diff options
Diffstat (limited to '58374-0.txt')
| -rw-r--r-- | 58374-0.txt | 2250 |
1 files changed, 2250 insertions, 0 deletions
diff --git a/58374-0.txt b/58374-0.txt new file mode 100644 index 0000000..f109bb3 --- /dev/null +++ b/58374-0.txt @@ -0,0 +1,2250 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58374 *** + + + +E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen + + + +ENNUSTUS Y.M. NOVELLEJA + +Kirj. + +ARTHUR SCHNITZLER + +Suomentanut + +T. L. + + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1913. + + + + +SISÄLLYS: + +Ennustus. +Redegondan päiväkirja. +Uusi laulu. +Gabriel vainaa. + + + + +Ennustus. + + +I. + +Lähellä Bozenia, pienellä kukkulalla, aivan metsän peitossa ja +maantielle näkymättömänä on vapaaherra von Schotteneggen pieni linna. +Eräs ystäväni, joka jo kymmenen vuotta on asunut Meranissa lääkärinä +ja jonka minä syksyllä siellä jälleen tapasin, oli esittänyt minut +vapaaherralle. Vapaaherra von Schottenegg oli silloin viidenkymmenen +vuoden vanha ja harrasti monenlaisia taiteita. Hän sävelteli hieman, +soitti hyvin viulua ja pianoa, eikä piirustanutkaan huonosti. Mutta +vakavimmin oli hän nuoruudessaan harjoittanut näytelmätaidetta. +Kerrottiin, että hän aivan nuorena pari vuotta oli salanimellä +kierrellyt ympäri valtakuntaa näytellen pienillä näyttämöillä. +Isän jatkuva vastustus, lahjattomuus vai huono onniko lie ollut +syynä, joka tapauksessa oli vapaaherra kyllin ajoissa luopunut +tältä uralta ja saattoi vielä ilman pahempaa myöhästymistä antautua +valtion palvelukseen valiten esi-isiensä toimialan, jolla hän sitten +myös useita vuosikymmeniä vaikutti uskollisesti, vaikkakin ilman +innostusta. Mutta hänen heti isänsä kuoltua erotessaan virasta tuskin +neljänkymmenen vuoden vanhana ilmeni, millä rakkaudella hän yhä oli +kiintynyt nuoruutensa taideunelmiin. Hän laitatti Guntschnavuoren +rinteellä olevan huvilansa kuntoon ja kokosi sinne, varsinkin kesällä +ja syksyllä, yhä laajenevan seurapiirin herroja ja naisia, jotka +esittivät kaikenlaisia helppoja näytelmäkappaleita tai eläviä kuvia. +Hänen vaimonsa, joka oli vanhasta tyroolilaisesta porvarisperheestä, +ja jolla ei ollut mitään todellista harrastusta taiteisiin, katseli +viisaana ja mieheensä sydämellisen ystävyyden siteillä kiintyneenä +tämän mielitoimia pienellä ivalla, joka muodostui kuitenkin sitä +hyväntahtoisemmaksi, kuta enemmän vapaaherran mieliteot hankkivat +hänen omalle seuraelämänkaipuulleen tyydytystä. Linnassa vieraileva +seurapiiri ei ehkä ankaran mittakaavan mukaan arvosteltuna ollut +mikään valioseura. Mutta sellaisiakaan vieraita, jotka syntyperänsä ja +kasvatuksensa takia olivat taipuvaisia säätyennakkoluuloihin, ei seuran +kirjavuus loukannut, sillä se oli täysin ymmärrettävä sen taiteen +kannalta, jota täällä harjoitettiin. Sitäpaitsi poisti vapaaherrallisen +perheen nimi ja asema kaikki epäluulot. Monien muitten joukossa, joita +minä en enää muistakaan, tapasin minä linnassa erään nuoren kreivin +Innsbruckista, rakuunaupseerin Rivasta, erään kenraalin rouvineen +ja tyttärineen, operettilaulajattaren Berliinistä, Bozenilaisen +likööritehtailijan kahden poikansa kanssa, parooni Meudoltin, joka +silloin oli juuri palannut maailmanmatkaltaan, erään eläkettä nauttivan +hovinäyttelijän Bückeburgista, leskikreivitär Saiman, joka nuorena +tyttönä oli ollut näyttelijätär, tyttärensä kanssa, ja tanskalaisen +taidemaalari Petersenin. + +Itse linnassa asui vain muutamia vieraita. Toiset asuivat Bozenissa, +toiset taasen eräässä vaatimattomassa majatalossa, joka oli alhaalla +tien risteyksessä ja josta kapeampi tie johti linnaan. Mutta +iltapäivisin oli koko seura tavallisesti kokoontuneena linnaan, ja +silloin pidettiin, usein entisen hovinäyttelijän, toisinaan myös +vapaaherran johdolla, joka itse ei milloinkaan näytellyt, myöhäiseen +yöhön saakka harjoituksia, aluksi nauraen ja leikkiä laskien, mutta +vähitellen yhä vakavammassa hengessä, kunnes näytäntöpäivä oli lähellä, +ja esitys tapahtui ilmasta, mielialasta, valmistuksista, ja kappaleen +sisällöstä riippuen joko metsänreunassa olevalla niityllä linnan +puutarhan takana tai linnan pohjakerroksessa olevassa salissa, jossa +oli kolme suurta kaariakkunaa. + +Kun minä ensi kerran kävin vapaaherran luona, ei minulla ollut muuta +tarkoitusta kuin viettää hauska päivä uudella paikkakunnalla uusien +ihmisten seurassa. Mutta miten se nyt sitten kävikään, kun näin vain +ilman päämäärää ja täysin vapaana kiertelee maailmaa, ja sitäpaitsi +kun iän yhä karttuessa ei ole mitään suhteita, jotka voimakkaammin +vetäisivät kotipuoleen, suostuin minä vapaaherran pyyntöön ja jäin +sinne pitemmäksi aikaa. Päivästä tuli kaksi, kolme ja enemmänkin, ja +niin asuin minä, omaksi ihmeekseni, myöhäiseen syksyyn saakka ylhäällä +linnassa, missä minulle eräässä pienessä tornissa oli valmistettu +hyvin hauska huone, josta oli näköala laaksoon. Tämä minun ensimäinen +oleskeluni Guntschnavuorella on jäävä minulle aina mieluiseksi ja +hyvin rauhalliseksi muistoksi huolimatta iloisesta elämästä siellä ja +kaikesta hälinästä ympärilläni, sillä minä en seurustellut kenenkään +vieraan kanssa muuta kuin sivumennen, ja vietin sitäpaitsi suuren +osan aikaani yksinäisillä metsäkävelyillä vaipuneena ajatuksiin ja +työsuunnitelmiin. Ei sekään seikka, että vapaaherra kohteliaisuudesta +esitytti erään minun kirjoittamani pienen kappaleen, häirinnyt minun +oleskeluani siellä, sillä kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota +siihen, että minä olin tekijä. Pikemminkin muodostui tämä ilta minulle +mitä hauskimmaksi elämykseksi, sillä tämä esitys vihreällä nurmikolla, +vapaan taivaan alla toteutti erään vaatimattoman nuoruuteni unelman +yhtä myöhään kuin odottamattakin. + +Vilkas elämä linnassa laimeni vähitellen, sillä useimpien niitten +herrojen loma, joilla oli toimi, oli loppunut, ja lähistöllä +asuvat tuttavat kävivät vain harvoin linnassa. Nyt vasta tulin +minä läheisempään suhteeseen vapaaherraan ja huomasin hänessä +hämmästyksekseni enemmän itsearvostelukykyä, kuin taiteenharrastajilla +tavallisesti on. Hän oli täysin tietoinen siitä, että se, mitä hänen +linnassaan harjoitettiin, ei ollut muuta kuin korkeampaa lajia +seuranäytelmää. Mutta koska hän ei elämässään ollut voinut päästä +pysyvään ja vakavaan suhteeseen rakastamaansa taiteeseen, niin tyytyi +hän siihen hohteeseen, mikä aivankuin etäisyydestä tullen valaisi +linnan teatteriharrastuksia, ja iloitsi sitäpaitsi siitä, että täällä +ei ollut jälkeäkään nähtävissä siitä moninaisesta kurjuudesta, mikä +ikäänkuin kuuluu ammattimaiseen teatteri-elämään. + +Eräällä kävelyretkellämme kertoi hän ilman vähintäkään +tungettelevaisuutta tuumastaan saada kerran esittää +ulkoilmanäyttämöllään kappale, joka olisi rakennettu silmällä pitäen +rajatonta tilaa ja luonnollista ympäristöä. Tämä huomautus antoi +vauhtia eräälle tuumalle, jota jo kauvan olin mielessäni hautonut, ja +minä lupasin vapaaherralle täyttää hänen toivomuksensa. + +Pian senjälkeen matkustin minä pois. + +Jo seuraavan kevään alussa lähetin minä vapaaherralle ystävällisin +sanoin edellisen syksyn ihanien päivien muistoksi erään kappaleen, +mikä varmaankin vastasi hänen vaatimuksiaan ja toiveitaan. Vapaaherra +vastasi kohta kiittäen ja kutsui minut sydämellisesti seuraavana +syksynä luokseen. Kesän vietin minä vuoristossa ja alkusyksystä kylmän +ilman tultua matkustin Gardajärvelle, ajattelematta ollenkaan sitä, +että olin aivan lähellä vapaaherra von Schotteneggin linnaa. Niin, +minusta tuntuu nyt, että siihen aikaan olin kokonaan unohtanut tuon +pienen linnan harrastuksineen ja touhuineen. Silloin sain minä 8. päivä +syyskuuta vapaaherralta kirjeen, joka oli lähetetty Wienistä jälkeeni. +Hän ihmetteli siinä sitä, etten ollut antanut itsestäni mitään +tietoja, ja ilmoitti, että 9 päivä syyskuuta esitetään minun keväällä +lähettämäni kappale ja että minä en millään muotoa saisi olla silloin +poissa. Vapaaherra vakuutti, että etenkin lapset, jotka näyttelevät +kappaleessa mukana, tuottaisivat minulle erikoista huvia ja että heitä +ei enää mitenkään voinut estää harjoituksen jälkeenkin juoksentelemasta +ympärinsä sievissä puvuissaan ja näyttelemästä kedolla. Pääosaa -- näin +kirjoitti hän edelleen -- tulee näyttelemään hänen sisarenpoikansa +herra Franz von Umprecht, jonka suoritettavaksi osa monien vaiheitten +jälkeen oli joutunut, ja joka -- niinkuin vapaaherra otaksui minun +vielä hyvin muistavan -- edellisenä vuonna avusti vain kaksi kertaa +elävissä kuvissa, mutta joka nyt kuulemma osotti erinomaisia +näyttelijälahjoja. + +Lähdin heti matkalle, tulin illalla Bozeniin ja saavuin +esityspäivänä linnaan, missä vapaaherra ja hänen puolisonsa ottivat +minut ystävällisesti vastaan. Tapasin siellä muitakin tuttavia: +eläkettänauttivan hovinäyttelijän, kreivitär Saiman tyttärineen, herra +von Umprechtin ja hänen kauniin rouvansa; sitäpaitsi metsäherran +neljäntoista vuotiaan tyttären, jonka oli lausuttava proloogi +kappaleessani. Iltapäiväksi odotettiin paljon vieraita ja illan +näytäntöön piti tuleman yli sata katsojaa, ei ainoastaan vapaaherran +persoonallisia tuttavia, vaan myöskin ympäristön asukkaita, joilla +tänään, niinkuin usein ennenkin, oli näytäntöön vapaa pääsy. Sitäpaitsi +oli täksi kerraksi hankittu pieni Bozenilaisista ammattisoittajista +ja muutamista taiteenharrastajista kokoonpantu orkesterikin, jonka +piti soittaa eräs Weberin alkusoitto ja vapaaherran itsensä säveltämä +välisoitto. + +Päivällispöydässä oli mieliala hilpeä, herra von Umprecht näytti +minusta vaan hiljaisemmalta kuin muut. Aluksi en ollut häntä enää +muistaakaan ja minusta näytti, että hän katsoi minua hyvin usein, +joskus ystävällisesti, joskus taasen arasti, kuitenkaan sanomatta +minulle sanaakaan. Vähitellen tuli hänen kasvojensa ilme minulle +tutummaksi, ja äkkiä muistin minä, että hän viime vuonna eräissä +elävissä kuvissa oli istunut munkin puvussa shakkipöytään nojaten. +Kysyin häneltä, muistinko oikein. Hän tuli kysymyksestäni melkein +hämilleen; vapaaherra vastasi hänen puolestaan ja huomautti sitten +hymyillen sisarenpoikansa vasta huomatuista näyttelijälahjoista. Herra +von Umprecht nauroi omituisesti itsekseen, katsoi sitten äkkiä minuun +aivankuin meillä olisi ollut yhteinen salaisuus, mikä minusta tuntui +hyvin omituiselta. Mutta sitten hän taasen vältti minuun katsomasta. + + +II. + +Kohta päivällisen jälkeen olin vetäytynyt huoneeseeni. Seisoin siinä +jälleen avonaisen ikkunan ääressä, niinkuin niin usein viime vuonnakin +olin tehnyt, ja nautin ihanasta näköalasta päivänpaisteiseen laaksoon, +mikä jalkojeni juuressa lepäsi kapeana, mutta etäämpänä vähitellen +leveni, lopuksi kokonaan avautuen, niin että kaupunki kaikkine +ympäristöineen mahtui siihen. + +Vähän ajan perästä koputettiin ovelle. Herra von Umprecht astui sisään, +jäi oven suuhun seisomaan ja sanoi hiukan hämillään: "Pyydän anteeksi, +että häiritsen." Sitten astui hän lähemmäksi ja jatkoi: "Mutta kunhan +olette neljännestunnin ajan minua kuunnellut, niin olen aivan varma +siitä, että pidätte tuloani täysin oikeutettuna." + +Pyysin herra von Umprechtia istumaan, mutta hän ei huomannut sitä, vaan +jatkoi vilkkaasti edelleen: "Minä olen nimittäin mitä ihmeellisimmällä +tavalla joutunut Teille kiitollisuuden velkaan ja tunnen nyt olevani +velvollinen Teitä kiittämään." + +Kun minä luonnollisesti en voinut luulla muuta, kuin että hän +näillä sanoillaan tarkoitti osaansa näytelmäkappaleessani ja kun +hänen sanansa sen vuoksi tuntuivat minusta liian kohteliailta, niin +yritin minä niitä torjua. Mutta herra von Umprecht keskeytti minut +heti: "Te ette voi tietää, mitä minä sanoillani tarkoitan. Saanko +pyytää Teitä minua kuulemaan?" Hän istuutui ikkunalaudalle jalat +ristissä, ja, koettaen näyttää niin rauhalliselta kuin mahdollista, +alkoi hän: "Minä olen nyt tilanomistaja, niinkuin Te ehken tiedätte, +mutta aikaisemmin olin minä upseeri. Ja tuohon aikaan, kymmenen +vuotta sitten -- juuri _tänään_ kymmenen vuotta sitten -- tapahtui +minulle se ihmeellinen seikka, jonka varjo tavallaan minua on tähän +päivään saakka seurannut, mutta joka tänään nyt Teidän kauttanne, +vaikkakin tietämättänne ja tahtomattanne, on saava ratkaisunsa. +Meidän välillämme on nimittäin salaperäinen yhdysside, joka teille +nähtävästi on yhtä selittämätön kuin minullekin; mutta Teidän pitää +ainakin saada tietää sen olemassa-olosta. -- Rykmenttimme oli siihen +aikaan eräällä syrjäisellä puolalaisella paikkakunnalla. Huvituksena +oli, paitsi virkatehtäviä, mitkä eivät suinkaan aina olleet kyllin +rasittavia, ainoastaan juominen ja peluu. Sitäpaitsi oli jokaisella +edessä se mahdollisuus, että pitäisi jäädä vuosikausiksi sinne, ja +kaikki eivät kyenneet tyynellä mielellä kestämään tätä lohdutonta +elämää. Eräs minun parhaista ystävistäni ampui itsensä, kun olimme +siellä kolmatta kuukautta. Ja toinen tovereistani, joka ennen oli +ollut mitä hauskin upseeri, rupesi äkkiä kovasti juomaan, tuli rajuksi +ja pahapäiseksi, melkein mielisairaaksi ja joutui jostakin syystä +rettelöihin erään asianajajan kanssa ja menetti virkansa. Komppaniani +päällikkö oli naimisissa ja tuli, en tiedä syystäkö vai syyttä, niin +mustasukkaiseksi, että hän eräänä päivänä heitti rouvansa ikkunasta +ulos. Rouvalle ei ihme kyllä tullut mitään vahinkoa; mies kuoli +hulluinhuoneessa. Eräs kadeteistamme, joka siihen asti oli ollut hyvin +kiltti, vaikkakin erikoisen typerä nuorukainen, sai yhtäkkiä päähänsä, +että hän ymmärsi filosofiaa, rupesi tutkimaan Kantia ja Hegeliä ja +opetteli pitkiä kappaleita heidän teoksistaan ulkoa, aivan niinkuin +lapset aapista. Minä puolestani taas en tehnyt muuta kuin ikävöitsin, +ja niin hirmuisesti, että minä monena iltana sängyllä levätessäni +pelkäsin tulevani hulluksi. Kasarmimme oli kylän ulkopuolella, jossa +oli korkeintaan kolmekymmentä hajallaan olevaa mökkiä; lähin kaupunki, +jonne viipyi runsaan tunnin ratsastamalla oli likainen, inhottava, +pahalta haiseva ja juutalaisia täynnä. Pakosta täytyi meidän joskus +olla heidän kanssaan tekemisissä -- hotellinomistaja oli juutalainen, +kahvilanisäntä ja suutari samoin. Voitte kai arvata, että me kohtelimme +heitä mahdollisimman loukkaavasti. Me olimme erikoisen ärtyisiä +näitä ihmisiä kohtaan, siitäkin syystä, että eräs prinssi, joka oli +rykmentissämme majurina, tervehti juutalaisia erityisen kohteliaasti, +piloillaanko vai myötätunnosta, sitä en tiedä, ja suosi sitäpaitsi +aivan erikoisen huomattavalla tavalla rykmenttimme lääkäriä, joka +silminnähtävästi oli juutalaista sukuperää. Minä en luonnollisesti +kertoisi tätä Teille, jollei juuri tämä prinssin oikku olisi saattanut +minua yhteen sen ihmisen kanssa, joka oli määrätty vaikuttamaan niin +salaperäisellä tavalla Teidän ja minun väliseen suhteeseen. Se oli eräs +silmänkääntäjä, paloviinajuutalaisen poika läheisestä puolalaisesta +kaupungista. Hän oli ollut nuorena poikana eräässä kaupassa +Lembergissä, sitten tullut Wieniin ja oli joskus oppinut joltakin +muutamia korttitemppuja. Omin päinsä kehitti hän sitten taitoaan +yhä edelleen, opetteli tekemään kaikenlaisia uusia taikatemppuja +ja tuli siinä vähitellen niin taitavaksi, että hän saattoi lähteä +maailmaa kiertämään esiintyen menestyksellä varieteenäyttämöillä ja +yhdistyksissä. Kesällä tuli hän aina kotikaupunkiinsa vanhempiaan +tervehtimään. Hän ei koskaan esiintynyt siellä julkisesti, ja minä näin +hänet ensi kerran kadulla, jolloin hänen ulkonainen ilmestyksensä heti +herätti huomiotani. Hän oli pieni, laiha ja parraton, ja näytti silloin +olevan noin kolmenkymmenen vuoden iässä, ja hän oli puettu vuodenaikaan +nähden naurettavan hienosti: hänellä oli musta pitkätakki, päässä +kiillotettu sylinteri ja hyvin korea liivi; aurinkoisina päivinä oli +hänellä tummat silmälasit nenällään. + +"Eräänä iltana istui meitä viisitoista tai kuusitoista upseeria +illallisen jälkeen Kasinolla pitkän pöydän ympärillä niinkuin +tavallisesti. Yö oli tukahuttavan kuuma ja akkunat olivat +auki. Muutamat tovereistani olivat ruvenneet pelaamaan, toiset +juttelivat akkunaan nojaten, muutamat taasen joivat ja polttivat +ääneti. Silloin astui päivystäjä-korpraali sisään ja ilmoitti +silmänkääntäjän saapuneen. Meitä tämä ensiksi hieman hämmästytti. +Mutta enempää odottamatta astui ilmoitettu ryhdikkäänä sisään ja +lausui hieman mongertaen muutamia selittäviä sanoja, kiittäen siitä +kutsusta, jonka hän oli saanut. Hän kääntyi puhuessaan prinssiin +päin, joka meni hänen luokseen ja puristi -- luonnollisesti meitä +vain kiusatakseen -- hänen kättänsä. Silmänkääntäjä piti sen +aivan luonnollisena asiana ja huomautti aikovansa ensiksi näyttää +muutamia korttitemppuja, jonka jälkeen hän esittäisi magnetismi ja +chiromantia-(kädestäennustus)näytteitä. Hän oli tuskin vielä loppuun +puhunut ennenkuin muutamat herrat, jotka eräässä nurkassa pelasivat +korttia, huomasivat, että heiltä puuttui kaikki kuvalliset lehdet: +mutta silmänkääntäjän viittauksesta lensivät ne avonaisesta ikkunasta +sisään. Seuraavatkin taikatemput, joita hän sitten näytti, olivat +hyvin mielenkiintoisia ja yleensä paljon parempia kuin mitä minä tällä +alalla ennen olin nähnyt. Hänen esittämänsä magneettiset kokeet olivat +minusta vielä merkillisempiä. Pelontuntein katselimme me kaikki, +kuinka filosoofi-kadetti nukkuvana taikurin määräyksiä totellen juoksi +ensin avonaisesta ikkunasta pihalle, kiipesi sitten sileää seinää +myöten katolle asti ja juoksenteli ylhäällä katon reunustaa myöten ja +laskeutui lopuksi pihalle takaisin. Kun hän siinä vielä nukkuvassa +tilassa seisoi alhaalla, sanoi översti taikurille: 'Kuulkaas, jos hän +olisi taittanut niskansa, niin minä vakuutan teille, Te ette olisi +lähtenyt täältä kasarmista elävänä.' Minä en milloinkaan unohda sitä +halveksivaa silmäystä, jolla juutalainen tuohon huomautukseen ääneti +vastasi. Sitten sanoi hän hitaasti: 'herra översti, luenko Teidän +kädestänne, milloin _Te_ lähdette täältä kasarmista, kuolleena tai +elävänä?' En tiedä, miten översti ja me muutkin olisimme vastanneet +tähän rohkeaan kysymykseen toisissa oloissa -- mutta yleinen mieliala +oli silloin jo niin kiihottunut ja jännitetty, että kukaan ei +hämmästynyt, kun översti ojensi kätensä silmänkääntäjälle ja hänen +mongerrustaan matkien sanoi: 'No, lukekaapas.' Tämä kaikki tapahtui +pihalla, ja kadetti seisoi yhä vielä nukkuvana seinää vasten kädet +levällään kuin ristiinnaulittuna. Taikuri tarttui överstin käteen ja +tutki tarkasti sen viivoja. 'No, näetkös mitä, juutalainen?' kysyi +eräs yliluutnantti, joka oli sangen juovuksissa. Taikuri vilkaisi +taakseen ja sanoi vakavasti: 'Taiteilijanimeni on Marco Polo.' Prinssi +laski kätensä juutalaisen olkapäälle ja sanoi: 'Ystävälläni Marco +Pololla on terävät silmät.' -- 'No, mitä Te näette?' kysyi översti +kohteliaammin. 'Pitääkö minun sanoa?' kysyi Marco Polo. 'Emmehän me +voi Teitä pakottaa', sanoi prinssi. 'Puhukaa, puhukaa!' huusi översti. +'Minä olisin mieluummin puhumatta', vastasi Marco Polo. Översti nauroi +ääneensä. 'Suu puhtaaksi vain, ei se niin pahaa liene. Ja jos se +olisikin pahaa, niin eihän sen tarvitse olla totta.' -- 'Se on hyvin +pahaa', sanoi taikuri, 'ja totta se myös on.' Kaikki vaikenivat. 'No?' +kysyi översti. 'Pakkasta Teidän ei enää tarvitse kärsiä', vastasi Marco +Polo. 'Kuinka?' huudahti översti, 'pääseekö meidän rykmenttimme siis +vihdoinkin Rivaan?' -- 'Rykmentistä ei tässä näy mitään herra översti. +Minä näen vain, että syksyllä Te olette kuollut mies.' Översti nauroi, +mutta kaikki muut olivat vaiti; minä vakuutan Teille, että meidän +kaikkien mielestä oli översti siitä hetkestä alkaen merkitty mies. +Äkkiä rupesi joku varsin nauraa hohottamaan, toiset tekivät samoin, ja +nauraen ja hälisten poistuttiin takaisin Kasinoon. 'No', huusi översti, +'minun kohtaloni on nyt siis selvänä. Eikö kukaan muu herroista ole +utelias?' Joku huusi leikillä: 'Ei, me emme tahdo mitään tietää.' Eräs +toinen havaitsi yhtäkkiä, että tällainen kohtalonsa ennustuttaminen oli +uskonnolliselta kannalta hylättävä, ja eräs nuori luutnantti kiivaili, +että Marco Polon kaltaiset ihmiset pitäisi elinajakseen panna lukon +taa. Prinssin näin minä seisovan eräässä nurkassa tupakkaa poltellen +erään vanhemman herran kanssa ja kuulin hänen sanovan: 'Missä ihme +alkaa?' Sillävälin menin minä Marco Polon luo, joka valmistautui +lähtemään ja sanoin hänelle, niin ettei kukaan muu sitä kuullut: +'Ennustakaa minulle.' Hän tarttui konemaisesti minun käteeni. Sitten +hän sanoi: 'Tässä näkee huonosti.' Minä huomasin, että öljylamput +olivat ruvenneet lepattamaan ja että käteni viivat näyttivät vapisevan. +'Tulkaa ulos pihalle, herra luutnantti. Minä ennustan mieluummin kuun +valossa.' Hän piti kädestäni kiinni ja minä seurasin häntä avonaisesta +ovesta ulos." + +"Yht'äkkiä pälkähti kummallinen ajatus päähäni. 'Kuulkaas, Marco Polo', +sanoin minä, 'jos Te ette mitään muuta osaa ennustaa kuin mitä meidän +herra everstillemme sanoitte, niin silloin jätämme mieluummin koko +ennustuksen.' Taikuri päästi ilman muuta käteni irti ja hymyili. 'Herra +luutnanttia pelottaa.' Käännyin nopeasti ympäri nähdäkseni, oliko +kukaan meitä kuullut; mutta me olimme menneet ulos kasarmin portista ja +olimme kaupunkiin vievällä maantiellä." + +"Minä tahtoisin tietää jotain tarkempaa", sanoin minä, "se on haluni. +Sanoja voi aina selittää monella eri tavalla." + +Marco Polo katsahti minuun. "Mitä herra luutnantti oikein tahtoo?... +Nähdäkö ehkä tulevan puolisonsa?" -- + +"Voisitteko sen minulle näyttää?" Marco Polo kohotti olkapäitään. +"Ehken -- -- -- mahdollisesti -- -- --" + +"Mutta siitä minä en välitä", keskeytin minä hänet. "Minä tahtoisin +tietää, mitä tulevaisuudessa, esimerkiksi kymmenen vuoden perästä, on +minulle tapahtuva." + +Marco Polo pudisti päätään. "Sitä minä en voi sanoa -- -- -- mutta minä +voin ehken jotain muuta." -- + +"Mitä?" -- + +"Minä voisin näyttää Teille, herra luutnantti, aivan kuin kuvaelmana +jonkun hetken tulevasta elämästänne." + +Minä en heti ymmärtänyt häntä. "Miten tarkoitatte?" + +"Minä tarkoitan sitä, että minä voin loihtia tällä hetkellä ja tällä +paikalla, missä me nyt seisomme, jonkun määrätyn hetken tulevasta +elämästänne silmienne eteen." -- + +"Kuinka?" -- + +"Herra luutnantin täytyy vain sanoa, minkä hetken." Minä en ymmärtänyt +häntä täydellisesti, mutta minä olin hyvin jännitetty. "Hyvä", sanoin +minä, "jos Te voitte sen tehdä, niin tahdon nähdä, mitä tänään +kymmenen vuoden perästä samalla sekunnilla minulle tapahtuu. -- -- -- +Ymmärrättekö minua, Marco Polo?" + +"Kyllä, herra luutnantti", sanoi Marco Polo ja tuijotti minuun. "Ja +samassa hän oli hävinnyt -- -- -- ja kasarmikin oli poissa, jonka minä +juuri olin nähnyt kimaltelevan kuutamossa -- poissa mökkipahasetkin, +jotka hetki sitten sinne tänne siroteltuina näkyivät kuunvalossa +tasangolla -- ja minä näin itseni, niinkuin usein unessa itsensä näkee +-- -- -- näin itseni kymmenen vuotta vanhempana, minulla oli ruskea +täysiparta, otsassa arpi, makaamassa paarilla keskellä erästä niittyä, +-- minun vieressäni oli kaunis punatukkainen nainen polvillaan, kädet +silmien edessä, nuori poika ja tyttö sivullani, taustana tumma metsä ja +lähistöllä kaksi metsästäjää soihtuja pidellen -- -- -- Te hämmästytte +-- eikö totta, Te hämmästytte?" + +Minä olin tosiaankin hämmästynyt, sillä se, mitä hän nyt minulle +kuvaili oli tarkalleen se kuvaelma, jolla tämän iltainen kappaleeni oli +päättyvä klo 10 ja jossa hän oli näyttelevä kuolevan sankarin osaa. + +"Te epäilette", jatkoi herra von Umprecht, "enkä minä ollenkaan ota +sitä pahakseni. Mutta Teidän epäilyksenne on pian haihtuva." + +Herra von Umprecht pisti kätensä nutun taskuun ja otti sieltä suljetun +kirjekuoren. "Olkaa niin hyvä ja lukekaa, mitä takasivulla on +kirjoitettu." Minä luin ääneen: "Notarion sulkema 4 päivä tammikuuta +1859, avattava 9 päivä syyskuuta 1868." Kirjoituksen alla oli minulle +persoonallisesti hyvin tutun notarion wieniläisen tohtori Artinerin +nimikirjoitus. + +"Nyt on syyskuun 9:s päivä", sanoi herra von Umprecht. "Ja tänään on +myös ummelleen kymmenen vuotta siitä kun minulla oli tuo ihmeellinen +seikkailu Marco Polon kanssa, seikkailu, joka näin nyt ratkeaa saamatta +täyttä selitystään. Sillä vuodesta vuoteen ovat tuon ennustuksen +täyttymysmahdollisuudet vaihdelleet mitä ihmeellisimmällä tavalla +aivankuin jokin oikullinen kohtalo olisi ilveillyt minun kanssani. +Usein näytti ennustus uhkaavan todennäköiseltä, usein se taasen häipyi +olemattomiin, tuli jälleen katkeraksi totuudeksi, hävisi, palasi +uudestaan -- -- -- Mutta suokaa minun palata jälleen kertomukseeni. +Näky ei varmaankaan ollut kestänyt kuin silmänräpäyksen ajan; sillä +kasarmista kuului vielä sama yliluutnantin kovaääninen nauru, jonka +olin kuullut ennen näkyä. Ja edessäni seisoi Marco Polo huulillaan +hymy, josta en voi sanoa, oliko se surullinen vai ivallinen. Hän nosti +hattuaan ja sanoi: 'Hyvää iltaa, herra luutnantti, toivottavasti +Te olette ollut tyytyväinen', sitten hän kääntyi ja meni hitaasti +maantietä myöten kaupunkiin päin. Seuraavana päivänä matkusti hän pois. + +"Ensimäinen ajatukseni kasarmiin päin kulkiessani oli, että kaiken +oli täytynyt olla jonkunlaista henkinäkyä, jonka Marco Polo, +ehken jonkun tuntemattoman olennon avustamana, oli aiheuttanut +jonkunlaisen heijastuksen avulla. Kun minä tulin pihan poikki, +näin minä kauhukseni kadetin yhä vielä seisovan seinää vasten +ristiinnaulitun asennossa. Hänet oli nähtävästi kokonaan unohdettu. +Toiset puhuivat ja kiistelivät sisällä kovasti kiihottuneina. +Minä kosketin kadetin käsivartta, hän havahtui heti, eikä ollut +vähintäkään hämmästynyt, hän vaan ei voinut käsittää sitä kiihkeää +mielentilaa, missä rykmentin kaikki herrat olivat. Minä omasta +puolestani otin heti jonkinlaisella vihamielisyydellä osaa kiihkeään, +mutta onttoon keskusteluun niistä kummallisuuksista, joiden +todistajina me olimme olleet, enkä liene puhunut viisaammin kuin +muutkaan. Äkkiä huusi översti: 'No, hyvät herrat, minä lyön vetoa, +että elän vielä ensi keväänä! Neljäkymmentäviisi yhtä vastaan!' Ja +hän kääntyi erään yliluutnantin puoleen, jolla oli erikoinen maine +pelaajana ja vedonlyöjänä. 'Ettekö suostu?' Vaikka olikin selvää, +että puhuteltu vaikeasti jaksoi vastustaa kiusausta, niin näytti hän +kuitenkin pitävän sopimattomana lyödä vetoa överstin kanssa tämän +omasta kuolemasta, ja hän vaikeni hymyillen. Luultavasti hän sitä +jälestäpäin katui. Sillä jo neljäntoista päivän perästä, suurten +keisarimanööverien toisena päivänä, putosi överstimme hevosen +selästä ja kuoli. Tässä tilaisuudessa huomasimme me kaikki, että +emme muuta olleet odottaneetkaan. Mutta siitä lähtien vasta rupesin +minä ajattelemaan jonkinmoisella levottomuudella tuota yöllistä +ennustusta, josta en ollut kenellekään kummallisesta arkuudesta +kertonut. Vasta joulunaikaan, ollessani lomalla Wienissä, kerroin +minä kaiken eräälle toverilleni Friedrich von Gulantille -- Te +olette hänestä ehken kuullutkin, hän kirjoitteli kauniita runoja +ja kuoli hyvin nuorena -- -- -- No niin, hän se oli, joka minun +kanssani yhdessä teki sen haahmopiirustuksen, minkä löydätte tästä +kirjekuoresta. Hän oli nimittäin sitä mieltä, että tuollaiset +tapaukset eivät saa mennä tieteeltä hukkaan, osottautukootpa ne sitten +oikeiksi tai vääriksi. Hänen kanssansa olin minä tohtori Artinerin +luona, joka sinetöi muistiinpanomme tähän kuoreen. Tähän saakka on +sitä säilytetty notarion kansliassa, ja vasta eilen lähetettiin se +toivomukseni mukaan minulle. Minä tunnustan, että se vakavuus, millä +Gulant asiata käsitteli teki minut aluksi alakuloiseksi, mutta sitten +kun en häntä enää tavannut ja varsinkin hänen pikaisen kuolemansa +jälkeen, rupesi koko juttu minusta tuntumaan naurettavalta. Ennen +kaikkea oli minusta selvä, että kohtaloni oli täydellisesti omassa +kädessäni. Mikään mahti maailmassa ei voinut pakottaa minua makaamaan +paarilla syyskuun 5:tenä päivänä 1868 kello 10 illalla ruskea +täysparta leuvassa; metsä- ja niittymaisemia voin välttää eikä minun +tarvinnut ottaa punatukkaista rouvaa ja saada lapsia. Ainoa, mitä +ehken en voisi välttää oli onnettomuus tai kaksintaistelu, josta +voisi jäädä arpi otsaani. Olin siis toistaiseksi rauhallinen. -- +Vuosi ennustuksen jälkeen menin minä naimisiin neiti von Heimsalin, +nykyisen rouvani, kanssa; pian senjälkeen erosin virastani ja rupesin +maanviljelijäksi. Minä katselin monia pienempiä maatiloja ja -- niin +kummalliselta kun se ehken kuuluukin -- otan tarkoin huomioon, ettei +vaan missään maatilan rajojen sisällä löytynyt mitään samanlaista +paikkaa, mikä olisi voinut muistuttaa tuota uneni (niinkuin minä +näkyä itse tavallisesti kutsuin) nurmikenttää. Minä aijoin juuri +ostaa erään tilan, kun vaimoni sai perinnöksi maatilan Kärntenissä +siihen kuuluvine kauniine metsästysalueiden. Vaeltaessani ensi +kertaa uudella tilallamme saavuin minä eräälle metsän ympäröimälle +ja vähän alankoiselle niittyaukeamalle, joka minusta näytti olevan +eriskummallisen saman näköinen kuin se paikka, jota minun ehken olisi +ollut täysi syy pelätä. Minä vähän säpsähdin. Vaimolleni en ollut koko +ennustuksesta puhunut mitään, hän on niin taikauskoinen, että minä +olisin tunnustuksellani varmaankin myrkyttänyt koko hänen elämänsä +tähän päivään saakka" -- hän naurahti aivankuin helpotuksesta. -- +"Luonnollisesti en voinut kertoa hänelle epäilyksistänikään. Mutta +itseäni minä rauhoitin sillä ajatuksella, että minun ei missään +tapauksessa tarvitse olla tilallani syyskuussa 1868. -- Vuonna 1860 +syntyi minulle poika. Jo hänen ensimäisinä elämän vuosinaan olin minä +huomaavinani yhdennäköisyyttä hänen ja uneni pojan piirteissä; joskus +tuo yhdennäköisyys hävisi, pian se taasen näyttäytyi yhä selvempänä +-- ja tänään täytyy minun tunnustaa itselleni, että poikanen, joka +tänä-iltana kello kymmenen aikana on seisova paarini vieressä on +hiuskarvalleen näyssä ilmestyneen pojan näköinen. -- Tytärtä minulla +ei ole. Mutta kolme vuotta sitten kuoli minun vaimoni sisar, joka oli +leski ja joka siihen saakka oli elänyt Amerikassa ja jätti jälkeensä +tytön. Vaimoni pyynnöstä matkustin minä Atlantin yli noutaakseni tytön +huostaamme. Kun minä näin hänet ensi kerran, oli hän minusta aivan +unessa näkemäni tytön näköinen. Ensimäinen ajatukseni oli jättää lapsi +vieraaseen maahan vieraitten ihmisten luo. Karkotin luonnollisesti +heti tuollaisen epähienon päähänpiston mielestäni, ja me otimme lapsen +kotiimme. Minä rauhoituin jälleen täydellisesti huolimatta lasten yhä +selvemmin ilmenevästä yhdennäköisyydestä noitten ennustusnäky-lasten +kanssa, sillä minä uskottelin itselleni, että näkylasten piirteet +olivat minulta ehken voineet vähän unohtua. Sitten elin jonkun aikaa +täydellisesti rauhallisena. Niin, minä olin jo melkein unohtanut tuon +merkillisen illan puolalaisessa kylässä, kunnes noin kaksi vuotta +sitten kohtalo antoi minulle uuden, järkyttävän varoituksen. Minun oli +pitänyt matkustaa pariksi kuukaudeksi pois; kun minä palasin kotiin, +tuli vaimoni minua vastaan tukka punaiseksi värjättynä, ja hänen +yhdennäköisyytensä näkynaisen kanssa, jonka kasvoja minä tosin en +ollut nähnyt, oli mielestäni täydellinen. Havaitsin parhaaksi peittää +säikähdykseni vihan purkaukseen; niin, minä ihan tahallani kiihdyin +yhä enemmän, sillä äkkiä sain minä mielettömän päähänpiston: jos minä +eroaisin vaimostani ja lapsistani, niin silloinhan olisi vaara voitettu +ja minä olisin vetänyt kohtaloa nenästä. Vaimoni itki, murtuneena +lattialle vaipuen, pyysi anteeksi ja selitti minulle syyn tähän +muutokseen. Vuosi sitten, käydessämme Münchenissä, olin minä ollut +erityisen ihastunut erään punatukkaisen naisen kuvaan taidenäyttelyssä, +ja silloin jo oli vaimoni päättänyt sopivan hetken tultua tehdä +itsensä tuon kuvan näköiseksi värjäyttämällä tukkansa punaiseksi. +Minä pyysin häntä luonnollisesti mitä pikimmin laittamaan tukkansa +luonnollisen tumman väriseksi, ja kun se oli tapahtunut, näytti kaikki +jälleen olevan ennallaan. Näinhän selvästi, että minulla oli kohtaloni +hallussani niinkuin ennenkin -- -- -- Eikö kaikkea, mitä tähän saakka +oli tapahtunut voitu selittää luonnollisesti? -- -- -- Eikö tuhansilla +muilla maatiloilla ollut niittyjä, metsää, rouva ja lapsia? -- -- -- Ja +se ainoa, mikä olisi voinut taikauskoisia pelottaa, ei ollut toteutunut +-- tähän talveen saakka: nim. tuo arpi, jonka Te nyt kuitenkin näette +otsallani. Minä en ole pelkuri -- sallikaa minun se Teille sanoa: +upseerina ollessani oli minulla kaksi kertaa kaksintaistelu sangen +vaarallisilla ehdoilla -- sekä kahdeksan vuotta sitten, kohta häitteni +jälkeen kun jo olin ottanut eron virastani. Mutta kun eräs herra +viime vuonna aivan mitättömästä syystä -- nim. hieman epäkohteliaan +tervehdyksen takia -- vaati minua kaksintaisteluun, niin pidin minä +parempana" -- herra von Umprecht punastui hieman -- "pyytää anteeksi. +Asia selvitettiin luonnollisesti aivan säännönmukaisesti, mutta minä +tiedän kuitenkin aivan varmaan, että minä olisin silloinkin taistellut, +jos ei äkkiä mieletön pelko olisi minua vallannut, pelko siitä, että +vastustajani saattaisi tehdä haavan otsaani ja siten antaa kohtalolle +uuden valtin -- -- -- Mutta niinkuin näette, se ei auttanut: arpi +on otsassani. Ja se hetki, jolloin minä tuon haavan sain, oli ehken +ainoa koko kymmenen vuoden aikana, joka syvimmin sai minut huomaamaan +oman turvattomuuteni. Se tapahtui eräänä iltana viime talvena; +minä matkustin kahden tai kolmen muun minulle aivan tuntemattoman +henkilön kanssa junalla Klagenfurtista Villachiin. Äkkiä lensi ikkuna +sirpaleiksi ja minä tunsin otsassani tuskaa; samassa kuulin minä +jotakin kovaa putoavan lattialle, tartuin ensin kirvelevään otsaani -- +siitä vuoti verta, sitten kumarruin minä nopeasti ja nostin lattialta +teräväsärmäisen kiven. Vaunussa olevat matkustajat hätääntyivät. +'Onko jotain tapahtunut?' huudahti eräs. Huomattiin, että olin saanut +verihaavan ja minua hoivattiin. Mutta eräs herra -- minä näin sen aivan +selvään -- oli aivankuin vajonnut vaunun nurkkaan. Seuraavalla asemalla +tuotiin minulle vettä, rautatienlääkäri sitoi hätäisesti haavani, mutta +minä en luonnollisesti peljännyt haavasta kuolevani: minähän tiesin, +että siihen piti tulla vain arpi. Vaunussa ruvettiin keskustelemaan +siitä, oliko kyseessä murhayritys, vai ilkeä poikamainen teko; nurkassa +istuva herra vaikeni ja tuijotti eteensä. Villachissa poistuin minä +junasta. Äkkiä ilmestyi tuo mies vaununnurkasta eteeni ja sanoi: +'Se oli minulle tarkoitettu.' Ennenkuin minä ehdin vastata tai edes +tointua, oli hän jo kadonnut; minä en ole koskaan saanut tietää, kuka +hän oli. Ehken jokin vainoamisluulohullu -- -- -- tahi ehken jokin, +joka syystä luuli olevansa vainon esineenä, jonkun loukatun aviomiehen +tai veljen vainooma, ja jonka minä mahdollisesti olin pelastanut, koska +juuri minulle oli tuo arpi määrätty -- -- -- kukapa sen tietää? +-- -- -- Parin viikon kuluttua loisti se otsallani juuri samalla +kohdalla, missä olin sen unessani nähnyt. Ja minulle selvisi yhä enemmän, +että minä olin joutunut jonkun tuntemattoman, pilkallisen voiman +kanssa epätasaiseen taisteluun, ja minä ajattelin yhä suurenevalla +levottomuudella sitä päivää, jolloin kaikki lopullisesti täyttyisi. + +"Keväällä saimme kutsun enoni luo. Minä olin varmasti päättänyt olla +kutsua noudattamatta, sillä muistamatta varmasti mitään, tuntui minusta +kuitenkin mahdolliselta, että juuri hänen maatilallaan oli pelkäämäni +paikka. Vaimoni ei olisi kuitenkaan ymmärtänyt kieltäytymiseni syytä +ja senvuoksi päätin minä sittenkin matkustaa sinne hänen ja lasten +kanssa jo heinäkuun alussa, varmassa aikomuksessa lähteä sieltä niin +pian kuin mahdollista etelään Venetsiaan tai Lidoon. Meidän siellä +olomme alkupäivinä tuli puhe Teidän kappaleestanne, enoni kertoi siinä +esiintyvistä lapsista ja pyysi minulta, että lapseni saisivat niissä +esiintyä. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan. Silloin päätettiin, +että eräs ammattinäyttelijä näyttelisi kappaleen sankarin osaa. +Muutaman päivän perästä valtasi minut pelko, että voisin vaarallisesti +sairastua enkä voisi päästä matkustamaan pois. Silloin eräänä iltana +selitin minä aikovani lähteä matkalle joksikin aikaa erääseen +merikylpylaitokseen kylpemään. Mutta minun täytyi luvata tulla takaisin +syyskuun alussa. Samana iltana saapui näyttelijältä kirje, jossa hän +ilmoitti jonkun syyn takia ei voivansa näytellä kysymyksessä olevaa +osaa. Enoni oli kovin harmissaan. Hän pyysi minua lukemaan kappaleen +-- ehken minä voisin mainita jonkun tuttavistamme, joka olisi sovelias +esittämään sankarin osaa. Minä otin kappaleen huoneeseeni ja luin +sen. No niin, koettakaapas kuvailla, miltä minusta tuntui, kun pääsin +loppukohtaukseen ja luin sieltä sana sanalta saman tapahtuman, joka +minulle 9 päivä syyskuuta tänä vuonna ennustettiin tapahtuvaksi. Minä +en voinut enää odottaa seuraavaan aamuun sanoakseni enolleni, että +minä tahdoin näytellä sankarin osan. Minä pelkäsin, että hän voisi +tehdä vastaväitteitä; sillä kappaleen luettuani tunsin minä päässeeni +ikäänkuin varmalle pohjalle, ja jos minä en olisi saanutkaan näytellä +Teidän kappaleessanne, niin olisin jälleen ollut tuon tuntemattoman +mahdin vallassa. Enoni suostui heti ja siitä lähtien kulki kaikki +tasaista ja rauhallista kulkuaan. Muutaman viikon aikana olemme joka +päivä harjoitelleet, ja minä olen jo viisitoista- tai kaksikymmentä +kertaa harjoittanut sitä kohtausta, joka tänä iltana esitetään: minä +makaan paarilla, nuori kreivitär Saima, jolla on niin ihana punainen +tukka, on polvillaan edessäni kädet kasvoilla, ja lapset seisovat +sivullani." + +Herra von Umprechtin puhuessa sattuivat silmäni kirjekuoreen, joka yhä +avaamattomana oli pöydällä. Herra von Umprecht hymyili. "Tosiaankin, +minähän olen unohtanut esittää Teille todistukseni," sanoi hän ja +rikkoi kirjeen sinetin. Hän otti kokoontaitetun paperin esiin. Umprecht +aukasi sen ja levitti pöydälle. Siinä oli täydellinen, aivankuin minun +itseni suunnittelema asemapiirustus kappaleen loppukohtauksesta, tausta +ja sivut olivat ylimalkaisesti haahmoitellut ja merkitty "Metsäksi", +keskelle luonnosta oli piirustettu miehenhaahmo ja sen yläpuolelle +oli kirjoitettu: "Paarit" -- -- -- Luonnoksen toisten haahmojen +kohdalle oli kirjoitettu punaisella musteella pienillä kirjaimilla: +"Punatukkainen nainen", "Poika", "Tyttö", "Soihdunkantaja", "Mies kädet +ylös kohotettuina". Minä käännyin herra von Umprechtin puoleen ja +sanoin: "Mitä tämä merkitsee: 'Mies kädet ylös kohotettuina'?" + +"Sen", sanoi herra von Umprecht viivytellen, "sen olisin minä melkein +unohtanut. Se asia on näin: Tuossa näyssäni esiintyi nimittäin myös +eräs vanha, aivan kaljupäinen mies, jolla oli silmälasit, parta +sileäksi ajettu, tummanviheriä kaulahuivi kaulassa, seisoen soihtujen +voimakkaassa valossa kädet ylös kohotettuina, silmät suurina eteensä +tuijottaen." + +Tällä kertaa minä säpsähdin. + +Me vaikenimme jonkun aikaa, sitten kysyin minä kummallisen levottomana: +"Mitä Te oikeastaan arvelette? Mikä tuo mies olisi oleva?" + +"Minä otaksun", sanoi Umprecht levollisesti, "että joku katsojista, +ehkenpä joku enoni palvelijoista -- -- -- tahi joku talonpojista +kappaleen lopussa joutuu kovan liikutuksen valtaan ja syöksyy +näyttämölle tai ehkenpä on kohtalon kulku sellainen, että jonkun +sattuman johdosta, jollainen ei minua enää ollenkaan ihmetytä, joku +hullujenhuoneesta karannut juoksee yli näyttämön juuri sillä hetkellä, +jolloin minä makaan paarilla." + +Minä pudistin päätäni. + +"Mitä Te sanoittekaan? -- -- -- Kaljupäinen -- silmälasit päässä +-- viheriä kaulahuivi -- -- --? Asia näyttää minusta nyt vieläkin +merkillisemmältä kuin ennen. Minulla oli tosiaankin aikomus panna +kappaleeseen sellainen mieshenkilö, jonka Te silloin näyssänne olette +nähnyt, mutta minä luovuin siitä ajatuksesta. Se olisi ollut vaimon +mielipuoli isä, josta puhutaan ensimäisessä näytöksessä, ja jonka olisi +pitänyt loppukohtauksessa syöksyä näyttämölle." + +"Mutta entäs kaulahuivi ja silmälasit?" + +"Näyttelijähän olisi voinut panna ne omasta alotteestaan -- ettekö +usko?" + +"Olisihan se mahdollista." + +Meidät keskeytettiin. Rouva von Umprecht lähetti sanan miehellensä +pyytäen häntä luoksensa, sillä hän halusi vielä ennen näytännön alkua +puhella miehensä kanssa, ja herra von Umprecht poistui. Minä seisoin +vielä vähän aikaa tarkkaan katsellen asemasuunnitelmaa, jonka herra von +Umprecht oli jättänyt pöydälle. + + +III. + +Salainen vetovoima vei minut näytäntöpaikalle. Se oli linnan takana, +hauska puutarha erotti sen siitä. Siihen, missä puistikko loppui +matalapensaisena, oli asetettu noin kymmenen pitkää, yksinkertaista +puupenkkiä; etumaiset penkkirivit olivat päällystetyt tummanpunaisella +mattokankaalla. Aivan ensimäisen penkkirivin edessä oli muutamia +nuottijalustoita ja tuoleja; esirippua ei ollut. Näyttämö oli +erotettu katsomosta molemmilla sivuilla olevilla korkeilla kuusilla; +oikealla puolen oli tiheä pensaikko, jonka takana oli katsojilta +näkymättömissä mukava nojatuoli kuiskaajaa varten. Vasemmalla puolella +oli aukeama, josta oli avoin näköala laaksoon. Näyttämön taustalla +oli korkeita puita; ainoastaan keskellä ne olivat hyvin tiheässä +ja vasemmalla puolen oli varjoisia, kapeita metsäteitä. Syvemmällä +metsässä eräässä pienessä aukeamassa oli pöytä ja tuoleja. Täällä +varmaankin näyttelijät odottivat vuoroaan. Valaistuksesta oli pidetty +huolta asettamalla näyttämön ja katsomon sivuille kulissientapaisesti +korkeita, vanhoja suunnattoman suurilla kynttilöillä varustettuja +kirkon kynttiläjalustoja. Oikealla puolella olevan pensaiston takana +oli jonkunlainen varastohuone vapaassa luonnossa; täällä näin minä +kaikenlaisten muitten kappaleessa tarvittavien pienempien esineitten +joukossa ne paarit, joilla herra von Umprechtin piti kappaleen lopussa +kuolla. -- Ilta-aurinko valaisi herttaisesti niittyä, jonka poikki +minä kuljin -- -- -- Minä muistin luonnollisesti herra von Umprechtin +kertomusta. Aluksi en pitänyt sitä ollenkaan mahdottomana, että +herra von Umprecht kuuluisi sellaisiin omituisiin valehtelijoihin, +jotka suurella vaivalla jo kaukaa ennakolta valmistelevat jonkun +salaperäisen jutun, tehdäkseen itsensä mielenkiintoisiksi. Minä pidin +sitäkin mahdollisena, että notarion nimikirjoitus oli väärennetty ja +että herra von Umprechtilla oli toisia henkilöitä apunaan voidakseen +hyvin toteuttaa tuumansa. Erikoisesti arvelutti minua tuo toistaiseksi +tuntematon, kädet kohotettuina seisova mies, jonka kanssa Umprecht +oli ennakolta saattanut sopia asiasta. Mutta epäilyksiäni horjutti se +osa, joka ensimäisessä kappaleeni suunnitelmassa miehellä oli ollut ja +josta kukaan ei voinut mitään tietää -- ja varsinkin se hyvä vaikutus, +jonka herra von Umprechtin persoonallisuus minuun oli tehnyt. Ja niin +uskomattomalta ja mahdottomalta kuin hänen koko kertomuksensa minusta +tuntuikin - niin kuitenkin sieluni sisimmässä jokin ääni melkein vaati +minua häntä uskomaan; lieneekö se ollut vain typerää turhamaisuutta +ja halua saada tuntea itsensä kohtalon tahdon toteuttajaksi. -- Tällä +välin oli ympärilläni syntynyt liikettä; palvelijoita tuli linnasta, +kynttilät sytytettiin, ihmisiä ympäristöltä, monet kansallispuvuissa, +nousi hitaasti mäkeä ylös ja asettui rauhallisesti sivulla oleville +penkeille. Pian ilmestyi talon rouvakin muutamien herrojen ja naisten +seurassa, jotka asettuivat hilpeästi paikoilleen. Minä yhdyin heidän +seuraansa ja juttelin viimevuotisten tuttavieni kanssa. Orkesterin +jäsenet saapuivat ja asettuivat paikoilleen; orkesterin kokoonpano +oli kylläkin tavaton: kaksi viulua, yksi sello, yksi viola, yksi +kontrabasso, yksi huilu ja yksi oboe. He alkoivat heti, nähtävästi +ennenaikojaan, soittaa erästä Weberin alkusoittoa. Aivan edessä, +orkesterin lähellä, seisoi eräs vanha kaljupäinen talonpoika, jolla +oli kaulassa jonkunlainen tumma kaulahuivi. Ehkenpä kohtalo oli hänet +määrännyt vähän myöhemmin ottamaan silmälasit esiin, ajattelin minä, +tulemaan hulluksi ja juoksemaan näyttämölle. Oli aivan pimeä, korkeat +kynttilät lepattivat vähän, sillä oli ruvennut hieman tuulemaan. +Pensaikon takana syntyi vilkas elämä, näyttelijät olivat saapuneet +salaisia teitä myöten näyttämön lähistölle. Nyt vasta minä muistin +muitakin näyttelijöitä ja minä huomasin, että en ollut nähnyt +vielä ketään muita kuin herra von Umprechtin, hänen lapsensa ja +metsänhoitajan tyttären. Äkkiä kuulin minä ohjaajan kaikuvan äänen ja +nuoren kreivitär Saiman naurun. Kaikki penkit olivat täynnä, vapaaherra +istui eräällä etumaisista penkeistä ja jutteli kreivitär Saiman kanssa. +Orkesteri alkoi soittaa ja metsänhoitajan tytär astui esiin ja lausui +prologin, jolla kappale alkoi. Kappaleen pääsisältönä oli erään miehen +kohtalo, joka yhtäkkiä saa valtavan halun lähteä seikkailemaan kauvas +pois, joka jättää kotinsa sanomatta hyvästiä omaisilleen ja joka +yhdessä päivässä kokee niin paljon tuskastuttavaa ja vastenmielistä, +että aikoo jälleen palata kotiansa, ennenkuin vaimo ja lapset ovat +ehtineet häntä kaivatakaan; mutta viimeinen seikkailu paluumatkalla, +aivan lähellä kotia, saattaa hänet murhaajien käsiin, ja melkein jo +puoleksi kuolleena näkee hän enää omaisensa, joille hänen pakonsa ja +kuolemansa jää selittämättömäksi arvoitukseksi. + +Näytös alkoi, herrat ja naiset lausuivat osansa miellyttävästi; minua +ihastutti koruttomien tapahtumien koruton esittäminen enkä alussa enää +ajatellutkaan herra von Umprechtin kertomusta. Ensimäisen näytöksen +jälkeen soitti taas orkesteri, mutta kukaan ei sitä kuunnellut, sillä +kaikki olivat hyvin vilkkaassa keskustelussa. Minä itse en istunut, +vaan seisoin muille näkymättömänä vasemmalla puolella, aivan näyttämön +lähellä, mistä tie kulki vapaana laaksoon päin. Toinen näytös alkoi; +tuuli oli vähän kiihtynyt ja lepattava valaistus auttoi kappaleen +vaikutusta paljon. Näyttelijät katosivat jälleen metsään ja orkesteri +soitti. Silloin katsahdin minä aivan sattumalta huilun soittajaan, +jolla oli silmälasit ja leuka sileäksi ajettu; mutta hänellä oli +pitkä valkoinen tukka eikä mitään kaulahuivia ollut näkyvissä. Soitto +taukosi, ja näyttelijät tulivat jälleen esille. Silloin huomasin +minä kuinka huilun soittaja, joka oli asettanut soittokoneensa +edessään olevalle telineelle, pisti kätensä taskuunsa ja veti sieltä +suuren viheriän kaulahuivin ja kiersi sen kaulansa ympäri. Minä +olin kovin hämmästynyt. Seuraavassa hetkessä ilmestyi herra von +Umprecht lavalle; minä näin, kuinka hänen katseensa äkkiä kiintyi +huilunsoittajaan, kuinka hän huomasi hänen viheriän kaulahuivinsa ja +kuinka hän hetkiseksi pysähtyi; mutta pian hän jälleen rauhoittui +ja esitti osaansa eteenpäin hämmentymättä. Minä kysyin eräältä +vieressäni olevalta yksinkertaisesti puetulta nuorukaiselta, tunsiko +hän tuon huilunsoittajan ja minä kuulin häneltä, että se oli eräs +koulunopettaja Kalternista. Esitys läheni loppuaan. Molemmat lapset +harhailivat, niinkuin määrätty oli näyttämöllä, metsästä kuuluva melu +läheni lähenemistään, kirkunaa ja huutoa kuului; tuulen kiihtyminen +ja oksien heiluminen lisäsi vaikutusta; herra von Umprecht kannettiin +vihdoinkin kuolevana seikkailijana paareilla sisään. Molemmat lapset +syöksyivät näyttämölle, soihtujen kantajat seisoivat liikkumattomina +syrjässä. Kuolevan vaimo tuli sisään myöhemmin kuin muut, ja tuskaisin +katsein vaipuu hän murhatun viereen, tämä haluaa kerran vielä avata +huulensa, yrittää nousta ylös; mutta -- niinkuin kappaleessa määrätty +oli -- se ei hänelle enää onnistu. Silloin tulee äkkiä hirveä +tuulenpuuska, joka uhkaa sammuttaa soihdut; minä näen, kuinka eräs mies +orkesterista nousee ylös -- se on huilunsoittaja -- ja kauhukseni näen +minä hänet kaljupäisenä, sillä hänen tekotukkansa oli lentänyt pois; +kädet kohotettuina, viheriä, liehuva kaulahuivi kaulassa, ryntää hän +näyttämölle. Tahtomattani katsahdan minä Umprechtiin; hän tuijottaa +mieheen aivankuin lumottuna; hän tahtoo sanoa jotain -- mutta ei +nähtävästi voi -- ja vaipuu takaisin -- -- -- Monet luulevat vielä, +että tämä kaikki kuuluu kappaleeseen; minä itse en oikein ymmärrä mitä +tämä uusi paarille vaipuminen merkitsee; sillä välin on mies juossut +paarien ohi, yhä vain tekotukkaansa tavotellen, ja hävinnyt metsään. +Umprecht makaa yhä liikkumatonna; uusi tuulenpuuska sammuttaa toisen +soihduista; muutamat aivan edessä istuvat ihmiset tulevat levottomiksi +-- minä kuulen vapaaherran äänen sanovan: "Hiljaa! Hiljaa!" -- kaikki +on jälleen hiljaa -- tuulikaan ei enää puhalla -- -- -- mutta Umprecht +makaa yhä liikkumatonna, ei liikahda eikä liikuta huuliaan. Kreivitär +Saima parkaisee -- ihmiset luulevat luonnollisesti, että tämäkin +kuuluu kappaleeseen. Mutta minä tunkeudun ihmisjoukon lävitse, syöksyn +näyttämölle, kuulen, kuinka takanani syntyy levottomuutta -- ihmiset +nousevat paikoiltaan, muutamat seuraavat minua, kaikki tunkeutuvat +paarien ympärille -- -- -- "Mitä on tapahtunut, mitä on tapahtunut?" +-- -- -- Minä tempaisen soihdunkantajalta soihdun ja valaisen sillä +makaavan kasvoja -- -- -- Minä ravistan häntä, aukaisen hänen nuttunsa; +sillä välin on lääkäri tullut vierelleni, hän tunnustelee Umprechtin +sydäntä, koskettaa valtimoa, ja pyytää muita väistymään syrjään, +kuiskaa vapaaherralle muutamia sanoja -- -- -- paareilla makaavan vaimo +on syöksynyt ylös, kiljaisee ja heittäytyy miehensä päälle, lapset +seisovat kuin kokoonlyyhistyneinä, eivätkä voi mitään ymmärtää. -- -- -- +Kukaan ei tahdo uskoa sitä, mitä on tapahtunut, ja kuitenkin kertoo +jokainen sen toisilleen; -- minuuttia myöhemmin tietävät kaikki sen, +että herra von Umprecht on äkkiä kuollut niillä paareilla, joilla hänet +kannettiin sisään -- -- --. + +Samana iltana kiiruhdin minä alas laaksoon kauhun valtaamana. +Kummallinen kammo teki minulle mahdottomaksi palata jälleen linnaan. +Seuraavana päivänä tapasin minä vapaaherran Bozenissa; siellä +minä kerroin hänelle Umprechtin näyn, niinkuin hän sen itse oli +minulle esittänyt. Vapaaherra ei tahtonut sitä uskoa, minä etsin +kirjesalkustani tuon salaperäisen paperin ja näytin sen hänelle; hän +katsoi minua hämmästyneenä, melkein pelokkaana ja antoi minulle paperin +takaisin -- se oli ihan puhdas, siihen ei ollut mitään kirjoitettu, +eikä mitään piirustettu -- -- --. + +Minä olen koettanut löytää Marco Polon; mutta ainoa, mitä hänestä sain +tietää, oli se, että hän kolme vuotta sitten oli esiintynyt viimeisen +kerran eräässä Hamburgin huonommassa huvituspaikassa. + +Mutta kaikista kummallisinta tässä kummallisessa jutussa on se, että +sitä koulumestaria, joka silloin juoksi kädet ojolla tekotukkansa +perässä ja hävisi metsään, ei ole koskaan senjälkeen nähty, ei edes +hänen ruumistaan ole löydetty. + + * * * * * + +Julkaisijan lisäys. + +Edellä olevan kertomuksen kirjoittajaa en minä ole tuntenut +persoonallisesti. Hän oli aikoinaan sangen tunnettu kirjailija, mutta +kuollessaan noin kymmenen vuotta sitten tuskin kuudenkymmenen vuoden +vanhana oli hän melkein unhoon joutunut. Hänen koko perunsa joutui, +ilman erikoista määräystä, tässä kirjoituksessa mainitun meranilaisen +nuoruuden ystävän haltuun. Tältä se taasen joutui eräälle lääkärille, +jonka kanssa minä, oleskellessani kerran Meranissa viime talvena, +usein keskustelin kaikenlaisista hämäristä kysymyksistä, eritoten +henkinäyistä, kaukovaikutuksesta (telepatiasta) ja ennustustaidosta, ja +häneltä minä myös sain tässä painetun käsikirjoituksen julaistavaksi. +Minä pitäisin mielelläni tätä kirjoitusta vapaasti keksittynä +kertomuksena, jollei lääkäri itse, niinkuin kertomuksestakin käy +selville, olisi ollut läsnä edellä kerrotussa teatterinäytännössä, +joka niin ihmeellisesti loppui ja jollei hän olisi persoonallisesti +tuntenut niin arvoituksellisesti kadonnutta koulumestaria. Mutta +mitä taas silmänkääntäjä Marco Poloon tulee, niin muistan minä vielä +varsin hyvin aivan nuorena nähneeni hänen nimensä painettuna eräälle +ilmoituslehdelle eräänä kesänä Wörtherjärven rannalla; minä muistan +hänet senvuoksi, että juuri siihen aikaan aijoin ruveta lukemaan saman +nimisen kuuluisan retkeilijän matkakertomusta. + + + + +Redegondan päiväkirja. + + +Viime yönä, kun minä kotimatkallani istuuduin hetkiseksi eräälle +penkille kaupungin puistossa, näin minä äkkiä penkin toisessa päässä +erään herran, jonka olemassa oloa en sitä ennen ollut laisinkaan +huomannut. Koska näin myöhäisenä aikana ei puistossa ollut mikään +puute tyhjistä penkeistä, tuntui minusta tämän yöllisen naapurin +ilmestyminen vähän epäilyttävältä ja minä olin juuri aikeissa poistua, +kun tuo vieras herra, jolla oli pitkä, harmaa päällystakki ja +keltaiset hansikkaat, nosti hattuaan toivottaen minulle hyvää iltaa +mainiten minut nimeltä. Samassa tunsin minäkin hänet tapaamisesta +ilostuen. Se oli tohtori Gottfried Wehwald, nuori, hienokäytöksinen +mies, niin, voipa sanoa, että hänen esiintymisessään oli jotain +ylhäistä, mikä ainakin hänelle itselleen näytti tuottavan jatkuvaa +hiljaista tyydytystä. Noin neljä vuotta sitten oli hänet Wienin +maaherranvirastosta, missä hän oli kirjurina, siirretty erääseen +pieneen ala-Itävaltalaiseen maaseutukaupunkiin, mutta aika ajoittain +nähtiin hänet kuitenkin ystäviensä seurassa kahvilassa, missä hänet +aina otettiin vastaan sillä hillityllä sydämellisyydellä, mitä hänen +hienon hillitty esiintymistapansa näytti vaativan. Senvuoksi oli +minusta myös sopimatonta, vaikken ollut nähnyt häntä sitten viime +joulun, osoittaa minkäänlaista hämmästystä tapaamisemme ajan ja paikan +johdosta; ystävällisesti vaikka näköjäni välinpitämättömänä vastasin +minä hänen tervehdykseensä ja olin juuri aikeissa ruveta keskustelemaan +hänen kanssaan, niinkuin maailmanmiesten sopii, joita ei tilapäinen +tapaaminen Austraaliassakaan hämmästytä, kun hän tehden torjuvan +kädenliikkeen lyhyesti huomautti: "Suokaa anteeksi, arvoisa ystäväni, +mutta minun aikani on rajoitettu ja minä olen tullut tänne ainoastaan +siinä tarkoituksessa, että saan kertoa Teille erään sangen kummallisen +tarinan, luonnollisesti edellyttäen, että Te olette taipuvainen sitä +kuuntelemaan." + +Minä kuuntelin tätä puhetta ihmetyksellä, mutta siitä huolimatta +selitin minä hänelle olevani heti valmis häntä kuulemaan, kuitenkaan en +voinut olla kasvojeni ilmeillä ilmaisematta hämmästystäni siitä, että +tohtori Wehwald ei ollut tullut tapaamaan minua kahvilassa, ja miten +hänen oli onnistunut löytää minut yöllä täällä kaupungin puistossa, ja +vihdoin, miksi juuri minä sain kunnian kuulla hänen kertomustansa. + +"Vastauksen kahteen ensimäiseen kysymykseenne", sanoi hän oudoksuttavan +jyrkästi, "saatte Te kertomukseni kuluessa itsestään. Mutta syy, +miksi minä juuri Teidät valitsin, arvoisa ystäväni (hän ei minua +muulla nimellä puhutellutkaan) on se, että Te tietääkseni harjoitatte +myös kirjailija-tointa, jonka vuoksi minä uskallan toivoa, että Te +julkaisette tämän minun omituisen, vaikkakin jonkunverran katkonaisen +kertomukseni sopivasti muodostettuna." + +Minä estelin vaatimattomasti, jolloin tohtori Wehwald nyrpisteli +nenäänsä kummallisesti ja alkoi ilman minkäänlaista johdatusta: +"Kertomukseni sankarittaren nimi on Redegonda. Hän oli parooni +T:n puoliso, joka oli ratsumestarina meidän pikkukaupunkiimme +sijoitetussa rakuunarykmentissä." (Hän mainitsi tosiaankin vaan nämä +alkukirjaimet, vaikka minulle ei tuon pienen kaupungin nimi, eikä +liioin ratsumestarinkaan nimi ja rykmentin numero olleet, syistä, +jotka pian selviävät, mikään salaisuus.) "Redegonda", jatkoi tohtori +Wehwald kertomustaan, "oli harvinaisen kaunis nainen ja minä rakastuin +häneen, niinkuin sitä tavallisesti sanotaan, heti ensi hetkessä. +Mutta valitettavasti ei minulla ollut mitään tilaisuutta päästä hänen +kanssaan persoonallisesti tutuksi, sillä upseerit eivät seurustelleet +juuri nimeksikään sivilihenkilöitten kanssa ja kohtelivat meitä +valtion virkamiehiäkin melkein loukkaavan ylimielisesti. Näin ollen +näin minä Redegondan aina vain kaukaa; näin hänet yksin tai miehensä +kanssa, usein myös toisten upseerien ja heidän naistensa kanssa +kadulla kävelemässä, joskus näin hänet myös Päätorin varrella olevan +asuntonsa ikkunassa, tai iltasin ajavan huonoissa vaunuissa kaupungin +pieneen teatteriin, missä minulla sitten oli onni permannolta katsella +häntä omassa aitiossaan, jonne nuoret upseerit väliajoilla mielellään +kiiruhtivat. Joskus tuntui minusta, että hän suvaitsi huomata minut. +Mutta hänen katseensa viivähti minussa aina vaan niin hetkisen, etten +voinut siitä mitään enempää päättää. Minä olin jo heittänyt kaiken +toivonkin koskaan saada ilmaista hänelle sydämeni palavia tunteita, +kun hän eräänä ihanana syksypäivänä aamupäivällä tuli vastaani +aivan odottamatta pienessä puistomaisessa metsässä, joka kaupungin +itätorilta ulottuu kauvas maalle päin. Huomaamattomasti hymyillen +kulki hän ohitseni, ehken hän ei minua ollenkaan huomannutkaan, ja +hävisi taas pian keltaisten lehvien taakse. Minä olin antanut hänen +kulkea ohitseni ollenkaan ajattelematta sitä mahdollisuutta, että +olisin voinut häntä tervehtää tai puhutellakin; ja nytkin, kun hän +jo oli hävinnyt, en katunut ollenkaan, etten sitä tehnyt, sillä +eihän siitä kuitenkaan olisi voinut olla mitään tulosta. Mutta +sitten tapahtui jotain kummallista: minä tunsin nimittäin itseni +äkkiä pakotetuksi kuvittelemaan, mitä olisi tapahtunut, jos minulla +olisi ollut rohkeutta asettua hänen tielleen ja puhutella häntä. Ja +mielikuvituksissani näin minä, kuinka Redegonda ollenkaan minuun +vihastumatta päinvastoin ihan peittelemättä ilmaisi tyytyväisyytensä +rohkean tekoni johdosta, ja vilkkaasti keskustellessamme valitti +elämänsä tyhjyyttä ja seurapiirinsä ala-arvoisuutta, ja lopuksi lausui +ilonsa siitä, että oli minusta löytänyt ymmärtävän, samoin ajattelevan +toverin. Ja hänen jäähyväiskatseensa, joka minut kohtasi oli niin +lupaava, että minusta, joka kaiken tämän elin vain mielikuvituksissani, +samana iltana nähdessäni hänet jälleen aitiossaan tuntui kuin meillä +kahdella olisi yhteinen ihana salaisuus. Teitä ei kai ihmetytä, +arvoisa ystävä, että minä, joka nyt olin saanut mielikuvitusvoimastani +niin erinomaisen todistuksen, yhä edelleen jatkoin samanlaisia +tapautumiskohtauksia, ja että ne kerta kerralta tulivat yhä +ystävällisemmiksi, tutunomaisemmiksi, jopa ihan sydämellisiksi, kunnes +eräänä ihanana päivänä lehdettömien oksien alla ihailemani nainen +vaipui ikävöivään syliini. Minä jatkoin yhä edelleen tätä huumaavaa +mielettömyyttäni, eikä kauvan enää kestänytkään, ennenkuin Redegonda +tuli minua tapaamaan pieneen, kaupungin syrjässä olevaan asuntooni, ja +minä sain nauttia sellaista onnea, jota köyhä todellisuus ei koskaan +olisi voinut niin huumaavana minulle tarjota. Vaarojakaan ei puuttunut, +jotka seikkailuamme höystivät. Niinpä tapahtui kerran talvella, että +ratsumestari ratsasti ohitsemme ajaessamme yöllä reellä maantiellä +turkkiin käärittyinä; ja silloin jo aavistin sen julman kohtalon, joka +sitten pian toteutuikin. Ensimäisinä kevätpäivinä saatiin kaupungissa +tietää, että se rakuunarykmentti, johon Redegondan mieskin kuului, +tulisi siirrettäväksi Galiziaan. Minun, ei, -- meidän epätoivomme +oli rajaton. Kaikkea, mitä rakastavaiset sellaisissa tavattomissa +oloissa tavallisesti harkitsevat, mietittiin: yhteistä pakoa, yhteistä +kuolemaa, tuskaista alistumista välttämättömyyteen. Viimeinen +ilta tuli kuitenkin, ilman että mitään varmaa päätöstä oli tehty. +Minä odotin Redegondaa kukilla koristetussa huoneessani. Kaikkien +mahdollisuuksien varalta oli matka-arkkuni pakattu, revolverini +ladattuna --, ja jäähyväiskirjeet kirjoitettuina. Tämä kaikki on +totta, arvoisa ystäväni. Sillä niin täydellisesti olin minä joutunut +mielettömyyteni valtaan, että minä en pitänyt rakastettuni ilmestymistä +sinä iltana, joka oli viimeinen ennen rykmentin lähtöä, ainoastaan +mahdollisena, vaan minä suorastaan odotinkin sitä. Minä en kuitenkaan +voinut, niinkuin tavallisesti, loihtia hänen haahmoansa luokseni, +enkä mielikuvituksessani syleillä tuota taivaallista olentoa; ei, +minusta tuntui kuin jokin odottamaton, ehken jokin kauhea, pidättäisi +häntä kotonaan; satakertaa menin minä ovelle kuuntelemaan kuuluisiko +portaista askeleita, satakertaa katsoin ikkunasta nähdäkseni Redegondan +lähestyvän kadulla; niin, kärsimättömyydessäni olin jo juosta pois +Redegondaa etsimään, hakemaan hänet luokseni, rakastavan ja rakastetun +oikeudella uhkamielisenä vaatimaan häntä mieheltään, -- kunnes vihdoin +vaivuin leposohvalleni, aivankuin kuumeessa. Silloin äkkiä, oli jo +melkein puoliyö, kuului ulkoa ovikellon soitto. Minä tunsin sydämeni +pysähtyvän. Sillä kellon kilinä, ymmärrättehän kai, ei ollut enää +mitään mielikuvitusta. Se soi toisen ja kolmannen kerran ja herätti +minut jyrkästi ja auttamattomasti täyteen todellisuuteen. Mutta +samassa hetkessä, kun minä huomasin, että seikkailuni tähän iltaan +asti olikin ollut vaan ihmeellistä unennäköä, tunsin minä rohkeimman +toivon heräävän sielussani: sen nim. että Redegonda, toiveitteni +voiman järkyttämänä ja pakottamana omassa persoonassaan seisoisi +kynnykselläni, ja että minä seuraavassa hetkessä saisin hänet ilmi +elävänä sulkea syliini. Tässä ihanassa odotuksessa menin minä ovelle +ja aukaisin. Mutta se ei ollutkaan Redegonda, joka edessäni seisoi, se +oli Redegondan puoliso; hän itse, niin elävänä ja todellisena kuin Te +nyt tässä penkillä minun vastapäätäni, tuijottaen jäykkänä kasvoihini. +Minä en voinut tietysti muuta kuin päästää hänet sisään, ja pyytää +häntä istumaan. Mutta hän jäi seisomaan ja sanoi selittämättömän +ivallisesti: 'Te odotatte Redegondaa. Mutta, ikävä kyllä, hän ei voi +tulla. Hän on nimittäin kuollut.' 'Kuollut', toistin minä, ja koko +maailma pysähtyi. Ratsumestari puhui häiriintymättä edelleen: 'Noin +tunti sitten löysin minä hänet kirjoituspöytänsä äärestä istumasta, +tämä pieni kirja edessään, jonka minä selvyyden vuoksi otin heti +mukaani. Se oli luultavasti pelko, joka hänet tappoi, kun minä niin +odottamatta astuin hänen huoneeseensa. Nämä rivit tässä ovat viimeiset, +jotka hän kirjoitti. Olkaa hyvä!' Hän ojensi minulle avonaisen, +sinipunervaisen nahkakantisen kirjan ja minä luin seuraavat sanat: +'Nyt jätän minä kotini ainiaaksi, rakastettuni odottaa.' Minä vaan +nyökäytin päätäni vahvikkeeksi. 'Te olette tietysti arvannut', jatkoi +ratsumestari, 'että Teillä on kädessänne Redegondan päiväkirja. +Tahdotteko ehken olla niin hyvä ja silmäillä sitä, tullaksenne +vakuutetuksi, että kaikki kieltäminen on turhaa.' Minä silmäilin, ei, +minä luin. Minä luin melkein tunnin verran kirjoituspöytääni nojaten, +ratsumestarin istuessa sillä aikaa liikkumatonna leposohvallani; +minä luin meidän rakkautemme koko kertomuksen, suloisen, ihmeellisen +kertomuksen, -- kaikkine yksityiskohtineen; siitä syksyaamusta alkaen +jolloin minä metsässä ensi kerran olin Redegondaa puhutellut, minä +luin ensimäisestä suudelmastamme, kävelyretkistämme, huviretkistämme +maalle, ihanista onnenhetkistämme kukkakoristeisessa huoneessani, +meidän pako- ja kuolemantuumistamme, onnestamme ja epätoivostamme. +Kaikki oli tähän kirjaan kirjoitettu, kaikki -- mitä ei koskaan +todellisuudessa ollut tapahtunut, -- mutta kuitenkin kaikki juuri +samalla tavalla kuin sen mielikuvituksessani olin elänyt. Enkä +minä pitänyt sitä niin selittämättömänä kuin Te, arvoisa ystävä, +näytätte sitä ilmeisesti pitävän. Sillä minä aavistin yhtäkkiä, että +Redegonda oli rakastanut minua yhtä paljon kuin minä häntä, ja että +hän senkautta oli saanut salaperäisen voiman eläytyä kaikkiin minun +mielikuvitukseni eläymyksiin. Ja koska hän naisena oli lähempänä +kuin minä elämän alkutilaa, missä toivo ja täyttymys ovat sama asia, +niin oli hän luultavasti ollut täysin vakuutettu siitä, että hän oli +todella elänyt kaiken sen, mikä nyt hänen sinipunervaiseen kirjaansa +oli kirjoitettu. Mutta minusta oli vielä sekin mahdollista: että tämä +koko päiväkirja ei ollut mitään muuta kuin harkittu kosto minulle, +kosto siitä päättämättömyydestä, etten ollut tehnyt minun, meidän +unelmiamme todellisuudeksi; niin, ja että hänen äkillinen kuolemansa +tapahtui hänen omasta tahdostaan ja että hän tahallisesti antoi tuon +petollisen päiväkirjan sillä tavoin joutua petetyn miehensä käsiin. +Mutta minulla ei ollut aikaa kauvan selvitellä näitä kysymyksiä, sillä +ratsumestarille oli vaan yksi ainoa luonnollinen selitys olemassa; minä +tein siis sen, mitä tilanne vaati ja ilmoitin tavanmukaisin kääntein +olevani hänen käytettävissään." + +"Yrittämättä --" + +"Kieltääkö?!" keskeytti tohtori Wehwald minut jyrkästi. "Oh! +Vaikka sellaisella yrityksellä olisi ollut joitakin onnistumisen +edellytyksiäkin olisi se minusta näyttänyt raukkamaiselta. Sillä +minä tunsin itseni täysin vastuunalaiseksi kaikista seikkailuni +seurauksista, seikkailun, jonka olin tahtonut kokea, mutta jonka +kokemiseen minä olin ollut vaan liian arka. -- 'Minä tahtoisin', +sanoi ratsumestari, 'päättää asiamme ennenkuin Redegondan kuolema +tulee tunnetuksi. Kello on nyt yksi yöllä, kello kolme kokoontuvat +todistajamme ja kello viisi pitää kaiken olla suoritettuna.' Minä +nyökkäsin taasen myöntymyksen merkiksi. Ratsumestari poistui kylmästi +tervehtien. Minä järjestin paperini, poistuin kotoani, ja hain +kaksi tuttavaa herraa sängyistään -- toinen heistä oli kreivi -- +kerroin heille ainoastaan, mitä tarpeellista oli, saadakseni heidät +järjestämään asian nopeasti, ja kävelin sitten edes takaisin Päätorilla +pimeitten ikkunoiden edessä, joitten takana tiesin Redegondan ruumiin +makaavan ja tunsin varmasti käyväni kohtaloni täyttymistä kohden. Kello +viisi varhain aamulla seisoimme me vastatusten, ratsumestari ja minä, +pistoolit kädessä pienessä metsässä aivan lähellä sitä paikkaa, missä +minä ensi kerran olisin voinut puhutella Redegondaa." + +"Ja Te tapoitte hänet?" + +"En. Minun kuulani lensi aivan hänen ohimonsa ohi. Mutta hän osasi +minua keskelle sydäntä. Ja minä kuolin siihen paikkaan, niinkuin on +tapana sanoa." + +"Ah!" huusin minä voihkien, neuvottomana katsahtaen ihmeellistä +naapuriani. Mutta katseeni ei löytänyt häntä enää. Sillä tohtori +Wehwald ei enää istunutkaan penkin nurkassa. Niin, minulla on syitä +luulla, ettei hän ylipäänsä koskaan ollut siinä istunut. Sitävastoin +muistin minä heti, että eilen illalla oli kahvilassa puhuttu paljon +eräästä kaksintaistelusta, jossa eräs ratsumestari Tellerheim oli +ampunut ystävämme, tohtori Wehwaldin. Se seikka, että rouva Redegonda +vielä samana päivänä oli hävinnyt jäljettömiin erään rykmentin +luutnantin kanssa, herätti pienessä seurapiirissä, vallitsevasta +vakavasta mielialasta huolimatta, jonkinlaista surumielistä hilpeyttä, +ja joku lausui sen arvelun, että tohtori Wehwald, jota me aina olimme +pitäneet täsmällisen, hienon ja ylhäisen käyttäytymisen esikuvana, +aivan luonteensa mukaisesti, puoleksi tahtoen, puoleksi tahtomattaan, +oli joutunut kuolemaan toisen, onnellisemman edestä. + +Mitä taas tohtori Wehwaldin ilmestymiseen kaupungin puiston penkillä +tulee, niin olisi sen ihmeellisyys sanottavasti voittanut, jos se +olisi tapahtunut ennen hänen ritarillista kuolemaansa. Enkä minä +tahdo salata, että aluksi hiukan ajattelin tehdä kertomukseeni tämän +vähäpätöisen muutoksen kohottaakseni siten sen vaikuttavaisuutta. +Vähän aikaa mietittyäni luovuin kuitenkin tästä aikeesta peläten, +että minua syytettäisiin, poikkeamalla totuudesta, antaneeni vettä +myllyyn mystiikalle, spiritismille ja muille sellaisille vaarallisille +suunnille. Sitäpaitsi arvasin, että minulta tultaisiin kysymään +oliko kertomukseni tosi vaiko tekaistu, ja pidinkö sellaisia +tapauksia yleensä mahdollisina -- ja miten näihin kysymyksiin olisin +vastannutkin, niin olisi minua pidetty joko okkultistina tai veijarina. +Senvuoksi päätin minä lopuksi kertoa yöllisen kohtaukseni tarinan juuri +sellaisena kuin se tapahtui, huolimatta siitä, että monet ihmiset +sittenkin tulevat epäilemään sen totuutta. Asian laita on nyt kerran +kaikkiaan niin, että runoilijain kertomuksia aina epäillään, vaikka +siihen on paljon vähemmän syytä, kuin useimpien muitten ihmisten +kertomusten epäilemiseen. + + + + +Uusi laulu. + + +"Se ei ole minun syyni, herra von Breiteneder -- -- -- suokaa anteeksi, +sitä ei voi kukaan sanoa!" Karl Breiteneder kuuli nämä sanat aivankuin +kaukaa korviinsa kajahtavan ja tiesi kuitenkin aivan hyvin, että +se, joka ne lausui, kulki hänen vierellään -- niin, tunsipa hän sen +viinilöyhkänkin, joka näitä sanoja seurasi. Mutta hän ei vastannut. +Hänen oli aivan mahdoton ruveta selittelemään; hän oli tämän yön +kauheitten tapahtumien jälkeen niin väsynyt ja järkytetty, hän tahtoi +vaan saada olla yksin ja hengittää raitista ilmaa. Senvuoksi ei hän +ollut mennyt kotiansakaan, vaan käyskenteli mieluummin aamutuulessa +autioita katuja pitkin metsäisiä kukkuloita kohden, jotka näkyivät +ylhäältä toukokuun sumun takaa. Mutta tuon tuostakin puistatti kauhu +hänen ruumistaan eikä hän tuntenut ollenkaan sellaista aamuhetken +virkeyttä, jota hän tavallisesti yöllisten valvomisien jälkeen +raittiissa aamuilmassa tunsi. Hän näki silmänsä edessä aina vain sen +kauhunkuvan, jota hän oli paennut. + +Hänen vierellään kulkeva mies oli kai vasta aivan juuri hänet +saavuttanut. Mitä tahtoi hän? -- -- -- mitä varten hän puolustautui? +-- -- -- ja miksikä juuri hänelle? -- -- -- Hän ei ollut suinkaan +aikonut julkisesti syyttää vanhaa Rebayta, vaikka hän kyllä hyvin +tiesi, että tämä oli suurin syypää siihen, mitä tapahtunut oli. Nyt +katseli hän häntä syrjästä päin. Miltä tuo ihminen näyttikään! Musta +lievetakki oli rutistunut ja tahrainen, yksi nappi puuttui, toiset +napit olivat reunoista rikki; eräässä napinreiässä riippui kuihtunut +kukka. Eilen illalla oli Karl nähnyt kukan vielä tuoreena. Tämä sama +kukka koristuksenaan oli kapellimestari Rebay istunut rämisevän pianon +ääressä ja säestänyt kaikkia Ladenbauer seurueen esittämiä numeroita, +niinkuin hän oli sitä tehnyt jo melkein kolmekymmentä vuotta. Pieni +ravintola oli ollut täpötäynnä kuulijoita, tuoleja ja pöytiä oli +asetettu puutarhaan saakka, sillä tänään esiintyi, niinkuin suurille, +keltaisille lehdille oli mustilla ja punaisilla kirjaimilla painettu: +"Neiti Maria Ladenbauer, 'valkoinen mustarastas' ensimäisen kerran +vaikean sairautensa jälkeen." + +Karl hengitti syvään. Päivä oli jo kokonaan valjennut, hän ja +kapellimestari eivät olleet enää yksin kadulla. Heidän takaa ja +sivukäytäviltä, sekä ylhäältä metsästäkin tuli kävelijöitä heitä +vastaan. Nyt vasta muisti Karl, että tänään oli sunnuntai. Hän oli +iloinen, kun hänen ei ollut pakko mennä kaupunkiin, vaikkakin hänen +isänsä tälläkin kertaa olisi antanut anteeksi hukkaan vietetyn +viikonpäivän, niin kuin hän jo niin usein oli tehnyt. Vanha +sorvariliike Alserkadulla pysyi vielä toistaiseksi pystyssä ilman +häntäkin, ja isä tiesi kokemuksesta, että Breitenederit olivat tähän +saakka aina oikealla ajalla päättäneet ruveta elämään säännöllisesti. +Tuo juttu Maria Ladenbauerin kanssa ei kuitenkaan ollut häntä koskaan +miellyttänyt. "Tee miten tahdot", oli hän kerran sanonut lempeästi +Kartelle, "olinhan minäkin kerran nuori -- -- -- mutta tyttöjeni +perheitten kanssa en kuitenkaan milloinkaan ole ollut tekemisissä! +Siinä suhteessa pidin minä hyvin varani." + +Jos hän olisi kuunnellut isänsä neuvoa -- ajatteli Karl nyt -- +niin olisi häneltä paljon ja monenlaista säästynyt. Mutta hän oli +pitänyt Mariasta niin paljon. Maria oli hyväluontoinen tyttö, piti +hänestä kovasti joutavia jaarittelematta. Ja kun Maria kulki hänen +käsikoukussaan kävelyllä, ei olisi voinut aavistaa häntä naiseksi, +jolla oli niin kirjava menneisyys takanaan. Muuten elettiin hänen +vanhempiensa kotona yhtä kunniallisesti kuin porvarillisissa +perheissä. Huoneet oli hauskasti järjestetty, hyllyllä oli kirjoja; +vanhan Ladenbauerin veli, joka oli Maistraatin virkamies tuli usein +vierailulle, ja silloin keskusteltiin hyvin vakavista asioista: +politiikasta, vaaleista ja kunnallisasioista. Sunnuntaisin pelasi Karl +siellä usein tarokkia; vanhan Ladenbauerin ja mielipuolen Jedekin +kanssa, samaisen Jedekin kanssa, joka iltasin esiintyi klownipuvussa +soittaen laseilla ja lautasien reunoilla valsseja ja marsseja; ja jos +hän voitti, maksettiin hänelle raha ilman muuta, mikä ei suinkaan +tapahtunut säännöllisesti hänen kahvilassaan. Akkunasyvennyksessä, +jossa riippui sveitsiläisiä maisema-lasikuvia, istui kalpea ja pitkä +rouva Jedek, joka iltasin esitti näytännössä pitkäveteisiä runoja, +jutteli Marian kanssa ja nyökäytti päätään herkeämättä. Mutta Maria +katsoi vastapäätä istuvaa Karlea, tervehti häntä ilakoiden kädellään +tai istuutui hänen viereensä ja katseli hänen kortteihinsa. Marian +veli palveli eräässä suuressa liikkeessä, ja kun Karl tarjosi hänelle +sikaarin, tarjosi hän heti vuorostaan. Hän toi sisarelleen, josta +hän kovasti piti, joskus kaupungin sokurileipurista makeisia. Ja kun +hän poistui sanoi hän silmät puoleksi sulettuina: "Ikävä, että olen +lupautunut muualle -- -- --" + +Karl oli tietysti mieluimmin yksin Marian kanssa. Ja hän muisti +erään aamun, jolloin hän oli kävellyt Marian kanssa tätä samaa +tietä, jota hän nyt kulki, hiljaisesti suhisevaa metsää kohden, joka +tuolta ylhäältä kukkulalta alkoi. He olivat molemmat olleet silloin +väsyneitä, sillä he tulivat suoraan kahvilasta, missä he olivat +istuneet koko kansanlauluseurueen kanssa varhaiseen aamuun saakka; +sitten paneutuivat he lepäämään erään niityn reunassa olevan pyökin +alle ja nukahtivat. He heräsivät vasta myöhään kesäpäivän kuumaan +hiljaisuuteen, jatkoivat matkaansa yhä syvemmälle metsään, juttelivat +ja nauroivat koko päivän, tietämättä miksi, ja vasta myöhään illalla +toi hän tytön jälleen kaupunkiin iltaesitykseen -- -- --. Tällaisia +ihania muistoja oli paljon, ja molemmat elivät he hyvin tyytyväisinä +ajattelematta ollenkaan tulevaisuutta. Mutta talven alussa sairastui +Maria äkkiä. Tohtori oli ankarasti kieltänyt kaikki vieraskäynnit, +sillä tyttö sairasti aivotulehdusta tai jotain muuta senkaltaista ja +jokaista mielenliikutusta täytyi välttää. Karl kävi aluksi joka päivä +Ladenbauerien luona tiedustelemassa sairaan tilaa; mutta myöhemmin, +kun sairaus yhä pitkittyi, kävi hän vain joka toinen tai joka kolmas +päivä. Kerran sanoi rouva Ladenbauer hänelle ovessa: "Tänään uskallatte +jo tulla sisään, herra von Breiteneder. Mutta muistakaa, ettette +paljasta itseänne." -- "Millä tavoin minä paljastaisin itseni?" +kysyi Karl, "mitä on tapahtunut?" -- "Niin, hänen silmänsä ovat ihan +parantumattomat." -- "Kuinka niin?" -- "Hän ei näe enää mitään +-- -- --, sairaus sen teki. Mutta hän ei itse vielä tiedä, että se on +parantumatonta -- -- -- Varokaa tekin, ettei hän mitään huomaa." +Silloin änkytti Karl vain pari sanaa ja lähti pois. Hänet valtasi äkkiä +pelko nähdä Maria jälleen. Hänestä tuntui, ettei hän ollut mitään niin +paljon rakastanut kuin Marian silmiä, jotka aina olivat olleet niin +kirkkaat, ja hymyilevät. Hän aikoi tulla huomenna uudestaan. Mutta +hän ei tullut, ei seuraavana eikä vielä sitä seuraavanakaan päivänä. +Ja yhä uudelleen siirsi hän käyntinsä myöhemmäksi. Hän tahtoi tavata +Marian vasta sitten, näin ajatteli hän, kun Maria itse oli tottunut +alistumaan kohtaloonsa. Ja sitten sattui niin, että hänen täytyi lähteä +eräälle liikematkalle, jonne isä jo kauvan oli kärttänyt. Hän joutui +kauvas, hän kävi Berlinissä, Dresdenissä, Kölnissä, Leipzigissä ja +Pragissa. Kerran kirjoitti hän vanhalle rouva Ladenbauerille kortin, +jossa hän mainitsi heti kotiin palattuaan tulevansa tervehtimään, +ja lähetti Marialle paljon terveisiä. -- Keväällä palasi hän kotia; +mutta Ladenbauerin luona ei hän käynyt. Ei tullut lähdetyksi -- -- -- +Hän ajatteli Mariata päivä päivältä luonnollisesti yhä vähemmän +ja tahtoi hänet kokonaan unohtaa. Eihän hän ollut ensimäinen eikä +liioin ainoakaan Marian ystävä. Hän ei myös kuullut Mariasta mitään +ja rauhottui yhä enemmän ja jostakin syystä kuvitteli hän usein, että +Maria asui maalla sukulaistensa luona, joista hän oli kuullut Marian +usein puhuvan. + +Mutta eilen illalla vei sattuma hänet -- hän tahtoi käydä lähellä +asuvien tuttaviensa luona -- sen ravintolan ohitse, jossa Ladenbauerin +seurue tavallisesti antoi näytäntönsä. Hän aikoi jo ajatuksissaan +sivuuttaa ravintolan, mutta silloin näki hän keltaisen ilmoituslehden +ja huomasi, missä hän oli, ja sydämessään tunsi hän pistoksen, +ennenkuin hän oli sanaakaan lukenut. Mutta luettuaan mustilla ja +punaisilla kirjaimilla painetun ilmoituksen: "Maria Ladenbauerin, +niin kutsutun 'valkoisen mustanrastaan' ensimäinen esiintyminen +parantumisensa jälkeen", jäi hän kuin halpautuneena seisomaan. Ja +samassa hetkessä seisoi Rebay hänen vieressään aivan kuin maasta +nousseena; valkoinen pörröpää paljaana, kulunut silinterihattu kädessä +ja napinlävessä tuore kukka. Hän tervehti Karlea: "Herra Breiteneder -- +ihan omassa persoonassaan! Kunnioitatteko meitä tänään läsnäolollanne +jälleen? Maria neiti ilostuu varmaan ihan ikihyväksi, kun hän kuulee, +että entiset ystävänsä häntä vielä muistavat. Lapsi parka? Meillä on +ollut hänen kanssaan kovat ajat, herra von Breiteneder; mutta nyt se +on ohi." Rebay jutteli vielä yhtä ja toista ja Karl seisoi paikallaan, +vaikka hän olisikin mieluimmin tahtonut olla kaukana poissa. Mutta +äkkiä heräsi hänessä uusi toivo, ja hän kysyi Rebaylta, oliko Maria +ihan sokea -- eikö hän nähnyt vähääkään. "Nähnyt vähääkään?" vastasi +toinen. "Mutta mitä te ajattelette herra von Breiteneder!" -- -- -- +iloisesti. "Koko maailma on pikimusta hänelle -- -- -- Mutta Te +tulette siitä vakuutetuksi, herra von Breiteneder, että kaikella on +hyvätkin puolensa, jos niin saa sanoa -- ja ihana ääni sillä tytöllä +on, kauniimpi kuin koskaan ennen! -- -- -- No niin, _Te_ saatte itse +sen nähdä, herra von Breiteneder. -- Ja hyvä hän on -- ihmeen hyvä! +Vielä paljoa ystävällisempi, kuin tätä ennen. No, no, Tehän tunnette +hänet -- ha, ha! -- Niin, niin, tänään tulee sinne useampia sellaisia, +jotka tuntevat hänet -- luonnollisesti ei niin hyvin kuin Te, herra von +Breiteneder, sillä nyt eivät sellaiset asiat luonnollisesti enää tule +kysymykseen. Mutta ehkenpä se aika vielä taas tulee! Minä tunsin erään, +joka oli sokea ja sai kaksoset -- ha, ha! -- Mutta katsokaapas, kuka +tuolla on." sanoi hän äkkiä, sillä he seisoivat kassaluukun edessä, +jonka takana istui rouva Ladenbauer. Hän oli pöhöttynyt ja kalpea ja +katsoi Karlea sanaakaan sanomatta. Hän antoi Karlelle lipun, jonka +Karl maksoi oikeastaan tietämättä, mitä hän teki. Mutta äkkiä sanoi +hän: "Elkää sanoko Marialle mitään, Jumalan tähden, elkää sanoko rouva +Ladenbauer -- -- -- ei sanaakaan Marialle siitä, että minä olen täällä! +-- -- -- Herra Rebay, ei sanaakaan Marialle!" + +"Hyvä on," sanoi rouva Ladenbauer ja kääntyi toisten lippuja kysyvien +puoleen. + +"Minä en sano sanaakaan", sanoi Rebay. "Mutta jälestäpäin tulee +yllätys! Tulettehan mukaan? Suuri juhla -- hohoo! Sulkeudun suosioonne, +herra von Breiteneder." Ja hän oli kadonnut. Karl kulki täpötäyden +salin läpi ja istuutui salin yhteydessä olevan puutarhan perälle +erään pöydän ääreen, jossa jo ennestään istui kaksi vanhaa ihmistä, +mies ja vaimo. Nämä eivät puhuneet sanaakaan keskenään, katsoivat +vaan ääneti uutta vierasta, ja nyökkäsivät surumielisinä toisilleen. +Karl istui ja odotti. Esitys alkoi, ja Karl kuuli ikivanhat asiat +uudelleen. Hänestä näytti kaikki vaan niin kummallisen muuttuneelta, +sillä hän ei ollut koskaan ennen istunut näin etäällä näyttämöltä. +Kapellimestari Rebay soitti ensin niin kutsutun uvertyyrin, josta +Karl kuuli vain muutamia kovia akordeja, sitten esiintyi ensimäisenä +unkaritar Ilka kirkkaanpunaisessa puvussa, kannukset jalassa ja lauloi +unkarilaisia lauluja ja tanssi czardasta. Tämän jälkeen seurasi +ilveilijä Wiegel-Wagelin humoristinen esitys; hän oli puettu viheriään +hännystakkiin ja ilmoitti juuri saapuneensa Afrikasta sekä kertoi +kaikenlaisia hullunkurisia seikkailujuttuja, jotka loppuivat hänen +naimiskauppaansa erään vanhan lesken kanssa. Sitten lauloivat rouva +ja herra Ladenbauer duetin; molemmat olivat tyroolilaispuvuissa. +Heidän jälkeensä esiintyi likaiseen, valkoiseen klovnipukuun puettu +hupsu pikku Jedek näytellen ensin taikatemppujaan, sitten harhaili hän +silmät suurina väkijoukon keskellä, aivankuin hän olisi jotain etsinyt; +sitten asetti hän lautasia eteensä riviin, ja takoi niitä puupalikalla +soittaen marssia, järjesteli laseja ryhmiin ja soitti kosteilla +sormillaan niitten reunoja kosketellen alakuloista valssin säveltä. +Sitä tehdessään katsoi hän ylös kattoon ja hymyili autuaallisesti. Hän +poistui ja Rebay hakkasi uudelleen soittokoneesta juhlallisia säveliä. +Ympäri salia ja puutarhaa kuului kuisketta, ihmiset kurottivat päitään, +ja äkkiä seisoi Maria näyttämöllä. Hänen isänsä, joka oli taluttanut +hänet sinne, oli heti jälleen hävinnyt; ja Maria seisoi siinä yksin. +Karl näki hänet siinä seisomassa -- sammuneet silmät suloisissa, +kalpeissa kasvoissa; hän näki aivan selvään, kuinka hän ensin liikutti +vain huuliaan ja hieman hymyili. Karl oli huomaamattaan noussut ylös +ja nojautui viheriää lyhtyä vasten ja oli vähällä parahtaa säälistä ja +tuskasta. -- Nyt alkoi Maria laulaa. Aivan oudolla äänellä, hiljaa, +paljon hiljempaa kuin ennen. Se oli sama laulu, jota Maria oli aina +laulanut ja jonka Karl oli kuullut vähintään viisikymmentä kertaa, +mutta ääni oli hänestä sittenkin kummallisen vieras, ja vasta kun Maria +lauloi loppukerron "Mua kutsuvat he valkoiseksi mustaksi rastaaksi +kylässä ja kotonakin", luuli hän tuntevansa äänen samaksi jälleen. +Maria lauloi kaikki kolme värssyä ja Rebay säesti häntä tapansa mukaan +katsoen usein ankarasti Mariaan. Kun laulu oli lopussa, puhkesi kova +ja myrskyävä suosionosotus. Maria hymyili ja kumarsi. Äiti nousi kolme +rappusta näyttämölle, Maria tavoitteli kädellään ilmaa, aivankuin +äitinsä käsiä etsiäkseen, mutta suosionosotus oli niin voimakas, että +hänen täytyi heti laulaa toinen laulunsa, jonka Karl myöskin oli jo +melkein viisikymmentä kertaa kuullut. Se alkoi näin: "Tänään menen +minä kultani kera maalle -- -- --", ja Maria heitti päätään niin +tyytyväisenä taaksepäin, keinutti ruumistaan kevyesti edes takaisin, +aivankuin hän todellakin vielä voisi kultansa kanssa mennä maalle, +voisi nähdä sinisen taivaan ja viheriät niityt ja voisi tanssia ulkona +vapaassa luonnossa, niin kuin hän laulussa lauloi. Ja sitten lauloi hän +kolmannen, uuden laulunsa. -- + +"Täällä olisi pieni puutarha", sanoi herra Rebay, ja Karl vavahti. Oli +kirkas päivänpaiste; katu loisti auringonpaisteessa ja ympärillä oli +valoisaa ja vilkasta. "Sinne voisi pistäytyä levähtämään", jatkoi Rebay +"ja juoda lasin viiniä; minulla onkin jo kova jano -- tänään tulee +kuuma päivä." + +"Kuuma päiväkö?" sanoi joku heidän takanaan. Breiteneder kääntyi +katsomaan -- -- Kuinka, oliko tuokin nyt juossut hänen jälkeensä? +-- -- -- Mitä tuo sitten hänestä tahtoi? -- -- -- Se oli hupsu Jedek; +häntä ei oltu koskaan kutsuttu muulla nimellä, ja aivan varmaa +olikin, että hän pian todellakin oli tuleva kokonaan hulluksi. Pari +päivää sitten oli hän aikonut tappaa pitkän, kalpean vaimonsa, ja +oli aivan ihmeellistä, että hänen annettiin käydä vapaana. Nyt hiipi +hän kääpiömäisen pienenä Karlen rinnalla; kellertävistä kasvoista +katselivat mulkoillen omituisen hassunkuriset silmät, päässä oli +hänellä yleisesti tunnettu harmaa, pehmeä hattu, jossa oli kulunut +sulka, ja kädessä ohut kävelykeppi. Ja nyt oli hän noitten toisten +edellä pujahtanut pieneen ravintolapuistoon, istuutunut puupenkille, +joka nojasi matalaa talonseinää vasten, ja löi kävelykepillään +kiivaasti viheriäksi maalattua pöytää huutaen tarjoilijaa. Molemmat +toiset seurasivat häntä. Valkoinen tie, jota reunusti viheriä puuaita +jatkui pienten, surkeitten huvilain ohitse ylös vuorelle, ja katosi +metsään. + +Tarjoilija toi viiniä. Rebay asetti silinterinsä pöydälle, silitteli +valkoista tukkaansa, hieroi molemmilla käsillään tapansa mukaan sileitä +poskiansa, työnsi Jedekin lasin syrjään ja kumartui pöydän yli Karlen +puoleen. "Enhän minä mikään pölkkypää ole, herra von Breiteneder! +Tiedänhän minä, mitä minä teen! -- -- -- Miksikä minä olisin siihen +syypää? -- -- -- Tiedättekö Te, kenelle minä nuoruudessani kirjoittelin +kupletteja? -- -- -- Kuuluisalle Matras'ille! Se ei ole mikään pikku +asia! Ne herättivät huomiota! Sanat ja musiikki minun! Ja useita niistä +sijoitettiin toisiin kappaleihin!" + +"Antakaa lasin olla", sanoi Jedek hiljaa hihittäen. + +"Hyvä herra von Breiteneder", jatkoi Rebay työntäen lasin uudestaan +luotaan. "Tehän tunnette minut ja tiedätte, että minä olen +kunniallinen mies! Eikä minun kupleteissani ole milloinkaan ollut +mitään sopimatonta eikä rivoa! -- -- -- Se kupletti, jonka vuoksi +vanha Ladenbauer aikoinaan sai sakkoa, oli toisen tekemä! -- -- Ja +tänään olen minä kuudenkymmenenkahdeksan vuoden vanha, herra von +Breiteneder -- se merkitsee jo jotain! Tiedättekö Te, kuinka kauvan +olen jo kuulunut Ladenbauerien seurueeseen? -- -- -- Silloin eli vielä +Eduard Ladenbauer, joka oli perustanut seurueen. Ja Marian tunnen minä +syntymästään saakka. Kaksikymmentäyhdeksän vuotta olen minä ollut +Ladenbauerin seurueessa -- ensi maaliskuussa on minun riemujuhlani +-- -- -- Enkä minä ole varastanut laulujeni säveleitä -- kaikki olen +itse tehnyt, ihan kaikki! Ja tiedättekö, miten monta niistä +on aikoinaan esitetty? -- -- -- Kahdeksantoista! Eikö totta, +Jedek? -- -- --" + +Jedek nauroi yhä edelleen äänetöntä nauruaan, silmät selällään. Hän +oli kerännyt eteensä kaikki kolme lasia ja alkoi nyt sormellaan +kevyesti silitellä lasien reunoja. Hänen soittonsa oli hienoa, hieman +liikuttavaa, aivankuin kaukainen oboen tai klarinetin ääni. Breiteneder +oli aina kovasti ihaillut tätä hänen taituruuttaan, mutta tällä +hetkellä tuntui se hänestä sietämättömältä. Muissa pöydissä istuvat +ihmiset kuuntelivat soittoa; muutamat nyökkäsivät päätään tyytyväisinä, +eräs paksu herra paukutti käsiään. Äkkiä työnsi Jedek taasen kaikki +lasit luotansa, pani kätensä ristiin rinnalle ja tuijotti valkoiselle +tielle päin, joka yhä enemmän täyttyi metsään päin kävelevistä +ihmisistä. Karlen silmät säkenöivät ja hänestä tuntui, että kaikki +ihmiset tanssivat ja pyörivät hämähäkinverkon takana. Hän hieroi +ohimoitaan ja silmäluomiaan, hän tahtoi päästä jälleen tajuihinsa. +Eihän hän voinut sille mitään! Se oli kauhea onnettomuus -- mutta eihän +se ollut hänen syynsä! Ja äkkiä hän nousi ylös, sillä kun hän ajatteli +loppua oli hänen rintansa pakahtua. "Mennään pois", sanoi hän. + +"Mennään vaan, raitis ilma on pääasia", vastasi Rebay. + +Jedek oli äkkiä suuttunut, kukaan ei tiennyt, miksi. Hän asettui erään +pöydän luo, jonka ääressä istui rauhallinen pari, hutki kävelykepillään +ympärinsä ja huusi kovalla äänellä: "Hitto ruvetkoon lasinsoittajaksi, +tuhat tulimmaista!" Molemmat rauhalliset ihmiset tulivat hämilleen +ja koettivat tyynnyttää häntä; toiset nauroivat ja luulivat häntä +juopuneeksi. + +Breiteneder ja Rebay olivat jo saapuneet valkoiselle, kadulle, ja +Jedek, jälleen rauhoittuneena, hyppelehti heidän jälessään. Hän otti +harmaan hattunsa päästään ja ripusti sen kävelykeppinsä nenään ja +piteli keppiä hattuineen olkapäillä niinkuin pyssyä, tehden toisella +kädellään sillä aikaa suuria tervehdysliikkeitä taivasta kohden. + +"Teidän ei pidä luulla, että niinä koetan itseäni puolustella," sanoi +Rebay kalisevin hampain. "Ee-eh, minulla ei ole siihen mitään syytä! +Ei ollenkaan! Minulla oli mitä paras tarkoitus, ja jokaisen täytyy +se myöntää. Itsehän minä harjoittelin tuon laulun hänen kanssaan! +-- -- -- Vieläpä silloin kun hän istui huoneessaan silmät siteissä. +Ja tiedättekö, miten tuo aihe johtui minulle mieleen? Tässä on nyt +tapahtunut onnettomuus, sanoin itsekseni, mutta kaikki ei ole vielä +hukassa. Hänellä on vielä kaunis äänensä ja kauniit kasvonsa -- -- -- +Minä sanoin sen äidillekin, joka oli ihan epätoivoissaan. Rouva +Ladenbauer, sanoin minä hänelle, vielä ei ole mitään kadotettu -- +odottakaahan vaan! Nykyään, kun on noita sokeain laitoksiakin, jossa +sokeat voivat vähitellen oppia lukemaan ja kirjoittamaankin -- -- -- +Minä tunsin erään -- nuoren miehen, joka kahdenkymmenen vuoden vanhana +tuli sokeaksi. Hän uneksi joka yö mitä ihanimmista ilotulituksista ja +kaikenlaisista mahdollisista valaistuksista -- -- --" + +Breiteneder naurahti. "Puhutteko Te tosissanne?" kysyi hän Rebaylta. + +"Kuinkas muuten!" vastasi Rebay raa'asti, "mitä Te oikeastaan tahdotte? +Pitäisikö minun tappaa itseni? -- -- -- Ja miksi? -- Hyvä Jumala, +minä olen ollut kyllin onneton tässä maailmassa! -- Tai luuletteko +Te, herra von Breiteneder, että se on mitään elämää, kun nuorena on +kirjoittanut kerran näytelmäkappaleen, niinkuin minäkin ja sitten +kuudenkymmenenkahdeksan vuoden vanhana on lopuksi niin pitkällä, että +parista kurjasta kreuzerista täytyy huonolla pianorähjällä säestää +käheä-äänisiä retkaleita ja kirjoittaa heille kupletteja -- -- -- +Tiedättekö Te, paljonko minulle yhdestä kupletista maksetaan? -- -- -- +Teitä se varmaankin ihmetyttäisi, herra von Breiteneder!" + +"Mutta niitähän lauletaan ravintoloissa", sanoi Jedek, joka käveli nyt +heidän rinnallaan aivan totisena ja siivona, melkeinpä hienon miehen +tavoin. + +"Mitä Te oikeastaan minusta tahdotte?" sanoi Breiteneder. Hänestä +tuntui äkkiä, että nuo molemmat vainosivat häntä, mutta hän ei tiennyt, +minkä tähden. Mitä tekemistä hänellä oli noitten ihmisten kanssa? +-- -- -- Mutta Rebay vaan jatkoi: "Minä tahdoin hankkia tytölle +toimeentulon! -- -- -- Turvata hänen tulevaisuutensa, näettekös! +-- -- -- Ja juuri tuolla uudella laululla! -- -- Juuri sillä! -- -- -- +Eikö se sitten muka ole kaunis? -- -- Eikö se ole liikuttava? -- -- --" + +Pikku Jedek tarttui äkkiä Breitenederin takin hihaan ja pidätti +häntä, nosti vasemman kätensä etusormen ylös, huomaavaisuutta +pyytäen, pani huulensa suppuun ja vihelsi uuden laulun säveltä, +jota Maria Ladenbauer, jota myös kutsuttiin valkoiseksi "mustaksi +rastaaksi", edellisenä yönä oli laulanut. Hän vihelsi sitä kerrassaan +mestarillisesti; sillä viheltäminen kuului myös hänen taitoihinsa. + +"Ei se ollut sävelen vika", sanoi Breiteneder. + +"Kuinka?" huusi Rebay. -- He kulkivat kaikki kiivaasti, melkein +puolijuoksua, huolimatta tien jyrkästä noususta. "Kuinka herra von +Breiteneder? -- -- -- Sanatko siinä siis olivat sopimattomat? +-- -- -- Hyvä Jumala, eihän niissä sanoissa ole mitään muuta, kuin +sellaista, minkä Maria itse tiesi? -- -- -- Ja kun minä hänen omassa +huoneessaan harjoittelin sitä hänen kanssaan, niin ei hän kertaakaan +itkenyt. Hän sanoi vaan: Se on surullinen laulu, herra Rebay, mutta +kaunis se on! --" "Kaunis se on", sanoi hän -- -- -- "Niin, se on +tosiaankin surullinen laulu, herra von Breiteneder -- mutta onhan hänen +kohtalonsakin surullinen. Olisinko minä silloin voinut kirjoittaa +mitään iloista laulua hänelle? -- -- --" + +Tie häipyi metsään. Aurinko kimalteli oksien lomista; pensaista +kuului naurua ja huutoja. He kulkivat kaikki kolme vierekkäin, niin +kiivaasti, aivankuin kukin olisi tahtonut juosta toistensa edelle. +Äkkiä alkoi Rebay uudelleen: "ja yleisö -- hitto soikoon -- se paukutti +käsiään kuin hulluna! -- -- -- Arvasinhan minä sen jo ennakolta, +että Maria sillä laululla saavuttaisi tavattoman menestyksen! -- +Ja Mariaa itseäänkin se ilahutti -- -- -- hänen koko kasvonsa ihan +loistivat ilosta ja viimeinen värssy hänen täytyi toistaa. Se onkin +niin liikuttava värssy. Kun minä sitä tein, niin kohosivat kyyneleet +minunkin silmiini -- muistaessani sitä toista laulua, jota Maria aina +laulaa -- -- --" Ja Rebay lauloi, tai paremminkin lausui painostaen +ainoastaan loppusoinnut kuin urkuäänellä: "Kuin kaunista ennen +oli_kaan_, -- Kun päivä kultas metsän, _maan_, -- ja kullan kanssa +sunnun_tain_ -- Ma kahden kuherrella _sain_ -- Nyt sammunut on multa +päivä, -- tähdet _myös_, -- Ma onnea ja kultaa vailla vaeltelen _yöss_!" + +"Riittää jo!" huusi Breiteneder, "johan minä olen sen kuullut!" + +"Eikö se sitten ole kaunis?" sanoi Rebay ja heilutti silinteriään. +"Nykyään ei löydykkään monta, jotka tekevät tällaisia kupletteja. +Vanha Ladenbauer antoi minulle siitä viisi guldenia -- -- -- se oli +minun palkkioni, herra von Breiteneder. Minä harjotin sen vielä samaan +hintaan Marian kanssa." + +Jedek nosti jälleen etusormensa ja lauloi hyvin hiljaa loppukerron: "Oi +kuinka katkera mun kohtaloni on -- Kun elo iäti on valoton -- -- --" + +"Miksi, _miksi_, kysyn minä! -- -- --", huusi Rebay. "Miksi? -- -- -- +Heti laulunumeron jälkeen olin Marian luona -- -- -- Eikö totta, Jedek? +-- -- -- Ja Maria istui siellä onnellisen näköisenä ja joi viiniänsä, +ja minä silitin hänen tukkaansa ja sanoin hänelle: 'No, näetkös Maria +miten se miellytti yleisöä. Nyt tulee tänne varmaan kaupunkilaisiakin +meitä kuulemaan; laulu tulee herättämään huomiota -- -- -- Ja sinä +laulat sen kerrassaan loistavasti -- -- --' Ja niin edespäin, mitä +sellaisessa tilaisuudessa yleensä sanotaan -- -- -- Ravintolan +isäntäkin tuli sisään ja onnitteli häntä. Ja hän sai kukkiakin -- +Teiltä ne eivät olleet, herra von Breiteneder -- -- -- Kaikki oli mitä +parhaimmassa kunnossa -- -- -- Miksi siis minun kuplettini olisi siihen +syypää? Sehän on kerrassaan järjetöntä!" + +Breiteneder pysähtyi äkkiä ja tarttui Rebayta olkapäihin. "Minkävuoksi +sitten sanoitte hänelle, että minä olin siellä? -- -- -- Minkävuoksi? +-- -- -- Pyysinhän minä Teitä, ettette sitä hänelle sanoisi?" + +"Antakaa minun olla rauhassa! Minä en sanonut mitään! Hänen äitinsä kai +sen hänelle sanoi!" + +"Ei, ei", sanoi Jedek kohteliaasti ja kumarsi, "minä se olin niin +rohkea, herra von Breiteneder -- minä olin niin rohkea. Kun minä +tiesin, että Te olitte siellä, niin minä sanoin Marialle, että Te +olitte siellä. Ja koska hän sairautensa aikana niin usein kysyi +Teitä, niin minä sanoin hänelle: 'Herra Breiteneder on täällä +-- -- -- hän seisoi lyhdyn luona', sanoin minä hänelle, 'ja näytti +kovasti nauttivan!'" + +"Vai niin?" sanoi Breiteneder. Hänen kurkkuansa kouristi ja hänen +täytyi kääntyä poispäin välttääkseen Jedekin jäykkää katsetta, jolla +tämä häneen tuijotti. Väsyneenä heittäytyi hän eräälle penkille, +jonka luo he olivat saapuneet, ja sulki silmänsä. Hän näki äkkiä +itsensä jälleen puutarhassa istumassa, ja vanhan rouva Ladenbauerin +ääni kaikui hänen korvissaan: "Maria lähetti paljon terveisiä ja +käski kysyä, ettekö tahtoisi tulla seuraamme esityksen päätyttyä?" +Breiteneder muisti, miten hänen yhtäkkiä oli tullut niin hyvä olla, +aivankuin Maria olisi antanut hänelle kaikki anteeksi. Hän joi +viininsä loppuun ja tilasi uutta parempaa. Hän joi niin paljon, että +koko elämä tuntui hänestä paljon kevyemmältä. Hän katseli ja kuunteli +tyytyväisenä seuraavia esityksiä, taputti käsiään niinkuin muutkin, +ja kun esitys oli loppunut, meni hän hyväntuulisena puutarhan ja +salin läpi ravintolan erikoishuoneeseen pyöreän nurkkapöydän luo, +jonka ympärille seurue esityksen jälkeen tavallisesti kokoontui. +Muutamia oli sinne jo saapunutkin: Wiegel-Wagel, Jedek rouvineen +ja eräs rilliniekka herra, jota Breiteneder ei tuntenut -- kaikki +tervehtivät häntä eivätkä ollenkaan olleet erityisesti ihmeissään hänen +saapumisestaan. Äkkiä kuuli hän Marian äänen sanovan takanaan: "Kyllä +minä osaan sinne äiti, tunnenhan minä tien." Breiteneder ei uskaltanut +kääntyä, mutta samassa istuikin Maria jo hänen vieressään ja sanoi: +"Hyvää iltaa, herra Breiteneder -- mitenkä Te voitte?" Samassa hetkessä +muisti Breiteneder myös, että Maria oli aina teititellyt erästä nuorta +miestä, joka kerran aikaisemmin oli ollut hänen rakastajansa. Sitten +söi Maria illallisensa; kaikki oli valmiiksi leikattuna asetettu hänen +eteensä, ja koko seurue oli iloinen ja hilpeä, aivankuin mitään ei +olisi muuttunut. "Se onnistui hyvin", sanoi vanha Ladenbauer. "Nyt +tulee taasen paremmat ajat." Rouva Jedek kertoi, että kaikki olivat +pitäneet Marian ääntä kauniimpana kuin ennen, ja herra Wiegel-Wagel +kohotti lasinsa ja huusi: "Parantuneen malja!" Maria nosti lasinsa +korkealle ilmaan ja kaikki kilistivät hänen kanssaan, Karlekin kosketti +lasillaan Marian lasia. Silloin tuntui Karlesta, aivankuin Maria +olisi tahtonut upottaa kuolleet silmänsä hänen silmiinsä ja kuin +voisi hän katsoa syvälle hänen sieluunsa. Marian velikin oli siellä +hyvin hienosti puettuna ja hän tarjosi Karlelle sikaarin. Mutta Ilka +oli kaikista iloisin; hänen ihailijansa, eräs nuori, paksu mies, +istui vastapäätä häntä ja keskusteli innokkaasti herra Ladenbauerin +kanssa. Rouva Jedek ei ollut riisunut keltaista sadenuttuaan yltään +ja tuijotti erääseen nurkkaan, missä ei ollut mitään nähtävää. Pari +kolme kertaa tuli naapuripöydistä ihmisiä onnittelemaan Mariata; +hän vastasi entisellä hiljaisella tavallaan, aivankuin kaikki asiat +olisivat ennallaan. Äkkiä sanoi Maria Karlelle: "Mutta miksi Te +olette niin ääneti?" Nyt vasta huomasi Karl koko ajan istuneensa +suutansa avaamatta. Mutta nyt muuttuikin hän vilkkaammaksi kuin muut +ja otti osaa keskusteluun; Marialle vain hän ei sanonut sanaakaan. +Rebay kertoi siitä ihanasta ajasta, jolloin hän oli kirjoittanut +kupletteja Matras'elle, esitti erään kolmekymmentaviisi vuotta sitten +valmistamansa ilveilyn näytellen itse tavallaan kaikki osat. Eritoten +herätti hänen esityksensä böömiläisenä soittoniekkana suurta hilpeyttä. +Kello yksi poistuttiin. Rouva Ladenbauer talutti tytärtään. Kaikki +nauroivat ja huusivat -- -- -- se oli aivan kummallista; kukaan ei +pitänyt sitä enää minään ihmeellisenä, että Marialle oli koko maailma +nyt aivan pimeä. Karl käveli hänen vierellään. Äiti kysyi Karlelta +huolettomasti kaikenlaista: Mitenkä kotona jaksettiin, oliko Karlella +ollut hauskaa matkallaan ja Karl kertoi kiireesti kaikenlaisista +asioista, mitä hän matkallaan oli nähnyt, varsinkin kertoi hän +teattereista ja varieteista, joissa hän oli käynyt, ja ihmetteli vain +yhä, miten varmana Maria käveli äitinsä vierellä ja miten rauhallisena +ja iloisena Maria kuunteli häntä. Sitten istuivat he kaikki kahvilassa, +vanhassa, savuisessa huoneessa, joka tähän aikaan oli jo aivan +tyhjä; unkarilaisen Ilkan paksu ystävä kestitsi seuruetta. Ympärillä +vallitsevan melun ja rähinän aikana oli Maria painautunut aivan lähelle +Karlea, niinkuin usein ennenkin, niin että Karl tunsi hänen ruumiinsa +lämmön. Ja äkkiä tunsi hän Marian koskettavan ja silittävän kättään +sanaakaan sanomatta. Karl olisi niin mielellään tahtonut sanoa hänelle +jotain -- jotain herttaista, lohduttavaa -- mutta hän ei voinut +-- -- --. Hän katsoi Mariata sivustapäin ja hänestä tuntui jälleen kuin +Marian silmät katsoisivat häneen; mutta se katse ei ollut ihmisen +katseen kaltainen, vaan siinä oli jotain kamalaa, outoa, josta hän +ei ollut ennen tiennyt -- ja häntä rupesi kauhistuttamaan, aivankuin +hänen vieressään olisi istunut kummitus -- -- -- Marian käsi vapisi +ja hän veti sen hiljaa pois ja kuiskasi: "Miksi sinä pelkäät? Minähän +olen vielä entinen sama Maria." Karl ei taaskaan voinut vastata, vaan +puheli muitten kanssa. Jonkun ajan perästä huusi äkkiä joku: "Mutta +missä on Maria?" Se oli rouva Ladenbauer. Nyt vasta huomasivat kaikki, +että Maria oli kadonnut. "Missä on Maria?" huusivat toisetkin. Muutamat +nousivat ylös, vanha Ladenbauer seisoi kahvilan ovella ja huusi +ulos kadulle: "Maria!" Kaikki olivat kiihtyneitä, yleinen sekasorto +vallitsi. Joku sanoi: "Kuinka saatetaankaan antaa sellaisen olennon +nousta ja poistua yksin?" + +Äkkiä kuului talon pihalta huuto: "Tuokaa kynttilöitä! -- -- -- Tuokaa +lyhtyjä!" Ja joku huusi: "Jesus Maria!" Se oli jälleen vanhan rouva +Ladenbauerin ääni. Kaikki syöksyivät kahvilan pienen kyökin kautta +pihalle. Oli jo ruvennut hämärtämään. Vanhan, yksikerroksisen talon +pihaa ympäröi puukäytävä, eräs mies paitahihasillaan nojasi käsipuuta +vasten pitäen palavaa kynttilää kädessään ja katsoi alas. Kaksi +yöpuvussa olevaa naista ilmestyi hänen taakseen, eräs mies juoksi +narisevia portaita alas. Tämän vain Karl ensin näki. Sitten näki hän +jotain kimaltavaa silmiensä edessä, joku kohotti valkoista pitsihuivia +ja pudotti sen jälleen. Hän kuuli vierellään sanottavan: "Ei siinä enää +mikään auta -- -- -- ei hän siitä enää nouse -- -- -- Hakekaa toki +lääkäri! -- -- -- Missähän ne pelastusyhdistyksenkin toimihenkilöt +ovat? -- -- -- Apua! Apua! -- -- --". Kaikki kuiskailivat keskenään, +muutamat kiiruhtivat kadulle, Karl seurasi tahtomattaan silmillään +erästä olentoa; se oli keltaiseen viittaan puettu pitkä rouva Jedek, +joka epätoivoisena piteli molemmilla käsillään otsaansa ja juoksi pois +eikä enää tullut takaisin -- -- -- Karlen takana tunkeili ihmisiä. +Hänen täytyi työkkiä kyynäspäillään taaksepäin voidakseen estää itsensä +syöksymästä rouva Ladenbauerin päälle, joka makasi polvillaan maassa +pitäen Marian molempia käsiä omissaan, keinutellen niitä edestakaisin +ja huutaen: "Puhu nyt toki, lapseni! -- -- -- puhu, puhu! -- -- --!" +Vihdoinkin tuli joku lyhdyn kanssa, se oli talonmies, ruskeassa +yönutussa, tohvelit jalassa; hän valaisi makaavan kasvoja. Sitten hän +sanoi: "Mikä onnettomuus! Hän on varmaankin pudonnut pää edellä tuohon +kaivon viereen." Karl näki nyt, että Maria makasi kaivon rautakehän +vieressä. Äkkiä sanoi käytävällä seisova paitahihaisillaan oleva mies: +"Minä kuulin jotain kolinaa, siitä ei ole vielä viittäkään minuuttia!" +Kaikki katsoivat häneen ylös, mutta hän vaan kertasi uudelleen: "Siitä +ei ole vielä viittäkään minuuttia, kun minä kuulin kolinaa" -- -- -- +"Mutta mitenkä hän osasi sinne ylös?" kuiskasi joku Karlen takana. +"No, mutta hänhän tunsi talon", vastasi joku toinen; "hän tietystikin +hapuili kyökin läpi, nousi sitten puuportaita ylös, ja hyppäsi sitten +kaiteen yli -- eihän se mitä vaikeaa ollut!" Tällaista kuiskailua +kuuli Karl ympärillään, mutta hän ei tuntenut edes puhuvien ääniä, +vaikka kaikki varmaankin olivat pelkkiä tuttavia; eikä hän kääntynyt +katsomaankaan. Jossakin lähellä kiekui kukko. Karlesta tuntui kaikki +unennäöltä. Talonmies asetti lyhdyn kaivon kehykselle; äiti huusi: +"Eikö lääkäri jo kohta tule?" Vanha Ladenbauer nosti Marian pään, niin +että lyhdyn valo valaisi suoraan tämän kasvoja. Karl näki nyt aivan +selvästi, miten sieramet ja huulet liikkuivat ja miten hänen kuolleet +silmänsä tuijottivat häneen juuri samalla tavalla kuin aikaisemmin. +Hän näki myöskin, että se paikka maasta, josta Marian pää oli nostettu +ylös, oli punainen ja märkä. Hän huudahti: "Maria! Maria!" Mutta kukaan +ei kuullut häntä, ei edes hän itsekään. Käytävällä oleva mies seisoi +yhä paikallaan nojaten kaiteeseen, ja molemmat naiset hänen vieressään, +aivankuin he olisivat olleet katsomassa jotain esitystä. Kynttilä oli +sammunut. Sinipunainen aamuhämärä peitti ilman. Rouva Ladenbauer oli +käärinyt Marian pään valkoiseen pitsihuiviin; Karl seisoi liikahtamatta +ja tuijotti alas. Yht'äkkiä valkeni. Hän näki, että Marian kasvot +olivat aivan rauhalliset eikä mikään muu liikkunut kuin veripisarat, +jotka tukasta otsalta valuivat hiljaa poskille ja kaulaa myöten alas +märälle kivitykselle; ja hän tiesi nyt, että Maria oli kuollut -- -- -- + +Karl aukaisi silmänsä, aivankuin pahaa unta pois karkoittaakseen. Hän +istui yksin tien vieressä olevalla penkillä, ja hän näki kapellimestari +Rebayn ja hupsun Jedekin kiiruhtavan samaa tietä alas, jota he kaikki +yhdessä olivat tulleet ylös. Molemmat näyttivät puhelevan kiivaasti +keskenään, huitoen käsillään ja suuria liikkeitä tehden, Jedekin +kävelykeppi kuvastui taivaanrantaa vasten kuin hieno viiva; he kulkivat +yhä kiivaammin kevyen pölypilven heitä ympäröidessä, mutta sanat +haihtuivat tuuleen. Koko maisema oli hohtavan valoisa ja alhaalla +laaksossa sydänpäivän helteessä liikehti ja väikkyi kaupunki. + + + + +Gabriel vainaa. + + +Irene tanssi Ferdinandin ohitse erään herran kanssa, jota Ferdinand +ei tuntenut, nyökäytti päätään aivan hiljaa ja hymyili. Ferdinand +Neumann kumarsi syvempään, kuin hänen tapansa oli. Irenekin on +näemmä täällä, ajatteli hän ihmeissään ja tunsi itsensä yhtäkkiä +entistään vapaammaksi. Jos Irene kerran saattoi jo neljän viikon +perästä Gabrielin kuoleman jälkeen liidellä valkoisessa puvussa +jonkun tuntemattoman herran kanssa valaistussa salissa, niin ei +hänenkään, Ferdinandin, enää tarvinnut olla tunnon tuskissa tähän +remuavaan huvitilaisuuteen tulostaan. Tänä iltana oli Ferdinand ensi +kertaa neljän viikon hiljaisen eristäytymisen jälkeen tuntenut halua +tavata jälleen ihmisiä. Vanhempiensa odottamattomaksi iloksi, jotka +tuskin osasivat käsittää poikansa syvää surua sangen vieraan tuttavan +kuoleman johdosta, oli Ferdinand ilmestynyt illalliselle hännystakkiin +puettuna ja ilmoittanut menevänsä juristien tanssiaisiin ja pian oli +hän poistunut hyvillään siitä, että oli tuottanut kunnon vanhemmilleen +pienen ilon ilman erikoista vaivaa. + +Ajurissa ajaessaan Sofiansaleja kohti tuli hänen jälleen vähän paha +olla. Hän muisteli sitä yötä, jona hän Vilhelmiinan akkunasta oli +nähnyt erään olennon kävelevän edes takaisin kaupunginpuiston aidan +vierustaa; muisti aamun, jona hän vielä vuoteessa maatessaan, oli +nähnyt sanomalehdessä uutisen Gabrielin itsemurhasta, muisti sen +hetken, jolloin Vilhelmiina oli antanut hänelle luettavaksi sen +järkyttävän kirjeen, jossa Gabriel heitti viimeiset jäähyväiset tälle +moitteen sanaa sanomatta. Vielä portaita ylös noustessaan ja itse +salissakin musiikin soidessa oli hän yhä alakuloinen; vasta Irenen +nähtyään tuli hän iloisemmaksi. + +Ferdinand oli jo tuntenut Irenen muutamia vuosia, suurempaa huomiota +häneen kiinnittämättä, ja yhtä vähän kuin perheen muillekaan tuttaville +oli Irenen mieltymys Gabrieliin Ferdinandillekaan mikään salaisuus. +Kun Ferdinand pari päivää ennen joulua oli käymässä Irenen vanhempien +luona, oli Irene laulanut miellyttävällä tummalla äänellään pari +laulua. Gabriel oli häntä säestänyt, ja Ferdinand muisti selvään +itsekseen ihmetelleensä: Miksi tuo kunnon poika ei mene naimisiin tuon +herttaisen, koruttoman tytön kanssa, vaan juoksentelee tuon suurellisen +Vilhelmiinan perässä, joka hänet varmaankin pian pettää? Ferdinand ei +tosin sinä päivänä voinut aavistaa että kohtalo oli valinnut juuri +hänet tämän ennustuksen toteuttajaksi. Mutta mitä hänen todelliseen +syyllisyyteensä Gabrielin kuolemaan nähden tulee, niin oli Anastasius +Treuenhof, kaikkien maallisten ja jumalallisten asioitten ymmärtäjä, +heti selittänyt, että Ferdinand ei ollut tässä asiassa edustanut +omaa yksilöllistä itseään, vaan yleistä periaatetta, minkä vuoksi +hänellä kyllä saattoi olla aihetta lievään kaihomielisyyteen, mutta +ei mihinkään vakavaan katumukseen. Siitä huolimatta oli Ferdinandista +tuntunut tuskalliselta, kun Vilhelmiina heidän seistessään Gabrielin +haudalla, jolla kuihtuvat hautaseppeleet vielä makasivat, yhtäkkiä +oli sanonut hänelle, jonka poskella vielä kuumat kyyneleet kierivät, +äänenpainolla, jonka Ferdinand niin hyvin tunsi näyttämöltä: "Niin, +sinä heittiö, saat sitä nyt itkeä." Tuntia myöhemmin vannoi Vilhelmiina +kuitenkin, että hän olisi Ferdinandin tähden uhrannut paremmankin kuin +Gabrielin, ja viime aikoina näytti Ferdinandista usein siltä kuin olisi +Vilhelmiina yksinkertaisesti unohtanut kaiken surullisen, mitä oli +tapahtunut. Treuenhof osasi selittää tämänkin kummallisen asian siten, +että naiset luonnon alkuvoimia lähempänä olevina kuin miehet alunpitäin +olivat luodut rauhallisesti mukaantumaan välttämättömyyteen. + +Irene tanssi toisen kerran Ferdinandin ohitse ja hymyili jälleen. Mutta +hänen hymyilynsä oli nyt toisellainen kuin ensi kerralla; kiehtovampi, +tervehtivämpi ja hänen katseensa seurasi Ferdinandia liidellessään +jälleen eteenpäin ja kadotessaan tanssittajansa kanssa ihmisjoukkoon. +Valssin loputtua käveli Ferdinand ympäri salia tuumien itsekseen, +mikä hänet oli oikeastaan tänne houkutellut, ja oliko vaivan arvoista +antaa tällaisen ala-arvoisen hälisevän tanssi-illatsun häiritä hänen +elämänsä ylevää surumielisyyttä, joka viime aikoina Vilhelmiinan +seurassa intohimon hetkinä sai synkän ihanuuden hohteen. Ja hän sai +äkkiä halun lähteä pois, ei ainoastaan tanssiaisista, vaan lähimmässä +tulevaisuudessa, ehken jo huomenna koko kaupungista ja matkustaa +etelään Sisiliaan tai Egyptiin. Hänen siinä juuri tuumiessaan, +sanoisiko hän ennen lähtöänsä jäähyväiset Vilhelmiinalle -- seisoi +Irene äkkiä hänen edessään. Irene nyökäytti kevyesti päätään vastaten +Ferdinandin tervehdykseen; Ferdinand tarjosi hänelle käsivartensa ja +vei hänet tungoksen läpi salista johtavia mataloita portaita myöten +tanssisalin ympäri kiertävälle katetuilla pöydillä varustetulle +leveälle käytävälle. Musiikki alkoi soittaa ja ensimäisten sävelten +kaikuessa sanoi Irene hiljaa: "Hän on kuollut -- ja me molemmat olemme +nyt täällä." Ferdinand pelästyi hieman, kiiruhti tahtomattaan kulkuaan +ja huomautti vihdoin: "Tänään olen ensi kertaa sen jälkeen suuremmassa +seurassa." + +"Minä olen tänään jo kolmatta kertaa huveissa", vastasi Irene +kirkkaalla äänellä. "Kerran olin teatterissa ja toisen kerran eräässä +iltamassa." + +"Oliko hauskaa?" kysyi Ferdinand. + +"En tiedä. Joku soitti pianoa, joku toinen esitti hullunkurisia +juttuja, ja sitten tanssittiin." + +"Niin, se on aina samallaista", huomautti Ferdinand. He seisoivat +erään oven edessä. "Minut on pyydetty katrilliin", sanoi Irene, +"mutta minä en halua sitä tanssia. Paetaan me parvelle." Ferdinand +vei Irenen kapeaa, kylmää kiertoporrasta myöten ylös. Hän näki hienoa +ihojauhoa Irenen olkapäillä. Hänen musta tukkansa riippui raskaana +solmuna syvällä niskassa. Hänen kätensä lepäsi kevyesti Ferdinandin +käsivarrella. Parven ovi oli auki, ensimäisessä aitiossa istui viinuri, +joka heti nousi ylös. + +"Tahdon juoda lasin samppanjaa", sanoi Irene. + +Ohoh! ajatteli Ferdinand -- oliko tuo nainen mielenkiintoisempi kuin +mitä luulin? Vai teeskentelikö hän? + +Ferdinand tilasi viiniä ja laittoi Irenelle istuimen siten, ettei häntä +voinut alhaalta nähdä. + +"Tehän olitte hänen ystävänsä?" sanoi Irene katsoen Ferdinandia suoraan +silmiin. + +"Hänen ystävänsäkö? Niin ei oikeastaan voi sanoa. Kaikessa tapauksessa +oli meidän suhteemme viime vuosina hyvin höllä." Ja hän ajatteli: +Kuinka kummallisesti hän katsoo minua. Aavistaakohan häh, että minä +-- -- -- Hän jatkoi kuitenkin: "Noin viisi tai kuusi vuotta sitten +kuuntelimme me yhtaikaa muutamia luentoja yliopistossa. Me opiskelimme +molemmat nimittäin lakitiedettä, -- joutessamme. Ja noin kolme vuotta +sitten, syksyllä, teimme me yhdessä polkupyörämatkan Innsbruckista, +jossa me aivan sattumalta tapasimme toisemme. Matkamme kävi Brennerin +yli. Veronassa erosimme taasen. Minä matkustin kotiani, hän Roomaan." + +Irene nyökkäsi ehtimiseen, aivankuin hän kuulisi pelkästään tuttuja +asioita. Ferdinand jatkoi: "Roomassa kirjoitti hän ensimäisen +kappaleensa, taikka paremminkin ensimäisen, mikä esitettiin." + +"Niin", sanoi Irene. + +"Hänellä ei ollut paljon onnea", huomautti Ferdinand. Samppanjapullo +seisoi pöydällä. Ferdinand täytti lasit. He kilistelivät lasejaan, +ja juodessaan katsoivat he vakavina toistensa silmiin, aivankuin he +olisivat juoneet ensimäisen lasin vainajan muistoksi. Sitten laski +Irene lasinsa pöydälle ja sanoi rauhallisesti: "Hän tappoi itsensä sen +Bischofin tähden." + +"Niin väitetään", vastasi Ferdinand koruttomasti ja tunsi +tyytyväisyyttä siitä, ettei hän pienimmälläkään ilmeellä ilmaissut +itseänsä. + +Katrillin johtosäveleet kaikuivat niin voimakkaasti, että +samppanjalasit hiljaa tärisivät. + +"Tunnetteko Te neiti Bischofin persoonallisesti?" kysyi Irene. + +"Kyllä", vastasi Ferdinand. Hän ei siis aavista mitään, ajatteli +Ferdinand. Jos hän sen aavistaisi, niin ei hän varmaankaan joisi +kanssani samppanjaa täällä ylhäällä. Taikka ehken hän juuri sentähden +-- -- --? + +"Minä näin neiti Bischofin äskettäin Medeana", sanoi Irene. "Menin +aivan hänen tähtensä teatteriin. Gabrielin kappaleen ensi-illan jälkeen +viime vuonna en ole häntä lavalla nähnyt. Silloin kai heidän suhteensa +alkoi?" + +Ferdinand kohautti olkapäitään, hän ei tiennyt mitään. Hän vain +vahvisti: "Neiti Bischof on suuri taiteilijatar." + +"Se on kyllä mahdollista", vastasi Irene, "mutta minä en luule, että +hänellä senvuoksi on oikeutta -- -- --" + +"Mitä oikeutta?" kysyi Ferdinand täyttäessään lasit uudelleen. + +"Oikeus syöstä ihminen kuolemaan", lopetti Irene katsoen ilmaan. + +"Mutta, neitiseni", sanoi Ferdinand varovaisesti, "tässä on +kovin vaikea ratkaista, missä toiselta puolen oikeus ja toiselta +vastuunalaisuus alkaa. Ja kun ei tunne kaikkia asian haaroja, niin +kuinka voi silloin -- -- -- Neiti Bischof kuuluu jokatapauksessa +sellaisiin ihmisiin, jotka, miten minä sen nyt sanoisinkaan, ovat +lähempää sukua alkuhenkien kanssa kuin me muut ihmiset, ja sellaisia +olentoja ei nähtävästi saa mitata samalla mittapuulla kuin meikäläisiä." + +Irene oli laskenut pienen vanhanaikaisen norsunluisen viuhkansa +pöydälle, mutta otti sen siitä nyt jälleen vilvoitellen sillä poskiaan +ja otsaansa. Sitten joi hän lasinsa yhdellä siemauksella pohjaan ja +sanoi: "Hänen uskottomuutensa Gabrielia kohtaan -- no niin, sen voi +ehkä ymmärtää. Mutta miksikä hän ei ollut suora Gabrielille? Miksikä +hän ei sanonut hänelle suoraan; kaikki on lopussa. Rakastan toista, +erotkaamme. Se olisi kyllä kovasti koskenut Gabrieliin, mutta kuolemaan +se ei olisi häntä vienyt." + +"Kukapa sen tietää", sanoi Ferdinand hitaasti. + +"Aivan varmasti ei", vastasi Irene ankarasti. "Inho se hänet kuolemaan +vei. Inho. Kun hänen täytyi ajatella: samat sanat, joita minä tänään +kuulin, samat hellyyden osoitukset, joita minä tänään sain -- -- --" +Irenen ruumis vavahteli, katse liiteli kaiteen yli saliin ja hän +vaikeni. + +Ferdinand katsoi häntä, eikä ymmärtänyt kuinka kukaan ihminen +maanpäällä saattoi tappaa itsensä Vilhelmiinan tähden, jos tällainen +tyttö häntä rakasti. Hän epäili myös tällä hetkellä enemmän kuin +koskaan ennen Gabrielin taiteellisia lahjoja. Tosin muisti hän hyvin +huonosti sen Gabrielin kappaleen, jossa Vilhelmiina edellisenä talvena +oli näytellyt pääosaa ja kappaleen epäonnistumisen johdosta, aivankuin +korvaukseksi ruvennut Gabrielin rakastajattareksi. Irene sanoi nyt +hyvin hiljaa katse pois käännettynä: "Te ette siis seurustellut +Gabrielin kanssa viime vuosina?" + +"Hyvin vähän", vastasi Ferdinand. "Vasta viime syksynä satuimme taas +muutamia kertoja yhteen. Tapasin hänet kerran sattumalta Ringillä. +[Kaupungin keskustaa kiertävä valtakatu Wienissä. Suomentajan muist.] +Hän oli juuri neiti Bischofin seurassa, ja kaikki kolme söimme sitten +yhdessä illallista kansanpuistossa. Se oli hyvin hauska ilta. Silloin +saattoi vielä istua ulkona, vaikka olikin jo lokakuun loppu. Sen +illan jälkeen olimme vielä pari kertaa yhdessä -- kerran -- tai pari +itsensä neiti Bischofin luona. Niin, näyttipä melkein siltä kuin olisi +taas pitkästä aikaa löydetty toisemme. Mutta siitä ei tullut mitään". +Ferdinand katsoi Irenen ohi ja hymyili. + +"Minä tahdon Teille kertoa nyt jotakin", sanoi Irene "Minulla oli +aikomus mennä tapaamaan neiti Bischofia." + +"Kuinka?" huusi Ferdinand ja katsoi Irenen otsaa, joka oli hyvin +valkoinen ja korkeampi kuin tytöillä tavallisesti. + +Katrilli oli päättynyt ja soitto taukosi. Alhaalta kuului äänten +hälinää. Muutamia turhanpäiväisiä sanoja kaikui selvemmin ylös, +aivankuin niillä olisi ollut suurempi voima ponnahtaa irti toisista +sanoista. + +"Minä olin sen jo aivan varmasti päättänyt", sanoi Irene +leikitellessään norsunluisella viuhkallansa. "Mutta -- ajatelkaas +kuinka lapsellista: viime hetkessä rohkeuteni aina petti." + +"Minkävuoksi Te tahdoitte häntä tavata?" kysyi Ferdinand. + +"Minkävuoksiko? Sehän on hyvin yksinkertaista. Tahdoin nähdä hänet +kasvoista kasvoihin, kuulla hänen ääntään, tahdoin tietää, miten +hän tavallisessa elämässään puhuu ja liikkuu ja kysyä häneltä +kaikenlaisia jokapäiväisiä asioita. Ettekö sitä ymmärrä?" lisäsi +hän äkkiä kiivaasti, nauroi lyhyesti, otti siemauksen lasistaan ja +jatkoi. "Onhan mielenkiintoista oppia tuntemaan, minkälaisia nuo +naiset oikeastaan ovat, nuo salaperäiset, joita täytyy mitata toisella +mittapuulla, niinkuin Te sanoitte, nuo, joiden tähden kunnon ihmiset +surmaavat itsensä ja jotka jo kolmen päivän perästä jälleen esiintyvät +näyttämöllä, niin ihanina ja suurina kuin ei mitään olisi tapahtunut." + +Kaksi herraa meni heidän ohitsensa, he seisahtuivat, kääntyivät jälleen +takaisin ja tuijottivat Ireneen. + +Ferdinandia suututti ja hän päätti mennä vaatimaan noita kahta herraa +kaksintaisteluun, jos heidän hävyttömyytensä vielä sekunninkaan +jatkuisi. Hän näki itsensä jo nimikortteja vaihtamassa, todistajia +vastaanottamassa, aamuhämärissä ajamassa Praterin halki [suuri, +kuuluisa puisto Wienissä], rintaan ammuttuna maahan vajoomassa ja +lopuksi Vilhelmiinan seisomassa hänen haudallaan jonkun ilveilijän +kanssa. Mutta ennenkuin hänen noille herroille sallimansa sekunti oli +kulunut, herkesivät he tuijottamasta ja menivät pois. Ja Ferdinand +kuuli jälleen Irenen äänen: "Nyt minulla olisi rohkeutta", sanoi hän +kummallisesti, melkein epätoivoisesti hymyillen. + +"Rohkeutta, mihin?" kysyi Ferdinand. + +"Rohkeutta mennä neiti Bischofin luo", + +"Mennä neiti Bischofin luo -- -- nytkö --?" + +"Niin, nyt juuri. Mitäs siihen sanotte?" Irene keinutti olkapäitään +soiton tahdin mukaan. + +"Vai menemmekö valssia tanssimaan?" + +"Se on ainakin lähempänä", arveli Ferdinand. + +"Eikö se ole kummallista", sanoi Irene silmät iloisina. "Onko mikään +muuttunut siitä lähtien, kun tulimme tähän aitioon istumaan ja +samppanjaa juomaan? Ei mikään. Ei kerrassaan mikään. Ja äkkiä tuntuu +kuitenkin siltä kuin ei kuolema olisikaan ollenkaan niin kauheaa kuin +miksi sitä tavallisesti kuvitellaan. Katsokaahan; minä voisin nyt ilman +mitään muuta hypätä tuon kaiteen yli -- tahi jostakin tornista alas. +Se ei tunnu minusta miltään. Leikillä sen tekisin. Ja miten hyviksi +ystäviksi me olemme tulleet! Mutta siitä saatte kiittää Gabrielia." + +"Enhän ole koskaan kuvitellutkaan, -- -- --" sanoi Ferdinand +kohteliaasti hymyillen ja huomasi, että hänen sydämensä hieman tykytti. + +Irenen silmät eivät enää olleet iloiset, ne olivat suuret, mustat +ja vakavat. "Tiedättekö, kuinka minä olin kaiken ajatellut", sanoi +hän Ferdinandia kuulematta. "Tahdoin esitellä itseni alkavana +taiteilijattarena tai yksinkertaisesti vain kiihkeänä ihailijana. Jo +kauvan olen ikävöinyt -- -- -- jo kauvan olen halunnut -- -- -- tuohon +tapaan tahdoin alkaa. Hehän ovat kaikki hyvin turhamaisia nuo naiset, +eikö niin?" + +"Se kuuluu ammattiin", vastasi Ferdinand. + +"Ah, minä olisin imarrellut häntä niin, että hän olisi siitä kovin +ihastunut ja varmaankin kutsunut minut uudelleen luokseen -- -- -- +Ja minä olisin mennytkin, hyvin usein ja meistä olisi tullut hyvät +tuttavat, ihan ystävättäret; kunnes minä sitten eräänä päivänä +-- -- -- niin -- kunnes minä jonakin hetkenä olisin huutanut hänelle +vasten kasvoja: 'Tiedättekö Te, mitä Te olette tehnyt -- -- -- +Tiedättekö Te, mikä Te olette? Murhaaja! Niin, murhaaja Te olette, +neiti Bischof'." + +Ferdinand katsoi häntä ihmetyksellä ja ajatteli jälleen: Mikä houkkio +se Gabriel olikaan. + +Katrilli oli päättynyt, alhaalta kuului surinaa ja hälinää, mutta +kaikki tuntui tulevan etäämpää kuin ennen. Kaksi paria käveli ohitse, +he istuutuivat seinän vieressä olevaan läheiseen pöytään, juttelivat +ja nauroivat hyvin äänekkäästi. Sitten alkoi soitto jälleen; sävelet +kaikuivat huoneessa. + +"Ja jos minä nyt menisin hänen luokseen?" sanoi Irene. + +"Nytkö?" + +"Luuletteko, että hän ottaisi minut vastaan?" + +"Olisihan se vähän erikoinen vierailuaika", sanoi Ferdinand hymyillen. + +"Nyt on vielä puoliyöhön pitkä aika ja hänhän on tänä iltana näytellyt." + +"Tiedättekö sen?" + +"Mitäs ihmeellistä siinä on, onhan se sanomalehdessä. Hän on kai juuri +nyt ehtinyt kotiinsa. Eikö se olisi maailman yksinkertaisin asia? +Ensin lähetetään nimikortti ja sitten kerrotaan joku juttu tai aivan +yksinkertaisesti koko totuus. Niin. Tulen juuri eräistä tanssiaisista, +haluni tutustua Teihin oli voittamaton, vain kerran tahdoin suudella +jumalallista kättänne -- -- ja niin edespäin. -- Sillä aikaa odottavat +vaunut alhaalla ja ennenkuin pitkä väliaika on loppunut olemme jälleen +täällä. Eikä kukaan ole sitä huomannut." + +"Jos Te nyt todellakin aijotte sinne mennä, neiti", sanoi Ferdinand, +"niin sallinette minun tulla mukaan." + +Irene katsoi häntä. Ferdinand näytti päättäväiseltä ja kiihoittuneelta. +"Ettehän toki luule, että minä todellakin -- -- --" + +"Mutta tornista hyppäämiseen, neitiseni, siihen Teillä kyllä olisi +rohkeutta? -- -- --" + +Irene katsoi hänen silmiinsä ja äkkiä nousi hän ylös. "No sitten +lähdetään heti", sanoi hän ja hänen otsallaan välähti tumma varjo. + +Ferdinand kutsui viinurin, maksoi, tarjosi Irenelle käsivartensa ja +vei hänet kaksi kerrosta alempana olevaan etuhalliin. Siellä auttoi +hän Irenen päälle kirkkaanharmaan vaipan, jonka kauluksen Irene nosti +ylös ja verhosi päänsä pitsiliinalla. Sanaakaan sanomatta astuivat he +molemmat ulos. He nousivat ajuriin ja äänettömästi vierivät vaunut +lumisia katuja myöten päämääräänsä kohden. + +Ferdinand katsoi joskus Ireneä sivustapäin. Hän istui liikkumatonna, ja +hänen peitetyistä kasvoistaan tuijottivat silmät pimeään. Kun vaunut +muutaman minuutin jälkeen pysähtyivät puistokadun varrella olevan +talon eteen, odotti Irene siksi kunnes Ferdinand oli soittanut ja +ovi avattu. Vasta sitten nousi hän vaunuista ja molemmat astuivat he +hitaasti portaita ylös. Ferdinand heräsi kuin unesta nähdessään tutun +kamarineitsyen seisovan edessään ja katsovan heitä ihmeissään. + +"Olkaa hyvä ja kysykää neidiltä", sanoi Ferdinand, "tahtooko hän olla +niin ystävällinen ja ottaa meidät vastaan." + +Tyttö hymyili tyhmästi ja vei heidät salonkiin. Kattolampun valot +loistivat, ja Ferdinand näki Irenen ja itsensä liitelevän kuin kaksi +vierasta ihmistä venetsialaisessa peilissä, joka riippui mustan, +loistavan flyygelin yläpuolella. Äkkiä iski häneen eräs ajatus. Mitä, +jos Irene olikin tuotattanut tänne itsensä murhatakseen Vilhelmiinan? +Mutta se ajatus haihtui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin; mutta +joka tapauksessa näytti hänestä tuo nuori tyttö hänen vieressään +seisoessaan ja pitsiliinan hitaasti hänen päänsä päältä valuessa aivan +muuttuneelta, aivankuin vieraalta olennolta, jonka ääntä hän ei edes +tuntenut. + +Eräs ovi aukeni ja Vilhelmiina ilmestyi puettuna sileään samettiseen +kotipukuun, joka jätti kaulan avoimeksi. Hän ojensi Ferdinandille +kätensä ja katsoi häntä ja Ireneä pikemmin iloisena kuin hämmästyneenä. +Ferdinand koetti selittää heidän yöllistä vierailuaan leikillisin +sanoin. Hän kertoi, kuinka Irene tanssin aikana ei ollut puhunut +mistään muusta kuin ihailustaan neiti Bischofia kohtaan, ja kuinka hän, +Ferdinand, jonkunlaisen laskiaistunnelman vallassa oli tarjoutunut +tänä yöllisenä hetkenä saattamaan Irene neitiä ihailemansa taloon -- +silläkin uhalla, että molemmat tulisivat tuotapikaa toimitetuiksi +portaita alas. + +"Mitä te hulluttelette", vastasi Vilhelmiina, "minä olen päinvastoin +hyvin ihastunut tästä vierailusta", ja hän ojensi kätensä Irenelle. +"Minun täytyy vain pyytää Teidän seuraanne illallista syödessäni, tulen +nimittäin juuri teatterista." He siirtyivät viereiseen huoneeseen, +jossa vihertävän kristalliruunun kolme himmeätä hehkulamppua valaisi +ainoastaan puoleksi katetun pöydän. Sillä aikaa kun Ferdinand riisui +turkkinsa ja heitti sen sohvalle, auttoi Vilhelmiina itse päällysviitan +Irenen olkapäiltä ja ripusti sen tuolin selkänojalle. Senjälkeen +otti hän laseja kaapista, täytti ne valkoisella viinillä, asetti ne +Ferdinandin ja Irenen eteen ja vasta sitten istuutui hän itse syömään, +otti rauhallisena lautaselleen palan kylmää lihaa, leikkasi sen, sanoi +"suvaitsetteko" ja alkoi syödä. Vähän väliä hymyili hän aivankuin +ajatuksissaan hyväntahtoisesti Irenelle ja Ferdinandille. + +Vilhelmiinan mielestä on tämä tietysti aivan luonnollista, ajatteli +Ferdinand hieman pettyneenä. Ja jos minä olisin tullut vaikka +Kiinan keisarinnan kanssa ja ilmoittaisin hänelle nyt mandariiniksi +nimitykseni, ei sekään häntä ihmetyttäisi. Se on oikeastaan vahinko. +"Sillä naiset, jotka eivät koskaan hämmästy, eivät kuulu kenellekään +kokonaan -- -- --" Tämä oli Treuenhofin lause, joka jotenkin hämärästi +kaikui hänen korvissaan. + +"Oliko tanssiaisissa hauskaa?" kysyi Vilhelmiina. + +Ferdinand kertoi, että sali oli täpötäynnä, enimmäkseen rumia ihmisiä +ja että musiikkikaan ei ollut parasta lajia. Ja tähän tapaan haasteli +hän edelleen. Vilhelmiina katsoi häntä hyväntuulisena ja kääntyi Irenen +puoleen kysyen, oliko hänen kavaljeerinsa hyvä tanssija. + +Irene nyökkäsi ja hymyili. Hänen vastauksensa oli melkein kuulumaton. + +"Tehän näyttelitte tänään 'Feodooraa', neiti Vilhelmiina?" kysyi +Ferdinand estääkseen keskustelua katkeamasta. "Oliko hyvä huone?" + +"Lappu luukulla", vastasi Vilhelmiina. + +Irene sanoi: "Feodoorana en ole Teitä vielä, ikävä kyllä nähnyt, neiti +Bischof. Mutta äskettäin näin Teidät Medeana. Se oli ihanaa." + +"Parahin kiitokseni", vastasi Vilhelmiina. + +Irene lausui Vilhelmiinalle vielä muutamia ihailun sanoja, ja kysyi +sitten hänen lempikappaleitaan ja näytti kuuntelevan hänen vastauksiaan +mielenkiinnolla; vihdoin sukeutui ylimalkainen keskustelu siitä, kuka +on suurempi näyttelijä, sekö, joka eläytyy kokonaan esittämäänsä osaan +vai sekö, joka on osansa herra. Ferdinand mainitsi tunteneensa erään +nuoren komikerin, joka oli itse hänelle kertonut näytelleensä erästä +hyvin hullunkurista osaa isänsä hautauspäivänä vaikuttavammin kuin +milloinkaan ennen. + +"Teilläpä on kauniita ystäviä", huomautti tähän Vilhelmiina ja pisti +appelsiininviipaleen suuhunsa. + +Mitenkä se nyt oikeastaan olikaan? ajatteli Ferdinand. Lieneekö Irene +neiti unohtanut, että hänen piti vasten kasvoja sanoa Vilhelmiinaa +murhaajaksi -- -- --? Ja mahtaako Vilhelmiina enää tietää, että minä +olen vielä hänen rakastajansa, minä, joka keskellä yötä tulen hänen +luokseen erään vieraan, nuoren naisen kanssa -- -- --? + +"Te olette kovin huvitettu teatterista, neiti", huomautti Vilhelmiina, +"oletteko joskus ehken ajatellut itse antautua tälle alalle?" + +Irene pudisti päätään. "Minulla ei ikävä kyllä, ole ollenkaan +taipumusta siihen." + +"Kiittäkää siitä Jumalaa", sanoi Vilhelmiina, "se on kurja ala." + +Ja sillä aikaa, kun hän alkoi kertoa niistä monista ilkeyksistä, joita +taiteilijattarena kaikilta suunnilta sai kärsiä, näki Ferdinand, kuinka +Irene aivankuin jonkun voiman pakottamana tuijotti erääseen oveen, joka +oli raollaan ja jonka takaa loisti sinertävä valo. Ja hän huomasi, +kuinka Irenen tähän saakka liikkumattomat kalpeat kasvot hiljaa +vavahtelivat ja kuinka hänen äänettömät huulensa alkoivat kummallisesti +nytkähdellä. Ja Ferdinandista tuntui siltä kuin näkisi hän Irenen +tuijottavissa silmissä rikoksellisen halun tunkeutua tuohon sinertävään +huoneeseen ja painaa päänsä tyynyyn, jolla Gabrielin pää kerran oli +levännyt. Sitten muisti hän, että Irenen pitempi viipyminen, vaikka se +tähän saakka ehkä olikin voinut jäädä huomaamatta, saattoi aiheuttaa +ikävyyksiä Irenelle ja ehken hänelle itselleenkin; ja hän nousi ylös. + +Irene kääntyi hänen puoleensa aivankuin unesta heräten. Vilhelmiinan +viimeiset sanat kaikuivat vielä ilmassa, mutta kukaan ei niitä kuullut. + +"Meidän on kai jo lähdettävä", sanoi Irene ylös nousten. + +"Minä valitan kovasti," sanoi Vilhelmiina, "että minä en kauvempaa saa +nauttia seurastanne." + +Irene katsoi häntä rauhallisen tutkivasti. + +"Mitä katsotte, lapseni?" kysyi Vilhelmiina. + +"On aivan ihmeellistä", sanoi Irene, "miten kovin Te muistutatte +erästä kuvaa, neiti, joka on meillä kotona seinällä. Se esittää erästä +kroatilaista tai slovaakilaista talonpoikaisnaista, joka rukoilee +pyhänkuvaa eräällä lumisella maantiellä." + +Vilhelmiina nyökkäsi miettiväisenä aivankuin hän selvästi muistaisi +sen talvipäivän, jolloin hän oli polvistunut tuon pyhänkuvan eteen +lumisella maantiellä jossain Kroatiassa. Sitten tahtoi hän välttämättä +itse auttaa päällysviitan Irenen päälle, ja saattoi vieraitaan +eteiseen. "Tanssikaa nyt iloisesti edelleen", sanoi hän. "Siinä +tapauksessa nimittäin, että Te todellakin palaatte tanssiaisiin." +Irene tuli kuolonkalpeaksi, mutta hän hymyili. "Tämän herran suhteen +täytyy olla hyvin varovainen", lisäsi Vilhelmiina heittäen Ferdinandiin +silmäyksen, joka nyt ensi kertaa ilmaisi ikäänkuin jonkunlaisen +viittauksen edelliseen yöhön. + +Ferdinand ei vastannut, vaan tunsi kuinka Irene katsoi häntä ja +Vilhelmiinaa samalla synkällä katseella. + +Kamarineitsyt ilmestyi, Vilhelmiina ojensi vielä kerran vierailleen +kätensä toivoen toistekin saavansa nähdä nuoren tytön luonansa ja +hymyili Ferdinandille, aivankuin hän olisi voittanut jonkun ennen +sovitun vedon. + +Kamarineitsyen kynttilä kädessä tietä näyttäessä astuivat Ferdinand +ja Irene äänettöminä portaita alas. Pian suljettiin portti heidän +jälkeensä. Ajuri aukaisi vaunun oven, Irene astui sisään ja Ferdinand +istuutui hänen vierelleen. Hevoset kiitivät eteenpäin hiljaisella +lumella. Eräs katulyhty valaisi äkkiä Irenen kasvot ja Ferdinand näki +hänen tuijottavan itseensä huulet puoleksi avoinna. + +"Te se siis olittekin", sanoi hän hiljaa. Ja Ferdinandista tuntui ääni +ilmaisevan hämmästystä, kauhua ja vihaa. He olivat pimeässä. Jos +hänellä nyt olisi tikari, ajatteli Ferdinand, mahtaisikohan hän työntää +sen minun sydämeeni -- -- --? Vaikka asiata kuinka katsoisi, niin olen +minä jokseenkin viaton. Minä olen vain ollut leikkipallo kohtalon +kädessä -- -- -- Ja hän mietti pitäisikö hänen koettaa selittää +Irenelle asiaa. Ei sen vuoksi, että hän olisi tahtonut puolustaa +itseään, vaan pikemminkin sen vuoksi, että tämä viisas, jalo olento +hyvin ansaitsisi päästä selville koko asian syvimmästä juonesta. + +Äkkiä tunsi hän Irenen syleilevän häntä ja huulillaan tunsi hän Irenen +hurjan, kiihkeän ja ihanan suudelman. Se oli suudelma, jollaista hän ei +vielä milloinkaan muistanut saaneensa, niin tuoksuava ja salaperäinen; +eikä siitä tahtonut tulla loppua. Vasta vaunujen pysähdyttyä erosivat +huulet toisistaan. Ferdinand nousi ja auttoi Ireneä ulos vaunuista. + +"Te ette saa seurata minua", sanoi Irene ankarasti ja samassa oli +hän jo kadonnut etuhalliin. Ferdinand jäi seisomaan ulos. Hän ei +hetkeäkään ajatellut rikkoa Irenen käskyä. Hän tunsi aivan selvästi ja +äkkinäiseksi mielikarvaudekseen, että kaikki oli nyt ohi ja että tätä +suudelmaa ei mitään enää voinut seurata. -- + +Kolme päivää myöhemmin kertoi hän seikkailunsa Anastasius +Treuenhofille, jolta ei tarvinnut mitään salata, sillä vaiteliaisuus +häneen nähden olisi ollut yhtä lapsellista kuin itse Isä Jumalaan +nähden. + +"Sepä vahinko", sanoi Anastasius hetken mietittyään, "ettei +hänestä tullut Teidän rakastajattarenne. Teidän lapsenne olisi +minua huvittanut. Rakkauden lapsia on meillä ihan kylliksi, +välinpitämättömyyden lapsia aivan liian paljon, mutta vihan lapsista on +tuntuva puute. Ja on hyvin mahdollista, että niitten kautta on pelastus +tuleva." + +"Te luulette siis", sanoi Ferdinand -- -- -- + +"No mutta mitä muuta Te kuvittelettekaan?" sanoi Anastasius ankarasti. + +Ferdinand painoi päänsä alas ja vaikeni. + +Hänellä oli muuten makuulippu Triestiin taskussaan, sieltä kävi matka +sitten edelleen Alexandriaan, Kairoon, Assuaniin -- -- -- Kolmen +päivän ajan oli hän jo myöskin ymmärtänyt, että ihmiset voivat kuolla +toivottomasta rakkaudesta -- -- -- toiset ihmiset nimittäin -- -- -- +toiset. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58374 *** |