diff options
Diffstat (limited to '58376-0.txt')
| -rw-r--r-- | 58376-0.txt | 10925 |
1 files changed, 10925 insertions, 0 deletions
diff --git a/58376-0.txt b/58376-0.txt new file mode 100644 index 0000000..c786beb --- /dev/null +++ b/58376-0.txt @@ -0,0 +1,10925 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58376 *** + + + + + + + + + + + +HAVAHTUNEITA + +Kuvaus nykyaikaisesta haaremielämästä + + +Kirj. + +PIERRE LOTI + + +Suomentanut Jalmari Hahl + + + + + +Jyväskylässä +K. J. Gummerus Oy, +1919. + + + + +I. + + +Tunnettu romaaninkirjoittaja, André Lhéry, tarkasti väsyneenä +saapunutta postiansa eräänä himmeänä kevätaamuna Biscaya-lahden +rannalla olevassa pikku talossa, missä noudattaen viime oikkuansa oli +melkein yhtä mittaa asunut edellisestä talvesta alkaen. + +-- Paljon kirjeitä tänä aamuna, hän huokasi, liian paljon kirjeitä. + +Tosin hän ei niinäkään päivinä ollut tyytyväinen, joina kirjeenkantaja +toi hänelle niitä vähemmän, hän kun silloin katsoi olevansa eristetty +muusta maailmasta. Useimmat noista kirjeistä olivat naisilta, +toiset allekirjoitetut, toiset allekirjoitusta vailla, mutta +kaikki hulmahduttivat kirjailijalle rakastettavan henkisen ihailun +suitsutusta. Melkein kaikki alkoivat näin: "Ihmettelynne on oleva +suuri, hyvä herra, kun näette oudon naisen käsialan". André hymyili +tälle alulle: hämmästyneenä -- eipä sentään! Olihan hämmästys jo aikoja +sitten hänestä kadonnut. Ja jokainen uusi kirjeen, kirjoittajatar, +joka tavallisesti piti itseään ainoana kyllin rohkeana maailmassa, +ottaakseen tällaisen askeleen, ei koskaan malttanut olla lisäämättä: +"Minun sieluni on teidän sielunne sisar; _vakuutan, ettei kukaan +koskaan ole ymmärtänyt teitä niin kuin minä_." Mutta nyt André ei +hymyillyt, vaikka tuo vakuutus ei ollutkaan mitään odottamatonta; +päinvastoin se häntä liikutti. Se tietoisuus, että hänellä oli +vaikutusta niin moneen olentoon, jotka olivat hajalla ympäri maailmaa +ja alati kaukana hänestä, ja että hän osaksi oli vastuunalainen heidän +kehityksestään, sai hänet usein vaipumaan ajatuksiinsa. + +Lisäksi noiden kirjeiden joukossa oli muutamia niin välittömiä ja +luottamusta uhkuvia, todellisia hätähuutoja, jotka kääntyivät vanhemman +veljen puoleen, edellyttäen, että hän ei malttaisi olla kuulematta ja +osaa-ottamatta. + +Tällaiset kirjeet André Lhéry talletti, heitettyään paperikoriin +vaativaiset ja jokapäiväiset; edelliset hän säilytti, vakaasti päättäen +vastata niihin. Mutta useimmiten häneltä valitettavasti puuttui siihen +aikaa, ja kirje parkoja kasaantui, hukkuen pian seuraavien kirjeiden +tulvaan, ja lopulta joutuen unhotuksiin. + +Tämän aamun postissa saapui muuan kirje, jonka kuoressa oli +turkkilainen postimerkki, ja sen postileimasta erotti vallan selvästi; +nimen Stambul, joka aina saattoi Andrén mielen levottomaksi. + +Stambul! Mikä haltioiva taikatenho tuossa yhdessä sanassa! + +André aikoi juuri avata tämän kirjeen kuoren, joka saattoi olla +aivan yhdentekevää, mutta jäi hetkeksi miettimään, hänet kun äkkiä +valtasi tuollainen aina yhtä selittämätön väristys, jota hän tunsi +joka kerta kuin Stambul pitkän unhotuksen jälkeen sukelsi esiin hänen +mielensä kätköistä. Ja samoin kuin usein unissa, kuvastui nytkin +kaupungin varjokuva hänen silmiensä eteen, jotka olivat nähneet kaiken +maailman ja sen äärettömän vaihtelevan moninaisuuden: minareettien +ja kupukattojen kaupunki; tuo majesteetillinen ja ainoalaatuinen, +vielä häviötilassaan verraton, kohosi taivasta kohti Marmarameren +ympäröimänä, jonka sini sulautui taivaanrantaan. + +Noin viisitoista vuotta aikaisemmin oli hänen kirjeenvaihtajattarinaan +ollut muutamia toimettomia kauniita turkkilaishaaremin naisia. Muutamat +heistä: olivat häneen pahastuneet, toiset taas pitivät hänestä, joskin +omantunnon tuskia tuntien, sentähden, että hän aikaisessa nuoruudessa +kirjoittamassaan kirjassa oli kertonut yhden heidän vaatimattoman +sisarensa kanssa kokemansa seikkailun. Nämä lähettivät hänelle salaa +tuttavallisia terveisiä virheellisellä, mutta silti usein viehättävällä +ranskankielellä. Lopulta he vaihdettuaan muutaman kirjeen, vaikenivat +ja vaipuivat jälleen voittamattomaan salaperäisyyteen, levottomina +ajatellessaan, mitä olivat rohjenneet tehdä, ikäänkuin se olisi ollut +kuolemansynti. + +Viimein hän avasi kirjekuoren, jossa koreili pitkämatkalainen -- +hänelle rakas postimerkki -- ja sisällys sai hänet aluksi kohauttamaan +olkapäitään: pitihän tuo nainen totisesti häntä pilanaan! Hänen +tyylinsä oli liian uudenaikainen, hänen käyttämänsä ranskankieli +liian puhdasta ja sujuvaa. Turhaan tuo nainen siteerasi koraania, +mainitsi itseään Zahidé Hanumiksi ja pyysi postiin jäävää vastausta, +noudattaen ryöstöretkellä olevan punanahan varovaisuutta -- kaiketi hän +kuitenkin oli joku läpimatkalla Konstantinopolissa viipyvä henkilö, tai +jonkun lähettilään vaimo, Herra sen tiesi, tai suorastaan Parisissa +kasvatuksensa saanut turkkilaisnainen. + +Kirjeen viehätysvoima oli kuitenkin vastustamaton, sillä melkein +vastoin tahtoaan André vastasi siihen heti. Muuten oli tarpeellista, +että hän osotti tuntevansa muhamettilaisia oloja, ja hän huomautti +joskin kohteliaasti: "Te muka olisitte turkkilainen nainen! Minua ette +totisesti kykene viemään harhaan!..." + +Huolimatta epätodennäköisyydestä, tämän kirjeen lumousvoima oli +kieltämätön... Seuraavaan aamuun asti, jolloin André luonnollisesti oli +herjennyt ajattelemasta tätä seikkaa, hänessä liikkui se epämääräinen +tietoisuus, että jotakin alkoi hänen elämässään, jotakin, jolla oli +oleva suloiset, mutta samalla vaaran- ja surunsekaiset seuraukset. + +Lisäksi tuo kirje oli kuin kutsu Turkinmaalta hänelle, joka muinoin oli +sitä niin suuresti rakastanut, mutta joka ei enää ollut aikonut sinne +palata. + +Tuona epämääräisenä huhtikuun päivänä, jonka valaistus muistutti +talvea, Biscayan meri sai hänet sietämättömän alakuloiseksi -- tuo +vaalean vihreä meri ainaisine kookkaine hyökyaaltoineen, tuo ääretön +aavikko, joka ammottaen aukenee kohti huimaavaa äärettömyyttä, +joka houkuttelee ja saattaa levottomaksi. Paljoa lempeämpänä, +rauhoittavampana ja viihdyttävämpänä väikkyi hänen mielessään +Marmara-meri, rannat täynnä Islamin salaperäisyyttä. Baskien maa, +johon hän ajoittain oli ollut mieltynyt, ei enää näyttänyt hänestä +olinpaikaksi kyllin viehättävältä; tuota vanhan ajan henkeä, jonka +ennen oli luullut huomaavansa Pyreneitten lähimailla, ympäristön +kyläpahasissa -- jopa ikkunoittensa edessä tuossa vanhassa Fontarabien +kaupungissa, huolimatta tyylittömien huvilain tulvasta -- tuota +muinaisbaskilaista henkeä hän sinä päivänä ei enää löytänyt. Kuinka +paljon muinaisuutta ja menneisyyden haaveilua sitävastoin olikaan +jäljellä Stambulissa, korkeiden moskeijain varjossa, katujen +painostavassa hiljaisuudessa, ja äärettömän avaroilla hautausmailla, +missä iltaisin kuolleiden sieluille sytytetään tuhansittain yölamppujen +pieniä, keltaisia liekkejä. Ja nuo molemmat rannat, jotka katselevat +toisiaan -- Europpa ja Aasia -- näyttävät toisilleen Bosporia +reunustavia minareettejaan ja palatsejaan, alinomaan erinäköisinä +vaihtelevassa itämaalaisessa valaistuksessa. Kuinka karu ja synkkä +tämä Gascognen lahti verrattuna Itämaiden satumaailmaan! Kuinka hän +viipyikään täällä, eikä lähtenyt sinne? Kuinka epäjohdonmukaista täällä +tuhlata elämän luetut päivät, kun siellä oli viehkeän lumouksen, +surumielisen ja harvinaisen huumauksen maa, joka saa unhottamaan ajan +haihtuvaisuuden. + +Mutta täällä, tämän himmeävärisen merenpoukaman rannalla, jota +valtameren vihurit ja hyrskyt pieksevät, olivat hänen silmänsä auenneet +näkemään elämän näytelmää, täällä _oli hänessä herätetty tietoisuus_ +eräistä salaperäisistä hetkistä; sentähden hän kaikesta huolimatta +rakasti kaikkea täällä, rakasti sitä epätoivoisesti, ja hän tiesi +vallan hyvin kaihoavansa sitä ollessaan muualla. + +Sinä huhtikuun aamuna André Lhéry uudelleen tunsi parantumatonta kipua, +joka johtui siitä, että hän oli ikäänkuin hajaantunut kaikkien kansojen +keskelle, että oli ollut matkamies kaikkialla maailmassa, kiinnittäen +sydämensä sinne ja tänne. Hyvä Jumala, miksi olikaan hänellä nyt kaksi +isänmaata: oma synnyinmaansa, ja sen lisäksi Itämaat?... + + + + +II. + + +Huhtikuun aurinko, -- yhä saman kuun, mutta viikkoa myöhemmin -- +seuloutui kiertokaihtimien ja musliiniverhojen lomitse sisälle +uneen vaipuneen nuoren naisen huoneeseen. Se oli aamuaurinko, joka +toi mukanaan uudinten, säleluukkujen ja rautaristikkojen läpi tuon +lyhytaikaisen ilon ja maallisen keväimen ainaisen harhalumon, joka +maailman alusta on kiehtonut olentojen sekä monimutkaiset että +yksinkertaiset sielut, ihmisten, eläinten, pienten laululintujen sielut. + +Ulkoa kuului äsken saapuneiden pääskyjen viserrys ja itämaalaiseen +tahtiin lyödyn käsirummun kumea pärrytys. Ajoittain kajahti ilmoille +mylvinän tapaisia huutoja, ikäänkuin hirviömäisten eläinten päästämiä: +kiireellisten matkustajalaivojen toitotuksia, höyryviheltimien +kiljuntaa, joista saattoi päättää, että lähellä oli satama, suuri, +huumaavan liikenteen vilkastuttama satama; mutta nämä laivojen +merkki-äänet tuntuivat tulevan hyvin kaukaa ja alhaalta, mikä viittasi +siihen, että tämä talo oli jossakin turvallisessa, meren tasoa ylempänä +olevassa paikassa. + +Hieno ja valkoinen tuo huone, johon aurinko tunki ja jossa nukkui +tuo nuori nainen; hyvin uudenaikainen, mutta kalustettu siihen +epäonnistuneen yksinkertaiseen ja teennäisen vanhanaikuiseen tyyliin, +joka vielä tuona vuonna (1901) edusti meidän dekadenssimme viimeistä +hienostuneisuutta, ja jota mainittiin "uudeksi taiteeksi". + +Valkealla lakkavärillä sivellyssä vuoteessa, -- johon joku Lontoon tai +Parisin suosittu koristemaalaaja alkuperäisen kömpelösti ja siroon +japanilaiseen tapaan oli luonnistellut epämääräisiä kukkaskuvioita -- +tuo nuori nainen yhä nukkui. Sotkuisten vaaleiden hiuksien keskeltä +pilkoittivat esiin pienet, sievän soikeat kasvot, niin puhdasviivaiset, +että luuli näkevänsä melkein luonnottoman kauniin vahakuvan, +pieni, hieman kotkankaareva nenä melkein liian ohuine sieramineen; +suuret madonnasilmät ja hyvin pitkät ripset, kääntyneinä ohimoihin +päin kuin Surevalla Neitsyellä. Runsaasti pitsejä vuodeliinoissa +ja pieluspäällisissä, runsaasti sormuksia hennoissa sormissa, +jotka lepäsivät silkkipeitteellä, meidän makumme mukaan liikaa +loisteliaisuutta tämänikäisellä nuorella neitosella. Mutta muuten +kaikki hänen ympärillään täysin vastasi länsimaalaisen ylellisyytemme +viime vaatimuksia. Mutta ikkunoiden edessä olivat nuo aukenemattomat +rautaristikot ja puiset häkit, -- jotka loivat tähän valoisaan ja +hienoon ympäristöön lamauttavan, melkeinpä ahdistavan vankila-tunnelman. + +Huolimatta säteilevästä auringonpaisteesta ja pääskysten meluavasta +riemusta, tuo nuori nainen nukkui ylen pitkään, vaipuneena tuollaiseen +sikeään uneen, joka äkkiä aamupuolella yötä valtaa valvoneen, ja hänen +silmiänsä ympäröivät tummat kehät, kuin olisi hän itkenyt paljon +edellisenä päivänä. + +Valkeaksi lakatulla pienellä kirjoituspöydällä paloi vielä unhotettu +kynttilä keskellä täyteen kirjoitettuja paperilehtiä ja valmiita +kirjeitä, jotka oli suljettu kultaisilla nimikuvioilla koristettuihin +kuoriin. Siinä oli lisäksi nuottipaperia, johon oli töherretty +nuotteja ikäänkuin keskellä sävellyskuumeen touhua. Muutamia kirjoja +oli heitetty sikin sokin keskelle hauraita saksilaisesta posliinista +tehtyjä koruleluja: kreivitär de Noailles'en viime runokokoelma +Baudelairen ja Verlainen runojen, Kantin ja Nietzschen filosofian +seurassa... Ilmeisesti puuttui tästä talosta äiti, joka olisi valvonut +luettavan kirjallisuuden laatua ja lieventänyt näiden nuorten aivojen +liikaa kiihotusta. + +Ja hyvin omituista ja odottamatonta tässä huoneessa, jossa mikä +hemmoiteltu pikku parisitar tahansa olisi ollut kuin kotonaan, +oli, että valkoisen vuoteen yläpuolella, juuri siinä paikassa, +johon katolinuskoiset kenties vielä kiinnittävät ristiinnaulitun +kuvan, koreili arapiankielinen kirjoitus, ommeltuna kultakirjaimin +emirin-vihreälle sametille; se oli säkeistö Muhammedin kirjasta, ja +kirjaimet olivat väännetyt vanhanaikuisiksi siroiksi koukeroiksi. + +Äskeistä äänekkäämpi visertely kahden pääskyn virittämänä, jotka +rohkeasti olivat istuutuneet itse ikkunapienalle, sai äkkiä noiden +pienten ja nuorten kasvojen silmät puoleksi aukenemaan; suuret +ruskeanvihreät silmät, jotka ensin epäröivinä ja säikähtyneinä +näyttivät anovan elämältä armoa, rukoilevan _todellisuutta_ mitä +pikimmin karkoittamaan jotakin sietämätöntä unta. + +Mutta epäilemättä todellisuus liiaksikin vastasi pahaa unta, sillä +katse kävi yhä synkemmäksi, mikäli muisti ja ajatukset selkenivät, +ja se vaipui vallan alas, ikäänkuin toivottomana mukautuen +välttämättömyyteen, kohdattuaan luultavasti todiste-esineitä: avoimessa +lippaassa oli jalokivistä säihkyvä otsahely, ja tuoleille oli levitetty +valkosilkkinen morsiushame, jota koristivat oranzhi-kukat aina pitkän +laahuksen päähän asti... + +Tuulispäänä syöksähti huoneeseen ovelle naputtamatta vanha nainen, +hehkuvat ja pettyneet silmät kiiluen. Musta hame, iso musta hattu, +sävyltään yksinkertaisen hieno, ja samalla jonkunverran huomiota +herättävä ja eriskummainen; hän oli saapunut vanhojen impien +valtakunnan rajalle. Epäilemättä hän oli opettajatar, jolla oli hyvät +todistukset, mutta joka oli lähtenyt köyhästä perheestä. + +-- Tässä se on!... Se on nyt hallussamme, pikku lemmikkini!... hän +sanoi ranskaksi, osoittaen lapsellisen riemuitsevana avaamatonta +kirjettä, jonka oli käynyt perimässä postista. + +Ja vuoteessa lepäävä pieni prinsessa vastasi samalla kielellä, ilman +vähintäkään vieraanvoittoisuutta: + +-- Todellako, onko se mahdollista? + +-- Totta kai!... Keneltä muulta luulettekaan sen olevan, kuin +_häneltä?_ Onhan kuoreen kirjoitettu _Zahidé Hanum_? Siinä nyt näette! +Niin, jos olette ilmaissut tämän tunnussanan toisellekin, se on eri +asia... + +-- Tiedättehän, etten sitä ole tehnyt. + +-- No niin, siis... + +Nuori nainen oli kavahtanut istumaan, silmät nyt apoauki, poskilla +punoittava hohde -- vallan kuin lapsi, jolla on ollut suuri suru, +mutta jolle on tuotu niin eriskummainen lelu, että hetkiseksi kaikki +unhottuu. Tämä lelu oli kirje; nuori nainen käänteli sitä käsissään, +halukkaana kosketellen sitä, mutta samalla säikähtyneenä, ikäänkuin +pelkkä kosketteleminen olisi ollut rikos. Ja juuri kun hän oli +avaamaisillaan kuoren hän pysähtyi ja rukoili mielistellen: + +-- Neitiseni, hyvä kulta neitiseni, älkää suuttuko oikustani, mutta +tahtoisin olla aivan yksin, kun luen sen. + +-- Totta puhuen, olettepa hullunkurisista pikku olennoista kaikkein +hullunkurisin, sydänkäpyseni!... Mutta annattehan minun sitten +jälestäpäin lukea sen, eikö totta? Sen olen kai ainakin ansainnut... +Kas niin. Menenpä riisumaan hattuni ja harsoni, ja palaan sitten... + +Todella hän oli "hullunkurinen" pikku olento, ja lisäksi kovin +tunnollinen, sillä hän katsoi säädyllisyyden vaativan, että nousi +vuoteesta, pukeutui ja _peitti tukkansa_, ennenkuin ensi kertaa +elämässään aukaisi mieheltä saamansa kirjeen. Puettuaan siis kiireessä +yllensä pastellin-sinisen aamuhameen, joka oli tilattu Rue de la Paix'n +varrella sijaitsevasta hienosta muotiliikkeestä, ja verhottuaan vaaleat +hiuksensa harsoon, joka oli muinaista tsherkessiläistä korutekoa, hän +avasi vavisten kirjekuoren. + +Kirje oli hyvin lyhyt; kymmenkunta vallan yksinkertaista riviä -- ja +niissä odottamaton käänne, joka sai hänet hymyilemään, huolimatta +hänen pettymyksestään, kun ei siitä löytänyt mitään tuttavallisempaa +ja syvempää -- kohtelias ja ystävällinen vastaus, kiitos, josta +pilkoitti esiin väsymystä, siinä kaikki. Mutta joka tapauksessa siinä +oli ilmeisen selvänä nimikirjoitus André Lhéry. Tämä nimi, tuon miehen +käden kirjoittamana, herätti nuoressa naisessa pyörrytyksen kaltaisen +tunteen. Ja samoin kuin tuo mies siellä kaukana vastaanottaessaan +Stambulin postimerkillä varustetun kirjeen oli tuntenut, että _jotain +alkoi_, samoin tuo nainen täällä aavisti jotain suloista ja samalla +surullista sen tähden, että tuo kirje saapui juuri sellaisena +päivänä, hänen elämänsä suurimman tapauksen aattona. Tuo mies, joka +niin kauan oli hallinnut hänen unelmiaan, ja joka oli yhtä erotettu +hänestä ja yhtä saavuttamaton, kuin jos kumpikin olisi elänyt eri +taivaankappaleella, oli sinä aamuna käynyt sisälle hänen elämäänsä +yksistään noiden harvojen sanojen muodossa, jotka tuo mies oli häntä +varten kirjoittanut ja nimellään merkinnyt. + +Eikä hän koskaan ollut tuntenut itseään niin vangituksi +ja kapinalliseksi eikä koskaan niin suuresti kaihoavansa +riippumattomuutta, avaraa liikkuma-alaa ja retkeilyä tuntemattomassa +maailmassa... Hän lähestyi ikkunaa, jonka pieleen usein nojasi +katsoessaan ulos: -- mutta ei, sen ulkopuolellahan olivat nuo suuret +häkit ja nuo rautaristikot, jotka saivat hänet epätoivoiseksi. +Hän kääntyi ja kulki raoitettua ovea kohti ja potkaisi syrjään +morsiushameen laahuksen, joka oli levitetty komealle matolle; ovi johti +hänen pukuhuoneeseensa, joka oli kauttaaltaan valkeata marmoria ja +isompi kuin makuuhuone leveine ristikoista vapaine ikkunoineen, jotka +olivat satavuotisia plataneja kasvavan puutarhan puolella. Yhä pitäen +kädessään auki käärittyä kirjettä hän nojasi kyynärpäätään ikkunaan, +nähdäkseen vapaasti taivaan ja puut, komeat ensi ruusut, tarjotakseen +poskensa ilman ja auringon hyväilylle... Ja mitkä jykevät muurit +kuitenkin ympäröivät tuota puutarhaa! Miksi ne olivatkaan yhtä korkeat +kuin vankilapihan muurit? Sinne tänne oli pystytetty tukipatsaita +niitä vahvistamaan, ne kun olivat niin suunnattoman kookkaat. Tarkotus +oli, ettei korkeimmistakaan lähistön taloista voisi nähdä niitä, jotka +kävelivät aitauksen sulkemassa puutarhassa... + +Huolimatta tämän pakko-teljennän aiheuttamasta alakuloisuudesta, +tästä puutarhasta pidettiin, se kun oli hyvin vanha sammalen ja +jäkälän peittämine kivineen, siinä kun oli ruohottuneita käytäviä +puksipuiden reunustamilla puistokujilla, suihkukaivo vanhanaikuisessa +marmorialtaassa ja vanhuuttaan kaltevaksi kumartunut pieni huvimaja, +missä saattoi haaveilla ryhmyisten ja vääntyneiden platanien +varjossa, jotka olivat täynnä linnunpesiä. Kaikkea tätä oli tuossa +vanhanaikaisessa puutarhassa, ja lisäksi ikäänkuin kaihomielinen ja +lempeä sielu, jonka se vuosien kuluessa oli saanut, imettyään salpojen +taakse suljettujen lievässä vankeudessa olevien nuorten naisten kaihoja. + +Tänä aamuna oli puutarhassa neljä tai viisi miestä -parrattomia +neekereitä, jotka paitahihasillaan valmistelivat seuraavan päivän +juhlaviettoa: yksi heistä pingotti telttakatosta oksien väliin, toinen +levitti maahan ihmeen upeita aasialaisia mattoja. Huomattuaan nuoren +naisen ylhäällä, he salavihkaa ja merkitsevästi iskivät silmää, +tervehtien tuttavallisesti ja samalla kunnioittavasti, ja neitonen +koetti iloisesti hymyillä vastaukseksi, ollenkaan säikähtymättä heidän +katseistaan. -- Mutta äkkiä hän pelästyneenä vetäytyi pois nähdessään +nuoren vaaleaviiksisen talonpojan, joka toi taloon kokonaisia +kukkakoreja ja joka vähällä oli nähdä hänen kasvonsa... + +Kirje! Hänellä oli kädessä kirje, todella André Lhéryltä. Sillä haavaa +se oli kaikkein tärkeintä maailmassa. Edellisellä viikolla oli hän +saanut tavattoman päähänpiston kirjottaa hänelle, ollessaan suunniltaan +kauhusta tuon avioliiton tähden, joka oli solmittava seuraavana +päivänä. Neljä sivua täynnä viattomia tunnustuksia, jotka hänestä +itsestään olivat tuntuneet kauheilta, ja lopuksi harras pyyntö, että +hän viipymättä vastaisi, osottamalla kirjeen postiin ja salanimiselle +vastaanottajalle. Peläten rupeavansa epäröimään, jos saisi +miettimisaikaa, oli hän heti lähettänyt kirjeen, hiukan umpimähkään, +kun ei tarkalleen tuntenut osotetta, ja vanhan opettajattarensa +välityksellä (neiti Esther Bonneua'n -- Bonneau de Saint-Mironin, +luvallanne, yliopiston tohtorinarvon saaneen ja valtion koululaitoksen +kunniamerkillä palkitun naisen --) joka oli opettanut hänelle ranskaa +ja joka lopuksi pilan vuoksi oli tutustuttanut hänet muutamiin Gyp'in +teoksista poimittuihin erikoismurre-sanoihin. + +Ja tuo nuoren naisen hätähuuto oli saavuttanut päämääränsä, ja +kirjailija oli vastannut, ehkä hiukan epäillen ja pilaa laskien, +mutta yleensä ystävällisesti; ja tuon kirjeen hän saattoi näyttää +kaikkein ivallisimmille ystävättärilleen, joissa se oli herättävä +mustasukkaisuutta. + +Äkkiä häntä halutti antaa serkkujensa lukea se -- he olivat kuin hänen +sisariaan ainakin -- olivathan he arvelleet, ettei kirjailija siihen +vastaisi. He asuivat vallan lähellä, samassa korkealla sijaitsevassa +ja yksinäisessä kaupunginosassa, hän saattoi lähteä aamuhame yllä +hukkaamatta aikaa pukeutumiseen. Ja hän huusi heti käskevän hätäisenä +kuin lapsi ainakin? joka puhuttelee lellittelevää palvelijatarta tai +vanhaa imettäjää: "Dadi!" ["Dadi", hyväilynimi, jolla puhutellaan +aikaa myöten melkein perheenjäseniksi muuttuneita palvelijattaria tai +orjattaria.] + +Hän toisti vielä kerran, ja entistään kiivaammin: "Dadi", tottunut kun +epäilemättä oli siihen, että joku aina oli lähellä valmiina täyttämään +hänen oikkunsa, ja kun dadia ei kuulunut, hän painoi sähkönappia. + +Vihdoin tuli tuo dadi eroten vielä enemmän tämän huoneen sävystä kuin +Koraanin säe, joka kultakirjaimin ommeltuna oli luettavana sängyn +yläpuolella: mustat kasvot verhottuina hopeapäärmyiseen harsoon. Se +oli etiooppialainen neekeriorjatar Kondja-Gul -- Ruusunnuppu. Ja +nuori nainen alkoi puhua hänen kanssaan vierasta kieltä, aasialaista +murretta, joka varmaankin suuresti kummastutti verhoja, huonekaluja ja +kirjoja. + +-- Kondja-Gul, sinä et koskaan ole saapuvilla! + +Mutta tämän hän sanoi surullisella ja ystävällisellä äänenpainolla, +joka melkoisesti lievensi soimausta. Muuten tämä soimaus oli +epäoikeutettu, sillä Kondja-Gul päinvastoin aina oli saapuvilla, +liiaksikin, kuin ylen uskollinen koira. Ja nuori nainen pikemmin kärsi +siitä kotimaansa tavasta, joka vaatii, ettei koskaan saa olla salpaa +ovessa, että talon palvelijat minä hetkenä tahansa astuvat sisälle +vallan kuin olisivat kotonaan, niin ettei koskaan ole varma siitä, +saako häiriintymättä viettää yksinäisen hetken. + +Kondja-Gul oli sinä aamuna ainakin kaksikymmentä kertaa varpaisillaan +hiipinyt sisään nähdäkseen, oliko nuori emäntänsä jo hereillä. Ja +kuinka olikaan hänen mielensä tehnyt puhaltaa sammuksiin tuo kynttilä, +joka yhä vain paloi! Mutta se oli sillä pöydällä, johon hänen oli +kielletty kajoamasta ja jonka hän luuli kätkevän joukon salaperäisiä +asioita, ja hän oli pelännyt sammuttamalla tuon kynttilän kenties +kumoavansa jonkun lumouksen... + +-- Kondja-Gul, nopeasti _tsharshafini_ [kasvoja peittävä huntu, jota +käytetään kadulla]. Lähdenpä serkkujeni luo. + +Ja Kondja-Gul alkoi kääriä neitosta mustiin harsoihin. Hän puki mustan +hameen tapaisen kaavun tuon hienokuosisen aamupuvun ylle, loi hänen +hartioilleen ja päähänsä mustan vaipan huppukauluksen tavoin, kiinnitti +siihen nuppineuloin mustan harson, jonka nunnakaavun tavoin antoi valua +alas kasvoille. Ja näin häärien verhotessaan nuorta naista hän puhui +aasialaista kieltä, vallan kuin olisi puhunut itsekseen tai hyräillyt +laulua, ja hän muisti lapsellisia ja rauhoittavia sanoja, ikäänkuin ei +ollenkaan olisi ottanut nuoren morsiamen surua vakavalta kannalta: + +Hän on vaaleatukkainen, hän on kaunis, tuo nuori bei, joka huomenna +saapuu noutamaan kilttiä emäntääni. Tuleepa meille hauska siinä +kauniissa palatsissa, jonne hän vie meidät molemmat! + +-- Vaiti, dadi, moneen kertaan olen jo kieltänyt sinua puhumasta siitä. + +Ja seuraavassa tuokiossa: + +-- Dadi, olithan läsnä ja kuulit kai hänen äänensä sinä päivänä, jona +hän tuli puhumaan isäni kanssa. Sanohan, millainen on bein ääni. Onko +se lempeä? + +-- Lempeä kuin pianosi ääni, kun soitat vasemmalla kädellä, tiedäthän, +kun jatkat siihen asti, missä se loppuu... Niin lempeä... Oh, kuinka +hän on vaaleatukkainen ja kaunis se nuori bei. + +-- No, sitä parempi! virkahti nuori nainen ranskaksi, äänessä ivallinen +sävy, joka kajahti aito parisilaiselta. + +Sitten hän jatkoi aasialaisella kielellä: + +-- Tiedätkö, onko isoäitini jo hereillä? + +-- Ei, rouva sanoi nukkuvansa kauan tänään, ollakseen huomenna niin +sievä kuin suinkin. + +-- No niin, kun herää, voi hänelle sanoa, että olen serkkujeni luona. +Sano vanhalle Ismaelille, että hän seuraa minua, te molemmat tulette +mukaani. + +Tällävälin Esther Bonneau (de Saint-Miron) oli yläkerrassa huoneessaan +-- vanhassa huoneessaan niiltä ajoilta, joina hän asui täällä -- +johon hän taas oli palannut ollakseen läsnä juhlallisuuksissa -- ja +neiti Esther Bonneau'lla oli tunnontuskia. Tietystikään hän ei ollut +tuonut valkeaksi lakatulle pöydälle Kantin, Nietzschen ja Baudelairen +kirjoja; puolitoista vuotta sitten, jolloin tuon nuoren naisen kasvatus +katsottiin päättyneeksi, oli neiti Bonneau muuttanut toisen pashan +taloon opettamaan hänen pikku tyttäriään; ja vasta silloin hänen +entinen oppilaansa, jonka mielijohteita ei kukaan enään hillinnyt, oli +alkanut vapaasti valita luettavansa. Mutta joka tapauksessa opettajatar +tunsi itsensä osaksi vastuunalaiseksi tämän nuoren hengen hillittömän +vapaasta lennosta. Ja lisäksi kirjevaihto André Lhéryn kanssa, jota hän +oli suosinut -- mitähän siitä lopulta tulisikaan? Tosin kaksi olentoa, +jotka eivät koskaan tulisi toisiaan kohtaamaan, sehän nyt ainakin +oli varmaa; sen takasivat ristikkoikkunat ja Itämaan tavat... Mutta +sittenkin... + +Astuessaan viimein alikertaan näki hän edessään pienen naisolennon, +joka kävelylle lähtöä varten oli puettu mustaksi kummitukseksi, ja joka +näytti levottomalta ja kiireiseltä. + +-- Minne lähdettekään, pikku ystävä? + +-- Serkkujeni luo näyttämään tätä. (Tällä hän tarkotti kirjettä.) +Tietysti te tulette mukaan. Luemme sen yhdessä siellä. Kas noin, nyt +puikimme tiehemme! + +-- Serkkujenne luo? Olkoon menneeksi... Otan vaan päähäni hatun ja +harson. + +-- Hattunne. Hiisi vieköön, siihen menee tunti aikaa. + +-- Mitä puheentapoja, pikku ystäväni! + +-- Mitäkö puheentapoja... Ikäänkuin ette itsekin sanoisi "hiisi +vieköön", kun olette sillä päällä... Hiisi vieköön hatun, hiisi vieköön +harson, hiisi vieköön bein, tulevaisuuden, elämän ja kuoleman, hiisi +vieköön kaikki tyyni! + +Neiti Bonneau huomasi että itkukohtaus oli tulossa, ja ohjatakseen +huomion toisaalle hän pani kädet ristiin,, kumarsi päänsä alas, +täten ottaen sovinnaisen näyttämöasennon, joka ilmaisee traagillisia +tunnustuskia. + +-- Ajatelkaa, hän virkkoi, että onneton isoäitinne on maksanut minulle +palkkaa ja on ylläpitänyt minua kokonaista seitsemän vuotta moisen +kasvatustyön takia!... + +Pieni musta kummitus purskahti nauruun harsonsa peitossa, pani +kädenkäänteessä pitsihuivin neiti Bonneaun päähän, kietoi käsivartensa +hänen vyötäisilleen ja veti hänet mukaansa. + +-- Täytyyhän minun kääriytyä näihin paljoihin rääsyihin, se kun on +laissa määrätty... Mutta eihän teidän ole pakko... ja paria askelta +varten... Ja tässä kaupunginosassa, jossa ei koskaan kohtaa elävää +sielua! + +He syöksyivät alas portaita. Kondja-Gul ja vanha etiooppialainen +eunukki Ismael odottivat portaiden alapäässä muodostaakseen +heidän saattonsa: Kondja-Gul koreili kiireestä kantapäähän +hopeapäärmyisessä vihreässä silkissä, ja eunukki oli pingottanut +yllensä europpalaiskuosisen pitkän mustan lievetakin; jos ei hänellä +olisi ollut feziä päässä, olisi voinut luulla häntä maalaiseksi +ulosottomieheksi. + +Raskas portti aukeni, he olivat ulkona kukkulan huipulla, keskellä +aamupäivän kirkasta päivänpaistetta, edessään hautausmaa, jolla +kohosi sypressejä ja hautapatsaita puoleksi kuluneine kullattuine +kaiverruksilleen, ja joka loivana vietti alas laivojen täyttämän syvän +lahden rantaan. + +Tuon heidän jalkojensa juuressa leviävän poukaman vastakkaisella +rannalla kuvastuivat, hautausmaan synkkien sypressien puoleksi +peittäminä, korkealle kirkasta taivaankantta vastaan, sen kaupungin +ääriviivat, jota André kahdenkymmenen vuoden ajan oli kipeästi +ikävöinyt; Stambul kohosi täällä ylväänä, ei enää epämääräisenä ja +utuisena, kuin kirjailijan haaveilussa, vaan selvänä, valoisana ja +todellisena. + +Todellisena, ja kuitenkin liitäen siniauteressa hiljaisena, satumaisena +ilmestyksenä, vuossatojen Stambul kohosi siinä sellaisena, kuin vanhat +kaliifit olivat sen nähneet, yhtä suurpiirteisenä kuin miksi loistoa +rakastava Soliman oli sen suunnitellut ja toteuttanut, pystyttäen +sen uhkeimmat kupukatot. Tässä aamuilmoille kohoavassa minareettien +ja moskeijain paljoudessa ei näkynyt raunioita, ja kuitenkin +huomasi kaikessa tässä epämääräisiä ajan hampaan jälkiä. Huolimatta +etäisyydestä ja häikäisevästä valosta, näkyi selvästi kaupungin +vanhuus. Se ei ollut mikään näköhäiriö: se oli aave, menneen ajan +majesteetillinen aave, tuo vielä pystyssä oleva kaupunki lukemattomille +kivitorneineen, jotka olivat niin siron solakat ja korkeat, että +ihmetteli miten ne olivat voineet säilyä. Minareettien ja moskeijain +valkoinen väri oli vuosien vieriessä muuttunut epämääräisen harmaaksi; +niiden varjoon kasaantuneet tuhannet puutalot olivat keltamullan tai +punaruskean väriset, mutta niiden räikeys lieventyi sinervästä usvasta, +jota läheinen meri melkein lakkaamatta huokui ilmoille. Ja tämä ääretön +kokonaisuus kuvastui lahden vesipeiliin. + +Molemmat naiset, se, joka oli aavemaisesti verhottu, ja toinen, +jonka hiuksille oli huolimattomasti heitetty pitsihuivi, astuivat +nopeasti neekerisaattonsa seuraamina, tuskin kiinnittäen huomiota +tähän ihmeelliseen imaisemaan, joka heidän silmissään jo oli käynyt +jokapäiväiseksi. He astuivat kukkulan rinnettä kiertävää, rappeutuneen +kivityksen peittämää tietä, joka kiemurteli vanhojen ylimystalojen +välitse, mitkä pisteaitojensa takana näyttivät autioilta, ja +Kassim-Pashan viettävän hautausmaan laitaa pitkin, jonka synkkien +puiden lomitse pilkoitti esiin vastapäätä oleva satumainen näky. +Pääskyset, joilla oli pesät kaikkialla suljettujen ristikkokuistien +alla, visertelivät haltioituneina, sypressit levittivät miellyttävää +pihkan hajua, ja ihmisluita kätkevä vanha hautausmaa tuoksui keväälle. + +He eivät todellakaan kohdanneet ketään lyhyellä kävelyllään, ainoastaan +itämaalaispukuisen vedenkantajan, joka meni täyttämään nahkasäkkiään +tien vieressä olevasta, arabeskeillä koristetusta ikivanhasta +marmorikaivosta. + +He saapuivat talon kohdalle, jonka ikkunoiden edessä oli vahvat +ristikot -- ilmeisesti pashan asunnon, jonka portin avasi sanaakaan +sanomatta pitkä viiksikäs mies, punaisiin ja kultaan puettu, vyö täynnä +pistooleja, ja niinikään mitään virkkamatta he täysin kotiutuneina +alkoivat nousta ylös haaremiin johtavia portaita. + +Toisessa kerroksessa oli suuren valoisan huoneen ovi auki, ja sieltä +sisältä kuului nuorten naisten ääniä ja naurua. Nuo huoneessa olijat +huvittelivat itseään puhumalla ranskaa, kaiketi sentähden, että +keskustelivat vaatteista. Kysymys oli siitä;, pukiko hameen miehustaan +kiinnitetty ruusukimppu paremmin niin, vain näin. + +-- Sehän sopii mainiosti, virkkoi muudan. + +-- Se on "kif-kif burricot'a" -- totesi toinen, vaaleaihoinen, +punatukkainen, veitikkamaisen katseinen pikku neitonen, jonka +opettajatar oli käynyt Algeriassa. + +Tämä oli hänen "serkkujensa" huone, kahdeksantoista ja kahdenkymmenen +yhden vuoden ikäisten sisarusten, joille morsian oli päättänyt kaikkein +ensiksi näyttää kuuluisalta mieheltä saamansa kirjeen. Näitä neitosia +varten oli huoneessa kaksi valkealla lakkavärillä maalattua sänkyä, +joiden molempien yläpuolelle seinään oli kiinnitetty kultalangalla +sametille ommeltu arapialainen koraaninlause. Lattialle oli järjestetty +tilapäisiä makuusijoja, matrasseja ja sinisiä tai ruusunpunaisia +silkkipeitteitä neljää häihin kutsuttua neitosta varten. Valkeiksi +maalatuille tuoleille, joiden päällykset olivat pompadour-mallista +pikkukukkaista silkkiä, oli levitetty Parisista juuri saapuneet upeat +hääpuvut, koskemattoman uusina ja heleävärisinä. Siellä vallitsi +juhla-aaton epäjärjestys; olisi voinut luulla olevansa mustalaisten +leirissä, mutta hienojen ja hyvin rikkaiden mustalaisten. (Koska +muhamettilainen laki kieltää naisia lähtemästä ulos pimeän tultua, on +heidän tavakseen tullut jäädä toistensa luo useiksi päiviksi, jopa +viikoiksikin, joskus tärkeän asian vuoksi, toiste vallan aiheettomasti, +väliin ainoastaan kyläilyä varten ja silloin järjestetään yhdessä +makuuhuoneita, ilon ollessa ylimmillään.) Siellä täällä oli hajalla +itämaalaisia harsoja, kukkakoristeita ja Laliquen helyjä. Ikkunoiden +edessä olevat rauta- ja puuristikot loivat salaperäisyyttä kaikkeen +tähän hajanaiseen ylellisyyteen, jonka määränä oli häikäistä tai lumota +naissilmiä, mutta jota eivät yhdenkään viiiksikkään miehen silmät +olleet oikeutetut näkemään. + +Pari aasialais-pukuista neekeriorjatarta istui huolimattomassa +asennossa läheisessä sopessa, laulaen kotimaansa lauluja, hiljaa +lyöden tahtia pienellä käsirummulla. (Meidän tuimat länsimaalaiset +demokraattimme voisivat tulla oppimaan veljeyttä tähän hyväntahtoiseen +maahan, joka käytännössä ei tunne säätyluokkia eikä muita +yhteiskunnallisia eroavaisuuksia, ja jossa alhaisimpia palvelijoita ja +palvelijattaria aina kohdellaan kuin perheenjäseniä.) + +Morsiamen tulo herätti suurta huomiota ja hämmästystä. Sinä aamuna ei +häntä odotettu. Kuka toikaan hänet tänne? Kuinka salaperäiseltä hän +näytti mustassa kävelypuvussaan ja kuinka synkältä keskellä kaikkea +tätä valkoista, vaaleanpunaista ja heleänsinistä silkkiä ja muslimia. +Miksi hän noin äkkiä yllätti morsiusneitensä? + +Hän nosti mustan harsonsa, niin että hänen hienot kasvonsa +paljastuivat, ja vastasi huolettomasti ranskankielellä -- joka todella +on hyvin kotiutunut Konstantinopolin haaremeihin: + +-- Tulin lukemaan teille erästä kirjettä! + +-- Keneltä se kirje on? + +-- Arvatkaapa! + +-- Lyön vetoa siitä, että se on tädiltäsi Adrianopelista, hän +varmaankin lupaa lahjoittaa sinulle hohtokivikoristeen. + +-- Eikös mitä! + +-- Erivanissa asuvalta tädiltä, joka häälahjaksi lähettää sinulle pari +angora-kissaa? + +-- Ei häneltäkään. Se on vieraalta henkilöltä... Se on... eräältä +mieheltä. + +-- Mieheltä! Kuinka kauheata!... Mieheltä!... Oletpa sinä pikku +hirviö!... + +Ja kun hän ojensi esiin kirjeen, tyytyväisenä sen tekemään +vaikutukseen, pari kolme sievää vaaleatukkaista päätä -- joko +luonnostaan tai keinotekoisesti vaaleatukkaista -- syöksähti kirjeen +kimppuun, heti nähdäkseen nimikirjoituksen. + +-- André Lhéry! Onko hän siis todella vastannut?... Onko se mahdollista? + +Kaikille näille pikku neitosille oli uskottu kirjailijalle lähetetyn +kirjeen salaisuus. Nykyaikaiset turkkilaiset naiset ovat niin +yksimieliset kapinoidessaan haaremin ankaroita määräyksiä vastaan, +etteivät koskaan ilmianna toisiaan. Vaikkapa noiden määräysten +rikkominen olisikin vakavaa laatua, eikä viatonta, kuten tällä kertaa, +oltaisiin silti yhtä hienotunteisia, yhtä vaiteliaita. + +He tunkeutuivat ryhmään ja likistivät päänsä yhteen, voidakseen kaikki +samalla kertaa lukea, neiti Bonneau de Saint-Miron oli mukana, ja +kaikki nykivät paperia. Kolmatta lausetta luettaessa, purskahdettiin +nauruun: + +-- Oletko huomannut... Hän väittää, että sinä et ole turkkilaisnainen! +Tämä on suuremmoista!... Hän muka tuntee olot niin hyvin, että on +vallan varma väitteensä todenperäisyydestä! + +-- Mutta tämähän on suuri menestys, rakkaani -- sanoi hänelle Zeyneb, +vanhempi serkuista -- sehän todistaa, että säkenöivä henkevyytesi, +hieno tyylisi... + +-- Suuri menestys -- intti pikku punatukkainen pystynenäinen neitonen, +yhä kasvoissa hullunkurisen ilkkuva ilme -- suuri menestys! Jos hän +luulee sinua _peralaiseksi_, niin suuri kiitos siitä kunniasta. + +Hän lausui erikoisella tavalla sanan "peralaiseksi" (peralainen, +Konstantinopolin Pera-nimisen esikaupungin asukas). Äänenpaino yksinään +ilmaisi hänen, oikean turkkilaisnaisen, koko ylenkatsetta itämaalaisia +(armenialaisia, kreikkalaisia tai juutalaisia) kohtaan, joista +peralainen on edustavin. [Vaikka yleensä olen peralaisiin nähden samaa +mieltä kuin turkkilaiset, tunnustan kohdanneeni heissäkin miellyttäviä +poikkeuksia, hyvin sivistyneitä ja kunnioitettavia miehiä ja naisia, +joita olisi pidetty erinomaisen hienoina missä maassa ja seurassa +tahansa. (Tekijän huomautus).] + +-- Lhéry parka -- lisäsi Kerimé, yksi vieraista, hän on jäljellä +ajastaan... Hän luulee edelleen turkkilaisnaisen olevan 1830-luvun +romaanien tasolla: nargileta, marjahilloa ja divaaneja pitkin päivää. + +-- Tai suorastaan -- huomautti Mélek, pikku punatukkainen, +pystynenäinen veitikka, -- suorastaan samalla tasolla kuin hänen +nuoruutensa päivinä. Epäilemättä hän alkaa käydä vanhanpuoleiseksi, tuo +sinun runoilijasi!... + +Ja tosihan olikin, kumoamattoman tosi, ettei Andre Lhéry enää voinut +olla nuori. Ja ensi kerran tämä tosiseikka selvänä ilmeni hänen +tuntemattomalle pikku ihailijattarelleen, joka ei ennen koskaan ollut +tullut sitä ajatelleeksi; ja tämä toteaminen herätti pettymystä, +himmensi hänen unelmansa ja loi surumielisyyttä hänen ihailuunsa. + +Huolimatta heidän naurustaan ja ivastaan he kaikki rakastivat tuota +kaukana olevaa ja melkein persoonatonta miestä; he rakastivat häntä +sentähden, että hän rakkaudella oli puhunut heidän kotimaastaan, +Turkinmaasta, ja heidän uskonnostaan, Islamista. Hänen yhdelle heistä +kirjoittamansa kirje oli tärkeä tapaus heidän vankeuteen vivahtavassa +elämässään, jossa ennen avioliiton musertavaa romahdusta ei tapahtunut +mitään. Kirje luettiin toistamiseen ääneen. Kukin heistä tahtoi +kosketella sitä paperiarkkia, jolla kirjailijan käsi oli levännyt. Ja +ollen kaikki käsiala-tutkimiseen perehtyneitä, alkoivat he tarkastaa +hänen käsialaansa. + +Mutta samassa ilmestyi äkkiä äiti, molempien sisarusten äiti, heti +vaihdettiin puheenainetta, ja kirje katosi kuin loihdittuna. Tosin tuo +kasvoiltaan niin tyyni äiti ei ollut ankara, mutta hän olisi kuitenkin +nuhdellut, eikä ainakaan olisi heitä ymmärtänyt. Hän oli aikaisempaa +sukupolvea, puhui varsin vähän ranskaa ja oli lukenut ainoastaan +Alexandre Dumas vanhempaa. Hänen ja hänen tyttäriensä väliin oli +auennut ammottava kuilu, joka muuten syntyy vasta kahden vuosisadan +ajalla, niin nopeasti olot kehittyvät nykyään Turkinmaalla. Tuo äiti +ei edes ruumiillisesti ollut heidän näköisensä, hänen kauniit silmänsä +ilmaisivat lapsellista tyytyväisyyttä, jota ei havainnut André Lhéryn +ihailijattarien katseessa; hän oli supistanut maallisen kutsumuksensa +hellän äidin ja moitteettoman puolison tehtäviin, tavoittelematta +mitään sen enempää. Sitäpaitsi hänen europpalaiskuosiset vaatteensa +eivät olleet aistikkaat, hän kantoi kömpelösti liialla kankaalla +sälytettyjä hameitaan, kun sitävastoin hänen tyttärensä näyttivät +hienoilta ja aistikkailta yksinkertaisestakin kankaasta tehdyissä +puvuissa. + +Nyt astui sisään talon ranskalainen opettajatar -- hän oli Esther +Bonneaun tyyliin, mutta nuorempi ja vielä romanttisempi. Huoneessa +alkoi käydä liian ahtaaksi, siinä kun oli kovin paljon väkeä, hameita +hajalla tuoleilla ja patjoja lattialla, ja sentähden siirryttiin +suurempaan viereiseen huoneeseen, joka oli sisustukseltaan +uudenaikainen ja jota käytettiin haaremin vierassalina. + +Auki jääneestä ovesta syöksähti nyt sisälle lihava saksatar, +silmälasit nenällä ja päässä prameileva hattu. Hän talutti kädestä +Fahr-el-Nissâa, nuorinta kutsutuista neitosista. Ja neitoset alkoivat +heti puhua saksaa yhtä sujuvasti kuin äsken ranskaa. Tuo lihava nainen +oli soitonopettaja, muuten kieltämättä taitava alallaan; hän ja +Fahr-el-Nissâ, joka jo soitti kuin taiteilija ainakin, olivat yhdessä +harjoittaneet uutta Bachin fuugojen sovitusta kahdelle pianolle, ja +kumpikin oli luonut koko sielunsa soittoon. + +Puhuttiin saksaa, mutta yhtä helposti olisi voitu puhua italiaa tai +englantia, nämä pikku turkkilaisnaiset kun lukivat Dantea, Byronia +ja Shakespearea alkukielellä. Ollen sivistyneempiä kuin useimmat +samansäätyiset nuoret naiset meillä, kaiketi eristetyn elämänsä ja +pitkien yksinäisten iltojensa vuoksi, he ahmivat vanhoja klassikkoja +ja suuria nykyaikaisia särkyneisyys-suunnan kirjailijoita, ihailivat +intohimoisesti niin hyvin Gluck'in kuin Caesar Frank'in ja Wagnerin +musiikkia ja soittivat Vincent d'Indy'n partituureja suoraan lehdestä. +Kenties hyötyivät he myös esi-isiensä pitkästä lepotilasta ja +henkisestä horroksesta; heidän aivoissaan, jotka olivat muodostuneet +uudesta ja elinvoimaisesta aineksesta, kaikki versoi ihmeellisen +rehevänä, vallan kuin rikkaruoho ja myrkylliset kukat neitseellisessä +maaperässä. + +Tuona aamuna haaremin sali täyttyi nopeasti; molemmat neekerinaiset +olivat seuranneet käsirumpuineen. Heidän jälkeensä saapui vanha +nainen, jonka astuessa sisään kaikki kunnioittavasti nousivat; +tämä oli isoäiti. Alettiin nyt puhua turkinkieltä, siliä hän ei +ymmärtänyt ainoatakaan länsimaalaista kieltä -- ja hän välitti +viis André Lhérystä, tuo vanha isoäiti! Hänen hopealla kirjailtu +hameensa oli vanhankuosinen ja tsherkessiläinen harso verhosi hänen +valkeita hiuksiaan. Hänen ja hänen pojantyttäriensä välinen puuttuvan +ymmärtämyksen kuilu oli pohjaton, ja moneen kertaan hän aterian +kuluessa herätti heidän paheksumistaan sentähden, että hänellä oli +tapana syödä riisiä sormineen, kuten hänen esi-isänsä olivat tehneet -- +mutta lukuunottamatta tätä hän oli ylhäinen ja hieno nainen sormenpäitä +myöten, ja kaikki häntä kunnioittivat. + +Hienotunteisuudesta isoäitiä kohtaan oli siis alettu puhua +turkinkieltä, ja äkkiä äänet kävivät pehmeäsointuisemmiksi kuin soitto. + +Nyt ilmestyi eräs solakka ja sulavaliikkeinen nainen, joka tullen +ulkoa luonnollisesti oli mustan aaveen näköinen. Se oli Alimé Hanum, +täyskelpoinen opettajatar siinä ylemmässä tyttökoulussa, jonka hänen +keisarillinen majesteettinsa sulttaani oli perustanut; tavallisesti +hän kävi kolme kertaa viikossa opettamassa Mélekille arapialaista ja +persialaista kirjallisuutta. Tietystikään ei sinä päivänä ollut tuntia, +häiden aattona, jona kaikki päät olivat pyörällä. Mutta kun hän oli +luonut pois huntunsa ja näyttänyt sievät vakavat kasvonsa, keskustelu +kääntyi vanhoihin Iranin runoilijoihin, ja Mélek kävi totiseksi ja +lausui kohdan Saadin "Ruusujen maasta". + +Eipä näkynyt jälkiäkään odaliskeista, nargilesta eikä namuista tässä +pashan haaremissa, jonka muodostivat isoäiti, äiti, tyttäret ja serkut +opettajattarilleen. + +Kenties paria kolmea poikkeusta lukuunottamatta muuten kaikki +Konstantinopolin haaremit ovat tämän kaltaiset: meidän päivinämme +haaremi ei ole muuta kuin perheen naispuolinen osa, joka on kokoonpantu +samoin kuin meillä, -- ja kasvatettu samoin, jos ei ota huomioon +sisäänsuljentaa, kadulla kannettavia tiheitä huntuja ja mahdottomuutta +vaihtaa ajatusta miehen kanssa, ellei hän ole isä, aviopuoliso, veli +tai joskus -- kun suvaitsevaisuus sen sallii -- serkku, jonka kanssa on +leikkinyt lapsena. + +Oli taas alettu puhua ranskaa ja pohtia pukukysymyksiä, kun ihmisääni, +yhtä kirkas kuin enkelin ääni, äkkiä värähteli ulkona, vallan kuin +yläilmoista lähteneenä. Lähimmän moskeijan imami kutsui minareetin +huipusta oikeauskoisia aamupäivärukoukseen. + +Silloin pikku morsian muisti, että isoäitinsä aterioi kello 12 ja +pujahti tiehensä kuin Tuhkimus, ja häntä seurasi neiti Bonneau, joka +säikähtyi vielä enemmän, ajatellessaan, että tuon vanhan naisen ehkä +täytyi odottaa. + + + + +III. + + +Tuo viimeinen aamiainen kodissa syötiin vaieten noiden kahden +toisilleen salaa vihamielisen naisen -- opettajattaren ja isoäidin -- +seurassa. + +Sen päätyttyä morsian vetäytyi huoneeseensa, jonka oven olisi tahtonut +sulkea kahdella avaimen kierroksella; mutta turkkilaisten huoneiden +ovissa ei ole lukkoja. Ei ollut muu neuvona kuin Kondja-Gulin kautta +kieltää sisäänpääsy kaikilta palvelijattarilta tai orjilta, jotka tavan +mukaan vahtivat lähellä olevissa eteisissä ja pitkissä käytävissä, kuin +kotiutuneet ja tungettelevat pihakoirat. + +Tämän viimeisen jäljellä olevan päivän kuluessa hän tahtoi valmistautua +kuin kuolemaa varten, järjestää paperinsa ja tuhannet pienet muistonsa, +ennen kaikkea polttaa ne, hän kun pelkäsi sen tuntemattoman miehen +katseita, joka muutaman tunnin kuluttua oli oleva hänen herransa. +Hänen sielunsa ahdistus oli auttamaton, ja hänen kauhunsa ja +kapinallisuutensa kiihtymistään kiihtyi. + +Hän istuutui kirjoituspöytänsä ääreen ja sytytti kynttilän valaisemaan +niitä monia pikku kirjeitä, jotka uinuivat valkealla kiiltovärillä +maalatuissa laatikoissa; kirjeitä, jotka oli saanut vastanaiduilta +tai uhkaavien häiden odotuksessa vapisevilta ystävättäriltään; ne +olivat kirjoitetut turkinkielellä, ranskaksi, saksaksi ja englanniksi, +kaikki kapinallisia hengeltään ja uhkuen sitä suurta pessimismiä, +joka meidän päivinämme kalvaa Turkinmaan haaremeja. Väliin hän luki +uudelleen jonkun kohdan, epäröi surullisena; mutta lähensi sitten +kuitenkin paperilehtisen pieneen vaaleaan liekkiin, jonka valo tuskin +näkyi auringonpaisteessa. Ja kaikki tämä, kaikki kauniiden nuorten +naisten ajatukset, heidän poljettu paheksumisensa, heidän hyödyttömät +valituksensa, kaikki tämä muuttui tuhaksi, joka kokoontui ja sekoittui +kupariseen tuhka-astiaan, mikä oli ainoa itämaalainen talousesine siinä +huoneessa. + +Kun laatikot olivat tyhjennetyt ja salaiset kirjeuutiset hävitetyt, +oli hänen edessään ainoastaan suuri kultahelainen kirjoitussalkku, +joka oli täyteen sullottu ranskaksi kirjoitettuja vihkoja... +Pitikö hänen polttaa tämäkin?... Ei, siihen ei hänellä enää ollut +rohkeutta. Sehän sisälsi koko hänen nuoren naisen elämänsä, sehän +oli hänen päiväkirjansa, jonka oli alkanut kolmetoistavuotiaana -- +sinä surullisena päivänä, jona oli täytynyt ainaiseksi piiloittaa +kasvonsa maailmalta, antaa teljetä itsensä haaremiin, muuttua yhdeksi +Konstantinopolin lukemattomista mustista haamuista. + +Tässä päiväkirjassa ei ollut mainittuna mitään tapausta, joka oli +aikaisempi huntuun verhoutumisen päivää. Ei mitään hänen lapsuudestaan +pikku barbaarilais-prinsessana siellä kaukana Cirkassian tasangoilla, +sillä syrjäisellä seudulla, missä hänen sukunsa oli hallinnut pari +sataa vuotta. Ei liioin mitään hänen olostaan pikku maailmannaisena +siltä ajalta, jolloin hänen isänsä hänen yhdennellätoista ikävuodellaan +oli hänen kanssaan asettunut asumaan Konstantinopoliin, missä oli +hänen majesteetiltaan sulttaanilta saanut hovimarsalkan arvon. Tuo +aika oli ollut täynnä ihmettelyä, ennenkuin hän tottui kaikkiin hienon +maailman tapoihin, ja lisäksi oli täytynyt ottaa tunteja ja lukea +läksyjä. Kahden vuoden ajalla oli nähty hänet juhlissa, tennistä +pelaamassa ja lähetystöjen toimeenpanemissa pikku tanssiaisissa. Hän +oli taitavimpien europpalaisten tanssijain kanssa pyörähdellyt kuin +täysikasvuinen neitonen, häntä oli tuhkatiheään pyydetty tanssimaan, +hänen muistikirjansa oli täyteen merkittynä tanssivuoroja, ja hän +lumosi kaikki viehättävillä pienillä kasvoillaan, suloudellaan, +hienolla ylellisyydellään ja lisäksi tuolla ilmeellä, jota ei kukaan +olisi voinut matkia, ilmeellä, jossa oli kostonhimoa, mutta samalla +lempeyttä, paljon kainoutta ja paljon hilpeyttä. Ja sitten eräänä +päivänä. Englannin lähetystön tanssiaisissa, jotka oli toimeenpantu +nuorinta polvea varten, kysyttiin: "Missä onkaan pikku tsherkessitär?" +Ja hänen maalaisensa olivat vastanneet: "Voi, ettekö tiedä? Hän on +juuri vastikään verhoutunut huntuun..." (Tämä tiesi seuraavaa: hän +on mennyttä kalua, vallan kuin loihdittu kadoksiin; häntä ei enää +saada nähdä; jos sattumalta hänet kohtaa, kun hän tulee vastaan ajaen +katetuissa vaunuissa, on hän pelkkä musta haamu, mahdoton tuntea; hän +on kuin kuollut...) + +Täytettyään kolmetoista vuotta hän siis ankaran säännön mukaisesti oli +astunut tähän verhottuun maailmaan, joka Konstantinopolissa elää toisen +elämän sivulla, ja sitä hiipaisee kaikilla kaduilla, mutta sitä ei saa +katsella ja auringon laskettua se sulkeutuu ristikkojen taakse. Tuota +eristettyä elämää tuntee kaikkialla ympärillään, se saa levottomaksi, +se houkuttelee, on luoksepääsemätön, mutta se havaitsee, arvostelee, +paljon asioita ainaisen mustan harsonaamarinsa lomitse ja arvaa, mitä +ei ole voinut nähdä. + +Jouduttuaan siis äkkiä, kolmetoistavuotiaana vangiksi, eläen isänsä +seurassa, joka yhä oli kiinni hovivirassaan, ja lisäksi ankaran +isoäidin seurassa, joka ei ilmaissut helliä tunteitaan, ollen yksin +Kassim-Pashan suuressa palatsissa, keskellä vanhojen ruhtinaallisten +asuntojen ja hautausmaiden täyttämää kaupunginosaa, missä kaikki illan +pimetessä muuttui pelottavaksi ja hiljaiseksi, hän oli intohimoisesti +antautunut opintoihinsa. Ja tähän hetkeen asti, jona hän oli +täyttämäisillään kaksikymmentä kaksi vuotta, oli jatkunut tuo into +tuntea kaikki, syventyä kaikkeen, kirjallisuuteen, historiaan tai +ylimaailmaiseen filosofiaan. + +Monien nuorten ystävättäriensä parissa, jotka niinikään opinnoille +suotuisassa eristyksessään olivat hankkineet itselleen tavallista +korkeamman sivistyksen, hän loisti jonkunmoisena pienenä tähtenä, jonka +oppineisuutta, arvosteluja ja viatonta uskaliaisuutta esimerkkinä +mainittiin, ja jonka kallista ja hienoa ylellisyyttä jäljiteltiin. +Ennen kaikkea hän oli kuin lipunkantaja naisten kapinaliikkeessä +haaremin ankaroita lakeja vastaan. + +Tarkoin punnittuaan hän päätti jättää polttamatta päiväkirjansa, +jonka oli aloittanut huntuun verhoutumisensa päivänä. Sensijaan +aikoi hän uskoa sen sineteillä huolellisesti suljettuna jollekin +luotettavalle ja verrattain riippumattomalle ystävättärelleen, jonka +laatikoita hänen miehensä todennäköisesti ei tulisi penkomaan. Ja +kenties hän vastaisuudessa saattoi ottaa sen takaisin ja jatkaa sen +kirjoittamista! Hän oli kiintynyt siihen erityisesti sentähden, että +oli siihen kätkenyt melkein kaiken merkittävän siitä elämästä, joka oli +päättyvä seuraavana päivänä, menneet onnelliset hetket, kevätpäivät, +jotka olivat olleet toisia valoisammat, ruusujen täyttämässä vanhassa +puutarhassa vietetyt ylen vienot kaihon hetket, ja lumoavalla +Bosporilla tehdyt veneretket hellästi rakastettujen serkkujensa +seurassa. + +Hänestä tuntui kuin olisi auttamattomasti upottanut kaiken tämän +ajan pohjattomaan kuiluun, jos olisi hävittänyt päiväkirja-paran. +Sen kirjoittaminen oli muuten ollut hänen paras lääkkeensä hänen +vankeutensa herättämää alakuloisuutta vastaan -- ja nytkin valtasi +hänet halu jatkaa muistiinpanojaan haihduttaakseen tämän viimeisen +päivän ahdistuksen... Hän jäi siis istumaan kirjoituspöytänsä ääreen +ja tarttui kultaiseen kynänvarteensa, joka oli koristettu pienillä +rubiineilla. Ja tämän päiväkirjan hän oli, sen ensi lehdiltä alkaen, +jotka jo olivat yhdeksänvuotiaita, kirjoittanut ranskaksi, etupäässä +ollakseen varma siitä, ettei hänen isoäitinsä eikä ketään muuta +talon ihmisistä haluttaisi ruveta sitä lukemaan. Ja jo noin pari +vuotta hän oli käyttänyt tätä kieltä, jota oli koettanut kirjoittaa +niin huolitellusti ja virheettömästi kuin suinkin, kuviteltua +lukijaa ajatellen. (Nuoren naisen päiväkirja on aina tarkoitettu +miehiselle lukijalle, kuvitellulle tai todelliselle; kun on kysymys +turkkilaisnaisesta, luonnollisesti kuvitellulle.) Tuo hänen lukijansa +oli henkilö, joka asui niin kaukana, että hän hänen tietoisuudessaan +tuskin oli olemassa, nimittäin kirjailija André Lhéry... Kaikki +kirjoitettiin nyt yksinomaan häntä varten, jopa hän huomaamattaan +hiukan jäljitteli hänen tyyliäänkin; ja päiväkirja sukeutui nyt +kirjailijalle osoitettujen kirjeiden muotoiseksi, joissa hän paremmin +voidakseen kuvitella tuntevansa hänet, mainitsi häntä nimeltä, +suorastaan André'ksi, kuin olisi hän ollut oikea ystävä, vanhempi veli. + +Tuona iltana kallisarvoisten sormusten painama pikku käsi alkoi +kirjoittaa seuraavaa: + + 18 p. huhtikuuta 1901. + + Enhän koskaan ole kertonut teille mitään lapsuudestani, André, + vai kuinka? Teidän tulee kuitenkin tietää, että minä, joka + mielestänne muka olen niin sivistynyt, oikeastaan olen pieni + raakalainen. Minussa on aina oleva jälellä suurten aavikkojen + lasta, joka muinoin hevosen selässä nelisti aseiden kalskeessa, + tai joka tanssi nuotiotulen ääressä hopeavöidensä kilistessä. + + Ja huolimatta europpalaisen kulttuurin ulkokiillosta, joka kerta + kun uusi sieluni, itsetietoinen sieluni kärsii, lapsuuteni + muistot palaavat ja etsiskelevät minua. Ne palaavat vaativaisina, + värikkäinä ja loistavina; ne osoittavat minulle valoisaa maata, + kadotettua paratiisia, johon en enää voi _enkä tahtoisi palata_: + tsherkessiläis-kylää, nimeltä Karadjiamir, tuolla puolen + Kaniah'ia. Siellä on sukuni hallinnut Kaukasiasta tultuaan. + Synnyinmaassaan olivat esi-isäni Kiziltéfén khaaneja, ja heidän + aikuisensa sulttaani antoi heille läänitykseksi Karadjiamirin + maan. Siellä elin yhdentoista vuotiaaksi, olin vapaa ja + onnellinen. Nuoret tsherkessiläis-naiset eivät ole huntuun + verhotut. He tanssivat ja puhelevat nuorten miesten kanssa ja + valitsevat aviomiehensä sydämensä äänen mukaisesti. + + Talomme oli kaikkein kaunein kylässä, ja pitkät akasiakujat + kohosivat joka taholta sen pihaan, jonka ympäröivät suurena + kehänä, ja vähimmästäkin tuulenhenkäyksestä ne heiluttivat + oksiaan vallan kuin tervehtien; silloin sateli maahan + lumivalkeita terälehtiä. + + Unelmissani näen edessäni vuolaan virran... Isosta salista + saattoi kuulla noiden pienten kiiruhtavien laineiden kohinan. + Oi, kuinka joutuin ne riensivät tuntematonta etäisyyttä kohti. + Lapsena nauroin nähdessäni niiden vihaisina murtuvan kallioita + vastaan. + + Talon edustalla, kylän puolella, on avara avoin kenttä. Siellä + me tanssimme tsherkessiläisiä tansseja, vanhojen sävelmiemme + kaikuessa. Kaksittain tai pitkinä jonoina, kaikki puettuina + valkeaan silkkiin ja kukkakiehkurat hiuksissa. Näen hengissä + edessäni entiset leikkitoverini... Missä he ovatkaan tänään?... + Kaikki he olivat kauniit ja lempeät, soikeine silmineen ja + raikkaine hymyineen. + + Kesäisin, illan tullen, isäni alustalaiset, kylän nuoret + tsherkessiläis-miehet, lopettivat työnsä, kavahtivat hevosen + selkään ja kiitivät kauas arolle. Isäni, entinen soturi, asettui + etunenään ja johti heitä kuviteltuun hyökkäykseen. Se oli + kultainen hetki, kun aurinko on nukahtamaisillaan. Kun olin + pieni, yksi heistä otti minut satulaansa; silloin huumaannuin + tuosta vauhdin nopeudesta, tuosta intohimoisesta elinvoimasta, + jota maa pitkin päivää hehkuvana oli henkinyt ilmoille ja + joka illalla hulmahti esiin aseiden kalskeena ja hurjina + lauluina. Hetki vaihtoi sitten väriään, se näytti muuttuneen + purppuranpunaiseksi kuin verinen taisteluilta... ja ratsastajat + kajahuttivat sotalauluja. Sitten verhoutui ilta ruusunpunaan ja + opaaliväriin... + +Hän kirjoitti juuri sanaa "opaaliväriin", epäröiden, eikö se ollut +liian teennäinen, voidakseen miellyttää Andréta, kun Kondja-Gul, +huolimatta kiellosta, äkkiä tunkeutui huoneeseen: + +-- Hän on täällä, emäntä! Hän on täällä! + +-- Kuka on täällä? + +-- Nuori bei!... Hänellä oli asiaa isännälle, pashalle, ja nyt hän +lähtee pois. Juoskaa nopeasti ikkunanne ääreen, niin saatte nähdä hänen +nousevan hevosen selkään. + +Tähän vastasi pikku prinsessa liikahtamatta ja jäisen tyynesti, niin +että kelpo Kondja-Gul siitä vallan masentui: + +-- Ja senkö tähden minua häiritsit? Saanpa liiankin pian nähdä tuon +miehen! Sitäpaitsi saan mielin määrin nähdä häntä kuolinpäivään asti! + +Tämän hän sanoi varsinkin painostaakseen palvelusväen edessä +ylenkatsettaan nuorta herraansa kohtaan. Mutta heti kun Kondja-Gul +oli poistunut, hän lähestyi vavisten ikkunaa; nuori bei oli juuri +noussut ratsun selkään, yllänsä kaunis upseerin-univormu ja karautti +ajutanttinsa seurassa pois sypressi-kujia pitkin ja hautausmaiden ohi. +Hän ehti kuitenkin nähdä, että tuon miehen viikset todella olivat +vaaleat, ehkäpä liiankin vaaleat hänen mielestään, mutta että hän oli +kaunis ja nuori, ja jotenkin uljas ryhdiltään. Siitä huolimatta hän +oli vastustaja, pakollinen isäntä, joka ei koskaan pääsisi kotiutumaan +hänen sielunsa sisimpään. Eikä hän sen enempää tahtonut ajatella häntä, +vaan palasi kirjoituspöytänsä luo -- kuitenkin posket punoittavampina +-- ja alkoi edelleen kirjoittaa päiväkirjaansa, kirjettä kuvitellulle +uskotulleen: + + ... ilta verhoutui ruusunpunaan ("ruusunpunaan" muitta mutkitta; + "opaaliväriin" pyyhittiin), silloin heräävät muistot, ja + tsherkessiläiset muistelivat esi-isiensä maata; yksi heistä + esitti maanpakolaisen laulun, ja toiset hiljensivät vauhtinsa + kuunnellakseen tätä yksinäistä ja hidasta laulua. Sitten vaihtui + valaistus punasinerväksi, helläksi ja lempeäksi, ja koko aro + kaiutti rakkauslaulua... Silloin ratsastajat käänsivät hevosensa + ja nelistivät nopeasti kotiapäin. Heidän tiellään poljetut kukat + henkivät kuollessaan viimeisen tuoksahduksensa; heidän aseensa + säkenöivät ja näyttivät vievän mukaansa kesäyön hämyyn levinneen + hopealle hohtavan tomun. + + Kaukana heidän edessään kirkas valopilkku osoitti sitä kohtaa, + missä Karadjiamirin akasiat muodostivat ryhmän keskellä + hiljaista tasaista aroa. Valopilkku kasvoi ja muuttui ennen + pitkää rovioksi, jonka korkeat liekit nuoleskelivat tähtiä; + sillä kylään jääneet olivat sytyttäneet suuret roviot, ja + niiden ympärillä tanssivat ja lauloivat nuoret tytöt, tahdissa + heiluttaen valkoisia huiveja ja ohuita harsoja. Nuorten iloitessa + täysikäiset miehet istuivat tupakoiden asuntojensa edustalla, + ja äidit tähystelivät pitsiuudinten takaa, miten lempi lähestyi + heidän lapsiaan. + + Siihen aikaan minä olin kuningatar. Isäni, Tevfik-Pasha, ja + äitini, Seniha, rakastivat minua ylitse kaiken, sillä heidän + muut lapsensa olivat kuolleet. Minä olin kylän sulttaanitar; ei + kellään toisella ollut niin kauniita pukuja eikä niin komeasti + siselöityjä kulta- ja hopeavöitä. Ja jos niille seuduille + tuli kauppias Kaukasiasta, säkit täynnä jalokiviä ja mytyt + kultakuteisia silkkikankaita, kaikki ympäristössä tiesivät, + että hänen ensin tuli käydä meidän talossamme; ei kukaan olisi + uskaltanut ostaa yksinkertaisinta silkkivyötä, ennenkuin pashan + tytär itse oli valinnut koriste-pukineensa. + + Äitini oli hienotunteinen ja lempeä. Isäni oli tunnettu hyväksi + ja oikeamieliseksi. Jokainen ohikulkeva muukalainen saattoi tulla + kolkuttamaan ovellemme, talomme oli hänelle avoinna. Vaikka hän + oli köyhä, vastaanotettiin hänet kuin itse sulttaani. Jos hän oli + maanpakoon ajettu tai pakolainen -- sellaisia olen nähnyt -- niin + olisi isäntäväki suojellut häntä viimeiseen hengenvetoonsa asti. + Mutta voi sitä, joka olisi tahtonut turvautua Tevfik-Pashaan + toimeenpannakseen huonon tai epäilyttävän teon; isäni, joka + muuten oli hyväsydäminen, oli hirvittävän ankara oikeuden + valvoja. Senkin olen nähnyt. + + Sellainen oli lapsuuteni, André. Sitten menetimme äitimme, ja kun + ei isäni enää tahtonut jäädä ilman häntä Karadjiamiriin, vei hän + minut mukanaan Konstantinopoliin isoäitini ja serkkujeni luo. + + Nyt hallitsee setäni Aris-Bei hänen sijallaan siellä. Mutta + tuskin mitään on muuttunut tuossa tuntemattomassa syrjäisessä + sopukassa, missä päivät hiljalleen punoutuvat vuosiksi. Luulen, + että virran reunalle on rakennettu mylly; pienet laineet, + jotka ainoastaan huvikseen näyttivät uhkaavilta, on pakoitettu + hyödyttämään, ja olenpa kuulevinani niiden itkevän entistä + vapauttaan. Mutta kaunis talo kohoaa yhä edelleen puiden + keskellä, ja viimeksi tänä keväänä akasiat ovat sirottaneet + lumivalkoisia kukkiaan niille teille, joilla leikin lapsena. + Ja epäilemättä ratsastajat nyt nostavat satulaan jonkun toisen + pikkutytön lähtiessään retkilleen. + + Pian on yksitoista vuotta kulunut siitä, kuin kaikki tämä + tapahtui. + + Huolettomasta ja iloisesta lapsesta on tullut nuori nainen, joka + jo on paljon itkenyt. Oliko hän ollut onnellisempi, jos olisi + jatkanut alkuperäistä, elämäänsä?... Mutta _oli kirjoitettu, + että_ hän lähtisi sieltä, sillä hänen _täytyi_ muuttua + ajattelevaksi olennoksi ja teidän ja hänen teiden täytyi kerta + yhtyä. Oh, kuka sanookaan meille miksi, kuka osaa selvittää + näiden kohtaamisien syvimmän syyn, joissa sielut tuskin joutuvat + kosketuksiin, mutta joita eivät enää koskaan unhota. Sillä ette + tekään, André, enää ole minua unhottava... + +Hän kyllästyi kirjoittamiseen. Ja lisäksi bein käynti oli karkottanut +hänen muistelmansa. + +Mitä olikaan hänen tekeminen päättääkseen tämän viimeisen vapauden +päivän? Entä puutarha! tuo rakas puutarha, joka oli niin täynnä +hänen nuoria unelmiaan; siellä hän aikoi viipyä iltaan asti. Vallan +perällä, satavuotisten platanien siimeksessä, sammalpeitteisen vanhan +muurin suojassa oli penkki, sillä aikoi hän istua tuon huhtikuupäivän +auringonlaskuun asti; tuon päivän, joka tuntui hänestä elämänsä +viimeiseltä. Ja hän soitti kelloa Kondja-Gul'ille, käskien tämän antaa +hänen tulostaan merkin: puutarhureille, ajureille, yleensä miehisille +palvelijoille, että he poistuisivat puistokujilta ja etteivät +katseillaan halventaisi sitä pikku jumalatarta, joka tahtoi kävellä +siellä hunnuttomana... + +Mutta asiaa tarkemmin ajatellessaan, hän päätti olla menemättä +puutarhaan; sillä olihan sittenkin mahdollista, että hän kohtaisi +eunukkeja tai palvelijattaria, jotka tietysti kaikki miettiväisinä +hymyilisivät morsiamelle, ja hänen velvollisuutensa olisi silloin +näyttää heidän edessään ihastuneelta, sillä sellaista tapa vaati +tällaisissa olosuhteissa. Sitäpaitsi, kuinka vastenmielistä nähdä +juhlavalmistukset, puiden juurelle asetetut pöydät, maahan levitetyt +kauniit matot... + +Silloin hän vetäytyi huoneensa vieressä olevaan pieneen saliin, +missä hänen Erard-pianonsa oli. Musiikillekin oli sanottava hyvästi, +uudessa kodissa kun ei ollut pianoa. Nuoren bein äiti -- vuoden +1320:n kannattajia [Toisin sanoin henkilö, joka hyväksyy ainoastaan +muhamettilaisen ajanlaskun eikä tahdo seurata europpalaisten +almanakkaa. (Tekijän huomautus)] -- joiksi vanhan sukupolven +naisia sanovat uudenajan Turkinmaan kulttuurimaaperässä puhjenneet +korukukkaset -- tuo täysverinen vuoden 1320:n kannattaja oli, vaikkakin +epäröiden, suostunut siihen, että tuleva miniänsä saisi tuoda mukaansa +länsimaalaiskieliset uudet kirjansa ja kuvalliset aikakauskirjat, mutta +piano oli ilmeisesti ollut hänelle vastenmielinen, eikä sentähden +tahdottu järkähtämättä pitää kiinni vaatimuksesta. (Tämä vanha nainen +oli, moneen kertaan käynyt katsomassa nuorta kihlattua, oli syytänyt +hänelle mielistelyjään ja ladellut vanhanaikuisia kohteliaisuuksia, +jotka häntä kiusasivat, ja oli lisäksi aina ylen tarkkaavasti +tähystellyt tulevaa miniäänsä, voidakseen sitten paremmin kuvata häntä +pojalleen.) Siis ei enää pianoa hänen tulevassa kodissaan tuolla +vastapäätä, toisella puolen lahtea, vanhan Stambulin sydämessä. + +Hänen hermostuneet, tavattoman näppärät ja notkeat pienet sormensa +alkoivat improvisoida pianolla ensin eriskummaisia katkonaisia +sävelmiä, jolla ei ollut alkua eikä loppua, ja niitä säestivät kuivat +näppäykset, joka kerta kun liian isot sormukset survaisivat mustia +koskettimia. Sitten riisui hän nämä sormukset, kokosi mielensä ja alkoi +soittaa hyvin vaikeaa Liszt'in tekemää Wagner-sovitusta. Vähitellen hän +unhotti, että huomenna oli menevä naimisiin kapteeni Hamdi-Bein, hänen +keisarillisen majesteettinsa sulttaanin ajutantin kanssa, hän oli nyt +pitkätukkaisen soturin morsian, soturin, joka asui pimeihin pilviin +kohoavan vuoren huipulla törröttävässä linnassa, jonka alapuolella +syvyydessä virtasi iso synkkä joki. Hän kuuli vanhojen satuaikojen +symfonian syvissä pohjoismaisissa metsissä. + +Mutta herjettyään soittamasta, kun kaikki oli vaiennut kielien +viimeiseen värähdykseen, hän huomasi auringon säteiden jo punaisina ja +melkein vaakasuorina tunkevan sisään järkähtämättömien rautaristikkojen +lomitse. Ilta oli siis tullut, ja kauhu valtasi hänet, kun hän +ajatteli, että jäisi yksin täksi viimeiseksi illaksi, -- vaikka hän +kuitenkin aikaisemmin oli sitä toivonut. + +Viipymättä hän riensi isoäitinsä luo pyytämään lupaa, joka +myönnettiinkin, ja kiireesti hän ahdistuksissaan kirjoitti serkuilleen +pyytäen heitä kaikin mokomin tulemaan hänelle seuraa pitämään; mutta +ainoastaan he kaksi, eivätkä toiset pikku morsiusneitoset, jotka +olivat majoitetut heidän huoneeseensa; ainoastaan he kaksi, Zeyneb ja +Mélek, hänen parhaat ystävättärensä, uskottunsa, sielunsa sisaret. +Hän pelkäsi, ettei heidän äitinsä suostuisi toisten heillä asuvien +häävierasten vuoksi; hän pelkäsi, että hetki jo oli liian myöhäinen, +aurinko liian alhaalla, turkkilaisnaiset kun eivät saa lähteä ulos sen +laskettua. Ja ristikko-ikkunastaan hän näki vanhan Ismaelin rientävän +sanaa viemään. + +Jo jonkun päivän ajan hän serkkujensakin edessä, jotka olivat +pahoillaan, oli ollut sanaakaan hiiskumatta tuosta vakavasta +kysymyksestä, hän oli ollut umpimielinen, melkeinpä ylpeä; noidenkin +molempien naisten edessä hän oli kainostellut surunsa ilmaisemista, +mutta nyt hän ei enää voinut; hän tahtoi nähdä heidät, saadaksensa +itkeä heidän povellaan. + +Kuinka se laski nopeasti, tuon viimeisen illan aurinko! Ehtisivätkö he +saapua? Hän kumartui kadulle niin kauas kuin ikkunaristikot sallivat. +Nyt oli "taistelujen purppuranpunainen iltahetki", niinkuin hän oli +sanonut lapsuuttaan kuvaavassa päiväkirjassaan, ja pako-ajatukset ja +ilmi-kapinallisuus panivat pyörälle hänen hillittömän ja viehättävän +pienen päänsä... + +Mutta mikä selkeä levollisuus, mikä kohtaloon alistuva rauha hänen +ympärillään! Sulotuoksut nousivat tuosta isosta kalmistopuistosta, +joka levisi niin hiljaisena hänen ikkunoidensa edessä -- tuon vanhan +koskemattoman turkkilaisen maaperän tuoksu, joka nousi lyhyestä +nurmesta ja pienistä kukkasista, jotka aamusta alkaen olivat lämminneet +huhtikuun auringon paisteessa. Puiden tumma vihannuus, taustana +tulipunainen auringonlasku, oli siellä täällä kuin puhkaistu ja +siroteltu loistavilla valopilkuilla ja säteillä. Vanha kultaus kimmelsi +siellä täällä noiden hautapatsaiden huipuissa, joita tuolla avaralla +alueella oli pystytetty harvaan, sypressien siimekseen. -- Turkinmaalla +ei pelätä vainajia, niistä ei erottauduta; annetaan niiden levätä +kaikkialla, jopa keskellä kaupunkiakin. -- + +Tämän surullisen etualan takana, synkkien tornien tavoin törröttävien +sypressien oksien lomitse näkyi etäisyys, tuo verraton kuva: koko +Stambul ja sen merenpoukama, hehkuvanpuhtaassa iltavalaistuksessa. +Alhaalla, vallan alhaalla, Kulta-Sarven pinta, jonka rantaan läheiset +hautausmaat viettivät, oli punainen, leimuavan punainen kuin taivas, +ja sitä uursivat sadat venheet, jotka basarien sulkemisaikana +alinomaan kulkivat edestakaisin -- mutta sinne ylös ei kuulunut niiden +vanaveden kohinaa eikä airojen pulauksia; ne näyttivät isoilta peilin +pinnalla liukuvilta hyönteisiltä. Vastakkainen ranta, Stambulin +ranta, muuttui muuttumistaan: kaikki rannalla kohoavat talot, tuon +äärettömän asuntojoukon alimmat kerrokset alkoivat himmetä ja melkein +hälvetä joka ilta toistuvaan punasinervään usvaan, joka muodostuu +höyrystä ja savusta. Stambul muuttui kangastuksen tavoin, siinä ei +enää voinut selvästi erottaa mitään, ei rappeutumista, ei kurjuutta +eikä uudenaikaisten rakennusten inhottavaa rumuutta. Se ei nyt enää +ollut muuta kuin varjokuva, tumman punasinervä ja kultareunainen, +suunnattoman suuri äärileikkauskuva kaupungista tornihuippuineen ja +kupukattoineen, joka oli pystytetty suojustimena verhoamaan tulipalon +tavoin hehkuvaa taivasta. Ja samat äänet kuin aamupäivällä, samat +kirkkaat, taivaalliset äänet alkoivat jälleen kaikua ylhäältä, kutsuen +oikeauskoisia turkkilaisia päivän neljänteen jumalanpalvelukseen: +_aurinko meni mailleen_. + +Silloin vangittu pikku prinsessa, joka vastoin tahtoaan kuitenkin oli +hiukan rauhoittunut tästä suuremmoisesta rauhaa uhkuvasta kuvasta, +kävi taas levottomaksi Mélek'in ja Zeyneb'in tähden. Ehtisivätkö he +tulla, vaikka jo oli niin myöhäinen hetki? Entistään tarkkaavammin hän +katseli tuon tien päätä kohti, jonka toista viertä reunustivat vanhat +ristikkoaita-talot, ja toista kuolleiden suloinen tyyssija. + +Tuossa he tulevat! Todella he lähestyvät kaukaa, nuo kaksi hentoa +mustaa haamua, kasvot peitettyinä, he tulevat esiin isosta synkästä +portista, rientäen eteenpäin, saattonaan kaksi neekeriä, joilla on +pitkä miekka vyöllä... Pian olivat he tehneet päätöksensä, pian olivat +he tulleet nuo pienet ystävätärparat... Ja nähdessään heidän näin +noudattavan hänen hätähuutonsa kutsua, hän tunsi, silmiensä kostuvan; +kyyneleet, mutta täällä kertaa ilokyyneleet, valuivat hänen poskilleen. + +Heidän astuttuaan huoneeseen ja poistettuaan synkät huntunsa, morsian +heittäytyi itkien heidän syliinsä. + +Molemmat painoivat häntä nuorta poveansa vastaan,, ilmaisten mitä +hellintä osanottoa. + +-- Aavistimme kyllä, että et ollut onnellinen... Mutta et tahtonut +sanoa meille mitään... Puhua siitä kanssasi emme uskaltaneet... Jo +muutaman päivän olit tuntunut meistä niin umpimieliseltä, niin kylmältä. + +-- Tiedättehän, millainen olen... Se on typerää, mutta häpeän +nähdessäni jonkun huomaavan, että kärsin... + +Ja hän alkoi itkeä nyyhkyttäen: + +-- Mutta miksi et kieltäytynyt, lemmikkini? + +-- Olenhan jo niin monta kertaa kieltäytynyt! Sanotaan että luettelo +niistä miehistä, joille olen antanut kieltävän vastauksen, jo on liian +pitkä!... Ja ajatelkaahan, että jo olen kahdenkymmenen kahden vuotias, +jo melkein vanha piika... Muuten, hän tai joku toinen, yhdentekevää, +kun lopulta sentään täytyy mennä; jollekin. + +Muinoin, kun hän oli kuullut ystävättäriensä puhuvan niin häidensä +aattona, oli heidän välinpitämättömyytensä häntä tympäissyt; ja nyt +hän itse lopulta teki samoin... "Kun hän nyt ei voi olla se, jonka +itse valitsisin ja jota rakastaisin, oli yksi heistä sanonut, niin on +yhdentekevää, onko hänen nimensä Mehmed tai Ahmed! Saanhan lapsia, +jotka lohduttavat minua, niin että unhotan hänen läsnäolonsa." +Toinen, vallan nuori nainen, joka oli suostunut ensimäiseen kosijaan, +puolustautui seuraavasti: "Miksi en ottaisi ensimäistä yhtä hyvin +kuin seuraavaa, jota en tunne sen paremmin?... Mitä mainita +kieltoni syyksi?... Ja ajattele muuten, mikä melu siitä nousisi..." +Noiden nuorten naisten välinpitämättömyys oli tuntunut hänestä +käsittämättömältä: antaa voittaa itsensä orjattaren tavoin... Ja +nyt hän itse suostui moiseen kauppaan -- ja huomenna oli hirvittävä +lankeemuksen päivä. Väsyneenä alinomaiseen kieltämiseen, alinomaiseen +taistelemiseen, hän oli, toisten tavoin, lopuksi antanut _myönteisen_ +vastauksen, joka syöksi hänet turmioon, _kielteisen_ vastauksen +asemesta, joka olisi pelastanut hänet ainakin joksikin aikaa eteenpäin. +Ja nyt oli liian myöhäistä muuttaa päätöstä, hän seisoi kuilun +partaalla: huomenna se oli tapahtuva! + +Nyt he itkivät yhdessä, kaikki kolme. He vuodattivat niitä kyyneleitä, +jotka morsian ylpeydessään monena päivänä oli pidättänyt, he +vuodattivat suuren eron kyyneleitä, vallan kuin yksi heistä olisi ollut +kuolemaisillaan... + +Oli aivan luonnollista, etteivät Mélek ja Zeyneb sinä iltana palaisi +kotia, vaan että jäisivät tänne yöksi, serkkunsa luo, niin kuin on +tavallista, kun lähtee kylään yön tullen ja niin kuin he usein jo +olivat tehneet kymmenen vuoden kuluessa. + +Yhä seurustellen toistensa kanssa olivat nämä kolme nuorta naista, kuin +erottamattomat sisaret, tottuneet enimmäkseen nukkumaan yhdessä milloin +toisen, milloin toisen luona, ja useimmiten täällä, tsherkessittären +kodissa. + +Mutta kun orjat tällä kertaa, odottamatta käskyä, olivat levittäneet +lattialle silkkimatrassit vieraille, oli noilla kolmella yksin +jääneillä se tunne, että olivat koolla kuolleen valvontaa varten. +He olivat pyytäneet ja saaneet luvan jäädä pois ilta-aterialta, ja +parraton neekeri, joka oli lihavan marakatin näköinen, oli juuri +kullatulla tarjottimella tuonut sisään kevyen aterian, johon heidän ei +ollenkaan tehnyt mieli kajota. + +Alhaalla ruokasalissa söivät illallista heidän yhteinen isoäitinsä, +morsiamen isä, pasha, ja neiti Bonneau de Saint-Miron, sanaakaan +vaihtamatta, ikäänkuin tulevan onnettomuuden odotuksesta vaieten. +Isoäiti oli sangen loukkaantunut tyttärentyttärensä käytöksestä ja +tiesi hyvin, ketä sai kiittää siitä, syyttäen uudenaikaista kasvatusta +ja kotiopettajatarta. Tuota lasta, hänen puhtaan muhamettilaisen +verensä jälkeläistä, joka myöhemmin oli tullut luopioksi, jonka paluuta +perinnäisen oikeauskoisuuden helmaan ei enää toivottu, hän kaikesta +huolimatta rakasti, mutta hän oli aina pitänyt velvollisuutenaan +esiintyä ankarana. Ja tänään, kohdatessaan tuota salakähmäistä ja +käsittämätöntä kapinallisuutta, hän tahtoi liioitella kylmyyttä ja +ankaruutta. Mitä tulee pashaan, joka aina oli hemmoitellut ainoata +lastaan ja ylenmäärin antanut hänelle lahjoja kuin "Tuhannen ja yhden +yön" sulttaanittarelle, ja joka korvaukseksi oli saanut osakseen +runsaasti hellyyttä, ei hän ymmärtänyt tytärtään enempää kuin +vanhoillinen anoppinsakaan ja oli niinikään suuttunut; tämä viime +oikku menikin hänen mielestään liian pitkälle: näytellä marttyyria +sentähden, että hänen naimishetkensä tultua hänelle oli valittu kaunis, +rikas, ylhäissukuinen mies, joka oli Hänen Majesteettinsa Sulttaanin +suosiossa!... Ja lopuksi opettajatar parka, joka ainakin kihlaukseen +nähden oli aivan viaton ja joka aina oli ollut uskotun ja ystävättären +asemassa, ei ymmärtänyt, ja kärsi vaieten. Kun hänen rakas oppilaansa +oli lähettänyt hänelle kutsun häihin, miksi hän ei tahtonut häntä +seuraansa sinne yläkertaan viimeisenä iltana!... + +Mutta toisin ajattelivat, nuo kolme pikku haaveilijaa, -- jotka eivät +aavistaneet, että niin suuresti pahoittivat häntä -- he kun halusivat +olla yksin sellaisen eron aattona. + +Ainaiseksi menneet olivat ne illat, jotka he kolmen olivat viettäneet +tässä huoneessa, joka huomenna oli jäävä asumattomaksi ja jolle +heidän oli sanominen hyvästi...Jotta jäähyväiset eivät tulisi niin +surullisiksi, he olivat sytyttäneet kaikki haarakynttiläjalan kynttilät +ja ison permantolampun -- jonka varjostin oli päivänvarjoa isompi +ja kookkaan kukan muotoinen. He tarkastivat edelleen, järjestivät +jopa hävittivätkin niitä tuhansia pikku esineitä, joita kauan olivat +säilyttäneet kallisarvoisina muistoina. Siellä oli noita hopea- ja +kultalankakimppuja, joilla tavallisesti koristetaan morsianten +hiuksia ja joita morsiusneitoset säilyttävät siksi, kunnes heidän +vuoronsa tulee; niitä välkkyi siellä täällä, riippuen nauharuusuihin +kiinnitettyinä peilien kamanoista ja huoneen valkoisilla seinillä, ja +ne palauttivat mieleen niiden ystävättärien kalpeita kasvoja, jotka +kärsivät tai jotka jo olivat kuolleet. Eräässä kaapissa oli nukkeja, +joita muinoin oli hellästi rakastettu, särkyneitä leluja, kuihtuneita +kukkia, pieniä pyhäinjäännöspahaisia tämän vanhan talon seinien sisällä +yhdessä vietetyn ensi nuoruuden ajoilta. + +Siellä oli vielä valokuvia kehyksissä, joista he itse olivat maalanneet +melkein kaikki, tai jotka olivat somistaneet koruompeluilla. Nämä +olivat nuorten lähetystönaisten tai juhlapukuisten turkkilaisnaisten +valokuvia -- viimemainittuja olisi helposti voinut luulla hienoiksi +parisittariksi, ellei alareunassa olisi nähnyt sanoja _omistus_ tai +_muisto_, töherrettyinä arapiaksi. Ja vihdoin oli yksinkertaisia +pikku esineitä, jotka oli voitettu niissä kuluneen talven +hyväntekeväisyys-arpajaisissa, joita turkkilaisnaiset toimeenpanevat +Rhamazan valvonnan aikana; vaikka niillä ei ollut vähintäkään arvoa, +ne toivat mieleen heidän elämänsä menneitä hetkiä, joiden auttamaton +haihtuminen heissä herätti haikeita tunteita. Sulhasen antamista +lahjoista sitävastoin, joista muutamat olivat hyvin kalliit, ja jotka +neiti Esther Bonneau oli levittänyt näytteille viereiseen saliin, he +eivät vähääkään välittäneet. + +Tuskin he olivat päättäneet surullisen tarkastelunsa, kun taas kattojen +yläpuolelta kuuluivat kauniit heleät äänet: ne kutsuivat oikeauskoisia +päivän viidenteen rukoushetkeen. + +Paremmin kuullakseen, nuoret naiset menivät istumaan avoimen ikkunan +ääreen, missä saattoi hengittää lempeän raikasta yöilmaa, joka tuoksui +sypresseille, yrteille ja merivedelle. Ikkuna tosin oli auki, mutta +tietysti varustettu rautakangilla ja puuristikoilla -- muunlaisesta +ikkunasta turkkilainen nainen ei saa katsoa ulos. Yläilmoista kuuluvat +äänet kaikuivat yhä ympäristöön, ja kaukaa toiset tuntuivat vastaavan +niihin, lukemattomat toiset, jotka lähtivät Stambulin minareettien +huipuista ja levisivät yli uinuvan lahden, kaikua johtavan vedenpinnan +kantamina; siinä oli jotain taivaallista, kun äkkiä kuuli nuo +haltioituneet puhtaat äänet, jotka korvaa hivelevän pehmeinä joka +taholta kaiuttivat kehotustaan. + +Mutta tätä tunnelmaa kesti vaan lyhyen aikaa, ja kun jokainen +muedsin oli neljälle ilmansuunnalle kaiuttanut ikivanhoilta ajoilta +perinnäisen kutsuhuutonsa, seurasi äkkiä hiljaisuus. Vallan lähellä +olevien sypressien lomitse näki Stambulin sinervänä kuvastuvan +himmeän kuutamon valaisemalle taivaalle, ja se näytti tällaisena +utukuvana suuremmalta jättiläismäisine kupukattoineen ja vuosisatojen +kuluessa muuttumattomine ääriviivoineen, ja se oli täyteen sirotettu +valopilkkuja, jotka kuvastuivat lahden pintaan. Nuo nuoret naiset +ihailivat sitä vangitsevien ristikkojen pienten ruutujen kautta, +ja he ajattelivat itsekseen, tokko Länsimaiden kuuluisat kaupungit +(joita tunsivat ainoastaan kuvista ja joita eivät milloinkaan +saaneet nähdä, turkkilaisnaiset kun eivät koskaan saa lähteä pois +synnyinmaastaan), tokko Wien, Parisi ja Lontoo, saattoivat herättää +tällaista kauneuden ja suuruuden vaikutelmaa. Joskus sattui, että +he ristikkoaukoista pistivät ulos sormensa, niin kuin vangeilla on +tapana, ja silloin valtasi heidät mieletön halu päästä matkustamaan +ja tutustumaan maailmaan -- tai ainoastaan tällaisena kauniina yönä +kerran lähteä kävelemään Konstantinopolin kaduille -- tai vaan päästä +tuonne ikkunoidensa edessä lepäävälle hautausmaalle... Mutta iltasinhan +muhamettilaisnainen ei saa poistua kotoaan... + +Hiljaisuus, täydellinen hiljaisuus levisi vähitellen yli vanhan +Khassim-Pashan kaupunginosan, jonka talot olivat suljetut. Ei mikään +hievahtanut heidän ympärillään. Perasta kuuluva melu -- missä on +samankaltainen yöelämä kuin europpalaisissa kaupungeissa -- hälveni, +ennenkuin ehti saapua tänne. Niiden höyrylaivojen korvia vihlovista +vihellyksistä, joita vilisee alhaalla Seralji-niemen edessä, pääsee +aina rauhaan jo ennen viidettä rukoushetkeä, sillä laivakulku +Bosporilla lakkaa pimeän tultua. Tässä itämaalaisen kaupungin +yöllisessä rauhassa, joka on vierasta meidän kaupungeissamme, kuului +aika ajoin yksi ainoa hälyääni, joka on kuvaava Konstantinopolille, +ääni, joka ei ole minkään toisen äänen kaltainen, ja jonka edellisten +vuosisatojen turkkilaiset lienevät kuulleet samanlaisena: tak, +tak, tak, tak! vanhalla kivityksellä. Tämä ääni vahventui kai +antaessaan synkillä kaduilla, joilla ei kukaan enää liikkunut. Se +oli kaupunginosan yövartija, joka hitaalla kävelyllään kolhaisi +rautakärki-sauvallaan katukiviin. Ja matkan päästä kuuli toisten +yövartijain vastaavan samalla tavalla; tämä toistui kaikkialla tuossa +suunnattoman suuressa kaupungissa, Eyoub'istä Seitsemälle Tornille, ja +pitkin Bosporin rantaa Marmara-mereltä Mustallemerelle, ikäänkuin olisi +tahdottu sanoa asujamille: "Nukkukaa vaan, me valvomme aamuun asti, +tähystellen varkaita ja tulipaloja." + +Hetkeksi nuoret naiset unhottivat, että tämä ilta oli viimeinen. +Samoin kuin usein käy elämän suurten muutosten aattopäivänä, +he joutuivat harhaluulojen valtaan heille aikoja sitten tutun +ympäristön vaikutuksesta: olihan kaikki tässä huoneessa paikoillaan +samannäköisenä kuin ennen... Mutta sitten muistui taas todellisuus +mieleen, ja silloin valtasi heidät kuolontuska: huomenna oli edessä +ero, heidän sisarellisen tuttavallisuutensa loppu, koko heidän rakkaan +menneisyytensä murtuminen!... + +Oi, mikä päivä se olikaan oleva morsiamelle!... Täytyihän aamusta +iltaan näytellä ilveilyä, niin kuin tapa vaatii, ja lisäksi näytellä +hyvin, maksoi mitä maksoi! Kokonainen pitkä päivä, hymyillä kuin +epäjumalan kuva, hymyillä ystävätärjoukoille ja noille lukemattomille +uteliaille ihmisille, jotka aina suurissa häätilaisuuksissa tulvimalla +täyttävät talon. Ja täytyipä löytää rakastettavia sanoja, luontevasti +vastaanottaa onnittelut; aamusta iltaan osottaa iloisia kasvoja; +aina hymy huulilla ja silmissä, vaikka sydämessä kyti mielipaha ja +kauhu... No niin, kaikesta huolimatta hän oli hymyilevä! Johan hänen +ylpeytensä sitä vaati: esiintyä voitettuna, se olisi liian nöyryyttävää +hänelle, tuolle masentamattomalle, joka niin suuresti oli kehunut, +ettei vastoin tahtoaan antaisi itseään naittaa, ja joka niin kiihkeästi +oli toisille saarnannut naisten vapautuksen ristiretkeä... Kuinka +suurta kohtalon ivaa ja haikeutta olikaan, huomispäivä uhkuva!... Ja +jos vielä tämä kaikki illan tullen loppuisi... Kaikkea muuta, sitten +seuraavat kuukaudet, vuodet, koko elämä, jonka kestäessä tuo tuntematon +valtijas hänet omistaa, häntä polkee ja halventaa. Oi, kun ajattelen, +ettei yksikään päivä eikä yö enää ole kuuluva minulle vaan tuon miehen +tähden, joka on saanut päähänsä naida hovimarsalkan tyttären!... + +Kun nuo kiltit serkut näkivät hänen hermostuneesti polkevan permantoa +jalallaan, kysyivät he, eikö ajatusten haihduttamiseksi vähän +soitettaisi pianoa, viimeinen kerta... Ja yhdessä he menivät viereiseen +huoneeseen, missä piano oli auki. Siellä oli hajalla joukottain +esineitä pöydillä, hyllyillä, lattiamatoilla, ja kaikki ne todistivat +uudenaikaisen turkkilaisnaisen mielialaa, hänen haluansa eristetyssä +elämässään koetella kaikkea, omistaa kaikki, tuntea kaikki. Siellä oli +muun muassa fonografikin (sen vuoden viime ennätyksen näyte), jolla +he jonkun päivän olivat itseään huvitelleet, tutustuen länsimaalaisen +teatterin eri ääniin, operetin typerään pilaan, konsertti-kahvilan +mauttomuuksiin. Mutta näihin monenlaisiin esineisiin he eivät +enää kiinnittäneet huomiota; siihen, minne ne kerta oli pantu, ne +unhottuivat kuin arvoton roju, sitävastoin tuottaen suurta iloa +eunukeille ja palvelijattarille. + +Morsian istui pianon ääreen ja alkoi hetken epäröityään soittaa +pianokonserttia, jonka itse oli säveltänyt. Hän oli tutkinut +harmonia-oppia oivallisten opettajien johdolla, ja hänen +innoituksensa oli omintakeinen, hiukan kesytön, mutta aina erikoisen +mielenkiintoinen; ainoa vaikutelma, joka hänen sävellyksissään toistui, +oli kenties aika ajoin tsherkessiläis-ratsastajien hevosten kavionkopse +kotimaansa aroilla, mutta se olikin kaikki. Senjälkeen hän soitti +keskeneräisen noktyrnin, joka oli sävelletty edellisenä iltana; se +tulkitsi alussa synkkää levottomuutta, jonka läheisten kalmistojen +rauha kuitenkin lopulta oli täydelleen viihdyttänyt. Musiikkiin +sekaantui silloin tällöin ulkoa tuleva ääni, joka on Konstantinopolille +min luonteenomainen: yövartijan sauvan kolaukset kuolonhiljaiseksi +käyneen kadun kaikuvaan kivitykseen. + +Nyt lähestyi Zeyneb, laulaakseen sisarensa Mélekin säestämänä; +niin kuin melkein kaikilla turkkilaisnaisilla, hänellä oli lämmin, +hieman tumma ääni, joka värähteli intohimoisena varsinkin kauniissa +matalassa äänistössä. Hänkin epäröi, mitä valita, ja pantuaan nuotit +hyllyllä mullin mallin, löytämättä sopivaa, hän viimein avasi Gluckin +laulusävellyksiä sisältävän nuottivihon ja kaiutti ihanalla äänellään +tuota kuolematonta manausta: "Manan jumaluudet, Kuolon palvelijat!" + +Vastapäätä kalmistossa lepäävät vainajat, muinaisajan turkkilaiset, +jotka nukkuivat sypressien juurien parissa, olisivat varmaankin +suuresti ihmetelleet tätä ikkunaa, joka näin myöhään oli valaistu ja +joka loi kirkkaan valojuovansa heidän pimeään olinpaikkaansa: olihan se +haaremin ikkuna, päättäen ristikoista, mutta sieltä kuului heille ylen +outoja soitonääniä. + +Tuskin oli Zeyneb lopettanut yleväsävyisen säkeen: "En vetoa ma +surkuhunne julmaan", kun pikku säestäjätär pysähtyi, soittaen väärän +soinnoksen... Ihmishaamu, jonka hän ensiksi oli huomannut, oli äkkiä +ilmestynyt pianon luo; se oli pitkä laiha vartalo, synkkäpukuinen, ja +se oli tullut äänettömänä kuin kummitukset. + +Se ei ollut mikään Manan jumaluus, mutta eipä paljon parempaakaan, se +oli "kif-kif", kuten pienellä punatukkaisella Mélekillä oli tapana +leikillisesti sanoa. Se oli rouva Husnugul, koko talon kauhistus: +"Isoäitinne -- näin hän sanoi -- käskee teidän panna maata ja sammuttaa +valot." Ja hän poistui hiiskumattoman hiljaa, niin kuin oli tullutkin, +jättäen siihen nuo kolme neitosta kauhun jäätäminä. Hänellä oli +taito ilmestyä milloin tahansa ja joka paikkaan vallan odottamatta +ja äänettömästi, mikä muuten on helpompaa haaremeissa kuin muualla, +niiden ovia kun ei koskaan lukita. Tämä rouva Husnugul (Ruusu-Kaunotar) +oli entinen tsherkessiläinen orjatar, joka kolmekymmentä vuotta +sitten otettiin melkein perheenjäseneksi, hän kun oli saanut lapsen +pashan langon kanssa. Tuo lapsi oli kuollut, ja hänet oli naitettu +pehtorille maalla. Pehtori kuoli, ja silloin leski eräänä päivänä +ilmestyi vierailulle, tuoden mukaansa joukon rääsyjä villasäkeissä, +kuten ennen vanhaan oli tapana. Tätä "vierailua" oli nyt kestänyt +lähes viisikolmatta vuotta. Rouva Husnugulista, joka oli puoleksi +seuranainen, puoleksi nuorten valvoja ja urkkija, oli tullut talon +vanhan emännän oikea käsi; ollen muuten hyvin kasvatettu, hän nyt +omasta puolestaan kävi tervehtimässä naapuritalojen säätynaisia; hänet +otettiin vastaan hienoimmissakin piireissä -- niin suvaitsevaisia +ja tasa-arvoisuutta suosivia ollaan Turkinmaalla. Hyvin monella +Konstantinopolin perheellä on keskuudessaan tuollainen rouva Husnugul +-- tai Gulchinasse (Ruusun palvelijatar), tai Chemsigul (Päivänkukka), +tai Purkiémal (Täydellinen) tai joku muu samantapainen -- joka aina +on todellinen vitsaus. Vanhoilliset ikänaiset panevat arvoa näiden +siveydenvartijattarien palveluksiin, he kun seuraavat nuoria naisia +heidän kävelylleen, sitten kotia palatessaan laatien siitä selontekonsa. + +Ei ollut vastustaminen rouva Husnugulin julistamaa käskyä. Nuo kolme +neitosta sulkivat vaieten ja alakuloisina pianon, ja puhalsivat +sammuksiin kynttilät. + +Mutta ennenkuin menivät levolle he heittäytyivät toistensa syliin, +perinpohjin toisiaan hyvästelläkseen; ja he itkivät yhdessä, ikäänkuin +huomispäivä olisi erottava heidät ainaiseksi. Peläten, että rouva +Husnugul uudelleen ilmestyisi, hän kun epäilemättä kuuntelisi oven +takana, joka vaan oli työnnetty kiinni, he eivät rohjenneet puhua; +nukkua he eivät voineet, ja aika ajoin kohosi huokaus tai nyyhkytys +noista hennoista povista. + +Keskellä tätä syvää, yön hiljaisuutta, joka on otollinen ahdistuksen +aiheuttamalle mietiskelylle, morsian kiihottui kiihottumistaan +ajatellessaan, että joka tunti, joka minuutti lähensi häntä +korjaamattomaan nöyryytykseen, onnettomaan lopputapaukseen. +"Raakalais"-ihmisen koko hurjuudella hän nyt kammoksui tuota +muukalaista, jonka kasvot hän vaan vilahdukselta oli nähnyt, mutta +jolla huomenna oli oleva kaikki oikeudet hänen persoonaansa, vieläpä +elinajaksi. Mutta kun se ei vielä ollut auttamattomasti tapahtunut, +valtasi hänet voimakas kiusaus tehdä viimeinen ponnistus, päästäkseen +häntä pakoon, maksoi mitä maksoi... Mutta mitä saattoi hän tehdä?... +Mitä inhimillistä apua hän voisi odottaa, kuka häntä säälisi?... +Heittäytyä isänsä jalkojen juureen -- se oli nyt liian myöhäistä, hän +ei enää voisi häntä taivuttaa... Pian jo puoliyö; kuu loi aavemaista +valoansa huoneeseen; sen säteet kuvasivat valkoisille seinille +rautakankien ja armottomien puuristikkojen varjoja. Ne valaisivat +myös pikku prinsessan pään yläpuolella olevan koraanin lauseen, joka +täytyy olla jokaisen muhamettilais-naisen päänalaisen ääressä, joka +seuraa häntä lapsuudesta asti ja joka on kuin alinomainen suojeleva +rukous hänen elämässään; morsiamen koraani-lauselma oli ommeltu +emirin-vihreälle sametille, jonka piirustuksen oli tehnyt kuuluisa +muinaisajan kaunokirjoittaja, ja se sisälsi nämä sanat, jotka olivat +yhtä lempeät kuin evankeliumi: "Syntini ovat suuret kuin meri, mutta +sinun anteeksiantosi vielä suurempi, oi Allah!" Vielä kauan sen +jälkeen kuin nuori nainen oli lakannut uskomasta, tuo pyhä lauselma, +hänen unensa vartija, oli edelleen hallinnut hänen sieluaan, ja hänen +mieleensä oli jäänyt epämääräinen luottamus kaikkihyvyyteen, ylimpään +anteeksiantoon. Mutta nyt sekin oli lopussa. Hän ei enää odottanut +ennen kuolemaa eikä sen jälkeen minkäänlaista armoa: ei, yksin +kärsimässä, yksin puolustautumassa ja yksin vastaamassa teoistaan!... +Tänä hetkenä hän tunsi olevansa valmis mihin äärimäisyyksiin tahansa. + +Mutta mitä tehdä?... Paetako? Mutta miten, minne?... Paeta umpimähkään +keskellä yötä, kauhua herättäviä katuja pitkin?... Ja mistä löytää +turvapaikkaa, niin ettei tuotaisi takaisin? + +Mutta Zeyneb, joka ei liioin saanut unta, alkoi nyt puhua hiljaisella +äänellä. Hänen mieleensä oli juuri juolahtanut, että nyt alkoi +viikonpäivä, nimeltä Bazar-Guni (joka vastaa meidän sunnuntaitamme), +jonka aattona tulee rukoilla kuolleiden edestä, samoin kuin +Tsharshembe'n aattona, (joka taas vastaa meidän torstaitamme). He eivät +koskaan olleet laiminlyöneet tätä velvollisuutta, ja se oli lisäksi +ainoa Islamin uskonnollisista määräyksistä, jota he vielä uskollisesti +noudattivat. + +Muuten he olivat, samoin kuin suurin osa sukupolvensa +muhamettilaisnaisista, Darwinin, Schopenhauerin ja niin monen muun +hengen läpitunkemia ja turmelemia. Ja heidän isoäitinsä sanoi heille +usein: "Minun on sangen surullista nähdä vanhoilla päivilläni, +että teidän laitanne on vielä pahempi kuin jos olisitte kääntyneet +kristinuskoon, sillä rakastaahan Jumala kuitenkin kaikkia, joilla on +uskonto. Mutta te olette niitä todellisia epäuskoisia, joiden ajan +Profeetta viisaudessaan oli ennustanut tulevaksi." Epäuskoisia he +todella olivat, skeptikkoja ja epätoivoisia suuremmassa määrin kuin +useimmat nuoret naiset länsimailla. Mutta kuitenkin rukoileminen +kuolleiden edestä oli pysynyt velvollisuutena, jota he eivät rohjenneet +laiminlyödä, ja joka muuten oli heille sangen mieluinen. Jopa +kesäisillä kävelyillään Bosporin läheisissä kylissä, joilla on ihanat +kalmistot, heidän oli tapana pysähtyä sypressien ja tammien siimekseen, +rukoilemaan jonkun tuntemattoman vainajan yksinkertaisella haudalla. + +Sentähden he hiiskumatta sytyttivät himmeän yölampun; pikku morsian +otti esille Koraaninsa uudentyylisen vuoteensa läheltä olevalta +hyllyltä -- tämä Koraani, joka jokaisella muhamettilaisuskoisella +täytyy olla pääalaisensa ääressä varsinkin yöllä luettavia rukouksia +varten, on alati kääritty Mekka'sta tuotuun silkkihuiviin, johon +on pantu santelipuun tuoksuainetta -- ja kaikki kolme alkoivat, +rauhoittumistaan rauhoittuen hiljaa lukea rukousta, joka viihdytti +heidän levottomuuttaan, samoin kuin raitis vesi asettaa kuumeen. + +Mutta ennen pitkää tummapukuinen pitkä nainen, joka kuten tavallisesti +saapui äänettömästi, oven narisematta, kuin aave ainakin, ilmestyi +heidän eteensä: + +-- Isoäitinne käskee sammuttamaan yölampun... + +-- Hyvä, rouva Husnugul. Olkaa hyvä ja sammuttakaa se itse, me kun jo +nukumme, ja suvaitkaa selittää isoäidillemme, ettei tarkoituksemme +ollut olla tottelemattomia hänelle, luimme vain rukouksen kuolleille... + +Kello oli lähes kaksi yöllä. Kun yölamppu oli sammutettu, nuo +kolme nuorta naista uupuneina mielenliikutuksesta, surusta ja +kapinallisuudesta nukahtivat yht'aikaa, vaipuen virkistävään syvään +uneen, kuin kuolemaan tuomittu viimeisen päivänsä edellisenä yönä. + + + + +IV. + + +Neljä päivää myöhemmin. Vasta naitu on yksin nuoren puolisonsa +ikivanhassa ja palatsimaisessa rakennuksessa ja siinä osassa haaremia, +jonka oli saanut yksityissalikseen: se oli Ludvig XVI:nnen tyylinen, +valko-, kulta- ja sinikoristeinen huone, joka vastikään oli uudelleen +järjestetty häntä varten. Hänen Parisin Rue de la Paix-muotiliikkeestä +tilattu hameensa on tehty hienon hienosta kankaasta ja verhoaa hänet +pilven tavoin, niin kuin tuon kevään muotioikku vaatii, ja hänen +hiusasunsa on niinikään mitä uusmuotisin. Kulmassa on valkealla +kiiltovärillä maalattu pöytä, melkein samanlainen kuin hänen +huoneessaan Khassim-Pashassa, ja sen laatikot voi lukita, etu, josta +hän aina oli uneksinut. + +Olisi voinut luulla häntä kodissaan olevaksi parisittareksi -- +luonnollisesti, jos ei ottanut huomioon ikkunaristikolta ja noita +islamilaisia lauselmia, jotka ommeltuina kalliille vanhalle +silkkikankaalle siellä täällä koristivat seiniä: siinä luki Allah'n +nimen ja jonkun säkeen Koraanista. + +Tosin siellä on valtaistuinkin, joka ihmetyttäisi parisilaisia, +nimittäin hänen häissään käytetty valtaistuimensa, joka ylen komeana +kohosi parin tai kolmen astuimen korkuisella korokkeella, ja jonka +yläpuolella on telttakatos alas riippuvine sinisilkkisine, komean +hopeakukkaisine verhoineen. + +Mainittava on vielä kelpo Kondja-Gul, jonka ulkomuoto ei ole erityisen +parisilainen. Hän istuu ikkunan ääressä ja hyräilee hiljaa jotain +mustien maan laulua. + +Nuoren bein äiti, tuo vanhoillinen hiukan yksinkertainen nainen, jolla +on vanhan ajan elkeet, on oikeastaan osoittautunut sävyisäksi, pikemmin +hyväluontoiseksi henkilöksi, joka saattaisi olla vallan erinomainen, +ellei hän sokeasti jumaloisi poikaansa. + +Lisäksi hän on niin ihastunut suloiseen miniäänsä, että edellisenä +päivänä itsestään ehdotti, että hänelle annettaisiin tuo hartaasti +haluamansa piano. Silloin miniä joutuin istuutui katettuihin vaunuihin, +ja kulki ratsastavan eunukin saattamana yli Kultaisen-Sarven +sillan valitsemaan soittokonetta Peran parhaasta pianokaupasta. +Ja kaksinkertaiset kantajat lastauspuomineen on juuri tilattu +huomisaamuksi kantamaan sitä ylös tuohon kaupunginosaan, joka jyrkkien +mäkirinteidensä vuosi on varsin vaikeapääsyinen. + +Ja nuori bei sitten, _vihollinen_ -- muuten hienoin keikari +turkkilaisessa armeijassa, missä univormuja yleensä kannetaan hyvin -- +hän on kieltämättä kaunis mies, ääni lempeä, niinkuin Kondja-Gul oli +kertonut ja katse hiukan viekas -- perintö äidiltään. Tähän asti hän on +esiintynyt täysin hienotunteisesti vaimoaan kohtaan, jonka etevämmyyden +on huomannut, ja mielistelee häntä puoleksi leikillisesti, puoleksi +kunnioittavasti; ja itämaalaisen tavan mukaan hän koettaa voittaa +hänen suosionsa ennenkuin käyttää omistusoikeuttaan. -- Sillä vaikka +turkkilainen avioliitto solmitaan äkkiä ja suostuminen on puolinainen +_ennen_ häitä, niiden _jälkeen_ sensijaan ilmenee hienotunteisuutta ja +häveliäisyyttä, jolla tuskin ollenkaan on vastinettaan länsimaisissa +tavoissa. -- + +Hamdi-Bei, joka aina päivällä on toimessa Ylzid-palatsissa, palaa +ratsain illalla, antaa ilmoittaa tulonsa vaimolleen ja käyttäytyy +aluksi kuin olisi vieraisilla. Illallisen jälkeen hän istuutuu +tuttavallisemmin vaimonsa viereen sohvalle polttamaan vaaleankeltaisia +savukkeitaan, ja kumpikin tarkkaa silloin toistaan, kuin kaksi +varuillaan olevaa vastustajaa, mies hellänä, mairittelevana, +ajoittain huolestuttavan vaiteliaana, vaimo, henkevänä ja häikäisevän +nerollisena, niin kauan kuin on kyseessä pelkkä keskustelu, mutta äkkiä +teeskennellen orjallista alistuvaisuutta, joka riisuu mieheltä aseet, +jos hän koettaa vetää häntä povelleen tai suudella häntä. Sitten, +kun kello lyö kymmenen, lähtee bei hänen luotaan, painaen suudelman +hänen kädelleen... Jos hän olisi itse valinnut tuon miehen, olisi hän +luultavasti häntä rakastanut; mutta Karadjiamirin aroilta kotoisin +oleva kesytön pikku prinsessa ei aikonut taipua hänelle tyrkytetyn +miehen tahtoon. + +Muuten hän tiesi, että se aika oli vallan lähellä ja välttämätön, +jolloin tuo mies ei enää tyytyisi sanomaan hänelle iltasin kohteliaasti +hyvästi, vaan jolloin hän oli seuraava häntä hänen makuuhuoneeseensa. +Hän ei aikonut yrittää vastustamista, eikä turvautua minkäänlaiseen +rukoilemiseen. Hän oli päättänyt ikäänkuin jakautua olemuksessaan +kahtia, mikä on tavallista hänen ikäisilleen ja säätyisilleen nuorille +turkkilaisnaisille, jotka ajattelevat näin: "Ruumiini on sopimuksen +nojalla luovutettu muukalaiselle, ja sen olen säilyttänyt hänelle, +sillä olen kunniallinen: mutta sieluni, jonka vakaumusta ei ole +kysytty, kuuluu vielä minulle, ja minä pidän sen tarkoin suljettuna +jonkun ihanteellisen rakastajan varalta... jota en kenties koskaan ole +kohtaava ja joka todennäköisesti ei koskaan saa sitä tietää!" + +Nuori vaimo on siis yksin kotonaan koko iltapäivän. + +Tänään, odottaessaan _vihollisen_ paluuta Yldiz'istä, valtaa hänet +halu jatkaa Andrélle kirjoittamaansa päiväkirjaa, joka keskeytyi +tuona onnettomana Zil-hidjén 28:ntena päivänä, 1318, muhamettilaisen +ajanlaskun mukaan, nimittäin hänen hääpäivänään. Aikaisemmat lehdet hän +on saava takaisin eräältä ystävättäreltä, jonka taiteeseen on jättänyt +ne, hän kun pitää uutta kirjoituspöytänsä laatikkoa kyllin varmana +säilytyspaikkana. Ja hän alkaa kirjoittaa: + + Zil-hidjén 28 p. 1318. (Huhtik. 19 p. 1901 länsimaalaista + ajanlaskua). + + Itse isoäitini tulee minua herättämään. (Tuona yönä olin niin + myöhään saanut unta!...) joudu, joudu -- hän sanoi minulle. + Varmaankin olet unhottanut, että sinun piti olla valmis kello + yhdeksän. Kuka nyt hääpäivällään nukkuu noin kauan! + + Kuinka ankaralta hänen äänensä kaikui! Se oli viimeinen aamu, + jonka vietin hänen luonaan, rakkaassa nuoren tytön huoneessani. + Eikö hän voinut ainakin päiväksi hellittää ankaruuttaan? + Avatessani silmäni näen serkkuni, jotka vallan hiljaa ovat + nousseet ja paraikaa pukevat ylleen tsakshafinsa, rientääkseen + kotia alkamaan perinpohjaista pukeutumistaan. Emme enää koskaan + herää näin yhdessä, ja hyvästelemme vielä toisiamme hellästi. + Kuulee pääskysien riemuiten visertelevän, aavistaa, että + kevät ulkona kukoistaa kauneimmillaan: uhrauspäiväni alkaa + auringonpaisteisena. Tunnen itseni hukkuvaksi, jota ei kukaan + tahdo auttaa. + + Pian alkaa talossa hirveä melu. Ovia avataan ja paiskataan + kiinni, kiireisiä askelia, silkkilaahuksien kahinaa. Naisääniä + ja sitten neekerien kimakat äänet. Itkua ja naurua, nuhteita ja + valituksia. Huoneeseeni tullaan ja siitä poistutaan lakkaamatta; + sukulaisia, ystävättäriä, orjattaria, ja kaikki he tulevat + neuvomaan, miten tulee kammata morsiamen hiukset. Silloin tällöin + iso neekeri käskee noudattamaan järjestystä ja kehottaa joutumaan. + + Nyt on kello yhdeksän; vaunut ovat saapuneet, koko hääseurue + odottaa, anoppi, kälyt, nuoren bein kutsumat vieraat. Mutta + morsian ei vielä ole valmis. Häntä ympäröivät naiset tarjoutuvat + silloin auttamaan. Mutta juuri heidän läsnäolonsa hidastuttaa. + Viimein morsian hermostuu, kiittää heitä ja pyytää, että hänelle + tehdään vähän tilaa. Ja nyt hän itse kampaa ja järjestää + hiuksensa, pukee kuumeisen nopeasti yllensä oranzhi-kukilla + koristetun morsiushameensa, jonka laahus on kolmen metrin + pituinen, harsonsa ja pitkät kultarihma-vyyhdit, jotka + kiinnitetään hiuksiin... Yhtä ainoata koristetta hän ei itse saa + asettaa, nimittäin diadeemia. + + Tätä raskasta hohtokivistä otsahelyä, joka vastaa europpalaisten + käyttämää oranzhi-kukkakruunua, kieltää maan tapa ketään muuta + asettamasta morsiamen päähän kuin erästä nuorta naista, joka + on valittava läsnäolevien ystävättärien parista, _joka on + ensi kertaa naimisissa, joka ei ole ottanut avioeroa ja joka + tunnetusti on onnellinen avioliitossaan_. Tämän valitun tulee + ensin lukea lyhyt rukous Koraanista, sitten hän laskee diadeemin + nuoren morsiamen päähän, toivottaen hänelle onnea ja ennenkaikkea + sitä, _että tällainen kruunaaminen on tapahtuva hänelle + ainoastaan kerran elämässä_. (Toisin sanoin -- ymmärrättehän, + André, -- ei avioeroa eikä uusia naimisia.) + + Läsnäolijoiden joukossa yksi näytti niin erikoisen sopivalta, + että kaikki yksimielisesti valitsivat hänet, nimittäin Djavidé, + rakas serkkuni. Eihän häneltä puuttunut mitään: hän oli nuori, + kaunis, äärettömän rikas ja oli ollut puolentoista vuotta + naimisissa miehen kanssa, jota mainittiin vallan erinomaiseksi! + + Mutta kun Djavidé lähestyi _kiinnittämään onnensa_ minun + otsalleni, näin kahden ison kyyneleen helmehtivän hänen + silmäripsillään. + + -- Serkku parkani -- hän sanoi minulle -- miksi juuri minun piti + tehdä tämä?... Vaikka en olekaan taikauskoinen, en koskaan voisi + unhottaa antaneeni sinulle _sen onnen_, joka on tullut _minun + osakseni_. Jos sinun on määrä vastaisuudessa kärsiä niin kuin + minä kärsin, luulen, että se on minun syyni, minun rikokseni... -- + + Siis hänkin, näennäisesti onnellisin kaikista, hänkin on perin + onneton!... Voi minua!... Eikö siis kukaan kuule hätähuutoani, + ennenkuin lähden tästä talosta? + + Mutta diadeemi on laskettu päähän ja minä sanon: "Nyt olen + valmis." Iso neekeri lähestyy kantamaan laahustani ja käytävien + kautta alan astua portaille. (Pitkät käytävät, jotka öin ja + päivin ovat täynnä palvelijattaria ja orjia, johtavat aina + huoneisiimme, André, jotta olisimme kuin satimessa.) + + Minut viedään alas isoimpaan saliin, missä koko perhe jo on + kokoontuneena. Ensiksi isäni, jolle minun tulee sanoa hyvästi. + Suutelen hänen käsiään. Hän lausuu muutaman tilaisuuden vaatiman + sanan, jota en kuule. Minua on kehottamalla kehotettu kiittämään + häntä täällä, julkisesti, kaikesta hänen kuluneina vuosina + osottamastaan hyvyydestä ja varsinkin tämänpäiväisestä, nimittäin + tästä avioliitosta, johon hän on saanut minut myöntymään... Mutta + sitä en voi tehdä, se käy yli voimieni. Jään seisomaan hänen + eteensä ääneti ja jäykkänä, kääntäen pois katseeni, eikä yksikään + sana lähde huuliltani. Onhan hän tehnyt kauppasopimuksen, hän + on luovuttanut minut, syössyt minut turmioon, hän on syypää + kaikkeen. Kiittäisinkö häntä, kun sydämessäni häntä kiroon!... + Oi, onko todella mahdollista, että äkkiä tuntee kuolettavasti + vihaavansa sitä olentoa, jota on rakastanut ylitse kaiken!... + Voi sitä kauheata hetkeä, jona mitä hellimmästä kiintymyksestä + siirtyy täydelleen vihan valtaan... Ja minä hymyilin alinomaan, + André, sillä sinä päivänä täytyy hymyillä. + + Sillävälin kuin vanhat sedät antoivat minulle siunauksensa, + alkoivat morsiussaaton naiset, jotka olivat nauttineet + virvokkeita platanien siimeksessä puutarhassa, verhoutua + huntuihinsa. + + Morsian yksin, kuten tapa vaatii, ei saa verhoutua; mutta + neekerit nostivat ylös silkkiverhoja, muodostaen täten käytävän, + joka ulottui talon ovelta katettuihin vaunuihin asti, joiden + ikkunoita peittivät pienten reikien lävistämät puuluukut. Näin + eivät kadulla olijat voineet nähdä morsianta. Lähtöhetki on + tullut, ja minä kuljen silkkiseinäisen käytävän läpi. Zeyneb + ja Mélek, morsiusneitoseni, joiden molempien hääpukua peittää + sininen domino-vaippa, seuraavat minua ja nousevat kanssani + vaunuihin, -- ja nyt olemme kuin suljetussa laatikossa, johon + katseiden on mahdoton tunkea. + + Ajoneuvoihin asettumisen jälkeen, jotka minuun vaikuttavat + ruumisvaunuilta, kuluu pitkä hetki. Anoppini ja kälyni, jotka + ovat tulleet minua noutamaan, eivät vielä ole nauttineet + marjamehu-juomaansa ja viivyttävät lähtöä... Sen parempi. Olenhan + täten voittanut vähintäin neljännestunnin, jonka muuten olisin + antanut _tuolle toiselle_. + + Vihdoin pitkä vaunujen jono lähtee liikkeelle, minun vaununi + ajavat etunenässä, ja tärinä alkaa katukivityksellä. Minä ja + toverini emme vaihda sanaakaan. Liikkuvassa vankikopissamme + istuen etenemme vaieten, mitään näkemättä. Minut valtaa mieletön + raivo hävittää, lyödä kaikki murskaksi, avata vaunun ovet ja + huutaa ohikulkijoille: -- Pelastakaa minut! Minulta riistetään + onneni, nuoruuteni, elämäni! -- Ja käteni puristautuvat + vaistomaisesti kokoon, kasvot punottavat kuin veri, kyyneleet + vuotavat -- ja silläaikaa toveri parkani edessäni ovat vallan + musertuneet ilmeisen kärsimykseni tähden. + + Nyt tärinän laatu muuttuu: pyörät vierivät pitkin + Kultaisen-Sarven suunnattoman pitkää puista lautta-siltaa... + Nythän minusta tulee toisen rannan asukas. Ja sitten alkavat + varsinaisen Stambulin kivikadut, ja heti tunnen kahta kipeämmin + vangin-tilani, sillä epäilemättä olen jo vallan lähellä + uutta vankilaani, jota jo edeltäkäsin kammoksun... ja kuinka + etäisessä kaupunginosassa se sijaitsee. Mitä katuja pitkin meitä + kuljetetaankin, mitä mahdottomia ylämäkiä!... Hyvä Jumala, kuinka + se on kaukana, tulenpa olemaan vallan kuin karkotettu kolkkoon + maanpakoon. + + Pysähdytään viimein, ja vaunujeni ovi avataan. Vilahduksena + näen edessäni väkijoukon, joka odottaa synkän portin edessä: + pitkätakkisia neekereitä, ja poliiseja koristettuina + kultanauhakkeilla ja kunniamerkeillä, taloudenhoitajia yllänsä + "shalvari", vieläpä yövartija pitkä sauvansa kädessä. Ja sitten + yks kaks nostetaan molemmin puolin minua silkkiverhot, vallan + kuin kotoa lähtiessäni; muutun taas näkymättömäksi, enkä enää + näe mitään. Ollen vallan suunniltani syöksyessäni tähän uuteen + silkkiseinä-käytävään -- ja saavun sen päässä olevaan isoon + kukilla koristettuun eteiseen, missä vaaleatukkainen nuori mies, + puettuna ratsuväenkapteenin juhlapukuun, tulee minua vastaan. + Hymy huulilla vaihdamme kysyvän ja uhmailevan katseen: nyt se on + tapahtunut, olen nähnyt herrani, ja herrani on nähnyt minut. + + Hän kumartaa, tarjoaa minulle käsivartensa ja vie minut toiseen + kerrokseen, jonne nousen vallan vaistomaisesti; siellä hän + johdattaa minut ison salin perälle kolmen astuimen korkuiselle + valtaistuimelle, jolle istuudun. Sitten hän taas tervehtii + ja poistuu: hänen osansa on lapussa iltaan asti... Ja katson + hänen jälkeensä hänen poistuessaan, häntä kohti syöksähtää + naistulva, joka täyttää portaat ja salit, siinä aallehtii + kevyitä harsokankaita, välkähtää jalokiviä, vilahtaa paljaita + olkapäitä. Mutta ei yksikään harso peitä noita kasvoja, eikä + hohtokivillä, siroitettuja hiuksia. Kaikki hunnut on poistettu + sisään astuttaessa, luulisipa näkevänsä joukon europpalaisia + tanssiaispuvuissa -- ja sulhanen, joka ei koskaan ole näkevä + mitään sellaista, näyttää olevan hämillään huolimatta varmasta + ryhdistään, ollen ainoa mieshenkilö eksyneenä keskelle tätä + naistulvaa, ja kaikkien tutkivien katseiden esineenä. + + Hän on jo vapaa, mutta minun täytyy jatkaa koko päivä + siinä ylhäisellä istuimellani näyttelemällä harvinaista ja + eriskummaista eläintä, jota kaikki katsoa töllistelevät. + + Vieressäni istuvat toisella puolella neiti Esther, ja toisella + Zeyneb ja Mélek, jotka niinikään ovat riisuneet kasvoharsonsa, ja + joilla on yllään avokaulaiset, kukilla ja hohtokivillä koristetut + hameet. Olen pyytänyt, etteivät he minua jättäisi loppumattoman + kunnioituskulkueen aikana, joka liikkuu valtaistuimeni editse: + siinä sukulaisia, ystävättäriä, tuttavia, ja jokainen asettaa + minulle tuon tuskastuttavan kysymyksen: "No, ystäväiseni, mitä + hänestä pidät?" + + Tiedänkö minä, mitä hänestä pidän, miehestä, jonka äänen tuskin + olen kuullut, jonka kasvot olen nähnyt ainoastaan vilahdukselta + ja jota en tuntisi, jos kohtaisin hänet kadulla. En löydä + ainoatakaan sanaa heille vastaukseksi; ainoastaan hymyilen, se + kun on välttämätön, tai oikeammin huulien irveen, joka vivahtaa + hymyyn. Toisilla on tuota kysymystä tehdessään ivallinen ja + ilkeä ilme, nimittäin katkeroituneilla ja kapinallisilla. Toiset + katsovat velvollisuudekseen näyttää rohkaisevilta; nämä ovat itse + myöntyväisiä, alistuvia. Mutta useimpien katseissa näen ennen + kaikkea parantumatonta surumielisyyttä sekä surkua yhtä sisartaan + kohtaan, joka tänään syöksyy yhteiseen kuiluun, tullen heidän + nöyryytyksen ja onnettomuuden toverikseen. Ja huuleni hymyilevät + lakkaamatta. Tällainen siis avioliitto on, niinkuin olin + kuvitellutkin. Nyt sen tiedän varmasti; olen lukenut sen kaikkien + silmistä! + + Silloin alan ajatella siinä hääistuimellani, että kuitenkin on + olemassa yksi keino vapautua, taas päästä määräämään tekojaan, + ajatuksiaan, elämäänsä, keino, jonka Allah ja Profeetta ovat + sallineet: niin totisesti, minä tulen ottamaan avioeron!... + Kuinka en aikaisemmin ollut sitä ajatellut? + + Ollen erilläni vierasjoukosta ja itseeni sulkeutuneena, vaikka + koko ajan hymyilen, pohdin hartaasti uutta sotajuontani, + nautin jo edeltäpäin onnea tuottavasta avioerosta; puretaanhan + avioliitot meidän maassamme niin helposti, kun vaiti oikein + lujasti sitä tahtoo. + + Mutta kuinka soma se kuitenkin on, tuo kulkue! Se huvittaisi + minua todella suuresti, ellen minä itse olisi se surkea + epäjumalankuva, jota kaikki nuo naiset ovat tulleet katsomaan... + Kosolta harsokankaita, pitsejä, vaaleita ja heleitä värejä. Ei + ainoatakaan hännystakkia, luonnollisesti, joka mustana eroaa + väririkkaudesta teidän europpalaisissa juhlissanne. Enkä luule, + André, päättäen siitä, minkä olen nähnyt lähetystöissä, että + teidän juhlissanne on koolla niin paljon viehättäviä kasvoja + kuin meillä. Kaikki nämä turkkilaisnaiset, joita miehet eivät + saa nähdä, ovat niin hienoja, siroja, notkeita kuin kissat -- + tarkoitan tietysti uuden sukupolven turkkilaisnaisia. Vähimmin + kauneissakin on aina jotain ominaista; heitä kaikkia on hauska + katsella. Keskellä näitä nuoria viehättävine surunvoittoisine tai + levottomine silmineen, pistävät esiin myös muutamat vanhoilliset + -- kunnon iäkkäät naiset, jotka tätä nykyä herättävät ihmettelyä. + Heidän kasvonsa ovat lempeät ja vakavat, heidän erinomaisen vahva + tukkansa, jota henkinen työ ei ole harventanut, on palmikoilla, + heillä on päässä harsokankaasta tehdyt myssyt, jotka ovat + reunustetut solmustetuilla kukkaskuvioilla, ja he ovat puetut + raskaasta silkistä tehtyihin hameisiin, jotka aina ovat ostetut + Damaskuksesta, jotta eivät kauppiaat Lyonissa rikastuisi, nämä + kun ovat vääräuskoisia. + + Silloin tällöin, kun joku ylhäinen vieras kulkee ohitseni, on + minun noustava seisomaan vastaamaan hänen tervehdykseensä, yhtä + syvään kumartamalla kuin hän, ja jos: tuo nainen on nuori, tulee + minun pyytää häntä hetkeksi istumaan viereeni... + + Luulenpa, että nyt totisesti alan nauraa kaikelle tälle, + vallan kuin tuo kunniakulkue tapahtuisi toista varten eikä + ollenkaan koskisi minua. Näytäntö muuttuu nähkääs nyt äkkiä, + ja ylhäisellä istuimellani on minulla niin hyvä paikka, ettei + mikään mene katseiltani hukkaan: kadunpuoleiset ovet on avattu + selkoselälleen; jokainen naishenkilö, oli hän kutsuttu tai + ei, saa tulla sisälle, jos häntä haluttaa nähdä morsianta, ja + noista tuntemattomista ohikulkijoista, jotka käyvät sisälle, + muutamat ovat niin omituisia, kaikki he ovat aavemaisia, + tsharshaf tai jakmak yllä, mikäli eri maakuntien tavat vaativat. + Kaksinkertaisten ristikko-aitauksien suojelemat ikivanhat + talot tyhjentyvät asukkaistaan ja satunnaisista vieraistaan, + ja kaikenlaiset vanhat puvut otetaan esille arkuista. Saapuu + naisia verhottuina kiireestä kantapäähän aasialaiseen silkkiin, + johon on eriskummaisesti sommiteltu kulta- ja hopeakuteita; + näkee syyrialaisnaisia kokonaan mustissa, jopa satavuotisia + vanhuksia kumarassa sauvaansa nojaten kulkee ohi. -- Täydellinen + pukunäyttely, kuiskaa minulle Mélek, jota tämä niinikään huvittaa. + + Kello neljä saapuvat europpalaiset naiset; se on kaikkein + tuskallisin kohtaus koko päivänä. Heitä on viivytetty kauan + tarjoiluhuoneessa, missä ovat syöneet pieniä leivoksia, juoneet + teetä, jopa polttaneet savukkeita; mutta nyt he joukkona + lähestyvät valtaistuinta, tuota merkillistä eläintä katsoa + töllistelemään. + + Enpä malta olla teille mainitsematta, André, että heidän + seurassaan melkein aina on joku tilapäinen muukalaismainen, + jonka mukaantuloa pyytävät meiltä anteeksi, joku matkustava + englantilainen tai amerikkalainen nainen, joka on hyvin + utelias näkemään turkkilaisia häitä. Tämä vieras nainen tulee + matkapuvussa, ehkäpä lisäksi alpeille nousijan jalkineissa. + Niillä samoilla tuimasti tuijoittavilla silmillä, joilla on + katsonut alas Himalaijan huipulta tai tarkastanut keskiyön + aurinkoa Nordkapilla, hän nyt tähystelee morsianta. Päälle + päätteeksi on minua uteliaasti katseleva matkailija-nainen + sanomalehtiin kirjoittaja, jolla vielä on yllään laivalla + käyttämänsä likaiset käsineet. Ollen vailla hienotunteisuutta, + täynnä urkkimishalua, vien innokkaana kootakseen aineksia + kirjoitukseensa äsken perustettua lehteä varten, hän tekee + minulle mitä hämmästyttävimpiä kysymyksiä, osoittaen täydellistä + tahdikkuuden puutetta. Nöyrtymykseni on rajaton. + + Varsin vastenmielisiä ja ylen koreasti pyntättyjä ovat + tilaisuuteen saapuneet peralaisnaiset. Nämä ovat jo nähneet + viidetkymmenet häät ja tuntevat ulkoa miten kaiken tulee käydä. + Siitä huolimatta he tekevät minulle sekä typeriä että häijyjä + kysymyksiä: + + -- Ettehän vielä tunne miestänne, vai kuinka?... Onpa se, totta + maar sentään hullunkurista!... Mikä merkillinen tapa!... Mutta, + lapsukaiseni, teidän olisi pitänyt muitta mutkitta _vetää heitä + nenästä!_... Ettekö todella ole sitä tehnyt?... Teidän sijassanne + olisin ehdottomasti kieltäytynyt... + + Näin puhuessaan he vaihtavat ilkkuvia katseita erään + kreikkalaisnaisen kanssa, joka seisoo lähellä ja joka niinikään + on peralainen, he nauraa hihittävät sääliväisesti... Minä + hymyilen kaikesta huolimatta, se kun _on_ päivän tunnussanan + mukaista, mutta minusta tuntuu kuin olisivat he lyöneet poskeni + verille... + + Viimein ovat kaikki kuokkavieraat poistuneet, sekä hattuun että + huntuun puetut, jäljellä ovat kutsuvieraat. + + Ja äsken sytytetyt kattokruunut ja lamput valaisevat ainoastaan + juhlapukuja; ei mitään mustaa, kun ei ole saapuvilla miehiä, ei + mitään tummaa, vaan kauttaaltaan silmiä hiveleviä sulavanvärisiä + ja kirjavia pukuja. En luule, André, että teidän länsimaalaisissa + juhlissanne saa nähdä sellaisia värivaikutelmia, ei ainakaan se, + minkä saatoin pikku tyttönä nähdä lähetystöjen tanssiaisissa + likimainkaan tarjonnut tällaista loisteliaisuutta. Niiden + aasialaisten silkkikankaiden ohella, joissa isoäidit koreilevat, + nuo monet parisilaiset puvut näyttävät vielä kuulakammilta, voisi + luulla niitä tehdyiksi sinisestä tai vaaleanpunaisesta usvasta; + kaikki teidän naisräätälienne viime "luomat" -- käyttääkseni + heidän typerää kieltään -- esiintyvät täällä, ja niitä kantavat + ihastuttavasti nuo pikku olennot, joista opettajattaret ovat + tehneet ranskalais-sveitsiläis-englantilais-saksalaisnaisia, + mutta joiden nimet yhä vielä ovat: Kadidjé, Chéref, Fatme, tai + Aiché, ja joita ei yksikään mies koskaan ole nähnyt. + + Minun on nyt lupa astua alas valtaistuimeltani, jolla olen + prameillut viisi tai kuusi tuntia. Saanpa päälle päätteeksi + lähteä tästä sinisestä salista, jossa istuu ryhmittyneinä etenkin + vanhoja naishenkilöltä, noita kiihkoilijoita ja ylenkatseellisia, + joilla on järkevät ja ankarat mielipiteet, ja joiden hiukset ovat + neitseellisesti sileiksi kammatut, ja joilla on päässä pieni + turbaani. Minua haluttaa enemmän yhtyä nuorten pariin, jotka ovat + "menettäneet tasapainonsa", niin kuin minä, ja jotka jo hetken + aikaa ovat tunkeilleet viereisessä salissa, missä orkesteri + soittaa. + + Se on jouhiorkesteri, joka säestää kuutta laulajaa; nämä + esittävät vuoroonsa Zia-Pashan, Hafizin tai Saádin lauluja. Te + tiedätte, André, kuinka paljo alakuloisuutta ja intohimoa on + meidän itämaalaisessa musiikissamme; olettehan muuten koettanut + sanoin kuvata sitä, vaikka se onkin kuvaamatonta... Soittajia -- + he ovat miehiä, ympäröi joka taholta damaskolaissilkistä tehty, + suunnattoman suuri teltta. Ajatelkaapa vain mikä häpeänhälinä + siitä syntyisi, jos joku heistä näkisi meidät!... Ja kun minä + saavun, ovat ystävättäreni juuri alkaneet soitannollisen + ennustaja-leikin. (Sitä leikitään tavallisesti hääiltana lähellä + orkesteria. Joku nuorista naisista sanoo: "Ensimäinen laulu on + minua varten"; toinen sanoo: "Minä otan toisen tai kolmannen", + j.n.e. Ja jokainen katsoo valitsemansa laulun sanoja itselleen + enteellisiksi.) + + -- Morsian ottaa viidennen, sanon minä sisään astuessani. + + Ja kun on tuon viidennen vuoro, lähestyvät kaikki ja kuuntelevat + tarkkaavasti, jotta ei sanaakaan menisi hukkaan ja tunkeutuvat + niin lähelle silkkitelttaa ja survaisevat sitä, että se on + vähällä kaatua kumoon. + + Minä, joka olen rakkaus -- näin laulaa näkymätön laulaja + -- olemukseni on liian hehkuva! + Vaikkapa ainoastaan kuljen läpi sielujen, + Koko elo on riittämätön lääkitsemään iskemiäni haavoja. + Poistun, mutta askelteni jäljet jäävät iäksi. + Minä, joka olen rakkaus -- olemukseni on liian hehkuva. + + Kuinka se on värähtelevä ja kaunis tuon miehen ääni, jonka + läheisyyden tunnen, mutta joka on piilossa, ja jolle voin + kuvitella minkä ulkonäön, mitkä kasvot ja mitkä silmät + tahansa... Olin tullut sinne huvittelemaan itseäni samoin kuin + toiset: ennustus antaa usein aihetta hullunkuriseen tulkintaan, + huolimatta kauniista muodostan. Mutta tällä kertaa tuo mies + epäilemättä on laulanut liian hyvin ja liian intohimoisesti. + Nuoret naiset eivät naura -- ei yksikään heistä -- ja he + katselevat minua. Minulla puolestani ei enää, kuten tänä + aamuna, ole se tunne, että tänään haudataan minun nuoruuteni. + Ei, tavalla tai toisella olen pääsevä eroon tuosta miehestä, + jonka valtaan minut jätetään, ja olen elävä elämäni muualla, en + vielä tiedä missä, ja olen kohtaava "rakkauden, jolla on liian + hehkuva olemus". Kun näin ajattelen, tuntuu minusta kaikki + muuttuneelta tässä salissa, niissä en enää näe minua ympäröiviä + vieraita; kaikki nämä kukkaset alkavat äkkiä levittää huumaavia + tuoksuja, ja kristalliset kattokruunut säteilevät kuin tähdet. + Onko tämä väsymystä vai haltioitumista, sitä en tiedä, mutta + päätäni pyörryttää. En enää näe ketään enkä sitä, mikä tapahtuu + ympärilläni: ja kaikki on minusta yhdentekevää, sillä nyt tiedän, + että kerran elämäni polulla olen löytävä rakkauden, vaikkapa se + sitten tuottaisi minulle surman. + + Hetkeä myöhemmin, tai kauankin myöhemmin -- sitä en tarkalleen + tiedä -- serkkuni Djavidé, sama, joka sinä aamuna "kiinnitti + onnen" päähäni, lähestyy minua ja virkkaa: + + -- Oletko täällä vallan yksin? Toiset ovat menneet alas + illalliselle ja odottavat sinua. Mikä saattaakaan niin kokonaan + kietoa ajatuksesi? + + Todella olenkin yksin, ja sali on tyhjä... Toiset ovat + poistuneet... Mutta milloin?..: En sitä huomannut. + + Djavidén seurassa on neekeri, jonka tehtävänä on kantaa + laahustani ja huutaen "destur!" raivata minulle tietä + ihmisjoukossa. Serkkuni tarttuu käsivarteeni ja mennessämme alas + portaita hän sanoo minulle vallan hiljaa: + + -- Sanohan minulle totuus, lemmikkini, ketä ajattelit, minun + tullessani sisään? + + -- André Lhérytä. + + -- André Lhérytä!... Ei! Joko olet hullu, tai pidät minua + pilanasi. André Lhérytä! Se on siis totta, mitä minulle + oli kerrottu tuosta oikustasi. -- (Nyt hän naurahti vallan + tyyntyneenä.) -- Mitä siihen mieheen tulee, ei tarvitse pelätä + mitään kohtaamisia... Mutta sinuna keksisin paremman haaveideni + esineen: niinpä olen esimerkiksi kuullut kerrottavan, että kuussa + on vallan ihastuttavia miehiä. Sitä asiaa sinun pitäisi pohtia, + lemmikkini, kuunasukas soveltuisi paremmin sellaiselle pikku + huimapäälle kuin sinä. + + Meidän on astuttava alas parikymmentä porrasta, ja meitä katsoa + töllistelevät portaiden juurella seisojat; meidän molempien + laahuksia, joista toinen on valkea, toinen malvanvärinen, + kantaa käsineisiin puettu neekeri, ruma kuin apina. Onneksi + rakkaan Djavidéni äkillinen päähänpisto kuunasukkaasta saa minut + nauramaan, ja tilaisuuden vaatima ilme kasvoilla saatamme käydä + sisälle ruokasaliin. + + Minun pyynnöstäni on katettu eri pöytä nuorille. Morsiamen + ympärille kokoontuu noin viisikymmentä nuorta naista, alle + kahdenkymmenen viiden vuoden ja kaikki sieviä. Niinikään minun + pyynnöstäni on pöytäliinalle levitetty valkoisia ruusuja, joista + on erotettu lehdet ja varret, ja jotka on asetettu aivan kiinni + toisiinsa. Tiedätte, André, ettei meillä tätä nykyä enää kateta + pöytää turkkilaiseen tapaan; siinä näkee nyt ranskalaisia + hopea-astioita, Sèvren posliinia, böömiläisiä laseja, kaikki + merkittynä minun uudella nimikuviollani. Jäännöksenä vanhasta + itämaalaisesta komeudestamme ei tässä hääpöydässä näe muuta kuin + nuo monilukuiset hopeaiset haarakynttiläjalat, jotka kaikki ovat + samanlaiset ja jotka on järjestetty kehään ympäri pöytää, kiinni + toisiinsa samoin kuin ruusut. Sitä näkee kuitenkin myöskin niiden + monilukuisten orjattarien muodossa, jotka palvelevat meitä, ja + joita yksistään nuorten ruokasalissa on viidenkymmenen vaiheilla; + kaikki he ovat tsherkessiläisnaisia, ihmeteltävän hyvin + toimeensa harjaantuneita ja miellyttäviä nähdä: vaaleaverisiä. + sopusuhtaisia kaunottaria, joiden liikkeissä havaitsee + jonkunmoista synnynnäistä majesteettisuutta kuin prinsessoilla! + + Minun pöydässäni istuvien nuorten turkkilaisnaisten joukossa -- + he ovat melkein kaikki keskikokoa, hintelät, ruskeasilmäiset + -- on muutamia sulttaanin palatsista tulleita naisia, joita + mainitaan nimellä "Saraylit", ja jotka eroavat muista kookkaan + vartalonsa, ihailtavien hartioittensa ja merensinisten silmiensä + puolesta. Nämäkin ovat tsherkessiläisnaisia, kotoisin vuorilta + tai tasangoilta, maanviljelijäin tai paimentolaisten tyttäriä, + jotka on otettu aivan pieninä kauneutensa vuoksi. Orjataraikansa + he ovat viettäneet jossakin haaremissa, ja sitten on heistä kuin + taikasauvan iskusta äkkiä tullut hämmästyttävän miellyttäviä + ylhäisiä naisia, sittenkuin ovat menneet naimisiin jonkun + kamariherran tai muun huomattavassa asemassa olevan miehen + kanssa. Nämä kauniit Saraylit luovat sääliväisiä katseita pieniin + hentoruumiisiin kaupunkilaisnaisiin, joiden silmien ympärillä + on tummat kehät, joiden iho on vahanvärinen ja joita he sanovat + suvustaan huonontuneiksi; heidän ja heidän tuhansien sisartensa + tehtävä, jotka vuosittain myydään tänne, on tuoda tähän vanhaan + väsähtäneeseen kaupunkiin puhtaan verensä verolahja. + + Suuri hilpeys vallitsee vieraiden joukossa. Puhellaan ja + nauretaan kaikelle. Hääateria meillä turkkilaisilla on aina + unhotuksen virkistämisen ja vallattoman ilon tilaisuus. + Sitäpaitsi, André, me olemme luonnostamme iloisia, minä vakuutan; + kun pikkuseikka kääntää mielemme pois orjuudentilastamme, + jokapäiväisestä nöyryytyksestämme, kärsimyksistämme, antaudumme + hillittöminä lapselliseen hilpeyteen ja naurunremahduksiin. + + Minulle on kerrottu, että oli samoin Länsimaiden luostareissa, ja + että paksuimpien muurien sisälle teljetyt nunnat joskus keskenään + huvittelivat pikkulasten koulun oppilaiden tavoin. Ja eräs + Ranskan lähetystöön kuuluva nainen, joka hankki paluuta Parisiin, + sanoi minulle eräänä päivänä: + + -- Nyt se on loppu, en enää koskaan saa nauraa niin sydämeni + pohjasta kuin Konstantinopolin haaremeissa. + + Aterian päätyttyä samppanjamaljaan morsiamen kunniaksi, + ehdottivat minun pöydässäni istuvat nuoret naiset, että + annettaisiin turkkilaisen orkesterin levähtää, ja että sensijaan + esitettäisiin europpalaista musiikkia. Melkein kaikki soittavat + hyvin pianoa, muutamat ovat ihmeen taitavia; heillä kun on niin + paljon aikaa harjoittamiseen, ovat heidän sormensa useimmiten + saavuttaneet erehtymättömän näppäryyden. He ovat perehtyneet + Beethovenin, Griegin, Lisztin ja Chopinin kappaleisiin, ja he + laulavat Wagnerin, Saint-Saënsin. Holmès'in, jopa Chaminaden + lauluja. + + Valitettavasti minun punastuen täytyy vastata, ettei minun + asunnossani ole pianoa. Syntyy yleinen hämmästys kutsuvieraissa, + ja minuun katsotaan, kuin tahdottaisiin sanoa: -- Tyttö parka! + Kylläpä tässä suvussa ollaan vanhoillisia. Kaikesta päättäen olo + tässä talossa käy iloiseksi! + + Kello on yksitoista. Kuulee komeiden ajoneuvojen eteen + valjastettujen hevosten tömisyttävän kavioitaan vaarallista + katukivitystä vastaan, ja vanha mäkinen katu on täynnä + livreapukuisia neekereitä, joilla on lyhdyt kädessä. Vieraat + verhoutuvat huntuihinsa ja tekevät lähtöä. Hetki on oikeastaan + hyvin myöhäinen turkkilaisnaisille, ja ellei suuret häät + muodostaisi poikkeusta, he eivät enää olisi poissa kotoa. He + alkavat hyvästelynsä, ja morsiamen täytyy koko aika seisoen + kiittää, jokaista naista, "joka on suvainnut läsnäolollaan + kunnioittaa näitä yksinkertaisia pitoja." Kun isoäitini + vuorostaan lähestyy sanomaan hyvästi, tuntuu hänen tyytyväinen + ilmeensä sangen selvästi ilmaisevan seuraavaa: + + -- Vihdoinkin olemme naittaneet tuon oikullisen tytön. Onpa se + onni! + + He poistuvat, he jättävät minut yksin uuteen vankilaani; ei + enää mikään haihduta ajatuksiani. Minut valtaa se tunne, että + välttämättömyys nyt toteutuu. + + Zevneb ja Mélek, rakkaat pikku ystävättäreni, ovat viipyneet + muita kauemmin ja lähestyvät nyt syleilemään minua; emme uskalla + vaihtaa katsetta, peläten heltyvämme itkemään. He poistuvat, + hekin, laskien harsot kasvoilleen. Kaikki on lopussa. Minusta + tuntuu, kuin vajoaisin alas yksinäisyyden tuntemattomaan + kuiluun... Mutta tänä iltana on minulla tahdonlujuutta nousta + siitä ylös; tuntien sisälläni voimakkaampaa elämänhalua kuin + tänä aamuna, olen nyt valmis taistelemaan, sillä olen kuullut + rakkauden minua kutsuvan, rakkauden, jonka "olemus on liian + hehkuva"... + + Nyt tullaan minulle ilmoittamaan, että puolisoni, nuori bei, on + ylhäällä sinisessä salissa, jossa jo muutaman hetken on odottanut + huvia saada puhua kanssani. (Hän on tullut Khassim-Pashasta, + isäni talosta, jossa on ollut herrain päivälliset.) No niin, + minäkin haluan nähdä hänet ja uhmailla häntä, la lähden + kohtaamaan häntä hymy huulilla, mutta mielessä viekkaus, päättäen + ensin hämmästyttää ja häikäistä häntä, sieluni syvyydessä hautoen + vihaa ja kostontuumia... + +Silkin kahina hänen takanaan sai hänet säpsähtämään: se oli hänen +anoppinsa, joka oli hiipinyt sisään hiljaa kuin vanha emäkissa! +Onneksi hän ei ymmärtänyt ranskaa, ollen kokonaan vanhanajan ihmisiä, +ja lisäksi hän oli unhottanut ottaa mukaansa nenälasinsa.. -- Mutta, +pienokaiseni, kirjoitattehan vallan liikaa. Jo lähes kolme tuntia +olette istunut kirjoituspöytänne ääressä! Olen jo moneen kertaan +varpaisillani hiipinyt tänne! Pian palaa Hamdimme kotia Yldizista, ja +silloin näyttävät kauniit silmänne kovin väsyneiltä vastaanottaessanne +hänet... Kas noin, levätkää nyt vähäsen! Korjatkaa pois nuo paperit +huomiseen. + +Hän ei antanut kahdesti kehottaa itseään korjaamaan pois papereitaan +-- kädenkäänteessä hän sulki ne lukon taakse laatikkoon -- sillä salin +ovelle oli juuri ilmestynyt toinen henkilö, joka osasi ranskaa ja jolla +oli terävä katse, nimittäin kaunis Durdané (Helmi), Hamdi bein serkku, +äsken eronnut miehestään ja pari päivää sitten saapunut vierailemaan +taloon. Hänen silmiensä ympäristö ja hiukset olivat värjätyt hennalla, +hänen kasvonsa olivat hyvin kauniit, mutta hymynsä oli häijy. + +Vastanaitu nuori nainen oli jo oivaltanut tuon naisen vilpillisyyden. +Häntä oli tarpeetonta kehottaa hoitamaan ulkomuotoaan Hamdin paluuta +varten, sillä hän oli ilmetty mielistely etenkin kauniin miesserkkunsa +läsnäollessa. + +-- Kas tässä, lemmikkini, virkkoi vanha nainen, ja ojensi esiin vanhaa +haalistunutta lipasta, -- tässä tuon teille helyn nuoruuteni ajoilta +-- se kun on itämaalainen, ette voi väittää sitä vanhamalliseksi, ja +se sopii niin mainiosti tämänpäiväiseen pukuunne. Oh kuinka se teitä +pukee, tämä on suorastaan hurmaavaa!... Hamdi, joka niin hyvin osaa +arvostella värien vaikuttavaisuutta, on pitävä teitä vastustamattomana +tänä iltana!... + +Tosin hän itsekin kernaasti näki, että Hamdi piti häntä miellyttävänä, +sillä hän luotti viehätysvoimaansa pääasiallisena taistelu- ja +kostokeinona. Mutta ei mikään nöyryyttänyt häntä niin kuin tuo kiihko +aamusta iltaan koristella häntä: + +-- Lemmikkini, nostakaapa tuota kiharaa hiukan korvan taa, niin Hamdi +pitää teitä vielä kauniimpana... Sydänkäpyseni, kiinnittäkää tuo +teeruusu hiuksiinne, se on Hamdin lempikukka. + +Näin häntä alinomaan kohdeltiin kuin haaremi-orjatarta, tai kuin olisi +hän ollut kaunis nukke, joka oli olemassa ainoastaan miellyttääkseen +valtijastaan!... + +Posket punottaen hän tuskin oli ehtinyt kiittää +smaragdi-kaulakoristeesta, kun neekeri-palvelija tuli sanomaan, että +bei oli näkyvissä, että hän saapui ratsain ja paraikaa kiersi lähimmän +moskeijan kulmaa. Vanha nainen nousi heti ja virkkoi: + +-- Meidän on aika poistua, Durdané. Älkäämme häiritkö vastanaineita, +rakkaani. + +He pakenivat joutuin, mutta Durdané kääntyi kynnyksellä ja lähetti +ennen katoamistaan jäähyväisiksi häijyn vihamielisen hymynsä. + +Silloin pikku nuori aviovaimo meni peilin ääreen. Joku päivä sitten +hän oli tullut miehensä luo yhtä valkeana kuin morsiuspukunsa, yhtä +puhtaana kuin veden kirkkautta hohtavat jalokivensä. Aikaisemman +elämänsä kuluessa, joka kokonaan oli omistettu opinnoille ja joka oli +täydelleen eristetty kosketuksista nuoriin miehiin, ei aistillinen kuva +koskaan ollut hiipassutkaan hänen mielikuvitustaan. Mutta Hamdin yhä +kietovammat hyväilyt, hänen rumiinsa terve tuoksu, hänen tupakkansa +sauhu, alkoivat vastoin hänen tahtoaan hänen aisteissaan herättää +levottomuutta, jota hän ei koskaan ennen ollut aavistanut... + +Portaista kuului ratsuväen sapelin kalinaa; hän saapui, hän oli vallan +lähellä!... Ja hän tiesi, että se hetki oli viipymättä täyttyvä, jona +heidän molemmat olemuksensa olivat likeisesti yhtyvät, ja siitä hänellä +muuten oli ainoastaan hämärä käsitys... Ja nyt hän ensi kerran tunsi +salaista halua olla tuon miehen läheisyydessä -- mutta häpeä siitä, +että hän häneltä halusi jotain, täytti hänen sielunsa uudella vihan ja +kapinallisuuden puuskauksella. + + + + +V. + + +Kolme vuotta myöhemmin 1904. + +André Lhéry, joka epämääräisesti ja ainoastaan ajoittain oli kiinnitetty +lähetystöön, oli kauan epäröityään hakenut itselleen paikkaa pariksi +vuodeksi Konstantinopolissa, ja olikin saanut sen. + +Hänen epäröimisensä oli ensiksi johtunut siitä, että jokainen +virallinen asema on kahle, ja hän tahtoi kaikin mokomin pysyä vapaana; +lisäksi siitä, että kaksi vuotta kaukana kotimaasta tuntui hänestä +paljoa pitemmältä kuin ennen, jolloin melkein koko elämä vielä hymyili +hänen edessään, ja lopuksi siitä, että hän pelkäsi pettyvänsä uuden +Turkinmaan suhteen. + +Lopulta hän kuitenkin teki päätöksensä, ja eräänä kolkkona ja talvea +muistuttavana maaliskuun päivänä höyrylaiva oli tuonut hänet sen +kaupungin rantaan, jota hän muinoin oli niin suuresti rakastanut. + +Konstantinopolissa jatkui talvea yhä. Mustaltamereltä tuleva tuuli +puhalsi sinä päivänä hurjana ja jäätävän kylmänä, kiidättäen +lumihiutaleita. Siinä viheliäisessä yleismaailmallisessa +kaupunginosassa, jossa höyrylaivat saapuvat satamaan, ja joka näyttää +olevan olemassa kehottaakseen vastasaapuneita nopeasti palaamaan +takaisin, kadut olivat täynnä tahmeata rapakkoa, jossa likaiset +itämaalaiset ja syyhyiset koirat tallustelivat. + +Sydän ahdistuneena, mielikuvitus lamassa André Lhéry istui tuomitun +tavoin ajoneuvoihin, jotka veivät hänet, vallan mahdottomia mäkiä +nousten, kaikkein jokapäiväisimpään hotelliin, jommoisia mainitaan +nimellä "Palace". + +Pera, johon hänen silloinen asemansa pakotti hänet asettumaan, on +viheliäinen jäljittely europpalaisesta kaupungista, ja merenlahti +ja lisäksi muutamat vuosisadat erottavat sen suuresta Stambulista, +moskeijan ja unelmien kaupungista. Siellä hänen täytyi tyytyä +asumaan, vaikka olisi tahtonutkin paeta pois. Hän asettui kaikkein +vaatimattomimpaan kaupunginosaan, hyvin korkeaan paikkaan, tehden sen +osaksi ollakseen niin kaukana kuin suinkin peralaisesta hienostosta, +joka asusti alhaalla, osaksi nauttiakseen laajasta näköalasta, +nähdäkseen kaikista ikkunoistaan Kultaisen-Sarven sekä Stambulin +taivaalle kuvastuvan varjokuvan, ja näkörajalla sypressien tumman +juovan, suuret hautausmaat, missä murtuneen kivilaatan alla jo +kolmattakymmentä vuotta on levännyt se maineeton tsherkessiläis-nainen, +joka oli hänen nuoruutensa ystävätär. + +Turkkilaisnaisten puku ei enää ollut sama kuin hänen ensimäisen +käyntinsä aikana: tämä oli seikka, joka kaikkein ensiksi pisti silmään. +Silloisen valkean harson asemesta, joka jätti näkyviin silmät ja jota +sanottiin _jakmakiksi_, ja pitkän vaalean vaipan asemesta, jolla +oli nimenä _feradfjé_, he nyt käyttivät eräänlaista, melkein aina +mustaa, domino-pukua nimeltä _tsharshaf_, ja sen lisäksi niinikään +mustaa harsoa, joka kokonaan peitti kasvot sekä silmät. Tosin he +joskus nostivat tuota pientä harsoa ja antoivat ohikulkijoiden nähdä +soikeat kasvonsa -- mutta tämä tuntui André Lhérystä mullistavalta +uudistukselta. + +Lukuunottamatta tätä olivat he edelleen samoja aaveita, joita kohtaa +kaikkialla, mutta joiden kanssa ei saa olla missään yhteydessä ja +joihin ei edes saa katsahtaa, samoja eristettyjä olentoja, joista ei +voi mitään tietää, tuntemattomia -- voisipa melkein sanoa olemattomia: +muuten Turkinmaan viehätys ja salaperäinen vetovoima. Muinoin André +Lhéry useiden sellaisten suotuisien sattumien kautta, joita on mahdoton +kohdata kahta kertaa elämässään, oli voinut, uskaliaana kuin lapsi, +joka ei tunne vaaraa, lähestyä yhtä tämän maan tyttäristä -- oli +päässyt häntä niin likelle, että oli jättänyt hänelle osan sieluaan. +Mutta tällä kertaa hän ei ajatellutkaan sellaisen seikkailun uusimista, +siihen oli tuhannet syyt, ja hän näki heidän kulkevan ohitsensa, kuin +olisivat he olleet varjoja tai pilviä... + +Tuuli Mustaltamereltä puhalsi lakkaamatta ensi viikkojen kuluessa, +kylmiä vesi- tai lumisateita jatkui, ja tuttavat kävivät kutsumassa +häntä päivällisille tai iltakemuihin klubeihin. Silloin hän +tunsi, että nuo ihmiset ja tuo elämä saattaisivat hänen silloisen +oleskelunsa Itämailla tyhjäksi ja levottomaksi ja että ne lisäksi +uhkasivat ainaiseksi turmella hänen entiset vaikutelmansa, ehkä +kenties himmentää tuon pikku vainaja paran kuvan. Hänen tultuaan +Konstantinopoliin, olivat hänen muistonsa hetki hetkeltä hälvenneet +ja hukkuneet ympäristön jokapäiväisyyteen; hänestä tuntui, että nuo +hänen seurusteluihmisensä joka päivä halvensivat niitä, polkivat +niitä jalkojensa alle. Ja hän päätti poistua. Paikkansa menettäminen +lähetystössä oli hänestä toisarvoinen seikka. Hän päätti matkustaa. + +Hänen saapumisestaan oli pian kulunut kaksi viikkoa, ja tällä ajalla +oli tuhat pikkuseikkaa siihen määrin anastanut hänen joutohetkensä, +ettei hän edes ollut ehtinyt kulkea yli Kultaisen-Sarven siltojen +mennäkseen Stambuliin. Tämä suuri kaupunki, jonka hän näki ylhäältä +asunnostaan, useimmiten itsepintaisten talvisten sumujen verhoamana, +tuntui hänestä melkein yhtä etäiseltä ja epätodelliselta kuin ennen +hänen paluutaan Turkinmaahan. Hän oli matkustava pois, se oli päätetty +asia. Hän aikoi viipyä ainoastaan niin kauan, että ehti tehdä +toivioretken sinne sypressien juurelle, Nedjibé'n haudalle; sitten +hän jättäen kaiken oli palaava Ranskaan. Kunnioituksesta rakasta +menneisyyttä kohtaan, pyhästä kunnioituksesta _häntä_ kohtaan, oli hän +matkustava pois ennen täydellistä pettymystä. + +Se päivä, jona hän viimein sai tilaisuuden laskea jalkansa Stambulin +kaduille, oli vuoden toivottomimpia, koleimpia ja synkimpiä, vaikka se +olikin huhtikuun päivä. + +Toisella puolen lahtea, heti kun oli kulkenut yli sillan ja saapunut +läheisen suuren moskeijan varjoon, hän löysi jälleen toisen minänsä, +tunsi taas olevansa André Lhéry, joka oli ollut kuolleena vuosikausia, +ja johon taas palasi itsetajunta ja nuoruus. Ollen yksin, vapaana ja +tuntemattomana keskellä noita ihmisjoukkoja, hän tunsi tuon kaupungin +pienimmätkin sopukat, vallan kuin olisivat ne palanneet hänen mieleensä +aikaisemmasta olemassaolosta. Unhoittuneet turkkilaiset sanat palasivat +hänen muistiinsa; hänen päässään syntyi täydellisiä lauseita; hän oli +jälleen sen paikan asukkaita, todella stambulilainen. + +Aluksi hänestä tuntui vastenmieliseltä, jopa naurettavalta kulkea +hattu päässä. Vähemmin uteliaisuudesta, kuin peläten herättävänsä +hautausmaalla jonkun vartijan uteliaisuuden, hän osti fezin, joka +asianmukaisesti silitettiin ja muodostettiin hänen päänsä mukaiseksi +yhdessä tuhansista pienistä katumyymälöistä. Hän osti rukousnauhan +kannettavakseen kädessä, kuin oikea itämaalainen ainakin. Nyt hänet +valtasi kiire, ääretön kärsimättömyys tulla tuolle haudalle, ja hän +kavahti ajoneuvoihin sanoen ajurille: "Edirne kapussnna getur!" (Vie +minut Adrianopelin portille.) + +Sinne oli pitkä, hyvin pitkä matka tuolle Adrianopelin portille, joka +muodostaa aukon suuressa bysantilais-muurissa, siellä hyljättyjen +kaupunginosien laidalla, autioiden ja hiljaisten katujen päässä. Hänen +täytyi ajaa läpi melkein koko Stambulin, ja aluksi täytyi nousta +ylös jyrkkiä mäenrinteitä, joilla hevosten jalat liukuivat. Ensin +hän kulki niissä kaupunginosissa, joissa vilisee väkeä ja kajahtaa +huutoja, hierotaan kauppoja, ne kun ovat basaarien läheisyydessä ja +niissä kun runsaasti liikkuu matkailijoita. Sitten hän saapui noille +jäätävän tuulisena päivänä autioille keskikaupungin toreille, joita +joka taholla ympäröi kupukattoja ja minareetteja. Sitten seurasi +puistokatuja, joiden molemmin puolin kohosi hautapatsaita, kioskeja, +taiteellisen hienoja suihkukaivoja, ja nämä muinaiset puistokadut +olivat vallan muuttumattomassa tilassa. Heidän ohitsensa väistyivät +taaksepäin toinen toisensa jälkeen suuret moskeijat monine kupuineen, +jotka vaalean harmaina erottuivat vielä talvisen taivaan taustalta, +avaroine aitauksineen täynnä vainajia, ja toreineen, joita reunustivat +pienet vanhanaikuiset kahvilat, minne uneksijat kokoontuivat rukouksen +jälkeen. Oli se hetki, jona muedsinit kutsuvat päivän kolmanteen +rukoukseen; kuuli heidän äänensä kaikuvan ylhäältä lähellä kylmiä +tummia pilviä olevilta ilmankäyviltä parvekkeilta... Stambul oli siis +todella vielä olemassa! Ja nähdessään sen jälleen samanlaisena kuin +ennen, tunsi André Lhéry, sanomattomasta mutta suloisesta ahdistuksesta +väristen, vähitellen siirtyvänsä takaisin omaan nuoruuteensa; yhä +enemmän hän koki sisällään, että jotain jälleen virkosi eloon hänessä +monia vuosia kestäneen unhotuksen ja olemattomuuden jälkeen... Ja se +oli hän, tuo pieni tsherkessiläis-nainen, jonka tomu nyt lepäsi maan +povessa, joka oli säilyttänyt voiman luoda taikahohdettaan yli tämän +paikkakunnan, hän joka oli kaiken tämän aiheuttanut ja joka sinä +hetkenä hallitsi voitokkaana. + +Mikäli Adrianopelin portti lähestyi, joka johtaa kalmistojen +äärettömään maailmaan, katu kävi vielä hiljaisemmaksi siinä vanhojen +ristikkoaitaisten talojen ja rappeutuneiden muurien välissä. +Mustanmeren vinhan tuulen vuoksi ei ketään näkynyt istumassa melkein +rauniomaisten vaatimattomien pienten kahvilain edustalla. Mutta tämän +kaupunginosan ihmisillä, niillä harvoilla, jotka liikkuivat ulkona, +oli vielä vanhanaikuinen viitta ja turbaani. Yleinen kuolettava +alakuloisuus levisi tuona päivänä koko matoisesta maailmasta, laskeutui +synkältä taivaalta, erosi kaikkialta, sietämätön, kyyneleitä esille +houkutteleva alakuloisuus. + +Saavuttuaan viimein kaupunginportin halkeilleen paksun holvin alle, +André Lhéry varovaisuudesta luopui ajuristaan ja alkoi yksin astua +maaseudulle, tai oikeammin hylättyjen hautojen ja satavuotisten +sypressien äärettömään valtakuntaan. Oikealla ja vasemmalla, pitkin +tuota kookasta muuria, jonka puoleksi luhistuneet tornit jonona +ryhmittyivät silmänkantamattomiin, ei näkynyt mitään muuta kuin +hautoja, loppumattomia hautausmaita, yksinäisyyden verhoamina ja +hiljaisuuden huumaamina. Saatuaan varmuuden siitä, että ajuri oli +poistunut ja ettei kukaan seurannut häntä urkkiakseen, André poikkesi +oikealle ja aikoi kulkea alas Eyoubia kohti, astuen noiden kookkaiden +sypressien alla, joiden valkeanhohteiset oksat näyttivät kuivuneilta +luurangoilta melkein mustien havujensa lomissa. + +Hautakivet Turkinmaalla ovat pystysuoria patsaita, joiden huippua +koristavat turbaani tai kukkaset. Kaukaa ne näyttävät melkein +ihmisolennoilta, joiden pään ja hartiat luulee erottavansa; alkuaikoina +ne kohoavat pystysuorina, mutta vuosisadat, maanjäristykset ja +sateet uurtavat niiden perustuksia; silloin ne vaipuvat kallelleen +joka taholle, nojaavat toisiinsa kuin vanhuudenheikot ainakin, ja +kaatuvat viimein kumoon ruohikkoon, johon jäävät lepäämään. Ne +ikivanhat hautausmaat, joiden ohi André kulki, muistuttivat synkässä +epäjärjestyksessään taistelukenttää tappion jälkeisenä päivänä. + +Sinä päivänä näki tuskin ainoatakaan ihmistä pitkin muuria tässä +avarassa vainajien valtakunnassa. Oli liian kolea ilma. Paimen +vuohineen, lauma harhailevia koiria, pari kolme vanhaa kerjäläisnaista, +jotka odottivat jotain ruumissaattoa saadakseen almua -- siinä kaikki; +ei tarvinnut pelätä uteliaita katseita. Mutta nuo tuhansiin nousevat +hautapatsaat vivahtivat ihmisjoukkoihin, lukuisiin pieniin, harmaisiin, +horjuviin olentoihin. Ja korpit, jotka hyppelivät ruohikossa, alkoivat +vaakkua keskellä talvisen tuulen suhinaa. + +André kulki eräiden osviittojen mukaan, jotka ennen oli pannut +merkille, löytääkseen Medjé'ksi mainitsemansa naisen viimeisen +leposijan monien muiden melkein samanlaisten leposijojen joukosta, +jotka täyttivät tämän erämaan toisesta näköpiirin laidasta toiseen. Se +oli varmaankin tuossa pienessä ryhmässä; hän tunsi sypressien asennon +ja muodon. Ja niin olikin, vaikka tämä hauta näytti satavuotiselta, +ja sen kivipatsas makasi nyt maassa... Kuinka hävityksen tuhoisa +työ oli edistynyt senjälkeen kuin hän viimeksi kävi siellä, tuskin +viisi vuotta sitten... Aika ei suonut edes tätä yksinkertaista kiveä +tuolle pienelle vainaja paralle, joka jo oli vaipunut niin syvälle +unhotuksen yöhön, että todennäköisesti ei yksikään olento maassa enää +muistanut häntä. Andrén muistossa, ja ainoastaan siellä, eli vielä +hänen nuori kuvansa, ja hänen kuoltuaan ei enää missään ollut jäljellä +hohdetta hänen kauneudestaan, ei koko maailmassa yhtään jälkeä hänen +levottomasta ja suorasta sielustaan. Ei kukaan olisi lukeva ruohikkoon +kaatuneesta hautakivestä hänen nimeään, hänen oikeata nimeään, joka +muuten ei herättäisi mitään muistoja... Ennen hän usein oli tuntenut +tunnonvaivaa, oli pitänyt itseään pyhyyden häväisijänä, sentähden, että +oli, joskin lainanimen varjossa, pannut alttiiksi osan tuon naisen +sielusta tuhansille välinpitämättömille, hän kun oli siitä julkaissut +liian likellä koskettelevan kirjan, jonka ei koskaan olisi pitänyt +ilmestyä; mutta tuona päivänä hän sitävastoin oli iloinen siitä, että +niin oli menetellyt, hän kun siten oli herättänyt vainajaa kohtaan +sääliä, jota ehkä edelleen muutaman vuoden kuluessa oli heräävä +joissakin tuntemattomissa sieluissa. Jopa häntä pahoitti, ettei ollut +ilmaissut hänen oikeata nimeään, sillä silloin hänen luullakseen tuo +sääli olisi kohdistunut suoranaisemmin rakkaaseen vainaja parkaan. +Ja ehkäpä jotkut hänen turkkilaisista sisaristaan, kulkiessaan hänen +kumoonkaatuneen hautakivensä ohi, olisivat lukiessaan hänen nimensä, +pysähtyneet miettiväisinä... + +Tällä äärettömällä hautausmaalla ilta alkoi sinä päivänä tavattoman +aikaisin pimetä, taivas kun oli täynnä raskaita pilviä, jotka +eivät päästäneet esille ainoatakaan valon välkähdystä. Noiden +silmänkantamattomiin ulottuvien rappeutuneiden muurien sisällä, +jotka näyttivät ympäröivän kuollutta kaupunkia, yksinäisyys herätti +ahdistusta ja pelkoa: levisihän siinä silmien eteen harmaa alue, missä +kasvoi harvassa sypressejä ja mikä, kuten näytti, oli täynnä pieniä +raihnaisia olentoja, joista toiset vielä olivat pystyssä, toiset +kallellaan tai maassa makaavia -- nimittäin hautakiviä. Ja siellä hän +jo oli levännyt vuosikausia, tuo pieni tsherkessiläis-nainen, joka +ennen hiukan oli toivonut ystävänsä paluuta, siellä hän oli levännyt +jo monet kesät ja talvet, siellä oli hän lepäävä ainaisesti, yksin +hiljaisuudessa, oli muuttuva mullaksi, yksin joulukuun pitkinä öinä +lumisten ruumispeitteiden alla. Tuona hetkenä hänestä tuskin enää oli +mitään jälellä... Hänet valtasi kauhu ajatellessaan, mitä vielä saattoi +olla jälellä hänestä, joka oli kätkettynä tuohon hänen jalkojensa +juuressa olevaan multaan; eipä varmaankaan enää muuta kuin muutamia +lahoamistilassa olevia luita puunjuurten keskellä ja sitten, tuo pyöreä +pallo, jolla oli suurempi vastustusvoima kuin muilla osilla, ja joka +muinoin oli muodostanut hänen päänsä, se ahdas kammio, jossa olivat +asustaneet hänen sielunsa, hänen rakkaat ajatuksensa... + +Tämän haudan rappeutunut asu, joka vielä enemmän lisäsi hänen +kiintymystään ja tunnonvaivojaan, kävi hänestä sietämättömäksi, hänen +oli mahdoton jättää se siihen kuntoon... ollen täysin perehtynyt maan +tapoihin, hän tiesi mitkä vaikeudet ja vaarat yhtyivät yritykseen: +kristityn kajota muhamettilaisen hautaan pyhällä hautausmaalla... +Mihin pahantekijän viekkauteen hänen täytyikään turvautua huolimatta +hurskaasta aikomuksestaan!... Kaikesta huolimatta hän päätti panna +aikeensa täytäntöön; hän oli jäävä Turkinmaalle riittävää pitkäksi +aikaa, ehtiäkseen täyttää tehtävänsä, useiksi kuukausiksi, jos se +oli välttämätöntä, eikä hän aikonut palata kotimaahansa, ennenkuin +lohkeillut kivi oli vaihdettu toiseen, ennenkuin uusi hautapatsas taas +oli pystyssä, vahvana kestämään... + +Tultuaan takaisin Peraan illalla, oli hänen kotonaan Jean Renaud, +eräs hänen tuttavansa lähetystöstä, vallan nuori mies, joka ihmetteli +kaikkea tuossa kaupungissa. Molempien miesten Itämaiden ihailu oli +lähentänyt heidät toisiinsa. + +Pöydältään hän löysi Ranskasta tulleen postinsa ja kirjekuoren, jossa +oli Stambulin leima ja jonka hän avasi ensiksi. + +Kirje oli sisällykseltään näin kuuluva: + + Hyvä herra! + + Muistatteko, että eräs turkkilainen nainen kerran kirjoitti + teille, kertoakseen mitä tunteita hänen sielussaan herätti teidän + "Medjé" kirjanne lukeminen ja pyytääkseen vastaukseksi muutaman + teidän kätenne kirjoittaman sanan? + + No niin, tämä turkkilaisnainen, joka on tullut kunnianhimoiseksi, + haluaa tänään vielä enempää. Hän tahtoo tutustua tämän + kirjan kunnioitettuun tekijään, kirjan, jota on luettu sata + kertaa, mielenliikutuksen yhä kasvaessa. Tahdotteko, että + kohtaamme toisemme ensi torstaina kello puoli kolme Bosporin + aasianpuoleisella rannalla Tshibouklin ja Pasha-Bagtshén + välillä? Voisitte odottaa minua pienessä merenrannalla olevassa + kahvilassa, joka on lahden pohjukassa. + + Tulen sinne tumman harson verhoamana, ajaen talikassa [maalla + käytännössä olevat turkkilaiset vuokra-ajoneuvot, joilla myös + on nimenä mohadjir]; poistun ajoneuvoista, te seuraatte minua, + mutta odotatte, kunnes minä ensiksi puhuttelen teitä. Te tunnette + kotimaani ja tiedätte siis, kuinka paljon panen alttiiksi. Minä + puolestani tiedän, että olen tekemisissä gentlemannin kanssa. + Vetoan hienotunteisuuteenne. + + Mutta kenties olette unhottanut Medjén? Ja ehkä hänen sisarensa + eivät enää herätä mielenkiintoanne? + + Mutta jos tahdotte lukea nykyaikaisen Medjén sielun kirjaa, niin + vastatkaa minulle, ja tapaamme toisemme ensi torstaina. + + Rouva Zahidé. + + Poste restante, Galata. + +Hän ojensi nauraen kirjeen ystävälleen, ja alkoi lukea toisia. + +-- Ota minut mukaasi ensi torstaina! -- rukoili Tean Renaud, luettuaan +tuon kirjeen. -- Lupaan olla kiltti -- hän lisäsi, lapsellinen sävy +äänessään -- lupaan olla hyvin hienotunteinen: en ollenkaan katsele. + +-- Kuvitelletko minun menevän sinne? + +-- Oh!... Laiminlyödä sellaista. Tietysti menet! + +-- En ikinä!... Se on joku ansa. Tuo nainen on arvatenkin yhtä vähän +turkkilaista syntyperää kuin sinä ja minä. + +Hänen estelynsä johtui osaksi siitä, että hän antamalla nuoren +toverinsa kehotella, tahtoi kääntää pois hänen huomionsa, sillä +oikeastaan hän, jatkaessaan saapuneiden kirjeiden avaamista, +enemmän ajatteli tuota "naista" kuin mitä tahtoi näyttää. Niin +epätodennäköiseltä kuin tuntuikin, että hän lähtisi tuohon kohtaukseen, +hänet valtasi sama selittämätön vetovoima, joka kolme vuotta +aikaisemmin, hänen saadessaan ensimäisen kirjeen tuolta tuntemattomalta +naiselta, oli pakottanut hänet vastaamaan. Ja olihan sitäpaitsi sangen +omituista, että hän sai tuon kutsun "Medjén" nimessä juuri sinä iltana, +kun oli palannut käynniltään hautausmaalla, sielu levottomana hänen +muistostaan. + + + + +VI. + + +Huhtikuun 14:na päivänä, ennen määräaikaa, olivat André Lhéry ja Jean +Renaud istuutuneet sen pienen kahvilan edustalle, jonka helposti olivat +tunteneet, ja joka sijaitsi aasianpuoleisella rannalla, tunnin matkan +päässä Konstantinopolista ja salaperäisen Zahidén mainitseman kahden +kylän välillä. Se oli noita harvoja yksinäisiä ja asumattomia paikkoja +Bosporin rannalla, joka melkein kaikkialla muualla on talojen ja +palatsien reunustama: tuo nainen oli osannut hyvin valita. Siinä levisi +autio niitty, muutamia kolme- tai neljäsatavuotisia plataaneja -- +noita Turkinmaan plataaneja, joilla on baobab-puun kaltaiset oksat -- +ja vallan lähellä, mäen rinteellä, aina tyyneeseen rantakaistaleeseen +asti, tuollaista Vähän-Aasian metsää, jossa yhä vielä asustaa rosvoja +ja karhuja. + +Parempaa paikkaa ei saattanut toivoa salaista kohtausta varten. Ei +näkynyt muita kuin he kaksi tuon vanhan luhistumaisillaan olevan ja +eristetyn mökin edessä, jossa muuan vaatimaton valkeapartainen vanhus +harjotti kahvilaliikettä. Ympärillä olevien plataanien lehdet olivat +tuskin puhjenneet; mutta vihreä niitty oli jo niin täynnä kukkia ja +taivas niin kaunis, että ihmetteli tuota lakkaamatta puhaltavaa jäisen +kylmää tuulta -- tuota melkein alinomaista Mustanmeren tuulta, joka +turmelee Konstantinopolin, kevään. Täällä, Aasian puolella, oli tosin +aina siltä vähän turvissa; mutta vastapäätä se riehui europpalaisella +rannikolla, jonka näki kaukana auringonpaisteessa tuhansine +vedenpintaan asti ulottuvine taloineen. + +He odottivat määräaikaa tässä yksinäisyydessä, vetäen sauhuja +yksinkertaisista nargile-piipuista, jotka talonisäntä, tuo vanha +turkkilainen, oli heille tuonut. Hänessä herätti hiukan ihmettelyä +ja epäluuloja, että kaksi näin hienoa herraa hatut päässä oli hänen +talo pahaisessaan, jonka vieraina tavallisesti olivat soutomiehet ja +paimenet, ja kun tämä lisäksi tapahtui näin epävakaana vuodenaikana ja +tuon rajun tuulen puhaltaessa. + +-- Olitpa todella kiltti kun otit minut seuraasi, sanoi Jean Renaud. + +-- Eipä sinulla ole syytä ylenmääräiseen kiitollisuuteen. Otin sinut +mukaani, jotta minulla olisi joku, johon kohdistan huonon tuuleni, jos +tuo nainen ei tulekaan, jos seikkailu epäonnistuu, jos... + +-- Vai niin, siinä tapauksessa on minun saatava se onnistumaan! (Tämän +hän sanoi teeskennellen säikähtymistä ja hänen kasvoihinsa ilmestyi +sellainen hymy, joka tässä nuoressa henkilössä ilmaisi miellyttävää, +lapsellisen viatonta sielua). -- Katsohan tuonne taakseni, lyönpä vetoa +siitä, että _hän_ nyt tulee. + +André katsoi taaksensa. Todella talika-vaunut tulivat esiin puiden +välitse ja lähestyivät rämisten huonoa tietä pitkin. Ajoneuvojen +ikkunaverhojen lomitse, joita tuuli liikutti, näki kaksi tai +kolme naisolentoa, jotka kokonaan, kasvoiltaankin, olivat mustiin +verhoutuneet. + +-- Heitä on tuolla ajoneuvoissa ainakin tusina, virkkoi André. -- +Luuletko siis, että tullaan noin joukottain sovittuun salaiseen +yhtymään. Olisiko tämä väkirynnäkkö? + +Sillävälin vaunut olivat saapuneet heidän kohdalleen... Kun he olivat +tulleet vallan lähelle, pieni valkohansikkainen käsi pisti esiin +tummista harsoista ja viittasi... Se oli siis todella hän... Mutta +heitä oli kolme!... Mikä merkillinen seikkailu! + +-- Jätän siis sinut, sanoi André. Ole nyt hienotunteinen, niinkuin +lupasit, äläkä katso sinnepäin. Ja sinun tehtäväksesi jää nyt suorittaa +laskumme tälle vanhalle kunnon miehelle. + +André alkoi nyt matkan päässä autiota tietä pitkin seurata +talika-vaunuja, jotka pian pysähtyivät plataani-ryhmän juurelle. Kolme +kiireestä kantapäähän mustiin puettua hahmoa hypähti seuraavassa +tuokiossa maahan. Ne olivat kevyitä ja hyvin solakoita vartaloja, +joiden silkkihameissa oli laahukset; he astuivat edelleen vasten +tuimaa pohjatuulta, joka pakotti heidät kumartamaan päänsä. Mutta he +hiljensivät yhä vauhtiaan, ikäänkuin kehottaen häntä seuraamaan ja +tulemaan lähemmäksi. + +Ainoastaan se, joka on elänyt Itämailla, käsittää Andrén hämmästyksen +ja sen, miten uudenlaiselta huvilta hänestä tuntui näin lähestyä +verhottuja turkkilaisnaista, hän kun oli ammoisista ajoista tottunut +pitämään tähän luokkaan kuuluvia naisia täydelleen luoksepääsemättöminä. + +Oliko tämä siis totta! Nuo naiset olivat kutsuneet häntä, ja tuossa +tuokiossa hän oli puhuva heidän kanssaan! + +Kuullessaan, että hän oli vallan lähellä, he kääntyivät. + +-- Herra André Lhéry, eikö totta? -- kysyi heistä yksi, jonka ääni oli +sanomattoman lempeä, ujo, raikas ja värisevä. + +Vastaukseksi André ainoastaan kumarsi. Silloin kolmesta mustasta +tsharshafista pisti esiin kolme pitkään hansikkaaseen puettua pientä +kättä, jotka ojennettiin häntä kohti, ja joihin tarttuen, toiseen +toisensa jälkeen, hän kumarteli. + +Heillä oli ainakin kahdet harsot kasvoilla; he olivat kolme +surupilkuista arvoitusta, kolme tutkimatonta kohtalotarta. + +-- Suokaa anteeksi -- virkkoi sama ääni, joka jo aikaisemmin oli +puhunut, -- että vaikenemme tai sanomme pelkkiä tyhmyyksiä! olemme +puolikuolleet pelosta. + +Tämän saattoikin muuten helposti arvata. + +-- Jospa tietäisitte, sanoi toinen ääni, kuinka viekkaasti meidän on +täytynyt menetellä päästäksemme tänne! Kuinka moneen ihmiseen meidän on +täytynyt turvautua matkalla, neekereihin, neekerinaisiin! + +-- Ja tuo ajuri, sanoi kolmas, jota emme tunne, ja joka voi syöstä +meidät turmioon! + +Seurasi vaitiolo. Jäätävä tuuli tunkeutui läpi silkkihameiden; se +esti vapaasti hengittämästä. Bosporin vesi, joka pilkotti plataanien +lomitse, oli valkoinen vaahdosta. Vasta puhjenneet lehdet raastoi +tuuli irti, ja ne liitelivät tiehensä. Ellei olisi nähnyt tiellä +pikkukukkasia, jotka taipuivat laahuksien alle, olisi luullut talven +yhä vielä jatkuvan. Koneellisesti he astuivat edelleen yhdessä satasen +askelta, kuin kävelyllä olevat ystävät ainakin; mutta tämä syrjäinen +seutu, huono sää -- kaikki oli hieman kolkkoa ja paha enne tälle +yhtymiselle. + +Se heistä, joka oli alkanut keskustelun ja joka näytti olevan tuon +vaarallisen salaliiton johtajatar, alkoi taas puhua, sanoen umpimähkään +jotain, katkaistakseen tuskallisen hiljaisuuden: + +-- Kuten näette, tuli meitä kolme... + +-- Niin, todella sen näen -- virkkoi André, joka ei voinut pidättäytyä +hymyilemästä. + +-- Te ette meitä tunne, ja kuitenkin olette jo vuosikausia ollut +ystävämme. + +-- Me elämme teidän kirjojenne parissa, lisäsi toinen. + +-- Sanottehan meille, onko se tosi, tuo "Medjén" tarina, huomautti +kolmas. + +Nyt he puhuivat kaikki yhtä haavaa, vapauduttuaan vaiteliaisuudestaan, +kuin nuoret ihmiset, joilla on kiire tehdä useita kysymyksiä +kohtaamisen aikana, jota saattoi kestää ainoastaan lyhyt hetki. Heidän +helppoutensa lausua ajatuksiaan ranskaksi hämmästytti André Lhérytä, +samoin kuin heidän pelonsekainen rohkeutensa. Ja kun tuuli melkein oli +poistanut harson yhden naisen kasvoilta, hän näki vilahdukselta leuan +ja kaulan -- nuo osat, jotka kaikkein ensiksi vanhenevat naisella, +mutta jotka tällä vielä olivat ihmeteltävät nuoret, ilman pienintäkään +ryppyä. + +He puhuivat yhä: vielä yhtaikaa, ja heidän äänensä sointuivat +musiikilta. Tosin raju tuuli ja kaksinkertaiset harsot niitä +himmensivät; mutta niiden sävy oli itsessään harvinaisen, miellyttävä. +André, joka aluksi oli luullut joutuneensa kolmen länsimaalaisnaisen +pilkan esineeksi, ei enää epäillyt, että olikin tekemisissä oikeiden +turkkilaisnaisten kanssa. Heidän pehmeät äänensä olivat jotenkin varma +todiste heidän syntyperästään, sillä jos päinvastoin kolme Peran naista +olisi puhunut yhtaikaa, olisi se pannut ajattelemaan eläintieteellisen +puutarhan papukaija-osastoa. [On miellyttäviä poikkeuksiakin, +mielihyvällä sen totean. (Tekijän huomautus).] + +-- Äsken -- sanoi heistä se, joka jo enimmin herätti Andrén +mielenkiintoa -- huomasin kyllä, että nauroitte kun sanoin teille, että +meitä oli tullut kolme. Mutta ette antanut minun jatkaa. Aioin vielä +lisätä, että samoin kuin meitä tänään on kolme, samoin meitä tulee +olemaan kolme ensi kerrallakin, jos vielä noudatatte kutsuamme, aina me +kolme tulemme yhdessä; erottamattomina kuin nuo papukaijat, te tiedätte +-- joita muuten on ainoastaan kaksi... Ettekä koskaan tule näkemään +kasvojamme... Olemme kolme pientä mustaa varjoa, siinä kaikki. + +-- _Sieluja_, virkkoi toinen, ainoastaan _sieluja_, ymmärrättekö; +ja teidän tietoisuudessanne tulemme aina olemaan _sieluja_, emmekä +mitään muuta, kolme ahdistuksessa olevaa sielua, jotka tarvitsevat +ystävyyttänne. + +-- On turha erottaa meitä toisistamme; mutta katsokaamme joka +tapauksessa..., saammehan nähdä arvaattekohan, kuka meistä kirjoitti +teille, kuka on nimittäin se, joka sanoi nimensä olevan Zahidé, jos +muistatte... No, sanokaahan, se olisi meistä niin hauskaa. + +-- Juuri te, rouvaseni! -- virkkoi André ilman huomattavaa epäröimistä. + +Ja se oli oikein arvattu, ja hän kuuli heidän turkinkielellä +huudahtavan ihmetyksestä. + +-- No hyvä. sanoi "Zahidé", kun siis olemme vanhoja tuttavia, te ja +minä, on nyt minun tehtäväni esittää teille sisareni. Kun tämä on +tehty, palaamme täydellisen säädyllisyyden rajoihin. Kuulkaahan siis +tarkoin. Tuo toinen musta domino, pisin meistä kaikista, on nimeltään +Néchédil -- ja se on häijy. Kolmas, joka paraikaa astuu erillään +meistä, on nimeltään Ikbal ja -- salakavala. Pitäkää varanne. Ja tästä +hetkestä alkaen tulee teidän varoa, että ette sekoita meitä kolmea. + +Kaikki nämä nimet olivat luonnollisesti salanimiä, André oivalsi sen +hyvin. Oli olemassa yhtä vähän Néchédilia ja Ikbalia kuin Zahidé'ta. +Toinen tsharshafeista verhosi nuoren aviovaimon vanhemman serkun, +Zeynebin säännöllispiirteisiä, vakavia, hiukan haaveilevan näköisiä +kasvoja. Ja mitä tulee kolmanteen, niin sanottuun salakavalaan, niin +jos André olisi voinut kohottaa paksua suruharsoa, olisi sen alta +tullut näkyviin Mélekin, tuon nuoren punatukkaisen turkkilaisnaisen +pieni pystynenä ja suuret iloiset silmät, Mélekin, joka kerran oli +huomauttanut, että "tuo runoilija jo alkaa käydä vanhanpuoleiseksi". +Tosin tuo Mélek oli niiltä ajoilta paljon muuttunut ennenaikaisista +kärsimyksistä ja kyynelin viettämistään öistä; mutta se oli kuitenkin +Mélek, jonka mielenlaatu oli niin läpeensä hilpeä, ettei edes +pitkällinen ahdistus ollut voinut tukahuttaa hänen iloista nauruansa. + +-- Mikähän käsitys teillä lieneekään meistä? kysyi "Zahidé", +esittämistä seuranneen vaitiolon jälkeen. -- Minkälaisiksi naisiksi +kuvittelette meitä, niihin säätyluokkaan ja mihin seurustelupiireihin +kuuluviksi? Sanokaahan. + +-- Hyvä Jumala... Vastaan teille paremmin vastedes. Mutta en kuitenkaan +salaa teiltä, että alan epäillä, ettette ole kamarineitsyeitä. + +-- Kas vaan!... Entä ikämme?... Eihän sillä tosin ole merkitystä, kun +emme tahdo olla muuta kuin _sieluja_. Mutta velvollisuutemme on todella +heti tunnustaa teille, että olemme vanhoja naisia, herra Lhéry, hyvin +vanhoja naisia. + +-- Sitä jo varmasti aavistinkin. + +-- Eikö totta? + +-- Niin, eikö totta? puuttui puheeseen "Ikbal" (Mélek) surumielinen +sävy äänessään -- eikö totta, vanhuus, sen pahempi on seikka, +jota aavistetaan, kuten jo sanoitte, huolimatta varokeinoista sen +salaamiseksi. Mutta sanokaa jotain tarkempaa... mainitkaa numeroita, +niin että näemme, oletteko _fysionomisti_. + +Kun kasvoharsot olivat läpinäkymättömät, oli ivallista puhua +fysionomistista, joka sana lausuttiin hiukan hassutellen. + +-- Numeroita?... Mutta eivätkö ne teitä loukkaa ne numerot, jotka aion +sanoa?... + +-- Mitä vielä... Jospahan tietäisitte, kuinka olemme luopuneet +kaikesta... Sanokaa pois vain, herra Lhéry. + +-- No hyvä! Te teitte minuun heti sen vaikutuksen, kuin olisitte +mummoja, ainakin... vähintäin siinä kahdeksantoista ja kahdenkymmenen +neljän välillä. + +He nauroivat harsojensa alla, valittamatta, etteivät olleet voineet +tehdä vanhan vaikutusta, mutta liioin olematta imartelusta mielissään, +ollen siksi liian nuoria. + +Tuulen kiihtyessä, joka puhalsi entistään kylmempänä ja joka oli +puhdistanut taivaan pilvistä kirkkaaksi, he kävelivät nyt yhdessä kuin +vanhat ystävät. Huolimatta siitä että he myrskyltä tuskin kuulivat +toistensa puhetta, huolimatta tien laidalla pauhaavan meren mylläkästä, +he alkoivat vaihtaa sisimpiä ajatuksiaan, luopuen tuosta puoleksi +ivallisesta puheen sävystä, jota alussa olivat käyttäneet verhotakseen +tilanteen väkinäisyyttä. He astuivat hitaasti ja tähystellen +ympärilleen, ja silloin tällöin heidän täytyi kumartua tai kääntyä, +kun vihuri hyökkäsi heitä vastaan ylen tuimana. André ihmetteli kuinka +helposti he käsittivät kaiken, ja yhtä paljon sitä, että jo seurusteli +näin tuttavallisesti noiden outojen naisten kanssa. + +Ja tämän huonon sään vallitessa ja heitä suosivan yksinäisyyden +vuoksi he luulivat olevansa jotenkin turvissa, kun äkkiä tien +mutkassa ilmestyi pöpöjä, kahden kävelyllä olevan turkkilaisen +sotilaan muodossa, joilla oli kädessä raipat, jommoisia sotilailla +on tapana siellä kotona Ranskassa leikata itselleen viidakosta. Tämä +oli mitä vaarallisin kohtaus, sillä nuo kelpo nuoret miehet, joista +useimmat ovat kotoisin Aasian puolelta, missä ei tingitä vanhoista +vakaumuksista, olisivat olleet valmiit ryhtymään äärimmäisiin +väkivaltaisuuksiin, nähdessään heidän silmissään jotain niin rikollista +kuin että mahomettilaisnaiset seurustelivat länsimaalaisen miehen +kanssa! Soturit pysähtyivät ensin kuin kiinninaulittuina paikoilleen, +ja sitten he vaihdettuaan kiireisesti muutaman sanan, riensivät +tiehensä, ilmeisesti kertomaan asian tovereilleen tai poliisille, tai +kenties hätyyttämään koolle koko kylän väestön... Nuo kolme pientä +mustaa haamua hypähtivät pelästyneinä ajoneuvoihinsa, jotka poistuivat +huimaavaa vauhtia, ja sillävälin Jean Renaud, joka kaukaa oli katsellut +tätä kohtausta, riensi avuksi. Niin pian kuin talika-vaunut hevosten +täyttä laukkaa kiitäessä olivat kadonneet metsään, molemmat ystävät +riensivät syrjäpolulle, joka johti tiheikköön. + +-- No, millaisia he ovat? kysyi Jean Renaud hetkeä myöhemmin, kun +säikähdys oli ohi ja he vallan levollisina kulkivat metsäpolkua +edelleen. + +-- Hämmästyttäviä, vastasi André. + +-- Hämmästyttäviä, missä suhteessa? Suloisiako? + +-- Hyvin suloisia!... Mutta se ei ole oikea sana, tulee käyttää +vakavampaa sanaa, sillä he ovat _sieluja_, kuten näyttää, pelkkiä +_sieluja_... Ystävä hyvä, ensi kerran elämässäni olen puhunut sielujen +kanssa. + +-- Sieluja!... Mutta minkälaatuisia?... Kunniallisia naisia? + +-- Totta kai, mitä kunniallisimpia... Niin että jos olit kuvitellut +vanhalle ystävällesi somaa rakkausseikkailua, täytyy sinun malttaa +mielesi toiseen tilaisuuteen. + +André oli syvästi levoton noiden naisten kotiapaluuseen nähden. Päätön +oli totisesti tuo pikku turkkilaisnaisten seikkailu ja ristiriitainen +kaikille Islamin tavoille; mutta olihan se täysin viatonta +laatua, kolme naista, puhua noin miehen kanssa, ilman vähintäkään +säädyttömyyttä ja jutella sielua koskevista seikoista hänelle, joka ei +voinut edes aavistaa, millaiset heidän kasvonsa olivat. + +Hän olisi antanut paljon tietääkseen heidän olevan turvissa haaremin +ristikkoaitauksen takana... Mutta mitä hän saattoikaan heidän hyväkseen +tehdä?... Paeta, piilottautua, niin kuin äsken, eikä mitään muuta; +pieninkin asiaan puuttuminen, suoranainen tai välillinen olisi vaan +saattanut heidän tuhonsa uhkaavammaksi. + + + + +VII. + + +Tämä pitkä kirje tuotiin salaperäisellä tavalla seuraavana päivänä +André Lhérylle. + + Eilen sanoitte meille, että ette tunne nykyaikaista turkkilaista + naista, ja sitä emme ollenkaan epäile, sillä kukapa häntä + tuntisi, kun hän ei itsekään tunne itseään? + + Mikä muukalainen muuten olisi voinut tunkea hänen sielunsa + salaisuuksiin? Pikemmin hän hänelle panisi alttiiksi + kasvojensa salaisuuden. Mitä tulee ulkomaalaisiin naisiin, + tosin muutamat heistä ovat saaneet pääsyn koteihimme; mutta + he ovat nähneet ainoastaan salonkimme, jotka tätä nykyä ovat + europpalais-malliset; siis ainoastaan elämämme ulkopuolen. + + No niin! Tahdotteko, että me autamme teitä ymmärtämään + meitä, jos tällainen ymmärtäminen on mahdollinen? Nyt, kun + te olette kestänyt kokeen, tiedämme, että me saatamme olla + ystäviä. Sillä olihan se koe: tahdoimme varmuutta siitä, + oliko muuta kuin kykyä sirkkilöittyjen lauseidenne takana... + Erehdyimmekö kuvitellessamme, että te erotessanne noista vaaraan + joutuneina mustista haamuista tunsitte sisällänne jonkunmoista + mielenliikutusta, -- uteliaisuutta, pettymystä, kenties sääliä, + mutta ette ainakaan sellaista välinpitämättömyyttä, jonka + jokapäiväinen kohtaaminen jättää mieleen. + + Ja ennen kaikkea olette huomannut, siitä olemme varmat, että + nuo muodottomat ja sulottomat mytyt eivät olleet naisia, vaan + niinkuin itse sanoimme, _sieluja_ tai oikeammin _sielu_, + nimittäin uudenaikaisen turkkilaisnaisen sielu, jonka äly on + vapautunut ja joka kärsii, mutta samalla rakastaa vapaaksi + tekevää kärsimystä ja joka lähestyy teitä, eilen saavuttamaansa + ystävää. + + Mutta jos tahdotte olla hänen ystävänsä vastedeskin, on teidän + oppiminen katsomaan häntä muuksi kuin hauskaksi huvitukseksi + matkallenne ja somaksi kuvaksi, joka tietää yhtä viehättävää + ajankohtaa taiteilija-elämässänne. Älköön hän enää olko teidän + silmissänne lapsi, jota kumarrutte katselemaan ylempää, älköönkä + rakastajatar, joka tyytyy hellyytenne almuun, jos tahdotte, että + hän teitä rakastaisi, tulee teidän osata koota hänen heräävän + henkensä ensi värähdykset.. + + Teidän "Medjé'nne" lepää hautausmaalla. Kiitän teitä hänen + nimessään ja kaikkien nimessä niistä kukista, jotka te olette + laskenut tuon pienen orjattaren haudalle. Nuoruutenne päivinä + kätenne ponnistuksetta poimi onnen siitä, missä se oli + saavutettavissanne. Mutta pientä tsherkessiläisnaista, jonka + hurmaus syöksi syliinne, ette enää löydä, ja se aika on tullut, + jona turkkilaisnaisessakin vaiston ja alistuvaisuuden aiheuttama + rakkaus ovat väistyneet _valinnan_ tuottaman rakkauden edestä. + + Se aika on niinikään tullut, jona teidän sopisi rakkaudesta hakea + ja kuvata muita puolia kuin silmääkiehtovaa ja aistillista. + Koettakaa esimerkiksi nyt siihen määrin hillitä sydämenne, että + se tuntisi meidän raskaan kärsimyksemme katkeruuden, joka on + siinä, että emme voi rakastaa muuta kuin unelmaa. + + Sillä me emme saa rakastaa mitään muuta kuin sitä. + + Meidät naitetaan tavalla, jonka tunnette... Mutta tämä + europpalaisen avion huono jäljitelmä, joka miespolvi sitten + kotiutui länsimaalaismalliin järjestettyihin asuntoihimme, missä + muinoin hallitsivat silkki-divaanit ja odaliskit, edustaa jo + edistystä, joka meitä mairittelee, joskin sellainen avio on + sangen haurasta laatua, sitä kun joka hetki uhkaa huikentelevan + puolison oikku, puolison, joka voi purkaa sen tai siihen tuoda + lisää oudon naisen. -- Näin meitä paritetaan kuin lampaita tai + tammavarsoja. + + Usein se mies, jonka sattuma meille hankkii, tosin on lempeä + ja hyvä; mutta me _emme ole häntä valinneet_. Aikaa voittaen + kiinnymme häneen, mutta tämä tunne ei ole rakkautta; silloin + syntyy meissä tunteita, jotka pakenevat ja asettuvat kauas ja + ne pysyvät aina tuntemattomina kaikille muille, paitsi meille + itsellemme. + + Me rakastamme, mutta rakastamme sielullamme toista sielua; + ajatuksemme liittyy toisen ajatukseen; sydämemme alistuu toisen + sydämen valtaan. Ja tämä rakkaus jää unelmaksi; me kun olemme + kunniallisia ja varsinkin sentähden, että tuo unelma on meille + liian rakas, jotta tahtoisimme joutua vaaraan menettää sen + koettaessamme toteuttaa sitä. Tämä rakkaus on yhtä viaton kuin + eilinen retkemme Pasha-Bagtshéhen tuon rajun tuulen puhaltaessa. + + Tämä on turkkilaisnaisen sielun salaisuus vuonna 1322 hedshran + jälkeen. Nykyinen kasvatuksemme on matkaansaanut tämän + olemuksemme kahtiajakautumisen. + + Tämä selitys on tuntuva teistä vielä omituisemmalta kuin + kohtaamisemme... Jo edeltäpäin iloitsimme siitä, että + ihmettelynne oli oleva suuri. + + Ensin luulitte, että teistä tehtiin pilaa. Sitten tulitte, + tosin vielä epäröivänä ja odottaen lemmenseikkailua, ehkäpä + sitä toivoenkin. Epämääräisesti kenties toivoitte tapaavanne + Zahidén, jota auliit orjat saattoivat ja joka oli utelias läheltä + näkemään kuuluisaa kirjailijaa ja joka kenties ei olisi kovin + vastahakoinen nostamaan harsoaan. + + Ja kohtasittekin _sieluja_. + + Ja näistä sieluista tulee ystävättäriänne, jos te osaatte olla + heidän ystävänsä. + + Kirjeen olivat allekirjoittaneet: + + _Zahidé, Néchédil_ ja _Ikbal_. + + + + +VIII. + + +"Zahidé'n" tarina hänen naimisistaan alkaen André Lhéryn saapumiseen +asti. + +Nuoren bein hyväilyt, jotka olivat käyneet hänelle yhä +miellyttävämmiksi, olivat vähitellen nukuttaneet hänen kapinatuumansa. +Säilyttämällä sielunsa vapauden hän oli ruumiineen täydelleen +antautunut kauniille miehelleen, vaikka tämä tosin ainoastaan oli +iso hemmoiteltu lapsi, joka verhosi itsekkäisyytensä hyvin hienolla +seurustelutavalla ja miellyttävillä hyväilyillä. + +André Lhérytäkö varten hän yhä säilytti sielunsa vapaana? Hän ei +itsekkään sitä enää oikein tietänyt, sillä aikaa myöten hän pakostakin +oli oivaltanut kuinka lapsellinen tämä unelma oli. Päivä päivältä hän +ajatteli häntä vähemmin. + +Hän oli melkein alistuen mukautunut oleskelemaan uudessa vankilassaan; +ja elämä olisi käynyt hänelle siedettäväksi, ellei Hamdi kaksi vuotta +kestäneen avionsa jälkeen olisi lisäksi nainut Durdanén, täten tullen +kahden vaimon mieheksi, suhde, jota tätä nykyä pidetään vanhentuneena +Turkinmaalla. + +Välttääkseen kaikkia epämiellyttävän mauttomia kohtauksia "Zahidé" oli +pyynnöstä saanut luvan vetäytyä pariksi kuukaudeksi Khassim-Pashaan +isoäitinsä luo, saadakseen aikaa mukautua uuteen tilanteeseen ja +valmistuakseen siihen kaikessa levollisuudessa. + +Eräänä iltana hän siis huomiota herättämättä oli lähtenyt pois -- +päätettyään rohjeta kaikkea pikemmin kuin palata tähän taloon, missä +häntä yhä enemmän tahdottiin pakottaa näyttelemään haaremi-naisen osaa. + +Zeyneb ja Mélek olivat niinikään molemmat palanneet Khassim-Pashaan, +Mélek oli kestettyään kiduttavia ja epätoivoisia kuukausia viimein +saanut eron kauheasta miehestään; ja elettyään surkeasti puolitoista +vuotta yhdessä potilaan kanssa, joka joka tavalla oli herättänyt +hänessä inhoa, oli Zeyneb miehensä kuoleman kautta vapautunut hänestä. +Melkein samanaikuisesti oli heidän kukkea nuoruutensa runneltu, olivat +he joutuneet väsyneiksi haaksirikkoisiksi elämän merellä, mutta siitä +huolimatta he äärettömässä lamaustilassaan olivat entistään likeisemmin +sisarellisella luottamuksella liittyneet toisiinsa. + +Turkkilaisten lehtien levittämä tieto André Lhéryn tulosta +Konstantinopoliin oli heissä herättänyt hämmästystä ja se oli samalla +syössyt heidän entisen epäjumalansa alas jalustaltaan: tuo mies +olisi siis muiden tavallisten kuolevaisten kaltainen, hän siis oli +palveleva alempana virkamiehenä lähetystössä; hänellä oli ammatti, ja +ennen kaikkea hän oli jo jotenkin _iäkäs!_... ja ilkkuen Mélek kuvasi +serkulleen hänen entisten unelmiensa esinettä vanhana kaljupäänä +herrana, joka todennäköisesti oli pyyleäruumiinen. + +André Lhéry -- näin kertoi heille muutama päivä myöhemmin eräs +heidän ystävättäristään Englannin lähetystöstä, jolla oli ollut +tilaisuus kohdata hänet ja jolta he innokkaasti utelivat tuota +miestä koskevia tietoja -- André Lhéry -- hm -- hän on tavallisesti +sietämätön, joka kerta kun hän avaa suunsa, hän näyttää siltä kuin +soisi kanssapuhujalleen armon. Seurapiireissä hän huomiotaherättävästi +näyttää, että hänellä on ikävä... Mutta lihava ja kalju hän ei +ollenkaan ole, minun on pakko tunnustaa se. + +-- Hänen ikänsä? + +-- Hänen ikänsä... Siitä ei voi puhua. Se voi vaihdella kahdenkymmenen +vuoden erolla tunnista toiseen. Hän kun niin perin huolellisesti +hoitaa itseään, onnistuu hänen vielä näyttää nuorelta, varsinkin jos +voi häntä huvittaa, sillä hänellä on nauru ja ikenet kuin lapsella... +Jopa tuollaisina hetkinä huomasin, että hänellä on lapsensilmätkin... +Muuten hän on ylpeä, vaikuttavaisuuden tavoittelija ja hajamielinen... +Sanomalehdistö on jo hyvin epäsuopea hänelle... + +Huolimatta näistä saamistaan tiedoista he lopulta olivat päättäneet +yrittää tuota vaarallista seikkailua tavata hänet, hankkiakseen +itselleen hiukan vaihtelua elämänsä epätoivoisessa yksitoikkoisuudessa. + +Heidän sielunsa pohjalla oli kuitenkin jälellä hiukkanen entistä +ihailua siltä ajalta, jolloin hän heidän mielestään oli korkeampi +olento, yläpuolella pilviä leijaileva. Ja saadakseen järkevän syyn +syöksyäkseen tuohon vaaraan, he sanoivat toisilleen: Pyydämme häntä +kirjoittamaan kirjan nykyaikaisen turkkilaisnaisen hyväksi; täten +saatamme kenties olla hyödyllisiä sadoille sisarillemme, joiden elämä +on murskattu samoin kuin meidän elämämme. + + + + +IX. + + +Hyvin pian Tshiboukliin tehdyn huimapäisen huviretken jälkeen tuli +kevät, tuo Konstantinopolin äkillinen, lumoava, lyhytaikainen kevät. +Itsepäinen kylmä Mustanmeren tuuli taukosi äkkiä. Silloin oli +hämmästyksekseen huomannut että tässä maassa, joka on yhtä eteläinen +kuin Keski-Italia ja -Espanja, saattaa olla hetkiä, joina on suloisen +valoisaa ja lämmintä. Bosporia, palatsien marmorisia laitureita ja +veteen asti ulottuvia vanhoja taloja, oli alkanut kullata valtaavan +hurmaava auringonpaiste. Ja kuivaksi ja kuultavaksi muuttuneessa +ilmassa Stambul oli jälleen vajonnut kuvaamattomaan itämaalaiseen +raukeuteensa; haaveileva ja mietiskelevä turkkilainen kansa alkoi taas +oleskella ulkoilmassa, istuen tuhansien pikkukahviloiden edustalla, +jotka ympäröivät pyhiä moskeijoja, lähellä suihkulähteitä, tuoreen +vihreissä viiniköynnösmajoissa, glysiinien ja plataanien siimeksessä; +lukemattomat nargile-piiput syöksivät pitkin katujen pituutta +houkuttelevia sauhujaan, ja pääskyt häärivät ilosta huumaantuneina +pesiensä ympärillä. + +Vanhat haudat, harmaat kupukatot lepäsivät sanomattoman rauhan +verhoamina, jota saattoi luulla muuttumattomaksi, ainaiseksi. Etäinen +Aasian ranta ja tyven Marmarameri, jotka silloin tällöin näki +vilahdukselta, heijastivat häikäisevää valoa. + +André Lhéry alkoi taas viettää turkkilais-itämaalaista elämäänsä, +ehkä alakuloisempana kuin nuoruutensa päivinä, mutta yhtä hartaasti +ja intohimoisesti. Ja eräänä päivänä hänen istuessaan varjossa +satojen turbaani-päisten uneksijain joukossa, kaukana Perasta, ja +nykyajan levottomuudesta, keskellä kiihkoisan vanhan Stambulin +sydäntä, Jean Renaud, joka oli hänen alinomainen kumppaninsa hänen +turkkilaiselämässään, kysyi muitta mutkitta: + +-- No, etkö enää ole kuullut mitään noista kolmesta pienestä +Tshibouklin aaveesta? + +Tämä tapahtui Mehmed-Fatih'n moskeijan edustalla, vanhanaikaisella +torilla, jolle europpalaiset eivät koskaan eksy, ja oli juuri se hetki, +jona muedsmit kuin yläilmoihin kohonneina minareettien jättimäisten +kivipatsaiden huipuista laulavalla äänellä kutsuvat rukoushetkeen; nämä +äänet kaikuivat kaukaisilta lähtien korkealta yläpuolelta tätä matoista +maailmaa, kautta sinikuultavan auteren. + +-- Vai nuo kolme pientä turkkilaisnaista? En ole kuullut heistä mitään +sen kirjeen jälkeen, jonka sinulle näytin... Luulenpa, että tuo +seikkailu nyt on lopussa, ja että he eivät enää sitä ajattele. + +Tätä sanoessaan hän teeskennellen näytti välinpitämättömältä, mutta +tuo kysymys oli häirinnyt hänen mietiskelynsä levollisuutta, sillä +niinä päivinä, jotka kuluivat hänen saamattaan enempiä tietoja noista +tuntemattomista naisista, hän surumielisenä ajatteli, ettei hän +luultavasti enää koskaan saisi jälleen kuulla "Zahide'n" ääntä, joka +kajahti niin oudon lempeänä harsonsa alta... Se aika oli jo ohi, +jolloin hän oli varma tekemästään vaikutuksesta, häntä ei mikään +lamauttanut niin kuin se tietoisuus, että nuoruutensa pakeni, ja +surullisena hän ajatteli: He luulivat minua nuoreksi, ja varmaankin +pettyivät suuresti... + +Heidän viime kirjeensä päättyi sanoihin: "Tulemme olemaan ystäviänne, +jos tahdotte." -- Eihän hän toivonut sen parempaa. Mutta miten +tavata heidät jälleen? Lähteä niin äärettömässä sokkelossa kuin +Konstantinopoli, missä epäluuloisuus on suuri, etsimään kolmea +turkkilaisnaista, joiden nimeä ja kasvoja ei tunne, oli yhtä toivotonta +kuin ryhtyä sellaiseen mahdottomaan tehtävään, jota pahat henget ennen +muinoin ivamielin ehdottivat satujen sankareille... + + + + +X. + + +Samana päivänä, ja juuri samana hetkenä tuo pieni salaperäinen +naisparka, joka oli toimeenpannut tuon seikkailukkaan retken +Tshiboukliin, valmistautui astumaan yli Yldizin hirvittävän kynnyksen +pelätäkseen viimeisen valttinsa. Hän oli palannut Kultaisen-Sarven +vastakkaisella rannalla olevaan Khassim-Pashaan, ja asusti nyt +entisessä tyttö-huoneessaan tuskallisten ikkuna-ristikkojen takana, +paraikaa innokkaasti häärien peilin edessä. Pitkälaahuksinen hopealla +kirjailtu harmaa puku, joka edellisenä päivänä oli saapunut kuuluisalta +naistenräätäliltä Parisista, saattoi hänet näyttämään tavallista +solakammalta, hienommalta ja notkeammalta. Hän tahtoi olla hyvin +kaunis sinä päivänä, ja hänen molemmat serkkunsa, yhtä levottomina +kuin hän siitä, mitä oli tapahtuva, avustivat syvän hiljaisuuden +vallitessa hänen pukeutumistaan. Ja tuo hame puki häntä erinomaisesti, +rubiinit sointuivat niinikään hyvin puvun harmaaseen kankaaseen. Oli +jo kiire... Laahus nostettiin nauhalla vyötäisten varaan, sillä tätä +vaatii hovitapa hallitsijan puheille pääsijältä; tämä hovi-laahus +tosin on välttämätön olemassa, mutta ei yksikään nainen, joka ei +ole täysiverinen prinsessa, saa laahuksellaan lakaista palatsin +komeita mattoja. Sitten verhottiin vaaleatukkainen pää "jakirak'iin", +tuollaiseen vanhanaikaiseen valkoiseen harsoon, jota ylhäiset +naiset vieläkin käyttävät erityisissä tilaisuuksissa, liikkuessaan +ajoneuvoissa tai veneessä, ja joka täytyy olla yllä Yldiz-palatsiin +pyrkijällä, sinne kun ei päästetä ketään "tsharshaf'iin" puettua naista. + +Nyt oli hetki tullut; "Zahidé" suuteli jäähyväisiksi serkkujaan, astui +alas portaita ja istuutui kuomivaunuihinsa, joita koristivat kullatut +lyhdyt ja joita vetivät kultahelaisia valjaita kantavat mustat hevoset. +Ja hän läksi ajamaan, kiertokaihtimet laskettuina vaunuikkunain eteen +ja välttämättömän eunukin istuessa ajurin vieressä. + +Sinä päivänä häntä uhkasi onnettomuus, jota jo oli voinut odottaakin: +tuo kahden kuukauden loma, jonka hänen anoppinsa oli hänelle myöntänyt, +oli loppuun kulunut, ja Hamdi vaati nyt mahtajan tapaan, että vaimonsa +palaisi yhteiseen kotiin. Tämä tapahtui kenties hänen omaisuutensa +vuoksi, mutta ehkä rakkaudestakin, sillä olihan Hamdi oivaltanut, että +_hän_ oli hänen kotinsa viehätysvoima, vaikka toinen olikin kiehtonut +hänen aistinsa. Ja hän tahtoi pitää luonaan heidät molemmat. + +Avioero siis, mistä hinnasta tahansa. Mutta kehen turvautua, +saavuttaakseen sen?... Hänen isänsä, johon hän myöhemmin vähitellen +taas oli kohdistanut hellyytensä, olisi kyllä puhunut hänen puolestaan +sulttaanille; mutta hän oli jo vuoden levännyt Eyoubin pyhällä +hautausmaalla. Ei ollut siis ketään muuta kuin hänen isoäitinsä, joka +oli liian vanha ryhtyäkseen sellaiseen toimenpiteeseen ja ennen kaikkea +liian vanhoillinen ymmärtääkseen. Hänen aikanansa, kaksi, kolme jopa +neljä aviovaimoa talossa oli ollut luonnollisin asia maailmassa. +Europasta se oli tullut, -- samoin kuin kotiopettajattaret ja epäusko +-- tuo uudenaikainen tapa pitää ainoastaan yksi vaimo. + +Epätoivossaan "Zahidé" oli päättänyt lähteä heittäytymään sulttaanin +äidin jalkojen juureen, hän kun oli tunnettu hyväsydämisyydestään, ja +puheille pääsy oli empimättä myönnetty hovimarsalkka Tewfik-Pashan +tyttärelle. + +Tultuaan Yldizin puutarhojen ison suojamuurin sisäpuolelle, saapuivat +mustat kunniavaunut suljetun ristikkoportin eteen, joka johti +sulttaanittaren puutarhoihin. Neekeri, kädessä iso vahva avain, tuli +avaamaan, ja ajoneuvot, sulttaanittaren liveriin puettujen eunukkien +seuraamina, jotka olivat rientäneet esiin auttamaan tulijaa vaunuista, +poikkesivat kukkiviin puistokujiin ja pysähtyivät viimein pääoven eteen. + +Kaunis anojatar tunsi valmistavat menot, hän kun usein oli ollut +tuon hyvän ruhtinattaren suurissa vastaanottajaisissa Bairam-juhlia +vietettäessä. Niin kuin oli odottanut, hän tapasikin eteisessä +kolmisenkymmentä aivan nuorta orjatarta, jotka olivat ihmeen kauniit +ja vallan samalla tavoin puetut kuin sisaret ikään. He olivat +järjestyneet kahteen riviin vastaanottamaan hänet. Tervehdittyään +häntä kaikki yht'aikaa nuo pienet keijut ympäröivät hänet kuin kevyt, +hyväilevä lintuparvi ja veivät hänet "jakmak-saliin", minne jokaisen +naisen ensin oli mentävä riisumaan huntunsa. Sanaakaan sanomatta, ja +mestarillisen taitavasti, keijukaiset kädenkäänteessä riisuivat häneltä +musliini-hunnun, joka oli kiinnitetty lukemattomin nuppineuloin, ja +hän seisoi siinä valmiina, eikä ainoakaan tukan kiemura ollut joutunut +epäjärjestykseen, kun hänen päähänsä laskettiin se kevyt harsoturbaani, +joka kiinnitetään päälaelle diadeemin tavoin ja joka on pakollinen +hovissa, missä ainoastaan täysveristen prinsessain on sallittu esiintyä +paljain päin. Sitten tuli ajutantti tervehtimään häntä ja viemään +hänet odotussaliin -- tämä ajutantti oli tietysti nainen, sillä +sulttaanittaren asunnossa ei ole mitään mieshenkilöitä; se oli nuori +tsherkessiläis-orjatar; tähän toimeen valittiin aina pitkävartaloinen, +nuhteettoman kaunis nainen, joka oli puettu kultanyöriseen +sotilastakkiin, pitkään vyötäisille kiinnitettyyn laahukseen, ja jolla +oli päässä pieni kultakalunalla koristettu upseerinlakki. + +Odotussaliin tuli rouva aarremestarinna, hovimenojen määräyksen +mukaisesti hetkeksi pitämään vieraalle seuraa; tämä nainen oli +luonnollisesti niinikään tsherkessitär, sillä turkkilaisnaisia ei oteta +hoviin palvelukseen, niin ylhäiseen toimeen kelpaa ainoastaan hyvästä +perheestä lähtenyt tsherkessitär, ja kuului asiaan keskustella hänen +kanssaan; joka seurusteli korkeissa piireissä ja itse oli ylhäisönainen. + +Kaikki nämä hitaat seremoniat olivat kuolettavan ikäviä, ja "Zahidé" +tunsi toiveidensa ja rohkeutensa heikkenemistään heikkenevän... + +Sinä hetkenä, jona hänen oli määrä astua tuohon niin vaikeapääsyiseen +saliin, missä kalifin äiti paraikaa oli, hän vapisi kuin olisi ankara +kuume häntä ahdistanut. + +Sali, jonka komeus valitettavasti oli kokonaan europpalainen, +lukuunottamatta erinomaisia koraani-lauselmien koristamia mattoja, +tämä sali oli valoisa ja iloinen ja Bosporin puolella, jonka näki +ikkunoiden ristikkojen kautta kimmeltelevän päivänpaisteessa. Viisi +tai kuusi hovipukuista henkilöä ja lempeä ruhtinatar nousi taustalla +vastaanottaakseen vieraan. Kolme syvää kumarrusta vallan kuin +länsimaisten hallitsijain edessä -- kolmas niistä oli täydellinen +polvistuminen, pää kumartuneena alas asti ikäänkuin suutelemaan +ylhäinen naisen hameen helmaa; mutta tämä ojensi heti sydämellisesti +hymyillen molemmat kätensä nostaakseen hänet ylös. Siellä oli nuori +prinssi, yksi sulttaanin pojista, joilla, samoin kuin sulttaanilla, on +oikeus nähdä kasvoiltaan verhoamattomia naisia. Siellä oli niinikään +kaksi täysiveristä prinsessaa, hentoja ja siroja, paljain päin ja +pitkälaahuksiset hameet yllä. Ja lopuksi kolme naista, hyvin vaaleat +hiukset pienen turbaanin peittäminä ja laahus päästään kiinnitetty +vyötäisille: nämä olivat liikanimeltään "Saraylis" entisiä palatsin +orjattaria, sittemmin avioliiton kautta kohonneina ylhäisönaisiksi. +He olivat jo muutaman päivän olleet vieraina entisen valtijattarensa +ja hyväntekijänsä luona, sillä "Saraylis"-naisina heillä oli oikeus +käydä kutsumatta tervehtimässä mitä ruhtinatarta tahansa, aivan +kuin olisivat kuuluneet perheeseen. (Tältä kannalta otetaan orjuus +Turkinmaalla, ja moni meidän jyrkästi vaativaisten sosialistiemme +vaimoista voisi menestyksellisesti saada haaremissa opetusta siitä, +miten hänen tulisi kohdella palvelijatartaan tai kotiopettajatartaan, +jotta heillä olisi yhtä hyvät olot kuin turkkilaisilla orjattarilla.) +Viehättävä piirre melkein kaikissa todellisissa ruhtinattarissa on +ystävällisyys ja teeskentelemättömyys; mutta varmaankaan ei kukaan +voita tätä konstantinopolilaista ruhtinatarta teeskentelemättömyydessä +ja lempeässä vaatimattomuudessa. + +-- Rakas pikku ystäväni, sanoi iloisena valkohapsinen sulttaanitar, +siunaan sitä suotuisaa tuulta, joka toi teidät tänne. Nyt jäätte +tietysti luoksemme koko päiväksi: käytämmepä hyväksemme tilaisuutta +saadaksemme kuulla teidän soittavan; tehän soitatte vallan +ihastuttavasti. + +Nuoria kaunottaria, joita ei vielä ollut näkynyt -- virvokkeita +tarjoilevia orjattaria -- astui nyt sisälle tuoden kultatarjottimilla +kultakuppeihin ja -astioihin kaadettua kahvia, mehua ja ruusu-hilloa. +Ja sulttaanitar käänsi keskustelun johonkin päivänkysymykseen, +jommoisia aina tihkuu sisälle haaremeihin, jopa kaikkein +eristetyihimpiinkin. + +Mutta vieras ei voinut peittää levottomuuttaan; hänellä oli tarve +puhua, rukoilla jotakin, tämän huomasi ilmeisen selvästi... +Rakastettavan hienotunteisesti prinssi poistui huoneesta; prinsessat ja +kauniit Saraylikset poistuivat niinikään, vetäen verukkeeksi lähtevänsä +katselemaan jotakin kaukana Bosporilla olevaa, ja asettuivat seisomaan +viereisen salin ristikkoikkunoiden ääreen. + +-- Mistä onkaan kysymys, rakas lapsi? kysyi silloin vallan hiljaa tuo +ylhäinen ruhtinatar ja kumartui äidillisesti polvistuneen "Zahidén" yli. + +Ensi hetket olivat täynnä kauheata kiihtyvää ahdistusta, kun tuo +kapinallinen pikku nainen, joka halukkaasti koetti sulttaanittaren +kasvoista lukea tunnustuksensa tekemää vaikutusta, huomasi, ettei +ruhtinatar mitään ymmärtänyt, vaan näytti pelästyneeltä. Hänen +silmänsä, jotka kuitenkin edelleen olivat ystävälliset, eivätkä +näyttäneet kieltävän, tuntuivat sanovan: "Avioero, ja niin vähän +oikeutettu! Mikä vaikea asia! Mutta joka tapauksessa tahdon koettaa... +Mutta tällaisten asianhaarojen vallitessa poikani ei suinkaan tule +suostumaan." + +Ja tämän epäyksen edessä, jota ei kuitenkaan oltu sanoin ilmaistu +"Zahidé" luuli tuntevansa lattian järkkyvän polviensa alla ja olevansa +hukassa -- kun äkkiä koko palatsin läpi kulki ikäänkuin pyhän kauhun +väristys; juostiin kevyin askelin eteisessä, kaikki orjat käytävissä +kumartuivat maahan asti silkkipukujen kahistessa. Ja eräs eunukki +syöksyi sisään saliin ja huudahti pelon vaikutuksesta vielä tavallista +kimakammalla äänellä: + +-- Hänen Keisarillinen Majesteettinsa!... + +Tuskin hän oli lausunut nämä sanat, jotka kuullessaan kaikki kumarsivat +päänsä, kun sulttaani jo ilmestyi kynnykselle. + +Yhä polvillaan oleva anojatar kohtasi ja kesti hetken sitä katsetta, +joka suoraan suuntautui häneen, sitten hän menetti tajunsa ja luhistui +alas kuolonkalpeana, hopeanhohteisen hameen ympäröidessä hänet pilven +tavoin. + +Hän, joka juuri oli ilmestynyt tuolle ovelle oli se mies, joka maan +päällä on kaikkein arvoituksellisin useimmille länsimaalaisille, +nimittäin äärettömän edesvastuun painama kaliifi, se mies, joka +hallitsee koko suunnattoman laajaa Islamia, ja jonka tulee puolustaa +sitä sekä kristittyjen kansojen salaiselta liitolta että ajan +tulivirralta, se mies, jota Aasian erämaiden sydämeen asti mainitaan +"Jumalan varjoksi." + +Tuona päivänä hän tuli ainoastaan tervehtimään kunnioitettua äitiään, +ja silloin hän havaitsi polvistuneen nuoren naisen silmissä ahdistusta +uhkuvan palavan rukouksen. Ja tämä katse tunki hänen arvoitukselliseen +sydämeensä, joka joskus paatuu raskaan kutsumuksen painosta, mutta joka +sensijaan salaa on altis mitä syvimmälle säälille. Päätään nyökäyttäen +hän osoitti anojatarta tyttärilleen, jotka syvälle kumartuneina +eivät olleet nähneet hänen luhistuvan alas, ja nyt nuo molemmat +pitkälaahuksisiin hameisiin puetut prinsessat nostivat hellästi +käsivarsiensa nojaan nuoren naisen, jonka laahus oli köytetty kiinni +vyötäisille ja joka silmillään oli voittanut asiansa. + +Kun "Zahidé" viimein palasi tajuihinsa, oli sulttaani poissa. Äkkiä +hän muisti kaiken ja katseli ympärilleen, epävarmana siitä, oliko +todellisuudessa vai ainoastaan unissa nähnyt tuon pelätyn ylhäisen +henkilön. Ei, sulttaani ei enää ollut siellä. Mutta hänen äitinsä, +sulttaanitar, kumartui hänen ylitsensä, piti kiinni hänen käsistään ja +sanoi sydämellisesti: + +-- Tointukaa taas, lapseni, ja olkaa iloinen: poikani lupasi minulle +huomenna allekirjoittaa iraden, joka tekee teidät vapaaksi. + +Astuessaan alas marmoriportaita, hän tunsi itsensä niin kevyeksi, +niin huumautuneeksi ja värähtävän iloiseksi kuin lintu, jonka häkki +juuri on avattu. Ja hän hymyili pienille keijuille, jotka riensivät +saapuville auttamaan jälleen hänen päähänsä jakmak-huntua ja jotka +kädenkäänteessä olivat nuppineuloin hänen hiuksilleen ja kasvoilleen +kiinnittäneet tuon ammoisista ajoista käytetyn monipoimuisen valkoisen +harson. + +Noustuaan kultauksella koristettuihin mustiin kuomivaunuihinsa ja +hevostensa ylpeästi kiitäessä Khassim-Pashaa kohti, hän tunsi pilven +laskeutuvan ilonsa yli. Hän oli vapaa, ja hänen ylpeytensä loukkaus oli +kostettu. Mutta hän sen huomasi, että häntä kiinnitti vielä Hamdiin +salainen halu, josta hän äsken oli luullut ainaiseksi vapautuneensa. + +"Tämä on alhaista ja nöyryyttävää -- hän ajatteli itsekseen, -- +sillä tuo mies ei koskaan ole tuntenut uskollisuutta eikä hellyyttä, +enkä minä häntä rakasta. Hän on siis auttamattomasti saastuttanut ja +alentanut minut, kun vielä muistelen hänen syleilyään. Ja jos joskus +vastedes elämäni polulla kohtaan toisen miehen, johon rakastun, ei +minulla enää ole muuta jälellä kuin sieluni, jota kannattaa hänelle +lahjoittaa; enkä koskaan anna hänelle muuta kuin sen, en koskaan..." + + + + +XI. + + +Seuraavana päivänä hän kirjoitti André'lle: + + Jos ensi torstaina on kaunis ilma, tahdotteko silloin tulla + tapaamaan meitä Eyoubiin? Kello kahden vaiheilla saavumme + veneellä ja soudamme maihin niiden portaiden kohdalla, jotka + laskeutuvat alas vedenpintaan asti ja jotka ovat moskeijaan + johtavan marmorilaattaisen puistokujan päässä. Lähellä olevasta + pienestä kahvilasta voitte nähdä meidän astuvan maihin, ja + tunnettehan uudet ystävänne, nuo kolme pientä mustaa aaveparkaa, + jotka näitte joku päivä sitten? Koska kernaasti käytätte feziä, + niin pankaa se päähänne, se vähentää yrityksen vaarallisuutta. + Me menemme suoraa päätä moskeijaa kohti ja käymme sinne sisälle + hetkeksi. Te odotatte meitä pihalla. _Lähtekää, sitten astumaan, + me seuraamme teitä_. Te tunnette Eyoubin paremmin kuin me, + hakekaa joku yksinäinen paikka -- ehkä hautausmaan ylimmältä + kohdalta -- missä häiriintymättä voimme keskustella. + +Torstaina olikin hyvin kaunis ilma, ja taivas kaareutui korkeana ja +tummansinisenä. Oli äkkiä tullut lämmin sää pitkän talven jälkeen, ja +Itämaan kaikki tuoksut, jotka olivat uinuneet kylmänä vuodenaikana, +olivat kaikkialla jälleen heränneet vireille. + +Oli vallan tarpeetonta kehottaa André'ta panemaan fezi päähänsä +Eyoubissa käynnilleen, sillä kunnioituksesta menneisyyttä kohtaan +hän ei koskaan olisi tahtonut esiintyä toisin tässä kaupunginosassa, +jossa ennen oli asunut. Hänen palattuansa Konstantinopoliin tämä +oli ensi kerta kuin hän lähti sinne; astuessaan maihin veneestä +ja laskiessaan jalkansa noille rautaportaille, jotka yhä olivat +entisellään, hän liikutetuin mielin tunsi jälleen kaiken tässä +erikoisessa, koskemattomassa maailman sopukassa. Pieni kahvila, joka +oli sijoitettu lähelle vedenpintaa paaluille rakennettuun madonsyömään +vanhaan puutaloon, ei ollut muuttunut hänen nuoruudestaan. Ollen +Jean Renaudin seurassa, jolla niinikään oli fezi päässä ja joka oli +saanut käskyn olla puhumatta, hän meni kahvilaan ja istuutui vanhana +ikuiseen saliin, johon puhdas ilma ja lahden viileys vapaasti tuulahti +sisälle; kehnoilla divaaneilla, jotka olivat päällystetyt vaalenneella +pumpulikankaalla, loikoi päivänpaisteessa hyväilynhaluisia kissoja +muutamien pitkiin kauhtanoihin ja turbaaneihin puettujen henkilöiden +vieressä, jotka katselivat sinitaivasta. Kaikkialla vallitsi tuo +liikkumattomuus, tuo välinpitämättömyys siitä, että aika kuluu, tuo +lempeä ja alistuva viisaus, jota tapaa ainoastaan Islamin maissa, +pyhien moskeijojen ja suurten hautausmaiden yksinäisillä alueilla. + +André istuutui kattuuni-divaanille yhdessä tälle vaaralliselle +seikkailulle lähteneen toverinsa kanssa, ja pian heidän +nargile-piippujensa savu yhtyi uneksijain savuihin; nämä heidän +tupakoivat naapurinsa olivat imameja, jotka olivat tervehtineet heitä +turkkilaiseen tapaan, kun eivät voineet luulla heitä muukalaisiksi, ja +André oli mielissään heidän erehdyksestään, joka oli edullinen hänen +tuumilleen. + +Vallan heidän silmiensä edessä oli pieni maallenousupaikka, +johon odotetut epäilemättä pian olivat saapuvat. Järjestysmies, +valkopartainen kunnon vanhus, otti tehtävänsä helpolta kannalta; +sauvansa rautakoukulla hän auttoi harvoja aluksia laskemaan rantaan. +Näki vedenpinnan himmeästi kimmeltävän tuolla suljetulla lahdella, +missä ei ole luodetta ja vuosta ja joka lakkaamatta huuhtelee +satavuotisia kiviportaita. + +Kultaisen-Sarven pohjukka on kuin maailman äärillä, ei kukaan kulje +siitä ohi mennäkseen toiseen paikkaan, siitä ei johda tie mihinkään. +Jyrkillä rantatöyräillä ei liioin ole kauemmaksi kulkevia teitä; kaikki +päättyy tähän, niin hyvin merenhaara kuin Konstantinopolin elämä ja +liikenne; kaikki on täällä vanhaa ja autiota hedelmättömien kumpujen +juurella, jotka ovat ruskeat kuin erämaa ja täynnä hautoja. Paitsi +pientä paaluille rakennettua kahvilaa, jossa he istuivat odottamansa, +oli siellä ainoastaan muutamia vinoiksi luhistuneita puutaloja ja +vanha tanssivien dervishien luostari, sekä hautakiviä tässä autiossa +yksinäisyydessä. + +He pitivät tarkoin silmällä niitä kevyitä veneitä, jotka silloin +tällöin laskivat rantaan ja jotka tulivat Stambulin puolelta tai +Khassim-Pashasta, tuoden moskeijaan tai haudoille oikeauskoisia, tai +tuon rauhallisen esikaupungin asukkaita. He näkivät kahden dervishin +astuvan maihin, sitten tuli muutamia vallan mustia naishahmoja, jotka +kuitenkin astuivat kumarassa ja hitaasti, ja lopuksi kaksi hurskasta +ukkoa vihreät turbaanit päässä. Puulaessa heidän päidensä yläpuolella +tanssi väreilevän vedenpinnan heijastama auringonkiilto kuin liikkuva +silkkiverkko, joka kerta kun uusi vene samensi vesipeilin. + +Viimein näkyi kaukaa jotain, mikä suuresti vivahti odotettuihin +naisiin: veneestä erottautui vasten lahden kirkasta sineä kolme pientä +varjokuvaa, jotka kaukaakin näyttivät solakoilta ja hienoilta. + +Siinä saapuivat todella odotetut. He astuivat maihin ihan lähellä +Andréta ja tunsivat hänet epäilemättä, huolimatta kolmikertaisista +harsoistaan, sillä he kulkivat hitaasti eteenpäin valkeilla +kivilaatoilla laskettua tietä pitkin moskeijalle. Molemmat miehet +eivät luonnollisestikaan olleet tehneet pienintäkään liikettä ja +he rohkenivat tuskin seurata heitä katseineen tuolle melkein alati +autiolle, mutta pyhälle tielle, jonka molemmin puolin lukuisat vainajat +nukkuivat iäistä untansa. + +Melkoista myöhemmin André nousi vitkaan ja välinpitämättömän näköisenä +ja kulki hitaasti, samoin kuin nuo naiset, eteenpäin vainajien +leposijojen välitse johtavaa tietä. Nämä hauta-kioskit, jotka +kohosivat molemmin puolin tietä, olivat osaksi pyöreitä valkoisia +marmori-pyörykköjä, osaksi rivissä olevia rautaristikkojen sulkemia +pylväskäytävän tapaisia rakennuksia. + +Jos pysähtyi näiden kioskien eteen ja katsoi sisään ikkunoista, +näki sisällä puolihämärässä joukon korkeita emirin-vihreitä +ruumisalttareita, joita koristivat vanhanaikaiset koruompeleiset +peitteet. + +Ja pylväskäytävien rautaristikko-aitojen takana oli hautoja taivasalla, +samanlaisia kuin kaikkialla näkee hämmästyttävän paljon; isoja, vielä +komeita marmorisia hautapatsaita, joita on niin tiheässä, että ne ovat +vallan kiinni toisissaan; ne ovat muodoltaan erinomaisen aistikkaita +ja salaperäisten arabeskien ja kullattujen kaiverruskirjoitusten +peittämiä, ja niitä ympäröi joka taholla rehottava vihannuus, heleät +ruusut, metsäkukat ja pitkä ruoho. Kajahtavien kivilaattojen välisistä +raoista ruoho niinikään pistää esiin, ja moskeijaa lähestyjä kulkee +vihreänhohteisessa hämärässä, sillä puiden oksat muodostavat täällä +holvin. + +Saavuttuaan pyhään esikartanoon, André katseli ympärillään, olivatko +he siellä. Mutta siellä ei vielä ollut ketään. Oli hyvin varjokasta +holvien ja pihalla kasvavien satavuotisten plataanien alla; vanhoissa +muureissa kiilsi siellä täällä fajanssilaattoja auringonsäteen +heijastuksessa, joka pujoittelihe alas lehvien lomitse; maassa +tepasteli lähistön kyyhkyjä ja haikaroita, jotka tunsivat olevansa +turvissa tässä rauhallisessa paikassa, missä ihmiset eivät ajatelleet +muuta kuin rukoilemista. Nyt kohosi viimein raskas verho, joka peitti +pyhätön oven, ja nuo kolme pientä mustaa haamua astuivat ulos. + +"Lähtekää sitten astumaan" -- näin oli "Zahidé" kirjoittanut. +André asettui siis etunenään ja läksi hiukan epäröivin askelin +hiljaisille, synkille poluille, joiden molemmin puolin yhä kohosi +rautaristikko-aitausten sulkemia pylväskäytäviä, sisällä häämöittävine +hautakiviryhmineen, ja hän saapui vaatimattomampaan, vanhempaan +ja huonommin hoidettuun osaan kalmistoa, missä haudat ovat kuin +raivaamattomassa korvessa. + +Hän oli nyt tullut kummun juurelle ja alkoi heti nousta sen rinnettä +ylös. + +Nuo kolme pientä haamua seurasivat häntä noin parinkymmenen askeleen +päässä, ja vielä paljon kauempaa seurasi Jean Renaud, joka oli saanut +toimekseen olla tähystäjänä ja tarvittaessa antaa hälyytysmerkki. + +He nousivat yhä korkeammalle, silti poistumatta niiden äärettömän +laajojen hautausmaiden alueelta, jotka peittävät kaikki Eyoubin +ylängöt. Ja vähitellen levisi heidän eteensä näky Tuhannesta yhdestä +yöstä; mikäli he kohosivat korkeammalle, alkoi paksujen oksakimppujen +lomitse vähitellen yhä selvemmin näkyä etäisyydessä häämöittävä +Konstantinopoli. Täällä ei enää ollut sellaista lehtoa, kuin alhaalla +pyhätön ympärillä, ei pensaiden ja kasvien sekoitusta. Ylhäällä +kukkulan huipulla ruoho oli lyhyt, ja lukemattomien hautapatsaiden +välissä kohosi ainoastaan jättiläismäisiä sypressejä, jotka sallivat +tuulahduksien vapaasti liikkua ja laajoihin näköaloihin. + +Nyt he olivat saapuneet ylimmälle huipulle keskellä tätä rauhallista +yksinäisyyttä; André pysähtyi, ja nuo kolme solakkaa kasvotonta olentoa +ympäröivät hänet. + +-- Luulitteko vielä näkevänne meidät? he kysyivät melkein yhtä haavaa, +pehmeine sulavine äänineen ja ojensivat hänelle kätensä. + +Tähän André vastasi hiukan alakuloisena: -- Enhän tietänyt, vieläkö te +palaisitte. + +-- No niin! tässä he taas ovat, nuo kolme etsivää sielua, jotka ovat +valmiit mihin uskaliaaseen tekoon tahansa... Mutta minne viettekään +meidät? + +-- Ainoastaan tänne, jos suvaitsette. Katsokaahan tätä hautakivien +muodostamaa nelikulmiota, sen sopivampaa istumapaikkaa emme voi +löytää... En näe ketään ihmistä lähistössä... Sitäpaitsi on minulla +fezi päässä; puhumme turkinkieltä jos joku kulkee ohi, ja silloin +luullaan, että te olette kävelyllä isänne kanssa... + +-- Oh, miehemme kanssa, oikaisi "Zahidé" hyvin toimessaan. + +Ja André kiitti häntä lyhyesti kumartaen. + +Turkinmaalla missä vainajille omistetaan niin harrasta kunnioitusta, +ei kuitenkaan pidetä sopimattomana istuutua haudoille, eikä edes +hautakiville, ja useilla hautausmailla kävellään ja levätään +siimeksessä, samoin kuin meillä puistoissa ja puistikoissa. + +-- Tänään sanoi "Néchédil", istuutuessaan ruohistoon kaatuneelle +hautapatsaalle, emme tahtoneet ehdottaa teille kohtaamista niin +etäisessä paikassa kuin ensi kerralla; kohteliaisuutenne väsyisi +lopulta. + +-- Tämä Eyoub on ehkä hiukan liian kiihkoisan haaveellinen paikka niin +vaaralliselle seikkailulle kuin tämä meidän retkemme on, huomautti +"Zahidé". Mutta tehän pidätte tästä paikasta ja te olette siihen +kotiutunut... Mekin pidämme siitä... ja mekin kerran olemme tuntevat +itsemme tänne kotiutuneiksi, sillä kun hetkemme on tullut, tahdomme +levätä täällä. + +Andrélla oli aihetta uuteen ihmettelyyn: oliko todella mahdollista, +että näiden kolmen pikku olennon, joiden perin uusaikaisen suunnan hän +jo oli huomannut, jotka lukivat kreivitär de Noailles'n teoksia ja +joskus puhuivat kuin nuoret parisittaret, jotka liiaksikin tunsivat +Gypin kirjat, että näiden kahdenkymmenennen vuosisadan pienten +kukkasten, niin Muhammedin-uskoisia kun olivatkin ja arvatenkin +ylhäistä sukua, että heidän kerran oli määrä nukkua tässä pyhässä +metsässä, tuolla alhaalla kaikkien turbaanipäisten turkkilaisten +parissa, joita lepäsi siellä aina hedshran vanhimmilta ajoilta; +jossakin noista salaperäisistä marmori-kioskeista he olivat saavit +ruumisalttarinsa peitettynä vihreällä veralla ja Mekka'sta tuodulla +harsolla, jolle pian oli kerääntyvä tomua, ja illalla sytytettäisiin +pieni lamppu heille, samoin kuin muille... Oi, yhä vaan tuo +salaperäinen Islam, joka verhosi nämä naiset täälläkin, keskellä +päivää, sinitaivaan alla ja kevätauringon paisteessa... + +He istuivat ikivanhoilta, haudoilla keskustellen, jalat pehmeässä +ruohossa, joka oli täynnä eräänlaisia kuivilla ja yksinäisillä +paikoilla viihtyviä arkoja kukkia. + +Siitä paikasta, jonka olivat valinneet keskusteluaan varten, heillä +oli ihmeen kaunis näköala, jonka vertaa ei ole maailmassa ja joka oli +menneisyyden pyhittämä. Lukemattomat menneet sukupolvet, bysantilaiset +keisarit ja loistavat kaliifit olivat vuosisatojen kuluessa +järjestäneet tämän näyn, josta he nyt yksin nauttivat: siinä avautui +heidän katseilleen koko Stambul, hiukan linnunsilmällä katsottuna, +lukemattomine moskeijoineen, jotka erosivat etäisestä sinimerestä; +Stambul nähtynä pienennettynä ja jonottain kupuja ja minareetteja eri +tasoissa sekavina ja komeina ryhminä, ja taustassa Marmarameren tyven +pinta, joka levitti äärettömän tummansinisen kehänsä. + +Etualalla, vallan lähellä heitä, oli tuhansia hautapatsaita, toiset +pystyssä, toiset jo kallellaan, mutta kaikki omituisia ja kauniita +kullattuine arabeskeineen, kukkakuvioineen ja kirjoituksineen. +Siellä oli neljänsadanvuotisia sypressejä, joiden rungot olivat kuin +kirkkopylväät ja kivenharmaat väriltään, ja niiden tummat latvat +kohosivat kitkasta taivasta kohti kuin mustat kellotapulit. + +Nuoret naiset tuntuivat sinä päivänä melkein iloisilta, nuo pienet +kasvottomat hengettäret, iloisilta sentähden, että olivat nuoria, että +heidän oli onnistunut paeta ja että tunsivat olevansa vapaat tunnin +ajan, ja että ilma oli lempeä ja kevyt ja tuoksui keväälle. + +-- Toistakaa nyt nimemme, käski "Ikbal", niin että näemme, +sotkeudutteko. + +Ja osoittaen sormellaan heitä toista toisensa jälkeen, sanoi André +läksyänsä laskettelevan koulupojan äänellä: "Zahidé", "Néchédil", +"Ikbal". + +-- Mainiosti!... Mutta ne eivät ollenkaan ole nimemme, ymmärrättehän? + +-- Sitäpä aavistinkin... Kahta suuremmalla syyllä, kun Néchédil, meidän +kesken sanoen, on orjattaren nimi. + +-- Néchédil, niin, sehän on totta... Olettepa te viisas! + +Säteilevän kirkas auringonpaiste lankesi suoraan heidän paksuille +harsoilleen, ja André koetti tässä vahvassa valaistuksessa erottaa +heidän piirteensä. Mutta turhaan. Kolme tai neljä kerrosta mustaa +harsoa teki mahdottomaksi nähdä heidän kasvojaan... + +Hetkeksi hänet veivät harhaan nuo yksinkertaiset, hiukan kuluneet +mustat silkkiset tsharshafit ja uutuutensa menettäneet hansikkaat, +jotka he olivat vetäneet käsiinsä välttääkseen huomion herättämistä. + +-- Lopulta, näin hän ajatteli, nuo lapsi parat kenties eivät olekaan +niin hienoja naisia kuin luulin. + +Mutta silloin kääntyi hänen huomionsa heidän ylen komeisiin kenkiinsä +ja hienoihin silkkisukkiinsa... Ja sitäpaitsi heidän käytöksensä +todisti korkeata sivistystä, ja heidän esiintymisensä oli luontevan +vapaata... + +-- No, sanoi yksi heistä, ettekö viime kohtaamisemme jälkeen koettanut +tiedustella, olemmeko todella ne, joiksi itseämme sanoimme? + +-- Ikäänkuin olisi niin helppo tiedustella!... Sitäpaitsi se on minulle +vallan yhdentekevää!... Minulla on kolme viehättävää ystävätärtä, ja se +tieto riittää minulle täydellisesti... + +-- Mutta nyt, sanoi "Néchédil", voimme hyvin sanoa hänelle, kutka +olemme... Onhan meillä luottamusta häneen. + +-- Kernaammin näen, että ette sitä tee, huomautti André. + +-- Olkoon se meistä kaukana, sanoi "Ikbal"... Viehätyksemme hänen +silmissään on tuo pieni salaperäisyytemme... Tunnustakaa, herra +Lhéry, että jos emme olisi verhottuja turkkilaisnaisia, ellei joka +kohtaamisessamme henkemme olisi alttiina -- ja ehkä teidänkin henkenne +-- sanoisitte: + +-- "Mitähän he oikeastaan tahtovat minusta, nuo kolme pientä hupakkoa?" +-- Ettekä enää tulisi meitä tapaamaan. + +-- Niin en suinkaan tekisi. + +-- Varmasti niin tekisitte... Seikkailun outous ja vaarallisuus +yksinomaan teidät kiehtoo, se on varma! + +-- Ei, sanon... ei enää! + +-- Olkoon niin, älkäämme pohtiko tätä kysymystä, sanoi ratkaisevasti +"Zahidé", joka hetken aikaa oli ollut vallan ääneti, jättäkäämme tämä +kiista ratkaisematta, se on kaikkein parasta... Mutta vaikka emme +ilmaisekaan teille perheolojamme, herra Lhéry, sallikaa meidän mainita +teille oikeat nimemme; vaikka emme haihdutakaan salaperäisyyttämme, +minusta tuntuu kuin meistä siten tulisi paremmat ystävät... + +-- Sen tahdon hyvin mielelläni, vastasi André, luulenpa melkein, että +olisin pyytänyt sitä teiltä... Lainanimet ovat kuin erottava seinä... + +Siis "Néchédilin" nimi on Zeyneb; senniminen oli viisas nainen, +joka muinoin opetti teologiaa Bagdadissa; ja se nimi sopii hänelle +erinomaisen hyvin. + +"Ikbalin" nimi on Mélek [Mélek merkitsee _enkeliä_], kuinka uskaltaa +kantaa sellaista nimeä, kun on moinen hulivili?... Mitä minuun, +"Zahidéhen" tulee, on nimeni Djénane [Djénane merkitsee _suuresti +rakastettua_], ja jos kerran saatte kuulla tarinani, huomaatte mikä +iva tuossa nimessä piilee... Kas niin, toistakaa nyt: Zeyneb, Mélek, +Djénane... + +-- Se on turhaa, en niitä unhota. Mutta kun olette sanoneet minulle +niin paljon, tahdon tietää vielä yhden seikan, joka on hyvin tärkeä: +kun teitä puhuttelee, pitääkö sanoa _rouva_, vai...? + +-- Älkää sanoko mitään muuta kuin Zeyneb, Mélek ja Djénane. + +-- Mutta kuitenkin... + +-- Se oudostuttaa teitä... Niin olemmehan pikku raakalaisia... No +niin, jos välttämättömästi tahdotte, niin on kai meitä puhuteltava +arvonimellä _rouva_, kaikkia kolmea, valitettavasti... Mutta onhan +meidän suhteemme jo ennestään niin vieras kaikille virallisille +kaavoille!... Vähän enemmän tai vähemmän ei merkitse mitään. Ja +sitäpaitsi tiedätte olevan epävarmaa, onko ystävyytemme näkevä +huomispäivää: niin kauhea vaara uhkaa kohtaamisiamme, että kun hetken +kuluttua eroamme, emme tiedä näemmekö toisiamme enää koskaan. Miksi +emme siis tämän lyhyen hetken kuluessa, joka kenties ei koskaan toistu +elämässämme, voi kuvitella olevamme uskottuja ystävättäriänne? + +Vaikka tämä puhe olikin omituinen, oli se kuitenkin lausuttu vallan +rehellisesti, avomielisestä ja luontevasti, tunkien sielusta sieluun. + +André muisti silloin kuinka vaarallisessa tilassa he olivat, minkä +hetkeksi oli unhottanut, niin rauhallisen ja turvallisen vaikutuksen +teki tämä ihana paikka, niin suloinen oli kevätpäivä. Nyt hän muisti +heidän rohkeutensa tulla tänne, heidän epätoivoisan uskaliaisuutensa, +eikä hän siis hymyillyt tuolle pyynnölle, vaan oivalsi miten paljon +tuskaa ja liikuttavaa tunnetta siinä piili. + +-- Puhuttelen teitä niin kuin tahdotte, hän vastasi, ja kiitän teitä... +Ja te puolestanne voitte jättää pois arvonimen _herra_, eikö totta? + +-- Oh... miten siis puhuttelemme teitä? + +-- Hyvä Jumala, en oikein tiedä. En näe muuta mahdollisuutta kuin että +sanotte minua André'ksi. + +Silloin sanoi Mélek, joka oli lapsellisin kaikista kolmesta: + +-- Mitä tulee Djéaneen, ei tämä tapahdu hänelle ensi kertaa, nähkääs!... + +-- Pikku Mélek, minä pyydän!... + +-- Ei, anna minun kertoa se hänelle... Ette voi kuvitella, kuinka jo +aikaisemmin ajatuksissamme olemme seurustelleet teidän kanssanne, +varsinkin Djénane! Ja ennen, kun hän oli nuori tyttö, hän kirjoitti +päiväkirjaansa teille osoitettujen kirjeiden muodossa, ja silloin hän +koko ajan puhutteli teitä André'ksi. + +-- Hän on kauhea lapsi herra Lhéry, hän liioittelee suuresti, sen voin +vakuuttaa... + +-- Entä valokuva! virkahti Mélek, äkkiä vaihtaen puheenainetta. + +-- Mikä valokuva? kysyi André. + +-- Te Djénanen rinnalla. Hän nähkääs halusi saada sen, kun luuli sitä +saavuttamattomaksi... Ottakaamme heti tuo valokuva, tällainen tilaisuus +ei ehkä koskaan enää tarjoudu... Asetu hänen viereensä, Djénane. + +Raukean sulavasti ja sopusuhtaisen notkeana Djénane nousi ja lähestyi. + +-- Tiedättekö, minkä näköinen olette? kysyi häneltä André. -- Elegialta +te näytätte tuossa ohuessa ja laahustelevassa puvussanne ja seisoen pää +kumarassa hautojen keskellä. + +Djénanen äänessäkin oli jotain elegistä, niin pian kuin hän sanoi +jotakin, mikä oli hiukan alakuloista; sen sävy oli musikaalinen, +äärettömän lempeä, ja kuitenkin kuin särkynyt ja etäinen. + +Mutta tämä pieni elävä elegia saattoi äkkiä käydä hyvin iloiseksi ja +leikkisäksi ja tehdä perin hauskoja huomautuksia; sai sen käsityksen, +että hän saattoi esiintyä lapsellisesti ja nauraa hillittömästi. + +Hän asettui kovin vakavana Andrén viereen, ollenkaan aikomatta nostaa +harsojaan. + +-- Aiotteko edelleen olla tuollainen, aivan musta ja vailla kasvoja? + +-- Se on selvä. Varjokuva. Sieluilla ei tarvitse olla kasvoja, +nähkääs... + +Ja ankarasti muhamettilaisen tsharshafinsa alta Mélek otti esiin pienen +valokuvauskoneen viimeistä mallia, asetteli sitä heihin päin ja: niks! +ensimäinen kuva, naks, toinen kuva... + +He eivät aavistaneet, että näistä himmeistä pienistä kuvista, jotka +oli otettu pilalla ja sellaisessa paikassa ja sellaisena hetkenä, +ja joita kirkasti auringonpaiste ja kevättunnelma, tulevaisuudessa +odottamattomien tapausten johdosta voisi tulla heille kalliita ja +surullisia muistoja. + +Mélek aikoi juuri varmuuden vuoksi ottaa yhden levyn lisää, kun he +näkivät ison viiksiparin punaisen päähineen alta pistävän esiin vallan +lähellä heitä hautojen takaa: ohikulkija, joka ihmetteli, kuullessaan +puhuttavan outoa kieltä ja nähdessään turkkilaisten ottavan valokuvia +pyhällä hautausmaalla. + +Hän meni kuitenkin tiehensä mitään tekemättä, mutta hänen ilmeensä +näytti sanovan: Odottakaapa; minä palaan; tästä asiasta on saatava +selvä... + +Samoin kuin ensi kerralla päättyi heidän kohtaamisensa nytkin noiden +pienten sievien haamujen hillittömään pakoon. Ja tämä tapahtui hyvään +aikaan, sillä kummun juurella pani mies toimeen väenkokouksen. + +Tuntia myöhemmin, kun André ja hänen ystävänsä matkan päästä +tarkkaamalla olivat saaneet varmuuden siitä, että nuo kolme pientä +turkkilaisnaista kiertoteitse ja vastuksia kohtaamatta olivat päässeet +eräille Kultaisen-Sarven rantaportaille, he itse astuivat veneeseen +toisilta portailta ja poistuivat Eyoubista. + +Nyt molemmat ystävykset olivat levolliset ja turvissa siinä kapeassa +veneessä, jossa turkkilaiseen tapaan kulkivat melkein loikovassa +asennossa, ja he palasivat soutaen lahtea pitkin, joka on vallan +jättiläiskaupungin ympäröimä; paraikaa vallitsi se hetki, jona +satumainen iltanäytelmä oli komeimmillaan. Venemies souti heitä pitkin +Stambulin rantaa siinä taajassa varjossa, jota lukemattomat talot ja +moskeijat monena vuosisatana auringonlaskun aikana ovat luonee; tämän +alati seisovan ja tyynen veden pintaan. Heidän yläpuolellaan alkoi +Stambul tummeta ja sulautua yhteen, ja nyt, kuten aina iltaisin, +erosivat mahtavat kupukatot veripunaisesta iltaruskosta; Stambul oli +jälleen muistojen painama hallitsija, valtaava kuin menneinä suurvallan +aikoinaan, ja katsellessa sen kaunista kirkasta pintaa, aavisti +että sen pohjalla piili kasaantuneina ruumiita ja jätteitä kahdelta +loistavalta kulttuurikaudelta. + +Stambul oli pimennossa, mutta sitävastoin porrasmaisesti kohoavat +kaupunginosat Khassim-Pasha, Tershané ja Galata näyttivät hehkuvan kuin +olisivat olleet liekkien vallassa, jopa jokapäiväinen Pera, joka kohosi +ylinnä kuparinvärisessä valaistuksessa, puolestaan täydensi tämän +päivän ihmeellistä päättymistä. Tuskin on maailmassa yhtään toista +kaupunkia, joka etäisyyksien ja edullisten valaistuksien avulla äkkiä +aikaansaisi niin suurta ja ihanaa näkyä. + +André Lhéry oli ennen melkein joka päivä tehnyt nämä veneretket +pitkin rantoja Stambulin varjoissa, siihen aikaan, jolloin hän asui +Kultaisen-Sarven pohjukassa. Tuona hetkenä hänestä tuntui kuin olisi +se ollut eilen; siitä kuluneet kaksikymmentä vuotta vallan häipyivät +tietoisuudesta. Hänen mieleensä muistuivat ihan mitättömät seikat, +vaikka yksityiskohdat olivatkin unhottuneet. Hänen oli vaikea uskoa, +että, jos olisi palannut Eyoubiin, ei olisi kohdannut vanhalla +paikallaan piilossa olevaa taloaan ja muinoin tuntemiaan kasvoja. Ja +voimatta selittää syytä, hän ajatuksissaan yhdisti yksinkertaisen pikku +tsherkessiläisnaisen, joka lepäsi kumoonkaatuneen hautakivensä alla, +tuohon Djénaneen, joka niin äsken oli ilmaantunut hänen elämäänsä. +Hänen sisällään liikkui tuo melkein herjaava tunne, että jälkimäinen +oli edellisen jatko, mutta tänä tenhoavana hetkenä, kun kaikki uhkui +mielihyvää ja kauneutta, ihastusta ja unhotusta, hänellä ei tuntenut +tunnonvaivoja siitä, että hiukan sekoitti heitä toisiinsa. + +Mitä he hänestä tahtoivatkaan, nuo kolme uudenaikaista +turkkilaisnaista? Miten olikaan päättyvä tämä leikki, joka häntä +viehätti, mutta joka oli täynnä vaaroja? Nuo naiset eivät olleet +sanoneet melkein mitään muuta kuin lapsellisia ja vähäpätöisiä +seikkoja, mutta André oli jo kiintynyt heihin, ainakin herttaisen +myötätuntoisuuden sitein... Tämän vaikuttivat kenties heidän äänensä: +etenkin Djénanen, jonka kaiku tuntui tulevan _jostakin muualta_, ehkä +menneiltä ajoilta, ja joka, hän ei oikein tietänyt kuinka, erosi +tavallisista maallisista äänistä. + +He kulkivat yhä edelleen veneessään, ojentautuneina pitkäkseen +vallan kuin vedenpinnalle -- niin lähellä sitä on matkustaja näissä +veneissä, joilla on ylen matalat laidat. He olivat soutaneet Solimanin +moskeijan ohi, joka kohoaa ylinnä Stambulin huippukohdalla, missä se +jättiläispuineen hallitsee kaikkia muita. He olivat kulkeneet ohi siitä +Kultaisen-Sarven osasta, missä vanhanaikuisia purjeveneitä aina on +ankkurissa tiheään sullottuna joukkona: siinä oli maalaustöherryksin +koristettuja korkeita kölejä, solakkojen mastojen tiheä metsä, joiden +latvoissa liehuivat Islamin punaiset puolikuu-liput. Heidän edessään +alkoi lahti vähitellen laajentua Bosporin ja Marmarameren väljemmiksi +vesiksi, missä näki lukemattomia matkustajalaivoja, jotka etäältä +näyttivät paljoa kauniimmilta kuin mitä todella olivat. + +Ja nyt ilmaantui heidän eteensä aasialainen rannikko kaikessa +loistossaan. Vielä yksi kaupunki lisää hohti siellä kaukana. Nuo äkkiä +esiin sukeltaneet minareetit ja kupukatot olivat korallinpunaiset. +Skutari näytti nyt, kuten muinakin iltoina siltä, kuin tulipalo olisi +riehunut sen vanhoissa aasialaisissa kortteleissa: sen lukemattomat +pienet turkkilaiset ikkunat heijastivat kaikki laskevan auringon +viimeisiä leimuavia säteitä, ja ellei olisi tietänyt, että tämä oli +tavallinen harhanäky, olisi luullut kaikkien noiden talojen sisältä +olevan liekkien vallassa. + + + + +XII. + + +Seuraavalla viikolla André Lhéry sai tämän kirjeen, joka oli +kirjoitettu kolmella eri käsialalla: + + Keskiviikkona 27 p. huhtik. 1904. + + Emme koskaan ole niin tyhmiä kuin teidän seurassanne, ja sitten, + kun te olette poissa, tekisi mieli itkeä. Älkää kieltäytykö + tulemasta vielä kerran, viimeisen kerran. Olemme järjestäneet + kaikki ensi _lauantaiksi_, ettekä voi kuvitella, kuinka + machiavellimaisen viekkaasti olemme sen tehneet! Mutta siitä + tulee jäähyväiskohtaus, me kun aiomme matkustaa pois. + + Seuratkaa nyt tarkoin, älkääkä hukatko johtolankaa. + + Te lähdette Stambulin, Sultan-Selim moskeijan edustalle. + Seisoessanne vastapäätä tätä moskeijaa, huomaatte oikealla, + dervishi-luostarin ja pienen hautausmaan välillä autionnäköisen + pikkukadun. Alatte astua tälle kadulle, ja kuljettuanne sata + metriä, saavutte pienen Toussoun-Agha moskeijan esikartanoon. + Siihen tultuanne näette edessänne ison, hyvin vanhan talon, joka + aikoinaan on ollut maalattu punaruskeaksi; menkää sen taakse. + + Siellä avautuu eteenne pimeähkö umpikuja, molemmin puolin + ristikko-ikkunaisia taloja, suljettuina, seinistä ulkonevine + kuisteineen; kolmas talo vasemmalla, ainoa, jossa on kaksoisovi + ja kuparinen portinkolkutin, on se, missä odotamme teitä. Älkää + ottako mukaanne toverianne. Se on varovaisempaa. + + _Djénane_. + + Kello kolmesta alkaen minä seison vahdissa raoitetun oven takana. + Pankaa nytkin fezi päähänne ja, jos on mahdollista, luokaa + hartioillenne muurinharmaa vaippa. Se on peräti vaatimaton tuo + pieni talo, jossa olemme sanovat toisillemme hyvästi. Mutta + tahdomme yrittää teihin jättää hyvän muiston noista varjoista, + jotka vilahtivat ohitsenne elämässänne niin vilkkaina ja + utumaisina että jonkun päivän kuluttua kenties epäilette, onko + niitä ollenkaan ollut olemassa. + + _Mélek_. + + Mutta vaikka ne olivatkin niin utumaisia, eivät ne kuitenkaan + olleet kevytmielisiä, eivätkä ne tulleet luoksenne tyydyttääkseen + oikkuansa. Vaan sentähden he tulivat, että te olitte ensimäinen, + joka aavistitte, että poloisella turkkilaisnaisellakin saattoi + olla sielu, ja siitä he ovat tahtoneet teitä kiittää. + + Ja tämä viaton seikkailu on ollut niin lyhyt, melkein niin + epätodellinen, ettei teillä ole ollut aikaa siihen kyllästyä. + Siitä tulee vastinetta vailla oleva lehti elämänne kirjassa. + + Ensi lauantaina, ennenkuin ainaiseksi katoamme, sanomme teille + monta seikkaa, ellei keskusteluamme, niin kuin Eyoubissa, + katkaise äkillinen pako. + + Siis näkemiin, ystävämme. + + _Zeyneb_. + + Minä, joka olen tämän joukon strategi, olen saanut toimekseni + tehdä sen komean pohjapiirroksen, jonka liitän kirjeeseen, jotta + löytäisitte tien. Vaikka yhtymäpaikkamme vivahtaa ryöväriluolaan, + saattaa ystävänne olla aivan huoleti: se on maailman säädyllisin + ja rauhallisin sopukka. + + Vielä kerran _Mélek_ (Mélek _rursus_). + + +André lähetti heti "poste-restante"-kirjeensä "Zahidélle" osoitetun +kirjeen: + + 29 p. huhtik. 1904. + + Ylihuomenna, lauantaina, kello puoli kolme, saavun säädetyllä + tavalla puettuna feziin ja muurinharmaaseen vaippaan ovelle, + jossa on kuparinen kolkutin, ollakseni kolmen mustan haamun + käskettävissä. + + Heidän ystävänsä + _André Lhéry_. + + + + +XIII. + + +Jean Renaud, joka ennusti tämän seikkailun päättyvän huonosti, oli +turhaan pyytänyt saada lähteä mukaan. Ainoa, minkä André hänelle myönsi +oli se, että he vähän ennen salaisen kohtauksen määräaikaa yhdessä +polttaisivat viimeisen nargilen paikassa, josta André ennen paljon oli +pitänyt ja joka oli neljännestunnin matkan päässä tuosta onnettomasta +yhtymäpaikasta. + +Se oli tietysti Stambulissa, tuo valittu paikka, itse muhamettilaisten +kaupunginosien keskiosassa, ja ison Mehmed-Fatih'in [Mehmet-Fatih, +eli Sulttaani-Fatih (Mehmet Valloittaja), Muhammet II] moskeijan +edessä, joka on kaikkein pyhimpiä. Kun oli kuljettu siltojen yli, oli +vielä jäljellä vastamäki ja melkoinen matka, ennenkuin tuli perille +ja joutui keskelle vanhanaikaista turkkilaiselämää; täällä ei enää +ole eurooppalaisia, ei hattuja, ei uudenaikaisia rakennuksia. Kun +lähestyi tätä kaupunginosaa pienten bagdadilaismallisten basaarien +kautta tai katuja pitkin, joita reunustivat taiteelliset suihkukaivot, +hautakioskit, ristikkoaitauksien takana piilevät haudat, tuntui siltä, +kuin olisi vähitellen laskeutunut alas aikojen tikapuita, siirtynyt +menneisiin vuosisatoihin. + +Heillä oli vielä odotusaikaa tunnin verran, kun olivat saapuneet +varjokkailta pikkukaduilta suunnattoman suuren valkoisen moskeijan +edustalle, jonka minareetit kultaisine puolikuineen häipyivät taivaan +äärettömään sineen. Se moskeijan suippokaarisen portin edessä oleva +paikka, johon he istuutuivat, on jonkunmoinen esikartano, ja siellä +käy etenkin hurskaita henkilöitä, jotka ovat säilyttäneet esi-isien +puvun, pitkän kauhtanan ja turbaanin. Yltympäri on satavuotisia pieniä +kahviloita, joiden vieraat ovat vaiteliaanpuoleisia uneksijoita. +Niiden edustalla kasvavien puiden siimekseen on asetettu vaatimattomia +divaaneja niitä varten, jotka haluavat tupakoida ulkoilmassa. Oksilla +riippuu häkkejä peippoineen, rastaineen ja hamppuvarpusineen, jotka +ovat saaneet toimekseen musiikilla hauskuttaa tässä yksinkertaisessa ja +miellyttävässä paikassa kävijöitä. + +He istuutuivat penkille, jolla imanit kohteliaasti tekivät heille +tilaa. Heidän luokseen tuli vuoroin pieniä kerjäläispoikia, +ystävällisiä kissoja, jotka kärkkivät hyväilyä, "jääkylmää" +kookosmaitoa kaupitteleva vihreäturbaaninen ukko, pieniä, hyvin +sieviä mustalaisnaisia, jotka myivät ruusuvettä tai jotka tanssivat, +kaikki hymyileviä, hienotunteisia ja tunkeilemattomia. Sitten ei enää +välitetty molemmista ystävyksistä, vaan annettiin heidän tupakoida +ja kuunnella lintujen laulua. Ohi kulki naisia, toiset puettuina +sysimustiin dominoihin, toiset verhottuina damaskolaisiin harsoihin, +jotka olivat kudotut punaisesta ja vihreästä, kultakirjailuilla +koristetusta silkistä. Siitä kulki niinikään kaupustelijoita, joilla +oli myytävänä vasikan keuhkoa, ja muutamat kelpo turkkilaiset, +jopa eräät komeapukuiset ja -ryhtiset, ostivat juhlallisesti siitä +kissalleen palan, jonka lävistivät sateenvarjon kärjellä, siten kantaen +sen kotia. Siinä tuli kalifin kaupungissa vierailevia Hedjazista +kotoisin olevia arapialaisia, ja Mekkasta palaavia pitkätukkaisia +kerjäläis-dervishejä. Ja eräs äijä pahainen, ainakin satavuotias, +kyyditsi turkkilaisten pikkulapsia parista kolikosta kaksi kertaa +ympäri toria; ajoneuvoina oli pyörillä kulkeva laatikko, joka oli +koristettu räikein värein, mutta joka tärisi pahasti vanhalla +kuoppaisella kivityksellä. Näiden lukemattomien vähäpätöisyyksien +rinnalla, jotka todistivat kansan lapsellista, yksinkertaista ja +rehtiä puolta, näytti edessä kohoava moskeija vielä isommalta, +rauhallisemmalta ja majesteetillisemmalta, suurpiirteisenä viivoiltaan +ja väreiltään, molemmat suippokärkiset tornit törröttäen toukokuun +ensipäivän kuultaville ilmoille. + +Mitkä lempeät ja rehelliset katseet noiden turbaanien alla, mitkä +kauniit, luottamusta ja rauhaa uhkuvat kasvot tumman tai vaalean +parran kehystäminä! Mikä ero heidän ja niiden levantiinien välillä, +jotka takit yllä liikkuivat Peran kaduilla tai länsimaisissa +kaupungeissa kävelevän rahvaan välillä, jonka kitsaat ja ivalliset +silmät ovat väkijuomien tärvelemät! Täällä tunsi olevansa onnellisessa +maailmassa, joka melkein oli pysynyt kulta-iän tilassa, sentähden, +että ihmiset aina olivat olleet maltilliset himoissaan, että olivat +pelänneet muutoksia ja säilyttäneet uskonsa. Niistä henkilöistä, +jotka istuivat puiden varjossa, tyytyen paria kolikkoa maksavaan +pienen pieneen kahvikuppiinsa ja viihdyttävään nargile-piippuunsa, +olivat useimmat käsityöläisiä, jotka työskentelivät omin päin, kukin +vanhanaikaisessa vaatimattomassa ammatissaan, joko omassa talossaan +tai taivasalla. Kuinka he surkuttelisivat niitä työläisjoukkoja, jotka +meidän "edistys"-maissamme kuluttavat voimansa kauheissa tehtaissa, +rikastuttaakseen työnjohtajaansa! Kuinka he oudoksuisivat ja säälisivät +sitä juopuneiden rähinää, joka kuuluu meidän työväenyhdistyksistämme +tai sitä mitätöntä poliittista kannunvalamista, joka tapahtuu kapakassa +kahden absintti-lasin välissä!... + +Hetki lähestyi! André Lhéry erosi toveristaan ja läksi yksin astumaan +kohti Sultan-Selimin etäisempää osaa, joka on yhtä vanhanaikaisen +turkkilainen, mutta jonka kadut ovat autiommat, vahvemmin tuoksuen +rappeutumiselta ja raunioilta. Vanhoja puutarhamuureja, suljettuja +vanhoja taloja, kauttaaltaan puusta rakennettuja ja alkuperäisesti +maalattuja tummankeltaisiksi tai punaruskeiksi, mikä luo Stambuliin +niin synkän kokonaisvärin, saaden minareettien valkeuden hohtamaan +kahta kirkkaammin. + +Noiden lukemattomien moskeijoiden joukossa on Sultan-Selimin moskeija +suurimpia -- sen kuvut ja tornit näkyvät kauas merelle -- mutta se on +samalla kaikkein yksinäisimpiä. Ympäröivällä torilla ei ole pieniä +kahviloita, ei liioin tupakoitsijoita, ja sinä päivänä ei ollut ketään +ihmistä lähistössä. Suippokaarisen portin edusta oli autio kuin +erämaa. Oikealla André näki Mélekin mainitseman "dervishiluostarin +ja pienen hautausmaan välillä", olevan pikkukadun; sangen synkkä +tuo solantapainen katu, missä ruoho rehoitti katukivien lomissa. +Saavuttuaan vaatimattoman Tossoun-Agha moskeijan kohdalle, hän tunsi +edessään kohoavan rakennuksen siksi vanhaksi taloksi, jossa varmaankin +kummitteli, ja jonka ympäri hänen oli määrä kiertää; täälläkään +ei ollut ketään ihmistä, ainoastaan pääskyt ylistelivät siellä +kaunista kevätpäivää; täällä oli glysiiniköynnös-maja, jommoisia +näkee ainoastaan Itämailla; näiden kasvien oksat ovat laivatouvien +paksuisia, ja niiden kukkatertut alkoivat jo saada vaaleanpunasinervän +vivahduksen. Viimein tuli kaikkein synkin paikka, umpikuja, jonka +kivityksestä pisti esiin ruohoa ja joka lepäsi puolihämärässä vanhojen +kuistien ja niiden läpitunkemattomien rautaristikkojen alla. Täällä +ei edes ollut pääskyjä, ja täydellinen hiljaisuus vallitsi. "Paikka +vivahtaa rosvojen pesään" oli Mélek maininnut jälkikirjoituksessaan, ja +tämä oli sangen sattuvasti sanottu! + +Kun on pukeutunut turkkilaiseksi ja kun liikkuu seikkailuretkellä, +melkein luvattomilla teillä, tuntuu vastenmieliseltä kulkea tuollaisten +kuistien alitse, joilta niin monet näkymättömät silmät saattavat +tehdä havaintojaan. André astui hitaasti edelleen, kopeloiden +rukousnauhaansa, piti silmällä kaikkea, vaikka ei siltä näyttänyt, +ja laski suljetut portit. "Viides, jossa on kaksoisovi ja kuparinen +portinkolkutin". Kas, tuossahan se olikin! + +Muuten joku juuri raoitti ovea, ja hienon pitkän hansikkaan peittämä +pieni käsi rummutti ovenpieltä; tämä pieni käsi näytti hyvin vähän +kuuluvan tähän synkkään ympäristöön. Ei kannattanut epäröidä, kun ei +varmaan tietänyt, oliko katsojia; André lykkäsi siis päättäväisesti +oven auki ja meni sisälle. + +Tuo musta haamu, joka oli vaanimassa oven takana, ja joka todella oli +Mélekin näköinen, lukitsi kiireisesti oven, lykkäsi varmuuden vuoksi +salvan eteen ja sanoi iloisesti: + +-- Kas löysittehän kuitenkin tänne!... Tulkaa, sisareni ovat tuolla +ylhäällä ja odottavat teitä. + +André astui ylös pimeitä, rappeutuneita portaita, joilla ei ollut +mattoja. Yläkerrassa, pienessä yksinkertaisessa haaremissa, jonka +seinät olivat paljaat ja jossa rautaristikkojen ja ikkunaluukkujen +vuoksi oli synkkä puolihämärä, hän näki nuo kaksi muuta haamua, +jotka ojensivat hänelle kätensä. Ensi kertaa elämässään André oli +_haaremissa_; tämä oli siis tapahtunut, vaikka hän, tuntien Itämaat, +aina oli pitänyt sitä mahdottomana; hän oli niiden rautaristikkojen +_sisäpuolella_, jotka huolellisesti suojelevat naisten huoneita, ja +joita ei kukaan muu mies _kuin talon isäntä koskaan näe muuten kuin +ulkoapäin_. + +Ja portti oli lukittu, ja kaikki tämä tapahtui keskellä vanhaa +Stambulia ja mitä salaperäisimmässä talossa! Hän kysyi itseltään +hiukan pelästyneenä ja samalla pilalla: "Mitä onkaan minulla täällä +tekemistä?" Hänen luonteensa lapsellinen puoli, hänen palava +halunsa vapautua oman itsensä pauloista, se kaiho, joka veti häntä +tavoittelemaan muutoksia ja vieraita maita, kaikki tämä oli yli kaiken +odotuksen saanut tyydytyksensä. + +Mutta naiset tässä hänen haaremissaan näyttivät murhenäytelmän +aaveilta ja olivat yhtä vahvasti verhotut kuin viimeksi Eyoubissa, +ja entistään salaperäisemmät, täällä kun ei ollut päivänpaistetta. +Mitä itse haaremiin tulee, ei siinä ollut jälkeäkään itämaalaisesta +ylellisyydestä, jotavastoin siinä ilmeni säädyllisen köyhyyden leima. + +He pyysivät häntä istumaan haalistuneelle raitaiselle divaanille, ja +hän alkoi katsella ympärilleen. Kuinka köyhiä talossa asuvat naiset +lienevätkin olleet, oli heillä kuitenkin hyvä maku, sillä vaikka +kaikki oli ylen yksinkertaista, se kuitenkin oli tyylikästä ja aito +itämaalaista; ei nähnyt missään tuota joutavaa saksalaista rihkamaa, +joka valitettavasti alkaa tulvia turkkilaisiin koteihin! + +-- Olenko teidän kodissanne? kysyi André. + +-- Kaikkea muuta, he vastasivat, ja saattoi kuulla äänestä, että he +hymyilivät harsojen alla. + +-- Anteeksi, kysymykseni oli typerä, monestakin syystä, ja kaikkein +ensiksi sentähden, että se on minulle yhdentekevää; olen teidän +seurassanne, muusta en välitä. + +Hän katseli heitä tarkasti. Heillä oli yllä samat osaksi kuluneesta +mustasta silkistä tehdyt tsharshafit kuin tuona päivänä. Mutta +sensijaan heillä oli kengät, jotka olisivat kelvanneet kuningattarelle. +Ja kun he olivat vetäneet hansikkaat käsistään, näki jalokivien +säihkyvän heidän sormuksissaan. Keitä olivat siis nämä naiset, ja mikä +oli tämä talo? + +Äänellä, joka sai ajattelemaan kuolevaa sireenia, kysyi Djénane: + +-- Kuinka pitkän ajan voitte uhrata meille? + +-- Niin pitkän, kuin te tahdotte minulle suoda. + +-- Noin kaksi tuntea voimme viipyä täällä ilman uhkaavaa vaaraa, mutta +se käy kai teistä liian pitkäksi?... + +Mélek kantoi esiin sellaisen pienen matalan pöydän, jota aina käytetään +Konstantinopolissa tarjottaessa vieraille virvokkeita: kahvia, makeisia +ja ruusu-hilloa. Pöytäliina oli valkeata atlassilkkiä, kullalla +kirjailtu ja täyteen siroitettu parmalaisia orvokkeja: pöytäastiat +olivat kultalankakoristeista posliinia, ja tämä teki koko asian vallan +uskomattomaksi. + +-- Tässä ovat Eyoubissa otetut valokuvat, sanoi Mélek, tarjoillen +hänelle virvokkeita näppärästi kuin sievä orjatar, -- mutta ne ovat +epäonnistuneet. Meidän täytyy ottaa uudet kuvat tänään, me kun emme +enää tämän jälkeen tapaa toisiamme; tosin ei täällä ole valoisa, mutta +jos pysytte vähän kauemmin liikkumattomina... + +Näin puhuessaan hän ojensi Andrélle kaksi pientä vaaleata ja epäselvää +valokuvaa, josta tuskin erotti Djénanen varjokuvan, ja André otti +ne välinpitämättömänä, aavistamatta minkä arvoisiksi ne hänelle +vastaisuudessa muuttuisivat. + +-- Onko totta, että aiotte matkustaa? kysyi André. + +-- Aivan totta. + +-- Mutta te palaatte... saatammehan taas tavata?... + +Silloin vastasi Djénane noilla epämääräisillä ja fatalistisilla +sanoilla, joita itämaalaiset käyttävät kaikista tulevista asioista: +"Inch' Allah!..." + +Aikoivatkohan he todella matkustaa, vai puhuivatko he vaan niin +tehdäkseen lopun tästä uhkarohkeasta seikkailusta, ennenkuin siihen +kenties kyllästyttiin, vai pelkäsivätkö he jotain hirvittävää vaaraa? + +Ja André, joka ei heistä oikeastaan tietänyt mitään, oivalsi, että he +olivat pakenevat kuita varjot, joita on mahdoton pidättää tai löytää, +sinä hetkenä, jona heitä ei enää haluttaisi häntä tavata. + +-- Matkustatteko pian? hän vielä rohkeni kysäistä. + +-- Todennäköisesti kymmenen päivän kuluttua. + +-- Siinä tapauksessa teillä on aikaa kutsua minut luoksenne vielä +kerran. + +He neuvottelivat puoliääneen, käyttäen lyhennettyjä turkkilaisia sanoja +ja sekoittaen puheeseensa arapiaa, niin että Andrén oli vaikea ymmärtää. + +-- No niin, ensi lauantaina -- he sanoivat -- teemme vielä yrityksen... +Kiitos siitä, että sitä halusitte. Mutta tokkohan aavistatte kuinka +viekkaita meidän täytyy olla, kuinka monta kanssarikollista meidän +täytyy lahjoa, voidaksemme ottaa vastaan teidät? + +Ilmeisesti oli jo kiire ryhtyä valokuvaamiseen, sillä se auringonsäde, +joka heijastui vastapäätä olevasta yksinäisestä talosta ja jonka hohde +valaisi pientä rautaristikkoikkunaista huonetta, siirtyi hitaasti +kattoja kohti, uhaten kokonaan kadota. Mélek valokuvasi taas pari kolme +eri asentoa, yhä vaan Djénanin ja Andrén vieretysten, ja edellisen +edelleen elegisten mustien verhojensa peittämänä. + +-- Voittekohan kuvitella, André sanoi heille, kuinka outoa, kummallista +ja melkein huolestuttavaa onkaan minulle puhua niin näkymättömien +olentojen kanssa? Melkein äänennekin ovat verhottuja noilla +kolmikertaisilla harsoilla. On hetkiä, joina teitä epämääräisesti +pelkään. + +-- Kuuluihan sopimukseemme, että me olisimme teille pelkkiä sieluja. + +-- Niinpä kyllä, mutta sielut voivat ilmaista itseään toisilleen +silmien ilmeellä... Teidän silmiänne en edes voi kuvitella. Kernaasti +uskon, että ne ovat kirkkaat ja vilpittömät, mutta vaikka ne olisivat +pelottavat kuin aaveella, en tietäisi siitä mitään. Vakuutan teille, +että tämä minua häiritsee, pelottaa ja masentaa. Täyttäkää ainakin +yksi pyyntöni, uskokaa minulle valokuvanne, jotka esittävät teitä +harsottomina. Lupaan kunniasanallani heti antaa ne teille takaisin tai +polttaa ne, jos joku onneton sattuma erottaisi meidät toisistamme. + +He istuivat hetken vallan ääneti. Perinnäisten muhamettilaisten +vakaumustensa vuoksi he pitivät sopimattomana näyttää kasvojaan, heidän +suhteensa Andréhen olisi heti tuntunut heistä rikollisemmalta. + +Lopulta Mélek otti ystävättäriensä puolesta, vaikkakin hieman +ivallisesti, vastatakseen Andrélle, joka siitä kävi miettiväiseksi: + +Te haluatte siis saada valokuvamme, joissa meillä ei ole tsharshafia +eikä jakmakia? No hyvä, saatte ne ensi viikolla, kun olen ehtinyt +valmistaa ne... Istuutukaamme nyt kaikki neljä; Djénanella on +puheenvuoro, hänellä on esitettävänä teille pyyntö; sytyttäkää savuke, +niin ei teillä ole niin ikävä. + +-- Tämän pyynnön teemme me, sanoi Djénane, sen tekevät kaikki sisaremme +Turkinmaalla... Herra Lhéry, ruvetkaa puolustamaan meitä; kirjoittakaa +kirja kahdennenkymmenennen vuosisadan poloisen turkkilaisnaisen +hyväksi!... Sanokaa maailmalle, että meillä on sielu, sillä tiedättehän +sen nyt, ja ettei enää käy päinsä musertaa meitä kuin leikkikaluja. +Jos teette tämän, on meitä useita tuhansia, jotka teitä siunaavat... +Tahdotteko? + +André vaikeni toistaiseksi, samoin kuin he äsken, kun oli puhe +valokuvista; hän ei käsittänyt miten voisi: kirjoittaa sellaista +kirjaa, ja sitäpaitsi hän oli päättänyt elää itämaalaisena +Konstantinopolissa, samoilla ympäri kaupunkia, eikä kirjoittaa... + +-- Onpa se vaikeata, mitä minulta pyydätte! Te, jotka tunnette minut +ja olette ajatellen lukeneet kirjani, luuletteko minun soveltuvan +kirjoittamaan kirjaa, jonka tarkoitus on jotain todistaa? Ja lisäksi, +tunnenko minä kahdennenkymmenennen vuosisadan turkkilaisnaista? + +-- Me annamme teille tietoja. -- Tehän matkustatte... + +-- Kirjoitamme teille. + +-- Oh, tiedättehän, kuinka puutteelliset ovat kirjeet, kirjalliset +selostukset... En koskaan voi kertoa osapuilleen sattuvasti mitään +muuta, kuin näkemääni ja kokemaani. + +-- Me palaamme matkaltamme! + +-- Silloin voitte joutua huonoon valoon. Koetetaan saada selvä siitä, +keitä olen saanut nämä tiedot. Ja lopulta se kyllä onnistuu... + +-- Olemme valmiit uhrautumaan asian hyväksi! Saatammeko paremmin +käyttää surkuteltavaa ja tarkoituksetonta olemassaoloamme? +Tahtoisimme kaikki kolme antautua lieventämään puutetta, perustaa +armeliaisuuslaitoksia samoin kuin europpalaiset naiset... Mutta +sekin on meiltä kielletty, meidän on pakko pysyä toimettomina +rautaristikkojen takana. No niin, nyt tahdomme taivuttaa teidät +kirjoittamaan tuon kirjan, se on oleva meidän armeliaisuudentekomme, +ja mitä sitten merkitsee, jos menetämme vapautemme tai elämämme. André +koetti vielä estellä: + +-- Muistakaa etten ole riippumaton täällä Konstantinopolissa; minulla +on toimi lähetystössä. Ja sitäpaitsi ovat turkkilaiset vastaanottaneet +minut niin suurta luottamusta osottavalla vieraanvaraisuudella!... +Niiden parissa, joita te sanotte sortajiksenne, on minulla ystäviä, +joista paljon pidän. + +-- No, siinä tapauksessa on teidän valitseminen. He, tai me. Päättäkää. + +-- Onko asia näin vakava. Valitsen siis teidät. Ja tottelen. + +-- Vihdoinkin! -- Djénane ojensi hänelle pienen kätensä, jota hän +hartaasti suuteli. + +He keskustelivat lähes kaksi tuntia, turvallisemmin tuntein kuin +koskaan ennen. + +-- Etteköhän te kuulu poikkeuksiin? André kysyi ihmetellen nähdessään +heidän joutuneen näin syvän epätoivon ja rajun kapinallisuuden valtaan. + +-- Päinvastoin edustamme sääntöä. Kahdestakymmenestä +turkkilaisnaisesta, jotka sattumalta kohtaatte, ei yksikään ole puhuva +toisin!... Kasvatettuina ihmelapsiksi, "sinisukiksi", soittorasioiksi, +ollen isämme tai miehemme ylellisyyshalun esineitä, ja päälle +päätteeksi saaden osaksemme, niin kuin isoäitimme äidit sata vuotta +sitten, saman kohtelun kuin odaliskit ja orjattaret... ei, me emme enää +sitä kestä! Se on mahdotonta!... + +-- Pitäkää varanne, mitähän, jos päinvastoin vastustaisin asiaanne, +minä, joka kuulun vanhempaan sukupolveen?... Minäpä kykenisin siihen! +Pois kotiopettajattaret, nuo etevämmyyttä uhkuvat oppineet naiset, pois +kaikki nuo kirjat, jotka lisäävät ihmiskunnan kärsimystä! Palatkaamme +esi-isien onnelliseen rauhantilaan. + +-- No niin, pahimmassa tapauksessa tyytyisimme sellaiseenkin asiamme +ajamiseen, varsinkin, kun palaaminen on mahdoton; emme voi uida vastoin +elämän virtaa. Jotta ihmisissä heräisi liikutuksen ja säälin tunteita, +on välttämätöntä, että he oivaltavat meidän olevan marttyyrejä, meidän +vaihekauden naisten, jotka häälymme eilis- ja huomispäivän välillä. +Tämä on tehtävä heille ymmärrettäväksi, ja jos te siinä onnistutte, +tulee teistä meidän kaikkien ystävä! + +André toivoi vielä, että joku onnellinen sattuma vapauttaisi hänet +kirjoittamasta tuon kirjan. Mutta hän alistui ihastuen heidän jaloon +paheksumiseensa, heidän kaunisten ääniensä tenhovoimaan, jotka +värähtelivät vihasta miesten hirmuvaltaa kohtaan. + +Ja hän tottui vähitellen siihen, ettei saanut nähdä heidän kasvojaan. +Ojentaessaan hänelle palavaa tulitikkua tai sitä pientä kuppia, josta +juodaan turkkilaista kahvia, he häärivät hänen ympärillään hienoina, +keveinä, innostuneina, mutta yhä aavemaisen mustina, ja heidän +kumartuessaan, harso heidän kasvojensa edessä riippui pitkän parran +tavoin, joka kuin pilalla olisi kiinnitetty näihin nuoriin, siroihin +olentoihin. + +He olivat ainoastaan näennäisesti turvissa tässä umpikuja-talossa, joka +yllätyksen sattuessa olisi ollut todellinen rotanpyydys. + +Jos he sattumalta kuulivat jonkun astuvan ulkona rikkaruohoisella +katukivityksellä, he katsoivat levottomina ulos suojelevien puuhäkkien +raoista. Se olikin vaan joku turbaani-päinen ukko, joka palasi kotia, +tai korttelin vedenkantaja, nahkasäkki selässä. + +Sopimuksen mukaisesti tuli heidän kaikkien puhutella toisiaan +_pelkällä_ nimellä. Mutta ei kukaan ollut rohjennut alkaa, niin että he +nyt eivät maininneet toisiaan millään nimellä. + +Äkkiä he pahasti säikähtyivät: ulko-oven kuparikolkutin kaikui +kärsimättömän käden iskuista ja piti pahaa hälyä keskellä näitä +hiljaisia, yksinäisiä taloja. He syöksyivät kaikki ristikkoikkunoiden +ääreen: se oli mustaan silkki-tsharshafiin pukeutunut nainen, sauvaan +nojaava ja vuosien taakasta kumartunut. + +-- Se ei ole ollenkaan vaarallista, he sanoivat, tätä olemme +odottaneet. Pahinta on vaan se, että hänen täytyy tulla tähän +huoneeseen. + +-- Pitääkö minun siis piiloittautua? + +-- Se ei ole tarpeellista. Mene sinä avaamaan hänelle, Mélek, ja +sano hänelle niinkuin sovimme. Tuo nainen kulkee ainoastaan tämän +huoneen läpi, eikä palaa... Mennessään ohitsenne hän ehkä kysyy teiltä +turkinkielellä: _kuinka voi pieni potilas?_ Ja teidän tarvitsee vastata +ainoastaan -- tietysti niinikään turkinkielellä -- että _hän tästä +aamusta alkaen on voinut paljoa paremmin_. + +Kohta senjälkeen ilmaantui tuo vanha nainen, harso kasvojen edessä, +hapuillen sauvallaan astuessaan yksinkertaisilla matoilla. Hän kysyi +todella Andrélta: + +-- No, voiko hän paremmin, tuo poika parka? + +-- Paljon paremmin, varsinkin tästä aamusta lähtien. + +-- Hyvä, kiitos, kiitos! + +Sitten sauvan varassa kulkeva eukko katosi pienestä huoneen perällä +olevasta ovesta. + +Hänen mentyään ei heillä enää ollut kuin muutama silmänräpäys +keskustelemisaikaa. Ja kun ne olivat ohi, he päästivät Andrén menemään, +luvaten, että he vielä kerran, kaikesta huolimatta, olivat toisensa +kohtaavat. + +-- Menkää, ystävämme; astukaa hitaasti umpikujan päähän, hypistellen +rukousnauhaanne; ristikkojen lomitse me kolme valvomme, että +poistumisenne tapahtuu asianomaisessa järjestyksessä. + + + + +XIV. + + +Seuraavana torstaina muuan vanha eunukki vaieten ja salaperäisenä toi +Andrélle kirjeen, jossa hänet kutsuttiin heitä tapaamaan seuraavana +lauantaina samaan paikkaan. Kirjeen mukana saapui muutamia koteloon +suljettuja isoja pahvikortteja. + +-- Kas vaan, ajatteli André, heidän lupaamansa valokuvat! Ja +kärsimättömän uteliaana vihdoinkin saada nähdä heidän silmänsä, hän +repi auki kuoren. + +Siinä kyllä oli kolme valokuvaa, ilman tsharshafeja ja jakmakeja, +niissä olivat tietenkin asianmukaiset nimikirjoitukset, sekä +ranskalaisin että turkkilaisin nimikirjoituksin, nimittäin yhdessä +Djénane, toisessa Zeyneb, kolmannessa Mélek. Olivatpa hänen +ystävättärensä esittäytyäkseen pukeutuneet juhlapukuihin: nämä olivat +hienoja, avokaulaisia, täysin pansilaisia pukuja. Mutta Zeyneb ja +Mélek olivat valokuvatut vallan takaa, näki ainoastaan heidän pienten +korviensa reunan ja ulkopuolen; Djénane oli ainoa, joka näyttäytyi +edestäpäin, mutta hän piti kasvojensa edessä sulkaviuhkaa, joka +kokonaan peitti ne sekä hiukset. + +Tuona lauantaina ei tapahtunut mitään traagillista salaperäisessä +talossa, johon he nyt toistamiseen kokoontuivat, eikä ilmaantunut +ketään häijyä haltijatarta. + +-- Olemme täällä, selitti Djénane, kiltin imettäjäni luona, joka +ei koskaan ole voinut minulta kieltää mitään; tuo sairas lapsi oli +hänen poikansa, vanha vaimo hänen äitinsä, jolle Mélek oli sanonut +teidän muka olevan uuden lääkärin. Ymmärrättekö salajuonen? Minulla +on kuitenkin omantunnon vaivoja siitä, että annan hänen näytellä niin +vaarallista osaa... Mutta kun tämä on viimeinen kerta... + +He keskustelivat pari tuntia, tällä kertaa koskettelematta kirjaa; +epäilemättä he pelkäsivät ikävystyttävänsä häntä, liian usein puhumalla +siitä. Olihan hän muuten jo luvannut; sillähän oli jo jotakin voitettu. + +Heillä oli niin paljon sanottavaa toisilleen, seikkoja, jotka olivat +jääneet mainitsematta, sillä nuo kolme naista olivat todella jo kauan +eläneet hänen seurassaan, hänen kirjojaan lukemalla, ja mitä häneen +tulee -- joka yleensä oli niin tyytymätön siitä, että oli paljastanut +itsensä, tuhansille välinpitämättömille -- tämä oli niitä harvoja +tapauksia, joissa hän ei katunut avomielisimpiäkään tunnustuksiaan. + +Ja todella, kuinka vähän merkitseekään ymmärtämättömien olkain kohautus +verrattuna siihen syvään kiintymykseen, jotka heräävät eri osissa +maailmaa tuntemattomien naisten sieluissa -- ja tämä on ehkä ainoa +seikka, joka rohkaisee kirjoittamaan! + +Sinä päivänä vallitsi täysi luottamus, sopu ja häiriintymätön ystävyys +André Lhéryn ja hänen haareminsa kolmen pienen varjon välillä. He +tunsivat hänet sangen hyvin hänen kirjoistaan, ja kun hän ei tietänyt +mitään heistä, kuunteli hän enemmän kuin puhui. Zeyneb ja Mélek +kertoivat avioeroistaan ja tulevaisuudesta, joka oli oleva toivotonta +vankeustilaa. Djénane sitävastoin ei maininnut mitään lähempää +itsestään. + +Sen luottamuksen ja myötätuntoisuuden lisäksi, jotka niin pian olivat +lähentäneet heidät toisiinsa, he molemmin puolin hämmästyen huomasivat +yhden seikan: he saattoivat olla iloisia. André ihastui tähän heidän +rodussaan piilevään nuorekkaaseen hilpeyteen, joka heissä kaikesta +huolimatta oli säilynyt ja joka ilmenit paremmin nyt, kun he eivät enää +ujostelleet häntä. Ja André, jota he olivat luulleet niin synkäksi, +jota oli kuvattu ylpeäksi ja kylmäksi, oli heti heidän edessään +riisunut tuon naamarin, oli osoittautunut hyvin teeskentelemättömäksi, +ylen huvitetuksi kaikesta ja sielultaan ikäänsä paljon nuoremmaksi, +jona veitikkamaisen lapselliseksi. + +Nämä naiset olivat ensimäiset _sivistyneet_ turkkilaisnaiset, joiden +kanssa hän puhui. Eivätkä he puolestaan koko elämässään olleet näin +puhelleet kenenkään muun miehen kanssa. Tässä pienessä, pimeässä +ja rappeutuneessa talossa keskellä Vanhaa Stambulia, raunioiden +ja hautojen ympäröiminä, he toteuttivat mahdottoman ainoastaan +kokoontumalla ja vaihtamalla ajatuksia. + +Ja he ihmettelivät, etteivät tunteneet toisiaan kovin vieraiksi, ollen +kuitenkin niin erilaiset olemukseltaan; he huomasivat päinvastoin, että +heillä oli täysin yhteiset ajatukset ja mielipiteet, ikäänkuin olisivat +olleet vanhoja ystäviä. Kaiken sen, minkä nuo naiset tiesivät elämästä +yleensä, oloista Europassa ja sen henkisestä kehityksestä, he olivat +yksinäisyydessään oppineet kirjoistaan. Ja nyt, kun he ihmeen kautta +olivat saaneet puhua länsimaalaisen kanssa, tunnettua nimeä kantavan +miehen kanssa, he huomasivat olevansa samalla tasolla kuin hän; ja hän +puolestaan kohteli heitä vertaisinaan, etevinä olentoina, _sieluina_, +ja tämä täytti heidän mielensä ennen aavistamattomalla hurmauksella. + +Tuona päivänä Zeyneb vuorostaan tarjoili virvokkeita pieneltä pöydältä, +joka täillä kertaa oli peitetty hopealla kirjaillulla vihreäsilkkisellä +liinalla, jolle oli sirotettu tuoreita punaisia ruusuja. Djénane +puolestaan pysyttelihe jotenkin syrjässä, liikuttamatta mustien +suruharsojensa ainoatakaan poimua. Hän puhui kenties enemmän kuin +toiset, ja varsinkin hänen kysymyksensä olivat syvällisempiä; mutta +hän ei liikkunut paikaltaan, vaan näytti tahallisesti haluavan +olla kaikista kolmesta saavuttamattomin, se, jonka ruumiillisuus +oli vähimmin tuntuva. Ainoastaan kerran, kun hän teki liikkeen +käsivarrellaan, vilahti harson alta hänen hihansa, joka sen kevään +muodin mukaisesti oli hyvin avara ja paisuva ja tehty vaaleanvihreillä +kirjauksilla koristetusta sitruunan keltaisesta silkkiharsosta; -- +nämä molemmat värit painuivat Andrén mieleen ja tarjosivat hänelle +todisteluainesta seuraavana päivänä. + +Heidän ympärillään oli synkempää kuin edellisellä viikolla, sillä sää +oli käynyt koleaksi, vaikka olikin toukokuu; kuuli Mustanmeren tuulen +ulvovan nurkissa vallan kuin talvella. Koko Stambul värjötti vilusta +tummien pilvien peittämän taivaan alla; ja vaatimattomassa pienessä +haaremissa oli puolihämärä. + +Ulko-oven kolkutin, joka aina herätti heissä levottomuutta, sai heidät +säpsähtämään. + +-- Tuossa he tulevat, sanoi Mélek, joka heti kumartui katsomaan +ulos ristikkoikkunasta. Olenpa iloinen siitä, että he ovat päässeet +pujahtamaan ulos! + +Hän riensi alas avaamaan ja palasi pian kahden mustiin puetun ja +läpitunkemattomien harsojen verhoaman naisen seurassa, jotka niinikään +näyttivät nuorilta ja hienoilta. + +-- Herra André Lhéry, esitti Djénane. Kaksi ystävätärtäni; ovathan +heidän nimensä teille yhdentekevät, eikö totta? + +-- Kaksi naishaamua, eikä muuta, sanoi toinen tulijoista, lausuen +erityisellä äänenpainolla tuon sanan, jota André ehkä oli +väärinkäyttänyt jossakin viimeksi julkaisemistaan kirjoissa. + +He ojensivat hänelle valkoisten hansikkaiden peittämät pienet kätensä. +Muuten nämä molemmat äsken saapuneet varjot puhuivat ranskaa lempeällä +äänellä ja täysin sujuvasti. + +-- Ystävättäremme ovat kertoneet meille, sanoi toinen heistä, +että te aiotte kirjoittaa teoksen kahdennenkymmenennen vuosisadan +turkkilaisnaisen hyväksi, ja me tahdoimme tulla kiittämään teitä siitä. + +-- Mikä on oleva sen kirjan nimi? kysyi toinen ja istuutui hitaasti ja +sirosti yksinkertaiselle haalistuneelle divaanille. + +-- En totta tosiaan vielä ole sitä ajatellut. Tämä ehdotus on niin +uusi, ja tunnustan, että minua on hiukan pakotettu suostumaan siihen... +Voimmehan yksissä neuvoin keksiä tuon kirjan nimen, jos suvaitsette... +Tuota noin, minä puolestani ehdotan nimeä: _Havahtuneita_. + +-- "Havahtuneita", toisti Djénane hitaasti. Voidakseen havahtua, on +täytynyt elää, emmekä me ole koskaan eläneet. Emmekä muuta pyytäisi, +kuin että saisimme elää. Me emme ole havahtuneita, me olemme +menehtyneitä, vangittuja, tukahdutettuja... + +-- Nyt olen löytänyt oikean nimen, huudahti pikku Mélek, joka sinä +päivänä ei ollenkaan malttanut pysyä vakavana. Kuinka miellyttäisi +teitä: "Tukahdutettuja"? Tämä nimi muuten niin hyvin kuvaisi sitä +tilaa, jossa olemme näiden paksujen harsojen alla, jotka puemme yllemme +lähtiessämme teitä tapaamaan, herra Lhéry. Sillä ette voi kuvitella +kuinka valkeata on hengittää niiden alla! + +-- Aioin juuri kysyä, miksi pidätte niitä kasvojenne edessä, kun olette +ystävänne seurassa, voisitte tyytyä esiintymään verhottuna samoin kuin +kaikki ne naiset, jotka kohtaa Stambulissa, nimittäin kasvoilla ohuempi +harso, jonka läpi häämöittää jotain: kasvojen ääriviivat, kulmakarvat,, +jopa joskus silmätkin. Mutta teidän kasvoistanne ei näe mitään. + +-- Niin, tietäkää, ettei tämä tällainen piiloittautuminen ollenkaan +ole säädyllistä... On yleistä, että jos kadulla kohtaa naisen, joka +salaperäisesti on verhoutunut kolminkertaisilla harsoilla, niin +voi sanoa: Tuo menee, minne hänen ei pitäisi mennä. (Meistä esim. +voisi niin sanoa.) Ja tämä on min tunnettua, että toiset naiset, +jotka tulevat tuollaista vastaan, hymyilevät ja työkkäävät toisiaan +kyynäspäähän. + +-- No, Mélek, sanoi Djénane lempeästi soimaten, älä nyt puhu +tyhmyyksiä... "Havahtuneita", siinä sanassa on hyvä kaiku, mutta se ei +merkitykseltään ole täysin onnistunut. + +-- Ajattelin näin, sanoi André: Muistattehan kauniit tarut vanhoilta +ajoilta, tarun valkyriasta, joka nukkui maanalaisessa linnassaan, +nukkuvan metsän prinsessan, joka uinaili keskellä korpea olevassa +linnassaan. Valitettavasti lumous kumottiin, ja he havahtuivat. +No niin! Te turkkilaisnaiset olette vuosisatoja nukkuneet sikeätä +unta, perinnäisuskojen ja dogmien vartioimina!... Mutta äkkiä tulee +häijy velho, nimittäin henkäys Länsimailta, haihduttaa lumouksen, ja +te heräätte kaikki yht'aikaa, te heräätte elämisen tuskan, tiedon +kärsimyksen tietoisuuteen... + +Mutta Djénane myöntyi ainoastaan puoleksi. Hänellä oli epäilemättä oma +ehdotuksensa tuon kirjan nimeksi, mutta sitä hän ei vielä näyttänyt +tahtovan sanoa. + +Äsken saapuneet naiset olivat niinikään kapinallisia, jopa +äärimäisyksiin asti. + +Sinä keväänä puhuttiin Konstantinopolissa paljon nuoresta ylhäisestä +naisesta, joka oli paennut Parisiin; tämä juttu pani päät pyörälle +haaremeissa, ja nämä molemmat pienet naishahmot uneksivat vaarallisia +unelmia. + +-- Te, sanoi Djénane heille, voisitte kenties löytää onnen sieltä +etäisestä maasta, sillä teillä on länsimaalaista verta suonissanne. -- +Heidän isoäitinsä oli ranskatar, joka meni naimisiin turkkilaiselle +ja kääntyi Islamin-uskoon. -- Mutta minä, Zeyneb tai Mélek, emme voi +lähteä pois Turkinmaalta. Meille kolmelle se on mahdoton vapautuksen +muoto. Pikemmin vielä pahempia nöyryytyksiä ja ankarampaa orjuutta. +Kunhan vaan saamme kuolla täällä ja nukkua Eyoubissa! + +-- Olettepa vallan oikeassa! sanoi André. + +He puhuivat vieläkin aikeestaan matkustaa pois joksikin aikaa. Oliko se +totta? Mutta erotessaan heistä tällä kertaa André oli vanna siitä, että +oli näkevä heidät jälleen: olihan kirja yhdysside heidän välillään, ja +ehkäpä vielä lisäksi toinenkin epämääräisempi, mutta jo vahvaksi käynyt +ja mieluisa side oli alkanut solmiutua hänen ja varsinkin Djénanen +välille. + +Mélek, joka toimi näppäränä ovenvartijana tässä yllätyksiä uhkuvassa +talossa, sai toimekseen saattaa hänet ulos. Heidän lyhyen kaksinolonsa +aikana käytävässä André moitti häntä ankarasti hänen pilanteostaan +noilla valokuvilla. Mélek ei vastannut mitään, vaan seurasi häntä +puoliväliin vanhoja pimeitä portaita nähdäkseen, että hän osasi avata +oven salvat ja lukon. + +Kun André sitten kääntyi kynnyksellä viimeistä hyvästiä varten, näki +hän Mélekin ylhäällä hymyilevän hänelle, kaikki kauniit valkoiset +hampaat näkyvissä, pieni pystynenä ivallisena, silti näyttämättä +häijyltä, sanalla sanoen kaksikymmenvuotiaan koko viehättävin kasvoin, +joista säteilivät suuret kauniit harmaat silmät. Molemmin käsin hän +piti ylhäällä harsoa, jonka oli nostanut aina otsaa kehystäviin +kultakutreihinsa asti. Ja hänen hymynsä tuntui sanovan: "Minä se +todella olen, pikku Mélek ystävänne, jonka täten esitän teille! Minun +laitani ei muuten ole samoin kuin toisien, Djénanen esimerkiksi: minä +en merkitse mitään. Hyvästi André Lhéry, hyvästi!" + +Tätä kesti vaan vilahdukselta, sitten lankesi jälleen tuo musta verho. +André huusi hänelle puoliääneen kiitoksensa -- turkinkielellä, hän kun +jo oli melkein ulkona, astumaisillaan synkkään umpikujaan. + +Ulkona oli kylmä, taivas sankkojen pilvien vallassa, ja Mustaltamereltä +puhalsi vinha tuuli. Tämä iltapäivä oli synkkä kuin joulukuulla. +Sellaisen sään vallitessa Stambul palautti tavallista tuskallisemmin +hänen mieleensä hänen nuoruutensa, sillä talvi oli muinoin ollut hänen +Eyoubissa vallinneen lyhyen hurmausaikansa kehyksenä. Astuessaan +Sultan-Selimin moskeijan edustalla olevan aution torin poikki, hän +äkkiä räikeän selvästi muisti kulkeneensa siitä yhtä yksinäisenä ja +yhtä kolean pohjatuulen puhaltaessa, harmaana iltana viisikolmatta +vuotta sitten. Nyt rakkaan pikku vainajan kuva äkkiä täydelleen +syrjäytti Djénanen kuvan. + + + + +XV. + + +Seuraavana päivänä hän sattumalta jalan kulki Peran valtakatua pitkin, +ollen muutamien lähetystöönsä kuuluvien, miellyttävien henkilöiden, +herra ja rouva de Sain Enogat'in, seurassa, jotka niinikään olivat +eksyneet sinne ja joiden kanssa hän oli ruvennut yhä enemmän +seurustelemaan. Mustat katetut vaunut ajoivat ohi, ja sisällä niissä +André ohimennen huomasi tsharshafiin puetun turkkilaisnaisen. Rouva +de Saint-Enogat tervehti varovasti verhottua naista, joka heti +hiukan hermostuneena veti ikkunan eteen vaunu-uutimen. Tätä pikaista +liikettä tarkatessaan huomasi André vaipan alta pilkottavan esiin +sitruunankeltaisen vihreillä kirjauksilla koristetun silkkihihan, jonka +varmasti tiesi nähneensä edellisenä päivänä. + +-- Kuinka, tervehdittekö turkkilaista naista kadulla? kysyi André. + +-- Oli todella hyvin tahditonta tehdä niin varsinkin kun olin teidän ja +mieheni seurassa. + +-- Ja kuka oli tuo nainen? + +-- Djénane Tewlik-Pasha, yksi nuoren Turkinmaan hienoimpia naisia. + +-- Vai niin!... Onko hän kaunis? + +-- Enempää kuin kaunis. Hurmaava. -- Ja rikas ajoneuvoista päättäen? + +-- Kerrotaan, että hänellä Aasiassa on omaisuutta, joka arvoltaan +vastaa kokonaista maakuntaa. Hänkin on teidän ihailijattarianne, rakas +mestari. (Hän korosti hiukan ivallisesti sanoja "rakas mestari", +tietäen, että Lhéry kammoksui tätä arvonimeä.) Viime viikolla oli, +kuten muistanette, eräänä iltapäivänä päästetty lomalle kaikki +----:n lähetystön miehiset jäsenet, jotta olisi voitu panna toimeen +tee-kutsut, joihin turkkilaisnaiset saattoivat tulla. Tuo Djénane +oli vieraiden joukossa... Muuan nainen läsnäolijoista morkkasi teitä +pahanpäiväisesti... + +-- Ehkäpä te? + +-- En suinkaan. Se huvittaa minua ainoastaan silloin kun te olette +läsnä... Se oli kreivitär d'A... No niin, rouva Tewfik-Pasha rupesi +puolustamaan teitä niin tulisesti... Muuten minusta tuntuu, kuin +herättäisi tämä nainen teissä suurta mielenkiintoa? + +-- Minussako? Kuinka se olisikaan mahdollista? Tiedättehän varsin +hyvin, ettei turkkilaisnainen ole meitä varten! Olenhan vaan pannut +merkille nuo komeat vaunut, jotka usein kohtaan tielläni. + +-- Useinko? Onpa teillä hyvä onni, tuo nainen tuskin koskaan on +ajelemassa. + +-- Onpa niinkin. Ja tavallisesti näen kaksi muuta, ilmeisesti nuorta, +naista hänen seurassaan. + +-- Kenties hänen serkkunsa, entisen ministerin, Mehmed-Bein tyttäret. + +-- Mitkä ovat näiden Mehmed-Bein tyttärien nimet? + +-- Vanhempi on nimeltään Zeyneb... toinen... Mélek, luullakseni. + +Rouva de Saint-Enogat aavisti aivan varmaan jotakin, mutta hän oli +liian kiltti ja luotettava tehdäkseen mitään vaarallista. + +Ystävättäret olivat todella matkustaneet Konstantinopolista, sillä pari +päivää myöhemmin André sai Djénanelta kirjeen, jossa oli Salonikin +postileima: + + Toukokuun 18. päivä, 1904. + + Te, hyvä ystävämme, joka niin suuresti rakastatte ruusuja, miksi + ette ole täällä luonamme? Jospa te, joka ymmärrätte paremmin + ja rakastatte enemmän Itämaita kuin kukaan muu länsimaalainen, + voisitte tunkeutua tähän vanhaan palatsiin, johon me olemme + asettuneet lepäämään muutamaksi viikoksi korkeiden, synkkien ja + kukkasten peittämien muurien taakse! + + Olemme erään iäkkään sukulaisemme luona, hyvin kaukana + kaupungista, keskellä maaseutua. Kaikki ympärillämme on vanhaa: + ihmiset ja esineet. Täällä ei ole muita nuoria kuin me ja + meidän kolme pientä tsherkessiläistä orjatartamme, jotka ovat + tyytyväiset kohtaloonsa, ymmärtämättä meidän valituksiamme. + + Niinä viitenä vuotena, joina emme ole käyneet täällä, olimme + unhottaneet, millainen on tämä elämä, johon verrattuna elämämme + Stambulissa tuntuu helpolta ja vapaalta. Tunnemme olevamme + muukalaisia tässä ympäristössä, johon äkkiä olemme siirtyneet, ja + joita kokonainen ihmispolvi meitä erottaa. Meistä pidetään, mutta + samalla vihataan uutta sieluamme. Kunnioituksesta ja kotirauhan + vuoksi koetamme mukautua vanhan aikuisiin muodollisuuksiin ja + tapoihin. Mutta tämä ei riitä, aavistetaan kuitenkin tuota + uudesta syntynyttä sielua, joka ponnistelee vapauteen, joka + sykähtelee ja väräjää, eikä voida antaa anteeksi, että se on + vapautunut, ei edes, että se on olemassa. + + Ja kuitenkin kuinka monin ponnistuksin, uhrauksin ja + kärsimyksin olemme saaneet maksaa tämän vapautumisen? Mutta + te, länsimaalainen, ette voi ymmärtää näitä taisteluja; teidän + sielunne on epäilemättä alati saanut kehittyä häiriintymättä + sille soveliaassa ilmapiirissä. Te ette voi ymmärtää... + + Kuinka näyttäisimmekään teistä täällä sekä vierailta että + kotiutuneilta! Jospa voisitte nähdä meidät tämän vanhan + puutarhan sopukassa, missä istun kirjoittamassa teille + kirjettä kioskissa, jonka seinät ovat leikattua puuta sinne + tänne sovitettuine fajanssi-laattoineen ja jossa vesi laulaen + pulppuilee marmorialtaassa. Yltympäri on vanhanaikaisia divaaneja + päällystettyinä haalistuneella vaaleanpunaisella silkillä, jossa + vielä kiiltää jokunen hopeasäie. Ja ulkopuolella on tuhlaileva + runsaus noita vaaleita ruusuja, jotka kasvavat kimputtain ja + joita teillä sanotaan morsiusruusuiksi. Ystävättärenne eivät + enää ole puetut europpalaisiin hameisiin tai uudenaikaisiin + tsharshafeihin; he ovat omaksuneet isoäitiensä puvut. Sillä + olemme vanhoista arkuista nuuskineet esille komeita pukuja, + jotka muinoin ovat loistaneet Abd-ul-Medzidin aikuisessa + keisarillisessa haaremissa. (Se hovinainen, joka niitä käytti, + oli isoisämme äiti.) Oletteko nähnyt tällaisia hameita? Niillä on + pitkä laahus ja liepeet, jotka niinikään laahaavat, mutta jotka + nostetaan ja sidotaan yhteen silloin kun lähdetään astumaan. + Meidän valitsemamme hameet ovat vaaleanpunaiset, vihreät ja + keltaiset, vaalenneet kuin kirjan lehtien välissä säilytetyt + kukat; niiden värit näyttävät pelkiltä häiveheijastuksilta, jotka + ennen pitkää kokonaan katoavat. + + Näihin muistorikkaisiin hameisiin puettuina ja istuen kioskissa + suihkulähteen reunalla, olemme lukeneet teidän viime kirjanne + "Kabulin maa" -- meidän _oman_ kappaleemme, nimittäin kappaleen, + jonka te itse meille annoitte. Taiteilija kuin olette, ette olisi + voinut kuvitella sille sopivampaa lukupaikkaa. Lukemattomat + ruusut, joita riippuu kaikkialla, muodostavat tiheitä uutimia + ikkunoiden eteen, ja kevät näillä eteläisillä seuduilla hurmaa + meitä viileine tuulahduksilleen... Nyt olemme siis nähneet + Kabulin. + + Mutta suoraan sanoen, hyvä ystävä, en pidä tästä kirjasta + yhtä paljoa kuin edellisistä, siinä ei ole tarpeeksi _teitä_ + itseänne. En ole itkenyt niin kuin lukiessani useita muita + teidän kirjoittamianne teoksia, jotka eivät aina itsessään ole + surullisia, mutta jotka herättävät minussa mielenliikutusta ja + levottomuutta. Oi, älkää enää kirjoittako yksinomaan järjellänne. + Ette enää luullakseni, tahdo paljastaa sisimpiä tunteitanne... + Mitä huolitte te siitä, mitä ihmiset sanovat? Kirjoittakaa + edelleenkin sydämellänne; vai onko se jo niin väsynyt ja + välinpitämätön, ettei enää voi kuulla sen sykintää kirjoissanne, + niinkuin ennen?... + + Nyt laskeutuu ilta ja se hetki on niin kaunis näissä hiljaisissa + puutarhoissa joissa kukatkin nyt näyttävät miettiväisiltä; + ja muistoja uhkuvilta. Voisi viipyä siellä loppumattomiin ja + kuunnella pienen vesisuihkun lorinaa marmorialtaassa, vaikka + sen ääni onkin alati sama, kuvastaen päivien yksitoikkoisuutta. + Tämä paikka voisi niin hyvin olla paratiisi. Tuntee, että täällä + kaikki ihmisen sisässä ja hänen ympärillään voisi olla kaunista! + Täällä voisi elämä ja onni olla yhtä, kunhan vaan _olisi vapaus!_ + + Meidän on nyt palaaminen palatsiin ja sanomme ystävällemme + hyvästi. Tuossa tulee pitkä neekeri noutamaan meitä, sillä + on jo myöhä, ja orjattaret ovat alkaneet laulaa ja soittaa + luuttua huvittaakseen talon vanhoja naisia. Hetken kuluttua on + meidänkin pakko tanssia, ja meidät kielletään puhumasta ranskaa, + mikä ei estä ketään meistä nukkumasta joku teidän kirjoistanne + pieluksemme alla. + + Hyvästi, ystävämme, ajattelettekohan joskus pieniä kasvottomia + varjojanne? + + _Djénane_. + + + + +XVI. + + +Stambulin muurien edustalla olevalla hautausmaalla oli tuon +yksinkertaisen haudan korjaus suoritettu muutamien turkkilaisten +ystävien avustuksella. + +Ja André joka ei ollut rohjennut näyttäytyä läheisyydessä ennen +kivitöiden päättymistä, meni nyt, toukokuun 30 päivänä tervehtimään +uusien marmorilaattojen alla lepäävää pientä vainajaa. + +Saavuttuaan kalmistoon, hän erotti kaukaa salaa korjatun haudan, +joka näytti kiiltävän uudelta kaikkien ympärillä olevien vanhojen +ja harmaiden patsaiden joukossa. Nuo pienet hautapatsaat, joista +toinen pystytetään pään, toinen jalkojen kohdalle kohosivat suorina +ja vaikeina kaikkien muiden lähistön hautakivien joukossa, jotka +olivat sammalen peittämiä ja jotka joko olivat kallellaan tai kokonaan +kumoon kaatuneet. Oli niinikään uusittu sinimaalaus hautakirjoituksen +kohokirjainten välissä, jotka nyt loistivat vahvasti kullattuina. +Paitsi lyhyttä kuolonaiheista runoa oli siinä luettavissa: + +_"Rukoile Moharremin 18 päivänä 1297 kuolleen Ali-Djianghie Effendin +tyttären, Nedjibé'n sielun puolesta."_ + +Jo nyt oli vaikea nähdä, että käsityöläiset niin äsken olivat +työskennelleet siellä, sillä paksun alustapaaden ympärillä oli +jo pistänyt esiin minttua, ajuruohoa ja koko tuo tuoksuava +kasvimaailma, joka viihtyy kivikkomaassa, ja joka rehoitti toukokuun +auringonpaisteessa. Kookkaat sypressit, jotka ovat nähneet niin +monen kaliifin hallitusajan ja niin monta vuosisataa, olivat ihan +samanlaisia, jommoisina André aina oli ne nähnyt ja jommoiset ne +epäilemättä olivat olleet sata vuotta sitten, samanasentoisina, +samanmuotoisille jäykkine vaaleanharmaina oksineen, jotka luurangon +käsivarsien tavoin törröttivät ilmassa. Ja Stambulin vanhat muurit +kohosivat silmänkantamattomiin, vallinsarvi-jonoineen ja laidoiltaan +halkeilleine ampumareikineen, hiljaisuuden, ehkä entistään +yksinäisemmän hiljaisuuden keskellä. + +Oli selkeän kaunis ilma. Multa ja sypressit tuoksuivat hyviltä. Tämän +hauta-aavikon herättämä surumielinen alistuvaisuus vaikutti sinä +päivänä miellyttävältä, suloiselta ja vakuuttavalta, teki mieli viipyä +siellä, halusi päästä osalliseksi näiden nukkujien rauhasta, ajuruohon +ja mintun peittämästä levosta. + +André poistui mieli kirkastuneena ja melkein onnellisena, hän kun +vihdoinkin oli täyttänyt tuon pyhän velvollisuuden, joka oli ollut niin +vaikea, että hän sitä oli hautonut mielessä yökaudet. Vuosien kuluessa +matkoillaan, levottoman harhailevan elämänsä aikana, kaukaisimmillakin +retkillään hän lukemattomat kerrat, unettomina öinä oli ajatellut +tuota seikkaa, joka vivahti painajaisen ahdistaman unen mahdottomaan +yritykseen, nimittäin lohkeilevien hautakivien korvaamista Stambulissa +olevalla pyhällä hautausmaalla. Tänään se siis oli tapahtunut. Ja tuo +rakas pieni hauta tuntui kokonaan kuuluvan hänelle, nyt kun se hänen +tahtonsa vaikutuksesta oli jälleen saatettu kuntoon ja kun hän oli +rakennuttanut sen vahvaksi ja kestäväksi. + +Tuntien sisällään aito-turkkilaista tunnelmaa tuona kauniina, +viileänä iltana, jona täysikuu pian oli heijastava sinervää valoaan +Marmarameren vetten, hän palasi pimeän tultua Stambuliin ja tunkeutui +muhamettilaisten korttelien keskustaan, istuutuakseen hänelle +jälleen tutuksi käyneeseen Sultani-Fatihin moskeijan edessä olevaan +puistikkoon. Siinä hän tahtoi haaveilla illan puhtaassa viileydessä ja +suloisessa itämaalaisessa rauhassa, polttaen nargileta, ympärillään +niin paljon haihtuvaa komeutta, rappeutumista, uskonnollista +hiljaisuutta ja rukousta. + +Hänen saapuessaan paikalle, kaikki ympärillä olevat kahvilat olivat +sytyttäneet vaatimattomat lamppunsa; puiden oksille ripustetut lyhdyt +-- vanhat öljylyhdyt -- levittivät niinikään himmeätä valoa; ja +kaikkialla, penkeillä ja jakkaroilla, istui turbaanipäisiä uneksijoita +polttamassa, väliin vaihtaen jonkun sanan matalalla äänellä: kuuli +ainoastaan nargilepiippujen omituisen äänen -- niitä oli sadottain -- +nimittäin veden porinan piipun pesästä, polttajan vetäessä henkeään +pitkään ja syvään. Hänellekin tuotiin tällainen piippu ja muutamia +hehkuvia hiiliä persialaisilla tupakkalehdillä, ja pian hän kaikkien +muiden ympärillä olijoiden tavoin vaipui puolihuumaukseen, joka oli +terveydelle vaaraton ja joka edisti mietiskelyä. Hän istui niiden +puiden alla, joiden oksista riippuivat nuo himmeävaloiset pienet +lamput, vastapäätä moskeijaa, josta ainoastaan puistikon leveys häntä +eroitti. + +Tämä paikka oli autio ja piili varjossa, ja sen huonossa kivityksessä +vaihtelivat kuopat ja multa. Moskeijan julkipuoli, joka täytti taustan, +oli korkea, kunnianarvoinen ja yksinkertainen kuin linnoituksen muuri, +vailla muuta aukkoa kuin tuo vähintään kolmenkymmenen jalan korkuinen +suippokaarinen portti, josta astuttiin sisään pyhään esikartanoon. + +Oikealla ja vasemmalla häipyi kaikki syvään, läpitunkemattomaan yöhön +-- haamoitti vaan epämääräisiä puiden, kenties sypressien, ääriviivoja, +noita kalmistojen tunnusmerkkejä -- ja tuo pimeys oli vielä omituisempi +kuin muualla, se oli Islamin rauha ja mysterio. Kuu, joka pari tuntia +sitten oli noussut Aasian vuorten takaa, alkoi nyt näkyä moskeijan +yläpuolella; hitaasti se yleni, ja vihdoin oli näkyvissä koko sen +pyöreä hopeanhohteinen levy, ilmavana ja vapaana tuon ainemöhkäleen +yläpuolella, niin ilmeisen selvästi heijastaen ääretöntä etäisyyttään +ja yksinäisyyttään avaruudessa! + +Tuo sinervä valo levisi levenemistään ja tulvaili viisaiden, hurskaiden +polttajien yli, mutta autio, avoin paikka oli edelleen pyhien muurien +siimeksessä. + +Kuutamoon sekoittui Marmaramerestä noussut viileä iltausva, jota +ei ollut huomattu aikaisemmin, se kun oli niin läpikuultavan ohut, +mutta joka nyt vaaleansinisenä verhosi kaiken ja saattoi utumaisen +näköiseksi tuon tumman moskeijamuurinkin, joka äsken näytti niin +jykevän raskaalta. Ja yläilmoille kohoavat minareetit näyttivät niin +läpikuultavilta, että tuntui kuin olisivat kuun säteet tunkeneet niiden +läpi; päätä huimasi katsellessa niitä tuon siniusvan ympäröiminä, niin +korkeilta, ilmavilta ja kevyiltä ne näyttivät. + +Samaan aikaan alkoi Kultaisen-Sarven toisella rannalla -- oikeastaan +sangen lähellä siitä, mutta matkan päässä, joka näytti tavattoman +pitkältä, niin sanotussa europpalaisessa kaupunginosassa, nimeltä Pera, +yöelämä. Kaikenlaisia länsimaalaisia -- ja valitettavasti muutamia +nuorturkkilaisiakin, jotka jotakuinkin parisinmallisten pukujensa +perustuksella luulivat saavuttaneensa kadehdittavan sivistysmäärän, +kokoontui siellä oluttupiin, typeriin varietee-huoneustoihin tai +poker-pöytien ääreen Peran komeimpiin klubeihin... Mitä surkuteltavia +pikkusieluja onkaan maailmassa! + +He olivat levottomia ihmisparkoja, tasapainonsa menettäneitä, onttoja +ja halpamielisiä, harhaluulonsa ja toiveensa menettäneitä. Hyvin köyhiä +verrattuina niihin yksinkertaisiin ja viisaihin miehiin, jotka täällä +odottavat muedsinin laulua yläilmoista, mennäkseen täynnä luottamusta +polvistumaan tutkimattoman Allah'n eteen ja jotka myöhemmin tulevat +kuolemaan rauha sydämessään, ikäänkuin lähdössä ihanalle matkalle! + +Nyt odotetut äänet kaiuttivat kutsulauluaan. Nuo taivaan loistaviin +autereisiin häipyvien solakkojen tornien huipuissa asuvat miehet, nuo +yläilmojen vieraat, kuun naapurit, visertävät odottamatta kuin linnut, +äkillisen väräjävän haltioitumisen valtaamina. + +On täytynyt valita tähän toimeen miehiä, joilla on tavattoman vahva +ääni, muuten sitä ei kuulisi noiden pilviä piirtävien minareettien +huipusta. Ei yksikään sävel mene hukkaan, kaikki, minkä he laulaen +sanovat kuuluu alas selvästi, tarkkaan ja helposti. + +Uneksijat nousevat toinen toisensa jälkeen, lähestyvät puistikon +vielä varjossa olevaa osaa, astuvat sen poikki ja kulkevat hitain +askelin pyhää porttia kohti. Ryhminä, joihin aluksi kuuluu kolme, +neljä tai viisi, nuo valkoturbaaniset ja pitkätakkiset miehet lähtevät +rukoilemaan. Sitten saapuu toisia eri tahoilta, pimeästä ympäristöstä, +puiden ja katujen tummista varjoista, suljetuista taloista. He astuvat +äänettömästi pehmeät tohvelit jalassa, levollisina, hartaina ja +vakavina. Korkeaan suippokaareen, joka aukenee jykevässä alastomassa +muurissa, ja joka on kaikkien päämääränä, on ripustettu vanhanaikainen +lamppu muka sitä valaisemaan, ja tuo pieni liekki näyttää vallan +keltaiselta ja sammuvalta sen kauniin, häikäisevän kuutamon rinnalla, +joka täyttää avaruuden. Ja äänien alati laulaessa ylhäällä, syntyy +valkoiseen harsokankaaseen käärittyjen päiden keskeymätön jono, joka +katoaa summattoman suureen porttiaukkoon. + +Kun avoimen paikan penkit ovat tyhjentyneet istujista, lähtee André +Lhéry niinikään moskeijaan, viimeisenä ja tuntien itsensä kaikkein +kurjimmaksi, hän, joka ei voi rukoilla. Hän menee sisälle ja jää +seisomaan oven suuhun. Siellä on pari kolme tuhatta turbaanipäätä, +jotka itsestään järjestyvät useisiin samanlaisiin riveihin, kasvot +kääntyneinä "mihrab'ia" kohti. Ääni keskeyttää hiljaisuuden, +valittavana ja sanomattoman alakuloisena; sen kimakka sointu +muistuttaa muedsimin ääntä, se heikkenee, kovenee, kaikuu värähdellen +äärettömien holvien alla, käyden yhä hitaammaksi, ja se sammuu kuin +kuolinkamppaukseen, taas alkaen uudestaan. Tämä ääni ohjaa tuon +tarkkaavaisen kaksituhatmiehisen joukon rukouksia; sen kehoituksesta he +lankeavat polvilleen, kumartuvat entistään nöyremmin ja heittäytyvät +viimein maahan, otsa kiinni permantoon, kaikki yhtaikaa, tehden +säännöllisen yhteisen liikkeen, ikäänkuin tuon surullisen, mutta +samalla niin lempeän laulun painamina, joka liitelee heidän ylitsensä, +toisinaan hiljaisena kuin kuiskaus, mutta kuitenkin täyttäen äärettömän +pyhätön. + +Siihen leviää heikkoa valoa pienistä lampuista, joita siellä täällä +riippuu kaikuviin kattoholveihin kiinnitetyistä pitkistä nyöreistä; +jos eivät seinät olisi niin häikäisevän valkoiset, saattaisi siellä +tuskin nähdä. Ajoittain kuulee siipien suhinaa: kesyt pääskyt, jotka +häiriintymättä saavat pesiä ylhäällä lehtereillä, heräävät valosta +ja kaikkien noiden kauhtanoiden hiljaisesta kahinasta, lentävät ulos +pesistään ja liitelevät pelottomina yläpuolella tuhansia turbaanipäisiä +rukoilijoita. Hartaus on niin syvä, usko niin vahva, että kun otsat +kumartuvat alas heikon kimakan äänen värisevästä kehoituksesta, +luulee näkevänsä hiljaisen, tuhansilta huulilta nousevan rukouksen +suitsutuspilven tavoin kohoavan ylös. + +Oi, jospa Allah ja kaliifi vielä kauan suojelisivat ja eristäisivät +hurskasta, ajattelevaista, hyvää ja rehellistä Turkin kansaa, joka on +maailman jaloimpia, Joka kykenee tekemään suunnattomia ponnistuksia ja +osoittamaan ylevää sankarillisuutta taistelukentällä, jos on kyseessä +isänmaan, Islamin ja uskon puolustaminen! + +Rukouksen loputtua André poistui oikeauskoisten kanssa ja istuutui +jälleen tupakoimaan taivasalle yhä kirkkaammaksi käyvässä kuutamossa. +Tyynen iloisena hän ajatteli korjattua hautapatsasta, joka sinä hetkenä +kohosi suorana, valkeana ja kauniina kuutamoyön kirkkaassa valossa. +Ja nyt, kun tuo velvollisuus oli täytetty, hän saattoi matkustaa pois +täältä, sillä olihan hänen tarkoituksensa ollut viipyä ainoastaan niin +kauan. Mutta Itämaiden lumous oli vähitellen taas vallannut hänet, +ja sitäpaitsi noiden kolmen pienen salaperäisen olennon oli määrä +palata kesän tullen, ja hän tahtoi vielä kerran kuulla heidän äänensä. +Alkuaikoina oli tuo seikkailu herättänyt Andréssa tunnonvaivoja hänen +ajatellessaan sitä luottamuksellista vieraanvaraisuutta, jota hänen +turkkilaiset ystävänsä olivat hänelle osoittaneet, mutta sinä iltana +hänellä ei enää niitä ollut. + +-- Enhän oikeastaan -- näin hän ajatteli -- loukkaa heidän kunniaansa; +mikä muu tunne voisikaan vallita minun ja Djénanen välillä kuin tavaton +ja suloinen ystävyys; onhan hän niin nuori, että voisi olla tyttäreni, +enkä sitäpaitsi ole hänen kasvojansa nähnyt, enkä luultavasti koskaan +tule näkemään. + +Muuten hän sinä päivänä oli häneltä saanut kirjeen, joka näytti +lopullisesti ratkaisevan asian. + + Eräänä päivänä -- näin hän kirjoitti keskellä "nukkuvaa metsää" + olevasta palatsistaan, mikä ei estänyt häntä itseään olemasta + täysin hereillä -- eräänä päivänä;, saatuamme päähänpiston ja + tuntien itsemme tavallista suuremman siveellisen eristyksen + ympäröimiksi, ärtyisinä ylipääsemättömän muurin tähden, jota + vastaan alati töytäämme, ja joka runtelee meitä, teimme rohkean + päätöksen tutkia, minkälainen henkilö te oikeastaan olette. + Tämä, sekä uhmailu ja uteliaisuus olivat ensi syyt siihen, että + halusimme tavata teidät. + + Se André Lhéry, johon tutustuimme, oli aivan toisenlainen, kuin + miksi olimme häntä kuvitelleet. Mutta teidän oikeata minäänne, + johon olette antanut meidän tutustua, emme koskaan enää unhota. + On kuitenkin tarpeellista lähemmin selittää nämä sanat, jotka + naisen lausumina miehelle melkein vaikuttavat epäonnistuneelta + kohteliaisuudelta. Emme koskaan voi unhottaa teitä sentähden, + että teidän kauttanne olemme oppineet tuntemaan sen seikan, joka + epäilemättä on viehätyksenä länsimaalaisten naisten elämässä: + henkinen kosketus taiteilijaan. Emme koskaan voi unhottaa teitä, + sentähden, että olette osoittanut meille hiukan ystävällistä + myötätuntoisuutta Te olette osoittanut harrastusta meidän + olemuksemme parhaaseen puoleen, _sieluumme_, jota meidän herramme + tietämättä, olimmeko kauniita vai vanhoja linnunpelättiä, ja + valtijaamme tähänasti ovat pitäneet vallan mitättömänä. Te olette + saanut meidät aavistamaan, kuinka arvokas miehen puhdas ystävyys + voi olla. + +Se oli siis todella sitä, mitä hän oli ajatellut: miellyttävää sielujen +kiemailua, eikä muuta, ja lisäksi kiemailua vaarojen uhatessa, mutta +aineellisten, eikä siveellisten. Ja kaikki tämä oli pysyvä puhtaana +kuin lumi, kuin moskeijain valkoiset kuutamossa hohtavat kupukatot. + +Hänellä oli mukanaan Djénanen kirje, jonka äsken oli saanut Perassa, +hän otti sen jälleen esille rauhassa lukeakseen sen uudelleen +läheisestä oksasta riippuvan lyhdyn valossa: + + Nyt, kun emme enää voi kohdata teitä -- hän sanoi -vaivumme + suruksemme jälleen tylsyydentilaamme! Saatattekohan te, jonka + oma olemassaolo on niin vaihteleva, niin värähtelevä, käsittää + meidän elämäämme, joka on niin väritön ja jonka vuodet seuraavat + toisiaan jättämättä jälkeensä muistoja. Tiedämme edeltäpäin mitä + huomispäivä meille on tuottava -- nimittäin se ei ole tuottava + meille mitään -- ja kaikki seuraavat päivät kuolemaamme asti ovat + kuluvat yhtä mauttoman levollisina, yhtä yksinkertaisen harmaina. + Elämämme on niin väritöntä, vallan kuin pumpuliin käärittyä, niin + että meidät valtaa halu saada kiviä ja okaita. + + Europasta saapuneissa romaaneissa kohtaamme aina ihmisiä, jotka + elämän ehtoona itkevät menetettyjä harhaluulojaan. Oi, heillä on + ainakin ollut niitä, ja he ovat ainakin kerran kokeneet hurmausta + tavoitellessaan jotain kaunista kangastusta! Meillä sitävastoin, + André, ei koskaan ole ollut mahdollisuutta omata harhaluuloja, ja + kun vanhuutemme lähestyy, ei meillä edes ole tuota surumieliseksi + tekevää ajanvietettä itkeä niitä... Kuinka paljon täydellisemmin + olemmekaan tunteneet tämän siitä lähtien, kun teihin tutustuimme. + + Ihania nuo hetket, jotka Sultan-Selimin kaupunginosan vanhassa + talossa vietimme teidän seurassanne! Siellä toteutui unelma, + jota ennen emme rohjenneet edes toivoa: saada pitää André + Lhéry'tä yksinomaan meidän piirissämme, kokea hänen puoleltaan + sellaista kohtelua kuin _ajattelevat olennot_, jotka eivät ole + mitään leluja, melkein sellaista kohtelua kuin ystävät ainakin, + niin että hän meille paljasti sielunsa salaisiakin puolia! + Vaikka tunnemmekin ainoastaan puutteellisesti elämää Europassa + ja tapoja teidän seurustelupiireissänne, olemme kuitenkin + täysin oivaltaneet kuinka arvokas oli se luottamus, jolla te + vastasitte tungettelevaisuuteemme. Sillä siitä olemme olleet + täysin tietoiset, ja ellei meillä olisi ollut harsojamme, emme + varmaankaan olisi olleet niin rohkeat. + + Nyt teemme teille vallan suoraan ja teeskentelemättömästi + ehdotuksen. Kuullessamme teidän kerran puhuvan eräästä teille + rakkaasta haudasta, heräsi meissä kaikissa sama ajatus, jota + pelontunne kuitenkin esti meitä ilmaisemasta. Mutta nyt, näin + kirjeessä, rohkenemme sen tehdä... Jos tietäisimme, missä + ystävättärenne hauta on, voisimme käydä joskus rukoilemassa sen + ääressä, ja teidän matkustettuanne pois voisimme valvoa sitä ja + antaa teille tietoja siitä. Ehkäpä teille olisi suloista tietää, + että se maailman sopukka, missä lepää osa sydäntänne, ei ole + välinpitämättömyyden ympäröimä. Ja iloitsisimme niin suuresti + tästä meidän välillämme olevasta hiukan todellisesta siteestä, + silloin kun te jo olette kaukana meistä. Entisen ystävättärenne + muisto ehkä estäisi nykyisiä ystävättäriänne unhottumasta... + + Ja rukouksiimme hänen sielunsa puolesta, joka on opettanut teidät + rakastamaan meidän maatamme, sulkisimme teidätkin, jonka sisäisen + ahdistuksen selvästi olemme huomanneet. Kuinka omituista, että + sen jälkeen kuin opin teidät tuntemaan, minussa jälleen on + herännyt toivo, minussa, joka jo olin sen menettänyt! Minunko + tehtäväni on muistuttaa teille, ettei ole oikeus rajoittaa + odotustaan ja ihannettaan tähän elämään, kun on kirjoittanut + sellaisia sivuja kuin te eräissä kirjoissanne... + + _Djénane_. + +Tätä hän kauan oli toivonut, nimittäin tilaisuutta jättää Nedjibén +haudan hoidon jollekin henkilölle täällä: tämä unelma, jonka +toteutumista hän tuskin oli rohjennut toivoa oli ollut se, että olisi +voinut uskoa tuon hoidon muutamille turkkilaisnaisille, jotka olivat +samaa rotua ja uskoa kuin pieni vainaja. Djénanen ehdotus, joka lujitti +hänen kiintymystään häneen, tyydytti täysin hänen toivonsa ja rauhoitti +kokonaan hänen omantuntonsa hautaan nähden. + +Sinä ihanana yönä hän ajatteli menneisyyttä ja nykyisyyttä; +tavallisesti hänestä tuntui, kuin aika olisi uurtanut syvän kuilun +hänen Turkinmaalla viettämänsä elämän ensi lapsellisen olon ja +nykyhetken välille, mutta sinä iltana hän sitävastoin näki ne niin +lähellä toisiaan, kuin olisivat ne keskeytymättä seuranneet toisiansa. +Tuntiessaan itsensä vielä niin nuoreksi ja elinvoimaiseksi, kun +sitävastoin vainaja jo niin kauan oli ollut kahmalollinen tomua syvällä +maan povessa, hän koki sisällään vuoroin raatelevia tunnonvaivoja ja +häpeää, ja vuoroin hän kun ylenmääräisesti rakasti elämää ja nuoruutta +-- melkein itsekästä riemuvoittoa... + +Ja toistamiseen tuona iltana hän muisteloissaan yhdisti Nedjibén ja +Djénanen: olivathan he kotoisin samasta maasta, tsherkessiläisnaisia +molemmat, toisen ääni oli monesti muistuttanut toisen ääntä, muutamia +turkkilaisia sanoja he äänsivät samalla tavalla... + +Äkkiä hän huomasi, että varmaankin oli hyvin myöhä, sillä sieltäpäin, +missä puiden pimeät ryhmät häämöittivät, kuului muulien kellojen +kilinää -- nuo hopeanheleät tiu'ut, jotka helisevät öisin Stambulissa: +puutarhureita, jotka tuovat kaupunkiin koreja täynnä mansikoita, +kukkia, papuja, salaattia, kaikenlaisia kevään tuotteita, joita +valkohuntuiset kansannaiset aamulla ostavat moskeijain edustalla. Hän +katseli ympärilleen ja huomasi olevansa ainoa tupakoitsija, joka vielä +viipyi täällä. Melkein kaikki pienten kahviloiden edessä olevat lyhdyt +oli sammutettu. Hänen hartiansa olivat kosteat kasteesta, ja poika, +joka seisoi hänen takanaan puuhun nojaten, odotti kärsivällisesti +kunnes hän lopettaisi, voidakseen viedä pois vesipiipun ja sulkea oven. + +Oli kohta puoliyö. André nousi ja alkoi astua alas Kultaisen-Sarven +silloille päin, kulkeakseen toiselle rannalle, missä asui. Näin +myöhään tietysti oli mahdoton saada ajoneuvoja. Poistaakseen Vanhasta +Stambul'ista, oli hänen kuljettava pitkä matka nukkuvan kaupungin +poikki, jonka talot olivat mykät ja teljetyt, jossa kaikki oli kuin +jähmettynyttä häikäisevän kirkkaassa, aavemaisessa kuutamossa. Hänen +oli kulkeminen korttelien läpi, joissa kadut milloin olivat ylä-, +milloin alamäkiä, milloin mutkittelivat sokkeloina, ikäänkuin tahallaan +eksyttääkseen myöhästynyttä kävelijää, joka ei suinkaan kohdannut +ketään oikealle tolalle neuvojaa. Mutta André tunsi ulkoa kaikki nämä +mutkat. Oli myös yksinäisiä toreja moskeijoiden ympärillä, joiden +kupuryhmät kuu verhosi äärettömän avaroihin valkoisiin käärinliinoihin. +Ja kaikkialla näki hautausmaita, arapiantyylisten vanhanaikaisten +ristikkoaitausten suojaamina, haudoilla lamput, joissa paloi pieni +keltainen liekki. Joskus näki marmorisen hautakioskin ikkunasta +heijastuvan himmeän valon; mutta tämäkin oli vainajille sytytettyä +valaistusta, eikä maksanut vaivaa luoda katsetta sinne sisälle; siellä +ei ollut muuta kuin joukko korkeita ruumisalttareita, ajan hampaan +kalvamia ja tomukasojen peittämiä. Kaduilla makasi punakeltaisia koiria +joukoittain, tiheästi toisiinsa kiinnisullottuina -- turkkilaisia +koiria yhtä hyvänsävyisiä kuin itse muhamettilaiset, jotka antavat +niiden vapaasti elellä. Nuo koirat eivät suutu, vaikka polkee niitä +jalallaan, kunhan ne vaan käsittävät, ettei se ole tahallista. Muuta +ääntä ei kuule kuin ajoittain yövartijan rautakärkisauvan kolhauksen, +sen tärähtäessä kaikuvaan katukivitykseen. Vanha Stambul, kaikkine +hautoineen, nukkui sinä yönä vaipuneena uskonnolliseen rauhaansa yhtä +häiriintymättä kuin kolmesataa vuotta sitten. + + + + +XVII. + + +Toukokuun epävakaisen sään jälkeen, jonka vallitessa Mustanmeren tuuli +itsepäisesti oli ajellut kylmiä sadepilviä, oli kesäkuu levittänyt yli +Turkinmaan tummansinisen itämaalaisen taivaansa. Ja Konstantinopolin +asukkaat olivat, niin kuin vuosittain oli tapana, jo muuttaneet +Bosporin rannoille. Pitkin näiden vesien partaita, joita melkein +aina kevyt henkäys saa väreilemään, olivat lähetystöt asettuneet +europanpuoleisiin kesäasuntoihinsa. André'n oli ollut pakko seurata +mukana ja asettua Terapiaan, eräänlaiseen kansainväliseen kylään, jota +rumentaa kaksi jättiläismäistä hotellia, missä varietee-orkesterit +pauhaten riehuvat joka ilta: mutta hän oleskeli enimmäkseen +aasialaisella puolella, joka yhä edelleen oli ihailtavan itämaalainen, +varjoisa ja rauhallinen. + +Usein hän myös palasi rakkaaseen Stambuliinsa, josta hänet erotti +ainoastaan tunnin kestävä venematka Bosporilla, missä vilisi +edestakaisin kulkevia laivoja ja veneitä. + +Tuolla salmella, loppumattoman talo- ja palatsijonojen reunustamien +rantojen välillä, liikkui lakkaamatta aluksia, suunnattoman suuria +höyrylaivoja tai kauniita, vanhanaikaisia purjeveneitä, joita ilmestyi +joukottain suotuisan tuulen puhaltaessa. Kaiken, mitä Tonavanmaat, +Etelä-Venäjä, jopa kaukainen Persia ja Bukara tuottavat ja vievät +maasta, nielee tämä vihreä vesisola, jolla aina puhaltaa pohjoisilta +aroilta Välimerelle päin raikas tuuli. Lähempänä rantoja häärii +alinomaan kaikenlaisia aluksia, pikku veneitä, kapeita kaikeja, +joiden soutajat ovat puetut kullalla kirjailtuihin livereihin, pieniä +moottoriveneitä, räikeän koreiksi maalattuja ja kullattuja isoja +laivoja, joita joukko kalastajia seisoen airoilla työntävät eteenpäin, +toisien laskiessa veteen pitkiä verkkoja, jotka ohikuljettaessa +tarttuvat kiinni jos johonkin. Ja keskellä tätä aluksien myllerrystä +melukkaat rataslaivat lakkaamatta aamusta iltaan kuljettavat punaiseen +feziin puettuja miehiä ja harsopeitteisiä naisia aasianpuoleiselta +rannalta europanpuoleisille maihinnousupaikoille, ja päinvastoin. + +Molemmin puolin Bosporia, kahdenkymmenen kilometrin pituudelta, +katselevat puutarhojen ja puiden ympäröimät talot lukemattamme +ikkunoineen taukoamatonta hyörinää vihreällä tai sinisellä +vedenpinnalla. Siinä on kattamattomia ikkunoita, tai salaperäisiä +haaremin ristikkoikkunoita, taloja, kaikenikäisiä ja -tyylisiä. +Europan puolella on valitettavasti jo muutamia omituisia huviloita, +joiden omistajat ovat hurjistuneita Länsimaiden ihailijoita, ja joiden +julkipuolet ovat sekatyylisiä, jopa "uuden taiteen" mukaisia, ja ne +ovat inhoittavia vanhojen turkkilaisten, sopusuhtaisten rakennusten +rinnalla, mutta onneksi niitä vielä on niin harvoja, etteivät kykene +häiritsemään suuremmoista kokonaisvaikutusta. + +Aasian puolella, missä asuu melkein pelkkiä turkkilaisia, jotka +halveksivat uudenaikaista rihkamaa ja rakastavat rauhallisuutta, +saattaa ilman pettymystä soutaa sangen lähellä rantaa, sillä siellä on +vielä koskemattomana menneisyyden ja Itämaiden lumous, joka liitelee +kaikkialla. Jokaisessa rantamutkassa, joka lahdessa, joka aukenee +metsäisten kumpujen juurella, ilmenee jotain vanhanaikaista, kookkaita +puita, itämaalaisen salaperäisyyden piilopaikkoja. Rannoilla ei ole +teitä, vaan vanhan tavan mukaan on jokaisella talolla pieni, eristetty +marmorilaiturinsa, joilla haareminaisten on lupa ohuesti verhottuina +oleskella, katsellen jalkojensa juuressa kisailevia aaltoja, tai +siroja, puolikuun muotoisia kaarevia kaik-veneitä. + +Siellä täällä on siimekkäitä poukamia, täynnä kalastajaveneitä pitkine +vinoine raakapuineen, pyhiä hautausmaita, joiden kullatut hautapatsaat +ulottuvat alas vedenpintaan asti, ikäänkuin nekin tahtoisivat katsella +kaikkia näitä laivoja ja nähdä kaikkien soutajien tahdissa liikuttavan +airoja; monta sataa vuotta vanhojen, kunnianarvoisten plataanien +varjostamia moskeijoja, avoimia kyläpaikkoja, joilla riippuu verkkoja +kuivamassa holveiksi muodostuneilla oksilla ja joilla turbaanipäisiä +uneksijoita istuu jonkun lumivalkean marmorikaivon ympärillä, jota +koristavat kullatut kirjoitukset ja arabeskit. + +Kun lähtee matkaamaan Terapiasta ja Mustanmeren suulta +Konstantinopoliin, aukenee vähitellen silmien eteen Bosporin satumainen +näky, jonka komeus kasvamistaan kasvaa, saavuttaen huippunsa sinä +hetkenä, jona saavutaan Marmaramerelle: vasemmalla näkyy silloin Aasian +Skutari, ja oikealla, korkealla, yläpuolella pitkiä marmorilaitureita +ja sulttaanin palatsia, kohoavat Stambulin ääriviivat, sen +lukemattomille tornineen ja kupukattoineen. + +Tässä vaihtelevaisessa ja yllätyksistä rikkaassa ympäristössä oli André +Lhéryn määrä oleskella syksyyn asti, odotellen noita pieniä mustia +varjoja, jotka olivat sanoneet hänelle: "Mekin tulemme viettämään +kesämme Bosporin rannalla", mutta jotka eivät enää moneen päivään +olleet antaneet elonmerkkejä. Ja miten tietää nyt, kuinka heidän +laitansa oli, hänellä kun ei ollut tunnussanaa päästäkseen heidän +Makedonian metsien siimeksessä piilevän linnansa yhteyteen. + + + + +XVIII. + + +Djénanen Andrélle kirjoittama kirje. + + Bounar-Bachissa, lähellä Salonikia, 20. p. kesäkuuta 1901 + (frankkilaista ajanlaskua). + + Ystävättärenne on ajatellut teitä, mutta viikkokausiin hän ei ole + voinut kirjoittaa, häntä kun on liian tarkasti vartioitu. + + Tänään hän tahtoisi kertoa teille jokapäiväisen tarinansa, + avioliittonsa tarinan; suvaitkaa kuunnella sitä yhtä + kärsivällisesti kuin kuuntelitte Zeynebin ja Mélekin tarinaa + Stambulissa, kuten muistanette, tuossa kelpo imettäjäni pienessä + talossa. + + Se tuntematon mies, jonka isäni oli antanut minulle puolisoksi, + tosin ei ollut raaka eikä kivulloinen: päinvastoin hän oli kaunis + vaaleatukkainen upseeri, tavoiltaan hieno ja lempeä, ja olisin + voinut häntä rakastaa. Vaikka alussa häntä kammoksuin, minulle + pakollisesti tyrkytettynä aviopuolisona, en nyt enää tunne mitään + vihantunteita häntä kohtaan. Mutta en hyväksynyt rakkautta + sellaisena, kuin hän sitä käsitti, rakkautta, joka oli pelkkää + himoa ja joka oli välinpitämätön sydämeni omistamisesta. + + Kuten tiedätte, elävät meillä, muhamettilaisissa perheissä, + mies ja naiset kokonaan erillään toisistaan. Tämä tapa on tosin + katoamaisillaan, ja tunnen etuoikeutettuja naisia, jotka saavat + viettää elämänsä yhdessä miehensä kanssa. Mutta näin ei ole + laita sellaisissa vanhoissa ankaran uskonnollisissa perheissä + kuin meidän: niissä _haaremi_, jossa meidän täytyy asustaa, ja + _selamlike_, jossa oleskelevat miehet, meidän valtijaamme, ovat + kokonaan erotetut toisistaan. + + Asuin siis isossa ruhtinaallisessa haaremissamme, anoppini, + kahden kälyn ja erään Hamdin nuoren naisserkun, Durdané'n kanssa; + viimemainittu oli kaunis, iholtaan valkoinen kuin alabasteri, + tukka oli henneh'illä tulipunaiseksi värjätty, silmät merivihreät + ja kiiltävät, eivät koskaan katsoneet toista suoraan silmiin. + + Hamdi oli ainoa poika, ja hänen vaimoansa hemmoteltiin suuresti. + Minulle oli annettu kokonainen kerros tuossa äärettömän vanhassa + ja avarassa palatsissa yksinomaan minun käytettävissäni oli + neljä komeata salia muinaisturkkilaiseen tyyliin, joissa minulla + oli hirveän ikävä. Makuuhuoneeni sisustus oli tuotu Parisista, + samoin erään Ludvik XVI:nnen tyylisen salin huonekalut, ja + yksityishuoneeni, johon minun oli sallittu tuoda kirjani -- oh, + muistan, miten järjestäessäni niitä valkoisella lakkavärillä + sivellyihin pieniin kaappeihin, tunsin ahdistusta ajatellessani, + että täällä, missä avioelämäni oli alkanut, se oli päättyväkin, + ja että se jo oli antanut minulle kaiken, mitä saatoin siltä + odottaa! Tällainen oli siis avio: hyväilyjä ja suudelmia, jotka + eivät koskaan hakeneet sieluani, pitkiä yksinäisiä vankilahetkiä, + vailla mielenkiintoa ja päämäärää, ja sitten nuo muut hetket, + joina minun täytyi näytellä nuken osaa -- tai vieläkin halvempaa + osaa... + + Olin koettanut sisustaa yksityishuoneeni kodikkaaksi ja + kehottaa Hamdia viettämään siinä vapaat hetkensä. Luin hänelle + lehtiä, puhuin hänelle sulttaanin palatsia ja armeijaa + koskevista asioista, koetin saada selville, mikä herätti + hänen mielenkiintoaan, oppiakseni puhumaan siitä. Mutta tämä + ei ollenkaan vastannut hänen perinnäisiä harrastuksiaan, sen + oivalsin täydesti. + + "Kaikki tuo sopii keskusteluaineeksi miesten kesken selamlikessa" + -- näin hän huomautti. -- Hän vaati ainoastaan, että olin kaunis + ja rakastunut... Hän vaati sitä niin usein, että se oli liikaa. + + Durdané sitävastoin osasi olla rakastunut! Perheen keskuudessa + ihailtiin hänen suloaan -- nuoren pantterin suloa, jonka liikkeet + olivat notkean keinuvia. Iltaisin hän tanssi ja soitti luuttua. + Hän puhui hyvin vähän, mutta hymyili alinomaan, ja tämä hymy + uhkui lupauksia mutta samalla julmuutta, ja se paljasti hänen + pienet, suippokärkiset hampaansa. + + Hän tuli usein luokseni muka pitämään minulle seuraa. Kuinka + suuresti hän silloin ilmaisi halveksivansa kirjojani, pianoni, + kirjoitusvihkojani ja kirjeitäni! Hän vei minut aina kauas pois + kaikesta tästä, johonkin turkkilaiseen saliin, missä heittäytyi + pitkäkseen divaanille polttamaan savukkeita, leikitellen + ainaisella pelillään. Luulin voivani valittaa surujani hänelle, + joka oli ollut naimisissa ja joka oli nuori. Mutta hän avasi + suuret merivihreät silmänsä ja purskahti nauruun: "Mitä sinä + valitat? Olethan nuori, kaunis, ja sinulla on mies, jota lopulta + opit rakastamaan!" -- "Ei, vastasin minä, en omista häntä, meillä + kun ei ole mitään yhteisiä ajatuksia." --"Mitä sinä välität + hänen ajatuksistaan? Sinä omistat _hänet_, ja omistat hänet + aivan _itseäsi varten_!" -- Hän painosti viime sanoja, ja hänen + silmissään oli ilkeä ilme. + + Hamdin äidille tuotti todellista surua, ettei minulla vuoden + kestäneen avion jälkeen ollut lasta; epäilemättä, näin hän + väitti, minut oli noiduttu. Ja minä kieltäydyin lähtemästä + lähteille, moskeijoihin ja dervishién luo, jotka olivat kuuluisia + sellaisen noituuden kumoamistaidosta: lasta en tahtonut saada. + Jos meille onnettomuudeksi olisi syntynyt tyttölapsi, miten + olisinkaan häntä kasvattanut? Itämaalaistapaanko, niin kuin + Durdané oli kasvatettu, ilman muuta päämäärää elämästä kuin + laulaminen ja hyväily? Vai samoinkuin meidät. Zeyneb'in, Mélek'in + ja minut itseni, siten tuomiten hänet joutumaan kauheiden + kärsimysten alaiseksi? + + Nähkääs. André, tiedän, että meidän kärsimyksemme on jotain + välttämätöntä, että me, ja todennäköisesti nekin jotka tulevat + meidän jälkeemme, ovat ainoastaan portaita, joiden avulla + tulevaisuuden turkkilaisnainen voi kohota ja vapautua. Mutta + tunsin, ettei minulla olisi rohkeutta vihkiä tähän uhrautuvaiseen + osaan pientä olentoa, joka olisi omaa lihaani ja vertani, ja jota + olisin tuudittanut sylissäni. + + Siihen aikaan oli Hamdi lujasti päättänyt hakea paikkaa jossakin + ulkomaan lähetyksessä. + + -- Otanpa sinut mukaani, näin hän lupaili, ja siellä saat + järjestää elämäsi niinkuin länsimaalaiset naiset, kuten esim. + lähettiläämme vaimo Wienissä ja prinsessa Eminé Ruotsissa. + + Ajattelin silloin, että me ollen kahden pienemmässä asunnossa + pakostakin eläisimme enemmän yhdessä. Luulin niinikään, että hän + toisessa maassa olisi iloinen, ehkäpä ylpeä siitä, että hänellä + oli sivistynyt, kaikkeen perehtynyt vaimo. + + Kuinka paljon vaivaa näinkään perehtyäkseni kaikkeen! Luin + kaikki etevimmät ranskalaiset aikakauskirjat, kaikki suuret + sanomalehdet, ja sitäpaitsi romaaneja ja näytelmiä. Silloin; + André, tutustuin teihin perinpohjin. Jo tyttönä olin lukenut + _Medjé'n_ ja muutamia muita itämaalaisaiheisia kirjojanne. + Siihen elämäni aikaan luin ne uudelleen, ja nyt käsitin vielä + paremmin, kuinka suuressa kiitollisuuden velassa olemme teille, + me mahomettilaisnaiset ja miksi pidämme enemmän teistä, kuin + monesta muusta kirjailijasta. Se johtuu siitä, että olemme teissä + huomanneet likeistä hengenheimolaisuutta, sillä te ymmärrätte + Islamia. Oi tuota meidän vääristeltyä ja väärinkäsitettyä + Islamiamme, jolle kutenkin pysymme niin uskollisina, meidän + kärsimyksemme kun eivät perustu sen käskyihin!... Profeettamme + ei ole tuominnut meitä siihen marttyyriuteen, johon meidät + pakotetaan. Hunnun, jonka hän muinoin antoi meille, oli määrä + olla turvanamme eikä orjuuden merkkinä. Hänen tarkotuksensa ei + koskaan ole ollut se, että me olisimme pelkkiä leikkikaluja; se + hurskas imani, joka opetti meille pyhää kirjaamme, on nimenomaan + vakuuttanut sitä meille. Sanokaa se, tekin André, koraanin + kunniaksi ja niiden hyvitykseksi, jotka kärsivät. Sanokaa se + lopuksi senkin tähden että me teitä rakastamme... + + Luettuani itämaalaisaiheiset kirjanne, en malttanut olla + lukematta muita teoksianne. Joka sivulle lankesi kyynel... + Tokkohan paljon luetut kirjailijat tulevat ajatelleeksi kuinka + monet erilaiset sielut vajoavat heidän ajatuspiiriinsä? + Länsimaalaisiin naisiin, jotka _näkevät_ maailman, jotka elävät + siinä mukana, kirjailijan kuvaukset luultavasti eivät tee + yhtä syvää vaikutusta. Mutta meille, ainaisesti vangituille, + ojennatte te peilin, joka kuvastaa meille tuota alati outoa + maailmaa; teidän kauttanne saamme sen nähdä. Ja teidän kauttanne + me tunnemme, elämme; ymmärrätte siis, että arvossa pidetty + kirjailija muuttuu osaksi meitä itseämme. Olen seurannut + teitä ympäri maan piiriä, ja olen koonnut albumeja täyteen + teitä koskevia sanomalehtileikkeleitä; mitä teistä on sanottu + moittivaa, en ole uskonut. Paljoa aikaisemmin kuin teidät näin, + aavistin tarkoin millainen mies te olitte. Kun viimein tutustuin + teihin, ette enää ollut minulle outo. Kun annoitte minulle + muotokuvanne, André, oli minulla ne kaikki jo ennestään, ja + säilytin niitä silkkilaukussa piilotetun lippaan pohjalla!... + Ette kai voi vaatia, että me tämän tunnustukseni jälkeen vielä + tapaisimme toisiamme? Ei, sellaista sanoo ainoastaan ystävälle, + jota ei _enää koskaan näe jälleen_. + + Mutta olenpa eksynyt kauas pois yksinkertaisesta + aviotarinastani!... Luulenpa ehtineeni komeiden häideni + jälkeisen talven loppuun. Talvi oli pitkä sinä vuotena. Ja + Stambul oli kahden kuukauden aikana lumen peitossa. Minä olin + käynyt hyvin kalpeaksi ja heikoksi. Hamdin äiti, Emiré-Hanum, + aavisti kyllä, etten ollut onnellinen. Hän kaiketi oli levoton + nähdessään kalpeuteni, sillä eräänä päivänä, lähetettiin + noutamaan lääkäreitä, ja heidän kehotuksestaan minut lähetettiin + pariksi kuukaudeksi saarille [Prinssien saaret Marmarameressä + Konstantinopolissa sanotaan ainoastaan "saaret"], joille + ystävättärenne Zevneb ja Mélek jo olivat asettuneet. + + Tunnettehan nuo saaremme ja niiden uhkean keväisen ilmanalan? + Siellä hengittää ilman mukana rakkautta elämään ja rakkautta + rakkauteen. Tässä puhtaassa ilmassa ja tuoksuvien piinioiden + varjossa tunsin jälleen virkoavani. Ikävät muistot, avioelämäni + epäsoinnut vaihtuivat helläksi kaihomielisyydeksi. Pidin nyt + mielettömänä, että olin kohdellut miestäni niin oikullisesti ja + vaativaisesti. Tuo ilmanala ja tuo huhtikuu olivat muuttaneet + minut. Kuutamoiltoina kävelin yksin huvilamme kauniissa + puutarhassa, eikä minulla ollut muuta toivoa, muuta unelmaa, + kuin että Hamdini olisi ollut luonani, käsivarsi vyötäisilläni, + ja että olisin yksinomaan hänen rakastajattarensa. Kaipasin + katkerasti niitä suudelmia, joihin en ollut tahtonut vastata, + niitä hyväilyjä, jotka olivat olleet minusta vastenmieliset. + + Ennen määräaikaa ja kellekään ilmoittamatta palasin Stambuliin + ainoastaan orjieni seurassa. + + Höyryvene, jonka koneisto joutui epäkuntoon, viipyi tavallista + kauemmin matkalla, ja vasta illalla saavuin perille -- ja te + tiedätte, ettei meidän mahomettilaisnaisten ole lupa olla ulkona + auringonlaskun jälkeen. Kello kävi kymmenettä kun minä kenenkään + huomaamatta astuin sisään palatsimme. Siihen aikaan kaiketi + Hamdi, kuten tavallisesti oli selamlikessa isänsä ja ystäviensä + seurassa; anoppini oli epäilemättä sulkeutunut huoneeseensa + lukemaan koraaniansa, ja serkkuni luultavasti paraikaa antoi + jonkun taitavan orjattaren ennustaa tulevaa kohtaloa kahviporosta. + + Menin siis suoraa päätä ylös huoneisiini, ja astuessani sisään, + näin kaikkein ensiksi Durdanén mieheni sylissä... + + Sanotte kaiketi, André, että minun seikkailuni on kovin + jokapäiväinen ja hyvin tavallinen Länsimailla; enkä olekaan + kertonut sitä teille muun kuin jatkon vuoksi. + + Mutta olen väsynyt, ystävä hyvä, jota en enää saa nähdä, ja tuo + jatko tulee huomenna. + + _Djénane_. + + + + +XIX. + + +Koko heinäkuu kului kuitenkin niin ettei André Lhéry saanut luvattua +jatkoa eikä liioin mitään muuta tietoa kolmesta pienestä varjosta. + +Samoin kuin kaikki ne, jotka tähän vuodenaikaan asuvat Bosporin +rannalla, hänkin oleskeli paljon vesillä, kulkien joka päivä +edestakaisin Europan ja Aasian väliä. Ollen ainakin ylitä itämaalainen +kuin turkkilaisen, hänellä oli kaik-veneensä; ja soutajilla oli +tuo tavallinen puku: Brussasta tuodusta musliinikankaasta tehdyt +leveähihaiset paidat ja kullalla kirjaillut samettitakit. Vene oli +valkoinen, pitkä ja kaita, suippokokkainen kuin nuoli, samettiliverit +olivat väriltään punaiset. + +Eräänä aamuna hän näissä tamineissa souti pitkin aasialaista rantaa +ja katseli hajamielisenä vallan lähellä vettä olevia vanhoja +taloja, haaremien suljettuja ikkunoita, salaperäisten puutarhojen +ristikkoporttien yli kaareutuvia vihreitä oksia. Silloin hän näki +edessään kevyen veneen jota souti kolme naista, valkoiset silkkipuvut +yllä; huolellisesti napitettuun pitkään takkiin puettu eunukki +istui perässä, ja nuo kolme naista soutivat tarmon takaa, ikäänkuin +soutukilpailussa. + +He kulkivat vallan läheltä hänen ohitsensa ja käänsivät päänsä +häntä kohti. Hän pani merkille, että heillä oli hienot kädet, mutta +harsohuntu, joka peitti heidän kasvonsa, esti häntä enempää näkemästä. + +Hän ei aavistanut, että siinä oli kohdannut kolme mustaa haamuansa, +jotka kesällä olivat vaihtaneet väriä ja tulleet valkoisiksi. + +Seuraavana päivänä he kirjoittivat hänelle: + + Elokuun 3 päivä 1904. + + Jo kaksi päivää ovat ystävättärenne asuneet Bosporin + aasianpuoleisella rannalla. Ja eilisaamuna he olivat lähteneet + vesille, tapansa mukaan itse soutaakseen vastakkaiselle + Pasha-Bagtshé rannalle, missä pensastot ovat täynnä + karhunvatukoita, ja ruoho sinikaunokkeja. + + Soudimme siis itse. Mustan tsharshafin asemesta olimme pukeneet + yllemme ainoastaan vaaleasilkkisen jeldirmén ja musliinihunnun + päähän, niin kuin on luvallista maalla ja Bosporin rannalla. + Kaikki oli kaunista ja kukkeata, todellinen lemmen ja uuden + elämän sarastusaika. Ilma oli raitis ja kevyt, eivätkä airot + käsissämme olleet höyhentä raskaammat. Sensijaan, että tyynesti + olisimme nauttineet kauniista aamusta, tunsimme mieletöntä + halua nopeasti päästä eteenpäin, ja kiidätimme venettä pitkin + vedenpintaa, ikäänkuin olisimme ajaneet takaa onnea tai kuolemaa. + + Mutta emme saavuttaneet kuolemaa, emmekä onnea tällä retkellämme, + vaan ystävämme, joka näytteli pashaa kauniissa veneessä, + punaisiin ja kultaan puettuine soutajineen, ja minä katsoin teitä + suoraan silmiin, tekin katsoitte minuun päin, näkemättä silmiäni. + + Tänne tulomme jälkeen olemme olleet hiukan päästä pyörällä, + kuin vangit, jotka pääsevät kopista, siirtyen yksinkertaiseen + vankeuteen, jospahan tietäisitte, kuinka vaikea oli olla + siellä, huolimatta komeista ruusuista! Kun on, niinkuin te, + länsimaalainen ja lisäksi hehkuva ja vapaa ihminen, lienee + vaikeata käsittää, kuinka kauhea on tämä meidän toimeton + elämämme, jonka taivaanrannalla kajastaa ainoastaan yksi + valopilkku: lepo kaukana Eyoubin hautausmaalla sypressin + siimeksessä, imaanin luettua tavanmukaiet rukoukset! + + _Djénane_. + + Meitä voi verrata noihin kallisarvoisiin lasiastioihin, joita + säilytetään leseillä täytetyissä laatikoissa. Täten luullaan + voitavan suojella meitä kaikilta sysäyksiltä, mutta ne osuvat + meihin kaikesta huolimatta, ja avoimet haavat, joiden reunat + lakkaamatta kahnautuvat toisiansa vastaan, tuottavat meille + outoa, kipeätä ja kauheata tuskaa... + + _Zeyneb_. + + Kuten kaiketi jo olette huomannut, ystävä André, olen minä meistä + kolmesta ainoa järkevä. Molemmat toiset -- mutta olkoon tämä + sanottu ainoastaan meidän kesken -- ovat "hassahtavia". Varsinkin + Djénane, joka kernaasti jatkaa kirjevaihtoa kanssanne, mutta joka + ei enää tahdo teitä tavata. + + Onneksi olen minä täällä, ja voin järjestää asiat. Vastatkaa + käyttämällä vanhaa osoitetta (Rouva Zahidé, muistattehan). + Ylihuomenna luotettava ystävätär lähtee kaupunkiin ja noutaa + kirjeen postista. + + _Mélek_. + + + + +XX. + + +André vastasi heille heti. Djénanelle hän kirjoitti: "Enkö koskaan +enää saisi nähdä teitä jälleen -- tai oikeammin kuulla jälleen +ääntänne, sillä enhän koskaan ole nähnyt teitä -- ja ainoastaan +sentähden, että te viehättävällä tavalla olette tunnustaneet minulle +henkisen ystävyytenne! Kuinka lapsellista! Tehdäänpä minulle vallan +toisenlaisiakin tunnustuksia, eivätkä ne ollenkaan kiihota mieltäni." + +Hän katsoi parhaaksi ottaa asian pilan kannalta ja tyytyä näyttelemään +vanhempaa, hieman isällistä ystävää. + +Mutta oikeastaan hän oli levoton siitä, mihin äärimäisyyksiin tuo +pieni, ylpeä ja itsepäinen sielu saattaisi eksyä. Hän oli levoton, +ja tunsi sitäpaitsi, että tuo nainen jo oli käynyt hänelle hyvin +rakkaaksi, ja että hänen kesänsä kävisi lopen synkäksi, ellei hän enää +näkisi häntä. + +Kirjeessään hän pyysi tuota luvattua tarinan jatkoa, ja lopuksi hän, +keventääkseen omaatuntoaan kertoi, miten sattumalta oli saanut tietää +kutka he olivat, kaikki kolme. + +Pari päivää myöhemmin he vastasivat: + + Onpa onnetonta, että olette saanut tietää, kutka me olemme: + saattavatko ne ystävättäret, joiden kasvoja ette koskaan ole + näkevä, edelleen huvittaa teitä, kun heidän poloinen pieni + salaperäisyytensä on paljastettu? + + Ei mikään ole sen yksinkertaisempaa, kuin että tulette saamaan + tarinani jatkon. + + Jälleennäkemisemme ei ole yhtä yksinkertainen asia; antakaahan + minulle miettimisaikaa... + + _Djénane_. + + Minäpä annan teille täydellisiä tietoja meistä, ilmaisemalla + missä asumme. Kun soudatte alaspäin Bosporia Aasian puolella on + Tshibulkin ohi kuljettuanne toisen lahdelman rannalla moskeija, + ja sen jälkeen tulee iso "jali", hyvin vanhaa tyyliä, korkeine + ristikkoaitauksineen, komea, mutta kolkko. Kohtelias pitkään + takkiin puettu neekeri kävelee aina edestakaisin kapealla + laiturilla: se on asuntomme. Toisessa kerroksessa, joka ulkonee + muusta rakennuksesta yläpuolelle vedenpintaa, ovat vasemmalla ne + kuusi vahvojen ristikkojen suojelemaa ikkunaa, jotka kuuluvat + meidän huoneisiimme. Koska te pidätte aasialaisesta rannasta, + voisitte soutaa siitä ohi ja katsoa ylös ikkunoihin, kuitenkin + huomiota herättämättä: ystävättärenne, jotka kaukaa tuntevat + veneenne, tulevat ystävyyden merkiksi ristikkoaukosta pistämään + esiin sormenpään tai nenäliinan nipukan. + + Välit Djénaneen kyllä järjestyvät, ja voitte varmasti odottaa + kohtaamista Stambulissa ensi viikolla. + + _Mélek_. + +Hän ei odottanut toista kehotusta "soutaakseen siitä ohi". +Seuraava päivä oli sattumalta perjantai, hienoston huviretkipäivä +aasianpuoleisilla "Suolattomilla Vesillä", jonne hän ei koskaan ollut +lähtemättä, ja Djénanen vanhanaikainen asunto, jonka epäilemättä +helposti saattoi löytää, oli matkan varrella. Ollen lepäävässä +asennossa kaik-veneessään hän kulki niin läheltä ohi, kuin varovaisuus +suinkin salli. Tuo talo, turkkilaiseen tapaan rakennettu, kokonaan +puusta ja vanhuuttaan hiukan vino sekä tummankeltainen väriltään, oli +komea, mutta salaperäinen ja synkkä. Bospori huuhteli melkein sen +kivijalkaa, ja hänen vanginelämää viettävien ystävättäriensä ikkunat +ulkoilivat yläpuolella vedenpintaa, jota alituinen rantavirtaus +liikutteli. Rakennuksen takana oli korkeiden muurien ympäröimiä +puutarhoja, jotka kohosivat rannikon metsäkumpuun asti. + +Talon maakerroksessa oli eräänlainen holvi, jossa ennen muinoin +tavallisesti säilytettiin isäntäväen veneitä; tullessaan lähemmäksi +André näki matkalle valmiin kauniin veneen lähtevän siitä vesille; +sen soutajien puvut olivat kullalla kirjailtua sinistä samettia, +ja samanvärinen koruompeleinen samettimatto riippui laidoilta aina +vedenpintaan asti. Aikoivatkohan hänen pikku ystävättärensäkin lähteä +"Suolattomille Vesille"? Siltä ainakin näytti. + +Ohikulkiessaan André loi katseen hänelle neuvottuihin ikkunoihin. +Sormusten peittämät hienot sormet pistivät esiin rautaristikkoaukosta, +samoin siinä näkyi nenäliinan korvake. Lapsellisesta tavasta liikuttaa +sormiaan ja tanssittaa nenäliinansa nipukkaa André heti tunsi Mélekin. + +Konstantinopolissa, on "Europan Suolattomat Vedet",, pieni joki, joka +virtaa niittyjen ja puiden välitse, ja jolle joukoittain lähdetään joka +perjantai keväällä. Sitäpaitsi on olemassa "Aasian Suolattomat Vedet": +vielä pienempi joki, melkein puro, joka tulee Aasian ylängöiltä, +laskien Bosporiin. Sinne kokoonnutaan joka perjantai suvella. + +Tuona päivänä, siihen aikaan, jona André läksi sinne, tuli joukottain +toisia veneitä molemmilta rannoilta, toisissa verhottuja naisia, +toisissa miehiä, punainen fezi päässä. Siinä kohoaa eriskummainen +keskiaikainen sarasenilainen linna, torneineen ja ampumareikineen, +ja sen vieressä komea kioski marmorilaiturineen, jonka omistaa hänen +majesteettinsa sulttaani, ja näiden rakennuksien edustalla on sen +pienen kuuluisan vesistön suu, joka viikottain houkuttelee luokseen +niin monta salaperäistä kaunotarta. + +Ennenkuin Andrén vene poikkesi soutamaan kaislikon poikki ja rannalla +kasvavien sananjalkojen väliin, hän kääntyi katsomaan, tulivatko hänen +ystävättärensä niinikään tänne, ja kaukaa hän luuli tuntevansa heidän +mustien tsharshafiensa ääriviivat ja soutajien kullalla kirjaillut +siniset liverit. + +Hänen saapuessaan perille, siellä jo oli paljon väkeä, osaksi soutaen +kaikenmuotoisissa veneissä, palvelijoillaan eriväriset liverit yllä, +osaksi rannoilla melkein liian kauniilla ja hienoilla nurmikoilla, +jotka kohoavat pengermäisesti, aivan kuin olisivat ne henkilöitä +varten, jotka tahtovat istua ja katsella ohikulkevia veneitä. +Siellä täällä korkeita puita, joiden juurelle on järjestetty pieniä +kahviloita, ja veltot nargilen-polttajat ovat itämaalaiseen tapaan +laskeutuneet nurmikkoon levitetyille matoilleen. Tiheään metsistyneet +kukkulat sulkevat tämän paikan molemmilta puolilta ihanoine vihreine +rinteineen. Etenkin naiset koristivat noita luonnon muodostamia +askelmia istuen molemmilla suloisilla rannoilla; eikä ole mitään +miellyttävämpää kuin joukko turkkilaisnaisia maalla; he eivät silloin +ole pukeutuneet tummiin, tsharshafeihin, niinkuin kaupungissa, +vaan pitkiin yksivärisiin pukuihin -- vaaleansinisiin, ruskeisiin +tai punaisiin -- ja kaikkien päät ovat samalla tavoin verhotut +valkeamusliiniseen huntuun. + +Omituista ja hupaisaa tällaisilla huviretkillä on tungos tyynellä, +vihannuuden ympäröimällä pikku joella, missä niin monet kauniit +silmäparit tarkkaavat kaikkea harsonsa aukosta. Usein ei pääse +edemmäksi, airot menevät ristiin, soutajat huutavat, veneet ovat kiinni +toisissaan, täytyy pysähtyä, ja silloin on hyvä tilaisuus katsella +lähelläolijoita. Muutamat näistä verhotuista naisista antavat veneensä +pysähtyä tunniksi kiinni rantaan ja melkein keskelle kaislikkoa ja +vesikasveja, tähystellen lornetilla kaikkia ohikulkijoita. Toiset +taas eivät pelkää syöksyä tungokseen, yhä pysyen salaperäisinä +ja välinpitämättöminä huntunsa alla, heidän kultahetaleisten +soutomiestensä rähistessä ja rimpuillessa. Ja kun on päässyt kulkemaan +noin viisi- tai kuusisataa metriä ylöspäin tuota sievää jokea, joutuu +keskelle veneen yli kumartuvia paksuja oksia, veneen pohja raapaisee +valkoista somerikkoa, täytyy kääntyä, ja tämä on hyvin vaikeata kun +istuu tuossa kapeassa ja pitkässä veneessä, ja sitten täytyy taas +soutaa myötävirtaa -- ja tämä toistuu sitten vallan kuin jos kävelisi +edestakaisin puistokujassa. + +Kun Andrén vene oli tehnyt käännöksen siinä vihreässä hämärässä, +jonka kohdalla jokea ei pääse kulkemaan edemmäksi, hän ajatteli: +"Kohtaanpa nyt varmasti ystävättäreni, jotka luultavasti ovat saapuneet +'Suolattomille Vesille' muutaman minuutin minun jälkeeni." + +Hän ei siis enää katsonut naisia, jotka ryhminä istuivat nurmella, ei +enää mustia, harmaita ja sinisiä silmäpareja, jotka välkkyivät esiin +valkoisten harsojen lomitse. Hän tarkkasi ainoastaan joella vastaan +tulevia veneitä. Tämä oli vielä koko sievä jono, vaikka ei enää saman +veroinen kuin ennen muinoin; joskus Andrén täytyi kääntää pois päänsä +päästäkseen näkemästä jonoissa kulkevia nuorturkkilaisten prameilevia +amerikkalaisia veneitä tai niitä yksinkertaisia vuokraveneitä, +joissa istuen länsimaalaisnaiset panivat näytteille hämmästyttäviä +hattuja. Kaik-veneet olivat kuitenkin vallitsevia, ja sinä päivänä +näki erikoisen kauniita soutajineen, jotka olivat puetut runsaasti +kullalla kirjailtuihin samettitakkeihin. Näissä veneissä istui puoleksi +lepäävässä asennossa tiheän- tai ohuenpuoleisiin tsharshafeihin +pukeutuneita naisia, toisia hyvinkin hienoja, otsaa ja tummia silmiä +verhoamaton jakmak-huntu päässä, aivan kuin olisivat he olleet matkalla +yldiziin. -- Miksi eivät hänen pikku ystävättärensä niinikään olleet +verhoutuneet jakmakiin, he kun kaikkialla herättivät huomiota hienoston +valkokukkasina, sensijaan, että ovat tulleet kokonaan mustissa, niin +kuin hän vähää ennen oli heidät nähnyt? Epäilemättä siihen oli syynä +Djénanen itsepäisyys esiintyä hänen läsnäollessaan kasvot näkymättöminä. + +Joen mutkassa hän viimein näki heidät. Kolme solakkaa haamua, istuen +sinisamettisella matolla, jonka kultaripset laahasivat vedessä ja +tarttuivat vesikasviin. Kolmella hengellä ei ole riittävästi tilaa +kaik-veneessä; kaksi heistä istui mukavasti perässä samettityynyillä, +jotka olivat samaa väriä kuin matto ja soutajien liveripuvut -- +epäilemättä molemmat vanhemmat heistä -- ja kolmas, lapsellisin, istui +kyyristyneenä heidän jalkojensa juuressa. He kulkivat niin läheltä +ohi, että hän olisi voinut kosketella heitä. Näin lyhyen matkan +päästä hän tuon sinä päivänä yksinkertaisen mustan harson läpi erotti +Mélekin hymyilevät silmät, jotka kerran vilahdukselta oli nähnyt +portaissa: sitten hän pikimmiltään loi katseen molempiin toisiin, jotka +istuivat mukavammilla paikoilla. Toisella oli niinikään tavallista +ohuempi huntu, jonka läpi erotti melkein koko nuoret, tavattoman +säännöllispiirteiset ja kauniit kasvot, mutta joka kuitenkin peitti +silmät epämääräiseen varjoon. Hän ei epäröinyt: se oli varmasti Zeyneb, +joka viimein oli suostunut näyttäytymään ohuemmin verhottuna, ja +kolmas, yhtä läpikuultamattoman hunnutettuna kuin aina ennenkin, oli +Djénane. + +He eivät tietenkään vaihtaneet tervehdystä, eivätkä merkkiäkään. +Ainoastaan Mélek, jolla oli kaikkein ohuin huntu, hymyili hänelle, +mutta niin salaa, että ainoastaan niin läheltä saattoi sen huomata. + +Vielä kaksi kertaa he sivuuttivat toisensa, sitten oli aika lähteä +kotia. Aurinko ei enää valaissut muuta kuin kumpujen ja metsän huippua; +tunsi suloista iltaviileää, joka kohosi vedestä. + +Ihmiset vähenivät vähenemistään pieneltä joelta ja sen rannoilta, +jotka lopulta jäivät autioiksi seuraavaan viikkoon asti; kaik-veneet +hajaantuivat eri tahoille Bosporia, vieden huviretkeltä kotia kauniit +naiset, joiden ennen auringonlaskua täytyy palata ja sulkeutua +pitkin Bosporin rantoja oleviin synkkiin haaremeihin. André antoi +ystävättäreensä poistua paljoa aikaisemmin, peläten, että muuten +näyttäisi siltä, kuin olisi hän tahtonut seurata heidän jäljessään. +Sitten hän palasi kulkien vallan lähellä aasialaista rantaa hyvin +hitaasti; antaakseen soutajienpa levätä ja nähdäkseen kuun nousevan. + + + + +XXI. + + + _Djénane Andrélle_. + + Elokuun 17 päivä 1904 (frankkilaista ajanlaskua). + + Tahdotteko siis todella, André, kuulla vaatimattoman tarinani + jatkon? Olenhan alkanut kertoa teille sangen vähäpätöistä + seikkailua. + + Mutta kuinka haikea on rakkauden sammuminen. Jospa se edes + tapahtuisi äkillisesti! Mutta se ponnistelee ja taistelee, ja + tämä kuolemankamppaus on niin kauhea. + + Kädestäni putosi pieni matkalaukku, ja permantoon särkyvän + hajuvesi-pullon kilahduksesta Durdané käänsi päänsä minua kohti. + Hän ei ollenkaan ollut hämillään. Hän mulkoili merivihreillä + silmillään ja väänsi suunsa somaan pantterin-hymyynsä. Katselimme + toisiamme sanaakaan sanomatta. Hamdi ei vielä huomannut mitään. + Tuo nainen oli kietonut toisen käsivartensa hänen kaulaansa, + pakotti lempeästi hänet kääntämään päätään ja sanoi, ääni + välinpitämättömänä: "Djénane"! + + En tiedä mitä Hamdi teki, sillä pakenin, päästäkseni näkemästä + enempää. Vaistomaisesti riensin hänen äitinsä luo. Hän luki + paraikaa Koraania ja torui ensin, että hänen hartauttaan oli + häiritty, mutta nousi sitten säikähtyneenä ja meni heidän + luokseen, jättäen minut yksikseni. Palatessaan muutaman hetken + kuluttua, hän sanoi minulle tyynesti ja lempeästi: "Palaa + huoneeseesi, poloinen pienokainen, he eivät enää ole siellä." + + Yksinäni huoneessani, ovet suljettuina, heittäydyin leposohvalle + ja itkin, kunnes viimein väsymyksestä nukahdin. Ja sitten, + millainen havahtuminen aamun koittaessa! Muistella kaikkea tätä, + taas alkaa ajatella ja oivaltaa, että täytyy tehdä päätös. Olisin + tahtonut vihata heitä, enkä tuntenut sisälläni muuta kuin tuskaa, + en ollenkaan vihaa, vaan tuskaa ja rakkautta. + + Oli aikainen aamuhetki, vielä hämärä. Kuulin askeleiden + lähestyvän Oveani, anoppini astui sisään, ja saatoin hänen + silmistään nähdä, että hän oli itkenyt. "Durdané on poissa -- hän + sanoi -- lähetin hänet kauas täältä erään sukulaisen luo." + + Sitten hän istuutui viereeni ja sanoi että sellaista tapahtuu + elämässä joka päivä, että miehen oikut vaihtelevat yhtä tiheään + kuin tuulenpuuskat; että minun oli parasta mennä huoneeseeni, + tehdä itseni oikein kauniiksi ja hymyillä Hamdille illalla, hänen + palatessaan palatsista; hän muka tuntui olevan hyvin pahoillaan, + eikä tahtonut lähestyä minua, ennenkuin olin rauhoittunut. + + Iltapäivällä minulle tuotiin silkkipuseroita, pitsejä, viuhkoja + ja jalokivihelyjä. + + Mutta minä en tahtonut muuta, kuin saada olla yksin huoneessani. + Tahdoin saada selvyyttä omasta itsestäni. Ajatelkaahan, että + edellisenä iltana olin palannut haaremiin vallan väreillen + uudesta tunteesta: olin tuonut sinne mukaani saarilta kevään, sen + tuoksut ja sen laulut, tuulen suudelmat, ja lemmen heräämisen + koko vavahduksen. + + Illalla tuli Hamdi luokseni tyynenä, hieman kalpeana. Minäkin + olin tyyni ja pyysin häntä sanomaan minulle totuuden: vieläkö + hän minua rakasti, vai ei? Sanoin aikovani palata isoäitini + luo, päästääkseni hänet vapaaksi. Hän hymyili ja kietoi minut + käsivarsiinsa: "Oletpa sinä lapsellinen, hän sanoi, voisinko minä + lakata sinua rakastamasta?" Ja hän suuteli minua moneen kertaan + ja huumasi minut hyväilyillään. + + Koetin kuitenkin kysellä, kuinka hän oli voinut rakastaa tuota + toista, jos hän yhä vielä rakasti minua... ja silloin, André, + opin tuntemaan miehet, -- ainakin meidän maamme miehet: tämä ei + edes rohjennut tunnustaa rakkauttaan! Tuota Durdanéta hän ei + ollenkaan muka rakastanut. Se oli ollut pelkkä oikku, tuolla + naisella kun oli vihreät silmät ja niin sulavan notkea ruumis, + hänen tanssiessaan illalla, ja sitäpaitsi Durdané oli sanonut + omaavansa salaisia keinoja lumotakseen miehiä, ja Hamdi oli + tahtonut kerran kokea niitä. Mitä tämä muuten liikutti minua? + Ellen niin odottamatta olisi tullut kotia, en koskaan olisi + saanut sitä tietää. + + Oi! Kuunnellessani tätä hänen puhettansa, tunsin sisälläni sääliä + ja inhoa häntä, tuota naista ja itseäni kohtaan, joka _tahdoin_ + antaa anteeksi. Kärsimykseni väheni, sittenkuin olin saanut + tietää, että Hamdi oli ollut ihastunut ainoastaan tuon naisen + notkeaan ruumiiseen ja merenvihreisiin silmiin! No niin! Tiesin + olevani Durdanéta kauniimpi; minullakin oli vihreät silmät, + tummemmat ja harvinaisemmat sävyltään kuin hänellä, ja jos ei + Hamdi vaatinut muuta, kuin että lemmittynsä tuli olla kaunis ja + rakastunut, niin olinhan nyt kumpaakin. + + Ja sitten alkoi taistelu hänen takaisin valloittamisekseen. + Oi, se ei ollut pitkä: Durdanén muisto ei kauan painanut + hänen rakastajansa mieltä... Mutta en elämässäni ole kokenut + surullisempia päiviä... Tunsin kaiken, mikä minussa oli ylevää + ja puhdasta, katoavan, kuihtuvan kuin ruusut, jotka ollessaan + lähellä tulta pudottavat lehtensä. Minulla oli yksi ainoa ajatus: + saada hänet unhottamaan tuo toinen rakkaus vielä suuremman + rakkauden tähden... + + Mutta pian huomasin kauhukseni, että samalla kuin aloin halveksia + itseäni, minussa vähitellen heräsi viha sitä miestä kohtiaan, + jonka tähden alennuin. Sillä minusta oli tullut hänelle pelkkä + leikkikalu. En tavoitellut muuta kuin että olisin kaunis -- ja + eri tavalla joka päivä. Parisista saapui kokonaisia laatikoita + täynnä ilta- ja yöpukuja, hajuvesiä ja ihomaalia; Länsimaiden + ja omia itämaalaisia kaunistuskeinoja -- niitä minä yksinomaan + tiedustelin. En enää mennyt yksityishuoneeseeni, sillä pelkäsin + kirjojeni mykkiä soimauksia; siellähän liiteli ilmassa nykyisistä + niin erilaiset ajatukset... + + Mutta kaikesta huolimatta rakastunut Djénane itki entistä + Djénanea, joka oli koettanut omistaa sielun... Ja kuinka + kuvaisinkaan teille kiduttavaa tuskaani, jota tunsin huomatessani + viimein, että hyväilyni olivat vilpilliset, että suudelmani + valhettelivat, että rakkauteni oli sammunut! + + Mutta hän rakasti minua nyt niin hehkuvasti, että ennen + pitkää kauhistuin. Mitä tehdä, paetakseni hänen syleilyään, + lopettaakseni tämän häpeän? En huomannut muuta pelastuskeinoa + kuin kuoleman, ja tahdoin että menulla olisi siihen johtava + keino valmiina tuolla peilipöydällä, jonka edessä näinä aikoina + lakkaamatta istuin; se kuolema oli oleva helppo ja pikainen, heti + käsiin saatavissa, sisältyen tuollaiseen hopeapulloon, joka oli + hajuvesipullojani kaltainen. + + Tällä kannalla olivat asiani, kun eräänä, aamuna, astuessani + sisään anoppini Emiré-Hanumin saliin näin siellä kaksi + vierailulla olevaa naista, jotka paraikaa pukivat ylleen + tsharshafinsa lähteäkseen pois. Nämä olivat Durdané ja tuo + kaukana asuva täti, joka oli ottanut hänet turviinsa. Durdané + hymyili, niin kuin aina ennenkin, mutta sinä päivänä hänen + kasvoissaan oli voitokas ilme, kun nuo vanhat naiset sitävastoin + näyttivät alakuloisilta ja levottomilta. Minä puolestani olin + vallan tyyni. Panin merkille, että Durdanén kellervänharmaa hame + oli avara, että hänen vartalonsa näytti täyteläämmältä ja hänen + liikkeensä raskaammilta. Hän puki hitaasti yllensä tsharshafinsa + ja huntunsa, nyökäytti meille jäähyväisiksi päätänsä ja poistui. + + "Miksi hän kävi täällä?" sen enempää en kysynyt, hänen mentyänsä. + Emiré-Hanum veti minut istumaan viereensä divaanille, ja + kyynelten valuessa hänen ryppyisille poskilleen, hän vastasi + paljon epäröityään, että Durdanélle oli syntyvä lapsi, ja + että mieheni täytyi ottaa hänet aviovaimokseen. Nainen meidän + perheessämme ei saanut olla äiti olematta puoliso, ja sitäpaitsi + oli Hamdin lapsella oikeus asua talossa. + + Tätä sanoessaan hän itki ja painoi minua povelleen. Mutta kuinka + levollisena kuuntelin häntä! Olihan tämä päinvastoin vapautus, + joka tuli luokseni, kun jo luulin olevani hukassa! Ja vastasin + heti, että kaiken tuon ymmärsin varsin hyvin, että Hamdi oli + vapaa, ja että minä olin aivan valmis avioeroon, olematta + kehenkään suuttunut. + + "Ottaa avioero!" hän virkkoi, purskahtaen itkuun. -- "Aiot ottaa + avioeron! Mutta jumaloihan poikani sinua! Ja me kaikki rakastamme + sinua! Olethan sinä silmiemme valo!" + + Vaimo parka, hän oli ainoa, jota kaihosin lähtiessäni tästä + talosta... Saadakseen minut jäämään, hän alkoi kertoa minulle + esimerkkejä aviovaimoista, jotka hänen aikanansa olivat voineet + olla onnellisia samanlaisessa tilassa. Olihan hänen itsensäkin + täytynyt jakaa pashan rakkautta toisten kanssa. Sittenkuin hänen + kauneutensa oli himmentynyt, hän ei ollut nähnyt vaan yhden, vaan + kolme nuorta naista jälkeläisinään haaremissa. Hän oli maininnut + heitä _sisariksi_; ei yksikään heistä koskaan ollut kohdellut + häntä ilman kunnioitusta, ja hänen luoksensa oli pasha aina + tullut, kun hänellä oli joku tuttavallinen ilmoitus tehtävänä, + jotain neuvoa pyydettävänä, tai jos tunsi itsensä sairaaksi. + Oliko hän kärsinyt kaikesta tästä? Tuskin, koska hän muisti + yhden ainoan surun elämässään, joka kohtasi hänet silloin kun + pieni Sahida, viimeinen hänen kilpailijattaristaan kuoli, uskoen + hänelle pienen lapsensa. Niin, pikku Férid, Hamdin nuorin veli, + ei ollut hänen oma lapsensa, vaan Sahida paran poika. Kuulin + siitä muuten ensi kerran puhuttavan. + + Seuraavana päivänä oli Durdanén määrä palata haaremiin siihen + jäädäkseen. + + Mitä välitinkään tuosta naisesta asioideni ollessa sillä + kannalla? Sitäpaitsi Hamdi ei enää rakastanut häntä, hän ei + huolinut kenestäkään muusta kuin minusta. Mutta hän tarjosi + minulle toivomani verukkeen, johon oli tartuttava, tilaisuuden, + jota ei mistään hinnasta saanut laiminlyödä. Peläten kohtauksia + ja Hamdin epätoivoa, tein ratkaisevan päätöksen, teeskennellen + puolinaista alistumista. Polvillani itkevän äidin edessä pyysin + ainoastaan lupaa viettää pari kuukautta Khassim-Pashassa, + entisessä tyttöhuoneessani. Tämä lupa minulle myönnettiinkin. + Tarvitsin sitä, näin sanoin, rauhoittuakseni; sitten olin palaava. + + Ja ennenkuin Hamdi palasi Yldizistä, olin jo poissa. + + Siihen aikaan te saavuitte Konstantinopoliin. Noiden kahden + kuukauden kuluttua, tahtoi mieheni tietysti jälleen saada minut + luokseen: lähetin hänelle sen sanan, ettei hän koskaan saisi + minua elävänä, tuota pientä hopeapulloa en enää päästänyt + käsistäni, ja syntyi kauhea taistelu siihen päivään asti, jona + hänen majesteettinsa sulttani suvaitsi allekirjoittaa sen iraden, + joka minut vapautti. + + Minun on tunnustaminen, että kärsimystäni kesti vielä muutaman + viikon. Vastoin luuloani tuon miehen kuva, hänen suudelmansa, + joita olin liiaksi rakastanut ja liiaksi vihannut, vainosivat + minua vielä jonkun aikaa edelleen. + + Tänään olen vallan levollinen. Olen antanut hänelle anteeksi + sen, että hän vähällä oli tehdä minusta liehinaisen: hän ei + enää herätä minussa intohimoisia pyyteitä eikä vihaa: kaikki on + lopussa. Jäljellä on hiukan häpeää siitä, että luulin löytäneeni + rakkauden, sentähden että kaunis poika sulki minut syliinsä. + Mutta olen saanut takaisia arvokkaisuuteni ja sieluni, ja sieluni + on alkanut uutta elämää. + + Vastatkaa nyt minulle, André, jotta tietäisin, ymmärrättekö + te minua, vai luuletteko te, kuten niin moni muu, että minä + olen pieni haaveellisen kiihoittunut olento, joka tavoittelee + mahdotonta. + + _Djénane_. + + + + +XXII. + + +André vastasi Djénanelle, että hänen Hamdinsa suuresti tuntui olevan +kaikkien muiden miesten, niin hyvin Länsimaiden kuin Turkinmaan miesten +kaltainen, ja että hän, Djénane, oli viehättävä poikkeuksellinen +valio-olento. Ja sitten hän teki tuon peräti vähän omintakeisen ja +henkevän huomautuksen, ettei mikään riennä niin nopeasti eteenpäin kuin +aika; nuo kaksi vuotta hänen oleskeluajastaan Konstantinopolissa olivat +jo alkaneet huveta, eivätkä ne enään koskaan palaisi. Heidän tulisi +siis molempien käyttää hyväkseen jäljellä olevaa aikaa vaihtaakseen +ajatuksia, jotka niin pian olivat raukeavat kuoleman kuiluihin, niin +kuin kaikkien muidenkin kuolevaisten olentojen ajatukset. + +Sitten hän sai kutsun tulla seuraavana torstaina Stambuliin, lähellä +Sultan-Selimiä olevan umpikujan pohjukassa sijaitsevaan vanhaan taloon. + +Sinä päivänä hän kulki varhain aamulla höyryveneessä Bosporia +pitkin, ja kesäinen Stambul, joka tuntui siirtyneeltä Arapiaan, oli +tukahduttavan kuuma, ja moskeijat hohtivat häikäisevän valkoisina +elokuun paahtavassa auringonpaisteessa. Kuka olisi tuona päivänä voinut +kuvitella, että tällä kaupungilla saattoi olla niin pitkät talvet, ja +niin hitaasti sulavat kinokset? Kadut olivat tavallista autiommat, +sillä monet olivat muuttaneet Bosporin rannoille tai Marmarameren +saarille, ja Itämaan tuoksut tuntuivat voimakkaammin helteisessä +ilmassa. + +Odottaessaan määräaikaa hän meni Sultan-Fatihiin ja istuutui +tavalliselle paikalleen, puiden siimekseen moskeijan edustalle. Siellä +olevat imanit, jotka eivät olleet nähneet häntä pitkiin aikoihin, +tervehtivät häntä erittäin ystävällisesti, mutta vaipuivat sen jälkeen +takaisin unelmiinsa. Ja "kafedji" kohteli häntä kantavieraana ja +toi hänelle rauhoittavan nargile-piipun. Talon kissa, pikku Tekir, +joka edellisenä keväänä usein oli pitänyt hänelle seuraa, tuli +heti hänen luokseen ja painoi päänsä hänen polvilleen, kerjäten +hyväilyä. Vastapäätä olevan moskeijan valkeiden muurien heijastus +häikäisi silmiä. Lapset ammensivat vettä kaivosta ja kaatoivat sitä +tupakoitsijoiden ympärillä olevalle vanhalle kivitykselle, mutta +kuitenkin oli niin kuuma, että puiden oksilla riippuvissa häkeissään +olevat peipot ja rastaat vaikenivat ja torkkuivat. Puista varisi +kellastuneita lehtiä, ilmoittaen tämän kauniin kesän pikaista loppua. + +Sultan-Selimin lähistöön hän saapui kello kahden ajoissa, tukahuttavan +helteen painamana ja askelista kajahtava umpikuja oli huolestuttavan +autio. Kuparikolkuttimella varustetun oven takana hän näki Mélekin +odottamassa, ja hän hymyili kuin hyvä pieni toveri ainakin, joka +on iloinen ystävänsä jälleennäkemisestä. Hänen kasvoillaan oli +yksinkertainen harso, ja ne saattoi nähdä jotenkin yhtä selvästi kuin +europpalaisen suruharson läpi. Yläkerrassa hän tapasi Zeynebin samoin +puettuna, ja ensi kerran hän näki hänen ruskeiden silmiensä säteilevän +ja kohtasi niiden lempeän ja vakavan katseen. Mutta kuten oli +odottanutkin, Djénane edelleenkin esiintyi solakkana mustana haamuna, +jonka kasvot olivat täydelleen peitetyt. + +Heti kun André oli istuutunut yksinkertaiselle vaalistuneelle +divaanille, kysyi Djénane häneltä, hieman omituinen sävy äänessä: + +-- No, kuinka voi ystävänne Jean Renaud? + +-- Kiitos kysymästänne, hän voi erinomaisen hyvin, mutta kuinka +tiedätte hänen nimensä? + +-- Haaremeissa tiedetään kaikki. Voin esimerkiksi mainita teille, +että olitte eilen päivällisillä rouva Saint-Enogat'in luona, istuitte +naisen vieressä, jolla oli vaaleanpunainen puku; myöhemmin te molemmat +erositte muusta seurasta ja menitte istumaan puutarhan penkille, missä +hän kuutamossa poltti teiltä saamaansa savuketta. Ja niin edespäin... +Kaiken, mitä teette, mikä teille tapahtuu, sen me tiedämme... Te +vakuutatte siis, että herra Jean Renaud yhä edelleen voi hyvin? + +-- Totta kai, niin kuin jo sanoin... + +-- Siinä tapauksessa sinä Mélek olet nähnyt turhaa vaivaa: keinosi +eivät tehoa. + +André Lhéry sai nyt kuulla, että Mélek joku päivä sitten -- enemmän +tosissaan kuin pilalla -- oli rukoillut ja noitunut aiheuttaakseen Jean +Renaudin kuoleman, hän kun oli kuvitellut, että tämän nuoren miehen +vaikutus Lhéryhin oli huono, ja että hän ylläpiti hänen epäluuloaan +heitä kohtaan. + +-- Olettepa tahtonut tutustua Itämaan naisiin. Nyt näette, millaisia +me olemme. Kun raapii pois ulkokiillon, huomaa, että olemme pikku +raakalaisia! + +-- Mitä Jean Renaud'hon tulee, erehdytte täydellisesti. Päinvastoin +tuo miesparka lakkaamatta uneksii teistä! Ja, ilman häntä emme olisi +tutustuneet toisiimme. Se oli hän, joka laahasi minut mukaansa ensi +yhtymykseemme Pasha-Bagtshéhen, tuona päivänä, jona tuuli niin kovasti, +sillä minä olin päättänyt olla sinne lähtemättä... + +-- Tuo kiltti Jean Renaud! huudahti Mélek. Kuulkaahan, ottakaa hänet +mukaanne kauniiseen veneeseenne ensi perjantaina "Suolattomille +Vesille". Minä tulen sinne vartavasten, hymyilemään hänelle ohi +kulkiessamme... + +Synkässä ja hämyisessä haaremissa, jossa tuskin saattoi aavistaa, +kuinka loistava suvipäivä vallitsi ulkona, Djénane esiintyi vielä +liikkumattomampana ja arvoituksellisempana, kuin edellisellä kerralla. +Huomasi, että hänet oli vallannut uudenlainen ujous ja väkinäisyys, +hän kun oli liiaksi paljastanut itseään viime pitkissä kirjeissään, +ja kun André näki hänet sellaisena, hän hiukan hermostui, jopa kävi +taisteluhaluiseksikin. + +Sinä päivänä Djénane koetti kohdistaa keskustelun kirjaan: + +-- Siitä kaiketi tulee romaani? + +-- Kuinka minä voisin kirjottaa muuta? Mutta tuo romaani ei vielä ole +minulla ollenkaan selvillä. + +-- Sallitteko minun lausua mielipiteeni? Tietysti romaani, jossa tekin +vähän esiinnytte. + +-- Ei toki, kiitos kunniasta. + +-- Antakaahan minun lähemmin selittää, mitä tarkoitan. Ettehän te +siinä puhu ensimäisessä persoonassa, tiedänhän, että ette enää tahdo +sitä tehdä. Mutta siinä voisi esiintyä meidän maassamme vieraileva +europpalainen, Itämaita ihaileva runoilija, joka näkee teidän +silmillänne ja tuntee teidän sielullanne. + +-- Ja te luulette, ettei minua muka heti tunnettaisi! + +-- Mitä se haittaisi?... Ettekö salli minun jatkaa? Tuhansien +välttämättömien vaarojen uhatessa hän salaa kohtaa yhden meidän +turkkilaisista sisaristamme, ja he rakastuvat toisiinsa... + +-- Entä sitten? + +-- Sitten hän, kirjailija, matkustaa pois, se on surullista, mutta +siinä kaikki... + +-- Tuollainen juoni olisi jotain aivan uutta minun tuotannossani... + +-- Anteeksi, se siinä olisi aivan uutta, että heidän välinen rakkaus +pysyisi puhtaana ja etteivät he sitä koskaan toisilleen tunnustaisi. + +-- Ja miten kävisi tuon naisen, hänen matkustettuaan pois? + +-- Tuon naisen!... Mitä muuta hän voisikaan tehdä kuin _kuolla!_ + +Tuon sanan kuolla hän lausui niin syvällä vakaumuksella, että se iski +Andréhen kuin salama. Hän joutui siitä niin hämilleen, ettei voinut +sanoa sanaakaan vastaukseksi. + +Viimein Zeyneb katkaisi hiljaisuuden: + +-- Mainitsehan, Djénane, se nimi, jota ajattelit tuolle kirjalle. Se +tuntui meistä niin kauniilta: _Kaiho, joka surmaa_... Kuinka, se ei näy +teitä miellyttävän? + +-- Se on koko soma, sanoi André... Minun mielestäni se vaan on... +Kuinka sanoisinkaan... hiukan romantillinen. + +-- No niin, virkkoi Djénane, sanokaa suoraan, että se on 1830:n +tyylinen... tai että se on rokokoota; älkäämme enää puhuko siitä... + +-- Tuo nimi muistuttaa hiuspaperruksia, huomautti Mélek. + +Silloin André älysi äsken pahoittaneensa Djénanen mielen puoleksi +ivaamalla hänen pieniä kirjallisia aatteitaan, jotka hän oli hankkinut +itselleen aivan omin päin niin suurta vaivaa nähden ja joskus +ihmeellisen mielihavainnon tukemana. + +Äkkiä Djénane tuntui hänestä niin teeskentelemättömältä ja nuorelta, +hän, jonka André ensi näkemältä oli luullut liiasta lukemisesta +joutuneen vähän päästään pyörälle! Hän oli kovin pahoillaan siitä, että +oli loukannut tuota naista, vaikka lievästikin, ja hän vaihtoi heti +äänilajia, käyden vallan lempeäksi, melkein helläksi. + +-- Ei mitenkään rakas näkymätön pikku ystävättäreni, tuo ehdottamanne +nimi ei ollenkaan ole rokokoota, eikä naurettava eikä ansaitse mitään +moitetta... Mutta älkäämme siinä mainitko kuolemaa, vai kuinka? +Tarvitsen hiukan vaihtelua, sillä olen antanut niin useiden kirjo +jeni henkilöistä kuolla; minua voitaisiin lopulta luulla ritari +Sini-Parraksi! Ei, pois kuolema tästä kirjasta; sensijaan, jos on +mahdollista, nuoruutta ja elämää... Sovittuamme tästä ehdosta, koetan +kirjoittaa tuon kirjan sen muotoisena kuin te haluatte, työskentelemme +yhdessä, kuin kaksi yksimielistä työtoveria ja hyvää ystävää ainakin, +eikö niin? + +Ja he erosivat entistään paljoa parempina ystävinä. + + + + +XXIII. + + +Djénane Andrélle. + + Syyskuun 16 p. 1904. + + Olin kukkien parissa puutarhassa, tunsin itseni niin + yksinäiseksi, ja kyllästyin yksinäisyyteeni. Yöllä oli raivonnut + rajuilma, joka oli runnellut ruusupensaita. Maassa oli paksulta + ruusuja. Astuessani näiden vielä tuoreiden terälehtien yli, + tuntui, kuin olisin polkenut unelmia. + + Tässä Bosporin rannalla olevassa puutarhassa olen tultuani + tänne Karadjiamirista viettänyt kesäni, pienestä ja nuoresta + tytöstä alkaen, yhdessä ystävättärienne Zeynebin ja Mélekin + seurassa. Noina elämämme nuorimpina aikoina emme suinkaan olleet + onnettomia. Kaikki hymyili meille. Kaikki meidän ympärillämme + nauttivat tuosta heittopuolisesta onnesta, joka tyytyy nykyhetken + rauhaan, tulevan hetken turvallisuuteen. Emme koskaan olleet + nähneet sydänten vuotavan verta. Ja päivämme, jotka soluivat + edelleen hiljalleen ja hitaasti opiskelumme ja pikku huviemme + välillä, tuudittivat meidät puolihorroksiin, tuollaiseen + velttoudentilaan, jonka kuumat kesämme aina synnyttävät. Emme + koskaan tulleet ajatelleeksi, että me voisimme antaa aihetta + surkutteluun. Ulkomaalaiset opettajattaremme olivat paljon + kärsineet kotimaassaan. He viihtyivät hyvin meillä; levollisuus + täällä oli heistä kuin tyven satamassa myrskyn jälkeen. Ja + kun joskus puhuimme heille epämääräisistä unelmistamme ja + haaveilevista pyyteistämme: elää europpalaisnaisten tavoin, + matkustaa, nähdä maailmaa, silloin he vastasivat ylistämällä sitä + tyyneyttä ja rauhaa, joka meitä ympäröi. Koko lapsuutemme aikana + emme kuulleet puhuttavan muusta kuin siitä, miten turvallista + ja suloisia turkkilaisen naisen elämä on. Eipä siis mikään + ulkopuolellamme tuottanut meille kärsimystä. Kärsimys tuli + sisältä, omasta itsestämme. Levottomuus ja tyydyttämätön kaiho + syntyi omassa sydämessämme, ja minun elämäni murhenäytelmä alkoi + varsinaisesti hääpäivänäni, jona kannoin päässäni hopeasäikeistä + morsiushuntuani. + + Muistatteko, André, ensi kohtaamisemme tuolla metsäpolulla tuona + myrskyisänä päivänä, saatoitteko silloin kuvitella, että teistä + niin pian oli tuleva meille hyvin rakas ystävä? Ja tunnen, että + tekin alatte kiintyä noihin pieniin turkkilaisnaisiin, vaikka + he jo ovat menettäneet salaperäisyyden viehätyksen. Jotain + sanomattoman suloista on painunut mieleeni viime kohtaamisemme + jälkeen, siitä: hetkestä alkaen, jona katseenne ja äänenne + muuttuivat, kun pelkäsitte, että olitte loukannut minua. Silloin + huomasin, että te olette hyväsydäminen, ja että tahdotte olla + uskottuni, samalla kuin olette ystäväni. Kuinka suuri helpotus + olisi minulle, jos saisin sanoa teille, joka minua ymmärrätte, + niin paljon, mikä painaa mieltäni ja mitä ei kukaan ole kuullut, + niin monia kohtalooni liittyviä seikkoja, jotka saattavat minut + suunniltani; te, joka olette mies ja joka _tiedätte_, voisitte + ehkä selittää minulle kaiken tuon. + + Vallan lähellä tuossa kirjoituspöydälläni on teidän kuvanne, + joka katselee minua kirkkaine silmineen. Tiedän, että itse + ette ole kaukana, vastakkaisella rannalla; ainoastaan kaistale + Bosporia erottaa meidät toisistamme, ja mikä etäisyys kuitenkin + aina meidän molempien välillä, mitkä vaikeuksien kuilut ja mikä + alituinen epävarmuus, tokko enää koskaan näemme toisiamme! + Kaikesta tästä huolimatta tahtoisin teidän lähdettyänne pois + maastamme, olla jotain enempää kuin epämääräinen utukuva + teidän mielessänne: tahtoisin, että muistelisitte minua + todellisuusolentona, vaikkakin surullisena. + + Tiedättekö mikä äsken muistui mieleeni, kun poljin jaloillani + noita ruusuja? Samanlainen tuhonteko tuon saman puutarhan + lehtokujilla kolmatta vuolta sitten. Mutta sillä kertaa ei + kesätuuli ollut tuhooja, vaan syksy. Lokakuu oli kellastanut + puiden lehdet, oli kylmä ilma, ja meidän oli määrä seuraavana + päivänä palata kaupunkiin, Khassim-Pashaan. Kaikki tavarat + oli suljettu matkalaukkuihin, koko talo oli mullin mallin. + Olimme tulleet hyvästelemään puutarhaa ja poimimaan viimeiset + kukat. Vinha tuuli ulvoi oksien lomissa. Vanha Irfané, yksi + orjattaristamme, joka osaa ennustaa kahviporosta, väitti että tuo + päivä soveltui kohtalomme ennustamiseen. Hän tuli siis tarjoamaan + meille kahvia, joka meidän tuli juoda; -- tämä tapahtui puutarhan + perimmässä sopukassa, kummun suojaamassa kulmassa -- ja näen + vielä hengissä miten hän istui siinä jalkojemme juuressa, + keskellä lakastuneita lehtiä, levottomana siitä, mitä oli näkevä. + Zeynebin ja Mélekin kuppien pohjalla hän näki pelkkiä huvituksia + ja lahjoja: olivathan he vielä niin nuoria. Mutta hän pudisti + päätään tarkastaessaan minun kuppiani: "Voi, rakkaus tulee, hän + sanoi, mutta se on petollinen. Et pitkään aikaan palaa Bosporin + rannalle, ja kun viimein palaat, on onnesi kukka kuihtunut. Oi + sinä poloinen, poloinen! Sinun kohtalosi ei sisällä muuta kuin + rakkauden ja kuoleman." Ja vasta tänä kesänä palasin sinne ensi + kerran onnettoman avioni jälkeen. Mutta onko todella _onneni + kukka kuihtunut_ kun en koskaan ole kokenut onnea? Ei suinkaan, + vai mitä arvelette? Mutta hänen ennustuksensa ei koskaan ole + tehnyt minuun niin syvää vaikutusta kuin tänään; "sinun kohtalosi + ei sisällä muuta kuin rakkauden ja kuoleman." + + + + +XXIV. + + +He tapasivat toisensa usein tämän ihanan kesän loppupuolella. +Joka viikko ainakin kerran heidän veneensä sivuuttivat toisensa +"Suolattomilla Vesillä" Aasian puolella. Zeyneb ja Mélek, joiden +kasvoja hiukan näki hunnun alta, hymyilivät tuskin huomattavasti +mustan harson takaa, Stambulissakin he kohtasivat toisensa tuon +kelpo imettäjän talossa. He olivat vapaammat Bosporin rannalla kuin +isoissa talviasunnoissaan Khassim-Pashassa, ja keksivät lukemattomia +verukkeita lähteäkseen kaupunkiin ja lähettääkseen orjansa asioille +matkan varrella. Tosin jokainen kohtaaminen vaati kutomaan uuden +uskaliaisuuden ja oveluuden verkon, joka aina oli ratkeamaisillaan ja +muuttamaisillaan viattoman seikkailun murhenäytelmäksi, mutta kaikki +päättyi kuitenkin sitten ihmeteltävän hyvin. Ja menestys teki heidät +varmemmiksi ja sai heidät keksimään vielä uskaliaampia yrityksiä. +"Voitte kertoa tämän kelle tahansa Konstantinopolissa -- näin he +leikkisästi hänelle huomauttivat -- ei kukaan kuitenkaan teitä uskoisi." + +Heidän istuessaan keskustellen kuin vanhat ystävät ainakin tuossa +pienessä Stambulin talossa, Zeyneb ja Mélek joskus nostivat harsojaan, +paljastaen koko soikeat kasvonsa; ainoastaan hiukset olivat mustan +hunnun peitossa, ja he näyttivät hienoilta nuorilta nunnilta. Djénane +yksin oli järkähtämätön; hänen piirteitään ei ollenkaan voinut erottaa, +ne kun olivat yhtä synkän verhon peittämät kuin ensi päivänä, ja André +ei rohjennut sitä huomauttaa, hän kun pelkäsi ratkaisevaa vastausta, +joka riistäisi häneltä kaiken toivon koskaan saada nähdä hänen silmiään. + +Joskus hän heidän suostumuksellaan uskalsi lähteä kuuntelemaan +heidän soittoaan ja lauluaan jonakin tuollaisena pettävänä iltana +Bosporilla, kun ei liiku tuulenhenkäystä, joka on lämmin ja lumoava, +mutta joka jäätää vaatteiden läpi tunkevalla kylmällä kasteellaan. +Melkein joka päivä kesällä puhaltaa raju Mustaltamereltä tuleva tuuli +tässä salmessa, nostaen vaahtopääaaltoja; mutta tämä tuuli asettuu +aina auringonlaskun aikana, vallan kuin jos sulku äkkiä tukittaisiin. +Hämärän laskeutuessa eivät rantapuiden latvat enää huoju, kaikki +asettuu ja tyyntyy, merenpinta tasoittuu peiliksi, johon kuvastuvat +tähdet, kuu ja tuhannet talojen ja palatsien valot. Itämaalainen +raukeus laskeutuu pimeän tullen yli Europan ja Aasian rannikon, jotka +katselevat toisiaan, ja näiden seutujen alituinen kosteus käärii kaiken +usvaverhoon, joka yhdistää ja suurentaa sekä läheiset että etäiset +esineet, vuoret, metsät, moskeijat, turkkilaiset ja kreikkalaiset +kylät, pienet aasialaiset lahdelmat, jotka ovat hiljaisemmat kuin +europanpuoleiset, ja jotka joka ilta näyttävät jähmettyvän ehdottomaan +rauhaansa. + +Terapian, Andrén asumapaikan, ja hänen kolmen ystävättärensä "jalin" +välillä oli lähes puolen tunnin soutumatka. + +Ensi kerran hän oli istuutunut kaikiinsa, ja nyt kuten aina oli suuri +nautinto soudella tässä veneessä yöllä, liukua eteenpäin melkein +koskettaen vedenpintaa, melkein pitkäkseen ojentautuneena tuolle +vaaleansiniselle ja hopeanhohteiselle peilille, joksi tyyntynyt +vesitaso oli muuttunut. Mikäli eteni europpalaisesta rannasta, sekin +muuttui salaperäiseksi ja rauhalliseksi. Kaikki rannalla tuikkivat +valot piirsivät Bosporin pintaan lukemattomia loistavia juovia, jotka +näyttivät uppoavan syvyyteen. Taivasalle järjestettyjen pienten +kahviloiden itämaalainen soitto ja laulajien omituiset sävelet +seurasivat häntä vedenpinnan kaiun kantamina ja kaunistamina. +Terapiankin kauheita orkestereita, jotka lieventyivät etäisyydessä ja +tuona himoavana yönä, hän kuunteli melkein mielikseen. Ja vastapäätä +oli tuo hekkumalliseen lepoon vaipunut aasialainen rannikko, jota kohti +hän suuntasi veneensä; sen uhkuvan rehevä kasvullisuus, sen metsäiset +kukkulat muodostivat tummia ryhmiä, jotka näyttivät suunnattoman +suurilta yläpuolella kuvaansa, joka heijastui ylösalaisin veteen. +Sieltä tuikkivat tulet olivat heikommat ja harvemmat, ja näkyivät +ristikkoikkunoista, joiden takana aavisti olevan naisia, jotka eivät +saaneet näyttäytyä. + +Sillä kertaa André, kulkien kaik-veneessä, ei uskaltanut pysähtyä +ystävättäriensä valaistujen ikkunoiden kohdalle, vaan käski soutaa +eteenpäin. Hänen soutajiensa pukujen kulukirjaukset loistivat liiaksi +kuutamossa ja olisivat voineet herättää jonkun rannalla vahtivan +neekerin epäluulon; sitäpaitsi hänen soutajansa olivat turkkilaisia, +ja huolimalta uskollisuudestaan he olisivat voineet paheksumisesta +ilmiantaa hänet, jos olisivat vainunneet vähintäkin yhteyttä +europpalaisen isäntänsä ja tuon haaremin naisten välillä. + +Seuraavina iltoina hän palasi sinne tuollaisessa yksinkertaisessa +kalastajaveneessä, joita joka yö tuhansittain leviää yli Bosporin. +Silloin hän saattoi pysähtyä pitkäksi aikaa, muka häärien verkkojen +laskemisessa; hän kuuli Zeynebin laulavan Mélekin tai Djénanen +säestämänä pianolla; hän tunsi hyvin hänen nuorekkaan lämminsointuisen +äänensä. Tuo ääni oli kaunis ja luontevasti kehitetty varsinkin +alaäänistössä. Silloin tällöin se katkesi, mikä teki sen vielä +vaikuttavammaksi, se kun ennusti laulajattaren pikaista kuolemaa. + +Syyskuun keskivaiheilla he uskalsivat tehdä jotain vallan tavatonta: +he nousivat yhdessä kukkulan rinnettä, joka oli vallan punaisenaan +kanervikkoa, ja kävelivät metsässä. Tämä kävi esteettömästä päinsä +Beikoksen yläpuolella olevassa paikassa, joka on vastapäätä Terapiaa, +ja jonne Andrén oli tapana lähteä joka ilta auringonlaskun ajaksi. +Sanomattoman ihana oli tämä Beikos, josta myöhemmin tuli heidän +rakkain ja häiriintymättömin yhtymäpaikkansa. Kun saapuu Terapiasta, +missä vallitsee typerän vilkas seuraelämä, siirtyy täydelliseen +vastakohtaan: näiden kookkaiden puiden varjokkaaseen hiljaisuuteen, +mietiskelyä herättävään menneisajan rauhaan. Ensin saapuu pienelle +maihinnousupaikalle, joka on rakennettu vanhoista valkoisista +kivilaatoista, ja kohta senjälkeen paratiisimaiselle tasangolle, +nelisatavuotisten plataanien siimekseen, jotka eivät enää näytä olevan +meidän ilmanalamme tuotteita, vaan jotka aikojen kuluessa ovat käyneet +intialaisen baobab tai banina puiden näköisiksi. Se on vallan tasaista +maata, jota syksyisin peittää paljoa hienompi nurmi kuin konsanaan +meidän huolellisimmin hoidetuissa puistoissamme; se on tasanko, joka +erityisesti soveltuu kävelyihin ja hillittyyn alakuloisuuteen; se +on juuri sopivan laajakin -- noin puolen peninkulman pituinen -- +niin että se vaikuttaa kodikkaalta, silti tuntumatta umpinaiselta, +ja sen ympärillä kohoaa yksinäisiä metsäisiä kumpuja. Viehättyneinä +sen harvinaiseen luonnonkauneuteen ovat turkkilaiset antaneet sille +nimen "Valtaherran-Laakso". Ei aavista, että Bospori ja sen häiritsevä +hyörinä on niin lähellä; kummut peittävät kaiken. Siellä on eristettynä +muusta maailmasta, muuta ääntä ei kuule kuin iltaisin paimenten +ruokopillien vihellyksiä, kun he kokoovat vuohiansa lähistön vuorilta. +Majesteetilliset plataanit, joiden maanpinnalla levinneet juuret +kiemurtelevat kuin suunnattoman suuret käärmeet, muodostavat tämän +tasangon alkupäässä pyhän uhrilehdon tapaisen ryhmän, mutta kauempana +niitä on harvemmassa ja ne muodostuvat lehtokujiksi, jättäen aukeiksi +ne laajat nurmikentät, joilla valkeahuntuiset turkkilaisnaiset iltaisin +hitaasti kävelevät. Tässä Valtaherran-Laaksossa virtaa viileä puro, +jossa elää kilpikonnia ja jonka poikki on rakennettu pieniä puusiltoja. +Sen rannalle, vanhojen puiden varjoon on pystytetty majoja, joissa +kesällä maksusta tarjotaan turkkilaista kahvia; sinne asettuvat +miehet polttamaan nargiletansa, varsinkin perjantaisin, ja samalla he +katselevat verhottuja naisia, jotka matkan päässä haaveisiin vaipuneina +kävelevät niityllä. He astuvat ryhmittäin, joihin kuuluu kolme, +neljä tai kymmenen henkeä, kukin ryhmä erillä toisista, likimainkaan +täyttämättä tätä avaraa ruohokenttää. Heillä on yhdenväriset, yhdestä +vaatekappaleesta leikatut puvut -- usein vaaleanpunaista tai sinisiä, +kultakuteista Damaskuksen silkkiä -- järjestettyinä muinaisaikaisiin +laskoksiin, ja kaikilla on valkoista musliinia kääritty pään ympärille. +Hämärän laskeutuessa saavat nämä puvut tuossa omituisessa ympäristössä, +sekä kävelijättärien liikkeiden levollisuus katselijan ajattelemaan +tarumaisia kertomuksia autuaiden varjoista, jotka vaeltavat Elysiumin +kentillä... + +André kävi ahkeraan Valtaherran-Laaksossa; hän oleskeli siellä melkein +joka päivä, vaikka hän nimellisesti asui Terapiassa. + +Sovittuun aikaan hän oli noussut maihin baobab-plataanien kohdalla +seuranaan Jean Renaud, joka taas oli saanut toimekseen toimia +tähystelijänä, mikä tehtävä häntä yhä edelleen suuresti huvitti. +Turkkilaiset palvelijansa, joita oli mahdoton käyttää tämänlaiseen +tehtävään, hän oli jättänyt europpalaiselle rannalle, ottaen mukaansa +ainoastaan erään uskollisen ranskalaisen palvelijan, joka isäntänsä +tarpeisiin kuten tavallisesti, kuljetti mukanaan matkalaukussa feziä. +Siitäperin kuin André oli yhtynyt tähän uuteen salaiseen seikkailuun, +hän oli ottanut tavakseen muuttaa päähinettä, mikä siihenasti oli +torjunut vaaran; tuo muutos tapahtui missä tahansa, ajurin vaunuissa, +veneessä jopa keskellä yksinäistä katua. + +Hän näki kolmen ystävättärensä saapuvan talika-vaunuissa, astuvan +niistä alas; ja vallan kuin olisivat olleet tavallisella kävelyllä he +alkoivat astua niityn poikki, joka jo paikoittain välkkyi punasinervänä +syksyisen myrkkyliljan kukista. Zeyneb ja Mélek olivat pukeutuneet +ohueeseen jeldirméhen, jota on lupa käyttää maalla, ja päässä heillä +oli valkoinen harsohuntu, joka jätti silmät paljaiksi; Djénanella yksin +oli yllään kaupunkilaisnaisen musta tsharshaf, hän kun edelleen tahtoi +olla kasvoiltaan täydelleen näkymätön. + +Heidän poikettuansa vuorelle kohoavalle polulle, josta edeltäpäin oli +sovittu, André yhtyi heihin ja esitti Jean Renaud'n, johon he olivat +halunneet tutustua pyytääkseen anteeksi että olivat toivoneet hänen +kuolemaansa ja joka lähetettiin kulkemaan edellä tähystelijänä. Tuona +ihanana iltana he astuivat iloisina edelleen polkua, kastanjapuiden +ja tammien välissä. Ruohisto yltympäri oli täynnä purtojuuren kukkia. +Pian he saapuivat kanervikoille, ja maa puiden alla oli niistä ihan +punainen. Sitten näköala vähitellen laajeni. Bosporin aasianpuoleisella +rannalla oli laajalti metsiä: silmänkantamattomiin levisi kukkuloilla +ja vuorilla tuo alkuperäisen rehevä vihreä verho, joka vielä turvaa +rosvoja ja karhuja. Sitten levisi äkkiä heidän jalkojensa juurella +äärettömänä Mustameri. Sen sini oli vaaleampi ja pohjoisempaan +ilmanalaan vivahtavampi kuin läheisen Marmarameren, ja tuona päivänä +se näytti loppukesän auringon paisteessa tyyneltä ja miettiväiseltä, +ikäänkuin se olisi tuuminut tulevan talven raivoa ja rymyä, joka kerta +kuin Venäjältä alkoi puhaltaa hirvittävä tuuli. + +Heidän kävelynsä päämääränä oli vanha puu-moskeija, yksinäinen +toivioretki-paikka korkealla yläpuolella tuota myrskyisää merta, +alttiina pohjatuulelle. Siellä oli rappeutuneessa talossa vaatimaton +pieni kahvila, jonka isäntä oli valkeatukkainen vanhus. He istuutuivat +oven edustalle katsellen alhaalla leviävää vaaleansinistä vesitasoa. +Harvat puut, lehdet tuulen repiminä, olivat kaikki samojen myrskyjen +alituisesta painosta samanne päin kumarassa. Ilma oli viileä ja puhdas. + +He eivät puhuneet kirjasta eivätkä mistään erityisestä seikasta. Sinä +päivänä ainoastaan Zeyneb oli hiukan vakava: Djénane ja Mélek olivat +hurmaantuneet tästä salaisesta kävelyretkestä ja vaipuivat hartaina +katselemaan tätä vuorten ja kallioiden jylhää komeutta, jotka heidän +jalkojensa juuressa laskeutuivat vedenpintaan asti. + +Saadakseen olla täällä yksin Andrén seurassa, oli noiden pienten +kapinallisten naisten täytynyt jättää matkan varrella oleviin kyliin +kaksi neekeriä ja yhtä monta neekerinaista, jotka olivat lahjotut +vaikenemaan; mutta nämä uhkarohkeat yritykset, jotka siihenasti aina +olivat, onnistuneet, eivät enää heitä ollenkaan huolestuttaneet. +ja valkopartainen ukko, joka siinä ulkoilmassa, synkkä Mustameri +näkyvissä, tarjosi heille kahvia vanhoissa sinisissä kupeissa, ei +voinut muuta ajatella, kuin että hänen edessään oli todellinen bei, +joka oli pyhiinvaellusmatkalla haareminaistensa seurassa. + +Sillävälin alkoi ilma tuntua hyvin viileältä, laaksossa vallinneen +kuumuuden jälkeen, ja Zeyneb sai vähäisen yskänkohtauksen, jonka hän +koetti tukahuttaa, mutta joka ilmaisi samaa kuin kauniin äänensä +katkeaminen hänen laulaessaan. Kahden toisen ystävättären katseesta +huomasi että tuo jo oli vanha levottomuuden aihe; he tahtoivat koota +tiheämmälle puvun poimut tuolla hennolla povella, mutta sairas, tai +ainoastaan sairauden uhanalainen, kohautti olkapäitään ja sanoi ylen +tyynenä ja välinpitämättömänä: + +-- Älkää vaivautuko. Hyvä Jumala, sehän on lopen mitätön seikka! + +Zeyneb oli ainoa tuosta kolmikosta, jota André luuli hieman tuntevansa: +hän oli _havahtunut_ kaksinaisessa merkityksessä, pettyneenä elämän +suhteen hän ei enää toivonut mitään; ei enää odottanut mitään, mutta +alistumisessaan hän oli muuttumattoman lempeä; hän oli olento, joka +uhkui väsymystä ja hellyyttä, hänen sielunsa oli juuri sellainen, joksi +sitä kuvastivat hänen säännöllisen piirteiset viehättävät kasvonsa +ja hänen epätoivoisina hymyilevät silmänsä. Mélek sitävastoin, joka +kuitenkin tuntui hyväsydämiseltä, oli alati joko ylenmäärin oikullinen +ja kiivas, tai lapsellinen ja valmis nauramaan kaikelle, ilkkumaan +kaikkea. Djénane taas, joka oli heistä kolmesta hienoin luonne, pysyi +yhä edelleen salaperäisenä ainaisen mustan huntunsa alla, ollen +arvoituksellinen, ja ymmällään paljosta lukemisestaan. Senohella +hänen tuulensa vaihtelivat, hän oli samalla nöyrä ja ylpeä, joskus +hämmästyttävän täynnä luottamusta, ja seuraavassa tuokiossa tutkimaton, +ikäänkuin ylipääsemättömän muurin ympäröimä. + +-- En voi selittää -- näin ajatteli André -- mitä hän minusta tahtoo +enkä miksi hän jo on käynyt minulle rakkaaksi; joskus tuntuu siltä, +kuin olisi meillä jotain yhteisiä muistoja joiltakin himmeiltä +menneiltä ajoilta... En ala ymmärtää häntä ennen sitä päivää, jona +vihdoinkin saan nähdä hänen silmänsä; mutta pelkään, ettei hän koskaan +näytä niitä. + +Heidän oli hyvissä ajoin lähteminen alas Beikoksen tasangolle +ehtiäkseen koota orjansa ja saapua kotia ennen yön tuloa. He +syventyivät siis jälleen metsäpoluille, ja ystävättäret tahtoivat +kukin Andrén kädestä kanervaoksan, joista vuori oli ruusunpunaisenaan. +Lapsellisen uhmailevina he aikoivat kiinnittää ne puseroihinsa illalla, +aterioidessaan isovanhempiensa ja muutamien ankaroiden vanhojen +setiensä seurassa. + +Heidän saavuttuaan alas tasangolle, André varovaisuudesta erosi heistä, +mutta seurasi heitä katseineen, astuen matkan päässä heidän jäljessään. +Sinä päivänä oli vaan vähän väkeä Valtaherran-Laaksossa, missä aurinko +jo levitti tummenevaa iltavalaistustaan: ainoastaan etäällä näki +muutamia valkohuntuisia naisia hajaryhminä istumassa nurmikolla. Nuo +kolme pientä huimapäätä astuivat sulavin, hitain liikkein, Zeyneb ja +Mélek niin vaaleavärisissä silkkipuvuissa, että ne näyttivät melkein +valkoiselta, kävellen molemmin puolin ainaisesti surupukuista Djénanea; +heidän laahuksensa hiipaisivat lyhyttä hienoa nurmea, kosketellen +säälimättä myrkkyliljan punasinerviä kukkia ja lakaisten plataanien jo +varisseita keltaisia lehtiä. He olivat todella kolmen Elysiumin varjon +kaltaisia, kulkien poikki ijäisen levon laakson: ja surupukuinen, +keskellä astuva, oli epäilemättä varjo, joka ei vielä ollut löytänyt +lohdutusta maallisen rakkauden saavuttamattomuudesta... + +He katosivat hänen näkyvistään saavuttuaan isojen plataanien +siimekseen, suljetun tasangon toisessa päässä olevaan pyhään lehtoon. +Kumpujen taakse laskeva aurinko katosi hitaasti tästä eedenistä; taivas +muuttui kuultavan vihreäksi kuin kauneina kesäiltoina, ja pienet +kapeat pilven juovat vivahtivat punakellerviin liekkeihin. Toiset +autuaat varjot, jotka kauan olivat istuneet sinne tänne ryhmittyneinä +kukkaskirjavalle niitylle, nousivat nyt kaikki ja alkoivat poistua, +mutta hyvin hitaasti, niinkuin varjojen sopii. Etäällä alkoivat +paimenet soittaa vanhanaikuisia sävelmiään houkutellakseen vuohensa +kotia. Ja ennen pitkää tämä seutu kävi äärettömän yksinäiseksi noiden +suurten metsien juurella, tähtitaivaan tuikkiessa. + +Vastenmielisesti André palasi Bosporille, joka näytti hopeanhohteiselta +vaaleanpunaiseen vivahtavalta kankaalta rannan jättiläisplataanien +mustien varjokuvien lomitse. Hän sanoi soutajilleen, ettei heidän +tarvinnut kiiruhtaa: hän lähestyi jotenkin välinpitämättömänä Europan +rantaa ja Terapiaa, missä isot hotellit sytyttivät sähkövalonsa, ja +kolmannen luokan orkesterit iltakonserttia varten sekavasti virittivät +soittimiaan. + + + + +XXV. + + +Seuraavana päivänä saapuivat Andrélle nämä kirjeet: + + Syyskuun 18 p. 1904. + + Ystävä hyvä, huomautanpa teille aihetta, jota teidän pitäisi + käsitellä ja joka parhaiten kuvaisi haaremia koko kirjassanne. + Se on _tyhjyyden_ tunne, joka johtuu elämäämme siitä, että + meidän on pakko puhua ainoastaan naisten kanssa, että meillä ei + ole muita uskottuja kuin naisia, että seurustelemme yksinomaan + onnettomuustovereidemme kanssa? Entä ystävättäremme? Mutta, + hyvä Jumala, he ovat yhtä heikot ja väsyneet kuin me itse. + Heikkous tai oikeammin heikkoudet täten yhtyneinä haaremeissamme + masentavat sielua, ne kärsivät kaksinkertaisesti tilastaan + ja kaihoavat jotain voimakasta. Oi, jotain henkilöä, jonka + kanssa nämä unhotetut, nöyryytetyt olentoparat voisivat puhua, + vaihtaa ajatuksiaan, jotka enimmäkseen ovat ujoja ja viattomia! + Tarvitsemme niin kipeästi miehistä ystävää, lujaa miehenkättä, + joka meitä tukisi ja joka olisi kyllin voimakas meitä nostamaan, + jos olisimme lähellä lankeemusta. Emme isää, aviopuolisoa, + veljeä, vaan _ystävää_, henkilöä, jonka ylemmyyden tunnustaisimme + samalla ankaraa, hyvää, hellää ja vakavaa, ja joka rakastaisi + meitä etupäässä suojelevana ystävänä... Teidän maailmassannehan + on sellaisia miehiä, eikö totta? + + _Zeyneb_. + + _Täydelleen tyhjä_ olemassaolo! Oivallatteko, kuinka kauhea se + on? Sielu parkoja, joille on kasvaneet siivet ja joita pidetään + vangittuina; sydämiä, jotka pursuavat nuoruutta, mutta joilta + toiminta on kielletty, jotka eivät voi tehdä mitään, eivät edes + hyvää ja jotka riutuvat ja kuluvat toteutumattomissa unelmissaan. + Voitteko kuvitella, kuinka synkkiä päiviä viettäisivät teidän + kolme ystävätärtänne, jos te ette olisi tullut, ne olisivat + kuluneet kaikki samanlaisina, vanhojen setien ja vanhojen naisten + valppaan holhouksen alaisena, joiden mykän paheksumisen painon he + alati tuntevat. + + Avioni murhenäytelmästä, jonka teille olen kertonut, on + jäänyt sydämeni pohjalle viha rakkautta kohtaan, ainakin + rakkautta kohtaan, sellaisena kuin sitä meillä käsitetään, + sen tuottamien ilojen epäileminen, ja katoamaton katkeruus + huulilleni. Mutta tiesin kuitenkin jo silloin, että rakkaus, + joka niin suuresti oli minut pettänyt, oli toisenlainen + Länsimailla, ja aloin intohimoisesti tutkia sitä eri maiden + kirjallisuudessa ja historiassa. Ja kuten olin aavistanut, + huomasin sen mielettömien mutta myös mitä ylevimpien tekojen + aiheuttajaksi. Sen huomasin piilevän kaikessa, mikä on huonoa + maailmassa, mutta myös kaikessa, mikä on hyvää ja ylevää... ja + suruni tuli katkerammaksi, mikäli aloin käsittää latinalaisen + naisen säteilevän tilan. Oi, kuinka hän on onnellinen teidän + maissanne, tuo olento, jonka edestä vuosisatojen kuluessa on + ajateltu, taisteltu ja kärsitty, joka vapaasti saattaa rakastaa + ja valita, ja joka antautuakseen toisen omaksi on oikeutettu + vaatimaan, että hänet ansaitaan. Oi, mikä paikka hänellä onkaan + ollut ja on teidän elämässänne ja kuinka epäämätön hänen + valtijattaren-asemansa kautta vuosisatojen! + + Meissä mahomettilaisnaisissa sitävastoin kaikki vielä + uinailee. Tietoisuus omasta itsestämme, arvostamme, on tuskin + vielä herännyt, ja ympärillämme ollaan oltu tahallisesti + välinpitämättömiä jopa syvästi ylenkatseellisia alkaneeseen + kehitykseen nähden. + + Eikö siis yksikään ääni kohoa julistamaan noille oikeastaan + hyville, joskus hellillekin miehille, isillemme, puolisollemme + ja veljillemme heidän sokeuttaan? Täytyykö siis turkkilaisnaisen + ainaisesti maailman silmissä olla orjatar, joka ostetaan + kauneutensa vuoksi, tai tuo veltto ja liialla ihomaalilla sivelty + flanum, joka polttaa savukkeita ja elää alinomaisessa hekkuman + huumauksessa. + + Mutta te tulitte, ja muun te tiedätte. Kaikki kolme olemme + valmiit palvelemaan teitä uskollisina sihteereinä, ja lisäksi + monet muut sisaristamme, jos meidän voimamme eivät riitä. + Tahdomme lainata teille meidän silmämme, sydämemme, tarjota koko + sielumme teidän palvelukseenne... + + Voimme ehkä tavata toisemme vielä pari kertaa täällä Bosporilla, + ennenkuin on aika palata kaupunkiin. Meillä on niin monta + luotettavaa ystävää koko tällä puolella, ja he ovat aina valmiit + todistamaan meidän olleen luvallisilla teillä. + + Muita pelkään... en teidän ystävyyttänne, sillä onhan sitä, + niinkuin olette vakuuttanut, mahdoton epäillä... Ei, pelkään + surua... sitten, kun olette lähtenyt pois. + + Hyvästi André, ystävämme, _minun ystäväni_. Suosikoon teitä onni! + + _Djénane_. + + Tätä Djénane varmaankaan ei ole teille kertonut. Se + vaaleanpunaisiin puettu nainen, joka poltti teidän savukkeitanne + tuona iltana Saint-Enogut'n perheen kemuissa -- sanokaamme + että hänen nimensä on esim. rouva Durmont -- tuli meitä tänään + tervehtimään ja viipyi meillä iltapäivän, vetäen verukkeeksi + tahtovansa laulaa Zeynebin kanssa Griegin duettoja. Mutta hän + puhui niin paljon teistä, ja lisäksi niin innokkaasti, että + eräs nuori venakko, joka niinikään oli meillä, siitä oli kovin + ihmeissään. Pelästyimme ajatellessamme, että hän aavisti jotain + ja tahtoi houkutella meidät ansaan; silloin aloimme me pahasti + moittia teitä, purren huulta hillitäksemme nauruamme, ja hän + antoi vetää itseään nenästä ja puolusti teitä rajusti. Saattaa + sanoa, että hänen käyntinsä tarkoitus oli tiedustella, mikä on + meidän mielipiteemme teistä. Mikä onnellinen kuolevainen te + olettekaan! + + Olemme juuri tuumineet ja päättäneet toteuttaa useita viehättäviä + tapoja jälleen tavata teidät. Osaako palvelijanne, jota sanotte + niin luotettavaksi, ajaa? + + Jos panemme hänen päähänsä fezin ja käytämme häntä ajurina, + voisimme lähteä yhdessä ajelemaan katetuissa vaunuissa. Mutta + kaikesta tästä on neuvoteltava suullisesti ensi kerralla, kun + tapaamme. + + Kolme ystävätärtänne lähettää teille mitä parhaat ja hellimmät + terveisensä. + + _Mélek_. + + Älkää suinkaan jääkö tulematta "Suolattomille Vesille" + huomenna; mekin koetamme lähteä sinne. Soutakaa kuten ennenkin + aasianpuoleista rantaa pitkin meidän ikkunoidemme ohi. Jos näette + valkoisen nenäliinan nipukan pistävän esiin ikkunaristikosta, se + tietää, että tulemme teitä tapaamaan. Jos nenäliina on sininen, + se merkitsee: "Tapaturma, ystävättäret ovat teljetyt vankilaansa." + + _M..._ + +Vuodenajan loppuun asti he siis ääneti ja salaa kohtasivat toisensa +Aasian Suolattomilla Vesillä. Joka perjantai, kun oli kaunis ilma -- +jopa joka keskiviikkokin, joka niinikään on huviretkipäivä tuolla +viehättävällä varjokkaalla joella -- Andrén vene moneen kertaan souti +kolmen ystävättären veneen ohi, mutta ei vähäisinkään päännyökkäys +ilmaissut heidän likeistä tuttavuuttaan niille sadoille naissilmille, +jotka valkomusliinisen huntunsa aukosta tähystelivät heitä rannalla. +Jos tarjoutui edullinen tilaisuus, he uskalsivat hymyillä mustan +harson takana. Mutta Djénane oli tapansa mukaan verhonnut kasvonsa +kolmikertaisiin harsoihin, jotka olivat yhtä läpinäkymättömät kuin +naamari. Muissa veneissä istuvat naiset tosin hiukan sitä ihmettelivät, +mutta ei kukaan rohjennut ajatella pahaa, olihan tämä paikka perin +sopimaton rikollisiin yrityksiin. Ja ne jotka tunsivat hänet soutajien +puvuista, sanoivat ainoastaan vallan hyvänsävyisästi: "Tuo pikku +Djénane Tewfik-Pasha on aina ollut eriskummainen." + + + + +XXVI. + + +Djénane Andrélle: + + Syyskuun 28 p. 1904. + + Kuinka hauska uusi tunne se tietoisuus, että meillä Suolattomilla + Vesillä liikkujoiden joukossa on _ystävä_, se tietoisuus, että + noiden muukalaisten joukossa, jotka ainaisesti pysyvät meille + tuntemattomina ja jotka puolestaan pitävät meitä tutkimattomina, + eriskummaisina pikku eläiminä, että noiden muukalaisten joukossa + ehkä katse etsii meitä -- erikoisesti, meitä, eikä toisia, + jotka ovat samalla tavoin verhottuja, että muudan mies kenties + kohdistaa meihin kiintymystä ja myötätuntoisuutta uhkuvan + ajatuksen! Kun veneemme lähestyivät toisiaan, ette te nähnyt + paksun hunnun peittämiä kasvojani, mutta olin kuitenkin siinä + lähellä teitä onnellisena näkymättömyyteni vuoksi ja katselin + hymyillen silmiänne, jotka katsoivat suoraan minuun. + + Onkohan se sentähden, että te olitte niin hyvä ja + teeskentelemätön, niin täydelleen _ystävä_, juuri sellainen, jota + olen toivonut, tuona päivänä ylhäisellä Mustanmeren rannalla, + vaikka silloin vaihdettiin niin vähän sanoja? Senkö tähden, että + vihdoinkin, huolimatta kirjeidenne harvasanaisuudesta, olen + huomannut hiukan oikeata ja myötätuntoista kiintymystä? Sitä en + tiedä, mutta nyt te ette enää tunnu minusta niin kaukaiselta. + Oi, André, jos tietäisitte, mitä merkitsee ihailun ja hellyyden + sekainen ihanteellinen tunne sellaisissa sydämissä kuin meidän, + joita niin kauan on poljettu!... + + _Djénane_. + +He kirjoittivat toisilleen usein vuodenajan lopulla, sopien +vaarallisista yhtymisistään. He saattoivat helposti lähettää jonkun +uskollisen neekerin viemään kirjeensä Andrélle, tuo neekeri saapui +veneessä Terapiaan, tai läksi hakemaan häntä Valtaherran-Laaksosta. +Mutta kun Andrélla ei ollut muuta keinoa kuin lähettää kirje Stambuliin +postista perittäväksi, hän useimmiten vastasi salaisella merkillä +soutaessaan heidän kolkkojen ikkunoidensa ohi. Täytyi käyttää hyväkseen +näitä viimeisiä oleskelupäiviä Bosporin rannalla ennen paluuta +Konstantinopoliin, jossa vartioiminen oli ankarampi. Tunsi syksyn +lähestyvän pitkin askelin, varsinkin synkkinä iltoina. Isot pimeät +pilvet tulivat pohjoisesta Venäjän tuulen mukana. Rankkasateet tekivät +joskus tyhjäksi heidän mitä nerollisimmin suunnittelemansa tuumat. + +Lähellä Beikoksen tasankoa olevasta syrjäisestä ja tuntemattomasta +notkosta he olivat löytäneet tiheän metsikön, joka ympäröi +lumpeenkukkien peittämää lampea. Se oli varma, mutta synkkä tyyssija, +jonka sulkivat jyrkät rinteet ja läpitunkemattomat vesakot; yksi ainoa +polku johti sinne, ja sitä vartioi Jean Renaud, hälyytyspilli kädessä. +Siellä he tapasivat toisensa kaksi kertaa vihreän ja paikoillaan olevan +veden rannalla, keskellä korkeata kaislikkoa ja kookkaita sanajalkoja, +puiden siimeksessä, joiden lehdet alkoivat varista. Tämä kasvullisuus +ei ollenkaan eronnut Ranskan kasvistosta, ja nämä isot sananjalat +olivat samoja, joita Ranskan soissa tavataan kuninkaan-sanajalkojen +nimellisinä. Mutta kasvit olivat ehkä täällä rehevämpiä kosteamman +ilmanalan ja kuumempien kesien vuoksi. + +Nuo kolme pientä mustaa haamua samoilivat tässä viidakossa, +vastuksenaan laahukset ja liian ohuet kenkänsä. Sopivassa paikassa he +istuutuivat Andrén ympärille, keskustellen hetkisen syvämielisesti, tai +vaieten, levottomina huomaten taivaalle kasaantuvat lokakuun pilvet, +jotka ajoittain synkistivät seudun ja uhkasivat rajulla sadekuurolla. +Joskus Zeyneb ja Mélek nostivat kasvoharsonsa, hymyillen ystävälleen +ja katsoen häntä suoraan silmiin, teeskentelemättömän ja luottavaisen +ilmeisinä. Mutta Djénane ei koskaan. + +Kaukomatkojensa vuoksi André ei pitkään aikaan ollut tullut näin +likeisiin kosketuksiin meidän ilmanalamme kasvullisuuden kanssa. +Nyt tämä kaislikko, kanerva, sammal ja kaunis kuninkaan-sanajalka +muistuttivat erehdyttävästi eräitä hänen kotimaansa soita, joilla +hän lapsena yksin samoili tuntikausia, uneksien tuntemattomista +aarniometsistä. Ja ne olivat niin täydelleen toistensa näköiset +tämä aasialainen ja hänen kotimaansa suo, että hän melkein luuli +täällä olevansa kotonaan, siirtyneenä takaisin ensimäiseen +elämään-heräämisensä aikaan... Mutta silloin hänen huomionsa kääntyi +noihin kolmeen pieneen itämaalaisnaiseen, joiden läsnäolo omituisesti, +mutta miellyttävästi korjasi ajanlasku-hairahduksen... + +Lokakuun 7 päivä 1904 oli viimeinen perjantai Aasian Suolattomilla +Vesillä, sillä lähetystöjen oli määrä seuraavalla viikolla palata +Konstantinopoliin, ja nuo kolme turkkilaisnaista valmistautuivat +tekemään samoin. Muuten oli nyt pian käsissä se aika, jolloin Bosporin +ranta-talot sulkivat ovensa ja ikkunansa, turvatakseen itsensä +kuusikuukautiselta tuuli-, sade- ja lumikaudelta. + +André ja hänen ystävättärensä olivat luvanneet toisilleen tehdä +voitavansa tavataksensa toisensa sinä päivänä Suolattomilla Vesillä, +sillä olihan tämä huvi sitten keskeytyvä ensi kesään asti, joka oli +peittynyt epävarmuuden usvaan. + +Ilma oli uhkaava, ja kun André siitä huolimatta lähti soutamaan +yhtymäpaikalle, hän ajatteli: "Varmaankaan ei päästetä heitä kotoa +tällä tuulisäällä." Mutta soutaessaan heidän ikkunoidensa ohi, hän +näki ristikosta pistävän esiin valkoisen nenäliinan nurkan, jota Mélek +heilutti, ja tämä merkitsi sopimuksen mukaisesti: "Soutakaa vaan +eteenpäin. Olemme saaneet luvan. Tulemme jäljessä." + +Sinä päivänä ei ollut tungosta pienellä joella, eikä sen +rantanurmikoilla, joilla myrkkyliljat kukkivat keskellä kasaantuneita +keltaisia lehtiä. Ani harvoja europpalaisia, sitävastoin turkkilaisia +ja etenkin naisia. Ja kaikki kauniit silmät, jotka näkyivät +maalaistapaan kiinnitettyjen valkoisten harsojen aukosta, kuvastivat +syvää surumielisyyttä, epäilemättä talven lähestymisestä johtunutta, +tuon vuodenajan, jona haaremin ankaruus kohoaa huippuunsa, ja jona +eristys on melkein yhtämittainen. + +Heidän veneensä sivuuttivat toisensa pari kolme kertaa. Mélekinkin +silmät, jotka häämöittivät kaupunkilaismallisen mustan harson takaa, +uhkuivat alakuloisuutta; tuota alakuloisuutta, joka yleensä aiheutuu +talven lähestymisestä ja kaikesta, joka kallistuu loppuansa kohti. + +Paluuhetken tultua, Bospori tarjosi heille kaameaa kauneutta. Aasian +rannalla kohoava sarrasenilainen linnoitus, jonka ohi heidän oli +soutaminen, oli laskevan auringon punaama, harjat hehkuen kuin tuli. +Europanpuoleinen linnoitus sensijaan kohosi entistään synkempänä +muureineen ja tornineen, jotka porrasmaisesti nousevat vuoren huippuun +asti. Vedenpinta kiehui valkoisena, kylmien vihurien pieksämänä. +Ja kaiken tämän yläpuolella kaareutui luonnonmullistusta uhkaava +lyijynkarvainen taivas, jolla myrsky kiidätti ja raastoi rikki +pronssin- ja kuparinvärisiä pilvenhattaroita. + +Onneksi turkkilaisnaisilla ei ollut kuljettavana pitkä matka +aasialaista rantaa pitkin, ennenkuin saavuttivat vanhan, tarkasti +vartioidun marmorisen rantasillan, jolla neekeriorjat heitä odottivat. +Mutta André, jonka oli kulkeminen salmen poikki ja sitten vastatuuleen, +saapui kotia vasta yöllä; soutumiehistä valui silloin hiki ja merivesi, +ja heidän kullalla kirjaillut samettitakkinsa olivat läpimärät ja +kurjassa kunnossa. + +Syyspuolella paluumatkat Suolattomilta Vesiltä saattavat tuottaa +tällaisia yllätyksiä, noita pohjatuulen hyökkäyksiä, ja ne kouristavat +kokoon sydäntä, samoinkuin lyhenevät päivät. + +Saavuttuaan asuntoonsa, johon oli ottanut jähmettyneet soutajansa +lämmittelemään, hän kuuli omituista soittoa, joka kaiullaan täytti +talon -- se muistutti paimenpillin puhallusta jota auringon laskiessa +kuulee vastakkaisella rannalla, Aasian Beikoksen metsissä ja +laaksoissa. Se oli matalaääninen sävelmä, tahdiltaan paljoa vilkkaampi +kuin tarantella tai fuuga, ja lisäksi itkettävän surullinen. Soittaja +oli hänen turkkilaisia palvelijoitaan, ja hän puhalsi täysin keuhkoin +pitkään huiluun, paljastaen taituruutensa tämän vanhanaikuisen ja +valittavan soittimen käyttämisessä. + +-- Missä olet tuon oppinut? kysyi André häneltä. + +-- Kotiseudullani, vuoristossa, lähellä Eski-Chéhiriä, Siellä puhalsin +näin, ajaessani iltaisin kotia isäni; vuohia. + +Eipä tarvittu enää muuta kuin tuo soitto täydentämään sitä aiheetonta +ja nimetöntä ahdistusta, joka oli vallannut Andrén tuona iltana... + +Ja usein jäljestäpäin André hämärässä käski toistaa tuota +huilu-sävelmää, ja se oli omansa palauttamaan hänen mieleensä kaikki +nuo sanoin kuvaamattomat seikat: viimeisen paluun Suolattomilta +Vesiltä; nuo kolme mustaa hahmoa myrskyävällä merellä keinuilevassa +veneessä, heidän palatessaan iltahämyssä synkkään haaremiinsa; syksyn +ensi vihurin; aasianpuoleiset ruohokentät, jotka olivat täyteen +siroitetut punasinerviä myrkkyliljoja ja keltaisia lehtiä; huvikauden +lopun Bosporilla, kesän kuolinkamppauksen... + + + + +XXVII. + + +André oli paluunsa jälkeen jo pari viikkoa asunut Perassa, ja hänellä +oli ollut tilaisuus kerran vanhassa Sultan-Selimin lähitalossa tavata +kolmea ystävätärtään, jotka olivat tuoneet mukaansa miellyttävän +tuntemattoman naisen, jonka kasvot olivat niin tiheiden mustien +harsojen peittämät, että hänen ääntänsä tuskin saattoi kuulla. +Seuraavana päivänä André sai tämän kirjeen: + + Minä olen eilinen pikku haamu, herra Lhéry; silloin en voinut + teidän kanssanne puhua; mutta sen kirjan vuoksi, jonka olette + luvannut meille kaikille, tahdon kertoa teille, millainen + turkkilaisnaisen elämä on talvella. Tämä lienee paikallaan + nyt, sillä pian saapuu marraskuu, vallaten meidät kylmyydellä, + pimeällä, ylenmääräisellä harmaudella ja ikävällä... + Turkkilaisnaisen päivä talvella. Alan siis: + + Noustaan vuoteesta myöhään, hyvin myöhään. Pukeudutaan hitaasti + ja välinpitämättömästi. Pitkät, liiankin paksut ja pitkät hiukset + järjestetään. Sitten katsotaan hopeapeiliin ja huomataan, + että ollaan kauniit, nuoret, viehättävät, mutta ollaan silti + surullisia. + + Sitten lähdemme vaieten tarkastamaan saleja, nähdäksemme, onko + kaikki kunnossa; tähän kuuluu myös pienten muistoesineiden, ja + muotokuvien tarkastaminen, sillä niiden hoitaminen on ylen tärkeä + asia. Seuraa sitten aamiainen, jonka usein syömme yksiksemme, + neekerinaisten tai tsherkessittärien ympäröiminä; sormia palelee, + kun koskettelemme pöydälle levitettyjä hopea-astioita, etenkin + palelee sielua; puhumme orjien kanssa, teemme kysymyksiä, + kuuntelematta vastauksia... + + Ja mitä nyt tehdä iltaan asti? Varmaankin muinaiset haaremit, + joihin kuului useita vaimoja, olivat hauskemmat: heillä oli + toisistaan seuraa. Mitä siis tehdä? Ehkäpä maalata vesivärikuvia? + (Me olemme kaikki eteviä vesivärimaalaajia, herra Lhéry, + olemme maalauksilla koristaneet koko joukon tulenvarjostimia, + suojustimia ja viuhkoja!) Vai soitan pianoa, luuttua? Lukea Paul + Bourget'a tai André Lhérytä? Vai harjottaa koruompelua, jälleen + ryhtyä vaivalloiseen kultakirjailuun ja yksinäisyydessämme + huvitella itseämme katselemalla miten hienot valkoiset kädet, + joita koristavat säkenöivät sormukset, kiitävät yli ompelutyön... + Haluaisi jotain uutta, toivottomasti sitä odottaa, jotain + odottamatonta, joka häikäisisi, joka värähtelisi, joka nostaisi + rymyä, mutta joka ei koskaan tule... Tekisi mieli lähteä + kävelylle, huolimatta loasta ja lumesta, kun on ollut vangittuna + pari viikkoa; mutta on kielletty lähtemästä yksin kaupungille. + + Ei mitään asiaa, jonka keksisi verukkeeksi. Puuttuu tilaa, + puuttuu ilmaa. Silloinkin, kun taloon kuuluu puutarha, tuntuu + siltä, kun siellä ei voisi hengittää, muurit ovat niin korkeat. + + Ovikello soi! Mikä ilo, jos se tietäisi tapaturmaa -- tai + ainoastaan jonkun vieraan tuloa! + + Vieras todella, sillä kuulee orjien juoksevan portaissa. Kavahdan + pystyyn, sieppaan peilin, kuumeisesti pyyhkiäkseni kyynelet + silmistä. Kukahan se lienee? Oh, nuori, viehättävä ystävätär, + vastanaitu. Hän astuu sisään. Syöksymme toisiamme vastaan, + ojennetuin käsin, ja punaiset huulet suutelevat kalpeita poskia. + + -- Tulenko sopivaan aikaan? Mitä paraikaa teitkään, rakkaani? + + -- Minulla oli ikävä. + + -- Hyvä, tulin pyytämään sinua ajelulle kanssani, yhdentekevää + minne. + + Hetken kuluttua he poistuivat yhdessä katetuissa vaunuissa. + Kuskilaudalla ajurin vieressä istuu neekeri: Dilaver, tuo + välttämätön, jota ilman ei ole lupa lähteä kaupungille, ja joka + kotia palattaessa tekee selkoa siitä, miten aikaa on käytetty. + + Molemmat huviajelulla olevat naiset keskustelevat: + + -- No, rakastatko Ali-Beitä? + + -- Rakastan, vastaa vastanaitu, mutta ainoastaan sentähden, + että minun välttämättömästi täytyy rakastaa jotakuta; janoon + kiintymystä. Mutta tämä on vaan toistaiseksi. Jos myöhemmin + löydän jotain parempaa... + + Vaunut kiitävät hurjasti eteenpäin kahden komean hevosen + vetäminä. He eivät voi astua alas vaunuista, se ei olisi sopivaa, + ja he kadehtivat vapaudessa eläviä kerjäläisnaisia, jotka + katselevat heitä heidän ohikulkiessaan. + + Nyt he ovat saapuneet basaarin portille, missä rahvas ostaa + paistettuja kastanjoita. + + -- Minun on kovin nälkä, sanoo toinen heistä. Onkohan meillä + rahoja mukana? + + -- Ei ole. + + -- Dilaverilla on. + + -- Dilaver, osta meille kastanjoja. + + Mutta mihin panna ne? He ojentavat hajuaineille tuoksuavat + pitsi-nenäliinansa; pantuina näihin nenäliinoihin he + vastaanottavat kastanjat, jotka nyt tuoksuvat heliotroopille. Ja + se on päivän merkkitapaus tämä pikku ateria, jonka he huvikseen + syövät kansannaisten tavoin, vaikkakin hunnutettuina ja istuen + katetuissa vaunuissa. + + Palattuaan ajelultaan he ennen eroaan vielä kerran syleilevät + toisiaan ja vaihtavat nuo turkkilaisnaisten kesken tavalliset + lauseet: + + -- Pois harhaluulot ja turhat kaihot. Mitä me kaikesta tästä + välitämme! + + Mutta tämä puhe saa heidät hymyilemään, siksi tunnettu ja kulunut + on neuvo. + + Tervehdyksellä käynyt ystävätär on siis poistunut. On ilta. + Sytytetään valot aikaisin, sillä haaremeissa tulee pikemmin + pimeä noiden ikkunoiden edessä olevien puisten ristikkoluukkujen + vuoksi. Se pieni musta haamu, herra Lhéry, jonka näitte eilen, on + nyt yksin. Mutta paraikaa saapuu kotia bei, isäntä, jonka tuloa + ilmoittaa portaista kuuluva sapelinkalina. Pikku emäntää palelee + sydänjuuria myöten. Totuttuun tapaansa hän vilkaisee peiliin; + hänen siinä näkemänsä: kuva tuntuu todella kauniilta, ja hän + ajattelee: "Kaikki tämä kauneus häntä varten, mikä vahinko!" + + Ylimielisenä lohkoen patjakasalla bei alkaa puhua tähän tapaan: + -- Kuulehan, lemmikkini, tänään palatsissa... + + Niin, palatsi, toverit, pyssyt, uudet aseet, ainoastaan ne häntä + huvittavat, ei koskaan mikään muu. + + En kuuntele häntä, tahtoisin purskahtaa itkuun. Silloin minua + sanotaan "mielipuoleksi". Pyydän lupaa vetäytyä huoneeseeni, ja + heti alan itkeä nyyhkyttää, pää kallistuneena silkkipielukselle, + jonka kankaaseen on kudottu kulta- ja hopealankoja, ja samaan + aikaan europpalaisnaiset Perassa lähtevät tanssiaisiin tai + teatteriin, ovat kauniit ja rakastetut, liikkuen keskellä + valomerta... + + "..." + + + + +XXVIII. + + +Jo toistamiseen André paluunsa jälkeen Bosporilta tapasi nuo kolme +haamua Vanhan-Stambulin keskustassa olevassa salaperäisessä talossa. + +-- Ette tiedä, sanoi Mélek että tuleva kohtaamisemme vaihteeksi on +tapahtuva toisessa paikassa. Teille miellyttävimmässä kaupunginosassa, +Mehmed-Fatimissa asuva ystävättäremme on tarjonnut meille tilaisuuden +tavata toisemme hänen kodissaan. Hänen kokonaan turkkilaiseen +tapaan järjestetty talonsa, jossa ei ole isäntää, on rauhallinen ja +turvallinen, ja todellinen löytö. Muuten valmistan teille yllätyksen +tuossa haaremissa, joka on ylellisempi kuin tämä, mutta ainakin yhtä +itämaalainen. Saattepa nähdä! + +André tuskin kuuli mitä hän sanoi, hän kun oli päättänyt sinä päivänä +polttaa laivansa, koettaessaan vihdoin viimeinkin saada nähdä Djénanen +silmät. Tämä aie täytti kokonaan hänen mielensä, ja hän tunsi, että +jos hän siinä epäonnistuisi, ja että jos Djénane, taipumaton kuin oli +luonteeltaan, yhä edelleen piti kiinni epäyksestään, kaikki oli loppuva +ainaiseksi. Sillä tuo iänikuinen nuoren naisen kasvoja peittävä musta +harso herätti hänessä painostavaa mielipahaa, kiihtyvää kärsimystä, +mikäli hän hartaammin kiintyi häneen. Oi, jospa hän olisi saanut +tietää, mitä tuon hunnun takana piili. Vaan hetkinen nauttia tuon +taivaallisella äänellä puhuvan tenhottaren näkemisestä, voidakseen +kiinnittää muistiinsa tuon näyn!... Ja miksi hän piileskeli, kun hänen +ystävättärensä eivät sitä tehneet? Mikä ero olikaan heidän välillään? +Minkähän salaisen tunteen ääntä hän saattoikaan totella, tuo ylpeä ja +puhdas sielu?... Yksi selitys juolahti joskus hänen mieleensä, mutia +hän karkoitti sen heti mahdottomana ja itserakkaudesta johtuneena. + +-- Ei, näin hän silloin ajatteli, voisihan hän olla tyttäreni, tuo +ajatus on järkeä vailla. + +Siinä Djénane istui ihan lähellä häntä, Andren ei tarvinnut muuta kuin +kädellään nostaa tuota vaatekaistaletta, joka tuskin riippui alemmaksi +kuin naamarin parta! Miksi tuo houkutteleva ja yksinkertainen liike +olisikaan yhtä mahdoton ja inhottava kuin rikos!... + +Aika kului, ja eronhetki lähestyi. Marraskuun auringon säteet +siirtyivät ylöspäin katoille -- yhä vastakkaisella seinällä sama hohde, +joka loi hiukan valaistusta yksinkertaiseen haaremiin. + +-- Kuulkaahan, pikku ystävättäreni, sanoi André, tahdon mistä hinnasta +tahansa nähdä teidän silmänne; vakuutan, etten enää voi jatkaa +tällä tavoin. Ennen kaikkea peli on epätasainen, te kun koko ajan +näette minun kasvoni tuon kaksin- tai kolminkertaisen harson läpi, +joka on kanssarikollisenne. Jos suvaitsette, ainoastaan silmänne, +ymmärrättehän... Tulkaa tulevalla kerralla tuon sietämättömän +mustan tsharshafin asemesta puettuna jakmakiin, niin ankarasti +säännönmukaiseen jakmakiin kuin suinkin, joka jättää paljaiksi +ainoastaan silmät ja lisäksi kulmakarvat, jotka täydentävät katseen +ilmettä... Suostun siihen, että verhoatte muun osan kasvoista, kunhan +vaan silmät jäävät näkyviin. Näette, että sitä teiltä pyydän, sitä +rukoilen... Miksi menettelette näin? Eiväthän ystävättärenne sitä enää +tee... Se on teidän puoleltanne epäluuloa, eikä se ole, niin kuin olla +pitäisi... + +Djénane oli hetken ääneti ja hämillään, ja sillä aikaa André kuuli +valtimojensa sykinnän. + +No hyvä, André, sanoi Djénane viimein, äänessä sävy, joka tiesi vakavaa +päätöitä, katsokaa siis, olenko epäluuloinen! Ja hän nosti harsonsa, +täydelleen paljastaen kasvonsa, katsoen suoraan ystävänsä silmiin, +ihanine, syvän meren värisine silmineen. + +Tämä oli ensi kerta kuin Djénane rohkeni mainita häntä nimeltä muuten +kuin kirjeissä. Ja hänen päätöksessäni, hänen liikkeessään oli jotain +niin juhlallista, että nuo kaksi muuta pikku varjoa hämmästyksestä +vaikenivat, ja André peräytyi pari askelta tuon lujakatseisen +ilmestyksen vaikutuksesta, ihan kuin henkilö, joka hiukan säikähtyy tai +äkkiä on valon häikäisemä, tahtomatta siltä näyttää. + + + + +XXIX. + + +Keskellä Stambulia, marraskuun taivaan alla. Vanhojen, hiljaisten +katujen sokkelo, joiden kivien välistä pisti esiin tummaa ruohoa, ja +joiden yläpuolella leijaili matalalla synkkiä pilviä. Sikin sokin +puutaloja, jotka muinoin olivat olleet maalatut tummankeltaisiksi, +kaikki sortumaisillaan, ikkunoineen, joiden taakse kaksinkertaiset +ristikot estivät luomasta katseita. + +Kaikki tämä rappeutuminen ja madonsyömä, joka karkaa katsottuna +kokonaisuutena muodosti ihmeen, kauniin jättiläiskaupungin, olisi +läheltä ja yksityiskohtaisesti tarkastettuna tuottanut suuren +pettymyksen matkailijatoimistojen huvimatkustajille. Mutta Andren ja +muutamien muiden hänen kaltaistensa mielestä kaikki tämä läheltäkin +katsottuna oli omansa viehättämään muuttumattomuudellaan, hartauteen ja +rukouksiin kehottavalla tunnelmallisuudellaan. + +Siellä täällä näki hienon yksityiskohdan: ryhmän erinomaisesti +siselöityjä vanhoja hautoja jossakin katujen risteyksessä, +kolmisatavuotisen plataanin juurella, tai marmorikaivon melkein +kuluneine kulta-arabeskeineen. + +Turkkilainen fezi päässä André syventyi näihin kaupunginosiin +oppaanaan Mélekin piirustama ja selityksillä varustama asemakartta. +Matkallaan hän kerran pysähtyi katselemaan koiranpenikoita, joita +joukottain harhailee Konstantinopolin kaduilla, ja joille muutamat +lähistön ystävälliset sielut, niin kuin tapa on, olivat lahjoittaneet +vuoteeksi rääsyjä ja katokseksi vanhan maton. Siellä ne asustivat, +pistäen esiin maton alta ystävälliset ja iloiset pikku kuononsa. +Peläten ilmaisevansa, että oli muukalainen, hän ei niitä hyväillyt, +sillä vaikka itämaalaiset tuntevatkin sääliä koiria kohtaan, he +kuitenkin pitävät arvoaan alentavana kajota niihin, säästäen hyväilynsä +kissoille. Mutta narttu ryömi kuitenkin hänen luokseen, heiluttaen +häntäänsä, osoittaakseen, kuinka suuren kunnian hänen huomionsa oli +sille tuottanut. + +"Neljäs talo vasemmalla, hautakammion ja sypressin ohi kuljettuanne", +-- siinä paikka, jonne hänen kolmen ystävättärensä oikku sinä +päivänä oli hänet kutsunut. Mustaan dominoon puettu nainen, joka ei +näyttänyt Mélekiltä, odotti raoitetun oven takana, johdatti hänet +sanaakaan sanomatta yläkertaan ja jätti hänet yksikseen pieneen ihan +itämaalaiseen saliin, joka haaremiluukkujen tähden oli sangen pimeä: +seinämillä divaaneja ja Koraanin lauselmia seinillä. Viereisestä +huoneesta kuuli kuiskauksia, keveitä askelia ja silkin kahinaa. + +Kun äskeinen dominopukuinen nainen palasi ja kädenliikkeellä kehotti +Andréta seuraamaan viereiseen saliin, hän saattoi kuvitella olevansa +Aladdin, joka astui sisälle seraljiinsa. Hänen aikaisemmin mustat +ja vakavat pikku haamunsa olivat siellä, muuttuneina odaliskeiksi, +säteillen kultakirjauksineen ja helyineen vanhanaikuisen loisteliaina. +Vanhat Mekkasta tuodut helyillä koristetut valkoiset harsot riippuivat +heidän hartioiltaan, verhoten heidän pitkille palmikoille nivottuja +hiuksiaan. Kasvot paljaina he seisoivat kumarrusasennossa hänen +edessään, kuin valtijaansa edessä ainakin ja hymyilivät hänelle +raikkaan nuorekkaina niin että punaiset ikenet näkyivät. + +Heidän pukunsa ja hohtokivensä olivat isoäidin aikuisia, ja Andrén +kunniaksi he olivat nuuskineet ne esille seeteriarkuista; lisäksi +heidän hieno uudenaikainen makunsa oli osannut valita muinaiskuosisilla +kultaisilla kohokirjauksilla koristettuja vaalenneita silkkikankaita, +siten aikaansaaden herkullisia värivaikutelmia. He tarjosivat +näyn, jota ei kukaan enää saa nähdä ja josta hänen europpalaiset +silmänsä eivät koskaan olisi rohjenneet uneksia. Heidän takanaan, +puolihämärässä istui divaaneilla vaieten ja liikkumattomina viisi tai +kuusi salaliittolais-naista, kaikki samalla tavoin puettuina mustiin +tsharshafeihin, harsot kasvoilla, äänettöminä läsnäolijoina lisäten +salaperäisyyttä. Kaikki tämä, jota ei olisi tehty kenenkään toisen +vuoksi, oli suunnattoman uskaliasta, hämmästyttävää vaaran uhmailua. Ja +Andrélla oli se tietoisuus, että tämän luvattoman koollaolon ympärillä +levisi alakuloisen valpas Stambul talviusviin verhottuna ja kokonaisen +moskeijain ja hautojen täyttämän kaupunginosan äänetön paheksuminen. + +Heitä huvitti kohdella häntä pashana ja tanssia hänen edessään -- +niinkuin heidän isoäitinsä äidit olivat tanssineet Karadjiamirin +tasangoilla, hyvin säädyllistä ja hidasta tanssia, alastomien +käsivarsien liikehtiessä. Soitto oli aasialainen paimenlaulu, jota +heille esitti luutulla salin pimeässä peräsopessa istuva verhottu +nainen. Notkeina, vilkkaina, teeskennellyn kaihomielisinä he nämä +hameet yllä olivat muuttuneet oikeiksi itämaalaisiksi, nuo kolme ylen +hienostunutta olentoa, joiden sielu oli niin levoton ja jotka olivat +pohtineet Kantin ja Schopenhauerin teoksia. + +-- Miksi ette ole iloinen tänään? -- kysyi Djénane ihan hiljaa +Andrélta. Ikävystyttääkö tämä päähänpistomme teitä? + +-- Päinvastoin, se hurmaa minua; mutta en enää koskaan saa nähdä mitään +niin harvinaista ja suloista. Ei, sen, mikä saa minut alakuloiseksi, +mainitsen teille, kun nuo mustiin puetut naiset ovat poistuneet; jos se +saattaa teidätkin miettiväiseksi, olen varma siitä, ettei se ainakaan +pahoita teitä. + +Mustat naiset viipyivät ainoastaan vähän aikaa. Noiden verhottujen +joukosta -- jotka luonnollisesti kaikki olivat kapinallisia -- André +tunsi äänestä, heti kun he alkoivat puhua, ne kaksi nuorta naista, +jotka kerran olivat tulleet Sultan-Selimin lähistössä olevaan taloon, +joiden kantaäiti oli ranskatar ja jotka haaveilivat pakoretkestä. +Mélek koetti saada heidätkin poistamaan harson kasvoiltaan, ja +täten uhmaamaan ankaraa lakipykälää; mutta he kieltäytyivät, sanoen +ystävällisesti hymyilen: + +-- Kestihän puoli vuotta, ennenkuin te nostitte kasvoharsonne! + +Heidän joukossaan oli, kaikesta päättäen, nuori nainen, joka puhui +ranskaa, kuin parisitar ja jossa André Lhéryn lupaama kirja herätti +suurta mielenkiintoa. + +Tämä nainen virkkoi Andrélle: + +-- Tahdotte kaiketi, samoin kuin mekin toivoisimme, kuvata +turkkilaisnaista sellaisena kuin hän on nykyisellä kehitysasteellaan? +No niin -- suokaa anteeksi, että vähätietoinen, pikku itämaalaisnainen +neuvoo André Lhérytä -- jos kirjoitatte persoonattoman romaanin, +antamalla sen tapahtumien liikkua jonkun sankarittaren tai useampien +sankarittarien ympärillä, ettekö silloin helposti herkeä olemasta se +virkeävaikutuksinen kirjailija, jota niin suuresti olemme rakastaneet? +Eikö kirjanne sensijaan voisi olla jonkunmoinen "Medjé" kirjanne jatko, +kuvata paluutanne Itämaille useiden vuosien kuluttua? + +-- Juuri saman olen sanonut hänelle, keskeytti Djénane; mutta minut +nolattiin niin pahasti, etten enää ollenkaan rohkene esittää hänelle +vaatimatonta mielipidettäni tuohon kirjaan nähden. + +-- Nolattiin, ehkäpä niinkin, virkkoi André nauraen; mutta lupasinhan +siitä huolimatta tehdä kaiken, mitä ikinä haluatte, lukuunottamatta +omaa esiintymistäni näyttämöllä. Esittäkää siis jo tänään minulle +mielipiteenne, ja täällä olevat verhotut naiset ehkä suostuvat +mainitsemaan omat toivomuksensa... + +-- Itämaalaisnaisen lemmentarina ei tarjoa mitään vaihtelua, huomautti +se mustapukuinen nainen, joka jo aikaisemmin oli puhunut. -- Aina +joukko kirjeitä -- ja salaisia kohtauksia. Erimääräinen rakkaus, ja +lopuksi kuolema -- harvoin, aniharvoin pako. Puhun luonnollisesti +rakkaudesta ulkomaalaiseen mieheen, sillä ainoastaan se voi herätä +nykyaikaisessa itämaalaisnaisessa, joka on havahtunut oman arvonsa +itsetietoisuuteen. + +-- Kuinka kapinallisuus saa teidät tekemään vääryyttä oman maanne +miehille, uskalsi André huomauttaa. Ainoastaan minun tuttavieni +joukosta voisin mainita useita, jotka ovat mielenkiintoisempia kuin me, +ja lisäksi... + +-- Älkäämme puhuko paosta, virkkoi Djénane, vaan ainoastaan +kuolemasta. Palaan vielä siihen, mitä eräänä päivänä ehdotin herra +Lhérylle, että hän valitsisi sellaisen muodon, joka sallisi hänen +tulkita omia vaikutelmiaan, hänen itsensä tarvitsematta esiintyä +toimivana henkilönä. Esimerkiksi tähän tapaan: _Muukalainen, +joka on hänen näköisensä kuin veli_, mies, joka samoin kuin hän +on elämän hemmoittelema, kirjailija, jota naiset paljon lukevat, +palaa Stambuliin, jota muinoin on rakastanut.. Löytääkö hän siellä +nuoruutensa, innostuksensa?... -- Teidän tehtävänne on siihen vastata, +herra Lhéry! -- Hän kohtaa siellä yhden sisaristamme, joka ennen on +ollut kirjevaihdossa hänen kanssaan ja joka samoin kuin monet muut +pikku raukat, on hänen loistavan sädekehänsä häikäisemä. Mutta mikä +kaksikymmentä vuotta sitten olisi kehittynyt rakkaudeksi, ei nyt +hänessä herätä muuta kuin taiteilijan uteliaisuutta. Tietenkään en +tekisi hänestä tuollaista onnetonta miestä, jommoiset ovat käyneet +vanhanaikuisiksi vuoden 1830:n jälkeen, vaan ainoastaan taiteilijan, +jota huvittavat uudet ja harvinaiset vaikutelmat. Hän saapuu siis +useisiin kohtauksiin sentähden, että ne tarjoavat jotain vaarallista +ja uutta. Ja mitä muuta tästä voisikaan syntyä, kuin rakkautta... +mutta naisessa, ei hänessä, joka tekee tämän kaiken huvin vuoksi tai +seikkailuhalusta... + +-- Mutta ei -- Djénane äkkiä sanoi ja nousi kärsimättömänä kuin +lapsi -- te istutte siinä kaikki ja kuuntelette kuinka loruilen kuin +koulutyttö... Tunnenpa, että saatan itseni naurunalaiseksi. Kernaammin +tanssin vielä yhden kotikyläni tansseista. Se sopii paljoa paremmin +odaliskille. Shahendé, ole hyvä ja soita sama paimentanssi, jota +harjoitimme ennen herra Lhéryn tuloa... + +Hän aikoi tarttua molempien ystävättäriensä käsiin alkaakseen tanssin, +mutta muut läsnäolijat tahtoivat kuulla romaani-suunnitelman lopun. +Ja nuo molemmat helyillä koristetut hourit sekä surupukuiset haamut +kehottamalla kehottivat häntä jälleen istuutumaan. + +-- Te saatte minut hämilleni, te ikävystytätte minua... Tuon tarinan +loppu? Mutta nähdäkseni se jo on lopussa. Sanoimmehan äsken, että +turkkilaisnaisen rakkaus voi päättyä ainoastaan pakoon tai kuolemaan. +Minun sankarittareni on liian ylpeä seuratakseen muukalaista. Hän on +siis kuoleva, ei suorastaan tuon miehen vuoksi, vaan pikemmin haaremin +armottomien lakien tähden, jotka eivät salli hänen _työn ja toiminnan +muodossa hankkia itselleen lohdutusta rauenneesta rakkaudestaan ja +unelmastaan_. + +André katseli häntä hänen puhuessaan. Tänä päivänä, jona hän näytti +odaliskilta satavuotisessa korupuvussaan, oli hänen puhetapansa +entistään hämmästyttävämpi. Hänen tummanvihreät silmänsä tuijottivat +itsepäisesti arabeskien peittämään kattoon, ja hän sanoi kaiken +tuon tyynenä kuin henkilö, joka keksii kauniin tarinan, missä sillä +itsellä ei ole mitään osaa... Hän oli tutkimaton... Mustien naisten +poistuttua Djénane lähestyi Andréta ja sanoi teeskentelemättä ja täynnä +luottamusta kuin hyvä pikku toveri: + +-- Ja nyt, kun he ovat menneet, sanokaa, mikä teidän on. + +-- Minunko... Saattavathan molemmat serkkunne sen kuulla? + +-- Tietysti, Djénane vastasi puoleksi loukkaantuneena, Mitä meidän +molempien tarvitsisi heiltä salata? Sanoinhan teille heti alussa, että +me kolme teidän edessänne olemme ainoastaan yksi sielu. + +-- No niin, katsellessani teitä, ihastun ja säikähdyn samalla +havaitsemani yhdennäköisyyden vuoksi. Ettekö huomannut minun +säpsähtävän tuona päivänä, jona ensi kerran nostitte kasvoharsonne? +Näin edessäni samanlaiset soikeat kasvot, samanlaisen katseen +ja samanlaiset kulmakarvat, jotka vainaja tavallisesti yhdisti +hennaväriviivalla. Sillä kerralla en vielä nähnyt hiuksianne, jotka +niinikään ovat hänen hiuksiensa kaltaiset ja jotka olette näyttänyt +minulle tänään palmikoituina samalla tavoin kuin hänellä. + +Djénane vastasi, äänessä vakava sävy: + +-- Minäkö Nedjibén näköinen!... Oi, tunnen sisälläni samanlaista +mielenliikutusta kuin te!... En voi olla sanomatta teille, André, että +tämä jo viiden tai kuuden vuoden aikana on ollut rakkain unelmani... + +Vaieten he pitkään katselivat toisiaan. Djénane oli hiukan nostanut +kulmakarvojaan, ikäänkuin: paremmin nähdäkseen, ja André havaitsi hänen +tummien merenvihreiden silmiensä loiston, ja sillävälin molemmat toiset +nuoret naiset seisoivat syrjässä tuossa haaremissa, jonka nopeasti +verhosi hämärä, he kun hienotunteisina eivät tahtoneet häiritä tätä +alakuloisuutta herättävää vertailua. + +-- Jääkää siihen paikoillenne, André, älkää liikahtako, sanoi Djénane +äkkiä. Ja te molemmat, tulkaapa katsomaan ystäväämme. Kun hän seisoo +tuossa asennossa ja tuossa valaistuksessa, häntä tuskin luulisi +kolmekymmenvuotiaaksi. + +André, joka kokonaan oli unhottanut ikänsä, mikä joskus sattui, ja +joka sinä hetkenä kuvitteli olevansa nuori, palasi äkkiä julmaan +todellisuuteen ja muisti jo alkaneensa astua elämän alamäkeä, laskeutua +tuota rinnettä alas, jota ei tarmokkainkaan koskaan ole kyennyt jälleen +kohoamaan takaisin. + +-- Mitä niinä teenkään täällä, hän ajatteli -- näiden omituisten +nuoruutta uhkuvien pienten olentojen parissa? Tämä seikkailu, johon he +ovat minut houkutelleet, vaikka se onkin viatonta laatua, ei sovellu +minun ikäiselleni miehelle... + +Hän hyvästeli heitä ehkä tavallista kylmemmin ja poistui tuohon +jättiläiskaupunkiin, jonka yli laskeutui syyspäivän iltahämärä. Hänen +oli kulkeminen eri kaupunginosien ja ihmisjoukkojen läpi, astuminen +katuja ylös, katuja alas, jopa sivuuttaminen kokonainen merenpoukama, +ennenkuin saapui Pera-kukkulan huipulla olevaan tilapäiseen asuntoonsa, +joka hänestä nyt iltahämyssä tuntui entistä vastenmielisemmältä ja +autiommalta... + +Ja miksi tuosta asunnosta ei vilkkunut yhtään tulta, ei yhtään valoa? +Hän kutsui turkkilaisia palvelijoitaan, joiden tehtäviin tämä kuului. +Hänen ranskalainen palvelijansa, joka heidän sijaisenaan riensi +saapuville, sanoi, kohauttaen käsivarsiaan: + +-- He ovat kaikki lähteneet juhlaan. Tänä iltana alkaa turkkilaisten +karnevaali; oli mahdoton pidättää heitä kotona... + +André oli unhottanut, että oli marraskuun 8 päivä, joka sinä vuonna +sattui olemaan, Ramazan-kuun ensimäinen päivä, ja tämän kuun kuluessa +paastotaan ankarasti päivin ja vietetään yöt lapsellisin huvein ja +ilotulituksiin. Hän meni erään Stambuliin päin olevan ikkunan ääreen +nähdäkseen, vieläkö nyt vuonna 1322 hedshran jälkeen vietettiin sitä +suurta ilotulitus-juhlaa, jonka hän oli nähnyt neljännesvuosisataa +aikaisemmin. -- Ja niin oli todella laita, ei mitään ollut muuttunut: +kaupungin verraton varjokuva, joka epäselvänä häämötti etäisyydessä, +alkoi äkkiä eri tahoilla säteillä, hulmahtaen yht'äkkiä kaikkialla +ilmivalaistukseen. Kaikki minareetit, jotka olivat sytyttäneet +kaksin- tai kolminkertaiset valoseppeleensä, näyttivät suunnattoman +suurilta varjopatsailta, joihin oli kiinnitetty eri korkeuksiin ilmassa +hehkuvia sormuksia. Moskeijain katoille kiinnitetyt metallikirjaimiset +arapialaiset lauselmat erosivat yötaivaan taustasta kookkaina ja kuin +näkymättömien lankojen kannattamina, näyttäen etäältä ja sumussa +tähtisikermiltä. + +Silloin Andrén mieleen johtui, että Stambul, joka muina vuodenaikoina +oli hiljainen kaupunki, nyt Ramazanin öinä raikui musiikista, laulusta +ja tanssista. Tosin ei noissa kansanjoukoissa saanut nähdä naisia, +ei edes heidän tavallisessa, mutta silti vielä somassa hahmossaan, +nimittäin mustat kaavut yllä, sillä onhan heidän kaikkien pakko +auringon laskettua pysyä sulkeutuneina rautaristikkojensa taakse. Mutta +kaupungilla hän kuitenkin oli näkevä pukuja Aasian eri seuduilta, +nargile-piippuja, vanhanaikaisia näytelmiä ja kiinalaisia varjokuvia. +Mutta Peran asukkaita hän ei siellä saisi nähdä, he kun osaksi peläten +iskuja, osaksi typerän välinpitämättömyytensä vuoksi olivat juhlaan +tulematta. Sentähden hän vielä kerran unhotti ikänsä, joka äsken oli +hänet synkistänyt, laski jälleen päähänsä fezin ja läksi turkkilaisten +palvelijoidenpa tavoin toisella puolella merenlahtea olevaan +ilotulituksen valaisemaan kaupunkiin, ottamaan osaa itämaalaiseen +juhlaan. + + + + +XXX. + + +Viimein tuli marraskuun 12 päivä -- Ramazanin 4 -- jona he toteuttivat +jo useina kuukausina suunnittelemansa käynnin Nedjihén haudalla. Tämä +oli, heidän kaikkein vaarallisimpia yrityksiään, ja siihenasti he +olivat siitä pidättäytyneet, siihen liittyvien vaikeuksien ja ajanhukan +vuoksi, sillä hautausmaalle oli hyvin pitkä matka. + +Edellisenä päivänä Djénane, antaessaan hänelle viimeiset ohjeensa, oli +kirjoittanut: "Tänään on niin kaunis ilma, taivas on niin sininen, +toivon koko sydämestäni, että huomispäivä on hymyilevä meille yhtä +suloisena." + +Ja André puolestaan oli aina kuvitellut tätä toivioretkeä tapahtuvaksi, +tuollaisena tyynenä koti-ikävää herättävänä marraskuun päivänä, kun +aurinko hämmästyttäen levittää tähän muuten etelämaalaiseen ilmanalaan +kosteata ansarilämpöä, nostaen kesäisiä harhaluuloja ja sitten valaen +Stambulin ja vielä enemmän aasianpuoleisen rannan Moghrebin hetkenä +vaaleanpunaiseksi, mutta ainoastaan silmänräpäykseksi, ennen yön +laskeutumista, joka heti levittää värisyttävän viileytensä. + +Mutta kun hän seuraavana aamuna avasi ikkunaluukkunsa, oli +taivas pilvinen ja synkkä; Mustaltamereltä puhalsi hellittämätön +tuuli. Hän aavisti, että hänen haaremiin suljetut ystävättärensä +ikkunaristikkojensa läpi levottomina niinikään tähystelivät, millainen +ilma oli. + +Ei kuitenkaan saanut epäröidä, sillä valmistukset olivat aiheuttaneet +niin paljon vaivaa, ja lisäksi he olivat saaneet apua sekä palkatuilta, +että vapaaehtoisilta avustajilta, joihin ehkä toiste eivät voisi +turvautua. Määräaikana, kello puoli kaksi, André, fezi päässä ja +rukousnauha kädessä, ilmestyi sen Stambulissa, lähellä Sultan-Fafihia +olevan salaperäisen talon ovelle, jossa hänen ystävättärensä olivat +vastaanottaneet hänet odaliskeina. Hän tapasi heidät valmiina, aivan +mustina, läpinäkymättömät harsot kasvoilla; aikaisemmin esiintynyt +tuntematon nainen, Shahendé Hanum, talon omistajatar, halusi lähteä +mukaan: oli siis kaikkiaan neljä haamua, jotka valmistautuivat +liittymään hänen seuraansa; ne olivat hieman levottomia ja vapisivat +uskaliasta yritystään ajatellessaan, André, jonka oli määrä matkalla +puhua ajurien tai jonkun odottamattoman ohikulkijan kanssa, oli +niinikään levoton puhetavastaan, epäröimisistään ja muukalaisesta +ääntämisestään, sillä vaaranalaisuus oli vakava. + +-- Teillä täytyy olla turkkilainen nimi, he sanoivat, sen varalta, että +meidän olisi pakko puhutella teitä. + +-- No niin, sanoi André, sanokaa minua muitta mutkitta Arifiksi. Ennen +muinoin annoin pilalla kutsua itseäni Arif-effendiksi: nyt on arvonimi +voinut nousta, ja minua voi mainita Arif-Beiksi. + +Kohta senjälkeen muukalainen ja nuo neljä turkkilaisnaista, toisin +sanoen Arif-Bei ja hänen haareminsa, kulkivat yhdessä kadulla -- +tapaus, joka oli vailla edeltäjäänsä Stambulissa. Taukoomaton tuuli +kiidätti yhä esiin uusia mustia pilviä, jotka levittivät jäätävää +kosteutta: he olivat jäykät vilusta. Mélek yksin oli iloinen ja +puhutteli ystäväänsä sanoilla: _Iki guenzoum beyim effendim_ (= +Herra bei, molemmat silmäni: lauseparsi, joka merkitsee: Herra bei, +olette minulle rakas kuin silmäteräni). André paheksui tätä hänen +iloisuuttaan, sillä vainajan kuva kangasteli sinä päivänä hänen +mielessään niin ilmielävänä, kuin olisi; se ollut hänen edessään. + +Saavuttuaan ajurijonon kohdalle, he ottivat kahdet vaunut, toiset +beille, ja toiset neljälle haamulle, sillä sovinnaistavat eivät salli +miehen nousta samoihin vaunuihin kuin hänen hareminaisensa. + +Matka oli pitkä kautta vanhojen kolkkojen kaupunginosien, ja viimein +saavuttiin ulkopuolelle kaupungin muureja, synkkään yksinäisyyteen +suurille hautausmaille, missä tähän vuodenaikaan oli joukottain +korppeja mustien sypressien juurella. + +He astuivat alas ajoneuvoista Adrianopelin portin ja Eyoubin välillä, +vastapäätä kookkaita bysantilaisia muureja, sillä tie, joka ennen oli +ollut kivilaatoilla laskettu, ei enää ollut kulkukelpoinen. + +He astuivat hetken aikaa jalan pitkin näitä rappeutuneita +vallituksia... Maanvieremistä ja muuriaukoista vilahti aika ajoin esiin +pala Stambulia, ikäänkuin paremmin painaakseen mieliin Islamin, joka +täällä hallitsi yksinomaisena valtijaana. Eri etäisyyksissä näki näitä +yleviä moskeijoja särmäkartion-muotoisine kupuineen ja minareetteineen, +jotka kohosivat maasta kuin tankokimput, valkeanhohteisina mustan +taivaan alla. + +Tämä paikka, joka vaikutti suurpiirteisen kolkolta, ja jossa André +nyt liikkui noiden neljän surupukuisen naisen seurassa, lähtien +toteuttamaan hurskasta toivioretkeä, oli sama, jonne Nedjibé ja André +neljännesvuosisataa aikaisemmin olivat tehneet ainoan kävelyretkensä +päiväsaikaan. Sinne he molemmat niin nuorina ja toisiinsa rakastuneina +olivat uskaltaneet tulla kuin kaksi lasta ainakin, jotka uhmaavat +vaaraa. Siellä he kerran olivat pysähtyneet vaalean talviauringon +paisteessa kuuntelemaan sypressin oksalla laulelevaa tiaispahaista, +joka oli erehtynyt vuodenajasta; siellä he olivat nähneet +vahankalpeakasvoista pientä kreikkalaistyttöä haudattavan. Ja jo yli +neljännesvuosisadan oli kulunut näistä vähäpätöisistä tapauksista, +jotka kuitenkin olivat olleet ainoalaatuisia heidän elämässään ja jatka +häviämättömästi olivat painuneet toisen vielä elossa olevan muistiin. + +Ennen pitkää he kulkien tavattoman pimeässä marraskuun valaistuksessa +poikkesivat bysantilaisen muurin viereiseltä tieltä sypressilehtoon, +keskelle kalmiston lukemattomia hautakiviryhmiä. Venäjältä tuleva +tuuli oli armoton, piesten heidän kasvojaan ja verhoten heidät yhä +kylmenevällä kosteudellaan. Heidän edestään korpit hitaasti hyppivät +tiehensä. + +Nyt ilmestyivät näkyviin Nedjibén vielä valkoiset hautakivet, jotka +André osoitti nuorille naisille: Viime keväänä uudelleen kullatut +kaiverrukset hohtivat uuden uutukaisina. + +Muutaman askeleen päähän näistä yksinkertaisista marmoripatsaista +olivat nuo miellyttävät pikku haamut vaistomaisesti pysähtyneet, +vaipuen hehkuvaan rukoukseen pienen vainajan sielun puolesta ja +asettuen Islamin määräämään asentoon: molemmat kädet avokämmenin +ojennettuina ikäänkuin anoen armoa. Tämä oli Andrésta niin +odottamatonta ja liikuttavaa, että hän äkkiä tunsi silmänsä kostuvan +kyynelistä, ja peläten, että he sen näkisivät, hän pysyi syrjässä, hän, +joka ei rukoillut. + +Täten hän siis oli toteuttanut tuon niin mahdottomalta näyttäneen +unelman: hän oli korjauttanut tuon haudan ja uskonut sen toisten +turkkilaisnaisten huostaan, jotka olivat valmiit sitä kunnioittamaan +ja hoitamaan. Hautapatsaat kohosivat siinä vankkoina ja tuoreine +kullattuine kirjoituksineen: nuo turkkilaisnaiset olivat läsnä, +ikäänkuin muistojen hyvät hengettäret, saapuneina tämän kauan +unhotuksen peittäneen pienen haudan ääreen; -- ja hän itse oli siellä, +likeisesti liittyneenä heihin kunnioituksen ja säälin sitein. + +Lopetettuaan "fathia"-rukouksensa, he menivät lähemmäksi lukemaan +kirkkaasti hohtavaa hautakirjoitusta. Ylinnä oli arapialainen runosäe, +joka alkoi patsaan huipusta, laskeutuen vinottain sen juureen asti. +Sitten alinna päivämäärä ja nimi: "Rukous Chabaanin 18 päivänä 1297 +kuolleen Nedjibé Hanumin, Ali-Djianghir Effendin tyttären, sielun +puolesta." + +Tsherkessiläisnaisilla on päinvastoin kuin turkkilaisilla, suku- tai +oikeammin heimonimi. + +Djénane luki syvästi liikutetuin mielin Nédjiben sukunimen. + +-- Mutta -- näin hän virkahti -- Djianghir nimisiä perheitä asuu +minun kotikylässäni. Muinoin ne yhdessä esi-isieni kanssa tulivat +Kaukasiasta, ja kaksisataa vuotta ne ovat eläneet samoilla seuduilla +kuin minun sukuni. + +Tämä seikka selitti, vielä paremmin näiden molempien naisten +yhdennäköisyyden, joka kuitenkin ihmetytti, jos se oli pelkkä +rotumerkki; mutta epäilemättä heillä oli samat verensiteet, jonkun +entisajan ruhtinaan oikun seurauksena. Ja joku salaperäinen kantaisä, +jo aikoja sitten tomuksi rauennut, oli jättänyt, herra tiesi kuinka +monen sukupolven kautta, kahdelle niin eri säätyiselle nuorelle +naiselle perinnöksi nuo silmät, jotka alati säilyivät samoina, +harvinaisina ja ihmeen ihanina. + +Oli jäätävän kylmä hautausmaalla, missä he muutaman hetken olivat +seisoneet liikkumattomina. Äkkiä Zeynebin mustien huntujen peittämää +povea pudisti raju yskä. + +-- Lähtekäämme, sanoi André pelästyneenä, lähtekäämme kaiken mokomin, +ja astukaamme hyvin nopeasti... + +Ennen poistumistaan kukin heistä tahtoi ottaa yhden niistä kuivuneista +sypressinoksista, joita oli varissut alas haudalle, ja kun Mélek, joka +aina oli ohuimmin verhottu kaikista, kumartui ottamaan oksansa, André +näki, että hänen silmänsä olivat kosteat kyynelistä -- ja hän antoi +hänelle täydesti anteeksi hänen äskeisen kadulla osoittamansa hilpeyden. + +Saavuttuaan ajoneuvojensa luo, he erosivat toisistaan, he kun eivät +tahtoneet jatkaa tarpeettomasti yhdessäoloon liittyvää vaaraa. Saatuaan +heiltä sen lupauksen, että he ensi tilassa antaisivat hänelle tiedon +paluustaan haaremiin, joka herätti hänessä suurta levottomuutta, +päivä kun jo kallistui loppuunsa, André poistui Eyoubin tietä, kun +sitävastoin naiset käskivät ajurinsa palata Adrianopelin portin kautta. + +Kello on nyt kuusi. André on palannut Peraan. Oi, mikä kolkko +ilta! Ikkunoistaan hän näki, miten yö alkoi sulkea syliinsä +jättiläiskaupungin, joka nyt kipeämmin kuin koskaan ennen palautti +hänen mieleensä entisen Konstantinopolin, hänen nuoruutensa +Konstantinopolin. Hämärä oli muuttumaisillaan pimeäksi. Mutta ei vielä +ollut se hetki, jona minareetit sytyttävät kaikki valoseppeleensä +Ramazin yöllistä juhlaa varten. Niiden muoto kuvastui ainoastaan +epämääräisenä, tummanharmaana melkein yhtä harmaaseen taivaan +taustaan. Samoin kuin usein haaveiluissa hänen kaukomatkoillaan, +Stambul haamoitti nyt ainoastaan himmeänä varjokuvana hänen edessään. +Mutta läntisellä taivaanrannalla erottautui selväpiirteisenä +vaaleanpunaisesta pohjasta -- sammuvasta iltaruskosta -- musta +ripsujuova: suurten hautausmaiden sypressit. Ja André ajatteli, +katsellen tuota taivaanrantaa: Siellä keskellä ääretöntä hiljaisuutta +ja yksinäisyyttä hän nukkuu sen yksinkertaisen marmorisen hautakiven +alla, jonka säälistä olen antanut korjata ja uudelleen kullata... + +Niin, hauta oli todella laitettu kuntoon ja uskottu turkkilaisnaisille, +joiden hurskasta huolenpitoa vielä saattoi jatkua jonkun vuoden, he +kun vielä olivat nuoria. Entä sitten? Voisiko tämä estää tätä hänen +elämänsä kohtaa, tätä nuoruuden ja rakkauden muistoa poistumasta ja +hirvittävän pian vajoamasta siihen kuiluun, johon menneet tapaukset +ja kaikkien unhottamat seikat katoavat? Saattoivatko muuten nämä +hautausmaat, vaikka oivatkin vanhat ja hartaan kunnioituksen esineenä, +yhä edelleen nauttia häiriintymättömästä rauhastaan? Kun Islam, jota +joka taholta uhataan, vetäytyy Aasian puolelle, miten silloin uudet +tulokkaat kohtelevat näitä lukemattomia vanhoja hautoja? Nedjibén +hautakivet, samoin kuin tuhannet muut, kaiketi silloin katoavat... + +Ja nyt hänestä tuntui kuin hän yksistään täyttämällä niin kauan +laiminlyömänsä velvollisuuden ja ikäänkuin vapautumalla velastaan +vainajalle, olisi katkaissut viimeisen siteen, joka liitti hänet +menneisyyteen; kaikki: oli auttamattomasti lopussa. + +Sinä iltana oli päivälliset ja tanssiaiset Englannin lähetystössä, +joihin hänen oli lähteminen. Pian oli aika pukeutua. Hänen palvelijansa +sytytti lamput ja nouti esille hänen hännystakkinsa. Kuinka erilaiseen +aikakauteen, ympäristöön ja ajatuspiiriin hän siirtyikään käyntinsä +jälkeen sypressilehdossa tsharshafiin puettujen turkkilaisnaisten +seurassa! + +Poistuessaan ikkunan äärestä pukeutumaan hän näki, että alkoi sadella +lumihiutaleita: ensimäinen lumi... Siellä kaukana, yksinäisellä +suurella hautausmaalla satoi lunta. + +Seuraavana aamuna hän vastaanotti kirjeen, jota oli pyytänyt +ystävättäriensä kirjoittamaan, saadakseen tietoja heidän paluustaan +haaremiin. + + Ramazanin 4 päivä, kello 9 illalla. + + Saavuimme onnellisesti kotia, rakas André, mutta emme ilman + vastuksia. Tulimme viime hetkellä, ja yksi ystävättäristämme, + joka oli meitä avustanut, puhui ajattelemattomuudessaan + ristiin. Kaikki selvisi, mutta silti talon vanhat naiset ja + harmaaparta-ukot ovat epäluuloisia. + + Kiitämme teitä sydämemme pohjasta meille osoittamastanne + luottamuksesta. Nyt tuo hauta hiukan kuuluu meillekin, eikö + niin, ja käymme siellä usein rukoilemassa teidän lähdettyänne + kotimaahanne. + + Tänä iltana tunnen teidän olevan niin kaukana ja kuitenkin olette + niin lähellä! Ikkunastani voisin nähdä tuolla Peran huipulla + olevan lähetystön ikkunoista valot, sieltä, missä, paraikaa + olette, ja ihmettelen, että te voitte olla huveissa, kun me + olemme niin suruissamme. Teidän mielestänne minä kaiketi olen + hyvin vaativainen; ehkä olette oikeassa, mutta en ole vaativainen + omasta vaan _toisen_ puolesta. + + Tänä hetkenä te epäilemättä, olette iloinen, naisten ja kukkien + ympäröimä, silmät ja mieli lumottuina. Ja me olemme himmeästi + valaistussa, viileässä ja kolkossa haaremissa, ja itkemme. + + Itkemme elämäämme. Kuinka surullinen ja tyhjä on tämä ilta! + Tämä ilta enemmin kuin muut. Saako se tunne, että te olette + niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana meidät tavallista + onnettomammiksi? + + _Djénane_. + + Ja tiedätteköhän, mitä minulla, Mélekillä, nyt on teille + sanottavaa? Kuinka voittekaan syöksyä huvien pyörteeseen + kirkkaasti valaistuissa saleissa, kun me itkemme kolmen + sypressistä pudonneen pienen oksan ääressä? Olemme panneet ne + Mekkasta tuotuun pyhään puulippaaseen: niillä on kostea, väkevä, + sieramiin tunkeva haju, joka tekee surulliseksi... Tiedättehän, + _mistä_ olemme ne ottaneet?... + + Kuinka voittekaan olla tanssiaisissa tänä iltana ja unhottaa + aiheuttamanne surut, ne olennot, jotka olette murtaneet + tiellänne? En voi uskoa, ettette te ajattelisi näiltä seikkoja, + kun me vieraat, kaukaiset sisaret niitä itkemme... + + _Mélek_. + + + + +XXXI. + + +He olivat ilmoittaneet hänelle, että heidän vankeutensa Ramazan-kuun +aikana oli oleva ankarampi, sillä silloin rukoiltiin, luettiin pyhiä +kirjoja, paastottiin koko päivä ja ennen kaikkea otettiin osaa +yölliseen seuraelämään, jolla tässä paasto-kuussa on tavaton merkitys. +Suurten aterioiden nimi on _iftar_, niiden tarkoitus oli tarjota +korvausta päivän kestäneestä paastoamisesta. + +Mutta Ramazan näytti päinvastoin helpottavan heidän huimapäisimmän +tuumansa toteuttamista, joka oli omansa nostamaan pelon vavistusta: +nimittäin tuuma kerran vastaanottaa André Lhéry itse Khassim-Pashan +palatsissa, Djénanen huoneustossa, parin askeleen päässä rouva +Husnugulista! + +Stambul muuttuu islamilaisen paaston aikana vallan oudoksi. Illoin +juhlia ja tuhansittain lyhtyjä, kadut tulvillaan väkeä, moskeijat +valokoristeiden seppelöiminä, kaikkialla ilmassa isot tulisormukset, +joita kannattavat yötaivaan väriset minareetit, jotka tuskin ovat +havaittavissa. Sitävastoin pitkin päivää yleinen uneliaisuus; +itämaalainen katuelämä on pysähtynyt, myymälät ovat suljetut; +lukemattomissa pienissä kahviloissa, jotka tavallisesti eivät koskaan +ole tyhjät, ei enää ole nargilepiippuja, siellä ei enää jutella, +penkeillä vaan on loikomassa muutamia uneksijoita, kasvoissa valvonnan +ja paastoamisen aiheuttama väsynyt ilme. Ja kotosalla auringonlaskuun +asti sama raukeus kuin ulkona. Etenkin Djénanen asunnossa, missä +palvelijat olivat yhtä vanhat kuin isäntäväki, kaikki nukkuivat, sekä +parrattomat neekerit, eikä tuuheaviiksiset vartijat pistolivöineen. + +Ramazanin 12 päivänä 1322, jona heidän seikkailunomainen yrityksensä +piti toimeenpantaman, isoäiti ja isän sedät juuri otolliseen aikaan +sairastuneina, pysyttelivät huoneissaan, ja rouva Husnugul oli +_iftar_-aterialla ylensyömisestä saanut ruuansulatushäiriön ja makasi +vuoteen omana. + +Andrén oli määrä saapua täsmälleen kello kaksi, ei minuuttia, eipä +edes sekuntiakaan myöhemmin; hänen oli käsketty kulkea kiinni +seinissä, jotta ei näkyisi ulkonevista ikkunoista, ja vasta silloin +menemään sisälle isosta ovesta, kun hänelle ensimäisen kerroksen +ikkunaristikoista näyteltiin valkoisen nenäliinan nipukkaa -- +tavallisia merkkiä. + +Tällä kertaa hän todella oli peloissaan; heidän ja omasta puolestaan, +ei välittömän vaaran, vaan europpalaisen, yleisen häpeänhälinän vuoksi, +joka ennen pitkää leviäisi, jos hänet tavattaisiin verekseltään. + +Hän lähestyi hitaasti tähystellen joka taholle. Djénanen asunto +sijaitsi edullisella paikalla, vastapäätä ei ollut taloja, ja se oli +samoin kuin kaikki naapuritalot rannalla olevalle hautausmaalle päin; +vastakkaisella rannalla ei nähnyt muuta kuin sypressejä ja hautoja; +ei kukaan voinut urkkia heitä siltä puolelta, joka oli autio ja sinä +päivänä marraskuun sumujen verhoama. + +Valkoinen merkki oli näkyvissä, ei enää sopinut väistyä takaisin. +Sisään astuessaan hänellä oli se tunne, kuin olisi silmittömästi +syöksynyt pohjattomaan kuiluun. Suurpiirteinen vanhanaikainen eteinen +oli sinä päivänä vailla asestettuja ja kultanauhakkeilla koristettuja +vartijoita. + +Mélek, puettuna mustaan tsharshafiin, seisoi yksin oven takana ja +virkkoi hänelle nauraen: + +-- Joutuin, joutuin, juoskaa! + +Yhdessä he riensivät ylös portaita, kiitivät läpi pitkien käytävien ja +syöksyivät sisälle Djénanen huoneustoon, jossa hän pelosta vavisten +odotti heitä; ovi lukittiin heidän jälkeensä kahdella avaimen +kierroksella. + +Heti kuului naurunremahdus, tuo veitikkamainen ilonpurkaus, jolla he +aina uhmailivat kaikkea ja kaikkia, joka kerta kun uhkaava vaara oli +vältetty. Djénane näytti, lystikkään voitokas ilme kasvoissa, avainta, +jota heilutti kädessään; avain, lukko, mikä mullistava uudistus +haaremissa! Hän oli nähtävästi saanut ne edellisenä päivänä, eikä vielä +ollut tointunut saavuttamansa voiton yllätyksestä. Hän, Djénane, sitten +Zeyneb ja Mélek poistivat kädenkäänteessä tsharshafinsa ja näyttivät +tavallistaan kalpeammilta ankarasta paastoamisesta. He esiintyivät +muuten Andren edessä, joka ei koskaan ollut nähnyt heitä muuten kuin +odaliski- tai mustapukuisina, vallan uudenhahmoisina: puettuina ja +kammattuina hyvin hienosti europpalaiseen tapaan. Yksi ainoa seikka +saattoi heidät sentään hiukan itämaalaisiksi, nimittäin pienet +tsherkessiläiset hopeakuteiset valkeat harsot, jotka olivat kiinnitetyt +hiuksiin ja jotka valuivat hartioille. + +-- Luulin, että ette kotosalla ollenkaan käytä huntua, huomautti André. + +-- Totta kai, aina. Mutta ainoastaan näin pieniä. Ensin he veivät +hänet musiikkisaliin, jossa odotti kolme muuta vaarallisen seikkailun +vieraiksi kutsuttua naista: neiti Bonneau de Saint-Miron, neiti +Tardieu, Mélekin entinen opettajatar, ja lisäksi muuan naishaamu, +Ubeydé Hanum, normaalikoulusta opettajatodistuksen saanut ja filosofian +opettaja eräässä Vähän-Aasian tyttökoulussa. Molemmat ranskattaret +olivat jotenkin levottomat, ja he olivat kauan epäröineet, totellako +houkutuksen vai pelon ääntä. Ja neiti de Saint-Miron näytti siltä, kuin +olisi ajatellut: "Minäpä valitettavasti olen pääsyyllinen siihen, että +André Lhéry on oppilaani huoneustossa!" + +He alkoivat silti puhella, sillä siihen he tunsivat voittamatonta +halua, ja Andrésta nämä vanhat neitoset tuntuivat sekä +korkealentoisilta että lapsellisilta. Muuten he olivat hienosti +sivistyneitä ja paljon lukeneita, mutta samalla romantillisen +innostuneita, mikä vuonna 1904 vaikutti hiukan vanhanaikuiselta. He +katsoivat voivansa puhua hänen kanssaan hänen kirjastaan, jonka nimen +tunsivat ja joka suuresti herätti heidän harrastustaan: + +-- Olette kai jo kirjoittanut useita sivuja uutta kirjaanne +_Havahtuneita_, vai kuinka mestari? + +-- En totisesti yhtään ainoata! André vastasi nauraen. + +-- Siitä iloitsen, sanoi Andrélle Djénane, ääni kaikuen sulavana +kuin yliluonnollinen musiikki, vaikka jo toiset hyvin pehmeät olivat +puhuneet. -- Teidän tulee kirjoittaa se vasta matkustettuanne pois; +siten se ainakin jonkun kuukauden aikana on yhdyssiteenä meidän +välillämme; kun tarvitsette jotain lisätietoja, muistatte kirjoittaa +meille... + +André, joka katsoi kohteliaisuuden vaativan, että hän ainakin kerran +puhutteli naishahmoa, kysyi häneltä, jokapäiväisesti kylläkin, +oliko hän tyytyväinen oppilaisiinsa, noihin pieniin aasialaisiin +turkkilaisnaisiin. Hän odotti jotain koulumestarimaista vastausta, yhtä +jokapäiväistä kuin hänen kysymyksensäkin. Mutta mustan harson läpi +kuului vakava ja lempeä ääni, joka puhtaalla ranskankielellä vastasi +vallan odottamatonta: + +-- Valitettavasti olen liiankin tyytyväinen!... He oppivat liian +nopeasti ja ovat vallan liian älykkäitä. Valitan, että minä olen +istuttanut kärsimyksen mikrobin näihin tulevaisuuden naisiin. +Surkuttelen kaikkia näitä pieniä kukkasia, jotka täten pikemmin ovat +lakastuvat kuin heidän viattomat isovanhempansa... + +Sitten puhuttiin Ramazanista. Paastoamista tietysti koko päivä, +pikkutöitä köyhiä varten ja pyhien kirjojen lukemista. Tämän kuun +kuluessa muhamettilaisnaisen täytyy uudelleen lukea läpi koraaninsa, +jättämättä riviäkään väliin. Nämä nuoret naiset varoivat laiminlyömästä +tätä määräystä, sillä huolimatta ristiriitaisuudestaan ja epäuskostaan +he hartaasti ihailivat Islamin pyhää kirjaa; ja heidän koraaninsa +olivat esillä, vihreä nauha niiden lehtien välissä, mihin olivat sinä +päivänä pysäyttäneet lukemisensa. + +Ja auringon laskettua alkavat _iftarit_. Selamlikissa vietetään miesten +_iftar_; sitä seuraa rukoushetki, jota varten vieraat, isännät ja +palvelijat kokoontuvat isoon saliin, kukin polvistuen rukousmatolleen. +Djénanen puolella tämän rukouksen lausui joka ilta eräs puutarhuri, +joka oli ainoa nuori mies joukossa, ja jonka sointuva muedsinääni +täytti koko talon. + +Haaremissa vietettiin naisten _iftaria_. + +-- Nämä nuorten turkkilaisnaisten kemut, sanoi Zeyneb, ovat harvoin +rivonsävyisiä Ramazanin aikana, sillä silloin mystillisyys on herännyt +sieluissamme, ja ne kysymykset, joita käsitellään, koskevat elämää +ja kuolemaa. Alussa aina sama kuumeinen into. Ja lopulla aina sama +alakuloisuus ja epätoivo, kun kaksi tuntia keskusteltuamme kaikista +dogmeista ja filosofisista järjestelmistä huomaamme, ettemme ole +päässeet lähtökohtaa kauemmaksi, tietäen, ettemme ole muuta kuin +heikkoja, voimattomia olento-parkoja. Mutta toivo on niin voimakas +tunne, että meillä, huolimatta yrityksemme raukeamisesta, seuraavana +päivänä vielä sentään on voimaa jäljellä toisia teitä yrittääksemme +päästä saavuttamattomaan päämäärään... + +-- Me nuoret turkkilaisnaiset, huomautti Mélek, olemme kuin pivollinen +rikkaruohon siemeniä, joka itää, kykenee vastustamaan kaikkea ja +leviää, huolimatta vedenpuutteesta, kylmästä jopa toistuvasta +"kitkennästä". + +-- Niin, sanoi Djénane, meidät voi jakaa kahteen lajiin. Niihin, +jotka välttääkseen menehtymistä, takertuvat joka tilaisuuteen +huumautuakseen ja unhottaakseen. Ja voimakkaimpiin, jotka turvautuvat +hyväntekeväisyys-toimintaan, niin kuin esimerkiksi serkkumme Djavidé. +En tiedä, tekevätkö teidän laupeudensisarenne enemmän hyvää ja +osoittavatko suurempaa itsekieltäymystä kuin hän. Meidän haaremeissamme +on useita toisia, jotka vetävät hänelle vertoja. Tosin heidän +täytyy toimia salassa, sillä on ankarasti kielletty perustamasta +hyväntekeväisyysyhdistyksiä, miehemme ja valtijaamme eivät siedä +kosketuksiamme rahvaan naisiin, he kun pelkäävät, että voisimme heihin +tartuttaa pessimismiämme, särkyneisyyttämme ja epäilyjämme. + +Mélek, jonka erikoisuutena olivat odottamattomat huomautukset, ehdotti, +että André koettaisi sitä piilopaikkaa, joka oli valmistettu hänelle +suuren vaaran varalta; se oli nurkassa maalausjalustan takana, joka oli +verhottu kultakuteisella kankaalla. + +-- Turha varokeino, hän kuitenkin huomautti, sillä ei mitään +vaarallista voi tapahtua. Talon ainoa terve henkilö tällä haavaa on +isäni, eikä hän lähde Yldizistä ennen auringonlaskua ilmoittavaa +kanuunanlaukausta. + +-- Entä jos jokin odottamaton seikka saisi: hänet palaamaan kotia +tavallista aikaisemmin, huomautti André. + +-- Haaremiin ei astuta ilmoittautumatta. Käskemme sanoa hänelle, että +meillä paraikaa on vieraana eräs turkkilainen nainen, Ubeydé Hanum, ja +silloin hän varoo astumasta kynnyksemme yli. Näin helppoa se on, kun +vaan on asioista selvillä. Ainoa _vaikea seikka_ on se, miten pääsette +pujahtamaan tästä talosta pois. + +Pianolla oli muutamia nuottilehtiä; ne olivat erään Djénanen äsken +säveltämän noktyrnin käsikirjoitus, ja André olisi mielellään tahtonut +kuulla hänen soittavan sitä, sillä hän ei koskaan ollut kuullut hänen +soittoaan muuten kuin kaukaa, soutaessaan yöllä Bosporilla hänen +ikkunoidensa ohi. Mutta Ramazanin aikana tuskin rohkenee soittaa. Ja +olisi ollut varomatonta herättää nukkuva iso talo, jonka uni sinä +hetkenä oli niin tarpeellinen! + +Djénane puolestaan halusi, että hänen ystävänsä hetkeksi nojaisi +hänen kirjoituspöytäänsä, jolla hän muinoin nuorena tyttönä kirjoitti +päiväkirjaansa, ajatellen häntä, tuohon aikaan, jolloin André hänen +mielessään oli pelkkä unelmien satuhenkilö. He veivät siis Andrén +siihen suureen huoneeseen, missä kaikki oli valkoista, ylellistä ja +uudenaikaista. Heidän seurassaan hän siellä katseli; alati suljettujen +liistaluukkujen suojelemista ikkunoista heille lapsuudesta tuttua +näköalaa, joka heillä epäilemättä oli oleva silmien edessä aina +elämän sammumishetkeen asti: sypressejä, kaikenikäisiä hautapatsaita, +alempana, kuin kuilussa, Kultaisen-Sarven vesipeili, sinä päivänä +himmeä ja raskas, kuin olisi se ollut lyijyä, ja vielä kauempana +Stambul talviusvaan käärittynä. Hänen täytyi myös katsoa luukuttomista +sisäikkunoista vanhaan, korkeiden muurien ympäröimään puutarhaan, jonka +Djénane oli kuvannut kirjeissään: "Tuo puutarha on niin yksinäinen, +että siellä voi käyskennellä hunnuttomana. Sitäpaitsi karkottavat +neekerimme kaikki puutarhurit, joka kerta kun menemme sinne." + +Ja puutarhan peräsopukka, missä synkän harmaiden ja lehdettömien +plataanien kookkaat oksat kiemurtelivat toisiinsa takertuneina, näytti +tiheikkömetsältä, missä nämä naiset epäilemättä saattoivat kävellä, +kenenkään heitä näkemättä. + +André siunasi sitä rohkeata yritteliäisyyttä, joka oli tarjonnut +hänelle mahdollisuuden tutustua tähän asuntoon, mihin pääsy oli häneltä +niin ankarasti kielletty... Pikku ystävätärparat, joiden kanssa hän +seurusteli muutaman kuukauden, jotka hän oli kohdannut harhailevan +elämänsä ehtoopuolella ja joista hänen pian oli eroaminen ainaiseksi! +Ainakin tämän hänen käyntinsä kautta heidän vankeutensa kehys oli +esiintyvä selvänä hänen muistissaan, joka kerta kun hän ajatteli +heitä... + +Nyt oli tullut vakava eronhetki. Keskellä heitä André oli melkein +unhottanut kuinka uskomattoman outo tämä tilanne oli. Nyt kun oli +edessä poistuminen, hänestä tuntui, kuin olisi hän puikahtanut +rotansatimeen, jonka aukko hänen jälkeensä oli puristautunut kokoon, +uhaten terävillä piikeillään. + +Ystävättäret tekivät useita tiedusteluretkiä; kaikki oli +rauhallista, ainoa haitallinen henkilö oli eräs neekeri nimeltä +Jusuf, joka itsepäisesti vartioi eteistä. Täytyi heti keksiä hänen +toimitettavakseen joku kauan kestävä, tärkeä asia. + +-- Olen sen jo keksinyt, sanoi äkkiä Mélek. Piiloittukaa +lymypaikkaanne, André. Kutsumme hänet tänne, se on oleva kepposemme +huippu! + +Ja kun neekeri oli astunut sisään: + +-- Jusuf hyvä, sinun tulee toimittaa meille hyvin kiireinen asia. Lähde +heti Peraan ja osta meille uusi kirja, jonka nimen kirjoitan sinulle +paperiliuskalle. Jos on tarpeellista, on sinun käytävä kysymässä sitä +kaikista Suurkadun varrella olevista kirjakaupoista, mutta muista, että +et palaa tyhjin toimin! + +Ja järkähtämättömän totisena hän kirjoitti: _Havahtuneita_, André +Lhéryn viime romaani. + +Vielä kierros käytävissä ja uudet määräykset eri palvelijoille +toimittamaan jotain toisaalla; sitten Mélek palasi tarttuen Andrén +käteen ja veti hänet mukaansa, juosten hurjaa vauhtia alas portaita ja +tuupaten hänet hieman hermostuneesti ulos ovesta. + +André hiipi tiehensä, pysytellen niin lähellä vanhoja muureja kuin +suinkin ja ajatellen, eikö tuo ehkä liian meluavasti suljettu ovi +jälleen aukenisi, päästäen irti lauman neekereitä, jotka revolverit ja +kapulat kädessä hyökkäisivät häntä takaa ajamaan. + +Seuraavana päivänä ystävättäret tunnustivat hänelle, etteivät +olleet puhuneet totta, selittäessään hänelle noiden pienten +tsherkessiläis-huntujen käytännön. Kotosalla niitä ei käytetä. +Muhamettilaisnaisesta hiuksiensa ja varsinkin _niskansa paljastaminen_ +miehelle on vielä säädyttömämpää kuin paljaiden kasvojen näyttäminen, +eivätkä he olleet voineet sitä tehdä. + + + + +XXXII. + + +Djénane Andrélle. + + Ramazanin 14 päivä 1322 (marraskuun 22 päivä 1905). + + Ystävä hyvä, tiedätte kaiketi, että huomenna on Ramazan + puolivälissä, ja että silloin kaikki turkkilaisnaiset saavat + lähteä huviretkelle. Tahdotteko tulla kello kahden ja neljän + välillä Stambuliin, Bayazidin ja Shazadé-Bashén väliselle + kävelypaikalle? + + Tällä haavaa iftar-kemumme tuottavat meille paljon työtä, mutta + panemmepa pian yhdessä toimeen hauskan karkuretken Aasian + rannikolle: tämä on Mélekin päähänpisto, ja saatte nähdä, kuinka + hyvin kaikki on suunniteltu! + + _Djénane_. + +Seuraavana päivänä puhalsi etelätuuli ja paistoi kaunis syysaurinko: +juuri sopiva ilma verhotuille kaunottarille, jotka ainoastaan pari +tai kolme päivää vuodessa saavat nauttia sellaisesta vapaudesta. +Ajelu tapahtui tietysti katetuissa vaunuissa, eunukki istumassa +ajurin vieressä, mutta heillä oli lupa nostaa vaunuikkunoiden +kiertokaihtimet, avata ikkunat ja _pysäyttää ajoneuvot pitkäksi +aikaa_, katsellakseen toisiaan, mikä muulloin on kielletty. He ajoivat +Bayazidista Shazsdé-Bashéhen, noin kilometrin pituisen matkan, keskellä +Stambulia, missä kaikki on aitoturkkilaista, pitkin vanhanaikaisia +katuja, jättiläismoskeijain, vainajien siimekkäiden tyyssijojen, +pyhien kaivojen ohi. Nämä tavallisesti niin hiljaiset kaupunginosat, +joihin niin huonosti soveltuu se uudenaikainen ylellisyys ja outo +ajoneuvojen jono, jotka puoli-Ramazan tänne kokoaa! Sadottain katettuja +ja avoimia vaunuja, joko pysähtyneinä tai hitaasti edeten; niitä oli +tullut jättiläiskaupungin kaikista osista, jopa siellä täällä pitkin +Bosporin rantoja olevista palatseista. Ajoneuvoissa istui ainoastaan +naisia, upeapukuisina; jakmak, joka verhoaa kasvot silmiin asti, on +niin läpikuultava, että saa käsityksen siitä, millainen kasvojen alaosa +on. Tänä päivänä melkein kaikki haaremin kaunottaret poikkeuksellisesti +ovat näkyvissä, vaaleatukkaiset, punaposkiset tsherkessittäret, +tummatukkaiset ja kalpeat turkkilaisnaiset. Aniharvoja miehiä liikkuu +avattujen vaunuikkunoiden ympärillä, niiden joukossa ei ole ainoatakaan +europpalaista: siltojen vastakkaisella puolella, Perassa, ollaan aina +välinpitämättömiä siitä, mitä tapahtuu Stambulissa. + +André haki kolmea ystävätärtään, jotka arvatenkin olivat pukeutuneet +hienosti miellyttääkseen häntä; hän etsi heitä kauan, voimatta heitä +löytää, niin suuri oli tungos. Kun ajelevien naisten oli aika palata +ankaroihin haaremeihinsa, André poistui hiukan pettyneenä; mutta +kohdattuaan niin monien kauniiden silmien katseet, jotka hymyilivät +tyytyväisinä tämän suloisen päivän johdosta, kuvastaen lapsellista iloa +siitä, että kerran saivat näin vapaasti liikkua ulkona, hän entistään +paremmin käsitti kuinka kuolettavan ikävä näiden naisten eristetty +elämä oli. + + + + +XXXIII. + + +Ystävättäret sanoivat tuntevansa Marmaranmeren aasianpuoleisella +rannalla yksinäisen paikan, joka oli aivan suojassa Bosporin rannoilla +raivoavalta tuulelta ja lämmin kuin kasviansari. Eräs heidän +ystävättärensä asui juuri niillä tienoilla ja otti tarvittaessa +selittääkseen heidän poissaolonsa, kivenkovaan väittämällä +pidättäneensä heidät luonaan koko päivän. He olivat siis päättäneet +sieltä käsin lähteä yhteiselle kävelyretkelle, ennen läheistä eroa, +joka saattoi olla ratkaiseva ja viimeinen: Andrélla oli aikomus ottaa +parin kuukauden loma, matkustaakseen Ranskaan: Djénanen taas oli +määrä isoäitinsä kanssa lähteä kylmäksi vuodenajaksi maatilalleen, +Bounar-Bachiin. He eivät siis voineet toivoa jälleennäkemistä ennen +kevättä ja siihen mennessä saattoi tapahtua paljon. + +Joulukuun 12 päivä 1904, joka tuhansien ovelien laskelmien jälkeen +oli määrätty tuota huviretkeä varten, oli tuollainen loistava päivä, +joka tässä vaihtelevassa ilmanalassa, keskellä talvea, kahden +lumikauden välillä palauttaa suven. He kohtasivat toisensa keskipäivän +auringonpaisteessa sillä Kultaisen-Sarven sillalla, jolta pienet +höyrylaivat lähtevät Aasian rannikolla oleviin maihinnousupaikkoihin, +mutta toisiinsa vilkaisematta, kuin oudot matkustajat ainakin. Kuin +sattumalta he astuvat samaan laivaan, jossa ystävättäret istuutuivat +juhlallisesti muhamettilaisille naisille varattuun kajuuttaan, +päästettyään neekerit ja neekerittäret menemään. + +Kaunis ilma oli houkutellut suunnattoman ihmispaljouden lähtemään +huviretkelle aasianpuoleisella rannalla. Samalla kertaa kuin he, lähti +matkaan noin viisikymmentä verhottua naista, ja kun oli saavuttu +Skutarin sillalle, André eksyi keskelle kaikkia noita yht'aikaa maihin +nousevia mustia hahmoja, joutui väärille jäljille, seurasi ensin kolmea +outoa naista, ja oli vähällä aiheuttaa pahan skandaalin. Onneksi hän +huomasi, että he eivät olleet yhtä hienoja kuin vähän matkan päässä +astuva kolmikko, ja vallan hämmentyneenä hän poistui heidän luotaan +ensi tienristeyksessä, yhtyen kolmeen ystävättäreensä, jotka tällä +kertaa olivat oikeat. + +He ottivat vuokravaunut, ja näihin samoihin ajoneuvoihin he nousivat +kaikki neljä, mikä maaseudulla on luvallista. André, muka beinä, +istuutui vastoin länsimaalaisia tapojamme, kunniasijalle. Djénane +hänen viereensä, Zeyneb ja Mélek vastapäätä heitä, etuistuimelle. +Ja kun hevoset lähtivät liikkeelle, remahtivat he kaikki kolme +nauruun harsojensa alla, iloisina siitä, että kepponen oli niin hyvin +onnistunut, että olivat vapaat iltaan asti, että olivat nuoria ja että +heidän eteensä aukeni siintävä kaukonäky. Sattui muuten usein, että he +synkkien alakuloisuudenpuuskauksiensa välillä antautuivat viehättävän +lapsellisen hilpeyden valtaan, ja silloin Zeynebkin unhotti tautinsa +ja kuolemankaihonsa. Tällöin he huolettomasti hymyillen uhmailivat +kaikkea, täydellistä vankeutta, maastakarkoitusta tai vieläkin +ankarampaa rangaistusta. + +Mikäli laiva eteni Marmaramerelle, kävi Bosporin alituinen tuulenviima +heikommin tuntuvaksi. Heidän lahdenpoukamalleen oli pitkä matka, mutta +siellä liikkuivat lauhkeat tuulahdukset, niin kuin he aikaisemmin jo +olivat kertoneet, ja se oli niin rauhallinen yksinäisyydessään, että +heissä siellä heräsi täydellisen turvallisuuden tunne. Se oli etelään +päin, ja sen edustalla oli pieni rantakallio, ikäänkuin vartavasten +tarjoten sille suojaa. Sen hienolla hietikolla oli ihan kuin kotonaan +ja yhtä turvissa kaikilta katseilta, kuin haaremin muurien ympäröimässä +puutarhassa. Ei nähnyt muuta kuin liikkumattoman Marmarameren +pinnan, jolla ei erottanut ainoatakaan laivaa, ja näkörajalla +ainoastaan aasianpuoleiset vuorijonot; vedenpinta oli täydelleen +tyyni, niin kuin kauneina rauhallisina syyskuun päivinä, mutta se oli +ehkä liian vaaleansininen, sillä tämä vaaleus herätti, huolimatta +auringonpaisteesta, alakuloisen talvitunnelman; se vivahti jäätyvään +hopeavirtaan. Ja kaukaisten vuorien huipuilla oli jo häikäisevän valkea +lumi. + +Noustuaan pienelle rantakalliolle, eivät he ympäröivällä alastomalla ja +autiolla tasangolla nähneet elävää sielua. He loivat siis kaikki kolme +kasvoiltaan harsonsa, hurmautuen puhtaasta ilmasta. André ei vielä +koskaan ennen ollut nähnyt ulkoilmassa ja täydessä päivänpaisteessa +heidän nuoria, hiukan kalpeita kasvojaan, eivätkä he koskaan ennen +yhdessäolon aikana olleet tunteneet niin täydellistä turvallisuutta +kuin nyt -- huolimatta tähän uhkayritykseen ja illalla tapahtuvaan +paluuseen liittyvistä suurista vaaroista. + +Aluksi he istuivat alas maahan syömään Stambulissa suositulta +sokerileipurilta kiireessä ostamiaan makeisia. Sitten he läksivät +tutkimaan joka soppea sen sievän lahdelman rannoilla, joka sen +iltapäivän aikana oli heidän salaista aluettaan: odottamattomien +asianhaarojen, tahdonilmausten ja rohkeiden päätösten yhtymä oli -- +tuona harvinaisen aurinkoisena joulukuun päivänä, joka kauneudellaan +ja poikkeuksellisuudellaan myrskyisenä vuodenaikana melkein herätti +levottomuutta -- koonnut tuohon paikkaan ihmisiä niin eri maailmoista, +että heidän kohtalonsa tuntui tuomitsevan heidät olemaan toisiaan +koskaan jälleennäkemättä. Ja katsellessaan tuon Djénanen silmiä +ja hymyä, joka parin päivän kuluttua oli matkustava palatsiinsa +Makedoniaan, André täysin osasi panna arvoa kaikkeen siihen, mitä tämä +hetki tarjosi harvinaista ja palaamatonta; ne äärettömät vaikeudet, +jotka heidän oli täytynyt voittaa voidakseen kohdata toisensa täällä +tuon talvisen vaalean meren rannalla, ne esiintyisivät uudestaan +huomenna ja aina edelleen; kuka tiesi, näkisivätkö he toisiaan enää +koskaan, ainakaan niin kevein mielin ja tuntien toisiansa kohtaan niin +suurta luottamusta. Sentähden tämä oli Andrén elämässä hetki, joka oli +pantava merkille, painettava mieleen ja puolustettava liian pikaiselta +unhotukselta. + +He tähystelivät vuoroonsa pieneltä rantakalliolta, voidakseen häivyttää +vaarojen uhatessa. Ja kerran, Zeynebin ollessa tähystäjänä, hän +ilmoitti, että, heihin päin tuli mereltä soutaen turkkilainen kolmen +naisen seurassa, jotka niinikään olivat nostaneet kasvoharsonsa. He +eivät katsoneet tätä kohtausta vaaralliseksi, laskien ainoastaan +hetkeksi mustat harsot kasvoilleen. Kun turkkilainen, joka epäilemättä +oli oikea bei, souti paikan ohi, ollen huviretkellä haareminaisineen, +olivat nämäkin Andrén vuoksi laskeneet kasvoharsonsa. Molemmat +miehet katsoivat toisiinsa välinpitämättöminä, kummankaan tuntematta +epäluuloa; tuntematon mies varmaankin luuli tuon lahden rannalla +olijoita saman perheen jäseniksi. + +Sopivankokoiset pienet litteät piikivet, jotka Marmarameren tyynet +aallot olivat huolellisesti kasanneet riviin rantahiedalle, palauttivat +äkkiä Andren mieleen erään hänen lapsuudenaikuisen leikkinsä. Hän alkoi +opettaa ystävättärilleen, miten heidän tuli heittää kivet, saadakseen +ne kauan hyppimään veden tasaisella pinnalla, ja he yrittivät +innokkaasti tätä temppua, kuitenkaan onnistumatta... Kuinka he tänään +olivat lapsellisia, naurunhaluisia ja vähästä huvitettuja, nuo kolme +pientä muuten kovin monimutkaista olentoa, joista varsinkin Djénane oli +nähnyt niin paljon vaivaa saattaakseen elämänsä onnettomaksi! + +Tämän ainoalaatuisen hetken kuluttua he palasivat ajoneuvoilleen, +jotka odottivat heitä pitkän matkan päässä siitä, kyyditäkseen heitä +takaisin Skutariin. Laivassa he tietenkään eivät enää tunteneet +toisiaan. Mutta lyhyen laivamatkan aikana he yhdessä taas saivat +nähdä Stambulin ihmeellisessä iltavalaistuksessa. He näkivät sen nyt +edestäpäin, porrasmaisesti kohoavana: ensin Vanhan Seraljin uhkaavat +ampumareikäiset muurit, joita Marmarameren helakan vaaleanpunaiset +aallot huuhtelivat, ja niiden yläpuolella minareettien ja kupujen +metsän, jonka ääriviivat kuvastuivat erilaiseen vaaleapunaan, tosin +niinikään joulukuulla esiintyvään, mutta vähemmin hopeanhohteiseen ja +vaaleaan kuin veden väri, pikemmin kullanhohteiseen. + + + + +XXXIV. + + +Seuraavana päivänä Djénane kirjoitti Andrélle: + + Vielä kerran pelastuneet! Meillä oli suunnattomia vaikeuksia + kotimatkallamme; mutta nyt on kaikki talossa rauhallista... + Huomasitteko paluumatkalla kuinka kaunis Stambulimme oli? + + Tänään sade ja lumiräntä pieksevät ikkunalasejamme, ja jäätävä + tuuli vinkuu surkeasti nurkissa. Kuinka olisimmekaan olleet + pahoillamme, jos tuo huono ilma olisi noussut eilen! Nyt, kun + huviretkemme on ohi, säilyen muistonamme kuin kaunis unelma, + raivotkoot kaikki Mustanmeren myrskyt! + + André, me emme voi tavata ennen matkallelähtöäni, olosuhteet + eivät salli minun järjestää kohtaamista Stambulissa; lausun + siis teille täten jäähyväiseni, todennäköisesti emme näe + toisiamme ennen ensi kevättä. Mutta tahdotteko täyttää yhden + pyyntöni? Matkustaessanne kuukauden kuluttua Ranskaan, kaiketi + kuljette postilaivassa: valitkaa silloin Salonikin reitti + ja ottakaa fezi mukaanne. Laiva pysähtyy tähän kaupunkiin + muutamaksi tunniksi, ja tiedän keinon tavatakseni teidät siellä. + Yksi neekeripalvelijoistani on tuleva laivaan tuomaan teille + menettelyohjeen. Älkää kieltäytykö täyttämästä pyyntöäni. + + Seuratkoon teitä onni isänmaahanne, André!... + + _Djénane_. + +Djénanen matkustettua André viipyi vielä viisi viikkoa +Konstantinopolissa, ja tapasi sillä ajalla Zeynebin ja Mélekin. Kun +hänen kaksikuukautinen virkalomansa alkoi, hän matkusti osoitettua +reittiä pitkin ja otti fezin mukaansa; mutta Salonikissa ei näkynyt +neekeriä laivalla. Pysähdys oli hänelle hyvin tuskallinen, sekä +sentähden, että hän turhaan sai odottaa, ja että Nedjibén muisto +liiteli ilmassa, yli kaupungin ja lähivuorten. Hänen täytyi matkustaa, +saamatta mitään tietoja uudesta ystävättärestään. + +Joku päivä paluunsa jälkeen Ranskaan hän sai Djénanelta tämän kirjeen: + + Bounar-Bachissa, Salonikin lähistössä, tammikuun 10 päivä 1905. + + Milloin, ja kenen avulla saankaan tämän kirjeen postiin, kun + minua täällä vartioidaan niin ankarasti? + + Te olette kaukana, ja kuka tietää, palaatteko tänne. Serkkuni + kertoivat minulle jäähyväisistänne ja kuinka he olivat suruissaan + teidän lähdettyänne. Kuinka omituista André, että on olemassa + ihmisiä, joiden kutsumuksena tuntuu olevan herättää kärsimystä + kaikissa niissä, joiden kanssa tulevat kosketuksiin! Te + olette sellainen ihminen, eikä se ole teidän syynne. Teidän + kärsimyksenne on äärettömän moniaineksinen, tai kenties + äärettömän yksinkertainen. Mutta varma on, että te kärsitte; + kaikki sielunne värähdykset purkautuvat kärsimyksen tunteisiin. + Kun tulee teitä lähelle, täytyy teitä joko vihata tai rakastaa, + ja jos teitä rakastaa, kärsii teidän kanssanne, teidän tähtenne. + + Pienille ystävättärillenne Konstantinopolissa olette te kuluneena + vuotena ollut auringonsäde heidän elämässään; pian katoava säde, + sen he edeltäpäin tiesivät. Ja nyt he kärsivät siitä, että + jälleen ovat vaipuneet pimeään yöhön. + + Mikä te olette minulle, sen sanon teille ehkä joskus. Minä kärsin + vähemmin siitä, että te olette matkustanut, kuin siitä, että olen + teihin tutustunut. + + Epäilemättä olette minulle suuttunut siitä, etten järjestänyt + niin, että olisimme voineet tavata toisiamme poiketessanne + matkallanne Salonikiin. Yritys ei itsessään olisi ollut mahdoton, + sillä onhan tämä seutu yhtä yksinäinen kuin Nédjibénne eläessä. + Meillä olisi ollut kymmenen minuutin aika hyvästelemiseen, + kätten puristamiseen. Se tosin ei olisi lieventänyt, se olisi + päinvastoin lisännyt suruani. Syistä, joita en tahdo mainita, + olin sinne tulematta. Mutta vaaran pelko ei suinkaan minua + siitä pidättänyt; kaukana siitä. Vaikka olisin tiennyt, että + kuolema odotti minua paluumatkallani, en olisi epäröinyt enkä + ollut levoton, vaan olisin tullut sanomaan teille sellaiset + jäähyväissanat, jommoiset sydämeni halusi teille sanoa. Me + nykyajan turkkilaisnaiset emme pelkää kuolemaa. Sitä kohtihan + rakkaus meitä pakottaa. Milloinka rakkaus meille olisikaan ollut + samaa kuin elämä? + + _Djénane_. + +Mélek, joka oli saanut toimekseen lähettää tämän kirjeen postissa +Ranskaan, oli sitä ennen siihen liittänyt nämä mietteet: + + Kauan ajateltuani teitä, hyvä ystävämme, olen, kuten varmasti + uskon, huomannut useat kärsimyksenne syyt. Sillä tunnenpa teidät + nyt. Ensiksikin te tahdotte, että kaiken tulee kestää iäisesti, + ettekä koskaan voi nauttia mistään täydesti, sillä ajattelette: + "Tämä on loppuva". Ja sitäpaitsi elämä on niin tuhlaillen + jakanut teille antimiaan, teillä on ollut käsissänne niin paljo + hyvää, että pienikin osa siitä riittäisi tekemään toisen ihmisen + onnelliseksi, mutta te olette hylännyt kaiken tämän, sitä kun + on ollut niin ylen runsaasti. Mutta suurin onnettomuutenne on + ollut se, että teitä on liiaksi rakastettu, ja että sitä on + sanottu teille liian usein. Teille on liiaksi vakuutettu, että te + muka olette välttämätön niille, jotka ovat tulleet kosketuksiin + kanssanne; muut ovat aina tulleet teidän luoksenne; teidän ei + koskaan ole tarvinnut astua askeltakaan lähentymistä varten: + teidän on aina vaan tarvinnut odottaa! Nyt teidän mielestänne + kaikki on tyhjää, sentähden, että _te itse ette rakasta_, vaan + että annatte toisien teitä rakastaa. + + Uskokaa minua, rakastakaa tekin puolestanne ketä tahansa + lukemattomista ihailijattaristanne, ja saatte nähdä, että se + tekee teidät terveeksi. + + _Mélek_. + +Djénanen kirje ei miellyttänyt Andréta, joka ei pitänyt sitä +luonnollisena. "Jos hänen kiintymyksensä oli niin syvä -- näin hän +ajatteli -- hän olisi ennen kaikkea ja kaikesta huolimatta tahtonut +sanoa minulle hyvästi joko Stambulissa tai Salonikissa: tämä tuntuu +_teennäiseltä_." + +André tunsi itsensä pettyneeksi, hänen luottamuksensa Djénaneen +alkoi horjua, ja tämä häntä pahoitti. Hän unhotti, että tuo nainen +oli itämaalainen, ja sentähden paljoa uhkuvampi tunteiltaan kuin +europpalaisnaiset, ja sitäpaitsi paljoa arvoituksellisempi. + +Andrén teki mieli vastauksessaan kohdella Djénanea lapsena, niinkuin +hänen joskus oli tapana: "Olento, joka tuo kärsimyksen mukaansa! Siinä +siis tuo _onnettomuutta tuottava mies_, jonka kuitenkin itse olette +selittänyt vuoden 1830:n jälkeen olevan vanhanaikaisen..." + +Mutta hän pelkäsi menevänsä liian pitkälle, ja vastasi sentähden tuolle +naiselle vakavasti, että hän oli loukannut häntä syvästi päästäessään +hänet matkustamaan sillä tavoin. + +Oli mahdotonta olla suoranaisessa yhteydessä Djénanen kanssa, hänen +ollessaan suljettuna lumottuun palatsiinsa Bounar-Bachissa; kaikkien +kirjeiden täytyi kulkea Stambulin tietä, Zeynebin tai Mélekin, tai +muiden apurien käsien kautta. + +Kolmen viikon kuluttua André sai Zeynebin kirjeessä nämä rivit: + + André, kuinka voitte yleensä loukkaantua mistään sellaisesta, + minkä minä voin sanoa tai tehdä, minä, joka olen mitätön teidän + rinnallanne? Ettekö tiedä, että koko kiintymykseni, kaikki + ajatukseni ovat niin halpoja, että teidän jalkanne voivat niitä + polkea. Vaalennut matto vielä kauniine kuosineen, jolle teidän + on oikeus laskea jalkanne. Sellainen minä olen ja kuitenkin te + voitte suuttua minulle ja kantaa kaunaa minua vastaan. + + _Djénane_. + +Tästä André jälleen täydelleen tunsi itämaalaisnaisen, hän oli siitä +ihastunut ja heltynyt ja kirjoitti hänelle heti, tehden sen tällä +kertaa hellää kiintymystä uhkuvin sanoin -- ja sitä suuremmalla +syyllä, kun Zeyneb kirjeessään mainitsi: "Djénane on sairas siellä +kaukana maalla, hänellä on hellittämätön kuume, joka saa isoäitimme +levottomaksi, ja jonka laatua lääkäri ei oikein ymmärrä." + +Useita viikkoja myöhemmin Djénane kiitti häntä tällä lyhyellä +kirjeellä, joka sävyltään on yhtä itämaalainen kuin edellinenkin: + + Bounar-Bachissa, helmik. 21 p. 1905. + + Olin jo monena päivänä ajatellut: "Missä onkaan se tehoisa lääke, + joka on minut parantava? Nyt tuo parantava lääke on tullut, ja + silmäni, jotka ovat tulleet niin suuriksi, ovat nielleet sen. + Kelmeät sormiparkani ovat siihen takertuneet, kiitos siitä! + Kiitos siitä, että lahjoitatte minulle vähän itseänne, että + annatte minulle almuna ajatuksianne!" Siunaan teitä sen rauhan + vuoksi, jonka toinen kirjeenne minulle antoi! + + Suon teille onnea, ystäväni, kiitoksena siitä onnenhetkestä, + jonka nyt olette minulle lahjoittanut. Toivon teille syvää ja + hiljaista onnea, joka kaunistaa elämäänne kuin tuoksuva puutarha, + kuin kirkas kesäpäivä. + + _Djénane_. + +Sairaana ja kuumeen heikontamana tuo vankiparka jälleen muuttui +Karadjiamirin tasangon lapseksi. Ja tämänhahmoisena, vapaana +hämmästyttävästä kulttuurista, josta hän oli ollut niin ylpeä, hän +miellytti Andréta entistään enemmän. + +Tälläkin kertaa oli Mélek liittänyt Djénanen kirjeeseen +jälkikirjoituksen: Soimattuaan häntä siitä, että hän kirjoitti niin +harvoin ja niin lyhyitä kirjeitä, hän jatkoi: + + Ihailemme vilkasta toimekkaisuuttanne ja kysymme teiltä, kuinka + meidän tulisi menetellä, niinikään ollaksemme toimekkaita, + rasittuneita, estetyitä kirjoittamasta ystävillemme. Neuvokaa + meille tuo keino, minä pyydän. Meillä päinvastoin on, omaksi + ja teidän onnettomuudeksi, koko päivä aikaa kirjeiden + kirjoittamiseen. + + _Mélek_. + + + + +XXXV. + + +Kun André virkalomansa päätyttyä maaliskuun alkupäivinä 1905 palasi +Turkinmaahan, lepäsi Stambulin yli vielä lumipeite, mutta taivas oli +ihanan sininen. Postilaivan ympärillä, jossa hän matkusti, hääri +tuhansia kalalokkeja. Bospori ali täynnä näitä lintuja, jotka näyttivät +tavattoman suurilta lumihiutaleilta: valkoinen höyhenpilvi valkoisen +kaupungin edessä; siinä oli hänen edessään säteilevän etelämaalaisen +auringon valaisema ihmeellinen maisema. + +Zeyneb ja Mélek, jotka tiesivät missä laivassa hänen oli määrä saapua, +lähettivät hänelle samana iltana uskollisimman neekeripalvelijoistaan +viemään heidän tuliaistervehdyksensä ja samalla pitkän kirjeen +Djénanelta, jonka sanoivat tervehtyneen, mutta vielä joksikin aikaa +jäävän kaukaiseen vanhaan linnaansa. + +Kun tuo luonnonlapsi Karadjiamirin tasangoilta oli parantunut, hän oli +jälleen käynyt itsepäiseksi ja oikulliseksi. Hän ei ollenkaan enää +ollut se "halpa olento, jota ystävänsä saattoi polkea jalkoineen". +Kaikkea muuta, sillä nyt hän kirjoitti kapinallisesti ja rajusti. +Varmaankin oli haaremin rautaristikkojen takana liikkunut epämääräisiä +juoruja siitä kirjasta, jonka André aikoi kirjoittaa; huhuiltiin, +että eräs nuori nainen, jonka hän tuskin oli nähnyt, tai ainoastaan +tiheän mustan harson verhoamana, muka oli kehunut olevansa hänen +ystävättärensä ja tuon suunnitellun teoksen suuri innostajatar. Ja +Djénane, tuo vangin tavoin maalaislinnaansa suljettu naisparka riehui +melkein hurjana mustasukkaisuudesta: + + Ettekö käsitä, André, mikä voimattomuuden raivo meidät valtaa + ajatellessamme, että toiset voivat tunkeutua teidän ja meidän + välille? Ja mikä pahempi on, tunkeudutaan meidän erikoiselle + alueellemme: teidän Itämaan muistoihinne ja vaikutelmiinne. + Ettekö tiedä, vai oletteko unhottanut, että olemme panneet + alttiiksi henkemme (puhumattakaan levollisuudestamme), ja että + olemme tehneet tämän yksinomaan tarjotaksemme teille maastamme + niin täydellisen käsityksen kuin suinkin -- eikä tämä edes + tapahtunut sentähden, että olisimme tahtoneet voittaa teidän + sydäntänne, jonka tiesimme olevan väsyneen ja kylmän; ei, se + tapahtui siinä tarkoituksessa, että vaikuttaisimme teidän + taiteilija-vaistoonne ja että hankkisimme sille niin sanoakseni + _puoleksi todellisen unelman_. Saavuttaaksemme tämän, joka tuntui + mahdottomalta, näyttääksemme teille sen, mitä ilman meitä ette + koskaan olisi voinut kuvitella, olemme uskaltaneet avosilmin + syöstä sielumme ainaiseen suruun ja kaihoon. Luuletteko, että + monet europpalaisnaiset olisivat tehneet samoin? + + Erityisinä hetkinä on sula kidutus ajatella, että toiset + ajatukset ovat karkoittavat meidät teidän muistoistanne, että + toiset vaikutelmat tulevat teille rakkaammiksi kuin ne, jotka + olette saanut täällä Turkinmaalla _meidän seurassamme ja meistä_. + Ja soisin, että kun kirjanne on valmiiksi kirjoitettu, ette enää + kirjoittaisi mitään muuta, että ette enää ajattelisi, etteivät + kylmät, kirkkaat silmänne enää heltyisi kenenkään muun tähden. Ja + kun elämä käy minulle sietämättömäksi, olen varma siitä, ettei + sitä ole kestävä kauan, ja että jos minä ensin muutan manalle, + ja että jos vapautetut sielut voivat vaikuttaa eläviin, minun + sieluni on valtaava teidän sielunne ja vetävä sen luokseen, ja + sinne, missä minä olen, täytyy senkin tulla. + + Sen elonajan, joka minulla vielä on jäljellä, antaisin + epäröimättä, jos ainoastaan kymmenen minuuttia saisin vapaasti + lukea teidän sielunne kirjaa. Tahtoisin omistaa vallan saada + teidät kärsimään -- _ja tietää sen_, minä, joka muutama kuukausi + sitten kernaasti olisin antanut henkeni, jos olisin ollut varma + siitä, että te olitte onnellinen. + + Hyvä Jumala, kuinka rikas te, André, lienettekään ystävyydestä, + kun teillä on varaa sitä niin suuresti tuhlata! Onko jalosti + tehty, että aiheutatte niin paljon surua henkilölle, joka on + kaukana ja joka rakastaa teitä niin epäitsekkään hellästi? Älkää + mielettömästi hylätkö hellyyttä, joka -- vaikka onkin hiukan + vaativainen ja mustasukkainen -- kuitenkin kenties on vilpittömin + ja syvin, minkä elämässänne olette tavannut. + + _Djénane_. + +Luettuaan tämän kirjeen, André oli hermostunut. Soimaus oli +lapsellinen ja aiheeton, hänellä kun turkkilaisten naisten parissa +ei ollut muita ystävättäriä kuin nämä kolme. Mutta kirjeen yleissävy +oli outo. "Tällä kertaa -- näin hän ajatteli -- ei voi kieltää, +että on olemassa soraääni, ristiriidan siemen näiden kolmen naisen +keskinäisessä ystävyydessä, jossa luulin löytäneeni niin muuttumattoman +sopusointuisuuden... Pikku Djénane parka, olisiko se mahdollista?" + +Hän koetti arvostella tätä uutta tilannetta, joka hänestä tuntui ajan +pitkään mahdottomalta. _Näin ei voi olla_ -- hän itsekseen ajatteli -- +_tälle kannalle asiat eivät saa jäädä, sentähden, etten sitä tahdo. +Tämä on minun kantani; minun puolestani asia on ratkaistu_. Ja kun näin +tarkasti on selvittänyt oman kantansa, niin se suojelee levottomilta +ajatuksilta ja harhaan vievältä heikkoudelta. + +Hän ei muuten pitänyt näitä ajatuksiaan erityisen ansiokkaina, sillä +hänellä oli se varma vakaumus, että Djénane, jos rakastikin häntä, aina +kuitenkin oli pysyvä luoksepääsemättömänä. Hän tunsi nyt tuon pienen +olennon, joka oli samalla täynnä luottamusta ja ylpeyttä, uskalias ja +puhdas: hän tosin saattoi kaukaa antautua luottamussuhteeseen ystävän +kanssa, josta varmasti tiesi, ettei hän hairahtuisi vanhemman veljen +osastoon, mutta epäilemättä hän ainaiseksi olisi laskenut harson alas +kasvoilleen, tuntien mitä suurinta pettymystä, jos André vaan olisi +tavallista kauemmin ja vavisten puristanut hänen kättänsä... + +Silti tämä seikkailu tuntui hänestä erittäin uhkaavalta. Ja ne +sanat, jotka Djénane ennen oli lausunut, ja joihin hän silloin ei +ollut kiinnittänyt erityistä huomiota, kaikuivat nyt vakavina hänen +korvissaan: "Muhamettilaisnaisen rakkaus muukalaiseen ei voi päättyä +muuten kuin pakoon tai kuolemaan." + +Mutta seuraavana päivänä, joka oli melkein keväisen kaunis, kaikki +jo tuntui hänestä vähemmän vakavalta. Kuten aikaisemmin, hän nytkin +ajatteli, että tämä kirje oli koko lailla teennäinen ja ennen kaikkea +itämaalaisen liioitteleva. Jo jonkun vuoden aikana olisi sitäpaitsi +ollut tarpeellista selvästi ja suoraan sanoa hänelle, että häntä +rakasti, jotta hän sen uskoisi -- niin suuresti häntä lakkaamatta +vaivasi hänen ikänsä tietoisuus... + +Keveämmin sydämin kuin edellisenä päivänä hän läksi Stambuliin, +Sultan Selimiin, missä Zeyneb ja Mélek häntä odottivat ja joiden +jälleennäkemistä hän jo kaihosi. Stambul, joka aina matkan päästä +näytti komealta, oli sinä päivänä surkeannäköinen läheltä, likainen +ja kostea suojailman vuoksi, mutta umpikujassa, missä heidän +kohtaamispaikkanaan käytetty pieni talo sijaitsi, oli vielä lunta +seinien varjoissa. + +Pienessä yksinkertaisessa ja kylmässä haaremissa he vastaanottivat +hänet harsottomin kasvoin, avomielisinä ja ystävällisinä, niinkuin +olisivat tervehtäneet vanhempaa veljeä, joka on palannut matkalta. +Mutta heti hän hämmästyi, huomatessaan kuinka heidän näkönsä oli +muuttunut, Zeynebin kasvot olivat edelleen hienot ja säännölliset, +mutta ne olivat käyneet vahankelmeiksi, silmät olivat suurenneet ja +huulet vaalenneet värittömiksi. Talvi, joka sinä vuonna oli ollut +hyvin ankara Itämailla, oli ilmeisesti pahentanut sitä tautia, jota +hän laiminlöi hoitamasta. Mélek oli niinikään käynyt kalpeaksi ja +oli saanut tuskaa kuvastavan piirteen otsaan, hänen olemukseensa oli +laskeutunut jotain hillittyä, melkein traagillista, ja hän näytti +varustautuneen jotakin itsepintaisesti vastustamaan. + +-- He tahtovat taas naittaa minut! hän virkkoi tuimasti ja muitta +mutkitta, vastaten siihen mykkään kysymykseen, jonka oli lukenut Andrén +silmistä. + +-- Entä te? André kysyi Zeynebiltä. + +-- Oh! minä... minun vapautukseni piilee täällä, hän vastasi, painaen +kädellä poveaan, jota aika ajoin pudisti pahaa ennustava ryintä. + +Molemmat puhuivat Djénanen viime kirjeestä, joka edellisenä päivänä oli +kulkenut heidän käsiensä kautta, ja joka oli ollut sinetillä suljettu, +ja tämä ei koskaan ennen ollut tapahtunut, kun ei heidän välillään +koskaan ollut ollut salaisuuksia. + +-- Mitähän Djénanella olikaan teille sanottavaa? + +-- Eipä totisesti mitään... lapsellisia seikkoja... jotain joutavia +haaremijuoruja, joiden hän ikävä kyllä on antanut vaikuttaa itseensä. + +-- Vai niin, epäilemättä tuo juttu, että paitsi meitä, muka vielä on +joku muu henkilö, joka on innostanut teitä kirjoittamaan kirjanne? + +-- Aivan oikein. Ja tämä on vallan perätöntä, sillä paitsi teitä kolmea +ja noita harvoja epämääräisiä haamuja, jotka te itse olette minulle +esittäneet, ei... + +-- Minä ja sisaremme emme kumpikaan ole sitä uskoneet... Mutta Djénane +joka on siellä kaukana kaikesta... Yksinäisyydessä ihminen kiihottuu... + +-- Ja hän on siihen määrin kiihottunut, että oikein todenteolla on +minulle suuttunut... + +-- No ei se nyt sentään ole niin vakavaa, keskeytti Mélek, ei ainakaan +siltä näytä... Katsokaapa vaan mitä hän kirjoitti minulle tänä aamuna... + +Hän ojensi Andrélle kirjeen, taitettuaan sen siten, ettei hän voinut +lukea jatkoa: + + Sanokaa hänelle, että alati ajattelen häntä, että hänen muistonsa + on ainoa iloni maailmassa. Täällä en tee muuta, kuin kadehtin + teitä, sentähden että saatte seurustella hänen kanssaan, + että saatte olla häntä niin lähellä, että saatte _nähdä_ + hänen katseensa, painaa hänen kättänsä. Älkää unhottako minua + ollessanne yhdessä, tahdon saada osani kohtaamisistanne ja niiden + vaaroista. + +-- Tämä, sanoi André ojentaen takaisin taitetun kirjeen, ei todellakaan +osoita, että hän vihaisi kuolettavasti. + +Hän oli ponnistanut kaikki voimansa puhuakseen välinpitämättömästi, +mutta nuo muutamat Mélekin näyttämät lauseet, herättivät hänessä +enemmän varmuutta ja levottomuutta, kuin hänen vastaanottamansa +pitkä ja kiivas kirje. Noissa lauseissa ei ollut mitään teennäisen +mahtipontista, kaikki oli yksinkertaista ja selvää!... Kuinka +teeskentelemättömän suoraan hän oli kirjoittanut serkuilleen nämä +läpikuultavat lauseet, vaikka hän edellisenä päivänä oli vaivautunut +niin huolellisesti sinetillä sulkemaan rakkautensa aiheuttamat ankarat +soimauksensa! + +Tämän käänteen oli siis vastoin odotusta saanut tuo viime vuonna kolmen +naisen kanssa solmittu omituinen ja tyyni ystävyys, jonka alussa oli +määrä muodostua erottamaton kolminaisuus, _yksi ainoa sielu, alati +kasvoja vailla_. + +Tämä tulos häntä pelotti, mutta samalla viehätti; sinä hetkenä hän ei +olisi voinut sanoa, halusiko hän, että olisi näin, vai ei... + +-- Milloin Djénane palaa? hän kysyi. + +-- Toukokuun alkupäivinä, vastasi Zeyneb. Aiomme, samoin kuin viime +vuonna, muuttaa Aasian rannalla olevaan huvilaamme. Vaatimaton tuumamme +on siellä yhdessä viettää viimeinen kesä, elleivät valtijaamme jonkun +avion kautta päätä erottaa meitä ennen syksyä. Sanon tahallani +viimeinen kesä, sillä epäilemättä talvi on tekevä minusta lopun, +ja joka tapauksessa he kaksi muuta ennen ensi kesää ovat uusissa +naimisissa. + +-- Sen saamme nähdä! sanoi Mélek synkän uhmailevana. + +Andrékin oli viettävä viimeisen kesänsä Bosporin rannalla. Hänen +toimensa lähetystössä oli loppuva marraskuussa, ja hän oli päättänyt +vastustamatta antautua kohtaloonsa, osaksi sallimususkosta, osaksi +sentähden, että on tilanteita, joita ei pidä itsepäisesti pitkittää, +varsinkaan silloin, kun niillä voi olla ainoastaan tuskallisia ja +rikollisia seurauksia. + +Syvästi surumielisenä hän siis odotti tuota viehättävää oleskelua +Bosporin rannalla, veneretkiä sinisellä vedellä pitkin molempia +rantoja rautaristikko-taloineen, tai huviretkiä Valtaherran-Laaksossa +ja aasianpuoleisilla vuorilla, joita peittää vaaleanpunainen kanerva. +Kaikki tämä oli nyt palaava viimeisen kerran, ilman toistumisen +toivoa. Hänen kohtauksiaan kolmen ystävättärensä kanssa oli, samoin +kuin edellisenä vuonna, painava se alituinen pelko, että heidät +ilmiannettaisiin, että heidän retkiään urkittaisiin ja että hänet täten +silmänräpäyksessä voitaisiin ainaiseksi erottaa heistä. Lisäksi se +tietoisuus, että tämä oli heidän viimeinen yhdessä viettämänsä kesä, +oli lisäävä heidän ahdistustaan, kun he totesivat kauniiden elo- ja +syyskuun päivien nopean riennon, punasinervän myrkkyliljan kukinnan, +plataanien lehdistä paljastumisen, ja lokakuun ensi sateen. Ja ennen +kaikkea oli tullut väliin uusi odottamaton tapaus, nimittäin Djénanen +rakkaus, joka tuskin oli tunnustettu ja jota hänen pieni rautakätensä +oli osaava hillitä, mutta joka silti oli saattava kahta tuskaisammaksi +ja julmemmaksi tämän itämaalaisen unelman päättymisen. + + + + +XXXVI. + + +Kun Andrén kamaripalvelija huhtikuun kymmenennen päivän aamuna herätti +isäntänsä, hän sanoi iloisena kuin miellyttävän uutisen ilmoittaja +ainakin: + +-- Näin kaksi pääskystä! Ja kuinka ne visertelivät!... + +Pääskyt olivat siis jo Konstantinopolissa! Ja kuinka lämpimänä aurinko +sinä aamuna paistoi sisään ikkunasta! Hyvä Jumala, päivät riensivät +siis nyt vielä nopeammin kuin ennen! Kevät oli jo alkanut, eikä sitä +siis enää tarvinnut odottaa, niinkuin André oli luullut edellisenä +päivänä, kun ilma oli kolkko eikä pääskysiä vielä ollut näkynyt. +Ja tuleva kesä, joka kenties alkoi jo huomenna, oli ehdottomasti +hänen itämaalaiselämänsä viimeinen ja epäilemättä hänen näennäisen +nuoruutensa viimeinen... Palaisiko hän joskus tulevaisuudessa +Turkinmaalle, elämänsä iltahämärässä... mahdollisesti... Mutta mitä +se hyödyttäisi? Kun palaa, mitä silloin tapaa omasta itsestään ja +siitä, mitä on rakastanut? Mikä pettymys sellainen paluu, kun kaikki on +muuttunut tai poissa!... Ja kun sitten olen kirjoittanut tuon kirjan -- +näin hän ajatteli -- jonka nuo pikku ystävätär parat ovat pakottaneet +minut heille lupaamaan, on tämä maa todennäköisesti ainaiseksi +oleva minulta suljettu, sillä kaiketi olen silloin iäksi menettänyt +ystävieni turkkilaisnaisten luottamuksen ja kansalaisoikeuden rakkaassa +Stambulissani... + +Nopeasti kuin päivä kului tuo huhtikuu, André vietti aikansa retkillä +ja haaveiluilla Stambulissa, poikkeamalla Eyoubiin ja Sultan-Fatihiin, +polttamalla nargileta taivasalla -- huolimatta siitä, että sää oli +epävakaa ja että kolea ilma ja lumimyrskyt palasivat. + +Toukokuun ensimäinen päivä tuli, mutta Djénane ei yhä vielä ilmoittanut +lähtevänsä vanhasta palatsistaan. Hän kirjoitti harvemmin kuin +kuluneena vuotena, ja hänen kirjeensä olivat lyhyemmät. "Antakaa +minulle anteeksi vaiteliaisuuteni -- hän kerran kirjoitti -- koettakaa +ymmärtää sitä, siinä piilee niin paljon..." + +Zeyneb ja Mélek välittivät kuitenkin yhä, että hän oli tuleva, ja +näyttivät olevan siitä varmat. + +Heitä molempia André niinikään näki harvemmin kuin edellisenä vuotena. +Toinen heistä oli enemmän syrjässä seuraelämästä, ja toisen mieliala +oli epätasainen uhkaavan avion tähden. Sitäpaitsi tänä vuonna +vartioitiin ankarammin kaikkia naisia, ja varsinkin niitä, joita +(vaikkakin vielä epämääräisesti) epäiltiin siitä, että liikkuivat +luvattomilla teillä. Ystävättäret kirjoittivat usein Andrélle, joka +kyllä piti heistä paljon, mutta joka joskus vastasi heille ainoastaan +_ajatuksissaan_. Silloin he häntä soimasivat -- mutta hienotunteisesti: + + Khassim-Pasha, toukokuun 8 päivä. + + Rakas ystävä, mikä teidän on? Pienet nöyrät ystävättärenne ovat + levottomat. Kun kuluu useita päiviä siten, ettemme saa teiltä + kirjettä, syvä suru painaa hartioitamme, ja kaikki synkkenee, + meri, taivas ja meidän sydämemme. + + Emme kuitenkaan valita, ja tämän mainitsemme ainoastaan, vielä + kerran toistaaksemme teille seikan, jonka jo vanhastaan tiedätte, + nimittäin, että te olette paras ja ainoa ystävämme. + + Oletteko onnellinen tänä hetkenä? Kasvaako tiellänne kukkasia? + + Aika kuluu nopeasti tai hitaasti sen mukaan, mitä se ihmiselle + tarjoaa. Meiltä se kuluu hitaasti. En todellakaan tiedä, mitä + varten me olemme olemassa tässä maailmassa... Kenties ainoastaan + iloitaksemme siitä, että olemme teidän hartaat, uskolliset + orjattarenne kuolemaan asti ja sen jälkeenkin. + + _Zeyneb_ ja _Mélek_. + +Siis jo toukokuun 8 päivä... Hän luki tuon kirjeen ikkunansa ääressä +viileänä hämärähetkenä, joka houkutteli häntä viipymään siinä ja +katselemaan aavaa taivaanrantaa. Täällä ei enää ollut se tunne, +että asui Perassa; olihan hänen asuntonsa hyvin kaukana meluavasta +"Suurkadusta"; näki allansa tuoksuavan vanhan sypressilehdon, joka on +kaupungin ympäröimä ja jota sanotaan pieneksi kalmistoksi: vastapäätä +kohosi Stambul täyttäen koko näköpiirin kupuineen. + +Yö laskeutui vähitellen yli Turkinmaan, yö ilman kuutamoa, mutta täynnä +tuikkivia tähtiä. Pimeässä Stambul verhoutui upeaan vaippaansa ja +loi nyt, niinkuin muinakin iltoina, taivaalle mahtavan varjokuvansa. +Ja koirien ulvonta ja yövartijan rautakärki-kepin kolhaukset +alkoivat kuulua hiljaisuudessa. Seurasi sitten muedsinien kuuluttama +rukoushetki, ja koko tuosta alempana leviävästä satumaisesta +kaupungista kohosi surunvoittoinen symfonia, jossa kajahtivat korkeat, +sulavat ja puhtaat äänet, siivekkäät kuin itse rukous. + +Se oli ensimäinen yö sinä vuonna, joka todella uhkui kaihoa ja +lumousta. Tuntien enemmän alakuloisuutta kuin surua, André tervehti +sitä ikkunansa ääressä: sehän oli hänen viimeinen kesänsä, joka nyt +alkoi... + +Seuraavana päivänä hänelle ilmoitettiin lähetystössä että tavanmukainen +muutto kesäksi Therapiaan pian oli tapahtuva. Tämä oli hänen mielestään +melkein samaa kuin viimeiset jäähyväiset Konstantinopolille, sillä +eihän hän enää surukseen palannut sinne kuin muutamaksi päiväksi +vuodenajan lopulla, ennenkuin lopullisesti poistui Turkinmaalta. + +Sekä turkkilaisilla että länsimaalaisilla oli jo kiire muuttaa joka +vuonna tapahtuvalle oleskelulle Bosporin rannoille tai saariin. +Kaikkialla pitkin tuota pitkää salmea, Europan ja Aasian puolella, +avattiin talot jälleen: kivi- tai marmorisilloilla vilisi eunukkeja +valmistellen emäntiensä kesänviettoa, tuoden räikein värein maalatuissa +ja kullatuissa veneissä lastittain silkkiverhoja, divaani-patjoja ja +koruompeleisia pieluksia. Kesä oli näin tullut Andrélle tavallista +pikemmin, mutta se oli varmasti katoava vielä nopeammin, sillä aika +tuntuu kuluvan yhä pikemmin, kuta vanhemmiksi tulemme. + + + + +XXXVII. + + +Kauniin kesäkuun ensimäinen päivä! Toukokuu oli kulunut kiitävän +joutuin; mutta Djénane ei vieläkään ollut palannut, eivätkä hänen +lyhyiksi supistuneet kirjeensä selittäneet mitään. + +Kauniin kesäkuun ensimäinen päivä! André oli muuttanut entiseen +Terapiassa olevaan asuntoonsa, joka sijaitsi Bosporin salmen +Mustanmeren puoleisella suulla, ja hän heräsi tänä loistavana aamuna +sydän raskaana ainoastaan siitä, että nyt jo oli kesäkuu; pelkän +päivämäärän muutos herätti hänessä sen tunteen, että hän oli astunut +pitkän askeleen _loppua_ kohti. -- + +Se parantumaton tauti, jota hän poti, oli nopeasti rientävien päivien +herättämä ahdistus, joka aina vaivasi tuntuvammin unensekaisella +heräämishetkellä aamuisin. -- Tällä kertaa hän tunsi pakenevan +itämaalaisen kevään, joka hurmasi häntä nyt yhtä paljon kuin +nuoruutensa päivinä, ja jota hän ei enää koskaan olisi löytävä. + +Ja hän ajatteli: Huomenna kaikki tämä päättyy, huomenna minulta sammuu +tämä aurinko; ne hetket, jotka minulla on jäljellä vanhuuteeni ja +tyhjiinraukeamiseeni, ovat tarkoin luetut. -- + +Mutta niinkuin aina ennen, hänen täydelleen herättyänsä, siirtyi hänen +mieleensä jokapäiväisen elämän tuhannet miellyttävät pikkuseikat, +jotka saavat unhottamaan, että aika rientää ja että kuolonhetki +lähestyy. Aluksi hän muisti Valtaherran-Laakson; se oli vastakkaisella +aasianpuoleisella rannalla, metsäkumpujen takana, jotka hän näki +joka aamu avatessaan silmänsä. Sinne hän aikoi lähteä iltapäivällä, +istuutuakseen samoin kuin viime vuonna, plataanien siimekseen +polttamaan nargilea ja katselemaan niityllä käveleviä hunnutettuja +naisia, jotka näyttävät Elysiumin kenttien varjoilta. + +Sitten hän lapsellisen iloisena ajatteli uutta kaik-venettään +hänelle ilmoitettiin, että se juuri oli saapunut Stambulista, missä +se oli uudelleen kullattu, ja että soutajat tahtoivat koetella +uusia liveripukujaan. Tänä viimeisenä Itämailla viettämänään kesänä +hän tahtoi perjantaisin esiintyä Suolattomilla-Vesillä kauniisti +koristetussa veneessä, ja hän oli keksinyt hyvin itämaalaisen +väriyhtymän; soutajien takit ja pitkä, vedenpintaan ulottuva matto +olivat kullalla kirjailtua, punakeltaista samettia: ja tällä veneen +suipossa kokassa olevalla matolla tuli hänen palvelijansa istua, +hopeakoristeinen taivaansininen puku yllä. Kun miehet olivat +pukeutuneet näihin uusiin tamineisiin, André meni rannalle katsomaan, +miltä tämä näytti. Bosporin tavallisesti levottomasti aallehtiva vesi, +oli nyt kirkkaan tyyni, karehtien tuskin huomattavasti. Tuona kesäkuun +aamuna vallitsi rauha ilmassa, juhlatunnelma molemmilla vihreillä +rannoilla. André oli tyytyväinen koetukseen, ja hänen silmiään hiveli +hopealla kirjailtu sinipuku ja sen vastakohtana tummankeltainen +sametti, jonka kultakirjailu kuvasi rakkauden pettäväisyyttä +tulkitsevaa vanhaa arapialaista runoa. Sitten hän istuutui veneeseen +ja antoi soutaa itsensä Aasian puolelle, välttääkseen keskipäivän +paahtavaa aurinkoa. + +Illalla hän sai Zeynebilta kirjeen, jossa hän pyysi häntä seuraavana +päivänä tulemaan Aasian Suolattomille-Vesille; luonnollisesti +oli kysymys ainoastaan ohikulkemisesta veneissä. Kaikki kävi nyt +vaikeammiksi -- näin hän kirjoitti, valvonta oli tullut kahta +ankarammaksi; heidät oli muun muassa kielletty viime vuoden tavoin +ohuesti hunnutettuina itse soutamasta kevyttä venettään pitkin +rantoja. Mutta Zeynebin valituksissa ei koskaan ollut katkeruutta; +hän oli liian lempeä olento kiihottuakseen, ja lisäksi hän oli liian +väsynyt ja alistuva kaikkeen, tietoisena läheisestä ja helposta +kuolemasta, jota kantoi povessaan... Jälkikirjoituksessa hän mainitsi +että vanha Mevlut parka, eräs etiooppialainen eunukki, äsken oli +kuollut kahdeksankymmenen kolmen vuoden ikäisenä; tämä oli todellinen +onnettomuus, sillä hän piti heistä, joiden oli nähnyt kasvavan, eikä +hän olisi pettänyt heitä hopeasta eikä kullasta. Hekin olivat olleet +häneen kiintyneet; hän oli ollut melkein kuin perheenjäsen. "Hoidimme +häntä -- hän kirjoitti -- kuin isoisää." Mutta tämä viimeinen sana +oli pyyhitty, ja sen yläpuolella oli luettavana Mélekin lystikkäällä +käsialalla kirjoitettuna: "isän _setää_!..." + +Seuraavana perjantaina André siis läksi ensi kerran sinä vuonna +Suolattomille-Vesille, soutaen omituisin värein koristetussa veneessään. + +Siellä hän moneen kertaan souti kahden ystävättärensä ohi, jotka olivat +vaihtaneet palvelijoidensa siniset puvut kullalla koristettuihin +vihreisiin, ja jotka olivat pukeutuneet mustiin tsharshafeihin ja +laskeneet kasvolleen puoleksi läpikuultavat harsot. Toiset kauniit +naiset, niinikään huolellisesti mustiin harsoihin verhoutuneina, +kääntyivät häntä katselemaan, ohikulkiessaan, ja näytti siltä kuin +olisivat he levänneet pitkänään vedenpinnalla, jossa sinä päivänä +vilisi arvoituksellisia huviretkeilijättäriä, toisesta kanervien ja +kukkien peittämästä rannasta toiseen. Melkein kaikki nämä verhotut +naiset kiinnittivät huomionsa häneen, he olivat lukeneet hänen kirjansa +ja tunsivat hänet, sillä toiset olivat näyttäneet hänet heille. Ehkäpä +hän oli puhunutkin muutamien kanssa viime syksynä seikkailunomaisilla +käynneillään pienten ystävättäriensä luona, näkemättä heidän kasvojaan. +Siellä täällä hän ohimennen pani merkille tarkkaavan katseen, +ystävällisen hymyn, jota vaan aavisti tiheiden mustien harsojen takaa. +He näyttivät myös hyväksyvän hänen valitsemansa väriyhdistelmän, joka +koreili tummankeltaisena ja hortensian-sinisenä vihreällä joella, +vihreiden niittyjen välissä ja puiden varjokkaiden holvien alla. +Ihmetellen ja myötätuntoisesti he katselivat tätä europpalaista, joka +osoittautui aito itämaalaiseksi. + +Ja André, joka mielestään vielä joskus oli niin lapsellinen, näki +huvikseen, että veti puoleensa tuntemattomien kaunottarien huomion +ja että hän väliin salaa oli ohjannut heidän ajatuksiaan kirjojensa +muodossa, joita sinä vuonna ahkerasti luettiin kaikissa haaremeissa. + +Taivas oli tänä kesäkuun päivänä hurmaavan tyyni ja tummansininen. +Rantojen nurmipenkerillä istui katselijoina naisia; heidän valkoisten +musliini-huntujensa aukoista saattoi nähdä heidän kauniit, rauhaa +uhkuvat silmänsä. Sieramiin nousi vastalyödyn heinän tuoksu, ja puiden +varjossa poltettujen nargilepiippujen sauhu. + +Tiedettiin, että kesä vielä oli kestävä kolme kuukautta, ja että +huvikausi Suolattomilla-Vesillä vastikään oli alkanut; tänne +palattaisiin siis vielä monena perjantaina, sanalla sanoen, että +tätä kaikkea vielä oli jatkuva jonkun aikaa, että loppuun oli vielä +pitkältä... + +Kun André hetkeksi sitoi kauniin veneensä rantakaislikkoon mennäkseen +toisten tavoin polttamaan nargilepiippua siimekseen ja vuorostaan +katselemaan joella kulkijoita, hänet valtasi täydelleen nuoruuden +harhaluulo ja unhotuksen hyväntekevä huumaus. + + + + +XXXVIII. + + +Kirje, jonka André sai Djénanelta seuraavalla viikolla: + + Kesäkuun 22 päivä 1905. + + Nyt olen palannut Bosporin rannalle, André, niinkuin olin teille + luvannut, ja ikävöin suuresti nähdäkseni teidät. Tahdotteko + lähteä ensi torstaina Stambuliin ja saapua kello kaksi lähellä + Sultan Selim'ia olevaan imettäjäni taloon? Pidän enemmän tästä + kohtaamispaikasta kuin Sultan-Fatihista, sillä sehän oli se + paikka, jossa ensi aikoina tapasimme toisemme... + + Pankaa päähänne fezi ja noudattakaa samaa varovaisuutta kuin + ennen; mutta älkää astuko sisään taloon, ellei tavallista + merkkiämme, valkoista nenäliinan nirkkoa näy toisen, kerroksen + ikkunaristikkojen välissä. Jos ette näe sitä, on yhtymisemme + valitettavasti saanut esteen. Jatkakaa siinä tapauksessa + matkaanne umpikujan pohjukkaan asti ja kääntykää vasta siinä, + ikäänkuin olisitte kulkenut eksyksiin. + + Kaikki on vaikeampaa tänä vuonna, ja me elämme alituisen + levottomuuden alaisina... + + Ystävättärenne + _Djénane_. + +Tuona torstaina hän heti herätessään oli entistään enemmän huolissaan +ulkonäöstään. "Viime vuodesta olen varmaankin tuntuvasti vanhennut +-- näin hän ajatteli --; viiksissäni on hopeajuovia, joita ei vielä +ollut ennen Djénanen matkaa." Hän olisi uhrannut paljon jos olisi +voinut tehdä tekemättömäksi sen, että oli häirinnyt ystävättärensä +mielenrauhan; mutta se tietoisuus, että hän tuon naisen nähden vanheni, +oli hänestä kuitenkin sietämätön. + +Olennot sellaiset kuin hän, joista olisi voinut tulla suuria +mystikkoja, mutta jotka eivät mistään ole voineet löytää hartaasti +etsimäänsä sisäistä valoa, takertuvat pettyneinä ja epätoivoisina +rakkauteen ja nuoruuteen, huomatessaan sen olevan pakenemaisillaan. +Ja silloin alkaa lapsellinen ja surkea epätoivo siitä, että hiukset +valkenevat ja silmät himmenevät; ja kauhu mielessä he odottavat hetkeä, +jona naiset kääntävät katseensa toisiin miehiin. + +Määrättynä torstaina André kulki keskellä viehättävän autiota vanhaa +Stambulia, nauttien ihanasta kesäkuun taivaasta Sultan Selimille päin, +peläten Djénanen kohtaamista, ja ehkä vielä enemmän oman ulkomuotonsa +näyttämistä... + +Saavuttuaan synkkään umpikujaan, hän kohotti katseensa ja huomasi +silloin heti valkoisen merkin, joka selvästi erosi ympäröivien talojen +ruskeasta ja keltaisesta väristä. Oven takana Mélek oli odottamassa: + +-- Ovatko he täällä? kysyi André. + +-- Ovat, _molemmat_; he odottavat teitä. + +Pienen haaremin ovella, missä kaikki näytti yksinkertaisemmalta ja +haalistuneemmalta, seisoi Zeyneb, kasvot verhoamattomina. + +Huoneen perällä, varjossa, seisoi Djénane; mutta hän lähestyi nuoren +innokkaana Andréta ja ojensi hänelle kätensä. Tosin se oli hän, André +kuuli taas hänen äänensä, joka muistutti kaukaista soittoa... Mutta +merervärisiä silmiä ei enää näkynyt, ei liioin surevan jumaläidin +kaltaisia kaarevia kulmakarvoja, ei puhdaspiirteisiä soikeita kasvoja +-- ei mitään kaikesta tästä: harso oli laskenut yhtä näkymättömänä +kuin ensi päivinä; kauhistuneena siitä, että oli mennyt liian +pitkälle, pieni valkoinen prinsessa vetäytyi norsunluu-torniinsa... +Ja André käsitti heti, että kaikki rukoukset olisivat tehottomat, +ettei tuo harso enää koskaan kohoaisi, paitsi jonkun äärimäisen, +traagillisen tapauksen sattuessa. Hänellä oli se tunne, että tämän +kielletyn rakkauden ajattelematon ja viehättävä aika nyt oli lopussa. +Tästä päivästä alkaen lähestyttiin tämän näytelmän välttämätöntä +ratkaisukohtaa. + + + + +XXXIX. + + +Kuitenkin heillä vielä oli jäljellä muutamia näennäisesti levollisia +päiviä. + +Tosin kului heinäkuu niin, ettei heidän ollut mahdollista tavata +toisiaan edes kaukaa Suolattomilla-Vesillä. Konstantinopolissa heinäkuu +on myrskyjen ja ukkosilmojen aika, jonka kuluessa Bospori aamusta +iltaan on valkoisten vaahtopää-aaltojen peittämä. Tämän kuukauden +kestäessä Djénane tuskin saattoi kirjoittaa hänelle, häntä kun niin +tarkasti vartioi muuan kärtyisä vanha täti, joka oli tullut Erivanista, +joka ei näyttänyt ollenkaan tekevän lähtöä ja joka ei rohjennut lähteä +soutoretkelle, ellei vesi ollut tyyni kuin peili. + +Mutta mainittu naishenkilö, jota André ja hänen kolme ystävätärtään +mainitsivat "Pahuksen Hanumiksi", suori tiehensä elokuun alussa, ja +loppukesä, heidän viimeinen kesänsä, oli sitten yhtämittaa kaunis. +Elo-, syys- ja lokakuu on viehättävä vuodenaika Bosporilla, taivas on +silloin paratiisillisen kirkas, päivät tosin lyhenevät, mutta ikäänkuin +tiivistyvät ja käyvät levollisemmiksi, silti pysyen loistavan kauneina. + +He kävivät säännöllisesti Aasian Suolattomilla-Vesillä ja järjestivät +kohtaamisia Sultan-Selimissä Stambulissa. Ulkonaisesti kaikki oli +heille samanlaista kuin kesällä vuonna 1904, sekin, että Djénanen harso +alati oli vedettynä alas kasvoille; mutta heidän sieluissaan liikkui +uusia, vielä ilmaisemattomia tunteita, jotka herättivät epävarmuutta, +mutta jotka joskus keskeyttivät heidän keskustelunsa painostavalla +vaitiololla. + +Viime vuonna he olivat voineet sanoa: "onhan meillä vielä edessämme +yksi kesä." Mutta nyt oli kaikki lopussa, kun André marraskuussa +oli jättävä Turkinmaan; he ajattelivat lakkaamatta tätä pian +tapahtuvaa eroa, joka tuntui heistä yhtä ratkaisevalta kuin vainajan +hautaaminen. Vanhoina ystävinä, heillä jo oli yhteisiä muistoja, ja he +suunnittelivat niiden huvi- ja toivioretkien uusimisia ennen loppua, +jotka he edellisenä vuonna yhdessä olivat tehneet. "Meidän pitäisi +yrittää vielä kerta elämässämme yhdessä käydä Beikoksen metsikössä, +jossa olimme viime syksynä... Ja Nedjibén haudalle meidän kaikkien +pitäisi palata viimeinen kerta..." + +Andrén mielestä, joka sinä vuonna kärsi kuolettavia tuskia joka +kuukauden vaihtuessa, syyskuun ensimäinen päivä tiesi, että hän taas +oli taivaltanut pitkän matkan elämän alamäkeä, missä vauhti kiihtyi +niin huimasti, että se vaikuttaa alassyöksymiseltä. Hänestä tuntui, +että ilma eilisestä äkkiä oli tullut kuulakammaksi ja syksyisen +viileäksi ja että se helpommin kantoi ääniä, niinkuin on tavallista +syyskesällä; selvemmin kuin eilen kuuli turkkilaisten kumeat +torventoitotukset vastakkaiselta Aasian rannalta, missä sotilailla +on vartiopaikka Beikoksen plataanien siimeksessä. Kesä lähestyi +varmasti loppuaan, ja André ajatteli väristen, että punasinervät +myrkkyliljat pian aikoivat kukkia lakastuneiden lehtien seassa +Valta-Herran-Laaksossa. + +Mutta kuinka säteilevää oli kaikki tänä aamuna, ja kuinka +liikkumattoman tyynenä lepäsi Bosporin pinta! Ei tuulenhenkäystä, ja +mikäli aurinko nousi ylemmäksi taivaalle, levisi ilmaan miellyttävä +lämpö. Joukko purjeveneitä, höyrylaivan hinaamina, liukui pitkänä +jonona ohi; ne olivat vanhanaikaisia turkkilaisia laivoja, kirjavasti +maalattuine peräkeulan korokkeineen, jommoisia näkee ainoastaan +näillä seuduilla. Kaikki purjeet reivattuina ne rauhallisesti +soluivat Mustaamerta kohti, jonka suu näkyi kaukana kahden jyrkän +vuoriharjanteen välissä, ja joka asiaa tuntemattomasta mereltä näytti +niin tyyneltä ja vaarattomalta. + +Vallan Andrén ikkunoiden alla oli pieni auringonpaisteessa kylpevä +rautasilta, jonka laitaan sidottujen muiden kaunisten veneiden +joukossa oli hänenkin veneensä, odottaen iltaa viedäkseen hänet +Suolattomille-Vesille. + +Suolattomat-Vedet! Vielä viisi tai kuusi kertaa hän saattoi esiintyä +itämaalaisena tällä vihreärantaisella joella, missä hänellä oli +ikäänkuin lyhytaikainen pieni, kuningaskuntansa, ja missä verhotut +naiset kaukaa tunsivat hänen soutajiensa puvut. Ja useina päivinä hän +vielä saattoi auringonlaskun aikana istuutua Valta-Herran-Laakson +jättiläisplataanien siimekseen sanomattoman rauhan ympäröimänä +polttamaan nargileaan ja katselemaan hitaasti käveleviä naisia, +"autuaita varjoja", Elysiumin kentillä. + +Vielä hänellä oli jäljellä ainakin kolmekymmentä tai kolmekymmentäviisi +kesäpäivää, siis melkoinen valmistusaika ennen lopullista eroa, joka +siis ei ollut ihan läheltä uhkaava. + +Tuona aamuna Beikoksen yli kohoavat aasianpuoleiset kukkulat olivat +vallan vaaleanpunaiset kanervakukkineen, ihan kuin vaaleanpunaiset +nauhat. Turkkilaiskylien majat, jotka ovat rakennetut vesirajaan asti, +korkeat vihreät plataanit, jokien oksille kalastajat jo kolmensadan +vuoden aikana ovat ripustaneet verkkojaan, kaikki tämä, sekä +sinitaivas, kuvastui Bosporin vesipeiliin, joka hohti kirkkaana kuin +aina kauniilla säällä. Ja kaikki tämä herätti niin kesän pysyväisyyttä, +rauhaa, elämää ja nuoruutta uhkuvan vaikutelman, että André vielä +kerran viehättyi sen harhaluuloihin, unhottaen, että aika riensi ja +että huomispäivä oli tulossa uhkaavana. + +Iltapäivällä hän siis läksi Suolattomille-Vesille, missä kaikki säteili +kirkastuneena auringonvalossa; hän kohtasi kolme ystävätärtään ja +sai osakseen muiden hunnutettujen naisten katseet. Hän palasi sieltä +verrattomana iltahetkenä, soutaen pitkin Aasian rantaa; vanhoja +äärettömiä taloja, joiden sisällä voi tapahtua mitä murhenäytelmiä +tahansa; vanhoja salaperäisiä, rehottavan vihreän kasvullisuuden +peittämiä puutarhoja; vartioituja vanhoja marmorisiltoja, missä +verhottuja kaunottaria aina perjantaisin istuu katselemassa palaavia +veneitä. Soutajiensa nopeiden ja tahdikkaiden aironvetojen edentämänä +André halkoi kasvoja hyväilevää raitista ilmaa, jota sieramet +hurmaantuneina ahmivat. Hän tunsi itsensä pirteäksi ja tiesi, että hän +tänä hetkenä näytti nuorelta, ja hänessä heräsi sama elämänhalu ja +sama jano tyhjentää nautinnon pikari. Hänen sielunsa, joka enimmäkseen +oli kuin synkkä väsymyksen kuilu, saattoi räin muuttua ympäristön +kiehtovasta houkutukselta tai hänen taiteilijasilmäänsä hivelevästä +haavekuvasta -- hän saattoi muuttua, nuorentua, tuntea olevansa valmis +antautumaan uhkayrityksin ja lemmenseikkailuihin. + +Samassa veneessä istui Jean Renaud, joka intohimoisin valituksin uskoi +hänelle olevansa rakastunut erääseen kauniiseen lähetystö-naiseen, joka +kaikessa rakastettavaisuudessaan oli välinpitämätön hänen pyyteistään. +Samalla hän oli mieltynyt Djénaneen, jonka kasvoja ei koskaan ollut +nähnyt, mutta jonka varjokuva ja ääni tenhollaan teki hänen unensa +levottomaksi. Ja André kuunteli olkapäitään kohauttamatta näitä +tunnustuksia, jotka hyvin sointuivat yhteen tämän illan tunnelmaan; +tämän nuoren miehen tunteet saavuttivat täyden vastakaiun hänessä, +vallan samat harrastukset innostuttivat molempia, kaikki muu oli +menettänyt merkityksensä. Rakkautta liiteli kaikkialla ilmassa. +Luottamus luottamuksesta! Andrén teki mieli huudahtaa hänelle +voitokkaana: "Minä olen enemmän rakastettu kuin sinä!..." + +He jatkoivat matkaansa vaieten, kumpikin itsekkäästi vaipuneena +rakkauden hallitsemiin ajatuksiinsa; ja kesäillan ihanuus Bosporilla +muodosti komean kehyksen heidän unelmilleen. He sivuuttivat +lakkaamatta vanhojen talojen pääsyltä kiellettyjä rantasiltoja, +joiden laidalla istuvat naiset katselivat miten heidän veneensä +solui edelleen punakuparin väriseksi muuttuneessa valaistuksessa, +ja molemmat toverukset olivat mielissään ajatellessaan, että heidän +omituisin väriyhdistelmin koristettu veneensä tässä ihanassa +auringonlasku-valossa varmaankin teki heihin edullisen vaikutuksen. + + + + +XL. + + +Syyskuu on lopussa!... Aasian kukkuloiden kanervakukkien +kaunis vaaleanpuna muuttuu päivä päivältä, vaihtuen vähitellen +ruosteenkarvaiseksi. Beikoksen laaksossa punasinervät myrkkyliljat +kukkivat runsaan rehottavina hienon niittyruohon keskellä; plataanien +kuihtuneet lehdet peittävät maan laajalti kullanhohteisena mattona. +Kun iltaisin aikoo polttaa nargile-piippuaan jonkun tuollaisen +yksinkertaisen pikkukahvilan edessä, joka vielä on auki, mutta joka +pian suljetaan, valitsee paikan auringonpaisteessa, hakien katoavan +kesän rämeistä lämpöä; niin pian kuin säteet alkavat langeta maahan +vinosti, ja kun plataanien kookkailla oksilla näkee tulipalon punaiseen +valoon vivahtavan heijastuksen, tuntuu äkkiä läpitunkeva, vilunviima, +joka tekee alakuloiseksi. Silloin menee tiehensä, ja lakastuneet +lehdet kahisevat askeleiden alla. Nyt ovat alkaneet suuret syyssateet, +jotka täydelleen liuottavat maan, mutta jotka vuorottelevat lämpimien +ja omituisen kuulakkaiden päivien kanssa, joina mehiläiset surisevat +jälkikesän purtojuuren kukkasilla, mutta kylmät usvat nousevat maasta +ja metsistä illan suussa. + +Samanlaisena, lakastuneiden keltalehtien peittämällä, André näki tämän +laakson viime vuonna: -- kiintyy paikkaan, niissä kahdesti on nähnyt +lehtien varisevan. Hän tuntee, että hänen on oleva vaikea hylätä +ainaiseksi tämä idyllinen Aasian soppi, jossa hän kahden ihanan kesän +aikana on käynyt melkein joka päivä. Mutta hän tietää myös, että tämä +suru, samoin kuin monet muut toisaalla kokemansa, valitettavasti pian +on unhottuva läheisen tulevaisuuden yhä synkkenevässä harmaudessa... + +Koko vuoteen André ja hänen ystävättärensä eivät olleet voineet yhdessä +retkeillä tänne. Mutta maksoi mitä maksoi, he olivat päättäneet +toteuttaa nämä huviretkituumansa kahdesti, ja samalla ehdottomasti +viimeisen kerran, nimittäin lokakuun 3:ntena ja 5:ntenä päivänä. + +Heidän lokakuun kolmanneksi päiväksi suunnittelemansa retken päämäärä +oli se metsikkö, jonka olivat löytäneet vuonna 1904. He tapasivat +kaikki siellä toisensa pienen suon laidassa, jota vallan, kuin +vartavasten piiloitti vuoren notkelma. He istuutuivat entisille +paikoilleen, samoille sammalpeitteisille kiville, tuon seisovan +veden rannalle, missä oli niin korkeata kaislikkoa ja niin suuria +sananjalkoja, että luuli näkevänsä edessään kuuman vyöhykkeen kasvistoa. + +André huomasi heti, etteivät ystäväparat sinä iltana olleet samanlaisia +kuin ennen, vaan että heissä kussakin erikoisesti oli jotain +hermostunutta ja ärtyisää. Djénane teeskenteli välinpitämättömyyttä, +Mélek kiivautta. + +-- Nyt he aikoivat naittaa meidät kaikki kolme -- näin he sanoivat +-- he kun tahtovat kukistaa meidän kolminaisen kapinallisuutemme. +Sitäpaitsi väitetään käytöstapaamme muka liian vapaaksi ja että olemme +aviomiehen tarpeessa, joka pitäisi meitä kurissa. + +-- Mitä minuun tulee, virkkoi Mélek, niin kohtaloni ratkaistiin +perheneuvottelussa viime lauantaina. Pyövelikseni määrättiin +muuan Omar-Bei, ratsuväen kapteeni, kaunis, mutta miellyttämätön, +tuimakatseinen mies. Suvaittiin tässä eräänä päivänä näyttää hänet +minulle ikkunastani, niin ettei ratkaisu suinkaan ole viipyvä... + +Ja hän polki jalkaansa maahan, kääntäen pois katseensa, rutistaen +käsissään kaikki lähettyvillä olevat lehdet. + +André ei keksinyt mitään hänelle sanottavaa, vaan katsoi molempiin +toisiin. Hän aikoi kysyä Zeynebiltä, joka istui lähinnä häntä: "Entä +te?" Mutta hän pelkäsi hänen vastaustaan, jonka lihankin hyvin arvasi, +nimittäin tuota lempeätä, sydäntä särkevää liikettä, jolla hän osoitti +poveansa. Sentähden hän kysyi Djénanelta, ainoalta, joka heistä oli +verhottu: + +-- Entä te? + +-- Niin minä, Djénane vastasi äänessä tuo hieman ylpeän välinpitämätön +sävy, joka siinä jo muutama päivä oli ollut havaittavissa, he aikovat +jälleen liittää minut Hamd'iin... + +-- Ja mitä siis aiotte tehdä? + +-- Hyvä Jumala, mitäpä minun pitäisikään tehdä! Todennäköisesti +alistun. Koska minulla välttämättömästi täytyy olla mies, niin voin +yhtä hyvin ottaa henkilön, joka ennen on ollut mieheni: häpeä tuntuu +minusta siten vähäisemmältä, kuin jos minut kytketään vallan outoon... + +Hämmästyen kuuli André hänen puheensa. Tuo tiheä musta harso esti hänet +lukemasta Djénanen silmistä, missä määrin hänen äkillinen alistumisensa +oli vilpitön. Tämä odottamaton suostuminen palaamaan Hamd'in luo oli +hänelle paras tapa päästä tästä pulmallisesta tilanteesta; mutta +ensiksi hän ei siihen uskonut, ja toiseksi hän huomasi, että tämä +ratkaisu oli omansa tuottamaan hänelle surua. + +He eivät enää puhuneet näistä polttavista kysymyksistä, ja vaipuivat +kaikki vaieten ajatuksiinsa. Djénanen pehmeä ääni katkaisi ensiksi +hiljaisuuden tässä niin rauhallisessa seudussa, että saattoi kuulla +lehden toisensa jälkeen putoavan puusta. Aivan hillittynä ja tyynenä +Djénane alkoi puhua kirjasta: + +-- Oh, virkkoi André, koettaen vapautua vakavuudestaan, tosiaankin, tuo +kirja! Emme enää pitkiin aikoihin ole sitä ajatelleet... Mitä minun +tuleekaan siinä kertoa? Että te menette illoin ylhäisön seuroihin, ja +että teillä päivin on päässä kauniit hatut, joita koristavat ruusu- ja +sulkakasat, aivan kuin Peran naiset? + +-- Älkää nyt laskeko pilaa, André, tänään, kun eropäivämme on niin +lähellä... + +Silloin hän kuunteli heitä tarkkaavaisesti. Vähääkään antaumatta +harhaluuloihin siihen palvelukseen nähden, jonka hän saattoi heille +tehdä, hän ei ainakaan tahtonut kuvata heitä väärässä valossa, eikä +kirjoittaa mitään, mikä ei vastannut heidän vakaumuksiaan. Hän luuli +huomanneensa, että he olivat uskolliset useimmille Islamin määräämille +tavoille, ja että he paljon pitivät harsostaan, kunhan vaan joskus +saivat nostaa sen kasvoiltaan valittujen ja koeteltujen ystävien +läsnäollessa. Heidän vaatimuksensa eivät olleet sen suurempia, kuin +että heitä kohdeltaisiin vapaina, ajattelevina ja vastuunalaisina +olentoina, ja että heidän sallittaisiin, jos niin vaadittiin vaikkapa +verhottuina vastaanottaa miehiä ja puhella heidän kanssaan -- varsinkin +tulevan sulhasen kanssa. + +-- Yksistään näihin myönnytyksiin, vakuutti Djénane, me ja ne, jotka +tulevat jälkeemme, tyydymme ainakin puolen vuosisadan aikana, kunnes +olemme saavuttaneet korkeamman kehitystason. Sanokaa, hyvä ystävä, +ettemme pyydä sen enempää, jotta meitä ei pidettäisi mielettöminä ja +kumouksellisina. Sitäpaitsi rohkenen väittää, ettei kukaan profeettamme +kirjasta voi löytää ainoatakaan kohtaa, joka varsinaisesti vastustaisi +tätä toivomustamme. + +Illan lähestyessä, Andre hyvästellessään heitä tunsi, että Mélekin +ojentama pieni käsi poltti kuin tuli. + +-- Kauheata, huudahti André pelästyneenä:, kätenne polttaa, kuin olisi +teillä kova kuume. + +-- Eilisestä minulla on ollut kuume, joka kiihtyy kiihtymistään. Sen +pahempi kapteeni Omar-Beille! Ja tänä iltana en voi ollenkaan hyvin; +pääni tuntuu hirveän raskaalta... Ainoastaan tavatakseni teidät nousin +tänään vuoteeltani. + +Hän nojasi Djénanen käsivarteen. Saavuttuaan alas punasinervien +kukkien ja keltalehtien peittämälle tasangolle he päättivät olla +toisiaan tuntematta, sillä siellä oli muita käveleviä naisryhmiä +jotka hitaasti ja tapansa mukaan sulavanliikkeisesti jaloittelivat +Beikoksen laaksossa. Kaukaa André katseli kuinka he poistuivat, ja +tällä kertaa hänellä oli se tunne, ettei hän tätä enää koskaan näkisi +jälleen: laskevan syysauringon kultaamina noita kolmea vaiheajan +surevaa olentoa, jotka muistuttivat muinaisajan varjoilmestyksiä ja +jotka pitkin noita Rauhan laakson epätodellisilta vaikuttavia hienoja +nurmikenttiä poistuivat, yksi mustan harson, kaksi muuta valkoisten +harsojen verhoamina. + +Heidän kadottuaan näkymättömiin, André poikkesi erääseen puiden +siimeksessä olevaan pieneen turkkilaiseen kahvilaan ja tilasi +nargilepiipun, vaikkakin lokakuun ilta jo alkoi tuntua viileältä. +Hän asettui istumaan jättiläisplataanin juurelle, jota laskevan +auringon säteet valaisivat. Hänen sielussaan oli tapahtunut romahdus; +tuo Djénanen kohtaloonsa alistuminen oli särkenyt hänen unelmansa, +hänen viimeisen Itämaan unelmansa. Huomaamattaan hän oli suuresti! +luottanut siihen, että tämä suhde jatkuisi vielä hänen lähdettyään +Turkinmaalta; hän oli toivonut, että Djénane erotettuna hänestä ja +näkemättä miten hän vanheni, olisi kauan tuntenut häntä kohtaan tuota +ihanteellista rakkautta joka täten olisi säilynyt niiltä pettymyksiltä, +joista tavallinen rakkaus kuolee. Mutta ei, palanneena tuon Hamdin +luo, joka oli nuori, ja jota Djénane varmaankaan ei ollut herjennyt +intohimoisesti kaihoamasta, tuo nainen oli kokonaan menevä häneltä +hukkaan. + +-- Hän ei rakastanut minua niin suuresti, kuin luulin, -- näin hän +ajatteli; olenpa minä vielä kovin lapsellinen ja itserakas! Se oli +hyvin miellyttävää, mutta se oli teennäistä, ja nyt se on lopussa, tai +oikeammin, sitä ei koskaan ole ollutkaan... Tämä todistaa muuten, että +näytän yhtä vanhalta kuin olen, ja etten minä hänelle, enkä kenellekään +muulle enää merkitse mitään. + +André oli ainoa plataanien varjoon unhottunut nargilen polttaja. Kaunis +vuodenaika oli ehdottomasti päättynyt, tuo aika viileine iltoineen, +jotka kokosivat niin useita lähistön uneksijoita tähän laaksoon. +Taivaanrannalle kallistuva punerva aurinko ei enää levittänyt lämpöä; +se oli kylmä, ja André ajatteli: Itsepäisesti koetan pitkittää +viimeistä täällä viettämääni kesää, ja se on yhtä turhamaista, kuin +yrittää pitkittää nuoruuttani: nuo ajat ovat ainaiseksi olleet ja +menneet... + +Nyt laski aurinko Europan rannikon taakse, ja kaukaa kuuluivat +paimenten pillit, jotka kutsuivat vuohia. Ympärillä leviävä tasanko +harvoine kellastuneille puineen oli aivan autio ja oli muuttunut yhtä +kolkon näköiseksi kuin viime vuonna; hämärän ja varisevien lehteen +synkeys, eron synkeys, Djénanen menettämisestä aiheutunut suru, ja +elämän ehtoon läheneminen, kaikki tämä yhteensä oli sietämätöntä ja +tulkitsi liian kaunopuheisesti yleistä kuolemaa. + + + + +XLI. + + +Eräänä päivänä he olivat keksineet hyvin sukkelan keinon hätätilassa +lähettää toisilleen tietoja. Eräs noiden naisten ystävättäristä, +nimeltä Kiamouran oli valtuuttanut Andrén matkimaan hänen käsialaansa, +jonka epäluuloinen palvelusväki tunsi, jopa merkitsemään kirjeen +loppuun hänen nimensä. Sitäpaitsi hän oli Andrélle antanut monta +nimikirjaimillaan merkittyä; kirjekuorta, joihin omakätisesti oli +kirjoittanut Djénanen osoitteen. + +André saattoi siis kirjoittaa heille -- tosin verhotuin sanoin, peläten +asiaankuulumattomien katseita -- ja hänen kamaripalvelijansa, joka +oli tottunut käyttämään feziä ja rukousnauhaa, vei kirjeen suoraan +kolmen pienen rikollisen huvilaan. Joskus André oli edeltäpäin +tarkalleen sopinut ajasta, jolloin lähetti palvelijansa; joku hänen +ystävättäristään oli silloin kuin sattumalta eteisessä, josta neekerit +oli poistettu, ja voi silloin antaa suullisen vastauksen luotettavalle +sanantuojalle. + +Seuraavana päivänä André siis lähetti tuollaisen kirjeen, jonka alle +oli merkinnyt nimen Kiamouran, tiedustellen miten oli Mélekin kuumeen +laita ja kysyen, oliko heidän aikomuksensa yhä vielä lähteä retkelle +vuorella olevalle moskeijalle. Ja illalla hän sai Djénanelta kirjeen. +jossa mainittiin, että Mélek oli vuoteen omana, hänen kuumeensa kun oli +yhä kiihtynyt, ja että he kaksi eivät voineet poistua hänen luotaan. + +Siitä huolimatta hän yksin tahtoi tehdä tämän retken lokakuun +viidentenä päivänä, jonka he olivat määränneet viimeistä yhteistä +siellä käyntiänsä varten. + +Oli ihmeen kaunis syksyinen ilma; metsä tuoksui, mehiläiset surisivat. +Sinä päivänä hänestä tuntui, kuin olisi hän ollut vähemmin kiintynyt +turkkilaisystävättäriinsä, Djénaneenkin, ja kuin voisi hän antautua +entiseen elämäänsä _muualla_, missä heitä ei olisi. Hänestä tuntui +niinikään, että hän lähtöhetkellään kaihoisi vähemmin heitä, kuin +itse Itämaita, noita muuttumattomia Itämaita, joita hän oli ihaillut +aikaisesta nuoruudestaan asti, ja tätä kaunista kesää, joka oli +loppumaisillaan, tätä Aasian idyllistä soppea, jossa hän oli viettänyt +kaksi kesää vanhanajan rauhan ympäröimänä, puiden varjossa, hengittäen +lehtien ja sammalen tuoksua... Kuinka kirkkaasti päivä vielä tänään +paistoi! Ja nämä tammet, nämä purtojuuret, tämä vaaleanpunainen ja +kullalle hohtava kanervikko muistuttivat hänelle hänen kotimaansa +Ranskan metsiä niin suuresti, että hänessä äkkiä heräsivät entisajan +vaikutelmat, jotka olivat täyttäneet hänen mielensä lapsena, kun hänen +loma-ajan lopulla juuri tähän aikaan täytyi muuttaa pois maalta, +missä oli temmeltänyt niin monessa hauskassa leikissä taivasalla, +syyskuulla... + +Mikäli hän nousten pieniä sammal- ja kanervapeitteisiä polkuja +lähestyi vuoren huippua, josta avautui avara näköala, väheni Ranskaan +siirtävä harhaluulo, ja sensijaan esiintyivät turkkilaisen maiseman +ominaisuudet. Bosporin syvät lahdet avautuivat hänen jalkojensa +juuressa purjevene-jonoineen ja kylien ja linnojen reunustamme +rantoineen. Sisämaan puolella pisti niinikään silmään omituisuus, +nimittäin kukkuloiden ketju, joita peitti tiheä ja rehottava vihannuus, +laajat ja syvät metsät, jommoisia ei enää näe Ranskassa. + +Viimein saavuttuaan vuoren ylätasangolle, jota pieksivät kaikki +avaran taivaan tuulet, ja joka muodostaa vanhan yksinäisen moskeijan +esikartanon, hän näki joukottain turkkilaisnaisia istumassa ruohikolla; +he olivat tehneet sinne toivioretken, kulkien hyvin alkuperäisissä +härkien vetämissä vaunuissa. Heti kun he huomasivat hänet, he laskivat +peittävät harsot kasvoilleen. He muuttuivat mykiksi haamuiksi, jotka +vanhanaikaisen siron maalausryhmän tavoin erosivat Mustanmeren +äärettömästä taustasta, joka äkkiä kohosi, halliten taivaanrantaa. + +Silloin André ajatteli itsekseen, että tämän maan viehätys ja +salaperäisyys oli säilyvä hänen mielessään huolimatta kaikesta, +huolimatta Djénanen aiheuttamasta pettymyksestä jopa niiden siitä +harhaluulojen haihtumisesta, joka tietää, elonpäivän kallistumista +iltaansa... + + + + +XLII. + + +Seuraava päivä oli perjantai, eikä André tahtonut laiminlyödä käymästä +Aasian Suolattomilla-Vesillä, sillä olihan tämä oleva kaikkein +viimeinen kerta. Hänen soutajien kanssa veneestä tekemänsä välikirja +kului umpeen samana iltana, ja sitäpaitsi oli kaikkien lähetystöjen +määrä seuraavalla viikolla muuttaa takaisin Konstantinopoliin; oleskelu +Bosporin rannalla oli loppumaisillaan. + +Keskipäivän päivä ei saattaisi olla kirkkaampi ja tyynempi; ellei olisi +ollut tavallista vähemmän veneitä jo hiukan aution joen varsilla, olisi +voinut luulla, että oli kauniin elokuun perjantai. Tottumuksesta, ja +kaikesta huolimatta, kiintymyksestäkin, hän käski soutaa veneensä +ystävättäriensä kesäasunnon suljettujen ikkunoiden ohi... Pieni +valkoinen merkki oli paikoillaan! Mikä selittämätön yllätys! Tulivatko +he todella? + +Suolattomien-Vesien lähiniityt pienen sievän joen rannoilla hohtivat +kuin kulta maahan levinneistä lakastuneista lehdistä, ja puista +huomasi, että syksy oli tullut. Kuitenkin saapuivat useimmat veneet, +jotka tavallisesti nähtiin täällä, ja haaremien kaunottaret hymyilivät +André Lhérylle ohikulkiessaan viimeiseksi hyvästiksi salaa harsojensa +alla. + +Hän odotti kauan ja tähysteli joka taholle, mutta hänen ystävättärensä +eivät saapuneet; päiviä joutui, huviretkeilijättäret alkoivat palata +kotia. + +André päätti niinikään lähteä paluumatkalle ja oli saapunut lähelle +joen suuta, kun äkkiä näki kauniissa veneessä, jonka soutajilla oli +hopealla kirjaillut siniset puvut, yhden ainoan naisen, pää verhottuna +valkoiseen jakmakiin, joka jättää silmät paljaiksi. Todennäköisesti +tuo nainen istui korkeilla patjoilla, sillä hän näytti siinä veneessä +istuessaan tavattoman korkealta; ilmeisesti hän oli järjestänyt +istumasijansa näin, jotta hänet helpommin huomaisi. + +He kohtasivat toisensa, ja nainen kiinnitti häneen terävän katseen; +se oli Djénane! .. Noita pronssinvihreitä silmiä pitkine vaaleine +ripsineen, jotka hän koko vuoden oli peittänyt häneltä, ei voinut +verrata eikä liioin sekoittaa muihin... André värähti tämän +odottamattoman ilmestyksen edessä, joka kohoni vallan lähellä häntä, +mutta soutomiesten vuoksi täytyi olla varovainen, ja sentähden he +liikkumatta kulkivat toistensa ohi, antamatta toisilleen mitään merkkiä. + +Mutta heti sen jälkeen André käski kääntää veneensä, vielä kerran +kohdatakseen Djénanen, hänen palatessaan myötävirtaa. Tuskin ketään oli +jäljellä, kun he taas nopeasti kohtasivat ja kulkivat toistensa ohi. +Ja tämän toisen kohtaamisen hetkenä valkeamusliinisen jakmak-hunnun +ympäröimä pää kuvastui selvänä vanhan hautuumaan synkkien sypressien ja +hautapatsaiden muodostamasta taustasta, joka kohoaa siinä joen rannasta +-- sillä tässä maassa on hautausmaita kaikkialla, alinomaan palauttaen +mieleen kuoleman ajatuksen. + +Aurinko oli alhaalla ja sen hohde punainen; oli aika palata kotia. +Nuo molemmat veneet poistuivat melkein yht'aikaa kapealta joelta ja +alkoivat soutaa Bosporia pitkin komean iltavalaistuksen hohteessa, +Andrén vene noin sadan metrin päässä Djénanen veneen jäljessä... Kaukaa +André näki hänen nousevan veneestä marmoriselle rantasillalle ja +menevän synkkään asuntoonsa. + +Djénane oli tehnyt jotain varsin merkillistä: hän oli yksin lähtenyt +Suolattomille-Vesille -- lisäksi pelkkä jakmak-huntu päässä, voidakseen +näyttää silmiänsä ja painaa niistä häviämättömän muiston ystävänsä +mieleen. Mutta André, joka ensin oli kyllin suureksi arvannut tämän +omituisen ja liikuttavan teon, muisti äkkiä erään "Medjé" kirjansa +kohdan, missä kertoi jotain samanlaista juhlallisesta katseesta, joka +vaihdettiin veneessä eronhetkellä. + +-- Siinä hän teki hyvin kiltisti -- näin hän alakuloisena ajatteli; +mutta sekin oli hieman teennäistä, hän tahtoi jäljitellä Nedjibétä... +Eikä se estä häntä muutaman päivän kuluttua avaamasta syliään Hamdille. +-- + +Ja hän jatkoi venematkaansa Bosporin aasianpuoleista rantaa pitkin; +monet talot olivat jo tyhjät, tarkasti kiinniteljetyt; useat +puutarhaportit olivat salvassa ja umpeensa kasvaneet purppuranpunaisia +metsäviiniköynnöksiä. Kaikkialla näki syksyn, lähdön, lopun merkkejä. +Muutamilla sivullisilta kielletyillä pienillä rantasaloilla oli +vielä joitakuita naisia, jotka maalla viivähtäneinä olivat tulleet +istuutumaan veden ääreen tänä huvikauden viimeisenä perjantai-iltana; +heidän silmänsä -- ainoa, minkä näki heidän kasvoistaan -- kuvastivat +surua, joka heräsi pikaisesta haaremin paluusta ja tulevan talven +pelosta. Ja Bengalin tulen tavoin laskeva aurinko loi valaistustaan +kaikkeen tähän alakuloisuuteen. + +Kun André oli palannut Terapiassa olevaan asuntoonsa, tulivat hänen +soutajansa sanoman hänelle korulauseiset jäähyväisensä; he olivat +muuttaneet ylleen yksinkertaiset pukunsa, ja kukin toi takaisin +huolellisesti kokoon käärittynä Brussan harsokankaasta tehdyn kauniin +paitansa ja komean punakeltaisen samettitakkinsa. He jättivät niinikään +takaisin samanvärisen pitkän maton, vallan teeskentelemättä kehottaen +häntä kuivattamaan sitä, se kun oli merivedestä läpimärkä. André +katseli näitä ryysypaitaisia, joiden kultakirjaukset auringonpaisteesta +ja kosteudesta olivat saaneet samaa vaskenruostetta, kuin vanhat +arvokkaat metalliset romuesineet. Mitä hän niillä tekisi? Eiköhän +häntä pahoittaisi vähemmin, jos hävittäisi ne, kuin jos ottaisi ne +mukaansa kotimaahan, jossa hän joskus myöhemmin löytäessään nämä yhä +haalistuneemmiksi käyneet muistoesineet, synkkänä virkahtaisi: "Nämä +olivat soutajieni puvut muinoin, sinä valoisana aikana, jolloin asuin +Bosporin rannalla." + +Hämärä laskeutui. André pyysi sitä turkkilaista palvelijaansa, +joka ennen oli ollut paimen Eski-Shehirissa, ottamaan tummaäänisen +huilunsa ja soittamaan saman sävelmän kuin viime vuonna; se oli +eräänlainen metsäläisfuuga, joka nyt tulkitsi hänelle kaikkea sitä +sanoin kuvaamatonta, mikä tässä paikassa ja näissä erikoisoloissa +liittyi kesän lopun nostamiin tunteisiin. Sitten hän nojasi ikkunaansa +ja seurasi veneensä poistumista; sen soutajat olivat jälleen +muuttuneet köyhiksi venemiehiksi, jotka lyhyin päivämatkoin kulkivat +Konstantinopoliin, siellä pestautuakseen uuden isännän palvelukseen. +Kauan hän katseineen seurasi tuota yhä tummenevaa vedenpintaa pitkin +poistuvaa valkeata ja kapeata esinettä, jonka häipyminen harmaaseen +iltahämyyn hänestä tuntui kahden Itämailla viettämänsä kesän katoamisen +vertauskuvalta. + + + + +XLIII. + + +Lauantaina, lokakuun seitsemäntenä päivänä, joka oli hänen viimeinen +Bosporin rannalla viettämänsä päivä, Djénane kirjoitti hänelle, että +Mélekillä oli kovempi kuume, että perheen vanhat jäsenet olivat +levottomat, ja että vielä samana päivänä palattaisiin kaupunkiin +hakemaan lääkärinapua. + +Kaikki lähetystöt kokosivat tavaroitaan matkalaukkuihin. André joudutti +matkavalmistuksiaan, saadakseen aikaa ennen pimeän tuloa soutaa +vastakkaiselle rannalle sanomaan hyvästi Valta-Herran-Laaksolle. Hän +saapui sinne myöhään, taivas oli suurten nopeasti kiitävien synkkien +pilvien peittämä, joista putoili sadepisaroita. Laakso oli autio, +ja puiden juurella olevat pienet kahvilat olivat jo edellisestä +illasta asti olleet suljettuina. Hän hyvästeli paria yksinkertaisia +turbaanipäistä miestä, jotka asuivat seudun majoissa -- sitäpaitsi +hyvää keltaista koiraa ja kilttiä harmaata kissaa, jotka kuuluivat +laakson vaatimattomiin asujamiin; nämä olivat kahden kesäin aikana +olleet hänen tuttaviaan ja näyttivät tajuavan, että hän nyt erosi +heistä ainaiseksi. Sitten hän hitaasti kuin hautajaissaatossa kulki +ympäri aidatun niityn, joka nyt oli autiona, mutta jonka hienoa ruohoa +ja myrkkyliljojen punasinerviä kukkia hänen ystävättärensä pitkät +harsot niin usein olivat hiipaisseet. + +Tätä kävelyä kesti iltahämyyn asti, jolloin tähdet alkoivat tuikkia +ja kuljeskelevien koirien haukunta alkoi kaikua. Lopetettuaan tämän +toivioretkensä hän saapui laakson suulla olevaan kookkaiden plataanien +muodostamaan pyhään lehtoon, ja silloin oli jo aivan pimeä, niin +että hän kompastui puunjuuriin, jotka isojen käärmeiden kaltaisina +kiemuroina piilivät lakastuneiden lehtien alla. Pimeässä hän palasi +pienelle laiturille, missä jokainen kivilaatta oli hänelle tuttu, ja +astui veneeseensä palaten Europan rannikolle. + + + + +XLIV. + + +Bosporilla on koko yön ulvonut Mustanmeren tuuli, jonka kamala ääni +pian melkein lakkaamatta on kuuluva neljän tai viiden talvikuukauden +aikana. Aamuyöstä myrsky yltyy, järkyttäen Andrén asuntoa, näin luoden +lisää synkeyttä hänen viimeiseen heräämiseensä Terapiassa. + +Mikä kamala ilma! sanoi hänen kamaripalvelijansa avatessaan ikkunat. + +Vastapäätä, Aasian kukkuloilla, liitelevät tummat pilvet niin +matalalla, että ne melkein koskettelevat myrskyn raastamia puita. + +Ja tämän hurjan sään vallitessa ja rankkasateen pieksemänä +André tänään kulkee viimeinen kerran alas Bosporia, sivuuttaen +ystävättäriensä kesäasunnon, jossa kaikki on suljettua ja teljettyä, +ja jonka marmorilaiturilla kuivuneet lehdet kiertelevät hurjassa +tanssinpyörteessä. + +Illalla hän jo on ehtinyt asettua asuntoonsa Konstantinopolissa, mutta +valitettavasti niin lyhyeksi aikaa ennen lopullista lähtöänsä. Ei +ole jäljellä muuta kuin viisikymmentä päivää, sillä hän on päättänyt +palata Ranskaan meriteitse ja astua laivaan marraskuun 30 päivänä. +Tämän päätöksen hän on tehnyt yksinomaan sentähden, että hänellä olisi +edeltäpäin määrätty, muuttumaton lähtöpäivä, johon on mukautuminen. + +Djénanen myöhään illalla saapunut kirje kertoi lääkärien lausunnon: +aivokuume, hyvin ankaralaatuinen; pikku Mélek parka epäilemättä +siihen kuolee, hän kun lisäksi on niin suuren hermokiihotuksen, +kapinallisuuden ja uuden avion aiheuttaman kauhun heikontama. + + + + +XLV. + + +Lokakuun kahtena loppuviikkona, joiden aikana Mélek kamppaili kuoleman +kanssa, oli ilma melkein muuttumatta kaunis, auringon paistaessa +himmeän surumielisesti. Koulupoikien tavoin André joka ilta pyyhki +kuluneen päivän numeron almanakastaan, jossa lokakuun 30 päivä oli +merkitty ristillä. Hän oleskeli enimmäkseen Stambulissa, nauttiakseen +niin kauan kuin suinkin turkkilaiselämästä, joka niin pian oli päättyvä +häneltä. Mutta täällä, samoin kuin Bosporin rannalla, syksyn synkkyys +lisäsi hänen matka-ajatustensa herättämää alakuloisuutta; nyt olikin +jo melkein liian kylmä istua taivasalla, uneksimassa nargilen ääressä, +paljasoksaisten puiden juurella, pyhien moskeijain edustalla. + +Luonnollisesti hän ei enää tavannut ystävättäriänsä, sillä Djénane +ja Zeyneb eivät poistuneet kuolevan äärestä. Lopun lähestyessä he +kiinnittivät ikkunaristikkoihin niin pienen valkoisen merkin, että +sitä tuskin huomasi; se merkitsi: hän elää vielä; oli sovittu siten, +että sininen merkki tietäisi: kaikki on lopussa. Joka aamu ja sitten +pari kertaa päivän kuluessa meni hän, Jean Renaud tai kamaripalvelija +Khassim-Pashan hautausmaan ohi, levottomina katsellen tuota ikkunaa. + +Tällä ajalla siinä talossa, missä kuoleva nuori nainen lepäsi, vallitsi +harras hiljaisuus, ja vanhojen perheenjäsenten pyynnöstä imanit +rukoilivat lakkaamatta. Tuo Islam, vanha Islam, joka tuudittaa kuolevat +taivaalliseen lepoon, sulki yhä likemmin syliinsä tuon kapinallisen +lapsen, joka asteittain alistui sen vaikutukseen ja nukahti pelotta; +epäily ei muuten hänessä ollut parantumaton, vaan oli veres oksastus +ammoisista ajoista periytyneen rauhallisuuden ja uskon rungossa. Ja +lopulla eivät lapselliset uskonnolliset menot, jotka suhtautuvat +koraaniin samoin kuin Lourdes'issa noudatetut hartausmenot, eikä +molempien perheen kunnianarvoisien vanhusten taikauskokaan eivät enää +loukanneet tuota vielä äsken niin epäuskoista nuorta naista, sillä nyt +hän salli, että häneen kiinnitettiin taikaesineitä, ja että dervishit +lukivat loihtuja hänen vaatteidensa yli; siunautettiinpa Eyoubin +moskeijassa hänen Parisin muotiliikkeestä tilatut hienot paitansa, +tai lähetettiin ne vielä kauemmaksi, aina Skutariin asti, ulvovien +dervishien luo, joiden hengityksellä on parantava voima niin kauan kuin +he ovat haltioissaan, kauan avuksi huudettuaan Allah'ta. + +Lokakuun lopulla Mélek oli kaksi päivää ollut ääneti ja todennäköisesti +tajuttomana ja vaipuneena raskaaseen kuumenneen, jonka lääkärit +sanoivat merkitsevän kuoleman lähestymistä. + + + + +XLVI. + + +Marraskuun toisena päivänä Zeyneb, joka valvoi Mélekin vuoteen ääressä, +kääntyi äkkiä pelästyksestä väristen: puolihämäräisen huoneen +taustasta kohosi syvästä hiljaisuudesta hyvin lempeä, raikas ääni, +joka luki rukouksia. Hän ei ollut kuullut tuon nuoren hunnutetun tytön +tulevan sisään. Mitä hän tekikään siellä, koraani kädessä? Nyt hän +jo ymmärsi: rukous kuolleiden puolesta! Turkinmaalla on tapana että +kun talossa on kuoleva, saman kaupunginosan tytöt ja naiset tulevat +vuoroin lukemaan rukouksia. He astuvat ilman muuta sisään huoneeseen, +sanomatta nimeään, nostamatta harsoaan, tuntemattomina ja onnettomuutta +ennustavina; heidän läsnäolonsa on kuoleman enne, samoin kuin +katolilainen pappi, joka tuo viimeisen voiteluksen. + +Mélek olikin ymmärtänyt, ja hänen silmänsä, jotka kauan olivat olleet +suljettuina, aukenivat jälleen, hän oli nyt siinä salaperäisessä +paremmuuden tilassa, joka melkein aina on havaittavissa vähää ennen +kuolemaa. Ja hän jaksoi taas vähän käyttää ääntänsä, jonka saattoi +luulla jo ainaiseksi sammuneen, ja hän sanoi tuntemattomalle tytölle: + +-- Tulkaa lähemmäksi, en oikein kuule... Älkää luulko, että minä +pelkään... Lukekaa kovemmin... niin ettei mene hukkaan... + +Sitten hän itse tahtoi lukea muhamettilaisen uskontunnustuksen, ja +ojentaen rukousasentoon pienet läpikuultavan kalpeat kätensä, hän +lausui nämä pyhät sanat: + +"Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah, ja Muhammed on hänen profeettansa..." + +Mutta ennenkuin hän oli lukenut loppuun uskontunnustuksensa, mikä +tapahtui melkein henkäyksenä, ojennetut heikot kädet vaipuivat ales. + +Silloin tyttö, jonka nimeä ei tiedetty, jälleen avasi koraaninsa ja +jatkoi lukemistaan. Mikä suloinen poljento, mikä rauhoittava tuuditus +noissa Islamin rukouksissa, varsinkin kun niitä lukee tiheän hunnun +verhoama nuori tyttö... Myöhäiseen yöhön nämä tuntemattomat hurskaat +naisolennot tulivat ja poistuivat äänettömästi kuin varjot, eikä siis +tullut keskeytystä siihen sulosointuiseen rukoilemiseen, joka helpottaa +manalle-muuttoa. + +Usein toisiakin henkilöitä tuli hiipien varpaisillaan huoneeseen, +kumartuen sanaakaan sanomatta kuolinvuoteen yli. Nämä olivat: äiti, +hiljainen ja hyvä olento, aina niin vaatimaton, että häntä tuskin +huomasi; molemmat vanhat isoäidit, jotka eivät voineet alistua +välttämättömyyteen, tuijottaen sanattomina ja melkein ankaroina syvässä +epätoivossaan; lisäksi isä, Mehmed-Bei, jonka kasvot olivat nääntyneet +surusta ja kenties tunnonvaivoista; oikeastaan hän jumaloi tytärtään +Mélekiä, mutta taipumattoman järkähtämättä noudattamalla vanhoja tapoja +hän oli syössyt tyttärensä kuolemaan. Kävijöiden joukossa oli niinikään +entinen kotiopettajatar, neiti Tardieu, joka vallan vavisten astui +huoneeseen; hänet oli noudettu loppupäivinä Mélekin nimenomaisesta +pyynnöstä, mutta vaikka häntä siedettiin, oltiin hänelle vihamielisiä, +häntä kun pidettiin onnettomuuden aiheuttajana. + +Kuolevan silmät olivat jälleen ummistuneet; joskus hänen kätensä +vavahtivat ja huulensa värähtivät, mutta muuten hän ei antanut +elonmerkkiä. + + + + +XLVII. + + +Kello neljän vaiheella aamulla. Sinä yönä valvoi Djénane. Tuntematon +naisvieras, jonka rukous täytti tämän haaremihuoneen, kohotti äkkiä +äänensä keskellä juhlallista hiljaisuutta ja luki haltioituneena, +ikäänkuin hänellä olisi ollut se tunne, että _jotain tapahtui_, +millä oli ratkaiseva merkitys. Djénane, joka lakkaamatta painoi +käsillään toista Mélekin pienistä verettömistä käsistä, huomaamatta, +että se oli käynyt kylmäksi, säpsähti kauhistuneena, tuntiessaan +olkaansa kosketeltavan; kaksi heikkoa lyöntiä, jotka tiesivät synkkää +huomautusta... Hyi noita inhottavan, ennen näkemättömiä vanhan akan +kasvoja, jotka pistivät esiin hänen takaansa, äänettömästi ilmestyneinä +huoneeseen lukottomasta ovesta; se oli leveäharteinen eukko, mutta +kalpea ja luiseva; sanaakaan sanomatta hän viittasi Djénanea poistumaan. + +Epäilemättä tämä nainen oli kauan ollut vahdissa käytävässä, ja vasta +silloin kun tarkka ammattivaistonsa ilmaisi, että hetki oli tullut, hän +lähestyi ryhtyäkseen tehtäväänsä. + +-- Ei, ei! sanoi Djénane, heittäytyen vainajan yli, ei vielä! En tahdo, +että viette häntä pois! + +-- No, no, sanoi vanha nainen, ja sysäsi hänet arvonsa tuntevana +syrjään, enhän tee hänelle mitään pahaa. + +Tuo nainen oli ruma, mutta ei siltä häijynnäköinen, päinvastoin ilmeni +hänen kasvoissaan synkkää sääliä ja ennen kaikkea suurta väsymystä. +Niin monta katkottua haareminkukkaa oli hänen jo täytynyt kantaa pois +vahvoilla käsivarsillaan, tämän "ruumiin pesijättären." joksi hänen +kaltaisiaan kutsutaan. + +Hän otti kuolleen syliinsä, kuin sairaan lapsen, ja vainajan kauniit +punervat hiukset valuivat hänen hirvittäville hartioilleen. Kaksi hänen +avustajanaistaan -- kaksi vielä kammottavampaa vanhaa ammattilaista +-- odotti etuhuoneessa kynttilät kädessä. Djénane ja rukoilijanainen +seurasivat heitä käytäviin ja eteisiin, jotka olivat kylmät ja +hiljaiset aamunsarastuksessa, ja tuo synkkä joukko suuntasi askeleensa +portaisiin. + +Näin siis Mélek-Sadiha-Saadet kahdenkymmenen ja puolen vuoden +ikäisenä kuoli kauhun murtamana, kun hänet pakotettiin toistamiseen +heittäytymään aviomiehen syliin... + +Kun oli astuttu alas portaita, saapuivat vanhat eukot taakkoineen +pohjakerroksessa olevaan saliin, joka kuului tämän vanhan rakennuksen +taloushuoneistoon; se oli eräänlainen marmoripermantoinen +tarjoiluhuone, jonka keskellä oli maalaamaton valkoinen puupöytä, amme +täynnä höyryävää kuumaa vettä ja kolmijalalle levitetty raiti; nurkassa +oli ruumisarkku -- ohuista laudoista tehty, niinkuin Turkinmaalla +on tavallista -- ja lopuksi lattialla sauvan ympärille kääritty +vanhanaikainen shaali, niin sanottu "validé", jommoisia rikkailla +käytetään paarivaatteena. Kaikki tämä oli valmistettu edeltäpäin, sillä +Islamin maissa hautauksen täytyy tapahtua hyvin nopeasti. + +Kun vanhat naiset olivat laskeneet nuoren vainajan lyhyelle pöydälle, +valuivat hajalla olevat kauniit punervat hiukset lattiaan asti. +Ennen toimeensa ryhtymistä, he viittaisivat Djénanea ja tuntematonta +verhottua naista poistumaan. He vetäytyivät juuri itsestään odottamaan +oven ulkopuolella. Zeyneb, joka ikäänkuin aavistaen mitä tapahtui +oli herännyt, liittyi odottajiin -- ja hän oli vielä valkeampi kuin +vainaja, silmien ympärillä tummemmat kehät. Kaikki kolme he seisoivat +jäykkinä kauhusta, mielikuvituksessaan seuraten tämän viimeisen +puhdistuksen yksityiskohtia, kuunnellen valuvan veden kolkkoa ääntä +ja tuossa kaikuvassa huoneessa siirrettyjen esineiden kolinaa. Ja kun +kaikki oli valmista, kutsui pitkä eukko heitä: -- Tulkaa nyt katsomaan +häntä? + +Ruumis oli laskettu kapeaan arkkuunsa, kääritty valkoisiin, paitsi +kasvoja, jotka vielä olivat paljaat viimeisiä suudelmia varten. Ei +oltu voitu täydelleen sulkea hänen silmiään eikä suutansa; mutta hän +oli niin nuori, ja hänen hampaansa olivat niin valkoiset, että hän yhä +vielä oli viehättävän kaunis, kasvoissa lapsellinen ilme ja huulilla +alakuloinen hymy. + +Nyt herätettiin koko talon väki, jotta he tulisivat suutelemaan +vainajaa, isä, äiti, molemmat isoäidit, jäykät vanhat sedät, jotka jo +joku päivä sitten olivat menettäneet jäykkyytensä, palvelijattaret ja +orjat. + +Ison talon täyttivät sytytetyt valot, kiireiset askelet, huokaukset ja +nyyhkytykset. + +Viimeksi saapui toinen isoäideistä, samalla Djénanen äidinäiti, ja +molemmista vanhoista naisista pelottavin; hän oli jo muutaman päivän +ollut vieraana talossa, ja juuri kun saapui tämä vanhoillinen kandin +puoliso, ankara muhametinuskoinen ja erikoisen vihainen sille uudelle +liikkeelle, joka oli riistänyt häneltä hänen lastenlapsensa -- oli +siellä pelokas opettajatar, neiti Tardieu polvillaan ruumisarkun +ääressä. Molemmat naiset katselivat toisiaan hetkisen vaieten, toinen +hirvittävänä, ja toinen nöyränä ja kauhistuneena: + +-- Menkää tiehenne! sanoi vanha nainen turkinkielellä, vavisten +vihasta. Mitä teillä enää on täällä tekemistä? Tehtävänne on loppuun +suoritettu... Ettekö kuullut mitä sanoin, menkää tiehenne! + +Mutta alkaessaan vetäytyä pois huoneesta tuo nuori naisparka katsoi +häneen niin vilpittömästi ja epätoivoisesti ja silmät täynnä +kyyneleitä, että vanhan naisen äkkiä valtasi surku. Epäilemättä hän +äkkiä käsitti, mitä ei vuosikausina ollut tunnustanut, että opettajatar +oli ainoastaan ollut edesvastuuton välikappale ajanhengen palveluksessa. + +Silloin hän ojensi hänelle kätensä, huudahtaen: Anteeksi!... + +Ja nämä molemmat naiset, jotka siihenasti olivat olleet toisilleen niin +vihamieliset, itkivät nyyhkyttäen toistensa käsivarsiin kietoutuneina. +Vakaumusten, rotujen, ikäkausien eroavaisuus olivat kauan erottaneet +heidät, mutta molemmat olivat hyväsydämiset ja äidilliset, alttiit +hellyyden ja katumuksen tunteille. + +Ikkunasta sisälle tunkeva himmeä valo ilmoitti, että tämä marraskuun yö +oli päättynyt. Djénane muisti nyt Andrén, nousi huoneeseensa noutamaan +sinistä nauhaa, jonka sopimuksen mukaan toisen merkin sijalle kiinnitti +saman ikkunan ristikkoon. + + + + +XLVIII. + + +Kamaripalvelija oli aamun koittaessa ollut katsomassa merkkiä, ja +vallan pelästyneenä hän kiiruhti takaisin Peraan. + +-- Neiti Mélek on varmaankin kuollut, hän sanoi isännälleen, +herätettyään hänet: he ovat kiinnittäneet ikkunaan sinisen merkin, +jonka juuri näin... + +Hänellä oli monta kertaa ollut tilaisuus puhua Mélekin kanssa +ovenraosta, käydessään toimittamassa Andrén vaarallisia asioita; olipa +Mélek ollut niin ystävällinen, että paljasti kasvonsa, kiittäessään +häntä hänen vaivoistaan. Hänen mielestään hän oli _neiti_ Mélek, hän +kun näytti niin nuorelta. + +Tuntia myöhemmin André sai Djénanelta tiedon, että vainaja +keskipäivällä vietiin moskeijaan; hän läksi siis ennen kello 11 +Khassim-Pashaan. Hän oli pukeutunut feziin ja työläispukuun, jotta ei +pistäisi silmään, sillä sopivana hetkenä hän tahtoi tulla ruumisarkkua +hyvin lähelle, koettaakseen täyttää Islamin määräämän pyhän +velvollisuuden vainajata kohtaan. + +Ensin hän odotti syrjässä, läheisellä hautausmaalla. Ja ennen pitkää +hän näki muutamien outojen henkilöiden olkapäillään kantavan ulos +talosta kevyen arkun, niinkuin turkkilainen tapa vaatii. Ruumisarkun +ympärille oli kääritty vanha shaali, oikea "validé"-shaali puna- ja +vihreäraitainen, hienoine Kashmiri-kuvioineen; pieni valkoinen harso +oli laskettu kannelle, pään puolella, merkkinä siitä, että vainaja +oli nainen, ja hämmästyttävästi poikkeamalla vanhasta tavasta, oli +vaatimaton ruusuvihko neulalla kiinnitetty shaaliin. + +Turkkilaisilla toimitetaan hautaus paljoa pikemmin kuin meillä, +eikä lähetetä kutsuja hautajaisiin. Niihin saa tulla kuka tahansa, +sukulaiset, ystävät, jotka ovat saaneet tapahtumasta tiedon, naapurit, +palvelijat. Ei koskaan näe naisia näissä valmistuksitta toimeen +pannuissa hautajaissaatoissa, eikä pyydettyjä kantajia; ohikulkijat +suorittavat kantajien tehtävän. + +Marraskuun aurinko paistoi kauniina, päivä oli kirkas ja tyyni; Stambul +säteili kauempana, kohoten muuttumattomana ohuesta syyssumusta, joka +alempana verhosi Kultaisen- Sarven. + +Mélekin arkku siirtyi usein olalta toiselle, sillä kaikki +vastaantulijat tahtoivat täyttää pyhän velvollisuuden, muutaman +hetken kantamalla tuntematonta vainajaa. Jonon etunenässä kulki kaksi +pappia, vihreät turbaanit päässä, satamäärä kaikensäätyisiä miehiä +astui arkun jäljessä; näiden joukossa oli muutamia vanhoja dervishejä +maagi-päähineineen; astuessaan he veisasivat virsiä korkealla ja +synkällä äänellä, joka muistutti talvi-illoin metsästä kuuluvaa susien +ulvontaa. + +Suunnattiin kulku vanhalle moskeijalle, joka oli kaupungin laidalla, +melkein maalla, autiossa notkoissa. Mélekin arkku laskettiin alas +esikartanon kivilaatoille, ja imanit lukivat kimakoin kurkkuäänin +hautajaisrukouksensa. + +Siellä viivyttiin lähes kymmenen minuuttia, sitten saatto jälleen läksi +liikkeelle, laskeutuen alas lahden rantaan, sieltä kulkeakseen veneissä +vastakkaisella rannalla olevalle isolle Eyoubin hautausmaalle, missä +Mélek oli saava viimeisen leposijansa. + +Kun lähestyttiin Kultaisen-Sarven kohdalla olevaa kaupunginosaa, missä +oli paljon väkeä, liikkui ruumissaatto hitaasti, siihen kun liittyi +useita. Siellä soutajat ja merimiehet vuoroonsa kantoivat pikku +Mélek vainajaa. André, joka tähänasti oli epäröinyt, lähestyi nyt +vihdoinkin, varmana siitä, ettei häntä tässä tungoksessa tunnettaisi; +hän kosketteli kädellään vanhaa validé-shaalia, ojensi olkansa ja tunsi +nuoren ystävättärensä arkun hetken lepäävän sillä, kulkiessaan siten +parikymmentä askelta rantaa kohti. + +Sitten hän kokonaan poistui, peläten, että hänen itsepäinen +saattamisensa voisi herättää huomiota... + + + + +XLIX. + + +Viikkoa myöhemmin molemmat eloon jääneet, Djénane ja Zevneb, pyysivät +Andréta tulemaan Sultan-Selimiin. Tuossa entisessä yksinkertaisessa, +syrjäisessä ja synkässä pienessä talossa he tapasivat toisensa +viimeistä edellisen kerran elämässään, ja molemmat naiset olivat vallan +mustiin puetut, tiheät mustat harsot kasvoilla. + +He eivät puhuneet muusta kuin vainajasta, hänestä, joka oli +"vapautettu", niinkuin heidän sanansa kuului, ja André sai kuulla +kaikki yksityiskohdat hänen viimeisiltä hetkiltään. Hänestä tuntui +siltä, etteivät he itkeneet mustien harsojensa alla, molemmat tuntuivat +vakavilta ja tyyntyneiltä. Zeynebin mielestä tuollainen vapautuminen +oli vallan luonnollinen, sillä eihän hän itse enään oikeastaan kuulunut +tähän matoiseen maailmaan. Mutta häntä ihmetytti, että Djénane oli niin +tyyni. + +Äkkiä André, ajatellen sanovansa jotain hauskaa, virkkoi lempeästi ja +ystävällisesti: "Minulle osoitettiin Hamdi-Beitä viime perjantaina +Yidizissä, hän oli käytökseltään hieno, aistikas ja kasvoiltaan +kaunis." Mutta Djénane keskeytti, kiivastuen ensi kerran: "Minä pyydän, +André, älkäämme enää puhuko siitä miehestä." + +Zeyneb kertoi hänelle sitten, että perheessä, joka oli kokonaan lamassa +Mélekin kuoleman johdosta, ei sillä haavaa ajateltu tuota avioliittoa. + +Todella André oli kohdannut Hamdi-Bein ja oli hänestä saanut tuon +vaikutuksen. Jopa hän siitä asti koetti itselleen vakuuttaa: "Olenpa +onnellinen siitä, että pikku ystävättäreni mies on sellainen." Mutta +tämä kuulosti ontolta, sillä oikeastaan hän kärsi enemmän nähtyään +Hamdin ja todettuaan hänen ulkomuotonsa viehätyksen ja ennen kaikkea +hänen nuoruutensa. + +Erottuaan heistä ja lähdettyään, niinkuin monasti ennen, pitkälle +taipaleelle, joka erotti tämän talon hänen asunnostaan, Stambul teki +entistään enemmän häneen kaupungin vaikutuksen, joka katoaa, joka +surkeasti länsimaalaistuu ja vajoaa jokapäiväisyyteen, levottomaan +hyörinään, rumuuteen. Sultan-Selimin lähistössä olevien hiljaisten +katujen jälkeen hän saapui alempana, lähellä siltoja oleviin +kaupunginosiin ja tunsi inhoa nähdessään nuo vilisevät kansanjoukot, +joiden hääriminen on loppumaton; keskellä kapeiden pikkukatujen +lokaa ja illan kylmää sumua kaikki nuo ihmiset kiireissään myivät +ja ostivat tuhansia mitättömiä esineitä ja likaisia ruokatavaroita; +nämä henkilöt eivät enää olleet turkkilaisia, vaan sekaannus kaikista +länsimaalaisista roduista. Feziä he tosin vielä käyttivät päähineenä, +mutta puolet heistä ei huolinut arvokkaisuudestaan sen vertaa, +että olisi säilyttänyt kansallispukuansa, vaan pynttäsivät ylleen +europpalaisia ryysyjä, hylkytavaraa suurkaupungeistamme, joita tänne +tuodaan laivalastittain. + +Hän ei koskaan ennen ollut niin tarkasti kuin nyt pannut merkille +tehtaita, joiden torvista siellä täällä nousi savua, eikä niitä +tyylittömiä taloja, jotka olivat europpalaisten esikaupunki-talojen +jäljittelyjä. "Itsepäisesti tahdon yhä edelleen nähdä Stambulin +sellaisena, kuin se ei enää ole -- näin hän ajatteli -- se luhistuu +kokoon, se on mennyttä kalua. Nyt täytyy alinomaan kiltisti valita +mitä tahtoo katsella, ja ne paikat, joilla tahtoo käydä; ylhäisillä +kukkuloillaan moskeijat vielä kohoavat entisellään, mutta kaikki +alempana olevat kaupunginosat ovat jo 'edistyksen' turmelemia, joka +on saapunut huimaa vauhtia, tuoden mukanaan kurjuuttaan, alkoholiaan, +epätoivoaan ja räjähdysaineitaan. Länsimaiden huono henki on kulkenut +yli kaliifien kaupunginkin; sekin on _havahtunut_ samaan tapaan kuin +naiset sen haaremeissa." + +Mutta sitten hän ajatteli vielä alakuloisempana: "Mitä tämä lopulta +minua liikuttaa? Enhän minä pian enää ole tämän maan väkeä. Päivänä, +joka pian tulee, nimittäin marraskuun 30:ntenä, lähden täältä +epäilemättä ainaiseksi. Lukuunottamatta Nedjibén valkoisia hautakiviä, +joiden tulevaisuus vielä huolestuttaa minua, en huoli mistään muusta. +Ja mitä minä itse, viiden, korkeinkaan kymmenen vuoden kuluttua, olen +muuta kuin raunio? Elämä on lyhyt, minun elämäntieni on jo takanani, +tämän maailman asiat eivät kohta enää koske minuun. Jatkakoon aika +vaan huimasti rientävää kulkuaan, temmatkoon mukaansa nämä Itämaat, +joita olen rakastanut, ja kaikki tsherkessiläiset kaunottaret +merenvihreine silmineen, pyyhkiköön pois kaikki ihmisrodut, maapallon +ja maailmankaikkeuden, mitä -siitä välitän, minä, jonka elämä jo on +melkein lopussa ja joka huomenna kenties olen menettänyt olemassaolon +tietoisuuden..." + +Eräinä hetkinä hän taas päinvastoin tunsi olevansa niin kotiutunut +Konstantinopoliin, niin kiinnikasvettunut tähän kaupunkiin, jopa +asuntoonsakin, missä ei vielä mihinkään oltu kajottu matkan varalta, +että hänestä tuntui, kuin tuo marraskuun 30 päivä ei koskaan saapuisi. +Ja astuessaan eteenpäin keskellä ihmisjoukkoja, lukemattomien +katulyhtyjen syttyessä, huutojen, huomautusten ja kaupustelun +kaikuessa kaikilla länsimaalaisilla kielillä, hän oli kuin tuuliajolla +ristiriitaisten tunteiden merellä. + + + + +L. + + +Marraskuu lähestyi loppuansa, ja he olivat koolla kaikkein viimeisen +kerran. Yhä sama auringonsäde lähetti vastakkaisen talon seinältä vielä +hetkisen ennen iltaa melkein keinotekoisen heijastuksensa köyhästi +sisustettuun pieneen haaremiin, joka piili Stambulin keskustassa. +Kalpea hunnuton Zeyneb ja mustiin kasvoharsoihinsa verhoutunut +Djénane puhelivat Andrén kanssa yhtä tyynesti kuin tavallisesti +heidän kohdatessaan toisensa. Olisi voinut luulla, että tätä päivää +oli seuraava muita samanlaisia, että marraskuun 30 päivä, jonka oli +määrä tehdä loppu kaikesta, ei ollut niin lähellä, tai ettei se +koskaan tulisikaan; eipä todella mikään osoittanut, etteivät he enää +tämänjälkeen koskaan kuulisi toistensa äänien kaikua... + +Ilman ulkonaisia mielenliikutuksen merkkejä Zeyneb pohti keinoja +ylläpitää keskinäistä kirjeenvaihtoa Andren palattua Ranskaan. 'Poste +restantea' pidetään tätä, nykyä liian tarkasti silmällä; näinä +levottomina aikoina ei kellään enää ole oikeutta mennä postiin nimeään +ilmoittamatta. Mutta minun keksimääni tietä kulkien on kirjevaihtomme +oleva varmasti turvattu; se tosin on hiukan pitkä; älkää siis +ihmetelkö, jos vastauksemme joskus viipyy pari viikkoa." + +Djénane esitti kylmäverisesti tuumansa vielä kerran ainakin saada +nähdä ystävänsä marraskuun 30:nnen päivän illalla. "Kun Top-hanén +tornikello on neljä, joka on matkustajalaivojen lähtöaika, me +molemmat kuljemme satamasillan ohi. Huomatkaa, että tämä tapahtuu +mitä yksinkertaisimmissa vuokra-ajurin vaunuissa. Kuljemme niin +lähellä sillan reunaa kuin suinkin; laivan yläkannelta, jolla pyydän +teitä pysyttelemään, voitte pitää silmällä kaikkia ajoneuvoja, niin +että ette jää meitä näkemättä. Siellä on aina suuri tungos, kuten +tiedätte, ja kun turkkilaisnaisien ei koskaan ole lupa pysähtyä +kadulle, on hyvästijättömme kestävä ainoastaan silmänräpäyksen..." Sinä +iltana vastakkaisella seinällä lepäävä auringon hohde oli tarkalleen +osoittava eronhetken; silloin kun se katosi katolta, oli André nouseva +ja lähtevä; tästä he olivat edeltäpäin sopineet; se oli heidän +yhdessäolonsa äärimäinen raja, sen takana oli kaikki loppuva. + +André, joka oli kuvitellut, että he tämän viimeisen kohtaamisen +aikana olisivat täynnä surullista mielenliikutusta, hämmästyi heidän +tyyneyttään. Lisäksi hän oli odottanut vielä viimeisen kerran +näkevänsä Djénanen silmät tuona viimeisenä päivänä; mutta ei, hetket +riensivät, eikä ankara musta tsharshaf ollenkaan liikahtanut, eikä +ainoakaan kasvoharson poimu: se oli epäilemättä yhtä järkähtämättömästi +alaslaskettu kuin pronssinen verho kuvapatsaan kasvoilla.. + +Vihdoin puoli neljän vaiheella, kun he jotain toisilleen sanoakseen +puhuivat "kirjasta", vaipui pieni huone äkkiä hämärään, ja kaikki kolme +vaikenivat samalla. + +-- Kas niin! -- sanoi Zeyneb teeskentelemättä kauniilla sairauden +heikontamalla äänellään, osoittaen ristikkoikkunoita, joita ei enää +valaissut vastapäätä olevan talon seinästä heijastuva valo. + +Se oli juuri kadonnut vanhan katon taakse; aika oli tullut, ja André +nousi. Viimeisellä hetkellä, kun he seisovat vastatusten, välkähti +Andrén aivoissa ajatus: "Tämä hetki olisi ainoa, ehdottomasti ainoa, +jona vielä olisin voinut nähdä hänen kasvonsa, ennenkuin hänen ja minun +silmät muuttuvat maan tomuksi..." + +Hän oli ehdottoman varma siitä, ettei enää näkisi tuota naista, +ja kuitenkin lähteä hänen kasvojaan vielä kerran näkemättä -- +sellaista hän ei ollut odottanut. Mutta hän alistui pettymykseensä ja +alakuloiseen ahdistukseensa sanaakaan sanomatta. Hän kumarsi syvään +tarttuessaan ojennettuun pieneen käteen, kosketteli sitä kevyesti +huulillaan, siinä koko hyvästijättö... + +Nyt hän oli yksin vanhoilla autioilla elottomilla kaduilla. + +-- Tämä päättyi hyvin, hän ajatteli. Pieni vankiparka -- tämä loppu +oli kaikista paras... Ja minä joka itserakkaana kuvittelin, että tämä +seikkailu päättyisi traagillisesti... + +Ehkäpä tämä loppu oli liiankin hyvä, sillä poistuessaan hänet valtasi +suuri tyhjyyden ja yksinäisyyden tunne... Ja hänen teki mieli palata +ovelle, jossa oli vanha kuparikolkutin, nyt kun he vielä olivat siellä +sisällä. + +Djénanelle hän olisi sanonut: -- Älkäämme erotko näin, rakas +ystävä; älkää te, joka olette niin kiltti ja hyvä, tehkö minua näin +surulliseksi; näyttäkää minulle silmänne viimeinen kerta ja painakaa +kättäni kovemmin, sitten poistun iloisempana. + +Tietysti hän ei sitä tehnyt, vaan jatkoi matkaansa. + +Mutta tuona hetkenä hän ahdistunein mielin rakasti koko tuota +Stambulia, jonka tuhannet valot alkoivat kuvastua veteen. Oli jotakin, +joka kiinnitti häntä siihen epätoivoisesti, jotakin epämääräistä, +joka liiteli ilmassa tuossa suunnattoman suuressa ja eri aineksista +kokoonpannussa kaupungissa; epäilemättä se oli noiden naissielujen +säteilyä -- sillä oikeastaan melkein aina juuri se kiinnittää meitä +paikkoihin ja esineisiin -- naissielujen säteilyä joita hän oli +rakastanut ja jotka nyt sulautuivat yhteen; olivatko ne Nedjibén, vai +Djénanen, vai molempien sielut, sitä hän ei tietänyt... + + + + +LI. + + +Seuraavana päivänä saapui kaksi kirjettä: + +Zeynebiltä Andrélle. + + Enpä tosiaankaan voinut käsittää, että eilen näimme toisemme + viimeisen kerran; muuten olisin onnettoman kerjäläisnaisen tavoin + laahautunut jalkojenne juureen, rukoillen, että ette jättäisi + meitä tällä tavoin!... Oi, te jätätte meidät sekä sielun että + sydämen pimeyteen. Te lähdette valoon ja elämään, ja me jäämme + viettämään surkuteltavia päiviämme, joista toinen alati on + toisensa kaltainen, haaremin tylsyttävässä yksitoikkoisuudessa... + + Teidän mentyänne, purskahdimme nyyhkytyksiin. Djénanen kiltti + imettäjä, Zérichteh, tuli huoneeseen. Hän torui meitä kovin ja + sulki meidät syliinsä; mutta hänkin, tuo kelpo sielu, alkoi + itkeä, nähdessään meidän itkevän. + + _Zeyneb_. + + Tänä aamuna lähetin teille muutamia vaatimattomia turkkilaisia + muistolahjoja. Kirjo-ompelus on Djénanelta; se on "aiette", + nimittäin se koraanin lauselma, joka lapsuudesta asti on + riippunut hänen vuoteensa yläpuolella. Vastaanottakaa minulta + harsoverhot; se, johon on kirjailtu ruusuja, on isoäidiltäni + saamani tsherkessiläinen harso;, hopealla kirjaillun löysin + eräästä arkusta kesäasunnostamme; voittehan esimerkiksi niillä + kodissanne Ranskassa peittää jonkun sohvan... + + _Z_.... + +Djénanelta Andrélle. + + Tahtoisin voida tunkea sieluunne sinä hetkenä, kuin höyrylaivanne + sivuuttaa Seraljin niemen, kun hautausmaamme sypressit, + minareettimme ja kupumme katoamistaan katoavat jokaisesta laivan + potkurin kierroksesta. Tiedän, että te tulette katselemaan niitä + viimeiseen asti. Ja tultuanne Marmaramerelle, etsivät silmänne + bysantilaisen muurin läheisyydessä olevaa yksinäistä kalmistoa, + jolla kerran rukoilimme... Ja lopulta teidän silmistänne häipyy + kaikki, Stambulin sypressit, minareetit ja kupukatot, ja + sydämestänne ehkä piankin kaikki täältä saamanne muistot. + + Sekoittukoot ne siis, ja sulautukoot yhteen kaikki tyyni: se + pieni Eyoubissa oleva talo, joka oli rakkautenne tyyssija ja + toinen Stambulissa, lähellä moskeijaa oleva, ja tuo suuri + synkkä asunto, johon teidät kerta salaa päästettiin sisälle... + Sekoittukoot niinikään kaikki varjokuvat: muinainen lemmittynne, + joka harmaa feredjé yllään astui vieressänne pitkin muuria, + keskellä tammikuussa kukkivia kaunokaisia, (olen kulkenut tätä + samaa polkua ja manannut esille hänen varjoaan) ja nuo kolme + myöhäisempää, jotka tahtoivat olla ystävättäriänne. Sekoittakaa + ne kaikki ja kätkekää ne yhdessä sydämeenne, sillä muistoon + kätkeminen ei riitä. Nämä nykyisetkin ovat teitä rakastaneet, + enemmän kenties kuin mitä olette luullutkaan... Tiedän että + silmiinne on nouseva kyyneliä, kun viimeinen sypressi katoaa, + toivon, että yksi näistä kyynelistä omistetaan minulle... + + Ja kun olette palannut kotimaahanne, miten silloin + ajattelettekaan ystävättäriänne? Kun lumous on haihtunut, + missä valossa he silloin teille esiintyvätkään? On kauheata + ajatella, että tästä kaikesta ei ole mieleenne jäänyt jäljelle + mitään, että kenties kohautatte olkapäitänne ja hymyilette sitä + ajatellessanne... + + Kuinka kärsimättömänä ja levottomana odotan saavani lukea sen + kirjan, jossa olette puhuva turkkilaisista naisista -- meistä... + Olenko siitä löytävä sen, mitä turhaan olen koettanut siitä + etsiä aina siitä hetkestä alkaen, kun teihin tutustuin: sielunne + sisimmän olemuksen, sisimmät tunteenne, kaiken sen, mitä eivät + paljasta lyhyet kirjeenne eivätkä harvat sananne! Olenhan + tosin joskus huomannut teissä jonkunlaista heltymystä, mutta + se oli niin salavihkainen, te tukahutitte sen niin pian. On + ollut hetkiä, joina olisin tahtonut avata päänne ja sydämenne, + lopultakin saadakseni tietää, mitä oli teidän kylmien ja + kirkkaiden silmienne takana!... + + Oi, André, älkää sanoko, että minä hourin. Olen onneton ja + yksin... kärsin, ja valvon yöni taistellen!... Hyvästi. Säälikää + minua, ja rakastakaa minua vähäsen, jos voitte. + + _Djénane_. + +André vastasi: + + Eipä teillä enää ole paljoa löydettävissä "kylmien ja kirkkaiden" + silmieni takaa. Minä tiedän paljon vähemmin siitä, mitä tapahtuu + teidän silmienne takana, te rakas pieni arvoitus... + + Aina te moititte hiljaista ja salaperäistä olemustani: se + aiheutuu siitä, että olen liiaksi elänyt, nähkääs; kun teidän + kerran on käynyt samoin, olette paremmin ymmärtävä... + + Luuletteko ehkä,, että te ette ollut jäisen kylmä eilen, + eronhetkellämme? + + Näemme siis toisemme huomenna kello neljä Galatan kolkolla + satamasillalla; tuossa matkustavien vilinässä olen tarkasti + pitävä teitä silmällä; vakuutan, ettei huomioni ole kohdistuva + mihinkään muuhun, kuin teidän rakkaaseen mustaan varjokuvaanne... + se kun on ainoa, jonka vielä annatte minun nähdä... -- -- -- + + _André_. + + + + +LII. + + +Nopeasti ja armotta tuli marraskuun 30 päivä, samoin kuin kaikki +ratkaisevat ja onnettomuutta tuottavat päivät, ei ainoastaan jokaiselle +meistä se päivä, jona täytyy kuolla, vaan sekin, jonka jälkeen +sukukuntamme raukeaa tyhjiin. Islam lakkaa olemasta ja suvustaan +huonontuneet rotumme katoavat, jopa sekin aika, jolloin kehityksen +kypsyttyä aurinkokunnat sammuvat ja vaipuvat yleiseen pimeyteen... + +Nopeasti, ylen nopeasti tuli marraskuun 30 päivä, välinpitämätön ja +huomaamaton useimmille niille erilaisille olennoille, jotka muodostavat +Konstantinopolin levottomasti häärivän väestön; mutta Djénanen ja +Andrén elämässä se tiesi äkillistä käännekohtaa. + +Kylmänä aamuhämärän hetkenä he heräsivät melkein samaan aikaan, saman +taivaan alla ja vielä ollakseen muutaman tunnin samassa kaupungissa, +jossa heidät erotti toisistaan ainoastaan laaksonnotkelma täynnä +ihmisasuntoja ja sypressien varjostama kalmisto, mutta jossa he +kuitenkin olivat niin kaukana toisistaan, näkymättömien esteiden +erottamina. + +Avatessaan silmänsä André heti muisti edessä olevan matkansa, hän +kun ei enää ollut asunnossaan, vaan oli poikennut hotelliin; hän oli +siinä valinnut niin ylhäällä olevan huoneen kuin suinkin, välttääkseen +kuulemasta katumelua, näkemästä amerikkalaisten maapallonkiertäjien +matkalakkeja ja syyrialaisten onnenonkijoiden keikarimaisuutta; mutta +ennen kaikkea voidaksensa vielä luoda yleiskatseen Stambuliin ja +etäisyydessä häämöittävään Eyoubiin. + +Ja molemmat, sekä Djénane että André tarkastivat kaikkein ensiksi +taivasta, pilvien kokoa ja syystuulen suuntaa, jälkimäinen apoauki +olevasta ikkunastaan, edellinen haaremin alati painostavien +puuristikkojen aukoista. + +He olivat toivoneet, että sinä päivänä olisi kaunis ilma ja säteilevä +kaihomielisyyttä herättävä auringonpaiste, joka joskus myöhään syksyllä +levittää Stambuliin ansarilämpöä. André odotti sitä, voidakseen +tyydyttää värejä janoavia silmiään viimeisen kerran näkemällä tuon +suuremmoisen kaupungin minareetteineen ja kupuineen. + +Djénane taas toivoi kaunista ilmaa varmasti nähdäkseen Andrén vielä +kerran Galatan laivasillalta, ajaessaan lähtövalmiin laivan ohi -- +sillä muuten ei mikään saanut häntä niin syvän alakuloiseksi kuin +nuo vaaleanpunahohteiset marraskuun illat. Ja jo aikoja sitten hän +oli ajatellut, että jos Andren lähtöhetkellä olisi ollut tuollainen +kaihomielinen kullanhohteinen auringonlasku, tämä olisi ollut +sietämättömämpää kuin sateinen iltahämy. Mutta toiselta puolen oli +koko yritys sadesäällä oleva monimutkaisempi ja vaikeampi: mikä veruke +keksiä silloin ajeluretkeä varten, miten välttää mustien eunukkien ja +palvelijattarien kahta suurempaa valppautta? + +Ei tarvinnut epäilläkään, että oli satava koko päivän. Taivas oli +synkkä, Venäjän tuuli raastoi ja ajoi raskaita pilviä, ja ne kiitivät +niin alhaalla, että melkein koskettelivat maanpintaa, verhoten kaiken +usviinsa ja peittäen katseilta etäämmällä olevat esineet; kaikkialla +vallitsi kylmä kosteus. + +Zevneb katseli niinikään avatusta ikkunastaan taivasta; +välinpitämättömänä terveydestään hän syvin siemauksin hengitti +Konstantinopolin kylmän kosteata talvi-ilmaa, joka jo edellisenä +talvena oli kehittänyt kuoleman idun hänen povessaan. Äkkiä hän +tuli ajatelleeksi, että tuhlaili tärkeitä hetkiä; eihän Andrén +lähtö tapahtuisi ennen kuin kello neljä iltapäivällä, mutta eihän +hän saanut laiminlyödä menemästä Djénanen luo, niinkuin edellisenä +päivänä oli luvannut; yhdessä heidän oli huolellisesti pohtiminen +suunnitelmaansa, keksiminen mitä pettämättömin juoni, voidakseen +täsmälleen määrähetkellä kulkea matkalle lähtevän laivan ohi. Viipyihän +André vielä melkein koko päivän, ja hänen kaupungissa-olonsa aiheuttama +levottomuus sekä uhkaava vaara saivat heidät ponnistamaan voimansa +ja toimimaan kuumeisen uutterasti, mutta sitten he vaipuisivat äkkiä +siihen toimettomuuteen, jota ei enää mikään häiritsisi. + +Andrén päivä taaskin alkoi alakuloisen tyynenä. Siitä johtunut +väsymys, että oli elänyt niin vahvasti, rakastanut niin paljon ja niin +monta kertaa sanonut hyvästi, valtasi hänet täydelleen lähtöhetkellä, +jota hän oli kuvitellut tuskallisemmaksi. Hämmästyen, melkein +tunnonvaivaa tuntien hän totesi sisällään jonkunmoista vapautumisen +tietoisuutta, jo ennenkuin oli lähtenyt matkalle... "Onhan muuten +parasta katkaista välit, hän ajatteli; kun minä olen poissa, kaikki käy +häneltä paremmin, kaikki valitettavasti selviää Hamdin hyväilystä..." + +Mutta mikä pettymys tuo ilma tällaisena päivänä! Hän oli aikonut +vielä lähteä surunvoittoisen miellyttävälle kävelylle marraskuun +päivänpaisteessa aina Stambuliin asti. Mutta tällä kolealla säällä se +oli mahdotonta, se jättäisi mieleen liian värittömän kuvan... Hän ei +siis enää koskaan kulkisi siltojen yli -- ei koskaan -- vaan jäisi +tähän mauttomaan ja likaiseen Peraan ikävissään odottamaan lähtöhetkeä. + +Kello on kaksi, on siis aika lähteä hotellista ja ajaa laivarantaan. +Ennenkuin astui alas portaita hän äärettömäksi surukseen mutta samalla +tyydytyksekseen loi viimeisen katseen ikkunastaan tuota Eyoubia ja sen +aavoja hautausmaita kohti, joita ei voi nähdä alhaalta Galatasta eikä +muualta: kaukana tuolla puolen Stambulin kohosi taivaalle kuin musta +harja, tuhansien sypressien terävälaitainen seinä, jonka etäisyydestä +huolimatta tänään näki liikkuvan, niin rajusti tuuli niitä pudista. + +Sitä katseltuaan hän siis läksi alas Galataan, jossa asuu raaka +länsimaalaisaineksinen väestö, se kun on se osa Konstantinopolia, joka +on saanut enimmin tartuntaa alituisesta laivaliikenteestä ja sen tänne +tuomista ihmisistä sekä siitä uudenaikaisesta romutavarasta, jota he +lakkaamatta lastittain purkavat kaliifien kaupunkiin. + +Synkeä taivas, tahmean loan peittämät kapeat katukujat, saastaiset +kapakat, löyhkäten tupakansavua ja kreikkalaista anisiviinaa, +repaleisten kantajien tungos ja laumoittain syyhyistä koiria. -- +Kaikesta tästä tuo suuri velho, aurinko joskus voi kaunistaa, mutta +kuinka ivallista tänään tämä talvinen kostea sumusää! + +Nyt on kello neljä; marraskuun päivä kallistuu jo iltaansa, taivas on +raskaiden pilvien peittämä. Nyt on virallinen lähtöaika ja se hetki, +jona Djénanen on määrä hitaasti ajaa ohi viimeistä hyvästiä varten. +Valittuaan kojunsa ja järjestettyään matkatavaransa André seisoo +yläkannella, laivan peräpuolella, ja hänen ympärillään häärii eri +lähetystöihin kuuluvia kohteliaita henkilöitä, jotka ovat tulleet häntä +saattamaan. Väliin hän hajamielisenä ei kuule mitä he hänelle sanovat, +väliin taas hän unhottaa odottamansa naiset, vastatessaan nauraen +niille, jotka häntä puhuttelevat. + +Laivasilta on, kuten tavallisesti, täyteen sullottu väkeä. Nyt ei +enää sada. Ilman täyttää koneiden ja höyrykelavintturin ryske, +sekä merimiesten ja kantajien huudot, jotka kajahtavat kaikilla +länsimaisilla kielillä. Tämä sateen kastelema joukko, joka ulvoo +ja tuuppii, tarjoaa sotkuisan valikoiman turkkilaisia pukuja ja +europpalaisia ryysyjä, mutta kaikilla miehillä on kuitenkin punaiset +fezit päässä, ja tämä tekee vielä itämaalaisen kokonaisuusvaikutuksen. + +Näiden ihmisten takana, kadun varrella olevat kahvilat ovat tulvillaan +länsimaalaisia; punaisten lakkien peittämät päät näkyvät joka ikkunasta +noissa taloissa, missä alati kaikuu itämaalainen soitonrenkutus ja +liitelee nargile-savupilviä. Ja kuten aina, nämä henkilöt katselevat +laivan lähtöä. Mutta kauempana tätä epämiellyttävää kaupunginosaa, sen +kirjavia pukuja, sen melua, mastometsän täyttämän lahden erottamana, +kohoavat mahtavan Stambulin moskeijat keskellä sumua. Sen aina +suurpiirteinen varjokuva tukahuttaa läheisen rumuuden, hallitsee +hiljaisuudellaan raakaa melua... + +Eivätkö nuo pienet ystävätärparat ollenkaan tulekaan?... André unhottaa +heidät melkein tuossa lähtöhetken huumaavassa hyörinässä, hänen kun +täytyy jaella kädenpuristuksia ja vastata kaikkiin huolettoman iloisiin +huomautuksiin. Ja sitäpaitsi hänen on vaikea uskoa, että hän itse +todella lähtee matkalle; onhan hän niin monesti nousut noihin samoihin +höyrylaivoihin, katsellen laivasillalla vilisevää joukkoa, tullessaan +Konstantinopolin tavan mukaan saattamaan tai vastaanottamaan ystäviä. +Lisäksi tuo kaukana haamoittava Stambul, on siihen määrin ollut hänen +oma kaupunkinsa jo neljännesvuosisadan ajalla; onko siis mahdollista, +että hän todella jättää sen taaksensa? Ei, hänestä tuntuu, että hän +huomenna palaa sinne, kuten tavallisesti, nähden jälleen niin tutut +paikat ja kasvot... + +Mutta toinen lähtömerkki on juuri kajahtanut; hyvästelevät ystävät +poistuvat, yläkansi on tyhjä; ainoastaan matkalle lähtijät ovat +jääneet, katsellen toisiaan. -- Kieltämättä tämä viimeinen soitto +kajahti hieman synkkänä, -- ja samassa André heräsi haaveistaan... +Epäilemättä nuo vaunut tulevat tuolla. Ajurinvaunut -- kehnonlaiset, +mutta olihan Djénane sen jo sanonut edeltäpäin -- ja ne lähestyvät +hitaammin, kuin mitä tungoksen tähden olisi välttämätöntä. Nämä +ajoneuvot kulkevat kaikesta päättäen hyvin läheltä ohi; vaunuikkuna +on auki, ja sisällä istuu todella kaksi mustahuntuista naista... +Toinen heistä nostaa äkkiä kasvoharsonsa: Djénane!... Djénane, joka +on tahtonut, että hänen kasvonsa näkyisivät, ja joka hetkisen +katselee Andréta, kasvoissa sellainen ahdistusta uhkuva ilme, jota +ei milloinkaan voi unhottaa... + +Djénanen silmät säteilevät, vaikkakin kyynelten himmentäminä; mutta nyt +niitä ei enää näe. Harso on jälleen laskeutunut, ja tällä kertaa André +on käsittänyt, että se oli jotain ratkaisevaa, jotain peruuttamatonta, +samaa, kuin kätkisi ruumisarkun kannen alle rakastetut kasvot... +Djénane ei kumartunut ulos vaunuikkunasta, ei viitannut kädellään +jäähyväisiksi; ei muuta kuin tuo katse, joka muuten riitti syöksemään +turkkilaisen naisen vakavaan vaaraan. Ja nyt katetut ajurinvaunut +hitaasti jatkavat matkaansa halki ihmisvilinän... + +Mutta tuo katse oli tehnyt Andrén sydämeen syvemmän vaikutuksen, kuin +mitä sanat ja kirjeet olisivat voineet tehdä. Hän ei enää nähnyt +ihmisiä, jotka laivasillalla kädellä tai lakilla viittasivat hänelle +hyvästiään; nyt ei tässä maailmassa hänen tietoisuudessaan ole muuta +kuin nuo matkan päässä kulkevat vaunut, jotka hitaasti palaavat +haaremia kohti. Hän tahtoisi katseineen seurata niitä niin kauan kuin +suinkin, mutta äkkiä hänen silmänsä himmenevät, ja hän näkee kaiken +epäselvänä ja häälyvänä... + +Mutta mitä, näkeekö hän unta? Vaunut, jotka hitaasti olivat poistuneet, +näyttävät nyt etääntyvän nopeasti, mutta toiseen suuntaan kuin hevoset! +Ne liikkuvat takaperin, vallan kuin kuva, jota siirretään, eivätkä +ainoastaan ne, vaan kaikki muukin, ihmisjoukot, talot, kaupunki... +Sehän on laiva joka on lähtenyt liikkeelle!... Melutta, tärinättä, +potkurin lyöntien kuulumatta... Ajatuksineen muualla, André ei ollut +siihen kiinnittänyt huomiota. Hinaajiensa vetämänä suuri höyrylaiva +etenee rantatilasta, niin, etteivät matkustajat huomaa sen liikkuvan. +Näyttää siltä, kuin laivasilta pakenisi taaksepäin, katoaisi nopeasti +rumuuksineen ja väki joukkoineen, kun sitävastoin mahtava Stambul, +ollen korkeammalla ja kauempana, ei vielä liiku paikaltaan. Hälinä +ja huudot sammuvat, hän ei enää erota viuhtovia käsiä -- eikä liioin +mustaa vaununkuomia keskellä tuhansia turkkilaisin fezejä, jotka +loistavat punaisina pilkkuina. + +Vaikka ei mikään näy liikahtavan laivana ja vaikka äkillinen +odottamaton hiljaisuus vallitsee, alkaa itse Stambul hälvetä sumuun ja +pimeään; koko Turkinmaa katoaa synkän juhlallisena etäisyyteen -- pian +menneisyyteen. + +André ei herkeä katselemasta, niin kauan kuin Stambulin heikkokin +utukuva näkyy iltahämyssä. Hänestä tuntuu, kuin siltä puolen +taivaanrantaa tulvisi naissielujen ja -muotojen lumousvoima -- sekä +niistä, jotka äsken poistuivat ajurinvaunuissa, että toisista jo +manalle muuttaneista... + +Yön tullen Marmaramerellä... + +André ajattelee: "Tällä hetkellä he jo ovat palanneet kotiansa." + +Ja hän koettaa kuvitella heidän paluumatkaansa ja kotiatuloansa +tutkistelevien katseiden tähystellessä, ja vihdoin heidän vankeuttaan +ja yksinäisyyttään illalla... + +Laiva on vielä ihan lähellä kaupunkia. Majakka, joka äsken syttyi +lyhyen matkan päässä laivasta, ja joka heijastaa valoaan pimeälle +merelle, kohoaa Seraljin niemellä. Mutta Andrélla on se tunne, että hän +jo on äärettömän kaukana; tämä lähtö on kuin yhdellä kirveeniskulla +katkaissut ne siteet, jotka yhdistivät hänen turkkilaiselämänsä +nykyaikaan, ja tuo ajanjakso, joka oikeastaan on niin lähellä, +irtaantuu ja vajoaa äkkiä siihen syvään kuiluun, missä kaikki +ehdottomasti menneet seikat raukeavat tyhjiin... + + + + +LIII. + + +Saapuessaan Ranskaan sai André Djénanelta tämän lyhyen kirjeen: + + Kun te vielä olitte meidän maassamme, André, kun me hengitimme + samaa ilmaa, tuntui siltä, kun olisitte hiukan kuulunut meille. + Mutta nyt olemme menettäneet teidät; kaikki, mikä koskee teitä, + kaikki, mikä teitä ympäröi, on meille tuntematonta... ja + sydämenne ja hajamielinen ajatuksenne katoaa meiltä katoamistaan. + Te pakenette, tai oikeammin me vaalenemme, pian vallan haihtuen + mielestänne... Se on epätoivoisen surullista. + + Jonkun aikaa kirjanne vielä pakottaa teidät muistamaan. Mutta + sitten?... Rukoilen nyt teiltä tätä: lähettäkää minulle heti + ensimäiset käsikirjoituksenne liuskat. Tehkää se joutuin. En + koskaan ole eroava niistä; _minne tahansa menenkin, hautaankin ne + seuraavat minua_... + + Kuinka surullinen onkaan tämän romaanin romaani; tänään se on + ainoa ala, jolla varmasti tiedän kohtaavani teidät; huomenna se + on oleva kaikki, mikä on jäljellä menneisyyteen haihtuneelta + ajalta... + + _Djénane_. + +André lähetti heti pyydetyt käsikirjoituksen liuskat, mutta niihin ei +tullut mitään vastausta. Vasta viiden viiden viikon kuluttua saapui +Zeynebiltä tämä kirje: + + Khassim-Pasha, Zilkadan 13 p. 1323. + + André, huomisaamuna viedään rakas Djénanemme toista kertaa + Stambuliin, Hamdi bein asuntoon, noudattamalla tavallisia + häämenoja. Kaikki on päätetty tavattoman nopeasti, kaikki + vaikeudet on syrjäytetty; molemmat perheet ovat yksissä tuumin + kääntyneet hänen keisarillisen majesteettinsa puoleen saaden + avioeromääräyksen peruutetuksi. Djénanella ei ole ollut ketään, + joka olisi häntä puolustanut. + + Hamdi-Bei lähetti hänelle tänään mitä kauneimmat kukkavihot, + oikeita Nizzan ruusuja; mutta he eivät vielä ole tavanneet + toisiaan, sillä Emiré-Hanumin kautta Djénane on pyytänyt ainoana + suosionosoituksena, että tuo mies odottaisi kunnes huomispäivän + häämenot ovat ohi. Djénane on saanut kukkia vallan tulvimalla; + jospa voisitte nähdä hänen huoneensa, jossa kerran kävitte, sinne + hän on käskenyt viedä kaikki kukat, ja se näyttää satupuutarhalta. + + Tänä iltana, käydessäni häntä tervehtimässä, hän oli + hämmästyttävän levollinen, mutta huomasin varsin hyvin, että + se oli väsymystä ja kohtaloonsa alistumista. Tänä aamuna, kun + oli harvinaisen kaunis ilma, hän läksi ajelulle ainoastaan + Kondjé-Gulin seurassa ja kävi Mélekin ja Nedjibén haudoilla ja + siinä Eyoubin kukkulalla olevassa hautausmaan paikassa, missä, + kuten muistanette, pikku sisar vainajani valokuvasi teidät + molemmat yhdessä. Tahdoin viettää tämän viimeisen illan hänen + luonaan, teimmehän me, Mélek ja minä, samoin hänen ensimäisen + avionsa aattona. Mutta huomasin että hän kernaammin oli yksin, ja + poistuin siis ennen iltaa, sydän täynnä ahdistusta. + + Ja nyt olen taas kotona, kauhean yksinäisyyden vallassa; + tiedän, että olen menettänyt Djénanen enemmän kuin edellisellä + kerralla, sillä Hamdi katselee epäluuloisena minun vaikutustani, + minua pidetään sentähden matkan päässä, minut estetään häntä + tapaamasta... En ole uskonut, että voisi näin kovasti kärsiä; jos + te, André, olisitte niitä henkilöitä, jotka rukoilevat, sanoisin + teille: rukoilkaa minun puolestani; mutta en sano muuta kuin: + säälikää vaatimattomia ystävättäriänne, molempia elossa olevia. + + _Zeyneb_. + + Älkää luulko, että Djénane olisi teitä unhottanut; Ramazanin 27 + päivänä, meidän "vainajien päivänä" menimme hänen kehotuksestaan + Nedjibén haudalle... antamaan hänelle kukkia... rukouksia, mitä + meillä on jäljellä menetetystä uskostamme... Jos ette moneen + päivään ole saanut kirjettä, on syynä; se, että Djénane on + masentunut ja kärsii; mutta tiedän, että hän aikoo kirjoittaa + teille pitkän kirjeen _tänä iltana, ennenkuin nukahtaa_: + erotessamme hän sen sanoi. + + _Z_. + + + + +LIV. + + +Kaksi päivää myöhemmin saapui Andrélle tämä käsin kirjoitettu +ilmoitus, jossa André, avattuaan kuoren, luuli tuntevansa +Djavidé-Hanumin käsialan. [Turkinmaalla ei lähetetä ilmoituskortteja +kuolemantapauksen johdosta. Poissa oleville ystäville annetaan tieto +sanomalehti-ilmoituksella tai kirjeellä, joka melkein aina on puettu +alla olevaan muotoon.] + + Allah. + + Féridé-Azâdé-Djénane, + + Tewfik Pasha Darihan Zadén ja Seniha Hamun Kerissenin tytär kuoli + Zilkadan 14. päivänä 1323. + + Hän oli syntynyt Redjebin 22. päivänä 1297 Karadjiamirissa. + + Hänen tahtonsa mukaisesti hänet haudattiin kunnianarvoisten + Eyoubin Sivassien Turbéhen, siellä nukkumaan iäistä untansa. + + Mutta hänen silmänsä, jotka olivat puhtaat ja kauniit, ovat + jälleen auenneet, ja Jumala, joka rakasti häntä suuresti, on + kääntänyt hänen katseensa kohti paratiisin puutarhoja, missä + profeettamme Muhammed odottaa uskollisiansa. + + Me kaikki, joiden kerta täytyy kuolla, kohotamme rukouksemme + sinun puoleesi, oi Diénane-Féridé-Azadé, ja anomme, että et + unhottaisi meitä esirukouksissasi, ja me, nöyrät ystävättäresi, + olemme seuraavat sinua sille kirkastetulle tielle, jonka olet + meille osottava. + + Oi Djénane-Féridè Azadé, tulkoon Allah'n rahmet osaksesi. [Rahmet + = Jumalan laupeus, taivaan anteeksi antamus, joka unhottaa + kaiken. Vainajan nimeä mainittaessa sanotaan aina: "Allah rahmet + eylésun!" (Jumala suo hänelle rahmetinsa!), samoin kuin meillä + muinoin sanottiin: "Olkoon Jumala hänen sielulleen armollinen."] + + Khassim-Pashassa, Zilkadan 15. päivänä 1323. + +André luki tämän kiireisesti ja mielenliikutuksen valtaamana; tämän +ilmoituksen itämaalainen muoto oli hänelle outo, ja Djénanen kaikki +nimet, joita hän ei ollut ennen kuullut, saattoivat hänet aluksi +ymmälle. Vasta muutaman minuutin kuluttua hänelle täydelleen selvisi, +että oli kysymys Djénanesta... + +Kolme päivää myöhemmin hän sai Zeynebiltä pitkän kirjeen; sen mukana +tuli suljettu kuori, johon hänen nimensä, "André", oli kirjotettu +Djénanen käsialalla. + +Zeynebin kirje. + + André, kaikki kärsimykseni, kaikki suruni olivat pelkkää iloa, + niin kauvan kuin hänen hymynsä valaisi niitä; kaikki synkät + päivät hän teki valoisiksi: nyt sen käsitän, kun ei hän enää ole + olemassa... + + Nyt on jo viikko kulunut siitä, kun hän kätkettiin maan poveen. + En enää koskaan saa nähdä hänen syviä, vakavia silmiään, joista + loisti esiin koko hänen sielunsa; en enää koskaan kuule hänen + ääntänsä ja lapsellista nauruansa; kaikki on oleva pimeätä + ympärilläni loppuun asti: Djénane lepää haudassa... En vielä voi + sitä uskoa, André, ja kuitenkin olen kosketellut hänen pieniä + kylmenneitä käsiään, nähnyt hänen jähmettyneen hymynsä, hänen + valkeat kiiltävät hampaansa kalpeiden huulien välistä... Minä + tulin ensimäisenä hänen luokseen, minä otin hänen kirjoittamansa + viimeisen kirjeen, teille kirjoitetun kirjeen, jota hänen + sormensa rypistettynä puristivat. En vielä sitä usko, ja + kuitenkin olen nähnyt hänet jäykkänä ja valkoisena, olen pitänyt + käsissäni hänen kylmenneitä käsiään... En voi sitä uskoa, mutta + niin on kuitenkin, sillä olen sen nähnyt, olen nähnyt hänen + arkkunsa validé-shaalin, tuon vihreän Mekkan-huivin, ympäröimänä, + ja olen kuullut imanin lukevan hautajaisrukouksen. + + Torstaina, samana päivänä, jona meidän oli määrä viedä hänet + takaisin Hamdi-Bein luo, sain häneltä aamun koittaessa kirjeen + ja hänen huoneensa avaimen... (Muistatteko kuinka iloinen + hän oli saatuaan lukon oveensa?) Kondja-Gul toi ne minulle; + mutta miksi hän tuli niin varhain? Pahat aavistukset täyttivät + mieleni jo ennenkuin revin rikki kuoren... Ja luin: "Tule, näet + minut kuolleena. Mene ensimäisenä ja yksin huoneeseeni; etsi + ympäriltäni kirjettä; kätke se hameesi taskuun ja lähetä se + sitten ystävälleni." + + Riensin sinne ja astuin yksin hänen huoneeseensa... Oi, André, + kuinka kauheata mennä sinne sisälle ja luoda siihen ensi katse... + Missä hän olikaan? Missä asennossa... kaatuneena, pitkänään + permannolla?... Ei, tuossa nojatuolissa, kirjoituspöytänsä + ääressä, pää taaksepäin kallistuneena, kasvot ihan kalpeat, + ja kuin olisivat katselleet päivänkoittoa... Enkä minä saanut + kutsua apua, en huutaa... Ei, minun täytyi etsiä kirjettä... + Näin kokonaista viisi tai kuusi kuoreen suljettua kirjettä + hänen edessään kirjoituspöydällä, epäilemättä hänen viimeiset + jäähyväisensä. Mutta oli myös hajanaisia lehtiä, ne olivat + varmaankin ne, joita etsin, ja siinä oli lisäksi kuori, johon + oli merkitty teidän nimenne... Viimeisen lehden, se joka on + rypistetty, otin hänen vasemmasta kädestään, johon hän oli sen + puristanut... Piiloitin tämän kaiken, ja vasta kun olin täyttänyt + hänen tahtonsa, huusin kaikin voimin, ja paikalle saapui väkeä... + + Djénane ainoa ystäväni, sisareni... Minulla ei enää ole mitään, + nyt kun hän on poissa, ilman häntä ei ole iloa, ei hellyyttä, ei + päivänvaloa; kaiken hän on vienyt mukaansa hautaan, jolle pian + pystytetään vihreä kivi, siellä Eyoubissa, niinkuin tiedätte, + jota te molemmat rakastitte... + + Ja hän eläisi vielä, jos olisi pysynyt tuona pienenä + luonnonlapsena, Aasian arojen prinsessana! Hän ei olisi tietänyt, + että kaikki on onttoa ja arvotonta... Liika ajatteleminen ja + liika tietämys on joka päivä yhä enemmän häntä myrkyttänyt. + Länsimaat ovat hänet surmanneet, André... Jos hän olisi saanut + pysyä alkuperäisellä kannallaan ja tiedottomana, ja ainoastaan + kauniina, näkisin hänet vielä tuossa edessäni ja kuulisin hänen + äänensä... Eivätkä silmäni olisi itkeneet, niinkuin ne nyt ovat + itkeneet yöt ja päivä-t. Kaiken tämän epätoivon olisin välttänyt, + André, jos hän olisi pysynyt Aasian arojen prinsessana... + + _Zeyneb_. + +Pyhä kauhu esti Andréta avaamasta Djénanen kirjettä. + +Tämä ei ollut samaa kuin ilmoituskirje, jonka kuoren hän hajamielisenä +oli avannut. Tällä kertaa hän tiesi, mistä oli kysymys, ja jo usean +päivän hän oli vainajan muistoa kunnioittaen käynyt surupuvussa; +vähitellen ja syvälle juurtuen oli suru hänen menettämisestään tunkenut +hänen sieluunsa; hänellä oli myös ollut aikaa miettiä, kuinka suuressa +määrin hän oli syypää tuohon onnettomuuteen. + +Ennenkuin avasi kuoren hän siis sulkeutui huoneeseensa, jotta ei mikään +häntä häiritsisi, kun hän oli kahden vainajan kanssa. + +Useita lehtiä... ja viimeinen tuntui todella sormilla rypistetyltä. + +Hän näki heti, että se oli hänen tavallista selvää käsialaansa. Hän +oli siis täydelleen voinut hillitä itseään kuoleman edessä! Ja kirje +alkoi näillä hieman poljentaan vivahtavilla lauseilla, jotka olivat +hänelle ominaisia. Ne olivat aluksi niin levolliset, että André melkein +epäili hänen kuolemaansa, hän, joka ei ollut nähnyt häntä "jäykkänä ja +valkoisena" ja joka ei ollut kosketellut hänen "kylmennyttä kättänsä". + +_Kirje_. + + Ystäväni, meidän on aika sanoa toisillemme hyvästi. Se iradé, + jonka luulin suojelevan minua, on peruutettu. Zeyneb on + varmaankin maininnut sen teille. Isoäitini ja setäni ovat + järjestäneet kaikki häävalmistukseni, ja huomenna minut aiotaan + jättää sen miehen valtaan, josta olette kuullut puhuttavan. + + On puoliyö, ja hiljaisessa suljetussa talossa ei kuulu muuta + ääntä kuin kynäni rapsutus; ei mikään muu valvo kuin minun suruni. + + Minulta on maailma kadonnut; olen ottanut jäähyväiset kaikelta, + mikä minulle oli rakasta, olen ilmaissut viimeisen tahtoni, + lausunut hyvästini. Olen vapauttanut sieluni kaikesta, mikä on + sille vierasta, olen karkoittanut siitä kaikki kuvat -- jotta + ei meidän välillämme olisi mitään erottavaa, jotta voisin antaa + yksinomaan teille elämäni viimeiset hetket, ja jotta te yksin + tuntisitte sydämeni viimeisen sykinnän. + + Sillä aion kuolla, ystäväni... Ja kuolemani on oleva hyvin + rauhallinen, niinkuin uinahdus, ja se ei runtele kauneuttani. + Lepo, unhotus ovat tuossa pienessä pullossa, käteni lähettyvissä. + Se on kivuttomasti vaikuttavaa arapialaista myrkkyä, jonka + sanotaan luovan kuolemaan rakkauden harhaluulon. + + André, ennen lähtöäni tästä maailmasta, olen tehnyt toivioretken + pienelle haudalle, joka on teille rakas. Tahdoin siellä rukoilla + ja pyytää häntä, jota te olette rakastanut, auttamaan minua + lähtöhetkenäni -- ja samalla pyytää häntä sallimaan, että minun + muistoni teidän sydämessänne liittyisi hänen muistoonsa, ja + sitten kävin Eyoubissa; ainoastaan vanhan orjattareni seurassa, + anomassa, että vainajat vastaanottaisivat minut sinne. Harhailin + hautojen keskellä, valiten paikkani. Siinä sopukassa, jossa + istuimme vieretysten, levähdin yksin hetken. Tuo talvipäivä + dii yhtä lauhkea kuin se huhtikuun päivä, jona lahjoitin pois + sieluni... Kotia palatessani oli Kultaisen-Sarven yli kaareutuva + taivas vallan kuin täyteen sirotettu ruusuja. Oi, synnyinmaani, + kuinka purppuraiset auringonlaskusi ovat kauniit! Suljin silmäni, + viedäkseni tämän kuvan mukaani toiseen maailmaan!... + + Zeyneb kehotti minua pakenemaan, kun saimme tietää, että iradé + oli peruutettu. Mutta minä en voinut tehdä sellaista päätöstä. + Ehkä olisin sen tehnyt, jos olisin tietänyt, että olisin toisen + taivaan alla löytänyt rakkauden, joka minua odotti... Mutta + en voinut toivoa muuta, kuin hellää sääliä. Tahdon kernaammin + kuolla, olen väsynyt. + + Omituinen rauha vallitsee mielessäni... Olen käskenyt viedä + huoneeseeni -- nuoren tytön huoneeseeni, jossa te kerran kävitte, + kaikki ystävättärieni huomista "juhlaa" varten lähettämät kukat. + Järjestäessäni ne vuoteeni ja sen pöydän ympärille, jolla + kirjoitan, ajattelin teitä, ystäväni. Manaan esille teidän + kuvanne. Tänä yönä olette te toverini. Kun suljen silmäni, näen + teidät kylmänä ja liikkumattomana; mutta teidän silmänne -- nuo + silmät, joiden salaperäiseen syvyyteen en koskaan ole voinut + tunkea -- lävistävät suljetut luomeni ja polttavat sydäntäni. + Ja avatessani silmäni, olette te yhä vielä edessäni: teidän + muotokuvanne katselee minua kukkien keskeltä. + + Lähden kuolemaan saamatta lukea teidän kirjaanne -- _meidän_ + kirjaamme -- lukuunottamatta niitä harvoja käsinkirjoitettuja + lehtiä, jotka annoitte minulle, ja jotka seuraavat minua + huomenna. En siis saa tietää, mitä oikeastaan olette ajatellut. + Olettekohan oikein oivaltanut, kuinka surullinen elämämme on? + Oletteko oikein ymmärtänyt, kuinka rikollista on herättää + nukkuvia sieluja ja sitten murtaa ne, jos ne tahtovat nousta + vapauttavaan lentoon, kuinka halpamaista on tehdä naisista + tahdottomia kappaleita? Sanokaa heille, että elämme kuin + haudattuina hiekkaan, että olemassaolomme on kuin pitkällinen + kuolinkamppaus... Sanokaa se! Olkoon ainakin minun kuolemastani + hyötyä muhamettilaisille sisarilleni! Olisin niin kernaasti + tahtonut hyödyttää heitä eläessäni! Ennen oli minulla se unelma, + että herättäisin heidät kaikki... Mutta se olisi ollut pahasti + tehty, nukkukaa vaan edelleen sielu parat. Älkää koskaan + muistako, että teillä on siivet!... Mutta ne, jotka jo ovat + koetelleet lentokykyään, jotka ovat havainneet muita näköaloja, + kuin haaremin ahtaat seinät, André, minä uskon teille; puhukaa + heistä ja puhukaa heille. Olkaa heidän puolustajansa ajattelevan + maailman edessä. Jospa heidän kaikkien kyyneleet, jospa minun + tänä hetkenä tuntemani ahdistus saisivat vihdoinkin heltymään ne + sokaistuneet parat, jotka rakastavat meitä, mutta jotka meitä + sortavat!... + +Nyt muuttui käsiala äkkiä, se kävi epäselvemmäksi, melkein vapisevaksi: + + Kello on kolme aamulla, ja minä jatkan kirjeeni kirjoittamista. + Olen itkenyt, olen itkenyt niin paljon, etten enää näe selvästi. + Oi, André! André! onko mahdollista, että on nuori, että + rakastaa, ja että kuitenkin on pakko syöksyä kuolemaan! Tunnen + kurkkuni kutistuvan kokoon, tukehdun... Minulla oli oikeus + elää ja olla onnellinen... Elämän ja valon unelma liitelee + vielä ympärilläni... Mutta huomenna, huomisauringon paistaessa + tulee minulle tyrkytetty isäntä, ja hän on kietova käsivartensa + ympärilleni... Missä ovat ne käsivarret, joita minä olisin + rakastanut... + +Seurasi tyhjä paikka, joka osoitti pysähdystä; se oli epäilemättä +viimeinen epäröiminen, jota oli seuraava peruuttamaton teko. Ja kirje +kävi vielä hetkeksi sopusointuisen rauhaisaksi. Mutta tämä rauhallisuus +pani Andren kauhusta värisemään... + + Nyt se on tapahtunut, se vaati vaan vähäsen rohkeutta. Se + pieni pullo, joka suo unhotuksen, on tyhjä. Nyt kuulun jo + menneisyyteen. Silmänräpäyksessä siirryin yli elon kynnyksen, + minulla on vaan jäljellä katkera kukanmaku huulilla. Maailma + tuntuu minusta kaukaiselta, kaikki hälvenee ja katoaa -- kaikki, + paitsi se ystävä, jota rakastin, jota kutsun, ja jonka tahdon + pitää luonani loppuun asti. + +Käsiala muuttui epävarmaksi kuin pienellä lapsella, ja seuraavan +sivun lopulla olivat rivit vallan vinot. Tuo pieni käsi parka ei enää +jaksanut; milloin kirjaimet olivat aivan pienet, milloin taas suuret, +hirvittävän suuret... Tämä oli viimeinen, rypistetty lehti, joka oli +puristettu kokoon kuolinkamppauksessa, ja merkit siitä saattoivat +lukemisen vielä kammottavammaksi. + + ... ystävä, jota kutsun, ja jonka tahdon pitää luonani, loppuun + asti... Rakkaani, tule pian, sillä tahdon sanoa sen sinulle... + Etkö tietänyt, että rakastin sinua sydämeni pohjasta? Kun + on kuollut, voi tunnustaa kaiken. Maailman säännöt ovat jo + menettäneet merkityksensä. Miksi en nyt, lähtiessäni pois, + tunnustaisi, että rakastin sinua... + + André, sinä päivänä, jona istuitte tuossa kirjoituspöytäni + ääressä, jolla nyt kirjoitan jäähyväiseni, kosketin teitä + sattumalta, kumartaessani; silloin suljin silmäni, ja silloin + näin niin kauniita näkyjä! Teidän käsivartenne painoivat minua + sydäntänne vastaan, ja käteni hyväilivät rakastavina hiljaa + silmiänne, karkottaen niistä alakuloisuuden. Silloin olisi + kuolema voinut tulla, olisihan se saapunut samaan aikaan, kuin + teidän väsymyksenne, mutta kuinka se olisi ollut suloinen, ja + minkä iloisen ja kiitollisen sielun se silloin olisi temmannut + pois mukaansa... Oi, kaikki himmenee ja hälvenee... Minulle + sanottiin, että nukahtaisin, mutta minua ei vielä nukuta, mutta + kaikki liikkuu, kaikki suurenee, kaikki liitelee ympärilläni, + kynttilöideni liekit ovat kuin aurinkoja, kukkani ovat kasvaneet, + kasvaneet, kasvaneet, olen keskellä jättiläiskukkametsää... + + Tule, André, tule luokseni, mitä teet siellä ruusujen keskellä? + Tule luokseni kirjoittaessani, tahdon tuntea käsivartesi + vyötäisilläni ja rakkaat silmäsi lähellä huuliani... Noin, + rakkaani, tahdon nukahtaa ihan lähellä sinua ja sanoa, että + sinua rakastan... Anna minun katsoa silmiisi, sillä toisella + puolen hautaa, missä minä olen, voi silmistä lukea sielujen + salaisuudet... Ja minä olen kuollut, André... Onko sinun + kirkkaissa silmissäsi, joita en koskaan ole voinut tutkia, kyynel + minua varten?... En voi kuulla vastaustasi, sillä olen kuollut... + Sentähden kirjoitan sinulle, et kuulisi etäistä ääntäni... + + _Rakastan sinua_, kuuletko ainakin tämän, _rakastan sinua_... + +Oi, tuntea ikäänkuin kädessään tuota kuolinkamppausta! Olla se, jolle +hän järkähtämättä puhuu vielä tuona suurena salaperäisenä hetkenä, jona +sielu vapautuu... Koota hänen ajatuksensa viimeiset jäljet, kun hän jo +oli kuolleiden valtakunnassa!... + + Ja minä lähden, minä nousen lentoon, pidä minusta kiinni. + André!... Onko kukaan enää rakastava sinua yhtä hellällä + rakkaudella... Oi, nyt tulee uni, ja kynä on raskas. + + Sinun käsivarsiesi kietomana... rakkaani... + +Viimeisiä sanoja, joiden kirjaimet olivat epäselvät, ei voinut lukea. +Ja hän, joka niitä luki, ei enää erottanut kirjettä, eikä mitään +muuta... Mutta lehden, jonka kirjoittamiseen kykenemätön käsi oli +puristanut kokoon, hän painoi hartaasti ja intohimoisesti huulilleen. +Ja se oli heidän ylevä ja ainoa suudelmansa... + + + + +LV. + + +Oi Djénane-Féridè-Azâdé, tulkoon Allah'n rahmet osaksesi! Rauha +laskeutukoon ylpeään ja puhtaaseen sieluusi! Ja toistakoot turkkilaiset +sisaresi minun kehotuksestani, vielä muutaman vuoden aikana ennen +unhotusta, rakasta nimeäsi iltaisin rukouksissaan!... + +LOPPU. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Havahtuneita, by Pierre Loti + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58376 *** |