikki veroihin hupenivat." + +"Mitä sanoi kirkkoherra?" + +"Eipä hän suinkaan hyvillään ollut. Sanoi hyvin rahan tarpeessa +olevansa ja täytyvänsä panna hakemukseen kaikki rästinä olevat +saatavansa ilman eroitusta; mainitsi kuitenkin, että vielä kerkeän +kolmen tai neljän viikon kuluessa maksaa ennenkuin rästit joutuvat +hakemukseen. Mutta mistäpä sen nyt rahan siihen asti saapi!" + +"Vaikeahan se on sitä saada, kuin ei ole mistä ottaa. Eikö kuulu vielä +parempia aikoja olevan tulossa?" + +"Vielä mitä! Ei nyt rahoja ole liikkeessä, milloin tulleneekaan. Nekin, +joita ennen rikkaiksi mainittiin, valittavat rahan vähyyttä." + +"Eikö tukkitöitäkään enää kuulu?" + +"Eipä ole heti tiedossa tukkitöitä, milloin tulleneekaan. Siihen taisi +jäädä koko tukkihommat, kun viimmein näillä seuduin loppui. Kunpahan +tulisikin tukkityötä, niin mikäpä hätä se silloin olisi! Silloin aina +saisi rahaa jonkun vähän." + +Lapset sillä välin, katsellen ja kuunnellen tarkasti isäänsä, kun tämä +puheli, huusivat tuon tuostakin: "Isä, isä!" ja pyrkivät kukin syliin; +vaan eiväthän ne sinne kaikki mahtuneet, jonka vuoksi hän, voidaksensa +vapaammasti puhua, työnsi ne luotansa ja ojensi samalla vanhimmalle +pojalleen ostamansa uuden kuva-aapisen. + +"Kas tässä!" sanoi hän. "Tässä saat lukeaksesi kirjan, jonka olen +tuonut pappilasta. Se on oikein kuvakirja. Meneppä tuonne toiseen +päähän akkunan ääreen sitä katselemaan!" + +Poika otti kirjan, kiitti ja meni, ja toiset lapset seurasivat heti +muassa, rupesivat uteliaina kuvia katselemaan ja lehtiä selailemaan. + +"Pitäkäähän varuin, ettei likau!" käski äiti ja sanoi sitten miehelleen +leikillisesti: "No, olihan sinulla rahoja pappilassa käydessäsi, koska +sieltä kirjan toit." + +"Ka, olihan tuota sen verran toki", sanoi Jaakko, "kun sitä varten jo +täältä lähteissäni panin erilleen viisikolmattapennisen. Sitä eivät +kunnan miehet saaneet nähdäkään." + +"Mutta kuuleppa! Mitenkä kävi sinulle Kylmälässä?" + +"Sielläpä se tulikin pahin peli eteen. Kylmäläinen otti hyvin lujalle. +Uudesta velasta ei ollut puhettakaan, sillä, kun minä en ollut entistä +velkaani hänelle maksanut ja maksuaika oli jo sivu mennyt, oli hän +pannut saatavansa hakemukseen." + +"Hakemukseen! Kylläpä oli kovana." + +"Niin, hän työnsi jo minulle kuvernöörin välipäätöksen." + +"No, jopa nyt -- -- Aivanhan se häviö tulee meille. Etkö pyytänyt +odottamaan kesään asti?" + +"Pyysinhän minkä voin, vaan eipä siinä pyynnöt auttaneet. Hän sanoi, +ettei asia viivyttelemällä parane. Siitä on muka vahinkoa sekä minulle +että hänelle. Hän vaati paikalla maksua, taikka muutoin menee asia +loppuun asti laillista tietä, eikä sitten kyllä hyvä seuraa." + +"Kylläpä tuli nyt temppu eteen. Kuinka iso se onkaan nyt se velka?" + +"Minun ymmärtääkseni sen ei pitäisi olla kuin alulla viidettäkymmentä +markkaa, mutta se kuuluu kuitenkin tekevän nyt kuusikymmentä markkaa, +sitä kun korot ja se välipäätöksen haku ovat isontaneet. Mutta se +kuuluu vielä kovasti isonevan, ellen saa sitä kolmen viikon kuluessa +maksetuksi." + +"Mistä nyt siihenkin aiot rahoja saada?" + +"Sano se, Eeva kulta! Enhän minä siinä asiassa osaa arvata sinne enkä +tänne. Enhän minä niitä rahoja voi mitenkään kokoon saada, kun ei +millään rahaa saa, kun ei saa työtä, eikä kalulla hintaa ole. Kyllä +tämä on aikaa, kun ei talonpojan tavarasta mitään makseta, tai jos +jotain maksettaisiinkin, niin eipä ole rahalla ottajaa." + +"Huonosti ovat asiat. Milloinhan mahtaneekin aika parata?" + +"Kuka tuon tiennee! Huononevan se vaan näyttää, eikä paranevan. Raha +vaan katoamistaan katoaa pois, tietääpä sen, kun verot ja ulosteot +puhtaassa rahassa maksetaan ja raha siten pois huilaa, vaan mistään ei +mainittavaa sijaan tule. Voista tuota aina jotain vähän maksettaisiin, +vaan sitäpä ei tässä paikkakunnassa kartu myötäväksi samoin kuin ei +jyviäkään. Mutta aivan huonopa onkin hinta jyvillä, ja tervalla vielä +huonompi. Eihän sitä viimme kesänä täällä tervasta maksettu seitsemää +markkaa enempi tynnyriltä; ja siihen hintaan sitä kyllä ei meidän +kannata ruveta ruukaamaan, kun kuitenkin pitäisi vierasta väkeä työssä +pitää, jolle työpalkoista menisi enemmän kuin koko tervasta saisikaan. +-- Kyllähän Kylmäläinen kenties olisi ruvennut kesään asti odottamaan, +jos minulla olisi isompi tervaruuki, mutta tiesihän se, ettei minun +ruukillani monta tynnyriä kartu." + +"Mikähän se oikeastaan lieneekin syynä siihen, että kaikenlainen kalu +on niin huonossa hinnassa?" + +"Totta sitä ei enää niin paljoa tarvita kuin ennen, tai jos +tarvitaankin, niin sitä ulkomailla on niin paljon ja niin helppoa, +jottei Suomen tavara enää mene kaupaksi kuin polkuhintaan. Pääsyy +lienee kuitenkin rahan vähyys." + +"Mikä sitten on syynä rahan vähyyteen? Ei suinkaan kaikki raha, mikä +veroihin menee, maasta pois huilaa. Luulisihan sen jotenkuten takaisin +palautuvan." + +"Harvoinpa mitään palautuupi siitä, minkä ylöskantomiehet kerran pois +vievät. Ei suinkaan sitä kyllä maksajien kukkaroon takaisin tule, minne +huvenneekaan. Virkamiesten palkkaamiseksihan ne verorahat tarvitaan ja +heidän palkoistaan ei tietääkseni ole hyötyä talonpojille." + +"Mutta ei suinkaan heidän palkkarahansa kuitenkaan kaikki ulkomaille +hupene?" + +"Eiköhän mahtane isoin osa ulkomaille huveta! Sieltä he saavat +vaatteensa, sieltä juomatavaransa, samppanjat, konjakit, viinit ja +muut. Kyllä sitä ulkomaille paljon rahaa huilaa ei ainoastaan +virkamiesten, vaan muittenkin käsistä. Sieltähän tuodaan kahvet, +sokerit, suolat ja sen semmoiset, ja paljon rahaa on myös hukattu +Venäjän jauhoihin, joita Suomeen kuuluu tuodun isot määrät, Venäjän +raha kun nykyään on kovin halpaa. Sinne sitä on ulkomaille pitkin +aikoja Suomen rahaa huvennut, eikä se sieltä rupea palautumaan, kun ei +tervasta eikä muusta mainittavaa makseta. -- Kun vaan kohoaisi tervan +hinta, kun ruunun metsistä ruvettaisiin tukkeja myömään ja siis tulisi +tukkitöitä, niin sittenhän tuota kyllä rupeaisi näillekin seuduin rahaa +tulemaan, vaan ei ennen." + +Jaakko, näin puhuttuaan, jäi vähäksi aikaa äänettömäksi ja istui +penkillä etukumarassa miettiväisen näköisenä, lyhyellä piipullaan +kotikasvulehtiä poltellen. Miettiväiseksi tuli emäntäkin, vaan vähän +ajan äänettömyyden jälkeen tuli taas puhe maksuista kirkkoherralle ja +Kylmäläiselle ja silloin sanoi Eeva: "Kuulehan Jaakko! Kyllä nyt on +parasta, että käyt vielä kirkkoherran ja Kylmäläisen luona ja koetat +saada lupaa, että saisit työllä tai tavaralla jotenkin velkasi maksaa, +elleivät rupea odottamaan kesään asti." + +"Tyhjää puhetta. Kylmäläinen sanoi tylysti, jott'ei hän huoli muusta +kuin rahasta, vaikka jo lehmää hänelle tarjottelin." + +"Älä nyt kuitenkaan lehmiä mene lupaamaan! Mistä sitten maitoa +saataisiin ja millä se sitten joukko eläisi!" + +"Mikäpä se muukaan neuvoksi tulee! Kylmäläinen käski kaikin mokomin +puhdasta rahaa tuoda, vaan lupasi kuitenkin viimmein lehmiäkin ottaa, +tarjoten ainoastaan kaksikymmentä markkaa lehmästä." + +"Olipa hävytön kovin." + +"Ei kyllä siihen hintaan lehmiämme anneta, tuli mikä tuli." + +"Etkö tarjotellut verkkoja, astioita, kalaa, lintua tai muuta +semmoista?" + +"Koetinhan minä hänelle mainita yhtä ja toista; vaan eipä hänelle +tuntunut mikään mieleen olevan, käski vaan rahaa tuoda." + +"Se raha se on mieluista jos kenelle, Kylmäläiselle, jos muillekin. -- +Eikö kirkkoherra ottaisi kaloja tai muuta?" + +"Ka, hän kyllä mainitsi, jotta, kun olisi hyviä ja tuoreita kaloja, +niin niitä kyllä saisi tuoda ja samoin mätiä. Myöskin lintuja ja +kenties astioitakin lupasi hän ottaa, vaikka hän kyllä mieluimmin +näkisi rahassa rästit maksettavan." + +"Arvaahan sen. Mutta onpa kuitenkin hyvä, että nyt muullakin lailla +saatat hänelle rästit suorittaa. Saat nyt ryhtyä astioita tekemään. Sen +ohessa ruvetaan ahkerasti joka päivä kaloja jään alta pyytämään!" + +"Sehän tässä tehtäväksi tulee. -- Mutta minua kovin huolettaa velka +Kylmäläiselle. Jos mitenkäpäin ajattelen, en vaan ymmärrä, mitenkä sen +voin saada maksetuksi. Olisikohan tuo sittenkin paras, jos tuota niitä +lehmiä -- -- --" + +"Älä ajattelekaan sitä! Eivät jouda meiltä lehmät tuolle ahnaalle +Kylmäläiselle. Odotahan vielä, eikö tuota jostakin onnistuisi rahaa +saamaan! Kenties ei ennätäkään Kylmäläisen saaminen ryöstöön joutua +ennen kesää." + +"Voi toki! Hän kyllä siitä huolen pitää, että ennättää." + +"No, älä kuitenkaan ole kovin huolissasi! Ehkä niitä vielä parempia +aikojakin tulee." + +Sen sanottuaan poistui emäntä, meni navettaan lehmiä lypsämään. + +Sieltä kuului mölinää ja mylvinää. Kovasti ammoili Murhelan karja, +jossa oli seitsemän päätä, sonni, neljä lypsävää ja yksi ummessa oleva +lehmä sekä vasikka. Ne ammoivat kimakasti, päitään suoraksi oikoen, +siten ikävöiden hoitajaansa. + +Emännän astuessa sisään navettaan ne yhä mölisivät, vaan käänsivät heti +päänsä tuliata kohti, ja näyttivät hyvilleen tulevan; hänen tulostaan, +varsinkin Haluna, Kaunikki, Kyllikki ja Mielikki, jotka ikävöivät +lypsäjää. + +"Tulenhan minä, tulen. Älkää olko millännekään!" lohdutteli Eeva +elukoita, taputteli niitä ja antoi ruokaa. Ja karja näyttikin +tyyntyvän. + +"Eihän teillä mitään hätää ole", puheli Eeva yhä. "Saattehan te ruokaa, +jos kohta ette niin runsaasti kuin paremmissa taloissa. Vaan senpä +tiedän että teillä on hellempi hoito. Minä teitä hyvin hoidan, kohtelen +leppyisesti, ja te tunnettekin tarkkaan minun. Jos joskus teille toinen +hoitaja tulee, niin tiedän vissiinkin, että te minua kaipaatte, +muistelette ikävällä entistä hoitajaanne." + +Niin sanoen kyykistyi hän Halunaa lypsämään. Se oli mieluinen työ tuo +kyykyllään olo ja venyttää utareita, joista maitoa kiuluun tirskui. +Kuinka olisi hupaista, jos hän sitä saisi häiritsemättä tehdä vielä +monet monituiset kerrat! + +Mutta saanevatko nuo armaat elukat, Haluna, Kaunikki, Kyllikki ja +Mielikki, Murhelan navetassa olla edes kesään asti! Kenties Kylmäläinen +ehtii ennen kesän tuloa lain voimalla ulosottaa saatavansa ja +vallesmanni tulee Murhelaan huutokauppaa pitämään, jolloin kaikki +lehmät velan maksuksi myydään. Tuota ei vielä tiedä, miten on käyvä, +vaan alakuloiseksi menee mieli sitä ajatella. Oikeinpa tulivat vedet +silmiin Eevalla, kun hän ajatteli, että hänen kenties vielä täytyisi +luopua mieluisista elukoistaan. Monet kyyneleet kerkesivät hänellä +valua ennenkuin sai lehmänsä lypsetyksi. + +Kaikki työt navetassa toimitettuaan, vei hän maidon maitohuoneeseen +sekä palasi sitten pirttiin. + +Sillä välin oli isäntä käyttänyt hevosta pirtissä, apattanut ja +juottanut sekä sitten talliin vienyt. + +Emäntä tultuaan laittoi iltasen, pani pöydälle kuivaa leipää, +suolamuikkuja ja särvintä. Se ei ollut mikään huono ateria, kun sattui +olemaan puhdasta leipää ja särvintä. Tietämätöntä oli, kuinka kauan +semmoista hyvää saattoi kestää. Kenties ennen pitkää oli iso puute +ruuan suhteen tuleva. + +Mutta hyvällä maulla syötiin kuitenkin iltanen, eikä isosti huolehdittu +siitä, mitä huomispäivän varalle voitaisiin säästää. + +Kun jälkityöt olivat toimitetut, puheltiin sitten vielä vähän aikaa, +jolloin emäntä vieläkin huomautti Jaakkoa, että hänen oli uudestaan +käyminen Kylmäläisen luona ja pyytäminen viivykkiä kaikin mokomin +kesään asti. Sitten kävi Murhelan perhe nukkumaan. + + +II. + +Muuanna päivänä Murhelan Jaakko, reslassa istuen, ajaa karautti +ruunallaan kirkolle päin. Hän näytti olevan aika hyvällä +mielellä, siinä kun hän reen perässä istui puettuna lämpöiseen +lammasnahkaturkkiin ja kiirehti pienikasvuista hevostaan, joka, nyt kun +oli hyvä ilma ja jonkunlainen keli, juosta hölkkäili sievästi. + +Jaakko oli menossa asialle kirkolle päin, kirkkoherran ja Kylmäläisen +puheille, ja toivoi asiansa onnistuvan, hänellä kun nyt oli jotakin, +mitä maksuksi viedä. Olihan reessä kalaa, mätiä, lintua, astioita ja +päälle päätteeksi muuan ketunnahka. Eilen oli hän nimittäin +käpylauvasta saanut komean ketun. Olihan siis nyt syytä olla hyvällä +mielellä, kun oli toivo saada maksut kirkkoherralle umpeen +suoritetuiksi ja velka Kylmäläiselle lyhennetyksi, joka kenties, +saadessaan vähänkään maksua, mahtaisi taipua odottamaan loppusummaa +kesään asti. + +Jaakko ehti viimmein pappilan kartanolle, nousi verkalleen ylös reestä, +otti pois suitset hevosen suusta ja pani sille eteen vähäsen heiniä +sekä lähti sitten, hitaasti astuen, ensiksi pirtissä käymään. + +Siellä hän teki hyvän päivän, kyseli kuulumisia, ja tiedusteli sitten, +mahtoikohan kirkkoherra kotona olla. Kotonahan sen sanottiin olevan. + +"Mahtaisikkohan tuo tarvita astioita?" kysyi hän sitten. + +"Mitä astioita teillä on?" kysyi vuorostaan muuan pappilan renki. + +"Onpahan saavia, salkkaria, ämpäriä..." + +"Ehkäpä tuo moniaan niistä ottaisi." + +"Sitten on minulla kalaa, mätiä, lintua..." + +"Niitä kyllä otetaan. Tarjotkaahan kirkkoherralle, niin kyllä ottaa, +sillä kuuluupa hän vähin semmoista kyselleen." + +"Mistä saitte ketun?" kysyi muuan renki, joka ulkoa tullessaan oli +nähnyt Murhelaisen ketunnahkan. + +"Sainpahan käpylauvasta", vastasi Jaakko. + +"Hyvänlainen nahka näytti olevan. Kenelle aiotte kaupitella sitä?" + +"Tuonne ajattelin Kylmäläiselle." + +Vähän aikaa vielä istuttuaan ja puheltuaan lähti Jaakko verkkaisesti +kartanon poikki astumaan päärakennusta kohti, meni keskikuistista +sisälle porstuaan ja siellä väänteli tovin aikaa avainta, ennenkuin +pääsi sisään kirkkoherran huoneeseen. + +"Hyvää päivää!" sanoi hän ja meni kirkkoherralle kättä antamaan. + +"Jumal' antakoon!" vastasi kirkkoherra kätellessään. "Mitä kuuluu?" + +"Eipä sanottavia. Mitä Teille kuulunee." + +"Eipä erityistä. -- Käykää istumaan!" + +Jaakko istahti. "Hyvänlainen on ilma nyt." + +"Niinpä taitaa olla. On vähän lauhempi kuin on ollut talven kuluessa." + +"On toki jo isosti lauhtunut ilma. Kyllä sitä onkin kylmää tänä talvena +ollut." + +"Pakkaistalvihan se on ollut." + +"Jopa niin. -- Tuota, minä tulin tuumille niistä rästeistä, jotka +viimmein minun kohaltani auki jäivät." + +"Vai niin. Mistä Te olettekaan?" + +"Tuoltahan minä olen Murhelasta. Onhan se kirkkoherra minun ennenkin +nähnyt." + +"Se on kyllä mahdollista, vaan enhän minä toki voi kaikkia muistaa. -- +Katsotaanpa niitä västejä!" Kirkkoherra silmäili rästilistaansa ja +sanoi sitten: + +"Murhelasta näkyy olevan vielä yhdeksäntoista markkaa kahdeksankymmentä +penniä maksamatta. Aiotteko maksaa ne nyt?" + +"Ka, sitä vartenhan minä tänne tulin." + +"Hyvä!" + +"Tuota, ei minulla nyt rahaa ole..." + +"Mitä te sitten maksusta puhutte!" + +"Minä tässä yritin sanomaan, ettei minulla nyt ole rahaa enempää kuin +neljä markkaa." + +"Sillä ei kau'as tulla." + +"Ei kyllä, vaan minulla olisi muuta kalua vähän, jos Teillä niinkuin +passaisi..." + +"Eihän minulla enää sovi rästejä vastaanottaa muuten kuin rahassa, +maksuaika kun aikoja sitten on sivu mennyt." + +"Niinhän se kyllä on, vaan kun sitä nykyään ei saa rahatienestiä +millään, niin mistäpä sen rahan ottaa! Kyllä kai minä hyvin mielelläni +rahassa maksaisin, jos sitä olisi, vaan siinäpä se pilan tekee, ettei +sitä ole. Mutta Tehän viimmein lupasitte minun kalulla maksaa." + +"Olenko luvannut?" + +"Lupasittehan ihan varmaan. Kuuli kai sen Heikkilän Aappo, joka silloin +sattui tässä vieressäni olemaan. Myönnyittehän kernaasti ottamaan, kun +minä Teille tarjottelin mateita, mateen mätiä..." + +"Nytpä minä muistan, että siitä oli jotain puhetta. Tottapa siis otan, +koska olen luvannut. Onko teillä muuta vielä?" + +"Olisihan niitä lintuja vähäsen ja monioita astioita." + +"Jaha. Viekääpä ne sinne köökin puolelle ja puhukaa ruustinnalle, niin +hän saa niistä valita, mitä tarvitaan!" + +Kun Jaakko oli palannut köökin puolelta, niin laskettiin sitten, kuinka +paljon häneltä vastaanotetut tavarat tekivät rahassa ja havaittiin +niitten arvon olevan neljätoista markkaa. + +Jaakko antaessaan rahassa lisäksi neljä markkaa, josta jo oli +maininnut, sanoi: "Ne rästit taisivat tehdä kahtakymmentä penniä vaille +kaksikymmentä markkaa?" + +"Niin, niin ovat", vastasi kirkkoherra. "Eivät tulleet siis vieläkään +umpeen. Puuttuu markka kahdeksankymmentä penniä. Eikö Teillä ole enää +rahaa niin paljon, että saataisiin koko summa umpeen?" + +"Ka, ei ole enää penniäkään. Ettekö rupeaisi vielä ottamaan moniaan +astian?" + +"Eipä minulla käy laatuun, kun niitä ei enää tarvita; tulihan tuota jo +äsken otetuksi enemmän kuin olisi tarvittukaan." + +"Kun ei passanne, niin tottapahan jääpi vielä auki minun kohaltani se +markka kahdeksankymmentä penniä. Ettekö rupeaisi odottamaan kesään +asti, niin minä koettaisin siihen asti saada jäännöksen maksetuksi?" + +"Eipä se käy laatuun odottaminen, kun kerran rästilista on valmis. +Jonkun viikon päästä lähetän sen kuvernööriin, josta se sitten menee +vallesmannille. Koettakaa sitä ennen maksaa! Eihän tuo niin iso summa +ole." + +"Älkää Jumalan nimeen panko hakemukseen sitä minun kohtaani, muuten +minulle häviö tulee!" + +"Voinettehan toki senvertaisen summan maksaa?" + +"En minä voi. Semmoinen köyhyys on nyt meillä, ettei ole rahaa +ollenkaan, eikä ole tulossakaan, ainakaan talven ajalla." + +"Köyhyyttähän nykyään kaikki valittavat, ja jos minä rupean kaikkia +valituksia korviini ottamaan, niin aivanhan minä jään palkattomaksi." + +"Kyllä sitä nykyään on paljon köyhyyttä, ja taitavat jotkut syyttä +suotta valittaa. Mutta kyllä minun varattomuuteni on ihan tosi asia, ja +kohta tulee pahakin peli eteen, kun Kylmäläinen on ruvennut minua +hätyyttämään. -- Etteköhän rupea odottamaan kesään asti, jos Teillä ei +sovi kokonaan helpottaa loppusummaa?" + +"En minä voi odottaa, eikä oikein käy laatuun helpottaakaan, sitä kun +kaikki nykyään pyytävät. Mutta saapihan sitä toki aina jonkun verran +rahaa kokoon, kun vaan lienee tointa ollenkaan." + +"Ei tosiaankaan sitä näy millään toimella saavan. Se raha on niin +tarkkaan tältä paikkakunnalta hävinnyt. -- Minä pyydän vieläkin, älkää +panko hakemukseen sitä minun kohtaani!" + +Kirkkoherra kun muisti Murhelaisen reessä nähneensä ketunnahan ja +epäili hänen haluttomuuttaan maksaa, sanoi: "Eikö ole rahaa se +ketunnahka, jonka minä satuin reessänne havaitsemaan, vaikk'ette sitä +kenties tiedäkkään. Myykää se niin saattehan rahoja, jotta voitte +minulle loppurästinne maksaa!" + +Murhelan Jaakko epäili, että tuskin sillekään löytyy rahalla ostajaa, +ja ilmoitti, että hänellä olikin ollut aie viedä se Kylmäläiselle velan +lyhennykseksi. Sitten selitti hän, minkälaisella kannalla asiansa oli +Kylmäläisen suhteen ja kuinka tämä häntä hätyyttää. + +Kirkkoherralle tuli viimmein sääli häntä ja sen vuoksi antoi hän +hänelle anteeksi loppurästin. + +Jaakko siitä tietysti tuli hyvilleen, kiitti, vaan kysyi vielä +varmuuden vuoksi: "No, nyt taisi tulla selväksi minun kohtani?" + +"Niin teki. Ette tarvitse pelätä hakemusta." + +Jaakko sitten vielä vähän aikaa istuttuaan viimmein teki lähtöä, +hyvästeli kirkkoherraa ja sanoi vielä lähtiessään: "Jumala Teille +palkitkoon vanhurskaitten ylösnousemisessa sen, kun Te minua vähän +avustitte siinä rästien kohassa!" + +Hän meni ulos, kävi vielä pirtissä, ja lähti sitten vasta ajamaan +Kylmäläisen puheille. + +Kylmäläinen ei juuri hellästi vastaanottanut, ei käskenyt istumaan, +eikä paljon puhutellutkaan, vastasi vaan kylmästi Jaakon puheisiin. + +Kun Jaakko oli maininnut tuoneensa monioita astioita ja vähäsen mateita +sekä muutaman ketunnahan, lyhentääkseen velkaa, sanoi Kylmäläinen: + +"Vai niin. Olenhan jo ennen sanonut, että minä tahdon rahassa saatavani +ottaa. Sen ketunnahan voinen kuitenkin ottaa, sen kun kyllä saapi +rahaksi vaihtumaan; jos se vaan on jonkunlainen." + +"Kyllä se on hyvä nahka." + +"Ei sillä kuitenkaan velka paljon lyhene. Sinun olisi pitänyt saada +velkasi umpeen. Mutta kun et ole ajoissa maksanut, olen sinulle +kuvernööristä hakenut valmiiksi velkatuomion. Tässä saat sen nyt. Syytä +itseäsi, että näin on käynyt!" + +Jaakko saadessaan Kylmäläiseltä papereita, ei tiennyt mitä sanoa, +seisoi vaan hämmästyneenä ja alakuloisena, korvallistaan kynsien. + +"Sinun pitää nyt minulle antaa osanantotodistus;" selitti Kylmäläinen. + +"Tuota, enhän minä osaa kirjoittaa." + +"Niin, se on totta. Tänne on hankittava vieraita miehiä." + +Vieraita miehiä tuli; yksi niistä kirjoitti päätökseen, että Jaakko oli +saanut siitä osan, ja toiset todistivat. + +Kylmäläinen selitti sitten, että Jaakolla oli vielä kuukausi +valitusaikaa, mutta sen kuluttua tulee päätös heti toimeenpantavaksi. + +"Mitäpähän valittamalla paranee", sanoi Jaakko, "kun kerta asia lienee +oikea! Ja jos paranisikin, niin milläpä se köyhä valittaa!" + +"Kuukauden kuluessa on sinun joko valittaminen tai maksaminen. Muuten +heti tapahtuu ryöstö Murhelassa." + +"Kyllähän minä ymmärrän. Eikö kuitenkin passaisi vuottaa kesään asti?" + +"Ei minulla sovi. Minä tarvitsen rahani itse, eikähän asia +viivyttämällä parane; sen olen jo nähnyt." + +"Kenties sitä kesään asti jollain keinoin saapi itselleen rahaa. Nyt +sitä ei saa mistään." + +"Siihen minä en voi mitään. Minä tahdon pois rahani. -- Niinkuin +sanoin, on sinulla vielä kuukausi valitusaikaa, ennenkuin asia tulee +ryöstömiehen käsiin. Ole nyt toimellinen, niin voit suoriutua pulasta!" + +"En voi millään toimella. Kerrassaan tulee nyt häviö minulle. Ettekö +voisi armahtaa kesään asti?" + +"Johan minä olen sanonut, etten voi. Se pitää sinun uskoa kerralla jo. +-- Tuoppas se ketunnahka tänne, niin katsotaan, mikä sille hinnaksi +voidaan panna!" + +Jaakko toi nahan, jonka Kylmäläinen tarkastettuaan havaitsi aivan +hyväksi, mutta oli siksi viisas, ettei ruvennut sitä kovin kehumaan, +jotta paremmasti kehtaisi siitä huonon hinnan tarjota. Hän sanoi +nimittäin Jaakolle: "Kymmenen markan arvoiseksi olen minä tämän +katsonut. Minä merkitsen päätökseen kymmenen markkaa maksetuksi." + +Eihän Jaakolla auttanut muu kuin tyytyä siihen, mitä Kylmäläinen sanoi, +ja jättää ketunnahka hänelle. Ja kun hän näki ettei asiansa ruvennut +muuttumaan, jos hän miten olisi puhunut, poistui hän viimmein +Kylmälästä ja lähti alakuloisella mielellä kotia päin ajamaan, +matkallakin vaan miettien, mikähän mahtanee neuvoksi tulla, kun +Kylmäläinen niin kovin ahtaalla pitää. + + +III. + +Talvi oli kulunut loppupuolelleen, pakkaset poistuneet ja ilmat +paranneet. Talvikeliä oli vielä, vaan sitä ei voinut enää kau'an +kestää. Ihmiset olivat hyvillään, kun toivoivat kesän pian tulevan ja +sen muassa parempien aikojen. + +Mutta Murhelassa ei oltu kovinkaan hyvillään. Siellä eivät olleet asiat +paranneet, päinvastoin vaan huononneet, ja synkein mielin huomattiin, +ettei heidän tilansa voisi parata kesänkään tultua. + +Nimismies oli käynyt talossa kirjoituksella. Kaikki lypsävät lehmät ja +joukko muutakin irtaimistoa oli pantattu Kylmäläisen saamisesta. + +Tänään oli huutokauppapäivä. + +Levottomana asteli Jaakko pihalla, katsellen, alkaako toimitusmiehiä +näkyä, ja alakuloisena miettien, miten oli huutokaupassa käyvä. +Emäntäkin, kun sattui pihalle tulemaan, näytti hyvin surulliselta, +seisoi ja katseli vesissä silmin, ajatellessaan, että häneltä kenties +jo tänään lehmät riistetään, ellei semmoista pelastusta tule, että +muusta tavarasta tarjotaan niin korkeaa hintaa, jotta lehmät säästyvät. +Mutta eipä sitä tähän aikaan monella rahaa ole, ja jos onkin jollakin +harvalla, joka huutamaan tulee, niin onpa nähty jo ennenkin, että +semmoinen huutaja kehtaa ottaa tavaraa melkein ilmaiseksi. + +Nimismies saapui paikalle, tuli myöskin Kylmäläinen ja joku muukin. + +"No, onko sinulla nyt rahaa?" kysyi nimismies Murhelan Jaakolta heti +tultuaan, "vai pitääkö meidän ruveta huutokauppaa pitämään?" + +"Mistäpä se raha olisi tullut!" vastasi Jaakko. + +"Täytyy siis ruveta toimitukseen." + +"Eiköhän tuo mitenkään kävisi laatuun lykätä huutokauppa tuonnemmaksi +ja vuottaa kesään asti?" + +"Kaikkea minä kuulenkin", vastasi nimismies vihaisesti. "Semmoista +minulle puhut! Kun sinulla on ollut aikaa jo näinkin kau'an, etkä +kuitenkaan ole niin paljon toimittanut, että olisit tarvittavat rahat +hankkinut, niin mitenpä sinulla kesäänkään asti asiat paranisivat?" + +"Kuulkaahan vallesmanni! Tähän aikaan on niin huono raha-aika, ettei +nyt saa rahaa millään, ei vaikka kuinka koettaisi." + +"Siihen minä en ole syypää." + +"Enhän ole sitä sanonutkaan. Mutta ajatelkaapa, ettei nyt saa +rahatienestiä, vaikka miten koettaisi! Uskokaa se, että minä olisin +Kylmäläisen saamisen jo aikoja sitten maksanut, jos vaan olisin voinut! +Mutta eihän nyt millään rahaa saa, ei ole työtä, eikä kalulla ole +hintaa." + +"Kyllä sitä aina jotain saisi, kun olisi tointa. Toimettomuus se on +enimmästi syynä huonoon raha-aikaan." + +"Ei olekaan, kuulkaahan vallesmanni! Olihan täällä kerran hyväkin aika, +jolloin ihmiset vähällä toimella saivat rahaa. Silloin jos mistä työstä +sai rahapalkan; vaan nyt..." + +"Heitä jo pois tuommoiset puheet! Kun ei sinulla nyt ole rahaa, niin +mitenpä sitä kesälläkään olisi paremmasti?" + +"Aina sitä silloin kuitenkin vähän paremmin saapi, vaan nyt ei saa ihan +millään. -- Minä vieläkin kysyn, eiköhän millään keinoin kävisi laatuun +vuottaa kesään asti?" + +"Etkö sinä ymmärrä, sen tolvana, että asiat menevät laillista tietä, +eikä minun vallassani ole vuottaminen! Olisit sen asian sopinut +Kylmäläisen kanssa." + +"Eipä hän ruvennut vuottamaan." + +"Ja sinä kehtaat minulta viivytystä pyytää, minulta, jonka asia juuri +on auttaa Kylmäläistä oikeuteensa." + +"Minä ajattelin, että jos Te kuitenkin tuntisitte jotakin sääliä köyhää +kohtaan ja voisitte armahtaa..." + +"Kyllä sinun puheesi eivät näy loppuvan, ellemme ala..." + +"Eihän täällä ole huutajiakaan." + +"Ei ole paljon, vaan ei niitä ole enemmän muulloinkaan." + +"Ajatelkaapa vallesmanni, että kun nyt myötte minun tavarani, minä +aivan joudun häviöön!" + +"Hanki sitten rahat, niin saat pitää omaisuutesi!" + +"Mistäpä ne rahat tulisivat! Mutta ajatelkaapa, että kun nyt minulta +lehmät menevät, niin millä se joukko sitten elää!" + +"Se ei ole minun asiani sitä ajatella. Minä teen vaan, mitä virkaani +kuuluu, ja sillä hyvä, Nyt..." + +"Tuota saanhan kysyä vielä, kuinka iso se onkaan koko minun +maksettavani summa?" + +"Se tekee korkojen, hakemuskulujen ja ulosottomaksujen kanssa yhteensä +vähän yli yhdeksänkymmenen markan." + +"Jopa on noussut isoksi, aivan kaksinkertaiseksi alkuperäisestä +summasta, joka oli vaan neljän- ja viidenkymmenen välillä. -- Tuota, +mitenkähän se on sen ketunnahan kanssa? Onkohan se mahtanut tulla +mihinkään merkityksi?" + +"Mikä ketunnahka?" + +"Niin, minä vein tässä talvella Kylmäläiselle ketunnahan ja hän lupasi +merkitä sen hinnan päätökseen, lieneekö sitten merkinnyt." + +"Ei tässä ole missään kohti mistään ketunnahasta mainittu." + +"Olisiko sitten mahtanut jäädä ylöspanematta, vaan kyllä minä sen +maksoin ja hän lupasi vielä kymmenestä markasta sen ottaa." + +Samassa tuli Kylmäläinen siihen saapuville. Hän oli ollut myytäviä +tavaroita katselemassa. Hän näytti nimismiehelle tuomiossa yhtä kohtaa, +johon oli kymmenen markkaa kuitattu. Se oli juuri siitä ketunnahasta! + +"Aivan oikein", sanoi nimismies Jaakolle. "Kymmenen markkaa on kuitattu +maksetuksi, vaan maksamatta on yhdeksänkymmentä yksi markkaa, niinkuin +jo sanoin. -- Nyt alkaa toimitus." + +Ja huutokauppa alkoi ja meni tavallista menoaan. Kun ei ollut monta +huutajaa, menivät tavarat aivan halvasta. + +Yksi hyvänlainen vene myytiin kymmenestä markasta ja muutamia verkkoja +yhteensä kuudesta markasta. Lehmiä kun myytiin, nousi Haluaan hinta +viiteentoista, Kyllikin viiteentoista, Mielikin kahteenkymmeneen ja +Kännikin, joka oli paras lehmä kaikista, viiteenkolmatta markkaan. Niin +tavoin tekivät kaikki huudot yhteensä yhdeksänkymmentä yksi markkaa +justiinsa. + +Kaikki nämä tavarat huusi Kylmäläinen enimmästi itse, kun muut eivät +kyenneet mainittavaa ostamaan. + +Alakuloisena katseli Murhelan isäntä, miten hänen tavarataan myytiin +aivan polkuhinnasta, miten elämän ehdoksi aivan tarpeellinen omaisuus +vasaramiehen käden kautta joutui säälimättömäin ihmisten haltuun, jotka +kyllä kehtasivat sitä ottaa melkein ilman edestä. Ja hän kynsi +korvallistaan ja päivitteli ajan huonoutta, kun ei mitenkään ollut +rahaa saanut, päivitteli Kylmäläisen tylyyttä, kun ei ruvennut kesään +asti vuottamaan, vaan nyt riisti häneltä omaisuuden juuri kesää vasten, +jolloin hän siitä olisi tullut suurimman hyödyn saamaan. + +Hyvin karvasteli mieltä myös nuo isot hakemuskulut ja ulosottopalkat. +Viisikolmatta markkaa tekivät hakemuskulut, jotka hänen nyt syyttä +suotta piti maksaa. Velka se oli velka, jonka hän kerran oli saanut +hyväkseen nauttia ja josta hän nyt maksoi takaisin, minkä oli +saanutkin. Vaan nuo muut kulut ne olivat aivan liikaa, joista hän ei +koskaan ollut mitään hyötyä saanut ja jotka hänen kuitenkin piti +maksaa. Kun olisi Kylmäläinen ennen taipunut tavarassa ottamaan +saamisensa, niin silloin siitä olisi päässyt paljon vähemmällä, +vaikkapa olisikin antanut lehmät mennä niin halpaan hintaan kuin +kahteenkymmeneen markkaan kappaleelta. Olihan siinä hänen omakin +tyhmyytensä syynä, kun ei suostunut siihen hintaan. Nythän meni kaksi +lehmää vielä halvempaankin. Voi aikoja, voi päiviä! Kun olisi tuon +tiennyt, niin eipä olisikaan Kylmäläinen saanut saatavaansa hakemukseen +panna. Mutta eihän tuota arvannut, että näin oli käyvä. Kaikkein paras +lehmä, tuo hyvälypsyinen Kaunikki, meni nyt hakemuskuluista yksistään. + +Entäs sitten, kun ulosottomiehen palkaksi meni kuusitoista markkaa! Ja +Halunasta maksettiin vaan viisitoista! Siis enemmän kuin yksi lehmä +meni vallesmannin palkaksi. Siinä sitä jo on palkkaa! Kaksi kertaa +käväsi talossa ja semmoisen palkan sai. Se ei ole suinkaan huonosti +näin huonona aikana. + +Miksikähän se niin pitäneekin olla, että, kun muut ihmiset eivät +mitenkään saa tienestiä, silloin vallesmanni paraat palkat vetäsee, kun +muut ihmiset köyhtyvät, silloin virkamies rikastuu? Talonpojan järjen +mukaan se olisi luonnollista, että virkamiehellä olisi palkkaa sitä +mukaa kuin aika on huono tai hyvä, paremmalla ajalla parempi, +köyhemmällä pienempi palkka. Mutta niinpä ei olekaan; on ihan +päinvastoin vallesmannin palkan suhteen. + +Kaikkein ikävintä kaikesta on kuitenkin, että lehmät riistetään juuri +kesää vasten, juuri kun olisi ollut toivo päästä parempaa elämää +viettämään, kun olisi kohta saanut karjan laitumelle laskea, jolloin +sen elatus ei olisi mainittavaa maksanut, jolloin siitä olisi suurimman +hyödyn vähimmällä kustannuksella saanut. Millä se nyt joukko elää, kun +ei tule olemaan karjan antia? Eihän elämästä tule mitään ilman lehmiä, +vaan milläpä niitä saapi mistään, nyt kun melkein kaikki irtain on +talosta hävinnyt? Kyllähän mahtanee lopulta tulla talokin myytäväksi! + +Jaakon tähän tapaan päivitellessä, oli Eeva vielä surumielisempi. +Hänellä vuoti kuumia kyyneleitä, kun ainoat lypsävät lehmät olivat +myödyt, kun navetta kohta oli tyhjenevä ja karja häviävä vaikka oli +tulossa kesä, tuo ilon ja toivon aika. Mutta nytpä tuntui vaan siltä, +että kesä toisi muassaan surua ja toivottomuutta. + +Kun Kylmäläinen tuli ottamaan ostamansa lehmät ja vei ne pois navetan +parsista, silloin Eeva itki yhä katkerammasti surren sekä omaa että +lehmäin kohtaloa. Kyynelsilmin hän katseli, kun Haluna, Mielikki, +Kaunikki ja Kyllikki pois vietiin, jotka vietäessään surkeasti +ammoilivat suuresta ikävästä, nuo mieluisat elukat, jotka eivät olleet +kenellekään tutummat ja mieluisemmat kuin hänelle. Nyt ne vietiin pois +kodistaan, vietiin pois tuosta niille hyvin tunnetusta navetasta, jossa +ne olivat asuneet syntymästään saakka. Ne vietiin pois toiseen +navettaan, outoihin parsiin, oudon hoitajan hoidettaviksi. Kun ne +joutuisivat edes hyvän kohtelun alaisiksi! Mutta tulkoonpa niille hyvä +tai huono hoitaja, niin varma on, että ne tulevat suuresti ikävöimään +entistä asuinpaikkaansa, tulevat kaipaamaan entistä hoitajaansa ja +lypsäjäänsä. + +Ja Eeva katseli vielä kauan mieluisten lehmäinsä jälkeen, kun niitä +pois vietiin, katseli vesissä silmin; vaan kääntyi viimmein pois +muistaen rakkaita lapsiaan, joitten ruuasta hänelle nyt oli suuri huoli +tuleva. + +Ja Jaakko hän käveli murheellisena, ajatellen, mikä nyt neuvoksi tulee, +mistä nyt joukolle ruoka tulee. + + + + +KYLÄN MAHTAVIN. + + +Kihlakunnan lautamies Rantalehon Juho istuu pullo kourassa huoneessaan +sängyn laidalla ja tuon tuostakin viinakultaa maistellen muistelee +velallisiaan ja mitä hänellä on heiltä saada. Varsinkin suututtaa +häntä, ettei Kuuselan Aappo ole vielä tehnyt mitään asiaa velkansa +maksusta. + +"Sepä nyt kumma", miettii hän ja nousee äkkiä kävelemään, vilkkaasti +liikutellen silmiään ja silmäkulmiaan rypistäen, "ettei Aappo maksa +minulle velkaansa milloin minä vaan tahdon! Minä tahdon sen häneltä +vielä tänä päivänä ja hänen täytyy maksaa; siinä ei auta mikään. Onpa +täytynyt muittenkin mukautua tahtoni mukaan, eikä Aaponkaan auta +vastaan ponnistella." + +Mielihyvällä hän sitten ajattelee, kuinka hän usein on saanut tahtonsa +toteentumaan ja kuinka suuri hänen vaikutusvoimansa on; ja tyytyväisenä +hän istahtaa taas entiselle paikalleen. + +Hän muistelee, kuinka hän käräjissä monesti on voittanut asiansa, +vaikk'ei se ole aina ollut oikeakaan, ainoastaan oman taitonsa ja +toisen taitamattomuuden tähden. + +"Minä olen tottunut käskemään ja vallitsemaan kylässäni", miettii hän +itseensä tyytyväisenä, "ja kyläläiset, siivoja ja hyvänluontoisia kun +ovat, antavat minun menetellä itsensä kanssa melkein miten tahansa. +Minun sanani on melkein sama kuin kylän päätös. Minä olen kylän +mahtavin mies, eikä olekaan ilman syytä minua ruvettu kutsumaan +liikanimeltä 'kuvernööriksi'. Mutta vielä mahtavampi olen ennen ollut, +silloin kun tulin isännäksi tähän Rantalehon taloon. Silloin kelpasi +elellä, kun metsä tuotti runsaasti rahoja ja pellot antoivat hyvin +viljaa. Tämä maahan onkin kylän paraimpia. Mutta eipä se enää paljoa +tuota, sillä metsää on tullut liiaksi haaskatuksi ja niin hyvin +maatilukset kuin rakennukset ovat päässeet rappeutumaan. Varallisuus on +siis melkoisesti vähentynyt. -- Vaan senpä vuoksi juuri on syytä olla +kova velallisia kohtaan. Minä lähden hetikohta Aapon luokse itse +ulosottamaan saatavani, kun hän ei hyvällä ruvenne maksamaan." + +Aapon luokse tultuaan lautamies, kun ei voi tältä rahaa saada, vaatii +lehmän. + +"Minä en rupea lehmääni antamaan velasta, jonka määrä tuskin vastaa +puoltakaan lehmän hintaa", väittää velallinen vastaan. + +"Ei siinä auta mikään", vastaa silloin lautamies, silmäkulmiaan +rypistäen ja katsoen tuimasti silmiin. "Kun et hyvällä antane, minä +vien väkisellä." + +"Siihen ei sinulla liene oikeutta. Eipä ole ennenkään kuultu, että +kukaan ilman laillista tuomiota saapi toisen omaa ottaa." + +"Minäpä tunnen lain ja asetukset ja niissä sanotaan, että ellei +velallinen voi hankkia velkojalle samanlaista rahaa tai tavaraa kuin +tältä velaksi sai, niin on velkojan vallassa ottaa muuta lajia +palkkioksi. Sillä perustuksella minä sinulta nyt tahdon ottaa lehmän, +koska sinulla kuitenkaan ei rahaa ole." + +"En tiedä, mitä mahtanee laki sanoa, vaan kyllä se on sillä puheella, +että minä en lehmää anna, ennenkuin vallesmanni tulee sen myymään. Kun +vuotat moniaita kuukausia, niin kyllä sitten rahassa maksan velkani." + +"Vai niin, sinä olet niin itsepintainen. Mutta tiedä, että jos minua +kovin vastustelet, siitä tulee sinulle pahat seuraukset." + +Sen sanottuaan poistuu lautamies, menee suoraan navettaan, ottaa sieltä +lehmän ja lähtee sitä kotiaan viemään. + +Lehmän oikea omistaja ei voi muuta kuin karvain mielin katsella +lautamiehen omavaltaista menettelyä. Hänen tekisi mieli kyllä alkaa +käräjäjuttu tätä vastaan, mutta pelkää kuitenkin, että tämä tottuneena +käräjänkäviänä, kaikenlaisia verukkeita ja mutkia käyttämällä, voisi +vierittää kaiken syyn päältään. Ei ole hyvä tulla tekemisiin niin +mahtavan miehen kuin Rantalehon Juhon kanssa. + +Lautamies kotia tultuaan viepi tuomansa lehmän navettaan ja käypi +sitten sisälle huoneeseensa. Sieltä hän hakee esille täysinäisen +viinapullon, ainoan, joka vielä on jälillä, ja rupeaa itsekseen +ryypiskelemään. Saatuaan tulen piippuunsa, vetelee hän tyytyväisenä +savuja ja muutamia ryyppyjä juotuaan heittäypi hän pitkäkseen sängyn +kannelle. Mutta yht'äkkiä johtuu joku ikävä asia hänelle mieleen, hän +nousee äkkiä ylös ja rupeaa levottomana kävelemään edestakasin +lattialla. Pian kuitenkin hänen mielensä taas muuttuu ja rauhoittuneena +hän istahtaa sängyn laidalle. + +Silloin pistää hänelle päähän lähteä kylpemään. Hän laittaa sanan piika +Anna Liisalle, että tämän pitää hetikohta panna sauna lämpiämään. + +Kylpyä odotellessaan hän tyydyttelee viinahimoaan tiheään pullosta +maistelemalla, koettaen siten tyydyttää rauhattomia ajatuksiaan, vaan +nepä ovat meren aaltojen kaltaiset, jotka milloin, äkkimyrskyn +synnyttyä, raivoisesti pauhaavat ja vimmatusti eteenpäin syöksyvät, +milloin taasen, myrskyn ohi mentyä, rauhallisesti vierivät ja +vähitellen tyyntyvät. + +Rantalehon Juho toisinaan tuskautuneena ajattelee, kuinka jotkut +tohtivat sitkeästi häntä vastustaa ja aikaansaavat sen, ettei hän voi +toteuttaa kaikkia aikeitaan; toisinaan hän taas mielihyvällä miettii, +kuinka toiset pitkittä mutkitta suostuvat hänen tuumiinsa ja kuinka hän +on saanut jonkun asian onnistumaan aivan mielensä mukaisesti ainoastaan +joitakin pieniä verukkeita käyttämällä. + +Toisinaan tuntuu häntä omatunto hiukan vaivaavan jostakin vääryydestä +ja hän alkaa jo vähän katua tekojaan. Mutta silmänräpäyksen ajan +kuluttua on hänen mielensä taas muuttunut ja hän miettii ajatuksissaan +taas jotakin uutta omavaltaista tekoa. + +Hän alkaa jo olla vähän viinoissa, kun Anna Liisa huoneeseen tultuaan +sanoo hänelle: "Nyt saisi lautamies tulla kylpemään." + +"Minä tulen aivan paikalla", vastaa lautamies ja rupeaa vaatteitaan +riisumaan. + +"Tarvitaanko siellä minua?" + +"Kyllä; sinä saat tulla kylvettäjäksi. Menehän jo ennakolta!" + +Riisuttuaan hän sitten alastonna kävelee pihan poikki ja tulee, +hoiperrellen astuen, törmän rinteessä olevaan pienenlaiseen saunaan. + +Lavolle tultuaan ja vastan käteensä saatuaan käskee hän Anna Liisan +lyödä löylyä ja rupeaa sitten ihoaan pieksämään. + +"Etkö sinä, sen tyttö lepakko, älyä tarpeeksi löylyä lyödä!" huudahtaa +hän silloin tyytymätönnä Anna Liisalle, kun ei mielestään lavolla ollut +tarpeeksi kuuma. + +"Kyllä kai. Minä pelkään vaan, että kivet ovat kovin kuumat", vastaa +Anna Liisa ja hoilauttaa hyväsesti vettä kuumalle kiukaalle. "Mutta +kyllä kai täältä löylyä lähtee. Saanko paljonkin lyödä?" + +"Lyö häntä niin, että sitä asiaksi asti tulee!" + +Ja Anna Liisa syytää monta kertaa kiululla vettä kuumille kiville, ja +äkkiä tuleekin kuuma lavolle, tulee kovasti löylyä, jotta lautamiehelle +alkaa hätä tulla. + +"Voi sen tyttöä! Aivanhan sinä poltat minun!" ärjähtää hän silloin. + +"Itsehän te löylyä paljon tahdoitte." + +"En minä liiaksi tahtonut. Voi sinua, minkä työn olet tehnyt! Aivan +tahdot hengen ottaa isännältäsi." + +"Tulkaa alas, jos siellä liiaksi kuuma lienee!" + +"Niin, jos enää täältä hengissä pääsenkään -- Minä kohta pyörryn +-- -- -- Voi hirmuista, minkälainen kuumuus täällä on!" sanoo lautamies +ja laskeupi alas lavolta. "Tiedä sinä, kuule Anna Liisa, että minä en +suvaitse sinua talossani enää. Ennen huomisiltaa pitää sinun olla +poissa talostani. Se on vissi se!" + +"Ettehän nyt niin kova liene. Eihän se ollut minun syyni, että liiaksi +tuli löylyä." + +"Vai ei ollut! Vielä sinä tohdit minua vastustaakin! Tiedä, että mitä +minä kerran sanon, sen pitää tapahtua. Siinä ei sinun eikä kenenkään +muun vastustus auta mitään." + +"En kyllä lähde pois, ennenkuin saan täyden palkan koko vuodelta." + +"Sepä nyt ihme! Sinä lähdet aivan koreasti, kun minä sinun ajan pois, +etkä kyllä saa palkkaa ihan mitään. Sinä et ole sitä ansainnut." + +"Sepä nyt nähdään! Minä manuutan teidät käräjiin, niin lautamies kun +olettekin", vastaa Anna Liisa suuttuneena ja lähtee pois saunasta. +"Tuommoinen lautamies joutaisi hirteen." + +"Sinä olisit hirteen vietävä noitten häijyjen puheittesi tähden", +huudahtaa lautamies jälkeen ja kiroilee itsekseen Anna Liisan +häijyyttä. + +Sitten hän, vähän aikaa itseään jähdytettyään ja kiukkuisen mielensä +vähän tyynnyttyä, lähtee uudestaan lavolle kylpemään. + +Yksinään hän nyt hoitaa itsensä, kylpee, pesee ja valelee itseään sekä +lähtee sitten saunasta alastonna, ruumis puhtaana, vaan mieli mustana. +Hän ei tunne mitään katumusta käytöksestään Anna Liisaa kohtaan. +Päinvastoin, häntä suututtaa vaan kaikki vähimmätkin vastustukset, +joita joku palkollinen on uskaltanut tehdä hänen käskyjään ja +menettelyään vastaan. Häntä ei saisi kukaan vastustaa, hän kun on aina +tottunut tekemään oman mielensä mukaan ja saamaan tahtonsa +toteentumaan. Eipä häntä kukaan muu tohdikaan niin sitkeästi vastustaa +kuin tuo itsepäinen Kivivaaran Matti, joka on yhtä suuri käräjänkäviä +kuin hänkin. Siitä miehestä on hänellä ollut vastusta enemmän kuin +kerran. + +Juho katsahtaa ulos huoneensa akkunasta ja näkee rantapolkua pitkin +lähenevän yksinäisen miehen, jonka hän kohta tuntee juuri Kivivaaran +Matiksi. + +"Enpä liioin ihastu tuon miehen käynnistä", miettii Juho, vaan käypi +kuitenkin kättä antamaan Matille, kun tämä sisälle saapuu, ja kyselee +kuulumisia sekä käskee istumaan. + +"Mistä sinä nyt tulet?" kysyy hän sitten tältä. + +"Tuolta tulen kirkonkylän puolelta", vastaa Matti. "Siellä oli asioita +vähän toimitettavia." + +"Mikä potelli sinulla tuolla povessa pullottaa?" + +"Onpahan lamppuöljypotelli. Meiltä kun öljy on loppunut, niin ostin +kauppamiehestä uutta." + +"Vai niin. Minä luulin, että siinä sinulla olisi jotakin parempaa +ainetta." + +"Mitä parempaa?" + +"Esimerkiksi viinaa." + +"Eihän toki. Kukapa sitä siellä olisi myynyt! Mutta sinulla näyttää +tuossa pöydällä olevan sitä parempaa ainetta." + +"Eipä sitä paljon enää ole. Mutta tulee siitä muuan ryyppy vielä." + +Ja Juho kaataa yhteen pikariin viinaa vieraalleen ja toiseen itselleen, +ja kumpikin juopi kerralla pikarinsa tyhjäksi, jotka Juho täyttää vielä +uudestaan moniaan kerran, kunnes pullosta aine loppuu. + +"Minä tulin tuumille niistä tavaroista, jotka minä tuonnottain sinulta +ostin", sanoo Matti muun ohessa. "Minä olen ajatellut, että täältä saan +veneen, jolla lähden niitä kotirantaani viemään." + +"Mitä sinä nyt enää!..." vastaa Juho, silmäkulmiaan rypistäen. "Kun et +ole käynyt ajoissa niitä perimässä, niin minä olen ruvennut katsomaan +niitä omikseni ja osaksi niitä jo käyttänyt omiin tarpeisiini." + +"Mitä sinä, kuule, nyt puhut! Mitä olet uskaltanut tehdä minun +tavaroitteni kanssa, joista olen täyden hinnan maksanut!" + +"Mitä sitä on niin hullu, että menee etukäteen maksamaan!" + +"Minähän sillä maksoin, ettet niitä muille möisi. En saattanut arvata +että sinä tohtisit olla niin omavaltainen ja hävytön minuakin kohtaan, +jospa muita kohtaan menetteletkin miten tahdot vaan ja useinkin ihan +laittomasti. Tiedä se, että sinun pitää heti antaa minulle minun +tavarani, ja jos olet niistä mitään kuluttanut, täytyy sinun korvata +kaikki vahinko. Muuten tästä paha asia tulee." + +"Älä tyhjää porpata! Ei se asia kuitenkaan enää parane." + +"Anna sitten rahat minulle takaisin heti paikalla." + +"Niitä minulla ei enää ole." + +"Voi sinua, kuinka väärin olet tehnyt! Tästä tulee sinulle kovin ruma +asia, kun minä lain voimalla itselleni oikeutta haen. Minä turvaudun +lakiin, enkä heitäkään asiaani kesken, vaikka sinulta menisikin maat ja +mannut. Ei ole ollenkaan säälittävä, että sinäkin joskus saat +rangaistuksen pahoista töistäsi. Muistatko, kuinka väärin teit +silloinkin, kun et rengillesi maksanut palkkaa ainoastaan sen syyn +nojalla, että hänen oli täytynyt muuan viikko olla poissa laillisen +syyn vuoksi? Muistatko sitä asiaa, hä? Eikö sinua omatuntosi siitä +vähääkään nuhtele?" + +"Jos kovin paljon tuolla lailla puhut, niin minä näytän nyrkilläni, +kuinka paljon sinulla on sananvaltaa." + +Ja Juho ja Matti väittelevät kiivaasti keskenään, kinastelevat ja +inttävät sekä haukkuvat toisiaan, kunnes he vihdoin niin riitaantuvat, +että ryntäävät vastakkain ja rupeavat tappelemaan. + +Hyvän aikaa he lykkivät ja retuuttavat toisiaan, kummankaan voitolle +pääsemättä ja siinä mylläkässä huonekaluja kaadellen. Monesti on Juho +saamaisillaan Matin allensa, vaan tämä kuitenkin ponnistelee kovasti +vastaan eikä anna kaataa itseään. Vihdoin, kun Juho taas yrittää +paiskata Matin allensa, kaatuvat molemmat pitkäkseen lattialle, vaan +Juhopa silloin sortuukin allepäin. + +Samalla irtaupi korkki pullon suulta Matin povilakkarissa ja pullon +sisällys valuu Juhon kasvojen ja vaatteitten päälle ja tunkeupi hänelle +silmiin ja sieramiin. + +"Tähän asti sinä olet ollut vaan kuvernööri", sanoo silloin piloillaan +Matti. "Mutta koska sinä näyt rupeavan uusia oikeuksia itsellesi +anastamaan ja suurempaa valtaa haluamaan, niin minä nyt voitelen sinun +kuninkaaksi." + +"Voi sinua, sinä ilkeä pilkkaaja!" huudahtaa Juho suuttuneena ja rupeaa +raivostuneena Matin päälle uudestaan ryntäämään. "Minä sanon sinulle +sen, että kohta sinulle käypi hyvin huonosti, kun uskallat niin +raa'asti minua pilkata." + +Mutta Matti, nähdessään Juhon silmittömästi suuttuneen ja kovin +hirmuisen näköisenä kohti käyvän, ei antaudukaan enää tappeluun, vaan +lähtee kiireimmän kautta, Juho jälissä, rantaan päin juoksemaan, lykkää +sieltä heti vesille veneen ja hypättyään siihen lähtee kiireesti +kotirantaansa päin soutelemaan; eikä Juho kerkiä häntä tavottaa, vaan +jääpi rannalle seisomaan ja kiroillen katselee poistuvaa Mattia. + + * * * * * + +Sen tapauksen jälkeen alkaa Rantalehon Juhon mahtavuus ja valta vähetä. +Kun yksi alkaa häntä ahdistella, niin moni muu seuraa esimerkkiä, ja +hän saapi haasteen haasteen perästä ja joutuupi käräjissä vastaajaksi +mitä rumimmista asioista. Eivät auta enää hänen koukuttelemisensa ja +mutkittelemisensa, vaan hän menettää jutun jutun perästä, tuomitaan +maksamaan isoja sakkoja ja kulunkeja ja viimmein julistetaan +menettäneeksi lautamiehen virankin. Sen jälkeen hänen omaisuutensa +väleen hupenee alituisten ulosottojen kautta; hän menettää kaiken +irtaimen omaisuutensa vasaramiehen käden kautta, ja hänen maansa joutuu +ihan rappioon, sekä myydään vihdoin sekin julkisessa pakkohuutokaupassa +ihan polkuhinnasta. + +Silloin on hän kerrassaan hävinnyt mies, ilman omaisuutta, ilman +luottamusta, ilman ystäviä. Ei kukaan usko häntä enää, ei kukaan tahdo +antautua tekemisiin hänen kanssansa, eikä auttaa häntä. Ei kukaan sääli +hänen onnetonta tilaansa, sillä yleinen mielipide on, että se on hyvin +ansaittu rangaistus hänen tekemistään vääryyksistä. + + + + +KESÄILTA. + + +On lämmin kesäilta. Taivas on pilvetön ja ilma kirkas. Aurinko paistaa +vielä korkealla lännen puolella taivasta ja levittää kirkasta valoaan +kaunisten maisemien yli ja kuvastuu kauniisti järven kimaltelevia +aaltoja vasten. + +Tuuli vierittelee laineita, jotka vierivät vierimistään vastarantaa +kohti, kunnes viimmein loiskahtelevat rantakivejä vasten. Mutta iltaa +myöten tuulen voima raukenee ja aallot pienenevät pienenemistään. + +Siellä täällä järven pinnalla kelluilee veneitä, mikä minnekin päin +kulkien, mikä vastatuulta soutaen, mikä purjeessa myötätuulta laskien. + +Näkyypä muuankin Ouluun meniä pitkä tervavene kohti joen niskaa +tuleskelevan. Tuuli kun on raukea, ei vene isosti mene, vaikka siinä +onkin iso purje, mutta menee se kuitenkin niin että saapuu viimmein +kosken niskaan ja laskee rantaan niemen nenään. + +Veneestä astuu maalle kaksi miestä ja muuan nainen tiedustellakseen +laskumiestä. Mutta eipä näy likitienoilla ketään. Heille on puhuttu, +että hän tähän aikaan oleskelee kosken niskan varrella eikä kotonaan, +jottei olisi Ouluun meniöitten haettavissa, joita tähän aikaan on +liikkunut tavallista enemmin. Luultavasti hän lienee nytkin jotakin +venettä alas viemässä, koskapa häntä ei näy. + +He miettivät mennäkseen likimmäiseen taloon, josta niemen metsän takaa +kattoa vaan vähän näkyy, vaan samalla he havaitsevat muutaman kosken +vartta ylöspäin hitaasti nousevan tervaveneen, jota muuan mies köydestä +raskaasti vetää, kulkien hyvin etukumarassa kivimöljän päällä, ja +toinen rompsisauvomella perästä työntää. Niitä he aikovatkin odottaa, +saadakseen kuulla, eivätkö ne olisi mahtaneet laskumiestä nähdä. + +Onpa vaan niillä kova työ tuossa nousuhommassa, varsinkin kun on vähän +painoa veneessä! Toisinaan vene kovimmassa kuohussa pysähtyy siihen +paikkaan, yritteleepä joskus alaspäinkin painumaan, mutta nostajat, +ponnistaen kovasti voimiaan, saavat sen kuitenkin siitä kohoamaan ja +ehtivät viimmein kosken niskaan, jossa jäävät rannalle vähäksi aikaa +levähtämään. + +Menevät Oulumiehet tuntevat tuliat Mäntylän miehiksi, jotka ovat heille +vanhastaan hyviä tuttuja, sekä käyvät heitä tervehtimään ja kättelevät +kukin heitä erikseen. + +"No, mitä kuuluu Oulumatkalle?" kysyy vanhempi mies niistä, jotka +olivat tulleet laskumiestä hakemaan. + +"Eipä sinne sanottavia kuulu", vastaa Mäntylän miehistä se, joka oli +venettä vetänyt. "Mitä kuuluu Korkeavaaran puolelle?" + +"Eipä mainittavia sinnekään. -- Hyvä tuli matkailma nyt." + +"Jopa vaan. Teille tuo onkin varsin suotuisa, jotka alaspäin olette +menossa, kun saatte komeasti myötävirtaa ja myötätuulta laskea." + +"Eipä nyt tuulesta tällä kertaa ole isoa apua." + +"Vähän kuitenkin ja parempihan se on kuin souto kovassa vastatuulessa. +-- -- -- Tuota, ottakaapa tästä, Matti ja Eera, -- -- -- tässä olisi +putellin pohjassa vähäsen -- -- --" + +"Kiitoksia!" vastaa Matiksi puhuteltu, ryyppää pullon suulta ja antaa +sen sitten Eeralle. "Sepä hyvältä maistui." + +"Hyvää viinaa!" arvelee Eerakin ja antaa pullon sen omistajalle, joka +siitä itsekin ryyppää ja antaa sitten kumppanilleen, sanoen: "He, +Vilppo, ota... vielä tässä on sinullekin." + +Vilppo, hänkin vähän maistettuaan ja annettuaan pullon takaisin +tarpojalle, kääntyy Korkeavaaran naisen puoleen ja kysyy tältä: + +"No, Ouluunko se Hilmakin nyt on menossa?" + +"Ka, Ouluun", vastaa Hilma lyhyesti, katsahtaen Eeraa silmiin +naurusuin, vaan kohta taas kääntyen poispäin ja niemen polkua kohti +katsahtaen. "Tuolta on joku Rantalasta tännepäin tulossa." + +"Niinpä näkyy olevan. Taitaa ollakin juuri Rantalan komea Elsa. Se +luulee vissiin tapaavansa Saarelan Laurin, joka kuitenkin on vielä +jälilläpäin." + +"Näkyikö laskumiestä missään?" kysyy Korkeavaaran Matti Mäntylän +Heikiltä, Vilpon veljeltä, kun pullo uudestaan oli kiertänyt miehestä +mieheen. + +"Se tuli vastaan koskella", vastaa puhuteltu. "Siinä kun me Pystyä +nousimme, näkyi hän sivu menevän, laski Aholan venettä, ja kiireesti +menikin, jotta yhdessä vilauksessa hän jo oli kaukana meistä. Kohta kai +hän ehtii tänne." + +Hymyhuulin, punoittavin poskin ja silmissä lempeä, kirkas loiste tulee +Rantalan Elsa saapuville ja tervehtii ystävällisesti kummankin veneen +väkeä, iloissaan varsinkin Hilman tavatessaan, vaikkei kohtaakaan sitä, +jota varten oikeastaan on tänne tullut. Eera katselee oikein +mielihyvällä ja ihastuksella Elsaa, kun tämä Hilman kanssa puhelee, +ajatellen, että onpa se kaunis ja sievä tyttö tuo Elsa. + +"Eikö ole näkynyt Saarelaisia tuleviksi?" kysyy hetkisen kuluttua Elsa +Mäntyläisiltä. + +"Ne ovat vielä jälilläpäin", selittää Vilppo. "Ne eivät ennättäneet +meidän kanssamme yhteen matkaan. Mutta samana päivänä oli niillä kyllä +aie Oulusta lähteä. Eipä luulisi heidän kaukana enää olevan." + +"Oulussako te viimmeksi olette heitä tavanneet?" + +"Ka, Oulussa. Aika pulskan näköisenä ja pystypäisenä näkyi Lauri +astelevan katuja pitkin. Se käski minun sanoa sinulle, siinä +tapauksessa että me ennen kotia kerkeämme ja sattuisimme sinun +näkemään, jotta hän on tervennä ja hyvissä voimissa kaupunkiin saapunut +ja toivoo samanlaisena kohta sinun taas näkevänsä." + +"Miksikä se Elsa noin tarkkaan Saarelaisista kyselee?" kysyy Eera. "Ja +mitä hänellä on Laurin kanssa asioita?" + +"Mitäkö!... Eikö morsiammella ole aina asioita sulhonsa kanssa?" + +"Morsiammella!... Vai on se Elsa Laurin morsian!... ja minä tässä äsken +rupesin arvelemaan, että tuossapa olisi minulla tarjona kaunis morsian, +vaan mitenkään nyt käynee?" + +"Mitenhän käynee!" vastaa Elsa naurusuin. "Eipä se taida enää olla +toista kertaa tarjolla, joka kerran on toiselle luvattu." + +"Niinkö lienee hullusti asia! Häätynee minun sitten muualta lempilintu +itselleni hakea, kun en täältä saanut." + +"Ka, tuoltapa tuo näkyy laskumies tulevan!" huomaa samassa Matti. + +Elsa käypi ensiksi laskumiestä vastaan ja kysyy tältä: "Eikö sattunut +Saarelaisia vielä näkymään?" + +"Nyt et tarvitse enää kau'an vuottaa", vastaa laskumies ja käypi +Mäntyläisille ja Korkeavaaralaisille kättä antamaan. "Tuonne tulivat he +Aiton alle juuri kun minä läksin sieltä tännepäin astumaan; sinne +jäivät vielä levähtelemään." + +Elsa tulee tietenkin hyvin iloiseksi tästä uutisesta ja riemuitsee +mielessään, kun tietää kohta saavansa nähdä Laurin. Lämpimästi sykähtää +hänen nuori sydämmensä, suu vetäytyy iloisempaan hymyilyyn, silmiin +ilmaantuu kirkkaampi ja lempeämpi loiste ja poskille nousee heleämpi +puna tuon odotetun sydämmen esineen kohta tapahtuvan tulon johdosta. + +Mäntyläiset ja Korkeavaaralaiset hyvästelevät toisiaan sekä Elsaa ja +lähtevät matkaan kumpikin eri suunnille, Mäntyläiset järven poikki +soutelemaan ja Korkeavaaralaiset koskea alas menemään, laskumies +vakavana perässä. + +Elsa jääpi paikoilleen ja katselee heidän jälkeensä, katselee miten +vene mukavasti hyppelehtää kosken kovissa laineissa, jotka nopeasti +sitä eteenpäin työntävät, ja miten paljon hitaammasti Mäntylän vene +etenee nyt jo tyyntynyttä järven selkää pitkin. + +Nojautuen muutamaa koivua vasten, jonka lehdet vielä hiljalleen +värähtelevät, seisoo Elsa niemen nenässä ja silmäilee lapsuutensa +tuttuja seutuja ja varsinkin usein sattuu hänen katseensa koskelle +päin. Sieltähän ne Saarelaisetkin kohta tulevat. Mahtavina vierivät +korkeat aallot, syöksyvät rajusti eteenpäin hyrskyten ja vaahdoten; +rynnistävät toisinaan kallioita vasten ja syytävät silloin vesisateita +korkealle ilmaan. + +Kosken rannoille rakennettujen kivimöljäin takana kohoavat korkeat +jokitörmät, joitten rinteitä kaunistavat tiheässä kasvavat pensaikot, +lehtevät koivut ja korkeat petäjät, ja miellyttävä tuore tuoksu leviää +metsästä. Monet lintuset visertelevät iloisesti iltalaulujaan vaalean +vihreillä puitten oksilla, toiset iloisina lentää lehahtavat puusta +puuhun, hyppelevät oksalta toiselle, riemuiten illan ihanuudesta. Muuan +onkimies seisoo tanakkana kivimöljän päällä, pitkä onkivapa kädessään, +ja pyytää koskesta kaloja sekä katselee vesissä suin, miten iso komea +lohi palavimmassa kosken kuohussa koholle hypähtää, miten kohta sen +jälkeen vähän pienempi taimen saman tempun tekee ja miten harri sieppaa +perhon muutamassa vähän tyyneemmässä paikassa... Käypipä muuan kilttu +onkeenkin ja onkimies nakkaa sen sievästi maalle. Huvitettuna työstään +ja tuntematta muusta vastusta kuin sääskistä hän onkiessaan siirtyy +kosken kuvetta alaspäin, kulkien möljää pitkin, kunnes viimmein saapuu +sen päähän. Silloin käyvät törmät jyrkemmiksi ja muuttuvat viimmein +kymmenen sylen korkuisiksi äkkijyrkiksi, pystysuoriksi kallioseiniksi, +joitten päällä siellä täällä kallion kolosta iänikuiset petäjät +juhlallisina ylentelevät latvojaan taivasta kohti. Noita jyrkkiä +kalliorantoja ei mikään ihminen voisi ylös kamuta ja sen vuoksi +onkimies onkineen heti möljän päähän tultuaan kiipeää törmän päälle ja +katoaa vihdoin näkymättömiin puitten taakse. Onpa varsin juhlallista ja +mieluista katsella kaikkea tuota, jokea ja sen mahtavia rantoja, +kuohuvaa koskea ja sen hyrskyviä laineita kesäisen ilta-auringon +hohteessa. + +Sattuupa Elsa silmäelemään järvelle päinkin ja antaa katseensa kiitää +pitkin rasvatyyntä pintaa, yli suurten selkäin, rannasta toiseen, +niemestä niemeen, saaresta saareen. Varsin kauniilta näyttää vaalean +punainen kirkko järven takana tuolla niemen nenässä koivujen keskellä +ja punamullattu talo siellä likellä korkean vaaran huipulla sekä pitkän +välimatkan päästä siitä pari kolme muutakin taloa kukin korkealla +mäellä. Etäällä niitten takana siintää pienenä joku yksinäinen kartano +ja siellä täällä metsästä nousee hyvin sakea savu joistakin vasta +paloon pannuista tervahaudoista. + +Jommoinenkin liike on järvellä. Vene toisensa perästä kiitää yli selän, +mikä mennen kirkon puolelle järveä, mikä sieltä tännepäin soutaen, mikä +muuten järvellä kulkien. Näkyy siellä muutamia nuottaveneitäkin, joista +toiset yhdessä kohti kelluilevat rinnakkain, toiset taas kiireesti +etenevät toisistaan ja sitten taas yhtyvät, kun niiden nuottamiehet +par'aikaa parvea potkevat. Tuolla niemen kupeella mies ja vaimo ovat +verkon laskussa. Tuolla selkäkarin ja niemen väliä kulkee hiljoksellen +vene, jossa istuu tyytyväisen ja rauhallisen näköisinä pari henkeä, +toinen laskien reimiä järveen, toinen soutaen. Tuolla lahden perällä +uiskentelee rauhallisesti parvi vesilintuja, emä poikineen, kenenkään +niitä ahdistamatta. Rantamatalikolla telmivät ahvenet ja siiat +iloissaan, muikkuparvet pitävät värettä ja hotit ja husut pirahtelevat +somasti, tuhansittain tuikahtaen koholle; pitkin tyyntä selkää +värähtääpi veden kalvo usein kalojen liikkeistä. Kalalokki lentää +liitelee korkealla ilmassa, vaanien järvestä kaloja, ja äkkiä tuikahtaa +nuolena sieltä alas sekä lentää sitten pois siian poika kynsissään. + +Elsa on sangen huvitettu katselemisestaan, tuntee, kuinka sydämmensä +lämpenee kauniin kesäillan ja tuttujen seutujen näkemisen +vaikutuksesta, tuntee olevansa erinomaisen tyytyväisellä ja +rauhallisella mielellä sekä ajattelee, kuinka silloin on tuntuva +hupaiselta, kun Saarelaiset ilmaantuvat näille kotoisille vesille ja +Lauri reippaana ja uljaana laskee veneensä tänne niemen nenään. + +Samalla huomaa hän vieressään Rantalehon karjan, joka palaa pitkältä +kiertokulultaan ja on menossa kotia kohti. Hän silittelee Kellokasta, +joka sattuu lähinnä olemaan, taputtelee sitä ystävällisesti kaulalle ja +hyväilee, niinkuin oli monesti ennenkin tehnyt, sekä ajattelee, kuinka +hupaiselta on silloin tuntuva, kun hän emäntänä Laurin kodissa saapi +lypsää ja hoitaa omia lehmiään. + +Silloin luopi hän katseensa taas joelle päin ja kummastelee, kun ei +Saarelaisia jo ala näkyä. Mutta samalla näkyy kaukana kosken alla vene +hitaasti lähenevän, korkean kallioseinän vierite kulkien. Elsa tuntee +kohta tuliat Saarelaisiksi ja silloin sykähtää hänen nuori sydämmensä +ilosta ja hänen ennestään punoittavat poskensa tulevat yhä +punaisemmiksi. Hän näkee, kuinka Lauri rivakasti soutaa ja Saarelan +Matti perässä voimakkaasti huopailee. Heillä on varsin vaikeata nousu +siinä kalliotörmäin kohalla, kun siinä on niin syvä, ettei sauvotakaan +saata, ja souto taas väkevän virran vuoksi käypi kovin raskaaksi. Mutta +tottuneet kun ovat sellaiset luonnon vastukset voittamaan, pääsevät he +pääsemistään ylemmäksi, ja möljän varrelle tultuaan, kun Lauri paksusta +köydestä venettä vetää, hyvin etukumarassa astuen, ja Matti jälempänä +rompsiana astelee, joutuu heillä matka tavallisen jalkamiehen +nopeudella, vaikka ärjyvä koski kovasti koettaa riuhtoella venettä +alaspäin. + +Elsa rientää iloisesti tulioita vastaan ja huutaa jo matkan päästä +heille "hyvää iltaa". Nämä vastaavat tervehdykseen, mutta jatkavat +kulkuaan pysähtymättä siihen asti kuin tulevat tyyneempään paikkaan +joen niskassa. Maalle noustuaan ja pantuaan veneensä kiinni, käyvät he +kättelemään Elsaa, sanovat terveisiä Oulusta ja sitten kysytään +kuulumisia kummaltakin puolen. + +Elsan ja Laurin tapautuminen on varsin sydämmellinen. Ilo ja +tyytyväisyys loistaa heidän kasvoistaan, kun he jälleen ovat kohdanneet +toisensa. Elsa, terveyden puna poskillaan ja lempeä hymy huulillaan, +katselee mielihyvällä rakasta sulhoaan, joka vastaa yhtä ystävällisillä +silmäyksillä, ja silmäyksilläpä he ilmaisevätkin ilonsa ja ihastuksensa +tunteita enemmän kuin sanoilla. + +"No, oliko sinulla hupainen matka?" kyselee Elsa. + +"Ka, eihän tuo niin ikäväkään ollut", vastaa Lauri. "Vaan paljon +lystimmältä tuntui kuitenkin päästä takaisin kotipuoleen." + +"Kyllä sillä tällä Laurilla olikin kiire paluumatkalla", lisää Matti. +"Ei ruvennutkaan pitkiä leväyksiä pitämään, koskia ylös hän veti +venettä niinkuin hevonen." + +"Minä tässä jo äsken", selittää Elsa, "rupesin pitkästymään, kun teitä +ei alkanut kuulua. Ajattelin, että mikähän niille on mahtanut tulla. +Vaan sitten minä kuulin laskumieheltä teidän olevan tulossa ja silloin +rupesin hyvässä toivossa odottamaan. Ja nyt on se toivo toteutunut. -- +Lähdetäänpä nyt taloon, niin siellä saamme enemmän puhella!" + +Kaikki kolme lähtevät silloin kaitaista polkua myöten peräkanaa +astumaan ja sinne he poistuvat niemen metsän takaista taloa kohti +auringon juuri laskuaan lähetessä. + +Vielä hetkisen kuuluu leivosten liverryksiä ja pienten lintuin +viserryksiä, vaan pian vaikenevat eläväin äänet. Sen sijaan kohisevan +kosken pauhina kuuluu aina yhtä mahtavana, yhtä kovana. + + + + +KUULUTUKSEN OTOSSA KÄYNTI. + + +Muutaman pimeän talvipäivän iltahämärässä seurakunnan pastori +istuessaan yksinään virkahuoneessaan keinutuolissa ja lampun valossa +lukien muutamaa kirjaa yht'äkkiä kuuli kulkusten kilinää ja kohta sen +jälkeen jonkun kartanoon ajavan. Miettien, jotta lieneeköhän siellä nyt +joku parempi tulia, koska niin komeasti kartanoon ajaa, jatkaa hän +kuitenkin rauhallisesti lukuaan. + +Siinä kun hän istui ja odotteli, jotta eikö sieltä kohta ala joku +sisälle tulla, tuli piika huoneeseen ja toi hänelle kahvea. + +Tältä kysyi hän: "Kukahan lienee ollut se tulia, joka vasta kartanoon +ajoi?" + +"Olihan niitä useampiakin tulioita, kolme henkeä", vastasi piika. +"Kuuluvat olevan kuulutuksen ottajia aivan tuolta tämän seurakunnan +pohjoisrajalta." + +"Kaukalaisiapa ovatkin", virkkoi pastori ja piika poistui samassa. + +Kohta sen jälkeen tuli sisään muuan keski-ikäinen mies, tervehti hyvin +tuttavallisesti ja meni kättelemään pastoria. + +Kun oli ensin kuulumisista puheltu ja tulia pastorin kehoituksesta oli +istunut, sanoi tämä sitten: "Olisihan minulla kuulutuskirja +teetettävä." + +"Vai niin? Te olette siis puhemies. No, ketä ne ovat ne kuulutuksille +pantavat?" + +Puhemies mainitsi niitten nimet. + +"Ovatko ne molemmat täällä saapuvilla?" kysyi sitten pastori. + +"Kyllä ne ovat; tuonne jäivät pirttiin." + +"Menkääpä niitä sisälle kutsumaan!" + +Puhemies meni ja palasi kohta taas, nuori mies ja nainen muassaan. + +"No, onko teillä tosi aie yhteen mennä?" kysyi pastori nuorilta, kun +nämä ensin olivat häntä tervehtineet. + +"Ka, semmoinenhan se olisi aie", vastasi heti sulhasmies. + +"No, mitä tyttö sanoo?" + +"Minulla kyllä", vastasi tyttö, lennättäen katseensa ympäri huonetta ja +sen sisustusta silmäellen, "ei ole ollutkaan mitään semmoista aietta. +Nämä toiset aivan puoli väkisellä ottivat minun mukaansa, eivätkä aivan +selvään sanoneetkaan, missä asioissa tänne lähtivät; sanoivat vaan, +että lähdetään lystiä ajelemaan kirkolle. -- -- Minä en ole +kuulutuksille panoa ajatellutkaan, enkä kyllä aio tälle miehelle +mennä -- -- --" + +"Mitä sinä tyhjää! Olethan sinä jo ennen luvannut", väitti kummastunut +puhemies ja sulhasmies seisoi yhä enemmän kummissaan ja katseli suurin +silmin tyttöön, jotta mitä se nyt ajattelee, kun noin puhuu. + +"Enpähän. En minä ole vaimoksi luvannut mennä, enkä haluakaan hänelle +mennä." + +"Niin, vaan minäpä voin hankkia todistajia siihen, että olet luvannut." + +"Saa niitä hankkia vaikka kuinka paljon, vaan ei minua väkisellä +kuitenkaan kuulutuksille panna." + +"No, mutta Anni, mitä Herran tähden sinä nyt hulluttelet!" sanoi +sulhasmies hämillään. "Miks'ei sinulla sovi minulle tulla?" + +"Siksi kun ei haluta." + +Pastori naurahti ja ajatteli, että sattuukin niitä somia tapauksia +näkemään virka-ajallaan, sanoi sitten: "Eihän siis asiasta voi tulla +mitään, kun ei tyttö anna suostumustaan." + +Kun sekä puhemies että se, jonka puolesta hän puhui, näkivät, ett'eivät +he mitenkään voineet tyttöä tuumiinsa taivuttaa, ei heillä tullut muu +neuvoksi kuin tyhjin toimin lähteä pappilasta pois ajamaan. + +Mutta he olivat tuolle tytölle, joka niin sitkeästi oli vastustanut +heidän tuumiaan, niin äkeissään, ett'eivät aikoneetkaan häntä rekeensä +enää ottaa. Kahden he vaan istahtivat kumpikin reen perään ja +peittelivät itseään hyvin veltien sisään. + +"No, mihinkä minä?" kysyi silloin tyttö. + +"Mene minne haluat!" vastasi puhemies. "Meidän rekeemme sinulla kyllä +ei enää asiaa ole." + +"Hyvä ihme kuitenkin! Kun te olette kerran minun tänne tuoneetkin, niin +pitää teidän samalla lailla poiskin viedä." + +"Sinähän olet pilannut koko meidän asiamme. Syytä siis itseäsi, ett'et +mukaan pääse! Sillä ehdollahan me sinun otimmekin, että lupautuisit +Matille. -- -- Hyvästi nyt!" + +Sen sanottuaan nyhjäsi puhemies hevosta suitsista ja lähti ajamaan. +Anni käydä kaaloi jälessä, astui paksulumista tietä pitkin ja huusi +pian heille taas: "Älkää jättäkö! Ottakaa mukaan! En minä uskalla yksin +kulkea." + +Puhemies pidätteli hevosta ja vastasi uhotellen: "Kulje nyt yksin. +Ethän tuota äsken kumppanista huolinut, vaikka oli tarjolla ja hyvä +olikin." + +"Vielä ilkeätte pilkatakin! Ottakaa nyt mukaanne vaikka kannoillekaan. +Minua peloittaa pimeässä yksin kulkea ja pianhan se väsymyskin tulee, +kun on niin paksusti lunta tiellä. Kehtaatteko todella niin armottomia +olla, että jätätte minun tielle yksikseni aivan nääntymään!" + +"Kukahan se meistä armottomin lienee!" sanoi silloin Matti. "Itsehän +äsken et tuntenut mitään armoa minua kohtaan. Koska sinä olet jäykkä, +niin mekin tahdomme olla yhtä jäykkiä. Turhaa on sinun pyytääkään +rekeen päästä, jos et vaan lupaa minulle morsiammeksi ruveta, +lupaatko?" + +"En." + +"Pysy sitten siellä! Koska sinä kiellät, niin mekin kiellämme", sanoi +puhemies ja kiirehti taas hevosta menemään. + +Anni juoksi jälkeen itkussa silmin ja huusi taas, ett'eivät jättäisi ja +oikein rukoilemalla rukoili päästäksensä rekeen ja sanoi lupailevansa +melkein mitä tahansa, kun vaan pääsisi. + +"Lupaatko minulle morsiammeksi ruveta, niin pääset", sanoi taas Matti +ja puhemies seisotteli hevosta. + +"Mitä sinä minua kiusaat! Enhän minä sitä voi luvata." + +"Mitä sinulla sitten on minua vastaan?" + +"Mitä kaikkea lieneekin! -- -- -- Huononlainenpa se on sinun +asuinpaikkasikin, niin ikävän näköinen, että siellä minulla ei +haluttaisi päivääkään asua." + +"Älä siitä ole milläsikään! Minä puratan maahan koko vanhan rakennuksen +ja laitan sijaan uuden ja paremman. Sen ehdon täytän mielellänikin, jos +vaan sinun saan. Mitä arvelet?" + +"Niinpä sinua tarkaksikin sanotaan, että annat kaiken väkesi +petäjänsekaista leipää vaan syödä, vaikka olisi varoja paremmastikin +elää. Tokkopa antaisit minun selvää leipää nähdäkään?" + +"Voi toki! Kaiken ikäsi saisit ihan sekoittamatonta leipää syödä, kun +vaan sitä lienee mistä ottaa, etkä muutenkaan tarvitseisi huonolla +ruu'alla olla. Saisit emäntänä aina ruu'aksi laittaa mitä vaan haluat. +Enhän minä toki hentoisi antaa sinun huonoilla päivillä olla." + +"Niinpä tuota useinkin kulet huonosti puettuna ja likaisenakin, kun et +sinä pese itseäsi tuskin muulloin kuin saunassa käydessäsi, jotta +mikäpä semmoisen kanssa rupeaisi iän kaiken olemaan!" + +"Sekinkö vielä! Vaan minäpä lupaankin tästä lähtien paremmin puettuna +kulkea ja pestä kasvoni joka Jumalan aamu niin puhtaiksi, että sinun +kyllä ei niitä tarvitse vähääkään hävetä." + +"No, onko sinulla vielä muita ehtoja, vai joko suostut Matille +tulemaan?" kysyi puhemies. "Jos suostut, niin pääset heti rekeen." + +"Kun ei tässä muuten rekeen pääsne", vastasi Anni, "niin täytynee tuota +suostua. En minä kyllä rupea yksinänikään tässä tiellä astelemaan. Vaan +onko se vissi, että Matti täyttää lupaamansa ehdot?" + +"No, se on ihan vissi; sen minä takaan." Ja puhemies nousi jo pois reen +perästä, siirtyi itse reen keulaan ja tarjosi Annille tilaa Matin +viereen. "Jos vaan haluat Matille vaimoksi mennä, niin tule tähän +istumaan!" + +Annin noustua rekeen, sanoi sitten taas puhemies: "No, nythän sitä +saadaankin lähteä takaisin pappilaan ajamaan kuulutuskirjaa teettämään, +koska sinä et aio enää kieltoa panna, vai miten, Anni!" + +"Ka, mitäpähän asia enää muullakaan paranee!" vastasi Anni jotenkin +välinpitämättömästi. "Palataan vaan takaisin!" + +Ja puhemies käänti hevosen takaisin päin ja ajoi toistamiseen pappilan +kartanoon. + +Kun pastori näki taas samat henkilöt huoneessaan kysyi hän kummissaan: +"No, mikä se teidät nyt takaisin pakuutti?" + +Puhemies selitti: "Tässä tytössä on tapahtunut mielen muutos. Nyt hän +suostuu jo kuulutuskirjan tekoon." + +"Mikä sen niin äkillisen mielen muutoksen vaikutti?" + +"No, se kun rupesi syvemmältä asiaa ajattelemaan, niin se tuli +havaitsemaan tämän sulhasmiehen paremmaksi mieheksi kuin oli +luullutkaan ja tämä sulhanen kun lupasi elämän tapansa paremmaksi +muuttaa ja suostui täyttämään, mitä tämä Anni vaan ehdoksi pani, niin +antoihan se Anni lopulta suostumuksensa." + +Pastori istui hetken aikaa ääneti miettiväisenä ja sanoi sitten +morsiammelle. "Oletko sinä perinpohjin asiaa miettinyt? Ei sovi +edeltäpäin tarkoin ajattelematta avioliittoon mennä. Jos sinulla ei ole +totista rakkautta sitä miestä kohtaan, jonka kanssa kaikeksi elämäsi +ajaksi aiot sitoutua yhdessä elämään ja elämäsi vaiheet tasaamaan, niin +ei avioliitosta ole teille kummallekaan siunausta. Vastaa minulle siis, +onko sinulla tosiaan vahva aikomus yhdistyä iäksesi tämän miehen +kanssa!" + +"Ka, niinhän se olisi", vastasi Anni. Olisi hänellä kyllä haluttanut +puhua siitäkin, kuinka toiset olivat häntä kiusanneet, kun eivät rekeen +ottaneet, vaan ei hän kuitenkaan kehannut siitä pastorille mainita. + +Kun kaikki temput kuulutuskirjan valmistamista varten olivat tehdyt ja +puhemies oli todistanut, etteivät kuulutettavat olleet toisilleen +sukua, ja pannut puumerkkinsä kuulutuskirjan alle ja lopuksi +kuulutusrahat maksanut, niin poistui hän taas sulhasen ja morsiammen +kanssa pastorin virkahuoneesta ja Matti ja Anni, jotka siis vasta +olivat kumpikin tehneet kalliit lupaukset pyhään aviosäätyyn +mennäksensä ja vannoneet aina rakastavansa toisiansa myötä- ja +vastoinkäymisissä, istuivat rinnatusten reen perään, puhemies hyppäsi +etulaudalle, löi suitsiperillä hevosta ja niin lähdettiin ajamaan +pappilasta ja ja hevonen juoksi kiireesti ja reki vieri liukkaasti ja +kulkunen helähteli koreasti, eikä morsianta nyt peloittanut, eikä +sulhasta surettanut, eikä puhemiehellä ollut mitään moittimisen syytä. +Tyytyväisinä ja rauhallisina olivat he kaikki että oli käynyt niinkuin +oli käynyt. + + + + +VANHAN KANSAN MIES. + + +I. + +Lumivaaran Lauri oli muuan niitä vanhan kansan miehiä, joita voimiltaan +ja rohkeudeltaan on sanottu nykyistä sukupolvea etevämmiksi ja jotka +johonkin työhön ryhtyessään eivät sätkykään ensimmäisistä vastuksista +ja esteistä. + +Hän oli syntynyt ja kasvanut Lumivaaran mökissä ja sen vuoksi hän +kutsuttiinkin Lumivaaran Lauriksi; vaan jo aikuisin olivat hänen +vanhempansa kuolleet; sitten oli velkojen maksuksi myyty pieni tila +sekä irtain omaisuus -- jota ei toki paljon ollutkaan -- niin tarkkaan, +ett'ei Laurille ollut perinnöksi jäänyt muuta kuin vanha hyväteräinen +kirves ja iso puukko. + +Köyhänä ja koditonna oli hän sitten kulkenut työn haussa ja viimmein +osunut rengiksi vankkaan Kotilan taloon. Siellä olikin hän oikein aimo +miehen lailla ruvennut työtä tekemään ja kohta oli hänestä alettu +hokea, että siinä sitä on miestä, jonka rinnalle ei kenen tahansa +olekaan meneminen. + +Siellä Kotilassa ollessaan oli hän rakastunut muutamaan sievään ja +rotevaan tyttöön, joka siellä piikana palveli ja jota Elliksi +kutsuttiin. Tämä Elli oli kerran ollut aivan hengen hätään joutumassa, +kun tavattoman iso karhu oli synkässä metsässä sen ehättänyt ja aivan +kohti ruvennut käymään, vaan Lauripa oli samalla hätään joutunut ja +tytön karhun kynsistä pelastanut, sekä kaatanut sen metsän pedon. +Sitten oli Kotilassa mitä komeimmasti karhun peijaita ja samalla +myöskin Laurin ja Ellin kihlajaisia vietetty, ja vielä samana vuonna +olivat he häänsäkin pitäneet. + +Yhä he palvelivat molemmat nytkin samassa talossa, vaikka heillä jo oli +kolme lasta, kaksi poikaa ja yksi tyttö, joiden nimet olivat: Timo, +Martti ja Eeva. Näitten jälkeen ei enää heille lapsia syntynytkään. + +Kuluihan tuo aika tälläkin lailla, toisen palveluksessa ollessa, ja +ruu'assa ja vaatteissa pysyttiin, vaan kumminkin alkoi niin hyvin +Lauria kuin Elliä haluttaa saada omituinen asunto, jossa saisivat +rauhallista perhe-elämää viettää, olematta kenellekään vastukseksi. +Nämä heidän mietteensä sattui kerran Kotilan isäntä kuulemaan ja kun +hänestä alkoi tuntua hankalalta pitää perheellistä palkkaväkeä alinomaa +talon työssä ja ruu'assa, tuumasi hän Laurille: + +"Jos haluat omituista asuntoa saada, niin tee talo itsellesi! Minulta +saat maata sen verran, että mökin paikaksi riittää Jylhän korvessa +Jylhän järven rannalla. Sieltä saat hirsiäkin ottaa rakennustarpeiksi; +jääpi sinne metsää sittenkin. Sinne kun vaan rupeat talon hommaamaan, +niin saat siellä olla isäntänä, raivata peltoa ja niittyä itsellesi ja +mielesi mukaan maata viljellä, kun vaan minulle vuosittain päivätöitä +teet, joista kyllä sovitaan." + +Arvelematta suostui Lauri esitykseen; isäntä tuli hänelle näyttämään +talon paikan; ja sitten sovittiin mökin tilusten rajoista. + +Jylhän korpeen korkealle kunnaalle synkän metsän keskelle, niinkuin +puhe oli ollut, rupesi Lauri nyt heti mökkiä tekemään, ja ennen pitkää +se olikin valmis; ja silloin hän sinne perheineen muutti asumaan. + +Vähäisen alan hän Jylhän mökin ympärillä kuokki ohra- ja pottumaaksi, +ja järven rannalla oli luonnostaan pieni palanen niittyä, jotta lehtien +ja jäkäläin avulla kykenivät yhden lehmän elättämään, jonka Lauri +aluksi sai ruokolle, vaan sitten kykeni omaksi ostamaan. + +Paitsi lehmää oli Jylhässä kotieläimiä kaksi lammasta, kirjava kissa ja +hyvä lintukoira, jonka kanssa Lauri ahkerasti kulki metsässä metsän +otuksia pyytämässä. Hän olikin luonnostaan ahkerampi metsämies ja +kalastaja kuin maanviljeliä, jotta eivätpä vuosikausiin jylhän pienet +viljelystilukset ollenkaan laajentuneet, vaan sen sijaan kaikuivat +korvet Jylhän mökin ympärillä alinomaa pyssyn paukkeesta ja koiran +haukunnasta. + +Kerran vuodessa kävi Lauri aina talvimarkkinoilla ja möi silloin +saamansa linnut, joista karttui sen verran tuloja, että ne yksistään +riittivät koko perheen elatustarpeitten hankkimiseksi melkein koko +vuodeksi. Sen vuoksi hän ei huolinut ruvetakaan maata muokkaamaan, +koska muutenkin tuli toimeen. + +Jylhän järvessä, jonka varrella ei löytynyt muuta ihmisasuntoa kuin +Laurin mökki, oli erinomaisen hyviä rysäpaikkoja, ja niihin laski Lauri +aina keväisin rysänsä, joista sitten sai summattoman suuria haukia. +Kesällä hän taas verkkopyynnissä sai niin paljon ahvenia ja siikoja +kuin vaan ilkesi ottaa. + +Niin oli Jylhän perheellä kaikin puolin hyvä toimeentulo, eikä puute +hätyytellyt sitä. Jos tulikin joskus hallavuosi, niin ei se Jylhäläisiä +paljon vahingoittanut. Tosinhan silloin aina elon hinta kohosi, vaan +kun löytyi millä sitä ostaa, niin ei hädästä mitään tietty. Eivät he +kuitenkaan rikastuneet, sillä ei Laurilla eikä hänen emännällään ollut +sitä luontoa, että olisivat panneet talteen tavarata tulevaisten +päivien varalle. Sitä paitsi he olivat helläluontoisia, avustivat +köyhiä, antaen apua puutteenalaisille, kun oli mistä antaa. + +Lauri oli kerran mennyt muutaman köyhän kumppaninsa edestä takuuseen +parista sadasta markasta, kun tämä oli ollut hyvin rahan tarpeessa, +vaan sitten tämä aivan äkkiä kuoli ja silloin velka haettiin ulos +takuumieheltä suoraan, kun ei velalliselta itseltään ollut mainittavaa +omaisuutta jäänyt. + +Silloin joutui Lauri pulaan. Rahoja hänellä ei ollut eikä irtainta +omaisuuttakaan enemmän kuin että ne hädin tuskin olisivat saattaneet +riittää velan maksuksi, eikä Elli suinkaan mielellään olisi lehmästään +ja lampaistaan luopua tahtonut. Tämän kanssa kun oli asiasta puhe sanoi +Elli: + +"Se siitä tuli, kun et minun puheistani perustanut. Varoitinhan minä +sinua takuuseen menemästä ja sanoin, että auta lähimmäistäsi, kun vaan +voit, suoranaisella avulla, vaan älä sitou lupauksiin, sillä ne voivat +olla vaarallisia. Nyt näet seurauksen. Olisit aikoinasi minua uskonut, +niin olisi tämä paha seikka jäänyt tapahtumatta. Mikä tässä nyt muu +neuvoksi tulee kuin ota keppi käteen ja lähde tielle kulkemaan!" + +"Ei sitä toki vielä tielle kuitenkaan jouduta", arveli Lauri. "Jos ei +muu auta, niin minä myön mökkini ja teen toiseen paikkaan uuden. +Kotilan isäntähän tuo kuuluu jo halunneen omakseen saada tämän Jylhän, +kun pelkää, että minä täällä liiaksi hyödyn." + +"Ikäväpä olisi tämä paikka jättää, kun tähän on päässyt niin hyvin jo +tottumaan ja kun täällä tähän asti on ollut huoleton toimeentulo." + +"Mikäpä siinä auttaa, jos et tahdo, että kaikki omaisuus joutuu +ryöstömiehen käsiin ja vasarakaupassa polkuhintaan myytäväksi!" + +"Minnekkä sitä sitten täältä sorruttaisiin?" + +"Sama se minnekkä! Yhtähän tuo on, kunhan vaan saa kattoa päänsä +päälle. Mäntyniemellähän on aivan laajalta maata. Ehkä tuolla sielläkin +saisi jossain korvessa maata sen verran edes, että tuvan asemaksi +riittäisi." + +"Siellähän on kovin isoja erämaita ja siellähän oltaisiin aivan poissa +ihmisten ilmoilta." + +"Sitä etuisampi. Minä tiedän siellä muutaman ison järven, joka on niin +kalanen, että siitä saapi kaloja niin paljon kuin vaan tahtoo ottaa, +isoja, lihavia ja niin rasvaisia, että kun niitä kiehumaan panee, niin +aivan kokoontuu rasvaa veden pinnalle." + +"Saapihan tuota kalaa täälläkin aivan asiaksi asti." + +"Mutta siellä saapi vähemmällä vaivalla paljon enemmän ja paljon +parempia. Ja sen järven seudulla olevissa metsissä löytyy niin +runsaasti lintuja ja muita otuksia, että niissäkin meillä olisi melkein +loppumattomat rikkaudet tiedossa." + +Lauri möi kun möikin mökkinsä entiselle isännälleen, vieläpä aivan +halvasta, ja sai siten takuun maksetuksi siitä saaduilla rahoilla sekä +niillä, joita hänellä oli ennestään. + +Nyt oli hän siis taloton taas, niinkuin ennen Jylhään tuloansakin, vaan +sai kuitenkin luvan asua paikoillaan talven loppuun saakka. + +Hän ei kuitenkaan säikähtänyt ja huolehtinut, minne perhe sitten +muuttaa; sillä heti Jylhän myytyään hiihti hän Mäntyniemelle ja sai +siellä isännältä luvan tehdä mökin aivan talon tilusten äärimmäiselle +perukalle juuri sen järven varrelle, josta hän oli Ellilleen maininnut. +Siinä ei asemapaikaksi sattunut mitään hedelmällistä maata, sillä +aivanhan se oli kalliota, mutta lujempipahan silloin perustus tulee, +arveli Lauri, eikä välittänyt siitä, löytyikö peltomaata vai ei, kunhan +vaan sai kattoa päänsä päälle ja asunnon, jota saattoi omakseen sanoa. +Sen vuoksi rupesi hän heti rakennuspuuhiin. + +Hän kolusi nyt päivät pitkään vahvimmassa hongikossa ja kaatoi suuria +honkia, joista veisteli vahvoja hirsiä, ja sai hän nyt kerrankin +heilautella kirvestään ennenkuin rakennustarpeita alkoi olla riittävä +määrä. Mutta hän teki innolla työtään. Olihan hän jo ennenkin +tämmöisessä työssä ollut, kun oli Jylhän vahvat rakennukset +valmistanut, ja nyt hän aikoi tehdä vielä vahvemmat ja suuremmat +rakennukset. + +Ennenkuin rupesi salvutöihin otti hän kasakankin, jolle tietysti maksoi +palkan. + +Näin tavoin kului hänellä rakennushommissa paljon aikaa ja varoja ja +kun perheelle piti elatustarpeita hankkia, niin hän lopulta +velkaantuikin. Mutta ei hän siitä säikähtänyt; jatkoi vaan uupumatta +työtään, heilutteli rivakasti kirvestään ja liikutteli voimakkaasti +hirsiä. + + +II. + +Ennen kesää oli uusi mökki valmis ja sille pantiin nimeksi Syrjävaara, +kun se oli aivan syrjässä muitten ihmisten asuinpaikoista. + +Laurin perhe muutti nyt sinne Jylhästä kaikkine kaluineen ja +elukoineen. Sinne muutettiin lehmä ja lampaat, vanhaksi käynyt kissa ja +Musti, Laurin uskollinen koira, joka jo ennestään tunsi paikan, kun oli +isäntänsä muassa jo monesti talvella siellä käynyt. + +Kissa kyllä tuntui oudoksuvan uutta asuinpaikkaa, oli hyvin levoton, +kulki paikasta toiseen tietämättä oikein mitenkä olisi, ja lampaat +määkyivät, ikäänkuin olisivat murheissaan, ja lehmä ammoili ikävästä ja +kyyneleet heruivat sen silmistä ja huonommasti se rupesi lypsämäänkin, +jotta Elli kyynelsilmin katseli, mitenkä luontokappaleetkin tunsivat +koti-ikävää. Musti se vaan näytti olevan entisellään ja heilutteli +häntää yhtä iloisesti kuin ennenkin, kun sitä vaan nimeltä kutsuttiin. + +Mutta aikaa myöten lehmä, lampaat ja kissa tottuivat oloonsa ja +alkoivat hyvin menestyä uudessa kodissaan, kun kuitenkin hoitajat +olivat samat ja hoito yhtä hellä kuin ennenkin. + +Ellistä ensi alussa uusi kotipaikka tuntui kovin erämaalta ja lapset +muistelivat kaipauksella vanhaa kotiaan, vaan ajan oloon he kaikki +mieltyivät mieltymistään uuteen kotiinsa ja viihtyivät siellä +erinomaisen hyvin, iloitellen siitä, että siellä asuinpaikat olivat +väljemmät ja mukavammat kuin Jylhässä. + +Ihan raivaamatta olivat seudut vielä Syrjävaaran ympärillä, jotta ei +minkäänlaista kevätkylvöä tehty, ja syksyksi aikoi Lauri jättää +pottumaan kuokkimisen, jotta sitten seuraavana kevännä, kun lantaa +alkaisi tarpeeksi karttua, kyhäyttäisiin vähän pottuja kylvämään. + +Kesän pitkään kulki nyt Lauri kalalla läheisellä järvellä poikainsa +kanssa ja sai runsaasti haukia, ahventa, siikaa, jotta joka päivä +syötiin Syrjävaarassa tuoretta kalaa. Mutta kun näytti kaloja rupeavan +kovin paljon karttumaan, täytyi Laurin jättää vähemmälle kalan pyynti. + +Tulipa Syrjävaaraan muutamana päivänä eräs perheen vanha tuttava, +Jousivaaran Janne, joka otettiin ystävällisesti vastaan. + +Kun oli ensin kuulumisista puheltu, tuumasi Janne: "Minulla kun oli +täälläpäin kulkua, niin läksin katsomaan teitäkin täällä erämaassa, +jotta vielähän te elossa olette. Kovin te olette paenneet syrjään +ihmisten ilmoilta, jotta eihän tänne vähällä ollut osatakaan. Aivan +synkkäin sydänmaitten halki piti kulkea eikä ihmisasunnosta ollut +tietoakaan ennenkuin äkkiä korven sisästä uusi tuparakennus näkyviin +tuikahti. No, miltä tuntuu olo täällä?" + +"Ka, mikäpähän olisi ollessa!" vastasi Lauri. "Kuluuhan se täällä aika +niinkuin muuallakin." + +"Eikö ollut kuitenkin mukavampi siellä entisessä asunnossa?" + +"Eipä tuosta tietänyt. Ennen minä täällä olen." + +"Vai ennen. No, minkä puolesta täällä on parempi?" + +"Kaiken puolesta. Täällä ovat paremmat kalavedet, paremmat lintumetsät, +väljemmät asunnot -- -- --" + +"Kylläpä näkyy tupa olevan tukevista hirsistä veistetty. Onpa vainen +vaatinut tekiällä olla kuntoa ja voimia noita nostellessa." + +"Se tuo Lauri", puuttui Elli puheeseen, "kun kerran rupeaa jotain +tekemään, niin tahtookin siitä hyvän saada. Sen vuoksi se tästäkin +tuvasta näin vankan ja hyvän teki, vaikka olisi kai huonompikin +välttänyt." + +"Pitäähän toki oikean rakennuksen", arveli Lauri, "ollakin semmoisen, +ett'ei se heti luhistu." + +"Onhan mahtanut Jannelle nälkä tulla pitkän taipaleen takaa", sanoi nyt +Elli ja laittoi padan tulelle ja vettä pataan. "Kenties haluttaisi +maistella tämänkin järven kaloja. Ne ovatkin hyvin lihavia ja +rasvaisia. -- Menkääpä Timo ja Martti noutamaan eläviä kaloja!" + +"Noutamaan! Mistä?" kyseli Janne; kun samassa Timo ja Martti +poistuivat. + +"Tuolta järvestähän", selitti Lauri, "niitä tarpeen tullessa käydään +hakemassa." + +"No, saapiko niitä sitten joka kerta?" + +"Saapihan niitä toki siksi. Käestämällä niitä toki saapi sen verran, +että yhdeksi kerraksi on syödä." + +"Onpa vaan sitten kalanen järvi. -- Mutta peltomaatapa täällä ei näy +merkkiäkään." + +"Eihän sitä ole, eikä tuota ole varsin tilaa mihin tehdäkään. Kovin on +karua maata. Aivanhan tämä on kalliota koko kunnas ja tuossa rinteessä +on maa kovin raakaa, melkein hiekkakangasta vaan. Kuitenkin olen +syksyksi aikonut jonkun alan pottumaaksi kuokkia." + +"Hiekkaperäisessä maassahan ne potut tulevatkin parempia", selitti +Elli. + +"No niinhän moniaat sanovat", vastasi Janne, "vaan siihenpä vaatii olla +lantaa enemmän. -- No, minkälaiset täällä ovat karjalaitumet?" + +"Ka, ovatpahan tavalliset, jotta muuan lehmä täällä kyllä hyvin elää." + +Pian joutuivat Timo ja Martti verkolta, perkkasivat tuota pikaa +saamansa kalat, jotka Elli heti heitti kiehuvaan veteen pataan sekä +ripisteli suoloja sekaan, eikä kau'an viipynyt ennenkuin keitto oli +valmis ja ruokaa pöydälle laitettu vieraalle syötäväksi. + +Syödessään tuumasi Janne muun muassa: "Arvasit sinä Lauri johonkin +talon tehdä, ihan keskelle erämaata. Eiköhän käyne katumoiksi sitten +ainakin, kun metsän peto karjaan käsiksi pääsee! Nämä seuduthan ovat +aivan sen näköisiä, että niissä metsän kuningas hyvin voi viihtyä." + +"En minä sitä petoa pelkää", tuumasi Lauri. "Tulkoonpa vaan näille +maille, niin kyllä pian tietää, kenen kanssa tekemisiin tulee. Olenhan +minä jo ennenkin metsän kuninkaan kaatanut enkä säälisi semmoista +otusta vieläkin hengiltä ottaa." + +Jousivaaran Jannen mentyä ei pitkään aikaan kukaan vieras Syrjävaarassa +käynyt, eikä Syrjävaaran perhe liikkunut paljon muualla kuin +kotitöissään; kerran vaan koko kesänä kävi kirkolla ja kerran +kinkereillä; muuten vietti hiljaista ja rauhaista koti-elämää. + +Koti-onni ei häiriytynyt mistään oudosta tapauksesta eikä +onnettomuudesta. Koti-eläimet viihtyivät hyvin, eikä niitä metsän peto +hätyytellyt. Säännöllisesti tuli lehmä kotia joka ilta kiertokulultaan +ja Elli lypsi sitä illoin aamuin ja se antoi runsaasti maitoa. + +Syksystä lähtien rupesi Lauri ahkerasti linnustamaan ja sitten talven +tultua hän yhä innokkaammin metsän otuksia pyyteli, hiihteli ristiin +rastiin Syrjävaaran tiheässä metsissä ja sai kovasti lintuja ja oravia +sekä monta kettuakin. + + +III. + +Talvi oli kulunut, pitkä, luminen, ankara talvi, ja oli taas päästy +kesään. + +Nyt oli Syrjävaarassa pieni ala pottumaata. Elli oli saanut lainaksi +potun siemeniä, jotka hän kylvi maahansa ja ennen pitkää ne rupesivat +vankkaa vartta kasvamaan. + +Lehmä, joka oli vasikan saanut, kulki taas rauhallisesti ruokamaillaan +ja lampaat kuljeksivat siinä lähiseuduilla ja näyttivät iloitsevan +vapaudestaan. + +Mutta eipä Elli tänä kesänä saanutkaan hyvin kau'an iloita elukoistaan, +sillä kun lehmä eräänä iltana ei tullutkaan kotia, lähti Lauri pyssy +olalla sitä hakemaan, vaan löysi sen vasta pitkän etsimisen jälkeen +kuolleena, karhun kaatamana. + +Se oli iso vahinko tuo lehmän kohta, päälle päätteeksi kun se oli +ainoa, ja perheelle tulivat nyt huonot asiat särpimen puolesta. + +Lauri kolusi nyt joka päivä metsässä ja uhkasi kostaa lehmän surman, +kulkipa monioita öitä haaskalla vahtuussakin, mutta eipä ruvennut +metsän kuningasta näkymäänkään. + +Olipa hän kerran taas puolen päivää metsää risteillyt pyssy olalla ja +tuli iltapuoleen kotia palavissa päin, ripusti pyssyn naulaan ja +istahti lavitsalle miettimään. + +"Mikä kumma siinä lieneekin", tuumasi hän vaimolleen, "ett'ei tuota +metsän petoa näy vilaukseltakaan, vaikka minä sitä mistä tahansa +etsisin! Ja kuitenkin se oleksii täällä jossain lähellä." + +"Entäpä jos ei olekaan!" arveli Elli. "Mikäpä sen tiet niin tarkkaan +tietää!" + +"Ei se kaukana ole; se on ihan vissi. Tänäkin päivänä olen ihan tuoreet +jäljet nähnyt. Eikä se toki, kun on kerran lehmän kaatanut, sitä jätä +niin, ett'ei toiste kävisi katsomassa. Mitäpä varten se sen niin hyvin +peitteleisi sammalilla, jos ei itseään varten! Täällä se on lähellä +jossain ihan varmaan, vaan se on niin tuiki varuisa ja sillä on niin +ihmeen tarkka vainu, jotta se tuntee jo kau'as, kun ihminen kulkee, +eikä tahdo tulla näkösälle --" + +"Isä, hoi, voi kuulkaapa isä!" sanoi samassa nuori Eeva läähättäen, +ulkoa tupaan juosten. + +"No, mitä nyt, lapseni? Mistä sinä nyt noin hengästyneenä tulet?" + +"Rannasta. Sieltä minä näin, kuinka hirmuisen iso koira -- -- --" + +"Iso koira! Mistäpä niitä tänne isoja koiria olisi ilmaantunut!" + +"Iso koira se oli, vai mikähän sitten lie ollut; vaan iso se oli ja +mustakarvainen, ja se lähti järven yli uimaan --" + +"Mistä?" + +"Toiselta rannalta tuolta kaukaa järven päässä. Se lähti sieltä +kiireesti tälle puolelle uimaan. -- Tulkaapa isä katsomaan sitä +koiraa." + +"Tuskinpa se koira onkaan. Minua vähän aavistuttaa, että se on joku +parempi eläjä. -- Missä ovat Timo ja Martti?" + +"Missä Martti lienee, vaan Timo on rannalla veneen luona." + +"Hyvä! Minä lähden hänen kanssaan sitä uimakoiraa katsomaan." + +Näin sanottuaan riensi Lauri, pyssy olallaan, rantaan, tähysteli sieltä +järvelle, näkyisikkö siellä missään uivaa eläintä. Aivan oikein, järven +päässä näkyi aallokossa pörhökarvainen pää. + +Lauri lykkäsi veneen vesille, käski Timon tulla mukaan ja ruveta +soutamaan ja itse hän alkoi voimakkaasti huopaella. Lähemmäs tultuaan +huomasi hän arvelunsa todeksi, näki, että se nopeasti uiva pörhöpäinen +elävä ei ollutkaan koira, vaan vankka karhu. Siitä ihastuneena hän +rupesi yhä kiivaammin huopaelemaan ja käski Timon panna parastaan, +aivan tarmonsa takaa soutaa, jotta saavuttaisivat karhun ennenkuin se +maalle ennättää. Mutta tämä huomasi pian vaaransa, muutti suuntansa ja +lähti veneen edestä pakenemaan. Nopea se oli uimaan, jotta oikein +ihmetytti, vaan kuitenkin vene kulki yhä nopeammin ja läheni +lähenemistään sitä. + +Kun karhu jo oli maalle aivan pääsemäisillään ja vene alkoi olla ihan +sen lähellä, nousi Lauri seisalleen veneessä, ojensi pyssynsä sitä +kohti ja laukaisi, ja silloin tuon voimakkaan metsän eläjän voimat +tuossa tuokiossa loppuivat; se ei päässyt enää eteenpäin, vaan upposi +järven pohjaan juuri rannan lähellä. + +Kun Lauri poikansa avulla oli sen sieltä maalle saanut, oli siltä jo +henki lähtenyt, ja tyytyväisenä ja sen komeata turkkia ihaellen nosti +hän mesikämmenen veneeseen ja lähti sitä kotia soutamaan. + +Nousipa kohta ilo Syrjävaarassa, jossa laitettiin hyvät kemut +mesikämmenen kunniaksi, eikä nyt enää surtu lehmän kaatumista, kun +kuitenkin metsän kuninkaan kuolema sen täysin korjasi, ja Lauri arveli, +että varsin mielellään hän vastakin antaisi lehmänsä karhun +kaadettavaksi, kun vaan sitten vuorostaan saisi kaatajan kaadetuksi. + + +IV. + +Kuluipa aikaa monioita vuosia, niin Lauri sai kuulla, että muuan +autioksi joutunut kruununmaa tarjottiin vapaavuosia vastaan +viljeltäväksi sille, joka haluaisi maan haltuunsa ottaa. Lauri silloin +arvelematta haki ja pääsi asukkaaksi sille maalle ja sai sen monioita +vapaavuosia vastaan viljeltäväksi, joitten kuluttua maan niin hyvin +rakennusten kuin tilusten puolesta pitäisi olla laillisessa kunnossa. + +Hän möi taas aivan halvasta entisen tilansa ja rupesi taas uudelle +tilalleen asuinhuoneita vahvoista hirsistä rakentamaan, sillä vanhoista +rakennuksista ei ollut mitään jälillä, ja sitten muutti hän sinne +perheineen asumaan, vaikka se ei olisi ollut ollenkaan halukas +entisestä kodistaan luopumaan, jossa sillä oli ollut kaikin puolin hyvä +elellä. + +Uudessa kodissa olivat kaikki vanhat pellot kentittyneet ja +nurmettuneet sekä osaksi metsittyneet ja ojat umpeen menneet ja +luonnolliset niityt paljon huononneet. Mutta vaikka asukasoikeuden +ehtona oli vuosittain raivata peltoa ja niittyä ja ojia kaivaa, niin ei +Laurilla kuitenkaan tullut maan hyväksi paljon työtä tehdyksi. Hän vaan +kulutti enimmästi aikansa metsästämällä ja linnustamalla niinkuin +ennenkin ja niin jäivät ojat kaivamatta ja niityt raivaamatta, ja +ketojen hän antoi olla melkein semmoisinaan, kuokki vaan vähäisen alan +pottumaaksi ja ohramaaksi, paljoa huolehtimatta siitä, että nimismies +kävi jo muistuttamassa, että maa oli parempaan kuntoon saatava. + +Lauri eleli perheineen uudessa kodissaan monet vuodet, tullen jotenkin +hyvin aikaan, ja sillä ajalla joutui häneltä tytär naimisiin ja +molemmat pojat erosivat kodista, lähtien maailmalle. + +Kesällä ennenkuin maa ensi kerran verolle joutui tapahtui Laurille iso +vahinko sen kautta, että karhu kaatoi melkein koko hänen karjansa, ja +vaikka hän sitten koko kesän ajeli sitä karhua, niin ei hän kuitenkaan +saanut sitä kaadetuksi, vaan se pääsi pakenemaan seurakunnan rajan +ulkopuolelle. + +Eipä ollut Laurista verotalon isännäksi. Hänellä ei tullut sitä +hoidetuksi ollenkaan niinkuin olisi pitänyt, eikä hän kyennyt veroja +maksamaan vapaavuosien kuluttua. Sen vuoksi nimismies, ensin hänelle +varoituksia ja muistutuksia annettuaan, viimmein kävi ajamassa hänen +pois koko tilalta, kun hänestä kuitenkaan ei ollut sen viljeliäksi. + +Tuntuipa Laurin vaimosta kovin pahalta, kun ajamalla pois ajettiin. +Sitä ei ollut vielä koskaan ennen tapahtunut, ja kyynelsilmin sanoi hän +miehelleen: "Voi meitä poloisia, minkälaisia aikoja olemme jääneet +elämään, kun pitää jättää talo ihan omasta eestään ja hyvät +asuinhuoneemme jäivät aivan toisien hyväksi! Mikä nyt tuumaksi tulee?" + +"Älähän ole milläsikään! Emme me taivasalle kuitenkaan jää. Lieneehän +minussa sen verran kuntoa vielä, että kykenen taas mökin tekoon +ruveta." + +Ja Lauri etsi mökin sijaa ja luuli semmoisen löytävänsäkin muutaman +järven lahden rannalla korkean törmän päällä palokankaalla. + +Siihen hän rupesi taas vahvoista hirsistä asuinhuoneita rakentamaan, +arvellen, ett'eihän mahtane siitä kukaan tulla pois ajamaan, ja +yrittäköönpä tulla, niin hän kyllä näyttää, että on sitä sanan mahtia +hänelläkin, eikä hän rupea enää muuttamaan. + +Kun Lauri oli saanut uuden asuinpaikkansa valmiiksi, nimitti hän sen +Loppulaksi, arvellen, että hän on jo osalleen tarpeeksi monta taloa +eläessään tehnyt; nyt hän ei enää halua asuinpaikkaansa muuttaa, vaan +asuu Loppulassa loppu-ikänsä. + +Sattuipa nimismies joskus Loppulassa käymään, vaan ei hän tullut +asukkaita pois häätämään, antoi heidän ihan rauhassa asunnossaan olla, +ja kulki vaan siellä levähtelemässä, kun matkansa sattui sieltä kautta. + +Ja rauhassa eleli Lauri eukkoineen Loppulassa monet vuodet, kirveineen +työssä kulkien ja metsän otuksia ja kaloja pyydellen sekä vielä +muutaman metsän kuninkaankin kaataen. + +Mutta viimmein hän alkoi vanhaksi käydä ja hänen voimansa rupesivat +riukenemaan, ja kun hän oli täyttänyt yhdeksänkymmentä vuotta ja alkoi +tutista vanhuuden heikkoudesta, niin hänen sielunsa erosi lakastuneesta +ruumiista ja kiiti avaruuteen, vaan ruumis laskettiin maan poveen. + +Laurin pojat, kun olivat saaneet kuulla isänsä kuolemasta, lähtivät +kotoseudulleen käymään, ottaakseen selkoa, kuinka suuri perintö heille +olisi jäänyt, vaan kun he tultuaan Loppulaan näkivät, ettei heidän +isänsä paitsi mökkiä ollut jättänyt jälkeensä isosti muuta kuin kirveen +ja puukon sekä vanhoja vaatteita jonkun vähän, palasivat he kohta taas +sinne, mistä olivat tulleetkin, jättäen vanhan äitinsä yksikseen +mökissä asumaan. + +Vuosikymmeniä ovat Lumivaaran Laurin rakentamat tuvat säilyneet ja +ihmetellen katselevat niitä sekä nuoret että vanhat, kummastellen +hirsien vahvuutta ja rakennusten lujuutta, ja kun vanhat kertovat, +kuinka moneen paikkaan Lauri on uusia rakennuksia tehnyt, koskaan työn +raskautta säikähtymättä, niin nuorten täytyy tunnustaa, että harva +heidän joukossaan viitsii ruveta tai pystyykään semmoiseen +vaivannäköön. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58742 *** |