diff options
| -rw-r--r-- | 58374-0.txt | 2250 | ||||
| -rw-r--r-- | 58374-8.txt | 2636 |
2 files changed, 2250 insertions, 2636 deletions
diff --git a/58374-0.txt b/58374-0.txt new file mode 100644 index 0000000..f109bb3 --- /dev/null +++ b/58374-0.txt @@ -0,0 +1,2250 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58374 *** + + + +E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen + + + +ENNUSTUS Y.M. NOVELLEJA + +Kirj. + +ARTHUR SCHNITZLER + +Suomentanut + +T. L. + + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1913. + + + + +SISÄLLYS: + +Ennustus. +Redegondan päiväkirja. +Uusi laulu. +Gabriel vainaa. + + + + +Ennustus. + + +I. + +Lähellä Bozenia, pienellä kukkulalla, aivan metsän peitossa ja +maantielle näkymättömänä on vapaaherra von Schotteneggen pieni linna. +Eräs ystäväni, joka jo kymmenen vuotta on asunut Meranissa lääkärinä +ja jonka minä syksyllä siellä jälleen tapasin, oli esittänyt minut +vapaaherralle. Vapaaherra von Schottenegg oli silloin viidenkymmenen +vuoden vanha ja harrasti monenlaisia taiteita. Hän sävelteli hieman, +soitti hyvin viulua ja pianoa, eikä piirustanutkaan huonosti. Mutta +vakavimmin oli hän nuoruudessaan harjoittanut näytelmätaidetta. +Kerrottiin, että hän aivan nuorena pari vuotta oli salanimellä +kierrellyt ympäri valtakuntaa näytellen pienillä näyttämöillä. +Isän jatkuva vastustus, lahjattomuus vai huono onniko lie ollut +syynä, joka tapauksessa oli vapaaherra kyllin ajoissa luopunut +tältä uralta ja saattoi vielä ilman pahempaa myöhästymistä antautua +valtion palvelukseen valiten esi-isiensä toimialan, jolla hän sitten +myös useita vuosikymmeniä vaikutti uskollisesti, vaikkakin ilman +innostusta. Mutta hänen heti isänsä kuoltua erotessaan virasta tuskin +neljänkymmenen vuoden vanhana ilmeni, millä rakkaudella hän yhä oli +kiintynyt nuoruutensa taideunelmiin. Hän laitatti Guntschnavuoren +rinteellä olevan huvilansa kuntoon ja kokosi sinne, varsinkin kesällä +ja syksyllä, yhä laajenevan seurapiirin herroja ja naisia, jotka +esittivät kaikenlaisia helppoja näytelmäkappaleita tai eläviä kuvia. +Hänen vaimonsa, joka oli vanhasta tyroolilaisesta porvarisperheestä, +ja jolla ei ollut mitään todellista harrastusta taiteisiin, katseli +viisaana ja mieheensä sydämellisen ystävyyden siteillä kiintyneenä +tämän mielitoimia pienellä ivalla, joka muodostui kuitenkin sitä +hyväntahtoisemmaksi, kuta enemmän vapaaherran mieliteot hankkivat +hänen omalle seuraelämänkaipuulleen tyydytystä. Linnassa vieraileva +seurapiiri ei ehkä ankaran mittakaavan mukaan arvosteltuna ollut +mikään valioseura. Mutta sellaisiakaan vieraita, jotka syntyperänsä ja +kasvatuksensa takia olivat taipuvaisia säätyennakkoluuloihin, ei seuran +kirjavuus loukannut, sillä se oli täysin ymmärrettävä sen taiteen +kannalta, jota täällä harjoitettiin. Sitäpaitsi poisti vapaaherrallisen +perheen nimi ja asema kaikki epäluulot. Monien muitten joukossa, joita +minä en enää muistakaan, tapasin minä linnassa erään nuoren kreivin +Innsbruckista, rakuunaupseerin Rivasta, erään kenraalin rouvineen +ja tyttärineen, operettilaulajattaren Berliinistä, Bozenilaisen +likööritehtailijan kahden poikansa kanssa, parooni Meudoltin, joka +silloin oli juuri palannut maailmanmatkaltaan, erään eläkettä nauttivan +hovinäyttelijän Bückeburgista, leskikreivitär Saiman, joka nuorena +tyttönä oli ollut näyttelijätär, tyttärensä kanssa, ja tanskalaisen +taidemaalari Petersenin. + +Itse linnassa asui vain muutamia vieraita. Toiset asuivat Bozenissa, +toiset taasen eräässä vaatimattomassa majatalossa, joka oli alhaalla +tien risteyksessä ja josta kapeampi tie johti linnaan. Mutta +iltapäivisin oli koko seura tavallisesti kokoontuneena linnaan, ja +silloin pidettiin, usein entisen hovinäyttelijän, toisinaan myös +vapaaherran johdolla, joka itse ei milloinkaan näytellyt, myöhäiseen +yöhön saakka harjoituksia, aluksi nauraen ja leikkiä laskien, mutta +vähitellen yhä vakavammassa hengessä, kunnes näytäntöpäivä oli lähellä, +ja esitys tapahtui ilmasta, mielialasta, valmistuksista, ja kappaleen +sisällöstä riippuen joko metsänreunassa olevalla niityllä linnan +puutarhan takana tai linnan pohjakerroksessa olevassa salissa, jossa +oli kolme suurta kaariakkunaa. + +Kun minä ensi kerran kävin vapaaherran luona, ei minulla ollut muuta +tarkoitusta kuin viettää hauska päivä uudella paikkakunnalla uusien +ihmisten seurassa. Mutta miten se nyt sitten kävikään, kun näin vain +ilman päämäärää ja täysin vapaana kiertelee maailmaa, ja sitäpaitsi +kun iän yhä karttuessa ei ole mitään suhteita, jotka voimakkaammin +vetäisivät kotipuoleen, suostuin minä vapaaherran pyyntöön ja jäin +sinne pitemmäksi aikaa. Päivästä tuli kaksi, kolme ja enemmänkin, ja +niin asuin minä, omaksi ihmeekseni, myöhäiseen syksyyn saakka ylhäällä +linnassa, missä minulle eräässä pienessä tornissa oli valmistettu +hyvin hauska huone, josta oli näköala laaksoon. Tämä minun ensimäinen +oleskeluni Guntschnavuorella on jäävä minulle aina mieluiseksi ja +hyvin rauhalliseksi muistoksi huolimatta iloisesta elämästä siellä ja +kaikesta hälinästä ympärilläni, sillä minä en seurustellut kenenkään +vieraan kanssa muuta kuin sivumennen, ja vietin sitäpaitsi suuren +osan aikaani yksinäisillä metsäkävelyillä vaipuneena ajatuksiin ja +työsuunnitelmiin. Ei sekään seikka, että vapaaherra kohteliaisuudesta +esitytti erään minun kirjoittamani pienen kappaleen, häirinnyt minun +oleskeluani siellä, sillä kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota +siihen, että minä olin tekijä. Pikemminkin muodostui tämä ilta minulle +mitä hauskimmaksi elämykseksi, sillä tämä esitys vihreällä nurmikolla, +vapaan taivaan alla toteutti erään vaatimattoman nuoruuteni unelman +yhtä myöhään kuin odottamattakin. + +Vilkas elämä linnassa laimeni vähitellen, sillä useimpien niitten +herrojen loma, joilla oli toimi, oli loppunut, ja lähistöllä +asuvat tuttavat kävivät vain harvoin linnassa. Nyt vasta tulin +minä läheisempään suhteeseen vapaaherraan ja huomasin hänessä +hämmästyksekseni enemmän itsearvostelukykyä, kuin taiteenharrastajilla +tavallisesti on. Hän oli täysin tietoinen siitä, että se, mitä hänen +linnassaan harjoitettiin, ei ollut muuta kuin korkeampaa lajia +seuranäytelmää. Mutta koska hän ei elämässään ollut voinut päästä +pysyvään ja vakavaan suhteeseen rakastamaansa taiteeseen, niin tyytyi +hän siihen hohteeseen, mikä aivankuin etäisyydestä tullen valaisi +linnan teatteriharrastuksia, ja iloitsi sitäpaitsi siitä, että täällä +ei ollut jälkeäkään nähtävissä siitä moninaisesta kurjuudesta, mikä +ikäänkuin kuuluu ammattimaiseen teatteri-elämään. + +Eräällä kävelyretkellämme kertoi hän ilman vähintäkään +tungettelevaisuutta tuumastaan saada kerran esittää +ulkoilmanäyttämöllään kappale, joka olisi rakennettu silmällä pitäen +rajatonta tilaa ja luonnollista ympäristöä. Tämä huomautus antoi +vauhtia eräälle tuumalle, jota jo kauvan olin mielessäni hautonut, ja +minä lupasin vapaaherralle täyttää hänen toivomuksensa. + +Pian senjälkeen matkustin minä pois. + +Jo seuraavan kevään alussa lähetin minä vapaaherralle ystävällisin +sanoin edellisen syksyn ihanien päivien muistoksi erään kappaleen, +mikä varmaankin vastasi hänen vaatimuksiaan ja toiveitaan. Vapaaherra +vastasi kohta kiittäen ja kutsui minut sydämellisesti seuraavana +syksynä luokseen. Kesän vietin minä vuoristossa ja alkusyksystä kylmän +ilman tultua matkustin Gardajärvelle, ajattelematta ollenkaan sitä, +että olin aivan lähellä vapaaherra von Schotteneggin linnaa. Niin, +minusta tuntuu nyt, että siihen aikaan olin kokonaan unohtanut tuon +pienen linnan harrastuksineen ja touhuineen. Silloin sain minä 8. päivä +syyskuuta vapaaherralta kirjeen, joka oli lähetetty Wienistä jälkeeni. +Hän ihmetteli siinä sitä, etten ollut antanut itsestäni mitään +tietoja, ja ilmoitti, että 9 päivä syyskuuta esitetään minun keväällä +lähettämäni kappale ja että minä en millään muotoa saisi olla silloin +poissa. Vapaaherra vakuutti, että etenkin lapset, jotka näyttelevät +kappaleessa mukana, tuottaisivat minulle erikoista huvia ja että heitä +ei enää mitenkään voinut estää harjoituksen jälkeenkin juoksentelemasta +ympärinsä sievissä puvuissaan ja näyttelemästä kedolla. Pääosaa -- näin +kirjoitti hän edelleen -- tulee näyttelemään hänen sisarenpoikansa +herra Franz von Umprecht, jonka suoritettavaksi osa monien vaiheitten +jälkeen oli joutunut, ja joka -- niinkuin vapaaherra otaksui minun +vielä hyvin muistavan -- edellisenä vuonna avusti vain kaksi kertaa +elävissä kuvissa, mutta joka nyt kuulemma osotti erinomaisia +näyttelijälahjoja. + +Lähdin heti matkalle, tulin illalla Bozeniin ja saavuin +esityspäivänä linnaan, missä vapaaherra ja hänen puolisonsa ottivat +minut ystävällisesti vastaan. Tapasin siellä muitakin tuttavia: +eläkettänauttivan hovinäyttelijän, kreivitär Saiman tyttärineen, herra +von Umprechtin ja hänen kauniin rouvansa; sitäpaitsi metsäherran +neljäntoista vuotiaan tyttären, jonka oli lausuttava proloogi +kappaleessani. Iltapäiväksi odotettiin paljon vieraita ja illan +näytäntöön piti tuleman yli sata katsojaa, ei ainoastaan vapaaherran +persoonallisia tuttavia, vaan myöskin ympäristön asukkaita, joilla +tänään, niinkuin usein ennenkin, oli näytäntöön vapaa pääsy. Sitäpaitsi +oli täksi kerraksi hankittu pieni Bozenilaisista ammattisoittajista +ja muutamista taiteenharrastajista kokoonpantu orkesterikin, jonka +piti soittaa eräs Weberin alkusoitto ja vapaaherran itsensä säveltämä +välisoitto. + +Päivällispöydässä oli mieliala hilpeä, herra von Umprecht näytti +minusta vaan hiljaisemmalta kuin muut. Aluksi en ollut häntä enää +muistaakaan ja minusta näytti, että hän katsoi minua hyvin usein, +joskus ystävällisesti, joskus taasen arasti, kuitenkaan sanomatta +minulle sanaakaan. Vähitellen tuli hänen kasvojensa ilme minulle +tutummaksi, ja äkkiä muistin minä, että hän viime vuonna eräissä +elävissä kuvissa oli istunut munkin puvussa shakkipöytään nojaten. +Kysyin häneltä, muistinko oikein. Hän tuli kysymyksestäni melkein +hämilleen; vapaaherra vastasi hänen puolestaan ja huomautti sitten +hymyillen sisarenpoikansa vasta huomatuista näyttelijälahjoista. Herra +von Umprecht nauroi omituisesti itsekseen, katsoi sitten äkkiä minuun +aivankuin meillä olisi ollut yhteinen salaisuus, mikä minusta tuntui +hyvin omituiselta. Mutta sitten hän taasen vältti minuun katsomasta. + + +II. + +Kohta päivällisen jälkeen olin vetäytynyt huoneeseeni. Seisoin siinä +jälleen avonaisen ikkunan ääressä, niinkuin niin usein viime vuonnakin +olin tehnyt, ja nautin ihanasta näköalasta päivänpaisteiseen laaksoon, +mikä jalkojeni juuressa lepäsi kapeana, mutta etäämpänä vähitellen +leveni, lopuksi kokonaan avautuen, niin että kaupunki kaikkine +ympäristöineen mahtui siihen. + +Vähän ajan perästä koputettiin ovelle. Herra von Umprecht astui sisään, +jäi oven suuhun seisomaan ja sanoi hiukan hämillään: "Pyydän anteeksi, +että häiritsen." Sitten astui hän lähemmäksi ja jatkoi: "Mutta kunhan +olette neljännestunnin ajan minua kuunnellut, niin olen aivan varma +siitä, että pidätte tuloani täysin oikeutettuna." + +Pyysin herra von Umprechtia istumaan, mutta hän ei huomannut sitä, vaan +jatkoi vilkkaasti edelleen: "Minä olen nimittäin mitä ihmeellisimmällä +tavalla joutunut Teille kiitollisuuden velkaan ja tunnen nyt olevani +velvollinen Teitä kiittämään." + +Kun minä luonnollisesti en voinut luulla muuta, kuin että hän +näillä sanoillaan tarkoitti osaansa näytelmäkappaleessani ja kun +hänen sanansa sen vuoksi tuntuivat minusta liian kohteliailta, niin +yritin minä niitä torjua. Mutta herra von Umprecht keskeytti minut +heti: "Te ette voi tietää, mitä minä sanoillani tarkoitan. Saanko +pyytää Teitä minua kuulemaan?" Hän istuutui ikkunalaudalle jalat +ristissä, ja, koettaen näyttää niin rauhalliselta kuin mahdollista, +alkoi hän: "Minä olen nyt tilanomistaja, niinkuin Te ehken tiedätte, +mutta aikaisemmin olin minä upseeri. Ja tuohon aikaan, kymmenen +vuotta sitten -- juuri _tänään_ kymmenen vuotta sitten -- tapahtui +minulle se ihmeellinen seikka, jonka varjo tavallaan minua on tähän +päivään saakka seurannut, mutta joka tänään nyt Teidän kauttanne, +vaikkakin tietämättänne ja tahtomattanne, on saava ratkaisunsa. +Meidän välillämme on nimittäin salaperäinen yhdysside, joka teille +nähtävästi on yhtä selittämätön kuin minullekin; mutta Teidän pitää +ainakin saada tietää sen olemassa-olosta. -- Rykmenttimme oli siihen +aikaan eräällä syrjäisellä puolalaisella paikkakunnalla. Huvituksena +oli, paitsi virkatehtäviä, mitkä eivät suinkaan aina olleet kyllin +rasittavia, ainoastaan juominen ja peluu. Sitäpaitsi oli jokaisella +edessä se mahdollisuus, että pitäisi jäädä vuosikausiksi sinne, ja +kaikki eivät kyenneet tyynellä mielellä kestämään tätä lohdutonta +elämää. Eräs minun parhaista ystävistäni ampui itsensä, kun olimme +siellä kolmatta kuukautta. Ja toinen tovereistani, joka ennen oli +ollut mitä hauskin upseeri, rupesi äkkiä kovasti juomaan, tuli rajuksi +ja pahapäiseksi, melkein mielisairaaksi ja joutui jostakin syystä +rettelöihin erään asianajajan kanssa ja menetti virkansa. Komppaniani +päällikkö oli naimisissa ja tuli, en tiedä syystäkö vai syyttä, niin +mustasukkaiseksi, että hän eräänä päivänä heitti rouvansa ikkunasta +ulos. Rouvalle ei ihme kyllä tullut mitään vahinkoa; mies kuoli +hulluinhuoneessa. Eräs kadeteistamme, joka siihen asti oli ollut hyvin +kiltti, vaikkakin erikoisen typerä nuorukainen, sai yhtäkkiä päähänsä, +että hän ymmärsi filosofiaa, rupesi tutkimaan Kantia ja Hegeliä ja +opetteli pitkiä kappaleita heidän teoksistaan ulkoa, aivan niinkuin +lapset aapista. Minä puolestani taas en tehnyt muuta kuin ikävöitsin, +ja niin hirmuisesti, että minä monena iltana sängyllä levätessäni +pelkäsin tulevani hulluksi. Kasarmimme oli kylän ulkopuolella, jossa +oli korkeintaan kolmekymmentä hajallaan olevaa mökkiä; lähin kaupunki, +jonne viipyi runsaan tunnin ratsastamalla oli likainen, inhottava, +pahalta haiseva ja juutalaisia täynnä. Pakosta täytyi meidän joskus +olla heidän kanssaan tekemisissä -- hotellinomistaja oli juutalainen, +kahvilanisäntä ja suutari samoin. Voitte kai arvata, että me kohtelimme +heitä mahdollisimman loukkaavasti. Me olimme erikoisen ärtyisiä +näitä ihmisiä kohtaan, siitäkin syystä, että eräs prinssi, joka oli +rykmentissämme majurina, tervehti juutalaisia erityisen kohteliaasti, +piloillaanko vai myötätunnosta, sitä en tiedä, ja suosi sitäpaitsi +aivan erikoisen huomattavalla tavalla rykmenttimme lääkäriä, joka +silminnähtävästi oli juutalaista sukuperää. Minä en luonnollisesti +kertoisi tätä Teille, jollei juuri tämä prinssin oikku olisi saattanut +minua yhteen sen ihmisen kanssa, joka oli määrätty vaikuttamaan niin +salaperäisellä tavalla Teidän ja minun väliseen suhteeseen. Se oli eräs +silmänkääntäjä, paloviinajuutalaisen poika läheisestä puolalaisesta +kaupungista. Hän oli ollut nuorena poikana eräässä kaupassa +Lembergissä, sitten tullut Wieniin ja oli joskus oppinut joltakin +muutamia korttitemppuja. Omin päinsä kehitti hän sitten taitoaan +yhä edelleen, opetteli tekemään kaikenlaisia uusia taikatemppuja +ja tuli siinä vähitellen niin taitavaksi, että hän saattoi lähteä +maailmaa kiertämään esiintyen menestyksellä varieteenäyttämöillä ja +yhdistyksissä. Kesällä tuli hän aina kotikaupunkiinsa vanhempiaan +tervehtimään. Hän ei koskaan esiintynyt siellä julkisesti, ja minä näin +hänet ensi kerran kadulla, jolloin hänen ulkonainen ilmestyksensä heti +herätti huomiotani. Hän oli pieni, laiha ja parraton, ja näytti silloin +olevan noin kolmenkymmenen vuoden iässä, ja hän oli puettu vuodenaikaan +nähden naurettavan hienosti: hänellä oli musta pitkätakki, päässä +kiillotettu sylinteri ja hyvin korea liivi; aurinkoisina päivinä oli +hänellä tummat silmälasit nenällään. + +"Eräänä iltana istui meitä viisitoista tai kuusitoista upseeria +illallisen jälkeen Kasinolla pitkän pöydän ympärillä niinkuin +tavallisesti. Yö oli tukahuttavan kuuma ja akkunat olivat +auki. Muutamat tovereistani olivat ruvenneet pelaamaan, toiset +juttelivat akkunaan nojaten, muutamat taasen joivat ja polttivat +ääneti. Silloin astui päivystäjä-korpraali sisään ja ilmoitti +silmänkääntäjän saapuneen. Meitä tämä ensiksi hieman hämmästytti. +Mutta enempää odottamatta astui ilmoitettu ryhdikkäänä sisään ja +lausui hieman mongertaen muutamia selittäviä sanoja, kiittäen siitä +kutsusta, jonka hän oli saanut. Hän kääntyi puhuessaan prinssiin +päin, joka meni hänen luokseen ja puristi -- luonnollisesti meitä +vain kiusatakseen -- hänen kättänsä. Silmänkääntäjä piti sen +aivan luonnollisena asiana ja huomautti aikovansa ensiksi näyttää +muutamia korttitemppuja, jonka jälkeen hän esittäisi magnetismi ja +chiromantia-(kädestäennustus)näytteitä. Hän oli tuskin vielä loppuun +puhunut ennenkuin muutamat herrat, jotka eräässä nurkassa pelasivat +korttia, huomasivat, että heiltä puuttui kaikki kuvalliset lehdet: +mutta silmänkääntäjän viittauksesta lensivät ne avonaisesta ikkunasta +sisään. Seuraavatkin taikatemput, joita hän sitten näytti, olivat +hyvin mielenkiintoisia ja yleensä paljon parempia kuin mitä minä tällä +alalla ennen olin nähnyt. Hänen esittämänsä magneettiset kokeet olivat +minusta vielä merkillisempiä. Pelontuntein katselimme me kaikki, +kuinka filosoofi-kadetti nukkuvana taikurin määräyksiä totellen juoksi +ensin avonaisesta ikkunasta pihalle, kiipesi sitten sileää seinää +myöten katolle asti ja juoksenteli ylhäällä katon reunustaa myöten ja +laskeutui lopuksi pihalle takaisin. Kun hän siinä vielä nukkuvassa +tilassa seisoi alhaalla, sanoi översti taikurille: 'Kuulkaas, jos hän +olisi taittanut niskansa, niin minä vakuutan teille, Te ette olisi +lähtenyt täältä kasarmista elävänä.' Minä en milloinkaan unohda sitä +halveksivaa silmäystä, jolla juutalainen tuohon huomautukseen ääneti +vastasi. Sitten sanoi hän hitaasti: 'herra översti, luenko Teidän +kädestänne, milloin _Te_ lähdette täältä kasarmista, kuolleena tai +elävänä?' En tiedä, miten översti ja me muutkin olisimme vastanneet +tähän rohkeaan kysymykseen toisissa oloissa -- mutta yleinen mieliala +oli silloin jo niin kiihottunut ja jännitetty, että kukaan ei +hämmästynyt, kun översti ojensi kätensä silmänkääntäjälle ja hänen +mongerrustaan matkien sanoi: 'No, lukekaapas.' Tämä kaikki tapahtui +pihalla, ja kadetti seisoi yhä vielä nukkuvana seinää vasten kädet +levällään kuin ristiinnaulittuna. Taikuri tarttui överstin käteen ja +tutki tarkasti sen viivoja. 'No, näetkös mitä, juutalainen?' kysyi +eräs yliluutnantti, joka oli sangen juovuksissa. Taikuri vilkaisi +taakseen ja sanoi vakavasti: 'Taiteilijanimeni on Marco Polo.' Prinssi +laski kätensä juutalaisen olkapäälle ja sanoi: 'Ystävälläni Marco +Pololla on terävät silmät.' -- 'No, mitä Te näette?' kysyi översti +kohteliaammin. 'Pitääkö minun sanoa?' kysyi Marco Polo. 'Emmehän me +voi Teitä pakottaa', sanoi prinssi. 'Puhukaa, puhukaa!' huusi översti. +'Minä olisin mieluummin puhumatta', vastasi Marco Polo. Översti nauroi +ääneensä. 'Suu puhtaaksi vain, ei se niin pahaa liene. Ja jos se +olisikin pahaa, niin eihän sen tarvitse olla totta.' -- 'Se on hyvin +pahaa', sanoi taikuri, 'ja totta se myös on.' Kaikki vaikenivat. 'No?' +kysyi översti. 'Pakkasta Teidän ei enää tarvitse kärsiä', vastasi Marco +Polo. 'Kuinka?' huudahti översti, 'pääseekö meidän rykmenttimme siis +vihdoinkin Rivaan?' -- 'Rykmentistä ei tässä näy mitään herra översti. +Minä näen vain, että syksyllä Te olette kuollut mies.' Översti nauroi, +mutta kaikki muut olivat vaiti; minä vakuutan Teille, että meidän +kaikkien mielestä oli översti siitä hetkestä alkaen merkitty mies. +Äkkiä rupesi joku varsin nauraa hohottamaan, toiset tekivät samoin, ja +nauraen ja hälisten poistuttiin takaisin Kasinoon. 'No', huusi översti, +'minun kohtaloni on nyt siis selvänä. Eikö kukaan muu herroista ole +utelias?' Joku huusi leikillä: 'Ei, me emme tahdo mitään tietää.' Eräs +toinen havaitsi yhtäkkiä, että tällainen kohtalonsa ennustuttaminen oli +uskonnolliselta kannalta hylättävä, ja eräs nuori luutnantti kiivaili, +että Marco Polon kaltaiset ihmiset pitäisi elinajakseen panna lukon +taa. Prinssin näin minä seisovan eräässä nurkassa tupakkaa poltellen +erään vanhemman herran kanssa ja kuulin hänen sanovan: 'Missä ihme +alkaa?' Sillävälin menin minä Marco Polon luo, joka valmistautui +lähtemään ja sanoin hänelle, niin ettei kukaan muu sitä kuullut: +'Ennustakaa minulle.' Hän tarttui konemaisesti minun käteeni. Sitten +hän sanoi: 'Tässä näkee huonosti.' Minä huomasin, että öljylamput +olivat ruvenneet lepattamaan ja että käteni viivat näyttivät vapisevan. +'Tulkaa ulos pihalle, herra luutnantti. Minä ennustan mieluummin kuun +valossa.' Hän piti kädestäni kiinni ja minä seurasin häntä avonaisesta +ovesta ulos." + +"Yht'äkkiä pälkähti kummallinen ajatus päähäni. 'Kuulkaas, Marco Polo', +sanoin minä, 'jos Te ette mitään muuta osaa ennustaa kuin mitä meidän +herra everstillemme sanoitte, niin silloin jätämme mieluummin koko +ennustuksen.' Taikuri päästi ilman muuta käteni irti ja hymyili. 'Herra +luutnanttia pelottaa.' Käännyin nopeasti ympäri nähdäkseni, oliko +kukaan meitä kuullut; mutta me olimme menneet ulos kasarmin portista ja +olimme kaupunkiin vievällä maantiellä." + +"Minä tahtoisin tietää jotain tarkempaa", sanoin minä, "se on haluni. +Sanoja voi aina selittää monella eri tavalla." + +Marco Polo katsahti minuun. "Mitä herra luutnantti oikein tahtoo?... +Nähdäkö ehkä tulevan puolisonsa?" -- + +"Voisitteko sen minulle näyttää?" Marco Polo kohotti olkapäitään. +"Ehken -- -- -- mahdollisesti -- -- --" + +"Mutta siitä minä en välitä", keskeytin minä hänet. "Minä tahtoisin +tietää, mitä tulevaisuudessa, esimerkiksi kymmenen vuoden perästä, on +minulle tapahtuva." + +Marco Polo pudisti päätään. "Sitä minä en voi sanoa -- -- -- mutta minä +voin ehken jotain muuta." -- + +"Mitä?" -- + +"Minä voisin näyttää Teille, herra luutnantti, aivan kuin kuvaelmana +jonkun hetken tulevasta elämästänne." + +Minä en heti ymmärtänyt häntä. "Miten tarkoitatte?" + +"Minä tarkoitan sitä, että minä voin loihtia tällä hetkellä ja tällä +paikalla, missä me nyt seisomme, jonkun määrätyn hetken tulevasta +elämästänne silmienne eteen." -- + +"Kuinka?" -- + +"Herra luutnantin täytyy vain sanoa, minkä hetken." Minä en ymmärtänyt +häntä täydellisesti, mutta minä olin hyvin jännitetty. "Hyvä", sanoin +minä, "jos Te voitte sen tehdä, niin tahdon nähdä, mitä tänään +kymmenen vuoden perästä samalla sekunnilla minulle tapahtuu. -- -- -- +Ymmärrättekö minua, Marco Polo?" + +"Kyllä, herra luutnantti", sanoi Marco Polo ja tuijotti minuun. "Ja +samassa hän oli hävinnyt -- -- -- ja kasarmikin oli poissa, jonka minä +juuri olin nähnyt kimaltelevan kuutamossa -- poissa mökkipahasetkin, +jotka hetki sitten sinne tänne siroteltuina näkyivät kuunvalossa +tasangolla -- ja minä näin itseni, niinkuin usein unessa itsensä näkee +-- -- -- näin itseni kymmenen vuotta vanhempana, minulla oli ruskea +täysiparta, otsassa arpi, makaamassa paarilla keskellä erästä niittyä, +-- minun vieressäni oli kaunis punatukkainen nainen polvillaan, kädet +silmien edessä, nuori poika ja tyttö sivullani, taustana tumma metsä ja +lähistöllä kaksi metsästäjää soihtuja pidellen -- -- -- Te hämmästytte +-- eikö totta, Te hämmästytte?" + +Minä olin tosiaankin hämmästynyt, sillä se, mitä hän nyt minulle +kuvaili oli tarkalleen se kuvaelma, jolla tämän iltainen kappaleeni oli +päättyvä klo 10 ja jossa hän oli näyttelevä kuolevan sankarin osaa. + +"Te epäilette", jatkoi herra von Umprecht, "enkä minä ollenkaan ota +sitä pahakseni. Mutta Teidän epäilyksenne on pian haihtuva." + +Herra von Umprecht pisti kätensä nutun taskuun ja otti sieltä suljetun +kirjekuoren. "Olkaa niin hyvä ja lukekaa, mitä takasivulla on +kirjoitettu." Minä luin ääneen: "Notarion sulkema 4 päivä tammikuuta +1859, avattava 9 päivä syyskuuta 1868." Kirjoituksen alla oli minulle +persoonallisesti hyvin tutun notarion wieniläisen tohtori Artinerin +nimikirjoitus. + +"Nyt on syyskuun 9:s päivä", sanoi herra von Umprecht. "Ja tänään on +myös ummelleen kymmenen vuotta siitä kun minulla oli tuo ihmeellinen +seikkailu Marco Polon kanssa, seikkailu, joka näin nyt ratkeaa saamatta +täyttä selitystään. Sillä vuodesta vuoteen ovat tuon ennustuksen +täyttymysmahdollisuudet vaihdelleet mitä ihmeellisimmällä tavalla +aivankuin jokin oikullinen kohtalo olisi ilveillyt minun kanssani. +Usein näytti ennustus uhkaavan todennäköiseltä, usein se taasen häipyi +olemattomiin, tuli jälleen katkeraksi totuudeksi, hävisi, palasi +uudestaan -- -- -- Mutta suokaa minun palata jälleen kertomukseeni. +Näky ei varmaankaan ollut kestänyt kuin silmänräpäyksen ajan; sillä +kasarmista kuului vielä sama yliluutnantin kovaääninen nauru, jonka +olin kuullut ennen näkyä. Ja edessäni seisoi Marco Polo huulillaan +hymy, josta en voi sanoa, oliko se surullinen vai ivallinen. Hän nosti +hattuaan ja sanoi: 'Hyvää iltaa, herra luutnantti, toivottavasti +Te olette ollut tyytyväinen', sitten hän kääntyi ja meni hitaasti +maantietä myöten kaupunkiin päin. Seuraavana päivänä matkusti hän pois. + +"Ensimäinen ajatukseni kasarmiin päin kulkiessani oli, että kaiken +oli täytynyt olla jonkunlaista henkinäkyä, jonka Marco Polo, +ehken jonkun tuntemattoman olennon avustamana, oli aiheuttanut +jonkunlaisen heijastuksen avulla. Kun minä tulin pihan poikki, +näin minä kauhukseni kadetin yhä vielä seisovan seinää vasten +ristiinnaulitun asennossa. Hänet oli nähtävästi kokonaan unohdettu. +Toiset puhuivat ja kiistelivät sisällä kovasti kiihottuneina. +Minä kosketin kadetin käsivartta, hän havahtui heti, eikä ollut +vähintäkään hämmästynyt, hän vaan ei voinut käsittää sitä kiihkeää +mielentilaa, missä rykmentin kaikki herrat olivat. Minä omasta +puolestani otin heti jonkinlaisella vihamielisyydellä osaa kiihkeään, +mutta onttoon keskusteluun niistä kummallisuuksista, joiden +todistajina me olimme olleet, enkä liene puhunut viisaammin kuin +muutkaan. Äkkiä huusi översti: 'No, hyvät herrat, minä lyön vetoa, +että elän vielä ensi keväänä! Neljäkymmentäviisi yhtä vastaan!' Ja +hän kääntyi erään yliluutnantin puoleen, jolla oli erikoinen maine +pelaajana ja vedonlyöjänä. 'Ettekö suostu?' Vaikka olikin selvää, +että puhuteltu vaikeasti jaksoi vastustaa kiusausta, niin näytti hän +kuitenkin pitävän sopimattomana lyödä vetoa överstin kanssa tämän +omasta kuolemasta, ja hän vaikeni hymyillen. Luultavasti hän sitä +jälestäpäin katui. Sillä jo neljäntoista päivän perästä, suurten +keisarimanööverien toisena päivänä, putosi överstimme hevosen +selästä ja kuoli. Tässä tilaisuudessa huomasimme me kaikki, että +emme muuta olleet odottaneetkaan. Mutta siitä lähtien vasta rupesin +minä ajattelemaan jonkinmoisella levottomuudella tuota yöllistä +ennustusta, josta en ollut kenellekään kummallisesta arkuudesta +kertonut. Vasta joulunaikaan, ollessani lomalla Wienissä, kerroin +minä kaiken eräälle toverilleni Friedrich von Gulantille -- Te +olette hänestä ehken kuullutkin, hän kirjoitteli kauniita runoja +ja kuoli hyvin nuorena -- -- -- No niin, hän se oli, joka minun +kanssani yhdessä teki sen haahmopiirustuksen, minkä löydätte tästä +kirjekuoresta. Hän oli nimittäin sitä mieltä, että tuollaiset +tapaukset eivät saa mennä tieteeltä hukkaan, osottautukootpa ne sitten +oikeiksi tai vääriksi. Hänen kanssansa olin minä tohtori Artinerin +luona, joka sinetöi muistiinpanomme tähän kuoreen. Tähän saakka on +sitä säilytetty notarion kansliassa, ja vasta eilen lähetettiin se +toivomukseni mukaan minulle. Minä tunnustan, että se vakavuus, millä +Gulant asiata käsitteli teki minut aluksi alakuloiseksi, mutta sitten +kun en häntä enää tavannut ja varsinkin hänen pikaisen kuolemansa +jälkeen, rupesi koko juttu minusta tuntumaan naurettavalta. Ennen +kaikkea oli minusta selvä, että kohtaloni oli täydellisesti omassa +kädessäni. Mikään mahti maailmassa ei voinut pakottaa minua makaamaan +paarilla syyskuun 5:tenä päivänä 1868 kello 10 illalla ruskea +täysparta leuvassa; metsä- ja niittymaisemia voin välttää eikä minun +tarvinnut ottaa punatukkaista rouvaa ja saada lapsia. Ainoa, mitä +ehken en voisi välttää oli onnettomuus tai kaksintaistelu, josta +voisi jäädä arpi otsaani. Olin siis toistaiseksi rauhallinen. -- +Vuosi ennustuksen jälkeen menin minä naimisiin neiti von Heimsalin, +nykyisen rouvani, kanssa; pian senjälkeen erosin virastani ja rupesin +maanviljelijäksi. Minä katselin monia pienempiä maatiloja ja -- niin +kummalliselta kun se ehken kuuluukin -- otan tarkoin huomioon, ettei +vaan missään maatilan rajojen sisällä löytynyt mitään samanlaista +paikkaa, mikä olisi voinut muistuttaa tuota uneni (niinkuin minä +näkyä itse tavallisesti kutsuin) nurmikenttää. Minä aijoin juuri +ostaa erään tilan, kun vaimoni sai perinnöksi maatilan Kärntenissä +siihen kuuluvine kauniine metsästysalueiden. Vaeltaessani ensi +kertaa uudella tilallamme saavuin minä eräälle metsän ympäröimälle +ja vähän alankoiselle niittyaukeamalle, joka minusta näytti olevan +eriskummallisen saman näköinen kuin se paikka, jota minun ehken olisi +ollut täysi syy pelätä. Minä vähän säpsähdin. Vaimolleni en ollut koko +ennustuksesta puhunut mitään, hän on niin taikauskoinen, että minä +olisin tunnustuksellani varmaankin myrkyttänyt koko hänen elämänsä +tähän päivään saakka" -- hän naurahti aivankuin helpotuksesta. -- +"Luonnollisesti en voinut kertoa hänelle epäilyksistänikään. Mutta +itseäni minä rauhoitin sillä ajatuksella, että minun ei missään +tapauksessa tarvitse olla tilallani syyskuussa 1868. -- Vuonna 1860 +syntyi minulle poika. Jo hänen ensimäisinä elämän vuosinaan olin minä +huomaavinani yhdennäköisyyttä hänen ja uneni pojan piirteissä; joskus +tuo yhdennäköisyys hävisi, pian se taasen näyttäytyi yhä selvempänä +-- ja tänään täytyy minun tunnustaa itselleni, että poikanen, joka +tänä-iltana kello kymmenen aikana on seisova paarini vieressä on +hiuskarvalleen näyssä ilmestyneen pojan näköinen. -- Tytärtä minulla +ei ole. Mutta kolme vuotta sitten kuoli minun vaimoni sisar, joka oli +leski ja joka siihen saakka oli elänyt Amerikassa ja jätti jälkeensä +tytön. Vaimoni pyynnöstä matkustin minä Atlantin yli noutaakseni tytön +huostaamme. Kun minä näin hänet ensi kerran, oli hän minusta aivan +unessa näkemäni tytön näköinen. Ensimäinen ajatukseni oli jättää lapsi +vieraaseen maahan vieraitten ihmisten luo. Karkotin luonnollisesti +heti tuollaisen epähienon päähänpiston mielestäni, ja me otimme lapsen +kotiimme. Minä rauhoituin jälleen täydellisesti huolimatta lasten yhä +selvemmin ilmenevästä yhdennäköisyydestä noitten ennustusnäky-lasten +kanssa, sillä minä uskottelin itselleni, että näkylasten piirteet +olivat minulta ehken voineet vähän unohtua. Sitten elin jonkun aikaa +täydellisesti rauhallisena. Niin, minä olin jo melkein unohtanut tuon +merkillisen illan puolalaisessa kylässä, kunnes noin kaksi vuotta +sitten kohtalo antoi minulle uuden, järkyttävän varoituksen. Minun oli +pitänyt matkustaa pariksi kuukaudeksi pois; kun minä palasin kotiin, +tuli vaimoni minua vastaan tukka punaiseksi värjättynä, ja hänen +yhdennäköisyytensä näkynaisen kanssa, jonka kasvoja minä tosin en +ollut nähnyt, oli mielestäni täydellinen. Havaitsin parhaaksi peittää +säikähdykseni vihan purkaukseen; niin, minä ihan tahallani kiihdyin +yhä enemmän, sillä äkkiä sain minä mielettömän päähänpiston: jos minä +eroaisin vaimostani ja lapsistani, niin silloinhan olisi vaara voitettu +ja minä olisin vetänyt kohtaloa nenästä. Vaimoni itki, murtuneena +lattialle vaipuen, pyysi anteeksi ja selitti minulle syyn tähän +muutokseen. Vuosi sitten, käydessämme Münchenissä, olin minä ollut +erityisen ihastunut erään punatukkaisen naisen kuvaan taidenäyttelyssä, +ja silloin jo oli vaimoni päättänyt sopivan hetken tultua tehdä +itsensä tuon kuvan näköiseksi värjäyttämällä tukkansa punaiseksi. +Minä pyysin häntä luonnollisesti mitä pikimmin laittamaan tukkansa +luonnollisen tumman väriseksi, ja kun se oli tapahtunut, näytti kaikki +jälleen olevan ennallaan. Näinhän selvästi, että minulla oli kohtaloni +hallussani niinkuin ennenkin -- -- -- Eikö kaikkea, mitä tähän saakka +oli tapahtunut voitu selittää luonnollisesti? -- -- -- Eikö tuhansilla +muilla maatiloilla ollut niittyjä, metsää, rouva ja lapsia? -- -- -- Ja +se ainoa, mikä olisi voinut taikauskoisia pelottaa, ei ollut toteutunut +-- tähän talveen saakka: nim. tuo arpi, jonka Te nyt kuitenkin näette +otsallani. Minä en ole pelkuri -- sallikaa minun se Teille sanoa: +upseerina ollessani oli minulla kaksi kertaa kaksintaistelu sangen +vaarallisilla ehdoilla -- sekä kahdeksan vuotta sitten, kohta häitteni +jälkeen kun jo olin ottanut eron virastani. Mutta kun eräs herra +viime vuonna aivan mitättömästä syystä -- nim. hieman epäkohteliaan +tervehdyksen takia -- vaati minua kaksintaisteluun, niin pidin minä +parempana" -- herra von Umprecht punastui hieman -- "pyytää anteeksi. +Asia selvitettiin luonnollisesti aivan säännönmukaisesti, mutta minä +tiedän kuitenkin aivan varmaan, että minä olisin silloinkin taistellut, +jos ei äkkiä mieletön pelko olisi minua vallannut, pelko siitä, että +vastustajani saattaisi tehdä haavan otsaani ja siten antaa kohtalolle +uuden valtin -- -- -- Mutta niinkuin näette, se ei auttanut: arpi +on otsassani. Ja se hetki, jolloin minä tuon haavan sain, oli ehken +ainoa koko kymmenen vuoden aikana, joka syvimmin sai minut huomaamaan +oman turvattomuuteni. Se tapahtui eräänä iltana viime talvena; +minä matkustin kahden tai kolmen muun minulle aivan tuntemattoman +henkilön kanssa junalla Klagenfurtista Villachiin. Äkkiä lensi ikkuna +sirpaleiksi ja minä tunsin otsassani tuskaa; samassa kuulin minä +jotakin kovaa putoavan lattialle, tartuin ensin kirvelevään otsaani -- +siitä vuoti verta, sitten kumarruin minä nopeasti ja nostin lattialta +teräväsärmäisen kiven. Vaunussa olevat matkustajat hätääntyivät. +'Onko jotain tapahtunut?' huudahti eräs. Huomattiin, että olin saanut +verihaavan ja minua hoivattiin. Mutta eräs herra -- minä näin sen aivan +selvään -- oli aivankuin vajonnut vaunun nurkkaan. Seuraavalla asemalla +tuotiin minulle vettä, rautatienlääkäri sitoi hätäisesti haavani, mutta +minä en luonnollisesti peljännyt haavasta kuolevani: minähän tiesin, +että siihen piti tulla vain arpi. Vaunussa ruvettiin keskustelemaan +siitä, oliko kyseessä murhayritys, vai ilkeä poikamainen teko; nurkassa +istuva herra vaikeni ja tuijotti eteensä. Villachissa poistuin minä +junasta. Äkkiä ilmestyi tuo mies vaununnurkasta eteeni ja sanoi: +'Se oli minulle tarkoitettu.' Ennenkuin minä ehdin vastata tai edes +tointua, oli hän jo kadonnut; minä en ole koskaan saanut tietää, kuka +hän oli. Ehken jokin vainoamisluulohullu -- -- -- tahi ehken jokin, +joka syystä luuli olevansa vainon esineenä, jonkun loukatun aviomiehen +tai veljen vainooma, ja jonka minä mahdollisesti olin pelastanut, koska +juuri minulle oli tuo arpi määrätty -- -- -- kukapa sen tietää? +-- -- -- Parin viikon kuluttua loisti se otsallani juuri samalla +kohdalla, missä olin sen unessani nähnyt. Ja minulle selvisi yhä enemmän, +että minä olin joutunut jonkun tuntemattoman, pilkallisen voiman +kanssa epätasaiseen taisteluun, ja minä ajattelin yhä suurenevalla +levottomuudella sitä päivää, jolloin kaikki lopullisesti täyttyisi. + +"Keväällä saimme kutsun enoni luo. Minä olin varmasti päättänyt olla +kutsua noudattamatta, sillä muistamatta varmasti mitään, tuntui minusta +kuitenkin mahdolliselta, että juuri hänen maatilallaan oli pelkäämäni +paikka. Vaimoni ei olisi kuitenkaan ymmärtänyt kieltäytymiseni syytä +ja senvuoksi päätin minä sittenkin matkustaa sinne hänen ja lasten +kanssa jo heinäkuun alussa, varmassa aikomuksessa lähteä sieltä niin +pian kuin mahdollista etelään Venetsiaan tai Lidoon. Meidän siellä +olomme alkupäivinä tuli puhe Teidän kappaleestanne, enoni kertoi siinä +esiintyvistä lapsista ja pyysi minulta, että lapseni saisivat niissä +esiintyä. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan. Silloin päätettiin, +että eräs ammattinäyttelijä näyttelisi kappaleen sankarin osaa. +Muutaman päivän perästä valtasi minut pelko, että voisin vaarallisesti +sairastua enkä voisi päästä matkustamaan pois. Silloin eräänä iltana +selitin minä aikovani lähteä matkalle joksikin aikaa erääseen +merikylpylaitokseen kylpemään. Mutta minun täytyi luvata tulla takaisin +syyskuun alussa. Samana iltana saapui näyttelijältä kirje, jossa hän +ilmoitti jonkun syyn takia ei voivansa näytellä kysymyksessä olevaa +osaa. Enoni oli kovin harmissaan. Hän pyysi minua lukemaan kappaleen +-- ehken minä voisin mainita jonkun tuttavistamme, joka olisi sovelias +esittämään sankarin osaa. Minä otin kappaleen huoneeseeni ja luin +sen. No niin, koettakaapas kuvailla, miltä minusta tuntui, kun pääsin +loppukohtaukseen ja luin sieltä sana sanalta saman tapahtuman, joka +minulle 9 päivä syyskuuta tänä vuonna ennustettiin tapahtuvaksi. Minä +en voinut enää odottaa seuraavaan aamuun sanoakseni enolleni, että +minä tahdoin näytellä sankarin osan. Minä pelkäsin, että hän voisi +tehdä vastaväitteitä; sillä kappaleen luettuani tunsin minä päässeeni +ikäänkuin varmalle pohjalle, ja jos minä en olisi saanutkaan näytellä +Teidän kappaleessanne, niin olisin jälleen ollut tuon tuntemattoman +mahdin vallassa. Enoni suostui heti ja siitä lähtien kulki kaikki +tasaista ja rauhallista kulkuaan. Muutaman viikon aikana olemme joka +päivä harjoitelleet, ja minä olen jo viisitoista- tai kaksikymmentä +kertaa harjoittanut sitä kohtausta, joka tänä iltana esitetään: minä +makaan paarilla, nuori kreivitär Saima, jolla on niin ihana punainen +tukka, on polvillaan edessäni kädet kasvoilla, ja lapset seisovat +sivullani." + +Herra von Umprechtin puhuessa sattuivat silmäni kirjekuoreen, joka yhä +avaamattomana oli pöydällä. Herra von Umprecht hymyili. "Tosiaankin, +minähän olen unohtanut esittää Teille todistukseni," sanoi hän ja +rikkoi kirjeen sinetin. Hän otti kokoontaitetun paperin esiin. Umprecht +aukasi sen ja levitti pöydälle. Siinä oli täydellinen, aivankuin minun +itseni suunnittelema asemapiirustus kappaleen loppukohtauksesta, tausta +ja sivut olivat ylimalkaisesti haahmoitellut ja merkitty "Metsäksi", +keskelle luonnosta oli piirustettu miehenhaahmo ja sen yläpuolelle +oli kirjoitettu: "Paarit" -- -- -- Luonnoksen toisten haahmojen +kohdalle oli kirjoitettu punaisella musteella pienillä kirjaimilla: +"Punatukkainen nainen", "Poika", "Tyttö", "Soihdunkantaja", "Mies kädet +ylös kohotettuina". Minä käännyin herra von Umprechtin puoleen ja +sanoin: "Mitä tämä merkitsee: 'Mies kädet ylös kohotettuina'?" + +"Sen", sanoi herra von Umprecht viivytellen, "sen olisin minä melkein +unohtanut. Se asia on näin: Tuossa näyssäni esiintyi nimittäin myös +eräs vanha, aivan kaljupäinen mies, jolla oli silmälasit, parta +sileäksi ajettu, tummanviheriä kaulahuivi kaulassa, seisoen soihtujen +voimakkaassa valossa kädet ylös kohotettuina, silmät suurina eteensä +tuijottaen." + +Tällä kertaa minä säpsähdin. + +Me vaikenimme jonkun aikaa, sitten kysyin minä kummallisen levottomana: +"Mitä Te oikeastaan arvelette? Mikä tuo mies olisi oleva?" + +"Minä otaksun", sanoi Umprecht levollisesti, "että joku katsojista, +ehkenpä joku enoni palvelijoista -- -- -- tahi joku talonpojista +kappaleen lopussa joutuu kovan liikutuksen valtaan ja syöksyy +näyttämölle tai ehkenpä on kohtalon kulku sellainen, että jonkun +sattuman johdosta, jollainen ei minua enää ollenkaan ihmetytä, joku +hullujenhuoneesta karannut juoksee yli näyttämön juuri sillä hetkellä, +jolloin minä makaan paarilla." + +Minä pudistin päätäni. + +"Mitä Te sanoittekaan? -- -- -- Kaljupäinen -- silmälasit päässä +-- viheriä kaulahuivi -- -- --? Asia näyttää minusta nyt vieläkin +merkillisemmältä kuin ennen. Minulla oli tosiaankin aikomus panna +kappaleeseen sellainen mieshenkilö, jonka Te silloin näyssänne olette +nähnyt, mutta minä luovuin siitä ajatuksesta. Se olisi ollut vaimon +mielipuoli isä, josta puhutaan ensimäisessä näytöksessä, ja jonka olisi +pitänyt loppukohtauksessa syöksyä näyttämölle." + +"Mutta entäs kaulahuivi ja silmälasit?" + +"Näyttelijähän olisi voinut panna ne omasta alotteestaan -- ettekö +usko?" + +"Olisihan se mahdollista." + +Meidät keskeytettiin. Rouva von Umprecht lähetti sanan miehellensä +pyytäen häntä luoksensa, sillä hän halusi vielä ennen näytännön alkua +puhella miehensä kanssa, ja herra von Umprecht poistui. Minä seisoin +vielä vähän aikaa tarkkaan katsellen asemasuunnitelmaa, jonka herra von +Umprecht oli jättänyt pöydälle. + + +III. + +Salainen vetovoima vei minut näytäntöpaikalle. Se oli linnan takana, +hauska puutarha erotti sen siitä. Siihen, missä puistikko loppui +matalapensaisena, oli asetettu noin kymmenen pitkää, yksinkertaista +puupenkkiä; etumaiset penkkirivit olivat päällystetyt tummanpunaisella +mattokankaalla. Aivan ensimäisen penkkirivin edessä oli muutamia +nuottijalustoita ja tuoleja; esirippua ei ollut. Näyttämö oli +erotettu katsomosta molemmilla sivuilla olevilla korkeilla kuusilla; +oikealla puolen oli tiheä pensaikko, jonka takana oli katsojilta +näkymättömissä mukava nojatuoli kuiskaajaa varten. Vasemmalla puolella +oli aukeama, josta oli avoin näköala laaksoon. Näyttämön taustalla +oli korkeita puita; ainoastaan keskellä ne olivat hyvin tiheässä +ja vasemmalla puolen oli varjoisia, kapeita metsäteitä. Syvemmällä +metsässä eräässä pienessä aukeamassa oli pöytä ja tuoleja. Täällä +varmaankin näyttelijät odottivat vuoroaan. Valaistuksesta oli pidetty +huolta asettamalla näyttämön ja katsomon sivuille kulissientapaisesti +korkeita, vanhoja suunnattoman suurilla kynttilöillä varustettuja +kirkon kynttiläjalustoja. Oikealla puolella olevan pensaiston takana +oli jonkunlainen varastohuone vapaassa luonnossa; täällä näin minä +kaikenlaisten muitten kappaleessa tarvittavien pienempien esineitten +joukossa ne paarit, joilla herra von Umprechtin piti kappaleen lopussa +kuolla. -- Ilta-aurinko valaisi herttaisesti niittyä, jonka poikki +minä kuljin -- -- -- Minä muistin luonnollisesti herra von Umprechtin +kertomusta. Aluksi en pitänyt sitä ollenkaan mahdottomana, että +herra von Umprecht kuuluisi sellaisiin omituisiin valehtelijoihin, +jotka suurella vaivalla jo kaukaa ennakolta valmistelevat jonkun +salaperäisen jutun, tehdäkseen itsensä mielenkiintoisiksi. Minä pidin +sitäkin mahdollisena, että notarion nimikirjoitus oli väärennetty ja +että herra von Umprechtilla oli toisia henkilöitä apunaan voidakseen +hyvin toteuttaa tuumansa. Erikoisesti arvelutti minua tuo toistaiseksi +tuntematon, kädet kohotettuina seisova mies, jonka kanssa Umprecht +oli ennakolta saattanut sopia asiasta. Mutta epäilyksiäni horjutti se +osa, joka ensimäisessä kappaleeni suunnitelmassa miehellä oli ollut ja +josta kukaan ei voinut mitään tietää -- ja varsinkin se hyvä vaikutus, +jonka herra von Umprechtin persoonallisuus minuun oli tehnyt. Ja niin +uskomattomalta ja mahdottomalta kuin hänen koko kertomuksensa minusta +tuntuikin - niin kuitenkin sieluni sisimmässä jokin ääni melkein vaati +minua häntä uskomaan; lieneekö se ollut vain typerää turhamaisuutta +ja halua saada tuntea itsensä kohtalon tahdon toteuttajaksi. -- Tällä +välin oli ympärilläni syntynyt liikettä; palvelijoita tuli linnasta, +kynttilät sytytettiin, ihmisiä ympäristöltä, monet kansallispuvuissa, +nousi hitaasti mäkeä ylös ja asettui rauhallisesti sivulla oleville +penkeille. Pian ilmestyi talon rouvakin muutamien herrojen ja naisten +seurassa, jotka asettuivat hilpeästi paikoilleen. Minä yhdyin heidän +seuraansa ja juttelin viimevuotisten tuttavieni kanssa. Orkesterin +jäsenet saapuivat ja asettuivat paikoilleen; orkesterin kokoonpano +oli kylläkin tavaton: kaksi viulua, yksi sello, yksi viola, yksi +kontrabasso, yksi huilu ja yksi oboe. He alkoivat heti, nähtävästi +ennenaikojaan, soittaa erästä Weberin alkusoittoa. Aivan edessä, +orkesterin lähellä, seisoi eräs vanha kaljupäinen talonpoika, jolla +oli kaulassa jonkunlainen tumma kaulahuivi. Ehkenpä kohtalo oli hänet +määrännyt vähän myöhemmin ottamaan silmälasit esiin, ajattelin minä, +tulemaan hulluksi ja juoksemaan näyttämölle. Oli aivan pimeä, korkeat +kynttilät lepattivat vähän, sillä oli ruvennut hieman tuulemaan. +Pensaikon takana syntyi vilkas elämä, näyttelijät olivat saapuneet +salaisia teitä myöten näyttämön lähistölle. Nyt vasta minä muistin +muitakin näyttelijöitä ja minä huomasin, että en ollut nähnyt +vielä ketään muita kuin herra von Umprechtin, hänen lapsensa ja +metsänhoitajan tyttären. Äkkiä kuulin minä ohjaajan kaikuvan äänen ja +nuoren kreivitär Saiman naurun. Kaikki penkit olivat täynnä, vapaaherra +istui eräällä etumaisista penkeistä ja jutteli kreivitär Saiman kanssa. +Orkesteri alkoi soittaa ja metsänhoitajan tytär astui esiin ja lausui +prologin, jolla kappale alkoi. Kappaleen pääsisältönä oli erään miehen +kohtalo, joka yhtäkkiä saa valtavan halun lähteä seikkailemaan kauvas +pois, joka jättää kotinsa sanomatta hyvästiä omaisilleen ja joka +yhdessä päivässä kokee niin paljon tuskastuttavaa ja vastenmielistä, +että aikoo jälleen palata kotiansa, ennenkuin vaimo ja lapset ovat +ehtineet häntä kaivatakaan; mutta viimeinen seikkailu paluumatkalla, +aivan lähellä kotia, saattaa hänet murhaajien käsiin, ja melkein jo +puoleksi kuolleena näkee hän enää omaisensa, joille hänen pakonsa ja +kuolemansa jää selittämättömäksi arvoitukseksi. + +Näytös alkoi, herrat ja naiset lausuivat osansa miellyttävästi; minua +ihastutti koruttomien tapahtumien koruton esittäminen enkä alussa enää +ajatellutkaan herra von Umprechtin kertomusta. Ensimäisen näytöksen +jälkeen soitti taas orkesteri, mutta kukaan ei sitä kuunnellut, sillä +kaikki olivat hyvin vilkkaassa keskustelussa. Minä itse en istunut, +vaan seisoin muille näkymättömänä vasemmalla puolella, aivan näyttämön +lähellä, mistä tie kulki vapaana laaksoon päin. Toinen näytös alkoi; +tuuli oli vähän kiihtynyt ja lepattava valaistus auttoi kappaleen +vaikutusta paljon. Näyttelijät katosivat jälleen metsään ja orkesteri +soitti. Silloin katsahdin minä aivan sattumalta huilun soittajaan, +jolla oli silmälasit ja leuka sileäksi ajettu; mutta hänellä oli +pitkä valkoinen tukka eikä mitään kaulahuivia ollut näkyvissä. Soitto +taukosi, ja näyttelijät tulivat jälleen esille. Silloin huomasin +minä kuinka huilun soittaja, joka oli asettanut soittokoneensa +edessään olevalle telineelle, pisti kätensä taskuunsa ja veti sieltä +suuren viheriän kaulahuivin ja kiersi sen kaulansa ympäri. Minä +olin kovin hämmästynyt. Seuraavassa hetkessä ilmestyi herra von +Umprecht lavalle; minä näin, kuinka hänen katseensa äkkiä kiintyi +huilunsoittajaan, kuinka hän huomasi hänen viheriän kaulahuivinsa ja +kuinka hän hetkiseksi pysähtyi; mutta pian hän jälleen rauhoittui +ja esitti osaansa eteenpäin hämmentymättä. Minä kysyin eräältä +vieressäni olevalta yksinkertaisesti puetulta nuorukaiselta, tunsiko +hän tuon huilunsoittajan ja minä kuulin häneltä, että se oli eräs +koulunopettaja Kalternista. Esitys läheni loppuaan. Molemmat lapset +harhailivat, niinkuin määrätty oli näyttämöllä, metsästä kuuluva melu +läheni lähenemistään, kirkunaa ja huutoa kuului; tuulen kiihtyminen +ja oksien heiluminen lisäsi vaikutusta; herra von Umprecht kannettiin +vihdoinkin kuolevana seikkailijana paareilla sisään. Molemmat lapset +syöksyivät näyttämölle, soihtujen kantajat seisoivat liikkumattomina +syrjässä. Kuolevan vaimo tuli sisään myöhemmin kuin muut, ja tuskaisin +katsein vaipuu hän murhatun viereen, tämä haluaa kerran vielä avata +huulensa, yrittää nousta ylös; mutta -- niinkuin kappaleessa määrätty +oli -- se ei hänelle enää onnistu. Silloin tulee äkkiä hirveä +tuulenpuuska, joka uhkaa sammuttaa soihdut; minä näen, kuinka eräs mies +orkesterista nousee ylös -- se on huilunsoittaja -- ja kauhukseni näen +minä hänet kaljupäisenä, sillä hänen tekotukkansa oli lentänyt pois; +kädet kohotettuina, viheriä, liehuva kaulahuivi kaulassa, ryntää hän +näyttämölle. Tahtomattani katsahdan minä Umprechtiin; hän tuijottaa +mieheen aivankuin lumottuna; hän tahtoo sanoa jotain -- mutta ei +nähtävästi voi -- ja vaipuu takaisin -- -- -- Monet luulevat vielä, +että tämä kaikki kuuluu kappaleeseen; minä itse en oikein ymmärrä mitä +tämä uusi paarille vaipuminen merkitsee; sillä välin on mies juossut +paarien ohi, yhä vain tekotukkaansa tavotellen, ja hävinnyt metsään. +Umprecht makaa yhä liikkumatonna; uusi tuulenpuuska sammuttaa toisen +soihduista; muutamat aivan edessä istuvat ihmiset tulevat levottomiksi +-- minä kuulen vapaaherran äänen sanovan: "Hiljaa! Hiljaa!" -- kaikki +on jälleen hiljaa -- tuulikaan ei enää puhalla -- -- -- mutta Umprecht +makaa yhä liikkumatonna, ei liikahda eikä liikuta huuliaan. Kreivitär +Saima parkaisee -- ihmiset luulevat luonnollisesti, että tämäkin +kuuluu kappaleeseen. Mutta minä tunkeudun ihmisjoukon lävitse, syöksyn +näyttämölle, kuulen, kuinka takanani syntyy levottomuutta -- ihmiset +nousevat paikoiltaan, muutamat seuraavat minua, kaikki tunkeutuvat +paarien ympärille -- -- -- "Mitä on tapahtunut, mitä on tapahtunut?" +-- -- -- Minä tempaisen soihdunkantajalta soihdun ja valaisen sillä +makaavan kasvoja -- -- -- Minä ravistan häntä, aukaisen hänen nuttunsa; +sillä välin on lääkäri tullut vierelleni, hän tunnustelee Umprechtin +sydäntä, koskettaa valtimoa, ja pyytää muita väistymään syrjään, +kuiskaa vapaaherralle muutamia sanoja -- -- -- paareilla makaavan vaimo +on syöksynyt ylös, kiljaisee ja heittäytyy miehensä päälle, lapset +seisovat kuin kokoonlyyhistyneinä, eivätkä voi mitään ymmärtää. -- -- -- +Kukaan ei tahdo uskoa sitä, mitä on tapahtunut, ja kuitenkin kertoo +jokainen sen toisilleen; -- minuuttia myöhemmin tietävät kaikki sen, +että herra von Umprecht on äkkiä kuollut niillä paareilla, joilla hänet +kannettiin sisään -- -- --. + +Samana iltana kiiruhdin minä alas laaksoon kauhun valtaamana. +Kummallinen kammo teki minulle mahdottomaksi palata jälleen linnaan. +Seuraavana päivänä tapasin minä vapaaherran Bozenissa; siellä +minä kerroin hänelle Umprechtin näyn, niinkuin hän sen itse oli +minulle esittänyt. Vapaaherra ei tahtonut sitä uskoa, minä etsin +kirjesalkustani tuon salaperäisen paperin ja näytin sen hänelle; hän +katsoi minua hämmästyneenä, melkein pelokkaana ja antoi minulle paperin +takaisin -- se oli ihan puhdas, siihen ei ollut mitään kirjoitettu, +eikä mitään piirustettu -- -- --. + +Minä olen koettanut löytää Marco Polon; mutta ainoa, mitä hänestä sain +tietää, oli se, että hän kolme vuotta sitten oli esiintynyt viimeisen +kerran eräässä Hamburgin huonommassa huvituspaikassa. + +Mutta kaikista kummallisinta tässä kummallisessa jutussa on se, että +sitä koulumestaria, joka silloin juoksi kädet ojolla tekotukkansa +perässä ja hävisi metsään, ei ole koskaan senjälkeen nähty, ei edes +hänen ruumistaan ole löydetty. + + * * * * * + +Julkaisijan lisäys. + +Edellä olevan kertomuksen kirjoittajaa en minä ole tuntenut +persoonallisesti. Hän oli aikoinaan sangen tunnettu kirjailija, mutta +kuollessaan noin kymmenen vuotta sitten tuskin kuudenkymmenen vuoden +vanhana oli hän melkein unhoon joutunut. Hänen koko perunsa joutui, +ilman erikoista määräystä, tässä kirjoituksessa mainitun meranilaisen +nuoruuden ystävän haltuun. Tältä se taasen joutui eräälle lääkärille, +jonka kanssa minä, oleskellessani kerran Meranissa viime talvena, +usein keskustelin kaikenlaisista hämäristä kysymyksistä, eritoten +henkinäyistä, kaukovaikutuksesta (telepatiasta) ja ennustustaidosta, ja +häneltä minä myös sain tässä painetun käsikirjoituksen julaistavaksi. +Minä pitäisin mielelläni tätä kirjoitusta vapaasti keksittynä +kertomuksena, jollei lääkäri itse, niinkuin kertomuksestakin käy +selville, olisi ollut läsnä edellä kerrotussa teatterinäytännössä, +joka niin ihmeellisesti loppui ja jollei hän olisi persoonallisesti +tuntenut niin arvoituksellisesti kadonnutta koulumestaria. Mutta +mitä taas silmänkääntäjä Marco Poloon tulee, niin muistan minä vielä +varsin hyvin aivan nuorena nähneeni hänen nimensä painettuna eräälle +ilmoituslehdelle eräänä kesänä Wörtherjärven rannalla; minä muistan +hänet senvuoksi, että juuri siihen aikaan aijoin ruveta lukemaan saman +nimisen kuuluisan retkeilijän matkakertomusta. + + + + +Redegondan päiväkirja. + + +Viime yönä, kun minä kotimatkallani istuuduin hetkiseksi eräälle +penkille kaupungin puistossa, näin minä äkkiä penkin toisessa päässä +erään herran, jonka olemassa oloa en sitä ennen ollut laisinkaan +huomannut. Koska näin myöhäisenä aikana ei puistossa ollut mikään +puute tyhjistä penkeistä, tuntui minusta tämän yöllisen naapurin +ilmestyminen vähän epäilyttävältä ja minä olin juuri aikeissa poistua, +kun tuo vieras herra, jolla oli pitkä, harmaa päällystakki ja +keltaiset hansikkaat, nosti hattuaan toivottaen minulle hyvää iltaa +mainiten minut nimeltä. Samassa tunsin minäkin hänet tapaamisesta +ilostuen. Se oli tohtori Gottfried Wehwald, nuori, hienokäytöksinen +mies, niin, voipa sanoa, että hänen esiintymisessään oli jotain +ylhäistä, mikä ainakin hänelle itselleen näytti tuottavan jatkuvaa +hiljaista tyydytystä. Noin neljä vuotta sitten oli hänet Wienin +maaherranvirastosta, missä hän oli kirjurina, siirretty erääseen +pieneen ala-Itävaltalaiseen maaseutukaupunkiin, mutta aika ajoittain +nähtiin hänet kuitenkin ystäviensä seurassa kahvilassa, missä hänet +aina otettiin vastaan sillä hillityllä sydämellisyydellä, mitä hänen +hienon hillitty esiintymistapansa näytti vaativan. Senvuoksi oli +minusta myös sopimatonta, vaikken ollut nähnyt häntä sitten viime +joulun, osoittaa minkäänlaista hämmästystä tapaamisemme ajan ja paikan +johdosta; ystävällisesti vaikka näköjäni välinpitämättömänä vastasin +minä hänen tervehdykseensä ja olin juuri aikeissa ruveta keskustelemaan +hänen kanssaan, niinkuin maailmanmiesten sopii, joita ei tilapäinen +tapaaminen Austraaliassakaan hämmästytä, kun hän tehden torjuvan +kädenliikkeen lyhyesti huomautti: "Suokaa anteeksi, arvoisa ystäväni, +mutta minun aikani on rajoitettu ja minä olen tullut tänne ainoastaan +siinä tarkoituksessa, että saan kertoa Teille erään sangen kummallisen +tarinan, luonnollisesti edellyttäen, että Te olette taipuvainen sitä +kuuntelemaan." + +Minä kuuntelin tätä puhetta ihmetyksellä, mutta siitä huolimatta +selitin minä hänelle olevani heti valmis häntä kuulemaan, kuitenkaan en +voinut olla kasvojeni ilmeillä ilmaisematta hämmästystäni siitä, että +tohtori Wehwald ei ollut tullut tapaamaan minua kahvilassa, ja miten +hänen oli onnistunut löytää minut yöllä täällä kaupungin puistossa, ja +vihdoin, miksi juuri minä sain kunnian kuulla hänen kertomustansa. + +"Vastauksen kahteen ensimäiseen kysymykseenne", sanoi hän oudoksuttavan +jyrkästi, "saatte Te kertomukseni kuluessa itsestään. Mutta syy, +miksi minä juuri Teidät valitsin, arvoisa ystäväni (hän ei minua +muulla nimellä puhutellutkaan) on se, että Te tietääkseni harjoitatte +myös kirjailija-tointa, jonka vuoksi minä uskallan toivoa, että Te +julkaisette tämän minun omituisen, vaikkakin jonkunverran katkonaisen +kertomukseni sopivasti muodostettuna." + +Minä estelin vaatimattomasti, jolloin tohtori Wehwald nyrpisteli +nenäänsä kummallisesti ja alkoi ilman minkäänlaista johdatusta: +"Kertomukseni sankarittaren nimi on Redegonda. Hän oli parooni +T:n puoliso, joka oli ratsumestarina meidän pikkukaupunkiimme +sijoitetussa rakuunarykmentissä." (Hän mainitsi tosiaankin vaan nämä +alkukirjaimet, vaikka minulle ei tuon pienen kaupungin nimi, eikä +liioin ratsumestarinkaan nimi ja rykmentin numero olleet, syistä, +jotka pian selviävät, mikään salaisuus.) "Redegonda", jatkoi tohtori +Wehwald kertomustaan, "oli harvinaisen kaunis nainen ja minä rakastuin +häneen, niinkuin sitä tavallisesti sanotaan, heti ensi hetkessä. +Mutta valitettavasti ei minulla ollut mitään tilaisuutta päästä hänen +kanssaan persoonallisesti tutuksi, sillä upseerit eivät seurustelleet +juuri nimeksikään sivilihenkilöitten kanssa ja kohtelivat meitä +valtion virkamiehiäkin melkein loukkaavan ylimielisesti. Näin ollen +näin minä Redegondan aina vain kaukaa; näin hänet yksin tai miehensä +kanssa, usein myös toisten upseerien ja heidän naistensa kanssa +kadulla kävelemässä, joskus näin hänet myös Päätorin varrella olevan +asuntonsa ikkunassa, tai iltasin ajavan huonoissa vaunuissa kaupungin +pieneen teatteriin, missä minulla sitten oli onni permannolta katsella +häntä omassa aitiossaan, jonne nuoret upseerit väliajoilla mielellään +kiiruhtivat. Joskus tuntui minusta, että hän suvaitsi huomata minut. +Mutta hänen katseensa viivähti minussa aina vaan niin hetkisen, etten +voinut siitä mitään enempää päättää. Minä olin jo heittänyt kaiken +toivonkin koskaan saada ilmaista hänelle sydämeni palavia tunteita, +kun hän eräänä ihanana syksypäivänä aamupäivällä tuli vastaani +aivan odottamatta pienessä puistomaisessa metsässä, joka kaupungin +itätorilta ulottuu kauvas maalle päin. Huomaamattomasti hymyillen +kulki hän ohitseni, ehken hän ei minua ollenkaan huomannutkaan, ja +hävisi taas pian keltaisten lehvien taakse. Minä olin antanut hänen +kulkea ohitseni ollenkaan ajattelematta sitä mahdollisuutta, että +olisin voinut häntä tervehtää tai puhutellakin; ja nytkin, kun hän +jo oli hävinnyt, en katunut ollenkaan, etten sitä tehnyt, sillä +eihän siitä kuitenkaan olisi voinut olla mitään tulosta. Mutta +sitten tapahtui jotain kummallista: minä tunsin nimittäin itseni +äkkiä pakotetuksi kuvittelemaan, mitä olisi tapahtunut, jos minulla +olisi ollut rohkeutta asettua hänen tielleen ja puhutella häntä. Ja +mielikuvituksissani näin minä, kuinka Redegonda ollenkaan minuun +vihastumatta päinvastoin ihan peittelemättä ilmaisi tyytyväisyytensä +rohkean tekoni johdosta, ja vilkkaasti keskustellessamme valitti +elämänsä tyhjyyttä ja seurapiirinsä ala-arvoisuutta, ja lopuksi lausui +ilonsa siitä, että oli minusta löytänyt ymmärtävän, samoin ajattelevan +toverin. Ja hänen jäähyväiskatseensa, joka minut kohtasi oli niin +lupaava, että minusta, joka kaiken tämän elin vain mielikuvituksissani, +samana iltana nähdessäni hänet jälleen aitiossaan tuntui kuin meillä +kahdella olisi yhteinen ihana salaisuus. Teitä ei kai ihmetytä, +arvoisa ystävä, että minä, joka nyt olin saanut mielikuvitusvoimastani +niin erinomaisen todistuksen, yhä edelleen jatkoin samanlaisia +tapautumiskohtauksia, ja että ne kerta kerralta tulivat yhä +ystävällisemmiksi, tutunomaisemmiksi, jopa ihan sydämellisiksi, kunnes +eräänä ihanana päivänä lehdettömien oksien alla ihailemani nainen +vaipui ikävöivään syliini. Minä jatkoin yhä edelleen tätä huumaavaa +mielettömyyttäni, eikä kauvan enää kestänytkään, ennenkuin Redegonda +tuli minua tapaamaan pieneen, kaupungin syrjässä olevaan asuntooni, ja +minä sain nauttia sellaista onnea, jota köyhä todellisuus ei koskaan +olisi voinut niin huumaavana minulle tarjota. Vaarojakaan ei puuttunut, +jotka seikkailuamme höystivät. Niinpä tapahtui kerran talvella, että +ratsumestari ratsasti ohitsemme ajaessamme yöllä reellä maantiellä +turkkiin käärittyinä; ja silloin jo aavistin sen julman kohtalon, joka +sitten pian toteutuikin. Ensimäisinä kevätpäivinä saatiin kaupungissa +tietää, että se rakuunarykmentti, johon Redegondan mieskin kuului, +tulisi siirrettäväksi Galiziaan. Minun, ei, -- meidän epätoivomme +oli rajaton. Kaikkea, mitä rakastavaiset sellaisissa tavattomissa +oloissa tavallisesti harkitsevat, mietittiin: yhteistä pakoa, yhteistä +kuolemaa, tuskaista alistumista välttämättömyyteen. Viimeinen +ilta tuli kuitenkin, ilman että mitään varmaa päätöstä oli tehty. +Minä odotin Redegondaa kukilla koristetussa huoneessani. Kaikkien +mahdollisuuksien varalta oli matka-arkkuni pakattu, revolverini +ladattuna --, ja jäähyväiskirjeet kirjoitettuina. Tämä kaikki on +totta, arvoisa ystäväni. Sillä niin täydellisesti olin minä joutunut +mielettömyyteni valtaan, että minä en pitänyt rakastettuni ilmestymistä +sinä iltana, joka oli viimeinen ennen rykmentin lähtöä, ainoastaan +mahdollisena, vaan minä suorastaan odotinkin sitä. Minä en kuitenkaan +voinut, niinkuin tavallisesti, loihtia hänen haahmoansa luokseni, +enkä mielikuvituksessani syleillä tuota taivaallista olentoa; ei, +minusta tuntui kuin jokin odottamaton, ehken jokin kauhea, pidättäisi +häntä kotonaan; satakertaa menin minä ovelle kuuntelemaan kuuluisiko +portaista askeleita, satakertaa katsoin ikkunasta nähdäkseni Redegondan +lähestyvän kadulla; niin, kärsimättömyydessäni olin jo juosta pois +Redegondaa etsimään, hakemaan hänet luokseni, rakastavan ja rakastetun +oikeudella uhkamielisenä vaatimaan häntä mieheltään, -- kunnes vihdoin +vaivuin leposohvalleni, aivankuin kuumeessa. Silloin äkkiä, oli jo +melkein puoliyö, kuului ulkoa ovikellon soitto. Minä tunsin sydämeni +pysähtyvän. Sillä kellon kilinä, ymmärrättehän kai, ei ollut enää +mitään mielikuvitusta. Se soi toisen ja kolmannen kerran ja herätti +minut jyrkästi ja auttamattomasti täyteen todellisuuteen. Mutta +samassa hetkessä, kun minä huomasin, että seikkailuni tähän iltaan +asti olikin ollut vaan ihmeellistä unennäköä, tunsin minä rohkeimman +toivon heräävän sielussani: sen nim. että Redegonda, toiveitteni +voiman järkyttämänä ja pakottamana omassa persoonassaan seisoisi +kynnykselläni, ja että minä seuraavassa hetkessä saisin hänet ilmi +elävänä sulkea syliini. Tässä ihanassa odotuksessa menin minä ovelle +ja aukaisin. Mutta se ei ollutkaan Redegonda, joka edessäni seisoi, se +oli Redegondan puoliso; hän itse, niin elävänä ja todellisena kuin Te +nyt tässä penkillä minun vastapäätäni, tuijottaen jäykkänä kasvoihini. +Minä en voinut tietysti muuta kuin päästää hänet sisään, ja pyytää +häntä istumaan. Mutta hän jäi seisomaan ja sanoi selittämättömän +ivallisesti: 'Te odotatte Redegondaa. Mutta, ikävä kyllä, hän ei voi +tulla. Hän on nimittäin kuollut.' 'Kuollut', toistin minä, ja koko +maailma pysähtyi. Ratsumestari puhui häiriintymättä edelleen: 'Noin +tunti sitten löysin minä hänet kirjoituspöytänsä äärestä istumasta, +tämä pieni kirja edessään, jonka minä selvyyden vuoksi otin heti +mukaani. Se oli luultavasti pelko, joka hänet tappoi, kun minä niin +odottamatta astuin hänen huoneeseensa. Nämä rivit tässä ovat viimeiset, +jotka hän kirjoitti. Olkaa hyvä!' Hän ojensi minulle avonaisen, +sinipunervaisen nahkakantisen kirjan ja minä luin seuraavat sanat: +'Nyt jätän minä kotini ainiaaksi, rakastettuni odottaa.' Minä vaan +nyökäytin päätäni vahvikkeeksi. 'Te olette tietysti arvannut', jatkoi +ratsumestari, 'että Teillä on kädessänne Redegondan päiväkirja. +Tahdotteko ehken olla niin hyvä ja silmäillä sitä, tullaksenne +vakuutetuksi, että kaikki kieltäminen on turhaa.' Minä silmäilin, ei, +minä luin. Minä luin melkein tunnin verran kirjoituspöytääni nojaten, +ratsumestarin istuessa sillä aikaa liikkumatonna leposohvallani; +minä luin meidän rakkautemme koko kertomuksen, suloisen, ihmeellisen +kertomuksen, -- kaikkine yksityiskohtineen; siitä syksyaamusta alkaen +jolloin minä metsässä ensi kerran olin Redegondaa puhutellut, minä +luin ensimäisestä suudelmastamme, kävelyretkistämme, huviretkistämme +maalle, ihanista onnenhetkistämme kukkakoristeisessa huoneessani, +meidän pako- ja kuolemantuumistamme, onnestamme ja epätoivostamme. +Kaikki oli tähän kirjaan kirjoitettu, kaikki -- mitä ei koskaan +todellisuudessa ollut tapahtunut, -- mutta kuitenkin kaikki juuri +samalla tavalla kuin sen mielikuvituksessani olin elänyt. Enkä +minä pitänyt sitä niin selittämättömänä kuin Te, arvoisa ystävä, +näytätte sitä ilmeisesti pitävän. Sillä minä aavistin yhtäkkiä, että +Redegonda oli rakastanut minua yhtä paljon kuin minä häntä, ja että +hän senkautta oli saanut salaperäisen voiman eläytyä kaikkiin minun +mielikuvitukseni eläymyksiin. Ja koska hän naisena oli lähempänä +kuin minä elämän alkutilaa, missä toivo ja täyttymys ovat sama asia, +niin oli hän luultavasti ollut täysin vakuutettu siitä, että hän oli +todella elänyt kaiken sen, mikä nyt hänen sinipunervaiseen kirjaansa +oli kirjoitettu. Mutta minusta oli vielä sekin mahdollista: että tämä +koko päiväkirja ei ollut mitään muuta kuin harkittu kosto minulle, +kosto siitä päättämättömyydestä, etten ollut tehnyt minun, meidän +unelmiamme todellisuudeksi; niin, ja että hänen äkillinen kuolemansa +tapahtui hänen omasta tahdostaan ja että hän tahallisesti antoi tuon +petollisen päiväkirjan sillä tavoin joutua petetyn miehensä käsiin. +Mutta minulla ei ollut aikaa kauvan selvitellä näitä kysymyksiä, sillä +ratsumestarille oli vaan yksi ainoa luonnollinen selitys olemassa; minä +tein siis sen, mitä tilanne vaati ja ilmoitin tavanmukaisin kääntein +olevani hänen käytettävissään." + +"Yrittämättä --" + +"Kieltääkö?!" keskeytti tohtori Wehwald minut jyrkästi. "Oh! +Vaikka sellaisella yrityksellä olisi ollut joitakin onnistumisen +edellytyksiäkin olisi se minusta näyttänyt raukkamaiselta. Sillä +minä tunsin itseni täysin vastuunalaiseksi kaikista seikkailuni +seurauksista, seikkailun, jonka olin tahtonut kokea, mutta jonka +kokemiseen minä olin ollut vaan liian arka. -- 'Minä tahtoisin', +sanoi ratsumestari, 'päättää asiamme ennenkuin Redegondan kuolema +tulee tunnetuksi. Kello on nyt yksi yöllä, kello kolme kokoontuvat +todistajamme ja kello viisi pitää kaiken olla suoritettuna.' Minä +nyökkäsin taasen myöntymyksen merkiksi. Ratsumestari poistui kylmästi +tervehtien. Minä järjestin paperini, poistuin kotoani, ja hain +kaksi tuttavaa herraa sängyistään -- toinen heistä oli kreivi -- +kerroin heille ainoastaan, mitä tarpeellista oli, saadakseni heidät +järjestämään asian nopeasti, ja kävelin sitten edes takaisin Päätorilla +pimeitten ikkunoiden edessä, joitten takana tiesin Redegondan ruumiin +makaavan ja tunsin varmasti käyväni kohtaloni täyttymistä kohden. Kello +viisi varhain aamulla seisoimme me vastatusten, ratsumestari ja minä, +pistoolit kädessä pienessä metsässä aivan lähellä sitä paikkaa, missä +minä ensi kerran olisin voinut puhutella Redegondaa." + +"Ja Te tapoitte hänet?" + +"En. Minun kuulani lensi aivan hänen ohimonsa ohi. Mutta hän osasi +minua keskelle sydäntä. Ja minä kuolin siihen paikkaan, niinkuin on +tapana sanoa." + +"Ah!" huusin minä voihkien, neuvottomana katsahtaen ihmeellistä +naapuriani. Mutta katseeni ei löytänyt häntä enää. Sillä tohtori +Wehwald ei enää istunutkaan penkin nurkassa. Niin, minulla on syitä +luulla, ettei hän ylipäänsä koskaan ollut siinä istunut. Sitävastoin +muistin minä heti, että eilen illalla oli kahvilassa puhuttu paljon +eräästä kaksintaistelusta, jossa eräs ratsumestari Tellerheim oli +ampunut ystävämme, tohtori Wehwaldin. Se seikka, että rouva Redegonda +vielä samana päivänä oli hävinnyt jäljettömiin erään rykmentin +luutnantin kanssa, herätti pienessä seurapiirissä, vallitsevasta +vakavasta mielialasta huolimatta, jonkinlaista surumielistä hilpeyttä, +ja joku lausui sen arvelun, että tohtori Wehwald, jota me aina olimme +pitäneet täsmällisen, hienon ja ylhäisen käyttäytymisen esikuvana, +aivan luonteensa mukaisesti, puoleksi tahtoen, puoleksi tahtomattaan, +oli joutunut kuolemaan toisen, onnellisemman edestä. + +Mitä taas tohtori Wehwaldin ilmestymiseen kaupungin puiston penkillä +tulee, niin olisi sen ihmeellisyys sanottavasti voittanut, jos se +olisi tapahtunut ennen hänen ritarillista kuolemaansa. Enkä minä +tahdo salata, että aluksi hiukan ajattelin tehdä kertomukseeni tämän +vähäpätöisen muutoksen kohottaakseni siten sen vaikuttavaisuutta. +Vähän aikaa mietittyäni luovuin kuitenkin tästä aikeesta peläten, +että minua syytettäisiin, poikkeamalla totuudesta, antaneeni vettä +myllyyn mystiikalle, spiritismille ja muille sellaisille vaarallisille +suunnille. Sitäpaitsi arvasin, että minulta tultaisiin kysymään +oliko kertomukseni tosi vaiko tekaistu, ja pidinkö sellaisia +tapauksia yleensä mahdollisina -- ja miten näihin kysymyksiin olisin +vastannutkin, niin olisi minua pidetty joko okkultistina tai veijarina. +Senvuoksi päätin minä lopuksi kertoa yöllisen kohtaukseni tarinan juuri +sellaisena kuin se tapahtui, huolimatta siitä, että monet ihmiset +sittenkin tulevat epäilemään sen totuutta. Asian laita on nyt kerran +kaikkiaan niin, että runoilijain kertomuksia aina epäillään, vaikka +siihen on paljon vähemmän syytä, kuin useimpien muitten ihmisten +kertomusten epäilemiseen. + + + + +Uusi laulu. + + +"Se ei ole minun syyni, herra von Breiteneder -- -- -- suokaa anteeksi, +sitä ei voi kukaan sanoa!" Karl Breiteneder kuuli nämä sanat aivankuin +kaukaa korviinsa kajahtavan ja tiesi kuitenkin aivan hyvin, että +se, joka ne lausui, kulki hänen vierellään -- niin, tunsipa hän sen +viinilöyhkänkin, joka näitä sanoja seurasi. Mutta hän ei vastannut. +Hänen oli aivan mahdoton ruveta selittelemään; hän oli tämän yön +kauheitten tapahtumien jälkeen niin väsynyt ja järkytetty, hän tahtoi +vaan saada olla yksin ja hengittää raitista ilmaa. Senvuoksi ei hän +ollut mennyt kotiansakaan, vaan käyskenteli mieluummin aamutuulessa +autioita katuja pitkin metsäisiä kukkuloita kohden, jotka näkyivät +ylhäältä toukokuun sumun takaa. Mutta tuon tuostakin puistatti kauhu +hänen ruumistaan eikä hän tuntenut ollenkaan sellaista aamuhetken +virkeyttä, jota hän tavallisesti yöllisten valvomisien jälkeen +raittiissa aamuilmassa tunsi. Hän näki silmänsä edessä aina vain sen +kauhunkuvan, jota hän oli paennut. + +Hänen vierellään kulkeva mies oli kai vasta aivan juuri hänet +saavuttanut. Mitä tahtoi hän? -- -- -- mitä varten hän puolustautui? +-- -- -- ja miksikä juuri hänelle? -- -- -- Hän ei ollut suinkaan +aikonut julkisesti syyttää vanhaa Rebayta, vaikka hän kyllä hyvin +tiesi, että tämä oli suurin syypää siihen, mitä tapahtunut oli. Nyt +katseli hän häntä syrjästä päin. Miltä tuo ihminen näyttikään! Musta +lievetakki oli rutistunut ja tahrainen, yksi nappi puuttui, toiset +napit olivat reunoista rikki; eräässä napinreiässä riippui kuihtunut +kukka. Eilen illalla oli Karl nähnyt kukan vielä tuoreena. Tämä sama +kukka koristuksenaan oli kapellimestari Rebay istunut rämisevän pianon +ääressä ja säestänyt kaikkia Ladenbauer seurueen esittämiä numeroita, +niinkuin hän oli sitä tehnyt jo melkein kolmekymmentä vuotta. Pieni +ravintola oli ollut täpötäynnä kuulijoita, tuoleja ja pöytiä oli +asetettu puutarhaan saakka, sillä tänään esiintyi, niinkuin suurille, +keltaisille lehdille oli mustilla ja punaisilla kirjaimilla painettu: +"Neiti Maria Ladenbauer, 'valkoinen mustarastas' ensimäisen kerran +vaikean sairautensa jälkeen." + +Karl hengitti syvään. Päivä oli jo kokonaan valjennut, hän ja +kapellimestari eivät olleet enää yksin kadulla. Heidän takaa ja +sivukäytäviltä, sekä ylhäältä metsästäkin tuli kävelijöitä heitä +vastaan. Nyt vasta muisti Karl, että tänään oli sunnuntai. Hän oli +iloinen, kun hänen ei ollut pakko mennä kaupunkiin, vaikkakin hänen +isänsä tälläkin kertaa olisi antanut anteeksi hukkaan vietetyn +viikonpäivän, niin kuin hän jo niin usein oli tehnyt. Vanha +sorvariliike Alserkadulla pysyi vielä toistaiseksi pystyssä ilman +häntäkin, ja isä tiesi kokemuksesta, että Breitenederit olivat tähän +saakka aina oikealla ajalla päättäneet ruveta elämään säännöllisesti. +Tuo juttu Maria Ladenbauerin kanssa ei kuitenkaan ollut häntä koskaan +miellyttänyt. "Tee miten tahdot", oli hän kerran sanonut lempeästi +Kartelle, "olinhan minäkin kerran nuori -- -- -- mutta tyttöjeni +perheitten kanssa en kuitenkaan milloinkaan ole ollut tekemisissä! +Siinä suhteessa pidin minä hyvin varani." + +Jos hän olisi kuunnellut isänsä neuvoa -- ajatteli Karl nyt -- +niin olisi häneltä paljon ja monenlaista säästynyt. Mutta hän oli +pitänyt Mariasta niin paljon. Maria oli hyväluontoinen tyttö, piti +hänestä kovasti joutavia jaarittelematta. Ja kun Maria kulki hänen +käsikoukussaan kävelyllä, ei olisi voinut aavistaa häntä naiseksi, +jolla oli niin kirjava menneisyys takanaan. Muuten elettiin hänen +vanhempiensa kotona yhtä kunniallisesti kuin porvarillisissa +perheissä. Huoneet oli hauskasti järjestetty, hyllyllä oli kirjoja; +vanhan Ladenbauerin veli, joka oli Maistraatin virkamies tuli usein +vierailulle, ja silloin keskusteltiin hyvin vakavista asioista: +politiikasta, vaaleista ja kunnallisasioista. Sunnuntaisin pelasi Karl +siellä usein tarokkia; vanhan Ladenbauerin ja mielipuolen Jedekin +kanssa, samaisen Jedekin kanssa, joka iltasin esiintyi klownipuvussa +soittaen laseilla ja lautasien reunoilla valsseja ja marsseja; ja jos +hän voitti, maksettiin hänelle raha ilman muuta, mikä ei suinkaan +tapahtunut säännöllisesti hänen kahvilassaan. Akkunasyvennyksessä, +jossa riippui sveitsiläisiä maisema-lasikuvia, istui kalpea ja pitkä +rouva Jedek, joka iltasin esitti näytännössä pitkäveteisiä runoja, +jutteli Marian kanssa ja nyökäytti päätään herkeämättä. Mutta Maria +katsoi vastapäätä istuvaa Karlea, tervehti häntä ilakoiden kädellään +tai istuutui hänen viereensä ja katseli hänen kortteihinsa. Marian +veli palveli eräässä suuressa liikkeessä, ja kun Karl tarjosi hänelle +sikaarin, tarjosi hän heti vuorostaan. Hän toi sisarelleen, josta +hän kovasti piti, joskus kaupungin sokurileipurista makeisia. Ja kun +hän poistui sanoi hän silmät puoleksi sulettuina: "Ikävä, että olen +lupautunut muualle -- -- --" + +Karl oli tietysti mieluimmin yksin Marian kanssa. Ja hän muisti +erään aamun, jolloin hän oli kävellyt Marian kanssa tätä samaa +tietä, jota hän nyt kulki, hiljaisesti suhisevaa metsää kohden, joka +tuolta ylhäältä kukkulalta alkoi. He olivat molemmat olleet silloin +väsyneitä, sillä he tulivat suoraan kahvilasta, missä he olivat +istuneet koko kansanlauluseurueen kanssa varhaiseen aamuun saakka; +sitten paneutuivat he lepäämään erään niityn reunassa olevan pyökin +alle ja nukahtivat. He heräsivät vasta myöhään kesäpäivän kuumaan +hiljaisuuteen, jatkoivat matkaansa yhä syvemmälle metsään, juttelivat +ja nauroivat koko päivän, tietämättä miksi, ja vasta myöhään illalla +toi hän tytön jälleen kaupunkiin iltaesitykseen -- -- --. Tällaisia +ihania muistoja oli paljon, ja molemmat elivät he hyvin tyytyväisinä +ajattelematta ollenkaan tulevaisuutta. Mutta talven alussa sairastui +Maria äkkiä. Tohtori oli ankarasti kieltänyt kaikki vieraskäynnit, +sillä tyttö sairasti aivotulehdusta tai jotain muuta senkaltaista ja +jokaista mielenliikutusta täytyi välttää. Karl kävi aluksi joka päivä +Ladenbauerien luona tiedustelemassa sairaan tilaa; mutta myöhemmin, +kun sairaus yhä pitkittyi, kävi hän vain joka toinen tai joka kolmas +päivä. Kerran sanoi rouva Ladenbauer hänelle ovessa: "Tänään uskallatte +jo tulla sisään, herra von Breiteneder. Mutta muistakaa, ettette +paljasta itseänne." -- "Millä tavoin minä paljastaisin itseni?" +kysyi Karl, "mitä on tapahtunut?" -- "Niin, hänen silmänsä ovat ihan +parantumattomat." -- "Kuinka niin?" -- "Hän ei näe enää mitään +-- -- --, sairaus sen teki. Mutta hän ei itse vielä tiedä, että se on +parantumatonta -- -- -- Varokaa tekin, ettei hän mitään huomaa." +Silloin änkytti Karl vain pari sanaa ja lähti pois. Hänet valtasi äkkiä +pelko nähdä Maria jälleen. Hänestä tuntui, ettei hän ollut mitään niin +paljon rakastanut kuin Marian silmiä, jotka aina olivat olleet niin +kirkkaat, ja hymyilevät. Hän aikoi tulla huomenna uudestaan. Mutta +hän ei tullut, ei seuraavana eikä vielä sitä seuraavanakaan päivänä. +Ja yhä uudelleen siirsi hän käyntinsä myöhemmäksi. Hän tahtoi tavata +Marian vasta sitten, näin ajatteli hän, kun Maria itse oli tottunut +alistumaan kohtaloonsa. Ja sitten sattui niin, että hänen täytyi lähteä +eräälle liikematkalle, jonne isä jo kauvan oli kärttänyt. Hän joutui +kauvas, hän kävi Berlinissä, Dresdenissä, Kölnissä, Leipzigissä ja +Pragissa. Kerran kirjoitti hän vanhalle rouva Ladenbauerille kortin, +jossa hän mainitsi heti kotiin palattuaan tulevansa tervehtimään, +ja lähetti Marialle paljon terveisiä. -- Keväällä palasi hän kotia; +mutta Ladenbauerin luona ei hän käynyt. Ei tullut lähdetyksi -- -- -- +Hän ajatteli Mariata päivä päivältä luonnollisesti yhä vähemmän +ja tahtoi hänet kokonaan unohtaa. Eihän hän ollut ensimäinen eikä +liioin ainoakaan Marian ystävä. Hän ei myös kuullut Mariasta mitään +ja rauhottui yhä enemmän ja jostakin syystä kuvitteli hän usein, että +Maria asui maalla sukulaistensa luona, joista hän oli kuullut Marian +usein puhuvan. + +Mutta eilen illalla vei sattuma hänet -- hän tahtoi käydä lähellä +asuvien tuttaviensa luona -- sen ravintolan ohitse, jossa Ladenbauerin +seurue tavallisesti antoi näytäntönsä. Hän aikoi jo ajatuksissaan +sivuuttaa ravintolan, mutta silloin näki hän keltaisen ilmoituslehden +ja huomasi, missä hän oli, ja sydämessään tunsi hän pistoksen, +ennenkuin hän oli sanaakaan lukenut. Mutta luettuaan mustilla ja +punaisilla kirjaimilla painetun ilmoituksen: "Maria Ladenbauerin, +niin kutsutun 'valkoisen mustanrastaan' ensimäinen esiintyminen +parantumisensa jälkeen", jäi hän kuin halpautuneena seisomaan. Ja +samassa hetkessä seisoi Rebay hänen vieressään aivan kuin maasta +nousseena; valkoinen pörröpää paljaana, kulunut silinterihattu kädessä +ja napinlävessä tuore kukka. Hän tervehti Karlea: "Herra Breiteneder -- +ihan omassa persoonassaan! Kunnioitatteko meitä tänään läsnäolollanne +jälleen? Maria neiti ilostuu varmaan ihan ikihyväksi, kun hän kuulee, +että entiset ystävänsä häntä vielä muistavat. Lapsi parka? Meillä on +ollut hänen kanssaan kovat ajat, herra von Breiteneder; mutta nyt se +on ohi." Rebay jutteli vielä yhtä ja toista ja Karl seisoi paikallaan, +vaikka hän olisikin mieluimmin tahtonut olla kaukana poissa. Mutta +äkkiä heräsi hänessä uusi toivo, ja hän kysyi Rebaylta, oliko Maria +ihan sokea -- eikö hän nähnyt vähääkään. "Nähnyt vähääkään?" vastasi +toinen. "Mutta mitä te ajattelette herra von Breiteneder!" -- -- -- +iloisesti. "Koko maailma on pikimusta hänelle -- -- -- Mutta Te +tulette siitä vakuutetuksi, herra von Breiteneder, että kaikella on +hyvätkin puolensa, jos niin saa sanoa -- ja ihana ääni sillä tytöllä +on, kauniimpi kuin koskaan ennen! -- -- -- No niin, _Te_ saatte itse +sen nähdä, herra von Breiteneder. -- Ja hyvä hän on -- ihmeen hyvä! +Vielä paljoa ystävällisempi, kuin tätä ennen. No, no, Tehän tunnette +hänet -- ha, ha! -- Niin, niin, tänään tulee sinne useampia sellaisia, +jotka tuntevat hänet -- luonnollisesti ei niin hyvin kuin Te, herra von +Breiteneder, sillä nyt eivät sellaiset asiat luonnollisesti enää tule +kysymykseen. Mutta ehkenpä se aika vielä taas tulee! Minä tunsin erään, +joka oli sokea ja sai kaksoset -- ha, ha! -- Mutta katsokaapas, kuka +tuolla on." sanoi hän äkkiä, sillä he seisoivat kassaluukun edessä, +jonka takana istui rouva Ladenbauer. Hän oli pöhöttynyt ja kalpea ja +katsoi Karlea sanaakaan sanomatta. Hän antoi Karlelle lipun, jonka +Karl maksoi oikeastaan tietämättä, mitä hän teki. Mutta äkkiä sanoi +hän: "Elkää sanoko Marialle mitään, Jumalan tähden, elkää sanoko rouva +Ladenbauer -- -- -- ei sanaakaan Marialle siitä, että minä olen täällä! +-- -- -- Herra Rebay, ei sanaakaan Marialle!" + +"Hyvä on," sanoi rouva Ladenbauer ja kääntyi toisten lippuja kysyvien +puoleen. + +"Minä en sano sanaakaan", sanoi Rebay. "Mutta jälestäpäin tulee +yllätys! Tulettehan mukaan? Suuri juhla -- hohoo! Sulkeudun suosioonne, +herra von Breiteneder." Ja hän oli kadonnut. Karl kulki täpötäyden +salin läpi ja istuutui salin yhteydessä olevan puutarhan perälle +erään pöydän ääreen, jossa jo ennestään istui kaksi vanhaa ihmistä, +mies ja vaimo. Nämä eivät puhuneet sanaakaan keskenään, katsoivat +vaan ääneti uutta vierasta, ja nyökkäsivät surumielisinä toisilleen. +Karl istui ja odotti. Esitys alkoi, ja Karl kuuli ikivanhat asiat +uudelleen. Hänestä näytti kaikki vaan niin kummallisen muuttuneelta, +sillä hän ei ollut koskaan ennen istunut näin etäällä näyttämöltä. +Kapellimestari Rebay soitti ensin niin kutsutun uvertyyrin, josta +Karl kuuli vain muutamia kovia akordeja, sitten esiintyi ensimäisenä +unkaritar Ilka kirkkaanpunaisessa puvussa, kannukset jalassa ja lauloi +unkarilaisia lauluja ja tanssi czardasta. Tämän jälkeen seurasi +ilveilijä Wiegel-Wagelin humoristinen esitys; hän oli puettu viheriään +hännystakkiin ja ilmoitti juuri saapuneensa Afrikasta sekä kertoi +kaikenlaisia hullunkurisia seikkailujuttuja, jotka loppuivat hänen +naimiskauppaansa erään vanhan lesken kanssa. Sitten lauloivat rouva +ja herra Ladenbauer duetin; molemmat olivat tyroolilaispuvuissa. +Heidän jälkeensä esiintyi likaiseen, valkoiseen klovnipukuun puettu +hupsu pikku Jedek näytellen ensin taikatemppujaan, sitten harhaili hän +silmät suurina väkijoukon keskellä, aivankuin hän olisi jotain etsinyt; +sitten asetti hän lautasia eteensä riviin, ja takoi niitä puupalikalla +soittaen marssia, järjesteli laseja ryhmiin ja soitti kosteilla +sormillaan niitten reunoja kosketellen alakuloista valssin säveltä. +Sitä tehdessään katsoi hän ylös kattoon ja hymyili autuaallisesti. Hän +poistui ja Rebay hakkasi uudelleen soittokoneesta juhlallisia säveliä. +Ympäri salia ja puutarhaa kuului kuisketta, ihmiset kurottivat päitään, +ja äkkiä seisoi Maria näyttämöllä. Hänen isänsä, joka oli taluttanut +hänet sinne, oli heti jälleen hävinnyt; ja Maria seisoi siinä yksin. +Karl näki hänet siinä seisomassa -- sammuneet silmät suloisissa, +kalpeissa kasvoissa; hän näki aivan selvään, kuinka hän ensin liikutti +vain huuliaan ja hieman hymyili. Karl oli huomaamattaan noussut ylös +ja nojautui viheriää lyhtyä vasten ja oli vähällä parahtaa säälistä ja +tuskasta. -- Nyt alkoi Maria laulaa. Aivan oudolla äänellä, hiljaa, +paljon hiljempaa kuin ennen. Se oli sama laulu, jota Maria oli aina +laulanut ja jonka Karl oli kuullut vähintään viisikymmentä kertaa, +mutta ääni oli hänestä sittenkin kummallisen vieras, ja vasta kun Maria +lauloi loppukerron "Mua kutsuvat he valkoiseksi mustaksi rastaaksi +kylässä ja kotonakin", luuli hän tuntevansa äänen samaksi jälleen. +Maria lauloi kaikki kolme värssyä ja Rebay säesti häntä tapansa mukaan +katsoen usein ankarasti Mariaan. Kun laulu oli lopussa, puhkesi kova +ja myrskyävä suosionosotus. Maria hymyili ja kumarsi. Äiti nousi kolme +rappusta näyttämölle, Maria tavoitteli kädellään ilmaa, aivankuin +äitinsä käsiä etsiäkseen, mutta suosionosotus oli niin voimakas, että +hänen täytyi heti laulaa toinen laulunsa, jonka Karl myöskin oli jo +melkein viisikymmentä kertaa kuullut. Se alkoi näin: "Tänään menen +minä kultani kera maalle -- -- --", ja Maria heitti päätään niin +tyytyväisenä taaksepäin, keinutti ruumistaan kevyesti edes takaisin, +aivankuin hän todellakin vielä voisi kultansa kanssa mennä maalle, +voisi nähdä sinisen taivaan ja viheriät niityt ja voisi tanssia ulkona +vapaassa luonnossa, niin kuin hän laulussa lauloi. Ja sitten lauloi hän +kolmannen, uuden laulunsa. -- + +"Täällä olisi pieni puutarha", sanoi herra Rebay, ja Karl vavahti. Oli +kirkas päivänpaiste; katu loisti auringonpaisteessa ja ympärillä oli +valoisaa ja vilkasta. "Sinne voisi pistäytyä levähtämään", jatkoi Rebay +"ja juoda lasin viiniä; minulla onkin jo kova jano -- tänään tulee +kuuma päivä." + +"Kuuma päiväkö?" sanoi joku heidän takanaan. Breiteneder kääntyi +katsomaan -- -- Kuinka, oliko tuokin nyt juossut hänen jälkeensä? +-- -- -- Mitä tuo sitten hänestä tahtoi? -- -- -- Se oli hupsu Jedek; +häntä ei oltu koskaan kutsuttu muulla nimellä, ja aivan varmaa +olikin, että hän pian todellakin oli tuleva kokonaan hulluksi. Pari +päivää sitten oli hän aikonut tappaa pitkän, kalpean vaimonsa, ja +oli aivan ihmeellistä, että hänen annettiin käydä vapaana. Nyt hiipi +hän kääpiömäisen pienenä Karlen rinnalla; kellertävistä kasvoista +katselivat mulkoillen omituisen hassunkuriset silmät, päässä oli +hänellä yleisesti tunnettu harmaa, pehmeä hattu, jossa oli kulunut +sulka, ja kädessä ohut kävelykeppi. Ja nyt oli hän noitten toisten +edellä pujahtanut pieneen ravintolapuistoon, istuutunut puupenkille, +joka nojasi matalaa talonseinää vasten, ja löi kävelykepillään +kiivaasti viheriäksi maalattua pöytää huutaen tarjoilijaa. Molemmat +toiset seurasivat häntä. Valkoinen tie, jota reunusti viheriä puuaita +jatkui pienten, surkeitten huvilain ohitse ylös vuorelle, ja katosi +metsään. + +Tarjoilija toi viiniä. Rebay asetti silinterinsä pöydälle, silitteli +valkoista tukkaansa, hieroi molemmilla käsillään tapansa mukaan sileitä +poskiansa, työnsi Jedekin lasin syrjään ja kumartui pöydän yli Karlen +puoleen. "Enhän minä mikään pölkkypää ole, herra von Breiteneder! +Tiedänhän minä, mitä minä teen! -- -- -- Miksikä minä olisin siihen +syypää? -- -- -- Tiedättekö Te, kenelle minä nuoruudessani kirjoittelin +kupletteja? -- -- -- Kuuluisalle Matras'ille! Se ei ole mikään pikku +asia! Ne herättivät huomiota! Sanat ja musiikki minun! Ja useita niistä +sijoitettiin toisiin kappaleihin!" + +"Antakaa lasin olla", sanoi Jedek hiljaa hihittäen. + +"Hyvä herra von Breiteneder", jatkoi Rebay työntäen lasin uudestaan +luotaan. "Tehän tunnette minut ja tiedätte, että minä olen +kunniallinen mies! Eikä minun kupleteissani ole milloinkaan ollut +mitään sopimatonta eikä rivoa! -- -- -- Se kupletti, jonka vuoksi +vanha Ladenbauer aikoinaan sai sakkoa, oli toisen tekemä! -- -- Ja +tänään olen minä kuudenkymmenenkahdeksan vuoden vanha, herra von +Breiteneder -- se merkitsee jo jotain! Tiedättekö Te, kuinka kauvan +olen jo kuulunut Ladenbauerien seurueeseen? -- -- -- Silloin eli vielä +Eduard Ladenbauer, joka oli perustanut seurueen. Ja Marian tunnen minä +syntymästään saakka. Kaksikymmentäyhdeksän vuotta olen minä ollut +Ladenbauerin seurueessa -- ensi maaliskuussa on minun riemujuhlani +-- -- -- Enkä minä ole varastanut laulujeni säveleitä -- kaikki olen +itse tehnyt, ihan kaikki! Ja tiedättekö, miten monta niistä +on aikoinaan esitetty? -- -- -- Kahdeksantoista! Eikö totta, +Jedek? -- -- --" + +Jedek nauroi yhä edelleen äänetöntä nauruaan, silmät selällään. Hän +oli kerännyt eteensä kaikki kolme lasia ja alkoi nyt sormellaan +kevyesti silitellä lasien reunoja. Hänen soittonsa oli hienoa, hieman +liikuttavaa, aivankuin kaukainen oboen tai klarinetin ääni. Breiteneder +oli aina kovasti ihaillut tätä hänen taituruuttaan, mutta tällä +hetkellä tuntui se hänestä sietämättömältä. Muissa pöydissä istuvat +ihmiset kuuntelivat soittoa; muutamat nyökkäsivät päätään tyytyväisinä, +eräs paksu herra paukutti käsiään. Äkkiä työnsi Jedek taasen kaikki +lasit luotansa, pani kätensä ristiin rinnalle ja tuijotti valkoiselle +tielle päin, joka yhä enemmän täyttyi metsään päin kävelevistä +ihmisistä. Karlen silmät säkenöivät ja hänestä tuntui, että kaikki +ihmiset tanssivat ja pyörivät hämähäkinverkon takana. Hän hieroi +ohimoitaan ja silmäluomiaan, hän tahtoi päästä jälleen tajuihinsa. +Eihän hän voinut sille mitään! Se oli kauhea onnettomuus -- mutta eihän +se ollut hänen syynsä! Ja äkkiä hän nousi ylös, sillä kun hän ajatteli +loppua oli hänen rintansa pakahtua. "Mennään pois", sanoi hän. + +"Mennään vaan, raitis ilma on pääasia", vastasi Rebay. + +Jedek oli äkkiä suuttunut, kukaan ei tiennyt, miksi. Hän asettui erään +pöydän luo, jonka ääressä istui rauhallinen pari, hutki kävelykepillään +ympärinsä ja huusi kovalla äänellä: "Hitto ruvetkoon lasinsoittajaksi, +tuhat tulimmaista!" Molemmat rauhalliset ihmiset tulivat hämilleen +ja koettivat tyynnyttää häntä; toiset nauroivat ja luulivat häntä +juopuneeksi. + +Breiteneder ja Rebay olivat jo saapuneet valkoiselle, kadulle, ja +Jedek, jälleen rauhoittuneena, hyppelehti heidän jälessään. Hän otti +harmaan hattunsa päästään ja ripusti sen kävelykeppinsä nenään ja +piteli keppiä hattuineen olkapäillä niinkuin pyssyä, tehden toisella +kädellään sillä aikaa suuria tervehdysliikkeitä taivasta kohden. + +"Teidän ei pidä luulla, että niinä koetan itseäni puolustella," sanoi +Rebay kalisevin hampain. "Ee-eh, minulla ei ole siihen mitään syytä! +Ei ollenkaan! Minulla oli mitä paras tarkoitus, ja jokaisen täytyy +se myöntää. Itsehän minä harjoittelin tuon laulun hänen kanssaan! +-- -- -- Vieläpä silloin kun hän istui huoneessaan silmät siteissä. +Ja tiedättekö, miten tuo aihe johtui minulle mieleen? Tässä on nyt +tapahtunut onnettomuus, sanoin itsekseni, mutta kaikki ei ole vielä +hukassa. Hänellä on vielä kaunis äänensä ja kauniit kasvonsa -- -- -- +Minä sanoin sen äidillekin, joka oli ihan epätoivoissaan. Rouva +Ladenbauer, sanoin minä hänelle, vielä ei ole mitään kadotettu -- +odottakaahan vaan! Nykyään, kun on noita sokeain laitoksiakin, jossa +sokeat voivat vähitellen oppia lukemaan ja kirjoittamaankin -- -- -- +Minä tunsin erään -- nuoren miehen, joka kahdenkymmenen vuoden vanhana +tuli sokeaksi. Hän uneksi joka yö mitä ihanimmista ilotulituksista ja +kaikenlaisista mahdollisista valaistuksista -- -- --" + +Breiteneder naurahti. "Puhutteko Te tosissanne?" kysyi hän Rebaylta. + +"Kuinkas muuten!" vastasi Rebay raa'asti, "mitä Te oikeastaan tahdotte? +Pitäisikö minun tappaa itseni? -- -- -- Ja miksi? -- Hyvä Jumala, +minä olen ollut kyllin onneton tässä maailmassa! -- Tai luuletteko +Te, herra von Breiteneder, että se on mitään elämää, kun nuorena on +kirjoittanut kerran näytelmäkappaleen, niinkuin minäkin ja sitten +kuudenkymmenenkahdeksan vuoden vanhana on lopuksi niin pitkällä, että +parista kurjasta kreuzerista täytyy huonolla pianorähjällä säestää +käheä-äänisiä retkaleita ja kirjoittaa heille kupletteja -- -- -- +Tiedättekö Te, paljonko minulle yhdestä kupletista maksetaan? -- -- -- +Teitä se varmaankin ihmetyttäisi, herra von Breiteneder!" + +"Mutta niitähän lauletaan ravintoloissa", sanoi Jedek, joka käveli nyt +heidän rinnallaan aivan totisena ja siivona, melkeinpä hienon miehen +tavoin. + +"Mitä Te oikeastaan minusta tahdotte?" sanoi Breiteneder. Hänestä +tuntui äkkiä, että nuo molemmat vainosivat häntä, mutta hän ei tiennyt, +minkä tähden. Mitä tekemistä hänellä oli noitten ihmisten kanssa? +-- -- -- Mutta Rebay vaan jatkoi: "Minä tahdoin hankkia tytölle +toimeentulon! -- -- -- Turvata hänen tulevaisuutensa, näettekös! +-- -- -- Ja juuri tuolla uudella laululla! -- -- Juuri sillä! -- -- -- +Eikö se sitten muka ole kaunis? -- -- Eikö se ole liikuttava? -- -- --" + +Pikku Jedek tarttui äkkiä Breitenederin takin hihaan ja pidätti +häntä, nosti vasemman kätensä etusormen ylös, huomaavaisuutta +pyytäen, pani huulensa suppuun ja vihelsi uuden laulun säveltä, +jota Maria Ladenbauer, jota myös kutsuttiin valkoiseksi "mustaksi +rastaaksi", edellisenä yönä oli laulanut. Hän vihelsi sitä kerrassaan +mestarillisesti; sillä viheltäminen kuului myös hänen taitoihinsa. + +"Ei se ollut sävelen vika", sanoi Breiteneder. + +"Kuinka?" huusi Rebay. -- He kulkivat kaikki kiivaasti, melkein +puolijuoksua, huolimatta tien jyrkästä noususta. "Kuinka herra von +Breiteneder? -- -- -- Sanatko siinä siis olivat sopimattomat? +-- -- -- Hyvä Jumala, eihän niissä sanoissa ole mitään muuta, kuin +sellaista, minkä Maria itse tiesi? -- -- -- Ja kun minä hänen omassa +huoneessaan harjoittelin sitä hänen kanssaan, niin ei hän kertaakaan +itkenyt. Hän sanoi vaan: Se on surullinen laulu, herra Rebay, mutta +kaunis se on! --" "Kaunis se on", sanoi hän -- -- -- "Niin, se on +tosiaankin surullinen laulu, herra von Breiteneder -- mutta onhan hänen +kohtalonsakin surullinen. Olisinko minä silloin voinut kirjoittaa +mitään iloista laulua hänelle? -- -- --" + +Tie häipyi metsään. Aurinko kimalteli oksien lomista; pensaista +kuului naurua ja huutoja. He kulkivat kaikki kolme vierekkäin, niin +kiivaasti, aivankuin kukin olisi tahtonut juosta toistensa edelle. +Äkkiä alkoi Rebay uudelleen: "ja yleisö -- hitto soikoon -- se paukutti +käsiään kuin hulluna! -- -- -- Arvasinhan minä sen jo ennakolta, +että Maria sillä laululla saavuttaisi tavattoman menestyksen! -- +Ja Mariaa itseäänkin se ilahutti -- -- -- hänen koko kasvonsa ihan +loistivat ilosta ja viimeinen värssy hänen täytyi toistaa. Se onkin +niin liikuttava värssy. Kun minä sitä tein, niin kohosivat kyyneleet +minunkin silmiini -- muistaessani sitä toista laulua, jota Maria aina +laulaa -- -- --" Ja Rebay lauloi, tai paremminkin lausui painostaen +ainoastaan loppusoinnut kuin urkuäänellä: "Kuin kaunista ennen +oli_kaan_, -- Kun päivä kultas metsän, _maan_, -- ja kullan kanssa +sunnun_tain_ -- Ma kahden kuherrella _sain_ -- Nyt sammunut on multa +päivä, -- tähdet _myös_, -- Ma onnea ja kultaa vailla vaeltelen _yöss_!" + +"Riittää jo!" huusi Breiteneder, "johan minä olen sen kuullut!" + +"Eikö se sitten ole kaunis?" sanoi Rebay ja heilutti silinteriään. +"Nykyään ei löydykkään monta, jotka tekevät tällaisia kupletteja. +Vanha Ladenbauer antoi minulle siitä viisi guldenia -- -- -- se oli +minun palkkioni, herra von Breiteneder. Minä harjotin sen vielä samaan +hintaan Marian kanssa." + +Jedek nosti jälleen etusormensa ja lauloi hyvin hiljaa loppukerron: "Oi +kuinka katkera mun kohtaloni on -- Kun elo iäti on valoton -- -- --" + +"Miksi, _miksi_, kysyn minä! -- -- --", huusi Rebay. "Miksi? -- -- -- +Heti laulunumeron jälkeen olin Marian luona -- -- -- Eikö totta, Jedek? +-- -- -- Ja Maria istui siellä onnellisen näköisenä ja joi viiniänsä, +ja minä silitin hänen tukkaansa ja sanoin hänelle: 'No, näetkös Maria +miten se miellytti yleisöä. Nyt tulee tänne varmaan kaupunkilaisiakin +meitä kuulemaan; laulu tulee herättämään huomiota -- -- -- Ja sinä +laulat sen kerrassaan loistavasti -- -- --' Ja niin edespäin, mitä +sellaisessa tilaisuudessa yleensä sanotaan -- -- -- Ravintolan +isäntäkin tuli sisään ja onnitteli häntä. Ja hän sai kukkiakin -- +Teiltä ne eivät olleet, herra von Breiteneder -- -- -- Kaikki oli mitä +parhaimmassa kunnossa -- -- -- Miksi siis minun kuplettini olisi siihen +syypää? Sehän on kerrassaan järjetöntä!" + +Breiteneder pysähtyi äkkiä ja tarttui Rebayta olkapäihin. "Minkävuoksi +sitten sanoitte hänelle, että minä olin siellä? -- -- -- Minkävuoksi? +-- -- -- Pyysinhän minä Teitä, ettette sitä hänelle sanoisi?" + +"Antakaa minun olla rauhassa! Minä en sanonut mitään! Hänen äitinsä kai +sen hänelle sanoi!" + +"Ei, ei", sanoi Jedek kohteliaasti ja kumarsi, "minä se olin niin +rohkea, herra von Breiteneder -- minä olin niin rohkea. Kun minä +tiesin, että Te olitte siellä, niin minä sanoin Marialle, että Te +olitte siellä. Ja koska hän sairautensa aikana niin usein kysyi +Teitä, niin minä sanoin hänelle: 'Herra Breiteneder on täällä +-- -- -- hän seisoi lyhdyn luona', sanoin minä hänelle, 'ja näytti +kovasti nauttivan!'" + +"Vai niin?" sanoi Breiteneder. Hänen kurkkuansa kouristi ja hänen +täytyi kääntyä poispäin välttääkseen Jedekin jäykkää katsetta, jolla +tämä häneen tuijotti. Väsyneenä heittäytyi hän eräälle penkille, +jonka luo he olivat saapuneet, ja sulki silmänsä. Hän näki äkkiä +itsensä jälleen puutarhassa istumassa, ja vanhan rouva Ladenbauerin +ääni kaikui hänen korvissaan: "Maria lähetti paljon terveisiä ja +käski kysyä, ettekö tahtoisi tulla seuraamme esityksen päätyttyä?" +Breiteneder muisti, miten hänen yhtäkkiä oli tullut niin hyvä olla, +aivankuin Maria olisi antanut hänelle kaikki anteeksi. Hän joi +viininsä loppuun ja tilasi uutta parempaa. Hän joi niin paljon, että +koko elämä tuntui hänestä paljon kevyemmältä. Hän katseli ja kuunteli +tyytyväisenä seuraavia esityksiä, taputti käsiään niinkuin muutkin, +ja kun esitys oli loppunut, meni hän hyväntuulisena puutarhan ja +salin läpi ravintolan erikoishuoneeseen pyöreän nurkkapöydän luo, +jonka ympärille seurue esityksen jälkeen tavallisesti kokoontui. +Muutamia oli sinne jo saapunutkin: Wiegel-Wagel, Jedek rouvineen +ja eräs rilliniekka herra, jota Breiteneder ei tuntenut -- kaikki +tervehtivät häntä eivätkä ollenkaan olleet erityisesti ihmeissään hänen +saapumisestaan. Äkkiä kuuli hän Marian äänen sanovan takanaan: "Kyllä +minä osaan sinne äiti, tunnenhan minä tien." Breiteneder ei uskaltanut +kääntyä, mutta samassa istuikin Maria jo hänen vieressään ja sanoi: +"Hyvää iltaa, herra Breiteneder -- mitenkä Te voitte?" Samassa hetkessä +muisti Breiteneder myös, että Maria oli aina teititellyt erästä nuorta +miestä, joka kerran aikaisemmin oli ollut hänen rakastajansa. Sitten +söi Maria illallisensa; kaikki oli valmiiksi leikattuna asetettu hänen +eteensä, ja koko seurue oli iloinen ja hilpeä, aivankuin mitään ei +olisi muuttunut. "Se onnistui hyvin", sanoi vanha Ladenbauer. "Nyt +tulee taasen paremmat ajat." Rouva Jedek kertoi, että kaikki olivat +pitäneet Marian ääntä kauniimpana kuin ennen, ja herra Wiegel-Wagel +kohotti lasinsa ja huusi: "Parantuneen malja!" Maria nosti lasinsa +korkealle ilmaan ja kaikki kilistivät hänen kanssaan, Karlekin kosketti +lasillaan Marian lasia. Silloin tuntui Karlesta, aivankuin Maria +olisi tahtonut upottaa kuolleet silmänsä hänen silmiinsä ja kuin +voisi hän katsoa syvälle hänen sieluunsa. Marian velikin oli siellä +hyvin hienosti puettuna ja hän tarjosi Karlelle sikaarin. Mutta Ilka +oli kaikista iloisin; hänen ihailijansa, eräs nuori, paksu mies, +istui vastapäätä häntä ja keskusteli innokkaasti herra Ladenbauerin +kanssa. Rouva Jedek ei ollut riisunut keltaista sadenuttuaan yltään +ja tuijotti erääseen nurkkaan, missä ei ollut mitään nähtävää. Pari +kolme kertaa tuli naapuripöydistä ihmisiä onnittelemaan Mariata; +hän vastasi entisellä hiljaisella tavallaan, aivankuin kaikki asiat +olisivat ennallaan. Äkkiä sanoi Maria Karlelle: "Mutta miksi Te +olette niin ääneti?" Nyt vasta huomasi Karl koko ajan istuneensa +suutansa avaamatta. Mutta nyt muuttuikin hän vilkkaammaksi kuin muut +ja otti osaa keskusteluun; Marialle vain hän ei sanonut sanaakaan. +Rebay kertoi siitä ihanasta ajasta, jolloin hän oli kirjoittanut +kupletteja Matras'elle, esitti erään kolmekymmentaviisi vuotta sitten +valmistamansa ilveilyn näytellen itse tavallaan kaikki osat. Eritoten +herätti hänen esityksensä böömiläisenä soittoniekkana suurta hilpeyttä. +Kello yksi poistuttiin. Rouva Ladenbauer talutti tytärtään. Kaikki +nauroivat ja huusivat -- -- -- se oli aivan kummallista; kukaan ei +pitänyt sitä enää minään ihmeellisenä, että Marialle oli koko maailma +nyt aivan pimeä. Karl käveli hänen vierellään. Äiti kysyi Karlelta +huolettomasti kaikenlaista: Mitenkä kotona jaksettiin, oliko Karlella +ollut hauskaa matkallaan ja Karl kertoi kiireesti kaikenlaisista +asioista, mitä hän matkallaan oli nähnyt, varsinkin kertoi hän +teattereista ja varieteista, joissa hän oli käynyt, ja ihmetteli vain +yhä, miten varmana Maria käveli äitinsä vierellä ja miten rauhallisena +ja iloisena Maria kuunteli häntä. Sitten istuivat he kaikki kahvilassa, +vanhassa, savuisessa huoneessa, joka tähän aikaan oli jo aivan +tyhjä; unkarilaisen Ilkan paksu ystävä kestitsi seuruetta. Ympärillä +vallitsevan melun ja rähinän aikana oli Maria painautunut aivan lähelle +Karlea, niinkuin usein ennenkin, niin että Karl tunsi hänen ruumiinsa +lämmön. Ja äkkiä tunsi hän Marian koskettavan ja silittävän kättään +sanaakaan sanomatta. Karl olisi niin mielellään tahtonut sanoa hänelle +jotain -- jotain herttaista, lohduttavaa -- mutta hän ei voinut +-- -- --. Hän katsoi Mariata sivustapäin ja hänestä tuntui jälleen kuin +Marian silmät katsoisivat häneen; mutta se katse ei ollut ihmisen +katseen kaltainen, vaan siinä oli jotain kamalaa, outoa, josta hän +ei ollut ennen tiennyt -- ja häntä rupesi kauhistuttamaan, aivankuin +hänen vieressään olisi istunut kummitus -- -- -- Marian käsi vapisi +ja hän veti sen hiljaa pois ja kuiskasi: "Miksi sinä pelkäät? Minähän +olen vielä entinen sama Maria." Karl ei taaskaan voinut vastata, vaan +puheli muitten kanssa. Jonkun ajan perästä huusi äkkiä joku: "Mutta +missä on Maria?" Se oli rouva Ladenbauer. Nyt vasta huomasivat kaikki, +että Maria oli kadonnut. "Missä on Maria?" huusivat toisetkin. Muutamat +nousivat ylös, vanha Ladenbauer seisoi kahvilan ovella ja huusi +ulos kadulle: "Maria!" Kaikki olivat kiihtyneitä, yleinen sekasorto +vallitsi. Joku sanoi: "Kuinka saatetaankaan antaa sellaisen olennon +nousta ja poistua yksin?" + +Äkkiä kuului talon pihalta huuto: "Tuokaa kynttilöitä! -- -- -- Tuokaa +lyhtyjä!" Ja joku huusi: "Jesus Maria!" Se oli jälleen vanhan rouva +Ladenbauerin ääni. Kaikki syöksyivät kahvilan pienen kyökin kautta +pihalle. Oli jo ruvennut hämärtämään. Vanhan, yksikerroksisen talon +pihaa ympäröi puukäytävä, eräs mies paitahihasillaan nojasi käsipuuta +vasten pitäen palavaa kynttilää kädessään ja katsoi alas. Kaksi +yöpuvussa olevaa naista ilmestyi hänen taakseen, eräs mies juoksi +narisevia portaita alas. Tämän vain Karl ensin näki. Sitten näki hän +jotain kimaltavaa silmiensä edessä, joku kohotti valkoista pitsihuivia +ja pudotti sen jälleen. Hän kuuli vierellään sanottavan: "Ei siinä enää +mikään auta -- -- -- ei hän siitä enää nouse -- -- -- Hakekaa toki +lääkäri! -- -- -- Missähän ne pelastusyhdistyksenkin toimihenkilöt +ovat? -- -- -- Apua! Apua! -- -- --". Kaikki kuiskailivat keskenään, +muutamat kiiruhtivat kadulle, Karl seurasi tahtomattaan silmillään +erästä olentoa; se oli keltaiseen viittaan puettu pitkä rouva Jedek, +joka epätoivoisena piteli molemmilla käsillään otsaansa ja juoksi pois +eikä enää tullut takaisin -- -- -- Karlen takana tunkeili ihmisiä. +Hänen täytyi työkkiä kyynäspäillään taaksepäin voidakseen estää itsensä +syöksymästä rouva Ladenbauerin päälle, joka makasi polvillaan maassa +pitäen Marian molempia käsiä omissaan, keinutellen niitä edestakaisin +ja huutaen: "Puhu nyt toki, lapseni! -- -- -- puhu, puhu! -- -- --!" +Vihdoinkin tuli joku lyhdyn kanssa, se oli talonmies, ruskeassa +yönutussa, tohvelit jalassa; hän valaisi makaavan kasvoja. Sitten hän +sanoi: "Mikä onnettomuus! Hän on varmaankin pudonnut pää edellä tuohon +kaivon viereen." Karl näki nyt, että Maria makasi kaivon rautakehän +vieressä. Äkkiä sanoi käytävällä seisova paitahihaisillaan oleva mies: +"Minä kuulin jotain kolinaa, siitä ei ole vielä viittäkään minuuttia!" +Kaikki katsoivat häneen ylös, mutta hän vaan kertasi uudelleen: "Siitä +ei ole vielä viittäkään minuuttia, kun minä kuulin kolinaa" -- -- -- +"Mutta mitenkä hän osasi sinne ylös?" kuiskasi joku Karlen takana. +"No, mutta hänhän tunsi talon", vastasi joku toinen; "hän tietystikin +hapuili kyökin läpi, nousi sitten puuportaita ylös, ja hyppäsi sitten +kaiteen yli -- eihän se mitä vaikeaa ollut!" Tällaista kuiskailua +kuuli Karl ympärillään, mutta hän ei tuntenut edes puhuvien ääniä, +vaikka kaikki varmaankin olivat pelkkiä tuttavia; eikä hän kääntynyt +katsomaankaan. Jossakin lähellä kiekui kukko. Karlesta tuntui kaikki +unennäöltä. Talonmies asetti lyhdyn kaivon kehykselle; äiti huusi: +"Eikö lääkäri jo kohta tule?" Vanha Ladenbauer nosti Marian pään, niin +että lyhdyn valo valaisi suoraan tämän kasvoja. Karl näki nyt aivan +selvästi, miten sieramet ja huulet liikkuivat ja miten hänen kuolleet +silmänsä tuijottivat häneen juuri samalla tavalla kuin aikaisemmin. +Hän näki myöskin, että se paikka maasta, josta Marian pää oli nostettu +ylös, oli punainen ja märkä. Hän huudahti: "Maria! Maria!" Mutta kukaan +ei kuullut häntä, ei edes hän itsekään. Käytävällä oleva mies seisoi +yhä paikallaan nojaten kaiteeseen, ja molemmat naiset hänen vieressään, +aivankuin he olisivat olleet katsomassa jotain esitystä. Kynttilä oli +sammunut. Sinipunainen aamuhämärä peitti ilman. Rouva Ladenbauer oli +käärinyt Marian pään valkoiseen pitsihuiviin; Karl seisoi liikahtamatta +ja tuijotti alas. Yht'äkkiä valkeni. Hän näki, että Marian kasvot +olivat aivan rauhalliset eikä mikään muu liikkunut kuin veripisarat, +jotka tukasta otsalta valuivat hiljaa poskille ja kaulaa myöten alas +märälle kivitykselle; ja hän tiesi nyt, että Maria oli kuollut -- -- -- + +Karl aukaisi silmänsä, aivankuin pahaa unta pois karkoittaakseen. Hän +istui yksin tien vieressä olevalla penkillä, ja hän näki kapellimestari +Rebayn ja hupsun Jedekin kiiruhtavan samaa tietä alas, jota he kaikki +yhdessä olivat tulleet ylös. Molemmat näyttivät puhelevan kiivaasti +keskenään, huitoen käsillään ja suuria liikkeitä tehden, Jedekin +kävelykeppi kuvastui taivaanrantaa vasten kuin hieno viiva; he kulkivat +yhä kiivaammin kevyen pölypilven heitä ympäröidessä, mutta sanat +haihtuivat tuuleen. Koko maisema oli hohtavan valoisa ja alhaalla +laaksossa sydänpäivän helteessä liikehti ja väikkyi kaupunki. + + + + +Gabriel vainaa. + + +Irene tanssi Ferdinandin ohitse erään herran kanssa, jota Ferdinand +ei tuntenut, nyökäytti päätään aivan hiljaa ja hymyili. Ferdinand +Neumann kumarsi syvempään, kuin hänen tapansa oli. Irenekin on +näemmä täällä, ajatteli hän ihmeissään ja tunsi itsensä yhtäkkiä +entistään vapaammaksi. Jos Irene kerran saattoi jo neljän viikon +perästä Gabrielin kuoleman jälkeen liidellä valkoisessa puvussa +jonkun tuntemattoman herran kanssa valaistussa salissa, niin ei +hänenkään, Ferdinandin, enää tarvinnut olla tunnon tuskissa tähän +remuavaan huvitilaisuuteen tulostaan. Tänä iltana oli Ferdinand ensi +kertaa neljän viikon hiljaisen eristäytymisen jälkeen tuntenut halua +tavata jälleen ihmisiä. Vanhempiensa odottamattomaksi iloksi, jotka +tuskin osasivat käsittää poikansa syvää surua sangen vieraan tuttavan +kuoleman johdosta, oli Ferdinand ilmestynyt illalliselle hännystakkiin +puettuna ja ilmoittanut menevänsä juristien tanssiaisiin ja pian oli +hän poistunut hyvillään siitä, että oli tuottanut kunnon vanhemmilleen +pienen ilon ilman erikoista vaivaa. + +Ajurissa ajaessaan Sofiansaleja kohti tuli hänen jälleen vähän paha +olla. Hän muisteli sitä yötä, jona hän Vilhelmiinan akkunasta oli +nähnyt erään olennon kävelevän edes takaisin kaupunginpuiston aidan +vierustaa; muisti aamun, jona hän vielä vuoteessa maatessaan, oli +nähnyt sanomalehdessä uutisen Gabrielin itsemurhasta, muisti sen +hetken, jolloin Vilhelmiina oli antanut hänelle luettavaksi sen +järkyttävän kirjeen, jossa Gabriel heitti viimeiset jäähyväiset tälle +moitteen sanaa sanomatta. Vielä portaita ylös noustessaan ja itse +salissakin musiikin soidessa oli hän yhä alakuloinen; vasta Irenen +nähtyään tuli hän iloisemmaksi. + +Ferdinand oli jo tuntenut Irenen muutamia vuosia, suurempaa huomiota +häneen kiinnittämättä, ja yhtä vähän kuin perheen muillekaan tuttaville +oli Irenen mieltymys Gabrieliin Ferdinandillekaan mikään salaisuus. +Kun Ferdinand pari päivää ennen joulua oli käymässä Irenen vanhempien +luona, oli Irene laulanut miellyttävällä tummalla äänellään pari +laulua. Gabriel oli häntä säestänyt, ja Ferdinand muisti selvään +itsekseen ihmetelleensä: Miksi tuo kunnon poika ei mene naimisiin tuon +herttaisen, koruttoman tytön kanssa, vaan juoksentelee tuon suurellisen +Vilhelmiinan perässä, joka hänet varmaankin pian pettää? Ferdinand ei +tosin sinä päivänä voinut aavistaa että kohtalo oli valinnut juuri +hänet tämän ennustuksen toteuttajaksi. Mutta mitä hänen todelliseen +syyllisyyteensä Gabrielin kuolemaan nähden tulee, niin oli Anastasius +Treuenhof, kaikkien maallisten ja jumalallisten asioitten ymmärtäjä, +heti selittänyt, että Ferdinand ei ollut tässä asiassa edustanut +omaa yksilöllistä itseään, vaan yleistä periaatetta, minkä vuoksi +hänellä kyllä saattoi olla aihetta lievään kaihomielisyyteen, mutta +ei mihinkään vakavaan katumukseen. Siitä huolimatta oli Ferdinandista +tuntunut tuskalliselta, kun Vilhelmiina heidän seistessään Gabrielin +haudalla, jolla kuihtuvat hautaseppeleet vielä makasivat, yhtäkkiä +oli sanonut hänelle, jonka poskella vielä kuumat kyyneleet kierivät, +äänenpainolla, jonka Ferdinand niin hyvin tunsi näyttämöltä: "Niin, +sinä heittiö, saat sitä nyt itkeä." Tuntia myöhemmin vannoi Vilhelmiina +kuitenkin, että hän olisi Ferdinandin tähden uhrannut paremmankin kuin +Gabrielin, ja viime aikoina näytti Ferdinandista usein siltä kuin olisi +Vilhelmiina yksinkertaisesti unohtanut kaiken surullisen, mitä oli +tapahtunut. Treuenhof osasi selittää tämänkin kummallisen asian siten, +että naiset luonnon alkuvoimia lähempänä olevina kuin miehet alunpitäin +olivat luodut rauhallisesti mukaantumaan välttämättömyyteen. + +Irene tanssi toisen kerran Ferdinandin ohitse ja hymyili jälleen. Mutta +hänen hymyilynsä oli nyt toisellainen kuin ensi kerralla; kiehtovampi, +tervehtivämpi ja hänen katseensa seurasi Ferdinandia liidellessään +jälleen eteenpäin ja kadotessaan tanssittajansa kanssa ihmisjoukkoon. +Valssin loputtua käveli Ferdinand ympäri salia tuumien itsekseen, +mikä hänet oli oikeastaan tänne houkutellut, ja oliko vaivan arvoista +antaa tällaisen ala-arvoisen hälisevän tanssi-illatsun häiritä hänen +elämänsä ylevää surumielisyyttä, joka viime aikoina Vilhelmiinan +seurassa intohimon hetkinä sai synkän ihanuuden hohteen. Ja hän sai +äkkiä halun lähteä pois, ei ainoastaan tanssiaisista, vaan lähimmässä +tulevaisuudessa, ehken jo huomenna koko kaupungista ja matkustaa +etelään Sisiliaan tai Egyptiin. Hänen siinä juuri tuumiessaan, +sanoisiko hän ennen lähtöänsä jäähyväiset Vilhelmiinalle -- seisoi +Irene äkkiä hänen edessään. Irene nyökäytti kevyesti päätään vastaten +Ferdinandin tervehdykseen; Ferdinand tarjosi hänelle käsivartensa ja +vei hänet tungoksen läpi salista johtavia mataloita portaita myöten +tanssisalin ympäri kiertävälle katetuilla pöydillä varustetulle +leveälle käytävälle. Musiikki alkoi soittaa ja ensimäisten sävelten +kaikuessa sanoi Irene hiljaa: "Hän on kuollut -- ja me molemmat olemme +nyt täällä." Ferdinand pelästyi hieman, kiiruhti tahtomattaan kulkuaan +ja huomautti vihdoin: "Tänään olen ensi kertaa sen jälkeen suuremmassa +seurassa." + +"Minä olen tänään jo kolmatta kertaa huveissa", vastasi Irene +kirkkaalla äänellä. "Kerran olin teatterissa ja toisen kerran eräässä +iltamassa." + +"Oliko hauskaa?" kysyi Ferdinand. + +"En tiedä. Joku soitti pianoa, joku toinen esitti hullunkurisia +juttuja, ja sitten tanssittiin." + +"Niin, se on aina samallaista", huomautti Ferdinand. He seisoivat +erään oven edessä. "Minut on pyydetty katrilliin", sanoi Irene, +"mutta minä en halua sitä tanssia. Paetaan me parvelle." Ferdinand +vei Irenen kapeaa, kylmää kiertoporrasta myöten ylös. Hän näki hienoa +ihojauhoa Irenen olkapäillä. Hänen musta tukkansa riippui raskaana +solmuna syvällä niskassa. Hänen kätensä lepäsi kevyesti Ferdinandin +käsivarrella. Parven ovi oli auki, ensimäisessä aitiossa istui viinuri, +joka heti nousi ylös. + +"Tahdon juoda lasin samppanjaa", sanoi Irene. + +Ohoh! ajatteli Ferdinand -- oliko tuo nainen mielenkiintoisempi kuin +mitä luulin? Vai teeskentelikö hän? + +Ferdinand tilasi viiniä ja laittoi Irenelle istuimen siten, ettei häntä +voinut alhaalta nähdä. + +"Tehän olitte hänen ystävänsä?" sanoi Irene katsoen Ferdinandia suoraan +silmiin. + +"Hänen ystävänsäkö? Niin ei oikeastaan voi sanoa. Kaikessa tapauksessa +oli meidän suhteemme viime vuosina hyvin höllä." Ja hän ajatteli: +Kuinka kummallisesti hän katsoo minua. Aavistaakohan häh, että minä +-- -- -- Hän jatkoi kuitenkin: "Noin viisi tai kuusi vuotta sitten +kuuntelimme me yhtaikaa muutamia luentoja yliopistossa. Me opiskelimme +molemmat nimittäin lakitiedettä, -- joutessamme. Ja noin kolme vuotta +sitten, syksyllä, teimme me yhdessä polkupyörämatkan Innsbruckista, +jossa me aivan sattumalta tapasimme toisemme. Matkamme kävi Brennerin +yli. Veronassa erosimme taasen. Minä matkustin kotiani, hän Roomaan." + +Irene nyökkäsi ehtimiseen, aivankuin hän kuulisi pelkästään tuttuja +asioita. Ferdinand jatkoi: "Roomassa kirjoitti hän ensimäisen +kappaleensa, taikka paremminkin ensimäisen, mikä esitettiin." + +"Niin", sanoi Irene. + +"Hänellä ei ollut paljon onnea", huomautti Ferdinand. Samppanjapullo +seisoi pöydällä. Ferdinand täytti lasit. He kilistelivät lasejaan, +ja juodessaan katsoivat he vakavina toistensa silmiin, aivankuin he +olisivat juoneet ensimäisen lasin vainajan muistoksi. Sitten laski +Irene lasinsa pöydälle ja sanoi rauhallisesti: "Hän tappoi itsensä sen +Bischofin tähden." + +"Niin väitetään", vastasi Ferdinand koruttomasti ja tunsi +tyytyväisyyttä siitä, ettei hän pienimmälläkään ilmeellä ilmaissut +itseänsä. + +Katrillin johtosäveleet kaikuivat niin voimakkaasti, että +samppanjalasit hiljaa tärisivät. + +"Tunnetteko Te neiti Bischofin persoonallisesti?" kysyi Irene. + +"Kyllä", vastasi Ferdinand. Hän ei siis aavista mitään, ajatteli +Ferdinand. Jos hän sen aavistaisi, niin ei hän varmaankaan joisi +kanssani samppanjaa täällä ylhäällä. Taikka ehken hän juuri sentähden +-- -- --? + +"Minä näin neiti Bischofin äskettäin Medeana", sanoi Irene. "Menin +aivan hänen tähtensä teatteriin. Gabrielin kappaleen ensi-illan jälkeen +viime vuonna en ole häntä lavalla nähnyt. Silloin kai heidän suhteensa +alkoi?" + +Ferdinand kohautti olkapäitään, hän ei tiennyt mitään. Hän vain +vahvisti: "Neiti Bischof on suuri taiteilijatar." + +"Se on kyllä mahdollista", vastasi Irene, "mutta minä en luule, että +hänellä senvuoksi on oikeutta -- -- --" + +"Mitä oikeutta?" kysyi Ferdinand täyttäessään lasit uudelleen. + +"Oikeus syöstä ihminen kuolemaan", lopetti Irene katsoen ilmaan. + +"Mutta, neitiseni", sanoi Ferdinand varovaisesti, "tässä on +kovin vaikea ratkaista, missä toiselta puolen oikeus ja toiselta +vastuunalaisuus alkaa. Ja kun ei tunne kaikkia asian haaroja, niin +kuinka voi silloin -- -- -- Neiti Bischof kuuluu jokatapauksessa +sellaisiin ihmisiin, jotka, miten minä sen nyt sanoisinkaan, ovat +lähempää sukua alkuhenkien kanssa kuin me muut ihmiset, ja sellaisia +olentoja ei nähtävästi saa mitata samalla mittapuulla kuin meikäläisiä." + +Irene oli laskenut pienen vanhanaikaisen norsunluisen viuhkansa +pöydälle, mutta otti sen siitä nyt jälleen vilvoitellen sillä poskiaan +ja otsaansa. Sitten joi hän lasinsa yhdellä siemauksella pohjaan ja +sanoi: "Hänen uskottomuutensa Gabrielia kohtaan -- no niin, sen voi +ehkä ymmärtää. Mutta miksikä hän ei ollut suora Gabrielille? Miksikä +hän ei sanonut hänelle suoraan; kaikki on lopussa. Rakastan toista, +erotkaamme. Se olisi kyllä kovasti koskenut Gabrieliin, mutta kuolemaan +se ei olisi häntä vienyt." + +"Kukapa sen tietää", sanoi Ferdinand hitaasti. + +"Aivan varmasti ei", vastasi Irene ankarasti. "Inho se hänet kuolemaan +vei. Inho. Kun hänen täytyi ajatella: samat sanat, joita minä tänään +kuulin, samat hellyyden osoitukset, joita minä tänään sain -- -- --" +Irenen ruumis vavahteli, katse liiteli kaiteen yli saliin ja hän +vaikeni. + +Ferdinand katsoi häntä, eikä ymmärtänyt kuinka kukaan ihminen +maanpäällä saattoi tappaa itsensä Vilhelmiinan tähden, jos tällainen +tyttö häntä rakasti. Hän epäili myös tällä hetkellä enemmän kuin +koskaan ennen Gabrielin taiteellisia lahjoja. Tosin muisti hän hyvin +huonosti sen Gabrielin kappaleen, jossa Vilhelmiina edellisenä talvena +oli näytellyt pääosaa ja kappaleen epäonnistumisen johdosta, aivankuin +korvaukseksi ruvennut Gabrielin rakastajattareksi. Irene sanoi nyt +hyvin hiljaa katse pois käännettynä: "Te ette siis seurustellut +Gabrielin kanssa viime vuosina?" + +"Hyvin vähän", vastasi Ferdinand. "Vasta viime syksynä satuimme taas +muutamia kertoja yhteen. Tapasin hänet kerran sattumalta Ringillä. +[Kaupungin keskustaa kiertävä valtakatu Wienissä. Suomentajan muist.] +Hän oli juuri neiti Bischofin seurassa, ja kaikki kolme söimme sitten +yhdessä illallista kansanpuistossa. Se oli hyvin hauska ilta. Silloin +saattoi vielä istua ulkona, vaikka olikin jo lokakuun loppu. Sen +illan jälkeen olimme vielä pari kertaa yhdessä -- kerran -- tai pari +itsensä neiti Bischofin luona. Niin, näyttipä melkein siltä kuin olisi +taas pitkästä aikaa löydetty toisemme. Mutta siitä ei tullut mitään". +Ferdinand katsoi Irenen ohi ja hymyili. + +"Minä tahdon Teille kertoa nyt jotakin", sanoi Irene "Minulla oli +aikomus mennä tapaamaan neiti Bischofia." + +"Kuinka?" huusi Ferdinand ja katsoi Irenen otsaa, joka oli hyvin +valkoinen ja korkeampi kuin tytöillä tavallisesti. + +Katrilli oli päättynyt ja soitto taukosi. Alhaalta kuului äänten +hälinää. Muutamia turhanpäiväisiä sanoja kaikui selvemmin ylös, +aivankuin niillä olisi ollut suurempi voima ponnahtaa irti toisista +sanoista. + +"Minä olin sen jo aivan varmasti päättänyt", sanoi Irene +leikitellessään norsunluisella viuhkallansa. "Mutta -- ajatelkaas +kuinka lapsellista: viime hetkessä rohkeuteni aina petti." + +"Minkävuoksi Te tahdoitte häntä tavata?" kysyi Ferdinand. + +"Minkävuoksiko? Sehän on hyvin yksinkertaista. Tahdoin nähdä hänet +kasvoista kasvoihin, kuulla hänen ääntään, tahdoin tietää, miten +hän tavallisessa elämässään puhuu ja liikkuu ja kysyä häneltä +kaikenlaisia jokapäiväisiä asioita. Ettekö sitä ymmärrä?" lisäsi +hän äkkiä kiivaasti, nauroi lyhyesti, otti siemauksen lasistaan ja +jatkoi. "Onhan mielenkiintoista oppia tuntemaan, minkälaisia nuo +naiset oikeastaan ovat, nuo salaperäiset, joita täytyy mitata toisella +mittapuulla, niinkuin Te sanoitte, nuo, joiden tähden kunnon ihmiset +surmaavat itsensä ja jotka jo kolmen päivän perästä jälleen esiintyvät +näyttämöllä, niin ihanina ja suurina kuin ei mitään olisi tapahtunut." + +Kaksi herraa meni heidän ohitsensa, he seisahtuivat, kääntyivät jälleen +takaisin ja tuijottivat Ireneen. + +Ferdinandia suututti ja hän päätti mennä vaatimaan noita kahta herraa +kaksintaisteluun, jos heidän hävyttömyytensä vielä sekunninkaan +jatkuisi. Hän näki itsensä jo nimikortteja vaihtamassa, todistajia +vastaanottamassa, aamuhämärissä ajamassa Praterin halki [suuri, +kuuluisa puisto Wienissä], rintaan ammuttuna maahan vajoomassa ja +lopuksi Vilhelmiinan seisomassa hänen haudallaan jonkun ilveilijän +kanssa. Mutta ennenkuin hänen noille herroille sallimansa sekunti oli +kulunut, herkesivät he tuijottamasta ja menivät pois. Ja Ferdinand +kuuli jälleen Irenen äänen: "Nyt minulla olisi rohkeutta", sanoi hän +kummallisesti, melkein epätoivoisesti hymyillen. + +"Rohkeutta, mihin?" kysyi Ferdinand. + +"Rohkeutta mennä neiti Bischofin luo", + +"Mennä neiti Bischofin luo -- -- nytkö --?" + +"Niin, nyt juuri. Mitäs siihen sanotte?" Irene keinutti olkapäitään +soiton tahdin mukaan. + +"Vai menemmekö valssia tanssimaan?" + +"Se on ainakin lähempänä", arveli Ferdinand. + +"Eikö se ole kummallista", sanoi Irene silmät iloisina. "Onko mikään +muuttunut siitä lähtien, kun tulimme tähän aitioon istumaan ja +samppanjaa juomaan? Ei mikään. Ei kerrassaan mikään. Ja äkkiä tuntuu +kuitenkin siltä kuin ei kuolema olisikaan ollenkaan niin kauheaa kuin +miksi sitä tavallisesti kuvitellaan. Katsokaahan; minä voisin nyt ilman +mitään muuta hypätä tuon kaiteen yli -- tahi jostakin tornista alas. +Se ei tunnu minusta miltään. Leikillä sen tekisin. Ja miten hyviksi +ystäviksi me olemme tulleet! Mutta siitä saatte kiittää Gabrielia." + +"Enhän ole koskaan kuvitellutkaan, -- -- --" sanoi Ferdinand +kohteliaasti hymyillen ja huomasi, että hänen sydämensä hieman tykytti. + +Irenen silmät eivät enää olleet iloiset, ne olivat suuret, mustat +ja vakavat. "Tiedättekö, kuinka minä olin kaiken ajatellut", sanoi +hän Ferdinandia kuulematta. "Tahdoin esitellä itseni alkavana +taiteilijattarena tai yksinkertaisesti vain kiihkeänä ihailijana. Jo +kauvan olen ikävöinyt -- -- -- jo kauvan olen halunnut -- -- -- tuohon +tapaan tahdoin alkaa. Hehän ovat kaikki hyvin turhamaisia nuo naiset, +eikö niin?" + +"Se kuuluu ammattiin", vastasi Ferdinand. + +"Ah, minä olisin imarrellut häntä niin, että hän olisi siitä kovin +ihastunut ja varmaankin kutsunut minut uudelleen luokseen -- -- -- +Ja minä olisin mennytkin, hyvin usein ja meistä olisi tullut hyvät +tuttavat, ihan ystävättäret; kunnes minä sitten eräänä päivänä +-- -- -- niin -- kunnes minä jonakin hetkenä olisin huutanut hänelle +vasten kasvoja: 'Tiedättekö Te, mitä Te olette tehnyt -- -- -- +Tiedättekö Te, mikä Te olette? Murhaaja! Niin, murhaaja Te olette, +neiti Bischof'." + +Ferdinand katsoi häntä ihmetyksellä ja ajatteli jälleen: Mikä houkkio +se Gabriel olikaan. + +Katrilli oli päättynyt, alhaalta kuului surinaa ja hälinää, mutta +kaikki tuntui tulevan etäämpää kuin ennen. Kaksi paria käveli ohitse, +he istuutuivat seinän vieressä olevaan läheiseen pöytään, juttelivat +ja nauroivat hyvin äänekkäästi. Sitten alkoi soitto jälleen; sävelet +kaikuivat huoneessa. + +"Ja jos minä nyt menisin hänen luokseen?" sanoi Irene. + +"Nytkö?" + +"Luuletteko, että hän ottaisi minut vastaan?" + +"Olisihan se vähän erikoinen vierailuaika", sanoi Ferdinand hymyillen. + +"Nyt on vielä puoliyöhön pitkä aika ja hänhän on tänä iltana näytellyt." + +"Tiedättekö sen?" + +"Mitäs ihmeellistä siinä on, onhan se sanomalehdessä. Hän on kai juuri +nyt ehtinyt kotiinsa. Eikö se olisi maailman yksinkertaisin asia? +Ensin lähetetään nimikortti ja sitten kerrotaan joku juttu tai aivan +yksinkertaisesti koko totuus. Niin. Tulen juuri eräistä tanssiaisista, +haluni tutustua Teihin oli voittamaton, vain kerran tahdoin suudella +jumalallista kättänne -- -- ja niin edespäin. -- Sillä aikaa odottavat +vaunut alhaalla ja ennenkuin pitkä väliaika on loppunut olemme jälleen +täällä. Eikä kukaan ole sitä huomannut." + +"Jos Te nyt todellakin aijotte sinne mennä, neiti", sanoi Ferdinand, +"niin sallinette minun tulla mukaan." + +Irene katsoi häntä. Ferdinand näytti päättäväiseltä ja kiihoittuneelta. +"Ettehän toki luule, että minä todellakin -- -- --" + +"Mutta tornista hyppäämiseen, neitiseni, siihen Teillä kyllä olisi +rohkeutta? -- -- --" + +Irene katsoi hänen silmiinsä ja äkkiä nousi hän ylös. "No sitten +lähdetään heti", sanoi hän ja hänen otsallaan välähti tumma varjo. + +Ferdinand kutsui viinurin, maksoi, tarjosi Irenelle käsivartensa ja +vei hänet kaksi kerrosta alempana olevaan etuhalliin. Siellä auttoi +hän Irenen päälle kirkkaanharmaan vaipan, jonka kauluksen Irene nosti +ylös ja verhosi päänsä pitsiliinalla. Sanaakaan sanomatta astuivat he +molemmat ulos. He nousivat ajuriin ja äänettömästi vierivät vaunut +lumisia katuja myöten päämääräänsä kohden. + +Ferdinand katsoi joskus Ireneä sivustapäin. Hän istui liikkumatonna, ja +hänen peitetyistä kasvoistaan tuijottivat silmät pimeään. Kun vaunut +muutaman minuutin jälkeen pysähtyivät puistokadun varrella olevan +talon eteen, odotti Irene siksi kunnes Ferdinand oli soittanut ja +ovi avattu. Vasta sitten nousi hän vaunuista ja molemmat astuivat he +hitaasti portaita ylös. Ferdinand heräsi kuin unesta nähdessään tutun +kamarineitsyen seisovan edessään ja katsovan heitä ihmeissään. + +"Olkaa hyvä ja kysykää neidiltä", sanoi Ferdinand, "tahtooko hän olla +niin ystävällinen ja ottaa meidät vastaan." + +Tyttö hymyili tyhmästi ja vei heidät salonkiin. Kattolampun valot +loistivat, ja Ferdinand näki Irenen ja itsensä liitelevän kuin kaksi +vierasta ihmistä venetsialaisessa peilissä, joka riippui mustan, +loistavan flyygelin yläpuolella. Äkkiä iski häneen eräs ajatus. Mitä, +jos Irene olikin tuotattanut tänne itsensä murhatakseen Vilhelmiinan? +Mutta se ajatus haihtui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin; mutta +joka tapauksessa näytti hänestä tuo nuori tyttö hänen vieressään +seisoessaan ja pitsiliinan hitaasti hänen päänsä päältä valuessa aivan +muuttuneelta, aivankuin vieraalta olennolta, jonka ääntä hän ei edes +tuntenut. + +Eräs ovi aukeni ja Vilhelmiina ilmestyi puettuna sileään samettiseen +kotipukuun, joka jätti kaulan avoimeksi. Hän ojensi Ferdinandille +kätensä ja katsoi häntä ja Ireneä pikemmin iloisena kuin hämmästyneenä. +Ferdinand koetti selittää heidän yöllistä vierailuaan leikillisin +sanoin. Hän kertoi, kuinka Irene tanssin aikana ei ollut puhunut +mistään muusta kuin ihailustaan neiti Bischofia kohtaan, ja kuinka hän, +Ferdinand, jonkunlaisen laskiaistunnelman vallassa oli tarjoutunut +tänä yöllisenä hetkenä saattamaan Irene neitiä ihailemansa taloon -- +silläkin uhalla, että molemmat tulisivat tuotapikaa toimitetuiksi +portaita alas. + +"Mitä te hulluttelette", vastasi Vilhelmiina, "minä olen päinvastoin +hyvin ihastunut tästä vierailusta", ja hän ojensi kätensä Irenelle. +"Minun täytyy vain pyytää Teidän seuraanne illallista syödessäni, tulen +nimittäin juuri teatterista." He siirtyivät viereiseen huoneeseen, +jossa vihertävän kristalliruunun kolme himmeätä hehkulamppua valaisi +ainoastaan puoleksi katetun pöydän. Sillä aikaa kun Ferdinand riisui +turkkinsa ja heitti sen sohvalle, auttoi Vilhelmiina itse päällysviitan +Irenen olkapäiltä ja ripusti sen tuolin selkänojalle. Senjälkeen +otti hän laseja kaapista, täytti ne valkoisella viinillä, asetti ne +Ferdinandin ja Irenen eteen ja vasta sitten istuutui hän itse syömään, +otti rauhallisena lautaselleen palan kylmää lihaa, leikkasi sen, sanoi +"suvaitsetteko" ja alkoi syödä. Vähän väliä hymyili hän aivankuin +ajatuksissaan hyväntahtoisesti Irenelle ja Ferdinandille. + +Vilhelmiinan mielestä on tämä tietysti aivan luonnollista, ajatteli +Ferdinand hieman pettyneenä. Ja jos minä olisin tullut vaikka +Kiinan keisarinnan kanssa ja ilmoittaisin hänelle nyt mandariiniksi +nimitykseni, ei sekään häntä ihmetyttäisi. Se on oikeastaan vahinko. +"Sillä naiset, jotka eivät koskaan hämmästy, eivät kuulu kenellekään +kokonaan -- -- --" Tämä oli Treuenhofin lause, joka jotenkin hämärästi +kaikui hänen korvissaan. + +"Oliko tanssiaisissa hauskaa?" kysyi Vilhelmiina. + +Ferdinand kertoi, että sali oli täpötäynnä, enimmäkseen rumia ihmisiä +ja että musiikkikaan ei ollut parasta lajia. Ja tähän tapaan haasteli +hän edelleen. Vilhelmiina katsoi häntä hyväntuulisena ja kääntyi Irenen +puoleen kysyen, oliko hänen kavaljeerinsa hyvä tanssija. + +Irene nyökkäsi ja hymyili. Hänen vastauksensa oli melkein kuulumaton. + +"Tehän näyttelitte tänään 'Feodooraa', neiti Vilhelmiina?" kysyi +Ferdinand estääkseen keskustelua katkeamasta. "Oliko hyvä huone?" + +"Lappu luukulla", vastasi Vilhelmiina. + +Irene sanoi: "Feodoorana en ole Teitä vielä, ikävä kyllä nähnyt, neiti +Bischof. Mutta äskettäin näin Teidät Medeana. Se oli ihanaa." + +"Parahin kiitokseni", vastasi Vilhelmiina. + +Irene lausui Vilhelmiinalle vielä muutamia ihailun sanoja, ja kysyi +sitten hänen lempikappaleitaan ja näytti kuuntelevan hänen vastauksiaan +mielenkiinnolla; vihdoin sukeutui ylimalkainen keskustelu siitä, kuka +on suurempi näyttelijä, sekö, joka eläytyy kokonaan esittämäänsä osaan +vai sekö, joka on osansa herra. Ferdinand mainitsi tunteneensa erään +nuoren komikerin, joka oli itse hänelle kertonut näytelleensä erästä +hyvin hullunkurista osaa isänsä hautauspäivänä vaikuttavammin kuin +milloinkaan ennen. + +"Teilläpä on kauniita ystäviä", huomautti tähän Vilhelmiina ja pisti +appelsiininviipaleen suuhunsa. + +Mitenkä se nyt oikeastaan olikaan? ajatteli Ferdinand. Lieneekö Irene +neiti unohtanut, että hänen piti vasten kasvoja sanoa Vilhelmiinaa +murhaajaksi -- -- --? Ja mahtaako Vilhelmiina enää tietää, että minä +olen vielä hänen rakastajansa, minä, joka keskellä yötä tulen hänen +luokseen erään vieraan, nuoren naisen kanssa -- -- --? + +"Te olette kovin huvitettu teatterista, neiti", huomautti Vilhelmiina, +"oletteko joskus ehken ajatellut itse antautua tälle alalle?" + +Irene pudisti päätään. "Minulla ei ikävä kyllä, ole ollenkaan +taipumusta siihen." + +"Kiittäkää siitä Jumalaa", sanoi Vilhelmiina, "se on kurja ala." + +Ja sillä aikaa, kun hän alkoi kertoa niistä monista ilkeyksistä, joita +taiteilijattarena kaikilta suunnilta sai kärsiä, näki Ferdinand, kuinka +Irene aivankuin jonkun voiman pakottamana tuijotti erääseen oveen, joka +oli raollaan ja jonka takaa loisti sinertävä valo. Ja hän huomasi, +kuinka Irenen tähän saakka liikkumattomat kalpeat kasvot hiljaa +vavahtelivat ja kuinka hänen äänettömät huulensa alkoivat kummallisesti +nytkähdellä. Ja Ferdinandista tuntui siltä kuin näkisi hän Irenen +tuijottavissa silmissä rikoksellisen halun tunkeutua tuohon sinertävään +huoneeseen ja painaa päänsä tyynyyn, jolla Gabrielin pää kerran oli +levännyt. Sitten muisti hän, että Irenen pitempi viipyminen, vaikka se +tähän saakka ehkä olikin voinut jäädä huomaamatta, saattoi aiheuttaa +ikävyyksiä Irenelle ja ehken hänelle itselleenkin; ja hän nousi ylös. + +Irene kääntyi hänen puoleensa aivankuin unesta heräten. Vilhelmiinan +viimeiset sanat kaikuivat vielä ilmassa, mutta kukaan ei niitä kuullut. + +"Meidän on kai jo lähdettävä", sanoi Irene ylös nousten. + +"Minä valitan kovasti," sanoi Vilhelmiina, "että minä en kauvempaa saa +nauttia seurastanne." + +Irene katsoi häntä rauhallisen tutkivasti. + +"Mitä katsotte, lapseni?" kysyi Vilhelmiina. + +"On aivan ihmeellistä", sanoi Irene, "miten kovin Te muistutatte +erästä kuvaa, neiti, joka on meillä kotona seinällä. Se esittää erästä +kroatilaista tai slovaakilaista talonpoikaisnaista, joka rukoilee +pyhänkuvaa eräällä lumisella maantiellä." + +Vilhelmiina nyökkäsi miettiväisenä aivankuin hän selvästi muistaisi +sen talvipäivän, jolloin hän oli polvistunut tuon pyhänkuvan eteen +lumisella maantiellä jossain Kroatiassa. Sitten tahtoi hän välttämättä +itse auttaa päällysviitan Irenen päälle, ja saattoi vieraitaan +eteiseen. "Tanssikaa nyt iloisesti edelleen", sanoi hän. "Siinä +tapauksessa nimittäin, että Te todellakin palaatte tanssiaisiin." +Irene tuli kuolonkalpeaksi, mutta hän hymyili. "Tämän herran suhteen +täytyy olla hyvin varovainen", lisäsi Vilhelmiina heittäen Ferdinandiin +silmäyksen, joka nyt ensi kertaa ilmaisi ikäänkuin jonkunlaisen +viittauksen edelliseen yöhön. + +Ferdinand ei vastannut, vaan tunsi kuinka Irene katsoi häntä ja +Vilhelmiinaa samalla synkällä katseella. + +Kamarineitsyt ilmestyi, Vilhelmiina ojensi vielä kerran vierailleen +kätensä toivoen toistekin saavansa nähdä nuoren tytön luonansa ja +hymyili Ferdinandille, aivankuin hän olisi voittanut jonkun ennen +sovitun vedon. + +Kamarineitsyen kynttilä kädessä tietä näyttäessä astuivat Ferdinand +ja Irene äänettöminä portaita alas. Pian suljettiin portti heidän +jälkeensä. Ajuri aukaisi vaunun oven, Irene astui sisään ja Ferdinand +istuutui hänen vierelleen. Hevoset kiitivät eteenpäin hiljaisella +lumella. Eräs katulyhty valaisi äkkiä Irenen kasvot ja Ferdinand näki +hänen tuijottavan itseensä huulet puoleksi avoinna. + +"Te se siis olittekin", sanoi hän hiljaa. Ja Ferdinandista tuntui ääni +ilmaisevan hämmästystä, kauhua ja vihaa. He olivat pimeässä. Jos +hänellä nyt olisi tikari, ajatteli Ferdinand, mahtaisikohan hän työntää +sen minun sydämeeni -- -- --? Vaikka asiata kuinka katsoisi, niin olen +minä jokseenkin viaton. Minä olen vain ollut leikkipallo kohtalon +kädessä -- -- -- Ja hän mietti pitäisikö hänen koettaa selittää +Irenelle asiaa. Ei sen vuoksi, että hän olisi tahtonut puolustaa +itseään, vaan pikemminkin sen vuoksi, että tämä viisas, jalo olento +hyvin ansaitsisi päästä selville koko asian syvimmästä juonesta. + +Äkkiä tunsi hän Irenen syleilevän häntä ja huulillaan tunsi hän Irenen +hurjan, kiihkeän ja ihanan suudelman. Se oli suudelma, jollaista hän ei +vielä milloinkaan muistanut saaneensa, niin tuoksuava ja salaperäinen; +eikä siitä tahtonut tulla loppua. Vasta vaunujen pysähdyttyä erosivat +huulet toisistaan. Ferdinand nousi ja auttoi Ireneä ulos vaunuista. + +"Te ette saa seurata minua", sanoi Irene ankarasti ja samassa oli +hän jo kadonnut etuhalliin. Ferdinand jäi seisomaan ulos. Hän ei +hetkeäkään ajatellut rikkoa Irenen käskyä. Hän tunsi aivan selvästi ja +äkkinäiseksi mielikarvaudekseen, että kaikki oli nyt ohi ja että tätä +suudelmaa ei mitään enää voinut seurata. -- + +Kolme päivää myöhemmin kertoi hän seikkailunsa Anastasius +Treuenhofille, jolta ei tarvinnut mitään salata, sillä vaiteliaisuus +häneen nähden olisi ollut yhtä lapsellista kuin itse Isä Jumalaan +nähden. + +"Sepä vahinko", sanoi Anastasius hetken mietittyään, "ettei +hänestä tullut Teidän rakastajattarenne. Teidän lapsenne olisi +minua huvittanut. Rakkauden lapsia on meillä ihan kylliksi, +välinpitämättömyyden lapsia aivan liian paljon, mutta vihan lapsista on +tuntuva puute. Ja on hyvin mahdollista, että niitten kautta on pelastus +tuleva." + +"Te luulette siis", sanoi Ferdinand -- -- -- + +"No mutta mitä muuta Te kuvittelettekaan?" sanoi Anastasius ankarasti. + +Ferdinand painoi päänsä alas ja vaikeni. + +Hänellä oli muuten makuulippu Triestiin taskussaan, sieltä kävi matka +sitten edelleen Alexandriaan, Kairoon, Assuaniin -- -- -- Kolmen +päivän ajan oli hän jo myöskin ymmärtänyt, että ihmiset voivat kuolla +toivottomasta rakkaudesta -- -- -- toiset ihmiset nimittäin -- -- -- +toiset. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58374 *** diff --git a/58374-8.txt b/58374-8.txt deleted file mode 100644 index fbb0131..0000000 --- a/58374-8.txt +++ /dev/null @@ -1,2636 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Ennustus y.m. novelleja, by Arthur -Schnitzler, Translated by Tellervo Laurila - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Ennustus y.m. novelleja - - -Author: Arthur Schnitzler - - - -Release Date: November 28, 2018 [eBook #58374] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ENNUSTUS Y.M. NOVELLEJA*** - - -E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen - - - -ENNUSTUS Y.M. NOVELLEJA - -Kirj. - -ARTHUR SCHNITZLER - -Suomentanut - -T. L. - - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1913. - - - - -SISÄLLYS: - -Ennustus. -Redegondan päiväkirja. -Uusi laulu. -Gabriel vainaa. - - - - -Ennustus. - - -I. - -Lähellä Bozenia, pienellä kukkulalla, aivan metsän peitossa ja -maantielle näkymättömänä on vapaaherra von Schotteneggen pieni linna. -Eräs ystäväni, joka jo kymmenen vuotta on asunut Meranissa lääkärinä -ja jonka minä syksyllä siellä jälleen tapasin, oli esittänyt minut -vapaaherralle. Vapaaherra von Schottenegg oli silloin viidenkymmenen -vuoden vanha ja harrasti monenlaisia taiteita. Hän sävelteli hieman, -soitti hyvin viulua ja pianoa, eikä piirustanutkaan huonosti. Mutta -vakavimmin oli hän nuoruudessaan harjoittanut näytelmätaidetta. -Kerrottiin, että hän aivan nuorena pari vuotta oli salanimellä -kierrellyt ympäri valtakuntaa näytellen pienillä näyttämöillä. -Isän jatkuva vastustus, lahjattomuus vai huono onniko lie ollut -syynä, joka tapauksessa oli vapaaherra kyllin ajoissa luopunut -tältä uralta ja saattoi vielä ilman pahempaa myöhästymistä antautua -valtion palvelukseen valiten esi-isiensä toimialan, jolla hän sitten -myös useita vuosikymmeniä vaikutti uskollisesti, vaikkakin ilman -innostusta. Mutta hänen heti isänsä kuoltua erotessaan virasta tuskin -neljänkymmenen vuoden vanhana ilmeni, millä rakkaudella hän yhä oli -kiintynyt nuoruutensa taideunelmiin. Hän laitatti Guntschnavuoren -rinteellä olevan huvilansa kuntoon ja kokosi sinne, varsinkin kesällä -ja syksyllä, yhä laajenevan seurapiirin herroja ja naisia, jotka -esittivät kaikenlaisia helppoja näytelmäkappaleita tai eläviä kuvia. -Hänen vaimonsa, joka oli vanhasta tyroolilaisesta porvarisperheestä, -ja jolla ei ollut mitään todellista harrastusta taiteisiin, katseli -viisaana ja mieheensä sydämellisen ystävyyden siteillä kiintyneenä -tämän mielitoimia pienellä ivalla, joka muodostui kuitenkin sitä -hyväntahtoisemmaksi, kuta enemmän vapaaherran mieliteot hankkivat -hänen omalle seuraelämänkaipuulleen tyydytystä. Linnassa vieraileva -seurapiiri ei ehkä ankaran mittakaavan mukaan arvosteltuna ollut -mikään valioseura. Mutta sellaisiakaan vieraita, jotka syntyperänsä ja -kasvatuksensa takia olivat taipuvaisia säätyennakkoluuloihin, ei seuran -kirjavuus loukannut, sillä se oli täysin ymmärrettävä sen taiteen -kannalta, jota täällä harjoitettiin. Sitäpaitsi poisti vapaaherrallisen -perheen nimi ja asema kaikki epäluulot. Monien muitten joukossa, joita -minä en enää muistakaan, tapasin minä linnassa erään nuoren kreivin -Innsbruckista, rakuunaupseerin Rivasta, erään kenraalin rouvineen -ja tyttärineen, operettilaulajattaren Berliinistä, Bozenilaisen -likööritehtailijan kahden poikansa kanssa, parooni Meudoltin, joka -silloin oli juuri palannut maailmanmatkaltaan, erään eläkettä nauttivan -hovinäyttelijän Bückeburgista, leskikreivitär Saiman, joka nuorena -tyttönä oli ollut näyttelijätär, tyttärensä kanssa, ja tanskalaisen -taidemaalari Petersenin. - -Itse linnassa asui vain muutamia vieraita. Toiset asuivat Bozenissa, -toiset taasen eräässä vaatimattomassa majatalossa, joka oli alhaalla -tien risteyksessä ja josta kapeampi tie johti linnaan. Mutta -iltapäivisin oli koko seura tavallisesti kokoontuneena linnaan, ja -silloin pidettiin, usein entisen hovinäyttelijän, toisinaan myös -vapaaherran johdolla, joka itse ei milloinkaan näytellyt, myöhäiseen -yöhön saakka harjoituksia, aluksi nauraen ja leikkiä laskien, mutta -vähitellen yhä vakavammassa hengessä, kunnes näytäntöpäivä oli lähellä, -ja esitys tapahtui ilmasta, mielialasta, valmistuksista, ja kappaleen -sisällöstä riippuen joko metsänreunassa olevalla niityllä linnan -puutarhan takana tai linnan pohjakerroksessa olevassa salissa, jossa -oli kolme suurta kaariakkunaa. - -Kun minä ensi kerran kävin vapaaherran luona, ei minulla ollut muuta -tarkoitusta kuin viettää hauska päivä uudella paikkakunnalla uusien -ihmisten seurassa. Mutta miten se nyt sitten kävikään, kun näin vain -ilman päämäärää ja täysin vapaana kiertelee maailmaa, ja sitäpaitsi -kun iän yhä karttuessa ei ole mitään suhteita, jotka voimakkaammin -vetäisivät kotipuoleen, suostuin minä vapaaherran pyyntöön ja jäin -sinne pitemmäksi aikaa. Päivästä tuli kaksi, kolme ja enemmänkin, ja -niin asuin minä, omaksi ihmeekseni, myöhäiseen syksyyn saakka ylhäällä -linnassa, missä minulle eräässä pienessä tornissa oli valmistettu -hyvin hauska huone, josta oli näköala laaksoon. Tämä minun ensimäinen -oleskeluni Guntschnavuorella on jäävä minulle aina mieluiseksi ja -hyvin rauhalliseksi muistoksi huolimatta iloisesta elämästä siellä ja -kaikesta hälinästä ympärilläni, sillä minä en seurustellut kenenkään -vieraan kanssa muuta kuin sivumennen, ja vietin sitäpaitsi suuren -osan aikaani yksinäisillä metsäkävelyillä vaipuneena ajatuksiin ja -työsuunnitelmiin. Ei sekään seikka, että vapaaherra kohteliaisuudesta -esitytti erään minun kirjoittamani pienen kappaleen, häirinnyt minun -oleskeluani siellä, sillä kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota -siihen, että minä olin tekijä. Pikemminkin muodostui tämä ilta minulle -mitä hauskimmaksi elämykseksi, sillä tämä esitys vihreällä nurmikolla, -vapaan taivaan alla toteutti erään vaatimattoman nuoruuteni unelman -yhtä myöhään kuin odottamattakin. - -Vilkas elämä linnassa laimeni vähitellen, sillä useimpien niitten -herrojen loma, joilla oli toimi, oli loppunut, ja lähistöllä -asuvat tuttavat kävivät vain harvoin linnassa. Nyt vasta tulin -minä läheisempään suhteeseen vapaaherraan ja huomasin hänessä -hämmästyksekseni enemmän itsearvostelukykyä, kuin taiteenharrastajilla -tavallisesti on. Hän oli täysin tietoinen siitä, että se, mitä hänen -linnassaan harjoitettiin, ei ollut muuta kuin korkeampaa lajia -seuranäytelmää. Mutta koska hän ei elämässään ollut voinut päästä -pysyvään ja vakavaan suhteeseen rakastamaansa taiteeseen, niin tyytyi -hän siihen hohteeseen, mikä aivankuin etäisyydestä tullen valaisi -linnan teatteriharrastuksia, ja iloitsi sitäpaitsi siitä, että täällä -ei ollut jälkeäkään nähtävissä siitä moninaisesta kurjuudesta, mikä -ikäänkuin kuuluu ammattimaiseen teatteri-elämään. - -Eräällä kävelyretkellämme kertoi hän ilman vähintäkään -tungettelevaisuutta tuumastaan saada kerran esittää -ulkoilmanäyttämöllään kappale, joka olisi rakennettu silmällä pitäen -rajatonta tilaa ja luonnollista ympäristöä. Tämä huomautus antoi -vauhtia eräälle tuumalle, jota jo kauvan olin mielessäni hautonut, ja -minä lupasin vapaaherralle täyttää hänen toivomuksensa. - -Pian senjälkeen matkustin minä pois. - -Jo seuraavan kevään alussa lähetin minä vapaaherralle ystävällisin -sanoin edellisen syksyn ihanien päivien muistoksi erään kappaleen, -mikä varmaankin vastasi hänen vaatimuksiaan ja toiveitaan. Vapaaherra -vastasi kohta kiittäen ja kutsui minut sydämellisesti seuraavana -syksynä luokseen. Kesän vietin minä vuoristossa ja alkusyksystä kylmän -ilman tultua matkustin Gardajärvelle, ajattelematta ollenkaan sitä, -että olin aivan lähellä vapaaherra von Schotteneggin linnaa. Niin, -minusta tuntuu nyt, että siihen aikaan olin kokonaan unohtanut tuon -pienen linnan harrastuksineen ja touhuineen. Silloin sain minä 8. päivä -syyskuuta vapaaherralta kirjeen, joka oli lähetetty Wienistä jälkeeni. -Hän ihmetteli siinä sitä, etten ollut antanut itsestäni mitään -tietoja, ja ilmoitti, että 9 päivä syyskuuta esitetään minun keväällä -lähettämäni kappale ja että minä en millään muotoa saisi olla silloin -poissa. Vapaaherra vakuutti, että etenkin lapset, jotka näyttelevät -kappaleessa mukana, tuottaisivat minulle erikoista huvia ja että heitä -ei enää mitenkään voinut estää harjoituksen jälkeenkin juoksentelemasta -ympärinsä sievissä puvuissaan ja näyttelemästä kedolla. Pääosaa -- näin -kirjoitti hän edelleen -- tulee näyttelemään hänen sisarenpoikansa -herra Franz von Umprecht, jonka suoritettavaksi osa monien vaiheitten -jälkeen oli joutunut, ja joka -- niinkuin vapaaherra otaksui minun -vielä hyvin muistavan -- edellisenä vuonna avusti vain kaksi kertaa -elävissä kuvissa, mutta joka nyt kuulemma osotti erinomaisia -näyttelijälahjoja. - -Lähdin heti matkalle, tulin illalla Bozeniin ja saavuin -esityspäivänä linnaan, missä vapaaherra ja hänen puolisonsa ottivat -minut ystävällisesti vastaan. Tapasin siellä muitakin tuttavia: -eläkettänauttivan hovinäyttelijän, kreivitär Saiman tyttärineen, herra -von Umprechtin ja hänen kauniin rouvansa; sitäpaitsi metsäherran -neljäntoista vuotiaan tyttären, jonka oli lausuttava proloogi -kappaleessani. Iltapäiväksi odotettiin paljon vieraita ja illan -näytäntöön piti tuleman yli sata katsojaa, ei ainoastaan vapaaherran -persoonallisia tuttavia, vaan myöskin ympäristön asukkaita, joilla -tänään, niinkuin usein ennenkin, oli näytäntöön vapaa pääsy. Sitäpaitsi -oli täksi kerraksi hankittu pieni Bozenilaisista ammattisoittajista -ja muutamista taiteenharrastajista kokoonpantu orkesterikin, jonka -piti soittaa eräs Weberin alkusoitto ja vapaaherran itsensä säveltämä -välisoitto. - -Päivällispöydässä oli mieliala hilpeä, herra von Umprecht näytti -minusta vaan hiljaisemmalta kuin muut. Aluksi en ollut häntä enää -muistaakaan ja minusta näytti, että hän katsoi minua hyvin usein, -joskus ystävällisesti, joskus taasen arasti, kuitenkaan sanomatta -minulle sanaakaan. Vähitellen tuli hänen kasvojensa ilme minulle -tutummaksi, ja äkkiä muistin minä, että hän viime vuonna eräissä -elävissä kuvissa oli istunut munkin puvussa shakkipöytään nojaten. -Kysyin häneltä, muistinko oikein. Hän tuli kysymyksestäni melkein -hämilleen; vapaaherra vastasi hänen puolestaan ja huomautti sitten -hymyillen sisarenpoikansa vasta huomatuista näyttelijälahjoista. Herra -von Umprecht nauroi omituisesti itsekseen, katsoi sitten äkkiä minuun -aivankuin meillä olisi ollut yhteinen salaisuus, mikä minusta tuntui -hyvin omituiselta. Mutta sitten hän taasen vältti minuun katsomasta. - - -II. - -Kohta päivällisen jälkeen olin vetäytynyt huoneeseeni. Seisoin siinä -jälleen avonaisen ikkunan ääressä, niinkuin niin usein viime vuonnakin -olin tehnyt, ja nautin ihanasta näköalasta päivänpaisteiseen laaksoon, -mikä jalkojeni juuressa lepäsi kapeana, mutta etäämpänä vähitellen -leveni, lopuksi kokonaan avautuen, niin että kaupunki kaikkine -ympäristöineen mahtui siihen. - -Vähän ajan perästä koputettiin ovelle. Herra von Umprecht astui sisään, -jäi oven suuhun seisomaan ja sanoi hiukan hämillään: "Pyydän anteeksi, -että häiritsen." Sitten astui hän lähemmäksi ja jatkoi: "Mutta kunhan -olette neljännestunnin ajan minua kuunnellut, niin olen aivan varma -siitä, että pidätte tuloani täysin oikeutettuna." - -Pyysin herra von Umprechtia istumaan, mutta hän ei huomannut sitä, vaan -jatkoi vilkkaasti edelleen: "Minä olen nimittäin mitä ihmeellisimmällä -tavalla joutunut Teille kiitollisuuden velkaan ja tunnen nyt olevani -velvollinen Teitä kiittämään." - -Kun minä luonnollisesti en voinut luulla muuta, kuin että hän -näillä sanoillaan tarkoitti osaansa näytelmäkappaleessani ja kun -hänen sanansa sen vuoksi tuntuivat minusta liian kohteliailta, niin -yritin minä niitä torjua. Mutta herra von Umprecht keskeytti minut -heti: "Te ette voi tietää, mitä minä sanoillani tarkoitan. Saanko -pyytää Teitä minua kuulemaan?" Hän istuutui ikkunalaudalle jalat -ristissä, ja, koettaen näyttää niin rauhalliselta kuin mahdollista, -alkoi hän: "Minä olen nyt tilanomistaja, niinkuin Te ehken tiedätte, -mutta aikaisemmin olin minä upseeri. Ja tuohon aikaan, kymmenen -vuotta sitten -- juuri _tänään_ kymmenen vuotta sitten -- tapahtui -minulle se ihmeellinen seikka, jonka varjo tavallaan minua on tähän -päivään saakka seurannut, mutta joka tänään nyt Teidän kauttanne, -vaikkakin tietämättänne ja tahtomattanne, on saava ratkaisunsa. -Meidän välillämme on nimittäin salaperäinen yhdysside, joka teille -nähtävästi on yhtä selittämätön kuin minullekin; mutta Teidän pitää -ainakin saada tietää sen olemassa-olosta. -- Rykmenttimme oli siihen -aikaan eräällä syrjäisellä puolalaisella paikkakunnalla. Huvituksena -oli, paitsi virkatehtäviä, mitkä eivät suinkaan aina olleet kyllin -rasittavia, ainoastaan juominen ja peluu. Sitäpaitsi oli jokaisella -edessä se mahdollisuus, että pitäisi jäädä vuosikausiksi sinne, ja -kaikki eivät kyenneet tyynellä mielellä kestämään tätä lohdutonta -elämää. Eräs minun parhaista ystävistäni ampui itsensä, kun olimme -siellä kolmatta kuukautta. Ja toinen tovereistani, joka ennen oli -ollut mitä hauskin upseeri, rupesi äkkiä kovasti juomaan, tuli rajuksi -ja pahapäiseksi, melkein mielisairaaksi ja joutui jostakin syystä -rettelöihin erään asianajajan kanssa ja menetti virkansa. Komppaniani -päällikkö oli naimisissa ja tuli, en tiedä syystäkö vai syyttä, niin -mustasukkaiseksi, että hän eräänä päivänä heitti rouvansa ikkunasta -ulos. Rouvalle ei ihme kyllä tullut mitään vahinkoa; mies kuoli -hulluinhuoneessa. Eräs kadeteistamme, joka siihen asti oli ollut hyvin -kiltti, vaikkakin erikoisen typerä nuorukainen, sai yhtäkkiä päähänsä, -että hän ymmärsi filosofiaa, rupesi tutkimaan Kantia ja Hegeliä ja -opetteli pitkiä kappaleita heidän teoksistaan ulkoa, aivan niinkuin -lapset aapista. Minä puolestani taas en tehnyt muuta kuin ikävöitsin, -ja niin hirmuisesti, että minä monena iltana sängyllä levätessäni -pelkäsin tulevani hulluksi. Kasarmimme oli kylän ulkopuolella, jossa -oli korkeintaan kolmekymmentä hajallaan olevaa mökkiä; lähin kaupunki, -jonne viipyi runsaan tunnin ratsastamalla oli likainen, inhottava, -pahalta haiseva ja juutalaisia täynnä. Pakosta täytyi meidän joskus -olla heidän kanssaan tekemisissä -- hotellinomistaja oli juutalainen, -kahvilanisäntä ja suutari samoin. Voitte kai arvata, että me kohtelimme -heitä mahdollisimman loukkaavasti. Me olimme erikoisen ärtyisiä -näitä ihmisiä kohtaan, siitäkin syystä, että eräs prinssi, joka oli -rykmentissämme majurina, tervehti juutalaisia erityisen kohteliaasti, -piloillaanko vai myötätunnosta, sitä en tiedä, ja suosi sitäpaitsi -aivan erikoisen huomattavalla tavalla rykmenttimme lääkäriä, joka -silminnähtävästi oli juutalaista sukuperää. Minä en luonnollisesti -kertoisi tätä Teille, jollei juuri tämä prinssin oikku olisi saattanut -minua yhteen sen ihmisen kanssa, joka oli määrätty vaikuttamaan niin -salaperäisellä tavalla Teidän ja minun väliseen suhteeseen. Se oli eräs -silmänkääntäjä, paloviinajuutalaisen poika läheisestä puolalaisesta -kaupungista. Hän oli ollut nuorena poikana eräässä kaupassa -Lembergissä, sitten tullut Wieniin ja oli joskus oppinut joltakin -muutamia korttitemppuja. Omin päinsä kehitti hän sitten taitoaan -yhä edelleen, opetteli tekemään kaikenlaisia uusia taikatemppuja -ja tuli siinä vähitellen niin taitavaksi, että hän saattoi lähteä -maailmaa kiertämään esiintyen menestyksellä varieteenäyttämöillä ja -yhdistyksissä. Kesällä tuli hän aina kotikaupunkiinsa vanhempiaan -tervehtimään. Hän ei koskaan esiintynyt siellä julkisesti, ja minä näin -hänet ensi kerran kadulla, jolloin hänen ulkonainen ilmestyksensä heti -herätti huomiotani. Hän oli pieni, laiha ja parraton, ja näytti silloin -olevan noin kolmenkymmenen vuoden iässä, ja hän oli puettu vuodenaikaan -nähden naurettavan hienosti: hänellä oli musta pitkätakki, päässä -kiillotettu sylinteri ja hyvin korea liivi; aurinkoisina päivinä oli -hänellä tummat silmälasit nenällään. - -"Eräänä iltana istui meitä viisitoista tai kuusitoista upseeria -illallisen jälkeen Kasinolla pitkän pöydän ympärillä niinkuin -tavallisesti. Yö oli tukahuttavan kuuma ja akkunat olivat -auki. Muutamat tovereistani olivat ruvenneet pelaamaan, toiset -juttelivat akkunaan nojaten, muutamat taasen joivat ja polttivat -ääneti. Silloin astui päivystäjä-korpraali sisään ja ilmoitti -silmänkääntäjän saapuneen. Meitä tämä ensiksi hieman hämmästytti. -Mutta enempää odottamatta astui ilmoitettu ryhdikkäänä sisään ja -lausui hieman mongertaen muutamia selittäviä sanoja, kiittäen siitä -kutsusta, jonka hän oli saanut. Hän kääntyi puhuessaan prinssiin -päin, joka meni hänen luokseen ja puristi -- luonnollisesti meitä -vain kiusatakseen -- hänen kättänsä. Silmänkääntäjä piti sen -aivan luonnollisena asiana ja huomautti aikovansa ensiksi näyttää -muutamia korttitemppuja, jonka jälkeen hän esittäisi magnetismi ja -chiromantia-(kädestäennustus)näytteitä. Hän oli tuskin vielä loppuun -puhunut ennenkuin muutamat herrat, jotka eräässä nurkassa pelasivat -korttia, huomasivat, että heiltä puuttui kaikki kuvalliset lehdet: -mutta silmänkääntäjän viittauksesta lensivät ne avonaisesta ikkunasta -sisään. Seuraavatkin taikatemput, joita hän sitten näytti, olivat -hyvin mielenkiintoisia ja yleensä paljon parempia kuin mitä minä tällä -alalla ennen olin nähnyt. Hänen esittämänsä magneettiset kokeet olivat -minusta vielä merkillisempiä. Pelontuntein katselimme me kaikki, -kuinka filosoofi-kadetti nukkuvana taikurin määräyksiä totellen juoksi -ensin avonaisesta ikkunasta pihalle, kiipesi sitten sileää seinää -myöten katolle asti ja juoksenteli ylhäällä katon reunustaa myöten ja -laskeutui lopuksi pihalle takaisin. Kun hän siinä vielä nukkuvassa -tilassa seisoi alhaalla, sanoi översti taikurille: 'Kuulkaas, jos hän -olisi taittanut niskansa, niin minä vakuutan teille, Te ette olisi -lähtenyt täältä kasarmista elävänä.' Minä en milloinkaan unohda sitä -halveksivaa silmäystä, jolla juutalainen tuohon huomautukseen ääneti -vastasi. Sitten sanoi hän hitaasti: 'herra översti, luenko Teidän -kädestänne, milloin _Te_ lähdette täältä kasarmista, kuolleena tai -elävänä?' En tiedä, miten översti ja me muutkin olisimme vastanneet -tähän rohkeaan kysymykseen toisissa oloissa -- mutta yleinen mieliala -oli silloin jo niin kiihottunut ja jännitetty, että kukaan ei -hämmästynyt, kun översti ojensi kätensä silmänkääntäjälle ja hänen -mongerrustaan matkien sanoi: 'No, lukekaapas.' Tämä kaikki tapahtui -pihalla, ja kadetti seisoi yhä vielä nukkuvana seinää vasten kädet -levällään kuin ristiinnaulittuna. Taikuri tarttui överstin käteen ja -tutki tarkasti sen viivoja. 'No, näetkös mitä, juutalainen?' kysyi -eräs yliluutnantti, joka oli sangen juovuksissa. Taikuri vilkaisi -taakseen ja sanoi vakavasti: 'Taiteilijanimeni on Marco Polo.' Prinssi -laski kätensä juutalaisen olkapäälle ja sanoi: 'Ystävälläni Marco -Pololla on terävät silmät.' -- 'No, mitä Te näette?' kysyi översti -kohteliaammin. 'Pitääkö minun sanoa?' kysyi Marco Polo. 'Emmehän me -voi Teitä pakottaa', sanoi prinssi. 'Puhukaa, puhukaa!' huusi översti. -'Minä olisin mieluummin puhumatta', vastasi Marco Polo. Översti nauroi -ääneensä. 'Suu puhtaaksi vain, ei se niin pahaa liene. Ja jos se -olisikin pahaa, niin eihän sen tarvitse olla totta.' -- 'Se on hyvin -pahaa', sanoi taikuri, 'ja totta se myös on.' Kaikki vaikenivat. 'No?' -kysyi översti. 'Pakkasta Teidän ei enää tarvitse kärsiä', vastasi Marco -Polo. 'Kuinka?' huudahti översti, 'pääseekö meidän rykmenttimme siis -vihdoinkin Rivaan?' -- 'Rykmentistä ei tässä näy mitään herra översti. -Minä näen vain, että syksyllä Te olette kuollut mies.' Översti nauroi, -mutta kaikki muut olivat vaiti; minä vakuutan Teille, että meidän -kaikkien mielestä oli översti siitä hetkestä alkaen merkitty mies. -Äkkiä rupesi joku varsin nauraa hohottamaan, toiset tekivät samoin, ja -nauraen ja hälisten poistuttiin takaisin Kasinoon. 'No', huusi översti, -'minun kohtaloni on nyt siis selvänä. Eikö kukaan muu herroista ole -utelias?' Joku huusi leikillä: 'Ei, me emme tahdo mitään tietää.' Eräs -toinen havaitsi yhtäkkiä, että tällainen kohtalonsa ennustuttaminen oli -uskonnolliselta kannalta hylättävä, ja eräs nuori luutnantti kiivaili, -että Marco Polon kaltaiset ihmiset pitäisi elinajakseen panna lukon -taa. Prinssin näin minä seisovan eräässä nurkassa tupakkaa poltellen -erään vanhemman herran kanssa ja kuulin hänen sanovan: 'Missä ihme -alkaa?' Sillävälin menin minä Marco Polon luo, joka valmistautui -lähtemään ja sanoin hänelle, niin ettei kukaan muu sitä kuullut: -'Ennustakaa minulle.' Hän tarttui konemaisesti minun käteeni. Sitten -hän sanoi: 'Tässä näkee huonosti.' Minä huomasin, että öljylamput -olivat ruvenneet lepattamaan ja että käteni viivat näyttivät vapisevan. -'Tulkaa ulos pihalle, herra luutnantti. Minä ennustan mieluummin kuun -valossa.' Hän piti kädestäni kiinni ja minä seurasin häntä avonaisesta -ovesta ulos." - -"Yht'äkkiä pälkähti kummallinen ajatus päähäni. 'Kuulkaas, Marco Polo', -sanoin minä, 'jos Te ette mitään muuta osaa ennustaa kuin mitä meidän -herra everstillemme sanoitte, niin silloin jätämme mieluummin koko -ennustuksen.' Taikuri päästi ilman muuta käteni irti ja hymyili. 'Herra -luutnanttia pelottaa.' Käännyin nopeasti ympäri nähdäkseni, oliko -kukaan meitä kuullut; mutta me olimme menneet ulos kasarmin portista ja -olimme kaupunkiin vievällä maantiellä." - -"Minä tahtoisin tietää jotain tarkempaa", sanoin minä, "se on haluni. -Sanoja voi aina selittää monella eri tavalla." - -Marco Polo katsahti minuun. "Mitä herra luutnantti oikein tahtoo?... -Nähdäkö ehkä tulevan puolisonsa?" -- - -"Voisitteko sen minulle näyttää?" Marco Polo kohotti olkapäitään. -"Ehken -- -- -- mahdollisesti -- -- --" - -"Mutta siitä minä en välitä", keskeytin minä hänet. "Minä tahtoisin -tietää, mitä tulevaisuudessa, esimerkiksi kymmenen vuoden perästä, on -minulle tapahtuva." - -Marco Polo pudisti päätään. "Sitä minä en voi sanoa -- -- -- mutta minä -voin ehken jotain muuta." -- - -"Mitä?" -- - -"Minä voisin näyttää Teille, herra luutnantti, aivan kuin kuvaelmana -jonkun hetken tulevasta elämästänne." - -Minä en heti ymmärtänyt häntä. "Miten tarkoitatte?" - -"Minä tarkoitan sitä, että minä voin loihtia tällä hetkellä ja tällä -paikalla, missä me nyt seisomme, jonkun määrätyn hetken tulevasta -elämästänne silmienne eteen." -- - -"Kuinka?" -- - -"Herra luutnantin täytyy vain sanoa, minkä hetken." Minä en ymmärtänyt -häntä täydellisesti, mutta minä olin hyvin jännitetty. "Hyvä", sanoin -minä, "jos Te voitte sen tehdä, niin tahdon nähdä, mitä tänään -kymmenen vuoden perästä samalla sekunnilla minulle tapahtuu. -- -- -- -Ymmärrättekö minua, Marco Polo?" - -"Kyllä, herra luutnantti", sanoi Marco Polo ja tuijotti minuun. "Ja -samassa hän oli hävinnyt -- -- -- ja kasarmikin oli poissa, jonka minä -juuri olin nähnyt kimaltelevan kuutamossa -- poissa mökkipahasetkin, -jotka hetki sitten sinne tänne siroteltuina näkyivät kuunvalossa -tasangolla -- ja minä näin itseni, niinkuin usein unessa itsensä näkee --- -- -- näin itseni kymmenen vuotta vanhempana, minulla oli ruskea -täysiparta, otsassa arpi, makaamassa paarilla keskellä erästä niittyä, --- minun vieressäni oli kaunis punatukkainen nainen polvillaan, kädet -silmien edessä, nuori poika ja tyttö sivullani, taustana tumma metsä ja -lähistöllä kaksi metsästäjää soihtuja pidellen -- -- -- Te hämmästytte --- eikö totta, Te hämmästytte?" - -Minä olin tosiaankin hämmästynyt, sillä se, mitä hän nyt minulle -kuvaili oli tarkalleen se kuvaelma, jolla tämän iltainen kappaleeni oli -päättyvä klo 10 ja jossa hän oli näyttelevä kuolevan sankarin osaa. - -"Te epäilette", jatkoi herra von Umprecht, "enkä minä ollenkaan ota -sitä pahakseni. Mutta Teidän epäilyksenne on pian haihtuva." - -Herra von Umprecht pisti kätensä nutun taskuun ja otti sieltä suljetun -kirjekuoren. "Olkaa niin hyvä ja lukekaa, mitä takasivulla on -kirjoitettu." Minä luin ääneen: "Notarion sulkema 4 päivä tammikuuta -1859, avattava 9 päivä syyskuuta 1868." Kirjoituksen alla oli minulle -persoonallisesti hyvin tutun notarion wieniläisen tohtori Artinerin -nimikirjoitus. - -"Nyt on syyskuun 9:s päivä", sanoi herra von Umprecht. "Ja tänään on -myös ummelleen kymmenen vuotta siitä kun minulla oli tuo ihmeellinen -seikkailu Marco Polon kanssa, seikkailu, joka näin nyt ratkeaa saamatta -täyttä selitystään. Sillä vuodesta vuoteen ovat tuon ennustuksen -täyttymysmahdollisuudet vaihdelleet mitä ihmeellisimmällä tavalla -aivankuin jokin oikullinen kohtalo olisi ilveillyt minun kanssani. -Usein näytti ennustus uhkaavan todennäköiseltä, usein se taasen häipyi -olemattomiin, tuli jälleen katkeraksi totuudeksi, hävisi, palasi -uudestaan -- -- -- Mutta suokaa minun palata jälleen kertomukseeni. -Näky ei varmaankaan ollut kestänyt kuin silmänräpäyksen ajan; sillä -kasarmista kuului vielä sama yliluutnantin kovaääninen nauru, jonka -olin kuullut ennen näkyä. Ja edessäni seisoi Marco Polo huulillaan -hymy, josta en voi sanoa, oliko se surullinen vai ivallinen. Hän nosti -hattuaan ja sanoi: 'Hyvää iltaa, herra luutnantti, toivottavasti -Te olette ollut tyytyväinen', sitten hän kääntyi ja meni hitaasti -maantietä myöten kaupunkiin päin. Seuraavana päivänä matkusti hän pois. - -"Ensimäinen ajatukseni kasarmiin päin kulkiessani oli, että kaiken -oli täytynyt olla jonkunlaista henkinäkyä, jonka Marco Polo, -ehken jonkun tuntemattoman olennon avustamana, oli aiheuttanut -jonkunlaisen heijastuksen avulla. Kun minä tulin pihan poikki, -näin minä kauhukseni kadetin yhä vielä seisovan seinää vasten -ristiinnaulitun asennossa. Hänet oli nähtävästi kokonaan unohdettu. -Toiset puhuivat ja kiistelivät sisällä kovasti kiihottuneina. -Minä kosketin kadetin käsivartta, hän havahtui heti, eikä ollut -vähintäkään hämmästynyt, hän vaan ei voinut käsittää sitä kiihkeää -mielentilaa, missä rykmentin kaikki herrat olivat. Minä omasta -puolestani otin heti jonkinlaisella vihamielisyydellä osaa kiihkeään, -mutta onttoon keskusteluun niistä kummallisuuksista, joiden -todistajina me olimme olleet, enkä liene puhunut viisaammin kuin -muutkaan. Äkkiä huusi översti: 'No, hyvät herrat, minä lyön vetoa, -että elän vielä ensi keväänä! Neljäkymmentäviisi yhtä vastaan!' Ja -hän kääntyi erään yliluutnantin puoleen, jolla oli erikoinen maine -pelaajana ja vedonlyöjänä. 'Ettekö suostu?' Vaikka olikin selvää, -että puhuteltu vaikeasti jaksoi vastustaa kiusausta, niin näytti hän -kuitenkin pitävän sopimattomana lyödä vetoa överstin kanssa tämän -omasta kuolemasta, ja hän vaikeni hymyillen. Luultavasti hän sitä -jälestäpäin katui. Sillä jo neljäntoista päivän perästä, suurten -keisarimanööverien toisena päivänä, putosi överstimme hevosen -selästä ja kuoli. Tässä tilaisuudessa huomasimme me kaikki, että -emme muuta olleet odottaneetkaan. Mutta siitä lähtien vasta rupesin -minä ajattelemaan jonkinmoisella levottomuudella tuota yöllistä -ennustusta, josta en ollut kenellekään kummallisesta arkuudesta -kertonut. Vasta joulunaikaan, ollessani lomalla Wienissä, kerroin -minä kaiken eräälle toverilleni Friedrich von Gulantille -- Te -olette hänestä ehken kuullutkin, hän kirjoitteli kauniita runoja -ja kuoli hyvin nuorena -- -- -- No niin, hän se oli, joka minun -kanssani yhdessä teki sen haahmopiirustuksen, minkä löydätte tästä -kirjekuoresta. Hän oli nimittäin sitä mieltä, että tuollaiset -tapaukset eivät saa mennä tieteeltä hukkaan, osottautukootpa ne sitten -oikeiksi tai vääriksi. Hänen kanssansa olin minä tohtori Artinerin -luona, joka sinetöi muistiinpanomme tähän kuoreen. Tähän saakka on -sitä säilytetty notarion kansliassa, ja vasta eilen lähetettiin se -toivomukseni mukaan minulle. Minä tunnustan, että se vakavuus, millä -Gulant asiata käsitteli teki minut aluksi alakuloiseksi, mutta sitten -kun en häntä enää tavannut ja varsinkin hänen pikaisen kuolemansa -jälkeen, rupesi koko juttu minusta tuntumaan naurettavalta. Ennen -kaikkea oli minusta selvä, että kohtaloni oli täydellisesti omassa -kädessäni. Mikään mahti maailmassa ei voinut pakottaa minua makaamaan -paarilla syyskuun 5:tenä päivänä 1868 kello 10 illalla ruskea -täysparta leuvassa; metsä- ja niittymaisemia voin välttää eikä minun -tarvinnut ottaa punatukkaista rouvaa ja saada lapsia. Ainoa, mitä -ehken en voisi välttää oli onnettomuus tai kaksintaistelu, josta -voisi jäädä arpi otsaani. Olin siis toistaiseksi rauhallinen. -- -Vuosi ennustuksen jälkeen menin minä naimisiin neiti von Heimsalin, -nykyisen rouvani, kanssa; pian senjälkeen erosin virastani ja rupesin -maanviljelijäksi. Minä katselin monia pienempiä maatiloja ja -- niin -kummalliselta kun se ehken kuuluukin -- otan tarkoin huomioon, ettei -vaan missään maatilan rajojen sisällä löytynyt mitään samanlaista -paikkaa, mikä olisi voinut muistuttaa tuota uneni (niinkuin minä -näkyä itse tavallisesti kutsuin) nurmikenttää. Minä aijoin juuri -ostaa erään tilan, kun vaimoni sai perinnöksi maatilan Kärntenissä -siihen kuuluvine kauniine metsästysalueiden. Vaeltaessani ensi -kertaa uudella tilallamme saavuin minä eräälle metsän ympäröimälle -ja vähän alankoiselle niittyaukeamalle, joka minusta näytti olevan -eriskummallisen saman näköinen kuin se paikka, jota minun ehken olisi -ollut täysi syy pelätä. Minä vähän säpsähdin. Vaimolleni en ollut koko -ennustuksesta puhunut mitään, hän on niin taikauskoinen, että minä -olisin tunnustuksellani varmaankin myrkyttänyt koko hänen elämänsä -tähän päivään saakka" -- hän naurahti aivankuin helpotuksesta. -- -"Luonnollisesti en voinut kertoa hänelle epäilyksistänikään. Mutta -itseäni minä rauhoitin sillä ajatuksella, että minun ei missään -tapauksessa tarvitse olla tilallani syyskuussa 1868. -- Vuonna 1860 -syntyi minulle poika. Jo hänen ensimäisinä elämän vuosinaan olin minä -huomaavinani yhdennäköisyyttä hänen ja uneni pojan piirteissä; joskus -tuo yhdennäköisyys hävisi, pian se taasen näyttäytyi yhä selvempänä --- ja tänään täytyy minun tunnustaa itselleni, että poikanen, joka -tänä-iltana kello kymmenen aikana on seisova paarini vieressä on -hiuskarvalleen näyssä ilmestyneen pojan näköinen. -- Tytärtä minulla -ei ole. Mutta kolme vuotta sitten kuoli minun vaimoni sisar, joka oli -leski ja joka siihen saakka oli elänyt Amerikassa ja jätti jälkeensä -tytön. Vaimoni pyynnöstä matkustin minä Atlantin yli noutaakseni tytön -huostaamme. Kun minä näin hänet ensi kerran, oli hän minusta aivan -unessa näkemäni tytön näköinen. Ensimäinen ajatukseni oli jättää lapsi -vieraaseen maahan vieraitten ihmisten luo. Karkotin luonnollisesti -heti tuollaisen epähienon päähänpiston mielestäni, ja me otimme lapsen -kotiimme. Minä rauhoituin jälleen täydellisesti huolimatta lasten yhä -selvemmin ilmenevästä yhdennäköisyydestä noitten ennustusnäky-lasten -kanssa, sillä minä uskottelin itselleni, että näkylasten piirteet -olivat minulta ehken voineet vähän unohtua. Sitten elin jonkun aikaa -täydellisesti rauhallisena. Niin, minä olin jo melkein unohtanut tuon -merkillisen illan puolalaisessa kylässä, kunnes noin kaksi vuotta -sitten kohtalo antoi minulle uuden, järkyttävän varoituksen. Minun oli -pitänyt matkustaa pariksi kuukaudeksi pois; kun minä palasin kotiin, -tuli vaimoni minua vastaan tukka punaiseksi värjättynä, ja hänen -yhdennäköisyytensä näkynaisen kanssa, jonka kasvoja minä tosin en -ollut nähnyt, oli mielestäni täydellinen. Havaitsin parhaaksi peittää -säikähdykseni vihan purkaukseen; niin, minä ihan tahallani kiihdyin -yhä enemmän, sillä äkkiä sain minä mielettömän päähänpiston: jos minä -eroaisin vaimostani ja lapsistani, niin silloinhan olisi vaara voitettu -ja minä olisin vetänyt kohtaloa nenästä. Vaimoni itki, murtuneena -lattialle vaipuen, pyysi anteeksi ja selitti minulle syyn tähän -muutokseen. Vuosi sitten, käydessämme Münchenissä, olin minä ollut -erityisen ihastunut erään punatukkaisen naisen kuvaan taidenäyttelyssä, -ja silloin jo oli vaimoni päättänyt sopivan hetken tultua tehdä -itsensä tuon kuvan näköiseksi värjäyttämällä tukkansa punaiseksi. -Minä pyysin häntä luonnollisesti mitä pikimmin laittamaan tukkansa -luonnollisen tumman väriseksi, ja kun se oli tapahtunut, näytti kaikki -jälleen olevan ennallaan. Näinhän selvästi, että minulla oli kohtaloni -hallussani niinkuin ennenkin -- -- -- Eikö kaikkea, mitä tähän saakka -oli tapahtunut voitu selittää luonnollisesti? -- -- -- Eikö tuhansilla -muilla maatiloilla ollut niittyjä, metsää, rouva ja lapsia? -- -- -- Ja -se ainoa, mikä olisi voinut taikauskoisia pelottaa, ei ollut toteutunut --- tähän talveen saakka: nim. tuo arpi, jonka Te nyt kuitenkin näette -otsallani. Minä en ole pelkuri -- sallikaa minun se Teille sanoa: -upseerina ollessani oli minulla kaksi kertaa kaksintaistelu sangen -vaarallisilla ehdoilla -- sekä kahdeksan vuotta sitten, kohta häitteni -jälkeen kun jo olin ottanut eron virastani. Mutta kun eräs herra -viime vuonna aivan mitättömästä syystä -- nim. hieman epäkohteliaan -tervehdyksen takia -- vaati minua kaksintaisteluun, niin pidin minä -parempana" -- herra von Umprecht punastui hieman -- "pyytää anteeksi. -Asia selvitettiin luonnollisesti aivan säännönmukaisesti, mutta minä -tiedän kuitenkin aivan varmaan, että minä olisin silloinkin taistellut, -jos ei äkkiä mieletön pelko olisi minua vallannut, pelko siitä, että -vastustajani saattaisi tehdä haavan otsaani ja siten antaa kohtalolle -uuden valtin -- -- -- Mutta niinkuin näette, se ei auttanut: arpi -on otsassani. Ja se hetki, jolloin minä tuon haavan sain, oli ehken -ainoa koko kymmenen vuoden aikana, joka syvimmin sai minut huomaamaan -oman turvattomuuteni. Se tapahtui eräänä iltana viime talvena; -minä matkustin kahden tai kolmen muun minulle aivan tuntemattoman -henkilön kanssa junalla Klagenfurtista Villachiin. Äkkiä lensi ikkuna -sirpaleiksi ja minä tunsin otsassani tuskaa; samassa kuulin minä -jotakin kovaa putoavan lattialle, tartuin ensin kirvelevään otsaani -- -siitä vuoti verta, sitten kumarruin minä nopeasti ja nostin lattialta -teräväsärmäisen kiven. Vaunussa olevat matkustajat hätääntyivät. -'Onko jotain tapahtunut?' huudahti eräs. Huomattiin, että olin saanut -verihaavan ja minua hoivattiin. Mutta eräs herra -- minä näin sen aivan -selvään -- oli aivankuin vajonnut vaunun nurkkaan. Seuraavalla asemalla -tuotiin minulle vettä, rautatienlääkäri sitoi hätäisesti haavani, mutta -minä en luonnollisesti peljännyt haavasta kuolevani: minähän tiesin, -että siihen piti tulla vain arpi. Vaunussa ruvettiin keskustelemaan -siitä, oliko kyseessä murhayritys, vai ilkeä poikamainen teko; nurkassa -istuva herra vaikeni ja tuijotti eteensä. Villachissa poistuin minä -junasta. Äkkiä ilmestyi tuo mies vaununnurkasta eteeni ja sanoi: -'Se oli minulle tarkoitettu.' Ennenkuin minä ehdin vastata tai edes -tointua, oli hän jo kadonnut; minä en ole koskaan saanut tietää, kuka -hän oli. Ehken jokin vainoamisluulohullu -- -- -- tahi ehken jokin, -joka syystä luuli olevansa vainon esineenä, jonkun loukatun aviomiehen -tai veljen vainooma, ja jonka minä mahdollisesti olin pelastanut, koska -juuri minulle oli tuo arpi määrätty -- -- -- kukapa sen tietää? --- -- -- Parin viikon kuluttua loisti se otsallani juuri samalla -kohdalla, missä olin sen unessani nähnyt. Ja minulle selvisi yhä enemmän, -että minä olin joutunut jonkun tuntemattoman, pilkallisen voiman -kanssa epätasaiseen taisteluun, ja minä ajattelin yhä suurenevalla -levottomuudella sitä päivää, jolloin kaikki lopullisesti täyttyisi. - -"Keväällä saimme kutsun enoni luo. Minä olin varmasti päättänyt olla -kutsua noudattamatta, sillä muistamatta varmasti mitään, tuntui minusta -kuitenkin mahdolliselta, että juuri hänen maatilallaan oli pelkäämäni -paikka. Vaimoni ei olisi kuitenkaan ymmärtänyt kieltäytymiseni syytä -ja senvuoksi päätin minä sittenkin matkustaa sinne hänen ja lasten -kanssa jo heinäkuun alussa, varmassa aikomuksessa lähteä sieltä niin -pian kuin mahdollista etelään Venetsiaan tai Lidoon. Meidän siellä -olomme alkupäivinä tuli puhe Teidän kappaleestanne, enoni kertoi siinä -esiintyvistä lapsista ja pyysi minulta, että lapseni saisivat niissä -esiintyä. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan. Silloin päätettiin, -että eräs ammattinäyttelijä näyttelisi kappaleen sankarin osaa. -Muutaman päivän perästä valtasi minut pelko, että voisin vaarallisesti -sairastua enkä voisi päästä matkustamaan pois. Silloin eräänä iltana -selitin minä aikovani lähteä matkalle joksikin aikaa erääseen -merikylpylaitokseen kylpemään. Mutta minun täytyi luvata tulla takaisin -syyskuun alussa. Samana iltana saapui näyttelijältä kirje, jossa hän -ilmoitti jonkun syyn takia ei voivansa näytellä kysymyksessä olevaa -osaa. Enoni oli kovin harmissaan. Hän pyysi minua lukemaan kappaleen --- ehken minä voisin mainita jonkun tuttavistamme, joka olisi sovelias -esittämään sankarin osaa. Minä otin kappaleen huoneeseeni ja luin -sen. No niin, koettakaapas kuvailla, miltä minusta tuntui, kun pääsin -loppukohtaukseen ja luin sieltä sana sanalta saman tapahtuman, joka -minulle 9 päivä syyskuuta tänä vuonna ennustettiin tapahtuvaksi. Minä -en voinut enää odottaa seuraavaan aamuun sanoakseni enolleni, että -minä tahdoin näytellä sankarin osan. Minä pelkäsin, että hän voisi -tehdä vastaväitteitä; sillä kappaleen luettuani tunsin minä päässeeni -ikäänkuin varmalle pohjalle, ja jos minä en olisi saanutkaan näytellä -Teidän kappaleessanne, niin olisin jälleen ollut tuon tuntemattoman -mahdin vallassa. Enoni suostui heti ja siitä lähtien kulki kaikki -tasaista ja rauhallista kulkuaan. Muutaman viikon aikana olemme joka -päivä harjoitelleet, ja minä olen jo viisitoista- tai kaksikymmentä -kertaa harjoittanut sitä kohtausta, joka tänä iltana esitetään: minä -makaan paarilla, nuori kreivitär Saima, jolla on niin ihana punainen -tukka, on polvillaan edessäni kädet kasvoilla, ja lapset seisovat -sivullani." - -Herra von Umprechtin puhuessa sattuivat silmäni kirjekuoreen, joka yhä -avaamattomana oli pöydällä. Herra von Umprecht hymyili. "Tosiaankin, -minähän olen unohtanut esittää Teille todistukseni," sanoi hän ja -rikkoi kirjeen sinetin. Hän otti kokoontaitetun paperin esiin. Umprecht -aukasi sen ja levitti pöydälle. Siinä oli täydellinen, aivankuin minun -itseni suunnittelema asemapiirustus kappaleen loppukohtauksesta, tausta -ja sivut olivat ylimalkaisesti haahmoitellut ja merkitty "Metsäksi", -keskelle luonnosta oli piirustettu miehenhaahmo ja sen yläpuolelle -oli kirjoitettu: "Paarit" -- -- -- Luonnoksen toisten haahmojen -kohdalle oli kirjoitettu punaisella musteella pienillä kirjaimilla: -"Punatukkainen nainen", "Poika", "Tyttö", "Soihdunkantaja", "Mies kädet -ylös kohotettuina". Minä käännyin herra von Umprechtin puoleen ja -sanoin: "Mitä tämä merkitsee: 'Mies kädet ylös kohotettuina'?" - -"Sen", sanoi herra von Umprecht viivytellen, "sen olisin minä melkein -unohtanut. Se asia on näin: Tuossa näyssäni esiintyi nimittäin myös -eräs vanha, aivan kaljupäinen mies, jolla oli silmälasit, parta -sileäksi ajettu, tummanviheriä kaulahuivi kaulassa, seisoen soihtujen -voimakkaassa valossa kädet ylös kohotettuina, silmät suurina eteensä -tuijottaen." - -Tällä kertaa minä säpsähdin. - -Me vaikenimme jonkun aikaa, sitten kysyin minä kummallisen levottomana: -"Mitä Te oikeastaan arvelette? Mikä tuo mies olisi oleva?" - -"Minä otaksun", sanoi Umprecht levollisesti, "että joku katsojista, -ehkenpä joku enoni palvelijoista -- -- -- tahi joku talonpojista -kappaleen lopussa joutuu kovan liikutuksen valtaan ja syöksyy -näyttämölle tai ehkenpä on kohtalon kulku sellainen, että jonkun -sattuman johdosta, jollainen ei minua enää ollenkaan ihmetytä, joku -hullujenhuoneesta karannut juoksee yli näyttämön juuri sillä hetkellä, -jolloin minä makaan paarilla." - -Minä pudistin päätäni. - -"Mitä Te sanoittekaan? -- -- -- Kaljupäinen -- silmälasit päässä --- viheriä kaulahuivi -- -- --? Asia näyttää minusta nyt vieläkin -merkillisemmältä kuin ennen. Minulla oli tosiaankin aikomus panna -kappaleeseen sellainen mieshenkilö, jonka Te silloin näyssänne olette -nähnyt, mutta minä luovuin siitä ajatuksesta. Se olisi ollut vaimon -mielipuoli isä, josta puhutaan ensimäisessä näytöksessä, ja jonka olisi -pitänyt loppukohtauksessa syöksyä näyttämölle." - -"Mutta entäs kaulahuivi ja silmälasit?" - -"Näyttelijähän olisi voinut panna ne omasta alotteestaan -- ettekö -usko?" - -"Olisihan se mahdollista." - -Meidät keskeytettiin. Rouva von Umprecht lähetti sanan miehellensä -pyytäen häntä luoksensa, sillä hän halusi vielä ennen näytännön alkua -puhella miehensä kanssa, ja herra von Umprecht poistui. Minä seisoin -vielä vähän aikaa tarkkaan katsellen asemasuunnitelmaa, jonka herra von -Umprecht oli jättänyt pöydälle. - - -III. - -Salainen vetovoima vei minut näytäntöpaikalle. Se oli linnan takana, -hauska puutarha erotti sen siitä. Siihen, missä puistikko loppui -matalapensaisena, oli asetettu noin kymmenen pitkää, yksinkertaista -puupenkkiä; etumaiset penkkirivit olivat päällystetyt tummanpunaisella -mattokankaalla. Aivan ensimäisen penkkirivin edessä oli muutamia -nuottijalustoita ja tuoleja; esirippua ei ollut. Näyttämö oli -erotettu katsomosta molemmilla sivuilla olevilla korkeilla kuusilla; -oikealla puolen oli tiheä pensaikko, jonka takana oli katsojilta -näkymättömissä mukava nojatuoli kuiskaajaa varten. Vasemmalla puolella -oli aukeama, josta oli avoin näköala laaksoon. Näyttämön taustalla -oli korkeita puita; ainoastaan keskellä ne olivat hyvin tiheässä -ja vasemmalla puolen oli varjoisia, kapeita metsäteitä. Syvemmällä -metsässä eräässä pienessä aukeamassa oli pöytä ja tuoleja. Täällä -varmaankin näyttelijät odottivat vuoroaan. Valaistuksesta oli pidetty -huolta asettamalla näyttämön ja katsomon sivuille kulissientapaisesti -korkeita, vanhoja suunnattoman suurilla kynttilöillä varustettuja -kirkon kynttiläjalustoja. Oikealla puolella olevan pensaiston takana -oli jonkunlainen varastohuone vapaassa luonnossa; täällä näin minä -kaikenlaisten muitten kappaleessa tarvittavien pienempien esineitten -joukossa ne paarit, joilla herra von Umprechtin piti kappaleen lopussa -kuolla. -- Ilta-aurinko valaisi herttaisesti niittyä, jonka poikki -minä kuljin -- -- -- Minä muistin luonnollisesti herra von Umprechtin -kertomusta. Aluksi en pitänyt sitä ollenkaan mahdottomana, että -herra von Umprecht kuuluisi sellaisiin omituisiin valehtelijoihin, -jotka suurella vaivalla jo kaukaa ennakolta valmistelevat jonkun -salaperäisen jutun, tehdäkseen itsensä mielenkiintoisiksi. Minä pidin -sitäkin mahdollisena, että notarion nimikirjoitus oli väärennetty ja -että herra von Umprechtilla oli toisia henkilöitä apunaan voidakseen -hyvin toteuttaa tuumansa. Erikoisesti arvelutti minua tuo toistaiseksi -tuntematon, kädet kohotettuina seisova mies, jonka kanssa Umprecht -oli ennakolta saattanut sopia asiasta. Mutta epäilyksiäni horjutti se -osa, joka ensimäisessä kappaleeni suunnitelmassa miehellä oli ollut ja -josta kukaan ei voinut mitään tietää -- ja varsinkin se hyvä vaikutus, -jonka herra von Umprechtin persoonallisuus minuun oli tehnyt. Ja niin -uskomattomalta ja mahdottomalta kuin hänen koko kertomuksensa minusta -tuntuikin - niin kuitenkin sieluni sisimmässä jokin ääni melkein vaati -minua häntä uskomaan; lieneekö se ollut vain typerää turhamaisuutta -ja halua saada tuntea itsensä kohtalon tahdon toteuttajaksi. -- Tällä -välin oli ympärilläni syntynyt liikettä; palvelijoita tuli linnasta, -kynttilät sytytettiin, ihmisiä ympäristöltä, monet kansallispuvuissa, -nousi hitaasti mäkeä ylös ja asettui rauhallisesti sivulla oleville -penkeille. Pian ilmestyi talon rouvakin muutamien herrojen ja naisten -seurassa, jotka asettuivat hilpeästi paikoilleen. Minä yhdyin heidän -seuraansa ja juttelin viimevuotisten tuttavieni kanssa. Orkesterin -jäsenet saapuivat ja asettuivat paikoilleen; orkesterin kokoonpano -oli kylläkin tavaton: kaksi viulua, yksi sello, yksi viola, yksi -kontrabasso, yksi huilu ja yksi oboe. He alkoivat heti, nähtävästi -ennenaikojaan, soittaa erästä Weberin alkusoittoa. Aivan edessä, -orkesterin lähellä, seisoi eräs vanha kaljupäinen talonpoika, jolla -oli kaulassa jonkunlainen tumma kaulahuivi. Ehkenpä kohtalo oli hänet -määrännyt vähän myöhemmin ottamaan silmälasit esiin, ajattelin minä, -tulemaan hulluksi ja juoksemaan näyttämölle. Oli aivan pimeä, korkeat -kynttilät lepattivat vähän, sillä oli ruvennut hieman tuulemaan. -Pensaikon takana syntyi vilkas elämä, näyttelijät olivat saapuneet -salaisia teitä myöten näyttämön lähistölle. Nyt vasta minä muistin -muitakin näyttelijöitä ja minä huomasin, että en ollut nähnyt -vielä ketään muita kuin herra von Umprechtin, hänen lapsensa ja -metsänhoitajan tyttären. Äkkiä kuulin minä ohjaajan kaikuvan äänen ja -nuoren kreivitär Saiman naurun. Kaikki penkit olivat täynnä, vapaaherra -istui eräällä etumaisista penkeistä ja jutteli kreivitär Saiman kanssa. -Orkesteri alkoi soittaa ja metsänhoitajan tytär astui esiin ja lausui -prologin, jolla kappale alkoi. Kappaleen pääsisältönä oli erään miehen -kohtalo, joka yhtäkkiä saa valtavan halun lähteä seikkailemaan kauvas -pois, joka jättää kotinsa sanomatta hyvästiä omaisilleen ja joka -yhdessä päivässä kokee niin paljon tuskastuttavaa ja vastenmielistä, -että aikoo jälleen palata kotiansa, ennenkuin vaimo ja lapset ovat -ehtineet häntä kaivatakaan; mutta viimeinen seikkailu paluumatkalla, -aivan lähellä kotia, saattaa hänet murhaajien käsiin, ja melkein jo -puoleksi kuolleena näkee hän enää omaisensa, joille hänen pakonsa ja -kuolemansa jää selittämättömäksi arvoitukseksi. - -Näytös alkoi, herrat ja naiset lausuivat osansa miellyttävästi; minua -ihastutti koruttomien tapahtumien koruton esittäminen enkä alussa enää -ajatellutkaan herra von Umprechtin kertomusta. Ensimäisen näytöksen -jälkeen soitti taas orkesteri, mutta kukaan ei sitä kuunnellut, sillä -kaikki olivat hyvin vilkkaassa keskustelussa. Minä itse en istunut, -vaan seisoin muille näkymättömänä vasemmalla puolella, aivan näyttämön -lähellä, mistä tie kulki vapaana laaksoon päin. Toinen näytös alkoi; -tuuli oli vähän kiihtynyt ja lepattava valaistus auttoi kappaleen -vaikutusta paljon. Näyttelijät katosivat jälleen metsään ja orkesteri -soitti. Silloin katsahdin minä aivan sattumalta huilun soittajaan, -jolla oli silmälasit ja leuka sileäksi ajettu; mutta hänellä oli -pitkä valkoinen tukka eikä mitään kaulahuivia ollut näkyvissä. Soitto -taukosi, ja näyttelijät tulivat jälleen esille. Silloin huomasin -minä kuinka huilun soittaja, joka oli asettanut soittokoneensa -edessään olevalle telineelle, pisti kätensä taskuunsa ja veti sieltä -suuren viheriän kaulahuivin ja kiersi sen kaulansa ympäri. Minä -olin kovin hämmästynyt. Seuraavassa hetkessä ilmestyi herra von -Umprecht lavalle; minä näin, kuinka hänen katseensa äkkiä kiintyi -huilunsoittajaan, kuinka hän huomasi hänen viheriän kaulahuivinsa ja -kuinka hän hetkiseksi pysähtyi; mutta pian hän jälleen rauhoittui -ja esitti osaansa eteenpäin hämmentymättä. Minä kysyin eräältä -vieressäni olevalta yksinkertaisesti puetulta nuorukaiselta, tunsiko -hän tuon huilunsoittajan ja minä kuulin häneltä, että se oli eräs -koulunopettaja Kalternista. Esitys läheni loppuaan. Molemmat lapset -harhailivat, niinkuin määrätty oli näyttämöllä, metsästä kuuluva melu -läheni lähenemistään, kirkunaa ja huutoa kuului; tuulen kiihtyminen -ja oksien heiluminen lisäsi vaikutusta; herra von Umprecht kannettiin -vihdoinkin kuolevana seikkailijana paareilla sisään. Molemmat lapset -syöksyivät näyttämölle, soihtujen kantajat seisoivat liikkumattomina -syrjässä. Kuolevan vaimo tuli sisään myöhemmin kuin muut, ja tuskaisin -katsein vaipuu hän murhatun viereen, tämä haluaa kerran vielä avata -huulensa, yrittää nousta ylös; mutta -- niinkuin kappaleessa määrätty -oli -- se ei hänelle enää onnistu. Silloin tulee äkkiä hirveä -tuulenpuuska, joka uhkaa sammuttaa soihdut; minä näen, kuinka eräs mies -orkesterista nousee ylös -- se on huilunsoittaja -- ja kauhukseni näen -minä hänet kaljupäisenä, sillä hänen tekotukkansa oli lentänyt pois; -kädet kohotettuina, viheriä, liehuva kaulahuivi kaulassa, ryntää hän -näyttämölle. Tahtomattani katsahdan minä Umprechtiin; hän tuijottaa -mieheen aivankuin lumottuna; hän tahtoo sanoa jotain -- mutta ei -nähtävästi voi -- ja vaipuu takaisin -- -- -- Monet luulevat vielä, -että tämä kaikki kuuluu kappaleeseen; minä itse en oikein ymmärrä mitä -tämä uusi paarille vaipuminen merkitsee; sillä välin on mies juossut -paarien ohi, yhä vain tekotukkaansa tavotellen, ja hävinnyt metsään. -Umprecht makaa yhä liikkumatonna; uusi tuulenpuuska sammuttaa toisen -soihduista; muutamat aivan edessä istuvat ihmiset tulevat levottomiksi --- minä kuulen vapaaherran äänen sanovan: "Hiljaa! Hiljaa!" -- kaikki -on jälleen hiljaa -- tuulikaan ei enää puhalla -- -- -- mutta Umprecht -makaa yhä liikkumatonna, ei liikahda eikä liikuta huuliaan. Kreivitär -Saima parkaisee -- ihmiset luulevat luonnollisesti, että tämäkin -kuuluu kappaleeseen. Mutta minä tunkeudun ihmisjoukon lävitse, syöksyn -näyttämölle, kuulen, kuinka takanani syntyy levottomuutta -- ihmiset -nousevat paikoiltaan, muutamat seuraavat minua, kaikki tunkeutuvat -paarien ympärille -- -- -- "Mitä on tapahtunut, mitä on tapahtunut?" --- -- -- Minä tempaisen soihdunkantajalta soihdun ja valaisen sillä -makaavan kasvoja -- -- -- Minä ravistan häntä, aukaisen hänen nuttunsa; -sillä välin on lääkäri tullut vierelleni, hän tunnustelee Umprechtin -sydäntä, koskettaa valtimoa, ja pyytää muita väistymään syrjään, -kuiskaa vapaaherralle muutamia sanoja -- -- -- paareilla makaavan vaimo -on syöksynyt ylös, kiljaisee ja heittäytyy miehensä päälle, lapset -seisovat kuin kokoonlyyhistyneinä, eivätkä voi mitään ymmärtää. -- -- -- -Kukaan ei tahdo uskoa sitä, mitä on tapahtunut, ja kuitenkin kertoo -jokainen sen toisilleen; -- minuuttia myöhemmin tietävät kaikki sen, -että herra von Umprecht on äkkiä kuollut niillä paareilla, joilla hänet -kannettiin sisään -- -- --. - -Samana iltana kiiruhdin minä alas laaksoon kauhun valtaamana. -Kummallinen kammo teki minulle mahdottomaksi palata jälleen linnaan. -Seuraavana päivänä tapasin minä vapaaherran Bozenissa; siellä -minä kerroin hänelle Umprechtin näyn, niinkuin hän sen itse oli -minulle esittänyt. Vapaaherra ei tahtonut sitä uskoa, minä etsin -kirjesalkustani tuon salaperäisen paperin ja näytin sen hänelle; hän -katsoi minua hämmästyneenä, melkein pelokkaana ja antoi minulle paperin -takaisin -- se oli ihan puhdas, siihen ei ollut mitään kirjoitettu, -eikä mitään piirustettu -- -- --. - -Minä olen koettanut löytää Marco Polon; mutta ainoa, mitä hänestä sain -tietää, oli se, että hän kolme vuotta sitten oli esiintynyt viimeisen -kerran eräässä Hamburgin huonommassa huvituspaikassa. - -Mutta kaikista kummallisinta tässä kummallisessa jutussa on se, että -sitä koulumestaria, joka silloin juoksi kädet ojolla tekotukkansa -perässä ja hävisi metsään, ei ole koskaan senjälkeen nähty, ei edes -hänen ruumistaan ole löydetty. - - * * * * * - -Julkaisijan lisäys. - -Edellä olevan kertomuksen kirjoittajaa en minä ole tuntenut -persoonallisesti. Hän oli aikoinaan sangen tunnettu kirjailija, mutta -kuollessaan noin kymmenen vuotta sitten tuskin kuudenkymmenen vuoden -vanhana oli hän melkein unhoon joutunut. Hänen koko perunsa joutui, -ilman erikoista määräystä, tässä kirjoituksessa mainitun meranilaisen -nuoruuden ystävän haltuun. Tältä se taasen joutui eräälle lääkärille, -jonka kanssa minä, oleskellessani kerran Meranissa viime talvena, -usein keskustelin kaikenlaisista hämäristä kysymyksistä, eritoten -henkinäyistä, kaukovaikutuksesta (telepatiasta) ja ennustustaidosta, ja -häneltä minä myös sain tässä painetun käsikirjoituksen julaistavaksi. -Minä pitäisin mielelläni tätä kirjoitusta vapaasti keksittynä -kertomuksena, jollei lääkäri itse, niinkuin kertomuksestakin käy -selville, olisi ollut läsnä edellä kerrotussa teatterinäytännössä, -joka niin ihmeellisesti loppui ja jollei hän olisi persoonallisesti -tuntenut niin arvoituksellisesti kadonnutta koulumestaria. Mutta -mitä taas silmänkääntäjä Marco Poloon tulee, niin muistan minä vielä -varsin hyvin aivan nuorena nähneeni hänen nimensä painettuna eräälle -ilmoituslehdelle eräänä kesänä Wörtherjärven rannalla; minä muistan -hänet senvuoksi, että juuri siihen aikaan aijoin ruveta lukemaan saman -nimisen kuuluisan retkeilijän matkakertomusta. - - - - -Redegondan päiväkirja. - - -Viime yönä, kun minä kotimatkallani istuuduin hetkiseksi eräälle -penkille kaupungin puistossa, näin minä äkkiä penkin toisessa päässä -erään herran, jonka olemassa oloa en sitä ennen ollut laisinkaan -huomannut. Koska näin myöhäisenä aikana ei puistossa ollut mikään -puute tyhjistä penkeistä, tuntui minusta tämän yöllisen naapurin -ilmestyminen vähän epäilyttävältä ja minä olin juuri aikeissa poistua, -kun tuo vieras herra, jolla oli pitkä, harmaa päällystakki ja -keltaiset hansikkaat, nosti hattuaan toivottaen minulle hyvää iltaa -mainiten minut nimeltä. Samassa tunsin minäkin hänet tapaamisesta -ilostuen. Se oli tohtori Gottfried Wehwald, nuori, hienokäytöksinen -mies, niin, voipa sanoa, että hänen esiintymisessään oli jotain -ylhäistä, mikä ainakin hänelle itselleen näytti tuottavan jatkuvaa -hiljaista tyydytystä. Noin neljä vuotta sitten oli hänet Wienin -maaherranvirastosta, missä hän oli kirjurina, siirretty erääseen -pieneen ala-Itävaltalaiseen maaseutukaupunkiin, mutta aika ajoittain -nähtiin hänet kuitenkin ystäviensä seurassa kahvilassa, missä hänet -aina otettiin vastaan sillä hillityllä sydämellisyydellä, mitä hänen -hienon hillitty esiintymistapansa näytti vaativan. Senvuoksi oli -minusta myös sopimatonta, vaikken ollut nähnyt häntä sitten viime -joulun, osoittaa minkäänlaista hämmästystä tapaamisemme ajan ja paikan -johdosta; ystävällisesti vaikka näköjäni välinpitämättömänä vastasin -minä hänen tervehdykseensä ja olin juuri aikeissa ruveta keskustelemaan -hänen kanssaan, niinkuin maailmanmiesten sopii, joita ei tilapäinen -tapaaminen Austraaliassakaan hämmästytä, kun hän tehden torjuvan -kädenliikkeen lyhyesti huomautti: "Suokaa anteeksi, arvoisa ystäväni, -mutta minun aikani on rajoitettu ja minä olen tullut tänne ainoastaan -siinä tarkoituksessa, että saan kertoa Teille erään sangen kummallisen -tarinan, luonnollisesti edellyttäen, että Te olette taipuvainen sitä -kuuntelemaan." - -Minä kuuntelin tätä puhetta ihmetyksellä, mutta siitä huolimatta -selitin minä hänelle olevani heti valmis häntä kuulemaan, kuitenkaan en -voinut olla kasvojeni ilmeillä ilmaisematta hämmästystäni siitä, että -tohtori Wehwald ei ollut tullut tapaamaan minua kahvilassa, ja miten -hänen oli onnistunut löytää minut yöllä täällä kaupungin puistossa, ja -vihdoin, miksi juuri minä sain kunnian kuulla hänen kertomustansa. - -"Vastauksen kahteen ensimäiseen kysymykseenne", sanoi hän oudoksuttavan -jyrkästi, "saatte Te kertomukseni kuluessa itsestään. Mutta syy, -miksi minä juuri Teidät valitsin, arvoisa ystäväni (hän ei minua -muulla nimellä puhutellutkaan) on se, että Te tietääkseni harjoitatte -myös kirjailija-tointa, jonka vuoksi minä uskallan toivoa, että Te -julkaisette tämän minun omituisen, vaikkakin jonkunverran katkonaisen -kertomukseni sopivasti muodostettuna." - -Minä estelin vaatimattomasti, jolloin tohtori Wehwald nyrpisteli -nenäänsä kummallisesti ja alkoi ilman minkäänlaista johdatusta: -"Kertomukseni sankarittaren nimi on Redegonda. Hän oli parooni -T:n puoliso, joka oli ratsumestarina meidän pikkukaupunkiimme -sijoitetussa rakuunarykmentissä." (Hän mainitsi tosiaankin vaan nämä -alkukirjaimet, vaikka minulle ei tuon pienen kaupungin nimi, eikä -liioin ratsumestarinkaan nimi ja rykmentin numero olleet, syistä, -jotka pian selviävät, mikään salaisuus.) "Redegonda", jatkoi tohtori -Wehwald kertomustaan, "oli harvinaisen kaunis nainen ja minä rakastuin -häneen, niinkuin sitä tavallisesti sanotaan, heti ensi hetkessä. -Mutta valitettavasti ei minulla ollut mitään tilaisuutta päästä hänen -kanssaan persoonallisesti tutuksi, sillä upseerit eivät seurustelleet -juuri nimeksikään sivilihenkilöitten kanssa ja kohtelivat meitä -valtion virkamiehiäkin melkein loukkaavan ylimielisesti. Näin ollen -näin minä Redegondan aina vain kaukaa; näin hänet yksin tai miehensä -kanssa, usein myös toisten upseerien ja heidän naistensa kanssa -kadulla kävelemässä, joskus näin hänet myös Päätorin varrella olevan -asuntonsa ikkunassa, tai iltasin ajavan huonoissa vaunuissa kaupungin -pieneen teatteriin, missä minulla sitten oli onni permannolta katsella -häntä omassa aitiossaan, jonne nuoret upseerit väliajoilla mielellään -kiiruhtivat. Joskus tuntui minusta, että hän suvaitsi huomata minut. -Mutta hänen katseensa viivähti minussa aina vaan niin hetkisen, etten -voinut siitä mitään enempää päättää. Minä olin jo heittänyt kaiken -toivonkin koskaan saada ilmaista hänelle sydämeni palavia tunteita, -kun hän eräänä ihanana syksypäivänä aamupäivällä tuli vastaani -aivan odottamatta pienessä puistomaisessa metsässä, joka kaupungin -itätorilta ulottuu kauvas maalle päin. Huomaamattomasti hymyillen -kulki hän ohitseni, ehken hän ei minua ollenkaan huomannutkaan, ja -hävisi taas pian keltaisten lehvien taakse. Minä olin antanut hänen -kulkea ohitseni ollenkaan ajattelematta sitä mahdollisuutta, että -olisin voinut häntä tervehtää tai puhutellakin; ja nytkin, kun hän -jo oli hävinnyt, en katunut ollenkaan, etten sitä tehnyt, sillä -eihän siitä kuitenkaan olisi voinut olla mitään tulosta. Mutta -sitten tapahtui jotain kummallista: minä tunsin nimittäin itseni -äkkiä pakotetuksi kuvittelemaan, mitä olisi tapahtunut, jos minulla -olisi ollut rohkeutta asettua hänen tielleen ja puhutella häntä. Ja -mielikuvituksissani näin minä, kuinka Redegonda ollenkaan minuun -vihastumatta päinvastoin ihan peittelemättä ilmaisi tyytyväisyytensä -rohkean tekoni johdosta, ja vilkkaasti keskustellessamme valitti -elämänsä tyhjyyttä ja seurapiirinsä ala-arvoisuutta, ja lopuksi lausui -ilonsa siitä, että oli minusta löytänyt ymmärtävän, samoin ajattelevan -toverin. Ja hänen jäähyväiskatseensa, joka minut kohtasi oli niin -lupaava, että minusta, joka kaiken tämän elin vain mielikuvituksissani, -samana iltana nähdessäni hänet jälleen aitiossaan tuntui kuin meillä -kahdella olisi yhteinen ihana salaisuus. Teitä ei kai ihmetytä, -arvoisa ystävä, että minä, joka nyt olin saanut mielikuvitusvoimastani -niin erinomaisen todistuksen, yhä edelleen jatkoin samanlaisia -tapautumiskohtauksia, ja että ne kerta kerralta tulivat yhä -ystävällisemmiksi, tutunomaisemmiksi, jopa ihan sydämellisiksi, kunnes -eräänä ihanana päivänä lehdettömien oksien alla ihailemani nainen -vaipui ikävöivään syliini. Minä jatkoin yhä edelleen tätä huumaavaa -mielettömyyttäni, eikä kauvan enää kestänytkään, ennenkuin Redegonda -tuli minua tapaamaan pieneen, kaupungin syrjässä olevaan asuntooni, ja -minä sain nauttia sellaista onnea, jota köyhä todellisuus ei koskaan -olisi voinut niin huumaavana minulle tarjota. Vaarojakaan ei puuttunut, -jotka seikkailuamme höystivät. Niinpä tapahtui kerran talvella, että -ratsumestari ratsasti ohitsemme ajaessamme yöllä reellä maantiellä -turkkiin käärittyinä; ja silloin jo aavistin sen julman kohtalon, joka -sitten pian toteutuikin. Ensimäisinä kevätpäivinä saatiin kaupungissa -tietää, että se rakuunarykmentti, johon Redegondan mieskin kuului, -tulisi siirrettäväksi Galiziaan. Minun, ei, -- meidän epätoivomme -oli rajaton. Kaikkea, mitä rakastavaiset sellaisissa tavattomissa -oloissa tavallisesti harkitsevat, mietittiin: yhteistä pakoa, yhteistä -kuolemaa, tuskaista alistumista välttämättömyyteen. Viimeinen -ilta tuli kuitenkin, ilman että mitään varmaa päätöstä oli tehty. -Minä odotin Redegondaa kukilla koristetussa huoneessani. Kaikkien -mahdollisuuksien varalta oli matka-arkkuni pakattu, revolverini -ladattuna --, ja jäähyväiskirjeet kirjoitettuina. Tämä kaikki on -totta, arvoisa ystäväni. Sillä niin täydellisesti olin minä joutunut -mielettömyyteni valtaan, että minä en pitänyt rakastettuni ilmestymistä -sinä iltana, joka oli viimeinen ennen rykmentin lähtöä, ainoastaan -mahdollisena, vaan minä suorastaan odotinkin sitä. Minä en kuitenkaan -voinut, niinkuin tavallisesti, loihtia hänen haahmoansa luokseni, -enkä mielikuvituksessani syleillä tuota taivaallista olentoa; ei, -minusta tuntui kuin jokin odottamaton, ehken jokin kauhea, pidättäisi -häntä kotonaan; satakertaa menin minä ovelle kuuntelemaan kuuluisiko -portaista askeleita, satakertaa katsoin ikkunasta nähdäkseni Redegondan -lähestyvän kadulla; niin, kärsimättömyydessäni olin jo juosta pois -Redegondaa etsimään, hakemaan hänet luokseni, rakastavan ja rakastetun -oikeudella uhkamielisenä vaatimaan häntä mieheltään, -- kunnes vihdoin -vaivuin leposohvalleni, aivankuin kuumeessa. Silloin äkkiä, oli jo -melkein puoliyö, kuului ulkoa ovikellon soitto. Minä tunsin sydämeni -pysähtyvän. Sillä kellon kilinä, ymmärrättehän kai, ei ollut enää -mitään mielikuvitusta. Se soi toisen ja kolmannen kerran ja herätti -minut jyrkästi ja auttamattomasti täyteen todellisuuteen. Mutta -samassa hetkessä, kun minä huomasin, että seikkailuni tähän iltaan -asti olikin ollut vaan ihmeellistä unennäköä, tunsin minä rohkeimman -toivon heräävän sielussani: sen nim. että Redegonda, toiveitteni -voiman järkyttämänä ja pakottamana omassa persoonassaan seisoisi -kynnykselläni, ja että minä seuraavassa hetkessä saisin hänet ilmi -elävänä sulkea syliini. Tässä ihanassa odotuksessa menin minä ovelle -ja aukaisin. Mutta se ei ollutkaan Redegonda, joka edessäni seisoi, se -oli Redegondan puoliso; hän itse, niin elävänä ja todellisena kuin Te -nyt tässä penkillä minun vastapäätäni, tuijottaen jäykkänä kasvoihini. -Minä en voinut tietysti muuta kuin päästää hänet sisään, ja pyytää -häntä istumaan. Mutta hän jäi seisomaan ja sanoi selittämättömän -ivallisesti: 'Te odotatte Redegondaa. Mutta, ikävä kyllä, hän ei voi -tulla. Hän on nimittäin kuollut.' 'Kuollut', toistin minä, ja koko -maailma pysähtyi. Ratsumestari puhui häiriintymättä edelleen: 'Noin -tunti sitten löysin minä hänet kirjoituspöytänsä äärestä istumasta, -tämä pieni kirja edessään, jonka minä selvyyden vuoksi otin heti -mukaani. Se oli luultavasti pelko, joka hänet tappoi, kun minä niin -odottamatta astuin hänen huoneeseensa. Nämä rivit tässä ovat viimeiset, -jotka hän kirjoitti. Olkaa hyvä!' Hän ojensi minulle avonaisen, -sinipunervaisen nahkakantisen kirjan ja minä luin seuraavat sanat: -'Nyt jätän minä kotini ainiaaksi, rakastettuni odottaa.' Minä vaan -nyökäytin päätäni vahvikkeeksi. 'Te olette tietysti arvannut', jatkoi -ratsumestari, 'että Teillä on kädessänne Redegondan päiväkirja. -Tahdotteko ehken olla niin hyvä ja silmäillä sitä, tullaksenne -vakuutetuksi, että kaikki kieltäminen on turhaa.' Minä silmäilin, ei, -minä luin. Minä luin melkein tunnin verran kirjoituspöytääni nojaten, -ratsumestarin istuessa sillä aikaa liikkumatonna leposohvallani; -minä luin meidän rakkautemme koko kertomuksen, suloisen, ihmeellisen -kertomuksen, -- kaikkine yksityiskohtineen; siitä syksyaamusta alkaen -jolloin minä metsässä ensi kerran olin Redegondaa puhutellut, minä -luin ensimäisestä suudelmastamme, kävelyretkistämme, huviretkistämme -maalle, ihanista onnenhetkistämme kukkakoristeisessa huoneessani, -meidän pako- ja kuolemantuumistamme, onnestamme ja epätoivostamme. -Kaikki oli tähän kirjaan kirjoitettu, kaikki -- mitä ei koskaan -todellisuudessa ollut tapahtunut, -- mutta kuitenkin kaikki juuri -samalla tavalla kuin sen mielikuvituksessani olin elänyt. Enkä -minä pitänyt sitä niin selittämättömänä kuin Te, arvoisa ystävä, -näytätte sitä ilmeisesti pitävän. Sillä minä aavistin yhtäkkiä, että -Redegonda oli rakastanut minua yhtä paljon kuin minä häntä, ja että -hän senkautta oli saanut salaperäisen voiman eläytyä kaikkiin minun -mielikuvitukseni eläymyksiin. Ja koska hän naisena oli lähempänä -kuin minä elämän alkutilaa, missä toivo ja täyttymys ovat sama asia, -niin oli hän luultavasti ollut täysin vakuutettu siitä, että hän oli -todella elänyt kaiken sen, mikä nyt hänen sinipunervaiseen kirjaansa -oli kirjoitettu. Mutta minusta oli vielä sekin mahdollista: että tämä -koko päiväkirja ei ollut mitään muuta kuin harkittu kosto minulle, -kosto siitä päättämättömyydestä, etten ollut tehnyt minun, meidän -unelmiamme todellisuudeksi; niin, ja että hänen äkillinen kuolemansa -tapahtui hänen omasta tahdostaan ja että hän tahallisesti antoi tuon -petollisen päiväkirjan sillä tavoin joutua petetyn miehensä käsiin. -Mutta minulla ei ollut aikaa kauvan selvitellä näitä kysymyksiä, sillä -ratsumestarille oli vaan yksi ainoa luonnollinen selitys olemassa; minä -tein siis sen, mitä tilanne vaati ja ilmoitin tavanmukaisin kääntein -olevani hänen käytettävissään." - -"Yrittämättä --" - -"Kieltääkö?!" keskeytti tohtori Wehwald minut jyrkästi. "Oh! -Vaikka sellaisella yrityksellä olisi ollut joitakin onnistumisen -edellytyksiäkin olisi se minusta näyttänyt raukkamaiselta. Sillä -minä tunsin itseni täysin vastuunalaiseksi kaikista seikkailuni -seurauksista, seikkailun, jonka olin tahtonut kokea, mutta jonka -kokemiseen minä olin ollut vaan liian arka. -- 'Minä tahtoisin', -sanoi ratsumestari, 'päättää asiamme ennenkuin Redegondan kuolema -tulee tunnetuksi. Kello on nyt yksi yöllä, kello kolme kokoontuvat -todistajamme ja kello viisi pitää kaiken olla suoritettuna.' Minä -nyökkäsin taasen myöntymyksen merkiksi. Ratsumestari poistui kylmästi -tervehtien. Minä järjestin paperini, poistuin kotoani, ja hain -kaksi tuttavaa herraa sängyistään -- toinen heistä oli kreivi -- -kerroin heille ainoastaan, mitä tarpeellista oli, saadakseni heidät -järjestämään asian nopeasti, ja kävelin sitten edes takaisin Päätorilla -pimeitten ikkunoiden edessä, joitten takana tiesin Redegondan ruumiin -makaavan ja tunsin varmasti käyväni kohtaloni täyttymistä kohden. Kello -viisi varhain aamulla seisoimme me vastatusten, ratsumestari ja minä, -pistoolit kädessä pienessä metsässä aivan lähellä sitä paikkaa, missä -minä ensi kerran olisin voinut puhutella Redegondaa." - -"Ja Te tapoitte hänet?" - -"En. Minun kuulani lensi aivan hänen ohimonsa ohi. Mutta hän osasi -minua keskelle sydäntä. Ja minä kuolin siihen paikkaan, niinkuin on -tapana sanoa." - -"Ah!" huusin minä voihkien, neuvottomana katsahtaen ihmeellistä -naapuriani. Mutta katseeni ei löytänyt häntä enää. Sillä tohtori -Wehwald ei enää istunutkaan penkin nurkassa. Niin, minulla on syitä -luulla, ettei hän ylipäänsä koskaan ollut siinä istunut. Sitävastoin -muistin minä heti, että eilen illalla oli kahvilassa puhuttu paljon -eräästä kaksintaistelusta, jossa eräs ratsumestari Tellerheim oli -ampunut ystävämme, tohtori Wehwaldin. Se seikka, että rouva Redegonda -vielä samana päivänä oli hävinnyt jäljettömiin erään rykmentin -luutnantin kanssa, herätti pienessä seurapiirissä, vallitsevasta -vakavasta mielialasta huolimatta, jonkinlaista surumielistä hilpeyttä, -ja joku lausui sen arvelun, että tohtori Wehwald, jota me aina olimme -pitäneet täsmällisen, hienon ja ylhäisen käyttäytymisen esikuvana, -aivan luonteensa mukaisesti, puoleksi tahtoen, puoleksi tahtomattaan, -oli joutunut kuolemaan toisen, onnellisemman edestä. - -Mitä taas tohtori Wehwaldin ilmestymiseen kaupungin puiston penkillä -tulee, niin olisi sen ihmeellisyys sanottavasti voittanut, jos se -olisi tapahtunut ennen hänen ritarillista kuolemaansa. Enkä minä -tahdo salata, että aluksi hiukan ajattelin tehdä kertomukseeni tämän -vähäpätöisen muutoksen kohottaakseni siten sen vaikuttavaisuutta. -Vähän aikaa mietittyäni luovuin kuitenkin tästä aikeesta peläten, -että minua syytettäisiin, poikkeamalla totuudesta, antaneeni vettä -myllyyn mystiikalle, spiritismille ja muille sellaisille vaarallisille -suunnille. Sitäpaitsi arvasin, että minulta tultaisiin kysymään -oliko kertomukseni tosi vaiko tekaistu, ja pidinkö sellaisia -tapauksia yleensä mahdollisina -- ja miten näihin kysymyksiin olisin -vastannutkin, niin olisi minua pidetty joko okkultistina tai veijarina. -Senvuoksi päätin minä lopuksi kertoa yöllisen kohtaukseni tarinan juuri -sellaisena kuin se tapahtui, huolimatta siitä, että monet ihmiset -sittenkin tulevat epäilemään sen totuutta. Asian laita on nyt kerran -kaikkiaan niin, että runoilijain kertomuksia aina epäillään, vaikka -siihen on paljon vähemmän syytä, kuin useimpien muitten ihmisten -kertomusten epäilemiseen. - - - - -Uusi laulu. - - -"Se ei ole minun syyni, herra von Breiteneder -- -- -- suokaa anteeksi, -sitä ei voi kukaan sanoa!" Karl Breiteneder kuuli nämä sanat aivankuin -kaukaa korviinsa kajahtavan ja tiesi kuitenkin aivan hyvin, että -se, joka ne lausui, kulki hänen vierellään -- niin, tunsipa hän sen -viinilöyhkänkin, joka näitä sanoja seurasi. Mutta hän ei vastannut. -Hänen oli aivan mahdoton ruveta selittelemään; hän oli tämän yön -kauheitten tapahtumien jälkeen niin väsynyt ja järkytetty, hän tahtoi -vaan saada olla yksin ja hengittää raitista ilmaa. Senvuoksi ei hän -ollut mennyt kotiansakaan, vaan käyskenteli mieluummin aamutuulessa -autioita katuja pitkin metsäisiä kukkuloita kohden, jotka näkyivät -ylhäältä toukokuun sumun takaa. Mutta tuon tuostakin puistatti kauhu -hänen ruumistaan eikä hän tuntenut ollenkaan sellaista aamuhetken -virkeyttä, jota hän tavallisesti yöllisten valvomisien jälkeen -raittiissa aamuilmassa tunsi. Hän näki silmänsä edessä aina vain sen -kauhunkuvan, jota hän oli paennut. - -Hänen vierellään kulkeva mies oli kai vasta aivan juuri hänet -saavuttanut. Mitä tahtoi hän? -- -- -- mitä varten hän puolustautui? --- -- -- ja miksikä juuri hänelle? -- -- -- Hän ei ollut suinkaan -aikonut julkisesti syyttää vanhaa Rebayta, vaikka hän kyllä hyvin -tiesi, että tämä oli suurin syypää siihen, mitä tapahtunut oli. Nyt -katseli hän häntä syrjästä päin. Miltä tuo ihminen näyttikään! Musta -lievetakki oli rutistunut ja tahrainen, yksi nappi puuttui, toiset -napit olivat reunoista rikki; eräässä napinreiässä riippui kuihtunut -kukka. Eilen illalla oli Karl nähnyt kukan vielä tuoreena. Tämä sama -kukka koristuksenaan oli kapellimestari Rebay istunut rämisevän pianon -ääressä ja säestänyt kaikkia Ladenbauer seurueen esittämiä numeroita, -niinkuin hän oli sitä tehnyt jo melkein kolmekymmentä vuotta. Pieni -ravintola oli ollut täpötäynnä kuulijoita, tuoleja ja pöytiä oli -asetettu puutarhaan saakka, sillä tänään esiintyi, niinkuin suurille, -keltaisille lehdille oli mustilla ja punaisilla kirjaimilla painettu: -"Neiti Maria Ladenbauer, 'valkoinen mustarastas' ensimäisen kerran -vaikean sairautensa jälkeen." - -Karl hengitti syvään. Päivä oli jo kokonaan valjennut, hän ja -kapellimestari eivät olleet enää yksin kadulla. Heidän takaa ja -sivukäytäviltä, sekä ylhäältä metsästäkin tuli kävelijöitä heitä -vastaan. Nyt vasta muisti Karl, että tänään oli sunnuntai. Hän oli -iloinen, kun hänen ei ollut pakko mennä kaupunkiin, vaikkakin hänen -isänsä tälläkin kertaa olisi antanut anteeksi hukkaan vietetyn -viikonpäivän, niin kuin hän jo niin usein oli tehnyt. Vanha -sorvariliike Alserkadulla pysyi vielä toistaiseksi pystyssä ilman -häntäkin, ja isä tiesi kokemuksesta, että Breitenederit olivat tähän -saakka aina oikealla ajalla päättäneet ruveta elämään säännöllisesti. -Tuo juttu Maria Ladenbauerin kanssa ei kuitenkaan ollut häntä koskaan -miellyttänyt. "Tee miten tahdot", oli hän kerran sanonut lempeästi -Kartelle, "olinhan minäkin kerran nuori -- -- -- mutta tyttöjeni -perheitten kanssa en kuitenkaan milloinkaan ole ollut tekemisissä! -Siinä suhteessa pidin minä hyvin varani." - -Jos hän olisi kuunnellut isänsä neuvoa -- ajatteli Karl nyt -- -niin olisi häneltä paljon ja monenlaista säästynyt. Mutta hän oli -pitänyt Mariasta niin paljon. Maria oli hyväluontoinen tyttö, piti -hänestä kovasti joutavia jaarittelematta. Ja kun Maria kulki hänen -käsikoukussaan kävelyllä, ei olisi voinut aavistaa häntä naiseksi, -jolla oli niin kirjava menneisyys takanaan. Muuten elettiin hänen -vanhempiensa kotona yhtä kunniallisesti kuin porvarillisissa -perheissä. Huoneet oli hauskasti järjestetty, hyllyllä oli kirjoja; -vanhan Ladenbauerin veli, joka oli Maistraatin virkamies tuli usein -vierailulle, ja silloin keskusteltiin hyvin vakavista asioista: -politiikasta, vaaleista ja kunnallisasioista. Sunnuntaisin pelasi Karl -siellä usein tarokkia; vanhan Ladenbauerin ja mielipuolen Jedekin -kanssa, samaisen Jedekin kanssa, joka iltasin esiintyi klownipuvussa -soittaen laseilla ja lautasien reunoilla valsseja ja marsseja; ja jos -hän voitti, maksettiin hänelle raha ilman muuta, mikä ei suinkaan -tapahtunut säännöllisesti hänen kahvilassaan. Akkunasyvennyksessä, -jossa riippui sveitsiläisiä maisema-lasikuvia, istui kalpea ja pitkä -rouva Jedek, joka iltasin esitti näytännössä pitkäveteisiä runoja, -jutteli Marian kanssa ja nyökäytti päätään herkeämättä. Mutta Maria -katsoi vastapäätä istuvaa Karlea, tervehti häntä ilakoiden kädellään -tai istuutui hänen viereensä ja katseli hänen kortteihinsa. Marian -veli palveli eräässä suuressa liikkeessä, ja kun Karl tarjosi hänelle -sikaarin, tarjosi hän heti vuorostaan. Hän toi sisarelleen, josta -hän kovasti piti, joskus kaupungin sokurileipurista makeisia. Ja kun -hän poistui sanoi hän silmät puoleksi sulettuina: "Ikävä, että olen -lupautunut muualle -- -- --" - -Karl oli tietysti mieluimmin yksin Marian kanssa. Ja hän muisti -erään aamun, jolloin hän oli kävellyt Marian kanssa tätä samaa -tietä, jota hän nyt kulki, hiljaisesti suhisevaa metsää kohden, joka -tuolta ylhäältä kukkulalta alkoi. He olivat molemmat olleet silloin -väsyneitä, sillä he tulivat suoraan kahvilasta, missä he olivat -istuneet koko kansanlauluseurueen kanssa varhaiseen aamuun saakka; -sitten paneutuivat he lepäämään erään niityn reunassa olevan pyökin -alle ja nukahtivat. He heräsivät vasta myöhään kesäpäivän kuumaan -hiljaisuuteen, jatkoivat matkaansa yhä syvemmälle metsään, juttelivat -ja nauroivat koko päivän, tietämättä miksi, ja vasta myöhään illalla -toi hän tytön jälleen kaupunkiin iltaesitykseen -- -- --. Tällaisia -ihania muistoja oli paljon, ja molemmat elivät he hyvin tyytyväisinä -ajattelematta ollenkaan tulevaisuutta. Mutta talven alussa sairastui -Maria äkkiä. Tohtori oli ankarasti kieltänyt kaikki vieraskäynnit, -sillä tyttö sairasti aivotulehdusta tai jotain muuta senkaltaista ja -jokaista mielenliikutusta täytyi välttää. Karl kävi aluksi joka päivä -Ladenbauerien luona tiedustelemassa sairaan tilaa; mutta myöhemmin, -kun sairaus yhä pitkittyi, kävi hän vain joka toinen tai joka kolmas -päivä. Kerran sanoi rouva Ladenbauer hänelle ovessa: "Tänään uskallatte -jo tulla sisään, herra von Breiteneder. Mutta muistakaa, ettette -paljasta itseänne." -- "Millä tavoin minä paljastaisin itseni?" -kysyi Karl, "mitä on tapahtunut?" -- "Niin, hänen silmänsä ovat ihan -parantumattomat." -- "Kuinka niin?" -- "Hän ei näe enää mitään --- -- --, sairaus sen teki. Mutta hän ei itse vielä tiedä, että se on -parantumatonta -- -- -- Varokaa tekin, ettei hän mitään huomaa." -Silloin änkytti Karl vain pari sanaa ja lähti pois. Hänet valtasi äkkiä -pelko nähdä Maria jälleen. Hänestä tuntui, ettei hän ollut mitään niin -paljon rakastanut kuin Marian silmiä, jotka aina olivat olleet niin -kirkkaat, ja hymyilevät. Hän aikoi tulla huomenna uudestaan. Mutta -hän ei tullut, ei seuraavana eikä vielä sitä seuraavanakaan päivänä. -Ja yhä uudelleen siirsi hän käyntinsä myöhemmäksi. Hän tahtoi tavata -Marian vasta sitten, näin ajatteli hän, kun Maria itse oli tottunut -alistumaan kohtaloonsa. Ja sitten sattui niin, että hänen täytyi lähteä -eräälle liikematkalle, jonne isä jo kauvan oli kärttänyt. Hän joutui -kauvas, hän kävi Berlinissä, Dresdenissä, Kölnissä, Leipzigissä ja -Pragissa. Kerran kirjoitti hän vanhalle rouva Ladenbauerille kortin, -jossa hän mainitsi heti kotiin palattuaan tulevansa tervehtimään, -ja lähetti Marialle paljon terveisiä. -- Keväällä palasi hän kotia; -mutta Ladenbauerin luona ei hän käynyt. Ei tullut lähdetyksi -- -- -- -Hän ajatteli Mariata päivä päivältä luonnollisesti yhä vähemmän -ja tahtoi hänet kokonaan unohtaa. Eihän hän ollut ensimäinen eikä -liioin ainoakaan Marian ystävä. Hän ei myös kuullut Mariasta mitään -ja rauhottui yhä enemmän ja jostakin syystä kuvitteli hän usein, että -Maria asui maalla sukulaistensa luona, joista hän oli kuullut Marian -usein puhuvan. - -Mutta eilen illalla vei sattuma hänet -- hän tahtoi käydä lähellä -asuvien tuttaviensa luona -- sen ravintolan ohitse, jossa Ladenbauerin -seurue tavallisesti antoi näytäntönsä. Hän aikoi jo ajatuksissaan -sivuuttaa ravintolan, mutta silloin näki hän keltaisen ilmoituslehden -ja huomasi, missä hän oli, ja sydämessään tunsi hän pistoksen, -ennenkuin hän oli sanaakaan lukenut. Mutta luettuaan mustilla ja -punaisilla kirjaimilla painetun ilmoituksen: "Maria Ladenbauerin, -niin kutsutun 'valkoisen mustanrastaan' ensimäinen esiintyminen -parantumisensa jälkeen", jäi hän kuin halpautuneena seisomaan. Ja -samassa hetkessä seisoi Rebay hänen vieressään aivan kuin maasta -nousseena; valkoinen pörröpää paljaana, kulunut silinterihattu kädessä -ja napinlävessä tuore kukka. Hän tervehti Karlea: "Herra Breiteneder -- -ihan omassa persoonassaan! Kunnioitatteko meitä tänään läsnäolollanne -jälleen? Maria neiti ilostuu varmaan ihan ikihyväksi, kun hän kuulee, -että entiset ystävänsä häntä vielä muistavat. Lapsi parka? Meillä on -ollut hänen kanssaan kovat ajat, herra von Breiteneder; mutta nyt se -on ohi." Rebay jutteli vielä yhtä ja toista ja Karl seisoi paikallaan, -vaikka hän olisikin mieluimmin tahtonut olla kaukana poissa. Mutta -äkkiä heräsi hänessä uusi toivo, ja hän kysyi Rebaylta, oliko Maria -ihan sokea -- eikö hän nähnyt vähääkään. "Nähnyt vähääkään?" vastasi -toinen. "Mutta mitä te ajattelette herra von Breiteneder!" -- -- -- -iloisesti. "Koko maailma on pikimusta hänelle -- -- -- Mutta Te -tulette siitä vakuutetuksi, herra von Breiteneder, että kaikella on -hyvätkin puolensa, jos niin saa sanoa -- ja ihana ääni sillä tytöllä -on, kauniimpi kuin koskaan ennen! -- -- -- No niin, _Te_ saatte itse -sen nähdä, herra von Breiteneder. -- Ja hyvä hän on -- ihmeen hyvä! -Vielä paljoa ystävällisempi, kuin tätä ennen. No, no, Tehän tunnette -hänet -- ha, ha! -- Niin, niin, tänään tulee sinne useampia sellaisia, -jotka tuntevat hänet -- luonnollisesti ei niin hyvin kuin Te, herra von -Breiteneder, sillä nyt eivät sellaiset asiat luonnollisesti enää tule -kysymykseen. Mutta ehkenpä se aika vielä taas tulee! Minä tunsin erään, -joka oli sokea ja sai kaksoset -- ha, ha! -- Mutta katsokaapas, kuka -tuolla on." sanoi hän äkkiä, sillä he seisoivat kassaluukun edessä, -jonka takana istui rouva Ladenbauer. Hän oli pöhöttynyt ja kalpea ja -katsoi Karlea sanaakaan sanomatta. Hän antoi Karlelle lipun, jonka -Karl maksoi oikeastaan tietämättä, mitä hän teki. Mutta äkkiä sanoi -hän: "Elkää sanoko Marialle mitään, Jumalan tähden, elkää sanoko rouva -Ladenbauer -- -- -- ei sanaakaan Marialle siitä, että minä olen täällä! --- -- -- Herra Rebay, ei sanaakaan Marialle!" - -"Hyvä on," sanoi rouva Ladenbauer ja kääntyi toisten lippuja kysyvien -puoleen. - -"Minä en sano sanaakaan", sanoi Rebay. "Mutta jälestäpäin tulee -yllätys! Tulettehan mukaan? Suuri juhla -- hohoo! Sulkeudun suosioonne, -herra von Breiteneder." Ja hän oli kadonnut. Karl kulki täpötäyden -salin läpi ja istuutui salin yhteydessä olevan puutarhan perälle -erään pöydän ääreen, jossa jo ennestään istui kaksi vanhaa ihmistä, -mies ja vaimo. Nämä eivät puhuneet sanaakaan keskenään, katsoivat -vaan ääneti uutta vierasta, ja nyökkäsivät surumielisinä toisilleen. -Karl istui ja odotti. Esitys alkoi, ja Karl kuuli ikivanhat asiat -uudelleen. Hänestä näytti kaikki vaan niin kummallisen muuttuneelta, -sillä hän ei ollut koskaan ennen istunut näin etäällä näyttämöltä. -Kapellimestari Rebay soitti ensin niin kutsutun uvertyyrin, josta -Karl kuuli vain muutamia kovia akordeja, sitten esiintyi ensimäisenä -unkaritar Ilka kirkkaanpunaisessa puvussa, kannukset jalassa ja lauloi -unkarilaisia lauluja ja tanssi czardasta. Tämän jälkeen seurasi -ilveilijä Wiegel-Wagelin humoristinen esitys; hän oli puettu viheriään -hännystakkiin ja ilmoitti juuri saapuneensa Afrikasta sekä kertoi -kaikenlaisia hullunkurisia seikkailujuttuja, jotka loppuivat hänen -naimiskauppaansa erään vanhan lesken kanssa. Sitten lauloivat rouva -ja herra Ladenbauer duetin; molemmat olivat tyroolilaispuvuissa. -Heidän jälkeensä esiintyi likaiseen, valkoiseen klovnipukuun puettu -hupsu pikku Jedek näytellen ensin taikatemppujaan, sitten harhaili hän -silmät suurina väkijoukon keskellä, aivankuin hän olisi jotain etsinyt; -sitten asetti hän lautasia eteensä riviin, ja takoi niitä puupalikalla -soittaen marssia, järjesteli laseja ryhmiin ja soitti kosteilla -sormillaan niitten reunoja kosketellen alakuloista valssin säveltä. -Sitä tehdessään katsoi hän ylös kattoon ja hymyili autuaallisesti. Hän -poistui ja Rebay hakkasi uudelleen soittokoneesta juhlallisia säveliä. -Ympäri salia ja puutarhaa kuului kuisketta, ihmiset kurottivat päitään, -ja äkkiä seisoi Maria näyttämöllä. Hänen isänsä, joka oli taluttanut -hänet sinne, oli heti jälleen hävinnyt; ja Maria seisoi siinä yksin. -Karl näki hänet siinä seisomassa -- sammuneet silmät suloisissa, -kalpeissa kasvoissa; hän näki aivan selvään, kuinka hän ensin liikutti -vain huuliaan ja hieman hymyili. Karl oli huomaamattaan noussut ylös -ja nojautui viheriää lyhtyä vasten ja oli vähällä parahtaa säälistä ja -tuskasta. -- Nyt alkoi Maria laulaa. Aivan oudolla äänellä, hiljaa, -paljon hiljempaa kuin ennen. Se oli sama laulu, jota Maria oli aina -laulanut ja jonka Karl oli kuullut vähintään viisikymmentä kertaa, -mutta ääni oli hänestä sittenkin kummallisen vieras, ja vasta kun Maria -lauloi loppukerron "Mua kutsuvat he valkoiseksi mustaksi rastaaksi -kylässä ja kotonakin", luuli hän tuntevansa äänen samaksi jälleen. -Maria lauloi kaikki kolme värssyä ja Rebay säesti häntä tapansa mukaan -katsoen usein ankarasti Mariaan. Kun laulu oli lopussa, puhkesi kova -ja myrskyävä suosionosotus. Maria hymyili ja kumarsi. Äiti nousi kolme -rappusta näyttämölle, Maria tavoitteli kädellään ilmaa, aivankuin -äitinsä käsiä etsiäkseen, mutta suosionosotus oli niin voimakas, että -hänen täytyi heti laulaa toinen laulunsa, jonka Karl myöskin oli jo -melkein viisikymmentä kertaa kuullut. Se alkoi näin: "Tänään menen -minä kultani kera maalle -- -- --", ja Maria heitti päätään niin -tyytyväisenä taaksepäin, keinutti ruumistaan kevyesti edes takaisin, -aivankuin hän todellakin vielä voisi kultansa kanssa mennä maalle, -voisi nähdä sinisen taivaan ja viheriät niityt ja voisi tanssia ulkona -vapaassa luonnossa, niin kuin hän laulussa lauloi. Ja sitten lauloi hän -kolmannen, uuden laulunsa. -- - -"Täällä olisi pieni puutarha", sanoi herra Rebay, ja Karl vavahti. Oli -kirkas päivänpaiste; katu loisti auringonpaisteessa ja ympärillä oli -valoisaa ja vilkasta. "Sinne voisi pistäytyä levähtämään", jatkoi Rebay -"ja juoda lasin viiniä; minulla onkin jo kova jano -- tänään tulee -kuuma päivä." - -"Kuuma päiväkö?" sanoi joku heidän takanaan. Breiteneder kääntyi -katsomaan -- -- Kuinka, oliko tuokin nyt juossut hänen jälkeensä? --- -- -- Mitä tuo sitten hänestä tahtoi? -- -- -- Se oli hupsu Jedek; -häntä ei oltu koskaan kutsuttu muulla nimellä, ja aivan varmaa -olikin, että hän pian todellakin oli tuleva kokonaan hulluksi. Pari -päivää sitten oli hän aikonut tappaa pitkän, kalpean vaimonsa, ja -oli aivan ihmeellistä, että hänen annettiin käydä vapaana. Nyt hiipi -hän kääpiömäisen pienenä Karlen rinnalla; kellertävistä kasvoista -katselivat mulkoillen omituisen hassunkuriset silmät, päässä oli -hänellä yleisesti tunnettu harmaa, pehmeä hattu, jossa oli kulunut -sulka, ja kädessä ohut kävelykeppi. Ja nyt oli hän noitten toisten -edellä pujahtanut pieneen ravintolapuistoon, istuutunut puupenkille, -joka nojasi matalaa talonseinää vasten, ja löi kävelykepillään -kiivaasti viheriäksi maalattua pöytää huutaen tarjoilijaa. Molemmat -toiset seurasivat häntä. Valkoinen tie, jota reunusti viheriä puuaita -jatkui pienten, surkeitten huvilain ohitse ylös vuorelle, ja katosi -metsään. - -Tarjoilija toi viiniä. Rebay asetti silinterinsä pöydälle, silitteli -valkoista tukkaansa, hieroi molemmilla käsillään tapansa mukaan sileitä -poskiansa, työnsi Jedekin lasin syrjään ja kumartui pöydän yli Karlen -puoleen. "Enhän minä mikään pölkkypää ole, herra von Breiteneder! -Tiedänhän minä, mitä minä teen! -- -- -- Miksikä minä olisin siihen -syypää? -- -- -- Tiedättekö Te, kenelle minä nuoruudessani kirjoittelin -kupletteja? -- -- -- Kuuluisalle Matras'ille! Se ei ole mikään pikku -asia! Ne herättivät huomiota! Sanat ja musiikki minun! Ja useita niistä -sijoitettiin toisiin kappaleihin!" - -"Antakaa lasin olla", sanoi Jedek hiljaa hihittäen. - -"Hyvä herra von Breiteneder", jatkoi Rebay työntäen lasin uudestaan -luotaan. "Tehän tunnette minut ja tiedätte, että minä olen -kunniallinen mies! Eikä minun kupleteissani ole milloinkaan ollut -mitään sopimatonta eikä rivoa! -- -- -- Se kupletti, jonka vuoksi -vanha Ladenbauer aikoinaan sai sakkoa, oli toisen tekemä! -- -- Ja -tänään olen minä kuudenkymmenenkahdeksan vuoden vanha, herra von -Breiteneder -- se merkitsee jo jotain! Tiedättekö Te, kuinka kauvan -olen jo kuulunut Ladenbauerien seurueeseen? -- -- -- Silloin eli vielä -Eduard Ladenbauer, joka oli perustanut seurueen. Ja Marian tunnen minä -syntymästään saakka. Kaksikymmentäyhdeksän vuotta olen minä ollut -Ladenbauerin seurueessa -- ensi maaliskuussa on minun riemujuhlani --- -- -- Enkä minä ole varastanut laulujeni säveleitä -- kaikki olen -itse tehnyt, ihan kaikki! Ja tiedättekö, miten monta niistä -on aikoinaan esitetty? -- -- -- Kahdeksantoista! Eikö totta, -Jedek? -- -- --" - -Jedek nauroi yhä edelleen äänetöntä nauruaan, silmät selällään. Hän -oli kerännyt eteensä kaikki kolme lasia ja alkoi nyt sormellaan -kevyesti silitellä lasien reunoja. Hänen soittonsa oli hienoa, hieman -liikuttavaa, aivankuin kaukainen oboen tai klarinetin ääni. Breiteneder -oli aina kovasti ihaillut tätä hänen taituruuttaan, mutta tällä -hetkellä tuntui se hänestä sietämättömältä. Muissa pöydissä istuvat -ihmiset kuuntelivat soittoa; muutamat nyökkäsivät päätään tyytyväisinä, -eräs paksu herra paukutti käsiään. Äkkiä työnsi Jedek taasen kaikki -lasit luotansa, pani kätensä ristiin rinnalle ja tuijotti valkoiselle -tielle päin, joka yhä enemmän täyttyi metsään päin kävelevistä -ihmisistä. Karlen silmät säkenöivät ja hänestä tuntui, että kaikki -ihmiset tanssivat ja pyörivät hämähäkinverkon takana. Hän hieroi -ohimoitaan ja silmäluomiaan, hän tahtoi päästä jälleen tajuihinsa. -Eihän hän voinut sille mitään! Se oli kauhea onnettomuus -- mutta eihän -se ollut hänen syynsä! Ja äkkiä hän nousi ylös, sillä kun hän ajatteli -loppua oli hänen rintansa pakahtua. "Mennään pois", sanoi hän. - -"Mennään vaan, raitis ilma on pääasia", vastasi Rebay. - -Jedek oli äkkiä suuttunut, kukaan ei tiennyt, miksi. Hän asettui erään -pöydän luo, jonka ääressä istui rauhallinen pari, hutki kävelykepillään -ympärinsä ja huusi kovalla äänellä: "Hitto ruvetkoon lasinsoittajaksi, -tuhat tulimmaista!" Molemmat rauhalliset ihmiset tulivat hämilleen -ja koettivat tyynnyttää häntä; toiset nauroivat ja luulivat häntä -juopuneeksi. - -Breiteneder ja Rebay olivat jo saapuneet valkoiselle, kadulle, ja -Jedek, jälleen rauhoittuneena, hyppelehti heidän jälessään. Hän otti -harmaan hattunsa päästään ja ripusti sen kävelykeppinsä nenään ja -piteli keppiä hattuineen olkapäillä niinkuin pyssyä, tehden toisella -kädellään sillä aikaa suuria tervehdysliikkeitä taivasta kohden. - -"Teidän ei pidä luulla, että niinä koetan itseäni puolustella," sanoi -Rebay kalisevin hampain. "Ee-eh, minulla ei ole siihen mitään syytä! -Ei ollenkaan! Minulla oli mitä paras tarkoitus, ja jokaisen täytyy -se myöntää. Itsehän minä harjoittelin tuon laulun hänen kanssaan! --- -- -- Vieläpä silloin kun hän istui huoneessaan silmät siteissä. -Ja tiedättekö, miten tuo aihe johtui minulle mieleen? Tässä on nyt -tapahtunut onnettomuus, sanoin itsekseni, mutta kaikki ei ole vielä -hukassa. Hänellä on vielä kaunis äänensä ja kauniit kasvonsa -- -- -- -Minä sanoin sen äidillekin, joka oli ihan epätoivoissaan. Rouva -Ladenbauer, sanoin minä hänelle, vielä ei ole mitään kadotettu -- -odottakaahan vaan! Nykyään, kun on noita sokeain laitoksiakin, jossa -sokeat voivat vähitellen oppia lukemaan ja kirjoittamaankin -- -- -- -Minä tunsin erään -- nuoren miehen, joka kahdenkymmenen vuoden vanhana -tuli sokeaksi. Hän uneksi joka yö mitä ihanimmista ilotulituksista ja -kaikenlaisista mahdollisista valaistuksista -- -- --" - -Breiteneder naurahti. "Puhutteko Te tosissanne?" kysyi hän Rebaylta. - -"Kuinkas muuten!" vastasi Rebay raa'asti, "mitä Te oikeastaan tahdotte? -Pitäisikö minun tappaa itseni? -- -- -- Ja miksi? -- Hyvä Jumala, -minä olen ollut kyllin onneton tässä maailmassa! -- Tai luuletteko -Te, herra von Breiteneder, että se on mitään elämää, kun nuorena on -kirjoittanut kerran näytelmäkappaleen, niinkuin minäkin ja sitten -kuudenkymmenenkahdeksan vuoden vanhana on lopuksi niin pitkällä, että -parista kurjasta kreuzerista täytyy huonolla pianorähjällä säestää -käheä-äänisiä retkaleita ja kirjoittaa heille kupletteja -- -- -- -Tiedättekö Te, paljonko minulle yhdestä kupletista maksetaan? -- -- -- -Teitä se varmaankin ihmetyttäisi, herra von Breiteneder!" - -"Mutta niitähän lauletaan ravintoloissa", sanoi Jedek, joka käveli nyt -heidän rinnallaan aivan totisena ja siivona, melkeinpä hienon miehen -tavoin. - -"Mitä Te oikeastaan minusta tahdotte?" sanoi Breiteneder. Hänestä -tuntui äkkiä, että nuo molemmat vainosivat häntä, mutta hän ei tiennyt, -minkä tähden. Mitä tekemistä hänellä oli noitten ihmisten kanssa? --- -- -- Mutta Rebay vaan jatkoi: "Minä tahdoin hankkia tytölle -toimeentulon! -- -- -- Turvata hänen tulevaisuutensa, näettekös! --- -- -- Ja juuri tuolla uudella laululla! -- -- Juuri sillä! -- -- -- -Eikö se sitten muka ole kaunis? -- -- Eikö se ole liikuttava? -- -- --" - -Pikku Jedek tarttui äkkiä Breitenederin takin hihaan ja pidätti -häntä, nosti vasemman kätensä etusormen ylös, huomaavaisuutta -pyytäen, pani huulensa suppuun ja vihelsi uuden laulun säveltä, -jota Maria Ladenbauer, jota myös kutsuttiin valkoiseksi "mustaksi -rastaaksi", edellisenä yönä oli laulanut. Hän vihelsi sitä kerrassaan -mestarillisesti; sillä viheltäminen kuului myös hänen taitoihinsa. - -"Ei se ollut sävelen vika", sanoi Breiteneder. - -"Kuinka?" huusi Rebay. -- He kulkivat kaikki kiivaasti, melkein -puolijuoksua, huolimatta tien jyrkästä noususta. "Kuinka herra von -Breiteneder? -- -- -- Sanatko siinä siis olivat sopimattomat? --- -- -- Hyvä Jumala, eihän niissä sanoissa ole mitään muuta, kuin -sellaista, minkä Maria itse tiesi? -- -- -- Ja kun minä hänen omassa -huoneessaan harjoittelin sitä hänen kanssaan, niin ei hän kertaakaan -itkenyt. Hän sanoi vaan: Se on surullinen laulu, herra Rebay, mutta -kaunis se on! --" "Kaunis se on", sanoi hän -- -- -- "Niin, se on -tosiaankin surullinen laulu, herra von Breiteneder -- mutta onhan hänen -kohtalonsakin surullinen. Olisinko minä silloin voinut kirjoittaa -mitään iloista laulua hänelle? -- -- --" - -Tie häipyi metsään. Aurinko kimalteli oksien lomista; pensaista -kuului naurua ja huutoja. He kulkivat kaikki kolme vierekkäin, niin -kiivaasti, aivankuin kukin olisi tahtonut juosta toistensa edelle. -Äkkiä alkoi Rebay uudelleen: "ja yleisö -- hitto soikoon -- se paukutti -käsiään kuin hulluna! -- -- -- Arvasinhan minä sen jo ennakolta, -että Maria sillä laululla saavuttaisi tavattoman menestyksen! -- -Ja Mariaa itseäänkin se ilahutti -- -- -- hänen koko kasvonsa ihan -loistivat ilosta ja viimeinen värssy hänen täytyi toistaa. Se onkin -niin liikuttava värssy. Kun minä sitä tein, niin kohosivat kyyneleet -minunkin silmiini -- muistaessani sitä toista laulua, jota Maria aina -laulaa -- -- --" Ja Rebay lauloi, tai paremminkin lausui painostaen -ainoastaan loppusoinnut kuin urkuäänellä: "Kuin kaunista ennen -oli_kaan_, -- Kun päivä kultas metsän, _maan_, -- ja kullan kanssa -sunnun_tain_ -- Ma kahden kuherrella _sain_ -- Nyt sammunut on multa -päivä, -- tähdet _myös_, -- Ma onnea ja kultaa vailla vaeltelen _yöss_!" - -"Riittää jo!" huusi Breiteneder, "johan minä olen sen kuullut!" - -"Eikö se sitten ole kaunis?" sanoi Rebay ja heilutti silinteriään. -"Nykyään ei löydykkään monta, jotka tekevät tällaisia kupletteja. -Vanha Ladenbauer antoi minulle siitä viisi guldenia -- -- -- se oli -minun palkkioni, herra von Breiteneder. Minä harjotin sen vielä samaan -hintaan Marian kanssa." - -Jedek nosti jälleen etusormensa ja lauloi hyvin hiljaa loppukerron: "Oi -kuinka katkera mun kohtaloni on -- Kun elo iäti on valoton -- -- --" - -"Miksi, _miksi_, kysyn minä! -- -- --", huusi Rebay. "Miksi? -- -- -- -Heti laulunumeron jälkeen olin Marian luona -- -- -- Eikö totta, Jedek? --- -- -- Ja Maria istui siellä onnellisen näköisenä ja joi viiniänsä, -ja minä silitin hänen tukkaansa ja sanoin hänelle: 'No, näetkös Maria -miten se miellytti yleisöä. Nyt tulee tänne varmaan kaupunkilaisiakin -meitä kuulemaan; laulu tulee herättämään huomiota -- -- -- Ja sinä -laulat sen kerrassaan loistavasti -- -- --' Ja niin edespäin, mitä -sellaisessa tilaisuudessa yleensä sanotaan -- -- -- Ravintolan -isäntäkin tuli sisään ja onnitteli häntä. Ja hän sai kukkiakin -- -Teiltä ne eivät olleet, herra von Breiteneder -- -- -- Kaikki oli mitä -parhaimmassa kunnossa -- -- -- Miksi siis minun kuplettini olisi siihen -syypää? Sehän on kerrassaan järjetöntä!" - -Breiteneder pysähtyi äkkiä ja tarttui Rebayta olkapäihin. "Minkävuoksi -sitten sanoitte hänelle, että minä olin siellä? -- -- -- Minkävuoksi? --- -- -- Pyysinhän minä Teitä, ettette sitä hänelle sanoisi?" - -"Antakaa minun olla rauhassa! Minä en sanonut mitään! Hänen äitinsä kai -sen hänelle sanoi!" - -"Ei, ei", sanoi Jedek kohteliaasti ja kumarsi, "minä se olin niin -rohkea, herra von Breiteneder -- minä olin niin rohkea. Kun minä -tiesin, että Te olitte siellä, niin minä sanoin Marialle, että Te -olitte siellä. Ja koska hän sairautensa aikana niin usein kysyi -Teitä, niin minä sanoin hänelle: 'Herra Breiteneder on täällä --- -- -- hän seisoi lyhdyn luona', sanoin minä hänelle, 'ja näytti -kovasti nauttivan!'" - -"Vai niin?" sanoi Breiteneder. Hänen kurkkuansa kouristi ja hänen -täytyi kääntyä poispäin välttääkseen Jedekin jäykkää katsetta, jolla -tämä häneen tuijotti. Väsyneenä heittäytyi hän eräälle penkille, -jonka luo he olivat saapuneet, ja sulki silmänsä. Hän näki äkkiä -itsensä jälleen puutarhassa istumassa, ja vanhan rouva Ladenbauerin -ääni kaikui hänen korvissaan: "Maria lähetti paljon terveisiä ja -käski kysyä, ettekö tahtoisi tulla seuraamme esityksen päätyttyä?" -Breiteneder muisti, miten hänen yhtäkkiä oli tullut niin hyvä olla, -aivankuin Maria olisi antanut hänelle kaikki anteeksi. Hän joi -viininsä loppuun ja tilasi uutta parempaa. Hän joi niin paljon, että -koko elämä tuntui hänestä paljon kevyemmältä. Hän katseli ja kuunteli -tyytyväisenä seuraavia esityksiä, taputti käsiään niinkuin muutkin, -ja kun esitys oli loppunut, meni hän hyväntuulisena puutarhan ja -salin läpi ravintolan erikoishuoneeseen pyöreän nurkkapöydän luo, -jonka ympärille seurue esityksen jälkeen tavallisesti kokoontui. -Muutamia oli sinne jo saapunutkin: Wiegel-Wagel, Jedek rouvineen -ja eräs rilliniekka herra, jota Breiteneder ei tuntenut -- kaikki -tervehtivät häntä eivätkä ollenkaan olleet erityisesti ihmeissään hänen -saapumisestaan. Äkkiä kuuli hän Marian äänen sanovan takanaan: "Kyllä -minä osaan sinne äiti, tunnenhan minä tien." Breiteneder ei uskaltanut -kääntyä, mutta samassa istuikin Maria jo hänen vieressään ja sanoi: -"Hyvää iltaa, herra Breiteneder -- mitenkä Te voitte?" Samassa hetkessä -muisti Breiteneder myös, että Maria oli aina teititellyt erästä nuorta -miestä, joka kerran aikaisemmin oli ollut hänen rakastajansa. Sitten -söi Maria illallisensa; kaikki oli valmiiksi leikattuna asetettu hänen -eteensä, ja koko seurue oli iloinen ja hilpeä, aivankuin mitään ei -olisi muuttunut. "Se onnistui hyvin", sanoi vanha Ladenbauer. "Nyt -tulee taasen paremmat ajat." Rouva Jedek kertoi, että kaikki olivat -pitäneet Marian ääntä kauniimpana kuin ennen, ja herra Wiegel-Wagel -kohotti lasinsa ja huusi: "Parantuneen malja!" Maria nosti lasinsa -korkealle ilmaan ja kaikki kilistivät hänen kanssaan, Karlekin kosketti -lasillaan Marian lasia. Silloin tuntui Karlesta, aivankuin Maria -olisi tahtonut upottaa kuolleet silmänsä hänen silmiinsä ja kuin -voisi hän katsoa syvälle hänen sieluunsa. Marian velikin oli siellä -hyvin hienosti puettuna ja hän tarjosi Karlelle sikaarin. Mutta Ilka -oli kaikista iloisin; hänen ihailijansa, eräs nuori, paksu mies, -istui vastapäätä häntä ja keskusteli innokkaasti herra Ladenbauerin -kanssa. Rouva Jedek ei ollut riisunut keltaista sadenuttuaan yltään -ja tuijotti erääseen nurkkaan, missä ei ollut mitään nähtävää. Pari -kolme kertaa tuli naapuripöydistä ihmisiä onnittelemaan Mariata; -hän vastasi entisellä hiljaisella tavallaan, aivankuin kaikki asiat -olisivat ennallaan. Äkkiä sanoi Maria Karlelle: "Mutta miksi Te -olette niin ääneti?" Nyt vasta huomasi Karl koko ajan istuneensa -suutansa avaamatta. Mutta nyt muuttuikin hän vilkkaammaksi kuin muut -ja otti osaa keskusteluun; Marialle vain hän ei sanonut sanaakaan. -Rebay kertoi siitä ihanasta ajasta, jolloin hän oli kirjoittanut -kupletteja Matras'elle, esitti erään kolmekymmentaviisi vuotta sitten -valmistamansa ilveilyn näytellen itse tavallaan kaikki osat. Eritoten -herätti hänen esityksensä böömiläisenä soittoniekkana suurta hilpeyttä. -Kello yksi poistuttiin. Rouva Ladenbauer talutti tytärtään. Kaikki -nauroivat ja huusivat -- -- -- se oli aivan kummallista; kukaan ei -pitänyt sitä enää minään ihmeellisenä, että Marialle oli koko maailma -nyt aivan pimeä. Karl käveli hänen vierellään. Äiti kysyi Karlelta -huolettomasti kaikenlaista: Mitenkä kotona jaksettiin, oliko Karlella -ollut hauskaa matkallaan ja Karl kertoi kiireesti kaikenlaisista -asioista, mitä hän matkallaan oli nähnyt, varsinkin kertoi hän -teattereista ja varieteista, joissa hän oli käynyt, ja ihmetteli vain -yhä, miten varmana Maria käveli äitinsä vierellä ja miten rauhallisena -ja iloisena Maria kuunteli häntä. Sitten istuivat he kaikki kahvilassa, -vanhassa, savuisessa huoneessa, joka tähän aikaan oli jo aivan -tyhjä; unkarilaisen Ilkan paksu ystävä kestitsi seuruetta. Ympärillä -vallitsevan melun ja rähinän aikana oli Maria painautunut aivan lähelle -Karlea, niinkuin usein ennenkin, niin että Karl tunsi hänen ruumiinsa -lämmön. Ja äkkiä tunsi hän Marian koskettavan ja silittävän kättään -sanaakaan sanomatta. Karl olisi niin mielellään tahtonut sanoa hänelle -jotain -- jotain herttaista, lohduttavaa -- mutta hän ei voinut --- -- --. Hän katsoi Mariata sivustapäin ja hänestä tuntui jälleen kuin -Marian silmät katsoisivat häneen; mutta se katse ei ollut ihmisen -katseen kaltainen, vaan siinä oli jotain kamalaa, outoa, josta hän -ei ollut ennen tiennyt -- ja häntä rupesi kauhistuttamaan, aivankuin -hänen vieressään olisi istunut kummitus -- -- -- Marian käsi vapisi -ja hän veti sen hiljaa pois ja kuiskasi: "Miksi sinä pelkäät? Minähän -olen vielä entinen sama Maria." Karl ei taaskaan voinut vastata, vaan -puheli muitten kanssa. Jonkun ajan perästä huusi äkkiä joku: "Mutta -missä on Maria?" Se oli rouva Ladenbauer. Nyt vasta huomasivat kaikki, -että Maria oli kadonnut. "Missä on Maria?" huusivat toisetkin. Muutamat -nousivat ylös, vanha Ladenbauer seisoi kahvilan ovella ja huusi -ulos kadulle: "Maria!" Kaikki olivat kiihtyneitä, yleinen sekasorto -vallitsi. Joku sanoi: "Kuinka saatetaankaan antaa sellaisen olennon -nousta ja poistua yksin?" - -Äkkiä kuului talon pihalta huuto: "Tuokaa kynttilöitä! -- -- -- Tuokaa -lyhtyjä!" Ja joku huusi: "Jesus Maria!" Se oli jälleen vanhan rouva -Ladenbauerin ääni. Kaikki syöksyivät kahvilan pienen kyökin kautta -pihalle. Oli jo ruvennut hämärtämään. Vanhan, yksikerroksisen talon -pihaa ympäröi puukäytävä, eräs mies paitahihasillaan nojasi käsipuuta -vasten pitäen palavaa kynttilää kädessään ja katsoi alas. Kaksi -yöpuvussa olevaa naista ilmestyi hänen taakseen, eräs mies juoksi -narisevia portaita alas. Tämän vain Karl ensin näki. Sitten näki hän -jotain kimaltavaa silmiensä edessä, joku kohotti valkoista pitsihuivia -ja pudotti sen jälleen. Hän kuuli vierellään sanottavan: "Ei siinä enää -mikään auta -- -- -- ei hän siitä enää nouse -- -- -- Hakekaa toki -lääkäri! -- -- -- Missähän ne pelastusyhdistyksenkin toimihenkilöt -ovat? -- -- -- Apua! Apua! -- -- --". Kaikki kuiskailivat keskenään, -muutamat kiiruhtivat kadulle, Karl seurasi tahtomattaan silmillään -erästä olentoa; se oli keltaiseen viittaan puettu pitkä rouva Jedek, -joka epätoivoisena piteli molemmilla käsillään otsaansa ja juoksi pois -eikä enää tullut takaisin -- -- -- Karlen takana tunkeili ihmisiä. -Hänen täytyi työkkiä kyynäspäillään taaksepäin voidakseen estää itsensä -syöksymästä rouva Ladenbauerin päälle, joka makasi polvillaan maassa -pitäen Marian molempia käsiä omissaan, keinutellen niitä edestakaisin -ja huutaen: "Puhu nyt toki, lapseni! -- -- -- puhu, puhu! -- -- --!" -Vihdoinkin tuli joku lyhdyn kanssa, se oli talonmies, ruskeassa -yönutussa, tohvelit jalassa; hän valaisi makaavan kasvoja. Sitten hän -sanoi: "Mikä onnettomuus! Hän on varmaankin pudonnut pää edellä tuohon -kaivon viereen." Karl näki nyt, että Maria makasi kaivon rautakehän -vieressä. Äkkiä sanoi käytävällä seisova paitahihaisillaan oleva mies: -"Minä kuulin jotain kolinaa, siitä ei ole vielä viittäkään minuuttia!" -Kaikki katsoivat häneen ylös, mutta hän vaan kertasi uudelleen: "Siitä -ei ole vielä viittäkään minuuttia, kun minä kuulin kolinaa" -- -- -- -"Mutta mitenkä hän osasi sinne ylös?" kuiskasi joku Karlen takana. -"No, mutta hänhän tunsi talon", vastasi joku toinen; "hän tietystikin -hapuili kyökin läpi, nousi sitten puuportaita ylös, ja hyppäsi sitten -kaiteen yli -- eihän se mitä vaikeaa ollut!" Tällaista kuiskailua -kuuli Karl ympärillään, mutta hän ei tuntenut edes puhuvien ääniä, -vaikka kaikki varmaankin olivat pelkkiä tuttavia; eikä hän kääntynyt -katsomaankaan. Jossakin lähellä kiekui kukko. Karlesta tuntui kaikki -unennäöltä. Talonmies asetti lyhdyn kaivon kehykselle; äiti huusi: -"Eikö lääkäri jo kohta tule?" Vanha Ladenbauer nosti Marian pään, niin -että lyhdyn valo valaisi suoraan tämän kasvoja. Karl näki nyt aivan -selvästi, miten sieramet ja huulet liikkuivat ja miten hänen kuolleet -silmänsä tuijottivat häneen juuri samalla tavalla kuin aikaisemmin. -Hän näki myöskin, että se paikka maasta, josta Marian pää oli nostettu -ylös, oli punainen ja märkä. Hän huudahti: "Maria! Maria!" Mutta kukaan -ei kuullut häntä, ei edes hän itsekään. Käytävällä oleva mies seisoi -yhä paikallaan nojaten kaiteeseen, ja molemmat naiset hänen vieressään, -aivankuin he olisivat olleet katsomassa jotain esitystä. Kynttilä oli -sammunut. Sinipunainen aamuhämärä peitti ilman. Rouva Ladenbauer oli -käärinyt Marian pään valkoiseen pitsihuiviin; Karl seisoi liikahtamatta -ja tuijotti alas. Yht'äkkiä valkeni. Hän näki, että Marian kasvot -olivat aivan rauhalliset eikä mikään muu liikkunut kuin veripisarat, -jotka tukasta otsalta valuivat hiljaa poskille ja kaulaa myöten alas -märälle kivitykselle; ja hän tiesi nyt, että Maria oli kuollut -- -- -- - -Karl aukaisi silmänsä, aivankuin pahaa unta pois karkoittaakseen. Hän -istui yksin tien vieressä olevalla penkillä, ja hän näki kapellimestari -Rebayn ja hupsun Jedekin kiiruhtavan samaa tietä alas, jota he kaikki -yhdessä olivat tulleet ylös. Molemmat näyttivät puhelevan kiivaasti -keskenään, huitoen käsillään ja suuria liikkeitä tehden, Jedekin -kävelykeppi kuvastui taivaanrantaa vasten kuin hieno viiva; he kulkivat -yhä kiivaammin kevyen pölypilven heitä ympäröidessä, mutta sanat -haihtuivat tuuleen. Koko maisema oli hohtavan valoisa ja alhaalla -laaksossa sydänpäivän helteessä liikehti ja väikkyi kaupunki. - - - - -Gabriel vainaa. - - -Irene tanssi Ferdinandin ohitse erään herran kanssa, jota Ferdinand -ei tuntenut, nyökäytti päätään aivan hiljaa ja hymyili. Ferdinand -Neumann kumarsi syvempään, kuin hänen tapansa oli. Irenekin on -näemmä täällä, ajatteli hän ihmeissään ja tunsi itsensä yhtäkkiä -entistään vapaammaksi. Jos Irene kerran saattoi jo neljän viikon -perästä Gabrielin kuoleman jälkeen liidellä valkoisessa puvussa -jonkun tuntemattoman herran kanssa valaistussa salissa, niin ei -hänenkään, Ferdinandin, enää tarvinnut olla tunnon tuskissa tähän -remuavaan huvitilaisuuteen tulostaan. Tänä iltana oli Ferdinand ensi -kertaa neljän viikon hiljaisen eristäytymisen jälkeen tuntenut halua -tavata jälleen ihmisiä. Vanhempiensa odottamattomaksi iloksi, jotka -tuskin osasivat käsittää poikansa syvää surua sangen vieraan tuttavan -kuoleman johdosta, oli Ferdinand ilmestynyt illalliselle hännystakkiin -puettuna ja ilmoittanut menevänsä juristien tanssiaisiin ja pian oli -hän poistunut hyvillään siitä, että oli tuottanut kunnon vanhemmilleen -pienen ilon ilman erikoista vaivaa. - -Ajurissa ajaessaan Sofiansaleja kohti tuli hänen jälleen vähän paha -olla. Hän muisteli sitä yötä, jona hän Vilhelmiinan akkunasta oli -nähnyt erään olennon kävelevän edes takaisin kaupunginpuiston aidan -vierustaa; muisti aamun, jona hän vielä vuoteessa maatessaan, oli -nähnyt sanomalehdessä uutisen Gabrielin itsemurhasta, muisti sen -hetken, jolloin Vilhelmiina oli antanut hänelle luettavaksi sen -järkyttävän kirjeen, jossa Gabriel heitti viimeiset jäähyväiset tälle -moitteen sanaa sanomatta. Vielä portaita ylös noustessaan ja itse -salissakin musiikin soidessa oli hän yhä alakuloinen; vasta Irenen -nähtyään tuli hän iloisemmaksi. - -Ferdinand oli jo tuntenut Irenen muutamia vuosia, suurempaa huomiota -häneen kiinnittämättä, ja yhtä vähän kuin perheen muillekaan tuttaville -oli Irenen mieltymys Gabrieliin Ferdinandillekaan mikään salaisuus. -Kun Ferdinand pari päivää ennen joulua oli käymässä Irenen vanhempien -luona, oli Irene laulanut miellyttävällä tummalla äänellään pari -laulua. Gabriel oli häntä säestänyt, ja Ferdinand muisti selvään -itsekseen ihmetelleensä: Miksi tuo kunnon poika ei mene naimisiin tuon -herttaisen, koruttoman tytön kanssa, vaan juoksentelee tuon suurellisen -Vilhelmiinan perässä, joka hänet varmaankin pian pettää? Ferdinand ei -tosin sinä päivänä voinut aavistaa että kohtalo oli valinnut juuri -hänet tämän ennustuksen toteuttajaksi. Mutta mitä hänen todelliseen -syyllisyyteensä Gabrielin kuolemaan nähden tulee, niin oli Anastasius -Treuenhof, kaikkien maallisten ja jumalallisten asioitten ymmärtäjä, -heti selittänyt, että Ferdinand ei ollut tässä asiassa edustanut -omaa yksilöllistä itseään, vaan yleistä periaatetta, minkä vuoksi -hänellä kyllä saattoi olla aihetta lievään kaihomielisyyteen, mutta -ei mihinkään vakavaan katumukseen. Siitä huolimatta oli Ferdinandista -tuntunut tuskalliselta, kun Vilhelmiina heidän seistessään Gabrielin -haudalla, jolla kuihtuvat hautaseppeleet vielä makasivat, yhtäkkiä -oli sanonut hänelle, jonka poskella vielä kuumat kyyneleet kierivät, -äänenpainolla, jonka Ferdinand niin hyvin tunsi näyttämöltä: "Niin, -sinä heittiö, saat sitä nyt itkeä." Tuntia myöhemmin vannoi Vilhelmiina -kuitenkin, että hän olisi Ferdinandin tähden uhrannut paremmankin kuin -Gabrielin, ja viime aikoina näytti Ferdinandista usein siltä kuin olisi -Vilhelmiina yksinkertaisesti unohtanut kaiken surullisen, mitä oli -tapahtunut. Treuenhof osasi selittää tämänkin kummallisen asian siten, -että naiset luonnon alkuvoimia lähempänä olevina kuin miehet alunpitäin -olivat luodut rauhallisesti mukaantumaan välttämättömyyteen. - -Irene tanssi toisen kerran Ferdinandin ohitse ja hymyili jälleen. Mutta -hänen hymyilynsä oli nyt toisellainen kuin ensi kerralla; kiehtovampi, -tervehtivämpi ja hänen katseensa seurasi Ferdinandia liidellessään -jälleen eteenpäin ja kadotessaan tanssittajansa kanssa ihmisjoukkoon. -Valssin loputtua käveli Ferdinand ympäri salia tuumien itsekseen, -mikä hänet oli oikeastaan tänne houkutellut, ja oliko vaivan arvoista -antaa tällaisen ala-arvoisen hälisevän tanssi-illatsun häiritä hänen -elämänsä ylevää surumielisyyttä, joka viime aikoina Vilhelmiinan -seurassa intohimon hetkinä sai synkän ihanuuden hohteen. Ja hän sai -äkkiä halun lähteä pois, ei ainoastaan tanssiaisista, vaan lähimmässä -tulevaisuudessa, ehken jo huomenna koko kaupungista ja matkustaa -etelään Sisiliaan tai Egyptiin. Hänen siinä juuri tuumiessaan, -sanoisiko hän ennen lähtöänsä jäähyväiset Vilhelmiinalle -- seisoi -Irene äkkiä hänen edessään. Irene nyökäytti kevyesti päätään vastaten -Ferdinandin tervehdykseen; Ferdinand tarjosi hänelle käsivartensa ja -vei hänet tungoksen läpi salista johtavia mataloita portaita myöten -tanssisalin ympäri kiertävälle katetuilla pöydillä varustetulle -leveälle käytävälle. Musiikki alkoi soittaa ja ensimäisten sävelten -kaikuessa sanoi Irene hiljaa: "Hän on kuollut -- ja me molemmat olemme -nyt täällä." Ferdinand pelästyi hieman, kiiruhti tahtomattaan kulkuaan -ja huomautti vihdoin: "Tänään olen ensi kertaa sen jälkeen suuremmassa -seurassa." - -"Minä olen tänään jo kolmatta kertaa huveissa", vastasi Irene -kirkkaalla äänellä. "Kerran olin teatterissa ja toisen kerran eräässä -iltamassa." - -"Oliko hauskaa?" kysyi Ferdinand. - -"En tiedä. Joku soitti pianoa, joku toinen esitti hullunkurisia -juttuja, ja sitten tanssittiin." - -"Niin, se on aina samallaista", huomautti Ferdinand. He seisoivat -erään oven edessä. "Minut on pyydetty katrilliin", sanoi Irene, -"mutta minä en halua sitä tanssia. Paetaan me parvelle." Ferdinand -vei Irenen kapeaa, kylmää kiertoporrasta myöten ylös. Hän näki hienoa -ihojauhoa Irenen olkapäillä. Hänen musta tukkansa riippui raskaana -solmuna syvällä niskassa. Hänen kätensä lepäsi kevyesti Ferdinandin -käsivarrella. Parven ovi oli auki, ensimäisessä aitiossa istui viinuri, -joka heti nousi ylös. - -"Tahdon juoda lasin samppanjaa", sanoi Irene. - -Ohoh! ajatteli Ferdinand -- oliko tuo nainen mielenkiintoisempi kuin -mitä luulin? Vai teeskentelikö hän? - -Ferdinand tilasi viiniä ja laittoi Irenelle istuimen siten, ettei häntä -voinut alhaalta nähdä. - -"Tehän olitte hänen ystävänsä?" sanoi Irene katsoen Ferdinandia suoraan -silmiin. - -"Hänen ystävänsäkö? Niin ei oikeastaan voi sanoa. Kaikessa tapauksessa -oli meidän suhteemme viime vuosina hyvin höllä." Ja hän ajatteli: -Kuinka kummallisesti hän katsoo minua. Aavistaakohan häh, että minä --- -- -- Hän jatkoi kuitenkin: "Noin viisi tai kuusi vuotta sitten -kuuntelimme me yhtaikaa muutamia luentoja yliopistossa. Me opiskelimme -molemmat nimittäin lakitiedettä, -- joutessamme. Ja noin kolme vuotta -sitten, syksyllä, teimme me yhdessä polkupyörämatkan Innsbruckista, -jossa me aivan sattumalta tapasimme toisemme. Matkamme kävi Brennerin -yli. Veronassa erosimme taasen. Minä matkustin kotiani, hän Roomaan." - -Irene nyökkäsi ehtimiseen, aivankuin hän kuulisi pelkästään tuttuja -asioita. Ferdinand jatkoi: "Roomassa kirjoitti hän ensimäisen -kappaleensa, taikka paremminkin ensimäisen, mikä esitettiin." - -"Niin", sanoi Irene. - -"Hänellä ei ollut paljon onnea", huomautti Ferdinand. Samppanjapullo -seisoi pöydällä. Ferdinand täytti lasit. He kilistelivät lasejaan, -ja juodessaan katsoivat he vakavina toistensa silmiin, aivankuin he -olisivat juoneet ensimäisen lasin vainajan muistoksi. Sitten laski -Irene lasinsa pöydälle ja sanoi rauhallisesti: "Hän tappoi itsensä sen -Bischofin tähden." - -"Niin väitetään", vastasi Ferdinand koruttomasti ja tunsi -tyytyväisyyttä siitä, ettei hän pienimmälläkään ilmeellä ilmaissut -itseänsä. - -Katrillin johtosäveleet kaikuivat niin voimakkaasti, että -samppanjalasit hiljaa tärisivät. - -"Tunnetteko Te neiti Bischofin persoonallisesti?" kysyi Irene. - -"Kyllä", vastasi Ferdinand. Hän ei siis aavista mitään, ajatteli -Ferdinand. Jos hän sen aavistaisi, niin ei hän varmaankaan joisi -kanssani samppanjaa täällä ylhäällä. Taikka ehken hän juuri sentähden --- -- --? - -"Minä näin neiti Bischofin äskettäin Medeana", sanoi Irene. "Menin -aivan hänen tähtensä teatteriin. Gabrielin kappaleen ensi-illan jälkeen -viime vuonna en ole häntä lavalla nähnyt. Silloin kai heidän suhteensa -alkoi?" - -Ferdinand kohautti olkapäitään, hän ei tiennyt mitään. Hän vain -vahvisti: "Neiti Bischof on suuri taiteilijatar." - -"Se on kyllä mahdollista", vastasi Irene, "mutta minä en luule, että -hänellä senvuoksi on oikeutta -- -- --" - -"Mitä oikeutta?" kysyi Ferdinand täyttäessään lasit uudelleen. - -"Oikeus syöstä ihminen kuolemaan", lopetti Irene katsoen ilmaan. - -"Mutta, neitiseni", sanoi Ferdinand varovaisesti, "tässä on -kovin vaikea ratkaista, missä toiselta puolen oikeus ja toiselta -vastuunalaisuus alkaa. Ja kun ei tunne kaikkia asian haaroja, niin -kuinka voi silloin -- -- -- Neiti Bischof kuuluu jokatapauksessa -sellaisiin ihmisiin, jotka, miten minä sen nyt sanoisinkaan, ovat -lähempää sukua alkuhenkien kanssa kuin me muut ihmiset, ja sellaisia -olentoja ei nähtävästi saa mitata samalla mittapuulla kuin meikäläisiä." - -Irene oli laskenut pienen vanhanaikaisen norsunluisen viuhkansa -pöydälle, mutta otti sen siitä nyt jälleen vilvoitellen sillä poskiaan -ja otsaansa. Sitten joi hän lasinsa yhdellä siemauksella pohjaan ja -sanoi: "Hänen uskottomuutensa Gabrielia kohtaan -- no niin, sen voi -ehkä ymmärtää. Mutta miksikä hän ei ollut suora Gabrielille? Miksikä -hän ei sanonut hänelle suoraan; kaikki on lopussa. Rakastan toista, -erotkaamme. Se olisi kyllä kovasti koskenut Gabrieliin, mutta kuolemaan -se ei olisi häntä vienyt." - -"Kukapa sen tietää", sanoi Ferdinand hitaasti. - -"Aivan varmasti ei", vastasi Irene ankarasti. "Inho se hänet kuolemaan -vei. Inho. Kun hänen täytyi ajatella: samat sanat, joita minä tänään -kuulin, samat hellyyden osoitukset, joita minä tänään sain -- -- --" -Irenen ruumis vavahteli, katse liiteli kaiteen yli saliin ja hän -vaikeni. - -Ferdinand katsoi häntä, eikä ymmärtänyt kuinka kukaan ihminen -maanpäällä saattoi tappaa itsensä Vilhelmiinan tähden, jos tällainen -tyttö häntä rakasti. Hän epäili myös tällä hetkellä enemmän kuin -koskaan ennen Gabrielin taiteellisia lahjoja. Tosin muisti hän hyvin -huonosti sen Gabrielin kappaleen, jossa Vilhelmiina edellisenä talvena -oli näytellyt pääosaa ja kappaleen epäonnistumisen johdosta, aivankuin -korvaukseksi ruvennut Gabrielin rakastajattareksi. Irene sanoi nyt -hyvin hiljaa katse pois käännettynä: "Te ette siis seurustellut -Gabrielin kanssa viime vuosina?" - -"Hyvin vähän", vastasi Ferdinand. "Vasta viime syksynä satuimme taas -muutamia kertoja yhteen. Tapasin hänet kerran sattumalta Ringillä. -[Kaupungin keskustaa kiertävä valtakatu Wienissä. Suomentajan muist.] -Hän oli juuri neiti Bischofin seurassa, ja kaikki kolme söimme sitten -yhdessä illallista kansanpuistossa. Se oli hyvin hauska ilta. Silloin -saattoi vielä istua ulkona, vaikka olikin jo lokakuun loppu. Sen -illan jälkeen olimme vielä pari kertaa yhdessä -- kerran -- tai pari -itsensä neiti Bischofin luona. Niin, näyttipä melkein siltä kuin olisi -taas pitkästä aikaa löydetty toisemme. Mutta siitä ei tullut mitään". -Ferdinand katsoi Irenen ohi ja hymyili. - -"Minä tahdon Teille kertoa nyt jotakin", sanoi Irene "Minulla oli -aikomus mennä tapaamaan neiti Bischofia." - -"Kuinka?" huusi Ferdinand ja katsoi Irenen otsaa, joka oli hyvin -valkoinen ja korkeampi kuin tytöillä tavallisesti. - -Katrilli oli päättynyt ja soitto taukosi. Alhaalta kuului äänten -hälinää. Muutamia turhanpäiväisiä sanoja kaikui selvemmin ylös, -aivankuin niillä olisi ollut suurempi voima ponnahtaa irti toisista -sanoista. - -"Minä olin sen jo aivan varmasti päättänyt", sanoi Irene -leikitellessään norsunluisella viuhkallansa. "Mutta -- ajatelkaas -kuinka lapsellista: viime hetkessä rohkeuteni aina petti." - -"Minkävuoksi Te tahdoitte häntä tavata?" kysyi Ferdinand. - -"Minkävuoksiko? Sehän on hyvin yksinkertaista. Tahdoin nähdä hänet -kasvoista kasvoihin, kuulla hänen ääntään, tahdoin tietää, miten -hän tavallisessa elämässään puhuu ja liikkuu ja kysyä häneltä -kaikenlaisia jokapäiväisiä asioita. Ettekö sitä ymmärrä?" lisäsi -hän äkkiä kiivaasti, nauroi lyhyesti, otti siemauksen lasistaan ja -jatkoi. "Onhan mielenkiintoista oppia tuntemaan, minkälaisia nuo -naiset oikeastaan ovat, nuo salaperäiset, joita täytyy mitata toisella -mittapuulla, niinkuin Te sanoitte, nuo, joiden tähden kunnon ihmiset -surmaavat itsensä ja jotka jo kolmen päivän perästä jälleen esiintyvät -näyttämöllä, niin ihanina ja suurina kuin ei mitään olisi tapahtunut." - -Kaksi herraa meni heidän ohitsensa, he seisahtuivat, kääntyivät jälleen -takaisin ja tuijottivat Ireneen. - -Ferdinandia suututti ja hän päätti mennä vaatimaan noita kahta herraa -kaksintaisteluun, jos heidän hävyttömyytensä vielä sekunninkaan -jatkuisi. Hän näki itsensä jo nimikortteja vaihtamassa, todistajia -vastaanottamassa, aamuhämärissä ajamassa Praterin halki [suuri, -kuuluisa puisto Wienissä], rintaan ammuttuna maahan vajoomassa ja -lopuksi Vilhelmiinan seisomassa hänen haudallaan jonkun ilveilijän -kanssa. Mutta ennenkuin hänen noille herroille sallimansa sekunti oli -kulunut, herkesivät he tuijottamasta ja menivät pois. Ja Ferdinand -kuuli jälleen Irenen äänen: "Nyt minulla olisi rohkeutta", sanoi hän -kummallisesti, melkein epätoivoisesti hymyillen. - -"Rohkeutta, mihin?" kysyi Ferdinand. - -"Rohkeutta mennä neiti Bischofin luo", - -"Mennä neiti Bischofin luo -- -- nytkö --?" - -"Niin, nyt juuri. Mitäs siihen sanotte?" Irene keinutti olkapäitään -soiton tahdin mukaan. - -"Vai menemmekö valssia tanssimaan?" - -"Se on ainakin lähempänä", arveli Ferdinand. - -"Eikö se ole kummallista", sanoi Irene silmät iloisina. "Onko mikään -muuttunut siitä lähtien, kun tulimme tähän aitioon istumaan ja -samppanjaa juomaan? Ei mikään. Ei kerrassaan mikään. Ja äkkiä tuntuu -kuitenkin siltä kuin ei kuolema olisikaan ollenkaan niin kauheaa kuin -miksi sitä tavallisesti kuvitellaan. Katsokaahan; minä voisin nyt ilman -mitään muuta hypätä tuon kaiteen yli -- tahi jostakin tornista alas. -Se ei tunnu minusta miltään. Leikillä sen tekisin. Ja miten hyviksi -ystäviksi me olemme tulleet! Mutta siitä saatte kiittää Gabrielia." - -"Enhän ole koskaan kuvitellutkaan, -- -- --" sanoi Ferdinand -kohteliaasti hymyillen ja huomasi, että hänen sydämensä hieman tykytti. - -Irenen silmät eivät enää olleet iloiset, ne olivat suuret, mustat -ja vakavat. "Tiedättekö, kuinka minä olin kaiken ajatellut", sanoi -hän Ferdinandia kuulematta. "Tahdoin esitellä itseni alkavana -taiteilijattarena tai yksinkertaisesti vain kiihkeänä ihailijana. Jo -kauvan olen ikävöinyt -- -- -- jo kauvan olen halunnut -- -- -- tuohon -tapaan tahdoin alkaa. Hehän ovat kaikki hyvin turhamaisia nuo naiset, -eikö niin?" - -"Se kuuluu ammattiin", vastasi Ferdinand. - -"Ah, minä olisin imarrellut häntä niin, että hän olisi siitä kovin -ihastunut ja varmaankin kutsunut minut uudelleen luokseen -- -- -- -Ja minä olisin mennytkin, hyvin usein ja meistä olisi tullut hyvät -tuttavat, ihan ystävättäret; kunnes minä sitten eräänä päivänä --- -- -- niin -- kunnes minä jonakin hetkenä olisin huutanut hänelle -vasten kasvoja: 'Tiedättekö Te, mitä Te olette tehnyt -- -- -- -Tiedättekö Te, mikä Te olette? Murhaaja! Niin, murhaaja Te olette, -neiti Bischof'." - -Ferdinand katsoi häntä ihmetyksellä ja ajatteli jälleen: Mikä houkkio -se Gabriel olikaan. - -Katrilli oli päättynyt, alhaalta kuului surinaa ja hälinää, mutta -kaikki tuntui tulevan etäämpää kuin ennen. Kaksi paria käveli ohitse, -he istuutuivat seinän vieressä olevaan läheiseen pöytään, juttelivat -ja nauroivat hyvin äänekkäästi. Sitten alkoi soitto jälleen; sävelet -kaikuivat huoneessa. - -"Ja jos minä nyt menisin hänen luokseen?" sanoi Irene. - -"Nytkö?" - -"Luuletteko, että hän ottaisi minut vastaan?" - -"Olisihan se vähän erikoinen vierailuaika", sanoi Ferdinand hymyillen. - -"Nyt on vielä puoliyöhön pitkä aika ja hänhän on tänä iltana näytellyt." - -"Tiedättekö sen?" - -"Mitäs ihmeellistä siinä on, onhan se sanomalehdessä. Hän on kai juuri -nyt ehtinyt kotiinsa. Eikö se olisi maailman yksinkertaisin asia? -Ensin lähetetään nimikortti ja sitten kerrotaan joku juttu tai aivan -yksinkertaisesti koko totuus. Niin. Tulen juuri eräistä tanssiaisista, -haluni tutustua Teihin oli voittamaton, vain kerran tahdoin suudella -jumalallista kättänne -- -- ja niin edespäin. -- Sillä aikaa odottavat -vaunut alhaalla ja ennenkuin pitkä väliaika on loppunut olemme jälleen -täällä. Eikä kukaan ole sitä huomannut." - -"Jos Te nyt todellakin aijotte sinne mennä, neiti", sanoi Ferdinand, -"niin sallinette minun tulla mukaan." - -Irene katsoi häntä. Ferdinand näytti päättäväiseltä ja kiihoittuneelta. -"Ettehän toki luule, että minä todellakin -- -- --" - -"Mutta tornista hyppäämiseen, neitiseni, siihen Teillä kyllä olisi -rohkeutta? -- -- --" - -Irene katsoi hänen silmiinsä ja äkkiä nousi hän ylös. "No sitten -lähdetään heti", sanoi hän ja hänen otsallaan välähti tumma varjo. - -Ferdinand kutsui viinurin, maksoi, tarjosi Irenelle käsivartensa ja -vei hänet kaksi kerrosta alempana olevaan etuhalliin. Siellä auttoi -hän Irenen päälle kirkkaanharmaan vaipan, jonka kauluksen Irene nosti -ylös ja verhosi päänsä pitsiliinalla. Sanaakaan sanomatta astuivat he -molemmat ulos. He nousivat ajuriin ja äänettömästi vierivät vaunut -lumisia katuja myöten päämääräänsä kohden. - -Ferdinand katsoi joskus Ireneä sivustapäin. Hän istui liikkumatonna, ja -hänen peitetyistä kasvoistaan tuijottivat silmät pimeään. Kun vaunut -muutaman minuutin jälkeen pysähtyivät puistokadun varrella olevan -talon eteen, odotti Irene siksi kunnes Ferdinand oli soittanut ja -ovi avattu. Vasta sitten nousi hän vaunuista ja molemmat astuivat he -hitaasti portaita ylös. Ferdinand heräsi kuin unesta nähdessään tutun -kamarineitsyen seisovan edessään ja katsovan heitä ihmeissään. - -"Olkaa hyvä ja kysykää neidiltä", sanoi Ferdinand, "tahtooko hän olla -niin ystävällinen ja ottaa meidät vastaan." - -Tyttö hymyili tyhmästi ja vei heidät salonkiin. Kattolampun valot -loistivat, ja Ferdinand näki Irenen ja itsensä liitelevän kuin kaksi -vierasta ihmistä venetsialaisessa peilissä, joka riippui mustan, -loistavan flyygelin yläpuolella. Äkkiä iski häneen eräs ajatus. Mitä, -jos Irene olikin tuotattanut tänne itsensä murhatakseen Vilhelmiinan? -Mutta se ajatus haihtui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin; mutta -joka tapauksessa näytti hänestä tuo nuori tyttö hänen vieressään -seisoessaan ja pitsiliinan hitaasti hänen päänsä päältä valuessa aivan -muuttuneelta, aivankuin vieraalta olennolta, jonka ääntä hän ei edes -tuntenut. - -Eräs ovi aukeni ja Vilhelmiina ilmestyi puettuna sileään samettiseen -kotipukuun, joka jätti kaulan avoimeksi. Hän ojensi Ferdinandille -kätensä ja katsoi häntä ja Ireneä pikemmin iloisena kuin hämmästyneenä. -Ferdinand koetti selittää heidän yöllistä vierailuaan leikillisin -sanoin. Hän kertoi, kuinka Irene tanssin aikana ei ollut puhunut -mistään muusta kuin ihailustaan neiti Bischofia kohtaan, ja kuinka hän, -Ferdinand, jonkunlaisen laskiaistunnelman vallassa oli tarjoutunut -tänä yöllisenä hetkenä saattamaan Irene neitiä ihailemansa taloon -- -silläkin uhalla, että molemmat tulisivat tuotapikaa toimitetuiksi -portaita alas. - -"Mitä te hulluttelette", vastasi Vilhelmiina, "minä olen päinvastoin -hyvin ihastunut tästä vierailusta", ja hän ojensi kätensä Irenelle. -"Minun täytyy vain pyytää Teidän seuraanne illallista syödessäni, tulen -nimittäin juuri teatterista." He siirtyivät viereiseen huoneeseen, -jossa vihertävän kristalliruunun kolme himmeätä hehkulamppua valaisi -ainoastaan puoleksi katetun pöydän. Sillä aikaa kun Ferdinand riisui -turkkinsa ja heitti sen sohvalle, auttoi Vilhelmiina itse päällysviitan -Irenen olkapäiltä ja ripusti sen tuolin selkänojalle. Senjälkeen -otti hän laseja kaapista, täytti ne valkoisella viinillä, asetti ne -Ferdinandin ja Irenen eteen ja vasta sitten istuutui hän itse syömään, -otti rauhallisena lautaselleen palan kylmää lihaa, leikkasi sen, sanoi -"suvaitsetteko" ja alkoi syödä. Vähän väliä hymyili hän aivankuin -ajatuksissaan hyväntahtoisesti Irenelle ja Ferdinandille. - -Vilhelmiinan mielestä on tämä tietysti aivan luonnollista, ajatteli -Ferdinand hieman pettyneenä. Ja jos minä olisin tullut vaikka -Kiinan keisarinnan kanssa ja ilmoittaisin hänelle nyt mandariiniksi -nimitykseni, ei sekään häntä ihmetyttäisi. Se on oikeastaan vahinko. -"Sillä naiset, jotka eivät koskaan hämmästy, eivät kuulu kenellekään -kokonaan -- -- --" Tämä oli Treuenhofin lause, joka jotenkin hämärästi -kaikui hänen korvissaan. - -"Oliko tanssiaisissa hauskaa?" kysyi Vilhelmiina. - -Ferdinand kertoi, että sali oli täpötäynnä, enimmäkseen rumia ihmisiä -ja että musiikkikaan ei ollut parasta lajia. Ja tähän tapaan haasteli -hän edelleen. Vilhelmiina katsoi häntä hyväntuulisena ja kääntyi Irenen -puoleen kysyen, oliko hänen kavaljeerinsa hyvä tanssija. - -Irene nyökkäsi ja hymyili. Hänen vastauksensa oli melkein kuulumaton. - -"Tehän näyttelitte tänään 'Feodooraa', neiti Vilhelmiina?" kysyi -Ferdinand estääkseen keskustelua katkeamasta. "Oliko hyvä huone?" - -"Lappu luukulla", vastasi Vilhelmiina. - -Irene sanoi: "Feodoorana en ole Teitä vielä, ikävä kyllä nähnyt, neiti -Bischof. Mutta äskettäin näin Teidät Medeana. Se oli ihanaa." - -"Parahin kiitokseni", vastasi Vilhelmiina. - -Irene lausui Vilhelmiinalle vielä muutamia ihailun sanoja, ja kysyi -sitten hänen lempikappaleitaan ja näytti kuuntelevan hänen vastauksiaan -mielenkiinnolla; vihdoin sukeutui ylimalkainen keskustelu siitä, kuka -on suurempi näyttelijä, sekö, joka eläytyy kokonaan esittämäänsä osaan -vai sekö, joka on osansa herra. Ferdinand mainitsi tunteneensa erään -nuoren komikerin, joka oli itse hänelle kertonut näytelleensä erästä -hyvin hullunkurista osaa isänsä hautauspäivänä vaikuttavammin kuin -milloinkaan ennen. - -"Teilläpä on kauniita ystäviä", huomautti tähän Vilhelmiina ja pisti -appelsiininviipaleen suuhunsa. - -Mitenkä se nyt oikeastaan olikaan? ajatteli Ferdinand. Lieneekö Irene -neiti unohtanut, että hänen piti vasten kasvoja sanoa Vilhelmiinaa -murhaajaksi -- -- --? Ja mahtaako Vilhelmiina enää tietää, että minä -olen vielä hänen rakastajansa, minä, joka keskellä yötä tulen hänen -luokseen erään vieraan, nuoren naisen kanssa -- -- --? - -"Te olette kovin huvitettu teatterista, neiti", huomautti Vilhelmiina, -"oletteko joskus ehken ajatellut itse antautua tälle alalle?" - -Irene pudisti päätään. "Minulla ei ikävä kyllä, ole ollenkaan -taipumusta siihen." - -"Kiittäkää siitä Jumalaa", sanoi Vilhelmiina, "se on kurja ala." - -Ja sillä aikaa, kun hän alkoi kertoa niistä monista ilkeyksistä, joita -taiteilijattarena kaikilta suunnilta sai kärsiä, näki Ferdinand, kuinka -Irene aivankuin jonkun voiman pakottamana tuijotti erääseen oveen, joka -oli raollaan ja jonka takaa loisti sinertävä valo. Ja hän huomasi, -kuinka Irenen tähän saakka liikkumattomat kalpeat kasvot hiljaa -vavahtelivat ja kuinka hänen äänettömät huulensa alkoivat kummallisesti -nytkähdellä. Ja Ferdinandista tuntui siltä kuin näkisi hän Irenen -tuijottavissa silmissä rikoksellisen halun tunkeutua tuohon sinertävään -huoneeseen ja painaa päänsä tyynyyn, jolla Gabrielin pää kerran oli -levännyt. Sitten muisti hän, että Irenen pitempi viipyminen, vaikka se -tähän saakka ehkä olikin voinut jäädä huomaamatta, saattoi aiheuttaa -ikävyyksiä Irenelle ja ehken hänelle itselleenkin; ja hän nousi ylös. - -Irene kääntyi hänen puoleensa aivankuin unesta heräten. Vilhelmiinan -viimeiset sanat kaikuivat vielä ilmassa, mutta kukaan ei niitä kuullut. - -"Meidän on kai jo lähdettävä", sanoi Irene ylös nousten. - -"Minä valitan kovasti," sanoi Vilhelmiina, "että minä en kauvempaa saa -nauttia seurastanne." - -Irene katsoi häntä rauhallisen tutkivasti. - -"Mitä katsotte, lapseni?" kysyi Vilhelmiina. - -"On aivan ihmeellistä", sanoi Irene, "miten kovin Te muistutatte -erästä kuvaa, neiti, joka on meillä kotona seinällä. Se esittää erästä -kroatilaista tai slovaakilaista talonpoikaisnaista, joka rukoilee -pyhänkuvaa eräällä lumisella maantiellä." - -Vilhelmiina nyökkäsi miettiväisenä aivankuin hän selvästi muistaisi -sen talvipäivän, jolloin hän oli polvistunut tuon pyhänkuvan eteen -lumisella maantiellä jossain Kroatiassa. Sitten tahtoi hän välttämättä -itse auttaa päällysviitan Irenen päälle, ja saattoi vieraitaan -eteiseen. "Tanssikaa nyt iloisesti edelleen", sanoi hän. "Siinä -tapauksessa nimittäin, että Te todellakin palaatte tanssiaisiin." -Irene tuli kuolonkalpeaksi, mutta hän hymyili. "Tämän herran suhteen -täytyy olla hyvin varovainen", lisäsi Vilhelmiina heittäen Ferdinandiin -silmäyksen, joka nyt ensi kertaa ilmaisi ikäänkuin jonkunlaisen -viittauksen edelliseen yöhön. - -Ferdinand ei vastannut, vaan tunsi kuinka Irene katsoi häntä ja -Vilhelmiinaa samalla synkällä katseella. - -Kamarineitsyt ilmestyi, Vilhelmiina ojensi vielä kerran vierailleen -kätensä toivoen toistekin saavansa nähdä nuoren tytön luonansa ja -hymyili Ferdinandille, aivankuin hän olisi voittanut jonkun ennen -sovitun vedon. - -Kamarineitsyen kynttilä kädessä tietä näyttäessä astuivat Ferdinand -ja Irene äänettöminä portaita alas. Pian suljettiin portti heidän -jälkeensä. Ajuri aukaisi vaunun oven, Irene astui sisään ja Ferdinand -istuutui hänen vierelleen. Hevoset kiitivät eteenpäin hiljaisella -lumella. Eräs katulyhty valaisi äkkiä Irenen kasvot ja Ferdinand näki -hänen tuijottavan itseensä huulet puoleksi avoinna. - -"Te se siis olittekin", sanoi hän hiljaa. Ja Ferdinandista tuntui ääni -ilmaisevan hämmästystä, kauhua ja vihaa. He olivat pimeässä. Jos -hänellä nyt olisi tikari, ajatteli Ferdinand, mahtaisikohan hän työntää -sen minun sydämeeni -- -- --? Vaikka asiata kuinka katsoisi, niin olen -minä jokseenkin viaton. Minä olen vain ollut leikkipallo kohtalon -kädessä -- -- -- Ja hän mietti pitäisikö hänen koettaa selittää -Irenelle asiaa. Ei sen vuoksi, että hän olisi tahtonut puolustaa -itseään, vaan pikemminkin sen vuoksi, että tämä viisas, jalo olento -hyvin ansaitsisi päästä selville koko asian syvimmästä juonesta. - -Äkkiä tunsi hän Irenen syleilevän häntä ja huulillaan tunsi hän Irenen -hurjan, kiihkeän ja ihanan suudelman. Se oli suudelma, jollaista hän ei -vielä milloinkaan muistanut saaneensa, niin tuoksuava ja salaperäinen; -eikä siitä tahtonut tulla loppua. Vasta vaunujen pysähdyttyä erosivat -huulet toisistaan. Ferdinand nousi ja auttoi Ireneä ulos vaunuista. - -"Te ette saa seurata minua", sanoi Irene ankarasti ja samassa oli -hän jo kadonnut etuhalliin. Ferdinand jäi seisomaan ulos. Hän ei -hetkeäkään ajatellut rikkoa Irenen käskyä. Hän tunsi aivan selvästi ja -äkkinäiseksi mielikarvaudekseen, että kaikki oli nyt ohi ja että tätä -suudelmaa ei mitään enää voinut seurata. -- - -Kolme päivää myöhemmin kertoi hän seikkailunsa Anastasius -Treuenhofille, jolta ei tarvinnut mitään salata, sillä vaiteliaisuus -häneen nähden olisi ollut yhtä lapsellista kuin itse Isä Jumalaan -nähden. - -"Sepä vahinko", sanoi Anastasius hetken mietittyään, "ettei -hänestä tullut Teidän rakastajattarenne. Teidän lapsenne olisi -minua huvittanut. Rakkauden lapsia on meillä ihan kylliksi, -välinpitämättömyyden lapsia aivan liian paljon, mutta vihan lapsista on -tuntuva puute. Ja on hyvin mahdollista, että niitten kautta on pelastus -tuleva." - -"Te luulette siis", sanoi Ferdinand -- -- -- - -"No mutta mitä muuta Te kuvittelettekaan?" sanoi Anastasius ankarasti. - -Ferdinand painoi päänsä alas ja vaikeni. - -Hänellä oli muuten makuulippu Triestiin taskussaan, sieltä kävi matka -sitten edelleen Alexandriaan, Kairoon, Assuaniin -- -- -- Kolmen -päivän ajan oli hän jo myöskin ymmärtänyt, että ihmiset voivat kuolla -toivottomasta rakkaudesta -- -- -- toiset ihmiset nimittäin -- -- -- -toiset. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ENNUSTUS Y.M. NOVELLEJA*** - - -******* This file should be named 58374-8.txt or 58374-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/8/3/7/58374 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |