diff options
Diffstat (limited to '58000-0.txt')
| -rw-r--r-- | 58000-0.txt | 6398 |
1 files changed, 6398 insertions, 0 deletions
diff --git a/58000-0.txt b/58000-0.txt new file mode 100644 index 0000000..1c407cf --- /dev/null +++ b/58000-0.txt @@ -0,0 +1,6398 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58000 *** + + + +E-text prepared by Tapio Riikonen + + + +ARAUKANIEN PÄÄLLIKKÖ + +Intiaaniromaani + +Kirj. + +GUSTAVE AIMARD + +Suomennos + + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1921. + + + + +SISÄLLYS: + + I. Kohtaus puelka-intiaanien kanssa. + II. Machi. + III. Kummastuksia. + IV. Mustan sydämen liitto. + V. Antinahuel. + VI. Kapina. + VII. Don Pancho Bustamente joutuu vihollisen käsiin. + VIII. Välikohtaus. + IX. Valmistuksia takaa-ajoon. + X. Curumilla sotajalalla. + XI. Antinahuelin vallassa. + XII. Antinahuel neuvottelukokouksessa. + XIII. Pakoyritys. + XIV. Murskautuneita toiveita. + XV. Del Rio See rotkolla. + XVI. Linnoitus ja ansa. + XVII. Vaarallisilla teillä. + XVIII. Verellä merkitty ehdotus. + XIX. Sotajuoni. + XX. Ihmisuhri. + XXI. Silmästä silmään. + XXII. Condorkankin taistelu. + XXIII. Kuolleitten lepopaikalla. + XXIV. Jälleennäkeminen. + XXV. Leijona kukistuu. + XXVI. Vapautus. + XXVII. Hirmumyrsky. + XXVIII. Taivaan ja maan välillä. + XXIX. Viimeinen taistelu. + XXX. Loppu. + + + + +I. KOHTAUS PUELKA-INTIAANIEN KANSSA. + + +Eräänä kauniina kesäaamuna vuonna 1835 ratsasti kaksi miestä oivallisen +mustatäpläisen newfoundlandilaiskoiran seuraamana pitkin Karampanguesin +rantoja. Tämä pieni joki juoksee Araukanian läpi, ja sitä ympäröivät +hymyilevät laaksot ja hedelmälliset niityt. Kaukana idässä kohoavat +Andien mahtavat vuorenharjanteet, joiden juurella sijaitsevien +yksinäisten majojen valkoiset kalkkiseinät loistavat auringossa ja +antavat eloa tälle lumoavalle maakunnalle. + +Ratsastajat, jotka niin äkkiä ilmestyivät esiin suloisesta villistä +luonnosta, olivat puetut Chilen kansallispukuun. Erämaan elämä oli +heille nähtävästi aivan outoa ja tuntematonta, sillä he ratsastivat +niin huolettomasti ja rauhallisesti, että olisi voinut luulla heidän +matkustavan turvallista tuttua maantietä myöten, eikä sellaisten +seutujen läpi, jotka ovat täynnä näkymättömiä vaaroja ja vastuksia. +He olivat muukalaisia, ranskalaisia, jotka olivat lähteneet +kotikaupungistaan Parisista koetellakseen onneaan täällä. Toinen oli +nuori, korkeintaan kaksikymmentäviisivuotias mies, jonka ylevistä +kasvonpiirteistä ja jalosta ryhdistä saattoi päättää, että hän oli +loistavissa olosuhteissa kasvanut ylimys, mutta kärsinyt paljon +kohtalon katkerista iskuista. Ludvig, Preboisin kreivi, oli aikoinaan +omistanut suuren maatilan, jonka hän oli kuitenkin kokonaan kadottanut +muutamien uhkarohkeitten epäonnistuneiden keinotteluyritysten takia. +Ainoa muisto tästä onnellisesta ajasta oli hänen uskollinen koiransa +Cesar, joka oli vannonut jakavansa ilot ja surut hänen kanssansa. + +Valentin Guillos -- se oli toisen miehen nimi -- oli vain muutamia +vuosia vanhempi toveriansa. Hän oli isokasvuinen laiha mies. Hänellä +oli hiukan punertavat hiukset, auringonpaahtamat teräväpiirteiset +kasvot ja viisaannäköiset vaaleansiniset silmät. Koko hänen olemuksensa +todisti rohkeutta ja kyvykkyyttä. Vastakohtana ystävälleen oli hän +syntynyt köyhistä vanhemmista ja saanut nuoruusvuosinaan kovasti +taistella köyhyyttä vastaan. Varattomuus oli pakoittanut hänet +ansaitsemaan elatuksensa silmänkääntäjänä. Ludvigin isä, joka oli +eräässä tilaisuudessa tullut kiinnittäneeksi häneen huomiotaan, oli +pelastanut hänet hädänalaisesta asemasta antamalla hänen +harrastuksilleen määrätyn suunnan. Valentin oli päässyt luutnantiksi +sotaväkeen. Kunnialegionan risti koristi jo silloin hänen rintaansa, +kun onnettomuus kohtasi hänen ystäväänsä. Hän päätti -- huolimatta +siitä, että hänen omat tulevaisuudentoiveensa murskautuivat -- seurata +hyväntekijänsä poikaa, joka ei voinut enää oleskella kotimaassa, ja +olla hänelle sinä tukena, jota hän äkkiä muuttuneissa olosuhteissa +kipeästi kaipasi. + +Heidän tulostaan Valparaisoon Chilessä oli jo kulunut monta kuukautta, +ja näinä aikoina olivat ystävämme tutustuneet niihin henkilöihin, jotka +vaikuttivat heidän myöhäisempiinkin elämänvaiheisiinsa ja jotka +esiintyvät myös kertomuksessamme. Seuratkaamme nyt kuitenkin ystäviämme +heidän matkallansa. + +"Eikö ole todellakin hauska ratsastaa hyvällä hevosella erämaan halki?" +kysyi Valentin iloisesti seuralaiseltaan. + +"No niin, mitä ratsastukseen tulee", sanoi tämä, "niin tiedän vain, +että olen istunut hevosen selässä neljästä asti aamulla, ja olen nyt jo +sangen väsynyt." + +"Ystävä raukkani", sanoi Valentin huoaten tahdottomasti. "Minähän olen +kokonaan unohtanut, että olen hiukan vahvempi sinua, ja ettet ole vielä +tottunut pitkiin ratsastusmatkoihin. Olinpa oikea narri, kun en +muistanut sitä. Mutta pysähtykäämme ja levähtäkäämme nyt hetkisen." + +Hän ratsasti muutamien suurien granaattiomenapuiden siimekseen, joiden +tuuheiden oksien lomitse aurinko ei päässyt paistamaan, ja jotka siis +tarjosivat heille oivallisen lepopaikan. Sitten hyppäsi hän hevosensa +selästä, ja Ludvig seurasi esimerkkiä. Molemmat istuutuivat maahan, ja +hevosten syödessä puiden reheviä versoja otti Valentin matkarepun +olaltaan ja veti sieltä esiin laivakorppuja, vuohenjuustoa ja palan +suolattua lihaa. Sitten alkoivat ystävykset syödä antaen Cesarillekin +osansa. Tämä istui vastapäätä heitä ja katseli tarkasti jokaista palaa, +jonka he pistivät suuhunsa. + +"Kas niin, pahin nälkä on pian sammutettu", huomautti Valentin +lyhyesti, "sitten voimme vielä levätä hetkisen. Olemme nyt sangen +ihanalla seudulla, Ludvig, eikö totta? Vahinko vain, että aurinko +paistaa kovin kuumasti, ja tiet ovat huonoja. Mitäs ajattelet +matkastamme, veijari?" sanoi hän kääntyen Cesarin puoleen. + +Koira pureskeli juuri suurta läskipalaa, mutta kuullessaan Valentinin +sanat heilutti se häntäänsä ja suuntasi viisaat silmänsä häneen, +merkiksi ystävällisestä myöntymisestä. Äkkiä kohotti se päätään, +kuunteli hetkisen ja alkoi sitten ulvoa. + +"Hiljaa, Cesar, hiljaa! Mitä sinä tahdot? Etkö tiedä, että olemme aivan +vieraalla seudulla, ja ettei täällä ole yhtään ihmistä, joka..." + +Hän kuunteli. Koira jatkoi ulvomistaan. + +"Kummallista! Olisinkohan sittenkin erehtynyt? Cesarin täytyy vainuta +jotain, sen ulvonta on luonnotonta. Mikä sinuun nyt tuli, mikä sinua +vaivaa? Ehkä hirvi? Hm, se ei olisi hullumpaa!" Hän nousi ylös ja astui +pari askelta. Samassa kumartui hän, otti pyssynsä, ja seisoi hetkisen +kuin noiduttuna. "Cesar on aina oikeassa", mutisi hän. "Minä luulen, +Ludvig, että meidän täytyy ryhtyä puheisiin noiden kanssa." + +Noin kahdenkymmenen askeleen päässä heistä oli kymmenen asestettua +intiaania hevosineen. He olivat puetut puelkojen pukuun. Heidän +hartioillaan riippui kirjavat viitat, päähinettä ei heillä ollut +lainkaan, ja hiukset, jotka olivat kiinnitetyt yhteen otsaa +ympäröivällä punaisella siteellä, olivat tasaiset ja pitkät. Kaikkien +kasvot olivat maalatut kirjavilla väreillä. Aseina oli heillä pitkät +keihäät, puukot, pyssyt ja kilvet, jotka olivat koristetut ihmisten +hiuksilla ja hevosten harjaksilla. + +"Luuletko, että noilla veitikoilla on ystävälliset aikeet?" kysyi +Valentin. + +"Hm, he ovat araukaneja -- antakaamme heidän joka tapauksessa tulla +lähemmäksi." + +"Se on minunkin mielipiteeni. Ole kuitenkin varovainen!" + +He virittivät pyssyjensä hanat ja odottivat jännittyneinä, mitä tulisi +tapahtumaan. Huomattuaan valkonaamat pysyivät araukanisotilaat aivan +liikkumattomina hevostensa selässä ja tarkastelivat heitä +kummastuneina. Vihdoin ratsasti eräs mies, joka näkyi olevan joukkueen +johtaja, hiukan eteenpäin ja antaen hevosensa tehdä kauniita liikkeitä, +laski hän keihäänsä maahan merkiksi rauhallisista aikomuksistaan, nosti +oikean kätensä rinnalle ja kohotti sitten molemmat päänsä yli. + +"Marry, marry! Veljeni ovat muukalaisia. Minkätähden ovat he niin +kaukana heimonsa muista miehistä?" + +Kysymys oli tehty espanjaksi ja vaikka se sointui aivan vieraalta, +koska intiaani puhui kurkkuäänellä, ymmärsivät nuoret miehet sen +sisällön. + +"Villi näkyy olevan hiukan utelias", sanoi vanhempi heistä toverilleen. +"Vastaanko minä hänelle?" + +"Tee se, Valentin, eihän siitä ainakaan ole meille vahinkoa." + +"Olet oikeassa, minä koetan." Hän kääntyi nyt päällikön puoleen ja +sanoi lakoonisesti. "Me matkustamme." + +"Minkätähden niin yksin?" kysyi tämä kummastuneena. + +"Eihän meillä ole mitään kadotettavaa mukanamme", sanoi Valentin +nauraen. + +Päällikkö osoitti päätään. "Eikö skalppiakaan muka." + +"Mitä mies tarkoittaa? Tahtooko hän kenties tehdä pilaa hiuksieni +väristä? -- Älkää sotkeutuko asioihin, jotka eivät kuulu teille", +vastasi hän päällikölle. "Menkää vain omia teitänne, villit, muuten..." + +Hän tähtäsi intiaania ja Ludvig seurasi heti ystävänsä esimerkkiä. +Päällikkö ei kuitenkaan pelästynyt heidän sotaisesta käytöksestään. +Työntäen kevyesti häntä kohti suunnatun pyssynpiipun syrjään sanoi hän +leppyisällä äänellä. "Veljeni erehtyy, minun aikomukseni ei ollut +loukata häntä. Minä olen hänen ystävänsä ja veljensä. -- Valkonaamat +olivat juuri syömässä, kun me tulimme?" + +"Aivan oikein, päällikkö", vastasi Ludvig. "Te häiritsitte ateriaamme +tulollanne." + +"Jos tyydytte siihen vähäiseen eväsvarastoon, joka meillä on mukanamme, +niin olemme palvelijanne", jatkoi Valentin uteliaana, nähdäkseen, mitä +nyt tulisi tapahtumaan. + +"Otan tarjouksenne vastaan", sanoi intiaani. "Mutta vain yhdellä +ehdolla." + +"No?" + +"Että saan lisätä ateriaan osani." + +"Se on oikeudenmukaista", sanoi Valentin heittäen iloisesti pyssynsä +maahan ja tarttuen ystävällisesti villin käteen. "Me tyydymme kyllä +laihaan ateriaan..." + +"Ystävän leipä on aina hyvää", sanoi päällikkö arvokkaasti. Sitten +antoi hän tovereilleen merkin, ja nämä ottivat nyt laukuistaan esille +kaikenlaisia ruokatarpeita, myöskin nahkaleilejä, jotka sisälsivät +chickaa -- eräänlaatuista viiniä, jota valmistetaan maissista ja +omenista. Kaiken tämän asettivat he ranskalaisten eteen. Sitten he +asettuivat itse piiriin heidän ympärilleen, ja nyt uhrattiin pitkä aika +kunnollisen aterian syömiseen. Kun se oli loppunut, kääntyi päällikkö +taas ranskalaisten puoleen ja kysyi: + +"Veljeni eivät ole espanjalaisia? Miltä saarelta he tulevat?" + +"Maamme ei ole mikään saari", vastasi Ludvig. "Me olemme ranskalaisia." + +Intiaani kohotti ylpeästi päätään ja sanoi: "Veljeni eivät puhuneet +oikein. On vain yksi maa, joka ei ole saari -- se on Araukas, vapaitten +miesten suuri maa!" + +Ystävykset nyökkäsivät. Niin päättäväisesti lausuttua ajatusta he eivät +tahtoneet kumota. + +"Veljeni ovat siis ranskalaisia", sanoi päällikkö taas. "Heidän +aikomuksensa on epäilemättä harjoittaa kauppaa. Missä ovat heidän +tavaransa?" + +"Te erehdytte, me emme ole kauppiaita", vastasi Valentin. "Me olemme +tulleet tänne tervehtimään araukaneja, veljiämme, sillä olemme kuulleet +heidän vierasvaraisuuttaan ylistettävän." + +Intiaani näytti olevan sangen mielistynyt tähän arvosteluun hänen +kansastaan. + +"Veljeni ovat aina tervetulleita luoksemme. He eivät ole viheliäisiä ja +katalia espanjalaisia, ja heidät otetaan kylissämme aina hyvin +vastaan." + +"Mihin heimoon kuulutte?" kysyi nyt Valentin. + +"Olen yksi ulmeneista -- päälliköistä -- ja kuulun Suuren Jäniksen +pyhään heimoon." + +"Hyvä, silloin voitte sangen hyvin antaa meille ne tiedot, joita +tarvitsemme. Meidän täytyy tavata yksi heimolaisistanne." + +"Mikä on hän nimeltään?" + +"Antinahuel -- Auringontiikeri." + +Intiaani näytti hämmästyneeltä. Kului pitkä aika, ennenkuin hän +vastasi. + +"Valkoiset veljeni etsivät Suurtoquinia?" kysyi hän vihdoin hitaasti. +-- Toquiniksi nimitettiin intiaanikuvernementin korkeimpia päälliköitä, +joita oli neljä Araukaniassa. Toquinien jälkeen seurasivat Apo-Ulmenit +ja sitten Ulmenit. -- "Tietävätkö he että he joutuvat tekemisiin Utal +Mapuernan araukaniliittokunnan korkeimman päällikön kanssa. Veljeni +varokoot." Intiaanin kasvot synkistyivät, ja näytti siltä, kuin hän +aikoisi vielä lisätä jotakin. Mutta hän ajatteli hiukan ja sanoi +sitten. "Minä teen muukalaisille erään ehdotuksen. Jos he tahtovat +ensin levätä majassani, vien itse heidät Antinahuelin luo." + +"Siihen suostumme. Me emme unhoita koskaan teidän hyväntahtoisuuttanne, +päällikkö." + +"Trangoil Lanec -- Syvä Laakso -- täyttää ainoastaan velvollisuutensa. +Valkoiset veljeni seuratkoot minua, majani ei ole kaukana." + +Ateria oli aikoja sitten loppunut, ja intiaanit nousivat hevostensa +selkään. Ludvig ja Valentin seurasivat heidän esimerkkiään. Päällikön +viittauksesta lähti pieni joukko liikkeelle, puelka-sotilaat poistuivat +joelta ja ratsastivat höllin ohjaksin täyttä laukkaa vuoria kohti. + + + + +II. MACHI. + + +Kahden tunnin kuluttua saapuivat ystävämme kylään, joka sijaitsi +kahdeksantoista peninkulman päässä Araukasta -- Araukanian +pääkaupungista -- Karampanguesin rannalla keskellä vuoristoa. He +saapuivat sinne juuri parhaaseen aikaan tullakseen omituisen tapauksen +todistajiksi. Erään majan eteen oli kokoontunut suuri joukko ihmisiä, +etupäässä naisia ja lapsia, ja sen oviaukolla makasi intiaanin ruumis. +Lukuisista sulkakoristeista päättäen oli vainajalla ollut sangen korkea +asema kansansa keskuudessa. Ympärillä seisovien kirkuna, intiaanien +rumpujen huumaava ääni, koirien katkeamaton ulvonta -- kaikki tämä sai +aikaan niin hirvittävän melun, että Valentin ja Ludvig tunsivat halua +antaa hevostensa jälleen nelistää. + +Ruumiin vieressä keskellä väkijoukkoa seisoi vanha, isokasvuinen, +villinnäköinen mies. Hän oli puettu naisen pukuun. Mies väänteli +ruumistaan hirveästi ja päästi tuon tästäkin peloittavan ulvonnan. Hän +oli Machi -- heimon poppamies. Näillä liikkeillään puolusti hän +kuollutta Guekubun, pahan hengen, hyökkäyksiä vastaan, joka tahtoi +anastaa hänet. + +Äkkiä antoi Machi merkin, ja sekä musiikki että valitushuudot +taukosivat heti. Guekubu oli nähtävästi voitettu, ja ruumis joutui nyt +Pilliaun, valkeuden jumalan, haltuun. Poppamies oli hetken ääneti ja +kääntyi sitten yleväpiirteisen ja käskevän näköisen miehen puoleen, +joka keihääseensä nojaten seisoi hänen edessään. + +"Suuren Jäniksen mahtavan heimon päällikkö", alotti hän. "Sinä näet +tässä isäsi, urhoollisen Apo-Ulmenin, Karhunkynnen, joka niin synkällä +tavalla riistettiin meiltä. Kiitos Pilliau-jumalan, ei hänen tarvitse +enää pelätä pahaa henkeä, ja nyt metsästelee hän autuaitten sotilaitten +kanssa taivaan präärioilla. Kaikki tavat on täytetty, ruumis voidaan +haudata." + +"Odotahan", keskeytti päällikkö. "Isäni on kuollut, mutta minä tahdon +tietää, kuka on tappanut hänet. Soturi on sitkeä eikä kuole niin +helposti. Kuka on siis sammuttanut hänen elämänsä lähteen? Vastaa +minulle, sinä Machi, jonka Pilliau on täyttänyt hengellään... minä +tahdon tietää murhaajan nimen. Sydämeni on täynnä surua eikä tule +tuntemaan helpoitusta, ennenkuin olen kostanut isäni kuoleman." + +Kuullessaan nämä surevan sanat valtasi vavistus joukon. Kaikkien +katseet kääntyivät poppamieheen, joka kädet ristissä rinnalla ja katse +maahan vaipuneena seisoi heidän edessään. Päällikön vaatimus ei +ollenkaan hämmentänyt eikä kummastuttanut häntä. Hän oli nähtävästi +odottanut sitä ja seisoi nyt sangen miettiväisessä asennossa, joka yhä +enemmän ylensi hänen arvoaan väkijoukon silmissä. + +"No niin, Machi, me odotamme! Tunnetko miehen, joka on syypää murhaan?" + +"Minä tunnen hänet." + +"Minkätähden isäni ei sitten puhu?" + +"Koska on henkilöitä, jotka epäilevät Machin oikeudentuntoa, ja..." + +"Kukaan ei epäile Machia, ei kukaan!" kirkui päällikkö. "Olipa +rangaistavan arvo mikä tahansa, niin ei hän tule välttämään kostoani. +Puhu Machi! Lupaan sinulle, että se mies, jonka nimen mainitset, on +kuoleva!" + +Poppamies ei enää miettinyt. Hän oikaisi ylpeästi vartaloansa, kohotti +oikean kätensä ja muitten jännityksellä seuratessa hänen liikkeitään +näytti sormellaan juuri sitä päällikköä, joka oli osoittanut +sydämellistä vierasvaraisuutta ystävillemme. + +"Täytä valasi, Ulmen! Tuossa seisoo mies, joka on syypää isäsi murhaan +-- Trangoil Lanec!" + +Machin tiikerikatse viivähti hetkisen syytetyn vartalolla, sitten +näytti hänen olemuksensa äkkiä muuttuvan ja ikäänkuin sulautuvan +hiljaiseen suruun. Hän peitti kasvonsa kaapuunsa, aivankuin tämä +ilmoitus olisi tuottanut hänelle suurta tuskaa. + +Syvä hiljaisuus vallitsi. Trangoil Lanec oli mies, jota kaikkein +vähimmin voitiin epäillä murhasta, sillä rohkeudellaan ja +avosydämisyydellään oli hän voittanut kaikkien suosion. Niin pian kun +hämmästys oli haihtunut, syntyi vilkasta liikettä, ja kaikki +vetäytyivät pois miehen luota, joka ennen oli ollut niin hyvässä +maineessa. + +Trangoil Lanec seisoi nyt yksin syyttäjänsä edessä. Kuin salama olivat +Machin hirveät sanat iskeneet häneenkin, mutta nyt alkoi jo halveksuva +hymy väreillä hänen huulillaan. Hän astui satulasta ja odotti. + +"Minkätähden tapoit isäni, Trangoil Lanec?" kysyi nyt sureva Ulmen +pehmeällä ja valittavalla äänellä. "Hänhän rakasti sinua, ja olinhan +minä sinun ystäväsi!" + +"Minä en ole tappanut isääsi, Curumilla!" sanoi Trangoil Lanec +päättäväisesti ja vilpittömällä äänellä, joka olisi kenties vaikuttanut +kuuntelijoihin, jollei hetkellinen kiivastus olisi sotkenut heidän +ajatuksiaan. + +"Minkätähden kiellät sen?" kysyi Ulmen katkeroituneena. "Machi on +puhunut!" + +"Hän valehtelee!" + +"Ei, Machi ei valehtele, Pilliau on ilmoittanut sen hänelle. Ei ole +muuta mahdollisuutta -- sinä, vaimosi ja lapsesi olette kuoleman omat, +niin kuuluu laki." + +Trangoil Lanec ei vastannut, vaan heitti aseensa maahan ja asettui +kuolemanpaalun viereen, joka oli poppamiehen majan edessä. Hänen +ympärilleen muodostui pian pyöreä piiri, ja jo alettiin tehdä +valmistuksia uhria varten, sillä vanhan tavan mukaan ei murhattua +päällikköä saanut haudata, ennenkuin hänen murhaajansa oli rangaistu. + +Machi oli voitonriemuinen. Hän oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen +vapautuakseen vihollisestaan, joka monta kertaa oli paljastanut hänen +petoksensa. Hänen vastustajansa kuolema tuottaisi hänelle ainoastaan +kunniaa. + +Valentin ja Ludvig olivat pitäneet tarkasti silmällä poppamiestä. He +olivat tietoisia hänen rajattomasta vallastaan, ja intiaanien +herkkäuskoisuus ja petos, jonka uhriksi syytön mies joutuisi, +raivostutti heitä. + +"Sallimmeko tämän murhan tapahtua?" kysyi Valentin neuvottomana +ystävältään. + +"Emme", vastasi tämä. "Olen vakuutettu päällikön viattomuudesta ja +Machin konnamaisuudesta! -- Mutta mitä me oikeastaan voimme tehdä." + +"Intiaaneja on siksi paljon, ettemme voi vapauttaa häntä väkivallalla. +Vaikka me saisimmekin viisi tai kuusi heistä surmatuiksi, hyökkäisivät +toiset päällemme, eikä yrityksestämme ei olisi mitään hyötyä." + +Valentin löi äkkiä kädellään otsaansa. + +"Etten tullut jo heti sitä ajatelleeksi! Olen saanut hyvän +päähänpiston. Käytän vanhaa silmänkääntötaitoani hyväkseni ja luulen, +että kaikki käy hyvin. Mutta lupaa minulle taivaan nimessä, ettet +kadota rauhallisuuttasi!" + +"Ole huoletta, en estä sinua suunnitelmissasi." + +"No hyvä, minä näytän tälle villille, että olen hiukan viekkaampi kuin +hän!" Valentin ohjasi nyt hevosensa keskelle piiriä ja huusi kuuluvalla +äänellä: "Kuulkaa minua, kansa! -- Te aiotte tehdä tyhmän rikoksen. +Machi on roisto. Hän nauraa teille selkänne takana." + +Intiaanit tarkastelivat tyytymättöminä vierasta puhujaa. Ainoastaan +Curumilla säilytti rauhallisuutensa ja lähestyi Valentiniä. + +"Kuka on kehoittanut valkoista veljeäni puhumaan? Vetäytyköön hän +syrjään, sillä hän ei tunne puelkojen lakeja. Machi on ilmiantanut +Trangoil Lanecin. Hänen täytyy siis kuolla." + +"Todellako? Mutta minähän sanoin äsken teille, että poppamiehenne on +kurja roisto, ja minä riisun naamarin hänen kasvoiltaan, jos vain saan +tilaisuutta siihen." + +Ulmen pudisti päätään, kääntyi Machin puoleen ja kysyi häneltä: "Mitä +isäni sanoo tähän?" + +Tämä seisoi yhä liikkumattomana halveksuva hymy huulillaan. "Milloin +ovat valkeanaamat puhuneet totta? Muukalainen näyttäköön sanansa +toteen!" + +Curumilla mietti vielä hetkisen. Ranskalaisen rehellinen, +luottamustaherättävä ilme voitti vihdoin. "No niin, veljeni puhukoon", +sanoi hän. + +"Odottakaahan", keskeytti poppamies. "Mitä tapahtuu, jos minä +puolestani todistan, että muukalainen on väärässä?" + +"Hän kuolkoon silloin!" vastasi Ulmen kylmästi. + +"Siihen suostun kyllä", myönsi Valentin. "Kuulkaa nyt minua, Suuren +Jäniksen heimon sotilaat ja päälliköt. Minäkin olen suuri poppamies +heimoni keskuudessa ja sanon teille, ettei Trangoil Lanec, vaan Machi +itse on murhannut päällikön." + +Pelon ja kummastuksen liikkeitä huomattiin ympärillä seisovien +keskuudessa. Valentin hengähti hetken ja jatkoi taas: "Niin, Machi on +tahrannut kätensä veljensä verellä. Tämän tietää hän itse sangen hyvin +ja koettaa nyt panna syyn viattoman miehen niskoille. Tarkastelkaa +häntä -- hän ei uskalla katsoa suoraan silmiini." + +Poppamies värisi todellakin, ja hänen katseensa harhaili +levottomana sinne tänne. Hänen kasvoistaan saattoi selvästi lukea +syyllisyydentunnon. + +"Valkoinen veljeni", sanoi Trangoil Lanec kääntyen Valentinin puoleen, +"minkätähden tahdot uhrata itsesi puolestani? Ystäväni luulevat minua +syylliseksi, sinä et voi estää heitä tappamasta minua. -- Tehkää siis +loppu asiasta, uhratkaa minut, mutta säästäkää vaimoni ja lapseni." + +"Mitä sanovat veljeni?" kysyi Curumilla läsnäolevilta. + +"Muukalaisten suuri poppamies näyttäköön sanansa toteen", kuului +yksiääninen vastaus. + +"Hyvä", sanoi Valentin, "te tulette olemaan tyytyväisiä minuun." Hän +astui satulasta, veti sapelinsa huotrasta ja antoi sen kimallella +kaikkien silmissä. "Te näette tämän miekan", selitti hän rauhallisena. +"Sen pistän kahvaa myöten suuhuni. Jos Trangoil Lanec on syyllinen, +kuolen minä, mutta jos hän on syytön, suojelee suuri henki minua, ja +voin jälleen vetää tämän aseen ruumiistani haavoittumatta ollenkaan!" + +"Veljeni puhuu kuin urhoollinen sotilas. Me katselemme." + +"Ei, sitä minä en hyväksy", huudahti Trangoil Lanec. "Tahtooko +muukalainen tappaa itsensä?" + +"Pilliau olkoon tuomari!" vastasi ranskalainen hymyillen. Sitten +asettui hän mahtavaan asentoon, pisti sapelin kärjen suuhunsa ja antoi +koko terän kadota ruumiiseensa. + +Kauhistuneina katselivat puelka-sotilaat rohkeata muukalaista, joka +kääntyi ympäri, että kaikki tulisivat vakuutetuksi asian +todellisuudesta, ja veti sitten sapelin hitaasti ruumiistaan. Terä oli +yhtä kiiltävä kuin ennenkin, eikä valkonaama ollut haavoittunut. Nyt +nousi hirvittävä riemumeteli, joka loppui vasta sitten, kun Valentin +oli kädenliikkeellä vaatinut hiljaisuutta. + +"Olen nyt todistanut teille, että Trangoil Lanec on syytön, eikö totta. +No niin. Machi väittää päinvastaista. Nyt on hänen vuoronsa todistaa, +että minä valehtelen. Mitä sanotte siitä, Machi?" + +Onneton poppamies tunsi kaiken olevan mennyttä, tuskanhiki helmeili +hänen otsallaan ja hänen ruumiinsa vapisi, aivankuin hän olisi ollut +vilutautinen. Valentin tunsi sääliä häntä kohtaan ja tahtoi säästää +hänen henkensä, mutta se oli jo liian myöhäistä. Curumilla tunkeutui +Machin luo, antoi hänelle sapelin ja sanoi: "Isäni tahtoo olla suuri +poppamies... hyvä, näyttäköön hän, että Pilliau rakastaa häntä!" + +"Muukalainen on petturi", änkytti Machi. "Hän petkuttaa kaikkia teitä." + +"Me odotamme", sanoi Ulmen kuivasti. + +Machi heitti epätoivoisen silmäyksen ympärilleen. Hän näki +uteliaisuuden kuvastuvan kaikkien kasvoilla. Apua ei hän voinut +keneltäkään odottaa, ja hän teki siis päätöksensä. Hän tahtoi kuolla +heimonsa poppamiehenä. + +"Luuletteko, heikot sotilaat, että minä pelkään tätä asetta? Machi ei +pelkää mitään. Hän suoriutuu tästäkin. Mutta varokaa itseänne. Pilliau +suuttuu teidän käytöksestänne minua kohtaan. Hän on rankaiseva teitä +tästä nöyryytyksestä, johon nyt pakoitatte minut!" + +Kun puelka-soturit kuulivat poppamiehensä sanat, alkoi heidän +päätöksensä horjua. Mutta Curumilla pysyi vaatimuksessaan ja vastasi +poppamiehen uhkauksiin käskevällä liikkeellä. Machi ei viivytellyt +enää, hän suuntasi vielä kerran vihaisen katseen ranskalaisiin ja +työnsi sitten ajatuksen nopeudella sapelin kurkkuunsa. Musta verivirta +syöksähti hänen kurkustaan. Onneton sulki heti silmänsä, otti kaksi +askelta eteenpäin ja kaatui sitten maahan. Machi oli kuollut. + +"Heittäkää petollinen koira korppikotkien eteen", sanoi Curumilla +kääntyen inhoten poispäin. Hänen käskynsä täytettiin heti. + +Trangoil Lanec syleili vuoroin Valentinia vuoroin Ludvigia, joita hän +nimitti pelastajikseen. "Tästälähtien olemme veljeksiä elämässä ja +kuolemassa", huudahti hän ihastuneena. + + + + +III. KUMMASTUKSIA. + + +Kului pitkä aika, ennenkuin melu ja levottomuus, jonka poppamiehen +kuolema oli saanut aikaan, oli tauonnut ja järjestys palannut jälleen +kylään. Ulmenit olivat jo sopineet ja puristaneet veljellisesti +toistensa kättä. Ilo olisi ollut rajaton, jollei erästä surullista +velvollisuutta olisi pitänyt täyttää. Apo-Ulmen päällikön ruumis oli +haudattava. Tähän kului sangen pitkä aika, sillä intiaanit hautaavat +aina suurilla juhlallisuuksilla etevät sotilaansa. Myöskin ystävämme +ottivat Curumillan pyynnöstä osaa hautajaistoimituksiin ja ateriaan. + +Kestitys oli, niinkuin voitiin odottaakin, sangen suurenmoinen. +Ruokalajien joukossa oli muun muassa suuri korillinen kovaksi +keitettyjä munia, joita araukanit sangen ahnaasti pistelivät poskeensa. + +"Mikseivät ystäväni syö?" kysyi Curumilla ranskalaisilta ja osoitti +koria. + +"Suokaa anteeksi, päällikkö", vastasi Valentin, "minä syön kyllä sangen +mielelläni munia, mutta en tällä tavalla valmistettuja." + +"Ah, ymmärrän. Veljeni pitävät raakoja munia parempina?" + +"Ei, emme pidä kovista emmekä raaoista... vaan tavallisista pehmeiksi +keitetyistä munista." + +"Mitä veljeni tarkoittavat?" kysyi päällikkö kummastuneena. "Munaa ei +voi keittää muuten kuin kovaksi. Isämme ovat aina syöneet tällä tavalla +keitettyjä munia." + +Ranskalaiset katsoivat hämmästyneinä toisiinsa, ja heidän kasvonsa +kuvastivat vilpitöntä osanottoa. + +"Onko se todellakin totta, Ulmen? Mutta ettehän te tunne elämän +suurimpia nautintoja. Odottakaahan, minä autan teitä, niin tulette +vuosikausia muistamaan minua." + +Riemuiten ottivat kaikki vastaan Valentinin ehdotuksen, ja Trangoil +Lanec kysyi häneltä innokkaana, milloin hän aikoi toteuttaa +aikomuksensa. + +"En voi antaa teidän odottaa kauan -- aamulla täytän lupaukseni Suuren +Jäniksen kokoontuneen heimon edessä..." + +Araukanit heräsivät aikaiseen seuraavana päivänä. Jo varhain aamulla +kokoontuivat naiset, miehet ja lapset suurelle aukealle paikalle +kylässä. Vihdoin saapuivat sinne Valentin ja Ludvig. Edellinen +tunkeutui heti hänelle osoitetulle paikalle, pienelle töyräälle, josta +hän helposti saattoi pitää silmällä kokoontunutta ihmisjoukkoa. Hänen +käskystään olivat kaikki valmistukset jo tehty. Hänen vieressään oli +pöytä, vedellä täytetty kattila ja kummallinen esine, joka nähtävästi +oli uuni. + +Äsken valittu uusi Apo-Ulmen antoi Valentinille merkin aloittaa +toimituksensa. Ranskalaisen oli vaikea pidättää hymyään, kun hän näki +kaikkien uteliaina tarkastelevan häntä. Antaakseen sanoilleen +tarpeellisen painon, nousi hän ylös, nojasi toisella kädellään pöytään +ja aloitti: + +"Arvoisat Ulmenit ja Suuren Jäniksen pyhän ja jalon heimon urhoolliset +sotilaat, kuulkaa tarkkaavaisesti, mitä sanon teille! -- Aikojen alussa +ei maata ollut vielä olemassa. Vesi ja pilvet täyttivät äärettömän +avaruuden. Kun Pilliau loi maailman, ja ihminen hänen mahdistaan +ilmestyi Punaisen vuoren helmasta, otti hän häntä kädestä, näytti +hänelle kaikki, mitä maan päällä, ilmassa ja vedessä oli ja sanoi: +'Sinä olet luotujen kuningas. Eläimet, kasvit ja kalat kuuluvat siis +sinulle, ja niiden täytyy edistyä ja kasvaa sinun hyödyksesi ja +onneksesi! Sitten lajitteli ja jakoi Pilliau eläimet eri ryhmiin kunkin +ominaisuuksiensa mukaan; ennen kaloja ja kasveja tuli kanan vuoro, joka +nokkii jyviä maasta. Silloin sanoi hän ihmiselle: 'Katso, tässä on yksi +hyödyllisimmistä eläimistä, jonka olen luonut sinua varten. Kanasta +saat oivallista lihasoppaa, sen liha on hyvänmakuista, ja sen munista +voit leipoa suloisia pannukakkuja. Jos olet sairas, ja vahva ravinto +tuottaa tuskia heikolle vatsallesi, voit syödä sen pehmeäksi keitettyjä +munia.' Niin puhui Pilliau ihmiselle vuosituhansia takaperin, ja minä +voin todistaa teille, että hän puhui totta. Muistakaa nyt: Voidakseen +keittää munan täytyy olla kaksi esinettä, ensiksikin itse muna ja +toiseksi kiehuvaa vettä. Te otatte munan, kohotatte kattilan kantta, +panette munan kattilaan ja annatte sen kiehua siellä kolme minuuttia -- +ei enempää eikä vähempää. Pankaa mieleenne nämä tärkeät tiedot, muuten +ei munan keittäminen onnistu. Kas näin!" + +Valentin pisti munan kattilaan. Kolmen minuutin kuluttua otti hän sen +pois vedestä, löi sen pään rikki, sekoitti siihen hiukan suolaa ja +antoi sen sitten Apo-Ulmenille. + +Päällikkö söi munan tunnollisesti. Heti kirkastuivat hänen kasvonsa ja +hän huudahti ihastuneena: "Ooh! Hyvää, sangen hyvää! Veljeni on suuri +poppamies." + +Valentin keitti vielä useita munia ja antoi ne Ulmeneille ja +etevimmille sotilaille. Mieletön ilo oli vallannut intiaanit, ja he +olivat vähällä kaataa ystävällisen muukalaisen tunkeillessaan hänen +ympärillään saadakseen kukin keitetyn munan. Vasta sitten, kun useiden +uteliaisuus oli sammutettu, saattoi Valentin ajatella kokeen +jatkamista. + +"Tässä ei ole vielä kaikki, puelkat", ilmoitti hän kovalla äänellä. +"Mitä nyt olen jo näyttänyt teille, on vain lastenleikkiä +munapannukakun valmistamiseen verraten. Sitä taitoa ei opikaan +helposti. Seuratkaa nyt jokainen tarkasti liikkeitäni." Nopeasti ryhtyi +hän nyt työhön araukanien vilkkaasti seuratessa hänen hommiaan. + +Kun pannukakku oli valmistunut, pani ranskalainen sen puulautaselle +viedäkseen sen Apo-Ulmenille. Mutta tämä oli tullut niin himokkaaksi +hyvästä hajusta, että hän unohti kokonaan arvokkuutensa ylipäällikkönä +ja ryntäsi muiden Ulmenien seuraamana pöydän luo. + +Pannukakun menestys oli ennenkuulumaton. Araukanit pitivät paljon +uudesta, tuntemattomasta ruokalajista, ja kaikkialla näkyi onnellisia +kasvoja. Valentin, joka oli tyytyväinen voittoonsa, kieltäytyi kaikista +kunnianosoituksista ja palasi kiireesti Trangoil Lanecin ja Ludvigin +kanssa edellisen majalle. + +Ranskalaiset olivat jo edellisenä päivänä päättäneet jatkaa matkaansa. +He tahtoivat lähteä heti, sillä he eivät tunteneet tietä, ja tästä oli +paljon haittaa heidän pikaiselle matkalleen. He olivat järjestämässä +matkatavaroitansa kuntoon, kun heidän isäntänsä saapui Curumillan +seuraamana majaan. Päälliköt tervehtivät heitä kohteliaasti painamalla +kätensä sydämelleen, heittäytyivät sitten maahan ja sytyttivät +piippunsa. Valentin ja Ludvig arvasivat, että intiaanit aikoivat tehdä +heille jonkun ehdotuksen ja odottivat kärsivällisesti, että nämä +alkaisivat puhua. + +Poltettuaan piippunsa loppuun ja pistettyään sen vyöhönsä, kysyi +Trangoil Lanec: + +"Aikovatko valkoiset veljeni jättää ystävänsä ja jatkaa matkaansa?" + +"Aiomme", vastasi Ludvig. + +"Ovatko he tyytyväisiä meihin? Ovatko intiaanit osoittaneet heille +kylliksi vieraanvaraisuutta?" + +"Siitä ei puhettakaan, päällikkö. Te olette kohdelleet meitä kuin omia +heimolaisianne." + +"Minkätähden matkustavat muukalaiset sitten luotamme?" + +"Tiedättehän, että olemme tulleet maahanne etsimään Antinahuelia. -- +Meidän täytyy puhutella häntä." + +Ulmenit vaihtoivat merkitsevän silmäyksen. "Niinkuin kultahiuksinen +veljeni haluaa" -- tällä tarkoitettiin Valentinia. -- "Antinahuel +kuuluu Mustan Dumanasin heimoon ja oleskelee kylässään." + +"Siinä tapauksessa lähdemme heti hänen luokseen." + +"Veljeni eivät matkusta yksin", sanoi Trangoil Lanec päättäväisesti. +"Olen luvannut viedä heidät Antinahuelin luo, sillä on sangen +vaarallista kulkea yksin punaisten miesten alueella. Kultahiuksinen +veljeni on pelastanut henkeni -- minä seuraan häntä." + +"Trangoil Lanec puhuu hyvin. Myöskin Curumilla on kiitollisuudenvelassa +veljilleen ja seuraa siis ystäviänsä." + +"Mitä te puhutte, Ulmenit?" sanoi Valentin nousten nopeasti ylös. "Me +olemme matkalaisia, ja olemme varustautuneet pahimpienkin sattumien +varalta, emmekä saa siis yhdistää teidän kohtaloanne omiimme. Mitä +sanoisivat teidän naisenne ja lapsenne siitä?" + +"He odottaisivat paluutamme." + +"Mutta mehän emme vielä tiedä, mitä tulee tapahtumaan puhuteltuamme +miestä, jonka luokse valkonaamojen Suuri Kotka -- siksi kutsutte +varmaankin don Tadeo de Leonia -- on lähettänyt meidät. Ei, ei, +päälliköt, me kiitämme teitä ystävällisyydestänne, mutta sellaista +uhrausta emme voi ottaa vastaan." + +"Veljeni eivät tunne Llanoeneja. Kaksi miestä on mennyttä kalua, mutta +neljä muodostaa jo taisteluvoiman", väitti Trangoil Lanec, ja äänellä, +joka ei sallinut vastustamista, jatkoi hän: "Me emme jätä ystäviämme." + +"No niin", sanoi Valentin vihdoin. "Te olette urhoollisia miehiä, +päälliköt, saatte seurata meitä." + +Hän älysi nyt, että heillä olisi paljon hyötyä näistä miehistä, jotka +olivat viettäneet koko elämänsä metsissä ja erämaissa. Hän jäi siis +ystävänsä kanssa vielä joksikin aikaa intiaanikylään, ja sitten +lähtivät he toveriensa ja pienen joukon seuraamana matkalle. + +Puolen tunnin keskeytymättömän ratsastuksen jälkeen erosivat muut +intiaanit paitsi Trangoil Lanec ja Curumilla heistä. Näiden seuraamina +jatkoivat ranskalaiset matkaansa Suuren Käärmeen majoja kohti ja +katosivat pian vuorien soliin. + + + + +IV. MUSTAN SYDÄMEN LIITTO. + + +Meidän täytyy nyt siirtyä ajassa hiukan taapäin tutustuttaaksemme +lukijamme kertomuksemme toisiin henkilöihin. Siihen aikaan, josta +alamme nyt kertoa, oli Chile tasavalta, ja se oli heittänyt Espanjan +ikeen niskoiltaan. Mutta sen tila ei ollut tämän kautta kuitenkaan +paljoa parantunut, sillä itsenäisyys oli ainoastaan näennäinen, ja +hallitusta johti oikeastaan eräs mies, joka käytti hyväkseen +vallitsevia olosuhteita ja palveli omia tarkoitusperiään. Se oli +kenraali don Pancho Bustamente, sotilas, jonka ankaruudesta oli +liikkeellä niin peloittavia huhuja, että häntä alettiin nimittää +"El Verdugoksi" (pyöveli). Tavallisesta sotilaasta oli hän +urhoollisuudellaan kohonnut armeijan korkeimmaksi päälliköksi. Vihdoin +oli hänet kutsuttu sotaministeriöön. Mutta hän ei tyytynyt vielä +tähänkään. Hänen suunnitelmansa oli yhdistää naapurivallat Araukania ja +Bolivia Chileen ja päästä niiden hallitsijaksi diktatorin arvonimellä. +Onnettomuudeksi ei kenraalilla ollut suurmiehen sydäntä, ja +väkivaltaisten hankkeittensa kautta herätti hän vain vihaa niissä, +jotka työskentelivät rajattoman vapauden puolesta. Kapinayrityksiä +sattui toinen toisensa perästä, ja vihdoin muodostui salaliitto, joka +vannoi surmaavansa tyrannin. Tätä kutsuttiin "Mustan Sydämen liitoksi." + +Don Pancho Bustamente oli nyt tukalassa asemassa. Vaikka hän saisikin +vallan käsiinsä, niin ei hänen henkensä olisi penninkään arvoinen, +jollei hän voisi repiä rikki sitä verkkoa, joka kietoutui yhä tiukemmin +hänen ympärilleen. Sentähden teki hän epätoivoisia ponnistuksia +saadakseen salaperäisen liiton johtajan käsiinsä. Alussa olivat hänen +yrityksensä turhat. Mutta eräänä päivänä tapahtui jotakin, joka uhkasi +tehdä Mustan Sydämen suunnitelmat mitättömiksi. Kymmenen kuuluisinta +salaliittolaista saatiin nimittäin vangiksi Santiagossa, Chilen +pääkaupungissa, ja heidät aiottiin mestata jo seuraavana päivänä. + +Tämä tapahtui 5 p:nä toukokuuta v. 1835. Kaupungissa vallitsi raskas ja +painostava mieliala. Ikkunat, parvekkeet ja kadut olivat täynnä +kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvia miehiä ja naisia, joiden kasvot +kuvastivat levottomuutta ja hämmästystä. Kuvernementinpalatsista tulvi +lakkaamatta ratsastavia ordonanssiupseereja ja kasarmeista lähti suuria +sotilasjoukkoja Plaza Mayorille hajoittamaan siellä olevia +ihmisjoukkoja. + +Äkkiä häiritsi synkkää hiljaisuutta kuusi kumeata kellonlyöntiä. +Samassa tärisytti yksiääninen valitushuuto ilmaa, näkyviin ilmestyi +joukko munkkeja, joita seurasi kymmenen vankia vartiostoineen. +Komennushuudon: "Seis!" kaikuessa astuivat munkit syrjään, ja sotilaat +muodostivat puoliympyrän, jonka keskelle tuomitut asetettiin. +Katkeralla epätoivolla katseli Santiagon kansa, kuinka miehet, jotka +olivat uhrautuvaisesti ja vapaaehtoisesti taistelleet isänmaansa +vapauden puolesta, aiottiin surmata. Luultavasti olisi syntynyt kapina, +jollei Bustamentella olisi tässä tilaisuudessa ollut apunaan niin +suurta sotavoimaa, etteivät pelottomimmatkaan uskaltaneet nostaa +meteliä. Kaikki kävi nyt hyvin nopeasti. Tuomio luettiin vielä kerran. +Sotilaat, joiden piti täyttää se, asettuivat riviin. Kuin +ukkosenjyrähdys pamahti yhteislaukaus. Nuo kymmenen uhria kaatuivat +kuoliaina maahan. Sitten asettuivat sotilaat järjestykseen ja marssivat +liehuvin lipuin ja toitottavin torvin ruumiitten ohi takaisin +kasarmeihinsa. Ihmisetkin katosivat vähitellen, ja pian oli paikka, +jossa kuolemantuomio oli toimeenpantu, autio ja tyhjä. + +Hämäryys levitti jo harmaan huntunsa kaupungin yli, kun syvä huokaus +äkkiä häiritsi kuolemanhiljaisuutta Plaza Mayorilla. Ruumisläjästä +kohosi hitaasti kalpea, verinen pää, sitten tulivat vartalo ja kädet +näkyviin, ja pian oli koko mies päässyt tukalasta asennostaan +toveriensa ruumiitten alta. Mies heitti pitkän ja huolestuneen +silmäyksen ympärilleen siveli sitten kädellään hikistä otsaansa ja +mumisi kauhistuneena: "Jumalani, Jumalani, anna minulle voimia elää -- +tyttäreni tähden." + +Ihmeellisellä kestävyydellä alkoi hän nyt nelinkontin ryömiä katedralia +kohti jättäen tumman verijuovan jälkeensä. Hän pysähtyi ainoastaan +muutamia kertoja, hengähti hiukan ja painoi kätensä haavaa vasten, +josta vuosi sitä enemmän verta, mitä enemmän hän ponnisteli. Näin kulki +hän noin kolmekymmentä askelta ja toivoi jo pääsevänsä pakoon, kun hän +äkkiä näki kaksi miestä, jotka kulkivat suoraan häntä kohti. + +"Haa, onko kaikki ponnistukseni siis turhat -- täytyykö minun +todellakin kuolla!" huudahti onneton epätoivoissaan. Levottomuus +valtasi hänet, ja hän vaipui jälleen maahan. Muukalaiset olivat +sillaikaa ehtineet hänen luokseen. He kumartuivat hänen ylitseen ja +tarkastelivat häntä huolellisesti. + +"No?" sanoi toinen kysyvästi. + +"Hän elää", vastasi toinen. "Jumala tietää, mitä täällä on tapahtunut. +Viekäämme hänet syrjään." + +Sanomatta sanaakaan käärivät he miehen suureen vaippaan ja kantoivat +hänet paikalle, jossa kaksi hevosta levottomasti tömistellen jalkojaan +odotti heitä. Onneton toipui heti, aukaisi silmänsä ja koetti +kierittäytyä irti vaipasta. Miehet pysähtyivät ja laskivat hänet +maahan. + +"Kuka te olette, señor, ja kuinka olette joutunut näin surkuteltavaan +tilaan?" + +"Olen Tadeo Leon, Mustan Sydämen salaliiton johtaja", vastasi +haavoittunut. "Jos teillä on pienintäkään säälintunnetta sydämissänne, +niin laskekaa minut vapaaksi. Olen palkitseva teidät kuninkaallisesti." + +"Me emme tarvitse mitään palkintoa", sanoi toinen miehistä, jotka +olivat Valentin ja Ludvig. "Mutta jos tahdotte uskoa itsenne meidän +haltuumme, niin ette pety. Onnettomuudeksi olemme muukalaisia, emmekä +siis tiedä, minne viedä teidät." + +"Oi, te tahdotte siis pelastaa minut. Kiitos, urhoolliset miehet", +sanoi don Tadeo tuntien helpoitusta. "Tiedän kyllä erään keinon. Jollei +minusta ole vaan teille kovin paljon haittaa, niin viekää minut +Chakraniin, kartanooni -- siellä tahdon olla isäntänänne ja kertoa +teille elämäntarinani." + +"Tapahtukoon niin", sanoi Valentin. Hän hyppäsi hevosensa selkään, otti +don Tadeon eteensä satulalle, vihelsi koiraansa ja alkoi ratsastaa +Chakrania kohti turvattinsa neuvojen mukaan. Ludvig seurasi häntä. + +Pian saapuivat he Chakraniin. Kummastuneena otti sen hoitaja, Pepito, +heidät vastaan. Hän ei voinut salata taikauskoista pelkoaan nähdessään +kuolleeksi luulemansa isännän edessään. Don Tadeo selitti hänelle +parilla sanalla kaikki, kehoitti häntä pysymään vaiti, kääntyi sitten +ystäviensä puoleen ja puristi lämpimästi heidän käsiään. + +"Ystäväni, en voi kylliksi kiittää teitä avustanne. Sitä ei voi maksaa +kullalla. En tule koskaan unohtamaan teitä, henkeni pelastajia, sillä +ilman teidän apuanne en olisi päässyt kartanooni. Te olette nyt +vieraitani, caballerot." + +Näin sanoen jätti haavoittunut ranskalaiset. Hänet vietiin vuoteeseen, +ja vieraita kestittiin hänen käskystään erittäin auliisti. Don Tadeon +tila osottautui lähemmin tarkasteltaessa aivan vaarattomaksi ja voitiin +toivoa, että hän jo viikon perästä saisi jättää vuoteensa. Kohtalo oli +tällä kerralla suosinut häntä, hänen täytyi pitää pelastumistaan +melkein kuolleista ylösnousemisena. + +Don Tadeo Leon oli vartaloltaan komea, kuuden jalan pituinen mies. +Hänen katseestaan kuvastui älyä ja voimaa, kaksi ominaisuutta, jotka +tekivät hänet kykeneväksi johtamaan liittoa, jolla oli niin paljon +vaaroja ja vastuksia. Hänen vaimonsa oli kuollut jo aivan nuorena, ja +hänelle oli jäänyt vain yksi ainoa tytär, joka oli aivan äitinsä +kaltainen. Donna Rosario oli vasta kuusitoistavuotias. Hänen +kauneutensa, nuorekas reippautensa ja hyvä sydämensä tekivät hänet +erinomaisen rakastettavaksi olennoksi, ja se, joka katsoi hänen suuriin +syvänsinisiin silmiinsä, tiesi, ettei niissä asunut mitään väärää ja +epäpuhdasta. Jos hän olisi saanut tiedon lähipäivien tapahtumista ja +Tadeon epätoivoisesta tilasta, olisi hän tullut aivan onnettomaksi -- +mutta hän ei saanut tietää mitään, ennenkuin hänen isänsä oli jo +välttänyt kuoleman. Tästä hetkestä lähtien ei hän poistunut isänsä +vuoteen vierestä, ennenkuin haava oli parantunut. + +Vaikka Tadeo koettikin pitää salassa ihmeellisen pelastuksensa, levisi +kuitenkin huhu siitä sangen nopeasti. Pian alettiin häntä kaivata ja +huomattiin, ettei hän ollutkaan niiden kymmenen miehen joukossa, jotka +oli ammuttu Plaza Mayorilla. Nyt olisi hän joutunut sangen suureen +vaaraan, jolleivät hänen ystävänsä, jotka olivat saaneet tiedon hänen +pelastuksestaan, olisi päästäneet häntä pulasta selittämällä, että +Chakran oli nyt erään don Manuelin hallussa. + +Niiden joukossa, jotka ensimäisinä tulivat tervehtimään Mustan Sydämen +johtajaa hänen parannuttuaan, oli myöskin don Gregorio Peralta, eräs +liiton mahtavimmista jäsenistä. + +"Jumalalle kiitos ja ylistys, että hän säästi teidät meille", huudahti +hän lämpimästi. "Mitään ei ole vielä menetetty, niinkauan kun te olette +keskuudessamme. Kyvykäs johtajamme pitää kyllä huolen siitä, etteivät +toiveemme joudu haaksirikkoon -- eikö totta?" + +"Tahdon koettaa parastani", vastasi Don Tadeo päättäväisesti. "Se side, +joka yhdistää minut liittolaisiini, voi katketa ainoastaan kuolemani +kautta. Ennen kaikkea täytyy meidän pyyhkiä armo ja sääliväisyys +luetteloistamme -- niinkuin meitä kohdellaan, niin täytyy meidänkin +kohdella muita. Entinen don Tadeo de Leon on kuollut, nyt elää vain +pimeyden kuningas. Varokoon se, joka tämän jälkeen sattuu tielleni. +Tästälähtien vallitsee ainoastaan kostava kalpa, joka taistelee +isänmaan puolesta!" + +"Aivan niin", sanoi riemuiten don Peralta, joka huomasi, ettei hänen +ystävänsä äly ja rohkeus olleet kadonneet sairauden takia. "Tästä +hetkestä lähtien alkaa vasta todellinen taistelu meidän ja Bustamenten +välillä. Älkäämme kadottako aikaa. Tieto pelastuksestanne on kohdannut +vihollisiamme kuin salama kirkkaalta taivaalta. Käyttäkäämme tätä +tilaisuutta hyväksemme." + +"Aivan oikein", myönsi toinen, "ja tällä kerralla ei taistelu lopu, +ennenkuin tyranni on kuollut. -- Onko mitään erikoista tapahtunut viime +aikoina?" sanoi hän johtaen puheen toisaalle. "Onko teillä mitään +uutisia?" + +"Ei. No niin... oletteko jo siksi vahva, että voitte seurata minua +kotiini? Haluaisin nimittäin että tulisitte kuuntelemaan vakoojamme, +Juaniton, raporttia." + +"Kuinka, otatteko te tämän miehen vastaan talossanne. Se on sangen +varomatonta", sanoi don Tadeo nuhdellen. + +"Pyh, se veijari ei edes tiedä, missä hän on, sillä hänet viedään +talooni sidotuin silmin. No, seuraatteko minua?" + +"Koska haluatte sitä, niin olkoon menneeksi." + +He lähtivät matkalle sidottuaan ensin mustat naamarit kasvoilleen. Pian +seisoivat he vakoojan edessä. Tämä kumarsi heille syvästi väijyvä ja +utelias ilme kasvoillaan. + +"Minkätähden ette odottanut aamua voidaksenne silloin tehdä +ilmoituksenne kokoontumispaikassamme, Juanito?" kysyi don Tadeo +lyhyesti. + +"Ensiksikin siksi, etten tietänyt, missä on määrä kokoontua ja +toiseksi, koska minun täytyy jo tänä päivänä tehdä teille eräs +ilmoitus", kuului yhtä lyhyt vastaus. "Mutta sitä varten tahtoisin +puhutella Mustan Sydämen johtajaa, sillä häntä tulee ilmoitukseni +varmaan miellyttämään." + +"Hän seisoo edessänne, puhukaa siis!" sanoi don Tadeo tehden käskevän +kädenliikkeen. + +"Ilmoitukseni sisältää vain muutamia sanoja: Kenraali don Pancho +Bustamente tulee olemaan läsnä huomisessa kokouksessamme." + +"Kuinka! Oletteko varma siitä?" huudahtivat liittolaiset yht'aikaa. + +"Kyllä, minä itse olen kehoittanut häntä tekemään niin." + +"Tiedättekö, minkä rangaistuksen kavaltaja saa?" sanoi don Tadeo +voimakkaasti ja merkityksellisesti. + +Vakooja pysyi kylmänä. + +"En ole kavaltaja", sanoi hän, "sillä jätän käsiinne leppymättömän +vihollisenne." + +"Missä tarkoituksessa koettaa kenraali hiipiä salaa kokoukseemme?" + +"Ettekö arvaa sitä? Hän tahtoo urkkia salaisuuksianne." + +"Caspita! Mutta silloin panee hän henkensä alttiiksi?" + +"Hm, miksi niin? Eräs jäsenistä, joka yksin tuntee hänet, menee +takuuseen hänen puolestaan, ja hän pääsee sillä tavalla sisään. Minä +olen tämä takaaja. Kasvojenpiirteistä ei häntä voi tuntea, sillä hän +seuraa muitten esimerkkiä ja on naamioitu." + +"Jumalan nimessä, te olette oikeassa!" sanoi Tadeo. "Mutta kuinka käy, +jos Bustamente aavistaa teidän pettävän häntä?" + +"Silloin saan vastata seurauksista. Mutta sitä hän ei tee." + +"Luuletteko niin?" + +"Olen palvellut kenraalia jo kymmenen vuotta", vastasi vakooja viekas +ilme kasvoillaan, "ja koska hän on aina ollut erittäin tyytyväinen +minuun, niin..." + +"Ymmärrän. Tällä kerralla ette ole ansainnut kymmenen, vaan +kaksikymmentä unssia." + +Don Tadeo ojensi Juanitolle rahat ja antoi hänelle merkin poistua. +Mutta vakooja jäi seisomaan paikoilleen ja sanoi: + +"Teidän armonne on unohtanut pääasian. En minä eikä myöskään kenraali +Bustamente tiedä vielä, missä kokous pidetään. Don Bustamente odottaa, +että minä antaisin hänelle tiedon siitä." + +Äänettöminä katselivat Tadeo ja Peralta toisiansa. Ilmaisisivatko he +salaisuutensa tälle vakoojalle. Seurasi pitkä hiljaisuus. + +"Tunnetteko Quinta Verden Rio Claron lähistöllä?" sanoi edellinen +vihdoin päättäväisesti. "Siellä täytyy kenraalin olla täsmälleen kello +yhdeksän aamulla. En voi antaa lähempiä määräyksiä. Mutta te tiedätte +sangen hyvin...?" + +"Että te ette tunne sääliä, niin, sen tiedän kyllä. Mutta älkää olko +levoton, toinen käsi pesee toisen -- Te tulette olemaan tyytyväisiä +minuun. Hyvästi!" + +Juanito vietiin pois sidotuin silmin. Hänen mentyään kääntyi don +Peralta ystävänsä puoleen ja kysyi tältä: + +"Onkohan hän kavaltaja?" + +Don Tadeo kohautti olkapäitään. + +"Sitä emme voi vielä päättää", vastasi hän. + +"Joka tapauksessa täytyy meidän olla varovaisia." + + * * * * * + +Don Tadeon sanat kävivät toteen. Varovaisuus oli tarpeen. + +Kun Tadeo ja Peralta saapuivat seuraavana aamuna kokoontumispaikalle, +oli heidän ensimmäinen tehtävänsä kysyä, oliko kenraali jo tullut +sinne. Pään pudistus oli ainoa vastaus, jonka he saivat -- ketään ei +oltu vielä viety kokoussaliin. Olikohan Bustamente joidenkin tärkeitten +asioiden takia estetty saapumasta sinne, vai oliko...? Pian saivat he +vastauksen kysymykseensä. + +Kokous avattiin vihdoin, mutta tuskin ehdittiin lausua kymmentäkään +sanaa, kun kaksi laukausta pamahti ulkoa. Samassa sekunnissa aukaistiin +kokoussalin ovi ulkoapäin, ja joukko chileläisiä sotilaita tunkeutui +sisään. Liittoutuneet ottivat heidät vastaan ankaralla kuulasateella. +He olivat aavistaneet, että heidän kimppuunsa hyökättäisiin ja +valmistautuivat nyt poistumaan salista vastaisen oven kautta. Käsikähmä +alkoi heti. Mutta liittolaisille, jotka olivat varustautuneet +hyökkäyksen varalta, onnistui se siksi hyvin, että ennenkuin todellinen +kamppailu alkoi, oli jo suurin osa heistä kadonnut viereiseen +huoneeseen. Nyt alkoivat nekin, jotka puolustivat ovea, ajatella +pelastustaan. Nopea hyökkäys -- sitten vetäytyivät hekin viereiseen +huoneeseen ja löivät sen mahtavan rautaoven kiinni aivan sotilaitten +nenän edessä. + +Muutamien minuuttien kuluttua onnistui sotilaitten vihdoinkin murtaa +ovi auki ja tunkeutua huoneeseen. Mutta se oli jo liian myöhäistä, +huone oli aivan tyhjä. + +Minne olivat pakolaiset kadonneet? Kuinka olivat he voineet poistua +talosta, kun sen jokainen uloskäytävä oli sotilaiden vartioima? Tarkan +etsiskelyn jälkeen löysivät sotilaat vihdoin erään lattialuukun, josta +johti käytävä kellarikerrokseen. Tätä tietä olivat liittolaiset menneet +kadulle ja paenneet. + +Harmistuneina yrityksensä epäonnistumisesta lähtivät sotilaat +kotimatkalle. + +Musta Sydän valitsi nyt itselleen uuden kokouspaikan, joka yksinäisen +asemansa vuoksi oli täysin turvattu. Se oli eräs majatalo, jossa kävi +vain matkailijoita ja seikkailijoita, ja liittolaiset, kutsuivat sitä +"Paholaisenportiksi." Ainoastaan harvat tunsivat salaperäiset portaat, +jotka johtivat suureen käytävään. Sitäpaitsi täytyi jokaisen lausua +tunnussana, ennenkuin pääsi sisään. + +Uusi kokous pidettiin jo kolmen päivän kuluttua. Naamioituna kuten +tavallisesti lähti don Tadeo de Leon määräaikana uudelle +kohtauspaikalle. Hänen otsallaan oli synkkä pilvi, sillä hän oli +muutamia minuutteja sitten saanut tietää, että yksi liiton jäsenistä +oli murhattu Santiagon kaduilla. Hän meni taloon ja kulki suuren +vierashuoneen halki vieraitten ohitse huoneen perälle. Kellarinovi oli +lukitsematta. Hän aukaisi sen ja katosi portaihin. Perimmäisessä +huoneessa seisoi tumma olento, joka lähestyi häntä, kun hän astui +sisään. + +"Kuka siellä?" kysyi hän. + +"Eräs, jolle yö ei ole pimeyttä", vastasi don Tadeo. + +"Mitä haluatte?" + +"Eikö ole kirjoitettu: Kolkuttakaa, niin teille avataan?" + +"Aivan oikein. Kuka kutsuu?" + +"Isänmaa!" + +"Ja kosto!" jatkoi toinen matalalla äänellä ja astui sivulle. + +Miehenkorkuinen kivi kääntyi syrjään seinässä aiheuttamatta vähintäkään +melua, ja aukosta, joka tuli näkyviin, astui don Tadeo avaraan saliin. +Sen kaikki neljä seinää olivat verhotut punaisilla tapeteilla. Salia +valaisi katosta riippuva lamppu, jonka valossa don Tadeo näki noin sata +miestä ympärillään, kaikilla kiiltävä miekka oikeassa kädessään. +Sisäänkäytävää vastapäätä olevalla seinällä riippui pyhäinkuva kahden +hiekkakellon välissä, joiden yläpuolella oli kaksi tikarilla +kaiverrettua pääkallonkuvaa. + +Huolimatta vierashuoneessa vallitsevasta melusta ei saliin kuulunut +ainoatakaan ääntä. Nyt laskettiin läsnäolevat. Sata miestä. Don Tadeota +näytti tämä tulos hiukan kummastuttavan, ja eräs kysymys pyöri hänen +kielellään. Mutta hän tukahdutti sen ja aloitti heti keskustelun. Noin +tunti kului keskeytymättömään neuvotteluun. Vihdoin kysyi don Tadeo: +"Kuinka monta miestä on käytettävänämme?" + +"Seitsemäntuhatta kolmesataa seitsemänkymmentäkuusi", vastasi ääni, +joka oli divisionanjohtaja Pedro Nunezin. + +"Voimmeko luottaa kaikkiin?" + +"Ei." + +"Kuinka monta epäröivää?" + +"Neljä tuhatta." + +"Voimakasta ja varmaa?" + +"Noin kolme tuhatta. Heistä vastaan minä." + +"Meillä on suuremmat sotavoimat, kuin mitä tarvitsemme. Kiitän teitä +tulostanne, veljeni. Ennenkuin kaksikymmentäneljä tuntia on kulunut, +saatte kuulla merkin, jota olette jo kauan odottaneet, ja pian jätämme +tämän salaisen sodan taaksemme ja taistelemme kunniallisesti auringon +kirkkaassa valossa. -- Nyt", jatkoi don Tadeo, "on minun vaadittava +oikeutta erästä jäsentämme vastaan, joka on tunkeutunut syvälle +salaisuuksiimme ja monta kertaa kavaltanut meidät muutamasta +kultapalasesta!" -- Kokoontuneiden kesken syntyi suurta levottomuutta +ja liikettä. "Niin niin, en petä teitä, niin on todellakin asianlaita. +Minä kysyn teiltä, veljet, minkä rangaistuksen ansaitsee sellainen +ihminen?" + +"Kuoleman!" vastasivat liittoutuneet yksiäänisesti. + +"No niin, sanon teille vielä kerran, että sellainen roisto on +keskuudessanne. Tänään on eräs liittolaisistamme kaatunut murhaajan +käden kautta ja kuitenkin -- huomatkaa se -- on meitä täysi määrä. +Varmaankin on joku asiaankuulumaton hiipinyt kokoukseemme, kavaltaja, +jonka luulen tuntevani. Astukoon hän siis esiin ja älköön pakoittako +minua riistämään naamaria kasvoiltaan!" + +Kuolemanhiljaisuus vallitsi huoneessa. Liittoutuneet heittivät +epäileviä silmäyksiä toisiinsa, mutta kukaan heistä ei liikahtanut. Don +Tadeo odotti vielä hetkisen, mutta nähdessään, että rikollinen luuli +olevansa turvassa naamion takana, antoi hän merkin. + +"Naamarit pois!" komensi hän. + +Kaikki tottelivat heti. + +"Haa, aivankuin ajattelinkin!" huudahti don Tadeo. "Nämä naamarit, +jotka estävät teitä tuntemasta toisianne, ovat teidän johtajallenne +kuin läpinäkyvä harso. Ettekö tietänyt sitä, Juanito?" + +Kalpeana ja vavisten seisoi vakooja liittolaisten edessä. Hänen +hampaansa kalisivat ja hän laskeutui epätoivoissaan polvilleen. + +"Armoa, jalo herra, sääliväisyyttä!" + +"Luuletko saavasi armoa meiltä, katala roisto?" kysyi don Tadeo +purevalla äänellä. "Etkö ole monta kertaa pettänyt meitä? Ja eikö +aikomuksesi ollut jo aamulla jättää Mustan Sydämen johtaja kenraali +Bustamenten käsiin?" + +Roisto ei kyennyt vastaamaan. + +"Tunnustatteko syyllisyytenne, Juanito?" kysyi don Tadeo. + +"Kyllä herra", vastasi tämä nyyhkyttäen sydäntäsärkevästi. "Mutta +lahjoittakaa minulle henkeni. Minä vannon..." + +"Kylliksi!" huudahti Tadeo ja kääntyi taas muitten puoleen. "Viimeisen +kerran kysyn teiltä, minkä rangaistuksen ansaitsee veljiensä pettäjä?" + +"Kuoleman!" kuului taas yksiääninen vastaus. + +"Kas niin, nyt olette kuullut sen, Juanito... Viisi minuuttia suomme +teille vielä elonaikaa saadaksenne uskoa sielunne Jumalalle." + +Don Tadeo pani kellonsa pöydälle, otti vyöstään pistoolin ja viritti +sen. Kuullessaan hanan terävän napsahduksen vavahti vakooja. Hän tuli +kuolemankalpeaksi, ja hänen katseensa harhaili apua etsien ympäri +huonetta. Oli niin hiljaista, että saattoi kuulla kokoontuneitten +sydänten lyönnit. + +"Viisi minuuttia on kulunut -- te olette tuomittu, Juanito", sanoi don +Tadeo vihdoin ja ojensi pistoolin kavaltajaa kohti. + +"Vielä muutamia silmänräpäyksiä, teidän armonne", rukoili vakooja +väännellen käsiään. "Oi, te ette voi tappaa minua! Sen nimessä joka on +teille rakkain..." + +"Te olette tuomittu!" sanoi don Tadeo hitaasti, ja samassa pamahti +lyhyt laukaus salissa. + +Juanito kaatui heti kuoliaana maahan. Don Tadeo kääntyi rauhallisena +liittolaisten puoleen. + +"Kas niin, oikeus on täytetty", sanoi hän. "Poistukaamme." + +Liittolaiset kumarsivat hänelle arvokkaasti ja menivät ääneti ulos +toinen toisensa jälkeen. Viimeiset heistä ottivat vakoojan ruumiin +olkapäilleen ja kantoivat sen erästä salaista käytävää myöten kadulle. +Sinne jättivät he ruumiin kiinnitettyään ensin sen rintaan tikarilla +paperilapun, jossa seisoi seuraavat kauheat sanat: "_Mustan Sydämen +oikeutta_." + + + + +V. ANTINAHUEL. + + +Äsken kertomiemme tapahtumien jälkeisenä päivänä valmistautuivat +Valentin ja Ludvig jatkamaan matkaansa. Don Tadeo ei tosin olisi +tahtonut laskea heitä luotaan, mutta hänen täytyi tällä kertaa tyytyä +mahdolliseen jälleennäkemiseen. Keskustelu hänen ja ranskalaisten +välillä kesti sangen kauan. + +"No niin, en tahdo kauempaa pidättää teitä", sanoi hän vihdoin, "sillä +näen, että päätöksenne on peruuttamaton. Mihin suuntaan aiotte +matkustaa?" + +"Hm", vastasi Valentin hymyillen, "me olemme, kuten kai tiedätte, +puoleksi onnenetsijöitä, ja mikä suunta hyvänsä kelpaa meille, jos se +vain vie meidät päämääräämme. Me ratsastamme kai etelään." + +"Se sopii sangen hyvin", arveli don Tadeo. "Kuulkaahan minua, ystäväni, +Valdivian maakunnassa on suuri maatila, jossa käväisen pian itse -- +mikä estää teitä kunnioittamasta minua läsnäolollanne. Samalla voisitte +myöskin tehdä minulle pienen palveluksen. Tarvitsen juuri nyt +luotettavan miehen, joka vie erään tärkeän kirjeen araukanien +ylipäällikölle. Jos te menette Valdiviaan, täytyy teidän matkustaa +Araukanian halki. Asia ei tuottaisi siis teille suuria vaikeuksia." + +"Todellakin, sehän sopii sangen hyvin!" sanoi Valentin. "Me suostumme. +Sitäpaitsi emme ole vielä koskaan nähneet villejä, joten tehtävästä +tulee olemaan meille vain hyötyä ja huvia." + +"Sitä parempi... sallitteko minun antaa siis teille kirjeen?" + +"Kenelle jätämme sen?" + +"Sille Toquinille, josta äsken puhuin, -- nimittäin Antinahuelille, +Auringontiikerille." + +"Auringontiikerille. Ja missä oleskelee tämä herra, joka kantaa niin +peloittavaa nimeä?" + +"Kunniani kautta, nyt kysytte minulta jo liikaa, señor Valentin. Sitä +en tiedä. Araukanit ovat paimentolaiskansaa, ja sentähden on usein +vaikea löytää heidän joukostaan sitä, jota etsii." + +"Pyh, se kyllä onnistuu meille", vakuutti Ludvig. "Mutta missä on +kirjeenne?" + +"Tässä!" sanoi don Tadeo vetäen esiin muutamia kokoonkäärittyjä +papereita. "Tehtävä, jonka uskon teille, on hiukan vaarallinen. Jos +nämä paperit löydettäisiin teiltä -- tuhat tulimmaista, en tiedä mitä +siitä seuraisi!" + +"Olkaa huoletta, vaara ei peloita meidänlaisia miehiä -- te voitte +luottaa meihin." + +"Kiitän teitä, señorit! Muutaman päivän perästä matkustan minäkin +Valdiviaan, ja kun siellä tapaamme taas toisemme, niin muistakaa, että +olemme ystävyksiä, älkääkä kieltäytykö ilmoittamasta minulle uusia +päätöksiänne." + +Tuntia myöhemmin lähtivät Valentin ja Ludvig kartanosta kahdella +oivallisella hevosella, jotka heidän isäntänsä oli lahjoittanut heille. +Heidän vieressään juoksi Cesar iloisesti haukkuen. + +Mitä matkan alussa tapahtui, tiedämme me jo, ja lukija sallikoon meidän +tehdä muutamia huomautuksia kertomuksemme päähenkilöistä. + +Tänä epäjärjestyksen ja laittomuuden aikana oli Chilessä kolme eri +puoluetta, jotka kukin pyrkivät omiin tarkoitusperiinsä. Ensiksikin don +Bustamenten, toiseksi Mustan Sydämen ja kolmanneksi Aukas eli Vapaitten +miesten puolue, joka oli mahtavampi kuin edellämainitut. Tämän puolueen +kannattajat olivat intiaaneja ja alue, joka kuului sille, käsitti +Araukanian neljä Ulta Mapus kuvernementtiä -- se oli maantieteellisesti +paljon edullisemmassa asemassa kuin naapurimaakunnat. Tätä melkein +voittamatonta tasavaltaa hallitsi Toquin Antinahuel. Erittäinkin se +seikka, että araukanisotilaat saattoivat johtajansa käskystä tarttua +aseisiin ja muodostaa muutamassa päivässä taistelukuntoisen armeijan, +antoi hänelle valtaa, joka oli yleisesti tunnustettu. Kenraali +Bustamente oli jo tästä syystä tehnyt Antinahuelille salaisia +ehdotuksia, ja don Tadeo aikoi tehdä samoin. + +Mutta Toquin seurasi omia suunnitelmiaan. Hän oli ymmärtäväinen ja +viisas mies, joka ei antanut muutamien esteiden ja epäonnistuneiden +yritysten peloittaa itseään. Hänen päämääränään oli koettaa työntää +muukalaiset Kordillerein yli ja lahjoittaa kansalleen aseman, joka +sillä oli ollut ennen valkoihoisten tuloa Chileen. Ja hän aikoi myös +toteuttaa suunnitelmansa. Kuunnellessaan toisten puolueiden +ehdoituksia, mietti hän samalla keinoa, jonka avulla hän voisi kukistaa +molemmatkin. Tilanne oli vakava, pian täytyi toimia -- Antinahuel +odotti vain oikeata hetkeä. + +Ystävämme, Ludvig ja Valentin, saapuivat pian intiaanitoveriensa +opastamina kylään, jossa Toquin oleskeli. Trangoil Lanec ja Curumilla +jäivät kuitenkin Cesarin kanssa Mustan Käärmeen kylän ulkopuolelle, +sillä heidän mielestään oli edullisinta, ettei päällikkö aavistaisi +heidän ja ranskalaisten välistä ystävyyssuhdetta. Kun Ludvig ja +Valentin saapuivat kylään, seisoi Antinahuel juuri majansa ovella. + +"Katsos", sanoi Valentin ystävälleen. "Tuo on kai pelätty +Auringontiikeri. Mikä jalo ryhti tällä miehellä onkaan." + +"Niin, mutta hänen katseensa on petollinen, ja hän puristaa huuliansa +yhteen", sanoi toinen varoittavasti. "Minuun ainakin hän tekee +epäluotettavan vaikutuksen." + +"Hm, oletko odottanut näkeväsi Apollon? Sinä saat aina liian huonon +vaikutuksen ihmisistä. Olen vakuutettu siitä, että tämä mies, joka +todellakin näyttää oikealta roistolta, on pohjaltaan kunnon ihminen." + +"Jumala suokoon minun olevan väärässä -- mutta aavistan, että teemme +tyhmästi ruvetessamme tekemisiin tämän miehen kanssa. Päämme voi joutua +vaaraan." + +"Ole rauhassa. Ainoa, jonka omistan, on pääni, ja sentähden olen +varovainen sen suhteen", sanoi Valentin hilpeästi. "Meidän täytyy +toimittaa tehtävämme. Eteenpäin siis!" + +Hän kannusti hevostaan, ja Ludvig seurasi hänen esimerkkiään. He +ratsastivat päällikön majalle. Antinahuel katseli heitä tarkasti, +vaikka näytti siltä, kuin hänen huomionsa olisi ollut kiintynyt +muutamiin käskyihin, joita hän jakeli. Sitten lähestyi hän nopeasti ja +tervehti heitä kohteliaasti. + +"Marry, marry -- tervetuloa, muukalaiset! Veljeni astukoot Antinahuelin +majaan ja ilostuttakoot häntä läsnäolollaan!" + +"Kiitos rakastettavista sanoistanne, mahtava päällikkö!" vastasi +Valentin. "Me käytämme hyväksemme tarjoustanne." + +Ranskalaiset astuivat hevostensa selästä. Toquinin käskystä vietiin +nämä avaraan pihaan majan taakse. + +Antinahuel osoittautui yhä sangen huomaavaiseksi ja kohteliaaksi, hän +pyysi vieraitaan istumaan, asetti mateetä -- erästä teelajia -- heidän +eteensä ja antoi sitten tuoda heille piiput, joista pian nousi sinisiä +savupilviä. Sitten alkoi vasta keskustelu. Kun muukalaiset olivat vielä +kerran kiittäneet päällikköä ystävällisestä vastaanotosta, sanoi toinen +heistä: + +"Sallikaa meidän nyt selittää teille käyntimme syy, päällikkö. Kuten +kai arvaatte, emme ole tulleet tänne ilman syytä. Meidän on +suoritettava eräs tehtävä." + +"Hyvä, minä kuuntelen", sanoi Antinahuel lyhyesti. + +"Me emme, ikävä kyllä, voi tehdä teille selkoa mistään", selitti +Valentin. "Siihen pystyy kyllä tämä kirje, jonka saan täten antaa +teille." + +Hän jätti kirjeen päällikölle. Tämä tarkasteli päällekirjoitusta, +käänteli paperia hetkisen sormiensa välissä ja sanoi vihdoin: + +"Veljeni lukekoot. Valkonaamat ovat oppineempia kuin intiaaniraukat, he +tietävät kaikki." + +Valentinin kasvoille levisi tietämättömyyden ja typeryyden ilme. + +"Te pyydätte meiltä enemmän, kuin mihin me pystymme, päällikkö." + +Antinahuel heitti viekkaan, tulisen katseen nuoriin miehiin ja sanoi +omituisesti korostaen: "Ooh! Veljeni kieltäytyvät tekemästä minulle +tätä palvelusta?" + +"Mitä te ajattelette, päällikkö. Me tekisimme sen mielellämme, mutta +olemme ranskalaisia, ja vaikka osaisimmekin puhua espanjaa, emme voisi +kuitenkaan lukea sitä." + +Toquin näytti epäilevän näiden sanojen totuutta, ja toistettu paljon +sanova "ooh!" osoitti, ettei hän koettanut peittää epäilyään. +Halveksiva hymy leikki hänen huulillaan, sitten sanoi hän +välinpitämättömästi: + +"Veljeni odottakoot. Tunnen erään soturin, joka ymmärtää valkoihoisten +merkit. Minä käsken häntä lukemaan tämän kirjeen." + +Ranskalaiset kumarsivat, ja Antinahuel poistui. + +"Minkätähden kieltäydyit lukemasta kirjettä?" kysyi Ludvig heti +toveriltaan. + +"Minkätähdenkö? Kunniani kautta, sitä en tiedä itsekään. On kai +parasta, ettei päällikkö tiedä muutamia asioita. Sinun äskeiset sanasi +olivat totta. Olit aivan oikeassa väittäessäsi, ettemme voi uskoa tähän +veijariin." + +"Mutta jos Toquin ei saa selvää kirjeestä?" + +"Pyh, siitä ei sinun tarvitse olla huolestunut. Jos joku punaisista +miehistä osaa lukea kirjeen, niin on se hän itse. Hän tahtoi vain +nähdä, olimmeko selvillä asiasta." + +"Todellakin, mutta..." + +"Hiljaa, kuulen askeleita." + +Päällikkö astui taas sisään. + +"Minä tunnen nyt kirjeen sisällön", sanoi hän. "Kun veljeni tapaavat +sen lähettäjän, niin sanokoot hänelle, että lähden jo tänä päivänä +Valdiviaan." + +"Tämän tehtävän suorittaisimme kyllä sangen mielellämme", vastasi +Valentin, "mutta on sangen epävarmaa, tapaammeko miehen, josta +puhutte." + +"Kuinka, aikovatko veljeni jäädä tänne?" kysyi päällikkö luoden +ranskalaisiin epäileviä katseita. + +"Emme. Niin mielellämme kuin tahtoisimmekin ottaa vastaan tarjouksenne, +täytyy meidän kuitenkin viipymättä matkustaa eteenpäin. Jos te siis +sallitte, lähdemme heti." + +"Veljilläni on vapautensa. Antinahuelin maja on avoin. Mihin suuntaan +aikovat valkoiset veljeni lähteä?" + +"Me ratsastamme Concepcioon." + +"Hyvä, veljeni saavat rauhassa poistua. Jos he olisivat lähteneet +Valdiviaan, olisin minä tarjonnut heille seuraani." + +"Tuhannet kiitokset ystävällisestä tarjouksestanne, päällikkö. Mutta +kuten näette, emme voi ottaa sitä vastaan." + +Miehet vaihtoivat vielä muutamia kohteliaita sanoja, sitten lähtivät +Valentin ja Ludvig majasta. Saatuaan takaisin hevosensa nousivat he +niiden selkään ja ratsastivat tiehensä. + +"Meidän täytyy kiirehtiä, jos tahdomme päästä tuon veijarin edelle", +sanoi Valentin. "Mahdollisesti olemme ennen häntä Valdiviassa. Don +Tadeo odottaa kai kärsimättömästi tuloamme." + +He saapuivat pian ystäviensä luo, jotka olivat jo kauan aikaa +odottaneet heitä. Yhdessä näiden kanssa jatkoivat he ratsastustaan +vastakkaiseen suuntaan. + +Antinahuel oli saattanut vieraansa majan ulkopuolelle. Kauan seurasi +hän heitä katseillaan ja vasta sitten, kun he katosivat näkyvistä, meni +hän hitain askelin takaisin majaansa. + +"Nämä miehet pettävät varmaankin minua", sanoi hän itsekseen. "Etteivät +he muka osanneet lukea kirjettä, oli vain huono tekosyy. He eivät +myöskään ratsasta Concepcioon. Ooh, he eivät luota minuun -- no niin -- +Antinahuel on kyllä varuillaan." + +Hän hymyili pirullisesti. Sitten kääntyi hän sotilaittensa puoleen ja +sanoi: + +"Minun täytyy lähteä... heti! Tärkeät asiat vaativat minun läsnäoloani +Valdiviassa. Kaksikymmentä soturia seuratkoon minua!" + +Hän valitsi sotilaistaan kaksikymmentä luotettavinta miestä ja läksi +sitten viivyttelemättä matkalle. + +Meidän täytyy nyt huomauttaa, ettei Antinahuel aikonut mennä suoraan +Valdiviaan -- samannimisen maakunnan pääkaupunkiin -- vaan "Kuolleitten +kentälle", joka sijaitsee araukanien alueella tunnin matkan päässä +siitä. Täällä piti hänen tavata kenraali Bustamente ja neuvotella hänen +kanssaan tärkeistä asioista. + +"Kuolleitten kenttä" oli suuri tasanko, jossa kasvoi tiheää, korkeaa +ruohoa, ja jota ympäröivät metsäiset vuoret. Pieni joki jakoi sen +kahteen osaan. Tämän joen rannalla seisoi suuri koristettu teltta +molempia pelättyjä päällikköjä varten. Siellä täällä ruohostossa +kuljeskeli villilampaita, jotka katosivat heti kuullessaan epäilyttäviä +ääniä. + +Se tapahtuikin nyt. Kahdelta eri suunnalta kuului yht'äkkiä hevosten +kavioiden kopsetta, ja paikalle ilmestyi kaksi pientä joukkuetta, +nimittäin kenraali Bustamente esikuntansa ympäröimänä ja Antinahuel +sotureineen. + +Niin pian kuin joukot kohtasivat toisensa, ammuttiin laukaus -- +merkiksi ystävällisistä aikeista -- ja sotilaat ja intiaanit asettuivat +heti johtajiensa taakse, jotka hyppäsivät hevosiensa selästä. + +Don Pancho Bustamente ja Antinahuel näkivät nyt ensi kerran toisensa. + +Kenraali oli korkeintaan nelikymmen-vuotinen mies, vaikkakin hänen +hiuksensa olivat jo hiukan harmaat. Hänen piirteensä olivat +säännölliset, ja hänellä oli petolinnun ilme. Antinahuel oli +korkeavartaloinen, hänen liikkeensä olivat keveät ja notkeat. +Oikeastaan ei hän näyttänyt taistelijalta, ja kuitenkin saattoi hän +hyvin kestää vertailua toisen voimakkaan ruumiin kanssa. Mutta olipa +Antinahuelilla ja don Bustamentella jotain yhteistäkin -- se oli tuo +väijyvä, läpitunkeva katse, joka etsi aina heikkouksia vihollisessa. +Antinahuelin silmillä oli harvinainen loiste. Katse muuttui aina +tuliseksi, kun hän raivostui. + +Alussa ujostelivat puolueenjohtajat toisiansa. He käyttivät +tyhjänpäiväistä puhuttelutapaa, ja syleiltyään toisiaan, kuten tavat +vaativat, antoivat he toisilleen lahjoja. Vihdoin pystytettiin +kiviristi paikalle, jossa Don Bustamente ja Antinahuel olivat +syleilleet toisiaan. Näin kiinnitettiin maahan molemminpuoliset +ystävyydensiteet, joita ei mikään voima voinut katkaista. Sitten +tuotiin esiin lammas, jonka läsnäoleva machi teurasti ristin vieressä. + +Vasta senjälkeen menivät johtajat telttaan, jossa neuvottelun piti +tapahtua. + + + + +VI. KAPINA. + + +Sillaikaa olivat Valentin ja Ludvig saapuneet intiaaniystävineen +Valdiviaan ja löysivät sieltä heti isäntänsä maatilan. Don Tadeo, joka +oli erityisistä syistä tullut sinne tyttärensä ja muutamien +palvelijoittensa kera, oli jo odottanut heitä. + +"Toivon, että olemme täsmällisiä", sanoi Valentin heidän saavuttuaan +Mustan Sydämen johtajan luo. + +"Kyllä, kiitos Jumalan, joka lähetti teidät luokseni niin sopivalla +hetkellä", vastasi tämä lämpimästi. "Mutta mitä tämä merkitsee -- +teillähän on seuralaisia!" + +"Aivan oikein, don Tadeo. Te voitte huoletta kohdella näitä punanahkoja +kuin ystäviänne, sillä he ovat tovereitamme. Saanko luvan esitellä +teille: Curumilla ja Trangoil Lanec, Syvä Laakso." + +"Hyvä, hyvä -- tervetuloa luokseni ystäväni -- caballerot", sanoi hän +kääntyen taas ranskalaisten puoleen, "opittuani tuntemaan teidät en ole +salannut teiltä suunnitelmiani. Te tunnette myöskin liittomme +salaisuudet. No niin, tänä päivänä ratkaistaan kysymys elämästä ja +kuolemasta; muutamien tuntien kuluttua alkaa taistelu Bustamentea +vastaan, joka luulee olevansa voittamaton." + +"Kuinka, onko Bustamente Valdiviassa?" kysyi Ludvig kummastuneena. + +"Ei Valdiviassa, vaan ei myöskään kaukana täältä, siitä olen saanut +varmoja tietoja. Tämä on antanut minulle syyn seurata häntä. Mutta, +ennen kaikkea, ystäväiseni, mitä sanoo Antinahuel?" + +"Ei mitään. Hän lähtee Valdiviaan." + +"Hm, sen arvasin. Hän hieroo sovintoa Bustamenten kanssa. Minun täytyy +siis luopua suunnitelmastani päästä hänen liittolaisekseen. Mutta se +taitaa ollakin parasta. Kietokoon hän vain Bustamenten verkkoihinsa. +Hänen hymyilynsä ei ole koskaan kaukana tikarista." + +"Samaa mieltä olen minäkin", myönsi Valentin. "Mutta mitä aiotte nyt +tehdä, don Tadeo?" + +Tämä hymyili viekkaasti. + +"Merkki on annettu, kohta syntyy pieni taistelu", sanoi hän +merkitsevästi. "Te luulette kai, että liittolaiset ovat Santiagossa. +Ei, he oleskelevat nyt aivan läheisyydessämme. Ettekö jo arvaa +suunnitelmiani." + +"Kuinka? Tapahtuuko täällä kohta taistelu?" + +"Kenties! Minä odottaisin suurella kärsimättömyydellä ratkaisua, jollei +eräs asia saattaisi sydäntäni raskaaksi." + +"Puhukaa, don Tadeo!" + +"Te tiedätte, että tyttäreni on seurannut minua tänne. Kuinka kävisi, +jos hänelle tapahtuisi sattumalta joku onnettomuus taistelun aikana. Ne +palvelijat, jotka otin tänne mukaani, eivät ole luotettavia, ja saisin +siis koko ajan olla levoton hänen kohtalostaan. Kumpi teistä, +caballerot, ottaisi tehtäväkseen suojella donna Rosariota minun +poissaollessani?" + +"Minä, don Tadeo, jos teillä ei vain ole mitään sitä vastaan", sanoi +Ludvig. "Menkää, velvollisuutenne kutsuu teitä! Minä vannon, ettei +teidän tytärtänne uhkaa mikään vaara, niin kauan kuin minä elän, ja +ainoastaan minun ruumiini yli käy tie hänen luokseen!" + +"Ottakaa vastaan kiitokseni, don Louis", sanoi Tadeo puristaen +liikutettuna hänen kättään. "Tiedän kyllä, että voin luottaa teihin. +Sitäpaitsi on sangen mahdollista, että tulen takaisin muutamien tuntien +kuluttua." + +Sitten meni hän donna Rosarion luo ja selitti tälle, että hänen täytyi +poistua muutamiksi tunneiksi. Nuori tyttö tuli ensin hyvin +levottomaksi, mutta rauhottui heti, kun hänen isänsä lupasi niin paljon +kuin mahdollista väistää vaaroja, joita hän tulisi kenties kohtaamaan. +Pahat aavistukset vaivasivat kuitenkin don Tadeota, vaikkei hän +puhunutkaan niistä muille, vaan lähti vihdoin kaupungille +jätettyään tyttärensä kreivi Ludvigin turviin. Valentin, nuo kaksi +intiaanipäällikköä ja don Gregorio, joka myöskin oli vihdoin yhtynyt +seurueeseen, seurasivat häntä. + +Valdivian kaupunki oli viime tuntien kuluessa muuttunut sangen +paljon ulkonäöltään. Korkeat katusulut, jotka olivat kuin maasta +nousseet, kävivät katujen poikki. Kaikkialla kimalteli auringossa +kiväärinpiippuja, pajunettejä ja keihäänkärkiä, ja kaikki kadut olivat +täynnä aaltoilevia ihmisjoukkoja. + +Raatihuoneen edessä oleva paikka tarjosi mahtavan näyn. Sinne tunkeutui +myös don Tadeo seuralaisineen. Yli sata salaperäistä olentoa, jotka +seisoivat siellä täällä, lähestyi heti häntä saadakseen käskyjä ja +tehtäviä. + +"No, mitä pidätte ratsastusretkestämme, don Valentin?" kysyi +puolueenjohtaja vihdoin. + +"Suloista todellakin", vastasi tämä. "Mutta luulen, että saamme pian +kuulla laukausten pamahtelevan ja kuulien vinkuvan." + +"Niin, niin", myönsi don Tadeo. "Joka tapauksessa tulette pian +mieltäkiinnittävän näytelmän todistajiksi. -- Señorit", sanoi hän +kuuluvammalla äänellä ja kääntyi ympärillä olevien puoleen, "olkaa +valmiit, sillä taistelun hetki lähestyy. Onko kaikki kunnossa? Ovatko +kaikki miehet paikoillaan, ja ovatko katusulut jo tehdyt? Ovatko aseet +ja ampumatarpeet jaetut...? Hyvä! Rauhoittukaa siis!" + +Vallitsi hetkellinen hiljaisuus. Äänettöminä katselivat kaikki, kuinka +rykmentti jalkaväkeä marssi esiin ja asettui raatihuoneen edustalle. + +"Oh", mutisi Valentin, "asia alkaa jo tulla selväksi." + +Raatihuoneen portit avattiin ja eräs mies puettuna kirjaimellisesti +kultaan tunkeutui rapuille loistavan esikunnan seuraamana. Hänen +annettua merkin päristettiin rumpuja kovasti; sitten vallitsi taas syvä +hiljaisuus. Kun ihmiset alkoivat vihdoin käydä kärsimättömiksi, oikaisi +äskenmainittu ylimys, senaattori Ramirez, vartaloansa ja alkoi puhua +korkealla ja selvällä äänellä: + +"Valdivian maakunnan kansalaiset, kuulkaa Santiagon valtiollisen +senaatin päätöstä. Eri maakunnat Chilen tasavallassa muodostavat +toisistaan riippumattomia valtioita, jotka tänä päivänä yhdistetään, ja +jotka saavat yhteiseksi nimekseen: Eteläamerikalaisten yhdistyneiden +valtioiden liitto. Urhoollinen kelpo kenraali don Pancho Bustamente on +valittu tämän liiton hallitsijaksi ja päämieheksi. Kansalaiset, +huutakaa siis: Eläköön kenraali don Bustamente!" + +Upseerit ja sotilaat, jotka seisoivat senaattorin ympärillä, toistivat +sanat täysistä keuhkoista. Mutta kansa oli vaiti. Senaattori aikoi +juuri antaa sille uuden kehoituksen, kun don Tadeo de Leon astui esiin +ja asettui vastapäätä häntä. + +"Mitä haluatte?" kysyi kenraali kärsimättömänä. + +"Vastata teidän julistukseenne!" vastasi Mustan Sydämen johtaja +pelottomasti. "Chilen kansan nimessä selitetään täten, että Santiagon +senaatti toimii isänmaata vastaan, eikä sillä ole siis oikeutta tehdä +minkäänlaisia päätöksiä. Don Pancho Bustamente on tästä hetkestä +lähtien menettänyt kaikki arvonimensä. Kansalaiset, huutakaa siis minun +kanssani: Eläköön vapaus! Eläköön Chile!" + +"Eläköön vapaus! Eläköön Chile! Eläköön don Tadeo", kaikui +kaikkialla ja kuin kumea ukkosenjyrinä levisi tämä huuto kaupungin +syrjäisimpiinkin osiin. + +Don Ramirez seisoi kalpeana raatihuoneen portailla. + +"Sotilaat, vangitkaa kapinoitsija", olivat ainoat sanat, jotka hän sai +suustaan. + +Muutamia sotilaita kiiruhti esiin, mutta nopeasti kuin ajatus +tarttuivat Valentin ja don Gregorio Peralta Tadeoon ja vetivät hänet +keskelle kansanjoukkoa. + +Senaattori koetti salata hämmennystään. Ettei sankarinverta virrannut +hänen suonissaan, sen saattoi jokainen nähdä. Hänen toistettu käskynsä +"hallitsijan nimessä vangita kapinoitsija" kaikui niin ponnettomasti ja +lamautuneesti, että siihen vastattiin vihellyksin ja uhkahuudoin. + +"Tulta", huudahti nyt yksi komentavista upseereista, ja samassa +pamahti rätisevä yhteislaukaus. Useita ihmisiä kaatui kuoliaina ja +haavoittuneina maahan. Pian kuului toinenkin yhteislaukaus ja sitä +seurasi kolmas. + +Tämä oli karkea erehdys. Ihmiset eivät yrittäneetkään hajaantua, vaan +valmistautuivat heti vastarintaan, ja vihollisen keskeytymättömään +ammuntaan alettiin jo vastata. Pian syttyi verinen taistelu. + + + + +VII. DON PANCHO BUSTAMENTE JOUTUU VIHOLLISEN KÄSIIN. + + +Meidän täytyy pyytää ystävällistä lukijaa palaamaan edellisessä luvussa +kuvattuihin tapahtumiin, nimittäin Antinahuelin ja kenraali Bustamenten +kohtaukseen. + +Niin pian kun jälkimmäinen oli astunut Antinahuelin kanssa telttaan, +antoi hän verhon laskeutua oviaukon eteen ja aloitti heti keskustelun. + +"Istuutukaa, päällikkö, puhelkaamme rehellisesti ja suorasti niinkuin +hyvät ystävykset." Antinahuel nyökäytti päätään myöntymyksen merkiksi. +"Ennen kaikkea täytyy teidän saada tietää, että Valdivian kansa juuri +nyt huutaa minut erään uuden liiton päämieheksi, joka on muodostettu +kaikista Chilen valtioista. Chilen kansa on väsynyt kaikkiin +mutkitteluihin, jotka tuottavat levottomuutta maalle, ja minä olen +pakoitettu ottamaan sangen raskaan taakan kannettavakseni." + +Päällikkö hymyili omituisesti. + +"Hyvä, Veljeni on viisas ja oikeudenmukainen. Mitä hän haluaa?" + +"Tahdon vain kysyä, oletteko jo valmistautunut täyttämään lupaustanne?" + +"Lupaustani?" toisti päällikkö epäilevällä äänellä. "Antinahuel pitää +sanansa. Sen minkä hän on luvannut, sen hän myös täyttää." + +"Te suostutte siis auttamaan minua suunnitelmieni toteuttamisessa?" + +"Veljeni käskeköön, minä tottelen." + +Viimeiset sanat näyttivät tuntuvan kenraalista sangen vastenmielisiltä. +Hän tutki tarkkaavaisesti päällikön kasvonpiirteitä, mutta nämä olivat +aivan ilmeettömät. + +"Kuulkaahan", sanoi kenraali lempeällä ja leppyisällä äänellä. "Minulla +ei ole aikaa seurata teidän mutkittelujanne, vastatkaa minulle siis: +kuinka monta sotilasta voitte varustaa aseilla kahdenkymmenenneljän +tunnin kuluessa?" + +"Kymmenentuhatta." + +"Ovatko kaikki kokeneita sotureita?" + +"Antinahuel komentaa heitä", vastasi Toquin ylpeästi. + +"Mitä vaaditte, jos minä käytän heitä omiin tarkoituksiini?" + +"Veljeni tietää kyllä, mitä minä vaadin." + +"Minä hyväksyn kyllä teidän ehtonne lukuunottamatta yhtä." + +"Mitä?" + +"Minä en voi antaa teille Valdivian maakuntaa." + +"Siinä tapauksessa en minä auta veljeäni Bolivian valloituksessa." + +"Mutta eihän se kuulu tähän. Minä voin kyllä kartuttaa Chilen aluetta, +mutta kunniani kieltää minua pienentämästä sitä." + +Toquin näytti miettiväiseltä. + +"Minä pidän sotaneuvottelun", sanoi hän vihdoin. "Sen eteen olen +asettava veljeni sanat." + +Don Bustamente koetti salata raivoansa. "Lasketteko leikkiä, +päällikkö?" sanoi hän. + +"Antinahuel on heimonsa Toquin, hän ei laske koskaan leikkiä", vastasi +intiaani ylpeästi. + +Samassa kuului nelistävän hevosen kavioitten kopsetta. Kenraali nousi +ja meni teltan ovelle, johon heti ilmestyi eräs ordonanssiupseeri. +Miehen kasvot olivat hikiset ja hänen univormunsa verinen. + +"Mitä on tapahtunut, Diego", huudahti Bustamente jännittyneenä. + +"Kenraali, kansa on tehnyt kapinan", sanoi upseeri läähättäen. "Musta +Sydän on yllyttänyt heitä siihen." + +"Haa", huudahti kenraali kiristäen hampaitaan silmittömän raivon +vallassa. "Eikö minun koskaan onnistu hävittää tuota Mustaa Sydäntä. +Mitä on tapahtunut?" + +"Kansa on tehnyt katusulkuja. Don Tadeo de Leon on kapinan +johtaja. Tällä hetkellä taistellaan kaupungin kaikilla kaduilla +ennenkuulumattomalla raivolla. Osa sotajoukosta on yhtynyt kansaan, ja +minun täytyi juosta kuulasateen läpi antaakseni teille tiedon tästä." + +"Valgamedios", kirosi kenraali. "Minä olen hävittävä tämän kaupungin +perustuksiaan myöten." + +"Ensin täytyy meidän valloittaa se, teidän ylhäisyytenne, ja siinäpä +onkin meille kylliksi työtä", sanoi Diego. + +"Hyvä, hyvä. Anna torvensoittajan puhaltaa hyökkäysmerkki. Jokainen +ratsumies ottakoon jalkamiehen taaksensa satulaan. Eteenpäin... tulen +hetken kuluttua." + +Diego poistui ja kenraali jäi jälleen yksin Antinahuelin kanssa. + +"Veljeni on unohtanut ilmoittaa minulle päätöksensä", sanoi Toquin. +"Saako Antinahuel Valdivian?" + +"Kyllä, se tapahtukoon!" vastasi Bustamente. "Mutta teidän täytyy ennen +kaikkea auttaa minua kukistamaan don Tadeo!" + +"Hyvä. Veljeni lopettakoon jo. Antinahuel on toimiva pian." + +Päällikkö seurasi poisrientävää kenraalia kauan katseellaan, sitten +levisi äkkiä pirullinen hymy hänen kasvoilleen, ja hän mutisi +itsekseen: "Muukalaiset taistelkoot ensin keskenään, pian tulee +minunkin vuoroni ottaa osaa taisteluun." + +Kalpein kasvonpiirtein ja katse tähdättynä alituisesti Valdivian +torneihin ja korkeimpiin rakennuksiin, jotka kohosivat yhä korkeammalle +taivaanrannassa, ratsasti don Bustamente sillaikaa sotilaittensa +etunenässä Valdiviaa kohti. + +Puolen peninkulman päässä kaupungista pysähdytti kenraali joukkonsa ja +antoi sotilaiden levätä hetkisen. Hän jakoi heidät kahteen joukkoon, +joiden oli määrä hädän hetkellä auttaa toisiaan. Keihäsmiehet saivat +käskyn nousta satulaan ja tukea jalkaväkeä. Ratsumiesjoukon tuli jäädä +muutamien satojen metrien päähän kaupungista yllättääkseen sieltä +pakenevan vihollisen, jos hyökkäys nimittäin onnistuisi. + +Kun kaikki valmistukset olivat tehdyt, lausui Bustamente muutamia +tulisia sanoja sotilailleen. Sitten asettui hän joukkonsa eteen ja +rynnistys alkoi. Pian olivat he pistoolin kantomatkan päässä +kaupungista. Syvä hiljaisuus, joka vallitsi kaupungin ympäristöllä ja +muodosti täydellisen vastakohdan meluavalle kaupungille, tuntui +kenraalista hiukan omituiselta. Jospa tähän luonnottomaan hiljaisuuteen +sisältyikin joku ansa. Ajattelematta tätä kuitenkaan sen enempää +ratsasti hän kaupunkia kohti. Ensimmäinen osasto ei ollut vielä +kohdannut mitään esteitä ja toinen seurasi sitä. + +Samassa kuului edestä, takaa ja molemmilta sivuilta kovaa kirkunaa ja +suuri ihmisjoukko aivankuin maasta nousseena ympäröi äkkiä heidät. Don +Bustamente oli saarrettu, hän oli mennyt kuin rotta loukkoon. + +Nyt seurasi epätoivoinen taistelu. Hämmästyneet sotilaat muodostivat +heti rintaman eteen ja taakse ja hyökkäsivät raivokkaasti +kaksinkertaista muuria vastaan, joka ympäröi heitä. Mutta heidät +työnnettiin verissä päin takaisin. Kenraali heitti epätoivoisia +katseita ympärilleen löytääkseen jonkun pelastavan aukon tässä +pajunettimuurissa, mutta turhaan, yhä tiukemmin kietoutui verkko heidän +ympärilleen, ja hetki lähestyi, jolloin heidän oli pakko sortua +ylivoiman alle. + +Tällä ratkaisevalla silmänräpäyksellä keräsi don Bustamente ympärilleen +noin viisikymmentä uskollista sotilastaan, jotka olivat päättäneet +mieluummin kuolla kuin antautua, ja koetti viimeisen kerran murtaa +saarrosketjun. Taistelu jatkui kiiltävin asein. Kenraali antoi +sapelinsa heilahdella sinne tänne ja kohottautuen jalustimensa avulla +satulassa löi hän kuoliaaksi jokaisen, joka asettui hänen tielleen. +Mutta äkkiä tunkeutui taistelevien joukosta esiin mies, jonka +nähdessään kenraali antoi tahdottomasti aseensa vaipua. Se oli don +Tadeo de Leon, hänen verivihollisensa. + +"Haa, sinä paholainen", huudahti Bustamente raivostuneena. "Odotahan, +tahdon käyttää tätä tilaisuutta hyväkseni ja lähettää sinut takaisin +helvettiin, mistä olet tullutkin!" + +Hänen vastustajansa hymyili halveksivasti. + +"Teidän hetkenne on lyönyt, don Pancho Bustamente", sanoi hän kylmästi. +"Te olette joutunut Mustan Sydämen käsiin." + +"Te ette ole saanut minua vielä käsiinne!" kirkui kenraali +raivostuneena. "Käykää päälle vaan. Jollen minä voikaan voittaa, niin +voin ainakin kuolla ase kädessä." + +Don Tadeo antoi merkin. Samassa suhisi näkymättömän käden heittämä +suopunki ilmassa ja lensi kenraalin hartioille. Ennenkuin tämä ennätti +ajatellakaan puolustautumista, tunsi hän kovan nykäyksen olkapäissään, +kadotti tasapainonsa ja putosi hevosensa selästä keskelle +vihollisjoukkoa. Monta kättä tarttui häneen yhtaikaa -- ja tuossa +tuokiossa oli hänet sidottu käsistä ja jaloista. + +Nähdessään johtajansa joutuvan vangiksi kauhistuivat sotilaat ja +menettivät rohkeutensa, eivätkä he edes koettaneetkaan käyttää +aseitaan. Don Tadeo kääntyi nyt heidän puoleensa. + +"Antautukaa!" huusi hän. "Päällikkönne on vankinamme, ja toverinne" -- +hän osoitti kaupunkia -- "eivät voi enää pitää kauan puoliansa. +Heittäkää siis aseenne pois, niin saatte pitää vapautenne ja henkenne!" + +Sotilaat eivät epäröineet enää, he heittivät aseensa maahan, ja +muuttaen täydellisesti ajatuskantaansa huusivat he yksiäänisesti: +"Eläköön Chile! Eläköön vapaus!" + +"Hyvä", sanoi Don Tadeo tyytyväisenä. "Jättäkää kaupunki ja asettukaa +leiriin tunnin matkan päähän kaupungin portista, siellä voitte odottaa +lähempiä määräyksiäni." + +Tämä tapahtui. + +Mustan Sydämen johtaja oli puhunut totta: Taistelu Valdivian +kaupungissa olevia sotilaita vastaan ei kestänyt kauan. Kuin kulovalkea +levisi tieto don Bustamenten vangitsemisesta kaikkialle, ja +epäsankarillinen Don Ramirez oli ensimmäinen, joka henkeään peläten -- +senaatin nimessä käski sotilaita antautumaan. Näin päättyi kapina. +Katusulut rikottiin ja verisen taistelun jäljet peitettiin niin pian +kuin mahdollista. Valdivia oli nyt kokonaan Mustan Sydämen hallussa. + + + + +VIII. VÄLIKOHTAUS. + + +Sillaikaa kuin keskikaupungilla taisteltiin, tapahtui sen itäosassa +eräs paljon merkitsevä tapaus. + +Tiedämme, että kreivi Ludvig oli saanut tehtäväkseen jäädä donna +Rosarion luo suojellakseen häntä. Seurattuaan ystäviään portille asti +palasi hän taloon. Hän tapasi nuoren tytön syventyneenä lukemiseen ja +aikoi jo vetäytyä takaisin, kun tämä sattumalta kohotti katseensa. "Ah, +señor!" + +"Suokaa anteeksi, taisin häiritä teitä. Tiedätte kai, että isänne on +lähtenyt kaupungille tärkeitten asioitten vuoksi. Ikäväksenne täytyy +teidän siis viettää muutamia tunteja minun seurassani." + +"Te teette vääryyttä itsellenne puhuessanne noin", vastasi Rosario +ystävällisesti. "Sellaisen miehen läsnäolo, jota isäni kutsuu +ystäväkseen, tuottaa vain hauskuutta minulle. Sitäpaitsi olen näinä +levottomina aikoina niin yksinäinen, että ilolla otan vastaan +tilaisuuden, joka tarjoaa minulle hiukan vaihdosta." + +Näin sanoen ojensi nuori tyttö rakastettavasti hymyillen hänelle +kätensä ja vei hänet lähimmäiselle tuolille, jolle hänen täytyi +istuutua. Keskustelu oli pian käynnissä, ja kysymyksin ja vastauksin +kului tunti mitä hauskimmalla tavalla. Kova melu, joka näkyi kuuluvan +raatihuoneelta päin ja jonka syyn me jo tunnemme, sai molemmat +kuuntelemaan. + +"Mitä tämä merkitsee?" kysyi donna Rosario levottomana. "Alkavatkohan +nuo kauheat veljesmurhat taas täällä?" + +"Näihin murhiin on don Bustamente yksin syypää, señorita, hänen +syykseen lankeaa kaikki veri, joka tähän asti on vuotanut", sanoi +Ludvig mennen nuoren tytön kanssa ikkunan ääreen ja katsoen siitä +kadulle. "Toivokaamme, että asia saa tällä kerralla paremman lopun." + +"Onnettomuutta tuottava sota!" huokasi Rosario. "Milloinkahan se +vihdoinkin loppuu?" + +"Se on Jumalan kädessä. Kenties aivan pian... ensin täytyy oikeuden +voittaa." + +Seurasi hetkellinen hiljaisuus. Molempien ajatukset olivat -- melun +tähden, joka levisi kadulta kadulle -- saaneet uuden suunnan, ja heidän +kasvoillaan kuvastui nyt levottomuus ja uteliaisuus. Mutta äkkiä +häiritsi heidän mietiskelyjään kova isku oveen. Ludvig hyökkäsi esiin, +mutta ovi natisi jo saranoillaan ja murtui, ja voimakkaita +intiaaniolentoja tunkeutui huoneeseen. + +Donna Rosario päästi kovan huudon ja pakeni huoneen perälle. Kreivi +Ludvig ryntäsi sillaikaa kahdella pistoolilla asestettuna +sisäänmurtautujia vastaan. Kaksi laukausta pamahti, mutta samalla +hoiperteli nuori mies taaksepäin useiden tikarien lävistämänä. Suureksi +tuskakseen näki hän intiaanien tarttuvan nuoreen tyttöön ja laahaavan +hänet pois. + +"Murha! Murha!" karjui hän kaikin voimin laukaisten vielä kerran +pistoolinsa ja kaataen taas yhden intiaaneista lattiaan. Eikö häntä +kuultu, vai eikö häntä tahdottu kuulla? Väsyneenä suurista +ponnistuksistaan hoiperteli hän kuin juopunut sinne tänne. Hänen +korvissaan humisi, kaikki musteni silmissä, ja hän vaipui vihdoin +tajuttomana lattialle. + + + + +IX. VALMISTUKSIA TAKAA-AJOON. + + +Ensimmäiset, jotka palasivat taistelun loputtua don Tadeon kartanolle, +olivat Trangoil Lanec ja Curumilla. Mitä lähemmäksi taloa he tulivat, +sitä luonnottomammalta tuntui heistä kaikki. He ihmettelivät +kummallista hiljaisuutta ja omituista epäjärjestystä, joka vallitsi +talon ympäristössä. Tuhansista merkeistä, jotka eivät olisi lainkaan +herättäneet valkoisen miehen huomiota, he käsittivät, että jotakin oli +tapahtunut. + +He kiirehtivät askeleitaan ja saapuivat vihdoin päärakennuksen +sisäänkäytävälle. Täällä oli selvästi taisteltu. Hevosien kavioiden +jälkiä oli maassa ja kirkas verijuova johti lähimmäiseen huoneeseen. +Oven edessä makasi Ludvig tyhjät pistoolit käsissään, puoliavoimin +huulin, vierellään intiaanin ruumis. + +Päälliköt katselivat hetkisen toisiaan. "Kuollutko?" kysyi vihdoin +Curumilla, ja jotain liikutuksen tapaista soi tuon pelottoman intiaanin +äänessä. + +"Kenties!" + +Molemmat kumartuivat kaatuneen yli, kohottivat ylös liikkumattoman pään +ja paljastivat rinnan. Kaksi ammottavaa haavaa tuli nyt näkyviin. +Trangoil Lanec ja Curumilla eivät lausuneet sanaakaan, vaan alkoivat +hellästi hoitaa ystäväänsä. Kauan he saivat ponnistella, mutta vihdoin +huokasi nuori mies raskaasti, heikko punastus levisi hänen kasvoilleen +ja hän avasi silmiänsä useita kertoja. + +Kun Curumilla oli pessyt haavat, levitti hän niille paksun kerroksen +pureksittuja pomeranssinlehtiä. Ludvig koetti nyt nousta ylös, hänen +huulensa liikkuivat, ja niin heikolla äänellä, että intiaanit vaivoin +kuulivat sen, hän lausui yhden ainoan sanan: "Rosario". Sitten hän +vaipui jälleen lattialle. + +"Niin, missä on valkea neito?" huudahtivat molemmat ulmenit yhtäaikaa. +He nousivat heti ylös ja alkoivat etsiä häntä. Mutta heidän +etsiskelynsä oli turha. He löysivät vaan muutamia tapettuja ja +skalppeerattuja palvelijoita. Nyt selvisi kaikki heille. Tyttö oli +ryöstetty, ja ryövärit olivat taloon tunkeutuessaan tappaneet sen +kaikki palvelijat. Nyt alkoivat intiaanit kansalleen ominaisella +vaistolla tarkastella maassa olevia merkkejä, jotka voisivat johtaa +heidät ryövärien jäljille. Etsiskelyihin kului noin tunti. Sitten +palasivat päälliköt jälleen haavoittuneen luo, asettuivat toisiansa +vastapäätä ja aloittivat neuvottelunsa. + +"Veljeni on viisas päällikkö", sanoi Trangoil Lanec. "Sanokoon hän, +mitä hän on nähnyt." + +"Curumilla on puhuva, kun hänen ystävänsä pyytää sitä", sanoi toinen +myöntävästi. "Viisi ratsastajaa on vienyt valkoisen neidon pois. Nämä +viisi ratsastajaa tulivat toiselta puolelta jokea. Hevosten kavioitten +jäljet ovat painuneet selvästi maahan ja kostuttaneet sen." + +"Hyvä", sanoi Trangoil Lanec. "Veljelläni on guanakon silmät -- hän +näkee kaikki." + +"Näistä viidestä ratsastajasta, jotka tunkeutuivat taloon, on neljä +intiaania, viides on muukalainen, sen näkee selvästi hänen jäljistään. +Edelliset ovat yllättäneet valkoisen veljemme, joka tuskin sai aikaa +puolustautua. Valkoinen neitonen on viety pois, ja hänen suojelijansa +on ampunut yhden ryöväreistä." + +Trangoil Lanec nyökkäsi taas. "Curumilla puhuu hyvin -- olen iloinen +saadessani olla hänen ystävänsä. Mitä ovat ryövärit vielä tehneet?" + +"He ovat nousseet vankinsa kanssa hevostensa selkään ja ratsastaneet +pois vuoria kohti." + +"Entäs valkonaama?" + +"Valkonaama on kuollut. Punaiset miehet eivät tarvinneet häntä enää, he +ovat käyttäneet häntä ainoastaan päämääränsä saavuttamiseen. Veljeni +katsokoon tänne!" Päällikkö otti esiin erään murskaksi lyödyn pistoolin +jäännökset ja näytti niitä ystävälleen. "Valkonaama makaa pensaikossa +sadan askeleen päässä täältä." + +"Curumilla on viisas päällikkö, hän on nähnyt oikein. Muukalainen on +kavaltaja -- hän on saanut palkkansa. -- Mitä aikoo veljeni nyt tehdä?" + +"Curumilla on nopea, hän ajaa ryövärejä takaa." + +"Hyvä, veljeni menköön. Valkoinen tyttö on pelastettava." + +Curumilla nousi hevosensa selkään ja jätti toverinsa lausuen lyhyet +jäähyväissanansa: "Venti Penni!" Sitten kannusti hän hevostaan ja +lähti. + + * * * * * + +Kun Curumilla oli lähtenyt, palasivat don Tadeo, Valentin ja Peralta +pitkän ajan kuluttua ensinmainitun kartanolle. Tulijoiden kasvot olivat +vääristyneet pelosta ja levottomuudesta. "Kuinka, päällikkö, onko +totta, mitä kansa sanoo?" huudahti don Tadeo levottomana. "Tyttäreni +on...?" + +"On totta!" vastasi Trangoil Lanec lyhyesti. + +Vahva mies kaatui maahan kuin salaman iskemänä. Hänen ystävänsä +ympäröivät hänet. Yleisen sekamelskan aikana kyseli Valentin +intiaanipäälliköltä lähempiä yksityisseikkoja ryöväyksestä. + +"Valkoinen tyttö on kadonnut", selitti päällikkö. "Muutamat +intiaanisotilaat ovat ryöstäneet hänet meidän poissa ollessamme. +Valkoinen veljemme koetti puolustaa häntä, mutta kaatui lattialle +kahden tikarin lävistämänä." + +"Voi, Ludvig, Ludvig", ähki Valentin tuskissaan. "Missä hän on?" + +Trangoil Lanec osoitti huoneen perälle. Valentin riensi haavoittuneen +luo. + +"Haa, kuollut, murhattu! -- Voi", jatkoi hän yhteenpuristetuin hampain, +"milloinkahan saan tilaisuuden kostaa hänen kuolemansa?" + +Päällikkö antoi hänelle merkin vaieta. "Se ei ole vaarallista", sanoi +hän. "Hän ei ole kuollut. Haavat ovat syviä, mutta vaarattomia -- +viimeistään kahdeksan päivän kuluttua on hän jälleen terve. Nyt hän +nukkuu." + +Valentin sulki intiaanin syliinsä ja puristi häntä mielipuolen ilolla +rintaansa vasten. "Jumala palkitkoon teitä, päällikkö, te lahjoitatte +minulle jälleen elämän", sanoi hän liikutettuna. "Voi, Rosario raukka!" + +Sillaikaa oli don Tadeo vähitellen toipunut. Surullinen tieto oli +hänelle niin odottamaton, että hän oli kadottanut tajuntansa. Nyt +koetti hän salata tunteitansa ja onnistuikin siinä niin hyvin, ettei +kukaan voinut nähdä liikutuksen kuvastuvan hänen piirteistään. + +"Don Louis ei ole siis kuollut", sanoi hän osaaottavaisesti. "No niin, +se on enemmän kuin mitä uskalsimme toivoa. Nuori mies piti sanansa, hän +puolusti tytärtäni henkensä uhalla. Jospa hänen ei olisi tarvinnut niin +kalliisti maksaa velvollisuudentuntoansa." + +Kädet ristissä rinnalla käveli hän edes takaisin huoneessa. Kaikki +ymmärsivät, mitä tämän miehen sisimmässä liikkui. + +"Isäni on vahva", sanoi Trangoil Lanec. Hänen kasvoillaan kuvastui +kunnioitusta, jota hän aina tunsi Mustan Sydämen johtajaa kohtaan. +"Älköön hän vaipuko epätoivoon. Valkoinen neito on turvassa. Curumilla +seuraa häntä." + +"Puhutteko totta, päällikkö? Seuraako Curumilla todellakin häntä?" +sanoi don Tadeo henkäisten syvään ja katsoen terävästi intiaaniin. +"Uskallan siis toivoa...?" + +"Trangoil Lanec on ulmen", vastasi tämä ylpeästi. "Hän ei valehtele +koskaan, hän ei ole kaksikielinen. Curumilla seuraa ryövärejä. Isäni on +taas pian näkevä pienen lintunsa, joka laulaa hänelle kauniita +laulujaan!" + +"Kiitän teitä, päällikkö", sanoi Tadeo lämpimästi. + +"Mitä aiotte nyt tehdä?" kysyi don Gregorio Peralta. "Otatteko osaa +takaa-ajoon?" + +"Jospa voisin?" sanoi tämä sydäntäsärkevällä äänellä. "Vastatkaa +minulle, don Gregorio. Enkö minä ole vastuunalainen kansastani, +joka asettaa kaikki toivonsa minuun? Saanko nyt katkaista ne +yhdyssiteet, jotka liittävät minut kansaani, nyt, kun kaikki riippuu +toimekkuudestani ja väsymättömästä työstäni. Niin hartaasti kuin +haluaisinkin, en voi kuitenkaan rientää Rosarioni avuksi!" + +Näistä harvoista sanoista ilmeni isän suuri tuska, joka tietää lapsensa +olevan kotkan kynsissä, eikä voi kuitenkaan pelastaa häntä. Kaikki +läsnäolijat olivat syvästi liikutettuja tästä rakkauden ja +velvollisuuden välisestä taistelusta. Valentin katkaisi ensimmäisenä +hiljaisuuden ja kääntyi taas don Tadeon puoleen sanoen: + +"Teidän tilanne on epätoivoinen, valitettavasti täytyy minun se +myöntää. Mutta tiedän, että te pysytte rohkeana, ettekä vaivu +epätoivoon. Tehkää siis velvollisuutenne ja uskokaa vain ystäviinne. +Sallikaa minun ottaa teiltä jäähyväiset lyhyeksi ajaksi." + +"Aiotteko jättää meidät?" kysyi don Tadeo. + +"Sen täytyy tapahtua. Näen, miten teidän sydämenne on pakahtumaisillaan +surusta, huolimatta suurista ponnistuksistanne rauhoittaa sitä. +Sentähden olen päättänyt joko tuoda teidän rakastettavan tyttärenne +luoksenne tai tuhoutua yrityksessäni." + +"Mitä aiotte tehdä, don Valentin?" huudahti Don Tadeo. "En voi sallia +sellaista uhrausta." + +"Pyh, antakaa minun toimia, señor! Olen yksinäinen kuin murmelieläin, +ja jos kerran saan jonkun ajatuksen päähäni, niin ei sitä ole helppo +ajaa pois sieltä. Te, päällikkö, seuraatte luonnollisesti minua, sillä +teidän kokemuksenne tulevat olemaan minulle suureksi avuksi tällaisissa +asioissa. Saammepahan nähdä, saako meidän työmme yhdistettynä +Curumillan kykyyn ja kuntoon mitään aikaan. Antakaa minun vain syleillä +Ludvig-raukkaani, ja sitten matkalle." Hän kumartui ystävänsä yli, +painoi suudelman hänen otsalleen ja kuiskasi hiljaa: "Nuku, veljeni, +minä valvon kyllä." + +Haavoittuneen huulet liikkuivat: "Valentin, pelasta hänet", mutisi hän. + +"Niin, pelastakaa donna Rosario, rakas ystäväni, ja me olemme teille +iäisessä kiitollisuudenvelassa", sanoi myöskin don Peralta ojentaen +ranskalaiselle kätensä jäähyväisiksi. Valentin ja päällikkö jättivät +nyt nopein askelin kartanon Cesar mukanaan. + + + + +X. CURUMILLA SOTAJALALLA. + + +Seuratkaamme nyt puelka-päällikköä hänen vaarallisella retkellään. + +Curumilla oli yhtä kuuluisa viisaudestaan ja varovaisuudestaan kuin +rohkeudestaan sodassa. Nytkin otti hän huomioon kaikki mahdolliset +varovaisuustoimenpiteet voidakseen varmasti ja samalla huomaamattomasti +seurata ryövärejä. Ennenkuin hän kulki joen yli, josta äsken puhuimme, +jätti hän rannalle hevosensa, josta hänelle ei ollut enää mitään +hyötyä. Sitäpaitsi olisi sen kavioiden kopse voinut ilmaista hänet. + +Vaikka intiaanit ovatkin kuuluisia erinomaisesta ratsastustaidostaan, +niin ovat he myöskin kestäviä kulkijoita. Curumillakin vaelsi sangen +pitkän matkan lyhyessä ajassa. Kuitenkin oli hänellä aina tilaisuus +tarkastella ryövärien jälkiä nähdäkseen niistä, mihin suuntaan hänen +täytyi milloinkin kulkea. Tätä menettelytapaa ei hän kuitenkaan +käyttänyt kauan, sillä se ei sopinut hänen suunnitelmiinsa. Hän päätti +katkaista ryövärien tien ja odottaa heitä paikalla, jonka ohitse he +tulisivat varmasti kulkemaan. Siellä voisi hän helposti laskea heidät +ja kenties myöskin pelastaa nuoren tytön. + +Kun päällikkö oli tehnyt päätöksensä, alkoi hän toteuttaa sitä. Vaikka +oli jo ilta, kulki hän tunnin toisensa jälkeen lepäämättä kuunnellen +kärsivällisesti erämaan erilaisia ääniä. Näistä äänistä on kokeneelle +metsänkävijälle paljon hyötyä. + +Pian oli Curumilla päässyt hyvän matkan ryöväreistä edelle, ja eräällä +tutulla paikalla, joka oli erikoisesti sopiva hänen suunnitelmilleen, +asettui hän väijyksiin. Siellä makasi hän pitkin pituuttaan vatsallaan +kivilohkareen takana suojelevien pensaiden keskellä. + +Yli puoli tuntia lepäsi hän samassa asennossa liikahtamatta vähääkään. +Se, joka olisi tällä hetkellä huomannut hänet, olisi kenties luullut +häntä ruumiiksi. Vihdoinkin kuuli intiaanin tarkka korva kaukaista +hevosten kavioiden kopsetta. Ääni lähestyi lähestymistään, ja kohta +huomasi kivilohkareen takana makaava päällikkö noin kaksikymmentä +hitaasti lähenevää ratsastajaa. + +Ryövärit, nähtävästi luottaen suureen lukumääräänsä ja aavistamatta +mitään vaaraa, ratsastivat aivan huolettomasti Curumillan piilopaikan +ohitse huomaamatta häntä. Tämä oli noussut istualleen, kohottanut +päänsä ja katseli nyt heitä uteliaana. + +Noin kahdenkymmenen askeleen päässä joukosta ratsasti yksinäinen soturi +huolettomasti nauttien hevosensa hitaista askelista. Välistä vaipui +hänen päänsä rinnalle, ja hänen kätensä tapasivat tuskin ohjaksia. +Varmaankin torkkui tämä mies hevosensa selässä. Kuin salama iski äkkiä +ajatus Curumillan päähän. Hän nousi ylös, jännitti kaikki voimansa +raudankoviin jalkalihaksiinsa ja hyppäsi tiikerin voimalla ratsastajan +taa satulaan. Ennenkuin tämä, kummastuneena nopeasta hyökkäyksestä, +ehti päästää ääntäkään, puristi Curumilla hänen kurkkuaan niin kovasti, +ettei hän voinut hengittää ja oli vähällä tukehtua. + +Pian oli vanki heitetty maahan ja sidottu, sitten kiinnitti päällikkö +hänen hevosensa erääseen pensaaseen ja palasi vankinsa luo. Muut +intiaanit jatkoivat aivan rauhallisina matkaansa. He eivät olleet +huomanneet mitään. + +Kylmäverisyydellä, joka on ominaista intiaaneille, ei vangittu, niin +pian kun hän huomasi itsensä voitetuksi, välittänyt turhista +vastustuksista, vaan tyytyi kohtaloonsa. Katsellen voittajaansa +halveksivasti hymyillen odotti hän, että tämä puhuttelisi häntä. + +"Ooh!" pääsi Curumillalta, kun hän oli lähemmin tarkastellut uhriaan. +"Joan!" + +"Curumilla!" vastasi tämä. + +"Hm, olisin toivonut, että se olisi ollut joku muu", mutisi araukani +itsekseen. "Mitä tekee veljeni täällä?" kysyi hän sitten korkealla +äänellä. + +"Mitä se Curumillaan kuuluu?" sanoi intiaani uhkaavasti vastaten +kysymykseen. + +"Hyvä, älkäämme kadottako kallista aikaa", sanoi päällikkö ottaen +puukkonsa esiin. "Tahtooko veljeni puhua?" + +Joan säikähti. Hän värisi nähdessään tuon pitkän teräväkärkisen +kiiltävän esineen. Hän mietti vielä hetkisen. "Kysy!" sanoi hän sitten. + +"Minne oli veljeni matkalla?" + +"San Miquelin kylään." + +"Hyvä. Mutta missä tarkoituksessa?" + +"Jättääkseni suuren Toquinin käsiin erään valkean neitosen, jonka tänä +aamuna ryöstimme Valdivian kaupungista." + +"Kuka on käskenyt teitä ryöstämään tytön?" + +"Se mies, jonka luokse olemme matkalla." + +"Antinahuel?" + +Intiaani nyökkäsi. + +"Kuka johti yritystä?" + +"Joan." + +"Antinahuel odottaa siis veljeäni San Miquelin kylässä?" + +"Niin, viimeisessä majassa." + +"Hyvä, veljeni vaihtakoon nyt hattunsa ja vaippansa minun kanssani!" + +Vanki totteli tekemättä mitään huomautusta. Kun vaihto oli tehty jatkoi +päällikkö: "Minä voisin tappaa veljeni, viisaus vaatii myöskin sitä, +mutta sääli on täyttänyt Curumillan sydämen -- hän on oleva lempeä! +Joanilla on vaimo ja lapsia, hän on heimonsa urhoollisimpia +sotilaita... jos minä lahjoitan hänelle henkensä, on hän kai minulle +sangen kiitollinen?" + +Araukani oli luullut, että hänen on pakko kuolla, ja siksi täyttivät +päällikön sanat hänen sydämensä toivolla. Pohjaltaan oli hän kunnon +ihminen, sen tiesi Curumilla. Hän tiesi myös, että hän saattoi luottaa +Joanin lupaukseen. + +"Henkeni on veljeni kädessä", vastasi Joan hetken kuluttua. "Jollei hän +tuhoa sitä, tulen minä hänen orjakseen ja annan tappaa itseni hänen +käskystään." + +"Joan nouskoon ylös", sanoi ulmen pistäen veitsen takaisin vyöhönsä. +"Päällikkö pitää sanansa!" + +Niin pian kuin intiaani oli noussut ylös, nosti hän oikean kätensä +rinnalleen merkiksi siitä, että hän kokonaan mukautui toisen tahtoon. + +"Mitä käskee veljeni?" kysyi hän. + +"Joan kiiruhtakoon nopeasti muukalaiskylään, jota kutsutaan +Valdiviaksi. Siellä hän saa etsiä käsiinsä don Tadeon, valkoisten +Suuren Kotkan ja kertoa hänelle, mitä on tapahtunut välillämme. Samalla +hän voi sanoa, että minä joko pelastan valkoisen neitosen tai kuolen." + +"Onko siinä kaikki?" + +"On. Jos Suuri Kotka tarvitsee veljeni palvelusta, on hänen viipymättä +asettauduttava hänen käytettäväkseen. Pilliau johdattakoon Joania, ja +muistakoon hän aina, etten minä tahtonut ottaa hänen henkeään, vaikka +se kuuluikin minulle." + +"Joanilla on hyvä muisti, Joan ei unohda", vastasi intiaani melkein +ylpeästi. Samalla sukelsi hän korkeaan ruohostoon ja katosi. + +Curumilla ei hukannut silmänräpäystäkään, vaan hyppäsi hevosensa +selkään ja kannusti sitä. Pian oli hän saavuttanut pienen +ratsastajalauman, joka jatkoi matkaansa yhtä rauhallisesti kuin +ennenkin aavistamatta ollenkaan, mitä oli tapahtunut. + + + + +XI. ANTINAHUELIN VALLASSA. + + +Ennenkuin Antinahuel oli astunut telttaansa neuvotellakseen kenraali +Bustamenten kanssa, oli hän antanut sotilailleen erään salaisen +tehtävän, jonka tähden nämä heti lähtivät Joanin johdolla Valdiviaan. +Meidän täytyy nyt huomauttaa ystävälliselle lukijalle, että viekas +Toquin oli jo ennen antanut tarkasti vartioida Don Tadeon toimia, ja +että hän siis tiesi tämän olevan Valdiviassa. Olipa hän vielä saanut +salaisia tietoja hänen suunnitelmistaankin. Kun hän näki siis toisen +vastustajansa -- sellaisena piti hän Bustamentea -- hyökkäävän keskelle +kuulasadetta, käytti hän tilaisuutta hyväkseen masentaakseen toista +tuntuvalla iskulla. Tässä käytti hän hyväkseen erästä don Tadeon +palvelijaa, jonka hän oli houkutellut puolelleen ja joka täytettyään +tehtävänsä, -- niinkuin Curumilla oli arvannutkin -- oli tapettu. +Tiedämme jo millä tavalla ryöväys tapahtui. + +Kun donna Rosario näki kreivi Ludvigin kaatuvan tuntemattomien +murhaajien tikarien lävistämänä, kauhistui hän niin suuresti, että meni +tainnoksiin. Kun hän jälleen heräsi, näki hän ympärillään noin +kaksikymmentä soturia, joita hän vain vaivoin saattoi tarkastella, +sillä joku peitteentapainen oli heitetty hänen kasvoillensa. + +Hän makasi pitkin pituuttaan muuliaasin selässä kahden tavarasäkin +välissä. Köysi, joka oli kiinnitetty hänen lantioilleen, esti häntä +nousemasta ylös, mutta kädet olivat vapaat. Varovaisesti veti hän +peiton syrjään ja katseli ympärilleen. Hänen ryöstäjänsä, hän näki +heidät nyt selvästi, olivat intiaaneja, jotka ratsastivat kapeaa tietä +pitkin kahden vuoren välitse. + +Mitä aiottiin hänelle tehdä? Minne häntä vietiin? Rosario ei voinut +vastata näihin kysymyksiin, ja koettaessaan selvittää niitä tunsi hän +oman voimattomuutensa. Hänen vangitsemisestaan oli varmaankin kulunut +pitkä aika, sillä hevoset ja muuliaasit näkyivät olevan sangen +väsyneitä ja liikkuivat hitaasti. + +Oli tullut pimeä. Mitään erikoista ei ollut tapahtunut. Ainoastaan +kerran oli Rosario kuulevinansa omituista melua takaapäin. Sillä ei +kuitenkaan nähtävästi ollut mitään merkitystä, koska hänen +seuralaisensa eivät välittäneet siitä. Hän tuli melkein iloiseksi +kuullessaan äkkiä kaukaa kiukkuisaa haukkumista, joka kuului yhä +selvemmin ja selvemmin ja johon sekottui pian naisten ja lasten ääniä. +Samassa pysähtyi joukko. + +Nuori tyttö heitti varovaisia silmäyksiä ympärilleen. Soihtujen +valossa, jotka lepattivat tuulessa, eroitti hän rakennuksien +ääriviivoja ja muutamien olentojen varjoja, jotka liikkuivat hänen +ympärillään. Ratsastajat laskeutuivat maahan hevostensa selästä ja +riisuivat ne huolehtimatta vielä kuitenkaan hänestä. Äkkiä tunsi hän +jonkun tarttuvan hänen muuliaasinsa ohjaksiin. Kuului huuto: "Arreau!", +jota tavallisesti käytetään hoputeltaessa eläintä kulkemaan. Oliko hän +sittenkin erehtynyt? -- Eivätkö he olleetkaan vielä saapuneet +päämääräänsä? + +Noin kymmenen minuutin kuluttua pysähtyi aasi uudestaan ja eräs +henkilö, jonka nähdessään hän tahdottomasti kauhistui, lähestyi häntä. +Kysymyksessä oleva mies oli puettu chileläisen talonpojan pukuun ja +hänellä oli päässään vanha panamahattu, joka suurimmaksi osaksi peitti +hänen kasvonpiirteensä. Sanomatta sanaakaan veti hän peiton syrjään, +päästi irti köydet, joilla Rosario oli sidottu muulin selkään, otti +hänet kevyesti kuin lapsen käsivarsilleen ja kantoi hänet erääseen +majaan, jonka ovi oli auki. Samalla, kun hän laski Rosarion maahan, +kumartui hän hiukan ja kuiskasi hänen korvaansa: "Ole rohkea ja toivo." + +Ennenkuin donna Rosario ennätti tehdä kysymystäkään, nousi mies jälleen +ylös ja jätti majan, jonka oven hän sulki jälkeensä. + +Epävarmana katseli nuori tyttö oikealle ja vasemmalle löytääkseen +arvoituksen ratkaisun. Kuka oli tuo vieras lohduttaja? Kummallista, nuo +neljä sanaa, jotka tuntematon oli kuiskannut hänen korvaansa, olivat +palauttaneet hänen mielenmalttinsa -- hän tiesi nyt, että ystävä +vartioitsi häntä salaa. + +Paikka, missä hän oli, oli aivan pimeä. Alussa ponnisteli hän turhaan +nähdäkseen joitakin esineitä majassa, mutta pian tottuivat hänen +silmänsä pimeään, ja hän huomasi nyt vastapäätä itseään heikon +valojuovan, joka tunkeutui majaan oven raosta. Varovaisesti, ettei vain +herättäisi jonkun näkymättömän vartijan huomiota, hiipi hän lähemmäksi +sitä. Valo tuli selvemmäksi ja nyt kuuli hän myöskin ääniä. Painaen +silmänsä niin lähelle rakoa kuin mahdollista kuunteli ja katseli hän +jännittyneenä. + +Viereinen huone oli jokseenkin suuri, mutta sitä valaisi ainoastaan +yksi soihtu, joka oli kiinnitetty seinään. Siellä seisoi kaksi miestä +vastapäätä toisiansa, molemmat intiaaneja, toinen ylpeänä, +suoraryhtisenä ja arvokkaana, toinen -- Rosario tunsi hänet +muukalaiseksi, joka oli äsken vienyt hänet majaan -- kunnioittavassa +asennossa. + +"Mistä johtuu", kysyi edellinen, "ettei Antinahuel näe Joania +edessään?" + +Toinen näkyi viivyttelevän vastaustaan ja pyöritteli hattunsa lieriä +sormiensa välissä. + +"Myskirotta on Joanin ystävä -- hän on lähettänyt minut tänne +asemastaan." + +Se kuului aivankuin anteeksipyynnöltä. + +"Millä oikeudella jättää Joan toisen suoritettavaksi käskyt, jotka +Antinahuel on antanut hänelle?" + +"Joan on matkustanut Concepcioon, hän seuraa erästä valkoista naista, +jonka silmät loistavat kuin tähdet yöllä." + +Antinahuel -- sillä hän se todellakin oli -- heitti uhkaavan katseen +edessään seisovaan mieheen. "Poikani kutsuu itseään Myskirotaksi? -- +Mistä hän tulee?" + +"Valkoihoisten kylästä. Myskirotta on heimonsa ulmen." + +"Hyvä", sanoi Antinahuel nähtävästi rauhoittuneena. "Voinko uskoa +poikaani?" + +"Antinahuelin käskyt ovat täytetyt", vastasi tämä yksinkertaisesti. +"Valkoinen tyttö on täällä." Hän osoitti ovea, jonka takana Donna +Rosario seisoi ja kuunteli. "Matkalla ei hän puhunut mitään, eikä hän +myöskään tiedä, mihin hänet on viety." + +"Onko Myskirotta valmis tottelemaan minua kaikessa?" + +"Pitääkö naisen kuolla?" kysyi toinen terävästi. + +"Ei! Mitä se hyödyttäisi? Kuolema tuottaa ainoastaan muutamien +silmänräpäysten kärsimyksiä, sitten on kaikki lopussa." + +"Valkoihoisten kuolema kenties, mutta intiaanien kestää kauemmin!" + +"Minä tahdon, että hän jää eloon!" huudahti Toquin melkein kuuluvasti. +Hän vaikeni hetkiseksi ja koetti tukahduttaa sisäisen raivonsa. +"Poikani on epäilemättä nähnyt ulkona seisovat satuloidut hevoset?" + +"Ne ovat jaloja eläimiä!" vastasi intiaani, jonka silmät loistivat +himosta. + +"No niin, ainoastaan hänestä itsestään riippuu, tahtooko hän tulla +niiden omistajaksi. Jos poikani vartioi valkoista neitoa sillaikaa, kun +Antinahuel käy araukanien suuressa neuvottelukokouksessa, ovat eläimet +hänen." + +"Myskirotta on vartioiva häntä. Antinahuel voi poistua." + +Toquin näytti tyytyväiseltä. "Minä huomaan, että poikani on päällikkö +-- Antinahuel on antava hänelle tehtäviä, kun hän palaa. Menköön hän +nyt -- minä tahdon puhua valkoisen neidon kanssa." + +Intiaani poistui, ja Antinahuel otti soihdun seinästä, aukaisi oven ja +meni huoneeseen, jossa donna Rosario oli. + +Korppikotka ja kyyhkynen seisoivat nyt vastatusten. Kuolemanhiljaisuus +vallitsi huoneessa. Ainoastaan tuuli vinkui synkästi oven raossa. +Soihtu lepatti ja heitti levotonta valoaan huoneen yli. + +"Tunteeko tyttäreni minut?" kysyi Antinahuel. + +"En", sanoi Rosario, joka oli vetäytynyt huoneen perälle pelätyn +päällikön astuessa sisään. + +"Olen Antinahuel, araukanien päällikkö!" selitti intiaani ylpeästi. + +"No niin, minä kysyn teiltä Antinahuel", sanoi nuori tyttö, "mitä olen +tehnyt teille, koska vainoatte minua?" + +Päällikön kasvoille levisi omituinen hymy. "Valkoinen neito kysyy, mitä +hän on tehnyt. Hän on valkoihoisten Suuren Kotkan tytär." + +Omituinen ääni, millä nämä sanat lausuttiin, täytti donna Rosarion +pelolla ja kummastuksella. Hän näki valheellisen ja petollisen hehkun +loistavan tämän miehen katseesta, joka oli vaativaisesti suunnattu +häneen. + +"En ymmärrä teitä, päällikkö", sanoi hän kauhuissaan. + +"Kuule", sanoi tämä merkitsevästi ja astui muutamia askeleita +lähemmäksi häntä. "Antinahuel tahtoo olla avosydäminen ja kertoa +tyttärelleen pienen kertomuksen! -- Kun muukalaiset olivat +valloittaneet Chilen ja tehneet sen asukkaat orjikseen, aikoivat he +myös kukistaa Aukàn suuren kansan. Suuressa taistelussa, jota kesti +auringon noususta laskuun asti, voitti kuitenkin kuuluisa Toquin +Cadequal valkonaamat. Muutamat muukalaisista pakenivat suurille +präärioille, mutta joutuivat siellä intiaanien käsiin. Niiden joukossa +oli myös eräs mahtava päällikkö nimeltään don Estevan de Leon. Toquin +Cadequal olisi voinut kiduttaa ja tappaa hänet, kuten hänen kansansa +tavat vaativat, mutta hän ei tehnyt sitä, vaan vei hänet kyläänsä ja +antoi vartioida häntä kuin vankia. Mutta valkoinen päällikkö oli +viekas; hän pakeni. Sota alkoi uudestaan, ja tällä kerralla ei onni +suosinut Aukàn suurta päällikköä. Eräänä päivänä löi vihollinen +perinpohjin hänen armeijansa ja hän itse joutui valkonaamojen käsiin. +Espanjalainen päällikkö tunsi hänet samaksi mieheksi, joka muutamia +kuukausia sitten oli lahjoittanut hänelle hengen. Hän antoi kuitenkin +puhkaista Cadequalin silmät ja lähetti hänet sitten heimonsa luo. Mutta +Toquin ei ollut myöskään toimeton. Hän kokosi kaikki heimonsa miehet, +kertoi heille, mitä oli tapahtunut, vannotti heitä kostamaan hänen +puolestaan ja kuoli sitten vapaaehtoisesti nälkään, ettei hänen olisi +tarvinnut kärsiä häpeää. Siitä hetkestä lähtien ovat Cadequalin ja +valkoisen päällikön jälkeläiset olleet verivihollisia keskenään. +Kolmesataa vuotta sitten käytiin tätä sotaa samalla kiihkolla ja +katkeruudella kuin nytkin -- kosto on siirtynyt perintönä isältä +pojalle. Antinahuel on Mustan Shakaalin poika, ja tämä pyysi +kuolinvuoteellaan häntä kukistamaan Leonien kirotun heimon! Antinahuel +on luvannut sen, mutta..." Kertova vaikeni äkkiä ja tuijotti +miettiväisenä leimuavaan soihtuun. + +"No niin?" kysyi donna Rosario kummastuneena siitä, mitä hän oli +kuullut ja seurasi kauhuissaan päällikön liikkeitä. + +"Olen nähnyt valkoisen neitosen ja unohtanut kaikki, valani, vihani ja +kostoni. Valkoisten Suurella Kotkalla on tytär, joka tulee Antinahuelin +puolisoksi." + +"Ei koskaan!" huudahti donna Rosario, joka kuultuaan nämä sanat +vetäytyi taaksepäin ja tunsi verensä virtaavan sydämeensä. + +"Hän tulee Antinahuelin puolisoksi", huudahti intiaani käskevällä +äänellä. "Minä menen nyt, ja tyttäreni saa ajatella asiaa; ennenkuin +vuorokausi on kulunut, on minulla hänen suostumuksensa. Antinahuel on +puhunut." + +Ylpein askelin lähti hän huoneesta. Tuskin oli hän ennättänyt poistua, +kun donna Rosario vaipui voimattomana lattialle. + + + + +XII. ANTINAHUEL NEUVOTTELUKOKOUKSESSA. + + +Kun Suurtoquin oli lopettanut lyhyen keskustelunsa vangin kanssa, nousi +hän hevosensa selkään, sillä kuten hän oli sanonut, täytyi hänen mennä +suureen neuvottelukokoukseen, joka pidettiin Mustan Käärmeen kylässä. +Sinne oli vain muutaman tunnin matka, ja hän toivoi voivansa tulla +takaisin ennen yötä. + +Ennenkuin hän meni neuvottelumajaan, odotti hän erästä sanansaattajaa, +jonka hän oli lähettänyt Valdiviaan seuraamaan tapausten kulkua. Hetken +kuluttua ratsastikin intiaani höllin ohjaksin ja vaahtoavin hevosin +hänen luokseen. + +"Poikani puhukoon!" sanoi Antinahuel lyhyesti. "Mitä hän on nähnyt?" + +"Valkonaamat taistelevat keskenänsä -- he ovat kääntäneet kalpansa omia +veljiänsä vastaan", vastasi sanansaattaja. + +"Antinahuel tietää sen. Valkonaamat ovat kuguaareja, jotka eivät ole +koskaan sovinnossa. Mitä muuta on They-Teg nähnyt?" + +"Kaupungista nousee tällä hetkellä tulipatsas, peloittavampi kuin +Autukon vulkaani." + +"Mitä on tapahtunut? Kumpainenko päälliköistä on voittanut?" + +"Koko Valdivia on Suuren Kotkan hallussa. El Verdugo on vangittu." + +"Vangittu!" toisti Toquin kummastuneena. "Poikani valehtelee. El +Verdugolla on mahtava käsivarsi, mahtava kuin Pilliaun salama." + +"They-Teg puhuu totta." + +"Valkonaamojen Toquinilla on suuri armeija -- missä on se nyt?" + +"Sotilaat ovat hajaantuneet. Guekubu, paha henki, on täyttänyt heidät +pelolla, ja heidän vihollisensa on lyönyt heidät." + +"Hyvä. Antinahuel uskoo poikaansa; hän voi nyt poistua ja pitää yhä +silmällä valkoisia miehiä!" + +Intiaani kumarsi kunnioittavasti päällikölleen, nousi sitten hevosensa +selkään ja ratsasti täyttä laukkaa pois. Antinahuel seurasi häntä +hetkisen katseellaan ja meni senjälkeen neuvottelumajaan, jossa jo +odotettiin häntä. + +Joukko sotilaita istui siellä kehässä suuren nuotion ympärillä -- sitä +sanottiin neuvottelunuotioksi -- jonka savu kohosi kiemurrellen +taivasta kohti. + +Kun Antinahuel astui sisään, nousivat kaikki pystyyn ja nostivat oikean +kätensä rinnalleen merkiksi kunnioituksesta tulijaa kohtaan hänen +korkean arvonsa vuoksi. Sitten ryhdyttiin heti työhön ja puheenvuoro +annettiin eräälle vanhalle päällikölle. + +Cathikara oli nuoruudenvuosinaan ollut kuuluisa soturi; nyt olivat +vuodet tehneet hänen hiuksensa harmaiksi ja riistäneet silmiltä niiden +entisen loiston. Hänen sotaisa luonteensa ei ollut kuitenkaan +muuttunut, sen huomasi selvästi hänen sanoistaan. + +"Urheat araukanit, toquinit, Apo-Ulmenit ja Ulmenit", alkoi hän, +"kuulkaa, mitä vanha soturi sanoo teille. Cathikara on surullinen, +pilvi peittää hänen järkensä, ja hänen itkevät silmänsä ovat +alituisesti suunnattuina maata kohti. Mistä johtuu tämä suru? Vastatkaa +minulle, veljeni ja poikani. Haa, te vaikenette ja teidän päänne +vaipuvat alas -- oi, te olette nyt vain tavallinen kansa! Te kumarrutte +valkeanaamain ikeen alla. Eikö teidän verenne ole kylliksi punainen, +jotta taistelisitte sen puolesta? Mitä tekee Cathikara tällä kirveellä, +jos se on tehoton hänen kädessään, ja hänen täytyy mennä isiensä luo +voimatta tehdä mitään lapsiensa puolesta. Ottakaa se, te soturit, sillä +se ei ole mikään tyhjä ja huono kunniamerkki. Olen jo vanha... sallikaa +minun vetäytyä majaani kuollakseni siellä surusta teidän heikkojen +sydämienne tähden." + +Kun päällikkö oli lausunut nämä sanat, astui hän horjuen muutamia +askelia taapäin aivankuin surun murtamana. Kaikki läsnäolijat olivat +syvästi liikutettuja, heidän katseensa hehkuivat ja näytti siltä, kuin +raivon ja kiihkon purkaukset keskeyttäisivät kokouksen. Silloin otti +eräs toinen päällikkö, "Musta Hirvi", puheenvuoron. + +"Mitä isäni sanoo, on kovaa -- meidän sydämemme on täynnä surua. Minkä +tähden on Cathikara niin ankara lapsiaan kohtaan? Minkätähden soimaa +hän heitä? Eivätkö he ole valmiita uhraamaan henkensä ja verensä +kansansa puolesta? Punaiset miehet eivät ole koskaan jättäneet valtaa +vieraisiin käsiin, he ovat vielä yhtä peloittavia ja voittamattomia +sotureja, kuin heidän isänsäkin. -- Kuulkaa, kuulkaa, mitä Pilliau on +ilmoittanut minulle. Araukanien päällikkö on tänään uudistanut +rauhansopimuksen valkonaamain kanssa -- tietäkää siis, että hän on +petkuttanut heitä. Rauhansanat lausuttiin vain valkoihoisten ristin +eikä araukanien sauvojen ääressä. Sopimuksella muukalaisten kanssa ei +ole siis mitään merkitystä. Olenko puhunut oikein, te mahtavat +sotilaat?" + +"Kyllä, kyllä, niin on asianlaita!" kirkuivat intiaanit heilutellen +aseitaan. Samassa tunkeutui Antinahuel piirin keskelle. Hänen ryhtinsä +ja liikkeensä olivat sangen omituiset. Hänen päänsä oli kumartunut +eteenpäin, hän oli suunnannut katseensa ulospäin ja levittänyt kätensä, +aivankuin hän olisi katsellut jotakin esinettä, josta muilla ei ollut +aavistustakaan. + +"Hiljaa!" sanoi Cathikara. "Toquin neuvottelee Amey Malghoninsa +(salaisen hengen) kanssa!" + +Vallitsi syvä hiljaisuus. Antinahuel ei liikahtanut, hän pysyi yhä +samassa asennossa. Äkkiä muuttui hänen katseensa henkeväksi. + +"Mitä isäni näkee?" kysyi Musta Hirvi vihdoin. + +"Minä näen muukalaisia. He ovat kaivaneet sotakirveen maasta ja +taistelevat nyt toisiansa vastaan. Näen verivirtoja, jotka punaavat +maata, ne ovat valkoisten miesten verta. Näen myös El Verdugon, suuren +päällikön, hän taistelee ja kaatuu!" + +Levottomuus vallitsi intiaanijoukossa, mutta he tukahuttivat sen ja +odottivat jännittyneinä, että Toquin jatkaisi. Tämä tapahtuikin hetken +kuluttua. + +"Näen myöskin vanhojen araukani-soturejen nousevan haudoistaan ja +heidän kirkunansa täyttää sydämeni pelolla. He huutavat: veljet, hetki +on tullut! Aseisiin! Aseisiin." + +"Aseisiin!" vastasivat intiaanit. Nousi meteli, joka yltyi joka +silmänräpäyksellä. Antinahuel oli tyytyväinen, hän näki saavuttaneensa +päämääränsä. Ylpeä hymy levisi hänen kasvoilleen, ja muuttaen äkkiä +epämukavaa asentoaan, sanoi hän rauhallisella äänellä: "Kun kuguarit +tappavat toisiansa, valmistavat he samalla oivallisen aterian Andien +kotkille. Mitä poikani haluavat?" + +"Antinahuel", vastasi Cathikara heittäen kivikirveensä tuleen, jonka +tempun muutkin tekivät. "On ainoastaan yksi ylimmäinen sotakirves +olemassa; se on sinun kädessäsi. Värjäytyköön se valkoisten miesten +saastaisella verellä aina kädensijaan asti. Sinulla on suuri valta, +sinun puolestasi uhraamme mielellämme henkemme -- vie siis meidät +taisteluun!" + +Korkealle heitti Antinahuel oikealla kädellään mahtavan sotakirveen, ja +kuin ukkosen jyrinä soivat hänen sanansa: "Pilliau lahjoittakoon Aukàn +kansalle ijäisen elämän! Guekubu lähettäköön koston säteen +valkoihoisten pään päälle! Niin kauan kuin Antinahuel elää, on kuolema +vallitseva vihollisten keskuudessa! Olen teurastava heitä kuin koiria, +ja heidän luunsa tulevat valkenemaan punaisten soturien askeleista! +Antinahuel on puhunut! Antinahuel pitää sanansa!" + +Intiaanit vastasivat päällikkönsä riemuhuutoon villillä ja pitkällä +ulvonnalla. Kesti kauan, ennenkuin järjestys oli palautunut. Silloin +kysyi Luchs, yksi niistä harvoista ulmeneista, jotka vastustivat +Toquinin verisiä suunnitelmia, Antinahuelilta: + +"Mitä aikoo isäni tehdä?" + +"Antinahuel odottaa... kuitenkin pitää hän veitsensä valmiina." + +"Mitä Antinahuel odottaa?" + +"Sopivaa tilaisuutta. Se onkin jo lähellä." Toquin hymyili viekkaasti. +"Valkoiset sotilaat ovat vanginneet El Verdugon, he eivät suinkaan +uhraa häntä täällä." + +"Isäni on viisas, hän on huolellinen päällikkö. Minkätähden hän luulee, +ettei El Verdugo kuole Valdiviassa?" kysyi Luchs taas. + +"Poikani tekee paljon kysymyksiä!" vastasi Toquin tällä kerralla hiukan +vihaisesti ja loi toiseen synkän katseen. "Eikö hän tiedä, että +Santiago on valkoihoisten suurin kaupunki. Siellä täytyy hänen kuolla. +Hänen verensä on virtaava kaikkien valkoihoisten silmien edessä." + +Läsnäolevat olivat yhtä hämmästyneitä kuin kummastuneitakin. Antinahuel +huomasi sen ja ylpeä hymy loisti hänen kasvoillaan. Se hävisi kuitenkin +hetkiseksi ja hän jatkoi samalla äänellä: "Poikani tuntevat kai tien, +joka johtaa Valdiviasta Santiagoon. Sitä myöten on sangen vaikea +kulkea, sillä se käy del Rio See rotkon läpi. Valkoisten miesten täytyy +kulkea tämän ahtaan paikan ohitse, ja siellä olen päättänyt odottaa +vihollisia. Soturini asettuvat kukkuloille, ja kun vihollinen mitään +aavistamatta saapuu rotkolle, tulee hän piiritetyksi joka puolelta. +Mitä sanovat urhoolliset araukani-soturit tästä suunnitelmasta?" + +"Suuri Toquin Antinahuel on keksinyt sen!" vastasi Cathikara +kunnioittavasti. "Eikö ole mitään muuta tietä Valdiviasta Santiagoon?" + +"Ei." + +"Siinä tapauksessa ovat valkonaamat mennyttä kalua." + +"Pelastamattomia", vakuutti Antinahuel. "Del Rio See rotko on kuuluisa +paikka araukanien historiassa. Siellä voitti Toquin Cadequal kerran +100:n miehen suuruisen espanjalaisen joukon." + +"Araukanit tulevat myös nyt voittamaan ja kunnioittamaan Antinahuelia +kuin kunniansa aurinkoa!" sanoi Musta Hirvi. + +Intiaanit neuvottelivat vielä hetkisen, sitten tunkeutui Toquinin +sanansaattaja keskelle päällikköjen piiriä, ojensi molemmat kätensä +eteenpäin ja kääntyi kolme kertaa ympäri. + +Näin lopetettiin neuvottelukokous. + +Antinahuel lepäsi nyt tunnin. Hänen aivoissaan risteili tuhansia +ajatuksia, jotka estivät häntä nukkumasta ja vihdoin nousi hän +kärsimättömänä vuoteeltaan. Annettuaan Mustalle Hirvelle, johon hän +erityisesti luotti, salaisen tehtävän, nousi hän hevosen selkään ja +lähti paluumatkalle. + +Oli jo sangen pimeä; ainoastaan muutamia tähtiä säteili tummansinisellä +taivaalla. Päällikölle ei yöllinen ratsastus tuottanut mitään erikoista +nautintoa. Kuin synkkä paholainen kiiti hän pimeyden läpi. Levottomuus +oli vallannut hänet ja ajoi häntä eteenpäin. Tultuaan kylään hyppäsi +hän hevosensa selästä ja meni heti majalle, jossa vanki oli. Hän +aukaisi oven ja -- raivoisa huudahdus pääsi hänen huuliltaan. Rosario +ja hänen intiaanivahtinsa olivat poissa. + + + + +XIII. PAKOYRITYS. + + +Antinahuel ei ollut yksin mennyt Mustan Käärmeen kylälle. Koko ajan +hiipi eräs musta olento hänen jäljessään. Se oli intiaani, jolle hän +oli antanut käskyn vartioida valkoista tyttöä. Tämä oli kuunnellut +They-Teg sanansaattajan tiedonantoja, samoin oli hän myös kuullut ja +nähnyt kaikki, mitä tapahtui neuvottelunuotion ääressä. Tuskin oli +Antinahuel tehnyt suunnitelmansa, joka koski del Rio See rotkoa, kun +hän lähti jo takaisin San Miquelin kylään. + +Ei ollut sekunttiakaan kadotettavana. Vielä viipyi Toquin hetkisen +neuvottelumajassa -- tätä tilaisuutta täytyi käyttää. Nopeasti meni hän +majaan, jossa donna Rosario oli ja antoi hänelle merkin. + +"Valkoinen sisareni seuratkoon minua", kuiskasi hän. "Minä koetan +pelastaa hänet. -- Eikö sisareni tunne minua?" jatkoi hän. "Minä olen +Curumilla, yksi niistä ulmeneista, jotka olivat liittyneet +muukalaisiin, don Tadeon ystäviin." + +Rosario kumartui hiukan eteenpäin ja tarkasteli puhujaa +tarkkaavaisesti. Äkkiä putosivat ikäänkuin suomukset hänen silmistään +ja hän lausui: "Oi niin, todellakin -- sehän te olette!" + +"Curumilla löytää kyllä sen, jota hän etsii." + +"Te olette siis etsinyt minua? -- Oi, kiitos, kiitos. Menkää edellä, +minä seuraan teitä, tapahtukoon mitä hyvänsä." + +Molemmat lähtivät varovasti majasta. Sinne tänne hajaantuneet intiaanit +eivät huomanneet heitä. Vain harvoin näkivät he keihäisiinsä nojautuvia +yksinäisiä vahteja pitkien välimatkojen päässä toisistaan. Kymmenen +minuuttia vaelsivat pakolaiset äänettöminä. He olivat jo jättäneet +kylän taaksensa, eikä mitään erikoista ollut vielä tapahtunut. Vihdoin +pysähtyi Curumilla ja osoitti muutamia kaktuspensaita, joiden takana +seisoi kaksi satuloitua hevosta. + +"Onko sisareni kylliksi vahva tekemään vaivalloisen ratsastusmatkan?" +kysyi hän. + +"Minulla on aina voimia paeta vainoojiani", vastasi donna Rosario +päättäväisesti. + +"Hyvä. Sisareni on rohkea. Pilliau on auttava häntä. Eteenpäin siis!" + +Päällikkö hyppäsi hevosen selkään, ja myöskin nuori tyttö istuutui +kovalle epämukavalle satulalle. Molemmat kannustivat hevosiaan, ja nämä +ikäänkuin lensivät eteenpäin. Kuitenkaan eivät niiden kaviot saattaneet +aikaan pienintäkään ääntä. -- Curumilla oli nimittäin käärinyt niiden +jalat lampaannahkoihin. Donna Rosario huokasi syvään; hän tunsi +olevansa turvattu ja vapaa ystävänsä suojassa. + +He eivät ratsastaneet heti tielle, joka johti Valdiviaan, sillä he +tiesivät, että siltä suunnalta heitä enimmin etsittäisiin. Sitävastoin +ratsastivat he erästä mutkittelevaa polkua pitkin, joka vihdoin katosi +metsään. Jos he ehtisivät sinne, olisivat he pelastetut. Yhä kauemmaksi +ratsastivat pakolaiset istuen kumartuneina hevostensa selässä. Yö oli +sametin pehmeä, mikä on ominaista kuumille seuduille. Välkkyvä puro +juoksi hiljaisesti solisten tien vieressä, tuuli suhisi oksissa, kuului +tuhansien näkymättömien hyönteisten surinaa... muuten vallitsi +erämaassa lyijynraskas hiljaisuus. Donna Rosario ja Curumilla +ratsastivat keskeytymättä eteenpäin. Molempien katseet olivat suunnatut +metsää kohti, jonka ensimmäiset puunrungot näkyivät jo selvästi. + +Äkkiä kuului kaukaista hevosen hirnumista heidän takanaan. +Puelka-päällikkö seisautti heti hevosensa ja kuunteli. + +"Me olemme hukassa", kuiskasi hän hetken kuluttua. "Viholliset ovat +jäljillämme." + +"Mitä nyt teemme?" kysyi tyttö vavisten. + +Curumilla ei vastannut, hän mietti hetkisen. Sitten hyppäsi hän äkkiä +hevosensa selästä, nosti donna Rosarion käsivarsilleen ja kantoi hänet +kiireesti erään puun juurelle, jonka ympärillä kasvoi tiheästi +kaktuspensaita. + +"Valkoinen neito ei saa jättää jälkiä takaa-ajajilleen", selitti hän. +"Sisareni luottakoon Curumillaan, hän koettaa tehdä parhaansa +pelastaakseen hänet. Tämä puunrunko on ontto, sisareni piiloutukoon sen +sisään ja olkoon siellä hiljaa ja liikkumatta, kunnes minä palaan." + +"Jätättekö minut yksin?" kysyi Rosario pelästyneenä. + +"Kyllä, se on tarpeellista. Minä koetan johdattaa viholliset väärille +jäljille. Se on ainoa keino, jonka avulla voimme pelastua. Jos sisareni +ei tottele minua, jään minä hänen luokseen, mutta silloin en ole syypää +hänen onnettomuuteensa." + +Tyttö taisteli itsensä kanssa. Välttämättömyys luottaa itseensä sai +hänet vapisemaan pelosta. Mutta hän ymmärsi, että hänen täytyi nyt olla +päättäväinen, jotteivät ne suuret ponnistukset, jotka tämä mies oli +tehnyt hänen hyväkseen, menisi myttyyn. Intiaanin vaikea tehtävä vaati +hänenkin tukeaan. + +"Jumala siunatkoon teitä, päällikkö, minä teen, kuten pyydätte." + +"Hyvä." + +Intiaani työnsi varovaisesti kaktuksenoksat ja köynnöskasvit syrjään, +ja nyt tuli näkyviin aukko, jonka sisään ihminen mahtui. Donna Rosario +ryömi sinne ja lausui kiitollisena jäähyväiset seuralaiselleen. Tämä +antoi kaktusoksien ponnahtaa takaisin aukon eteen, heitti pitkän +silmäyksen puunrunkoon nähdäkseen oliko kaikki kunnossa ja palasi +hevosien luo. Sitten hän hyppäsi toisen hevosen selkään, otti toisen +ohjakset käteensä, kannusti hevostansa ja ratsasti mutkitellen ja +kiemurrellen noin kaksikymmentä minuuttia vauhtiaan vähentämättä. + +Kun hän vihdoin luuli olevansa kylliksi kaukana paikalta, mihin donna +Rosario oli piiloutunut, astui hän alas satulasta, vapautti hevosten +jalat lampaannahkoista ja ratsasti edelleen. + +Hetken kuluttua kuuli hän nelistävien hevosten kavioitten kopsetta +takanaan. Alussa tuntuivat ne sangen kaukaisilta, mutta pian kajahtivat +ne yhä selvemmin. Curumilla hymyili voitonriemuisena -- hänen juonensa +oli onnistunut. Hän hoputti hevostaan yhä kovempaan neliin, heitti +äkkiä keihäänsä pois ja liukui varovaisesti maahan hevosten juostessa +täyttä vauhtia. Pian oli intiaani kätkeytynyt pensastoon. Nyt alkoi hän +varovaisesti ryömiä sitä puuta kohti, johon tyttö oli piiloutunut. Hän +oli vakuutettu siitä, etteivät takaa-ajajat seuratessaan vääriä jälkiä +huomaisi erehdystä, ennenkuin se oli jo liian myöhäistä. + +Mutta Curumillan suunnitelmat menivät myttyyn. Takaa-ajoa johti itse +Antinahuel, eikä hän viisaana ja kokeneena soturina mennytkään niin +vähällä ansaan. Hän ymmärsi, että ainoa etu, joka pakolaisilla oli, oli +etumatka, jonka he olivat voittaneet. Hän oli sentähden lähettänyt +sotureja joka suunnalle ja käskenyt heitä kiiruhtamaan. + +Curumilla huomasi tämän ja hän palasi sangen alakuloisena donna +Rosarion luo. + +"No?" kysyi tämä vapisevalla äänellä. + +"Curumillan ponnistukset ovat olleet turhat", vastasi päällikkö +surullisena. "Pian saavat vainoojamme meidät kiinni." + +"Kuinka, onko kaikki toivo mennyttä?" + +"On. Antinahuel seuraa meitä suuren joukon kanssa. Heitä on yli +viisikymmentä. He ovat ympäröineet meidät joka puolelta." + +"Oi Jumalani", ähki nuori tyttö, "mitä olen minä tehnyt, koska +rankaiset minua tällä tavalla?" + +Curumilla heittäytyi huolettomasti maahan, pani aseensa vierelleen ja +osoitti kaikessa stoalaista tyyneyttä, mikä on ominaista intiaanille, +joka tietää, ettei hän voi välttää uhkaavaa vaaraa. Lähestyvien +hevosten kavioitten kopse kuului jo sangen selvästi. Vielä noin +viisitoista minuuttia, ja kaikki olisi lopussa. + +"Sisareni valmistautukoon!" sanoi Curumilla kylmästi. "Antinahuel +lähestyy." + +Nuori tyttö vapisi kuullessaan nämä sanat, mutta ajatellessaan +toverinsa onnetonta tilaa täyttyi hänen sydämensä säälistä. + +"Minkätähden koetitte pelastaa minut", sanoi hän huoaten. + +"Valkoinen neito on valkoisten veljieni sisar -- minä uhraan henkeni +hänen tähtensä." + +"Te ette saa kuolla, päällikkö, minä en tahdo sitä." + +"Minkätähden? Curumilla ei pelkää kidutuksia. Sisareni saa nähdä, +kuinka päällikkö kuolee." + +"Tahdotteko tehdä minut vielä onnettomammaksi?" sanoi Rosario lempeällä +sulosointuisella äänellään suunnaten nuhtelevan katseen päällikköön. +"Tapetaanko teidät todellakin, jos teidät löydetään minun luotani?" + +"Kyllä", vastasi intiaani kylmästi. + +"Ja kuka antaisi silloin tiedon ystävilleni kohtalostani? Kuka kertoisi +heille, missä minä olen? Jos te kuolette, niin kuka vapauttaisi minut +vihollisteni käsistä?" Puelka mietti. "Pelastakaa itsenne, Curumilla, +jos se on vain mahdollista -- pelastakaa itsenne minun tähteni! +Kiiruhtakaa pois täältä." + +"Haluaako sisareni sitä?" + +"Minä vaadin sitä." + +"Hyvä. Valkoinen tyttö on oikeassa, Curumilla voi tehdä vielä paljon +hänen hyväkseen -- hän on jäävä eloon. Sisareni älköön olko +epätoivoinen, pian saa hän taas kuulla ystävistään." + +Samassa kuului lähestyvien hevosten kavioitten kopse niin selvästi, +että Rosario lysähti pelästyneenä kokoon. Päällikkö kokosi kiireesti +aseensa ja kehoitettuaan häntä vielä kerran pysymään rohkeana hän +sukelsi korkeaan ruohostaan ja katosi. + +Muutamien minuuttien kuluttua joutui nuori tyttö jälleen Antinahuelin +valtaan. + + + + +XIV. MURSKAUTUNEITA TOIVEITA. + + +Kuten Trangoil Lanec oli ennustanutkin, parani kreivi Ludvig sangen +nopeasti, sillä hänen haavansa eivät olleet vaaralliset, vaikka ne +olivatkin syvät. Mutta enemmän kuin oma tilansa huolestutti Ludvigia +suojattinsa kohtalo, ja hän olisi mielellään noussut vuoteestaan +rientääkseen hänen avukseen, ellei don Tadeo olisi pidättänyt häntä. + +Tämä ponteva mies ajatteli oman surunsa ohella muittenkin tuskia. +Melkein koko kapinan jälkeisen yön hän järjesteli Valdivian oloja, +kunnes järjestys oli palautunut. Se olikin onneksi hänelle, sillä mitä +enemmän hän kiinnitti huomiotaan muihin asioihin, sitä vähemmän tuli +hän ajatelleeksi suruaan. + +Seuraavana päivänä keskusteli hän don Ramirezin kanssa. Tämä +pelkurimainen ja periaatteeton mies oli Tadeon voiton jälkeen kokonaan +muuttanut mielipiteitään ja parjasi nyt minkä saattoi vangittua +kenraali Bustamenteä. Mustan Sydämen johtaja hymyili halveksivasti, kun +hän huomasi, että don Ramirez sankari oli sangen innostunut uuteen +asiaan ja tarjoutui kaikkeen, joka hyödytti sitä. Kuitenkin piti don +Tadeo häntä vankina, jota hän tilaisuuden sattuessa saattoi käyttää +hyväkseen. + +Trangoil Lanecista, Curumillasta ja Valentinista ei ollut tullut mitään +tietoja, ja luultiin jo, että heidän tehtävänsä oli epäonnistunut. +Joanin tulon jälkeen saivat asiaan innostuneet jälleen uutta toivoa. +Hän kertoi, että Curumilla oli Rosarion jäljillä ja seurasi häntä +varovaisesti. Voitiin siis toivoa tytön pelastusta. + +"Mutta mistä johtuu, että päällikkö on lähettänyt teidät luoksemme?" +kysyi don Tadeo kuunneltuaan tarkkaavaisena ja iloisena intiaanin +kertomusta. + +"Curumilla on ulmen", vastasi tämä yksinkertaisesti. "Hän on +urhoollinen ja jalo. Joan ryösti valkoisen neitosen. Curumillalla oli +oikeus tappaa hänet, mutta hän teki hänet ystäväkseen." + +"Siinä hän teki oikein!" sanoi don Tadeo lämpimästi ja puristi +intiaanin kättä. "Puhukaa, tahdotteko tulla uskotukseni?" + +"Joanilla on vain yksi sydän ja sielu -- molemmat kuuluvat Curumillan +ystäville." + +Kokenut sotilas nyökkäsi tyytyväisenä. Kuulemansa uutiset olivat kuin +valonsäde epätoivon pimeydessä. Nyt saattoi hän kevyemmällä sydämellä +työskennellä isänmaansa hyväksi. + +Kaksi päivää myöhemmin tapaamme hänet eräästä salaisesta neuvottelusta +ystäviensä ja uskottujensa don Gregorio Peraltan ja Ludvigin, kanssa. +Hän oli taas kyvykäs ajatteleva ihminen, joka laatii uusia +suunnitelmia. Antinahuelin viekas oletus kävisi nyt toteen. + +"Vihdoinkin olemme kansan avulla pelastaneet isänmaan vapauden", +huomautti don Tadeo muun muassa, "don Pancho Bustamente on kukistettu, +hänen kunnianhimoiset suunnitelmansa ovat menneet myttyyn ja rauha +vallitsee taas. Meidän ei pidä kuitenkaan heittäytyä toimettomiksi, +sillä se, joka tänään on palvelija, voi olla herra huomenna. Tämän +Bustamenten, isänmaan suurimman vihollisen, täytyy kuolla!" + +"Hyvä!" sanoi don Gregorio nyökäten myöntävästi. "Se on minunkin +mielipiteeni. Minä aion jo tänä päivänä ryhtyä tarpeellisiin +toimenpiteisiin..." + +"Miksi?" kysyi toinen. "Valdiviassa ei Bustamenteä voi tuomita. Täällä +on järjestys jo palautettu, Santiagossa kiehuu kapina vielä!" + +"Ah, te tarkoitatte...?" + +"Siellä missä don Tadeo de Leon tuomittiin, siellä täytyy kenraali +Bustamentenkin kukistua. Plaza Mayor sopii hänen rangaistuspaikakseen", +vastasi puolueenjohtaja synkästi hymyillen. "Koko Santiago on kuuleva +hänen tuomionsa." + +"Hän saakoon, minkä hän ansaitsee", myönsi Ludvig. "Mutta minun +mielipiteeni on, että tuomio on pantava toimeen niin nopeasti kuin +mahdollista." + +"Olette oikeassa, ystäväni. Tästä syystä annan suuren vartijajoukon +viedä vangin Santiagoon." + +"Entäs me?" + +"Me seuraamme Bustamenteä." + +"Minä luulen, etteivät ystävämme haavat salli sitä", sanoi Gregorio +miettiväisenä. + +"Lorua!" huudahti nuori mies. "Mitä ihminen tahtoo, sen hän voi tehdä. +Minä seuraan teitä, teidän ei tarvitse olla huolissanne minun tähteni." + +Don Tadeo aikoi jatkaa selityksiään, mutta samassa astui huoneeseen +mies, jonka nähdessään kaikki nousivat pelästyneinä ylös. + +"Curumilla." + +Se oli todellakin puelka-päällikkö mitä kurjimmassa tilassa. Kädet ja +jalat olivat veriset, vaatteet repaleina. Saattoi heti nähdä, että hän +oli kulkenut sangen nopeasti pitkän matkan. Kuitenkaan ei hän +osoittanut mitään väsymyksen merkkejä, vaan tervehti heitä kohteliaasti +ja nosti sitten rauhallisesti odottaen kätensä rinnalleen. + +Kukaan ei tahtonut tehdä ensimmäistä kysymystä, sillä kaikki näkivät +heti, että Curumilla toi huonoja uutisia. Vihdoin katkaisi don Tadeo +hiljaisuuden sanoen: "Te olette yksin, kuten näen -- se saattaa minut +pelkäämään pahinta. Mistä tulette, päällikkö?" + +"San Miquelin kylästä", vastasi intiaani alakuloisena. + +"No niin, jos te olette kertaakaan levähtämättä kulkenut tämän pitkän +matkan, niin täytyy teidän olla sangen väsynyt. Juokaa tämä pikari +tulivettä, Curumilla -- se tekee kielenne liikkuvaisemmaksi." + +Intiaanin silmät paloivat. Hän tyhjensi ojennetun lasin yhdellä +siemauksella. + +"Valkoinen tyttö on vankina. Curumilla ei voinut pelastaa häntä", sanoi +hän heti senjälkeen. + +"Se ei ollut teidän vikanne, siitä olen vakuutettu. Mutta sanokaa +minulle, Jumalan nimessä, kenen kanssa olemme tekemisissä." + +"Valkoinen sisareni on Antinahuelin käsissä." + +"Kuinka?" huudahti don Tadeo kauhistuneena. "Taivas meitä auttakoon!" + +Myöskin don Peralta ja Ludvig nousivat pelästyneinä ylös kuullessaan +tämän nimen ja levottomuus kuvastui heidän kasvoiltaan. + +"Siitä asti kun näin tämän veijarin, en ole ollenkaan luottanut +häneen", sanoi ranskalainen, "ja luulen, että me tästä lähtien +useammin, kuin haluamme, huomaamme tämän epäilyksen olevan oikean." + +"Valitettavasti olette oikeassa, don Louis", sanoi Tadeo huoaten. "Minä +kiroan kohtaloa, joka johdatti Antinahuelin tielleni. Hän on paljon +mahtavampi kuin Bustamente, sentähden koetin solmia liittoa hänen +kanssaan. Sitäpaitsi... ah, minä en voi enää ajatella sitä!" + +"Minkätähden on valkoihoisten Suuri Kotka epätoivoinen? Eikö hänellä +ole ystäviä, jotka uhraavat kaikkensa hänen puolestaan?" + +"Kiitos. Curumilla, minä tiedän, ettette hylkää minua. Mutta te ette +ole varmaankaan vielä lopettanut -- onko teillä muita uutisia +kerrottavana minulle?" + +"Punanahat ovat kaivaneet sotakirveen maasta. He aikovat kukistaa +valkoihoiset. Araukani-päälliköt ovat pitäneet sotaneuvottelua ja +antaneet Toquinillensa rajattoman vallan." + +"Kuka on pannut alkuun tämän uskaliaan pelin meitä vastaan?" + +"Antinahuel!" + +"Aina sama punainen roisto", sanoi don Tadeo purren hammasta. "Nyt +vasta huomaan, että hän pelaa kaksoispeliä eikä kammo rikkomasta +pyhimpiä valojansa. Kenties saan pian tilaisuuden kostaa verisesti +hänelle." + +"Antinahuel on viekas ja vahva", sanoi Curumilla. "Ei ole salaisuuksia, +joita hän ei tiedä, hän tietää myös kaikki, mitä tapahtuu täällä." + +"Se tahtoo sanoa?..." kysyi don Peralta jännittyneenä. + +"Hän tietää, että Suuri Kotka aikoo viedä valkoihoisten Toquinin +Santiagoon." + +Tadeo ja hänen seuralaisensa tuijottivat puhujaan aivankuin olisivat +nähneet kummituksen. + +"Carai, alan luulla, että hän on liitossa paholaisten kanssa. Kuinka +hän ja kuinka te olette saanut tietää kaiken tämän?" sanoi don Tadeo +vihdoin. + +"Curumilla on kuunnellut päällikköjen sotaneuvottelua. Minä toistan: +Antinahuel on viekas, hän tuntee sekä oman että vihollistensa sydämet. +Hän tietää, että valkoihoisten Suuri Kotka on kulkeva del Rio See +rotkon ohi. Siihen perustuu myös hänen suunnitelmansa." + +"Se veijari aikoo kai hyökätä takaapäin kimppuumme?" + +Päällikkö nyökkäsi. + +"Mutta mitä me teemme?" huudahti Ludvig. "Sen kirotun paikan ohi täytyy +meidän todellakin kulkea, jollemme tahdo luopua suunnitelmistamme." + +"Me joudumme aina pulasta toiseen!" mutisi don Tadeo. "Puhukaa, +Curumilla, tiedättekö mitään neuvoa?" + +Päällikkö hymyili. "Tahtooko isäni antaa minun toimia?" kysyi hän. + +"Aivan varmaan! Minä luotan teihin, sillä tiedän, että te olette +oivallinen sotilas ja kyvykäs mies." + +Täynnä toivoa tarkastelivat kaikki ulmenia. + +"Hyvä, minä sitoudun tekemään Antinahuelin suunnitelmat tyhjiksi ja +ehkä samalla voin pelastaa valkoisen tytön." + +"Caspita, olisikohan se mahdollista?" + +"Curumilla pitää varansa... kaikki riippuu asianhaaroista. Veljeni +kuunnelkoot!" + +Nyt keksi päällikkö suunnitelman, joka voitti yleisen suosion, sillä +oli suuria toiveita sen onnistumisesta. Millä tavalla se pantiin +toimeen, saamme heti nähdä. + + + + +XV. DEL RIO SEE ROTKOLLA. + + +Meksikolainen maakunta, jota ei kauneutensa puolesta voi verrata +mihinkään seutuun Euroopassa, on laadultaan sangen suuremmoinen ja +majesteetillinen. Chilen alue ja etenkin se osa sitä, joka tähän aikaan +kuului araukaneille, ei tee pienintäkään poikkeusta siitä; se on +vuoririkkaimpia seutuja koko maapallolla. Lukuisista tulivuorista ovat +muutamat sangen korkeita, ja ne ovat vitsauksena maalle, sillä joka +vuosi joutuu yksi tai useampia lähellä olevista kaupungeista +maanjäristyksen uhriksi. + +Noin kymmenen peninkulman päässä San Miquelin kylästä kohoaa maa äkkiä +ja muodostaa mahtavan graniittimuurin, jonka huipulla kasvaa tiheästi +honkia ja katajia. Tähän muuriin on luonto tehnyt noin viisitoista +jalkaa leveän käytävän. Tämä käytävä on noin 15000 jalan pituinen ja se +muodostaa joukon kiemurtelevia ja hämmentäviä sokkeloita, jotka +lukuisin mutkin näyttävät kaikki vihdoin johtavan takaisin +päivänvaloon. Molemmilla puolilla tätä paikkaa tarjoavat metsä ja +tiheät pensaskasvit valloittamattomia turvapaikkoja sille, joka tahtoo +niitä puolustaa. Paikkaa nimitetään "del Rio See" rotkoksi, nimi, joka +esiintyy usein Amerikassa ja merkitsee oikeastaan 'kuivunutta +kalliojokea. + +Kolme päivää Curumillan tulon jälkeen ystäviensä luo, tarjosi tämä +paikka mahtavan näyn. Puoleksi piiloutuneina harmaaseen huntuunsa +alkoivat yön varjot jo kadota, ja sen vaipasta tunkeutuivat puut ja +kallionhuiput esiin. Samalla nousi aurinko taivaanrannalle, ja +korkealla ilmassa parveili suurin joukoin huutavia korppikotkia, jotka +yksitoikkoisilla kimeillä kirkahduksillansa häiritsivät seudun +salaperäistä hiljaisuutta. + +Mutta tämä hiljaisuus oli vain raivoisan myrskyn edeltäjä. Näkyvissä +olevat rotkot ja kuilut olivat täynnä väkeä. Antinahuel oli jo tullut +paikalle saatuaan vakoojiltansa tiedon vihollisen salaisesta lähdöstä. +Hän aikoi yllättää heidät. Kuten tottunut sotapäällikkö oli Toquin +asettunut sotureineen kuivuneen kallionjoen yläpuolelle, erään rotkon +molemmille puolille. Apo-Ulmen, Musta Hirvi, oli tuhannen sotilaan +kanssa asettunut kukkulalle aikomuksessa vierittää kivilohkareita +chileläisten päälle, kun nämä lähestyisivät rotkoa. + +Chileläiset olivat lähteneet liikkeelle heti auringonnousun jälkeen. He +muodostivat noin viidensadan sotilaan suuruisen joukon, jonka keskellä +ratsasti kenraali Bustamente aseetonna. Tämän joukkueen edessä kulki +toinen joukko, näennäisesti intiaaneja -- mutta vain näennäisesti, +sillä todellisuudessa olivat hekin valepukuisia chileläisiä sotilaita. +Näitä vääriä intiaaneja johti Joan, joka ratsasti joukkueen etunenässä, +tarkaten näennäisesti huoletonna korkeaa ruohostoa ympärillään. Kun +jälkimmäinen joukkue pysähtyi vähän matkan päähän kuivuneesta +joenuomasta, ratsasti edellinen yhä eteenpäin ja katosi vihdoin rotkon +ensimmäisiin sokkeloihin. Tätä olivat varmaankin muut odottaneet, sillä +tuskin olivat viimeiset sotilaat kadonneet näkyvistä, kun myöskin he +lähtivät hitaasti ja varovaisesti liikkeelle. Neljä ratsastajaa Tadeo +de Leon, don Gregorio Peralta, Curumilla ja kreivi Ludvig jäivät +kuitenkin hiukan jälelle muista. + +"Te ette siis tahdo ottaa muita mukaanne?" kysyi Peralta intiaanilta. + +"En, meitä on kylliksi", vastasi Curumilla viitaten seuralaisiinsa. "On +tarpeellista, että veljeni jää soturiensa luo, sillä nämä tarvitsevat +varmaa kättä johtamaan heitä. Vaaran hetkellä rohkaisee hän heitä +urhoollisuudellaan." + +"Siitä voitte olla varma. No, entä merkkinne?" + +"Valkoinen veljeni älköön hyökätkö rotkolle, ennenkuin hän näkee tulen +Corcovadon huipulla!" + +"Hyvä! Se on siis sovittu. Voikaa hyvin ja onnistukaa!" + +"Onnistukaa tekin", toistivat Ludvig ja Tadeo. + +Sitten nelisti don Peralta sotilaittensa luo. Don Tadeo ja Ludvig +seurasivat Curumillaa vuorelle. Puolen tunnin kuluttua saapuivat he +eräänlaiselle penkereelle, joka oli vain muutaman sylen laajuinen. +Siellä pysähytti Curumilla ratsunsa. + +"Alas satulasta!" komensi hän. "Eläimistä ei ole meille enää mitään +hyötyä, meidän täytyy viedä ne johonkin turvapaikkaan, josta voimme +ottaa ne taas haltuumme... jos tulemme takaisin", jatkoi hän. + +"Halloo, päällikkö, onko teillä niin huonot toiveet yrityksestämme?" +kysyi Ludvig. + +Ulmen ei vastannut heti. + +"Curumilla pelkää aina pahinta", sanoi hän hetken kuluttua. "Kaikki voi +käydä aivan päinvastoin, kuin mitä olettaa. Veljelläni oli oikeus kysyä +sitä, sillä hän on nuori ja kuumaverinen." + +"Paljon kiitoksia!" sanoi ranskalainen nauraen. "On mahdotonta sanoa +kohteliaammalla tavalla ystävälleen, että hän on mieletön!" + +Nuo kolme miestä laskeutuivat nyt hevostensa selästä, ottivat niiden +suitset käsiinsä ja kiipesivät yhä korkeammalle. Vihdoin saapuivat he +suurin ponnistuksin eräälle luolalle, jonne he jättivät hevosensa. +Asetettuaan rehua niiden eteen, sulkivat he luolan suun suurilla +kivillä jättäen ainoastaan kapean aukon, josta pääsi ilmaa ja valoa +luolaan. Sitten heittivät he kiväärit olalleen ja alkoivat taas kiivetä +jyrkkää kallionrinnettä myöten. Don Tadeo ja kreivi Ludvig läähättivät +jo ponnistuksista ja väsymyksestä, mutta heidän kummastuksekseen +kiipesi Curumilla yhtä nopeasti ja kevyesti kuin ennenkin. Siten kului +puolituntinen. + +"Tänne jäämme", sanoi päällikkö vihdoin ja pysähtyi. + +Miehet olivat saapuneet jyrkälle kukkulalle, jonka huipulta he näkivät +rikkaan ja loistavan maiseman. Ihmisiä ei kyllä vielä näkynyt; vain +erämaan hiljainen majesteetillinen yksinäisyys vallitsi alhaalla. +Hiukan vasemmalla näkyi kaksi tomupilveä, molemmat ratsujoukot, ja +sangen kaukana taivaanrannalla meri, joka mustana linjana yhtyi +taivaaseen. + +"Miksi sanotaan tätä paikkaa?" kysyi Ludvig uteliaana. + +"Tämä on vuorenkukkula, jota valkoihoiset nimittävät Corcovadoksi!" +vastasi päällikkö. "Tänne sytytämme kohta merkkitulen." + +Nopeasti koottiin nyt kuivia risuja ja niistä rakennettiin mahtava +nuotio kallion näkyväisimmälle paikalle. + +"No niin", sanoi Curumilla sitten, "veljeni pysykööt nyt täällä ja +levätkööt hetkisen. Tulen pian takaisin." + +Näin sanoen liukui hän alas jyrkännettä myöten ja katosi +silmänräpäyksessä puiden ja pensaiden väliin. + +Sillaikaa oli Joanin osasto vähitellen lähestynyt paikkaa. Antinahuel, +joka oli jo kauan aikaa tarkkaavaisesti tähystellyt heitä, ei +viekkaudestaan huolimatta aavistanut ansaa. Joanin läsnäolo antoi +hänelle uutta toivoa ja hän oli vakuutettu siitä, etteivät chileläiset +tietäneet mitään ansasta, johon he syöksyisivät. Hän tahtoi myös saada +valaistusta Joanin äkilliseen ilmestymiseen. Intiaani oli siis tuskin +ratsastanut ahtaaseen paikkaan, kun Antinahuel astui esiin +piilopaikastaan ja lähestyi häntä. + +Joan vapisi tahdottomasti nähdessään pelätyn päällikön, mutta hänen +ilmeensä oli rauhallinen. + +"Poikani tulee sangen myöhään", sanoi Antinahuel väijyvin katsein. + +"Antinahuel antakoon minulle anteeksi! Sain vasta aamulla tiedon, ja +minun kyläni sijaitsee kaukana täältä." + +"Hyvä, poikani on aina tervetullut. Seuraako Joan vielä valkoista +naista, jota hän rakastaa?" + +"Isäni erehtyy!" vastasi intiaani varmasti. "Joanilla on vaimo ja +lapsia, hän vihaa valkoista väriä!" + +"Onko poikani koskaan kuullut puhuttavan Myskirotta nimisestä +soturista?" + +"Kyllä, sehän oli sama, jolle minun täytyi jättää valkoinen neitonen." + +"Täytyi? Tuliko poikani siis pakoitetuksi siihen?" + +Suuri jännitys kuvastui Suurtoquinin kasvoilla. Toinen pudisti +voimakkaasti päätään. + +"Isäni on mahtava ja viisas, kuu ja tähdet kertoelevat hänen +kunniastaan. Mutta hän erehtyy. Kuka voisi pakoittaa Joania? Kun häntä +loukataan, kostaa hän keihäällänsä! Antinahuel on käskenyt, Joan on +totellut!" + +"Myskirotta on petturi!" sanoi Toquin. "Antinahuel janoaa hänen +vertansa." Hän aikoi jatkaa, mutta saikin äkkiä jotakin toista +ajattelemista ja kysyi: "Kuinka monta keihästä pojallani on mukanaan?" + +"Tuhat." + +Kuten huomataan, ilmoitti Joan kaksinkertaisena soturiensa luvun +seuraten Curumillan kehoituksia. Antinahuel oli tyytyväinen. Sangen +ystävällisesti jatkoi hän: "Onko Joan nähnyt espanjalaisia? Ovatko he +kaukana?" + +"Ei, he lähestyvät. Tunnin kuluttua he ovat täällä." + +"Silloin ei ole silmänräpäystäkään kadotettavana. Poikani asettautukoot +molemmille puolille joenuomaa -- lähelle palanutta kaktuspensaikkoa." + +Antinahuel katosi taas ja Joan läksi liikkeelle sotureineen. +Varovaisuus oli tarpeen, sillä hän tiesi sangen hyvin, että hänen +joukkuettansa tarkasteli tällä hetkellä noin puolitoistatuhatta +vakoojaa, jotka millä hetkellä hyvänsä voisivat tuhota hänet. Hän +seurasi siis täsmällisesti Toquinin käskyjä ja asettui väijyksiin +mainitulle paikalle, jossa hän oli myös suojassa vakoojien katseilta. + +Tätä oli Curumilla odottanutkin. Hän meni valepukuisten chileläisten +luo ja hänen merkistään alkoivat nämä kiivetä ylös jyrkännettä myöten. +Ulmen jakoi heidät kahteen osastoon, toinen asettui Mustan Hirven +joukkueen yläpuolelle, toinen -- noin sadan miehen suuruinen -- asettui +eräälle vuorenrinteelle hyökätäkseen hädän hetkellä vihollisen kimppuun +sivulta päin. Näiden valmistuksien perästä palasi Curumilla +seuralaistensa luo, jotka odottivat häntä Corcovadon kukkulalla. + +"Kaikki on selvää", sanoi hän lyhyesti. "Valkonaamat voivat jo hyökätä +paikalle. Me sytytämme nyt tulen ja lähdemme sitten etsimään valkoista +neitoa." + +Nuotio sytytettiin, se paloi hyvin, ja päällikkö silmäili +seuralaisineen laaksoa odottaen merkin seurauksia. + +"Hyvä", huomautti Curumilla, "he ovat huomanneet merkin ja lähtevät +heti liikkeelle." + +Nopeasti astelivat miehet nyt äärettömään aarniometsään, joka peitti +vuorenrinnettä, jättäen jälkeensä ainoastaan leimuavan valotornin, +murhan ja hävityksen merkin. + + * * * * * + +Samassa silmänräpäyksessä, kun tulipatsas kohosi Corcovadon huipulle, +tunkeutui chileläinen joukko don Peraltan johtamana rotkolle. Johtaja +ei salannut tilansa vaikeuksia itseltään, hän tiesi, että hän meni +suunnatonta vaaraa kohti ja huolehti sen tähden myöskin siitä, että +kaikki olivat hyvin valmistuneita. Ainoa, jolla ei ollut vielä +aavistustakaan siitä, mitä tulisi tapahtumaan, oli don Ramirez, ja kun +Peralta muutamin sanoin selitti hänelle tilanteen, tuli hän aivan +epätoivoiseksi. + +"Mutta tämähän on peloittava ansa!" kirkui hän kerran toisensa jälkeen. + +"Ansako!" sanoi toinen nauraen. "Meidän täytyy taistella kunnollisesti, +muuten takerrumme siihen. Te saatte tilaisuuden näyttää sankariuttanne, +ystävä Ramirez!" + +"Caramba, minä en tahdo pistää päätäni tähän ketunpyydykseen!" ulvoi +don Ramirez. "En ole sotilas, enkä ole siis innostunut tällaisiin +asioihin." + +"Silloinhan otatte asian paljon totisemmalta kannalta, ja siitä tulee +olemaan kaksinkertaisesti hyötyä meille." + +Senaattori ei vastannut, sydän kohosi kurkkuun, ja hän luuli jo +pyörtyvänsä. Äänekäs sotahuuto useista sadoista kurkuista sai hänet +jälleen tuntoihinsa. Hälinä ja melu, joka tunkeutui äkkiä laaksoista ja +kukkuloilta, sai vuoret jyrisemään. Hyökkäys seurasi sitä. Osa +piiloutuneista intiaaneista syöksyi chileläisiä vastaan, toinen +hyökkäsi heidän selkäänsä. Molemmilta puolilta putosi kivilohkareita +heidän päällensä. + +Äkkinäinen kuulasade, joka kohdistui Mustan Hirven sotureihin ja sille +paikalle, jota nämä pitivät hallussaan, sai hänet peräytymään. +Aivankuin kummitukset astuivat vale-intiaanit alas kukkuloilta päästäen +sotahuudon: "Chile! Chile!" joka hämmästytti suuresti araukaneja. + +"Meitä on petetty", ärjyi Antinahuel. "Tappakaa! Tappakaa!" + +Rotkolla ja vuoren molemmilla puolilla alkoi peloittava taistelu. +Paikka oli täynnä sotureita, jotka tunkeutuivat eteenpäin, vetäytyivät +taaksepäin, ja tunkeutuivat taas eteenpäin. Raivoten ja tuskasta +huutaen syöksivät villit toisiansa alas. Ryskien putoili kukkuloilta +taistelevia ja murskaantuneita ystäviä ja vihollisia syvyyksiin. Kuin +aallot myrskyssä liikkui taistelevien joukko eteen- ja takaisinpäin. +Taistelu oli jo täydessä käynnissä. Antinahuel, joka seisoi molempien +taistelevien joukkojen välissä, juoksenteli sinne tänne kuin tiikeri, +löi kaikki esteet maahan ja johdatti samalla miehensä uuteen +hyökkäykseen. Siitä huolimatta näkyi hän joutuvan tappiolle ja koetti +turhaan rikkoa vihollismuuria, joka ympäröi häntä. + +Toquin kuohui vihasta ja raivosta. Hän neuvotteli hetkisen itsekseen, +ilmoitti muutamalla merkillä Mustalle Hirvelle suunnitelmistaan ja +syöksyi sitten raskasta sotakirvestään heiluttaen keskelle +vihollisjoukkoa. Musta Hirvi seurasi hänen esimerkkiään ja raivosta +puolihullujen araukanien onnistui todellakin murtaa ketju, joka ympäröi +heitä. Luultavasti halkaisivat he myöskin Joanin ratsujoukon rintaman, +joka oli jäänyt hiukan taaemmaksi kuin toinen joukko tehdäkseen +intiaanien puuhat tyhjiksi, mutta tästä seurasi taas uusi verilöyly, +joka tuskin muutti tilannetta. Tätä tilaisuutta käytti hyväkseen don +Bustamente, joka tähän asti oli pysynyt kokonaan välinpitämättömänä. +Salaman nopeudella tempasi hän sapelin erään miehen kädestä, löi +muutamia lähinnä seisovia sotilaita kuoliaaksi, kannusti hevosensa +nopeaan neliin ja oli pian kaukana taistelupaikalta. + +Chileläisten ponnistukset koettaa vangita pakolainen olivat aivan +turhat. Tunkeutuen araukani-sotilaiden joukkoon otti hän osaa yleiseen +pakoon. Antinahuelin käskystä olivat intiaanit jakautuneet molemmille +puolille paikkaa ja kiipesivät nyt kallioille kuulasateen seuraamana. +Vaikka he kärsivätkin tässä suuria vahinkoja, onnistuivat he kuitenkin +suunnitelmissaan ja olivat jo kymmenen minuutin kuluttua kadonneet +vihollistensa näkyvistä. + +Näin loppui taistelu. Kaatuneiden lukumäärä oli molemmin puolin sangen +suuri. Niiden joukossa oli monta huomattavaa johtajaa. Myöskin Joan +puuttui. + +Don Gregorio Peralta oli epätoivoissaan Bustamenten paon johdosta. +Siitä voisi olla tuhoisia seurauksia maalle. Hän päätti heti ryhtyä +tarpeellisiin toimenpiteisiin, joihin hän oli don Tadeolta saanut +rajattoman vallan. Santiagon matka meni nyt myttyyn, sillä se oli +kenraalin paon jälkeen hyödytön, jota vastoin Valdiviaan palaaminen oli +taas sangen tarpeellista, ettei kaupunki ja koko maakunta häiriytyisi +huonoista tiedoista, jotka leviäisivät nyt kaikkialle. + +Ikävimmin koski tämä päätös don Ramireziin. Hän olisi tahtonut vetäytyä +maakartanoonsa Santiagoon kummastuttaakseen siellä ystäviänsä ja +tuttaviansa kertomuksilla sankariudestaan. Tämä halu ei tullut +kuitenkaan täytetyksi. + + + + +XVI. LINNOITUS JA ANSA. + + +Ennenkuin taistelu oli alkanut, olivat Curumilla ja hänen seuralaisensa +astuneet alas Corcovadon kukkulalta. Joskin kiipeäminen oli vaikeata, +niin oli alastulo vielä pahempaa. Kivenlohkareet, jotka törröttivät +heidän edessään ja tiheät pensaikot, jotka sulkivat heiltä tien, +vaikeuttivat heidän kulkuaan joka askeleella. Usein luulivat he +astuvansa maahan, mutta huomasivatkin myöhemmin kauhistuksekseen, että +se, mitä he olivat pitäneet maana, olikin tiheästi toisiinsa +kietoutuneita kasveja. Tämä piinallinen ja vaikea kulku kysyi paljon +aikaa, mutta vihdoin saapuivat he luolalle, jonne he olivat +piiloittaneet hevosensa. + +Nyt lepäsivät he hiukan, sitten satuloivat he hevosensa ja nousivat +niiden selkään. Kauan aikaa oli jo kuulunut kovaa laukausten vaihtoa, +joka joka hetki kiihtyi ja johon yhtyi peloittavaa ulvontaa. Yhä yltyi +taistelun melu. Silloin tällöin sattuivat kuulat ympärillä oleviin +puihin. He ratsastivat eteenpäin varomatta monia esteitä, joita oli +heidän tiellään ja välittämättä alituisesta vaarasta pudota +peloittavaan syvyyteen. Metsä tuli nyt harvemmaksi, ja he pysähtyivät +vihdoin korkealle paikalle, josta Santiagokin häämöitti. Se oli +eräänlaatuinen linnoitus, joka oli rakennettu toisiensa päälle +kasatuista kivilohkareista. Nämä muodostivat jonkunlaisen tornin, joka +oli noin kolmenkymmenen jalan korkuinen. Tornin huippuun ei voinut +päästä käyttämättä sekä käsiään että jalkojaan. Se oli täydellisesti +eristetty jyrkästä vuorenrinteestä. Sanalla sanoen, se oli linnoitus, +jonka huipulla saattoi hädän hetkellä puolustautua suurta +vihollisjoukkoa vastaan. + +Curumilla riisui hevoset ja ajoi ne metsään vakuutettuna siitä, että +hän löytäisi ne sieltä tarvittaessa. He aikoivat juuri kiivetä +kiviröykkiölle, kun pensas jakautui äkkiä kahtia ja punainen olento +tunkeutui siitä esiin. Valkoihoiset päästivät heti kummastuksen huudon +ja tarttuivat tahdottomasti pyssyihinsä. Ainoastaan Curumilla säilytti +tyyneytensä ja nyökkäsi tyytyväisenä tulijalle. + +"Hyvä", sanoi hän yksinkertaisesti. "Veljeni on uskollinen, olen +odottanut häntä." + +Joan, sillä hän se oli, ei vastannut, vaan osoitti veistään, joka oli +punainen verestä. Seuraten toisten esimerkkiä kiipesi hänkin kalliota +pitkin ylös ja saapui pian sen huipulle. Kalliokeko päättyi +kahdenkymmenen neliöjalan laajuiseen syvennykseen, ja sen kummallinen +vallitus tarjosi huomattavan turvapaikan. Kun nuo neljä miestä olivat +rakentaneet itsellensä rintavarustuksen, ilmoitti Joan lyhyesti +uutisensa. Tieto Bustamenten paosta kohtasi heitä kuin salama. +Kiväärien rätinä ja kirkuna oli tullut yhä kovemmaksi ja +intiaanijoukkoja ratsasti nyt hurjassa sekasorrossa paikan ohi. Äkkiä +tuli esiin joukko chileläisiä ratsumiehiä, jotka seurasivat erästä +kookasta intiaaniratsastajaa. Häntä ympäröi joukko epätoivoisia +sotureja, jotka päästivät villejä sotahuutoja ja heiluttivat +kirveitään. + +"Antinahuel! Antinahuel!" kirkaisivat don Tadeo ja Ludvig yht'aikaa ja +ojensivat pyssyjensä piiput alaspäin. Kaksi laukausta pamahti, Toquinin +hevonen karkasi äkkiä pystyyn, nosti etujalkansa korkealle ilmaan ja +kaatui sitten ratsastaja selässään maahan. + +"Kuoliko hän?" kysyi don Tadeo ja tuijotti jännittyneenä alas. +Intiaanit, jotka pelästyivät äkillisestä odottamattomasta +hyökkäyksestä, pakenivat kentältä kuin parvi susia. Mutta Antinahuel +nousi nopeasti kuin salama maasta ja viittasi heitä pysähtymään. +Ojennetuin keihäin ottivat he nyt vastaan ryntäävät chileläiset. +Kuitenkin täytyi heidän peräytyä, joskin vain askel askeleelta. Pian +olivat he kadonneet molemmille puolille ahdasta paikkaa. + +Don Tadeo kirosi. "Ei sattunut", mutisi hän itsekseen. "Onko mahdotonta +tappaa tuota roistoa. Mutta nyt voimme ainakin jatkaa matkaamme, kenttä +on puhdistettu, kuten näette." + +Päällikkö pudisti epäilevästi päätään ja osoitti aarniometsää. "Liian +paljon piiloutuneita silmiä", sanoi hän. + +"Kuinka, luuletteko, että meitä tarkastellaan?" + +"Minä tiedän sen", sanoi päällikkö päättäväisesti. "Veljeni eivät tunne +punaisia miehiä... Antinahuel on haavoittunut veljeni kuulasta. Hän +vaatii kostoa!" + +"Jumalan nimessä, te olette oikeassa -- ne veijarit ovat huomanneet +meidät! Mutta mitä he aikovat tehdä meille?" + +"He odottavat, kunnes elintarvevarastomme ovat lopussa." + +Kaikki miettivät hetkisen. "No, tämähän on kaunista!" sanoi Ludvig +vihdoin. "Teimme tyhmästi ryömiessämme tähän linnoitukseen, joka voi +yhtähyvin olla rotanloukko. On kai parasta odottaa yötä ja paeta +silloin." + +"Araukanit eivät nuku", sanoi Curumilla taas kylmällä +välinpitämättömyydellään. "Me emme saa olla liian pikaisia, meidän +täytyy odottaa oikeata silmänräpäystä. Curumilla luulee, että Trangoil +Lanec ja hänen kultahiuksinen seuralaisensa ovat lähistöllä -- olisi +hyvä, jos voisimme antaa heille tiedon tilastamme." + +"Minkätähden otaksutte, että he ovat lähistöllä?" kysyi Tadeo. + +"Molemmat veljeni seuraavat valkoista neitoa; tämä on Antinahuelin +luona; Antinahuel on täällä!" + +"Niin totta kuin elän, te olette aina oikeassa!" huudahti Ludvig +kummastuneena. "Mutta voiko teidän suunnitelmaanne toteuttaa?" + +"Kenties! Yksinäinen mies pääsee helposti pakoon. Joan tuntee vuoren, +hän osaa ryömiä kuin käärme ja hänellä on verikoiran vainu. Hän löytää, +mitä hän etsii." + +Vastaamatta sanaakaan nousi Joan, otti vaippansa ja valmistautui +lähtemään. Curumilla repäisi sillaikaa palan vaipastaan, jonka hän +ojensi Joanille sanoen: "Veljeni jättäköön tämän Trangoil Lanecille +merkiksi siitä, että hän todellakin tulee luotani. Hän löytää päällikön +joko San Miquelin kylästä tai vuorilta." + +"Joan menee!" vastasi araukani. "Jollei hän saa tehtäväänsä +toimitetuksi, kuolee hän." Sanottuaan jäähyväiset ystävilleen lähti hän +kalliolinnoituksesta ja oli pian kadonnut. Heti hänen poistuttuaan +pamahti kiväärinlaukaus ja sitä seurasi toinen. + +"Voi, hän on mennyttä kalua, ehkä jo kuollut", huudahti kreivi Ludvig +epätoivoissaan. + +"Saammepahan nähdä -- Joan on viisas soturi", vastasi Curumilla +hitaasti. "Veljeni ovat nyt saaneet kokea, että pako on mahdoton ja +että me olemme todellakin saarretut joka puolelta." + +"Niin, se on totta!" mutisi don Tadeo alakuloisena ja jatkoi sitten +murskautuneen isänsydämen tuskalla: "Voi, tytär raukkaani!" -- -- -- + +Lähimmäiset tunnit eivät muuttaneet ollenkaan noiden kolmen miehen +vaarallista tilaa. Oli jo ilta ja hämäryys heitti huntunsa seudun yli. +Kuolemanhiljaisuus vallitsi luonnossa; sitä häiritsivät ainoastaan +villien eläinten ulvonta ja tuulen suhina. + +"Veljeni tarvitsevat lepoa, nukkukoot he siis", sanoi Curumilla vihdoin +pitkän äänettömyyden jälkeen. + +"Mutta te, päällikkö -- ettekö te aio levätä?" kysyi Ludvig. + +"Curumilla on ulmen", vastasi tämä ylpeästi. "Hän ei nuku koskaan +ollessaan sotajalalla." + +Valkoihoiset tunsivat ystävänsä liiankin hyvin. Sentähden eivät he +vastustelleet, vaan heittäytyivät vaippojensa päälle ja nukkuivat pian. +Curumilla seisoi vielä hetkisen paikoillaan, sitten liukui hän +varovaisesti jyrkkää kallionseinämää pitkin maahan. Hän oli huomannut, +että heidän linnoituksensa sijaitsi lähellä samankorkuista +vuorenselkämää, jota peitti sangen tiheä metsä. Sieltä voisivat +viholliset ampua heitä sangen hyvin. Tämän tahtoi Curumilla ehkäistä. +Hän tuli sangen tyytyväiseksi nähdessään, että vuorella kasvoi korkeaa, +auringonkuivattamaa heinää. Curumilla hiipi vuoren juurelle ja +kuunteli. Koko kenttä näkyi olevan vaipunut uneen. Hetkisen mietittyään +sytytti hän risuista pienen tulen, kokosi kuivia lehtiä ja puhalsi +kärsivällisesti lehtikasaan saadakseen tulen vireille. Kun hän oli +vihdoin onnistunut siinä, poistui hän ryömien yhtä varovaisesti +takaisin, kuin oli tullutkin. Palattuaan jälleen kallion huipulle +tähysteli hän lakkaamatta äsken jättämäänsä paikkaa. + +Pian valaisi pimeyttä punainen loiste, joka tuli vähitellen suuremmaksi +ja muuttui vihdoin tulipatsaaksi, joka kohosi taivasta kohti heittäen +rätiseviä kipunoita ympärilleen. Kuului raivoisia huutoja, ja tulen +valossa näkyi intiaaneja, jotka pakenivat tähystyspaikaltaan ja joiden +mustat ääriviivat kuvastuivat leimuavaa taustaa vasten. + +Kuullessaan pakenevien araukanien kirkunan heräsivät don Tadeo ja +kreivi Ludvig unestaan ja hyppäsivät pystyyn luullen ensin, että +punanahat olivat tehneet hyökkäyksen. + +"Kuka on sytyttänyt tulen?" huudahti don Tadeo, joka alkoi käsittää, +mitä oli tapahtunut. + +"Minä", sanoi päällikkö. "Me saamme nyt olla hetken rauhassa. Näkevätkö +veljeni, kuinka punaiset miehet juoksevat puoleksi paistuneina +tiehensä?" + +Virikkeen puutteesta sammui tuli vihdoin, ja taas vallitsi pimeys +niinkuin ennenkin. Auringon ensimmäiset säteet toivat kuitenkin +harmillisen ja vastenmielisen yllätyksen kalliolinnoituksen +puolustajille, he huomasivat nimittäin alhaalla araukanien leirin, jota +ympäröi leveä hauta. Se oli tehty intiaanien viekkauden kaikkien +sääntöjen mukaan. Lukuisista puhvelinnahkamajoista saattoivat he +päättää, että heidän oli pakko alistua kovaan ja säännönmukaiseen +piiritykseen. + + + + +XVII. VAARALLISILLA TEILLÄ. + + +Joan oli nuori, kolmikymmen-vuotias, seikkailuhaluinen soturi. +Ennenkuin hän lähti matkalle, oli hän täysin selvillä siitä, että hän +tulisi kohtaamaan retkellään paljon vaaroja ja vastuksia. Alussa +riippui kaikki siitä, onnistuisiko hänen tunkeutua vahtiketjun läpi, +joka ympäröi kalliolinnoitusta. Kauan hän makasi kyykistyneenä +korkeassa ruohostossa miettien jotakin keinoa. Vihdoin keksi hän sen, +sillä äkkiä hyppäsi hän ylös, kiinnitti lassonsa toisen pään erääseen +pensaaseen, jonka oksille hän asetti vaippansa, ja poistui nopeasti +suoristaen samalla lassonsa. Kun hän oli saanut sen suoraksi, veti hän +kevyesti nuoraa, jolloin mainittu pensas liikahti. Tämän huomasivat +intiaani vahdit, jotka heti ampuivat pensasta, ja lähestyivät tuulen +nopeudella sitä kaikilta suunnilta. + +Tämä pelasti Joanin. Kevyin jaloin pakeni hän ja oli muutamien +minuuttien kuluttua päässyt niin paljon edelle araukaneista, ettei +hänen enää tarvinnut pelätä heidän pyssyjensä kuulia. Joan oli nuori ja +voimakas intiaani, hän kulki suoraan del Rio See rotkolta San Miquelin +kylään vuorien yli ja laaksojen läpi kertaakaan levähtämättä, ja hän +saapui kylään kymmenen tunnin kuluttua. Pimeys ja hiljaisuus vallitsi +tähän aikaan kaikkialla, kylän asukkaat nukkuivat. + +Joan oli hiukan neuvoton. Miten hän löytäisi Curumillan ystävät, joiden +oleskelupaikasta hän ei ollut varma, ja joita hän ei edes tuntenut +ulkonäöltäkään. Sattuma tuli hänelle kuitenkin avuksi. Samassa kun hän +kiiruhti kolmannen majan ohi, aukeni sen ovi, ja ulos tuli kaksi miestä +suuren newfounlandilaiskoiran seuraamana. Kun eläin huomasi intiaanin, +hyppäsi se kovasti haukkuen häntä kohti. + +"Ooh, viekää pois koiranne!" kirkaisi Joan. + +"Tänne, Cesar, tänne!" kuului käskevä ääni. + +Koira totteli ja palasi muristen isäntänsä luo. Sanat olivat lausutut +ranskaksi, jonka johdosta Joan lähestyi muukalaisia. + +"Marry, marry!" tervehti hän. "Te olette muukalaisia, eikö totta?" + +"Palveluksessanne! Haluatteko jotain meiltä?" + +"Minä olen ottanut suoritettavakseni vaikean tehtävän. Voivatkohan +veljeni sanoa minulle, missä voisin tavata Trangoil Lanec nimisen +päällikön?" + +"Trangoil Lanec?" sanoi toinen. "Kuka lausuu tämän nimen?" + +"Joan, jonka päällikkö Curumilla on lähettänyt." + +Toinen suuntasi epäilevän katseen häneen ja viittasi häntä tulemaan +lähemmäksi. "Yö on mustempi kuin Autukon kraateri! Veljeni astukoon +majaan! -- Jos hänellä on jotain sanomista Trangoil Lanecille, niin +olen se minä." + +Kaikki kolme miestä menivät majaan. Päällikkö sytytti tulen, ja Joan +näytti hänelle sen valossa Curumillan vaipan palasen, joka todisti +hänen sanansa oikeiksi. Verukkeitta kertoi Joan nyt tulonsa +tarkoituksesta, ja miehet päättivät heti toimia. Heidän täytyi rientää +ystäviensä avuksi, vaikkapa se maksaisi heidän henkensä. + +Heidän etsiskelynsä eivät olleet tähän asti ollenkaan edistyneet. He +eivät olleet päässeet Rosarion jäljille, ennenkuin Antinahuel oli +saanut pitkän etumatkan. Senpätähden olivat he saapuneet San Miquelin +kylään vasta samana päivänä, kun del Rio See rotkolla taisteltiin. Pian +huomasivat he, ettei nuori tyttö ollut täällä. Löydettyään majan, jossa +Rosariota oli pidetty vankina, lähtivät he eri suunnille etsimään +häntä. Jo samana iltana tapasivat he taas toisensa San Miquelin kylässä +ja päättivät nyt lähteä yhdessä vuorille. Joanin väliintulo joudutti +vain heidän päätöstään. + +Äänettöminä vaelsivat miehet vuorille päin. Heidän täytyi kulkea sangen +varovasti, sillä he otaksuivat, että Antinahuel oli lähettänyt vakoojia +kaikkialle metsään. Kuljettuaan jokseenkin kauan pysähtyivät he +levätäkseen hiukan ja neuvotellakseen. + +"Veljeni odottakoot minua täällä, Joan tuntee vuoren, hän käy hiukan +vakoilemassa", sanoi intiaani. Hänen seuralaisensa heittäytyivät +maahan, ja Joan poistui ryömien varovaisesti. Kului tunti, eikä hän +ollut vielä palannut, ja hänen ystävänsä alkoivat jo olla levottomia. +Mutta äkkiä tuli hän heidän luokseen. + +"No, kuinka on asianlaita? Mitä on tapahtunut? -- Minkätähden näytätte +niin tyytyväiseltä?" kysyi Valentin innokkaasti. + +"Curumilla on viisas päällikkö", vastasi Joan. "Hän on polttanut +kallion takana olevan metsän." + +"Hm, mitä hyötyä meille on siitä?" + +"Antinahuelin soturit olivat piilossa puiden takana, ja nyt on heidän +täytynyt vetäytyä takaisin. Tie on vapaa." + +"Hyvä", sanoi Trangoil Lanec, "menkäämme." + +"Mutta kuinka voimme ilmoittaa Curumillalle tulostamme?" kysyi Valentin +heidän astuessaan ylöspäin. + +"Se on jo tapahtunut. Curumilla on nähnyt merkkini ja odottaa meitä." + +"Intiaanit ajattelevat aina kaikkea!" mutisi ranskalainen itsekseen ja +vihelsi hiljaa koiraansa. "Tule Cesar, tule, kiltti koirani! Kävisi +onnettomasti, jos näiden miesten yritys ei onnistuisi!" + +Varovaisesti käveli hän Trangoil Lanecin jäljestä, joka puolestaan +seurasi Joania. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua olivat uskaliaat +kulkijat kalliolinnoituksen juurella ja heidän toverinsa ottivat heidät +vastaan sydämmellisesti. + + + + +XVIII. VERELLÄ MERKITTY EHDOTUS. + + +Osottautui kuitenkin, ett'eivät Curumillan varovaisuustoimenpiteet yhtä +vähän kuin Trangoil Lanecin ja Valentinin läsnäolo olleet tarpeellisia +-- sillä piiritetyt saivat pian apua. + +Lukija muistaa kai, että don Peralta oli päättänyt lähteä Valdiviaan. +Hän ei kuitenkaan unohtanut Corcovadossa olevia ystäviään. Lähetettyään +puolet sotilaistaan kapteeni Urmezin johdolla kaupunkiin, jäi hän +itse del Rio See rotkolle pitääkseen silmällä Toquinin toimia. +Päättäväisesti marssi hän sentähden kukkuloille voidakseen hätätilassa +toimia. + +Metsäpalo oli tuottanut paljon levottomuutta intiaaneille. Tämän +johdosta täytyi heidän leiriytyä kauemmaksi vuorelle. Tämä ei sopinut +heidän suunnitelmiinsa. Leiriltä huomasivat he chileläiset, jotka +tulivat yhä lähemmäksi. Tämä antoi heidän raivolleen uutta virikettä, +ja he olisivat varmaankin ryhtyneet uudestaan taisteluun vihollisiansa +vastaan, jollei Antinahuel olisi vastustanut tätä suunnitelmaa. Viisas +päällikkö huomasi, että hän kärsimänsä tappion jälkeen vetäisi +lyhyemmän korren ja mietiskeli sentähden itsekseen, jäisikö hän +asemiinsa, vai antaisiko ratkaisun tapahtua. Asianhaarat puhuivat +edellisen puolesta. + +Ensin aikoi hän neuvotella piiritettyjen kanssa. Nopeasti ilmoitti hän +heille aikomuksensa, he lähettivät valtuutetun -- kreivi Ludvigin -- +intiaanien leirille. Nuori ranskalainen oli nyt levännyt ja hyppeli +kuin vuohi kiveltä kivelle, kunnes hän vihdoinkin seisoi niiden miehien +edessä, joiden kanssa hänen täytyi neuvotella. Vaikka he tervehtivätkin +Ludvigia sangen kohteliaasti, tunsi tämä itsensä turvattomaksi +seistessään pelätyn päällikön edessä. + +Niin pian kun kaikki olivat istuutuneet, suuntasi Antinahuel terävän ja +viekkaan katseensa kreiviin ja sanoi: "Minä tunnen veljeni... eikö hän +ole yksi Suuren Kotkan ystävistä?" + +"Kutsukaa minua siksi!" vastasi Ludvig lyhyesti. "Muuten se ei kuulu +asiaan... Te olette pyytänyt minua tänne, ja olen utelias tietämään, +mitä aiotte ehdottaa minulle?" + +"Veljelläni on sukkela kieli -- hän tahtoo saada selvyyttä asiaan, +hyvä. Millä ehdoilla tahtovat hänen valkoiset seuralaisensa antautua?" + +"Ei millään!" sanoi Ludvig päättäväisesti. "Olkaa hyvä ja sanokaa +suoraan asianne. Jos jollakin meistä on joku ehdotus tehtävänä, niin +olette se te itse. -- Te näette, että minä odotan." + +"Veljeni on sangen peloton. -- Kuinka monta sotilasta teitä on +kaikkiaan?" + +Ranskalainen viivytteli vastaustaan. Bustamente tuli hänelle avuksi. +"Onko heitä enemmän kuin kolmekymmentä, caballero?" + +"Kenties." + +"Pyh, luuletteko voivanne vastustaa viittä sataa araukani-sotilasta, +jotka saartavat teitä?" + +"Minkätähden emme? Kallio, joka suojelee meitä, on vahva ja korkea, ja +me olemme päättäneet mieluummin kuolla kuin antautua!" + +"Tyhmyyksiä, señor..." + +"Ei, se on rohkeutta." + +"Veljeni puhuu hyvin", sanoi Antinahuel myöntävästi, "me tulemme +olemaan ylpeät voittaessamme hänet." + +Kenraali Bustamente laski melkein ystävällisesti kätensä ranskalaisen +olkapäälle. "Kuulkaa minua, señor. Te olette ranskalainen, sen voin +päättää puheestanne, teidän täytyy siis erehtyä. Vai onko Ranska +sodassa Chilen kanssa?" + +"Ei", myönsi Ludvig hymyillen. + +"No, sitten on meidän helppo sopia. Te ja kaikki teidän maanmiehenne, +joita kenties on kalliolla, olette vapaita ja saatte lähteä minne +tahansa. Sitävastoin jätätte chileläiset ja intiaanit haltuumme, jos +sellaisia löytyy näet joukossanne. Sovimmeko me?" + +Kreivi Ludvig suuntasi halveksivan katseen kenraaliin. Sitten kääntyi +hän ympäri ja poistui rauhallisin askelin. + +"Halloo, mitä te teette?" kysyi Bustamente kummastuneena. "Te olette +velvollinen vastaamaan ehdotukseeni." + +"Sananne ovat turhat -- jatkamalla neuvottelua teidänlaisenne miehen +kanssa häpäisisin kunniani, jonka ainakin tahdon säilyttää puhtaana, +herrani." + +"Hyvä, muukalainen on urhoollinen sotilas. Mutta moni nuorista +miehistämme on kuollut, heidän verensä huutaa kostoa", sanoi Musta +Hirvi. + +"Se on paha, mutta se ei voi muuttaa päätöstäni." + +"Kuitenkin täytyy teidän antaa seuralaisillenne tieto +ehdoituksestamme", arveli Bustamente. + +"Se on tapahtuva", sanoi Ludvig uhkaavasti hymyillen. "Seuratkaa +minua." Hän meni vuorenseinämän juurelle ja huusi kalliolle: "Heittäkää +alas lasso!" + +Heti heitettiin rintavarustukselta pitkä nahkahihna, jonka toinen pää +ulottui alhaalle asti. Kirjoitettuaan muutamia sanoja paperilapulle hän +kääri sen kiven ympärille ja kiinnitti sen lassoon. Lasso vedettiin +jälleen ylös. + +"Pian saatte kuulla", sanoi ranskalainen. Liikkuva linnoituslaite +kallion huipulla aukeni ja rintavarustukselle ilmestyi Valentin +kivääriinsä nojaten. Kuuluvalla äänellä huusi hän: "Teidän ei olisi +tarvinnut vaivautua keskustelemaan meidän kanssamme niin häpeällisestä +ehdoituksesta, señor Bustamente, eikä teidänkään, herrat villit. +Seuralaisieni nimessä selitän täten, että teette viisaimmin, jos +lähdette tiehenne, sillä ennenkuin luovutamme toverimme, annamme hakata +itsemme kappaleiksi!" + +"No enkö ole oikeassa?" kysyi Ludvig seuralaisiltaan. + +Nämä poistuivat raivoisina -- voimakas kirous pääsi Antinahuelin +huulilta. Myöskin ranskalainen palasi ystäviensä luo, jotka päästivät +helpoituksen huokauksen nähdessään hänet taas edessään. + +Epäonnistuneen koetuksen tuloksena oli uusi neuvottelu Toquinin ja +Bustamenten kesken. Päälliköt silmäilivät toisiaan vahingoniloisin +katsein -- toinen näkyi iloitsevan toisen tappiosta. + +Bustamenten ehdotuksesta sovittiin vihdoin, että Antinahuel lopettaisi +piirityksen -- "sillä mikä on lykätty, ei ole silti hylätty", sanoi don +Bustamente. "Ettekö huomaa, että voimme tällä tavalla pettää +vihollisiamme. Jos te annatte näiden harvojen henkilöiden paeta, niin +näyttää se siltä, kuin te tunnustaisitte tappionne ja vetäytyisitte +väsyneenä takaisin. Seurauksena siitä tulisi olemaan se, että +vastustajanne luulisivat saavansa olla rauhassa teiltä, ja heidän +varovaisuutensa laimentuisi, ja jos te sitten käyttäisitte tilaisuutta +hyväksenne, niin voisitte lyödä heidät yhdellä iskulla." + +"Mutta minkätähden kiinnittää veljeni niin suurta huomiota asiaan, +josta ei ole hänelle mitään hyötyä?" kysyi päällikkö väijyvin katsein. + +"Caramba. Eikö meillä ole sama päämäärä, ja eikö toisen menestyksestä +riipu toisen hyöty. Jollette auta minua, tulee tämä don Tadeo yhä +mahtavammaksi ja vihdoin liian mahtavaksi teillekin, korkea päällikkö. +Auttakaa minua saavuttamaan jälleen entisen mahtiasemani, niin minä +annan teille lukuunottamatta Valdivian maakuntaa myös Concepcion +maakunnan sekä Talkan kaupungin -- se on, ja'an Chilen kahtia ja annan +teille toisen puolen." + +Kuullessaan tämän loistavan ehdotuksen paloivat intiaanin silmät, +vaikkei hän muulla tavoin ilmaissut sisäistä liikutustaan. "Veljeni on +jalomielinen", sanoi hän, "hän lahjoittaa, mitä hän ei omista." + +"Auttakaa minua valloittamaan tämä alue, niin pidän sanani." + +"Antinahuel on viekas, hän ei usko pelkkiä sanoja. Kuinka takaa El +Verdugo, että hänen lupauksensa tulee täytetyksi?" + +Don Bustamente oli vähällä joutua hämilleen, mutta hänen +kylmäverisyytensä auttoi häntä voittamaan tämän tunteen, ja hän +vastasi: "Älkäämme hukatko aikaamme, sanokaa siis, otatteko vastaan +tarjoukseni, ja minkä takauksen vaaditte minulta?" + +Vastaamatta sanaakaan poistui päällikkö ja palasi hetken kuluttua +takaisin Mustan Hirven seuraamana, joka kantoi eräänlaatuista pöytää, +ja -- näkikö hän oikein -- kynää, paperia ja mustepulloa. Hymyillen +astui Toquin kummastuneen kenraalin luo ja sanoi: "Antinahuel on +varovainen, hän on kansansa johtaja. Kun araukani-maakuntien päälliköt +vaativat häntä myöhemmin tilille soturiensa verestä, jota ratkaisevassa +taistelussa tulee vuotamaan kuin vettä, tarvitsee hänen näyttää +ainoastaan tätä paperia, ja hän on puhdistautunut. No, miettiikö +veljeni vielä?" + +Don Bustamente, joka ymmärsi, että hänen täytyi taipua +välttämättömyyteen, kirjoitti muutamia riviä paperille. + +"Katsokaas tätä, päällikkö!" sanoi hän ojentaen paperia. "Tässä on +takaus, mitä vaaditte minulta." + +Antinahuel käänteli paperia edestakaisin käsissään, nähtävästi ei hän +saanut selvää kenraalin käsialasta. Sitten antoi hän merkin Mustalle +Hirvelle. Tämä poistui, mutta palasi hetken kuluttua takaisin kahden +sotilaan seuraamana, jotka kuljettivat chileläistä vankia välissään. +Poika raukka, joka oli sattumalta joutunut pakenevien intiaanien +joukkoon, ja jonka he olivat vanginneet, heitti epätoivoisia katseita +ympärilleen. + +"Muukalainen", sanoi päällikkö karskisti, "voitko selittää minulle, +mitä tässä paperissa seisoo?" + +"Suurtoquin kysyy sinulta, osaatko lukea?" selitti Bustamente hänelle. + +"Kyllä, teidän armonne", änkytti chileläinen. + +"No niin, lue siis, mitä tässä paperissa seisoo!" komensi Antinahuel. + +Chileläinen tarttui koneellisesti paperiin ja koetti ryhtyä asiaan. +Vihdoin luki hän vapisevalla äänellä: + + Minä allekirjoittanut, don Pancho Bustamente, sitoudun täten + luovuttamaan Antinahuelille, araukanien Suurtoquinille ja hänen + kansalleen vapaaksi omaisuudeksi: + + 1) Valdivian maakunnan. + + 2) Concepcion maakunnan, kaksikymmentä peninkulmaa molemmilta + puolilta Talkan kaupunkia. Nämä alueet luovutan ainoastaan sillä + ehdolla, että Toquin Antinahuel palauttaa minulle vallan, jonka + olen kadottanut, ja auttaa minua saamaan alueet käsiini. + Jolleivät nämä ehdot kuukauden kuluttua tästä päivästä lähtien + ole täytetyt, raukenee sitoumus. + + Don Pancho Bustamente. + Chilen tasavallan sotaministeri. + +Sillaikaa kuin sotilas luki, oli Antinahuel kumartunut hänen olkapäänsä +yli, ja hänen tulinen katseensa lensi tarkkaavaisesti riviltä riville. +Tuskin oli chileläinen lopettanut lukemisensa, kun Antinahuel tempasi +oikealla kädellään paperin hänen kädestään ja syöksi salamannopeasti +toisella kädellään tikarin hänen rintaansa. Onneton horjui ojennetuin +käsin ja ammottavin silmin kaksi askelta taaksepäin ja vaipui sitten +syvästi huo'ahtaen maahan. + +"Mitä te olette tehnyt?" huudahti kenraali kummastuneena. + +"Hm", vastasi päällikkö kääntäen paperin kokoon ja pistäen sen +vyöhönsä, "kuolleet vaikenevat." + +"Se on totta", myönsi Bustamente. + +Soturit poistuivat näin kauhealla tavalla murhatun chileläisen ruumis +mukanaan. + +"Kas niin, veljeni voi uskoa apuuni", selitti Antinahuel. "Koetan tehdä +parhaani." + +"Mutta sen täytyy käydä nopeasti", sanoi Bustamente. "Jos tahdotte +seurata neuvoani, niin kutsukaa kaikki soturinne kokoon Biobion luo. Me +valloitamme Concepcion kädenkäänteessä, sitten marssimme Taikaa kohti, +ja jos kuljemme kyllin nopeasti, olemme pian Santiagon herroja." + +"El Verdugolla on suuria toiveita -- Antinahuel koettaa täyttää ne!" +sanoi Toquin ja kääntyi sitten päättäväisesti Mustan Hirven puoleen. +"Poikani, Qinpusen ja Tulikeihäs ratsastakoot joka intiaanikylään. +Kymmenen päivän kuluttua täytyy kolmetuhatta soturia olla Condorkankin +kentällä; vaikkapa heidän täytyisikin marssia yöt ja päivät. Päällikkö, +joka ei tahdo viedä soturejansa sinne, puettakoon naisen pukuun. Olen +puhunut!" + +Musta Hirvi kumarsi ja poistui. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin +ratsastivat sanansaattajat höllin ohjaksin eri suunnille. + + + + +XIX. SOTAJUONI. + + +Kalliolinnoituksen puolustajat kummastuivat suuresti nähdessään +intiaanien purkavan leirinsä ja katoavan pitkässä ratsastuslinjassa +aarniometsään. Pian saivat he tietää syyn siihen. Don Gregorio Peralta +tuli näkyviin asestetun joukkonsa kanssa ja ilmoitti heille merkkien +avulla, että tie laaksoon oli vapaa. + +Meidän ei tarvitse mainita, että don Tadeo lähti heti seuralaisineen +ystäviänsä vastaan. Nämä antoivat heille vain ikäviä tietoja. + +"Kenraali Bustamente on päässyt pakoon!" sanoi don Gregorio. + +"Tiedän sen!" vastasi don Tadeo. + +"Niin, mutta te ette tiedä, että tuo roisto on taas kiinnittänyt +araukanien huomion itseensä. Kahdeksan päivän kuluttua tulevat nämä +villit soturit tekemään peloittavan sotaretken ja hyökkäämään +maakuntiemme kimppuun Antinahuelin johdolla." + +"Teurastus ei ole siis vielä loppunut?" + +"Ikävä kyllä, ei! Tiedonantoni ovat uskottavia; eräs luotettavimmista +vakoojistamme on antanut ne minulle." + +"Silloin emme saa viivytellä hetkeäkään. Takaisin Valdiviaan." + +Chileläiset alkoivat nyt marssia kaupunkia kohti. Ludvig ja Valentin +läksivät intiaaniystävineen seuraamaan araukaneja. He olivat varmoja +siitä, että Antinahuel kuljetti vankiansa, donna Rosariota, mukanaan, +ja aikoivat siis pysytellä hänen läheisyydessään pelastaakseen +tilaisuuden sattuessa Rosarion. + +Don Tadeon tulosta Valdiviaan muodostui säännöllinen riemukulkue. +Uhrautuvan työnsä takia oli hän saanut paljon ystäviä ja puoluelaisia. +Se suuri valta, joka kuului ennen Bustamentelle, annettiin nyt hänelle, +ja aprikoimatta antoi Santiagon senaatti suostumuksensa siihen. +Väsymätön don Tadeo mietti jo, kuinka hän tekisi vihollisen hankkeet +tyhjiksi ja tekikin reippaan päätöksen. Hän päätti jakaa sotavoimansa +kahteen osaan. Toinen marssisi de Peraltan johtamana Araukaa, +vihollisen pääkaupunkia kohti, ja toinen, joka olisi suurempi, lähtisi +hänen johtonsa alaisena Biobioon auttamaan Concepcion maakunnassa +olevia joukkoja ja saattamaan samalla viholliset kahden tulen väliin. +Kokeneena sotilaana tiesi hän, että puoluesodat eivät saaneet kestää +kauan -- muutamia yhteentörmäyksiä sai tapahtua, ja jos oli +mahdollista, täytyi asia ratkaista niin pian kuin mahdollista. + +Don Tadeo järjesti siis heti pienen armeijan, jonka oli määrä marssia +Araukaa kohti, ja valmistautui itse Biobion retkeä varten. Mutta sitä +ennen täytyi hänen lähettää luotettava mies Concepcioon ilmoittamaan +maakunnan kuvernöörille, kenraali Fuentesille, aikomuksistaan. Mutta +tämäpä ei ollutkaan mikään helppo tehtävä. Mietittyään hetken asiaa +päätti hän turvautua sotajuoneen ja kutsui luokseen Joanin, joka oli +jäänyt chileläisten luo. + +"Luuletteko voivanne päästä Concepcioon joutumatta sen ympärillä +parveilevien intiaanien vangiksi?" kysyi hän tältä. + +"Joan koettaa", vastasi araukani rauhallisena. + +"Hyvä, minä annan teille erään tehtävän, josta riippuu elämä tai +kuolema. Onko teillä hyvä hevonen? Eikö? Siinä tapauksessa lahjoitan +teille yhden omistani, joka on nopea kuin myrskytuuli." + +"Mitä minun täytyy tehdä?" + +"Teidän täytyy jättää tämä kirje kenraali Fuentesille, joka on +Concepcion joukkojen johtaja. Mutta varokaa. Jos paperi joutuu +vihollisten käsiin, ovat kaikki yrityksemme turhat, ja me olemme +mennyttä kalua." + +"Valkoisten Suuri Kotka voi olla rauhallinen." + +"Vielä yksi asia. Ottakaa tämä tikari. Kun kenraali näkee sen, tietää +hän, että sanomanne on oikea. Mutta olkaa varovainen! Ase on myrkytetty, +ja pieninkin sen tekemä naarmu tuottaa kuoleman." + +"Ooh, hyvä ase!" sanoi intiaani synkästi hymyillen. "Milloin lähden +matkalle?" + +"Tunnin kuluttua. Käyttäkää tämä aika lepäämiseen." + +"Hyvä." -- Intiaani poistui. + +Toinen henkilö, jonka don Tadeo kutsui luokseen kirjoitettuaan uuden +kirjeen, oli don Ramirez. "No, don Ramirez", kysyi hän ystävällisesti, +"kuulutteko vielä meihin?" + +"Kyllä, mutta..." + +"Mutta? Puhukaa, puhukaa! Onko teillä syytä surkutella oleskeluanne +Valdiviassa?" + +"Kenties!" vastasi senaattori salaperäisesti huoaten. "Voi, monta +kuukautta olen ollut peloittavien tapahtumien leikkipallona. Minulla on +ainoastaan yksi toivo, nimittäin saada palata perheeni luo. Todellakin, +jos Jumala soisi minun jälleen nähdä rakkaan Casa Azulini, niin +vannoisin ottavani jäähyväiset virastani, ja jättäisin sen jollekin +arvokkaammalle henkilölle." + +"Teidän halunne on liiallinen", sanoi don Tadeo. "Jos sen täyttäminen +riippuisi minusta, niin ei teidän tarvitsisi odottaa kauan. Mutta +kuulkaahan, don Ramirez, minulla on eräs tehtävä teille, joka vaatii +koko rohkeutenne. Jos toimitatte tehtävänne hyvin, niin saatte, niin +totta kuin nimeni on Tadeo de Leon, palata rakkaan Casa Azulinne +luokse! Teidän täytyy nimittäin lähteä Concepcioon." + +"Mitä?" kirkui senaattori kauhistuneena. + +"Niin, teidän täytyy lähteä Concepcioon", toisti Tadeo, "jättääksenne +tämän kirjeen kenraali Fuentesille. Mutta kuinka -- onko se teistä +ikävää. Mitä on teillä sitä vastaan?" + +"Voi, antakaa minulle anteeksi, teidän ylhäisyytenne", änkytti don +Ramirez. "Mutta sellainen tehtävä ei koskaan tule onnistumaan, jos +annatte sen minulle, ja luulen, että tekisitte parhaiten, jos +antaisitte sen jollekin luotettavammalle henkilölle." + +"Pyh, te luotatte niin vähän itseenne! Te otatte siis tehtävän +haltuunne, ja mitä pikemmin suoritatte sen, sitä pikemmin saatte myös +nähdä Casa Azulinne." + +"Mutta jollen onnistu?" + +"No niin, silloin maksaa se päänne." + +Senaattori nousi pelästyneenä tuoliltaan. + +"Minähän olen kauheassa tilanteessa!" ähki hän. "Mitä minä teen?" + +"Luonnollisesti lähdette Concepcioon -- mitäpä muuta? Puolen tunnin +kuluttua täytyy teidän olla matkalla." + +Ryhtymättä pitempiin vastaväitöksiin ja rukouksiin, joiden hän tiesi +olevan hyödyttömiä, tarttui Ramirez kirjeeseen ja ryntäsi kuin +mielipuoli huoneesta. + +"Mies raukka!" sanoi don Tadeo hymyillen sääliväisesti. "Hän ei aavista +minun toivovan, että viholliset saavat käsiinsä paperin, jonka hän vie +mukanaan. No niin, en luule, että hänellä on paljon pelättävää. +Antinahuel halveksii hänenlaisiansa miehiä. Jumala suojelkoon sukkelaa +Joania. Vangiksi joutuminen merkitsee hänelle samaa kuin kuolema." -- +Hetken kuluttua nousi araukani satulaan ja ratsasti Concepciota kohti +sivuuttaen don Ramirezin, joka apealla mielellä ratsasti samaa tietä +myöten. + + + + +XX. IHMISUHRI. + + +Viikon kuluttua äsken kuvailemistamme tapahtumista oli araukani-armeija +asettunut Biobion luo asemiin. Varovaisena soturina oli Antinahuel +leiriytynyt metsäiselle kukkulalle erään joen varrelle, ainoan +kahluupaikan luo, joka kulki joen yli. Intiaanit olivat niin +huolellisesti piiloutuneet metsän pimeyteen, ettei kukaan voinut arvata +heidän läsnäoloaan. + +Pian olivat neljän ylipäällikön sotavoimat kohdanneet toisensa +sovitulla paikalla, ja uusia sotureita saapui yhä. Koko sotavoima nousi +vihdoin noin kymmeneentuhanteen mieheen. + +Kuten lukija arvannee, oli don Ramirez joutunut araukanien käsiin, ja +senaattori-raukka vapisi jo pelosta odotellessaan hänen osakseen +tulevaa kohtaloa. Hänen huolensa eivät olleet surullista kyllä +perättömiä, sillä ennenkuin aurinko oli laskenut, oli tuo surkuteltava +mies ruumiina -- tähtiin oli kirjoitettu, ettei hän enää koskaan saisi +nähdä Casa Azuliaan. Ramirezin taskusta löydettiin kirje, ja se antoi +Antinahuelille paljon päänvaivaa. Mutta päällikkö oivalsi hetken +kuluttua don Tadeon juonen. Kuinka oli tämä voinut antaa niin tärkeän +tehtävän aivan kykenemättömälle senaattorille? Siinä piili luultavasti +viekas sotajuoni, ja hän luuli oivaltavansa sen. + +Hänen neuvotellessaan kerran päällikköjen kanssa tästä, ilmestyi äkkiä +Musta Hirvi esiin kauhistunein ja levottomin kasvonilmein. + +"Mitä on tapahtunut?" kysyi Bustamente, joka oli myös läsnä +neuvottelussa. + +"Useita vakoojia on saapunut tänne!" vastasi päällikkö läähättäen. + +"No niin?" + +"Kaikki vakuuttavat, että suuri sotajoukko on hyökännyt Araukaan." + +Pelokas "ooh!" pääsi päällikköjen huulilta. + +"Kuulkaa!" jatkoi Musta Hirvi tukahtuneella äänellä. "Kylät Hikura, +Borea ja Nakatolten ovat poltetut, asukkaat ovat tapetut. Murha ja +kuolema raivoaa veljiemme keskuudessa, jotka äsken jätimme." + +Suuri levottomuus valtasi läsnäolijat, kuultiin epätoivon ja koston +huudahduksia. Keskellä tätä melua nousi paikaltaan Luchs, päällikkö, +josta olemme jo ennen puhuneet, ja huusi mahtavalla äänellä +kokoontuneille: "Minkätähden odotatte vielä; te araukani-päälliköt? +Ettekö kuule naisienne ja lapsienne kirkunaa, kun he huutavat teitä +avukseen? Ettekö näe liekkejä, jotka nuoleskelevat majojenne seiniä? +Ylös, ylös, tarttukaa aseisiinne! Ei kannata hyökätä vihollisten +alueille, kun omien majojen puolustus on kysymyksessä. Murhattujen +araukanien veri huutaa kostoa. Aseisiin! Aseisiin!" + +"Pois! Aseisiin!" kaikui kaikkialla. + +Hetkisen vallitsi villi sekasorto. Hehkuen raivosta seisoivat +Bustamente ja Antinahuel meluavan sotajoukon keskellä. Tehden käskevän +kädenliikkeen palautti jälkimäinen vihdoin järjestyksen. Toquinin +silmät salamoivat, ja ylpeä hymy leikki hänen huulillaan. Uhkaavalla +äänellä hän lausui: "En ymmärrä poikiani tällä kertaa. Mitä he +haluavat? Kumpainenko on Suurtoquin täällä Antinahuel vaiko Luchs? Kuka +käskee, ja kuka tottelee? Vai tekevätkö punaiset miehet kapinan +korkeinta päällikköään vastaan? Ovatko poikani coyoteja, jotka +pakenevat nähdessään valkoisten koirien kasvot? Pukeutukoot he sitten +naisten hameisiin, sillä he eivät ole niitä urhoollisia sotureita, +joiden Pilliau sallii metsästellä iäisen ilon präärioilla! Kuulkaa -- +Antinahuel puhuu. Jo tänä päivänä lähdemme tästä hyvin varustetusta +turvapaikasta, emme kuitenkaan hävitetyille kylillemme, vaan +kukistamaan vihollista ja jättämään heidän ruumiinsa korppikotkille. Se +tekee pikaisen lopun asiasta. Ajatteleeko joku väestäni toisin?" + +Kaikki vaikenivat. Ei kukaan araukanien kuuluisimmistakaan päälliköistä +lausunut vastaväitteitä. Vihdoin, pitkän hiljaisuuden jälkeen, sanoi +Cathikara, yksi Antinahuelin innokkaimmista puolustajista: "Antinahuel +on ilmoittanut tahtonsa, me tottelemme! Isäni antakoon anteeksi +sokeille pojilleen ja johdattakoon heidät taisteluun!" + +Täten ratkaistiin asia. Araukani-armeija läksi liikkeelle ennen +auringonlaskua, Antinahuel kulki Condorkankin laaksoa kohti ja jätti +Mustan Hirven puolustamaan kahdensadan sotilaan kera kahluupaikkaa, jos +vihollinen aikoisi kulkea joen yli. + + * * * * * + +Musta Hirvi käsitti hänelle jätetyn paikan tärkeyden ja asetti +sentähden vahteja joka suunnalle ollakseen turvassa yllätyksiltä. Hänen +varovaisuutensa olikin tarpeen, sillä jo ennen yön tuloa saapuivat +vahdit hänen luokseen ja kertoivat, että pitkä jono vihollisten +ratsumiehiä lähestyi kahlauspaikkaa. Musta Hirvi avasi vihollisjoukkoa +vastaan säännöllisen tulen, johon heti vastattiin kartesseilla. +Peloittavat laukaukset levittivät kauhua ja kuolemaa intiaanien +keskuudessa, ja hetken kuluttua täytyi heidän peräytyä. + +Huolimatta raivokkaasta vastarinnasta oli kenraali Fuentes -- sillä se +oli hyökkääjä -- askel askeleelta vallannut joen ylimenopaikan ja +tunkeutui nyt, niin pian kun vihollisjoukot lähtivät pakoon, araukanien +alueelle. Don Tadeo de Leonin suunnitelma oli tähänasti onnistunut. -- + +Kun Joan, tuo sukkela sanansaattaja, näki, että kenraalin hyökkäys +onnistui, päätti hän lähteä heti paluumatkalle, sillä don Tadeo odotti +kai hänen tiedonantajaan. Oli tullut pilkkopimeä yö, kuu oli +piiloutunut pilvien taa. Sentähden oli sangen vaikea kulkea pimeydessä. +Ryömien kuin käärme liikkui hän tuntimääriä. Yö alkoi jo olla lopussa, +kun Joan äkkiä säpsähti. Vallitsevassa pimeydessä oli hän joutunut +araukanien leirille. + +Mutta Joan ei ollut mies, joka helposti kadottaa rohkeutensa. Hän alkoi +heti ryömiä päinvastaiseen suuntaan ja pääsi siten pitkän matkan +takaisin. Syvä hiljaisuus vallitsi yhä kentällä, kukaan ei +liikahtanutkaan. Joan hengitti helpommin -- vielä minuutti ja hän olisi +pelastettu. + +Onnettomuudeksi sattui Musta Hirvi juuri tällä hetkellä tulemaan hänen +luoksensa. Lieneekö se ollut tarkoituksella vaiko sula sattuma. +Kaikessa tapauksessa johdatti päällikkö hevosensa harhateille joutuneen +intiaanin viereen, joka äänettömänä painautui maata vasten. + +"Veljeni on väsynyt... hän on liian kauan aikaa ryöminyt ruohostossa!" +sanoi hän uhkaavasti. "Miksei hän nouse ylös?" + +"Teen sen aivan heti!" vastasi Joan, joka ei tiennyt, kuinka hän +menettelisi toisen suhteen. Mutta nyt ei saanut viivytellä. Kuin +pantteri hyppäsi hän Mustan Hirven taakse satulaan ja tarttui toisella +kädellä hänen vyötäisiinsä, ennenkuin tämä ennätti selvitä +hämmästyksestään. Päällikkö päästi vihaisen kirkahduksen. + +"Ei ääntäkään, tai...!" uhkasi Joan, jonka kädessä välkkyi veitsi. + +Se oli liian myöhäistä. Päällikön huuto oli jo kuultu, ja joukko +sotureita riensi hänen avukseen. + +"Käärme! Melustasi ei ollut sinulle mitään hyötyä! Kuole siis!" +huudahti Joan ja syöksi myrkytetyn tikarin Mustan Hirven olkapäähän. +Kuin salaman iskemänä putosi tämä satulasta maahan. Joan painoi +polvensa hevosen kupeisiin ja ratsasti täyttä vauhtia intiaaneja kohti, +jotka sulkivat häneltä tien. Mutta yritys epäonnistui. Eräs sotureista +kohotti pyssynsä, ja murskatuin kalloin kaatui hevonen maahan vetäen +ratsastajan muassaan. Noin kaksikymmentä intiaania heittäytyi samassa +kaatuneen vihollisen päälle, ja ennenkuin hän ennätti ajatellakaan +puolustautumista, olivat he jo sitoneet hänet. Kuitenkin onnistui +Joanin piiloittaa tikarinsa, ja tämä antoi hänelle uutta toivoa. + +Joan ja eräs chileläinen sotilas, joka oli otettu vangiksi äskeisessä +taistelussa, vietiin nyt pääleirille, joka sijaitsi Condorkankin +läheisyydessä. Suurtoquin päätti uhrata heidät Guekubulle, pahalle +hengelle. Jonkun matkan päähän leiristä muodostivat soturit piirin, +jonka keskelle asetettiin Toquinin sotakirves merkiksi hänen +ylipäällikkyydestään. Sitten tuotiin vangit esiin, ja heille +selitettiin, mitä tulisi tapahtumaan. Joan, joka oli viimeiseksi otettu +vanki, uhrattaisiin myös viimeiseksi, ja hän sai olla läsnä toverinsa +mestauksessa nähdäkseen, mikä kohtalo häntä odotti. + +Chileläinen vanki, eräs kokenut sotilas, joka tunsi araukanien tavat ja +tiesi, mitä tulisi tapahtumaan, oli päättänyt kuolla rohkeasti. Hänet +asetettiin sotakirveen viereen kasvot käännettyinä Chilen rajaa, hänen +kotiseutuansa, kohti, sitten ojennettiin hänelle nippu sauvoja ja +teräkärkinen paalu, jolla hänen täytyi kaivaa kuoppa maahan. Tähän +kuoppaan täytyi hänen asettaa sauvat niin, että ne nojasivat +toisiinsa. Jokaiselle sauvalle piti hänen sitäpaitsi antaa jonkun +araukani-sotilaan nimi, jonka hän oli vuoden kuluessa tappanut. +Jokaiseen nimeen, jonka sotilas lausui, vastasivat araukanit kauhein +pilkkasanoin -- Kun kaikki sauvat olivat vihdoin asetetut kuoppaan, +lähestyi Antinahuel vankia. + +"Muukalainen on urhea sotilas", sanoi hän. "Peittäköön hän tämän haudan +mullalla, niin että rohkeus, jota hän on osoittanut elämänsä aikana, ja +kunnia, jonka hän on ansainnut, hautautuu tähän paikkaan." + +"Hyvä", vastasi sotilas heikosti väristen ryhtyen täyttämään päällikön +käskyä, "pian saatte nähdä, että on olemassa useampiakin chileläisiä +kuin minä." + +Toquin hymyili uhkaavasti, antoi vangille merkin asettua kirveen +viereen, kohotti piilunsa ja murskasi sillä hänen päänsä. + +Tämän barbaarisen murhenäytelmän viimeinen osa aiheutti villiä iloa, +intiaanien keskuudessa. Ulvoen kuin mielipuolet parveilivat he uhrinsa +ympärillä ja näyttivät kokonaan unohtavan toisen vankinsa. Mutta Joan +piti silmänsä ja korvansa auki, vaikka hän näyttikin aivan +rauhalliselta. Kun ilo oli korkeimmillaan, hyppäsi hän lähinnä seisovan +hevosen selkään ja pakeni täyttä vauhtia aavikolle. + +Muutamia minuutteja vallitsi suuri sekasorto araukanien keskuudessa, ja +Joan käytti tätä tilaisuutta hyväkseen voittaakseen etumatkaa. +Huomattuaan hänen pakonsa hyppäsivät intiaanit kirkuen hevostensa +selkään ja ratsastivat pakolaisen jälkeen. Kauhukseen huomasi Joan, +että hän oli valinnut kurjan hevosen, joka ei pystynyt kilpailemaan +takaa-ajajien jalojen eläinten kanssa. Hän tiesi olevansa hukassa, jos +hän jatkaisi pakoansa aavikolla. Onneksi täytyi hänen ratsastaa korkean +sorakummun ohitse, jonka jyrkkää seinämää myöten oli mahdotonta päästä +hevosilla, ja siinä hän näki ainoan mahdollisuuden pelastukseen. Antaen +hevosensa juosta niin lähellä jyrkännettä kuin mahdollista, kohottautui +hän äkkiä satulassa, tarttui erääseen puunoksaan, joka riippui hänen +yläpuolellaan, ja ponnahti sen päälle. Villikissan ketteryydellä ja +nopeudella kiipesi hän oksaa myöten jättäen väsyneen hevosensa yksin +jatkamaan matkaansa. + +Häntä seuraavat soturit päästivät kummastuksen huutoja. Heidän +hevosensa, jotka nelistivät täyttä vauhtia, eivät pysähtyneet helposti, +ja tätä tilaisuutta käytti peloton intiaani hyväkseen voittaakseen +mahdollisimman suuren etumatkan. Hän hyppäsi puusta tiheiden pensaiden +sekaan ja katosi hetkeksi. Takaa-ajajat eivät heittäneet kuitenkaan +vielä toivoaan saada pakolainen kiinni. Kymmenen päättävimmistä +sotureista jätti hevosensa jyrkänteen juurelle ajaakseen Joania takaa. +He järjestyivät viuhkantapaiseen kuvioon, joka kietoutui joka hetki yhä +tiukemmin pakolaisen ympärille. Viimein huomasi Joan, että hänet +epäilemättä vangittaisiin kuten kärpänen hämähäkin verkkoon. Hän ei +aikonut enää jatkaa pakoaan, vaan vetäen esiin tikarinsa kumartui +erästä puuta vasten päättäen tappaa niin monta vihollisistaan kuin +saattoi ja sitten äärimmäisen hädän hetkellä surmata itsensä. + +Araukanit lähestyivät häntä läähättäen ponnistuksistaan heiluttaen +keihäitään ja sotakirveitään ja päästäen riemuhuutoja nähdessään hänet. +Samassa hyökkäsivät kaikki Joania kohti, joka suuntasi palavat silmänsä +heihin. + +Tässä äärimmäisen jännittävässä silmänräpäyksessä -- soturit olivat +ainoastaan sylen päässä hänestä -- kuuli Joan äänen hiljaa, mutta +kuitenkin selvästi kuiskaavan: "Kumarru hiukan!" + +Hän totteli koneellisesti käsittämättä, mitä hänen ympärillään +tapahtui. Samassa pamahti neljä laukausta, ja yhtä monta intiaania +kaatui maahan. Joan joka kummastui suuresti saadessaan niin +odottamatonta apua, hyppäsi eteenpäin ja tappoi tikarillaan yhden +takaa-ajajistaan. Neljä uutta laukausta kaatoi taas pari intiaania. +Jäljelle jääneet pakenivat kauhuissaan alas jyrkännettä päästäen +pelokkaita huutoja. + +Joan oli pelastettu. Kun hän kääntyi, näki hän edessään Valentinin, +Ludvigin ja molemmat intiaanipäälliköt. Nuo neljä miestä, jotka olivat +kaukaa tarkastelleet araukanien leiriä ja myös nähneet vangin +epätoivoisen paon, olivat rohkeasti rientäneet hänen avukseen ja juuri +oikeaan aikaan pelastaneet urhoollisen intiaanin kuolemasta. + +Muutamien lyhyiden, molemminpuolisten selitysten jälkeen vetäytyivät he +kauemmaksi vuorelle, joka rajoittui Condorkankin laaksoon, ja josta he +saattoivat helposti pitää silmällä vihollista. + + + + +XXI. SILMÄSTÄ SILMÄÄN. + + +Sillävälin pakenivat yllätetyt araukani-soturit leirille ja kertoivat +Antinahuelille, että he olivat saaneet taistella suurta chileläistä +sotajoukkoa vastaan ajaessaan Joania takaa. Antinahuel, joka uskoi +heidän liioiteltuihin tiedonantoihinsa, purki heti leirinsä ja asettui +toiseen paikkaan. Viekas Toquin teki tässä kuitenkin suuren virheen, +jonka onnettomat seuraukset tulivat heti näkyviin. Vastustaessaan +Luchsin suunnitelmia oli hän lähtenyt erinomaisesta asemastaan Biobion +luona kiiruhtaakseen verisen sodan syttymistä. Kenraali Fuentesin oli +silloin onnistunut -- kuten lukija tietää -- kulkea joen yli ja rynnätä +Araukaniaan. + +Tämä nopea rynnistys herätti kaikkialla kauhua. Intiaanikansa, josta +Antinahuel oli ottanut mukaansa kaikki taisteluun kelpaavat miehet, +näki tuhonsa lähenevän. Monet kylät olivat jo palaneet poroksi, ja +Arauka ei voinut puolustautua vihollista vastaan. Pian Toquin huomasi, +että hän oli kahden tulen välissä. Hän kirosi kuumaverisyyttään, joka +oli saattanut hänet tähän tukalaan tilaan. Hänen vihansa kohdistui nyt +Bustamenteen, joka oli kehoittanut häntä ottamaan tämän harha-askeleen. +He olivat vähällä riitautua. + +Neuvoteltuaan päällikköjen kanssa koetti hän hankkia itselleen paremman +aseman vetäytymällä vuorille. Mutta hänen ponnistuksensa olivat turhat. +Kolmelta puolelta ympäröitynä -- myöskin Peralta oli saapunut paikalle +ottaakseen osaa yleiseen taisteluun -- näki hän olevansa pakoitettu +taistelemaan viholliselle turvallisella alueella. Näytti siltä, kuin +don Tadeon suunnitelma -- ratkaista sota yhdellä ainoalla iskulla -- +onnistuisi hyvin. + +Kaksi päivää Joanin onnellisen pelastuksen jälkeen olivat armeijoiden +etuvartiat tuskin ampumamatkan päässä toisistaan. Muutamia pieniä +kahakoita, joilla ei ollut mitään erityistä merkitystä, oli jo +tapahtunut -- vasta seuraavana päivänä olisi ratkaiseva taistelu. + +Sitä edellisenä päivänä kävi Antinahuel vankinsa luona, jota hän oli +kuljetellut mukanaan kaikilla retkillään epäonnistuneen pakoyrityksen +jälkeen, ja joka oli Del Rio Seen taistelun ajaksi viety erääseen +turvapaikkaan. Nuoren tytön kasvoilla kuvastuivat selvästi suurten +ponnistusten jäljet, joita hän oli saanut kärsiä, vaikka araukanit +olivatkin koettaneet täyttää kaikki hänen halunsa ja toiveensa. Suru ja +synkkyys ilmeni hänen kasvoistaan. Salaperäiset tapahtumat ja +intiaanien leiriytyminen johtivat aina hänen mieleensä saman ajatuksen: +Miten on hänen isänsä laita -- mitä tekevät hänen ystävänsä? Suorana ja +alakuloisena seisoi tyttö nyt Toquinin edessä, jonka tulinen katse oli +suuntautunut häneen. + +"Tyttäreni on surullinen", sanoi intiaani lempeästi. "Pitkä matka on +luonnollisesti väsyttänyt häntä. Maja on valmistettu hänelle -- tunnin +kuluttua hän voi levätä." + +"Päällikkö", vastasi nuori tyttö surullisesti, "ruumiini ei tunne +väsymystä." + +"Onko tyttärelläni sitten jotain valittamista sotureitani kohtaan?" + +"Ei", sanoi Rosario pudistaen päätään. "Soturinne ovat olleet hyvin +ystävällisiä minulle. He ovat säälineet nuoruuttani ja kohdelleet minua +lempeästi." + +"Antinahuel on käskenyt heitä -- Antinahuel rakastaa tytärtään!" sanoi +Toquin ystävällisesti. + +"Kiitän teitä! Mutta minkätähden annatte minun kärsiä?" + +"Sitä en tahdo. Sisareni puhukoon. Kaikki on tapahtuva hänen mielensä +mukaan." + +"Oi, jospa avuttoman tyttö raukan kyyneleet edes vaikuttaisivat teihin! +Lähettäkää minut isäni ja ystävieni luo. Jos teette niin, päällikkö, +olen teille iäisesti kiitollinen." Kun Antinahuel kuuli nämä sanat, +muuttuivat hänen kasvonilmeensä ja hän rypisti otsaansa. + +"Tyttäreni ei tiedä, mitä hän sanoo", selitti hän. "Onko hän unohtanut +edellisen keskustelumme? Valkoinen neito ei palaa isänsä luo, sillä +Antinahuel vihaa Suurta Kotkaa! Antinahuel vihaa häntä!" toisti hän +raivosta vääristynein kasvoin. + +"Mutta, Jumalani", sanoi donna Rosario epätoivoissaan, "mitä aiotte +tehdä minulle?" + +"Arka kyyhkynen kysyy sitä? Araukanien Suurtoquin on tullut vielä +kerran sanomaan hänelle, että hän on tuleva hänen vaimokseen. Hän on +velvollinen antamaan minulle vastauksen -- mitä hän sanoo siis?" + +"Jättäkää mielestänne tuo ajatus, sen sanon vielä kerran teille. En +tule vaimoksenne... mieluummin kuolen!" + +"Minkätähden kieltäytyy valkoinen neito? Antinahuel laahaa hänet +väkivallalla majaansa!" + +"Armahtakaa minua, päällikkö!" ähkyi nuori tyttö. + +"Tyttäreni varokoon!" uhkasi Toquin. "Antinahuel kohtaa tänään Suuren +Kotkan ja tekee hänelle eräitä ehdoituksia -- tyttärestäni riippuu +hyväksyykö hän ne! Jollei hän tottele käskyjäni, saavat hänen ystävänsä +ja isänsä vastata seurauksista. Silloin ei Antinahuel osoita mitään +sääliväisyyttä." + +Kuten lukija huomaa, salasi viekas päällikkö nuorelta tytöltä asian +oikean laidan -- nimittäin vaikean asemansa. Vaikka hän luultavasti +saikin donna Rosarion vapisemaan isänsä puolesta, niin ei hän +kuitenkaan saavuttanut sen enempää kehoituksillaan, ja muutamien +turhien houkutteluyritysten jälkeen poistui hän viha ja harmi +sydämessään. + + * * * * * + +Don Tadeo de Leon neuvotteli juuri kenraali Fuentesin, don Peraltan ja +muutamien korkeampien upseerien kanssa, kun Antinahuelin sanansaattaja +tuli heidän luokseen ja pyysi häneltä Suurtoquinin nimessä kohtausta. +Don Tadeo valmistautui heti lähtemään. + +"Älkää menkö sinne, don Tadeo" varoitti Fuentes intiaanin poistuttua. +"Olen vakuutettu siitä, että heillä on joku konnankuje mielessään." + +"Kuka tietää", vastasi tämä. "Olkoon asianlaita miten hyvänsä, täytyy +minun johtajana koettaa estää niin paljon kuin mahdollista tarpeetonta +verenvuotoa... se on velvollisuuteni, ja kukaan ei voi estää minua +täyttämästä sitä." + +"Caspita -- no menkää sitten!" mutisi Gregorio. "Saammepahan nähdä." + +Kohtauspaikka sijaitsi molempien leirien välissä, eräällä töyräällä. +Chileläisten lippu ja araukanien taistelukeihäs asetettiin sinne +kahdenkymmenen askelen päähän toisistaan. Näiden ympärille asettui +kymmenen chileläistä sotilasta ja kymmenen intiaanisoturia. Kun nämä +varovaisuustoimenpiteet olivat tehdyt, ratsasti don Tadeo Antinahuelia +vastaan, ja he kohtasivat toisensa aukeamalla, joka sijaitsi yhtä +pitkän välimatkan päässä henkivartiajoukkueista. + +Ennenkuin neuvottelut alkoivat, tarkastelivat vihamiehet toisiansa, ja +etenkin Antinahuel loi viholliseensa todellisia tiikerinkatseita. Hän +katkaisi myös ensimäiseksi hiljaisuuden. + +"Araukanit tuntevat isäni ja kunnioittavat häntä suuresti", alkoi hän +melkein imarrellen. "Mutta pilvi on noussut hänen ja hänen +intiaanilapsiensa välille. Olisikohan mahdollista karkoittaa se, vai +täytyisikö kahden suuren kansan veri vuotaa vain erehdyksen tähden? +Veljeni vastatkoon!" + +"Te ette voi nuhdella meitä, päällikkö", sanoi Tadeo rauhallisesti. "Me +valkoihoiset olemme suojelleet intiaaneja. Me olemme antaneet heille +aseita, joiden avulla he voivat puolustautua, viljaa, jolla he voivat +elättää itsensä, lämpimiä vaatteita, että he voisivat pukeutua niihin, +kun talvi lähestyy ja lumi putoaa maahan. Mutta araukanit ovat +kiittämättömiä... he unohtavat kaikki ne palvelukset, jotka olemme +tehneet heille! Sanokaa, minkätähden olette tarttuneet aseisiin meitä +vastaan? Emmekö ole osoittaneet kaikessa, ettemme halua sotaa?" + +"Se on totta, veljeni on oikeassa!" myönsi Toquin. "Antinahuel haluaa +nyt rauhaa, hän on valmis täyttämään ne ehdot, jotka valkoihoisten +Suuri Kotka vaatii häneltä, jolleivät ne ole vain liian vaikeat +täyttää, ja jos ne soveltuvat hänen kunnialleen." + +Don Tadeo mietti hetkisen. + +"Minä kuuntelisin mielelläni, millä tavalla teidän mielestänne rauha +voitaisiin parhaiten solmia meidän kesken." + +"Hyvä, Antinahuel on puhuva, koska valkoinen veljeni haluaa sitä", +sanoi Toquin myöntyväisesti. "Suuri Kotka tietää, että hänen +intiaanipoikansa ovat taitamattomia ja herkkäuskoisia. Yksi +valkoihoisten kuuluisimmista päälliköistä on luvannut heille äärettömän +suuren alueen, jos he auttavat häntä voittamaan takaisin kadotetun +valtansa. Punaiset miehet ovat antaneet hänen houkutella itseään +tekemään tyhmyyden, mutta nyt huomaavat he, että he ovat erehtyneet. He +ovat valmiita jättämään teidän haltuunne miehen, joka käytti hyväkseen +heidän herkkäuskoisuuttaan ja johdatti heidät harhaan!" + +Tämä ehdotus teki don Tadeoon sangen vastenmielisen vaikutuksen, jota +hän koetti kuitenkin salata. + +"Puhutteko totta, päällikkö?" kysyi hän. "Aiotteko todellakin hyvittää +petoksenne toisella petoksella, joka on vielä pahempi? Don Bustamente +on roisto, hän ansaitsee kuoleman. Jos hän olisi minun käsissäni, +ammuttaisin hänet säälimättä. Mutta hän on paennut teidän turviinne, ja +araukanithan pitävät vierasvaraisuutta pyhänä. Jos luovuttaisitte hänet +minulle, tekisitte niin huonon teon, ettette voisi koskaan puhdistautua +siitä." + +Antinahuelin otsa oli rypistynyt, ja hän loi vihaisen ja raivokkaan +silmäyksen puhujaan. Mutta hän saavutti pian rodullensa ominaisen +rauhallisuuden ja sanoi hiukan uhkaavalla äänellä: "Veljeni on sangen +viisas, hän osaa eroittaa oikean väärästä. Mutta häntä on myös vaikea +tyydyttää. Sanokoon hän itse ehtonsa, jollei hän tyydy Antinahuelin +ehtoihin." + +"Ne saatte pian kuulla! Ehtoni ovat seuraavat: araukani-joukko laskee +aseensa. Vangiksi otettu nuori tyttö, joka on leirissänne lähetetään +heti isänsä luo, ja pysyvän rauhan pantiksi jäävät Suurtoquin ja neljä +kuuluisinta araukani-päällikköä Santiagoon, kunnes minä, don Tadeo de +Leon, katson parhaaksi laskea heidät vapaiksi!" + +Halveksiva hymy leikki Antinahuelin huulilla. + +"Veljeni on sangen viisas -- hän tahtoo ensin vangita suuren kotkan +voidakseen surmata sen poikaset. Antinahuel pyytää toisenlaisia +ehtoja." + +"Ei", vastasi don Tadeo päättäväisesti, "nämä ovat ainoat ehdot, jotka +tulen antamaan. Ei ole minun vikani, jos valitatte, ettette voi +hyväksyä niitä." + +"Onko Suuri Kotka kuullut araukanien koskaan valittavan?" kysyi Toquin +ylpeästi. "Meitä on kymmenentuhatta soturia, päättäväisiä kuolemaan +asti. -- Älköön veljeni saattako meitä epätoivoon!" jatkoi hän +synkästi. + +"Teillä on kymmenentuhatta soturia? No niin, huomenna sotilaitteni +aseet kaatavat tämän joukon kuin leikkuumiehen viikate viljan. He +tulevat poispyyhkäistyiksi kuin kuivat lehdet, jotka syksytuuli vie +mukanaan." + +Antinahuelin silmät salamoivat. Yhteen puristetuin nyrkein hän astui +lähemmäksi vastustajaansa. + +"No kuule sitten, sinä, joka tahdot määrätä minulle luonnottomia, +röyhkeitä lakejasi", sanoi hän hampaitaan kiristellen. "Tiedätkö kuka +minä olen?" + +"Pyh, mitä se minuun koskee! Olen sanonut ehtoni, ja koska ette tahdo +hyväksyä niitä, ei meillä ole enää mitään tekemistä toistemme kanssa. +Antakaa minun mennä!" + +"Tiedätkö, kuka minä olen?" toisti Antinahuel uhkaavalla äänellä. "Olen +Suurtoquin Cadequalin lapsenlapenlapsi! Perinnöllinen viha eroittaa +meidät toisistamme. Olen vannonut tappavani sinut, kurja koira!" + +Nopeasti kuin ajatus veti hän tikarin vyöstään ja iski sillä +vihollistaan keskelle rintaa. Mutta ase pirstautui kuin lasi haarniskaa +vasten, jota don Tadeo petosta peläten kantoi pukunsa alla. Samassa +tarttui hän petollisen miehen käsivarteen ja väänsi sen sijoiltaan. + +Sotilaat, jotka näkivät mitä tapahtui, riensivät heti johtajansa +avuksi. Mutta tämä käski heitä vetäytymään pois. + +"Älkää ampuko!" sanoi hän. "Tuo kurja roisto on jo kylliksi rangaistu! +-- Mene, salamurhaaja, ja piiloita häpeäsi soturiesi joukkoon... en +pelkää sinua, olet minun silmissäni liian kurja ja viheliäinen. +Jättämällä sinulle halveksitun henkesi kostan paremmin kuin tappamalla +sinut. Mene, roisto!" + +Lausumatta enää sanaakaan hän käänsi selkänsä viholliselleen, meni +henkivartiostonsa luo ja palasi sen kanssa takaisin leirille. + +Antinahuel oli vihoissaan. Sisäinen tuli raivosi hänessä, silmät +paloivat -- mielellään hän olisi juossut vihollisensa perästä, joka oli +taas nöyryyttänyt häntä. Salaten tuskan, jota hän tunsi, palasi hänkin +ystäviensä luo. + +"No", sanoi kenraali Bustamente nähdessään hänet jälleen, "mitä olette +saavuttanut?" + +Toquin osoitti synkkänä käsivarttaan, joka riippui jäykkänä hänen +kupeellaan. + +"Se koira loukkasi minua. Tikarini taittui hänen rintaansa vasten. +Siinä kaikki, mitä olen saavuttanut." + +"Huomenna taistelemme!" lohdutti toinen. "Ehkä ei kaikki ole vielä +mennyttä. Ehkä saamme vielä kostaa verivihollisellemme!" + +"Niin, sen täytyy vihdoinkin tapahtua", huudahti Toquin kiivaasti. +"Vaikka minun olisi pakko uhrata kaikki soturini, täytyy minun +kuitenkin saada tämä ihminen käsiini!" + +Sitten meni hän raivosta vavisten telttaansa, jossa hän kauan ja +lakkaamatta mietiskeli itseksensä. + + + + +XXII. CONDORKANKIN TAISTELU. + + +Oli kymmenes päivä lokakuuta. Säteillen nousi aurinko, ja tuskin +kultasivat sen ensimäiset säteet vuorenhuippuja, kun jo rumpujen pärinä +täytti ilman ja pelästytti kaikkia. Tiheitä korppikotkaparvia liiteli +ilmassa ilmaisten veriset himonsa kimeällä kirkunallaan ja lensi sitten +kallion huipuille odottamaan juhla-ateriaansa. + +Ylpeästi ja säännöllisissä riveissä ryntäsivät araukani-soturit esiin +vallituksiensa takaa -- se oli todellakin mahtava näky. He tiesivät +kaikki puolustavansa menetettyä asiaa ja menevänsä melkein varmaa +kuolemaa kohti, mutta kuitenkin odottivat he kärsimättömästi +taistelumerkkiä. + +Antinahuel, jonka oikea käsi lepäsi nahkasiteessä, heilutti +vasemmallaan raskasta sotakirvestä. Hän ratsasti oivallisella mustalla +hevosella, jota hän ohjasi polviensa avulla. Tällä tavalla kiiti hän +sotilaittensa rivien välitse huutaen silloin tällöin jonkun soturin +nimen ja muistutellen hänelle hilpeästi entisistä urotöistä. Hän johti +itse keskustaa. Oikean siiven johdon oli hän uskonut don Bustamentelle +ja vasemman vanhalle, uskolliselle Cathikaralle. Leiriin jätti hän +ainoastaan noin viisikymmentä soturia, joiden velvollisuutena oli +tarkasti vartioida ja suojella donna Rosariota ja nopeasti paeta hänen +kanssaan, jos taistelu menetettäisiin. + +Myöskin chileläinen joukkue, johon Valentin, Ludvig ja Joan olivat +liittyneet -- puelka-päälliköt olivat jääneet eräälle vuorelle, sillä +he eivät tahtoneet taistella veljiään vastaan -- oli lähtenyt +liikkeelle ja lähestyi nopeasti vihollista. + +Condorkankin kenttä, jossa taistelun tuli tapahtua, oli neliskulmainen. +Kolmelta puolelta ympäröivät sitä vuoret. Neljännelle sivulle, joka +rajoittui mereen, oli Antinahuel asettunut sotureineen. Eräällä +kukkulalla, vastapäätä hänen armeijaansa, olivat don Tadeon neliön +muotoiset joukot. Don Peralta ja kenraali Fuentes olivat asettuneet +kahdelle viimeiselle sivulle. Araukanit olivat siis sangen +epätoivoisessa asemassa, heidän takanaan oli meri, edessään mainittu +vuorenkukkula. Toisin sanoen: he olivat vihollistensa ympäröimät. + +Kuului taistelumerkki, ja kimeästi kirkuen hyökkäsivät urheat punanahat +vihollisiansa kohti. Mutta ennenkuin ryntäävät intiaanit olivat +ehtineet tulla liian lähelle heitä, aukenivat chileläisten rivit, ja +jyrisevä yhteislaukaus kaatoi etumaiset araukanit maahan. Tämän kovan +kartessitulen jälkeen sulkeutui rintama jälleen, ja sotilaat odottivat +kolmeen riviin asettuneina uutta hyökkäystä. + +Toinen hyökkäys oli ensimäistä peloittavampi. Araukanit, joiden rivit +olivat jo melkoisesti harventuneet, muodostivat kiilan ja hyökkäsivät +raivokkaasti chileläisten pajunettimuuria vastaan koettaen särkeä sen +ja tunkeutua joukon sydämeen. Vaikka he tiesivät, että ensimäiset +miehet olivat mennyttä kalua, tahtoivat kaikki taistella etumaisissa +riveissä. Niin pian kuin etumaiset soturit olivat kaatuneet, tunkeutui +uusia miehiä päättäväisesti heidän paikoilleen, ja tällä tavalla jatkui +taistelu kiiltävin asein. Nuo villit soturit ymmärsivät kuitenkin +sangen hyvin hillitä kiihkoansa, he seurasivat tarkasti päällikköjensä +käskyjä ja tekivät huolellisesti kaikki sotaliikkeet, jotka nämä heille +määräsivät. + +Tällä tavalla onnistui heidän vihdoin päästä don Tadeon neliöiden luo. +Samassa hyökkäsivät chileläiset keihäsmiehet sivulta heidän kimppuunsa. +Tähän sotaliikkeeseen vastasi kenraali Bustamente nopealla +hyökkäyksellä. Aivankuin ihminen, joka on päättänyt puolustaa henkeään +viimeiseen asti, hän ratsasti sapeli kädessä rauhallisena ja kylmänä +joukkonsa etunenässä. Hän aavisti, että tämä taistelu tulisi olemaan +hänen viimeisensä. Cathikara puolestaan innostutti väkeään +esimerkillään ja sanoillaan. Kuolemaa halveksien ryntäsivät araukanit +raivokkaasti chileläisten kimppuun saadakseen heidät peräytymään. Pian +leimusi kiivas taistelu koko linjalla. + +"Minkälaisia ihmisiä!" huudahti Valentin, joka taisteli don Tadeon +rinnalla. "Kuinka rohkeita ja rajuja he ovat!" + +"Niin, eikö totta? Ei, he eivät ole ihmisiä, he ovat paholaisia. Mutta +odottakaahan, tämä ei ole vielä mitään -- pian saatte nähdä mitä sana +'taistelu' oikeastaan merkitsee." + +"He eivät todellakaan pelkää kuolemaa." + +"He kuolevat mieluummin kuin antautuvat", sanoi don Tadeo synkästi. + +Nyt seurasi peloittava verilöyly. Ampuma-aseet olivat tarpeettomia, +pajunetit, sotakirveet, keihäät ja sapelit tekivät nyt tuhoaan. +Antinahuel, joka ratsasti etumaisena taistelun tuoksinassa, katsoi +ympärilleen. Hänen soturinsa kaatuivat kuin kypsä vilja chileläisten +iskuista. Tämä pajunettimetsä täytyi särkeä. + +Äkkiä huomasi Suurtoquin avonaisen paikan chileläisten rintamassa. Hän +ratsasti heti sitä kohti, ja araukanit seurasivat häntä. Nyt seurasi +kamppailu, jota ei voi sanoin kuvata. Taisteltiin mies miestä vastaan, +jokainen isku vaati uhrinsa. Se, joka kadotti jalansijansa tässä +verisessä, niljakkaassa maassa, oli auttamattomasti hukassa. +Taistelijat polkivat hänet jalkoihinsa, ja hän sai tukehtuneena ja +murskautuneena päästää viimeisen huokauksensa. + +Vähitellen onnistui rohkean araukani-päällikön rikkoa chileläisten +rintama, ja kuin kiila tunkeutuivat hänen soturinsa syntyneen aukon +kautta don Tadeon joukkojen sydämeen. + +Nähdessään, kuinka raivokkaasti tämä viimeinen sotaliike tehtiin, +ymmärsivät don Gregorio ja kenraali Fuentes, jotka taistelivat eri +puolilla, mitä araukanipäälliköllä oli mielessä. He kiiruhtivat +liikkeitään ja yhtyivät vähitellen. Araukanit olivat nyt saarretut joka +puolelta. + +Antinahuel huomasi kyllä tämän, mutta hän oli päättänyt käyttää +voittamaansa etua hyväkseen. Sentähden hän jätti Cathikaran ja don +Bustamenten tehtäväksi torjua vihollisten hyökkäys takaapäin. Nämä +hyökkäsivät nyt ratsumiehineen don Peraltan ja kenraali Fuenten +kimppuun ja koettivat saada heitä peräytymään. + +"Lyökää heidät maahan! Pelastakaamme jalkaväkemme!" kirkui Bustamente. + +"Pelastakaamme jalkaväkemme!" ulvoivat intiaanit ja kohoittivat +peitsensä. + +Tuo peloittava falangi syöksyi vihollisten rivejä kohti raivoavaa +vauhtia, jota ei voitu millään tavalla keskeyttää. Hurjin huudoin ja +jyrisevin laukauksin otettiin heidät vastaan. Kolme kertaa uudistivat +araukanit hyökkäyksensä, kolme kertaa he mursivat chileläisten rintaman +levittäen kuolemaa ja kauhua ympärilleen. Mutta urheudestaan huolimatta +näkivät intiaanit riviensä yhä harvenevan. Don Bustamente huomasi +vihdoin, että hänen ja Cathikaran joukot olivat hukassa. Kalpeana, +palavin silmin, hän odotti turhaan kuolemaa, joka ei näyttänyt +välittävän hänestä. -- Joan, joka oli tähän asti taistellut don +Gregorion sivulla, aavisti vaistomaisesti, mitä kenraalilla oli +mielessä ja ratsasti rohkeasti häntä kohti. + +"Kiitän sinua, Pilliau!" mutisi hän itsekseen. "En ole kuoleva veljen +käden kautta." + +Rinta rintaa vasten nousivat molempien hevoset pystyyn. Bustamente +kohotti sapelinsa ja iski vihollistaan, mutta tämä väisti taitavasti +iskun ja tarttui samassa oikealla kädellään lujasti kenraalin +vyötäisiin. Hevoset, taistelunvilinästä huumautuneena, kiitivät yli +kentän Joanin pidellessä yhä tanakasti kiinni kenraalin vyötäisistä. +Luonnollisesti ei tätä hurjaa ajoa kestänyt kauan -- hetken kuluttua +putosivat taistelijat maahan hevostensa selästä. Nopeasti vapautuivat +he jalustimistaan ja jatkoivat taistelua painien. + +Muutamia sekuntteja kestäneen tuloksettoman painin jälkeen onnistui +kenraali Bustamenten vihdoin kuolettavasti haavoittaa Joania. Mutta +ennenkuin intiaani kuoli, kokosi hän viimeiset voimansa, heittäytyi +vastustajansa päälle, joka ei ollut odottanut tätä äkillistä +hyökkäystä, ja syöksi myrkytetyn tikarin hänen rintaansa. Horjuen +kaatuivat vihamiehet vieretysten maahan. + +Kun chileläiset näkivät Bustamenten kaatuvan, päästivät he ilohuudon, +johon araukanit vastasivat epätoivoisesti ulvoen. Intiaanit näkivät +tuhonsa lähenevän, ja he päättivät myödä henkensä niin kalliista +hinnasta kuin mahdollista. Nyt seurasi hirvittävä kamppailu; niin +raivokkaasti eivät valkoihoiset ja punanahat olleet pitkiin aikoihin +taistelleet keskenään. + +Antinahuel itki vihasta. Hän tunsi sydämensä särkyvän surusta +nähdessään uskollisimpien aseveljiensä kaatuvan ympärillään. Kaikki +vaipuivat maahan ääntäkään päästämättä. Kuin kallio meressä istui +Toquin hevosensa selässä keskellä kartessitulta, otsa rypyssä, +yhteenpuristetuin huulin ja kohotetuin kirvein, joka oli kädensijaan +saakka veren värjäämä. Hän tunkeutui yhä eteenpäin chileläisten +joukkojen keskustaa kohti, ja hänen rohkeutensa oli niin suuri, että +chileläiset katselivat häntä kummastuneina ja varoivat joutumasta hänen +läheisyyteensä. + +Suurimmaksi osaksi oli Toquin tekemisissä sen joukkueen kanssa, +johon don Tadeo, Valentin ja Ludvig kuuluivat. Nämä urheat miehet +hyökkäsivät aina rohkeasti vihollisen kimppuun ja innostuttivat muita +esimerkillään. Erittäinkin Cesar, jonka päälle Valentin ja Ludvig +olivat pukeneet nahkahaarniskan, aiheutti intiaaneille suurta kauhua. +Taikauskossaan luulivat he, että tuo peloittava eläin oli paha henki, +joka oli lähetetty tuhoamaan heitä. + +Mutta Antinahuel ei antanut perään. Raivoisasti hän tunkeutui yhä +eteenpäin ja hyökkäsi vihdoin kaikkine sotureineen, joita oli noin +1500, don Tadeon joukon kimppuun. + +"Olkaa varuillanne! Olkaa varuillanne. Meidät aiotaan saartaa!" +huudahti Valentin niin kovaa kuin jaksoi. + +Nyt seurasi raivokas käsikähmä. Edestakaisin aaltoili taistelevien +joukko. Vihdoinkin pääsivät chileläiset saarroksesta. + +"Sepä oli kuuma kahakka", sanoi kreivi Ludvig. + +"Mutta Jumalan kiitos, me selviydymme kuitenkin saarroksesta." + +"Mutta missä on kenraali?" kysyi Valentin. + +"Niin, missä on don Tadeo?" huusi noin kaksikymmentä ääntä yht'aikaa ja +kaikki katselivat kauhistuneina ympärilleen. + +Ranskalaiset huomasivat heti, mitä oli tapahtunut. Johtaja oli +muutamien liittolaisten kera jäänyt keskelle vihollisten joukkoa ja +taisteli epätoivoisesti araukaneja vastaan, jotka ympäröivät häntä. + +Chileläiset lisäsivät ponnistuksiaan kymmenkertaisesti, mutta he eivät +jaksaneet enää tunkeutua niiden rivien läpi, jotka sulkivat heiltä tien +päällikkönsä luo. Vinhaa vauhtia hyökkäsivät araukanit arvokkaine +saaliineen eteenpäin ja olivat pian läväisseet viimeiset vastustukset. +Kuin tuulen ajamina pakenivat he vapauteen, ja nopeammin, kuin ajatella +voi, oli tuo viisisataa soturia käsittävä joukko hävinnyt kukkuloiden +taa, jotka yhdeltä puolelta ympäröivät Condorkankin kenttää. + +Päällikkönsä pako vapautti jäljelle jääneet araukanit velvollisuudesta +taistella edelleen. Mutta kuitenkin jatkoivat he vielä hetkisen +taistelua ja hajaantuivat aivan liian myöhään pelastuakseen +pakenemalla. Chileläiset keihäsmiehet, jotka seurasivat pakenevia, +tappoivat heidät kaikki armotta. Ainoastaan se joukko, jonka haltuun +donna Rosario oli jätetty, pääsi pakoon. + +Chileläiset olivat saaneet loistavan voiton. Niistä kymmenestä +tuhannesta araukanista, jotka olivat ottaneet osaa taisteluun, oli +kaikkiaan noin kahdeksan tuhatta kaatunut ja noin tuhat joutunut +chileläisten vangiksi. Tietysti olivat myöskin valkoihoiset kärsineet +suuria vahinkoja -- mutta päämäärä oli saavutettu. -- Kuten don Tadeo +de Leon oli otaksunutkin, oli tämä katastrofi kunniakkaasti tehnyt +lopun veljessodasta. + + + + +XXIII. KUOLLEITTEN LEPOPAIKALLA. + + +Jo samana päivänä tapaamme chileläisten voittoisan joukon Biobion luona +paluumatkalla Chileen. Se, mitä Chilen tasavallan etevimmät miehet +olivat jo kauan aikaa toivoneet -- nimittäin rauhaa ja sopua koko +maassa -- oli nyt vihdoin saavutettu. + +Mutta olivatpa chileläiset kärsineet myös vahinkojakin. Suurin niistä +oli don Tadeon katoaminen. Don Gregorio Peralta oli epätoivoissaan, +häntä eivät lohduttaneet toisten vakuuttelut, että kenraali oli vielä +hengissä. Hän oli niin huolestunut, että katsoi parhaaksi matkustaa +Santiagoon pitämään siellä järjestystä yllä onnettoman ystävänsä +sijasta. -- + +Valentin ja Ludvig lähtivät viimeisinä taistelukentältä. He suuntasivat +kulkunsa sitä vuorenkukkulaa kohti, jonne he olivat jättäneet +intiaanitoverinsa. Ratsastaen erästä kapeaa polkua pitkin, joka johti +metsäisille kukkuloille, nousivat he vähitellen yhä korkeammalle ja +lähestyivät ystäviensä leiripaikkaa. Hetken kuluttua huomasivatkin he +Trangoil Lanecin ja Curumillan sammuneen nuotion ääressä syömässä äsken +paistettua guanakoa. + +Nähdessään ystävänsä astuivat ranskalaiset hevosiensa selästä ja +ottivat osaa heidän ateriaansa. Ei sanaakaan vaihdettu sen aikana. +Mahtava hiljaisuus vallitsi luonnossa, ainoastaan vieno tuuli heilutti +hiljaisesti puiden latvoja. Kaukaa kuului välistä suden ulvontaa, johon +erään vesiputouksen kumea kohina sekottautui. + +"No niin?" kysyi Trangoil Lanec vihdoin. + +"Taistelu oli kiivas", vastasi Valentin. "Araukanit ovat voitetut, he +eivät voi enää koskaan tehdä vastarintaa. Todellakin, nuo roistot ovat +ansainneet sen." + +"He olivat veljiämme", sanoi Curumilla totisesti, ja ranskalainen tuli +sangen noloksi kuullessaan tämän nuhteen. + +"Se on totta", sanoi hän huoaten. "Jaloa verta on myös paljon vuotanut. +-- Mutta tiedättekö, että don Tadeo de Leon on kadonnut?" + +"Suuri Kotka on kadonnut -- mutta hän elää", sanoi Trangoil Lanec. +"Veljeni kuunnelkoot. Meidän periaatteemme kielsivät meitä +taistelemasta sekä Antinahuelin puolesta että omaa kansaamme vastaan, +sentähden vetäydyimme tälle vuorelle, josta voi aivan hyvin kuulla +taistelun melskeen. Usein aioimme kiiruhtaa kentälle kuollaksemme +yhdessä ystäväraukkojemme kanssa. Yht'äkkiä kuulimme ukkosenjyrinän +tapaista melua. Noin kolmekymmentä soturia kiiti ohitsemme nopeasti +kuin tuuli. He kuljettivat mukanaan valkoista neitoa, jonka tunsimme +Suuren Kotkan tyttäreksi. Pian senjälkeen tuli esiin toinen, suurempi +joukko, rynnäten raivoisaa vauhtia eteenpäin. Tätä joukkoa johti +Antinahuel. Toquin oli kalpea, hänen vaatteensa olivat veriset, ja hän +näkyi olevan haavoittunut." + +"Niin, hän oli haavoittunut", vakuutti Valentin. "Hänen oikea kätensä +oli poissa sijoiltaan ja..." + +"Hänen rinnallaan ratsasti valkoihoisten Suuri Kotka", jatkoi intiaani. +"Hänet oli sidottu hevosen selkään, ja Antinahuel piti häntä +alituisesti silmällä. Suurtoquinilla oli paha mielessä -- sen näki +Trangoil Lanec hänen kiiluvista silmistään!" + +"Meidän täytyy pelastaa don Tadeo, millä keinoin tahansa", huudahti +Ludvig kiivaasti. "Hänet ja hänen tyttärensä." + +"Hyvä!" myönsi Curumilla. "Valkoinen veljeni on rohkea! -- yrittäkäämme +siis? -- Missä on Joan?" + +"Minun täytyy ilmoittaa teille surullinen uutinen", sanoi Valentin +kostein silmin. "Te ette saa enää koskaan nähdä veljeänne!" + +"Onko Joan kuollut?" kysyivät päälliköt liikutettuina. + +"Hän jäi makaamaan uhrinsa, kenraali Bustamenten viereen. Hänellä oli +jalo sydän ja rohkea mieli." + +Vallitsi hiljaisuus. Äkkiä nousivat päälliköt ja menivät hevostensa +luo. + +"Mitä aiotte tehdä?" kysyi Valentin. + +"Valmistaa haudan urhoolliselle soturille. Joanin ruumis ei saa jäädä +korppikotkien saaliiksi", vastasi Trangoil Lanec katkerasti. + +"Olette oikeassa -- että voimmekin unohtaa sen", sanoi Valentin lyöden +kädellään kovasti otsaansa. + +"Nopeasti eteenpäin!" + +Miettiväisinä palasivat ystävykset taistelukentälle. + +Kenttää peittivät ruumiit, joita erämaan eläimet olivat jo raadelleet +ja jotka levittivät vastenmielistä hajua ympärilleen. Paikoilla, joissa +taistelu oli ollut kiivain, makasi ihmisiä, hevosia, aseiden jäännöksiä +ja rikkoutuneita ampumatarvevaunuja päälletysten. Intiaaneja ja +chileläisiä virui toistensa vieressä, ase jäykistyneissä sormissaan, +kauhistavassa rauhassa, mihin kuolema oli heidät yhdistänyt. Kaukana +näkyi susia, jotka verta janoten lähestyivät kenttää saadakseen osansa +saaliista. + +Se oli todellakin surullinen ja synkkä näky. Katkerin ajatuksin +ratsastivat neljä toverusta yhä kauemmaksi, kunnes he saapuivat vihdoin +paikalle, jossa heidän ystävänsä oli kaatunut. Aivan vierekkäin +lepäsivät vihamiehien ruumiit, ja vielä kuolemassa kuvastui villi +päättäväisyys molempien kasvoilla. Omituista kyllä, eivät petolinnut +olleet liikuttaneet näiden kahden miehen ruumista, jotka olivat +kaatuneet murhaavassa taistelussa. Himokkaina liitelivät ne ruumiiden +yläpuolella ja lensivät pelästyneinä pois, kun nuoret ystävämme +saapuivat paikalle. + +Curumilla ja Trangoil Lanec kaivoivat syvän haudan, johon he +äänettöminä laskivat molemmat viholliset. El Verdugo ja Joan saivat +yhdessä nukkua iäistä untansa. + +Täytettyään tämän surullisen velvollisuutensa, lausuivat ranskalaiset +hiljaa lyhyen rukouksen ja valmistautuivat lähtemään. + +"Hyvästi Joan -- hyvästi!" sanoi Valentin tukahtuneella äänellä. "Nuku +rauhassa. Muistosi ei sammu koskaan sydämissämme!" + +Cesar oli tarkkaavaisesti seurannut isäntänsä toimia, se laski nyt +etukäpälänsä haudalle, nuuski maata ja päästi kimakan valitushuudon. + +Neljä ystävystämme oli syvästi liikutetut, äänettöminä he astelivat +hevostensa luo ja heitettyään vielä viimeisen jäähyväiskatseen +urhoollisen araukanin haudalle, hyppäsivät he hevostensa selkään ja +ratsastivat pois. + +Heidän mentyään jatkoivat korppikotkat veristä ateriaansa. + + + + +XXIV. JÄLLEENNÄKEMINEN. + + +Trangoil Lanec ei ollut erehtynyt. Hän oli todellakin nähnyt don Tadeon +ratsastavan Suurtoquinin rinnalla. + +Kun chileläisten johtaja huomasi olevansa eroitettu miehistään ja näki +ympärillään vain viisi sotilasta, älysi hän heti olevansa hukassa. +Kuitenkin puolustautui hän urhoollisesti kuin leijona ja löi maahan +kaikki, jotka uskalsivat lähestyä häntä. Kauheata oli nähdä, kuinka nuo +harvat miehet, jotka olivat vihityt kuolemaan, taistelivat noin +viittäsataa miestä vastaan. Don Tadeolle kävi kuitenkin onnellisemmin +kuin muille. Antinahuel oli nimittäin käskenyt sotureitaan vangitsemaan +hänet elävältä, ja araukanit tyytyivät sentähden ainoastaan väistämään +hänen iskujansa vastaamatta niihin. Mutta pian sai tilanne vaarallisen +käänteen. Salamannopeasti vetäisi Toquin vaippansa päältään ja heitti +sen raivoisan taistelijan päälle. Tämä, sokaistuna ja kykenemättä +puolustautumaan, oli pian sidottu käsistä ja jaloista. Heitettyään +kallisarvoisen saaliin eteensä satulaan ratsasti Antinahuel +sotilaittensa seuraamana chileläisten rintaman läpi. + +Päällikkö, joka oli muodostanut sotureistaan kiinteän, umpinaisen +joukkueen, hyökkäsi useita kertoja kuin haavoitettu tiikeri chileläisiä +joukkoja vastaan, jotka koettivat estää hänen pakoaan. Hänen +onnistuikin murtautua niiden läpi, ja vasta sitten, kun voittajat +luopuivat takaa-ajosta, antoi hän sotureilleen merkin pysähtyä +hengähtääkseen hiukan. + +Vangitsemisesta lähtien ei don Tadeo ollut antanut elonmerkkiäkään +itsestään. Antinahuel pelkäsi, että hän ratsastuksen nopeuden takia, +oli saanut liian vähän ilmaa ja oli nyt tukehtumaisillaan. Ei, sillä +tavalla ei hänen vihollisensa saanut kuolla. -- Antinahuelilla oli +aivan toiset suunnitelmat hänen suhteensa. Hän päästi sentähden irti +lasson, jolla vangin jalat olivat sidotut, otti vaippansa hänen +päältään ja asetti hänet toisen hevosen selkään, jonka ohjaksia hän +itse hoiti. Sitten ratsastivat intiaanit jälleen kauas vuorille. + +Don Tadeo toipui pian. Hän hengitti täysin keuhkoin raitista ilmaa ja +katseli ympärilleen. Nyt hän tiesi olevansa katkerimman vihollisensa +vallassa, saman miehen, jota hän oli eilen niin suuresti loukannut. +Minkätähden hän ei ollut silloin käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja +tappanut häntä. Hänen katseensa harhaili sinne tänne ympärillä +ratsastaviin sotureihin. -- Hän värisi. + +Harvoin leväten jatkettiin ratsastusta aina auringon laskuun asti. +Sitten leiriytyivät araukanit yöksi eräälle aukealle paikalle metsässä. +Väsyneenä päivän ponnistuksista vaipui don Tadeo lyijynraskaaseen uneen +ja unohti muutamiksi tunneiksi vaarallisen tilansa. + +Seuraavana aamuna liittyivät Antinahuelin joukkoon ne soturit, jotka +olivat saaneet tehtäväkseen varjella donna Rosariota -- tämä johti +liikuttavaan jälleennäkemiseen isän ja tyttären välillä. Nähdessään +niin äkkiä tyttärensä valtasi isän omituinen kouristuskohtaus ja hän +puristi kovasti rintaansa hillitäkseen sydämensä lyöntejä. + +"Rosario! Rosario! Tytär raukkani, vihdoinkin näen sinut!" huudahti hän +puoleksi iloissaan puoleksi tuskissaan koettaen rajuin tempauksin +vapautua siteistään. + +Nuori tyttö voitti pian kummastuksensa nähdessään isänsä olevan samassa +onnettomassa tilassa kuin hänkin. Katsoen häntä hellästi silmiin hän +sanoi: + +"Voi, isäni, älä sure minun tähteni -- Jumala ei hylkää minua hädässä. +Olen myös varma, etteivät ystävämme ole unohtaneet minua. Mutta sinä, +rakas isä, kuinka olet joutunut tämän peloittavan miehen käsiin?" + +"Se on ikävä juttu, lapseni. Suurtoquin on vaarallinen ihminen, joka +ymmärtää voittaa silloinkin, kun hän häviää. Mutta en välittäisi +itsestäni, jos vain tietäisin, että sinä, ainoa tyttäreni, olet vapaa. +Enkö voi tehdä mitään puolestasi?" + +Tässä kysymyksessä ilmeni sydäntäsärkevää valitusta, mutta se ei +liikuttanut ympärillä olevia sotureja. Uhkaavalla äänellä sanoi +Antinahuel viholliselleen: + +"Kuulenko valkoihoisten Suuren Kotkan valittavan. Minkätähden täyttää +veljeni korvani kiljunnallaan. Valkonaamat ovat arkoja kuin coyotit, +jotka pelkäävät kuolemaa." + +"Roisto, useasti olen katsellut kuolemaa silmästä silmään", sanoi don +Tadeo halveksivasti. "Se mitä aiotte tehdä minulle, voi kyllä olla +hirveätä, mutta se ei voi lannistaa rohkeuttani. Minä toistan sen, +valitan ainoastaan tytär raukkani onnettoman kohtalon takia. Mitä +aiotte tehdä hänelle, päällikkö?" + +"Valkoinen veljeni on utelias", ivasi Antinahuel. "Araukanien +Suurtoquin tahtoo kostaa. Kun hän on sammuttanut kostonhimonsa, ja kun +Suuri Kotka on heitetty korppikotkien eteen, vie Antinahuel valkoisen +neidon vaimonaan majaansa!" + +"Kauheata. Kunniaton roisto", karjui don Tadeo kummastuneena. "Puhutko +totta?" + +"Antinahuel ei laske koskaan leikkiä", sanoi päällikkö halveksivasti. +"Hän on vannonut, että hänen vihollisensa on kuoleva, ja tämä tapahtuu +viimeistään kymmenen päivän kuluttua -- hän on päättänyt, että +valkoinen neito on tuleva hänen vaimokseen, ja siksi on hän tulevakin +Suuren Kotkan tai jonkun muun valkoihoisen koiran voimatta estää sitä. +Mutta kylliksi jo. Antinahuel ei tuhlaa liikoja sanoja vihatuille +muukalaisille. Veljeni varokoon kieltään -- tai hänet revitään +kappaleiksi!" + +Don Tadeo heitti tuskallisen katseen tyttäreensä, johon tämä vastasi +samalla tavalla. Kuitenkin oli sen miehen läsnäolo, johon tyttö oli +kiintynyt lämpimällä lapsen rakkaudellaan, lohduttavaa hänelle, ja +vaikka hän ajattelikin vaaroja, jotka uhkasivat hänen isäänsä, toivoi +hän kuitenkin onnellista loppua. Kenraalilla ei ollut tätä nuoruuden +toivoa, joka aina odottaa parasta tulevaisuudelta, ja hän vaipui +synkkiin ajatuksiin. + +Vaieten jatkoivat he ratsastustaan. + + + + +XXV. LEIJONA KUKISTUU. + + +Meidän täytyy nyt lausua muutama sana Toquinin suunnitelmista. + +Antinahuel oli ensin aikonut palata kotiseudulleen. Mutta se näyttikin +olevan mahdotonta. Kuuluisimmat kylät Araukan intiaanivaltiossa olivat +poltetut, kaupungit olivat tuhan vallassa, ja niiden asukkaat olivat +joko tapetut tai vangitut. Ne, jotka olivat päässeet pakoon vihollisen +kynsistä, harhailivat nyt metsissä ja koettivat yhdistäytyä +suojellakseen viimeisten turvapaikkojensa rajoja. Araukani-päällikkö ei +enää ajatellut alueensa suurentamista, hänen ainoa toivonsa oli saada +ase kädessä vihollisen myöntymään sellaisiin ehtoihin, jotka eivät +loukkaisi hänen kunniaansa. Mutta juuri sentähden oli hänen tilansa +sangen vaarallinen. Ollen liian heikko ryhtymään mihinkään +toimenpiteisiin chileläisiä vastaan oli sekin vaara tarjolla, että hän +saisi osakseen omien aseveljiensä vihan. + +Vaikka suuri osa araukaneja tälläkin kertaa noudatti hänen kutsumustaan +vähääkään epäröimättä, niin olivat he kaikki kärsineet siksi paljon +tappionsa seurauksista, että uusi sota oli heidän mielestään sula +mahdottomuus. Vanha Cathikara, hänen uskollisin puolustajansa Mustan +Hirven jälkeen, oli kaatunut sodassa, ja muihin päällikköihin, jotka +oikeastaan enemmän pelkäsivät kuin rakastivat häntä, ei hän voinut +luottaa. Antinahuel oli ollut araukanien kuningas, kansansa tähti -- +mutta tämä tähti oli nyt sammumaisillaan. + +Mutta Toquin takoi uutta rautaa, hän luuli vielä valtaansa riittävän +suureksi voidakseen rajattomasti hallita sotureitaan. Ennenkaikkea +muutti hän matkansa suunnan ja lähestyi joukkoineen Biobiota, jonka +edustalla koko intiaaniarmeija oli oleskellut ennen Condorkankin +taistelua. Täällä odotti hän apujoukkoja, joiden avulla hän aikoi +hyökätä Chilen alueelle. + +Tämä suunnitelma johtui erikoisesta syystä. Intiaanit pitävät +huomiotaherättävästä kostosta, heille ei kosto merkitse mitään, jos on +vain kysymyksessä vihollisen tuhoaminen. Sen täytyy tapahtua sillä +tavalla, että se tekee suuren vaikutuksen läsnäoleviin todistajiin. +Antinahuel tahtoi viedä don Tadeon samalle paikalle, jossa +espanjalaiset olivat häväisseet hänen esi-isäänsä, Toquin Cadequalia, +puhkaisemalla häneltä silmät. Täällä joutuisi hänen verivihollisensa +saman kohtalon alaiseksi ja hirvittävin kidutuksin hänet uhrattaisiin +kuolemalle -- Sitten vasta olisi Toquinin kostonhimo sammutettu. + +Mutta paikka, jossa don Tadeon piti kuolla, sijaitsikin Talkan +lähistöllä, chileläisellä alueella. Oliko mahdollista päästä sinne vai +eikö? Antinahuel vastasi tähän kysymykseen myöntävästi, mutta hän ei +ottanut lukuun erästä seikkaa, joka äkkiä rikkoikin hänen +suunnitelmansa. + +Kello oli noin kaksi päivällä. Kuumuuden painostamina olivat soturit +vetäytyneet puiden ja pensaiden suojaan ja lukuunottamatta muutamia +vahteja, jotka äänettöminä seisoivat vahtipaikoillaan, näytti leiri +olevan aivankuin kuollut. Tähän aikaan näki Toquin kaukana suuren +joukon intiaaneja, jotka ratsastivat leiriä kohti. Hän mumisi +tyytyväisenä muutamia sanoja. Tämä oli kai apujoukko, jota hän niin +kauan oli odottanut. + +Joukko tuli yhä lähemmäksi. Mutta nähdessään sen johtajan -- olevan +Luchsin, tuon Apo-Ulmenin, joka aina vastusti häntä, tuli Antinahuel +hiukan levottomaksi. Hilliten kuitenkin vastenmielisyyden tunteen, joka +valtasi hänet, antoi hän tulijoille merkin, johon heti vastattiin. +Ratsastajat kulkivat kahluupaikan ylitse eivätkä pysähtyneet, ennenkuin +he olivat kymmenen metrin päässä leiristä. + +Luchskin oli pysähdyttänyt hevosensa kesken kiivainta neliä ja istui +nyt sen selässä liikkumattomana kuin pronssiin valettu kuvapatsas. Hän +ei ollut kuitenkaan kauan aikaa tässä asennossa, hetken kuluttua +hyppäsi hän hevosensa selästä ja asteli Antinahuelin luo, joka odotti +häntä suuren espinopuun juurella. + +Suurtoquin huomasi heti, että tulija oli puettu omituiseen pukuun -- +hänellä oli päällään laamavillainen kirjava viitta, jaloissaan +koristeelliset puhvelinnahka mokkasiinit ja oikeassa kädessään +pitkävartinen hopeahelainen puukko, josta kummallista kyllä puuttui +päänahkanippu. Ivallisesti hymyillen tervehti hän Toquinia, ja tämä +valmistautui kuulemaan huonoja uutisia. + +Polttaen äänettöminä piippujansa astuivat päälliköt nuotiotulen ääreen. +Antinahuel suuntasi ylpeän ja läpitunkevan katseensa toisen kasvoihin. +Oli helppo nähdä, että nämä kaksi, mieleltään niin erilaista intiaania, +olivat sisimmässään syvästi liikutettuja, vaikka he koettivatkin salata +tunteitaan. Antinahuel aloitti keskustelun. + +"Poikani on tervetullut", sanoi hän. "Hänellä on kai paljon kerrottavaa +minulle, koska hän saapuu niin myöhään." + +"Isäni kyselköön", vastasi puhuteltu lyhyesti. + +"Hyvä. Luchs on päällikkö ja tietää tehtävänsä. Mistä hän tulee?" + +"Araukasta, punaisten miesten pääkaupungista." + +"Mutta Araukahan on muukalaisten käsissä?" + +"Muukalaiset ovat poistuneet sieltä." + +Antinahuel kummastui. Kului hetkinen, ennenkuin hän sanoi: "Poikani +erehtyy. Valkonaamat eivät päästä koskaan saalista käsistään?" + +"Valkonaamat ovat tällä kertaa menetelleet oikeudenmukaisesti. He ovat +olleet ymmärtäväisiä ja vetäytyneet pois Araukasta." + +Voitonriemuinen hymy leikki ensin Toquinin huulilla, mutta äkkiä +muuttui hänen ilmeensä, ja hän sanoi uhkaavalla äänellä. "Aikovatko he +kenties hieroa sovintoa?" + +"Aikovat." + +Sanomatta sanaakaan Antinahuel nousi ylös ja se, mitä hän nyt sanoi, +osoitti, ettei hän katsonut arvolleen sopivaksi keskustella edelleen +Apo-Ulmenin kanssa. + +"Poikani on ratsastanut pitkän matkan -- hän on kai väsynyt." + +"Luchs ei tunne väsymystä, velvollisuus on tuonut hänet tänne. Haluaako +isäni tietää, mitä päälliköt ovat päättäneet tehdä suuressa +neuvottelukokouksessa, Araukassa?" + +Toquin suuntasi tulisen katseensa puhujaan. + +"Ilman Antinahuelia ei ole olemassa mitään suurta neuvottelukokousta, +ilman Antinahuelin suostumusta ei voida tehdä mitään päätöstä. Kuka +pojistani luulee tietävänsä enemmän kuin minä?" + +Myöskin Luchs oli noussut ylös ja katseli vihaisesti Toquinia. + +"Isäni kuulkoon", sanoi hän. "Condorkankin taistelun jälkeen pitivät +punaiset miehet suuren neuvottelukokouksen hankkiakseen jollain tavalla +apua araukaneille. Antinahuel tietää, että araukanit rakastavat +vapautta ja uhraavat kaikkensa sen puolesta. Kun he nyt ovat +kukistetut, tahtovat he rauhan kautta ansaita takaisin entisen +omaisuutensa. Pilliau tahtoo myös samaa -- hän vaatii, että sotakirves +on heti haudattava maahan... Rajuilma on kulkenut peltojemme yli ja +muuttanut ne erämaiksi. Niittymme ovat hevosten kavioiden tallaamat, +naisemme ja lapsemme ovat kadottaneet suojelijansa. Me emme tahdo sotaa +-- se on tuottanut meille liian paljon onnettomuutta -- Luchs on +Apo-Ulmen, hän puhuu kansansa nimessä." + +Soturit, jotka seisoivat Toquinin ympärillä, kuulivat nämä sanat ja +katselivat levottomina johtajaansa. Tämä hymyili ivallisesti ja hänen +kätensä puristuivat kouristuksentapaisesti nyrkkiin. + +"Millä ehdoilla rauha tehtäisiin?" + +"Araukanipäälliköt ovat lähettäneet Luchsin ilmoittamaan +Antinahuelille, että valkonaamat ja intiaanit ovat neuvotelleet +keskenään rauhasta ja tehneet seuraavan sopimuksen: Antinahuelin täytyy +vapauttaa valkoiset vangit, jotka ovat hänen käsissään ja hajoittaa +sotajoukkonsa. Sotureiden täytyy palata kyliinsä ja luovuttaa +muukalaisille kaksi tuhatta lammasta, tuhat vuorilammasta ja viisi +sataa puhvelia. Sotakirves haudataan araukanien sauvojen ja +valkoihoisten ristin alle. Luchs on puhunut." + +"Poikani näkyy pelkäävän valkoisia vastustajiaan, koska hän aikoo +suostua sellaisiin ehtoihin", sanoi Antinahuel ivallisesti. Vaivoin +saattoi hän hillitä itseään. + +"Ehdot ovat kovat, mutta meidän täytyy suostua niihin", vastasi Luchs +kylmästi. "Jollei Suuri Kotka ole kolmen päivän kuluttua vapaa, +ammutaan vangitut ulmenit ja sata sotilastamme armotta molempien +leirien nähden." + +"Mutta jos Antinahuel kieltäytyy noudattamasta ehtoja?" kysyi Toquin. + +"Sitä ei Antinahuel tee", sanoi Luchs lauhkealla äänellä. + +"Sen tekee hän, niin totta kuin Pilliau elää!" huudahti +araukani-päällikkö kiivaasti. "Suuri Kotka on kuoleva!" + +"Isäni ajatelkoon -- nämä eivät voi olla hänen viimeiset sanansa!" +vastasi Luchs yhtä rauhallisesti kuin ennenkin. + +Antinahuel raivostui hirveästi toisen kylmyydestä. Vaikka hän olikin +sangen viekas, ei hän huomannut ansaa, joka oli viritetty hänelle. + +"Minä, Suurtoquin, selitän pojilleni ja kaikille läsnäolijoille, etten +tule koskaan hyväksymään näitä loukkaavia ehtoja... en voi tuottaa +häpeää kansalleni. Valkoihoisten päällikkö on kurja koira, jonka olen +vannonut surmaavani. Ettekö muista mitään, coyotit, vai ettekö tiedä, +miten Toquin Cadequal lopetti elämänsä. Minä olen surmaava muukalaisen +ja täten pesevä häpeämme. Kenellä on jotakin sanottavaa tätä vastaan?" + +"Meillä kaikilla", vastasi Luchs terävällä äänellä. + +"Mene -- olet saanut vastaukseni", huudahti Toquin tarttuen +tomahawkiin, joka riippui hänen vyössään. + +"En vielä -- en ole vielä lopettanut!" selitti Luchs astuen muutamia +askelia taapäin. "Neuvosto on ottanut huomioon myöskin sen seikan, että +Antinahuel kieltäytyy hyväksymästä ehtoja. Jos Antinahuel pysyy +päätöksessään, otetaan häneltä pois Toquinin kirves, kaikki +araukanisotilaat ovat vapaita valastaan, ja tuli ja vesi kielletään +häneltä koko maassa. Hän ja ne, jotka liittyvät häneen, ovat isänmaan +kavaltajia. Minkätähden palvelisivat araukanit yhä yhden ihmisen +kunnianhimoa -- ihmisen, joka on tuottanut paljon häpeää maalleen. +Antinahuel suostuu, tai hän kukistuu." + +Kuullessaan nämä murskaavat sanat seisoi Toquin liikkumattomana +vastustajansa edessä ja taisteli mielenliikutustaan vastaan. Sitten hän +laski kätensä ristiin rinnalle ja kysyi ylpeästi: "Onko Luchs +lopettanut?" + +"Kyllä. Kaikki, mitä minä äsken sanoin, ilmoitetaan koko Araukanialle. +Antinahuel, jonka suurrikoksesta tähdet kertoilevat toisilleen, on +ollut araukanien Suurtoquin." + +"Ulvova susi!" sanoi Toquin halveksivasti. "No niin, te voitte riistää +minulta Toquinin kirveen! Mitäpä välittäisin tästä turhasta +arvomerkistä! Te voitte myöskin sanoa minua isänmaan kavaltajaksi -- +mutta teidän toiveenne, coyotit, ei koskaan täyty. Vangit ovat minun, +eivätkä he vältä kohtaloansa. Mene, Luchs -- olet saanut vastaukseni!" + +"Isäni..." koetti tämä väittää. + +"Mene!" karjasi Antinahuel raivostuneena ja osoitti käskevästi +kahluupaikkaa. + +Intiaani mietti yhä... Pilkallinen hymy levisi hänen huulilleen, kun +hän katseli vihastunutta päällikköä. Mutta tämä oli hänelle +onnettomuudeksi. Raivostuneena kilpailijansa ivasta tempasi Toquin +veitsen vyöltään ja linkosi sen edessään seisovaa miestä kohti. Niin +varmasti oli hän heittänyt aseensa, että salamoiva terä upposi vartta +myöten toisen rintaan, ja Luchs kaatui ääntäkään päästämättä maahan. + +Tätä kauheata rikosta seurasi yleinen kirkuna ja huuto. Arkoina ja +kummastuneina vetäytyivät kaikki läsnäolijat pois sen miehen luota, +joka oli vuodattanut veljensä verta. Kun sitten eräs päällikkö hetken +kuluttua astui esiin ja vaati araukaneja luopumaan Toquinistaan, oli +tämä vain ikäänkuin ilmoitus välien katkeamisesta, joka oli jo +tapahtunut. Toinen toisensa jälkeen jätti entisen hallitsijansa, +muutamat sangen iloisina, muutamat surullisina. Tämä mies, joka noin +viisi minuuttia sitten oli komentanut viittäsataa soturia, näki heidän +lukumääränsä vähitellen supistuvan, ja pian ei hänen ympärillään ollut +kuin viisikymmentä intiaania. Nämä soturit, jotka pysyivät hänelle +uskollisina, olivat palvelleet häntä koko ikänsä, ja olisivat +mielellään vuodattaneet sydänverensä Toquininsa puolesta. + +Poistuvat soturit nostivat maasta Luchsin ruumiin ja lähtivät sitten +liikkeelle kadoten pian näkyvistä. + +Siellä seisoi nyt suuri Toquin yksinäisenä ja hyljättynä ja laski niitä +harvoja ystäviä, jotka tahtoivat vielä uskollisesti puolustaa häntä. +Isku oli musertava, Antinahuel ei voinut enää hillitä itseään -- hän +nojautui puuta vasten, peitti kasvonsa vaippansa liepeellä ja itki. + +Hänen heikkoutensa ei kuitenkaan kestänyt kauan. Tottuneena peittämään +salaisimmatkin tunteensa ojentautui hän ja tarkasteli vankeja ankaran +näköisenä. Kun hänen katseensa suuntautui don Tadeoon, joka oli +oikeastaan syynä hänen kukistumiseensa, raivostui hän kauheasti. +Estääkseen vankien pakoyrityksen, sitoi hän puuhun donna Rosarion, +katsellen häntä himokkaasti. Don Tadeon sidotutti hän myös paaluun +silmät käännettyinä aurinkoa kohti. + +"Kurja roisto!" karjaisi tämä tempoen mielipuolisesti siteitään. + +Päällikkö käänsi hänelle halveksivasti selkänsä. + + + + +XXVI. VAPAUTUS. + + +Lukija muistanee kai, että ranskalaiset ja heidän intiaanitoverinsa +Trangoil Lanec ja Curumilla, olivat päättäneet seurata Toquinin jälkiä +ja pelastaa don Tadeon ja hänen tyttärensä araukanien käsistä. +Jokseenkin samoihin aikoihin kuin edellisessä luvussa kuvailemamme +tapahtumat sattuivat, ratsastivat he tiheässä myrtti- ja +sypressimetsässä noin päivämatkan päässä Araukasta. Tähän asti olivat +he onnellisesti seuranneet Antinahuelin jälkiä ja otaksuivat jo +olevansa siksi lähellä araukanien leiriä, ettei heidän tarvinnut enää +jatkaa matkaa yhtä nopeaan tahtiin kuin ennen. Nyt täytyi heidän toimia +varovasti, sillä tiheässä metsässä oli mahdollisesti Toquinin +lähettämiä vakoojia, jotka voisivat huomata heidät ja ilmiantaa heidät +päälliköllensä. Ensi töikseen aikoivat ystävämme asettua leiriin. + +Paikka, jossa he par'aikaa oleskelivat, oli aukeama, jommoisia +amerikalaisessa aarniometsässä on niin runsaasti. Myrskyt ja aika +olivat kaataneet puut paikalta ja muodostaneet siitä aukeaman, joka +tarjosi miellyttävän lepopaikan matkustavaisille. Lähistöllä solisi +pieni puro jyrkkää vuorenrinnettä pitkin. Tälle paikalle päättivät +ystävämme leiriytyä. Keskelle aukeamaa virittivät he suuren +nuotiotulen, söivät yksinkertaisen aterian ja heittäytyivät sitten +pehmeälle ruohostolle lepäämään, kaikki muut paitsi kreivi Ludvig, joka +oli päättänyt tehdä huomioita ystäviensä nukkuessa. + +"Tule, Cesar!" sanoi hän koiralleen, joka katseli häntä viisailla +silmillään. "Saammepahan nähdä, emmekö löydä niitä veijareita. Pst, pst +-- älkäämme häiritkö ystäviemme unta! Etsi, Cesar, etsi!" + +Eläin totteli. Se nuuski hiukan maata ja kiiruhti sitten nopeasti +isäntänsä edelle. Kreivi katsoi, olivatko hänen pistoolinsa ja +kiväärinsä kunnossa, sitten hän seurasi koiraa pysähtyen silloin +tällöin heittääkseen varovaisen ja vakoilevan silmäyksen ympärilleen. +Koira juoksi leiripaikan yli metsään kuono melkein kiinni maassa. +Sitten se heilutti häntäänsä aivankuin iloiten selvistä jäljistä ja +päästi murisevan äänen. + +Niin jatkui matkaa noin tunnin verran kreivi Ludvigin huomaamatta +mitään erikoista. Niitä salaperäisiä ääniä, jotka välistä kaukaa +tunkeutuivat hänen korviinsa, ei hän voinut selvittää. Vihdoinkin, +lukuisien mutkien ja kiemurtelujen jälkeen, näki hän koiran pysähtyvän +ja kuuli sen päästävän lyhyen murinan. + +Kreivi vetäytyi piiloon -- hän tiesi, mitä tuo murina merkitsi. +Varovaisesti työntäen pensaitten oksat sivulle hän katseli vakoillen +ympärilleen. Vaivoin hän sai tukahdetuksi kummastuksen huudon, jonka +hän oli päästämäisillään huuliltaan. Sillä tuskin kolmenkymmenen +askeleen päässä paikalta, jossa hän seisoi, istui noin viisikymmentä +intiaania suuren nuotion ääressä. Heidän keskellään oli kaksi vankia, +jotka olivat niin lujasti sidotut lähellä oleviin puihin, etteivät he +voineet tehdä pienintäkään liikettä. Toinen heistä näkyi olevan +kokonaan vaipunut epätoivoon, kyyneleet virtasivat pitkin hänen +poskiaan ja syvät huokaukset vavahduttivat hänen rintaansa, kun hän +katseli onnettomuustoveriaan, nuorta tyttöä, joka oli aivan lyyhistynyt +kokoon väsymyksestä ja tuskasta. + +"Siellä he ovat!" kuiskasi kreivi Ludvig, joka tunsi kaiken veren +virtaavan sydämeensä. Unhottaen kokonaan oman turvallisuutensa otti hän +pistoolin kumpaiseenkin käteensä ja teki pienen liikkeen aivankuin +aikoen viipymättä rientää avuksi onnettomille. Kuitenkin hillitsi hän +itsensä aikanaan, sillä hänelle juolahti mieleen, että hän tuollaisen +hyökkäyksen kautta uhraisi vain henkensä saamatta mitään aikaan. + +Melu, jota hän tyhmästi kyllä oli aiheuttanut, herätti intiaanien +huomiota, ja he heittivät jo epäileviä silmäyksiä paikalle, jossa hän +seisoi. Ludvig vetäytyi hiljaa takaisin välttäen ottamasta varomatonta +askelta. -- Pieninkin risahdus, ja hän olisi ollut hukassa! Hänellä ei +ollut enää mitään tekemistä araukanien leirillä -- parasta oli palata +toverien luo ja neuvotella heidän kanssaan, mitä oli tehtävä. + +Tunnin kuluttua oli hän jälleen ystäviensä luona ja kertoi heille, mitä +oli nähnyt. Curumilla ja Trangoil Lanec kuuntelivat tyyninä Ludvigin +kertomusta, keskeyttämättä sitä; he näyttivät kiinnittävän kaiken +huomionsa piippuihinsa, jonka he omantunnontarkasti polttivat loppuun. +Valkoiset miehet olivat sitävastoin sangen rauhattomia; he olivat +epätoivoissaan intiaaniystäviensä hitauden johdosta. Jos he olisivat +noudattaneet omien tunteittensa ääntä, eivät he olisi viivytelleet +minuuttiakaan, mutta he tiesivät, etteivät he ilman näitä kahta +punaihoista saisi mitään aikaan -- olipa sitten kysymys hyökkäyksestä, +puolustautumisesta tai takaa-ajosta. Sentähden koettivat he hillitä +levottomuuttaan. + +"No, mitä nyt teemme?" kysyi Valentin vihdoin. + +"Veljeni on kuumaverinen -- hän ei saa toimia liian nopeasti!" vastasi +Trangoil Lanec merkitsevästi. "Antinahuelilla on paljon sotilaita, me +emme voita heitä muulla kuin viekkaudella. Meidän täytyy saada +selville, mitä Toquin aikoo tehdä vangeilleen. Äkillinen hyökkäys +pitäisi paikkansa ainoastaan siinä tapauksessa, jos olisi kysymys +elämästä tai kuolemasta. Trangoil Lanec menee araukanien leirille. +Toquin ei tiedä, mitkä siteet liittävät minut valkoisiin veljiini, eikä +siis voi epäillä minua." + +"Hyvä", sanoi Curumilla, "veljeni suunnitelma on viisas. Minä tahdon +vain huomauttaa hänelle, että soturit, joiden luo hän menee, kuuluvat +luultavasti Mustan Käärmeen heimoon. Trangoil Lanec tuntee näiden +soturien petollisuuden ja viekkauden... hän varokoon siis!" + +Toinen nyökäytti päätään. + +"Ystäväni on oikeassa, Trangoil Lanec on varovainen. Luonnollisesti +seuraavat veljeni minua ja piiloutuvat vähän matkan päähän leiristä. +Varpushaukan kirkuna on sovittu merkki; jos he kuulevat sen, voivat he +vaaratta saapua leirille; jos he sitä vastoin kuulevat peipon laulun +uudistuvan kolme kertaa perätysten yhtäpitkin väliajoin, tietävät he +minun olevan vankina." + +"Hyvä. Milloin lähdemme?" kysyi Ludvig. + +"Nyt heti." + +Miehet nousivat hevosiensa selkään ja läksivät liikkeelle. Pahaksi +onneksi kohtasi heitä eräs pettymys. Kun he saapuivat sille paikalle, +missä Antinahuel tovereineen oli pari tuntia sitten ollut, oli se aivan +autio. Toquin oli jatkanut matkaansa. Mutta ystävämme eivät menettäneet +toivoaan, kärsivällisesti seurasivat he hänen jälkiään. Tämä oli sangen +vaikeata, sillä araukanit olivat Biobion luona tapahtuneesta +taistelusta saakka koettaneet salata ja peittää jälkensä. Muutamat +houkuttelevat jäljet näkyivät olevan vääriä, ja Curumilla ja Trangoil +Laneckin, jotka olivat tottuneet tällaiseen takaa-ajoon, erehtyivät +välistä ja seurasivat niitä. Usein kului sangen pitkä aika näiden +erehdyksien korjaamiseen ja sotkuisien jälkien selvittämiseen. + +Kahden päivän kuluttua leiriytyivät takaa-ajajat eräälle kummulle vähän +matkan päähän luonnon muodostamasta luolasta, ja Trangoil Lanec erosi +nyt heistä. Paksu savupatsas, joka heikon usvan kaltaisena nousi +taivasta kohti, ilmaisi hänelle paikan, mihin araukanit olivat +pysähtyneet yöksi. Siellä oli hänen päämääränsä. + +Kahdenkymmenen askeleen päässä leiristä huomasi päällikkö äkkiä kaksi +intiaania, aivankuin maasta nousseina, edessään. + +"Minne veljeni aikoo?" kysyi toinen heistä luoden uhkaavan katseen +ulmeniin. + +"Marry, marry!" vastasi tämä ystävällisesti. "Trangoil Lanec tunsi +jälleen veljiensä jäljet ja saapui polttamaan piippuansa heidän tulensa +ääreen, ennenkuin hän jatkaa matkaansa." + +Sitten heitti hän olalleen kiväärinsä, jota hän tähän asti oli pitänyt +vasemmassa kädessään ja kehoitti hevostaan kulkemaan edelleen. Soturit +näyttivät olevan tyytyväisiä hänen vastaukseensa ja johdattivat hänet +viipymättä leirille. + +Antinahuel otti vieraansa vastaan kädet ristissä rinnalla. Kun +päälliköt olivat tervehtineet toisiaan tavallisilla sanoilla "Marry, +marry", istuutuivat he nuotiotulen ääreen ja polttivat rauhanpiippua. +Trangoil Lanec katseli ympärilleen, mikään ei jäänyt häneltä +huomaamatta. Hän tunsi aivan liian hyvin Toquinin viekkaan luonteen ja +varoi sentähden herättämästä epäilyä. + +"Onko isäni metsästänyt?" kysyi hän. + +"Kyllä", vastasi Antinahuel lakoonisesti. + +"Ja onko metsästys ollut onnellinen?" + +"Hyvin onnellinen", sanoi Toquin synkästi hymyillen ja osoittaen +sormellaan vankeja jatkoi hän, "poikani avatkoon silmänsä ja katsokoon +ympärilleen!" + +"Ooh!" huudahti Trangoil Lanec ja oli vasta nyt huomaavinaan +valkoihoiset. "Valkonaamoja. Isälläni on ollut onnea, hän saa suuret +lunnaat heistä." + +Toquin pudisti päätään. + +"Antinahuel ei vapauta vankeja. Hänen majansa on tyhjä." + +"Hyvä, minä ymmärrän, Isäni ottaa valkoisen neidon vaimokseen. Mutta +minkätähden säilyttää hän toista vankia? Hänen läsnäolonsa mahtaa olla +tuskastuttava?" + +Antinahuel vastasi kysymykseen hymyllä, jonka merkitystä ei tarvinnut +epäillä. + +"Valkoihoisten Suuri Kotka on kuoleva varhain aamulla. Suuren. Toquinin +Cadequalin kuolema tulee vihdoinkin kostetuksi, kuten olen vannonut!" + +Hän nousi ja viittasi päällikön luokseen lähestyessään vankeja. + +"Poikani tuntee Suuren Kotkan?" kysyi hän tarkastellen terävästi sekä +Trangoil Lanecia että don Tadeota. + +"Eikö araukani soturi tuntisi vihollistaan?" vastasi päällikkö +rauhallisesti. "Suuri Kotka on kurja espanjalainen, ja hänen kuolemansa +on tuottava siunausta punaisille miehille." + +Don Tadeo säpsähti kuullessaan tämän äänen ja koetti nähdä muukalaista. +Mutta tämä oli astunut erään puun varjoon ja tarkasteli vankia +vihamielisin katsein. Toquin oli kuitenkin huomannut don Tadeon +liikkeen ja synkkä pilvi nousi hänen otsalleen. + +"Mikä on veljeni nimeltään?" kysyyi hän lyhyesti Ulmenilta. + +"Trangoil Lanec." + +"Minä tunnen tämän nimen. Trangoil Lanec on urhoollinen puelka-soturi. +Mitä etsii hän Antinahuelin leiristä?" + +"Hän tahtoo lämmitellä ystävän tulen ääressä." + +"Mitä sanoo valkoinen veljeni tästä?" kysyi Antinahuel aivan odottamatta +don Tadeolta. Tämä tunsi sydämensä sykkivän -- ystävän läsnäolo teki +hänet sekä iloiseksi että levottomaksi. Luotuaan tyttäreensä +Antinahuelin huomaamatta varoittavan katseen hän vastasi niin +välinpitämättömästi kuin mahdollista: + +"En tiedä, mitä haluatte minulta, päällikkö? Onko minulla oikeutta +käskeä tätä miestä, jota en edes ole koskaan nähnyt, poistumaan +leiristänne. Ette taida olla oikein järjissänne, koska teette minulle +tuollaisen kysymyksen." + +"Veljeni puhuu hyvin -- huomenna on hän osoittava rohkeuttaan", sanoi +päällikkö kuivasti ja kääntyi jälleen puelka-soturin puoleen lausuen +"Antinahuel on varovainen -- häntä on usein petetty. Valkoihoisten +Suurella Kotkalla on ystäviä, jotka eivät lepää, niin kauan kuin he +tietävät hänen olevan vallassani. Joku kolmaskin voi tehdä niinkuin +Joan ja Myskirotta!" + +"Epäileekö isäni minua?" kysyi Trangoil Lanec imelästi hymyillen. +"Kukapa voisi johdattaa harhaan suurta päällikköä. Mutta Trangoil Lanec +ei ole mielellään epäluulonalainen, hän menee." + +Antinahuel tuli hyvilleen ulmenin imartelevista sanoista ja antoi +hänelle merkin jäädä paikoilleen. + +"Minä luotan poikaani, hän on tervetullut luokseni", sanoi hän +tyytyväisenä. "Tuoko Trangoil Lanec tietoja punaisilta veljiltään?" + +Lausuessaan nämä viimeiset sanat synkkenivät Antinahuelin kasvot ja +hänen otsansa rypistyi. Hämmästyneenä tästä muutoksesta, jonka hän +olisi ymmärtänyt, jos hän olisi voinut silmätä mahtavan Toquinin +sisimpään, katseli Trangoil Lanec edessään olevaa päällikköä. + +"En tiedä mitään. Useimmat veljistäni ovat kaatuneet taistelussa +chileläisiä vastaan. Minkätähden näyttää isäni niin synkältä?" + +"Miksipä en surisi. Antinahuel ei ole vanha, mutta hän on väsynyt. +Monet hänen pojistaan ovat kaatuneet sodassa, hänen kansansa etevimmät +päälliköt ovat menneet Pilliaun suurille metsästysmaille ennen häntä. +Missä on Cathikara? Missä on Musta Hirvi? He kuolivat sankarillisesti, +ja he huutavat... huutavat!..." + +Hän nosti käden otsalleen ja vaipui ajatuksiinsa. Näytti siltä kuin +olisi hän silmänräpäykseksi unhoittanut kaikki, mitä hänen ympärillään +tapahtui, mutta äkkiä suuntautui hänen katseensa vankeihin ja hän +sanoi: "Ooh! Vielä ei Antinahuel ole kuollut. -- Suuri Kotka elää +vielä, ja valkoinen neito odottaa! Katsopas... eikö hän kelpaakin +päällikön vaimoksi?" + +"Hän on kaunis!" vastasi Trangoil Lanec kylmästi. "Mutta kuitenkaan en +antaisi hänestä ainoatakaan niistä kolmesta nahkaleilistä tulivettä, +joita hevoseni kantavat." + +"Kuinka, onko pojallani tulivettä?" kysyi Antinahuel himokkaasti. + +"On!" vastasi ulmen ja käytti tilaisuutta hyväkseen luoden vankeihin +merkitsevän silmäyksen. "Aurinko laskee, peltopyy laulaa iltalaulunsa +-- Trangoil Lanecin täytyy lähteä. Jos Antinahuel tahtoo seurata minua, +niin tyhjennämme kiireesti säkit soturien kanssa. Olen anastanut ne +eräältä valkoiselta koiralta, enkä tahtoisi laahata niitä enää +mukanani." + +"Hyvä", sanoi Antinahuel tyytyväisenä. "Me otamme vastaan veljeni +tarjouksen." + +Päälliköt astelivat hevosien luo, ja hetken kuluttua joivat kaikki +intiaanit paloviinaa, jota viekas Trangoil Lanec oli ottanut mukaansa. +Lukija tietää kai, että intiaanit ovat kovin viinanahneita, ja se himo, +millä he ottivat vastaan tarjotun "tuliveden", osoitti, selvästi, +kuinka kauan he olivat odottaneet tällaista tilaisuutta. He nauttivat +sitä aivan kohtuuttomasti, ja pian olivat muutamat heistä juovuksissa. + +Puelkapäällikkö tarkasteli tilannetta argussilmillä. Hän otti +kohtuullisesti osaa harvinaiseen juominkiin ja vältti varovaisesti +kiihoittamasta araukaneja juomaan. Hän ei näet saanut antaa +pienintäkään aihetta epäluuloon. + +Näin kului tunti. Vangit olivat alkaneet keskustella hiljaa ja +salaisesti. Jossakin määrin levottomina odottivat he, mitä tulisi +tapahtumaan. Uudestaan herännyt toivo toi heikon hymyn nuoren tytön +ruusuisille huulille, ja don Tadeo loi häneen eloisia katseita. +Molemmatkin käsittivät ystävänsä suunnitelman, mutta olivat aivan eri +mieltä sen onnistumisesta. Ollen määrätyn matkan päässä juojien +piiristä ja kykenemättä liikahtamaankaan saattoivat he vain panna +merkille, että melu ja rähinä, jonka heidän juopuneet vartijansa saivat +aikaan, lisääntymistään lisääntyi. + +Intiaanit jatkoivat yhä juomistaan. Nopeasti he tyhjensivät nahkaleilit +ja vihdoin olivat useimmat heistä vaipuneet raskaaseen uneen. Niillä, +jotka olivat vielä valveilla ja näkivät, kuinka heidän tovereillensa +kävi, ei ollut voimaa eikä kykyä keskeyttää nautintorikasta juomistaan. +Antinahuel ja Trangoil Lanec olivat viimeiset, jotka joivat. +Puelkapäällikkö seurasi vain näennäisesti toisen esimerkkiä ja koetti +matkia hänen raskaita liikkeitään, mikä onnistuikin hänelle. Ja nyt -- +nyt sulkeutuivat myöskin Toquinin silmät, sarvipikari putosi hänen +kädestään ja mutisten muutamia käsittämättömiä sanoja vaipui hän +maahan. Hän nukkui. + +Trangoil Lanec odotti hetkisen ja silmäili tarkkaavaisesti leiriä. +Vasta sitten, kun hän oli varma siitä, että kaikki araukanit olivat +todellakin menneet ansaan, nousi hän varovaisesti, lähestyi vankeja, +joille hän antoi hilpeän merkin, ja kiiruhti pois kevyesti kuin vuohi. +Pian senjälkeen kuului varpushaukan kirkuna lähistöltä. + + * * * * * + +Valentin ja Ludvig eivät osanneet hallita innostustaan. He olivat +jättäneet hevosensa metsään ja hiipineet Curumilla muassaan +varovaisesti, kunnes he olivat vain kolmenkymmenen askeleen päässä +leiristä. Salaisesti iloiten olivat he seuranneet tapahtumien kulkua +valmiina milloin tahansa rientämään Trangoil Lanecin avuksi, jos hänen +petoksensa tulisi ilmi. Kun tämä siis päästi sovitun merkkihuudon, +olivat he heti hänen rinnallaan. + +"No niin?" kysyi Ludvig. + +"Kaikki käy hyvin. Veljeni seuratkoot minua." + +Viipymättä lähtivät ystävykset vankien luo. Nähdessään nuo neljä +miestä, jotka olivat panneet henkensä alttiiksi pelastaakseen heidät, +loisti sanomattoman iloinen hymy isän ja tytön kasvoilla, ja don Tadeo +sanoi liikutettuna. + +"Kiitos, caballerot, me emme toivoneet pelastusta. Teille lähinnä +Jumalaa olen suurimmassa kiitollisuudenvelassa." + +"Ah... pyh!" vastasi Valentin katkaisten muutamilla puukoniskuilla +vankien siteet. "Luuletteko, että me ilman muuta olisimme jättäneet +teidät tiikerin kynsiin?" + +"Ja velvollisuutemmehan oli pelastaa teidät ja teidän tyttärenne", +jatkoi kreivi Ludvig innokkaasti. + +"Mutta hiljaa -- kiiruhtakaamme. Olisipa sangen ikävää, jos nuo +veijarit heräisivät liian aikaiseen." + +Tämä huomautus olikin tarpeen. Don Tadeo ja donna Rosario, jotka eivät +pitkästä vankeudesta väsyneinä kyenneet liikkumaan, nostettiin Trangoil +Lanecin hevosen selkään, jonka jälkeen tuo pieni kulkue lähti +liikkeelle luolaa kohti. + + + + +XXVII. HIRMUMYRSKY. + + +Kun he olivat tulleet puolitiehen, erosivat Curumilla ja Trangoil Lanec +äkkiä joukosta ja palasivat araukanien leirille, aivankuin he olisivat +unhoittaneet sinne jotain. Ranskalaiset antoivat tämän tapahtua, sillä +he tunsivat hyvin toveriensa varovaisuuden, ja koettivat saavuttaa niin +nopeasti kuin mahdollista päämääränsä. + +Pian saapuivatkin he luolalle. Nyt valmistettiin nopeasti kaksi +lehtivuodetta vapautetuille vangeille, ja Valentin kehoitti heitä +lepäämään. Isä ja tytär seurasivat kehoitusta ja vaipuivat pian +raskaaseen uneen. + +Myöskin Ludvig ja Valentin lepäsivät ja jättivät vartioimisen +uskolliselle koiralleen Cesarille. He heräsivät vasta intiaanien tulon +jälkeen, jotka järkähtämättömän rauhallisina heittäytyivät heidän +viereensä lehtivuoteelle. + +"Te olette olleet araukanien leirillä?" kysyi toinen miehistä. + +Curumilla nyökkäsi. + +"Niin, me kävimme päästämässä heidän hevosensa vapaiksi. Niiden +kiinniottamiseen kuluu Antinahuelilta kauan aikaa ja me saamme yhä +suuremman etumatkan." + +"Oivallisesti tehty. Me voimme olla siis rauhassa muutamia tunteja?" + +"Niin, muutamia tunteja, muttei enempää. Araukaneilla on verikoiran +vainuaisti ja kauriin nopeus. Ennenkuin yö on kulunut loppuun, ovat he +jäljillämme." + +"Mitä on meidän sitten tehtävä?" kysyi Ludvig levottomana. + +"Meidän täytyy johtaa harhaan vihollisemme", vastasi Trangoil Lanec. +"Minä eroan joukosta kahden hevosen kanssa ja koetan johdattaa heidät +väärille jäljille. Sillaikaa menette te Rio Pablon rantoja pitkin aina +Guanakosaarelle asti. Siellä tapaamme jälleen toisemme. Kolmen tunnin +kuluttua täytyy minun lähteä." + +Kaikki hyväksyivät tämän suunnitelman. Ennenkuin Trangoil Lanec erosi +tovereistaan, kuvaili don Tadeo muutamilla sanoilla hänelle viime +tapahtumat araukanien leirillä, erittäinkin kohtauksen Antinahuelin ja +Luchsin välillä. Sitten lähtivät ystävykset äänettöminä eri suunnille. + +Oli kummallinen yö, Tummansininen taivas oli täynnä tähtiä, jotka +loistivat kuin timantit ja kuu, joka oli vaeltanut puolet radastaan, +levitti ympärilleen hopeavaloa ja antoi koko seudulle satumaisen +leiman. Hyvien tuoksujen täyttämä ilma oli niin kirkas, että kaukana +siintävät metsät eroittuivat selvästi taivaanrantaa vasten. Vieno +tuulenhenkäys leyhytteli hiljaa korkeimpien puiden latvoja. + +Varovaisesti liikkui pieni karavaani äskenmainitun joen rantoja pitkin +odottaen joka silmänräpäys näkevänsä punanahkojen villien silmien +loistavan pimeydessä. Tadeo ja donna Rosario olivat intiaaniystäviensä +hevosten selässä, Curumilla ratsasti etumaisena ja ranskalaiset +muodostivat jälkijoukon. + +Noin kello neljä aamulla -- juuri siihen aikaan kun aurinko nousi +taivaanrannalle -- eroittivat matkustajat pienen Guanakosaaren edessään +sumun ympäröimänä, joka kaikissa lämpimissä maissa nousee maasta päivän +tullessa. Vaivaloisen öisen matkan jälkeen näytti se heidän silmissään +kuin pelastavalta satamalta. Saarella seisoi liikkumattomana mies, +Trangoil Lanec, jonka vieressä kumpikin hevonen pureskeli ruohoa +rannalla. + +Niin pian kuin tulijat, joita hän oli jo kauan odottanut, olivat +saapuneet kylliksi lähelle antoi hän heille merkin kiiruhtaa. Curumilla +nyökkäsi myöntävästi päätään ja pian oli pieni seurue kulkenut pienen +kahluupaikan yli saarelle. Lyhyen aterian aikana neuvottelivat +ystävykset, mitä nyt olisi tehtävä. Don Tadeo ehdoitti, että he +suuntaisivat kulkunsa hacienda de la Palomaa kohti, joka kuului eräälle +hänen ystävistään. Matka ei ollut kovin pitkä, ja sinne tultuaan +olisivat he täysin turvassa Antinahuelilta. + +Ensi töikseen alkoivat ulmenit laatia puhvelinnahkavenhettä, sellaista, +joita intiaanit käyttävät matkustaessaan erämaan läpi kulkevaa jokea +pitkin. Kun se oli valmis, ja he olivat työntäneet sen vesille, +pyysivät he tovereitaan istuutumaan siihen. Sitten jatkettiin matkaa +tällä venheellä hevosten uidessa sen perästä. Noin tunnin kuluttua +astuivat he jälleen maihin ja jatkoivat matkaa jalkaisin. Heidän täytyi +nyt kiivetä jyrkkää vuorenrinnettä pitkin erään kukkulan yli +päästäkseen Chilen alueelle. + +Muutamien tuntien kuluttua oli ilma täydellisesti muuttunut. +Punervansininen aurinko näytti uivan pilvimeressä, joka vangitsi sen +kuumat säteet. Taivas oli kuparinvärinen. Kuului jylhää ukkosenjyrinää, +joka kaikui moninkertaisena vuorissa ja laaksoissa. Ilma oli +painostava. Suuria sadepisaroita putoili pilvistä ja yksinäiset +tuulenpuuskat nostivat suuria tomupilviä maasta ja päästivät melkein +inhimillisiä valitusääniä. Lintuja parveili suurin joukoin ilmassa, ja +hevoset tulivat levottomiksi. Toisin sanoen kaikki ennusti hirmumyrskyn +tuloa, joka usein sangen lyhyessä ajassa muuttaa maanpinnan muodon. + +Sumu oli niin sankka, että vaikka päivä ei ollut vielä +puolivälissäkään, ympäröi pimeys matkalaisia. Varovaisesti astellen +pääsivät he hitaasti eteenpäin. Intiaanipäälliköt tunsivat luonnon +mahtavat oikut, ja levottomuus kuvastui heidän kasvoillaan. + +"Mitä sanotte tästä ilmasta, Curumilla?" kysyi kreivi Ludvig. + +"Huonoa, hyvin huonoa", sanoi tämä pudistaen päätään. "Jollemme ennen +hirmumyrskyn tuloa ehdi Jana Karamille (noitamiehen hyppy)..." + +"No niin, mitä sitten. Uhkaako meitä jokin vaara?" + +"Enemmän kuin vaara. Siinä tapauksessa ei meillä ole suuria toiveita +selvitä hengissä rajuilmasta." + +"Vai niin!" huudahti Valentin ja ranskalaiset katselivat pelästyneinä +toisiinsa. "Sepä ei kuulu lohduttavalta. Luuletteko todellakin, että +niin on asianlaita?" + +"Trangoil Lanec puhukoon!" sanoi päällikkö osoittaen kädellään +toveriaan. + +"Curumilla on oikeassa!" vastasi tämä synkästi. "Luulevatko veljeni, +että me voisimme vastustaa rajumyrskyn voimaa tällaisella paikalla?" + +Nuoret miehet painoivat alakuloisina päänsä alas. He eivät tahtoneet +enää lausua sanaakaan epätoivoisesta tilanteesta. Äänettöminä astelivat +he nyt vuoripolkua pitkin, joka oli tuskin neljänkään jalan levyinen +leveimmältä kohdaltaan. Toiselta puolelta rajoitti sitä jyrkkä +graniittiseinä, toiselta syvä kuilu, jonka pohjalta kuului näkymättömän +veden lorinaa. Oli todellakin vaikea vastustaa rajumyrskyä sellaisella +paikalla. + +"Olemmeko vielä kaukana Jana Karamista?" kysyi Valentin vihdoin. + +"Pilliau olkoon kiitetty -- me olemme pian siellä! Mutta..." + +Intiaani vaikeni, sillä hämärä vaippa, joka peitti taivaanrantaa, +jakautui äkkiä kahtia, terävä salama valaisi taivasta, ja peloittava +tuulenpuuska syöksyi vonkuen rotkoon. + +"Alas hevosten selästä!" huusivat Trangoil Lanec ja Curumilla melkein +yht'aikaa. "Heittäytykää maahan!" + +Valkoihoiset tottelivat heti johtajiensa käskyä ja pitelivät kiinni +kalliosta. Myöskin hevoset käsittivät vaistomaisesti vaaran ja +heittäytyivät harjakset tuulessa heiluen maahan. Mikään kynä ei voi +kuvailla hirmumyrskyä, joka nyt ennenkuulumattomalla raivolla ryntäsi +vuorten yli. Peloittavasti jyrisi ukkonen kuilussa, ja satoi kuin +saavista kaatamalla. Jättiläismäisiä lohkareita irtautui kalliosta, ne +vyöryivät rymisten syvyyteen kiskoen mennessään maasta satavuotisia +puita juurineen aivankuin hentoja oljenkorsia. Tuulen ulvonta, myrskyn +pauhina ja aivankuin kuolinkamppailuaan taistelevan luonnon huokaukset +muodostivat yhdessä kauhistuttavan mutta valtavan sävelen. + +Mutta äkkiä, kesken kaikkea, kuului kirkaisu, joka oli niin äänekäs ja +kimeä, että se voitti myrskyn pauhunkin. Välittämättä vaarasta nostivat +matkalaiset päänsä ylös ja katsoivat ympärilleen. He huomasivat heti, +mitä oli tapahtunut! + +Donna Rosario ei ollut jaksanut pitää kiinni kalliosta, vaan oli +päästänyt otteensa ja syöksynyt syvyyteen. + + + + +XXVIII. TAIVAAN JA MAAN VÄLILLÄ. + + +Tämä kauhistuttava tapaus täytti urhoollisten miesten sydämet tuskalla +ja pelolla. Kaikkien mieleen juolahti, että onneton makasi kenties +murskautuneena syvyydessä. + +"Oi, tyttäreni, tyttäreni!" kirkaisi don Tadeo aikoen epätoivoissaan +syöksyä kuiluun lapsensa perästä. + +Curumillan rautakoura veti hänet kuitenkin takaisin. "Onko Suuri Kotka +väsynyt elämäänsä?" kysyi intiaani nuhtelevasti. "Isäni on vielä heikko +pitkän vankeuden jälkeen, hän uhraisi vain henkensä saamatta mitään +aikaan." + +"Mutta tyttäreni!" ähki mies raukka. + +"Teemme voitavamme", sanoi Valentin koettaen salata toivottomuuttaan. +"Jollei apumme ole jo turha, tuomme ylös señoritan. Minä hankin teille +heti tiedon siitä." + +Hän valmistautui panemaan tuumansa toimeen, mutta kreivi Ludvig ennätti +ennen häntä. Hän oli jo alkanut laskeutua kuiluun jyrkkää +kallionrinnettä pitkin ja katosi pian ystäviensä näkyvistä. + +Myrsky yltyi. Kirkkaitten salamoiden valaisema taivas näytti +tulimereltä, ja sade kiihtyi yhä rankemmaksi. Miehet, jotka pitelivät +kiinni kalliosta ylhäällä kuilun reunalla, olivat jo kauan odottaneet +toveriansa. Vai olikohan hänkin joutunut saman kohtalon alaiseksi kuin +onneton tyttö? Samassa kuului huuto... + +Kun Ludvig laskeutui syvyyteen totteli hän ainoastaan sydämensä ääntä +ja päätti tuoda onnettomalle isälle lapsensa. Tätä puhdasta ja +luonnollista tunnetta vahvisti nyt kylmä rohkeus, kun hän huomasi +olevansa epävarmassa asemassa kuilun yläpuolella. Hänen tehtävänsä ei +ollut helppo. Yksi ainoa harha-askel -- ja hän olisi hukassa. Usein +tunsi hän kiven tai oksan, jolle hän astui, murtuvan ja antavan perään. +Alhaalla kuilussa lorisi vesi hiljaisesti, ja vaikka hänen ympärillään +vallitsi synkkä pimeys, oli hän usein pyörtymäisillään mitatessaan +ajatuksillaan kuilun syvyyttä. + +Mutta päättäväisesti jatkoi hän laskeutumistaan. Hän oli jo jättänyt +aikamoisen taipaleen taakseen, sillä rotkot olivat jo niin kapeat, +ettei hän voinut eroittaa taivasta yläpuolellaan. Hän pysähtyi +hetkiseksi hengähtääkseen hiukan ja katseli levottomana alas kuiluun. + +Samassa oli hän päästää kummastuksen huudon, sillä noin kolmenkymmenen +askeleen päässä alapuolellaan oli hän näkevinään olennon, jonka +ääriviivat olivat kuitenkin niin epäselvät, että hänen täytyi tarkasti +silmäillä sitä ollakseen varma asiastaan. Nyt ei hän enää viivytellyt, +vaan liukui alas vaaraa halveksien. Olento, jonka hän oli huomannut, +oli Rosario. Nuori tyttö makasi pyörtyneenä tiheän köynnöskasviverkon +päällä aivankuin riippumatossa. Kun Ludvig näki, tämän tunsi hän kylmiä +väreitä selkäpiissään, ja hän pelästyi kauheasti. Hänen sydämensä löi +kiivaasti, kun hän ajatteli hennon tytön peloittavaa tilaa. Jumalan +kiitos, nyt oli ainakin hän auttamassa ja neuvomassa häntä. + +Sill'aikaa oli rajuilma hiukan tyyntynyt. Sumu jakautui kahtia ja +aurinko ilmestyi näkyviin huntunsa takaa, vaikkakin sitä silloin +tällöin pimittivät ohitsekiitävät pilvet. Tuulenpuuskat tulivat yhä +heikommiksi. + +Vasta nyt saattoi kreivi Ludvig huomata vaaran suuruuden, johon hän oli +joutunut ja jonka vallitseva pimeys oli tähänasti salannut häneltä. +Silmätessään jyrkkää kallionseinämää, jota myöten hän oli laskeutunut, +ei hän voinut käsittää, kuinka hän oli päässyt niin pitkälle putoamatta +rotkoon. Alemmaksi ei hän olisi voinut missään tapauksessa laskeutua, +sillä myrttipensaasta alkaen, jonka päällä Rosario makasi, oli rotko +aivan seinäjyrkkä. Vielä pari askelta, ja hän olisi ollut hukassa. + +Juuri kun hän mietti, mitä olisi tehtävä, sai Cesarin etäinen haukunta +hänet kohottamaan päänsä ja katsomaan ylös. Ja nyt päästi hän +riemuhuudon, sillä hänen ystävänsä olivat keksineet oivallisen +pelastusvälineen. Sitomalla yhteen lassot, joita ratsastajat Chilessä +aina kuljettavat mukanaan, oli Valentin laittanut pitkän köyden, jonka +hän nyt don Tadeon ja intiaanien avulla laski syvyyteen. Se oli onneksi +kylliksi pitkä ja Ludvig sai helposti kiinni siitä. Mutta hän ei +ajatellut ensin itseään, vaan donna Rosariota. Vedettyään nuoren tytön +köynnöskasviverkosta, sitoi hän köyden hänen vyötäisiensä ympäri niin, +ettei hän voinut millään tavoin syöksyä uudestaan syvyyteen. Sangen +hitaasti ja varovaisesti -- ettei hän vain kolhiutuisi kalliota vasten +-- vetivät ylhäällä olijat hänet luokseen, ja hetken kuluttua oli +Rosario turvassa. Myöskin uhrautuvainen ranskalainen pääsi samalla +keinoin takaisin ystäviensä luo. + +Tällä kertaa ei don Tadeo tuhlannut turhia sanoja tyttärensä +pelastajalle, vaan loi häneen katseen, joka osoitti mitä lämpimintä +kiitollisuutta. + +Hetken kuluttua tuli nuori tyttö tajuihinsa isänsä hellästi hyväillessä +häntä. Heikko punastus levisi hänen kasvoilleen, hän huokasi raskaasti +ja aukaisi silmänsä. + +"Voi, isäni!" huudahti hän muistaessaan, mitä oli tapahtunut. "Mikä +kauhea putous! Luulin todellakin kuolevani!" + +"Olet pelastettu -- älä ajattele enää muuta!" sanoi don Tadeo. + + + + +XXIX. VIIMEINEN TAISTELU. + + +Tapaus, josta äsken kerroimme, oli viivyttänyt paljon ystäviemme +matkaa, ja he koettivat nyt päästä eteenpäin niin nopeasti kuin +mahdollista. Mutta myrsky oli heille suureksi haitaksi, ja kului kauan, +ennenkuin he saapuivat "Poppamiehen hyppy" nimiselle paikalle, eräälle +viidenkymmenen jalan levyiselle kuilulle, joka jakoi kallion kahteen +osaan. Kuilun yli päästiin muutamia leveitä lankkuja myöten. Nimi Jana +Karam johtui eräästä tarusta, joka kertoi, että siihen aikaan, kun +Araukaniaa koetettiin valloittaa, hyppäsi eräs kastilialaisia sotureita +pakeneva poppamies kuilun yli, ja hämmästyksekseen näkivät +espanjalaiset soturit tällä tavoin saaliinsa luiskahtavan käsistään. + +Pieni karavani sivuutti tuon vaarallisen paikan niin nopeasti kuin +mahdollista ja pääsi juuri polulle, joka johti chileläisille kentille, +kun Curumilla äkkiä antoi merkin pysähtyä. + +"No, mitä on tekeillä?" kysyi Valentin kummastuneena. "Kiiruhtakaamme +eteenpäin niin pian kuin mahdollista. Me saavumme pian kentälle ja +pelastumme." + +"Ei vielä", vastasi päällikkö osoittaen savupilveä, joka vähän matkan +päässä kohosi spiralimaisesti taivasta kohti. + +"Vai niin, onkohan se taas tuo kirottu Toquin?" huudahti Tadeo +kummastuneena. "Hän on siis kiiruhtamisestamme huolimatta saanut meidät +jo kiinni." + +"Antinahuel on viisas -- hän on saavuttanut meidät", sanoi Trangoil +Lanec alakuloisena. "Hän on voinut saapua tänne ainoastaan Jolka +nimisen paikan kautta." + +"Mutta näin lyhyessä ajassa!" väitti kreivi Ludvig. + +"Toquin tuntee tiet ja polut, myrsky viivytti meitä liian paljon." + +Valentin kirosi. "Joudummeko siis aina tuhkasta tuleen. Mitä on nyt +tehtävä?" + +"Ei mitään -- jatkamme matkaamme niin nopeasti kuin mahdollista", +vastasi Curumilla kylmäverisesti. + +"Mutta jos Toquin on jo huomannut meidät?" + +"Se on luultavaa," arveli ulmen kohauttaen olkapäitään. "Curumilla +hakisi silloin salaa apuväkeä haciendasta -- mutta me emme saa menettää +voimiamme, vaan meidän täytyy rauhallisina odottaa pahintakin." + +"Siinä tapauksessa kuolemme mieluummin kuin sallimme, että nuo ryövärit +saavat vankinsa jälleen käsiinsä", huudahti Ludvig kuumeisella +päättäväisyydellä. + +Kaikki olivat yhtä mieltä hänen kanssaan, ja he ratsastivat +kaksinkertaisella innolla eteenpäin. Trangoil Lanec oli ottanut johdon +käsiinsä; hän kuletteli seuruetta monia, kiemurtelevia ja sinne tänne +risteileviä polkuja pitkin, joita vain erämaan pedot olivat polkeneet. +Ainoastaan intiaanit tuntevat salaisuuden kulkea aina oikeaan suuntaan +näissä labyrinteissä. Kahdenkymmenen minuutin marssin jälkeen saapuivat +matkalaiset Rio Pablo joelle, jonka he olivat muutamia tunteja sitten +jättäneet jälkeensä aivan toisessa osassa vuoristoa. Joki oli noin +puolen kilometrin levyinen; sen keskellä kohosi pieni särkkä. +Nähdessään sen vaihtoivat Trangoil Lanec ja Curumilla voitonriemuisen +silmäyksen. Kaikki istuutuivat nyt keinotekoiseen kanoottiin, jota he +olivat jo kerran ennenkin käyttäneet kulkiessaan joen yli. Tällä +saapuivat he vaikeuksitta turvapaikkaansa. Hevosetkin uivat sinne +väsymyksestään huolimatta. + +Koko päivä oli nyt kulunut vaaroissa ja vastuksissa, ja väsyneinä +heittäytyivät nuo kuusi onnettomuustoveria maahan levätäkseen hiukan. +Oli jo tullut pimeä, mikään ei häirinnyt luonnon salaperäistä +hiljaisuutta. Vain silloin tällöin näkyi jonkun janoaan sammuttavan +eläimen epäselvät ääriviivat kuun valossa kaukana joen rannalla, tai +kuului susien valittavaa ulvontaa ja yöpöllöjen kirkunaa. + +Yksinäisellä särkällä olevat matkalaiset koettivat nyt uskotella +toisilleen, että he olivat pelastuneita, mutta siitä huolimatta +kuuntelivat kaikki huolestuneina sekottautuiko yöllisiin säveliin jokin +vieras ääni. Tiesikö Antinahuel heidän olevan täällä, vai olikohan hän +joutunut väärille jäljille? Tätä kysymystä miettivät he lakkaamatta. +Mutta mikään ei liikahtanut -- kaikki olivat hiljaa, myöskin Cesar, +jolle vartioiminen oli uskottu. Tällä tavalla kului yö pelossa ja +vavistuksessa. + +"No, pahin on kai nyt ohi", sanoi Valentin tyytyväisenä ulmeneille. +"Koska Antinahuel ei ole vielä näyttäytynyt, niin ei meillä ole kai +enää mitään peljättävää." + +"Hiljaa!" komensi Curumilla. "Ettekö kuulleet jotain ääntä?" + +Kaikki kuuntelivat -- taas kuului ääni, joka muistutti huokausta. + +"Se on Cesar... koira antaa meille merkin", huudahtivat ranskalaiset +melkein yht'aikaa. + +Kiiruusti juoksivat he rantaan, jossa koira vartioi, ja katselivat +ympärilleen. He eivät huomanneet mitään erikoista, kaikkialla vallitsi +sama hiljaisuus ja rauha kuin ennenkin. Ainoastaan korkea ruoho joen +rannalla liikkui hiljaa. Hetkisen luulivat Valentin ja Ludvig, että +heidän koiransa oli erehtynyt, mutta äkkiä he tunsivat päällikköjen, +jotka olivat kiiruhtaneet heidän jälkeensä, tarttuvan heitä vyötäisistä +ja paiskaavan heidät maahan. Useita laukauksia pamahti samassa. Kuulat +löivät kallioita vasten, ja muutamia nuolia lensi niiden yli. +Laukauksia seurasi villi ulvonta, johon kaiku vastasi toiselta +rannalta. + +Nuo neljä miestä ampuivat tähtäämättä intiaaneja, jotka hyökäsivät nyt +esiin piilopaikastaan kuin parvi ahnaita petoeläimiä. Kaksi soturia +kaatui. Tämä näkyi laimentavan hyökääjien intoa, ja yhtä pian kuin he +olivat tulleet esiin; katosivat he nyt ruohostoon. He huomasivat, miten +vähän hyötyä ampuma-aseista heille oli ja muuttivat sentähden +menettelytapaansa. Antinahuel -- hän oli soturien johtaja -- jakoi +heidät kahteen osastoon. Toisen tehtävänä oli kiinnittää vihollisen +huomio puoleensa, sillaikaa kuin toinen Toquinin johtamana meni +muutaman sadan askeleen päähän ylemmäksi joelle. + +Puolustajat oivalsivat kuitenkin tämän juonen; he tiesivät, ettei +heidän tarvinnut pelätä niitä araukaneja, jotka ampuivat heitä rannalta +ja kiinnittivät siis kaiken huomionsa sille paikalle, jossa muut +intiaanit kiireesti kyhättyine lauttoineen astuisivat maihin särkälle. +Mutta sitä ennen etsivät he donna Rosariolle paikan, jossa tämä olisi +turvassa kuulilta. Rauhallisina ja pelottomina odottivat he sitten +vihollisen tuloa. + +Nyt kulki jo ensimäinen lautta, jossa seisoi noin seitsemän -- +kahdeksan intiaania, virran mukana nopeasti särkkää kohti, ja +peloittavasti ulvoen ja heilutellen aseitaan hyppäsivät intiaanit +maihin. Mutta heidät vastaanotettiin sangen pontevalla tavalla. +Epätoivon raivolla hyökkäsivät särkän puolustajat heidän kimppuunsa, ja +intiaani toinen toisensa jälkeen kaatui maahan heidän voimakkaista +iskuistaan. Intiaanit eivät olleet vielä selvinneet hämmästyksestään, +ennenkuin neljä heistä ajelehti ruumiina kauas jokea pitkin. Mutta +leikki ei vielä loppunut. Niinkuin vertajanoovat hyenat hyppäsi taas +muutamia sotureja särkälle. Hetkisen raivosi kiivas taistelu molempien +puolueiden kesken. Huolimatta ponnistuksistaan täytyi puolustajien +kuitenkin vihdoin peräytyä erään vuorenseinämän taa, ja sieltä he +ampuivat araukaneja, jotka turhaan etsivät suojaa. + +Sillaikaa oli toinen lautta tuonut särkälle Antinahuelin ja noin +kaksikymmentä soturia. Päällikön terävä katse huomasi heti don Tadeon +ulmenien rinnalla ja raivoisa hymy vääristi hänen piirteensä. Hän antoi +piiritetyille merkin neuvotellakseen heidän kanssaan, jonkatähden nämä +heti lopettivat ampumisensa. + +Pelkäämättä astui Antinahuel esiin, ja katse, jonka hän loi Curumillaan +ja Trangoil Laneciin, näytti tahtovan tuhota heidät. + +"Erehtyykö Antinahuel, vai näkeekö hän tosiaankin kaksi araukaniheimon +turmeltunutta poikaa edessään? Kaksi kavaltajaa on liittynyt +valkoisiin... punaisten miesten veri ei juokse heidän suonissaan!" + +"Trangoil Lanec on yksi heimonsa päälliköistä!" vastasi ulmen ylpeästi. +"Kuka voi nuhdella häntä? Hän ei ole pettänyt veljiään. Hän ei ole +tähänasti ottanut osaa yhteenkään taisteluun kansaansa vastaan, sillä +hän vihaa ainoastaan Antinahuelia, ei araukaneja." + +"Pojallani on kaksinainen kieli, kuka uskaltaa uskoa häneen?" vastasi +Antinahuel pilkallisesti. "Minkätähden vihaa hän Antinahuelia?" + +"Antinahuel on salakavala; hänen sydämensä unohtaa pian, mitä hänen +suunsa puhuu!" + +"No, onko Myskirotta samaa mieltä kuin tämä ulvova schakaali?" kysyi +Antinahuel vavisten vihasta. + +"Isälläni ei ole mitään syytä surkutella meitä", vastasi Curumilla +rauhallisesti. "Hänen henkensä on ollut usein meidän käsissämme, ja +kuitenkin olemme säästäneet sen. Jos Antinahuel ärsyttää sotilaansa +kimppuumme, niin ei se ole meidän vikamme. Meidän täytyy puolustautua!" + +"Antinahuel on araukanien Suurtoquin; hänen kätensä on vahva!" sanoi +päällikkö uhaten. + +"Minkätähden kerskailee isäni arvosta, jota hänellä ei ole? +Araukaneilla ei ole enää Suurtoquinia." + +Omituinen vavistus värisytti ennen niin mahtavan päällikön vartaloa, +kun hän kuuli Curumillan sanat, ja muisto tappiostaan näkyi riistävän +puhelahjan hetkiseksi häneltä. Mutta nähdessään miehen, jonka hän oli +vannonut kukistavansa, pudisti hän ajatukset pois ja kysyi lyhyesti: + +"Tahtovatko poikani luovuttaa minulle vangit, jotka he ovat riistäneet +minulta?" + +"Emme", vastasi Trangoil Lanec. "Valkoihoisten Suuri Kotka ja valkoinen +neito ovat turvassamme, ja Antinahuelin täytyy kulkea ruumiittemme yli +saadakseen heidät haltuunsa." + +"Hyvä. Onko poikieni päätös peruuttamaton?" + +"Ulmen on puhunut", kuului ylpeä vastaus. + +"Te olette koiria ja vanhoja akkoja!" sanoi Toquin raivostuneena. +"Koska ette tahdo antaa minulle vapaaehtoisesti vankejani, riistävät +sotilaani ne teiltä väkivallalla." + +Vihaisena vetäytyi Antinahuel takaisin ja antoi sotilailleen +hyökkäysmerkin. Kuin myrskytuuli hyökkäsivät araukanit nyt +vastustajiensa kimppuun. Puolustajat huomasivat heti olevansa hukassa; +sillä he eivät kauan jaksaisi taistella niin suurta ylivoimaa vastaan, +mutta he päättivät kaatua uskollisesti täyttäen velvollisuutensa. +Araukanisotureista oli jo viisi kaatunut maahan vastustajien +raivoisista iskuista; kolme oli kuolettavasti haavoittunut. Mutta olipa +Valentinkin saanut lievän kirveeniskun päähänsä, Trangoil Lanecin +vasemman käden oli keihäs lävistänyt, ja Curumilla ja Ludvig olivat +saaneet muutamia pieniä haavoja. Ainoastaan don Tadeo oli +haavoittumaton, hän taisteli poikasiaan puolustavan naarasleijonan +rohkeudella ja vimmalla. + +"Tappakaa ne roistot. Tappakaa ne roistot!" ärjyi hän. + +Huolimatta haavoistaan hyökkäsivät Valentin ja Ludvig uudestaan +vihollisen kimppuun ja iskivät heitä maahan kaikin voimin. + +Sotureittensa taistellessa viittä vihollistansa vastaan hiipi +Antinahuel donna Rosarion luo aikoen ryöstää hänet. Trangoil Lanec +huomasi heti tämän, ja keveästi kuin pantteri hyökkäsi hän Toquinin +päälle. Ällistyneenä ulmenin äkillisestä hyökkäyksestä päästi +Antinahuel tytön ja kääntyi vastustajansa puoleen. + +"Takaisin!" huusi hän Trangoil Lanecille kumealla äänellä. + +Mutta urhoollinen päällikkö ei ajatellutkaan peräytymistä, vaan kohotti +tikarinsa iskuun. + +"Kuole, koira!" ärjäsi Toquin ja antoi sotakirveensä pudota onnettoman +päähän. + +Trangoil Lanec kaatui. Voittaja kumartui alas kohottaakseen kauhusta +lamautuneen tytön maasta, mutta nyt hyökkäsi uusi vihollinen, don +Tadeo, hänen kimppuunsa. Toquin päästi korisevan äänen, joka oli +vähällä tukehduttaa hänet, hänen otsasuonensa pullistuivat, ja huulet +vapisivat raivosta. Kauhistuttavalla voimalla heitetty tomahawki vinkui +taas ilmassa ja sattui vastustajan pyssyyn. Salamoivin silmin ja +yhteenpuristetuin huulin tarttuivat veriviholliset toistensa vyötäisiin +ja vierivät maahan koettaen pistää tikareillaan toisiansa kuoliaaksi. +Taistelu oli peloittava, sitä käytiin urhoollisen ulmenin ruumiin +vieressä, joka vielä liikahteli kuolemankouristuksissaan. Tadeo oli +sangen voimakas, mutta hän oli nyt tekemisissä miehen kanssa, jonka +voimien ja nopeuden uhriksi hän olisi kenties joutunut, jollei tätä +olisi vaivannut äärettömän raivon tuottamat kärsimykset. Sitäpaitsi ei +don Tadeo saanut kyllin lujaa otetta intiaanin liukkaasta vartalosta. +Curumilla ja ranskalaiset eivät voineet auttaa häntä, heidän täytyi +puolustautua auraukaneja vastaan, jotka pitivät heitä kovilla. + +Don Tadeon loppu näytti lähenevän... hän taisteli henkensä edestä +vastustajansa kauhistuttavissa kourissa. Hänen ajatuksensa alkoivat jo +tulla epäselviksi; hän teki ainoastaan koneellista vastarintaa, kun... +sormet, jotka puristivat hänen kurkkuaan, päästivät äkkiä otteensa. + +Tadeo ponnisti viimeiset voimansa, hänen onnistui riuhtaista itsensä +irti vastustajastansa ja nousta polvilleen. Mutta Antinahuel ei +hyökännyt uudestaan vastustajansa kimppuun, hän ei ajatellut edes +puolustustakaan, hän päästi vain syvän huokauksen ja vaipui maahan kuin +laho puu salaman iskiessä siihen. + +Sydänhalvaus, joka johtui mielipuolisesta vihan- ja raivon +purkauksesta, oli äkkiä tehnyt lopun hänen elämästään. + +Araukanipäällikön kaatuminen keskeytti taistelun hetkiseksi. +Kauhistuneina katselivat araukanit toquiniaan, joka makasi nyt kylmänä +ja liikkumattomana heidän edessään. Mutta olivatpa heidän +vastustajansakin syvästi liikutettuja. Heidän toverinsa, Trangoil +Lanecin, onneton kohtalo, tuotti paljon surua ja tuskaa noille neljälle +miehelle. + +Mutta nythän ei ollut aikaa suruun, täytyi valmistautua jatkamaan +veristä taistelua. Niin pian kun heidän liikutuksensa oli laimentunut, +aikoivat he taas päättäväisesti hyökätä vastustajiensa kimppuun. + +Mutta silloin pääsi kummastuksen huuto kaikkien huulilta... Intiaanit +olivat kadonneet Antinahuelin ruumis mukanaan. + + + + +XXX. LOPPU. + + +Ystäviämme, jotka olivat uskollisesti seuranneet toisiaan +vastoinkäymisissä, ei viimeisen taistelun jälkeen uhannut mikään vaara. +Haudattuaan Trangoil Lanecin ruumiin saman ulkonevan kallionkielekkeen +alle, jota donna Rosario oli käyttänyt turvapaikkanaan, lähtivät he +vaeltamaan hacienda de la Palomaa kohti, jonne he onnellisesti +saapuivatkin. Sieltä jatkoivat he matkaansa Santiagoon. + +Rauha vallitsi nyt tässä kaupungissa, joka oli kauan ollut kapinan +lietenä. Don Gregorio Peraltan johtamana, joka don Tadeon katoamisen +jälkeen oli valittu Chilen tasavallan presidentiksi, parantuivat maan +olot huomattavasti. Hän oli jo kauan aikaa pitänyt ystäväänsä +kuolleena. Kukapa voi siis kuvailla hänen iloista kummastustaan, kun +tämä ilmestyi eräänä päivänä terveenä ja hyvinvoipana Santiagoon. Kuin +kulovalkea levisi tieto hänen paluustaan kaikkialle. Peralta tahtoi +jättää paikkansa ystävälleen, mutta tästä ei don Tadeo tahtonut kuulla +puhuttavankaan -- hänen isänmaansa oli pelastettu, ja niiden monien +liikuttavien tapausten jälkeen, joita hän oli kokenut, halusi hän +vetäytyä perhe-elämän rauhaan. + +Nuo viisi vangittua araukani-päällikköä oli todellakin ammuttu, ja jo +ennen mainitsemiemme ehtojen mukaan tehtiin molempien kansojen kesken +liitto, joka myös tulevaisuudessa takasi heille siunaustatuottavan +rauhan. + +Kuukausi äskenkuvailemiemme tapahtumien jälkeen vietettiin don Tadeon +talossa hiljaista mutta iloista juhlaa; kreivi Ludvig Preboisin ja +donna Rusarion häitä. Täten täytti entinen Mustan Sydämen johtaja +lupauksen, jonka hän oli antanut itselleen elämänsä kohtalokkaimpien +hetkien aikana, ja täytti myös samalla kaksi nuorta sydäntä onnella. + +Huolimatta Ludvigin ja muiden hartaista rukouksista ja pyynnöistä eivät +Valentin ja Curumilla jääneet ystäviensä maakartanoon. Kuinka vaikeiksi +jäähyväiset tulivatkaan, etenkin ensinmainitulle, joka oli monta vuotta +ollut Ludvigin ystävä ja toveri, veti häntä kuitenkin sisäinen +levottomuus ja uudestaan herännyt kuljeskeluhalu eteenpäin. Minkätähden +jäisi hän tälle paikalle, josta hänellä oli enemmän synkkiä kuin +iloisia muistoja? Ludvig oli iloinen ja tyytyväinen, ja se oli kylliksi +Valentinille. + +Kun kreivi eräänä päivänä etsi ystäviään puhuakseen heille tästä +asiasta, olivat he kadonneet. Myöhemmin sai hän tietää, että he olivat +menneet Curumillan kotipaikalle ja sitten yhä syvemmälle erämaahan, kun +Kepeäjalka -- päällikön vaimo -- oli surmattu sodassa. + +Viisi vuotta myöhemmin päätti don Louis -- siksi kutsuttiin +ranskalaista yleisesti -- matkustaa nuoren vaimonsa kera chileläisille +tasangoille. Matka vei heidät Rio Pablo joen läheisyyteen, ja heille +muistui heti mieleen pieni särkkä, joka oli ollut surullisten +tapahtumain näyttämöpaikkana. He löysivät sen aivan samanlaisena kuin +ennenkin lukuunottamatta muutamia yksinkertaisia, liikuttavia sanoja, +jotka olivat hakatut haudalla seisovaan graniittipatsaaseen: + + "_Trangoil Lanec -- Syvä Laakso. Rauha jalon sotilaan + ja urhoollisen päällikön, muistolle_." + +Ludvig aavisti, mistä tämä kirjoitus oli tullut. Se oli viimeinen +kiitollisuudenosoitus ystävän kädestä. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58000 *** |