diff options
Diffstat (limited to '58564-8.txt')
| -rw-r--r-- | 58564-8.txt | 7582 |
1 files changed, 0 insertions, 7582 deletions
diff --git a/58564-8.txt b/58564-8.txt deleted file mode 100644 index 11420c5..0000000 --- a/58564-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7582 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Hirvenhovin Elisa, by Elisabeth Beskow - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Hirvenhovin Elisa - -Author: Elisabeth Beskow - -Release Date: December 29, 2018 [EBook #58564] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HIRVENHOVIN ELISA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -HIRVENHOVIN ELISA - -Kirj. - -Runa [Elisabeth Beskow] - - -Mukaeltu suomennos - - - - - -Helsingissä, -Kustannusliike Minerva Oy, -1922. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - -Oli varhainen syysaamu Hirvenhovin tilalla. Kartanon pitkän -päärakennuksen kaikki ikkunat hohtivat nousevan auringon valoa -heijastaen. - -Elisa Spitzenholdt tuli veräjälle ja alkoi ripotella leivänmurusia -varpusille, jotka heti lensivät parviin hänen ympärilleen. Hänen -ryhdissään samoin kuin kasvonpiirteissäänkin ilmeni jotakin voimakasta, -joka muistutti muinais-skandinavilaista naista, jotain, joka herätti -sekä luottamusta että kunnioitusta. Häntä katsellessa ei tullut -panneeksi erityistä huomiota hänen ikäänsä. Elisa Spitzenholdt'in -olennossa oli jotain nuorekasta, mutta samalla kypsynyttä ja sellaisena -hän viehätti. - -Linnut ahtautuivat yhä tiheämmin hänen ympärilleen, ne melkein -rohkenivat syödä hänen käsistään. - -Kun kaikki oli jaettu, katselivat lintuset häntä päät kallellaan -helmimäisillä silmillään, ikäänkuin ihmetellen, että kemut jo olivat -lopussa. Silloin hän hymyili ja sanoi lempeästi toruen: - -"Eikö vieläkään ole kylliksi? Kaikkialla näkyy siis olevan laita -samoin: Kuta enemmän saadaan, sitä enemmän halutaan." - -Hän hieroskeli vielä käsiään, kenties oli niihin jotakin tarttunut. -Aivan oikein: leivänmurunen putosi hänen jalalleen, josta pieni -varpunen sen heti ahmien sieppasi. - -Elisa seisoi alallaan odottaen, kunnes varpunen itsestään lentäisi -tiehensä, hän ei olisi mielellään säikyttänyt. Sitten lähti hän -edelleen toiselle puolelle pihaa. Suurimman alan Hirvenhovin -tilasta anastavat korkeat, tiheät metsät, rikkaina riistasta ja -runollisuudesta, mutta lähellä jokea, joka uurtaa seudun läpi, on -metsä saanut väistyä ja tehdä tilaa viljelysmaille. Täällä juoksee -joki hiljaa ja huoletonna, se ei ensinkään kiirehdi laskemaan -järveen, niin ylen onnellinen on se siinä taivasta heijastellen, -lasten kaarnavenheitä pinnallaan keinutellen ja säyseästä kaislikossa -sohisten. Mutta maltappa! Kun joki joutuu kappaleen matkaa metsään, -niin jopa muuttuu se ihan toisenlaiseksi. Tuuli, joka humisee metsän -puissa, synnyttää kaihoa sen mieleen, puut, sekä suuret että pienet, -jotka tungeksivat sen rannoille, opettavat sen tajuamaan, että -maailmassa on mentävä eteenpäin. Ja joessa alkaa käydä virta. - -Etäämmällä sen rannat kohoavat, jyrkkenevät ja lähentelevät toisiansa. -Joen uoma alkaa käydä ahtaaksi, mutta mikäli vaikeudet lisääntyvät, -yltyy eteenpäin pyrkimisen halu, ja pian tapahtuu kummia: entinen -tyyni joki pauhaa äänekkäästi. Vähitellen sen kaihoisa laulu kohoaa -vesiputouksen pauhinaksi, kilpaillen voimassa metsän kohinan kanssa. - -Elisa kulki porrasta pitkin yli joen, joka, Hirvenhovin puutarhan ohi -ennätettyään, oli alkanut kiiruhtaa vauhtiaan. Rannan toisella puolella -oli metsä. Sen helmaan astui Elisa. - -Siellä oli puolihämärä; äsken noussut päivä ei ollut vielä päässyt -täyteen valtaansa. Tuuli, puhaltaessaan puitten lehvistössä, pudotteli -kastehelmiä Elisan hiuksille, hän näet, tapansa mukaan, kulki avopäin. -Milloinkaan ei hän ajatellut ihonsa hoitamista, ei suojellut sitä -harsoilla eikä päivänvarjoilla. Se oli päivettynyt, terveyttä uhkuva ja -puhdas kuin lähteen vesi, jossa hän peseytyi. - -Kuljettuaan puolen tuntia metsässä saapui hän pienen töllin luokse. Sen -katolla rehoitti ruoho täydessä kasvussaan, ja karkeita seinähirsiä ei -ollut milloinkaan maalarin sivellin pyyhkäissyt. - -Töllin ainoa huone oli täysin asuttu; siinä näet majaili kaksi -porsasta, kolme lammasta, kissa, neljä kanaa ja näiden kaikkien emäntä, -vanha mummo. Viimeksimainittu makasi vuoteella, joka oli koottu -kaikenlaisista ryysyistä. - -Elisa pujotteli tämän lauman lävitse mummon luokse. - -"Kuinka nyt voitte, Inga mummo?" kysyi hän. - -"Häh", murahti sairas vastaukseksi ja katsoi tylsästi Elisaan. - -Elisa kysyi uudelleen. Hänen matala, mutta selvä äänensä toinnutti -vähitellen mummon taas tajuihinsa ja palautti hänet houreitten -harhamailta tosielämään takaisin. Hän tunsi Elisan ja alkoi kertoa -hänelle tilastaan. - -Elisa katseli ympärilleen. Kaikesta päättäen olivat eläimet jo -päiväkausia saaneet häiritsemättä hallita tuvan lattiaa, jossa ei -luudan eikä pesuharjan jälkiä näkynyt. Ilma oli niin pilautunutta, että -todellakin kysyttiin rohkeutta siltä, joka uskalsi tupaan astua. Sepä -vasta oli sairashuone! - -Ingalla oli jo vuosikausia ollut tapana pitää kotieläimet -asuinhuoneessaan. Vanhana ja yksinäisenä elellen hän mielellään halusi -seuraa ja viihtyi paremmin eläinten kuin ihmisten parissa, sillä -edelliset olivat uskollisempia eivätkä milloinkaan vastustelleet, jota -viimeksimainittua seikkaa mummo erittäinkin piti suuressa arvossa. -Ennen terveenä ollessaan oli hän käyttänyt karjaansa laitumella -metsässä, mutta nyt kun hän ei enää jaksanut sitä tehdä, pääsivät -eläimet tuskin milloinkaan ulos. Hän tahtoi pitää ne luonaan osaksi -sentähden, ettei niitä varastettaisi, mutta pääasiallisesti sentähden, -että ne pitivät tuvan lämpimänä; mummo oli tullut niin kylmänaraksi -siitä asti kun tuo ilkeä tauti oli päässyt hänen ruumistaan jäytämään. - -Vasta edellisenä iltana oli Elisa saanut kuulla Ingan sairaudesta. Hän -oli nyt tullut katsomaan, minkä verran kuulemissaan huhuissa oli perää -ja huomasi asiat huonommiksi kuin olisi saattanut aavistaakaan. - -Mummon mieltä kysymättä hän heti avasi oven selki selälleen eläimille, -jotka hyvillä mielin alkoivat lähteä avomaalle. Mutta nytpä mummo, -joka äsken näytti puolikuolleena, pääsi kerrassaan eloon. Hän kavahti -istualleen ja alkoi vastustella, mutta turhaan. Vasta sitte kun kaikki -porsaat ja lampaat tyytyväisenä röhkien ja määkien kirmasivat ulkona, -ja viimeinen kana siipiään räpytellen oli lentänyt seuraan, sulki Elisa -oven. Sitten hän alkoi lepytellä vimmastunutta mummoa. Se ei ollut -suinkaan mikään helppo tehtävä, mutta Elisalla oli ihmeellinen kyky -hillitä sekä ihmisten että eläinten suuttumusta. Kartanon alustalaiset -tiesivät kertoa hänen kerran puolikasvuisena tyttönä kenenkään avutta -taltuttaneen vihaisen härän, joka laitumelta palatessaan oli niin -vimmastunut, ettei tallirengille eikä karjakoillekaan jäänyt muuta -neuvoksi kuin hyökätä ulos ja lukita navetan ovi. Silloin oli Elisa -tullut paikalle ja kaikkien kauhuksi mennyt yksin navettaan, sulkenut -oven ja kytkenyt härän. Mitään asetta hänellä ei ollut, ainoastaan -suolanpala kädessä. Siitä lähtien luuli kansa hänen omistavan -erityisen kesyttämiskyvyn. Ja tuli se tässäkin näkyviin. Vanha Inga -vaikeni ja rauhoittui, ei suinkaan sentähden, että olisi hyväksynyt -yhtäkään Elisan esittämistä syistä, mutta hänen oli vallan mahdoton -vastustaa tytön hellää katsetta, joka samalla ilmaisi mitä suurinta -tahdonlujuutta; samoin vaikutti häneen Elisan äänen vakuuttava sävy. -Mummo ymmärsi, että Elisa-neidin täytyi saada pitää oma päänsä, ainakin -niin kauan kuin hän tuvassa oli. Kärsipä hän vielä vaieten senkin, -että Elisa avasi ikkunan, otti luudan ja alkoi lakaista lattiaa. Tuli -sytytettiin ja kahvipannu pantiin kiehumaan. Kaapista Elisa löysi vähän -ruuanpuolta. Näin sai mummo aterian, osaksi vastoin tahtoaan, osaksi -mielensä mukaan. Kahvi virkisti hänen voimiansa, jotta hän Elisa-neidin -lähdettyä ainakin johonkin määrin kykeni tekemään tämän työt tyhjiksi. -Hän nousi vuoteelta ja kömpi oven luo, jonka hänen onnistui saada auki. -Rauenneella äänellä huuteli hän lemmikkejänsä tupaan takaisin. Ne -tottelivat häntä ja alkoivat vähitellen tulla. Mummo sulki sekä oven -että ikkunan ja laahusti takasin vuoteelle. Mutta silloin jo olivatkin -voimat lopussa. Hän ei enää jaksanut ääntäkään hiiskahtaa porsaalle, -joka sängyn laitaan hankasi selkäänsä, jotta sänky tärisi. Kovin -kipeästi koski täräys mummon raihnaiseen ruumiiseen, mutta vähätpä -siitä, olivathan rakkaat eläimet taas tuvassa hänen ympärillään. Hän ei -enää jaksanut päätänsäkään kohottaa, mutta tunsi, miten siisti tupa nyt -oli. Huh, hänen oli vilu! - - - - -TOINEN LUKU. - - -Heti Elisan kotiin tultua kokoontuivat perheenjäsenet aamiaiselle. - -Majuri Spitzenholdt oli komean näköinen mies, vaikka hiukset ja parta -jo vivahtivat hopealta. Tuuheat kulmakarvat ja suuri nenä loivat hänen -kasvoihinsa ankaran piirteen, joka jyrkästi erosi hänen muotonsa -muuten suopeasta sävystä. Majuri oli aina hyvällä tuulella, milloin -ei vaan kukaan häntä suututtanut. Kaiho- ja raskasmielisyys oli hänen -luonteelleen vierasta. Virastaan eronneena eleli hän nyt Hirvenhovin -tilalla ja oli yleensä tunnettu lystikkääksi ja hyväntahtoiseksi -mieheksi. - -Aamiaiskellon soitua hän astui saliin, itseensä ja koko maailmaan -tyytyväisenä. Leikillään teki hän Elisalle mitä siroimman kumarruksen -ja kysyi, miten Hirvenhovin kuningatar suvaitsi voida. - -Elisa irroitti hiljaa kätensä. Häntä kiusasi se, ettei isä vieraan -läsnäollessakaan ymmärtänyt esiintyä arvolleen sopivasti. Hänen -vieressään seisoi näet nuori maisteri, Sven Riise, joka muutamia päiviä -sitten oli tullut Hirvenhoviin opettajaksi majurin nuorimmille, -neljän- ja kahdentoista vuotiaille lapsille, Irenelle ja Torvaldille. - -Vähääkään välittämättä tyttärensä äänettömästä paheksumisesta kääntyi -majuri maisterin puoleen ja puhutteli häntä yhä samalla rakastettavalla -tavalla: - -"Tyttäreni on vähän ankarantapainen", sanoi hän osoittaen Elisaa, "hän -pitää meidät kaikki pelon ja vavistuksen vallassa, olemalla itse hyvä -kuin enkeli". - -Veitikkamaisesti, mutta samalla anteeksiantavaisen näköisenä katsahti -hän Elisaan ja suuteli häntä sitten hellästi. Suudeltuaan vielä Ireneä -ja Torvaldiakin asettui hän perheineen pöytään. - -"Silla-täti ja Kristian ovat tapansa mukaan täsmällisiä", huomautti -majuri silmäillen kahta tyhjää paikkaa pöydän ääressä. - -"Isä", sanoi Elisa, "minun luullakseni ei Andersson sovellu -työnjohtajaksi". - -"Vastako sen nyt oivallat, lemmikkini? Minä sen olen jo aikoja sitten -huomannut", vastasi majuri huolettomasti. - -Maisteri näytti olevan ihmeissään. Sen huomattuaan majuri puhkesi -nauramaan ja jatkoi: - -"Sillä miehellä on ansionsa myöskin. Hänen laillaan ei kukaan -laskettele laivurikaskuja. Hän oli ollut merimiehenä ennenkuin tuli -tähän; minä otin hänet palvelukseeni siinä luulossa, että hän kyntelisi -maita yhtä taitavasti kuin meriä. Mutta 'eipä tepsinyt se temppu', -kuten sattuvasti sanotaan." - -"Mutta, ellei hän hoida tehtäviänsä, pitäisi kai hänen saada ero", -arveli maisteri. - -"Pitäisi kai", myönsi majuri, "mutta, koira vieköön, kuka hänet -erottaa? Minä ainakaan en voi. Kerran siitä jo hänelle puhuinkin ja -silloin puhkesi hän niin pahanpäiväisiin parkuihin, että heti peruutin -uhkani. Kaiketi hän Hirvenhovissa pysyy, kunnes jompikumpi meistä -kuolee, ja pysyköön, en minä sitä pahoittele. Meillä on toisinaan hyvin -hupaista yhdessä; usein menen työmaille vaan kuulemaan hänen kaskujaan. -'Ei niin pahaa, ettei hieman hyvää', sanoo sananlasku, ja ainakin -on voudillani se hyvä puoli, että hän houkuttelee minut tavallista -tiheämmin työmailla käymään." - -"Mutta ei sellainen silmälläpito suinkaan paljon maksa, kun isä istuu -koko ajan vain hänen kaskujaan kuunnellen", huomautti Torvald nauraen. - -"Kas poikaa, alatko viisastella?" sanoi majuri, tekeytyen pelottavan -näköiseksi. - -Torvald ei ollut millänsäkään. - -"Mutta, isä", sanoi Elisa, "mahdotonta on sallia Anderssonin jatkaa -nykyistä elämäntapaansa". - -"Ja miksi ei se kävisi laatuun?" kysyi majuri hiukan kärtyisesti. Häntä -vaivasi yleensä kaikenlaiset muutokset, varsinkin silloin, kun häntä -itseänsä vaadittiin ryhtymään uudistusten toimeenpanemiseen. - -"Hän on alkanut juoda, Isä. Ehkä olisi apua siitä, jos asettaisit -raittiuden hänelle toimessa pysymisen ehdoksi." - -"Saarnaa sinä hänelle ehdotonta raittiutta, ystäväiseni. Jos minä -siihen rupeaisin, saattaisi hän minulle vastata: 'Lakaise ensin oma -kynnyksesi, ukkoseni'." - -"Tänään hän myöhästyi pellolta siitä syystä, että eilen oli -juopotellut." - -"No, eikö väki silti tehnyt työtä?" - -"Teki kyllä." - -"No, mitäs siitä sitten? Etkö soisi ukolle pientä unenhiukkaa -aamusella?" - -"Mutta työ ei suju täyttä vauhtia silloin, kun päällysmies on poissa." - -"Joutavia; vauhti on hyvä kyllä. Puhukaamme jostain muusta." - -"Neiti oli varhain ulkona tänään", sanoi maisteri Elisalle. - -"Niin olin, ihan aamunkoitteessa." - -"Hui, miten saatoitkaan nousta keskellä yötä?" kuului ääni Elisan -takaa. Puhuja oli Kristian-veli, joka nyt vihdoin viimeinkin ilmaantui -joukkoon. Hän oli luutnanttina maaseudulle sijoitetussa rykmentissä ja -siksi hänellä oli niin hyvää aikaa ajelehtia laiskana Hirvenhovissa. -Elisa puolestaan iloitsi siitä, että hän suvaitsi viettää joutenolonsa -siellä eikä muualla. - -"Kävin katsomassa Inga-muoria Hanninkylän metsämökissä. Hän makaa -sairaana." - -"Voit viedä hänelle pullon portviiniä", sanoi majuri hyväntahtoisesti. - -"Kiitos, se virkistää häntä. Mutta vielä enemmän hän on puhtauden ja -raittiin ilman tarpeessa", sanoi Elisa ja kertoi, millaisessa tilassa -hän oli tavannut mummon. - -Kaikki alkoivat päivitellä, paitsi majuri, joka ymmärsi vanhuksen. - -"Ihminen mieltyy siihen, mihin hän on tottunut", sanoi hän, "rakkaasta -eroaminen tuntuu aina haikealta, koskekoon tämä sitten joko kultaa ja -kunniaa tai lokaa ja porsaita". - -"Mutta jos hänen nyt pitää kuolla, on hänen niistä kaikissa tapauksissa -eroaminen", sanoi Elisa. - -"Anna sen vaivaisen toki pitää karjansa luonaan, kunnes kuolee", sanoi -majuri ja heitteli muutamia makupaloja lempikissoilleen, jotka istuivat -kärkkymässä kummallakin puolella pöytää. - -"Toivon voivani pelastaa mummon hengen sillä, että puhdistan hänen -tupansa", vastasi Elisa. "Sellaisessa siivossa on hänen mahdoton elää." - -"Pikemmin hän kuolee, jos riistät rakkaaksi käyneen likaisuuden -häneltä", arveli majuri. "Anna sinä hänen pitää siivonsa." - -"Rakastaa likaisuutta! Onhan se vallan hirvittävää. Kansa tarvitsee -kasvatusta. Täällä pitäisi jonkun luennoida terveydenhoidosta", lausui -Kristian, jonka tarmo yht'äkkiä heräsi. - -Hän saattoi toisinaan olla hyvin suuripuheinen, varsinkin milloin asia -koski sellaista, jossa hänen itsensä ei tarvinnut toimia. - -"Ala sinä, Riise, miettiä sellaista luentoa", lisäsi hän. - -"Elisa-neiti, luullakseni, onnistuisi siinä paremmin." - -"Elisa? Ei, kiitoksia! Minun sisareni ei saa puheita pitää. Siinä -kohdin olen raamatun kannalla, että: nainen vaietkoon!" - -"Luullakseni eivät mitkään maailman terveysluennot riitä puhdistamaan -Inga-mummon tupaa. Sen tekee paremmin toimelias nainen luutineen ja -juuriharjoineen. Hän vaikuttaa paljon enemmän kuin koskaan herrojen -kaunopuheiset luennot", sanoi Elisa. - -"Sepä oli totinen sana", virkkoi maisteri hymyillen. "Ylen paljon -puhetta ja vähän toimintaa on maailmassa." - -Samassa avattiin ovi ja sisälle astui Silla-täti marttyyrin näköisenä. - -"Teidän armonne suonee anteeksi, että jo istumme", sanoi majuri. "Mutta -sinun aamu-unesi ja meidän varhainen ruokahalumme ovat kumpikin liian -hyviä. Ne sopivat yhtä huonosti yhteen kuin seurakuntamme papit." - -"Minun aamu-uneni!" huudahti Silla-täti tuskautuneena. "Hyvä se -tosiaankaan ei ole. Katsokaa, maisteri Riise, minä en juuri koskaan -nuku, mutta kukaan ei ota sitä uskoakseen." - -Silla-täti oli majurin sisar. Hän oli rouvan kuoltua muuttanut -perheeseen hoitamaan majurin taloutta ja lapsia, mutta Elisa se itse -asiassa kaikesta huolen piti, jopa itse Silla-tädistäkin. - -Mutta vanhan neidin mielestä ei hänen tautiansa milloinkaan kohdeltu -niin suurella myötätuntoisuudella kuin hän luuli voivansa vaatia. -Sentähden hän aina, uusia toiveita täynnä, esitti kaikki kipunsa -jokaiselle uudelle henkilölle, joka hänen tielleen sattui. Maisterille -hän nyt oikein seikkaperäisesti kertoi kaikista kivuista, jotka -hänen ruumisraukkaansa runtelivat. Ja maisteri kuunteli häntä ihan -todenteolla säälien. Nytkös oli Silla-täti ylen onnellinen! Hän -vuodatti oikein liikutuksen kyyneleitä sen johdosta, että vihdoinkin -oli tavannut henkilön, joka häntä käsitti. Maisterin osanotto vasta -oikein saattoi Silla-tädin tajuamaan säälittävän tilansa. - -"Surkuttelen sinua, Riise", sanoi luutnantti aamiaiselta päästyä, "nyt -sait Silla-tädin niskoillesi! Usko minua, tämän jälkeen et enää tule -saamaan rauhaa häneltä. Olet nyt hänen suosikkinsa, mutta katso vaan, -että siitä virasta pääset mitä pikemmin, sillä ei siinä ajan oloon -kukaan kestä." - -Maisteri hymyili: - -"Minua säälittää neiti Spitzenholdt erittäinkin hänen unettomuutensa -tähden." - -"Äh, kyllä hän nukkuu", vakuutti Kristian, "hän on kaikista meistä -tervein, vaikka luulee kuolintautia potevansa". - -"Luulotellut kärsimykset ovat usein paljon vaikeammat kuin todelliset", -vastasi maisteri astuen ylös portaita, jotka johtivat kouluhuoneeseen. - -Luutnantti katsoi hänen jälkeensä. Riisen laiha haamu -ulkonevine olkapäineen erosi jyrkästi hänen omasta voimakkaasta -ruumiinrakenteestaan. - -"Riise!" - -Maisteri kääntyi ja katsahti kysyen häneen. Kristian huomasi nyt, että -hänen naisellisen lempeitä, sinisiä silmiään varjosti tumma kehä, ja -ohuilla huulilla lepäsi hiljaisen kärsimyksen leima. - -"Sinä se olet viettänyt unettoman yön, eikä Silla-täti", hän sanoi. - -"Kaiketi minä vaan kuvittelin valvoneeni", vastasi maisteri hymyillen. - -"Tule kalaan minun kanssani ja anna tenaville lupa tänään", ehdotti -Kristian. - -"En voi." - -"Miks'et voi? Tenavat siitä ilostuisivat. Eikä kukaan täällä pyydä -sekaantua sinun opetusasioihisi." - -"Mutta minun periaatteeni pyytävät sekaantua niihin", vastasi maisteri. - -"Ei ole kenelläkään tässä talossa periaatteita, pane sinäkin ne -kiireimmiten pois!" - -Maisteri pudisti naurahtaen päätänsä ja joudutti askeleitaan portaita -ylös, sillä kello löi jo ja säntillisyys kuului myös tämän nuoren -miehen periaatteisiin. - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Päivän kuluessa tuli Hanninkylän metsästä sanantuoja, joka selitti, -että Inga oli ollut ihan mahdoton. Hän ei millään ehdolla eronnut -rakkaista eläimistään, eikä kukaan voinut häntä hoitaa, niin häijy hän -oli. - -Elisa tuumi itsekseen asiaa. Viestintuoja viipyi odottamassa hänen -päätöstään. - -"En millään keinolla saanut eläimiä ulos tuvasta", sanoi hän. "Hän -houkutteli ne luokseen takaisin niin pian kuin huomasi minun yrittävän -viedä ne pois. Eläimet viimein aivan hurjistuivat, jopa porsaat olivat -purra minua." - -"Sitten hän kaiketi saanee pitää eläimensä. Kiitos vaan avusta", -vastasi Elisa lyhyeen. - -Ottaen mukaansa ruokaa ja viiniä lähti hän hetkeä myöhemmin Inga-mummon -mökille. Kappaleen matkan päässä hän tapasi voudin Riitan. - -"Joko lähdette pois sairaan luota?" kysyi Elisa. - -"Ei minulla ole aikaa kauemmin viipyä. Leena-muori sattui käymään ohi -ja lupasi istua hetkisen siellä", vastasi Riitta. - -"Entä kuka sitten?" - -"Minä en ainakaan voi tulla takaisin", vastasi Riitta epäröiden. - -Selvä oli, ettei palaaminen Riittaa miellyttänyt, mutta toisaalta oli -hänestä vaikeata kieltää Elisa-neidiltä mitään. - -"Minä olen pessyt lattian ja siistinyt siellä minkä suinkin olen -voinut", sanoi hän. - -Elisa muisti luvanneensa vähän vaivanpalkkaa ja otti kukkaron -taskustaan. Mutta Riitta ei suostunut ottamaan mitään. Elisa loi häneen -lempeämmän silmäyksen, sillä nyt hän huomasi, ettei Riitta ollut -vastahakoinen auttamaan, vaan että hänellä ei todellakaan ollut siihen -aikaa. Niin he erosivat ja Elisa meni edelleen. - -Heti hänet nähdessään valmistautui Inga-mummo pontevaan vastarintaan. -Mutta se oli tarpeetonta, sillä Elisa alkoi heti vakuuttaa, ettei -eläimiä vietäisi pois. - -"Hankin tänne jonkun hoitamaan sekä teitä että niitä", sanoi hän -lempeästi. - -Nyt vanhus ei ollut enää vihoissaan, vaan sen sijaan hän siunaili ja -itki. Ja Elisa mietti, että varmaankin oli mummon äskeinen vihastus -hänen syynsä, hänen, joka sekaantumalla mummon asioihin oli sen -herättänyt. - -"Mutta hyväähän tarkoitin", puolusteli Elisa itseänsä -omantunnonsyytöksiä vastaan. - -Nyt piti saada joku hoitamaan Inga-mummoa ja hänen lemmikkejään. -Kun Elisa oli asiaa miettinyt, johtui hyvä tuuma hänen mieleensä. -Hyvästijättäessään hän lupasi hetken kuluttua lähettää Mäentuvan Signen -mummolle avuksi. - -Ja Mäentuvan Signe tuli sädehtien ilosta, kun sai tehdä rakkaalle -Elisa-neidillensä palveluksen. - -Takavuosina oli Elisa täysin voittanut Signen sydämen erään äkillisen -teon kautta, jonka Elisa itse heti senjälkeen unohti. Kerran olivat -jotkut tytöt pilkanneet Signen kehnoja vaatteita ja rumaa muotoa, jota -sillä kertaa lisäksi paha rohtuma rumensi. Silloin oli Elisa sattunut -kulkemaan ohi ja kuullut tunnottomat pilapuheet. Katsahtamattakaan -muihin tyttöihin oli hän silloin tullut suoraan Signen luokse ja -suudellut häntä, rohtumasta huolimatta. Siitä hetkestä alkaen oli Signe -Elisan uskollisin ystävä. - -Tästä seikasta koitui nyt Inga-mummolle hyötyä. Sillä mummoa -autellessaan ajatteli Signe-tyttönen aina, että hän sen ohessa myöskin -toimi Elisa-neidin mieliksi ja silloinpa työ sujui ja tuli hyvin -tehdyksi. - -Kauan ei Signen palvelusta toki tarvittukaan, sillä Inga-mummon tila -huononi huononemistaan. Elisa lähetti noutamaan sekä lääkäriä että -pappia, mutta kumpainenkaan ei saattanut mitään tehdä. Edellinen -kohotti säälien olkapäitään ja selitti, että mummosta pian tulee loppu, -jonka jälkeen hän heti lähti pois. Jälkimmäinen koetti parhaansa mukaan -puhua kuolevalle hänen synneistään, Vapahtajasta ja iankaikkisuudesta, -mutta turhaan! Varsin vieraat olivat nämä asiat vanhukselle, ja kun -hänen järkensä lisäksi oli hämärän sekava, niin ei hän voinut puheesta -mitään tajuta. - -Viimeisenä iltana, kun mummo eli, viipyi Elisa kauan tuvassa. Signen -oli nyt siellä valvottava toinen yö. Elisa tarjoutui valvomaan hänen -puolestaan, mutta siihen Signe ei suostunut, hän oli sentään viime yönä -saanut jotenkuten nukutuksi, eikä ollut ensinkään väsynyt. - -"Kun vaan noista porsaista pääsisin", sanoi hän. "Ne löyhkäävät niin -pahalta." - -"Laske ne ulos. Ei se niille vahingoksi ole ja ne varmaankaan eivät -karkaa", sanoi Elisa. - -Mutta Signe ei uskaltanut. Entä jos mummo suuttuisi. - -"Mutta onhan mummo jo kuolemaisillaan", sanoi Elisa katsellen -sääliväisesti kuolevaa. "Mahdotonta on, että hän enää tajuaisi, mitä -ympärillä tapahtuu." - -Porsaat jo makasivat. Elisa herätti ne ja koetti saada ulos. Mutta ne -eivät tahtoneetkaan lähteä ja ilmaisivat vastahakoisuutensa vihaisesti -röhkien. Samassa kuului vuoteelta rauennut ääni: "Antakaa elukkain -olla!" - -Elisa ja Signe katsahtivat toisiinsa. Tuskin he olisivat enempää -hämmästyneet, jos olisivat kuulleet kuolleen puhuvan. Sanomattakin on -selvä, että elukat tämän jälkeen jäivät rauhaan. - -Elisa koetti puhua vanhukselle, mutta tämä ei ottanut kuullakseen hänen -ääntänsä. - -Eriskummalliselta tuntui Elisan mieli hänen kotia lähtiessään. Näin -kiinteästi saattaa siis sydän takertua vähäiseenkin maalliseen -hyvään, niin ettei se enää voi eikä tahdo ajatella tulevaisuuttaan -haudan tuolla puolen. Mutta toisaalta häntä liikutti vanhuksen hellä -huolenpito eläimistä. Ingalla ei ollut ollut ketään muuta olentoa, -jolle olisi voinut rakkautta osoittaa. Ja onhan rakkaus aina rakkautta, -kohdistukoon se sitten vaikka porsaaseen. - -Yön kuluessa Inga-mummo kuoli. "Antakaa elukkain olla!" siinä hänen -viimeiset sanansa ja viimeiset itsetietoiset ajatuksensa maan päällä. - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Seuraavana päivänä iltapuhteella palasi Elisa Inga-mummon mökiltä, -jossa hän oli ollut yhtä ja toista järjestelemässä. - -Metsässä, joen yli vieväin portaitten kohdalla, hän tapasi maisteri -Riisen. He liittyivät toistensa seuraan ja alkoivat keskustella -vainajasta. - -Portaille tultua maisteri ehdotti, että mentäisiin joen poikki siltaa -myöten, joka sijaitsi vähän etäämpänä, vaan Elisalla ei ollut aikaa -tehdä kierrosta. - -"Mutta porras on kapea ja joki sekä syvä että vuolas", sanoi Riise. - -"Olen kulkenut tästä lukemattomia kertoja, enkä ole jokeen -suistumisesta edes ymmärtänyt uneksiakaan", selitti Elisa vähääkään -ajattelematta, että toinen omasta puolestaan pelkäsi. - -Mutta joen toiselle puolelle päästyään hän huomasi, että niin oli asian -laita. Takaisin katsoessaan hän näki Riisen seisovan paikallaan, toinen -jalka portaalla, kalpean ja empivän näköisenä veden pintaan katsellen. -Pelkäsikö hän? Elisa ei uskonut silmiänsä. Hän oli tottunut reippaihin -veljiinsä, jotka eivät milloinkaan mitään pelänneet, siksi oli hänestä -hyvin kummallista, että maisteri, joka oli mies, saattoi täten empiä. - -Hän kääntyi kuitenkin takaisin, ojensi maisterille kätensä ja auttoi -hänet puron ylitse. - -Kalpeus katosi Riisen kasvoilta, sen sijaan hän tuskallisesti punastui. -Elisa huomasi hänen olevan häpeissänsä ja etsiskeli sanoja päästääkseen -hänet pulmasta, mutta ei keksinyt mitään sopivaa sanottavaksi. - -"Olen heikko raukka", virkahti viimein maisteri äänellä, josta huomasi -hänen jo tointuneen. "Minua vaivaa, että te sen tulitte huomaamaan niin -selvään." - -Elisan mieli keveni. - -"Eipä lienekään helppo olla sen, jolla on taipumusta pyörrytykseen", -sanoi hän otaksuen sellaisia syitä maisterin äskeiseen epäröimiseen. - -"Silläkään en valitettavasti voi itseäni puolustella, minua ei ole -milloinkaan pyörryttänyt." - -Elisa oli vähällä suuttua häneen. Tällaiset tunnustukset pakottivat -hänet suorastaan halveksimaan maisteria. He kulkivat vaieten puutarhan -läpi. - -"Väitättekö todella pelänneenne?" kysyi Elisa veräjälle tultua. - -"Minulla ei ole paljon ruumiillista rohkeutta", vastasi maisteri. - -Elisa ihmetteli. Oliko hän pelkuri vai erinomaisen urhoollinen? -Hän ei rohjennut astua porrasta myöten joen yli, mutta rohkeni -kyllä näyttäytyä oikeassa valossaan, vaikka sen johdosta joutuikin -halveksimisen alaiseksi. - -"En ymmärrä teitä, maisteri Riise", sanoi Elisa päätään pudistaen ja -herttainen, hänelle ominainen, hymy kirkasti kokonaan hänen kasvonsa. -Siinä hän viehkeänä ilta-auringon rusohohteen valaisemana oli kuin -valon ilmiö ylhäältä. - -Riisen katse kävi haaveilevan kaihoisaksi. Hän unhotti mitään vastata, -mutta Elisan mennessä sisään hän kunnioittaen kohotti hattuansa ja -läksi puutarhan poikki kulkemaan toiselle suunnalle. - -Sven Riise rakasti yksinäisyyttä ja etsi usein hiljaisia hetkiä. -Eikä hän tällöin huoliaan, vastoinkäymisiään ja pettymyksiään paljoa -mietiskellyt, vaikka hänellä siihen olisi ollut syytäkin enemmän kuin -monella muulla. - -Hän oli aikaisin jäänyt orvoksi ja siis ihan nuorena saanut yksin -ryhtyä elämän taisteluun. Näennäisesti hänellä ei ollut muuta -omaisuutta kuin pieni rahasumma ja heikko terveys, mutta syvemmällä -piileksi muille näkymätön ylläpitävä voima. Hänellä oli aikomus tulla -lääkäriksi, ja hän luuli pienen perinnöksi jääneen pääoman riittävän -koko opinto-ajaksi, kun vaan olisi ahkera ja säästäväinen. Mutta nämä -hyvät avut riuduttivat häntä, kunnes hänen terveytensä muutaman vuoden -raskaan, vaikka hyvällä menestyksellä toimitetun työn painosta, oli -lopussa. Hän sairastui kovaan tautiin. Pitkälliseksi kääntyi sairaus ja -vielä kauemmin kesti toipumisaika. Kun hänet sitten vihdoin katsottiin -kyllin terveeksi lukuja jatkamaan, olivat varat jo melkein loppuneet. -Hän yritti kyllä lukea, mutta huomasi kohta voimansa riittämättömiksi -opintojen harjoittamiseen, varsinkin, kun luvut vaativat suurta -kiirettä. Lääkäri arveli, että hänen parantuakseen pitäisi viettää -muutamia vuosia jossakin terveellisessä metsäseudussa kohtuullisesti -harjoitellen jotakin helpompaa tointa, joka samalla häntä huvittaisi. -Se oli syynä, miksi hän oli pyrkinyt kotiopettajaksi Hirvenhoviin. - -Täällä salasi hän niin huolellisesti kaikilta sen tuskan, minkä kesken -jäänyt elämänura hänelle tuotti, että hän melkein itsekin sen unohti. - -Tilapäisessä toimessaan hän noudatti tarkkaa tunnollisuutta, vaikkakin -hän kohta huomasi, ettei häneltä kukaan sitä vaatinut. - -Oppilaihinsa hän jo ensi näkemältä kiintyi. Nämä olivat miellyttäviä -ja luontevia lapsia, ehkä juuri sentähden, että olivat saaneet melkein -kesyttöminä kasvaa. Elisa oli ainoa, joka edes vähänkin voi pitää -heitä silmällä, mutta hänelläkin oli niin paljon muuta tehtävää, ja -se aika, jonka hän sisaruksilleen saattoi omistaa, oli niin täpärä, -ettei minkäänlainen perusteellinen kasvatus hänen puoleltaan saattanut -tulla kysymykseenkään. Silla-tädin kasvatus rajoittui siihen, että hän -käski heidän olemaan hiljaa ja pysyttelemään etäällä, hänen hermojensa -tähden. Vähän väliä he saivat kuulla, mikä ihmelapsi hän aikoinaan oli -ollut ja miten maailma viime aikoina oli mennyt nurin narin. Majuri -hemmoitteli kovin lapsiaan; milloin he eivät vaan häntä häirinneet, -salli hän heidän olla ihan omissa valloissaan. Itse hän ei ollut -koskaan tottunut tositoimella työtä tekemään, eikä sitä siis muiltakaan -vaatinut. Kyllä lapset hänen puolestansa olisivat saaneet päivät -päästään laiskotella, jos vaan olisivat halunneet. - -Ei hän siis myöskään mikään ankara isäntä ollut. Täyttikö kukin -velvollisuudet tai ei, mitäpä hän siitä! Sen huomattuaan olisi moni -heittäytynyt huolimattomaksi. Sven Riiselläkin olisi nyt ollut hyvä -tilaisuus hoitaa omia lukujaan lasten opetuksen kustannuksella -kenenkään sitä huomaamatta tai moittimatta. Mutta hän voitti -viettelykset, sillä hän teki työnsä Jumalan silmien edessä. - - - - -VIIDES LUKU. - - -"Mutta Irene, etkö vieläkään ole pukeutunut? Tuokion kuluttua ovat -vieraat täällä", nuhteli Elisa illan hämärässä arkihuoneeseen -tullessaan, kun tapasi Irenen kirja kädessä kavunneena ikkunakomeroon, -ahmien hyväkseen päivän viimeisetkin vilahdukset. - -"Heti paikalla", vastasi Irene päätään kirjasta kohottamatta. - -Mutta Elisa, joka huomasi, etteivät tässä yksin sanat riittäneet, otti -pois kirjan Irenen kädestä, vaikka tämä epätoivoisesti piteli kiinni -aarteestaan. - -"Anna minun vaan lopettaa tämä luku", pyysi hän. "Juuri ovat -kannibaalit syömäisillänsä sir Reginaldin." - -"Sen saavat jättää huomiseksi", sanoi Elisa. "Joudu nyt vaan! Kuulen jo -vaunujen jyristen vierivän sillan yli. Ota helakanpunainen pukusi!" - -"Mutta luuletko, että ne syövät hänet?" kysyi Irene huolestuneena. - -Kristian, joka filosofoiden istui nojatuolissa, purskahti nauramaan. - -"Ole vaan huoleti, Irene", sanoi hän, "ethän ole vielä puolitiehenkään -ennättänyt, eikä milloinkaan romaanisankari heti alkuluvuissa tule -syödyksi. Jos välttämättömästi niin pitää käydä, tapahtunee se kaiketi -vasta viimeisellä sivulla." - -"Anna minun hiukan silmäillä viimeistä sivua, kulta rakas Elisa", pyysi -Irene. - -Ja "kulta, rakas Elisa" taipui; ei kuitenkaan siihen määrään, että -olisi antanut kirjan takaisin, sillä hän tunsi hyvin pikku sisarensa. -Mutta hän avasi sen viimeisen sivun kohdalta ja antoi Irenen lukea -kappaleen siitä. Ja siinä sir Reginald vietti häitänsä. Sehän -rauhoitti. Mutta ei Irene sittenkään siitä oikein vakuutetuksi tullut, -sillä sir Reginald oli jo kirjan alkuosassa sattunut niin kammottavaan -tilaan, ettei pelastusta enää olisi saattanut toivoakaan. - -Majuri oli tänä iltana tyytyväinen ja iloinen. Hän oli hyvin huvitettu -vierailuista. - -Vieraat saapuivat pitkien matkojen takaa; millä oli ollut peninkulma -ajettavana, millä enemmän. Kartanon pitkä päärakennus näytti varsin -viehättävältä, kun kynttilänvalot sen kaikista ikkunoista ikäänkuin -tervetulleeksi kutsuen tuikkailivat tulijoita vastaan syysillan -hämärässä. Hirvenhovin vieraspitoja pidettiin suuressa arvossa. -Isäntäväki oli ystävällistä, seurustelu kävi vapaasti, ruoka oli hyvää -ja viinit hienoa lajia; mitäpä sitten puuttuikaan. - -Silla-täti vakuutteli aina juhlan edellisinä päivinä, ettei hän -suinkaan jaksaisi olla joukossa, mutta juhlaillan tultua ilmestyi -hän kuitenkin sinne hienona ja somana entisen kauneuden kajastus -kasvoillaan. Hän koetti kyllä parastansa näyttääkseen kärsineeltä, -mutta hauskuuttansa hänen ei sittenkään onnistunut oikein salata. Jos -joku sattui kehumaan häntä terveennäköiseksi, muuttui hänen muotonsa -heti niin, että se sanoittakin ilmaisi: "Ei kukaan tiedä kuinka sairas -olen, ainoastaan itse sen tunnen." - -Ensi kerran näki Sven Riise Elisan liikkuvan seuraelämässä ja olisi -tuskin saattanut tuntea häntä. Yksinkertaisessa, aistikkaassa -puvussaan hän näytti vielä entistäänkin ylevämmältä. Hän oli -kaikille ystävällinen ja kohtelias, mutta näytti sittenkin -luoksepääsemättömältä. Riise ei tietänyt itsekään, tokko häntä tämä -muutos miellytti vai ei. Harmikseen hän huomasi, ettei tämä seurapiiri -kyennyt antamaan kylliksi arvoa Elisan hyville avuille, mutta toisaalta -tuntui Elisan käytöksen herttaisuus häntä kohtaan kahta kalliimmalta -nyt, kun hän huomasi, ettei Elisa sellaista tarjonnut kenelle hyvänsä. - -Irene kuljeskeli ympäri tietäen olevansa viehättävä helakanpunaisessa -empiiripuvussaan hiukset valloillaan olkapäille valuen. Hän oli jo -kokonaan unhottanut huolehtia sir Reginaldin kohtalosta kannibaalien -parissa ja viihtyi erinomaisen hyvin tätien häntä hyväillessä ja -mairitellessa. - -Torvaldin oli sitävastoin varsin ikävä olla. Hän olikin vielä siinä -iässä, jolloin hienona ja vakavana olo käy rasittavaksi. Suuri lohdutus -oli toki se, että sai makeisia mielensä mukaan ja vähiin ei Torvald -tyytynytkään, varsinkin kun ei kukaan yrittänytkään estellä hänen -ahmimistaan. - -Elisa keksi Sven Riisessä erinomaisia ominaisuuksia. Hän ei olisi -saattanut kuvaillakaan maisteria seuraelämässä muuten kuin kömpelöksi -ja ikäväksi, Sven Riisellä kun oli niin hiljainen ja ujo luonto. -Mutta kömpelö hän ei suinkaan ollut. Päinvastoin oli hänellä hyvä -kyky saada ihmiset puhelemaan, sillä hän ymmärsi ottaa osaa heidän -harrastuksiinsa. Ja aina oli hänen omissa puheissaan pontta. Hän -näytti niin virkistyneeltä ja oli sellaisena oikein kaunis. Silmät -loistivat ja heleämpi puna oli kohonnut poskille. Tämä oli Elisasta -niin outoa, että hän alkoi ajatella, olisiko maisteri juonut. Mutta hän -ei ollut kertaakaan huomannut maisterin poistuvan yläkerrasta majurin -huoneeseen, missä punssia tarjoiltiin. Sinne herrat tuon tuostakin -katosivat ja palasivat takaisin mikä enemmän mikä vähemmän punakkana. - -Maisterin posken puna oli ihan toista kuin muitten Siinä, niin -sanoakseni, oli jotakin sielukasta. - -Tähdet tuikkivat vielä taivaalla, vaan yö alkoi jo valjeta, ennustaen -pian alkavaa aamun sarastusta, kun viimeiset vaunut vihdoin vierivät -Hirvenhovista pois ja kynttilät siellä sammutettiin. - - - - -KUUDES LUKU. - - -Syys vaihtui talveen, päivät lyhenivät, ja joulu läheni. Kun -Hirvenhovissa saatiin tietää, ettei maisteri Riisellä ollut kotia, -missä loma-aikansa viettäisi, pyydettiin häntä luonnollisesti jäämään -sinne. Se tuuma miellytti kaikkia. - -Majurista oli sitä parempi, kuta suuremman piirin hän sai kootuksi -ympärilleen. Kristiankin viihtyi hyvin tuon hyvänsävyisen nuoren -miehen seurassa, ja Silla-tädin suosiossa hän oli yhä. Elisa, joka oli -huomannut hänen hyvän vaikutuksensa oppilaihinsa, soi mielellään hänen -jäävän. Hän iloitsi siitä itse puolestaankin, sillä hän viihtyi hyvin -Riisen seurassa. Toisinaan olivat he kenenkään häiritsemättä saaneet -puhella kahden kesken ja Elisasta tuntui ikäänkuin hän näinä hetkinä -olisi oppinut syvällisemmin katsahtamaan elämään. Yhä suurempaan arvoon -nousi hänen silmissään tuo mies, jota hän ensin oli milt'ei halveksinut. - -Eräänä joulukuun päivänä tapaamme Elisan kotona suuressa valoisassa -huoneessa, jonka ikkunat antavat etelään päin. Elisa katselee ulos -odottaen auringon pian hajottavan pilvet. Varmaan oli päivän silmä pian -tuleva näkyviin, sillä Kustaa Aadolfia odotettiin kotiin. Kustaa Aadolf -oli veljistä se, jota Elisa enin rakasti ja hän oli syntynyt elämän -päiväpuolella. Sentähden piti hänen aina asuakin päiväpuolella. - -Pitkään aikaan ei Kustaa Aadolf ollut kotona käynyt, sillä toverit -olivat kilvan tahtoneet omistaa hänet. Viime keväänä oli hän viipynyt -viikon Hirvenhovissa vastahankittua ylioppilaslakkiaan näyttämässä. -Mutta ei hän siellä kauan viipynyt, iloinen maailma häntä houkutellen -kutsui. Elisalle oli tuon tuostakin päivän vilahduksina saapunut pieniä -kirjeitä, milloin huokuen raittiita merituulahduksia, milloin kuvaillen -nuoren, haaveellisen ihmissydämen kesäisiä unelmia. Marstrandista oli -hän suoraan lähtenyt Upsalaan alkamaan ensimäistä opintokauttansa. -Eivät opinnot paljoakaan häntä painaneet ja ylioppilaselämä tarjosi -niin paljon uutta ja huvittavaa. Kirjeet, joissa hän ei milloinkaan -mitään salannut, huolestuttivat aluksi Elisaa, mutta lopulta hän -lohduttautui ajatellen, että Kustaa Aadolfin laisella nuorella miehellä -pitänee olla aikansa hukkakauran kylvöönkin. Niin kauan kuin hän piti -totuudesta kiinni ja vilpittömän suoraan kertoeli kaikesta, ei ollut -aihetta pelkoon. - -Kuitenkin tuotti Elisalle huolenaihetta Kustaa Aadolfin viimeinen -kirje, jossa hän ilmoitti tulostaan. Kieli ei ollut siinä niin -selväsanaista kuin edellisissä, muun muassa oli siinä lause, jota ei -Elisa ensinkään käsittänyt: -- -- -- "Minulla on uusi kokemus, suuri -ja rikas, joka tulee luomaan uudeksi koko vastaisen elämäni. Haluan -hartaasti puhella siitä sinun kanssasi, vaan tällä kertaa on sydämeni -niin täynnä, etten saata enempää kirjoittaa." - -"Mitä hän oikein ajatellee", mietti Elisa itsekseen ikkunan luona -käännellen kukka-astioita, jotta lehdet saisivat vapaamman tilan. -"Lieneekö jo joku paremmalla oikeudella omistanut hänen luottamuksensa -ja rakkautensa?" Elisa vaatisi siltä nuorelta tuntemattomalta tytöltä -paljon. Kenpä voisikaan olla kylliksi hyvä hänen jalolle, iloiselle -veljelleen! - -Kustaa Aadolf! Suotta ei hän ollut saanut sankarikuninkaan nimeä, -hänessä oli paljon sankaruutta ja kerran hänestä oli tuleva suuri ja -etevä mies. Sen Elisa tuolle tuntemattomalle kertoisi. Mutta entä -jos tämä ei ymmärtäisi häntä? Elisan sydäntä ahdisti ja hän tunsi -jonkunlaista vastenmielisyyttä ajatellessaan tuota mielikuvituksensa -luomaa nuorta tyttöä, joka kenties todellisuudessakin saattoi olla -olemassa. - -Mutta samassa päivän kilo halkasi pilvet ja valaisi häikäisevästi -nuorta lunta. Ja ulkoa metsästä alkoi kuulua kulkusten kilinä. Hyvä -enne! - -Elisa riensi vihurina ulos lausumaan veljensä tervetulleeksi. Lumi -jäähdytti jalkoja ja puku ei kylliksi suojellut raittiin talvisään -kylmältä, mutta vähätpä siitä! Pian saapui hän reelle ja hypähti -yhdellä harppauksella veljensä viereen istumaan. Kustaa Aadolf -tervehti häntä veitikkamaisella riemulla. Pihalla olivat Irene ja -Torvald vastassa, jotta kuorma oli vallan täyteen ahdattuna, kun -hevonen viimein seisautettiin kodin oven eteen. Etehisessä oli -Kristian vastassa. Siihen siskot sitten pysähtyivät pakinoimaan, -kunnes jyskyvä koputus salin ovelle ilmaisi, että majuri siellä -sisällä vartoi vuoroansa, eikä jaksanut enempää odottaa. Majuri oli -siihen määrään kylmänarka, ettei tohtinut liikkua etehisessä ilman -päällystakkia ja lakkia eikä uskaltanut istua tuolille, missä oli -hatara rottinkiselkämys. Avainreiät hän tukki pumpulitulpilla. - -"Joudu jo saliin, isä odottaa", kehoitti Elisa, ja Kustaa Aadolf -lähti temmasten kuin mikäkin vallaton koulupoika ohimennessään tulpan -avaimenreiästä. - -"Huh, täällähän vetää, etkö tunne, isä?" kysyi hän hetken perästä. - -"Vetää? Mistä vetää? Sulje paikalla!" huudahti majuri kiihkeästi. - -"Avainreikä on tukkimattomana", sanoi Kustaa Aadolf, näyttäen -puuvillatulppaa kädessään. "Pane se kohta paikalleen, veitikka! Aina -sinä olet laisesi", sanoi majuri suopeasti nauraen pojan pilanteolle. -Hän ei milloinkaan välittänyt isällisestä arvostaan ja salli -mielellään, että hänen kustannuksellansa toisinaan hiukan kujeiltiin. - -Vasta kun perheen jäsenet hyvää yötä sanottuaan erosivat ja Elisa -ja Kustaa Aadolf ikäänkuin äänettömän sopimuksen mukaan jäivät -kahdenkesken saliin, sai Elisa tilaisuuden kysyä veljeltään jotakin -hänen viimeisen omituisen kirjeensä johdosta. - -"Minua aavistuttaa, että olet saanut uuden rakkauden, ja ettei minun -lempeni nyt enää merkitse mitään", sanoi hän. - -"Oikein arvasit, olen todellakin löytänyt uuden rakkauden, mutta sinä -et siltä jää syrjään." - -Näin puhuen Kustaa Aadolf silmäsi Elisaan ja entistään kirkkaammaksi ja -lämpöisemmäksi kävi hänen katseensa. Elisa sitä toki ei kirkastanut, -vaan se toinen, uuden rakkauden tuntematon esine; sen Elisa surulla -huomasi. - -"Mikä on tytön nimi?" kysyi hän. - -"Tytön? Eihän ole mistään tytöstä puhe." - -"Eikö?" - -Elisa hämmentyi: - -"Mutta mitä sitten kaikella tällä tarkoitat? Sano toki suoraan! -- -Miksi saatat minut tällaiseen jännitystilaan?" - -"Olen saanut rauhan Jumalassa, olen oppinut tuntemaan Vapahtajani -Jesuksen Kristuksen ja Häntä rakastamaan", vastasi Kustaa Aadolf -juhlallisesti ja näytti riemuitsevan siitä, että sai tehdä näin selvän -tunnustuksen. - -Elisan mieli keveni, mutta samalla hän tunsi itsensä noloksi. Pois -haipui se uusi ja ihmeellinen, joka äsken oli häntä peloittanut, mutta -samalla myös tenhonnut, se, joka tulisi luomaan uudeksi koko Kustaa -Aadolfin elämän. - -Mutta kohdatessaan Kustaa Aadolfin kirkkaan, vilpittömän katseen, -huomasi hän, että siinä sittenkin säteili jotakin uutta, jotakin -kieltämättä todellista. - -"Miten se tapahtui?" kysyi hän vasten tahtoansa kylmänsävyisellä -äänellä. - -"Kerran sattumalta -- ei suinkaan, vaan Jumalan Hengen vaikutuksesta, -vaikk'en sitä silloin oivaltanut -- menin kirkkoon ja siellä kuulin -saarnan, joka iski sydämeeni sellaisella voimalla, ett'en senjälkeen -saanut lepoa missään, ennenkuin pääsin rauhaan Jumalassa. Elisa, onko -sinulla rauha Jumalassa?" - -"En ainakaan ole kapinassa Häntä vastaan." - -"Mutta rakastatko Häntä?" - -"Kunnioitan Häntä ja pyrin paraimpani mukaan tekemään, mitä Hän tahtoo." - -"Mutta se ei riitä? Sinun pitää oppia rakastamaan Häntä. Sinun pitää -tulla Hänen omakseen, ja Hänen sinun omaksesi." - -"En hyväksy uskonnon ja pyhien asiain alentamista jokapäiväisiksi." - -"Jos me rakastamalla Jumalaa alennamme Hänet jokapäiväiseksi, niin -luulen tämäntapaisen alentamisen olevan Jumalalle hyvin mieleen", sanoi -Kustaa Aadolf vakuuttavalla äänellä. - -Elisa ei siihen vastannut mitään, mutta hänen mielessään tuntui -niin tukalalta. Hän ajatteli kaikkia niitä hengellisiä, joiden -pariin hän oli elämässään sattunut. Muita epämiellyttävämmiltä he -hänestä tuntuivat, lienevätkö sitten todellakin muita huonompia, -vai vaatiko hän heiltä enemmän. Seurakunnan rovasti oli jäykistynyt -korkea-kirkollisuuden kaavoihin siihen määrään, ettei voinut -erottaa kirkkoa Jumalasta. Hänen mielestään tuotti lahkolaisuus -seurakunnalle suurempia vaurioita kuin juoppous ja julkeat paheet. -Eikä hän seurakuntalaisiltaan paljon muuta vaatinutkaan, kuin -että he säännöllisesti kävivät kirkossa pappiaan kuuntelemassa. -Apulainen oli hyväntahtoinen, mutta varsin heikko mies, ihmispelon -orja. "Mitä sanonevat ihmiset?" siinä se, mitä hän toimiessaan aina -ensi sijassa ajatteli, ja sentähden ei hänellä ollutkaan mitään -voimaa. Nämä molemmat papit koettivat kyllä näennäisesti säilyttää -sopua, mutta siitä huolimatta tiesi jok'ainoa seurakuntalainen, -miten työläs heidän itse teossa oli sopia yhteen. Vielä vähemmän -miellyttivät vapaakirkolliset Elisaa. Hän oli kuunnellut useita heidän -saarnaajiansa. Joku heistä oli hänen mielestään ollut kyllä hyvä, mutta -yleensä piti hän heitä jonkunlaisina hengellisinä matkasaksoina, jotka -kilvan kaupustelivat pelastusta polkuhinnasta. Sellainenko Kustaa -Aadolfistakin tulisi? - -"Oletko pahoillasi minun mieleni muutoksesta?" kysyi Kustaa Aadolf. - -"Pelkään, että tulet joutumaan sairaaloiselle suunnalle, sinä, joka -näihin asti olet ollut niin terve ja luonteva", vastasi Elisa. - -"Perin sairas olen ollut, vaikka itse tietämättäni", sanoi Kustaa -Aadolf. "Vasta nyt olen terve." - -Elisaan ei hänen innostuksensa tarttunut. - -"Luulen, että ihmiset usein käsittävät pelastuksen liian -pintapuolisesti", sanoi hän. "On saarnaajia, jotka sanelevat jonkun -rukouskaavan syntien anteeksisaamisesta; ken sitten osaa lukea -laverrella samat sanat hänen jälkeensä, se on jo saanut kylliksi sekä -ajan että iankaikkisuuden varalle." - -"He eivät tarkoita yksin huulten tunnustusta, sydämen täytyy olla -mukana", puolusteli Kustaa Aadolf. - -"Mutta monet saattavat ymmärtää heidän tarkoituksensa väärin, sen olen -huomannut, ja joutuvat siten itsepetoksen vaaralliseen tilaan", sanoi -Elisa. - -"Minä puolestani en usko olevani siinä tilassa", vastasi veli. - -"Ja jos siinä olisitkin, niin toivon, että siitä pian pääset. Älä -suutu, rakkaimpani, mutta olen levoton sinun puolestasi, sillä minä en -paljon luota uskonnolliseen innostukseen." - -"Sinä et ymmärrä erottaa innostusta intoilemisesta. Jälkimmäinen johtaa -usein harhaan, mutta innostus on voimaa", vastasi Kustaa Aadolf. - -Elisa katsoi hellästi häneen. Häntä vaivasi tämä keskustelu sentähden, -että se ilmaisi erimielisyyttä heidän välillään. Eikä hän enää jaksanut -sietää tätä syvää vakavuutta, vaikkakin hän itse oli vakaamielinen -luonne. - -"Kunpa ei vaan", sanoi Elisa, yrittäen laskea leikkiä, "intoilusi -johtaisi sellaisiin hullutuksiin, joita muuan kuljeksiva saarnaaja -täällä kesällä jakeli. Hänelle oli muka ylhäältä ilmoitettu, että -maailman pitäisi loppuman määrättynä päivänä, muistaakseni oli se -heinäkuun 27:tenä. Kansa hätääntyi. Toiset olivat menehtyä pelosta, -toiset heittivät kaikki askareet sikseen, sillä mitä hyödytti enää -työnteko, kun lopunaika oli niin likellä. Jotkut taas joutuivat -sairaloiseen hurmaustilaan ja asettuivat odottamaan Kristuksen tuloa. -Tällaisiin houreihin voi se lopulta viedä." - -"Voi kyllä, jos unhotamme Jeesuksen sanat: siitä päivästä ja hetkestä -ei tiedä kukaan, ei enkelitkään, vaan ainoastaan Isäni, joka on -taivaassa", vastasi Kustaa Aadolf ja kietoen käsivartensa sisaren -kaulaan hän lisäsi: "Minua surettaa, ettemme tässä asiassa täysin -ymmärrä toisiamme." - -Elisa suuteli veljeään. Hän ei ollut milloinkaan intoisa -hellyydenosoituksissaan, eikä hän tuhlaillut niitä kenellekään, mutta -he olivat aina sydämellisiä ja luotettavia. - -"Tunnen itseni hiukan pettyneeksi, veikko", sanoi hän. "Olen uneksinut -sinusta niin suurta, ajatellut, että sinusta tulisi sankari." - -"Ja senkö estäisi se, että olen vannonut uskollisuutta -Voitonruhtinaalle", vastasi Kustaa Aadolf silmät hehkuen. Oi, miten -olisikaan Elisa iloinnut, jos tuo innostus olisi kohdistunut johonkin -suurempaan ja arvokkaampaan kuin herännäisyyteen, jota kaikki -halveksivat. - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - -Muutamana iltana Kustaa Aadolfin kotiintulon jälkeen tapaamme -ihmeeksemme majurin yksin huoneessaan pasianssia panemassa. -Tavallisesti hän tähän aikaan päivästä oleskeli omaistensa piirissä, -joko heidän kanssaan whistiä pelaten tai itsekseen "diplomaattia" -asetellen. - -Ulkoa väliköstä kuului askeleita. Majuri kuunteli arasti kuin lapsi, -joka pelkää tulla yllätetyksi luvattomissa töissä. Tulija olikin vain -Kristian. - -"Vai sinäkö se olit, poikaseni", sanoi hän. "Tule katsomaan, miten -diplomaattini sujuu!" - -"Miksi istut täällä, isä, etkä kuten tavallisesti yläkerrassa?" kysyi -Kristian istuutuen mukavasti sohvannurkkaan, josta ei ainakaan ensi -hopussa näyttänyt aikovan nousta. - -Majuri tuli hyvälle tuulelle. - -"Aina uusi hempeämpi, ehkä entinen parempi", vastasi hän vältellen. - -Hän nähtävästi ei halunnut ilmaista oikeata syytä. - -"Luulenpa, isä, että sinun yleensä ei ole helppo taipua uudistuksiin", -vastasi Kristian. "Korttia esimerkiksi lyöt aina samaan vanhaan -tapaasi. Tätä diplomaattiakin olet asetellut vuodet umpeen ainakin niin -kauan kuin minulla on ollut ilo tuntea sinut." - -Majuri ei vastannut mitään. Juuri nyt oli diplomaatti joutunut -jännittävään kohtaan. Kristian puhaltaa pölähytti ensin muutamia -sankkoja savukiemuroita sikaristaan ja alentui sitten antamaan muutamia -neuvoja, jotka majuri ensin hylkäsi, mutta lopulta hyväksyi. - -"Kumma mies tuo Kustaa Aadolf, joka on saanut päähänsä, että kaikki on -syntiä", sanoi Kristian hetken kuluttua. - -Majuri kohotti silmänsä korteista. Tuota hänkin oli ajatellut, vaikkei -ollut saanut lausutuksi. - -"Vai niin, sinustakin?" kysyi hän ja lisäsi ikäänkuin menettelynsä -selitykseksi: "Katsos, totta puhuen, juuri siitä syystä minäkin istun -korttineni täällä." - -"Sen heti ymmärsin. Onko Kustaa Aadolf kortinlyöntiisikin kajonnut?" - -"Onpa niinkin; hän väittää, että kortit ovat olleet kiroukseksi -monelle, senvuoksi muka ei niihin pitäisi koskeakaan. Pasianssin panoa -hän sanoo ajanhukaksi. Noh, mitä pahaa nyt siinäkin olisi, milläpä -muuten tässä pitkät talvi-iltansa kuluttaisi?" - -"Ja hänen mieltään noudattaen sinä siis täällä panet pasianssiasi -kaikessa salaisuudessa", sanoi Kristian naurahtaen. - -"Niin", puolusteli majuri, "en tahdo kiusata häntä. Täten ei hänen -tarvitse nähdä korttejani. Mutta minä puolestani en saata pasianssiani -heittää sikseen." - -"Kas, mitä?" huudahti Kristian vilkkaasti nähdessään pullon lasineen -pistävän esiin pienellä pöydällä. "Punssiako sinulla on näin ihan -arkipäiväiltana?" - -"Niin, ymmärräthän, että täällä on outoa ja yksitoikkoista istua tähän -aikaan päivästä. Jotakin pitää tehdä täällä kotiutuakseen", puolusteli -majuri yhä. - -Ja täysin tyyntyi ukko, kun Kristian paheksumisen asemesta täytti -itselleen lasin ja alkoi hyvillä mielin maistella. - -"Minullekin vähän!" pyysi hän. - -Siinä he sitten maistelivat kahden, mutta majurin mieli vaan ei ottanut -oikein elpyäkseen. - -"Kustaa Aadolf hokee, että pitää ajatella sieluansa", sanoi hän. - -"Minusta se ei ainakaan ole suuren ajattelemisen arvoinen", vastasi -Kristian. - -"Niinpä kyllä, raukkoja olemme kaikki, mutta kullakin meistä on -sittenkin sielu, jonka Jumala pitää kallisarvoisena, väittää Kustaa -Aadolf." - -"Kuolinhetkellä ehtii kyllä ajatella sieluansa", arveli Kristian. - -"Hanninkylän Ingalla ei ainakaan ollut aikaa siihen. Elukoissa -pyörivät hänen ajatuksensa vielä viimeisessä hengenvedossakin", sanoi -majuri. Hänen mielensä oli hetkeksi painunut lamaan, mutta pian hän -lohduttautui taas: "Sanoohan Kustaa Aadolf, että Jumala on armollinen -ja laupias, eikä tee meille meidän tekojemme jälkeen; saaneehan siis -hiukan oman mielensäkin mukaan menetellä, vai kuinka luulet? Sillä, -missä synti on suureksi todettu, siinä on armo ylenpalttinen, niin on -Kustaa Aadolf itse sanonut." - -"Ja, missä armo on ylenpalttiseksi tunnettu, siinä on synti ylen suuri, -siltä ainakin näyttää", virkkoi Kristian kuivasti. - -"Mitä sanoitkaan? Eipä kuulunut hullummalta puheesi. Sinulla on älyä, -Kristian. Äly kuuluu meillä sukuun, äly ja luuvalo. Sinä sait osaksesi -älyn, minä luuvalon. Mutta pahalta kuului kaikissa tapauksissa se, -minkä sanoit. Saatanallakin, näet, oli älyä." - -"Hänen vertaisekseen toki en vielä ole tullut, en älyssä enkä -ilkeydessä", vastasi Kristian rauhoittaen. - -"Etkä tulekaan. Sinun pitää päästä Kustaa Aadolfin kannalle ja niin -minunkin. Hänen asiansa ovat kyllä paremmasti asetetut kuin meidän. -Mutta työlästä se on, kun täytyy luopua niin paljosta, kaikesta, mikä -huvittaa, ja mihinkä sitä sitten osaa ryhtyä?" - -"Niin, sanohan muuta!" - -Samassa tuli Kustaa Aadolf huoneeseen. Kristian katsahti häneen -naurettavan surullisesti: - -"Tässä näet, miten käy, kun alotat puhdistamalla tynnyriä ulkopuolelta. -Muuta ensin sydämemme, ennenkuin huvejamme tuomitset!" - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - - -Sunnuntaina Kustaa Aadolf halusi ajaa kirkkoon. Elisa, Irene ja -maisteri lähtivät mukaan. Viimemainittua tämä matka erittäinkin -ilahutti. Ani harvoin Hirvenhovin haltijat kävivät kirkossa, eikä -heidän johtunut mieleen tiedustellakaan, haluaisiko kukaan sinne. -Maisteri taas ei tahtonut pyytää hevosta itseään varten ja jalan -kuljettavaksi oli matka liian pitkä. Kerran oli hän kyllä tehnyt niin, -mutta ei mielinyt uudelleen yrittää. - -Päivä oli kirkas ja keli erinomaisen hyvä. Ajettiin isossa kuomureessä. -Irene oli haltioissaan, kun sai istua etuistuimella Elisan vieressä, -kuten täysi-ikäinen neiti ainakin; tuossa vastapäätä istui Kustaa -Aadolf vilkkaasti jutellen ja leikkiä lasketellen, ja hänen vieressään -maisteri, jolle voi vähän keimailla; se vasta jotakin oli! - -Ilma oli raitis näin aamusella. Aurinko valaisi kimallellen huurteista -metsää. Hevoset juoksivat tasaista ravia ja kulkuset kilahtelivat -samassa tahdissa. Hyvissä ajoin oli lähdetty matkalle. - -Vilkkaasti keskustellen kului aika hupaisasti reessä. Maisterikin -oli alussa virkeällä tuulella, mutta matkan joutuessa hän vähitellen -herkesi puhumasta. Elisa huomasi tämän ja katsahti tavan takaa -kysyvästi häneen saadakseen selville syyn muutokseen. Silloin yritti -maisteri taas tekeytyä iloiseksi, mutta onnistumatta. Mikä hänen oli? - -"Maisteri, ette varmaankaan siedä ajella selkä edellä", sanoi Elisa -yht'äkkiä nousten seisoalleen reessä. "Vaihtakaamme paikkaa!" - -"Emme mitenkään, voinhan nousta kuskipenkille", vastasi maisteri hienon -punan kohotessa kalpeille kasvoille. - -"Ei se käy päinsä, siinä on kylmä istua ja te olette jo ennestään -vilustunut, sen päätän eilisestä yskästänne", sanoi Elisa. -"Vaihtakaamme nyt vaan! Irenekään ei siedä ajella selkä edellä, mutta -minä kyllä. Istun siinä yhtä hyvästi kuin tässä, sen takaan teille." - -Näin Elisa yhä pyysi ja koetti saada maisterin taipumaan, nähtävästi -oli hän päättänyt saada tahtonsa läpi. Kustaa Aadolf kannatti häntä. -Sven Riise olikin siihen määrään sairas, ettei voinut heitä vastustaa, -ja tuskin olisi hän jaksanut kuskipenkille siirtyäkään. Mutta tuntui -nöyryyttävältä tuo paikan-muutto! Ruumiillinen heikkous oli Riisellä -raskaana ristinä, sen tunsi hän tällä hetkellä vielä katkerammin kuin -jättäessään opinuransa puolitiehen. Se ei ollut sääliä, jota hän halusi -nähdä Elisan katseessa! - -Kustaa Aadolf oli iltapäiväksi kuuluttanut hartaushetken vietettäväksi -Hirvenhovissa. Alakerran salissa oli sitä varten tehty tilaa, sinne oli -kannettu penkkejä ja tuoleja. - -"En tiedä, tokko voin kuulemaankaan mennä, poika saattaisi puheissaan -sekaantua", arveli majuri ja maistoi viiniä hermojensa rauhoittamiseksi. - -Silla-täti oli yhtä levoton, mutta hän nautti bromkaaliumia rauhansa -palauttamiseksi. - -Kristian oli etupäässä hyvin utelias, mutta tavallaan asiaan -innostunutkin. Hän vaan naureskeli muitten hätää. - -"Entä mitä, jos sekaantuisikin", sanoi hän. "Kotiväelleenhän hän vain -puhuu, joka kyllä suo anteeksi, ja muutamalle talonpojalle. Mitäpä -tuosta sitten!" - -Mutta kun määräajan lähetessä sali tuli täyteen ihmisiä, joiden -kasvoissa kuvastui sekä hartaus että utelias odotus, alkoi viimein -Kristianinkin sydän sykähdellä veljen puolesta. Hyvä vaan, ettei hän, -Kristian, ollut koonnut näitä ihmisiä heille puhuakseen. Miksikä ne -noin joukolla tulivatkin? Uteliaisuudesta kai. Entäpä, jos Kustaa -Aadolf ei suoriutuisikaan! Hän oli vielä nuori, eikä ollut milloinkaan -ennen julkisesti puhunut. Ja Kristian nousi lähteäkseen omalla -tavallaan veljeänsä rohkaisemaan. Kuvailkoon noita kuuntelijoitaan vaan -elottomiksi puunukeiksi! - -Mutta tultuaan Kustaa Aadolfin huoneeseen tapasi hän hänet polvillaan. -Kristian sulki kiireisesti oven pitäen neuvonsa omana hyvänään. Kustaa -Aadolfilla näytti olevan toisia rankaisukeinoja. - -Kello löi jo kuusi ja Kustaa Aadolf nousi rukoilemasta. - -"Nyt, Herra", huoahti hän, "älä hylkää minua". - -Senjälkeen astui hän valaistuun saliin. Pöydän ääreen asetuttuaan hän -kalpeni, sillä hän tunsi kaikkien silmät itseensä kiinnitettyinä. Syvän -avuttomuutensa tunnossa sulki hän silmänsä ja alkoi ääneen rukoilla, -mitä sydämen pohjassa liikkui. Ja apua tuli. Milloinkaan ennen ei -hän ollut uskon silmin niin ilmi elävänä nähnyt rakasta Mestariansa -kuin tällä hetkellä. Hän ei itse ollut uhkarohkeana tunkeutunut tähän -toimeen, vaan tiesi tässä seuranneensa Jumalan Hengen johdatusta, ja -se tietoisuus tuotti hänelle voimaa. Ainoastaan yhtä hän puhui, mutta -se oli suurinta, mistä ikänänsä saattoi puhua, Jumalan rakkaudesta -ilmenneenä Jeesuksessa Kristuksessa. Hänen puheensa uhkui nuoruuden -intoa sekä rakkautta Jumalaan ja ihmisiin. Kaikki kuuntelivat hartaina. -Esitelmä oli vapaa vaikutuksen tavoittelemisesta ja tunki sellaisena -harvinaisen syvästi ihmisten sydämiin. Puhtaaksi totuudeksi sen tunsi -jokainen. - -Saarna ei ollut pitkä, aamen tuli ihan äkkiarvaamatta. Lopuksi tahtoi -jokainen tervehtiä Kustaa Aadolfia. Monet karkeat kädet puristivat -hänen kättään, ja kiitollisuuden kyynel kiilsi monen silmissä. - -Majurikin oli liikutettu, mutta samalla ylen ylpeä pojastaan. - -"Rakas poikani", sanoi hän sulkien Kustaa Aadolfin syliinsä, "sinä olet -ensi luokan kaunopuhuja, voit yletä vaikka piispaksi, jos tahdot. Tästä -saarnasta koituu minullekin hyvää varmaan koko vuodeksi." - -"Kiire sinulla olikin", arveli Kristian, "sanat liukuivat ihan -luiskahtaen huuliltasi. Jos vaan olisit hiukan vielä jatkanut, niin -olisit kohta minutkin kääntänyt." - -"Ja niin kaunis olit, innostus sinua niin somisti", sanoi Silla-täti -päätään pudistaen. - -"Sinua voisin minäkin kuunnella, sinä osaat saarnata", sanoi Torvald. - -"Minä ymmärsin jok'ainoan sanan", sanoi Irene ja läheni hyväilemään -veljeänsä. - -Kustaa Aadolf kumartui suutelemaan häntä. Irenen arvostelu oli hänestä -paras. - -Elisa oli ääneti. Kustaa Aadolfia kuunnellessaan oli hänestä tuntunut, -ikäänkuin olisi veli äkkiä noussut kirkastetuille ylängöille, jonne hän -ei voinut häntä seurata. Se rakkaus, joka Kustaa Aadolfia elähytti, oli -Elisalle vieras. Mutta silti ei heidän tarvinnut loittoutua toisistaan -enemmän, kuin minkä välttämättömyys vaati. Sydämen osanotolla hän tästä -lähtienkin tulisi seuraamaan veljensä vaiheita. - -"Miten ihmeelliseltä tuntuneekaan saada noin julki puhua sydämensä -kyllyyden", sanoi hän veljelleen senjälkeen, kun muut olivat -hajautuneet kukin taholleen, ja he molemmat sekä maisteri Riise olivat -jääneet kolmisin saliin. - -"Niin, se on suurta", sanoi Kustaa Aadolf silmät säteillen. "Ja -ihaninta kaikista on tuntea itsensä Jumalan aseeksi. Tunnen itseni -tämän jälkeen ihan toisenlaiseksi kuin ennen, niin kummalta kuin -tuo ehkä kuuluneekin. On ikäänkuin olisivat huuleni pyhitetyt sen -sulosanoman kautta, jonka ne äsken saivat julistaa." - -"On ihanaa olla Jumalan mies", sanoi Sven Riise. Kustaa Aadolf kääntyi -äkkiä. - -"Te olette?" kysyi hän sydämellisesti. "Sen jo ensi näkemältä oivalsin." - -Ja lujasti kättä lyöden tekivät he ystävyysliiton. On olemassa -ystävyysliittoja, jotka Jumala on taivaassa suunnitellut jo aikoja -ennen kuin ne maan päällä rakennetaan. Sellaiset ovat aina siunaukseksi -ja kasvattavat hengellistä voimaa. Niin tämäkin. - -Joulu joutui Hirvenhoviin, vietettiin siellä rauhassa ja vieri taas -ohitse. Uudet vaikutukset eivät synnyttäneet mitään hajaannusta -perheessä. Tosin sekä majuri että Kristian toisinaan tuskautuivat, kun -Kustaa Aadolf muka tunkeutui liian syvälle heidän sisimpäänsä, mutta -he rakastivat häntä niin paljon, etteivät voineet hänelle suuttua. -Mutta Kustaa Aadolfin lähtiessä Upsalaan sanottiin jäähyväiset entistä -tyynemmin mielin. - -Elisa sitävastoin tunsi tyhjyyttä. Enemmän kuin ennen ikävöi hän -rakkainta veljeään, varsinkin painoi häntä se seikka, että tämä lähti -matkaan ennenkuin hän, Elisa, ennätti perinpohjaisemmin tutustua tuohon -uuteen ainekseen veikon olennossa. - -Sven Riise seisoi hänen vieressään pihamaalla katsellen yhä etäämmällä -kiitävää rekeä. - -"Teidän veljenne kulkee valoisaa tulevaisuutta kohti", sanoi hän. - -"Olen aina mielessäni kuvitellut, että Kustaa Aadolfista tulisi jotain -suurta", vastasi Elisa. - -"Suuruudenunelmat ovat vaarallisia", sanoi Sven Riise kaiholla -ajatellen, miten hänkin ennen oli tuntenut ja vieläkin tunsi sekä halua -että voimia hoitamaan jotakin suurempaa kutsumusta kuin missä nyt toimi. - -"Mutta suurta on jo nuorella iällään antautua Jumalan valtakunnan -palvelukseen", lisäsi hän Kustaa Aadolfia ajatellen. - -"Niin, siinä toimessa ei saa kunniasijoja tavoitella", sanoi Elisa. - -"Siinä saa tulla kaikkien palvelijaksi. Minun mielestäni on kaikkein -suurinta saada tunnustaa uskonsa julki suuren kansanjoukon edessä, ja -sen saa hän tehdä." - -Sven Riiseä masensi hänen syrjäinen asemansa ja itse tietämättään -hän näillä sanoilla ilmaisi salatun kaihonsa. Ja Elisa ymmärsi hänet -niin hyvin; käsitti vasta nyt hänen vastoinkäymisensä kaikessa -laajuudessaan. Syvimmällä sydämen myötätuntoisuudella oli hän -huomannut, miten maisteri nöyrästi alistuen kantoi murheensa taakkaa, -kantoi nurkumatta ja niitä kadehtimatta, joiden elämänuran kohtalo oli -johtanut suurempaan menestykseen. - -Hän oli ensin otaksunut Sven Riisen jokapäiväiseksi pikkusieluksi, -joka varsin hyvin viihtyi vaatimattomissa olosuhteissaan, mutta nyt -hän ymmärsi, että tämä tyytyväisyys oli taistelemalla saavutettua -ja niin täysin omaksuttua, että sen olisi luullut kuuluvan hänen -luonteeseensa. Hiljaisuudessa taistelevana ja voittavana sankarina -tuntui hän Elisasta tällä hetkellä vielä suuremmalta kuin Kustaa Aadolf -nuoruutensa innossa ja voimassa. Sven Riisen elämäntehtävä ei voinut -olla sen vähäpätöisempi kuin Kustaa Aadolfinkaan, se seikka Elisalle -varmenemistaan varmeni. - -"Toinen puhuu suurelle joukolle, mutta osuu ehkä vaan yhteen tai -harvaan sydämeen", sanoi hän, "toinen taas elää hiljaista elämäänsä -harvalukuisen joukon kesken, mutta voittaa ehkä puolet heistä". - -Hän oli puhunut harvaan ja aatoksiinsa syventyneenä, kuten itsekseen. - -Sellaista puhetta ei Riise olisi milloinkaan uskonut Elisan huulilta -kuulevansa, sentähden tuntuikin hänestä jok'ainoa sana kuin hengen -vaikuttamalta. Lohdutuksena ylhäältä hän ne vastaanotti ja sydämeensä -kätki. Niin, totta; olihan vähä työ Jumalan valtakunnan edistämiseksi -sen arvoinen kuin suurempikin. Sydämen uskollisuudesta riippuu kaikki. - -Sven Riise tyytyi antamaan kynttilänsä palaa sillä paikalla, mihin -Jumala oli hänet asettanut, sillä se voisi puhaltua sammuksiin hänen -turhaan tavoitellessaan parempia asemia. - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - - -Talvi tuli, talven kuluttua kevät, kevään jälkeen kesä, ja kesän mukana -Kustaa Aadolf. Sven Riise oli yhä vieläkin Hirvenhovissa. Torvaldin -ja Irenen piti kesälläkin lukea vähän aikaa päivässä. Elisa oli sen -niin järjestänyt selittäen, että lapsille olisi vahingollista kulkea -jouten pitkin päivää. Varsinaisen syynsä hän salasi, sitä eivät saaneet -muutkaan aavistaa, saati maisteri itse. Elisa oli oppinut ymmärtämään -häntä yhä paremmin ja tiesi, ettei hän suostuisi jäämään Hirvenhoviin -koko kesäksi vähemmällä, kuin että saisi olla heille hyödyksi jossakin. -Ja miksikä hän lähtisi Hirvenhovin terveellisiltä, puhdasilmaisilta -metsämailta, ennenkuin voimistuisi siihen määrään, että jaksaisi -täydellä tarmolla ryhtyä puolitiehen heitettyihin lukuihinsa uudelleen. - -Kustaa Aadolf tuli. Ja sinä päivänä nähtiin taas aurinko sekä -taivaanlaella että hänen silmiinsä heijastuneena. - -Iloinen ja hilpeä hän oli, raitis ja leikkisä kuten ennen. Mutta Elisan -terävä silmä huomasi hänessä tapahtuneen muutoksen. Toisenlaista oli -hänen ilonsa nyt kuin viimein: ei enää niin harrasta ja ylevämielistä, -vaan enemmän luonteen myötäsyntynyttä hilpeyttä. Ja tämä hilpeys ei -ollut luonnollista niinkuin ennen, sen takana näytti piileksivän -jotakin outoa, arvaamatonta. - -Eräänä iltana aterian jälkeen, kun kesäinen yö jo hiljalleen alkoi -levitellä vaaleata vaippaansa luonnon peitteeksi, lähti Sven Riise -kävelemään niitty- ja metsämaille. Mestarinsa esimerkkiä noudattaen -hän mielellään kuljeskeli yksinänsä sydänmaahan siellä rukoillakseen. -Luonnon suuressa temppelisalissa Jumalan läheisyys usein on suurin. - -"Halloo! Minne matka?" - -Ääni oli Kustaa Aadolfin. Sven Riise pysähtyi: - -"Kävelemään vaan. Ilta on ihana. Tuletko mukaan?" - -Heidän äänensä kajahti niin selvästi illan hiljaisuudessa. - -"Voinhan tulla. Tuskin olen sinua vielä kotiintultuani tavannutkaan; on -ollut niin paljon muuta tekeillä." - -Kustaa Aadolf saavutti ystävänsä. He astelivat puutarhan läpi, tulivat -maantielle ja kääntyivät sitten kulkemaan pientä kylänraittia myöten, -joka kierteli metsänlaidasta esille. Toisella puolella tuoksueli -niittyjä, joissa ruoho jo korkeana ja mehevänä rehoitti kohta valmiina -viikatteelle. Joki kiemurteli välkkyvänä nauhana. - -"Istukaamme hetkeksi näille kiville", sanoi Sven Riise. "Täällä on -ihana olla, ja ilma tuntuu niin lauhalta." Kaikki oli tyyntä, kaukaa -metsästä kuului koskien kohina. - -Kustaa Aadolf ei ollut haaveiluun taipuvainen, sitäpaitse hän viime -aikoina omia ajatuksiaan oikein pelkäsi. Pian käänsi hän siis katseensa -avaruudesta Riiseen. - -Riise oli istuutunut kivelle. Istuen siinä tavallisessa kumarassa -asennossaan näytti hän tahtovan ottaa mahdollisimman pienen tilan -maailmassa. Sellaisena olisi hän ollut miltei kurjan näköinen, ellei -kasvojen kaunis ilme ja varsinkin seutua tähyävät tummansiniset silmät -olisi puhuneet aivan toista. - -"Riise", sanoi Kustaa Aadolf, "tahtoisin vaihtaa sinun kanssasi. -Antaisin sinulle terveyteni, tarmoni, työkykyni ja koko tulevaisuuteni, -ja sinä minulle korvaukseksi sielusi rauhan!" - -Riise käänsi kasvonsa häneen. Tuonnäköinen saattoi apostoli Johannes -olla, kun hän kohotti päänsä Vapahtajansa rinnoilta, ajatteli Kustaa -Aadolf. - -"Et sinä voi mitään antaa sielunrauhan saamiseksi", sanoi Riise, "eikä -terveytesi ja voimasi ole esteenä sen saavuttamiselle". - -"Sen tiedän kyllä. Sitä ei tarvitse minulle sanoa", vastasi Kustaa -Aadolf katkerasti. - -"Mutta näytätpä unhoittaneen, että sinulle on sielunrauha ilmaiseksi -tarjona." - -"Et tiedä, mitä sanot. Olen Jumalasta luopunut." - -"Siis palaja takaisin hänen luokseen!" - -"Mahdotonta! Syntini ovat kertyneet korkeaksi muuriksi, jotka erottavat -minut Jumalasta." - -"Se muuri voidaan hajoittaa ja upottaa meren syvyyteen, jos sinulla -vaan on uskoa edes sinapin siemenen verran." - -"Mutta sitä minulla ei ole. Ja tuo, minkä sanoit, tarkoittanee -toisenlaisia syntejä kuin minun", sanoi Kustaa Aadolf malttamattomasti. -"Sinä tiedät, että on olemassa kuolemansynti. Siihen olen vikapää." - -"Sinua siis tyydyttää oleminen Jumalasta erotettuna?" - -"Tyydyttää! Kuinka saatat olettaa sellaista?" - -"Jos todellakin olet vikapää kuolemansyntiin, niin halunnet myös -pysyä loitolla Jumalasta, haluat kernaasti heittää hartioiltasi hänen -ikeensä." - -"Puhut niin outoja." - -"Tahtoisitko siis mielelläsi palautua siihen tilaan, missä olit ennen -lankeemustasi?" - -"Tietysti haluaisin. Mutta se on mahdotonta." - -"Miksikä mahdotonta?" - -"Jumala hylkäsi minut." - -"Kuinka niin?" - -"Kuinka niin! Sydämessänihän sen tunnen." - -"Luulet, että sielusi rauhattomuus ja masentava syyllisyydentunto -sydämessäsi todistavat sinut Jumalasta erotetuksi. Ja asianlaita on -kuitenkin ihan toisin. Jumala sen juuri vaikuttaa, ettet synnissä löydä -rauhaa." - -Kustaa Aadolf vaikeni. - -Olisiko todella niin? Silloin olisi hänelläkin vielä toivoa. Ei, ei! -Jumalan armollakin on rajansa, ja sen rajan yli oli hän astunut. Ja -Riiselle hän sitten puheli tästä ja ilmoitti lähemmin syytkin, mitkä -olivat saattaneet hänet täten ajattelemaan. - -"Jos me teemme syntiä ja pyydämme anteeksi uudelleen langetaksemme, -niin käytämme kevytmielisesti Jumalan armoa", sanoi hän. - -"Ja siis armon väärinkäyttämisen pelosta olet armon hylännyt." - -"Mitä hyötyä meillä on rikkaruohon poikkileikkaamisesta, jos sallimme -juuren jäädä maahan?" kysyi Kustaa Aadolf. - -"Oikeassa olet, siitä ei ole mitään hyötyä. Juuri on kitkettävä maan -syvyydestä, sinun tulee muuttaa mielesi ja kääntyä synnistä pyhyyteen. -Mutta sitä et voi omasta voimastasi tehdä." - -"En, sen tiedän." - -"Mutta Jumala sen voi tehdä", sanoi Sven Riise. - -"Miksi Hän ei sitten sitä tee?" - -"Siksi, että Häntä pakenet. Olet herennyt etsimästä Häntä uskossa. Älä -enää epäile, heittäydy Hänen helmaansa juuri sellaisena kuin olet, -kaikkine synteinesi. Sanoihan Jeesus useasti: 'tapahtukoon sinulle -uskosi jälkeen!' Uskon tähden täytyy panna jotakin alttiiksi." - -Tämä puhe koski Kustaa Aadolfin syvimpään sydämeen. Olisiko ikuisesti -armorikkaan Jumalan syli vielä avoinna hänellekin? - -"Pakene syntiä uudelleen ja yhä uudelleen. Älä koskaan vieraannu -rististä! Ainoastaan Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa voi -sydämesi uudeksi luoda. Taistelu elämän kruunun saavuttamiseksi -on alituista Jaakobin kamppailua Jumalan kanssa, se on alituista -rukous-elämää." - -Voimakkaasti soivat nämä sanat ja kajahtivat Kustaa Aadolfin korvissa -vielä senjälkeenkin, kun ne olivat lausutut. Niitä seurasi pitkä, -paljon sisältävä vaitiolo. - -Viimein nousi Kustaa Aadolf ripeästi maasta. - -"Yö yllättää meidät, lähtekäämme kotiin", sanoi hän vaan, mutta paljon -enemmän ilmaisi äänen sointu. - -"Joko olet rohjennut armosyliin heittäytyä?" kysyi Sven Riise häneltä. - -"Olen rohjennut", vastasi Kustaa Aadolf, ja koko hänen olennossaan -ilmeni tuhlaajapojan vakaa päätös nousta ja palata Isän luo. "Tästä -lähtien alan taistella elämäni Jaakobin-taistelua Jumalan kanssa." - - - - -KYMMENES LUKU. - - -Kustaa Aadolf oli jo päässyt varmuuteen elämänsä kutsumuksesta. Papiksi -aikoi hän tulla voidakseen kokonansa antautua Herransa palvelukseen. -Paraillaan lueskeli hän filosofian kandidaattitutkintoa, suorittaisi -ensin sen, ja siirtyisi sitten teoloogiseen tiedekuntaan. - -"Hyvä on!" arveli majuri. "Ajan kanssa sukeut arkkipiispaksi." - -Hän kuunteli mielellään, jopa kyyneliin heltyen poikansa saarnoja, -mutta liiallista liikutusta välttäen hän aina mielellään siirtyi -asian hengelliseltä puolelta maailmallisempiin mietteisiin ja alkoi -ennustella pojalleen loistavaa tulevaisuutta. - -Kustaa Aadolf ei kesälläkään herennyt lueskelemasta. Sven Riisekin luki -toverina hänelle, enimmäkseen vaan huvin vuoksi. - -"Helposti sinulta luvut luistavat. Tiedot ihan itsestänsä iskevät -päähäsi. Näin jos todenteolla jatkaisit, jäisin minä kohta alakynteen", -virkkoi Kustaa Aadolf eräänä päivänä hymyillen. - -Sven Riisekin hymyili. - -"Ja sinun piti pakosta keskeyttää lukusi", jatkoi Kustaa Adolf. "Säälin -sinua." - -"Näet, etten ole niitä kokonaan keskeyttänyt. Luen itsekseni, minkä -jaksan", vastasi Riise. - -"Aiot siis jatkaa." - -"Aion, mikäli voimistun." - -Ääni kuului niin toivehikkaalta. - -"Lukisit täälläkin vaan yksin omiasi." - -"En uskalla ponnistautua." - -"Ei ole tarviskaan ponnistautua; lue ainoastaan sen verran, minkä -jaksat. Heitä sikseen opettajahommat ja tule kanssani syksyllä -Upsalaan. Asuisimme siellä yhdessä, hauskassa kodissa. Minä suojelisin -sinut liialta työltä, ole huoleti vaan!" - -Sven Riise pudisti päätänsä, mutta Kustaa Aadolf oli niin ihastunut -tuumaansa, että hän puheli siitä yhä edelleen, kuvaillen heidän -vastaista toverielämäänsä Upsalassa mitä valoisimmilla väreillä. Ja -Riise kuunteli tätä kuin ihanaa säveltä. Oi, kuinka mielellään hän -olisi halunnut! -- -- -- - -"Olisit lääkärinä vallan verraton, sinulla kun on niin tyyni ja -luottamusta herättävä käytöstapa. Ja uskovaisia lääkäreitä juuri -tarvittaisiin sairas- ja kuolinvuoteitten ääreen. Älä epäröi enää. Vai -rahoistako olet huolissasi?" - -"Minun täytyy odottaa, kunnes jaksan ryhtyä työhön oikein tarmon -takaa. Kun vielä oleskelen yhden talven täällä, toivon olevani terve. -Seuraavana syksynä voisin jo ehkä tulla kanssasi." - -Jo näitä ajatellessakin elämä tuli Sven Riiselle niin suuren -arvoiseksi, elpyi niin valoisaksi. - -"Älä odota sinne asti!" sanoi Kustaa Aadolf nuoruuden intoa -hehkuen. "Sinun ei tule tyytyä vaan raittiin ilman hengittämiseen -täällä. Puhuttele lääkäriä, tutkita itsesi ja pyydä vahvistavia -lääkkeitä päästäksesi tuosta yskästä. Pane kaiket voimasi terveytesi -palauttamiseen; hoida itsesi hyvin tämän ajan, mikä vielä on kesästä -jälellä, jotta jo syksyllä voisit tulla mukanani. Jos sinulla ei ole -rahoja, niin minulla on. Isältä saan, milloin ikänäni pyydän. Sinähän -kuulut meihin nyt. Ja minulle olet enemmän kuin veli." - -Vaikkei Riise voinutkaan ottaa vastaan jalomielistä tarjousta, tekivät -Kustaa Aadolfin sanat hänelle hyvää. Majuri oli altis antamaan rahoja, -milloin hänellä vaan oli, pojat olivat yhtä alttiit niitä ottamaan ja -käyttämään hyväkseen; ainoa, joka sai tutustua asian tukalaan puoleen, -oli Elisa. Tosin hän ei milloinkaan valittanut, mutta siitä huolimatta -oli Sven Riise huomannut hänen kieltäytyvän omista tarpeistaan, ja -että hänellä usein oli työläs saada tulot ja menot sopimaan yhteen. -Eikä hän, Riise, ikänä tahtoisi lisätä Elisan huolia. Ja niin täytyi -Kustaa Aadolfin luopua toiveistaan! Eikä saanut hän ystäväänsä lääkärin -puheillekaan menemään. - -"Ei minun tilani niin vaarallinen ole", sanoi Riise levollisesti, -"tarvitsen vaan hiukan lepoa ja maalaisilmaa". - -Hän uskoi itse mitä sanoi ja saipa pian ystävänsäkin samaan uskoon. - -Uudet toiveet elähyttivät Sven Riisen mieltä. - -Jospa todenteolla voisikin ryhtyä opintoihinsa joulun jälkeen! Lukisi -ahkeraan, valmistuisi nopeasti, saisi paikan, rakentaisi ehkä oman -pienen kodinkin, jossa -- -- --. - -Ei, nyt kehittyi unelma liian rohkeaksi. Olihan jo kylliksi siinä, että -sai jälleen ryhtyä omaan työhönsä, ja käydä tositoimintaan käsiksi. -Puolen vuotta sitten ei olisi tällaista tohtinut toivoakaan. Oikein -kirjamiehen innolla ja rakkaudella hän ryhtyisi lukuihin. Miks'ei -olisi yhtä hyvä lukea kuin tässä vetelehtiä puolen yötänsä unetonna -ja toimetonna? Parasta lienee vaan ruveta voimiaan koettelemaan ja -karkaisemaan. - -Elisalle kertoili hän tuon tuostakin tuumiansa. Se tuotti hänelle -virkistystä, sillä Elisa osasi niin erinomaisella tavalla syventyä -hänen harrastuksiinsa. Elisa iloitsi hänen toiveistaan ja uskoi hänen -tulevaisuuteensa. - -Loppusyksystä alkoi hän Elisan mielestä käydä heikomman näköiseksi. -Elisan kehoittaessa häntä ylenmääräisiä rasituksia välttämään, -hymyili hän vaan kaikille varoituksille. Ja paljon vilkkaammaksi -ja iloisemmaksi entistänsä oli hän tullut. Elpynyt toivo oli sen -aikaansaanut. - -"Sinäkö, Riise, yöllä niin pahasti yskit?" kysyi majuri eräänä päivänä. - -"Häiritsinkö setää? Sepä ikävää! En luullut sen kuuluvan sedän -makuuhuoneeseen, kun on niin monta huonetta välissä." - -"Minua ei se häirinnyt, pistin pumpulia korviini. Mutta sinun tulee -hoitaa itseäsi." - -"Yskä johtui pienestä satunnaisesta kylmettymisestä. Ensi yönä lupaan -olla hiljemmin." - -"Sinun tulee nauttia yskälääkkeitä ja pysyä huoneessasi", määräsi -majuri. - -Ja maisteri totteli; nautti yskälääkkeitä ja pysyi huoneessaan, mutta -satunnainen kylmettyminen ei vaan ottanut hellittääkseen, se alkoi -voimia hivutella. Kaikki kehoittivat häntä menemään kaupunkiin, -muutaman etevän lääkärin puheille. Kukaan ei uskonut todellista vaaraa -olevan, Riise itse kaikkein vähemmän. Vihdoin taipui hän lähtemään, -sillä ei vähäpätöistäkään vammaa saa huolimattomasti hoitaa, arveli -hän. Ja niin lähti hän eräänä aamuna. - -Seuraavan päivän puolitienoissa hän palasi. Kaikki kerääntyivät hänen -ympärilleen saadakseen kuulla, mitä lääkäri oli sanonut. Riise näytteli -saamiansa lääkkeitä ja luetteli muutamia hoito-ohjeita, joita lääkäri -oli määrännyt hänelle. - -"Siis se ei ollutkaan vaarallista?" kysyi Elisa keventynein mielin, -vaikk'ei hän alusta pitäenkään ollut pahinta pelännyt. - -Sven Riise kääntyi samassa majurin puoleen, ettei tullut vastanneeksi -Elisalle. Siihen ei Elisa sen enempää huomiota pannut, sillä olihan -vastaus tavallaan jo saatu, arveli hän. Olihan maisteri niin tyyni, -ihan entisellään. Kenties hieman kalpeampi, mutta sen saattoi matkan -jälkeinen väsymyskin vaikuttaa. - -Päivällisen syötyään meni majuri tapansa mukaan omaan huoneeseensa -sauhuja vetelemään ja senjälkeen hiukan nukahtamaan. Tänään Sven Riise -seurasi häntä sinne, pyytäen saada puhella hänen kanssaan. Majuri -hermostui: - -"Eihän sinulla liene ikäviä kerrottavia?" sanoi hän äänellä, joka -ilmaisi, että siinä tapauksessa olisi parasta olla puhumatta. - -"No, eipä juuri -- -- --", vastasi Riise, koettaen hymyillä. Hänestä -oli nähtävästi vaikeaa käydä asiaansa suoraan käsiksi. - -"Ei se varsin ikävää ole", jatkoi hän viivytellen. "Ja asia koskee -yksin minua. -- Minun -- pitää lähteä Hirvenhovista pois." -- - -"Vielä mitä", virkkoi majuri, jonka mieli alkoi kuohua. Hän ei -suvainnut, että tapausten tasaista kulkua häirittiin. "Ei minulla ole -aikaa kanteitten kuulemiseen nyt. Jos tenavat ovat tottelemattomia, -niin anna heille selkäsauna, mutta minua älä vaivaa." - -"Ei minulla ole mitään valittamista", sanoi maisteri ja päätti käydä -heti asiaansa, koska aikaa oli niin niukalta. "En voi täällä enää -tointani täyttää, sillä minulla on täysin kehittynyt keuhkotauti." - -"Mitä? Keuhkotautiko? Se on mahdotonta." - -"Niin sanoi lääkäri minut tarkalleen tutkittuaan. Sitä ei voi -epäilläkään", vastasi Riise. - -"Ja sen ilmoitat minulle noin suoraa päätä. Mies, etkö ymmärrä, että -ikäviä kuulumisia pitää lausua varovaisesti?" - -Majuri pelkäsi ylen paljon mielenliikutuksia ja ajatteli nytkin ensi -sijassa, miten voisi varjella omaa sisuansa kuohumasta yli äyräitten. -Mutta nähdessään nuoren miehen vaikeasta taudistaan huolimatta niin -tyynenä, heltyi hänen sydämensä. Hän koki lohduttaa sekä itseänsä -että sairasta sillä, etteivät ne aina paikkaansa pidä, ne tohtorin -taudinmääräykset. Kuljeskellen edestakaisin lattialla luetteli hän -toisen tapauksen toisensa perästä, missä lääkärit olivat erehtyneet. -Ja erehtynyt tietysti tämäkin oli. Keuhkotautia Hirvenhovissa; sen -mielettömämpää ei oltu ikänä kuultu. Olihan Hirvenhovin ilmanala -terveellisyydestänsä maankuulu. - -Näin jutellen onnistui majurin ainakin itsensä puolesta päästä siihen -vakaumukseen, että hän tiesi asian oikean laidan. Vastaväitteitä hän ei -kärsinyt, eikä nytkään suonut maisterille suunvuoroakaan. Hirvenhovista -lähteminen ei näin ollen saisi tulla kysymykseenkään. Ja jos asia -todella olisi, kuten tohtori kuvitteli, niin pitäisi Riisen sitä -suuremmalla syyllä jäädä. Laitettaisiinko Hirvenhovista sairas mies -matkaansa? Ei ikinä! - -"Eihän sinulla sitäpaitsi ole mihin mennäkään. Ei kotia eikä perhettä. -Minnekkä sitten täältä lähtisit?" kysyi hän, tosin sydämellisesti, -vaikk'ei juuri hienotunteisesti. - -"Menisin johonkin sairaalaan." - -"Sairaalaan? Olisiko siellä parempi ollaksesi kuin Hirvenhovissa? Ei, -tänne jäät, poikani, ja täällä paranet; sen saat vielä varmasti nähdä." - -"Lääkäri arveli, etten eläisi yli talven", lisäsi Riise. - -Majuria kauhistutti ajatus, että hänen talossaan joku kuolisi. Hän -ei ollut milloinkaan nähnyt kenenkään kuolevan ja piti erityisenä -Jumalan sallimuksena sen, että hänen vaimonsa oli sairastunut hänen -poissaollessaan ja kuollut ennenkuin hän ennätti saapua kotiin. - -Sven Riisen kertomus, kuten sanoimme, vaan lisäsi majurin kuoleman -kauhua, ja samalla myös hänen haluansa selityksillään haihduttaa kaikki -huolenaiheet. Lapsen lailla peitti hän käsillä silmänsä, luullen sillä -välttävänsä vaaran. - -Sven Riiseä kadutti, että oli kääntynyt majurin puoleen, sillä tämä ei -ottanut ymmärtääkseen häntä. Mutta kenelle puhua? Pois täytyi hänen -päästä, eikä salaa osannut lähteä. Hän oli päättänyt uskoutua yksin -majurille, sillä ilmaisemalla asian suoraa päätä kaikille, olisi hän -saattanut koko talon pelon valtaan. Jos vaan majuri olisi ottanut -järkisyitä kuullakseen, olisi kaikki hyvin. Silloin olisi eroaminen -saattanut tapahtua kaikessa hiljaisuudessa, vähitellen. - -Allapäin palasi Sven Riise vihdoin majurin luota omaan huoneesensa. -Majuri oli vielä viimeiseksi sydämellisesti syleillyt häntä -vakuuttaen, että hän, Sven Riise, tästä lähtien olisi hänen oma rakas -poikansa, jota, keuhkotaudista huolimatta, ei milloinkaan laskettaisi -Hirvenhovista lähtemään. Se teki hyvää ja lämmitti mieltä, mutta -vaikutti samalla masentavasti. Sydän siitä heltyi, mutta samalla myös -vaikeudet lisääntyivät. - -Tämäkö oli sama huone, missä hän äsken oli niin toivehikkaasti -tulevaisuus-suunnitelmiaan rakennellut? Se tulevaisuus ei koskaan -koittaisi, sen käsitti hän nyt. Kuolema häntä sen sijaan odotti. -Mutta ei lähestynyt kuolema häntä kauhistuksen kuninkaana, joskin hän -arastellen pelkäsi sen tuottamia ruumiillisia tuskia. - -"Jumalani, Sinä olet minua kutsunut. Minä tulen", kuiskasi hän hiljaa, -sulki silmänsä ja painoi päänsä tuolin nojaan. - -Puolipäivän jälkeen lähti hän Elisaa tapaamaan. - -Hän saavutti tämän portaissa ja kysyi, saisiko hän puhua muutaman sanan. - -"Vaikkapa tuhannen", vastasi Elisa iloisesti. "Minulla ei ole mitään -tehtävää ennen kahvia." - -He menivät arkihuoneeseen. Elisa asettui ikkunan ääreen istumaan. -Hänen miellyttävän kaunis olentonsa kuvastui selvin ääriviivoin -haipuvan päivän himmeän valon taustalle. Silmät loistivat kuin tähdet -iltahämärässä. - -"Pelkään, että minun ennen aikaani on luopuminen toimestani täällä", -alkoi Sven Riise. - -"Rohkaisiko lääkäri teitä todellakin niin hyvillä toiveilla?" kysyi -Elisa. "Ette olekaan vielä tarkemmin kertonut, mitä hän sanoi. Arveliko -hän, että jo ennen joulua voisitte aloittaa?" - -"Ei", vastasi Riise, ja surunvoittoinen hymy levisi hänen huulilleen. - -Kuinka iloinen ja osanottavainen Elisa oli! Hänestäkin on tämä tuntuva -pettymykseltä, ajatteli Riise, ja kertoi sitten, mitä lääkäri sanoi. - -Miksi kalpeni niin äkkiä Elisa? Huoneeseen laskeutuva hämäräkö sen -vaikutti sekä ilon tuikkeen hänen silmästään sammutti? - -Sven Riise kertoi edelleen käynnistään lääkärin luona. Elisan -äänettömyys tuntui vaativan häntä jatkamaan. Ja niin tyynellä äänellä -saattoi hän kertoa, kuin olisi puhellut jostain aivan jokapäiväisestä -asiasta. - -"Mutta kuinka saattoi lääkäri puhua teille noin pelottavan suoraan?" -sai Elisa viimein vaivalla kysytyksi. - -"Vaadin totuutta häneltä. Sanoin, että jaksan kuulla." - -"Totuutta!" toisti Elisa. "Mistä tiedätte, että se totta oli? -Lääkäritkin saattavat erehtyä." - -"Luulen tuskin hänen erehtyneen; hän tutki niin tarkalleen. Tekisin -väärin, jos hylkäisin hänen neuvomansa varokeinot siinä luulossa, että -hän olisi erehtynyt." - -"Mitä aiotte siis tehdä?" - -Kysymys ilmaisi suurta tuskaa. Riisessä heräsi halu lohduttaa. Hän -tahtoi olla luja Elisan tähden ja senvuoksi pakoitti hän äänensä -huolettomaksi, melkein iloiseksi vastatessaan: - -"Lähteä sairaalaan." - -"Älkää toki lähtekö! Vai luuletteko, ettemme täällä voisi teitä hoitaa?" - -Elisan ääni vaipui miltei kuulumattomiin, mutta katseellaan hän sitä -hartaammin rukoili Riiseä jäämään. - -Oudoksi muuttui Riisen mieli. Mitä tämä merkitsi? Paljasta osanottoako? - -"En minä täältä lähde parempaa hoitoa saadakseni", sanoi hän -lämpimästi. "Enkä suinkaan epäile teidän tahtoanne ja kykyänne, mutta -niin suurta uhrausta en saata vastaanottaa." - -"Uhrausta? Kuinka saatatte puhuakaan uhrauksesta tässä kohdin?" - -"Elisa-neiti, olkaamme järkeviä! Olen jo keskustellut isänne kanssa -ja hän, kuten tekin, tahtoisi tässä seurata vaan sydämensä ääntä, -ja kuinka kernaasti soisinkaan, että te saisitte olla määrääjinä. -Mutta se ei kelpaa! Meidän täytyy olla ymmärtäväisiä. En pyydäkään -teitä ajattelemaan itseänne, sillä se lienee teille mahdotonta, mutta -ajatelkaa nuoria siskojanne. Tautini on tarttuvaa laatua, ja heille -voisi oleskelu minun parissani olla vahingollista. Asuinhuoneeni tulee -läpeensä saastutetuksi, ellei se sitä jo lienekin. Ymmärrättehän siis, -että minun täytyy lähteä?" - -Riiseä alkoi jo väsyttää tämä ankara taistelu viimeistä maallista -toivettansa vastaan. - -"En, sitä en ensinkään ymmärrä", vastasi Elisa hiukan tyynemmin. - -Hän oli tehnyt päätöksen, ja ajatus sen toteuttamisesta sai hetkeksi -hänessä vaimennetuksi tuskan, johon hän äsken oli vallan menehtyä. - -"Teidän täytyy jäädä!" sanoi hän päättävästi. "Ei enää hiiskaustakaan -vastaan! Kaikki täällä ovat tässä asiassa minun mieltäni, alkaen isästä -aina pikku juoksutyttöön asti. Te olette jo yksi meistä." Elisan ääni -heltyi, mutta koettaen hillitä sen väreilemistä hän lisäsi: "En salli -teidän lähteä sairaalaan yhtä vähän kuin ketään veljistäni sinne -laskisin. Ja mitä luulette Kustaa Aadolfin sanovan, jos asian näin -ollen lähtisitte hänen kodistaan?" - -Elisa ei voinut puhua enempää, sillä ääni petti. Kyyneliin heltyneenä -hän himmeän usvan läpi silmäili Sven Riiseä. Niin heikko ja taudin -jäytämä oli tämä ruumiinrakenteeltaan. Mutta jalopiirteinen oli pää ja -kasvot sairaloisuudesta huolimatta sielukkaat, ilme niissä niin hienon -soinnukas. - -Elisa itki yleensä harvoin; varsinkin koetti hän salata kyyneleensä -muilta. Ensimmäisen ja ehkä viimeisenkin kerran elämässään hän -heikkouden avulla koetti pyrkiä tahtonsa perille. - -"Elisa!" huudahti Riise istuviltaan kavahtaen, nähdessään Elisan -nyyhkytyksiin vaipuneena, kasvot käsien varassa. - -"Älkää lähtekö", rukoili Elisa. - -Epäröiden vaikeni Riise. Hänen mielessään vaihtelivat tuskalliset ja -autuaalliset tunteet. - -Pitkä, väreilevä huokaus nousi Elisan rinnasta ja hän kohotti katseensa -Sven Riiseen, joka siinä mailleen menevän päivän valaisemana seisoi -hänen edessään katsellen häntä taivas ja maa silmissä yhtyneenä, -- -taisteluunko vai sopusointuun, sitä hän ei tällä hetkellä kyennyt -saamaan selville. - -"Sven Riise, älkää jättäkö meitä ennenkuin Jumala niin tahtoo", -kuiskasi hän. - -"Mutta Jumalan tahto on kenties juuri, että nyt jätän teidät", vastasi -Riise. - -Elisa pudisti päätään. - -"Ei", sanoi hän. "Me tarvitsemme teitä vielä niin paljon; älkää luopuko -meistä!" - -Riise tukahutti väkisin mielenliikutuksensa. - -"Ei minua kukaan enää tarvitse, tulisin vain kuormana teitä -rasittamaan", vastasi hän ja istuutui pöydän ääreen näköään -rauhoittuneena. "Omasta puolestani olisi minusta kaikkein rakkainta -kuolla täällä, jossa olen kuin kotonani, mutta tahdon säästää teitä -kaikkia näkemästä viimeistä kamppailuani. Se saattaa tulla ankaraksi." - -Viimeiset sanat olivat epähuomiossa luiskahtaneet hänen huuliltaan, -silmänräpäyksessä hän katui ne lausuneensa, sillä hän pelkäsi niillä -saattaneensa Elisan levottomaksi. - -"Emmekö silloin saisi olla teidän läheisyydessänne teitä, auttamassa ja -vaalimassa", huudahti Elisa ilmaisten niin syvää ja vilpitöntä surua, -että Sven Riise ihan sydänjuuriaan myöten heltyi. - -Hetken kuluttua hän nosti päänsä ja virkkoi kätensä Elisalle ojentaen. - -"Jumala sinulle tämän palkitkoon; minä en sitä milloinkaan voi..." - -Liikutettuna tarttui Elisa hänen käteensä. Ja nämä molemmat tunsivat -tehneensä juhlallisen liiton, tosin ei elämän varalle enää, vaan -kuoleman. He liittyivät toisiinsa hellin tuntein, mutta näissä -tunteissa oli tuskin hiutalettakaan maan tomua; ne heijastivat -iäisyyden selkeätä kirkkautta. - - - - -YHDESTOISTA LUKU. - - -Kustaa Aadolf tuli tavallista aikaisemmin kotiin joululomaa viettämään, -sillä hänen mielensä paloi sairaan ystävän luokse. - -Vilkasmielinen hän oli, mutta ei suinkaan samalla tavalla kuin majuri. -Erotus heidän välillään oli siinä, että majuri koetti selittää -tosiasiat olemattomiksi, milloin ne eivät häntä miellyttäneet, Kustaa -Aadolf taas näki ne aina valoisalta puolelta. - -"Sinä onnellinen, joka jo olet saanut kutsun Vapahtajasi luokse! Kunpa -olisin sinun sijallasi!" - -Tällainen oli hänen tervehdyksensä. Mutta Sven Riise, joka vastoin -tavallisuuttaan sattui olemaan synkeällä mielellä, alkoi kertoa -hänelle, miten levoton hän usein oli ollut, peläten tuskien lopulta -lisääntyvän niin, ettei jaksaisi niitä kärsivällisesti kestää. Hän -pelkäsi lopulta joutuvansa kuolemankauhun valtaan ja siten häpäisevänsä -rakkaan Vapahtajansa opin. - -"Muista kuinka uskollisesti Jumala sinua on tähän asti käsillään -kantanut. Heittäisikö Hän sinut nyt, kun olet niin lähellä päämaalia ja -tarvitset Häntä enemmän kuin koskaan ennen? Oletko milloinkaan kuullut -laupiaan Jumalan niin menettelevän?" - -Sven Riisen huulet vetäytyivät hymyyn. Nämä sanat haihduttivat -sairaloisen levottomuuden hänen mielestään, niinkuin päivän kirkas -silmä haihduttaa yöllisen pimeyden. Kustaa Aadolfin kättä puristaen -kiitti hän häntä sydämellisesti, mutta kohotti sitten kiitoksensa -ylemmäksi maallisesta ystävästä itse Jumalan luo, jolta kaikkinainen -lohdutus tulee. - -"Sinua ajatellessa, Kustaa Aadolf, valkenee aina mieleni", sanoi hän -hetken kuluttua. "Sinä voit vielä tulla suureksi siunaukseksi Jumalan -valtakunnalle." - -"Luuletko niin?" kysyi Kustaa Aadolf lapsellisen iloisena. "Se onkin -hartain toivomukseni ja jokapäiväisen rukoukseni aihe", lisäsi hän -miehevän vakavasti. - -"Mutta pysy kiinteästi nöyryydessä, ja ennen kaikkea ole vilpitön -Jumalan edessä, ainoastaan silloin saatat olla soveliaana hänen -käyttämänänsä aseena. Pysy aina alaikäisenä lapsena Herran jalkain -juuressa, jotta kerran saatat nousta pylvääksi Hänen seurakunnassaan", -sanoi Sven Riise. - -"Kunpa aina muistaisin, että olen ainoastaan ase, en sen enempää", -sanoi Kustaa Aadolf. - -"Niin juuri", liitti Sven Riise. Hänen katseensa muuttui niin -miettiväksi, varmaan hän vaipui menneitten ajattelemiseen. - -"Mitä nyt ajattelet?" kysyi Kustaa Aadolf, haluten tietää, mikä ystävän -kasvot niin äkkiä kirkasti. - -"Ajattelen Jumalan teitä. Nyt ymmärrän, miks'en työlläni saanut Häntä -täällä palvella. Sieluni on Jumalalle äärettömän paljon kalliimpi -kuin työni. Hän huomasi, että työ alkoi tulla minulle ansaksi, ja -jotta palajaisin ensimmäiseen rakkauteeni takaisin, särki Hän ansan. -Ja ensimmäinen rakkauteni on Hän itse, Herrani ja Vapahtajani. Kauan -kesti ennenkuin tulin tämän ymmärtämään, mutta nyt käsitän hyvin Hänen -tiensä." - -Kustaa Aadolf kuunteli häntä liikutettuna. - -"Kiitos sanoistasi!" sanoi hän. "Ne johtivat mieleeni sen kristinopin -perustotuuden, että ainoastaan ensimmäiselle rakkaudellemme uskollisina -voimme olla todelliseksi siunaukseksi." - -Toisellakin tavalla oli Kustaa Aadolf koettanut selittää, miksi Jumala -näin oli keskeyttänyt Sven Riisen toiminnan. Aamupäivällä Elisan ja -Irenen kanssa kävelyllä ollessaan kertoi hän heille Riisen sanat. - -"Ihmetellä täytyy todellakin", sanoi Elisa, "että Jumala ottaa hänet -pois. Hänen laisiaan tarvittaisiin maailmassa niin välttämättömästi. -Minkätähden saa kuolo tuhota hänen rikkaat luonnonlahjansa ja ehkäistä -niitä palvelemasta sitä tarkoitusta, johon ne olivat aiotut?" - -Kustaa Aadolf pysähtyi äkkiä katselemaan lumipeitteistä peltoa. Varmaan -se johdatti hänelle jotakin mieleen. - -"Muistatko millainen tämä pelto oli syksyllä?" kysyi hän. "Se oli -kylvössä; mehevän vihreänä versoi sen hento oras. Tuli halla, oras -surkastui. Turhaanko siis kylvettiin siemen; miksikä sai halla -sen kesken kasvuaan tuhota? Odota keväimeen, Elisa, silloin saat -vastauksen. Silloin vihannoi uudelleen pelto, ja kesällä heiluvat tässä -tähkät täysin tuleentuneina. Sellaiseen kypsyyteen ei olisi syysoras -koskaan kehittynyt, vaikkakaan ei olisi halla sen kasvua ehkäissyt. -Näin, ymmärtääkseni, on Sven Riisen lahjojenkin laita. Kuolema ne -murtaa, jotta ne kerran entistään ihanampana ja täydellisempänä -voisivat nousta kukkaansa iankaikkisen elämän keväimessä?" - -"Niin lienee, veikko. Se ajatus tuottaa lohtua", sanoi Elisa silmäillen -näennäisesti kuollutta ja hedelmätöntä peltoa. - -Irene, joka käveli Elisan käsivarteen nojautuneena, alkoi tähystellä -ympärilleen keksiäkseen luonnossa jotain sellaista, josta veli ja -sisar olivat puhuneet. Talvea tapasi hän joka taholla, syvä hiljaisuus -vallitsi kaikkialla. Aurinkokin oli jo kallistunut länteenpäin, vielä -se tuolla metsässä hetken hohteli havupuitten harteilla. Taivas -tummeni; ennen pitkää alkoivat jo tähdet tuikehtia. - -"Mitä sanoi taivas nyt?" kysyi hän. - -Vakava tunnelma oli vallannut hänetkin, viisitoistavuotiaan, ennen niin -ajattelemattoman nuoren tytön mielen. Elisa katsahti ylös. - -"Niin, mitä sanoo taivas nyt, kun alkaa pimetä ja tähtöset syttyvät?" -virkkoi hän miettivänä. "Niitä ei vielä näkynyt päivällä, jolloin -kaikki oli valoisan iloista, nyt vasta ne pimeän tullen loistavat." - -"Aivan sama on Jumalan lupaustenkin laita", lisäsi Kustaa Aadolf. -"Vasta silloin kun niitä tarvitsemme, käsitämme niiden suuren arvon, -samoin kuin tähtien valonkin huomaamme vasta ympäristömme pimetessä." - -Elisa katsoi ääneti taivasta kohti. Vasta nyt, murheen varjon -langetessa hänen tielleen, oli hänkin tullut ajatelleeksi Jumalan -lupauksia. - -He kulkivat jokivartta pitkin kotiapäin. Joen rantamat olivat jo -jäässä, keskitse vieri vuo vielä avoinna. - -Tuli pimeä, ja ohi kulkien näkivät he kodikkaita takkavalkeita taloissa -viritettävän. - -Pian heloittelivat jo Hirvenhovinkin ikkunat. Salissa oli tulta, -valmiina odotti siellä jo päivällinen. Irene nojautui Kustaa Aadolfin -käsivarteen. Oli aina ollut niin tavattoman hauskaa, kun hän jouluksi -tuli kotiin, mutta missä olivat tänä vuonna entiset iloiset tunnelmat? -Hirvenhovissa olivat kaikki nykyisin niin vakavia, eikä Irenekään, niin -nuori ja elämänhaluinen kuin muuten olikin, voinut oikein irtautua -vakavuuden painosta. - -Elisa katseli Sven Riisen ikkunaan alakerrassa. Ei tulta vielä! Ehkä -hän tahtoo nähdä tähtien syttyvän, ajatteli Elisa ja katseli taivasta, -joka jo sädehti tuhansia tähtiä täynnä. - -Hän tuolla pimeän ikkunan takaisessa huoneessa valmistautui paraillaan -pitkälle, ihmeelliselle matkalle outoon äärettömyyteen. Elisaa oikein -puistatutti. Hänestä tuntui avaruus, säteilevästä tähtitarhastaan -huolimatta, kolkolta ja pimeältä; ja salattua oli iankaikkisuuskin -huolimatta kaikista Jumalan lupauksista. Luulisi, että siellä avarassa -äärettömyydessä yksinäinen henki pian harhaantuisi milloinkaan -löytämättä tietä Isän syliin. - -Elisalle alkoivat veljen äskeiset sanat uskosta jo vähitellen selvetä. -Usko on lahja Jumalalta, eikä mikään luonnollinen taipumus ihmisessä. -Ainoastaan taivaallisen voiman kannattamina voimme kulkea pohjattomien -syvyyksien yli. Hän tunsi sydämessään jotakin samantapaista, mitä -tuntee hukkuva, joka ponnistelee tullakseen pelastetuksi. - - - - -KAHDESTOISTA LUKU. - - -Sven Riise oli luopunut opettajatoimesta, mutta jaksoi sentään vielä -olla jalkeilla useita tuntia päivässä. Milloin hän vaan jaksoi -seurustella, pyrkivät kaikki kilvan hänen läheisyyteensä. Eikä hän -kenellekään vaivaksi ollut, sillä jokainen piti häntä perheeseen -kuuluvana. Lyhyen ajan oli hän Hirvenhovissa oleskellut, mutta oli -jo voittanut puolellensa kaikki sydämet, mitkä siellä sykähtelivät. -Laajemmassakin piirissä häntä rakkaudella kaivattiin; kylästä -tiedusteltiin alituiseen sekä Elisalta että hänen siskoiltaan, miten -maisterin laita oli. Vasta nyt oikein huomattiin, kuinka paljon -Sven Riise kaikessa hiljaisuudessa oli vaikuttanut. Usein oli hän -yksinäisillä kävelyretkillään poikennut taloihin levähtämään ja -näillä matkoillaan oli hän koonnut itselleen joukon tuttavia, jopa -todellisia ystäviäkin. Sentähden häntä nyt monissa paikoin kaivattiin. -Monet olivat käyneet Hirvenhovissakin hänen tilaansa tiedustelemassa, -vaikk'ei heille usein suotukaan pääsyä hänen luokseen. - -Kerran sai Riise kuulla Elisan kieltäneen sisäänpääsyn kahdelta -nuorelta mieheltä, jotka olivat pyrkineet maisterin puheille. - -"Toiste älä niin tee, Elisa", sanoi hän hellän nuhtelevasti. - -"Mutta sinä päivänä olit erityisen heikko", vastasi Elisa -puolustuksekseen. - -"Olisin sentään jaksanut heitä tervehtiä", vastasi hän kaihonsekaisella -äänellä, joka syvästi liikutti Elisan mieltä. - -Elisa olisi mielellään lähettänyt kutsumaan nuoria miehiä takaisin, -mutta kukaan ei joulukiireiltä ennättänyt heitä noutamaan. Silloin hän -lähti itse matkaan, vaikka niukalta oli aikaa hänelläkin. Pitkä oli -taival ja lunta tuiskusi, mutta mitäpä hän siitä; iloitsi vaan, kun -jollakin tavoin sai tehdä Sven Riiselle mieliksi, niin harvoin tämä -itselleen mitään toivoi. - -Molemmat nuorukaiset sattuivat olemaan kotona ja olivat kohta valmiit -lähtemään Elisan mukaan. Tiellä ilahuttivat he hänen mieltänsä -puhumalla maisterista. He johtivat mieleensä kaikki ne kerrat, milloin -olivat hänet tavanneet, ja mitä hän kulloinkin oli heille puhunut. -Toinen heistä oli kerran halkokuormaa ajaessaan tavannut maisterin -metsässä; tämä oli heti lyöttäytynyt hänen seuraansa ja ryhtynyt hänen -kanssansa keskusteluun, jolloin ajatukset ihan kuin itsestään olivat -siirtyneet iäisyysasioihin. Toinen taas oli paraillaan pajassaan -takoillut, kun maisteri oli astunut sisään ja istahtanut levähtämään. -Eikä voinut nuori seppä oikein itsekään selittää, mikä hänessä -muutoksen vaikutti, mutta, selvä oli, että hän maisterin kanssa hiukan -haasteltuaan alkoi katsoa työtänsä entistään korkeammalta näkökannalta. - -Heidän näitä kertaillessaan tuli Elisa ajatelleeksi Sokratesta ja hänen -opetustapaansa. Näinhän tämäkin jakeli viisauden aarteita kullekin -yksitellen, heidän työssä ollessaan, ottaen juuri työstä ensimmäisen -keskustelun aiheen. - -Arkihuoneeseen tultuansa tapasivat he maisterin puoleksi makaavassa -asennossa yötakkiin puettuna. - -Ainoastaan lyhyen ajan he saivat häntä puhutella. - -Lähtiessään tapasivat he Elisan etehisessä ja kiittivät häntä siitä, -että oli heidät sairaan luokse toimittanut. He olivat syvästi -liikutetut, mutta samalla ilmaisivat heidän kasvonsa hiljaista rauhaa. -Niin olivat muutkin palanneet maisterin luota hänen kanssaan hetken -keskusteltuaan. - -Heidän lähdettyään meni Elisa sisään. Lampun heittäessä himmeätä -valoaan sairaan kasvoille, näytti tämä vähän entistään virkeämmältä. - -"Kummallista oli, että nuo miehet sattuivat niin pian uudelleen -tulemaan ja juuri tänään, jolloin heistä puhelimme", sanoi Riise. - -Elisa ei vastannut mitään, vaan asettui istumaan hänen viereensä. - -"Kiitos, että tällä kertaa sain tervehtiä heitä", sanoi maisteri -hymyillen. - -"Anna anteeksi minulle", pyysi Elisa. "Koskaan en enää riistä sinulta -tilaisuutta tehdä hyvää." - -"En minä paljoa voi", sanoi hän, "ajattelen vaan, että kuoleman ja -iankaikkisuuden ajatteleminen tekee hyvää ihmisille, ja minähän makaan -tässä elävänä muistutuksena siitä." - -Elisa ei voinut hänelle vastata. Riise huomasi kipeään kohtaan -koskeneensa. Vähimmästäkin viittauksesta eronhetkeen Elisan mieli aina -painui apeaksi. Sen oli Riise jo useasti ennenkin huomannut, ja yhä oli -se sittenkin hänelle uutta. Elisa oli hänen kalliimpansa maan päällä, -sehän oli luonnollista. Mutta olisiko hänkin Elisalle yhtä kallis? -Siltä todellakin näytti, vaikka hänen oli vaikea sitä oikein käsittää. - -"Oletko käynyt ulkona?" kysyi hän, "hiuksesi ovat ohimoilta ihan -kosteat". - -"Siellä tuiskuaa lunta", vastasi Elisa hajamielisesti, pyyhkäisten -keveästi käsillään hiuksiaan. - -"Miksi lähdit sellaiseen ilmaan?" - -"Kävin toimittamassa muutamia asioita", vastasi Elisa vältellen. - -Mutta Sven Riisen tarkkanäköisyydeltä ei Elisa saattanut mitään salata. -Pian selveni hänelle, etteivät nuorukaiset sattumalta tulleetkaan. -Hän heltyi. Tämäkin merkitsi, että hän oli Elisalle rakas. Hän vaipui -hetkeksi mietteisiin, mutta havahtui pian. - -"Ei; ei saa katsoa taakseen enää", virkahti hän. - -Elisa, joka ei tietänyt, missä hänen ajatuksensa olivat liikkuneet, -katsahti kysyvästi häneen. - -"Ajattelen, mitenkä nyt mahdollisesti olisi voinut olla, ellen olisi -sairastunut", sanoi hän ja hänen silmänsä ilmaisivat paremmin kuin -mitkään sanat, että Elisalla oli ollut tärkeä sija hänen kuvailemassaan -maailmassa. - -Elisa ymmärsi hänet ja tarttui hänen ojennettuun käteensä. Haikea murhe -valtasi hänen mielensä. - -"Parasta Jumala sittenkin aina tahtoo", jatkoi Sven Riise tyynellä -mielin. "Ei ole minulla valittamisen syytä. Olen saanut kutsun -Herraltani ja joskin minun nyt täytyy erota rakkaimmastani maan päällä, -saan kerran tavata hänet jälleen Jumalan luona taivaassa. Ei ole -minulla valittamisen syytä", toisti hän vielä kerran. - -"Mutta minulla on. Onhan?" kysyi Elisa häneltä hiljaa. - -"Sinullako? Eihän, Elisa. Se surun varjo, jonka Jumala nyt on tiellesi -heittänyt, se on vaan omiansa kohottamaan mielesi Hänen puoleensa, -jotta Hän saisi kasvattaa sinut palvelukseensa. Hän on sinulle varannut -vielä paljon tehtävää tässä elämässä." - -Hänen näin puhuessaan laskeutui Elisa hänen viereensä polvilleen, -piilottaen kasvonsa hänen peitteensä poimuihin. Hilliten mieltään -ei hän sanaakaan lausunut, mutta koko olennollaan anoi hän jotakin -puoleksi Jumalalta, puoleksi Riiseltä. Ja Riise ymmärsi, mitä hän anoi. - -Kunnioittaen laski hän kätensä Elisan hiuksille ja rukoili, että Elisa -kaiken elinaikansa saisi kokonaan kuulua Jumalalle ja tulla runsaaksi -siunaukseksi muille. - -Eikä aavistanutkaan Sven Riise, kuinka paljon hyvää Elisa tämän -rukouksen kautta sai osakseen. Elisalla oli aina ollut taipumus -vetäytyä Jumalasta loitolle, hän oli, näet, liiallisella lähenemisellä -pelännyt alentavansa Jumalan pyhyyttä. Mutta tämä rukous, jonka hän -äsken kuuli, todisti ihan toisenlaista suhdetta Jumalaan; se kohosi -sydämestä, joka vilpittömästi oli Jumalalle avautunut ja sentähden -uskalsi puhua Hänelle kuin lapsi rakkaalle isälleen. Myös tuli -Elisa tämän rukouksen kautta käsittämään, että ihminen, eläen näin -sydämellisessä yhteydessä Jumalan kanssa, vähitellen oppii tahtomaan, -mitä Jumalakin tahtoo. Sven Riise rakasti häntä, Elisaa, enemmän kuin -ketään muuta maan päällä, mutta nyt eronhetken lähestyessä Elisan -puolesta rukoillessaan ei hän anonut hänelle maallista onnea, ei -pyytänyt jälleennäkemistä; hänelle oli paljon kalliimmasta arvosta -Elisan suhde Kristukseen ja hänen osallisuutensa taistelussa Jumalan -valtakunnan puolesta. - -Ja Elisa liitti "amen"-sanansa hänen rukoukseensa, vaikkakin tunsi, -että vielä viipyisi aikoja sen toteenkäymiseen. - - - - -KOLMASTOISTA LUKU. - - -Kun Kustaa Aadolf kevätlukukauden alussa lähti Upsalaan, seurasi -häntä sinne Torvald aloittaaksensa koulunkäyntinsä hänkin. Molemmat -veljet tulisivat asumaan yhdessä, nuorempi veli kun tarvitsi vanhemman -silmälläpitoa ja holhoamista. - -Torvaldin lähdettyä sekä säännöllisten oppituntien päätyttyä alkoi -olo Irenestä tuntua tyhjältä. Elisa, käsittäen tämän, antoi hänelle -korvaukseksi käytännöllistä työtä. Hänen onnistuikin kiinnittää -Irenen mieli talousaskareihin, sillä hän ei käyttänyt tätä ainoastaan -apulaisenaan, vaan antoi tuon tuostakin tytön toimia omalla -edesvastuullaan. Täten sai Elisa tilaisuuden omistaa enemmän aikaansa -Sven Riiselle, josta hän oli Irenelle varsin kiitollinen. Tämä seikka -taas teki työn Irenelle sitä mieluisemmaksi. - -Sairaan ja hänen hoitajansa suhde tuli päivä päivältä yhä läheisemmäksi -ja tuttavallisemmaksi, jotta oli luonnollista, että he toisilleen -ilmaisivat sisimmät ajatuksensa. Mutta siihen tunteeseen, mikä heidät -yhdisti, ei kajonnut kumpainenkaan selvin sanoin. Siitä huolimatta -se alituiseen ilmeni, sen myönsivät he itse, ja sen huomasivat kyllä -muutkin, vaikkei kukaan siitä sen enempää puhunut. Eikä kukaan sitä -ihmeekseen pannut, että heillä oli kahdenkesken paljon puhuttavaa. Sven -Riise katsottiin erikoisesti Elisalle kuuluvaksi, ja milloin hänen -tilansa huononi, olivat kyllä kaikki huolissaan, mutta etupäässä Elisan -tähden. - -Maaliskuun keskivaiheilla ei hän enää noussut vuoteeltaan. Siitä Elisan -mieli painui, mutta urhoollisesti taistellen pysyi hän näennäisesti -vireänä; lisätty työ tuotti hänelle paljon apua, sillä tästä -lähtien antautui hän kokonaan sairaalle, jota nyt piti entistäänkin -huolellisemmin vaalia. - -"Kunhan kevätaurinko nousee lämmittämään, niin nouset ehkä sinäkin", -sanoi Elisa näennäisen toivehikkaasti. - -Ja kevätaurinko nousikin lämmittämään, mutta yhä heikommaksi vaipui -Sven Riise. - -"Miksen minä milloinkaan saa auttaa sinua häntä hoitamaan? Onhan hän -minun opettajani ja pidän hänestä sitäpaitsi niin paljon", sanoi kerran -Irene Elisalle. - -"Sinä olet niin nuori vielä, voisit itse tulla sairaaksi", vastasi -Elisa. - -"Kuinka niin?" kysyi Irene. - -"Tuberkelit tarttuvat." - -"Entä sinuun?" - -"Minun iässäni ei enää olla niin herkkiä tartunnalle; sitäpaitsi olen -niin terve." - -"Terve minäkin olen." - -"Mutta sinä kasvat niin joutuisasti ja olet varsinkin viimeaikoina -käynyt niin hoikaksi ja kalpeaksi", vastasi Elisa ja painoi hyväillen -Irenen posken omaansa vastaan. "Olen niin arka pikku sirkkuni -terveydestä." - -Tuskin oli olemassa miellyttävämpää olentoa kuin Elisa hellinä -hetkinään? Etenkin viimeisinä aikoina oli hän tullut erittäin -lempeäksi, näytti ikäänkuin olisi hän apua etsien tahtonut turvautua -muihin, hän, joka aina oli tottunut muita auttamaan. - -"Mutta, Elisa, annahan toki minun auttaa itseäsi, jotta jollakin -tavalla voisin työtäsi keventää", sanoi Irene. "Sinä olet yövalvonnasta -käynyt aivan kalpeaksi." - -"En yövalvonnasta." - -"Mistä sitten?" - -"Sydänsurusta", kuiskasi Elisa tuskin kuuluvasti ja erosi pikku -sisarestaan mennäkseen potilaansa luo. - -Hirvenhovissa vallitsi vakava, vaan ei silti synkkä mieliala. -Sairaan tyyneys tarttui hänen ympäristöönsäkin. Mutta toisinaan -hengenahdistuksen ollessa niin ankaran, että se tahtoi hänen -tukehduttaa, ei hän voinut ystäviään rohkaista. Silloin vasta -nähtiin, kuka oli vahvin. Kun sairaassa tämmöisen kohtauksen oireita -alkoi ilmetä, pakeni Silla-täti huoneesta ja Kristian joutui ihan -suunniltaan. Elisa oli ainoa, joka viipyi vuoteen luona auttaen, missä -voi, mutta kukaan ei voinut aavistaakaan, mitä se hänelle maksoi. -Jälestäpäin etsi hän hiljaista hetkeä, jolloin taistelemalla koetti -saada voimia edelleen elääkseen. Sellaisena haikeana hetkenä hän kerran -kirjoitti Kustaa Aadolfille pyytäen häntä tulemaan kotiin. - -Hän tuli niin pian kuin kerkesi ja lohtua toi hän mukanaan. Jo hänen -pelkkä läsnäolonsakin herätti toivoa, vaikka kyllä tiedettiin, ettei -hänkään tässä voinut auttaa enempää kuin muut. - -Nähdessään Kustaa Aadolfin, kirkastui Sven Riise kasvoiltaan. "Nyt et -enää minua jätä", sanoi hän turvallisesti. - -"En ennenkuin paranet", vastasi Kustaa Aadolf. - -"Pian paranen, -- ihan terveeksi", sanoi Riise hymyillen, ja Kustaa -Aadolf vaikeni hänet ymmärtäen. - -Ja pari päivää sen jälkeen saapui kuolema hiljaa, kamppauksitta. - -Kuolinhetkellä olivat kaikki kokoontuneena vuoteen ääreen, itse -majurikin, mutta hän pysyttäytyi oven läheisyydessä, päästäkseen -vaikean kohtauksen sattuessa kohta pakosalle. Arastellen seisoi Irene -hänen vieressään silmät luotuna kuolevan kasvoihin. Hän uskalsi tuskin -hengittääkään, sillä niin pelkäsi hän häiritsevänsä kuolonenkelin -tulohetken pyhää hiljaisuutta. - -Sven Riise lepäsi vuoteellaan Elisan käsivarren varassa. Kustaa Aadolf, -joka huomasi Elisan aseman tukalaksi, tarjoutui vuorostaan hänen -sijalleen, mutta vastaukseksi Elisa hiljaa pudisti päätään. - -Sairasta ei saanut häiritä ja Elisa tahtoi olla häntä lähinnä, eikä -olisi mistään hinnasta paikaltaan siirtynyt. - -Hiljakseen kuunteli hän kuolevan huohottavia henkäyksiä, jotka yhä -heikkenivät ja harvenivat. Sanomaton rauha mielessään näki hän Sven -Riisen vähitellen siirtyvän sinne, minne mitkään kärsimykset eivät -enää ulotu. Joka sekuntti kuljetti hänet iäisyyttä lähemmäksi. Taivaan -portit olivat jo avoinna, iäisyyshohde valaisi kalpeata ruumistakin -hengen siitä hiljaa vapautuessa. - -Yhä heikommaksi haipui henkäys, kunnes viimein kokonaan sammui. Sanoin -selittämätön kuolon hiljaisuus seurasi. Sven Riisen henki oli ruumiista -eronnut, autuuden majoille rientänyt. - -Kustaa Aadolf veti Elisan viereensä, mutta ei häntä lohduttaakseen, -sillä Elisa ei vielä ollut lohdun tarpeessa. Tällä hetkellä hän koko -olennollaan vielä vaelsi niissä kirkkauden maailmoissa, minne Sven -Riise oli mennyt, eikä vielä huomannut armaan vainajan tyhjää sijaa -maan päällä. Sama tunnelma valtasi Kustaa Aadolfinkin sydämen. Molemmat -tunsivat he korkeinta onnea, ikäänkuin olisivat nähneet kirkastuksen. - - - - -NELJÄSTOISTA LUKU. - - -Vasta hautajaisten jälkeen kävi tyhjyyden tunne tuntuvaksi varsinkin -Elisalle. Hän lohduttautui sillä, ettei Sven Riisen enää tarvinnut -kärsiä. Tämä paraiten todisti, miten levottomasti hän vainajan eläessä -oli pelännyt viimeisen hetken mahdollisia tuskia. - -Riise oli testamentilla määrännyt Elisalle jälkeenjääneet -pikkutavaransa. Niitä järjestellessään toivoi Elisa löytävänsä jonkun -päiväkirjantapaisen, johon vainaja olisi ajatuksiaan kirjoitellut. -Mutta ei hän löytänyt muuta kuin pari paperiliuskaa, joihin oli -kirjoitettu runoja. Ne hän pani talteen ja oppi runot pian ulkoa. - -Ylinnä eräälle paperiliuskalle oli kirjoitettu: - -"Pese minut, että minä lumivalkeaksi tulisin." - -Varmaan oli Riise ollut aikeessa kirjoittaa muutamia mietelmiä tämän -lauseen johdosta, mutta oli se jäänyt tekemättä. - -Elisan silmät kyyneltyivät. Tämä rukous puhtaalle paperiarkille -kirjoitettuna, sehän oli kuin ilmeinen kuva Sven Riisestä itsestään. - -Elisa otti paperin ja kätki sen pöytänsä laatikkoon, missä oli -tilikirjoja ja muuta käsillä olevaa tavaraa, jotta hän usein saisi -tilaisuuden silmäillä näitä sanoja ja mieli sen kautta arkiaskarten -touhusta kohoisi tuohon ainoaan tarpeelliseen. Hän alkoi jo vapautua -pelokkaasta kunnioituksestaan Jumalan sanaa kohtaan. Hän ikävöi -pelastusta synnistä ja senvuoksi ei hänellä ollut muuta neuvoa kuin -ottaa Jumalan sana oikein omakseen ja pitää sen aarteet hyvänään. - -Sven Riisen Raamattukin tuli nyt Elisan omaksi. Se oli ahkerassa -viljelyksessä kulunut kirja, merkkejä ja alleviivoituksia täynnä. -Elisa luki sitä joka päivä ja lukiessaan tuntui hänestä ikäänkuin -olisi vainaja niinä hetkinä ollut häntä hyvin lähellä. Muutamat kohdat -olivat erityisellä painolla alleviivatut. Niitä kohtia hän varsinkin -luki, ne tulivat hänelle lempilauseiksi. Oli kuin Sven Riisen ääni -olisi kuiskannut hänelle nämä lauseet ja Elisa saanut käsin kosketella -niitä käsiä, jotka niin usein olivat tämän rakkaan Raamatun lehtiä -käännelleet. Kaikkia muita kalliimmaksi tuli hänelle tämä kirja. - -Mutta eräänä päivänä sattui Irene kaatamaan palavan lampun. Onneksi -oli siinä aivan vähän öljyä, mutta mitä siinä oli, se valui Raamatun -lehdille, ja kirja turmeltui, ennenkuin loimottava tuli saatiin -sammuksiin. - -Elisan mieli kuohahti, hän suuttui niin, ettei kukaan vielä ollut häntä -sellaisena nähnyt. Ei hän virkkanut mitään, vaan muuttui muodoltaan -vallan kelmeäksi, eikä sanallakaan vastannut Irenen anteeksipyyntöihin. - -"Olen niin pahoilla mielin", vakuutti Irene. "Sehän oli Sven Riisen -Raamattu. En tullut sitä ennen ajatelleeksi, enkä ihmettele, että sinä -suutuit. Antaisin vaikka elämäni, jos vaan sillä voisin hankkia sen -eheänä sinulle takaisin." - -Kyyneleet nousivat hänelle silmiin. - -Elisa suuteli häntä lauhtuneena. - -"Älä itke", sanoi hän. "Hyvin ehkä teit. Luin liiaksi paljon _hänen_ -Raamattuansa, näetkös, tästä lähin pitää minun lukea _Jumalan_ -Raamattua. Älä itke, pikkusisko, vahinko tapahtui tällä kertaa Jumalan -tahdosta." - -Elisa nousi, sammutti kynttilän yöpöydältä ja meni omaan huoneeseensa. - -Irene makasi kauan valveilla äskeistä tapausta ajatellen. Minkätähden -oli Jumala riistänyt Elisalta tuon Raamatun? ja kuinka saattoi Elisa -siihen näin tyytyä? Oliko Jumala kova ja Elisa kylmä? Hän, Irene, -ei millään muotoa olisi voinut Elisalta niin rakasta muistoaarretta -riistää, mutta sen oli Jumala tehnyt. Ja jos hän, Irene, olisi -rakastanut ja sitten kadottanut armaansa, miten katkerasti hän -olisikaan sydämensä syvyydestä surrut; jos vielä lisäksi olisi täytynyt -menettää armaansa rakkaimman muistonkin! Mutta Elisa oli tyyni ja -tyytyväinen, vaikkakin hieman alakuloinen. Näitä asioita ei Irene -saanut itselleen selväksi ja viimein hän nukahti mietteihinsä. - -Mutta viereisessä huoneessa valvoi Elisa kauan oman Raamattunsa ääressä -etsien uudelleen tietä Jumalan luokse. Hänen mielestään ei Jumala ollut -kova, sillä hän ymmärsi nyt hyvin, minkävuoksi Jumala oli valinnut -tällaisia keinoja käytettäväkseen. Elisa sai maistaa ja tuntea, miten -suloista on olla Jumalan suuren ja ihmeellisen rakkauden esineenä, -sen rakkauden, joka saattaa kipeitäkin haavoja iskeä ihmissydämeen -temmaisten pois kaiken, joka siellä on asettunut esteeksi Hänen ja -Hänen valittunsa välille. Suurta on ajatella, että herrain Herra ja -kuningasten Kuningas ihmistä niin paljon rakastaa. Rakkautta sykähteli -Elisankin sydän, kun hän näin taas sai kokea, miten ajallinen tappio -usein tuottaa taivaallista lohtua ja rauhaa. Hän oli valmis anomaan -itselleen uusia suruja, huomattuaan niiden vaikutuksen näin suureksi ja -ylentäväksi. - - - - -VIIDESTOISTA LUKU. - - -Vähitellen alkoi Sven Riisen kuolemanmuisto himmetä hirvenhovilaisten -mielissä. Milloinkaan eivät he häntä täysin unohtaneet; aarteen tavoin -tallennettiin muistot hänestä, silloin tällöin taas kaiholla mieleen -palautettaviksi. Mutta toisin oli Elisan laita; hänen sydämessään -säilyi Riisen muisto iäti eheänä ja elävänä, ollen samalla hänelle -kohottavana voimana. Aina kun hän muisteli Riiseä, erkani hänen -mielensä maallisista liitäen niille asuinsijoille, missä Riise nyt oli, -taivaaseen, joka on ylempänä ihmiselämää. - -Sven Riisen kuoleman jälkeisenä talvena aloitti Irene -rippikoulunkäyntinsä. Hänellä oli toverina samanikäinen tyttö, Ester -Broo, joka asui Hirvenhovissa. Ester oli kotoisin Upsalasta, erään -Kustaa Aadolfin ylioppilastoverin sisar. - -Elämä Hirvenhovissa oli vähitellen siirtynyt kulkemaan entistä -rataansa. Se meni vanhaa huolettoman hauskaa menoaan, ja kuinka muuten -olisi voinut ollakkaan majurin ollessa isäntänä ja olotapojen ylimpänä -määrääjänä. Aina oli hän tyytyväinen ja iloinen; olipa omistanut -itselleen puolisen tusinaa uusia tapojakin entisten lisäksi ja niissä -hän puuhasi päivät pääksytysten. Kova kiire hänellä aina oli, vaikkei -hän sillä mitään erinomaisempaa aikaansaanut. - -Silla-täti oli muuttunut entistään rauhaisammaksi ja lempeämmäksi. -Vaivojaan valitteli hän yhtä mittaa, mutta siihen oli jo niin totuttu, -ettei kukaan huomannutkaan hänen todenteolla heikentyvän. Esteriin -mieltyi hän jo ensi näkemältä ja varsin hauskaa oli hänestä tyttöjen -kanssa kolmisin istua takkavalkean ääressä kertoilemassa tapauksia -elämänsä menneisyydestä. Hän oli jo siinä iässä, jolloin kolmekymmentä -vuotta sitten tapahtuneet seikat pysyvät tuoreemmin muistossa kuin -eiliset. Nuorten tyttöjen kanssa seurustellen väikkyi oma, ammoin -kadonnut nuoruus, elävästi hänen mielessään, eikä siis ihme, että hän -tyttöjen kanssa yhdessä halusi muistelmissa uudelleen elää elämänsä -ihanimman ajan. - -Kun Elisa kerran tapasi heidät näin kolmisin kokoontuneena, -pysähtyi hän heidän huomaamattaan kuuntelemaan heitä. Täti oli -juuri kertoilemassa ensimmäisistä tanssiaisistaan, kuvaillen kaikki -ihan tarkalleen, alkaen pukunsa pienimmästä yksityiskohdasta niihin -tunteisiin asti, mitkä sillä hetkellä hänen mielessään liikkuivat. -Irene ja Ester kuuntelivat tarkkaan, kuin ahmien joka sanan. Mutta -Silla-täti, huomattuaan Elisan, keskeytti kertomuksensa ja näytti -joutuvan hämilleen. - -"Jatka vaan! Enkö minäkin saa kuulla?" kysyi Elisa astuen lähemmäksi. - -"Et, sinä... sinä halveksit sellaisia loruja", arveli Silla-täti. - -Elisa kumartui häntä suutelemaan. Miksei täti hänenkin seurassaan -ollut yhtä herkkäpuheinen ja vilkas kuin äsken Irenen ja Esterin? -Vaikuttiko hän, Elisa, ympäristössään painostavasti, muitten hilpeyttä -lamauttaen. Sitä ei hän ainakaan tahallaan tahtonut tehdä. Sen enempää -hän ei sentään siitä puhunut, mutta suutelossa piileksi äänetön -anteeksipyyntö, jonka Silla-täti ymmärsi. - -"Katso, Elisa", sanoi hän, "ainoastaan kuusitoistavuotiaille rohkenee -kertoa omia heikkouksiaan kuudenneltatoista ikävuodeltaan". - -"Etkö usko, Silla-täti, että minäkin olen ollut kuusitoistavuotias?" - -Tädin suu vetäytyi hymyyn, ja hän vastasi puoleksi hämillään, puoleksi -veitikkamaisesti päätään pudistaen. "Tuskin; ainakaan et samalla -lailla kuin minä." Ja täti olikin oikeassa. Elisa ajatteli itseänsä -kuusitoistavuotiaana. Juuri siinä iässä oli hän äitinsä kadottanut. -Siinä iässä, jolloin ensimmäisten tanssiaisten viehättävä tenho monen -impyen mielen hurmasi, oli ensimmäinen tosisuru jo hänen sydämensä -vallannut. Syvästi suri Elisa ja oli vielä nuorille hartioilleen -sälyttänyt muidenkin huolet. Isä oli surussaan heittäytynyt vallan -avuttomaksi, pikku siskot kaipasivat hoivaa, nuoret veljet olivat -menettäneet parhaimman maallisen tukensa ja ystävänsä juuri siinä -iässä, jolloin vinhat vihurit olivat alkaneet elämän pursissa -puhallella. Kaikki tämä oli kovasti koskenut Elisaan; suuren -edesvastuun painon alla karastui hänen jo ennestäänkin ajatteleva -luonteensa ja varttui yhä vakavammaksi. - -Keväällä, helluntain aikaan uudistivat tytöt kasteensa liiton. Irenen -ikäväksi matkusti Ester Broo kohta senjälkeen kotiinsa. Mutta sensijaan -tulivat veljet Hirvenhoviin kesälomaa viettämään, ja aika kului -hauskasti. - -Veljien lähdettyä tuntui Irenestä syksy entistään synkemmältä. Raskaana -painoi häntä seitsentoistavuotiaan selittämätön ilon ja tuskan -sekainen kaiho. Irene ei voinut Elisan tavoin tyytyä kotiaskareissa -ahertamaan ja tekemään työtä talon alustalaisten hyväksi, hän halusi -jotain muuta. Muille hän ei osannut elää ja itselleen elämiseenkään -ei ollut tilaisuutta. Kuvastimeen kurkistelussaan huomasi hän tumman -tukkansa kauniin kiiltäväksi, ruskeat silmänsä kaihoisine katseineen -ihastuttaviksi sekä poskien nuorten pyöreyden varsin viehättäväksi. -Mutta eihän täällä ollut ketään näitä näkemässä ja ihailemassa! -Paikkakunnan kesteissä hän tapasi ainoastaan sellaisia, jotka olivat -tunteneet hänet lapsuudesta asti ja tuskin olivat huomanneetkaan hänen -jo nuoreksi neidoksi versoneen. Maailmalle paloi Irenen mieli, jotain -uutta kokemaan. - -Elisa käsitti hänkin, että pikku sisaren piti vähän päästä siipiään -räpyttelemään ja koetti puhua asian puolesta sekä isälle että -Silla-tädille, mutta kumpainenkaan ei tahtonut siihen myöntyä. Vanhan -kansan ihmisinä arvelivat he, että tytön pitäisi koreasti pysyä isänsä -kodissa, kunnes oman kodin saisi. Ja ylen vaivaloista oli heistä -kaikenlainen matkusteleminen, kukapa semmoiseen huvikseen ryhtyisi! -Minkäänlainen työskenteleminen kodin ulkopuolella taas ei saisi Irenen -asemassa tulla kysymykseenkään. - -Näin olivat asiat, kun kirje saapui Ester Broolta, joka kutsui Ireneä -muutamiksi kuukausiksi luokseen Upsalaan. Irene riemuitsi. Vieläkin isä -ja Silla-täti tekivät vastaväitteitä. Hirvenhovi jäisi niin tyhjäksi, -arvelivat he. Ja kuinka ihmeessä saattaisi Irene yksin matkustaa! -Joulun jälkeen olisi hänellä tosin tilaisuutta matkustaa veljien -seurassa Upsalaan, mutta kukapa ohjaisi hänet sieltä takaisin! Näistä -estelyistä ei kuitenkaan kukaan välittänyt, ja lienevätkö ne olleet -niin varsin vakaviksi aiotutkaan? Vanhukset taipuivat tuumaan ja Irene -lähti. Jäähyväishetkellä oli Irene hiukan apealla mielin ja vuodatti -runsaita kyyneleitä, jotka kuitenkin pian kuivuivat. Ja Upsalaan -päästyään tuntui hänestä elämä jo niin hauskalta, ettei koti-ikävä -päässyt vähääkään tuntumaan. - -Irenen kotiin lähettämissä kirjeissä esiintyi usein muuan nimi, joka -vähitellen yhä tiheämmin mainittuna alkoi muodostaa kirjeitten koko -pääsisällyksen. Se oli Helmerin, Esterin veljen nimi. Elisa huomasi -sen ja oli levoton. Irene oli vielä vallan lapsi. Mutta pian hän -rauhoittui. Olihan Irenen mielitietty Kustaa Aadolfin ystävä. Hän -ei varmaankaan tahtonut lapsen tunteita leikkinään pitää. Ja olihan -sitäpaitsi Kustaa Aadolf läsnä, haavemielisestä pikku sisarestaan -huolta pitämässä. - -Eräänä päivänä keväämmällä tuli Elisa isänsä huoneeseen, tärkeä ilme -kasvoillaan. - -"Sain vastikään kirjeen Ireneltä, ja varmaan se tulee sinua -ilahuttamaan", sanoi hän. - -"Mitä hän kirjoittaa?" - -"Saat kuulla, kun luen." - -"Äläpäs vielä, sano uutinen ensin", pyysi majuri, joka alkoi huomata, -että asia oli jotain erikoista. - -"Irene on kihloissa." - -"Mitä, kihloissa? Sekö tytöntypykkä. Ja kenen kanssa? Anna tänne, jotta -itse luen. Voi armaiseni, sellainen pikku morsian!" - -Majuri otti kirjeen ja alkoi lueskella sitä puoliääneen vähä väliä -katkaisten lukunsa omilla mietteillään. - --- -- -- "Helmer Broo. Hän on jaloin, ylevin, kaunein ja parhain mies -maan päällä" -- -- -- ("Häpeä toki, tytöntynkä. Entäs isäsi sitten?") - --- -- -- "Olen häntä rakastanut siitä hetkestä asti, jolloin hänet -ensiksi näin." ("Tämäpä on oikeata hehkua tämä. Kaikesta näkyy, että -hän on minun tyttäriäni. Noin ihastuin minäkin äitiisi hänet ensikerran -nähdessäni laamanni Skalmin iltakutsuissa. Se tapahtui satoja vuosia -sitten.") - -Majuri alkoi pyyhkiellä silmiänsä. Näin hän aina kyyneltyi -vaimovainajataan muistellessaan. - --- -- -- "Vasta nyt tunnen, että elän", luki hän edelleen. -- -- -- -"Elisa, et voi aavistaakaan, mitä kihlautuminen merkitsee, säälin -sinua; sydämestäni soisin sinullekin sen onnen. Kohtaa se ehkä joskus -sinuakin, mutta Helmerin laista et ilmoisna ikänä saa, sillä toista -sentapaista miestä maailmassa ei ole." -- -- -- ("Hoh, hoh, Elisa, -kuule toki, miten tyttö on tiukka, ottaa sinutkin suojeluksensa alle. -Mitä siitä arvelet?") -- -- -- - --- -- -- "Me haluamme molemmat julkaista mahdollisimman pian. -Olen kutsunut Helmerin keväällä Hirvenhoviin, siellä voisimme -sitten julkaista; morsiamen kodissahan se on tapahtuva. Ole vaan -ystävällinen ja kiltti hänelle, Elisa! Anna hänen asua paraimmassa -vierashuoneessamme. Noh niin, tulenhan minä itsekin kotiin sinua -valmistuksissa auttamaan." -- -- -- - -"Minä itse", tokaisi majuri. "Elisa, mitä tästä nyt oikein arvelet? -Sukeutuipa tuo pienoisemme pian itsenäiseksi! No, ollaanko kilttejä -Helmerille, vai kuinka?" - -"Ollaan kaiketi, kuinkas muuten. Onhan hän sekä Irenen sulhanen että -Kustaa Aadolfin ystävä", vastasi Elisa hymyillen. - -"Olet oikeassa, kuten ainakin. Mutta selitä minulle eräs seikka, -armaiseni. Eikö kuuluisi asiaan, että tytönheilakka hiukan kysyisi -isänsäkin mieltä ja suostumusta?" - -Tämä ajatus pani majurin arvelemaan. Tuntuihan tosiaankin hiukan -loukkaavalta isästä, ettei tässä ensinkään häntä muistettu. Elisa -ymmärsi hänet. Hyväillen kietasi hän kätensä isän kaulaan ja käänsi -kirjeen viimeisen sivun hänen silmäiltäväkseen. - -"Et lukenut vielä loppuun, isä", sanoi hän. Majuri luki jälkilisäyksen: - --- -- -- "Tietysti annat tämän isälle tiedoksi. En ennätä tällä kertaa -hänelle kirjoittaa, mutta ajatuksissani häntä syleilen." -- -- -- - -Majurin mieli heltyi. Paljon hän ei itselleen vaatinutkaan. Pieninkin -hellyydenilmaisu lasten puolelta riitti jo hänelle. Ehkä hän myös -tunsi niin vähän välittäneensä isällisestä arvostaan, ettei siitä sen -parempia tuloksia saattanut odottaakaan. - -"Tulkoon vaan oikein onnelliseksi", sanoi hän. "Mutta miehen tahtoisin -sentään nähdä ennenkuin kihlaus julkaistaan." - -Tämä nöyrä toivomus liikutti Elisan mieltä ja aikaansai hänen -kirjeeseensä Irenelle pienen ylimääräisen lisäyksen, josta pikku neiti -perinpohjin pahastui. - -"Ajattele toki Elisaa, mitä kirjoittaa", sanoi hän närkästyneenä -sulholleen, joka istui hänen vieressänsä. "Hän sanoo, etten voi -pitää kihlaustani vielä vallan varmana, ennenkuin isä siihen on -suostumuksensa antanut. Vai rakkausko sellaisia suostumuksia kysyisi ja -vartoisi! Kylläpä huomaa, ettei Elisa milloinkaan ole rakastanut." - -Helmer Broo naurahti ja alkoi viihdytellä Irenen mieltä. Tosin eivät -Elisan sanat oikein Helmeriäkään miellyttäneet, mutta siitä huolimatta -arveli hän, että Elisa ehkä sittenkin oli oikeassa. - -"Oikeassa!" huudahti Irene suurinta ihmettelyä ilmaisten. - -"Niin kyllä. Et ole vielä laillisessa iässä, etkä siis saa mennä -naimisiin ilman isäsi suostumusta." - -Irene mietti hetkisen, ja hänen alahuulensa alkoi omituisesti -värähdellä. - -"Mutta minkä kumman tähden ei isä suostuisi?" virkkoi hän. - -"Etteikö suostuisi?" kysyi Helmer epäilevästi. - -"Niin, luehan itse! En minä sitä oikein ymmärrä. Elisa varmaan kadehtii -minua." - -Hän antoi Elisan kirjeen Helmerin lukea. - -"Mutta eihän tässä sanallakaan viitata siihen, ettei isä muka -suostuisi", sanoi Helmer luettuaan. "Enkä ymmärrä, miten näiltä -ystävällisiltä riveiltä olet saattanut kateutta lukea. Tuskin -milloinkaan ennen olen näin miellyttävää ja hienotunteisesti -kirjoitettua kirjettä lukenut. Se on saattanut minut oikein mieltymään -Elisa-sisareesi." - -Näistä sanoista Irene rauhoittui. - -"Onhan Elisa hyvin kiltti", myönsi hän. "Ja niin hienotunteinen -sitäpaitsi. Väliin vain liiaksi vakava ja ankara." - -"Enkä voi uskoa ettei hän, kuten äsken arvelit, milloinkaan olisi -rakastanut", jatkoi Helmer. "Miten voisi hän sitten sinua niin täysin -ymmärtää, kun nyt näkyy tekevän." - -"No, tavallaan on hän rakastanut maisteri Riiseä, joka meillä kuoli. -Mutta Riise oli niin sairas, etteivät he naimisiinmenoa voineet -ajatellakaan. Eivätkä he edes olleet kihloissa." - -"Kihloissa"-sanalle pani Irene oikein erikoispainon. Se huvitti -Helmeriä, sillä hän huomasi, että Irene kihlauksensa kautta oli omissa -silmissään melkoisesti kohonnut entisestään. - - - - -KUUDESTOISTA LUKU. - - -Juhannuksen aikaan tuli Helmer Broo Hirvenhoviin. Irene oli jo jonkun -viikkoa ollut kotona auttamassa Elisaa hänen vastaanottajaisiansa -valmistamaan, tai oikeimmiten: Elisa oli saanut Ireneä auttaa. - -Juhannusaattona julkaistiin kihlaus. Irene oli itse mielestänsä oikein -runollinen ilmestys. Ajatelkaapa vaan valkeaan pukuun puettua nuorta -seitsentoistavuotiasta, jonka vasemman käden nimettömässä sileä -kultasormus kimmelteli! - -Illan tullen halusi hän välttämättömästi mennä niitylle, jossa -kylän nuoriso kukkas-saivon ympärillä karkeloi. Sulhanen ja Torvald -seurasivat estelemättä Irenen kehoitusta, eikä tarvinnut muitakaan -kauan houkutella. - -Vähän myöhemmin tuli Elisakin sinne. Hän pysähtyi hetkeksi -niityntakaiselle kukkulalle katselemaan, miten nuoret piirissä nauraen -ja laulaen pyörivät. Vasta oli juhannusjuhla alullaan, vielä olivat -siinä lapsetkin mukana valaen viattomuuttaan leikkiin. Valppaana vielä -aurinkokin taivaanlaella loisteli, eikä mailleen menoaan näyttänyt -ajattelevankaan; ehkä se ajatteli pysyäksensä paikallaan yön umpeen. - -"Elisa, miksi siellä seisot? Tule tänne joutuun", huusi Irene. - -Ei ollut Elisa karkeloon aikonut osaa ottaa, hän oli siihen mielestänsä -jo liiaksi vanha ja vakava. Mutta tänä iltana itse ilmakin uhkui -hilpeyttä ja iloa ja juhannusriun ympäriltä raikui riemu sellainen, -että se ehdottomasti tempasi hänetkin mukaan. Isä, Silla-täti, Kustaa -Aadolf ja useat muut muodostivat katselijaryhmän, johon luultiin -Elisankin liittyvän. Mutta hymyillen pudisti hän heille päätänsä ja -juoksi piiriin. Tämä oli leikkijöille oikea odottamaton riemuvoitto, -ja ne molemmat nuoret, joille Elisa kätensä ojensi, oikein säteilivät -iloa ja ylpeyttä. Ketään ei niin paljon rakastettu kuin Hirvenhovin -Elisa-neitiä. - -Karkelossa karahti veri poskille ja entistään kirkkaammin sädehti -silmä, mutta siitä huolimatta nauroi Elisa omalle itselleen ihmetellen, -että hänkin vielä tuokioksi saattoi heittäytyä nuoruuden riemun -valtaan. Lapsen lailla kisaillenkin näytti hän ruhtinattarelta: - -Pitkin polkua, joka metsänlaidan sivutse juoksi niityn poikki, tuli -ratsastaen kaksi herrasmiestä. He pidättivät hevosensa ja jäivät -mielenkiinnolla leikkiä katselemaan. - -"Kuka tuo tyttö on?" kysyi äkkiä toinen heistä toiselta. - -"Se on Elisa Spitzenholdt, Hirvenhovin ruhtinatar", vastasi toinen, -"arvaan, että häntä tarkoitat, sillä kenestäkään muusta ei kannata -täällä erityisesti kysellä". - -"Mutta sanoithan, että majuri on leskimies." - -"No niin, tytär kai hänellä silti saattaa olla", vastasi toinen nauraen. - -"Ja tytär on naimaton. Miten se on mahdollista?" - -"Sepä se! Sitä en ymmärrä minäkään muulla tavoin selittää, kuin että -hän on jääkylmä, sillä jok'ainoa mies näillä seuduin on aikansa ollut -ihastuneena häneen, mutta turhaan." - -"Sinäkin?" - -"Tietysti, minäkin. Ja voit uskoa, että olin pahemmassa kuin pulassa, -kunnes vihdoin pikku Tereeseni minut armahti ja sydänhaavani paransi. -Lähdetään mekin tuonne. Täällä Hirvenhovissa saa esiintyä aivan -vapaasti." - -"Tohditko Tereeseltä?" - -"Miksen tohtisi. Entä sinä. Sinun laitasi on hullumpi. Tohditko sinä?" - -"Minäkö? Minullahan ei ole mitään menetettävää." Puhuja kohotti -olkapäitään. - -He sitoivat hevosensa puun runkoon ja menivät niitylle. - -Majuri tervehti heitä sydämellisellä herttaisuudellaan. Hän tunsi -ainoastaan toisen heistä, ruukinpatruuna Hansson'in, joka omisti -Hanninkylän metsän takana sijaitsevan Bergsjön ruukin. - -Ruukinpatruuna esitteli ystävänsä tohtori Hesselin, joka oli saapunut -hänen luokseen vierailemaan. - -Kun Elisa näki, että vieraita oli saapunut, heitti hän karkelon -sikseen ja tuli heitä tervehtimään. Irene seurasi häntä riemumielellä, -ylpeillen sulhostaan ja sormuksestaan. Hän oli vielä niin lapsekas, -että luuli herrojen ihan joutuvan ihmettelyyn, ja ruukinpatruuna, -perheen monivuotinen ystävä ja naapuri, täyttikin siinä suhteessa -hänen toiveensa; sillä tähän asti ei ollut tämän mieleenkään -vielä juolahtanut, että Irene jo olisi täysi-ikäiseksi neitoseksi -ylennyt. Tohtori Hessel sitävastoin tervehti Ireneä vieraan henkilön -tavallisella välinpitämättömyydellä. - -Hirvenhovi oli vieraanvarainen talo, jossa ei kursailuja liioin -käytetty. Senvuoksi pyydettiin muitta mutkitta herroja jäämään sinne -koko illaksi, Irenen kihlajaisia viettämään. - -Pian jätettiin leikki sikseen ja lähdettiin ryhmissä kotia kohden -kulkemaan. Irene ja Helmer kävelivät käsikkäin joukon viimeisinä. He -saapuivat terassille toisten luokse silloin kun ilmoitettiin illallisen -olevan valmiin. - -"Olet niin vakava tänä iltana, ethän vaan katune?" kysyi Kustaa Aadolf -ja löi leikillisesti Helmeriä olalle, heidän astuessaan illallisen -jälkeen ulos ruokasalista. - -"En toki", vastasi Broo, "mutta edesvastuu minua painostaa". - -"Edesvastuu." - -"Niin, Irene on lapsi ja luottaa kaikessa minuun aivan liiaksikin. -Miten voin minä häntä oikein ohjata?" - -"Hän rakastaa sinua ja on hyvin herkkäluontoinen, häntä on helppo -ohjata", vastasi Kustaa Aadolf rauhoittavasti. - -Mutta sehän herkkäluontoisuus juuri Helmeriä huolestutti. Ja kun Irene -hänen saliin saavuttuaan riemuiten riensi häntä vastaan, ei Helmer -enää oikein käsittänyt omia tunteitaan. Irenen silmät oikein ilosta -säteilivät, tuntui aivan kuin olisi hän jo kauan etsinyt ja odottanut -sulhoaan ja kuitenkin oli tämä tuskin kahtakaan minuuttia ollut poissa -hänen luotaan. - -Miksi Irene juuri tänään oli niin iloinen? Olivathan he jo kauan sitten -toisilleen kuuluneet? Mutta Irene näytti panevan erittäin suuren arvon -siihen, että he nyt saivat omistaa toisensa julkisesti muittenkin -nähden. Se seikka Helmeriä painosti, vaikkei hän siitä itsekään ollut -oikein selvillä. - -Elisa ohikulkiessaan hymähti heille ja lausui jonkun ystävällisen -sanan. Hän oli iloinen siitä, että Irenen sulhanen oli tehnyt -häneen miellyttävän vaikutuksen ja peittelemättä hän ilmaisikin -mielisuosionsa, varsinkin, kun hän huomasi, että sekä Helmer että Irene -siitä olivat hyvillään. - -Elisan silmäys ja ystävälliset sanat aikaansaivat Helmerin mielessä -terveellisen käänteen. Hellästi katsoen Ireneen lupasi hän sydämessään -tehdä hänet oikein onnelliseksi, niin onnelliseksi kuin Elisa näytti -häneltä odottavan. - -"Kuuleppa, Hessel", sanoi patruuna, "nyt on jo aika miettiä kotimatkaa; -aurinkoon ei näet tänään ole ensinkään luottamista, sillä on ilmeinen -halu peijata meitä". - -Jäähyväiset heitettyään lähtivät herrat kotiapäin ratsastamaan -oikotietä Hanninkylän metsän kautta. - -Ihana oli metsä, ikäänkuin tarun taikahohteessa. Loitolla laulurastas -liversi, lähempää vastasi toinen, ne olivat tänä ihmeellisenä yönä -unhottaneet painaa päänsä siiven suojaan. - -"No, mitä pidit Hirvenhovin haltijoista. Eivätkö olleet ystävällistä -väkeä?" - -"Erinomaisen. Sanoit, että toinen pojista oli poissa. Se pietistikö?" - -"Hoh, ho", nauroi patruuna. "Ei ole syytä Kristian Spitzenholdt'ia -sillä nimellä mairitella. Pietisti on juuri se, joka oli kotona, ja -sinäpä näytit varsin hyvin tulevan toimeen hänen kanssaan." - -"Ethän tarkoittane sitä reipasta nuorta miestä?" -- -- - -"Häntä tarkoitan." - -"Ja minä kun olen pitänyt itseäni ihmistuntijana", sanoi tohtori Hessel -nolostuneena. "Pannen vaikka oman pääni pantiksi, olisin uskaltanut -väittää tuota Kustaa Aadolfia itse rehellisyydeksi." - -"Rehelliseksi minäkin voin hänet varmasti vakuuttaa", sanoi patruuna. - -"Olisi todellakin hauska tutustua häneen lähemmin. Rehellinen pietisti. -Olisipa se harvinainen löytö!" - -"Ja kuitenkin löytyy Hirvenhovissa kaksikin tällaista harvinaisuutta, -joihin voit tuntemiskykyäsi koetella. Elisa kuuluu olevan samaa maata -kuin velikin." - -"Vai hänkin?" Ja ajatuksiinsa vaipuneena tohtori Hessel kosketti -ruoskallaan ratsunsa korvia, jotta se säpsähtäen heilautti päätänsä -ja sen tamineitten ratiseva ääni rikkoi yön uinailevan hiljaisuuden. -"Häneenkin haluaisin lähemmin tutustua." - -"Varo vaan, ettet noissa tutkimuksissasi menetä mielesi rauhaa." - -Patruuna nauroi tyytyväisesti. Hän alkoi jo ymmärtää. - -"Niin, suokoon vaan kohtalo, että Elisakin nyt oikean aikansa -ymmärtäisi", sanoi hän rapsauttaen tohtoria ystävällisesti -ratsuruoskallaan selkään. - -"Kohtalo", toisti tohtori Hessel painuen mietteihinsä. Kumman levoton -ja vaihteleva olikin tänä yönä hänen mielensä. "Korkeammat voimat kuin -kohtalon näyttävät tuota tyttöä ohjaavan", sanoi hän. - -"Jumalan ohjaamaksi hän itse sanoo itseänsä", huomautti patruuna. - -"Hänet nähdessään voisi sen kyllä uskoakin. Mutta niin ollen on paras, -että pysyttelen loitolla. Sokea sattuma minua mahdollisesti auttaisi, -mutta Jumala..." - - - - -SEITSEMÄSTOISTA LUKU. - - -Seuraavina viikkoina vietettiin lähitienoon naapuriperheissä paljon -juhlia vastakihlattujen kunniaksi. - -Irene oli nyt joutunut kaikkien erityisen huomion esineeksi ja oli -siitä äärimmilleen ihastunut. Tähän asti oli häntä vielä pidetty -lapsena ja Elisan rinnalla oli hän aina jäänyt huomaamatta. Mutta nyt -tunsi hän uuden arvonsa ja piti kiinni siitä. Erittäinkin käytöksessään -Elisaa kohtaan oli hän muuttunut mahtavaksi, jopa suojelevaksi, ja tämä -teki varsin hullunkurisen vaikutuksen. - -Oltiin lähdössä päivällisille pappilaan. Irene seisoi valmiiksi -puettuna Hirvenhovin alaetehisessä, ja Helmer auttoi häntä pukemaan -päällystakkia ylleen. Elisa tuli majurin kanssa portaita alas ja -pysähtyi harjaamaan muutamia tomuhiukkasia isän takinkauluksesta. - -"Tuo siniharmaa puku sopii mainiosti Elisan varrelle, hän on siinä kuin -muinais-skandinavialainen nainen", huomautti Irene. - -"Elisa on aina kaunis, mihinkä ikänänsä pukeutuu", sanoi Helmer. - -"No, sitä en tahdo väittää", vastasi Irene. "Oikeastaan Elisa ei -ensinkään osaa pukeutua. Hyvä on, että hän edes kerrankin pukeutuu -hyvin, sillä luultavasti saapuu tohtori Hesselkin päivälliskutsuihin." - -"Tohtori Hessel", kertasi Helmer. - -"Niin, etkö huomaa, että hän on rakastunut Elisaan. Soisin niin -mielelläni Elisan kihlautuvan ja tohtori Hessel olisi erittäin sopiva -hänelle sulhaseksi." - -"Ei ensinkään sopiva", väitti Helmer painolla. - -"Mistä on puhe", kysyi Elisa, joka samassa saapui paikalle. - -Helmer tahtoi auttaa päällystakkia hänen ylleen, mutta siihen toimeen -ehti Kustaa Aadolf ennen häntä. - -"Tohtori Hesselistä me tässä puhuimme", selitti Irene. - -"Niin, hän on hauska veitikka", sanoi majuri, "hän saisi mielellään -käydä talossa niin usein kuin vaan haluaa". - -"Ja hän kyllä puolestaan haluaa käydä vaikka joka päivä", virkkoi Irene -nauraen. - -"Ainakaan en minä vastaan pane", sanoi majuri. "Hän on sitäpaitsi -lääkäri, ja minä olen viime aikoina ollut hiukan heikonlainen. Pitäisi -hankkia lääkäri. Mahtaisiko hän suostua rupeamaan siihen toimeen?" - -"Ehkei sitä juuri kävisi ehdottaminen", arveli Kustaa Aadolf. - -"Miksei?" kysyi Irene vallattomasti. - -"Vai olisiko se sinusta sopimatonta? Mitä vielä, kyllä minä valvon -Elisan puolesta." - -"Vai sinä, pikku veitikka", sanoi Kustaa Aadolf leikillä näpäyttäen -häntä sormellaan sekä nenälle että suulle. - -"Mitä siihen asiaan tulee, niin minähän saattaisin tässä valvojasta -käydä", sanoi Silla-täti, jota tuuma miellytti, sillä senkautta saisi -hänkin tilaisuuden joka päivä luetella kipujaan lääkärille. - -"Et toki, Silla-täti, sinä et ole naimisissa ja tarvitset sentähden -itse valvojaa, minä rupean siksi, minä, joka ainakin olen kihloissa", -lasketteli Irene vallattomasti tekeytyen arvokkaan näköiseksi. - -"Totta puhuen, eiköhän se sentään kävisi laatuun?" sanoi majuri -innostuneena äkkipikaiseen tuumaansa. "Tietäneekö kukaan, mistä hän on -kotoisin ja missä ammattiaan harjoitellut?" - -"Kaikkialla eikä missään", vastasi Kustaa Aadolf. "Äskettäin teki hän -minulle selkoa elämänsä kirjavista vaiheista. Jo poikana lähetettiin -hän merille, mutta jonkun vuoden kuluttua hän eräässä amerikkalaisessa -satamassa karkasi laivastaan. Raatoi sitte aikansa tavallisena -työmiehenä, kunnes sai lukemisen halun. Silloin kääntyi hän isänsä -puoleen, jolle ei vuosikausiin ollut mitään kirjoittanut, anoi -anteeksi tekonsa ja pyysi rahaa aloittaaksensa elämänsä uudelleen. -Isä auttoi ja hän rupesi lukemaan oikein todenteolla, valmistuen pian -ylioppilastutkintoon. Senjälkeen luki hän lääketiedettä, toimi aikansa -lääkärinä, kyllästyi siihenkin ja matkusti viimein kotimaahan takaisin. -Isä on hiljattain kuollut ja ainoana perillisenä on tohtori Hesselillä -nyt yltäkyllin sekä rahoja että aikaa levähtääkseen." - -"Eipä tuo juuri mikään suosituslause ollut", huomautti Helmer Broo. - -"Amerikkalainen lääkäri!" huudahti Silla-täti päätään pudistaen. -Nähtävästi ei hänelläkään enää ollut halua uskoa kalliita kipujaan -moisen lääkärin huostaan. Mutta majuri rupesi vaan sitä suuremmalla -innolla mielituumaansa kannattamaan, sillä äskeiset tiedonannot tekivät -hänen mielestään sen toteuttamisen mahdolliseksi. - -"Oivallinen asia kerrassaan! Koska hän on koditon ja viraton, niin -asettukoon sitä paremmalla syyllä tänne perhelääkäriksi." - -"Mitä Elisa siihen sanoo?" kysyi Irene. - -"Hevoset ovat jo aikoja sitten olleet valjaissa, emmekö kohta lähde?" -kysyi Elisa, joka koko ajan oli seisonut ikkunan luona katsellen -pihalle. - -"Kuule, Irene", sanoi hän, "suostuisitko tällä kertaa Helmerin kanssa -ajelemaan isoissa vaunuissa, joissa isä ja Silla-tätikin ajelevat, -jotta Kustaa Aadolf ja minä saisimme pitää kiessit?" - -Hän katsoi Ireneen niin kauniin rukoilevasti, että tämä ensin vähän -epäröityään kuitenkin suostui. - -"Toivon, että pian saat ajella jonkun muunkin kuin veljesi rinnalla", -lisäsi hän. - -"Mitä loruilet sinä vallaton?" sanoi majuri leikkisästi nipistäen -Ireneä korvasta. "Ole sinä vähemmän tuikea sisarellesi, pikku -tytönheilakka! Tiedä, että Hirvenhovin ruhtinatar saisi vaikka joka -sormenpäälleen niitä, jotka parhaimpana onnenaan pitävät saada hänen -kanssaan kaksin ajella." - -Pappilassa sai Elisa, kuten useasti ennenkin, tohtori Hesselin -pöytänaapurikseen. Eikä se hänelle yhtään vastenmielistä ollut. Hän -koetti aina tutkia, mitä maata kukin ihminen oli, joka hänen tielleen -sattui, mutta tuosta tohtori Hesselistä ei hän selville päässyt. Hän -oli erilainen kuin muut ja miellytti senvuoksi Elisaa. - -Puolisen jälkeen alettiin salissa soitella. Muuan Bergsjön tehtaan -konttoriapulaisista lauloi rovastin vanhimman tyttären säestykseen. - -"Mitä pidätte herra Salmsonin laulusta, neiti Spitzenholdt?" kysyi -tohtori Hessel Elisalta. - -"Hänellä on kaunis ääni", vastasi Elisa. - -"Mutta mitähän puuttuu siitä? Miksei hän tempaa kuulijoita mukaan?" -virkkoi tohtori. "Hänellä on kehittynyt ja huolellisesti harjoitettu -ääni, hän laulaa hyvin, mutta..." - -"Niin -- hyvin; siinäpä juuri osasitte oikeaan", vastasi Elisa -merkitsevästi hymyillen. Saattoi heti huomata, ettei hän pitänyt tätä -juuri minään ansiona. - -"Olisiko parempi, jos hän hutiloisi?" - -"Pelkkä ulkoaopittu ei tempaa mukaan", vastasi Elisa viimeistä -kysymystä huomioonottamatta. "Hän on varmaan kokenut eläessään liiaksi -vähän voidakseen laulullaan todellisesti viehättää." - -"Poika parka", sanoi tohtori Hessel ja puoleksi ivaa, puoleksi sääliä -ilmaiseva hymy huulilla katseli hän nuorta miestä, joka oli koettanut -panna parastaan ja itse näytti olevan perin tyytyväinen tuloksiin. -Hetken perästä pyysi perheen isäntä tohtori Hesseliä laulamaan, ja -tämä, kumma kyllä, suostui heti pyyntöön. - -Hänen lopetettuaan vallitsi salissa niin syvä vaitiolo, että olisi -saattanut kuulla nuppineulan putoavan lattialle. Tohtori loi -vilahduksen Elisaan, joka istui liikkumatta paikallaan, lakkaamatta -häntä katsellen, nähtävästi itse siitä tietämättömänä. Tästä -innostuneena lauloi tohtori vielä pari pientä laulua ja lähti sitten -pianon äärestä kohteliaista vastalauseista huolimatta. Rovastin tytär -asettui hänen sijalleen soittotuolille ottaen huolekseen keskustelun -säestämisen epäkiitollisen tehtävän. - -"Lauloinko hyvin?" kysyi tohtori Hessel taas Elisan viereen asetuttuaan. - -"Sitä en tullut ajatelleeksi", vastasi Elisa todenmukaisesti. - -"Lienenkö minä eläessäni mitään kokenut?" - -"Liiaksikin paljon", pääsi Elisalta. - -Tohtori hymyili. Hän oli hyvillään huomatessaan laulunsa näin syvästi -vaikuttaneen Elisaan. - -Elisa silmäili arasti häneen. Hän mahtoi olla vaarallinen mies tuo! -Ylenmäärin intohimoa uhkui hänen laulustaan, jotakin siitä oli -tunkeutunut Elisankin mieleen ja saattanut sen outoon liikkeeseen, -herättänyt ennen väräjämättömät kielet sointuun. Itsekin oli hän niiden -helkettä säikähtänyt. - -Tohtori Hessel aavisti, minkä vaikutuksen hän oli aikaansaanut ja tunsi -itsensä ylpeäksi. - -Elisa katseli ulos. Verannan molemmat ovet olivat selällään, jotta -kirkko näkyi. Siellä kirkon kupeella oli hauta, jonne Elisa aatoksen -siivin riensi ikäänkuin apua anomaan. Sven Riisen hauta! Ja tällä -hetkellä muistui hänelle selvästi mieleen vainajan rukous hänen -puolestaan; tuntui ikäänkuin Sven Riisen käsi rauhoittavasti vieläkin -hänen päällään lepäisi. "Tulla kokonaan Kristuksen omaksi, vaikuttaa -siunaukseksi muille!" Kuinka aivan toista oli tämä, kuin tuo äskeinen -pauhaava laulu. Ja rauha palasi Elisan mieleen, mutta samalla painui -hän hyvin surulliseksi huomatessaan, miten altis oli ollut muillekin -vaikutuksille kuin puhtaasti taivaallisille. - -"Voiko kukaan eläessään liiaksi paljon kokea?" kysyi tohtori Hessel. - -"Voi kyllä, jos hän antautuu sellaiseen, joka tekee hänet huonommaksi -entistään", vastasi Elisa enemmän itseään kuin tohtoria ajatellen. - -"Mihin esimerkiksi?" tiedusteli tohtori viattoman näköisenä itsekseen -ihmetellen, miten pitkälle Elisa rohkenisi mennä. - -"Sellaiseen, mikä hänet Jumalasta erottaa -- syntiin", vastasi Elisa -yhä omia taistelujaan ja mielenliikutuksiaan ajatellen. - -Mutta näistä tohtori ei tietysti mitään tietänyt, ja senvuoksi olivat -hänelle Elisan sanat kuin isku silmille. Synnin olemassaoloa hän -ei tosin myöntänyt, mutta liikaa oli sittenkin, että Elisa häntä -sellaisesta soimasi. - -"Synti, mitä se on?" kysyi hän olkapäitään kohotellen. - -Vastausta ei hän odottanutkaan, vaan kääntyi sen asemesta sanomaan -jotakin herra Salmsonille, joka sattui kävelemään heidän ohitsensa. -Herra Salmson pysähtyi, mutta pian jätti tohtori sekä hänet että Elisan -ja alkoi kävellen paikasta toiseen singahuttaa, omaksi huvikseen, -pisteliäitä kokkapuheitaan sinne tänne. Viimein meni hän ulos -verannalle ja piiloutui huonoine tuulineen sen äärimmäiseen soppeen. -Kumartuneena kaidepuun ylitse tarkasteli hän muurahaisten toimintaa -hiekassa tietämättä itsekään, mitä siinä oikeastaan katseli. - -"Tohtori Hessel!" - -Hän kavahti kiivaasti istuviltaan ja näki Elisan seisovan sivullaan. -Elisa tahtoi pyytää anteeksi. Silmät sen paremmin kertoivat kuin -mitkään sanat. - -"Ymmärsitte ehkä minut väärin äsken", alkoi hän. "Luulitte varmaan, -että tarkoitin teitä." - -"Ketäs muuten?" - -"Itseäni tietysti." - -"Itseänne! Mitä syntiä te muka olisitte tehnyt?" - -"Puhuin vaan enemmän ylimalkaan. Kuinka saatoitte ajatellakaan, että -tahtoisin teitä moittia, minä, joka teitä tuskin tunnen." - -Hän punastui jo sellaista säädyttömyyttä ajatellessaankin ja oli -nähtävästi hyvin pahoillaan siitä, että tohtori hänestä oli saattanut -sellaista otaksua. - -"Joka minua tuskin tunnette", toisti tohtori. "Sanokaa minulle miten -katkeria totuuksia tai valheita tahansa, mutta älkää sanoko itseänne -minulle vieraaksi!" - -Elisa tunsi jähmettyvänsä näitä sanoja kuullessaan, ja hän käänsi -kasvonsa pois. Mutta kohta hän kääntyi tohtorin puoleen takaisin. - -"Kernaasti minun puolestani, olkaamme vaan ystäviä", vastasi hän -hymyillen tarjoten hänelle kätensä. - -Miksikä pitäisi hänen tohtorista vieroittautua, kun selvästi tunsi -kiintymystä häneen. Juorujen pelostako? Eihän! Platooniseen rakkauteen -hän kokemuksesta uskoi, miksei siis löytyisi platoonista ystävyyttäkin? -Vilpitön lähestyminen miellytti häntä enemmän kuin piilosilla leikki, -julki tunnustettu ystävyys häätäisi kaikenlaiset salaiset ajatukset. - -Tohtori Hessel puristi sydämellisesti hänen käsiään ja tunsi tällä -hetkellä tulevansa ikäänkuin paremmaksi ihmiseksi; Elisa vaikutti -häneen koko olentonsa voimalla. Hän oli aina valmis taipumaan -alamaiseksi sille, mikä oli oikein tosinaisellista. Sitä hän jumaloi. - -Kotimatkalla sai Irene kiessit Helmerin ja itsensä varalle. Tänä iltana -ei Elisa halunnut puhua kenellekään, ei edes Kustaa Aadolfille. - -Kalmiston ohi ajettaessa Elisa katseillaan haki kiviristiä, joka oli -Sven Riisen haudalle pystytetty. Hän istui koko matkan ääneti ja -puhuteltaessa huomattiin monasti, ettei hän ollut keskustelua seurannut. - - - - -KAHDEKSASTOISTA LUKU. - - -"Miten kauan hän viipyykin", valitteli Irene vitkaan astellen nurmikon -poikki puutarhassa, jossa Elisa huvikseen haravoi käytävät siroiksi. - -"Lähde vastaan", sanoi Elisa. - -"Mutta enhän tiedä, miltä taholta he tulevat. Olen jo käynyt joen -viertä niitylle asti, sieltä kuljin edelleen ensimmäiselle putoukselle, -mutta vielä ei ole ketään näkynyt", jatkoi Irene haikealla äänellä. - -Hän taittoi päivänkakkaran nurmikolta, nyhtäsi siitä terälehden -toisensa perästä, kertaillen puoliääneen: "on, ei, on, ei". - -Mutta varmaankaan ei kukan vastaus ollut hänelle mieluinen, sillä hän -viskasi sen pahastuneena pois ja poimi vireästi uuden. Mutta sekin -petti hänen toiveensa. - -"Uskotko päivänkakkaroihin, Elisa?" kysyi hän. - -"Ettäkö niistä voitaisiin ennustaa? En minä sitä usko. Entä sinä?" - -"En minäkään juuri, -- -- -- mutta mieli painuu niin pahaksi, kun ne -vastaavat kieltävästi." - -"No, älä sitten niiltä mitään kysy, tai jatka hellittämättä, kunnes ne -myöntävät." - -Viimeiseen neuvoon oli Irene mieluummin taipuvainen ja viehättyi siihen -määrään päivänkakkarain suosiota etsimään, ettei hän huomannutkaan -kaivatun Helmerinsä yhdessä Kustaa Aadolfin kanssa häntä lähestyvän. -Hän ei nähnytkään Helmeriä ennenkuin kuuli tämän äänen ihan rinnallaan. -Silloin hän riemastuen havahtui ja alkoi torua sulhastaan, joka oli -niin kauan poissa viipynyt. Jos hän olisi sen alussa aavistanut, niin -mukaan olisi varmaankin lähtenyt. - -Helmer vastasi Irenen kysymyksiin ja hyväilyihin, mutta kuitenkaan ei -häneltä jäänyt huomaamatta, miten Elisan kasvoille vetäytyi ihmettelevä -ilme, hänen nähdessään Kustaa Aadolfin allapäin sanaakaan lausumatta -jatkavan kulkuansa asunnolle päin. - -"Mikä Kustaa Aadolfia vaivaa?" kysyi hän. - -Helmer hymähti ja alkoi puolustellen selitellä: - -"Tapasimme tohtori Hesselin Hanninkylän metsässä ja rupesimme siinä -kolmisin keskustelemaan. Pahaksi onneksi kääntyi puhe hengellisiin, ja -niin jouduimme kiistaan." - -"Kiivastuiko Kustaa Aadolf?" - -"Kiivastui, ikävä kyllä." - -"Entä tohtori Hessel?" - -"Oli tyyni kuin viilipytty, mutta hänestä näytti olevan hauskaa -härnäillä toista. Häntä vastaan on aina vaikea väitteessään pysyä, -mutta suorastaan mahdottomaksi käy hän, jos vaan toinen kiivastuu." - -"Mikset sinä vastannut hänelle?" - -"Minä kyllä koetin, mutta silloin Kustaa Aadolf suuttui minullekin, -sillä minä tein muutamia myönnytyksiä, jotka eivät olleet hänelle -mieleen. Ja kotimatkalla sain niistä aika lailla löylyytystä minäkin." - -"Kustaa Aadolfin suuttumusta ei tarvitse paljonkaan sydämelleen panna", -virkkoi Elisa rakkaimman veljensä puolustukseksi. "Hänen mielensä -syttyy nopeasti, mutta yhtä pian se taas entiselleen tasoittuu." - -"Sen kyllä tiedän", vastasi Helmer, "enkä siitä omasta puolestani -mitään välittänytkään; ainoastaan tohtori Hesselin tähden olen -pahoillani. Hän ei tunne Kustaa Aadolfia niin hyvin kuin minä ja sai -ehkä tämän kautta huonon käsityksen sekä hänestä itsestään että hänen -kristillisyydestään." - -"Mistä te puhuitte?" kysyi Elisa. - -"Sovituksesta sekä elämästä kuoleman jälkeen." - -"Kustaa Aadolf tulistuu aina, milloin huomaa jonkun asettuvan ristiä -vastaan", sanoi Elisa. - -"Mutta sillä tuottaa hän itselleen haittaa, sillä ei se saa tulistua, -joka perinpohjin tahtoo jotakin asiaa puolustaa. Parempi on -koettaa asettua vastustajansa kannalle ja mieluummin tehdä hänelle -myönnytyksiäkin, kuin itsepintaisesti pysyä kiinni omissa väitteissään." - -"Mutta emmeköhän näin menetellen helposti horju vakaumuksestamme?" - -"Totuutta ennen kaikkea!" - -"Tietysti, se on Kustaa Aadolfinkin mielilause. Vai luuletko, että hän -vaan saadakseen oikeuden omalle puolelleen itsepintaisesti pysyy kiinni -siinäkin, missä hänellä ei ole varmaa vakaumusta?" - -"En toki; mutta kiihkoissaan saattaa hän mennä liiallisuuksiin. -Ja sitte hän vielä niin peittelemättä ilmaisee mielipiteensä -sellaisissakin asioissa, missä olisi noudatettava suurinta -varovaisuutta." - -"Kuten esimerkiksi missä?" - -"Kysymyksessä elämästä tämän jälkeen. Äsken siitä keskustellessamme -selitti Kustaa Aadolf uskovansa iankaikkisen kadotuksen -mahdollisuuteen. Se olisi saanut sanomattakin jäädä, sillä selvästi -näin, miten tohtori Hessel sisimmässään jäykistyi. Löytyyhän Raamatussa -myös paikkoja, missä viitataan kaiken entiselleen palauttamisesta, -miksei Kustaa Aadolf mieluummin usko niitä kohtia?" - -"Tietysti tahtoo hän niihinkin uskoa", vakuutti Elisa, "mutta silti -hän ei voi selittää olemattomiksi niitä Raamatun kohtia, joista -edellämainittu käsitys käy selville, varsinkin kun niitä on sekä -useampia että ovat ne selvemmin huomattavissa." - -"Mutta miksi on Raamattu niin hämärä ja ristiriitaisuuksia täynnä?" -virkkoi Helmer. - -Hän oli niin hartaasti kiintynyt keskustelemaan Elisan kanssa, että -näytti unhottaneen morsiamensa läsnäolon. Tähän ei Irene suinkaan -ollut tyytyväinen. Hän olikin jo monella keinoin koettanut ilmaista -olemassaolostaan, mutta turhaan. - -Elisa piirteli mietteihin painuneena haravallaan kuvioita hiekkaan. - -"Ehkä sentähden, että paremmin kävisi selville, ketkä oikein tahtovat -uskoa", vastasi hän, "sillä uskoa voi, ken vaan tahtoo". - -"Sepä rohkea väite." - -"Ehkei liian rohkea sentään." - -"Mutta kuinka nyt selittänet äskeiset sanasi? Sanoit, että Kustaa -Aadolf tahtoo uskoa kaikkien entiselleen palauttamiseen, mutta uskoo -kuitenkin iankaikkiseen kadotukseen", sanoi Helmer varmana siitä, että -Elisa nyt olisi takertunut ansaan. - -"Tahdosta puhuessani tarkoitin sellaista tahtoa, joka kokonaan on -Jumalalle alistunut, joka himoitsee Jumalaa ja on valmis luopumaan -kaikesta, jos Jumala niin vaatii. Jolla sellainen tahto on, hän -lähestyy Jumalan sanaa opetuslapsen eikä arvostelijan mielellä." - -"Mutta tosiasia on, että mitä ristiriitaisimmat mielipiteet vetoavat -Raamattuun, syystä kyllä", vakuutti Helmer. - -"Joka Raamatusta todellakin elämää etsii, ei hän siinä harhaan joudu. -Ja kun yhdistämme Raamatun tutkimisen omaan jokapäiväiseen elämäämme -ja sen kokemuksiin, niin auttaa se meitä varman elävän vakaumuksen -omistamiseen. Ei kaiketi Kustaa Aadolfikaan kadotukseen uskoisi, ellei -hän olisi tuntenut itseään kadotetuksi." - -Helmer jäi mietteihin. - -"Kokemukset ovat monenlaiset", sanoi hän viimein. "Minä puolestani en -tunne, enkä milloinkaan ole tuntenutkaan itseäni kadotetuksi, vaikka -kyllä tiedän, ettei kaikki minussa ole oikealla kannalla. Kenties tuo -kadotus-oppi juuri sentähden onkin minulle niin vastenmielinen, etten -sitä saata hyväksyä. Kunpa Kustaa Aadolf edes myöntäisi, että kysymys -vielä on ratkaisun-alaisena, mutta sitä ei hän tee, vaan selittää -suoraan uskovansa iankaikkiseen rangaistukseen." - -"Ja siinä hän tekee oikein", arveli Elisa. - -"Sillä jos iankaikkinen rangaistus todellakin on säädetty, niin -olisihan kauheata tuuditella ihmisiä huolettomuuteen sen asemesta, että -antaisi totuuden kaikua heidän korviinsa niin kauan kuin vielä on aikaa -tuomiota välttää." - -Helmer Broo jäi miettimään. Epäilemättä hän huomasi, että Elisa oli -jo ongelman selittänyt käytännöllisellä, jos kohtakaan ei häntä -miellyttävällä tavalla. - -"Mutta sinähän, Helmer, et ensinkään välitä minusta", nureksi Irene. -"Ensinnäkin viivyt niin tavattoman kauan poissa, ja kun viimein -palajat, keskustelet vaan Elisan kanssa." - -Helmer tarttui lepytellen Irenen käsivarteen ja niin he lähtivät. Mutta -Irene ei huomannut, miten Helmerin täytyi ponnistella voidaksensa -käyttäytyä herttaisesti. Elisa sen huomasi ja hän mietti itsekseen -tulisiko hänen neuvoa pikku sisartaan olemaan varuillansa. - -Koko illan pysyi Kustaa Aadolf tavattoman vakavana. Seuraavana aamuna -kysyi Elisa häneltä, aikoiko hän lähteä kirkkoon. Hän odotti myöntävää, -mutta saikin ihmeekseen jyrkästi kieltävän vastauksen. - -Kustaa Aadolf huomasi ihmettelyn ilmeen hänen kasvoissaan ja -alkoi sentähden selitellä, että hänellä tänään oli toisenlainen -jumalanpalvelus toimitettavana. - -"Bergsjön tehtaallako sen suoritat?" kysyi Elisa hymyillen. - -"Onko Helmer kielinyt?" kysyi Kustaa Aadolf. - -"Ei hänen tarvinnut mainita muuta, kuin että jouduitte väittelyyn -hengellisistä asioista, niin jo hyvin ymmärsin, miten kuumaverinen -veljeni siinä väittelyssä suoriutui", vastasi Elisa kietoen nuhteluunsa -mitä sydämellisintä hellyyttä. - -He seisoivat kahden parvekkeella. Kustaa Aadolfin katse suuntautui -Hanninkylän metsään päin. Jalo murhe kuvastui hänen piirteissään. - -"Herra siunatkoon jumalanpalveluksesi tänään, rakkaani", toivotti Elisa -hartaasti. - -Heti aamiaisen jälkeen ajelivat muut kirkkoon, mutta Kustaa Aadolf -yksin suuntasi kulkunsa Hanninkylän metsään päin kuuliaisena Herran -käskylle: "mene ensin sopimaan veljesi kanssa!" - -Tohtori ei suuresti hämmästynytkään, kun Kustaa Aadolf astui sisään. - -"Tuletko jatkamaan helvetti-kysymyksen pohtimista?" kysyi hän. "Ole -toki armelias ja säästä se edes viileämpään vuodenaikaan. Silloin -saattaa olla terveellistäkin kuulla puhuttavan tulenhelteestä, mutta -nyt, auringon paahteessa..." - -Hän ei lausettaan lopettanut, vaan sukelsi suin silmin pesuvatiinsa -polskuttaen kuin virtahepo. - -"En tullut helvetistä puhuakseni", sanoi hän, "tulin sinulta anteeksi -pyytämään". - -"Vai niin, anteeksi! Mistä? Siitäkö, että eilen tuomitsit minut -helvettiin." - -"Sitä en tehnyt." - -"Et tosin sanoilla, sen minäkin myönnän; mutta olihan tarkoitus hiukan -siihen tyyliin." - -"Anna anteeksi pikaisuuteni!" - -"Mitä joutavia! Siitä en ollut millänikään." - -"Sen kyllä uskon; mutta joka tapauksessa tein väärin, kun vihastuin -ajaessani lempeän Mestarini asiaa. Älä kristillisyyttä minun käytökseni -mukaan tuomitse, Hessel. Minä niin usein häpäisen rakkaan Vapahtajani -opin." - -Tuo nuori mies puhui niin avomielisesti ja nöyrästi, että iva haihtui -tohtorin huulilta. - -"Kunpa vaan kaikki sinun laillasi kristinopin häpäisisivät, niin...", -sanoi hän melkein sydämellisesti ja antoi Kustaa Aadolfille kätensä. -"Rehellistä haaveilijaa aina kunnioitan, jos kohta hänen haaveilleen -hymyilen." - -"Olen usein kuullut sinun viittaavan Raamatun sanoihin. Lueskeletko -sitä?" kysyi Kustaa Aadolf. - -"En enää. Entisaikoina luin." - -"Aloita uudelleen", kehoitti Kustaa Aadolf tunnetulla miellyttävällä -suoruudellaan. - -Taas kohosi äskeinen suopea hymy tohtorin huulille, mutta sen karkoitti -piankin synkkä muisto, joka häntä varjon lailla seurasi ja esti häntä -valoon pääsemästä. - -"Raamattu on minulle mennyttä", sanoi hän. "Milloin ikänäni sitä koetan -lukea, kuulen aina tekopyhän äänen ihan korviani vihlovan." - -"Kenen äänen?" - -"Erään teeskentelijän. Minä uskoin häneen kuin kultaan. Tapasin hänet -nuorella iälläni merellä. Hän sai minut joksikin aikaa mieltymään -hengellisiin, mutta opittuani hänet perinpohjin tuntemaan, haihtuivat -kaikki vaikutelmat, mitkä hän minuun oli istuttanut. Hän oli valkeaksi -sivuttu hauta, liukasteleva konna." - -"Älä tuomitse kaikkia kristityltä niin surkean poikkeuksen mukaan." - -"Hän ei ollut mikään poikkeus. Vähän senjälkeen, kun hänestä olin -eronnut, tapasin toisen ihan samantapaisen henkilön, ja silloin -uskoni Jumalaan ja Jumalan ihmisiin kerrassaan loppui. Jälkimmäinen -konna on vielä tänäpäivänäkin arvokkaassa asemassa, muutaman poloisen -seurakunnan päämiehenä, mutta minä tiedän, mitä miehiä hän on. Sen -sanon sinulle, Kustaa Aadolf: jos tahdot hengen miehestä käydä, niin -älä salaisuudessa anna lihan vallita." - -Kustaa Aadolf oli käynyt hyvin vakavaksi. Hänen mielensä oli levoton, -äärettömän edesvastuun tunne häntä painosti. Suuria tosin elävän -Jumalan palvelijalta vaaditaan ja syystä kyllä. Pyhän Jumalan aseena -toimiminen ei suinkaan ole leikintekoa. Mutta vaatimukset, ne Hän -itse täyttää ja aseet Hän pitää käsissään. Meidän tulee vaan olla -vilpittömät ja rehelliset Hänen edessään, emmekä saa pelätä paljastaa -saastaisuuttamme Hänen pyhäin silmiensä nähtäviin, meidän tulee avata -sydämemme, jotta Jumalan valkeus pääsisi sen salaisimpiin soppiin -paistamaan. - - - - -YHDEKSÄSTOISTA LUKU. - - -Ulkona kattoi talvi Hirvenhovin seudut heleän valkoisiksi, ja sisällä -asusteli kodikkuus hämyhetkin loimottavien takkavalkeitten ääressä ja -sytytettyjen lamppujen ympärillä, missä ahkerasti tehtiin työtä. - -Irene valmisteli uutterasti kapioitaan. Muut nauroivat hänen -kiireelleen, sillä häitten aika kangasteli vielä epämääräisen kaukana. - -"Saattaa se joutua ennenkuin aavistattekaan", sanoi Irene, nuorten -tavoin uskoen onnen tuottamiin odottamattomiin elämän muutoksiin. - -Mutta talvemmalla alkoi Elisasta nuori sisar tuntua niin levottomalta, -varsinkin postintulopäivinä oli hän erittäin hermostunut. Eikä hän -enää entisellä uutteralla innolla ommellutkaan. Toisinaan antoi hän -työn painua polvelleen ja istui joutilaana eteensä tuijottaen. Jos -häntä tällöin puhutteli, havahtui hän kuin unesta; jos kysyi, mitä hän -ajatteli, vastasi hän nauraen tietysti aina ajattelevansa Helmeriä. -Ja tosihan vastaus olikin, mutta Irene koetti salata, etteivät nämä -ajatukset enää olleet niin iloisia kuin entisaikoina. Koko syksyn oli -Helmer osoittautunut huonoksi kirjeenkirjoittajaksi, mutta varsinkin -nyt, viimeisinä aikoina, oli hän siinä suhteessa käynyt oikein -anteeksiantamattoman kehnoksi. Irene sai toisinaan kirjoittaa kolme, -jopa neljäkin kirjettä, ennenkuin vastaus saapui. Ja sen vihdoinkin -saapuessa kätki hän kirjeen muitten näkyvistä, jottei kukaan huomaisi, -miten ohut se oli. Sen luettuaan hän tuskin itselleenkään tunnusti, -miten kuiva ja kylmä se sisällykseltään oli ollut. - -Postilaukkua ei koskaan saanut avata kukaan muu kuin majuri itse. Sen -hän aina teki erittäin juhlallisesti omassa huoneessaan. Hän oli siitä -huvitettu kuin lapsi; usein hän oikein ihastuneena härnäsi muitten -malttamattomuutta. - -"Siinä on minulle kirje. Kas, annappa tänne!" huudahti Irene innoissaan -kättään ojentaen. - -Heleä puna karkasi hänen kasvoilleen. Kirje näytti tällä kertaa -tavallista paksummalta. - -Illallisen aika jo joutui, mutta Ireneä ei vieläkään näkynyt. -Palvelustyttö, joka lähetettiin hänen huoneeseensa, palasi pian -kertoen, että Irene-neiti makasi sohvalla, sanoi päätänsä pakottavan, -eikä tahtonut mitään ruokaa. - -Syötyään meni Elisa häntä katsomaan. - -Huoneessa oli vallan pimeä, vaikka ikkunan kaihdin oli ylhäällä ja -ulkona olivat tähdet virittäneet valonsa helmikuu-illan talviselle -taivaalle. - -Levottomana sykkäili Elisan sydän. Hän toivoi toiselta puolelta, -toiselta puolelta pelkäsi saavansa osan siitä surusta, mikä täällä -vallitsi. Hän sytytti lampun ja asetti sen huoneen nurkkaan palamaan, -ripusti tumman varjostimen sen eteen, niin että sohvan kohta jäi -ainoastaan himmeästi valaistuksi. Sitten houkutteli hän Irenen teetä -juomaan. - -"Oliko kirjeessä mitään ikävää?" kysyi hän Irenen juotua teen ja -asetettua kupin tarjottimelle. - -"Miten niin luulet?" kysyi Irene ja taisteli pysyäkseen tyynenä, joka -kuitenkaan ei hänelle onnistunut. - -Elisa silitteli hellävaroen itkevän tytön otsaa ja hiuksia. Hän, jos -kukaan, osasi hyväilyynsä sulkea koko mielensä hellyyden. - -"Aavistukseni minulle usein ennakolta ilmoittavat, milloin jotakin -tulee tapahtumaan niille, joita elämässä enin rakastan", vastasi hän -niin lempeästi, että Irenen umpimielisyys kerrassaan raukesi. - -"Hän ei minua rakasta. Lue kirje!" kehoitti Irene murtuneella äänellä. - -Elisa otti täyteen kirjoitetut paperiliuskat käteensä ja siirtyi -lähemmä lamppua. Lamauttava raukeus teki hänelle vaikeaksi astua nämä -muutamat askeleet. Pikku Irene, pieni raukka! Miten saattaakaan hän -tämän kaiken kestää? - -Sisällyksestä päättäen oli Helmerillä ollut varsin vaikea kirjoittaa -kirjettä, jota Elisa nyt paraillaan luki. Mutta hän selitti itsensä -siihen pakotetuksi. Irene oli oikeutettu saamaan totuudesta tiedon -ja itsensä tähdenkin oli Helmer velkapää sen tunnustamaan. Hänen -tunteensa Ireneä kohtaan olivat jäähtyneet. Mutta hän ei ollut voinut -ilmaista Irenelle asian todellista laitaa, vaan oli lykännyt sen aina -tuonnemmaksi toivoen, että Irene sen itse sanomattakin huomaisi. -Nyt pyysi hän anteeksi suoruutensa sekä myös, ettei jo ennen ollut -vilpittömästi puhunut. Jos Irene siitä kärsikin, niin eihän Helmer -suinkaan vähemmin kärsinyt, sillä vielä raskaammalta tuntuu tuottaa -toiselle mielenhaikeutta, kuin itse sitä kärsiä. - -Elisa palasi sohvan ääreen takaisin koettaen saada Irenen laskeutumaan -levolle. Itse hän asettui sängyn laidalle istumaan. - -Väsyneenä mielenliikutuksesta Irene sisarensa hellän huolen alla -viimein nukahti pois suruistaan. - -Irene oli tavattoman kalpea ja vähäpuheinen, kun hän seuraavana -päivänä tuli aamiaiselle. Kukaan ei sitä sentään ollut huomaavinaan, -sillä Elisa oli perheen muille jäsenille jo kaiken kertonut ja -huomauttanut, että Irenen tunteitten säästämiseksi olisi parasta olla -koko asiaan kajoamatta. Majurikaan ei mitään erityisempää ilmaissut, -oli vain tänään nuoremmalle tyttärelleen oikein silminnähtävän hellä -ja hyväili häntä alituiseen ilman syytä; yleensä onnistui hänelle -Elisan kehoituksen vaarinottaminen varsin hyvin. Kristian näytti -vaivatulta, kuten aina surun pariin sattuessaan. Silla-täti tuon -tuostakin pyyhkieli silmiänsä, ei haluttanut häntäkään nyt haastella -terveydentilastaan, ja oli siis varsin harvapuheinen hänkin. - -Päivä kului, toinen seurasi, mutta aina pysyi Irene vain kalpeana ja -hiljaisena. Ei hän itkenyt, vetäytyi vaan syrjään ja näytti vaivautuvan -ystävällisyyden osoituksista, ikäänkuin epäillen, että ne vain -johtuivat säälistä häntä kohtaan. - -Oli kulunut pari päivää tuon kovan onnen kirjeen saapumisesta. Alkoi -jo hämärtää. Elisa askaroi arkihuoneessa ollen paraillaan sytyttämässä -tulta takkaan. - -Elisa oli juuri aikeessa viedä puukantimen pois, kun äkkiarvaamatta -huomasi Irenen, joka oli tullut huoneeseen. Varmaan oli Irenellä -jotakin sydämellä. - -"Mitä tahdot, kultaseni?" kysyi hän. - -Irene koetti kaikin voimin terästää mieltänsä, jottei itseään säälien -itkuun herahtaisi. - -"Minun pitäisi hänelle kirjoittaa. Mutta en osaa, en tiedä, mitä -hänelle sanoisin", sai hän viimein vaivoin lausutuksi. - -Elisan piti nielasta jotakin, joka oli hänelle kurkunpäähän -nousemaisillaan, ennenkuin hän saattoi mitään vastata. - -"Sinun ei tarvitse mitään kirjoittaa, jos se sinusta tuntuu vaikealta, -siinä on jo kylliksi, kun sormuksen lähetät", sanoi hän viimein. - -Irene säpsähti katsellen pitkästi häneen. Ettäkö lähettäisi sormuksen -takaisin ja purkaisi kihlauksen? Sitä hän ei ollut ajatellutkaan. Eikä -Helmerkään siihen kirjeessään viitannut, mutta Elisa näytti arvelevan, -ettei mikään muu voisi tulla kysymykseenkään. Olisiko Helmerkin sitä -tarkoittanut? Varmaan olikin! Vasta nyt Irenelle kaikki selveni. Hän -antoi päänsä vaipua, mielestä pakenivat toivon ja omanarvontunnon -viimeisetkin tähteet. Hän joutui kuin huumaustilaan, voimatta pitää -ajatuksiaan koossa; yksi kuitenkin oli hänelle selvänä: hänen piti -menettelemän niinkuin häneltä vaadittiin. Mutta hän ei voinut. Vaivoin -riisui hän sormuksen sormestaan ja antoi sen Elisalle. - -"Kirjoita sinä!" pyysi hän avuttomana. - -Ja Elisa kirjoitti. - - - - -KAHDESKYMMENES LUKU. - - -Hirvenhovissa alkoi ikävä aika. Surun painosta oli Irene käynyt -umpimieliseksi, eikä hän antanut kenenkään lohduttaa itseään. Elisa oli -hyvin levoton hänen puolestaan, sillä tällä tavoin eivät saattaneet -asiat ajan oloon mennä. Eivätkä menneetkään; Irene sairastui. Itse -iloitsi hän taudistaan, sillä se oli omiaan hänen sydänsuruansa -lieventämään. Elämä oli hänet pettänyt, siksi halusi hän mielellään -kuolla. Nyt hän epäluulotta avasi sydämensä ystävyyden ja rakkauden -osoituksille, sillä mikäli ruumiin voimat raukesivat, parani hänen -mielensä. - -Harvoin tulee onnettomuus yksinänsä, vaan saapuu sen seurassa -toinenkin, joka useinkaan ei ole missään lähemmässä yhteydessä -ensimmäisen kanssa. Heti Irenen sairastumisen perästä tapasi -halvauskohtaus Silla-tädin. - -Kaikeksi onneksi oli tohtori Hessel juuri käymässä Hirvenhovissa. Hän -oli tullut tiedustelemaan Irenen tilaa ja oli nyt varsin hyvänä apuna -toimien tyynesti ja neuvokkaasti yleisen hämmennyksen ja sekasorron -keskellä. - -Majuri-parka oli kovin onneton, kun Hirvenhovissa oli niin paljon -sairautta. Hän pyysi tohtori Hesseliä jäämään sinne edes joksikin aikaa. - -"Se on aina ollut hartain toivoni ja monasti ennenkin olen ajatellut -sitä teille esitellä, vaikken sitä tähän asti ole tullut tehneeksi", -puheli majuri luoden Elisaan uhkaavan silmäyksen, joka sanoi, että -tällä kertaa hän isäntänä tahtoo asiat määrätä. - -Tohtori Hesselkin kääntyi Elisan puoleen, mutta ei uhkamielin. Hän -koetti vain päästä selville siitä, mitä Elisa asiasta ajatteli, -ennenkuin hän vastaisi majurille. - -"Tuntuisihan meistä hyvin rauhoittavalta, jos jäisitte, herra tohtori", -vastasi Elisa ajatellen vanhaa ja saamatonta piirilääkäriä. Kaupungissa -asui kyllä etevä lääkäri, mutta matka sinne oli pitkä. - -Tohtori Hessel oli ensin aikonut viipyä Bergsjön tehtaalla vain kaksi -viikkoa, mutta olikin vähitellen pitkittänyt oloaikansa yhtä moneksi -kuukaudeksi. Nyt muutti hän sieltä joksikin aikaa Hirvenhoviin. -"Lyhyelle vierailulle muutaman vuoden ajaksi", ilkkui Kristian -kuultuaan Elisalta päätöksestä. - -Lähinnä seuraava aika ei tullutkaan niin synkäksi kuin oli pelätty. -Irenen sairaus ei ollut mitään vaarallisempaa laatua. Itse hän ensin -luuli kuolevansa ja siinä toivossa lauhtui hänen mielensä tyyneksi ja -tyytyväiseksi, joka seikka suureksi osaksi ehkäisi taudin vauhtia. - -Silla-täti ensin johonkin määrään toipui, mutta sitten jäi paraneminen -sikseen. Hän jäi osittain rammaksi ja tarvitsi alituista hoitoa, jonka -vuoksi hankittiin erityinen hoitajatar. - -Vähitellen vieri elämä Hirvenhovissa entisiin tapoihinsa. Tohtori -Hessel viihtyi oivallisesti; hän oli kotiutunut taloon jo ensi hetkestä -alkaen. - -Majuri tuli kohta kokonaan tohtorista riippuvaksi ja kysyi hänen -neuvojaan pienimmissäkin asioissa. - -"Miten olen saattanutkaan näin kauan tulla lääkärittä toimeen?" -ihmetteli hän. - -Tohtori Hesselin virkatoimet Hirvenhovissa eivät hänelle paljonkaan -vaivaa tuottaneet. Joka päivä hän kyllä kierteli sairaitten luona, -mutta nämä käynnit eivät paljon työtä antaneet. Hoitamisen, joka -kysyi sekä aikaa että voimia, toimittivat naiset, tohtorin tarvitsi -vain antaa määräyksiään. Eikä hänellä oikeastaan näissä molemmissa -tapauksissa muuta tehtävää ollutkaan kuin seurata taudin kulkua. - -Tohtori Hesseliä miellytti sekä isän että pojan seura. Itse -tietämättään he viehättivät häntä omituisuudellaan, ja hän puolestaan -viehätti heitä mieltäkiinnittävillä kaskuilla elämänsä seikkailuista. - -"Tämä joutilaitten triumfiraatti", kuten Elisa leikillisesti nimitti -näitä kolmea herraa, järjesti, häiritsemättömän sovun vallitessa, -jäsenten kesken elämänsä tavallaan säännölliseksi, jopa omasta -mielestään varsin hauskaksikin. Pitkät iltapuhteet vietettiin aina -korttia lyöden. Pöytäkirja laadittiin ja mikä yhtenä iltana hävittiin, -se voitettiin toisena takaisin. Pelattiin niin vähästä, "ettei -kysymyksessä oikeastaan ollut muuta kuin kunnia", kuten majuri selitti. -Huonolla säällä herrat aina pujahtivat majurin huoneeseen, ja kohta -otettiin kortit esille. Jokainen osaltaan tunsi itsensä ikäänkuin -vikapääksi pahaan, eikä kukaan heistä silloin toivonut Elisan sinne -saapuvaksi, niin paljon kuin hänestä muuten pidettiinkin. Kerran -sattui hän kuitenkin heidät siellä yllättämään. Tohtori Hessel nousi -heti seisaalleen, kuten hän aina teki Elisan tullessa huoneeseen. -Ritarillinen kunniotus oli aina huomattavissa hänen käytöksessään -Elisaa kohtaan. - -Kristian, joka hiukan hämmentyi sisaren tullessa näin sopimattomaan -aikaan, seurasi ehdottomasti tohtorin esimerkkiä nousten suurella -kolinalla paikaltaan, mutta istuutui tuokiossa, harmitellen -hullunkurista kohteliaisuuttaan. - -"Tuolla ulkona tuiskuaa niin kovasti...", selitti majuri ja jatkoi -samaan hengenvetoon: "Kuinka Silla ja Irene voivat? Tarvitsetko apua? -Siinä tapauksessa olemme heti valmiit, ymmärräthän." - -Elisa huomasi, minkä sekaannuksen hän äkkiarvaamattomalla -esiintymisellään oli aikaansaanut ja hymyili sille. Mitään apua hän -ei tarvinnut, oli vaan tullut noutamaan jotakin pientä esinettä, jota -Irene kaipasi ja joka oli majurin huoneessa. Suurella auliudella antoi -majuri Elisalle, mitä hän pyysi. - -"Hyvä merkki", sanoi hän, "että sairas jo jotakin kaipaa, eikö totta, -Hessel? Kyllä hän kohta taas tulee terveeksi. Katso, Elisa, emme tätä -tässä enää kauan jatka. Ulkona on niin ruma ilma... Lopetamme jo tuossa -tuokiossa." - -"Miksikä niin hartaasti puolustaudut, isä?" kysyi Elisa hymyillen. -"Enhän ole sanaakaan virkkanut." - -"No, ethän olekaan", sanoi majuri ymmärtämättä oikein, miten tästä -selviytyisi. "Luulin sinun vaan ajattelevan, ettemme mitään tee." - -Kristian helähti nauruun. - -"Mutta siinäpä hän olisikin ollut helkkarin oikeassa", sanoi hän. - -Kaikki yhtyivät Kristianin nauruun, itse Elisakin. - -Hänen lähdettyään istui tohtori Hessel ääneti ja viskeli korttejaan -niin huonosti, että Kristian aiheutui kysymään, missä ihmeessä hänen -ajatuksensa mahtoivatkaan harhailla. Tohtori ei vastannut hänelle -mitään. Ja kun peli vihdoinkin oli lopussa, heitti hän kortit pöytään -ja selitti lähtevänsä pitkälle kävelylle. - -"Tällaiseenko koiranilmaan", kysyi Kristian. - -"Etkö sinä milloinkaan ole ollut sellaisella tuulella, että hartain -halusi on ollut rynnistää myrskyjä vastaan ja antaa lumihiukkasten -neulasina pistellä kasvojasi?" kysyi tohtori. - -"Ehkä joskus, pahalla päällä ollessani, mutta silloin minä mieluimmin -kaikkein ensimmäiseksi antaisin selkäsaunan sille, joka on minut -suututtanut", vastasi Kristian. - -"No, entä silloin, kun olet itseesi suutuksissa?" - -"En minä itseeni suutu", selitti Kristian. - -"Lähdetkö todellakin, Hessel?" kysyi majuri ja hänen silmänsä -siirtyivät kaihoten tohtorista korttikasaan. - -"Minun täytyy saada ilmaa", vastasi Hessel. - -"Ilmaa! Mitä sillä teet? Se on liian koleata tänään." - -"Ei minulle." - -Turha oli estellä tohtori Hesseliä, kun hän oli saanut päähänsä -jotakin. Aina hän teki, niinkuin itse tahtoi. - -Tohtori oli Kristianille sanonut olevansa suuttunut itseensä, ja -sitä hän tavallaan olikin. Ennen saattoi hän useasti kyllästyä -ulkonaisiin olosuhteihinsa ja muihin ihmisiin, mutta nyt, mieluisessaan -seurapiirissä elellen, ihmisten kesken, joita hän piti ystävinään, -- -mikä muuten ei juuri ollut hänen tapaistaan, -- nyt alkoi hän kyllästyä -omaan itseensä. - -Jotakin kummaa oli toisinaan ollut Elisan katseessa, jotakin -selittämätöntä, joka saattoi hänet painumaan pahoille mielin. Äsken -varsinkin oli se ilme tullut erityisesti näkyviin. Etsikö Elisa hänestä -jotain, jota hän ei löytänyt? Miksi olisikaan muutoin hänen silmiensä -katseessa asunut ikäänkuin tiedoton kysymys, epäröivä kaiho, kuin olisi -hän tuntenut itsensä pettyneeksi, mutta tahtoisi sittenkin vielä toivoa. - -Tämä liikutti tohtorin mieltä ja elvytti hänessä hereille jotakin siitä -eteenpäin pyrkivästä voimasta, mikä muinoin, nuoruuden ja ihanteitten -aikana, oli hänenkin rinnassaan vallinnut. Mihin oli paennut tämä -voima, mihin oli hän sen hukannut? Nyt, kun hän tahtoi sen uudelleen -eloon herättää, oli se kuin siipirikko lintu, joka turhaan yrittelee -lentoon nousta. - -"Neiti Elisa", sanoi hän pitkältä kävelymatkaltaan palattuaan, -"lainatkaa minulle joku niistä kirjoista, jolla omaa sieluanne -ravitsette". - -Elisa tuumi hetkisen ja toi hänelle sitten erään mielikirjoistaan. - -Tohtori käänteli epäilevän näköisenä sen lehtiä. "Eikö tämä mahda olla -liian vaikeatajuinen minulle?" arveli hän. - -"Minulla siitä on ollut sekä huvia että hyötyä." - -"Te olette tällaisiin asioihin perehtynyt, minulle sitävastoin ne ovat -vallan vieraita", sanoi tohtori. - -"Tämä kirja on auttava teitä niihin perehtymään", sanoi Elisa. Hän -näytti toivovan, että tohtori sen lukisi. - -Tohtorin katse lauhtui lempeäksi. Hänen, epäilijän, sydämessä alkoi -usko herätä, usko Elisaan. - - - - -KAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU. - - -Vasten tahtoaan parani Irene vähitellen. Kauan oli tauti vaihdellut -milloin parempaan, milloin huonompaan päin, mutta lopulta kuume -kokonaan poistui. Pitkän aikaa tämän jälkeen oli Irene vieläkin varsin -heikko ja alakuloinen. Elisa teki kaikki voitavansa herättääkseen -hänessä edes hiukankin elämänhalua, mutta turhaan! Kaikki näytti niin -synkältä. - -"Miksen saanut kuolla, kun ei minulla kumminkaan ole mitään, jonka -hyväksi eläisin?" huokaili Irene eräänä päivänä. - -"Luuletko, että Jumala olisi lahjoittanut sinut elämälle takaisin, -ellei Hänellä siinä olisi ollut joku tarkoitus?" kysyi Elisa häneltä. - -"Mutta minä en voi mitään tehdä, en kelpaa mihinkään", valitteli Irene. - -"Kukaan ihminen ei tarkoituksetta ole tullut tähän maailmaan. Sinuakin -varmaan joku elämäntehtävä odottaa, joku työ, jota varten olet luotu." - -"En näe sitä missään." - -"Pyydä Jumalaa näyttämään se sinulle." - -"Ei minulla ole voimia." - -"Jumala on oleva väkevyytenäsi." - -Samassa koputettiin ovelle ja tohtori Hessel astui sisään. Hän tuli -määräämään unta Irenelle ja kävelyretken Elisalle, joka ei vielä koko -päivänä ollut ulkona käynyt. Molemmat taipuivat hänen määräyksiinsä. - -Jäätyään yksin, uneksui Irene hetken hereillään keväimen valoisassa -hämyssä, kunnes viimein nukahti. Ruusunhohteisia eivät nyt olleet hänen -unelmansa, kuten ennen, mutta ne liitelivät maata ylempänä. - -Hänen mieleensä muistui vertaus, jonka hän aikoja sitten oli Sven -Riiseltä kuullut. Se oli kertomus linnusta, joka ruo'onkorrella kiikkui -ja korren katketessa lensi ylöspäin. Miksei ollut hänellä siipiä? -Miksei voinut linnun lailla lentää hänkin? - -Ei hän Jumalan rakkautta epäillyt, -- Sven Riise oli niin usein -sanonut, että se oli ihmismitoilla mittaamaton, -- mutta miksei se -kyennyt häntä lohduttamaan? Sairauden pitkinä päivinä oli moni sana, -jonka hän lapsuudessaan oli kuullut, äkkiä noussut hänelle mieleen -ja saattanut hänen katseensa kohoamaan. Mutta nyt, toipumisaikana -tuntuivat ne tehonsa menettäneen; ne eivät enää voineet viihdyttää -hänen epätoivoisten ajatustensa yksitoikkoista kiertokulkua. Hän -väsähtyi ja elämä painosti häntä. Miksei ollut hänellä siipiä? - -Elisa oli äsken puhunut elämäntehtävästä, joka häntäkin, Ireneä, -odottaisi; se puhe oli painunut hänen mieleensä ja hetkeksi -aikaansaanut käänteen ajatusten synkeässä juoksussa. Kunpa hän nyt -vain keksisi itselleen jonkun elämäntehtävän, ehkä silloin elonintokin -uudelleen heräisi. - -Oi, kunpa kykenisi hänkin jotain toimittamaan, ja saisi näyttää -Helmer Broolle, ettei hän ollutkaan lommoinen tyhjänpäiväinen raukka, -joksi Helmer häntä oli luullut? Tämän ajatuksen hän heti halventavana -hylkäsi, mutta siitä huolimatta se kätkeytyi hänen mieleensä. Sitten -Irene vähitellen nukkui. Sillä aikaa Elisa tohtori Hesselin kanssa -taivalsi maantietä eteenpäin. He eivät poikenneet metsäpoluille, sillä -silloin he epäilemättä olisivat vajonneet polviaan myöten lumihyhmään. - -Tohtori ei rakastanut kevättä, eikä saattanut käsittää, miksi -runoilijat lauluissaan erityisellä mielihalulla ylistelevät jäänlähdön -aikaa. Kauniin runollista tosin, kun tuulispäät kaikilta kulmilta -puhaltaen kilvan koettavat riistää hatun päästä! Ei mieli lumihyhmää -kahlatessa ylene, eikä liioin siitä, kun näkee maanteiden puroina -solisevan. - -Elisa nauroi hänen harmilleen ja rupesi kevään puoltajaksi. - -"Ettekö ymmärrä, että se on elämä, joka uhkuilee? Se tungeksii joka -taholta teitä piirittämään, tahtoen temmata teidät mukanaan." - -"Kuten tuulikin", sanoi tohtori Hessel, kääntyen samassa pitämään -puoliaan vinhaa vihuria vastaan, joka nyki ja repi häntä vaatteista. - -Vaieten kulkivat he eteenpäin, kunnes ilma hetkeksi asettui. - -Tohtori pysähtyi huoahtamaan. "Mitä on tämä elämä tosiaankin?" kysyi -hän sitten. - -Elisa tarttui heti kysymykseen. Vastaus oli jo valmiina hänen -mielessään, vaikkei hän vielä oikein ymmärtänyt, miten ajatuksensa -toisi esiin. - -"Onko elämä oikeastaan mitään?" jatkoi tohtori. "Onko siinä mitään -kokonaisuutta? Eikö se ole vain joukko arvottomia vähäpätöisyyksiä? Vai -onko se lopultakin vain olemisen tapa?" - -"Jos se alkaa tuntua tavalta, on se varmaan jo sammumaisillaan." - -"Niin on se minusta tuntunut, vaikka en läheskään vielä ole -kuolemaisillani." - -"Ruumiin elämä ei ole _elämää_. Elämää on se, mikä ei koskaan kuole." - -Toisinaan oli Elisassa jotakin sibyllan tapaista, niin oli tälläkin -hetkellä. Mutta tohtori ei hämmästynyt; tehden käsivarrellaan laajan -liikkeen osotti hän ympärillä, olevaa seutua. - -"Äsken sanoitte elämäksi sen, mikä keväässä kuohuilee, mutta se kaikki -syksyllä kuitenkin kuolee. Ja sittenkin vakuutatte, ettei elämä koskaan -kuole. Kuinka se sopii yhteen?" - -"En tiedä, ajattelevatko muut niinkuin minä", vastasi Elisa -viivytellen, "mutta minä pidän luonnon elämää todellisen elämän -vertauskuvana. Ja ihmisen maallista elämää pidän vain olotilana, missä -hänen tosielämänsä ensimmäisinä aikoinaan kehittyy." - -"Te ette siis pane maalliseen elämään paljonkaan arvoa", huomautti -tohtori. - -"Panen toki, jopa enemmänkin kuin ne, jotka väittävät, että siinä on -kaikki. Jos siinä jo olisi kaikki, niin olisi se tarkoituksetonta, nyt -sitävastoin on sillä iäisyysmerkitys. Ettekö sitä käsitä?" - -"Mutta ettekö siis yhtään välitä tästä maallisesta elämäparasta sen -itsensä tähden?" - -Elisaa nauratti hänen liikuttava äänensä. - -"Välitän toki, enemmänkin kuin tahtoisin." - -"Hyvä, se ilahuttaa minua", virkkoi tohtori keveämmällä mielellä. - -Niin he astuivat edelleen, kumpikin omaa puoltaan, sillä keskitie oli -niin sohjuinen, ettei sitä saattanut kulkea. Tohtori Hessel jättäytyi -tahallaan vähän jälemmäksi, voidakseen katsella Elisaa ja ihaillakseen -hänen ryhtiään ja käyntiään. - -Elisa kääntyi taaksepäin ja huomasi silloin että tohtori hymyili. Hän -kysyi syytä siihen. - -"Minua ihmetyttää, että te, joka olette niin reipas ja luonnollinen, -olette niin suuressa määrin mystillisyyteen taipuva", vastasi tohtori. - -"Mystillisyyteen! Kuinka niin?" - -"Se todellinen elämä, josta äsken puhuitte, on sittenkin varsin -epätodellista. Ken sitä oikein ymmärtänee." - -"Se, joka sitä elää", vastasi Elisa. - -"Entä se poloinen, joka sitä ei elä? Miten hän siihen pääsee?" - -"Samalla lailla kuin ruumiilliseenkin elämään -syntymällä", vastasi -Elisa. "Oletteko lukenut Jeesuksen sanat Nikodemukselle?" - -"Olen: 'Tuuli puhaltaa kussa hän tahtoo, ja sinä kuulet hänen humunsa, -ja et tiedä kusta hän tulee taikka kuhunka hän menee.' Se on minusta -tosi sana." - -"Nain on jokainen, kuin Hengestä syntynyt on" lisäsi Elisa. - -"Tietävätkö Hengestä syntyneet usein itsekään, mistä tulevat ja minne -menevät. Ainakin ne usein tuntuvat varsin hölmistyneiltä." - -"Jos heidän elämänsä vaan on oikein todellista Hengen elämää, niin he -sen kyllä tietävät. Jumalasta ovat he tulleet ja Häneen taas palajavat." - -Tohtori Hessel pysähtyi. - -"Miten siitä voitte olla niin varma?" kysyi hän "Miten tiedätte, että -Hengen elämä todellakin saavuttaa Jumalan, eikä kuolemassa kuole? Ei -ole kukaan kuolleista noussut meille sitä ilmoittamaan." - -"Yksi on noussut ja sen meille ilmoittanut, Jeesus Kristus. Joka Häneen -uskoo, saa elämän Häneltä, eikä pidä iankaikkisesti kuolemata näkemän?" - -Elisa oli pysähtynyt vaaran huipulle. Tohtori jäi muutaman askeleen -alemmaksi voidakseen ihailla hänen vartaloaan, joka selvin ääripiirtein -esiintyi keväistä, sadepilvien puhdistamaa taivasta vastaan. - -"Tulkaa tänne ylös, että näette seutua kukkulan toiseltakin puolelta, -ennenkuin kotiin käännymme", sanoi Elisa, joka ei tyytynyt mihinkään -keskeneräiseen. Tohtori tuli. Siinä Elisan rinnalla seisoen, päivän -mailleen menoa katselemassa oli niin turvallinen olla. Varmaankin hyvä -enne! - -Elisa ei milloinkaan voinut katsella heloittavaa auringonlaskua -muistamatta erästä talvipäivää joitakuita vuosia sitten, jolloin hän -yhdessä Kustaa Aadolfin ja Irenen kanssa oli koettanut selittää luonnon -vertauskuvia. - -"Oletteko milloinkaan nähnyt kristityn kuolevan, tohtori Hessel?" kysyi -hän. - -"En." - -"Minäpä olen. Ja sitä hetkeä en eläessäni unhota." - -Tohtori Hessel ajatteli itsekseen, että vaikkakin hän olisi seisonut -saman kuolinvuoteen ääressä, niin ei olisi hän sittenkään nähnyt, mitä -Elisa näki. - -"Kuolinhetki oli Sven Riisen onnellisin hetki maan päällä. Mutta koko -hänen elämänsä olikin ollut iäisyyselämää. Maisella elämällä oli hänen -mielestään arvoa, mikäli se oli taivaalliseen yhdistyneenä." - -Ensi kerran oli Elisa tohtorin kuullen maininnut Sven Riisen nimen. -Tohtori huomasi tämän heti ja ihmetteli itsekseen, mitä se merkitsisi. -Elisasta oli se ihan luonnollista, eikä hän sitä sen enempää ajatellut. - -He kääntyivät kotiapäin. Tohtori ei hellittänyt äsken kuulemastaan -nimestä; hän tahtoi Elisaa kertomaan enemmän Sven Riisestä, ja siihen -Elisa mielellään suostuikin. Milloinkaan ennen ei Elisa ollut hänelle -sellaista luottamusta osoittanut. Tohtori ei nyt malttanut kulkea tien -vastaista puolta, vaan asteli ihan Elisan rinnalla huolimatta siitä, -että lumisohju ulottui hänelle miltei pohkeisiin. - -Tuuli asettui. Päivänlaskun jälkeinen harmaa hämärä kattoi -salaperäisellä hunnullaan kaikki esineet ja näytti liittävän heidätkin -toisiaan lähemmäksi. - -Tohtori Hessel teki tällä hetkellä päätöksen. Hän tahtoi nousta ylös -valoisille vaaroille Elisan rinnalle, maksoi minkä maksoi. - -Sinä iltana oli hän niin eriskummainen, että majuri ja Kristian -kumpikin tiedustelivat, mikä häntä vaivasi. He olivat kyllä jo -tottuneet hänen vaihteleviin tuuliinsa, mutta milloinkaan he eivät -olleet tavanneet häntä näin ajattelevana ja vakavana. Varmaan tässä -piili jotakin merkillistä. He kyselivät kyselemistään, mutta tohtori ei -halunnut heidän uteliaisuuttaan tyydyttää. - -Kun Elisa seuraavana aamuna seitsemän ajoissa lähti askareilleen, -tapasi hän alaetehisessä tohtori Hesselin, joka jo tuli ulkoa. Hän -ihmetteli, että tohtori tänään oli näin varhain liikkeellä. - -"Elisa-neiti", alkoi tohtori heti, "ei ole minusta kasvatusopillisesti -oikein esitellä toisen hyviä avuja saadakseen sen kautta toisen -häpeämään omaa kehnouttaan, mutta siitä huolimatta tarttui minuun -jotakin tuon Riisen tarmosta, josta minulle eilen kerroitte." - -"Ei ollut tarkoitukseni saattaa teitä sillä häpeään, tohtori Hessel." - -"Sen kyllä ymmärsin ja juuri sentähden häpesinkin. Kuten sanoin, -te saatatte minut häpeämään", jatkoi tohtori, "ette niin paljon -sanoillanne ja teoillanne kuin sen kautta, mitä itse olette. Läksinkin -ulos saadakseni oikein ajatella." - -"Vai ajatellako? Ja pääsittekö mihinkään tulokseen?" - -"En oikein vielä. Asia kieppuu vaa'assa. Mutta teidän sananne painaa -siinä paljon; lausukaa vain sana, Elisa-neiti!" vastasi tohtori. - -Elisa katsoi kysyvästi tohtoriin. Hänen sydämensä alkoi sykähdellä, -sillä tohtorin katseessa oli jotakin, joka kertoi, että ratkaisun hetki -nyt oli käsissä. - -"Pitääkö minun, tullakseni joksikin, lähteä Hirvenhovista pois vai -jäädä tänne?" - -Elisan katse välähti kirkkaammaksi. "Teidän pitää lähteä", kehoitta hän. - -"Tahtoisitteko siis niin mielellänne päästä minusta?" kysyi tohtori -teennäisellä surulla, sillä hän kyllä ymmärsi hyvin, mitä Elisa oli -tarkoittanut. - -"Haluaisin kerran nähdä teidät sinä miehenä, jommoiseksi te -saattaisitte tulla", vastasi Elisa. Hän puhui hellästi, mutta samalla -kehoittavasti. - -"Ja jos kerran sellaisena palajaisin, niin...?" virkkoi tohtori -silmissä kiihkeä kysymyksen ilme. Kaikki tulisi riippumaan Elisan -vastauksesta. - -Elisa vapisi edesvastuun tunnossa, mutta samalla sydän riemuitsi. - -"Silloin...", alkoi hän vastata, mutta vaikeni äkkiä. Vielä ei ollut -aika enempää ilmaista. Hän jäi tuokioksi seisomaan ja lähti sitten pois -lausettaan lopettamatta. - -Tohtori Hessel jäi ääneti paikalleen. - -Jalona, ylevänä, kuin oman sisäisen tunteensa kirkastamana oli Elisa -seisonut hänen edessään. Ainoan pienen sanan oli hän vastaukseksi -antanut, mutta se sana sisälsi ehdollisen lupauksen. Tuntui kuin olisi -hän tällä hetkellä saanut katsahtaa Elisan sielun sisimpään. - -Jo samana päivänä ilmoitti tohtori Hessel aikovansa lähteä Tukholmaan -opintojaan täydentämään, voidakseen tulla kotimaiseksi lääkäriksi. Tämä -uutinen sai kaikki hämmästymään. Majuri pahastui ja alkoi luetella -lukemattomia esteitä. Kristiankin asettui vilkkaasti vastarintaan; -mutta tohtorin lujaan päätökseen raukesivat kaikki vastaväitteet. - -"Elisa, sinähän et mitään virka. Kehoita sinä häntä jäämään, ehkä -onnistut paremmin kuin me", sanoi majuri. - -"Miehekäs mies pysyy aina hyvässä päätöksessä kaikista houkutuksista -huolimatta", vastasi Elisa kumartuen Kristianin mäyräkoiraa hyväilemään. - -Kristian katsoi ensin häneen, sitten tohtoriin, rupesi viheltämään ja -hyräili: "Ma lähden Kaliforniaan ja kultia sulle tuon." - - - - -KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU. - - -Pari päivää myöhemmin lähti tohtori Hessel Hirvenhovista matkustaen -Tukholmaan. Raskaalta tuntui näin vanhemmiten ruveta uudelleen -lukemaan; se otti kovemmalle kuin olisi saattanut aavistaakaan. Mutta -hänen toimintakykynsä oli herännyt, ja pian hän näytti, mihinkä -kelpasi. Luvut sujuivat reipasta vauhtia. - -Hän tutki muutakin lääketieteen rinnalla; hän etsi sitä elämää, josta -Elisa oli puhunut. - -Eräänä iltana istui hän anatomiasalissa ympärillään hilpeä joukko -nuoria kandidaatteja. Silvotuita ruumiinosia näkyi siellä täällä. -Lamppujen hohde valaisi selvästi erään nuoren miehen piirteitä, joka -kumarassa asennossa istuen tutki äsken avattua ruumista. Tohtori Hessel -vertaili elävän ja kuolleen kasvoja toisiinsa. Niin lähekkäin ja niin -erilaiset kuitenkin! Elävän kasvoissa kuvastui älyä ja harrastusta; -sielu ilmeni joka piirteessä. Kuolleen kasvot olivat jäykän kelmeät, -ja säilyttivät luoksepääsemättömän ilmeensä huolimatta alentavasta -kohtelusta, joka tuli niiden osaksi. - -Kumpi on ihminen noista kahdesta? Molemmatko? Mikä sitten oikeuttaa -toisen silpomaan toista? Vai elämäkö se on, joka ihmisen tekee? Jos -niin on, eikö siis kuollut enää olekaan suuremman arvoinen kuin pöytä, -jonka päällä se makaa. - -Tohtori Hessel olisi halunnut kysyä tuolta elävältä ihmiseltä, mitä -hänen tutkimuksensa hyödytti. Jonkun pikaisesti vierivän vuoden -kuluttua ehkä makaat itse kuolleena tuossa; käytä siis eläessäsi -voimasi sellaiseen, josta edes saat jotain vastaavaa: syö, juo ja -nauti, sillä huomenna sinun pitää kuoleman. - -Eräs toinen kandidaatti lähestyi. - -"Vai niin", virkkoi viimeiseksi tullut, osoittaen ruumista, "tuossako -se Påhlman nyt makaa. Hänestä oli pientä riitaa. Eläessään myi hän -ruumiinsa tänne, mutta kun hän sitten kuoli, tahtoi vaimo haudata -ruumiin; hän ei tietänyt, että ukko oli myynyt itsensä ja juonut rahat." - -Toverit jatkoivat työskentelyään, mutta tohtori Hesselin ajatukset -olivat saaneet muuta tehtävää. Aina kun olemuksemme syvällisimmät -kysymykset nousivat hänen sielunsa silmien eteen, saivat ne suunnan, -joka teki hänet levottomaksi; ne kohdistuivat häneen itseensä -nuolenterävinä. - -"Mitä olet sinä tehnyt elosi aikana; mitä on sinusta tullut? Mikä on -sisin olemuksesi; mihinkä suuntautuisi sen kehitys, jos se nyt joutuisi -iankaikkisuuteen?" - -Kiusallisia kysymyksiä! Tohtori Hessel vältti niitä ja tahtoi -tukahduttaa aavistuksen, joka pakotti hänen omasta sisimmästään -etsimään totuuden salaisuutta, Iäisyyselämää ei hän odottanut -kohtaavansa itsessään, koska hän tiesi, ettei hän sellaista elänyt. -Tutkia Elisaa oli turhaa; tytön läheisyyskin oli kylliksi hämmentämään -hänen terveen järkensä. Ei, puolueeton ja kirkas täytyi hänen olla -etsiessään totuutta. - -Kuolinvuoteitten ääreen oli hän useasti sattunut, mutta minkäänlaista -kuolemankauhua ei ollut hän lähtevissä koskaan huomannut, -haudantakaisesta elämästä ei kukaan puhunut. Joko menivät he -tajuttomina kuolemaan tai odottivat sitä pelastajana ruumiillisista -vaivoista. - -Löytämättä, mitä etsi, lankesi hän yhä syvempiin epäilyksiin. Aine on -Jumala; aine se on, joka sanoo ihmiselle: "Maasta olet sinä tullut, -ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman!" Ei löydy menneisyyttä eikä -tulevaisuutta, siis nykyisyydessä eläkäämme! Hulluja olemme, ellemme -nykyhetkeä hyväksemme käytä, ellemme omantunnon epäilyksittä elämältä -ota mitä otettavissa on! - -Usein oli hän jo heittää sikseen kaikki turhat etsimiset ja joutavat -pyrkimiset olemattomien perään, mutta Elisan muisto silloin aina -kehoitti häntä kestävyyteen. Elisa oli niin älykäs ja teräväjärkinen; -se, mihin hän niin lujasti uskoi, sen täytyi toki jostakin arvosta -olla. Entä Kustaa Aadolf sitten? Tyhjä harhaluuloko hänet innostuttaisi -panemaan ilolla alttiiksi koko elämänsä, voittaakseen muitakin siihen -uskoon, joka häntä itseänsä elähytti? Siitä selville päästäkseen pyrki -hän Kustaa Aadolfin seuraan. Tämä oli heti vihkimisensä jälkeen saanut -viran muutamassa pääkaupungin seurakunnassa. Milloin hän saarnasi, oli -kirkko ääriään myöten täynnä väkeä. Hessel lähti sinne, tungeskeli -väkijoukossa, mutta saarnaajassa hän ei nähnyt eikä kuullut muuta kuin -Elisan veljen. Ja kun hän eksyi tarkastamaan väkijoukkoa, pyrki kylmä -ivanilme usein hänen kasvoillensa. Hänen mielestään näkyi pikkumainen -itsekkäisyys varsin hyvin viihtyvän hengellisen liikutuksen, kyynelten -ja huokausten keskellä. Hän oli valmis epäilemään kaikkea, minkä olisi -voinut hyvinpäin selittää, mutta oli sen sijaan liiankin nopea virheitä -keksimään. - -"Sinä puhut liian paljon armosta, sinulla on kyllä kuulijoita, jotka -ansaitsisivat kuulla lakiakin luettavan", sanoi hän kerran Kustaa -Aadolfille. - -"Kuinka niin?" - -"Viime sunnuntaina näin sinun kirkossasi hienon rouvan, joka -myöhästyneenä tungeskeli, käsillään tietä raivaten väkijoukossa, kunnes -pääsi täpötäysinäisen penkin luo, istui sitten muitta mutkitta miltei -kahden ihmisparan syliin, penkoen siinä, kunnes sai toisen heistä -nousemaan paikaltaan, sillä rouvan piti ehdottomasti päästä sinne -istumaan. Eikä edes silmäykselläkään kiittänyt paikan luovuttajaa, piti -kai sen vallan luonnollisena ja asiaan kuuluvana. Sitten kuunteli hän -nähtävästikin hyvin liikutettuna ja hartaana sinun saarnaasi Jumalan -armosta, jonka Hän syntisille suo ilman heidän ansiotaan. Annoit siis -hänelle täyden synninpäästön itsekkäisyydestänsä." - -Kustaa Aadolf kävi vakavan näköiseksi. - -"En voi muusta puhua kuin siitä, mistä sydän on täynnä", sanoi hän. -"jos onkin joku, joka käsittää sanani väärin, niin on taas toisia, -joissa se lankee hyvään maahan. Siihen panen toivoni." - -Pian olivat tohtori Hesselin tutkinnot suoritetut. Halu veti hänet -väkisin Hirvenhoviin, mutta aluksi koetti hän sitä vastustaa. Elisasta -erotessaan ja oltuaan hänen voimakkaan vaikutuksensa alaisena oli -tohtori Hessel vakaasti päättänyt olla palaamatta takaisin, ennenkuin -voisi saada omakseen sen uskon, joka Elisaakin elähytti. Sitä oli hän -nyt etsinyt väsyksiin asti, mitään löytämättä. Mutta pitäisikö hänen -nyt senvuoksi luopua Elisastakin, ainoasta hyvästä, maan päällä? -Yrittäköön hän yrittämistään nousta, ilman Elisaa ei hänestä kuitenkaan -milloinkaan miestä tulisi. Elisahan se oli, joka hänet sai tällaiseen -voimainponnistukseen, yksin hän voisi myös voimassa pitää alulle pantua -parannusta. Pitäisikö hänen nyt kukistaa sekin vähän, mitä hänessä -itsessään oli hyvää, ainoastaan sentähden, että oli niitä, jotka eivät -sitä korkeimpana hyvänä pitäneet? Elisa oli hänen jumalansa, ja Elisaa -jumaloidessaan tuli hän ikäänkuin paremmaksi ihmiseksi. Eikö hän -siis saisi sitä jatkaa, ainakin niin kauan kuin hän ei muuta Jumalaa -tuntenut. - -Hän päätti uskoa lopullisen ratkaisun Elisan käsiin ja pakottaa hänet -antamaan sellaisen vastauksen kuin hän, Hessel, tahtoi. - -Olot näyttivät häntä suosivan. Hirvenhovin vanha piirilääkäri -kuoli ja hänen virkansa julistettiin avoimeksi. Tohtori Hessel -lähetti hakemuksensa. Jos asia nyt onnistuisi, tulisi hän asumaan -Elisan läheisyydessä ja saisi Elisaa tavata. Aluksi ehkä Elisa -häntä omantunnon epäilyksen tähden välttäisi, mutta kauemmin ei se -onnistuisi. Hän tiesi, että Elisa häntä rakasti ja hän uskoi rakkauden -kaikkivaltaisuuteen. - - - - -KAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU. - - -Eräänä päivänä tuli majuri varsin hyvällä tuulella ja salamyhkäisen -näköisenä aterialle. Hän oli juuri saanut kirjeen, joka sisälsi aivan -vereksen suuren uutisen. Mutta, ken sen tahtoi tietää, hänen piti -arvaamalla päästä sen perille. - -"Joko Kustaa Aadolf on arkkipiispana?" kysyi Torvald. - -"Ei vielä", vastasi majuri. - -"No, onko Kristian kenraalina?" kysyi Irene. - -"Vieläkin parempaa", vakuutti majuri. - -"Onko hän kihloissa?" kysyi Torvald. - -"No, älä noin suoraa päätä paukuttele. Vähitellen pitää sen tapahtua! -Ensiksi, keneltä kirje on, ja sitten, kenestä siinä puhutaan!" - -"Keneltä se on sitten?" kysyi Elisa. - -"Vastaan ainoastaan 'on' tahi 'ei'", selitti majuri. - -"Se muuten ei ole isällä ollut tapana", sanoi Torvald. - -"Suu poikki, poika-viikari", sanoi majuri lauhkeasti. - -"Onko kirje Kustaa Aadolfilta?" kysyi Irene. - -"Miksikä se häneltä olisi?" - -"Siinäkö nyt oli 'on' tahi 'ei'?" nauroi Torvald. - -"Se merkitsi 'ei'", selitti majuri arvokkaasti. - -"Vai niin. No, onko kirje tohtori Hesseliltä?" kysyi Torvald vilkasten -veitikkamaisesti Elisaan. - -Majuri pudisti päätään. Hänen mielihyvänsä kasvoi sitä myöten, kuta -useammin arvaaja kirveensä kiveen iski. - -"Kristianiltako?" kysyi Elisa. - -"Kas, oikeaan osasit", sanoi majuri. - -"'Kenestä' vai 'mistäkö' se puhuu?" - -"Molemmista." - -"Kenestä?" - -"En vastaa enempää kuin 'on' tai 'ei'." - -"Siitäpä kuuluu", pisti Torvald väliin. - -"Puhuttele kunnioittaen isääsi, pojan-nallikka." - -"Kristian kirjoittaa tietysti etupäässä itsestään", sanoi Torvald. - -"Miten siitä olet niin varma?" - -"Siksi, että eräät ihmiset kirjoittavat aina itsestänsä, olkoonpa -sitten kysymys mistä tahansa." - -"Sepä filosofiaa se. Mutta arvaa nyt, äläkä filosofeeraa", sanoi -majuri, joka ei suosinut sivuseikkoihin eksymistä. - -"Kirje kertoo sekä hänestä itsestään että jostakin toisesta, niinkö, -isä?" kysyi Elisa. - -Majuri hymyili salamyhkäisesti. - -Nyt nousi innostus ja uteliaisuus ihan polttopisteeseensä. Majuri oli -ylen onnellinen. - -"Kuka, kuka on se toinen", kaikui kuorossa hänen ympärillään. - -"Malttakaa toki, lapset, malttakaa", sanoi majuri arvokkaasti ja otti -kirjeen taskustaan. - -Vitkaan, juurtajaksain rupesi hän sitä luettavakseen levittelemään, -siten yhä ärsyttäen muitten uteliaisuutta. Alkoi sitten lukea hartaasti -ja suurella äänenpainolla, Mutta käsiala oli vaikealukuista, majuri -takertui sanoihin, luki väärin ja sekaantui, joka seikka ei juuri -soveltunut yhteen juhlallisuuden kanssa. Kuulijakunta heläytti naurun. - -"Lue sinä", sanoi majuri ja antoi kirjeen Elisalle. - -Kirjeestä selveni, että Kristian oli mennyt kihloihin nuoren, suloisen -ja varakkaan tytön kanssa, joka oli ennättänyt kääntää ainakin kuuden -luutnantin päin pyörälle, ennenkuin lopulta Kristianiin tarttui. -Miten juuri hän, Kristian, onnekseen oli niin usean joukosta tullut -valituksi, sitä ei kirjeessä lähemmin kerrottu, se vain todistettiin -tosiasiaksi. - -Pikku morsian oli Eedit nimeltään ja yhdenkolmatta vuoden vanha. Hänen -isänsä oli tehtaanomistaja ja asui lähellä rykmentin harjoituskenttää. -Kirjeessä kutsuivat nyt Eeditin vanhemmat Kristianin omaisia ensi -viikolla kihlajaisten viettoon. - -Alettiin tuumia, kenen tulisi kutsua noudattaa. Torvald vakuutti heti, -että hän ainakin olisi valmis lähtemään, vaikka kaikki muut jäisivät -kotiin. Hän oli vilkas ja iloinen poika, joka vapaan käytöksensä ja -kauniin ulkomuotonsa tähden tuli jokaisen suosikiksi. Hän oli saanut -osakseen hyvän joukon vallattomuutta ja mielen keveyttä, mutta kun -hänellä sen ohella oli hyvä sydän ja luontainen hienous käytöksessään, -vaikuttivat edellämainitutkin ominaisuudet seuraelämässä pikemmin hänen -edukseen, kuin vahingokseen. - -Pääkysymyksenä keskustelussa oli kuitenkin se, lähtisikö majuri tai -ei. Hyvin mielellään olisi hän tällä kertaa halunnut lähteä, mutta -sittenkin näytti olevan jotakin, joka saattoi hänet epäröimään. - -"Näyttäisihän kerrassaan epäystävälliseltä, jos isä jäisi pois", arveli -Irene. - -"Vai niinkö ajattelet?" kysyi majuri kiitollisena tällaisesta -tepsivästä puoltolauseesta. Mutta taas loi hän epäröivän silmäyksen -Elisaan kysyen häneltä: "Mitä ajattelet sinä?" - -"Ajattelen, että sinun tietysti pitää lähteä, nimittäin, jos vaan itse -haluat", vastasi Elisa. - -"Vai ajattelet sinäkin niin? Katsos, onhan suuri ero tällä ja Kustaa -Aadolfin papinvihkiäisjuhlalla. Upsalaan oli jo matkakin niin pitkä, -tänne vaan muutaman tunnin taival, ja minä sovin paremmin olemaan läsnä -iloisissa kemuissa kuin vakavan juhlallisissa tilaisuuksissa. Sen -lisäksi olin keväällä niin sairaskin ja lääkärin hoidon alaisena; nyt -olen paljon pirteämpi." - -"Älä pelkää, isä, että Kustaa Aadolf luulisi sinun rakastavan -Kristiania enemmän kuin häntä", sanoi Elisa hymyillen, sillä hän alkoi -jo ymmärtää, minkätähden isä epäröi. - -Majuri joutui hieman hämilleen, kun Elisa näin luki hänen ajatuksensa. - -"No, enpä juuri sitä pelännyt, ajattelin vain, että se voisi näyttää -siltä." - -"Kuka jää kotiin Silla-tädin luokse?" kysyi Torvald. - -"Ehk'ei tarvitse kenenkään jäädä?" - -"Tarvitsee tietysti. Minä jään", vastasi Elisa. - -"Et sinä, vaan minä", päätti Irene. - -"Sinun juuri pitää lähteä, jos jonkun. Tarvitseehan sinunkin vielä -kerran päästä iloiseen maailmaan ennenkuin luostariin sulkeudut", sanoi -Torvald, joka sisarensa tulevaisuudentuumia ei ensinkään hyväksynyt. - -Mutta Irene pysyi aikeessaan ja tahtoi välttämättä jäädä kotiin. -Mielestänsä hän täällä yksinäisyydessä paremmin voi valmistautua -tulevan talven kieltäymyksiin. Oli nimittäin päätetty, että hän -talven tullen lähtisi Tukholmaan sairaanhoitoa harjoittelemaan, sillä -lähetysalalla, jolle hän oli päättänyt antautua, saattoi sairaanhoidon -tunteminen olla hyvinkin tarpeellista. - -Siis päätettiin, että majuri, Elisa ja Torvald lähtisivät. - -Kun majuri palasi kotiin, oli hän ylenmäärin ihastunut tulevaan -miniäänsä. Hienot viinit, samppanja ja hyvä ruoka olivat hänet -saattaneet ihan haltioihinsa. Yhtä ihastunut oli Torvaldkin, Elisa -sitävastoin oli jokseenkin tyyni. - -Toimiessaan sitten seuraavina päivinä emäntänä Hirvenhovissa näytti -Elisa varsin miettivältä. Täällä oli kaikki käynyt hänelle niin -rakkaaksi, lapsuudestaan asti oli hän jokaiseen soppeen koteutunut. -Kotoisen kosken kohina hänelle oli tuttua kuin joku armas, hellä ääni. -Ja mökeissä asui kansaa, joiden elämää hän oli elänyt. - -Tosin Elisa jo kauan oli tietänyt, että hänen tästä kaikesta kerran -tulisi erota, mutta nyt, kun hän oli nähnyt Hirvenhovin tulevan -hallitsijattaren, alkoi tuo tietoisuus tuntua oikein todenperäiseltä. -Eronhetki ei enää häämöittänyt etäisyyden usvaisissa helmoissa, se oli -jo lähellä. Miltä mahtoi tuntua ratkaisun hetkellä?... - - - - -KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU. - - -Uutena vuotena vietettiin Kristianin häät. Kohta senjälkeen läksivät -nuorikot muutamiksi kuukausiksi ulkomaille. Tämä oli Kristianin -puolesta suuri uhraus, sillä hänen velttouteen taipuvalle luonteelleen -olivat pitkät matkat varsin vastenmielisiä. Mutta nyt hän kumminkin -taipui seuraamaan nuoren vaimonsa mielihalua, ja siitä päättivät -kaikki, jotka hänet lähemmin tunsivat, että hän todellakin mahtoi olla -rakastunut. - -Toukokuun puolivälissä he palasivat kotiin ja asettuivat asumaan -Hirvenhoviin, jossa toinen puoli alakertaa oli heille varattu. - -Nuoren rouvan ensimmäinen olo uudessa kodissa ei tullutkaan niin -valoisaksi, kuin sitä oli kuvailtu; se sattui, näet, yhteen aikaan -Silla-tädin kuoleman kanssa. Vanha neiti oli toistamiseen saanut -halvauskohtauksen, jonka jälkeen loppu nopeasti läheni. - -Eedit ei itsekkäästi vetäytynyt sairaanhoidosta pois, päinvastoin -otti hän siihen hyvin tehokkaasti osaa, vaikkei kukaan sitä häneltä -vaatinut. Tämä ilahutti Elisaa ja hänen silmissään nuoren kälyn arvo -tämän kautta kohosi. Mutta pian huomattiin, ettei Eedit oikeastaan -tullutkaan sairaan huoneeseen auttaakseen, vaan enemmän siellä -hallitakseen ja määrätäkseen. - -Pikku Eedit, niin rakastettava kuin muuten olikin, oli pohjaltaan hyvin -omavaltainen luonne. Hän kuului niihin, joiden pitää saada hallita -voidakseen olla hyviä. Ja yhtä ainoata poikkeusta lukuunottamatta -sopi koko Hirvenhovin perhe erinomaisesti hänen luonteelleen. -Kristianin kietoi hän helposti sormiensa ympäri, majuri oli häneen -niin hurmaantunut, että saattoi unhottaa vanhat totutut tapansakin -hänen tähtensä. Irene, joka paraillaan oli sairashoitokurssillaan -ja silloin tällöin kävi kotonaan viipyen lyhyen aikaa, oli hänkin -kälyynsä ihastunut, niinikään Torvald. Kustaa Aadolfin puolelta -ei saattanut hän muuta odottaakaan kuin ystävällisen ritarillista -kohtelua. Elisa oli ainoa, jota ei ollut aivan helppo taivuttaa, sen -oli Eedit jo vaistomaisesti huomannut, vaikkei mitään epäsopua heidän -välillään ollutkaan ilmennyt. Elisa ei helposti kenenkään kanssa -riitaantunut; hän saattoi peräytyä ja sallia muitten tehdä mielensä -mukaan, mutta pysyi siitä huolimatta aina itsenäisenä, peräytyen vaan -vapaaehtoisesti ja sellaisella arvokkuudella, että se pikemmin tuntui -suosionosoitukselta kuin pakkokeinolta. Eeditiä tämä suututti, mutta -samalla täytyi hänen sitä ihailla. Hän olisi voinut pitää Elisasta -enemmän kuin kenestäkään muusta, jos he vaan olisivat olleet toisistaan -loitommalla eikä heidän molempain työala olisi näin yhteen sattunut. - -Elisankin sydämessä liikkui samanlaisia vaistomaisia tunteita kälyä -kohtaan, mutta ne olivat ainakin aluksi paljon epämääräisempiä. -Hänellä oli nykyisin niin paljon muuta ajateltavaa. Kuolema oli taasen -saapumaisillaan vieraaksi taloon, ja sen läheisyys häätää mielestä -kaiken pikkumaisuuden. - -Hitaasti ja tietämättänsä Silla-täti elämästä erkani. Miettimättä ja -harkitsematta oli hän kulkenut elämänsä läpi ja samanlaisena hän nyt -kohtasi kuoleman. Hellävaroin hänet kuolema korjasi, vaikka muista -näyttikin kovalle. - -Syvä hiljaisuus valtasi koko talon varhaisena aamuhetkenä, jolloin -vanha neiti veti viimeiset raskaat henkäykset. - -Majuri oli paennut alakertaan Kristianin huoneustoon päästäkseen -kuulemasta kuolevan viimeisiä äännähdyksiä. Häntä puistatti kuin -vilutaudissa. Alati piti hänelle kerrata lääkärin rauhoittava vakuutus, -että kuoleva tajuttomassa tilassaan ei enää tuskiaan tuntenut, kunnes -viimein Elisa tuli ilmoittamaan, että kaikki oli loppunut. - -"Jumalan kiitos!" nyyhkytti majuri. - -Muuten ei Silla-tätiä paljon itketty; hän oli jo niin kauan kitunut, -että kuolemaa pidettiin pelastuksena. Välttämättömän tarpeellinen ei -hän myöskään ollut eläessään kenellekään ollut, ei edes niille, jotka -häntä enin olivat rakastaneet. - -Hänen kuolemansa näkyi kuitenkin syvästi vaikuttaneen majuriin, joka, -ihmeellistä kyllä, saattoi toisinaan istua pitkät ajat ajatuksiinsa -vaipuneena. Tässä hänen mielentilassaan näki Elisa jotakin toiveita -herättävää ja iloitsi siitä, mutta Eeditin mielestä piti ukko -välttämättömästi siitä herätettämän ja elvytettämän jälleen vireeseen. -Hän otti sen tehtäväkseen ja onnistui siinä varsin hyvin. - -Silla-tädin kuoleman jälkeen oli Elisa isänsä kehoituksesta alkanut -lukea jonkun luvun Raamatusta, ennenkuin kukin yöksi erkani omaan -huoneeseensa. Majuria se miellytti ja hän tahtoi, että Kristian ja -Eeditkin tällöin olisivat läsnä. Eräänä iltana ehdotti Eedit, että -yhdessä laulettaisiin joku virsi. - -"Minäkin tahtoisin jollakin tavoin avustaa", sanoi hän asettuen pianon -ääreen. - -Heleällä äänellä hän aloitti virren ja tahtoi muitakin siihen yhtymään, -vähemmällä ei hän ketään päästänyt. Kristian ei ollut vielä eläessään -virsiä laulanut. Hän häpesi isäänsä ja Elisaa ja koetti vaieta. Mutta -se ei ottanut onnistuakseen. Eedit herkesi soittamasta kesken tahtia ja -katsoi häneen kuin hemmoteltu lapsi, joka on tottunut saamaan kaikki -mielensä mukaan taipumaan. Kun hän uudelleen alkoi soittaa, yhtyi -Kristiankin lauluun. - -Myöhemmin Eedit ehdotti, että palvelusväkikin kutsuttaisiin -rukoushetkeä viettämään. - -"Jos sinä aristelet lukea niin monen kuullen", sanoi Eedit Elisalle, -"niin saattaahan isä tahi Kristian sen tehdä. Sopivintahan oikeastaan -onkin, että isäntä itse pitää kotihartautta." - -Mutta isännistä ei kumpainenkaan tahtonut lukea rukousta. Eeditpä ei -kuitenkaan hellittänyt. Majurin hän tosin pian jätti rauhaan, mutta -Kristian ei niin vähällä päässyt. Viimein piti tämä helpompana suostua -iltarukouksen toimittamiseen kuin kauemmin kinaili vaimoansa vastaan. - -Elisaan teki tämä Kristianin ensimmäinen toimi perheenisäntänä -liikuttavan vaikutuksen, vaikkakin hän huomasi, ettei Kristian uuteen -tehtäväänsä oikein pystynyt. Hän luki nopeaan ja hutiloimalla, ja -päästi helpotuksen huokauksen, kun tehtävä oli loppuun suoritettu. -Mutta Eedit oli varsin tyytyväinen, kun oli saanut tahtonsa -tapahtumaan, hän tahtoi mielellään näyttää Elisallekin, miten suuri -vaikutusvalta hänellä oli Kristianiin. - - - - -KADESKYMMENESVIIDES LUKU. - - -Suuret surut ylentävät mielen, ja ihastuksella voidaan antautua mitä -suurimpiin uhrauksiin, mutta pienet harmit, ne mieltä ärsyttävät ja -alituinen peräytyminen saattaa ajanoloon käydä varsin tuskastuttavaksi. -Sen sai Elisa nyt kokea. Jos hän tähän asti olikin voinut vapautua -kaikenlaisesta naisellisesta pikkumaisuudesta, huomasi hän nyt, että -ulkonaiset olosuhteet olivat häntä siinä paljon auttaneet. Hän koetti -olla huomaamatta, miten hän aina kälynsä rinnalla joutui varjoon, ja -että hänen vaikutuksiaan sekä kodin piirissä että sen ulkopuolella -vastustettiin. Mutta turhaan! Hän ei päässyt näitä näkemästä eikä -tuntemasta. Ylevämielisesti koetti hän olla niistä välittämättä, mutta -siinäkään ei hän kauan onnistunut. - -Eräänä iltana istui hän kirjoituspöytänsä ääressä. Almanakka -oli levällään hänen edessään; hänen oli tapana piirrellä siihen -muistelmiaan ja ajatuksiaan. Hän ajatteli päivän kuluneita pikku -tapahtumia, ja ajatellessaan rypisti hän silmäkulmiaan niin, että syvä -uurre muodostui otsalle. - -"Ei mitään, jota kannattaisi muistiin kirjoittaa", virkkoi Elisa -itsekseen, ja katkeruuden ilme, hänelle kokonaan vieras, levisi -kasvoille. - -Hän veti pöytälaatikon auki ja heitti almanakan sinne. Silloin -sattuivat hänen silmänsä paperiliuskaan, johon oli ainoastaan muutama -sana kirjoitettu ja joka nähtävästi kauan oli laatikossa maannut. -Ainoastaan kuusi sanaa oli siihen kirjoitettu ja aikoja sitten -kylmennyt käsi oli ne sinne piirtänyt: - -"Pese minut, että minä lumivalkeaksi tulisin!" Kaikessa -yksinkertaisuudessaan puhuivat nämä sanat voimakkaasti Elisalle ja -tukahuttivat katkeruuden hänen mielestään. - -Lumivalkeaksi! Ja kuinka kaikkea muuta kuin lumivalkea hän oli! -Taas heräsi Elisa entiseen tapaansa ikävöimään puhdistusta, eikä -ainoastaan puhdistusta suurista synneistä, vaan kaikista joutavista -pikkumaisuuksistakin. - -"Pese minut, että minä lumivalkeaksi tulisin." Katselemistaan -hän katseli noita tuttuja sanoja, jotka nyt vasta oikein elävinä -esiintyivät hänelle. Ne olivat selvittäneet hänelle, mitä hän kipeämmin -tarvitsi, ne olivat osoittaneet hänelle hänen raskaan mielensä syvimmän -syyn. - -Kyyneleitä kiertyi silmiin, valuen kuumina ja polttavina poskia myöten -alas. Sven Riisen ruumisarkun ääressä oli hän oppinut tällaisia -kyyneleitä vuodattamaan. Siinä itki Elisan uusi ihminen, itki -sentähden, että vanha ihminen hänessä vielä niin voimallisena tahtoi -elää. - -Pese minut! Omasta voimastani en voi puhdistua. Pese minut veressäsi! -Puhtaaksi kuin sinä itse! - -Elisa säikähti omaa ajatustansa. Puhtaaksi kuin Jumalan Poika! Kuinka -olikaan hän niin paljon saattanut pyytää? Mutta siihenhän hänellä oli -lupa, juuri niin paljon täytyi hänen pyytää, vähempää ei ensinkään. -Kristus ei jakele vanhurskauttaan vähitellen, kokonaan hän sen tahtoo -meille antaa. Ja Kristuksen vanhurskauteen puettuna seisoi Elisa tällä -hetkellä Jumalan edessä, oikeutettuna Jeesuksen nimeen anomaan, mitä -ikänänsä halusi. - -Ja mitä halusi hän mieluimmin? Että kaikki, mikä häntä elämässä -kohtasi, olkoon se sitten suurta tai pientä, iloa tai surua, vetäisi -häntä Jeesusta Kristusta lähemmäksi, jotta hän yhä kasvaisi ja -yhdistyisi Kristuksen kanssa yhdeksi. - -Jälleen katkaisi hän epäröiden aatoksensa kulun. Eikö hän sittenkin -ollut liiaksi paljon anonut? _Yhdeksi_ Jumalan Pojan kanssa, _itse -Jumalan kanssa yhdeksi!_ Miten voi synnillä saastutettu ihminen olla -niin läheltä yhdistettynä Pyhään? Mutta eihän tämä koskenutkaan Elisan -_synnillistä luontoa_, se koski hänen _uutta ihmistänsä_, joka on -Jumalasta syntynyt ja jonka puhtaita haluja ja mielitekoja Jumala -hallitsee. Niin, tämä uusi ihminen hänessä oli Jumalan kanssa yhdeksi -yhdistynyt, ja tässä osallisuudessa oli se yhä vahvistuva ja varttuva -syntiä voimallisemmaksi. Jumalan uusi luomus hänessä yhä kehittyisi, -vanha ihminen riutumistaan riutuisi, kunnes se kerran kuolemassa -kokonaan viimeiseen tomuhiukkaseen asti hajoaisi. Silloin saisi hän -täysin puhtaana mennä iankaikkiseen elämään sisälle, "Ihmisen Pojan" -kasvojen eteen. "Pese minut, että minä lumivalkeaksi tulisin." - -Tämä hetki oli Elisalle niitä iäisyyshetkiä, jolloin näkymättömät -siintävät silmäämme, ja selvästi näemme päämaalin. Eikä ollut se mitään -huumaustilassa olemista, vaan hänelle suotiin maistaa iankaikkisen -ilon esimakua. Hän oli mielestään ihan arvoton tällaista pyhää iloa -nauttimaan, ja hän olisi ollut valmis sen luotaan työntämään, kuten -Pietari, joka kerran rukoili Herraa menemään pois luotansa, koska hän -oli syntinen ihminen. Mutta "ilo Herrassa on teidän väkevyytenänne", ja -missä väkevyyttä paremmin tarvitaan kuin juuri taisteluissa? - -Elisa avasi ikkunan ja katseli ulos yön hiljaisuuteen. Joen vesi -välkkyi niin oudon salaperäisenä illan kuutamon hopeassa. Äänettömästi, -mutta vinhalla vauhdilla liukui virta eteenpäin tavoitellakseen koskia, -joiden kohina kuului niin juhlalliselta yön hiljaisuudessa. Elisan -katse kiintyi vierivään veteen. Näin hänenkin mielensä halusi eteenpäin -kiitää. - -Muuan kohta Ilmestyskirjasta kuvautui hänen eteensä. Hän näki lasisen -meren, tulella sekoitetun, näki pyhien seisovan sen päällä, Jumalan -kanteleet käsissään, ja valkeina säteilivät heidän vaatteensa. He -veisasivat Mooseksen, Jumalan miehen, virttä ja Karitsan virttä, -sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, -Kaikkivaltias; oikeat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä pyhien -Kuningas." Hän koetti kuvailla mielessään tuota autuaitten laulua. -Millainen lienee se ollut rytmiltään, millainen soinnultaan? Ja -milloin, milloin saisi hänkin siihen yhtyä? - -Vähät siitä, olisiko taival enemmän tai vähemmän hankala. Päämäärään se -kuitenkin johti ja oli Herran tie. - -"Oikeat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä pyhien Kuningas", kuiskaili -hän hartaasti. "Johda minua, Herra, sinun teitäsi kulkemaan ja auta -minua sinun johtoosi tyytymään!" - - - - -KAHDESKYMMENESKUUDES LUKU. - - -Kun Irene oli päättänyt sairashoitokurssinsa, palasi hän vähäksi -aikaa Hirvenhoviin takaisin. Viimeisten kuukausien kuluessa oli hän -melkoisesti muuttunut. Oleskelu sairaitten ja kuolevien parissa oli -häneen painanut hiljaisen, vakavan leiman ja luonut häneen tyyntä -varmuutta, jommoista ei hentomielisessä Irenessä ennen ollut. Oman -tulevaisuuden määräämisen välttämättömyys oli lapsesta kasvattanut -ajattelevan nuoren naisen. - -Eräänä päivänä kävi Elisa asioilla kirkonkylässä. Sieltä palatessaan -hän tapasi Kristianin ja Eeditin. He kääntyivät hänen kanssaan -kotiinpäin kulkemaan. - -"Puhuimme tässä vastikään Irenestä", sanoi Eedit. "Merkillistä, miten -hän viime aikoina on edukseen muuttunut." - -"Niin, sielu painaa leimansa ulkonäköönkin", vastasi Elisa. - -"No, enpä juuri tiedä, olisiko se sielun ansio, että tyttö on -uhkeammaksi käynyt ja saanut komeamman ryhdin", arveli Kristian. "Mutta -somemmaksi hän on versonut." - -"Uskokaa, mitä sanon, sairaanhoitajattaren ammattiin ei hän tule -jäämään", sanoi Eedit toivehikkaasti. - -"Mikä sen estäisi? Sekö, että hän ulkomuodoltaan on edukseen -muuttunut?" kysyi Elisa. - -"Joku tulee kyllä hänet estämään. Isän ei suotta tarvitse estettä -toivoa." - -"Näyt unohtaneen Helmer Broon." - -"Päinvastoin, häntä juuri ajattelen", vastasi Eedit hilpeästi. "Etkö -tiedä, että hän on Tukholmassa?" - -"Tiedän kyllä. Mutta mitä se asiaan kuuluu?" - -"Kuuluu toki, varsinkin kun Irene nyt on siellä." - -"He eivät kumminkaan tule toisiaan tapaamaan." - -"Tulevat kyllä, ja Helmer tulee vielä katumaan huomatessaan Irenen näin -kehittyneen, sitten kun he viimeksi tapasivat toisensa." - -"Ja sinä luulet, että Irene olisi valmis ottamaan armoihinsa miehen, -joka kerran hänet hylkäsi. Siihen on Irene liian ylpeä." - -"Ei Irene ylpeä ole", huomautti Kristian. - -Ihmetellen katsahti Elisa häneen mitään virkkamatta. - -"Mutta kuka hän oikeastaan on, tuo Helmer Broo, ja mitä hän tekee?" -kysyi Eedit. - -"Hän on filosofian tohtori, opettaa kouluissa, pitää esitelmiä ja -kirjoittelee", vastasi Elisa. - -"Yllin kyllin jo ammattia", huomautti Kristian. - -"Luulen, että hän menestyy varsin hyvin; mikäli olen kuullut, on hän -hyvin yleisön suosiossa", lisäsi Elisa. - -"Äänestä päättäen ei hän juuri mahda olla sinun mieleisiäsi miehiä", -nauroi Eedit. "Elisa, Elisa, ota ajoissa nöyrtyäksesi, hänestä vielä -saat lankomiehen." - -Ja totta ennustikin Eedit. Aluksi kirjoitti Irene enimmäkseen vaan -työstään. Mutta sitten saapui Elisalle yksityiskirje, jossa Irene -kertoi tavanneensa Helmerin ja tunteneensa kuinka kaikki entiset -tunteet taas olivat uuteen eloon leimahtaneet. Mutta Helmeriä hän ei -enää tahtonut nähdä, sen oli hän päättänyt. Hän tahtoi lähteä jonnekin -kauas, oikein kauas, missä hän ahkerassa työssä voisi unohtaa, mitä -unohdettava oli. - -Mutta senjälkeen seurasi aika, jolloin Irenen kirjeet näyttivät olevan -aiotut peittämään sitä, mikä hänessä oikeastaan liikkui. Ei hän voinut -kirjoittaa, että joku vastustamaton voima aina veti hänet Helmerin -luentosaliin. Ei mielinyt hän ilmaista, että hän kaikista päätöksistään -huolimatta tuon tuostakin löysi itsensä sieltä istumasta. Helmerin -äänen sointua hän tahtoi kuulla. Mitä se auttoi, että hän salin -äärimmäiseen soppeen kätkeytyi. Näkihän Helmer hänet sieltäkin. Ja -kun he sitten uloskäytävällä toisensa tapasivat, ja Helmer tuli häntä -vastaan -- - -- Kuinka olisikaan Irene nyt kieltäytynyt ilosta saada -häntä puhutella! Vaistomaisesti hän kuitenkin tunsi, ettei Elisa olisi -hänen käytöstään hyväksynyt, senvuoksi ei hän näistä mitään kotiin -kirjoittanutkaan. - -Aivan odottamatta lopetti Irene luennoilla käyntinsä. Helmer huomasi -häntä kaipaavansa, alituiseen löysi hän itsensä miettimästä, miksei -Irene tullut. Kun Irenen sija salissa vielä kolmannellakin kerralla -oli tyhjä, päätti Helmer lähteä Irenen asuntoon kyselemään hänen -poissaolonsa syytä. Tulipa hän sitten kyselleeksi jotain muutakin, -ja tämän käynnin perästä kirjoitti Irene isälleen kirjeen, jossa hän -mitään salaamatta kertoeli kaikki viimeaikaiset kokemuksensa. - -Hirvenhovissa nousi riemu. "Hurraa!" huusi majuri. "Este on tullut. -Irenen saamme pitää. Siunatkoon Jumala kunnon Broo'ta!" - -"Mitä sanoin?" kysyi Eedit voitonriemulla Elisalta. - -Irene sai kutsun tulla Upsalaan, tulevaan appelaansa joulua viettämään. -Siellä hän viipyi muutamia kuukausia ja palasi vasta keväällä kotiin. - -Eräänä iltana istui hän penkillä lähellä joenrantaa ompelemassa. Kevät -oli jo ehtinyt pitkälle ja ilma oli lauhkeata. Sinne tuli Elisakin ja -asettui sisarensa viereen. - -"Sanohan, Irene, mikä viime aikoina on meidän väliimme tullut. Et ole -minua kohtaan kuin ennen." - -Irene ei vastannut mitään, pujotteli vain lankaa neulansilmään täysin -vajonneena tähän tehtävään. Elisa odotti, kunnes hän oli sen saanut -toimitetuksi; mutta kun ei sittenkään vastausta kuulunut, jatkoi hän: - -"Luulet ehkä, että sinua tuomitsen sentähden, että suunnitelmasi heitit -kesken, mutta sitä en ensinkään tee. Nyt ymmärrän hyvin, ettei se sinun -kutsumuksesi ollut." - -"En minä siitä...", vastasi Irene uutterasti ommellen. - -"Vai luuletko, etten hyväksyisi kihlaustasi?" kysyi Elisa. - -"Sinä halveksit minua sentähden. Tiedän, että sinun mielestäsi minulta -puuttuu arvokkuutta, kun otin hänet, joka kerran..." Enempää ei hän -saanut puhutuksi. - -"Rakkaus on parempi kuin luonteen arvokkuus. Halveksisinko sinua -sentähden, että annoit hänelle anteeksi!" - -"Et ainakaan hyväksy menettelyäni, vaikka koetat sitä sietää", sanoi -Irene. - -Elisa ei tietänyt, mitä vastata, sillä Irene oli osannut ihan oikeaan. - -"Myönnän, että olen levoton sinun puolestasi, mutta silti en sinua -ensinkään moiti, enkä ihmettele menettelyäsi", vastasi Elisa. - -"Miksi sitten olet levoton?" - -Ääni kuului hiukan omituiselta, kuin tilille vaativalta. - -"Pelkään, ettei Helmer sinulle voi antaa sitä hengellistä tukea, jota -tarvitset." - -"Sinun mielestäsi olen varmaan taantunut siitä lähtien, kun menin hänen -kanssaan kihloihin. Mutta se on erehdys, sillä jos kohta minulla nyt on -vähemmän vakavuutta kuin ennen, niin on se ainakin omaani, mikä jälellä -on." - -"Oletko varma siitä, ettei se ole Helmerin omaa?" kysyi Elisa. - -"Jos niin on, niin onhan siinä todistus, että hänessä sittenkin on -vakavuutta, vaikka et tahtoisi sitä myöntää", vastasi Irene armaansa -puolesta loukkaantuneena. - -"Enkö tahtoisi myöntää?" puolusteli Elisa. - -"Niin, tiedän kyllä, ettet sinä eikä Kustaa Aadolf hänen mielipiteitään -hyväksy." - -"Saattaa olla totta, mutta silti emme kumpainenkaan häntä tuomitse." - -Molemmat istuivat hetken ääneti, Irene uutterasti työhönsä -syventyneenä. Äkkiä nosti hän päänsä ja katsoi Elisaan: - -"Sano, Elisa, tahtoisitko minun purkavan kihlaukseni sentähden, ettei -Helmer minulle voi antaa sitä tukea, jota katsot minun tarvitsevan?" - -"En toki." - -"Miksi sitten teet minut levottomaksi?" - -"Tahtoisin vaan, että käsittäisit vaaran ja ettet sekaantuisi hänen -kummallisiin tuumiinsa." - -"Siitä älä ensinkään huolehdi; ei hän minulle niistä paljon puhu, ja -sitäpaitsi hän suurimmaksi osaksi uskoo Raamattua, joskin hän sitä -muutamissa kohdin epäilee. Sinulla on väärä käsitys Helmeristä, Elisa." - -"Irene, et saa uskoa, etten Helmeristä pitäisi, ja että sinua -menettelysi tähden halveksisin", sanoi Elisa vetäen Irenen lähemmäksi -itseään. - -Irene lähestyi vähän vastahakoisesti. - -"Onko oikein totta, mitä puhut", sanoi hän katsoen läpitunkevasti -Elisaan. "Koko ajan olen sisimmässäni tuntenut, että minua halveksit, -ja eihän sitä muuta sinulta tässä tapauksessa saattanut odottaakaan se, -joka sinut oikein tunsi:" - -"Ehkä ensin vähän siihen suuntaan ajattelinkin", tunnusti Elisa, -"mutta nyt en enää. Parempi on nöyränä pysyä totuudessa kuin olla -ylpeä. Valheellisesti olisit menetellyt, jos olisit sellaiselle alalle -antautunut, johon halusi oli kylmennyt; olit nöyrä, kun Helmerin -rakkauteen vastasit. Sen kaiken nyt huomaan. Annatko anteeksi, että -ajattelin liittoasi ensin hiukan halveksien?" - -Aina oli Irene helposti voitettu, niinpä nytkin. Hän kiersi -käsivartensa sisaren kaulaan. - -Äänetön syleily sovitti taas kaikki. Molemmat olivat tyytyväisiä. He -tunsivat, että kaikki vieroittavat esteet heidän väliltään olivat -kadonneet. - -Irene alkoi taas ääneti ommella. Pian tointui hän mielenliikutuksestaan -ja virkkoi puheenaihetta muuttaen: - -"Oletko kuullut, että tohtori Hessel aikoo hakea piirilääkärin virkaa -vanhan Borgsten'in jälkeen?" - -"En, sitä en ole kuullut." - -"Hän aikoo pian lähettää hakemuksensa, ehkä on ne jo lähettänytkin. -Silloinhan tullaan naapureiksi." - -"Tapasitko häntä Tukholmassa?" - -"Tapasin kerran. Hän kyseli paljon sinusta. Hän oli niin kaunis, näytti -paljon reippaammalta ja miehekkäämmältä kuin täällä ollessaan. Kustaa -Aadolf pitää paljon hänestä, samoin Helmer." - -Hetken perästä Irene kokoili työnsä ja nousi ylös penkiltä. - -"Joko tulet sisään, Elisa?" - -"En vielä." - -Elisa nojautui puunrunkoon. Kädet lepäsivät vastoin tavallisuutta -joutilaina helmassa. Aurinko heitti säteitään lehvien lomitse, ne -valaisivat hänen peittämätöntä päätään ja lankesivat varjostavien -silmäripsien kautta silmiinkin, tehden ne loistavan kirkkaiksi kuin -syvän meren tyyni kalvo. Suljettujen huulten ilmehikkäät piirteet -esiintyivät selvästi ja tuntuipa kuin olisi lausumattomia ajatuksia -väikkynyt niiden jokaisessa kaarelmassa. Hienon kaareva nenä lisäksi -kaunisti näitä kasvoja, joissa ilmeni samalla niin paljon jaloutta ja -mielenlujuutta. - -Irene tuli sivumennen heittäneeksi silmäyksen Elisaan, joka istui -yhä vielä siinä ajatuksiinsa vaipuneena, itsestään ja ympäristöstään -irtautuneena. Hän pysähtyi ja lankesi polvilleen Elisan viereen -tietämättä itsekään, minkä mielijohteen vaikutuksesta. - -"Tahtoisin niin paljon sinulta oppia", sanoi hän. - -Elisan sielu erkani vähitellen unelmien maailmasta tosielämään takaisin. - -"Niin minäkin sinulta", vastasi hän. - -Sellaista vastausta ei Irene ollut odottanut. - -Usein me muissa ihmisissä ihailemme niitä ominaisuuksia, joita -itsessämme ei ole. Elisakin pani paljon arvoa nuoren sisarensa luonteen -nöyryyteen. - - - - -KAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU. - - -Oli tuiman kylmä päivä. Aurinko välkkyi hehkuvana kiekkona aamuisen -autereen takaa. Sen ruskottava hohde levisi yli Hirvenhovin härmäisten -metsien ja lumenpeittämien maitten. - -Metsän rinteellä oli pieni mökki, jonka ikkunat punasinervänä -kimmelsivät auringon heikossa hohteessa. Tuvassa makasi vanha -Kotka-Antti läähättäen vuoteellaan, kuolemaa odotellen. Tohtori Hessel, -joka edellisenä päivänä oli virkaansa astunut, kumartui sairaan vuoteen -yli koetellakseen hänen valtasuontaan. Tohtori oli nyt ensimmäisellä -virkatoimituksellaan, mutta ei näyttänyt voivan mitään tehdä. -"Rukoilkaa", kuiskasi Antti heikolla äänellä ja yhdisti viimeisen -kerran sormensa ristiin. - -Tohtori viittasi naapurivaimolle, joka oli ukkoa hoitamassa, mutta tämä -ei merkkiä ymmärtänyt. - -Tohtori oli edellisenä päivänä nähnyt Elisan ja hänen katseessaan taas -tavannut jotakin, joka sai hänet heltymään ja kohotti hänen mielensä -jalommaksi. Sitä ajatellen alkoi hän nyt hartaasti lukea Isämeidän -rukousta. Jos kohta ei hänen rukouksessaan ollut uskoa, niin oli siinä -ainakin tunnetta. Kuka hennoisi jättää täyttämättä kuolevan viimeistä -pyyntöä, ja joka rakastaa, hän tekee kernaasti sitä, minkä tietää -olevan armaansa mielen mukaista. - -Rukoiltuaan kohotti tohtori Hessel katseensa ja näki Elisan sivullaan. -Niin kuulumatta oli hän kulkenut, ettei tohtori ollut huomannut hänen -tuloaan. Elisan katseesta heti huomasi, että tohtorin rukous oli tehnyt -syvän vaikutuksen häneen. Elisa oli siihen pannut enemmän arvoa kuin -rukoilija itse. Ääneti he puristivat toistensa käsiä ja kääntyivät -sitten sairaan puoleen. - -Hän oli kuollut. - -Aurinko oli jo hajoittanut aamuautereen ja loisti nyt kirkkaasti. Se -heitti leveän valovirran lattialle ja sen säteet hyväilivät vanhuksen -harvenneita hapsia ja valkeata partaa. Auringonvalossa esiintyi -kasvojen kelmeys räikeästi, mutta suljetut luomet ja kasvoilla -kuvastuva rauhallinen ilme kertoi, että vanhus vihdoinkin oli raskaan -päivätyönsä jälkeen lepoon päässyt. - -"Rakas Antti-vanhus", sanoi Elisa hiljaa, "yksinkertaisuudessasi -käsitit sinä Jumalan valtakunnan salaisuuden". - -Tohtori ei mitään vastannut, piteli vaan lujasti Elisan kättä omassaan. -Hän oli iloinen huomatessaan, ettei Elisa muistanutkaan vetää sitä pois. - -Elisa katseli liikutettuna ympärilleen huoneessa. - -"Usein täällä kävin, enkä milloinkaan tyhjänä takaisin palannut", -jatkoi hän. "Kotka-Antti oli rikas köyhyydessäänkin." - -"Tyhjänä ette varmaan usein tänne tullutkaan", sanot tohtori Hessel -katsoen Elisan käsivarrella riippuvaa pientä vasua, jonka sisällystä -täällä ei enää tarvittu. - -"No niin, tällaistahan usein toin. Mutta mitä merkitsi se sen rinnalla, -jota häneltä sijaan sain? Ei hänellä ollut oppia, mutta kokemusta sen -enemmän, ja siitä jakoi hän minullekin." - -Hän irroitti kätensä tohtorin kädestä ja astui lähemmäksi kuollutta. -Hellävaroen hyväili hän uurteista otsaa. Mielellään olisi hän tahtonut -pyytää Anttia viemään terveisiä kotiin, ehkei ollut se myöhäistä -vieläkään. - -Äänettömän hyvästijätön jälkeen lähti hän tuvasta pois. Tohtori Hessel -seurasi häntä. - -Vierekkäin kulkivat he kuin valoisaa unta nähden. Äskeinen -kuolemantapaus ei ollut heistä tuntunut ensinkään kammottavalta, se -oli vain kääntänyt heidän mielensä vakavammaksi ja liittänyt heidät -lähemmäksi toisiansa. - -Jo paistoi aurinkokin täydeltä terältä heidän polkuansa valaisten. Ilma -oli tyyni ja puhtaan raitis. - -Tohtori Hessel ei voinut puhua muusta kuin siitä, mikä oli hänen -sydämelleen tärkeintä. Hän pysähtyi ja kysyi Elisalta, tahtoisiko hän -tulla hänen omakseen, Elisan rinnalla hän voisi näin läpi elämänsä -valkeudessa vaeltaa; ilman Elisaa saattaisi hän joutua hukkaan. - -Vakavana hän siinä seisoi Elisan edessä jaloin tuntein, puhtain -aikomuksin. Mitään hän ei aikonut Elisalta salata; hän oli valmis -vilpittömästi vastaamaan kaikkeen, mitä ikänänsä Elisa näkisi hyväksi -häneltä kysyä. - -Mutta empimättä ojensi Elisa hänelle kätensä. Olihan Elisa vastikään -kuullut tohtorin rukoilevan, ja hän luuli varmasti tohtorin nyt -kehittyneen siihen mielentilaan, johon hän oli toivonut hänen kerran -tulevan. Ilman epäilyksen rahtuakaan luotti hän häneen. - -"Et kysele minulta mitään", virkkoi tohtori. - -"En tarvitse mitään kysellä, ymmärrämmehän me toisemme." - -Tohtori jäi epäröimään. Ymmärsiköhän Elisa hänet sittenkään oikein? Ja -oliko väärin näin käyttää hänen luottamustaan hyväkseen. - -Mutta jos ei Elisa mitään epäillyt, niin oliko syytä hänessä pelkoa -herättää? Hullu se mies, joka ei ymmärrä onneensa tarttua, ajatteli -tohtori ja tarttui onneensa. Kyllä hän siitä tulisi huolehtimaan, ettei -Elisa luottamuksensa kautta mitään tulisi menettämään. - -Illalla omaan huoneeseensa tultuaan kaipasi Elisa hiljaista hetkeä -ajatustensa kokoilemiseksi. Tuokio kului ennenkuin asettui tunteitten -kuohu. Hän veti pöytälaatikon auki, etsi sieltä Sven Riisen paperin ja -luki: "Pese minut, että minä lumivalkeaksi tulisin." Kuin kaukainen -kajahdus sattuivat nämä sanat hänen korviinsa, mutta hän tahtoi -säilyttää ne sydämessään niin ilon kuin huoltenkin hetkinä. Mikään -mieliteko elämässä ei saisi riistää voittoa siltä pyhältä halulta, joka -näissä sanoissa ilmeni. Hän tunsi, että maallisella onnella on suuret -vaaransa, ymmärsi myös, että se liitto, johon hän tänään oli yhtynyt, -ei tuottaisi hänelle elämässä yksin iloa ja tyydytystä, vaan tuskaakin -sekä huolta. Mutta se ajatus ei ensinkään pelottanut, päinvastoin -se hänen mieltään viihdytti. Mikään maailmassa ei saisi estää häntä -päämäärään pyrkimästä; kukaan ei saisi tulla hänelle taivaallista ylkää -rakkaammaksi. - -"Pese minut, että minä lumivalkeaksi tulisin", rukoili hän hartaasti. -"Pese meidät!" - - - - -KAHDESKYMMENESKAHDEKSAS LUKU. - - -Elisa istui ompelemassa ja tohtori Hessel katseli hänen työtään. -Majuri käveli edestakaisin lattialla vanhoja kaskujaan kertoellen. -Kuulijakunta osasi ne yhtä hyvästi ulkoa kuin majuri itsekin. Elisa -osasi ne miltei sanasta sanaan, samoin tohtori Hesselkin, mutta siitä -huolimatta istuivat he ääneti kuuntelemassa. Silloin majuri äkkiä -heitti puhelunsa kesken ja kysyi kelloa. - -"Vähän yli kahden", vastasi tohtori Hessel. - -"Miksei ole kukaan minua siitä huomauttanut?" sanoi majuri -kärsimättömästi. "Jo neljännestunti sitten olisi minun pitänyt mennä -levolle. Sepä nyt vasta harmillista oli, mutta hauskaan puheeseen -päästyä unohtaa kokonaan ajan kulun." - -Ja kiireesti katosi majuri huoneeseensa voittaakseen takaisin edes -jonkun verran hukkaan kuluneesta ajasta. Majurilla oli ennen ollut -tapana nukkua päivällisen jälkeen, mutta nyt oli hän tohtori Hesselin -neuvosta siirtänyt nukkumis-aikansa ennen päivällistä, määräten -siihen ajan kello kahden ja kolmen välillä. Siitä huolimatta hän -kuitenkin päivällisen syötyään uudelleen katosi huoneeseensa ja palasi -vasta kahvinjuonniksi takaisin. Kun tohtori Hessel selitti, että -aamupuolis-unen tarkoitus oli tehdä päivällis-uni tarpeettomaksi, -selitti majuri vastineeksi, ettei hän päivällisen jälkeen suinkaan -nukkunut, korkeintaan hiukan uinahti. Mutta kuorsailut, jotka majurin -huoneesta kuuluivat, ilmaisivat selvästi, miten vankkaa laatua majurin -uinailu oli. - -Majurin lähdettyä jäivät kihlatut kahdenkesken huoneeseen. Elisa pani -työnsä syrjään ja katsoi epäröiden tohtoriin. - -"Mitä tahdot?" kysyi tämä hymähtäen. - -"Sinä olet löytänyt perustuksen elämällesi, Alfred. Olenko liian -tunkeilevainen, jos kysyn, kuinka sen löysit?" - -"Tunkeilevainen", toisti Alfred hellästi. "Älä puhukaan -tunkeilevaisuudesta meidän välillämme!" Ja hetken perästä hän jatkoi -matalan tuntehikkaalla äänellä: - -"Kysyt, kuinka löysin perustuksen. Kysy pimeässä harhailevalta, kuinka -hän löysi tähden, joka äkkiä hänen tielleen nousi tuikkailemaan! Kysy -hukkuvalta, joka aallokossa taistelee, kusta hän viimein jalansijan -löysi! Sano, Elisa, tekeekö vaeltaja vääryyttä tähdelle, jos hän sen -valossa vaeltaa; menetteleekö hukkuva väärin, jos hän jalansijansa -pitää, eikä uudelleen heittäydy aallokon ajeltavaksi?" - -"Miten saatat edes sellaista kysyäkään", sanoi Elisa, joka selitti -hänen puheensa oman sydämensä mukaan. Ei osannut Elisa aavistaa, että -Alfredin tähti ei ollutkaan taivaan tähtiä, ja ettei se perustus, josta -Alfred puhui, Jumalaa tarkoittanutkaan. - -"Tarvitsiko sinun kauan etsiä ennenkuin löysit?" - -"Oikeastaan on koko elämäni ollut etsimistä, enkä vieläkään ole kaikkea -löytänyt." - -Hän puhui totta, mutta ei hän sittenkään Elisalle tositilaansa -paljastanut. Mutta tarvitsiko hänen sitten sen selvemmin puhua? Voiko -hän sille mitään, että Elisa selitti hänen puheensa maallisesta -rakkaudesta taivaallisella tavalla ja pani hänen sanoihinsa syvemmän -sisällyksen, kuin minkä hän niille itse antoi? Ei hän ollut Elisalle -mitään itsestään valhetellut, eikä tahallaan tahtonut hänen silmiänsä -peittää. Elisa tahtoi itse pettyä, ja koska hän tässä pettymystilassaan -oli onnellinen, niin miksikä sitten riistää sitä häneltä? Ja tosi -onnea tuottaisikin hänelle tämä pettymys, sillä puolison rakkaus kyllä -hänelle opettaisi, että muullainenkin kuin hengen elämä on elämisen -arvoista. - -"Oikeassa olet; täydellisyyttä emme vielä ole löytäneet; miltä -tuntuneekaan, kun sen kerran olemme saavuttaneet ja päässeet ikuiseen -päämäärään", vastasi Elisa lempeästi. - -Tohtori ei mitään vastannut. Hän oli kääntänyt kasvonsa pois, mutta -Elisa, vaikkei niitä voinut nähdäkään, luuli olevansa varma siitä, mitä -ne tällä hetkellä ilmaisivat. Ei ihmetellyt hän ensinkään, ettei Alfred -halunnut tuoda ilmoille sydämensä salatuimpia ja pyhimpiä tunteita, -ja Alfredin äskeinen kaunis, tavallisista lausetavoista poikkeava -kuvakielisyys häntä viehätti. Sulhonsa kainoutta kunnioittaen päätti -Elisa olla mitään enempää vaatimatta ja odottaa, kunnes Alfred itse -vapaaehtoisesti puhuisi. - -Gonggongin kumiseva ääni kutsui päivälliselle. Tohtori Hessel tarjosi -käsivartensa morsiamelleen. - -Ylivuotavan onnentunteen valtaamana tarttui Elisa siihen. Alfredin -rinnalla tuntui niin turvalliselta vaeltaa tulevaisuutta kohden, niin -lupaavalta ja valoisalta näytti kaikki. - -Jo maaliskuussa alettiin häitä valmistella. Hirvenhovissa pestiin, -leivottiin, keitettiin ja paistettiin. Majuri ja Kristian tunsivat -olevansa joka paikassa tiellä, mutta Eedit-rouva oli nyt oikeassa -olossaan, ja Elisalla oli niin paljon puuhaa, ettei hänellä ollut -edes aikaa tulevia ajatella. Useat vieraista tulisivat asumaan -Hirvenhovissa; ne saapuivat jo häitten edellisinä päivinä, niin että -seurustelu alkoi jo ennenkuin puuhista oli täysin päästy. Eipä tuntunut -majurikaan enää tiellä olevan. Niin hauskaa oli hänellä, että aivan -oli unohtaa, mikä mullistus jo lähipäivinä tulisi tapahtumaan hänen -oloissaan. Tosin ei tarvitsisi Elisasta erota niin täydellisesti kuin -Irenestä. Tohtorin virkatalo, jonne Elisa tulisi muuttamaan, sijaitsi -ainoastaan puolen penikulman päässä Hirvenhovista, korkealla kukkulalla -Hanninkylän metsässä Hirvenselän rannalla. Usein saisi siis majuri -tytärtään tavata, ja sekä Kristian että Eedit olivat vakuuttaneet häntä -niin hellästi vaalivansa, ettei hänen tarvitsisi liiaksi paljon Elisan -huolenpitoa kaivata. - -Hääpäivän aamulla Elisa heräsi varhain. Nyt oli hänellä vihdoin -aikaa ajattelemiseen, ja oikein pakottavalta tuntuikin ajatusten -kokoilemisen tarve. Ei hän halunnut uudelleen nukkua ja tuskin olisi -silmiin enää unta tullutkaan. Hän nousi siis ja pukeutui. Kaikki -nukkuivat. Ulkona alkoivat tähdet himmetä. Elisa meni kasvihuoneelle, -taittoi sieltä kauneimmat kukat ja läksi kulkemaan Hanninkylän metsän -kautta kalmistolle vievää oikopolkua. Sven Riisen haudalle laski -hän kukkalahjansa. Ei ihmettäkään, että ajatukset tänään häneen -kohdistuivat, sillä jos Sven Riise olisi elänyt, olisi Elisa nyt -hänen omanansa. Rakkaus Sven Riiseen ei ollut kuollut Elisassa; -mutta se ei ollut hänen toisen rakkautensa tielläkään, siihen oli se -liiaksi maantomun sukuista. Niin, ehkei olisi tuo ensimmäinen rakkaus -koskaan tullutkaan semmoiseksi kuin se oli tullut, ellei kuolema sitä -jo alussa olisi puhtaalla iäisyyshohteellaan valaissut; ehkä olisi -se asiainhaarain toisin ollessa osoittanut olevansa liiaksi vähän -maallista tälle maailmalle. Tämä kysymys juolahti Elisalle mieleen, -mutta ei hän siihen mitään vastannut; eikä se vastausta kaivannutkaan. -Yksi asia oli hänelle varma: Sven Riisen muisto eli hänen sydämessään -ja tulisi siellä aina edelleenkin jalostavana voimana elämään. - -Hän näki hääpäivänsä vähitellen valkenevan, sen ensimmäiset säteet -lankesivat Sven Riisen ristille. Ensin sattui valo nimimerkille: -Sven Riise, ja sitten, kun aurinko kohosi ja sen säteet ulottuivat -alemmaksi, valaistui kuolinpäivänkin numerot ja lopulta loisti kullassa -kuninkaalliset sanat: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka minuun -uskoo, hän elää, vaikka hän olisi kuollut." - -Elisa sai rauhan, jota hän oli halunnut. Hänen kytketty henkensä pääsi -taas irtautumaan ja ajatusten levoton kuohunta asettui. Hiljaa hän -itsekseen toisti sen rukouksen, jonka Sven Riise kerran oli hänen -puolestaan rukoillut: että hän kokonaan saisi tulla Kristuksen omaksi -ja vaikuttaa siunaukseksi muille. Elisa muisti, kuinka mielellään hän -olisi halunnut seurata Sven Riiseä kuolemaan. Hän oli ilmaissut halunsa -Riiselle, mutta tämä oli selittänyt, että Elisalla vielä olisi paljon -tehtävää elämässä. Ehkä oli hän ollut oikeassa; ehkä kohdistui tämä -elämäntehtävä juuri Alfred Hesseliin, jolle hänet tänään vihittiin. -Ajatuksiin vaipuneena palasi hän kalmistosta ja kulki metsän kautta -kotiin. - -Jos ei Elisa olisi itselleen hankkinut tätä varhaista hetkeä mielensä -tyynnyttämiseksi ja ajatustensa kokoilemiseksi, niin olisi hänelle -sellaista tuskin koko päivänä suotukaan. Puuha seurasi toista, ja -kaikessa oli totuttu hänen puoleensa kääntymään; joka paikassa hänen -piti olla mukana. - -Kello kahden aikana tapahtui vihkiminen. Kustaa Aadolf toimitti sen. -Hän piti lyhyen puheen, jonka tekstinä oli: "minä ja minun huoneeni -palvelemme Herraa". - -Syvimmästä sydämestään yhtyi Elisa näihin sanoihin. Kustaa Aadolfin -puhe lämmitti hänen sydäntään. Jonkun kerran koetti hän tapailla -miehensä katsetta, mutta tämä ei näyttänyt sitä huomaavan. - -Vihkimisen jälkeen ruvettiin päivällisille, ja mieliala kävi hilpeäksi. -Eikä päättynyt juhlallisuus vielä pöydästä noustuakaan, vaan -seurustelua jatkettiin iltamyöhään. - -Tuskin missään tapasi miellyttävämpää miestä kuin tohtori Hessel, -kun hän vain tahtoi miellyttävä olla. Ja tänään hän tahtoi. Hän ei -tyytynyt ylkämiehen tavalliseen tehtävään kulkea ylinmäärin rakastuneen -näköisenä morsiamensa rinnalla; hän liikkui vapaasti vierasten parissa -heitä huvittaen. Mutta kumminkin hän koko ajan piti Elisaa tarkkaan -silmällä, ja katsahti usein puolisoonsa omistusoikeudestaan ylpeänä. - -Käsi laskeutui hänen olalleen. - -"Yksi sana, Hessel!" - -Se oli Kustaa Aadolf. Tohtori Hesselin ensi ajatus oli paeta tuota -sanaa, sillä hän aavisti, että se tulisi olemaan jotain vakavaa. Hän -malttoi kuitenkin mielensä. Mitäpä hän nyt enää pelkäisikään, olihan -Elisa nyt kokonaan hänen omansa. He astuivat siis vähän syrjemmäksi -muista. - -"Oliko vihkiäispuheessani mitään, joka ei sinua miellyttänyt?" kysyi -Kustaa Aadolf. - -"Kuinka niin?" - -"Näytti siltä." - -"Mistä sen olit näkevinäsi?" - -"Kasvojesi ilmeestä." - -"Erehdyit." - -"Tuskinpa erehdyin. Sano, Alfred, tahdotko huoneinesi palvella Herraa?" - -"Osoita Hänet minulle, niin palvelen Häntä." - -Kustaa Aadolf katsahti lankoonsa. Kuuliko hän väärin? - -"Luulin jo varmasti sinut uskovaiseksi." - -"Miten olit sellaiseen luuloon tullut?" - -"Olit aina viime vuosina niin innostunut uskon asioista keskustelemaan, -ja kuinka muuten olisit valinnut Elisan kaltaista vaimoksesi?" - -"En ole vaimokseni valinnut _Elisan kaltaista_, vaan _itse Elisan_." - -"Mutta Elisa, miten hän saattoi minulle kirjoittaa niinkuin kirjoitti; -että te kaikessa olitte yksimieliset ja että sinäkin jo olit löytänyt -perustuksen? Miten onnistuikaan sinun niin täydellisesti viedä hänet -harhaan?" - -"Sitä en tahallani tehnyt; minä lankesin kiusaukseen, johon hän jalossa -herkkäuskoisuudessaan minut johdatti. Vai olisiko minun pitänyt -antautua siihen vaaraan, että hän haaveenomaisten epäilysten tähden -olisi tuhonnut sekä omansa että minun onneni. Minusta tuntuu ikäänkuin -olisi hän itse tahtonut tulla petetyksi." - -"Eihän toki, sellainen ei ole Elisa", vastasi Kustaa Aadolf kiivaasti, -mutta muisti samassa Elisan kerran sanoneen, että hänellä syvimmässä -sydämessään oli jotakin, mitä ei tahtonut edes Jumalallekaan uskoa. -"Selvyyden puutteessa horjahdamme helposti harhatielle", lisäsi -hän. "Suoruus ja vilpittömyys sekä Jumalan että ihmisten edessä on -tärkeimpiä elinehtojamme." - -"Aiotko huomauttaa Elisaa hänen erehdyksestään?" kysyi tohtori Hessel. - -"En; miksi niin tekisin? Se jääköön sinun asiaksesi. Elisa parka!" - -"Lupaan, ettei sinun tarvitse häntä sääliä", vastasi tohtori Hessel. -"Mutta sinä et ensinkään ajattele minua, vaan yksin häntä. Onko se -kristillistä? Ajattele vaan, mihinkä minä ilman häntä olisin joutunut!" - -"Ei kukaan ihminen voi toista pelastaa." - -"Eikä kaiketi sitten toista turmellakaan; niinmuodoin en minä voi -sisartasi vahingoittaa. Mielestäni olisi sinun arvollesi paremmin -sopinut antaa minulle siunaus elämäni matkaa varten tästä päivästä -lähtien." - -Tämän sanottuaan läksi tohtori Hessel taas häävieraitten pariin, -odottamatta enää sanaakaan Kustaa Aadolfin puolelta. - -Kustaa Aadolf meni huoneeseensa saadakseen olla yksin. Tämä keskustelu -oli kiihdyttänyt hänen mielensä. Olihan luonnollista, että hän -etupäässä huolehti sisarensa onnesta. Mitä merkitsi Alfred Hessel -hänelle Elisaan verraten! Niin, luonnollista kyllä oli, että hän näin -ajatteli, mutta oliko se myös oikein? Saiko hän sallia luonnollisten -siteitten kutistaa sydämensä niin ahtaaksi, ettei se enää voinut -avautua asunnoksi sille suurelle rakkaudelle, joka käsittää kaikki? -Olihan Alfred Hessel hänen lähimmäisensä, kuten Elisakin, ja eikö -ollut hänen velvollisuutensa, Kristuksen opetuslapsena, huolehtia -yhtä hellästi, jopa hellemminkin tuon miehen onnesta kuin oman -sisarensa tunteista. Omatuntokin sen vaati. Mutta olivatko tässä -ainoastaan Elisan tunteet kysymyksessä? Eikö paljoa enemmän? Kumpiko -yhteiselämässä tulisi vahvemmaksi osottautumaan, Elisako vai Alfred? -Kumpi tulisi voittamaan toisen puolelleen? - -Ovelle koputettiin keveästi. Kustaa Aadolf tiesi hyvin, kuka -tällätavoin koputti. Ennenkuin hän ennätti mitään vastata, astui Elisa -kynnykselle. - -Morsiushuntu aaltoili kuni keveä kesäinen hattara hänen ympärillään ja -myrttikruunun varjosta säteilivät silmät tähtinä; kevätillan vaalea -hohde sekä mielenliikutus tekivät hänet kuultavan kalpeaksi. - -"En tahtonut lähteä kotoani sinulle hyvästiä sanomatta", sanoi hän. - -Hellästi sulki Kustaa Aadolf hänet syleilyynsä, hän varoi rypistämästä -harsoa ja siirtämästä kruunua paikaltaan. Mutta voimaa oli sittenkin -hänen syleilyssään. Se oli sanattomana vakuutuksena hänen voimallisen -suojelevasta veljellisestä rakkaudestaan; häneen saisi Elisa aina -luottaa. - -"Jumala olkoon kanssasi!" sanoi hän. "Älä anna kenenkään tai minkään -itseäsi Hänen kädestään irti temmaista." - -"Hänen kätensä on väkevä, ja voimallisesti pitää Hän kiinni, sen -tiedät", vastasi Elisa luottavasti. - -Tietämättänsä vastasi hän juuri siihen kysymykseen, jonka Kustaa Aadolf -huolestuneena oli itselleen asettanut. Ken oli väkevin? Ei Elisa, vaan -hän, jonka suojassa Elisa lepäsi. - - - - -KAHDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU. - - -Oli kevät. Taivas kuvastui vaaleansinisenä Hirvijärven kirkkaaseen -pintaan, ja ritvakoivut tohtorin virkatalon ympärillä olivat kuin -juhlaan pukeutuneet. Niiden rungot hohtelivat valkeina oksien lomitse. -Kaikkialla oli raitista ja puhdasta. - -Elisa Hessel kulki koivukujaa pitkin rannalle. Hän oli istunut sisällä -työnsä ääressä alakuloisiin ajatuksiin vaipuneena. Ne painoivat hänen -mieltänsä, hän tahtoi niistä päästä ja pakeni senvuoksi luonnonhelmaan. - -Rannalla oli laituri, johon oli vene kiinnitetty. Elisa irroitti sen -ja sousi rivakasti ulapalle päin, mutta antoi sitten airojen hetkisen -levätä ja kuunteli keväistä riemua ympärillään voimatta kuitenkaan -sulautua luonnon tunnelmaan, niinkuin olisi tahtonut. - -Silloin kuuli hän nimeänsä rannalta huudettavan. Muutamalla -aironvetämällä sousi hän takaisin ja tohtori Hessel hyppäsi veneeseen. -Hän otti airot ja Elisa asettui perätuhdolle. - -"Kas vaan, virkistät itseäsi soutelemalla yksinäsi. Nythän oli sinulla -hyvä onni, kun minut tapasit." - -Elisa hymyili. Mutta tohtori Hessel huomasi, että hänen hymynsä oli -alakuloinen. - -"Rakkaani, mikä sinua vaivaa? Mikset ole oikein iloinen tänään?" kysyi -hän. - -"Ei minua mikään vaivaa", vastasi Elisa vältellen. - -"Vaivaa toki, senhän näen. Sano suoraan!" - -Elisa epäröi. - -"Taitaa olla vain typeryyttä", alkoi hän ikäänkuin itseään -puolustellen. "Hyvinhän tiedän, etteivät kaikki saata olla samanlaisia." - -Elisan vaiettua ei tohtorikaan hänen puheeseensa mitään vastannut, -jäi vaan odottamaan, että hän jatkaisi. Mutta Elisa oli vaiti. -Kuinka olisikaan hän voinut Alfredille ilmaista, ettei heidän -avioliittonsa vastannut niitä toiveita, joita hän oli siihen pannut! -Hän oli kuvitellut sisäistä luottamusta luonnolliseksi seuraukseksi -ulkonaisesta yhtymisestä. Olivathan he yksimieliset elämän tärkeimmässä -kysymyksessä, miksei siis voitu siihen milloinkaan vapaasti kosketella? -Alussa oli Elisa kyllä yrittänyt. Hänestä oli ollut ihan luonnollista -Alfredille uskoa kaikki Hengen elämästä johtuneet ilonsa ja huolensa. -Mutta silloin oli Alfred joko vallan vaiennut tai vastannut kaunein -ja miellyttävin, mutta hämärin sanoin. Ja alussa oli Elisa siihen -tyytynytkin, mutta lopulta hän alkoi kaivata jotakin enempää. - -"Sitäkö suret, että meissä on jotain erilaisuutta?" sai tohtori viimein -kysytyksi. - -He lähenivät kotirantaa. Tohtori Hessel herkesi soutamasta ja yhä -vähenevällä vauhdilla kiisi vene vedenkalvoa pitkin. - -Äkkiä kohotti Elisa päänsä ja katsoi häntä silmiin. Ihmeekseen huomasi -hän Alfredin katseessa jotakin säälintapaista. Alfred katseli häntä -kuin potilasta, jolle tahtomattaan täytyi tuskia tuottaa. Nähtävästi -ymmärsi Alfred, mikä häntä painosti, ehkäpä paremminkin kuin hän itse. -Voisiko hän ehkä myös hänet parantaa? - -"Tunnetko sinäkin sen?" kysyi Elisa. - -"En, vaan minä tiedän sen, sinä sitävastoin näyt sen tuntevan, kuten -huomaan." - -Elisa katsoi kysyvästi häneen. Mielen levottomuus yltyi. Mutta sääli -Alfredin silmissä vaihtui hellyydeksi, kun hän lausui: - -"Minusta on tuo erilaisuus vallan vähäpätöinen, ja sellaiseksi sen -huomaat sinäkin, kun vain sen olemassaoloon totut." - -Hän puheli rauhoittavasti; pian olisi koko leikkaus suoritettu, eikä se -läheskään niin vaikea tulisi olemaan, kuin Elisa nyt kuvitteli. - -"Viimeiseen asti olen koettanut sinua säästää, sillä suotta en ole -tahtonut mieltäsi pahoittaa, mutta nyt on vihdoinkin aika vapauttaa -sinut harhaluulostasi minun suhteeni. Sinä epäilet jo minua, ja epäilys -hivuttaa enemmän kuin varmuus." - -"Ettäkö sinua epäilisin!" huudahti Elisa paheksumista ilmaisevalla -äänellä. - -"Niin, sinä epäilet, etten olekaan samaa maata kuin sinä ja Kustaa -Aadolf, tai toisin sanoen, etten ole lammas oikeasta lammashuoneesta." - -"Enhän epäile, miten sellaista saatat kuvitellakaan", vastasi Elisa. -"En epäile. Soisin vain, että joskus avaisit sydämesi minulle. Tiedän -kyllä, että luonteet ovat erilaiset, älä luule, että sinua siitä -soimaan, ettet ole niin avomielinen kuin toivoisin sinun olevan." - -Mikä nyt auttoi tällaista umpimähkäistä luottamusta vastaan? Olikohan -hän liian aikaisin käynyt sitä järkyttämään? Mutta näkyihän se jo -horjuvan, vaikkei Elisa sitä itselleenkään tahtonut tunnustaa. -Varsinkin viimeisinä aikoina oli tohtoria kovin painostanut se seikka, -että Elisa edelleenkin säilytti väärän luulonsa. - -"Elisa, mitähän sanot, jos sinulle tunnustan, -- -- -- ettei minulla -ole sinun uskoasi, etten sinun laillasi elä Hengen elämää." - -Elisa kalpeni. Alfredin koko käytös osoitti, että hän oli puhunut -täyttä totta. Mutta Elisa koetti hymyillä. Eiväthän asiat sittenkään -saattaneet näin olla. Silloinhan olisi Alfred hänelle teeskennellyt. - -Alfred ei sallinut hänelle sananvuoroa, ja säälimätöntä olisi ollutkin -häntä enää säästää. Hän avasi sydämensä Elisalle, kuten tämä oli -toivonutkin, mutta sieltä ei tullut ilmi mitään siitä, jota Elisa oli -toivonut siellä olevan. Lopetettuaan selityksensä sousi hän rantaan. - -Elisa ei virkkanut sanaakaan, istui vaan silmät luotuina maahan; kukaan -ei saattanut aavistaa, mitä hänen mielessään liikkui. Vene törmäsi -rantaan, tohtori hyppäsi maalle ja jäi odottamaan vaimoansa, mutta tämä -ei liikahtanut paikaltaan. - -"Elisa, etkö tule jo?" - -Silloin kohosi hän seisaalleen ja katsoi puolisoonsa surullisen anova -katse silmissä. Tuntui kuin olisi hän rukoillut: "Oi, herätä minut -pahasta unestani!" - -Miksikä kävi tuo asia noin hänen sydämelleen? Oliko se niin mahdottoman -tärkeänarvoista, mitä mieltä kukin sattui noista käsittämättömistä -asioista olemaan, ajatteli tohtori itsekseen. - -Vaieten ojensi hän kätensä Elisalle auttaen hänet laiturille. Sitten -läksivät he kulkemaan auringon kultaamain koivujen varjossa. - -"Enkö ole sanankaan arvoinen, kosket mitään minulle puhu?" pysähtyi -tohtori viimein kysymään. - -Elisa katsoi häneen, mutta ei voinut enää tehdä sitä samalla tavalla -kuin ennen. Tohtori huomasi sen ja olisi jo suuttunut, ellei hän -samalla olisi käsittänyt, että Elisa sydämen syvyydestä kärsi. - -"Jos sinua vastaan rikoin, Elisa, niin muista, että rakkaus saattoi -minut siihen. Eikö sekään asiata lievennä?" kysyi hän. - -"En ajattele, mitä mahdollisesti minua vastaan rikoit." - -"Mutta sitäpä juuri pitää sinun ajatella. Moiti, herjaa, syytä minua -ulkokullatuksi, katalaksi tai miksi tahdot; mikä tahansa on parempi -kuin että kuljet näin vaieten ja kärsit." - -Elisan teki mieli vastata, ettei hän ensinkään itsensä tähden kärsinyt, -mutta tohtori jatkoi: - -"Jos tahdot voittaa minut uskosi puoleen, teet sen paraiten -rakkaudella. Anteeksianto ei siihen yksin riitä, ainoastaan rakkaus." - -Elisa antoi hänelle kätensä, mitään enempää ei hän tällä hetkellä -voinut tehdä. Tohtori talutti hänet kahden koivun väliselle penkille -ja koetti kääntää puheen muihin asioihin, mutta se ei onnistunut. -Hiljaisuus peitti heidät kuin varjo. Elisaa lohduttaakseen alkoi -tohtori vedota Raamattuun, puhuen, miten vaimon puhtaus ja hurskaus -miehenkin voittaa hyvän puoleen. - -"Miten voisin minä elämälläni voittaa sinut, kun olet tilaisuudessa sen -niin läheltä näkemään?" kysyi Elisa alakuloisesti, ajatellen vaikeata -ja edesvastuullista elämäntehtäväänsä. - -Vapaaehtoisesti ei hän olisi milloinkaan uskaltanut semmoiseen -tehtävään ryhtyä. Miten olikaan hän tällaiseen asemaan joutunut, itsekö -oli siihen pyrkinyt, vai oliko Jumala häntä todellakin johdattanut? -Tämä kysymys oli hyvin tärkeä, sillä ainoastaan viimeksimainitussa -tapauksessa voisi hän toivoa siunausta Jumalalta. - -"Minun mielestäni olet saanut jo ihmeitä aikaan, Elisa", jatkoi -tohtori lohdutellen. "Sinutta en nyt työskentelisi toimeliaana miehenä -vakavalla pohjalla. Jos olisit minut hyljännyt, olisin palannut -takaisin entiseen seikkailijaelämääni. Olethan siis jotakin voittanut." - -Sanomattoman säälin tunne valtasi Elisan. Hänen silmänsä kyyneltyivät. - -"Ehkäpä niillä autioilla teillä olisit tullut paremmin pelastuksen -tarpeellisuuden tuntoon kuin nyt, jolloin luulet jotakin olevasi", -sanoi Elisa, vaikka oli varma siitä, ettei toinen hänen sanojaan -käsittäisi. - -Tohtorin mielestä oli tuo lause niin eriskummallinen, ettei se -vastausta ansainnutkaan. Silmän kyyneliin hän sitävastoin kiinnitti -huomionsa. - -"Miksi itket? Sentähdenkö, että minä menen helvettiin? Lohduta itseäsi -edes sillä, että nyt menen sinne vähän siistimmällä tavalla kuin asiain -toisin ollessa olisin tehnyt." - -"Oi, älä puhu noin", pyysi Elisa. Tohtori hymyili koettaen hellyydellä -häntä lohduttaa. Oi, kuinka Elisa häntä sääli, tuota miestä, jolla ei -elämässä ollut muuta turvaa kuin heikko nainen, joka rakkautensa tähden -mieheensä oli käynyt vielä kaksinverroin heikommaksi. - -"Minun tähtenikö nyt noin itket, Elisa?" - -"Suren sentähden, että olet maailmassa ilman toivoa ja ilman Jumalaa", -vastasi Elisa tuskan ja itkun värisyttämällä äänellä. - -"Suotta huolehdit minun puolestani, armaani; minä en sure mitään niin -kauan kuin omistan sinut." - -Elisasta nämä sanat, enemmän kuin mitkään Alfredin entiset lausumat, -paljastivat hänen sisällisen tyhjyytensä. Häntä oikein pöyristytti -ajatellessaan itseänsä Jumalan sijalla puolisonsa sydämessä. Tosin -oli hän aina toivonut saada olla jotakin omaisilleen, mutta tämmöinen -meni jo liian pitkälle. Mitähän keinoja täytyisi Herran käyttää tämän -epäjumalan kukistamiseksi? - -Tuntui kuin olisi aurinko kadottanut valonsa ja kevät kaiken riemunsa. -Elisa ikävöi yksinäisyyttä. Hän kaipasi rukouksen hetkeä päästäkseen -jälleen tasapainoon. - - - - -KOLMASKYMMENES LUKU. - - -Aika vierii, vuodet seuraavat vuosia. Nuoret kasvavat ja tottuvat -elämään, vanhuksetkin kiintyvät siihen yhä enemmän ja, vaikka he -tietävätkin, että muuton hetki lähestyy, tuntuu se heistä sittenkin -olevan etäämpänä kuin lapsuuden aikana, jolloin mielikuvitus yhtä -kepeästi liiteli tulevassa maailmassa kuin nykyisessäkin. - -Kun Hirvenhovin vanha majuri täytti 80 vuotta, oli hänen itsensä -varsin vaikea käsittää, että todellakin oli näin pitkälle ennättänyt -astella elämän alamäkeä. Lapset ja lastenlapset olivat saapuneet kukin -tahoiltaan vanhuksen syntymäpäivää viettämään. Vaikea oli heidänkin -uskoa, että ukko todellakin oli jo niin vanha, sillä hän oli vieläkin -suoraryhtinen ja kookas. - -Vanhus iloitsi kuin lapsi nähdessään kaikki omaisensa ympärillään. - -"Minun ansioni ei ainakaan ole, että lapseni näin hyviksi ovat -luontuneet, sen teki heidän rakkaan äitivainajansa siunaus", sanoi hän -heltyneenä pyyhkästen kyyneleen poskeltaan, ja oli taas valmis leikkiä -laskemaan entiseen iloiseen tapaansa. - -Ja iloa hän todellakin lapsistaan sai. - -Entisestä laiskasta Kristianista oli sukeutunut uuttera maanviljelijä. -Ja tämän ihmeen olivat pienet lapset aikaansaaneet. Ne olivat -herättäneet hänen mielensä uinailevat voimat vireelle, ne olivat -loihtineet isällistä hellyyttä sydämeen, joka ei ennen rakkautta -kenellekään tuhlannut. Yleensä oli Kristian suhteessaan ihmisiin -vieläkin välinpitämättömällä kannalla; vanhempiaan ja siskojaan oli -hän rakastanut kuten tapana on, vaimoonsa oli hän ensi aikoina ollut -korviaan myöten rakastunut, nykyään taipui hän vain häntä tottelemaan, -mutta lapsiaan hän jumaloi. Lapsilleen hän eli. Tietoisuus siitä, -että kerran saisi Hirvenhovin omaksi hallittavakseen, ei milloinkaan -ollut häntä tosityöhän kannustanut, vasta nyt, kun hän näki sen -tulevaisuudessa vanhimman pikku poikansa perintötilana, pääsi koko -hänen tarmonsa ja työkykynsä liikkeelle. Ja työn siunaus huomattiin -kaikkialla. Se osoittautui ulkonaisissa olosuhteissa, mutta sitä -enemmän Kristianin luonteessa ja olennossa. Paljon hän oli edukseen -muuttunut. - -Kustaa Aadolfin toiminnalle oli edelleenkin suotu runsasta siunausta. -Kaikki menestyi, mitä hän teki. Hänen maineensa, jonka monet -kateudesta olivat ennustaneet pian laskevan, oli nyt entistäänkin -ylemmällä. Se pääkaupungin kirkko, missä hän saarnasi, oli yhä -vieläkin joka sunnuntai tungokseen asti täynnä väkeä. Hänen yksityinen -sielunhoitonsakin ulottui laajalle, tuhansiin nousi jo niiden joukko, -jotka häneen olivat tottuneet rakkaudella luottamaan. Ylpeydettä kesti -hän yhtämittaisen menestyksensä, sillä hän vastaanotti sen lahjana -Jumalalta, eikä kiitellyt sitä milloinkaan oman ansionsa tulokseksi. -Jumalan kädestä otti hän ristinkin, mikä hänelle oli elämäntiellä -annettu. Hän oli onnellisissa naimisissa, mutta hänen vaimonsa ja -pikku tyttärensä olivat hyvin heikkoja terveydeltään. Perherakkaus oli -Spitzenholdt'eille suvunomaista, mutta varsinkin Kustaa Aadolfilla -esiintyi tämä piirre erittäin selvästi. Suurimmalla hellyydellä hän -vaali vaimoansa ja pientä tytärtänsä; heidän heikkoutensa oli omiaan -lisäämään ja jalostamaan hänen rakkauttaan heitä kohtaan. Aina oli hän -iloinen, kun sai tulla lapsuutensa kotiin, ja nyt sitäkin iloisempi, -koska vaimo ja tytärkin olivat siksi reippaita, että he olivat -saattaneet häntä seurata. - -Entinen haavemielinen Irenekin oli paljon muuttunut. Hänestä oli tullut -kelpo perheenemäntä. Suurella harrastuksella puhui hän pikku Kristerin -ensimmäisestä koululäksystä, tai siitä merkillisestä hetkestä, -jolloin pikku Allan koltusta siirtyi housuihin tahi siitä, kuinka -pienokaiselle puhkesi kolmas hammas. Ihmiskunnan elinkysymykset eivät -häntä paljonkaan painaneet. Tämä kuitenkaan ei ole niin ymmärrettävä, -ettei hänellä olisi harrastusta niihin ollut, sillä sitä hänellä kyllä -oli, mutta ei hänen tarvinnut vaivautua muodostamaan omintakeista -mielipidettä, vaan hän esiintyi aina miehensä ajatussuunnan -jäljittelijänä. Jokapäiväisissä pikkuasioissa hän sitävastoin -valtuutti itsensä ylimmäksi määrääjäksi, pitäen miestänsä avuttomana -lapsena niiden ymmärtämisessä. Hän se oli, joka määräsi mitä takkia -tahi kaulusta Helmerin kulloinkin tuli käyttää. Päivällispöydässä -hän tarkalleen valvoi, ettei Helmer hajamielisyydessään saanut -serviettirengastaan pyöritellä, veistään ja kahveliaan näpliä, leikkiä -lusikallaan tahi kierrellä lautastaan. Ja ihmeen kärsivällisesti -piti Helmer hyvänään kaikki pienet nuhteet ja ojennukset. Ehkä hän -niitä tarvitsikin; ehkä tuotti hänelle pikkuasioista irtipääseminen -samanlaista huojennusta kuin Irenelle vapautus suurten asiain -ajattelemisesta. Monessa suhteessa oli Helmerkin edistynyt, vaikka -hänen mielipiteensä vielä olivatkin epävakaisella kannalla, eikä hänen -uskollaan ollut pysyväistä pohjaa. Hän otti tehokkaasti osaa muutamien -ihmisystävällisessä tarkoituksessa työskentelevien yhdistyksien -toimintaan ja harrasti lämpimästi kaikkea, mikä tarkoitti ihmiskunnan -edistystä ja valistusta. Opettajavirkaansa hän yhä edelleenkin hoiti ja -piti sen ohella sivistäviä esitelmiä eri aloilta; hänen luennoillaan -kävi paljon väkeä, erittäinkin naisia. Sitäpaitsi oli hän jo -kirjailijanakin saanut suuren maineen ja hänen teoksillaan oli varsin -laaja lukijakunta. - -Helmerin ei suinkaan ollut helppo päästä irti monista toimistaan -Hirvenhoviin lähteäkseen, mutta Irene oli viekottelukykynsä koko -tarmolla vihdoinkin saanut hänet liikkeelle. Irene, kuten muutkin -siskonsa, rakasti hellästi lapsuutensa kotia, eikä hän suinkaan -halunnut yksin olla poissa isän syntymäpäiviltä. Ilman Helmeriä ei -hänen mieleensäkään olisi juolahtanut matkustaa, ja niin täytyi -Helmerin tulla mukaan. - -Päähenkilönä Hirvenhovin perhejuhlassa oli tietystikin vanha -syntymäpäivälapsi heleänhopeisine hapsineen, ja häntä lähinnä Torvald, -joka jo kaksi vuotta oli ollut insinöörinä Venäjällä ja nyt oli kotiin -saapunut. Hän oli reipas ja hilpeä nuori mies; viiden minuutin kuluttua -olivat lapset jo yksimielisesti valinneet hänet lempisedäkseen ja -mielienokseen. - -Syntymäpäivänä kokoontui suuri joukko ystäviä ja naapureita Hirvenhovin -vanhusta onnittelemaan. Useita puheita pidettiin, kuka puhui -suorasanaisesti, kuka runomitassa. Vanhus oli ylen onnellinen; tuon -tuostakin kihosi silmään ilonkyynel. - -Paljon sai hän tänään rakkaudenosoituksia sekä odotettuja että ennen -arvaamattomia. Mutta kun hän illalla meni omaan huoneeseensa levolle -laskeutuakseen, tapasi hän siellä vielä tervehdyksen muita parhaimman. -Korvapielukselle oli pantu pieni kirje. - -Majuri pyyhkäisi silmälasinsa kirkkaiksi, istui pöydän ääreen, siirsi -kynttilät likemmäksi, ja avasi kirjeen. - -Se oli suurilla, pyöreillä kirjaimilla kirjoitettu: - - "Minä, minä tahdon teitä kantaa hamaan vanhuuteen, ja siihen asti, - kun te harmaiksi tulette. Minä sen teen, minä nostan, kannan ja - pelastan." Es. 46: 4. - - Jumala siunatkoon rakasta Isoisää! - - toivoo pikku Sven. - -Enempää siinä ei ollut, mutta sittenkin täytyi majurin vielä kerran -pyyhkäistä silmälasejaan, ennenkuin sai sen loppuun luetuksi. Hän luki -sen moneen kertaan, ja luettuaan kätki hän kirjeen pieluksen alle kuten -koulupoika. Majuri tiesi tunnossaan, ettei hän aina elämänsä kuluneina -päivinä ollut antanut Jumalan kantaa itseään ja ajatteli, että -viattoman lapsen siunaus sekä Jumalan pelastuksen lupaus saattaisivat -olla hyvänä pieluksena, johon turvallisesti voisi päänsä laskea. - - - - -KOLMASKYMMENESENSIMÄINEN LUKU. - - -Seuraava päivä oli sunnuntai ja Kustaa Aadolf toimitti -puolipäiväjumalanpalveluksen. Hän saarnasi aina mielellään -kotipitäjänsä kirkossa, ja mielellään kansakin häntä kuunteli. - -Jumalanpalveluksen päätyttyä viipyi hän vielä hetken kirkkomäellä, -sillä moni halusi häntä puhutella ja puristaa hänen kättään. Siksi -olikin hän kehoittanut omaisiaan ajamaan kotiin, häntä ei tarvitsisi -odottaa, hän tulisi mieluummin kävellen. - -Vihdoin vapaaksi päästyään alkoi hän astua tavallista vinhaa vauhtiansa -"ihan kuin tykistä lauaistuna", kuten majurilla oli tapana hänestä -sanoa. - -Mutta kalmiston veräjien takana odotti Elisa häntä toverikseen -kotimatkalle. - -Kahdenkeskenolo oli aina todellinen nautinto näille kahdelle. Mutta -harvoin oli heillä enää tilaisuutta tällaiseen seurusteluun. Kustaa -Aadolf kävi harvoin Hirvenhovissa, ja silloin oli aina monta, jotka -häntä halusivat tavata ja puhutella. - -"Mitä tietä menemme?" kysyi Elisa. - -"Oikotietä Hirvijärven sivu, että edes vilahdukselta näen kotisi", -vastasi Kustaa Aadolf. - -Heillä oli paljon puhuttavaa. Tutunomainen luottamus heidän välillään -oli entisellään, vaikka ulkonaiset olosuhteet olivat heidät toisistaan -erottaneet. - -Kustaa Aadolfin avomieliselle luonteelle ei sisällisten asiain -käsittely tuntunut ensinkään vaikealta; Elisa sitävastoin oli uusien -olosuhteitten vaikutuksesta käynyt entistään umpimielisemmäksi. -Paljon lievitystä tuotti hänelle kuitenkin keskustelu veljen kanssa, -sillä olihan Kustaa Aadolf ainoa ihminen, jolle hän halusi paljastaa -sisällisen tilansa. - -He puhuivat rakkaasta Herrastansa ja ihmeellisestä, salatusta elämästä -Hänessä; elämästä, jota ei kukaan voi käsittää sitä itse elämättä. -Molemmilla oli ollut jotenkin samanlaisia kokemuksia, molemmat olivat -yhä enemmän oppineet kärsimään syntinsä painosta, mutta tämä kärsimys -oli heidät yhdistänyt yhä lähemmin Kristukseen ja saattanut heidät -kaikessa riippumaan yksinomaan Hänestä. Kustaa Aadolfia näytti tuo -sanoin kertomaton onni kuitenkin elähyttävän enemmän kuin Elisaa. - -"Suurta on tosiaan, että me murtuneinakin ja kaikesta heikkoudestamme -huolimatta saamme olla varmat siitä, että olemme Jumalan omat", puhui -hän samalla raittiilla innostuksella kuin ennen nuorena. "Ajattele, -että minun tapaiseni syntinenkin saa uskoa vapaasti Jumalalle -asiansa. Minun asiani on Hänen ja Hänen asiansa minun. Jumala itse on -pelastukseni taannut, jos siis seison tai lankean, pysyn aina Hänessä -kiinni, siinä on minulla vahva turva." - -Elisakin sydämestään tähän yhtyi, mutta siitä huolimatta hänen äänensä -soinnahti surulliselta. - -Kustaa Aadolf tarkkaili häntä terävästi. He olivat jo saapuneet -Hirvijärvelle ja pysähtyneet sille paikalle, jonne tohtorin virkatalo -näkyi vastaiselta rannalta. Sieltä vilahti rakennus esille puitten -välitse, joiden kellertävät syyslehdet loistivat auringonvalossa. -Kyyneleet nousivat Elisalle silmiin hänen sitä kohden katsellessaan. - -"Mikä sinulla on?" kysyi Kustaa Aadolf lempeästi. Oliko elämä näin -hänen lujamielisen sisarensa masentanut? Ei hän muistanut ennen -nähneensä Elisaa alakuloisena. - -"Omallatunnollani lepää synti, laatuaan mitä raskain." - -Kustaa Aadolf kietoi käsivartensa hänen vyötäisilleen, siten rohkaisten -häntä alettua tunnustustaan jatkamaan. Silloin Elisa ei enää voinut -itseään hillitä, hän antoi päänsä vaipua Kustaa Aadolfin rinnalle, -ja alkoi hiljaa itkeä. Hänen surunsa ei enää ollut nuoruuden rajua, -pian haihtuvaa huolta, nämä kyyneleet uursivat tiensä hänen olentonsa -sisimmästä syvyydestä. - -"Etkö luule", kysyi hän viimein päätään kohottamatta, "että meitä -tuomitaan ankarimmin siitä, miten olemme elämäntehtävämme täällä -suorittaneet"? - -"Ankarimmin --", toisti Kustaa Aadolf viivytellen. - -"Sitä en tiedä, mutta elämäntehtävämme suorittamisessa tulee tietysti -uskollisuutemme ilmi, se on sitä leiviskän hoitamista, josta Vapahtaja -vertauksessaan puhuu." - -Elisa kohotti päänsä ja katsoi häntä silmiin. - -"Olen hoitanut leiviskäni niin huonosti, ettei se mitään ole tuottanut, -päinvastoin olen siitä paljon menettänyt", sanoi hän. "En ole vähääkään -onnistunut siinä tehtävässä, jonka Jumala minulle on antanut. Tai -lieneekö Hän sitä minulle antanutkaan?" Elisa loi katseensa maahan ja -jatkoi: "Toisinaan pelkään, että olen sen omavaltaisesti ottanut." - -Viimeiset sanat hän lausui tuskin kuuluvasti. Kustaa Aadolf ymmärsi, -mitä hän ajatteli. Hän painoi Elisan itseään lähemmäksi. - -"Tiedäthän, ken tahtoo huolesi kantaa, mielesi levottomuuden -tyynnyttää, sekä sinulle kaikki erehdyksesi ja syntisi anteeksi antaa", -sanoi hän. - -Elisa katsoi kotiansa kohden - -"Mutta kysymyksessä on tyhjään kulunut elämä...", kuiskasi hän. - -"Vaikka olisikin. Onhan Jumalan armo suurempi kuin mikään tyhjään -kulunut elämä. Kaiken sen, minkä itsessäsi tuomitset, antaa Jumala -sinulle anteeksi." - -"Niin, sen uskon", kuiskasi hän, "uskon, että Jeesuksen Kristuksen -ansion tähden tulisin autuaaksi, vaikka heti kuolisin. Mutta mitä -vastaan Jumalalle, kun Hän minulta kysyy Alfredista?" - -"Luulen tuskin, että Hän sinulta Alfredista kysyy. Pikemmin saat sinä -kysyä Häneltä Alfredista, sillä pelastus on Jumalan asia, ei se ole -sinun vallassasi." - -"Mutta eiköhän minun asiani ole voittaa hänet Jumalalle? Niin minä olen -sen ymmärtänyt, ja se onkin ollut elämäni ensimmäisenä pyrintönä jo -kohta kymmenen vuotisen avioelämämme aikana." - -"Rakkautesi kylvö on siunauksensa saapa; se tulee kerran kyllä -hedelmänsä kantamaan, kun Herran aika tulee." - -"Mutta missään en näe vielä siunauksen merkkiäkään", sanoi Elisa -laskien alakuloisen mielensä täysin valloilleen, saadakseen nauttia -lohdutuksen suloudesta. - -"Minusta näyttää päinvastoin, kuin olisi Alfred käynyt entistäänkin -välinpitämättömämmäksi Jumalasta", jatkoi hän. - -"Siltä voi näyttää, mutta silti ei tarvitse niin olla", vastasi Kustaa -Aadolf. "Mutta jos niin olisikin, niin voi Jumala yhdellä ainoalla -sanalla temmata hänet välinpitämättömyyden tilasta ja masentaa hänen -vastustamishalunsa." - -"Mutta miksei Jumala sitten lausu sitä sanaa?" - -"Hän näkee, ettei aika vielä ole tullut, ehkei Hän vielä ole Alfredissa -päättänyt valmistavaa työtään. Etkö itsekin monesti ole huomannut, -miten moni Jumalan sana, jonka satoja kertoja olet lukenut ilman, -että se sinuun olisi syvemmälti vaikuttanut, äkkiä leimahtaa eloon ja -tunkeutuu uudistavalla voimallaan olentoosi?" - -"Kyllä, sen kokemuksen olen tehnyt", vastasi Elisa, ja salatun elämän -pyhät muistot, joita veli oli hänen mieleensä herättänyt, hälvensivät -hetkeksi murhepilvet hänen otsaltaan. - -"Ja mikä oli syynä siihen, että sana sai näin äkkiä elon? Syynä oli -se, että mielessäsi oli noussut tarve, jano, joka juuri sitä sanaa -tavoitteli." - -"Mutta Alfredilla ei ole mitään hengellisiä tarpeita", vastasi Elisa, -ja taas sumenivat hänen silmänsä, kun ajatus palasi Alfrediin. "Hän on -itseensä tyytyväinen, eikä pyydäkään mitään sellaista, mitä Jumalan -sana voisi antaa." - -"Mutta Jumala voi hänessä sellaisia tarpeita herättää." - -"Millä tavoin? Minusta tuntuu se aivan mahdottomalta." - -"Jumalalle ei ole mitään mahdotonta. Siitä pidä kiinni!" - -"Kustaa Aadolf, yksin sinulle saatan tällä tavoin miehestäni puhua, -senhän ymmärrät", sanoi Elisa ja lisäsi sitten matalalla äänellä: -"Hän on kova kuin kivi Jumalaa vastaan. Sellainen ei hän ennen -avioliittoamme milloinkaan ollut, eikä vielä sen ensivuosinakaan, -vaan on vähitellen siihen tullut. Olisinko minä vaikuttanut -ymmärtämättömyydessäni jollakin tavoin siihen." - -Kustaa Aadolf pysyi hetken ääneti. - -"Sitä en usko", vastasi hän viimein. "Tietysti on sinullakin vikasi, -mutta vaellat kuitenkin rehellisesti Jumalan kasvojen edessä ja olet -Hänen omansa; eikö niin?" - -"Niin olen", vastasi Elisa tuntien mielessään jotakin samantapaista, -jota Pietari tunsi, kun hän Jeesukselle sanoi: "Herra, sinä tiedät -kaikki, sinä tiedät, että minä sinua rakastan." - -"Katso, Elisa", jatkoi Kustaa Aadolf, "en usko, että sinussa on syytä, -vaan Alfredin käy, kuten välttämättömästi kaikkien, jotka ikänsä elävät -todellisen Jumalanlapsen rinnalla, mutta tahallaan vastustavat hänen -vaikutustaan: he tylsyvät sekä paatuvat. Mutta", lisäsi hän lohduttaen, -"voihan Jumala kallioitakin musertaa". - -"Oi, mutta kovasti täytyy hänen iskeä ennenkuin ne musertuvat", sanoi -Elisa ja vilunväristys puistatti häntä. - -Hirvenhovissa oli tänäänkin päivälliset, mutta ainoastaan sukulaisille -ja pappilanväelle. - -Perille päästyään lähti Elisa heti lapsiaan tapaamaan. Pikku Sven -syöksähti heti häntä vastaan silmät riemusta välkähtäen. Eihän Sven -ollutkaan nähnyt äitiä koko aamupuoleen; hänellä oli äidille niin -paljon kerrottavaa. - - - - -KOLMASKYMMENESTOINEN LUKU. - - -Tohtori Hessel, Kustaa Aadolf, Helmer Broo ja kirkkoherra polttelivat -sikariaan ulkona pengermällä. - -Uusi kirkkoherra, joka hiljattain oli astunut virkaan rovastivanhuksen -jälkeen, oli varsin miellyttävä mies. Hän ja Kustaa Aadolf sopivat -varsin hyvin yhteen. Molemmat olivat he vilpittömiä ja suoria -luonteita, mutta erosivat toisistaan siinä, että kirkkoherra, joka oli -mietiskelyyn taipuvainen, mielellään pohti uskontoa tieteen avulla, -jotavastoin Kustaa Aadolf halveksi oppineisuutta ja katsoi järkeä -huonoksi ja varsin riittämättömäksi oppaaksi Jumalan valtakunnan -salaisuuksissa. Mielipiteitten erilaisuus aikaansai usein heidän -välillään innokkaita väittelyjä, joista kuitenkin oli seurauksena, -että väittelijät kiistan lopussa olivat yhtä hyvät, jopa paremmatkin -ystävät kuin sen alkaessa. Tänä iltapäivänä kääntyi puhe uudemman -ajan raamatun arvosteluun. Helmer Broo puolusti sitä, kirkkoherrakin -oli siinä löytänyt yhtä ja toista hyvää, mutta Kustaa Aadolf -tuomitsi sen vääräksi. Tohtori Hesse seurasi katseillaan hienoa, -sinervää savukiemuraa, joka hänen sikaristaan nousi kohtisuoraan -ylös tyyneen syysilmaan. Hän seurasi keskustelua ylenkatseellisen -välinpitämättömästi ja alentui vain silloin tällöin tekemään jonkun -huomautuksen. - -"Mutta, rakas Spitzenholdt", alkoi kirkkoherra, "täytyyhän sinun -sentään tunnustaa, ettei raamattu kaikinpuolin ole jumalallinen. Se on -ainakin ihmisten välityksellä syntynyt." - -"On kyllä, mutta pyhät miehet ovat puhuneet Pyhän Hengen vaikutuksesta." - -"Tietysti, mutta siitäkin huolimatta on raamatussa paljon puhtaasti -inhimillistä, ja sen erottaminen puhtaasti jumalallisesta onkin juuri -arvostelun tehtävä." - -"Ja sinä uskot, että arvostelu pystyy sellaisen tehtävän suorittamaan. -Ei ikipäivinä! Nyhtää irti, sitä se osaa, mutta se nyhtää ohdakkeen -mukana nisujakin." - -"Myönnät siis itsekin, että raamatussa on ohdakkeita", huomautti Helmer -Broo. - -"Minä puolestani en ole niitä siinä löytänyt", vastasi Kustaa Aadolf. -"Se, että Jumala sanansa ikuistuttamisessa käytti ihmisiä apunaan, ei -minusta suinkaan kumoa raamatun jumalallisuutta, ja vaikkakin kukin -kirjoittaja on kirjaansa painanut oman leimansa, niin on näitten -kirjain välillä kuitenkin olemassa erinomainen sopusointu, joka -todistaa niitten lähteneeksi saman Hengen vaikutuksesta. Sanottakoon -raamatusta mitä tahansa, niin muuta keinoa meillä ei ole, jonka avulla -löydämme tien Jumalan luokse ja opimme Hänet tuntemaan. Raamattu -on Jumalan suuri kirje ihmisille. Maassa madellen meidän pitäisi -sitä lähestyä eikä arvostelun hengessä. Pyhä Henki on ainoa oikea -raamatunselittäjä, järki siihen ei riitä." - -"Siis ei järjellä ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, sillä Jumalan -sana sotii kaikkea järjellisyyttä vastaan. Niinkö arvelet?" kysyi -tohtori Hessel. - -"Ei niin, vaan Jumalan sana käy kaiken järjen yli", vastasi Kustaa -Aadolf painolla. - -Tohtori Hessel kohotti olkapäitään ja vaikeni. - -"Kyllä uskonnon täytyy taipua järjelliseksi, jos se mielii saada -valtansa alle muita kun haavelijoita ja typeriä ihmisiä", sanoi Helmer -Broo. - -"Jumalan valtakunnan salaisuudet ovat viisailta kätketyt ja -yksinkertaisille ilmoitetut", vastasi Kustaa Aadolf. - -"Silloinpa ei viisasparoilla ole muuta neuvoa kuin keksiä itselleen oma -uskonto. Peskööt sitten syyttöminä kätensä", virkkoi tohtori Hessel. - -"Heillä on toinenkin neuvo käytettävänä", sanoi Kustaa Aadolf. "He -voivat kääntyä ja tulla kuin lapset isänsä tykö." - -"Minä puolestani uskon kuitenkin, että ymmärrykselläkin on oikeus -kajota uskontoon ja uskonnon tulee myös täyttää sen tarve", sanoi -Helmer Broo. - -"Meidän tulee olla lapset pahuudessa, mutta taidossa täydelliset", -virkkoi kirkkoherra. - -"No, millä nyt kumoot nuo molemmat henkiheimolaisesi, K. A.", kysyi -tohtori, joka toisinaan lyhyyden vuoksi puhutteli Kustaa Aadolfia hänen -nimensä alkukirjaimilla. - -"Tietysti on järjelläkin oikeus olla mukana uskonnossa, mutta samoin -kuin ihmisen muittenkin hengenlahjojen tulee sen alistua uskon ja -rakkauden kuuliaisuudelle", vastasi Kustaa Aadolf. "'Sinun pitää -rakastaman Jumalaa kaikesta sielustasi, kaikesta mielestäsi, kaikesta -_ymmärryksestäsi_ [ruotsalaisen Raamatunkäännöksen mukaan] ja kaikesta -voimastasi.' Mutta huomatkaa, että tässä sanotaan: sinun pitää -_rakastaman_; ei sanota: sinun pitää _arvosteleman_." - -Kustaa Aadolf puhui elävästi, hehkuvin mielin. Mutta hänen lämpönsä ei -enää niin helposti tuleksi syttynyt kuin ennen. Ehkä oli ikä osaltaan -lauhduttanut hänen kiihkeän mielensä, luultavampaa on sentään, että -monivuotinen läheinen seurustelu hänen kanssaan, joka sydämestään oli -nöyrä ja lempeä, oli valanut lempeyttä Kustaa Aadolfinkin hilpeään -mieleen, niin että hänen intoaan nyt elähytti rakkauden, eikä, kuten -ennen, mieliharmin tuli. - -"Mutta ken voikaan sen käskyn täyttää?" sanoi kirkkoherra miettivän -näköisenä. - -"Se, joka vilpittömästä sydämestä voi antaa oikean vastauksen siihen -kysymykseen, jonka Jeesus heti tämän, lain tärkeimmän käskyn, jälkeen -teki ihmisille." - -Kustaa Aadolfin viimeinen lausunto saattoi tohtori Hesselin havahtamaan -ylpeästä välinpitämättömyydestään. Tuo intomielinen, joka alituiseen -saarnasi, ettei ihminen itsestään voinut muuta tehdä kuin syntiä, -hän tahtoi nyt väittää, että joku kuitenkin saattoi täyttää Jumalan -lain. Tämä oli hämmästyttävää! Tohtori Hessel vainusi tässä räikeätä -epäjohdonmukaisuutta ja alkoi jo innostua asiaan hänkin. - -"Mikä kysymys se oli? En muista sitä", sanoi hän. - -"Se kuului: mitä teille näkyy Kristuksesta?" - -"No, oletko sinä antanut oikean vastauksen?" - -"Vastaus selveni minulle kerran, kun olin joutunut kadotuksen partaalle -ja Kristus ilmestyi eteeni, ojensi kätensä minulle pelastukseksi ja -asetti minulle tuon kysymyksen. Vapahtajani! vastasi sydämeni Hänelle. -Ja kun Hän sitten vapahti minut synnin tuomiosta ja vallasta ja korotti -minut Jumalan lasten ihanaan vapauteen, niin silloin sain kokea, että -vastaukseni oli ollut oikea." - -"Ja nyt siis rakastat Jumalaa kaikesta sielustasi ja mielestäsi, -kaikesta ymmärryksestäsi ja voimastasi!" virkkoi tohtori Hessel yhä -enemmän ihmetellen. - -Hetki kului ennenkuin Kustaa Aadolf mitään vastasi, sillä hän pelkäsi -sanovansa joko liiaksi vähän tai liiaksi paljon. - -"Rakkauteni Jumalaan", alkoi hän "on laadultaan täydellinen, sillä -sen on Kristuksen rakkaus sydämessäni sytyttänyt. Vielä se ei sentään -hallitse koko olentoani, mutta kehittyy siihen kerran. Siis en voi -rakastaa Jumalaa niinkuin tahtoisin, mutta Jeesuksen Kristuksen rakkaus -täyttää vajavuudet minun rakkaudessani. Jeesus on minun edusmieheni. -Mitä Hän minun puolestani teki, se luetaan uskon kautta minulle -ansioksi, kunnes Hän on täydellisesti tehnyt tehtävänsä minussa." - -"Mukava tapa tosiaankin", huomautti tohtori Hessel. - -"Siis toisen työ luettaisiin minulle ansioksi! Sotiihan se oikeutta ja -kohtuutta vastaan", virkkoi Helmer Broo. - -Hän pelkäsi jo myrskyä Kustaa Aadolfin puolelta, mutta onneksi sai -kirkkoherra ensin sananvuoron. - -"Historia osoittaa, että sellaista usein on tapahtunut", sanoi hän. -"Kuulkaapa seuraavaa esimerkkiä! Juutalaiset tahtoivat tuomita -Jeesuksen kuolemaan, mutta he eivät voineet, sillä heillä ei ollut -oikeutta laatia kuolemantuomiota. Silloin he pakottivat Pilatuksen -tekemään sen. Hän sen tekikin, mutta pesi kätensä ja kielsi -syyllisyytensä tuon vanhurskaan miehen vereen. Silloin juutalaiset -huusivat: Hänen verensä tulkoon meidän ja lastemme päälle! He siis -vapaaehtoisesti ottivat Pilatuksen rikoksen omakseen, ja Pilatus siirsi -rikoksensa heidän hartioilleen. Ja tämän siirtämisen on Jumala sekä -hyväksynyt että vahvistanut, sen todistaa meille sekä Jerusalemin -hävitys että juutalaisten hajaantuminen kaikkiin maihin. Ja asia on -aivan sama silloin, kun ihminen, nähdessään Kristuksen puhtaan elämän -ja Hänen sovintokuolemansa synnin tähden, ajattelee sydämessään: Noin -mielisin minäkin kuolemalla sovittaa syntini; noin mielisin minäkin -elää. Ja Jeesus vastaa: ota kuolemani, ota elämäni, omista ne omiksesi! -Ja Jumala vahvistaa tämän siirtämisen ja kohtelee ihmistä ikäänkuin -olisi hän elänyt Jeesuksen elämän ja kuollut Jeesuksen kuoleman." - -"Siinähän oli mainio ja selvä esimerkki, kiitos siitä!" huudahti Kustaa -Aadolf ihastuneena. - -"En ole sitä itse keksinyt", sanoi kirkkoherra, joka ei tahtonut -muitten ajatuksilla loistaa. "Sen kertoi minulle muuan ystäväni, -filosoofi-teoloogi, jonka kanssa varmaan monissa asioissa olisit yhtä -mieltä, Spitzenholdt. Hän on paljon lukenut ja paljon ajatellut, hän -antaa järjelle oikean arvonsa, mutta on sinun laillasi tullut siihen -johtopäätökseen, että se on uskosta paljon jälellä ja on uskolle -alistettava." - -"Niinpä niin!" - -"Mutta tuskin olisi hän milloinkaan siihen johtopäätökseen tullut, jos -hänen järkensä olisi lannistettu heti, kun se alkoi tehdä ensimmäiset -lentoyrityksensä aatosten maailmassa. Silloin olisi hän varmaan -jäänyt niskoittelemisen tilaan, nyt hän sitävastoin väsyksiinsä asti -haeskeltuaan kaikki viisasten opetusjärjestelmät, on vihdoin palannut -lapsuutensa uskoon levähtämään. Ei ketään voi pakottaa uskomaan." - -"Ei suinkaan vastoin hänen omaa tahtoansa", myönsi Kustaa Aadolf. -"Mutta jos ihminen vain oikein tahtoo, niin saattaa hän päästä uskoon -suoremminkin ilman pitkiä kiertoteitä." - -"Siitä älä ole niin varma", sanoi kirkkoherra, "kaikki eivät sinun -laillasi ole jo syntyessään saaneet uskon armolahjaa omakseen. Monet -saavat taistella vuosikausia kestävän pimeyden kanssa pyrkiessään -valoon." - -"Usko ei suinkaan ole minullekaan synnynnäistä", vastasi Kustaa Aadolf. -"Minä taistelin ilman uskoa ja olin jo aivan menehtymäisilläni, kun se -äkkiarvaamatta Jumalan lahjana minulle annettiin." - -"Mutta ainakaan eivät sinun taistelusi liene järkiepäilyksistä -johtuneet. Sitä en minä ainakaan saata luulla", huomautti tohtori -Hessel hymyillen. - -"Johtuivat tavallaan, sillä mielestäni oli vallan järjenvastaista, että -minunlaiselleni onnettomalle kurjalle olisi vielä armo tarjona. Jos -vaan silloin olisin järkeni kehoitusta seurannut, niin varmaankaan en -olisi koskaan Jumalan luokse tullut." - -"Synnintunto ei estä löytämästä tietä Jumalan sydämeen", sanoi -kirkkoherra miettiväisesti. "Päinvastoin se pikemmin auttaa siihen." - -"Siis on hyvä tehdä syntiä", huomautti tohtori Hessel, puhaltaen -imukkeen puhtaaksi heitettyään siitä sikarin pätkän pois. - -"Ei suinkaan, vaan _tuntea_ syntinsä", vastasi kirkkoherra. - -"Mutta eihän sitä voi tuntea, ellei se ole meissä itsessämme", sanoi -tohtori. - -"Mutta se voi _olla_ meissä, emmekä sittekään sitä tunne", virkkoi -Kustaa Aadolf keskeyttäen puheen, sillä hän huomasi, ettei langolla -ollut muuta tarkoitusta kuin sotkea ja ärsyttää. - -"Synnintunnossa on se vaara, että se voi nousta voimallisemmaksi -kuin usko Jumalan armoon, silloin voi meille pian käydä, kuten kävi -Juudakselle", sanoi kirkkoherra. - -"Siinäpä juuri oli minunkin vaarani", sanoi Kustaa Aadolf. - -"Sen jo saatoin arvatakin. Kuinka siitä pääsit?" kysyi kirkkoherra -mielenkiinnolla. - -"Minulla oli ystävä, paras, mikä minulla milloinkaan on ollut. Hätien -kehoituksestaan minä pimeydestä huolimatta heittäydyin uskossa Jumalan -helmoihin. Ja Jumalan käsivarret eivät pettäneet. Hän otti minut -vastaan. Sen hetken ja sen kokemuksen perästä ei ole synti eikä mikään -oppisuunta saanut minua epäilemään lapsioikeuttani Jumalan luona. -Jumalan uskollisuus on minua varjellut." - -"Mikä oli ystäväsi nimeltään?" - -"Sven Riise." - -Hetken hiljaisuus seurasi. Kustaa Aadolfin ajatukset alkoivat -liidellä menneihin aikoihin, nuorena kuolleen ystävän luokse. Hän oli -unohtamaisillaan koko ympäristönsä, kunnes viimein tohtori Hesselin -ääni hänet palautti taas todellisuuteen. - -"Minusta te vanholliset teoloogit suotta mutkittelette -pelastusasiassa", sanoi hän. "Ei meidän valistuneella aikakaudellamme -enää tarvita viattomasti vuodatettua verta eikä perinpohjaisia -mielenmullistuksia; tarvitaan vaan jokin pieni sananmuutos, joka -onneksi on jo suureksi osaksi aikaansaatukin. Helvetti esimerkiksi -on huvennut tyhjäksi kiroussanaksi, samoin perkelekin. Sivistyneen -kansan kielessä näitä sanoja ei enää tapaa, sitä vähemmän niiden -käsitteitä. Kohta ei kelpo syntivanhuksestakaan enää siedetä mitään -kuulla. Ryöväriä ja murhaajiakaan ei ole enää olemassa, ne ovat -vain sairasparkoja, jotka potevat varkaudenhimoa tai murhankiihkoa. -Kiukkuisuutta, kyllästystä ja oikkuja nimitetään hermotaudiksi. Ja -eteenpäin riennetään myrskyn vinhalla vauhdilla. Mitään vapahtajaa ei -enää tarvita. Ihmiskunta vapahtaa itsensä." - -Mahdotonta oli tohtori Hesselin äänestä päättää, oliko tämä moitetta -tahi kiitosta. - -"Onneksi ei enää monta olekaan, jotka helvettiin ja perkeleeseen -uskovat", virkkoi Helmer Broo. - -"Niin, onneksi toki", myönsi tohtori. "Ja enin riemuitsee siitä perkele -itse, se on varma asia. Kuta vähemmän ihmiskunta häneen uskoo, sitä -enemmän voi hän sen hyväksi työtä tehdä. Mutta päinvastoin on Jumalan -laita. Vastustajansa esimerkkiä noudattaen pitäisi Jumalan asettua -uskosta riippumattomaksi; muuten joutuu ehkä hänkin viraltaan pois." - -"Älä puhu tuollatavoin Jumalastasi!" sanoi Kustaa Aadolf ja alkoi -kuljeskella edestakaisin penkereellä. - -Tohtori Hessel katsahti häneen nähtävästi mielissään siitä, että taas -oli saanut syöstyksi hänet tasapainostaan. - -"Kuvailet aikaamme huonommaksi kuin se todella on, Hessel", sanoi -Helmer Broo. "Jos kohtakaan ei uskota perkeleihin ja helvettiin, eikä -niin paljon puhuta synnistä, niin on sitävastoin usko Jumalaan ja hyvän -voittoon vielä voimassaan." - -"Voimassaan! Ei suinkaan, ystäväni! Tuskin sekään enää kauan kestää. -Pahan kolminaisuuden kukistuttua on ruvettu hyvään kolminaisuuteen -kajoamaan. Tuo Pyhä Henkikin, jota Kustaa Aadolfin puheen mukaan -tarvitaan jok'ainoan raamatun sanan käsittämiseen, on uudemman ajan -teoloogien mielipiteen mukaan vaan pelkkää ilmaa ja tuulta, ja myös -Jumalan Pojan ovat he muuttaneet tavalliseksi ihmiseksi. Toistaiseksi -vielä sallitaan Jumalan istuvan valtaistuimellaan, mutta voidakseen -siinä pysyä saa hän ennen pitkää allekirjoittaa kaikki, mitä ikänänsä -kaikkivaltias ihmiskunta säätää." - -Kustaa Aadolf seisahtui samassa tohtorin eteen katsoen häneen -hämmästyneesti ja tutkivin silmin. "Sanasi hyväksyn, mutta en tapaa, -millä puhut", sanoi hän. "Mitä oikein tarkoitat?" - -Tohtori Hessel oli juuri antamaisillaan ivallisen vastauksen, mutta -malttoi äkkiä mielensä. Elisa lähestyi, hänen askeleensa olivat jo -kuultavissa, eikä hän tahtonut Elisan korvia loukata. Hän nousi ylös ja -meni Elisaa vastaan. - -"Olen oikein jähmettynyt tässä istuessani", sanoi hän. - -"Tahdotko kävellä tuokion aikaa kanssani, jotta taas lämpeneisin?" -kysyi hän vetäen Elisan käden kainaloonsa. - - - - -KOLMASKYMMENESKOLMAS LUKU. - - -Oli ennätetty seuraavaan päivään. Elisa istui paraillaan -lastenkamarissa pienintä lastaan vaalimassa, kun tohtori Hessel astui -sisään ja kertoi aikovansa puolipäiväjunassa matkustaa läheiseen -satamakaupunkiin. Muuan merikapteeni, tohtorin entinen ystävä -maankiertäjäajoilta, oli nimittäin äsken puhunut puhelimessa hänelle. -Kapteeni, jonka piti satamassa viipyä muutamia päiviä, oli sattumalta -saanut kuulla entisen toverinsa asuvan lähistöllä ja toivoi nyt -saavansa tavata häntä. - -"Matkustan puolipäiväjunassa", sanoi tohtori Elisalle. "Ja pariin -päivään älä odota minua takaisin!" - -"Mikset häntä tänne kutsunut?" kysyi Elisa. - -"Se ei juolahtanut mieleenikään. Sinä et sovellu hänen seuraansa, jos -hän, näet, on se, mikä ennen oli." - -Elisa nosti pojan polvelleen seisomaan. Lapsi jokelsi ja hypähteli -ihastuksesta. Se koetti naureskellen tavoitella kelloa, jota isä -kädessään heilutti sinne tänne lapsen mieliksi. - -"Oi, Alfred, kunpa et sentään lähtisi!" rukoili Elisa. - -"Miksen lähtisi?" - -"Ei sinun pitäisi etsiä ystäviä, jotka vaikuttavat sinuun huonosti." - -"Puhut kuin kokemattomalle pojalle, ja mistä niin varmaan päätät, että -tuo kapteeni tulee minuun huonosti vaikuttamaan?" - -"Sinähän et halunnut häntä kotiisi kutsua." - -"En halunnutkaan, sillä te molemmat ette sovi yhteen. Mutta onko silti -sanottu, että hän on heittiö?" - -Alfredin ääni kuului kärsimättömältä. Elisa oli ärsyttänyt hänet -uhkaan. Mutta Elisan mielen kylmyys lauhtui ja tuska nousi ylivaltaan. -Hän koetti vielä kerran saada Alfredin taipumaan. - -"Alfred, älä lähde, -- älä, minun tähteni!" - -Miksi pelotti ja tuskastutti Elisaa niin tämä matka? Hän ei itsekään -sitä voinut ymmärtää. Tulisiko Alfredille tapahtumaan jotakin. Koko -sielunsa voimalla rukoili hän häntä jäämään kotiin. Eikö hän siis enää -millään voinut Alfrediin vaikuttaa? Eikö Alfred häntä enää niin paljon -rakastanutkaan, että olisi hänen tähtensä saattanut jotakin uhrata? - -Alfred epäröi ensin jonkun hetken, mutta sitten nousi hänessä ylpeys -ja miehekäs itsetunto. Hän sekä voi että tahtoi rakastaa, kunnioittaa -ja suojella Elisaa, mutta Elisalla ei ollut oikeutta sitoa näin hänen -vapauttaan. - -"Olen luvannut lähteä ja siis lähden", vastasi hän päättäväisesti. - -Toivottoman näköisenä loi Elisa silmänsä maahan. Alfred kävi -malttamattomaksi. - -"Sinä panet liiaksi painoa pikkuasioihin, Elisa", sanoi hän. "Mitä -pahaa siinä on, että tahdon vanhaa ystävää tavata? Kuule, Elisa, mitä -sinulle sanon: Vaatimalla liikaa et mitään voita." Tämän sanottuaan -läksi hän matkalleen valmistautumaan. - -Hetken perästä tuli Elisa häntä auttamaan ja jäi hänen huoneeseensa, -kunnes vaunut saapuivat oven eteen. Monta sanaa he eivät keskenään -vaihtaneet, mutta koko käytöksellään tuntui Elisa anovan sovintoa. -Tohtori ei ollut sitä huomaavinaankaan. "Käyn ensin muutamien -sairaitten luona, sitten ajan asemalle", virkkoi hän kiireisesti. -"Ylihuomenna olen jo kotona." Ja niin hän läksi. Elisa seisoi pihalla -katsellen hänen jälkeensä. - -Siinä kohden, missä tie poikkesi metsään, kääntyi tohtori vielä kerran -kotiapäin katsomaan. Hän näki Elisan seisovan koivujen kellervän -lehtikatoksen alla auringon valaisemana. Koko hänen olennossaan -kuvastui kaihoisa, alakuloinen tunnelma, joka tarttui tohtoriinkin. -Silmänräpäyksen ajan oli Elisa vielä puolisonsa näkyvissä, sitten -peitti hänet metsä. - -"Ystävällisen sanan olisin toki saattanut hänelle lausua", mietti -tohtori itsekseen. "Mutta voinhan takaisin palatessani tuhlailla niitä -sitä enemmän." - -"Äiti itkee!" - -Se oli Sven. Hän pisti kätösensä äidin käteen. - -Vasta nyt Elisa itsekin huomasi, että hänen silmänsä olivat täynnä -kyyneleitä. - -"Pian se menee ohi", vastasi hän Sven'ille hymyillen. Mutta äidin hymy -oli niin surullista, että Svenin oli vaikea uskoa hänen sanojaan. - -"Miksi olet niin murheellinen, äiti?" - -Sven oli itse aina iloinen ja tahtoi senvuoksi nähdä muutkin iloisina. - -"Isä on matkustanut pois", vastasi Elisa. - -"Mutta tuleehan isä takaisin", lohdutteli poika. - -"Niin, tuleehan isä takaisin", toisti Elisa kuin uneksien ja seurasi -Sveniä, joka veti häntä käsipuolesta rantaan päin. - -Illalla, lasten mentyä levolle istui Elisa yksin huoneessaan. Riitaiset -tunteet ja ajatukset tunkeutuivat väkisinkin hänen mieleensä. -Sekasortoiselta tuntui hänestä kaikki; mutta vähitellen pääsi hän -kuitenkin taas selvyyteen ja sai mielensä tyynnytetyksi. Hän katsahti -ulos. Kun Elisa käänsi katseensa maan sumuista suurta valoisaa -avaruutta kohden, tyyntyi hänen mielensä ja selveni sekasorrostaan. -Hänet valtasi vastustamaton halu panna paperille se, mikä hänelle -itselleen nyt oli selvinnyt. Seuraten tätä sisällistä ääntä hän -ryhtyi kirjoittamaan. Sanat omisti hän poissaolevalle miehelleen, -se oli hänestä ihan luonnollista. Hän teki sen aivan vaistomaisesti -ja ajattelemattakaan, että nämä rivit milloinkaan Alfredin käsiin -joutuisivat. - -"Rakkaani, sanot, että vaadin liikaa, enkä senvuoksi mitään voita. -Mutta miten voisinkaan sinulta vähempää vaatia tällaisessa tapauksessa, -kun on kysymyksessä sinun kaikkesi. Horjuvainen, perustusta vailla -oleva usko saattaa olla suvaitsevainen, mutta kun usko riippuu kiinni -Hänessä, joka on sanonut: 'Minä olen tie, totuus ja elämä, _ei kenkään_ -tule Isän tykö, vaan minun kauttani', silloin ei mitään myönnytyksiä -voi tehdä. - -"Anna sentähden itsesi, anna elämäsi, anna sielusi Jeesuksen Kristuksen -käsiin, siihen sinua vannotan pelastuksesi tähden! - -"En sinua tuomitse; kukaan ihminen ei sinua tuomitse. Mutta tarkastele -itseäsi näitten maailmanlunastajan ja tuomarin sanojen valossa: 'Joka -uskoo Pojan päälle, hänellä on iankaikkinen elämä, mutta, joka ei usko -Pojan päälle, ei hänen pidä elämätä näkemän, mutta Jumalan viha pysyy -hänen päällänsä.' - -"Ja tämä sana pysyy iankaikkisesti, vielä senkin jälkeen kun taivas ja -maa katoavat. Oi, anna tämän sanan itseäsi tuomita nyt, niin kauan kuin -armoa vielä on sinullekin tarjona! - -"Alfred, Alfred, luovu jo ajoissa siitä kaupungista, josta Kristus -lausui: 'Kuinka usein minä tahdoin -- -- ja te ette tahtoneet'!" - -Elisa pani kynän pois ja katsahti ylös kohti yön tähtikirkasta -taivasta. Noin kirkkaana ja säteilevänä kaareutuu taivas maisen -ihmiselämän yli. Mutta miksi, miksi ovat ihmis-silmät niin hitaita -sinne ylös katsahtamaan? - -Sanomaton haikeudentunne valtasi hänet. Hän tunsi ikäänkuin -heijastuksia Ihmisen Pojan suuresta sydänsurusta, kun Hän murehtii -sokean ihmiskunnan tähden, joka ei etsikkoaikaa ymmärrä. - -Oi, koko maailman kuuluville olisi hän tahtonut huutaa nuo kehoituksen -sanat, joita äsken oli miehelleen kirjoittanut. Totuuden hätäkelloa -hän olisi halunnut soittaa ja sillä kaikki uinailevat herättää. -Mutta maailmassa on monta toimekasta kättä, jotka huolellisesti -sitovat hätäkellon pumpuleilla, ettei se liian kovasti kumahtaisi ja -ihmiskunnan kipeitä korvia vihloisi. - -"Oi, Herra! Tee tyhjäksi turmelijain työt ja pelasta heidät itsensä, -vaikka tulen kautta! Herätä uskolliset todistajasi, pue heidät -väkevyydelläsi ja suo heidän voitollisesti taistella pimeyden henkiä -vastaan. Lähestyköön Sinun valtakuntasi!" - -Elisa ei enää kirjoittanut, hän rukoili hartaasta sydämestä. -Milloinkaan ennen ei hän ollut tuntenut tällaista suurta, sydäntä -laajentavaa rakkautta Jumalaan ja kaikkiin ihmisiin, rakkautta, -johon kaikki omat pyyteet ja toiveet hukkuivat kuin kipunat suureen -tuleen. Ihmeelliseltä tosin tuntui rukoilla Jumalaa Hänen oman asiansa -puolesta, mutta autuas on ihminen, kun hänen sielunsa voimallisimmat -pyyteet ovat sulaneet yhdeksi Jumalan tahdon kanssa; silloin sisältää -jo rukous rukouksen kuulemisen ja taistelu voiton. - - - - -KOLMASKYMMENESNELJÄS LUKU. - - -Seuraavana päivänä oli kaunis ilma, jonka vuoksi lapset, äidin -lupauksen mukaan, pääsivät ajelemaan. Pikku Aslögkin otettiin mukaan ja -hän riemuitsi siitä suuresti. Äiti itse hoiti ohjaksia; usein ennenkin -oli äiti ajanut, äidillä oli niin varma käsi ja Polle totteli häntä -niin kiltisti. Svenkin sai vähän väliä ajaa ja oli siitä varsin ylpeä. - -He olivat hyvin tervetulleita Hirvenhoviin, sinne piti heidän jäädä -vielä päivällisellekin. Kustaa Aadolf ja Irene olivat jo aamupäivällä -perheineen lähteneet pois, ja majurilla oli kovin ikävä. Sopivampaa -hetkeä ei Elisa lapsineen olisi voinut käynnilleen varatakaan. - -"Mieluimmin pitäisin kaikki lapseni alati läheisyydessäni", selitti -vanha majuri. - -Päivällisen jälkeen kutsui hän Elisan huoneeseensa. Se tapahtui ani -harvoin. Mutta hän tahtoi Elisalle näyttää pikku Svenin kirjeen ja -selittää, miten valtavan vaikutuksen se oli häneen tehnyt. Yleensä -majuri helposti heltyi, mutta tällä kertaa oli hänen liikutuksensa -syvempää ja vakavampaa laatua kuin muulloin. - -"Luuletko, että Jeesus voi vapahtaa tällaisenkin vanhan mitättömän -raukan? Luuletko, että hän minusta välittää?" kysyi hän luoden Elisaan -herttaiset siniset silmänsä, jotka jo alkoivat hiukan himmetä. - -Luuliko Elisa sitä? Mistään hän ei ollut varmempi. - -Ainoastaan neljännestunnin ajan malttoi isä Elisan kanssa keskustella, -mutta sekin jo riitti Elisan sydäntä ilahuttamaan. Muuta hän ei -kotimatkallaan ajatellutkaan, kuin mitä isä oli puhunut. Sisällinen -ilo heijastui Elisan kasvoillekin ja vaikuttipa vielä lapsiinkin. Näin -hilpeästi ja vilkkaasti ei puhuttu äsken Hirvenhoviin ajeltaessa, kuin -nyt sieltä palatessa. - -Ajettiin eteenpäin oikein reipasta vauhtia, sillä Pollen teki mieli -kotiin; levottoman kiireisesti riensi se eteenpäin. Elisa kummasteli, -mikä ihme Polleen oli mennyt. Silloin huomasi hän äkkiä, että taivas -oli käynyt punasen keltaiseksi ja näytti ennustavan rajuilmaa. Ilmakin -tuntui raskaan painostavalta. - -Mitähän tämä saattoi merkitä? - -Tie oli kummaltakin puolelta Hanninkylän metsän siimestämä, senvuoksi -Elisa ei saattanut huomata taivaalle kohoavia mustia pilviä ennenkuin -ne jo olivat purkautumaisillaan hänen ylitseen. Miten kävisikään, jos -ukkosilma nyt puhkeaisi; Polle kun sitä niin pahasti pelkäsi. Mitään -mökkiäkään ei lähellä ollut, siis parasta oli kiirehtiä kotiin niin -pian kuin suinkin pääsi. - -Jo harveni metsä ja Hirvijärvi siinsi esiin, pian oltaisiin perillä. -Mutta silloin puhkesi rajuilma äkkiarvaamatta valloilleen. Räikeä -salama välähti halki metsän, ja tuokiossa seurasi kova ukkosen räjähdys. - -Säikähtyen hypähti hevonen tiepuoleen, niin että rattaat kaatuivat, -ja sitten riensi se täyttä laukkaa eteenpäin. Elisa lensi kovalla -vauhdilla puunrunkoa vastaan ja jäi liikkumattomana makaamaan; -lapset putosivat pehmeille sammaleille ja pääsivät vaarasta pelkällä -säikähdyksellä. Peloissaan he ryömivät äitinsä turviin, mutta tämä ei -liikahtanutkaan heitä auttamaan ja lohduttamaan. - -"Äiti, sano toki jotakin, äiti", rukoili Rigmor epätoivoissaan, mutta -pikku Aslög painautui lähemmäksi äitiä saadakseen häneltä suojaa -rajuilmaa vastaan. - -"Äiti, rakas äiti, heräähän toki", huudahti Sven Rigmorin rukouksiin -yhtyen. Hellävaroen hän silitteli äidin otsaa ja henkäsi hänen -kasvoilleen. Äiti oli niin kalpea ja vallan kylmä. - -Mutta silloin tuli apua. Kun äärimmilleen säikähtynyt hevonen saapui -kylään laahaten perässään kaatuneita rattaita, sai väki jalat alleen -ja kohta kertyi sankka joukko tohtorin virkatalon ympärille. Pahinta -aavistaen lähti muutamia heistä heti metsään. Näky, mikä siellä -kohtasi, oli liikuttava. Kukaan ei sitä voinut kuivin silmin katsella. - -Lapset otettiin hoitoon; paarit hankittiin ja Elisa kannettiin kotiin. - -Hirvenhoviin lähetettiin sana. Puhelinta ei voitu käyttää, sen oli -myrsky tuhonnut. - -Mari toimitti lapsille ruokaa ja riisui heidät vuoteeseen. Mutta pikku -Sven ei halunnut syödä eikä maata. Hän ei askeltakaan äidin vierestä -väistynyt, istui vaan vuoteen luona, johon äiti oli laskettu makaamaan. - -Kaikin keinoin koetettiin sairasta virvoittaa tajuihinsa. Ensin -tuntuivat kaikki yritykset turhilta, mutta lopulta näyttivät ne -kuitenkin onnistuvan. - -Elisa avasi silmänsä. Katse oli kuin kaihin peitossa, ei hän -kiinnittänyt sitä mihinkään ympäristössään. Kalpeat huulet aukenivat -hiljaiseen valitukseen. - -"Äiti", huudahti pikku Sven kuin rukoilemalla. - -Silloin äiti käänsi silmänsä häneen. Katse oli kankea, mutta muuttui -vähitellen eloisammaksi. - -Tajunnan palatessa valitus vaikeni, mutta tuskat eivät silti -lieventyneet, sen todisti kärsivä ilme suun ympärillä. Mutta lapsen -tähden koetti Elisa malttaa mieltänsä. - -"Äiti rakas, et saa kuolla pois; johan oletkin terve", sanoi Sven sekä -rukoillen että lohdutellen. - -Elisa olisi mielellään hymyillyt lasta rauhoittaakseen, mutta hän -ei uskaltanut, sillä hän pelkäsi hymyn vääntyvän tuskien alla -irvistykseksi. Vähitellen alkoi hän muistaa kaikki ja katse alkoi -levottoman kysyväisesti harhailla ympäri huonetta. Mari ymmärsi, mitä -hän tarkoitti ja selitti, että muut lapset jo olivat vuoteessa. He -voivat hyvin ja olivat vallan vahingoittumatta. - -Elisa ummisti silmänsä. Kun hän tunsi kovan kivun ruumiissaan sekä -huomasi itsessään yhä yltyvää heikkoutta, alkoi kuolemanajatus -tunkeutua hänen mieleensä. - -"Paljonko kello on?" kysyi hän. - -"Vähän yli kymmenen", vastasi Mari, joka oli ottanut sairaan hoitamisen -tehtäväkseen. - -"Aamuko on?" - -"Ei, vaan ilta." - -Elisa huoahti. Halusiko hän vaan muitten sairaitten ja kiusattujen -tavoin kuulla ajan vierivän ohi, vai pelkäsikö hän elämänsä sammuvan -liian pian. - -Mari näki hänen makaavan ummessa silmin ja toivoi hänen nukahtaneen. -Mutta Elisa ei nukkunut. Hän koetti paraikaa tehdä tilinpäätöstä -maailman kanssa. Oliko hän nyt valmiina lähtemään? - -Muuan ajatus pyrki muita valtavammaksi hänen mielessään. Alfred oli -hänestä eronnut vihaisella mielellä. - -Täytyisikö hänen nyt kuolla ennenkuin heidän välillänsä oli kaikki -sovitettu? - -"Paljonko on kello?" kysyi hän uudelleen. "Tottahan aamu jo kohta -joutuu." - -"Kohta puoli yksitoista." - -Ainoastaan neljännestunti oli siis kulunut. Hänestä olivat minuutit -olleet tunnin pituisia. - -Hän tunsi kuolon kiireisesti lähestyvän. Kuolemaa oli Elisa aina -kuvitellut suloiseksi kotiin noutajaksi; sellaisena oli se esiintynyt -Sven Riisen viimeisenä hetkenä, mutta nyt, kun se läheni häntä itseään, -ei hän ollutkaan vielä päässyt illan tyyneen lepoon, ei ollut päättänyt -vielä päivänsä työtä. - -Oi, kunpa vaan Alfred saapuisi, jotta saataisiin vaihtaa edes -sovituksen sana! - -Mutta Elisan voimat uupumistaan uupuivat; kuolon varjot laskeutuivat -jo hänen ylitsensä. Silloin avasi hän taas silmänsä ja tähysteli -ympärilleen. - -Pikku Sven istui äidin vuoteen ääressä. Mari koetti puoleksi väkisin, -puolesi houkuttelemalla saada hänet pois, mutta Sven ei tahtonut lähteä. - -"Sven!" - -Äiti kutsui! Mari laski pojan ja kääntyi ikkunaan päin kyyneleitään -salatakseen. - -Pikku Sven kapusi jakkaralle ja kumartui lähemmäksi äitiä, hän ymmärsi, -että äiti varmaan mieli sanoa hänelle jotakin. Kuolevan ääni oli niin -heikko, että poika oikein henkeään pidättäen ponnisteli sitä kuulemaan. -Niin lapsi kun Sven olikin, käsitti hän hyvästi hetken tärkeyden ja -että äidin sanat olivat tarkalleen muistiin painettavat. - -Nyt oli Elisan mieli rauhoitettu. Sovinnonviesti oli saapuva Alfredille -sittenkin, vaikkei hän Elisan eläessä ennättäisi kotiin palatakaan. - -Voimat vähenivät vähenemistään, mutta vielä toimi ajatuskyky vireästi. -Yhä lähemmäksi joutui suuri hetki. - -Tärkeissä elämänkäänteissä on meillä tapana katsoa sekä menneihin -että tuleviin; edellisille jätämme hyvästi, jälkimmäiset lausumme -tervetulleiksi. Tällä hetkellä näki Elisa kuluneen elämänsä päättyneenä -kokonaisuutena. Pääsisältönä siinä oli ollut Jeesuksen uskollinen -rakkaus; se nytkin kaikkein selvimmin loisti hänen sielunsa silmään. -Jeesus ei häntä nytkään hylkäisi. "Jeesus Kristus eilen ja tänäpänä ja -myös iankaikkisesti." Kuinka tervehti hän tulevia tapahtumia? Hyvillä -päätöksilläkö? Oi, ei suinkaan, hänellä oli monin verroin parempaa: -hänellä oli Herransa ihanat lupaukset. Ei ollut kuolinvuoteen ääressä -ketään, joka olisi hänelle niistä muistuttanut, mutta ne olivat hänen -syvimpään sydämeensä kätkettyinä. Varsinkin säteili yksi niistä -muita kirkkaampana hänelle hänen kuolonalhoon astuessa. Se kuului: -"Totisesti, totisesti sanon minä sinulle, tänäpäivänä pitää sinun -oleman minun kanssani paratiisissa." - -"Äiti!" - -Svenin ääni ilmaisi mitä suurinta kummastusta. Hän seisoi yhä vieläkin -äitiä kohden kumartuneena odottaen, että äiti puhuisi. Mutta äkkiä -oli hän nähnyt ihmeellisen loisteen laskeutuvan äidin kasvoille, ja -senjälkeen oli kaikki niin hiljaista. Sven vaan odotti, että äiti -heräisi, avaisi silmänsä ja hymyillen kertoisi, että kaikki kivut ja -tuskat jo olivat loppuneet. Ihan terveeltä näytti äiti siinä maatessaan. - -Ovi avattiin. Kristian ja Eedit astuivat sisään kalpeina -levottomuudesta. Heti saatuaan sanoman onnettomuudesta olivat he -antaneet valjastaa hevosen ja täyttä laukkaa ajaneet Hanninkylän -metsän halki, mutta jo ensi vilahdukselta Elisan kalpeihin, valkeutta -säteileviin kasvoihin, huomasivat he myöhästyneensä. - -Ääneensä itkien Kristian polvistui vuoteen ääreen. Sven katseli häntä -kummastuneena. Miksikä eno noin itki? Paha aavistus valtasi lapsen -mielen. Sven katsoi vieläkin äitiin. Äiti makasi niin hiljaa, aivan -kuin äsken. - -Eedit tuli poikasen luo ja sulki hänet syliinsä. Vaistomaisesti Sven -ymmärsi, että Eedit-täti häntä äärettömästi sääli. Miksi lienee tädin -käynyt häntä niin sääli? - -Täti tahtoi nostaa hänet alas jakkaralta, mutta Sven ponnisteli vastaan. - -"Älä toki, Eedit-täti; ehkäpä äiti vieläkin tahtoo jotakin sanoa", -virkkoi hän. - -Mutta Eedit-täti katsoi häneen niin kummallisesti, että Sven alkoi sekä -epäröidä että kummastella. - -"Ei äitisi enää voi sinulle mitään sanoa", kuiskasi täti nyyhkyttäen. - -Sven katsoi häneen suurin, kysyvin silmin. Hän näytti jo hiukan -aavistavan. - -"Äitisi on mennyt Jumalan luo." - -Millään muulla tavoin ei tässä tilaisuudessa olisikaan voinut kuolemaa -Svenille määritellä. - -Nyt Sven ymmärsi. Vastaan panematta hän antoi viedä itsensä vuoteeseen. -Vaikka olikin jo iltamyöhä, niin ei häntä ensinkään väsyttänyt. Kauan -makasi hän vielä valveilla kertaillen itsekseen, mitä äiti oli sanonut. -Hän pelkäsi ainoatakaan sanaa unohtavansa, hän oli ihan tarkalleen -kuullut jok'ainoan sanan ja ymmärsi ne ylen tärkeiksi. Ne juurtuivat -lapsen muistiin, ne tunkeutuivat sydämeen, ja kun hän viimein nukkui, -niin hän niistä uneksi. - - - - -KOLMASKYMMENESVIIDES LUKU. - - -Kristian oli heti onnettomuustapauksesta sanoman saatuaan koettanut -tavoitella lankoaan, mutta se ei ollut niinkään helppoa, kun kukaan -ei tietänyt, missä tohtori Hessel oli itselleen asunnon hankkinut. -Arviolta lähetettiin liikkeelle sähkösanoma, joka kuitenkaan ei -tohtorille saapunut. - -Tohtori oli jo varhain aamujunassa lähtenyt kotimatkalle. Hän -pahoitteli mielessään ja katui, että oli eronnut Elisasta -epäystävällisesti. Nyt tahtoi hän sen korvata saapumalla kotiin -aikaisemmin kuin Elisa saattoi odottaakaan. - -Viisi tuntia kesti paluumatka. Tohtori, joka oli viettänyt koko -edellisen yön toverinsa seurassa, nukkui makeasti matkan kestäessä, -niin että hän junan asemalle saavuttua tunsi itsensä täysin -levähtäneeksi ja pirteäksi. - -Mutta miksi asemapäällikkö tervehti häntä noin kummasti katsellen? -Varmaan oli hänellä ikävyyksiä, ehkä joku kotona sairasti. Tohtorilla -ei ollut aikaa kyselyihin, eikä hän halunnut päästä mahdolliselle -sairaskäynnille. Hän kiirehti siis tahallaan pois, jättäen -asemapäällikön hyörimään virkaansa kuuluvissa tehtävissä. - -Kävely raittiissa ilmassa virkisti häntä ja sai elinvoimat uudelleen -vireelle. Kohta hän löysi itsensä oikein juoksumarssia astelemasta. -Mikäpä eriskummainen kiire jouduttikaan häntä nyt kotiin! - -Kaksi naista tuli häntä vastaan. He katselivat häntä ja unohtivat -tervehtiä. Siitä hyvästä hän singahutti heille pienen sävyisän -pistosanan. Sattumalta hän vielä kääntyi takaisinkin heitä katselemaan. -Eukot seisoivat paikallaan vilkkaaseen keskusteluun vaipuneina ja -kaikesta päättäen puhelivat he hänestä. - -"Mikähän lienee eukkoihin mennyt?" ajatteli hän ja astuskeli -harmistuneena eteenpäin. - -Käsittämättömän kumma alakuloisuus oli hänenkin mielensä vallannut. -Etäältä näki hän talonsa vuokraajan tulevan vastaan. Mutta mies, -huomattuaan hänet, kääntyi äkkiä metsän tiheikköön, missä ei ollut -tietä eikä polkua. Karttoiko tuo häntä ja mistähän syystä? Tohtori -joudutti askeleitaan. Mitä merkitsi tämä? - -Kodin siintäessä näkyviin, valtasi hänet äkkiä outo autiuden tunne. -Ihmistä siellä ei näkynyt, ääntä ei kuulunut. Koivujen lehdet -putoilivat maahan aivan kuin satamalla, syksyn ensimmäinen yöhalla -oli ne irroilleen riistänyt. Paljaana olivat jo nekin puut, joiden -kellertävästä katveesta Elisa oli katsonut hänen jälkeensä, kun hän -läksi matkalle. - -Pikku Aslög tuli talonnurkan takaa näkyviin ja alkoi astua tallustella -rantaa kohden. Kuinka ihmeessä sai lapsi näin yksinään kuljeskella, -kenenkään silmälläpitämättä! Isä huusi häntä nimeltä. Aslög pysähtyi ja -katsoi taakseen. Huomattuaan isän kääntyi hän ja rupesi kulkemaan isää -kohden. Pian keikkui Aslög isän vankalla käsivarrella. - -"Pikku veitikka, miten lienet päässyt näin omin päin ulos livahtamaan?" -puhutteli isä häntä. "Mitä nyt luulet äidin sanovan?" - -"Äiti nukkuu", vastasi pienokainen turvallisesti. - -"Nukkuu? Tähän aikaan päivästä! Eipä se olisi sinun äitisi tapaista", -sanoi tohtori vilkasten makuuhuoneen ikkunoihin. - -Ne olivat selki seljällään. - -"Äiti nukkuu", toisti pienokainen varmasti. "Äiti on mennyt Jumalan -tykö." - -Tohtori läksi nopein askelin sisälle, Aslög käsivarrellaan. Hän oli -näkevinään Kristianin kiireisesti rientävän sisään salin ovesta, mutta -saliin astuttuaan ei tullutkaan Kristian, vaan Eedit häntä vastaan, ja -outo ilme Eeditin kasvoilla todisti todeksi sen, mitä tohtori jo oli -aavistanutkin, että jotakin ikävää oli tapahtunut. - -"Mitä nyt?" kysyi hän asettaen Aslögin lattialle niin rajulla -vauhdilla, että tyttö rupesi itkemään. - -Mutta kenelläpä nyt olisi ollut aikaa huomata lapsen kyyneleitä. - -"Sait kaiketi sähkösanoman?" kysyi Eedit. - -"Minkä sähkösanoman? En ole mitään saanut." - -"Oi, etkö?" - -Tohtorin sisimmässä vuoroin poltti, vuoroin paleli. - -"Missä Elisa on?" - -Ja tohtori tarttui kälynsä käsivarteen niin kovasti, että Eeditiä -oikein pelotti. Mutta huomattuaan, miten liikutettuna Eedit oli, koetti -tohtori hillitä itsensä. - -"Sano kaikki minulle; minä olen karaissut mieleni. Nyt olen tyyni." - -Hän oli enemmänkin kuin tyyni, hän oli miltei jäykistynyt. - -"Koeta urhoollisesti kestää -- -- --", änkytti Eedit. "Elisa -- on -sairas." - -Eedit ei uskaltanut tuoda koko totuutta näin yhtäpäätä ilmi. Hän -pelkäsi Alfredin menettävän järkensä. - -"Mikset samassa sano kaikkea? Sano vaan, että hän on kuollut!" - -Tohtori ei oikein itsekään uskonut, mitä väitti, hän sanoi sen vain -saadakseen kuulla toisen vastaväitteen. - -Mutta Eeditin vaikeneminen todisti, että hän sittenkin oli arvannut -oikein. - -Hetken ajan seisoi tohtori kuin huumautuneena ja kysyi sitten, missä -Elisa oli. Saatuaan sen tietää, läksi hän heti sinne. Ketään muuta ei -ollut huoneessa kuin vainaja. - -Tunti tunnin perästä kului, mutta tohtori ei palannut huoneesta. -Levottomina raotettiin ovea. Tohtori seisoi yhä vieläkin vuoteen -ääressä. Mitä hän siinä mahtoi ajatella? Sen tiesi ainoastaan Hän, joka -tutkii sydänten salaisimmat. - -"Eedit, mikähän meille tulee nyt neuvoksi. Oi, kunpa edes olisi Kustaa -Aadolf täällä", virkkoi Kristian. - -Eeditkin oli jo monasti tänään kaiholla kaivannut Kustaa Aadolfia, -sillä hänen laillaan ei voinut kukaan murheellisia lohduttaa. -Sähkösanoma oli lähetetty hänelle, mutta sittenkään ei ennättäisi hän -tänään saapua. Ja johonkin keinoon piti heti ryhdyttämän. - -Äkkiä välähti hyvä tuuma Eeditille mieleen. "Laskekaamme lapset isänsä -luokse!" virkkoi hän. - -"Hyvä, hyvä", sanoi Kristian, jonka mieli nähtävästi huojentui. - -Sveniä ei löydetty, mutta Rigmor ja Aslög laskettiin sisälle isän ja -äidin luokse. - -Kuten Eedit oli aavistanut, aikaansaivatkin lapset jonkinlaisen -käänteen isän mielentilassa, jo nähdessään heidät suli routa hänen -sydämestään. Hetken perästä tulivat he kaikki ulos. - -Tohtori pyysi saada tietää, miten kaikki oli tapahtunut. Mutta -nämä ulkonaiset seikat näyttivät hänestä vallan vähäpätöisiltä -verrattuna siihen tosiasiaan, että Elisa oli poissa. Ihmetellen -huomasi Eedit, ettei tohtori onnettomuustapauksesta erikoisesti -nurkunut eikä valittanut. Oli kuin olisi hän katsonut kaiken tämän -aivan välttämättömäksi, jo edeltäpäin määrätyksi. Korkeampi voima oli -tapauksen kulkua johtanut ja täyttänyt tahtonsa. Siihen päätökseen oli -hän tullut tuolla Elisan luona. - -Hänelle oli kerrottu, että Elisa kuolinhetkellään oli ollut selvästi -tajuissaan. Lieneekö hän häntä kertaakaan kaivannut, vai lieneekö -vaan iloinnut päästessänsä sellaisesta elämänkumppanista, joka niin -huonosti oli hänen ihanteellisiin toiveihinsa vastannut? Tiesikö hän -kuolevansa ja mitä lienee hän kuolemasta ajatellut? Kukaan ei voinut -näihin mitään vastata. Sanottiin, että ainoastaan palvelijat ja lapset -olisivat olleet hänen kuolinvuoteensa ääressä. Kenellekään siis ei ole -Elisa voinut kuiskata jäähyväistervehdystä puolisolleen, ei ainoatakaan -rakkauden ja anteeksiannon sanaa. Tohtorista tuntui, että tervehdys, -vaikka kuinkakin lyhyt ja harvasanainen, olisi voinut jonkun verran -keventää raskasta painoa hänen rinnaltaan; nyt oli hän vallan suruunsa -tukehtumaisillaan. - -Hän sulkeutui huoneeseensa, selitti haluavansa olla rauhassa, ja -yksinäisyydessä taisteli hän epätoivoisaa taisteluaan. - -Päivä kului, sen perästä yökin. Seuraavan aamun koittaessa Alfred -Hessel vieläkin taisteli itseänsä väkevämmän kanssa. Mutta jo alkoi hän -horjua, kova isku oli kallion särkenyt. - -Aamuaurinko paistoi täydeltä terältä huoneeseen. Tohtori Hessel -laski kaihtimen alas. Ei saanut päivä häneen paistaa. Hän kuljeskeli -edestakaisin tuskissaan, käsiään väännellen. - -"Elisa, Elisa", vaikeroi hän itsekseen. "Mitä antaisinkaan ainokaisesta -sanasta huuliltasi! Mutta sinä olet ääneti, ja minä olen sen ansainnut." - -Hiljaisuus vallitsi hänen ympärillään, hiljaisuus koko talossa. Oli -kuin olisi aika herennyt rataansa kiertämästä. - -Jumala! Ihmeellistä, ettei hän saattanut ajatella Elisaa muistamatta -myös aina hänen Jumalaansa, tuota ankaraa, leppymätöntä valtiasta, -joka oli riistänyt Elisan pois. Mutta Elisa oli rakastanut Jumalaansa -ja puhunut Hänen laupeudestaan. Mieluisasti, ehkä riemuitenkin oli hän -varmaan Jumalaansa seurannut, ikävöimällä, muistamatta ketäkään niistä, -joita jätti jälkeensä. - -"Jumala, jos olet laupias, niin osoita minullekin laupeutta!" - -Miltei vastoin hänen tahtoaan tunkeutui tämä huuto hänen sydämestään. -Siinä oli uhkaa, oli rukousta, mutta uskoa varsin vähän. - -Ovi avattiin hiljaa. Tohtori rypisteli kulmiaan. Kuka tuli häntä -häiritsemään? Ken uskalsi? - -Se oli pikku Sven. Koko edellisenä päivänä oli häntä estetty isän -huoneeseen menemästä, mutta nyt oli hän varhain noussut vuoteeltaan ja -kenenkään huomaamatta sinne hiiviskellyt. Hän hämmästyi nähdessään isän -jo näin varhain liikkeellä, mutta samalla se häntä ilahdutti, sillä -nyt ei ennättäisi kukaan kuljettaa häntä pois ennenkuin hän oli saanut -puhua isälle asiansa. - -"Mitä sinä tahdot?" - -Sven oli itsellensä uskotun tärkeän asian vaikutuksesta omissa -silmissään kohonnut hyvinkin arvokkaaksi henkilöksi, mutta isän häntä -näin ankarasti puhutellessa katosi kaikki arvokkuus. - -"Äiti, -- -- -- äiti pyysi", alkoi Sven, mutta puhe takertui kurkkuun; -Sven hämmentyi ja typertyi vallan neuvottomaksi. - -Ei ollut Sven odottanut vastaanottoa tällaiseksi. Huulet alkoivat -värähdellä, hän loi silmät maahan kyyneleitään salatakseen. Eihän isä -pitänyt itkevistä pojista. - -"Mitä äiti pyysi sinua tekemään?" - -Tuoko oli isän ääni? Kuinka se oli kummalliseksi muuttunut! Sven -katsahti hämmästyneenä ylös ja unhoitti kyyneleensä. - -Mutta isä istutti hänet polvelleen ja kysyi uudelleen, mitä äiti oli -sanonut. Svenin kadonnut arvokkuus palasi jälleen takaisin. - -"Näin äiti sanoi: Sano isälle, että hän antaa minulle kaikki anteeksi, -niinkuin hän itsekin tahtoo saada kaikki anteeksi, kun hän kerran -kuolee." - -Katsoen isää suoraan silmiin luki poika viestinsä päästä päähän, juuri -kuin olisi se ollut joku merkillinen ulkoläksy, josta jok'ainoa sana -oli tarkkaan osattava. - -"Milloin äiti niin sanoi?" - -"Silloin, kun hän lähti Jeesuksen luo, -- ei, hiukan ennen se oli." - -"Sinulleko?" - -"Niin." - -"Kuuliko sitä kukaan muu?" - -"En luule, että sitä kukaan kuuli. Mari seisoi itkien ikkunan luona, -ja Kristian-eno ja Eedit-täti eivät silloin vielä olleet täällä. Mutta -näin äiti varmasti sanoi; Jok'ainoan sanan kuulin ihan tarkalleen, enkä -ole mitään unhottanut", vakuutteli poika. - -"Sanoiko äiti mitään muuta?" - -Hessel katseli poikaa, kiihkeästi odottaen jokaista sanaa. - -"Kohta sen perästä äiti taas avasi silmänsä ja sanoi: Syleile isää -minun puolestani." - -Sven katsoi isään kysyvä ilme silmissä. Pitäisikö hänen nyt syleillä -isää, kuten äiti oli pyytänyt? Isä oli tullut niin hyväksi ja -lempeäksi. Varmaan hän uskaltaisi... Ja Sven syleili isää. - -Tohtori Hessel painoi pojan lujasti rintaansa vastaan. Tuo voimakas -mies vapisi liikutuksesta. Jumala oli laupias ja oli laupeuttaan -hänellekin osoittanut. - - - - -KOLMASKYMMENESKUUDES LUKU. - - -Kirkkotie oli täynnä väkeä kuin sunnuntaisin. Ääneti riensivät -ihmiset juhlapukimissaan kirkkoon, joka täyttyi vähitellen ääriään -myöten. Siellä oli niin hiljaista, kukaan tuskin kuiskailikaan, moni -sitävastoin hiljalleen itki. - -Torninkellot alkoivat kumahdella ja seurakunta nousi seisomaan -surusaaton lähetessä pää-alttaria. Siinä seisoi Kustaa Aadolf -odottamassa sisartaan. - -Paremmin kuin Kustaa Aadolf ei olisi kukaan saattanut Elisan -ruumisarkun ääressä puhua, sillä hän ymmärsi, että Elisa itsekin olisi -puhunut juuri näin. Ja monesta Elisan ystävästä tuntui kuin olisi -vainaja itse heille tänään viimeisen kerran puhunut. - -Kustaa Aadolf palasi kirkosta samaa tietä, jota hän aivan äskettäin oli -yhdessä Elisan kanssa astellut. Nyt hän kulki yksinään. Hän pysähtyi -Hirvijärven rannalle jäi katselemaan sisarensa kotia kohden ja hänen -mieleensä muistui samassa, mistä he viimeiseksi olivat juuri tässä -paikassa keskustelleet. Ja Alfredia ajatellen pani hän kätensä ristiin -ja huokasi: "Herra, saavuta hänessä tarkoituksesi!" - -Kustaa Aadolf asui tällä kertaa tohtorin perheessä voidakseen olla -lähempänä surun murtamaa perheenisää. - -Hautajaispäivänä istui tohtori Hessel yksin Elisan huoneessa. Hän -oli syönyt päivällistä Hirvenhovissa; lapset olivat jääneet sinne -ja hänen oli määrä lähteä niitä noutamaan. Hänet oli perhepiirin -keskuudesta äkkiarvaamatta kutsuttu sairaan luo ja paluumatkalla oli -hänet vallannut voittamaton halu käydä autiossa kodissaan. Hän tahtoi -hetkisen viivähtää siinä huoneessa, missä hänen rakkaansa viimeiset -aatoksensa oli ajatellut ja viimeiset taistonsa taistellut. - -Kun hän Elisan kuoleman valossa katseli vainajan elettyä elämää, -esiintyi tämäkin kuin kirkastettuna. Hänen täytyi sittenkin luottaa -Elisan uskon voimaan. Elisan eläessä oli Alfred aina huomannut -puutteet: ja vaillinaisuudet siinä, nyt sitävastoin näki hän ainoastaan -sen eheät puolet, siinä vallitsevan totuuden. Vasta nyt alkoi hän -oikein Elisaa ymmärtää. Oi, miksi, miksi oli Elisa poissa? - -Hän katseli ympärilleen huoneessa. Tuntui kuin olisi Elisan henki -yhä vieläkin liidellyt näitten esineitten keskellä, joita hänen -armaat kätensä vielä äskettäin olivat kosketelleet. Tuossa oli Elisan -Raamattu. Ahkerasta käyttämisestä oli se aivan kulunut. Hän otti -sen käteensä hellävaroen kuin olisi se ollut pyhäinjäännös. Hänen -käännellessään sen lehtiä, putosi niiden välistä paperiliuskanen. Hän -otti sen käteensä ja luki, mitä Elisa oli hänelle kirjoittanut samana -päivänä, jolloin he olivat eronneet -- jonkun päivän ajaksi, kuten itse -luulivat, -- mutta nyt olikin ero tullut ainaiseksi. Iankaikkiseksiko -myös? Näin kysyi tohtori itseltään luettuaan lyhyen kirjeen loppuun. - -Elisa ei ollut mitään myönnytyksiä tehnyt. Hän oli vaatinut _kaikki_, -vaatinut sen Herransa nimessä. - -Tohtoria tämä kirjeessä lausuttu vaatimus ei nyt ärsyttänyt, -kuten se ennen olisi tehnyt. Elisan uskon ja rakkauden eheys, se -juuri oli heidät ajassa toisistaan erottanut; saisiko se heidät -iankaikkisuudessakin erottaa? - -"Ei kenkään tule Isän tykö vaan minun kauttani." - -"Joka ei usko Pojan päälle, ei hänen pidä elämätä näkemän, mutta -Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." - -Ne olivat lahjomattomia sanoja nuo. - -Ja tohtori Hessel antoi niiden vaikuttaa täydellä voimallaan. Pimeätä, -pimeätä oli kaikkialla, päivänsädettä ei mistään näkynyt. Entiset -puolustukset, joilla hän aina ennen oli siirtänyt syyn itsestään -Jumalalle, eivät tässä auttaneet, eivätkä voineet hajoittaa pimeyttä -hänen ympäriltään. Hän oli auttamattomasti tuomittu, armotta sysätty -pois Jumalan kasvojen edestä. Ei auttanut Jumalaa syyttää sanoen: miksi -minut loit? Miksi minulle annoit vapaan tahdon, kun kumminkin näit, -että tulisin sitä väärin käyttämään. Miksi enempää vaadit kuin minkä -maksaa voin? - -Ratasten jyrinä pihalla sekä lasten heleät äänet herättivät viimein -epäilijän mietiskelyistään. Hän oli kokonaan unhoittanut ajan kulun, -unhoittanut luvanneensa käydä lapsia Hirvenhovista noutamaan. - -"Ethän tullutkaan", sanoi Kustaa Aadolf, "saimme hankkiutua -kotimatkalle ilman sinua." - -"Niin, en tullut", vastasi Alfred Hessel. Varmaan piileksi näissä -sanoissa enemmänkin, kuin mitä ne ilmaisivat. Kustaa Aadolf katsahti -häneen haluten kuulla enemmän, mutta tohtori kumartui suutelemaan -lapsia ja sanoi heille hyvää yötä. - -Lasten mentyä jäivät langot kahden huoneeseen. Nyt ei saattanut -toinen salata enää sydämensä tuskia, ja toinen taas oli heti valmis -lohduttamaan. - -"Tule katsomaan", sanoi tohtori, "mitä äsken löysin"! - -Hän ojensi langolleen Elisan kirjeen. - -Sen luettuaan Kustaa Aadolf kirkastui kasvoiltaan, mutta tohtori painui -vieläkin synkemmäksi. - -"Hänen viimeinen tervehdyksensä langettaa tuomion minulle, se sulkee -minut auttamattomasti ulos", sanoi hän katkerasti. - -"Älä sano niin", lohdutti Kustaa Aadolf. "Se päinvastoin kehoittaa ja -kutsuu sinua sisään tulemaan." - -Nyt kertoi tohtori Kustaa Aadolfille mitä äsken oli ajatellut. - -"Sinä olet Jumalan omaksi luotu", alkoi Kustaa Aadolf vilkkaasti, "sait -vapaan tahdon valitaksesi hänet, joka ensin oli sinut valinnut; Hän on -itse täyttänyt sen, minkä hän sinulta vaatii, ja syntivelkasi Hän antaa -anteeksi. Ei kukaan voi tulla Isän luo muuten kuin Jeesuksen Kristuksen -kautta; mene siis hänen kauttansa Isän luo! Jos tunnet Jumalan vihan -ylitsesi lepäävän sentähden, ettet Poikaan usko, niin palaja entisiltä -teiltäsi ja usko Poikaan!" - -"Tuo on helpommin lausuttu kuin tehty", arveli tohtori Hessel synkästi. - -"Tiedän kyllä sen", vastasi Kustaa Aadolf myötätuntoisesti, "mutta -myöskin tiedän, että yksin sinusta riippuu sekin, kuinka kauan tahdot -viipyä niitten joukossa, joille Vapahtaja on sanonut: Minä tahdoin, -mutta te ette tahtoneet." - -Vaieten jäi tohtori tuijottamaan yön pimeyteen. Niin yksinkertaiselta, -niin selvältä tuntui hänestä tuo äskensanottu, että sen pienikin lapsi -saattaisi käsittää ja sen ohjeen mukaan kääntyä kulkemaan pelastuksen -tietä. Mutta hän, tohtori Hessel! Ennenkuin hän sille tielle saattaisi -kääntyä, pitäisi hänen sisässään tapahtuman suuri, perinpohjainen -mullistus, joka muuttaisi hänet ihan alkujuuriaan myöten uudeksi -ihmiseksi. Oliko hänellä rohkeutta antautua tällaisen mullistuksen -alaiseksi? Oliko tahtoa? - -Vai parempiko oli avutonna ajelehtia vihan huimien pyörteitten -heiteltävänä? - - - - -KOLMASKYMMENESSEITSEMÄS LUKU. - - -Murheen juhlapäivien päätyttyä matkusti Kustaa Aadolf kotiinsa. -Silloin vasta tyhjyys tuli oikein tuntuvaksi. Tohtori Hessel kärsi -sanomattomasti; koko olennollaan ikävöi hän Elisaa. - -Lohdutuksena hänellä oli puhella lasten kanssa heidän äidistään. -Erittäin mielellään haasteli hän Svenin kanssa, joka oli äitiään -ymmärtänyt. - -Usein kyselivät sekä Sven että hänen siskonsa isältään jotakin -Jumalasta; he tiedustelivat yksinkertaisella, mutta lapsellisen -syvällisellä tavalla Jumalan valtakunnan asioita. Eihän heillä enää -ollut äitiä, jonka puoleen kääntyä, siksi he kaikissa asioissa -turvautuivat isän neuvoon. Ja isä selitti heille, minkä osasi, tuntien -edesvastuun varsin suureksi. Isäkin vuorostaan toisinaan kyseli -lapsilta, muistavatko he mitä äiti siitä tai siitä asiasta oli puhunut. -Ja lapset tulivat niin iloisiksi, kun joskus sattuivat muistamaan, mitä -äiti oli opettanut. - -Entinen epäilijä oli käynyt varsin araksi lapsistaan ja heidän -uskostaan. Mieluummin olisi hän myllynkivi kaulassa syössyt meren -syvyyteen kuin herättänyt epäilyksen kipinääkään heissä. Ja senvuoksi -olikin hänen vastauksensa aina sopusoinnussa lasten uskon kanssa. - -Tiesihän hän yhtä ja toista noista pyhistä asioista, ja varsin hyvään -tarpeeseen tulivatkin nyt nämä tiedot. Mutta seurustellessaan lasten, -noitten taivaan valtakunnan valittujen parissa, jotka välittömässä -uskossaan lepäävät lähinnä Jeesuksen sydäntä, tuli hän itsekin -lähemmäksi sitä voimallista Henkeä, josta elämä lähtee. Suuri totuus -alkoi hänelle selvetä: "Jokainen kun ei Jumalan valtakuntaa ota vastaan -niinkuin lapsi, ei hän suinkaan siihen tule sisälle". Murtuneena ja -maahan masentuneena ei hän enää arvostellut Jumalan pyhää sanaa, joka -ainoastaan voi antaa hänelle toivoa, vaan otti hän sen vastaan kuin -lapsi. - -Tällä tavoin hän huomaamattansa muuttumistansa muuttui, niin että -hänestä lopulta tuli se mies, jonka Elisa eläessään aina oli uskonut -hänestä tulevankin ja jommoista Elisa rakasti. - -Vielä kasvaneinakin näkivät lapset vakavassa, surunvoittoisessa -isässään ikäänkuin kaiken hyvän ja jalon perikuvan. He kääntyivät aina -hänen puoleensa, kaikissa asioissa heidän luottamuksensa häneen oli -rajaton. Heistä oli ihan luonnollista, että isä aina toimi jalojen ja -puhtaitten vaikuttimien mukaan; he eivät olisi saattaneet uneksiakaan, -että isä joskus olisi ollut toisenlainen ihminen. - -Aika kului. Sanotaan, että se parantaa kaikki haavat, mutta tohtori -Hessel ei mielellään sitä myönnä. Hänen haavansa ei milloinkaan tahdo -mennä umpeen ja saakin mieluimmin olla avoinna. Kaipauksestaan ei hän -tahdo luopua, sillä hän tuntee, kuten Elisakin kerran oli tuntenut, -ettei kaipaus Herrassa eläneen ja kuolleen armaan jälkeen koskaan tunnu -painostavalta, vaan auttaa päinvastoin meitä kohottamaan sekä sydämemme -että silmämme kohden suurta ja valoisaa päämaalia. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Hirvenhovin Elisa, by Elisabeth Beskow - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HIRVENHOVIN ELISA *** - -***** This file should be named 58564-8.txt or 58564-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/8/5/6/58564/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |