diff options
Diffstat (limited to '58428-8.txt')
| -rw-r--r-- | 58428-8.txt | 8102 |
1 files changed, 0 insertions, 8102 deletions
diff --git a/58428-8.txt b/58428-8.txt deleted file mode 100644 index d42b7ba..0000000 --- a/58428-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8102 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Hallatunturin lapset, by Laura Fittinghoff - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Hallatunturin lapset - -Author: Laura Fittinghoff - -Translator: Dagmar Klemetti - -Release Date: December 8, 2018 [EBook #58428] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HALLATUNTURIN LAPSET *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -HALLATUNTURIN LAPSET - -Kirj. - -Laura Fitinghoff - - -Suomensi - -Dagmar Klemetti - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1911. - - - - -KATOVUOSI JA PETTULEIPÄ. - - -Norrlannissa oli katovuosi. "Katovuosi" merkitsee, että leipä alkaa -loppua sieltä, missä lapsijoukko on suuri, ja maatilkku, josta elää -pitää, pieni. Maatilkun pienuus ei vaikuta paljon, kun kesä on -varhainen, ja ohra, josta sielläpäin leivotaan valkoista, kaunista -leipää, kypsyy jo heinäkuussa, niin että voi lähteä sitä myllyyn -jauhattamaan. - -Ei se maatilkun pienuus haittaa silloinkaan, kun kesä on pitkä ja -tarpeeksi kuiva, niin että peruna kasvaa vankasti maassa ja syksyllä, -syyskuussa, saa kaivaa kaksi-, jopa kolmekymmentä isoa, koreaa -perunaa siitä reijästä, mihin kesäkuussa pantiin yksi ainoa, tosin -"monisilmäinen", sillä jokainen peräti pienikin perunan silmä eli -pyöreä kolo sen kyljessä, työntää ituja, kun se on pantu lämpöiseen, -kuivaan hiekkamaahan. Niin, kun Norrlannissa sattuu hyvä vuosi, kun -sataa paljon juhannuksen edellä ja öisin on lämmin sekä runsaasti -kastetta, puhkee koivu tuoksuvan hienoksi ja vihannaksi, vaikka se -pari päivää sitte värjötteli alastomin, ruskeina kiiltävin oksin. -Mesimarjakukat, tummanpunertavat kuin pienoiset ruusulapset, nousevat -ojien partaille. Sellaisilla ilmoilla ne kehittyvät pian ihaniksi, -meheviksi mesimarjoiksi. Harmaat kivipaadet verhoutuvat valkeihin ja -sinipunertaviin lehtomaitikkoihin, jotka ovat piilosilla helakkojen -kissankäpälien kanssa. Lapset sitovat niistä seppeleitä, rakentelevat -leikkitupia hietakuoppiin, missä pitkät, korkeat horsmat seisovat -tiheissä riveissä ruusunpunaisina ja uljasryhtisinä, ja minne kukkivat -orjanruusut kurkistelevat heitä viettävän maakerroksen reunalta. Iloa -ja naurua ja hälinää kuuluu, jos minne kääntyy. Saadaan syödä valkeita, -makeita nauriita, ja pellolla kasvaa herneitä täysinäisine palkoineen. -Myöskin pikkutupasissa ja mataloissa majoissa on kyllin leipää, voita, -juustoa sekä muuta hyvää ja erinomaista. - -Mutta _katovuosina_ ei ole paljon iloa. Lumi pysyy lähelle juhannusta. -Nauriit, jotka kylvetään myöhään siemeninä maahan, ehtivät tuskin -pienen perunan kokoisiksi, kun halla saapuu tehden niiden sijan niin -kovaksi ja ahtaaksi, etteivät ne voi kasvaa. Herneenpalot riippuvat -pelloilla surkastuneina kuin pienet, mustuneet, rievut -- niihin -ei tule ainoatakaan hernettä. Samoin on käynyt ohrantähkien, jotka -tavallisesti heiluvat uljaina korkeissa varsissaan; nyt ne nuokkuvat -viheriän, lyhyen korren latvassa kuin taittuneina. Niinpä saattaa hyvin -ymmärtää, ettei katovuosina kartu myllyyn vietäväksi ei ohria eikä -herneitä, ja jos halla onkin varovaisemmin liikkunut jossakin korkealla -sijaitsevassa talossa, on vilja kuitenkin niin voimatonta ja omituista, -että jauhot tulevat mustanharmaita, ja niistä laitetut pannukakut ovat -kuin pehmeätä savivelliä. - -Sellaisessa ruuassa ei ole paljon ravintoa. Lapset laihtuvat pian. -Heidän hyvinä vuosina niin ruusuiset poskensa saavat harmahtavan värin, -eikä silmissä ole enää kirkasta loistetta. - -Kun lapset parvissa seuraavat vanhempiaan etelämmäksi kerjuulle -hallattomiin seutuihin, ovat he kuin pieniä ukkoja ja mummoja. On -sydäntä särkevää nähdä heitä. - - - - -Ensimäinen luku. - -SEITSEMÄN PIENTÄ ORPOA. - - -Kauheana nälkävuonna 1860-luvun lopulla saapui sellainen joukko kaukaa -Norrlannista Hallatunturilta. Joukon muodosti pieni, seitsenlapsinen -ryhmä, joka yksinäisenä ja turvattomana vaelsi köyhtyneiden, -talvikolkkojen paikkakuntien läpi. Ei isää eikä äitiä ollut heitä -saattelemassa. Olipa vain seitsemän pientä nälkiintynyttä, ja hän, joka -heitä ikäänkuin johti, oli vasta kolmannellatoista. Hänen nimensä oli -Antti tai oikeastaan Antero. -- Lapset tulivat Hallatunturilta, missä -halla oli ankarimmin pidellyt taloja. Heidän isänsä oli katovuoden -aikana ruvennut juomaan. Siitä sekä pettuleivästä ja niukasta ruuasta -oli hän heikontunut ja käynyt kömpelöksi, niin että lopuksi oli -sortunut metsään kaatamansa hongan alle. Eräänä päivänä kannettiin -hänet kuolleena kotiin. - -Vaimon huolet lisääntyivät. Hän ei jaksanut niitä kauvemmin kestää, -vaan suorastaan riutui murheesta, enimmäkseen kuitenkin nälästä. Sillä -voihan ymmärtää, että ne ruuanmurenet, jotka hän sai kootuiksi, soi hän -mieluummin lapsille kuin itselleen. - -Kun hänen nyt piti kuolla, suretti ja ahdisti häntä enimmän se, että -lapset, joitten tähden hän oli työtä tehnyt ja kärsinyt, joutuisivat -köyhäintaloon tai, mikä vielä pahempi, tarjottaisiin "huutokaupalla" -sille, joka halusi heidät ottaa kunnan myöntämästä pienimmästä -rahamäärästä. - -"Älkää huoliko murehtia sitä, äiti", sanoi Antti, joka istui sängyn -vieressä ja koetti tyrkyttää äidille äsken liedellä keittämäänsä -vesivelliä. - -"Ne vievät teidät, jos tahdotte tai ei", läähätti sairas. "Tällaisena -nälkävuonna, jolloin jokaisen on pakko ansaita elääksensä! Eikä ole -ketään, joka on teille hyvä ja pitää teistä huolta." - -"Me menemme täältä pois, äiti. Panemme pikkutytöt kelkkaan, ja -sitte vaellamme alamaassa talojen väliä niinkuin muutkin aikuiset -kulkijaimet. Opettajan Kalle sanoo isänsä puhuneen, että etelässä ovat -ihmiset saaneet niin ohria kuin perunoitakin, ja saattepa nähdä, äiti, -että niitä riittää kyllä meillekin." - -"Niin, jos Jumalan siunaus antaa leivän, ette koskaan jää ilman. Olet -niin keventänyt ja valaissut mieltäni puheellasi, pikku Antti, Mutta -Helokki..." - -"Sekin saa tulla kanssamme. Älkää nyt siinä maatessanne hätäilkö, äiti!" - -"En minä enää hätäilekään. -- Tuntuu niin helpolta. Sinun ympärilläsi -on sellainen taivaallinen kirkkaus, ja lastenkin ympärillä tuolla -sängynoljissa, ja korkeudessa lauletaan niin ihanasti. -- Antti _niin --- ihanasti_!" - -Samassa lysähti Antin äiti takaisin riepuihin, joita oli hänen päänsä -alla. Antti sulki hänen silmäluomensa ja asetti virsikirjan leuan alle, -ettei se painuisi. Niin oli äiti tehnyt, kun isän loppu oli tullut. - -Tuskin oli äiti haudassa, kun kunnanmiehet kokoontuivat toimittaakseen -lapset joko köyhäintaloon tai sijoittaakseen heidät jonnekin -huutolaisina. - -Mutta sinä päivänä, jolloin he saapuivat kaatumaisillaan olevaan -tupaan, mistä luulivat löytävänsä lapset, oli se tyhjä. - -Vieressä sijaitseva lautakatos, missä he tiesivät vuohen oleskelleen, -oli myöskin tyhjä. Tupa oli pesty ja siivottu, niinkuin olisivat -vanhat, kunnolliset ihmiset aikoneet jättää sen toisten käsiin. - -Lapset, joita he tulivat noutamaan, olivat selvästi lähteneet tiehensä -jo edellisenä päivänä. Mutta miehet päättelivät, ettei kovinkaan -kauvan tarvitsisi odottaa, ennenkuin he taas palaisivat ja vieläpä -köyhäinkyydillä jostakin lähipitäjästä. Sitä paitsi ei kukaan voinut -tietää, mitä tietä he olivat lähteneet. Puhelinta ja sähkölennätintä -ei näissä erämaissa ollut, ja asialle ei siis voinut mitään. Kaikki -kylän hevoset olivat metsäajoissa, ja vaikka ne olisivat kotosallakin -olleet, niin kelläpä olisi ollut aikaa lähteä tenavia takaa-ajamaan. -"Kääntynevät takaisin, kun nälkä kivistää. Vuohesta oli vahinkoa; -olisihan sen saanut heidän hyväkseen myydäkin. Mutta, kuten sanottu, -kohta lienevät täällä sekä tenavat että vuohi." - -Lapset pääsivät siis taipaleelle vainolaisten häiritsemättä. Mutta -ennenkuin päivä kallistui iltaan, alkoivat pikkutytöt Sanna-Kaisa ja -Martta-Eeva surkeasti parkua ja valittaa. - -Eivät he kylmästä itkeneet, vaikka nenä ja kädet olivat -ruiskukansinervät ja varpaat niin paleltuneet, etteivät he voineet -jaloillaan seisoa. Ei, he valittivat ja itkivät _nälkäänsä_. Kovimman -leipäkannikan, pienimmän perunan olisivat he halusta nielaisseet. Mutta -suurmetsän läpi vievä tie oli yli kaksi peninkulmaa pitkä, eivätkä -he olleet käväisseet yhdenkään tuvan oven sisäpuolella koko päivänä. -Ensin eivät he yrittäneetkään pelosta, että heidät pidätettäisiin ja -vietäisiin köyhäintaloon --, sitten oli siihen pakko, kun koko metsän -varrella ei näkynyt ainoata vaivaistakaan pientä mökkiä, minne olisi -voinut päästä. - -"Tule, Helokki", houkutteli Antti vihdoin. "En siedä kuulla lasten -ulinaa. Vetäise sitä taas kerran, Anna-Liisa." - -"Kyllä, mutta emmeköhän tee oikein syntiä, kun olemme jo niin -monta kertaa tänään kiskoneet sen utarista maitoa", muistutti -yhdennellätoista oleva Anna-Liisa. - -"Olkaahan nyt vaiti, rakkaat lapset. Saatte taas maitopisaran. Helokki, -kaunis, hieno neitsykäinen, tule, niin lypsän sinut. Lapset kuolevat -nälkään." - -Helokki, äärimäisen laiha, mutta siitä huolimatta uljas, kellanruskea -vuohi, kiipesi tien viereisestä männiköstä, missä oli saanut hyvän -aterian, ja asettautui hiljaa Anna-Liisan eteen, joka kyykistyi ja veti -muutaman maidonsäteen pieneen, vasemmassa kädessään olevaan puumaljaan. - -"Anna minullekin -- Anna minullekin", vinkuivat Pekka-Erkki ja Mauno. - -"Pitäisipä teidän hävetä, aikamiehet. Sinä Pekka-Erkki olet jo -kuudennella vuodella -- ja Mauno jo seitsemännellä." - -"Älä sinä, kuudennellahan minä olen, sen sanoi äiti, ja häneltä minä -välistä sain maitoakin." - -"Mutta sinä käännyt seitsemännelle Kynttelistä, ja siihen on vain -viikko. Meidän, jotka olemme miesväkeä, ei noin vain sovi antaa myöten. --- Käykää edellä ja pidelkää Helokin turkista, niin ette ainakaan -käsistänne palele." - -Antti se siten puhui komentaen, ja pikkupojat eivät tienneet muuta -neuvoa kuin totella, koska Helokki, jolla oli "ihmisälyä", sen he -varmasti uskoivat, myöskin oli komennussanat kuullut ja painautui -heihin pörhöisine, lämpine turkkineen. - -"Tuotaa Elotti tänne, että metin taamme lämmitellä", huusivat -pikkutytöt kelkasta. - -"Olkaa nyt kilttejä. Ajatelkaa, jos äiti kuulisi pikkutyttöjensä -yhtenään kitisevän. Ettekös ole juuri saaneet maitoa, joka on makeaa ja -lämmintä?" - -"Mutta se ei ollut paljon mitään", vaikeroi Sanna-Kaisa. - -"Ei mitään", todisti Martta-Eeva nyyhkyttäen, kyyneleet suurissa, -surullisissa silmissään. - -"Siinä oli kummallekin kaksi lusikallista. Ja kohta kai pääsemme -suureen taloon, jossa te saatte ruokaa. Istu sinäkin kelkkaan, -Matleena, niin että lämmitätte toisianne. -- Kas niin, nyt ovat -pikkutytöt kilttejä, kun eivät enää marise! Äiti olisi kovasti iloinen, -jos näkisi teidät." - -Antti hiveli pikkusiskojen kylmästä sinisiä poskia ja peitteli heidän -jäykät, punaiset kätensä saalinriepuihin, mitkä olivat ristiin sidotut -heidän ympärilleen, sekä kiersi vanhan, kuluneen lammasnahkavällyn -tiukemmin jalkoja suojaamaan. - -"Alahan taas työntää kelkkaa, Anna-Liisa, että pääsemme tästä metsästä. -Opettajan Kalle sanoi, että kun sen lappalaiskodan jätteet, missä -Lapin-Iisakki kuoli, näkyvät, ei olla enää kaukana asutuilta mailta." - -"Niin, mutta minulle hän sanoi, että täällä vuorilla kuljeskelee susia. -Ja senkin Kalle sanoi, että olin hullu, kun lähdin kanssasi." - -Anna-Liisa kulki etukumarassa ja työnsi kelkkaa. Kyyneleet tippuivat -pikkusiskojen kaulahisilla käärityille päille. Hän nyyhkytti niin, että -se kuului nikotukselta. - -"En huoli sinulle vastata, koska puhut noin päin seiniä", huusi Antti -kovalla äänellä tullakseen kuulluksi. Hän kulki nimittäin etunenässä ja -veti kelkkaa nuora olkapään yli kiskottuna. - -"Luuletko ehkä, että Kalle olisi ottanut sinut vaivoikseen ja antanut -sinulle ruokaa ja vaatteita? Eikö heidän tupansa ole jo ennestäänkin -täynnä lapsia?" - -"Mutta siellä ei olisi tarvinnut nähdä nälkää eikä paleltua kuoliaaksi." - -"Niinkuin he olisivat tahtoneet pitää sinut siellä! Köyhäintalossa -olisit tänä päivänä yhdessä pitaali-Saaran ja hullu-Laurin kanssa." - -"Ei niillä ole nälkä, eikä niiden liioin tarvitse kuoliaaksi paleltua." - -"Hyi tuollaista tyttöä --! Tänä aamuna sait syödä kylliksesi -vesivellisä, vuohenjuustoa ja leipää, Simo-Paavalin antamaa; yhtä -hyvin olet saanut kuin mekin. Mutta jos ei vatsasi ole koko päivän -kukkuroillaan, rupeat voivottelemaan ja takaisin tahtomaan -- vieläpä -köyhäintaloon." - -"Niin, mihinkä luulet meidän nyt tulevan! Arvelet kai vieväsi meitä -kuninkaan luo. -- Hui -- hui -- hui", nyyhkytti Anna-Liisa. - -"Niin, älähän huoli, miksenpä voisi sitäkin tehdä, jos niiksi tulee, -ja pyytää häntä ottamaan sinut. Voisithan kaiketi paimentaa hänen -vuohiansa! Se olisi toki suurellisempaa kuin istua köyhäintalon takan -edessä tuijottamassa." - -"Kuinkahan monta vuohta lienee kuninkaalla?" visersi Matleena -saalinaukosta. - -Hänestä tuntui, että kuninkaasta puhuttaessa alkoi olo vähän helpottaa. -Toden perästä oli hän koko ajan hyväksynyt Anna-Liisan puheen, vaikka -hänen mielestänsä oli ilkeää, että he molemmin hyökkäisivät Antin -kimppuun, joka, sen hän tarkkaan tiesi, ei ollut syönyt Jumalan -einettäkään, ennenkuin kaikki muut olivat aamulla ennen lähtöä kyllänsä -saaneet. - -"Voi, en minä tiedä", sanoi Antti, "kuinka monta vuohta kuninkaalla -on. Mäkitupalaisilla, kuten meillä, on yksi vuohi, torppareilla viisi, -kuusi, suurtalollisilla kaksikymmentä ja enemmänkin." - -"Hyvänen aika, tottahan kuninkaalla sitten on sata. -- En minä niin -monen kanssa tulisi aikaan." - -Anna-Liisa päästi irti kelkanpielistä, niisti sormiinsa ja pyyhkäisi -kyyneleet silmistään samalla kädellä, mistä hän kuitenkin oli vetänyt -pois lapasen. Myöskin Antti pysähtyi, niin että kelkannuora jäi höllänä -riippumaan. Hän otti päästään ison, koinsyömän karvalakin, joka -oli aikoinaan ollut isän ja pyyhki hien kauniilta otsaltaan. Hänen -sinisissä silmissään kuvastui närkästystä, kun hän katsoi taakseen -sisareensa. - -"Kuka tiesi on kuninkaalla sata vuohta ja ehkäpä tuhatkin -- niin -kaiketi on niitä yhtä monta kuin lappalaisella poroja. Mutta et -suinkaan ajattele, että kuningas välittäisi pitää laskua siitä, kuinka -monta vuohta tuollainen piskuinen kuin sinä voisi paimentaa? Jos -hän tuumii, että kykenet sataa hoitamaan, niin pystyt siihen, sillä -siinä tapauksessa hänellä lienee erityistä helposti paimennettavaa -vuohilajia, ehkä Jerusalemista asti; tai sitte on hänellä ihmeellisiä -vuohikoiria, jotka osaavat pitää ne koossa." - -"Ajatteles, kuinka hienoksi ja koreaksi tulet, Anna-Liisa. Saat kai -kävellä oikeissa kengissä ja silkkihuivi päässä ja ruusunkukikas hame -yllä, niin että olet kuin orjanruusumäki kesällä. Aatteles, että -sinusta tulee niin korea!" - -Matleena veti saalin nenältänsä ja yritti kääntyä voidaksensa -tarkastella Anna-Liisaa. Suloinen, pieni lapsukainen se Matleena -oli. Kullanruskea tukka oli välkkyvä ja kiharainen, ja suurissa, -tummansinisissä silmissä oli niin hyvä katse. Hän tuntui uskovan, että -Anna-Liisalla, joka kulki takana kelkkaa työntäen, jo nyt oli hienot -kengät, orjanruusuilla kirjailtu puku ja silkkihuivi, vain siksi, -että hän niin kuvitteli. -- Anna-Liisa ei kuitenkaan näyttänyt tällä -hetkellä erikoisen sievältä mustanharmaassa villahuivissaan, joka -oli tiukasti tanuttu päähän ja solmulla niskassa, äidin vanhassa, -ruudukkaassa röijyssä, jonka vyötärys ulottui aina polviin saakka, ja -äidin rauskat, läntistyneet kengät jalassa. Niiden halkeamien välistä -näkyi saraheinää, jota oli niihin lämpimän vuoksi ja täytteeksi tukittu. - -Ei ollut helppoa kulkea kylmänä talvipäivänä peninkulmanpituisen -metsän läpi sellaisessa vaatetuksessa, eikä ehkä sopinut kummastella, -että Anna-Liisan muuten aika sievillä, sinisilmäisillä ja vaalean -tukan reunustamilla kasvoilla oli synkkä, tuima ilme. Hän ja veikko -ponnistivat jälleen eteenpäin kelkkoineen. Anna-Liisa napisten ja -mutisten, Matleena aivan riemastuneena -- kuvitellen mielessään -kuninkaallisen vuohipaimenen ihanaa oloa ja elämää. - -"Pekka-Erkki, Mauno, pysähtykää", hän huusi molemmille veljille. -Rikkinäisissä paikkakengissä sekä isän surkean huonosti sopivissa -vaatteissa tallustivat nämä eteenpäin Helokin molemmin puolin, kädet -sen turkissa. - -Molemmat pojat seisahtuivat jääden odottamaan kuormaa. He olivat -perin kyllästyneitä ja uupuneita loppumattomaan vaellukseen. Jos -kohta he olivatkin "miesväkeä" ja kuinka paljon hyvänsä kuudennella -ja seitsemännellä vuodella, nakersi nälkä kuitenkin pikku vatsoja, -pakkanen puri kynsiin ja varpaisiin, ja vaaterääsyt painoivat enemmän -kuin lämmittivät. Mutta siksi mieheviä he olivat kuitenkin, että -jaksoivat pidättää ruikutuksensa ja valituksensa, vaikka kyyneleet -juoksivat pitkin kylmänsinertäviä poskia, ja lyhyet, tukahutetut -nyyhkytykset panivat pienet hartiat salavihkaa nykimään. - -"Mikä nyt on!" -- sanoivat he miehekkään mahtavasti alkaen kulkea -kelkan vieressä. "Autammeko teitä vetämään? Sinä, Antti, kai -kohtapuoleen väsyt?" - -Mauno työnsi huippulakin, joka oli ollut Simo Paavalinpojan vaarin -omaisuutta, takaisin päälaelle ja hierasi toisten havaitsematta pois -epämiehekästen kyynelten mahdolliset jäljet. - -Antti sylkäisi kouriinsa, tarttui kiinni niin, että kelkannuora -leikkasi veitsensyvyisen uurteen ihan olkapään kohdalle sarkatakkiin, -joka, vanha ja kulunut kun oli, ei enää järin paljon hankausta -sietänyt. Hän ponnisti ja veti, niinkuin ylämäki, minkä he nyt -saavuttivat, olisi ollut liukuva alamäki, eikä viitsinyt edes vastata -Maunon vaivaiseen ehdotukseen. Yksinpä kumaraisesta seljästäkin näkyi, -miten hän sitä halveksi. - -"Ettehän te kaikin voi meitä vetää, te vain kerskaatte", sanoi -Matleena, joka oli tullut puheliaaksi ja jonka ei enää niin paljon -ollut vilu, kun pikkusiskot likistäytyivät häneen ja olivat nukuttuaan -vaienneet. "Mutta nyt saatte kuulla hauskaa." - -"Tietäkää, että Anna-Liisasta tulee kuninkaan vuohipaimen. Hänellä on -sadottain vuohia, isompia kuin Helokki." - -"Yksikään vuohi ei ole Helokin vertainen, muista se --" sanoi Mauno ja -katsoi uhkaavasti Matleenaan. - -"Vai niin, -- oletko ehkä nähnyt Jerusalemin vuohia? Niillä on sarvet, -jotka ovat aivan kuun näköiset, kun se on uusi ja kirkas, niin että -niiden ympärillä vain sädehtii. Ja ne saapuvat sadoin tuhansin ja niitä -näkee juoksentelevan rämeillä ja ne syövät karpaloita." - -"Kunpa niitä olisi tässä. Minä voisin syödä tuhat kannullista", vikisi -Pekka-Erkki. - -"Niin, ne syövät karpaloita." -- Matleenan ääneen tuli uneksiva, -kaihoava sävy. -- "Ne syövät karpaloita, sillä koko neva on täynnä -niitä -- ja viiliä suurista ruuhista, kuningas ei siitä välitä." - -"Voi, kun olisi yksikin kirnupiimäpytty", valitti Mauno. - -"Ja näkkileipää niin paljon kuin jaksaisimme kelkassa vetää", lisäsi -Pekka-Erkki tyytymättömästi silmäten kelkan mitätöntä kuormaa. - -"Tietysti kuninkaan vuohet syövät näkkileipää!" Matleena jatkoi -kuvaustaan vähääkään loukkaantumatta, vaikka sisarukset osoittivat -heikkoa harrastusta itse asiaan ja alituisesti palasivat -ruokakysymykseen. - -"Niin, ne syövät näkkileipää pikkuseimistä." - -"Äskenhän ne olivat nevalla. -- Eivät suinkaan vuohet siihen aikaan -kesästä ole sisällä", huomautti Antti, joka kuullakseen Matleenan -naurettavan kekseliästä puhetta, oli työntänyt lakin korviltaan vinoon, -niin että se oli keikahtamaisillaan päästä. - -"Tottakai niiden sisälle pitää illalla sääskien ja hyönteisten ja -mesikämmenen tähden, eivät ne kuninkaan luonakaan niistä ole vapaita." - -"Kukapa liioin haluaisi olla ulkosalla vuohia paimentamassa koko yön." -Anna-Liisa sekaantui armollisesti puheeseen. - -"Kuljeskellako vuohia paimentamassa, kun saa istua sisällä sianlihaa -syömässä, jota kuninkaan luona paistetaan, niin että rasva tippuu ja -tuoksuu niin hyvältä -- niin hyvältä --" - -Anna-Liisalla ei ollut sanoja ilmaistakseen, miten ihanaa olisi -paistetun sianlihan haju. - -"Ja koko padallisia perunoita", lisäsi Mauno kiihkeästi. - -"Joiden kuoret ovat haljenneet, ja joita saa syödä kannuttaisin", sanoi -Pekka-Erkki. - -"Niin, kun ensin vuohet ovat saaneet. -- Saattepa kuulla. Ne tulivat -nevan yli ja olivat syöneet itsensä niin täyteen, että olivat yhtä -pyöreitä kuin se Simo-Paavalin sika, joka syksyllä tapettiin." - -"Sittenpä ne eivät niin hirveästi juosta pyyhällä, että jaksaa perässä -pysyä", sanoi Anna-Liisa hyväksyen. - -"Ei, kulkevat juuri niinkuin se sika käveli, aivan samalla tavalla -sorkkien. Sitte ne kipuavat tunturille. Kuninkaan karjamajoissa on -sellainen loisto, ettei kirkonkukko kirkkaampi. Ja sitte tulevat -vuohet, ymmärrättehän, ja niiden tuhatsataiset sarvet, jotka ovat kuin -uusikuu, valaisevat kerrassaan kaiken." - -"Ja miten sellaiset vuohet mahtavat lypsää!" sanoi Mauno ikävöivällä -äänellä. "Tottahan saisi oikein korvollisia maitoa." - -"Ja voisi tehdä juustoa, niin että halkeisi, niin saisi kyllänsä", -arveli Pekka-Erkki. - -"Niin, mutta kas kuninkaan pitäisi ensin saada vatsansa täpösen -täyteen, ja kaikkien hänen renkiensä ja piikainsa", kiirehti Matleena -sanomaan. - -"Tiedättekö sitä paitsi, lapset, että kuningas voi saada sellaista, -joka on vieläkin hienompaa kuin sianliha ja perunat ja vuohenjuusto. -Hän voi hankkia tuoretta lohtakin, jos hän tahtoo", sanoi Antti -ylemmyydellä. - -"Ei kumminkaan talvella; kun lohi ryömii pitkin joenpohjaa suurvesiä -kohden, ei sitä ole helppo pyytää", huomautti Anna-Liisa. - -"Joka tapauksessa syö hän talvellakin vain kaikkein hienointa", -ratkaisi Antti asian hölmistymättä. "Hän syö parhainta ruokaa, ja -jok'ikinen päivä on kuin kinkeripidot." - -"Sitte hän saanee syödä lihapalleroita ja lipeäkalaa ja luumusoppaa?" -tiedusteli Matleena. Hänen silmänsä sädehtivät myötätunnosta, kun -ajatteli sellaista oloa. - -"Niin, ja riisiryynivelliä niin paljon kuin hän jaksaa." - -"Ja kahvia tietysti", virkahti Anna-Liisa. "Eikä hän koskaan juo -pisaraakaan kastamatta, ja niin paljon kuin suinkin saattaa. Ja sen -kahvin pitää olla vasta väkevää ja suolaista!" - -"Voi, kun olisi kuningas, että saisi kaikkea tuota", huusi Mauno -sydämensä pohjasta. - -"Ja sitte hänellä on suuri, suuri tupa, missä on hienompaa kuin -pappilassa, melkeinpä kuin kultatalo, ja sitte tietää kukin, missä -maata saa -- se on toista kuin sellaisessa tuparähjässä kuin meidän -oli", mutisi Anna-Liisa. - -"Kuin meidän? -- eikö se ole tarpeeksi hyvä! Jospa olisimmekin niin -onnellisia, että omistaisimme sen ja pienen ryytimaan ja ison, komean -tuomen. Olisipa hyvä, kun sinne taas pääsisimme, Helokki ja kaikki -tyyni, silloin olisi meidän mielestäni yhtä hyvä olla kuin kuninkaan." -Antti, joka puhui, katsoi totisena sisaruksiin. - -"Nähkääs, asia on sellainen, että siellä oli äiti -- ja siellä hän -kuoli, emmekä me koskaan enää saa sellaista tupaa." - - - - -Toinen luku. - -SUDENJÄLKIÄ NÄKYVISSÄ. - - -Näytti jo tulevan ilta, ja lapset olivat vielä metsässä. Antin teki -yhä enemmän mieli pysähtyä kuuntelemaan heidän lörpötystään, vaikka se -olikin suureksi osaksi sellaista napinaa ja valitusta, että hänestä -tuntui kuin häneen olisi isketty nauloilla. Mutta hän oli itse niin -väsynyt ja nälkäinen ja sitä paitsi kauhean synkkämielinen. Anttihan -oli kuitenkin osaksi houkutellut, osaksi pakottanut sisarukset -lähtemään kerrassaan turvattomina tutulta seudulta. - -Mutta hän ei ollut voinut sietää sitä ajatusta, että pikkutytöt, joiden -tähden äiti oli niin pelännyt, joutuisivat vieraille. Hän pelkäsi, että -kunta tarjoisi heitä huutokaupalla, ja kuka raukka hyvänsä voisi näin -nälkävuosina ottaa heidät kunnan myöntämästä roposesta. - -Jos pikkutytöt ja pojat saisivatkin ruokaa siellä, minne joutuisivat, -ei ollut siltä sanottu, että he kuulisivat hyviä sanoja tai oppisivat -sellaista, mistä äiti oli niin tarkasti pitänyt huolta. Hän oli -ankarasti vaatinut, että he puhuisivat totta, olisivat rehellisiä -ja kunnollisesti hoitaisivat sitä, mikä heille uskottiin. Hän oli -opettanut heille, etteivät he valittaisi turhaan, vaan tietäisivät ja -ymmärtäisivät, että heillä, jäädessään ilman isää ja äitiä, kuitenkin -oli _yksi_, joka huolehti heistä, hyvä, voimallinen Isä taivaassa. -Sentähden oli Antti arvellut, että oli aivan paikallansa, koska he nyt -olivat jääneet näin yksin, että hän piti sisarukset koossa. Hän uskoi -heidän saavan ruokaa sekä muutakin mitä tarvitsivat, matkatessaan -sellaisten ihmisten luo ja sellaisiin seutuihin, jotka eivät olleet -erittäin pahasti kärsineet hallasta ja joilla senvuoksi toki aina oli -jotakin yli oman tarpeen heitäkin varten. Mutta jo nyt ensimäisenä -päivänä tunsi hän, miten vaikeaan asemaan hän oli saattanut heidät -kaikki. Pahinta oli, että hän itsekin väsyi, hän kun oli osaltaan -säästänyt niin vesivellin kuin vuohenmaidon sekä ne leipäkannikat, -joita he äidin kuoleman jälkeen olivat saaneet hyväntahtoisilta -ihmisiltä. Niin hän uupui, etteivät jalat tahtoneet kannattaa, ja -kelkassa istuvat pikkusiskot olivat hänestä raskaat vetää kuin -hirsipölkyt. - -Kaikista merkeistä huomasi, että tulisi enemmän lunta. Antti tunsi, -että pakkanen oli lauhtunut, koska hän vetäjänä oli pysynyt siksi -lämpimänä; sen hän käsitti siitäkin, ettei lumi enää narissut jalkojen -ja kelkan anturoiden alla, kuten aikaisemmin päivällä siitä asti, kun -he varhain aamulla revontulien loisteessa, ja kalpeassa kuutamossa, -olivat lähteneet pienestä, harmaasta tuvastaan. Riutuvan takkavalkean -kimmeltäessä pienen ikkunanruudun läpi, oli se ikäänkuin surullisena -katsellut poistuvia lapsia. - -Lumipyry tulisi, oikeinpa tuisku, sen ymmärsi Antti siitä, että oravat -nuolina lensivät kuusien lomitse. Ne ottivat kävyt käpäliensä väliin, -viilsivät pois terävät suomut ja kokosivat sen tuoksuvan, pehmeän -aineen, jota oli niiden sisäpuolella. Niillä oli huimaava kiire, -niin että tuskin saattoi seurata niiden liikkeitä silmillään. Metso, -joka tasaisella säällä liikkui tyynesti ja arvokkaasti, oli sekin -kiireissään. Hongikossa ei ollut juuri montakaan marjakasta pihlajaa, -ja sen mielestä oli toki liian yksitoikkoista elää pelkällä petäjällä -ja neulasilla. Oikea pyryilma saattoi näet pakottaa oleskelemaan pesän -lähettyvillä kauankin. Valkeaan talviasuunsa pukeutuneet jänikset -koristivat lumen hupaisine jälkineen, joita oli aina kolme yhdessä -kimpussa muodostaen juuri kuin kirjailtuja kuvioita. Kettujen jäljet -taas kulkivat suorassa jonossa pienin, pyörein kuoppasin. Ja sitten --! - -Antti, joka levottomana tarkkasi metsän merkkejä ympärillään, missä -se oli aukeata, kulon hävittämää tai hakattua, näki yht'äkkiä rivissä -isoja, karkeita, hieman soikeahkoja jälkiä, jotka kulkivat rinnan -- -siinä oli lukuisien jalkojen jälkiä, _suden_ jälkiä --! Hän tarttui -uudelleen kelkannuoraan, kiersi sen lujasti pakkasen jäykistämien -sormiensa ympärille ja painoi lakin otsalleen, jolle pelko ja tuska -olivat nostaneet kylmää hikeä. Sitte hän äkkiä kääntyi takanansa -tallustaviin lapsiin. "Te lörpöttelette niin kauheasti. Lauletaan nyt -sen sijaan, niin päästään nopeasti metsästä. Alota sinä, Matleena." - -Matleena suostui arvelematta veljen kehoitukseen. Hän alotti kuuluvalla -äänellä laulun Kaanaasta: - - "Mitä on Jeesus tähteni tehnyt? - Niin, hän tuli Kaanaan. - Taivaallinen Kaana. - Tule, menkäämme Kaanaan!" - -Kaikki lapset lauloivat Matleenan johtaessa laulua heleällä, suloisella -äänellään. - -He vaelsivat varhaisen hämärän synkistämää metsää kohti, jonka yli -taivas kaareutui raskaana, lunta lupaavana ja lyijynharmaana. Mutta -lapset eivät nyt näyttäneet ajattelevan eikä tajuavan muuta kuin -lauluaan. - -Pikkutytöt, joita Matleena suojeli käsivarsillaan, heräsivät -nälkäisinä, jäykistyneinä, kylmästä väristen ja unenhorroksissaan. -He eivät kuitenkaan ruvenneet täyttä kurkkua huutamaan, mihin heillä -tällä hetkellä olisi ollut kovasti halua. Kun he kuulivat sisarusten -laulavan, yhtyivät hekin, kuten heidän tapansa oli ollut kotona äidin -luona pienessä, harmaassa tuvassa. - - "Taivaallinen Kaana, - menkäämme Kaanaan!" - -Laulu kajahti niin kauniilta kuusien ja honkien keskellä. Aivan kuin -pienoinen enkelijoukko olisi vaeltanut metsätietä. Metsä kuunteli -henkeään pidättäen. Ei kuulunut äännähdystäkään, ei nalkuttavan -ketun, ei kaameasti huhuavan huuhkaimen eikä pöllönkään. Ainoastaan -lasten laulua. Antti lauloi toisten kera voimakkaasti ja ääneen. Hän -oli kohottanut silmänsä rukoillen lohduttoman synkkään taivaaseen -päin. Hän lauloi uskoen apuun, vaikka juuri hänen voimakas äänensä -saattoi parhaiten kantaa suden lähettyville ja herättää sen, tuon -lastensurmaajan, jonka monia jälkiä hän äsken oli huomannut vieri -vieressä. - -Kyllähän Antti oli ennestäänkin tiennyt, että susi tänä nälkätalvena -oli alkanut hiipiä mailla, ja olihan hän myrskyiltoina, kun kirpeä -pakkanen paukkua räiskähteli tuvannurkissa, kuullut sen nälistynyttä -ulvontaa metsistä. - -Mutta näin kaukana etelässä, asutulla seudulla, hän luuli saatavan -kulkea siltä rauhassa. Antti oli mielestään vaeltanut lasten kanssa jo -niin etäälle kotipaikalta, että kaikkien olosuhteitten olisi pitänyt -muuttua. Ja että nyt kuitenkin piti huomata noita jälkiä! Oli toki -lohdullista, että _hän yksin_ ymmärsi niiden merkityksen. -- - -Nyt oli Kaanaan-laulu loppunut. Hän alotti itse uuden, johon sisarukset -yhtyivät: "Ma tiedän maan, niin valoisan; sen..." Pitemmälle ei Antti -ehtinyt. "Lapset --! Savua ja kipunoita lentää jonkun talon piipusta! -Hyvänen aika, me olemme asutuilla mailla, ja minä kuulen koirien -haukkuvan." Hän tarttui äkkiä lujasti nuoraan ja rupesi juoksemaan -niinkuin olisi vetänyt tyhjää kelkkaa. Anna-Liisa repäisi huivin niin -kiivaasti kasvoiltaan, että otsa kinnaantui hiusten kera, ja hänen -silmänsä suurenivat. Hän nosteli jalkojaan kevyesti, kuin olisi niissä -jo ollut kuninkaalliset anturakengät. Mutta Matleena kyyristäysi -kasvojaan myöten saaliin. Hän ujosteli ja pelkäsi vieraita ihmisiä -- -varsinkin noita rintamailla asuvia... Eihän koskaan voinut tietää, -olivatko ne niinkuin oikeitten ihmisten pitäisi olla, samanlaisia -kuin Hallantunturin kansa. Ehkä näillä oli toinen silmä takaraivossa -ja toinen otsassa; ja kenties ne kävelivät käsin ja söivät jaloin. -Hui, miten ilkeältä tuntui --! Minkähänlainen puhetapa niillä on ---? Hallantunturin murre oli kyllä erikoisen hienoa; tuskinpa oli -luultavaa, että nämä ulkopitäjäläiset sitä osaisivat. - -Niin kaukana, minne he nyt tänä päivänä olivat vaeltaneet, oli, -kyllähän sen ymmärsi, tietysti kaikki toisenlaista ja juuri kuin -ylösalaisin käännettyä. Helokki oli samaa mieltä kuin Matleena, että -nimittäin oli kamalaa tulla vieraisiin ihmisiin, mistä jo alkoi -kuulua koirien ulvontaa ja haukuntaa, ja kunnon eläin vetäytyi kelkan -taakse, kuono melkein kelkan pienan ja Anna-Liisan välissä, jonka hän -mahtavasti työnsi syrjään. - -Pekka-Erkki ja Mauno olivat rehtimiehiä siitä hetkestä asti, kun -kuulivat kyläkoiran haukunnan. He syljeskelivät koetellen kumpi heistä -voisi pirskahuttaa pisimmälle; he luisuttivat kätensä syvemmälle -äidin vanhoihin röijyihin, jotka heillä oli päällysvaatteinansa, ja -luulottelivat totisesti, että pistivät kätensä taskuihin. He puhelivat -ja tuumiskelivat, olikohan ketään heistä tänä päivänä ja tällä -vaarallisella, pitkällä taipaleella jänistänyt ja pelottanut. Omasta -puolestaan olivat he urheasti suoriutuneet asiasta. Eipä sitä turhaan -ollakaan miesväkeä! - -He olivat siihen määrin riemastuneita, että alentuivat leikkimään -pikkutyttöjen kera. He suorittivat pahimmat ja hullunkurisimmat -virnistyksensä ja piipittivät heidän kaulaansa saadakseen heidät -nauramaan. Näin iloisena asteli nyt lapsijoukko metsästä kylää kohden. -Suuri maantie, jota he olivat seuranneet metsän läpi, oli kummallakin -puolen tiheästi pienten kuusten viitoittama. Tämä sitä varten, että -ihmiset tiesivät ajaa suoraan lumiauralla, kun tuli niin paljon lunta, -ettei muuten päässyt selville, minne tie oli hävinnyt. Lämpimään -taloon, pieneen, harmaaseen tupaan, joka oli melkein heidän oman, -aamulla jätetyn kotinsa näköinen, johti ainoastaan syvään lumeen -poljettu polku. Ei ollut niinkään helppoa päästä kelkalla eteenpäin. -Sitä paitsi haukkui siellä harmaa halli, niinkuin olisi se halunnut -syödä heidät joka ikisen. Heille olisi kaiketi ollut parempi, jos he -olisivat vaeltaneet johonkin taloon, joita punaisiksi maalattuina ja -valkoisille nurkkineen loisti lumen keskeltä. Mutta niin turvalliselta -ja kotoiselta näytti harmaa tupanen vuoren juurella, että he ilman -muuta menivät sinne. - -Harmaan koiran haukunnan he hyvin ymmärsivät. Hän ilmoitti, kuten -kaikki harmaat koirat, ja sellaisia oli enimmäkseen joka tuvan -seinustalla, että ihmisiä tuli taloon. - -Kyllähän lapset jo haukunnastakin kuulivat, ettei halli heitä suuresti -kunnioittanut. - -"Vov, vov, pelkkää roskaväkeä, käännytänköhän ne takaisin!" - -Halli vaikeni silmänräpäykseksi. Se jäi seisomaan pikkuportaalle tuvan -edustalla. Painoi sitten päänsä alas ja murisi epäilevästi. - -"Joka tapauksessa vain pikku väkeä, penikoita, niin sanoakseni, -sellaiset voivat tuskin vahingoittaa ihmisiä tai taloa --" - -Hän kohotti päänsä, haukotteli ilman aikojaan, joskin -velvollisuudelleen uskollisena, niinkuin tunnontarkka halli ainakin. -Mutta sitte hän vainusi vuohen, havaitsi Helokin, jonka pää vilahti -näkyviin kelkantolppien ja Anna-Liisan välistä. - -"Vai niin, sepä on toinen asia! Ei siis tavallista väkeä. Eikä -rehellistä vahtikoiraa! Heillä on vuohi koirana. Häpeämätöntä!" Ja -halli rupesi haukkumaan, murisemaan ja ilkeästi nalkuttamaan kuin olisi -nähnyt varkaita kirkossa. - -Lapset hiljensivät askeleitaan. - -Ei kukaan heistä avannut suutaan. "Siksihän se, kun olemme näin -surkeissa verhoissa!" mumisi Anna-Liisa vihdoin. "Jos tulisimme kuin -Simo-Paavalin lapset kinkerille, markkinoilta ostetuissa vaatteissa -ja naulakengissä, niin koira kyllä suvaitsisi heiluttaa häntäänsä ja -haukkuisi juuri kuin pyytäisi: tulkaa sisään, olkaa hyvä!" - -"Mutta tyttö", nuhteli Antti, "nythän emme ole tulleet -kinkerikesteihin, vaan pyytämään ihmisiltä ruokaa ja huonetta, ja sen -näkee halli ja tietää hyvin, että sitä lajia on vähän tuollaisessa -pikku tuvassa, ja siksi on se kiukkuinen. Se, se, -- se, se", huuteli -Antti koettaen olla mielin kielin vihaisesti haukkuvalle, nyt suoraan -heitä kohden hyökkäävälle koiralle. Matleena vierittihe kelkasta. -Hän repäisi saalin päästään, juoksi koiraa vastaan ja kumartui sen -puoleen syli avoinna. "Se, se, -- se, se --. Ethän ole vihainen meille. -Näethän, että olemme pieniä ja yksinäisiä!" - -Koira näytti ymmärtäneen häntä. Se vaikeni, katsoi hämillänsä kierosti -sivulle ja haukotteli, kuten koirat tekevät, kun ne ovat häpeissänsä. -Äkkiä se nosti korvansa kuin olisi vainunnut jotain uhkaavaa vuorelta -päin. Alkoi sitten haukkua nalkuttaa, pää sinne päin käännettynä, -kuivasti, teeskennellysti, ilman tarkoitusta ja haukkui näin, kunnes -lapset olivat ehtineet tupaan. - - - - -Kolmas luku. - -SILMÄLASIMIES. - - -Tuli paloi tuvan takassa, kun lapset hitaasti, yhteensullottuina, -toisiinsa turvaten, tulivat sisälle. Mauno oli vielä poissa. Hän -väitti, ettei hän toki voinut jättää vuohta yksin. Oikeastaan oli -niin, että hänen mielestään oli syytä antaa Antin ensimäisenä puskea -vieraalle alueelle. Olihan epävarmaa, mitä saattoi tapahtua aivan -tuntemattomalla paikalla. Matleenan kuvittelut olivat vähitellen -tarttuneet häneenkin, niin että hän rauhallisesti jäi ulos, kun toiset -tallustivat sisään. - -"Häh, ovi kiinni!" jyrisi karkea ääni. Jos Antti olisi sillä hetkellä -vain puolittainkaan kääntynyt takaisin, olisi koko joukko siinä -silmänräpäyksessä arvelematta syössyt pois suojaavan katon alta, -lämpimästä ja ravinnonsaannin toivosta -- niin he säikähtivät. - -Karkea ääni tuli takan luota, erään suusta, jolla, kuten Matleena oli -aavistanut, varmasti oli silmä niskassa. Ja näyttipä melkein siltä, -kuin molemmatkin silmät olisivat siellä olleet. Sillä mustat, suuret -lasisilmät kimaltelivat keskellä takaraivoa. Tulipunainen tukka hänellä -oli, eikä hänen näyttänyt tarvitsevan kääntyä tai liikahtaakaan -katsellakseen sisään-astujia. - -Lapset seisoivat hiiskumatta kuin peljästynyt parvi eksyneitä, pieniä -lampaita. Kaikki tuijottivat milloin mustiin, välkkyviin silmiin -punatukkaisessa niskassa, milloin miehen kyynärpäihin asti paljaisiin, -karvaisiin käsivarsiin, jotka nousivat ja laskivat jonkin kiiltävän -ja terävän keralla, jota hän piteli karkeissa, nyrkkiin puristetuissa -käsissään. - -"Me olemme tulleet koirankuonolaisen luo", kuiskasi Matleena, hampaat -pelosta kalisten. "Sitte se syö meidät! Minä lähden ulos katsomaan, -mitä Mauno tekee Helokille, minä", sanoi Pekka-Erkki. Hän työnsi -jalallaan hiljaa oven auki ja livahti nopeampaa vauhtia ulos kuin oli -tullut sisään. Anna-Liisa oli seurata häntä. Mutta hän näki kylmää -puuroa lautasella uuninpenkillä, ja se näky ikäänkuin piteli häntä -sisällä. - -Matleena ja pikkutytöt tarttuivat Anttiin, niin että hän melkein -kohoutui lattiasta. Hän kuiskasi heille, että olisivat hiljaa -- -totta he tiesivät, mikä oli tapana ihmisiin tullessa -- piti pysähtyä -ovensuuhun ja vaieta, kunnes puhuteltaisiin. Mutta Martta-Eeva, pienin -tytön tyllerö, äidin kultamuru, jona hän niin äsken oli ollut, ei -voinut olla ääneti. Hän pelkäsi, oli nälissään ja tunsi itsensä joka -tavalla kurjaksi. - -"Äääiti" -- alotti hän -- "Atta-Eeta tattoo äääitille!" - -Ja nyt särkyivät kaikki sulut. Hän huusi kuin olisi puukolla pistetty. -Se oli mitä houkuttelevin merkinanto Sanna-Kaisalle, jonka ääni oli -vielä kuuluvampi kuin pikku sisaren. Matleenan huulet alkoivat myöskin -arveluttavasti väristä. Hän, joka paremmin kuin toiset oli käsittänyt, -minkälaisten ihmisten luo he olivat joutuneet, hän, joka oli aavistanut -tätä hirveyttä, tätä kamaluutta: ihmisiä, joilla oli silmät niskassa! - -Matleena kävi ihan hurjaksi pelosta nähdessään noiden silmien -hiljaisina, välkkyvinä ja mustina tuijottavan ja tuijottavan. Hän tiesi -ennakolta, että takaraivosilmäinen mies oli koirankuonolainen, josta ei -mikään ollut sen hauskempaa kuin teurastaa pieniä lapsia ja suolata ne, -että koirankuonolaiset saisivat kyllänsä syödä. - -Niin, ei Matleenakaan kauempaa kestänyt, vaan päästi värisevän itkun, -joka jotenkin paljon muistutti pikkutyttöjen kirkumista. Anna-Liisa --- merkillistä kyllä puhua tästä, sillä olihan hän jo suuri tyttö, -yhdennellätoista vuodella -- mutta olisivatkohan päivän vaivat olleet -liian raskaat vai oliko hänellä alati mielessä tuo lautasellinen -kylmää, harmaanhohtavaa vesipuuroa, jota oli turha toivoa -- kuinka -hyvänsä, surullinen tosiasia vain oli, että hänkin yhtyi tuohon ei -tosin aivan sulosointuiseen kuoroon, jota hän vaihtelun vuoksi virkisti -kimein, piipittävin nyyhkytyksin. - -Antti kalpeni ja punastui. Ilkeätä, miten kova, kirkuva valitus -voi olla tarttuva! Ei liene koskaan kuultu puhuttavan, että -kolmannelletoista ennättänyt mies voisi ruveta -- voisi ruveta --! Ei, -vaikka hän olisikin vaeltanut kokonaisen talvipäivän ilman ruokaa, -laahannut pikkusiskoja raskaassa kelkassa ja surrut mielessään, mihin -kurjuuteen oli heidät johtanut. Ei, vaikka hän olisikin kulkenut -kauhistavan hädän kiduttamana lähestyvien saaliinhimoisten sutten -tähden ja vielä nyt lopulta häpeäkseen tuli koko joukon kanssa -pyytämään heille kaikille ja itselleen ruokaa sekä yösijaa. Mutta -sittenkin! - -Antti oli kiukuissaan kyynelille, jotka pyrkivät esille, ja ilkeille -nyyhkytyksille, jotka häntä vapisuttivat. Hän puristi lujasti nyrkkinsä -kokoon ja irvisteli yhteenpurruin hampain pidättääkseen sitä, mitä -miehen, jonka tuli niin monen pienokaisen silmissä pysyä ryhdikkäänä ja -heidän kurissapitäjänään, täytyy pidättää. - -"Lapset, no lapset, -- oletteko hulluja --! Olemme vierasten ihmisten -tykönä. He ajavat ulos meidät, jos te jatkatte näin." - -Oliko ajateltavissa, että "lapset" olisivat vaienneet sellaisesta -vapisevasta, puoleksi nyyhkyttävästä kehoituksesta? Jos Antti oli tuon -näköinen ja jos hänen äänensä kuulosti noin merkilliseltä ja itkuun -valmiilta, oli todellinen vaara käsissä. Voi, voi, miksi vinkunaksi se -huuto kasvoi! - -"Mistä moinen väki on kotoisin, joka niin rumasti tervehtää? Hyvää -päivää ja Jumalan rauhaa tavataan muuten sanoa." Silmälasimies kääntyi -hitaasti. Samassa lapset vaikenivat aivan äänettömiksi hämmästyksestä. -Ajatelkaahan, hänellä oli silmät myöskin vastapäätä niskaa, kasvoissa, -kuten tavallisilla ihmisillä, ja hän katsoi heihin raskasmielisenä, -mutta ei ollenkaan pahansuovan näköisenä. - -"Kellä on ollut niin vähän järkeä, että on päästänyt liikkeelle pelkkää -pikkuväkeä näin nälkävuoden aikana, kun sudet kiertävät nurkkia?" - -Antti astui esille niin kauas kuin saattoi pienokaisten raskaan -saattueen sääriä kiertäessä. "Ei kukaan ole päästänyt meitä. Olemme -itse lähteneet, sillä meidän pikkutuvassa ei ole isää eikä äitiä." -Antin ääni rupesi värisemään levottomuutta herättävällä tavalla. - -"Mutta tottahan teillä on kunta ja köyhäinhoito. Tämän pitäjän asiaksi -jää kuljettaa tuollainen joukko sinne takaisin." - -"On kova vuosi. Kaikilla on siellä kotipuolessa niukkaa. Ei kukaan -tahdo ottaa pikkutyttöjä muuta kuin rahasta, ja äiti niin pelkäsi -niiden tähden." - -Antti vaikeni taas -- nieli nielemistään ja puri hammasta. - -"Vai sillä tavalla!" - -Silmälasimies sylki ja vihelsi. "Mutta onhan teillä toki köyhäintalo?" - -Hän kääntyi kokonaan tuolilla -- lapset rupesivat jälleen vapisemaan -tuota karkeaa, jyrisevää ääntä. - -"Ne ovat alinomaa siellä riidassa, hoitolaiset, näetsen, eivätkä lapset -saa siellä oppia, mitä äiti tahtoi heidän osaavan. Ei ole ketään, joka -vaatisi heitä muistamaan sellaista, mitä äiti olisi heille opettanut. -Ja sitte on siellä hullu-Lauri, hän puhuu ruokottomia, ja pitali-Saara -asuu siellä myöskin." - -"Vai sillä tavalla -- ja täällä minä olen yksistäni tuvassa. He ovat -menneet -- he ovat kaikkityyni menneet! Vai sillä tavalla! Ja nyt te -ehkä ajattelitte saavanne täältä jotain suuhun pantavaa?" - -Kuin yhdestä ainoasta rinnasta kuului lapsijoukosta värisevä -huokaus. "Vai sillä tavalla. Niin, tässähän on kylmää puuroa ja -silakkaa, sen voitte panna parilalle ja paistaa. Ja kaljaa voitte -saada puuronsilmäksi, sillä nähkääs, minä sain sitä hiukan mukaani -lautamieheltä, kun tänään tulin siellä. Taitaapa olla tölkissä tallella -tilkkanen siirappiakin kaljaan sekoitettavaksi. -- Sellaisella -pikkuväellä ei mahda olla mitään siirappia vastaan?" - -Helpotuksen valoisa hymy kiiti kuin auringonvälähdys yli äsken niin -huolestuneitten pienten, kalpeitten kasvojen. - -"Saatte päälle päätteeksi kahvipisarankin. -- Kyllä vaan, se käy -päinsä. Kahvia, vaikkakin ilman kermaa tai maitoa, sillä nähkääs, -lapset, maitoa ei ole, kun istuu mäkituvassa ja neuloskelee -sarkatöppösiä koko pitäjälle, silloin elää toisenlaisella juomalla." - -Silmälasimies nousi ähkyen. Hän nojautui raskaasti karkeaan -ryhmysauvaan, joka hänellä oli vieressään. Näkyi, että luuvalo oli -häneen pahasti ottanut, ja että hänen oli vaikea liikkua. Sitä -paitsi havaitsi helposti, ettei hänellä ollut tuvassa naisen apua. -Tulenvalossa näkyi, miten rikat oli kauttaaltaan koottu nurkkiin. -Silakanruotoja ja perunankuoria oli pöydällä jätteinä, ja seinävierellä -seisovassa, aikoinaan valkeaksi maalatussa sängyssä tunkivat oljet -esille rikkinäisestä päällisestä. Lampaannahkavällyistä olivat karvat -kuluneet pois, ja pitkän pieluksen keltaruusuinen päällys ei kai ollut -pesussa käynyt pitkiin aikoihin. - -Silmälasimies haeskeli kovasti ähkien suolaista silakkaa ja -leivänpaloja vanhasta, sinisestä nurkkakaapista, jonka ovessa -oli punaisia ruusuja. Hän otti myös kahvimyllyn, johon hän kaasi -tuohirasiasta paahdettua kahvia. - -"Saisinkohan minä jauhaa?" sanoi Anna-Liisa hämillänsä. Hän seisoi jo -muutaman askeleen lähempänä puurolautasta. "Sitte minä lähden hakemaan -enemmän valkean virikettä", lisäsi Antti. Odottamatta vastausta oli hän -jo ulkona. "Vaari kulta, antakaa minä pistän silakat parilalle -- sen -tapasin tehdä kotona", intoili Matleena. - -"Antaa tänne petin, niin lataiten lattian", piipitti Sanna-Kaisa, -joka ahnaasti katsoi, miten silakat rupesivat parilalla pihisemään ja -pärskymään. - -"Atta Eeta lataitee ja lattiaa", intoili kaikkein pienin kaksivuotias -ja ojensi kätensä saadakseen jotain millä lakaisisi. - -Silmälasimies puhkesi äänekkääseen nauruun. Lieneekö milloinkaan nähty -noin piskuista piikaista! - -Antti palasi sylys nenään asti täynnä halkoja takaisin mäeltä, missä -hän oli niitä taloon tullessaan nähnyt. Pekka-Erkki ja Mauno seurasivat -hänen kantapäillään. He painoivat oven kiinni Helokin edestä, joka -silmänräpäykseksi vilahti oven aukosta ja yksin ulkopuolelle jätettynä -päästi sydäntäviiltävän määkinän. - -Antti pudotti puut lattialle. Hän seisoi alasluoduin silmin. Olipa hän -todella, kun kaikki uutuudellaan oli hänet vallannut, unohtanut, että -myöskin vuohi kulki joukossa. Melkeinpä silmälasimies nyt kiukustui. - -Mitäs tapoja nämä olivat! Oliko koskaan kuultu, että talvisaikaan -kuljetettiin vuohia mukana, kun lähdettiin -- hän oli sanoa -"kerjuulle". Mutta jokin Antin lujissa, vakavissa silmissä pidätti -häntä. - -"Ei suinkaan tuo vuohi olisi joutunut kärsimään huutokaupalla -myymisestä?" - -"Helokki on tottunut olemaan lasten kanssa, ja sen jälkeen kuin se -sai vohlia, on se niin hyvästi lypsänyt. Pikkutytöt olisivat jo aikaa -sitte menehtyneet, ellei sitä olisi ollut. Minä lupasin äidille, kun -hän kuoli, että Helokki saisi seurata meitä. Äiti tiesi, että vuohesta -olisi paljon hyötyä, kun ei ole mitään ruokaa pienille, -- niin otin -Helokin joukkoomme." - -"Ei hän liioin viihtyisi muiden kuin meidän luona", vakuutti Matleena -ylpeästi. - -"Niin, ja sitä paitsi olen ottanut rehua mukaan Helokille, jottei nyt -sentähden tarvitse huolehtia", sanoi Mauno kopeasti ja astui esiin. -Hän oli seisonut ja tirkistellyt silmälasimieheen, joka hänestä, hänen -nähtyänsä heti pään etupuolen, muuttui tavalliseksi ihmiseksi; silmät -olivat missä niiden pitikin, silmät, joissa päälle päätteeksi se, joka, -kuten Mauno, salavihkaa oli katsonut niitä, näki pelkkää hyvyyttä; vain -ääni oli karkea ja pelottava. - -"Vai sillä tavalla -- että täällä on vielä enemmän pikkuväkeä. Tässä -yksi, ja tuolla vielä yksi -- kaksi, kolme, neljä, viisi, ennestänsä. -Ehkä ulkona on vielä yhtä monta, jotka ovat yhtä topakkoja kuin nämä -molemmat viimeiset? Te olette kantaneet rehua vuohelle! Ha ha ha --" - -Mies näytti nauravan. - -"Missä pikkumies aikoo pitää vuohen yöllä, jos niitä nyt on vain yksi, --- tai ehkä on hän ottanut mukaansa rehua kokonaiselle vuohijoukolle. -Niin, sanokaapa samalla, onko teillä useampia?" - -"Ei meillä ole kuin yksi", vakuutti Mauno silmät suurina ja totisina -katsoen noihin tirkisteleviin silmiin. - -"Tapaatteko pitää sitä sängyssä vai takallako, mitä?" - -"Miten Helokki itse haluaa. Kun oli oikein kylmä tuvan oljilla meidän -poikain maatessa lattialla, otimme Helokin sinne luoksemme. Siitä tuli -ikäänkuin lämmintä!" - -"Niin, ja sitten ei sen itse tarvinnut nähdä vilua vajassa. Siitähän -sinä eninten huolehdit", tokasi Matleena. - -"Vai sillä tavalla -- että siis vuohi vaatii sekin sijan itselleen." - -"Eipä hän nyt siitä niin paljon välitä, sillä hän panee maata -sittenkin, vaikkei sija olisikaan laitettu", vakuutti Mauno. - -"Helokki ei ole niin vaativainen. Ha, ha, ha!" Silmälasimiehen olkapäät -tutisivat. "Jospa pyytäisit sen astumaan sisälle ja pitämään hyvänänsä, -mitä talossa on." - -Mauno asteli suuresti tyytyväisenä ovelle. "Ole hyvä ja käy sisälle, -Helokki, ja pidä hyvänäsi." - -Helokki astui sisään pää korkealle kohotettuna. Se katseli ympärilleen -lasten keskellä, huomasi Anna-Liisan, joka vispilöitsi siirappia -juoma-astiassa, tepasteli hänen luoksensa ja töytäsi hiukan häntä -sarvillaan. - -"Hertti sentään! Hän tahtoo lypsämään. -- Nyt on se aika -- ja niinkuin -olen kiskonut sitä pitkin päivää." Säälivä, hyväilevä hälinä syntyi -lasten joukossa. - -"Kaunis, hieno, pikku Helokki!" He polvistuivat lattialle sen ympärille -silitellen ja hyväillen sitä, niinkuin eivät kai milloinkaan olleet -hyvänä pitäneet äitiä tai toisiaan. - -"Hän ajatteli kai, että olemme nälissämme tietysti, pikkuinen piika." -Matleena veti vuohen kapean turvan ohutta poskeaan vasten. - -"Vai siten, että hänellä on tapana ajatella sellaistakin", naurahteli -mies, joka myöskin hyväili Helokkia pitkin selkää. - -"Niin, ja nyt hän toi oikein kermaa kahviimme. Nyt se on valmista", -myhäili Anna-Liisa, jolle unelma kylmästä puurosta yhä enemmän näytti -muodostuvan todellisuudeksi. - -Hän nosti kolmijalkaisen pannun lieden loimuavalta roviolta, heitti -siihen, kuten tapa vaati, pari aikamoista suolaraetta ja valeli hieman -kylmää vettä sen yli kiirehtiäkseen selkiämistä. Antti ja Matleena -olivat raivanneet pöydän. Puurolautanen ja vanhat puuron jätteet, joita -säilytettiin kylmässä ruokasäiliössä kuistilla, pantiin esiin sekä -siirappijuoma. Silakkaa, joka tuoksui vastapaistetulta ja oli niin -suolaista, että aivan pärskyi, oli myöskin ja lisäksi leipää, jopa niin -paljon kuin he tahtoivat syödä. - -Suurella hartaudella lukivat lapset ristissä käsin pöytärukouksen -moisen aterian edessä. - -Silmälasimies niisti nenäänsä ja ontua kämpyröi ympäri huonetta yhäti -mumisten: "Vai sillä tavalla. Noin monta olisi täälläkin ollut, mutta -kaikki ovat menneet." - -"Eikös vuohimatami tule muitten mukana pöytään?" kysyi hän töytäten -Helokkia, joka ikäänkuin tuumien seisoi tulen ääressä märehtimässä. - -"Kyllä, jos hän saa luvan. Hän syö kuoria ja luita ja kaikkea, mitä -ylitse jää. Ole hyvä, Helokki!" - -Mauno korjasi kaiken, mitä he saattoivat luovuttaa, pieneen, vanhasta -nahasta tehtyyn povilaukkuunsa ja antoi vuohen syödä samalla kuin itse -aterioi. Kesken kaiken pyörähtivät pikkutytöt lattialle vaipuen uneen. - -Silmälasimies oli mennyt ulos tuvasta. Anna-Liisa kaatoi kahvia -muutamiin parittomiin, mutta kerrassaan koreihin kuppeihin, jotka hän -oli hakenut käsiinsä kaapista. Olipa mainiota saada hyvää lämmintä -kahvia kylmän, mutta yhtäkaikki niin oivallisen ruuan jatkoksi. - -Mies tuli sisälle sylys olkia täynnä. "Luulenpa, että tästä riittää -sekä ihmisille että elukoille." Hän levitti oljet lattialle -sopivan matkan päähän takasta ja sen tulikipunoista. Helokki antoi -toimenpiteelle tunnustuksensa astuen heti sisälle ja siepaten muutamia -tyhjiä tähkäpäitä, sitten uljaasti ja miellyttävästi paneutuakseen -oljille yölevolle. - -Antti istui vielä pöydässä ja kiitti päätään kumartaen Jumalaa ruuasta. -Sitte hän nousi, otti pikkutytöt toisen toisensa jälkeen, riisui niiltä -kaulahisryysyt ja saalinrievut ja laski heidät siten olkivuoteelle päät -vuohen lämmintä turkkia vasten. - -"Vai sillä tavalla -- ha, ha, ha." Silmälasimies seisoi tuijottaen -oljilla makaaviin pienokaisiin. Suloisia, oivallisia lapsia ne olivat -vaaleankiharaisine hiuksineen ja hienoine pikkukasvoineen, vaikka ne -olivat niin kalpeat ja ohuet ja pikku nenät pakkasenpuremat. - -Hän veti vällyt, omasta sängystään peittääkseen heidät. Mutta Antti -pidätti hänet. -- "Vaari kulta, älkää tehkö sitä, älkää ottako -itseltänne. Meillä on kelkassa lampaannahkavällyt, ja onhan meillä -vaatteet, jotka otamme päältämme." - -"Minulla on vielä nahkavällyt pienessä kamarissa. Ottakaa nämä." -Silmälasimies katosi kaiketi pieneen kamariin lieden takana -olevasta ovesta. Hän tuli takaisin käsivarrella oikein siistit -vällyt. Toisessa kädessä hän piti puolentuopin pulloa ja toisessa -haljennutta juomalasia. "Nyt täytyy sellaisen kunnon pikku miehen, -joka on niinkovaa kokenut koko päivän, saada jotakin hyvää. Kas, -tässä kunnollinen ryyppy, se maistuu." Hän täytti lasin runsaasti -puolilleen. "Minun tapani on aina itse juoda pullosta ja saatanpa -ainoalla siemauksella vetää itseeni kokonaisen neljänneksen. Mutta se, -joka ei ole peräti tottunut, ei voi tietää tarkkaa määrää, paljonko -nauttii. Luulisinpa, että puoli juomalasillista vastaa hyvää, kunnon -matkaryyppyä. Pikkumiesten vuoro tulee sitten. Ovatkohan nekin kylläksi -mieheviä ymmärtämään, mikä on hyvää ja hyödyllistä näin talvisaikaan?" -Hän katsoi hyväntahtoisesti pikku "miehiin". "No niin, kippis sitte -sinulle ensin!" - -"Pikkumiehet", Mauno ja Pekka-Erkki, tulivat yht'äkkiä kenokaulaisiksi. -He pyyhkäisivät suutansa kämmenellä, kuten olivat nähneet aikamiesten, -isänsäkin tekevän, kun heidän piti ruveta juomaan. He yrittivät matkia -aikuisten harrasta, tyytyväistä kasvojen ilmettäkin seistessään siinä -valmiina maistamaan viinaa Antin jälkeen. - -Mutta Antti seisoi silmälasimiehen edessä tulipunaisena kuin olisi -häntä syytetty rikoksesta. - -"Rakas vaari, antakaa minun olla!" - -"Mitä nyt! Oletko sinä vikkelä, kelpo poika, sellainen raukka, -ettet käytä hyväksesi ryyppyä, kun tarjotaan. Taidat tulla oikein -Lapintunturilta! Ja minä, joka luulin teidän tulleen kunnon ihmisten -luota, joilla on tavallisesti enemmän ymmärrystä, niin etteivät -kieltäydy ryyppyä tarjottaessa. Kas tässä, älä siinä nyt jurota, vaan -ota tilkkanen. Minä ikäänkuin kaipaan seuraa ryypylleni." Hän nosti -lasin melkein käskevästi Antin huulille. Mutta poika puri hampaat -yhteen ja peräytyi. - -"Teidän täytyy antaa minun olla ottamatta, vaari, sillä minä olen -luvannut äidille aivan varmasti, ettei minusta tule juomaria." - -"Häh, häh, häh", nauraa kähisti silmälasimies, "ei sinusta vielä yhden -ryypyn vuoksi juomaria tule. Se on akkain puhetta, sinä pelkäät äitiäsi -vielä. Sellainen raukka!" - -Antin kasvot kävivät kalpeiksi. "Akkain puhetta" se, mitä äiti oli -sanonut, äiti, joka oli saanut pitää yksin huolta lapsista, sitte kun -isä viime vuosina oli joutunut huonoon seuraan, joka oli houkutellut -hänet juomaan, kunnes hänen voimansa olivat lopussa ja hän joutui -kotona pitkiksi ajoiksi sängyn omaksi, avuttomaksi ja kurjaksi, -eikä enää välittänyt äidistä eikä lapsista! Kyyneleet tulivat hänen -silmiinsä. - -"Äiti sanoi, että juuri _ensimäistä_ ryyppyä minun piti varoa, ja tästä -tulisi ensimäinen. Muistakaa, että minä olen vastuunalainen kaikista -näistä pienistä." - -Silmälasimies muuttui äkkiä niin merkillisen lauhkeaksi. Hän laski -pois pullon, jota hän juuri piti avonaista kurkkuaan kohti kohotettuna -juodakseen siitä. Sitte hän asettui tuijottamaan riutuvaan tuleen. - -Hetken perästä hän asetti korkin pulloon iskien siihen nyrkillään, -ensin varovasti kaadettuaan takaisin Antin hylkäämän lasin sisällön. -Mutta hän vapisi kuin kuolemantuskassa, ja hikipisaroita vieri otsalta. - -"Vai sillä tavalla, että ensi ryyppyä pitää pelätä", sanoi hän -hitaasti, melkein juhlallisesti. "Niin, sittepä minun täytynee -pelätä viimeistä ryyppyäni, koska en pelännyt ensimäistä. Sen sanoi -Lapikas-Pekka ja minä myöskin!" - -Hän ontui ähkyen pieneen kamariin viinapullo kädessään. Sitte hän -tuli takaisin ja asettui kauvaksi aikaa katselemaan olkivuoteella -lepäävää lapsijoukkoa. He nukkuivat syvästi samassa asennossa, mihin -olivat heittäytyneet, kalpeat, pienet raukat, mutta niin lapsellisen -onnellisina ja turvallisina uinuen, että hänestä tuntui kuin hän -olisi saanut huoneeseensa Jumalan enkeleitä, jotka heitä vartioivat. -Helokki lepäsi ryhmän keskellä, märehtien, puoleksi suljetuin silmin ja -musertavan mahtavassa asennossa. - - - - -Neljäs luku. - -AAMUSÄÄN VALLITESSA SISÄLLÄ JA ULKONA. - - -Aamulla heräsivät pikkutytöt kaikkein ensimäisinä. Paitsi tietysti -silmälasimiestä, Lapikas-Pekkaa, joksi häntä muuten nimitettiin, koska -hän selvänä ollessaan valmisteli aivan ihmeellisen hienoja lapikkaita. --- Hän oli ollut jo kauvan ylhäällä ja itsekin ihmetellyt sitä, -että pää siksi varhain oli selvänä, ja se oli alkanut tuntua niin -hupaiselta, että hän kulki naureskellen itsekseen mielihyvästä. - -Puurovesi kiehui padassa, ja jopa hän oli huuhtonut siihen lisäksi -pari kahmalollista perunoitakin, että lapset saisivat niitä suolaisen -silakan kanssa. Lapikas-Pekka ei moneen vuoteen ollut tuntenut -mieltänsä niin keveäksi. Hän aivan kummasteli, että tuli lähteneeksi -kotiin edellisenä iltana, hän, joka muuten jäi istumaan majatalon -kapakkakeittiöön ja saattoi olla juomatuulella monta päivää. Niin, -merkillistä se oli. Nyt hän jo istui täydessä työssä; olikin tilattu -niin monta lapikasparia, että hän saattoi tehdä työtä yhtä mittaa yötä -ja päivää, ja sittekin vaativat ihmiset häneltä lisää. - -Antti pääsi myöskin vikkelästi jaloilleen. Hänen ensimäinen ajatuksensa -kohdistui Helokkiin, joka ei ollut tuvassa. Sillähän oli maitoa -pikkutytöille. Hän toivotti hyvää huomenta isännälle, joka istui -takan ääressä, veteli pikilankaa kankean saran läpi ja näytti siltä -kuin olisi istunut tuvassa aivan yksin. Antti katsasti syvällä -tyytyväisyydellä lähellä olevia ruokalaitoksia. Mutta sitte hän meni -ulos todella säikäyksissään vuohesta. Eihän ollenkaan voinut tietää, -miten sille oli käynyt, kun se oli lähtenyt ulos yksin niin vieraalla -paikkakunnalla. - -Antti sai tuskin ovea auki kauhealta länsimyrskyltä, joka lakaisten -tunkeutui vuorten väliin ja ärjyi kuin tuhat villipetoa. Myrsky toi -muassaan lunta -- lunta, niin ettei voinut pitää silmiään auki ja nähdä -eteensä, tuskin omaa kättään. - -Halli oli ryöminyt kuistille, mutta sen silmät ja korvat olivat -silti vireissä. Kunnon koiran pitää olla varuillaan juuri sellaisina -roskailmapäivinä, kun sekä susi, että kettu, huuhkain ja pöllö -saattavat lähestyä ihmisasuntoja. Tänään oli hallilla toinenkin syy -epäluuloon. - -Vuohi, joka kulki ylpeillen kuin olisi ollut koira, oli ärsyttänyt -hallin melkein piloille, kun se meni tupaan ja jäi sinne yöksi. -Kunniantuntoinen koira ei toki saattanut olla sisällä sellaisessa -seurassa ja kuulla ilkeää määkymistä. Nyt oli halli maannut ja -murjottanut ja vihoitellut koko yön. Sellainen sarvekas, hännätön -epäsikiö, jonka silmäterätkin olivat soikeat sen sijaan että olisivat -olleet pyöreät, hän sai maata sisällä, hän, kun sitä vastoin sellainen -hieno, vanha halli, joka oli varjellut taloa yötä ja päivää ja -pelastanut isäntänsä tuhansista vaaroista, kun tämä oli juopunut eikä -voinut itseään hoitaa, sai maata ulkona. -- Ja vielä sellaisessa -ilmassa, jolloin ei kenenkään pitäisi ajaa ulos koiraansakaan. - -Että tuo kuvatus ilkesikin mennä taloon! Ja sitten katsella sitä, kun -se aamulla tuli hyppien ulos niin varmana ja uhmailevana kuin olisi -aina talossa asunut. Halli häpesi niin, että se ryömi portaitten alle, -sillä eihän se voinut asettua haukkumaan ketään tuvasta-tulijaa. -Sitä koiraa ei suinkaan liene luotu, joka olisi käyttäytynyt niin -takaperoisesti ja säädyttömästi. Mutta hyvä kyllä, että oli silmät ja -korvat huomatakseen miten kävisi sen, joka outona ja koiran vainukykyä -vailla lähti pihan ulkopuolelle sellaisessa ilmassa. Halli haukahti -lyhyeen ja hillityn vahingoniloisesti, melkein kuin olisi nauranut -itsekseen. - -Se käänsi pois päänsä, ravisti itseänsä ja murisi hiukan, noin vain -kohtuullisen uhkaavasti, kun Antti tuli ulos ja alkoi huutaa ja -hoilata. Kerta kerralta huuteli poika sellaista hullunkurista nimeä -kuin "Helokki". Jos olisi edes ollut "Pilkku" tai "Kiltti" tai "Musti", -mutta "Helokki"! - -Antti kiipesi alas portaita kahlaten lumessa vyötäröön asti. Hän -varjosti häikäistynä silmiään käsivarrellaan, jota hän piti ylhäällä -edessään. "Helokki -- kus, kus vuohta. -- Missä olet --?" - -Antti ajatteli eilispäivänä näkemiänsä sudenjälkiä. Hän tiesi kyllä, -miten ahnas susi on vuohenlihalle. - -Ei jälkeäkään näkynyt vuohesta lumessa. Myrsky raivosi niin, että Antti -oikein tunsi, miten hänen oma äänensä hukkui sen pauhuun. Siksi hän -ei kuullutkaan Helokin määkinää vastaukseksi hänen huutoonsa. Sillä -se oli jo kauvan sitte kuullut hänet. Mutta se ajatteli niinpäin, -että ensin oli hotkaistava aamiainen, minkä se oli keksinyt vanhassa -ulkohuonerähjässä, ennenkuin ilmaisi itsensä. - -Joskus siinä rometossa oli ollut kai elukoita. Pajukytkyet riippuivat -kahdessa, suurenpuoleisessa hinkalossa, ja nurkassa saattoi eroittaa -lyhyen jonon, joka lienee ollut neljänä pienenä vuohenhinkalona. -Sysimustaa ja hirveän likaista oli siellä, ja ei suinkaan Helokki olisi -voinut mennä sinne muuten kuin äärimäisessä hädässä. Mutta se löysi -muutamia kuivuneita lehtikerppoja eräässä laipiossa. Sen lisäksi se -löysi muutamia heinänkorsia ja akanoita -- sellaista hienoa kukkien -ja lehtien jätettä, joka irtautuu heinäksi kuivatusta, niitetystä -ruohosta, ja jota elukat syövät niin mielellään. - -Antti reuhtokoon niin kauvan yksin ympäriinsä lumessa, tuumasi -Helokki, ja huutakoon ja houkutelkoon. Ei hän siitä menehdy. Mutta -joka tapauksessa Helokki kiirehti syömistään, niin että suu kävi kuin -silppukone. Sillä oli kyllä hieman paha omatunto; mutta se arveli, -että tarpeellista oli myöskin koota maitoa tuvassa istuville pienille -lapsivohlille. - -Antti kahlasi lumessa käsivarsiin saakka. Hän oli nyt lähes maantiellä. -Hän hätääntyi ja joutui aivan epätoivoon, kun ei löytänyt vuohta. Mitä -hän tekisi, ellei saisi maitoa pikkutytöille? Ja niin raskaalta ja -surulliselta tuntuisi ajatella suden repineen hienon, korean Helokin. -"Mä-ä-ä-" oli Antti kuulevinaan. "Mä-ä-ä!" Hän kääntyi kiivaasti ja sai -Helokin, joka tuli hyppien ja sukeltaen kinoksista, melkein syliinsä. - -"Helokki, et saa säikäyttää minua näin", sanoi hän ääni arveluttavasi -väristen. "Ymmärtänet, että sinun ja minun on vastattava kaikista -pienokaisista, ja meidän täytyy pitää yhtä." - - - - -Viides luku. - -JOKA MIES TYÖHÖN. - - -Tuvassa vallitsi levottomuus ja alakuloisuus, mutta se muuttui -täydelliseksi riemuksi Antin ja Helokin tullessa jälleen sisään. -Anna-Liisa sai vuohelta enemmän kuin tuopillisen lämmintä, vaahtoavaa -maitoa. Sitä riitti sekä puuronkastikkeeksi että kahviin, jopa -vesivelliliemeenkin sekoitettavaksi, niin että ateriasta näytti -syntyvän oikeat pidot. - -Mutta miltä näyttikään vierastuvassa! Vanhoja, rauskoja lapikkaita, -joita Pekan piti paikata, heitettyinä ympäri lattiaa! Oljet hajallansa. -Ellei siunattu tuli olisi palanut liedellä ja valaissut tupaa, olisi -kai pimeys vallinnut sisällä kaiken päivää, kun ikkunankin sisäpuoli -oli mustanharmaana liasta, ja sitä paitsi takertui nyt tuiskuava lumi -möhkäleinä sen ulkopuolelle. - -Antti ja Anna-Liisa alkoivat hiukan järjestellä. Matleena haki -pikkukontista käsiinsä messinkikamman. Tänään oli hänen tehtävänsä -kammata pikkusiskot, jotka päästivät ulvahduksen toisensa jälkeen hänen -innokkaasti yrittäessään saada kiharahiuksia sileiksi ja suorrukkeisia -siisteiksi. - -Sitte oli hoidettava paleltuneita, haavaisia varpaita ja pieniä, -hankaantuneita kantapäitä. Kontista otettiin tuohinen; se oli täynnä -omatekoista suopaa, erään kotipuolen naapurin tervetullut lahja. Oli -vain hauskaa saada loiskia ja pestä jalkansa suovalla ja lämpimällä -vedellä ja sitte voidella niitä siansapella, jota myöskin oli kontissa -eräässä pullossa. - -Vaikka Anna-Liisa kuinka olisi kehoittanut varovaisuuteen, loiskuttivat -lapset niin vallattomasti vettä, että hänen mielestään oli parasta -kastella koko lattia ja kerta kaikkiaan pestä se. - -Antti, Matleena ja hän saivat kukin pesimen. He sirottivat hietaa -yli lämpimällä vedellä valellun lattian, asettivat paljaat jalkansa -huosiaimille ja hankasivat niin, että liistat nousivat lahonneesta, -kuluneesta puusta. Lattiaa ei suinkaan oltu pesty vuosikausiin tai sen -jälkeen, kun "kaikki" läksivät tuvasta jättäen ontuvan juopporaukan -yksin. Pikkutytöt istuivat ukon vuoteella tehden nukkeja haloista ja -tikuista. Pikkupojat puhdistivat astioita ja puulusikoita ja kaapivat -puuropataa pitäen korvia särkevää meteliä. - -Lapikas-Pekka aivan pelästyi huomatessaan minkä joukon rikkinäisiä -lapikkaita lapset rajusti heitellen kokosivat hänelle takan juurelle. -Hän tunsi itsensä kuitenkin sangen tyytyväiseksi ajatellessaan, miten -tervetullut hän olisi saapuessaan taloihin valmiine lapikkaineen. Oli -muuten tunnettu asia, että Lapikas-Pekka mieluummin joi kuin teki -työtä. Vähän väliä hän pui nyrkkiä tänä päivänä "pieneen kammariin" -päin, missä viinapullo asusti kokonaisen väkijuomalekkerin seurassa. -"Iske vain silmää ja viito täysine kupuinesi! Viimeisen ryypyn saat -itse pitää! Tänäpäivänä olisin maannut aivan sikana, jos olisin ottanut -viimeisen ryypyn! Ihmeellistä, että lasten piti joutua tänne. Kaikki -kerjäläiset, jotka ovat tästä vaeltaneet viime vuosina, ovat kyllä -nähneet, että tämä oli niin ilkeä pesä, ettei kellään huonompaa, ja -ovat menneet ohitse. Mutta lapset, ha, ha, ha. Heillä ei ole sen -parempaa ymmärrystä, ja niin kävivät he sisään tällaisen juopporentun -luo. Jos vain olisin eilen ollut tuottamatta kotiin viinaa, niin olisi -minulla ollut rahaa, että olisin voinut ostaa leipurista kakkuja näille -pikku enkeleille." - -Hän nousi vaivalloisesti, pani kahvipannun tulelle ja mulkoili -huoneeseen myhäillen. - -"Emmekös hanki itsellemme aamupäivätilkkasta? Jopa jotakin", mutisi hän -itsekseen, "tytöllä on oikein itsestään ymmärrystä pestä ikkunalasi." - -Lapset hymyilivät hänelle lämpiminä ja punaisina kuin olisivat olleet -painisilla. Pikkutytöt lauloivat sängyssä pienoisiansa uneen pehmeästi, -suloisesti äännellen: "Taimainen taana". Se merkitsi "Taivaallinen -Kaana". Ken ei sitä käsittänyt, sillä ei varmaankaan ollut tavallista -ihmisjärkeä. Mauno ja Pekka-Erkki lyödä kalistelivat puukolla ja -rautakaavilla pataa, nauroivat ja hoilasivat: "Ahti hän soittelee -aalloilla." Eikä siinä kyllin. He alottivat laulelman, jota Antti ei -suvainnut, kun se ikäänkuin koski häntä itseään: - - "Anttipa oli uljas renki, ahkera niinkuin myyrä, - reipas hän oli kuin reippain mies, väkevä niinkuin karhu." - -Se laulu oli niinkuin pilkantekoa, niin että hän suuttui ja sanoi, että -he voisivat luikata koreampaa nuottia. Saisivat myöskin olla kaapimatta -reikää vieraan padan pohjaan! - -"Kyllä rautapata kestää", väitti Pekka. "On niin hupaisaa kuulla lasten -laulavan. Ei täällä ole sitä koskaan ennen tehty. Sekä akka että -lapset riitelivät yhtä päätä, ennenkuin läksivät Ameriikkaan, minne en -tahtonut seurata heitä." - -"Niin, tänäpäivänä on sellainen rajuilma, että saanette jäädä tänne, -sillä ettepä ehdi maantiellekään, ennenkuin vallan hautaannutte, kun on -tuollainen lumen paljous! Mutta ei minulla ole paljon muuta tarjottavaa -kuin hapanta maitoa puuroon ja silakkaa ja sitte kahvia." - -"Etteikös se kelpaisi", sanoi Antti suoristaen itsensä. -- Hän oli -kävellyt etukumarassa ja kaapinut lattiaa tuohella saadakseen sen pesun -jälkeen valkeaksi ja kuivaksi. - -"Meidän mielestämme on hauska saada jäädä tähän tupaan", lisäsi -Matleena. "Kun vähänkin saamme täällä raivatuksi, on täällä niinkuin -kotona meidän tuvassa, vaikka siellä oli kukkia ikkunalla." "Ei, -mutta", jatkoi Matleena. Hän oikein hypähti. "Minähän otin konttiin -mukaani pikkukaktuksen." - -Hän juoksi kontille, joka riippui takan koukussa, kaiveli kaiken -rojun seassa, jota he olivat koonneet sinne, ja sai käsiinsä suuren, -kaulahisriepuun sidotun tötterön. - -"Katsokaa! Saattepa uskoa sen elävän tuon hienon, korean -pikkukaktuksen. Siinä on multaa jäljellä. Vaari kulta, saanko tuohisen -pannakseni sen siihen." - -Pekka viittasi hänelle, mistä sellaisen löytäisi. - -Sitte Matleena istutti ruhjotun taimen, jota ei juuri sillä hetkellä -ollut syytä nimittää "hienoksi ja kauniiksi". - -Hän kuiskaili innokkaasti hetkisen vanhempien sisarusten kanssa ja -meni sitte ujona, mutta juhlallisen näköisenä isännän luo. Väräjävällä -äänellä hän kysyi, tahtoiko vaari pitää hyvänään hänen pienen, korean -kaktuksensa. Hän oli saanut sen koulunopettajalta, ja siihen tulisi -niin koreita kukkia, tulipunaisia ja suurempia kuin kahvikuppi. Mutta -sen pitäisi seisoa niin, että aurinko paistaisi siihen ikkunan läpi, -- -ja vettä sen pitäisi saada joka päivä. - -Lapikas-Pekka ei tosin kukista paljon ymmärtänyt. Tämä näytti hänen -mielestään enin majavan hännältä, jossa oli teräviä, pieniä neulasia. -Mutta oli hänellä toki sen verran älyä, että hän käsitti tytön antavan -pois sellaista, mitä piti suuressa arvossa, niin että hän siis -pyyhkäisi tukkaansa, kun ei hänellä ollut lakkia päästä siepata, ja -tarjosi hänelle kätensä kiitokseksi. - -"Pitäkää hyvänänne", sanoi Matleena niin kuninkaallisen alentuvaisesti -kuin hän olisi lahjoittanut kokonaisen kukkatarhan. - -"En ollenkaan tiedä, mitenkä tulemme toimeen, kun minä olen suorastaan -ilman leipää", tuumaili Pekka ja työnsi silmälasit niskan puolelle. -"Kas, minä en niin tarkasti välitä siitä, mitä ruokaa itseeni saan näin -päivällä, hulluahan se on, mutta niin vain on." - -"Jos teillä vain on jauhoja, niin kyllä me osaamme leipoa", sanoi -Anna-Liisa mahtavalla äänellä. "Saammehan lämmittää uunin?" - -"Asia on sellainen, että jauhoja minulla on, mutta niin imeltyneitä, -etten luule kenenkään saavan niistä leipää." - -"Tottahan meidän oli pahempi saada leipää viime ja tänäkin talvena, -kun saimme sekoittaa pettua ja olkia taikinaan", intoili Anna-Liisa. -"Antti", hän jatkoi, "mene sinä hakemaan puita ja lämmitä uuni. Minä -näin äsken leivinkaukalon säiliössä, sen minä kannan tänne. Ja sinä, -Matleena, ota pata pojilta ja pane se tulelle, niin minä ammennan -siihen vettä taikinanjuureksi. Täytyy leipoa rieskaa, jonka ei tarvitse -nousta, ja sitten saa tehdä taikinan oikein kivikovaksi, kun jauhot -ovat imeliä! Sepä on hyvä, että tässä on liitua, että saamme sitte -valaista uunin perästämme, kun olemme leiponeet." - -"Mutta", jatkoi Anna-Liisa huolestuneella äänellä, "onpa kovasti -ikävää, ettei meillä ole matonriekaletta vasta pestylle lattialle." - -"Vai sillä tavalla, että täällä pitää olla kuin hienoissa ihmisissä. -Niinpä käy sitte 'pieneen kammariin' ja ota sieltä tilkkumatot. Ota -vällyt myöskin, että saamme kiertää ne lujasti tuolla nurkassa olevien -olkien ympäri. Tässähän tulee aivan kuin joulu tupaan. Hyvähän se on -sen puolesta. Enpä minä paljon ole jouluista selvillä ollut, niin -juoppoudessa kun olen elänyt. -- Tulkaa tänne, pikkupojat, niin saatte -oppia tekemään lapikkaita." - -Mauno ja Pekka-Erkki saivat pikilankaa, saranpaloja ja naskalin. -Verrattoman uljasta oli vetää lanka korkealle ilmaan, saada painaa -naskali kovan kankaan ja nahan läpi ja tuntea yht'äkkiä itsensä -täysoppineeksi lapikassuutariksi. - -Tuli leimusi pian suuressa uunissa. Anna-Liisa ja Matleena -ponnistelivat taikinaa alustaissaan ja kaulitessaan siitä ohuita -kakkuja pöydälle. Heidän taikinansa oli kovaa kuin kivi, ettei se olisi -vetelöitynyt paistaessa. - -Antti seisoi uunin edessä. Hän otti leivät, joita sisaret olivat -leiponeet, kaulanneet ja pistelleet yhteennidotuista kananhöyhenistä -muovatulla pistelöimellä, joka teki leipiin reikiä tuhkatiheään. Sitte -hän työnsi leivät loimottavaan uuniin ja paistoi ne yhden kerrassaan -aukon edessä, mistä pesä oli puhtaaksi lakaistu. - -Hän sai huolellisesti tarkata kiertäessään ja kääntäessään kakkuja -leipävartaalla, ettei leimuava tuli niitä polttanut. Pikkutytöt -olivat tietysti myöskin leipomiskiireessä mukana. Heillä oli omana -leivinpöytänään ei juuri liian puhdas puutuoli. Nuket nukkuivat -halkopäät likaisella pieluksella, joka oli pääsevä pesuun ennen iltaa. -Tuvassa oli melua ja touhua, elämää ja ahkeruutta. - -Päivällinen oli laitettava. - -Pekka ehdotti hernepannukakun paistamista lämpimässä uunissa. Eräässä -saviastiassa oli hänellä sianrasvaa sille kaadettavaksi, niin että -syntyisi oikein hieno päivällinen tuoreen leivän ohella, joka tosin -oli harmaata, kiiltävän likisattua, ja niin sitkeää, että olisi voinut -hampaansa kiskoa sillä irti, mutta kuitenkin tavattoman hyvänmakuista, -jollaista lasten oma leipoma leipä tavallisesti on. - -Helokki sai lähteä ulos kokoamaan itsellensä ruokaa sieltä, mistä -ennenkin oli sitä löytänyt. Jätteitä se sitten saisi sisällä. Niin se -antoi maitoa yltä kyllin. Toisenlaiseen oli Pekka tottunut. Viina oli -tässä tuvassa saanut useimmiten korvata sekä ruuan että juoman. - - - - -Kuudes luku. - -SILMÄLASIMIES JÄLLEEN YKSIN. - - -Lapset olivat viipyneet Lapikas-Pekan luona kokonaista kaksi päivää. -He nauroivat itsellään kertoessaan hänelle, miten hän ensimältä oli -peloittanut heitä. Hän, joka oli vain hyvä ja hauska. Rajuilma oli -helpottanut. Miesten nähtiin ajavan lumiauroja maantiellä. Pekka ja -Antti olivat ulkona koettaen tallata polkua. Seuraavana aamuna päivän -koittaessa piti lasten lähteä, ja he menivät yösijalleen hyvissä ajoin. -Kun he olivat nukkuneet, mikä tapahtui heti, kun olivat laskeutuneet -oljille, läksi Pekka ulos. Hän ontui kylälle päin. Ihmiset, jotka hänet -näkivät, sanoivat: "Nyt menee Lapikas-Pekka jälleen kapakkaan. Hän on -kai maannut juopuneena kotonansa myrskypäivät." Mutta Lapikas-Pekka -_ei_ mennyt kapakkaan. - -Hän osti suurimoita kauppapuodista lapikasten hinnalla, jotka hän vei -sinne mukanaan. Sokeriakin hän osti ja palasen sianlihaa, ja sitte -neljätoista kappaletta pieniä nisupyörylöitä. Hän ajatteli lapsia, -heidän piti jokaisen saada kahviinsa kaksi, ennenkuin läksivät hänen -luotaan seuraavana aamuna. Kun hän sepi selvänä tuli kotiin, istui hän -neulomaan epätoivon vimmalla. Kesti myöhään yöhön, ennenkuin hän meni -levolle. - -Mutta silloinpa seisoi kolme paria uusia lapikkaita olkivuoteen ääressä -lattialla. - -Pikkutytöt olivat olleet melkein ilman kenkiä, jalat olivat näyttäneet -lihamöhkäleiltä, paisuneilta ja punaisilta, kun Antti illalla otti -pois niiden ympäri kierretyt rievut. Ja Anna-Liisalla oli ollut -lyöttöhaavoja kantapäissä, niin että veri oli juossut niistä, ja hän -oli itkenyt, kun hänen piti irroittaa kenkäriekaleet jalastaan. - -Oli kylmä, ja pahan sään jälkiä näkyi vielä ilmassa, kun lasten piti -aamulla lähteä matkaan. - -Pekka oli nyt hellinyt heitä kaikin tavoin. Mutta hänen oli niin -vaikea nähdä heidän vaeltavan tuvasta. Sekä lämpö että valo tuntuivat -kaikkoavan hänen luotaan lapsijoukon keralla. Jospa hän edes olisi -saanut pitää vuohen, tuon kelpo eläimen, joka lypsi niin hyvin. -Olisi helpompi luopua viinasta, ajatteli Pekka, jos olisi saatavana -nuorta maitoa koska hyvänsä, kun janotti suolaisen silakka-aamiaisen -ja puolipäiväisen jälkeen. Sitäpaitsi eivät lapsirukat voineet koko -matkaa kuljettaa vaivaloista vuohta mukanansa; niinpä hän siis kysyi -heiltä, olisiko heillä halua luopua vuohesta ja jättää se hänelle. Hän -kyllä hankkisi siitä rahaa; nyt kun hän oli ruvennut työtä tekemään, -ei se luottaisi hänelle vaikeutta. Mutta oliko ajateltavissa, että -he luopuisivat Helokista! Sehän antoi heille lämpöä ja ruokaa, sehän -oli heidän ystävänsä ja vanha ja luotettava matkaseuraksi. Vaari ei -saanut pahastua. Mutta eivät paljostakaan rahasta, niin, eivät mistään -hinnasta he voineet Helokkia jättää. - -"Vai sillä tavalla, että te olette ikäänkuin ystävääkin sen kanssa ja -saatatte juuri kuin turvata siihen. Niinpä minun sitte täytyy koettaa -tulla toimeen ilman", sanoi Lapikas-Pekka sävyisästi. - -"Meidän on ollut täällä niin hyvä olla, ja monta kiitosta teille meidän -kaikkien edestä." Antti ojensi kätensä ja katsoi niin rakkaasti ja -totisesti Lapikas-Pekkaan, että vanhuksesta tuntui, ettei hän voisi -kestää eroa heistä kaikista. - -"Ja vaari, älkää unohtako, että pikku kaktus tarvitsee -auringonpaistetta ja vettä joka päivä. Kun me tulemme, on minulla taas -toinen suuri, korea kukka teille, vaari", sanoi Matleena. Myöskin hän -antoi kättä ja kiitti. -- Anna-Liisa kiitti tietysti hänkin, vaikkei -kyennyt kyllin näyttämään tai sanomaan, miten peräti tyytyväinen hän -oli uusiin lapikkaisiinsa. - -Pikkutytöt nostettiin nukkumasta. Martta-Eeva ojensi käsivartensa, -suipensi huulensa -- "tuutele, vaari, -- antanut tauniit tennät -Atta-Eetalle." - -"Hän sanoo tahtovansa suudella teitä, kun olette antanut hänelle koreat -kengät." - -"Vai sillä tavalla! Voi sentään, etten minä juopporaukka ole kyllin -hyvä lähestymään sellaista Jumalan enkeliä! --" - -Lapikas-Pekka kääntyi äkkiä lapsista, ja palasi yksin tyhjään, mutta -nyt niin siistiin tupaansa. Hän istui takan ääreen ja nyyhkytti -niinkuin kaikki elämänilo olisi häneltä paennut. - -Halli, joka oli tyytyväisenä nähnyt vastenmielisen seuran lähtevän -tiehensä ja ulkona pikkuportaalta iloisesti heiluttanut jäähyväisiä -hännällään, vinkui nyt surkeasti ja osaaottaen tavatessaan isännän -tuvassa niin raskaalla mielellä. - - - - -Seitsemäs luku. - -HAJALLAAN. - - -Lapsijoukon kulku suuren tunturikylän läpi ei herättänyt erikoisen -suurta huomiota väestössä. Liiankin usein nähtiin näinä aikoina -kokonaisten nälistyneitten perhekuntienkin lähtevän kerjäämään -elatustaan. - -Hallantunturin lapset vaelsivat Lapikas-Pekan neuvosta suoraan virran -partaalle päin. Aluksi he olivat pelokkaita ja allapäin ja puhuivat -kaipauksella silmälasimiehestä. - -Mutta oli sentään niin ihanaa, kun oli paljon lunta, ja niin vapaata ja -hauskaa oli päästä ulkoilmaan, että he lopullisesti tunsivat itsensä -oikein tyytyväisiksi ja hilpeiksi aamurupeamassa. Ilma selkeni, ja -kinokset seisoivat korkeina valleina pitkin tien syrjää. Nuo raskaat -kinokset olivat niin lystikkään näköisiä. Ne olivat ripustautuneet -kattojen päälle kuin paksut, valkoiset vällyt, jotka riippuivat vasten -ikkunoita. Katajilla ja pikkukuusilla oli latvassaan korkeita, hupaisia -piippalakkeja, ja pitkin vanhoja aitoja laskeutuivat kinokset kuin -paksut, valkovillaiset vaatteet. -- Niin, että olipa paljon hauskaa -nähtävää tänäpäivänä. - -Punaisista kaksikerroksisista taloista ja pienistä, harmaista -tuvista he eivät niin paljoa välittäneet. Niissä oli kaikki jotenkin -samannäköistä kuin kotona omassa pitäjässä. Naisväki kahlasi polvia -myöten lumessa päästäkseen navettoihin, jotka olivat vaipuneet -valkoisiin kinoksiin; lapset lakaisivat ja lapioivat portaita ja -polkuja, ja miehet askaroitsivat ajokaluineen ja valmistautuivat -metsälle hirrenajoon. - -Puolipäivään päästessä menivät lapset ison kylän päässä olevaan -suurtaloon. Ruokaa he saivat siellä, leipää ja keitettyä silakkaa. -Astiallinen kirnupiimää pantiin myös heidän eteensä uuninpenkille. - -Mutta he läksivät sieltä äänettöminä ja alakuloisina. Emäntä, joka oli -heille Jumalan lahjan antanut, oli näyttänyt niin tuimalta, heittänyt -ruuan heille ja mutissut -- mutta niin että kaikki kuulivat -- että -tunturilta tulevat kerjäläiset söivät kohta koko talon putipuhtaaksi. -Isäntä, joka oli tullut sisään ja nähnyt heidän syövän rivissä -uuninpenkin ääressä, oli sanonut, että tuollainen joukko sopisi -parhaiten köyhäintaloon, ja että elleivät hänen hevosensa olisi kiinni -metsäajoissa, tekisi hän viisaimmin toimittaessaan heille paluukyydin -sinne. Talon lapset olivat näyttäneet niin jöröiltä ja happamilla kuin -olisivat asuneet köyhäinhuoneella sen sijaan että elivät suuressa -talossa, missä oltiin niin rikkaita, että siellä hyllyllä oven päällä -oli kuusi kuparikattilaa, ja koreita kaappeja ja kokonainen rivi -hopealusikoita ylinnä kaapinhyllyllä. - -"Vaikka siellä oli hienoa, oli Pekan tuvassa mielestäni koreampaa", -sanoi Mauno. "Kas se oli mies, se." - -"Koreampaa ei ollut", väitti Anna-Liisa. "Olikos sekin laitaa miten -kamalalta siellä näytti tullessamme: lattia likainen ja takka musta, se -ei tainnut olla vuosikausiin valaistu, ja ikkunanlasi niin ettei läpi -näkynyt, ja lakanat ja pieluksen päälliset ylen ruskeita, ennenkuin -saimme ne pestyiksi. Ei, koreampaa ei siellä ollut. Nytkään ei siellä -ole koreampaa, vaikka lattia on valkoinen, ja matot lattialla, ja takka -hieno, ja ikkunanlasi kirkas, sikäli kuin minä ymmärrän." - -Anna-Liisa katseli epätietoisen ja hämmästyneen näköisenä eteensä. - -"Niin, en minäkään ymmärrä", tunnusti Antti. "Me saimme heidän luonansa -leipää paremmista jauhoista, ja valoisaa ja koreaa siellä oli, ruokaa -me saimme, ja kumminkin olen aivan kuin kiukuissani heille." - -"Äiti sanoi, ettemme saisi olla kiukuissamme, Antti. Ei, en minä ole -vihainen", sanoi Matleena, "mutta kun ajattelen heitä, niin oikein -pelkään ihmisiä, joiden luo meidän pitää joutua pitäjällä. Minä pelkään -sellaisia, joilla on suurtaloja. Heillähän kuuluu olevan kuitenkin -kaikki niin hyvin, rahaa kun on, millä ostaa, niin ettei nälkävuosi -pysty heihin." - -"Pekan luona on kuitenkin parempi olla." - -Sisarukset kävelivät ryhmässä Antin ympärillä. Heillä oli niin paljon -juttelemista ja tuumaamista. - -"Ja siellä ei kuitenkaan ollut äitiä ollenkaan, siellä Pekan talossa", -huomautti Mauno. - -"Ei, sillä silloin hänellä kai olisi ollut siistimpää nurkissaan", -- -ratkaisi Anna-Liisa. - -"Jos se äiti olisi ollut sellainen kuin meidän äiti, ennenkuin hän -kuoli", lisäsi Matleena luoden katseensa ylöspäin. - -"Ei niillä itselläänkään ollut yhtään hauskaa." - -"Meidän pitää kiiruhtaa, että pääsemme joen yli, ennenkuin tulee -pimeä", sanoi Antti katsahtaen ympärilleen. "Koillisesta rupeaa -vinhasti tuulemaan, eikä se ole koskaan mikään hyvä tuuli." - -"Kuinkas pikkutytöt nyt voivat?" Antti pysähytti kelkan, kumartui -pikkutyttöihin päin ja tukki vällyn lujasti Martta-Eevan ympärille, -joka istui Sanna-Kaisan edessä vähän vinossa. - -Taas lähdettiin matkaan vereksin voimin. Poissa olivat ajatuksista -jääkylmä suurtalo ja sen herättämät harmilliset tunteet. Tie oli -jotenkin hyvin ajettu. Sitäpaitsi oli peuralauma selvästi äsken -kulkenut siitä ja polkenut sen auki. Tuhannet jäljet olivat pitkin -matkaa tehneet tien leveäksi ja aukinaiseksi. - -Punotuista juurista tehty rikkinäinen juustosammio, jollaisia -lappalaiset käyttävät valmistaessaan poronmaidosta juustoa, oli -keskellä tietä. Matleena otti sen ja asetti tietä osottavan pikkukuusen -oksalle. "Tule ja anna sen olla", murisi Anna-Liisa. - -"Sen ei ollut siinä hyvä, ja pikkukuusi pyysi minua laittamaan itsensä -hienoksi", nauroi Matleena, "mutta nyt minä alan väsyä." - -Äänestä kuului, ettei Matleena ollut hetikään niin hilpeä kuin oli -olevinaan. "Asetuhan hetkeksi anturoille, niin saat levätä", sanoi -Antti. "Anna-Liisa ja minä tulemme kyllä teidän kaikkien kolmen -kanssa toimeen hyvän matkaa. Pelkään tuolla luoteessa, suurtunturin -yläpuolella, asustavaa lumipilveä. -- Mutta ei kai kestäne peräti -kauvan, ennenkuin pääsemme joelta ja saavutamme kylän, josta Pekka -puhui." He kävelivät nopeasti eteenpäin sileää tietä, joka kulki joella -jään yli. Pikkutytöt olivat nukkuneet, ainakin he olivat aivan ääneti. -Vetäjätkin olivat vaiti. Ilmassa oli ikäänkuin jotain pelottavan -uhkaavaa. - -Tuulenpuuska saavutti heidät pitkään ja valittavasti ulvahtaen: - -"Hui, voisi luulla sutten olevan perässämme, niin ilkeästi ääntelee -ilmassa", sanoi Anna-Liisa ja veti ohuen huivin paremmin päähänsä. - -"Sinun on kai sittenkin nyt helpompi kävellä, kun olet saanut -jalkoihisi jotain kunnollista?" kysyi Antti katsahtaen tosin sangen -kömpelöihin, mutta kuitenkin uusiin, mainioihin lapikkaihin. - -"Sepä se vasta oli asia. Voin vaikka hypätä niissä, ja ne pysyvät -kumminkin jalassa." Anna-Liisa teki todellakin muutamia ei erikoisen -somia hypähdyksiä tietä pitkin. - -Hän tunsi sillä perinpohjin ärsyttäneensä lumihiutalepilven, joka -oli väijynyt lasten tiellä. Sillä yhdessä vilahduksessa ennätti -terävästi pieksevä tuisku kietoa heidät ryöppyynsä. Se tunkeutui -äkäisesti vinkuen huivien ja saalinriekaleitten sisään. Se heittäytyi -tukkuina tien yli, joka muuttui pian epätasaiseksi, kulkien kuin -aallonharjoissa. Elleivät pikkukuuset olisi seisoneet tietä -viitoittamassa, olisivat lapset äkkiä eksyneet äärettömän aukealla, nyt -umpeen pyryttyneellä jokilakeudella. - -Oli raskasta vetää kelkkaa kasaantuneen lumen halki. Antti huusi -Matleenalle, että hän sai nyt kiivetä pois anturoilta. Matleena -totteli ja tuli kohta kahlaten sisarusten luo, jotka vuohi -keskellänsä muodostivat tiheän ryhmän. Miten kelkka siinä samassa -keventyikään! "Kovinpa olit raskas. Nyt se on köykäinen kuin tyhjää", -sanoi Anna-Liisa nykäisten itselleen nuoran. Hän oli tullut vallan -kuin toiselle mielelle saatuaan parempaa jalkoihinsa ja päästyään -karvastelevasta kengänhieromasta. - -"Minun mielestäni ei tässä lumessa oikein kykene pääsemään eteenpäin", -jupisi Mauno, joka oli juuri keskellä kinosta. - -"Mutta minä kuljen kinosten pohjia, minä", läähätti Pekka-Erkki, "siinä -kyllä joutuu kulkemaan vähän edestakaisin, mutta minä en totisesti -jaksa alinomaa kahlata läpi." - -"Luuletko olevan vielä pitkältä kylään?" kysyi Matleena kuiskaten, -pujottaen lujasti kätensä Antin toiseen käteen. - -"En", vastasi Antti, joka yritti pitää silmiään auki ja nähdä rajusti -tanssivien, piiskaavien lumihiutaleitten läpi. - -"Meidän täytyy pysähtyä ja tukkia ensin lujemmin peitteet pikkutyttöjen -ympärille, että saavat lämpöisempää, sitte kuljemme nopeammasti." - -Antti kääntyi kelkkaa kohden. Hänen mielestään se lumen hohteessa -näytti niin merkillisen tyhjältä. Parilla askeleella hän oli sen -vieressä. Hän päästi huudon, käheän, kummallisen. Sisarukset eivät -varmaan koskaan olleet kuulleet Antin niin huutavan, hänen, joka aina -pysyttäytyi hiljaisena ja totisena. - -"Mikä kumma sinua vaivaa, poika?" huudahti Anna-Liisa. - -"Martta-Eeva --! Tottahan näette -- Sanna-Kaisa, kuuletko sinä!" - -Antti puristi eloa Sanna-Kaisaan, joka nukkui sikeästi. - -"Missä on Martta-Eeva?" - -"En minä tiedä, tättä te on yttäpäätä ittunut!" - -"Voitteko nyt kulkea yksin eteenpäin, niin minä menen takaisin -Martta-Eevaa etsimään", sanoi Antti päättävästi. "Kävelkää vain niin -nopeasti, että pysytte lämpiminä ja pysykää kuusenviittojen välissä." - -"Niin, teidän pitää tehdä niinkuin minä sanon", toisti Antti arvonsa -tuntevasti, mutta kovin murheellisen näköisenä, kun nyt kaiken lisäksi -sisarukset pelästyksestä päästivät surkean hätähuudon, suruissaan ja -kauhuissaan kun olivat, jäädessään yksin ilman Antin turvallista suojaa. - -"Saattanet toki sinä, Anna-Liisa, pitää suusi kiinni, ja tekin, jotka -olette miesväkeä. Minun pitää mennä tietä pitkin takaisin ja etsiä -Martta-Eevaa. Hän vierähti varmaan kelkasta heti, kun Matleena oli -mennyt kannoilta. Etkö olisi saanut seisoa siinä, että olisit sen -nähnyt? Minunkin piti tietysti laiskotella, etten viitsinyt vetää niin -monta!" - -"Niin, älä nyt sitä sure", nyyhkytti Matleena. - -"Mene ja hae meidän pieni Martta-Eeva. Me kuljemme eteenpäin kuin -aikaihmiset. Onhan meillä palanen sianlihaa syödäksemme ja leipää -myöskin." - -"Ota sinä lapset huostaasi, Anna-Liisa!" - -"Ota osviittaa pienestä juustoseppeleestä kuusenoksalla; kun minä -panin sen sinne, olimme kaikki mukana, ja sen vuoksi ei sinun tarvitse -mennä sitä kauvemmaksi", huusi Matleena Antin jälkeen, joka nyt -puolijuoksua tuulen ja piiskaavan lumen takaa-ajamana lähti kulkemaan -umpeentuiskunutta lumikenttää. - - - - -Kahdeksas luku. - -MINNE ON MARTTA-EEVA JOUTUNUT? - - -Anna-Liisa koetti saada Sanna-Kaisan vaikenemaan ja rauhoittumaan -jokeltavalla puheella ja uudella, lämpimällä maitotilkalla. Pienin, nyt -nuorin, tukittiin lujasti kelkkaan kiinni. Matleena asettui täst'edes -varmuuden vuoksi taakse työntämään. Hän koetti pitää lumen huikaisemia -silmiään auki voidakseen varoa, ettei tämäkin piskuinen vierähtäisi -pois ja katoaisi heiltä. - -Antin kehotuksia vailla he lahnustivat hitaasti ja raskaasti kinosten -läpi väsyneinä, pelokkaina, nälkäisinä. He vaelsivat raskaassa -surussa Martta-Eevan tähden, joka oli ollut heille suureksi iloksi -lystikkäine puheluineen ja hauskoine vehkeineen. He unohtivat aivan, -miten väsyttävä hän myöskin oli ollut, kun hän oli huutanut öisin ja -tarvinnut hoitoa, vaatetusta ja ruokintaa, kantamista ja askartelemista -joka tavalla. - -"Minä ajattelin aina, ettei hän kauvan elä", sanoi Anna-Liisa -itkuisella äänellä. - -"Se minunkin mieleeni tuli, kun hän sanoi tahtovansa äitin luo -taanaan", lisäsi Matleena surullisen ja huolestuneen näköisenä kuin -vanha ihminen. - -"Niin, kunhan ei vain susi olisi häntä ottanut", huomautti Mauno -rikkiviisaalla vanhuksen äänellä, "sudet ovat vaarallisia näin -talvisaikaan. Hallajärvellä niitä on ollut taloissa asti." - -"Poika kulta, ole vaiti", puhui Matleena. "Pitääkö tässä kulkea ja -ajatella suden repineen pienen Martta-Eevan. Jos ei Antti löydä häntä, -on hän lentänyt 'taimaiteen taanaan', ja äiti on ollut hakemassa hänet, -vaikka me emme nähneet sitä tässä lumentulvassa." - -"Eipä siitäkään voi olla varma", väitti Pekka-Erkki ajattelevasti -sylkäisten eteensä. "Virtanen Pihlajavedellä kuuluu pelästyttäneen -karhun pesästään, ja nyt se tietysti kiertää ja juoksentelee ympäri -seutuja nälissään. Mesikämmen on varmaankin repinyt hänet." - -"Tottakai", matki Matleena Pekka-Erkkiä vinkuvalla äänellä. - -"Ja aina Pihlajavedeltä tänne asti, missä maailma melkein loppuu, on -karhu juossut syödäkseen meidän pienen Martta-Eevan. Väinö Paukan -isokarju on kai myöskin päässyt ulos ja saanut vihiä hänestä, ja -koulunopettajan vanha pässi on hänet vainunnut, saadakseen puskea hänet -kuoliaaksi." - -Matleena rupesi itkemään. "Te olette niin ilkeitä keksimään pahaa, kun -entuudestaankin jo on huonosti asiat, että -- että minä suutun. On kai -kauniimpaa ajatella äidin lentäneen tänne noutamaan Martta-Eevaa, joka -oli hänelle niin rakas. Jos hän vain olisi jaksanut, olisi hän kyllä -ottanut Sanna-Kaisan myöskin." - -"Älä nyt rupea puhumaan sinäkin niinkuin sellainen, joka ei elä -kauvan", keskeytti Anna-Liisa sisaren harmin purkauksen. "Minun -mielestäni meidän ei pidä ajatella mitään, ennenkuin saamme kuulla, -miten asia on, kun Antti tulee takaisin." - -"Hän ei löydä meitä koskaan", murisi Mauno. - -Mutta Antti löysi kuitenkin. Hän tuli kömpien lumessa, kun sisarukset -olivat niin väsyneitä, niin menehtyneitä, etteivät enää jaksaneet puhua -eivätkä toisilleen vihoitella. - -He eivät edes jaksaneet pistää kättänsä poveen tunnustellakseen oliko -yhtään leivänpalaa jäljellä niistä, joita he olivat sinne panneet. Jos -vain Anna-Liisa olisi pysähtynyt tai istuutunut kinokseen lepäämään, -olisi koko joukko seurannut hänen esimerkkiään, pikkupojat kaikkein -mieluimmin raskaissa, hankalissa vaatteissaan. Helokki etupäässä esti -heitä istuutumasta ja siten ijäksi nukkumasta. Jos vain joku lapsista -kääntyi siinä tarkoituksessa sivulle, juoksi se tiehensä kova-äänisesti -määkien. Ja sitte täytyi heidän kohta mennä perästä, kun he niin -pelkäsivät kadottavansa sen. - -Mutta eivät he kauan jaksaneet siihenkään mukautua. - -Mauno, joka oli pitkän aikaa horjahdellen kävellyt, kaatui, -kiukkuisesti sähisten, kun Anna-Liisa tahtoi auttaa häntä jaloilleen ja -saada hänet matkaan. - -Niinpä oli kuin ihme, että Antti vihdoinkin tuli, sillä hänen kanssaan -tuli lapsiin taas elämää ja virkeyttä. - -_Hän tuli kuitenkin ilman pientä Martta-Eevaa_ --! Aina kuusessa -olevaan juustoseppeleeseen saakka oli hän kulkenut, mutta ei ollut -nähnyt jälkeäkään heidän pikkutytöstään. - -"Susi kyllä selviää siitä, mitä hän käsiinsä saa", huomautti Mauno -epäilevällä syrjämulkauksella Matleenaan, joka loistavin silmin -vakuutti, että silloinpa hän kuitenkin oli ollut oikeassa sanoessaan -äidin ottaneen Martta-Eevan taivaalliseen Kaanaaseen. - -Aina susi toki olisi jättänyt jonkin vaaterievun, vakuutti hän -innokkaasti. "Hoo -- hän on kyllä kantanut hänet mukanaan täysissä -vaatteissa", väitti Mauno itsepintaisesti. - -"Mitä sinä luulet, Antti?" sanoi Matleena ja hiipi pelosta väristen -veljen luo. - -"En tiedä. Koko matkan oli vain valkeata, yhteenajautunutta lunta. -Matleena, en siedä sitä ajatusta, että susi olisi repinyt pienen -Martta-Eevan. On niin raskasta -- aivan kuin olisi se minun syyni." - -"Olisit ennemmin iloinen ja tuntisit mielesi keveäksi, sillä äiti on, -näetkös, ottanut pikkutytön kokonaan luokseen." - -"Et saa itkeä, Antti." - -Matleena silitti veikon poskea jäästä kangistuneella lapasellaan, mutta -ei se häntä lohduttanut. - -Suuri poika! Kyyneleet tippuivat sekoittuen kirvelevään lumipyryyn -hänen siinä kulkiessaan etukumarassa vetäen nyt lumisohjussakin -kuitenkin liian kevyttä kelkkaa. Hän tunsi tuskin helpotusta tienhaaran -näkyessä, joka johti joelta maalle. Ja vasta nyt huomasi Antti, että -lumimyrsky oli tauonnut ja että taivas illan tullen oli kirkastunut. - - - - -Yhdeksäs luku. - -"TAIMAINEN TAANA." - - -Jahtimestari Hirvi matkusti kotiin samaa tietä, jota lapset olivat -edellisenä päivänä tallustaneet. Hän oli ajanut läheltä ohi heidän -pienen, harmaan tupansa Hallatunturilla, sivuuttanut suurmetsän ja -ollut kuten lapset pakoitettu rajuilman tähden jäämään ensimäiseen -tunturikylään. - -Hän ei totisesti ajatellut majoittua silmälasimiehen luo, hän, vaan oli -asunut majatalossa ja syönyt hyvän aamiaisen hilpeässä seurassa. Ja -siten hän oli tullut lähteneeksi myöhään matkalle. Nyt hän ajoi niemen -kaltevaa, epätasaista tietä alas, jota lapsetkin vast'ikään olivat -menneet, saavuttaakseen joen ja sen poikitse kulkevan tien. Hän istui -pienessä kilpa-ajoreessään puettuna sudennahkaturkkiin, karvaiseen -lakkiin ja mainioihin peurannahkasaappaisiin, jotka ulottuivat polvien -yläpuolelle. Pieksevä pyry ei häntä suuresti vaivannut, varsinkin kun -tuuli pian oli muuttuva sivulliseksi. - -Jahtimestari aikoi oikaista ja valita tien, minkä ainoastaan Leivo, -hänen hevosensa, ja hän itse tunsivat, ja joka vei vinosti joen yli -harjua kohden isoon kirkonkylään, missä hänen kotinsa oli. - -Juuri tullessaan erään uloimpana niemellä kasvavan käkkärämännyn -kohdalle, missä tie kulki, ja missä hänkin oli pannut merkille -oikopolun, säikkyi Leivo ja hyppäsi molemmin etujaloin varovasti -jonkin yli, joka makasi keskellä lumen ahtamaa tietä. Sitte ei -hevonen hievahtanut paikaltaan, käänsi vain päänsä katsoen isäntään. -Jahtimestari hypähti notkeasti kilpa-ajoreestä. Hän kumartui hevosen -alle. Taivaan Jumala, mitä tämä oli! Lapsi, yksin tällaisessa autiossa -seudussa, pieni raukka kalpein, itkusta kiiltävin poskin, verhottuna -köyhiin riepuihin. - -Jahtimestari seisoi hetken neuvotonna lapsi sylissään. Nukkuiko se, -oliko se kuollut? - -Ei, se eli -- se hengitti, rupesi huutamaan. -- "Äiti" -- "Antti" -- -"Elotti" --"Anna-Aitta." Lapsi nyyhkytti ja huusi kylmästä väristen. - -Nuori mies seisoi siinä tyhmänä ja neuvottomana. Nainut hän oli ja -koti hänellä oli. Mutta hänellä ei ollut pienintäkään tottumusta tai -kokemusta pienten lasten käsittelyssä, hänellä kun ei ollut koskaan -itsellään lapsia ollut. - -Leivokin näytti ymmärtävän asian paremmin. Se kaapi etukavioillaan -lunta, heitteli päätänsä ja katsoi isäntäänsä. Mikä oli -yksinkertaisempaa kuin ottaa mukaan pieni ihmisvarsa, jonka hän oli -ollut polkea kuoliaaksi, ja vinhaa vauhtia lähteä sen kera kotiin, -missä se saisi lämmintä ja hoitoa. - -Aivan kuin olisi käsittänyt hevosen ajatuksen kulun, ryhtyi -jahtimestari äkkiä toimeen. Hän otti pienen kirkujan ja pujahutti hänet -turkkinsa sisäpuolelle. Mutta jotenkin suurella vastenmielisyydellä, -sillä jahtimestari oli sangen hieno ja siro mies, joka pelkäsi likaa ja -riepuja ja ennenkaikkea kauhistui kirkuvia, niistämättömiä tenavia. Ja -tämä oli mitä suurimmassa määrässä kirkuva ja äärimmäisessä niistämisen -tarpeessa oleva lapsipoloinen. - -Kas niin, nyt hänet oli köytetty tiukasti lämpimän turkin sisälle. -Lapsukainen vaikeni vähitellen reen keinuessa tiettömän lumen yli ja -umpikulkusten kauniisti kaikuvalla äänellä kilistessä. Sillä vaikka -olikin raskasta päästä lumen läpi, mennä viiletti Leivo kuitenkin -kaikin voimin. Olihan ehdittävä kotiin paleltuneen ihmislapsiraukan -kanssa. - -Jahtimestari, joka ensin oli pitänyt pienokaista suorana edessään kuin -hirrenpätkää, kävi niin omituiseksi mieleltään, tuntiessaan pienen, -laihan ruumiin värisevän vähitellen heikkenevistä nyyhkytyksistä. Miten -hyvältä tuntuisikaan voida lohduttaa ja auttaa sellaista pientä. Hän -asetti hänet turkissa parempaan asentoon. - -Mitähän ruuan puolta sellainen pienokainen tarvitsi? Jumala -vahvistakoon minua totisesti, ajatteli hän. Kaikesta ruuasta ja -juomasta, jota olen itseeni tänä aamuna ajanut, ei minulla nyt ole -pienintä leipäkannikkaakaan jäljellä tällaiselle pikkuruiselle. "Saat -kiiruhtaa, tyttöseni", kehotti hän hevosta. - -Leivo päristelihe ja nosti päätään. Eikö hän muka ollut kiirehtinyt -rajua lumimyrskyä vastaan, joka repi sekä harjaa että häntää, ja -kahlannut lumessa välistä vatsaa myöten. Mutta eipä sillä, saattoi hän -kyllä vieläkin lisätä vauhtia, jos niiksi tuli. Niin, hän voisi juosta -itsensä pilallekin, juosta, kunnes paikalle kaatuisi, jos isäntä niin -tahtoisi! Isäntä, jota hän oli palvellut kymmenen vuotta ja yhdessä -hänen kanssaan kulkenut metsät ja tunturit. - -Tie, joka kulki suuren metsän läpi ja jolle he nyt saapuivat, oli -ajettu. Leivo lähti pyyhältämään, niin että kulkusvyö helähteli. -Illansuussa oli hän ennättänyt suureen tunturipitäjään, joka levisi -tuolla puolen laajan laaksonpohjukan. Sitte riennettiin ylös aikamoista -mäkeä. Sinne johti valkorunkoisten koivujen muodostama kuja. He -ajoivat sitä pitkin ja pyöräyttivät lopuksi pieneen, vaaleanpunaiseksi -maalattuun taloon, jonka parveke ja kuistikko olivat vihreät ja -valkoiset. Tuli loisti akkunoista, ja savupatsas kohosi suorana ilmaan, -joka nyt oli kuulakkaa ja kirkasta ja johon ruusunpunainen iltarusko ja -vähitellen ilmestyvät tähdet valoivat hohtoaan. - -"Tervetuloa kotiin, Artur", huusi nuori rouva parvekkeelta. Hän seisoi -siellä suureen villasaaliin kietoutuneena, jonka sisältä hänen hienot -kalpeat kasvonsa ja vaalea tukkansa pilkistivät. - -"Kiitos, muijaseni! Pyydä, että Tuovi tulee ottamaan minulta tuomiseni." - -Tuovi, vanha palvelijatar, joka oli aikoinaan hoitanut jahtimestarin -rouvaa, kun tämä oli ollut lapsi, saapui hyväntuulisena alas portaita. -Välistä tapahtui nimittäin, että jahtimestarilla oli muassaan -jotain harvinaista syötävää tai muuta, karhunpaisti, sudennahka tai -tavallisimmin monenlaisia lintuja. Niin että Tuovi oli valmistautunut -saamaan suuren sylyksen. Mutta hän vetäytyi pelästyneenä takaisin. - -"No mutta, hyvä jahtimestari! Mitäs me tuollaisella? Menkää sisään, -rouva, te vilustutte." - -Mutta silloin kuului reestä parkaisu, lohduton, hyljätyn pikkulapsen -huuto. Nuori rouva heitti pois saalin. Hän juoksi alas portaita -muutamin askelin, otti kirkuvan riepukäärön syliinsä ja kantoi sen -ylös. "Lapsukainen -- pieni raukka, mitä he ovat sinulle tehneet? -Hiljaa, hiljaa nyt. Pääsemme pian lämpimään ja saamme ruokaa pieneen -ruumisparkaan." - -Kerttu rouva ei pelännyt kirkuvia, niistämättömiä tenavia. Hän oli -kyllä tottunut pikkulapsiin vanhempainsa kodissa, missä heitä oli ollut -iso sisarusparvi. Hänellä ei itsellään ollut ainoatakaan lasta syväksi, -salaiseksi surukseen. Hänen miehensä ei hyväksynyt hänen toivoansa -saada ottaa kasvatti. Hän ei nimittäin tahtonut, että he ottaisivat -edesvastuulleen toisten lapsia, ja kärsi jo ajatellessaankin häijyjä, -tottelemattomia, kirkuvia, likaisia tenavia -- muunlaisia lapsia hän ei -voinut mielessään kuvitellakaan. Ja nyt hän oli itse kuljettanut pienen -lapsen taloon! - -Illalla syötyään ja levättyään istui jahtimestari ja katseli, miten -hänen vaimonsa nopeasti ja taitavasti muutti suuria vaatekappaleita -pieniksi, miten hän ihmeellisellä tavalla sai kokoon vaaleansinisen -pienen hameen, pienen esiliinan ja parin pieniä housuja. Hän oli niin -toimessaan, hänen pikku vaimonsa. Vaaleat hiukset kihartuivat otsalle, -ja muuten niin kalpeille poskille oli työ ja työninto nostanut hienon -punerruksen. Hän katsahti mieheensä loistavin silmin. - -"Artur, mehän pidämme hänet vastaiseksi? Saat nähdä hänet. Hän makaa -Tuovin kamarissa, suuressa vaatekopassa, mihin hänelle on tehty vuode." - -"Hän saanee jäädä, kunnes se ilmestyy, jolla on häneen oikeus. Emmehän -voi heittää häntä maantielle. Ihme, etteivät sudet, joita täällä näinä -päivinä on liikkunut, siepanneet häntä." - -"Huu, ja sinähän ammuit vasta toissa päivänä kaksi sellaista otusta. -Voi, jospa ei kenelläkään olisi oikeutta häneen! Hänen nimensä lienee -Marjatta, sillä hän nimittää itseään 'Atta-Eetaksi'. Hän on niin -suloinen. Ja tiedätkö, hän risti kätensä kohta, kun oli saanut velliä -ja voileipää ja sanoi: 'tiitot tulle', ja hän juttelee niin somasti." - -"Niin, kyllähän sen tietää, mitä tuollainen puolenvuoden vanha tenava -tai mitä hän nyt lienee, saattaa jutella." - -"Rakas, hän on paljon yli puolen vuoden, hänellähän on suu täynnä -pieniä, valkeita hampaita, ja hän käveleekin niin somasti. Varmaan -hänellä on hyvä äiti." - -"Toivon sitä lapsen itsensä vuoksi, jos hän kerran tulee takaisin hänen -luokseen." - -"Oi, ei -- Artur. Emme me laske häntä pois!" - -"Hänellä lienee ainakin sisar tai jokin muu hyvä ystävä, jonka nimi on -Voilokki, ja jolla on tapana antaa hänelle maitoa, sillä saadessaan -heti tultuaan maitoa, hän huusi yhtä päätä: 'Elotti'. 'Anna-Aitta', -sanoo hän myöskin usein. Ymmärrän hyvästi lapsen kieltä ja arvaan hänen -tarkoittavan 'valkeata kissaa'. Huomenna koetan saada käsiini valkean -kissan. Päästessään sänkyyn, kun olimme saaneet lämpimiksi hänen -pienet, paleltuneet jalkaraukkansa, risti hän taas kätensä ja lauloi, -tiedätkö, oikein puhtaalla äänellä, niin sievän sävelmän." - -"Sanoineen päivineen?" kysyi jahtimestari hiukan ivallisesti, vaikkei -hän huomattavasti huvitettuna saattanut olla kuuntelematta vaimonsa -selityksiä. - -"Sanoineen, se on tietty, mutta en voi selittää, mitä ne merkinnevät. -Lakkaamatta hän lauloi samaa sanaa niin suloisesti, pää kallellaan: -'Taimainen taana'." - -"Voi -- 'Kankaiden hanhet'. Sitä laulua äitini lauloi minulle lapsena -ollessani, kun minun piti nukkua, laulua 'kankaiden hanhista'. Siitä -laulusta uskon oppineeni metsää ja kankaita niin rakastamaan, että -minusta tuli metsämies." - -"Eikö ole merkillistä, että tuo pieni, köyhä lapsukainen ylämaan ja -katovuoden surkeimmilta seuduilta tulee tänne luoksemme laulamaan -laulua, jota kuunnellessasi sinä, alamaan lapsi, pienenä nukuit. -Entäs se, että sinä, jonka päähän ei koskaan ole pälkähtänyt selittää -lapsenkieltä, nyt heti ymmärsit, mitä hän laulaa. Siinä piilee -mielestäni aivan kuin jokin tarkoitus!" - -"Niin, on se tosiaankin kummallista, sitä en kiellä", sanoi -jahtimestari sangen mielissään siitä, että hänen vaimonsa ymmärsi antaa -arvon hänen taidolleen selittää lapsenkieltä. - -"Jos ei kukaan tule takaisin vaatimaan pienokaista, niin kyllä hän -minun puolestani saa jäädä. Pahinta on sinun, jonka pitää hoitaa häntä." - -"Minun! Voi, Artur, jos tietäisit, kuinka olen kaivannut pientä lasta!" - -Jahtimestari veti vaimonsa luokseen. "Tiedätkö, välistä olen minäkin -kaivannut." - -Hän läksi ulos viheltäen "kankaiden hanhia". Sitä laulua hän ei ollut -laulanut kuin pienenä poikana. - - - - -Kymmenes luku. - -NIIN HIENO TYTTÖNEN. - - -Kahdeksan päivää myöhemmin tulivat lapset hitaasti taivaltaen -laahustavin, väsynein askelin mäentörmää ylös vaaleanpunaista taloa -kohden, missä jahtimestari asui. Tehtiin siten mutka suurelta -maantieltä ja sen varrella sijaitsevista taloista, niin ettei -oikeastaan kumpikaan, ei Antti eikä Anna-Liisa, olleet sen puolella. -Kenties he eivät saisi vaivainsa palkaksi tuskin leipäpalaakaan. -Niin paljon katovuoden väkeä oli läpi talven vaeltanut ennen heitä, -minne ikänä he tulivatkin, että saattoi ymmärtää ihmisten väsyvän -antamaan. Mutta Matleenan mielestä näytti siltä, kuin mäellä oleva -vaaleanpunainen talo olisi ollut puolukoilla ja kermalla sivelty, ja -että se ikäänkuin nauroi ja vilkutti heille pikku ikkunoineen, jotka -näyttivät katon alta tirkisteleviltä silmiltä. - -Helokki oli samaa mieltä kuin Matleena. Se kääntyi jyrkästi metsäkumpua -kohden johtavalle tielle ja rupesi melkein juoksemaan, niin että lasten -enempää miettimättä täytyi seurata sitä. - -He kävivät, kuten tavallista, hiljaisiksi ja aroiksi saapuessaan -taloon. Suuri, harmaa hirvikoira, joka haukkui, ei kuitenkaan -säikähdyttänyt heitä. Se näytti pikemmin arvokkaalta ja uljaalta -kuin kiukkuiselta. Lapset ohjasivat askeleensa keittiön puolelle ja -asettivat kelkan ulkosalle. Tällä kertaa he aikoivat antaa Pekka-Erkin -jäädä Helokin luo. - -Kesken kaiken ja ennenkuin lapset olivat ehtineet sisälle, näkivät he -nuoren, hienon rouvan liukuvan kelkalla pihan perukassa sijaitsevaa -lyhyttä mäkeä alas. Pieni tyttö oli kelkassa hänen edessään. -Pienokainen oli puettu valkoiseen vohlannahkaturkkiin, pieneen, -valkoiseen, kudottuun lakkiin, ja jaloissa oli hänellä pienet -lapikkaat. Hän nauroi ja hypähteli rouvan polvella huomattavasti -riemuissaan kelkalla ajamisesta. Rouva nousi, nosti hänet syliinsä ja -suuteli häntä. - -"Rakas pieni Atta-lapsi, nyt käymme sisälle, lapsen pitää syödä ja -nukkua päivällistä ja tulla äidin terveeksi, reippaaksi tytöksi." - -"Elotti, Elotti, Antti, Anna-Aitta -- Alleena." - -Pienokainen pyristelihe kiivaasti irroittuakseen käsivarsista, jotka -hellästi ympäröivät häntä. - -Kerttu rouva kääntyi nopeasti. Hän päästi lapsen, joka innokkaasti -juoksi hänen tyköään, ja antoi käsivartensa vaipua, seisoen hiljaa -paikallansa surun ja yksinäisyyden valtaamana. Lapset olivat kuin -kivettyneitä. He seisoivat hiiskahtamatta, liikkumatonna. Mutta Helokki -oli kohta asian perillä. Se päästi määkinän ja juoksi Martta-Eevan -luo. Mitäpä hän siitä huoli, että pienokainen oli, lapikkaita -lukuunottamatta, hieno kuin prinsessa. Sehän oli kuitenkin sama pieni -ihmisvohla, jolle hän oli antanut maitoa, ja jota hän oli turkillaan -lämmittänyt. - -"Elotti!" - -Martta-Eeva kiersi käsivartensa vuohen pään ympärille, joka taipui -häneen päin. Hän ojensi käsivartensa. "Puttaa! Antti itä! Antti ota -Atta-Eeta!" - -Ja Antti otti syliin pikku siskon. Hän silitti hänen poskiaan, hänen -käsiään. "Pikku tyttönen, -- meidän pikku tyttömme! Sinä rakas -Martta-Eeva. Niin raskasta on meidän ollut ilman sinua." Martta-Eeva -piti käsivarsiaan hänen kaulassaan, niinkuin hän ei koskaan olisi -tahtonut päästää häntä. Mutta sitte tahtoivat toiset sisarukset saada -osansa, pieni Sanna-Kaisa ja kaikki muut olivat muodostaneet piirin -heidän ympärilleen ja nykivät jälleen löydettyä käsivarsista ja -sääristä saadakseen hekin hänet hyväilläkseen ja taputellakseen. - -Martta-Eeva, heidän korea, hupainen pikku lapsensa, jota he olivat niin -suuresti ikävöineet! -- Sama pikkutyttö, vaikka hän nyt oli hienoissa -herrasvaatteissa. He eivät laskeneet häntä, vaan tullessaan keittiön -kautta sisään kerjäämään oli heidän parvessaan pieni, valkoisiin -puettu, hyvin hoidettu lapsi. - - - - -Yhdestoista luku. - -MOLEMMAT PIKKUTYTÖT. - - -Kun Hallatunturin lapset jälleen vaelsivat jahtimestarin talosta, -oli heitä enää vain viisi. Sanna-Kaisa oli saanut jäädä pikku siskon -luo. Ja niin olivat pikkutytöt taasen yhdessä. Jahtimestari itse oli -niin tahtonut. Järjestyksen ihmisenä hän huomasi ja hämmästyikin -äärettömästi ja ihmetteli, kun uusi, pieni ryppymekko, joka hänen -mielestään saattoi tuskin ymmärtää viedä ruokaa suuhunsa, tuli hänen -huoneeseensa kiittämään ruuasta ja heti huomasi hänen paperiveitsensä -pöydän alla. "Pöydän alla on veitsi", piipitti hän hienolla äänellä -ryömien mainittua esinettä hakemaan. Ja totisesti, paperiveitsi, jota -hän, jahtimestari, niin varoi ja jota hän turhaan oli etsinyt, oli -hänen kirjoituspöytänsä alla melkein piilossa, poronnahan peitossa. - -"Tahtoisitko antaa sen minulle", sanoi hän ojentaen kätensä. -Sanna-Kaisa astui heti esiin jättäen veitsen. - -Jahtimestari, joka tiesi, miten vaikeata oli saada totutetuksi koiria -noutamaan esineitä, miltei nolostui. Hän oli luullut vielä vaikeammaksi -saada lasta tottelemaan. - -"Anna-Aitta tulee, uuti nutte, laulaa, toutaa -- taimaan taana, uuti -nutte." Martta-Eeva, joka oli jo aivan kotiutunut jahtimestarin -kauniissa, hauskassa huoneessa, tuli sisään tallustaen ja veti nyt -Sanna-Kaisan mukanaan. Hän tahtoi näyttää hänelle uuden nukkensa, -sellaisen oikean, jolla oli kirkkaat silmät hienossa posliinipäässä, ja -hän tahtoi, että he laulaisivat ja tuutisivat hänet uneen, kuten heidän -oli ollut tapana tehdä entisille nukeilleen. - -Pienokaiset valmistivat nukelle vuoteen sänkykamariin. Siellä -kasvattivanhempien luona oli Martta-Eevalla nyttemmin oma, hieno -sijansa pienessä sirossa sängyssä. Sanna-Kaisa laski myöskin oman -nukkensa, riepuihin kiedotun halon, konelaatikkoon --. Sitte pikkutytöt -lauloivat suloisesti ja hartaasti laulunsa taivaallisesta Kaanaasta -molemmille unisille nukeille keikuttaen laatikkoa välillänsä. - -Kerttu, kasvattiäiti, juoksi hakemaan miestään. Hänen täytyi kuulla -ja nähdä heidät yhdessä, nähdä ja verrata jo punaposkista, vapaasti -katselevaa pientä löytölasta sievissä, oivallisissa vaatteissaan, -toiseen, pieneen, kalpeaan raukkaan kärsivine katseineen ja ohkaisine, -lopen kuluneine repaleilleen. Kerttu tiesi hyvin, minkätähden hän -halusi esittää tämän kuvan miehelleen. - -Molemmat puolisot seisoivat toisiinsa nojautuneina, kuunnellen lasten -laulua. - -"Artur sinä. -- He laulavat 'Taivaan Kaanaasta'. Kuule tätä pientä, -uutta tulokasta! Eikä 'Kankaiden hanhista'", lisäsi hän arasti. "Ei kai -tuo pieni Jumalan enkeli ole mielestäsi sinua narrannut?" - -"Ei, totisesti, ei. Sanon sinulle, etten nyt ensinkään tahtoisi olla -ilman häntä. Talossa tulisi taas niin tyhjää ja hiljaista." - -"Muistatko sananlaskua: 'Pata, joka keittää yhdelle, keittää yhtä hyvin -kahdelle'." - -"Sanotko niin --!" - -Jahtimestari katseli miettivän näköisenä lattialla istuvia pienoisia, -jotka yhä lauloivat ja keikuttivat konelaatikkoa välillään. Toinenhan -heistä hänen täytyi pitää ja hän tahtoikin sen tehdä. Mutta toisen -- -tuon kalpean pienen olennon, ohuine poskilleen ja tummine, kärsivine -silmineen -- niin, hänen täytyi taas maantielle. Eikä kellään heistä -ollut äitiä eikä isää, sen oli hänen vaimonsa kertonut. - -"No niin, anna sitte Jumalan nimessä padan kiehua kahdelle", sanoi hän -viimein. - -Lapset lauloivat laulamistaan kasvattivanhempien totisina, kirkkain -kasvoin mennessä suurempien lasten luo, jotka istuivat keittiössä -puhellen Tuovin kanssa. He eivät tahtoneet ottaa pienoisia ilman -suurempien myöntymystä. Ja voihan käsittää, että pikkutyttöjen oli hyvä -jäädä pieneen taloon, missä itse ikkunatkin hymyilivät ja vilkkuivat -katon harjan alla, ja missä seinätkin olivat kuin puoloilla ja kermalla -siveltyjä. - - - - -Kahdestoista luku. - -TYÖ-ANSIOITA JA RAHAKYSYMYKSIÄ. - - -Kun jäljelläolevat lapset nyt jatkoivat matkaansa, eivät heidän -ajatuksensa enää olleet niin raskaita. Heillä oli niin paljon -ihmeellistä puhuttavana. Ensiksikin koreasta rouvasta, jonka -silmät olivat niin lempeät. Lakanoista pitseineen ja punaisista -peitteistä pikkutyttöjen vuoteissa ja hienosta, hyvästä ruuasta, jota -pienokaisilla nyt alati olisi. - -"Ja nähkääs, he ovat tulleet oikeitten ihmisten luo, sellaisten, -joihin äitikin olisi suostunut", sanoi Antti totisesti. "Rouva -istui eilen illalla korisängyn ääressä ja antoi pikkutyttöjen lukea -pienen rukouksensa, ja sitte hän sanoi, että he rukoilisivat Jumalaa -suojelemaan sisaruksia, jotka kulkevat ulkona maailmalla, ja antamaan -meidän kaikkien tulla kilteiksi, hyviksi ihmisiksi. Siitä minä pidin, -siksi he saivat jäädä sinne." - -"Olisi kai sinun pitänyt antaa heidän jäädä suurtaloonkin, jos he -olisivat tahtoneet pitää pikkutytöt, vaikka väki olikin sekä nyrpeää -että häijyä", sanoi Anna-Liisa vähän pisteliäästi. - -"Ei koskaan", puuttui Antti kiivaasti puheeseen, "tiedä se. -- Sinnekö, -missä isäntä niin ankarasti kirosi! Mikä onnettomuus hyvänsä voi -kohdata sellaista taloa; ja siitä saisivat pikkutytötkin kärsiä." - -"Niin", lisäsi Mauno, "ja pihalla huusivat rengit, joiden piti asettaa -hevoset takarekien eteen, alituisesti 'tuhat perkelettä'." - -"Hui, sehän on aivan hirvittävää", sanoi Matleena kauhistuen. - -"Näin hän sanoi", jatkoi Mauno ikäänkuin hyvillänsä saadessaan sitä -"hirvittävää" toistaa: "Anna tänne se perkeleen kirves, että saan lyödä -naulapahuksen kirottuun takarekeen." - -"Vaiti poika! Oletko hullu, kun suorastaan vedät onnettomuutta -ylitsemme puhumalla niin kauheita sanoja. Äiti, kun aina niin pelkäsi -kirosanoja", sanoi Antti pelästyneenä ja pahoillaan. "Eikä teidän toki -tarvitse ajatella, että olisin jättänyt pikkutytöt sellaiseen taloon, -vaikka he olisivatkin saaneet nisujauhopannukakkua ja sianlihaa ja -vehnäskahvia joka ikinen päivä." - -"Niin, pikkutytöt olisivat kai oppineet kiroamaan sellaisessa talossa -hekin", epäili Pekka-Erkki. - -"Mutta niillä oli siellä neljä hevosta, ja seinällä pyssy, ja isännällä -oli tuppipuukko, joka oli oikein kaunis, niin että kyllä pikkutytöt -olisivat tavallansa voineet sielläkin hyvin", arveli Mauno. - -"Nyt saatte nähdä tuppipuukon, jonka sain jahtimestarilta", keskeytti -Antti. Hän otti povestaan tuppeen pistetyn puukon, jossa oli musta -kiiltävä varsi ja nahkatuppi, ja jonka terä oli ohutkärkinen ja -välkkyvän terävä. - -"Ei mutta, poika!" - -Mauno pysähtyi keskelle tietä kuin kivettyneenä. "Sillä kai on tuhat -kruunua, joka hennoo antaa pois tuollaisen. Mistä se tuli, että hän sen -teki?" - -"Minun piti auttaa Tuovia päreitä pilkkomaan, ja minulla oli vain vanha -puukkoni. En tiedä, liekö hän sanonut jotakin jahtimestarille, mutta -kun olin hänen luonaan sisällä kiittämässä meidän edestämme, antoi hän -minulle puukon. Ja sitte hän sanoi, että kunnon poika, joka osaa hyvin -käyttää puukkoansa, aina voi tulla toimeen maailmassa ja kunnialla -päästä eteenpäin." - -"Sellainen puhe kuuluu korealta", sanoi Matleena uneksien. "Se rouva, -joka oli niin kovasti näppärä, antoi minulle niin hienoa lankaa. Tässä -saatte nähdä. --" - -Matleena otti esiin paperitötterön ympärilleen solmitusta saalista. He -pysähyttivät kelkan. He olivat nyt keskellä metsikköä poissa ihmisten -silmistä. Matleena istui kelkkaan. - -"Kas tässä -- punaista lankaa ruusuihin, ja vihreää lehtiin, ja ruskeaa -varsiin." - -"Mutta mihin -- mihin hyvänen aika ne ovat aiotut?" kysyi Anna-Liisa -yhtä hämmästyneen näköisenä kuin toisetkin sisarukset, jotka -äärimmäisen kummastuksen valtaamina ottivat Matleenan koreuden -katseltavakseen. Joukossa oli myöskin harmaa lankakerä, johon -oli kiinnitetty luinen virkkineula, sukkavarraskerta ja kiiltävä -parsinneula. - -"Tuo taitava rouva sanoi minulle näin: 'Osaatko kutoa?' sanoi hän." - -"Hertti, tottahan sitä osannet", suhahti Anna-Liisa. - -"Älä nyt -- niinhän minä sanoinkin. -- Voithan antaa minun puhua -loppuun! 'Kyllä', sanoin minä." - -"No, mitä hän sitten sanoi?" kysyi Mauno innokkaasti. - -"'Tässä saat nähdä', sanoi hän." - -"Mitä sitte sait nähdä?" intoili Pekka-Erkki, joka kuljetti kättänsä -korean langan yli kuin olisi tahtonut hyväillä sitä. - -"Surkeus suuri, kuinka te kyselette ja pidätte meteliä, niin että minä -syön, mitä minun piti sanoa, enkä enää muista sitä!" - -"Sinun piti saada nähdä jotakin", auttoi Antti häntä tolalle. - -"Niin se oli, mutta vaiti nyt. Hän näytti minulle parin lapasia, -nähkääs, niin hienoja lapasia, ettette ole sellaisia nähneet." - -"Ne kai maksavat paljon rahaa, se on tietty", sanoi Mauno -ajattelevaisesti. - -"Niin kyllä, näetkös, mutta ei sille, joka voi valmistaa sellaisia -- -sillä silloin maksaa ainoastaan lanka." - -"Lanka, niin, mutta ei se maksane vähän sekään", tuumasi Anna-Liisa. - -"Te sitte vasta olette kiusallisia keksimään ikävyyksiä, niin että -minä töin tuskin haluan puhua loppuun", napisi Matleena. Hän otti -kuitenkin armollisesti esille puoleksi kudotun lapasen, missä valkoinen -villalanka vielä oli kiinni. - -Se oli valmistettu "koukkuamalla", millä tavalla Norrlannin naiset -ennen pienellä luukoukulla virkkasivat erinomaisen lujia lapasia. -Ja lapasen puoliskolle oli villalangalla neulottu punaisia ruusuja, -vihreitä lehtiä ja ruskeita varsia. - -"Annas olla, joko nyt käsitätte, missä ruusujen ja lehtien paikka on?" - -Matleena salli pienen lapaspuolikkaan kulkea sisarusten kesken. - -"Niin, mutta kuka sen nyt tekee! Et sinä nyt ainakaan voi saada -aikaan sellaista, joka on niin hienoa ja mutkikasta", sanoi Mauno -ylimielisesti ja musertavalla varmuudella. - -"Ei, se on selvää", kinasteli Matleena. "Sinä kai luulet _itse_ siihen -paremmin pystyväsi -- sinä, joka parsii sukkia niinkuin kurotaan kiinni -jauhopussin suu, vedät vain reijän kokoon -- vaikka se olisi kuinka -suuri." - -"Matleena, varo itseäsi, ettet tule suulaaksi", muistutti Antti. "Eikä -ollenkaan ole somaa, kun naisväki käy sellaiseksi." - -"Sittepähän mies voi olla vaiti, kun ei tiedä mitään siitä, josta pitää -ääntä." - -"No, senhäntähden kysyy, kun ei mitään tiedä", jatkoi Antti sävyisästi. -"En minäkään tiedä, miten sinä menettelet noiden ruusujen suhteen, tai -miten saat aikaa sellaiseen työhön." - -"Niin, mutta minä tiedän. Kun sinä eilen olit ulkona ja kannoit heille -vettä ja loit lunta, olin minä sisällä rouvan luona, ja hän auttoi -minua laittamaan tämän nutun. Ja minä sain neuloa tämän esiliinankin -itselleni." - -"Minäkin sain ommella itselleni sellaisen", sanoi Anna-Liisa ylpeästi. - -"Ja kun se oli tehty, näytti hän minulle, miten minun pitäisi koukuta. --- Katsokaas näin! Mutta se on tietysti peräti mutkallista." - -Pakkasen punertamin, jäykin sormin, nenä vuotavana ja suu juhlallisesti -kokoonpuristettuna näytti Matleena sisarusten silmissä ihmeteltävää -koukkuamistaitoaan. - -"Ja sitte, nähkääs, tulee kaikista merkillisin." - -Hän pujotti tärkeän näköisenä punaisen langan parsinneulan silmään. -"Sitte katsokaas -- tulee kaikista kummallisin. -- Että minä osaan -neuloa -- näin -- koreaa." - -Hän neuloi vain muutamia pisteitä, mutta sekin jo herätti sisaruksissa -tarpeellista kunnioitusta. - -Matleena hypähti pystyyn, pisti langan talteen ja otti oikean ajoluiun, -sillä eipä luminen maa monen asteen pakkasessa ollut juuri sopivin -neulomakoulun paikka. - -"Tästä lähtien, nähkääs, koukkuan lapasia ja neulon niihin ruusuja ja --- _myyn_ niitä, kuulettekos, -- ja saan rahaa ja ostan meille pienen -tuvan, joka näyttää puolukoilta ja kermalta, ja jossa on nauravat -ikkunat. Pikkutytöt ja kaikki tyyni teemme sitte lapasia. Oikeita oman -maan lapasia --, sillä rouva sanoi, että tekisimme kaikki aivan kuin -ajatellen oman maan nimen tulevan työhön mukaan; kaikki tehtävät ovat -suoritettavat tietysti sillä tavalla, ettei isänmaa joudu häpeään. Kun -vain tulee kevät, rupean kulkiessani kutomaan, sillä hän sanoi, että -näin on vaimoväki täällä ennenkin tehnyt. Kudon pikkusukkia teille -päivin ja sitte illoin, kun istumme jossakin koivuhaassa, koukkuan ja -neulon ruusuja, joista tulee niin koreita kuin orjanruusut." - -"Minä en suinkaan aio ryhtyä lapasia koukkuamaan", sanoi Mauno -ojentautuen ja kääntäen ranteista liian pitkiä, riippuvia -nutunhihojaan. "Ei, minä puolestani lähden Amerikkaan ja kaivan niin -paljon kultaa, että voin ostaa koko Hallatunturin pitäjän ja kirkon, -jos tahdon, ja täyttää sen karpaloilla ja tuoreilla juustoilla ja -luhdikoilla ja sianlihalla ja --" Mauno kellahti sivuun. - -Kohti kurkkua huutaen ja pelästyneenä hän koetteli kädellä poskeaan. -Siinä poltti korvapuusti. Antti, joka ei ollut kurittanut lapsia äidin -eläessä, ja joka tavallisesti oli ihmeellisen kärsivällinen heidän -suhteensa, vihastui tulisesti. Mauno sai korvapuustin, ja Antti rupesi -häntä puristelemaan, juuri kuin hän olisi ollut perunasäkki, johon oli -saatava enemmän tilaa. - -"Poika, ettet häpeä! -- Pidätkö vierasta maata parempana omaa --! -Lähteä sinne kullan hakuun! -- niinkuin meidän setä, joka on turmellut -siellä itsensä. Ja vielä sekin, että kullalla ostaisit kirkon siksi -vain, että pitäisit koreaa kirkkoa, missä Jumalasta saarnataan, aittana ---. Sinulla on, Mauno, ilkeä mieli, ja tuollaista puhetta en kärsi -kuunnella." - -Lapset kävelivät tavallista kulkijahölkkää, sangen noloina Antin -odottamattomasta kiukunpuuskauksesta. Mauno pirottaen ja itkua -tuhertaen. - -"Miehen on paljon parempi tehdä lapasia kunnialla kuin nostaa säkittäin -kultaa ja käyttää sitä siihen, mikä on pahaa -- muista se, Mauno", -jatkoi Antti vielä aivan hengästyneenä harmista. Hän kahlasi metsikköön -kinoksen läpi ja leikkasi terävällä puukolla kuusenlatvan, jonka oksat -olivat niin tasaisena kehänä rungossa kiinni, että se hyvin sopi -männäksi. Hän koetti jälleen leppyä. - -"Kun eivät pikkutytöt nyt istu kelkassa", sanoi hän, "niin olen -ajatellut kuljettaa siinä työaineksia askartaakseni iltaisin, -kun tulemme johonkin taloon, missä on tuli takassa, tai jonnekin -leipomatupaan tai renkikamariin." - -"Aiotko tehdä mäntiä ja pesimiä myytäväksi?" kysyi Anna-Liisa -jonkinlaisella kunnioituksella mahtavalta veljeltään. - -"Niitä olen enimmäkseen ajatellut. Puulusikoita myöskin. Simo-Paavalin -vaari oli mainio lusikoita tekemään, mutta eihän minulla koskaan ole -ollut puukkoa, että olisin voinut veistää niiden mukaan." - -"Ne minä sinulle maalaan", huusi Matleena metsikköön päin Antille. -"Niin koreita, pieniä, sinisiä ruusuja ja vuohensilmiä. Valmistan -väriä, niinkuin äitikin, lehdistä, kukkasista ja juurista." - -"Saanko auttaa sinua lusikoita tekemään, kun tulen suureksi?" mutisi -Mauno, tullessaan Antin läheisyyteen tiellä. - -"Saat kyllä, poika. Kas tässä vanha puukkoni, sillä voit, vaikka olet -pieni, alkaa tehdä aineksia." - -"Voimmehan myydä lusikat, Antti, ja saada rahaa. Mutta en minä sentään -ostakaan kirkkoa, sillä pappi ei voi siellä silloin lukea." - -"Ei, emmekä me voi istua siellä ja kuunnella häntä ja veisata ja lukea, -että meistä tulisi hyviä ihmisiä, niinkuin äiti toivoi." - - - - -Kolmastoista luku. - -VAINAJAN SIJAAN. - - -Kun lapset muutamia päiviä myöhemmin ehtivät niin kauvas, että -pääsivät pahimmasta tunturiseudusta, tulivat he eräänä iltana -taloon, missä sairaus ja surut olivat vieraina. Suureen, rikkaaseen -talonpoikaistaloon. Vanhin tyttö oli siellä äsken kuollut ainoastaan 10 -vuoden vanhana. Ja nyt makasi pieni poju, ainoa poika, seitsenvuotias, -sairaana samassa taudissa, johon sisar oli kuollut. Vaimo, uljas, -kaunis nainen, seisoi takan ääressä ja vispilöitsi ohrajauhoja -kiehuvaan puuroveteen pienen lapsijoukon astuessa sisään, kuten -tavallisesti, ujon ja neuvottoman näköisenä. Hänen puolisonsa oli -ankara isäntä ja vaimon täytyi hoitaa tehtäviään kunnolla niinkuin -ennenkin, vaikka suru oli sydämessä ja levottomuus mielessä pienokaisen -tähden, joka ehkä nyt myöskin otettaisiin häneltä. -- Hän kääntyi oveen -päin, kun se jäi pitkäksi aikaa auki, ennenkuin kaikki viisi lasta -ehtivät sisälle. - -Tänään he työnsivät Anna-Liisan edellänsä. Sille, joka oli kurjasti -puettu ja tuli pyytämään ruokaa ja majaa, oli kovin huolestuttavaa -astua niin suureen, hienoon taloon. - -Vaimo jäi tuijottamaan Anna-Liisaan. - -"Tule tänne tulen ääreen, lapsi", sanoi hän lempeällä, raskasmielisellä -äänellä. Hän ojensi kätensä ja sanoi hyvän päivän Anna-Liisalle, jonka -mielestä se oli suurenmoista ja juhlallista. Ei ollut juuri yleistä, -että sai semmoisen tervehdyksen saapuessaan katovuodenväkenä taloihin. - -"Mikähän tuollaisen tyttösen nimi lienee?" kysyi vaimo ja työnsi -huivin taapäin Anna-Liisan vaaleilta hiuksilta. "Anna-Liisa", vastasi -kysytty ja katsoi rehellisillä, sinisillä silmillään talonpoikaisvaimon -surullisiin silmiin. - -"Ei suinkaan, ei kai se liene totta? 'Anna-Liisa', niinkuin meidän -Anna-Liisa, hän, jonka Herra on ottanut!" - -Vaimo tarttui päähänsä molemmin käsin ja vaipui uuninpenkille. -Puuropadan oli hän jo nostanut tulelta. - -"Kyllä se on totta", toisti Antti astuen esiin. "Hänen nimensä on -Anna-Liisa, niinkuin meidän isoäidin, joka on kuollut." - -Mies tuli sisään kahden rengin seurassa. He olivat lumisia, vaikka -olivat tömistäneet kuistiin päältään pahimmat möhkäleet, jotka olivat -kulkeutuneet myötä metsästä, mistä olivat ajaneet hirsiä. Vaikka hän -oli nuori mies, kulki hän kumarassa, pää alaspäin. - -"Miten käy pikkupoikamme?" kysyy hän vaimolta sivumennen. - -"Niinkuin tytönkin -- Herra kyllä ottaa myös pojan." - -Mies meni ääneti pöydän ääreen, istuutui ja luki ruokarukouksen. -Hän otti puulusikan ja söi samasta puurovadista kuin rengit, vaikka -jokaisella oli oma pieni puuastiansa, missä oli maitoa. Vuohenjuustoa -ja voita ja leipää oli myöskin pöydällä. - -"Vuokselan-muori on kai mennyt?" kyseli hän edelleen hiljaisesti. - -"Hän lähti ennen puolta päivää, kun ei voinut enää tehdä mitään -pikku Kallen hyväksi. Vaikka ajaisimmekin nuo viisitoista penikulmaa -lääkärille, niin ei se auta. Hän makaa nyt vain jonkinlaisessa -horrostilassa, niin että kaiketi olemme pian lapsettomia." - -Mies söi lusikka lusikalta, mutta hänestä näkyi, että suru oli -kouristanut häntä niinkuin vaimoansakin, joka seisoi pöydän ääressä -näöltään tyynenä leikaten ruisleipää metsämiehille, jotka kaikki olivat -yhtä masentuneita. - -"Eipä muuten ole pikkuväestä puutetta, huomaan minä", sanoi isäntä -katkeralla äänellä. "Kun ei saa pitää ja ruokkia omiansa, niin olisi -parasta lähettää tiehensä toistenkin lapset." - -"Minusta tuntuu, että silloin tekisi suuren synnin", sanoi vaimo -lempeästi. "Jos me kohta olemme ilman lapsia, ovat nämä pikkuraukat, -kuten kuulen, ilman vanhempia. Ajattelenpa, että se on melkein yhtä -raskasta." - -Suuressa keittiössä, jota tuli hilpeästi loimuten valaisi, oli aivan -hiljaista. Kattilat välkkyivät pitkässä, rikkaalta näyttävässä rivissä -ulko-oven yläpuolella. - -Seinäsängyssä oli punaruutuiset uutimet. Korkea hohtavan sininen -taalalaiskello punaisine ruusuineen oli korea katsella. Siistit -tilkkumatot muodostivat raitoja peittämälleen valkeaksi hangatulle -lattialle. Kirkkaiden ikkunaruutujen ääressä, joiden edessä oli -kotikutoiset, ilmavat reunusuutimet, näkyi kukkia, myrttejä, -palssameja, leijonankitoja sekä verenpisaroita. Huone oli perin hauska, -eikä sitä suinkaan pilannut ne kolme, nyt tilapäisesti syrjään pantua -rukkia, joiden kuontaloissa oli pellavaa ja rullilla lankaa. - -"Käy tervehtimään isää, Anna-Liisa", sanoi vaimo, työntäen tytön -isäntää kohden tarkoittavasti ja surullisesti hymyillen. Anna-Liisa -punastui syvään astuessaan yksin esiin. Hän näytti niin lempeältä ja -suloiselta tällä hetkellä, niin hauskalta, siistiltä ja kammatulta, -vaikka hänen vaatteensa olivatkin kurjat ja kuluneet. - -Isäntä katsahti häneen kummastuneena. - -"Hyvänen aika, mikä sinun nimesi on, tyttö?" - -"Anna-Liisa." Hän katsoi neuvotonna ja pelokkaana sisaruksiin päin. - -Isäntä tarttui ikäänkuin hämmentyneenä käsin päähänsä kuten äsken vaimo. - -"Herran tähden, Sanna-Maija, hän on aivan meidän Anna-Liisan näköinen, -ennenkuin tauti hänet runteli." - -"Se juolahti minunkin mieleeni, kun hän äsken astui eteeni, ja silloin -ajattelin, että meidän Anna-Liisan piti mennä pois, että tämä tulisi -tilalle." - -Vaimo katsoi lujasti ja totisesti mieheensä. Hän otti Anna-Liisaa -kädestä -- ja laski sitten hiljaa ikäänkuin hyväillen käsivartensa -tytön kaulaan viedessään hänet jälleen takan ääressä oleksivan -sisarusparven luo. - -Kun miehet, kiitettyään Jumalaa ruuasta, nousivat pöydästä, toi hän -siihen lapsille maitoa ja puuroa ja heidän osakseen harvoin tulleita -voileipiä hienosta, siihen aikaan suuriarvoisesta ruisleivästä. - -Sitte läksi hän nopeasti ja ääneti heidän luotaan. Lapset ymmärsivät, -että hänen täytyi mennä katsomaan sairasta poikaa. He istuivat pöydän -ympärillä levottomina ja miettiväisinä. Puhe siitä, että Anna-Liisa -kenties jäisi, pelotti heitä. Vaimo tuli jälleen ulos keittiön takana -sijaitsevasta pienestä kamarista, missä sairas makasi. Hän meni -nopeasti keittiön läpi pihalle. - -"Hän on nyt kenties kuollut", kuiskasi Anna-Liisa. - -"Silloin he suuttuvat Herralle ja ajavat meidät pois." - -"Ei", väitti Matleena. "Tehän näitte, että hänen silmänsä loistivat. -Poika on kai pikemmin parempi, ja silloin he tulevat iloisiksi ja ovat -kiitollisia Jumalalle, ja sitte he ottavat sinut, Anna-Liisa." - -Jälleen istuivat lapset ääneti, raskaalla mielellä. - -Äkkiä painoi Anna-Liisa päänsä pöydällä ristissä olevien kättensä -varaan. Hän itki -- itki, vaikka niin hiljaa, ettei kukaan voinut sitä -kuulla. Mutta sen saattoi nähdä värisevistä olkapäistä ja lohduttomasta -pään asennosta. - -Sisarukset syödä natustivat voileipiänsä tuskallisessa äänettömyydessä. - -"Sinä rakas Anna-Liisa -- sinä rakas" -- sanoi Antti koettaen vetää -hänen kätensä syrjään. Tämä oli hänelle peräti raskasta ja outoa, että -Anna-Liisan, joka aina oli niin hiljainen ja tyyni, nyt piti itkeä niin -hirveästi. Anna-Liisa nosti päänsä aivan punaiseksi itkettyneenä. - -"En tahdo olla ilman teitä --, ensin pikkutytöt, joita suren niin -kauheasti, -- ja sitte te kaikki." - -"Niin, kyllähän se on meillekin surkeata", sanoi Antti sävyisästi. -"Niin hyvä kuin olet ollut näille pienille ja sitäpaitsi meille -kaikille." - -"Ja kuka lypsää Helokkia --, ja paikkaa pojille ja pesee ja pitää -teidät kunnossa --", nyyhkytti Anna-Liisa. Hän loi äidillisen -huolestuneena silmäyksen kahteen pienimpään pöydässä-olijaan. "Tehän -ette tahdo kammata ettekä pestä itseänne, jos en minä pidä teistä -huolta." - -Mauno ja Pekka-Erkki loivat silmänsä alas tuntien syyllisyytensä. Niin -karskia miesväkeä kuin he halusivatkin olla, tuntui heistä peseminen -ja kampaaminen suunnattoman vaivalloiselta. Ei ollut ensinkään hauska -lauvantai-iltaisin vetää yltään lämmintä paitaa, joka kietoutui niin -hyvin ruumiin mukaan. Ja sitte ponnistaa saadakseen käsivarret toiseen, -joka saattoi olla ilkeän kylmä, vieläpä märkäkin poikien mielestä, -se kun oli maannut kontissa pyry- ja rajusäitten vaikutukselle -alttiina. Ja toiseksi ei juuri milloinkaan yksikään paita sopinut -heille täydellisesti. Paita samaten kuin muutkin vaatteet tulivat aina -ikäänkuin yllätyksenä -- välistä ne olivat niin suuret, että ne sekä -riippuivat että laahasivat, ja toisen kerran niin pienet ja ahtaat, -että nenä litistyi muuttaessa. - -Anna-Liisa tapasi hieroa suovalla ja vedellä heidän kasvojaan ja kaulaa -ja korvia ja pyyhkiä heitä vanhoilla vaatteilla, jotka olivat pestyjä, -mutta tietysti kaulaamattomia ja kovia, niin että "ne repivät kuin -suden kynnet", vakuuttivat pikkupojat asettuessaan vastarintaan. - -Ja istuessaan siinä pöydän ääressä todellakin peloissaan Anna-Liisan -jäämisestä, ei heillä tosin ollut samaa huolta kuin hänellä kyseessä -olevasta tulevasta siisteyden ja järjestyksen puutteesta. Ainoa, -mikä heitä ylläpiti heidän ikävöidessään siskoa, oli juuri tuo äkkiä -leimahtanut toivo, että he saisivat olla vapaina vedestä, suovasta ja -pyyhinrievusta. - -"Täällä, Anna-Liisa, sinun olisi hyvä", sanoi Antti yrittäen saada -äänensä huolettomaksi. "Saat oikein sängyn maataksesi ja alituisesti -tällaista ruokaa." - -"Ja sillä välin te kaikki kiertäisitte pitkin teitä ja minun pitäisi -ajatella teidän makaavan semmoisilla vuoteilla, että saisitte muitten -kulkijain niihin jättämiä syöpäläisiä, tai jossakin kylmässä tuvassa, -ja ettette koskaan saisi syödä itseänne kylläisiksi." - -"Olemmehan saaneet muutaman kerran. Muistatko, siinäkin suuressa -talossa, missä kuitenkin oli niin monta lasta, ja me saimme koko -padallisen hernesoppaa --." - -Antti vaikeni. Näki kyllä, miten raskaalta hänestä tuntui, että täytyi -mahdollisesti jättää huolehtiva, reipas sisar. - -"Kävelisit vain meidän kanssamme, minne mekin menemme", mutisi Matleena -viimeinen voileivänpala suussa. Hän pyyhki nenän ja sormet paikattuun, -pesussa haalistuneeseen esiliinaan ja painoi päänsä Anna-Liisan poskea -vasten. "Näetkös, on aina hauska olla ulkona, -- jos ei kaikki olekaan -niin hyvin, näkee kuitenkin niin paljon. Lumi sattuu asettumaan niin -hauskasti joka paikkaan. Ja hauskaa on katsoa jälkiä lumessa, kun -se lepää tasaisena nevoilla ja pelloilla. Siihen tulee niin pitkiä -koukeroita, aivan kuin pitsiä. Jänis ja kettu ja koira ja harakka -ja varis, jotka vast'ikään ovat tulleet, koristelevat kaikki tyyni -jaloillaan lumen eri tavalla, niin että se muuttuu hienoksi kuin olisi -häät." - -"En minä näe mitään sellaista, minä. Näen vain teidät", huokasi -Anna-Liisa surullisena. - -"Senpätähden sinä et saa jäädä, vaan lähteä mukaamme, kuuletko -sinä, Anna-Liisa! Nyt tulee kevät, ja isot kosket pääsevät jäistä -vapaiksi, ja ne laulavat niin komeasti. Helokki on mukanamme, meillä -on yllinkyllin maitoa juoda, -- karpaloita on nevoilla, ja mustikoita -ja luhdikoita niin paljon kuin jaksamme syödä. Joka kerran talvella on -vaeltanut ulkona ja ollut ahtaalla, hän saattaa kulkea kesälläkin", -sanoi Mauno ratkaisevasti. - -"Minun mielestäni saat seurata meitä niinkuin ennenkin, tyttö", arveli -Pekka-Erkki. Lausunto vaati häntä jossain määrin voittamaan itsensä, -sillä uhkaavan pesun ja kampauksen vaara oli yhä hänen edessään. - -"Hiljaa", varoitti Anna-Liisa ja kohotti kuunnellen päätänsä. "Poika -tuntuu ääntelevän huoneessaan, hän tahtoo kenties jonkun luokseen." - -Hän hiipi epätietoisena varpaillaan yli lattian ja pysähtyi ovelle. - -"Tulkaa tänne --, en tahdo olla yksin", kuuli hän sisältä pienen, -heikon äänen. - -"Sinäkö se olet, Anna-Liisa", sanoi pieni potilas vetosohvasta, missä -lepäsi. "Laula minulle 'Koko tien hän kanssan käypi', -- niin nukun." - -Poika käänsi kasvonsa, jotka taudissa parempaan päin tapahtuneen -äkkikäänteen vuoksi olivat hiestä kosteat, seinään päin, sulki silmänsä -ja odotti laulua. - -Anna-Liisa tunsi kyllä laulun, mutta hänestä oli vastenmielistä laulaa -yksin ja vieraassa paikassa. - -"Laula, kuuletkos sinä", huusi poika sairaan kärsimättömällä äänellä. - -Anna-Liisa hyräili hiljaa: "Koko tien hän kanssan' käypi, mitäs muuta -toivoisin? Epäilenkö rakkauttaan, jok' on hellin, lämpimin?" - -Laulaessaan pyyhki ja jäähdytteli hän pojan otsaa liinarievulla, jota -hän kostutti sängyn vieressä tuolilla sijaitsevassa, vedellä täytetyssä -posliinivadissa. - -Vaimo tuli sisään miehen seuraamana. Hän oli käynyt noutamassa häntä -sairaan luo. Hänen piti nähdä ihme, mikä pojassa, heidän ainoassa -lapsessaan, oli tapahtunut. Lapsen näkeminen, sairaan, joka hetki -sitten kuumeen puna kasvoillaan tuskaisena oli heittelehtinyt -sijallaan, teki mieheen sellaisen vaikutuksen, että hän melkein -tahtomattaan liitti kätensä ristiin ja kiitti ja ylisti Jumalaa, jolta -apu lähtee. - -Anna-Liisa keskeytti laulun ja nousi poistuakseen huoneesta. Mies -tarttui hänen käsivarteensa. - -"Sinun pitää jäädä meille, tyttö, sillä koskaan eläissäni en ole ollut -niin iloinen kuin nyt." - -Anna-Liisa vetäytyi hiljaa hänestä. Surullisena ja pelästyneenä hän -katsoi ovelle. Hänellä tuntui sen takana olevan koko maailman aarteet -kadotettavana. - -"Olet kai iloinen päästessäsi hädästä ja huolesta ja saadessasi täällä -kodin ja suojan kaikiksi ajoiksi, nyt kun sinä minun puolestani saat -jäädä tänne ainiaaksi", sanoi nuori isäntä kummastuneena ja melkein -tyytymättömänä nähdessään tytön hätääntyneen ilmeen. - -"Kyllä", vastasi tyttö hiljaisesti. "Mutta minun on vain niin raskasta -ajatella pikkupoikia. Minä olen heitä pessyt ja kammannut ja lypsänyt -Helokkia, että he ovat päivin saaneet rieskamaitoa. Pienin ei ole niin -vanha kuin tämä tässä, ja hänen täytyy kulkea ja kiertää pitkin teitä, -kun minun on hyvä olla." - - - - -Neljästoista luku. - -PEKKA-ERKKI JA ANNA-LIISA. - - -Anna-Liisan suuret siniset silmät kyyneltyivät. Hän meni sisarusten -luo. Isäntä seurasi häntä. Hän rupesi katselemaan pikkupoikia. "Vai -niin, että tuon pienen tähden sinä enimmän huolehdit? Hyvänen aika -sentään tuollaista pientä naskalia, joka on voinut vaeltaa tänne aina -Hallatunturilta asti." - -"En minä ole mikään pieni. Minä käännyin Kynttelistä kuudennelle." - -Pekka-Erkki katsahti pikaisesti nuoreen isäntään, kaapi puurovatia -vielä kerran ja nuoli sitten puulusikan miehekkäästi ja asianmukaisessa -järjestyksessä. - -Isännän täytyi vetää suunsa hymyyn. "Sisarukset eivät kukaties -saattaisi luopua sinusta?" - -Pekka-Erkki sylkäisi ja mulkoili suurin silmin takkavalkeaan. - -"En tiedä mitä minun pitäisi sanoa. Heidän tulisi kaiketi kyllä ikävä, -kun heillä ei olisi ketään, josta pitää huolta ja jonka perään katsoa -nyt, kun pikkutytötkin jätettiin jahtimestarille." - -Vaimokin tuli siihen. Hän seisoi kuunnellen pojan puhetta niin valoisan -ja iloisen näköisenä kuin hän ei ollut ainoan tyttärensä kuoleman -jälkeen ollut. - -"Sitte ette kenties voi olla ilman häntä?" puheli isäntä edelleen -heittäen pienen merkitsevän katseen Anttiin päin. Antti kohtasi sen -totisena: "Ei maksanut vaivaa puhua siitä, ennenkuin sellainen asia -tuli kysymykseen." - -"Nämä lapset ovat hyvää, viisasta lajia", sanoi Sanna-Maija äiti, "ja -minä luulen, että he tuovat taloon siunausta ja onnea." - -"Entä jos antaisimme tämän karskin pikkumiehenkin jäädä tänne", sanoi -isäntä epäröiden. Hän raapi miettivän näköisenä korvallistaan. - -"Pikku Kallekin paranee nopeammin, kun saa toverin", sanoi Sanna-Maija. - -Antti innostui nyt hänkin. Jos Anna-Liisa otettaisiin heiltä, olisi -kyllä vaikeampi ylläpitää järjestystä pienten kesken kaikissa -vieraissa, välistä sangen ikävissäkin olosuhteissa, joihin he -joutuivat. Sitäpaitsi sai pieni poika maailmaa kiertäessään niin monta -huonoa esimerkkiä, hänen silmiinsä osui niin paljon epäpuhdasta ja hän -sai kuulla niin paljon pahaa, kevytmielistä puhetta, riitaa, toraa ja -kauheita kirouksia, että ne pakostakin jollakin tavalla jäivät hänen -mieleensä. - -"Senvuoksi olisi niin erinomaisen hyvä, jos Pekka-Erkki saisi jäädä -tällaiseen taloon, että hänestä voisi tulla kelpo mies", sanoi Antti. -Hänen syvät, tummat silmänsä katsoivat totisesti voimakkaaseen, -uljaaseen talonpoikaan, joka seisoi hänen edessään. "Kun tulen -vanhemmaksi, menen vuohipaimeneksi tai pikkurengiksi, silloin saan -oppia jotakin ja sitte tulen tänne hakemaan Pekka-Erkin, jos hän vain -saa jäädä siksi." - -"No, tottapa hän saa. En siedä ajatella, että meidän pikku Kalle -voitaisiin käskeä pois ja kulkisi teitä pitkin, niinkuin nyt tuon -pienen pitäisi. Sinä, poika, olet myöskin topakkaa lajia. Ja luulenpa -melkein sinun voivan tehdä, mitä sanot, niin että kerran tosiaankin -voit tulla perimään takaisin pienokaisen, jos pysyt terveenä." - -Vaimo ojensi suuresti tyytyväisenä kätensä Antille antaen hänelle -ystävällisen, luottavan kädenlyönnin. - -"Tee vuode pojalle pohjoiseen ylisänkyyn", sanoi mies. "Hän näyttää -olevan puhdas ja siisti, vaikka hän tulee maantieltä." - -Niin, kyllä Pekka-Erkki tiesi olevansa "puhdas ja siisti". Oli vasta -maanantai, ja hän muisti liiankin hyvin viime lauvantainpesun, jota -tällä kertaa oli seurannut ahdas, nenää litistävä paita. - -"Anna-Liisa saa maata myöskin siellä", sanoi Sanna-Maija. Hänen -kasvonsa loistivat tyytyväisyydestä, ja hän jutteli lasten kanssa kuin -olisivat he olleet vanhoja tuttuja. - -Palvelijatar, joka tuli sisään, tuoden suuressa, siniseksi maalatussa -rainnassa vaahtoavaa iltamaitoa, pysähtyi oven viereen kuin -kivettyneenä. Kun hän meni ulos ruokkimaan lehmiä ja lypsämään, -oli talossa hiljaista, niin hiljaista kuin silloin, kun kuolema on -käynyt ja uhkaa viedä vielä enemmän. Ja nyt -- iloisia, leperteleviä -lapsenääniä, pestävien lusikkojen ja vatien kilinää! - -Takan edessä istui pieni kiharahiuksinen tyttö neulomassa punaisia -ruusuja peukalolapaseen. Poika kiskoi päreitä ja lakaisi takkakiven -pantuaan enemmän puita liedelle. Emäntä itse istui taas rukin ääressä. - -"Voi sentään, kuinka mukavaa täällä on", sanoi Loviisa. Hän aukaisi -oven suureen kaappiin, minkä hyllyillä oli suuri joukko puhtaita -maitopurtiloita. Sitte hän asetti siivilän toisen purtilon yli toisensa -jälkeen ja kaatoi niihin lämmintä maitoa. - -Suuri kissa, joka istui ja muljotti kaapinrahilta, sai myöskin -tilkkasen kuppiinsa oven viereisen vesitynnörin ääreen. - -Loviisa etsi syödäkseen voita, leipää ja kylmennyttä puuroa -astiakaapista. Sitte veti hänkin rukkinsa esiin ja hyrräsi, niin että -pyörä pilvenä vinkui, silkinhienon pellavalangan rullalle kertyessä. - -"Saat mennä näiden poikien kanssa renkitupaan", sanoi emäntä lopulta. -"Katso, että he saavat pieluksen ja siistit lammasnahkavällyt. Tytöt -ja Pekka-Erkki saavat maata täällä ylisängyssä. Tahdotko ensin nähdä, -miten rauhallisesti pikku Kalle nukkuu?" - -Emäntä ja Loviisa menivät varpain pieneen kamariin. - -Loviisa näytti käsittämättömän tyytyväiseltä sieltä tullessaan. Hän -meni ja otti Anna-Liisaa kädestä. - -"Tervetuloa meille, tyttö, -- ja sinä myöskin, pikkumies. Meistä tulee -kyllä hyvät ystävät, sen tunnen." - - - - -Viidestoista luku. - -ROSVOPESÄSSÄ. - - -Mauno nukkui istuessaan kelkassa lepuuttamassa väsyneitä, -vaivaantuneita jänteitään ja luitaan. Huuhkain ja pöllö toitottivat ja -huusivat kimeästi ko-hu-u, ja kle-vit vuorella, joka kuvastui jäähän, -niin että se rannan puolella kävi pikimustaksi. Mutta keskijärvellä -välkkyi jää punaiselta, keltaiselta ja viheriältä, aina sen mukaan, -miten revontulenliekit kuvastuivat yli taivaan sen kirkkaaseen pintaan. - -Siinä kulkiessaan ja jutellessaan ja taluttaessaan Helokkia vakavasti -välillänsä, saavuttivat he viimeisen pikkukuusen järvellä. Se, kuten -toisetkin tienviitat, oli kadottanut suojailmassa jalansijan ja seisoi -raihnaisesti vinossa. Maalla ja ajetulla tiellä oli heidän parempi -kävellä, eivätkä jalat niin helposti luiskahtaneet. Helokki sukelsi -salamannopeudella pensaikkoon hankkiakseen itselleen illallisen -männynhavuista ja pajunumpuista. - -Antti sai yksinään vetää kelkkaa ja siinä yhä yhtä rauhallisesti -nukkuvaa Maunoa. Hän ohjasi askeleensa ensimäiseen näkemäänsä suureen -talonpoikaistaloon. Toisesta, punaiseksi maalatusta, kaksinkertaisesta -rakennuksesta vähän matkaa tiestä, loisti valoa kaikista ikkunoista. - -Saattoi ymmärtää, että siellä oli joko hautajaiset tai häät. Ettei siis -tällaisten kulkurien sopinut mennä sellaiseen paikkaan. He lähestyivät -senvuoksi ensinmainittua, samoin suurta, kaksikerroksista taloa, joka -oli harmaa ja maalaamaton, ei vielä oikein valmiskaan niin vanha kuin -olikin, sillä muutamien ikkunoiden edessä oli vielä laudanpaloja lasin -asemesta. Maita ympäröivä aita oli monesta kohden rikki, ja pihalle -johtavassa toisessa portinpylväässä riippui portti yhdestä saranastaan. -Veräjää ei oltu, kuten syksyllä tavallisesti tehdään, nostettu suojaan -painavalta lumelta. Roskaa ja rojua ja pullonsirpaleita oli näkyvissä -välkkyen kuunvalossa. - -Suurtuvan ovi, kuistista oikealla, vongahti. Antin kokoinen poika -lennähti portaille harmaan koiran seuraamana. - -"Huss, huss, mustalaisjoukkoa", huusi hän kimeällä äänellä. - -Harmaa koira haukkui ja murisi lapsille kuono ilkeässä irvissä ja -hampaat äkäisesti välkkyen. - -Mauno heräsi ja huudahti. -- Helokki pakeni Antin taa. Mutta Matleena -noudatti entistä tapaansa, hän kun osasi niin merkillisesti rauhoittaa -ja kesyttää eläimiä. - -Hän istui maahan ja levitti käsivartensa koiraa kohden välittämättä -siitä, että se yritti purra häntä ja repi irti osan saalinripsuista. - -"Tse, -- tse --! Et sinä tahdo meille mitään pahaa, me olemme niin -pieniä ja yksinäisiä." - -Harmaa koira vaikeni, mutta murisi selkäkarvat koholla. Se näytti -vaaralliselta kulkiessaan siinä lasten ympärillä salakavalin katsein ja -hiipivin askelin, vainuten ahnaasti vuohta, joka oli ryöminyt heidän -väliinsä. - -"Poika", huusi Matleena suloisen kirkkaalla ja pehmeällä, mutta -samalla päättäväisellä äänellä. "Poika, komenna koiraanne! Näethän, -että olemme pieniä ja yksinäisiä. Sinä olet suuri, sinä, ja sinun -täytyy auttaa meitä", lisäsi hän, kun poika vain vihelteli eikä ollut -kuulevinaankaan, mitä hän sanoi. - -"Komenna heti koiraa!" Matleenan ääni muuttui käskeväksi. Se vaikutti -harmaaseen koiraan. Se seisoi kuin häpeissään. Poika astui alas -portailta, potkaisi irti jäämöhkäleen ja heitti sen ryhmän keskelle. Se -sattui koiraan, joka vinkuen ja heittäen vihaisen ja pelokkaan katseen -Niiloon, talon vanhimpaan poikaan, luikki veräjän aukosta tiehensä. - -Niilo teki harmaan koiran tavoin, meni tiehensä veräjän kautta, mutta -vilkuili salakavalasti taakseen. Hän näki, miten lapset menivät -puuvajaan mukanaan olevan vuohen kanssa. - -Niin, siellä oli vuohi turvassa! Kaikki kolme lasta kulkivat yhdessä -vajaan Helokin kera, jonka sitoivat siellä aivan kevyesti lastukasan -viereen, missä se voisi saada makuupaikan, kunnes he, kuten tavallista, -saisivat sen navettaan. Muuten tapasi ainoastaan yksi heistä olla -toimessa Helokin tähden. Mutta tänään, täällä, tuntui kuin eivät he -olisi uskaltaneet olla erillään minuuttiakaan. - -He pitivät lujasti toistensa käsistä noustessaan portaita kuistiin ja -avatessaan oven suureen huoneeseen eli keittiöön, minkä ikkunoista -loisti valoa. - -Niin kyllä huone oli suuri ja kaunis. Se olisi voinut näyttää aivan -siltä kuin Haapalan Kallen suurkeittiö. Täällä oli myöskin ylisänky, -ruusunkukikas taalalaiskello ja siniseksi maalattu kaappi. Mutta -kaikki oli huolimatonta, epäjärjestyksessä. Ei ollut reunusverhoja -ikkunoissa eikä uutimia sängyissä. Pöydällä näkyi vielä puuastioita ja -puulusikoita illallisen jäljiltä. Siinä oli viina- ja olutpulloja, ja -joukko likaisia kortteja oli levitetty pöydännurkalle. Kolme punakkaa -miestä, isäntä ja hänen renkinsä löivät "myllymattia". Huoneessa kuului -kirouksia ja raakoja huudahduksia. - -Suurkasvuinen, kaunis, mutta huolimattomasti puettu palvelustyttö -seisoi etukumarassa, toinen jalka uuninpenkillä kaapien puuropataa, -josta hän söi. - -"Siirtykää syrjään, vaari", huusi hän kiukkuisesti vanhalle ukolle, -joka vapisevana ja kömpelönä istui päreitä vuollen. - -"Ei teillä enää ole mitään tekemistä täällä. Tehän olette jo saanut, -mitä teille tulee. Menkää tiehenne nyt vain!" tiuskaisi vanhukselle -toinen nainen, joka oli vielä nuori ja jonka piirteet olivat hienot, -mutta terävät. Hän seisoi takan ääressä ja etsi syöpäläisiä Matleenan -ijässä olevan tytön päästä. Antti ja hänen sisaruksensa astuivat -äänettöminä ovesta sisälle. He tunsivat palavaa halua kääntyä takaisin -ja, jos niin tarvittaisiin, paeta jälleen autioon metsään. Mutta oli -niin myöhäistä. He olivat väsyneitä ja viluisia ja kaipasivat niin -kovin jotain lämmintä, hiukan vesipuuroa ja velliä. - -Kaksi pientä poikaa, noin Pekka-Erkin ja Maunon ikäistä, jotka pöydän -ääressä kirkuivat ja tappelivat olutpullon viime tilkasta, huomasivat -heidät. - -"Ptyi!" Toinen, Manu, sylki niin taitavasti, että oli saavuttaa -tarkoituksensa ja osata sisäänastuviin. "Ptyi! Äiti katsokaa, -minkälainen mustalaisjoukko täällä seisoo", luikkasi hän. - -Talonpoikaisvaimo kääntyi. Lasten mielestä hänen terävät silmänsä ja -suippo nenänsä oikein ikäänkuin iskivät kiinni heihin. He hiipivät -toistensa lähelle ja tekeytyivät niin pieniksi kuin voivat. - -"Mitä te tänne tulette, ei täällä ole mitään kestikevaria. Ei meillä -ole sen enempää kuin itse syömme", huusi hän ja meni lapsia vastaan -veitsi ojossa, jota hän oli tarvinnut toimessaan. - -"Saara-Kaisa -- kuule", huusi ontto ääni toisesta alasängystä. "Älä tee -lapsille mitään pahaa. Vedät onnettomuutta taloon. Olen nähnyt heistä -yöllä unta." - -"Ole vaiti, vanha houkko!" karjaisi nainen. Mutta vanhuksen sanat -näyttivät sittenkin vaikuttaneen häneen jotakin, sillä hän kääntyi -lapsista ja tarttui taas heidän tähtensä keskeytyneeseen työhönsä. - -"Anna niille kylmä puuro, joka jäi, kun annoin kanoille aamulla. -Tuolla pöydällä tuopissa on tilkkanen hapanta maitoa, ja siellä olevat -leivänjätteet voit myöskin antaa." - -"Antakaa itse" --, tiuskaisi piika. "Minä lähden viemään maitoa -häätaloon, minä. Kaikki toiset maitotytöt ovat kyllä siellä jo. Mutta -tässä talossa ei koskaan ole mitään järjestystä." - -Hän meni, mutta pysähtyi epäröiden ovelle. Alasängyssä makaava isoäiti -huusi häntä. - -"Suska, katso eteesi, tyttö --! Minä levitin kortit äsken sinulle, -ne näyttivät paljasta köyhyyttä ja leivättömyyttä, mutta välissä oli -herttanihti. Voit poistaa pahan, tekemällä sitä, mikä on hyvää. Niin -- -niin -- varo itseäsi, sinä." - -Suska veti oven auki jalallaan ja tuli uudelleen sisälle. Hän heitti -mauttomat ruuanjätteet lapsille, jotka väristen enemmän pelosta kuin -kylmyydestä hiipivät uuninpenkille, minne ruuanpalaset olivat nakatut. - -"Tiedä huutia, sinä olet ottanut minun maitotuoppini", rääkyi Janne, -pienempi pojista. - -Hän astui ilman muuta Matleenan luo ja tahtoi siepata tuopin tytön -kädestä. Tämä piti sitä kiinni ja katsoi lujasti hänen silmiinsä. - -"Äitisi on antanut meille ruuan, ja silloin et kai sinä voi sitä meiltä -ottaa." - -"Äiti!" hän ojensi kielensä äitiä kohden. "Minä --" hän sanoi jotain -hyvin raakaa, -- joka merkitsi: "minä vähät välitän äidistä, ja siitä -mitä hän sanoo." Matleena sai kuitenkin, ihmeellistä kyllä, pitää -tuopin. Tämä oli pettymys Emmalle, joka oli juuri repäissyt itsensä -irti äidin käsistä nähdäkseen, miten taistelu kiukkuisen, ahneen veljen -ja vieraan kerjäläispennun välillä päättyisi. Pienet kiertolaiset -söivät kylmää, rähjäistä puuroa, hapanta maitoa ja leivänjätteitä --- äänettöminä, alakuloisina, aivankuin eivät olisi nähneet eivätkä -kuulleet mitään, ei raakoja, kiusallisia sanoja eikä niitä irvistelyjä, -kielennäyttöjä ja pitkiä neniä, joita talon kolme lasta taritsivat. - -Niilo tuli myöskin sisälle, juuri kun mainitut pienet hartaasti -kiittivät Jumalaa ruuasta. Hän näytti häijyltä ja ilkeältä. -- Vanha -ukko, joka yritti kiskoa tervaskannosta viimeistä pärettä, kiiruhti -nousemaan. Hän etsi kainalosauvaansa. Mutta kuten aina, oli joku -lapsista ottanut sen hänen tuolinsa selustalta ja heittänyt lattialle. -He nauraa hohottivat, kun ukko puoleksi ryömien, toinen sääri laahaten, -konttasi lattiata sen luo. - -Antti, joka tietysti näki, missä sauva oli, meni heti ja nosti sen. Hän -ojensi sen vanhukselle, joka tihruisin, sekavin silmin katsoi häneen. -"Mi-mi-mistä se-se-se-ellainen po-po-poi-ika on", änkytti hän äänessä -epäluuloa ja ihmetystä. - -"Po-po, po-iika", matkivat talon lapset. He hyppivät korkealle ilmaan, -levittivät jalkansa, iskivät ne taas yhteen ja koettivat kampata -isoisäukkoa, kun tämä vihdoinkin pääsi niin pitkälle, että saattoi -astua ovelle vanhoilla, pakottuneilla säärillään. - -"Pois takan äärestä, kersat, että saan tilaa tälle kahvipaahtimelle", -sanoi emäntä vieraille lapsille, pitämättä silmällä, miten hänen omansa -käyttäytyivät. - -"Antti, auta isoisää, hän kävelee yhtä vaikeasti kuin äiti -viimeisillään", kuiskasi Matleena. "Portailla on kauhean liukasta." - -Antti kulki hitaasti, kuin häpeissään, vanhuksen perässä. Mutta -tultuaan ulos, missä ei kukaan pilkannut häntä, otti hän lujasti kiinni -ukon toisesta käsivarresta ja auttoi häntä varovaisesti alas portaita, -liukasta, epätasaista polkua pitkin, joka johti pieneen tupaan, missä -hän asui eläkkeellä. - -Talonpoikien ijäkkäitä vanhempia sanotaan Norrlannissa -"eläkevanhuksiksi" eli "syytinkiläisiksi", kun he ovat jättäneet -talonsa ja maanviljelyksensä pojalle ja hänen vaimolleen. Vanhuksille -lasketaan ja mitataan oma osansa maitoa, jauhoja, perunoita, ja -senkaltaista. Elleivät lapset talossa, jonka he ovat luovuttaneet, ole -hienotunteisia ja hyviä, on vanhempien vaikeata. - -Pieni tupa, mihin isäukko nyt kompuroi, oli kylmä ja hoitamaton -sentähden, että isoäitimummo oli kipeä ja makasi talossa läntisessä -alasängyssä. Hän makasi siellä, ei parempaa hoitoa saadakseen, vaan -siksi, ettei viitsitty mennä alas laittamaan ukolle ruokaa, kun muori -ei nyt jaksanut, ja päästiin näin ajattelemasta hänen hoitoansa. -Piialla, jonka muuten piti lämmittää ja huolehtia vanhuksesta, oli -tänä iltana muuta ajateltavaa. Ukko valmistautui kylmästä väristen -paneutumaan täysissä pukimissaan alasänkyyn lammasnahkavällyjensä -alle. Hän oli liian jäykkä ja kylmissään jaksaakseen panna puita vielä -aamusta takkaan jääneeseen kuumaan poroon. - -Antti teki sen hänen puolestaan. Hän asetti sinne myöskin kahvipannun, -joka seisoi hellalla. - -Ukko istui sängynlaidalla katsellen poikaa, joka hänen ajatuksissaan -oli kuin Jumalan enkeli, niin likaisenharmaat ja paikatut vaatteet kuin -hänellä olikin. - -"Si-s-si-nä saat m-m-maata täällä yli s-s-ängyssä y-y-yöllä", änkytti -hän. - -"Matleena ja Mauno myös?" kysyi Antti innokkaasti. Hänen mielestään -olo kylmässä, siistimättömässä tuvassa vanhuksen luona, joka katseli -niin ystävällisesti häneen, oli paljon mieluisampi kuin suuri, valoisa -keittiö, missä vain riideltiin ja äyskittiin toisilleen. - -Kevyemmällä mielellä juoksi hän ylärakennukseen katsottuaan, että -puunkapulat takassa olivat syttyneet, ja että isoisä oli riisuutunut ja -päässyt sänkyyn. - - - - -Kuudestoista luku. - -"TOTI." - - -Niilo seisoi portailla Antin tullessa. Hän oli huomattavan lauhkea -ja kuulosti suorastaan tuttavalliselta antautuessaan puheisiin Antin -kanssa. "Aiomme mennä 'kuokkimaan' viereiseen häätaloon. Suska vie -sinne maitoa, ja silloin menemme joukolla morsianta kurkistamaan." - -"Sepä on teille hauskaa, se", sanoi Antti yrittäen mennä Niilon ohi -sisään. Mutta tämä astui tielle. - -"On se sinulle ja siskoillesi yhtä hauskaa kuin meillekin." - -"Eivät suinkaan he saa mennä täällä kuokkimaan?" - -"Saa kai kuka hyvänsä mennä. Kylän pojat ovat kiukkuisia tälle -morsiamelle, kun hän, joka on niin rikas ja korea tyttö, on ottanut -ulkopitäjän miehen, jolla ei ole edes taloa, ja joka on sellainen -raukka, ettei ryyppää viinaa. Ja sentähden he panevat yöllä toimeen -hauskuuksia ja pelottavat heitä. Me, tämän kylän ja naapurikyläinkin -pikkupojat, menemme sinne ja olemme mukana rymäkässä." - -"Mutta me emme mene. Matleena ja Mauno ovat väsyksissä ja saavat panna -maata." - -"Nepä juuri tahtovatkin mennä, ja Suska ja minä olemme luvanneet, että -he saavat tulla joukkoon. Heillä ei näytä olleen paljon hauskaa", -lisäsi Niilo äänessään jonkinlainen säälivä sävy, joka vaikutti Anttiin. - -"Niin, jos he haluavat mennä, niin kyllä he minun puolestani saavat", -sanoi hän. - -Niilo jätti äkkiä tien vapaaksi. Antti ei havainnut häijyä välähdystä -hänen silmissään. - -Matleena ja Mauno tulivat innokkaina häntä vastaan. Poissa olivat -väsymys ja alakuloisuus. He pääsevät katsomaan morsianta naapuritaloon! -Ruustinna itse oli pukenut hänet, ja hän kuului olevan niin hieno, -ettei itse kuningatar voinut olla hienompi -- kultakruunussa, ja -ruusuja pää täynnä, ja punainen silkkivyö ja musta silkkihame ja liivit --- ja -- ja --! - -"Manu ja Janne-Kustaa ovat nyt oikein hyviä meille", vakuuttivat -sisarukset. "Mutta hyi sentään, ne ovat tyrkyttäneet meille 'totia'." - -"Oletteko hulluja, lapset, oletteko juoneet niin vaarallista ainetta?" -Antin silmät laajenivat pelästyksestä. Hän rupesi puristelemaan ja -kääntelemään Maunoa, aivan kuin olisi tahtonut ajaa hänestä ulos tuon -kuolettavan myrkyn. - -"Päästä minut, päästä minut!" huusi Mauno hillitysti, etteivät -sisällä-olijat äkkäisi sitä alentavaa kohtelua, jota veli antoi hänen -kärsiä. - -"He kyllä vaativat, mutta me emme ottaneet yhtään totia", kuiskasi -Matleena rauhoittaen. - -"Isäntä kaatoi niin paljon viinaa kuumaan kahviin, että siitä tuli -enemmän viinaa kuin kahvia. Ja renki tahtoi ajaa sitä meihin." - -"Mitäpä te pikkuraukat sille voitte", valitti Antti. "Ja kuitenkin -olette voineet varjella itseänne ensimäiseltä ryypyltä." - -"Me itkimme ja pyysimme", vakuutti Matleena, "ja minä sanoin, että -oksentaisin siitä". - -"Mutta he tahtoivat tietysti sittenkin sitä pakottaa teille -- -pitääksensä hauskaa, kun ette sitte juovuksissa ollen olisi tietäneet, -mitä teitte." Antin silmät paloivat tummina. - -"Niin, sitä he halusivat, ja tuo renki, joka nyt juo viinapullosta, -tarttui minua päähän ja piteli kiinni, sillä hän tahtoi ajaa minuun -totia", mutisi Mauno mulkoillen jurosti puheena-olevaan renkiin, joka -juuri asetti viinapullon omille sinertäväksi paisuneille huulilleen. - -"Poika --! Mitä teit, päästäksesi häneltä pakoon?" Antti tarttui -kiivaasti Maunoa hartioihin. - -"Sinä rakas, kuulethan, ettei se ollut niin vaarallista", kiiruhti -Matleena lisäämään. "Sillä vanha isoäiti huusi sängystä häntä. Näin hän -huusi: 'Tuppu, varo itseäsi! Minä näen valoa lasten päitten yllä -- ja -sinun ympärilläsi on vain pimeyttä'." - -"Hän kirosi isoäidille, joka on niin sairas, keuhkotautinen, niinkuin -äiti, ja joka pian voi kuolla. Mutta hän laski meidät kuitenkin irti -- -ymmärrätkö." - -Antti nyökkäsi kuten helpotuksesta. Sitte hän meni hiljaa sängyn -ääreen, missä sairas makasi tuijottaen oudoilla silmillään. Hän oli -saanut ilkeän yskäkohtauksen, ja Antti kietoi käsivartensa hänen -ympärilleen pitääkseen häntä ylhäällä ja helpottaakseen kohtausta. - -Hän vaipui takaisin läähättäen. - -"Älkää uskoko näitä ihmisiä, eikä lapsia. Ne eivät kunnioita vanhoja ---. Eivät kunnioita isää eikä äitiä -- ja silloin ei niiltä voi odottaa -mitään hyvää. Sellaisia me olemme olleet kaikki tyyni tässä talossa jo -aikoja sitten. -- Täällä on ollut niin paljon pahuutta ja juoppoutta ja -kirouksia, että ne ovat houkutelleet tänne kaikki pimeyden vallat." - -Hän tuijotti eteensä ylöspäin kuin olisi nähnyt näkyjä. - -"Niin monta kiitosta teille, mummu", sanoi Antti matalalla äänellä. -"Äiti sanoi aina, että oppii juomaan, kun alkaa nauttia totia." - -Vanhojen kuolonkalpeitten kasvojen yli välähti kuin valonhohde. "Oi, -kuinka hyvältä tuntuu kuulla kiitosta. Olisi niin hyvä, jos voisin -elää uudestaan ja elää paremmin. Jos lapset näkisivät, että vanhukset -olisivat parempia, tulisivat kyllä hekin paremmiksi. Teillä on vanha -väki ollut oikeita ihmisiä -- sen ymmärrän." - -"Äiti, hän oli kerrassaan oikea. Hän opetti meille sitä, mikä on oikein --- ja hän itse teki niin." - -"Minä näen sen --. Hyvin teille käy. -- Mutta varokaa itseänne näiltä -ihmisiltä ja lapsilta --. Niillä on teitä vastaan pahaa mielessä." - -"Mitä te jankkaatte? -- Anna muorin olla, hän ei tee muuta kuin haukkuu -ja yskii päivät päästään", rähisi Niilo ja nykäisi Anttia käsivarresta. -"Tule nyt, meidän pitää mennä. Suska on valmis." - -Lapset lähtivät, sekä vieraat että talon omat. Niilo tempaisi heidät -mukaansa, kun he tahtoivat pysähtyä sanomaan hyvää yötä Helokille. - - - - -Seitsemästoista luku. - -HÄÄTALO. - - -He tulivat häätaloon. Ovet olivat auki, ja sisältä höyrysi lämmintä. -Ikkunoiden ulkopuolella näytti olevan väkeä tupaten täynnä; he -kurkistivat sisälle saadakseen nähdä morsiamen. Juuri kun lapset -pääsivät perille, tuli hän ulos näyttämään itseään. Morsiusneidot, -jotka olivat pitäneet telttaa morsiusparille kirkossa, saattelivat -häntä. - -Totisesti oli hän korea, tuo nuori morsian. Hän oli pitkäkasvuinen ja -uljas ja kantoi kultakruunua. Sen pienet kultalehdet helisivät hänen -liikkuessaan tai puristaessaan kättä ja "kiittäessään" kaikkia kylän -tyttöjä. He olivat, kuten tapa vaati, tuoneet maitoa riisiryynipuuroon -ja juustokakkuun. Ruusuja oli morsiamelta, ruusuja seppeleenä pään -ympärillä ja köynnöksenä olkapäästä vyötärölle. Ruusuja mustassa -silkkipuvussa, sen lisäksi valkea huntu, ja leveä, punainen, -keltakukkainen vyöhyke, joka ulottui aina hameenhelmaan asti. - -Hyvältä ja lempeältä hän näytti. Hän etsi silmillään vanhuksia ja -pikkulapsia, jotka eivät jaksaneet tai uskaltaneet tunkeutua esiin. -Heidät hän kutsui luokseen, heidän kättään hän puristi tai puheli -heidän kanssaan. - -"Ei, mutta kas, kolme lasta, joita en tunne. Tulkoot he tänne, että -saan kiittää heitä. Se tietää onnea, kun kulkurilapset tervehtivät -tällaisena päivänä." - -Morsian meni alas portaita ja vei Antin sisaruksineen mukanaan. -Heissä oli jotain kärsivää, kuihtunutta ja kuitenkin valoisaa ja -ujostelematonta, joka ikäänkuin kiinnitti häntä heihin. Hehän olivat -myöskin ulkopitäjäläisiä; sellainen tulisi hänestäkin sillä seudulla, -jonne hän joutuisi muuttaessaan "alamaahan", missä hänen nuori -puolisonsa oli sahanhoitajana. - -"Nyt olette häissä, että sen tiedätte", hymyili hän lapsille. "Jos -olette Hallatunturilta, niin olette syöneet pettua jo pari vuotta. -Mutta tänä päivänä pitää teidän syödä riisiryynipuuroa ja vierrelimppua -voin ja lihan kanssa, ja kahvia pitää teidän saada ja vehnästä niin -paljon kuin jaksatte." - -Morsian huusi ruuanlaittajaa, joka seisoi leipomotuvan portailla. -Lasten piti saada aikamoinen ruokamytty mukaansa lähtiessään, varoitti -hän. - -Naapurin lapset tulivat myöskin sisään ja saivat hekin osakseen -tavallisen tarjoilun. Mutta morsian ei välittänyt heistä sen enempää. - -Tunturilapset saivat sellaisen aterian, jonka vertaista he eivät -koskaan olleet mielessään kuvitelleet. Suska, joka muiden ihmisten -joukossa oli aivan kuin toinen tyttö, siisti, iloluontoinen ja -suorastaan hyvä, otti heidät aivan odottamatta huostaansa. Heidän -täytyi tulla katsomaan tanssia ja leikkejä ja nähdä hänenkin tanssivan, -sillä sitä hän osasi. Hän ehti lasten kera tuskin ovelle, kun uljas, -notkea tukkilainen saapui ja tarttui hänen käteensä. - -Nuoriso meni jo piiritanssia. Muuan tyttö kulki piirin mukana sen -sisäpuolella erään pojan rinnalla. Hän lauloi kirkkaalla, korealla -äänellä: - - "Rukkaset annan muutamalle - kosijalle, katsojalle. - Sä olet minun armahaisein - kaunokaisein! - Hihhei. - Hihhei, sen tuuli vei." - -Sitte otti koreaääninen tyttö heti toisen pojan, joka näytti siitä -hyvin tyytyväiseltä. He pyörivät piirissä, ja nyt hän lauloi: - - "Tule ystäväin, tule tanssimaan - kanssani piiriin heipparallallaa. - Ilon päivänä, se on määränä, - älköön suru koskaan tulko." - -Morsian ja sulhanen tanssivat piirin sisällä. He lauloivat tuota samaa -laulua, jonka sävel on niin sydämellisen kaunis. He katsoivat toisiaan -silmiin niin nuorina ja koreina ja uljaina mieleltään. Alotettiin -toinen sävelmä. Kaikki lauloivat ja tanssivat piirissä. Pilaa tehden -juoksi poika piirissä. Hän lauloi ja tyttö vastasi. Näin he leikkivät -leikin toisensa jälkeen. - -Tanssi seurasi yhä tanssia. Antti ja Matleena seisoivat ovella. Mauno -oli ryöminyt heidän taakseen ja uinui suloisesti pää niin asetettuna, -että ensimäinen tulija saattoi potkaista sitä tahtomattaan tai -suorastaan aikalailla polkea häntä. - -Tanssileikit olivat lopussa. Tuli viulujen vuoro, joita oli kaksi. -Soittoniekat polkivat tahtia, niin että lattia heilui, morsiuspari -tanssi. - -He tanssivat muutamia kertoja jokaisen kanssa, jopa morsian lopuksi -Antinkin kera, joka ryysypukuaan ujostellen kömpelösti tanssi mukana -sotkeutuen tahdista kuin kolmivuotias lapsi. - -Hän sai morsiamelta kiiltävän kakstoistaäyrisen, kun tämä kauniisti -katsoen taas jätti hänet ovelle. - -Pitihän sitte Matleenan, pikkutytönkin, tanssia sulhasen kera. - -Hän heitti vanhan saalin yltään. Hiukset valahtivat olkapäille -välkkyvinä kiharoina, mikä teki hänet kauniiksi huolimatta kömpelöistä -vaatteista. Hänen poskensa punottivat, kun hän niin ujosteli ja oli -ylpeä samalla. Mutta tahdin hän piti ja tanssia hän osasi, niin -että niiden, jotka katselivat, täytyi nauraa, niin hupaista oli -nähdä, miten varmasti pienet lapikasjalat kulkivat. Myöskin hän sai -kakstoistaäyrisen, ja yhden "pikkupojallekin", joka oli ollut heidän -joukossaan. He saivat viemisiä nyytteihin ja useamman kuin yhden hyvän -pyörylän ja kakun. Heillä oli niin hauskaa, että he loistivat ilosta -siinä seisoessaan. Ihmisethän olivat niin hyviä heille. - -Häissä-olevat lapset hiipivät vähitellen heidän luokseen tahtoen tehdä -tuttavuutta. Äkkiä kääntyi Matleena Anttiin päin. - -"Poika, minä kuulen Helokin äänen." - -"Oletko hullu? Ei se voi tänne asti kuulua ja tällaisessa metelissä." -Antti katseli ympärilleen aivan ymmällään. Hän oli unohtanut hetkeksi -tavallisen elämän, edesvastuun ja huolenpidon niistä, jotka olivat -hänestä riippuvaisia. - -Hän katsoi pelästyneenä soittajien nurkkaan. Katse etsi vaistomaisesti -Niiloa ja kahta muuta poikaa, joiden, se johtui nyt vasta hänen -mieleensä, pahansuovat, häijyt kasvot hän oli vast'ikään nähnyt -tanssiessaan morsiamen kanssa. Hän kumartui sanaakaan lausumatta -nostaakseen Maunoa. - -"Nyt tanssimme morsiamelta kruunun", sanoi pieni tyttö, joka oli hyvin -morsiamen näköinen. Hän ojensi kauniisti hymyillen kätensä Antille. -"Kiiruhda! Juomme kahvia ja sitte kastamme", intoili pikku Anna, joka -oli seisonut Antin vieressä ja katsonut häneen pitkän aikaa. - -Antti katsahti hänen kauniisiin silmiinsä, jotka ikäänkuin vetivät -häntä puoleensa. Mutta sitte hän työnsi takaisin hänen kätensä. - -"Tyttö, minun pitää lähteä. Matleena kuulee vuohen äänen, eikä se -ikipäivinä merkitse hyvää. Hän kuulee, vaikka hän ei voi kuulla." -Näillä, pikku Annalle sangen käsittämättömillä sanoilla, lähti Antti -sisaruksineen tiehensä. - -"Tule meille taas huomenna!" huusi hän Antin jälkeen. - -"Kiitos, sen kyllä teemme." - -Ja lapset poistuivat kiireesti. - - - - -Kahdeksastoista luku. - -PAKO. - - -Kun he hengästyneinä juoksivat pihan yli, kohtasivat he seurueen, -joka oli pelättää heidät järjiltään. Mauno huusi täyttä kurkkua. -Siinä oli joukko renkejä ja poikia, jotka tulivat hiipien häätaloa -kohden, vaatteiden päällä punavärillä paikka paikoin värjätyt paidat. -Heillä oli tuohiset naamarit, joissa oli silmiä varten pyöreät, suuret -reijät ja jonkin vanhan metsäkuusen naavasta pitkät leukaparrat. He -heiluttivat palavia tervaskimppuja, joita he kantoivat käsissään. Joka -ikinen oli juovuksissa. Lapset tunsivat kauhistuksella sen äänen, joka -kulki etunenässä. Se oli naapuritalon renki, joka oli tahtonut pakottaa -Matleenaa ja Maunoa juomaan totia. Hänkin tunsi heidät ja rupesi -ilkeästi ulvoen juoksemaan heidän perässään. "Juoskaa lapset, juoskaa! -Minä kaadan sinut, sillä sinä olet juovuksissa, ja minä olen selvä." -Ja varjelkoon, miten he juoksivat, Matleena ja Mauno. He lensivät -nopeammin kuin kesällä vuohipaimenina ajaessaan takaa pakenevia vuohia. - -Antti pysähtyi äkkiä, kun renki oli aivan hänen niskassaan. Hän pani -notkeasti jalkansa eteen. Raivoisasti kiroten kaatui suuri, roteva mies -mäkeen. - -"Odota sinä, huomenna tapaan sinut taas, silloin pieksen sinusta -karskeuden", mylvi renki kömpelösti nousten, mutta sai jalat allensa -nähdessään muun joukon jättävän ja jo lähestyvän häätaloa. Antti -kuuli karjunnan, minkä he siellä ikkunoiden alla päästivät, ja -käsitti, että siellä syntyisi raju tappelu. Hän oli kuullut ja nähnyt -tarpeekseen ymmärtääkseen, että osa kylänpojista tahtoi "piestä" -ulkopitäjäläissulhasen, joka oli ottanut heidän kylästään korean, -rikkaan morsiamen. He olivat juoneet viinaa rohkeutta saadakseen. -Häätalossa, missä kaikki oli ollut valoista ja onnellista, missä oli -syötyä veisattu virsiä ja luettu rukous ja kauniitten sävelmien mukaan -tanssittu, oli nouseva meteli ja surkeus suuri. Antti juoksi voimiensa -takaa -- hän lensi -- hän, kuten pikku siskotkin. - -Silloin kuului halkovajasta, minne he olivat panneet Helokin, -omituista, tukahtunutta määkinää. Jotakin oli tapahtunut vuohelle. -Niin, jotakin oli sille tapahtunut! Jotakin, joka oli vähällä lopettaa -viisaan, kelpo eläimen, ellei Matleena kesken hääiloa olisi ollut -kuulevinaan Helokin määkivän. - -Helokki, heidän pieni piikansa, kaunokkinsa, kultahelmensä, makasi -lastuissa läähättäen, verta vuotaen kaulaan ja mahaan viilletyistä -haavoista. Lapset saattoivat sen selvästi nähdä, sillä yö oli pitkälle -kulunut, ja täysi kuu loisti vajan aukosta sisään. Antti oli kuolon -kalpea. Pikkusiskot itkivät. He olivat polvillaan Helokin vieressä. - -"Ota esiliina edestäsi. Matleena. Minä panen lunta haavoihin ja sidon -kiinni villakaulahisellani." - -"Helokkia on purtu", jatkoi hän tylyllä äänellä. "Hän, joka saattoi -antaa isoisän ryömiä kainalosauvaa etsimässä, hän on kyllä voinut -tämänkin aikaansaada! Ja joku on usuttanut häijyn koiran sen kimppuun." - -"Niin, ja ne ovat pitäneet kiinni Helokista, sillä se on aina osannut -puolustautua koiria vastaan -- ja kas", jatkoi Matleena nyyhkyttäen. -"Sen sarvissa ei ole nyt yhtä ainoata koiran karvaa. Se ei ole _saanut_ -puolustaa itseään. -- Kaikki pojat ovat olleet täällä ja pitäneet -kiinni siitä; täällä haiseekin niin siltä inhottavalta tupakalta, jota -pureskellen tuo Niilo-heittiö kulkee", puhisi Matleena. - -"Isoisä sanoi, että varoisimme heitä", sanoi Antti mietiskellen. - -"Minä niin pelkään, että tuo renki ajaa meihin totia huomenna", valitti -Matleena. - -"Hän kyllä miettii kaikkea pahaa minunkin varaltani", sanoi Antti -synkän ja miettivän näköisenä. "Hän kiukustui rajusti, kun sain -sellaisen miehen kumoon." - -"Ei ole ensinkään sopivaa olla tässä talossa", marisi Mauno -- "tuntee -itsensä niin merkillisen turvattomaksi." - -"Me lähdemme pois täältä ja tässä paikassa", kuiskasi Antti. - -"Pojat eivät ole kaukana. Minä näin, miten he juoksivat täältä ja -kyyristyivät ojaan aidan taakse. Ne kai pelästyivät, kun niin pian -tulimme heitä häiritsemään, sillä he luulivat varmaankin, että jäisimme -koko yöksi häätaloon." - -"Kun tulimme, kuulimme Helokin ääntelevän niin kummallisesti. -Pojat huusivat: hus, hus, hus! Tuo häijy, harmaa koira oli juuri -hyökkäämäisillään Helokin kimppuun purrakseen sitä", kertoi Matleena -läähättäen. - -"Mutta ne pelästyivät, kun minä tulin", tarttui Mauno puheeseen. - -"He väijyvät vielä hetken häätalossa", keskeytti Antti säälivästi -katsoen Maunoon. "Siellä on nyt tappelu pahimmillaan ja siellä on -renkikin, sinne emme siis voi mennä, emmekä saata tännekään jäädä." - -"Helokki, rakkahin -- kaunokainen, nouse nyt sen verran, että voit -tulla kelkkaan", jatkoi Antti. - -Helokki, joka kyllä käsitti lasten tuskan ja oli yhtä peloissaan kuin -hekin, nousi vaivalloisesti. - -Antin ja Matleenan tukemana kompuroi se ulos. Lampaannahkavälly -levitettiin kelkalle niin tasaisesti kuin suinkin, ja Helokki käsitti -kyllä tarkoituksen. Se kiipesi sinne, ja vajosi ähkivällä huokauksella -laatikkoa muistuttavaan kelkkaan. "Mitä pahaa minä olen tässä talossa -tehnyt, että minun pitää tuollaisen ilkeyden alaiseksi joutua", -ajatteli Helokki. Lapset askaroivat nopeasti ja äänettömästi vuohen -ympärillä. - -"Lähdemme liikkeelle tuon vuoren kautta", kuiskasi Antti, - -"Niillä on koira mukanaan häätalossa. Se huomaa kyllä, jos kuljemme -ohi, ja silloin ei ole Helokin enempää kuin meidänkään asiat hyvin." - -"On mainion hyvä, etteivät kelkanjäljet voi näkyä", alotti Matleena -taas. "Polku vuorelle on iljanteinen." - -Lapset lähtivät liikkeelle. Antti veti, Matleena työnsi, ja Mauno kulki -vieressä katsoen, ettei vuohella puuttunut mitään. - -"Minun mielestäni on kovin ilkeätä mennä talosta lausumatta kiitoksen -sanaa vanhuksille", sanoi Antti ja pysähtyi, kun he olivat ehtineet -ulkohuoneitten sivu. - -"Mutta, rakkahani! Meidänhän täytyy kiiruhtaa", vaikeroi Matleena. - -"Niin, ne ottavat meidät, enkä minä yksin voi niille mitään, ties -vaikka taas tahtoisivat ajaa meihin kannuttaisin totiakin", napisi -Mauno. - -"Seisokaa kumminkin tässä aivan pieni hetki", sanoi Antti värisevällä -äänellä. Vilauksessa oli hän poissa. - -Hän juoksi isoisän luo tupaan. Vanhus istui suorana sängyssään -tuijottaen eteensä ikäänkuin kuunnellen. Hän ymmärsi kyllä -kokemuksesta, mitä häätalossa tapahtui. Ennen muinoin oli hän sellaista -maininnut 'poikien leikiksi', ja se oli hänen mielestään ollut raukka, -joka ei voinut olla sen tapaisessa mukana. Mutta nyt hän näki sen -toisessa valossa. Hän suri myöskin vierasten lasten tähden, jotka -olivat aivan täydellisesti hänen lastenlastensa hoivassa. He saisivat -pelästyä, rääkkääntyä ja kiusaantua. Hän tiesi kyllä, miten sen talon -lapset käyttäytyivät kaikkia sellaisia kohtaan, jotka he arvelivat -voittavansa, niinkuin vanhoja, voimattomia tai sairaita, köyhiä, -yksinäisiä lapsia ja turvattomia eläimiä kohtaan. Ukko säpsähti, kun -Antti seisoi hänen vieressään lämmintä kahvikupillista tarjoten. "Kas -tässä, tänä yönä on kylmä, ja kahvi oli lämmintä pannussa. Minä lisään -tulta. Ja sitte kiitoksia teille, vaari, oikein paljon!" - -"S-s-s-sinunhan p-p-piti m-maata täällä?" - -"Minä en uskalla. Ne lopettavat täällä vuohen ja tahtovat lapsia -juomaan totia. Ja minullekin ne tahtovat tehdä ties mitä pahaa." - -"N-n-niin s-s-se on." -- Ukko nyökkäsi vakuudeksi. "Olen -ty-ty-tyytyväinen, e-että tu-tu-tulit, s-s-si-sillä o-olen -a-a-ajate-tellut a-a-an-taa s-si-sinulle t-tämän ke-ke-kellon." - -Isoisä otti naulasta suuren hopeakellon, joka riippui sängyn -seinustalla. - -"M-m-minä olen k-k-kohta lo-lo-lopussa. E-e-en mi-mi-nä n-nä-näekään -m-m-mitään. O-o-ota k-ke-kello. P-p-po-jan la-la-lasten ei pi-pi-pidä -s-si-sitä s-sa-saada! O--o-o-ota se! ja Jumala s-s-seu-seuratkoon -s-s-sinua!" - -Antti seisoi kello kädessä -- hämmästyksestä ja pelosta jäykkänä, aivan -kuin olisi vanhus uhannut häntä vihaisilla sanoilla, sen sijaan että -hän sai sellaisen lahjan. - -"S-i-si-tten s-s-sinun p-p-pitää o-o-ottaa v-v-vällyt, jotka -o-on yli-s-sängyssä. O-o-on k-k-kylmä. M-m-me-em-me n-n-niitä -ta-ta-tarvitse. A-a-akka l-lo-loppuu p-p-pian h-h-hä-hänkin. -- -Kiiruhda, poika!" sanoi hän yht'äkkiä puhuen selvästi. "Kohta ne -joutuvat häätalosta. Kiiruhda! Kuuletko! --" - -"Minun täytyy ensin kiittää teitä, isoisä, sillä te olette ollut niin -kovin hyvä meille. En minä tiedä, voinko ottaa teiltä kelloa -- enkä -vällyjä liioin." - -"S-s-si-sinun pitää ottaa, mitä minä annan s-s-sinulle, p-p-poika! Ei -ole liian a-a-a-aikaista, että saan t-t-tehdä v-v-v-aikka k-ku-uinka -vähän h-h-y-vää. M-m-m-mi-nusta on n-n-n-niin h-h-h-helppoa n-nyt, -k-k-un s-s-sain s-sen t-teh-dyk-si. J-j-juokse! n-nyt p-p-paikalla. -N-n-ne a-am-ampuvat h-hää-häätalossa." - -"No niin, sitte tahdon kiittää isoisää. -- Ja terveisiä mummolle!" -Antti kohensi pielusta ukon jäykän niskan alla, peitteli hänet hyvin -vällyillä ja asetteli halot takkaan siten, että ne palaisivat kauan. - -Kello taskussa ja vällyt käsivarrella hän vielä kerran pysähtyi, -vaikka oli jo avannut oven poistuakseen. Hän otti päästään kuluneen -koirannahkalakin ja kumarsi: "Monta kiitosta teille, isoisä!" - -Mutta isoisä ei näyttänyt kuulevan häntä. Hän lepäsi kädet vällyillä -tottumattomasti, vaivalloisesti ristissä ja mutisi itsekseen. Antti -ymmärsi hänen rukoilevan, sillä hän kuuli sanat: "Isä, Jumala -- -Jeesus", jotka hän niin monta kertaa oli äitinsä huulilta kuullut hänen -viimeiseen hetkeensä saakka. - - - - -Kahdeskymmenes luku. - -TULI. - - -"Surkeata, miten kauvan olet ollut poissa", sanoi Matleena, kun Antti -tuli juosten kelkan luo, jolle hän ja Mauno olivat painautuneet Helokin -viereen. - -"Tuntui pahalta lähteä isoisän luota. Mutta sain tämän häneltä." -Antin silmät loistivat, kun hän näytti sisaruksille hopeakelloa, joka -naksutti ja kävi kunnollisesti, ja kun hän saattoi levittää vällyn -vuohen päälle. - -Lasten kesken syntyi iloa ja ihmettelyä, ja he keskustelivat pitkältä -siitä, miten erinomaisia vanhukset olivat, ja miten ilkeitä talon -lapset, jotka tekivät heille kaikkea pahaa mitä keksiä saattoivat. He -puhelivat läähättäen. Tie nousi korkeutta kohden, ja niillä kohdin, -mistä metsänajajat olivat takareillään kulkeneet, oli se roukkeloista -ja epätasaista. - -"Meidän pitää kiirehtiä voimiemme takaa", sanoi Antti. "Ne saattavat -pian olla kintereillämme." - -"Häätalosta riensi ratsastava mies", ilmoitti Matleena. "Saattepa -nähdä, että hän läksi hakemaan nimismiestä. -- Monet niistä, joilla -oli verenvärinen paita, lähtivät myöskin sieltä ja juoksivat jokainen -tahollensa." - -"Renki voi hänkin nyt olla kotona milloin hyvänsä", sanoi Antti. Hän -iski nauloitetut pikisaumakenkänsä jäätikköön ja veti niin paljon kuin -jaksoi. - -Edellisen päivän suojan jälkeen oli yöllä tullut aikalailla kylmä. Tien -molemmin puolin levisi hanki jääkenttänä joka suunnalle. He saivat -kelkan vedetyksi väsyttävältä, epätasaiselta metsätieltä ja jatkoivat -matkaansa sinertävää hankea pitkin, lumen peittämien niittyjen ja -vainioiden halki ja yli jäästä kiiltävien kivien, purojen ja pikku -nevojen. - -Antti otti tähdistä merkin, katsoi, että Kalevan miekka oli etelän -puolella ja aamutähti, joka loisti suurena ja kirkkaana, suoraan -edessä. He seurasivat yhä jotenkin tarkkaan joen laajoja mutkia. Sen -molemmin puolin kauvas metsiin ja vuoriin ulottuivat laaksopitäjät, -vaikka niitä eroittikin toisistaan pitkät metsätaipaleet ja suuret -järvet. - -Joki juoksi lännestä itään merta kohti, ja sitä suuntaa vaelsivat -lapsetkin. Nyt oli vain tärkeintä päästä asutulta seudulta syvälle -metsään, pelastua teillä liikkuvasta, vaarallisesta joukkueesta -ja joutua suojaavan metsän läpi kylän ohi toiseen pitäjään. Aamu -jo sarasti. Aurinko pilkisti kuin leikkien etäisten, terävien -tunturihuippujen takaa, sieltä, minne Matleena luuli maailman -loppuvan. Sitte se jäi toisen tunturihuipun taa. Sitte se jälleen -pilkisti näkyviin ja kimalteli kaikissa pienissä tuvan ikkunoissa -ja unenpöppöröisten lasten silmissä. Vielä kerran leikki aurinko -piilosillaoloa, peittyen korkean, pyöreäksi muodostuneen tunturin taa. -Mutta sitte se yht'äkkiä säteilevänä nousi, levitti ohuen, välkkyvän -kultavaipan yli koko lumipeitteisen lakeuden ja valoi kultaa yli -tunturihuippujen ja vihreitten kuusten sekä mäntyjen, niin että joka -ainoa havuneulanen kimalteli ja rungot hohtivat kullanpunaisilta. - -Se oli verrattoman koreaa. Lapset eivät tunteneet pienintäkään -väsymystä, eivät edes nälkää. He olivat hiljaa istuneet kelkanlaidalle -ja katselivat, miten aurinko nousemistaan nousi. Nyt ei se ainoastaan -säteillyt. He alkoivat tuntea siitä lämpöä. Matleena tarttui Maunon -käsiin. Hän tunsi itsensä vapaaksi ja sanomattoman iloiseksi, kaukana -kun olivat kylästä; ei ainoatakaan taloa ollut näkyvissä. Laulu ja -tanssinsävelmät olivat hänen mielessään. Hän tahtoi vain tanssia ja -hyppi eteenpäin hangella Maunon kera polskantahdissa. - - "Käy ystäväin', käy tanssimaan - kanssani piiriin heipparallal-laa." - -Ploms, pläiskis sukelsi hänen toinen jalkansa läpi lumen. "Surkeus -sentään, aurinko pistää pukinjalkaa minulle", nauroi hän kämpien -jälleen pystyyn. - -"Niin, ja kyyditsee meidät metsään majaa etsimään. En ymmärrä, miten -löydämme oikein laajaoksaisen kuusen", sanoi Antti, jonka silmät -aurinko oli huikaissut, niin että hän näki edessään vain mustaa, -keltaista ja punaista, sillä hän oli totisena istunut ja tuijottanut -suoraan aurinkoon, joka niin nopeasti kohosi vuoren yli. - -He olivat saapuneet kaskeen, missä lumi oli alkanut sulaa kaadetuilta -hirsiltä, kannoilta ja rydöiltä, ja kiirehtivät nyt syvälle metsään, -missä hanki vielä kannatti. - -Helokki oli toipunut, tai eivät liene kolahtelut milloin yhteen, -milloin toiseen puunrunkoon häntä miellyttäneet. Hän potkaisi aivan -odottamatta vällyt päältään ja hyppäsi tiehensä syvemmälle metsään -esiliina ja kaulahinen vatsan ja kaulan ympärillä. - -Uskomattoman helposti löysi vuohi suuren, tiheäoksaisen kuusen, joka -sopi tuvaksi, sellaisen, jota lapset olivat koko aamun turhaan etsineet. - -Helokki asettui ihan jättikuusen alle, joka levitti oksansa ympärilleen -läpitunkemattomana kattona. Lumi oli jo sulanut alta pois tai kenties -ei sitä milloinkaan ollut päässyt sinne tunkeutumaankaan. - -"M-ä-ä", määki Helokki. "M-ä-ä. Täällä asuu viisas vuohi, jolla, -vaikka on maannut kelkassa esiliina vatsan ympärillä, on ollut silmät -päässään. M-ä-ä. Tulkaa tänne, te kultaiset, pikku ihmisvohlat, niin -tarjoan teille juotavaksenne lämmintä, nuorta maitoa, levätäksenne -pehmeää sammalta ja kestitykseksi paleltuneita, makeita puoloja sekä -katajanmarjoja. M-ä-ä, olkaa niin hyvät!" - -"Hän pyytää meitä luokseen. Näettekö, kuinka Helokki näyttää suurelta -ja mahtavalta", hymyili Matleena. "Nyt minä jään tänne ovelle, kunnes -hän pyytää minua peremmälle istumaan." - -Matleena nosti raskasta, tiheää oksaa, astui sen sisäpuolelle ja jäi -seisomaan paikalleen veitikkamaisesti katsoen vuoheen. - -Mauno seurasi ja noudatti hänkin samaa huomaavaisuutta kuin vieraisiin -mennessä. - -"M-ä-ä", sanoi Helokki, "olkaa tervetulleita ja istukaa." - -Hän sipsutti suurta runkoa kohden, jonka korkeat juurimukulat olivat -niin ihmisille kuin vuohille mukavat istuin- ja makuupaikoiksi. - -Antti tuli "sisään", vetäen kelkkaa perässään. - -Hän otti siitä kontin sekä tervaspäreet ja vällyn. Sitte hän kaatoi -kelkan kumoon kaikkia neljää pylvästä vasten. Matleena toi "pöytään" -pienet puuastiat täynnä vaahtoavaa, lämmintä maitoa sekä häätalon -pyörylöitä ja leipää. - -Pöytä oli juurimukulapenkkien ääressä. Lapset, lukivat pöytärukouksen, -söivät siivosti ja hitaasti ja olivat mielestään omassa tuvassaan -asuvia suurtalonpoikia. Matleena korjasi "pöydän", teki istuinpaikan -kuusenrangon toiselle puolelle, puhdisti sitte astiat lumella ja pani -ne kumolleen. - -Sitten valmisti hän "alasänkyyn", suureen juuri mukulasyvennykseen -kuusenrungon vieressä, sisarvuoteen, asettaen vanhat vällyt alle ja -uudet päälle. - -Antti ja hän puhuivat senjälkeen kuiskaten keskenään, ettei Helokki -kuulisi heitä. He pohtivat nimittäin, voisivatko ottaa hänetkin hienoon -sänkyynsä. - -"Hän saanee olla meidän eläkemuorimme", sanoi Matleena hätäisesti, -kun Helokki, joka tunsi itsensä täysin kotoiseksi, ilman pienintäkään -epäilystä tai ajatusta siitä, mikä sopi tai ei, kiipesi ylös ja -laskeutui maata vällyille. - -"Niin, ja silloin meidän täytyy olla oikein hyvät häntä kohtaan", -intoili Antti. "Minä menen ulos ja etsin sille nuorkoivun oksia ja -hienoja männynhavuja! Sillä hän on tietysti hampaaton, ja siitä tulee -kuin näkkileipää ja kahvia vanhalle isoäidille." - -"Ajatelkaa, hän on viisaampi kuin minä", sanoi Mauno, joka toi kaksi -kourallista kylmettyneitä puoloja sisaruksille; hän oli poiminut ne -melkein huoneesta. "Sillä nähkääs, kun kävellä kohlusin ja etsin vettä, -juoksi hän oikopäätä pikku purolle, joka on aivan tässä vieressä. Ja -nyt hän menee maata, sillä hän ajattelee tietysti, että meidän, jotka -olemme kulkeneet sekä päivän että yön, tulisi tehdä samalla tavalla." - -"Mutta nythän on keskipäivä", vastusti Antti, jonka mielestä -ymmärtäväisten ehdotusten piti lähteä hänestä eikä pikkumiehestä tai -vuohesta. - -"Niin, sitten saa auringonpaiste muuttua kuunvaloksi", tarttui -puheeseen Matleena. "Olen niin väsynyt, etten viitsi edes riisua yltäni -enkä kuivata kenkiäni tulen edessä." Hän oli lämmittävinään käsiään -takkavalkean ääressä. "En viitsi kuivata edes sinunkaan kenkiäsi, -Mauno", lisäsi hän, "saat asettaa ne sängyn viereen." Matleena oli -perin totinen. - -"Luulenpa, että minäkin paiskaan itseni maata niinkuin olen", arveli -Mauno, "metsästä kun tulen, olen niin väsynyt, että olen aivan lopussa. -Olen nimittäin kaskella kaatanut muutamia pikku kuusia, ja selkä ja -käsivarret tuntuvat aivan taittuneilta." - -"Mutta tottahan ensin suljet pellin, että saamme lämmintä", hymyili -Antti hiukan veitikkamaisesti. - -"Niin, hertti sentään! Mutta pelkäsin melkein häkää, ymmärrättekö." -Matleena kääntyi yhtäkaikki takaisin takkaa kohden. Hän kurkotti -vaivalloisesti käsiään ylöspäin ja repäisi erään oksan sivulle. - -Väsynein, huolestunein emäntä-ilmein laahusti hän sitten sänkyyn, -missä hänen oli vaikea saada valtaansa näkyviin. Sen talon eläkevanhus -osasi pitää lapset aisoissa, sillä isoäiti Helokki ponnistihe karkeaa, -tukevaa kuusenrunkoa vasten, ojentaen kaikkia neljää koipeaan aivan -kuin olisi aikonut yksin hallita koko vuodetta. Ellei hän olisi ollut -eläkevanhus, olisi melkein voinut kiukustua häneen. Emäntä oli aivan -neuvoton nuoren väen ja lapsen sängyn paikasta. Mutta sitte hän -käsitti, mitä vanha isoäiti tahtoi. Hän oli kipeä. Hän halusi vatsalle -uuden kääreen. Ja sen hän saikin. - -Talonväki ryömi sänkyyn, yhteen mykkyrään koko joukko, ja veti vällyt -silmilleen estämään "kuunvaloa", joka pilkisti tiheitten, paksujen -puunrunkojen välistä ja lämmitti ilman, niin että lapset uneksivat -nukkuvansa lämmitetyssä tuvassa päällään paksut, raskaat, uudet vällyt. -Helokki oli laskeutunut heidän päälleen lämmittääkseen itseään ja -heitä. Se makasi siinä märehtien, räpytteli pitkulaisia silmäteriään -auringon paisteessa ja kuunteli vaanivan tarkkana. Täytyi olla -varuillaan petojen suhteen, sitä paitsi oli metsässä ihmisiä ja koiria. -Helokki kuuli kyllä! - -Ylpeänä se katseli ympärilleen. Täällä, tiheitten, maata väistävien -kuusenoksien alla, he olivat hyvässä turvassa, täältä ei kukaan -voinut nähdä heitä. Vuohi märehti kaiken päivää puoleksi suljetuin, -mutta kuitenkin näkevin silmin. Hopeakello, joka riippui eräässä -oksantyngässä puunrungossa, naksutti tunnin toisensa jälkeen. Kuuvalo -heikkeni ja viileni vaimeten ruusunpunaiseksi iltaruskoksi. Se muuttui -joutavan kalpeaksi. Ja yhä nukkuivat lapset. - -He nukkuivat, kun oikea kuu, pakkanen seuralaisenaan, nousi taivaalle, -nukkuivat, vaikka askeleita ja ihmisten sekä haukkuvien koirien hälinää -kuului varsin lähellä heitä, nukkuivat, kun kaikki metsässä muuttui -hiljaiseksi ja kuolleeksi. Mutta silloin he heräsivät. - -Kunpa heillä vain olisi ollut tulitikku, yksi ainoakaan, niin -olisi käynyt päinsä saada tulta. Olihan heillä kokonainen kimppu -tervaspuikkoja siinä, mihin Matleena oli takan paikan raivannut. Hän -värisi vilusta, niin että tuskin saattoi puhua. - -"En minä voi nousta, enkä minä voi lypsää. Me palellumme kai -kuoliaiksi." - -"Ei arvatenkaan ole muuta neuvoa kuin ryömiä takaisin vällyihin, niin -että saamme maata täällä, kuten Kaarle XII:nnen sotilaat ja odotella -aamua, kunnes aurinko tulee", sanoi Antti ja valmistautui taas -sankarillisesti ryömimään vällyjen alle. - -Matleena heitti ylleen isän vanhan nutun, jonka he olivat saaneet -Pekka-Erkin peruina. - -Kun hän istui lypsämässä nuttu hartioilla, pudota tupsahti kuusenkäpy -hänen päähänsä ja hyppäsi sitte nutun tyhjänä ammottavaan taskuun. - -"Tämä on varmasti oikein kaunis kevätlehmä. -- Mauno saa sen, kun hän -herää", ajatteli Matleena perin tyytyväisenä, kun hän pujottaessaan -kätensä taskuun tunsi siellä pehmeänliukkaan, pihkantahmean kevätkuusen -kävyn. - -Matleenalle kävi niinkuin kaikille, jotka jotakin löytävät. Hänessä -heräsi halu tutkia, eikö siellä olisi enemmän sellaisia, ja niin hän -pisti uudelleen kätensä taskuun, mistä oli löytänyt "lehmän". - -Kyllä, siellä oli todella jotain muutakin. Siellä oli jotain, mikä -hetkessä poisti sen viluisen, tuskaisen pimeänpelon, joka oli painanut -ja kiduttanut Matleenaa, kun hän siinä yksin istui pimeässä kuusen alla -lypsämässä. - -Olihan se kuin ihme -- niinkuin äiti taas olisi ollut lastensa -läheisyydessä ja auttanut heitä oikealle tolalle. - -Sillä taskunpohjalta olivat Matleenan haparoivat sormet löytäneet kaksi -_tulitikkua._ - -Vaikka he olivat niin kauvan käyttäneet vanhaa nuttua, pitäneet sitä -yllään lämmittävänä verhona, liehuneet ja leyhkineet, eivät he koskaan -olleet huomanneet, että taskuissa oli jotakin. Oli selvää, että tikut -olivat jääneet sinne kauvan aikaa sitte, kun isä vielä talven mittaan -teki metsässä työtä ja poltteli väliin pikkupiippua. - -Matleena piti tikkuja kädessään. -- Hän haistoi niitä. -- Oikein! -- -Niillä oli oma oikea rikkihajunsa. - -Hän oli niin ratki iloinen, että hän olisi voinut ääneensä huutaa. -Hänen ensimäinen nopea ajatuksensa oli ilmaista Antille ilonsa. - -Mutta -- Niin -- paras oli vaieta. -- Sillä entä jos tikut eivät -syttyisi? -- Siten hän vain viekoittelisi Antin iloitsemaan siitä, mikä -silloin muuttuisi surulliseksi ja raskaaksi. - -Matleena haparoi kiirehtien, kumoon kaatuen ja kompastuen, takkaa -kohti. Sen viereen, oksalle, oli hän ripustanut kontin. - -Hän kopeloi ja etsi sitä pilkkopimeässä. - -Hei! -- Siellä se kuitenkin oli! Ja juuri sen alapuolella oli kimppu -tervaspäreitä, mitkä hän oli "mielikuvitustakkaan" järjestänyt. Niin, -jos -- jos, -- _jospa_ niissä pienissä tikkuvaivaisissa nyt vain olisi -eloa! - -Hän riipaisi tikkua vapisevin käsin yhden, kaksi, kolme, neljä kertaa -pientä, lämmintä, lujaa lapikastaan vasten -- lapikkaat hän oli -tietysti pitänyt jaloissaan. - -Mutta hän oli liian innostunut, liian kiihkeä. Tikku hehkui ja loisti -silmänräpäyksen, juuri kun Matleena piti siitä niin lujasti kiinni, -että se meni poikki -- sitte se upposi märkään sammaleeseen ja sammui. - -Hän oli pelästyksestä ja surusta ääneen huutaa. -- Niin, kirkua täyttä -kurkkua kuin pieni lapsi. - -Kadottaisiko hän nyt toivonsa, kun hän jo oli ollut niin vähällä -onnistua. Tuli! Se merkitsi lämpöä paleltuneille jäsenille. -- Tuli! Se -olisi tuonut valoa ja viihtymystä pienille yksinäisille eksyttävässä -erämaassa! Tuli! Koti ja liesi muodostui sinne, missä oli tulta. - -Ja vain _yksi_ tikku --! Sellainen pieni, taipuisa, hento raukka! -Matleenan sydän sykki kuuluvasti. Hän seisoi tikku sormien välissä -uskaltamatta uudistaa koetta tulen aikaansaamiseksi. Hänen kätensä -tärisi, ja hänen mielestään tikku taipui sormien välissä, niinkuin se -millä hetkellä hyvänsä voisi taittua. - -Vihdoin istuutui hän päättävästi maahan -- levitti esiliinansa -sammaleelle, pani siihen tervaspäreen --. - -Sitte ojensi hän lapikasjalkansa. -- - -Riipaisi kerran, -- kaksi kertaa, -- _kolme_ kertaa --! - -Kyyneleet tulivat hänen silmiinsä, -- huulet värisivät --. - -Mutta -- vielä kerran -- vakavasti, ettei tikku taittuisi, tyynesti, -keveällä kädellä. -- - -"Rits --"! - -Pieni, loistava, sinikeltainen liekki näkyi tikun nenässä --! - -Vikkelänä käänteissään kuin "tulenkipinä" vei Matleena loistavan -pikku liekin pihkaiseen tervaspäreeseen. Se syttyi heti! Se paloi -tummanpunertavalla loisteella, savu kiiri ilmaan mustana, ihanasti -tervalta tuoksuen. - -"Antti", -- huusi Matleena hillitysti -- kuin peläten pelkällä -äänellään sammuttavansa tulen. - -Antti, joka oli maannut suljetuin silmin ja kuvitellut olevansa Kaarle -XII:nnen kärsivällinen soturi, katsahti ylös. - -Nuolena hän lensi pystyyn ja heitti vällyt luotaan. "Tyttö! -- Ei -- -mutta Matleena! Miten tämä on ymmärrettävissä?" - -Matleena kertoi ylpeänä ja hymyillen koko ihmeellisen tuliseikkailunsa. - - - - -Kahdeskymmenesensimäinen luku. - -OMASSA VIHREÄSSÄ TUVASSA. - - -Antti sai pian valkean kuntoon ja melkeinpä keskelle tuvanlattiaa. Se -ei sammunut, vaikka kuusenrungosta ja märistä oksista tippui sulanutta -lunta. - -Eväspussi kesti vielä. Mutta kun oli syöty, oli jo taas ilta ja jälleen -maatapano-aika. "Emmehän nyt taas voi ruveta makaamaan, kun meidän -on niin hyvä", arveli Matleena. "Emmekä sitä paitsi tiedä, onko nyt -keskiyö vai aamupuoli." - -Hän meni toimeliaasti konttia järjestämään. - -"Emmekö tiedä?! Onhan minulla kello, joka sanoo ajan!" - -"Minusta tuntuu, että pian on aamu, sillä minulla on aivankuin halua -istua työtä tekemään. Kummallista, ettei kuu ole ennättänyt pitemmälle. -Se oli vain muutaman kyynärän päässä suurtunturista, sen näin, kun -äsken olin ulkona. Ehkä se sen sijaan laskee." - -"Oletko milloinkaan nähnyt kuun laskevan itään! Mutta -- mutta! -- Mikä -kellolla on! Se käy, mutta on sittenkin aivan väärässä." - -Antti kuunteli kelloa ja ravisti sitä niinkuin oli nähnyt -aikaihmistenkin tekevän. - -"Mitenkähän paljon se on väärässä?" - -"Se näyttää kahdeksaa. Kello ei voi olla kahdeksan aamulla, kun on näin -pimeä, ja kuu on ylhäällä." - -"Niin, sittenpä on kahdeksan aika illalla." Antti rupesi nauramaan. -"Luulen, että metsänhaltijat ovat lumonneet silmämme." - -"Ja ymmärryksen myöskin", nauroi Matleena, "sillä muuten olisivat -varmaan kaikki merkit ilmaisseet meille kerta kaikkiaan, että on ilta. -Lumi ei kanna, niin että auringon on täytynyt äskettäin laskea, ja -Kalevan miekka on korkealla taivaalla." - -"Mutta minä en kuitenkaan pane maata. On vielä pitkältä yöhön." - -Antti oli ollut ulkona ja tuli sisään syli täynnä risuja, jotka hän -heitti tuleen. - -"Kuulen kaukaa jotain ääntä, jotain, joka eninten muistuttaa -koiranulvontaa", sanoi hän. - -"Naaraskettu on ulkona ja ääntelee, ymmärrätkö. Mitkään pedot eivät -tule tänne niin kauvan kuin tuli palaa, eivätkä kummitukset liioin", -lisäsi hän arasti katsoen kuusen mustanvälkkyvien oksien läpi. "Panemme -kelkan tulen eteen ja sitte alan neuloa ruusuja. Minulla on kaksi -lapasta neulottavana." - -"Sitten istun minä puulusikoita vuolemaan." - -Antti otti kelkasta aineet. "Mutta ensin me syömme, sanoi talonpoika, -kun sauna paloi. Enhän minä turhanpäiten lypsä, vaan saamme kai me -samalla syödäkin, kun sinä olet isäntä ja minä emäntä." - -Matleena istui Antin viereen kelkkaan puuvati polvellaan. - -Helokki pisti päänsä oksien välistä heidän viereensä. "Sängyssä" -kuorsasi Mauno äänekkäästi. - -"Miten hyvä meidän yhtäkaikki on olla, Antti. On niinkuin en sietäisi -ajatella enää kylälle lähtöä." - -"Sinä olit mielestäni kovasti tyytyväinen häissä." - -"Niin, lauluihin ja tanssiin ja morsiusväkeen, jotka olivat niin -kohteliaita meille. Näin he kulkivat piirissä ja lauloivat: 'Hih, hei -sä reipas tyttö!'" - -Matleena oli saanut illallisen valmiiksi. Hän hypähti pystyyn ja alkoi -matkia lauluja sekä tanssia. - -"Eivät emännät noin tee", huomautti Antti, mutta näytti kuitenkin aika -tyytyväiseltä istuessaan vuolemassa lusikoita terävällä puukollaan, -joka välkkyi tulenvalossa. - -"Mutta siunatkoon! Minunhan täytyy parsia sukkamme. Ruusut saavat jäädä -siksi aikaa." - -Hän kiskaisi lapikkaat jaloistaan, jotka hän, riisuttuaan sukat, ojensi -valkeata kohden ja ryhtyi parsimaan tänään jotenkin isoja reikiä. Eihän -hänellä juuri usein ollut tilaisuutta tehdä työtä. - -"Kle-vit, huu", kirkui pöllö, joka suhahti ihan "tuvanoven" ohi. - -"Ilkeä ääni", mutisi Antti. - -"Hän on mielestäni kiltti. Hän sanoo: 'ei niit', ei niit', kas niin', -että rotat ja linnut, joita hän haluaa, voisivat piiloutua. Mitä -sitten, jos se ei sanoisi mitään, tulisi vain ja ottaisi ne." - -"Minä en pidä siitä, kun ne sanovat lintujen juttelevan niinkuin -esimerkiksi rastaan. En minä usko sen sanovan 'neitsyt, neitsyt', kun -se istuu männyssä ja laulaa koko kevätyön." - -"Ei, sitä minäkään en usko. Enkä sitäkään, että toinen rastas, jonka -kanssa hän puhuu, sanoo: 'köyhä soturi, köyhä soturi, miksi et aja, -miksi et aja!' Mitä tolkkua siinä puheessa on?" - -"Minä ajattelen", sanoi Antti hereten työstään ja katsellen uneksien -valkeaan, "minä ajattelen, että nuo sanat ovat peräisin vainonajoilta, -tiedäthän, kun ryssät kulkivat täällä ja polttivat taloja ja olivat -niin kauheita." - -"Mutta eiväthän meidän rastaat toki säälineet ryssää, eikä sitä, että -hänen piti istua ja ajaa", jupisi Matleena. - -"Eiväthän sotilaat olleet ainoastaan ryssiä", vastasi Antti sävyisästi. -"Saattoihan täältäkin olla sotilaita, joiden kanssa rastas jutteli. -Isoisä oli sodassa hänkin. Ja sentähden ei kukaan ole saanut ottaa -meidän maatamme." - -"Kunko isoisä oli sotilas?" kiusoitteli Matleena. - -"Kun _kaikki_ miehet olivat sotilaita, näetkös." - -Antti oikasihe, ja hänen silmänsä kävivät uljaiksi ja totisiksi. "Ryssä -ei uskaltanut ottaa meitä, eikä kukaan muukaan. Kurjuus oli suuri -silloin niinkuin nytkin, ja ihmiset söivät pettuleipää vaikeina, kovina -vuosina, sen sanoi isoisä. Mutta näetkös, sotureita ne olivat kuitenkin -joka ikinen!" - -"Ja kulkivat metsässä ja olivat väsyneitä", lisäsi Matleena hellällä, -osaaottavalla äänellä. "Sellaisille ihmisille rastas tietysti lauloi: -'köyhä soturi'." - -"Niin, ja vaikka sotilas oli köyhä ja väsynyt, piti hän kuitenkin -huolta hevosestaan. Näetkös, sellaisia ovat oikeat ihmiset mielestäni. -Sellainen sotilas tahtoisin minäkin olla, vaikka saisinkin tulla siksi, -jota pidän kaikista korkeimpana maailmassa." - -Antti tarttui jälleen työhönsä jatkaen sitä äänettömänä ja -innostuneena, syvämielisen ja salaperäisen näköisenä. Hän oli lausunut -viimeiset sanat niin hiljaa, ettei Matleena kiinnittänyt niihin -huomiota. - -"Riisu sukkasi, että saan parsia ne", sanoi Matleena vähääkään -epäröimättä, ettei se olisi tarpeen vaatimaa. Ilman pienintäkään -vastaväitettä irroittikin Antti jäykät nahkahihnat karkeista kengistään -ja veti sukat nurin yltään. - -"On kovasti mukavaa istua näin", sanoi Matleena. "Mutta ethän sinä -halua soturiksi?" - -"Haluan kyllä, jos tulee vainonajat, ymmärrätkö. En suinkaan minä salli -vihollisen ottaa meiltä maata." - -"Antti -- jotakin liikkuu tuolla ulkona!" - -Matleena ryömi veljen viereen. "Sinun täytyy lisätä valkeaa, mutta -luotani et saa lähteä. Katso nyt taas? Ei, sinä et näe mitään, sillä -kaikki eivät voi nähdä. Mustien oksien lomasta loisti ikäänkuin kaksi -silmää." - -"Tuollako? -- Hyvänen aika, tyttö, etkö sinä tunne Helokkia?" - -"Helokki makasi sängyssä aivan äsken, kun olin kontista lankaa -hakemassa." - -Matleena näytti hämmästyneeltä ja epävarmalta, niinkuin ei vuohi -ensinkään huomaamatta olisi voinut pujahtaa ulos niin hyvin raketusta -talosta. - -Mauno nousi haukotellen istumaan penkissä, vähääkään ihmettelemättä -heidän epäilemättä sangen outoa tupaansa. Mutta hänkin näki valkean -ja sisarukset ja Helokin. Matleena huusi häntä luokseen. Hän oli -varannut maitoa ja leipää hänelle tulen lähettyvillä. Kun hän oli -syönyt, huomattiin ajan liukuneen yli tavallisen nukkumatunnin. Oltiin -keskiyössä. Mauno sai tallustaa taas sänkyyn. - -Antti tirkisti ulos ennen maatapanoa. Kuu loisti hiljaisena ja -kirkkaana. Tähdet vilkuttivat ja hymyilivät kuin äidin silmät. Tuntui -turvalliselta ja hyvältä. - -Mutta Matleenan mielestä oli viihtyisintä "tuvassa", hän ei uskaltanut -pistää nenäänsä kuusen oksien ulkopuolelle. - - - - -Kahdeskymmenestoinen luku. - -ISÄNTÄ JA EMÄNTÄ. - - -Varhain aamulla, paljon ennen auringonnousua, heräsivät lapset. Aamu -oli aikalailla kylmä, niin että he ryömivät takaisin vällyihin. - -Käsittämättömän somaa oli maata siten ja kuulla lintujen heräävän -toisen toisensa perästä. - -Varikset olivat aikaisimmat. Ne vaakkuivat kuin palovartijat karkein ja -rosoisin äänin. Heti rupesivat ne riitelemään rotista ja linnunmunista -ja lensivät pian meluten metsästä. Harakat tirkistelivät korkealta -männyn latvasta, taitavasti kootusta pesästään. Ne saivat tuskin -nokkansa pesästä, kun jo nauroivat. - -Ne nauroivat sille, että kettu oli kaapannut jäniksen ja siihen määrin -pelästynyt, että oli jättänyt vähän niillekin eineeksi. Ne nauroivat -kevätlinnuille, jotka olivat uskaltaneet saapua niin aikaisin lumiseen -maahan. Ne olivat varmaan unohtaneet, että näinä katovuoden aikoina -talvi pysyi maassa, vaikka aurinko päivisin jo liikkui korkealla -taivaalla. - -"Ke-ke-ke-ke. Ne vierähtävät oksalta joka ikinen kuoliaaksi -nälistyneinä, kuoliaaksi paleltuneina." Ja ne nauroivat ihmislapsille, -jotka olivat sijoittuneet metsään asumaan. Muuten ne hyvin tunsivat -Hallatunturin lapset. Useammin kuin kerran ne olivat heille nauraneet, -kun he olivat vaeltaneet metsässä risuja kokoamassa ja raahanneet -taakkoja pieneen, harmaaseen ihmisasuntoon. Tuvan lähistön laajoilla -nevoilla ne olivat nähneet heidät marjoja poimimassa. Ja nyt ne -hassut tenavat makasivat täällä, keskellä metsää. Eikä niillä ollut -siipiä, millä lentää, eikä nokkaa, millä iskeä, jos huuhkain tai -kettu hyökkäisivät heidän kimppuunsa. "Ke-ke-ke-ke" nauroivat harakat -kuorossa. - -Viiden aikaan heräsi keltavarpunen. Hellimmällä äänellään, tuskin -kuuluvasti, se kuiskasi puolisolleen: "Oletko hereillä?" Tämä vastasi -unisesti, pehmeästi: "Tietysti." - -Vieretysten istuen, samalla kertaa, ne pistivät pienet päänsä pesästä. -Oi, mikä riemu tulvi heidän pienistä kurkuistaan, kun he näkivät, miten -kevät ja kesä lähestyivät. - -"Näetkö!" sanoi pikku naaras. "Näetkö, että minä olin oikeassa. Tänä -vuonna ei tule katovuotta. Voimme kiirehtiä pesän-laittoa." - -"Ja ruveta poikasia ajattelemaan", visersi uros. - -Ja pienet linnut, jotka juuri olivat saapuneet katselemaan pesän sijaa, -puhkesivat taas riemuun. "Ei missään maan päällä ole sellaista kuin -täällä", he sanoivat. "Kas, aurinko nousee yli tunturien. Pian jää se -koko yöksi. Metsä on niin laaja. Voimme jo pysähtyä tänne, kuten viime -vuonna. Silloin näimme vilua ja nälkää. Mutta hyvä oli omistaa pesä. -Otamme sen taas, otamme sen taas. Aurinko ja kevät! Ei katovuotta! -Aurinko ja kevät!" Eri murteilla ja eri sävelmissä kaiuttivat pienet -linnunkurkut: "Aurinko ja kevät! pesä ja poikaset!" Kauas, kauas -metsään se kuului. - -Lapset makasivat hiljaa ja kuuntelivat. He kuulivat metson kuherruksen -ja tiesivät hyvin, miten lystikkäältä se näytti soittonsa tahdissa -pyöriessään. - -Ja juuri nyt auringon noustessa alotti teeri salaperäiset -kuiskauksensa, päästäen merkillisiä imuääniä ja lopuksi riemuhuudon. -Onnekas, ken sai elää ja omistaa pienen, lempeän naaraksen, jolle -laulaa. - -Voimakas pihkan ja kostean havun tuoksu tunki jo siellä täällä -paljastuneesta metsämaasta vastaheränneen, lempeän etelätuulen tuomana -kuusen alle. - -Lapset nostivat nenänsä vällyistä. He vetivät ilmaa keuhkoihinsa ja -heissä heräsi niinkuin linnuissa halu lentää, visertää ja laulaa. -Puronkin äänen he kuulivat. Vapautuneena se pulppusi heidän vieressään -aivan kuin riemusta visertäen sekin. - -He nousivat istualleen sängyssä. Samassa heräsi heissä halu laulaa. -Matleena alotti: - - Aamu armahainen, - joki juokseva, - koski kuohuvainen - veisaa kiitosta! - - Päivä paisteinensa - loistain vuorilla, - laaksot laumoillensa - veisaa kiitosta! - - Maassa kimalainen, - linnut ilmassa, - leivo laulavainen - veisaa kiitosta! - - Herää haluisesti - lapsi levosta; - huuda heleästi, - veisaa kiitosta! - -"Oi, miten on mukavaa ja ihanaa ja hauskaa, kun on metsässä sekä -talo että kirkko", sanoi Matleena. Hän hypähti ylös, kun he olivat -lopettaneet laulun. "Nyt laittaudumme hienoiksi ja somistamme tuvan", -lauloi hän omalla nuotillaan. "Minä pesen itseni ja pesen sinut, minä -kampaan itseni ja kampaan sinut." - -Matleena hyppi polkka-askelin Maunon luo, joka istui sängyssä ja -raapi päätään molemmin käsin. Hänen kasvonsa olivat verrattain -mustankirjavat, kun hän oli seisonut savussa ja hieronut unessa -silmiään jotakuinkin likaisilla käsillään. - -"Ei tuo ole mikään hauska laulu", jupisi Mauno, joka heti kävi hyvin -pahalle tuulelle. "Olet yhtäläinen nokinenä kuin Väinö Paukan vanha -kana." - -"Mutta sinun naamasi on kirjava kuin Niilekselän mustankirjava vuohi. -Mitä luulet, että Anna-Liisa sanoisi? Niin ajattele, Pekka-Erkki on -toisennäköinen kuin sinä." - -"Niinkuin se sitte olisi jotain, että yrittäisin olla sen näköinen kuin -hän nyt. Mene tiehesi, minä menen purolle vettä hakemaan." - -"Mutta, Mauno, ensin naama ja kädet puhtaiksi, tahdot tai et." - -Matleena tarttui lujasti kiinni sätkyttelevän pojan käsivarteen. - -"Sinä aiot kai vääntää ylleni tuon pikkupaidan, jonka saimme -edellisellä viikolla. Ennemmin tahtoisin käydä ilkisen alastomana -niinkuin Kain Niilekselän Kallen taulussa. Anna minun olla, kuuletko." - -Mauno sähisi ja irvisteli kuin tappeleva ilves, valmiina viimeiseen -asti puolustamaan nahkaansa. - -"Antti, pidä kiinni pojasta", läähätti Matleena. "Häntä ei ole pesty -kolmeen päivään. Yöllä johtui mieleeni, että minun todella pitää ottaa -hänet käsiini saadakseni hänet pestyksi ja kammatuksi, nyt kun hänellä -ei ole Anna-Liisaa." - -Antti laski oksasylyksen, minkä hän oli kantanut sisään, ja tuli -Matleenan avuksi. - -"Häpeisit toki olla pahemman näköinen kuin porsas." - -"Mutta porsaita ei kaavita puhtaiksi hankiaislumella, ja niin aikoo -Matleena tehdä minulle, hänellä ei ole vähääkään järkeä", vänisi -Mauno. Suuret kyyneleet muodostivat valmistavia juovia hänen nyttemmin -jotenkin punaisiin poskiinsa, näyttäen, millaiset ne olisivat olleet -kokonaan vedellä huuhdottuina. - -"Mene purolle hakemaan vettä tähän astiaan, niin saamme pestä sinut -puhtaaksi, ellet itse pese itseäsi", sanoi Antti välittäen. - -Mauno riuhtaisi itsensä rajusti Matleenan otteesta. Salamannopeasti -hän ojensi kielensä hänelle ja katosi purolle päin vikkelästi kuin -sisilisko. - -Matleena oli kieltämättä pikemmin pettyneen kuin tyytyväisen näköinen, -kun hän hetken kuluttua tuli "sisään" kasvot hohtavan kiiltävinä, vettä -valuen. - -"Antakaa minulle riepu", pärskyi hän juhlallisesti, "että saan kuivata -naamani. Olen pessyt itseni purossa." - -Matleena, joka hänen poissaollessaan oli kasvattanut itsessään -naarasleijonan rohkeutta ja voimaa tulevaa veikon suurpuhdistusta -varten, repäisi kiivaasti isän vanhasta nutusta toisen hian irti ja -antoi sen hänelle. - -"Mitä sinä kynsit minua?" kirkui Mauno kiukkuisesti, kun Matleena -ei voinut pidättäytyä pyyhkäsemästä rievulla muutamin puhdistavin, -kuivaavin ottein pojan niskaa ja korvia. - -"Eihän sinulla ole silmiä takana, että saattaisit nähdä, miten musta -kaulasi on." - -"No siunatkoon, tyttö, sitte täytyy kai minun auttaa vuorostani sinua, -kun sinä rupeat, sillä minkä minä näen, ei sinullakaan ole silmiä -takana." - -Matleena vetäytyi takaisin veljen todistuksen masentamana. Olihan -sangen alentavaa hänen äidin ja emännän arvolleen antautua niin -täydellisesti. - -Mutta hänen mielialansa kohosi jälleen. Hän antoi vällyjen, joita hän -juuri oli ollut käärimässä kokoon, pudota taas sammaleeseen ja meni -sitte nopein askelin kontille, jonka hän otti oksannappulahaasta. -Sieltä hän vihdoinkin löysi messinkikamman. Voitonriemuisen näköisenä -hän syöksyi Maunoa kohden kampa ojossa. - -Mutta Mauno oli tällä hetkellä saavuttamaton, voimakas, ylimielinen, -ensi kerran kunnollisesti itse peseydyttyään. Kädetkin olivat puhtaat -ja rievulla pyyhityt! - -"Tyttö, mene purolle ja hiero nokipilkut nenältäsi. Nyt on naamasi sen -näköinen kuin Niilekselän karjun." - -Mutta nyt täytyi Antin nauraa, ja kun Antti nauroi niin hilpeän -iloisesti, piti molempien toisten nauraa mukana. - -"Anna tänne kampa", sanoi Mauno, joka ensiksi pääsi taas totiseksi. Hän -oli päättävän näköinen, ja otti vastaan kamman aivankuin se olisi ollut -keihäs, jolla hänet oli tuomittu ottamaan itsensä hengiltä. - -"Jos kerran kelpaan itse itseni pesemään, niin tottahan pystyn -kampaukseenkin." - -Matleena, joka kiusottavasti hymähtäen oli jättänyt veljen oman onnensa -nojaan, tuli pian purolta yhtä kiiltävän puhtaana kuin Mauno. - -Tämä istui ankaran hartaana tulen edessä, vettävaluvat hiussuortuvat -kuin pienet kynttilänsydämet pitkin kaulaa. Hän oli epäilemättä -kammattu, sillä siitä, missä hiukset olivat jakauksella, loisti iho -veripunaisena. Maunoa palelti niin että hän hytisi, mutta hänen siniset -huulensa eivät kuitenkaan ilmaisseet, miten vähän häntä itse asiassa -nämä puhdistustoimenpiteet miellyttivät. - -"Minä luulen, että sinun on vilu", sanoi Matleena, katsellen Maunoa -kiharahiustensa läpi, joita hän koetti saada jakaukselle ja kiskoi ja -repi, saadakseen ne puhtaiksi ja jos mahdollista sileiksi. - -"Josko minua paleltaa! Tietysti minua paleltaa. Minä luulen, että -selkäni on aivan jäässä." - -Mauno istui hievahtamatta kuin olisi paleltunut jääpatsaaksi ja sen -johdosta kadottanut liikkumiskyvyn. Matleena tunsi jonkinlaista -katumusta. Hän kiersi äkkiä hiuksensa kokoon rautalangasta tehdyn -messinkireunaisen kamman ympärille, minkä hän kiinnitti korkealle -niskaan. - -Sitte sitaisi hän villahuivin päähänsä ja ryhtyi nopeasti -aamuaskareihin. Ensin tietysti "navettatyöt", että saisi pojille ja -koko perhekunnalle maitoa. "Eläkevanhus" muuttui äkkiä kokonaiseksi -uljaaksi navetta-asujamistoksi. Emäntä pani sitte pöytään eineen -"miehille". Hän oli töytätä Mauno-"rengin" suoraan tuleen koettaessaan -saada hänet istumaan lähellä sen lämpöä, kun poika, tietäen olevansa -renki, halusi antaa isännälle paikan pöydän "yläpäässä". - -Heidän syödessään seisoi Matleena kuten emäntä ainakin takan ääressä -kutoen lapasia. Vasta "miesten" jälkeen oli hänen vuoronsa ottaa maitoa -ja ne leipäpalat ja limpunsyrjät, mitkä hän oli säästänyt, eväspussiin. -Antti lisäsi tulta ja lähetti rengin kelkkoineen metsään. Hänen piti -tänään hakea puita taloutta varten ja tunsi kyllä tärkeytensä, kun oli -sekä hevosena että renkinä. - -Matleena oli koonnut vuoteen, "lakaissut" lattian koivunvitsakimpulla, -pessyt astiat ja puistanut "vaatteet". Sitten istahti emäntä -kokoonkäärityille vällyille takan ääreen ja alkoi korjata isännän -housuja, isännän itsensä istuessa kyyristyneenä toisilla vällyillä -ja kärsivällisesti odottaessa noita tuiki tärkeitä vaatekappaleita. -Tyttö kyseli siinä ohessa veljeltään katkismusta, jota he tietysti -kuljettivat vaelluksellaan mukanaan. - -"Mitä hyötyä on työteliäisyydestä?" - -"Työteliäisyys edistää terveyttä ja hyvinvointia, estää monesta -synnistä." - -"Rakkaani, älä nyt tee niin tarkkaa. Kunhan vain paikka on oikealla -kohdallaan", jatkoi Antti samassa hengenvedossa. - -"Ethän toki voi käydä rikkinäisillä housunlahkeilla, kun kerran olet -suurtalonpoika", epäsi Matleena nuhdellen. - -"Mitä sillä ymmärretään, että Jumala kuulee rukouksemme", kysyi hän -samalla neuvovalla äänellä. - -"Että hän viisaudessaan ja hyvyydessään antaa meille joko sitä, mitä -pyydämme, tai sitä, mikä meille parempi ja hyödyllisempi on. Tulee -melkein kylmä istua näin", sanoi Antti koettaen saada kuluneen vällyn -ulettumaan alastoman ruumiinsa ympärille. - -"No niin, sitte saat ottaa ne. Kyllä paikka takana pysyy kiinni, mutta -reunan olen vain hutiloiden ommellut, niin että se minun pitää korjata -paremmaksi illalla, kun olet pannut maata." - -"Jos tietäisin, miten voisimme jäädä tähän mukavaan tupaan", jatkoi hän. - -"Näyttää teettelevän sadetta", huomautti Antti, "sillä yöllä oli kuun -ympärillä kehä, ja sateella on meidän surkean ilkeätä lähteä täältä, -kun kantavan hangen sijasta saamme kahlata lumisohjussa. Jos meillä -vain olisi jotakin syötävää, niin olisi meidän hyvä olla täällä omassa -tuvassamme." - -"Mutta meillä ei ole mitään. Jospa sentään olisi kesä", jatkoi Matleena. - -"Mutta kesään on vielä pitkä", vastasi Antti raskasmielisen näköisenä. -"Muuta neuvoa ei kuitenkaan ole kuin että lähdemme taas", lopetti hän -huokauksella. - -"Tottahan me jonkin neuvon keksimme, kun meidän on täällä niin hyvä -olla." - -Matleena repäisi ripeästi toisen hihan isän vanhasta nutusta. Hän aikoi -neuloa hihanreijän kiinni ja tehdä siitä kauluksen. "Parasta kai on, -että otat rahamme, kaikki kaksitoistaäyriset, ja lähdet liikkeelle -nyt heti niin kauvan kuin hanki kantaa. Tässä vieressä on kaski, joka -on äsken poltettu, ja sen lähellä on tietysti ihmisiä, jotka sen -omistavat ja joilta sinä voit kysyä sitä kauppapuotia, josta pikku Anna -häätalossa puhui." - -Antin ilme kirkastui. - -"Niin, ja minulla on puulusikoita ja pesimiä vaihtotavaraksi ja sitten -kaikki kolme kaksitoistaäyristä ruuanostoa varten. Jos vain löydän -kauppapuodin, voin saada ruokaa, niin että me saatamme jäädä tänne, -kunnes saat meidät kuntoon laitetuksi." - -"Ja sinä ennätät hyvin kaupitella lusikoita ja pesimiä. Kun vain -koivuihin alkaisi puhjeta lehtiä, voisimme tehdä vispilöitä ja latoa ne -kelkkaan." - -"Kun vispilä-aika joutuu, on kelkkakeli kyllä lopussa", huomautti Antti -naurahdellen. - -Hän tunsi itsensä niin tyytyväiseksi, kun hänen housunsa nyt verhosivat -hänet kunnollisesti, hänen tarvitsematta alituisesti vetää ja venyttää -niitä ylöspäin, ja kun hän oli osannut katkismusläksynsä, minkä hän oli -määräkseen pannut, ja ennen kaikkea, kun he vielä jonkun aikaa saisivat -asua kuusen alla tarvitsematta kulkea pitäjällä ruokaa ja yösijaa -haeskellen. - -"No sitte minä lähden", sanoi hän. Matleena hieroi hänen vanhaa -karvalakkiaan lumessa ja kaapi nuttua hankiaiskimpaleilla. Hänen -mielestään Antti näytti oikein hienolta ja suurtalonpojan kaltaiselta, -kun hän kääntyi häneen päin sanoakseen hyvästi, ennenkuin kohotti -ovioksia ja läksi ulos. - -"Sattuupa minulle onnellinen kohtaus, hevonen ja mies", hymyili hän -Maunolle, joka saapui takaisin kuorma täynnä tervanpitoisia männyn -juurimukuloita. - -"Ptruu, hiljaa, Valakki", sanoi Mauno itselleen. "Tämä on korea kuorma. -Eikö ole? Arvelin pinota puut tänne talon eteläpuolelle, että aurinko -saa ne kuivata." - -Mauno sylkäisi ja osotti paikkaa, minkä hän oli valinnut tarkoitusta -varten. "Hyvä on. Onpa erinomaista, kun talossa on oikea renki. Minä -lähden nyt myllyyn, että saamme leipää, ja sitte täytyy minun kai -hankkia kotiin vähän siemenperunoita." - -"Rakkaani, sehän olisi pulskaa", huusi Matleena tuvasta. "Mutta ei -meillä ole pannua, missä keittää", vastasi Antti pää ovioksan alla. - -"Minä ajattelin paistaa perunat päivälliseksi tuhkassa ja silakan -hiilillä, sillä tottahan tuot kotiin silakoitakin." - -Emäntä tuli ulos talosta. Hän seisoi kädet esiliinan alla ja jutteli -isännän ja rengin kanssa. - -"Jos löydät hyviä aineita lusikkoihin ja pesimiin, niin ota joukkoon -tulevassa kuormassa", sanoi isäntä. "No hyvästi sitten", lisäsi hän -lähtien pikkujuoksua varjoisten puiden lomaan, missä hanki vielä -kannatti, vaikka alkoi olla niin lämmin, että emännän oli pakko panna -käsivartensa kaareksi päänsä päälle auringon suojaksi, joka nousi ja -loisti ja lämmitti. Hän meni taas sisään, mutta huusi ulos rengille: -"Tule, niin saat nähdä koreata!" - -Mauno kuului panevan hevosen talliin, ennenkuin hän astui sävyisästi -sisään. - -"Mitä sitten?" - -"Näetkö auringon noissa pisaroissa, jotka peittävät koko katon. Kas, -miten punaiselta ne loistavat -- entä oksat eri väreineen! Niin hienoa -ei ole kuninkaallakaan." - -"Eei, koreaa se on", myönsi Mauno, "ja lämmin ja hyvä on tässä tulen -ääressä." - -Hän seisoi tyytyväisenä ja lämmitteli. Helokki piti valkeasta, kuten -Maunokin. Se oli paneutunut maata vällyille Matleenan viereen, joka -käytti sitä selkänojanaan. - -"Mauno, nyt voit jäädä sisälle einettä lepäämään." - -"Eipä siihen halua puutukaan", myönsi Mauno arvokkaasti. Hän koetti -anastaa itselleen kappaleen vällyjä, joille Helokki oli levittäytynyt -maatessaan siinä märehtimässä. - -"Siirry, Helokki, sinulla on paksumpi takki kuin minulla", jupisi -hän ja saikin loppujen lopuksi verrattain siedettävän paikan eräällä -kulmalla vuohen ja sisaren vieressä. - -"Minun mielestäni meidän pitää nyt käydä läpi ensimäinen pääkappale -pikkukatkismuksesta, sillä huomenna täytyy panna toimeen -kinkerikestit", sanoi Matleena mielistelevällä äänellä. Hän alkoi -käsittää, että Maunon voitti parhaiten hyvällä. Sekä hän että Antti -olivat levottomia, kun pikku veli sai kulkea koko talven opetusta -vailla. - -"Tiedän varmasti osaavani ensimäisen pääkappaleen", vakuutti Mauno -kopeasti. - -"Parasta on, ettet kehu", huudahti Matleena närkästyneestä. "Vastaa -sitte paikalla _toiseen käskyyn_!" - -"Ei sinun pidä turhaan lausuman Herran Jumalasi nimeä, sillä ei Herra -jätä sitä rankaisematta, joka Hänen nimensä turhaan lausuu." - -Vastaus oli sujuva. Matleena oli huomattavasti hämmästynyt. Mutta hän -ajatteli solmia hänet kahdeksannella käskyllä, joka aina oli ollut -hänestä sekava. - -"Mitä kielletään kahdeksannessa käskyssä?" - -"Kaikki valheellisuus ja varsinkin väärä todistus lähimäistä kohtaan." - -Maunon silmät loistivat voitonriemuisina. - -"Nyt kukko varmasti munii sinulle, kun Antti tulee takaisin", kiitteli -Matleena. Mauno paisui tyytyväisyydestä. - -"Niin, näetkös, katkismus ei ole minulle ollenkaan vaikeata", sanoi -hän sen enempää kursailematta. "Minäpä luulen, ettei se sinulle ole -niinkään helppoa kuin minulle", lisäsi hän ylimielisesti. - -Se sattui Matleenaan hiukan ilkeästi. Mutta eipä olisi tullut -kysymykseenkään, että hän olisi tunnustanut mitättömyytensä. - -"Miten on virsien laita?" alotti hän taas arvokkaan totisesti, samalla -kun hän huomattavalla vaivalla pujotteli puikot lapasen peukaloreikiin -alottaen kutoa peukaloa. "Esimerkiksi: 'Koko maailma iloita mahtaa'." - -"Siihen minä en pysty", mutisi Mauno. "Kun sanat noin kaatuvat -päällekkäin ja ovat sillä tavalla yhdessä, että romahtavat irralleen, -jos ainutkin sana menee hukkaan, niin en voi muistaa niitä." - -"Mutta meidän pitää laulaa huomenna kinkereillä se värsy, ja Antti on -pappi, ja silloin emme saa hävetä hänen edessään." - -"Lue värsy ääneen kaksikymmentä kertaa, niin pian se sinuun menee." -Mauno ajatteli todellakin noudattaa Matleenan määräystä. Olikin niin -hupaisaa istua sisällä valkean ääressä, katsella seinissä ja katossa -kimaltelevia kastepisaroita ja tietää, että edessä oli kinkeripidot -tuhassa paistettuine perunoineen ja hiilillä kärvennettyine -silakkoineen. - -Hän viskasi pari tervaista juurimukulaa tuleen, joka koreasti -leimahteli ja lämmitti. Sitten hän istuutui vällyille, kyynärpäät -polvien varassa, kädet poskien alla ja kirja maassa edessään. "Koko -maailma iloita mahtaa", luki hän värsyn loppuun ja toisti sen yhä -uudelleen. - -Helokki märehti. Matleena selvitteli koreaa lankaa. Hän ajatteli -virkistää itseään neulomalla ruusuja kohta valmistuviin lapasiin. -Auringonsäteet kimaltelivat pienissä kimpuissa sammallattialla. -Ylt'ympäri "talon", kaikkialla kuusissa kuuli pikkulintujen viserrystä -ja rapinaa. Matleena istui ajatellen, miten koreaa kaikki oli. Mikään -ei voinut olla niin riemullista kuin metsässä oma, vihreä tupa. - -Antin tekisi kyllä sinne mieli hänenkin, vaikka kestäisikin myöhäiseen -iltaan, ennenkuin hän tulisi. - -Samassa kuulivat sekä hän että Mauno kiireisiä askeleita, ja -läähättävää hengitystä, ja joku hyökkäsi kuusta kohden kuin -vainolaisten takaa-ajamana. - -Keskeltä seinää, ottamatta selvää edes oikeasta sisäänkäytävästä, -saapui Antti niin uupuneena, että hän, ennenkuin sai sanaakaan -suustaan, heittäytyi pitkäkseen maahan. Hän oli kalmankalpea. Hiukset -tahmeina hiestä. - -Kesti hyvän aikaa, ennenkuin hän kykeni liikkumaan tai sanaakaan -lausumaan. - - - - -Kahdeskymmeneskolmas luku. - -KARKOITETUT. - - -Antti nousi kiirehtien. - -"Kootkaa tavarat --; ja pistäkää konttiin. Kiiruhtakaa, kuin jos tuli -polttaisi jalkainne alla", hän läähätti, vieläkin hengästyneenä. - -"No, hyvänen aika sinua, poika", sanoi Matleena. Hänen silmänsä -tummentuivat pelosta, ja huulet värisivät. Mutta vikkelästi ja -huolellisesti hän asetteli konttiin, mitä oli sinne tänne levitellyt, -saadakseen olon kuusen alla viihtyisäksi. - -"Pitääkö meidän todella lähteä täältä?" kuiskasi hän ja katseli -kauhistuneena ympärilleen. - -"Pitää, ja tuossa tuokiossa", sanoi Antti käheällä, hillityllä äänellä. -Hän sitoi reippaasti vällyt kiinni kelkkaan sekä kontin ja työaineet. -Ääneti, yhteenpurruin hampain hän vetäisi nuoran jälleen olkapäänsä yli -ja läksi matkaan "oikean" oven kautta. - -Matleena seurasi, työntäen kelkkaa. Hän ei voinut katsoa taakseen -"koreaan, hienoon tupaan", missä hän vihdoinkin oli tuntenut omaavansa -kodin, ensimäisen siitä asti, kun he jättivät pienen, harmaan mökkinsä. -Helokki läksi tietysti perässä, aivan poisrientävien kintereillä kuin -koira. - -Antti kulki raskaalla ja katkeralla mielellä kelkkaansa vetäen. Oli -vaikeata päästä eteenpäin, kun aurinko oli sulattanut hangen ja lumi -oli kuin vettä; niin että Antti koetti etsiä niemekkeitä, töyryjä ja -ojainpartaita, missä maa oli melkein paljas ja minne kelkka ei jättänyt -niin selviä jälkiä. - -"Sen pahan talon renki, näettekös, ajaa meitä takaa", sanoi -hän lopulta, kun he olivat ehtineet niin kauvas, ettei näkynyt -vilahdustakaan korkeasta, vankkaoksaisesta kuusesta, jonka suojissa he -olivat asustaneet. - -Matleena oli kyllä koko ajan käsittänyt, että juuri sen talon väkeä he -nyt pakenivat. Hän värisi kauhusta ajatellessaan kuutamoiltaa vajassa, -jolloin he kuulivat Helokin pelottavan määkinän ja näkivät sen makaavan -aivan kuin kuolleena. - -Pakolaiset eivät uskaltaneet levähtää, ennenkuin olivat päässeet -niin etäälle, että toinen kylä näkyi. Eivät he myöskään jaksaneet -enää kahlata pehmeässä, epätasaisessa lumisohjussa. Mauno oli niin -väsynyt, että itki. Mutta miten he uskaltaisivat mennä kylään pyytämään -ruuanapua? - -"Saamme luvan juoda maitoa siihen asti", sanoi Matleena. "Kontin -pohjalla on pari kolme leivänkannikkaa. Ennenkuin lähdemme ihmisiin, -niin..." - -"Kun vain joutuisimme joelle ja siitä yli toiselle puolelle, tuonne, -missä näette tuon suuren kylän, niin olisimme päässeet näiltä -kulmilta", tuumi Antti. - -"Joen jäällä on vettä, mutta tottahan löydämme jonkun paikan -päästäksemme 'selvälle' jäälle", intoili Matleena. "Voi sinua, Helokki -raukka", hän jatkoi, hyväillen vuohta. "Sinä saat kärsiä tällä -lakeudella. Mutta ennenkuin menemme joen yli, tulemme kyllä johonkin -pieneen koivulehtoon tai näemme pikku leppiä, joista voit saada -ateriasi." - -Helokki ei valittanut. Ei sekään rakastanut kyliä. Ja niin se astuskeli -keveästi pitkin kiemurtelevaa polkua, joka kylän laidassa ulottui -joelle asti. Antti ohjasi kelkkaa, ja eteenpäin mentiin hyvää vauhtia. -Täällä, varjoisalla mätästiellä, oli, näet, vielä hiukan jääkeliä. -Mauno istui tyytyväisenä kelkassa, ja Matleena juoksi perässä niin -nopeasti, että lapikkaat pyörivät kuin rummunpalikat. - -Laudanpaloja oli heitetty jäälle, joka virtasi sulaneena lumisohjuna -yli rannan teräsjään. Mutta Antti ei mennyt eteenpäin. He olivat -saapuneet somaan leppälehtoon pienine katajapensaineen, ja Helokin piti -saada päivällisensä. - -Täällä, jyrkän töyrämän alla, oli sanomattoman turvallista ja -suojaista. Nyt saattoi Antti kertoa vaaroista, joista hän oli auttanut -heidät kaikki. He saivat kuulla, miten hän oli juosten hypellyt puitten -lomassa ja ollut niin iloinen ajatellessaan kuinka saapuisi kotiin -"tupaan" ruokaa tuoden. Hän oli vaeltanut kauvas kasken taa, mutta oli -seurannut aurinkoa kulkien poispäin siltä suunnalta, missä "paha talo" -sijaitsi. Hän oli tullut oikein tyytyväiseksi kuullessaan ihmisääniä -- -ne olivat hirrenhakkaajien, jotka puhuivat kaikuvasti puiden välissä. -Jokin tuntui heitä kovin huvittavan -- sen käsitti Antti, joka kiirehti -askeliaan saavuttaakseen heidät. - -Mutta sitte hän kuuli tuon pelottavan sanan "toti" ja lauseen: "Kyllä -minä heille sen opetan, ja muutakin! Poika, joka pisti jalkansa -tielleni, on saava niin paljon kuin sietää." Puhuja oli pahan talon -renki! - -Toinen, saman talon pikkurenki, oli nauranut "mokomia tenavia, jotka -rohkenevat vastustaa aika-ihmisiä ja kieltäytyä väkijuomista". Antti -oli töin tuskin ehtinyt kyyristyä risu- ja murtoläjän taakse, mistä -hän oksien lomitse saattoi katsella miehiä, kun kierosilmäinen renki -kääntyi suoraan sinnepäin, minne Antti oli ryöminyt. - -"Ne ovat jossakin täällä metsässä", nauroi renki ilkeästi. "Sitä ei ole -vaikea älytä, sillä vuohesta on vuotanut verta pariin kohtaan tielle -juuri niille paikkeille, missä kelkanjäljet kääntyivät lakeudelle; -siellä hanki vielä aamulla kannatti." - -"Tällä suojalla ne eivät kai pääse pitkälle raskaine kelkkoineen ja -vuohineen, jonka lienee sangen vaikea nyt kävellä", oli toinen mies -vastannut ilkeäniloisesti naurahdellen. - -"Vuohi sai toki sen verran nahkaansa kuin sieti", irvisteli renki. -"Niilo on tarkkaa poikaa ja teidän talon toiset pojat samoin." - -"Niin eikä vähimmän tyttö. Saat uskoa, poika, mutta hän sanoi -aamusella, kun join totia eikä ollut antaa mitään hänelle: 'jos en -saa totia', sanoi hän, 'niin hyppään hautaan!' Äitinsä täytyi hakea -tilkkanen ja antaa hänelle lopultakin, tyttö ei muuten taipunut." -Tällöin he molemmat nauroivat niin kovasti, että pikkulinnutkin -pelästyivät ja lensivät tiehensä. - -"Pisto, talon halli, on yhtä häijynnaaluinen ja pahansuopa kuin koko -talon väki", virnisteli renki. "Se kykenee kyllä vainuamaan tenavat -ja iskee kiinni niiden kinttuihin ja selkään, ennenkuin ehtivät -kirkumaankaan." - -"Tuon kaiken sinä kuulit maatessasi?" kuiskasi Matleena silmät -säikähdyksestä suurina. Hän seisoi ja taivutti Helokille oksaa, jossa -oli paisuvia pajunumpuja. - -"Enhän voinut liikkua paikaltani. Renki seisoi ikäänkuin epäilevästi -tuijottaen risuläjään päin, missä makasin. En uskaltanut edes -hengittää, sillä luulin heidän huomanneen minut jo sinne ryömiessäni." - -"Ettet, poika, kuollut pelosta!" - -"Ei sellaisesta kuole", arveli Mauno. Hän istui vielä polvet koholla, -niin uupuneena, että tuskin saattoi seurata Antin kuvausta heidän -väistämistään vaaroista. - -Tämän vakuutuksen perästä vajosi Mauno uudestaan takaisin tylsyyteensä. - -"Niin, kyllä minä pelkäsin", myönsi Antti. "Mielessäni välähti, miten -teidän kävisi ja Helokin, ja mitä minusta itsestäni tulisi, jos nuo -ilkeät irvistelijät huomaisivat minut. 'Ne eivät voi olla kaukana', -sanoi renki astuen muutaman askeleen risuläjääni kohden. 'Ne saattavat -piileksiä täälläkin, siltä mielestäni äsken jokin liikkui tuon -risuläjän takana.' Ja hän otti kiven ja heitti sen läjään, niin että se -oli sattua päähäni." - -"Ja sinä et liikahtanut etkä huutanut?" Matleenan ääni oli paksuna -pelosta. "En, koska silloin olisi ollut niin minun kuin teidän ja -Helokin loppu käsissä. Mutta renki kiipesi vieläkin pari askelta -eteenpäin." - -"Poika, en kestä kuulla enempää!" - -"Mutta silloin, tiedätkös, tulla lennätti koko parvi pikku sopuleita -mäkeä alas, mustan- ja keltaisenkirjavana kuin pitkä tilkkumatto, joka -kahahti hänen jalkojensa juureen. Hän polki niitä tappaakseen muutamia -ja hypähti kohoksi ilmaan, niin suutuksissaan hän oli; ja sitte hän ei -enää katsonut minuun." - -"Kuinka ihmeellistä. Ne tulivat kuin lähetetyt. Metsässä ollessamme -emme ole vielä ollenkaan nähneet tunturisopuleita", tutkisteli -mielessään Matleena. "Uskon, että äiti ne lähetti. Mutta silloin sait -kai jalat allesi?" - -"E-en toki. Siihen en kyennyt. Renki läksi taas tuon toisen luo ja -nytpä hän sanoi, että olin muka varastanut vaarin kellon ja vällyt." - -"_Sinä varastanut -- ottanut luvatta!_" Matleena päästi irti oksan. -Hänen silmänsä paloivat harmista mustina. - -"Niin hän sanoi." Antin muoto oli raskasmielinen ja surullinen. "Usko -pois, se pisti minuun kipeästi." - -"No, nyt minua hävettää mennä kylälle ihmisiin! Varastanut! -- ihan -kuin Hiiron Kalle, joka varasti kauppamieheltä ja istuu nyt kaupungin -linnassa." Matleenan huulet alkoivat väristä; kyyneleitä valui -tulvanaan hänen silmistään. - -"Tyttö, tiedäthän, etten ryhtyisi sellaisiin!" - -"Mutta on kauheata, että joku on edes sanonutkaan sellaisia. Äiti olisi -kuollut, jos olisi kuullut." - -"Tottahan äiti sieltä, missä hän on, näkee asian oikean laidan, niin -etten minä sen vuoksi pelkää. Enemmän pelkään pahan talon vaarin -puolesta." - -"Miksi niin?" - -"Niin, tiedäpäs, Matleena, että renki kertoi, että kun Suska oli -aamulla tullut vaarin luo virittämään valkeata, olikin vaari saanut -halvauksen." - -"Ettei voinut kertoa _antaneensa_ sinulle kellon ja vällyt!" - -"Hän, raukka, oli saanut halvauksen eikä kyennyt liikkumaan -sängyssään", jutteli Antti hiljaisesti. "Talon isäntä ja emäntä ja -pikkupojat olivat tulla lennättäneet vaarin luo ja olivat nähneet, että -kello ja vällyt olivat poissa. Vaari oli voinut sanoa, että minä olin -saanut häneltä molemmat. Miehet matkivat vaarin puhetta ja änkyttivät -hänen tavallaan: 'P-p-p-oika o-o-on s-s-saanut k-k-kellon ja v-v-ällyt, -N-n-n-iilon ei p-p-pidä s-s-saa-da niitä.'" - -"Vaari oli niin soma ja hyvä. Mutta olivat ne maar kiukkuisia hänelle?" - -"Niin, suuttuivat. Pojan vaimo oli puristanut häntä ja sanonut, että -kellon _piti_ esille, ja Niilo oli ollut niin äkäinen, että oli itkenyt -ja puhunut vaarille kaikenlaista ilkeää." - -"Ja siinä hän makasi yksin eikä ollut kehen turvata!" sanoi Matleena, -äänessään mitä hellin myötätunto. - -"Kyllä vain hän löysi sen, johon turvautua, sillä, näetkös, vaari kuoli -eilen illalla." - -"Sitte on hänen yhtä hyvä kuin äidin", sanoi Matleena keventynein -mielin. - -"Mutta Niilo tahtoo saada kellon takaisin ja emäntä vällyt." - -"Ja renki tahtoo antaa sinulle selkään ja ajaa viinaa Maunoon ja -minuun", jatkoi Matleena, katsoen väristen mäenrinnettä. "Meidän täytyy -kiiruhtaa pois täältä." - -"Ei niiden pitänyt ruveta meitä takaa-ajamaan ennenkuin iltapuolella -vietyään puut kotiin. Mutta silloin oli Niilon ja toisten lasten määrä -tulla mukaan, ja Piston he aikoivat ottaa meitä vainuamaan." - -"Poika, meidän on mentävä heti paikalla joen poikitse. Heidän koiransa -ei löydä jälkiämme, kun kuljemme kohoveden yli ja vedämme avuksemme -laudanpalat, joita siellä kelluu." - -He järjestivät joutuisasti kelkkansa. Matleena pysähtyi äkkiä -nuoratessaan kiinni konttia. Hän tarttui Antin käsivarteen. - -"Poika! Kuuletko! Nyt ne ovat sittenkin meidän jäljillämme sekä renki -että lapset ja Pisto! Kuuletko, ne ovat kohta täällä! Ne tulevat tätä -mäkeä -- nyt ne ovat tuon kalliolohkareen takana!" - -Antti seisoi jäykkänä. Hän kuuli selvästi, hän, kuten Matleenakin, -äkäistä koirannalkutusta, joka nopeasti lähestyi mäen alapuolelle -ulottuvan metsikön kautta. Keskelle mäkeä pistäytyvän jyrkän -kallioseinämän tuolta puolen kuului mies- ja poikaäänten yllyttäviä -huutoja. - -Nyt ratisivat ja taittuivat oksat aivan heidän vierellään. Matleena ja -Mauno, joka oli juuri noussut lämmittelemään, heittäytyivät kovasti -kirkaisten suin päin kelkkaan. Antti piteli Helokkia takanaan toisesta -sarvesta. Hän oli tuiman ja raskasmielisen näköinen. - -Lapset -- Helokki! Hänessä välähti taas, että hän itse oli johdattanut -heidät tähän surkeuteen, vaaroihin, jotka nyt olivat yllättäneet heidät. - - - - -Kahdeskymmenesneljäs luku. - -ODOTTAMATON KOHTAAMINEN. - - -Samassa Antin vasta niin kauhistunut katse huomasi _poron_ sarvet ja -pään. Poron, joka kopsavin sorkin ja vuorostaan suurissa, mustissa -silmissään säikähtynyt ilme kiisi hänen ohitseen jatkaen matkaansa -joenäyrästä pitkin! Lappalaiskoira oli ihan sen kintereillä. Ne -syöksyivät sivuitse panematta huomiota lapsiin kelkkansa vieressä. -Moisia pikku raukkoja ei poro ja vielä vähemmän koira pelännyt! - -Koivuviidakosta ilmestyi luikkaava lappalainen. Nopein ottein puikki -hän eteenpäin keveillä, lyhyillä suksillaan. Hänen latuaan seurasi -lappalaispoika. - -Antti ei uskonut silmiään: Karin Matti! Lappalainen heidän omalta -kotiseudultaan, tuntureilta, sama, jolla oli kota ainoastaan kymmenen -penikulmaa heidän omaa pitäjäänsä pohjoisempana. - -Lappalaiselta pääsi huudahdus. "Eikös vain olekin Antti tunturin -Huippukylästä! Ja, Jumala armahtakoon, pienokaiset myös, ja nyt -hoikemmat lappalaisen lapsia! Tänä keväänä on tunturin lapsilla ollut -ruuanpuute." - -"Matti! Voi, oletteko Matti?" Matleena, vielä joka jäsenessään -vavisten, meni lappalaisen luo. - -Mauno tuskin uskalsi kohottaa päätään kelkasta. Tällä kertaa hän uskoi -varmasti säikähdyksestä kuolleensa, sillä hän ei voinut liikahtaa -paikaltaan. Sitä paitsi hallitsi hänen mieltään vielä ajatus, että -hänen äsken kuulemansa hoilotus oli "totirengin" ja pahan talon poikien -kurkusta lähtenyt, ja että nalkuttava haukunta oli Piston. Mauno ei -voinut niin yht'äkkiä kääntää ylösalas ja alasylös kaikkia kauheita -kuvitteluitaan. Hänen täytyi saada aikaa niiden järjestämiseen. - -Siksi hän yhä makasi, hankasi nilkkojaan kelkansyrjään ja seisoi -miltei päällään lammasnahkavällyissä. Vasta saatuaan läiskäyksen sille -ruumiinosalle, jonka hän liian varomattomasti oli antanut alttiiksi, -hän ponnahti pystyyn, päästen jaloilleen. - -"Pikku poju on säikähtynyt suunniltaan; muuten oiva mies Lapin -tuntureilla!" sanoi Matti. - -"Siellä ei ollut ihmisiä, jotka pelottavat toiset kuoliaaksi", jupisi -Mauno. "Olin ihan menehtyä. Ei ole lainkaan hauskaa odottaa tulevansa -koiran kuoliaaksi puremaksi ja saada sitte sisälmyksensä savuavalla -viinalla poltetuiksi." - -"Kelpo pikkumies, joka pelkää vaarallista tulijuomaa! Köyhä lappalainen -nauttii tulijuomaa, ja se on lappalaisen surma." Matti oli tullut -äkkiä surullisen näköiseksi, mutta sai taas pian iloisen, tasaisen -lappalaistuulensa takaisin. "Olipa suuri onni", hän sanoi, "että -porohärkä pakeni laumasta tänä aamuna. Olin äkeissäni ja samosin sen -jälkiä lumisohjussa koko päivän. Nyt olen tyytyväinen poron paosta. -Pallas kyllä tyytyy myös pysähtymään. Annanpa ruokaa teille kaikille." - -Lappalainen otti "Lapin kaapista" s.o. väljästä mekostaan palasen -poronjuustoa ja kovaa leipää, jonka Pallas, hänen poikansa, samaten -kuin muutkin, pisti nälkäisenä poskeensa. - -"Ei olla nyt etäällä laumasta. Porohärkä on jo kyllä siellä. Tänä yönä -saavat ruotsinlapset olla pikkulappalaisina vanhan lappalaisen kodassa." - -"Matti kulta, lähdetään jo", hätäili Matleena, vetäen Mattia -mekonhihasta. "Kuulen töyrän yläpuolelta harmaan koiran ääntä; se -vinkuu ja etsii jälkiä. Kuulenpa poikien huhuiluakin." - -Matleena sai Matin mukanaan jäälle. Pikku Pallas katseli, miten Antti -järjesteli kelkkaa. Hän ajatteli, että ruotsin-ihmisten vaellus oli -perin hankalaa: ei pulkkaa, johon saattoi köyttää kiinni mitä tahtoi -mukaansa, eikä poroa vetäjäksi peninkulmaisten lakeuksien yli! Kaikkein -pahinta oli kai liikkua noin raskaissa tamineissa, varsinkin mitä -jalkineisiin tuli. Olihan Antilla ja Maunolla aikaihmisten kengät, -läpiliottuneet ja heinillä täytetyt. Heidän paikkaiset ja repeilleet -pitkät housunsa sekä pitkähihaiset, vyöttömät takkinsa olivat verhoiksi -työläät ja sopimattomat. Koskaan ei lappalainen olisi halunnut tai -voinutkaan kulkea retustaa tietään moisessa puvussa. - -Pikku Pallas pyrähteli ja hypähteli notkeana kuin näätä, yllään lyhyt -poronnahkamekko säärimyötäisine housuineen, jotka olivat nilkasta -kiinninyörätyt korein tupsunauhoin, ja jaloissaan höyhenkeveät -lapikkaat. Sininen, viheriäraitainen suippolakki kattoi päätä keveänä -kuin tyhjän verta! - -Lapinpoika asetti sukset ja sauvat kelkkaan ja tarttui nuoraan -auttaakseen Anttia vetämään. Matti oli sen sijaan neuvonut jättämään -kuorman jäljelle. Hän lupasi kyllä auttaa heitä kohoveden yli. - -Heidän rohkea tuumansa, kun olivat ottaneet vuohen mukaansa pitkälle -kiertomatkalleen, huvitti lappalaista suuresti. Vuohihan oli melkein -yhtä helposti hoidettu ja ruokittu kuin poro. - -Tuossapa Helokki tulikin juosten metsiköstä, kun Matleena kutsui sitä, -tuli kylläisenä ja tyytyväisenä. - -Matleena oli molskahtaa jäihin, kun ei voinut olla katselematta -taakseen sinne päin, mistä hän kuuli selvästi haukuntaa ja hoilotusta. -Heidän ollessaan keskellä leveää jokea hän saattoi nähdä kylän, -jonka ohitse he olivat tulleet, ja siitä ylempänä peltoja päivineen, -mäkirinteitä ja ojanpartaita. Näkipä hän tumman, tiheän metsänkin, -missä heidän vihreä tupansa oli ollut! - -Hän piilottautui väristen Matin taa. Tuolla, juuri missä mäkitie aukesi -joelle, hän näki harmaan koiran vinkuen ja hiljaa ulvoen painaltavan -sitä pitkin. Ylhäällä, uloinna mäen laella hän huomasi kaksi rotevaa -miestä ja kolme poikaa sekä tytön. Ne olivat takaa-ajossa kuin ahnaat -sudet, himoten saalista! - -Matleena tarttui tanakammin Matin mekkoon; Mauno piteli hänkin siitä -yhtä lujasti. - - - - -Kahdeskymmenesviides luku. - -LAPPALAISKOTA JA POROT. - - -Kaukana heidän edessään, missä tie kulki jo pohjoispuolellaan lumesta -vapaan mäen poikitse, näkyi aivan kuin harmaista, kuivista puista -muodostunut metsä, joka liikkui hiljaa eteenpäin. - -Karin Matti joikahutti äänekkäästi, päästi omituisen, läpitunkevan -parkaisun, joka ponnahti juuri kuin kurkusta ja suulaesta yht'aikaa. -Ken ei ollut ennen sellaista kuullut, olisi voinut luulla Matin -äkkiä saaneen "miestä väkevämpää" ja loruavan järjettömiä. Mutta -Hallatunturin lapset tunsivat toki sen verran lappalaisten tapoja, -että käsittivät Matin nyt tilaisuutta varten sepitetyllä laululla -tervehtivän vaimoaan, lapsiaan ja poronvartijoita ja kertovan heille -kohtauksensa ruotsalaislasten kanssa, niin että kodassa tiedettiin -heidän kohtalostaan jo paljon ennen heidän tuloaan porolaumaan. - -"Porohärkä juoksi pakoon koko päivän", joikui Matti. "Tapasi pieniä -ruotsalaislapsia jäätyneen veden partaalla; pelkäsivät lappalaista, -olivat mielissään, kun tunsivat Karhutunturin Matin. He saavat -lappalaisruokaa, saavat maata lappalaisen kodassa. Ovat orpoja, ei -isää, ei äitiä." - -Pieni Pallas heittäytyi suksilleen heti, kun näki poronsarvimetsän. Hän -kiisi nuolennopeana kuin vainottu merilintu yli jään. Perästä-tulijat -kuulivat pian paimenkoirien haukuntaa niiden liehuessa enemmän kuin -tuhatlukuisen porolauman ympärillä saadakseen sen yöksi koolle. - -Lappalaisilla oli aikomus pystyttää majansa mäelle, tälle puolen suurta -kylää, jonka lapset olivat nähneet toiselta rannalta. Oli siinä niin -koirilla kuin lappalaisilla ankara työ kuljettaessaan noita välistä -sangen äksyjä eläimiä ahtaan solan kautta joelta kankaalle. Matti -hiihtikin edelle ollakseen apuna. - -Mauno, Matleena, jopa Anttikin kävelivät kuin unessa laahustaen -jalkojaan. He tuskin virkistyivät tavatessaan pikku Matin tiellä -lumisohjussa tallustamassa juuri niin iposen alastomana kuin oli -syntyessään. Siirillä, hänen pienellä siskollaan, oli työ ja vaiva -saada hänet kiinni ja kotaan viedyksi. Mutta lappalaisäiti, Serina, -oli käänteissään varmempi. Hän otti sätkyttelevän pojan, pisti hänet -nahkakoteloon, hienoon poronkarvavuoteeseensa ja sitoi tuon pehmeän -verhon hänen elämää ja vallattomuutta hytkähtelevän pikku ruumiinsa -ympärille. Käärön hän ripusti hihnoilla kodan kattoon kiinnitettyyn -kapeaan puunrunkoon. Siiri alkoi heiluttaa "kätkyttä" ja lauleli -villiä, huumaavaa lappalaista kehtolaulua Matille, joka vaikeni, -kuunteli ja -- nukkui. - -Kiertolaislapset, pienet, väsyneet raukat, heittäytyivät poronnahoille, -joita oli kuin mattoja tulen ympärillä kodan keskellä. Siitä heidät -herätettiin juomaan väkevää kahvia. Mutta ei mikään kahvi eikä mikään -maailmassa saanut Maunon silmiä auki. - -Ihmeellistä vain, miten Antti ja Matleena piristyivät kahvitilkasta. -Samassa tuntui nälkäkin. Kuinka uskomattoman hyvältä maistuikaan -poronliha, jota he saivat ohraleipäkakulla. Yksin musta, voimakas -poronverisoppakin oli heistä makoisaa. Poronmaidosta, jota tarjottiin -sirostiveistetystä maljakosta, he saattoivat kuitenkin kiittäen -kieltäytyä. Siitä, joka ei ole siihen tottunut, se tuntuikin karvaalta -ja väkevältä. Vuohenmaito maistui heistä paljon paremmalta. - -Helokki, jonka rikas maitovarasto tarjottiin lappalaistalouden avuksi, -kiipesi sievästi poronnahkojen yli oikaisten itsensä mukavasti -äärimäiselle taljalle. - -Mauno nukkui yhä kuin kivi. - -Kuitenkin vallitsi kodan ulkopuolella mitä kauhein meteli. Lappalaiset -kirkuivat ja luikkasivat heittäessään suopunkeja niiden porolehmäin -sarviin, joita oli lypsettävä. Porot asettuivat kaikkine sorkkineen -vastarintaan lumisohjussa ja paljastuneitten mätästen keskellä. Mutta -ne vedettiin esiin, ja lappalaiset pitelivät niitä paikoillaan tyttöjen -lypsäessä pieniin maljakkoihin. - -Porolehmät ja -vasikat tuijottivat ihmetellen vieraisiin, Anttiin -ja Matleenaan, jotka käyskentelivät Siirin kanssa käsi kädessä -mahtavan lauman keskellä. Turvallisina kulkivat lappalaislapset -porohärkäinkin parissa, jotka tappelivat ja puskivat toisiaan lopulta -yhteensekaantunein sarvin ja suopunkien lentäessä heidän korviensa -ympärillä. Alati valppaat lappalaiskoirat saattoivat äkkiä havaita -poron, joka huomaamatta halusi lähteä paremmille laitumille. Ne nuolena -perässä, suoraan lauman läpi, niin että sai katsoa eteensä pysyikö -pystyssä, jos sattui niiden tielle! - -Joka puolella kaikui omituinen, pehmeä, mutta sittenkin hiomaton kieli. -Lappalaiset juttelivat, viittoilivat kiivain liikkein laumaan päin ja -huusivat tullakseen kuulluiksi. Oli vangittava porohärkiä vetojuhdiksi -kesytettäväksi; oli hoidettava pieniä, hontelosäärisiä vasikoita; oli -eroiteltava eläimiä teurastuksen varalta. - -Naiset puhelivat hyväillen puolilaulavalla äänellä lypsyporoillensa. -He kyykkivät maassa, polvellaan nuori, pieni, silkinpehmeä vasikka. -Sitä he hellivät ja hyväilivät poroemon seisoessa vieressä ja hellästi -katsellessa suurine, mustankosteine silmineen. - -Antti ja Matleena olivat kuin päästä pyörällä. Omituinen joikuileminen, -tuo ikäänkuin hilpeä touhu ja kiire, koko elämä tempasi heidät mukaansa. - -Kodan aukosta kohosi savu mustana ja paksuna. Pikkupojat, jotka olivat -juosseet, hoilanneet ja pyöristelleet lumessa sekä päivinä paistavien -mättäitten keskellä porojen, koirien ja ihmisten tyrkkiminä, alkoivat -vetäytyä ruuan ääreen ja levolle. Sarvimetsä harveni. Oksapari toisensa -jälkeen vajosi seisovaan laumaan. Yhä useampia sukelsi piiloon, ja pian -oli koko porolauma yölevolla. Lappalaiskoirat puolestaan, jotka olivat -saaneet ruokaa kodassa, nukkuivat sen lämpimässä, suljetuin silmin, -kuten Lapin piskien on tapana, mutta korvat jännitettyinä pienintäkin -suden ennettä huomaamaan. - -Matti tuli kotaan seurassaan isot pojat ja rengit. Serina oli varannut -heille ruokaa ja kahvia. Naisväki, sukulaisia ja porotyttöjä, tuli -pian jäljestä nälkäisenä ja väsyneenä -- ei pahemmin sentään kuin että -jaksoivat ylläpitää kodassa hilpeää hälinää. - -Miehet polttelivat lyhyitä liitupiippujaan; samaten vanhemmat -naiset. He joivat mustaa kahvia ja kertoivat seikkailutarinoita, -niinkuin vanhasta sudesta, jota ei kukaan voinut kaataa, se kun oli -loihdittu eikä siihen siksi pystynyt keihäs eikä ruuti. He puhelivat -kuiskaten, mitä muka Matti oli "nähnyt" juhannusyönä seisoessaan -uhrikivikukkulalla. Hänpä oli nähnyt kaiken, mitä vuoden mittaan oli -tapahtuva maassa, ja osasi ennustaa rauhaa, sotaa tai ruttoa, hyvää -tai huonoa vuotta. Hän oli seurannut näyssään kuoleman kulkua. Matti -tiesi sanoa -- jos vain "tahtoi" -- korjaisiko kuolema vuoden varrella -enimmäkseen vanhaa vai nuorta väkeä. - -Koko tuon lapinkielisen puhelun käänsi Siiri Antille ja Matleenalle. -Hän keksi kyllä itsekin lisää, muuttaen kaiken hieman kammottavammaksi. - -Täällä lappalaisten joukossa ei ollut puhetta haltijoista ja -keijukaisista, vaan kyllä sen sijaan hiisistä ja noidutuista -ruotsalaisista, joiden oli pakko totella ja seurata lappalaista, vaikka -olivat ennen olleet hänelle kopeita -- ja noita-akoista ja "uhreista" -ja vaaroista autioilla tunturilakeuksilla, missä vainajat huusivat ja -vaikeroivat rämeillä yöt läpeensä. - -Kummallista, että ihmistä saattaa ruveta nukuttamaan moista kauheata -puhetta kuullen! Mutta Antti ja Matleena, hepä kävivät sittenkin -unisiksi. He olivat heittäneet yltään lionneet kengät ja päällimäiset -verhot, ja nyt he vyöryttäytyivät poronnahalle Siirin ja pikku Liisan -viereen. - -Porolauma nukkui ulkona. Tuhansittain elämää, ja kuitenkin äänetön -hiljaisuus. Yli kaiken säteili kevät-yön lempeästi hymyilevä -tähtitaivas, loistellen köyhän lappalaisen kodan yllä, kuten se -edellisenä yönä oli valaissut kulkurilasten vihreää tupaa metsässä. - - - - -Kahdeskymmeneskuudes luku. - -JÄLLEEN OMIN PÄIN. - - -Sekä päiviä että viikkoja on kulunut siitä alkukevään aamupäivästä, -jolloin Hallatunturin lapset erkanivat vanhoista ystävistään, Karin -Matin lappalaisjoukosta. - -Niin Antti, Matleena kuin Maunokin olivat sitä ennen saaneet ottaa -osaa suopunginheittoon, lypsyyn ja telttojen kokoamiseen sekä auttaa -taloustarpeita ja ruokavaroja pulkkiin sullottaessa, jotka rivissä -seisoivat valmiina odottamassa. - -Antti oli koettanut poronajoa, joka oli hauskaa, mutta oli käydä -vaaralliseksi. Hän sai nimittäin istua pulkkaan, sävyisänä pidetty -porohärkä valjastettiin eteen, ja Matti itse jätti poronnahkahihnan -Antin käteen. Nyt neuvottiin häntä, miten tuli hoitaa ajoporoa ja -käytellä hihnaa heittäen sitä poron sarvien oikealle tai vasemmalle -puolelle, aina sen mukaan kumpaan suuntaan halusi joutuakseen -kantavimmalle lumelle. Hänelle opetettiin myös, kuinka oli meneteltävä, -jos poro vasten odotusta rupeaisi äksyksi. Ja sitte oli Antti -kiitänyt matkaan hangelle korkeitten honkien väliin; ne loistivat -kullansinipunervina aamuauringossa, joka juuri tunkihe metsän läpi. - -"Heleijaa!" -- Suurenmoista! Ihanampaa ei liene kotkan kulku yli -metsäin! Antin mieli kävi niin keveäksi. Hän kuvitteli lentävänsä kuin -kotka, liikkuvansa nuolen nopeudella metsän halki kuin lohi kirkkaissa -vesissä, penikulmamääriä kiitäen kuin nuori varsa! Poro raivasi -itselleen tien runkojen välitse, missä ei ollut koskaan tietä näkynyt. - -Mutta sitte, eräällä kaskella, se tahtoi kääntyä takaisin, jota -toimenpidettä Antti vastusti mitä jyrkimmin, nykien suitsista ja -huutaen vaativasti: "Hei, hei, matkaan vaan!" Hän heitteli ajohihnaa -sarvien oikealle ja vasemmalle puolen, kiskoi ja repi. Näin hupaisessa -kyydissä hän ei ollut vielä koskaan ollut! - -"Tahdotkos lähteä menemään, senkin sorkkatonttu!" hoilasi Antti, -viskaten ylimielisenä haukkumasanan tunturien porohärälle, hän, joka -oli ainoastaan metsien ja mäkien ruotsalaispoika! - -Niin että porohärkä suuttui. Salamannopeasti se kääntyi pulkkaa kohden -hyökäten sarvin ja etujaloin poikanulikan kimppuun, joka oli sanonut -häntä "sorkkatontuksi"! Olipa nyt hyvä, että Antti oli painanut -mieleensä äksyjä poroja koskevan opetuksen ja että hän tottumuksesta -sekä välttämättömyyden pakosta oli kehittynyt päättäväksi ja vikkeläksi -liikkeissään. Antti tarttui siis pelastuskeinoon, jonka Matti oli -hänelle neuvonut. Hän liukui pulkasta, kiepsauttaen sen reippaasti -ylitsensä kuin suojukseksi. Sen alla hän sitte makasi mielestään -hirveän pitkän ajan, kuullen, kuinka porohärkä rummutti pulkkaa kovine -terävine "tonttusorkkineen". - -Poro oli enemmän kuin tyytymätön siihen, ettei voinut toden teolla -väsyttävistä ponnistuksistaan huolimatta yltää poikaan, joka oli niin -taitamattomasti nykinyt hihnasta, kirkunut "hei, hei!" ja nimitellyt -häntä sorkkatontuksi, ja joka nyt makasi tuossa puupohjan alla, niin -ettei porohärkä voinut tarttua häneen. Täytyihän sen säästää sorkkiaan, -jotka saisivat tehdä yllin kyllin työtä päivän mittaan särkiessään -hankea; sen alla vasta oli sen mieluisa ravinto, jäkälä, josta porot -elävät. - -Antti tirkisti aukosta pulkan alta, jota hän kohotti selällään. Hohoo --- oliko niin, että poro oli perin röyhkeästi kääntynyt vetoasentoon -valmiina lähtemään takaisin leiripaikalle. Nyt sieti olla taas nopsa -käänteissä. Sorkkatonttu oli, näet, selvässä aikeessa lähteä matkaan -pulkkineen välittämättä siitä, oliko siinä ruotsalaispoikaa vai ei. - -Tuskin ehtikään Antti vääntää pulkan suoraan ja pyöräyttää itsensä -siihen pää edellä, ennenkuin, aivan oikein, oltiin menossa takaisin -kotaa ja laumaa kohden. Antti palasi leiriin silmät ilosta loistaen, -koko pulkanalaisen tappionsa unohtaneena ja voitti lappalaisten -suosion- ja ihailunosotukset -- minkä ihastuksen hän otti ihmeteltävän -vaatimattomana vastaan. Hän yksin vain tiesi, kuinka jänismäiseksi hän -oli tuntenut itsensä pulkan alla viettämänään hetkenä, päänsä päällä -terävät, paukuttavat poronsorkat. - -Kun sitte Matleena ja Mauno myöskin tahtoivat tulla huomatuiksi -ja yrittää osakseen lappalaisten suosiota tekemällä huvimatkan -pulkassa, nousi Antti päättävään vastarintaan. Hän vakuutti sen olevan -pienokaisille suorastaan vaarallista. Niinkuin muka olisi tarvittu -jotain taitoa pulkassa-ajamiseen! Istuu vaan ja pitää hihnasta kiinni! -No, kas nyt aina! - -Mauno oli voinut vallan mainiosti lappalaisten ja porojen joukossa. -Olipa leikkinyt pikku Matinkin kanssa, joka oli saanut ryömiä aamulla -kätkyestään ja näyttänyt karvaiselta tonttulapselta, kun pehmeät -poronkarvat olivat tarttuneet hänen hikiseen pikku ruumiiseensa. Mauno -tunsi itsensä niin perin tyytyväiseksi oloonsa lappalaisten luona, että -hänestä olisi ollut paljon mukavampaa kulkea takaisin kotiin heidän -kanssaan kuin kierrellä teitä pitkin ja juosta itsensä pilalle jäällä -pahan talon väkeä ja koiraa paossa. Hän tunnusti avomielisesti, ettei -hänen paluutansa muu estänyt kuin se, ettei tuvassa enää ollut isää -eikä äitiä. - -"Näetkös, Antti", oli Mauno vakuuttanut, lyödä paukahuttaen kätensä -yhteen, "näetkös, jos he vain olisivat siellä, niin minä puolestani -kääntyisin ja ajaisin takaisin kotiin pulkassa porohärän vetämänä koko -tien Hallatunturille asti, ettäs sen tiedät." - -Mauno oli mennyt Antin luota ylimielisenä, kädet housuntaskuissa, -ylpeänä siitä, että hän taisi luopua niin komeasta kyydistä siksi -mitättömän esteen tähden kuin oli se seikka, ettei pienessä harmaassa -tuvassa ollut enää isää eikä äitiä. - -Surullisen haikeaa oli, kun kulkurilapset ja lappalaiset, jotka ihan -äsken olivat kohdanneet toisensa, nyt jälleen lähtivät vaeltamaan -kumpikin taholleen -- lapset etelään ja itäänpäin varallisten ihmisten -luo, viljaviin seutuihin, lappalaiset nopeaa kulkua pohjoiseen päin -kohden suurta valoisuutta, korkeita tunturijyrkänteitä ja aavoja -paasikallioita, jotka olivat valkeina poronjäkälästä. - -Kun kiertolaisemme jälleen yksinäisinä lähestyivät suurta kylää, kuului -etäältä Karin Matin jäähyväisjoikaus: - -"Pois vaeltavat kulkurilapset, pois paljon näkemään ja oppimaan -kirjan mustista sanoista. Köyhä lappalainen ei tiedä mitään, ei voi -selittää mustia sanoja. Köyhä lappalainen kulkee tunturille, oppii -ymmärtämään suuren Isän sanaa, oppii tietämään, missä se yrtti itää, -joka lääkitsee sairaan miehen, oppii löytämään tien harmaasäären -olinpaikoille, oppii selittämään tunnusmerkkejä. Köyhällä lappalaisella -on tunturin yläpuolella hyvä Isä; hän vaeltaa sinne nopeasti, laulaa -laulun kulkurilapsista, jotka ovat ilahuttaneet lappalaista kodassaan. -Kulkurilapset ovat vaeltaneet pimeää tietä, mutta heidän yllään on -valoa. Kulkurilapsilla on myös hyvä, suuri Isä." - -Lapset olivat seisoneet hiljaa kuunnellen, kunnes joikuvan lappalaisen -ääntä ei enää ollenkaan kuulunut. - - - - -Kahdeskymmenesseitsemäs luku. - -"MORSIAN." - - -Lapset läksivät niin muodoin taas matkaan suurasutusta kohden. He -tulivat taloihin, missä vallitsi järjestys ja rattoisa olo, missä -työ sujui vauhdilla ja vastakudotuita liinakappaleita valkaistiin -auringossa levälleen levitettyinä mäenrinteille talojen äärellä. -Välistä he myöskin joutuivat paikkoihin ja taloihin, ulkoapäin kyllä -peräti muhkeisiin, mutta sellaisiin, joissa juoppous ja laiskuus olivat -tehneet mielet koviksi ja kielet veitsenteräviksi. - -Vietettyään kerran yönsä pelon vallassa ja nöyryytettyinä juuri -sellaisessa paikassa, he tulivat uuteen vieraaseen pitäjään. Valkeiden -koskien kohinaa, joiden pauhu oli kuin ainaisena ukonjylinänä yhäti -heidän korvissaan kaikunut heidän seuratessaan maantietä jokilaaksoja -pitkin, ei kuulunut enää. - -He olivat päässeet seudulle, missä merenkulku alkoi ja valtajoki -virtasi purjehduskelpoisena, leveänä ja tyynenä. Sen partailla oli -taukoamatonta hyörinää ja pyörinää, ja se kuljetti muassaan kellertäviä -hirsiä, jotka korjattiin suuriin sahoihin. Ulompana satamassa oli -ankkurissa niin oman kuin vieraan maan laivoja, lotjien ympäröiminä, -jotka olivat täyteen ahdetut äsken-sahatuita lankkuja. Oli kesä, öin ja -päivin valoa, valoa ilmassa, valoa mielissä. Sahoilla ja laivoissa kävi -työ hilpeällä vauhdilla. - -Kulkurilapset vaelsivat talojakin korkeampien lautatarhojen läpi, missä -tuore puu raittiisti tuoksui. He pysähtyivät valkorunkoisten koivujen -luo, jotka reunustivat tietä hienoon, valkeaan herrastaloon. - -Pieni höyryvene, kokassaan Ruotsin lippu, seisahtui laiturin luo, -joka oli vähän tuonnempana lautatarhasta. Seurue hienoja ihmisiä tuli -nauraen ja jutellen koivureunaista, kauniiseen herrastaloon johtavaa -tietä kohti. - -Matleena vetäytyi pelästyneenä syrjään Helokin kera. Veljet seurasivat. -Lautapinkkojen takana oli kyllin piilopaikkoja. - -Matleena käsitti, etteivät he itse voineet nyt heti kulkea samaa tietä, -jota niin hienot ihmiset olivat menneet; niin että hän kääntyi pieneen -taloon, joka näytti niin somalta. Siinä oli pienet ikkunat, jotka -nauroivat punaisen tiilikaton alta aivan kuin jahtimestarilla, vaikka -tämä talo oli pienempi, väriltään vaalea ja keltainen. - -Vihreä säleaita kiersi ympäri pihaa; tämä oli iso kasvistarhoineen -ja luonnollisine nurmikenttineen, joille oli levitetty kankaita -valkaistumaan. - -Siellä oli myöskin pensaita ja pikkupuita, oikein rungollisia. Lapset -tiesivät nyt sen verran, että ne olivat puita, joissa kasvaisi omenia; -ja vaikka he eivät olleet milloinkaan syöneet tai maistaneet omenia, -niin oli heidän mielestään juhlallista nähdä sellaisia puita, joita oli -ollut itse paratiisissa. - -Sitä paitsi oli siellä monenlaisia kukkia ja ruusuja. Niin että Antti -katsoi hyväksi asettaa koivunvitsaksesta tehdyn renkaan Helokin kuonon -ympärille, ennenkuin he astuivat sen kera kauniista, valkeasta portista. - -Kasvistarhasta talon eteläpuolella nousi nuori nainen. Hän oli -rikkaruohoa kitkemässä. - -Kohottaen käsivartensa kaarena suojaksi aurinkoa vastaan, hän -tarkasteli tulijoiden jotenkin tavattoman näköistä ryhmää. - -Hänen nuorille, kauniille kasvoilleen tuli hellä, myötätuntoinen ilme. -Hänen äänensä kaikui surullisen huolestuneelta: "No totisesti, eivätkös -nämä lapset ole katovuoden kulmilta, ehkä suurtunturilta, missä on -ollut vaikeinta. Miten teidän raukkojen on täytynytkään kulkea pitkältä -ja kärsiä paljon. Tulkaa sisään, rakkaat." - -Hän tuli kasvismaalta kiiruhtaen taloon päin. - -"Hän _oli morsian_ -- Antti, Mauno, -- pojat. -- Hän _oli morsian_", -kuiskasi Matleena innosta ja ilosta suunniltaan. - -"Hupsu", jupisi Mauno, jonka oli nälkä. "Oletko koskaan nähnyt minkään -morsiamen kykkivän kasvistarhassa kitkemässä. Kyllähän täällä alamaassa -kaikki on takaperoista -- mutta niin päin seiniä eivät asiat kuitenkaan -liene." - -"Kuitenkin se oli hän, tottahan näette. Tuo oli se korea, hieno -morsian", kuiskasi Matleena. Enemmän ujona ja hämillään kuin konsanaan, -mutta sittenkin ihastuneena hän hiipi veljien taa, jotka häpesivät -hänen typerää keksintöään ja olivat juuri piilottamaisillaan hänet. - -He tulivat suureen, aurinkoiseen huoneeseen, missä oli niin hienoa -kuin olisi käyty häätalon pyhäkammioon -- ellei siellä olisi ollut -tavallista takkaa ja uuden uutukaisia kangaspuita keski-ikkunan edessä -ja niissä pumpulikangasta. - -"Morsian", josta Matleena oli puhunut, seisoi valkeaksi maalatun kaapin -ääressä ottaen innokkaasti esille ruokaa. - -Mauno alkoi tuijottaa suurin silmin hänen päähänsä. Ei kai tuo, joka -sijaitsi noin korkealla punapilkkuisen karttuunihuivin alla, voinut -olla morsiuskruunu. Luultavasti siellä oli vain hiuspalmikot, jotka -olivat kierretyt pään ympärille ja kammalla kiinnitetyt. - -Mauno silmäili nuoren emännän vartta keksiäkseen jotain muuta -huomattavampaa morsiamen tunnusta. - -Vieläkös mitä! Pumpulipusero ja kotikutoinen, siniruutuinen hame! - -Samassa "morsian" kääntyi. Hän kohtasi Maunon miettivän, terävästi -tutkistelevan silmäyksen. Poika näytti somalta, aivan kuin pieni, -viisas karhunpoikanen: pää oli kallellaan, ja siniset silmät tähystivät -häneen mietiskellen. - -"Mitähän tuollainen pieni mies ajattelee, kun hän näyttää niin -ihmettelevältä?" kysyi hän mennen hymyillen lasten luo heidän -seisoessaan ovensuussa. - -"Matleena sanoo", -- alotti Mauno. - -"Ole vaiti Mauno", varotti Antti nipistäen veikkoa käsivarresta -jotenkin tuntuvasti. Se oli merkki siitä, että tuli olla varovainen -ja ymmärtäväinen puheissa ja eleissä ja yleensä siinä, mikä oli tässä -maassa sopivaa. Mauno oli siihen tottunut sangen hyvin, niin että hän -saattoi ojentua sen mukaan. "Mitä hän sitte sanoo, tuo Matleena?" kysyi -nuori emäntä vetäessään Maunoa kanssaan pöydän luo. - -"Tuo tyttönen ei näytä minusta haluavan sanoa muuta, kuin mikä on -oikeaa ja hyvää", lisäsi hän ystävällisesti. - -Matleena oli tulipunainen ja loi silmänsä alas. Hänen teki mielensä -itkeä, niin tuskissaan ja häpeissään hän oli. - -Mauno ei tietysti uskaltanut enää avata suutaan -- niin suuresti hän -kunnioitti Antin nipistystä. - -"No mutta, lapset, nyt teidän täytyy kertoa, mitä Matleena sanoo." - -Antti astui esiin, hänkin punaisena korvia myöten. - -"Matleena juttelee usein niin paljon hullunkurista, jota hän keksii, -vaikka ei siinä ole mitään pahaa. Nyt hän väittää, että nuori emäntä on --- morsian." - -"Eei, kuule, Antti, sitä minä en sanonut." Matleena suuttui veljen -tavasta selittää väärin hänen sanojansa, ja niin hän vapautui -rasittavasta ujoudestaan. - -"Minä sanoin, minä, että emäntä _oli morsian_." - -"Niin kuuleppas -- nyt sinä sanot sen taas." Antti katsoi siskoaan -ankarasti nuhdellen ja varoittaen. - -"Niin, _oli morsian_ pahan talon kylässä." Matleena loi nyt -kyyneleiset, säteilevän siniset silmänsä emäntään -- ikäänkuin vedoten -hänen apuunsa. - -Emännältä pääsi huudahdus: "Mutta lapset -- totisesti, tehän saavuitte -kulkijaimina häätaloon, kun menin naimisiin, ja toitte onnea -tullessanne." - -"Niin, sitähän minä tarkoitan", puhisi Matleena harmistuneena, "ja minä -sain tanssia morsiamen kanssa ja sain kaksitoista äyriä." - -"Hertti sentään, miten on hauskaa saada nähdä tunturiseutulaisia. Minun -on sinne välistä niin kovasti ikävä, varsinkin nyt kesällä. Ennen, -tähän aikaan, hoitelin elukoita tunturimajoissamme." - -Nuori emäntä hymyili, ja jutteli tuttavallisesti lasten kanssa -tuodessaan heille ruokaa ja etsiessään joitakin vaatekappaleita, -korjatakseen ne heille. - -Hän nauroi tyytyväisenä, ajatellessaan, että lapset osuivat keksimään -jotain niin perin somaa, että ottivat vuohen joukkoonsa lähtiessään -kiertämään. - -Hänen täytyi nähdä Helokki ja jutella sen kanssa, kun se rengas kuonon -ympärillä lepäsi portailla kuin koira. Hän ymmärsi vuohia ja olisi -mielellään tahtonut sellaisen omakseen. Mutta täällä sahalla ei niitä -ollut kenelläkään, eikä kukaan nykyään käsittänyt, miten paljon hyötyä -ja hauskuutta saattoi olla sellaisista eläimistä, jos hoiti niitä -oikealla tavalla. - -"Voisipa sattua, että sittenkin hankimme vuohen, nyt kun ukkoni kuulee -puhuttavan tästä, miten merkillinen se on", hymyili Kirsti. - -Nuori Kirsti-emäntä oli niin iloinen, että hän tarttui Matleenan käsiin -tanssien ympäri hänen kanssaan. Täytyihän pikkutytön taas kerran saada -tanssia "morsiamen" kanssa! "Käy ystäväin", lauloi hän. Matleena oli -kyllin rohkea ryhtyäkseen lauluun. - -He pysähtyivät keskellä tanssia. - -Isäntä, nuori sahanhoitaja, tuli sisään. - -Hän seisahtui ovelle kuin kivettyneenä nähdessään vaimonsa -pyörähtelevän keskellä päivää lapsimukulan kera, joka kaiken lisäksi -oli katovuoden ja kerjäläisen puvussa. - -"No mun päivinäni, Kirsti. Oletko tullut hulluksi?" - -"Ei, poika!" nauroi Kirsti punaisena ja tanssin elähyttämänä. "Mutta -näetkös, minulla on harvinaisia vieraita tuntureilta, niin että totta -kai meidän täytyy pitää hauskaa keskenämme." - -"Nyt lähdemme yhdessä kasvistarhaan kahvia juomaan", jatkoi hän. -Kirsti otti kahvipannun, jaettuaan lapsille kannettavaksi muut -kahvivarustukset. Ja niin he vaelsivat kiikkulaudalle, joka sijaitsi -kukkivan pihlajan alla, lähellä tuvan nurkkaa ja kahta pientä -kasvitarhaa. - -Mies joi kahvia, kastaen kotonaleivottua vehnästä. Vaimo teki hänelle -seuraa, istuen hänen vieressään terveenä ja onnellisena, jutellen -lapsista puoli-ääneen. - -"Niin, ajatteles, mitä tuollaiset pikku raukat ovat saaneet kärsiä", -sanoi mies. Hän katsoi miettien lasten joko ahtaaksi käyneitä tai -aikaihmisten hylkäämiä ja lahjoittamia vaatteita. - -"Sitä ei voi sanoin selittää", intoili vaimo, "ilman sekä isää että -äitiä, ja näinä kurjuuden vuosina! Näin he saavat nyt jatkaa kulkien -ovelta ovelle, ottakoot sitte ihmiset heidät vastaan tai ajakoot ulos." - -"En siedä kuullakaan sitä. Vaikeinta se on tietysti ollut tuolle pikku -tenavalle. Tuollaiset pienet sääret, joilla hänen on pakko vaeltaa. -Mutta reipas hän ainakin on rikkaruohoa kitkemään, niin että kyllä kai -hänestä vielä aikaa voittaen tulee mies." - -Isäntä katseli tyytyväisenä naureskellen, miten Mauno maaten -nelinkontin kasvistarhassa repi naurismaasta savikkaita, heittäen -rikkaruohot läjään käytävälle. - -"Saanko viedä nämä Helokille", kysyi Mauno. Hän seisoi hikisenä, -savisin poskin ruohokäytävällä kasan edessä, missä oli vielä tuoretta, -vihreää rikkaruohoa. - -"Kuuleppas tuota pienokaista, Kirsti?" - -"Niin, hän on ihmeteltävä poika, vaikka tunturilapset kehittyvät usein -noin toimeliaiksi, kun ovat niin köyhiä. Mutta nyt heidän pitää saada -vehnäskahvia niin paljon kuin jaksavat, se on varma." - -"Anna sinä poika vain rikkaruohot vuohelle", sanoi isäntä Maunolle, -"Mutta luuletko sen syövän sellaista roskaa", jatkoi hän, Maunon -tullessa takaisin Helokin kera, jolle "luvattiin" ruoholäjä, ja joka -vapautettuna renkaastaan alkoi näykkiä siitä itselleen. - -"Helokki pitää hyvänään, mitä saa", vakuutti Mauno. "Sellaista -vuohta ei ole koskaan nähty", lisäsi hän suulaasti, mikä oli hänelle -ominaista, kun oli Helokista kysymys, ja hän oli nyt poissa Antin -ulottuvilta. - -"Jopa jotain! Että se on niin merkillinen!" - -"Helokkiko? On kyllä! Hänellä on viisautta kahdentoista edestä. Hän -syö, maistunee tai ei, -- pahinta roskaakin, ellei saa parempaa, sillä -hän tahtoo koota meille paljon maitoa utariinsa." - -Mauno seisoi hetkisen hiljaa miettien Helokin muita mainioita -ominaisuuksia. Hän jatkoi: "Jos hän näkee, että olemme väsyneitä ja -nälkäisiä, tulee hän luoksemme ja sanoo: mää -- niin hän sanoo -- hän -tarkoittaa: 'lypsäkää minut', ja kun pikkutytöt olivat joukossamme, -saattoi hän sanoa Anna-Liisalle sillä tavalla monta kertaa päivässä." - -"Ja aina hänellä oli maitoa?" - -"Alituisesti, se on varma --. Ja sitte hän kihnuttaa meitä turvallaan -näin. Hehehe, sanoo hän. Hän juurikuin nauraa silloin, että tulisimme -iloisiksi, emmekä kulkisi tietämättämme pahantuulisina. Varo itseäsi, -Helokki", huusi Mauno kesken ihastunutta kuvaustaan. "Älä mene maalle, -muuten tuon renkaan." - -"Miten hennot panna hänelle sellaista kidutuskappaletta?" sanoi isäntä -hieman ilvehtien. - -"Siltä voi tuntua", jupisi Mauno. Hän sylkäisi, eteensä tuijottaen. -"Mutta Helokki ei pahastu siitä. Hän ei tahdo parempaa kuin meillä on." - -"Onko teillä sitte rengas kuonon ympärillä?" - -"Eei -- mutta. Mitenkäs se olikaan, Antti?" - -Neuvotonna ja hämillään kääntyi Mauno veljeen, joka kahvinjuonnin -jälkeen istui maahan kumartuneena ja perkasi tulisella touhulla jo -siksi lähellä kiikkulautaa, että kuuli, mitä nuo kaksi, isäntä ja -Mauno, juttelivat. - -Hän katsoi isäntään, joka tuli kasvismaalle. - -"Johtui vain mieleeni, kun keksin renkaan Helokille, jottei hän saisi -jyrsiä ja hävittää talojen läheltä pikkupuita ja ruohoa, ettei hän -kärsi siitä sen enempää kuin mekään." - -"Kuulostaa aivan siltä kuin sinäkin kulkisit rengas kuonon ympärillä?" - -Sahanhoitaja katseli kummastellen poikaa, joka oli noussut maasta ja -seisoi totisin kasvoin hänen edessään. - -"Ei meillä nyt ihan sellaista rengasta ole, joka näkyy päällepäin", -vastaili Antti hämillään ja punastuen. "Mutta ajattelin, ettei Helokin -olisi vaikeampi kulkea peltojen ja naurismaiden välistä rengas -kuonossa, saamatta mitään, kuin meidänkään, jotka vaellamme ja tulemme -paikkoihin, missä on ruokaa, mutta kenties ei anneta yhtään." - -Vanhemman miehen ilme muuttui miettiväksi ja totiseksi sen sijaan, että -se ensin oli ollut hiukan ilkamoiva hänen kuunnellessaan pojan sanoja. - -Antti pelkäsi, että sahanhoitaja oli vihainen siitä, mitä hän oli -sanonut, ja että hänen puheensa oli kuulostanut valittamiselta, josta -syystä hän jatkoi niin reippaalla äänellä kuin mahdollista: "Kas, ei -sen ole erittäin vaikea kulkea renkaassa, joka on jo hieman varttunut, -ja jolla on ymmärrystä ja joka saattaa odottaa, siksi kunnes saa, sillä -annetaanhan lopuksi yhtäkaikki jotakin." - -"Niin, kyllähän maailman meno muuten olisikin peräti surkea", huomautti -isäntä ankarasti. - -"Vaan niille, jotka ovat pieniä, kuten tämä pikku Mauno, saattaa se -tuntua vaikealta", jatkoi Antti. "Ja sen minä uskon, että pahempi -hänen on nähdä ruokaa, koskematta siihen, vaikka ei hänellä olekaan -rengasta, kuin Helokin, joka aina itse sieppaa jotain ojien partailta -ja pikkupensaista." - -"Sellainen rengas, josta puhut, pitäisi niin yhden kuin toisenkin -meistä omistaa. Olisi tarpeen panna rengas, kun menemme kapakan ohi, ja -kun tupakin haju voimakkaasti tunkeutuu nenäämme, niin että tuntuu kuin -emme voisi ilman sitä elää." - -"Mutta sellainen rengashan sinulla on ollut nuoruudestasi asti", sanoi -Kirsti, joka oli vienyt pois kahvivehkeet ja tuli nyt jälleen paikalle. -Hän painoi päänsä hyväillen miehen terveeseen, ruskeaan poskeen. - -"Ja sentähden sain sinut -- talon ainoan tyttären ja Rasin -pitäjän koreimman tytön, vaikka ei minulla ollut taloa ja olin -ulkopitäjäläinen." - -Mies veti sydämellisen tyytyväisenä nuoren vaimonsa polvelleen. - -"Mieleni laajenee, kun ajattelen sitä, aivan kuin omistaisin koko -maailman. Ja nyt", jatkoi hän suoristautuen aivan kuin olisi halunnut -nostaa hartioilleen aikamoisen taakan, "nyt tunnen itseni kyllin -voimakkaaksi ottamaan tämän pikku miehen omakseni, sillä en siedä -ajatella hänen tulevan johonkin hienoon suurtaloon rengas kuonossa." - -"Poika, miten iloiseksi teet minut. Olen käynyt samoissa ajatuksissa." -Kirsti vei käsivartensa miehen kaulalle ja suuteli häntä sydämellisesti. - -"Ajatteles", jatkoi hän, "mieleeni juolahti heti nähtyäni pojan, että -minä voisin ruveta rakastamaan häntä, ja että olisi synti sallia hänen -taas lähteä kiertoteille." - -"Niin, minäkin pidin heti tuosta pikkumiehestä." - -"Ja kyllä ruoka riittää, ja tilaa on tarpeeksi." - -"Sen verran olen toki säästänyt renkaani avulla, jota olen pitänyt -nenälläni ja kaulassani, kun olen mennyt kapakan sekä muiden kurjien -paikkojen ohitse, että katson kykeneväni huolehtimaan pienokaisesta, -jolla ei ole isää eikä äitiä." - -Nuori sahanhoitaja nousi. Hän oli uljaan ja komean näköinen, -lujatahtoinen, notkea ja voimakas -- näkyi kyllä, että rengas oli -vaikuttanut häneen hyvää. - -"Tuollaisten pikkumiesten holhoaminen, kun ne ovat hyvää lajia, on -paras säästöpankki, ja olen varma siitä, ettei herrastalon patruuna -ajattele toisin, hänkään." - - - - -Kahdeskymmeneskahdeksas luku. - -PAHEMMASSA KUIN PULASSA. - - -Mauno puhui Helokille nykien sille ruohoa, kun hänet odottamatta -kutsuttiin kiikkulaudalla istuvan nuoren parin luo. Kun häneltä -kysyttiin, haluttiko häntä jäädä taloon ainiaaksi, sanoi hän -sävyisästi, ettei hänellä puolestaan ollut mitään sitä vastaan. Ei hän -juuri tuntenut itseään iloiseksikaan ehdotuksesta, hän oli ainoastaan -ihmetyksen vallassa ja sisäisesti hiukan ylösalaisin käännetty. - -Hän siis kohautti olkapäitään, pani kädet "taskuihin", tuijotti eteensä -ja seisoi vaieten. - -Olipa se hieman noloa nuoren väen mielestä, jotka tahtoivat riisua -häneltä renkaan ja varmasti uskoivat, että hän vapautuneena siitä -huutaisi ja nauraisi ilosta. - -Ja siinä hän nyt seisoi ja oli ääneti, näyttäen miettivältä. - -"Mutta, poika, etkö tahdokaan jäädä?" kysyi Kirsti ihmetellen ja -suorastaan tyytymättömänä. - -Pelokkaana ja hämillään kääntyi Mauno pieniin kasvismaihin, missä -sisarukset taas kitkivät. Ja sillä kertaa hän tiesi, mitä hän tahtoi. - -Oli aivan oikein Antille ja Matleenalle, jos hän jäisi heistä. -Saisivat sitte mielin määrin tästä lähtien nipistellä, pestä suovalla -ja suoria messinkikammalla! Niin että Mauno kääntyi nuoren väen -puoleen onnellinen ja mielistelevä hymy huulillaan ja sanoi, että hän -puolestaan pitäisi erinomaisena asiana, jos saisi jäädä tähän taloon. - -Helokkia hän piteli luonaan, ettei se irrallaan ollessaan -vahingoittaisi nuoria puita eikä kasvistarhaa. - -Mauno muuttui äkkiä jälleen tuumaavaksi. Hän katseli vuohta, silmissään -kummasteleva, pelästynyt ilme. - -"Minusta tuntuu --", änkytti Mauno, käyden tulipunaiseksi, äänen -alkaessa väristä. "Minusta tuntuu, että kuitenkin mieluinten lähtisin -täältä." - -"Mutta poika", sanoi Kirsti katsoen häntä lempeästi ja lujasti silmiin. -"Muista, ettei sinun tarvitse enää koskaan olla nälissäsi tai kierrellä -teitä pitkin väsyneenä ja nääntyneenä. Saat siistin vuoteen lakanoineen -ja pieluksineen ja vällyineen, ja sitte saat oikeat vaatteet, jotka -minä kudon ja neulon sinulle." - -Mauno kuunteli kuvausta tyytyväisenä. - -Hän käsitti enemmän kuin hyvin, mitä sellaiset edut, joita hänelle -lueteltiin, merkitsivät. - -Ei hänen mielestään ollut ensinkään mukavaa kulkea ja kulkea, ja nähdä -nälkää ja pelätä ihmisiä ja koiria ja revontulta, ja kummituksia -jäällä, ja kauhistua naisihmisiä, jotka olivat hirttäytyneet vanhoihin -latoihin, tai vaeltaa kerjäläisen puvussa ja vääntää nenänsä tilaltaan -ahtaiden pikkupaitojen läpi, jotka olivat kuitenkin niin lujat, ettei -niitä voinut repiä rikki ja saada siten helpommin ylleen. - -Ei, mukavaa se ei ollut. Paljon, paljon pahempaa se oli kuin Antin -kuritusnipistykset ja Matleenan suopavesikampaukset. - -Mauno seisoi taas tuijottaen ja mietti. - -Helokki märehti ihan hänen vieressään rauhallisin, tyytyväisesti -suljetuin silmin. Hän tuskin avasi niitä tyrkätessään Maunoa lempeästi -kuonollaan. Hän tahtoi, että häntä syyhytettäisiin sarvien välistä. - -Mutta Mauno käsitti hänen sanovan: "virmapää, ajatteletko, että -eroaisimme. Kun minulla on rengas, niin voinet sinäkin sitä kärsiä. -Parempi se on kummallekin kuin ero." - -"Tämä Helokki ei kuulu voivan luopua minusta", sanoi Mauno -huolestuneena. Hän mulkoili mäkeen pyörein silmin ja hankasi hiekkaa -tuohikengillään, niin että paljas nilkka sen yläpuolella paistoi -sinipunaiselta. - -"Vuohi", kertasi sahanhoitaja ällistyneenä. "Ei kai se kysy sitä, -kenenkä luona se on. Se menee kyllä yhtä mielellään sisarustesi kanssa, -oletpa poissa tai mukana." - -"Päivällä ehkä kyllä", myönsi Mauno, "mutta yöllä, kun on pimeä, -talvella, kun on kylmä, ja nytkin sitä paitsi, kun makaamme luhdeissa, -vajoissa ja muissa sellaisissa paikoissa, on hän tottunut siihen, että -pidän pääni hänen päällään. Hän surisi minua kyllä kovasti." - -"Se ei ajattele sinua eikä muista sinua mentyänsä tästä talosta. Saat -tulla kanssani sahalle ja nähdä Portugalin ja Hollannin laivoja. Ja -sitte saat hienon puukon." - -"Puukon", kertasi Mauno. Hänen silmänsä kävivät vielä pyöreämmiksi ja -suuremmiksi, ja hän irroitti hyväilevän otteensa vuohen niskasta. - -"Saat pikku kirveenkin, että voit auttaa minua puitten pilkonnassa, kun -emännän on keitettävä meille hyvää ruokaa." - -"_Pikku kirveen_!" - -Mauno toisti sanan melkein valittavalla äänellä. - -"Ja minä teen sinulle pienen haravan. Se maalataan vihreäksi, ja sinä -saat haravoida sillä ja pitää tämän talon hienona." - -Nuori mies nosti tarjouksia. Häntä huvitti nähdä, oliko köyhän pojan -rakkaus sellaiseen kurjaan elukkaan kuin vuoheen niin voimakas, että -hän sen vuoksi voisi luopua niistä eduista, joita nyt tarjottiin -hänelle. - -"Vihreäksi maalattu pieni haravakin", nyyhkytti Mauno sillä hänessä -kävi niin kova taistelu, että hän itki ja kyyneleet tippuivat pitkin -hänen pientä, punaista pystynenäänsä. Hän voi tuskin hillitä ääntänsä, -kun hänen täytyi puhua. - -"Ja saat kävellä täällä kasvistarhassa ja haravoida sillä, kun olet -maannut sängyssä ja olet kylläinen ja puettu siniraitaisiin uusiin -vaatteisiin, ja kun päässäsi on oikein uusi lippalakki. Ja niinkuin -aikamiehellä on sinullakin puukko tupessa." - -Mauno tyrkkäsi samassa voimakkaasti Helokin luotaan. Hän melkein -potkaisi sitä. - -"Menetkös siitä, vuohiraato! Mitä sinä siinä seisot ja mulkoilet minua -ja pusket, ja kuolaat turvallasi. Lähde pois tieltä, kuuletko." - -Mauno polkaisi jalallaan niin kiukkuisena, että sähisi. Hän oli -punainen, ja kyyneleet juoksivat hänen silmistään. - -Antti ja Matleena, jotka olivat taas alottaneet kitkemisensä -kasvismaalla etäämpänä, ihmettelivät, mitä nyt oli tekeillä. Mutta -he olivat saaneet kahvia ja tahtoivat kitkeä lavat päähän asti, niin -etteivät voineet lähteä työstään, kun ei kukaan kutsunut heitä. - -Anttia pelotti tosin, mitä Mauno saattaisi jutella. Mutta sitte hän -ajatteli, että oikeat ihmiset, kuten nämä, eivät välitä niin paljon -siitä, mitä tuollainen piskuinen lörpöttelee. - -"Olavi, sinä teet pahaa pojalle. Näethän, miten hän kärsii", sanoi -Kirsti, joka säälien rupesi välittämään. "Tuo pienokainen on hyvää ja -uskollista lajia", jatkoi hän, "ja nyt koskisi oikein sydämeeni laskea -hänet menemään." - -Mies nyökkäsi ajattelevaisena, katsellen eteensä. - -"Sinä olet puhunut, miten sinusta on omituista, ettei täällä etelässä -pidetä vuohia", alotti hän hitaasti ja epävarmasti. - -"Tottahan se on kummallista. Kun sellaisista elukoista on niin paljon -hyötyä. Ensiksikin saa niistä juustoa ja heravoita särpimeksi. Ja niin -lämpimiä lapasia ja vedenpitäviä töppösiä saa etsiä kuin ne, joita -valmistetaan sekoitetusta villasta. Vohlannahka on pehmeintä vällyiksi. -Ja kuka hyvänsä tietää, miten hienoa vuohennahka on. Sitäpaitsi on -niin vuohen kuin vohlankin liha hyvänmakuista. Sulaa hullutusta se on, -kun ei ole vuohia. Ne ovat helpot hoitaa ja puhtaita, niin että niistä -täytyy pitää. Hyvä vuohi antaa myös ainakin yhtä paljon maitoa kuin -nuori tai vanha lehmä, ja vuohi ei tarvitse neljättä-osaakaan niiden -ravinnosta." - -"No nytpä sun kielesi kanta laukesi", nauroi mies. - -"Niin, etpä usko, miten viisaita ne ovat. Olen varma siitä, että tuo -vuohi näkee pojan olevan suruissaan, ja ymmärtää ettei hän tarkoittanut -mitään pahaa huutaessaan ja potkiessaan sitä. Sillä, näetkös, he ovat -hyviä ystäviä nyt taas." - -Mauno oli neuvotonna, vihaisena, tuskallisena ja katuen lähtenyt -Helokin perässä, joka oli poistyönnettynä juossut pienen matkan, mutta -pysähtyi sitte ihmetellen ja tuijotti Maunoon, päästäen valittavan ja -ikäänkuin loukatun määkinän. - -Helokki ei puhellut Maunolle koreita asioita. Sen hän hyvin käsitti. -Mauno kuuli kyllä, mitä se määki. Helokki sanoi olleensa hänelle -kiltti, ja antaneensa hänelle ruokaa, lämmittäneensä häntä ja -vaeltaneensa hänen vierellään hyvänä ystävänä. Ja nyt hän, ymmärtämättä -miksi, sai potkun ja ilkeitä sanoja. - -Ei kukaan muu kuullut Helokin kaikkea tuota määkivän. Mutta Mauno sen -kuuli ja sentähden hän meni takaisin sen luokse, kietoi käsivartensa -eläimen kaulan ympärille ja saneli yhä uudelleen: "Älä välitä siitä, -mitä sanoin sinulle äsken, minä vain hulluttelin. Olemmeko taas hyvät -ystävät, helmikki? Tottahan sinä ymmärrät, että minä seuraan sinua -aina, koreanukke. Minun täytyy kai sitte vain kuljeskella pitkin teitä. -Mutta vähät siitä, helmikki, kun vain pysymme yhdessä ja olemme hyviä -ystäviä." - - - - -Kahdeskymmenesyhdeksäs luku. - -MAUNO JA HELOKKI. - - -Antti ja Matleena kutsuttiin nyt vuorostaan esille. He istuivat -kiikkulaudalle nuoren väen keskelle. Käsiteltiin vakavia asioita. Ensin -päätettiin, että Mauno jäisi nuoren parin luo heidän _omana lapsenaan._ - -Sitte tuli kysymys vuohesta. - -Sahanhoitaja tiedusteli, tahtoisiko Antti myydä vuohensa heille. -Patruuna oli luvannut hänen pitää kaksi lammasta talossa, ja hän uskoi -kyllä saavansa yhtä hyvin omistaa vuohen. Hän erottaisi sille aitauksen -pienine huoneuksineen, ettei se saisi aikaan odottamatonta vahinkoa. - -Antti tuumi! Matleena huomasi sen, istuessaan siinä hämillään ja -vihaisena. Anttiko oli sellainen raukka, ettei hän kerta kaikkiaan -voinut sanoa olevan mahdotonta tulla toimeen ilman Helokkia! - -Nyt oli Antin vuoro saada nipistyksiä. Neuvottelun kestäessä nipisti -Matleena häntä yhä pahemmin. Hänhän istui siinä kuin jänis, omistamatta -sen verran sisäistä voimaa, että olisi tällaisessa talossa voinut heti -kieltää. Kas niin. Matleenan nenän edessä ottaa hän vastaan kaksitoista -kruunua, "vuohesta" tarjotun hinnan. - -"_Vuohesta_"! Juuri kuin Helokki olisi vuohi, sellainen vuohi, jonka -voi myydä, kuten minkä muun vuohirähjän tahansa. - -Ja päälle kaupan istuu Antti aivan rauhallisena lausuen, että hän oli -jo kauvan ajatellut hankkia Helokille hyvän paikan, jonne se voisi -jäädä. - -Vai niin! Matleena tuli niin kiukkuiseksi, että hänen sisunsa aivan -kiehui. Hänen teki mielensä sivaltaa Anttia, sillä tämä ei näyttänyt -ensinkään välittävän hänen nipistämisistään, vaikka hän teki ne -tuntuvammiksi kynsillään. "Mutta poika, oletko sinä hullu!" huusi -hän lopulta, kun Antti nousi lyöden kättä kaupan vahvistukseksi. -Sahanhoitaja saisi säilyttää rahat, kunnes Antti vaatisi ne. - -"Tyttö, oletko sinä järjiltäsi", sähisi hän uhaten takaisin. - -"Voithan nyt yhtähyvin myydä minutkin", ulvoi Matleena tukahtuneella -äänellä ja niin hillitysti kuin taisi. - -"Matleena, ole vaiti ja hallitse mielesi", kuiskasi Antti totisena ja -nuhdellen. "Ajattele, mitä sanot." - -"Niinkuin en tekisi sitä", vaikeroi Matleena hölkyttäessään Antin -perässä, joka kiiruhti nopein askelin talon taa nurmen poikki, etteivät -ihmiset kuulisi. - -"Helokki on ollut minun sen jälkeen, kun Anna-Liisa erosi hänestä! -Minä olen lypsänyt sitä, ja minua hän on määkinyt, jos vain ei ole -nähnyt minua. Ja sinä otat hänet minulta, ja myyt hänet, aivan niinkuin -Josefin veljet tekivät Josefille." - -Antti kulki aivan ääneti, odottaen, että Matleena hengästyisi ja -tyyntyisi. Kun hän tosiaankin hiljeni kootakseen ehkä voimaa uusiin -väitteisiin, tarttui Anttikin asiaan: "Sinun mielestäsi on kai Helokin -mukava käydä alituisesti rengas kuonossa?" - -"Eihän sitä ole hänellä alituisesti", nyyhkytteli Matleena. "Hän kulkee -vapaana suurissa metsissä ja maantienhaaraimilla." - -"Mutta huomaatkos, tyttö, nyt emme usein kulje suurmetsien läpi. -Vaellamme päinvastoin suurpitäjien kautta, missä on ainoastaan peltoja -ja kaatamattomia, kukkivia niittyjä. Tiedät, ettemme ehdi ottaa -Helokilta rengasta, ennenkuin taas on pakko asettaa se hänelle. Etkös -juuri sinä sanonut niin eilen?" - -"Ky-yllä", ähkyi Matleena nolostuen. - -"Sinä sanoit, että se on ruvennut laihtumaan", lisäsi Antti -järkähtämättömänä. - -"Nii-in", vaikeroi Matleena tuskin kuuluvasti. - -"Olisiko sinun mielestäsi hauskaa kulkea, kun tien toisella puolen -olisi rivissä voinokareita ja tuoreita juustoja, ja toisella limppujen, -vehnäspyörylöiden ja vastapaistettujen leipien seinämä. Ja sitte -kävelisit rengas nenässä, etkä voisi syödä. Olisiko se sinun mielestäsi -hauskaa?" toisti Antti ankaran totisesti, kun Matleena vaikeni. - -"E-ei", kuiskasi Matleena täydellisesti masennettuna. - -"Täällä se saa aitauksen juostakseen, ja pienen läävän, jonka lattialla -on olkia, asuakseen; se saa syödä ruohoa ja lehtiä ja männynhavuja tai -sitte sitä pidetään köydessä koko kesän näillä vihannilla, mehevillä -ruohokentillä." - -"Ja nämä kunnon ihmiset antavat sille kyllä joka päivä leipääkin ja -suolavettä ja kaikenlaisia jätteitä syötyänsä", mutisi Matleena alkaen -käsittää, että Antin tapa rakastaa Helokkia oli parempi kuin hänen -omansa. - -"Näetkös, Matleena, pikkutyttöseni", sanoi Antti nyt niin hellivällä, -lempeällä äänellä kuin saattoi. Hän tahtoi koko sielustaan ja -sydämestään olla hyvä tuolle -- sen hän toki hyvin käsitti -- sydämen -pohjia myöten surulliselle pikkusiskolle. "Tottahan ymmärrät, Matleena, -miten hyvä on, kun nämä ihmiset myöskin huolehtivat Maunosta." - -"Niin, että Helokilla on hänessä turva, kun sen on ikävä." - -"Niin, ja poikaparalla myöskin. Mauno ikävöitsee ja murehtii meitä -kyllä monta kertaa", lisäsi Antti raskaasti, ajattelevan näköisenä. -"Mutta hänelle tulee erinomaisen hyvä olo tuollaisten oikeitten -ihmisten luona." - -"Saat uskoa, Antti, että äiti se johdatti meidät tännekin." - -"Poika", lisäsi hän pehmeällä, hartaasti katuvaisella äänellä. "Oletko -vihainen minulle, kun nipistin sinua niin kauheasti? Pelkään, että -kärsit siitä?" - -"En toki!" sanoi Antti ylevästi. - -Tosin hän vielä tunsi Matleenan nipistyksen ja kynnen jäljet. Mutta -hän ei tahtonut raskauttaa häntä sillä -- häntä, joka oli tuskissaan -ja suruissaan, ja jonka täytyi erota Helokista! Antti oli kauvan -ollut, hänkin, ahdistuksessa ja peloissaan Helokin tähden. Paon -jälkeen häijystä talosta, missä Helokkia rääkättiin niin pahoin, oli -hän ollut sisäisesti levoton, että jokin uusi vaara kohtaisi sitä. -Ja häntä karvasteli joka kerta, kun hänen nyt, vuoden ihanimpana -kukoistusaikana, oli pakko asettaa rengas Helokin kuonoon. Joten Antti -tunsi helpoitusta saadessaan jättää sen niin hyvään paikkaan. - -Sen toisen tunturitilan, missä ihmiset elivät kuin ryövärit juoden ja -tapellen, tunsi Kirsti hyvin. - -Hän oli äsken pihalla jutellut lapsille, miten naapurinväki oli -mellastanut häätalossa ampuen ja puukolla iskien; kuinka lautamies ja -nimismies olivat saapuneet viikko häiden jälkeen ja vanginneet itse -isännän salakapakoimisesta sekä rengin puukottelusta. - -Hän kertoi, että suurin poika, Niilo, koko pitäjän pelotin, niin jopa -ulkopitäjäinkin, oli taittanut molemmat säärensä kerran metsässä -oltuaan jossakin pahanteossa. Niilo väitti, että muutamat katovuoden -kulkurilapset olivat varastaneet vanhalta isoisältä kellon, vaikka -ukko oli vakuuttanut kuolemaansa asti antaneensa sen, ettei Niilo -saisi sitä. Ja nyt hänen piti muka lähteä sitä etsimään. Niilo oli -ottanut mukaansa rengin ja harmaan koiran, joka oli vihainen ihmisille -ja opetettu löytämään jäljet, jotka sille näytettiin. Toiset ilkeät, -häijyt lapset olivat joukossa nekin, sekä toinen renki. - -Niilo oli kirkunut ja räyhännyt ja juossut jyrkänteitä ja sulaneita, -liukkaita mäkiä pitkin muiden edellä. Hyppiessään havaitsi hän äkkiä -ne raukat, joita he ajoivat takaa, ne olivat silloin olleet jo jäällä -asti. Ja samassa joutui hän, Niilo, suorastaan suunniltaan, niin ettei -katsonut edes eteensä, vaan lensi pää edellä eräältä kiviröykkiöltä -aivan lähelle jokea ja makasi siinä nyt taittunein säärin! - -Vanha isoisä kuoli samana päivänä. Ja isoäiti lepäsi alasängyssä -ennustaen kaikkea sitä pahaa ja jumalatonta, joka tapahtui ja oli vielä -tapahtuva. - -Siitä talosta eivät vaarat lopu, niin kauvan kuin yksikin juopposuvun -jälkeläinen elää, oli Kirsti sanonut. - -Lapset olivat kuunnelleet häntä kuin kivettyneinä. Koskaan he eivät -olleet niin lähellä onnettomuutta kuin siellä. - -Eivät he saattaneet kertoa Kirstille, joka kuitenkin oli heille niin -hyvä, että he itse olivat olleet nuo vainotut, katovuoden kerjäläiset. - - - - -Kolmaskymmenes luku. - -KUN MAUNO JÄI YKSIN. - - -Näillä mailla oli talojen väli niin lyhyt, että Antti ja Matleena, -joilla ei nyt ollut Maunoa, rupesivat ikävöimään metsiin, missä he -arvelivat saattavansa elää marjoilla, ettei olisi tarvinnut mennä joka -päivä vieraisiin taloihin ja seisoa kerjäläisenä ovensuussa. - -Kaikkein vaikeinta oli yhä, kun ensin sai tulla ovesta ja seisoa pitkät -ajat, ennenkuin kukaan tuskin viitsi tervehtiä tai rupesi heistä -pitämään huolta. Lapset olivat saaneet vaihtaa ruokaan vispilöitä, -mäntiä ja puulusikoita tai olivat saaneet niistä lantin. Mutta ei niitä -ehtinyt paljon valmistaa sellainen, joka vaelsi heidän laillaan ovelta -ovelle ja jolla ei ollut pysyväistä paikkaa. - -Tuntui tyhjältä ja pitkälliseltä ilman Maunoa ja Helokkia. Tuskin -Matleena saattoi vielä ajatellakaan, miten surullista hänestä oli, -kun hän oli viimeisen kerran harjannut Helokin karvan kiiltäväksi -ja pehmeäksi. Hän oli kiillottanut vuohen sarvet villatilkulla ja -kammannut sen parran. Ja hän oli hyväillyt Helokkia ja puhellut -- -kiittänyt sitä kaikesta hyvästä itseään ja sisaruksia kohtaan tämän -talven raskaana lumi- ja pakkaskautena. Matleena ei unohtaisi Helokkia -koskaan, ei koskaan, sen hän lupasi vuohelle juhlallisesti; vaikka hän -kohoaisi niin korkeaan asemaan, että pääsisi kuninkaan luo, muistaisi -hän kuitenkin Helokkia. - -Ja Helokki osotti puolestaan pelkkää hellyyttä ja ymmärtämystä. - -Mauno olisi arvellut sen nauraneen "he, he, he" elähyttääkseen heitä. - -Sillä se määki niin lempeästi, aivan kuin omalle pienelle vohlalleen. -Se töyttäsi Matleenaa kuonollaan ja nuoli hänen käsiään. Kyllähän -Helokki käsitti jäähyväisten lähenevän. Eninten se pelkäsi joutuvansa -itse matkaamaan vierasten ihmisten luo tai surmattavaksi ja -teurastettavaksi, kuten se oli nähnyt tapahtuvan monille, monille -vuohille ja vohlille tai muille elukoille taloissa, jopa varsinaisissa -karjapihoissakin. - -Antilla oli myöskin vaikeat hetkensä Maunon kanssa, joka Helokin -seuraamana saatteli heitä kappaleen matkaa maantielle. - -Täytyihän hänen vielä kerran painaa pikku veikon muistiin kaikki, mitä -äiti oli sanonut. - -Antti oli niin sydämestään huolestunut, että Mauno takertuisi tuohon -Isä meidän rukoukseen: "tapahtukoon sinun tahtosi". Mauno sai lukea -hänelle koko rukouksen kolmeen kertaan, ja vihdoin se luisti sujuvasti, -ainakin tällä haavaa. "Sillä näetkös, Mauno", vakuutti Antti totisesti, -"äiti sanoi, että sitä rukousta pitää kaikkien sekä suurten että -pienten lukea ja osata se oikein ulkoa voidakseen lentää helpommin -taivaaseen ja avata ikäänkuin oven sinne joka päivä. -- Ja sitte sanoi -äiti, että kerran koko maailma lentää sillä rukouksella Jumalan luo --- niin rikas kuin köyhä. Täytyy oppia löytämään tie, kunnes kerran -pääsee oikein sinne perille. Jumala tuntee äänemme, ja silloin emme -ole outoja, vaan voimme mennä suoraan taivaaseen Jumalan luo, niinkuin -äiti, kun hän kuoli." - -"Ei sinun tarvitse olla huolissasi", sanoi Mauno nyreästi. "Nyt -viimeksi en takertunut ainoatakaan kertaa, ja minä olen kyllä yhtä -läheinen muistamaan, mitä äiti sanoi kuin sinäkin. Minä ajattelen häntä -ja meidän harmaata pikkutupaa ja tahtoisin ennemmin olla siellä kuin -missään muualla, jos vain hän itse ja Helokki olisivat siellä." Tämän -jäähyväishetkellä hellän ja hienotuntoisen vakuutuksen jälkeen kääntyi -Mauno mennäkseen Helokin kera takaisin sahalle ja kauniiseen taloon. -Ei hänen sitä paitsi tehnyt mieli sallia Antin ja Matleenan nähdä -kyyneleitä, jotka hänen suureksi harmikseen ja ihmeekseen syöksyivät -hänen silmistään. Tietäen, ettei hän surrut sitä, että pääsi vapaaksi -sisarusten isäntävallasta, oli kyyneleitten tulo hänen mielestään -tarpeeton. - -Pidellen Helokin toisesta sarvesta hän läksi nyt antamatta edes kättä -sisaruksilleen tai lausumatta jäähyväissanaa. - -Matleena oli kuin puusta pudonnut. Hänestä tuntui ilkeältä unelta, että -niin Helokki kuin Mauno nyt olivat kokonaan poissa. - -Se ei saanut tapahtua. -- Ei ainakaan nyt heti. Hän halusi vielä -pidättää heitä hetkisen! Ja Maunon täytyi saada häneltä joku muisto, -ettei hän milloinkaan unohtaisi sisartaan ja hänen varoituksiaan. -Matleena vetäisi nopeasti ja vapisevin käsin kontin Antin olkapäiltä. -Harjaantuneella tottumuksella työnsi hän kätensä sen pohjaan asti. - -"Messinkikampa!" Maunon tuli saada häneltä itse messinkikampa -pysyäkseen sen avulla ulkonaisesti hienona samoin kuin Antti oli -antanut hänelle sitä, millä hän pitäisi itsensä sisäisesti hienona. - -"Mauno", huusi Matleena, "odotahan, poika." - -Mauno hiljensi askeleitaan kääntymättä. Hän sävähti -vastenmielisyydestä, kun Matleena juostuaan hänen peräänsä seisahtui -äkkiä, ojentaen kamman hänen korvansa ja nenänsä editse, jota se -melkein raapaisi. - -Vihattu messinkikampa välähti auringossa ihan hänen silmiensä edessä. - -Mauno suuttui niin, ettei enemmästä väliä, sillä Matleena hypähti -oikein takaperin, kun poika käänsi kyynelten huuhtomat kasvonsa -tultaiskevin silmin häneen, nykäisi häneltä kamman ja heitti sen mäkeen. - -"Luulenpa, että aiot ottaa minulta hengen tuolla vaivaisella. Olen -lähtenyt vieraisiin ihmisiin päästäkseni tuosta kynsivästä kissasta -ja sitten laukkaat sinä jälkeeni sen kanssa. Ota itse ylös kampa ja -kampaile koukeroitasi niin, että hiuksesi kerrankin ovat sileät kuin -muilla ihmisillä. Helokki ja minä tulemme kyllä toimeen." - -Ja sen sanottuaan poistui Mauno Helokin kera, joka kiskoi ja kiersi -sarveaan irtautuakseen hänen kädestään, että saisi vielä hetkisen -tuntea Matleenan hyväilyjä ja hellimistä. - -Hän, jonka täytyi kumartua ottamaan kampa talteen, seisoi aivan -kivettyneenä. - -Helokki ja Mauno poistuivat yhä etäämmälle maantientomuun pieneten -pienenemistään. He katosivat lautaläjän taa, ilman että kumpikaan -kääntyi taakseen, mikä olisikin ollut vuohelle jotenkin vaikeata, kun -Mauno oli tarttunut lujasti sen päähän. - -Kenties Matleena olisi seisonut vähemmän ihmettelevänä ja -raskasmielisenä, jos hän olisi nähnyt, miten Mauno pysähtyi lautaläjän -taa, kurkistaen lautojen välistä sisaruksia niin kauvan kuin saattoi -nähdä heitä. Häntä olisi suorastaan itkettänyt, jos olisi nähnyt -hänen kumartuvan Helokin yli ja kuullut hänen lämpimän vakuutuksensa -vuohelle: "Tiedä se, Helokki, koreanukke, että nyt on nimesi sekä Antti -että Matleena. Pidän sinua Anttina iltaisin, kun en tunnu jaksavan -lukea Isä meitää -- ja Matleena saat olla aamuisin, kun en viitsisi -kammata itseäni. Suutuin niin kauheasti, en tiedä minkätähden, ja nyt -minä itken, enkä tiedä mitä varten, kun olen kiukuissani Matleenalle, -ja kyyneleet juoksevat, tahdonpa taikka en. Kas, tuolla ne nyt menevät -alas mäkeä. Nyt näen ainoastaan Matleenan punaruutuisen huivin, ja -nyt vain Antin lakin. Nyt ei niitä ole enää. Tule nyt, 'pikku Antti', -'korea Matleena', meillä on muutakin tekemistä kuin seisoa tässä -katsellen sitä, jota ei enää ole." - -Mauno ei ennättänyt kääntyä, ennenkuin Kirsti, joka ikävöi kotiseudun -poikaa ja vuohta, hyvin käsittäen, että pienokainen tunsi itsensä -surulliseksi, oli hänen vierellään. Hänellä oli illallisvoileipiä -pienessä korissa, jossa myöskin oli leivänpaloja Helokille. - - - - -Kolmaskymmenesensimäinen luku. - -MARJAMETSÄSSÄ. - - -Oli keskikesä. Niityt heloittivat täynnänsä kukkivaa apilasta, -kamelisauramoita, vuohensilmiä, sinikelloja, keltaisia angervoja. - -Ojainpartailla hehkuivat mansikat ja luhdikat heleänpunaisina. -Vaaraimet kypsyivät metsähalmeilla, ja peninkulmaiset suot olivat -täynnä suomuuraimenraakaleita, jotka merikullan kellertävinä tai -ruusunvärisinä vielä pysyttelivät nelilohkoisen, sinivihreän -kukkaverhonsa suojassa. - -Taloissa pyöriteltiin tahkoja ja teroiteltiin viikatteita. -Koreanvärisiä haravia nojasi tuvanseinämiä vasten. Sillä heinänteko oli -ovella, ja se toi muassaan juhla- ja huvitunnelmaa, elämää ja työniloa. - -Mutta se ei ollut vielä varsinaisesti alkanut. Vielä oleskelivat lehmät -tunturimajoilla. - -Antti ja Matleena, jotka olivat vetäytyneet pois etelästä, kuulivat -ja näkivät sekä lehmiä että vuohia, kulkiessaan pitkin metsäpolkuja -tunturimajojen väliä. Hyvä oli, jos ehtivät sellaiselle ennen iltaa. --- Elleivät, niin eivät he suurestikaan välittäneet siitä, vaikka -jäivätkin ulos jonakuna yönä. - -He ottivat illallisensa jostakin oikein mainiosta mustikkamättäästä ja -nukkuivat sitten kanervikossa, vaikka aurinko, niinkuin sen tapa on -Norrlannissa, loisti melkein koko yön. - -Antti oli oppinut tekemään torvia kuusen säleistä ja koivuntuohista, ja -ehti tuskin herätä ja istuutua kasteesta kimaltelevalle sammaleelle, -kun jo ryhtyi puhaltamaan, kovasti tyytyväisenä saadessaan kuuluville -muutamia ääniä perätysten. - -Hän jatkoi puhaltamistaan väsymättä, jos hän ei ollut Matleenan apuna -punomassa hienoista juurista sitkeitä säikeitä, joista he valmistivat -vasuja myytäviksi, kun heidän taas täytyi lähteä kylille. - -Eräänä iltana, juuri heinä-ajan lähestyessä, olivat Antti ja Matleena -keskellä eksyttävää metsää. Oli lauvantai-ilta, ja he olivat saapuneet -niin somaan paikkaan pienelle metsä-aukeamalle, jota riippakoivut ja -muut lehtipuut ihanasti varjostivat. - -Pieni puro, jonka syvässä, kirkkaassa vedessä taimenet molskivat, -hopeanhohteisina hyppelehtien, virtasi hiljaa solisten läheisyydessä. -Aukeaman keskellä oli mahtava kivi. Sen laki oli tasainen, ja vaikka -se oli niin korkean jyrkkä, että sille tuskin pääsi, oli Antti -kiivennyt sinne uskomattomalla vaivalla, koska se hänestä oli sopiva -saarnastuoli sille, joka halusi pitää jumalanpalvelusta metsäkirkossa -lauantai-iltana. - -Matleena, joka oli kiven juurella, oli jo soittanut iltakelloja: "Pium, -paum, pium, paum" -- ja samalla toisella kivellä jyskyttänyt isoa -kiveä, josta hänen mielestään lähti niin sointuisa helähdys! - -Antti seisoi huipulla totisena, kumartunein päin ja kädet ristissä. -Matleena istui sammalmättäällä yhtä totisena hänkin, myös kädet -ristissä. Antti kohotti päänsä. Iltapäivänaurinko, joka lähetti -säteitään suoraan puitten lomiin, ympäröi valonhohteella hänen -ruskehtivia, kulmikkaita pieniä kasvojaan syvine, totisine silmineen ja -tummavivahteisine hiuksineen. - - - - -Kolmaskymmenestoinen luku. - -TAISTELU MESIKÄMMENTÄ VASTAAN. - - -Antti alotti juuri: "Niin, nyt saarnaamme...", kun hänet keskeytti ja -vaienti äkisti hirvittävä ryske kuivien juurien murtuessa ja oksain -taittuessa. Kuului läähättävää, vinkuvaa ääntä, niinkuin säikähtynyt, -takaa-ajettu eläin olisi lähestynyt. Sen ohessa kajahti kumea, kamala -murina, joka vapisutti puunrunkoja. - -Jotakin valkoista välähti. Nuori hieho tunkeutui metsästä aukeamaa -kohden, juosten henkensä edestä. Sen kintereillä oli aarniokarhu, -ruskea, takkuinen otus, jonka pienet silmät häijynilkisinä ja nälkäisen -ahnaina kiilsivät pään karvaturkista. - -Samassa heitti Antti maahan kirjan, josta hänen piti saarnata. Hän -tarttui salamannopeasti tanotorveen, asetti sen suulleen ja puhalsi -minkä keuhkoista lähti ihan karhun korviin, sen juostessa aivan kiven -vieritse hiehon perässä aikoen juuri iskeä siihen. - -Karhu horjahti takaperin, kun kesken kaiken niin ilkeä, odottamaton -mölinä sattui hänen kaikkea melua arasteleviin korviinsa. Se -sai aivankuin kolhauksen päähänsä, sillä äänet, jotka Antti sai -tanotorvestaan lähtemään, olivat todella kauheat; tähän asti ei hän, -näet, ollut voinut saada siitä esiin muuta kuin tuollaisia kaameasti -säriseviä, hirvittäviä soraääniä. - -Karhu nousi kahdelle jalalle, tarttuen korvaansa toisella -etukäpälällään. Hän äkkäsi poikanulikan kivellä ja käänsi huomionsa -häneen, hiehon kiitäessä metsään, häntä ilmassa. - -Jos Antin olotila kivellä, vastapäätä karhua, joka raivostuneena yritti -iskeä häntä käpälällään, oli kaikkea muuta kuin hauska, ei Matleenan, -joka oleili yksin alhaalla, ollut paljoa parempi. Hän ei uskaltanut -liikkua eikä huutaa, sillä Antti ulvoi hänelle, samalla kuin hoilasi -torveensa karhua kohden, että hän olisi vaiti, ettei peto huomaisi -häntä. - -Olla vaiti! Eipä ollut helppoa olla vaiti sen, joka pienenä ja -yksinäisenä oli muutaman askeleen päässä nälkäisestä, vihaisesti -mölisevästä karhusta, jonka suupalaksi oli uhassa joutua, ja tuntea -sitä paitsi kuolemanpelkoa lähes yhtä vaarallisessa asemassa olevan -veljen tähden, sen ainoan, minkä omisti koko avarassa maailmassa. Mutta -Matleena osasi sittenkin hillitä itsensä ja olla huutamatta, vaikka hän -vapisi kuin nuori haapa pohjatuulen kourissa. - -"Laittaudu ylös itäpuolelta!" karjui Antti kiukkuisesti pelottaakseen -samalla äänellänsä karhua, kun ei jaksanut enää puhaltaa. Matleena -juoksi muutamin nopein askelin kiven luo; veljen sanat sattuivat -häneen niin pakoittavina kuin olisi niitä piiskaniskuin vahvistettu. -Hän heitti yltään virsut ja iski varpaansa ja koukkuiset sormensa -kivenrakoihin; hän riuhtoi, taittoi kyntensä ja kävi sinipunervaksi -kasvoiltaan pelosta ja ponnistelusta, ollen joka hetki vaarassa -menettää sormiensa ja varpaittensa otteen ja syöstä selälleen alas. - -Antti kuuli hänen läähätyksensä karhun murinan lomasta. Hän teki -pari hypähdystä taaksepäin, kumartui ja tarttui tyttöön, niin että -tämä pääsi pahimmasta jyrkänteestä. Matleena kävi äkkiä ihmeellisen -voimakkaaksi ja rohkeaksi. Verrattuna siihen, miten oli ollut alhaalla -kahden kesken karhun kanssa, hän tunsi itsensä täällä kiven selällä, -Antti vierellänsä, miltei turvalliseksi ja suojatuksi. Tuo tunne -palautti voimat, elähytti jäsenet ja antoi taas ääntä kurkkuun. - -Matleena oli kuullut, että karhun voi säikäyttää kirkumalla ja -metelöimällä sekä tuimalla esiintymisellä. Myöskin tiesi hän sen -pelkäävän ihmissilmien katsetta; senvuoksi laskeutui hän suulleen, pää -kiven reunassa, parkaisten pahasti karhulle, joka hänet nähdessään -peräytyi hölmistyneenä pari askelta, tirkistäen häneen, silmissä -surullisen naurettava, miltei pelokas kiilto. - -Ei eläin näin ylhäältä katsoen näyttänytkään niin vaaralliselta -- -arveli Matleena. Kun se noin asetti päänsä kallelleen, vikisten juuri -kuin hänen korviinsa olisi koskenut tanotorven sähisevä, säröinen -mylvinä, näytti se suorastaan alakuloiselta ja raskasmieliseltä. - -"Vaikene edes hetkeksi, Antti!" huusi Matleena kiusaantuneesti. -Rähinä oli hänenkin korvilleen vastenmielinen. Antti laski luikun -hämmästyneenä sisaren pelottomasta äänestä. - -"Vanhus, Mesikämmen", sanoi Matleena, katse varmasti tähdättynä -karhuun, kuten hänen tapansa oli tahtoessaan taltuttaa eläimiä. -"Otsoseni!" Hänen äänensä kuului sydämellisen hyväilevältä. "Et saa -olla meille vihainen. Me olemme pieniä me, ja niin yksinäisiä, emmekä -millään voi puolustautua sinua vastaan." - -Karhu kaapi käpälällään korvallistaan; sen silmät eivät enää olleet -niin häijyt. Sointuva, hyväilevä ääni ja ihmislapsen varma, hyvä, -lujatahtoinen katse, saattoi sen epävarmana epäröimään, jatkaisiko -yrityksiään päästä kivelle ja siepata poika korvaukseksi maukkaasta -hiehosta, minkä oli päästänyt pakenemaan, vai lähtisikö tiehensä, -jättäen pienet ihmispoloiset rauhaan. - -Karhu laskeutui jo miettivänä, valmiina etsimään nelinkontin tukea -maasta, kun se taas vihan vimmassa kohosi kahdelle jalalle nyt jälleen -katkeroituneena ja varmana valinnastaan. Pojan vihattu tanotorven -räminä sattui uudestaan sen korviin. Se teki sen villiksi ja raivoksi. -Ei ajattelemistakaan, että moisen hornanparkaisun aikaansaaja saisi -pitää henkensä! - -"Antti sinä -- sinä teet kaiken tyhjäksi", valitteli Matleena -itkuun valmiina. "Nyt se on yhtä kiukkuinen kuin äsken, ja paljon -kiukkuisempikin, sinä kun puhkaiset sen korvat ja saat sen suunniltaan. -Etkö voi vaieta!" - -"Vaieta! Kun hän saattaa tarttua halkeamiin ja olla täällä yhdellä -hyppäyksellä ja lopettaa meidät molemmat!" Antti otti taas luikkunsa. - -"Mutta minä sanon, että sinun pitää olla ääneti", kuiskasi Matleena -oudosti loistavin silmin. Hän nousi nopeasti siepaten luikun veljeltä. -Sitte hän heittäytyi taas pitkälleen, pää kiven ulkopuolella. Vaalea, -auringossa kullankimaltava tukka välkkyi hänen ympärillään, silmät -säteilivät hyvyyttä, sääliä ja tuskaa. - -"Rakas, rakas, Metsänauvo, Sinisukka, Karvaturpa, älä ole vihainen, -vaan lähde täältä pois. Sinä saat liikkua koko metsän laajuudelta, saat -syödä kesällä kaikki marjat. Talvella on sinulla pesäsi eikä sinun -tarvitse kiertää ympäri maata ruokaa saadaksesi." - -Karhu kävi taas miettiväksi, se laskeutui kolmelle jalalle ja istui -heiluttaen oikeaa etukäpäläänsä ilmassa ikäänkuin jäähdyttääkseen -kuohuvia tunteitaan tai kootakseen voimia uuteen hyökkäykseen. - -Antti aivan ällistyi sisaren ihmeellistä taitoa rauhoittaa petoa. -Hänelle selväsi, että karhu kiukustui heti kun havaitsi hänet, ja että -Matleenan ääni ja sanat saivat otuksen lauhkeaksi. Hän kapusi siis -syrjään, istuen niin, ettei vaarallinen villieläin voinut nähdä häntä. - -"Laula sille, Matleena!" kuiskasi hän. Antti käsitti, että jos -Matleenan pelkkä puhe vaikutti noin karhuun, olisi hänen laulussaan -vielä voimakkaampi teho. "Laula", hän toisti, "että pääsemme täältä -pois ennen yötä." - -Matleena oli kuin houreissa ja poissa suunniltaan taistellessaan karhun -vihaisen, ärsyttyneen mielen lauhduttamiseksi, joten hänestä ei ollut -sen kummempaa ryhtyä laulamaan, kun sanat eivät riittäneet, vaikka hän -olisi lausunut ne miten hyväillen ja rukoilevasti tahansa. - -"Käänny, käänny ja tanssi taas", hän lauloi aluksi värisevällä, -epävarmalla äänellä. Kyyneleet tulivat Antin silmiin kuullessaan häntä. - -"Tääll' on metsäiset marjamaas'", lauloi Matleena rohkeammin nähdessään -karhun jälleen asettuvan neljälle jalalle ja pää kallellaan, ilman -varsinaista kiukkua, mutta kummastelevin katsein mulkoilevan häneen. - -"Metsäruusun ma sulle lehdon liepeiltä lennätän", hän lopetti, suloinen -kaiho äänessään. Hänen päästään ja silmistään, jotka eivät luopuneet -karhusta, heijastui auringon kultaloiste. - -"Metsänauvo, Sinisukka, Karvaturpa" ravisteli itseään. Se tunsi -olevansa pettynyt, masentunut ja hämillään. Hetken tuumittuaan se -painoi päänsä maahan kuin häpeissään ja lönkytti tiehensä metsään -seuraamatta paenneen hiehon jälkiä. - -"Näetkös, se menee, raukka, hän häpee sitä, että on peto ja me olemme -ihmisiä", sanoi Matleena. Hän silmäili sanomattoman säälivin katsein -karhua, joka päästyään hänen silmiensä lumouksesta loikki tiehensä, -niin että metsä ryskyi. - -Äkkiä Antti riemastui: "No, nyt ei sitte muuta neuvoksi kuin lähteä -kiveltä mustikkametsään, sillä minun on kovasti nälkä." - -"Minun puolestani saavat mustikat olla. Tähän minä jään yöksi. Olen -niin väsynyt kuin jos olisin yhdessä päivässä vaeltanut Hallatunturilta -tänne", vastasi Matleena, joka nyt kalpein kasvoin, vapisevin polvin -vaipui kiven sammalmättäälle. - -"Sitte menen yksin metsään ja poimin sinullekin marjoja, sillä sen ja -enemmänkin olet ansainnut." -- Antti valmistautui kiipeämään alas. Hän -olikin jo reunamalla ja valmiina polviensa ja varpaittensa varassa -liukumaan alas, kun kuuli korean, livertävän huhuilun ei kauvempaa kuin -noin virstan päästä. Hän lensi takaisin kivelle nopeasti kuin siivet -saaneena. - -"Matleena, tyttö! Metsässä on ihmisiä. Miten he löytävät meidät, kun -emme jaksa huhuilla vastaan?" - -"Poika, ota tanotorvi", huusi Matleena innokkaana. Myöskin hän oli -hypähtänyt pystyyn; kaikki väsymys oli poissa niinkuin ei sitä olisi -koskaan ollutkaan. - -"Kuule, joku tunturityttö huhuilee, ja hänpä on mainio huhuilemaan, -niin korealta kuuluu!" - -Antti otti tanotorven ja puhalsi minkä jaksoi: tru, pirituut, -prut-tu-tuut. - -"Ne huhuilevat ja huutelevat hiehoa!" - -"Vastaa, Antti, niin saamme sanoa, että pikkulehmä on tuolla suunnalla." - -"Mutta minua hävettää, kun puhallukseni kuuluu niin ilkeältä." - -"Täytyykö ihmisten olla peloissaan lehmän tähden, ehkäpä menettää se, -jos se sattuisi vaipumaan suohon, vain siksi, että sinua hävettää? -Ellei sinulla olisi ollut tanotorvea, kun kontio oli iskeä hiehoon, -olisi se nyt kuollut. Puhalla heti paikalla, kuuletko!" - -Antti työnsi tanotorven suuhunsa. Hän päästeli ilmoille kauheita, -räiköttäviä, korviasärkeviä ääniä, niin että Matleenan täytyi pidellä -päätään molemmin käsin. Mutta kun hän lopetti, kuuluivat sekä huhuilu -että ihmisäänet lähempää. - - - - -Kolmaskymmeneskolmas luku. - -TUNTURIMAJOILLA. - - -Antti ja Matleena seisoivat yhä kivellä. He alkoivat kirkua ja huutaa -ja koettivat itsekin huhuilla, niin he elpyivät koreista sävelistä, -jotka synnyttivät metsässä helisten kierivän kaiun. Mutta kun -ihmisääniä kuului aivan heidän läheltään, kävi Matleena taas kovin -ujoksi. Hän ryömi Antin taa. - -Metsiköstä vilahti punaruutuinen huivi ja sininen pumpulihame. Pian -Matleena kuuli hyvänsävyisen, osaaottavan äänen huutavan: "Mutta, -lapset, miten olette päässeet sinne?" - -"Ja miten maailmassa pääsette sieltä alas?" lisäsi toinen, lapsekas -ääni. - -Matleena nousi kiveltä pystyyn. - -"Voi tule alas, kuuletko", huusi rukoilevasti pieni tyttö, -joka seisoi kiven juurella. Hän oli vaatetettu herrastapaan: -kotikutoiseen, siniruutuiseen hurstipukuun, valkoiseen, punatäpläiseen -karttuuniesiliinaan ja -- mikä herätti Matleenan epäilyä ja -levottomuutta -- hänellä oli sininauhainen _hattu_! Kaksi vaaleaa, -paksua palmikkoa oli kierretty korville ja kiinnitetty tummansinisin -nauharuusukkein. Huolestuttavaa ja hirveää oli joutua sellaisen oikean -herrasväen pariin! - -Mutta Antti kiirehti. Hän liukui edellä saaden tytönkin lopulta alas. -Ja kerran maahan päästyään tunsi Matleena itsensä kuitenkin kaikitenkin -onnelliseksi ja turvalliseksi juuri kuin olisi saapunut laivahylystä -kuivalle maalle. - -Saara, joka oli huhuillut niin koreasti, oli kiltin ja hauskan -näköinen. Hänen selässään oli pieni vuohipaimenen kontti. Sen hän -heitti yltään ottaen siitä esiin illallisvoileipiä sekä vuohenjuustoa -ja heravoita. Hän kertoi lapsille olevansa pappiloiden tunturityttö, -ja että Elsa oli papin vanhin tytär, jonka oli täytynyt lähteä hänen -kanssaan metsään hakemaan pientä Tähdikkiä, se kun ei ollut saapunut -kotiin edellisiltana toisten elukkain kanssa. He pelkäsivät karhun -syöneen sen; kuuleman mukaan oli metsässä nähty nuori karhu, eikä -voinut tietää, tyytyikö hän vain mustikkoihin vai oliko jo tottunut -maistelemaan verta. - -"Se oli minun lehmäni", sanoi Elsa. "Olen saanut lypsää sitä joka päivä -tunturimajoilla ollessamme, ja se nuoli minua ja juoksi perässäni, jos -minne menin. Suren Tähdikkiä äärettömästi." - -"Ei mesikämmen ole sitä repinyt, ei, vaikka ajoikin sitä takaa", sanoi -Antti varmasti. "Se vain pelotteli sitä. Tuonne päin se juoksi. Siellä -on suo, niin että se pikemminkin on vajonnut sinne. Mutta jos niin on, -ehdimme kyllä vetää sen maihin, sillä se joutui vasta äsken sinne." - -Tanotorvi kajahti samassa korein liverryksin mainitulta suolta päin. - -"Kullan terttu, Kalle on löytänyt Tähdikin!" huudahti Saara punehtuvin -poskin ja riemusta säteillen. Hän heitti kontin selkäänsä virittäen -vastahuhuilun, niin että metsä kajahteli. Sitte hän juoksi tiehensä -virsuissaan niin vikkelästi ja keveästi, että lasten oli vaikea seurata. - -Lehmä kuului ammovan villitysti ja ääni värähdellen. Kun lapset ehtivät -suolle, näkivät he Tähdikin seisovan vettä valuen, muuten punavalkea -iho mudanharmaana. Kalle, pappilan renki, ja Saara, joka oli tullut -hiukan ennen heitä, juuri parahiksi nostamaan lehmää suosta, ennenkuin -sen pää vaipui vesihyyhmään, seisoivat sen vieressä hyväillen sitä -ja puhellen sille elähyttäviä sanoja. Saara kiitti Kallea, joka muka -oli pelastanut lehmän, vaikka Elsa vakuutti hänelle, että se oli -yksin Antin ja Matleenan ansiota. Hän uskoi uusille ystävilleen, että -Saara oli niin mieltynyt Kalleen, ettei ollut maailmassa sitä asiaa, -johon hän ei olisi uskonut Kallen pystyvän. Aivan samoin oli Annikki, -heidän entinen tunturityttönsä, suhtautunut Aappoon, ja nyt he olivat -naimisissa. Kalle oli vasta juuri saapunut tunturimajoille. Hänen oli -määrä kuljettaa voi ja juusto kotiin tiistaina, kun lehmät pääsivät -pois heinäajaksi; mutta ei hänen toki sitä varten tarvinnut tulla jo -lauantaina -- ei, se tapahtui yksinomaan Saaran tähden. - -Elsa piteli Matleenaa kädestä; Antti kulki myös hänen vierellään, -milloin he saattoivat päästä täten eteenpäin eikä tarvinnut kompuroida -mukulakivisten teiden poikki, hyppiä purojen niljakoilla kivillä tai -kävellä vaappuen, käsivarret ojona ja kieli puolittain suusta riippuen, -kapeita, märkiä riukuja, joita oli heitelty hyllyvän suon monien -salakavalain piilohetteiden yli. - -Majan piipusta kohosi savu, kun seurue, lehmä mukana saatossa, -vihdoin ennätti tunturimajan nurmikoille. Oli jo sangen myöhäinen -ilta, vaikkakin valoisaa kuin kirkkaana kesäpäivänä. Oli vain niin -ihmeellisen hiljaista, kun kaikki linnut, paitsi käki ja rastas, olivat -nukahtaneet. Ei kuulunut enää metsistä lehmänkelloja, ei huhuilua eikä -tanotorven toitotusta. Kirkas pieni lampi, joka välkkyi tunturimajan -alapuolella, lepäsi äänetönnä juuri kuin olisi uinahtanut hienon -sumuharsonsa peittoon. - -Mutta syntyipä siellä elämää kuitenkin, kun Tähdikki, josta niin oli -huolehdittu, näkyi tuttujen ja tuntemattomain ihmisten parvessa. - -Lehmä juoksi avonaisesta veräjästä suoraan läävän ovelle Saaran -seuraamana. Mutta Antti ja Matleena pysähtyivät kauhistuneina. Tuolla -majan luona oli varmasti keijukaisia! - -Viisi lasta, hullunkurisesti puettuina, aivan kuin olisivat olleet -pelkissä paidoissa, seisoi korkealla laakakivellä. Hiukset hulmusivat -vapaina heidän ympärillään. He pitivät toisiaan kädestä, heiluttivat -käsivarsiaan hitaassa tahdissa ja lauloivat: "Västäräkki, lampaankello, -kivitasku, jyvävakka toisiansa saattelee." - -Eiväthän Antti ja Matleena voineet ymmärtää, että lapset noin lauloivat -pelottaakseen haltijoita ja susia tunturimajoilta ja elukkain -lähettyviltä, ja että he olivat keksineet erilaisia sävelmiä joka -illan varalta sekä että heidän täytyi pysyä totisina eivätkä saaneet -laulaessaan jutella eivätkä nauraa. - -Heidän täytyi laulaa laulunsa loppuun, vaikka silmät paloivat -ihmettelyä ja uteliaisuutta, kun he näkivät joukossa molemmat -kulkurilapset. - -"Saa-aattelee", he päättivät laulunsa, jonka Aunetta tällä kertaa oli -keksinyt ja joka oli kaunis sekä helppo laulaa. Mutta nyt he hypähtivät -ravakasti kuin villit kiveltä ja juosta vilistivät veräjästä ulos. - -Jollei karhu olisi kuljeskellut metsässä, olisi voinut asettaa -kysymyksenalaiseksi, eikö Matleena ja Anttikin olisi paennut sinne -takaisin suoraa päätä. - -"Nyt me olemme villejä joutsenia", kirkui kummallinen keijukaisparvi, -"ja muutamme teidätkin joutseniksi." - -"Pian nousee aurinko, ja silloin lennämme Egyptiin", saneli puoleksi -laulaen muuan heistä. Hänellä oli punaiset posket, kipunoina välkkyvät -silmät ja tukka niin pitkä ja paksu kuin hevosen harja. - -He muodostivat kaikki piirin pelosta ja ihmetyksestä miltei -jäykistyneiden lasten ympärille. He tanssivat tahdissa, rajusti -heilutellen yhteenliitettyjä käsivarsiaan ja käsiään: - - "Hoi Kirjo, hoi Karjo, - hoi lehmäni pien'! -- - Nää pojat ja tytöt - ma leikkihin vien." - -Eivät Antti ja Matleena juuri tällä hetkellä näyttäneet, "tyttösiltä ja -pojilta", joita sopi "leikkiin viedä". He seisoivat hehkuvan punaisina, -maahanluoduin katsein, tuntien totisesti suurempaa halua itkeä kuin -antautua tanssiin. - -Elsa tuli juosten ja pelasti heidät. "Majassa on ruokaa ja kahvia!" hän -huusi. Ja hän veti Antin mukanaan. Inkeri ja Sylvi ottivat Matleenan -väliinsä ja juoksivat nurmikon poikki majaa kohden. - -Saara seisoi viileässä, puolihämärässä maitokammiossa kaataen maitoa -purtiloon. Ovi suureen tupaan oli auki. Oven suussa nurkassa oli iso -takka, missä tuli loimusi korkealle, vaikka olikin lämmin, valoisa -kesä; mutta se oli kiehuttanut kahvin ja perunat lehmänetsijöitä -varten. Saara oli oikein tyytyväinen, kun pääsi istumaan eikä tarvinnut -lypsää keskiyöllä. - -Hän oli oikein ihmetellyt, huomattuaan kaikki lehmät lypsetyiksi -paitsi Ruusun-nupukkaa. Se potki eikä tahtonut antaa maitoansa, kun -lapsimukulat tulivat roikkuen lypsinkiulu ja jakkara muassaan, ja -saattoivat edes sellaista vaatia! - -Inkeri selitti, etteivät he olleet sietäneet kuulla lehmien älinää, -maidon pingottaessa utareita. Siksi he olivat lypsäneet. - - - - -Kolmaskymmenesneljäs luku. - -RIITAA JA SOPUA. - - -Kaikki lapset olivat vihdoin päässeet sänkyyn ja uneen. Mutta -tuntuipa kuudesta heidän joukossaan oikein inhoittavan nololta herätä -olkivuoteilla yli- ja alasängyissään myöhään sunnuntain iltapäivällä ja -huomata, että maja oli tyhjänä ihmisistä. - -Vielä pahempi oli nähdä lääväkin autiona. Poissa kaikki lehmät, joita -he olivat päättäneet lypsää. Lehmät, jotka he olivat "jakaneet" -keskenään, antaen keveimmin lypsettävän, Mairikin, Viivalle, olivat -tiposen tiessään, laitumella metsässä. Vuohet samaten. - -Pekka ilkimys ei ollut tehnyt niinkuin oli luvannut, kun hän yöllä, -pitkän aikaa senjälkeen kuin toiset, tuli kotiin, etsittyään Tähdikkiä -hänkin. Hän oli luvannut viedä kaikki lapset metsään vuohipaimeniksi. -He olisivat saaneet soutaa pikkuruuhessa joen yli tehtaan -paimenmajoille, missä oli suuri, musta, vierailta mailta tuotu härkä. -Härkä, jonka nenässä oli messinkirengas ja otsassa ketju, ja joka tuli -kauhean kiukkuiseksi nähdessään lapsia, ja mölisi silloin niin että -turpa savusi, ja sai kulkea päivisin erityisessä aitauksessa! - -Ja Pekka oli luvannut heidän kalastaa pienestä tunturipurosta. Ja -hän opettaisi Antin toitottamaan vuohensarvella, joka on helpompaa -kuin tanotorveen puhaltaminen. He olisivat saaneet nähdä luolan, -missä ryövärit oleskelivat ennen vanhaan. Sinne saattoi ryömiä pitkin -pituuttaan halkeaman kautta, jota tuskin näkyi vuoressa, ja seisoa -sitte sisällä pystyssä, vaikka olisi ollut viidentoista miehen voimat. - -Pekan piti vielä näyttää heille se paikka metsässä, mihin on -muodostunut valkea ympyrä vihreän sammalen keskelle, keijukaisten -jäljiltä, joiden on tapana tanssia siellä. Ja hän oli luvannut -johdattaa heidät vuorelle, missä hän kerran oli nähnyt haltijan. -Se oli ollut vihreäpukuinen, hiukset oli sillä pitkät ja keltaiset -kuin ohran oljet, ja se oli katsonut häntä ja houkutellut, niin -että hän oli jo seurata, ellei hän samassa, kun alkoi juosta, olisi -tullut ajatelleeksi, että se olikin varmasti haltija, ja lausunut -sille Jeesus-nimen. Silloin se oli luikkinut tiehensä ja muuttunut -leivinkuurnan näköiseksi. - -Ja kaikki marjat, joita he olisivat poimineet, entä kissankulta ja -valkeat marmorikivet, joista Pekka oli puhunut, ja joita oli vain -yhdessä paikassa! - -Voi sitä napinaa ja tyytymättömyyttä! Niin surkean happamia ilmeitä, -joita näkyi sinä päivänä majassa, ei olisi ollut helppo löytää muualta -näin säteilevän aurinkoisena iltana. "Tuolla mulkoilee aurinko -ikkunasta tekeytyen iloiseksi ja ylhäiseksi", puhisi Inkeri, kiskoen -hiussuortuviaan, joita hän palmikoi. - -"Se näyttää aivankuin vaativan, että meidän pitäisi iloita siitä, että -se on täällä", jupisi Kerttu, solmien alushameennauhaan kiusallisen -umpisolmun äkäisin, kiivain liikkein. - -"Eikä tulenkipinää talossa", marisi Elsa. Hän oli jo pukeissaan ja -valmis, seisoen melkein keskellä mahtavaa takkaa kalikkakimppuineen, -jonka hän laski toki vielä sangen hehkuvalle hiillokselle. - -Tuli leimahti heti, ja nyt selitti Elsa "palavansa", vaikkei siellä -äsken muka ollut kipinääkään tulta. - -Oli sunnuntai, ja tottahan edes tänäpäivänä saisi kahvia korppujen -kanssa, joita oli tuotu kotoa. - -"Älä tule tyrkyttämään maitosintuasi, sen sanon sinulle", sanoi Aunetta -oikealla riitaäänellä Elsalle, joka meni maitokammioon päin tyhjine -puumaljakkoineen. Aunetan pitkät silkkikiharat olivat takkuuntuneet, -kun hän oli unohtanut kiertää ne papiljotteihin illalla. Hän oli niin -ärtyisä ja kärsimätön, että Viiva väitti hänen sähähtävän, kun hän -sylkien sormeensa hipaisi häntä, kuten tehdään kuumaa silitysrautaa -koetellessa. - -"Sinä olet tyhmä! Halpamainen olet!" valisti Aunetta Viivaa, joka -paljassäärisenä oli kiinnittänyt alushameen neuloilla housuiksi, ja -sanoi olevansa herra talossa ja omistavansa oikeuden olla mitä ja miten -tahtoi. - -Sylvi istui alasängyssä itkien. Kaikki oli _"ikävää"_, ja hän kaipasi -äitiään. "Hu-hu, hu", nyyhkytti hän. "Mitä minä täällä teen? Kotona oli -paljon hienompaa ja parempaa." - -Huomautus oli kyllä aivan oikea, jos vertasi hänen vanhempiensa -kymmenhuoneista suurkaupunki-asumusta, missä oli tauluja, mattoja, -kristallia ja hopeaa ja sen ohella uhkuvia vuoteita, hienointa liinaa -ja silkkipeitteitä, siihen huoneeseen, missä hän nyt oleskeli. - -Sammal tiirotti keltaisenvihreänä hirsiseinien raoissa. Penkit ja -jakkarat olivat tosin kiiltävät, mutta kuluneet, sekä karkeat ja -maalaamattomat. Lattia oli tuskin edes höylätty ja siinä ammotti suuria -rakoja, ovi kömpelö, lukon asemesta iso rautahaka. Sänky, mistä hän -äsken oli noussut "väärällä jalalla", oli täytetty kahisevilla oljilla, -joita peitti karkea liinalakana. Silkkipeitteen sijasta sai hän kietoa -ympärilleen lampaannahkavällyt, vaikka hänen oli niin kuuma, että olisi -halunnut heittää sen kaiken maailman tietä. - -"Niin, kuka käski sinun tulla joukkoon", paapotti Viiva. "Olisithan -voinut jäädä kotiin ilman meitä, -- hienonenä, irvisuu. Olet joka -tapauksessa saanut puolen lakristatankoa, minkä toimme kesteihin, -ja isoimman rintasokeripalan, kun Elsa jakoi, ja koko kupillisen -kauraryyniä, kun me saimme ainoastaan puolen, vaan senvuoksi, että -Aunetta uskotteli meille olevan ylhäistä sallia vieraiden syödä kaiken -hienon sekä sen mitä itse haluaisi." -- - -"Hyvänen aika! Luulenpa, että olet villitty, Viiva", naukui Sylvi, joka -istuen edelleen sängyssä, kyynärpäät kohotettujen polvien varassa ja -vitivaaleat hiukset siirrottaen sormien välistä, joita hän piti päänsä -ympärillä, oli kuin syvimmän kurjuuden kuva. - -"Suuri maailma. Lakristaa! Kurja lakristapala, siitä pidätte lukua! -Minä, joka voisin saada talon paljaasta lakristasta, ikkunat -rintasokerista ja nekuista ja tiet ympärillä paljaista kauranryyneistä. -Isällä on äärettömän paljon rahaa, sen sanoo Liina, ja minä pyydän -isän rakentamaan minulle sellaisen talon, etkä sinä saa edes nuolla -lakristakynnystä." - -"Olet vallan oikeassa, kultaseni", hymyili Viiva, lennättäen Sylville -sormisuukkosen. - -Hän oli pistänyt pienen, ruskean koivunoksan suuhunsa ja oli -polttavinaan, kulkiessaan edes takaisin kädet "housuntaskuissa". Heidän -luonaan kotona oli ollut jonkun aikaa oikein hieno kaupunkilaisräätäli -ommellen isän ja renkien kotikutoisia vaatteita, ja Viiva jäljitteli -tarkkaan hänen liikkeitään ja ilmeitään. - -Hän istui kolmijalkaiselle jakkaralle sängyn viereen ja lauloi -laahaten, puoleksi suljetuin silmin: - - "Ja se ilta oli lämmin ja ihana, - Ja linnut ne lauloivat, - Keto allansa kaunis ja vihanta, - Kukat kedolla kasvoivat." - -"Ole vaiti. Viiva", sähisi Inkeri, "herätät pikkuraukat tuolla -maitokammiossa." - -"Niin, tiedäpäs kuomaseni, se on juuri tarkoituskin", lörpötteli Viiva, -katsoen niin kierosti kuin taisi, sisarta. - -"En tahdo heidän joutuvan samaan kurjuudentilaan kuin me. Mikään ei ole -sen viheliäisempää, kauheampaa kuin herätä aamulla, kun on ilta." - -"Kuljin sinisalon polkuja pitkin", jatkoi Viiva. - -"Voi siell' oli karjani ja siell' oli marjani", luikkasi hän nyt aivan -maitokammion ääressä. Hän vaikeni äkisti, hämillään ja hyvin pahoillaan. - -Samassa aukaistiin ulko-ovi ja siinä näkyivät Antti ja Matleena -valmiiksi puettuina, kammattuina, kiiltäväksi pestyinä, iloisina ja -lempeinä, niin että heistä aivan kuin säteili aurinkoa. - -Matleenan kädet olivat täynnä metsäkieloja, vanamoita ja metsätähtiä. -Antti oli tehnyt kuusi tuohista. Hän kantoi niitä varovaisesti -rivitysten toisella käsivarrellaan. - -Ne olivat reunojaan myöten täynnä varhain kypsyneitä lakkoja. - -"Oletteko _ylhäällä_?" kysyi Viiva terävästi, vaikka hän näki heidät -valmiina edessään. "Minä luulin teidän nukkuvan. Mitä varten juuri te -olette nousseet?" jatkoi hän kateellisella, hyvin moittivalla äänellä. - -"Kun Pekka herätti meidät ennenkuin lähti elukkain kanssa aamulla." - -"Hyi sellaista ilkiötä, kun ei herättänyt meitä", sanoi Kerttu melkein -itku äänessä. - -"Kyllä hän teki, mitä voi", sanoi Antti. - -"Hän sekä huusi että kirkui tuosta ovesta ja toitotti torveen ihan -sängynseinän vieressä. Saara huhuili ja Kalle puhalsi pukinsarveen. -Lehmät ääntelivät parahiksi nekin, rynnätessään matkaan, niin että -luulimme teidän heränneen siitä." Antti latoi suomarjat pienelle -pöydälle ikkunan ääreen selitystä antaessaan. - -"Huh, ei sellaisesta yksin voi herätä, sen hän kyllä tiesi", puhisi -Inkeri. "Siitä juuri nukkuu." - -"Oletteko olleet ulkona ja pitäneet hauskaa koko päivän?" kysyi Elsa -melkein nuhdellen. - -"Niin, en tiedä, onko meillä ollut hauskaa. Mutta olemme auttaneet -läävässä ja olemme lypsäneet kaikki vuohet", selitti Antti epäröiden. - -"Niin, tottahan se oli hauskaa", ratkaisi Kerttu. - -"Ja sitte olemme luoneet lantaa." - -"Se on myöskin hauskaa, sillä perästäpäin on niin hienoa", sanoi Inkeri -varmasti. - -"Ja sitte me harjasimme lehmiä, ennenkuin ne päästettiin ulos", sanoi -Matleena tyytyväisenä. - -"Juuri sitä mekin tapaamme tehdä", puuttui puheeseen Kerttu. "Ja ne -ovat niin iloisia ja nuolevat kiitokseksi. Voi, voi, voi! Ja me olemme -vain nukkuneet. Ja on melkein viimeinen päivä tunturimajoilla. Niinkuin -emme saisi nukkua kylliksemme kotona, kouluaikana." - -"Niin, voi surkeata ja aivan auttamatonta", huokasi Inkeri. - -"Ja sitte olette kenties olleet metsässä ja suolla?" kysäisi Aunetta, -vielä puuhaten saadakseen kiharansa valumaan hienoina kaulalle. - -"Kyllä, mutta kirkossa myöskin", vastasi Matleena totisesti, vaikka -hieman hämillään ja epäröiden. - -"Kirkossa, mutta sehän on täältä kahden penikulman päässä!" - -"Vaiti, Matleena", varoitti Antti näyttäen sangen vaivaantuneelta. - -Matleena pani kätensä esiliinan alle kyyristyen avoimen oven -kynnykselle, selvästi päättäneenä totella veljen kehoitusta. - -"Missä kirkossa? Sano, kuuletko sinä", kysyi Elsa mennen ovelle -Matleenan luo voileipä kädessä. - -"Ei se ollut mitään. Minä vain sanoin niin." - -"Kuule Matleena, olitteko te leikkikirkossa?" sanoi Inkeri, joka -istuutui voileipineen Matleenan viereen. - -"En minä tiedä, mikä se sellainen kirkko on", torjui Matleena. - -"Pieni, suloinen, hieno Matleena, sano minulle, vain minulle, missä -kirkossa te olette olleet", kuiskasi Sylvi. - -Hän juoksi pitkässä yöpaidassaan sängystä lattian yli ja heittäytyi -Matleenan syliin käsivarret hänen kaulansa ympärillä. - -"Pieni suloinen Leena, sano minulle, vain minulle!" - -Matleena katsoi pelokkaasti Anttiin, joka istui aivan säntillisenä -pöydässä syöden suomuuraimia ja kermamaitoa yhdessä Aunetan, Viivan ja -Nauristen kanssa, joiksi papinlapsia, Inkeriä ja Kerttua, kutsuttiin. - -"Sano, jos tahdot", myönsi Antti nähdessään sisaren tuskan. - -"Vain minulle, vain minulle", kuiskasi Sylvi. - -"Minkä näköinen oli kirkko?" - -"Vihreä sisältä ja sininen katto." - -"Oliko se metsä? Oliko Jumala pappina?" kuiskasi Sylvi, äkkiä -hyvin totisena. "Jumala on käynyt luonamme ja vienyt takaisin pikku -Eeva-siskon, joka oli minulla ennen. Hänellä on nyt niin hauskaa, ettei -hän tahdo tulla uudestaan luokseni. Kuu minun on ikävä, ajattelen -minäkin melkein mennä hänen luokseen, Jumalan luo. Sano, oliko Jumala -pappina?" - -"Eei, vaan Antti." - -Viiva oli hiipinyt lähelle. Hän kuuli papin nimen. - -"Tiedättekös", huusi hän, "nyt kun olemme valmiit ja syöneet ja kun -meitä on näin monta, menemme kirkkoon! Antti saa olla pappina, sillä -hän on saarnannut jo tänään Matleenalle." - -Antti punastui korvia myöten. - -"Niin jos sinä, Antti, olet tottunut olemaan pappina, niin pitää sinun -saarnata meille", sanoi Elsa lempeästi ja totisesti. - -"Olemme vain nukkuneet ja olleet ilkeitä ja riidelleet keskenämme, -kun olimme harmistuneet itseemme, sillä eihän voi torua itseään. Sitä -olemme jatkaneet koko pyhän, niin kauvan kuin olemme olleet hereillä." - -"Niin, meidän _täytyy_ saada vähän sunnuntaita itseemme ja tulla -kilteiksi, niin että tottahan tahdot saarnata meille, Antti", sanoi -Inkeri, katsoen rukoilevasti Anttiin sädehtivän lempeine silmineen. - -"Muista, Antti, että olemme olleet turhasta ilkeitä toisillemme. -Muista, että sinun täytyy muuttaa meidät sunnuntaina kilteiksi", -intoili Kerttu. - -Hän kääri jo hametta ympärilleen, kuten talonpoikaisvaimot ajaessaan -kirkolle, ja pani päähänsä punaraitaisen hilkan valmiina lähtemään. -"Ja tiedätkös, Antti, me laulamme yhdessä", sanoi Aunetta. "Lähde nyt -edellä, niin tulemme mekin." - -Aunetan ääni oli sekä luja että vakuuttava, joten Antti ilman muuta -nousi ja lähti ulos. - - - - -Kolmaskymmenesviides luku. - -TAAS SAARNATUOLISSA. - - -Antti seisoi jälleen saarnatuolissa metsässä. Tällä kertaa jotenkin -korkealla kivellä, joka oli täydellisesti vihreänvalkoiselta -heloittavan sammaleen peitossa. - -"Kirkkoväkeä" oli tullut joka suunnalta, muutamilla oli ollut pitkä -matka kuljettavana. He olivat hakeneet kiertoteitä puunrunkojen välistä -ja pikkusoiden ympäritse. Nyt he istuivat penkkirivissä vanhan, -lahonneen, sammalkasvuisen, kaadetun hirsikasan päällä, joka oli ollut -karjatien varressa jo aikoja ennenkuin tunturimajat rakennettiin. - -"Alota virsi, Aunetta", sanoi Elsa. Ota "Maassa kimalainen, linnut -ilmassa". Nämä täällä metsässä ovat jo alkaneet laulunsa. "Maassa -kimalainen, linnut ilmassa", lauloi Aunetta voimakkaalla, puhtaalla -äänellä. - -Kaikki lapset yhtyivät. Antti ja Matleena myöskin, aivan ihmeissään -siitä, että osasivat saman laulun kuin hienot herraslapsetkin. He -unohtivat, etteivät he oikeastaan kuuluneet samaan joukkoon, mikä tunne -ennen oli hiukan painostanut heitä, vaan lauloivat mukana samoin kuin -olivat laulaneet sisarusten kanssa pienessä, harmaassa tuvassa äidin -eläessä. - - "Maassa kimalainen, - linnut ilmassa, - leivo laulavainen - veisaa kiitosta!" - -Laulu vaikeni. Antti seisoi kivellä, kuten päivemmälläkin -saarnatessaan Matleenalle. Silloin oli hänen ollut niin helppo -saada esille sanat. Jokainen kukkanen metsässä, tunturipuro, heidän -pelastuksensa karhun kynsistä, kaikki vaarat, joista he olivat tulleet -autetuiksi ihmeellisellä tavalla. -- Kaikesta hän oli saarnannut -niin voimallisesti, että Matleena oli itkenyt ja niistänyt itseään, -kuten aika-ihmisten tapa on kirkossa, vaikkei hän ollut tällä kertaa -ajatellut matkia heitä, vaan ollut todella liikutettu Antin sanoista. - -Ja nyt tämä seisoi siinä väännellen itseään ja näyttäen hullunkuriselta. - -Matleena oikein häpesi hänen tähtensä. "Kirkkoväki" alkoi kuiskailla -ja suhista ja tarjota toisilleen "hopearasioita", täynnä sokeriryyniä -kielen kostikkeeksi, vaikka rasiat itse asiassa olivat tuohenpalasia -ilman pienintäkään sisältöä, sekä antoivat pyöreitten nappuloitten -hajuvesipulloina kiertää penkissä välillään. - -"Kiiruhda, Antti!" suhahti Matleena. "Ne istuvat nyt täällä kaikki -odotellen. Tottahan nyt jotain keksit niinkuin tänään aikaisemminkin." - -Antti tuskaili ja vääntelihe. Hän piti silmiänsä puolittain -suljettuina, estääkseen seurakunnan häiritsevää vaikutusta. Kuulijat -istuivat odotellen kuin oikea kirkkoväki ainakin, nenäliinat valmiina, -että voisivat itkeä, jos Antti saarnaisi koreasti, kuten suurpappi -ollessaan lapintunturilla saarnaamassa, kun siellä vihittiin kappeli. -- - -"Antti sinä! Miten olet houkko!" - -Antti avasi hätäillen silmänsä. Hän osui havaitsemaan hämähäkin, -joka istui hienojen koivun oksien väliin kehräämänsä välkkyvän -verkon keskellä. Antti jäi tuijottamaan siihen. Hänen silmiinsä tuli -sisäänpäin kääntynyt ilme. Hän rupesi saarnaamaan: - -"Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Nyt on silmiini sattunut -hämähäkki, joka istuu keskellä verkkoa niin kylläisenä, ja mieleeni -johtuu, että se on pahan kaltainen. Sillä hänen verkkonsa on alinomaa -levitettynä meidän houkuttelemiseksemme. Kun olemme suuttuneita -toisiimme, on hän saanut meidät kiinni. Ja kun tahdomme laiskotella ja -olemme tyytymättömiä, on hän taas vanginnut meidät." - -Kuikka lensi sydäntävihlovasti ja surumielisesti kirkuen suon yli -metsä-aukeaman tuolle puolen, missä entinen "kirkko" oli. - -Antti kuuli tuon valittavan äänen. "Kuulkaa kuikkaa, miten surullisesti -se ääntelee. Siltä kuulostaa meissä, kun olemme olleet kiukuissamme, -häijyjä ja tyytymättömiä siihen, mitä olemme saaneet, ja kun emme -suvaitse rengasta, vaan se mielestämme on pahasta, emmekä tahdo -ymmärtää, että Jumalan on täytynyt asettaa se meille, kun hän näkee, -ettemme itse tiedä, mitä tarvitsemme. Me lennämme ja lennämme niinkuin -kuikka, saapuaksemme Jumalan luo rukoilemaan, että hän pitäisi meistä -ja taas huolehtisi meistä." Antti ajatteli nyt lopettaa saarnansa, -mutta ajatukset johtuivat lauluun. "Jumala tahtoo, että pidämme hänestä -ja huomaamme hänen olevan hyvän ja että laulamme siitä, niinkuin kirkas -puro ja joki laulavat solisten, ja niinkuin metsän linnut visertävät -suloäänellään. Jumala on hyvä ihmisille, niin suurille kuin pienille -ja elukoillekin; Helokkia kohtaan, joka pääsi kuonorenkaastaan ja -Tähdikkiä kohtaan, joka pelastui karhun kynsistä." - -"Rakas Isä Jumala", jatkoi Antti, joka nyt unohti itsensä, puhuen -suoraan sydämestään. "Sinä rakas, _rakas_ Jumala, ole _hyvä_ -pikkutytöille, että he aina pysyvät kiltteinä ja ovat siivoja nuorille -ihmisille, jotka ovat ottaneet heidät. Ja ole hyvä Anna-Liisalle ja -Pekka-Erkille ja Niilekseläisille ja pikku Kallelle, joiden luona -he ovat. Laita niin, että Pekka-Erkistä tulee kunnon renki, joka ei -koskaan juo, eikä kiroa, eikä tappele. - -"Ja ole hyvä _pikku Maunolle_. Sinähän tiedät, ettei hän osaa -'Tapahtukoon sinun tahtosi', ja että hän on vähän niinkuin -huikentelevainen, niin että hän välistä unohtaa, mitä äiti sanoi. Mene -sinä rakas, rakas Jumala hänen luokseen ja suo hänen muistaa kaikki, -mikä on oikein. Mene Helokin luo, ettei hän huolisi murehtia meitä. -Mene karhun luo metsässä, ettei se tekisi pahaa. Mene lasisilmämiehen -luo ja ota häneltä viina. Lähesty kaikkia, niin muuttuu koko maailma -oikeaksi ja hyväksi. Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. -Amen." - -Antti, joka oli seisonut pää kohotettuna kohti auringonloistetta -mäntyjen välissä, oli katsahtaessaan alaspäin huomaavinaan, että -hirsikasan väki oli aivan kuin lisääntynyt. Mutta aurinko oli sokaissut -hänet, ettei hän voinut nähdä oikein. "Ehkä voimme laulaa 'Koko maailma -iloitkohon' nyt perästäpäin", ehdotti hän saarnastuolista. - -Ja sepä vasta oli laulua! Antista tuntui, kuin hän olisi ollut -taivaassa. Virsi kaikui yht'äkkiä moniäänisenä, aivan kuten sitä oli -laulettu joulukirkossa Hallatunturilla. - - Koko maailma iloitkohon, - Sydämestään, sielustaan; - Herran tykö joutukohon, - Ken on hänen liitossaan! - Iloll' edes astukaat, - "Kiitos Herran"! veisatkaat! - - - - -Kolmaskymmeneskuudes luku. - -MUUTA AJATELTAVAA. - - -Antti, joka oli seisonut laulamassa katse yhä suunnattuna myöhäisen -illan aurinkoon, tottui taas vähitellen käyttämään silmiään. Ja se, -mitä hän näki, sai hänet hereille. - -Siinä oli tuomiorovasti, hän juuri, joka oli saarnannut niin koreasti -lapintunturilla; hän seisoi tuossa kuunnellen Anttia. - -Säikähtyneenä hyppäsi Antti kiveltä paeten metsään. - -Matleena olisi enemmän kuin mielellänsä halunnut seurata hänen -esimerkkiään, joutuessaan äärettömän vaikeaan asemaan yksin niin -kauhean lukuisan herrasväen joukossa. Sillä kaksi hienosti puettua -rouvaa oli myöskin saapunut Antin saarnatessa. Heillä oli silkkinauhat -hatuissa ja aivan kuin pitsiset käsineet ja niin koreat ostovaatteet, -anturakengätkin jaloissa. Ja itse tuomiorovasti oli tullut heidän -kerallaan. Matleena tunsi hänet heti, sillä aivan samoin kuten siellä -pohjolan pikku kappelissa, loisti nytkin hänen silmistään valoa -ja lempeyttä, hänen seisoessaan nojautuneena männynrunkoon Anttia -kuunnellen. Hän näytti kunnioitettavalta ja ylhäiseltä. Matleena tunsi -itsensä niin pieneksi katsellessaan häntä. Mutta hän ei voinut päästä -pakoon ja lähteä Antin jäljestä, sillä Sylvi istui hänen polvellaan, -tahtoen olla pikku lapsi. Sylvi oli niin hento ja pieni ja hänellä oli -niin ohuet, pehmeät vaatteet, että Matleena saattoi aivan hyvin pidellä -häntä, vieläpä keinuttaakin vähäisen ja karkoittaa sääsket hänen -hienoilta, kalpeilta, pikku kasvoiltaan. - -Kun Sylvi näki vieraat, nousi hän istualleen. Hän huusi yhden -heistä luokseen, äitinsä, joka heti sai tiedon, että hän oli täällä -tunturimajoilla löytänyt "parhaan ystävänsä", joka ei koskaan jättäisi -häntä. - -Nyt, kun saarna oli loppunut ja "pappi" paennut metsään, syntyi lasten -parvessa elämää ja humua. - -Elsa, vanhin tytär pappilassa, minkä omat tunturimajat olivat, tuli -sangen pahoilleen nähdessään äitinsä niin aikaisin. Hän ja toiset -lapset olivat keksineet niin monta loistavaa suunnitelmaa, miten -juhlallisesti he vastaanottaisivat vanhempansa ja Heleena-tädin. Ja nyt -he yllättivät heidät, eivätkä he olleet saaneet pienintäkään aikaan -heidän juhlimisekseen. Niin että Elsa tuskin nyt ehti tervehtiä, kun -hän jo läksi kiidättämään majalle päin, minkä sääret kantoivat. - -Hän ajatteli kauhistuksella, että äiti tarkastelisi mitä suurimmassa -epäjärjestyksessä olevaa huonetta. Äiti, jonka ei _pitänyt_ tulla -tunturimajoille kuin vasta sunnuntai-_iltana_. - -Hän, samaten kuin hänen neljä siskoaan, Aunetta, Inkeri, Kerttu ja -Viiva, jotka myöskin olivat äsken nousseet, arvelivat, että nyt oli -melkein aamu vielä. - -Kuitenkin sai Elsa alati erottamattomat "Nauriit", Inkerin ja Kertun, -mukaansa. Ja kun he yhdistetyin voimin hääräsivät, korjasivat vuoteet, -lakaisivat, sirottivat lattialle katajoita, puhdistivat takan, -tekivät tulen ja asettivat sille kahvipannun, oli kaikki hienoa ja -järjestyksessä äidin ja kotiväen sisääntullessa. - -Jonkun verran sekavaa oli kuitenkin ilo vanhempia tervehtiessä. Sillä -nyt päättyisi ihana, viikkokausia kestänyt oleskelu tunturimajoilla. -Lehmät ja vuohet ajettaisiin kotiin heinäajaksi, ja tunturimajat -suljettaisiin moneksi viikoksi. Kun ihmiset ja elukat taas joutuisivat -sinne kesempänä, olivat lapset jo alkaneet lukunsa ja kouluopintonsa. -Eipä silloin puhettakaan enää mistään vaelluksesta tunturimajalle, -vielä vähemmän sinne jäämisestä. Mutta nyt oli paras haihduttaa -mielestä kaikki surulliset ajatukset lukemisesta ja sisäänsuljetusta -elämästä. Oli totisesti muuta tekemistä. - -Pekka saapui juuri kotiin kerallaan kimppu taimenia, jotka hän oli -ulkosalla, elukoita paimentaissaan, onkinut. - -Elsa perkasi kalat reippaasti ja kätevästi, paistaen ne sitten -hiilustalla pannussa. - -Inkeri huuhtoi perunat, pesi puuastiat ja kiillotti veitset. - -Aunetta kattoi pöydän, joka nostettiin saranoilleen, niin että siitä -tuli tilava. Hän koristi sen metsäkukkasilla ja vihreillä kasveilla, -joita Sylvi, Matleena ja Viiva olivat tuoneet kotiin metsästä, Pekan -siistiessä ja haravoidessa pihaa sekä kantaessa pois pudonneita lehtiä -ja risuja. - -Kerttu touhusi maitokammiossa. Hän kantoi sieltä viilikehlot ja -vuohenjuustoa ja taittoi rieviä ohraleipäkakkuja sopiviksi paloiksi -ateriaa varten. Voipytyn keltaisine, melkein kukkaistuoksuisine -voineen, hän asetti keskelle pöytää. Inkerin avulla hän riiteli -sille kunniapaikan, vaikka Aunetta olisi miten kinastellut niin -kehnoa kattamistapaa vastaan. Esille pantiin myöskin keltaisenruskeaa -heravoita sekä tuoretta lehmänjuustoa, niin kuivaa, että siitä oli -tukehtua, vaikka se kyllä vanhana ja kypsyneenä muuttuu pehmeäksi ja -maukkaaksi. - -Kaukaa metsästä kuului vihdoin livertävän koreaa huhuilua ja -riemuitsevia tanotorvenääniä. - -Kalle ja Saara olivat nähtävästi olleet toistensa seurassa ja kulkeneet -siten yhdessä koko päivän. "Nauristen" mielestä sellainen oli _sangen -kummallista_; olisi ollut paljon parempi ja oikeampaakin, jos ainakin -Saara olisi jäänyt tunturimajoille, kunnes olisi saanut kaikki kunnolla -hereille, vaikka siihen olisi tarvittu kokonainen päivä. - - - - -Kolmaskymmenesseitsemäs luku. - -JÄLLEEN VIESTI ÄIDILTÄ. - - -Pappi vaelsi metsässä aivan yksin. Hän halusi, kuten tavallista, etsiä -kristallikirkkaan kylmän lähteen, joka hänen tietonsa mukaan oli -läheisyydessä. - -Kun hän hiljaa vaeltaen pehmeässä sammaleessa alkoi tulla lähteelle, -oli hän kuulevinaan jostakin nyyhkyttelevää itkua. - -Huolestuneena ja osaa-ottavana aikoi hän kiiruhtaa sinne päin, mistä -tuo surullinen ääni tuli. Hän kulki siis muutaman askeleen eteenpäin, -mutta pysähtyi ihmetellen ja epätietoisena. - -Poika, jonka hän juuri oli nähnyt, ja jonka ujostelematon esiintyminen -saarnaajana metsässä oli herättänyt hänessä ihmettelevää hämmästystä, -makasi nyt suullansa maassa, ihan lähteen vieressä, itkusta värähdellen. - -"Mitä hyödyttää, että seisoin ikäänkuin pilkkana niiden edessä, joihin -emme kuulu", nyyhkytti poika. "Mitä hyödytti, että kuljetin pois -pikkutytöt ja meidät kaikki tunturilta ja sen pienistä, harmaista -tupasista. Jos olisimme jääneet, vaikkapa itse köyhäintaloon, emme -koskaan olisi tienneet mistään paremmasta, ja olisimme vain tyytyneet. -Mutta nyt en usko sitä enää, sillä nyt tahdon saada parempaa. Minä -tahdon välttämättä tietää kaikesta, mitä maailmassa on, ja olla näiden -hienojen lasten kaltainen. Ja nyt minusta tuntuu vain raskaalta ja -surulliselta. En tahdo enää kiertää pitkin teitä ja hävetä, kun täytyy -mennä taloihin, eikä ole mitään, millä vaihtaisi itselleen ruokaa. -En _tahdo_ olla kerjäläinen, josta ei kukaan pidä ja josta ei kukaan -välitä, vaikka hän sanoisi mitä tahansa. En tahdo seisoa kivellä -metsässä saarnaamassa. Tahdon seisoa kirkossa ja puhua ihmisille, mitä -äiti opetti meille. Mutta minun täytyy vain kulkea ja kulkea ja minusta -tuntuu niinkuin en koskaan tekisi oikein, vaikka sitä haluaisinkin. -Rakas, rakas Jumala, pidä minusta huolta, että teen mielelläni, mitä -sinä tahdot, enkä ole niinkuin pikku-Mauno, joka tahtoo unohtaa sen." - -Antti katsahti ylös pelästyneenä. Hän kuuli mielestään kahinaa, huomasi -ihmisen varjon. - -Tuossahan oli pappi, joka häntä nyt lähestyi. Häpeissään, niin -musertuneena, että uskalsi tuskin katsoa, nousi Antti jaloilleen. Hän -tarttui nopeasti läkkihinkkiin, minkä Anna-Lea oli heittänyt hänelle, -nähdessään hänen lähtevän metsään, kylmälle lähteelle päin. - -Antti heilutti hinkkiä lähteessä, huomaten vastenmielisyydellä -punaiseksi turvonneet kasvonsa vääntyneinä kuvastuvan siihen. - -"Tahdotko antaa minulle siemauksen, ennenkuin täytät hinkin?" sanoi -papin tyyni, lempeä ääni. - -Antti kohtasi ihmetellen, yht'äkkiä niin keventyen ja luottavaisena -syvät, tummat silmät, jotka hyvinä ja ymmärtäen suunnattiin häneen. - -Ei hän tietänyt, miten niin kävi, mutta pian hän aivan -ujostelemattomasti kulki kiemurtelevaa polkua myöten lammelle sen -miehen seurassa, joka äsken, kun hän näki hänet "saarnastuolista", -oli synnyttänyt hänessä niin kiusallisesti nöyryyttävän hävyntunteen. -He jäivät kauvaksi aikaa istumaan sammalkivelle lammen partaalle, nuo -molemmat, vanhempi, jolla oli kaikkea huolta, kaikkea hätää säälivä, -hyvä sydän, ja poikanen, masennetuin, aroin, sisäänkääntynein, mutta -nyt äkkiä avosydämisin, ujostelemattomin mielin. - -Taisihan Antti puhua hänelle avonaisesti kuin itse Jumalalle, kaikesta, -mikä oli häntä raskauttanut. Yksinkertaisesti ja selvästi hän saattoi -kuvata sen levottomuuden, jota hän alati oli tuntenut pikkusiskojen -tähden, ennenkuin oli löytänyt heille sellaiset kodit, jotka äiti -olisi hyväksynyt. Hän kertoi äidin rakkaudesta ja kärsimyksestä ja -kuolemasta, sekä miten hän oli luvannut hänelle pitää huolta lapsista -ja vuohesta. - -Ja vihdoin saattoi Antti, jopa ilman ujostelua ja pelkoa, sanoa, mikä -hänessä oli sisinnä itänyt, siitä asti, hän arveli, kun hän ensi kerran -ainoastaan muutaman vuoden vanhana istui joulukirkossa, pienessä -Hallatunturin kappelissa. - -Antti saattoi nyt sanoin ilmaista, tosin suorastaan mahdottoman -toivonsa, _päästä kerran papiksi_. - -Vanhempi, jo ystäväksi tullut, istui nyt ääneti ajatuksissaan. Hän -istui siten kauvan, kehoittamatta kuten äsken poikaa avaamaan sydäntään -varovaisin, yksinkertaisin kysymyksin tai pienin, osaa-ottavin ilmein. -Lopulta hän nousi. Hänen silmänsä loistivat, niinkuin olisi hän tehnyt -pyhän päätöksen. - -"Tämä ei ole ihmisten tekoa; ei ole sattuma johdattanut sinua tielleni, -poika. Se on Jumalan johdosta ja tahdosta tapahtunut ja minä ymmärrän, -että meidän tulee kulkea sitä tietä, jonka äitisi rukoukset ovat -avanneet sinulle." - -Antti katsahti ylös hämmästyen, kuin salaman sokaisemana. - -"Saat kasvatuksesi meillä, saat opiskella kaupungin lukiossa. Olen -varma, että Jumala siunaa yrityksen niin sinuun kuin meihinkin nähden. -Me, vaimoni ja minä, tulemme äidiksesi ja isäksesi ja tahdomme aina -parastasi katsoa. Tulet meidän hyväksi pojaksemme, ja niin on _asia -ratkaistu_. Jumala siunatkoon sinua, poikani!" - -Antti tunsi käden lepäävän päänsä päällä lujana, juhlallisena. -Kasvatusisä ja poika seisoivat yhdessä metsässä uinuvan lammen -rannalla, kesäyössä, joka oli valoisa kuin päivä. Antti oli kuin -unessa. Hän kuvitteli Jumalan enkelien ilmestyvän lammen sumuharsosta. -Hän ei olisi hämmästynyt, jos olisi leudossa usvassa huomannut äidin -kasvot yhtä valoisina ja hymyilevinä kuin ne olivat olleet silloin, kun -hän erosi täältä lapsiansa siunaten. - - - - -Kolmaskymmeneskahdeksas luku. - -MATLEENA. - - -Matleena riensi päistikkaa tupaan. Paljain päin, ääneti ja neuvotonna -hän pysähtyi aivan oven suuhun rauhoittuen heti, nähdessään Antin, joka -istui täysin turvallisena ja kotiutuneena kolmijalkajakkaralla takan -edessä voitelemassa herraskenkiä tervalla. - -Hänestä oli kuitenkin kovin pelottavaa jäädä sisälle, kun molemmat -komeasti puetut valtarouvat istuivat siellä pöydän ääressä pitkät, -valkeat nutut yllään, hiuspalmikot riippuvina, ja katselivat juuri -nyt vain häntä. Rovasti, joka oli käynyt sisällä juttelemassa rouvien -kanssa, läksi ulos, Matleenan tullessa sisään. - -"Kas tässä hän on, oikein tänne lähetettynä hänkin." Näillä sanoilla -laski pappi hiljaa, lempeästi silittäen kätensä lapsen pään päälle, -suunnaten lempeän, merkitsevän katseen vaimoonsa ennen menoansa. - -"Niin, tässä hän nyt on, aivan oikein", lausui toinen rouvista, hän, -jota lapset olivat nimittäneet Heleena-tädiksi, ja joka oli Sylvin -äiti. Hän oli sitäpaitsi aivan Sylvin näköinen: somat, vaaleat, hienot -hiukset niinkuin hänelläkin ja kalpeat kasvot; mutta hellän ja lempeän -näköinen hän oli. - -Hän astui esiin, vetäen empivänä vastustelevan Matleenan luokseen ja -istuutui taas paikalleen käsivarret hyväillen kiedottuina vieraan, -jäykästi katselevan lapsen ympärille. - -"Oletko hiukan mielistynyt pikku Sylviin?" hän kysyi vienolla äänellä. - -Matleena punastui tuskaisena. Hän tunsi itsensä peräti vaivaantuneeksi, -kun ei hänellä ollut aavistusta siitä, mitä "olla mielistynyt" -merkitsisi. - -"Sylvin äiti tahtoisi tietää, pidätkö Sylvistä ja oletko mielelläsi -hänen kanssaan, mutta senhän minä jo olen nähnyt sinusta", sanoi -toinen rouva, joka oli Nauriitten ja toisten lasten äiti. Hän näytti -niin hauskalta ja iloiselta, että Matleena tuli yht'äkkiä hymyilleeksi -hänelle, vaikka se hänestä oli niin vaikeata tuon toisen rouvan edessä. - -"Niin, kyllä Sylvi minun mielestäni on oikein mukava", mutisi Matleena. - -"Onko sinulla mitään vastaan ruveta hänen pieneksi ystäväkseen ja -siskokseen?" jatkoi Sylvin äiti. Hän puhui hellästi, melkein rukoillen. - -"Hänenkö sijaansa, jolla on niin hauskaa Jumalan luona?" kysyi Matleena -katsoen suurin, totisin silmin hienoon rouvaan, jolla oli surumieliset -silmät, ja joka nyt Matleenan hämmästykseksi ja suruksi oli vähällä -ruveta itkemään. - -"Niin, mutta äitikin on siellä, niin että kyllä pikkutyttö voi hyvin", -sanoi Matleena matalalla äänellä koettaen lohduttaa murehtivaa. - -"Uskotko niin, pikku rakas", kuiskasi rouva. Hän nosti Matleenan -polvelleen, nojaten päätänsä hänen paljaisiin hiuksiinsa, jotka -loistivat kiharoina ja välkkyvinä. - -Matleena istui taas jäykkänä kuin tikku. Hän oli tyhmän ja vaivatun -näköinen, tuntien suurta halua vääntäytyä pois niin harvinaisesta -asemasta. - -Mutta Antti, johon hän vetosi ahdistuksessaan, katsahti häneen -varoittaen, mikä merkitsi sitä, että oli sääli hienoa rouvaa, ja että -hänen piti istua hiljaa hänen luonaan niin kauvan kuin tämä halusi -pitää polvellaan sellaista isoa tyttöä. - -"Puhu sinä lapselle, Elviira", sanoi itkevä, sureva äiti hiljaa. Hän -laski varovasti Matleenan polveltaan. - -Toinen "hauska" rouva, Nauriitten äiti, jolla oli niin iloiset, siniset -silmät, ojensi kätensä Matleenalle. Hän piti käsivartensa tytön -vyötäisillä kertoessaan, että Sylvin äiti nyt, neuvoteltuaan heidän, -hänen miehensä ja hänen itsensä kanssa, oli päättänyt sallia pikku -Matleenan seurata heitä Tukholmaan heidän _omana lapsenaan_. "Tuleeko -Anttikin?" kuiskasi Matleena pelosta laajennein silmin. - -"Antti tulee meille. Hän on jo meidän poikamme, siitä olemme selvillä." -Hän nyökkäsi iloisesti ja hyväntahtoisesti Antille, joka kohotti -päänsä työstään ja työnsi otsaltaan alasvalahtaneen tukan, lähettäen -vastineeksi valoisan, onneasäteilevän katseen. - -Papinrouva hymyili tyytyväisenä. Hänen miehensä oli jo aikaisemmin -ottanut kasvattaakseen kaksi köyhää poikaa. Mutta ei kumpaisessakaan -heistä hän ollut tavannut sellaista viisautta, sydämenhienoutta ja -ajatuksenselvyyttä, jota hän jo oli huomannut tässä tunturien ja -katovuoden lapsessa. - - - - -Kolmaskymmenesyhdeksäs luku. - -KAIKKI SEITSEMÄN HALLATUNTURIN LASTA. - - -Pikku Matleena kuuli nyt saman kertomuksen, mistä Antti oli jo -osan kuullut puolittain papin ja puolittain hänen vaimonsa kautta. -Kertomuksen hänestä itsestään ja siskoistaan. - -Heidän vaelluksensa tuntureilla vuohen kera oli laajalti levinnyt -alamaassa -- se kun oli niin liikuttava ja ihmeellinen. - -Karhunummen jahtimestari oli sattunut kertomaan siitä, ollessaan -alamaassa virkatoimituksilla merkitsemässä pappilan metsästä -kaadettavia puita. Vanhoille ystävilleen pappilassa hän oli kertonut -"pikku tytöistään", ja kuvannut laajasanaisesti sitä onnea ja -tyytyväisyyttä, jota hän vaimoineen tunsi lasten omistamisesta. - -"Sinä käsität, Matleena, ettei jahtimestari olisi milloinkaan ennen -puhunut sillä tavalla, koska hänellä ei ollut lapsia ollut." - -"Ne meidän pikkutytöt, Martta-Eeva ja Sanna-Kaisa tulivat heidän -lapsikseen", huudahti Matleena. "Hertti sentään, elävätkö ne?" jatkoi -hän innostuneena aivan unohtaen tavallisen arkuutensa. - -"Elävät! Usko pois vaan! Ne ovat maailman terveimmät, suloisimmat, -oivallisimmat pikku tytöt. Heidän pieni äitinsä on muuttunut niin -terveeksi, iloiseksi ja voimakkaaksi heidän tultuaan. Hän on kutonut -heille kangasta vaatteiksi, punaisia ja valkeita sekä sinisiä ja -valkeita pumpulileninkejä, jotka hän on itse neulonut, sekä pyhää että -arkea varten." - -Matleena seisoi käsivarret pöydällä katsoen ulos ikkunasta ja -kuunnellen puhetta, ihmetellen ja ihastuneena kuin satua. - -"Niin ja sitte se pikku äiti on ommellut heille avarat esiliinat -karkeammasta, kotikutoisesta kankaasta. Ne ovat heidän yllään, kun he -ovat työn touhussa. Voitko arvata, mitä sellaiset pikku naskalit saavat -aikaan?" - -"No kaikkea ja mitä vaan", tokaisi Matleena sellaisella vakaumuksella, -että jos tarve olisi vaatinut, olisi hän saattanut todistaa pikkutytöt -täysikelpoisiksi mihin talousaskareihin hyvänsä. - -"Kaikkeako?" toisti papinrouva lystikkäällä hymyllä, mistä Matleena -melkein närkästyi. - -"Kyllä, ne osaavat lakaista, kohentaa tulta ja heijata ja kantaa -palikoita ja pestä astioita ja puulusikoita, ja -- ja --" - -Matleena suorastaan hengästyi, kun hänen piti luetella pikkutyttöjen -kaikkia taitoja. - -"Kuule, eivätkö ne pysty navettatöihinkin?" Matleena näytti olevan -hämillänsä ja hiukan miettiväinen. - -"Pikkutyttöjen ei ole juuri tarvinnut tehdä työtä navetassa. -Martta-Eeva ei ole voinut päästä korkeitten kynnysten yli ilman apua, -kun hän on niin pieni, enkä minä sitäpaitsi ole tarvinnutkaan mitään -apua", lisäsi hän ylimielisesti. - -"No, sittepä saat kuulla, että pikkutytöt vast'edes, kun ovat -vähän kasvaneet, oppivat navettatöihinkin, sillä uskotkos, että -heillä on kummallakin oma vuohi; ne asustavat pienessä, kauniissa, -vastarakennetussa vuohimajassa." - -"Enpä ole koskaan kuullut niin somaa! Minkähän nimisiä ne vuohet ovat?" -tiedusteli Matleena. Hänen silmänsä tuikkivat. - -"Sen saat tietää, jahtimestari puhui kyllä siitä." - -"Toisen nimi oli He -- He -- mitenkäs se taas olikaan!" - -"_Helokki_ tietysti", selvitti Matleena. "Antti, vuohen nimi oli -Helokki, niinkuin meidänkin." - -Matleena ei voinut seisoa hiljaa. Hän asteli edestakaisin, liitti -yhteen kätensä, vääntelihe ja katsoi Anttiin ja hienoon rouvaan, joka -hymyili hänelle niin hyväntahtoisesti ja ymmärtäen, ja joka nyt auttoi -häntä kysyen, mikä toisen vuohen nimi oli. - -"Toista sanotaan 'Valkotäpläksi'." - -"Sitte sillä on kaksi valkoista täplää kuonon alla parran sijasta. -Se on hyvien maitovuohien tunnusmerkki", huomautti Matleena kokeneen -navettatytön varma ilme kasvoillaan. - -"Ja sitte, tiedätkö, on pikkutytöillä kaksi nukkea. Ne ovat niin -hienot, että niillä on posliinipää paksuine posliinipalmikkoineen, -vaikka ne ovat kapalolapsia ja makaavat pienessä kätkyessä?" - -"Niin, minä tiedän, ja pikkutytöt laulavat kehtolaulua, 'Taimainen -taana'." - -Matleena oli purskahtaa itkuun viimeisistä sanoistaan. Papinrouva -kiiruhti lisäämään: "Noiden hienojen kapalolasten nimet ovat Anna-Liisa -ja Matleena." - -"Antti, kuulitko, miten ihmeellisiä ne pikkutytöt ovat?" - -"Ja vielä enemmän. He ovat itse tehneet itselleen haloista kolme -poikaa, jotka he ovat pukeneet, ja näitä he sanovat Antiksi, -Pekka-Erkiksi ja Maunoksi. Lienettekö milloinkaan ennen kuulleet niitä -nimiä?" - -Matleena kääntyi vaieten veljeen ihastusta hehkuvin kasvoin. Antti -katsoi puolestaan siskoon yhtä äänettömänä ja merkitsevästi. Ilo ja -tyytyväisyys loisti hänenkin silmistään. - -"Saat kuulla vieläkin sellaista, mikä sinusta on mieluista." - -"Osaavatko pikkutytöt kenties ommella ruusuja lapasiin?" - -"Sitä en usko, ja nyt onkin kertomus pikkutytöistä päättynyt. -Mutta sanonpa sinulle, että jahtimestari on käynyt myöskin eräässä -suurtalonpoikaistalossa." - -"Ehkä siinä, minne jätimme Anna-Liisan ja Pekka-Erkin?" keskeytti -Matleena odotusta täynnä. - -"Oikein arvasit. Usko pois, Anna-Liisa on kuin tytär talossa. Hänelle -oli annettu pieni, vihreäksi maalattu rukki, ja oikeat pienet karstat. -Kun jahtimestari tuli illalla suureen keittiöön, istui Anna-Liisa -kehräten pellavia pikku rukillaan, talon emännän kehrätessä villoja, -joista tulisi talvivaatteita hänen miehelleen ja kaikille kolmelle -lapselle. Tuli paloi takassa. Kaksi pientä poikaa --" - -"Ja ne olivat, voi minä tiedän, että ne olivat Pekka-Erkki ja -pikku-Kalle", keskeytti Matleena hypähtäen innostuksesta. - -"Niinpä luulen heitä kutsutun. He astuivat sisään, sylissään kuivia -puita, joita panivat tuleen, niin että tuvassa näytti valoisalta ja -korealta. He olivat laulaneet niin hauskasti ja iloisesti yhdessä, -talon emäntä ja Anna-Liisa, ja eräs palvelijatar, joka kehräsi myöskin." - -"Se oli Loviisa." - -"En todellakaan muista, mitä ne lauloivat. Pienestä paimentytöstä se -oli." - - "Ja seitsemäs soitto viel' loppunut ei, - min taisi hän, - Kun kuningas morsion tanssihin vei. - Niin hän vaan soittaa taisi." - -"Antti, sen laulun ne lauloivat. Siinä on kuusitoista värssyä, ja se on -hauska ja iloinen veisu." - -"Niin, juuri sen!" - -"No jahtimestari tuli iloiseksi tuntiessaan Anna-Liisan ja Pekka-Erkin. -Talossa oli oltu tyttöön niin tyytyväisiä, että hän oli saanut -pienen, siniseksi maalatun kirnunkin, missä hän saattoi kirnuta voita -lauvantaisin. Ja navetassa oli kokonainen vuohiparvi, joista hänen -piti huolehtia. Ne seisoivat pienissä pilttuissa syöden kuivia lehtiä, -joita hän laski seimiin, ennenkuin alkoi lypsää elukoita. Isoimman ja -koreimman vuohen nimi oli sielläkin Helokki. Eikö ollut ihmeellistä! -Sen vieressä leikkivän vohlan nimi oli Äidin-kuva. Ymmärrätkö -minkätähden?" - -"Kun hän tietysti oli äitinsä näköinen", vastasi Matleena taas -ujostelematta ja ajatukset hereillä. - -"Jahtimestari oli ollut Pekka-Erkin ja toisen pikku pojan kanssa -ulkosalla. He olivat rakentaneet myllyn ja sahan puron partaalle, -joka keväisin juoksee vuolaana. Sekä saha että mylly olivat käydä -huristaneet, niin että sitä ilokseen katseli." - -"Niin, Pekka-Erkki harrasti aina sellaista veteen rakentamista", -hymyili Matleena ylpeästi ja tyytyväisenä. "Ja hän pysyttelihe aina -isän kintereillä, kuullakseen hänen soittavan, niin kauvan kuin isä oli -terve." - -"Nuori talonpoika oli tehnyt pojille myöskin pienen viulun", jatkoi -papinrouva, "ja he olivat saaneet pienet kärryt, vetääkseen niissä -puita, ja pikkuiset haravat, että he saattoivat aivan kuin aika miehet -olla mukana väen heinänteossa ja pitää taloa hienona ja siistinä." - -"Miten erinomaisen mukavasti sille Pekka-Erkille on käynyt", sanoi -Matleena äänessään jonkinlainen kaiho. - -"Ja tiedäpäs, että heillä on tallissa kaksi varsaa. Pekka-Erkki, joka -on kovin nuoren talonpojan suosiossa sen vuoksi, että hän on kelpo -poika, joka on saanut eloa omaankin poikaan, sai tahtonsa läpi, niin -että toinen varsa nimitettiin Antiksi, toinen Maunoksi." - -"Oletkos Antti kuuna päivänä kuullut sen vertaista? Mutta Pekka-Erkki -lienee ollut toki kelvollisesti pesty ja kammattu?" lisäsi Matleena -varovaisesti, melkeinpä osaa-ottavaisella äänellä. - -"Kyllä, siitä voit olla varma. Jahtimestari sanoi, ettei hän todella -ollut milloinkaan nähnyt niin peräti kiiltäväksi pestyjä ja kammattuja -lapsia kuin tuo talonpoikaistalon kolmikko." - -Matleena ja Antti hymyilivät salaperäisesti toisilleen. - -"Niin, sellainen oli Anna-Liisan ja Pekka-Erkin tarina." - -"Mutta nyt tulee sellaista, mitä ette kenties ensinkään muista; kun -olette kulkeneet niin paljon ja käyneet niin monessa paikassa, olette -kenties kokonaan unohtaneet erään, joka valmisti lapikkaita?" - -"Voi, Antti! Silmälasimies!" Matleena nauroi ääneen ilosta. "Hän asuu -pienessä harmaassa tuvassa. Elääkö hän? Lieneekö koskaan kuultu näin -paljon merkillistä!" - -"Sinä pieni, suloinen, lämminsydäminen lapsi." Hieno rouva hymyili -Matleenalle. Hän seurasi koko ajan vilkkaalla osanotolla ja -innostuksella vieraan lapsen tunne-ilmaisuja. Lapsihan tulisi hänen -omakseen, ja pikku Matleenan joka sana, jokainen äänenpaino oli -merkityksellinen hänelle. - -"Niin juuri -- lapikasmies kuuluu asuvan pienessä harmaassa tuvassa. -Kerran tänä vuonna, erään hirveän talvimyrskyn vallitessa, suden -hiipiessä sydänmailla", jatkoi rouva. - -"Ei silloin vielä ollut lumimyrsky, mutta se puhkesi sitte", keskeytti -Antti totisesti. - -"Eikä susi myöskään tullut, sillä äiti rukoili Jumalaa, että hän -suojelisi meitä -- senhän sinä hyvin tiedät, Antti", liitti Matleena. -"Enhän minä ole sanonutkaan muuta", huomautti Antti sävyisästi. "Mutta -mehän tulimme sinne." "Asuuko hän vielä pikkutuvassa, vuoren alla, -Lasi-, Lasi-, Antti, mitenkä hänen nimensä oikeitten ihmisten parissa -taas olikaan?" - -Matleena kääntyi jälleen innosta palaen hänen puoleensa, joka tiesi -kertoa niin paljon eriskummallista. - -Antti katsahti silmänräpäykseksi työstään. Hän pilkkoi nyt päreitä. - -"Lapikas-Pekka oli hänen nimensä." - -"No, tuon Lapikas-Pekan luo saapuu eräänä iltana seitsemän lasta, -sangen nälkäisinä." - -"Kauheasti", huokasi Matleena. - -"Mutta me olimme saaneet ruokaa aikaisemmin päivällä, muista se, -tyttö", kuului Antin totinen ääni. - -"Luulenpa, että nuo lapset olivat myöskin sangen väsyneitä", jatkoi -papinrouva, jolla ei ollut mitään sitä vastaan, että lapset unohtivat -arkuutensa ja sanoivat, mitä ajattelivat, joten hän oppi tuntemaan -heitä paremmin. - -"Ei niin kovin", selitti Matleena veljen sanojen ohjaamana. "Sääret -olivat eniten väsyneet ja jalat, joihin oli tullut haavoja. Mutta emme -me itse olleet väsyneitä, astuessamme tupaan. Eei -- me pelkäsimme." - -Matleena katseli eteensä. Hän hymyili ajatellessaan, että he olivat -pelänneet sen miehen luona, siinä pienessä tuvassa. Niin vähän he -silloin vielä olivat nähneet sellaista, mitä todella piti pelätä. - -"Heidän joukossaan oli vuohi." - -"Tietysti Helokki", nyökkäsi Matleena eloisasti kiintyneenä -kertomukseen. - -"Lasten oli täytynyt jäädä sinne lumipyryn yli, ja he olivat tehneet -pienen tuvan niin hienoksi, puhdistaneet ikkunan, pesseet lattian, -peittäneet sen tilkkumatoilla ja valaisseet takan." - -"Anna-Liisa sen ensin keksi", selitti Antti. - -"Niin, sillä Anna-Liisa ei kärsinyt ensinkään likaisuutta, ja kun ei -tuvassa ollut ainoatakaan naisihmistä, oli siellä ensin aivan kauhean -näköistä." - -"Mutta me saimme oikeaa ruokaa ja kahvia, saimmepa maatakin, Helokki -myös, muista se, tyttö!" - -"Olenko sanonut sen unohtaneeni", intoili Matleena närkästyen. "Mutta -missä ei vaimoväkeä ole, siellä ei ole myöskään hienoa, enkä minä sitä -kummastelekaan." - -"Ei, ei", myönsi Antti täysin vakuutettuna siitä, että sisar oli -oikeassa, vaikka tuo mielipide ei ollut juuri mairitteleva hänelle, -joka ei ollut vaimoväkeä. - -"Kerro heille, Elviira, kukasta ja ikkunasta!" - -"Niin, aivan oikein! Lapikas-Pekan ikkunalla oli ollut kaktus somassa -astiassa." - -"Voi, minun pieni kaktukseni, jota kannoin kontissa ja jota pidin niin -rakkaana, että se sai saatella meitä ensimäisen päivän." - -"Juuri se kaktus siinä tietysti oli. Lapikas-Pekan ikkuna kuuluu -nyttemmin olevan välkkyvän kirkas, että pikku _kaktus_ voisi hyvin, -ymmärrätkö? Kun ikkuna kirkastui, huomasi Pekka itse, miten rähjäinen -hänen tupansa oli nurkkiaan myöten. Niin että nyt hän pitää koko tuvan -hienona, lattian puhtaana ja takan valkeana, _vaikka_ hän onkin ilman -naisväkeä." - -"Kuuletkos Matleena?" kysäisi Antti, äänessään melkein juhlallinen -paino. - -Matleena "kuuli" kyllä, seisoessaan siinä sekä uljaan että nolautuneen -näköisenä. - -"Mutta nyt saatte kuulla vieläkin ihmeellisempää. Antti kai sen jo -tietääkin." - -Matleena tömisti jalkojaan ja vääntelihe punaisena ja innostuneena. - -Vieläkin merkillisempää kuin mitä jo oli kuullut! - -"Kyllä, tiedäpäs, että pikkutuvan mies on särkenyt viinapullonsa. Hän -ei kärsi niitä silmissäänkään, ja --." - -"Nyt sinä, tyttö, kuulet jotakin perin kummallista!" - -"Ajattelehan, Matleena, _hän on hankkinut vuohen_, ison, korean, -hyvinlypsävän vuohen, jonka jahtimestari on ostanut hänelle -Smålannista, missä vielä on mainioita vuohia." - -"Ja sen nimenä on Helokki, niin varmasti kuin tässä seison", huusi -Matleena aivan suunniltaan ihastuksesta. "Hänhän tahtoi ostaa meidän -Helokin, ja sanoi, että jos hänellä olisi aina maitoa keitettävänä ja -kahviin, ei olisi pakko juoda yhtä mittaa." - -"Näetkös nyt, Antti, että oli kuitenkin hyvä, kun lähdimme matkaan. -Olet välistä marissut sitä ja katunut, kun otit meidät ja Helokin -mukaasi. Mutta nyt näet, miten se oli hyväksi. Ei kai kukaan usko, -että Pekka olisi tullut, hankkineeksi vuohta ja alkanut pitää tupaansa -hienona ja lopettanut juomistaan, ellei hän olisi nähnyt meidän -Helokkia." - -"Niin, ja vaikkeikaan Helokki nyt juuri ole hänelle siisteyttä -opettanut, on sillä kuitenkin ollut tehtävänsä", hymyili papinrouva. -"Olisit Antti sangen lyhytnäköinen", lisäsi hän totisesti, "jollet -käsittäisi, miten hyvä monessa suhteessa oli, -- eikä ainoastaan teihin -itseenne nähden, -- että lähditte matkaan, kun tupa oli tyhjä. Lapset, -jotka ovat äidiltä ja isältä oppineet sitä, mikä on oikein ja totta, -vievät kanssaan siunauksen, minne joutunevatkin maailmassa." - -"Minusta vain tuntui joskus, kun pienokaiset kärsivät, että olin -menetellyt hullusti", puolustelihe Antti, häpeissään ja pahoillaan, -niin onnelliseksi ja kiitolliseksi kuin tunsikin itsensä. "Minä -kuvittelin käyttäytyneeni ajattelemattoman tyhmästi, ja juuri kuin -houkutelleeni heitä sellaiseen, mistä en voinut auttaa heitä. Mutta -nyt on kaikki hyvin. Eikä minun tarvitse murehtia pikku Matleenankaan -tähden." - -Matleena tuli Antin sanojen johdosta tuskallisen ja kauhistuneen -näköiseksi. - -"Sylvi ja sinä saatte seurata meitä pohjoiseen kesäisin", sanoi hieno -rouva, "tai saa Antti tulla etelään luoksemme." Matleena painoi -päänsä alas. Kaikki oli kuin haihtunut hänen vasta hymyileviltä, -onneasäteileviltä kasvoiltaan. "Pieni, rakas lapseni", lausui -kasvatusäiti, vetäen Matleenan lempeästi luokseen. "Antti saa täällä -niin monta siskoa ja kasvatusveljeä. Pikku Sylvi on aivan yksin, ilman -pientä sisarta." - -"Ehkä äiti on lähettänyt minut hänelle, niinkuin meidät kaikki -Lapikas-Pekan luo", mutisi Matleena itsekseen. Hänen ilmeensä oli -käynyt syvästi miettiväksi, ja hän katsoi tutkivasti hienoa rouvaa -silmiin, joka ei enää näyttänyt ainoastaan "hienolta", vaan myöskin -valoisalta ja lempeältä. Matleena käsitti sillä hetkellä, että äiti oli -lähettänyt hänet sisareksi sille, jolla ei ollut ainoatakaan siskoa. -Niin ettei hän enää vastustellut kauvemmin ja pysytellyt jäykkänä kuin -tikku, vaan hiipi pehmein liikkein ja mielin siihen syliin, joka aukesi -hänelle. - -Isä ja äiti, koti ja sisko löytyi siis myöskin Matleenalle, viimeiselle -yksinäiselle seitsemästä pienestä, jotka olivat katovuonna, hylättyinä, -ilman isää ja äitiä, jättäneet harmaan tupasen tuimankylmänä -talvi-aamuna, kun tuli oli sammunut takassa. - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Hallatunturin lapset, by Laura Fittinghoff - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HALLATUNTURIN LAPSET *** - -***** This file should be named 58428-8.txt or 58428-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/8/4/2/58428/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |