diff options
Diffstat (limited to '57956-8.txt')
| -rw-r--r-- | 57956-8.txt | 8809 |
1 files changed, 0 insertions, 8809 deletions
diff --git a/57956-8.txt b/57956-8.txt deleted file mode 100644 index d557f16..0000000 --- a/57956-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8809 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Herön kartanon lapset, by Alvilde Prydz - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Herön kartanon lapset - -Author: Alvilde Prydz - -Translator: Hilja Wallden - -Release Date: September 23, 2018 [EBook #57956] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HERÖN KARTANON LAPSET *** - - - - -Produced by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -HERÖN KARTANON LAPSET - -Kirj. - -Alvilde Prydz - - -Suomentanut - -Hilja Walldén - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1920. - - - - - - - Pieni poika kulki tietä pitkin itkien. Joku tuli häneltä - kysymään: "Miksi itket?" Silloin hän vastasi: "Siksi että olen - niin iloinen!" -- "Ja mistä olet niin iloinen?" -- "Siitä, että - olen ihminen." - - - - "Pimeät päivät tulevat maan päälle, mutta valo ei ole kumminkaan - sammuva. - - "Totuuden sanansaattajat levittävät salassa pyhää sanaa - sukukunnasta sukukuntaan, ajanjaksosta toiseen, kunnes kansojen - sydämet kerran väsyvät riitaan ja sotaan ja ikävöivät rauhaa ja - lepoa. - - "Silloin on läntiseltä maalta, ikivanhasta Loma-maasta, kajahtava - suuri sanoma. Se on ennustava uuden kultaisen ajan koittoa. - - "Kadoksiin joutuneet salaiset tiedot löytyvät jälleen, suuri - mestari kokoo lapsensa ja osoittaa heille jälleen, että elämä on - ihanaa." - - (Symposionista.) - - - - - - -I - - - - -1. - - -Ylhäältä Herön kartanosta aukenee Grönholmenin ja luotojen ohitse -näköala suurelle avoimelle merelle. - -Rantamalla, siltojen ja veneitten välillä, käy arkielämän touhu. Siellä -työskentelevät kädet ja aivot. - -Mutta tuonne kauas, missä taivas ja meri sulautuvat toisiinsa, mistä -tiet käyvät kauas maailmoille, -- sinne suuntautuvat monen mietteet. - -Ja vielä kauemmas, epämääräiseen valkeaan etäisyyteen, mistä näyttää -käyvän teitä iäisyyden maihin, -- sinne liitelevät ajatukset ja unelmat. - -Tuo luonto tarjoaa työtä. Se herättää ihmeellisiä mietteitä, aatoksia -ja haaveita. - -Ja elämä siellä, jommoisena se eletään pimeinä päivinä ja valohohteen -vallitessa, voi kehkeytyä niin voimaa uhkuvaksi, niin kiihkeäksi ja -luonnonraikkaaksi. - -Meren silmä valvoo siellä ihmislasten kehitystä. - -Rannalla oppivat he astumaan ensi askeleensa. He kuulevat meren -valtavan kohinan, sen syvällisen, lempeän kuiskeen. Ei mikään heistä -vedä vertoja meren äänelle. - -He tietävät mitä merkitsee lepoon laskeutuvan laineen huokaus. He -tietävät millaista on, kun vaahto pärskyy ja ulapoilta kajahtelee -kellonsoitto -- tuonen kootessa riistaa. - -Nuo tunnelmat kasvattavat voimaa ja kehittävät mielen rohkeaksi. - -He tuntevat myös valoisan kesäyön sävelmän, valtavan kaihon, joka siinä -väreilee, -- siitä syventyy heidän silmiensä katse. - -Kesäisen päivän he myöskin tuntevat, jolloin meri kimmeltää -aurinkoisena, ja kaikkeus on kuin tulvillaan iäisyyden riemua. Se -vihkii heidät elämään. - - * * * * * - -Ihanaa kuten muinoin on yhä vieläkin Herön kartanossa. - -Ihmisten mahtia ja loistoa on aika kulutellut. Mutta meri on -muuttumaton -- ja tunturit. - -Ja missä olisi tarjona sellainen ranta kuin Herön kartanossa? Niin -pehmeä ja hieno ja täynnä Luojan päivänpaistetta ja hiljaista, -pitkähköä aallonkohinaa -- joka tuo viestejä kaukaa maailmoilta. - -Suurten kalalokkien kaltaisina kohoavat siellä saaret veden kalvosta -- -vaahtoisana huuhtoo meri niiden valkoista rintaa. On kuin levittäisivät -ne mahtavat siipensä lentoon kohden taivasta, vaipuisivat jälleen -syvyyteen ja sukeltaisivat yhä uudelleen esiin. - -Mutta niiden yläpuolella päästelevät kalalokit ja lunnit räikeitä -kesyttömiä huutojansa. Kauas liitävät linnut yli meren aavojen -ulapoiden, kohinan kiihdyttäminä. Riemahdellen entävät ne yli -syvyyksien. - -Mutta rannalla juoksentelee tiira siroin punaisin säärin. Haahka istua -kyyköttää raakkuen, ja merimetso lentää räpyttelee sinne tänne ahnaana -ja uteliaana -- kaikkialle pitää sen pistää nokkansa. - -Grönholmenilla käyskentelee harmaahanhi ruohikkoa nokiskellen. Ja -puhtaaksi huuhdotuilla rantakallioilla istuvat kuikat ja viklat -rinnatusten. Olipa sää millainen tahansa,missään ne eivät viihdy niin -hyvin kuin Herön kartanon rannassa. - -Ihmisiä on siellä aina riittämään asti. Jokaisella säällä on heillä -työtä yllinkyllin. - -Ja kalastusaikaan, keväästä aina edelleen, on siellä veneitä jos mitä -mallia, valkopurjeisia aluksia ja pieniä höyrylaivoja. - -Ja -- olipa sää millainen tahansa -- lintujen ja veneitten ja ihmisten -joukossa tapaa alati ja yhä pienen tytön ja suuren koiran. - -Tyttö on Pikku-Gunn, Herön kartanon lapsukainen, ja hänen seuralaisensa -on Grimm, vahtikoira. - -Grimm lepää mieluimmiten kivellä ja katselee merelle, Pikku-Gunnilla on -yhtä kiire kuin aikuisillakin. - -Hänestä on rannassa niin paljon katseltavaa. Hänellä ei ole koskaan -aikaa olla sisällä. - -Ja hän on niin tottunut raittiiseen, raakaan suolailmaan, että sisäilma -tuntuu hänestä tukahduttavalta. - -Linnut tuntevat hänet. Hän voi mennä aivan lähelle niitä. Ne -liikahtavat tuskin paikaltansa. Ne luulevat että hänkin on lintu, --- nehän näkevät hänen alati liitelevän täällä sinne tänne, yllään -hulmuileva valkoinen pieni viitta, joka muistuttaa räpyttelevää -siipiparia. - -Sattuupa väliin niinkin, että ne saavat häneltä korvatillikan, sekä -lokki että tiira, kun hän yllättää ne tuhoamassa hänen rantakukkasiansa. - -Kaikki pikkuseitit ja särjet, jotka pakovesi on jättänyt jälkeensä -rannalle, ovat hänen omaisuuttaan. Pienet merisaappaat jalassa hän -siellä kahlailee, taikka hän muuttelee kiviä, sulkeaksensa veden -riistalta pakotien. Hän voi maata siellä maassa tuntimääriä, veden -alkaessa jälleen kohota kivien välitse hiljaisella lorinalla. - -Mutta hän ei kastu koskaan, vaikka hän ei liikahdakaan paikaltansa, -ennenkuin vesi saapuu aivan hänen luoksensa. - -Kalastajia huvittaa tarkata, kuinka hän kohottaikse veden mukana rantaa -ylöspäin. - -Ja kun nousuvesi tulee, seisoo hän katsellen kuinka suurten rantakivien -täytyy mennä levolle. Ne ovat kuin suuria eläimiä. Niiden täytyy -laskeutua veteen nukkumaan -- ja merilevät kähertyvät ja käyvät -suuriksi ja paneutuvat peitteeksi niiden ylitse. - - * * * * * - -Pikku-Gunn ei voinut käsittää tätiä, kun tämä tahtoi saada hänet -oivaltamaan, että hänen toki lopuksi täytyi saada kyllänsä rannasta. - -Hän loi tätiin katseen, kuin haluaisi pyytää anteeksi, ettei voinut -kyllästyä siihen. - -Eikä hän ymmärtänyt sitäkään, kun täti puhui, ettei sään takia voisi -olla ulkosalla. Sellaista säätä ei hän ollut koskaan kokenut. - -Täti ei voinut hyvin tuollaisina pitkinä kevätpäivinä, jolloin raskas -sumu peitti saaret ja tunturit. Silloin olisi lapsukainen hänen -mielestänsä ollut pidettävä sisällä. - -Mutta Pikku-Gunn ei pystynyt käsittämään, että sumu oli huonoa säätä -- -silloinhan juuri oli niin hauska tuolla alhaalla, kun vesi hiljalleen -hiiveksi rantaa ylös, sumu purkaantui tihkusateeksi, ja kalalokki ja -haahka istuskelivat maassa säyseästi äännähdellen. Koskaan ne eivät -olleet niin tyytyväisiä kuin silloin. - -Ja kalastajista ja kaikista muista rannalla oleskelijoista oli juuri -paikallaan, että Pikku-Gunn oli siellä aina. - -He olivat tottuneet siihen. Heistä tuntui että hän kuului heille. -Jokainen rannalle tulija loi häneen katseen. - -Hesekiel oli keksinyt kutsua häntä joutseneksi. Se johtui siitä että -hän eräänä iltana nähdessään rannalla pohjoisen puolella valkoisen -joutsenen, oli luullut että se oli Pikku-Gunn. - -Mutta monet muut nimittivät häntä toisella nimellä. He sanoivat häntä -kalastajien lapseksi -- sen rakkauden takia, jota he kaikki, vanhat -ja nuoret, tunsivat tätä lasta kohtaan, ja siksi että heistä oli kuin -olisivat he jokainen saaneet hänet perintönä omaisuudeksensa. - -Senhän voi hyvin ymmärtää. Tuon lapsen oli Herön kartanon Gunvor -ottanut omaksensa -- ja _se_ oli saanut perinnöksi lahjan että kävi -aina enemmän hänen kaltaiseksensa, mitä suuremmaksi kasvoi. - -Pikku-Gunn kaipasi myöskin kalastajien seuraa. Ne olivat saaneet -opettaa hänelle minkä mitäkin. Hän osasi laatia sekä verkot että kalat -kuivamaan, ja paljon muita ranta-askareita oli hän oppinut. - -Kun hän oli täyttänyt kuusi vuotta, arveli täti että oli aika alkaa -opettaa hänelle jotakin. - -Elin rouvan mielestä ei ollut tarpeen vielä vaivata häntä sillä. - -Silloin pudisti täti päätänsä ja näytti huolestuneelta. - -Pikku-Gunnia ei nimittäin saatu pysymään poissa rannasta. - -Sisässä aikuisten seurassa oli hän vähäpuheinen. - -Tuolla alhaalla kuljeksi hän puhellen ääneen kiville, linnuille ja -merelle. - -Hänen oli tullut tavaksi käyskennellessään rannassa sanoa ääneen kaikki -mitä ajatteli. - -Hän ei ollut muiden lasten seurassa. Hän ei kaivannut seuraa. Olihan -hänelle tarjona tuolla ulkona kaikkea mitä hän halusi, ja sitten oli -hänellä Grimm, joka seurasi häntä niin kiltisti kaikkialle. - -Joka ilta kertoi täti hänelle Jumalasta. Niin keskusteli sitten -Pikku-Gunn väliin hänenkin kanssaan alhaalla rannassa. - - * * * * * - -Eräänä päivänä oli tädille tullut mieleen, että lapsukaisen pitäisi -oppia neulomaan. - -Mutta juuri sinä aamupäivänä, jolloin heidän piti alkaa, tuli Hesekiel -sisään. Ja sitten hän sanoi: -- Nyt tulee aika myrsky, meri käy -valkoisena ulkoluotojen ylitse. - -Silloin ei täti enää voinut pidättää Pikku-Gunnia sisällä. - -Ulkoluotojen laita oli siten, että tyynellä säällä ja pakoveden -aikaan näytti siltä kuin käyskentelisi siellä lauma suuria eläimiä, -pikimmittäin härkien kaltaisia. Hiljakseen ne vaeltelivat siellä sinne -tänne. Mutta jos tuli myrsky, ja tuuli kävi maaltapäin, muuttuivat ne -hurjiksi valkoisiksi hevosiksi. - -Pikku-Gunn ei saanut koskaan kylläänsä niiden katselemisesta, kun ne -rynnistivät ylös veden kalvosta kohden taivasta. Hän halusi nähdä, -kuinka korkealle ne pystyisivät ponnistamaan, ja eikö ylhäältä tulisi -ketään, joka uskaltaisi niillä ratsastaa. - -Sinä päivänä meni täti Elin rouvan puheille. - -Mutta Elin rouva naurahti hänen huolillensa: -- Ei haittaa että hän -tottuu joka säähän! - -Usein sai täti olla huolissaan hänen tähtensä. Hän tiesi että tyttönen -pakoveden aikana kuljeskeli käytävässä, jonka meri oli kaivanut kallion -viereen. - -Toiset sanoivat, että Pikku-Gunn kyllä piti varansa, niin että tuli -ajoissa pois. Mutta täti ei ollut koskaan levollinen. Elin rouva ei -sitävastoin antanut minkään häiritä mielenrauhaansa. - --- Antaapa tytön pitää huolta itsestänsä, sanoi hän. -- Hän on varsin -järkevä! - -Ei auttanut puhua hänen kasvatuksestansa, sillä sekä Elin rouva että -Falck katsoivat ettei siihen nähden ollut kiirettä minkäänmoista. - -Tuomari oli kiintynyt tuohon lapseen jumaloivalla rakkaudella. Ei -koskaan hän häntä nuhdellut. Kuinka voisi hän tehdä sitä milloinkaan? - -Eihän se sitäpaitsi ollut tarpeenkaan. Hänestä näytti tyttö kyllä itse -kasvattavan itsensä; oli kuin olisi hän käynyt koulua tuolla ulkona. - -Mutta kenties tästä kaikesta juuri johtui, että hän vaati lapsukaiselta -niin paljon. Usein hän suorastaan unohti, että tyttö oli pieni lapsi -vain. - -Samaten kävi Elin rouvankin. Hänkään ei voinut koskaan sanoa ankaraa -sanaa tuolle lapselle, joka oli kuin pyhä perintö, lahja häneltä, jonka -täytyi niin varhain lähteä pois, -- lahja tuonen mailta. - -Tämän lapsen piti levittää valoa Herön kartanoon, karkottaa sen sopista -synkät muistot. - -Pikku-Gunn itse tuntui oivaltavan tämän kaiken. - -Mutta se tunne ei rasittanut häntä. Alettuaan hiukan ajatella, oli hän -myöskin alkanut vaatia paljon itseltänsä. - -Ja aina siitä saakka kun hän oli alkanut ajatella, oli hän tarvinnut -niin vähän huomautuksia. Hän huomasi aina, jos jotain oli hullusti. -Ellei hän oivaltanut missä vika oli, joutui hän suunniltaan. Silloin -täytyi hänen kysyä neuvoa niiltä, jotka olivat suuria ja viisaita. -Kernaimmin hän turvautui tätiin. - -Eräänä iltana hän seisoi katsoen auringon laskua. Pilvet jakaantuivat -omituisella tavalla sen ympäri. Se muodostui suureksi kultaiseksi -silmäksi. - -Hän katsoi sitä hievahtamatta. Oliko itse Jumala herännyt ja katseli -maailmaa? - -Ja Jumala katsoi juuri häneen. Tuo suuri loistava silmä näki kaikki -mitä hänen mielessänsä oli. - -Tuon hetken muisto ei enää häipynyt. Niin usein, usein tuntui hänestä -että tuo silmä tarkkasi kaikkea mitä hän ajatteli ja teki. - -Alhaalla rannalla oppi Pikku-Gunn hiljakseen käyttämään suuria mittoja. -Se johtui aivan itsestänsä oleskelusta siellä. Mahtava, silmin ja -mielin mittaamaton luonto pani häneen leimansa. - -Se, mitä hän muisti kummistansa, Herön kartanon Gunvorista, tuli -usein hänen mieleensä tuolla alhaalla, liittyen kaikkeen muuhun ja -rikastuttaen hänen tunnelmiansa. - -Hänellä oli myöskin muuan muisto, voimakkaampi kaikkia muita. - -Hänellä oli kaulanauha, jonka muodosti rivi suurehkoja helmiä. Ne oli -aikojen kuluessa pyydystetty Herön kartanon jokivesistä. - -Kun hänen kasvatusäitinsä oli kuollut ja makasi ylhäällä salissa, oli -Elin rouva ottanut hänet mukaansa sinne. Hän tahtoi että Pikku-Gunn -vielä näkisi kasvatusäitinsä. Ja hän oli ottanut helminauhan Gunvorin -kaulasta ja sitonut sen lapsen kaulaan. - -Kalpeana ja vavisten oli Pikku-Gunn heittäytynyt tädin syliin, joka oli -uskaltanut lausua nuhteen. - -Mutta Elin rouva oli sanonut: -- Ei se vahingoita! Herön suvun naisten -on täytynyt karaistua varhain. - -Sitä ei lapsi unohtanut koskaan. - - * * * * * - -Pikku-Gunnin ollessa ainoastaan kahdeksan vuoden vanha, tapahtui -jotain, joka jätti jälkiä koko hänen elämänsä ajaksi. Hän heräsi yöllä -huutoon, joka kuului ulkoa. Hän kavahti istualleen pelästyneenä. - --- Täti, etkö kuullut jotain? - -Täti ei nukkunut, mutta hän oli käynyt hiukan kuuroksi viime aikoina. -Hän ei ollut kuullut mitään. - --- Paneudu pitkäksesi, ystäväiseni, ja ole levollinen! Kuikka siellä -huutelee niin ilkeästi! -- Ja hän kääntyi seinään päin ja nukkui. - -Hetken kuluttua kuuli Pikku-Gunn huudon uudistuvan. - -Silloin pujahti hän ulos vuoteestansa akkunan luona olevalle pöydälle -ja katsoi ulos valoisaan yöhön. - -Vene oli joutunut karien keskelle. Hän näki kuinka se kaatui kumoon, -jääden uiskentelemaan talka [emäpuu] pystyssä. - --- Joku on hukkumaisillaan! - -Hän pyrki huutamaan sen, mutta ääni petti, -- se kuului vain kuiskeena. - -Täti ei kuullut mitään. Hän nukkui. Silloin juoksi Pikku-Gunn pois, -valkoinen yöpuku yllään. - -Hän juoksi renkitupaan, hän halusi herättää Sörenin ja Kjeldin. Mutta -heidän ei ollut helppo herätä. - -He olivat juuri palanneet kotiin kalastamasta ja olivat vaipuneet -sikeään uneen. Heitä ei haluttanut lähteä ulos. Ei kumpikaan heistä -nähnyt mitään erikoista. He arvelivat myöskin, että kuikka siellä vain -huuteli. - -Mutta lapsi seisoi heidän edessään kuin nuhteleva Herran enkeli. -- -Teidän täytyy tehdä se, mikä on oikein, -- Jumala tahtoo sen! - -Tuo karisti unet heidän silmistänsä. Sören sai tavallisen tarmonsa. -Äkkiä olivat he pukimissa ja ulkona. - -Mutta he eivät saaneet Pikku-Gunnia palaamaan sisään vuoteeseen. Hän -juoksi heidän edellään rantaan, ikäänkuin pakottaen heidät juoksemaan -mukana. - -Rantaan tultuaan näkivät hekin, mitä merellä oli tapahtunut. He näkivät -kumoon kaatuneen veneen ajelehtivan vesillä ja erottivat juuri kaksi -päätä mainingin harjalla. - -Kjeld arveli ettei olisi helppoa päästä matkaan kuohujen keskitse. - -Silloin pelästyi Pikku-Gunn, etteivät he tahtoisi ollenkaan lähteä. -Siinä tapauksessa menisi hän itse veneeseen, hän tahtoi hukkua, kuten -nuo tuolla kaukana. - -Mutta silloin joutui vene vesille, kuin olisivat näkymättömät kädet -lykänneet sen matkaan. Ja vasta nyt Sören heräsi täysin valveille. -Pontevasti piteli hän peräsintä, huutaen komentosanansa kautta aaltojen -kohinan. - -Pikku-Gunn jäi seisomaan rannalle. - -Ohut yöpuku hulmusi ja läpätteli tuulessa; hän ei huomannut sitä. Hänen -katseensa oli kiintynyt veneeseen, joka kiisi eteenpäin, veden kohisten -huuhdellessa keulaa ja partaita. Hän näki kuinka laineet singahtelivat -sen ylitse ja kuinka rengeillä oli täysi työ ammentaessa vettä veneestä -ja hoitaessa purjeita. - -Mutta sekä Sörenillä että Kjeldillä oli tunne, että nuo ankarat -lapsensilmät seurasivat heidän matkaansa. Ja näytti siltä, kuin -tuottaisi se onnea. Vene kohosi ylös aallonharjoille, se pyörähteli -sinne tänne hyrskyjen kiidättämänä, mutta sen retki kävi sittenkin yhä -eteenpäin. - -Mutta tyttö seisoi rannalla kasvot valkoisina, tuijottaen silmät -avoauki ulapalle -- sillä haaksirikkoutuneiden vene pyörähti ympäri -joka kerran kun hyökyaalto tuli, ja joka kerran hän näki noiden -kahden miehen taistelevan hengestänsä meren kanssa. Hän kuuli heidän -hätähuutonsa. - -Hän pani kätensä ristiin. - --- Jumala, joka olet siellä ylhäällä, anna heidän tulla ajoissa, -- -Sörenin ja Kjeldin -- -- - -Nyt hypähti toinen pelastajista kannelle -- tyttö näki käsiparin -kurottuvan häntä kohden... Hän nosti ensin toisen, sitten toisen -haaksirikkoontuneista alukseen. - -Nyt kääntyivät he tulemaan rantaa kohden. - -Silloin tunsi Pikku-Gunn, että häntä paleli. Hän juoksi kartanoon -takaisin, nousi hiljaa portaita ylös ja pujahti huoneeseensa. - -Täti ei huomannut mitään. - -Aamulla nousi Pikku-Gunn varhain ja kiiruhti renkituvan luo. - -Siellä tapasi hän Sörenin, joka kertoi että molemmat pelastuneet miehet -makasivat siellä sisällä. - -Hän oli juuri käynyt viemässä heille kahvia paloviinan kera. He voivat -aivan hyvin, heidän ruumiinsa vain tuntui hiukan jäykältä, ja toinen -oli hiukan hellä kupeestaan, veneestä saamastaan töytäyksestä. - -Sörenin täytyi luvata Pikku-Gunnille ettei kertoisi mitään. - -Mutta kun tuomari tuli, oli hän kuullut kaikki ja kertoi kuulemansa -Elin rouvalle. - -Pikku-Gunn noudettiin sisään ja toimitettiin vuoteeseen. Hän vakuutti -ettei ollut vähääkään sairas, mutta sinä päivänä ei kukaan välittänyt -hänen puheestansa. - - - - -2. - - -Päivänmatkan päässä pohjoiseen Herön kartanosta, sisämaahan päin, -sijaitsi Jarlsvikin vanha sukukartano. Siellä oli vuosisatoja asunut -ylväs suku, joka oli samaa juurta kuin Herön suku ja oli ollut yhtä -mahtava kuin sekin. - -Entisajoilta kerrottiin vielä, että siellä oli ollut tynnörin täydet -kultaa kellareissa, ja suvun jäsenistä oli toinen toisensa jälkeen -ollut kuninkaan jaarli. - -Nuo ajat olivat jo kauan sitten ohitse. Kulta ja komeus oli mennyttä -kalua. Nyt oli suvusta enää jäljellä yksi ainoa poika. Tämä oli -Hesekiel Jarlsvik, joka eleli Herön kartanossa. - -Hänen isoisänsä aikoina oli koko tuo suuri maatila metsineen myyty pois -suvun hallusta. Ja hänen isänsä oli saanut käyskennellä tuossa suuressa -tyhjässä talossa, jossa oli niin pitkät käytävät ja leveät portaat. - -Hänen vaimonsa oli kuollut varhain, niin että hän sai kulkea siellä -yksin, haluttomana työhön, kaihoten vain saada elää kuten hänen -edeltäjänsä. Lopuksi oli hän ruvennut juomaan. - -Kolkkoa oli elanto Jarlsvikissa, palvelijoita oli siellä tuskin -ollenkaan. Kerrottiin että isäntä piteli pahoin molempia lapsiansa. - -Kun sitten ehdittiin niin pitkälle, että hänen olisi täytynyt luovuttaa -loput omaisuudestansa muille, pelastautui hän naittamalla tyttärensä -sille miehelle, jonka kanssa oli tehnyt kaupat. Ja niin hän oli jäänyt -entisille teloillensa. - -Mutta näihin aikoihin katosi neljantoistavuotias Hesekiel eräänä yönä. - -Hänen sisarensa oli lähettänyt hänet Heröhön. Hän tahtoi pelastaa pojan -siitä elämästä, jota nyt elettiin Jarlsvikissa. - -Sillä onnea ei hän suinkaan ollut saavuttanut, tuo jalo, nuori Sigrun -Jarlsvik. Ihmiset tiesivät kertoa, että hänen isänsä oli pakottanut -hänet tähän avioliittoon, ja että hän oli myöntynyt pelastaaksensa -heidät molemmat häpeästä ja säästääksensä suvun nimeä. - -Hänen miehestänsä kerrottiin, että hän oli ihminen, jonka jäljissä -seurasi onnettomuus. Usein ei häntä nähty, ei kukaan ollut kohdannut -häntä muulloin kuin hämärissä tai yöllä. Silloin seurasi häntä aina -musta koira. Mutta kukaan ihminen ei ollut nähnyt sitä koiraa päivällä. - -Hän oli tullut kaukaa pohjoisesta. Toiset sanoivat että hän oli -suomalainen. Hän oli kookas mies ja kaunis katsoa, ja hänellä oli -miellyttävä käytöstapa. Mutta hänen katseensa oli synkkä. Kenenkään -ei onnistunut saada selville mistä hän oli tullut, mutta kaikki -olivat vakuutetut että hän oli tehnyt jotain pahaa. Hän ei kernaasti -näyttäytynyt suuremmassa seurassa. - -Melkein heti hän oli alkanut juopotella appensa kanssa. Ja elämästä -kartanossa kerrottiin kammottavia juttuja. - -Oli onni Sigrun Jarlsvikille että hän sai ainoastaan yhden lapsen. Tämä -oli poika, ja hän sai suvun nimen Hesekiel. Hän oli ihmeellinen lapsi, -sanoivat ihmiset. Melkein syntymästään saakka hänellä oli ollut niin -ankara kasvojen ilme, kuin olisi ollut harmistunut kaikesta mitä näki. - -Sissel muori, joka oli ollut Jarlsvikin kartanossa, tiesi kertoa -monenmoista niiltä ajoin. - -Kun poika oli noin viisi, kuusi vuotta, kuoli hänen äitinsä. - -Tämä oli ollut vuoteen omana koko syksyn. - -Kukaan ei tiennyt, mikä häntä vaivasi. - -Hän tahtoi että vuode muutettaisiin akkunan luo. Siinä lepäsi hän -pitkät pimeät yöt, kasvot käännettyinä kohden taivasta. Hän odotteli, -eikö aurinko saapuisi. Hän olisi halunnut nähdä sen ennen kuolemaansa. - -Viime iltana, jolloin hän eli, tuli pikku Hesekiel kiiruusti hänen -vuoteensa ääreen. Hän oli saanut isältään kymmenäyrisen. Aamulla aikoi -hän mennä ostamaan sillä jotakin äidille. - -Äiti ei tarkannut hänen puhettansa. - --- Hesekiel, sanoi hän, -- pikku lapsukaiseni! - -Hän kurotti kätensä lapselle. - --- Sinäkö siellä olet, pienokaiseni? Oi, jos voisit auttaa minua, -niin että minä saisin rauhallisen kuoleman ja makaisin kristillisesti -haudattuna tuomiopäivän tullessa! - -Portaat narahtivat raskaiden askelten painosta. - -Hän vaikeroitsi. - -Poika ymmärsi että hänen isänsä ja isoisänsä siellä tulivat... ja että -he olivat juovuksissa. - -Hän kirkaisi ja heittäytyi sänkyyn. Hän tahtoi suojella äitiänsä. - -Mutta äiti oli jo tyyntynyt. Hän oli jo hengenlähdössä. - -Hitaasti kävi juopuneiden kompuroiminen portaita ylös. Kun he tulivat -sisään, oli siellä hiljaista. Taivaan Herra oli ollut laupias. Sairas -oli vetänyt viimeisen hengenvetonsa. - -Ja poika oli nukahtanut, kädet hänen kaulassansa. - -Senjälkeen oli elämä Jarlsvikissä käynyt vielä yksinäisemmäksi kuin -ennen. - -Mutta kerran tapahtui, että taloon tuli vieraita naisia. - -Siellä pidettiin upeat pidot ja tanssittiinkin, vaikka suruvuosi ei -vielä ollut kulunut loppuun. - -Sinä yönä paloi vanha talo poroksi perustuksiansa myöten. Nipin napin -ehtivät ihmiset pelastautua. Hesekieliä ei kukaan ollut muistanut, kun -nyt Sissel muori ei enää ollut siellä. - -Poikanen oli maannut yksin äitinsä entisessä huoneessa. - -Hän oli herännyt valohohteeseen ja meluun, mutta ei ollut oikein -ymmärtänyt mitä talossa tapahtui. Kumminkin ajatteli hän että olisi -parasta laittautua sieltä tiehensä. Hän päätti piiloutua varsan luokse -talliin. - -Hän oli täysissä pukimissa. Se ei ollut mitään harvinaista nykyisin, -kun ei ollut ketään, joka olisi pitänyt hänestä huolta. - -Hän otti mukaansa mitä hänellä oli piirongissa, sekä äitinsä kellon, -jonka hän oli saanut omaksensa. Niin hiipi hän talosta ulos. - -Isä hämmästyi nähdessään hänet seuraavana aamuna. Hän ei ollut voinut -otaksua muuta kuin että poika oli menehtynyt liekkeihin. - -Tuon päivän jälkeen saivat he asua renkituvassa. Thorer Branten -omaisuudesta ei ollut enää paljon jäljellä. Puuttui varoja uuden talon -rakentamiseen. - -Nyt oli Jarlsvik käynyt vieläkin soveltumattomammaksi oleskelupaikaksi -lapselle. - -Ainoa olento, johon Hesekiel siellä voi turvautua, oli varsa. - -Niiden kokemusten perusteella, joita poikanen oli tehnyt viime aikoina, -katsoi hän että se oli parempi kuin kukaan ihminen. Kun hän kuuli sen -vienon hirnunnan, kävivät hänen kasvonsa hymyileviksi. Kun se seisoi -hänen luonansa, katsoi häneen ja siveli hiljaa hirnuen silkoista -turpaansa hänen käsiinsä, hakien sokuripalaa -- silloin oli hän -onnellinen. - -Eräänä päivänä se myytiin. - -Että isä oli voinut tehdä siten -- se saattoi Hesekielin pelkäämään -häntä entistä enemmän. Hän oli alkanut kutsua häntä Thorer Branteksi, -kuten kaikki muut. - -Siitä päivästä saakka oli hän alkanut oleskella rannassa Lydrikin -luona. Tämä oli heikkomielinen poika, joka asui tallissa ja oli -jonkunmoinen renkipoika. - -Hän oli tullut taloon muutamia vuosia sitten, kukaan ei tiennyt mistä. -Monet olivat nähneet Thorer Branten pitelevän häntä pahoin. Sanottiin -että hän oli hänen oma poikansa. - -Hesekiel näki että tuolla pojalla oli vielä pahemmat päivät kuin -hänellä itsellänsä. Siksi tuli hän hänen ystäväksensä. - -Hän seurasi Lydrikiä kaikkialle, -- metsästämään pöllöjä ja hakemaan -kalliojyrkänteiltä kotkanpesiä. Lydrik oli näet varsin ovela. Hän -haki käsiinsä poikaset, sillaikaa kun kotkat olivat anastamassa kalat -saukoilta. Hän tiesi myöskin että pöllöt tekivät pahaa tuhoa haahkoja -hävittämällä. - -Hän osasi salaa hiipiä niiden kimppuun, kun he milloin näkivät niitä -istumassa kallio-onkaloissa, tuijottaen heihin suurin, valon sokaisemin -silmin. - -Aina kun he palasivat kotiin tuollaisilta retkiltä, saivat he -selkäsaunan Thorer Brantelta. - -Lopuksi katsoi Hesekiel saaneensa kyliänsä tällaisesta elämästä. Hän -tuumiskeli, eikö voisi ottaa mukaansa sitä vähää minkä omisti ja lähteä -tiehensä, jonnekin, mistä kukaan ei voisi löytää häntä. - -Mutta hän epäröi, sillä silloin iskisi Thorer varmaankin Lydrikin -kuoliaaksi. - -Eräänä iltana oli hän yksin rannassa. - -Mereltä tuli kylmiä tuulenpuuskia. Oli pakoveden aika, ja kuutamo -valaisi pitkähköä, koleata rantaa, jota laineet huuhtelivat, kohoten -niin korkealle, että vaahtoviiru välkkyi paaluhuoneen alla. - -Mutta ylhäällä vuorella istui joku kuiskaillen -- varmaankin kaikesta -siitä pahasta, mitä kartanossa puhuttiin jok'ikinen päivä. - -Silloin kuuli Hesekiel samassa jotain ihmeellistä ylhäältä ilmasta, -jotain, joka kajahti niin kirkkaalta ja pehmoiselta ja vienolta. - -Tuo ääni tunki hänen sydämeensä. Hän muisti kuinka hänen äitinsä kerran -oli laulanut hänelle. Hän alkoi itkeä. - -Samassa tuli Lydrik. Hän pani kätensä ristiin ja katsoi ylös. - --- Taivaan urut soivat, sanoi hän. - -Mutta mäkituvasta tuli ihmisiä ja ne jäivät katsomaan ylös ilmaan. - -Ja Sissel muori tuli hänen luoksensa. - --- Joutsenparvi siellä liitää talon ylitse, sanoi hän. Sen piti -ennustaa onnea. - -Hesekiel tuijotti myöskin ilmaan. - -Hän näki viisitoista joutsenta lennossa. Hän näki niiden valkoiset, -ylväät kaulat kurotettuina eteenpäin kirkkaassa ilmassa. - -Lintujen kadotessa näkyvistä menivät muut sisään. Mutta Hesekiel jäi -paikoilleen, kuunnellen voisiko vielä kuulla jotakin. - -Siinä seisoskellessaan tunsi hän äkkiä omituista tyhjyyttä povessansa. -Hänet valtasi kaiho johonkin, joka oli uutta, joka oli kaunista ja -lempeätä ja vienoa... hän kaihosi sellaista oloa, ettei hänen isänsä -löisi häntä. - -Hän alkoi juosta, -- minne, sitä hän ei tiennyt, sisäinen tunne pakotti -hänet siihen. - -Seuraavana päivänä matkusti Thorer Brante jonnekin. - -Silloin ryhtyi Hesekiel toimeen ja peseytyi ja kampasi tukkansa. Hän -puki yllensä parhaat pukimensa ja läksi kotoa. - -Hänessä oli herännyt epämääräinen kaiho nauttia elämästä. Sinä päivänä -tahtoi hän pitää hauskaa, ja hän tiesi että kun ihmiset halusivat -huvitella, pukivat he yllensä pyhävaatteet ja menivät vierailulle. - -Hän kulki kauan, miettien minne menisi. Lopuksi oli hän tullut Marikan -tuvan luo. Tuvan asukasta nimitettiin "rantakouraksi", siksi että hänen -oli tapana kuljeskella rannalla näpistelemässä. - -Hänen tupaansa poikkesi nyt Hesekiel. - -Marika keitti paraikaa kahvia. Mutta hän ei ollut kutsunut vieraita, ja -hänen kahvipapunsa riittivät juuri parahiksi hänelle itsellensä. - -Marika kulki edestakaisin lattialla ja kampaili tukkaansa ja puhalteli -turvetta. Hän katsahti tuon tuostakin poikaan. - -Tämä ei puhunut mitään. Hän kävi istumaan ja katseli ympärilleen -kirkkain katsein. Hänen kasvonsa olivat vinhassa tuulessa käyneet -punaisiksi. - -Hän olisi kyllä varmaankin tarvinnut hiukan lämmikettä, mutta nyt oli -niin, että Marikalla oli sitä vain juuri omaksi tarpeeksensa. - --- Vai on nyt niin hienoa väkeä liikkeellä... oli oikein kiltisti, että -tulit tervehtimään tällaista raukkaa kuin minua... - -Poika ei vastannut mitään, hymyili vain ja istui katsellen ympärilleen. - --- No, pitäisikös olla, jos saan luvan kysyä? Poika käännähti häneen -päin. - --- Ei, en minä tahdo mitään. - -Että Marika tarjoaisi hänellekin kahvia, sehän ei ollut -ajateltavissakaan. Eikä hän tarjonnutkaan. Hän kävi vain istumaan ja -alkoi särpiä kahviansa. - --- Vai niin, ettei sinulle pidä kahvia, lapsiparka. Ei, kahvi on kuin -myrkkyä sille, joka ei siitä välitä! - -Sitten ei puhuttu sen enempää. - -Istuttuaan hetkisen nousi poika, nyökkäsi ja sanoi hyvästit. - -Ja niin hän meni. - -Hän oli erittäin tyytyväinen retkeensä. Olihan hänkin nyt kerran ollut -kylällä huvittelemassa. - -Mutta kun hän tuli kotiin, oli Thorer Brante jo palannut. Hän oli -juovuksissa ja vaelteli talossa piiska kädessä. - -Hesekiel juoksi tiehensä, piiloutuakseen häneltä. - - * * * * * - -Tämä kesä toi mukanaan muutoksen poikasen elämään. - -Vanha isoisä sairastui. Hänen poikansa Hesekiel tuli nyt Jarlsvikiin -Herön kartanosta. Hän jäi isänsä luokse, ja nyt tuli taloon uusi -järjestys. - -Näin oli jonkun aikaa. Sitten kuoli vanhus. - -Kun Hesekiel jälleen palasi kotiinsa, otti hän sisarenpoikansa -mukaansa. Lydrikin otti hän myöskin. - - - - -3. - - -Herön kartanosta rantaan päin, lähellä Skarvön virtaa, oli Hesekielin -pieni valkoinen talo. Elin rouva oli itse rakennuttanut sen hänelle. -Hän ei voinut nyt asua liian kaukana päärakennuksesta. Hän oli Elin -rouvan oikea käsi. - -Hesekiel oli naimaton. Janine muori huolehti hänen taloudestansa kuin -olisi ollut hänen äitinsä. - -Nyt oli muori saanut lisää puuhaa, kun taloon oli tullut uusia -asukkaita. Että pienokainen oli tullut, oli tietysti vain hyväksi, -mutta Lydrikiin nähden ei hän oikein tiennyt mitä sanoa. Tämä ei ollut -muiden ihmisten tapainen; hän kuljeskeli itsekseen naureskellen, -varsinkin jos jokin kävi vasten hänen mieltänsä. - -Mutta Hesekiel Jarlsvikin laita oli siten, että hän oli itse saanut -kokea suurinta elämän tuskaa ja oli oppinut olemaan armelias. - -Niinpä oli siis Janine muorin pidettävä hyvänänsä Lydrikinkin tulo. - -Mutta se hänestä oli hullusti, että kahdella talon asukkaista oli -nimenä Hesekiel. Siksi antoi hän pojalle nimen Pikku-isä. Se ei ollut -tälle mieleen; hänestä se kuului niin epähienolta. Hän oli ylpeä -nimestänsä. Sen oli hän oppinut Sissel muorilta. Ehkä oli muorin -syytä sekin, että hän jo oli ylpeä, sillä aina siitä saakka kun -poikanen pystyi jotain ymmärtämään, oli hän täyttänyt hänen korvansa -kertomuksilla suvun komeudesta. - -Janine kohteli häntä toisella tavoin. Mutta muori oli hyvä hänelle. -Poikasesta tuntui kuin olisi joutunut jonkunmoiseen taivaan -valtakuntaan. - -Hänen isänsä oli luopunut kaikista oikeuksistaan häneen. Nyt sai hän -kutsua Hesekieliä isäksi. - -Ei koskaan vielä hän ollut tuntenut sellaista riemua, kuin saadessaan -tietää tämän. - -Ensi päivinä hän vain käyskenteli tarkastelemassa pientä sievää -turvekattoista taloa, jossa oli valkoiset akkunalaudat ja jonka katosta -riippui sinikelloja ja päivänkakkaroita. - -Talon edustalla kasvoi pihlaja, jossa asui harakkaperhe. Hänestä -poikaset nukkuivat kaiken päivää; alinomaa hän kävi niitä katsomassa. - -Mutta eräänä päivänä hän unohti ne. Ei hän nyt enää välittänyt niin -paljoa Lydrikistäkään, kun tämä nyt oli tullut hyviin hoteisiin ja -päässyt oppiin veneiden veistäjän tykö, joka asui mäen alarinteellä. -Häntä halutti lähteä retkeilemään kauemmaksi. - -Silloin havaitsi hän Skarvön virran. Nyt joutui kaikki muu unohduksiin. - -Kun se oli pahimmoillaan, kohisi se kuin koski, muodostellen kuohuvia -pyörteitä ja pieniä putouksia. - -Nousuveden ollessa vuolaimmillaan tai pakoveden poistuttua oli se tyyni -neljännestunnin -- veneet odottivat tätä hetkeä päästäkseen kulkemaan. -Usein sattui onnettomuuksia, kun ihmiset olivat varomattomia ja -läksivät matkaan liian aikaiseen. - -Nyt oli alkukesä, ja lumi suli ylhäällä vuoristossa. Vuorivirrat, jotka -laskivat merenlahteen, paisuivat ja nousivat yli äyräittensä. - -Hesekiel seisoskeli päivät päästään tuota katsomassa. - -Hän ei koskaan väsynyt tarkkaamasta virran riehuntaa, kun luode imi -veden pois salmien kautta ja vaahto ryöppyellen sinkoili ilmaan. - -Ja mitä elämää siellä oli! Mikä kalojen paljous! Ja mitä ääntä -pitivätkään linnut! Ei koskaan vielä hän ollut nähnyt niitä -sellaisina -- -- - -Tuon hurjan virran varrella oli kalliorotkoissa pieniä mökkejä. - -Eräässä niistä asui Thorkel, vanha kalastaja. Eräänä päivänä hän -havaitsi pojan ja tutustutti hänet kaikkeen ihmeelliseen, mitä täällä -oli nähtävänä. Hän näytti hänelle hiidenkirnut, jotka olivat syvässä -kalliouomassa, ja selitti hänelle kuinka pyörteet syntyivät ja kuinka -ne kävivät kohden syvyyttä ja tempasivat kaikki mukaansa. Eläimistä hän -myöskin kertoeli. Ne eivät voineet pysytellä täältä poissa, nekään. -Haahka uiskenteli virran mukana, keinuellen vaarallisimmissa paikoissa, -ja pyöriäiset pyrkivät kilvan tunkemaan läpi salmen. Mutta väliin eivät -niiden yritykset onnistuneet. - -Thorkel tiesi myöskin kertoa valaista, jotka olivat tulleet sinne -onneaan koettamaan. Hän oli itse nähnyt, kuinka ne raivostuivat ja -pieksivät vettä vihoissaan -- ja sitten oli tullut pyörre, joka oli -vienyt ne mukanaan syvyyteen -- -- - -Toisen kerran kertoi hän proomusta, joka oli saanut siinä hypiskellä ja -lennellä sinne tänne, kunnes tuli paikalle, jossa oli kuin valkoinen -poimu vedessä. Siihen se upposi ja katosi. Parin tunnin perästä tuli se -sitten esiin merenlahdella, pieniksi siruiksi survoutuneena. - -Ihmiset sanoivat että tuollaiset jutut olivat keksittyjä, mutta Thorkel -tiesi että kaikki oli totta. - -Thorkel ei väsynyt kertomasta pojalle noista monenmoisista -havainnoista, joita oli tehnyt virtaan nähden. - -Kerran kun he olivat käyneet istumaan oikein mukavasti noiden -parrakkaiden, vihertävän mustien kivien välille, yllätti heidät Janine. - -Hän oli joka päivä käynyt poikasta etsiskelemässä. Mutta tämä ei ollut -koskaan löydettävissä, ei ruoka- eikä maatapanoaikaan. - -Nyt tästä piti tulla loppu. Janine ei pitänyt siitä, että hän oleskeli -tuon ilkeän virran lähettyvillä. - -Samaa mieltä oli isäkin. - -Mutta muutaman päivän kuluttua oli poika jälleen kadoksissa. - -Kun hän tuli kotiin, oli hänen takkinsa rikki, ja toisessa silmässä oli -mustelma. - -Ei kukaan saanut häntä sanomaan, niissä hän oli ollut. - -Tämä uudistui päivä päivältä. Ja aina palasi hän yhtä kurjassa -kunnossa. Pian ei hänen puvussansa enää ollut yhtään ehyttä paikkaa. - -Silloin päätti Janine kerran seurata hänen jälkiänsä. - -Hän seurasi häntä aina harjulle saakka, missä Sören asui. - -Siellä näki hän, kuinka kaksi Sörenin pojista tuli ulos. He -laskeutuivat harjua alas navetan taakse. - -Sinne meni Pikku-isä myöskin. Ja sitten he alkoivat tapella. - -Janine ei ollut elämässään nähnyt mitään sellaista -- niin uljaasti -puristi Pikku-isä kätensä nyrkkiin ja kävi toisten kimppuun. Ja -kumminkin oli hänellä kaksi vastustajaa, ja molemmat häntä itseään -suuremmat. - -Toinnuttuaan hämmästyksestään meni Janine tappelevien väliin ja vei -Pikku-isän mukanaan kotiin. - -Nyt täytyi poikasen pysytellä muutamia päiviä sisässä. Kaikki hänen -vaatteensa olivat korjauksen tarpeessa. - -Isä Hesekiel nauroi. -- Meidän täytyy keksiä jotain muuta huvia, sanoi -hän. - -Eräänä päivänä toi hän hänelle pienet merisaappaat ja veti ne hänen -jalkaansa. Sitten hän vei hänet mukanaan Heröhön. - -He kulkivat rantaa pitkin. - --- Voit olla täällä, sanoi hän, viitaten siihen suuntaan, missä -Pikku-Gunn hääriskeli rantahiedikossa, Grimmin istuessa kärsivällisenä -kivellä, häntä katsellen. - --- Juttele noiden toverusten kanssa, sanoi hän, jatkaen matkaansa -suolaamoon. - -Pikku-Gunn oli nähnyt isä Hesekielin ja juoksi hänen luoksensa, -tarrautuen hänen käsivarteensa. - -Sitten tulivat sekä hän että Grimm Pikku-isän tykö. - -Tämä seisoi uudet merisaappaat jalassa, hajasäärin, kuten Thorkelin oli -tapana. - -Tulija oli kaiketi tuo Herön tyttö, oli parasta esiintyä arvokkaasti. - -Hän katsoi merelle, ennustaakseen päivän säätä. - -Pikku-Gunn tuli suoraa päätä hänen luoksensa. - -Poikanen käännähti hiukan hänestä poispäin ja katsoi jälleen merelle. - --- Näyttää siltä, kuin saisimme sumua. - -Jotainhan hänen täytyi sanoa. - -Silloin meni Pikku-Gunn aivan lähelle häntä. -- Kukas sinä olet? - -Poika ei vastannut, käännähti vain ja tuijotti häneen. - --- Minä tiedän että sinun nimesi on Hesekiel, sanoi tyttö, -- ja -Pikku-isä. -- Hän nauroi. - --- Minä en pidä sinusta, sanoi poika äkkiä tuikeasti ja sylkäisi. - -Tyttö hymyili. Sitten sanoi hän: -- Emmekö voisi mennä venehuoneeseen; -näytän sinulle jotain. - -Siihen suostui poika mielellään. He läksivät kulkemaan rantaa alas. - -Tyttö katsoi seuralaiseensa, ja hänestä tämä näytti peräti -itsetietoiselta. Varmaankaan hän ei tiennyt, että Pikku-Gunnilla oli -vene. - -Venehuoneen luona kääntyi tyttö hänen puoleensa. - --- Nyt on hyvä tuuli ja se käy merelle päin. Laskemme kai veneen -vesille. - -Ja sen he tekivät. - -Mitään niin hienoa kuin tuo vene ei Pikku-isä ollut nähnyt koskaan. -Valkeaksi maalattu se oli ja mustaviiruinen, ja airot olivat kuin -valkoiset lokinsulat, pilkku päässä. - -Mutta nähdessään pienen neitosen soutavan, tunsi poikanen äkkiä oman -mitättömyytensä. Häntä harmitti ettei Jarlsvikissa ollut koskaan ollut -muuta alusta kuin tuo kurja proomu. - -Hän mietiskeli, eikö hänkin voisi oppia puhumaan hienosti kuten -Pikku-Gunn. - -Kun he palasivat maihin, jäi hän katsomaan kuinka Pikku-Gunn kiinnitti -veneen. - -Tuntien voimakasta halua näyttää kuntoansa, otti hän kiven, tähtäsi, -kumartui taapäin ja singahutti sen menemään. - -Kivi suhahti kautta ilman ja lensi pitkän matkan päähän. - --- Koetapas sinäkin! sanoi poika ivallisesti. - --- Sitä ei minun tarvitse tehdä, sanoi tyttö tyynesti. -- Tämä on minun -rantani. - -Sitten he erosivat. Tyttö läksi tiehensä Grimmin seurassa. Poikanen -laskeutui rantaan ja kahlasi veteen, niin että se räiskähteli hänen -ympärillään. - --- Pidä varasi ettet huku, huusi tyttö nauraen hänen jälkeensä. - -Hän pysähtyi. Hänestä tuntui kuin olisi tuo pieni neitonen nolannut -hänet. - -Se tunne ei ollut miellyttävä. - -Hän turvautui luontaiseen ylpeyteensä. Ja olihan hänellä lisäksi -merisaappaansakin. Hän oli aina haaveillut että omistaisi merisaappaat -ja voisi kävellä jykevästi ja loiskutella vedessä suurten, aikuisten -miesten tavoin. - -Hän palasi jälleen kalastajien luo, jotka juuri loikkasivat rantaa -alas, työntäen venettä välissään. Ne lykkäsivät sen vesille, olivat -seuraavana hetkenä jo hypänneet siihen ja työnsivät sen airoilla -matalikolta avovedelle. - -Tuollaista tahtoi hänkin opetella. Hänen itsetuntonsa palasi. - -Toisia huvitti katsella häntä. Hän oli niin pulska miehenalku -- -pienikasvuinen mutta tanakka, -- -- ja kuinka hän asteli pitkin, pitkin -askelin, uudet merisaappaat jalassa! - -Mutta Pikku-isä tunsi mielensä jälleen rohkeaksi. Hän asteli rantaa -ylöspäin. - -Nyt tunsi hän olevansa valmis kohtaamaan Pikku-Gunnin uudelleen. - -Hän meni hänen luoksensa sillan alle, missä tyttönen onki viheliäisiä -pikku särkiä. - --- Jopa sinä olet lystikäs, sanoi hän ivallisesti. - -Tyttönen ei vastannut mitään eikä edes katsahtanut häneen. - -Silloin hän loukkaantui. Hänen pikku silmiinsä tuli terävä katse. - --- Et ehkä tiedä sitä, mutta on kumminkin niin, että parasta kaikesta -on olla poika! - -Silloin katsahti tyttö ylös. He seisoivat vastatusten, tarkastaen -toisiaan kiireestä kantapäähän. - --- Minä sitä olen, joka en välitä sinusta, sanoi Pikku-Gunn -arvokkaasti. Ja niin hän läksi tiehensä. - -Päästyään illalla vuoteeseen, rupesi hän itkemään. Tädin oli mahdoton -saada häntä sanomaan syytä. - -Kului muutamia päiviä. Pikku-isä oli ruvennut viihtymään hyvin Herön -rannassa. Mutta hän ei uskaltanut enää lähestyä Pikku-Gunnia. Tämä ei -luonut katsettakaan sinnepäin missä poikanen oli. Grimmin epäsuosioon -oli hän myöskin joutunut. Hänen oli parasta pysytellä loitompana. - -Eräänä päivänä tuli Pikku-isä rantaan yllään uusi puku. Liivin vuori -kahisi, kun hän vain liikahtikaan. Hänen pienet vakavat kasvonsa -olivat pelkkää päivänpaistetta. Hänen mielensä oli hyväntahtoisuutta -täynnänsä. Hän halusi auttaa kaikkia ihmisiä, sekä rahalla että muulla. --- - -Mutta kun hän näki Grimmin ja Pikku-Gunnin, halutti häntä lähteä -tiehensä. - -Silloin tuli Hesekiel isä ulos aitasta. - -Hän otti Pikku-Gunnia kädestä. Hän oli kyllä kuullut, että heidän -välinsä olivat hiukan kireät. - -Hän nauroi ja huusi Pikku-isää, jonka nyt piti tulla esiin ja ojentaa -kätensä. - --- Nyt teistä pitää tulla ystävykset! - -Silloin täytyi myös Pikku-Gunnin kurottaa kätensä esiin. - -Hesekielin syvää, soinnukasta ääntä noudatettiin näet rannassa -empimättömämmin kuin kenenkään muun käskyjä. Pikku-Gunn ei voinut -kuvaillakaan muuta kuin että kaikkien täytyi tehdä mitä Hesekiel tahtoi. - -Ja he ottivat toisiaan kädestä. Silloin kyyneltyivät kummankin silmät. - - - - -4. - - -Eräänä päivänä keskikesällä tuli Pikku-Gunn soutaen pienessä veneessään -Hesekielin talolle. - -Hesekiel seisoi laiturilla ja näki hänen tulevan. Tuo näky saattoi -hänet hymyilemään. Kun tyttönen pisti pienet, sirot aironpäät veteen, -oli näet aivan kuin olisivat ne olleet siipipari. - --- Kas vain, tuleeko niin hienoinen lintu minun venehuoneeseeni! - -Nyt oli niin, että joka ikinen kevät tuli suuri kalalokki asustelemaan -hänen venehuoneessansa. - -Ja nyt tahtoi Pikku-Gunn mennä katsomaan, oliko se siellä. - -Isä Hesekiel nosti hänet veneestä korkealle ylös käsivarrellensa. Ei -kukaan voinut aavistaa, kuinka paljon hän piti tuosta lapsesta. - -Mutta Pikku-Gunnin oli kiire; hänen täytyi päästää hänet maahan. - -Nyt syöksähti Pikku-isä saapuville, hienona kuin sulhanen häissään. Hän -oli juuri tullut koulusta ja oli käynyt sisässä harjaamassa tukkansa. -Nyt soutivat he pois Gunnin pienessä veneessä. - -Pikku-isä oli nyt jo aimo souturi. Oli melkein kuin olisivat he -purjehtineet, ja vesi kohisi pohjalautojen alla. - -He aikoivat eräälle paikalle, jonka Pikku-Gunn oli keksinyt kerran -keväällä. - -Tyttö käänsi peräsintä; he liukuivat pieneen lahteen, joka muodosti -kuin eristetyn järven, -- niin hiljaa virtasi vesi sinne, ja vuori -sulki näköalan. - -Rannasta läksi pitkä laakso maihin päin. Voi nähdä polun ja kaukana -veden, joka kimmelsi ja katosi etäisyyteen. - -Laaksossa oli niin rauhallista, niin perin juhlallista ja yksinäistä -ja hiljaista, -- ikäänkuin ei ainoakaan olento siellä uskaltaisi -liikahtaa. Ei kuulunut mitään muuta kuin virtaavan veden hiljaista -solinaa. - -He olivat nousseet maihin, mutta pysähtyivät ehdottomasti. - -Tuo raskasmielinen, hiljainen solina hillitsi heidän iloansa. - --- Tuo on juhlallisempaa kuin urut, sanoi Hesekiel painokkaasti. - -Hän katsoi ympärilleen arvostelevasti. - --- Minusta tämä muistuttaa Bergeniä! - -Hän halusi osoittaa Pikku-Gunnille etevämmyyttään. Hänhän oli jo -alkanut käydä koulua. - -Mutta tyttö nauroi hänelle. Sen tiesi hän hyvin, että Bergen oli -kaupunki. - -Se harmitti Hesekieliä. Hän loi jälleen katseen ympärilleen. - --- Minusta tämä on huono paikka. Eihän täältä saisi ruokaa edes -yhdellekään lehmälle -- -- - -Pikku-Gunn käännähti ja katsoi häneen hetkisen. - --- Oletpa sinä aika kummallinen, sanoi hän. - -Sitten veti hän poikasen mukaansa. - -Mutta kun he siinä käyskentelivät yhdessä, aukenivat poikasen silmät. -Hän näki että jokainen pieni heinänkorsi täällä oli kuin kultaa. - -Hän näki mitä ihmeellisiä esineitä kasvoi rotkoissa, metsä-viinimarjoja -ja hienoja poppeleitakin. Ja kun katsoi syvää, tummaa vettä, jota -keltaiset levät ympäröivät, oli aivan kuin sen ympärillä olisi ollut -kultavyö. - -Kauempana laaksossa löysivät he vanhan myllyn. Pyörä oli seisonut -niin kauan, että se jo oli sammaltanut. Vesi pulppusi esiin vanhoista -suluista hienoina suihkuina. - -Hesekiel sanoi että tuo muistutti kuin huuliharpun ääntä. Nyt alkoi hän -hiljaa itseksensä myöntää, että ollaksensa naisolento ei Pikku-Gunn -ollut lainkaan typerä. Sillä olihan tämä kuin heidän maatansa. He -voivat säilyttää sen aivan vain itsellensä. - -Ja monta kertaa, sekä sinä kesänä että myöhemmin, soutivat he sinne -yhdessä. - -Tai sitten he soutivat lahdelle, jossa talvella asui joutsenia. -He kahlasivat pehmeässä savessa, tarkastellen kaislikkoa -- -ehkeivät joutsenet vielä olleet lähteneet tiehensä -- mutta he -löysivät ainoastaan vikloja, jotka juoksentelivat siellä huudellen -toisillensa... tai merimetson, joka istuskeli siinä vaanien seitiä... -ja väliin he voivat nähdä hylkeenkin, joka ihmeellisillä silmillään -tirkisteli kohden aurinkoa, kaulaansa kurotellen. - -Sitten he myöskin löysivät aurinkoisia kunnaita ja rämeitä, missä -pursu tuoksueli. Siellä oli sorsia ja kuikkia, jotka aina vetääntyivät -joillekin salaisille väylille... siellä kasvoi suovillaa, hienoa kuin -silkki, ja raate levitteli kitkerän suloista tuoksuansa -- -- - -Lapsille kävivät nuo paikat kuin salatuiksi paratiiseiksi, jotka olivat -suljetut muilta. - - * * * * * - -Eräänä iltapäivänä oli Pikku-Gunn käynyt noutamassa Hesekielin mukaansa -ulkosalle. - -Rannalla seisoivat näet Herön lehmät odotellen veden laskemista. Ne -halusivat Grönholmenille. Siellä kasvoi jotain ruohoa, josta ne pitivät. - -Pikku-Gunn ja Grimm löysivät pari kiveä, joilla sopi istua. He -seurasivat jännittyneinä rantanäytelmää. Pikku-Gunn tahtoi että -Hesekiel katsoisi, kuinka nopeasti Kultatähti voi juosta rantaa pitkin. -Se ei odottanut edes veden laskeutumista, vaan kahlasi veteen niin -syvälle, että se nousi sille yli polvien. - -Mutta poikanen ei katsonut lehmiä eikä käynyt istumaan. - -Hän oli sinä päivänä huonolla tuulella. - -Ulkona merellä kävi valoa välkkyviä teitä. Hän mietiskeli, mahtoivatko -ne viedä aina Enkelantiin saakka -- -- - -Serianna, Thorkelin vaimo, osasi povata kuin lappalaisakka. Hän oli -opettanut Hesekielille monenmoista, joka voi olla hänelle hyödyksi, -kun hän tuli suureksi ja läksi merille -- -- Nyt eilen illalla, kun -Serianna povasi kahvinporoista, sanoi hän Pikku-Gunnista että hän -joutuisi naimisiin ja matkustaisi Enkelantiin -- -- - -Siitä ei poikanen ollut pitänyt. Hän seisoi nyt ajatuksiinsa vaipuneena. - -Nyt tuli kotka liitäen. Se kävi istumaan luodolle häntä vastapäätä. - -Hän tuskin huomasi sitä. - -Hän meni istumaan kivelle Pikku-Gunnin viereen. Ensin hän oli hetken -vaiti, mutta lopuksi täytyi hänen saada se sanotuksi. - --- Lupaatko, ettet koskaan mene naimisiin, niin että joudut Enkelantiin? - -Gunn ei kuunnellut häntä. Kultatähti kahlata luntusteli niin rohkeasti -ja oli joutunut vesikuoppaan. - -Hesekielin täytyi toistaa kysymyksensä. Silloin olivat sanat aivan -katketa hänen kurkkuunsa. - --- Sillä muutoin voisimme ainiaan olla täällä yhdessä, lisäsi hän. - -Silloin kääntyi Gunn häneen päin ja katsoi häneen syvällisellä -lapsenkatseellaan. - --- Sen lupaan sinulle, sanoi hän. Ja hän vahvisti lupauksensa -kädenlyönnillä. - -Niin oli se siis päätetty varmasti ja järkkymättömästi. Niin käsittivät -he sen molemmat. - - - - - - -II - - - - -5. - - -Pitkän pitkä oli viime talvi ollut. - -Sillä adventtimyrskyjen noustua syksyllä ja meren alettua kohista -luotojen toisella puolen, -- tuosta ajasta saakka, kun yö nousi merestä -ja pimeys, kuin siipiään tiheään leyhyttelevä suuri musta taikalintu, -kierteli kaikkialle, -- siitä ajasta oli saatu monta kovaa kokea, sekä -ulkona merellä että kotosalla. - -Sellaista adventtiaikaa, kuin sinä syksynä, ei kukaan voinut muistaa. - -Rajuilma oli hietakarin tavoin väijyskellyt ulkona ulapalla, tyvenen -vallitessa päivämääriä rantavesillä. Kuului vain hiljaista suhinaa -mereltä päin, kuiske vain kuohujen käynnistä. - -Sitten tuli muutamia ihmeellisiä tuulenpuuskia, kalalokki kirkui, -kiitäen maalle päin, pyöriäinen ja musta merimetso hakivat suojaa, -missä vain saivat. - -Myrsky läheni maata, sekin, -- ensin ulkoluotoja ja saaria, peittäen ne -harmaaseen meriusvaan. Näkyi, että kesä oli ohitse. - -Mutta se malttoi vielä mielensä. Se lepäsi kokonaisen päivän, ikäänkuin -kootakseen voimia. Mutta yöllä alkoi se temmeltää. Silloin kohosi harja -harjan vieressä, mustat kuilut välillä, kunnes ne yhtyivät kohiseviksi -kuohuiksi. Sinä yönä keinuivat laivat aalloilla, kellot soivat, -hätälaukaukset ja valitushuudot kajahtelivat kautta ilman. Kaikki, -jotka olivat vuoden kuluessa hukkuneet, kiisivät hyökyjen keskellä -pitkänä valkoisena saattueena. - -Kun adventtiaika alkaa tällä tavoin, on kammottava hetki tullut; -silloin kummittelevat kaikki hukkuneet. - -Mutta kauheampi vielä on päivä, jolloin tyven palaa ja likomärät -veneenlaudat uivat maihin. - -Niistä, jotka noina päivinä käyskentelevät kotona rannalla, ei -kukaan voi sanoa monta sanaa. Lapset kertovat kuiskaillen toisilleen -noidista, jotka väijyvät sumussa ja saattavat ihmiset turmioon. -Naiset tuijottavat ulos merelle. Ihmeellisiä ajatuksia herää heidän -mielessänsä, heidän seuratessaan myrskyn teitä. - -Usein voivat he rukin ääressä istuessaan aaltojen loiskeesta kuulla -että vaara on lähellä. He kalpenevat ja sulkevat silmänsä. Heistä on -kuin näkisivät he veneet riehuvien hyrskyjen keskellä, kuin näkisivät -valkoisen hyökyaallon, joka niitä kuljettaa... - -He eivät uskalla nähdä, ei kuulla enempää -- he tointuvat järkiinsä. -Nyt eivät he enää kuule muuta kuin maininkien huokailua. Mutta he -pysäyttävät rukin ja panevat kätensä ristiin. He eivät uskalla -pelästyttää lapsia. Hiljaa sydämessään lukevat he rukouksen hukkuvien -puolesta. - -Ja lasten kanssa laulavat he virsiä, että kaikki vapautuisivat -levottomuudestansa. He veisaavat vanhoja virsiä -- raskaasti, -alakuloisesti. - - * * * * * - -Nuo monet pitkät odotuksen yöt -- kuinka ne pitävätkään valveilla! -Kuulee niin monenlaisia ääniä ulkoa pimeästä. Kun myrsky käy niin -että meri kohisee ja ulvoo, silloin ei kenenkään ole helppo maata -vuoteessansa. Silloin he kääntelehtivät ja heittelevät itseään -sinne tänne patjoillaan, sekä nuoret että vanhat. Heidän sydämensä -täyttää tuska, johon kukaan ei voi koskaan tottua, kuinka usein se -uudistuneekin -- sillä kukaan ei tiedä, ken on juuri tällä hetkellä -hukkumaisillaan. - - * * * * * - -Niin pitkä ja kolea kuin talvi oli ollut, oli suuri muutos -huomattavissa niihin aikoihin, jolloin miehiä alettiin odotella kotiin -kalastuspaikoilta. - -Ilma kävi lämpöiseksi ja kauniiksi. Meri lepäsi niin tyynenä, kuin ei -olisi koskaan tuottanut kenellekään harmia. Se huokaili leppoisesti ja -hyräili kiiltävissä ruskolevissä, se painautui uskottomin hyväilyin -rappeutuneisiin rantakiviin, ja hiljaa suhahdellen se huuhteli -valkoista hiedikkoa. - -Naiset ja lapset seisovat ulkona mäenrinteillä. Naiset varjostavat -kädellä silmiänsä hakien vesiltä purjeita. Vavahtelevin sydämin -valmistautuvat he ottamaan vastaan ne, jotka palaavat -- tai -suruviestin niistä, jotka jäävät tulematta. - -He näkevät alusten lähestyvän vienon vihurin liidättäminä. Vavistus -valtaa heidän sydämensä. - -Mutta lapset iloitsevat. Nyt heitetään ankkurit ja he iloitsevat -huudosta, jonka saavat kuulla, kun purjeet lasketaan. He huutavat -riemusta, nähdessään turskakasat veneissä... Nyt tulee jälleen -tuoksuamaan kalalta, nyt tulee taas se aika, jolloin he saavat juosta -avojaloin kallioilla ja ripustaa kalat kuivauslaitteille. - -Levottomuudesta mitään tietämättä, tunkevat he lähemmäksi. He tahtovat -nähdä miesten nousevan maihin, jalassa korkeat merisaappaat, niin -raskaat ja märät, että he tuskin jaksavat vetää niitä jäljessänsä, -- -he tahtovat nähdä nuo kasvot, jotka hymyilevät sadelakin suojassa, niin -repaleinen kuin se onkin... - -Seuraavana sunnuntaina ovat kirkot täynnä ihmisiä. Siellä ovat kotiin -palanneet kalastajat, heidän vaimonsa ja lapsensa, -- ne, jotka -ovat jääneet leskiksi ja orvoiksi, ja ne, jotka ovat kadottaneet -vanhuudenturvansa. - -Niillä naisista, jotka eivät ole kadottaneet ketään, on sinä päivänä -uudet pääliinat. Miehillä on uudet, vaaleat kaulaliinat ja valkoiset -kaulukset. Parhaissa pukimissaan ja parta ajettuna he saapuvat -kirkkoon, vakavina ja hiljaisina. - -Jos saarna on pitkä, nukahdetaan hiukan välillä, mutta kun rukous -merenkulkijain puolesta luetaan, ovat kaikki hartaita, yksin pienet -lapsetkin. - -Ja niiden puolesta, jotka eivät ole palanneet, vuodatetaan kyyneleitä --- ja rukoillaan kenties -- -- - - * * * * * - -Kevätkaiho väreilee ilmassa, aaltoillen rannikolta yli mantereen. -Liristen, kohisten käy kautta kaikkeuden kuiske riemusta, joka on -tulossa. Onhan nyt kevät! - -Lämpöisenä lepää ruskea maanpinta kevyen sumuvaipan peitossa. -Harmaahanhet käyskentelevät parvittain. Tuntien ihmisten ilkeyden -astelevat ne pahaa aavistamattomien poikastensa keskellä, käännellen -varovasti kuunnellen päätänsä puolelle ja toiselle. - -Siintävänä kimmeltää meri päivänpaisteessa. Jo aikoja ovat ihmiset -laatineet haahkoille kuntoon tavalliset pesimispaikat. Ja poikaset, -jotka ryömivät esiin munista, ihailevat niitä ympäröivää sini- ja -keltakukkaista maailmaa. - -Pikkusaarilla istuu kaikkialla merimetsoja, pitkiä, keltaisia nokkiansa -teroitellen. Niiden pienet älykkäät silmät tarkastelevat kaikkea, ne -kuulevat aaltojen kohinan, ja hurja huumaus täyttää niiden mielen. - -Kaikkialla on eloa ja liikettä. - -Kaikkialla tuntuu ruskoleväin ja meren ja puoleksi kuivaneen kalan -voimakas, raaka lemu. - -Toinen venekunta toisensa jälkeen on laskenut maihin Herön kartanon -rantaan. Purjealukset tulevat liukuen pitkin veden pintaa, laskevat -ankkurinsa kuivatuspaikkojen edustalla ja purkavat lastinsa. Kolisten -kulkevat ketjut ylös ja alas. Pikkusaarilla syntyy puuhaa ja touhua, -kun kalat puhdistetaan ja ripustetaan kuivatuslaitteille. - -Tiheät lintuparvet liitävät yli lahden. Ulompana ovat nuotanvetäjät -veneineen, ja ne tarkastavat kiikareillaan vettä, nähdäkseen onko silli -tulossa, niin että sen voi sulkea nuottaan, vai onko parempi lähteä -syvälle vedelle pitkää siimaa laskemaan. - -Mutta nyt on tullut viesti, että silliparvi on tulossa, ja että on jo -saatu muutamia apajia. - -Ja Herön pakkahuoneet ovat täynnä tynnöreitä, jotka odottavat -kalasaalista. - - - - -6. - - -Elämä kulkee tavallista kulkuansa Herön kartanossa. Siellä vallitsee -jälleen rauhalliset olot. Ympäristön asujamisto saa siellä työtä. Yhä -useammat ja useammat saavuttavat varallisuutta. - -Kun joku puhuu tästä Elin rouvalle, arvellen että hän se on, joka on -saanut kaikkeen vauhtia, silloin hän nyökkää tyyneen tapaansa: -- Käy -juuri, kuten Gunvor ennusti. Hän se järjesti kaikki ennen lähtöänsä. - -Ja Herön kartanon jykevien hirsiseinien takana on hiljaista ja -rauhallista, -- järjestys vallitsee kaikkialla. Elin rouva hoitaa -emännyyttä tarmokkaasti kuten ennen, -- hän pitää päänsä pystyssä. -Ja hänen laskelmillaan on yhä vieläkin se ominaisuus, että ne ovat -järkkymättömät. - -Jotain entisaikoja muistuttavaa on jäänyt jäljelle noiden raskaiden -hirsiseinien sisälle. Vanhoja tapoja ja menoja pidetään siellä arvossa. -Enimmän siitä uudesta, mitä aika tuo mukanansa, oli ollut mahdoton -tunkea tänne. - -Yhtä hitaasti kuin ennen kääntyvät tammiset ovet saranoillaan; jäljellä -ovat myöskin vanhat, raskaat messinkilinkut, jotka jo vuosikausia ovat -olleet liikkumattomia. Niitä ei myöskään aiota korjata. - -Ja rakennuksen edustalla on puutarha, merenpuolisen muurin takana -kasvavine vanhoine saarnipuineen, kolmisatavuotisine pengermineen, -jäykkine pensasaitoilleen ja komeine heracleum-ryhmineen. - -Elin rouva on äsken tullut sisään, tehtyään jokapäiväisen -kiertoretkensä kauppakentälle, silloille ja puodeille. - -Vanhanaikaisessa, korkeassa salissa, jota käytetään arkihuoneena, -seisoo hän katsellen vanhoja, tummia vaatekaappeja, joissa on niin -ihmeellisiä koristeveistoksia, suunnatonta, huomiota kiinnittävää -astiakaappia, joka sijaitsee uunin vieressä; yksi muutos on näet -tapahtunut viime aikoina: jykevät veistokoristeiset huonekalut ja -raskaat vanhat hopeakalut, jotka hänen poikansa olivat kerran vieneet -pois talosta ja pantanneet, -- ne olivat nyt kaikki tulleet takaisin -entisille paikoilleen. - -Gunvorin olisi nyt pitänyt nähdä ne, hänen, jota oli kiittäminen siitä, -että ne olivat tulleet takaisin. - -Elin rouva käännähtää nopeasti toisaanne: mitä hyödyttää antautua -tuollaisten ajatusten valtaan! -- - -Hän menee uunin luo ja avaa suuret rautaluukut. Kuusipuut räiskyvät -vihaisesti, turve on, alkanut hehkua, ja väreillen lankeaa valo -korkeaselkäisille, tummille tuoleille, jotka ovat asetetut seiniä -pitkin. - -Hän jää hetkiseksi tuijottamaan hehkuun ja istuutuu sitten rukkinsa -ääreen. - -Tähän aikaan päivästä, kun aamuaskareet ovat suoritetut, istuu Elin -rouva mielellään hetkisen rukkinsa ääressä. - -Hellävaroin on ajan käsi pidellyt Elin rouvaa. Hiljaisen tyynenä, -järkevänä ja ymmärtäväisenä hän toimiskelee, voittaen kaikkialla -arvonantoa. - -Istuessaan siinä nyt suorana, mustissa pukimissaan, on hän -samankaltainen kuin vuosia sitten. Sama ylväs, hiukan jäykkä -arvokkaisuus ilmenee hänen olennossaan, katse on kirkas kuten ennen, -kasvot tarmokkaat, -- mutta niiden ilme on käynyt lempeämmäksi. - -Täti tulee sisään ja käy istumaan jakkaralleen. - -Ei kukaan muu saa kartata Elin rouvalle, siitä on hän varsin tarkka. - -Vaikka täti on myöskin jokseenkin samannäköinen kuin on ollut -viime vuodet, mutta hänen silmänsä eivät ole enää niin punaiset -eikä hän myöskään enää pudista niin usein päätänsä. Hän on käynyt -rauhallisemmaksi. Gunvorin kuoltua on Elin rouva käynyt häntä kohtaan -lempeämmäksi ja kärsivällisemmäksi. - -Elin rouvasta on näet, kuin olisi hän perinyt Gunvorilta kaikki, joille -tämä osoitti hyvyyttä. - -Sentähden tulevatkin ne nyt kaikki tänne, luottavaisempina kuin ennen, --- melkeinpä kaikki ympäristön heikot ja avuttomat. - -Täti tietää ja ymmärtää tämän. Hänestä on, kuin olisi aurinko vasta nyt -koittanut hänelle. Se on vastoin luonnon järjestystä, mutta siitä hän -ei välitä. Hän on onnellinen niistä säteistä, jotka vihdoinkin ovat -tulleet hänen osaksensa. - -Nyt lukee hän joka päivä Pikku-Gunnin kanssa. Se kiinnittää kokonaan -hänen mielensä. Hän toivoisi tietävänsä kaikki, voidaksensa luovuttaa -tietonsa oppilaalleen. Hän hakee muistinsa komeroista sitä, mitä tiesi -nuorena, antaaksensa sen Pikku-Gunnille. - -Että Pikku-Gunn ei osoita erikoisen harrasta mielenkiintoa siihen -mitä hän esittää, että hän ei edes usko että on välttämätöntä oppia -katkismusta eikä usein ollenkaan kuuntele mitä täti sanoo, vaan -mietiskelee vain kuinka pääsisi ulos, -- se ei oikeastaan häiritse -tätiä. Hän on niin kärsivällinen. Ainoa, joka synkistyttää hänen -päiviänsä, on pelko että tuomari voi tulla sanomaan ettei ole niin -tarpeellista oppia mallinkudontaa, ja että Pikku-Gunnin on päästävä -muuanne oppimaan jotain muuta. - -Tuomarilla on näet nykyisin tässä suhteessa ikäänkuin suurin sanavalta. -Oli varsin ihmeellistä, että tyttö siitä päivästä saakka, jolloin -Gunvor kannettiin pois, alkoi kutsua häntä isäksi. - -Herön kartanossa on hänellä melkein kuin isännän asema. Siitä saakka -kun hän muutti takaisin Lehtolaan ei ole mennyt päivääkään ilman että -hän on käynyt Herössä jos hän vain on kotosalla. - -Joka aamu hän tulee tervehtimään ja katsomaan kuinka kaikki voivat. -Ja joka ilta ovat he yhdessä, jos se suinkin käy päinsä. Jos hän on -toisaalla toimessa, voi tapahtua että Elin rouva siirtää ruoka-aikaa ja -odottaa -- minkä täti ei muista tapahtuneen kenenkään muun tähden. - - * * * * * - -Nyt saapuu tuomari pihaan. Elin rouva nousee ja menee häntä vastaan. -Hän vie hänet mukaansa rantaan, neuvotellaksensa hänen kanssaan eräästä -rantapuodista, joka on muutettava toiseen paikkaan. - -Täti jää seisomaan, katsoen heidän jälkeensä. - -Hänestä ei kukaan enää vedä vertoja tuomarille. Hän ei näet enää ole -sama mies kuin muinoin. - -Hänessä on jotain, jota täti ei ole tavannut kenessäkään muussa: -hänen omituisen kylmähkö katseensa voi syttyä niin lämpöiseksi! Ja -kun tuo hienopiirteinen suu hymyilee -- silloin ei kukaan voi häntä -vastustaa, silloin hän hurmaa kaikki ihmiset. Väliin voi pelkkä -hänen äänensä vaikuttaa tätiin niin, että hänen katseensa kadottaa -lempeän tyyneytensä. On kuin sen sointi toisi viestejä hänen oman -tuskansa syvyyksistä, ja se voi hänessä herättää muistoja, niin että -menneisyydessä kestetyt kärsimykset jälleen heräävät eloon hänen -mielessänsä. - -Niin ihmeelliseltä soinnahtaa hänen äänensä väliin, että tädin täytyy -koota kaikki voimansa, saadakseen takaisin mielentyyneytensä. - - * * * * * - -Vaikka täti on oikeassa, Falck ei ole enää sama mies kuin muinoin -- ei -edes ulkomuodoltaankaan. Hänen käyntinsä on muuttunut tarmokkaammaksi. -Mutta varsinkin on suun ilme toisenlainen kuin ennen. Hän ei enää -hymyile pilkallisesti, kuten muinoin. Ja nuo loistavat, syvälliset -silmät, -- niin läpitunkeva ja tarkka kuin niiden katse onkin, ei täti -enää pelkää niitä, -- niin lempeän tyyninä voivat ne kiintyä muihin. - -Ja nyt ei hän enää ole yksistään tuomari. Nyt on niin paljon, joka -koskee häntä, tuhansia seikkoja, joita hänen täytyy harkita, -- niin -että hänen melkein on täytynyt luopua vanhasta tavastansa vaipua -haaveisiin. - -Väliin voi hän sentään vielä joutua niiden valtaan. Pitkillä -venematkoilla, kun hän käräjiltä palatessaan on väsynyt, kun kolea -tyyneys vallitsee kaikkialla ja meri ikäänkuin asettuu lepoon... Ja kun -sumu sitten tulee, näkee hän väliin valkoisten säteiden kirkastaman -näyn. - -Sumusta tulee häntä vastaan naisolento. Hän se on, Herön Gunvor -- -- -hän haluaisi palvoen vaipua hänen jalkojensa juureen. Eikö se ole hän, -Gunvor, joka pitää valtikkaa täällä? -- -- - -Ja Gunvor lähestyy, pyyhkäisee hänen otsaansa ja muistuttaa häntä -siitä, että joka ihminen on hänen lähimäisensä... Niin täytyy hänen -koettaa tehdä mitä voi, ennenkuin yö tulee, jolloin kukaan ei voi -työskennellä. - --- -- Ei siis ole hänen oma ansionsa, jos hän ehkä on saanut jotain -aikaan. - -Herössä ottaa Elin rouva hänet aina vastaan lempeästi hymyillen. Tuon -hymyilyn turvissa vaeltaa hän lujana. - -Ja sitten on hänellä Pikku-Gunn. Hänen pieni kätösensä se kerran -vuodatti hoivaa hänen tuikeaan, lohduttomaan tuskaansa -- -- ja sitten -voi hän jälleen nähdä auringon ja jokaisen pikku kukkasen. - -Gunvorin kuoleman jälkeisenä keväänä muutti hän takaisin Lehtolaan. -Hän voi nyt jälleen asustaa huoneissansa; ja hämärissä istuu hän -väliin soittokoneensa ääressä, Delfinin, hänen uskollisen ystävänsä, -uinaillessa tiikerinnahkalla loikoen. - -Mutta ensi aikoina tapahtui väliin, juuri kun hän istui työnsä -ääressä, että muistot valtasivat hänen mielensä vieden työhalun -- -- -varsinkin jos hän iltamyöhällä kuuli kohinaa mereltä, kosken pauhatessa -vaahtoisana ja kuikan päästellessä huutojansa -- kuten silloin. - -Silloin voi muisto Gunvorin viime käynnistä täällä esiintyä niin -selvästi, kuin tapahtuisi kaikki tyyni juuri paraikaa. Hänen kasvonsa -jäykistyivät, käyden kellahtavan kalpeiksi. Silloin hän nousi -paikaltansa ja käyskenteli levotonna sinne tänne talossansa... Ja -laineet huuhtelivat rantaa pitkinä hyökyinä ja luoteistuuli tempoi ja -tärisytteli akkunanpuitteita, oven lennähtäessä pamahtaen auki -- kuten -silloin. - -Silloin valtasi tuomarin jälleen entinen kiihkeä levottomuus. Silloin -tapahtui väliin että hän teki kuten tuona iltana: kävi muukalaisen -tavoin omassa huoneessaan istumaan oven ääreen, odotellen eikö hän -palaisi. Ja hikipisaroiden tunkiessa esiin hänen otsaansa, voi hän -tuntea samaa tuikeata tuskaa, samaa vihlovaa tyhjyyttä povessansa. Ja -hän istui kuunnellen vanhan rakennuksen rasahtelevia ääniä, odotellen -eikö Gunvor palaisi -- -- - -Kun hän sitten seuraavana aamuna tuli Elin rouvan luo, käsitti tämä -että vanha tuska oli jälleen saanut hänet valtoihinsa, -- että hän -kerta kerralta yhä selvemmin oivalsi, että hän itse oli tehnyt elämänsä -niin köyhäksi. - -Silloin hymyili Elin rouva hänelle vakavaa hymyänsä, lohduttaen häntä -sillä, että niinhän melkein kaikki ihmiset tekivät. Ja sitten oli -heidän tyytyminen pirstaleisiin -- -- - -Mutta hänen piti muistaa, että työtä oli yllinkyllin, enemmän kuin -kukaan ehti suorittaa -- ja että täytyi pysytellä rohkeana ja reippaana. - -Elin rouvan kanssa keskusteleminen tuotti aina hoivaa. Falck näkee että -hän on oikeassa: työtä on yllinkyllin. Hän on alkanut uskoa, että hän -voi tulla paremmaksi, ja että Gunvor oli oikeassa siinä, että kaikki -voi kääntyä ja oli kääntyvä parempaan päin. - - * * * * * - -Oli helppo huomata, että tuomari oli muuttunut. Hän ei enää istunut -kotona "janoisena", kuten hänestä muinoin sanottiin. Tuomarin talossa -ei ollut enää väkevän tilkkaakaan. Nyt oli hän alati toimessa. Ellei -hänellä ollut matkoja tai muita virkatoimituksia, piti hän usein -kokouksia milloin missäkin. Hänellä oli paljon puhumista kalastajille. - -Ja minne hän tuleekin -- kaikkialla tapaa hän sydämissä ja mielissä -jälkiä Gunvorin toiminnasta. On kuin hallitsisi hän yhä vielä merellä -ja rannikolla. Useat väittävät että Smalsundetin virta on muuttunut -Gunvorin hukuttua sinne. Luoteistuuli ei siinä enää puhalla niin -pahasti kuin ennen. On kuin vartioitsisi Gunvor siinä, ettei ainoakaan -kalastaja menetä henkeänsä. - - * * * * * - -Falck oli tullut lähemmäksi kansaa. Hänen mieltään kiinnitti oppia -tuntemaan noita ihmisiä -- noita ympäröivän luonnon lapsia, joissa -mielikuvitus ja yksilöllisyys olivat niin voimakkaasti kehittyneitä. -Usein oli hänestä, kuin olisi luonto muovaellut heidät ulkonaisestikin -kaltaisiksensa: nuo tarmokkaat, terävät piirteet, nuo silmät, jotka -mielenkiihkeydestä huolimatta olivat niin kaihoisan haaveelliset, nuo -omituisen kiinteät katseet -- kaikki tuo tuntui kuuluvan ympäröivän -vaihtelevan äärettömyyden yhteyteen. -- -- - -Heidän soitannollisuutensa, mielenherkkyytensä muistutti italialaisia, -tuota kansaa, jota tuomari ihaili enin kaikista. Usein näki hän -voimakkaiden miesten joutuvan kokonaan tunnelmiensa valtaan. Hän näki -nuoria tyttöjä, joiden tukka liehui hilpeästi, joiden nauru kajahti -vallattoman iloiselta; heidän olentonsa uhkui lämpöä -- mutta heidän -lapsellisen raikkaassa muodossansa hän näki silmät, joille elämä jo oli -paljastanut kauhunsa. - - * * * * * - -Hän puhuu heille minkä mistäkin. Hän tahtoo saada heidät ymmärtämään -yhteenliittymisen merkitystä ja kuinka tärkeätä olisi heille itselleen -ja maalle, että työt järjestettäisiin suurpiirteisemmin. - -He ymmärsivät kyllä kaikki, että hän oli tullut heidän ystäväksensä. - -Sitten hän suuntaa heidän katseensa henkiseen elämään. Oman maan ja -kaiken maailman elämään ja ponnistuksiin, ajatustapoihin ja toimintaan -tahtoo hän tutustuttaa heidät. - -Varsin huomattavaa oli, että tuomari oli muuttunut. Häneltä riitti -nyt aikaa niin monenmoiseen. Siinä hän nyt makaili, merenpohjaa -kiikaroiden, ottaen eläimiä ja kasveja, mitaten syvyyttä ja lämpömäärää -ja virtoja, -- lämpimiä merivirtoja, jotka jakaantuivat Herön -edustalla, ja kylmiä, jotka virtailivat niitä vastaan, -- voihan olla -mahdollista, että kalaparvien liikehtiminen jotenkin riippui niistä. -Hänen tarkoituksensa oli tutkia, minne uusi kalapolvi toimitettiin, -ja missä turska oleksi silloin, kun sitä ei näkynyt rantavesillä. -Olivathan monet muut ennen häntä tehneet tuontapaisia tutkimuksia. -Mutta olihan kalastajilla sentään syytä olla hänelle kiitollisia hänen -hyvästä tahdostansa. - - * * * * * - -Muuan, jossa tuomarin merentutkimukset herättivät harrasta -mielenkiintoa, oli Pikku-Gunn. - -Ei kukaan ollut niin nopsa kuin hän huomaamaan milloin tuomari aikoi -vesille. Hänen täytyi aina auttaa Anders Halskaria pystyttämään masto -ja laittamaan vene kuntoon, ja hän se myöskin irroitti veneennuoran. - -Lopuksi keksi tuomari ottaa Pikku-Gunnin mukaansa matkaan. Senjälkeen -saivat nuo retket hänestä uuden viehätyksen. - -Hän tiesi että oppiminen kävi hitaasti Pikku-Gunnilta, ja että useimmat -olivat sitä mieltä että hän oli huonopäinen. Täällä veneessä ei koskaan -voinut huomata mitään sellaista. Oikein häntä hämmästytti nähdä, kuinka -hyvin tyttönen oli selvillä kaikesta mikä koski merta. Ja kuinka hän -voi istua ja tarkata vihureita ja asettaa peräsimen tuulen mukaan! Sen -oli hän varmaankin oppinut Andersilta. - -Kun hän kerran otti Pikku-Gunnin mukaansa lähtiessään pyydystämään -lohenmulloja, silloin tiesi tyttönen kertoa kaikenmoista tuosta -veden riistasta. Lydrik oli kertonut, missä suuret kalat pitivät -asuntoa; hän tiesi, että niitä oli aina yhdeksän samassa kuopassa. -Ne olivat valinneet sen olinpaikakseen ja karkottivat pois kaikki, -jotka yrittelivät sinne. Jos joku niistä joutui pois kuopasta, niin -että paikka jäi vapaaksi, silloin päästivät ne yhden sisään, mutta ei -useampia -- -- - -Niin oli Lydrik sanonut, ja kuului siltä kuin olisi Pikku-Gunn -luottanut paljon varmemmin Lydrikin vesitieteellisiin havaintoihin, -kuin kasvatusisänsä tekemiin. - -Falckia huvitti käyskennellä tyttösen seurassa, kun tämä asiantuntijan -vakavuudella jutteli kaikenmoisesta, mikä koski merta ja rantaa. -Sisäoloista ja koulusta ei hän koskaan puhunut -- niistä ei hänellä -ollut mitään sanottavaa. - -Pian ei Falck enää tullut toimeen ilman häntä. Hänelle oli jotain -aivan uutta saada tällä tavoin pitää tyttöstä luonansa, nähdä hänen -kehkeytyvän kukkasen tavoin, valon ja keväimen ilmiönä, yksin pimeän -talven keskelläkin. Hänen sielunelämänsä kehityksen seuraaminen -- se -tuotti suloista onnea. - -Ja sittenhän tuomarilla oli tukenaan Elin rouva, joka oli kuin syksyn -komeudessa upeileva puu, yhä vielä voimaa täynnänsä -- edustaen -vanhuuden ihanuutta, saattaen hänet ja kaikki muut kunnioittamaan sitä -valtaa, jonka elämän eläminen suo, kunnioittamaan voimaa, joka yhä -pysyi tarmokkaana, ja myöskin kaikkea, mikä väsyneenä ikävöi lepoon. - -Voida elää elämänsä niin, ettei tarvitsisi sitä hävetä noiden kahden -parissa -- se oli nyt käynyt tuomarin kunnianhimon päämääräksi. - - - - -7. - - -Pikku-Gunn on tullut siksi suureksi, että hänen täytyy mukaantua -joltisenkin säännölliseen opetukseen. - -Mutta hiljaisessa mielessänsä hän on peräti ihmeissään siitä, että -hänen nyt on istuttava sisässä. - -Täti puolestansa ihmettelee, että se Gunnista on niin vaikeata. Usein -hän muistelee, millaista oli, kun hän ensi kerran otti Gunnin mukaansa -kirkkoon. - -Kun hän sitten koetti saada tyttösen sanomaan, miksi hän oli ollut niin -levoton, sanoi tämä puolustuksekseen että se oli siksi, että Jumala oli -ulkona. Hän istui rannassa odottamassa. - -Täti oli tehnyt parastansa saadaksensa hänen käsitteensä oikaistuiksi. -Mutta oli ollut vaikea saada häntä ymmärtämään, että Herra voi olla -sisässäkin, vieläpä kouluhuoneessakin. - -Täti koettaa saada hänet mahdollisimman oppineeksi. Varsinkin -ahtaa hän hänen päähänsä piplianhistoriaa ja katkismusta. Omilta -lapsuudenajoiltaan hän muistaa, että niitä ei voi koskaan lukea liiaksi. - -Ja on kyllä tarpeen, että hän ahdistelee tyttöä, sillä häntä ei voi -koskaan saada lukemaan läksyjänsä. - -Nyt viime aikoina on hän alkanut pelotella häntä sillä, että pappi ei -päästä häntä ripille. - -Mutta se ei tee mitään vaikutusta Pikku-Gunniin. - -Tyttö katsoo vain häneen tummansinisillä silmillään, katsoo häneen niin -lempeästi -- sillä hän rakastaa tätiä, vaikka lukeminen hänestä onkin -kauheinta mitä hän tietää. - -Mutta täti ei voi saada häntä kertomaan, miksi hän ei koskaan lue -läksyjänsä. Hän pysyy järkkymättömästi vaiti, sillä hän tietää että -täti ei ymmärtäisi häntä. - -Nyt hänen pitää oppia neulomaan jotain, jota täti sanoo viiniköynnöksen -lehdiksi sileällä pohjalla. - -Pikku-Gunnista tuntuu uskomattomalta että hän oppisi koskaan tuon -taidon. Mutta täti on niin kärsivällinen, vaikka neuleen silmät -putoilevatkin, että Pikku-Gunnin täytyy rakastaa häntä yhä enemmän -- -huolimatta siitä että täti kiusaa häntä niin kauheasti. - -Hän ei käsitä, miksi täti ei riitele, kuten on tapana koulussa, jossa -oppilaita vedetään tukasta ja ajetaan ulos luokasta. - -Mutta täti itse käsittää sen kyllä. Kun Pikku-Gunn kohottaa häneen -katseensa mitään puhumatta -- silloin ei hän voi tehdä sitä. - -Hän on vakuutettu, että lapsi on huonopäinen. - -Kun hän sanoo sen Elin rouvalle, ei tämä vastaa mitään. Jos hän taas -valittaa tuomarille, että Gunn istuu liian vähän kirjansa ääressä, -hymyilee hän vain tuumiskellen että kaiketi hän tutkii sen uutterammin -luonnon suurta kirjaa. - -Apua ei täti siten saa mistään. - - * * * * * - -He istuvat yläkerrassa, täti ja lapsi. - -Viinilehtien kimpussa siinä nyt jälleen aherretaan. Sehän nyt ei voinut -olla niin vaikeata. - -Mutta ei kukaan aavista, kuinka vaikea Pikku-Gunnin on pysytellä -sisällä. - -Meri loiskuttelee rantaan kimmeltäviä maininkeja. Akkunasta hän näkee, -kuinka raikkaasti etelätuuli puhaltaa, ja kuinka kalalokit ja hanhet -liitävät yli hohtoisain laineiden. - -Toisesta akkunasta hän näkee harmaanruskeita tantereita, missä valo -ja varjot vaihtelevat, -- näkee puroja, jotka välkkyen kuvastuvat -kaukaisia vuorenseinämiä ja rämeitä vastaan... - -Milloinkahan tulisi niin lämmin, että saataisiin päivänkakkaroita... - -Pihassa makailee Grimm kuono käpälien välissä; se lepää siinä häntäänsä -liehutellen ja mietiskelee, mahtaako Gunn pian päästä ulos -- -- - -Kärsimättömyys valtaa koko hänen olentonsa. Suuri viininlehvä menee -hajalle -- -- - --- -- Kaukana ha'assa on Pedersenin koira -- senkin tiikeri! Pää ojossa -se hiipii suoraan tuulta vastaan... hitaasti, ikäänkuin kyyristyen -pienemmäksi... Äkkiä se pysähtyy kuin paikalleen naulattuna... - -Se on niin ilkeä, tuo Bell! Tietysti se nyt vaaniskelee kaniineja. -Jospa hän nyt vain pääsisi sen niskaan, kyllä hän sille näyttäisi... - -Mutta täti ei huomaa mitään. Hän ryhtyy kuulustelemaan häneltä -katkismusta. - --- Mitä kaste on? - -Auttaaksensa häntä tolalle, hän alkaa: -- Kaste ei ole paljas vesi -- -- - -Mutta Pikku-Gunn ei pystynyt jatkamaan. Hänen katseensa kiintyi -rantaan: siellä tervasi Anders Halskar paraikaa hänen venettänsä... - -Keskellä mäkeä odotti vanha hevonen kiinnisidottuna. Se seisoi leväten -toisen takajalkansa varassa ja nukkui ruoka suussa -- heräsi sitten -ja alkoi pureksia, mutta sulki heti jälleen silmänsä ja nukahti pää -riipuksissa. -- Pikku-Gunnin valtasi äkkiä niin tavaton väsymys. Hän -loi tutkivan katseen tätiin. - --- Voisit kertoa minulle jotain! - -Tädin oli mahdoton vastustaa häntä. Vaikka katkismus kävi päivä -päivältä yhä polttavammaksi kysymykseksi, alkoi hän kumminkin kertoa -seuraavan päivän läksyä piplianhistoriasta. - -Hän kertoi Josefista ja hänen veljistänsä. - -Mutta kun hän ehti siihen, että he riisuivat hameen hänen yltänsä ja -heittivät hänet kaivoon, silloin oli Gunnin kärsivällisyys lopussa. - --- En jaksa kuulla enempää tuosta -- etkö tiedä mitään joutsenista? - -Täti näytti huolestuneelta. - -Samaten oli myös Pikku-Gunnin laita. Hän oli oikeastaan luvannut auttaa -Andersia veneen tervaamisessa. Jokohan hän oli lopettanut työnsä? -- -- - -Silloin laski täti hänet menemään -- poikkeuksen vuoksi -- -- olihan -sää niin kaunis. - -Hän jäi istumaan katsoen tyttösen jälkeen, kun tämä riensi mäkeä -alas, pysähtyi vanhan hevosen luo ja asetti kivet pyörien alle -- oli -ihmeellistä, kuinka hän tarkkasi kaikkea, kun vain oli ulkosalla. - -Tuolla tuli Tobine väentuvan nurkan takaa ja veti hänet mukaansa, kuten -hänen oli tapana -- -- - -Lapsi palasi noutamaan kitaraansa, ja sitten he läksivät kulkemaan -vuoristoon. - -Täti rasitti heikkoja silmiään, pyrkien seuraamaan heidän kulkuansa. -Hän ei pitänyt noista retkeilyistä Tobinen seurassa. - -Ne eivät olleet terveellisiä Gunnille. Hänen silmänsä olivat niin -kummalliset hänen palatessaan, -- eivät ollenkaan kuin lapsensilmät. - -Kuinka Saapas-Tobinen laita oikein oli, siitä ei täti ollut täysin -selvillä, mutta sen hän kyllä tiesi, ettei hän ollut sellainen kuin -hänen olisi pitänyt olla, ja että hänen onnettomuutensa liittyi -synkkiin lehtiin Herön suvun historiassa. - -Hän tiesi että sekä Gunvor että Elin rouva olivat koettaneet sovittaa, -mitä häntä vastaan oli rikottu. - -Monta vuotta oli hän jo elellyt Herön kartanossa; hänellä oli siellä -hyvä huone ja hän sai kaikkea mitä halusi. - -Nyt oli täti huolissaan, sillä pikku Hesekielin lähdettyä matkaan oli -Gunnin ja Tobinen ystävyys yhä lujittunut. - -Aluksi oli täti ollut hyvillään siitä että poikanen meni pois, sillä -eihän hänenkään seuransa ollut lapselle mitenkään hyödyksi. Mutta nyt -olisi hän toivonut hänet takaisin, sillä Tobinen kanssa seurusteleminen -oli vieläkin hullumpaa. - -Mutta Pikku-isän paluusta ei ollut mitään toiveita. Isä Hesekiel oli -huomannut, että hänen tappeluretkensä vuoren luo olivat alkaneet -uudelleen, ja niistä ei näyttänyt tulevan loppua, sillä Pikku-isä ei -antanut hevillä perään. Oli aina jotain, joka oli jäänyt kostamatta. - -Mutta isä Hesekiel ei tahtonut että pojasta tulisi tappelupukari. -Kun ei hänellä itsellään ollut aikaa pitää häntä silmällä, oli hän -lähettänyt hänet erään opettajan luo Indvikeniin. Tämä oli ankara -mies, jonka sanottiin pystyvän istuttamaan lapsiin sekä järkeä että -ihmistapoja. - -Janine arveli hänen jäävän opettajan luokse muutamaksi vuodeksi, joten -siitä nyt ei ollut apua, jos täti olisikin ollut taipuisa ottamaan -hänet jälleen armoihin. - -Täti kävi yhä huolestuneemmaksi Gunnin takia. Mutta ei maksanut vaivaa -siitä puhua. Olivathan kaikki hänelle hyviä, mutta ei kukaan -- ei edes -lapsi itse -- ottanut hänen puheitaan korviinsa. - -Elin rouva oli tosiaankin kummallinen, -- hän oli niin tyyni, kuin -olisi itse Jumala kulkenut lasta kaitsemassa. -- - -Eräänä yönä heräsi täti hiljaiseen äännähdykseen. Gunn seisoi hänen -vuoteensa ääressä. Tädin mieli kävi aivan oudoksi tuosta näystä; -hänestä oli kuin näkisi hän enkelin. - --- Jumalan tähden, lapsi, minne sinä aiot? Nyt meidän pitää nukkua, -ystäväiseni! - --- Et saa nukkua, täti! Tobine on tänään ollut vedessä. Hän aikoi -lopettaa itsensä, sanoi hän, ja meni noutamaan leviä päänsä alle... -Mutta siellä oli sitten niin kylmä! Hän istui vavisten vuorella... -Mutta pian täytyy hänen koettaa uudelleen, sanoi hän. Millaista on -elämä silloin, täti, kun sen takia täytyy hukuttautua? - -Täti nousi ja houkutteli hänet menemään vuoteeseen. Hän koetti sanoa -hänelle mitä arveli sellaisten pienten tyttöjen tarvitsevan tietää -elämästä. Sitten hän rukoili hänen vuoteensa ääressä Herran rukouksen. -Pian oli Pikku-Gunn vaipunut uneen. - -Mutta täti ei saanut sinä yönä enää unta silmiinsä. - -Aamulla kertoi hän Elin rouvalle ja tuomarille mitä oli tapahtunut. -Molemmat kävivät hiukan vakaviksi. - -Falck arveli että olisi parasta lähettää tyttö kaupunkiin kouluun. -Silloin sai Elin rouvan lujapiirteinen suu omituisen ilmeen, mutta hän -ei sanonut mitään. - -Joitakuita päiviä myöhemmin lähetettiin väkeä muutamille -kalastuspaikoille, jotka olivat monen peninkulman päässä merelle päin. - -Siellä oli paljon tehtävää, niin ettei heidän arveltu palaavan niin -pian. - -Lähtevien joukossa oli myöskin Saapas-Tobine. - - - - -8. - - -Pikku-isä oli palannut Indvikenistä. Hänellä oli lupa koulusta ja hänen -piti jäädä kotiin muutamaksi ajaksi. - -Ensi päivinä hän käyskenteli katselemassa vanhoja tuttuja paikkoja. - -Pikku-isästä oli nyt tullut pitkä poika. Hän asteli lujin, pitkin -askelin, aivan kuin vanha kalastaja. - -Sadelakki alhaalla niskassa ja kädet housuntaskuissa hän kulki -tarkastellen kaikkea, kasvoillaan ilme, kuin ei mikään olisi hänelle -mieleen. - -Muuten oli hän oikein kaunis poika, kun oli hyvällä tuulella, sanoi -Janine. Silloin olivat hänen kasvonsa pelkkää hymyilyä, hän suorastaan -säteili iloa; silmät katosivat, kuin hukkuisivat riemun hohteeseen. -Koko tuo pieni mies oli kuin loisteen ympäröimä. - -Mutta sellainen ei hän ollut joka päivä. Se oli Janinen huolena, että -hän oli niin kauhean ylpeä ja usein katsoi arvoaan alentavaksi olla -ihmisiksi. - -Hän voi joutua aivan suunniltaan, jos jokin seikka kävi vasten hänen -mieltänsä. Janine voi melkein pelätä häntä. - -Isä Hesekiel oli kärsivällinen. - --- Pojalla on huono perintö kuljetettavana matkassaan, sanoi hän. -- -Hänen on pyrittävä pääsemään siitä vapaaksi. - -Oliko poika alkanut taistella omaa itseään vastaan oli tosin epävarmaa, -mutta ainakin hän näytti oivaltaneen että hänellä sisimmässään oli -jotain muilta salattavaa. Yksin kesti hän kaiken, mikä kuohui ja riehui -hänen rinnassaan. Jo oli tuo taistelu jättänyt jälkensä hänen vakaviin -lapsenkasvoihinsa. - -Janinen mielestä olivat hänen silmänsä alkaneet saada surumielisen -ilmeen. - - * * * * * - -Oli kulunut parisen viikkoa. - -Pikku-Gunn oli ollut kotoa poissa, vierailulla sukulaisten luona maalla. - -Mutta nyt oli hän palannut, ja Pikku-isä oli ollut kutsuttuna koko -päiväksi Herön kartanoon. Hänen mielestään oli Gunn käynyt niin -suureksi ja juhlalliseksi. Hänen katseeseensa oli tullut jotain, josta -Pikku-isä ei ollut selvillä mitä se oikein olikaan. - -Hänestä tuntui että Gunn ei pitänyt häntä minään sen erikoisempana -miehenä, ja se loukkasi häntä... - -Pikku-isä tahtoi nyt kerta kaikkiaan olla etevin joukossa, ainakin -naisten parissa, Gunn niihin laskettuna, -- mutta kun tyttönen vain -tuli lähellekään, kävi hän melkein ujoksi. Kun hän seisoi katsoen -Pikku-isään, valtasi poikasen oman mitättömyyden tunne. Hän voi siitä -olla oikein suuttunut itselleen. - -Gunn ei ollut pyytänyt häntä tulemaan seuraavana aamuna rantaan. - -Niin meni hän siis yksin. Kaiketi Gunnkin tulisi. Tiesihän Pikku-isä -ettei Gunn viihtynyt sisällä paremmin kuin hänkään. - -Mutta Gunn ei tullut. - -Olikohan hän ehkä Lehtolassa, lukemassa tuomarin tykönä? Huoneessa, -josta ei voinut nähdä merta! Mahtoipa siellä olla juuri kuin -vankilassa! -- -- - -Odotellessaan alkoi Pikku-isä onkia rapuja. Mutta hän väsyi ja heitti -nyörin kädestään -- -- - -Kuinka paljon hänellä nyt oli Gunnille kerrottavaa!... - -Nyt, kun hän oli alkanut olla mukana vesillä ja osasi käytellä pitkää -siimaakin... nyt soutaisi hän tyttöä, niin että hangat naukuisivat. Ja -rannikon karit tunsi hän nyt paremmin kuin Gunn; pimeässäkin hän täällä -suoriutuisi... äänestä tunsi hän eri putoukset... Gunn ei varmaankaan -edes tiennyt että niillä oli kullakin oma äänensävynsä -- -- - -Nyt, kun hän oli ollut joka päivä Thorkelin seurassa, oli hän oppinut -niin paljon, josta Gunnilla ei ollut aavistustakaan -- -- - -Tietysti hän tulisi kalastajaksi. Thorkel sanoi sen olevan parasta -mihin kukaan voi pyrkiä. He voivat ammentaa Jumalan siunausta merestä --- siellä oli ruokaa kaikille -- heidän ei tarvinnut olla siitä -kiistassa keskenään kuten maakamaralla asuvain. Meri on pyhä, sanoi -Thorkel, siellä ei ole mitään raukkoja, vaan jokainen on kuningas ja -vapaa mies... - -Ja Thorkel oli sanonut että olisi vahinko, jos sellainen kuin Hesekiel -jäisi elelemään maalle -- ja sitä ei hän aikonutkaan tehdä. Hän halusi -merelle, halkomaan mahtavia, kohisevia aaltoja; hän suoriutuisi -kyllä kaikesta hukkumatta. Thorkel oli hänelle opettanut, että jos -joutuu karille, niin pääsee siitä, jos vain joku aluksessa osaa lukea -syntysanat. Mutta kukaan ei saanut opettaa niitä toiselle, sillä -silloin menettivät ne voimansa... - -Nykyisin oli enää niin harvoja, jotka osasivat ne, sanoi Thorkel, ja -siksi niin monet hukkuivat... ainoa täällä oli Enok; hän oli pelastanut -vaarallisilta matalikoilta enemmän kuin yhden aluksen... - -Mutta kuinka saisi hän Enokin opettamaan ne hänelle? Keneltä oli Enok -ne oppinut? Thorkel ei ollut tiennyt, oliko se ollenkaan ollut ihminen, -jolta hän oli oppinut ne... - -Ainakin hän koettaisi taivuttaa Enokia opettamaan ne hänelle... - -Hänen katseensa kulki rantaa pitkin. - --- -- Tuolla oli tuomarin uusi, pitkähkön siro vene. - -Sen korkea keula kuvastui kirkkaaseen veteen... Vaalea se oli, ja -köydet olivat aivan uudet... - -Joku istui siinä ja nosti purjeet... kuinka kevyesti ja kauniisti alus -liukui eteenpäin! -- -- - -Lahdella soutelijat laskivat aironsa lepoon ja jäivät sitä -katsomaan -- -- - -Tuolla tuli raikas vihuri etelästä! -- -- - -Pikku-isä veti syvään henkeä. Se oli kuin tervehdys vieraasta maasta. - -Silloin äkkiä -- hän ei taaskaan tiennyt mikä hänen oli -- sillä hän -alkoi itkeä. Ei se johtunut vihasta, kuten ihmiset aina luulivat; hän -ei tiennyt, mitä se oli. - -Hän juoksi piiloon suuren rantakiven taa; ei kukaan saanut nähdä hänen -kyyneleitään. - -Ja kyynelten virratessa pitkin hänen kasvojansa, valtasi hänet kiihkeä -halu merelle, purjehtimaan ylväänä aaltojen ja kuohujen keskitse... oi, -hän näki rekattinsa halkomassa vesiä, sirona rakenteeltaan, keulastaan -kapeana kuin veitsenkärki. Ja aavalle merelle käy sen tie, kohden -saarta, missä ei kukaan voi laskea maihin, ei kukaan muu kuin hän... - -Ja sitten kauas vieraisiin maihin! Ja hän joutuisi hengenvaaraan, mutta -aina hän siitä pelastuisi -- -- - -Ja Pikku-Gunn jäisi seisomaan rannalle ja katsoisi hänen jälkeensä! - -Anders Halskar, jonka aina oli tapana kävellä rantapuotien alapuolella, -tuli samassa hänen ohitsensa. Käännäistessään mälliä suussansa, loi -hän syrjäkatseen poikaan. Hän hymyili hiukan, sillä hän ei ollut vielä -koskaan nähnyt tuon pikku miehen itkevän. - -Pikku-isä raivostui huomatessaan tulleensa yllätetyksi. Hän ponnahti -pystyyn -- aivan poissa suunniltaan -- otti kiven ja singahutti sen -Andersin jälkeen. Maailma oli hieman mustennut hänen silmissään ja hän -tähtäsi väärin -- mikä oli onneksi. Kivi oli näet jokseenkin iso, ja -makasiinin seinä kumahti, sellaisella vauhdilla se oli heitetty. - -Kuin tietämättään tarttui hän vielä toiseen. -- -- - -Silloin otti joku häntä ranteesta. - -Pikku-Gunn se oli. Hänen silmänsä olivat kyynelissä. -- En minä pelkää -sinua, sanoi hän hiljaa, -- päästä kivi! - -Mutta Pikku-isä ei päästänyt sitä. - -Silloin otti tyttö itse sen hänen vapisevasta kädestänsä ja meni -tiehensä. - -Pikku-isä kiiruhti nyt kotiin ja pujahti sisään, pestäksensä hehkuvat, -itkettyneet kasvonsa. - -Juuri tänä onnettomana hetkenä havaitsi Janine muori hänet. - --- Mikä sinun on, Pikku-isä? - -Poika olisi halunnut huutaa ääneen. Hän tempaisi käsiinsä pyyheliinan, -rutisti sen kokoon ja heitti sen muorille vasten päätä. - -Vanha valkotukkainen muori seisoi katsoen häneen kyynelsilmin. - --- Jumala suokoon minulle lohtua, Pikku-isä, mielipahassani, jota -kiivautesi minulle tuottaa! - -Ja muori jätti hänet yksin. - -Nyt heittäytyi Pikku-isä maahan. Hän oli Jumalan ja ihmisten hylkäämä. -Mitäpä muuta hänelle jäi neuvoksi kuin lopettaa itsensä! - -Isä Hesekiel tuli sisään ja toimitti hänet vuoteeseen. Voihan jokainen -nähdä että hän oli sairas. - -Mutta yöllä, juuri kun kuunvalo ehti akkunaan, heräsi Janine muori ja -huomasi että joku oli polvistunut hänen vuoteensa ääreen. Hän tunsi -kuinka kostea poski painautui vasten hänen kättänsä. - -Pikku-isä se oli. Paitasillaan hän siinä kyyrötti. - --- En voinut siihen mitään, kuiskasi hän nöyrästi. -- Tai olisin kyllä -voinut, oikaisi hän kiivaasti, -- mutta en minä tee enää koskaan sillä -tavoin! - -Janine torui: -- Joudupa nyt vuoteeseesi, ja heti paikalla! - -Hänen täytyi nousta laittamaan peitettä pojan ympärille. - -Sitten hän kiitti Jumalaa siitä että poika kumminkin syvinnä -sydämessään oli hyvä. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä nousi Pikku-isä myöhään ja pujahti ulos koskematta -ruokaan, vaikka pöydässä oli ohkoleipää ja voipuuroa, paraita herkkuja, -mitä hän tiesi. - -Janine hiipi hänen jälkeensä. Poikasen tie kävi virran rannalle. Mutta -kun Janine näki hänen siellä aivan rauhallisesti istuutuvan kivelle, ei -hän uskaltanut häiritä häntä, vaan meni jälleen sisään. - -Pikku-isä ei ollut huomannut häntä. Hän istui ajatuksiinsa vaipuneena, -tuijotti pyörteisiin ja mietiskeli. - -Vesi laski. Virta ulvoi ja riehui kuin koski ja imi veden paljouden -salmen kautta ulos lahdesta. - -Ryöppyävä vaahto räiskyi hänen kasvoihinsa... pyörteet tempaisivat -hänen ajatuksensa mukaansa -- häntä huimaisi -- mutta hän tuli jälleen -järkiinsä ja muuttihe istumaan korkeammalle rannasta. - -Mutta hänen sydämessään kävi sama kuohu ja kohina, pauhu ja tohina kuin -koskessakin. - -Nyt tahtoi hän päästä selville siitä, mitä juonia horna solmi hänen -povessansa -- ja tulisiko ilkeys ohjaamaan hänen elämäänsä vai tulisiko -hänestä kunnon mies, kuten hän olisi halunnut. - -Ja hän koetti tunkea omaan sisimpään olentoonsa, mutta ei löytänyt -tietä eikä polkua. Hänen täytyi raivata itselleen pääsy sinne. -Täytyihän hänen näet tietää, pitikö hänen lopettaa itsensä vai ei. Hän -tahtoi tietää, mimmoinen mies hänestä voi tulla -- -- - -Hän muisteli elämäänsä Jarlsvikissä ja isäänsä, ja väristys kävi hänen -lävitsensä... Ja isoisäänsä hän myöskin muisteli, vanhaa Hesekieliä... -Joku oli sanonut että hänellä oli ollut niin hurja luonto, ettei -kukaan pystynyt häntä hillitsemään, ja Herran tietä ei hän suinkaan -ollut vaeltanut... Lydrik oli sanonut että Pikku-isä tulisi hänen -kaltaiseksensa... - -Ei, ei, se ei saanut tapahtua! Hän voihki kuin tuskissaan. Nyt tuli -Thorkel ja kävi istumaan hänen viereensä. Hänestä poikanen näytti -hiukan miettiväiseltä. Hän halusi huvittaa häntä. - -Niin kertoi hän sitten keväällä tapahtuneesta haaksirikosta. Suur-Iver -oli ollut veljineen vesillä. He olivat nähneet aavelaivan, niin että -he kyllä tiesivät mitä oli odotettavissa. Oli pikimusta yö. Pian -istuivat he kaikki kuusi aavalla merellä kumoonkaatuneella veneellänsä. -Toinen toisensa jälkeen päästi otteensa. Silloin tuli hyöky ja käänsi -veneen jälleen pystyyn, ja Suur-Iverin onnistui päästä siihen. Illalla -kolmantena vuorokautena ajautui se maihin, mutta sen matkan jälkeen -kulki Iver verta syljeksien -- niin että olihan siinä tullut miehen -osaksi tarpeeksi kovaa kerrakseen,vai mitä sanoi Hesekiel siihen? - -Poikanen ei saanut sanaakaan suustansa. - -Thorkel loi häneen tutkivan katseen ja alkoi kertoa toisesta -haaksirikosta. Täytyihän poika saada hyvälle tuulelle. - -Mutta Pikku-isä nousi ja läksi tiehensä. - -Tultuaan ylös mäelle täytyi hänen pysähtyä. Hänestä tuntui että hän oli -tullut vanhaksi, järkeväksi mieheksi. Niin, hänestä oli, kuin olisi hän -suorastaan vanhentunut rannassa istuessaan. - -Kun hän tuli sisään, otti isä Hesekiel hänet mukaansa huoneeseensa. -Siellä hän puheli pojan kanssa toiseen tapaan kuin koskaan ennen. - -Sillävälin oli Janine ottanut esiin uudet öljyvaatteet, jotka Elin -rouva oli lähettänyt Pikku-isälle. Isä Hesekiel oli aamulla ollut -kartanossa ja silloin oli päätetty että Pikku-isä saisi seurata -nuottakuntaa, joka läksi pyydystämään silliä. - -Tietysti oli Pikku-isä siitä mielissään! Mutta hän oli äkkiä käynyt -epäluuloiseksi ihmisiä kohtaan, ja hänen iloansa häiritsi ajatus että -Elin rouva sillä tavoin tahtoi toimittaa hänet pois, -- hän ei saanut -seurustella Pikku-Gunnin kanssa. - -Mutta täytyihän hänen kumminkin koettaa uusia öljyvaatteitansa ja -pitkiä merisaappaita, jotka Elin rouva oli lähettänyt. Hänellä oli -enää vain yksi toivomus: että Pikku-Gunn seisoisi katsomassa hänen -jälkeensä, kun hän läksi. Iltapäivällä he läksivät matkaan. Mutta -tyttönen ei ollut rannassa. - -Pikku-isä seisoi veneen perässä tuijottaen maihin -- mutta -Pikku-Gunnista ei näkynyt vilahdustakaan. - - - - -9. - - -Venekunnan palatessa, jonka mukana Tobine oli lähtenyt matkaan, oli -Pikku-Gunn rannassa sitä vastassa. Mutta Tobine ei tullutkaan. Hän oli -jäänyt Storölle. Lisabet ja Jörgen olivat nyt jo vanhoja ja tarvitsivat -hiukan apua. Muutoin sai Tobine olla omissa valloissaan, kuten -ennenkin. Vanhuksia oli kehotettu kohtelemaan häntä hyvin, ja hän oli -mielellään jäänyt sinne. - -Se lohdutti Pikku-Gunnia. Pian hän melkein unohtikin Tobinen -- niin -vilkas elämä vallitsi sinä kesänä merellä ja rannalla. - -Eräänä iltana hän meni rantaan katsomaan, olivatko isoisä ja täti jo -tulossa kotiin pappilasta. - -Taivas punoitti tunturien yläpuolella, ulappa oli tyyni ja sileä... -siellä näkyi veneitä, jotka odottelivat sillin tuloa, kuului airojen -loisketta ja puhelua. - -Mutta niemen takaa kuuli Pikku-Gunn maininkien huokailua. Olikohan -rajuilma tulossa? - -Hän jäi tuijottamaan sinnepäin ja havaitsi silloin ihmisolennon -suolaamon yläpuolella olevalla kalliolla. Se oli nainen, joka siellä -tanssiskeli, lähestyen väliin kallion reunaa, ikäänkuin aikeissa hypätä -alas, peräytyen taas kevyesti, kuin olisivat siivet häntä kannattaneet. - -Ja hän rallatteli ja lauloi. Kalastajan lauluhan se oli! - - "Kärsimys se säästä ei miestä, naistakaan! - Varhain jos sen kestää, varhemmin rauhan saa - vaaroilta väijyviltä polulla elämän." - -Oliko Tobine palannut? - -Tobine oli myöskin huomannut Pikku-Gunnin ja juoksi häntä vastaan. He -kohtasivat toisensa kalliolla suolaamon alapuolella. - -Tobine niiasi ja sanoi hyvää päivää sekä kiitti viimeisestä. - -Sitten hän heittäytyi maahan Pikku-Gunnin eteen, tarttui hänen -helmaansa ja suuteli sitä. - --- Kas vain, pienokaiset ovat ulkona kävelemässä... Kuljeksin täällä -niin haaveissani ja matkasta väsyneenä, mutta sitä en voinut ajatella, -että sinä olisit niin lopen hyvä ja tulisit tänne. - -Pikku-Gunn peräytyi hiukan ja jäi katsomaan häneen. Tobine oli hänestä -käynyt niin kummalliseksi. - -Hän oli noussut jälleen ja astui muutaman askeleen. - --- Näetkös että minä osaan tanssia näin hienossa paikassa. Osaatko sinä -kotiljonkia? - -Pikku-Gunn meni hänen luoksensa ja otti häntä käsivarresta. - --- Älä tanssi enää, Tobine! Tule istumaan! - -Tobine pysähtyi ja hänen äänensä kävi nöyräksi. - --- Ehkä on parasta. Paljon kiitoksia! Olen niin kauhean väsynyt! - -Hän istuutui kivelle ja katseli ympärilleen salaperäisen näköisenä. - --- Tulin Josin veneessä. Minä puhuin kauniisti miehille, sillä minulla -on sellainen luonto, etten minä koskaan ujostele. Sitten annoin -Jörgenille muutamia aimo suukaloja -- hän ei näet olisi antanut minun -lähteä... Minä en ole koskaan kumarrellut ketään, eikä suru saa -taivuttaa minun niskaani! - -Hänen silmänsä säihkyivät. Hän muuttautui lähemmäksi Pikku-Gunnia ja -nauroi. - --- Olen aina ollut utelias maailmaan nähden... ja aina halunnut puhella -miesten kanssa. Ne yksin tietävät jotakin. - -Pikku-Gunn vetääntyi taas hiukan kauemmaksi. Olipa Tobine tosiaankin -perin kummallinen! Hänen musta, hiukan kähärä tukkansa ympäröi raskaana -ja kosteana hänen kasvojansa. Hänen katseensa harhaili sinne tänne. - -Gunn koetti rauhoittaa häntä ja silitteli hänen kättänsä. Millaista oli -hänen olonsa ollut tuolla kaukana? - -Tobine oikaisihe. - --- Ajatteles vain, sain siellä kahvia jok'ikinen päivä, ja yöllä sain -nukkua ja uneksia kapaturskasta ja puurosta, jossa oli suuri voisilmä. -Ja ne antoivat minulle kultaisen otsanauhan ja kruunun, ja jos olisin -vain tahtonut, niin olisi minut kullattu kokonaan, niin että kyllä -minun oli siellä hyvä olla -- -- - -Hän muuttautui aivan Gunnin viereen ja puhui hiljaisemmalla äänellä: - --- Silloin tuli joku minun luokseni Maarian messun aikoina ja teki -minulle veristä vääryyttä... arvaapas, ken se oli? - -Tobine loi syrjäkarein ovelan katseen Gunniin. - -Sitten hän mainitsi erään nimen. - -Pikku-Gunn kävi punaiseksi kasvoistaan. Tobine oli jo ennenkin sanonut -jotain tuontapaista -- se oli Gunnin isän nimi. - -Tobine nauroi. - --- Hän oli niin hehkuvan lämmin, niin miehekkään kaunis; hän olisi -tahtonut ottaa minut mukaansa merten taa. "En uskalla lähteä", sanoin -minä, "sinun tähtesi on niin moni saanut itkeä, ja kyyneltahrat eivät -ole veritahroja paremmat; ei kukaan voi pestä niitä pois..." Mutta kun -hän läksi, kävin minä heikoksi, siksi että olin antanut hänen lähteä. -Ei ole helppo pitää järkeänsä kurissa. - -Pikku-Gunn nousi. Oli parempi saada Tobine sisään. - -Tobine silmäili häntä uteliaasti: - --- Oletko kuullut vanhan sananparren, että naisella on seitsemän sielua -ja yksi henki, mutta tuollaisella miehellä, sillä on seitsemän henkeä -eikä yhtään sielua! - --- Tobine, nyt sinun pitää tulla sisään; jauhamme muutamia papuja, niin -saamme oikein hyvää kahvia -- niin, ja lisäksi vielä ohkaleipää -- -- - --- Kiitos, kiitos, sinä pieni Herran enkeli -- mutta niin hyvää kahvia, -kuin minä olen saanut, ei kukaan ole maistanut -- eikä sellaista -kallista viiniä... Mutta sydämen rauhaa en ole saanut... Nyt kulki joku -hautani ylitse, -- on kauheata, että on hylännyt iankaikkisen Jumalan, -joka meidät on luonut! - -Hän nousi ja katsoi ulos merelle. - --- Nyt meri alkaa puhaltaa ja minun pitää lähteä tanssiin -- -- Odota -hiukan, sydänkäpyseni... Sinä, joka olet niin oppinut, tiedät varmaan, -onko aaltojen alla rauhallista? - -Pikku-Gunn veti häntä käsivarresta. -- Nyt me lähdemme, Tobine! - -Tobine kävi istumaan. - --- Ei, pieni ystäväni, en minä voi tulla. Olen elänyt Herran vihan -myrskyssä ja nyt ei minun pidä saada mitään kahvia -- minun pitää -kuolla! - -Pikku-Gunn kääntyi hänestä poispäin ja tyrskähti itkuun. - -Tobine näki sen. Hän nousi ja hymyili hänelle. - --- Kuules, taivaallinen lapsukaiseni, sinun täytyy tosiaankin antaa -minun mennä -- olen pestautunut lähtemään pitkälle matkalle, näetkös... -etkö kuule, kuinka hän syvyydestä kutsuu minua luoksensa? - -Hän koetti irroittautua, mutta Pikku-Gunn piti häntä kiinni. - --- Mitä sinä sanot? Ei, se ei käy sydämelleni. Mitä apua siitä on, mitä -sinä, lapsiparka, sanot, kun ei se satu sydämeeni! - -Hän tempaisi itsensä irti ja avasi tuuhean, mustan tukkansa. Se hulmusi -tuulessa. - --- Näetkö, nyt nostan purjeet! - -Hän viittasi ulapalle, hänen silmänsä loistivat ilosta. -- Katsos, -tuuli yltyy, meri käy valkoiseksi kuin taivaan lumi. Siitä olen pitänyt -kaiken ikäni! - --- Tobine, sinun täytyy totella, nyt tulee isoäiti... - --- Minulla ei ole aikaa, silmäteräni, lintuseni! Näetkö, tämä on minun -viimeinen aurinkoni. Kun se laskee mereen, ja salmen virta kääntyy, -silloin saan minä seurata sitä. - -Hän riuhtaisihe irti ja juoksi rantaa alas. Lapsi juoksi hänen -jälkeensä ja veti hänet takaisin. - --- Tobine, Jumala ei tahdo, että sinä tekisit sillä tavoin! Tobine -säpsähti ja jäi miettimään. Sitten hän seurasi Gunnia. - -Hän veti lapsukaisen mukaansa vuoren ja rantakivien muodostamaan -onkaloon. - --- Tule, kuiskasi hän, -- autan sinua. Sinun täytyy tulla kirkkoon -rukoilemaan minun puolestani! - -Hän nosti Pikku-Gunnin kiven ylitse ylemmälle penkereelle. - --- Puhu Jumalalle, rukoile häntä, joka asuu syvyyksissä, että saisin -mennä tuonne alas ja saisin rauhan, ja ettei minun tarvitsisi enää -palata sieltä takaisin! - -Pikku-Gunn kumartui levotonna häntä kohden. - --- Sinun täytyy myöskin tulla tänne ylös! - --- Siunattu silmäteräni, näethän että seison täällä odottamassa. Pikku -lapsi, etkö enää tunne minua? Minä olen se, joka olen tullut suuresta -tuskasta! - -Silloin polvistui Pikku-Gunn ja kohotti kätensä kohden taivasta. - --- Jumala! Ole kiltti ja tule auttamaan Tobinea. Sinun pitää sanoa, -mitä hänen on tehtävä. Ole armelias hänellekin, joka on minun isäni! -Minä koetan kyllä tulla kiltiksi! Mutta sinun täytyy nyt heti tulla -Tobinen luo. Tule hänelle avuksi ja jää hänen luoksensa, jos voit! - -Hän nousi. Onkalossa oli pimeä. Meri vyöryskeli valkoisena. - -Silloin hän näki Tobinen ojennetuin käsivarsin kiitävän lähestyvää -lainetta kohden. - -Silmänräpäyksen hän seisoi jähmettyneenä -- sitten hän kiipesi äkkiä -kiven yli, tarttui pakraan, jonka näki rannassa, ja kiiruhti rantaa -alas. - --- Tobine, odota, nyt Jumala tulee!... Tartu pakraan, niin vedän sinut -maalle! - -Hän ei nähnyt Tobinea. Silloin juoksi hän kauemmas, huutaen tuskasta. - -Joku saapui ja tarttui häneen. Anders Halskar se oli. Hän kantoi -hänet ylemmäksi rannalle hiljaa toruen. Jumala oli sen turva, joka -oli kadottanut järkensä. Voihan hän nähdä, että virta jo oli vienyt -Tobinen... Mutta vesillä oli kyllä vene, jos Jumala tahtoi pelastaa -hänet. - -Elin rouva ja täti olivat tulossa toisesta suunnasta. Veneen keula -pisti juuri esiin saaren takaa. He ehtivät parahiksi kotiin ennen -myrskyn puhkeamista. - -Elin rouva lähetti vesille monta venettä, mutta Tobinea ei löydetty. -Virta oli ollut liian voimakas, hän oli seurannut sen mukana -hietasärkän poikki. Syvyys oli niellyt hänet. - -Ylhäällä kartanossa joutuivat kaikki kauhistuksiinsa lapsen takia. -Eräänä aamuna keskusteli Elin rouva kahden kesken tuomarin kanssa. -Seuraavana aamuna matkusti Falck Pikku-Gunnin kanssa kaupunkiin. - -Tyttösen piti tulla kouluun. Kuukauden kuluttua sai Elin rouva pienen -kirjeen. Illalla, kun kaikki istuivat yhdessä, luki hän sen ääneen. - - "Isoäiti! Täällä ei ole ilmaa. Meri ei ole täällä. Ei täällä, - missä minä asun. Kaikki katsovat minua. Minä en niitä tunne. Jos - saisin olla Herössä ja lukea tädin ja isän edessä, koettaisin - oppia läksyni. Isoäiti, minun täytyy sanoa sinulle, että minä - en voi olla täällä. Herössä näen Jumalan. Täällä en tapaa häntä - koskaan. Terveisiä lähettää - - Gunvor Elinintytär, (Herön kartanosta)." - -Kukaan ei puhunut sanaakaan. Täti itki. Mutta Elin rouvan kasvoille -valahti vieno hymyily, ja tuomari näytti siltä kuin hänet olisi -vapautettu raskaasta taakasta. - -Seuraavana päivänä tuli myöskin kirje Elin rouvan vanhalta -ystävättäreltä, jonka luona Pikku-Gunn asui. Hän kertoi että tyttö oli -sairas koti-ikävästä. - -Nytkään ei kukaan puhunut mitään. Mutta kaikki olivat iloissaan siitä -että lapsi ei voinut jäädä sinne missä oli. Herössä oli viime aikoina -tuntunut tyhjältä. - -Tällä kertaa läksi Elin rouva matkaan. Hän tahtoi nähdä, kuinka -Pikku-Gunnin laita oli, ja hänellä oli asioitakin. Mutta kaikki -tiesivät että hän aikoi tuoda tyttösen mukanaan kotiin. - -Täti pelkäsi että hän alkaisi surra Tobinen kohtaloa. - -Elin rouvan valpas silmä tarkkasi häntä. Hän näki että tyttösen posket -kävivät jälleen punaisiksi ja että hän tuli voimakkaaksi ja terveeksi. - -Silloin rauhoittui Elin rouva. -- Lapsi tulee ennalleen, sanoi hän. - -Mutta tuomarin mielessä heräsi jälleen kysymys, eikö olisi parasta -hankkia hänelle kotiopettajatar. - -Pikku-Gunn alkoi nyt jo olla suuri tyttö... ja täti parka -- ja hän -itse -- ei, ei heistä ollut hänelle opettajiksi. - - - - - - -III - - - - -10. - - -Kerran oli tuomari virkamatkalla eräässä kaukaisemmista käräjäkunnista. - -Hän oli juuri aikeissa lähteä kotiin, kun Sören Utholmen tuli pyytämään -että hän tulisi hänen luoksensa. - -Kuten tuomari tiesi, oli eräs priki keväällä myrskyssä ajautunut siellä -maihin. Se oli kotoisin Tromsöstä, ja miehistö oli ollut kurjassa -tilassa, mutta kaikki olivat toipuneet, ja nyt ne olivat saaneet paikan -mikä missäkin sinne poikenneessa laivassa. Mutta laivassa oli ollut -myöskin muuan nainen, ja hän oli ollut varsin kauan sairaana, ja hän -asui yhä vieläkin Sörenin ja Amelian luona. Kapteeni oli kutsunut häntä -ruhtinatar Baranoffiksi ja oli sanonut että hän oli venakko, mutta -kumminkin he ymmärsivät jokaisen hänen sanansa. Nyt oli Amelia arvellut -että oli parasta puhua asiasta tuomarille; he melkein pelkäsivät pitää -häntä kauemmin luonansa... tai oikeastaan ajatteli Amelia, että heidän -kotinsa ei ollut sopiva olinpaikka sellaiselle hienolle naiselle, ja -ihmetteli, oliko muukalainen ehkä järjeltään hiukan vialla. Mutta sen -he kaikki tiesivät, että jos tuomari olisi hyvä ja poikkeaisi heille, -niin pystyisi hän kyllä saattamaan asiat oikealle tolalle -- -- - -Sörenin selittelyistä ei tahtonut ikinä tulla valmista. Tuomari ei -jaksanut kuulla niitä loppuun. - --- No, lähdetään nyt matkaan! - -He läksivät rannasta. Tuuli kävi navakammaksi, ja ennenkuin tuomari -aavistikaan, olivat he jo perillä. - -Vene kiinnitettiin ja he läksivät kulkemaan kallionotkelmaa ylös. - -Navetan edustalla makasi muutamia vuohia. Ne kurottivat uteliaasti -kaulaansa ja heristivät korviansa ja nousivat pystyyn. Pukki katsoi -tulijoihin epäluuloisesti pitkien silmäripsiensä takaa. Elukat -ymmärsivät, että taloon tuli vieraita. - -Sören näytti tietä. Vieraat astuivat ovipaadelle ja menivät sisään. - -Sekä ulkona että sisällä tuntui voimakas kalanhaju -- kattohirsien -välille oli asetettu tankoja, joissa kala riippui kuivamassa. - -Juuri vierasten saapuessa oli talonväki istuutunut illallispöytään. - -Venäläisen naisen tahdosta istuivat kaikki aterioimassa. Hän ei -maistanut palaakaan, ennenkuin emäntä tuli pöytään. - -Nyt nousi vaimo ja toimitti tuomarin penkkiin pöydän ääreen. Hänen piti -olla niin alentuvainen ja syödä heidän kanssaan. - -Tuomari alkoi keskustella ruhtinattaren kanssa. Hymyillen tarjosi hän -hänelle palveluksiansa, sanoen toivovansa voida olla hänelle hyödyksi. -Hän lausui ihmettelynsä siitä, että muukalainen puhui niin hyvin -norjankieltä. - -Tämä kertoi tulleensa neljäntoista vuoden iässä Norjaan -maanpakolaisena, yhdessä tätinsä kanssa. He olivat silloin oleksineet -monta vuotta Norjassa. - -Sören rupesi kertomaan viimekesäisestä haaksirikosta. Rouva Baranoff -kuunteli, söi hiukan ja vaipui sitten taapäin tuolinsa selkänojaa -vastaan, silmät puoleksi ummessa, ikäänkuin hänen ajatuksensa olisivat -olleet kaukana sieltä. - -Falck tarkkasi häntä. - -Hän voi olla neljänkymmenen vaiheilla. Uudelleen ja aina uudelleen -täytyi tuomarin katsoa häneen. - -Muukalaisen silmät olivat tyynet, lempeät -- mutta ne herättivät -aavistuksen että niiden ilme voi käydä hehkuvan tuliseksi... Tumma -tukka oli kultaisella koristeneulalla kiinnitetty niskaan. Suun -piirteissä oli jotain vienoon hymyilyyn vivahtavaa, vaikka hän ei -hymyillytkään. Koko hänen olentonsa todisti ylhäistä syntyperää, -perinnäistä hienostumista. - -Tuomari tuli myöskin tarkanneeksi hänen pukuansa. Sillä ei ollut mitään -yhteistä ajan kuosien kanssa. Mutta musta kangas verhosi kauniisti -hänen varttansa, ja kuinka luontevan muhkealta hän näytäkään istuessaan -siinä punainen olkahuivi huolimattomasti hartioille heitettynä! - -Hänen äänensä oli matala, korostus omituisen rytmillistä. Oli kuin se -olisi soinnahdellut vielä hänen vaiettuaan. - -Hän alkoi puhella Sörenin vanhan äidin kanssa. - -Hänen silmänsä muuttuivat. Hänen suuri suunsa, jossa hampaat -kimmelsivät, kävi lempeäksi, hänen kasvonsa kuvastivat hyvyyttä. - -Luettiin iltarukous ja laulettiin. - -Vanha muori alotti veisuun heikolla, vapisevalla äänellä, mutta vanha -virsi kajahti pian voimakkaasti kautta talon. - -Noustiin pöydästä ja rouva Baranoff poistui. - -Amelia oli huolissaan ja halusi puhella tuomarin kanssa: rouva Baranoff -sai aina niin paljon kirjeitä ja eri nimillä. Amelia oli lukenut, että -sellaiset ihmiset voivat olla vaarallisia... - -Tuomari lupasi tehdä mitä voi. Hän läksi hakemaan rouva Baranoffia. - -Hän kuljeksi hetkisen kumpujen keskellä, ennenkuin löysi hänet. - -Rouva Baranoff istui pienellä vuorenhymppylällä, katsoen merelle ja -poltellen paperossiansa. - -Falck pysähtyi jonkun matkan päähän. Hän ei tiennyt, voisiko mennä -häntä häiritsemään. - -Nyt sattui rouva Baranoffin katse kotkaan, joka hitaan veltosti -siipiään liikutellen laskeutui haahkaparvea kohden. Jännittyneenä -seurasi hän näytelmää. Haahkat uivat neuvotoinna sinne tänne, sillä -kotka tuli niin lähelle että ne voivat nähdä sen ilkeästi tuijottavan -katseen. Äkkiä lensivät ne ilmaan, hätäisesti, nopeasti siipiänsä -räpytellen -- -- - -Kotka kohosi taas korkeammalle, tähtäsi toista parvea ja jälleen -toista, kunnes väsyi, istuutui luodolle, asetti siipensä lepoon ja hioi -nokkaansa -- -- - -Nyt katsahti rouva Baranoff Falkiin, joka lähestyi häntä. - --- Täällä on samanlaista kuin kaikkialla maailmassa. Joka paikassa on -yhtäläistä... - -Hän heitti pois paperossinsa ja hymyili tuomarille. Mutta hänen -silmissään välähti jotain salaman tapaista. - -Falck käsitti miksi Amelia tunsi kauhua häntä kohtaan. - -Rouva Baranoff salli hänen käydä istumaan viereensä. - -Falck kysyi, mitä voisi tehdä hänen hyväksensä. Hän otaksui ettei rouva -Baranoff ollut halukas jäämään tänne kauemmaksi. - -Rouva Baranoff käännähti häntä kohden. - --- Minä en ole koskaan ennen nähnyt merta... - -Hän vaikeni, katsoen kullahtavaan ilmaan. - -Hänen silmänsä olivat puoliummessa, mutta oli kumminkin kuin ne -olisivat koonneet katseeseensa kaiken, mitä ympärillä oli. - -Tuomarin täytyi jälleen katsomistaan katsoa häneen. Tuo matala otsa, -lujapiirteinen suu, kaikki hänen kasvoissansa ilmaisi tarmoa... - -Miksikähän hän sitten oli jäänyt tänne niin pitkäksi aikaa? -- -- - -Maanpakolaisena oli hän tullut Norjaan neljäntoistavuotiaana, kenties -hän jälleen oli maanpaossa... - -Falck istui ääneti, jättäen hänen valtaansa määrätä, halusiko hän -puhella. - --- Minä pidän noista vanhoista virsistä, sanoi rouva Baranoff hetken -kuluttua, kääntyen häneen päin. -- Ne muistuttavat merta. Minusta on -miellyttävää katsella merta -- ja tuota kaukaista kirkkoa ja kuunnella -kellojen sointia... ihmisten kulkiessa ohitse pyhäpukimissa ja -virsikirja kädessä. - -Falck katsoi häneen ihmeissään. Hänen apunsa ei siis tässä ollut -tarpeen. Sen parempi! - --- Minua ilahduttaa että te viihdytte täällä niin hyvin! Niin, -kaikkialla voi olla onnellinen! - -Rouva Baranoff hymyili. -- Niin, voihan ainakin kuvitella niin olevansa --- odotellessaan. - -Falck käsitti sen pilaksi. -- Ja mitähän me sitten oikeastaan odotamme? - --- Oikeuden voittoa! Rouva Baranoff nousi ja jatkoi hiljaisemmalla -äänellä: - --- Kuuletteko huutoa, jonka ihmiset kohottavat? Näettekö, mikä pimeys -nyt vallitsee maailmassa? Mutta synkintä pimeyttä seuraa päivänkoitto. - -Hän läksi nopeasti pois. Falck jäi seisomaan paikoilleen. Hänen -mielikuvituksensa oli joutunut liikkeelle. - -Oli kuin rouva Baranoffin sanat olisivat loitsineet hänen eteensä -Venäjän veripunaisen taivaanrannan. - - * * * * * - -Aurinko oli laskenut. Vitkalleen liukuivat mainingit pitkin ulappaa -- -ja laskeutuivat lepoon. - -Falck seisoi katsoen, kuinka pimeys peitti aavan meren. Luonnon -surumieliset sävelet sulautuivat hyvin hänen ajatuksiinsa. -- -- - -Äkkiä tuli hän ajatelleeksi, että hänen täytyi lähteä matkaan varhain -seuraavana aamuna. - -Hän halusi sanoa venäläiselle rouvalle jäähyväiset ja meni tupaan häntä -tapaamaan. Mutta hän ei ollut siellä. Vihdoin löysi hän hänet rannasta. - -Hän istui jälleen silmäillen ulos merelle. - -Falck odotteli -- hän otaksui että muukalainen pian läksisi sisään, -sillä oli jo myöhäistä. Mutta hän istui liikkumatonna. - -Silloin meni Falck hänen luoksensa. -- Te olette tyyniluontoinen -ihminen, se minun täytyy sanoa! - -Rouva Baranoff käännähti puolittain häneen päin. - --- Minä teen kuin seuralinnut. Yksin ollessaan ne nukkuvat. - --- Älkää suinkaan antako minun herättää itseänne. Mutta pyytäisin saada -lausua teille hyvästit. Aion huomenna nousta yhtaikaa auringon kanssa -ja lähteä täältä. - -Rouva Baranoff nousi ja ojensi hänelle kätensä -- pitkän, notkean -kätensä, jonka ote oli niin tarmokas. - --- Älkää vain ottako aurinkoa pois matkaanne, sanoi hän nauraen. Mutta -tuossa naurussa oli haikea sävy. - -Ja nyt kysyi Falck aivan suorin sanoin, oliko hän ehkä jossakin -pulassa, josta hän voisi auttaa hänet. Jos niin olisi, auttaisi hän -ilolla. - --- Kiitoksia, kuiskasi rouva Baranoff, -- mutta minulla on kyllä rahaa! - -Ja kumartaen jäähyväisiksi hän poistui. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna nousi Falck varhain. Mieli apeana silmäili hän -aamu-usmaa. Tuuli puhalteli hiljaa etelästä, mutta voihan se tosin -käydä navakammaksikin. Niin arveli myös Sören. - -Tuomari valmistautui matkaan. Hän ajatteli kiireessä hetkisen tuota -vierasta naista, mutta eihän tämä tarvinnut hänen apuaan eikä halunnut -täältä pois, mikäli hän voi käsittää... Parasta olikin, ettei hänen -tarvinnut joutua mihinkään tekemisiin tuollaisen ihmisen kanssa, -- -- -ken tiesi, vaikka hän olisi maanpaossa oleva nihilisti? -- - -Kun hän tuli rantaan, oli muukalainen siellä täysissä matkapukimissa. - -Falck tervehti niukan harmistuneena ja hyvin ihmeissään. Hän ei koskaan -ollut varhain aamulla hyvällä tuulella, eikä hän pitänyt yllätyksistä. - --- Ottakaa minut mukaanne! -- Se tuli aivan äkkiä. Tuossa äänessä -oli omituinen sointu, joka ehkäisi kaiken vastarinnan, siinä ilmeni -hillitöntä tuskaa, joka samalla herätti sääliä ja levottomuutta. Mitä -oli tuomarin nyt tehtävä muukalaiseen nähden? - --- Ottakaa minut mukaan kotiinne, sallikaa minun tehdä työtä -hyväksenne, lisäsi hän hiljaa. - -Hänen katseensa oli alakuloinen ja rukoileva. - --- Tietysti, mielihyvällä, vastasi tuomari kohteliaasti ja lähetti -miehet noutamaan hänen tavaroitansa. - -Ne vietiin alukseen. Halssimies nosti purjeet ja niin lähdettiin -matkaan. - -Auringonpaisteessa kimmelsi tiheä sumu hopeankarvaisena. Juuri kun he -sivuuttivat saariston, heräsivät lokit ja lensivät merelle päin pitkin, -veltoin siivenlyönnein. - -Falck ei katsonut asiaksensa huolehtia seuranpidosta. Näin varhain -aamulla ei hän ollut puhelutuulella. - -Kului pari tuntia -- sitten tuuli kiihtyi. Kevyt alus lensi eteenpäin -pitkin laineita niin että vaahto pärskyi. Tuomarin uusi vene oli -ensi matkallaan. Ukko Anders, joka hoiti pujeita, oli ylpeä siitä: -nopealiikkeinen ja keveä se oli kuin kala, ja verraton purjeilla -kuljettaessa. - -Aavalla ulapalla aaltoili vahvasti. - -Falck silmäili seuralaistansa. Tämä istui kuin vaipuneena omaan -itseensä. Valohohteen ympäröimänä hän siinä istui ikäänkuin tummaan -huntuun verhottuna. - -Lopuksi tuomarista tuntui, että hänen pitäisi sanoa jotakin. - -Hän katsoi rouva Baranoffiin, kuin odottaen vastausta. - -Hän saikin vastauksen, -- omituisen, ilottoman hymyilyn. - -Johtuikohan tuo surumielisyys jostakin aikaisemmasta tapahtumasta? -Tietystikin oli niin! -- -- - --- -- Mutta olisipa ihmeellistä, ellei häntä voisi saada sanomaan -jotakin. - --- Ettekö eilen maininnut rakastavanne seuraa? Minusta tuo ominaisuus -ilmenee tällaisessa seurustelussa varsin miellyttävässä muodossa -- -sillä tavallinen seurakeskustelu on vallan kauheata. - -Rouva Baranoff ei vastannut mitään. - -Tuomari jatkoi: -- Toivottavasti teidän ei ole ikävä! - -Kohottaen katseensa vastasi rouva Baranoff: -- Minun ei ole koskaan -ikävä! - -Hymyillen hän jatkoi: -- Ikävystyminen lienee -- onnellisten etuoikeus. - --- Olette varsin oikeassa, voi tosiaankin keksiä jotain parempaa. - -Tuomarin ääni kajahti leikilliseltä. Hän katsoi rouva Baranoffiin. -Vasta silloin tuli tämä tarkanneeksi hänen silmiänsä. Ne herättivät -luottamusta hänen mielessänsä. - --- Mitä te ajattelette minusta? kysyi hän hiljaa. - -Tuomari hymyili. -- En tosiaankaan voi toistaiseksi ajatella vielä -mitään. Mutta ensi aluksi merkitsen vain pöytäkirjaan, että teidän ei -voi olla koskaan ikävä, siksi että te ette ole onnellinen. Mitä te -sitten olette keksinyt ikävystymisen tilalle? - --- Minä odotan. -- Ja hän lisäsi hiljaa ja kiihkeästi: -- En valita -mistään. Olen onnellinen siitä että olen tyyni ja voin odottaa. - --- Niin, elämä suo lepohetkiäkin! - -Rouva Baranoffin huulet kävivät valkoisiksi; hän katsoi toisaanne. - -Falck katui sanojansa. - -Mutta seuraavana hetkenä käännähti rouva Baranoff hänen puoleensa, ja -hänen kasvojensa ilme kävi katkeran pilkalliseksi. - --- Elämä on kauheata. Mutta millainen mahtanee kuolema olla? - -Hänen katseensa kävi hilpeäksi ja siihen tuli omituinen ilme, joka -Falckiin vaikutti kammottavalta. - -Sitten alkoi rouva Baranoff hyräillä erästä kevytmielistä ranskalaista -laulua. - --- -- Vai niin, vai sellaisesta seurustelusta hän piti! No, varsin -kernaasti hänen puolestansa! Tuomari ei olisikaan enää halunnut jatkaa -äskeistä keskustelua. - --- Eikö ole hullunkurista kuulla vanhan ihmisen laulavan? kysyi rouva -Baranoff nyt. -- Minusta se aina tuntuu hullunkuriselta... - --- Eikö pikemminkin surulliselta? On huolehdittava siitä, että elämässä -aina noudattaa oikeaa järjestystä... Kuinka nukuitte viime yönä? - --- Minä näin unta: olin olevinani pieni lapsi ja tulin vieraaseen -maahan. Siellä oli eräs vanha mies. Nähdessäni hänet tunsin vihlovaa -pelkoa sydämessäni. Hän tuli luokseni. "Pikku lapsi", sanoi hän, -"tiedätkö ettet voi tässä maailmassa saada mitään ilman tuskaa?" Ei, -sitä minä en tiennyt ja se oli minusta kauheata kuulla. Ymmärsin että -hän puhui totta, sillä olihan hän vanha mies, niin että hänen täytyi -tietää se -- -- - -Hän nauroi lyhyeen ja muuttelihe hermostuneesti paikasta toiseen. - -Seurasi äänettömyys. Tuuli kiihtyi. - --- Pelkäättekö te? - -Rouva Baranoff pudisti päätänsä. - --- Rakastan mahtavia laineita ja myrskyä, joka käy salmissa. -- Hän -viittasi Utholmenille päin. -- Oleskella tuolla öiseen aikaan ja -kuunnella kohinaa niin mahtavaa, että se saattaa kaiken muun unhoon -- -se on kuin nauttisi valtavasta sielumessusta -- -- - -Tuli vihuri, ja tuomarilla oli täysi työ pidellessä peräsintä. - -Rouva Baranoff muuttautui lähemmäksi ja sanoi hiljaisella, nöyrällä -äänellä: -- Kertokaa jotain kodistanne! Sallikaa minun tehdä työtä -hyväksenne -- mutta älkää tiedustelko koskaan mitään minusta itsestäni! - -Falck kertoeli Herön kartanosta, Elin rouvasta ja Pikku-Gunnista, -sitten Lehtolasta ja itsestänsä. Hän ehdotti että rouva Baranoff lukisi -Pikku-Gunnin kanssa, opettaisi hänelle ranskaa ja paljon muuta -- -- - -Hän ei ollut koskaan aavistanut että voisi olla niin puhelias näin -varhain aamulla. - -Ja ennenkuin he tulivat perille, oli hän tehnyt jotain, mihin ei ollut -luullut kenenkään voivan häntä taivuttaa -- hän oli puhunut Gunvorista. - -Hän ei itsekään käsittänyt, kuinka oli voinut sen tehdä. Hän kävi äkkiä -äänettömäksi ja suljetuksi. - -Kun he olivat tulleet perille ja nousseet mäkeä ylös, tuli Elin rouva -pihassa heille vastaan. - -Hän pysähtyi katsoen vuoroon heitä kumpaakin. Hän oli jo hiukan kuullut -asiasta. - -Falck esitteli seuralaisensa ruhtinatar Baranoffina ja kertoi -tarjonneensa hänelle toistaiseksi asunnon luonansa. - -Rouva Baranoff seisoi katsoen Elin rouvaa surullisin, läpitunkevin -katsein. - -Sitten hän pudisti päätänsä, kiiruhti hänen luoksensa, polvistui hänen -eteensä, tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä. - --- Ei, ei, kutsukaa minua Veraksi! pyysi hän rukoilevasta -- On niin -kauan siitä, kun kukaan on minua kutsunut sillä nimellä. - -Elin rouvan ankara katse kävi lempeämmäksi. Hän tuli liikutetuksi, -tietämättä itsekään, miksi. Oliko tuon äänen soinnussa jotain, joka -saattoi hänet ajattelemaan Gunvoria? Hänestä tuntui melkein, kuin olisi -Gunvor lähettänyt tuon muukalaisen tänne. - --- Tervetuloa! sanoi hän painokkaasti. -- Jäätte minun luokseni; on -parempi niin! - - - - -11. - - -Oli kulunut muutamia vuosia. Herössä olivat ne rauhallisesti menneet -menojaan. - -Tosinhan melu maailman markkinoilta voi tunkea sinnekin pelästyttämään -mieliä -- mutta lähimmän ympäristön varma turvallisuus oli kuin kilpi -heidän ja kaiken ulkoa uhkaavan välillä. - -Yksin Vera Baranoffkin näytti tyyntyneen. Hän oli yhä vielä Herössä. -Kaikista tuntui nyt jo siltä, että hänkin kuului taloon. - -Elin rouva oli kiintynyt häneen. Vaikka he eivät voineetkaan koskaan -päästä yksimielisyyteen parhaasta tavasta vallankumouksen teossa, -vaikutti Elin rouvan katsantokanta kumminkin Veran mieleen. Se -rauhoitti häntä, ja hän oli käynyt ruumiillisesti vahvemmaksi. - -Elin rouva tahtoi voittaa kaikki maltillisuudella. Piti oppia -luonnosta, joka työskentelee hätiköimättä. - -Falckia huvitti tarkata, kuinka hillitsevästi Elin rouva vaikutti -Veraan. - -Totta puhuen oli Veran salaperäinen kirjeenvaihto hiukan hermostuttanut -tuomaria. Hän oli myöskin hieman laskenut leikkiä hänen varastoon -kokoontuneesta toimintahalustansa. Tuo esiintulvehtiva tarmo, joka -vaikutti levottomalta kuin meri eikä näyttänyt voivan väsyä eikä kulua, -oli hänestä hiukan hankala ja käsittämätön. - -Nyt oli tuomarista huvittavaa nähdä, kuinka Vera keskustellessaan Elin -rouvan kanssa hetkiseksi voi käydä tavallisten järkeväin ihmisten -kaltaiseksi, jotka tyytyvät etäisyydestä ja ylimalkaisesti harrastamaan -vapautta ja edistystä. - -Elin rouvan olennossa oli näet jotakin, joka vaikutti siltä kuin saisi -hän itse merenkin tyyntymään. - -Rouva Baranoff ei liikuskellut paljon ihmisten parissa. Sen mukavammin -kävi hänestä jutteleminen, kun oltiin koolla huvittelemassa. - -Rovastin ja kamariherrattaren luona arvosteltiin häntä kristilliseltä -näkökohdalta. Kummankin mielestä hän tuntui liian köykäiseltä. -Rovastin mielestä täytyi Elin rouvan hänelle osoittamaa hyvyyttä -katsoa siveellisesti paheksuttavaksi. Hän epäili, että rouva Baranoff -oli karannut miehensä luota. Kamariherrattarella oli pikemminkin -epäilyksiä, että hän juuri oli miestä pyydystämässä. Hän toivoi että -Jumala auttaisi tuomaria pysymään kylmäkiskoisena. - -Mitä muissa piireissä lienee hänestä ajateltukin -- joka tapauksessa -hänestä pidettiin, ja tuntui aina virkistävältä, jos kenellä oli jotain -hänestä kerrottavaa. - -Ihmeellisintä oli, että hän ikäänkuin sopi yhteen kaikkien ihmisten -kanssa. Hän oli aina samaa mieltä kaikkien kanssa, ja se tuntui -jokaisesta miellyttävältä. Että tämä ei johtunut mistään itsekkäistä -laskelmista, siitä oltiin varmat. Pikemminkin sai jokainen vaikutelman, -että hänen luontonsa oli niin suurenmoinen ja rikas, että siinä oli -tilaa kaikelle, mitä kukin omalla tahollaan harrasteli. Ja hän oli -niin selvillä kaikesta, sekä hyvästä että pahasta. Hän ei hämmästynyt -mistään; hän voi aivan rauhallisesti keskustella mitä kammottavimmista -seikoista -- oli aina kuin hän olisi tiennyt paljonkin vielä pahempaa. -Se tuntui jossakin määrin helpottavalta. Kuormat kävivät kuin -kevyemmiksi ja pimeys vähemmän synkäksi. - -Ainahan oli niitäkin, joista rannikon talvi kävi pitkäksi. Adventin -alkaessa valtasi heidät helposti synkkämielisyys. - -Kun tämäntapaiset ihmiset sattuivat yhteen hänen kanssaan, ajattelivat -he: Sinun laitasi on kuten minunkin, sen voin nähdä sinusta! - -Samaten ajattelivat ne, jotka iloitsivat talven pimeydestä valoisan -kesän touhun jälkeen. He voivat hänestä huomata, että hänestä tuntui -aivan kuten heistäkin. - -Näihin kuului Vikka täti. Hänestä oli oikein hauska saada kannatusta -Vera Baranoffilta. Elin rouva ei ollut koskaan voinut käsittää että -kukaan saisi kyllänsä kirkkaasta kesävalosta, raikkaasta elämän -tuoksinasta. Mutta tädistä oli aina ollut ihanaa, että tuli pimeätä -ja rauhallista joksikin aikaa. Kun talvi laskeutui synkkänä yli maan, -tuotti tähtivalo ja kirkas kuutamo hänelle lepoa ja mielentyyneyttä. -Ja kun lumi tuli ja tunturit valkoisina kuvastuivat mereen revontulten -loimutessa, silloin tuntui hänestä kaikki tuolla ulkona käyvän niin -ihanaksi saduksi, että kaikki muu sen rinnalla hävisi mitättömiin, -melkeinpä olemattomiin. - -Mutta tädistä oli ihmeellistä, että rouva Baranoff voi ymmärtää häntä -niin hyvin. - - * * * * * - -Säännöllinen koulunkäynti, joka nyt oli alkanut, pani Pikku-Gunnin -kovalle koetukselle. Rouva Baranoff ei näet ollut myöntyväinen kuten -täti. - -Mutta vähitellen alkoi kaikki sujua paremmin. Kun rouva Baranoff vielä -keksi antaa useat opetustunneista rannalla tai vuoristossa, niin tämä -suuresti lisäsi Pikku-Gunnin kunnioitusta sekä häntä itseään että -ranskanpuhumistaitoa ja muuta sen semmoista kohtaan. - -Vera opetti häntä tanssimaankin, ja se huvitti häntä. Hän sai myöskin -oppia muutamia kuvaustansseja, -- venäläisiä kansantansseja, joissa oli -pääaiheena rytmilliset soitonmukaiset vartalonkäänteet. - -Tämä huvitti myöskin Elin rouvaa ja Falckia. - -Väliin pidettiin harjoitukset pihalla. - -Eräänä päivänä oli heillä useita katselijoita. Silloin havaitsi Vera -heidän joukossaan erään notkean ja soreavartisen pojan. Hän veti hänet -esiin. - -Tämä oli Pikku-isä, joka oli tullut kotiin joksikin aikaa. - --- Tule sinä mukaan, sanoi Vera, -- opetan sinutkin tanssimaan! - -Pikku-isä kävi hehkuvan punaiseksi kasvoistaan. Mutta hän suostui -kernaasti ja oppiminen kävi helposti. - -Toisten mielestä oli kauneimpia näytelmiä, mitä voi nähdä, kun hän -ja Pikku-Gunn tanssivat yhdessä. Pikku-Gunn oli näet myöskin ylennyt -isommaksi ja käynyt solakaksi ja siroksi, voimakkaaksi ja kevyeksi. - -Elin rouva ja Falck eivät olleet ainoat, joiden nyt täytyi muistella -viimeistä kesäiltaa, jolloin Herön Gunvor ja Hesekiel Jarlsvik -tanssivat yhdessä. - -Vera Baranoff asui uudessa siipirakennuksessa. Siellä oli hän -järjestänyt kaikki oman päänsä mukaan. Vierashuoneista oli hän -muuttanut omiin huoneisiinsa muutamia vanhoja, komeita huonekaluja. -Pimeiltä ullakoilta ja niiden komeroista oli hän kaivanut esiin -kaikenmoisia ihmeellisiä kapineita. Että ne olivat pahoin rempallaan, -ei haitannut kovin; hän oli itse nikkari ja maalari ja minkä mitäkin. -Kerran sai hän avuksensa Anders Halskarin, ja sitten ei hän enää tullut -toimeen ilman häntä. Jos hän vain antoi hänelle hiukan ohjeita, voi -näet Anders tosiaankin saada aikaan mitä tahansa. Mälliään ahkerasti -pureskellen suoritti hän monenmoista, mihin ei koskaan ennen ollut -kajonnut. Vanhat vaivaiset pöydät toipuivat, antiikkinen pronssikruunu -voi katsoa käyneensä jälleen ihailtavaksi, ja ranskalaisten -porsliinikynttilänjalkain paimenettaret ryhtyivät jälleen jatkamaan -karkeloansa. - -Lisäksi tuli vielä mitä ihmeellisimpiä esineitä esiin Veran omista -matkalippaista. - -Niiden väririkkaus levitti pelkkää päivänpaistetta ympärilleen. - -Pikku-Gunnille kävivät nuo huoneet vieraaksi ihmemaaksi. Ne kuvasivat -etelää, josta hän oli kuullut isänsä kertovan. - -Ja hän voi piirustaa tuntikausia, jos vain sai istua pienen pöydän -ääressä Veran maalaustelineitten vieressä. - -Siellä oli niin paljon katseltavaa. - -Kirjoituspöydän tulipunaisessa matossa oli kaksi suurta kirjailtua -gasellia. Pöydän molemmin puolin ne siinä loikoivat, ja aivan valkoisia -ne olivat, ja pitkät sarvet olivat suorat kuin nuolet. - -Pöydällä seisoi kaksi malakiittipaholaista. Sen yläpuolella riippui -pieni alabasterilamppu, jossa oli rubiininvärinen lasi. Se paloi -aina. Sen vieno, veripunainen valo väritti paholaiset elonhohteella. -Pikku-Gunnin täytyi alinomaa katsahtaa niihin. - -Mutta kaikkein useimmiten hän loi silmäyksen pilarien takana seisovaan -kaappiin. Siellä hän näki pyhän Yrjön vapauttamassa libyalaisen -kuninkaantyttären lohikäärmeestä, ja Perseus taisteli merihirviötä -vastaan, pelastaen Andromedan. - -Kuinka hän iloitsikaan siitä että he molemmat pelastuivat. Hän ei -koskaan väsynyt heitä katselemasta. Juuri sellaiset tulisi ihmisten -olla, niin kauniit ja ihanat ja mahtavat kuin pyhä Yrjö! - -Kaikki mitä Vera omisti oli jollakin tavoin erikoista. Eivät edes hänen -pukimensa olleet samanlaiset kuin muiden. - -Ihmeellisintä kaikesta oli nähdä hänen maalaavan. Hän maalasi näet -merta kuolleinensa. - -Pikku-Gunn ei olisi tahtonut katsoa sitä, mutta hän ei voinut olla -katsomatta. - -Silloin jäi häneltä piirustaminen kesken. Hän vaipui ajatuksiinsa. -Hänen täytyi ajatella Tobinea ja kaikkia muita hukkuneita. - - * * * * * - -Eräänä iltana aikoi Falck ehdottaa Vera rouvalle että he menisivät -kävelyretkelle lammikolle katsomaan lohenmullonpoikasia. - -Kun ei hän tavannut häntä arkihuoneessa, meni hän siipirakennukseen ja -kolkutti ovea. - -Noudattaen Veran kehotusta käydä sisään hän avasi oven, mutta pysähtyi -päästäen hiljaisen huudahduksen. - -Vera seisoi keskellä huonetta, yllään puku, jota Falck ei ollut -nähnyt vielä koskaan. Se oli pitkä, valkoinen, poimutettu leninki, -purppurareunuksella koristettu; päässä hänellä oli kultainen turbaani, -ja paljaita käsivarsia kiersivät renkaat. - -Tuomarin katse seurasi häntä, kun hän nyt kulki yli lattian. Hän -ihmetteli hänen liikkeidensä kauneutta ja kuinka miellyttävältä ja -suurenmoiselta hän vaikutti. - -Vera hymyili. Mutta kun hän loi silmänsä tuomariin, näki tämä kuinka -kiihkeä niiden katse oli -- ja täynnä tuskaa. - --- Te yllätitte minut, sanoi Vera hilpeästi. -- Olen pukenut ylleni -muinaisaikaisen itämaisen kuninkaanpuvun -- käytin sitä kerran eräässä -juhlassa... ja mielessäni heräsi halu haaveilla uudelleen silloinen -haaveeni. - -Falck olisi halunnut pyytää anteeksi että oli häirinnyt, mutta Vera -keskeytti hänet. - --- Minun on täällä niin hyvä olla, että keksin tällaista; kokoon voimia --- tulevia aikoja varten! - --- Niin, eikö tulevaisuus olekin teidän oikea haavemaailmanne, jossa -te rakentelette tuulentupia. Niiden pystyttäminen on helppoa, mutta ne -täytyy jälleen repiä maahan. Eikö s e käy raskaaksi? - -Tuomarin äänensävy oli surunvoittoinen, -- liikkuihan hän tutulla -alalla. - -Silloin nauroi Vera, tehden uhkaavan kädenliikkeen. -- Puhukaa -kunnioituksella minun haavemaailmastani! Haaveet ne luovat -todellisuuden! - -Falck meni maalaustelineitten luo, missä oli peittämätön, puolittain -valmis taulu. Se esitti merta, jossa aallot tyrskyivät rantaan -ja luodot peittyivät kuohuihin. Ruskolevä kiemurteli käärmeitten -kaltaisena valkoisessa vaahdossa, mutta kaikkialla, aallonharjoilla ja -aallonpohjissa, mustain leväkäärmeitten keskellä, kellui ja keinuili -kuolleitten kasvoja. Pitkissä jonoissa ne tulivat vedenpinnalla uiden, -revontulten loimutessa ja luodessa niihin vaihtelevaa valonvälkettä. - -Vera tuli hänen luoksensa. - --- Tuollainen huvittaa minua! - -Tuomari ei vastannut. Hän katsoi pöydällä olevia luonnoksia -ja lattialle asetettuja valmiita tauluja. Siinä oli meri, -auringonhohteessa punertavana tai kuutamossa kimmeltävänä -- pitkähköt -laineet loppumattomiin täynnä kuolleiden ruumiita... siinä sinivihreitä -gletshereitä jäähän jähmettyneine kuolleineen... Rannalla komeili -puutarhan suuri heracleum-ryhmä, suojaten komeilla valkoisilla -kukkalatvoillaan seuruetta olentoja, joiden kammottavat kasvot paremmin -kuuluivat kuolleille kuin eläville. - --- Kuinka te kestätte tuollaista työskentelyä, sanoi tuomari hiljaa. -- -Ettehän toki näyttäne näitä Gunnille... - -Hän alkoi epäillä ettei koulu, mihin Gunn oli joutunut, ollut hänelle -hyödyksi. - -Rouva Baranoff nauroi. -- Nuo ihmisethän ovat niin rauhallisia. Ne -rauhoittavat minuakin... Ja emmehän me tiedä niin tarkoin, elämmekö me -itsekään vai emme. - -Tuomari loi häneen tutkivan katseen. - --- Mitä kauhujen taakkaa te kuljetattekaan mukananne kautta maailman? -kysyi hän. - -Veran ylähuuli värähti ylvään ivallisesti, mutta hänen katseessansa -kuvastui tuskaa. - --- Oli kerran mies... näen hänet unissani käärmeenä, joka luikertelee -minua kohden. Kauhu täyttää silloin mieleni... ja seuraavana päivänä -mieleni oikein palaa maalaamaan jotain tällaista... Ettekö voi ymmärtää -sitä? - -Hän katsoi tuomariin surumielisesti hymyillen. - -Falck ei vastannut. - -Vera seisoi hänen edessään huoneen puolihämärässä. Lampun punainen -valo sekaantui sinertävään kuutamoon, saattaen hänen säännöttömät -piirteensä, koko hänen olentonsa esiintymään haavemaisessa -väriloisteessa. - -Ilmassa ei väreillyt ainoastaan tuon tuntemattoman hajuveden tuoksu, -jota Vera käytti, vaan myöskin jotain salaperäistä, huumaavan -viehättävää... - -Falck pyrki vapautumaan tuosta tunnelmasta, pyrki lähtemään. Mutta Vera -laski kätensä hänen käsivarrellensa. - --- Olette oikeassa. Kokemukseni elämästä ovat kammottavia. En rakasta -sitä enää. Voisi toivoa tuhansin kerroin olevansa kuollut, jos vain -olisi aikaa siihen... - --- Mitä te sitten rakastatte? Mikä pitää mielenne niin palavana? - --- Sen tekee viha. "Minun on kosto", sanoo Herra Jumala... Kerran -täytynee siis hänen päivänsä tulla! Ja kun hän varustaa sotajoukkonsa, -silloin tahdon rukoilla häntä panemaan miekan minun käteeni... Koston -kauhea päivä se on, jota minä riemuiten odotan! - -Falck tuijotti häneen. - --- Vera, te olette hurja, outo lintu, jonka sattuma on hetkiseksi -tuonut meidän näköpiiriimme. Pian te katoatte jälleen. Mutta älkää nyt -antako minun kauemmin häiritä itseänne. - -Hän käännähti lähteäksensä. Hän oli unohtanut, mitä varten oli tullut. - -Vera pidätti hänet jälleen. - --- En käsitä, miksi te ette tahdo nähdä minun kuolleitani. Elämä on -tuli... katsokaa tänne -- -- syvät vedet ovat sammuttaneet sen sydämet -eivät enää kärsi, jalka ei väsy. Ettekö ymmärrä, kuinka ihanaa se -on?... Ymmärrätte kylläkin, -- olen nähnyt teistä, että te ymmärrätte -sen. - -Falck nauroi ja kohautti hartioitaan. - --- No, eihän maailma ole pelkkää hauskuutta... - --- Se on huono-oppinen ja unohtavainen. Oi kuinka paljon unohdettua -hyvyyttä, unohdettuja ajatuksia... - --- Olette oikeassa. Entiset unohdetaan ja aletaan jälleen uudelleen... - --- Niin, eikö se ole äärettömän väsyttävää... - -Vera polki jalkansa maahan. - --- Mutta eteenpäin on sittenkin päästävä! -- -- Huomaan teidän -pelkäävän, että minä saatan lapsukaisen päästä pyörälle! Voitte olla -levollinen, -- sillä sitä en voisi, jos vaikka tahtoisinkin. Se tyttö -ei omista muuta kuin mitä hän voi käyttää... Teräväpäinen hän tosin -ei ole, teidän pikku tyttösenne, mutta hänellä on raitis mieli. Ja se -merkitsee enemmän. Minä jumaloin häntä. Siinä on itse luonto vartijana. -Häntä ei mikään voi vahingoittaa. - -Tuomari ei ollut samaa mieltä. Mutta nyt halusi hän lähteä täyttä -totta. Hän seisoi kynnyksellä. - -Vera ojensi hänelle kätensä, hymyillen viehkeää, melkein huomaamatonta -hymyään. - -Lähtiessään nyt pois, oli tuomari tykkänään unohtanut aikeensa mennä -lammikolle. Hänen mieleensä oli tullut muita ajatuksia. - -Vera oli mennyt akkunan luo ja vetänyt verhon syrjään, juuri kun -tuomari kulki avoimen akkunan ohitse. - --- Kiitoksia eilisiltaisesta soitostanne. Seisoin ulkona -puutarhassanne. Se, mitä enin rakastan, on hiljaisuus, jonka täyttää -vaienneet soinnut. - --- Olette aina oikeassa, sanoi Falck, katsoen häneen hymyillen. -- -Mutta sitä useimmat eivät käsitä, -- he eivät kuule noita sointuja. - -Falck jatkoi matkaansa. Hän ei pitänyt siitä että Vera illoin kulki -hänen asuntonsa ulkopuolella, kuunnellen hänen soittoansa. Hän ei -voinut sietää sitä että häntä millään tavoin tarkattiin. Hän tahtoi -pitää oman itsensä rauhassa muilta. - -Hän meni puutarhaansa, kulki kukalta kukalle, katsoen mitä päivän -kuluessa oli tapahtunut. - -Hän tunsi lapsellista ihastusta kukkiinsa, oli yksilökohtaisella -rakkaudella kiintynyt kunkin muotoihin ja väreihin. Kuinka hiljaa ja -varovasti hän niitä kosketteli! Monenlaiset ajatukset pyörivät hänen -päässänsä. - --- -- Kaiketi rouva Baranoff sentään joskus rupeaisi ajattelemaan -lähtöäkin; ilmeisestihän hänellä oli jotain erikoista puuhaa... tuo -ihmeellinen -- kirjeenvaihto saattoi aavistamaan odotettavissa olevia -seikkoja -- -- - -Elin rouva ei enempää kuin hänkään ollut koskaan huomaavinaan mitään. -Mitä tuo kaikki häntä liikutti -- hän tahtoi elää elämänsä rauhassa. -Mutta Elin rouva näytti melkein pitävän luonnollisena ettei Vera -koskaan läksisikään pois. Hän oli tottunut häneen... Oikeastaan -oli tuomarin käynyt samaten. Ja hänkin tahtoi, kuten Elin rouva, -olla hänelle hyvä, mutta häntä vaivasi että hänen aina täytyi olla -varuillaan pysyäkseen hänestä haluamassaan etäisyydessä. Väliin täytyi -hänen sopivalla tavalla peräytyä, Veran pyrkiessä häntä lähemmäksi. -Oli aloja, joille Falck ei tahtonut päästää ketään asiaankuulumatonta. -Hän ei voinut sietää hänen tutkivaa katsettansa, ei tunnetta -että Veran ajatukset olivat niin usein häneen kiintyneet. Häntä -hermostuttivat nuo lausumattomat ajatukset, jotka kumminkin tunkivat -hänen tietoisuuteensa... Hänellä oli tunne että Vera tahtoi hiipiä -hänen muistojensa pyhättöön. Se ei saanut tapahtua. Olipa hän kerran -puhunut tuomarille Gunvoristakin. Hänen mielensä oli mennyt siitä aivan -hämmennyksiin ja hän oli tuntenut ikäänkuin ihmettelyä siitä että Vera -uskalsi mainita Gunvorin nimeä samaan tapaan kuin puhutaan muista -asioista. - -Sitten ei Vera ollut tehnyt sitä enää koskaan toiste. Mutta nyt tuntui -tuomarista epäilyttävältä, oliko tuo seurustelu oikeastaan hyödyllistä -Pikku-Gunnille. - -Elin rouvaa ja häntä oli usein huvittanut tarkata, kuinka lapsi väliin -voi katsoa Veraan ikäänkuin äidillisen anteeksiantavasti. Ja kun Veran -tykönä kävi rajuilma, pakeni hän tädin turviin. - -Falck päätti sentään puhua asiasta Elin rouvan kanssa. Pikku-Gunn alkoi -jo ymmärtää monenmoista -- hän ei enää ollut turvattu mielenvammoilta. - -Mutta kun Falck ilmaisi pelkonsa, nauroi Elin rouva. - --- Jopa nyt kannattaisi siitäkin olla huolissaan, sanoi hän. -- Ei -lapsella ole mitään hätää. - -Elin rouva pysyttelihe yleensä jokseenkin vieraana Herralle, mutta -tuntui sentään melkein siltä kuin hän olisi uskonut hänen aina olevan -vartioimassa hänen lastansa. - -Hänen mielestänsä Pikku-Gunn nyt sai oppia niin tavattoman paljon. Oli -suloista päästä kaikista huolista hänen opetukseensa nähden. - -Niinpä siis Elin rouvan tyyni levollisuus saattoi tuomarin epäröimiset -raukeamaan tyhjiin. - -Ei myöskään näyttänyt siltä kuin Vera Baranoff olisi aikonut lähteä -pois. Mitä kauemmaksi ehdittiin, sen enemmän hän kotiutui taloon. Eikä -tuomarinkaan aina ollut helppo vastustaa häntä, yhtä vähän kuin vanhan, -äreän Aroninkaan, joka ei koskaan ollut liioin sietänyt naisia. - -Iltapäivisin nähtiin hänet usein kävelyretkellä Pikku-Gunnin ja -Pikku-isän kanssa, ikäänkuin he olisivat olleet kolme hyvää toverusta. - -Pikku-Gunnista oli hauskaa kävellä hänen seurassansa, ja hän osoitti -hänelle suojelevaa ystävällisyyttä, sillä ulkosalla liikuskeltaessa voi -hän vuoroonsa opastaa opettajaansa. - -Mutta kirkkaina talvipäivinä pujahti Pikku-Gunn usein hänen luotansa. -Kun auringonsäteet heijastuivat veripunaisina ja kullanhohtavina -vedenkalvosta, ja pilvet vaeltelivat tietänsä suurten liekehtivien -tarueläinten kaltaisina, jotka pyrkivät sisään taivaanporteista, -silloin ei ollut mitään niin hauskaa kuin olla yksin rannassa. - -Kun Gunn noin käyskenteli siellä hohdetta katsellen, heräsi hänessä -aina ihmeellinen kaipaus johonkin, joka oli tuleva -- -- - -Eikä hän odottanut ainoastaan aurinkoa -- vaan riemua, joka oli tuleva, -jotain sanoin selittämätöntä, käsittämättömän suurta, joka oli koittava -kaikelle maailmalle. - -Ja haaveisiin vaipuneena voi hän siinä seistä seisomistaan, katse -kiintyneenä kultaiseen taivaanrantaan. - - - - -12. - - -Täti Vikkaan nähden olivat viime vuodet menneet rauhallisesti menoansa. -Tiesihän hän ajan rientävän edelleen, mutta hänen mielestänsä sitä -ei huomannut Elin rouvasta eikä tuomarista, eikä hän itse huomannut -itsestänsä että hän kävi vanhaksi. - -Nyt kävi kaikki niin rauhallisesti ja hyvin. Usein ei hän tiennyt, -oliko hänen laskeminen vuosien vai kuukausien kulkua. - -Ainoastaan Pikku-Gunnista hän voi huomata ajan liikkuvan eteenpäin. -Pikku-Gunn kasvoi suureksi ja alkoi niin siunatusti käydä Gunvorin -kaltaiseksi. - -Opetuksesta oli tädin osalla enää uskonto ja käsityöt. Mutta Vera -Baranoff saattoi olla varsin oikullinen. Väliin hän anasti omille -aineilleen niin paljon aikaa, ettei sitä jäänyt ollenkaan tädin -opetukseen, toiste hän sulkeutui huoneeseensa eikä tahtonut nähdä lasta -eikä ketään muutakaan, niin että täti sai käyttää kaikki opetustunnit -siihen, mikä nyt sentään oli tärkeintä. - -Mutta huomaamattaan nukahti täti tuon tuostakin hetkiseksi, -Pikku-Gunnin kertoessa uskontoläksyänsä. Ja Gunn soi tädille niin -kernaasti tuon lepohetken -- eihän siitä koitunut mitään haittaa. - -Kukaan muu ei huomannut että täti kävi yhä heikommaksi ja väsyneemmäksi -ja hengitti aina vaivaloisemmin. - -Hän suoritti yhä edelleen nuo vähäiset kotiaskareet, jotka vuosikausia -olivat kuuluneet hänen tehtäviinsä. Hän rakasti kaikkia Herön kartanon -eläimiä ja ihmisiä ja kaikkia muita olentoja, joiden hyväksi voi tehdä -jotakin. Hänen hiljaisena haaveenansa oli aina ollut voida tehdä hyvää -jollekin. - -Siksi oli hänelläkin salainen kirjeenvaihtonsa, hänellä kuten Veralla. - -Nyt olivat saaren pohjoisosassa asuvat kalastajat jo vuosikausia -kärsineet siitä, ettei heillä ollut tietä vuoren yli. - -Siksi oli täti kirjoittanut rikkaille ihmisille, joita tunsi. Hän oli -varma että he kaikki tahtoivat auttaa, kun vain saivat asiasta tietoa. - -Kun ei vastauksia kuulunut, otaksui täti asianomaisten olevan matkoilla -ja arveli ettei palvelusväki ollut tiennyt tehdä mitään hänen -kirjeisiinsä nähden. - -Kun heidän sitten hänen laskelmiensa mukaan olisi ollut aika palata, -kirjoitti hän uudelleen. - -Hänen täytyi tosiaankin ihmetellä, että he alati ja yhä olivat -matkoilla. - -Mutta odotellessaan pohattain paluuta, puuhasi hän paljon muutakin. - -Tädin suurimpia ansioita oli hänen tyyni, taitava tapansa käsitellä -sairaita. Kun jollakin oli joku vamma, oli parasta kääntyä hänen -puoleensa, -- tohtorikaan ei pitänyt hänelle puoliansa, väitti Aron. -Yksin Irmildkin halusi hänet luoksensa, kun oli sairas. - -Mutta kenellekään ei pälkähtänyt päähän, että täti itse voisi -sairastua. Oli niin totuttu näkemään hänet hiljaa hyöriskelemässä. Ei -kukaan, ei edes Elin rouva, tullut ajatelleeksi että koskaan voisi olla -toisin. - -Ainoa, joka aavisti jotain, oli Pikku-Gunn. Eräänä päivänä tuli hän -kesken opetustuntien tädin luo. -- Täti, en voi olla Veran luona, -hän on niin pahalla tuulella -- hän on saanut kirjeen... istun sinun -luonasi kutomassa viininlehtiä. Saat ne, kun ne valmistuvat! Mutta -kuinka onkaan laitasi, täti? - --- Olen hiukan väsynyt, ystäväiseni... Ehkäpä nukahtaisin hiukan... - --- Sinä ry'it öisin etkä nuku. Sinun pitäisi varmaankin paneutua -vuoteeseen. - -Täti näytti pelästyneeltä. - --- Mitä hyödyttäisi paneutua vuoteeseen, lapsukaiseni! Minua on aina -kauhistuttanut ajatella että tuottaisin muille vaivaa. - --- Täti, pysyttelisit nyt hiljaa, sinun olisi paljon parempi olla. - -Täti hymyili. Oli kuin hän olisi saanut kutsun juhlaan. - -Niin nukahti hän sitten hetkiseksi. - -Mutta kun Pikku-Gunn seuraavana aamuna toi hänelle kahvia, oli hänestä -tädin olennossa jotain outoa. Pieni röyhelöreunuksisen valkoisen myssyn -verhoama pää lepäsi väsyneenä pieluksella, posket punoittivat ja häntä -vaivasi kuiva, kiihkeä yskä. - -Pikku-Gunn meni noutamaan isoäitiä. Tämä lähetti heti sanan tohtori -Torgersenille. - -Mutta täti pani kovasti vastaan, niin että hänen kasvonsa kävivät yhä -punaisemmiksi. - --- Sitä ei saa tehdä. Minusta on aina ollut kauheata ajatella että -ihmiset saisivat vaivaa minun tähteni... nyt minä nousen -- -- - -Samassa tuli Torgersen sisään. Hän oli käynyt erään lähellä asuvan -sairaan tykönä ja tuli sattumalta käymään kartanossa. - -Ei, täti ei saanut nousta vuoteesta. Sen hän kielsi varmasti. - -Hänen taudistansa ei hän ollut täysin selvillä, mutta ajatteli että se -ehkä oli lievää keuhkokuumetta. - -Se kävi pitkälliseksi. Kuume ei ollut kova, mutta sitä jatkui -jatkumistaan. Vaivoja ei tädillä myöskään ollut, oikeastaan häntä -rasitti vain väsymys ja unettomuus. - -Pikku-Gunn oli vienyt perille tahtonsa saada hoitaa häntä. Eihän -valvominen öisin ollut tarpeen ja täti halusi maata pitkät hetket -yksiksensä. - -Hän ei koskaan pidättänyt Gunnia kauan yhtämittaa luonansa. Hän -lähetti hänet rannalle tai metsään. Palatessaan toi hän hänellekin -luonnon raikkautta mukanansa. Täti lähetti hänet myöskin talliin ja -navettaan viemään viestejä ja terveisiä. Maatessa tuli hänen mieleensä -kaikenmoisia huolia elukkoihin nähden. - -Hän kuunteli ja tarkkasi, voisiko saada selville mitä pihassa -milloinkin oli tekeillä -- -- - -Grimm ja tuomarin iso kissa olivat niin kerkkäät tappelemaan... Ja -Ruusukkia pitäisi pitää silmällä, se oli niin oikullinen... eikä sen -pitäisi saada käyskennellä yhdessä Ilokin kanssa, jota se ei voinut -sietää -- -- - -Illoin oli täti tyynempi. Väliin antoi hän Pikku-Gunnin ottaa lippaasta -esiin vanhoja, kellastuneita kirjeitä ja lukea ne ääneen. - -Silloin istui hän vuoteessansa. Hänen silmänsä kirkastuivat -- -- -hän näki nuoruutensa vaeltavan ohitse. Melkein lapsellisella -uteliaisuudella hän nyt tarkasteli elämäänsä, ikäänkuin olisi kysymys -jostakin toisesta. - -Tohtori ei ollut tyytyväinen häntä tutkiessaan. Sydämentoiminta oli -heikko, ja illoin palasi kuume. Täti ei tahtonut nauttia lääkettänsä, -vaan oli hyvillään jos hänen onnistui saada se salaa kaadetuksi pois. - -Kaikista tuntui että täti oli muuttunut -- ikäänkuin käynyt henkisesti -voimakkaammaksi. Ennen ei hän ollut koskaan puhunut paljon. Hänen -silmänsä olivat olleet väsyneet ja arat ja alati valmiit itkuun. Nyt ne -olivat loistoa täynnänsä, ja hän puhui rohkeasti kaikenmoisesta. - -Elin rouva huomasi todeksi vanhan lääkärikirjan sanat että "hitunen -kuumetta rikastuttaa ajatuksia ja tekee kaunopuheiseksi" -- sillä -tuollaisena ei hän ollut koskaan ennen nähnyt tätiä. - -Häntä ei tuo huomio miellyttänyt. Turhaahan oli liiaksi miettiä -menneitä. - -Kun hän nyt istui kuunnellen tätiä, kävi hänen mielensä raskaaksi -- -sillä entisyyden jättämät jäljet olivat syvät. - -Mutta tädin nyt levätessä siinä niin hienoisena ja vienon arvokkaana, -niin valkoisena ja hentona ja silmät lempeän loistokkaina, täytyi Elin -rouvan melkein verrata häntä kukkaan, jonka kohtalo ei ollut sallinut -kehkeytyä ennenkuin nyt -- hetkistä ennen pitkän, hiljaisen yön tuloa. - -Hän muistutti todellakin noita ihmeellisiä kukkasia, jotka kasvavat -huomaamattomina, aukenevat, levittävät hohdetta ja kuolevat. - -Elin rouva ei liioin uskonut tädin enää paranevan. - -Hän oli saanut viestin. Kun jonkun piti kuolla Herön kartanossa, tuli -siitä aina tieto edeltäpäin. - - * * * * * - -Tullessaan eräänä aamuna sisään, tapasi Pikku-Gunn tädin istuallaan -vuoteessa. Hän ei huomannut että kukaan tuli sisään, vaan tuijotti -eteensä vilkkain, jännittynein katsein. - --- Poloinen, näen kuinka sinä käyskentelet odotellen ja luulet saavasi -sen mitä odotat... Siinähän näen sinut jälleen... Kuljet kulkemistasi -ja ajattelet että lopuksi kumminkin löydät sen... Niin, niin, -- näen -sinut hyvin... nyt olet käynyt vanhaksi ja istut tien varrella -- sillä -nyt on kaikki lopussa! - -Kuiskaten jatkoi hän: -- Näetkö nyt ettei mikään toteutunut kaikesta -siitä mitä odotit? - -Nyt kääntyi hän Pikku-Gunnin puoleen ja sanoi salaperäisesti: -- -Minähän kuljin kaiken ikäni hakien erästä ihmistä; mutta ne purot, -jotka virtaavat ennen Maarianpäivää, kuivuvat sitten... Minä läksin -liikkeelle liian varhain, -- niin, niin... - --- Mutta täti, mitä kaikkea sinä jutteletkaan... Tässä tulee kahvia ja -mukana oikea makupala... - --- Lapsi, et tiedä kuinka pitkä matka minun täytyi kulkea... Helppoa ei -se ollut, -- ei todellakaan -- -- ja eihän saa koskaan unohtaa mitään... - -Hänen valittava äänensä tunki Pikku-Gunnin sydämeen. Hän yritti lähteä -noutamaan isoäitiä. - -Mutta täti otti häntä kädestä. - --- Et saa mennä... ei, sinun pitää nyt kuunnella... sillä näetkö, kun -aika menee menojaan, silloin kasvaa kaipaus niin kiihkeäksi... kaikki -ihmisluonnon kaiho pyrkii tavottamaan sitä, jota ei kukaan saavuta... - -Hän mumisi hiljaa, lempeästi. - --- Katsos, nyt ymmärrän miksi hän ei palannut koskaan! Miksi olisi hän -palannut luokseni?... Ja kun hän tuli, ei enää ollut ovea, josta hän -olisi päässyt sisään... "Rakkaani, jää sinne", sanoin minä, "sillä kun -olit kaukana, silloin olit minua lähellä, mutta kun tulit luokseni, -silloin näin että olit minusta kaukana... Mutta kerran pitää sinun -palata, sillä sinä olet ystäväni Jumalan edessä." - -Hän istui kädet pantuna ristiin rinnalle. Pikku-Gunn tuijotti häneen -vaieten. Tädin ilme oli niin ihana ja hänen äänessään väreili niin -kiihkeä hellyys, että se sai Gunnin silmät kyyneltymään. - -Hän polvistui sängyn ääreen. Täti laski kätensä hänen päähänsä. - --- Näetkö, pienokaiseni, sanoi hän heikolla äänellä. -- Siitä -tulee elämään niin suuri tyhjyys, kun ei saa _tarpeeksi_ rakkautta -ainoaltakaan sielulta... Voihan matkallaan tavata joitakuita, joilta -liikenee hiukka kiintymystä, mutta tuo hiukka herättää vain suurta -tyhjyyttä -- -- näen sen nyt edessäni! - --- Ei, ei, mumisi hän, -- en tosiaankaan ymmärrä, miksi pitää kiusata -itseänsä! - -Hänen katseensa harhaili sinne tänne. - --- Sano minulle, miksi tuuli puhaltaa noin kummallisesti. Kuiskaileeko -joku ulkona? - -Pikku-Gunn tuijotti häneen ja pelko valtasi hänen mielensä, sillä tädin -piirteet muuttuivat ja kävivät niin omituisen jäykiksi. - --- Ne puristavat silmät päästäni. Oi, pyydä etteivät ne sitä tekisi! -kuiskasi hän. - -Hän vaikeroi hiljaa ja alkoi vavista. - -Silloin juoksi Pikku-Gunn toisten luo ja nyt lähetettiin noutamaan -Torgerseniä. - -Sinä päivänä selveni jokaiselle, että tädin lähtö oli lähellä. - -Hänen sairauteensa oli liittynyt jokin suolitauti, ja kuume lisääntyi. -Hän ei voinut enää syödä, tuntematta mitä kauheimpia tuskia. Niin otti -hän Pikku-Gunnilta pyhän lupauksen, ettei tämä enää antaisi hänelle -mitään syötävää. - -Mutta kuumehoureissa hän vaikeroi nälästä: kaiken ikänsä oli hän tehnyt -työtä muiden hyväksi, ja nyt ei kenelläkään ollut edes leipäpalaa antaa -hänelle. - -Pikku-Gunn ei saanut enää mennä tädin luo. Oli noudettu kaupungista -sairaanhoitajatar. - -Viikkokausi meni menojaan. Täti voi paremmin, mutta ovi pidettiin yhä -edelleen suljettuna. - -Pikku-Gunn tahtoi nähdä tädin vielä kerran. Toiset eivät tienneet että -hänen _täytyi_ päästä hänen luoksensa, siksi että hän oli luvannut sen -itsellensä. - -Hän uskoi nyt asiansa Lydrikille. Tämä nauroi, sillä hän nauroi aina -- -varsinkin kaikelle surulliselle. - -Yöllä tuli hän kartanon pihaan, missä Pikku-Gunn odotti häntä. - -Hän oli voimakas. Melkein yksin hän pystytti tikapuut ikkunaa vasten. -Hän seisoi alapäässä pitämässä niitä kiinni, Gunnin kiivetessä niitä -ylös. - -Tyttönen rikkoi ruudun, sai auki akkunan ja pääsi näin tädin huoneen -viereiseen kamariin. - -Siellä istui sairaanhoitajatar uneen vaipuneena. Gunn meni hiljaa tädin -luo. - -Tämä makasi silmät ummessa. Pikku-Gunn ei ensin tiennyt, tokko hän -hengittikään. - -Silloin kiintyi tädin katse häneen äkkiä. Hänen silmänsä olivat niin -surulliset, että Pikku-Gunn alkoi itkeä. - --- Sinäkö siinä olet, pienokaiseni! No, sittenhän voimme mennä! Jumalan -kiitos, että vihdoinkin tuli sunnuntai... Hiljaa, lapsi, etkö kuule -kelloja, jotka ilmoittavat suruajan päättyneeksi? Jumalan käy sääliksi -ihmisiä, kun heidän on ollut niin paha olla! - -Gunn meni hiljaa lähemmäksi ja polvistui vuoteen ääreen, painaen -kasvonsa tädin polttavaan käteen. - --- Täti, en saanut koskaan sanoa äidille, kuinka paljon pidin hänestä. -Se ei saa tapahtua enää toiste -- nyt tahdon sanoa sen sinulle -- -- - --- Lapsi, tiedätkö että makaan tässä odottamassa kuolemaa? Luuletko, -että Jumala tietää sen? Minun täytyy lähteä toiseen maahan; tiedätkö, -paistaako siellä aurinko? Olen aina pelännyt pimeätä -- -- - --- Enin käy minun sääliksi Mortenia, kuiskasi hän, -- tiedän että se -tulee kaipaamaan minua. - -Morten oli Elin rouvan iso kissa, joka aina pysytteli tädin -kintereillä. Nyt se makasi liikkumatonna sängyn vieressä, ikäänkuin -olisi tiennyt mistä oli kysymys. - -Täti katsoi ihmeissään Pikku-Gunniin. - --- Pieni ystäväni, nyt voin paremmin, nyt on minun niin helppo -hengittää. Miksikä sinä itket, lapseni? - -Pikku-Gunn hillitsi kyyneleensä. - --- Ei, nyt ei sinun pidä nähdä minua alakuloisena, -- tahdon iloita -siitä että sinä olit niin kauan luonamme ja että nyt saan olla luonasi! - -Äkkiä valtasi pelko jälleen tädin mielen. Hän aukoi silmiään hurjan -tuskan vallassa. -- Minkätähden tulee niin pimeä... miksi käy myrsky -yli maan!... minne voin piiloutua? - -Pikku-Gunn rohkaisi jälleen mielensä. - --- Sen tiedät kyllä, täti! - --- Kuinka käy murheellisten sydänten? - --- Heillä on Kristus! - -Pikku-Gunn oli noussut ja seisoi tädin edessä. Hän oli niin varma -asiastaan. - -Täti katsoi häneen pelästyneenä. -- On kammottavaa pimeällä tiellä! -kuiskasi hän. -- Rukoile armoa -- minä olen ollut syntisraukka, kun -olen rohjennut asettaa vaatimuksia Jumalalle! - -Silloin polvistui Pikku-Gunn vuoteen viereen ja rukoili: - --- Sinä voimakas Isä, joka olet sekä isämme että äitimme, tule tänne ja -pidä meistä huolta! - -Hän ei sanonut enempää. Hänellä oli niin palavan varma vakuutus, että -Jumala tulisi. Hänen äänessään oli jotain, joka ilmaisi sen. Täti kävi -levollisemmaksi. - --- Minua palelee, pieni ystäväni, on niin kylmä kulkea tätä tietä... -Miksi käyvät kasvosi niin mustiksi, lapseni? - -Hän makasi kuiskaillen ja tiedusteli niin monenmoisia seikkoja. - -Gunn vastasi hänelle kirkkaalla, varmalla äänellänsä. - -Täti hymyili hänelle. -- Sano jotakin, joka levittää loistetta -- -- - --- Kyllä, täti. Katso, hän tulee, joka on ensimäinen ja viimeinen. Sinä -olet vaeltava hänen kanssansa, puettuna valkoisiin vaatteihin, et ole -enää koskaan tunteva nälkää tai janoa! - -Täti kohottautui pystympään. Lempeät, puoleksi sammuneet silmät -syttyivät vielä kerran loisteeseen. Hän kurotti kätensä. - --- Ei, sinäkö siinä olet! kuiskasi hän. -- Näen että istut odottamassa! - -Hän vaipui patjoille ja hänen kasvoilleen levisi rauhan hohde. - -Lydrik tuli sisään. Hän oli ensin odottanut alhaalla, mutta oli sitten -noussut tikapuita ylös ja tullut sisään. Hiljaa lähestyi hän vuodetta -ja seisoi nauraen, kyynelten virratessa kasvoja pitkin. Hänestä oli -niin kauheata -- melkein samanlaista kuin silloin kun hänen äitinsä -kuoli ja suru täytti koko elämän. Täti ei nähnyt häntä. Hän ei nähnyt -enää ketään. - -Kaukaisen rantaman tavoin loittoni hänestä kaikki, mikä kuului elämään. - -Silloin kohotti Lydrik kätensä ja luki siunauksen hänen ylitsensä. - -Pikku-Gunn makasi vuoteen vieressä, katse kiintyneenä noihin valkoisiin -kasvoihin. Täti hengitti hiljaa, kevyesti. Hän nukkui unta, joka johtaa -kuoleman syvyyksiin. - -Kului tunti. - -Silloin nousi Pikku-Gunn äkkiä ja jäi tuijottamaan eteensä. Hänen -silmänsä olivat tummat ja suuret. - --- Täti, kuiskasi hän, -- näen sinut, sinä elät! - -Sitten hän vaipui tiedotonna maahan. - -Mutta Lydrik jäi seisomaan paikalleen, kuolleen kunniavartioksi. - - - - -13. - - -Jonkun aikaa tädin kuoltua täytti Pikku-Gunn kuusitoista vuotta ja -alkoi käydä rippikoulua rovasti Thymannin tykönä. - -Pikku-isä oli ollut talven ajan kalastusretkellä, mutta oli -palannut kotiin varhemmin kuin toiset. Hänen piti myöskin suorittaa -rippikoulunsa. Hän oli lykännyt sen tavallista myöhempään. Se johtui -siitä että hän tahtoi käydä Pikku-Gunnin kanssa yhdessä. - -Hesekielistä oli tullut pitkä, solakka poika. Veneessä kävi hän jo -täydestä miehestä. Nyt ei kukaan enää saanut kutsua häntä Pikku-isäksi --- ei ainakaan kukaan muu kuin Janine. - -Kun hän tuli kotiin ja näki Pikku-Gunnin, tuntui hän hänestä muuttuneen -paljon. Hän oli kasvanut suuremmaksi ja käynyt hienoksi kuin mikäkin -neiti. - -Pikku-isää ilahdutti että hänkin puolestaan oli niin kookas ja voimakas -ja kaunis -- kuten ihmiset sanoivat hänen olevan; -- Pikku-Gunnin takia -se häntä ilahdutti. - -Mutta eipä hänestä juuri näyttänyt siltä, että Gunn olisi sitä -huomannutkaan. Oli aivan kuin Pikku-isä olisi tykkänään häipynyt hänen -muististansa. - - * * * * * - -Muutkin olivat huomanneet, että Pikku-Gunn oli äänettömämpi ja -suljetumpi kuin ennen. - -Falck oli huolissaan hänestä. Ilmeisesti oli Tobinen juttu -synkistyttänyt hänen mieltänsä, ja nyt tuli lisäksi suru tädin -kuolemasta. - -Tuomarin mielessä heräsivät jälleen entiset epäilykset, oliko Veran -seura hänelle niin erikoisen sopivaa. - -Hän oli väliin kohdannut Gunnia hänen tullessaan siipirakennuksesta. -Tyttönen oli ollut kiihkeästi liikutettu ja kiiruhtanut pois, ennenkuin -hän oli ehtinyt sanoa hänelle sanaakaan. - -Mutta Elin rouva oli tyyni kuten aina. - --- Ehkä hänelle tarjotaan hieman voimakasta ravintoa siellä, sanoi hän, --- mutta me Herön naiset olemme aina kestäneet sellaista. Se on ollut -meille tarpeen. Meillä on ollut niin paljon tehtävää. - --- Ja rovasti on tyytyväinen häneen, lisäsi hän, -- hän sanoo että -Jumalan sana on sattunut hänen mieleensä. Arvelen että on parasta -jättää hänet omiin valtoihinsa. - -Pikku-Gunn aavisti hiukan mitä toiset keskustelivat hänestä ja iloitsi -saadessaan olla rauhassa. Tämän jälkeen jumaloi hän hiljaisuudessa -isoäitiä entistä enemmän. Hänestä oli niin turvallista nähdä hänen -käyskentelevän tietänsä voimakkaana ja ilomielisenä, tietää voivansa -luottaa hänen valppaaseen silmäänsä ja suojelevaan käteensä -- turvassa -kaikilta kysymyksiltä, joihin ei tahtonut vastata. - -Pikku-Gunn tunsi kasvavansa sisäisesti noissa oloissa. Herön kartano -tarjosi hänelle kodin, joka hänestä oli puhdasten sointujen läpitunkema -pyhättö. Hän käyskenteli siellä niin turvallisena, riemukkaasti tuntien -voimakkaan käden virittävän hänen sielunsa soittimet sopusointuun -rannan ja meren perussävelten kanssa. - -Totta oli, että hänellä oli paljon ajateltavaa. Tobine oli pyytänyt -häntä tulemaan illoin vuorelle häntä tapaamaan. Hän oli luvannut -Jumalan edessä täyttää hänen pyyntönsä. - -Mutta hän ei ollut nähnyt häntä. - -Niin oli Jumala varmaankin ollut hänelle armollinen ja suonut hänelle -levon. - -Tuo ajatus tuotti Pikku-Gunnille helpotusta. Aina aikaisimmasta -lapsuudestaan saakka oli hän tuntenut olevansa vastuussa niin paljosta. -Tuo tunne oli syventynyt hänen tarkatessaan ympärillään elettävää -elämää, ja Tobinen viittaukset hänen sukunsa rikoksiin olivat -saattaneet siihen synkemmän värityksen. - -Hänessä oli herännyt harras halu sovittaa mitä voi. Hän tahtoi saada -varman vakuutuksen oikeasta ja toimia ainoastaan sen mukaan. - -Tuo ajatus täytti hänen mielensä. Aina oli hänellä ollut se käsitys, -että kun hän tuli suureksi, määräisi Jumala itse hänelle hänen -työalansa. - - * * * * * - -Sillävälin hän kasvoi ja yleni, kävi solakaksi ja siroksi, -miellyttäväksi ja raikkaaksi kuin meren kesytön lintu. - -Kun hän sai onnen kasvaa yksinäisyydessä, ei hän aavistanutkaan, millä -sädekehällä nuoruus ympäröi häntä. - -Mutta isä Hesekiel havaitsi sen. Hän oivalsi noiden syväkatseisten -silmien ilmeen. Hän näki että Gunvor palasi jälleen heidän luoksensa. -Kun Pikku-Gunn tuli ja laski käsivartensa hänen kaulaansa niin -omituisella tavalla, tuntui hänestä että se oli kuin joutsensiipi. - -Hänen täytyi muistella sitä aikaa, jolloin hän itse oli nuori ja ensi -kerran näki Gunvor Torintyttären. - -Kun Pikku-Gunn tahtoi olla yksin, kulki hän lahden ympäri eteläänpäin, -pitkää rantakaistaletta pitkin. Eihän hän halunnut täältä pois -- mutta -keväästä saakka oli hän kumminkin tuntenut kaihoa avaraan maailmaan. - -Merellä oli ollut niin paljon laivoja. Hän oli nähnyt niiden tulevan ja -menevän. - -Ja kaikki nuo kirjeet, joita Vera sai, ne herättivät hänessä -levottomuutta -- pikimmiten toivomuksen että hänellä olisi siivet, -millä lentää pois. - -Hän ajatteli kaikkea, joka oli tuleva, hän sai aavistuksen -odotettavissa olevista tuskista, jostakin suurenmoisesta, -tuntemattomasta. Omituisen suloinen tunne täytti hänen mielensä ja -samalla arkuus -- hän olisi halunnut lentää lokkien kanssa vesille ja -viipyä siellä kauan -- -- - -Joka aamupäivä sai hän määrätyt opetustuntinsa Veran tykönä. Hänestä -oli aina kuin pujahtaisi hän suljettuun maahan, missä vallitsi ainainen -pimeys. Mutta pimeässä voi sinkoilla salamoita, jotka sytyttivät hänen -sisimpänsä tuleen. - -Usein valtasi hänet siellä melkein pelko, mutta hän ei ollut puhunut -siitä kenellekään, sillä hän ei tahtonut luopua noista hetkistä. Mutta -oli sentään ollut rauhoittavaa päästä jälkeenpäin tädin luo viinilehtiä -kutomaan ja kuulemaan Jumalasta, joka oli kaikkein isä ja huolehti -jokaisesta pienestä varpusesta. - -Nyt oli täti poissa. Mutta nythän hän jo oli niin suuri, että hänen -kaiketi piti tulla toimeen omin päin. - -Hänen oli tullut tavaksi kohdella Veraa jonkinmoisella -anteeksiantavalla kärsivällisyydellä. Voihan jokainen sen huomata, että -Vera oli toisenlainen kuin isoäiti ja isä. - -Mutta Veran olennossa oli kumminkin jotain, joka oli kuin ruokaa ja -juomaa nuorelle kyllästymättömälle mielelle. Hänessä oli jotain meren -kaltaista. Mitä Gunn kuuli hänen elämästään, se muistutti myöskin -merta. Siksi rakasti hän häntä. - -Kerran tuli tuomari heidän luoksensa ja oli hilpeällä mielellä ja -laski leikkiä. -- No, kuinkas käy, kysyi hän, -- saatteko te hänet -totutetuksi ihmistavoille? Nähkääs, hänhän on oikeastaan vain lintunen. - -Silloin oli Vera vastannut aivan vakavasti: - --- Minä noudatan persialaisten opetusohjelmaa -- opetan hänet -taistelemaan, ampumaan jousella -- ja puhumaan totta. - -Pikku-Gunn oli kauan mietiskellyt noita sanoja. - - * * * * * - -Rippikouluaika kävi Gunnille raskaaksi. - -Rovasti oli sanonut että se oli paras aika koko elämässä. - -Pikku-Gunn ei voinut saada sitä tunnetta, ja se seikka vaivasi häntä. -Varmaankin hän oli syntisempi kuin muut. - -Oli kesä, ja lapset kokoontuivat kirkkoon. - -Mutta kun Gunn istui siellä, valtasi hänet usein häpeäntunne. Hänen oli -näet niin vaikea päästä tuosta lapsuudenaikaisesta tunnelmastaan, että -suuri Jumala, joka oleskeli ulkona, oli hänen Jumalansa. Pieni Jumala, -joka oli kirkossa, kuului rovasti Thymannille. - -Ja lisäksi yksin virren säveletkin kuljettivat hänet ulos suuren -Jumalan tykö. - -Usein hän istui alttaritaulua katsellen. Se esitti Jeesuksen kastetta. -Todelliseksi tyydytyksekseen hän huomasi sen tapahtuneen avoimen -taivaan alla. Korkean taivaankaaren suojassa oli hänet vihitty -toimeensa. Gunn tunsi salaista iloa tuosta ettei hänkään ollut halunnut -pieneen ummehtuneeseen kirkkoon. - -Sitten tuli hän ajatelleeksi mitä Vera kerran oli sanonut, nimittäin -että kirkko ja pappi kyllä voivat olla hyvät olemassa, mutta että -jos hän tahtoi tietää minne maailman suuri viisaus oli kätketty, -niin sisältyi se valtavaan rakennukseen, jonka taivas ja meri ja maa -muodostivat. -- - Suurella alttarilla tuolla ulkona olivat pyhät kirjat -esillä... jokainen voi lukea niitä, eikä ihminen voinut mistään kuten -niistä oppia elämään Jumalan kasvojen edessä. - -Gunn oli alkanut mietiskellä niin monenmoisia asioita. Nuo nuorekkaat -ajatukset eivät hellittäneet hevillä. Hän joutui syvyyksiin, jotka -pelästyttivät häntä. - -Hän alkoi katsella ympäristöään toisin silmin kuin ennen. Kuinka oli -oikein ihmisten laita? -- -- - -Hänen käsitteensä kristitystä eivät soveltuneet ihmisiin, sellaisina -kuin ne enimmäkseen olivat. Siellä oli joitakuita, jotka olivat niin -tavattomasti heränneitä. Mutta niillä oli virheitä ja heikkouksia, -joista ne eivät vähääkään välittäneet. Eikö sen, mikä oli suurinta -kaikesta, pitänyt suoda ihmiselle enemmän ylevyyttä ja voimaa? Eihän -toki kaikkivaltias Herra Jumala liene tahtonut että ihmiset olisivat -niin viheliäisiä? -- -- - -Mutta eihän hän itse liene ollut sen parempi kuin muutkaan! - -Tuo ajatus sai hänet kauhistumaan. Nuo toiset, ne eivät tienneet -millaisia olivat. Mitähän Jeesus ajattelikaan kaikesta tästä maailman -itsetyytyväisestä synnillisyydestä, hän, joka oli tullut sytyttämään -tulen, hävittääkseen kaiken halpamaisen -- -- - -Gunn oli kerran lukenut kertomuksen sokeasta naisesta, joka oli saanut -näkönsä, mutta rukoillut Jumalaa, että saisi tulla jälleen sokeaksi. - -Oliko hänkin saanut näkönsä hetkiseksi? - -Tänä talvena oli niillä seuduin perustettu uusi lahko. Sillä oli -nimenä "Sionin lapset". Perustajat olivat kaksi etelästä tullutta -jumalanmiestä. He puhuivat joka ilta. - -Pikku-Gunn oli käynyt kerran heitä kuulemassa. Silloin tapasi hän -Irmildin. - -Seuraavana iltana tuli Irmild noutamaan häntä. - -Mutta Pikku-Gunn ei ollut tyytyväinen oloonsa. Siellä oli niin paljon -ihmisiä, ja huomatessaan Jumalan laskeutuvan alas heidän luoksensa, ne -saivat itkukohtauksia. Irmild oli pahimpia joukossa. - -Kun Irmild tuli seuraavan kerran, ei Pikku-Gunn halunnut lähteä mukaan. - - * * * * * - -Rovasti Thymann kertoi Elin rouvalle, ettei hänellä ollut koskaan ollut -parempaa rippikoululaista kuin Pikku-Gunn. Vaikka hänen tosin olikin -vaikea oppia läksynsä, voi rovasti sentään huomata että Jumalan käsi -oli koskenut häneen. - -Sitäpaitsi oli Gunn aina ollut hänen lemmikkinsä. Hän oli istunut hänen -polvellaan, vetänyt häntä parrasta ja lapsellisen rohkeasti sanonut -hänelle pieniä totuuksia, joita kukaan muu ei olisi uskaltanut sanoa. - -Yhä edelleenkään ei ollut ketään, joka olisi välittänyt niin vähän -hänen arvoasemastaan kuin Gunn. Hän sinutteli häntä yhä edelleen ja sai -tehdä sen, suureksi ihmeeksi kaikille ja erittäinkin rouva Thymannille. - - * * * * * - -Pikku-Gunn oli säilyttänyt lapsellisen kiintymyksensä rovastiin, mutta -sitä mukaa kuin aika kului, oli hänen ihailunsa vähenemistään vähennyt. - -Ripillepääsyn lähetessä oli hän alkanut toivoa että rovasti tekisi -pienen matkan kaupunkiin. Hän olisi mieluummin tahtonut että -kappalainen suorittaisi tuon juhlatoimituksen. - -Mutta siitä ei tietysti tullut mitään. - - * * * * * - -Muutamia päiviä ripillepääsyn jälkeen juoksi Pikku-Gunn eräänä -iltapäivänä alas sillalle, sen sijaan että olisi mennyt -piirustustunnille Veran luo. - -Hän irroitti veneen ja souti kappalaisen asunnolle. Hän halusi tietää -jotakin, ja hänen piti tiedustella sitä kappalaiselta. - -Kun hän tuli sisään, istuivat Jeanette rouva ja uusi tuomarinapulainen -juomassa teetä. - -Jeanette rouva oli ihastuksissaan hänen tulostansa. - -Ei, kiitoksia, ei hän tahtonut teetä, hän halusi vain puhua kappalaisen -kanssa. - -Kuullessaan että hän oli lähtenyt kaupunkiin ja kahden viikon ajaksi, -sai hän kyyneleet silmiinsä. Hän oli luullut niin varmasti, että Jumala -tahtoi antaa hänen puhella kappalaisen kanssa. - -Ei, kiitoksia, ei hän tahtonut teetä. - -Rouva Jeanette ja herra Vig silmäilivät ihmeissään hänen nuoria, -kiihtyneitä kasvojansa. - -Herra Vig kävi melkein itse hiukan liikutetuksi, nähdessään Gunnin -seisovan siinä niin kevyenä ja raikkaana, yksinkertainen sininen -liinapuku yllään ja hiukset ja otsa aaltojen kostuttamina. - -Kun Jeanette rouva aikoi hilpeästi vetää hänet teepöydän luo, niiasi -hän ja juoksi tiehensä. - -He seisoivat molemmat katsomassa hänen jälkeensä, kun hän nyt juoksi -alas sillalle. - -Herra Vigin mielestä hän muistutti nuorta Dianaa, ja hiukan myrtynein -mielin täytyi Jeanette rouvan melkein myöntää se. - -Pikku-Gunn souti edelleen rovastilaan, joka oli niemen takana. - -Tultuaan sisään meni hän suoraan vastaanottohuoneeseen. - -Siellä istui rovasti, äsken heränneenä päivällisunestaan. Hän hieroi -silmiänsä. Kuka uskalsi häiritä tähän aikaan? Nähdessään tulijan hän -hymyili leppyneenä. - --- No, sydänkäpyseni, mitä nyt? - --- Kuules, pappi, sinun pitää sanoa, mitä minun on tehtävä. - -Rovasti hymyili isällisesti, vasta puolittain hereillä, ja veti esiin -tuolin. - --- Istukaamme, lapsi, istukaamme!... Olen kuullut että sinä olet ollut -Sionissa... mutta ota sinä katkismuksesi ja ryhdy sitä lukemaan, se -ei oikein ottanut sinulta lähteäksensä, ystäväiseni, ei haittaisi -parannella -- -- - -Pikku-Gunn ei istuutunut, vaan jäi seisomaan hänen eteensä. -- Et -ymmärrä minua, pappi! Tiedät, että ihmiset murhaavat ja tekevät muuta -pahaa. Miksi sallii Jumala sen? Minä luulen, että se on meidän syymme! - --- Tosinhan on hyvä, lapseni, että tunnustat maailmassa olevan -synnillisyyttä. Mutta Herran neuvot ovat tutkimattomat, -- tuollaista -ei sinun pidä kysyä. - --- Kyllä, pappi, tahdon ymmärtää Jumalaa, sillä silloin voin paremmin -uskoa. - -Nyt rovasti heräsi täysin valveille. - --- Lapsi, tule tänne, -- synnintuntosi on sittenkin liian heikko. -Oletko unohtanut, että järkesi on pimitetty? Oletko unohtanut mitä olet -oppinut synnistä ja armosta? - -Gunn pyrki kokoamaan ajatuksensa. - --- Niin, mutta sinun täytyy sanoa, miksi on käynyt niin kauheaksi elää -täällä maan päällä. - -Rovasti joutui niin ihmeisiinsä, ettei ensi hetkenä tiennyt, mitä -vastata. Kuulla tuollaista lapsen suusta! Ja totta puhuen ei hänestä -ollut niinkään hullua täällä maailmassa. - -Hän pani silmälasit nenälleen ja silmäili kiinteästi Pikku-Gunnia. -- -Ystäväni, sanoi hän ystävällisesti, -- se, mistä sinun ennen kaikkea -on huolehdittava, on että pidät järkesi kurissa. Mene kotiin ja ryhdy -lukemaan Luteruksen pientä... - -Gunn keskeytti hänet. - --- Nyt luulen tietäväni mistä se johtuu. Ihmiset ovat liian huonoja, -- -eiväthän kristitytkään ole mitään kristittyjä -- - Vasta silloin olemme -kristittyjä, kun olemme hyviä! - -Nyt kävi rovastin ääni ankaraksi. - --- Voin huomata että sinä olet ollut Sionissa; sinuun on tarttunut -maallikkosaarnaajien vaarallinen tuomitsemishalu, joka on minulle niin -vastenmielinen. - -Hän nousi ja laski kätensä hänen päähänsä. - --- Se on rikkaruoho, joka on pidettävä loitolla Herran viinitarhan -taimista, lapsellista matkimishalua, jota on vastustettava. - -Hän taputti hänen tukkaansa. Gunn itki aivan hiljaa. Mutta rovasti -huomasi hänen koettavan pidättää jotain, joka uhkasi tulvahtaa esiin. - -Rovasti kävi miettiväiseksi. Hän ei voinut sietää kyyneleitä. Hän -halusi lohduttaa Gunnia. - --- Varmastikin on se vain lapsellista matkimishalua, josta on pyrittävä -voitolle. Mene nyt kotiin, lapseni, ja koeta saada silmäsi auki -havaitsemaan että ihminen on luonnostaan perinpohjin turmeltunut... - --- Pappi, minä en usko että olen perinpohjin turmeltunut. Uskon että -Jeesus on veljeni. - -Nyt kävi rovasti vakavasti asiaan käsiksi. - --- Mutta Jumala paratkoon, lapseni, sinähän olet joutunut luterilaisen -uskontunnustuksemme ulkopuolelle! Mene kotiin, sanon minä, ja usko -puustavillisesti kaikki mitä olen sinulle opettanut. On niin äärettömän -vaarallista kajota tuollaiseen; sinähän joudut pois autuudentieltä -- -- - -Pappi katui nähdessään tyttösen seisovan edessään lapsellisesta -kiihkeydestä vavisten. - -Hän huomasi olleensa liian kiivas. Hän hillitsi nyt äänensä: -- Tämä -pahoittaa mieltäni, lapsukaiseni... sinä olet elävänä esimerkkinä -siitä, mihin joudutaan tällä tavoin... Tuo on seuraus ratsionalismista, -ja sitä tulee erikoisesti varoa meidän päivinämme... - -Gunn tyrskähti jälleen itkuun. -- Mutta ethän sinä ymmärrä minua! -Mehän olemme kaikki pappeja... Minä tahdoin että selittäisit minulle, -miksi ihmisten on niin vaikea elää. Jeesus on sanonut: "Seuraa minua!" -sille, joka kuulee hänen äänensä. Minä olen kuullut sen, minusta on hän -sanonut sen minulle. Jos jokainen ihminen, joka kuulee hänen äänensä, -tahtoo nousta ja seurata häntä teoissa, silloin _täytyy_ tulla maan -päällä parempaa. Minä tahdonkin tehdä sen, ja minä luulin sinun voivan -auttaa minua -- mutta sinä et voi! - -Hän nyyhkytti. - -Rovasti Thymann laski pois piippunsa. -- Jumala varjelkoon sinua -harhaopeista, lapseni. Sionin hengellinen ylpeys on vallannut sinun -mielesi! Tahdot olla mukana panemassa meidät papit viralta!... Katso -nyt, pieni ystäväni, tuo ei ole mitään muuta kuin uudenaikaista -uskottomuutta ja itsevanhurskautta, tuollaista kauheata -suvaitsemattomuutta... kuinka ihmeessä olet voinut saada tuollaista -päähäsi? Varmaankin se on lähtöisin rouva Baranoffista? Hän on -pahentanut yhden näistä pienimmistä, hänelle olisi parempi, jos -- -- - -Rovasti nousi ja kulki pitkin askelin lattian poikki ja pysähtyi -jälleen. - -Hän oli punainen kasvoistaan, tunsi kristillistä suuttumusta ja melkein -närkästystä siitä ettei lapsi heti hellittänyt. - -Ei ollut tapahtunut vielä koskaan että joku seurakunnan jäsen olisi -uskaltanut puhua noin rohkeasti hänelle. - -Ja nyt oli lisäksi kysymyksessä lapsi, pieni naisolento. - -Hän kulki jälleen muutaman kerran edestakaisin yli lattian. - -Tämä oli varsin arveluttavaa. Lapsi oli ankaruudella taivutettava -noudattamaan kirkon kuria. - -Hän rykäisi ja alkoi jälleen puhua. Hän ei huomannut heti että -Pikku-Gunn oli lähtenyt tiehensä. - -Sitten hän istuutui ja kirjoitti pitkän kirjeen Elin rouvalle. - - * * * * * - -Kun Pikku-Gunn jälleen tuli sillalle, seisoi Pikku-isä ottamassa -vastaan venettä. Hän tarttui venenuoraan ja kiinnitti sen. - -Hän loi nuhtelevan katseen Gunniin. - --- Olisit voinut ottaa minut mukaan. Olisin soutanut sinua! - --- Miksikä sitten? Minun oli parasta olla yksin. - -Hän juoksi siltaportaita ylös. He jäivät seisomaan rinnakkain. -Molemmat katsoivat taivaanrannalle päin, mistä nousi pieniä, harmaita -pilvenlonkareita, jotka kasvoivat ja muodostuivat villaviksi palloiksi, -vyöryivät pois ja liittyivät yhteen seinäksi, joka loittoni merelle -päin. - --- Se on jäämeren sumua, sanoi Pikku-isä. -- Lämpömittari on laskenut -monta astetta. - --- Vai niin! sanoi Gunn. Hän mietiskeli millaista nyt tulisi, kun ei -ollut ketään, joka voisi auttaa häntä. - -Pikku-isä seisoi katsoen häntä -- sillä hänen tukkansa kaartui niin -miellyttävästi kasvojen ympäri... mutta silmät näyttivät itkettyneiltä. - -Silloin kävi Pikku-isän mieli kiihkeäksi ja hänet valtasi väristys. - --- Muistatko, sanoi hän väkinäisen leikillisesti, että kerran pienenä -ollessamme lupasit minulle, ettet koskaan matkustaisi täältä pois... et -koskaan menisi naimisiin, niin lupasit. - -Gunn katsahti häneen hämmästyneenä ja hymyili heikosti. - --- Annoinko sellaisen lupauksen... no sittenhän en voi sitä tehdä. Enkä -ole ajatellutkaan mitään sellaista, lisäsi hän tyynesti. - -Pikku-isä ei tahtonut voida kestää nähdä hänet niin välinpitämättömänä -kaikkeen nähden, mikä kohisi hänen omassa povessansa. Nyt oli hänelle -selvennyt, ettei hän välittänyt mistään muusta koko maailmassa kuin -Gunnista. - -Häntä harmitti nuo turhanpäiväiset sanat, jotka hän oli saanut -sanotuksi. Hänhän olisi tahtonut sanoa niin paljon. Hän tahtoi että -Gunn saisi tietää että hänestä olisi ihanin onni maailmassa, jos Gunn -voisi hiukan ajatella häntä. - -Mutta tyttönen ei käsittänyt mitään. Pikku-isä tunsi halua heittäytyä -mereen. - -Kalpeana ja arkana hän seisoi Gunnin edessä. Mutta sitä ei Gunn -huomannut. - -Äkkiä tunsi Pikku-isä että oli tullut kylmä. - --- Sinun pitäisi mennä sisään, sanoi hän alakuloisesti. - --- Olet oikeassa. -- Gunn nyökkäsi lempeästi ja meni. Pikku-isä jäi -paikoilleen, tuijottaen kokoontuviin sumujoukkoihin. Ne vyöryivät -lähemmäksi, täyttäen koko ilman. - -Nyt saapuivat ne hänen luoksensa. Hän tunsi sen ja vavahti. Hänestä ne -hautasivat alleen koko hänen elämänsä. - --- Niin, mumisi hän, -- samaten kävi myöskin isä Hesekielin, -- -aikoinaan... - -Kyyneleet pimittivät hänen katseensa. Janine oli kertonut siitä hänelle. - -Lopuksi huomasi hän värisevänsä kylmästä. Hän puri hampaansa yhteen ja -läksi pitkin askelin kulkemaan kotiinpäin. - -Veräjällä kohtasi hän Domenica muorin. Ehdottomasti kiiruhti hän esiin -ja avasi hänelle veräjän. - -Muori katsoi häneen ihmeissään. Sellaisia tapoja ei täällä noudatettu -eikä Pikku-isä ollut ennen osoittanut sellaista kohteliaisuutta. - -Ei hän ollut oikein itsekään selvillä siitä, miksi hän teki sen nyt. -Hän ei ollut vielä tietoinen siitä, että hänessä oli herännyt aivan -uusi tunne: harras kunnioitus naisia kohtaan. Oli kuin kaikki heidän -kauttansa olisi ollut omistettu Gunnille. - - - - -14. - - -Falck tuli odottamattomasti kotiin sinä iltana. Tavallisella -kävelyretkellään puutarhassa tapasi hän Veran siellä istumassa. - -Hän istui liikkumatonna, musta viitta yllään ja tuijottaen hämärään. - -Falck meni hänen luoksensa. Hän oli itse hyvällä tuulella. - --- Te istutte siinä synkkänä kuin yö, virkahti hän, -- olette jo pitkät -ajat pelotellut meitä kaikkia. - -Vera pudisti päätänsä. -- Yö on samettia, sanoo muuan runoilija... se -on armelias ja sääliväinen... mutta sellainen en minä ole. - -Hän katsahti Falckiin. -- Kuinka te soititte kauniisti eilen! Mutta -se oli kaameata... Kuulin sen sävelmän aikaisimmassa nuoruudessani -- -kerran, istuessani yksin kotona. Tiedättekö mitään niin alakuloista -kuin sunnuntai-iltapäivä yksinäisyydessä, soiton kajahdellessa -kaukaa?... Kuinka hyvin sen muistankaan! Juuri kun istuin kuunnellen, -tunsin niin kalvavaa kaihoa päästä nauttimaan elämän ilosta. Ja nyt -eilen oli kuin sama tunnelma olisi uudistunut jälleen. - --- Niin, mutta se ei käy enää päinsä. Tulkaa vanhaksi, tyyneksi -arki-ihmiseksi, kuten me muut! - -Vera hymyili. -- Kuinka voitte pyytää minua tulemaan vanhaksi, sehän on -mahdotonta! Mistä johtuu, että ihmiset tulevat vanhoiksi? Minä en voi -sitä ymmärtää! - --- Siinä tuleekin muutos. Nyt on keksitty keino pitentää elämää. Pitää -juoda hapanta maitoa. - -Vera nauroi. -- Ja sitten pitää varoa päivänvaloa ja öisin karaistua -tulessa, niin tulee lopuksi aivan kuolemattomaksi... niinhän muinoiset -kreikkalaiset väittivät. - -Hän taputti Delfiniä, joka pisti kuononsa hänen käteensä. Sitten -hän nousi ja nojasi tuomarin käsivarteen, ja he lähtivät kulkemaan -puutarhan käytävää pitkin. - -Äkkiä Vera pysähtyi. -- Tiedättekö, minähän olen oikeastaan aivan -haltioissani. Sitä tunnelmaa tarvitsee myöskin väliin. Juuri tänä -iltana janosin niin kiihkeästi kulausta ilon viiniä, isosin palaa -sen pyhästä leivästä... ja sitten te tulitte Delfinin kanssa tuomaan -molempia. Kuinka ihanaa onkaan unohtaa hetkiseksi kaiken maailman hätä! --- Sanokaa nyt jotakin! - -Hän nojasi jälleen tuomarin käsivarteen ja he kulkivat hetkisen -edestakaisin käytävissä. - -Falck kertoi hilpeästi sekä rovastista että tohtorista ja uudesta -apulaisestaan, joka oli alkanut soutaa niin usein Jeanette rouvan luo -ja muutti mielipiteensä kaikista asioista, katseltuaan niitä hetkisen -Jeanette rouvan kauneilla silmillä. -- Sellaisia me miehet olemme, -lopetti hän. - -Vera nauroi. -- _Miehet_, eikö se ole käsite, jonka merkitys vielä -on epäselvä? Eikö sen myöskin pitäisi merkitä herruutta omaan itseen -nähden? Ja sitä te ette saavuta, ennenkuin lakkaatte tavottelemasta -sitä meidän suhteemme!... Edellinen on saavutettavissa! lisäsi hän -merkitsevästi. - --- Kas, kuinka te osaatte olla ilkeä! Te käyskentelette -haavemaailmoissanne ja käytätte liian suuria mittoja... Silloin ei -myöskään näe selvästi! - -Veran ilme muuttui. -- Miksi te aina palaatte siihen seikkaan?... Jos -näkisi kaikki selvästi, silloinhan ei jäisi mitään etäisyyteen, -- ei -voisi odottaa mitään, ja odottaa _täytyy_! - --- No niin, joko me nyt taas johduimme vakaviin asioihin... Mutta -minähän unohdan että minulla on kirje ruhtinattarelle. -- Hän otti sen -esiin. - -Vera otti sen, loi siihen katseen ja rutisti sen kokoon kädessänsä. - --- Älkää kutsuko minua sillä nimityksellä! Häpeän, että olen syntynyt -linnassa. Sen aateliuden, jonka Jumala on luonut, käy usein kuten -Kristuksen, -- se kidutetaan kuoliaaksi. Mutta niiden joukossa, jotka -edustavat ihmisten suomaa ja kunniasijalle asettamaa aateliutta, voitte -tavata maailman kurjimmat pedot, komeilevia elostelijoita, joiden -koko elämä on pelkkää rikollisuutta!... Mutta minulle tuottaa onnea -tieto että kerran kaikki hälyytyskellot soivat, ilmoittaen että suuri -tilinteonpäivä on tullut... - -Hän teki kiihkeän liikkeen, ja tikari, joka hänellä oli kiinnitettynä -vyöhön, putosi maahan. - -Falck kumartui ottamaan sen. Se oli damaskolainen tikari. Hän ihaili -sen hienotekoista kultasilausta. - -Mutta siinä oli ruma ruostepilkku -- sen aikoi hän hieroa pois. Vera -tempaisi tikarin hänen kädestänsä. -- Ei se jouda pois -- se on verta! - -Sitten hän istuutui, käyden äkkiä aivan tyyneksi. -- Istukaa, sanoi -hän, -- kerron teille jotakin. - --- On jo myöhäistä! vastasi tuomari epäröiden. Mutta hän istuutui -kumminkin Veran viereen. - --- Rakkaus on kärsimystä -- tiedättekö sen? kysyi hän. - --- Tiedän, vastasi tuomari, -- tiedän kyllä. - -Vera jatkoi, ja hänen äänensä sointu kävi lempeän surulliseksi. - --- Minä olen rakastanut... ja joka kerran se on tuottanut kärsimystä. -Niin kohtasin Mishka Vladigan... ketään en ole rakastanut kuten häntä. -Tulin hänen vaimoksensa... - --- Siinä kaupungissa, jossa me asuimme, oli salainen yhdistys johon -kuului henkilöitä, jotka taistelevat oikeuden puolesta. Me kuuluimme -siihen molemmat. Sitten ei Mishka enää tahtonut kuulua siihen, -- -hänellä ei muka ollut aikaa. Jonkun aikaa kävi kaikki hyvin. Mutta -sitten joutuivat johtajat kiinni. Toiset heistä ammuttiin, toiset -rääkättiin kuoliaaksi. Ymmärsimme että meidät oli annettu ilmi, mutta -ilmiantajan jäljille ei kukaan päässyt. - --- Silloin minä vannoin hakevani hänet käsiin. Kohotin käteni taivaalle -ja vannoin kuolemanvalan. - --- Sinä yönä, jolloin meillä piti olla suuri kokouksemme olin saanut -tietää jonkun hiipineen salin takana olevaan salakammioon. Minä hiivin -hänen jälkeensä. Mies, joka seisoi siellä oli varattuna paperilla ja -kynällä, kirjoittaakseen muistun kaikkien nimet. - --- "Sinäkö siellä olet, Mishka?" kuiskasin minä. - --- Hän vastasi kieltävästi, harmistuneena siitä että oli joutunut -kiinni. - -Vera oli vaiti hetken ja istui leikiskellen tikarilla. - --- Käsitättekö, Mishkani se oli, hän, jota rakastin yli kaiken -maailmassa! Ja minä rukoilin Herraa Kristusta vahvistamaan käteni. -Hän teki sen. Mutta kun Mishka makasi verissään, polvistuin hänen -viereensä. "Pikku Mishka, sydämeni lemmitty", sanoin minä hänelle, -"kiitä nyt Jumalaasi, että hän säästää sinua antamasta ilmi enemmän -viatonta verta!..." Hän ei tehnyt sitä -- hän käytti ne muutamat -minuutit, mitkä hänellä oli jäljellä, hakeakseen tikarini ja -haavoittaakseen minua sillä. Se tuottaa minulle yhä vielä kipuja. - -Hän kääntyi tuomariin päin ja nauroi -- heleästi ja tyynesti. - --- Älkää naurako tuollaiselle! pyysi Falck ehdottomasti. - --- Miksikä ei? Voi kärsiä niin että tuska täyttää katseen ja polttaa -sydäntä -- ja samalla nauraa kylmää ja kovaa naurua. - -Hän oli noussut. Hänen ylväs ylähuulensa vapisi. - --- Mishkani se oli, josta oli tullut tuollainen mies. -- Suurinta, mitä -olen tehnyt maan päällä, oli että pelastin hänet jatkamasta rikoksiansa. - -Tuomarin valtasi hetkiseksi kiihkeä mielenahdistus, ajatellessa -millaista seuraa hän oli hankkinut Pikku-Gunnille. - --- Sepä oli inhottava juttu, sanoi hän vihdoin. -- Ettehän toki kerro -sitä Pikku-Gunnille. - --- En, koska se teistä on niin inhottava... Minulla oli kerran -itselläni pieni tyttö, lisäsi hän surumielisesti. - --- Tapoitteko te hänetkin? - -Vera vastasi pelkällä katseella. - --- Antakaa anteeksi! sanoi tuomari ja läksi. - - * * * * * - -Seuraavana aamupäivänä keskusteli Falck kauan Elin rouvan kanssa. -Silloin oli jo rovasti käynyt hänen luonaan, ja nyt olivat Elin rouva -ja tuomari yhtä mieltä. - -Sitten oli Elin rouva kutsunut Pikku-Gunnin luokseen ja saanut hänet -käsittämään, että hänen pitäisi lähteä pois kotoa, oppiakseen vielä -lisää, koska hänen kerran piti hallita ja vallita Herön kartanossa. - -Elin rouva olisi tahtonut panna hänet kauppakouluun. Falck tahtoi -toimittaa hänet aivan uusiin oloihin ja ehdotti erästä hampurilaista -opistoa. Hän voi saada hänet täysihoitoon erään ystävänsä perheeseen. -Hän tarjoutui itse viemään hänet sinne. - -Parin päivän kuluttua olivat he valmiit lähtemään matkaan. - -Pikku-Gunn oli ollut rovastin luona sanomassa hyvästit ja pyytämässä -anteeksi. Isoäiti oli tahtonut että hän tekisi sen. Sitten oli hän -ollut myöskin isä Hesekielin tykönä. Mutta Pikku-isä oli ollut niin -kummallinen. Hän ei tahtonut uskoa, että Gunn todella matkustaisi. Ei -hän myöskään tahtonut antaa hänelle kättä. Lopuksi täytyi Gunnin siitä -huolimatta lähteä tiehensä. - -Matkapäivä tuli. Heidän täytyi lähteä varhain matkaan, ehtiäkseen -laivaan ennenkuin virta kääntyi. Heidän piti lähteä suurella -höyrylaivalla etelään. Aurinko alkoi juuri nousta punoittavan -taivaanrannan takaa, kun he saapuivat veneen luo. - -Isä Hesekiel seisoi pidellen kokkanuoraa. He saivat odottaa hiukan -tuomaria. - -Elin rouva ja kaikki muut seisoivat kokoontuneina sillanportaille. -Grimm seisoi myöskin hiljaisena ja liikkumatonna, ikäänkuin olisi -tiennyt mikä oli kysymyksessä. - -Tuomari tuli ja he lähtivät liukumaan yli lahden; pian kiihtyi kulku. - -Kaikki seisoivat katsoen heidän jälkeensä, kunnes vene katosi niemen -taa. Nuorempi Hesekiel katsoi myöskin katsomistaan, seisoen suorana, -mutta katse huolestuneena, ihmettelevänä. - -Kun vene työnnettiin vesille, vavahti hän ja alkoi väristä. Kaikki -himmeni ja mustui hänen silmissänsä. - -Hän ei kyennyt vastaamaan, kun Elin rouva kysyi häneltä jotakin. - -Janine seisoi hänen takanansa. He olivat pelänneet myöhästyvänsä, hän -ja Pikku-isä. Nyt oli hän niin iloissaan Pikku-isän tähden. - --- Hyvä että tulit ajoissa, kuiskasi hän, -- ja hän kulki aivan sinun -ohitsesi. - --- Ei, vastasi Pikku-isä hitaasti, -- ei se ollut hyvä. Kulkiessaan -ohitseni ei hän ollenkaan ajatellut minua... - --- Mitäs sanotkaan, Pikku-isä! Hänhän loi meihin kaikkiin niin -uskollisen katseen... - -Pikku-isä ei kuullut hänen sanojansa. Hän oli lähtenyt pois. - -Palatessaan kotiin kulki Janine virran reunaa. - -Siellä istui Pikku-isä kivellä, kasvot vaipuneina käsiin. - -Poikanen nyyhkytti. Oli kuin hän olisi kuolemaisillaan suruun. - - - - - - -IV - - - - -15. - - -Falck oli palannut Hampurista. Ennen lähtöään oli hän nähnyt -Pikku-Gunnin työssä, täysin tyytyväisenä siihen, että vielä oli -jäljellä niin paljon opittavaa. - -Mutta tyhjältä tuntui Herössä Pikku-Gunnin lähdettyä -- se täytyi -kaikkien myöntää -- kun nyt vielä lisäksi tätikin oli poissa. - -Elin rouvalle oli mieleen, että Vera vielä oli jäljellä. Tosinhan hän -jutteli lähdöstänsä, mutta Elin rouva hymyili vain, kuullessaan hänen -mainitsevan lähtöpäivän. Se oli aina lähellä, mutta ei tullut koskaan. - -Syksy kului kulumistaan. Tuli jälleen viestejä pohjoisesta. Sinä vuonna -tuli tyyni talvi -- ja yöt olivat pitkät ja pimeät. - -Aika ei ollut sopiva lähtöön. - -Mutta sitten -- kun päivät pitenivät ja Golf-virta lähetteli tuuliansa, -pyöriäiset temmelsivät lahdella ja kaikki heräsi uuteen eloon, tietäen -kevään saapuneen -- silloin valtasi Veran aina valtava, levoton kaiho. -Hän alkoi jälleen puhua lähtöpäivästä. Mutta se ei tullut sittenkään -- -sen aika ei ollut vielä käsissä. - -Elin rouvasta ei myöskään ollut kiirettä minkäänlaista. Ja päivät -menivät menoaan kuten ennen; ne saapuivat yllätyksenä toinen -toisellensa, kunnes vuosi jälleen täyttyi ja kaikki alkoi uudelleen -alusta. - -Pian oli kulunut kaksi vuotta Pikku-Gunnin lähdöstä. Kesäksi aiottiin -noutaa hänet kotiin. - -Poikkeuksena elämän jokapäiväisessä kulussa oli ollut, että -valkea viime vuosina oli ollut useita kertoja valloillaan Veran -sivurakennuksessa. - -Viime kerralla olisi Herön kartanon voinut käydä hullusti, ellei -Hesekiel olisi ollut niin neuvokas. - -Mutta Vera oli käsittänyt asian hyvin levollisesti. Hän oli ihmeissään -tuomarin levottomuudesta. - --- Olen niin tottunut siihen, sanoi hän. -- Valkea vainoaa minua. -Kolmivuotiaana jouduin kerran liekkien keskelle, ja se on myöhemmin -uudistunut monta kertaa... Minusta tuntuu aina, kuin se seuraisi minua -kintereilläni... - --- Minä rakastan sitä, lisäsi hän. Syvät perussävelet, jotka tarun -mukaan saavat kaikki soimaan ja tanssimaan -- ne soinnahtelevat juuri -tulessa -- -- -- - -Hänen käsitystapansa ei miellyttänyt Falckia. Mitään vastaamatta hän -läksi hänen luotansa. - -Muutaman päivän perästä tuli ukkosilma, ja salama iski Herön kartanoon. -Talon takaisesta koivulehdosta kuului pirstoutuvain ja kaatuvain puiden -rytinää. - -Sitä kesti tunnin ajan. Sitten oli rajuilma ohi. - -Illallispöydässä kaivattiin Veraa. Ei kukaan voinut löytää häntä. - -Tiedettiin hänen menneen koivulehtoon ennen rajuilman alkua. - -Elin rouva lähetti heti väkeä häntä hakemaan. - -Falck läksi mukaan. Hän kulki pientä syrjäpolkua pitkin. Hän tunsi -Veran lempitiet. - -Hän löysi Veran istumassa metsässä pirstoontuneella kannolla. Kalpeana -hän siinä istui ja silmät suljettuina. Morten, Elin rouvan suuri kissa, -makasi liikkumatonna hänen jalkojensa juuressa. - -Tuomarin lähestyessä aukaisi Vera silmänsä. Hän viittasi kissaan ja -lausui: -- Se on kuollut! - -Levottomaan tiedusteluunsa ei Falck saanut mitään vastausta. -Vera tuijotti eteensä, kasvoilla omituisen tajuton ilme, kuin -unissakävijällä. - --- Näin tulen ruhtinaan, sanoi hän hillityllä äänellä. -- Hän oli -ihana... Näin hänen lähettiläänsä, joiden olento oli kuin leimuavaa -metallia ja siivet mahtavia liekkejä... ja niitä ympäröi kauhun -myrsky. Taipumattomia ne olivat, vanhurskaita. Tunsin väristyksen -käyvän läpi ruumiini, kuten nyt tunnen värinän sanomasta, joka käy yli -kaiken maailman... sydämestä sydämeen, kädestä käteen kaikkien niiden -välityksellä, jotka muodostavat tuon suuren renkaan... - -Hän nousi. -- Lähtekäämme täältä! sanoi hän. - -Falck tarjosi hänelle käsivartensa, tiedustellen oliko hän -vahingoittumaton. - -Vera nyökkäsi. - -Oliko tapahtunut jotain muuta ikävää? Miettikö hän poislähtöä. - -Silloin nauroi Vera. -- Te tahtoisitte että minä läksisin. - -Hän pysähtyi. -- Istukaa, sanoi hän käskevästi, viitaten -kumoonkaatuneeseen puuhun. Itse hän istuutui kivelle tuomaria -vastapäätä. Hänen kapeat silmänsä, joita heikosti kaartuvat tuuheat -kulmakarvat varjostivat, olivat tyynellä katseella suunnatut Falckiin. - --- Te olette miellyttänyt minua, sanoi hän hitaasti. -- Olen teissä -tavannut tuota monin paikoin autuaallisesti kuollutta ritarillisuutta, -jota ilman parhaat miehistä eivät koskaan voi olla. Olen tavannut -teissä luontaista hienoutta, joka on viehättänyt minua. Olisin halunnut -polvistua sen eteen... lähestyä sitä kuten metsän syvyydessä lähestyy -tuoksuvaa, harvinaista kukkaa. -- Mutta te olette aina sulkenut tien. -On ollut mahdotonta päästä teitä lähelle. - -Falck nousi. Hän aikoi sanoa jotain siitä, että tuo oli puheenaine, -josta hän ei pitänyt... hän halusi lähteä. - -Mutta Vera ei sallinut hänen puhua. -- Istukaa, sanoi hän. -- Nyt -tahdon siitä puhua, enkä sitten enää koskaan toiste. - --- Tahdon sanoa teille, jatkoi hän, -- että te olette pelkurimainen -ja joudutte helposti liikutuksen valtaan. Jos olisin tahtonut, olisin -kyllä helposti saanut teidät ansoihin. Mutta sitä en ole tahtonut -koskaan. Tavotin jotain muuta ja arvokkaampaa. Minä en kuulu niihin -tuhansiin naisiin, jotka pyydystävät miehiä. - -Nyt nauroi hän tuomarin ilmeelle. -- Olisin tosiaankin voinut saada -teidät pauloihini, ilman että te olisitte tiennytkään että teidät oli -pyydystämällä pyydystetty. On olemassa metsästämistemppuja, joita ei -tunne yksikään mies, vaan ainoastaan naiset... Tiedän erään etevän, -lahjakkaan miehen, joka odotteli ja valikoi niin kauan, löytääksensä -kyllin hyvän, kunnes hänet sieppasi muuan, joka oli huonompi kuin -kukaan niistä, jotka eivät olleet kyllin hyvät!... Tuollaiselle minä -nauran, sillä sehän on hullunkurista... - --- Ei minun mielestäni, vastasi Falck kylmähkösti ja nousi. - --- Vielä sana. Se teidän täytyy kuulla. Olisin tahtonut kohdata teitä -porrasta korkeammalla kuin missä te nyt olette -- mutta te ette voinut -kohota niin korkealle! - -Vera nousi myöskin ja katsoi Falckia silmiin. -- Olisin tahtonut -osoittaa teille, että kun nainen ja mies kohtaavat toisensa -puolueettomalla alalla, niin siitä voi kehittyä uusi muoto ystävyyttä --- tai rakkautta, jos niin tahdotte, -- jota ihmiset eivät vielä tunne, -jalompi ehkä kuin mikään muu -- ylväämpi, jos niin tahdotte, siksi -ettei vaadi mitään ja siksi että näkee toisensa oikeassa valossa. - -Hän hymyili lempeästi. -- Mutta senkin aika on kerran tuleva, kun kaiho -siihen kerran on herännyt ja koska se varmimmin johtaa kohden ylevämpää -ihmisyyttä -- sellaista, että toinen tuntee toisensa. - -Falck hymyili väkinäisesti. -- Te näette, etten minä halua ryhtyä -puolustautumaan. Emmeköhän nyt lähtisi? - --- Lähtekäämme vain... Tiedättekö, minä olen itkenyt ajatellessani että -joku voisi saada teidät rikkomaan omaa itseänne vastaan! Sillä syvinnä -sydämessänne te säilytätte muistoanne -- siellä ette tiedä kenestäkään -muusta kuin _hänestä_... Kuinka te kaikki olette heikkoja! - -Falck oli kääntynyt puoleksi poispäin. Hänen kasvonsa olivat käyneet -harmahtavan kalpeiksi. Veran sanat olivat herättäneet vihlovaa tuskaa -hänen mielessänsä. Mutta kun hän jälleen kääntyi hänen puoleensa, oli -hänen ilmeensä välinpitämätön ja hänen äänensä leikillinen. - --- Olette kyllä oikeassa siinä ettei minusta ole juuri mihinkään, sanoi -hän, -- mutta älkää vain minun tähteni parjatko kaikkia miehiä! - -Vera nauroi. -- Olette oikeassa! Tämä on ollut ikävystyttävää, -- nyt -olen väsynyt siihen. Nyt minulla on muuta puuhaa. - --- Niin, te huolehditte niin monenmoisesta, varsinkin nykyisin... -mahdottomasta sen eri ilmestysmuodoissa, mikäli olen asian käsittänyt. -Te istutte ja nyitte lankojanne... Mitä arvelette, saatteko maailman -järkiinsä? - -Vera pudisti päätänsä. -- Järki on jotain, jota ei vielä ole -olemassa... mutta tulee olemaan. Ja mahdoton, -- se tulee myös -toteutumaan. - --- No, lähdemme nyt! -- Mutta sitten hän taas pysähtyi. Hänen ilmeensä -muuttui, silmät säihkyivät. - --- Olette oikeassa siinä mitä sanoitte eilen. On vaikeata odottaa! Ja -me, jotka tiedämme mitä inhimillinen kärsimys merkitsee, me huudamme -yön pimeyteen: "Vartija, kuinka pitkälti on aamunkoittoon?" - -Hän viittasi kohden taivaanrantaa. - --- Mutta me emme ole kärsimättömiä. Enteet ovat havaittavissa. Olen -tuntenut tuulahduksen Herran rajuilmasta, joka on tuleva -- -- -- - -Hän nousi pienelle kalliolle. - --- Katsokaa, kuohut saapuvat tyynelle ulapalle syvyyden maininkien -herättäminä -- sellaista on meillä kotimaassani. Älkää uskoko niitä, -jotka sanovat että kaikki jo on ohitse. - -Hän vaipui ajatuksiin. - -Joka suunnasta lähestyi heitä illan sumu; sammalsuolta kuului hiljaisia -ääniä. - --- Täällä käy kosteaksi. Teidän pitäisi mennä kotiin! sanoi Falck. -Mutta Vera ei kuunnellut häntä. Hän alkoi jälleen puhua hiljaisella, -lempeällä äänellä, kuin olisi kertonut jotakin uskotulle henkilölle. - --- Me käyskentelemme täällä kantaen maan päällä tehtyjen rikosten -taakkaa. Kaikki, joita on kidutettu, elävät meissä edelleen; he -vahvistavat käsiämme ja sydäntämme... - --- Ja kaikki ne, jotka ovat taistelleet oikean puolesta ja joutuneet -tappiolle, ne pääsevät vielä voitolle niiden avulla, jotka jatkavat -heidän työtänsä. Kaikki, jotka ovat kärsineet ja kuolleet, kohottavat -äänensä haudoistansa, ja ne kajahtavat kaukaisuudesta ja heikkoina, -mutta vaikuttavat mahtavasti kuin taivaan tuli. Ne ne kerran syöksevät -maailman kumoon... - --- Kun murhaajien aika on ohi, kun pyhä Venäjä on käynyt _ihmisten_ -asuinsijaksi, silloin tarkkaan sitä haudastani ja iloitsen. Puut -humisevat silloin toisin, ja ennentuntematon riemu on kajahtava -lintujen laulussa, kun olemme päässeet niin pitkälle, että _ihmisten_ -on mahdollista asua Venäjällä ja kaikkialla maan päällä -- -- -- - -Hän seisoi vavisten mielenliikutuksesta, ja hänen äänessänsä kajahteli -ihmeellinen, outo sointu. - -Falck meni hänen luoksensa ja otti surumielisesti hymyillen häntä -kädestä. - --- Te seisotte siinä kuin todellinen Apollo plektronia käytellen. Mutta -nyt meidän täytyy lähteä kotiin; Elin rouva on levoton teidän tähtenne. - -Ajatuksiinsa vaipuneena tuijotti Vera häneen. - --- Niin, lähtekäämme, lausui hän. - - * * * * * - -Falck oli luonnostaan hidas tekemään päätöksen. - -Mutta tänä iltana oli hänelle jo ennenkuin he ehtivät pihaan selvennyt, -että hänen piti matkustaa pois joksikin aikaa. - -Samana iltana lähetti hän matkaan virkavapausanomuksen, ja -harvinaisella innolla työskenteli hän virkahuoneessaan myöhäiseen yöhön. - -Pikku-Gunn oli piakkoin lopettava hampurilaiset opintonsa. Oli jo -sovittu, että tuomari menisi noutamaan hänet sieltä. Mutta nyt ehdotti -hän Elin rouvalle että saisi ottaa Gunnin mukaansa Ranskaan ja -Italiaan. Hän aikoi viipyä matkoillaan vuoden ajan. - -Kun Falck tuli hiljaiseen tapaansa pyytämään Elin rouvan hyväksymistä -matkatuumiinsa nähden, silloin täytyi tämän hymyillä. Mutta hänen -valppaan katseensa ilme osoitti, että hän ymmärsi kaikki. - -Mutta kun Falck nyt myöskin halusi saada Pikku-Gunnin mukaansa, tuli -Elin rouvan suun ympärille omituinen piirre. Tämä oli jotakin aivan -toista, kuin mitä hän hiljaisen ilon vallassa oli odottanut. Mutta -voihan Falck olla oikeassa, voisihan se kylläkin olla kehittävää -lapsukaiselle. - -Niin suostui siis Elin rouva siihenkin. - -Entistä tyhjemmäksi oli nyt elämä käyvä Herön kartanossa. - -Eräänä aamuna läksi Falck matkaan. - -Vera näytti hämmästyneeltä. Hän ei ollut kuullut mitään koko asiasta, -ennenkuin nyt näki tuomarin lähtövalmiina. - - - - -16. - - -Pikku-Gunn ei aluksi tiennyt, oliko hän asiasta iloissaan. - -Hänen mielensä oli palanut päästä kotiin isoäidin luo ja rannalle. - -Sen sijaan kävisi nyt hänen kulkunsa kohden etelää! - --- Mutta eihän hän ollut voinut vastata kieltävästikään, -- ei isänsä -eikä oman itsensä tähden. - -Nythän aukenisi maailma hänelle. Suurin, ihmettelevin silmin hän pyrki -perehtymään siihen, mieli raikkaan uteliaana. - -He matkustivat suurten, sakeitten metsien läpi, missä kimmeltävät -lehvät loivat varjoa ja mahtavat latvat liittyivät yhteen salapolkujen -katoksiksi, -- hempeitten järvien ohi, missä kaikki häipyi pelkkään -valonhohteeseen. Kaikkialla värejä ja ääniä, iloisempia ja rohkeampia -kuin hän koskaan oli nähnyt tai kuullut. - -Ja aurinko, kuinka ihana se olikaan! Kaikkeus ikäänkuin kohisi säteiden -soinnista, joka ylevinä sopusointuina täytti avaruuden. - -Ja kuta kauemmaksi hän tuli etelään, sen voimakkaammin hän tajusi -valon erilaisen vaikutuksen täällä ja pohjoisessa. Pohjoisessa oli -tyyntä, joskin päivä ja yö vaihtelivat; täällä kävi melu ja riemu. -Valo vuodatti ilonhuumausta ja kaikki säteet sulivat yhteen vuolaaksi -kauneuden virraksi. - -Hän saapui Italiaan. Kuinka siellä oli kesäisen lempeätä ja -suurenmoista! Kuinka paljon uutta hänelle, pohjolan lapselle! - -Hän ajatteli kuinka siellä oli aurinkoista kaikkialla, yksin ihmisten -mielissäkin. Hän näki repaleisiin puettuja kerjäläisiä, joiden -loistavat silmät kuvastivat heitä ympäröivää tuhatäänistä iloa. - -Hän näki edessään ennen aavistamattoman maan rikkauden. - -Sulotuoksuilla höystetty ilma, lempeä, läpikuultava taivas, -kullanpunertavat illat, jotka tuuli täytti oranssilehtojen lemulla... - -Hänestä oli kuin väsyisi hän pelkästä ihastuksesta -- -- - - * * * * * - -Gunnin näkeminen noiden kahden vuoden kuluttua oli tuomarille merkinnyt -yllätystä. - -Ajatellessaan häntä noiden vuosien kuluessa, oli hän ehdottomasti -nähnyt hänet edessään tuollaisena pikku tyttönä, jommoinen hän oli -ollut noustessaan ensi kerran hänen polvellensa häntä syleilemään. - -Ja siinä hän nyt seisoi nuorena impenä, ryhdikkäänä ja solakkana, -hentona ja voimakkaana, kosteat silmät syväkatseisina ja lapsellisen -suun ympärillä luja piirre. - -Ja hänen puheensa -- kuinka se kajahti sulavalta. Hänen äänensä oli -saanut tummahkon sävyn ja käynyt miellyttäväksi. - -Falck oli ehdottomasti peräytynyt askeleen hänet nähdessään. - -Hän ei ollut enää yksistään Pikku-Gunn -- hän oli vanhan Herön suvun -vesa, Elin rouvan ylväs jälkeläinen ja, ennen kaikkea, -- hänen koko -olentonsa ja silmien tyyni, puhdas syvällisyys johti mieleen Gunvorin. - -Saksalaisten ystäväin ylistyspuheet olivat aluksi hiukan -huolestuttaneet tuomaria. Mutta hän rauhoittui pian. Sehän hänen olisi -pitänyt aavistaakin, ettei tyttöseen pystyisi sellainen. Häntä huvitti -tarkata, miten vähän Gunn välitti siitä, mitä hänelle tällä tavoin -sanottiin. - -Isoäidille ei hänestä kukaan etelän asukkaista vetänyt vertoja, -ja isoäiti ei koskaan sanonut mitään tuollaista, -- siksi ei hän -kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. - -Matkaseuralainen tuli tuomarille merkitsemään enemmän kuin hän oli -aavistanutkaan. Väliin näki hän hänessä vain pienen tyttösen, joka tuon -tuostakin odottamattomasti lausui hänelle tervehdyksen häneltä, jonka -kaltainen oli, väliin oli tuomarista kuin seisoisi hänen edessään, -katse häneen luotuna, hän itse... Herön nuori Gunvor. - -Minne ikinä he tulivatkaan, herättivät he jonkinmoista huomiota. Täytyi -tarkata tuota soreata, kaunista miestä, jolla oli niin omituisen -sielukkaat kasvot, ja nuorta, komeaa tyttöä, joka oli puettu niin -silmiinpistävän yksinkertaisesti, mutta käyttäytyi lapsellisen -luontevalla ylväydellä, joka ehdottomasti sai kaikkialla toiset -väistymään tieltä. - - * * * * * - -Kierreltyään siellä täällä olivat he saapuneet Nizzaan, missä aikoivat -viipyä jonkun aikaa. - -Gunn iloitsi siitä, sillä hänestä oli koko ajan riennetty liian -nopeasti eteenpäin. Hän ei ollut vielä millään paikkakunnalla tuntenut -olevansa valmis sitä jättämään. - -Falckia huvitti hänen perusteellisuutensa. Hän väitti Gunnin haluavan -tutustua joka kiveen, kuten kotirannikolla. Hotellissa tutustui Falck -erääseen venäläiseen ruhtinaaseen, josta tuli hänen ystävänsä. He -huomasivat harrastavansa samoja asioita. - -Ruhtinas oli huvitettu meteorologian uusista tutkimustavoista ja teki -juuri pilvihavaintoja uudenmuotoisella ilmaleijalla. - -Tuo kiinnitti suuresti tuomarin mieltä. Tehdessään ruhtinaan kanssa -pitempiä retkeilyjä, hän tavallisesti uskoi Gunnin heidän vieressään -asuvan tanskalaisen kreivittären huomaan. - -Mutta väliin hän unohti tehdä sen. Kenties ei se myöskään tuntunut -hänestä niin tarpeelliselta. - -Gunn oli varsin kerkäs käyttämään tätä hyväksensä. Hänestä oli kuin -juhlahetki, kun hän pääsi retkeilemään omin päin. - -Ja lisäksi vielä täällä ruusujen maassa! Ruusut saivat hänet -kyyneltymään hartauden vallassa. Häikäisevästä kukkamaailmasta tuli -tuoksu, joka johti salaisiin pyhättöihin. Kuinkahan paljon ihanuutta -olikaan elämällä tarjottavana? -- -- -- - - * * * * * - -Eräänä aamuna oli Falck lähtenyt matkaan ruhtinaan kanssa. - -Gunnilla olisi pitänyt olla italian opetustunti, mutta hän sai -peruutuksen. - -Hän pujahti varovasti hotellista, ettei kreivitär tai joku muu sitä -huomaisi. - -Kaikki ne näet tahtoivat suojella häntä, "La figlia di Norvegia", jolla -oli niin vakavat kasvot ja niin aurinkoinen hymynvälkähdys, häntä, joka -oli niin erilainen kuin muut nuoret tytöt. - -Hän pääsi onnellisesti matkaan, jätti kaupungin taaksensa ja kääntyi -laakson läpi johtavalle tielle. - -Oli ihana päivä. Hohtoisana loisti meri ja maa. - -Kuin haltioissaan ilosta vaelteli Gunn laakson ihmeitten keskellä, -luonnon huumaavaan syleilyyn suljettuna. - -Ei koskaan hän ollut tiennyt että maa oli sellainen. Ja lisäksi sai hän -olla yksin! - -Ei, ei yksin -- hänhän kohtasi sellaisen kukkain paljouden. Hänen -täytyi käydä istumaan niitä katsoakseen, liikutettuna niiden -ihanuudesta. - -Ja entä sitä paljoutta! Ei hän ollut tiennyt että maan päällä voisi -kasvaa niin monenlaisia kukkia. - -Hän ei voinut muuta -- hänen täytyi antautua puheisiin niiden kanssa. - --- Täällä te pidätte asuntoa! Ja kuinka paljon teitä on, kuinka -tavattoman paljon! - -Ne vaikuttivat häneen valtavasti. Hänen silmänsä kyyneltyivät... - -Hän meni kotiin toista tietä ja tuli laaksoon, joka oli kuin pelkkää -puutarhaa. Etelän puolella se aukeni merelle päin; rinteillä kasvoi -molemmin puolin hopeanhohtoisia öljypuita. Laaksonpohjukan puolella -kohosi maa aaltomaisesti kohden valkohuippuisia, pitkähköjä, siintäviä -tuntureita. - -Ja maa oli kuin vihreää samettia, koristettuna kulta- ja -purppurakukkasilla, joiden nimeä hän ei tiennyt. - -Ilma oli täällä toisenlaista kuin muualla, täynnä outoja sulotuoksuja, -jotka häntä huumasivat ja panivat hänen mielensä hämmennyksiin. - -Hänet valtasi hurja, lapsellinen vallattomuus. Hän ei tuntenut enää -omaa itseänsä. Hän keksi kaikenmoista, alkoi ajaa takaa perhosia -- -mutta ei niitä pyydystääksensä. Hän tunsi vain vastustamatonta halua -lentää yhdessä niiden kanssa -- -- -- - -Mutta lopuksi täytyi hänen sentään kääntyä kotiinpäin. - -Hän tuli raunioitten ohitse. Ruusut verhosivat korkeata muuria. - -Hänen täytyi mennä niiden luo, ahmia niistä toisesta toisen jälkeen -tuoksua, kuten viiniä -- hänen täytyi kurottautua niitä kohden, painaa -päänsä niiden sekaan, tuntea niidenkin hipaisua, joihin ei voinut -ylettää. - -Ja ne tulivat hänen luoksensa, ne virtailivat hänen ylitsensä kuin -vedenputous. - -Siinä oli vanhoja tuttuja, jotka hän muisti tuomarin huoneista. Siinä -oli marski, komeana kuin auringonlasku, siinä Gloire pienine kauneine -kasveineen, jotka olivat keltaiset kuin raakasilkki. Niiden tuoksu -tunki hänen sydämeensä... Ja siinä tuli hänen ystävänsä Celine vihreän -kullahtavana, sametinhienoisena, verellä pirskoitettuna... - -Aivan väsähtäneenä hän vaipui istumaan. Ruusut pitivät hänet -lumoissansa. Ne kostuttivat hänen kasvojansa kasteellaan, uursivat -loitsuja hänen mieleensä. Mutta hän unohti koko ympäristönsä. - -Hän luuli kulkevansa jälleen kotiinpäin. Mutta niin ei ollut. Hän istui -hiljaa silmät ummessa ja uneksi ihanasta ruusuntuoksuisesta maasta ja -kaikesta mitä ruusut sanoivat -- - -- - -Äkkiä huomasi hän unohtuneensa istumaan. Hän nousi, hieroi silmiään ja -kiiruhti pois. - -Mutta kun hän kulki Santa Marian vanhan luostarikirkon ohitse, soivat -kellot ja hän kuuli urkujen mahtavan äänen. - -Hän hiipi luostaripihan poikki solakkojen arapialaisten patsasten -keskitse kirkon ihanan holvin alle. - -Siellä vallitsi punertava puolihämärä, jonka täytti Santa Marian -liljojen tuoksu. Palestrinan kuolemattoman ylistyslaulun hyminä täytti -korkeat holvit. - -Hän istui silmät suljettuina ja kuunteli. Tuolla ulkona oli maailma. -Täällä oli hän jälleen kohdannut Jumalan. - -Hän tyrskähti itkuun. - -Hänet oli vallannut sama tunne kuin kotona mahtavan myrskyn kohistessa -merellä. - - - - -17. - - -Kesäinen huvittelukausi oli parahimmillaan. Promenade des Anglais oli -tulvillaan sitä yleisöä, joka katsoo oikeudekseen käydä hienostosta. - -Tänä vuonna voitiin olla varastoon tyytyväisiä. Siihen kuului muuan -kuningatar ja kaksi kuningasta, sen lisäksi tavallinen kokoelma -erilaisilla arvonimillä varustettuja henkilöitä maailman kaikista -ääristä. - -Hotellissa, jossa Falck asui, oli koolla valittu piiri, missä hänet ja -hänen nuori kasvattinsa oli otettu suopeasti vastaan. - -Tuomarin olennossa oli jokin omituinen viehätysvoima, jota kukaan ei -voinut vastustaa, kaikkein vähimmin naiset. - -Hänen leikillisen purevat arvostelunsa kaikista maailman asioista -huvittivat heitä. Samaten huvitti heitä sekin, että heidän aina piti -pysytellä puolustusasemassa mielipiteisiinsä nähden. - -Vielä lisäsi hänen viehättäväisyyttään sekin, ettei hän itse pannut -sille mitään arvoa. - -Hänen tummaan taustaan kuvastuva omituinen elämänilonsa kiinnitti -suuresti tanskalaisen kreivitär Hardenflethin mieltä -- samaten -kuin sekin että hän voi sanoa mitä kammottavimpia asioita niin -miellyttävällä tavalla, että hänelle täytyi antaa anteeksi. - -Muutaman päivän kuluttua oli kreivitär jo alkanut lukea hänet -ystäviensä joukkoon. Ja täytyihän hänen ottaa huomaansa hänen nuori -tyttärensä, kun tuomari retkeili kevytmielisesti venäläisen tuttavansa -parissa sinne tänne ja eleli niin tykkänään yläilmoissa, ettei -ollenkaan nähnyt mitä maan päällä tapahtui. Mutta tuo lapsi oli myöskin -voittanut kreivittären suosion suuremmassa määrässä kuin kukaan muu -nuorisosta. - -Ei keneltäkään voinut jäädä huomaamatta, kuinka viehkeä hän oli -katsella, istuessaan hiljaisena ja ajatuksiin vaipuneena, sielukkaiden -ilmeiden vaihdellessa yhtä mittaa hänen kasvoillansa, ikäänkuin -keveitten siipien liidätteleminä. Hänen seuraansa haettiin, huolimatta -hänen umpimielisyydestänsä. Nuoriso kokoontui hänen ympärilleen. Hän -iloitsi siitä ja palkitsi sen kiintymyksellä, mutta liian lähelle häntä -ei kenenkään onnistunut päästä. Tietämättään hän määräsi seurustelun -sävyn kaikkialla missä oli mukana. - -Aluksi ei seuraelämä ollenkaan huvittanut häntä. Mutta Falck tahtoi -että hän ottaisi siihen osaa, ja silloinhan ei muu auttanut... - -Aluksi hän istui ihmetellen ja tarkkasi noita muhkeita, arvonimin -komeilevia ihmisiä. - -Tahtomattaan hän käytti niin suuria mittoja, ettei kukaan pystynyt -niitä täyttämään. Hän ei oikein tahtonut myöntää sitä itselleenkään, -sillä varmaankaan se ei ollut oikein -- mutta hänestä tuntuivat kaikki -vaikuttavan niin vähäpätöisiltä isoäidin rinnalla. Hänestä tuossa -ylhäisyydessä oli niin paljon keinotekoista. Hänen täytyi ajatella -isoäitiä, ja äkkiä hän käsitti että _hän_ omisti ainoan todellisen -ylhäisyyden -- luonnon suoman -, joka ei ilmetäksensä tarvitse mitään -ulkonaisia välikappaleita. - -Oli monenmoista, johon hän ei mitenkään voinut tottua. Ja eräs -omituisuus hänellä oli, josta hän ei voinut mitenkään vapautua. Se oli -se, että hän aina luuli ihmisten tarkoittavan mitä sanoivat. - -Hänestä ilma oli täynnä merkityksettömiä, ajattelemattomasti lausuttuja -sanoja, joista ei jäänyt jäljelle mitään, kun hän tahtoi käydä niihin -käsiksi. - -Tuo hieno seurapiiri voi väliin saada hänen mielensä suorastaan -järkytetyksi. Hänestä tuntui käsittämättömältä, kuinka ihmiset voivat -suorastaan valehdella, jos kohta valhe olikin kuin sametinpitoinen ja -uhkui ihmisrakkautta. - -Ja kaikki tuo herttaisuus, jota jokainen osoitti toisille, voi läheltä -tarkaten hänestä väliin vaikuttaa niin typerältä ja teeskennellyltä, -että hän jäi istumaan aivan äänetönnä, silmäkulmat tuskallisesti -rypistettyinä. - -Ja se, mitä hän väliin sattui kuulemaan seurakeskustelusta, oli -hänestä peräti vastenmielistä. Siinä tuli minkä mitäkin: salaperäisiä -viittauksia, hienostellen lausuttuja rivouksia, kaikkea henkisen -köyhyyden rihkamaa. Ja istuessaan siinä katse tyynen hämmästelevänä, -voi hän äkkiä oivaltaa, mihin tasoon tuo hieno maailma kuului, joka -väliin huomaamattaan voi eksyä raakuuteen. - -Silloin valtasi hänet äkkiä kalvava kaiho päästä puhtaampaan -ilmapiiriin, kodin valoisaan turvaan. - -Hänestä kävi hankalaksi keskustella näiden ihmisten kanssa. Heillä oli -runsas varasto seurustelukielen kohteliaisuuksia, joihin hän ei ollut -perehtynyt. - -Väliin, kun hänet väkisinkin sekoitettiin keskusteluun, voi hän -muutamin yksinkertaisin sanoin lausua jotakin, joka toisiin vaikutti -uutuuden koko voimalla. - -Kreivitär ynnä muut nauroivat usein sille että hän niin vähän ymmärsi -leikkiä. Yleensä oli kaikki, mitä hän sanoi, omansa huvittamaan tai -hämmästyttämään. - -Mutta verrattoman viehkeä hän oli, aina ja joka hetki. - -Nyt oli hän ensi kerran joutunut kosketuksiin maailman kanssa, ja se -oli tuottanut hänelle tuskaa. - -Eräänä iltana oli seurusteluhuoneessa sievistellyssä muodossa lausuttu -lukemattomia ilkeyksiä. Gunn oli istunut sitä kuunnellen. Alettiin -muuan seuraleikki. Seurueen piti lausua arvosteluja heikommasta -sukupuolesta. - -Kreivitär kiersi huonetta, kooten noita viisauden lauselmia. Hymyillen -lähestyi hän Gunnia. - --- No, mitäs te sanotte heikommasta sukupuolesta? - -Gunn katsoi häneen vakavasti. -- En minä tiedä mitä se onkaan, -- ei -meillä tiedetä sellaisesta... - -Kreivitär nauroi. -- Olette aivan oikeassa, pieni ystäväni, puhetapamme -ovat korjauksen tarpeessa. Se johtaa todellakin harhaan; toimittakaamme -se pois maailmasta! Siis -- heikompaa sukupuolta ei ole enää olemassa! -Mitä tahdotte vielä sanoa? - -Gunnin silmät kyyneltyivät. -- Minusta on vaikeata, että ihmiset ovat -niin vähäpätöisiä ja pahoja! Minun mielestäni me olemme pahoja kaikki -tyyni. - -Hän nousi ja läksi huoneesta. - -Hetkisen vallitsi siellä hiljaisuus. - -Sitten jatkettiin siitä, mihin leikki oli keskeytynyt. - - * * * * * - -Kreivitär Hardenflethillä oli mukanaan poikansa, nuori kreivi Holger. -Tämä oli aluksi laskenut leikkiä siitä että hänen äitinsä oli niin -ihastunut tuohon kylmäluontoiseen pohjan neitoon. Hänen mielestänsä oli -hänessä jotain kuuran tapaista, -- jotain vielä heräämätöntä. - -Mutta kun kreivi eräänä päivänä palasi metsästämästä vuonkauriita, oli -hän nähnyt hänet laaksossa, jyrkillä kallioilla kiipeilemässä. Hän -oli silloin tarkannut, kuinka solakka ja notkea hän oli, kuinka hänen -ihonvärinsä muistutti valkoista helmeä ja kuinka ylväs hänen suunsa -ilme oli. - -Ihmeellisintä oli, ettei hän ollenkaan kiinnittänyt huomiota kreiviin. -Hän tuijotti hänen ohitsensa silmin, joiden vertaista kukaan ei liene -nähnyt. -- - -Ei ainoakaan noista nuorista tytöistä ollut vaatetettu niin -yksinkertaisesti kuin hän, mutta häntä verhosi luontoperäisen -ylhäisyyden kuninkaallinen kaapu. Niin, eiköhän kaikilla maailman -kuningattarilla olisi ollut syytä toivoa olevansa vaatetetut niin hyvin -kuin hän? - -Eräänä päivänä selveni kreiville myöskin, mikä hänet erotti -ympäristöstä. Tuo valkean hohde ei ollut kuuraa, se oli puhtautta. Hän -oli hennointa, mitä kreivi koskaan oli nähnyt. -- -- -- - - * * * * * - -Kreivi Holger oli kookas, sorea mies, jolla oli pienet, valkoiset -kädet. Hän oli vaaleaverinen, ja hänen suurissa, himmeältä teräkseltä -hohtavissa silmissään leikiskeli hienon ivallinen välke. Hänestä -sanottiin että hänen hymyilynsä oli kauniimpi kuin ainoankaan miehen. -Täsmällisen sirouden ohella ilmeni hänen olennossaan vieno vivahdus -elostelusta. Tämän sanottiin tekevän hänet vain sen vaarallisemmaksi. - -Ei kukaan uskonut hänen vakuutuksiansa että hän, kuten Byron sanoo, oli -leikkinyt leikkinsä loppuun. Sanottiin että hän voisi voittaa minkä -naisen tahansa, että kaikki äidit katsoivat häntä mielenkiintoiseksi -olennoksi ja että nuoret tytöt ajattelivat enemmän häntä kuin ketään -muuta. - -Jokunen ehkä oli huomannut, kuinka kova noiden sinisten silmien ilme -voi olla. - -Mutta se hälveni hänen kuullessaan musiikkia. Ja häntä liikuttivat aina -eniten tunteellisimmat sävelmät. Silloin hän voi istua kyynelsilmin. - - * * * * * - -Hotellissa oli herättänyt jonkunverran hämmästystä se -välinpitämättömyys, millä Falck ja hänen nuori kasvatustyttärensä -käsittelivät seuratapoja koskevia erinäisiä kysymyksiä. - -Kreivitärtä ei miellyttänyt ivallinen tapa, millä Falck arvosteli -tällaisia asioita. Oli mahdoton saada hänet luopumaan käsityksestä, -että moni seuraelämän ilmiöistä oli jäte sivistyskannasta, jonka jo -olisi pitänyt kuulua kaukaiseen entisyyteen. - -Hotellissa asui vanha kuningas ja vähän kauempana nuori kuningas -kuningattarinensa. - -Ei ollut mahdollista taivuttaa Falckia tai edes hänen nuorta -hoidokkiaankaan pitämään heitä sen merkillisempinä kuin muitakaan -ihmisiä. Nuori tyttökin tervehti heitä aivan samaan tapaan kuin -jokaista muuta. - -Kreivitär koetti suojella loukkauksilta käsitystapoja, joita vailla -ihmiset eivät vielä voineet olla. Tuohan haiskahti tasavallalta, -- ei, -vallankumoukselta! - -Falck nauroi. Hänen käsityskantansa ei ollut missään tekemisissä -politiikan kanssa. Hän odotti yhteiskunnallista vallankumousta. -Kun ihmisarvoa yleensä ja luontoa alettaisiin kunnioittaa, silloin -katoaisivat nuo keinotekoiset arvoasteet itsestään. - -Tuomarilta voitiin kenties sietää sellaista yltiömielisyyttä, mutta oli -kauheata ettei lapsenkaan laita ollut juuri sen paremmin. - -Nuori kuningas oli monta kertaa kunnioittanut Gunnia keskustelemalla -hänen kanssaan, mutta Gunn ei näyttänyt kiinnittävän siihen mitään -huomiota. Eräänä päivänä oli kreivitär nähnyt kuinka hän vastasi hänen -hymyilyynsä ja tervehdykseensä aivan välinpitämättömään tapaan. - -Kreivitär ei voinut sallia tämän jatkua, sekaantumatta asiaan. Hänestä -näytti melkein siltä kuin Gunn olisi tervehtinyt kohteliaammin -Mariettaa, joka kaupusteli oransseja. - -Gunn katsoi kreivittäreen ihmeissään ja puolustelihe: -- Mutta hyvainen -aika, hänhän on vanha nainen! - -Ja hänen äänensä oli niin vakuuttava, että kreivitär hetkeksi joutui -ymmälle ja hänestä tuntui että hän itse oli väärässä. - -Liikutettuna hän meni poikansa luo, joka myöskin oli saapuvilla. - --- Mutta Holger, tuo lapsihan on ihminen! Soisin että niitä olisi maan -päällä useampiakin -- -- -- - -Holger nauroi. -- Mutta ei vain liian monta!... Muutoin ei hän olekaan -ihminen, hän on villijoutsen. - -Myöhemmin illalla tuli kreivi äitinsä tykö. -- Sanon sinulle, mistä -tuo kaikki johtuu, äiti. Hän on niin jalosyntyinen, että hänen sopii -halveksia kaikkia arvoasteita. Mutta itse ei hän tiedä siitä. - -Kreivitär katsoi ihmeissään poikaansa eikä aluksi tiennyt, kenestä hän -puhui. - -Sitten hän ymmärsi sen ja katsoi vielä enemmän ihmeissään hänen -jälkeensä. - -Kreivi Holger meni puutarhaan. - -Yksinkertainen valkea puku yllään seisoi Gunn siellä nuorten -saksalaisten ruhtinatarten keskellä, jotka komeilivat uusimmissa -muotikankaissa. - -Silloin nyökkäsi kreivinna itseksensä. Holger oli oikeassa. - - - - -18. - - -Gunnin ovea kolkutettiin. Siellä oli nuori paronitar Ida, muuan -kreivittären kaukainen sukulainen. - --- Tule, huusi hän, -- sinun täytyy tulla mukaan! Muista, että olet -luvannut! - -Aiottiin esittää turnajaiset ja paljon muuta. Koko ilta pidettäisiin -oikein hauskaa, hyväntekeväisyystarkoituksessa. - -Idalla oli yllään komea puku, helmillä koristetusta clair de lune -kankaasta, ja hän oli innokas pääsemään matkaan. Holger oli luvannut -toimittaa heille hyvät paikat. Holger kuului esiintyviin. - -He tulivat hyvissä ajoin ja asettuivat paikoillensa. Idan silmät -loistivat. Eikö Gunninkin pitänyt myöntää, että siellä oli kaunista. - -Mutta äkkiä hänen ilmeensä muuttui, ja hän unohti ystävättärensä. - -Nyt astui nimittäin Holger toisten keskiaikaisten ritarien -joukkoon. Komea panssari- ja haarniskapuku sopi niin hyvin tuolle -kauniskasvuiselle miehelle. Hän teki hienolla miekallaan hyökkäävän -liikkeen. Paronitar Ida unohti koko muun maailman, -- hän näki -ainoastaan hänet. - -Kreivi Holger asettui puolustusasentoon ja miekkailu alkoi. -Asianymmärtävät ihailivat hänen kaunista miekankäyttelyään, hänen -tyyntä kylmäverisyyttään niin puolustus- kuin hyökkäysliikkeissä. - -Gunn ei nähnyt mitään. Hän oli tullut ajatelleeksi Pikku-isää, ja hänen -silmänsä kyyneltyivät -- hän ei itsekään tiennyt miksi. - -Hän heräsi ajatuksistansa. Kreivi Holger tuli suoraan heitä kohden. -Luoden häneen pitkän katseen, hän laski paljastetun miekkansa alas. Oli -kuin hohde olisi kirkastanut hänen otsaansa. Hän hymyili. - --- Kannan teidän väriänne, sanoi hän hiljaa ja viittasi valkoiseen -nauharuusukkeeseensa. - -Paronitar Ida oli jälleen kalvennut. - -Myöhemmin illalla esiintyi kreivi Holger uudelleen trubaduurina. - -Naiset olivat yksimielisiä siitä että hän oli vielä kauniimpi piukassa -mustassa samettipuvussaan, baretteineen, missä höyhentöyhtö hoippueli. - -Gunn kuunteli. - -Hennon soinnukas kitaran säestys liittyi kreivi Holgerin väräjävään -tenoriin, seuraten sitä poluille, mitkä laulun tenho loi tiettömään -maaperään. - -Veri kohosi Gunnin poskille hänen kuunnellessaan. - -Ja kun kreivi Holger seisoi virittäen soitintaan, jonka ääni oli -laskenut, täytyi hänen katsoa häneen uudelleen ja aina uudelleen. - - * * * * * - -Sitten seurasi itämainen yö. - -Käveltiin puutarhoissa ja niittyjä pitkin. Kreivitär kulki edellä -Gunnin kanssa, Ida ja Holger seurasivat heitä, tapansa mukaan -kiistellen. - -Ida väitti miesten tunteiden olevan raakaa ainetta. Eiköhän olisi -mahdollista käyttää hienompaa? - -Holger puolusti miehiä, mutta ei oikein seurannut omaa puhettaan. Hänen -täytyi katsoa häntä, joka kulki heidän edellänsä, ihailla hänen siroa -kasvuansa... kuunnella hänen matalaa, sulavan soinnukasta ääntänsä. Ja -kun Gunn kerran käännähti heihin päin, näki hän hänen suunsa, jonka -hymyily oli niin ilmehikäs -- -- -- - -Holger oli keksinyt hänelle uuden nimen. Hän nimitti häntä -Gunnriksi. Hän oli sattumalta nähnyt tuon nimen eräässä vanhassa -anglosaksilaisessa kirjassa. Se merkitsi sotajumalatarta. - -Hänestä se sopi niin hyvin, ja hän sai toisetkin puolellensa. - -Gunn nauroi heille, -- sillä eihän se nimi soveltunut hänelle ollenkaan. - -Holger haki hänen katsettansa. Se oli kirkas ja tyyni. Näytti siltä -kuin kreivi ei olisi pitänyt siitä. - -Yö oli tyyni. Keveitten pilvien takaa tuikkivat tähdet. Hitaasti putosi -yksi niistä alas loistavana kaarena ja vaipui valkoiseen sumuun. Sitten -seurasi useampia, tähti tähden jälkeen, kimmeltävänä sateena. - -Kaikki pysähtyivät katsomaan. Gunn kulki muutaman askeleen eteenpäin. - -Kreivi Holger seurasi häntä. - --- Toivokaa, sanoi hän hillitysti, -- toivokaa sitä, joka teitä -lähestyy, joka ei rohkene mitään, on pelkkä unihaave... Toivokaa sitä, -ja se toteutuu! - -Gunn katsoi häneen, aluksi aivan pelästyneenä. - --- En ymmärrä teitä, sanoi hän hiljaa. Hän painoi päänsä alas, kuin -miettien. - -Kun hän jälleen katsahti ylös, ei hänen katseensa enää ollut niin tyyni -ja kirkas. Lempeänä kohtasi se pikaisesti kreivi Holgerin katsetta, -mutta väistyi jälleen. - -Sitten hymyili Gunn. -- Ei, en uskalla, sanoi hän hiljaa. -- En toivo -koskaan itselleni mitään. - -Toiset lähestyivät heitä, ja sitten jatkettiin matkaa. - -Ilma uhkui vielä päivän lämpöä ja siinä väreili voimakas kukkastuoksu, -joka vaikutti melkein huumaavasti. - -Kreivitär väsyi, käytiin hetkiseksi istumaan. Heidän ympärillään -seisoivat puut unisina, tummina. Latvojen yläpuolella kuulsi vaalea -kullanvälke. - -Gunn istui hiukan erillään muista. Holger oli äänetön. Hänen katseensa -oli kiintynyt Gunnin muodon ääriviivaan, joka kuvastui heikosti -hohtavaan ilmaan. Hän seurasi jokaista Gunnin liikettä. - -Kullanvälke sammui. Varjot laskeutuivat tummina ja lempeinä heidän -ylitsensä. - -Holger pyrki tavottamaan Gunnin katsetta. Hän olisi tahtonut kohdata -sen nyt juuri -- mutta hänen toiveensa ei täyttynyt. - --- Täällä on niin alakuloista, sanoi kreivitär, nousten paikaltaan. -- -Lähdemme ehkä kotiin. - -Erottaessa saattoi Ida Gunnia hänen ovellensa, sulki hänet syliinsä -ja tyrskähti itkuun -- mutta sitten hän hillitsi mielensä ja hymyili -hänelle. - --- Et tiedäkään, kuinka viehkeä olet ollut tänä iltana, kuiskasi hän. --- Se sinussa juuri on niin ihmeellistä, ettet sinä koskaan ole siitä -tietoinen. Ethän sinä milloinkaan usko meitä! Mistähän se johtunee? - -Gunn hymyili, vastaamatta mitään. Täällähän oli tapana aina puhua -tuollaista. Ei Pikku-isä olisi koskaan sanonut mitään sellaista. Siksi -oli Gunn vakuutettu ettei se ollut totta. - --- Niin, lisäsi Ida vastauksena omiin ajatuksiinsa, -- ja sitten -sinulla on pukimena jotain, joka puuttuu meiltä muilta. - -Nyt nauroi Gunn, luoden katseen pukuunsa. Ida pudisti päätänsä. -- Se -on viehättävä -- kuin joutsenpuku... mutta en minä tarkoittanut sitä. - -Surumielisesti hymyillen nyökkäsi hän ja läksi. - -Kun yö saapui uninensa, oli Gunn olevinaan tuntemattomassa maassa. -Raskaat kultaportit johtivat sinne. Joku oli avannut ne hänelle... -Nyt näki hän, että se oli kreivi Holger... He kulkivat yhdessä. Heitä -ympäröivä salaperäisyys lumosi heidän ajatuksensakin... - -Seuraavana päivänä kulki hän vielä tuon unen huumeessa. Hän pujahti -tiehensä, hänen täytyi uskoa se merelle, öljypuumetsälle. Siellä hän -kohtasi kreivi Holgerin, joka alppimetsästäjän pukimissa käyskenteli -pitkää alppisauvaansa heilutellen. - -Siitä ei huume parantunut. - -Sitten hän kohtasi hänet melkein aina, kun meni hakemaan yksinäisyyttä. - -Nuo päivät kuluivat kullanhohtavassa loisteessa. Tuntematon maa, josta -hän oli uneksinut, oli siirtynyt öljypuumetsään. - - * * * * * - -Pieni nuorisopiiri oli kokoontunut kreivittären jokaviikkoisille -kutsuille puutarhaan. - -Hän piti niitä Holgerin ja Idan tähden, hiukan myös omaksi huviksensa. -Hän viihtyi aina parhaiten nuorten seurassa, vaikkei hän kernaasti -myöntänyt sitä. - -Kuinka kaikki hänen nuoret ystävänsä olivat iloisia tänä iltana ja -kuinka he esiintyivät eduksensa kaikki tyyni! - -Holger oli kuin muuttunut. Silmien väsynyt, ivallinen ilme oli -kadonnut. Hän oli täynnä tulta ja innostusta. Kreivitär oli saanut -jälleen poikansa, sellaisena kuin tämä oli ensi nuoruudessaan. - -Ja kuinka raikkaan viehkeä olikaan Gunn! Oli kuin hänestä olisi -säteillyt salattua päivänpaistetta! - -Tuo kaikki ilahdutti kreivitärtä, mutta hän ei ajatellut sitä sen -enempää. - -Kun Holger kulki hänen ohitsensa, kuiskasi hän hänelle: -- Oletko -tarkannut Gunnia tänään? Hän on kuin puhkeamaisillaan oleva kukkanen! - -Teenjuonnin jälkeen menivät he aidan luo katsomaan auringonlaskua ja -kuuntelemaan alhaalta kuuluvaa mandoliininsoittoa. - -Gunn, joka oli istunut kauimpana huvimajassa, jäi hetkiseksi -paikoilleen. Kun hän nousi seurataksensa toisia, palasi Holger ja sulki -häneltä tien. - --- Istukaamme täällä hetkinen! - -Gunn aikoi jatkaa matkaansa, mutta Holgerin ääni tenhosi hänet, niin -että hänen täytyi noudattaa hänen tahtoansa. - --- Katsokaa, kuinka täällä on komean juhlallista, jatkoi hän. - -Auringonlaskun hohde ympäröi heitä, kuin olisi kaikki maa ollut -verhottuna ruusuköynnöksiin. Taivaanrannalla ne yhtyivät, hehkuen kuin -tulessa. Kaikki maa oli hiljaisen riemun vallassa. - -Holgerin ääni vapisi. Hän oli kiihkeä ja hurmaantunut. - --- Taitanko taivaallisen ruusun, ojentaakseni sen teille? -Täyteläisimmän, punaisimman kaikista? - --- Niin, tehkää se, vastasi Gunn vienosti hymyillen. Veri kohosi hänen -poskiinsa, mutta sitten hän kävi aivan kalpeaksi. - -Holger istui tuijottaen häneen. Ehdottomasti valtasi hänet hartaan -kunnioituksen tunne -- sillä hänestä oli kuin tyttösen täydellinen -kokemattomuus, hänen hento viattomuutensa ja mielenpuhtautensa, -yhtyneenä hänen luontoperäiseen ylevyyteensä, tänä iltana olisi -ilmennyt tavallista loistokkaammin ja häikäisevämmin. - -Teepöydässä oli kerrottu, että hän läksisi isänsä kanssa viikon -päiviksi vuoristoon. - -Se ei saanut tapahtua. - -Gunn ei sanonut mitään, hymyili vain, ja hänen silmänsä kävivät -haaveellisiksi, tummiksi. Hän toivoi vain että kuluva hetki jatkuisi -ainiaan, ikuisesti. Mutta tietysti hänen täytyi lähteä matkaan. - -Holger istui hetkisen vaiti. Hän ajatteli, että nyt täytyi tapahtua -muutos. Heidän tähänastinen suhteensa oli tarjonnut hänelle -ennentuntematonta viehätystä, mutta nyt ei hän enää kauemmin voinut -tyytyä siihen. - -Rakkauden sanaa ei ollut vielä lausuttu heidän keskenänsä. Mutta kaikki -oli ollut sen kuvakirjoitusta. Huumaantuneina, autuaallisina olivat -Gunnin ajatukset siinä löytäneet leponsa. - -He istuivat molemmat ääneti. Gunnin mielen täytti kiihkeä, riemukas -levottomuus. - -Silloin ryhtyi Holger jälleen puhumaan. Mitä hän sanoi, sitä ei Gunn -tiennyt, -- hän kuunteli vain hänen äänensä sointua. Hänestä se tunki -syvälle hänen sydämeensä. - -Hän yritti jälleen lähteä, mutta ei voinut. Hän painoi päänsä alas. - -Silloin kohotti Holger hänen kasvonsa itseään vasten, pakottaen -tyttösen suuntaamaan katseensa häneen. - -Gunn koetti hymyillä, mutta ei voinut. - -Päivä oli ollut kuuma; lämpö väreili vielä ilmassa. Maasta ja lehvistä -kohosi makea haju, linnut alkoivat hiljaa sirkutella. - -Gunn nojasi taapäin penkkiä vastaan ja veti huulet puoliavoimia syvään -henkeä. Väsymys valtasi hänet äkkiä. - -Holger nousi levotonna paikaltaan, kulki muutaman askelen ja tuli -jälleen hänen tykönsä. Hän ei pyytänyt, mielenjärkytyksissään hän -lausui vaatimuksen. - --- Teidän täytyy jäädä tänne! Ette saa matkustaa, -- sehän on -mahdotonta! - -Gunn katsahti häneen pelästyneenä ja vetääntyi hiukan kauemmaksi. -Holger muuttautui lähemmäksi, tarttui hänen käsiinsä ja piti ne kiinni. - --- Salli minun tunnustaa sinulle: minä olen tavotellut rauhaa, ja -sen olen löytänyt sinun luonasi! Olen tavotellut vapautta; sinä olet -riistänyt sen minulta, -- sinulle kuuluu nyt kaikki, mitä minussa -on! Anna minulle hiukan korvausta! Ei, älä anna vähän, anna paljon, -kuninkaallisesti! - -Neuvotonna nousi Gunn nopeasti paikaltaan. Holger pidätti hänet. - --- Meidän täytyy mennä katsomaan auringonlaskua... ja soittoa. -- Hänen -äänensä katkesi, hänen silmänsä olivat tummat, loistavat. Hän karttoi -katsoa Holgeriin. Mutta Holger tavotti hänen katseensa. - --- En tahdo katsoa aurinkoa, vaan sinua yksin, en tahdo kuunnella muuta -kuin sinua. - --- Mutta Holger, äitinne kutsuu teitä! - -Hänen hieno, voimakas kätensä veti Gunnin takaisin penkille. - --- Sitä en minä kuule. Kuulen ainoastaan sen, mitä sinä et sano! - -Hänen kasvoillansa oli hän lukenut hänen sydämensä salaisuuden, jota ei -Gunn itsekään ollut tiennyt ennen tätä hetkeä. - -Pelästyneenä virkkoi Gunn: -- Mutta Holger, jos ne tulevat hakemaan -teitä täältä... - --- Ei kukaan voi löytää minua... Kuule, valkoinen joutsen, ylväs Gunnr, -vaalea stella borealis, olen olentoni syvimmästä syvyydestä lausunut -sinulle kysymyksen -- sydämesi on kuullut sen. Tahtooko se vastata -minulle?... - --- Sydämessäni asuu kesytön haukka, jonka siipeä kaiho kannattaa. Se -lentää sinun luoksesi; kesytä se, tyttöseni! - --- Pieni kylmä tyttö, miksi niin muutut? Mikä on vuodattanut lämpöä -katseeseesi ja huulillesi? - --- Pieni nukkuva tyttönen, oletko herännyt?... Kohtasitko kesyttömän -haukan, joka oli lentoretkellä? Otitko sen kiinni? Ottiko se sinut ja -toi sinut herrallensa?... - -Gunn ei voinut vastata sanaakaan. Hänen sydämensä sykki kuultavasti. -Koko hänen olentonsa valtasi riemu niin huumaava, että se tuntui kuin -tuskalta. - -Hänen äänensä vaipui hiljaiseksi muminaksi: -- Onko tämä onnea? Luulin -kokeneeni sitä ennenkin, mutta opinkin tuntemaan sen vasta nyt! - --- Älä matkusta pois! rukoili Holger. - -Gunn ei vastannut. - -Holger kumartui kohden tyttöstä, jonka ripsissä riippui -kyynelkarpaloita. Hänen hengityksensä hiveli Gunnin posken untuvaa -ja hän puhui matalalla, katkonaisella äänellä: -- Sinä... sinä et -rakasta minua kylläksi... olet kulkenut täällä niin pitkän aikaa minua -näkemättäkään -- ja nyt et rakasta minua kylläksi! - -Silloin kohotti Gunn katseensa häneen, lausuaksensa koruttoman, -kiihkeän tunnustuksensa. -- Rakastan kyllä, Holger! äännähti hän -hiljaa, hellästi. Koko hänen sisin olentonsa väreili noissa sanoissa. -Ehdottomasti hän teki liikkeen kuin tarttuaksensa Holgerin käteen -- -silloin pusersi Holger hänet intohimoisesti povellensa. - -Kreivitär palasi katsomaan minne he olivat joutuneet. - -Gunn tempaisihe nopeasti irti, meni häntä vastaan ja painoi päänsä -hänen povellensa. - --- Kysykää Holgerilta selitystä, kuiskasi hän. - -Holger lähestyi heitä. Hän oli kalpea ja hämmennyksissään. - -Hän ei ollut ajatellut ajaa asiaa tähän tapaan -- ei ainakaan näin -äkkipikaa. - -Mutta hänen täytyi samana iltana seurata äitiään ja Gunnia tuomarin luo. - -Turhaa kiirettä, turhaa juhlallisuutta -- mutta tuo oli niin hänen -äitinsä tapaista. - - * * * * * - -Tuo tapahtuma oli ollut kreivittärelle suuri yllätys. Hän ei ollut -aavistanut mitään, ja eihän täällä tunnettu Gunnin sukujuurta. Mutta -lähemmin asiaa punnittuaan hän piti sen hyvänänsä ja oli lopuksi -aivan ihastuksissaankin. Epäilemättä siitä oli koituva Holgerille -pelkkää hyvää. Viime vuosina oli äiti ollut huolissaan hänestä -- hän -oli joutunut ikäviin suhteisiin. Nyt tuo puhdassydäminen nuori tyttö -vapauttaisi hänet niistä, lahjoittaisi kenties äidille takaisin hänen -muinoisen kunnon Holgerinsa. - -Että liitto ehkä ei olisi onneksi pikku Gunnille, se ei hetkeksikään -pälkähtänyt hänen päähänsä. Hän oli huolestunut äiti. Hän mietti vain -mikä olisi parasta Holgerille. - -Tuomarille oli asia _hyvin_ suuri yllätys. - -Hän ei ollut koskaan ajatellut sellaista mahdollisuutta. Holger ei -ollut miellyttänyt häntä. Hänen tarkka katseensa oli tunkenut tuon -nuoren miehen sisimpään -- ja nuori mies ei ollut vastannut hänen -vaatimuksiansa. - -Hän kutsui Gunnin luoksensa, mutta ei voinut sanoa hänelle mitään. Hän -meni tyttösen luo, laski kätensä hänen leukansa alle ja katsoi hänen -kasvoihinsa. Silloin käsitti hän, ettei ollut tehtävissä mitään. - -Mutta vaikea hänen oli kuvailla mielessänsä, että Gunn tulisi koskaan -pois Herön kartanosta. Se seikka antoi kyllä Gunnillekin paljon -ajattelemisen aihetta, sillä käsittämättömältä se hänestäkin tuntui. - -Mutta eihän hän yleensä voinut ollenkaan kiinnittää ajatuksiansa -siihen eikä tähän. Jättäen kaikki taaksensa, hän liiti onnen maille. -Haavesiivet kantoivat hänet sinne. - - - - -19. - - -Oli kulunut muutamia viikkoja. Falck oli osapuilleen suunnitellut -kotimatkan. Mutta oli sovittu että hän ja Gunn seuraisivat kreivitärtä -ja Holgeria heidän maatilallensa ja viipyisivät siellä jonkun aikaa. - -Kreivitär alkoi puhua häistä, Falck vastasi kartellen. Hänestä tuntui -koko asia aivan mahdottomalta. - -Häneltä ei ollut jäänyt huomaamatta, että Gunn viime päivinä oli -näyttänyt hieman miettiväiseltä. Hän oli siitä hyvillään ja ajatteli -että Gunnin olisi terveellistä tulla jälleen järkiinsä. Niin ei hän -päästänyt käsistään mitään tilaisuutta antaa hänen nähdä Holgerista -vilahduksen toiseltakin puolen, kuin miltä Gunn häntä tarkkasi. - -Eräänä iltapäivänä oli Falck kahden kesken kävelyretkellä Gunnin -kanssa. Holger oli matkustanut Genovaan, siksi että sinne oli saapunut -eräs näyttelijäseurue. - -Falck oli mielissään, kun sai taas kerran pitää pikku tyttösensä -hoteissansa. - -He olivat kävelleet vuorilla, olivat laskeutuneet alas ja aikoivat -mennä sisään. - -Mutta ilta oli niin houkuttelevan ihana, ilma punersi ruusunhohteisena -yli meren ja maan. - -He päättivät jatkaa kävelyään. Gunn ehdotti että he läksisivät Genovaan -päin. - -He kulkivat peninkulman matkan pitkin kaunista rantaa. Sitten -arveli Falck että heidän pitäisi kääntyä kotiinpäin. Mutta he -poikkesivat ensin erääseen osteriaan. He olivat janoissaan ja hiukan -väsyksissäänkin. - -Gunn seisoi akkunapieleen nojaten ja katsoi ulos. Holger oli ensi -kertaa poissa hänen luotansa. - -Vaunut vierivät hitaasti ohitse, kuljettaen iloista seuruetta -herroja ja naisia. Paperossit hehkuivat ja vaunuihin oli asetettu -metallijäähdytin samppanjan säilyttämiseksi. Eräs naisista kohotti -nauraen lasiansa ja käänsi sen hitaasti niin, että siihen sattui kuun -säde. Sitten kilisytti hän sitä erään nuoren miehen lasiin ja joi. - --- Kuinka tuo nuori mies oli Holgerin näköinen, sanoi Falck -välinpitämättömästi. -- Nyt mekin juomme toistemme maljan, sanoi hän -hilpeästi ja kosketti lasiaan Gunnin lasiin. - -Gunn kohotti lasiansa. -- Tietysti se ei ollut Holger, sanoi hän. - -He istuivat ääneti. Gunnin käsi leikitteli lasilla ja käänsi sen -hitaasti niin, että kuun valo sattui siihen... - -Äkkiä hän pani lasin pöydälle ja nousi. - -He kulkivat kotiin kautta hiljaisen, surumielisen yön, ja kuu -verhosi heidät säteisiinsä ja tuhannet tulikärpäset kiiluivat heidän -ympärillään. Vaieten kulkivat he kumpikin. - -Oli jo myöhäistä, kun he tulivat kotiin. Gunn lupasi mennä heti levolle. - -Hän paneutuikin vuoteeseensa, mutta nukkua ei hän voinut. - -Hän ei käsittänyt, mikä häntä piti valveilla. Ei ollut tavallista, että -mikään häiritsi hänen untansa. - -Että tuo nuori mies oli ollut Holgerin näköinen, sen oli hän jo -unohtanut. - -Mutta hän tunsi selittämätöntä levottomuutta. Oli kuin olisivat -hänen ajatuksensa hänen tahdostansa riippumatta pyrkineet selvyyteen -jostakin, kuin olisi jokin hämärä seikka lakkaamatta pyrkinyt esiin -niistä hänen mielensä syvyyksistä, joista hän ei tiennyt mitään. - -Hänen rintaansa ahdisti. Lopuksi ei hän enää saanut tarpeeksi ilmaa. -Hänen täytyi nousta. - -Mutta huoneessa tuntui tukahduttavalta. Hänen täytyi lähteä ulkoilmaan. - -Hän meni rantajyrkänteelle. Meri lepäsi siinä, hiljaa kuiskaillen, -rinteen juurella. Hän hengitti syvään, nauttien sen suolaisesta -raikkaudesta, ja hänestä oli kuin olisi ilman mukana seurannut jotain -sen syvästä äärettömyydestä. Nyt oli hänestä, kuin olisi kaikki jälleen -ollut kohdallaan. - -Sen tiesi hän ennestään. Niin oli aina ollut kotonakin. Kun hän pääsi -meren tykö, oli kaikki hyvin. - -Tuolla kelluivat hotellilammikon joutsenet. Nekin olivat pyrkineet -tänne. Ne uinuivat pää siiven alla... - -Hän meni kauemmaksi, missä vesi kohisi maanalaisissa käytävissä, ja hän -tunsi kuinka kalliopohja vapisi hänen jalkojensa alla. Vaahtopyörteiden -hyrske, hurja, raikas tohina -- nuo raikkaat, tutut äänet soivat -hänelle rauhaa. Hän kävi niin tyynen väsyneeksi, kotoinen hilpeys -täytti hänen mielensä. - -Hän nautti luonnon suurenmoisuudesta, avarasta näköpiiristä. - -Hän tuli ajatelleeksi, mitä Falck oli kertonut läheisen luostarin -munkeista. Lukiessaan jokapäiväisiä rukouksiansa eivät he koskaan -unohtaneet San Franciscon [Pyhän Fransiscuksen] ylistyslaulua... Gunn -hymyili, kohotti hitaasti kätensä ja mumisi: -- Ole ylistetty ilman ja -tuulen ja aavan meren tähden! Niin, ole ylistetty meren tähden! - -Hän palasi rannasta niin raikkaana ja virkeänä, niin terveen väsymyksen -vallassa. Nyt aikoi hän palata sisään nukkumaan. - -Mutta häntä halutti juosta ensin hiukan matkaa tietä ylöspäin, -- tuota -kukkulan yli vievää ihanaa tietä, jota he tavallisesti käyskentelivät, -kun hän oli Holgerin kanssa aamukävelyllä... - -Öljypuumetsä houkutteli häntä. Uhkean komeana se peitti jyrkännettä. -Hiljaa sipisivät sen silkkilehdet -- -- -- - -Ja entä mahtavat pähkinäpuut! Häntä halutti nähdä ne kuutamolla. -Eläväin jättiläisten kaltaisina ne siinä ylenivät, käännellen -ja väännellen oksiansa, ikäänkuin voimiensa ylenpalttisuudella -vallattomasti leikiskellen. Kuin viinistä juopuneina levittivät ne -mahtavat käsivartensa, -- tahtoen ehkä sulkea syleilyynsä koko tuon -ihanan maan!... - -Gunn kiiruhti eteenpäin. Kuinka hän piti tästä lempeästä vilpeydestä! -Ja kuinka suloista olikaan oranssituoksun täyttämä ilma! Se huumasi -hänet... - -Hän tuli ajatelleeksi keuhkotautista nuorta tyttöä, jonka kanssa -hän oli matkustellut Sveitsissä. Nyt käsitti hän hänen katseessaan -kuvastuvan kauhun, epätoivoiset yritykset kuoleman torjumiseksi. Hän -ymmärsi ne nyt, kun elämä ympäröi häntä rikkain antimin ja hän tunsi -sen ihanuuden! - -Hän aikoi mennä rotkoon, jossa Holgerin ja hänen oli tapana -kävelyretkillä istua levähtämässä. - -Juuri ennenkuin hän tuli kohdalle, missä tie teki äkillisen käänteen, -hän pysähtyi. Kuului ääniä. Hänen oli nopeasti käydessänsä tullut -kuuma, mutta äkkiä hän tunsi verensä jähmettyvän. Holgerin äänikö se -oli? - -Joku naisääni mainitsi Gunnin nimen ja nauroi hyräillen: - - Et lon lon laire - Et lon lon la - Oublions tout ça! - - [Ja ram tam taa - Ja rallalaa - Tuon kaiken unho saa!] - -Nyt kuuli Gunn Holgerinkin äänen. Se yhtyi loppusäkeeseen, -naurunsekaisena, hiukan epäselvänä: -- Mais vite, oublions tout ça! -[Nopeaan, tuo kaikki unhoon!] - -Silloin jatkoi Gunn nopeasti matkaansa tienkäänteen toiselle puolelle. - -Siellä näki hän Holgerin istumassa, polvellaan nuori nainen, jonka Gunn -oli nähnyt vaunuissa. - -He nousivat äkkiä. Gunn ymmärsi että he olivat juovuksissa kumpikin. - -Nuori nainen kiiruhti pois hotellia kohden. Holger lähestyi Gunnia -muuttunein kasvoin. - --- Kuinka sinä olet joutunut tänne? kysyi hän tuikeasti. -- Minä saatan -sinut kotiin. - -Silloin näki Gunn hänet toisessa valaistuksessa kuin koskaan ennen. -Hän näki hänen ivallisen, säälimättömän katseensa, näki suun ympärillä -ilmeen, joka saattoi hänet peräytymään -- omituisen liehakoivan hymyn, -jota hän ei ollut nähnyt koskaan, ja joka loukkasi häntä. - --- Tämäpä on ihmeellistä, mumisi hän, voimatta uskoa silmiänsä. - -Mutta epäilemättä se sittenkin oli Gunn, joka seisoi hänen edessään -niin suorana, niin kirotun tyynenä majesteettisuudessaan... - -Mutta kyllähän asian silti saisi järjestetyksi... - --- Salli minun tulla saattamaan sinut kotiin! Älä nyt ole Gunnr, -puhui hän hymyillen. -- Ole pikku Gunn, -- käsitä nyt, ettei tämä -ollut mitään vaarallista. Kaikki riippuu vain siitä, miltä kannalta -tuollaiset asiat käsittää. - -Gunn nyökkäsi. -- Niin kyllä! Mutta älä koske minuun! - -Hänen äänensä sointu oli tuskallinen, siinä kajahti lapsellinen -ankaruus. Hänen kasvonsa olivat käyneet värittömiksi. - -Holgerista oli hullunkurista käsittää asia tältä kannalta. Mutta hän -jäi kumminkin paikoilleen seisomaan. Sitten kulki hän Gunnin jälkeen -vähän matkaa, nähdäksensä tuliko hän onnellisesti perille. Hän näki -hänen saapuvan puutarhaan ja jäävän seisomaan lehtimajan aidan luo. - -Kaikki tulisi kyllä huomispäivänä taas ennalleen. - -Kreivi Holger meni nyt viereiseen hotelliin, missä tuo nuori -näyttelijätär asui. Ei ollut niin helppoa suoriutua näistä oloista, -kuin hänen äitinsä oli otaksunut! - -Gunn oli pysähtynyt seisomaan. - -Meri ja tuo ihana maisema ympäiöivät häntä aamun ensi koitteessa. - -Laakson puolella näki hän kukat ja puut liikkumattomina kylmähkössä -aamuvalaistuksessa. - -Niin seisoi hänkin liikkumatonna, ajatukset pysähdyksissä, kylmästä -vavisten ja oivaltamatta täysin, kuinka peräti järkytetty hänen -mielensä oli. Kallisarvoiseen lasiin tullut halkeama jatkuu edelleen, --- sitä ei kukaan voi estää. - -Jospa joku voisi tulla hänelle sanomaan että se, mitä hän oli kokenut, -ei ollut totta! Mutta kukaan ei tullut. - -Ja lopuksi tuntui kaikki niin täysin mahdottomalta. Hänestä oli, kuin -olisi jotain kuollut hänen povessansa. - -Aamuhetken vaihtelevassa valossa aukeni hänen ympärillään tuo -ihmeellinen maa, yltäkylläisyyttä uhkuvana. Aidan takana rehottivat -aloe-, viikuna- ja akanttipensaat. Hänen ystävänsä, hopeanharmaat -öljypuut, keinuttelivat pitkiä oksiansa tuulessa. Mutta hän ei nähnyt -niitä. Akaasian uinuvat lehvät hivelivät hänen poskeansa. Hän ei -tuntenut sitä. Hänen huomionsa oli keskittynyt mereen. Hiljaisina, -syvinä vyöryivät sen aallot rantaan. Hänestä oli kuin ne olisivat -ivanneet häntä siitä että hän voi seistä tässä niiden partaalla ihmistä -ikävöiden... että hän voi unohtaa ne oman pienen surunsa tähden! Mitä -merkitsikään ihminen ja kaikki hänen turhanpäiväiset huolensa! -- -- - -Silloin heräsi koti-ikävä hänen mielessänsä. Se tulvehti esiin kuin -sielun hätähuuto. Hän huomasi äkkiä olevansa vieraalla maalla. Hän ei -tuntenut sitä. Outoa oli hänelle täällä kaikki -- outo Holgerkin. Hän -oli hänelle muukalainen mies, jota hän ei tuntenut. - -Hän heittäytyi maahan ja kätki kasvot käsiinsä... - -Silloin tulivat hänen luoksensa kaikki kotoiset muistot, joiden hän -oli antanut häipyä unhoon... Ne tulivat kuin häntä pelastamaan. Hän -näki edessään isoäidin. Hän näki myös kylmän, raikkaan kotimeren, jonka -yläpuolella lokki lentelee hurjasti huudellen, viklan juoksennellessa -iloisena maata pitkin... Hän näki Herön kartanon rannikon, kaikkine -pienine aaltoineen, jotka virta synnyttää... Ne tulevat kuin pienet -valkoiset linnut, ei kukaan tiedä, mistä... - -Ja hän näkee oman valtavan merensä ja lapsuutensa joutsenet, jotka -tulevat merituulen mukana pitkinä, valkoisina parvina -- -- -- - -Hän tahtoo palata kotiin, näkemään jälleen kaikki vanhat tutut! Täällä -ei häntä tunne kukaan! -- -- - - * * * * * - -Hän nousi vaivoin pystyyn, meni sisään ja hiipi edelleen käytävää -pitkin. Hän kuunteli tuomarin ovella, kuuli että hän vielä oli -valveilla ja meni sisään. - -Hän katsoi tuomarin kasvoihin ja pelästyi niiden ilmettä. - -Sanaakaan sanomatta viittasi Falck kädellään. - -Gunn riensi hänen luoksensa. -- Isä, tiedätkö sen jo? -- Ja tyrskähtäen -kiihkeään, hillittömään itkuun hän heittäytyi hänen povellensa. - -Hänen surunsa kouristi tuomarin sydäntä. Tuollaista itkua ei hän ollut -nähnyt koskaan, -- niin lohdutonta, niin toivottoman haikeata, -- -ikäänkuin tuo lapsukainen olisi vajonnut tuskien maahan, mistä ei ollut -pääsyä. - -Falck istui kalpeana ja liikkumatonna, omituisen avuttomana, keksimättä -ainoatakaan lohdun sanaa. Hän istui vain nivelien hiljaa hänen -tukkaansa. - -Hänen mieleensä oli tullut muisto -- muisto siitä yöstä, jolloin Herön -Gunvor läksi hänen luotansa. - -Hänestä oli, kuin olisi hän nyt kokenut tuon kaiken uudelleen. Hän -ei voinut olla vertaamatta Holgeria itseensä. Holger oli kunnoton ja -tarmoton kuten hän itse. Äkkiä hän tunsi säälivänsä tuota miestä, jota -ei ollut koskaan ennen voinut sietää. - -Ja hänen pikku Gunninsa -- ei, onni suosi häntä sittenkin. - -Nyt nousi tyttönen ja seisoi hänen edessään, pyyhkäisten tukan -otsastaan. - -Hän seisoi niin puhtoisena ja ylväänä auringon ensi säteiden -kultaisessa valossa. Gunvorin otsa hänellä oli ja hänen syvä katseensa. -Ei koskaan hän ollut vielä ollut niin hänen näköisensä kuin nyt. - -Tämä yö oli lapsesta luonut naisen. Nyt oli olemassa uusi Herön Gunvor. - - * * * * * - -Gunn seisoi hiljaa silmänräpäyksen. Sitten hän polvistui tuomarin -eteen, otti hänen kätensä ja suuteli sitä. - --- Isä, sanoi hän hiljaa, selvästi, -- lähtekäämme täältä! Palatkaamme -kotiin! Emmekö lähde huomenna? Huomispäivänä! toisti hän kiihkeästi. - -Falck nyökkäsi myöntävästi. - -Seuraavana aamuna oli tuomarilla tärkeä keskustelu kreivittären kanssa, -joka joutui epätoivoihinsa. Matkatuumasta ei mitenkään saanut tulla -totta, ei Holgerin eikä Gunnin itsensä tähden. - -Eikä hän voinut uskoa, että Gunn voisi tosissaan sellaista -ajatellakaan. Hän pitäisi kyllä huolta siitä, että tyttönen tulisi -jälleen järkiinsä. - -Lempeänä ja äidillisenä nouti hän Gunnin puheillensa. Olihan Holger -tosin rikkonut, mutta sehän oli sovitettavissa. - -Että Gunn käsitteli asiaa tuohon tapaan, se oli -- jos niin sai -sanoa -- melkein ylenmääräistä arkatuntoisuutta. Tunsihan kreivitär -yhteiskunnan hienoimpaan hienostoon kuuluvia naisia, joiden mielestä -yksin naisellekin voi suoda anteeksi hairahduksen, jos se vain pysyi -salassa... - -Gunnin ei pitänyt käsittää häntä väärin, -- eihän hän tahtonut -kieltää Holgerin syyllisyyttä... mutta kävihän häntä silti hiukan -puolustaminenkin, ja pitihän Gunnin käsittää, että häneenkin nähden -voitiin olla eri mieltä. Kun nuori tyttö sillä tavoin kuljeksii -ja vaeltelee ypöyksin, voi se antaa aihetta epäilyksiin... Vanha -ruhtinatar oli ollut ihmeissään kihlauksesta... - -Pikku Gunnin piti ymmärtää, että hän menettelyllään saattaisi itsensä -epäsuotuisaan valoon -- -- -- - -Kreivitär lopetti esityksensä huomauttamalla, että elämä ei sietänyt -liikaa tarkastelua. Se oli säälimätöntä, se oli kauheata, vääryyttä -täynnänsä. Täysin onnelliseksi ei kukaan voinut tuntea itseään muutoin -kuin mielenhuumauksessa. Gunn oli nyt selvennyt huumauksestaan, -siinä kaikki, -- ja niin kävi aina lopuksi. Vähitellen sitten kaikki -kääntyisi parempaan päin. Hän voi olla vakuutettu, että rakkauteen -isketty haava jälleen kasvaisi umpeen, kun hän ehtisi tottua elämän -vajavaisuuksiin, -- se kävisi ehommaksi entistänsä -- -- -- - -Lopuksi huomasi kreivitär puheensa turhiksi. Silloin hän alkoi itkeä. -Mutta kyyneleet eivät auttaneet enempää kuin sanatkaan. - -Gunn oli istunut aivan vaiti. Nyt katsahti hän ylös. -- Kaikki on -lopussa, sanoi hän haikeasti. Ja hänen suunsa ponteva ilme osoitti että -hänen päätöksensä oli järkkymätön. - -Nyt tuli Holger sisään. Hän pysähtyi ovelle. Hermostuneesti siveli hän -viiksiänsä. Hän näki kuinka veri valahti Gunnin poskille. - -Silloin meni hän hänen luoksensa, täysin tyynenä, hymyillen kaunista, -itsetietoista hymyänsä. Hänen äänessänsä ei ilmennyt mitään arkuutta. - --- Sinä suot anteeksi, eikö niin? Eihän se ollut, kuten olisi -pitänyt... Mutta meitä ohjaavat niin monet salaiset voimat... -lohduttaudun sillä, että kaikki oikeastaan on seuraus jostakin, joka ei -riipu omasta tahdostamme... - -Hän meni lähemmäksi Gunnia. Hänen kasvojensa ilme muuttui, käyden -herttaiseksi, melkein lapsellisen tunteelliseksi. - --- Kuinka voitkaan ajatella lähteä luotani? Tiedäthän itse niin hyvin, -että olet ainokaiseni... Muistatko, kuinka meidät täällä eräänä päivänä -ristittiin Lohengriniksi ja Elsaksi! -- Tiedät kyllä, että minua ei voi -auttaa mikään joutsen, ellet sinä auta! -- -- - -Gunn ei vastannut. - -Holger kävi hiukan kärsimättömäksi. - --- Miksi pitää käsittää kaikki niin juhlalliselta kannalta... -oikeastaanhan ei mikään itsessään ole mitään. Kaiken merkitys riippuu -siitä, miten sen käsittää. Ja eiköhän liene hiukan vaikea ratkaista, -kuka tässä maailmassa on oikeassa ja kuka väärässä... - -Nyt katsoi Gunn häneen. -- Te olette oikeassa, sanoi hän. Ja hän toisti -sieluttomasti hymyillen Holgerin sanat: -- Ei mikään itsessään ole -mitään. Kaikkihan riippuu vain siitä, kuinka sen käsittää... - -Hänen huulensa olivat kuivat, hän ei saanut sanotuksi enempää. - -Hän nousi. Hänen oli niin sanomattoman katkeraa kuulla Holgerin puhuvan -tuolla tavoin... Ja lisäksi vielä kaikki tuo, mitä hänen äitinsä oli -selitellyt -- -- -- - -Hänestä tuntui kaikki niin lohduttoman rumalta. Hän oli kuin -menehtymäisillään tuskaansa. - -Holger oli huomannut hänen ilmeensä muuttuvan ja ymmärsi mitä se -merkitsi. Hänen silmiinsä tuli kuin karaistun teräksen välke. Sirosti -kaartuvissa kulmissa näkyi säälimätön värähdys, katseen käydessä -tuikeaksi. - -Hän huomasi tenhovoimansa menneeksi. Gunn seisoi hänen edessään -välinpitämättömänä, vapautuneena. Hänen oli vaikea käsittää, että tuo -oli sama pieni tyttö, jolle hän oli kuvastunut niin suurena. - -Äkkiä hänessä heräsi halu kiusata Gunnia. Hän alkoi tehdä ivaa -itsestänsä, heidän suhteestansa. - -Silloin meni Gunn hänen luoksensa. -- Älä sano enempää, Holger, pyysi -hän vienosti. Hän ojensi hänelle kätensä. - -Sitten meni hän isänsä luo ja istui koko aamupäivän katsoen ulos -akkunasta -- silmissä tuikea tuska... kuin katsoen jotain etäisyyteen -häipyvää. - -Hän oli saanut verisen iskun, haavan, joka ei elinpäivänä parane, vaan -puhkeaa yhä uudelleen verta vuotamaan. - -Falck liikuskeli hiljaa puuhaillen huoneessa. Hän laittoi heidän -tavaransa kokoon matkaa varten. - - * * * * * - -Illalla he läksivät, ja kreivitär myöskin; Holger oli lähtenyt jo -edeltä. Lähtö vaikutti siltä kuin he sopimuksensa mukaisesti olisivat -matkustaneet yhdessä. Siten päästiin herättämästä huomiota. - -Kreivitär matkusti heidän kanssaan yhtä matkaa Genovaan, mistä heidän -piti jatkaa vesitse Le Havreen. - -Falck halusi matkustaa meritse, Gunninkin tähden. Hän oli valinnut -lastilaivan, että he saisivat olla rauhassa. Täällä voi Gunn -istua kaiken päivää yksin tai liikuskella mielensä mukaan. Falck -oli katsovinaan mitä luonnollisimmaksi asiaksi, että he tuskin -vaihtoivat sanaakaan keskenänsä. Itse hän puuhaili ilmatieteellisissä -tutkimuksissa. Hän oli saanut käsiinsä malaijilaisen leijan, jolla hän -huvittelihe aikansa kuluksi... taikka hän lueksi muuatta englantilaista -meteorologista teosta. - -Väliin hän nyökkäsi Gunnille ja hymyili. - -Muutama päivä merellä, suojassa tarkkaavilta katseilta -- sen hän tiesi -olevan parasta Gunnille. Laivakin varoi pitämästä kiirettä, ikäänkuin -se olisi ollut asioista selvillä. Ja sää oli tyyni ja miellyttävä. -Yksin Espanjan merikin -- joka on niin huonossa maineessa -- -osoittautui suopeaksi. Laineet vain leikiskelivät hiljaa kaiken päivää -laivan laiteitten ympärillä. - -Mutta kun Gunn kuljeskeli noina yksinäisinä päivinä laivan kannella -tai lepäsi öisin valveilla hytissänsä, silloin pysyivät hänen -ajatuksensa alati tarrautuneina kiinni entisyyteen -- -- -- ja oli -kuin kaikki olisi palannut jälleen vanhemman, ymmärtäväisemmän ihmisen -elettäväksi... ihmisen, joka tarkkasi kaikkea toisin silmin, kuin mitkä -hänellä oli ollut käytettävinänsä aikaisemmin. - -Mutta eräänä iltana, kun hän kulki edestakaisin, olivat ajatukset hänen -huomaamattansa kääntyneet kotia kohden... viivähtäneet muinaisissa -muistoissa, kiintyneet aikoihin, jolloin hän oli onnellinen, onnen -täyteläisintä runsautta vielä tuntematta. - -Silloin muisteli hän myös Hesekieliä. Hänestä oli, kuin tarjoaisi tuo -ajatus hänelle tukea. - -Tyynen luotettavana astui hän esiin, ojentaen Gunnille kätensä yli -merten. Ja Gunn tarrautui siihen kiinni, kuin pelastusta hakien... - -Silloin hänelle äkkiä ilmestyksen tavoin selveni, mitä Hesekiel oli -aina pikku pojasta saakka säilyttänyt povessansa. Oli kuin hän nyt -vasta olisi käsittänyt hänen hiljaisen ihailunsa, oivaltanut nuo -tuhannet pikkuseikat, jotka olivat tapahtuneet hänen tähtensä, jotka -hän oli pitänyt hyvänänsä kuten ilman, jota hengitti... Mitä hyvyyttä, -hienotuntoista huomaavaisuutta, mitä hellävaraisia ajatuksia olikaan -hänelle omistettu, kiitoksen sanaa pyytämättä! - -Ehdottomasti hän tuli ajatelleeksi tuota kertaa, jolloin he seisoivat -yhdessä jäämeren sumua tarkaten -- ja Hesekiel pyysi häntä menemään, -ettei se saavuttaisi häntä. - -Hän vavahti. Se oli sittenkin saavuttanut hänet! - -Mutta nyt vasta hän käsitti, mitä tuskaa oli tuottanut hänelle -käytöksellään -- eihän hän ollut omistanut hänelle ainoatakaan ajatusta. - -Nyt oli hän siitä niin pahoillaan -- nyt tiesi hän miltä tuntuu kokea -sellaista. - -Hänen oli aika palata kotiin -- senkin tähden. - -Mutta kuinka voisi hän sovittaa entiset? Eihän hän voinut tehdä sitä! - -Hesekiel ei ikinä unohtaisi, että hän oli unohtanut hänet. Sen hän -kyllä tiesi... - -Ja mihinkään tuollaiseen ei hän itse enää koskaan antautuisi! Siitä -oli hän myöskin selvillä. Hänen käsitteensä rakkaudesta ja rakkauden -onnesta oli muuttunut kauhun kuvaksi. Sen muisteleminen sai hänen -kasvonsa kalman kalpeiksi. - -Mutta Hesekiel! Hänen sydämensä lämpeni. Hesekiel oli ihana! Hän oli -kuullut, millainen hän oli. Hesekiel oli hoitanut uskollisesti sen, -mitä luonto oli hänelle suonut. Eihän hän enää kelvannut edes hänen -pikku sisareksensa... - -Kyyneleet virtasivat pitkin hänen poskiansa. - -Falck nousi levotonna paikaltansa, mutta ei tullut hänen luoksensa. - -Silloin meni Gunn hänen tykönsä ja hiveli hänen poskeansa. - --- Sinun ei tarvitse nähdä sitä enää toiste! sanoi hän tarmokkaasti. - -Ja hehän olivat matkalla Pariisiin. Lomaa oli jäljellä vielä muutama -viikko, ja ne piti käytettämän! - -Gunn katsoi Falckiin hymyily huulillaan. - - - - - - -V - - - - -20. - - -Samana kesänä, jolloin Pikku-Gunn matkusti kaupunkiin, oli Hesekiel -nuorukainen käynyt kaupungissa suorittamassa keskikoulututkinnon. -Puhuttiin paljon siitä, kuinka Indvikenin koulun opettajalla oli ollut -kunniaa oppilaastansa. - -Ihmiset arvelivat että hänkin aikoi opettajaksi, mutta Thorkelin -mielestä hän oli liiaksi kunnon mies jäädäksensä maakamaralle. - -Samaa mieltä oli myöskin Hesekiel itse. Hän oli ollut jo useina vuosina -mukana kalastusretkillä, niin että hän jo kävi täydestä miehestä -vesillä. - -Tutkintonsa oli hän suorittanut etupäässä Pikku-Gunnin tähden. Hänet -oli vallannut kiihkeä halu olla etevin kaikista Herön seutuvilla ja -pakottaa Gunnkin huomaamaan se. - -Hän oli ajatellut, että kun hän suorittaisi tuon tutkinnon, niin se jo -riittäisi todisteeksi -- -- -- - -Mutta kun hän palasi kotiin oivine todistuksineen, oli Pikku-Gunnilla -niin paljon muuta ajateltavaa, ettei hän kiinnittänyt huomiota koko -asiaan. - -Hesekiel mietiskeli tarkemmin asiaa. Varmaankin oli tarpeen lisää sitä -lajia. - -Mutta ensin hänen täytyi kalastaa ja ansaita rahaa. - -Hän vietti sen kesän vesillä. Jonkun ajan kuluttua Pikku-Gunnin -lähdöstä hän liittyi erääseen Elin rouvan nuottakunnista. He aikoivat -silliä pyydystämään ulommaisista kalastuspaikoista pohjoiseen. - -Thorkel vanhus kuului samaan nuottakuntaan. Juuri kun he aamulla olivat -ehtineet vesille, puhkesi myrsky, ja vasta silloin hän oikein huomasi, -millainen mies pikku Hesekielistä oli tullut. Oli todellinen nautinto -tarkata hänen jäntevyyttään ja ketteryyttään. Kun hän iski kouransa -airoihin, silloin kävi ryske... Ja kun hän piti peräsintä kädessään, -silloin oltiin hyvässä turvassa. - -Silloin käsitti Thorkel, että hän oli jättänyt sureksimiset siksensä. -Laineiden leikki huvitti häntä, hän lauloi maininkien kohahdellessa, -hänen katseensa tunki ryöppyilevän vaahdon halki. - -Thorkelista hän oli kuin kuninkaanpoika, joka lähtee maineretkelle -tai -- jotain vielä parempaa -- aimo kalastaja, joka rientää -valtakuntaansa, aavalle merelle. - -Sinä kesänä pysyivät säät kovina. Pilvet riippuivat yli tunturien, ja -ennen kuin tiesi aavistaakaan, tuli lounainen, vyöryi vuoriseinämiä -alas, kiisi kautta salmien ja huitoi veden valkoiseksi. - -Mutta näytti melkein siltä kuin Hesekiel olisi ollut enin mielissään -rajuilman tehdessä tuloa. Hänen tahtonsa oli kuin terästä, hänen -silmänsä tarkka ja kaukonäköinen. Oli melkein kuin hän olisi hallinnut -aaltoja ja kuohuja. Kuinka kova ottelu oli ollutkin, aina hän kumminkin -suoriutui siitä voittohikkaasti. - -Ei koskaan Thorkel unohtaisi kuinka Hesekiel sinä iltana, jolloin iso -merilokki istui hänen veneensä keulalla päästellen räikeitä, ylpeitä -huutoja -- kuinka hän nousi pystyyn ja huusi merelle ja myrskylle, -kuin olisi niiden herra ja käskijä... Ja kuinka hän kiisi yli vesien -haavenäyn kaltaisena, laineiden keimaillessa hänen ympärillään kuin -valkoiset linnut! -- -- - -Mutta tosin oli Thorkel huomannut senkin, että hänen silmiensä ilme -väliin voi käydä niin kummallisen kaihoisaksi. Niin, hänen katseensa -voi tosiaankin käydä niin surumieliseksi ja lempeäksi kuin pienen -koiran. - - * * * * * - -Jo ensi talven kalastusretkellä oli Hesekiel saanut sen maineen että -hän oli hyvä toveri merellä. Hän ei koskaan loukannut ketään. - -Toverit kunnioittivat häntä hänen kuntonsa ja tarmonsa takia. Mutta -tosin he häntä pelkäsivätkin. Hän tunsi voimansa ja voi panna heidät -ahtaalle -- ei ollut hyvä joutua hänen vihoihinsa. Mutta ei kukaan -myöskään voinut vaikuttaa toisiin sellaisella sydämen lämmöllä, ja ne, -jotka lähimmin joutuivat hänen kanssaan tekemisiin, saivat kokea että -vilppi oli hänelle vierasta. - -Aluksi ei hänestä oltu liioin pidetty. Hänen kiivas luontonsa oli -muutamia kertoja saanut hänet valtoihinsa ja vieroittanut toverit -hänestä. Mutta sitten olivat he monesti nähneet, kuinka hän taisteli -omaa itseänsä vastaan ja pääsi voitolle. Silloin he hiljaisuudessa -kehuivat häntä ja ottivat hänestä oppia. Heidän joukossansa oli näet -montakin, joiden oli vaikea hillitä mieltänsä. - -Mutta paljon oli sellaisiakin, jotka eivät pitäneet hänen seurastansa. -Nuorukaiset eivät saaneet häntä koskaan mukaansa mihinkään kepposiin, -eikä hän suvainnut että kukaan teki mitään halpamaista -- silloin -pystyi hän huolehtimaan siitä että oikeus pääsi voitolle, eikä se -tapahtunut yksistään ruumiillisten voimain avulla. - -Eikä vanhempia ollut miellyttänyt tuo, että hän käyskenteli heidän -joukossansa kuin mikäkin päämies, eivätkä he halunneet kokea hänen -etevämmyyttään, sillä poikahan hän vielä oli eikä muuta. - -Mutta sitten, seuraavina talvina, muuttuivat asiat. Sekä nuorukaisia -että vanhoja, täysikasvuisia miehiä alkoi hävettää olla mukana -juopottelemassa ja raa'oissa korttiseuroissa. Ei ollut hauskaa tuntea -noiden pienten, vaaleansinisten silmien tuikeata katsetta; heistä oli -miellyttävämpää, jos ne suuntautuivat heihin lempeinä. - -Ja kun he sitten oleskelivat yhdessä kuukausimääriä, muovaili hän -heidän käsitteensä uudelleen, heidän sitä oikein huomaamattaankaan. Oli -ihmeellistä kuinka hän voi saada mielet käännetyiksi siitä, mikä on -vähäpätöistä ja rumaa, ja saattaa kaikki kuuntelemaan meren mahtavaa, -raikasta ääntä, joka puhdistaa sydämet. - -Viimeisenä talvena, jolloin hän oli ollut mukana kalastamassa, oli -kaikkien täytynyt huomata, että siinä nuottakunnassa, mihin hän kuului, -ja niillä säilytyspaikoilla, missä hän liikuskeli, oli seurustelun sävy -muuttunut. - -Huomaamattansa olivat kalastajat alkaneet harrastaa toisia asioita kuin -ennen. - -Maalla oleskeltaessa kokoontuivat nuoret -- ja pian vanhatkin -- hänen -ympärillensä. - -Oli näet niin ihmeellistä, että niin nuori kuin hän vielä olikin, -oli hänellä aina jotakin erikoista sanottavaa, jotain, jota he hänen -mielestänsä ajattelivat liian vähän. - -He katsoivat olevansa meren valtiaita, mutta kovaksi onneksi oli heidän -herruutensa varsin vähissä, ja se maksoi monen kalastajan hengen. - -Hesekiel kiinnitti heidän huomionsa samaan seikkaan, josta tuomarikin -jo oli puhunut heille -- mutta täällä meren aavojen ulappojen ääressä -ja kalastajan suussa saivat sanat aivan toisen tehon. - -Kalastajat alkoivat nyt itsekin ottaa nuo asiat puheiksi. - -Enemmän yhteistoimintaa, paremmat alukset ja varusteet, laajemmat -kalastusalueet -- nuo seikat eivät enää tuntuneet turhilta puheilta, -vaan niitä harkittiin vakavasti. Nuorukaiset alkoivat puhua -moottoreista ja höyrylaivoista, vanhat ja varovat umpipursista ja -rekien ottamisesta mukaan matkoille. - -Jotain jäi aina mieleen siitä, mitä Hesekiel puhui. Hän kylvi -ajatuksia. Ne lankesivat hyvään maahan ja versoivat esiin. - -Muutamat päättivät heti hankkia itselleen uudet langat. Jotkut -päättivät ryhtyä kilpailemaan hollantilaisten ja saksalaisten -selkärihmakalastajain kanssa, toiset olivat kiukuissaan siitä, että -heidän oiva sillinsä valmistettiin niin huonosti, että se joutui vasta -viimeiseksi kauppamarkkinoille ja siitä maksettiin huonoin hinta. - -Oli lukemattomia asioita, joista Hesekiel tänä talvena keskusteli -heidän kanssaan. Aluksi he olivat ihmeissään siitä että hänen -sanoissansa oli sellainen voima. Mutta asia selveni heille, kun he -muistivat että hän polveutui mahtavasta Jarlsvikin suvusta. Hänellä oli -veressään käskijän tarmoa ja pyrkimys mitä suurimpiin saavutuksiin. - -Eräänä iltana, kun joukko kuulijoita oli kokoontunut hänen ympärilleen, -alkoi hän puhua kalastajien olosuhteista. Häntä harmitti, ettei heillä -monin paikoin ollut eikä tulisi olemaankaan edes jalansijaa maata, -vaan olivat he pakotetut rakentamaan talonsa toisen maalle. Se oli -liian kovaa. Se oli kohtuutonta. Se maa, jota he auttavat vaurastumaan, -ajaa heidät vesille -- vasta siellä he ovat kotonansa, herroina omalla -maallaan. - -Hän tahtoi, että kaikki kalastajat liittyisivät yhteen. Sillä muutos -oli saatava aikaan. Heidän ei pitänyt olla kodittomia omassa maassaan, -heidän piti vaatia itselleen oikeus omistaa palsta sitä maata, jota he -auttoivat edistymään -- -- - -Ainoa, jonka hän tiesi antavan kalastajille omaa maata viljeltäväksi, -oli Herön Elin rouva -- -- -- - -Hän oli puhunut kasvonsa kalpeiksi, hänen äänensä oli muuttunut, hänen -katseensa tuikean tarmokas. - -Vasta silloin ymmärsivät monet kalastajista, että heidän olonsa voi -tulla paremmaksi. - -Hän sai sinä talvena tilaisuutta puhua heidän kanssaan monenmoisista -asioista. Ja ihmeellistä oli kuulla hänen puhuvan, niin rohkeasti hän -puhui. He kuulivat kuin satuja siitä, kuinka heidän tulisi viljellä -maata ja merta, ja metsää pitäisi heidän myöskin istuttaa. Rahkasoita -risteilevät juuret olivat antaneet hänelle ajattelemisen aihetta. Hän -vaelsi nyt haaveitten ja tulevaisuuden näkyjen huumaamana ja näki -metsän edenneenä aina meren ulapoille saakka. - -Ihmeellinen oli myöskin hänen uskonsa meren kansaan. Hän väitti että -mantereen asukkailla oli jotain opittavaa siitä. Oli kuin hän olisi -suorastaan ravistanut heidät hereille. Hän sanoi sen niin pontevasti, -että se vaikutti kuin velvoitukselta. - - * * * * * - -Ei koskaan onni ollut seurannut Hesekieliä niin uskollisesti kuin tänä -kesänä. Hän oli saanut apajan, josta puhuttiin kaikissa nuottakunnissa. -Ja ennen pitkää oli hänen silliosansa Bergenissä, odotellen hintojen -kohoamista. - -Ei ollut kulunutkaan monta päivää, kun tuli sähkösanoma että hinnat -olivat kohonneet ja kalat myyty. - -Hesekielin osuus teki monta tuhatta kruunua. - -Kun tuo viesti saapui, oli hän jo matkustanut pois. Hän ei ollut voinut -tyytyä tuohon vähäiseen kotikalastukseen. - -Hän oli matkustanut Islantiin ja pestautunut suureen -merikalastuslaivaan. - -Hän palasi sieltä vasta elokuun lopulla. Sanottiin että hänellä oli -taskut täynnä kultaa. - -Itse ei hän puhunut siitä sanaakaan. Mutta heti aamulla hän meni isänsä -puheille. - -Hän sanoi että nyt hänen täytyi lähteä jälleen kaupunkiin. Hän halusi -tulla ylioppilaaksi. - -Isä Hesekiel silmäili tutkivasti noita nuoria tarmokkaita kasvoja. - -Sitten laski hän kätensä hänen päähänsä. - -Tietysti hän sai lähteä. Eikä hänen olisi tarvinnut noin raastaa -päästäkseen matkaan, sillä olihan isä itse ajatellut että kaikkeen, -mitä hänen poikansa halusi oppia, olisi kyllä varaa. - -Isä Hesekiel käsitteli asiaa kevyesti ja hilpeästi. Hän laski leikkiä -ja naurahteli. Eihän poikasen pitänyt huomata hänen arvanneen, mitkä -hänen vaikuttimensa oikein olivat. - -Mutta että hän halusi ylioppilaaksi! Miksi halusi hän oppineeksi, -hän, vapaan meren mies! Oliko hän miettinyt, miltä tuntui joutua pois -tuosta suuresta juhlasalista, jossa hän oli herra ja työntekijä -- ja -haaveilija? - -Silloin näki Janine muori, että puna valahti yli Pikku-isän kasvojen -eikä hän voinut vastata sanaakaan. - -Isä Hesekiel ei kysellyt sen enempää. Sekä hänen että Janinen tuli -kiiru saada poika matkaan. Hän tahtoi matkustaa heti. - -Koko illan hän istui katsellen toisten puuhaa. Itse ei hän voinut -ryhtyä mihinkään. Päätöksen teko oli ollut raskas työ, joka oli -lamauttanut hänen voimansa. - --- -- Elin muorin luona oli hän myöskin käynyt. Tämä oli ensin katsonut -häneen ihmeissään, oli sitten hymyillyt ja nyökännyt hänelle, ikäänkuin -olisi hyvin oivaltanut, mitä hyötyä siitä voi olla -- -- -- - -Pikku-isä puristi kätensä nyrkkiin: sen hän tiesi, että hän tahtoi -tulla noiden hienoisten kaupunkilaisherrojen vertaiseksi, joille Gunn -ehkä jakeli hymyilyjään -- -- -- - -Hän puri hampaansa yhteen pidättääkseen itkua. Kun hän vain ajatteli -tuota seikkaa, voi hänen mielensä käydä niin liikutetuksi, kuin ei hän -voisi kestää olla olemassa -- -- - -Kun vain voisi vapautua tuosta ainaisesta mietiskelystä! Hänestä oli, -kuin olisi hän tukehtumaisillaan! - -Isä Hesekiel tuli jälleen huoneeseen. Pikku-isä ei huomannut häntä. Hän -otti nyt laatikoistaan esiin hienot englantilaiset paidat ja kirjaillut -tohvelit, jotka oli saanut Pikku-Gunnilta. Täytyisihän Pikku-isällä -olla jotain käyttää ensi aluksi. Sitten hän meni alas puotiin. Täytyi -ostaa minkä mitäkin. - -Janinen oli myös kiiru. Hän tuli tuon tuostakin huoneeseen. Kerran, -kun hän loi katseen Pikku-isään, näki hän kuinka hänen kasvonsa olivat -vääntyneet kiihkeiden tunteiden kamppailusta. Hän käsitti että oli -parasta, että Pikku-isä pääsi lähtemään. - -Nyt läksi Pikku-isä hakkaamaan puita. Mutta palattuaan sisään hän jäi -jälleen istumaan toimetonna. - -Hän silmäili lahtea, missä tuuli yltyi, hän katsoi valkeita purjeita, -jotka kohosivat esiin vaahtojen keskeltä, katosivat ja tulivat jälleen -esiin... Hänen mieleensä tuli synkkiä, hempeitä ajatuksia -- oli kuin -hän olisi kuullut ulkoa kellonsoittoa -- - -- - -Mutta _häntä_, häntä ei soitettaisi syvyyden hautaan, ei kukaan saisi -häntä kukistetuksi -- -- -- - -Hän puri jälleen hampaansa yhteen ja katse kävi tuikeaksi: Toden -totta, hänestäpä vasta tulisikin hieno ylioppilas! Hänestä tuntui -halveksittavalta olla hieno ylioppilas, mutta nyt tahtoi hän tulla -sellaiseksi -- vain huvin vuoksi, pelkän huvin vuoksi... ja sitten -läksisi hän oikein aimo meriretkelle, sillä oikeassa Thorkel oli: -liiaksi hänessä oli miestä maakamaralla kävelläkseen... - --- -- Tuolla lähestyi Elin rouvan vene rantaa. Hän piti itse perää. -Kuinka varmasti hän purjehti kautta aallokon... kuinka suopea hänen -katseensa oli ollut eilen... Ja entä nyt! Niin tarmokkaana ja lempeänä -istui hän tuolla ja nyökkäsi hänelle, juuri kun vene liukui -ohitse -- -- -- - -Valtava, lämmin tunteiden hyöky valahti hänen mieleensä. Oli kuin -hänelle olisi tapahtunut jotain aivan uutta. Tiesikö Elin muori jotain -Pikku-Gunnista? - -Hänessä heräsi onnen ja voiman tunne. Hän meni sillalle ja silmäili -veneen jälkeen. Yksinäinen kalalokki lensi hänen päänsä ylitse, niin -alhaalla että hän kuuli sen siipien suhinan... - -Niin lentelivät hänen ajatuksensakin, liitelivät kauas etäisyyteen... - -Olisiko onnen täyteläisyys hänen saavutettavissaan? Tai soluisivatko -elämän aarteet pois hänen käsistänsä? -- -- - -Vaalea kuutamo valaisi illan, meri hohti hopeisena. - -Hän seisoi tuijottaen eteensä -- haaveittensa kiehtomana. Hän -kaihosi päästä satumaihin ja kauemmas... kauas elämän tuntemattomaan -todellisuuteen... - -Mutta yön unissa oli hän kaihoinensa kesytön lintu, joka ei tiedä -turvapaikkaa... - -Aamulla hänen lähtiessään huomasi Janine ettei hän ollut hyötynyt -paljon yön levosta. - --- Pikku-isä, sanoi hän hiljaa, -- muista että nimesi on Hesekiel, se -on: Herra tekee väkeväksi! - -Sillä elämä voi kylläkin käydä hänelle vaikeaksi. Kärsivällinen -ei Pikku-isä ollut, ja hänen perinnäisiä taipumuksiansa ei käynyt -kehuminen. - - - - -21. - - -Tohtori Torgersen perheineen asui yhä vielä kirkkoniemessä. Herön -alueelle oli tullut toinenkin lääkäri, mutta Svein Torgersen oli yhtä -suuressa suosiossa ja hänellä oli yhtä paljon potilaita kuin ennenkin. - -Irmild rouvaa ei aluksi liioin suosittu, mutta kun ei hänestä voitu -päästäkään, tyydyttiin häneen lopuksi. Hänestähän oli tullut niin -kodikas ja herttainen pikku rouva. - -Yksin kamariherratarkin alkoi vähitellen mieltyä häneen. Tohtori -Torgersenia vailla hän ei voinut olla, sillä tämä ymmärsi niin hyvin -pitää häntä iloisella mielellä ja oli sitä paitsi viime aikoina -alkanut tuntea mielenkiintoa hänen tauteihinsa. Sentähden kutsuttiin -Irmild rouvakin aina kamariherrattaren tee- ja muihin iltamiin. Ei -kukaan voinut sanoakaan muuta, kuin että hän oli varsin miellyttävä, -istuessaan siinä herttaisen ujona, kutoen mitä sievimpiä pikku sukkia. - -Naiset alkoivat tyyntyä. Ei kukaan heistä tiennyt, että Irmild rouva -oli noin kesy ainoastaan naisseurassa. Ei kukaan heistä aavistanut, -kuinka nuo silmät voivat herätä ja käydä varsin vaarallisiksi heidän -miehillensä. - -Väliin tosin jokunen loi häneen epäluuloisia katseita. Kerrottiinhan -joskus asioita, jotka tuntuivat viittaavan toisaanne. Mutta Irmild -rouva katsoi heihin kaikkiin niin viattomasti, että he ymmärsivät -etteivät nuo jutut voineet olla tosia. - -Täytyihän Irmild rouvan näet varoa mainettansa Elin rouvan sekä Sveinin -tähden, eikä vähimmin rovastin tähden, joka aina puhui hänestä niin -kauniisti. - -Niinpä pääsi hän vähitellen kaikkien suosioon. Torgersenia tarvitsivat -kaikki. Missä hän oli mukana, siellä ei koskaan ollut ikävä. - -Irmild hymyili, kun hänelle sanottiin kohteliaisuuksia hänen -miehestänsä, mutta hän ei ollut samaa mieltä muiden kanssa. Hänen -mielestänsä oli Svein käynyt ikäväksi. - -Viime vuosien elämä oli ollut oikeata horrostilaa. Hän voi varsin hyvin -kutoa sukkaa, sillä eihän mikään muukaan ollut sen hauskempaa. - -Päivät Sveinin ja lasten seurassa tuntuivat hänestä näet perin -harmahtavilta. Hän tuskin enää kesti oloansa. Loistavampaa ja -kiihkeämpää elämää hän kaipasi. Hän tunsi olevansa kuin kahlehdittu -lintu, joka räpyttelee siipiänsä, voimatta päästä lentoon. - -Sellaisten ajatusten jälkeen hänet melkein aina valtasi hurskas -kauhistus ja hän tunsi tuskaa syntisen lihansa tähden. Hänen sydämensä -heräsi, niin että hän luopui kaikesta maallisesta kaihosta. Hänen -sielunsa sai siivet kuin kyyhkynen. - -Ja se Jumala, joka sytyttää tulenliekkejä ja saa maan vavahtelemaan, -tuli hänen Jumalaksensa. Hän taivutti mielensä kauhun valtaamana ja -omisti sydämensä rakkauden hänelle. - -Silloin unohti hän miehensä ja lapsensa ja koko kotinsa. Niinhän -raamatussa käskettiin. Ja Herra kuritti häntä mahtavuutensa ruoskalla -ja sulki hänet syliinsä. - -Silloin vaimeni kaikki maallinen ikävöiminen. Hän sai lepoa ja rauhaa. - -Mutta olihan aina sellaisia, joille riitti juoruamista rouva -Torgersenista. He muistivat Irmild Myrlandin ja ajattelivat että hän -oli pysynyt ennallaan. He väittivät hänen voivan loitsuilla vaikuttaa -ihmisiin. Sen taidon oli hän lapsena oppinut eräältä lappalaisakalta, -ja sellainen kyllä pysyy muistissa. Anne Sömyren oli tavannut hänet -kerran, kun hän huvitteli kantelemalla mukanaan kyykäärmettä. Sitten -oli hän vienyt sen kotiin esiliinassaan ja pelästyttänyt sillä -lapsiaan. Sellainen huvitti häntä. Hän pani sitten käärmeen mäelle -ja veti piirin sen ympärille, ja sitten toi hän pienimmän lapsen sen -viereen. Mutta käärme ei ollut voinut liikahtaa paikaltansa. -- - -Toiset väittivät hänen voivan nähdä ihmisistä, joita tapasi, että he -kuolisivat pian, -- vaikka muut eivät voineet nähdä mitään sentapaisia -merkkejä. -- - -Ne, jotka tiesivät näistä seikoista, käsittivät hyvin, että jos hän -ehkä olikin oiva vaimo, kuten sanottiin, niin ei hän silti ollut mikään -hieno rouva, kun hän kerran liikuskeli tuollaisissa hommissa. - -Jos Irmild kuuli sentapaisia huhuja, nauroi hän vain niille. - -Mutta varmaa oli, että kun maailma oli niin ikävä, niin täytyi keksiä -jotain huvia. - -Ei hän myöskään voinut kieltää, että hänen mielensä oli käynyt hiukan -levottomaksi. Sydän voi olla kuin palava kekäle, ja häntä vaivasi -kuumeentapainen jano, riuduttava ikävöiminen. Hänestä tuntui että hän -nyt oli levännyt tarpeeksi. Ei ollut tapahtunut kerrassaan mitään. - -Herön ullakolta oli hän kerran löytänyt kirjan, jossa kerrottiin -Miranda haltiattaresta. Jospa vieläkin tapahtuisi sellaisia synkkiä, -mielenkiintoisia seikkoja, -- sellaisesta hän pitäisi! Tuollaiset -metsässä suhahtelevat taikalinnut voivat houkutella niin kauas! - -Kun hän oli yksin valoisina iltoina, kuljeskeli hän usein -rantavuorilla. Hän paneutui maahan, voidaksensa paremmin nauttia -auringosta, hän sulki silmänsä ja antoi säteiden virrata ylitsensä. -Silloin näki hän sen maailman, jota ei ollut nähnyt, -- metsiä ja -vuoria ja suuria valkoisia kaupunkeja. Hän näki koko maailman, -sellaisena kuin olisi tahtonut sen olevan -- suurena ja salaperäisenä, -synkkänä ja hurjana -- -- - -Ja hän voi hypähtää pystyyn ja huutaa ääneen. Ken olisi voinut uskoa, -että hän oli vanha ihminen! -- -- -- - -Häntä halutti povata itsellensä, ottaa selkoa tulevista seikoista ja -nähdä tulisiko hänen olonsa vielä toisenlaiseksi kuin nyt. Sara muori -sanoi, että sen kävi huonosti, joka ennusteli salattuja asioita. Se, -jota ei kukaan tiennyt, oli aina synkkää! Kunpa hän vain ei olisi ollut -niin pelokas! -- - --- -- Jos hän meni jonakin iltana ulos Orionin vyön alle, juuri kun -tämä kohottaa kilpensä kohden härkää, joka seisoo silmät punaisen -liekehtivinä... ja jos silloin oli uusikuu ja hän leikkasi pienen -taikaoksan käyttämättömällä veitsellä ja piti sitä suussaan keskiyön -aikana ja sitten piilotti sen povellensa... silloin -- niin oli hän -lukenut -- silloin ihastuisi häneen jokainen nuorukainen. Mutta oksa -oli leikattava määrättynä aikana, mieluimmiten juhannusyönä -- -- -- - -Usein makasi hän kuunnellen veden nousua tai laskemista... oli kuin -joku olisi siellä liikuskellut!... Mutta ei tullut ketään. - -Hän olisi niin mielellään tahtonut tulla erinomaiseksi ihmiseksi, mutta -hänessä oli jotakin, joka vaani esteenä, -- kuten karit tuolla meren -pohjalla. - - * * * * * - -Pahinta oli, ettei Svein enää ollut samanlainen kuin muinoin. Se -harmitti häntä. Irmild ei voinut tyytyä siihen että hän oli niin -välinpitämätön ja säveä, oli käynyt hidasluontoiseksi ja piti -ruuasta... istui päivällisen jälkeen mieluimmiten yksin, lukemiseen -syventyneenä. Kaikki kiihkeys oli hänestä poissa. Ja se harmitti -Irmildiä. - -_Hän_ puolestaan ei kaivannut lepoa päivällisen jälkeen. Hän ei koskaan -syönyt liiaksi, kuten Svein. Hänen liikkeensä olivat jäntevät ja -reippaat, hän ei ollut käymäisillään liian lihavaksi kuten Svein. - -Ja hän ei voinut antaa anteeksi, että Svein oli unohtanut, kuinka -ihastunut oli alkuaan ollut häneen. - -Hän muisti säälimättömän hyvin useita pikkuseikkoja, joista Svein ei -tahtonut kuulla puhuttavan. Hänellä oli erityinen taito kiusata häntä -sellaisella. - -Hän voi saada vastustamattoman halun tehdä hänelle hiukan pahaa, -tuottaaksensa hänelle tuskaa. Hän katui sitä kyllä sitten, mutta teki -kumminkin toiste samaten. - -Hän ei voinut käydä rauhassa istumaan, tullaksensa vanhaksi ja kiltiksi -kuten Svein. Mitä enemmän Svein tyyntyi ja alkoi harrastaa mukavuutta, -sen huomattavammin kävi hänen vaimonsa kehitys vastakkaiseen suuntaan. - -Mieluummin sai Svein lyödä häntä, kuin olla tuollainen. Tämähän ei -ollut siedettävissä. Hän tahtoi voittaa hänet jälleen, sellaisena kuin -hän oli muinoin. - -Svein ei huomannut sitä. - -Irmild alkoi pukeutua kauniimmin kuin ennen, lämpimiin väreihin. Ne -pukivat häntä. Hän oli käynyt täyteläisemmäksi, oli miellyttävämmän -näköinen kuin koskaan ennen. Sitäkään ei Svein huomannut. Nuo -lämpöiset, surumieliset silmät, äänen kaihoisa kajahdus miellytti -kaikkia ihmisiä, miehiä ja naisia. Svein yksin ei niitä tarkannut. - -Silloin koetti Irmild tehdä hänet mustasukkaiseksi. Sekään ei -onnistunut. - -Silloin muuttuivat heidän välinsä. - -Irmildin pienet pistokset kävivät nyt säännöllisiksi. - -Kaikessa ystävällisyydessä hän pisteli häntä pistelemistään päivät -päästään. Hän nauroi itse itselleen, ja samaten teki Svein -- aluksi. - -Sillä yhden pistoksen kyllä kestää, mutta yhä uudistuvina käyvät ne -tukaliksi. - -Mutta nekin puolestansa saattoivat Sveinin käsittämään elämän toisella -tavoin kuin ennen. Siten Irmild pakotti Sveinin ryhtymään luonnossaan -jälleen viljelemään sitä, mikä oli turmeltunut Irmildin käsissä. - -Väliin voi tulla päivä, jolloin Svein näki Herön Gunvorin lepäävän -edessään kalpeana ja kylmänä... ja hänestä oli kuin ojentaisi Gunvor -hänelle kätensä... kuin olisi se, mitä hän sittemmin oli kokenut, ollut -hänelle kuritukseksi, niin että hän oli tullut paremmaksi -- -- -- - -Nuo muistot palasivat tavallisesti hämärissä päivällisen jälkeen, ja ne -toivat mukanaan tunteen, että se, mikä hänessä oli ollut parasta, ei -ollut vielä tykkänään tukahtunut. - -Kun Irmild tuli tuomaan kahvia, liukui kaikki pois... - - * * * * * - -Irmild oli lopuksi luopunut ajatuksesta herättää Sveinin sydämessä -rakkauden jälleen voimakkaaseen eloon. Nyt alkoi hän hakea jotain -pientä viatonta huvia. - -Hänellä oli tosiaankin huonot ajat: kaikki oli raskasta ja -pitkäveteistä ja mieltäahdistavaa. Nuorin lapsi oli sairas eikä -näyttänyt aikovan parata koskaan. Hän loi nyt katseita itään ja -länteen, mutta mistään ei näkynyt valon välkähdystä. Silloin pujahti -hän eräänä päivänä tiehensä koko touhusta. Svein ei ollut kotona. Hän -harhaili koko iltapäivän omia teitänsä. - -Illan suussa oli hän tullut vuorelle, joka yleni suolaamoniemen takana, -ja hän oli jo varsin hyvällä tuulella. Paistoihan päivä yli kaiken -maailman! - -Alhaalla sillalla seisoi nuori Hesekiel, joka oli palannut jälleen -kotiin. - -Hän seisoi siellä näyttäen niin voitonriemuiselta. - -Irmild voi nähdä selvästi hänen nuoret kasvonsa, hänen syvälliset, -säihkyvät silmänsä ja pehmeät, vaaleat viikset... - -Ja kuinka rintava ja harteikas hän oli... ja niin solakka ja jäntevä! - -Nyt asteli hän siellä, ylväänä kuin kuningas... - -Irmildin hengitys kävi vaivaloiseksi. Miksi ei tuo nuori mies katsonut -häneen? Niin, niin, elämä oli raskasta! - -Nyt tuo mies ryhtyi työhön. - -Kuinka hän käveli sillitynnöri niskassaan kevyesti kuin karkelossa... - -Irmild seurasi jokaista hänen liikettänsä. - -Siellä tuli muutamia rotevakasvuisia miehiä. He suorittivat saman työn -jykevin ottein ja voimanponnistuksin. Hesekielille näytti kaikki olevan -huvia vain. - -Irmild kävi äkkiä kalman kalpeaksi. Ennen tuntematon tuska vihlaisi -hänen sydäntänsä -- - -- - --- -- Jos tuo mies laskisi jalkansa hänen niskaansa... mikä nautinto, -ajatella sitä! Hän saisi voimassaan tehdä hänelle mitä vääryyttä ikinä -tahtoi. Eikö hän, Irmild Torgersen, ollut yhtä hieno rouva kuin kuka -muu tahansa? Eikö hän käyskennellyt täällä korkeakantaisin kengin ja -silkkisukin?... Kyllä häntä kelpaisi katsella. - -Nyt nousi Hesekiel veneeseen. - -Jospa hän vain joskus maailmassa saisi tuon nuoren miehen soutamaan -itseään! -- -- -- - -Tuuli kuiskaili, aallot loiskivat, hänen mielensä valtasi syvä -alakuloisuus. Hän istui maahan itkemään. - -Myöhään illalla läksi hän kotiin. Hän kulki paisuvan virran rantaa -pitkin. Silloin oli kuin pyörteiden hyrske olisi saanut hänenkin -verensä kuohuksiin. Hänen silmänsä hehkuivat, hän riensi juosten -eteenpäin. - -Mutta tultuaan kotiin hän istui hiljaa ja liikkumattomana ja antoi -lasten pitää huolta itsestänsä. - -Hänestä tuntui, kuin olisi Herra purkanut vihansa myrskyn hänen -ylitsensä. -- -- -- - - * * * * * - -Seuraavana päivänä sai Irmild tietää että Hesekiel oli palannut -äskettäin kotiin, että hän oli ollut kaksi vuotta kaupungissa ja tullut -ylioppilaaksi, ja että häntä oli kovin kehuttu siitä että hän oli -ehtinyt omistaa niin paljon oppia niin lyhyessä ajassa. - -Kerran sai hän sitten Janinen luona kuulla, että hän oli saanut paikan -Herön kaupassa ja että Elin muori oli ollut iloinen saadessaan hänet -palvelukseensa. - -Nythän tuomarinkin piti pian palata kotiin Pikku-Gunnin kanssa. - -Irmild päätti panna toimeen kutsut ennen heidän tuloansa. - -Hän aikoi sopia asiasta Elin rouvan kanssa. - -Mutta kun hän muutaman päivän perästä tuli Herön kartanoon, sai hän -kuulla että tuomari ja Pikku-Gunn olivat matkustaneet etelään ja -aikoivat palata kotiin vasta seuraavana kesänä. - -Hän riemuitsi sydämessänsä. Kotimatkalla pistäytyi hän Janinen luo. -Hesekieliä ei näkynyt. Irmild viivähti siellä hetkisen, mutta turhaan. - -Janine oli mielipahoissaan ja kertoi että Hesekiel oli jälleen -matkustanut pois, jättäen uuden, oivan paikkansa. Varmaankaan ei hän -mielestänsä ollut vieläkään tarpeeksi oppinut. Hän oli matkustanut -Hampuriin, samaan opistoon missä Pikku-Gunn oli käynyt. Ennen lähtöään -oli hän saanut tietää että Pikku-Gunn oli kihloissa ja menisi pian -naimisiin. - -Janine ei voinut käsittää, mitä hyötyä hänellä olisi siitä, jos nyt -tulisikin yhtä oppineeksi kuin tuo tanskalainen herra. - -Kun Irmild sinä iltana palasi kotiin, tuntui hänestä ettei laupias -Jumala mitenkään voisi vaatia häneltä, että hän eläisi kauemmin. - - * * * * * - -Siihen aikaan tuli seudulle muuan nuori maallikkosaarnaaja nimeltä -Tronsen. Tämä pelasti Irmildin. Hän tunsi saatanan juonet, tiesi hänen -tavottelevan Irmildiä ja puhaltavan tuliliekkejänsä hänen kasvoihinsa. - -Sentähden oli hän tullut ja kantanut hänet mukanansa Jumalan luo. Hän -opetti hänelle että Jumalan voima on heikoissa väkevä. Hän tuli hänen -ystäväksensä ja vartioksi häntä, hän oli kuin pakopaikka, missä Irmild -sai juoda Jumalan rakkauden tulta. Hän todisti hänelle, ettei hän enää -ollut hylätty syntisraukka, vaan Saaronin ruusu. - -Hänelle oli jälleen koittanut Herran armonaika. - -Sitä kesti kokonaisen vuoden. Silloin täytyi Tronsenin matkustaa pois. -Ja jälleen oli, kuin olisi Jumala vetänyt kätensä hänestä pois. Hänen -täytyi koettaa vaeltaa tietänsä omin neuvoin. - -Mutta mitä hän siihen voi, ettei Herra ollut suonut hänelle kestävyyden -armolahjaa. - -Talven kuluessa sattui läheisyydessä useita haaksirikkoja. Tohtorin -taloon tuli paljon vieraita merimiehiä. - -Noihin muukalaisiin nähden oli niin omituista. Ne liikuttivat aina -hänen sydäntänsä. Hänestä oli aivan kuin kapteeni ja perämiehet kaikki -tyyni olisivat muistuttaneet tuota englantilaista lordia, joka kerran -hänen lapsena ollessaan oli oleskellut täällä huvipursineen. - -Nyt ei hänelle myöskään enää jäänyt aikaa käydä rukouskokouksissa. -Eihän se liene ollutkaan niin välttämätöntä. Olihan hän Herran armon -huomassa. Herra tunsi hänen heikkoutensa eikä hänen tarvinnut unohtaa -syntisyyttään. Päinvastoin voi hän aina kuljettaa sitä mukanansa ja -ajatella sitä. - -Kun suuressa kuunarilaivassa pantiin toimeen tanssiaiset, ei hän -mitenkään voinut vastustaa halua mennä sinne. - -Herra ei ollut antanut hänelle kestävyyden armolahjaa. - - - - -22. - - -Vuosi oli mennyt menojaan. Oli jälleen kesä. - -Ne Herön asukkaista, jotka olivat olleet matkoilla, aikoivat nyt -vihdoinkin palata kotiin. - -Ensiksi tuli Hesekiel. - -Hän oli ollut Hampurissa ja opiskellut kaikkea mitä vain on olemassa, -niin hänestä sanottiin. - -Sekä hänen kasvatusisänsä että Elin rouva iloitsivat todistuksista, -jotka hän toi mukanansa kotiin. Hän oli myöskin oppinut joukon -käytännöllisiä seikkoja, joista Herön kauppahuone voi hyötyä. - -Elin rouvaa huvitti kuulla hänen esitystään, kuinka hän toimittaisi -Herön sillin markkinoille paraana lajina ja korkeampihintaisena kuin -yksin hollantilainen tai skotlantilainen tavara. Ja sitten pitäisi -ihmisten täällä kotona oppia käsittelemään kalaansa oikealla tavalla. -Se merkitsisi varallisuuden lisäystä koko maalle. Ja hän halusi lausua -kaikille täällä, että työtä tehtäisiin suuremmalla mielenkiinnolla. -Sitten kävisivät olot paremmiksi. - -Hän käsitti kaikki niin laajalta kannalta, hänellä oli niin paljon -raikasta voimaa ja tahdon tarmoa. Sekä Elin rouva että isä Hesekiel -olivat sitä mieltä, että hän oli käyttänyt hyvin oppiaikansa. - --- Nyt saat alkaa työsi, oli Elin rouva sanonut. -- Saat sitä -riittämään asti. - -Elin rouvan ei tarvinnut katua vaaliansa. - -Muistihan moni Herön suuressa työläisjoukossa entisajoilta pienen, -kiivaan pojan, joka jo silloin oli heissä ehdottomasti herättänyt -jonkinmoista kunnioitusta ja ihailua. Kun hän nyt käyskenteli heidän -keskuudessaan käskijänä, omistivat he hänelle aivan empimättä ja mitä -runsaimmissa määrin sekä kunnioituksensa että ihailunsa. - -Hän vihasi kaikesta sydämestään heidän pahoja tapojansa, hän oli -kuin puhdistava tuuli työläisjoukon huonommille aineksille. Hän voi -käyttää kovia sanoja ja keinoja, mutta hän tuki ja auttoi, missä sitä -tarvittiin. Köyhä, rehellinen kalastaja rakasti häntä enemmän kuin -ketään. - -Hesekiel riemuitsi siitä että oli jälleen kotona. Hän kaipasi -ruumiillista työtä; tuntui niin ihanan vapauttavalta saada käyttää -kouriansa. Se oli hyvä keino mietiskelyä vastaan, johon hänellä nyt -kerta kaikkiaan oli taipumusta vajota. Tuomaria ja Gunnia odotettiin -kotiin minä päivänä tahansa. Mutta eräänä aamuna kertoi Elin rouva, -että Pariisin matka oli lykkäytynyt muutaman viikon eteenpäin. - -Hesekiel oli ollut aluksi oikein tyytyväinen siihen, ettei Gunn ollut -kotona hänen tullessaan. Sitten oli hän kumminkin hetki hetkeltä -iloinnut hänen paluustaan. Mutta nyt tuntui hänestä taas hyvältä, -että se siirtyi tuonnemmaksi. Oli kuin taakka olisi pudonnut hänen -sydämeltään. - -Mutta sitten hänen täytyi nauraa itsellensä. Eikö ollut yhdentekevää, -missä hän oli?... Nythän hän viettäisi häitä tuon tanskalaisen kanssa -ja muuttaisi täältä pois. Mutta kuinka _se_ kävisi päinsä, sitä ei -Hesekiel voinut käsittää. Ja kaikki Herön kartanossa sanoivat juuri -samaa. Vanhat kalastajat eivät ottaneet sitä uskoaksensa. - --- Siitä ei tule valmista, oli Aron sanonut. Ja hänen kehuttiin -tietävän enemmän kuin muut ihmiset. - -Hesekiel ihmetteli itseänsä, kun hän aina vain ajatteli tuota yhtä ja -samaa eikä voinut vapautua siitä koskaan. - -Mutta Gunnia oli hänen kiittäminen siitä että oli tullut lähteneeksi -maailmalle ja saanut hiukan oppia -- -- -- - -Ja nyt tuo viimeinen Hampurin matka -- se oli johtunut vain -mielettömästä turhamaisuudesta. - -Sillä kun Gunn nyt tulisi tänne kreiveinensä, tahtoi hän ettei hänen -tarvitsisi hävetä leikkitoverinsa takia. Hän tahtoi tulla sivistyneeksi -ja oppineeksi, hän tahtoi pitää päänsä yhtä pystyssä kuin tuo ryöväri... - -Mutta ei hän ollut koskaan tätä ennen tahtonut myöntää itsellensä, -mihin tuskaan oli joutunut Gunnin tähden. - -Eikä hän aikonut sanoa sitä koskaan ainoallekaan ihmiselle, kaikkein -vähimmin Gunnille itselleen. - -Mutta Elin rouva ja isä Hesekiel olivat molemmat huomanneet, kuinka -hän oli muuttunut tänä vuonna, jonka oli viettänyt Hampurissa. Hänen -kasvonsa, olivat saaneet askeettia muistuttavan ilmeen. Hänen terävät -piirteensä todistivat taisteluista, joita hän oli kestänyt ja kesti yhä. - -Ja hänen silmistänsä voi Janine nähdä, että hän oli kokenut kovaa. -Niiden katse oli käynyt omituisen tuikeaksi, väliin taas ne olivat -hiljaisen kärsiviä. - -Suljettuna ja vähäpuheisena hän käyskenteli heidän keskuudessaan. - -Kun hän punnitsi kaikkea, alkoi hän pelätä Gunnin paluuta. Sillä eihän -hän enää koskaan voisi puhella hänen kanssaan kuten muinoin, sen hän -kyllä tiesi. Mutta sen hän myöskin tiesi, että jos hän koskaan tekisi -jotain, josta Gunn olisi pahoillaan, niin ei hän koskaan lakkaisi sitä -suremasta. - -Yksin vaelteli hän -- kodin ympäröimänäkin. Ei kukaan päässyt häntä -lähelle. Se tuotti mielipahaa kaikille niille, jotka häntä rakastivat -ja olivat seuranneet hänen varttumistaan. - -Hesekiel osoitti heille kiitollisuutta siitä että he olivat hänelle -hyviä, hänen käytöksestänsä huolimatta. - -Hän tahtoi rohkaista mielensä, vapautua ajatuksistansa! Olihan hän -nuori! - -Tuolla kaukana oli elämän kohina houkutellen käynyt hänen ympärillään. -Vapain, rohkein katsein oli hän sitä tarkannut. Hän oli rohjennut -elää omaa elämäänsä. Kunnioituksesta omaa luontoaan kohtaan oli hän -tarjonnut sille ainoastaan parasta tarjolla olevasta. Hän oli nuori, -hän uskalsi nauttia riemun maljoista, mutta aina pysyi hän varuillaan --- eikä kukaan voinut houkutella häntä sellaiseen, mikä hänestä -ei tuntunut hänelle soveltuvalta. Hänen sukuylpeytensä ja nuori, -raikas ihmisarvon tuntonsa tukivat häntä siinä, missä moni lankesi -kiusaukseen. Huonot toverit eivät voineet häntä vahingoittaa, rivot -puheet eivät pystyneet häntä tahraamaan. Turhuus ei houkutellut häntä, -valhe ei häntä pettänyt -- hänellä oli kansan tarkka vaisto erottaa -arvokas turhanpäiväisestä, ja hänellä oli turmeltumattoman mielen -herkät, raittiit tunteet. - -Lisäksi oli hänellä vielä ylpeä pyrkimys täydellisyyteen, joka on -muutamissa luonnoissa synnynnäistä. Hän tahtoi säilyttää sydämensä -puhtaana, hän tunsi kunnioitusta ruumistansa kohtaan. - -Hänen lapsuudenaikainen pyrkimyksensä olla muiden herra oli muuttanut -muotoa, -- se oli käynyt äärettömän ankaraksi vaatimukseksi häneen -itseensä nähden. - -Hänellä oli sankarinsa ja sankarittarensa, jotka voivat vuodattaa -tulta hänen vereensä. Hän luki suurta vallankumoushistoriaa silmät -loistavina, milloin kalveten, milloin punehtuen. Hän kohotti ilmoille -kärsimättömiä toiveita. Milloin tulisivat uudet ajat, uudet -voimat? -- -- -- - -Sitten täyttivät toiset kuvat hänen mielensä; hänen sisimmästään -hiipivät haaveet esiin -- täynnä kaihoa ja ikävöimistä. - -Hänen ylpeä tahtonsa oli voida hallita omaa itseänsä. Ikävöidä -haluamatta omistaa, muistella katkeruutta tuntematta! Jos hän voisi -tehdä niin, silloinhan hän omistaisi onnen. - -Hän tiesi kuinka katkeraa elämä voi olla. Sukumuistot tunkivat esiin. -Hän tiesi olevansa niihin sidottu, tiesi säilyttävänsä mielessänsä -turmiollisia, tuhoa tuottavia ituja --, ja ehkäpä ne jo olivat -myrkyttäneet hänen verensä, kenties hän vielä sortuisi sukunsa -kiroukseen -- -- -- - -Tuo ajatus saattoi hänet ponnahtamaan pystyyn. Jalkoihinsa hän tallaisi -tuon kirouksen! Kuin apua hakien hän tarrautui kiinni jalon, nuoren -äitinsä muistoon. Hän oli antanut lapsellensa ylvään, puhtaan mielensä -ja kaikki sydämensä kalleudet... Hän muisti että joku oli kerran -sanonut hänelle niin -- ja hänen piti pitää niistä tarkka vaari. - -Tuo muisto soi hänelle sisäistä voimaa. - - * * * * * - -Hesekielillä oli alati työtä yllinkyllin. Oiva toimi, jonka hän -oli saanut, soi hänelle tilaisuuden järjestää työnsä melkein niin -suurpiirteisesti kuin hän halusi. Se salli hänen työskennellä paitsi -itsensä ja omaistensa sekä Elin rouvan ja Herön kartanon hyväksi, -myöskin jokaisen kalastajan eduksi sekä täällä että kaikkialla koko -maassa. - -Hyvä oli, että hänellä oli paljon toimimista, paljon ajattelemista. - -Väliin voi hän muistella oloansa pikku lapsena, kun hänen äitinsä -läksi hänen luotansa. Syvä, sammumaton kaipaus saada kiintyä johonkin -ihmiseen, omistaa hänelle sydämensä, voi jälleen herätä hänen -povessansa. - -Voimakkaiden pohjamaininkien tavoin liikehtivät lapsuuden muistot hänen -mielessänsä. - -Ne voivat vaikuttaa häneen niin valtavasti että hän päivätyönsä -päätyttyä ei voinut mennä kotiin, vaan laskeutui rantaan, nosti -veneensä purjeet ja läksi vesille. Siellä viipyi hän sitten, kunnes -koko luonto asettui lepoon ja taivas ja maa sulivat yhteen himmeänä -sinenä. - -Silloin oli niin lohdullisen, niin virvoittavan hiljaista. Laineet vain -loiskivat hiljaa kivien välitse ylös ja jälleen alas. - -Hänestä oli miellyttävää lepäillä tuota kuunnellen. - - * * * * * - -Eräänä iltana, kun hän oli mennyt rantaan ja oli juuri päästänyt -venenuoran, seisoi rouva Irmild Torgersen hänen edessänsä. - -Hän säpsähti. Hän ei tiennyt, kuinka rouva Torgersen oli voinut siihen -ilmestyä, niin kevyet olivat hänen askeleensa olleet. - -Hänellä oli yllään vaalea kesäpuku, ja hän oli laskenut heleänpunaisen -päivänvarjonsa alas olallensa. - -Ensiksi joutui Hesekiel ihmeisiinsä siitä että hän näytti niin -nuorelta. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt häntä niin läheltä. Hän -tiesi hänen olevan seudun hienoimpia rouvia, ja ikää lienee hänellä -kyllä ollut jo paljonkin. - -Hän tuli jälleen katsahtaneeksi rouva Torgerseniin. Hänellä oli niin -kirkkaat ja alakuloiset silmät. Hitaasti loi hän katseita ympärilleen... - -Melkein huomaamattaan kiinnitti Hesekiel jälleen veneen rantaan. - -Silloin kosketti rouva Torgersen häntä kädellänsä -- se oli niin -läpikuultava ja hieno. - --- Älkää kiinnittäkö venettä, sanoi hän nauraen. -- Haluaisin -veneretkelle! - --- Minähän saan puuhata kaiken päivää, lisäsi hän. -- Tahtoisin sinne, -missä on aava ulappa ja meri hyrskyilee. Tahdon olla ulkona koko yön. - --- No, Jumalan kiitos! naureskeli hän, juosten veneeseen. - -Silloin täytyi Hesekielin irroittaa nuora, mutta kernaasti ei hän -tehnyt sitä. - -Rouva Torgersenin katseessa oli jotakin, joka ikäänkuin kosketti häneen. - -Se tuntui hänestä vastenmieliseltä. Mutta täytyihän hänen kaiketi -soutaa hiukan matkaa, -- olisi kai häpeä kieltäytyä sitä tekemästä. - -Hän työnsi veneen rannasta ja tarttui airoihin. Pitkien aironvetojen -kiidättäminä he liukuivat kauas ulapalle. - -Rouva Torgersen nojasi taapäin veneen perässä huokaillen mielihyvästä --- -- kuinka olikaan ihanaa elää! - -Hän tarkkasi soutajansa pään muotoa, hänen niskaansa... Jo kaukaa hän -tuntisi hänet tuosta hartioiden itsetietoisesta nykäyksestä... - -Hän kumartui laidan ylitse ja heilutti venettä. Kirkkaasti kuvastuivat -nuo helakat värit ja hänen kalpeat kasvonsa päivänvarjon veripunaiseen -taustaan. - -Hesekiel istui äänetönnä. Kerran tuntui hänestä kuin pyrkisi rouva -Torgersen kiinnittämään hänen katseensa itseensä. Hän tunsi itsensä -kuin turvattomaksi. Hän piti vaarin katseistansa ja istui suorana, -huulet puserrettuina yhteen. - -Auringonlasku läheni. Lounaasta tuli pieni vihuri. Sitä halusi hän -koettaa. Hän pystytti purjeet. - -Hiljaisen tuulen kuljettamina he liukuivat eteenpäin luotojen välitse, -missä laineet loiskahtelivat kallioihin kevyeen, pehmoisesti. - -Ulompana ulapalla kimmelsi meri kultaisena ja häikäisevän sinisenä. -- -Tuonne kauas! sanoi rouva Torgersen, silmäillen Hesekieliä naurahdellen. - -Hesekiel kartteli hänen katsettansa. - --- Mitä kummia, -- miksi te katsotte minua tuolla tavoin? kysyi rouva -Torgersen hillityllä äänellä ja naureskeli jälleen. - -Hesekiel ei vastannut, vaan puristi kulmansa syviin ryppyihin. - -Irmild rouva näki taipumattoman lujuuden, joka kuvastui hänen -kasvoillansa. Se huumasi häntä. Hän muuttihe lähemmäksi ja tarttui -Hesekielin käteen. - --- Nähkääs, minä osaan povata. Olen myöskin kaiken elinaikani ollut -utelias. Nyt tahdon katsoa teidän kädestänne, millaiseksi teidän -rakkautenne tulee... Onkohan se synkkää vai riemukasta? Tai ehkäpä -kammottavan ihanaa ja vaarallista? Sellainen viehättää naisia enin! - --- Älkää olko niin kauhean ankara, pyysi hän nauraen. -- Minähän aivan -unohdin, kuinka vaarallista on vesillä nimittää asioita niiden oikealla -nimellä... - -Hesekiel oli kääntänyt veneen ja ohjasi suorinta tietä kotiin. - --- Miksi teette niin? kysyi Irmild rouva lempeästi. -- Teidän pitää -tietää, että minä pidän merestä, kun se joutuu liikkeelle -- -- -- - -Hän loi katseen selälle päin. -- Mutta on parasta päästä suojaan, sillä -ensi yönä tulee kova ilma -- myrsky on jo tulossa. -- -- Soudatteko -minut huomenna rovastilaan? - -Hesekiel ei vastannut. Eikö hän ollut kuullut tuota kysymystä? - --- Onko teistä sääli murhaajia? kysyi rouva Torgersen hetken kuluttua. --- Minusta on sääli kaikkia ihmisiä. - -Hän tuli liikutetuksi omista sanoistansa. Kyyneleet valuivat pitkin -hänen poskiansa. - -He olivat perillä. Nopealla, notkealla liikkeellä hypähti Irmild rouva -maihin. Hän pysähtyi katsomaan kuinka Hesekiel kiinnitti veneen. Hän -pelkäsi että jo oli ehtinyt tulla kovin myöhäistä, -- ja eikö se ollut -Hesekielin syy? - -Silloin hänen kaiketi täytyi saattaa hänet kotiin. - -Irmild rouva sai koko matkan jutella yksin. Hesekiel ei tullut -sanoneeksi mitään, eikä hän myöskään tiennyt oikein mitä hänen pitäisi -sanoa. Väliin oli näet hänen seuralaisensa murheellinen, väliin -iloissaan... - --- Täyttäkää lupauksenne! sanoi hän nauraen, kun he erosivat veräjän -sisäpuolella. -- Tulkaa huomenna päivälliselle, niin taitan niskat -kanalta teidän tähtenne. Svein on matkoilla ja minä olen niin -alakuloisella mielellä! -- Ja hänen silmänsä kyyneltyivät jälleen. - -Hesekiel ei ollut luvannut kerrassaan mitään, eivätkä he olleet edes -puhuneetkaan mistään käynnistä. Mutta nyt täytyi hänen ennen lähtöänsä -lupautua tulemaan. - -Kotimatkalla hänet jo valtasi katumus. Hän mietiskeli, mikä hänet -oikein oli saanut antamaan tuon lupauksen. Rouva Torgersenin äänessä -oli jotain, joka häiritsi hänen mielenrauhaansa. - -Hän pysähtyi. Nyt oli hän kuulevinansa sen jälleen. Se oli hiljainen ja -verhottu, mutta siinä oli kuin salattua hehkua. - -Rouva Torgersenin mennessä sisään oli Hesekiel mieltymyksellä tarkannut -hänen leijailevaa käyntiänsä -- mutta vielä valtavammin vaikuttivat -häneen hänen silmänsä. - -Astellessaan nyt kotia kohden, näki hän ne jälleen, ikäänkuin ne -olisivat seuranneet hänen mukanansa... Ei, hän ei tahtonut ajatella -niitä... - -Hän ei tiennyt mitään Irmild Myrlandista. Hän tiesi vain että tuo -nainen oli lääkärin rouva, kaikkialla arvossa pidetty ja aina kauniisti -puettu. Hän oli nähnyt hänet usein matkalla vierailulle rovastin ja -kamariherrattaren luo... - -Hän tahtoi saada Hesekielin ystäväksensä... - -Hesekielin mielestä olisi hänellä pitänyt olla tarpeeksi seuraa noista -kaikista muista. - -Itse hän sanoi olevansa yksin ja onneton. - -Hesekielistä tuo oli ihmeellistä -- olihan hän naimisissa ja hänellä -oli monta lasta, ja hänhän oli sellainen arvossa pidetty rouva. - -Hän ei myöntänyt itselleen, että hän kumminkin tunsi jonkinmoista -mielihyvää siitä, että rouva Torgersen oli kiinnittänyt häneen niin -paljon huomiota, hän, joka voi lukea seudun ylhäisimmät ystäviinsä. Ei -hän voinut olla aivan lukematta sitä itsellensä erityiseksi ansioksi. - -Nyt näki hän jälleen edessään nuo silmät. Ne katsoivat häneen. Niissä -oli jotain, joka vaikutti aivan vastustamattomasti. - - - - -23. - - -Oli varhainen kesä. - -Niityillä oli ruoho maassa, metsissä lehti puissa, ja valoisana -lepäilivät yöt yli maan. - -Valkoisina pilvinä liitelivät lokit sinne tänne, ja hylkeet -pyöriskelivät ulkona lahdella. - -Mutta muita olentoja ei siellä näkynytkään. Useimmat saaren asukkaista -olivat sillinpyydystysretkillä, ja purret olivat kalalasteineen -matkalla eteläänpäin. Vuorten juurella näkyi vielä muutamia laivureita -pursineen kuivaamassa kalliokalaa, ja illoin kuljeskeli teitä -pitkin vieraisiin nuottakuntiin kuuluvaa miesväkeä, nuoria tyttöjä -katsastelemassa. - -Samoin teki omakin väki, joka oli jäänyt kotosalle. Sekä ulkona että -sisällä olivat mielet käyneet levottomiksi. Kaikki, linnut ja ihmiset, -olivat pitkän talven jälkeen heränneet uuteen eloon. Ei kukaan enää -löytänyt lepoa. Illoin ei nuoria haluttanut mennä kotiin nukkumaan, -vaan he jatkoivat riemasteluaan viulua ja harmonikkaa vedellen. -Aamuisin taas linnut pitivät ääntä. Niiden, jotka olisivat halunneet -nukkua, ei ollut helppo saada rauhaa. - -Sellaista oli aina keväisin. Silloin oli monen vaikea hallita mieltänsä -ja sydäntänsä. He tunsivat kevään mahtavan voiman pulppuavan povessansa. - -Silloin tunsi myöskin kirkkoniemen tohtorinrouva mieltänsä rupeavan -ahdistamaan. - -Kevät oli hänelle pahinta aikaa. Hänet valtasi mitä ihmeellisin -synkkämielisyys, yhtyen raikkaan maan ja versovien lehtien ja kukkien -tuoksuun. Hän ei voinut sietää kevättä. - -Nyt tuli hän usein Hesekielin luo, ja tämän täytyi ottaa hänet mukaansa -vesille. Se oli ainoa keino, joka auttoi. - -Tuolla ulkona valoisaa ilmaa vastaan voi Irmild rouva parhaiten tarkata -hänen miehekästä kauneuttansa, ja hän oli aivan hurmaantunut raikkaista -hymyilyistä, jotka väliin kirkastivat Hesekielin kasvot. Siitä hän vain -oli pahoillaan, että sai niin harvoin nähdä hänen hymyilevän. - -Mutta jos rajuilma yllätti heidät, silloin oli melkein viehättävintä, --- silloin sai hän nauttia hänen miehuudenvoimiensa suloudesta. - -Noista venematkoista sukeutui pitkiä, yksinäisiä retkiä. Hesekiel oli -aina vastahakoinen lähtemään, hän tahtoi aina soudella vain hiukan -lahdella -- mutta ei mikään auttanut, retkeilyt venyivät aina pitkiksi. - -Oli kuin tuo yhdessäolo olisi kutsunut esiin jotakin hänen olentonsa -tuntemattomista syvyyksistä, ilma tuntui kuin hehkuvan hänen -ympärillään... Vasten tahtoaan hän tunsi ihastusta, hänen mielensä -joutui huumauksiin, kiehdoksiin -- -- -- Hän toivoi takaisin maihin, -kauas pois, mutta hän noudatti kumminkin toisia toivomuksiansa, joita -hän ei tiennyt mainita nimeltä... - -Irmild istuskeli veneessä salaperäisen houkuttelevana. Oli kuin -jokainen hiljainen kosketus olisi riistänyt Hesekieliltä osan hänen -tahdontarmostansa. Nuo kiinteät, alakuloiset katseet -- hän ei voinut -kestää niitä. Hänkö oli tuon surumielisyyden aiheuttaja? -- - -Mielenliikutuksesta vavisten hän tunsi kuinka hän himoitsi tuota, joka -houkutteli ja väreili Irmildin silmissä, hänen huulillaan, koko hänen -olennossaan. Eikö ollut kuin tahtoisi Irmild ottaa häntä kädestä ja -viedä hänet elämän juhlaan? - -Miksi pitäisi hänen aina käyskennellä ulkopuolella?... - -Oli kuin himmentävä huntu olisi estänyt häntä näkemästä selvään. -Hänellä oli jokaisen yhdessäolon jälkeen sellainen tunne vielä kauan -jälkeenpäin -- -- -- - -Eräänä iltana, kun he keinuelivat hiljaisilla vesillä, oli hänestä kuin -olisi hän joutunut virtaan, mistä kukaan ei voinut häntä pelastaa. - -Hämmästellen hän mietti, kuinka vähissä hänen vastarintansa oli ollut, -mutta seuraavana hetkenä nautti hän siitä että oli Irmildin vallassa. -Hänestä tuntui suotavalta, ettei Irmild välittäisi hänen arkuudestaan -ja kylmäkiskoisuudestaan. - -Virta kuljetti heitä mukanansa. Varmaankin se vei heidät liian pitkälle --- mutta hän jättäytyi sen vietäväksi, kuin tunnelman tenhoissa että -kaikki riippui vain virrasta -- kaikki tyyni. - -Irmild istui äänetönnä. - -Vesi loiski hiljaa veneen ympärillä, kuin kuiskien rakkaudesta -- sen -kärsimyksistä, sen suloisuudesta! - -Hän katsoi Hesekieliin. Tuo pitkähkö katse sai nuorukaisen kasvot -kalpenemaan. Silloin hymyili Irmild. - -Kuin kukkanen oli tuo nuorukainen, kuin kallisarvoinen viini. - - * * * * * - -Kerran sai Hesekiel kuulla minkä mitäkin Irmild Myrlandista. Mutta -Janinen varoitus tuli liian myöhään. Nyt tiesi Hesekiel omasta -kokemuksesta, että hän oli lumoavan ihana. - -Hänet oli houkuteltu maahan, missä hän käyskenteli perikadon partaalla, -katsellen tulisesti tuikkivia tähtiä. Hänen järkensä oli pimitetty, -hänen tahtonsa tarmo tylsyi. - -Sinä päivänä oli Herössä pantu toimeen juhla työväelle. - -Hesekielin saapuessa seisoi Irmild odottamassa. Hän tahtoi tanssia -polkkaa hänen kanssaan. Hesekiel arasteli ja pani vastaan, mutta hänen -täytyi myöntyä. - -Heidän ympärilleen kokoontui väkeä. Ei kukaan olisi uskonut että Irmild -rouva voisi tanssia sillä tavoin; ei yksikään nuorista vetänyt hänelle -vertoja. - -Ja sinä iltana pidettiin hauskaa. Nuoriso souteli koko lahden ympäri, -aina nimismiehen asunnolle saakka. Vesilinnutkin tulivat kaukaa kiitäen -ja lentelivät sinne tänne kuin olisivat olleet päästä pyörällä. - -Kaikilla kukkuloilla paloi näet kokkoja. Niin punaisina eivät liekit -olleet koskaan ennen leiskahdelleet. Ja illan hohde oli kuin hopeaa! - -Oli täysikuun aika. Meri lepäsi tyynenä... - -Hesekiel kulki kuin unen haaveissa. Irmild puhui ihmeellisiä sanoja -karkeloidessaan. Sitten hän otti esiin pienen oksan ja löi häntä sillä: - - "Taikoihini sinut loitsin, - nuorukainen sorea, - tahdollani taltutan..." - -Tuohan oli pelkkää pilaa ja hulluttelua, senhän Hesekiel kyllä ymmärsi. -Hän pujahti tiehensä ja ohjasi askeleensa koivuhakaan. - -Hänen mielensä täytti huumaava olemassaolon riemu. Hän halusi nauttia -elämästä. Riemukkaana täytti tuo vaatimus hänen mielensä, vaientaen -kaiken, mikä teki vastarintaa. - -Mutta seuraavana hetkenä oli tuo tunnelma jo haihtunut. - -Hän kuljeskeli koivujen keskellä. Niiden siro lehdistö vilvoitti hänen -otsaansa, ja sen lomitse kimmelsi ulappa vaaleana ja aavana. Tuo -näytelmä vuodatti rauhaa hänen mieleensä. - -Silloin kuului ruohikosta rasahdus. Siinä seisoi Irmild, kuvastuen -selvästi kullahtavaan ilmaan, kullanhohtoisena itsekin, kuin illan -ruskosta muovaeltuna. - -Hesekiel katsoi hänen suutansa. Sen pitkä siro viiru taipui omituisen -alakuloisesti, kuin pyytäen ja karttaen. Hänen mielensä heltyi niin -tuntehikkaaksi... Hän erotti hänen solakan vartensa vaalean, ohuen -puvun alta, näki niskan valkean kaarroksen... tarkkasi, kuinka -puna kohosi hänen poskillensa, kuinka katse kävi pohjattoman -valtavaksi. -- -- -- - -Hänen voimansa oli lopussa. - -Äkkiä oli Irmild hänen luonaan puun alla. - --- Kuinka uskallat vaeltaa täällä -- etkö tiedä että täysikuu sytyttää -sydämen salaisen liekin... silloin valmistetaan täällä taikajuomaa... - -Hän nauroi hiljaa. -- Näen, että olet janoissasi! Annan sinulle tultani -juoda, annan sinulle taikajuomaani! - -Hän veti hänen päänsä puoleensa ja suuteli häntä. - --- Kuuletko, kuinka tuolla rasahtelee, kuuletko kultakielten sointua! -Tänä yönä viettävät kaikki keijukaiset täällä häitä, -- ja me myöskin, -eikö niin? - -Hän suuteli jälleen nuorukaista. - -Hesekiel ei voinut vastata. Hänet valtasi huumaava voimattomuuden -tunne. Hänen sydämensä alkoi sykkiä raskaasti. - --- Rukoilen Jumalaa, kuiskasi Irmild kiihkeästi, -- että hän aukaisee -silmäsi näkemään, kuinka sinua rakastan! -- - -Hän painautui nuorukaiseen ja vaipui kokoon, niin että hänen täytyi -tukea häntä. - --- Olet silmissäni niin suuri, mumisi hän nauraen. -- Kuinka -taivaallisen ihana sinä olet! Katsos, sinun tähtesi olen kulkenut -nuoruudenkuumeessa. Nyt tahdon olla luonasi! -- -- -- - -Hän veti nuorukaisen viereensä penkille ja laski kätensä hänen -kaulaansa. - --- Ikävöin niin saada omistaa jonkun rakkauden, sanoi hän -alakuloisesti, painautuen häneen. - --- Suutele minua! kuiskasi hän kiihkeästi. - -Silloin teki nuorukainen sen. Veri tulvahti niin voimakkaasti hänen -sydämeensä että häntä huimasi. Ilma kävi kuin kullahtavaksi sumuksi. -Hän ei puolustautunut enää. - -Torgersen oli nähnyt Irmildin menevän koivuhakaan. Hän meni hänen -jälkeensä ja huusi häntä. Heidän täytyi lähteä kotiin. Hänen itsensä -täytyi lähteä virkamatkalle, ja pikku Svein oli sairas. - -Irmild raivostui nähdessään hänen tulevan. Hän ponnahti pystyyn ja -heristi nyrkkiä. - --- Mitä touhua tuo nyt on! Ei, nyt tämä on minusta jo aivan liikaa! - -Hän nauroi. -- Kuuletko mitä elämää hän pitää aivan turhan takia! -Tuollainen vanha ukonrähjä... Minä hullu en ymmärtänyt parempaa, kun -otin hänet... typerä ja herkkäuskoinen kuten olin... En ole koskaan -ollut häneen täyttä totta rakastunut... - --- Kiiruhdanhan minä, minkä ehdin, huusi hän Sveinille. - --- Mitä minä siihen taidan, että poika on sairas, mumisi hän ja -painautui jälleen silmänräpäykseksi Hesekielin syliin. - --- Nyt hän on täällä, kuiskasi hän. -- Tunnin kuluttua hän on lähtenyt. -Tule! - -Ja poissa hän oli. - -Hesekiel oli noussut ja seisoi kuin huumaantuneena. -- Minä tulen! -oli hän kuiskannut Irmildin jälkeen. Sillä miks ei hän menisi? -Eikö hänelläkin ollut oikeuksia? Pitikö hänen iäisesti käydä yksin -maailmassa, sydän isoovana, toivottomana? -- - -Tuolla ulkona maailmassa vaelteli _hän_, joka oli unohtanut hänet -toisen miehen tähden, eikä hän ollut koskaan -- ei edes täällä kotona --- ajatellut lapsuudentoveriansa, joka suri itsensä melkein kuoliaaksi. -Mutta nyt sai sureksiminen olla lopussa -- -- -- - - * * * * * - -Hesekiel oli mennyt kotiin, omaan pieneen huoneeseensa. - -Hän seisoi kynnyksellä aikoen jälleen lähteä. - -Sisällä huoneessa istui Janine muori ja luki ääneen: -- Autuaat ovat, -jotka isoovat ja janoovat vanhurskautta, sillä he ravitaan... Autuaat -ovat puhtaat sydämestä, sillä he saavat nähdä Jumalan! - -Hesekiel tunsi iskun sydämessään. Hänelle kuvastui kaukaisuudesta -unelma, jota hän kerran oli tavotellut: että hän eläisi elämänsä kuin -_hänen_ kasvojensa edessä -- -- - -Ja hän tunsi että hänen sydämessään uinaili vaatimus häneen itseensä -nähden, hänen oman itsensä tähden; hän näki, kuinka ihana se oli -ylevässä ankaruudessaan -- -- -- - -Siinä hän nyt seisoi, taistellen tuskallisesti omaa itseänsä vastaan. -Halu nauttia elämästä täytti valtavana koko hänen olentonsa. - -Hän tahtoi valita tiensä mielensä mukaan. - -Janine muori käännähti hänen puoleensa. - --- Kuinka ovat nyt asiat, Pikku-isä? kysyi hän. - -Vastaamatta käännähti Hesekiel lähteäkseen pois. Hän ei voinut katsoa -Janine muoria silmiin. - -Hän paiskasi oven kiinni jälkeensä ja läksi. - -Janine säpsähti. Hiljaa hymyillen hän katsoi hänen jälkeensä. - -Tuollaisina kesäöinä ei nuorille uni liioin maittanut! -- - - * * * * * - -Hesekiel harhaili teitä pitkin ja joutui niin hakaan, missä hänellä ja -Pikku-Gunnilla oli kerran ollut leikkitupansa. Siellä ei hän voinut -viipyä. Hänestä tuntuivat puut lausuvan hänelle kysymyksiä, joihin hän -ei voinut vastata. - -Hän meni virran rannalle. Ilma sen yläpuolella oli täynnä hienoa utua. -Se hohti taivaankaaren väreissä. - -Syvyydessä kävi kohina. Hän seisoi kuunnellen putouksen pauhua, katsoi -kuinka pyörteiden voima mursi kaiken vastarinnan, pirstoi vuorestakin -paloja. Hänestä se tuntui tempaavan hänetkin mukaansa ja jauhavan hänet -hajalle -- -- -- kaikki hänen sisimmässään lysähti kokoon ja joutui -tuuliajolle. -- - -Hän palasi jälleen todellisuuteen -- täällä ei hän voinut viipyä. - -Hän nousi ylämaalle. Sieltä näki hän meren. Mutta ei hän sietänyt -katsella sitä. Hän ei tiennyt minne mennä. Hän meni syvemmälle metsään. - -Joki kohisi yön hiljaisuudessa -- tuli tuulenhenkäys, vikla vihelteli, -ja täällä kasvoi suolaheinää ja hienoja sananjalkoja -- -- -- - -Hän heittäytyi maahan. Hyvä Jumala, kuinka siellä oli ihanaa! -- -- - -Mutta kauan ei hän viihtynyt sielläkään. Hän kuuli kuiskeita -yötuulessa. Hän ei kestänyt kuulla mitä ne sanoivat. - -Hän ponnahti pystyyn, katsoi kelloa ja läksi kulkemaan alaspäin nopein -askelin. - -Sanaton tuska täytti hänen mielensä. Hän kuuli sisimmässään äänen, joka -vaati häntä olemaan oma herransa. Ei ainoakaan nainen saisi riistää -häneltä hiventäkään hänen itsekunnioituksestansa. - -Pian oli hän saapunut veräjälle. Hän oli kulkenut niin nopeaan, -ettei ollut huomannut mitään, ei edes sitä että hän oli kohdannut -Torgersenin, joka oli pysähtynyt ihmeissään ja katsonut hänen jälkeensä. - -Hän hiipi eteenpäin ja katsoi sisään. Verhot eivät olleet vedetyt -akkunoiden eteen. Kuinka kaunista tuolla sisällä olikaan -- niin -väririkasta ja himmeästi valaistua silkkiverhoisilla lampuilla ja -nurkassa palavalla kullahtavan punaisella amppelilla. - -Ja siellä oli Irmild! Hän seisoi kaataen viiniä karahviin. Hän kulki -järjestellen kaikki valmiiksi. - -Hän oli pukeutunut uudelleen. Kuinka vaalealta ja kevyeltä hän vaikutti -noiden tummien värien keskellä! Hesekielin katse seurasi häntä: hän -tarkkasi noita kauneita olkapäitä, pientä päätä, jota pitkä, hieno, -hohtavan valkoinen kaula kannatti... Ja nyt se ojentautui kuin -katsomaan, tuliko hän jo -- -- -- - -Hän oli avannut veräjän puoleksi -- mutta nopeasti hän sulki sen -jälleen ja juoksi mäkeä ylös, tieltä metsään ja edestakaisin, kuin -takaa-ajettuna. Häntä vaivasi kahtalainen tunne. - -Hänen turhamaisuuttaan tyydytti tuo että rouva Irmild, joka niin -viehätti kaikkia miehiä, ei välittänyt muista kuin hänestä, ei -tiennyt ketään hänen vertaistansa! -- -- Seuraavana hetkenä taas -hän voi heittäytyä maahan tulisen häpeän vallassa. Häneen sattui -kuin ruoskanisku tuo, että hän tavotteli sellaista. Eikö hän sitten -ollutkaan sen parempi mies, hän, Hesekiel Jarlsvik, kuin että tuo oli -hänelle kyllin hyvää! -- - -Hän vaikerteli kuin haavoittunut eläin. - -Mutta äkkiä voi hän jälleen ponnahtaa pystyyn ja palata takaisin. Hänen -täytyi nauraa itsellensä. Sillä tuonne alas hänen mielensä sittenkin -paloi... noiden hehkuvien värien ja punaisen viinin tykö -- tuon -naisen tykö, joka oli hänen omansa. Hänen sielunsa oli masennuksissa -häntä ikävöiden. Tuo nainen oli avannut hänelle elämän suljetun -lähteensuonen. Eikö hänellä ollut oikeutta hakea siitä virvoketta? -Miksi täytyi hänen ainiaan kärsiä janoa? -- -- -- - -Hän seisoi jälleen veräjällä ja katsoi sisään. Irmild valmisti siellä -hänelle juhlapitoja. Liikutus valtasi hänen mielensä. Hän seurasi -katseellaan jokaista hänen liikettänsä. Nyt Irmild lähestyi akkunaa -ja aukaisi sen. Hesekiel näki hänen hienojen, kapeiden huultensa -värähtelevän, kuin olisi hän kurottanut ne häntä kohden. Hänen -katseensa haki odotettua vierasta. - --- Minä tulen, mumisi tämä. - -Mutta hän seisoi kuin maahan naulattuna, ikäänkuin salainen voima olisi -pidättänyt hänet siinä. Hän _tahtoi_ sitä mitä ei tahtonut. - -Äkkiä hänestä tuntui että hän voi ja uskalsi sanoa sen Irmildille. - -Hän tempaisi veräjän auki ja syöksähti sisään. Irmild tuli häntä -vastaan avosylin. - -Hesekiel syleili hänen polviansa ja hänen silmänsä kyyneltyivät. -- -Minä _en_ tule! kuiskasi hän. - -Irmild nauroi hänelle ja pusersi hänet povellensa. -- Kuinka olet -viipynyt! - -Hänen suunsa ilme kävi kuin hurjaksi. Kapeat, tulipunaiset huulet -värähtelivät, tulisina, janoisina. Hän kumartui Hesekieliä kohden ja -suuteli häntä uudelleen ja yhä uudelleen. - -Silloin pakeni hän takaisin samaa tietä kuin oli tullut. Tietämättään -oli hän jälleen joutunut virran reunalle. - -Mutta hän ei kuullut sen kohinaa. Hän tuijotti eteensä silmät avoauki, -ikäänkuin näkisi jotain kammottavaa -- -- - -Oliko suvun onnettomuus purkaantunut hänen ylitsensä? Herra on kiivas -Jumala -- aikoiko hän etsiskellä isäin pahat teot lasten päälle -kolmanteen ja neljänteen polveen? -- - -Hän, Hesekiel Jarlsvik, joka tahtoi määrätä oman kohtalonsa, oliko hän -päättänyt tulla toisen orjaksi? -- - -Hän laski kätensä kasvoillensa. Hän häpesi kiveä, jonka vieressä -seisoi, joka pensasta ja puuta... merta, joka oli tuntenut hänet -pienestä pojasta saakka, -- koko tuota suurta, pyhää luontoa, joka -ympäröi häntä -- -- -- - -Haave, jota hän oli tavotellut, kuvastui hänelle jälleen -- -unelma, jonka hän, Hesekiel Jarlsvik, oli tahtonut muuttaa -todellisuudeksi! -- -- - -Hänen luontonsa pyrkimys puhtauteen, sen täydellisyyden ikävöiminen -heräsi jälleen -- -- -- - --- Autuaat ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan! -- -Kuinka kauas olikaan Janine muori ehtinyt pyhityksessä! - -Ja Pikku-Gunn -- hän oli edennyt hänestä niin loitolle, ettei hän enää -voinut häntä nähdä... Hän ei myöskään voisi kestää Gunnin katsetta... - -Hän voihki. Hän tunsi vihlovalla tuskalla, että jotain hänessä oli -tahraantunut -- -- -- - -Silloin tunsi hän jälleen hetken ajan luontonsa voiman. Myrsky raivosi -hänen sisimmässään, hän tahtoi yhdellä ainoalla iskulla murskata sen -mikä häntä vaivasi... - -Mutta äkkiä hän ymmärsi, että hänen oli pyrittävä hiljaisuuteen, sen -turviin, mitä hänen sielussansa oli iankaikkista. Vasta sieltä käsin -voi hän voittaa kuninkaallisen vallan omaan itseensä nähden. -- -- -- - -Hänen sukunsa jaarlivallan kausi oli ohitse. Mutta oli vielä valtoja -ja herrauksia, jotka hän halusi pitää käsissänsä. Ei hän antautunut -Irmild Myrlandin käskyläiseksi. Ei ainoakaan nainen saisi tallata häntä -jalkoihinsa, -- ei edes hän, joka oli muita niin paljon korkeammalla. --- -- -- - --- -- Ja kun hän nyt luopui Irmildistä, ei hän tehnyt sitä kenenkään -muun pakottamana. Ainoastaan siksi että hän itse niin tahtoi, se -tapahtui, -- siksi, että hän itse suvaitsi niin tahtoa! - -Hän käännähti nopeasti ja läksi kulkemaan vakavin, nopein -askelin. -- -- -- - - * * * * * - -Nyt saapui aamunkoittoa ennustava kylmä tuulenhenkäys. - -Silloin istui Hesekiel jälleen virran reunalla. - -Aamuauringon ensi säde tunki esiin kautta kostean ilman. Linnut -heräsivät puissa, muuttautuivat lähemmäksi toisiansa ja lausuivat -päivän tervetulleeksi. - -Ja aamunkoi voitti yhä enemmän alaa. Kultainen ilmalaine valahti yli -maan ja meren. - -Hesekiel oli noussut paikaltansa, horjuen kuin yliluonnollisen -ponnistuksen jälkeen. - -Hän seisoi hetkisen kuin haltioituneena. - -Hurjan virran pyörteistä ja ulkoa ulapalta, metsän pimennosta ja -syvältä maan uumenista puhuivat hänelle salaiset äänet. - -Ja hänen itsetietoinen kiihkeytensä laskeutui lepoon kuin laine. Hänen -silmissään kuvastui hiljaista voimaa, hänen kasvonsa olivat tyynet. - -Uutena olentona hän nyt seisoi siinä. - -Kotimatkalla hän kohtasi tohtorin, joka palasi sairaskäynniltään. - -Torgersen tuijotti häneen. Hänen kalpeilla kasvoillaan oli ylevä -ilme, ja koko hänen olentonsa henki nuorekasta raikkautta, ihanaa -miehekkyyttä. - -Tohtori pysähtyi katsomaan hänen jälkeensä. Kuinka kalpea hän oli! Hän -muistutti marmoripatsasta, jonka Torgersen oli nähnyt Vatikaanissa... -Se kuvasi nuorta kreikkalaista, joka palasi taistelusta, haavoittuneena --- mutta voitonseppele otsalla. - - * * * * * - -Janine oli istunut valveilla odottamassa. Pikku-isän laita oli jollakin -tavoin hullusti! Hän ei ollut nauttinut palaakaan koko päivänä. - -Tullessaan kulki hän Janinen ohitse sanaakaan sanomatta -- kulki -katetun pöydän ohitse ja meni huoneeseensa. - -Janine meni hänen jälkeensä. Hesekiel istui vuoteensa reunalla. - --- Pikku-isä, oletko sairas? - -Hän viittasi kiihkeästi, että Janine menisi pois. Mutta Janine jäi -seisomaan paikoilleen. - -Silloin laski Pikku-isä kädet kasvoillensa, ja hänen voimakas nuori -vartensa lysähti kokoon. Hän vaipui vuoteelle ja nyyhkytti. - -Silloin meni Janine sängynpatsaan luo ja risti kätensä. Hän lauloi -erään noista vanhoista, lohdullisista virsistä -- lauloi kuin olisi -tuudittanut lasta lepoon. - -Pian tyyntyikin Pikku-isä. Janine muori jäi istumaan vuoteen viereen. - -Tehtaankellon soidessa nousi Pikku-isä. Janine ei voinut sanoa hänelle -sanaakaan. Hänen sydämensä oli pakahtua liikutuksesta. - -Oli kuin hän olisi nähnyt edessään vanhan Hesekiel Jarlsvikin, -sellaisena kuin hän oli miehuutensa ihanuudessa ennenkuin hänen -voimansa murtui. Hän näki kuin haavenäyssä sydämensä valoisan unen! - -Siinä hän istui, tuo vanha nainen, sydän vavahtelevana. Kuin nuorekkaan -ihastuksen vallassa hän tuijotti Pikku-isän jälkeen, kohottaen ristiin -asetetut kätensä. - --- Hesekiel Jarlsvik se on! kuiskasi hän kyyneleitä vuodattaen. --- Herra on ottanut hänen sukunsa jälleen armoihinsa! Pikku-isä, -lausui hän, riemusta säteillen, -- sinä olet kukkanen Herran -kasvojen edessä! - - * * * * * - -Bergenistä oli tullut sähkösanoma, jonka johdosta Elin rouva halusi -lähettää jonkun sinne. Hän tuli konttoriin heti, Hesekielin tultua -sinne. Hän säpsähti hiukan, nähdessään kuinka kalpea hän oli. - -Hän tuumiskeli, että Gundersen voisi lähteä matkaan. - -Hesekiel karttoi katsoa häneen. Voisihan hänkin lähteä yhtä hyvin. - -Elin rouva hymyili. Johan hänen nyt oli aika rauhoittua...eihän hänen -tarvinnut piiloutua, siksi että Pikku-Gunn tuli kotiin. - -Hän katsoi Hesekieliin tyynellä, rauhoittavalla katseellansa. -- Se ei -saa olla tarmoton, joka tahtoo päästä voitolle. En olisi luullut että -sellaista kunnon miestä kuin sinua tarvitsisi siitä muistuttaa. -- Ja -tiedä ettei ole tietä niin ahdasta, etteivät toiset olisi vaeltaneet -sitä ennen sinua. - -Silloin tarttui Hesekiel hänen käteensä. -- Ei kenenkään tarvitse enää -hävetä minun tähteni! Siitä tulee nyt loppu. Minä jään tänne! - -Elin rouva kertoi, että seuraavana päivänä tulisivat tuomari ja -Pikku-Gunn vihdoinkin kotiin. Ja hän kertoi, mitä kukaan Herössä ei -vielä tiennyt, että Gunnin ja tanskalaisen välit olivat lopussa. - -Elin rouva hymyili tyytyväisenä. Hän oli kyllä aavistanut, että -täytyisi käydä niin... Mutta että hänen pikku lapsensa oli hetkeksikään -voinut antautua johonkin, joka ei ollut pysyväistä, se tuntui Elin -rouvasta ihmeelliseltä. - -Silloin hän näki muutoksen Hesekielin kasvoissa, hän näytti melkein -kuin kuolleelta. - -Elin rouvan silmissä näkyi välkähdys. - --- Mitä arvelet, sanoi hän hiljaa, -- tahdotko lähteä täältä? - --- Minä tahdon, sanoi Hesekiel hitaasti ja painokkaasti, -- matkata -sitä tietä, josta puhuitte, jota muut ovat vaeltaneet ennen minua! -Tulen pitämään sananne mielessäni! - -Silloin puristi Elin rouva hänen kättänsä ja läksi. - - - - -24. - - -Niin olivat siis tuomari ja Gunn jälleen kotona. Paluumatkan viime -päivät olivat olleet kuin juhlakulkua. Kun Gunn näki maan kohoavan -merestä, siintävine vuorineen ja harjoineen... ihanana ja valoa -hohtavana, näki kaikki nuo kanervalaaksot ja sammalsuot, päivänpaisteen -vuodattaessa kuin siunausta yli kaikkeuden -- silloin kutsui hän -isäänsä, saadaksensa sanoa hänelle mitä ajatteli. - --- Satumaa ei ole tuolla kaukana etelässä, sehän on täällä! Katso, mikä -hohde kirkastaa laakson! - -Ja hän oli tullut jälleen kotiin -- paikalle, joka tuoksui merta ja -salaperäisyyttä, missä etäisyydessä häämötti siintäviä vuoria ja -ihania näköaloja. Hän oli tullut paikalle, jossa hänestä tuntui kuin -tuntisivat hänet kaikki, aina merimetson poikasista saakka, jotka käydä -hipsuttelivat saaria pitkin, vanhaan Grimmiin, joka kiiteli rantaa -pitkin mieletönnä ilosta. - -Samana iltana kuin hän tuli kotiin, täytyi hänen lähteä yksin -katselemaan kaikkea. Meri lepäili siinä, lausuen tervetuliaisensa -kuiskaillen ja naureskellen. Se puhui lempeällä äänellä ja virtaili -häntä vastaan, kuin sulkeaksensa hänet syliinsä, -- se aaltoili -purppuranpunaisena ja mainingit koristautuivat valkoisilla -ruusuilla -- - -- - -Tuli pieni tuulahdus, tuoden mukanaan tuoksua metsän lehvikoista; -kukissa kävi hiljainen sipinä, ne lausuivat hyvää iltaa -- -- -- - -Hän paneutui rannalle ja itku valtasi hänet -- -- -- Oli kuin kyyneleet -olisivat huuhtoneet pois hänen surunsa, nyt kun hän jälleen oli -_kotona_! - -Heti ensi aamuna hän puki yllensä erään vanhoista puvuistansa, palmikoi -tukkansa pitkälle, riippuvalle palmikolle ja läksi retkeilemään Grimmin -kanssa. - -Eikö ollut kuin joka ikinen rantakivi olisi tuntenut hänet? Ja Grimm, -se oli tullut aivan hassuksi vanhoilla päivillään! - -Sinä päivänä juhlittiin Herön kartanossa. Satamassa ja kaukana lahdella -lepattelivat liput laivoissa ja veneissä. - -Illalla saapui pihaan soihtukulkue. Seudun kalastajat ja Herön kartanon -ja rannikon työväki sen oli pannut toimeen. - -Kulovalkean tavoin oli levinnyt tieto, että Gunvor neitonen oli -palannut, jäädäksensä nyt Herön kartanoon. - -Yksin tyyniluontoinen Elin rouvakin joutui juhlahumun valtaan. Hänestä -tuntui kaikki muuttuneen, lintujen huudotkin kajahtivat heleämmiltä. - -Hyvä oli heille kaikille, että Pikku-Gunn oli löytänyt jälleen tien -kotiin. - - * * * * * - -Kotiinpalanneet eivät tavanneet kaikkea aivan ennallaan. Vera oli -poissa. Elin rouva ei sanonut siitä paljoa, mutta he tiesivät kumpikin, -kuinka hän oli ollut häneen kiintynyt. Hän ei odottanut saavansa nähdä -häntä enää. -- Hän tulee uhraamaan henkensä siellä kotonansa, sanoi hän. - -Seuraavana iltana, kun Falck souti yksin Stenholmenille, valtasi hänet -outo tunne hänen vielä istuessaan veneessä. Oli kuin seisoisi ylhäällä -vuorella hän itse, Gunvor Torintytär. - -Tultuaan saaren rantaan, lepäsi hän airoihin nojaten ja tuijotti vain -tuonne ylös... - -Punaiseen graniittiin oli hakattu portaat, ja ylhäällä vuoren -syvennyksessä seisoi kalkkipohjalle maalattuna hän itse, -- -valkopukuisena, pyhimyskehä päänsä ympärillä. - -Tuo kuva oli maalattu kuvan mukaan, joka tuomarilla oli huoneessaan, -mutta se oli parempi. Hänellä oli kaunis suunilmeensä. - -Kuinka oli Vera tiennyt sen jäljentää? Oliko hän tietäjätär, joka oli -liitossa salaisen maailman kanssa? -- - -Falck hymyili surunvoittoisesti -- sillä nyt vasta hän oivalsi kuinka -levollisesti hän olisi voinut ottaa vastaan, mitä Vera hänelle tarjosi. -Hän tunsi olevansa kuin raakalainen. - -Kun hän palasi, kertoi Elin rouva että tuo oli Veran jäähyväislahja -hänelle. Hän oli heti alkanut hakkauttaa vuorta, ja lopetettuaan työnsä -hän oli lähtenyt. - -Jos kalastajat ennen olivat luoneet katseen saareen, sivuuttaessaan -sen, eivät he suinkaan tehneet sitä vähemmin nyt, kun Herön Gunvor niin -selvästi seisoi heitä suojaamassa, heidän kulkiessaan Smalsundetin -kautta. - - * * * * * - -Ensi päivänä ei Gunn nähnyt Hesekieliä. Hän kävi kyllä virran -viereisessä talossa tervehtimässä, mutta hän ei ollut siellä. - -Illalla näki hän hänet pakkahuoneiden luona, mutta hän ei tahtonut -mennä sinne. Siellä oli niin kova kiire sillilastin takia, joka oli -saapunut ja jo oli myyty Englannin. - -Mutta seuraavana päivänä hän seisoi huoneessa, kun Hesekiel tuli -isoäidin puheille. - -Hän säpsähti. Ensiksi näki hän ainoastaan Hesekielin silmät... niissä -oli omituinen, tuskallinen kiilto. - -Gunnin sydän kävi raskaaksi. - -Hesekiel tuli hänen luoksensa ja antoi hänelle kättä. Ei kumpikaan -heistä sanonut sanaakaan. Isoäiti alkoi puhua sillistä. - -Gunn meni istumaan kauas akkunan luo. - -Kuinka Hesekiel oli muuttunut! Oli kuin heidän kohtaamisestaan olisi -kulunut monta, monta vuotta! Aluksi olivat hänen kasvonsa niin kylmät -ja tyynet?... Gunn ikävöi Pikku-isää, toivoi että he molemmat vielä -olisivat pieniä ja kaikki olisi kuten entisaikoina. - -Vasta Hesekielin lähdettyä ja seistessä ulkona pihalla näki hän ketä -hän muistutti. Donatellon pyhän Yrjön kaltainen hän oli, joka palaa -taistelusta lohikäärmettä vastaan, niin tyynenä ja ankarana nuoressa, -miehekkäässä kauneudessaan... Varmaa oli, että Hesekiel oli käynyt -hänen kaltaiseksensa... - -Gunn katsoi häneen ihmeissään. Hän oli ihana kuin pyhä Yrjö!... - -Mutta oliko entisyys, kaikki, mikä heillä oli ollut yhteistä, palanut -pois kuin tulen tuhoamana? Työtäkö vain, pelkkiä työpäiviäkö Hesekiel -vaati itseltään ja muilta? Myöskin häneltä? -- -- - -Samoin aikoi hän itsekin tehdä. Pitkällä kotimatkalla, merellä -vietettyinä päivinä, oli hän ajatellut niin paljon. Nyt oli hän -oppinut, että ihminen ei saanut odottaa niin paljoa omalle itsellensä. -Etelässä oli koti joutunut häneltä unohduksiin, hän oli ajatellut -ainoastaan itseään, ja siitä ei ollut seurannut hyvää. Nyt täytyi hänen -pyrkiä tekemään hiukan muiden hyväksi!... - -Ensi sunnuntaina, kun hän oli tuossa pienessä kirkossa, tuntui hänestä -että hänen lapsuudenaikansa Jumala, jonka kanssa hän oli seurustellut -rannassa, tuli hänen tykönsä. Ja hän kuuli hänen äänensä ja näki että -oli ihanaa elää, ihanaa ottaa hänen määräämänsä kuorma ja seurata -häntä... - -Tehtävää olikin yllinkyllin: oli oltava mukana edistämässä maata -ja kansaa, -- jospa hän voisi auttaa edes yhtäkään ihmistä hiukan -eteenpäin!... Isoäiti sanoi, että hyvät yksityiset ihmiset olivat -kaiken edistyksen edellytys, sillä ne ovat kuin siemen, josta tulee -toisia lisää... Saada paljon hyviä ihmisiä, se oli varmin tapa tehdä -vallankumous, sanoi isoäiti -- -- -- - -Hänen täytyi myöskin ajatella, mitä Vera oli sanonut onnesta, jonka -jokaiselle ihmiselle tuotti syventyminen luontoon. - -Vera nimitti sitä edistyksen valtatieksi -- ainoaksi, mikä johti pois -inhimillisestä väärämielisyydestä rauhalliseen tulevaisuuteen -- mikä -tie aina oli ollut vaikea löytää, koska oli tahdottu että se olisi -siellä missä se ei ole -- -- -- - -Vera oli sanonut että naisten pitäisi kulkea edellä oppaina, -johtaaksensa kaikki tuolle tielle -- -- -- - -Hän oli pyytänyt Gunnia kerran olemaan mukana tuossa työssä. - -Innokkaasti oli Gunn luvannut tehdä niin. Vasta nyt hän käsitti, mitä -oli luvannut. - - * * * * * - -Elin rouva oli riemuissaan, saatuaan nyt kaikki jälleen kotiin. Siitä -oli jo kauan, kun elämä Herössä oli ollut niin iloista. - -Hän ymmärsi kyllä, että lapsukainen oli saanut maailmalla liikkuessaan -hiukan kolahduksia, mutta hän tiesi myöskin, että sellaisesta kyllä -paranee. - -Hän näki myöskin, että Hesekiel kantoi raskasta taakkaa -- mutta kerran -hän kyllä pääsisi siitä vapaaksi. Hän tiesi myöskin, että kiusaus -oli lähestynyt häntä, mutta että hän oli poistunut kiusaajan luota -voimakkaampana kuin ennen. - -Elin rouva ei puhunut paljoa, mutta hän oli selvillä monenmoisista -seikoista. Ei kukaan voinut käsittää, mistä hän sai tietonsa. - -Kesä meni menoaan valoisana ja iloisena. Meri oli tyyni ja antoi -antimiaan, maa samaten. - -Ei koskaan kalaa oltu myyty niin edullisesti kuin sinä kesänä. -Oli solmittu edullisia kauppasuhteita suoraan ulkomaiden kanssa. -Nuori Hesekiel Jarlsvik alkoi käydä kuuluisaksi. Hänestä oli alettu -puhua, eikä ainoastaan Herön seudulla. Hänelle oli tarjottu paikkoja -kauppaliikkeissä sekä Bergenissä että ulkomailla. - -Mutta hän oli nyt sopinut Elin rouvan kanssa siitä että jäisi Herön -kartanon palvelukseen. - -Hän tuli nyt usein talonväen puolelle. Hänellä oli paljon neuvoteltavaa -Elin rouvan kanssa. - -Ja Elin rouva silmäili häntä ja iloitsi nähdessään että hän nyt -oli tyyntynyt. Hän määräsi, että Hesekiel muuttaisi syksystä Herön -kartanoon. - -Hesekiel oli suostunut siihen. Hänelle oli yhdentekevää missä oli. -Sillä koskaan eivät hänen ja Pikku-Gunnin välit enää voineet tulla -ennalleen! -- Ei, ei edes ennalleen! voi hän sanoa aivan ääneen -itseksensä. Eihän hän ollut Gunnin arvoinen -- eikä hän myöskään voisi -enää koskaan luottaa Gunniin, kun tämä oli sillä tavoin unohtanut -hänet. Ei koskaan tulisi se hetki, jolloin hän voisi nöyrästi sanoa -hänelle: -- Palaja luokseni, palaja katsomaan, etkö nyt voi nähdä -minua, -- kuuntele, etkö kuule, ken voi puhua niin, että se ainaiseksi -vuodattaa lohtua sydämeesi! -- -- -- - -Se hetki ei tulisi koskaan. Siksi hän voikin olla tyyni Gunnin -seurassa. Hän ymmärsi, että Gunn tahtoi että kaikki olisi kuten -muinoin. Se ei käynyt päinsä... - -Voida elää elämänsä pää pystyssä, kun kaikki mitä oli ikävöinyt oli -mennyttä -- se oli koe, joka soveltui Hesekiel Jarlsvikille! Sen tahtoi -hän suorittaa! - -Mutta kun hän sitten näki hänet, niin entisensä kaltaisena ja kumminkin -muuttuneena -- näki itseensä suunnattuina nuo silmät, joiden katse -voi olla niin viehkeä... kun hän kuuli tuon matalan, sulosointuisen -äänen, silloin hän käsitti, että hänessä itsessään oli kaikki kumminkin -ennallaan -- siitä ei hän päässyt mihinkään. Se paikka, missä Gunn oli, -oli kumminkin ainoa paikka maailmassa, jonne hän kaihosi. - -Kun hän näki Gunnin tulevan, oli hänestä kuin häntä ympäröivä lempeys -olisi ollut kotoisin Jumalan korkealta taivaalta. - -Gunn oli käynyt hiljaisemmaksi kuin ennen. Sitä ei kukaan voinut -ihmetellä. Mutta kun nuoruuden ilo pulpahti esiin ja hän nauroi, -silloin se vaikutti kuin päivänpaiste, joka kirkastaa meren, kuin -laakson kukkasten tuoksu... - -Ja mieletön hän kaiketi oli, sillä jokainen Gunnin sana oli hänestä -kuin puhdasta kultaa. Hän voi toistella itseksensä jokaista -turhanpäiväistä sanaa, minkä Gunn oli hänelle lausunut. - -Kaiken ikänsä oli hän halunnut hallita. Gunn ei varmaan ollut koskaan -ajatellutkaan mitään sellaista. Mutta tietämättänsä teki hän sen -kumminkin. Hän hallitsi kaikkia Herön asukkaita. Hänet oli hän myöskin -pitänyt vallassansa. - -Nyt tietäisi Hesekiel pitää varansa. - -Hän näki hänet joka päivä -- mutta ikäänkuin kaukaisuudesta. - -Hänen silmänsä voivat käydä silloin niin alakuloisiksi. Hänen mieltänsä -kalvoi yhä vielä sen ikävöiminen, mitä hän ei ollut koskaan omistanut. -Se vuodatti hänen olentoonsa jotain hiljaista, raskasta. - -Sillä Gunnia ei hän voisi koskaan saavuttaa. - -Mutta päivien mennessä menoaan oli jotain, joka saavutti hänet. Se oli -yksinäisyys. Se tuli vanhan ystävän tavoin ja asettui asumaan hänen -luoksensa, hiljaa kuiskutellen yötä ja päivää. Tuo ystävyys poltteli -hänen mieltänsä. - -Hän ei nukkunut hyvin sinä kesänä, ja hänen silmänaluksensa kävivät -siitä tummiksi. - -Gunn näki nuo ankarat jäljet hänen kasvoissansa. Hän ei uskaltanut -puhutella häntä. Oi, jospa hän olisi nähnyt Pikku-isän palaavan! - -Usein, kun he istuivat kahden huoneessa, oli heistä kuin kuulisivat -toistensa valittavat ajatukset. - -Gunn koetti usein saada asiat toiselle tolalle. Eikö heidän pitäisi -puhella enemmän keskenänsä? Mutta hän ei voinut saada sitä aikaan. - -Kerran, kun isoäiti juuri meni ulos, muistutti hän Hesekieliä jostakin -entisajan tapahtumasta... mitä he silloin olivat sanoneet... - -Hesekiel loi häneen kylmähkön katseen ja sanoi olevansa pahoillaan, jos -Gunn vielä muisti kaikki tyhmyydet, jotka hän oli sanonut tai tehnyt. - -Silloin tuli Gunn pahoilleen. Hän ei puhunut enää sen enempää. - -Mutta kun Hesekiel sinä iltana meni kotiin, oli hänen silmissään -hurmauksen hehkua. Ja kun hän seuraavana päivänä näki Gunnin kulkevan -pitkin rantaa, tuijotti hän haltioituneena hänen jälkeensä. - -Hän voi joutua mielenliikutuksen valtaan kuullessaan vain Gunnin -askeleet. Ja Gunnin ääni -- se voi käydä niin lempeäksi, niin suloisen -alakuloiseksi, että se tunki syvälle hänen sydämeensä. -- Silloin oli -kuin olisi ääni hänen sydämessään huutanut Gunnin nimeä. - -Jos Gunn seisoikin häntä aivan lähellä, voi tapahtua ettei hän nähnyt -häntä selvästi, -- hänen katseensa himmentyi. Hän kuuli vain hänen -äänensä, kuuli valituksenkin, joka siinä soinnahteli. Vieläkö Gunn suri -yhä? Tuo ajatus teki hänen mielensä kovaksi. - -Mutta kaikki mitä hänen povessansa liikkui, hän salasi varovasti, -peläten että Gunn voisi koskaan saada tietää sen! Eihän Gunn kumminkaan -voinut auttaa häntä. - - * * * * * - -Gunn kävi äänettömäksi. Kun hän mietti asiaa tarkemmin, oivalsi hän -että oli luonnollista, ettei hän enää voinut löytää Pikku-isää. Hän ei -unohtanut helposti, -- sen muisti Gunn entisajoilta. - -Hesekielin kasvoihin oli tullut tyynen kieltäymyksen ilme. Se oli -tullut Gunnin poissaollessa. Se teki hänen mielensä raskaaksi, -- hän -ei uskaltanut enää kysyä mitään. - -Gunn haki kärsiviä ja teki hyvää niille, joille voi. Hesekielin hyväksi -hän vain ei voinut tehdä mitään. - -Eihän hän myöskään tiennyt, kuinka hänen laitansa oikein olikaan. Hän -näki vain että hänellä oli silmissään sellainen katse, jommoisen tuikea -kärsimys tuottaa. - -Se teki hänet murheelliseksi. Mutta häntä lähemmäksi ei hän voinut -päästä. - - * * * * * - -Isä Hesekiel ei ollut tyytyväinen. - -Hänen oli raskasta nähdä kasvatuspoikansa käyskentelevän yhtä synkkänä -ja suljettuna kuin hän itse nuoruudessaan. - -Hän ihmetteli nähdessään Elin muorin ja tuomarin niin tyytyväisinä, -kuin olisi kaikki juuri kuin olla piti. Tuomari käyskenteli tietänsä -sen näköisenä kuin tulisi kaikkein olla hänelle kiitollisia siitä että -hän oli palannut jälleen kotiin Pikku-Gunnin kanssa. - -Mutta isä Hesekiel ei ollut hänelle kiitollinen. Hänestä tuntui että -kaikki oli tuomarin syytä, sekä se, mikä oli tapahtunut, että se mikä -ei ollut tapahtunut. - -Muutamana päivänä piti hänen lähteä eräälle saarelle. Silloin sai hän -oveluudella ja väkivallalla aikaan sen, että sai mukaansa veneeseen -Gunnin ja Hesekielin. - -Eiväthän nuo kaksi olleet koskaan ulkona yhdessä. Hesekiel väitteli -sitä aina. Hän ei voinut kestää sitä. Kirouksen tavoin seurasi häntä -aina Irmildin seurassa tehtyjen retkien muisto. - -Gunn oli huomannut, että Hesekiel karttoi hänen seuraansa. Sitten piti -hän huolta siitä ettei käynyt hänelle vaivoiksi. - -Mutta nyt oli isä Hesekiel saanut heidät yhteen. Hän tuli hyvälle -tuulelle. Hän laski leikkiä ja naureskeli. - -Mutta luodessaan katseen kasvatuspoikaansa hän vaikeni. Hän näki hänen -kasvoillaan tuon ylpeän kieltäymyksen hymyilyn, joka ei pyydä enää -mitään. Vanhuksen hyvä tuuli häipyi. Pikku-isän pitäisi päästä jälleen -oikealle tolalle! -- -- -- - -Vaipuen surullisiin mietteisiin hän pani kädet ristiin rinnalle. - -Oliko täällä Herön kartanossa jälleen pirstoutunut jotain, joka ei -ollut korjattavissa? - -Hän pudisti päätänsä. -- Vaikeata se on, mumisi hän. - --- Mitä sanot, isä Hesekiel? kysyi Gunn lempeästi. - --- Vaikeata, perin vaikeata on kahden ihmisen, jotka kuuluvat yhteen, -tavottaa toisiansa, sanoi hän juhlallisesti. - -Hänen silmänsä kyyneltyivät. Hän nousi paikaltaan ja alkoi laitella -purjeita. - -Kukaan ei vastannut. Värähdys kävi yli Pikku-Gunnin kasvojen. - -Hesekiel istui peräsimen ääressä. Hän oli äkkiä käynyt aivan kalpeaksi. - - * * * * * - -Ja päivät menivät menojaan ja aika kului. Herön asukkaista oli heidän -olonsa käynyt paremmaksi kuin pitkiin aikoihin. Kalansaalis lisääntyi. -Monet kävivät oikein varakkaiksi. - -Mutta pienissä kalastajamökeissä oltiin melkein sitä mieltä, että se -johtui siitä että Herön kartanoon oli tullut uusi Gunvor. Hän teki -hyvää niin monelle. - -Nekin, jotka katsoivat omistavansa mitä tarvitsivat -- katsoivat -saaneensa jotain hyvää nähdessään hänen lempeät kasvonsa, katsoivat -saaneensa jotain, jota eivät olleet tienneet tarvitsevansa. - -Yksi huoli oli heillä kaikilla. - -Herön kartanon emännyyden piti kerran joutua hänelle. Hän ei saanut -enää matkustaa pois, etteivät he vain vielä kerran joutuisi vaaraan -menettää hänet. - -Kaikki olivat vakuutetut, että oli hänen ansiotansa että kaikki kävi -niin rauhallisesti ja hyvin, ja että moni rauhaton nuori ihminen oli -alkanut pitää työnteosta ja että toiset olivat ehtineet niin pitkälle, -että olivat alkaneet kunnioittaa työtä. -- -- -- - -Herraa piti heidän kiittää siitä -- mutta kaikki tunsivat että tuolta -ylhäältä kartanosta, hyvyyden ja työnrakkauden tyyssijasta, levisi -säteitä heidän luoksensa. Kartanon asujamia tarkatessa heräsi kaikissa -halu tehdä parastansa. Toimeliaana liikuskeli vielä yksin Elin -rouvakin. Hän seisoi siinä yhä vielä vahvan puun kaltaisena, -- puun, -jonka latva tarjosi suojaa monelle. - - * * * * * - -Isä Hesekiel oli eräänä päivänä ollut kauan Elin rouvan puheilla. Häntä -ahdisti muuan seikka ja hän oli puhunut siitä Elin rouvalle: eiköhän -olisi parasta, jos Pikku-isä matkustaisi pois? - -Mutta Elin rouva vastasi kieltävästi. Hän, Elin rouva, uskoi oikean -voittoon. Koko pitkän ikänsä hän oli käyttänyt saattaaksensa ihmiset -noudattamaan oikeutta. Hän voi ennustella asioita, jotka näyttivät -mahdottomilta, ja ne toteutuivat. Moni arveli että hänellä oli -tietäjälahjat. Elin rouva arveli kaiken johtuvan siitä, että hän uskoi -oikean voimaan. - -Siksi hän tänäkin aamuna oli sitä mieltä, että erinäisten seikkojen -täytyi tapahtua. - -Isä Hesekiel oli lähtenyt hänen luotaan mieli valoisampana. Elin rouva -oli viitannut tulevaisuuteen. Suurin onni, joka nyt voi tulla isä -Hesekielin osaksi, oli sieltä kajastanut hänelle, -- tuo ainoa, joka -voi korvata sen, mitä hän itse oli kerran kadottanut. - -Gunn oli nyt ollut kotona puolitoista vuotta. Sanottavasti eivät hänen -ja Hesekielin välit olleet muuttuneet. - -Ollessaan yhdessä arastelivat he toisiansa ja olivat vähäpuheisia. - -Mutta oli kuin tuo äänettömyys olisi alkanut soinnahdella sanoina -- -kuin he molemmat olisivat joutuneet maille, missä sielu kohtaa sielun -näkymättömillä teillä. - -Ja nyt viime aikoina -- mikä kummallinen ilme voikaan tulla Hesekielin -silmiin -- ikäänkuin hänen olisi pyydettävä anteeksi jotakin! -Ja Gunnhan oli kumminkin rikkonut häntä vastaan! Muuta ei hän -ollut ansainnut, kuin että Pikku-isä ei luottaisi häneen enää -koskaan! -- -- -- - - * * * * * - -Tuomarin valppaat silmät tarkkasivat Gunnia. Falck oli tyytyväinen -oloonsa. Hän luki itselleen suureksi ansioksi tuon, että hän oli -toimittanut Gunnin jälleen onnellisesti kotiin. - -Hänelle tuotti nautintoa olla jälleen kotona, kuulla jälleen vanhan -kellon lyövän sulavalla, hopeanheleällä äänellään, nähdä Delfin -Nuoremman makaavan tiikerinnahkalla uinailemassa... antaa Tonettan ja -Domenican huolehtia talon järjestyksestä -- ja viettää illat Herön -kartanossa! Hän iloitsi saamastaan pikku tyttönsä jälleen kotiin, missä -sai pitää hänet rauhassa ilonansa. - -Varmaan hän myös aavistaa, että aika voi tuoda mukanaan muutoksen. -Mutta se on täyttävä Elin rouvan vanhan sydämen riemulla, ja samaten -hänenkin sydämensä. - -On näet luultavaa, että Gunn aikaa myöten saa selville, miten -Hesekielin laita on -- että juuri hän itse jätti hänet syrjään, -että hänen on palattava hänen luoksensa, jos tahtoo löytää hänet. -Kun hän oppii käsittämään oman itsensä ja oivaltaa, mitä hänellä on -tarjottavana, -- silloin hänen kenties täytyy jonakin päivänä koettaa -saada Pikku-isä mukaansa laaksoon, jossa he käyskentelivät lapsina, -vanhan myllyn luo, syville, hiljaisille vesille, joita myrsky ei voi -koskaan myllertää -- -- -- - -Falck oivaltaa sen. Hänelle tuottaa onnea tarkata, mitä hiljalleen -kehittyy Gunnin mielessä, ja antaa ajan mennä menoaan ja tuottaa lohtua. - -Äkkiä alkaa isä Hesekielkin uneksia valoisia unia vanhoilla päivillään. - -Hän aavistaa että se joka nyt hiljaa versoo esiin, on kasvava ja -kehittyvä vapaasti ja ihanasti. - -Ja Janine on niin varma, että kaunis lintu, joka tuli joka kevät hänen -venehuoneeseensa, ennusti jotain suurta, joka tulee tapahtumaan. - - * * * * * - -Elin rouva on jo ehtinyt kappaleen matkaa yli seitsemänkymmenen. Vielä -on hänen selkänsä suora, hänen katseensa kirkas ja älykäs. Kun hän on -sanonut jotakin, merkitsee se yhä vieläkin jotain. - -Tuo, että hän sai Pikku-Gunnin takaisin luoksensa, on levittänyt -valonloistetta yli hänen vanhuutensa. - -Mutta kernaasti voikin Gunn palata. Sillä missä olisi sellaista kuin -Herön kartanossa? - -Muhkeana ja lujana se sijaitsee ylängöllä, josta on näköala niin kauas -etäisyyteen. Tuulet eivät voi sitä vahingoittaa. Entisaika vallitsee -siellä tapoineen ja menoineen, mutta uusi aika on saanut sijansa sen -rinnalla, ja väliin kulkee sen tuulahdus noiden kunnianarvoisten -huoneiden kautta. - -Pikku-Gunn arvelee itsekin, että hänen oli parasta päästä jälleen -kotiin. Missä olisikaan sellaista kuin Herön kartanossa? -- -- -- - -Ja kansa tietää myöskin, että sen turvissa on hyvä olla -- myöskin -pimeinä päivinä, luoteistuulen lähettäessä viestejä ja meren kohotessa -vastaamaan. - -Sinne leviää niin ihmeellistä hohdetta talviselta tähtitaivaalta, -kuutamossa kimmeltäviltä pimeiltä vesiltä, auringon kultaamista -pilvistä taivaanrannalta. - -Ja aava meri on heidän ystävänsä. Kuin kesyttömät linnut ahmivat he sen -ilmaa. Se vuodattaa rohkeutta heidän mieleensä. - -He oppivat pelikaanin tavoin myrskystä ponnistelemaan suojaan. Ja tarut -täyttävät heidän työpäivänsä, unelmat saapuvat voimakkaina ja nuorteina --- ja liitelevät kautta kaiken maailman. - -Kuten siellä oli entispäivinä, niin on yhä vieläkin. He ylenevät -meren silmän heitä valvoessa. Lapset tepastelevat rantamilla lokkien -ja viklojen parissa, pienten, sirojen rantakukkasten keskellä. He -rakastavat suolaisia merenaaltoja, jotka lähestyvät heitä keimaillen -kuin joutsenet -- ja opettavat heitä pitämään varansa. - -Herön kalastajat ovat vielä vanhaa voimakasta lajia. He eivät ole -unohtaneet häntä, joka vallitsee rantaa ja merta. He eivät unohda sitä -hyvää, minkä Jumala suo heille. - -Hänen armoansa on sekin, että kun Pikku-Gunn, kalastajien lapsi, ei -enää makaile rannan hiedikossa sitä kaiveskellen ja seitinpoikasia -vanhoihin puolikkoihin pyydystellen, -- Herön kartanoon on sen sijaan -tullut uusi Gunvor valtiattareksi. - -Sillä hänelle oli kyllä parasta palata takaisin. Missä olisi näet -sellaista kuin Herön kartanossa? -- -- -- - -Missä on meri senkaltainen kuin siellä? -- niin hopeansininen ja -kuulakka kuin hiljaiset, kirkkaat kesäpäivät, niin täynnänsä suuria -ajatuksia, joista se on kuiskinut vuosituhansia -- keinutellessaan -helmassaan maailmoiden kohtaloja! hyräillen lauluansa, joka uhkuu -elämän ja kuoleman viisautta! -- - -Missä on sellaista kuin siellä, kun meri korottaa äänensä? -- -- -- - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Herön kartanon lapset, by Alvilde Prydz - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HERÖN KARTANON LAPSET *** - -***** This file should be named 57956-8.txt or 57956-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/7/9/5/57956/ - -Produced by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |