Sentinels relocatedHEADmain

1 files changed, 0 insertions, 11436 deletions

diff --git a/57948-8.txt b/57948-8.txt
deleted file mode 100644
index 3a27be0..0000000
--- a/57948-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,11436 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Calvinin aikoina, by D. Alcock
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll
-have to check the laws of the country where you are located before using
-this ebook.
-
-
-
-Title: Calvinin aikoina
-
-Author: D. Alcock
-
-Translator: O. Astala
-
-Release Date: September 22, 2018 [EBook #57948]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK CALVININ AIKOINA ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-CALVININ AIKOINA
-
-Kirj.
-
-D. Alcock
-
-
-Englannin kielestä suomensi
-
-O. Astala
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1906.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-      I. St. Clairen nunnat.
-     II. Ami Berthelierin historia.
-    III. Suuri valkea valtaistuin.
-     IV. Ranskan pakolaiset ja Geneven libertinit.
-      V. Caulaincourtin kaksi ystävää.
-     VI. Muuan Norbert de Caulaincourtin ystävä.
-    VII. Sisar Claudine.
-   VIII. Uusi Geneve.
-     IX. Onnettomuus ja vetoomus.
-      X. Valon välkähdys.
-     XI. Onko missään apua.
-    XII. Lusikka-ritari.
-   XIII. Geneveläinen morsian.
-    XIV. Odottamaton kohtaus.
-     XV. Muuan Savoijalainen maja.
-    XVI. Ami Berthelier löytää ystävän.
-   XVII. Suuren neuvoston edessä.
-  XVIII. Norbert de Caulaincourtia kiitetään.
-    XIX. Kuuluisa Ami Berthelier.
-     XX. Jälleen lusikan ritari.
-    XXI. Luopuminen.
-   XXII. Pelätty keskustelu.
-  XXIII. Norbertin lähetys.
-   XXIV. Lyon.
-    XXV. Vankilassa.
-   XXVI. Tuomiokirkossa.
-  XXVII. Synkkiä pilviä.
- XXVIII. Vanhat asiat haihtuvat.
-   XXIX. Kantaen vuosien taakkaa.
-    XXX. "Mene rauhaan".
-   XXXI. Calvinin kuolema.
-  XXXII. Loppu.
-
-
-
-
-I LUKU.
-
-St. Clairen nunnat.
-
-
-Oli aivan aikaista, ennen kello viittä, pimeänä, pilvisenä elokuun
-aamuna vanhassa Geneven kaupungissa enemmän kuin kolme ja puoli
-sataa vuotta takaperin. Mutta jo oli kokoontunut tungos komean
-porttikäytävän luo, joka johti St. Clairen nunnaluostariin. Siinä
-oli muutamia hyvinvoipia kansalaisia verkaviitoissa, tai ainakin
-hyvissä villaisissa. Nämä antoivat toisillekin hyvin kaivatun,
-kunnioitettavamman ulkonäön. Väki oli enimmäkseen alimaisesta
-kansanluokasta, raakoja miehiä ja joutilaita katupoikia, jotka
-ilvehtivät, huutelivat ja laskettelivat sukkeluuksia toisilleen ja
-sivukulkijoille omalla tavallaan. Mutta heidän huonosointuisten
-ja usein tarkotuksettomien huutojensa joukosta kohosi aina yksi
-korkeammalle muita: "Messut pois!"
-
-"Ole hiljaa, suulas nulikka!" sanoi eräs pinkkatakkinen mies ja antoi
-huutajalle kajahtavan korvapuustin. "Tiedäthän ainakin että tämä:
-'Messut pois!' merkitsee: 'Koulut sijaan!' Ja älköön vaan mestarisi
-piloille hellitelkö sinua vitsan säästämisellä!"
-
-"Ota tämä iskustasi!" vastusti poika lyöden pois hyökkääjän hatun ja
-viskaten sen ojaan.
-
-"Pyydän, lopettakaa!" huusi kolmas puhuja. "Katsotaanpas somia naisten
-kasvoja, kun he kulkevat ohitse. Neuvosto on kohdellut heitä paremmin
-kuin he ansaitsevat. Se on antanut heille kohteliaan luvan mennä minne
-vaan haluavat ja suojatut vaunut turvaksi."
-
-"Vieläpä suojatut vaunut! Kylpy järvessä olisi heille paremmin
-tarpeen", sanoi eräs. "Me olemme onnellisesti päässeet heistä ja heidän
-ruttoisesta parvestaan. Hyi kirous!"
-
-Pinkkatakin kantaja kääntyi suuttuneena häneen. "Mitä ovat St. Clairen
-nunnat tehneet sinulle tai omaisillesi, että sinun pitää kiroaman
-heitä? Katso itseäsi, väärä-oppinen! Kirouksia tulee omaan kotiisi,
-niinkuin kanoja, orren täydeltä."
-
-"Hush! Olkaa meluamatta", puhui käskevä ääni, samalla kun kansa teki
-tietä kaupungin edus- eli valtuusmiehelle. "Väistykää, väistykää!
-Naiset tulevat heti. Kunniamme tähden, Geneven lapset, elkäämme antako
-heidän kuulla huonoa sanaa meidän joukostamme."
-
-Edusmiehen varma ääni sai väen kuuliaisuuteen, ja rahvas seisoi
-hetkisen hiljaa katsellen suureen porttiin, joka niin kauvan oli ollut
-suljettu ulkomaailmalle. He tiesivät mitä sen ulkopuolella oli. Mutta
-mitä se oli kätkenyt sisäänsä noina kaikkina vuosina?
-
-Heidän katsellessansa portti tärähteli, liikkui ikäänkuin sitä
-avattaisiin sisäpuolelta. Kahdesti, kolmasti se näytti olevan
-aukeamaisillaan, mutta kumminkin sen salvat seisoivat. Kentiesi vanhan
-portinvartijan kädet, koettaessaan avata sitä, vapisivat liian paljo
-toimessaan. Ja todellakin oli surullista. St. Clairen nunnat aikoivat
-jättää ainaiseksi nunnakuntansa ikivanhan talon -- muutamat heistä
-ainoan kodin, minkä he koskaan olivat tunteneet. Geneve oli ottanut
-vastaan uskonpuhdistuksen ja kirkolliset huoneet piti muutettaman
-kouluiksi tai sairaaloiksi. Niiden asukkailla kumminkin oli vapaus joko
-jäädä kaupunkiin tai jättää se, niinkuin halutti. St. Clairen nunnat
-pitivät parempana lähteä pois. He aikoivat mennä nunnakuntansa toiseen
-asuntoon Annecy'yn.
-
-Joukon odottaessa tunkeutui valkotukkainen, voimattoman näköinen mies
-esiin. Hän oli hyvin rampa ja nojasi raskaasti sauvaan. Hänen pitkä,
-kulunut takkinsa riippui väljänä riutuneen ruumiin ympärillä. Kasvonsa
-olivat kuluneet ja hänen poskensa kuopallaan, mutta silmänsä olivat
-kirkkaat ja terävät, palaen hartaasta odotuksesta. Kansa väistyi
-kunnioittavasti hänen tieltään ja virallinen henkilö tarjosi hänelle
-seisomapaikan vierellään. Hänen vielä jupistessaan kiitossanoja alkoi
-yleinen liike. Kaikkien silmät kääntyivät suureen porttiin, kun se
-viimeinkin lensi aivan auki.
-
-Kaksittain, surullisessa äänettömyydessä, pitäen toisiaan kädestä
-tulivat mustapukuiset, tiheähuntuiset nunnat esille. Alakuloisen
-kulkueen edessä käveli iäkäs naisjohtaja kumaraisena ja vapisevana, pää
-alas painuneena. Hänen horjuvaa käyntiään tuki alijohtajan voimakkaampi
-käsivarsi. Suorana ja vakaana astui tämä kookas ja arvokas henkilö
-pitäen koholla ristiinnaulitun kuvaa ja messuten varmalla äänellä Ave
-Mariaa. Hän tiesi että rukous taivaan kuningattarelle oli pilkkaa hänen
-kuulijoilleen. Sitä pahempi heille!
-
-Sydämeen tunkeva huuto katkasi messun. "Claudine! Claudine! Sisareni!"
-
-Valkotukkainen mies oli hyökännyt nunnan luo, joka seurasi alijohtajaa.
-Nunna oli kävellyt pää painuneena, itkien hiljaa huntuunsa, jonka hän
-nyt pelosta ja hämmästyksestä heitti osaksi sivulle. Kasvonsa olivat
-sievät ja miellyttävän näköiset, vaikk'eivät ne koskaan liene olleet
-kauniit, tuskin nuoruudessakaan. Pehmeät, ruskeat hiukset olivat yhä
-ilman harmaita ja otsa ja poski rypytön. Näytti kuin olisi elämä
-kohdellut häntä lempeästi, ja niinpä olikin, yhden suuren sieluntuskan
-jälkeen. "Tule mukaan, sisareni, tule kanssani, tarvitsen sinua!" hän
-alkoi, ei kovaa, vaan matalalla, kiivaalla, puoleksi tukahdetulla
-kuiskeella.
-
-Claudine vetäytyi hänestä pois pelon hämmentämänä. "Ei, ei", sopersi
-hän. "Oi ei, minä olen Kristuksen morsian."
-
-Mutta mies ei hellittänyt. "Katsoppas minua, Claudine, katsohan nyt
-minua", hän pyyteli. "Olen Ami, veljesi, jota niin rakastit entisinä,
-vanhoina aikoina. Etkös muista?"
-
-Silloin nunna katsoi häneen, katsoi vakavasti, ikävöiden. Uusi valo
-koitti hänen tumman sinisissä silmissään. "Niin, minä muistan", hän
-sanoi uneksien. "Vanhat ajat! -- Mutta ne ovat menneet, aikoja menneet.
--- Olen kuollut maailmalle. Anna minun mennä!"
-
-Ami piti yhä kiinni. "Claudine", hän anoi, "katsoppas minua vielä
-kerran."
-
-Claudine katsoi jälleen. "Mutta te ette ole Ami. Olette vanha, vieras
-mies", hän sanoi, kasvonsa epäilevän näköisinä. Sitten hän muuttuneella
-äänellä lisäsi: "Enkä minä voi puhua kanssanne. Nähkääs, suljemme tien.
-Minun täytyy mennä."
-
-"Et saa mennä, Claudine, kuulehan! Orvon lapsuutemme muiston nimessä,
-kun olin isä ja äiti sekä sinulle -- --"
-
-Tässä alijohtaja kääntyi ja puhui. "Mitä tämä sopimaton sekaantuminen
-merkitsee?" hän kysyi ankarasti. "Eikö ollut sovittu että saisimme
-mennä ilman nöyryytystä tai estettä? Tämäkö on teidän väärä-oppista
-lupauksen pitämistä? Mies, väisty! Elä koske pyhään sisareen,
-Kristuksen morsiameen!" Sitten hän sanoi vastaansanomattomalla,
-käskevällä äänellä: "Sisar Agatha, tule pois!"
-
-Murtuneen miehen hento vartalo näytti kasvavan ja hän puhui melkein
-majesteetillisesti: "Hän, jota kutsutte Sisar Agathaksi, on sisareni
-Claudine Berthelier. Hän lähtee kanssani kotiin."
-
-"Hän ei saa! Sisar Agatha, muista itseäsi ja valaasi! Pitäkää huoli,
-valtuusmies, täyttäkää lupauksenne ja pyytäkää heitä antamaan tietä."
-
-Virkamies selvitti ääntään ja näytti epäilevän. "Jos nainen tahtoo --"
-hän alkoi.
-
-"Hän on pitävä valansa. Tule, sisar!"
-
-Claudinen hämmentyneet silmät kääntyivät säälittävästi yhdestä toiseen.
-Hän vaihteli väriä, hän näytti olevan pyörtymäisillään. Mutta hän ei
-liikkunut eikä tehnyt elettäkään pudistaakseen pois veljensä kättä.
-
-Lopulta sitten johtaja välitti. "Antakaa sisar Agathan valita", hän
-sanoi heikolla, vanhuudesta vapisevalla äänellä. "Sisar, mitäs sinä
-itse tahdot?"
-
-"Niin, valitse", sanoi alijohtaja ankarasti. "Tule kanssamme ja pidä
-lupauksesi, tai mene takaisin maailmaan, josta olet luopunut, ja kadota
-sielusi iäksi!"
-
-"Jollei Jumala anna sinulle katumusta", sanoi johtaja. "Mutta valitse,
-sisar Agatha, sillä meidän pitää mennä."
-
-Claudine vapisi kovin. Virran tavoin riensivät nuoruuden päivät
-takaisin hänen luoksensa. Mutta toisella puolen oli elämän tottumus,
-oli hänen valansa ja oli vielä se, jota hän piti velvollisuutenaan
-Jumalaa kohtaan. Hänellä ei ollut voimaa päättää.
-
-Amin vahva tahto ratkaisi hänen puolestaan. Hän tarttui Claudinen
-käsivarteen ja veti hienolla väkivallalla hänet pois. Oli jo aika: he
-olivat jo liian kauvan sulkeneet tien. Johtaja pois kääntyessään sanoi
-surumielin jäähyväisensä, alijohtaja taas ankaralla äänellä lausui:
-"Jumala antakoon sinulle anteeksi." Oikeastaan hänen ajatuksensa
-kumminkin oli: "En usko, että Hän sitä koskaan tekee."
-
-Ami johdatti sisarensa kansan läpi, joka seisoi melkein ääneti ja
-kunnioittaen, lukuunottamatta muutamia häpeemättömiä katupoikia
-kokkapuheineen luopuvalle nunnalle. Heidän saavuttuaan rauhalliselle
-kadulle, hän sanoi: "Meillä on jonkinverran käveltävänä, sillä minä
-asun sillan takana Rue Cornavi'n varrella. Majapaikkani on köyhä, mutta
-mukava. Olen valmistuttanut huoneen sinulle. Tiesin että tulet
-kanssani."
-
-Claudine oli kävellyt hänen rinnallaan koneellisesti, hämmentyneenä.
-Tai paremmin, niinkuin se joka yht'äkkiä on muutettu toiseen maailmaan.
-Kadut, talot, ohikulkijat -- kaikki olivat ihmeitä. Häntä ivaavat pojat
-olivat sekä ihme että kauhistus. Maakin hänen jalkainsa alla tuntui
-lisäävän hänen epävarmuuttansa, johon kummallisesti sekaantui tieto
-väärinteosta. Hän oli siellä missä hänellä ei ollut oikeutta olla ja
-missä ei ollut hänen paikkansa. Oli paljo taloja, paljo väkeä, useita
-kasvoja ja kaikki hänelle tuntemattomia.
-
-Mutta kuultuaan veljensä puhuvan hän koetti jännittää itseään. Hänen
-hämmentyneessä ajatuksessaan alkoivat hienon syntyperän ja veren
-vaistot päästä voitolle. Hän teki kohteliaan yrityksen vastata, vaikka
-tuskin ymmärsi Amin puhetta. "Asutko siis yksin?" sai hän lausutuksi.
-
-"Margareta on aina mukana."
-
-Claudinen kauniit, hämmästyneet kasvot saivat puhtaan mieltymyksen
-hohteen. "Vanha rakas vaalija!" sanoi hän. "Mutta ei -- se ei voi olla.
-Hän olisi jo sadan vuoden vanha."
-
-Epäselvä hymy kierteli Berthelier'in lujilla, selväpiirteisillä
-huulilla. "Hän on juuri kuudenkymmenenkolmen vanha", hän sanoi. "On
-vasta kuusitoista vuotta siitä kun erosimme, eikä hän silloin ollut
-vanha muista kuin minusta ja sinusta."
-
-"Kuusitoistako vuotta? Ei se minusta tuntunut niin pitkältä.
-Uskonnonharjoituksissa ovat tunnit pitkiä, mutta vuodet lyhyitä."
-
-"Minusta se tuntui paljoa pitemmältä. Paitsi Margaretaa on luonani
-vielä lapsi."
-
-"Mikä lapsi?" lausui Claudine hieman kummastuneella äänellä.
-
-"Muutamia vuosia sitten, kun me pelkäsimme savojalaisten ja ligan
-hyökkäystä, hävitimme omat esikaupunkimme puolustusta varten. Tietysti
-olet kuullut siitä?"
-
-Claudine pudisti päätään.
-
-"Kansaa tuli kaupunkiin St. Gervais'tä asti hakemaan turvaa. Margareta
-ja minä tulimme myös, vaikk'ei Rue Cornavin ollutkaan hävitetty.
-Me annoimme suojaa asunnossamme maalaisväelle, eräälle miehelle ja
-vaimolle, jotka kuolivat siellä kuumeeseen. He jättivät tämän pienen
-lapsen. Margaretan täytyi hoitaa ja elättää häntä, ja -- mitäpäs siinä
-oli tekemistä? Enhän voinut jättää lasta ulos rappusille."
-
-"Olisittehan voineet tuoda hänet luostariin."
-
-Berthelier kohautti olkapäitään ja vaikeni. Sitten hän alkoi jälleen:
-"Margareta piti hyvää huolta lapsesta, mutta nyt lapsi kasvaa ja --
-minä tarvitsen sinua."
-
-"Häntäkö varten?" Sen Claudine lausui tyytymättömyyden tunteella, jota
-ei itsekään ymmärtänyt.
-
-"Enemmän itseäni varten."
-
-Äänettömyys seurasi. Viimein Claudine, jonka tajunta näytti vähitellen
-palaavan, kääntyi kysymään: "Veli, mikä on tehnyt sinut niin
-valkotukkaiseksi ja rammaksi?"
-
-"Luulin että tiedät. Vankila ja ratas se oli. Mutta eivät he minulta
-mitään saaneet. Ja minä olen saanut kostoni. Se minkä puolesta
-taistelimme on saavutettu. Tosin kyllä emme me sitä voittaneet eikä
-edes meidän menettelytapamme."
-
-"En ymmärrä", sanoi Claudine. Äänettömyyden jälkeen hän lisäsi: "Mutta
-toivon, veli, ettet ole unhottanut uskoa ja tullut harhaoppiseksi
-toisten tavalla. Sielusi olisi iäksi kadotettu."
-
-Epäselvä hymy palasi jälleen. "En usko samoin kuin sinä", sanoi Ami.
-"Mutta voit lohduttaa itseäsi, sillä en minä usko Villiam Farrel'in enkä
-Johan Calvinin oppejakaan. Ja ehkäpä en pidä näitä herrasmiehiä pappeja
-parempana. Kumminkin he ovat meidän puolestamme tehneet meidän työmme."
-
-"En ymmärrä", sanoi Claudine jälleen, tällä kertaa melkein säälien.
-
-"Yksi niistä monista asioista, joiden tähden tahdon sinua, sisareni",
-lisäsi Ami ystävällisesti, "on että opetat pienelle Gabriellelle hänen
-rukouksensa, sillä Margareta vanhoillaan kallistuu suuresti uuteen
-oppiin. Minä taasen pidän vanhaa -- vaikkakaan en niin hyvänä vahvoille
-miehille -- soveliaampana pienille tytöille. Mutta viimeinkin olemme
-perillä."
-
-"Onko se tämä talo, jossa on kirjansitojan kilpi?"
-
-"Ei -- seuraava. Mutta risti silmäsi Claudine, kun menet sivu, sillä
-siihen on juuri tullut asumaan isä Calvinin oma veli, joka sitoo
-kirjoja hänelle."
-
-Kun Berthelier lähestyi omaa oveaan, juoksi ulos pieni, kaunis,
-tummasilmäinen ja tummatukkainen tyttö ja heittäytyi ihastuttavalla,
-ylenmääräisellä tervetuliaisella hänen syliinsä.
-
-"Varovasti, varovasti!" sanoi Ami. "Varo sauvaani ja rampaa jalkaani.
-Gabrielle, tämä on minun rakas sisareni ja sinun hyvä tätisi Claudine,
-joka tulee elämään kanssamme ja pitämään huolta sinusta ja minusta.
-Mene hänen luoksensa, suutele hänen kättänsä ja pyydä häntä rakastamaan
-sinua."
-
-Lapsi peräytyi pahantuulen näköisenä. "En pidä hänen vaatteistaan", hän
-sanoi, "enkä tahdo kenenkään muun rakkautta kuin teidän ja Margaretan."
-
-Berthelier katsoi sisareensa. "Näet jo että sinua tarvitaan täällä",
-hän sanoi. "Emme osaa Margareta enkä minä tehdä muuta lapsen kanssa
-kuin rakastaa sitä. Mutta tule sisään, sisareni. Tervetuloa kotiini,
-tai pikemmin omaasi."
-
-
-
-
-II LUKU.
-
-Ami Berthelier'in historia.
-
-
-    "Kerran alkanut vapauden taistelu periytyy vertavuotavasta isästä
-    poikaan; vaikka usein ehkäistynä, ei sitä koskaan voiteta."
-
-Kun Geneve järven kaunis kaupunki otti vastaan uskonpuhdistuksen,
-oli se jo tuntenut vapauden nousevan auringon kunniaa ja loistoa.
-Noin kaksikymmentä vuotta sitten oli se heittänyt niskoiltaan
-kaksinkertaisen tyranniuden, joka itse asiassa oli yksi ja sama.
-Sillä julman, irstaan piispaprinssin ristien takana oli Savojan
-ruhtinaan miekka ja valtikka. Piispa ja ruhtinas yhdessä olivat
-sortaneet Geneveä, kunnes taakka tuli liian raskaaksi kannettavaksi ja
-kaupunkilaiset alkoivat kysellä toisiltaan puodeissa ja toreilla:
-
-"Miksi kannamme sitä kauemmin?" He olivat jo hyvin kehittyneet tekemään
-tämänlaisen kysymyksen ja löytämään vastauksen. Heidän ammattikuntansa
-olivat harjaantuneita, ja vilkkaan kaupungin seura- ja kunnalliselämä
-oli tehnyt ne nopeiksi; samoin kauppa, näppärät ammattimiehet, taajat
-matkat ja vieläpä kaikki henkiset edut, joita aika -- ja se oli
-Renessansin aika -- voi tarjota, puolestaan vaikutti siihen. Heistä,
-niinkuin useimmista heidän aikalaisistaan, se aika oli nuori; se oli
-täynnä toimeliaisuutta ja lupaavaa odotusta. Samoin se oli nuoruuden
-ja reippauden virheitä täynnä, täynnä rohkeutta ja vallattomuutta ja
-tuota tietämättömyyttä, joka on vallan varma kaikesta taivaassa ja
-maan päällä.
-
-Kumminkin, kun aika on nuori, on hyvä niiden olla, jotka myöskin ovat
-nuoria. Semmoinen oli Ami Berthelierinkin kohtalo. Hän oli varakkaan
-Geneven kansalaisen orvoksi jäänyt lapsi. Isänsä oli lisännyt
-omaisuutensa enemmän kuin kaksinkertaiseksi menemällä naimisiin
-liikeystävänsä, Augsburgin kaupparuhtinaan, tyttären kanssa. Nuori
-Berthelier, kasvatettuna Paduassa sai Renessansin hengen ja tottui
-rakastamaan sen klassillisia oppeja, sen latinalaisia runoja, sen
-kirjastoja ja sen "ruskeita kreikkalaisia käsikirjoituksia". Mutta
-vielä enemmän hän piti vapaan, uudestasyntyneen Geneven unelmista. Hän
-oli nuori, hieno mies, oppilas ja koululainen, mutta ennen kaikkea hän
-oli Geneven kansalainen, sielultaan ja mieleltään hugenotti. Tällä
-kunnia- ja tunnusnimellä ei ollut vielä uskonnollista merkitystä.
-Uskonto ei tunkenut ollenkaan vielä semmoisten miesten kuin Ami
-Berthelierin ajatuksiin. Heille se pikemmin merkitsi jäsenyyttä
-ligassa, jota ensin pidettiin porvarillisena yhdistyksenä Freiburgin
-ystävällisten asukasten kanssa. Mutta se olikin, kuten lopuksi
-huomattiin liga Geneven ikivanhain oikeuksien puolustamiseksi. Hänen
-parhaat ystävänsä olivat loistava ja vaihteleva Bonivard, St. Victorin
-kuuluisa johtaja, tunnettu historiassa, tarinassa ja runoudessa
-Chillonin vankina; Lévrier, virheetön tuomari, moitteettomin Geneven
-patrioteista; ja ennen kaikkia hänen oma sukulaisensa Philibert
-Berthelier.
-
-Tämä merkillinen mies oli kansan johtajan perikuva. Rahvaan kanssa hän
-laski leikkiä, nauroi ja piti kemuja, kätkien vakavammat ajatukset
-iloisen naamion taa. Hänestä tuli heidän lemmikkinsä. Ja hän käytti
-koko siten saavutetun vaikutuksensa innostaakseen heitä omalla vapauden
-rakkaudellansa ja auttaakseen heitä saavuttamaan sitä. Näytellessään
-iloista, huoletonta elämää, koko maailman nähden uhraten huvitusten
-alttarilla, hänen sydämensä todellinen kutsumus oli vapaudelle, jolle
-hän tarvittaessa oli valmis antamaan oman elämänsäkin.
-
-Hänen nuori ja varakas serkkunsa Ami piti parempana suitsuttaa
-ainoastaan pyhemmällä alttarilla. Tultuaan nuorena isänsä kuoleman
-kautta riippumattomaksi, hän hienon aistinsa johtamana kiintyi
-henkisiin harrastuksiin aistillisten nautintojen asemasta ja täytti
-järven rannalla sijaitsevan miellyttävän maatalonsa mieluummin
-ylioppilailla ja oppineilla kuin hyvillä seuraystävillä. Äiti kuoli
-jo hänen lapsuudessaan, mutta hän oli suuresti kiintynyt ainoaan
-kymmentä vuotta nuorempaan sisareensa. Ja hyvin tunnettua oli, että
-vielä hellempi side yhdistäisi hänet eräänä päivänä kauniiseen Yolande
-Lévrieriin, isänmaallisen tuomarin holhottiin ja veljentyttöön.
-
-Kaikki onnistui, kunnes äkkiä puhjennut myrsky katkasi sen tukeen,
-jonka mukana hän oli kukistuva. Vihattu kirkkoruhtinas, Savojan miekan
-kannattamana ja Mamelukkien, geneveläisten itsevallan suosijoiden,
-avulla tekeytyi pahimmalla hetkellä Geneven herraksi. Seurasi
-hirmuhallitus, jolloin takavarikkoon otot, vangitsemiset, kidutukset
-ja kuolema olivat päiväjärjestyksessä. Kaksi Geneven vapauden
-johtajaa, Berthelier ja Lévrier, kuolivat mestauslavalla, molemmat
-lannistumattoman rohkeina; Lévrier sitäpaitsi erittäin hyvän kristityn
-tavalla, joka hän näyttää olleen. Kolmas, Bonivard, heitettiin
-vankilaan, jonka hänen kärsimyksensä ja englantilaisen runoilijan
-stanzat ovat tehneet niin kuuluisaksi. Mutta oli muitakin, jotka saivat
-osansa suurista kärsimyksistä, vaikkakin jäivät kunniasta osattomiksi.
-
-Heillä ei ollut runoilijaa; -- he kuolivat. Hyvin karvas oli Ami
-Berthelierin huulille tarjottu malja, hänen joka oli hyvin tunnettu
-suuren sukulaisensa hartaaksi ihailijaksi ja likeiseksi ystäväksi.
-Kun oli vaikea todennäköisyyden varjollakaan todistaa isänmaan
-ystäviä syyllisiksi johonkin, jota voitaisiin kutsua rikokseksi,
-käytettiin äärimäisiä tapoja sen saavuttamiseen. Mutta ei kidutuspöytä
-eikä ratas, ei kahleet, pimeys, eikä puute voineet avata uskollisen
-oppilaan sulettuja huulia, vaikka ne mursivat hänen vahvan rakenteensa,
-muuttivat hänen hiuksensa valkeiksi ja lisäsivät hänen ikäänsä
-kaksinkertaisilla vuosilla. Kun viimein tuli vapautus, se tapasi hänet
-sekä henkisesti että ruumiillisesti murtuneena, varjona entisyydestään.
-Hänen omaisuutensa olivat sortajat ottaneet takavarikkoon. Jälellä
-oli, salaisten ystävien huolehtimana, ainoastaan sen verran kuin hän
-tarvitsi yksinkertaisen toimeentulon turvaamiseksi, mitä hyvänsä
-tulevaisuus toisikaan hänelle. Margareta, perheen vanha palvelija,
-joka oli ollut hänen sisarensa amma, tuli takaisin hänen luoksensa
-hoitaakseen vähäisiä varoja vaatimattomassa asunnossa, jonka ystävät
-olivat toimittaneet hänelle. Se oli yläkerta Rue Cornavilla olevasta
-talosta, josta alakertaa käytettiin ulkomaan hedelmien myymäläksi.
-Hänen sisarensa sai pahojen päivien alkaessa turvapaikan St. Clairen
-nunnien luona, Amin suureksi huojennukseksi.
-
-Ami palasi niinkuin kummitus elävien ihmisten maailmaan. Vähän oli
-jätetty elämää häneen, ja kaikki mitä oli, näytti olevan muutettu
-katkeruudeksi. Täytyy olla kauheata kulkea seitsemän kertaisesti
-kuumennetussa ahjossa ilman Jumalan pojan läsnäoloa. Ihme on että
-kukaan tekee sen ja jää eloon. Mutta sitä enemmän, koska Ami Berthelier
-kaikesta tuskasta huolimatta ei ollut rikkonut omaa sieluaan vastaan,
-on meidän uskominen että Yksi, vaikkakin näkymättömänä, seisoi hänen
-tuntemattomana turvanaan, eikä vallan unhottanut häntä silloinkaan
-kun hän epäili Hänen olemassaoloaankin. Ami Berthelier meni vankilaan
-välinpitämättömänä puolipakanana, niinkuin Renessansin mies ainakin.
-Sinne mennessä hänellä oli hyvin vähä uskoa hukattavaksi, mutta sieltä
-palattua hän oli piintynyt uskomaton "ilman toivoa ja ilman Jumalaa
-maailmassa".
-
-Kalsea, katkera epäilys itsestään, maastaan ja kaikista ihmisistä oli
-vallannut hänen sielunsa. Vieläpä uskonpuhdistuskin, nykyaikaisen
-vapauden todellinen aamuaurinko, noustessaan Geneven yli tapasi hänet
-sellaisena, jolle vanha rakkaus palaa jälleen, mutta joka ei sitä tunne.
-
-Suuri "toukokuun kahdeskymmenes ensimäinen" [silloin Geneve vannoi
-pitääkseen uskollisesti uskonpuhdistuksen perusteet] tapasi hänet
-kylmänä ja tunteettomana. Hän kyllä seisoi Pyhän Pietarin suuressa
-kirkossa tunkeilevien kansalaisten keskellä, jotka kohottivat
-oikean kätensä ja vannoivat ollakseen uskolliset Jumalalle ja Hänen
-totuudellensa, mikä nyt ensi kertaa ilmaantui heille Hänen pyhässä
-evankeliumissaan, -- mutta hän ei kohottanut kättään eikä vannonut.
-Koko toimitus oli vierasta hänen tietoisuudelleen, se oli hänestä
-tarkotuksetonta ja ilman hengen antamaa sisältöä.
-
-Hän ei osannut lukea ajan merkkejä. Hän kääntyi himmeään länteen, josta
-ei voinut tulla valoa; ja siten, vaikka itä hänen takanaan oli yhtenä
-loimona nousevan auringon kunniasta, hän ei voinut nähdä sitä.
-
-Philibert Berthelierin pojat ja toiset vanhan Hugenotti-puolueen
-jäsenet, jotka olivat säilyneet vainoilta tai palanneet maanpaostaan,
-tulivat tervehtimään häntä. Mutta hänestä ne käynnit olivat enimmäkseen
-turhia ja kiusallisia. Jotkut olivat sydämestään heittäytyneet uuteen
-liikkeeseen, toiset taasen nuoren Berthelierin johtamina pitivät yhtä
-vähä reformeeratuista kun heidän isänsä ruhtinaspiispasta. Heissä
-kuvastui vanhojen hugenottien alempi eikä ylempi kerros. Ami, vaikkei
-hänellä ollut heidän uskottomuuttansa vastaan muistuttamista, inhosi
-heidän kevytmielisyyttänsä, raakuuttansa, ja heidän sopimatonta
-puhetapaansa ja käytöstänsä.
-
-Silloin, Geneven vielä ottaessa vastaan uskonpuhdistusta, kohosi
-sen ympärille joukko voimakkaita vihollisia, jotka vallan uhkasivat
-sen olemassaoloa. Vanha isänmaallisuuden tuli leimahti tuhastaan.
-Ami, joka luuli etteivät kyyneleet olleet enää häntä varten, pudotti
-kuumia pisaroita sormilleen. Hän peitti silmänsä nähdessään Geneven
-kansalaiset järjestettyinä puolustamaan kotejaan, kun hän itse
-ei voinut käydä taisteluun heidän kanssansa. Hän auttoi kaikesta
-voimastaan puolustusta, ja ilman Margaretaa olisi hän itse nähnyt
-puutetta antaessaan vielä enemmän. Kun isänmaalliset kansalaiset
-hävittivät omat laitakaupunkinsa uhraten omat kauniit huvilansa ja
-paljo omaisuutta, estääksensä vihollista saamasta tukea siellä, jätti
-hän ilolla mökkinsä St. Gervaisin esikaupungissa, ja muutti köyhään
-asuntoon, jota siihen aikaan kutsuttiin La Fusteriaksi. Ahtaassa
-asunnossaan siellä hän antoi suojaa eräälle talonpojalle vaimoineen,
-jotka monen muun tavalla olivat jääneet kodittomiksi esikaupunkeja
-hävitettäessä.
-
-Talonpoika oli yksinkertainen, rehellinen mies, jonkalaisia Geneven
-kansalaiset tavallisesti tarkoittavat "harmaa-jaloilla". Hän eli ja
-muokkasi omaa, vähäistä maatilkkuaan. Vaimo oli savojalainen ja paljoa
-terävämpi. Heillä oli mukanaan lapsi, jonka arveltiin olevan heidän
-omansa. Kaupungissa vallitseva tavaton tungos pian toi kuumeen, ja
-sekä mies että vaimo saivat sen ja kuolivat. Kun vaimo sairastui, niin
-lapsi tuli Margaretan hoitoon. Tuntiessaan kuolevansa vaimo tunnusti
-ettei se ollut hänen omansa, vaan korkeampisäätyisten vanhempien lapsi,
-jonka hän oli ottanut hoidettavakseen. Tämän ilmoituksen Margareta
-huolellisesti kertoi isännälleen, joka kumminkin tuskin kuunteli ja
-pian unhotti sen kokonaan. Mutta ei hän kieltänyt Margaretan vakavaa
-pyyntöä, että hän saisi pitää lapsen ja hoitaa sitä. Niihin aikoihin
-kun he palasivat Rue Cornaville, jota onneksi ei ollut tarvinnut
-hävittää, oli hänen holhokkinsa tullut suureksi elämän iloksi hänelle.
-
-Aika kului. Pian, kuten näytti, liian pian ei ollut enää lasta,
-vaan tummasilmäinen, tummatukkainen pikkuneiti, liian vallaton
-hoitaa ja ohjata, -- vähäinen vartalo elävä sormen nippuihin asti.
-Piti katsoa ettei hän pudonnut tuleen tai vetänyt tuoleja päälleen.
-Siinä oli toimiva pieni mieli poistamassa toisia ikävyyksiä, vaan
-toisia tuottamassa. Ihmeellistä oli, että tämä hämmästyttävä olento
-sai päähänsä kääntyä Ami Berthelierin puoleen kaikessa. Lapsuuden
-oikullisuudella hän oli tyranni uskolliselle hoitajallensa, joka piti
-hänestä huolta yötä ja päivää, ja ihaileva orja valkotukkaiselle
-miehelle, joka satunnaisesti ikäänkuin lahjana antoi isällisen
-huomautuksen. Hän odotti katsetta ja hymyä häneltä, käytti kaikki
-kauniit taitonsa kiinnittääkseen hänen huomiotaan, ja kohosi autuuden
-tasalle istuessaan hänen polvellansa.
-
-Berthelier luonnollisesti piti siitä. Lapsen rakkaus on suloisin
-imarteluista, kuten nähdään siitä tosiasiasta ettei ajanpituuskaan
-koskaan ole voinut haihduttaa muistoa sen mielestä, jota se on kerran
-kohdannut. Mutta kun vuodet kuluivat, tuli hän surulliseksi pienen
-Gabrielien suhteen. Hän tiesi että tätä pitäisi opettaa ja kasvattaa,
-mutta hänellä ei ollut vähintäkään käsitystä miten sitä olisi tehtävä.
-Ei Margaretakaan, joka taisi keittää ja pestä erittäin hyvin, mutta
-jo neulankin käyttelemiseen oli tottumaton, osannut sitä. Tärkeämpiä
-syitä oli ettei hän kyennyt lukemaan; ja se uskonnollinen opetus,
-jonka hän hartaana, vaan vähemmän valistuneena Calvinin seuralaisena
-oli tilaisuudessa antamaan, ei näyttänyt hänen isännästään sopivalta
-ravinnolta lapsille. Kaikissa näissä asioissa oli hän itsekin avuton.
-Jalosukuiset neidit, hän mietti, olisivat opetettavat ompelemaan,
-lukemaan ja rukoilemaan, ja näistä kolmesta tarpeellisesta
-sivistysvälikappaleesta hän voi antaa ainoastaan yhden.
-
-Tämä se oli syy, selvä hänelle itselleenkin, josta johtui hänen
-esiintymisensä tuona elokuun aamuna St. Clairen naisluostarin
-portin luona. Mutta ihmissydämen suuret syvyydet ovat kaukana
-tietoisuuskuohujen alapuolella. Lapsen käden kosketus oli vähitellen
-herättänyt hänessä semmoista, jonka hän arveli olevan ijäksi kuolleen.
-Kaipaus sisareen, jota hän oli niin paljo rakastanut, alkoi ahdistaa
-kasvaen aina vahvemmaksi ja muuttui viimein vallan sietämättömäksi.
-
-Äkkiä muisti Ami ett'ei hänen sisarensa ollut kuollut, että hän vielä
-voisi kuulla hänen äänensä, voisi vielä puristaa hänen kättänsä. Miksei
-hän siis koettaisi tehdä sitä?
-
-Hänen aikomuksensa kasvoi ja vahvistui ja kantoi, kun St. Clairen
-nunnain karkoitus antoi siihen tilaisuuden, todellisuudessa hedelmiä.
-Mutta saavuttaisiko hän suotuisan tuloksen? Jonkin aikaa oli hän
-kiusauksessa epäillä.
-
-Amin sydämessä, kuten unessa, asui kalpea sekaantunut nainen, puettuna
-ei luostari- vaan tavalliskuosiseen, geneveläiseen naisen-pukuun.
-Turhaan koetti hän sovittautua uusiin oloihin ja uusi ympäristö häneen,
-aivan kuin lapsi asettaa kokoon eriosaista, vaikeata ratkaistavaa.
-
-Ulkomuodolta tapasi hän hoitajansa paljoa vähemmän muuttuneena kuin
-veljensä. Mutta muutos vanhan Margaretan mielessä oli hämmästyttävin
-kaikista kummallisista ilmiöistä hänen ympärillään. Margareta näet
-rukoili, mutta ei lukenut rukousnauhaansa kristityn tavalla. Hän
-puhui uskonnosta käyttäen pitkiä sanoja kuten justificatsioni,
-regeneratsioni, sanctificatsioni (puhdistaminen, uudestasyntyminen,
-pyhitys), jotka hänen kuulijalleen yhtä hyvin, tai paremmin olisivat
-voineet olla latinaa, sillä silloin hän olisi voinut uskoa, että
-niillä oli tarkoitus, vaikka tuskin olisi tietänyt mikä se oli.
-Claudine parka (ei kukaan kutsunut häntä nyt sisar Agatha'ksi) oli
-sitä mielipidettä, että sitten kun hän jätti maailman oli se tullut
-aivan hulluksi!
-
-Sekä sisällä että ulkona oli aivan yhtä pahaa. Kadut olivat täynnä
-tuntematonta vaaraa. Karkeat myöjätärnaiset huutoineen ja riitoineen
-pelottivat hänet aivan suunniltaan. Ja härkiä, joita ajettiin
-teurashuoneisiin, piti hän ensin villeinä eläiminä. Tuskin oli hän
-kotonakaan paljoa iloisempi. Hänen veljensä oli ystävällinen ja
-Margareta palveleva, mutta molemmat kohtelivat häntä kuten lasta,
-joka hän olikin kaikissa käytännöllisissä asioissa. Vieläpä pieni
-Gabriellekin vieroi häntä, omalla imartelemattomalla tavallaan
-täysikasvuisia kohtaan, joita hän ei rakastanut tai tarvinnut. Claudine
-ikävöi hiljaisuudessa luostaria. Jopa hän alkoi kutsua itseään
-luopioksi ja ajatella että oli tehnyt anteeksiantamattoman synnin.
-
-Hän sai huojennusta, vieläpä niin vähäpätöisen kuin lapsen
-repeytyneiden koristeiden kautta. Eräänä päivänä juoksi Gabrielle
-hänen luoksensa hyvin onnettomana sunnuntaipukunsa, hauskan, pienen
-lyonilaisen silkkihameensa kanssa, joka oli repeytynyt vallan
-vyötäreestä helmaan. Tyttö selitti leikkineensä viereisessä huoneessa
-asuvan kirjansitojan pienten poikain kanssa. Jeannot oli sen reväissyt.
-
-"Kelvoton, nulikka!" sanoi Claudine. "Mutta miksi sinä leikit noiden
-pahojen poikien kanssa, Gabrielle? Se ei sovi pikku tytölle."
-
-Gabrielle pahastui. "Isä sallii minun", hän sanoi ja juoksi pois
-kutsumaan Margaretaa.
-
-Claudinen sydäntä ahdisti kateellisuuden paha hengetär. Hän sieppasi
-nopeasti yksinkertaisemman puvun lapselle ja seurasi häntä kyökkiin,
-jossa tapasi hänet kiipeämässä pöydälle. Siinä tyttö aikoi istua ja
-odottaa Margaretaa, joka aivan kuin Claudinen hyvän tähden ohjaamana
-oli juuri silloin torilla.
-
-"Anna panen tämän päällesi", Claudine sanoi. "Ja katsohan, Gabrielle,
-minä neulon sinisen silkkipukusi, ennenkun isä tulee kotiin. Hänen
-kanssaan sitte pääset Morland'iin kävelylle, niinkuin hän lupasi
-sinulle tänä aamuna."
-
-Vähä vielä hyväilyä, ja sininen silkkipuku oli kauniisti hänen
-käsissään. Repeämä oli paha, mutta luostarissa opetetun neulojan
-taitavissa käsissä se tuli somasti ja sukkelasti korjatuksi. Claudine
-työskennellessään ei voinut olla huomaamatta, että puku oli huonosti
-tehty ja soveltumaton. "Minäpä otan ja muutan sen", hän ajatteli "ja
-kirjailen helman sillä kauniilla neuloksella, jonka sisar Ursula opetti
-minulle."
-
-Hänen sitä suunnitellessaan tuli Margareta sisään ja katseli
-tarkkaavana työtä. Äkkiä hän kääntyi toiseen huoneeseen ja palatessaan
-toi suuren sylillisen pieniä päähineitä, vaippoja, liivejä, kauluksia
-ja kaikenlaista tavaraa.
-
-"Sanoakseni totuuden, neiti", hän sanoi, "näiden pienokaisen vaatteiden
-tähden on paholaisella ollut paljo valtaa ylitseni."
-
-"En mitenkään epäile sitä", vastasi Claudine, harvinaisella
-pontevuudella; "vaikka puolestani arvelen että hän käyttää paljo
-enemmän hyödykseen isä Calvin'in harha-oppeja kuin viattoman lapsen
-pukuja."
-
-"En tahdo väitellä kanssanne, neiti, nähtyäni että te olette yhä vielä
-kuten sanotaan katkeruuden sapessa ja tietämättömyyden kahleissa.
-Yhtä kaikki tuo viaton, vihreä kaulusrepale ja sininen vaippa eivät
-sovi senkään vertaa kuin mamelukit ja hugenotit tapasivat tehdä ennen
-herätyksen tuloa meille. Ja lisäksi hän kaiken aikaa ylpeilee niistä
-kuin papukaija pyrstöstään tai paavillinen piispa rististään."
-
-"No hyvä, katsokaammepa mitä on tehtävissä", sanoi Claudine,
-valtioviisaasti kyllä ollen olevinaan huomaamatta Margaretan loukkaavia
-viittauksia.
-
-"Katsokaas, neitini, tätä palaa ristiraitaista purppurata, jonka Madame
-de Maisonneuve antoi herralle, jotta siitä tehtäisiin Gabriellelle
-pieni sunnuntai- ja juhlapuku. Tämä on viehättävää, eikö niin? Tyttö on
-pitävä siitä nähtyään sen päällään. Minä kumminkaan en koskaan tohdi
-leikata sitä, sillä jos saksit erehtyisivät, niin se olisi 'syntiä
-ilman katumusmahdollisuutta'."
-
-Täten Claudine taitavana neulojana löysi kutsumuksensa ja sai
-rauhan 'anteeksiantamattomien syntien' pelolta. Hän yhä pysyi
-protestanttisessa kaupungissa sydämmestään uskollisena katolilaisena.
-Koko sydämensä voimalla hän halusi kirkon sakramenttia, erittäinkin
-messua, joka silloin oli lakkautettu Genevessä. Kerran tai kahdesti
-hän sai uskonnollisia lohdutuksia valepukuiselta papilta, jonka hänen
-veljensä sattumalta löysi. Hyväntahtoisella välinpitämättömyydellään
-oli Ami kutsunut papin katsomaan Claudinea. Berthelier'n myöntymyksellä
-opetti Claudine Gabriellelle omat rukouksensa ja uskontonsa alkeet. Se
-oli loppumattomaksi harmiksi Margaretalle, joka teki kaikki voitavansa
-estääkseen tätä turmiota, ottaen lapsen milloin vain voi P. Pietarin
-kirkkoon kuulemaan Calvinia, ja itse koettaen painaa hänen nuoreen
-mieleensä uusia oppeja. Ami ollen molempien ulkopuolella katseli
-hiljaa, huvitettuna eri uskontojen taistelua. Hän hyvin tiesi, ettei
-mikään niin helposti kuin julkinen katolilaisuudesta kiinnipitäminen
-tulisi Gabriellea vanhempana saattamaan suuriin käytännöllisiin
-vaikeuksiin, jos hän Geneveen jäisi. Mutta hän aina arveli että
-sisarensa kaunis taikausko, jona hän piti sitä, haihtuisi pois lapsesta
-tämän tultua täyteen ikään. Silloin Gabrielle ajattelisi ja uskoisi
-kuten kaikki muutkin hänen ympärillään. Sitä ennen ei ollut väliäkään,
-kumpi saavutti voiton. Ami ei käsittänyt, että semmoisessa taistelussa
-nuoren sielun asema helposti käy tukalaksi, kun siitä juuri taistellaan
-ja sille kaikki on kovin todellista ja vakavaa.
-
-Gabrielle, jonka lapselliseen mieleen saarna Pietarin kirkossa ei
-tunkeutunut, alussa taipui "Täti Claudinen", kuten tapasi kutsua
-häntä, opetukseen. Gabrielle alkoi pitää erittäin paljo hellästä,
-ystävällisestä naisesta, vaikkakin alusta loppuun "isä" vallitsi hänen
-sydämmessään ilman kilpailijaa.
-
-Ulkona suuressa maailmassa, samoin kuin Gabriellen vielä nuoressa
-sydämessä, kilpailevat voimat taistelivat voitosta. On totta että
-nykyisen käsityksen mukaan se oli maailma pienoiskoossa.
-
-Tsaari Paul, viidenkymmenen miljoonan hallitsija, ylenkatseellisesti
-nimitti kansallistaistelua Genevessä "myrskyksi vesilasissa". Vielä
-purevampi Voltaire ivaili, että jokakerta kun hän puki peruukkinsa,
-hän samalla puuteroitsi koko tasavallan. Kumminkin pieni valtio
-oli määrätty oman historiansa kululla valaisemaan tuota teologista
-opinsuuntaa, jonka sen etevin pappi niin täydellisesti on määritellyt,
-että se on siitä asti kulkenut hänen nimellään. Vaikkakin ylevä ja
-yksinkertainen käsite "valittu" -- Jumalan hyväksymä -- on kangistunut
-opinkaavaan, puristettu järjestelmän siteisiin, ja joskus vääristelty
-täydelliseksi erhetykseksi, ei se kumminkaan ole vähemmän suuri ja
-tosi. Pieni, rohkea kaupunki järven rannalla oli todellakin Jumalan
-valitsema eli hyväksymä kuten ennen vanhaan Sion, jolle Hän antoi oman
-nimensä. Se oli valittu ottamaan vastaan Hänen sanansa ja näyttämään
-koko maailmalle, kuinka se, kokonainen yhteiskunta rehellisesti
-harrasti sen noudattamista. Se oli valittu olemaan turvapaikkana Hänen
-vainotuille palvelijoillensa koko kristikunnassa. He tunkeutuivat sen
-kaduille kuin todelliseen levonsatamaan, jossa he voivat oleskella
-rauhassa pelkäämättä pahaa. "Salli minun tähteni onnettomuuteen
-joutuneiden asustaa luonasi", oli Jumalan erityinen vaatimus Genevelle;
-ja Geneve kuuli sen ja totteli.
-
-Pieneltä valtiolta vaadittiin syvää uskonnollista vakaumusta ja
-samoin sankarillista rohkeutta kohdata voimakkaiden naapuriensa vihaa
-ottaessaan vastaan ja suojellessaan näitä pakolaisia. Sitä enemmän,
-koska ei ilman paljoa yksityistä uhraantuvaisuutta sen asukkaiden
-puolelta, voitu pitää yllä niin suurta paljoutta muukalaisia.
-Kumminkin ystävällisyys tuli runsaasti maksetuksi. Geneve tuli hyvin
-havaitsemaan, että on autuaampaa antaa kuin ottaa. Ei ainoastaan,
-että lempeät ja rehelliset muukalaiset antoivat sen kansottamiseen
-erittäin sopivaa ainesta, suuresti lisäten sen siveellisiä ja henkisiä
-voimia, mutta myöskin tekemällä uhrauksia heidän hyväksi, se tuli
-pelastetuksi tylyyden ja erakkomaisuuden kuolettavista vaaroista.
-Heidän vakava henkensä johti yhdessä aikalaisten kanssa huomion
-uskonnon ja elämän tummemmille ja vakavammille puolille. Sen miehen,
-joka innosti ja johti heitä, voimakas nero johti myöskin samalle
-suunnalle. Mutta käytännöllinen hyväntahtoisuus vaikuttaa laajentavasti
-ihmisen luonteeseen. Paastoaminen ilman muuta tarkoitusta johtaa
-ahdasmielisyyteen, mutta paastoaminen, siinä mielessä että voisi
-ruokkia tarvitsevia, laajentaa sydäntä. Ja sydän ja mieliala ovat
-riippuvia toisistaan. Tästä armeliaisuudesta Jumalan onnettomien
-hyväksi kalvinistisen Geneven ankara aikakausi sai sulouden ja
-loisteen, jota vailla se muuten olisi ollut. Vaikk'ei se kokonaan
-voinut pelastaa sitä ankarasta kiihkoilemisesta se kumminkin paransi
-sen itsekkäisyydestä.
-
-Mutta ennenkun pieni kaupunki voi ottaa vastaan ja täyttää tehtävänsä,
-se oli ensin kasvatettava ja opetettava, puhdistettava siinä itsessään
-olevista kelvottomista aineksista. Todellisen järjestyksen ja tosi
-vapauden pahimmat viholliset ovat väärä järjestys, joka on orjuutta, ja
-väärä vapaus, joka on mielivaltaa. Heittäessään päältään Rooman ikeen
-Geneve oli vapautunut ensimäisestä. Toista vastaan sillä kumminkin
-vielä oli pitkä ja ankara taistelu edessään. Tätä edusti puolue, jonka
-jäsenet historiassa tunnetaan _libertinien_ nimellä.
-
-Mutta tämä näytöksen loppukohtaus tapahtui vasta vuosia sen jälkeen
-kun pieni Gabrielle ja St. Clairen nunna liittyivät Ami Berthelier'in
-huoneen jäseniksi.
-
-
-
-
-III LUKU.
-
-"Suuri valkea valtaistuin."
-
-
-    "Se joka on niin uskollinen ollut yhdessä asiassa,
-    Voi olla yhtä uskollinen kaikessa."
-
-                                          Sewell.
-
-Vuodet tulivat ja menivät. Oli jälleen elokuun aamu Genevessä, mutta
-paljoa herttaisempi kuin se, joka kauan aikaa sitten näki St. Clairen
-nunnain lähdön. Cornavin portti oli juuri aukaistu päästääkseen sisään
-maito-, hedelmä- ja kasviskauppiaita, jotka aikoivat tuoda tavaroitaan
-aikaiseen myötäväksi. Maatuotteilla lastattujen vaunujen jälessä
-kävellen, kuten niiden ajajat, luikahti sisään huomaamatta kaksi,
-joilla ei ollut mitään myötävätä. He olivat kookas puseroon puettu
-mies ja tummatukkainen poika, joka saattoi olla neljäntoista vuotias,
-mutta sellaiseksi kuitenkin oli pieni ja lapsellisen näköinen. Nämä
-kaksi astuivat oitis sivuun tungoksesta ja vetäytyivät huomaamatta
-huoneen varjoon. Silloin äkillisestä mielenjuohteesta vanhempi matkaaja
-polvistui ja painoi huulensa karkeaan, epätasaiseen maahan.
-
-"Kiitos Jumalan!" hän sanoi innokkaasti. "Tämä on Hänen vapaa
-kaupunkinsa! Tämä on siunattu Geneven alue!" Kyyneleitä oli hänen
-voimakkailla kasvoillaan, kun hän jälleen nousi.
-
-"Isä!" huusi poika. "Katso, isä, katso! Tuolla on Jumalan istuin,
-suuri, valkea istuin!"
-
-Vuoriston haltija kohosi kaupungin yli etäisenä, vaan vallan näkyvänä
-puhtaan kirkkaassa ilmassa, ei hehkuen auringon nousun hohteessa, vaan
-valkeana ja tahratonna synkässä ylevyydessään Jumalan ikuisen oikeuden
-tavalla.
-
-Germain de Caulaincourt kohotti kyynelten himmentämät silmänsä.
-
-"Se on Mont Blanc, hyvin suuri vuori", hän vastasi välinpitämättömästi.
-
-Kuudennentoista vuosisadan sielut eivät usein väreilleet luonnon
-ihanuuksien kosketuksesta, vaikka moni heistä hyvin käsitti sen
-hienompiakin sulouksia. Mutta epäilemättä oli poikkeuksia. Katsaus
-Norbert de Caulaincourt'in nuoriin tuijottaviin silmiin riitti
-vakuuttamaan, että hän kuului niihin. Hänellä oli suuret, tummat silmät
-ja kauniit, pehmeän tyttömäiset kasvot.
-
-Isä laski kätensä ystävällisesti poikansa olkapäälle. "Varmasti olet
-hyvin väsynyt", hän sanoi, "ja hyvin nälkäinen."
-
-"Niin tekin olette, isä", nuori Norbert vastasi vilkkaasti, mutta
-kääntämättä katsettaan pilvissä olevasta valkeasta ihmeestä.
-
-"En tiedä, ennenkuin myöhempään, mitä sille asialle teemme. Mutta
-menkäämme neuvosmiesten puheille!" kehotti De Caulaincourt.
-
-"Menemmekö ravintolaan?" ehdotti Norbert, yhä katsellen ylös.
-
-Germain pudisti päätään. "Ravintolat voivat antaa ainoastaan niukan
-tervehdyksen rahattomille vieraille", hän sanoi.
-
-Hänen puhuessaan avattiin ovi kadun toisella puolen ja valkotukkainen
-mies tuli esiin hitaasti, sillä hän oli rampa. Hän katsoi hetkisen
-kahteen vieraaseen, kääntyi pois, otti muutamia askelia katua myöten,
-kääntyi takasin, katsoi taasen ikäänkuin neuvottomana.
-
-Muukalaiset nostivat talonpoikaisia lakkejaan ja tervehtivät, --
-vaan ei talonpoikien tavalla. Ami Berthelier vastasi, ja yhteisestä
-vaikutteesta he lähestyivät. Ami puhui ensin. "Arvelen, herrat, että
-olette muukalaisia täällä?"
-
-"Niin olemme, herra. Tulemme Ranskasta pakolaisina evankeliumin tähden."
-
-"Miten on matkanne onnistunut?"
-
-"Pitkillä matkoilla vuoristojen yli olemme piilleet talonpoikien
-majoissa ja enimmäkseen vaeltaneet öillä. Toin kotoa mukanani vähä
-rahaa ja muutamia jalokiviä; -- ainoastaan sen verran kuin voin
-piilottaa luonani. Vuorilla jouduimme ryövärien käsiin ja meiltä
-rosvottiin aivan kaikki. Olimmepa iloiset päästyämme hengissä. Viime
-yönä me kävelimme tänne pienestä vuoristokylästä. En tiedä sen nimeä.
-Tänä aamuna odotimme portin luona, kunnes se avattiin toriväelle, ja
-tulimme sisään heidän kanssaan."
-
-"Muukalaiset, jotka etsivät suojaa luonamme, menevät kaupungintaloon ja
-esittävät asiansa valtuusmiehille."
-
-"Minä tiedän sen. Pyydän teitä ystävällisesti sanomaan mistä löydän
-kaupungintalon."
-
-"Ei kiirettä vielä, herra. Heidän jaloutensa eivät istu ennenkun
-jumalanpalveluksen loputtua; se on kello kuudelta. Pikemmin tulkaa
-ensin sisään kanssani ja lopettakaa paasto."
-
-"Mutta te olitte poismenossa. Minä tulen häiritsemään teitä."
-
-"Ette ollenkaan. Minä olen geneveläinen, te olette uskovainen, se on
-kyllin. Tehkää minulle kunnia ja tulkaa sisään."
-
-He olivat pian Berthelier'in asuinhuoneessa. Siinä he tapasivat
-yksinkertaisesti puetun naisen, jolla oli suloiset, surulliseen
-vivahtavat kasvot ja jonka isäntä esitteli heille sisarenaan, Claudine
-Berthelier'inä. Ami oli jo saanut tietää vieraittensa nimet.
-
-Claudine vastasi kohteliaasti, vaikk'ei sydämellisesti, ja meni ulos
-kiiruhtamaan aamiaista.
-
-Keitto oli Genevessä yleinen aamiaisruoka. Mutta vieraiden nälkää
-ajatellen Berthelier kuiskasi sanan Claudinelle, ja pian toi vanha
-palvelija, Margareta, vadissa kylmää suolattua paistia. Keitoksen,
-leivän ja valkean hapanviini-maljan kanssa siinä olikin koko ateria.
-Pöytä oli hyvin siloitettu ja pilkuttoman puhdas, mutta pöytävaatteita
-ei käytetty silloin, ja kaiverrettu leipäpala oli ainoa suola-astia.
-
-"Missä Gabrielle on?" kysyi Berthelier, kun hänen sisarensa tuli
-sisään. Hän tuskin oli lopettanut puheensa, kun rakastettava
-tyttö, puoleksi lapsi, puoleksi neiti, tuli sisään. Hänen hyvin
-yksinkertaiset liivinsä ja harmaasta puolivillaisesta tehty hameensa
-eivät voineet salata vartalon kauniita piirteitä, samalla kun kukkeat
-kasvot näyttivät yhä kauniimmilta erilaisuuden vuoksi. Häntä seurasi
-vanha palvelija, joka toi tullessaan säätynsä tavan mukaan oman
-tinalautasensa ja asetti sen kainosti pöydän päähän.
-
-Kaikki kääntyivät pöydän ympärille. Berthelier asettui päähän,
-molemmat Caulaincourtit yhdelle puolelle ja Claudine ynnä Gabrielle
-toiselle puolelle. Vieraat seisoivat odottaen pitkää rukousta. Mutta
-heidän kummakseen Berthelier ainoastaan mutisi "siunatkoon Jumala
-ruokamme", ja alkoi leikata suolattua paistia. Se oli hänen nälkäisille
-vierailleen yhtä tervetullut kuin kaunein kiitosluku.
-
-"Onko totta, herra", hän kohta senjälkeen kysyi, "että Henrik kuningas
-on antanut uuden vainoomiskäskyn?"
-
-"Liiaksikin totta, herra; vaikka tuskin hänen olisi tarvinnut nähdä
-vaivaa, koska kerran vanhankin nojalla tulet jo leimusivat kautta
-kuningaskunnan." Pakolainen kertoili esimerkkejä ja yksityisseikkoja,
-jotka keskittyivät semmoisiin kauhuihin, että nykyaikaisen pöytäseuran
-ruokahalu olisi hävinnyt. Tässä joukossa oli Claudine ainoa,
-jonka ne todella saivat värisemään. Berthelier jo tiesi kaikki
-ennestään. Margareta taasen ajatteli ainoastaan martyriuden kunniaa
-ja palkinnoita. Mitä nuoreen Norbert'iin tulee, hänen silmänsä ja
-ajatuksensa viipyivät aivan kuin lumottuina vastapäätä istuvassa
-naapurissa. Gabrielle oli tuskin vanhempi kuin hän itse, pojasta
-kumminkin hän jo näytti kauniilta neidolta, jonka puolesta kuka
-ritari tahansa olisi ylpeillen käynyt taistelemaan ja samoin häntä
-palvellutkin. Mutta miksi ei hän ollut puettu niinkuin toiset naiset?
-Miksi olivat he verhonneet hänet kokonaan tuolla hirveällä, harmaalla
-aineella? Mutta kumminkin, mitkä silmät, mikä suu, mitkä huulet! Miten
-vakavan, miten hiljaisen näköinen hän oli! Poika toivoi, että tyttö
-olisi puhunut, tai ainakin hymyillyt. Päästäkseen alkuun hän tahtoi
-kaataa vähä viiniä hänelle. Gabrielle kiitti mitä miellyttävimmällä
-äänellä, mutta sanoi juovansa ainoastaan vettä. Eihän se kovin kummaa
-ollutkaan pojan mielestä, katsoen viinin laatuun.
-
-Viimein kaikki lopettivat. "Kiitos ruuan jälkeen" lausuttiin hyvin
-lyhyeen. Sitten vanha palvelija huomautti pojalle: "Nuori herra, kellot
-soittavat aamurukoukseen. Tahdotko tulla kanssani jumalanpalvelukseen?"
-
-Norbert katsoi isäänsä, joka kumminkin oli niin syventynyt puheisiin
-Berthelier'in kanssa, että täytyi erittäin huomauttaa häntä.
-"Tahdotteko te mennä, isä?" hän kysyi.
-
-"Mene sinä, poikani; minä en mene tällä kerralla", Caulaincourt vastasi
-ja jatkoi keskusteluaan.
-
-Sen jälkeen Norbert ja Margareta menivät kirkkoon ja Claudine
-Gabrielien kanssa toiseen huoneeseen. Berthelier ja hänen vieraansa
-jäivät seisomaan akkunan ääreen. He katselivat kadulle, joka
-nyt oli täynnä aamujumalanpalvelukseen läheiseen St. Gervais'n
-kirkkoon kiirehtiviä miehiä ja naisia. Miehet olivat viitoissa tai
-verkatakeissa, paitsi muutamia harvoja, virkamiehiä tai neuvoston
-jäseniä, joilla oli hienot vaatteet. Naiset kulkivat verkahameissa
-ja liiveissä ja käyttivät tiukkoja päähineitä. Koska ainekset olivat
-yksinkertaiset, olivat väritkin koruttomia. Tuskin voi nähdä
-kirkkaampaa vivahdusta niin pitkältä kuin silmä voi seurata ikävää
-tietä.
-
-"Herra Berthelier", kysyi ranskalainen äkkiä, "mitä tointa täällä
-voivat ihmiset saada, jotka tulevat tänne rahattomina, kuten minä?"
-
-"Se riippuu asianhaaroista, herrani. Te olette Ranskan säätyläisiä?"
-
-Caulaincourtin pää painui alas. Berthelier'in katse ilmaisi: "Enkös sinä
-arvannut!"
-
-"Mieluummin", sanoi Caulaincourt, "tahtoisin olla kunniallinen
-silkinkutoja, muurari tai nikkari, niin ett'emme poikani kanssa olisi
-taakkana muukalaisille."
-
-"Täällä ette tapaa muukalaisia, sillä Genevessä jokainen protestantti
-on veli."
-
-"Kumminkaan ei kukaan ihminen tahdo riippua avuttomana veljensä
-niskoilla. On kirjoitettu: 'kantakaa toinen toisenne kuormaa', mutta
-myös samassa paikassa: 'jokainen kantakoon omaa taakkaansa.' Mitenkäs
-minä voin kantaa omaani ja pojan?"
-
-"Pojasta ei ole vaikeuksia. Kun neuvosmiehet ovat nähneet teidät ja
-kuulleet kertomuksenne, niin joku kansalainen ottaa teidät taloonsa.
-Sitten saa poikanne mennä kouluun. Ja te --." Hän vaikeni.
-
-"Ja minä?"
-
-"Voitte tehdä mitä tahdotte, kun vain mukaudutte lakeihimme, jotka,
-sen myönnän, ovat jotenkin ankarat. Ettehän kaiketi, tahtone pelata
-uhkapeliä, tai tanssia, tai laulaa rivoja lauluja sunnuntai-päivinä?"
-
-"No eihän toki", Caulaincourt vastasi hymyillen. "Se kumminkin, mitä
-tahdon tehdä, olisi maanmiehieni mielestä häpeällisempää kuin tuo
-kaikki yhteensä. Tahtoisin näet halulla oppia ja harjottaa vaikka mitä
-kunniallista ammattia, joka vapauttaisi minut lisäämästä jalomielisten
-isäntiemme ennestään jo niin suurta taakkaa."
-
-"Mutta tämä olisi raskasta teille. Säätyläismies --."
-
-"Ei saisi olla kerjäläinen, eikä varas." Äänettömyyden jälkeen hän
-lisäsi: "Vaeltaissani ajattelin kirjapainoa. Se näyttää vähemmän kuin
-muut ammatit vaativan ruumiillista työtä, johon minä olen tottumaton.
-Sitäpaitsi olen aina rakastanut kirjoja."
-
-"Niin paljo", sanoi Berthelier, "olen jo arvannut." Hän ei ollut
-vielä kauan puhunut vieraansa kanssa, kun jo huomasi hänet älykkääksi
-ja oppineeksi mieheksi. "Ajattelenpa vielä että kätenne hyvin ovat
-tottuneet säveltäjän puikkoon, tahi ellen erehdy, pitelemään miekkaa."
-
-"Olen palvellut kuningasta ja useammassa kuin yhdessä valtakunnassa",
-sanoi Caulaincourt vaatimattomasti. "Mutta sen jälkeen kuin minä
-Kristuksen kunnioitetun martyyrin neuvosmies Du Bourg'in kautta tulin
-tuntemaan Hänen totuutensa olen elänyt syrjässä tiluksillani, joiden
-nimi on Gourgolles, Dauphinessa, kuten jo kerroin teille, vai miten?"
-
-"Arvelen ett'ette sielläkään enää löytäneet turvaa?"
-
-Caulaincourt myönti. "Minulle tuli kalliiksi lähteä", hän lisäsi
-surullisesti. "Paljo sellaista joka on hyvin rakasta minulle jäi
-jälkeen. Kaksi pientä tyttöä ja kaksi poikaa, toinen niistä lapsi,
-oli heitä. Jumalan kiitos, minä suutelin heitä heidän nukkuessaan; ja
-samoin äitiä, rakkainta kaikista. Mutta hän tiesi aikeeni ja antoi
-minulle anteeksi."
-
-"Senkö että otitte hänen poikansa?"
-
-"Hän ei ole Norbertin äiti, vaikkakin rakasti häntä kuten omaa lastaan.
-En ollut herkkä uskomaan vaaraa ja kammoksuin uhrauksia. Toivoin
-että ajat muuttuisivat ja toivoin myös että voisin opettaa vaimoni
-ja lapseni uskomaan pelastus-oppiin. Mutta naisten sydän pitää kiini
-vanhasta ennestään tunnetusta."
-
-"No siitä", sanoi Berthelier, "minullakin on kokemus. Sisareni, joka
-kerran oli nunnana St. Clairessa, pysyy tässäkin uskonnon turvapaikassa
-sydämestään katolilaisena."
-
-"Ja lapseni"; jatkoi Caulaincourt, "lapset eivät piittaa muusta kuin
-leikistä ja huvituksesta."
-
-"Täällä ei ole niin", sanoi Berthelier hymyillen. "Täällä aivan lapset
-hehkuvat päästä lähetyssaarnaajina Ranskaan, Italiaan tai Alankomaihin,
-voittaakseen marttyyrikruunun."
-
-"Silloin pelkään ettei Norbert taida löytää täällä tovereita,
-joista hän pitäisi. Hän on hyvin kummallinen poika, tavallaan hyvin
-lapsellinen, kumminkin ajottain odottamattoman miehistynyt. Minua
-suretti, että poika, joka oli minun kaikkeni, näytti kaikkein
-vähimmän taipuvalta yhtymään minun aatteisiini. Hän piti parempana
-leikkiä äitipuolensa naisritarina tai ottaa osaa pienten sisariensa
-leikkeihin, kuin hoitaa lukujaan tai kuunnella Jumalan sanaa. Ja
-kumminkin tuo lapsi, sillä muuta hän ei ole, kiiruhti lähikaupungin
-naamiohuvista aivan yksin kotiin ja tuli etsimään minua kirjastostani.
-Olin tyytymätön häneen, sillä hän oli äitipuolensa kanssa mennyt sinne
-vastoin minun tahtoani. Mutta kun minä kuulin hänen kertomuksensa, näin
-siinäkin Jumalan johtavan käden. Norbert oli kuullut majurin, jonka
-talossa huvit pidettiin, ja kuninkaan kyrassierikapteenin kuiskailevan
-aikovansa seuraavana päivänä vangita harhaoppisen Gourgolles'in herran.
-Hän tuli varottamaan minua. Sitten tuo kunnon poika minun pyynnöstäni
-kiiruhti takaisin yksinään pimeässä kaksi peninkulmaa kaupunkiin
-saattaakseen vaimoani, Silläaikaa kun minä tein niitä vähiä varusteita,
-joita ennätin. Kiitos Norbertin nopeuden, ennätti vaimoni ajoissa
-saamaan ohjeeni lapsista ja tiluksista. Kuten sanoin, vaimoni antoi
-minulle anteeksi. Me erosimme sovinnossa. Minun tunteeni ajoittain
-olivat ihan tylsistyneet. Sydämeni näytti olevan kuollut kuin
-kivi. Mutta silloin tunsin iskun ja voimakkaan, kun antaessani
-Norbertillekin jäähyväissuudelmaa, hän ei näyttänyt olevan kovinkaan
-surullinen erostamme.
-
-"Siten aloin yksinäisen kulkuni vuorenrinnettä alaspäin. Kuljin jurosti
-mieli raskaana, kun kuulin nopeita askeleita takanani. 'Olen petetty'
-arvelin; enkä suuresti välittänytkään, sillä miksikäs eläisin.
-Käännyin. Oli iltahämärä, mutta voin erottaa pojan, joka huohottaen
-juoksi jälessäni. Seuraavassa silmänräpäyksessä Norbertin käsi tarttui
-vaippaani, ja hänen äänensä kaikui korvassani."
-
-"Isä, odottakaa minua!"
-
-"Sinäkö?" sanoin.
-
-"Miksi sanoitte minulle hyvästi, kun tiesitte --."
-
-"Tiesin mitä?" sanoin.
-
-"Tiesitte, että minä olin teidän." Niin pian kuin ennätti, hän lisäsi:
-"olen oppinut yhden värssyn bibliastanne: 'Sinun kansasi on minun
-kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.'"
-
-"Herra Berthelier, siitä mitä silloin tein minua nyt hävettää kertoa.
-Erotessa en itkenyt, mutta silloin puhkesivat syvyydet."
-
-"Ymmärrän", sanoi Berthelier. "Jos minä ollessani vankilassa olisin
-vaan voinut itkeä, en olisi kadottanut uskoani Jumalaan ja ihmisiin."
-
-"Ah, tekin olette kärsinyt?" sanoi ranskalainen osanotolla.
-
-"Ei kuten te. Jatkakaa, pyydän."
-
-"Olisi väsyttävää kertoa teille matkoistamme, vaaroistamme ja
-paostamme. Ja enpä suuresti välitäkään muistella jälleen noita
-kärsimyksen ja vaaran päiviä, jotka kasvoivat viikoiksi. Jumalan
-armosta olemme täällä aivan onnellisesti. Pojan tähden etenkin olen
-iloinen."
-
-"Teillä on niin hyvä turvapaikka", sanoi Berthelier, "kuin Geneven
-vallit ja sen kansalaisten sydämet ja kädet suinkin voivat tarjota.
-Jospa vain", hän lisäsi, "Geneve olisi sisällisesti yksimielinen."
-
-Caulaincourt näytti hämmästyneeltä. "Onko siis erimielisyyksiä
-joukossanne?" hän kysyi.
-
-"Täällä on niitä. Minä olen elämäni onnen kanssa väärällä puolella, tai
-paremmin olen aivan kokonaan ulkopuolella."
-
-"Te puhutte arvoituksia, herrani."
-
-"Tiesittekö, että ennenkun uusi uskontonne saapui meille, meidän
-geneveläisten täytyi taistella ankarasti vanhojen oikeuksiemme
-puolesta?"
-
-"Miksi sanotte _uskontonne_, ikäänkuin se ei olisi myöskin teidän? Ette
-varmaankaan ole katolilainen."
-
-"Olen hugenotti."
-
-"Siis -- veli."
-
-"En teidän ajatuksenne mukaan. Meillä ennen hugenotti merkitsi
-henkilöä, joka rakasti vanhoja oikeuksiamme ja liittoutui ystäviemme
-kanssa Fribourgissa saavuttaaksensa ne. Mutta nyt sen sijaan Genevessä
-vapauden sankarien lapsia kutsutaan libertiineiksi."
-
-"Kuka ties vanha nimi oli parempi."
-
-"Ja ne jotka pitivät sitä omanaan olivat parempia miehiä."
-
-"Mutta mitä tekemistä teidän libertiineillä ja hugenoteilla on nyt?
-Totuus, jonka te olette saavuttaneet, on tehnyt teidät vapaiksi ja on
-siten tehnyt teille kaikki ja enemmänkin kuin mitä he ovat tahtoneet."
-
-"Kukaties vielä kaikki mitä heidän isänsäkin tahtoivat. Tuskin
-kumminkaan myönnän niin paljon. Herra Calvin ja konsistorio sitovat
-ihmisten omiatuntoja liian kireälle."
-
-"Ihmistä ei voida sitoa liian kovasti pois synnistä ja erhetyksistä."
-
-"Se on riippuvaa asianhaaroista. Libertiinit kaikissa tapauksissa
-pitävät asiain uudesta suunnasta vielä vähemmän, kuin heidän isänsä
-vanhasta. Tässä arvelen heidän olevan tavallaan oikeassa ja väärässä."
-
-"Miten se on mahdollista? Ettehän voi kävellä samalla kertaa oikealle
-ja vasemmalle, tai olla yhtäaikaa valossa ja pimeässä."
-
-"Ollaanko siis joko kokonaan oikeassa tai väärässä?" kysyi Berthelier,
-hienosti olkapäitään kohauttaen. "Kuka tietää? Varmaankaan ei se mies
-joka kävelee. Nämä meidän libertiinimme vaativat vapautta elääkseen
-kuten itse haluavat."
-
-"Tehden vapauden tekosyyksi mielivallalle", De Caulaincourt lisäsi.
-
-"Aivan niin. Mutta onko se, mitä minulla on vaippani alla, toisten
-ihmisten asia? Kukaties, jos herra Calvin ja konsistorio oikein
-ajattelisivat, he antaisivat ihmisten kulkea omia teitään --
-luonnollisesti järkevien rajojen sisällä ja välttäen julkisia
-pahennuksia -- eivätkä vaatisi jokaista elämään Pyhän Antoniuksen,
-Noan, Danielin tai Jobin tavalla Raamatun mukaan. Mutta heille pitää
-välttämättä kaikki leikattaman heidän omien kaavojensa mukaan.
-Ne saattavat olla puhtaat ja ylevät, vaan eivät sovi kaikille.
-Antakaa kirkon pitää alueensa ja maailman omansa, sanon minä. Mutta
-heimolaiseni sanovat: 'No hyväpä niin. Korvaukseksi kirkkonne
-vaatimasta ärsyttävästä tarkastusoikeudesta, me pyydämme kirkon
-etuoikeuksia. Joll'emme kuulu teihin, antakaa meidän olla rauhassa: jos
-kuulumme, antakaa meille oikeus kaikkeen mitä teillä on annettavissa.'
-Niin he vaativat samalla kun he pitävät lujasti kiinni oikeudestaan
-päästä pyhälle aterialle. Kahdenkymmenen viiden neuvosto, jota me
-kutsumme pieneksi neuvostoksi ja joka on osaksi herra Calvinin, osaksi
-heidän puolellaan, on antanut epäselvän päätöksen, mutta papit -- tässä
-kohden minun mielestäni aivan oikein -- protesteeraavat sitä vastaan
-mitä he kutsuvat häväistykseksi. Siten ovat asiat nykyään."
-
-"Ja minä havaitsen, ettei Geneve nykyään ole mikään taivas maan
-päällä", sanoi De Caulaincourt.
-
-"Eikä koskaan tule olemaan", rauhoitti Berthelier katkerasti hymyillen.
-"Mutta luulenpa, että nyt teidän on aika esiintyä kaupungintalolla.
-Teidän hyvällä luvallanne tahdon kävellä kanssanne ovelle asti, mutta
-seurani edemmäksi ei olisi avuksi, koska olen pikemmin huonoissa
-kirjoissa heidän jalosukuisuuksiensa kanssa. Sekä omasta että sisareni
-puolesta olen tarkastuksen alainen ja olemme saaneet yhä uudelleen
-sakkoja siitä, ett'emme käy kirkossa ja että muuten olemme pyhäpäivää
-loukanneet."
-
-
-
-
-IV LUKU.
-
-Ranskan pakolaiset ja Geneven libertinit.
-
-
-    "Hiljainen voimakas henkilö meluavassa maassa."
-
-Seuraavana sunnuntaiaamuna, joka oli syyskuun ensimäinen, suuri kello
-"Clemens" soitteli kutsujaan varhaiseen jumalanpalvelukseen P. Pietarin
-tuomiokirkossa, missä oli määrä toimittaa kristityn kirkon vakavin ja
-pyhin jumalanpalvelusmeno, pyhän ehtoollisen jakaminen. Kaikki kirkkoon
-johtavat kadut olivat tungoksellaan sanankuulijoita tai ainakin
-kirkkoon mielijöitä. Erittäin tänään -- Genevessä hyvin muistettavana
-päivänä -- nuo joukot tarjosivat iloisemman ja vaihtelevamman näön
-kuin tavallista. Siellä oli paljo siivoja kansalaisia tummissa
-puolivillaisissa tai verkaisissa puvuissa, paljaspäisiä oppipoikia,
-puseroihin puettuja poikia ynnä palvelustyttöjä hopeisine puolivöineen,
-hyvin tärkättyine kulmikkaine päähineineen ja korkeine nahkakenkineen.
-Mutta oli toisia aivan erilaisia henkilöitä, verrattain harvalukuisia
-vaan hyvin huomattuja vaatetuksensa loistosta ja komeudesta,
-samettiviitoista, höyhenhatuista ja miekoista, jotka riippuivat
-heidän kupeillaan. Muutamat saattelivat naisia, joiden puvuissa
-silkki ja pitsit loistivat kaupungin ylellisyyslakien uhalla. Heidän
-ohi kulkiessaan rypistyivät monet kasvot, ja moni ääni kuului
-mutisevan, jopa Raamatun vakavilla lausetavoilla, heille vähemmän
-imartelevia ennustuksia tuomiosta, joka jumalattomia libertineja
-odottaa tulevassa maailmassa. Kuultiin viittauksia "pöyhkeistä
-narreista", "löylyn lyömistä hetaleherroista" j.n.e., jotka olematta
-erittäin sopivia, kumminkin joka tapauksessa kevensivät puhujien
-mieliä. Mutta kohteliaisuudet nakattiin kernaasti takasin. Libertinit
-laskettelivat ivaa, pilkkaa, halveksivia katseita ja häväistyssanoja
-"uudestasyntyneille", "kuoletetuille" ja "pyhimyksille".
-
-Eräät pojankasvot katselivat heitä kumminkin ystävällisesti, eräs nuori
-sydän riemuitsi heidän oivista juhlapuvuistaan, humusta ja liikkeestä,
-jonka ne synnyttivät ikäville kaduille. Norbert de Caulaincourt oli
-ollut ainoastaan kuusi päivää kaupungissa, kumminkin oli hän jo
-tullut siihen johtopäätökseen, että paikat hänestä tuntuivat hyvin
-epämiellyttäviltä. Ei siltä että hän olisi katunut valinneensa isänsä
-kohtalon tai lausunut moitteen sanaa hänestä, -- sellaista eivät edes
-villit hevosetkaan olisi voineet kiskoa hänestä! Mutta alkaaksemme
-hänen murheittensa sarjaa, oli ensin kirjansitoja herra Antoine Calvin,
-joka asui Rue Cornavinin varrella Berthelierien vierellä, avannut
-heille talonsa tarjoten Jumalan nimessä heille leipää ja suojaa.
-Epäilemättä sangen ystävällisesti tehty kirjansitojan puolelta. Norbert
-aavisti hänen sillä tahtovan itselleen ansiota ja odottavan korvausta
-tulevassa maailmassa. Mutta hänestä, Norbert Caulaincourtista ja hänen
-isästään, ranskalaisesta aatelismiehestä, joka oli kuin ruhtinas näiden
-porvarien, näiden tolvanoiden joukossa -- tuntui aterioiminen tuon
-ammattilaisen, hänen vaimonsa ja poikiensa parissa, joista vanhemmat
-työskentelivät isiensä "orjan ammatissa", suorastaan onnettomuudelta ja
-häväistykseltä. Totta oli että pakolaisia kohdeltiin kunnioitettuina
-vieraina. Perheen pojat auttoivat oppipoikaa palvelemaan ja osottivat
-nuorelle ranskalaiselle seuralaiselleen hienoon kunnioitukseen
-yhdistettyä kohteliaisuutta, mutta tämäkään tuskin lievensi hänen
-ylenkatsettaan.
-
-Ja vielä enemmän, hän oli alkanut käydä koulua, ja se henki millä
-hänen opettajansa ja koulutoverinsa häneen vaikuttivat, tuntui,
-vaikkakin kaukana ivasta, kuitenkin yhtä epämiellyttävältä. Hänen
-täytyi myöntää että nämä pikkuporvarit, samanikäiset ja nuoremmat kuin
-hän, tiesivät paljon enemmän yleisistä asioista kuin hän. Ensin hän
-koetti kohdella opettajiaan, joita piti itseään paljon alempiarvoisina,
-miltei hävyttömyyteen vivahtavalla välinpitämättömyydellä, mikä kyllä
-oli käynyt laatuun eräitten hänen edellisten kasvattajiensa suhteen.
-Mutta hän huomasi hyvinkin pian että hänen täytyi muuttaa käytöstään,
-jos tahtoi välttää sietämätöntä häpeää saamalla julkista rangaistusta
-seuraavana lauvantaiehtoona.
-
-"Mutta olenhan ranskalainen aatelismies", sanoi hän eräälle
-ystävälliselle pojalle, joka ollen pakolainen itsekin, koetti varottaa
-häntä.
-
-"Niin minäkin olen", vastasi Louis de Marsac. "Mutta vaikka molemmat
-olemme Ranskan poikia -- ja vaikkakin olisimme kuninkaan lapsia -- ei
-se tee vähintäkään erotusta."
-
-Siksipä tuona sunnuntaiaamuna, hänen käydessään kirkkoon isänsä
-vierellä, hänen nuori sielunsa oli katkeruutta täynnä. Hän tunsi
-olevansa kuin lintu, joka oli sulettu liian pieneen ja sen pahempi
-hyvin rumaan häkkiin. Tuskinpa voi herra Berthelierinkään näkeminen,
-tämän astuessa ohitse kauniin tyttärensä (niin hän luuli), paraaseen
-pyhäpukuun puetun Margaretan kanssa käsikkäin, lohduttaa häntä, vaikka
-hän nostikin heille lakkiaan kuten tapa vaati. "Täällä on kaikki niin
-surullista", hän sanoi itsekseen, voimatta hillitä ikävystynyttä
-ilmettä kasvoillaan.
-
-"Mikä sinun on, poikani?" kysyi De Caulaincourt irtautuen siitä
-ylevästä mielialasta, jota tunsi tänä pyhänä juhlana -- niin
-harvinaisena hänelle, joka vain henkensä uhalla tähän asti oli
-uskaltanut sellaisesta nauttia.
-
-"Ei minua mikään vaivaa, isäni. Mutta katsohan! Tuolla menee komea
-herrasmies, joka on puettu samaan tapaan kuin meillä kotona." Ja
-Norbert loi koreaan nuoreen libertiniin, joka pöyhkeili heidän
-sivullaan silkissä ja sametissa, ystävällisemmän silmäyksen kuin mitä
-herraparka oli pitkään aikaan saanut.
-
-Viimein hän saapui isänsä kanssa tuomiokirkkoon. He tulivat varhain,
-mutta se oli kumminkin miltei täynnä kansaa. Seurakunta näytti
-levottomalta ja rauhattomalta, ikäänkuin olisi odottanut tai aavistanut
-jotakin tulevaksi. Norbert ei tuntenut suurtakaan kunnioitusta häntä
-ympäröivää sekalaista kansalaisjoukkoa kohtaan, ja pian hän mielensä
-kevennykseksi antoi vikkelän iskun erään ison oppipojan kylkiluille,
-koska luuli tämän aiheettomasti sysänneen hänen isäänsä. Nuorukainen
-olisi ehkä maksanut samalla mitalla takasin, jollei muuan mies heidän
-vierellään olisi varoittavasti ojentanut kättään.
-
-"Muista", hän sanoi, "että tämä on Jumalan huone."
-
-"Ken olisi voinut niin luulla?" vastasi Norbert, katsellen väsymättä
-yksinkertaista sisustusta, josta oli poistettu kaikki mikä saattoi
-muistuttaa roomalaista loistoa. "_Ma foi!_ jos tämä on geneveläistä
-kohteliaisuutta -- --"
-
-Hänen päättämätön lauseensa häipyi erään kookkaan vanhan vaimon
-viittaan, tämän rajusti törmätessä häntä kohtaan. Ja nyt jokainen hänen
-ympärillään sysi tai sai sysäyksiä, työntäen naapuriaan tai, koettaen
-antaa tälle tietä, vaikk'ei mitään tietä ollut annettavissa. "Vai
-niin, tämäkö on Jumalan huone!" ajatteli Norbert itsekseen. "Jotakin
-erinomaista lienee tekeillä".
-
-Sitte hän tungoksessa tunsi erään hienoista herroista
-juhlapuvussaan. Erään oppipojan vyönkiemuraan tarttui kultahetale,
-ja tämä tempasihe irti repien kalliin koristeen. Herrasmies siitä
-huolimatta tunkeutui eteenpäin, mutta muuan syrjäinen sanoi aivan
-ääneensä: "Seisokaa tiheässä, hyvät ystävät! Pysyttäkää ne
-ulkopuolella". Iskuakaan ei sattunut, kättäkään ei kohotettu,
-mutta kansa liittyi lujasti yhteen, seisoen hiljaa yhtenä lihas- ja
-jännemuurina vastustaen väkivaltaista tunkeutumista.
-
-Norbertin veri kiehahti. Hänen mielensä oli tykkänään sisääntunkijoiden
-puolella. Mitä oikeutta oli kellään pidättää heitä, jos he olivat niin
-hulluja että tahtoivat tulla sisälle? Jos hieno herrasmies näki hyväksi
-mennä kirkkoon -- ja sitten mokomaan kirkkoon -- oli se ainoastaan
-hänen oma asiansa. Huomattuaan olevansa lähellä verkapukuista miestä
-hän yhtyi häneen ja työnsi täydestä sydämestään hänen kanssaan.
-
-Hän näki piankin että oli läsnä useita herrasmiehiä, jotka valloittivat
-itselleen tien kirkkoon yhtenäisessä ryhmässä, huolimatta äänettömästä
-päättäväisestä vastarinnasta. Hän oli kadottanut isänsä kokonaan
-näkyvistään. Siksi hän kulki toisten kanssa, jotka seisahtuivat
-onnistuttuaan viimein asettumaan näkyville niin kutsutun "alttarin"
-eteen.
-
-Mutta oliko se mikään alttari? Norbertin kummastelevat silmät voivat
-nähdä vain sievän valkean liinavaatteen, joka verhosi jotakin -- hän
-ei tiennyt mitä. Hän ei ollut koskaan ollut läsnä reformeerattujen
-ehtoollisella. Jo asian uutuus ja esineiden yksinkertaisuus antoi
-hänelle lievän kunnioituksen tunteen. Erään lähellä seisovan libertinin
-lausuma huomautus karkoitti kumminkin äkkiä sen. "Arvelen että tällä
-kertaa olemme voittaneet nuo pyhät miehet".
-
-"He ovat vallin juurella, mutta ilman tikapuita", sanoi toinen
-kovemmalla äänellä.
-
-"Hiljaa!" keskeytti kolmas. "Me olemme voitolla. Näytelkäämme osamme
-kauniisti ja antakaamme mustatakkien viettää hartauttansa."
-
-Silloin Norbert huomasi jumalanpalvelusta paraillaan pidettävän. Pappi
-jymyytti pöydän takaa jonkinlaista lukua, rukousta tai varoitusta
--- hän ei oikein tietänyt mitä eikä siitä välittänytkään. Mutta
-rajattoman pitkä se oli. Lähinnä seuraava kumminkin herätti hänetkin.
-Clement Marotin virsi suuren seurakunnan laulamana pani vanhan kirkon
-seinät kajahtamaan. Norbert yhtyi lauluun. Hän tunsi nämä virret,
-joita Ranskassa usein katoolilaisetkin lauloivat. Sitten seurasi yhä
-enemmän lukemista ja rukoilemista, mikä oli vallan käsittämätöntä
-välinpitämättömälle kuulijalle.
-
-Toisen virren aikana tummapukuinen, hoikka olento astui saarnastuoliin.
-"Hän on isä Calvin", virkkoi Norbert itsekseen, "isäntämme, hyvän herra
-kirjansitojan, veli, joka ei ole lainkaan suosittu. Semmoinen laiha ja
-kalpea mies, mustatukkainen, piikkipartainen ja pitkänenäinen. Silmät
-hänellä ovat läpitunkevat kuin kaksiteräinen miekka."
-
-Seurakunta kiintyi tykkänään häntä kuuntelemaan. Vieläpä libertinitkin,
-häirityn kärpäsparven lailla kohistuaan, vaipuivat jonkinlaiseen
-vastenmieliseen äänettömyyteen, ollen aivan kuin pakotettuja
-kuulemaan puhetta jota vihasivat. Niin oli Norbertinkin laita. Hänen
-täytyi kuunnella. Nuo kylmät, selvät ja kiihkottomat sanat tulivat
-syvästä vakaumuksesta, tunteiden syvyydestä, syvemmältä kuin kiihkon
-lähteistä. Teräs on kylmää, mutta ahjon kova kuumuus sen valmistaa.
-Jokainen sana oli mitä sattuvin tarkoitukseensa ja tarkoin sovitettu
-kuin kivi mosaikkiin. Norbert tunsi tajuttomasti sen voiman. Vaikkei
-hän välittänytkään itse aineesta, joka käsitteli Herran ehtoollisen
-oikeata vastaanottamista, ja vaikka toistikin itsekseen ettei se häneen
-lainkaan kuulunut, hän ei kumminkaan voinut siirtää siitä huomiotaan.
-
-Hän koetti pudistautua sen vaikutuksesta ja ajatella muita asioita. Hän
-yritti katsoa ympärilleen tunteakseen mikä noista hienosti puetuista
-herroista olisi herra Philibert Berthelier, libertinien johtaja ja
-läheisen naapurin, kaunistyttärisen ja ramman miehen sukulainen?
-
-"Vie sun, miten tuimilta he kaikki näyttävätkään ja miten
-päättäväisiltä! Miten he käsillään tapailevat miekkojaan! Jollei tämä
-olisi kirkossa, niin tapahtuisi pian kuuma löyly täällä! Ah, ehkäpä
-niin tapahtuukin, sillä eihän tätä juuri voida kirkoksi kutsua."
-
-Mutta tällöin tuo voimakas ääni tempasi hänet taasen mukaansa ja piteli
-häntä jättiläisen otteella. Ääni oli kylmä, miltei matala, mutta
-kumminkin se täytti joka tuuman suuresta rakennuksesta.
-
-"Minä ohjaan itseäni mestarini säännöillä", sanoi Calvin, "joka on
-minulle selvä ja hyvin tunnettu. Koska pian tulemme vastaan ottamaan
-Herramme pyhän aterian, niin jos joku jonka konsistorium on siitä
-kieltänyt lähenee tätä pöytää, tahdon menetellä vaikka se maksaisi
-henkenikin niin kuin minun tulee."
-
-Seurasi vakava rukous. Sitten saarnaaja kylmästi astui alas
-saarnastuolin rappuja, tuli esiin ja otti paikkansa Herran pöydän
-luona. Kunnioittavasti hän kohotti valkean liinan ja paljasti leivän
-ja viinin. Se oli Norbertille harvinainen näkö. Hän oli tottunut
-ottamaan vastaan rippileivän ja kunnioittamaan kalkkia, vaan ei koskaan
-uneksinutkaan maistamista. Hartaan vakavasti Calvin siunasi aineet ja
-seisoi sitten odottavasti.
-
-Syntyi äkkiä kohahdus, kilinä ja jalkain töminä. Asestetut libertinit
-virtasivat eteenpäin, jokainen ojentaen oikean kätensä ottamaan leipää
-ja vasemmalla pitäen miekan kahvasta.
-
-"He ottavat sen", oli Norbert sanomaisillaan. Mutta hän tukahdutti
-sanansa hämmästyneenä. Leivän ja viinin yli ojennettiin kaksi kättä --
-suojelevaa kättä -- hentoja ja heikkoja kuten sairaan vaimon tai
-kuolevan lapsen. Mutta äänessä, joka kaikui täyteen ahdetun kirkon
-halki, ei ollut heikkoutta. "Nämä kädet te voitte rusentaa, nämä
-käsivarret silpoa, tämän henkeni te voitte riistää, mutta ette koskaan
-voi pakoittaa minua antamaan pyhää ainetta siihen soveltumattomille ja
-häpäisemään Herrani pöytää!"
-
-Painostava ja kauhea oli äänettömyys joka valtasi joukon. Norbert
-pidätti henkeään, kun hän tenhottuna tarkasti libertinien nolostuneita
-kasvoja. Heidän ojennetut kätensä vaipuivat alas, ja he katsoivat
-epäillen toisiinsa. Viimein hänen ihmeekseen ja luultavasti heidän
-omaksikin kummastuksekseen nämä voimakkaat asestetut miehet kääntyivät
-vaijeten poispäin ja astuivat hitaasti ulos kirkosta. Ääneti kansa teki
-heille tietä. He olivat poissa.
-
-Sitten, aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut, isä Calvin piti
-rukouksen toisen papin avustamana. Sen jälkeen kansa astui
-kunnioittavasti esiin ja kukin seisten paikallaan söi palan leipää ja
-joi vähän viiniä. Tämä oli kaikki mitä Norbert näki, mutta hän tunsi
-jotakin mitä hän ei nähnyt -- Jumalan voiman läsnäoloa.
-
-Myöhemmin isä ja poika seisoivat yhdessä makuuhuoneessaan, ainoassa
-paikassa ovien sisäpuolella, joka oli sopiva heille yksityisiä
-keskusteluja varten.
-
-"Mieleni on raskautettu puolestasi", sanoi hra De Caulaincourt.
-
-"Miksi niin, isä?" Norbert kysyi katsahtaen ylös kengästä, jonka
-nauhoja aukoi.
-
-"Sinä tiedät etten Gourgollessa koskaan käskenyt sinua. Minä annoin
-sinun palvella Jumalaa äitipuolesi kanssa. Mutta täällä on asianlaita
-toisin. Olet sanonut: 'Jumalasi on minun Jumalani'."
-
-"Minä pidän siitä kiini, koska pidän sinusta. Kumminkin tunnustan että
-vanha tapa minua miellyttää paremmin."
-
-"Minä tahtoisin sinun mielistymään minun tapaani -- ei ainoastaan sen
-vuoksi, että se on minun, vaan koska se on oikea. Siihen luulin sinun
-kääntyvän Jumalan armon kautta, tämän päivän vakavan jumalanpalveluksen,
-rukoustemme, saarnan ja vakavan ja juhlallisen menomme kautta,
-erittäinkin katsellessasi Herran ehtoollisen nauttimista. Mutta Jumala
-ei ole nähnyt hyväksi täyttää tätä mielihaluani. Mitä sinä tänään näit
--- minä sanon sen surulla ja häpeällä -- sopi paremmin taistelukentälle
-kuin Jumalan huoneeseen."
-
-Norbert seisoi suorana isänsä edessä ja katsoi häneen säkenöivin silmin.
-
-"Isä", hän sanoi, "olen nähnyt taistelukentän tänä päivänä. Ja olen
-nähnyt parhaan miehen voittavan. Tuo nälkiytynyt pitkänaamainen
-mustatakki voi saarnata mitä tahtoo, ja tosiaankin ymmärsin tuskin
-sanaakaan hänen puheestaan, mutta hän on oikeassa, koska hän puolustaa
-sitä ja saa kaikki ihmiset kunnioittamaan itseään -- siksi on hän mies
-ja kunnollinen mies. Mutta, isä", hän lisäsi hetkisen perästä, "ole
-niin kiltti ettet puhu tästä mitään talonväelle. Nuo ynseät toverit,
-kirjansitojan nulikat, tulisivat vallan sietämättömiksi, jos saisivat
-tietää että minun täytyi sanoa niin paljo kiittävää heidän sedästään,
-jota muutenkin kunnioittavat kuin kuningasta."
-
-"Hänestä tulee Geneven kuningas, ennenkun kaikki on ohi", vastasi De
-Caulaincourt. "Mutta minä tahdon kunnioittaa luottamustasi, poikani",
-hän lisäsi hymyillen.
-
-"Tämä on taasen esimerkki Jumalan teistä ja nuhde uskottomalle
-sydämelleni", hän ajatteli jälestäpäin. "Juuri minkä luulin saavan
-harhateille joutuneen poikani kuohuksiin on koskettanut häntä oikeaan
-paikkaan. Jumala suokoon minun joskus nähdä kaiken toivoni hänestä
-toteutuvan."
-
-
-
-
-V LUKU.
-
-Caulaincourtin kaksi ystävää.
-
-
-    Calvin muiden tähden poltatti Servetuksen. -- Oh, ihminen erehtyy!
-
-                                                  E.B. Browning.
-
-De Caulaincourtista kuten hänen pojastaankin Geneven elämä oli uutta
-ja kummallista, mutta hänestä se oli myöskin ilahduttavaa. Isäntänsä
-esitti hänet oitis omalle _piirilleen_ eli "abbayelle", johon kuului
-kirjanpainajia. Nämä piirit muistuttavat nykyajan klubeja. Miltei
-joka ammatilla eli käsityöllä oli oma piirinsä, jossa yleisistä
-asioista väiteltiin, kerrottiin uutisia tai keskusteltiin kaikesta
-mikä vaati yhteistoimintaan, sekä päätettiin sen johdosta. Hän teki
-pian tuttavuutta useiden maanmiestensä kanssa, jotka kuten hänkin
-olivat uskonpakolaisia. Useat heistä olivat ihmeteltävän lahjakkaita
-ja yleviä henkilöitä. Kumminkin hän omituisen luonteensa oikun vuoksi
-tuli lähemmin tuttavaksi -- vaikkakin oli ystävällinen kaikkia kohtaan
--- ainoastaan kahden kanssa, nimittäin isäntänsä, Antoine Calvinin
-ja viereisen naapurin Ami Berthelierin kanssa. Näitä kahta hän
-kuvaannollisesti kutsui aamuksi ja illaksi, koska toinen oli alati
-alakuloinen ja pisteliäs, toinen aina toivorikas ja herttainen. Kuvaus
-oli todempi kuin hän luulikaan. Berthelier edusti vanhoja asioita,
-vanhoja käsitteitä ja harrastuksia. Suuren uskonpuhdistajan veli taasen
-oli aamun lapsi -- tulevaisuus oli hänen mukanaan ja hänen omansa.
-Kumminkin tuli aamusta ja ehtoosta yksi päivä. Yhtä varmaan johtaa ilta
-yöksi kuin jälleen yö aamuksi. Vanhassa, rammassa hugenotissa oli
-ajatuksia, jotka kuuluivat menneisyyteen ja nykyisyyteenkin, mutta
-kestävät vielä vuosisatoja. Ei kukaan sellaista arvannut odottaa.
-Kaikki arvelivat, ja enimmän hän itse, että hän oli jälellä ajastaan
-ja että hänen oikea paikkansa oli menneen sukupolven seurassa.
-
-Eräänä lokakuun iltana, kun De Caulaincourt söi illallista Berthelierin
-luona, hänen isäntänsä jonkinlaisella ylpeydellä kehoitti häntä
-ihailemaan sitä mielenlujuutta, jota neuvosmiehet samana päivänä olivat
-osottaneet Mikael Servetin asiassa. Jokainen Geneven asukas tiesi että
-tämä mies -- jonka nimi on ijäksi yhdistetty omaan onnettomuuteensa
-ynnä häpeään, joka ei ollut hänen omaa ansiotansa -- oli vangittu
-syytettynä vääräoppisuudesta, Jumalan pilkkaamisesta ja kapinasta.
-"Mitähän he nyt ovat tehneetkään?" De Caulaincourt kysyi huomaten
-Berthelierin iloitsevan kaikesta mikä oli Genevelle kunniaksi.
-
-"Wienistä tuli tänne lähettiläitä vaatien kuninkaan nimessä, että
-Mikael Servet annettaisiin heille. Niin kutsuttu pyhä inkvisitsiooni
-oli jo tuominnut ja langettanut hänet poltettavaksi elävältä vienolla
-valkealla."
-
-"Entä sitte?"
-
-"Neuvosmiehet lähettivät noutamaan miestä ja kysyivät häneltä,
-tahtoiko hän jäädä luoksemme ja vartoa tuomiotamme, vaiko mennä niiden
-kanssa, jotka häntä vaativat? Hän rukoili itkien heitä menettelemään
-suhteensa miten vain tahtoivat, mutta ei suinkaan toimittamaan häntä
-hirttomiesten kanssa takaisin."
-
-"Entä mitä he tekivät?"
-
-"He kieltäytyivät jättämästä häntä, Geneven muurien sisällä on kaikilla
-sama turva, olkoon mies viaton tai syyllinen, kunnes hän on tuomittu
-oikeuden mukaan ja langetettu sen omien lakien perusteella."
-
-"Mutta ken on tämä Servet eli Servetus, josta jokainen puhuu?"
-
-"Hän on espanjalainen. Hänen tapaistensa harhaoppisten, kuten heitä
-kutsutaan, sanotaan uskovan että kaikki on Jumalaa ja Jumala on kaikki."
-
-"Mikä Jumalaa häpäisevä joutavuus?"
-
-Berthelier kohautti olkapäitään. "Omasta puolestani", hän sanoi, "on
-vaikeata uskoa Jumalan olevan kaikki ja joka paikassa --"
-
-Hänet keskeytti kauhistunut ilme ystävänsä kirkkaissa, rehellisissä
-silmissä. Laskien kätensä ystävällisellä, anovalla liikkeellä hänen
-käsivarrelleen De Caulaincourt sanoi surullisesti: "Suokaa anteeksi.
-Minä unhotin! Totta on, että aina olette ymmärtänyt niin hyvin, mitä
-minä sanon ja joskus sitäkin, jota en sano. Olin kiusauksessa rikkoa
-vaitiolosääntöä vastaan ja lausumaisillani noita kummia ajatuksia,
-jotka pitävät minua toisista ihmisistä yksinäni ja syrjäisenä."
-
-De Caulaincourt toipui. Hän arveli löytäneensä järjellisen
-ajatuksenjuoksun siinä, mikä ensin hänestä näytti ainoastaan
-käsittämättömältä häväistykseltä.
-
-"Ymmärrän", hän sanoi. "Tahdoitte sanoa, että tuntuu vaikealle käsittää
-Jumalan läsnäoloa, että hän on ottanut pois suosionsa valon teiltä.
-Olkaa lohdutettu, ystäväni. Samoin on ollut usein niidenkin laita,
-joita hän rakastaa, jopa joskus suurimpien pyhimystenkin laita. Olen
-kuullut että sellaisetkin ovat pitäneet itseään unhotettuina ja
-hyljättyinä. Mutta mitä sanoo pyhä kirja silloin kun kuljemme pimeässä?
-Eikö siellä ole, 'Luottakaamme Herraan ja pitäkäämme itsemme Jumalan
-luona'?"
-
-Berthelier ei vastannut, sillä De Caulaincourtin osanotto oli omiaan
-soihdun lailla vain näyttämään sen virran syvyyden ja leveyden, mikä
-ammotti heidän välillään. Kuinka usein syntyykään äänettömyys samalla
-tavalla melkein kaikissa ihmisoloissa! Mutta lopuksi hän virkkoi:
-
-"Mitä Servetukseen tulee, niin pidän häntä vähemmän vaarallisena
-ollessaan vääräuskoinen; mutta libertinien aseena hän on vaarallinen.
-Jos hän pääsee vapaaksi, niin he riemuitsevat."
-
-"Ettekö te tahdo sitä?"
-
-"Uskoni kautta, en! vaikkakin heidän johtajallaan on nimeni ja he ovat
-vanhoja ystäviäni ja tovereitani. Parempi on pyhimysten hallitus, kuin
-raakalaisten ja räyhääjien. Siten, monsieur De Caulaincourt, näette
-mihin olen joutunut -- kuten sanoin yksikseni ja syrjäiseksi. Isä
-Calvinin ja konsistoriumin mielestä minä olen pakanallinen ihminen
-ja publikani, jonka pitäisi olla kiitollinen päästyään vankilasta ja
-maanpaosta; sukulaisteni ja vanhojen ystävieni mielestä olen pelkuri
-ja luopio, joka on hyljännyt vapauden asian. Mutta teidän ainakin
-pitäisi rukoilla Philibert Berthelierin, Mikael Servetuksen ja toisten
-senlaisten kukistumista. Heidän huutonsa on: Geneve geneveläisille! Jos
-he voittavat, lopettavat he lyhyeen _francillonit_, ranskalaiset."
-
-"Semmoisetko kuin minä?"
-
-"Semmoiset kuin te ja ne ovat jotka teitä suojaavat."
-
-De Caulaincourt läksi äkkiä pois. Hän oli hämmästynyt ja surullinen
-mielessään, ei siksi, että hän aavisti vaaraa itselleen, vaan
-ajatellessaan ystäväänsä, johon hänen mielensä taipui tietämättään.
-"Ystäväni on niin oikeassa useissa asioissa", hän sanoi, "ja kumminkin
-niin väärässä yhdessä ainoassa, tuossa kaikesta suurimmassa. Kumminkin
-minä rakastan häntä enemmän kuin useata hyvää kristittyä. -- Arvelen
-ettei se ole synniksi minulle luettava. En ole Koskaan nähnyt ketään
-hänen kaltaistaan. Ei näytä olevan paikkaa minne hänet asetettaisiin.
-Hänen elämänsä on kunnon miehen elämää, ja kumminkin --. No niin,
-Jumala sen kaikki tietää! Kaikessa tapauksessa hän on onneton. Voin
-rukoilla hänen puolestaan."
-
-Siten hymisten hän astui sisään työhuoneeseensa, jossa, vaikkakin
-oli myöhäistä, Antoine Calvin yhä istui, tehden lampun valolla
-kultakirjailua paksuun nidokseen niin taiteelliseksi kuin suinkin.
-Antoine oli yksin, erotettuaan aikoja sitten apulaisensa. De
-Caulaincourtin astuessa sisään hän katsahti ylös ja hymyili. Hänen
-kasvonsa muistuttivat samalla tavalla kuuluisata veljeään, kuin
-jäljennös jostakin mestarimaalauksesta muistuttaa alkuperäistä.
-Piirteet olivat vähemmän selvät, vähemmän uurretut sekä säännöttömät.
-Niissä oli paljoa vähemmän yksilöllisyyttä, niistä puuttui tuota
-sisällistä tulta, joka on erinomaisen neron ulkonainen ja näkyvä
-tuntomerkki.
-
-"Kas tässä, herrani", hän sanoi näyttäen De Caulaincourtille melkein
-valmista työtään, "luulenpa veljeni olevan tyytyväisen asettaessaan
-tämän aarteittensa joukkoon. Olen tehnyt parhaani, koska teos on
-määrätty lahjaksi jollekin prinssille tai suurelle henkilölle. --
-Kenelle, sitä en tiedä."
-
-"Se on kaunis", De Caulaincourt vastasi, katsellessaan ihailevasti
-Espanjan nahkaista, harvinaista ja kaunista sitomusta ja taiteellista
-kultausta, joka oli tehty erinomaisella huolella ja tarkkuudella.
-
-"Jean ei lähetä yhtään teostaan ulos maailmaan ilman, että minunkin
-osani siihen tulee kuten hänenkin", virkkoi Antoine, ja hänen
-hymyilynsä levisi! nauruksi.
-
-"Maailma ei siitä tiedä", vastasi De Caulaincourt.
-
-"Mitä siitä on väliä? Jeanhan saarnaa meille, että Jumala on valinnut
-meidät jo ennen maailman perustamista. No hyvä, hän valitsi Jeanin
-kirjoittamaan teoksia ja minun sitomaan niitä."
-
-"Hänen hyvän tahtonsa mukaan", sanoi De Caulaincourt vakavasti.
-
-"Hyvän tahtonsa ja hyvän suosionsa mukaan, monsieur de Caulaincourt.
-Eipä minua olisi miellyttänyt saarnata P. Pietarin kirkossa, kirjoittaa
-'_Kristinuskon perusteista_' ja hallita konsistoriumissa, vaikkakin
-minulla olisi näppäryyttä ja taitoa jota minulla ei siihen ole. Niin,
-minä olen hyvin kiitollinen, että hän sattui haluamaan jotakuta
-sitomaan veljeni kirjoja ja sallii minun tehdä sitä. Ja vieläkin
-enemmän -- eikö pyhä raamattu kerro meille että veli on syntynyt
-onnettomuuteen?"
-
-"Niin se on. Kumminkaan ei se näy tässä olevan paikallaan, koska
-sen jälkeen, kun veljenne on esiintynyt, Genevessä tuskin on ollut
-onnettomuuden hetkeä -- pikemmin vaan iloa."
-
-"Mitä hyvänsä ulkonaisia vastoinkäymisiä hänellä lieneekin, ja useinhan
-niitä on, ei kumminkaan ollut onnettomuutta niin kauvan kuin Jumala
-salli hänen pitää rakastavan vaimonsa Ideletten", sanoi Antoine.
-"Mutta siitä on kulunut neljä vuotta kun Hän otti takasin lainansa.
-Idelette oli niitä, joista maailma ei tietänyt mitään. Mutta teidän
-on tietäminen, että hän oli sitä laatua, ettei koskaan paavilainen
-tai libertiini, joka sanoi moitteita ja sadatuksia kaiket päivää
-veljestäni, löytänyt pahaa sanaakaan hänestä. Mutta nyt, kun hän, on
-mennyt, luulen Jeanin tarvitsevan minua. Ei, se on liian ylpeä sana,
-sillä hän ei tarvitse ketään paitsi Jumalaansa. Mutta hän pitää siitä
-että olen lähellä ja että hän saa silloin tällöin puhella kanssani.".
-
-Sitten Antoine taivutti päänsä taasen rakkaan työnsä yli. "Kukaties",
-hän arveli, "olen puhunut liian paljon itsestäni".
-
-"Elkää unhottako lupaustanne", De Caulaincourt sanoi nousten
-lähteäkseen; "huomenna otatte minut oppilaaksenne."
-
-De Caulaincourt vastoin pakolaistoveriensa neuvoa oli yritellyt
-kirjanpainamista, vaikkakin vähällä menestyksellä. Hänen näkönsä ei
-ollut vahva. Pienet metallikirjasimet hän huomasi vaikeiksi erottaa.
-Vielä enemmän kaipasivat tottumattomat sormet vikkelyyttä. Hän arveli
-menestyvänsä paremmin kirjain ulkoasun, kuin sisäpuolen kanssa.
-
-"Minä en kehottaisi teitä, herrani, luopumaan työstä, joka on
-miellyttävää eikä kovin raskasta, mutta kumminkin --. Kerronkos
-luvallanne, mitä ajattelen?"
-
-"Tietysti, ystäväni."
-
-"Silloin ajattelen, ettei Jumala ole valinnut teitä sitomaan kirjoja."
-
-"Miten niin voitte sanoa?"
-
-"Puheestanne ja kaikista tavoistanne päättäen lienette yksi Jumalan
-taistelijoista, herrani."
-
-"Mutta nyt ei ole uskonsotaa."
-
-"Aina on olemassa uskonsota, vaikkei aseet aina ole aineellisia. Usea
-pakolainen tultuaan tänne uskon tähden menee jälleen pois levittääkseen
-valoa omassaan tai vieraissa maissa."
-
-De Caulaincourt hämmästyi. "En ollut sitä ajatellut", hän sanoi.
-
-"Eikä teidän tarvitse sitä nytkään eikä milloinkaan ajatella, jollei
-Jumala itse kuiskaa sitä korvaanne. Sillä välin, herrani, jos haluatte
-nähdä mitenkä täällä työskennellään ja tahdotte koetella työaseissa
-sormianne, olen pitävä seuraanne kunnianani. Minä pidän kunniallista
-työtä ilonani ja samalla kertaa armona itselleni."
-
-Kun he ja toiset puuhasivat joka päivä toimissaan tuossa Genevessä,
-jota rakastivat ja jonka puolesta he työskentelivät, tuli
-reformatsionin valkealle vaatteelle musta tahra, jota ei vieläkään
-ole pois huuhdottu. Valkealla pohjalla jokainen tahra näkyy hirveän
-selvästi; mustan levyn voitte kastaa musteeseen ilman huomattavaa
-muutosta. Vaikka ei vaino, ei martyriuskaan voinut tehdä mainittaviksi
-Rooman lukemattomia uhreja, tai löytää edes paikkaa heidän niinilleen
-ahtailla historian lehdillä, niin tuo yksi ainoa nimi, Mikael Servetus,
-astuu esiin tuliroviohenkilöiden joukosta, häviämättömänä, kaikille
-laillistettuna. Sen surullinen kuuluisuus on kosto meille. Jos
-protestanttisuuden uhrit olisivat olleet lukuisammat, heitä vähemmän
-muistettaisiin. Mutta tuhansista, jotka tuntevat tapauksen, kuinka
-moni tietääkään mitään miehen todellisesta luonteesta ja ajatuksista
-tai sekavista syistä, jotka johtivat tuohon hirveään näytelmään du
-Champel-torilla? Eikä tämä olisikaan paikka väitellä niistä. Erittäin
-on huomattava, että henkilöt, aikansa lapset, joiden elämää koetamme
-kuvata, näkivät asiat, yhdellä poikkeuksella, sen ajan kannalta,
-eikä meidän. Mutta huomattava seikka ansaitsee mainitsemista. Juuri
-se mies, jonka päälle jälkimaailma on liittoutunut asettamaan
-häpeän näytelmästä, sattui olemaan ainoa mies, joka koetti välttää
-sen kauhuja. Johan Calvin, yhdessä melkein kaikkien aikalaistensa,
-katolilaisten ja protestanttien kanssa, arveli että Servetuksen piti
-kuolla. Mutta hänen vakava vaikkakin hyödytön rukouksensa oli, että
-tulikuolema vaihdettaisiin lievempään tuomioon -- telottajan kirveeseen.
-
-
-
-
-VI LUKU.
-
-Muuan Norbert De Caulaincourtin ystävä.
-
-
-    "Ja koska pelastit sen kukoistavan elämän,
-    puree se kaunista kättäsi."
-
-                          Rudyard Kipling.
-
-"Miten uskallat koskea koiraani?"
-
-"Miten uskallat kutsua sitä tuolla nimellä?"
-
-"Kutsun koiraani millä nimellä itse haluan. Tule tänne Kain, Kain!"
-
-"Sinä et saa koskea siihen. Miten sinä uskallat, kysyn?"
-
-"Taidat pitää ensimäisestä murhaajasta, koska panet pahaksesi jos
-kutsun eläintä hänen mukaansa."
-
-"Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että sanoessasi Kainin nimeä tarkoitat
--- --."
-
-"Oh, sepä hyvä! Silloin pitäköön piski hänen nimensä ja loputkin siitä.
-Tule tänne, Calvin!"
-
-"Kas tässä sinulle! Ja tuo tuossa saakoon lääkkeeksi pitkän köyden ja
-lyhyen kirjotuksen."
-
-Tämä vihainen keskustelu tapahtui eräänä lauvantai-iltana isolla
-"Plain-palais'iksi" kutsutulla kentällä. Tänne saapuivat Geneven
-nuorukaiset leikkeihin eli pilkka-ammuntaan ja muihin miehellisiin
-harjoituksiin ja urheiluihin. Heidän jokapäiväisessä elämässään muuten
-olikin kovin vähä virkistystä ja huvia. Kahden kiistelijän ympärille
-oli kerääntynyt piiri. Suuri Perrin niminen poika, huomatun libertinin
-Ami Perrinin serkku ja akademian oppilas, vannoi viimeisen tuomion
-pahan näköiselle sekarotuiselle piskille. Libertininuorukainen oli
-antanut sille puolueensa tavan mukaan loukatakseen ja ivatakseen
-Calvinin nimen. Toinen, pitäen koiraa kulkusta yhdellä kädellä,
-antoi Perrinille vasten kasvoja huumaavan iskun toisella kädellä. Se
-maksettiin nopeasti. Samalla muita liittyi leikkiin. Pian oli syntynyt
-kaunis taistelun alku. Libertinit olivat heikompana puolueena. Jo
-siitäkin syystä täytyi nuoren Norbert de Caulaincourtin, joka oli
-paikalla, mennä heidän puolelleen. Koira rukka oli riidan esine, ja
-näytti luultavalta että se kuristettaisiin tai revittäisiin kappaleiksi
-mylläkässä. Viimein Norbert, ollen aina keskellä kuohua, heittäytyi
-elukan päälle ruumiineen ja jalkoineen, kuten englantilaiset pojat
-tapaavat jalkapallo-kahakassa hyökätä pallon yli. Oli ihme ettei
-pojalta ja koiralta henkeä litistetty. Norbert oli varma että ainakin
-tusina huonoja seuralaisia oli hänen päällään tukehduttaen hänen
-hengitystään. Koirarepale alimaisena, tuntematta ystävää vihollisesta,
-teki hurjia ponnistuksia saadakseen päänsä vapaaksi. Sitten se puri.
-Norbert jo arveli viimeisen hetkensä tulleen.
-
-Yht'äkkiä paino väheni, näytti vierevän pois. Hän taisi jälleen
-hengittää. Viimein hän näki valon niin hyvin kuin voi erottaa
-silmistään sinkoilevilta säkeniltä. "Nouskaa ylös", sanoi ääni hänen
-korvassaan. Sitten käsi koski häneen ja auttoi hänet lopulta jaloilleen
-seisomaan. Hän koetteli katsella ympärilleen, mutta oli vielä sekaisin
-ja pyöröpäinen.
-
-Hän näki pelastajansa olevan erään akademian etevimmistä oppilaista,
-saman nuoren ranskalaisen, joka jo alussa oli varoittanut häntä
-tottelemattomuutta seuraavista rangaistuksista. Varteva, kauniskutrinen
-nuorukainen, auringonpaiste kasvoillaan, kumartuen piestyn koiran yli,
-muistutti häntä p. Mikaelin taistelusta louhikäärmeen kanssa, jollaisia
-kuvia joskus oli nähnyt.
-
-"Kiitoksia, de Marsac", hän sanoi. "Vieköön tuon koiran! Se puri
-minua." Sitten kävivät he käsittäin.
-
-"Se on kuollut", sanoi toinen ääni, "tai ainakin sietäisi kuolla.
-Lopetetaan se!"
-
-"Mitä se hyödyttäisi", välitti de Marsac. "Jos joku yksinkertainen
-poika on antanut elukalle liian suuren nimen, onko sen vuoksi syytä
-tappaa se? Antakaa sen olla, tai päästäkää se isäntänsä luo, joka
-näkyykin tulevan tuolla. Caulaincourt, oletteko pahoin loukkautunut?"
-
-"Enpä juuri mainittavasti", Norbert kerskui. "Kiittämätön otus!
-Seuraavalla kerralla ne puolestani saavat hirttää sen", hän lisäsi
-yrittäen naurahtaa.
-
-"Sallikaa minun olla haavurina", sanoi De Marsac vetäen kauniin,
-valkean liinan esille.
-
-Nyt koira nousi ja ravisteli itseään totuttuun tapaansa. Ehkäpä se näki
-omistajansa lähestyvän puoli vihassa, puoli lemmessä. Louis de Marsac
-nosti kohteliaasti hänelle hattuaan.
-
-"Tässä on koiranne, herra Perrin", hän sanoi. "Ei ollut sen vika, että
-nimensä aiheutti ikävyyttä eräälle meistä. Löytyy viljalti hyviä nimiä
-valita. Voisihan kutsua koiraa Caesariksi, vaikkapa Aleksanteriksi,
-sillä ketäkään loukkaamatta. Täällä Genevessä olisi viisaampaa, ettei
-leikittäisi sen suuren nimen kanssa, joka sillä nyt on. Tällä kertaa
-kyllä ei ole vahinkoa tullut, paitsi että ystäväni tässä suojellessaan
-sitä on saanut kätensä purruksi."
-
-"Olen hyvin pahoillani", sanoi Perrin. "Kiitän häntä ja teitä.
-Uudestasyntyneeksi puhutte sangen sievästi. Jos kaikki olisivat
-teidänlaisianne, voisimme paremmin tulla toimeen heidän kanssansa."
-
-Hän läksi pois, koira lyyhäten perässä lohdutonna. De Marsac käänsi
-huomionsa Norbertiin ja sitoi hyvin taitavasti ystävänsä haavat,
-jotka eivät olleetkaan vaaralliset.
-
-"Minä kävelen kanssanne kotianne", hän sanoi. "Seuraavassa ovessa
-teistä Rue Cornavin varrella asuu tuttaviani. Olen hyvin iloinen
-nähdessäni heitä tänään juhlailtana."
-
-"Te tulette pian valmiiksi koulusta, eikö niin?" Norbert kysyi.
-
-"Kyllä akademiasta, mutta minun on vielä käytävä jumaluusopillinen
-koulu."
-
-"Arvelen teidän olevan iloinen päästessänne pois. Tiedän vaan, että
-minä ainakin olisin."
-
-"En iloitse poispääsystäni, vaan siitä minne menen." Noiden kirkkaiden
-kasvojen yli kulki silloin ilme, joka teki ne vieläkin kirkkaammiksi.
-
-He olivat nyt saapuneet Porte Neuvelle, jonka kautta he astuivat
-kaupunkiin useiden Plain-palaisilta palaavien kanssa. Käytävää pitkin
-kulkiessaan he kohtasivat Berthelierin ja Gabrielien, jotka nauttivat
-siksi vuodenajaksi erittäin ihanasta ilta-ilmasta.
-
-Kumpikin nuorukainen tervehti. De Marsac punastuen hymyili onnellisena.
-
-"En tiennyt teidän tuntevan heitä", sanoi Norbert.
-
-"Oh, tunnen toki. Kerroinhan teille olevani menossa katsomaan heitä.
-Herra Berthelierin sisar, neiti Claudine, ja minä olemme hyviä ystäviä.
-Muutama vuosi sitten, kun saavuin tänne vielä melkein lapsena, olin
-eräänä päivänä torilla katsellen ympärilleni ja ostellen kirsikoita
-ynnä muuta sellaista. Silloin näin tämän neitiparan vihaisten, toruvien
-kalaämmien pelottamana joutuvan miltei pois tunnoiltaan. Se oli ennen
-kuin hyvä järjestys oli toimitettu torille ja koko kaupunkiin, josta
-kiitos isä Calvinille. Gabrielle oli sanonut heille, aivan oikein,
-että häntä oli koetettu pettää. Minä taistelin hänen puolestaan kaikin
-voimini, jotka todella eivät olleet suuret, ja viimein toin hänet
-riemusaatossa kotia. Hän oli paljon kiitollisempi kuin tilaisuus
-vaatikaan, ja on aina siitä saakka ollut erittäin hyvä ystävä minulle.
-Minä -- he -- he ovat kaikki hyviä minulle, vaikkakin viime aikoina,
-ollessani kovin kiinnitetty lukuihini, olen nähnyt heitä ainoastaan
-harvoin."
-
-"Ettekö pidä nuorta neitiä hyvin kauniina?" Norbert kysyi. "Minusta hän
-on."
-
-"Hän on kaunis", Louis vastasi hiljaa. Aine raukesi.
-
-"De Marsac", sanoi Norbert hetkisen äänettömyyden jälkeen, "saanko
-tehdä teille kysymyksen?"
-
-"Noh, luonnollisesti."
-
-"Sanoitte heti iloitsevanne siitä minne menette, kun jätätte koulun.
-Ettehän voi tarkoittaa noita isä Calvinin pitkiä luennoita. Mitä se on,
-joka seuraa koulun jälkeen?"
-
-"Minä menen jälleen maahani, Ranskaan, saarnaamaan evankeliumia siellä."
-
-Norbert pysähtyi ja katsoi hämmästyneenä häneen. "Mikä saa teidät
-tekemään niin?" hän kysyi viimein.
-
-"Miksi en tekisi niin?"
-
-"Miksi ette? Kun kerran olette turvassa leijonan pesästä, miksi
-pistätte päänne uudestaan sinne?"
-
-"Siksi että olen Hänen asiallansa, joka voi sulkea leijonan kidan."
-Norbert vaikeni, hän aavisti jotakin. Hän oli kuullut isä Calvinin, isä
-Bonnan ynnä toisten pappien puhuvan semmoisista asioista. Mutta että
-tämä poika, hänen oma koulutoverinsa, aikoi toimia sen mukaan, se oli
-aivan eri asia.
-
-Kumminkin, heidän käännyttyään Rue Cornaville, hän sanoi:
-
-"Ette kai tahdo mennä kauemmaksi nähtyänne, että ystävänne ovat ulkona
-kävelemässä."
-
-"Minun ystäväni on neiti Claudine, joka luultavasti on kotona. Käyn
-kysymässä häntä.". Sitten hän saattoi Norbertin ovelle saakka.
-
-Siten alkoi taasen yksi noista poikain ystävyyssuhteista, jotka
-ovat niin ilahuttavia nuoruudessa ja avuksi usein jälestäpäinkin.
-Kukaties se on silloin täydellisin, kun toinen ystävistä juuri on
-jättämäisillään lapsuuden ja toinen juuri tulemaisillaan miehuuteen.
-Heille tulee koulupojan toveruustunteen lisäksi miltei ihaileva
-kunnioitus nuoremman puolelta ja suojeleva hellyys vanhemman puolelta.
-Norbert varmasti ihaili Louis de Marsacia. Hän noudatti tämän tapoja
-niin pitkälle kuin voi, koettipa seurata omia luennoitaan kunnollisesti
-ollakseen seuraavassa promotsionissa niin lähellä ihannettaan
-kuin mahdollista, päästyään korkeammalle luokalle. Vieläpä hänen
-mieltymyksensä meni niin pitkälle, että koetti kuunnella tarkkuudella
-isä Calvinin saarnaa. Hänellä oli siihen useita tilaisuuksia.
-Sunnuntaisin Calvin toisten pappien kanssa piti vuorostaan saarnan
-kaupungin kirkoissa, ja sitten hän usein oli P. Gervaisissa, Rue
-Cornavin asukkaiden seurakuntakirkossa. Paitsi sitä, joka keskiviikko
-akademian kaikkien oppilaiden piti kuunnella hänen luennoitaan
-pääkirkossa. Norbert halusi keksiä tuon kumman, tenhoavan salaisuuden,
-joka voi pitää hänen uljaita, elämää ja voimaa uhkuvia ystäviään
-ihastuneina, liikkumatta tarkkaavina usein melkein hietalasin kaksi
-tuntia. Mutta se yritys meni vallan tyhjiin. Hän piti isä Calvinia
-ihmisenä mitä suurimmassa kunniassa, mutta saarnojen asemasta hän
-Norbert de Caulaincourtin mielestä olisi voinut yhtä hyvin puhua
-kreikkaa.
-
-Pitkät saarnat eivät ehkä olleet vaikein osa yleisestä ikävyydestä
-tässä ikävässä, surullisessa Genevessä. Hän kaipasi joka päivä
-urheiluja ja huveja "_La belle France'ssa_", vilkkaita tansseja,
-naamiaisia ja riemunpitoa. Täällä oli kaikki niin kylmää, väritöntä.
-Ja kuinka hän vihasikaan ikävää, yksitoikkoista luentojen, saarnojen
-ja katumuskehoitusten sarjaa! Tuskin vähemmän vastenmielisiä olivat
-yksinkertaiset ateriat, jolloin keskustelu varmaan kääntyi
-kysymyksiin, joista hän ei välittänyt eikä voinut ymmärtääkään.
-Samoin ruoka, vaikka aina terveellinen ja riittävä, kumminkin oli
-hyvin kohtuullinen. Muiden lapsellisten oikkujen ohella lapsen
-halu imelään ja makeisiin yhä säilyi hänessä. Hän ei voinut salata
-ylenkatsettaan ja tyytymättömyyttään kun ilmoitettiin, että lailla
-oli tarkasti rajoitettu niitten ruokalajien luku, mitä kukin sai
-pitää päivällisellä tai illallisella. Tämä ylenkatse luultavasti
-johtui pikemmin porvarineuvosten ja raatiherrain halveksumisesta, kuin
-rakkaudesta herkkuihin. Se oli osa samasta lapsellisuudesta, joka
-koulussa hänestä teki laiskan, vastahakoisen ja vallattoman, vieläpä
-joskus kapinallisenkin. Tässä de Marsacin vaikutus tuli erittäin
-otolliseksi. Hänen ystävällinen apunsa ja suora, veljellinen neuvonsa
-pelasti Norbertin muutamien hairahduksien seurauksista ja pidätti häntä
-toisista, vielä pahemmista.
-
-Hänen johdollaan Norbert alkoi miehistyä ja miehistyessään hän huomasi,
-että Genevessäkin oli saatavissa muutamia huvituksia. Oli kumminkin
--- ja niin aina ennenkin -- hyvä olla hänen isänsä kanssa, jolle hän
-pahimmillakin tuulillaan oli aina tasapuolinen ja kuuliainen. Olipa
-hauskaa nähdä de Marsacin joka päivä koulussa vaihtavan sanoja tai
-katseita hänen kanssaan milloin vaan järjestys salli sen, tai heidän
-menevän yhdessä sunnuntaisin hiljaiselle kävelylle Crétsiin tai virran
-rannalle, ja juhlapäivien ehtoopuolina Plain-palaisiin urheiluihin,
-joissa de Marsac paukutteli käsiään Norbertin voitoille ja oli joskus
-osallisenakin niissä.
-
-Olipa vielä jotakin, mitä Norbert piti parempana kuin ehkä kaikkea
-muuta yhteensä. Silloin tällöin isänsä otti hänet mukaansa, kun hän
-pistäysi illalliselle ystävänsä Berthelierin luo. Silloin Norbert
-nautti mitä suurimmasta onnesta istuessaan pöydässä vastapäätä
-viehättävää Gabrielle Berthelieriä. Joskus hän sai palvellakin tyttöä
-tarjoomalla leipää ja suolaa. Vieläpä hän sai vaihtaa sanan tai parikin.
-Usein myös he kohtasivat kadulla, jolloin hän tervehti ja sai joskus
-sanan vastaukseksi. Kukaan ei arvannut, minkä arvoiset nämä kohtaukset
-olivat hänelle ja kuinka hän odotti niitä. Eikä hän olisi sietänytkään
-kenenkään tietävän siitä, ei edes isänsä tai de Marsacinkaan.
-
-Siten aika kului ja talvi oli melkein mennyt. Vielä oli ilma ankara ja
-paksu lumi maassa.
-
-Oli kaikkein kylmimpiä, pimeimpiä ja surullisimpia maaliskuun öitä,
-kun kerran Norbert de Caulaincourt maaten työntövuoteellaan isänsä
-vieressä kuuli kadulta huudon "_La four chauffe_" (uuni on kuuma). Hän
-oli ollut sikeässä unessa, mutta hänellä oli hyödyllinen kyky herätä
-mielen mukaan, silloin kun hänen tahtonsa oli tarpeeksi vahva kuten
-tässä tilaisuudessa. Hän oli edellisenä iltana päättänyt tarkkaan mitä
-tehdä. Hän kiiruhti ylös -- olikin maannut vaan puolipukeessa -- heitti
-puseron päälleen ja kiinnitti sen, otti kengät käteensä, ja sitten
-hyvin varovasti, peljäten herättävänsä isänsä, joka nukkui paljoa
-keveämmin, hän hiipi ulos huoneesta ja alas rappuja.
-
-Eikä hän ollut ainoa liereillään olija talossa. Jeannette, palvelija,
-oli jo keittiössä kirkastaen lyhtyä illallistulen hiiloksella, johon
-hän tätä tarkoitusta varten oli puhaltanut liekin. Sen edessä oli
-aimo joukko tavallista eilen illalla sotkettua ruisleipätaikinaa,
-joka oli jätetty, kuten emännät sanovat, nousemaan. Tämän hän asetti
-varovasti suureen puumaljaan aikoen kulettaa sen "korttelin" yhteiseen
-leipomauuniin, joka aamu lähetti määrätty luku perheitä taikinansa,
-tavallisesti tois'illan varaston, tähän yhteiseen leipomoon. Huuto
-kadulla "uuni on kuuma" kutsui heitä.
-
-"Taivaan nimessä, herra Norbert, mikä saa teidät vuoteestanne tänä
-jäätävänä yönä? Mutta koska olette täällä, auttakaapas minua tässä
-työssä kuten hyvä poika ainakin."
-
-Iso, raskas malja, joka oli lujasti sidottu kierretyllä olkiköydellä,
-piti nostettaman vahvan palvelusvaimon selkään. Norbert auttoi häntä
-siinä ja kuiskasi hänen korvaansa:
-
-"Kerroitte minulle että Berthelierin Margareta oli kipeä ja että nyt,
-kun ei kukaan muu ollut tilaisuudessa tekemään sitä, neiti Gabrielien
-piti tuoda leipä uunille."
-
-"Vai sieltä päin tuulee! Sinunlaisesi lapsi! No niin -- nuoret ovat
-nuoria vaan yhden kerran. Tule siis matkaan. Tässä, pidä lyhtyä kunnes
-avaan oven!"
-
-Viima, kylliksi kylmä jäätämään luihin asti, kohtasi heitä heidän
-astuessaan lumiselle kadulle. Mutta Norbert ei tuntenut kylmää, sillä
-juuri silloin seuraavan talon ovi avautui ja keveä, hento olento astui
-arasti ulos. Gabrielien kori ei ollut läheskään niin raskas kuin
-Jeannetten, koska talous oli paljo pienempi, ja hän voi helposti kantaa
-sen käsissään. Hänellä ei ollut lyhtyä -- luultavasti oli luottanut
-Jeannetteen.
-
-"Olkaa hyvä, neitini", alkoi Norbert läheten. Mutta hän ei päässyt
-pitemmälle. Hänen kuvaamattomaksi kiukukseen kookas olento astui esiin
-varjosta ja sanaa sanomatta otti tytöltä korin.
-
-Se oli vallan sietämätöntä. Joutuen äkkinäiseen raivoon Norbert hypähti
-vastustajansa luo ja iski häntä armotta kasvoihin.
-
-"Korjaa luusi, lurjus!" huusi hätyytetty koettamattakaan kostaa, mutta
-pitäen kiini korista. "Se on varas", arveli hän, "tahtoisi varmaan että
-laskisin leivät, saadakseen juosta pois niiden kanssa."
-
-Mutta Norbert tunsi Louis de Marsacin äänen. Louis, hänen sankarinsa,
-hänen ystävänsä, hänen Jonathaninsa -- niin hänen kuninkaallinen
-Davidinsa tämän nimen korkeammassa merkityksessä, sen loistossa -- tämä
-Louis oli auttamassa häntä! _Et tu Brute!_
-
-"Oh, Louis!" hän huusi kovaa, äänessä syvä katumus. "Ja sinä tiesit,
-että minä tahdoin tämän tehdä!"
-
-"En", sanoi toinen hämmästyneenä ja kummastellen, "miten minä voin
-siitä tietää? Vasta eilen luennoiden jälkeen kuulin palvelijan
-sairastuneen."
-
-"Tulehan pois, tulehan pois!" Jeannette huusi kärsimättömänä.
-"Gabrielle, sinä menetät paikkasi uunin luona ja herra Berthelierin
-taikina jää leipomatta."
-
-"Neitini", sanoi Louis tyynesti, "olkaa hyvä ja sanokaa kumpi meistä
-saa seurata ja kantaa korianne."
-
-Gabrielle epäili, mutta ainoastaan silmänräpäyksen. Sitten hän lausui:
-
-"Herra de Marsac on kävellyt kaupungin läpi Rue de Riveltä asti, kun
-sitä vastoin herra de Caulaincourt tuli lähimmästä ovesta. Sentähden
-herra de Marsac saa jos tahtoo tulla kanssani ja kantaa korini. Herra
-de Caulaincourt, nyt on hyvin kylmä, teidän pitäisi mennä oitis
-takaisin vuoteeseenne."
-
-Gabrielle ei ollut ensimäinen eikä viimeinenkään sukupuolestaan, joka
-ei olisi pilannut säädyllistä puhetta liikanaisella sanalla. Louis oli
-käynyt pitkän matkan, siinä oli selvää järkeä, joka Norbertin täytyi
-myöntää; mutta sitten -- tulla lähetetyksi takaisin vuoteeseen kylmästä
-kuten lapsi!
-
-Kumartaen -- kuten hän imarteli itseään, miehevän arvokkaasti --
-mikä temppu kuitenkin hävisi pimeään, hän vetäytyi takaisin, palasi
-hiljaiseen huoneeseensa ja saavutti vuoteen. Hänen voimakas, nuori
-vartalonsa oli kylmentynyt luihin asti, mutta sydän hehkui povessa.
-Hän oli vihainen koko maailmalle ja hyvin suuttunut Louisiin. --
-Minkätähden, sitä hänen olisi ollut vaikea selittää. Gabriellelle
-oli hän samoin vihainen, ja kumminkin hänen sekavista tunteistaan
-ei varmaankaan viha ollut valtaavin. Hänen maatessaan pimeässä ja
-kylmässä, kenties ensi kerran eläessään voimatta nukkua, astui muuan
-ajatus hitaasti esiin sekavuudesta ja esiytyi hänen sielussaan kirkkaana
-ja selvänä. Se oli niin suuri ajatus, että näytti nielevän kaikki muut.
-"Kun kerran olen mies, en ole jäävä tähän ikävään, kylmään Geneveen",
-hän ajatteli. "Menen ulos maailmaan, taistelen ja voitan kunniaa ja
-mainetta. Tahdon olla onnettaren sotamies. Semmoisia tarvitaan paljo.
-Ja kun on hyvä miekka kelpo kädessä, tarjoutuu hyviä tilaisuuksia joka
-päivä. Sitten tulen takaisin ja nain Gabrielle Berthelierin."
-
-Tämä päätös häntä hyvin lohdutti; siksi hän koetti tehdä sen niin
-vakavaksi kuin mahdollista. "Minusta tulee pian mies", hän jatkoi,
-"silloin saan menetellä oman mieleni mukaan. Sen vannon!" Hän
-pisti kylmän kätensä paitansa sisäpuolelle ja tempasi esiin pienen
-kultaristin, jonka oli saanut äitipuoleltaan. Isänsä tietämättä ja
-hyvin vähän itsekin sitä ajatellen hän yhä kantoi sitä kaulassaan.
-"Vannon tämän kautta", hän sanoi; "ja koko maailma tietää, että mitä
-on vannottu ristin kautta se pitää välttämättömästi suorittaa ja on
-tapahtuva."
-
-Hänen päästyään tähän onnelliseen varmuuteen uni hänet valtasi.
-Ensimäinen mitä hän aamulla näki oli isänsä kumartuneena hänen
-ylitseen. Tämä sanoi aamujuoman jäähtyvän sekä kysyi, aikoiko hän maata
-koko päivän.
-
-Sillä välin Louis de Marsac ajatteli lievästi katuen, ettei hän ollut
-kohdellut aivan jalosti nuorta ystäväänsä. "Ja hänellä on niin vähän",
-hän ajatteli, "samalla kun minulla on niin paljon." Hänen oma sydämensä
-tiesi -- liiankin hyvin -- mikä olisi tulos vetoamisesta Gabrielleen.
-Se tuskin oli kauniisti tehty ja sitä paitsi liian pahoin Norbert
-raiskaa kohtaan. "Vaikkakaan hän tietysti", hän edelleen ajatteli,
-"koska on vaan poika -- ja vielä paremmin lapsi -- ei tunne tappiotaan
-kuten muut, tuskinpa sitä ymmärtääkään. Mutta kumminkin se oli kovaa
-hänelle. Olisin voinut olla ystävällisempi. Sitä minun olisi pitänyt
-olla, koska minulla itselläni on niin kovin paljon."
-
-Kun he kohtasivat toisensa samana päivänä koulussa, oli hän avomielinen
-ja herttaisen ystävällinen. Norbert puolestaan tunsi, että hän oli
-miltei käyttäytynyt narrin tavoin ja oli kovin iloinen uudistaessaan
-vanhat hyvät välit. Siten pieni haava heidän ystävyydessään pian parani
-eikä jättänyt arpeakaan jälkeensä.
-
-
-
-
-VII LUKU.
-
-Sisar Claudine.
-
-
-    "Vanha järjestys vaihtui antaen tilaa uudelle."
-
-Tällä välin aika kului Genevessä tuoden mukanaan edistystä ja muutosta.
-Yksi muutos oli jo tapahtunut Berthelierin talossa. Sivullisesta se
-tuskin tuntui suuriarvoiselta, mutta tuotti suurta tuskaa eräälle
-pelokkaalle, hennolle sielulle. Claudine parka, pitäen sydämestään
-vielä kiini omasta uskonnostaan, luopui surullisena oikeudestaan
-martyyrikruunuun ja jätti sen kirkon, jota rakasti. Ei siltä että
-todellinen marttyyrius olisi seurannut, vaikkakin hän olisi edelleen
-lujasti kieltäytynyt mukaantumasta oleviin oloihin. Semmoiseen
-kohtaloon ei saanut tilaisuutta ainoakaan kiihkokatolilainen Calvinin
-kaupungissa, mutta hänet olisi voitu sakottaa ja vangita, ja jos pysyi
-edelleen uppiniskaisena, lopulta pakottaa lähtemään kaupungista. Mutta
-mikä häneen enimmän vaikutti, oli pelko että sen kautta hän tuottaisi
-ikävyyksiä veljelleen, eikä suinkaan ajatus omasta turvallisuudestaan.
-
-Berthelierin asema oli jo ennestään sietämätön. Totta on että varma
-määrä suvaitsevaisuutta osotettiin hiljaisuudessa hänelle kärsimystensä
-vuoksi vapauden asiassa. Siitä huolimatta pastorin vuotuinen
-kotitervehdys, jolloin hänen tapanaan oli kysyä kansalaistensa uskoa ja
-siveyttä, oli kauhistus Claudinelle ja Margaretalle. Hän itse näytti
-pikemmin nauttivan saadessaan hämmästyttää ja sekaannuttaa noita arvon
-naisia. Nämä pastorit olivat kaikki kunnon miehiä, muutamat heistä
-todella kyvykkäitä, vaikkakin yleisen mielipiteen silmissä he kärsivät
-Calvinin varjosta -- tuosta jättiläisestä, joka sai suuret miehet
-näyttämään kääpiöiltä. Berthelierin suosikki heidän joukossaan oli eräs
-Abel Poupin, joka kulkutaudin raivotessa noin kymmenen vuotta sitten
-oli valittu sairaiden papiksi. Hän alkoi hyvällä menestyksellä, mutta
-viimein ruttohuoneen kauhut voittivat hänet ja hän rukoili vapautusta.
-Tämän heikkouden sijaan, jota hän katkerasti katui, hän korvaukseksi
-koetti herkeämättömällä huolella hoitaa tehtäväänsä ja elää vakavassa,
-yksinkertaisessa hurskaudessa.
-
-Hänelle Berthelier selitti, ettei hänellä ollut halua häiritä
-vallitsevaa järjestystä, että hän ottaisi osaa saarnoihin niin usein
-kun hänen terveytensä sallisi ja käyttäytyisi joka suhteessa kuten
-lainkuuliainen kansalainen ainakin. Mutta pelastukseen uskominenhan
-oli, kuten isä Calvin itsekin opetti, mahdollinen vain erityisen armon
-avulla, joka annettiin ainoastaan valituille. Koska sitä ei oltu
-annettu hänelle, mitä mahtoi hän sille.
-
-"Te voisitte rukoilla sitä", sanoi Poupin.
-
-"En, jollei minulla sitä jo ole", vastasi Berthelier.
-
-Poupin huomautti hyvin vakavasti: "Herra Berthelier, te vain
-saivartelette kanssani. Te tiedätte sangen hyvin, että näissä
-kysymyksissä jokainen voi puhua itsensä umpipohjukkaan, mutta ken
-etsii, hän aina löytää tien ulos siitä. Etsittekö _te_?"
-
-Berthelier kumarsi päätään ja sanoi vakavasti, "Jumala tietää".
-
-Pastori lisäsi vakavia sanoja ajan lyhyydestä ja iankaikkisuuden
-läheisyydestä. Kun Berthelier näki hänen menevän pois, sanoi hän
-sydämellisesti:
-
-"Siinä on todellinen mies."
-
-Muutamia päiviä jälestäpäin Claudine ja Gabrielle istuivat yhdessä
-neuloen. Huone oli mukavasti sisustettu, sillä Berthelier varoi ettei
-hänen sisareltaan puuttuisi mitään. Kumminkin oli vältetty kaikkea
-koreata ja loistoon vivahtavaa. Yksi kaunistus oli huoneessa kumminkin:
-nuori tyttö, joka istui jalkapallilla vanhemman naisen tuolin vieressä,
-näytti keränneen kasvoihinsa kuten maljaan ihanuutta kylliksi komeata
-palatsiakin varten. Hänen kauneutensa oli etelämainen, hiukset kuin
-kiillotettua eebenpuuta, silmät kuin tummat auringot pitkien mustien
-ripsien verhossa, hipiä hienosti ruskahtava, piirteet jalomuotoiset,
-hempeys hieno. Juuri tällöin nuo kukankaltaiset kasvot kumartuivat
-silminnähtävästi huolestuneina vaikeasti kirjailtavan kohdan yli.
-
-Claudinella oli oma neuloksensa, mutta hän näkyi enemmän ajattelevan
-Gabrielien työtä. Hän näytti heikolta ja huonolta, hänen mieliharminsa
-olivat kovin kohdelleet hänen ennestään heikkoa terveyttään.
-
-"Luulen rupeavan hämärtämään", huomautti Gabrielle.
-
-"Se nyt on hullua! Silmäni ovat vanhat, mutta kumminkin erotan vielä
-varsin hyvin päivän valon. Vaan sinä kyllästyt pian neulomiseen.
-Luostarissa työskentelimme aina aivan ehtooseen saakka. Minua
-huvittaisi tietää mitä olisi tapahtunut, jos joku noviisi olisi
-ilmoittanut olevansa väsynyt ja tahtonut lopettaa työnsä kesken, kuten
-sinä usein teet, Gabrielle."
-
-"Niin, mutta luostarissa te olitte orjia, totellen toisen tahtoa. Nyt
-olemme vapaat."
-
-"Vapaat? Jos oppilaat olisivat vapaita mestaristaan, kuinka paljo
-oppisivatkaan he ammatistaan sinun luullaksesi?"
-
-"Varmasti tottelisin teitä, tätini", Gabrielle vastasi nöyrästi,
-"vaikkakaan en oppisi teiltä alottelijan tavalla."
-
-"Oppisit minulta --? Onpa kauan siitä kun minulta olet tahtonut oppia."
-Claudinen äänessä oli hieman tuskallinen väre.
-
-"Opin paraikaa tätä kirjailua teidän johdollanne, ja tahdon sen
-täydelleen oppia."
-
-"Se kyllä on vaivan arvoinen. Johtajamme oppi sen eräältä läheiseltä
-sukulaiseltaan, joka oli saanut opin eräältä Savoijan ruhtinatarvainaan
--- Jumala olkoon hänelle armollinen -- seuranaiselta. Se oli niinä
-vanhoina hyvinä aikoina, jolloin armollinen herttuamme usein kävi meitä
-katsomassa, ja piispa mielellään asui hiippakunnassaan ja kaupungissa
-vallitsi suuri humu ja ilo."
-
-"Mutta nyt", sanoi Gabrielle, "olemme päässeet eroon savoijalaisista.
-Ja kiitämme siitä Jumalaa."
-
-"On helppo puhua eroonpääsemisestä savoijalaisista, mutta se ei ole
-yhtä helposti tehty. Tiedätkö kuinka monta parasta perhettämme on
-savoijalaista verta ja rotua? Tiedätkö sitäpaitsi --. Oi, mutta luulen
-ettet tiedä, eikä minun olisi pitänyt siitä puhuakaan."
-
-"Mitä sinä, rakas täti, tarkoitat?" kysyi Gabrielle. "Mitä minä en
-tiedä?"
-
-"Ah, ei mitään -- ei mitään sen tärkeämpää."
-
-"Onko joku ystävistämme polveutunut savoijalaisesta verestä, kuten
-sanot, tätini? Niinpä niin, tiedän niin olevan laidan. Mutta mitä se
-haittaa, jos he ovat hyviä ja uskollisia, kuten Rosetit, Vandelit
-ja Aubertit. Ja tiedättehän, että Ranskan pakolaiset ovat paraita
-joukossamme."
-
-Miksei Claudine ottanut varteen tätä tilaisuutta siirtyäkseen
-vaarallisesta aineesta, sen sijaan että palasi siihen? Oli varmaankin
-paha onni, joka sai hänen sanomaan:
-
-"Jos savoijalainen veri on hyvää, pidän siitä enemmän kuin
-ranskalaisesta. Sitä on meidänkin joukossamme. Vieläpä myös --. Mutta
-arvelen etten sano sen enempää."
-
-"Miksette, täti Claudine? Mitä vaaraa siitä on? Nyt olen Geneven lapsi.
-Mitäpä siitä surisin jos kuulisin, että isoisäni-isoisä on ollut
-savoijalainen?"
-
-"Surisitko, lapsi, jos se sattuisi sinua lähemmäksi?" -- "Kaikessa
-tapauksessa", ajatteli Claudine, "saa hän kerran tietää totuuden, eikä
-Ami ole koskaan kieltänyt minua kertomasta sitä hänelle." Kumminkin hän
-vaikeni, ikäänkuin epäillen.
-
-"Mitä tarkoitatte, tätiseni? Puhukaa vain, minä pyydän teitä", sanoi
-Gabrielle mielenkiinnolla, minkä puhumatapa "voisin, jos tahtoisin"
-aina herättää.
-
-"Sinä olet veljeni ottolapsi ja hän on aina ollut sinulle aivan
-kuin isä. Arvelen ettei hän pidä siitä, että hänelle itselleen tahi
-sinulle sanotaan ettet ole hänen oma lapsensa. Kumminkin luulen
-hänen rakastavan sitä, että kaikki asiat jotka ovat totta lausutaan
-julki, vaikk'eivät ne olisikaan mieluisia tai virkistäviä. Mutta
-ajattelevathan miehet aina ristiriitaisesti."
-
-"En tahdo omata isää tai ystäviä, paitsi niitä jotka Jumala on antanut
-minulle. Kellään lapsella ei koskaan ole ollut niitä parempia kuin
-minulla", sanoi Gabrielle lämpimästi.
-
-"Eikö sinulle ole koskaan johtunut mieleen ajatella omia vanhempiasi,
-keitä he olisivat?"
-
-"Ei koskaan", vastasi Gabrielle nopeasti. "Mitä sillä on väliä? Vaikka
-oletan", hän lisäsi, "heidän olleen talonpoikia, 'harmaajalkoja', kuten
-niitä kutsutaan, kotoisin maalta tai vihollisen pelosta hävitetyistä
-esikaupungeista. Isäni otti heidät vastaan rakkaudesta Jumalaan --. Ja
-sitte he kuolivat. Se on kaikki mitä heistä tiedän tai haluan tietää.
-Olen Geneven lapsi."
-
-"Tiedätkö, rakkaani, minun olevan miltei varman siitä, että olet
-Savoijan lapsi?"
-
-Gabrielle hämmästyi. "Oi ei, ei!" hän huudahti, "se ei voi olla totta.
-En ole savoijalainen. Minä olen geneveläinen, minä! En tahdo olla
-savoijalainen. He ovat julmia ja kelvottomia. He ryöstävät ja murhaavat
-viattomia ja kiduttavat ja polttavat Jumalan marttyyrin!"
-
-"Etkö luule Jumalan luoneen savoijalaiset kuten geneveläisetkin?
-Eivätkö sitte Geneven lapset ole koskaan toimittaneet ikäviä tekoja?
-Mutta olkoon tämän asian laita miten tahansa, sinä et voi parantaa
-syntyäsi. Ja onhan kaikilla asioilla kaksi puolta. Tyydytä itseäsi
-tiedolla, että olet korkeampaa syntyperää kuin arvaatkaan. Korkeampaa
--- niin, yhtä jaloa kuin ylhäisin henkilömme. Köyhät vanhempasi,
-jotka kuolivat täällä, olivat, kuten Margareta on kertonut minulle,
-ainoastaan kasvatusvanhempiasi. Eräästä esineestä päättäen --
-paperikääröstä, joka silkkikankaaseen verhottuna koristi hentoa
-kaulaasi -- olisit sinä heidän puheensa mukaan savoijalainen ja jaloa
-sukuperää."
-
-Gabrielle katsahti ylös hämmästyneenä ja ihmetellen, mutta paljoa
-enemmän kiusattuna kuin huvitettuna. Hän kysyi kuten luonnollista:
-
-"Täti, missä tämä paperikäärö on? Minä haluaisin nähdä sen."
-
-"Nyt et voi sitä nähdä -- sen pahempi. Isäsi -- tunnethan hänet --
-kertoi minulle sitä kysyessäni polttaneensa sen erehdyksestä. Se on
-niin miesten huolimattomuuden tapaista! Kukatiesi hän siten hävitti
-jonkun sinun kauniin perintösi."
-
-"No niin", sanoi Gabrielle tarmokkaasti, "hän on tehnyt minulle hyvän
-työn ja minä kiitän häntä. Savoijalaisten kanssa ei minulla ole mitään
-tekemistä enkä minä sitä tahdokkaan."
-
-"Sitä et vielä tiedä. Ajattelin kaikkea tätä eilen illalla, kun
-herra de Caulaincourt oli illallisella kanssamme ja puhui mennäkseen
-Savoijaan."
-
-"Luulin hänen ajattelevan vaan mennä maalaisten pariin", sanoi
-Gabrielle. "Toivon ettei hän liittyisi libertineihin. Se olisi liian
-vaarallista."
-
-"Kenpä tietää vaikka hän ajattelisi yhtä vähän vaaraa kuin tuo nuori de
-Marsac raukka, jonka puolesta voisin itkeä", sanoi Claudine. "Lapsi,
-Gabrielle, mikä sinua vaivaa?" Hän näki tytön käsien vapisevan ja
-hänen kasvojensa vaihtavan väriä. Vaistomaisesti hän puhui hitaasti
-ja miellyttävästi kuten se joka pakottaa itseään johonkin tehtävään.
-"Herra de Marsac on hyvin ystävällinen nuorimies ja minä kunnioitan
-häntä hyvin suuresti ystävänä. Mutta me emme ole hänen heimoaan,
-eikä hänellä ole täällä ketään isää tai holhoojaa hillitsemään
-hänen toimiaan. Siksi meidän ei tarvitse puhua hänestä enempää.
-Ihmettelen miten herra de Caulaincourt ranskalaisena tuntee niin hyvin
-savoijalaisten kielen. Hänen pitänee huomata se sangen mukavaksi
-käyttää täällä, missä _patois_ puhutaan niin yleisesti."
-
-"Norbert kertoi minulle --"
-
-"Puhu kovemmin, rakkaani, en voi oikein kuulla sinua. Mikä ääntäsi
-vaivaa? Mitä Norbert sinulle kertoi?"
-
-"Että hänen isänsä nuoruudessaan oli ollut vankina Savoijassa", sanoi
-Gabrielle vaivaloisesti, painaen kasvonsa syvään työnsä yli, jota hän
-teki hyvin huonosti.
-
-"Tiesin hänen pian väsyvän kirjain painamiseen ja sitomiseen, sillä
-semmoiset ammatit eivät sovellu herrasmiehille. Vielä enemmän hän
-väsyisi tyhjäntoimittamiseen. Siten paljaasta toiminnanpuutteesta hän
-olisi pakotettu kulkemaan ympäri maakuntaa kuten vaeltava munkki.
-Paitsi sitä hän on harhaoppinen, koska levittelee isä Calvinin oppia.
-Se on kaikki minulle vierasta. Mutta sitten -- kaikki on täällä
-vierasta, kaikki on muuttunutta."
-
-"Ei vierasta -- ei", sopersi Gabrielle.
-
-"Ei sinulle, lapseni. Sinähän myöskin olet unhottanut vanhat polut,
-mitkä olivat tarpeeksi hyvät isillemme ja isoisillemme, jotka lepäsivät
-Jumalassa. Se on kovaa minulle, joka opetan ja rakastan sinua."
-
-"Te _rakastatte_ minua", Gabrielle sanoi hellästi asettaen kätensä
-hänen käsivarrelleen.
-
-"Niin, lapseni, minä rakastan sinua. Siksi toivon mitä hartaimmin
-näkeväni muutoksen sinussa. Minä niin mielelläni toivoin, että
-olisit minulle kuin rakas tytär, iloni ja lohdutukseni tässä
-uudessa, kylmässä, uskottomassa maailmassa. Mutta nyt sinä et
-enää tahdo oppia enempää minulta. Pidät tosiaan parempana vannan
-palvelijattaren opetusta kuin minun. Minun täytyy myöntää hänen olevan
-hyvä taloudenhoitaja ja uskollinen palvelija. Mutta tietämätön,
-ennakkoluuloinen, suuriluuloinen tunkeilija näkymättömiin asioihin,
-turhamaisesti pöyhistynyt lihallisessa mielessään, kuten pyhä kirja
-sanoo, hän on. Haluaisin nähdä johtajamme -- ei, ei hänen, hän oli
-liian lempeä -- apujohtajamme ottavan Margaretan käsiinsä."
-
-"Täti rakas, en ole oppinut mitään Margaretalta vaan teiltä."
-
-"Se on lörpötystä, lapseni! Olet heittänyt opetukseni tuuleen."
-
-"En tahallani, sillä siitä olin kauvan aikaa surullinen ja murheissani.
-En tietänyt mitä ajatella."
-
-"Miksi et ajattele sillä tavalla kuin kaikki hyvät miehet ja naiset
-ennen meitä?"
-
-"Niin sanoinkin itselleni. Ja minä koetin -- oi, kuinka vakavasti --
-lukea kaikki rukoukset, jotka te olitte opettanut minulle ja ajatella
-aivan kuin tekin."
-
-"Kuin minä --. En pidä lukua ken minun kuulee sanovan niin. Olenhan
-asunut niin kauan tässä harhaoppisessa kaupungissa ja olenhan
-ollut pakoitettu mukaantumaan sen tapoihin ja laiminlyömään kirkon
-sakramentit välttääkseni suurempaa pahennusta."
-
-"Margareta, sen tunnustan, toimitti erään asian puolestani", Gabrielle
-sanoi matalalla äänellä. "Hän antoi minulle uuden testamentin ja
-rukoili minun lukemaan sitä, koska ei itse osaa lukea. Mutta te teitte
-enemmän, te opetitte minun rakastamaan sitä josta se puhuu."
-
-Claudinen surullisille kasvoille tuli iloisempi ilme. Gabrielle oli
-koskettanut kieltä, joka värähti vastaten. Hän risti silmänsä äänetönnä.
-
-"Silloin kirja saattoi minun rakastamaan Häntä enemmän", Gabrielle
-sanoi. "Se osoitti minulle, että Hän oli kaikki mitä minä halusin.
-Sinä päivänä jona pappi tuli meille puettuna teurastajan takkiin ja
-esiliinaan ja te tahdoitte minun tunnustamaan uskoni hänelle -- miten
-sitä voin tehdä? Sydämeni oli juuri täynnä Herramme itsensä rauhaa ja
-anteeksiantamusta enkä tarvinnut toista. Siksi menin P. Gervaisiin,
-jossa silloin oli jumalanpalvelus. Ja te olitte murheellinen ja
-suruinen puolestani. Aina siitä asti olen halunnut kertoa teille mitä
-silloin tunsin."
-
-"Sinä puhut hyvin, lapseni", sanoi Claudine. "Mutta sinä et ole
-oppinut enkä minäkään. On toisia Jumalan määräyksiä, jotka eivät ole
-kirjoitetut Hänen kirjassaan. Mutta minä olen vaan tietämätön nainen
-enkä tunne mitä ne ovat. Papit opettivat meitä. Nyt en tiedä mitään.
-Tunnen ainoastaan olevani oikeassa."
-
-"Minä myös tunnen olevani oikeassa", aikoi Gabrielle nopeasti vastata,
-mutta se ei olisi ollut soveliasta, ja tyttö kuudennellatoista
-sataluvulla saattoi olla kaikkea muuta vaan ei epäkohtelias vanhempia
-ihmisiä kohtaan. Hän vaikeni, kenties ajatellen jotakin Louis de
-Marsacin joskus lausumaa ajatusta. Hänen tietämättään kaikki hänen
-ajatuksensa saivat värinsä Louis de Marsacin mielipiteistä, erittäinkin
-hänen parhaimmat ja ylevimmät aatteensa. Hänen oma uskonsa sai tähän
-aikaan paljo iloa ja kirkkautta hänen kosketuksestaan henkilöön, jonka
-sisäinen elämä oli puhdasta päiväpaistetta. Puolittain huomaamatta hän
-lausui: "Muistelen jotakin mitä Louis sanoi --."
-
-"Ken sanoi?" täti kysyi terävästi.
-
-"Herra de Marsac", Gabrielle korjasi punastuen. "Eräänä iltana hänen
-ollessa täällä vieraana hän ja isäni olivat eri mieltä jossakin asiassa
-ja hän sanoi: 'Herrani, tiedätte että toisella puolen maailmaa on
-ihmisiä, joiden yö on päivä meille ja joiden päivä on yö meille, ja
-yhtä kaikki näemme saman auringon'. Silloin isäni vastasi hiljaisella
-hymyllään: 'Herra de Marsac, jos ymmärrätte oman vertauksenne ja
-seuraatte sitä minne se teitä johtaa tulette olemaan paljoa viisaampi
-mies kuin isä Calvin'."
-
-"Sitä en todellakaan ymmärrä. Mutta, Gabrielle, sen käsitän aivan hyvin
-ettei herra de Marsac saisi käydä täällä niin usein. Tahi jos hän käy,
-ette sinä ja hän saisi puhua yhdessä kuten teille viime aikoina on
-tullut tavaksi. Et ole enää lapsi, vaan nuori neiti, jonka pitää olla
-viisas ja varovainen."
-
-"Koetan olla viisas", sanoi Gabrielle vapisevin huulin.
-
-"Tiedän sen, lapseni. Olet suuresti edistynyt viisaudessa ja
-ajattelevaisuudessa. Ei kukaan enää tuntisi sinua tuoksi ynseäksi
-lapseksi, jonka usein panin arestiin, koska leikit vasten kieltoani
-kirjansitojan poikien kanssa."
-
-Gabrielle ajatteli että oli vallan eri asia puhella Louisin kanssa,
-joka oli hyvä ja viisas ja jolta hän aina oppi niin paljo, kuin leikkiä
-raakojen poikain kanssa, kuten kauan sitten lapsena ollessaan. Mitä
-täti saattoikaan tarkoittaa? Kysymyksen mukana tuli häneen ennen
-tuntematon vavahdus. Tietoisen ajatuksen "purppuraisessa sarastuksessa"
-heräsi hänessä jotakin hänelle tuntematonta.
-
-"Minä kehityn nyt", hän sanoi. Hän tunsikin sen.
-
-"Et vielä ole täysin kehittynyt, mutta kehityt nopeasti. Ja tahtoisin
-sinun tietävän, että nuoren neidon polulla löytyy paljoa vaarallisempia
-pauloja kuin ne, jotka lasta uhkaavat. Sen pahempi", hän lisäsi hieman
-katkerasti, "on uusi uskonne riistänyt varmat turvapaikat koetelluilta,
-kiusatuilta ja murheellisilta neidoilta."
-
-"Täti, senkö vuoksi tulitte nunnaksi St. Claireen, että sydämenne oli
-murrettu?" Gabrielle äkkiä kysyi, siten rohkealla iskulla johtaen sodan
-vihollisen omalle alueelle.
-
-"Sydämeni oli murtunut veljeni tähden, jolle olin kokonaan antautunut.
-Sitäpaitsi minulla ei ollut mitään muutakaan paikkaa minne mennä."
-
-"Ajattelin", sanoi siihen Gabrielle, "että olisi ollut joku --."
-
-"Varmasti ei", sanoi Claudine innostuneena, ikäänkuin torjuen väärää
-syytöstä. "Olenhan Kristuksen morsian. Tai oikeammin: minä olin", hän
-lisäsi, syvään huoaten. Äkkiä hän jatkoi muuttuneella äänellä: "Mitä
-minä nyt olen, tietää ainoastaan Hän. Hän ainoastaan tietää, antaako
-Hän anteeksi?"
-
-"Hän on uskollinen ja oikea antaessaan syntimme anteeksi", Gabrielle
-rohkeni kuiskata.
-
-"En epäilekään sitä. Mitä minä epäilen, on se että antaako hän minulle
-anteeksi. Ei, elä puhu minulle. On enää vain vähä aikaa, kunnes kaikki
-nämä himmeät asiat minulle tulevat selviksi. Olen iloinen vaikken
-menekään rauhaan, vaan vaivaan. Tämän suhteen tiedän mitä sanoisit.
-Muiden asioiden mukana olette suoriutuneet kiirastulenkin puhdistavista
-liekeistä. Samoin olette poistaneet _vidamen_, jonka tapa oli toimia
-piispan puolesta ja rangaista rikoksianne. Mutta te tiedätte että
-_vidame_ on mennyt eikä voi palata. Kuka teille on noussut kuolleista
-kertomaan kiirastulen liekkien sammumisesta?"
-
-"Kristus on noussut meidän vanhurskauttamiseksemme", Gabrielle sanoi
-lempeästi, "puhdistetulla ihmisellä ei ole enää kärsimystä synnin
-tähden."
-
-"Olkoon tämän asian laita kuten Hän tahtoo", Claudine vastasi. "Sinun
-rakastavaa palvelustasi isäsi voi tarvita tulevina päivinä. Ethän
-hylkää häntä?"
-
-"Minäkö? Enkö minä rakasta häntä niin kuin ikänä lapsi on rakastanut
-isäänsä?"
-
-"Ole siis hänen luonaan ja auta ja vaali häntä niin kauan kun voit. En
-mitenkään sano sinulle, 'Elä mene naimisiin'. Ne ovat asioita, joita me
-naiset emme voi järjestää oman tahtomme ja mielemme mukaan. Mutta mikä
-hyvänsä osasi on, elä jätä häntä hyljätyksi. Muista että hän pelasti
-elämäsi, ja että kaikki, mitä sinulla on, olet saanut häneltä. Mutta
-nyt kuulen hänen askeleensa portailta. Pane pois työsi, Gabrielle, ja
-mene auttamaan Margaretaa illallisen valmistamisessa."
-
-
-
-
-VIII LUKU.
-
-Uusi Geneve.
-
-
-Sillä välin tuo kaupunki järven rannalla, jossa Claudine, Gabrielle
-ynnä muut viettivät hiljaista, tasaista elämää, oli tullut ihmeellisten
-tapausten näyttämöksi. Ei kaikki asukkaat kumminkaan, vaan paras osa
-heistä ja se osa, joka sai yhä enemmän yleistä vaikutusta, oli taipuva
-perustamaan sinne puhtaan jumalaisvallan, jota tarkasti hallittaisiin
-Jumalan lain mukaan niiden toimesta, jotka katsoivat olevansa Hänen
-palvelijoitaan ja lähettiläitään maan päällä. Tätä suurenmoista
-yritystä oli koeteltu ennenkin. Savonarola oli Florensissa opettanut
-muutamia vuosia selvästi ja loistavasti, vaan onnistumatta, että
-Kristus yksin oli sen herra ja kuningas, kunnes lapsetkin huusivat
-kaduilla "_Viva il Re Gésu_!" (Eläköön kuningas Jeesus!) Me tiedämme
-miten tämä päättyi -- miten onnettomuuksien ja useiden erehdysten
-jälkeen profeetta, kuten oli odotettavissakin, kuoli kielletyn ja
-hyljätyn kuninkaansa puolesta. Geneven profeetan työ kesti kauemmin.
-Hän säästyi lopullisesta murhenäytelmästä, joka kaikesta huolimatta
-olisi rajattomasti korottanut hänen mainettansa. Mutta olikin
-useita yhteisiä, jos vastakkaisiakin, kohtia innokkaan, kiihkoisen
-italialaisen ja kylmän, voimakkaan ranskalaisen välillä, jonka tuli oli
-voimakkaampaa, koska se poltti sisällisesti.
-
-Se seikka että ranskalaisen työ ei ainoastaan kestänyt kauvemmin,
-vaan tunkeutui syvemmällekin kuin toisen, johtuu epäilemättä osaksi
-siitä tosiasiasta, että häntä avustivat muutamat henkilöt, joissa
-todella oli "hengen elämä lakina", uutena elämänä, joka tarkoittaa
-oikeudellisuutta, voimaa ja voittoa.
-
-Mutta myöskin ulkopuolella libertinipuoluetta, jonka kanssa meillä on
-vielä enemmän tekemistä, oli Genevessä aina semmoisia, jotka jäivät
-osattomiksi tästä salaperäisestä vaikutuksesta, kuten Ami Berthelier
-ja hänen sisarensa sekä nuori Norbert de Caulaincourt. Kumminkin oli
-useita, jotka avasivat sielunsa alttiiksi sille, kuten vanuttaja
-levittää vaatteensa aurinkoon valkenemaan. Norbertin isä oli yksi
-niistä. Hänen elämänsä siitä saakka, kun hän otti vastaan uuden
-uskonnon, oli ikävää. Ne tilaisuudet olivat hyvin harvoja, jolloin hän
-saattoi tavata Gourgollesissa jonkun matkustavan hugenottipapin, tai
-salapuvussa lähteä johonkin kenttäkokoukseen, tahi salaa nauttimaan
-pyhää ateriaa. On totta että hänellä oli aina Jumalan sana tarjona
-ja että henkinen elämä voidaan säilyttää hyvin korkealla menemällä
-suoraan lähteelle ilman mitään johtavaa virtaa tai kanavaa. Kumminkin
-ovat säännöllisessä kristityn elämän kulussa virrat ja kanavat Jumalan
-siunauksen teitä.
-
-"Minä olen toinen mies, senjälkeen kun tulin tänne", hän sanoi
-ystävälleen Antoine Calvinille.
-
-"Nyt te menette levittämään valoa", Antoine vastasi, nitoen ahkerasti
-veljensä uutta teosta '_Kristinuskon perusteet_'.
-
-"Olen siihen kyllä halukas, mutta minne mennä, mitä tehdä?"
-
-"Kysykää veljelläni."
-
-"En mielelläni häiritsisi häntä vierasten ihmisten asioilla."
-
-"Se juuri on hänen ammattinsa. Hän sanoo yhdelle ihmiselle 'mene' ja
-hän menee, toiselle 'tule' ja hän tulee, samoin palvelijalleen -- se
-on, jokaiselle geneveläiselle -- 'tee tämä' ja hän tekee."
-
-De Caulaincourt vaikeni hetkeksi, ennenkun vastasi: "Lähettäköön hän
-sitten minut minne tahtoo. Sillä", hän lisäsi mielenliikutuksella,
-"kaikki paikat ovat samanlaisia minulle. Olen kerran koettanut asettua
-yhteyteen rakkaitteni kanssa, jotka jätin jälkeeni Gourgollesen. Mutta
-turhaan. Ei sanaa, ei merkkiäkään tule minulle. Näen että olen kuollut
-heille, kuten he näyttävät olevan minulle. Sentähden minulla ei ole
-muuta kotoa maan päällä, paitsi minkä teidän ystävyytenne antaa minulle
-täällä."
-
-Niinpä hän kääntyi Calvinin puoleen ja lähetettiin ensin evankeliselle
-lähetysmatkalle talonpoikain luo Geneveä lähinnä olevaan
-savoijalaisalueeseen. Hänen taitonsa heidän _patois_-murteessaan --
-niin harvinainen Ranskanmaalla -- oli erikoinen puolle toimeen, ja
-koska puheena oleva paikka oli lähellä, voisi hän helposti palata
-saamaan neuvoa, ohjausta ja rohkaisua; -- jos hän nimittäin enää
-palaisi ollenkaan. Sillä jokainen reformeerattu lähetyssaarnaaja
-matkasi alituisessa hengenvaarassa. Hän tiesi itse sen.
-
-Koko uusi Geneve paloi ja hehkui lähetysinnosta. Ei ainoastaan
-malttamattomat nuorukaiset kuten Louis de Marsac, vaan ikämiehet kuten
-de Caulaincourt, leimahtivat liekkiin ja halusivat kuluttaa ja kulua --
-niin, jopa tulla uhratuiksi -- Hänen puolestaan, jota heidän sielunsa
-rakasti.
-
-Hänen puolestaan, jota heidän sielunsa rakasti! Tätä juuri
-reformatsioni, tätä protestantismi -- niin, tätä kalvinismikin sisälsi
-heille. Ei se sisältänyt mitään rautaista logikanjärjestelmää, vaan
-elävän, ikuisen ystävän kasvot, Hänen joka -- niin se tunnettiin
--- rakasti ja oli valinnut jokaisen ennen maailman perustamista
-"kunnioittamaan Jumalaa ja hänestä aina nauttimaan". Dogmit, jotka
-meistä tuntuvat ankarilta, vieläpä vastenmielisiltäkin seurata,
-tuntuivat heistä -- tuon toisen Jumalan äänen ankaran tyttären
-tavalla, josta runoilija laulaa -- olevan
-
-    "Jumalan kasvoin hellin hempi,
-    Joidenka hymy suloisempi
-    Kuin mikään muu on maailmassa."
-
-Näiden sankarisielujen uskossa oli sanomatonta suloutta, siinä oli
-timantin lujuutta, jota maailman aseet ei voi kukistaa. -- "Sinä ohjaat
-minua Sinun neuvollasi ja jälestäpäin otat kunniaan. Ketä minulla on
-taivaassa paitsi Sinä? Ja maan päällä ei ole ketään, mitä minä halajan
-paitsi Sinua?" Ei ole maailma koskaan nähnyt voimakkaampia, vaan ei
-myöskään jalompia eikä pyhempiä tai hellempiä sieluja kuin ne, jotka
-tuolla tavalla käsittivät, eikä luultavasti koskaan tule näkemäänkään.
-
-Heidän siveyslakinsa eivät sulkeneet pois maallisia, puhtaita ja
-pyhiä iloja, vaikkakin ne joskus olivat liian vakavia ottaakseen
-huomioon pientä kauneutta. Louis de Marsacin kaltaiset nuorukaiset,
-jotka tavoittelivat marttyriutta, kuten nykyaikaiset innokkaat nuoret
-sotamiehet haluavat urhoollisuusmitalia, eivät aina pysyneet henkisen
-innostuksen korkeudessa. Tai pikemminkin ylämaat, missä ilma oli kirkas
-ja puhdas ja missä oli nähtävänä ihmeellisiä maisemia, missä laaksot
-olivat kukkapeitteisiä ja sulovirtaisia, olivat heille ainoastaan osia
-samasta matkasta, jolla sama ystävä astui heidän rinnallaan ja sama
-koti oli matkan määränä.
-
-Eräänä päivänä Claudine Berthelier palasi kotiin lyhyeltä kävelyltä
-kovin kiihoittuneessa mielentilassa.
-
-"Olen juuri tavannut rouva de Maisonneuven", hän selitti Gabriellelle
-ja Margaretalle. "Hän vaatii aivan välttämättömästi, että menisimme
-heidän luokseen huomenna illalliselle, jonka he antavat herra de
-Vezelayn kunniaksi, joka on juuri saapunut Ranskasta."
-
-Maisonneuvet -- oikeammin Baudichon de Maisonneuvet -- olivat Geneven
-varakkain suku ja hartaita protestantteja.
-
-"Isäni ei ainakaan mene", sanoi Gabrielle.
-
-"Totta se on. Herra de Maisonneuve ei voinut vakuuttaa häntä, vaikkakin
-koetti parastaan. Rouva sanoo, että sinun pitää tulla, hän ei salli
-mitään estelyitä. Ja onnettomuudeksi täytyy minunkin mennä, niin
-vähän kuin pidänkin sellaisista kutsuista; ethän voi mennä yksin.
-Jumala tietää, lapseni, ettei minun tarkotukseni ole saattaa tyhjiä
-ajatuksia päähäsi. On kumminkin selvää että näillä 'uudestasyntyneillä'
-on kylliksi maailmaa ympärillään voidakseen vaatia kauniita kasvoja
-illallispöytäänsä nähtävikseen. Minkä puvun tahtoisit panna päällesi?"
-
-"Mikseikäs pyhähameeni, hopeavyöni ja isäni antamat siniset
-silkkinauhat", vastasi Gabrielle, jonka silmät alkoivat sädehtiä.
-
-"No hyvä", sanoi Claudine vaikkakin vain puolittain tyytyväisenä.
-"Rutto periköön nämä uudet ylellisyyslait, jotka eivät kai salli sen
-enempää yksinkertaisen porvarin tyttärelle edes juhlapäivinäkään. Mitä
-minuun tulee, tulen hyvin toimeen musliiniliinallani ja kankeaksi
-silitetyllä päähineelläni. Rouva de Maisonneuve on noutava meidät ja
-saattava takaisin riittävän turvan kera."
-
-"Onpa hyvä asia ett'ette tarvitse minun turvaani", sanoi Margareta.
-"Täytyy täälläkin aina joku olla pitämässä huolta herran tarpeista.
-Vaikken yleensä paljoa pidäkään juhlimisesta ja kemuilemisesta, niin
-suon mielelläni lapselle hieman huvia edes kerran elämässään."
-
-Tuo tilaisuus Maisonneuvein luona olisi kumminkin näyttänyt hyvin
-laimealta huvilta kahdennenkymmenennen vuosisadan neidosta. Ateria,
-ruokalajit lain määräyksellä tarkkaan rajoitettuina, tarjottiin
-pitkällä, kapealla pöydällä, joka oli tehty kiilloitetuista laudoista.
-Miehet istuivat sen toisella, naiset toisella puolen. Mutta vaikkei
-ruokalajeja ollut useita, olivat ne runsaat ja erittäin hyvät. Viini
-myöskin oli hyvää, ja sitä nautittiin vapaasti, vaikka kohtuullisesti.
-Ensimäisenä oli pöydälle asetettuna vanha geneveläinen laite, _pot au
-feu_, hyvin iso malja sisältäen jäniksiä, salvukukkoa, metsänriistaa ja
-muuta lihaa omassa runsaassa mehussaan, joka oli veden sijasta tehty
-viiniin. Paistetut ja keitetyt viilekkeet seurasivat ja viimeksi oli
-aimo kasat makeisia, joista Geneve yhä oli kuuluisa, vaikkakin uuden
-hallituksen aikana niiden kauppaaminen oli laimentunut. Ei ollut monta
-nuorta läsnä, mutta niistä, jotka olivat, tämä osa juhlatilaisuutta
-tuntui kyllin arvokkaalta.
-
-"Toivoisin Norbertin olevan täällä", virkkoi tuttu ääni.
-
-Gabrielle katsahti ylös ja tapasi Louis de Marsacin hymyilevän
-katseen. Tämä istuen vastapäätä tahtoi hänen katsomaan erittäin
-maukasta manteli- ja juustokakkua. Tietysti Gabrielle tiesi koko ajan,
-että Louis oli siellä. Tyttö oli kahden verroin iloinen siitä että
-tämä puhutteli häntä, sillä tätinsä oli vanhemman oikeudella saanut
-paikkansa yläpuolella ja nuori väki molemmin puolin oli vierasta. Hän
-ojensi kätensä kakkua kohden.
-
-"Tämä on parempaa", sanoi Louis, antaen hänelle toisen.
-
-"Onko oikein ottaa parasta?" hän epäili.
-
-"Varmaan, koskei kukaan muukaan halua sitä."
-
-Juuri silloin eräs läsnäoleva pastori luki loppurukouksen.
-Kaikki nousivat pöydästä ja hajosivat saliin, muodostaen pieniä
-keskusteluryhmiä.
-
-Gabrielle seisoi epävarmana, tuntien olevansa jotenkin yksinäinen
-ja turvaton näiden kaikkien vieraiden joukossa. Hän oli kiitollinen
-de Caulaincourtille, joka tuli hänen sivulleen ja osotti muutamia
-läsnäolevia henkilöitä, joita Gabrielle ei ennestään tuntenut.
-
-"Mutta missä on", hän kysyi, "herra de Vezelay?"
-
-"Ettekö tunne häntä? Se on tuo kookas, kaunis mies nahkareunustaisessa
-samettiviitassa."
-
-"Arvelin että se on tohtori Theodore Beza."
-
-"Ken on herra de Vezelay?" sanoi de Caulaincourt hymyillen. "Oppinut
-mies, runoilija ja samalla kertaa suurten tilusten ja rikkauksien
-herra. Ja kaikki mitä hänellä on, kulta, oppi ja nero, kaikki nämä hän
-mieluimmin tahtoo laskea hänen ja meidän Herramme jalkain juureen."
-
-"Tiedän että hän on isä Calvinin hyvä ystävä", sanoi Gabrielle.
-"Arvelin että _hän_ olisi tahtonut olla täällä tänään."
-
-"Hänet kutsuttiin, mutta hänellä oli liian kiirettä tullakseen. Mutta
-täällä on yhdeksästä pastorista neljä ja neljästä neuvoksesta kolme,
-joten luullakseni kirkko ja valtio ovat hyvin edustettuina."
-
-"Olen etsinyt teitä, de Caulaincourt", sanoi talon emäntä tullen
-samalla paikalle. "Tahdon esittää teidät tohtori Theodorelle. Hän
-tuntee erään, joka on nykyjään ollut lähellä Gourgollesta, ja hän voi
-antaa tietoja teidän perheestänne, tosin ei paljon vaan kaikki hyviä."
-Siten de Caulaincourt vietiin pois ja Gabrielle jäi vielä kerran yksin.
-Mutta Louis oli odottanut tilaisuutta ja lähestyi häntä.
-
-"Pyydän, neitini", hän sanoi, "koettakaamme yhdessä avainleikkiä."
-
-Sitten johti hän Gabrielien pienen pöydän luo, jolla oli suuri,
-raskas avain tai metallipala tehty merkkien ja kuvioiden avulla sen
-näköiseksi. Koettaa lykätä niin pitkälle kuin mahdollista pöydän
-kulman yli tätä avainta ilman että se putosi, oli Geneven asukkaiden
-yksinkertainen, kiihkoton ajanviete, jolla he lepuuttivat väsyneitä
-aivojaan paljon valtiollisen ja jumaluusopillisen väittelyn jälkeen.
-Tarina kertoo että itse isä Calvinkin olisi nähty jonain harvinaisena
-lepohetkenä työntävän avainta. Kaksi muuta nuorukaista yhtyi leikkiin
-ja tarjoutui opettamaan Gabriellea, joka enimmäkseen antoi avaimelle
-liian kovan työnnön, niin että se putosi lattialle kilisten hänen
-omaksi pelästyksekseen ja toisten huviksi. He kaikki kumartuivat
-yhdessä ottamaan sitä ylös. Ken ensin avaimen tapasi, sai opettajan
-toimen. Mutta pian molemmat toiset menivät pois. Leikkiä jatkaessa
-Gabrielle sanoi Louisille: "Miksen minä opi tätä?"
-
-"Siksi, neitini, että teette sen liian hyvin. Te käytätte enemmän
-voimaa kuin tarvitaan."
-
-"Sen kyllä huomaan. Mutta useimmat asiat täytyy tehdä niin hyvin kuin
-vaan voi, aivan kaikin voimin."
-
-"Minä en luule niin. Tuskin useampi kun yksi tahtoisi antaa kaikki
-rahansa kerjäläiselle. Sillä seuraavalle ei jäisi mitään, ja mikä
-kaikesta pahinta, itse joutuisi kerjäläiseksi."
-
-"Arvelen niin olevan. Mutta kukaan ei sano meille: 'elkää antako
-liian paljo'. Kaikki sanovat: 'anna, jaa omasi, kiellä itsesi'. Tämä
-viimeinen käsky kumminkin mahtaa olla aina oikein, herra Louis."
-
-"Ei, neitini -- eihän mitenkään!"
-
-Gabrielle katsahti ylös hämmästyneenä noihin kirkkaisiin, nuoriin
-kasvoihin edessään. Hän tiesi vallan hyvin miksi Louis aikoi tulla.
-Varmasti tämä oli outo oppi -- hänen suustaan. Siksi virkkoikin
-Gabrielle lempeästi:
-
-"Ei Kristuskaan palvellut itseään."
-
-"Hänen tarkoituksensa ei ollut huvittaa itseään eikä myöskään kieltää
-itseään, vaan tehdä Jumalan tahto."
-
-"Mutta se tahtohan määrää meitä ottamaan ristimme."
-
-"Ei aina ristiä. Usein se on riemuakin. Herra istuu pöydän päässä ja
-kaataa viiniä juhlimista varten. Hän tarjoo meille juomaa ja kiitoksia."
-
-Nuoren miehen kasvot loistivat, hänen kirkkaat silmänsä kohtasivat
-Gabriellen katseen. Niissä oli jotakin, joka vaikutti neitoon melkein
-liian voimakkaasti. Hän turvautui jokapäiväiseen puheenaineeseen.
-
-"Tätini ja pastori, jotka kyllä eivät aina sovi keskenään, ovat
-kumminkin yhtämieltä siinä, että pitävät paastoa juhlia parempina.
-Arvelen tätini iloitsevan, ettei minulla ole sopivaa juhlimispäivää,
-koska kukaan ei tarkkaan tiedä, milloin olen syntynyt tai kastettu.
-Mutta isäni vastustaa sitä ja tahtoo välttämättömästi minun
-syntymäpäivääni pidettävän ensi sunnuntaina."
-
-He pysähtyivät kuuntelemaan virttä, jota joukko onnentoivottajia lauloi
-Maisonneuven perheen kunniaksi akkunan ulkopuolella. Sitten seurasi
-raamatunlukua ja rukouksia, joita johti Beza ja joku pastoreista.
-Sitten seurue hajosi, ja de Caulaincourt ja de Marsac saattoivat
-Berthelierit heidän kotiinsa.
-
-Seuraavana sunnuntaina pistettiin pieni käärö Gabriellen käsiin. Siinä
-oli norsunluinen, hopeakoristeinen taulu, erään tunnetun italialaisen
-taiteilijan ja Geneveen asettuneen uskonpakolaisen mestariteos.
-
-Hän muisti polttavin kasvoin huomaamattaan kertoneensa Louis de
-Marsacille, että tämä päivä oli oleva hänen juhlapäivänsä. Lahjat
-olivat siksi harvinaisia esineitä hänelle, ettei hän ollut koskaan
-uneksinutkaan saavansa sellaisia. Ja kumminkin ne joskus voivat tulla
-kallisarvoisiksikin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Siten kului aika. Sattui tapaus, jolle Geneven ahtaaksikirjoitetussa
-aikakirjassa tuskin on riviäkään jätetty, vaan jolla kumminkin oli
-ratkaiseva merkitys eräille nuorille henkilöille. Muuanna päivänä
-keskitalvella oli P. Pietarin kirkossa juhlallinen jumalanpalvelus.
-Rukousten, siunausten ja katumusvirsien jälkeen presbyteri asetti
-kätensä kahden nuoren pään päälle, jotka olivat kumartuneet hänen
-eteensä syvässä kunnioituksessa. Denis Poquelin ja Louis de Marsac
-määrättiin pastoreiksi ja lähetyssaarnaajiksi viemään elämän leipää
-synnyinmaahansa Ranskaan.
-
-Isä Calvin saarnasi hyvin soveltuvasta aineesta: "Katso, minä lähetän
-teidät kuten lampaat susien sekaan". Ja täyteen ahdetussa kirkossa oli
-useitakin, jotka eivät tahtoneet voida kuulla itkun tähden. Nuorilla
-lähetyssaarnaajilla ei ollut sukulaisia siellä. Louis de Marsacin toi
-Geneveen pienenä lapsena hänen kauan aikaa sitten kuollut, uskonnon
-tähden maanpakoon ajettu, isänsä. Denis Poquelin, samoin ranskalainen
-synnyltään, oli vasta hiljattain tullut Lausannesta, missä hän oli
-kasvatettu. Mutta noina päivinä kaikki uskovaiset olivat toisilleen
-sukulaisia.
-
-Berthelier ei ollut läsnä, hän oli kieltäytynyt menemästä kirkkoon.
-"Ihmisuhrit eivät ole mieleeni", hän sanoi, "yhtä vähän paavin kuin isä
-Calvininkaan toimittamat." Claudine kumminkin oli siellä. "Viimeinkin",
-hän sanoi, "voin lausua rukouksen näiden kahden viattoman lapsiraukan
-puolesta, jotka viskataan tuleen toisten ihmisten syntien puolesta."
-
-De Caulaincourt oli poissa Savoijassa. Norbert oli mennyt kirkkoon
-akademian oppilaiden kanssa, mutta koska oli puolittain juhlapäivä,
-palasi hän kotia Berthelierien seurassa. Heidän tultuaan ulos kirkosta
-ja saavuttuaan "nousevan auringon kadulle" Claudinen viha, haavoitetun
-kyyhkysen raivo, puhkesi vallan harvinaisella tavalla ilmi.
-
-"Jumala armahtakoon tuota pitkänenäistä, pahapuheista, vääräoppista
-saarnaajaa, jolle te kaikki olette myöneet sielunne!" hän sanoi. "Siinä
-hän seisoo vapaana ja turvattuna koko Geneve takanaan ja pyytää noita
-kahta poikaparkaa lähtemään poltettaviksi vienolla tulella, aivan yhtä
-kylmästi kuin minä sanoisin Margaretalle: mene kyökkiin ja tuo minulle
-pesuriepu. Jos hän tarkoittaa sitä mitä puhuu marttyriuden kunniasta,
-miksei hän itse mene voittamaan sitä?"
-
-"Sitä samaa minäkin joskus ajattelen", yhtyi Norbert häneen. "En
-tahtoisi lähettää häntä Ranskaankaan, vaan ainoastaan Savoijan soille,
-minne isäni on mennyt. Voi olla hyvin viisasta, hyvin järkevää istua
-täällä ja saarnata meille kaikille. Tiedän kumminkin hänen olevan
-kunnon miehen. Näinhän hänen kohtaavan libertinejä tuona muistettavana
-päivänä tuomiokirkossa."
-
-Hunnun takaa, joka verhosi Gabriellen kasvoja, tuli matala, vapiseva
-ääni:
-
-"Kenties se ei ole vaikein paikka minne mennä."
-
-Norbert erosi Bertheliereistä heidän omalla ovellaan ja käveli sitten
-hitaasti Rue Countancelle. Hänen sydämessään oli hiljainen toivo, joka
-pian toteutuikin. Hän tapasi de Marsacin, joka tarttui hänen käteensä
-ajan tavan mukaan sanoen:
-
-"Olin sinua etsimässä."
-
-Norbert aikoi kääntyä ympäri. "Oletan että menet Berthelierien luo?"
-
-"En. Olen lausunut siellä jäähyväiseni. Etsin sinua. Tule kanssani."
-
-"Lähtösi on määrätty huomenaamuksi, eikö niin?"
-
-"Aivan oikein."
-
-"Minä tahdon saattaa sinua. Salli minun kohdata sinua."
-
-"Kiitän sinua. Tiesin että olisit siellä. Mutta niin tekevät toisetkin.
-Denisillä, vaikka hän on ollut täällä niin lyhyen aikaa, on täällä
-myöskin ystäviä."
-
-Norbert ymmärsi ystävänsä. Louis tarkoitti että tämä olisi heidän
-varsinainen jäähyväishetkensä. Heillä oli niin paljo puhumista
-toisilleen, ett'eivät pitkään aikaan tahtoneet päästä alkuun. Sitten
-Louis yritti antaa Norbertille muutamia neuvoja hänen opinnoittensa
-suhteen.
-
-"Teen mitä voin", Norbert sanoi surullisesti, "mutta tulen vihaamaan
-täst'edes koulua. Kaikki hyvä on kaikonnut siitä sinun mukanasi."
-
-"Oi ei! Sinä voit ajatella minua ja työskennellä minun tähteni."
-
-"Oh! -- Kun vaan tahtoisit minun tekemään jotakin puolestasi, sinun
-itsesi tähden."
-
-"Kääntykäämme tässä Rue des Chanoinesille. Siellä lyö P. Pietarin
-kirkon kello, ja nyt on se hetki, jolloin isä Calvin odottaa minua
-sanoakseen 'Jumalan haltuun!' Tahdotko odottaa minua ulkopuolella,
-Norbert? En viivy kauan."
-
-"Kaikesta sydämestäni", sanoi Norbert mieli huojennettuna, sillä hän
-oli pelännyt aivan suotta Louisin ehdottavan, että he menisivät sisään
-yhdessä.
-
-Louis koputti ja Norbert kiiruhti pujahtamaan pois näkyvistä, ennenkun
-ovi aukaistiin. Hän käveli edestakaisin, mutta hänen kärsivällisyytensä
-ei joutunut suureen koetukseen. Ei kestänyt kauvan ennenkun Louis
-palasi kirkkaat kasvonsa synkistyneinä ja silmissä kyynelet välkkyen.
-Miehet siihen aikaan varoivat paljoa vähemmän kuin nykyään salaamasta
-tunteenpurkauksiaan.
-
-"Mikä sinua vaivaa?" Norbert kysyi osanottavasti.
-
-"Ei mikään. Kaikki on hyvin. Jos kyyneleet tulevat, tulevat ne
-riemusta, riemusta sen johdosta, että minulle on osotettu kunnia tulla
-katsotuksi sopivaksi sellaiseen toimeen. Kumminkin on mukana tuskaakin
---. Rakas isäni Jumalassa! Mutta elkäämme enää puhuko siitä. Tule
-tuomiokirkon pihalle, siellä on kaikki hiljaista."
-
-He tekivät niin ja kävelivät hetken edestakaisin äänettöminä.
-
-Silloin Louis kysäsi äkkiä: "Sanoitko, että minun pitäisi pyytää sinua
-tekemään jotakin puolestasi?"
-
-"Ah, koettele minua."
-
-"Sinä et tiedä, et ole arvannutkaan, kenen koko Genevessä, koko
-maailmassa pidän kaikkein rakkaimpana."
-
-"Kyllä, sen olen arvannut. Vaikka myönnän, että kummastelen makuasi."
-
-"Mitä? Sinä kummastelet! Luulin että itsekin pidit häntä arvossa ja
-ihailit häntä."
-
-"Arvossapitäminen ja ihailu eivät vastaa tunnettani. En koko elämässäni
-ole peljännyt ketään niin paljon."
-
-"Peljännyt? -- Häntä, joka on itse lempeys ja hellyys!"
-
-"Hän voi olla lempeä sinulle, josta hän pitää, vaan ei pahoille
-oppilaille kuten minulle. Mutta rakastettava! -- Taivas auttakoon
-sinua, Louis, missä ovat sinun silmäsi!"
-
-"Kenestä sinä puhut?" kysyi Louis, seisattuen hiljaan.
-
-"Kenestä puhuisin jollen miehestä, jonka ovelta juuri olet palannut?
-Tiedän sinun rakastavan häntä siksi paljo, että se minusta tuntuu
-kummalta."
-
-"On olemassa toisenkinlaista rakkautta, joka ei tunnu niin oudolta. Ah,
-Norbert, etkö jo ole arvannut? Olethan nähnyt hänet niin usein, ja olet
-nähnyt meidät molemmat yhdessä useammin kuin kerran tai kahdesti. Etkö
-muista tuota aamua, jolloin kumpikin meistä nousi ennen kukonlaulua
-ylös kantamaan hänen koriansa? Emme tosin ole juoneet samasta kupista.
-Minä en ole puhunut herra Berthelierin, vielä vähemmän hänen itsensä
-kanssa. Sillä katsos, minä menen pois, antamaan henkeni alttiiksi,
-ja palaanko minä vai en, se on Jumalan tahdossa. Vaan jos palaan, ja
-arvelen että niin tapahtuu, tahdon sitte puhua. -- _Hän arvaa sen_.
-Norbert, minä pidän sinua, kuten ritari pitäisi kallista ja rakastettua
-toveriaan, nuorena veljenäni, nyt sydämen, kenties myöhemmin
-aseittenkin puolesta. Tahdotko tehdä veljen, toverin osan puolestani,
-niinkauan kuin olen poissa, palvellen lemmittyäni kaikessa, missä hän
-tarvitsee todellista apuasi?"
-
-Tätä puhetta kuullessaan poika tunsi kuin olisi vahva manner horjunut
-hänen jalkainsa alla. Jos hän olisi ollut vanhempi eikä vaan poika,
-luonteeltaan puoleksi vielä lapsi, olisi hän huomannut tämän seikan jo
-pitkän aikaa sitten. Mutta hänen onnettomuutensa oli, ettei toiselta
-puolen hän ollut enää lapsi. Vähintäin hänen omasta mielestään sykki
-miehen sydän jo hänen rinnassaan. Hänen kaunis tuulentupansa oli
-vavissut kosketuksesta ja hajonnut hänen ympärillään muodottomiksi
-raunioiksi. Hetkeen hän ei uneksinutkaan vastausta. Hän ei voinut.
-
-Louis, joka oli niin paljoa kookkaampi, katseli ystävällisesti, vieläpä
-hellästi poikaa vierellään. Hän näki että tämä jostakin syystä oli
-vaivattu ja loukattu, mutta hänellä ei ollut vähintäkään aavistusta
-mistä syystä.
-
-"Mikä nuorta toveriani vaivaa?" hän kysyi. "Olenko loukannut sinua,
-Norbert, täten puhuttelemalla?" Sillä hän tiesi, että poika ikäistensä
-tavalla olisi mielellään kuulunut miesten kirjoihin.
-
-"Ei, oh ei!" Norbert karkaisi itseään sanoakseen: "Louis, minä tahdon
-tehdä sen. Sinä voit luottaa minuun."
-
-Vielä hetken puheltuaan he erosivat toisistaan de Marsacin asunnon
-ovella. Louis piti Norbertia vielä poikana ja oletti, että tämän
-äänettömyys ja surullinen katse johtuivat lähenevästä erosta. Hänen
-oma sielunsa oli liikutettu aina syvyyksiinsä asti, koska hän jätti
-taaksensa niin paljo semmoista, jota hän rakasti. Hän oli myöskin kovin
-kiitollinen rakkaudesta, jota kaikilta tahoilta tuli hänen osakseen.
-Tämän tunteen täyttämänä hän otti nuoren veikkonsa vahvoihin käsiinsä,
-kuten silloin oli tapa miestenkin kesken, syleili häntä hellästi ja
-suuteli huulille.
-
-
-
-
-IX LUKU.
-
-Onnettomuus ja vetoomus.
-
-
-    Sä säästämättä lähetät
-    Paraasi tyranneja vastaan,
-    Elämän kylvöö siemennät --
-
-    Oi, kirkas tähti loistava,
-    Tunnetko tuskaa taistossa?
-
-                H. Hamilton King.
-
-Miltei kaikki mitä Norbert jälestäpäin muisti tuosta ikävästä talvesta
-oli se, että oli kylmää -- kylmää sisällä ja ulkona. Pimeässä, joka
-aamu ennen kuuden lyöntiä, hän nousi työntövuoteeltaan ja nakkasi
-päälleen vaatteet, jotka hyvin olisivat voineet olla lämpöisemmätkin.
-Sitten hän kiiruhti keittiöön, nautti aamukeitoksensa toisten kanssa
-ja sai Calvinin emännältä palan leipää juustoviipaleen kera tahi
-kourallisen viikunoita tai rusinoita toiseksi aamiaisekseen, jonka
-oppilaat söivät luokalla läksyjään lukiessa. Kirja ja taulu kädessä
-hän kiiruhti pimeiden katujen halki vaihtaen koulutoveriensa kanssa
-huomautuksia ja tervehdyksiä, joiden piti käydä latinaksi, vaikkakin
-sen laatu jätti paljon toivomisen sijaa. Kouluun saavuttuaan hän otti
-paikkansa suuressa, tyhjässä, himmeästi valaistussa etusalissa ja
-seisoi tai polvistui alkuharjoituksissa, väristen kylmästä ja heitellen
-kaipaavia silmäyksiä sille paikalle, jossa Louis de Marsacin tapana oli
-ollut seista. Luennoissa ja kertauksissa, jotka sitte seurasivat --
-pääasiassa kreikan ja latinan kielillä, joita erinomaisesti opetettiin
--- hän oli vallan tarkkaamaton. Mutta kun hänellä oli hyvä muisti ja
-erinomaiset luonnonlahjat, hän aina sattui tietämään tarpeeksi paljon
-päästäkseen kokeiden ohi ja välttääkseen rangaistusta. Oli kahden
-tunnin väliaika päivällistä ja virkistystä varten, sitten tunti virsien
-veisuuta varten, josta hän paljon piti. Kello neljältä kaikki luokat
-kokoontuivat isoon saliin, jossa aina kolme oppilasta vuoroonsa lausui
-uskontunnustuksen, isämeidänrukouksen ja kymmenen käskysanaa ranskaksi.
-Johtaja luki sitten siunauksen ja jokainen meni kotiaan, Norbert sitä
-mieluummin jos hänen isänsä sattui olemaan kotosalla. Keskiviikko ja
-sunnuntai olivat puolijuhlapäiviä, vaikka Norbertin mielestä edellinen
-oli hyvin kalliisti ostettu, koska silloin piti kuunnella pitkää
-saarnaa tuomiokirkossa. Enimmän osan loma-ajastaan hän halusta käytti
-urheiluihin ja harjoituksiin Plain-palaisissa. Siellä hän saavutti
-paljo enemmän kiitosta kuin koulussa. Sillä vaikka ijälleen pieni ja
-näköjään hyvin lapsellinen, oli hän väkevä ja näppärä, joten pian oppi
-taitavasti käyttämään käsijousta ja kaaripyssyä.
-
-Jollei hänen isänsä vaikutusta ottanut lukuun (mutta isä oli alinomaan
-poissa), oli kaikki tähän aikaan omiaan karkaisemaan häntä. Hän oli
-kadottanut ystävän ja toverin, jota hän kunnioitti ja ihaili ja joka
-asettumatta ylemmä oli onnistunut pitämään hänet hyvän ja säännöllisen
-käytöksen siteissä. Samaan aikaan hän kadotti lempiunelmansa, ainoan
-salaisen ja romantillisen säteensä, joka valaisi synkät, autiot
-paikat hänen jokapäiväisessä elämässään. Sillä hänelle ei koskaan
-johtunut mieleenkään olla petollinen ystävälleen tai kiistellä hänen
-kanssaan palkinnosta, jota kumpikin halusi. Louis oli heistä parempi,
-ja tietysti paremman piti voittaa. Se oli juuri Norbertinkin onni,
-mutta hänen täytyi unohtaa se. Täällä, kylmässä, ikävässä, ilottomassa
-Genevessä kääntyi kaikki häntä vastaan. Miten hän sitä vihasikaan!
-Kuinka hartaasti hän toivoikaan pääsevänsä takaisin ihanaan Ranskaansa!
-Jospa hänen vain tarvitsisi viipyä Genevessä ainoastaan kasvatuksensa
-päättääkseen, voisi hän sitte lähteä Parisiin, nähdä kuninkaan ja
-hovin, olla läsnä tanssiaisissa ja naamiaisissa, taistella kuninkaan
-puolesta ja voittaa kunniaa ja mainetta. No niin -- kukaties jonakin
-päivänä! Kuka voi sanoa?
-
-Kun hänen isänsä oli kotona, oli asianlaita parempi. Hän lohduttihe
-sillä ajatuksella, että oli saanut tulla hänen kanssaan Geneveen.
-Tavallisesti he kävelivät yhdessä Crêtsissä tai menivät niihin
-seurapiireihin, minne Ranskan pakolaiset kokoutuivat, kuullakseen
-päivän uutisia protestanttisuuden levenemisestä. Isä mielellään oli
-läsnä katselemassa pojan urotöitä Plain-palaisin leikeissä.
-
-Germain de Caulaincourt oli yksi niistä viidestäkymmenestä
-huomatusta Ranskan pakolaisesta, joille tähän aikaan oli myönnetty
-kansalais-vapaus Geneven kaupungissa. Hänen työnsä sai suurta
-tunnustusta osakseen, ja hän tottui yhä enemmän pitämään ja iloitsemaan
-siitä. Se kehitti hänessä voimia ja kykyjä, joista hän ei koskaan ennen
-ollut tiennyt. "Jumala tekee minut hedelmälliseksi maanpakolaisuuteni
-maassa", hän usein ajatteli kiitollisena.
-
-Hänen pitkä poissaolonsa varhain keväällä ei ollut hänen pojalleen
-mikään iloinen aika. Tähän asti oltiin Norbertia koulussa kohdeltu
-pikemmin säälien. Häntä pidettiin nuorempana kuin hän todellisuudessa
-olikaan. Mitään vakavia virheitä ei osattu epäilläkään tuossa
-hiljaisennäköisessä, tyttömäisen kauniskasvoisessa pojassa löytyvän.
-Niinpä hämmästyikin jokainen kun herra de Caulaincourtin "lapsi", kuten
-häntä kutsuttiin, joutui melkoisen vakavaan pulaan. Väitellessään
-toisen pojan kanssa jo itsessään laittomasta onnenpelistä hän kadotti
-malttinsa ja vannoi Jumalan pyhän nimen kautta, jota tapaa hän oli
-tottunut kuulemaan Ranskassa liian keveästi käytettävän. Joku sattui
-sen kuulemaan ja ilmoitti siitä hänen korttelinsa kymmenysmiehelle ja
-hänet kutsuttiin rangaistavaksi, ei kouluun, vaan maistraatin eteen.
-
-Geneven uusien lakien mukaan sai kehno kiroilija ensi rikoksesta maksaa
-pienen sakon ja hänen piti julkisesti anoa rikostaan anteeksi Jumalalta
-ja kaupungilta polvistuen ja suudellen maata. Norbert tarjoutui
-maksamaan sakon myöden tarkoitusta varten erään koulukirjoistaan, mutta
-päättävästi hän kieltäytyi toimittamasta julkista anteeksipyyntöä.
-Kuullessaan että uusittu rikos rangaistaisiin päivän vankeudella,
-teki hän sen paikalla vannomalla ettei koskaan myöntyisi semmoiseen
-nöyryytykseen. Hän sai sen johdosta virua neljäkolmatta pitkää tuntia
--- niin, hyvinkin pitkää -- piispanpalatsin pimeässä maanalaisessa
-kopissa. Häntä ei olisi vapautettu silloinkaan, koska hänen julkeutensa
-oli lisätty rikos, mutta säälistä lapsiparkaa kohtaan, jonka isä
-juuri silloin oli hengenvaarassa Savoijassa evankeliumin tähden, niin
-kuitenkin tehtiin. Hänet lähetettiin takasin kouluun huomauttaen, että
-häntä oli tarkasti pidettävä silmällä. Tämän opettajat tekivätkin ja
-ilmoittivat tuloksena havainnoistaan, ettei poika osottanut vähintäkään
-halua henkisiin harrastuksiin, että hänen koulutyönsä oli huolimatonta,
-että hänen luonteensa oli kiivas ja että hän useammin kuin kerran oli
-tapellut ratkaisten vanhalla Geneven tavalla nyrkkivoimalla riitansa.
-Tätä tapaa kovasti ahdistettiin uudessa Genevessä.
-
-Viimein talvi kului ja maa sai kevään kultaisen perinnön. Norbert tunsi
-aivan tietämättään vuodenajan vaikutusta. Eräänä kauniina huhtikuun
-iltana hän tuli hyppien kotiin koulusta, ikäänkuin pitäen maailman,
-vieläpä Genevenkin maailman, jotenkin hyvänä elämisen paikkana.
-
-Antoine Calvin seisoi ovellaan keskustellen vakavasti kolmen muun
-henkilön, pastori Poupinin, Ami Berthelierin ja sinitakkisen
-kaupunginlähetin kanssa. Norbert tunsi kylmiä väreitä selkäpiissään,
-sillä hänestä tuntui varmalta että juuri hänestä oli puhe. Mitähän
-ne nyt taas olivatkaan saaneet ilmi? alkoi hän tiedustella
-omaltatunnoltaan, joka ei ollut vallan puhdas. Oliko se hänen
-taistelunsa Jean Amblarden kanssa, Ambard-neuvoksen lesken ikkunan
-rikkominen, vaiko hänen salaiset kohtauksensa turmeltuneen nuoren
-libertinin Ami Perrinin kanssa? Jotakin sellaista se varmaan oli, sillä
-kun hän lähestyi katsoi pastori häneen murheellisesti ja Berthelier
-ja Antoine Calvin kuiskasivat jotakin toisilleen. He eivät näyttäneet
-vihaisilta, vaan surullisilta ja hämmentyneiltä. Hän kuuli Antoine
-Calvinin sanovan:
-
-"Tehkää te se, herra Berthelier, minä en voi."
-
-Hän kääntyi omaan huoneeseensa. Poupin meni hänen kanssaan ja
-lähettiläs poistui.
-
-"Seuraa minua", sanoi Berthelier Norbertille.
-
-Tämä totteli kummastellen. Gabrielle oli huoneessa, johon he saapuivat,
-mutta poistui isänsä viittauksesta.
-
-Berthelier nojautui uuninreunustaan ja käänsi kasvonsa pois.
-
-"Mitä se on, herra?" kysyi Norbert, alkaen ensi kertaa aavistaa jotakin
-pahempaa kuin häpeää poikamaisista erhetyksistä. Sitten hän sanoi
-äkkinäisen pelon vavistuttamana: "Onko kysymys -- isästäni?"
-
-"Niin on, poika raukka."
-
-"Mitä? Oh, mitä?" Norbert kysyi hengittämättä.
-
-"Se on sitä mikä oli todennäköistä, mitä me pelkäsimme."
-
-"Eihän hän vain ole kuollut?"
-
-"Ei, hän on vanki."
-
-"Ah, siis on toivoa!"
-
-"En voi sanoa niin. Ole mies, Norbert, ja kohtaa pelotta totuutta. Se
-on parasta, eikö niin?"
-
-Norbertin huulet mutisivat tuskin kuuluvasti: "Kyllä". Sitte hän
-karkaisten itseään lisäsi:
-
-"Mistä sen tiedätte? Kuka teille siitä kertoi? Kenties se ei olekaan
-totta."
-
-Berthelier pudisti päätään. "Muuan 'harmaajalka' Libertiesen toiselta
-puolen, mennessään asioilleen Chamberyyn, näki hänet sidottuna hevosen
-selässä aseellisten miesten keskellä, jotka kantoivat Lormayeurin
-kreivin värejä."
-
-Epätoivon huuto pääsi Norbertilta. Hän tiesi harhaoppisten kohtalon,
-jotka joutuivat Savoijan julman ja kiihkoisan ylimystön käsiin. Hän
-tiesi sitäpaitsi Lormayeurin kreivin julmimmaksi ja kiihkoisimmaksi
-kaikista.
-
-Berthelier laski kätensä ystävällisesti hänen olkapäälleen. "Ole
-rohkea, poikani. Kestä tämä -- niin kuin Hän sinulta sitä tahtoisi."
-
-"Minä en voi!" huusi Norbert. "Jos se edes olisi kuolema keskellä
-taistelun melskettä, se olisi kaunista ja miehen täytyy pelotta kohdata
-sitä! Mutta tämä -- kidutus, maineettomuus -- oh, Jumalani!" Pojan
-ääni kohosi intohimoiseksi huudoksi: "Miksi koskaan tulimmekaan tähän
-vihattuun paikkaan, josta miehet lähetetään tuommoisille asioille?!"
-
-"Jumalalla on mielestäni hyvin vähä tekemistä sen suhteen", sanoi
-Berthelier katkerasti. "Tämä rintani väsyi avuksihuutamasta tai
-syyttämästä Häntä. Sitä ei voida auttaa, mutta kärsiä. Se on ankara
-koulutus erittäinkin sinun ikäisellesi nuorukaiselle. Isäsi olisi ylpeä
-nähdessään sinun kantavan suruasi kuten kunnon miehen tulee."
-
-Tuli hetkisen hiljaisuus; sitten Norbert huudahti kärsimättömänä:
-
-"En tahdo sietää sitä, tahdon oikeutta!"
-
-"Oikeuttako, poikani? Silloin sinun pitäisi matkata kauvaksi saadaksesi
-sitä."
-
-"Tahdon mennä -- minä vetoon -- rukoilen polvillani huutaen ja itkien."
-
-"Kehen vetoot? Savoijalaiseenko? Et voi päästä hänen luoksensa. Jos
-pääsisitkin, niin hän, semmoinen hän on, hyväksyisi ainoastaan yhden
-lunnaan harhaoppisesta -- lunnaan, joka voidaan maksaa vain itsensä
-uhraamisella. Isäsi pitäisi sen liian korkeana hintana. Vetoaisitko
-neuvostoon tai valtuustoon? Ne ovat yhtä voimattomia kuin mekin."
-
-"Niitä hallitsee ainoastaan yksi mies."
-
-"Mutta hänen valtansa lakkaa L'Arven siltaan. Norbert, Norbert! Mitä
-sinä tahdot? Minne menet?" Norbert oli kääntynyt nopeasti ympäri,
-kiiruhtanut rappusia alas ja oli jo kadulla ennenkun Berthelier oli
-päättänyt puheensa.
-
-Yksi mies on tehnyt kaiken tämän. Hän hallitsee Geneveä ja on
-lähettänyt hänen isänsä ulos kärsimään ja kuolemaan. Norbert
-lapsellisessa sydämessään uskoi tämän miehen kaikkivaltiaaksi. Hän
-oli kohtalo itse, sallimus -- järkähtämätön, voimakas, vastustamaton,
-kaikkivoittava kohtalo. Pelastakoon tämä mies nyt hänen isänsä!
-
-Koko Norbertin pelko häntä kohtaan oli kadonnut. Jos tuo suuri mies
-tunti sitten olisi puhunut hänelle, hän olisi tuskin rohjennut vastata.
-Nyt Norbert vain halusi katsoa häntä silmästä silmään ja vuodattaa koko
-sielunsa hänelle.
-
-Hän lentämällä riensi alas Rue Cornavinia, yli sillan, pitkin Rue
-de La Citetä ja Grande Ruetä aina Rue des Chanoinesille. Hänen
-koputukseensa hyvin tunnetulle ovelle vastasi naispalvelija, joka
-kertoi jokaisen tietävän, että isä Calvin luennoitsi fransiskanisalissa
-jumaluusopin oppilaille. Pari minuuttia sen jälkeen Norbert oli
-vanhassa fransiskaniluostarissa tuomiokirkon takana. Ylös ensimäisiä
-rappuja yhdelle monipylväisen salin suletuista ovista, jonka takana
-Geneven suuri neuvosto tavallisesti istui, hän kiiruhti. Tällä kertaa
-innokkaiden äänien ja meluavien keskeytysten siasta tunkeutui kylmä,
-tasainen, kiihkoton ääni hänen korviinsa. Hän työnsi ovea hiljaan. Se
-antoi perään ja hän astui sisään.
-
-Jokainen raju ajatus keskeyttää puhuja kuoleutui hänessä
-silmänräpäyksessä paikan hengen vaikutuksesta. Suuri sali oli
-täyteen sullottuna kuulijoita. Kaikkien kasvot olivat kääntyneet
-sen yläpäässä olevaan tuoliin ja sillä istuvaan hentoon, tummaan
-olentoon, joka kohotti kätensä ylös ja jonka huulilta virtasivat
-elämän ja kuoleman tuomiosanat. Jean Calvin selitti siellä loistavalla
-tavallaan ja käyttäen verrattomasti kotoista ranskankieltään oppiaan
-"_puhdistumisesta uskon kautta_". Voimakkaille, syvämielisille
-miehille, jotka häntä kuuntelivat, tämä oli elämän tai kuoleman
-kysymys, ensimäinen kaikista kysymyksistä. "Miten voin minä suoriutua
-elävän Jumalan tuomioistuimen edessä?" kysyi jokainen itseltään, ja
-jokainen kuuli nyt vastauksen.
-
-Norbert, vaikkei hän voinut kuunnella, jäi kunnioituksesta
-äänettömäksi. Puhuja piti hänet sidottuna kuten koiran, joka vihaa
-kahlettaan vaan ei kykene murtamaan sitä, sillä isännän käsi pitelee
-sitä. Mutta hänen silmänsä olivat vapaat ja ne siirtyivät esineihin,
-joiden kanssa järjellä ei ollut mitään tekemistä. Ikkunalla hänen
-lähellään oli iso, harmaa hämähäkki verkkoineen, jossa oli avuton
-kärpänen. Ei, sitä hän ei tahtonut katsella, se oli liian hirmuista
-katsella. Muuan juuri hänen edessään istuva oppilas oli saanut laajat
-hihansa aivan rikki ja ne muistiinpanot, joita hän oli pistellyt
-niihin, tippuivat toinen toisensa perästä lattialle. Toisella oli
-silmälasit, kuten tuomarilla tai lääkärillä. Miksikähän hänen
-kalttaisensa nuori poika sellaisia tarvitsi? Vaan eivät kaikki
-olleetkaan nuoria. Tuolla muuan kookas, suuri mies näytti ainakin
-neljänkymmenen vanhalta. Täällä yhdellä oli aivan harmaa parta ja
-toisella kaljupää, kuten vanhalla Flechierillä, joka opetti latinaa
-koulussa. Useimmat kumminkin olivat nuoria miehiä voimiensa paraassa
-alussa ja tuoreudessa. Mutta ken oli tuo pieni, punatukkainen mies,
-jolla oli niin rohkea katse ja palavat silmät? Hänelle oli annettu
-tuoli itse isä Calvinin vieressä, kuten kunniavieraalle. Ah, se oli isä
-William Farel, Neufchatelin pastori, nyt vieraana hyvän ystävänsä isä
-Calvinin luona.
-
-Mutta viimeinkin luento loppui. Kaikki nousivat ylös päätösrukoukseen.
-Sitte joukko virtasi ulos eri ovista, ei meluten, kuten oppilaat
-nykyään tekevät korvatakseen pitkää jännitystä, vaan vakavasti,
-miettivästi, ikäänkuin se ääni, jonka he äsken kuulivat, yhä vielä
-kaikuisi heidän korvissaan.
-
-Norbert tunkeutui saliin ja seisoi kiukkuisena kärsimättömyydestä, kun
-huomasi täytyvänsä odottaa. Tiheä, innokas joukko tunkeili Calvinin
-ympärillä. Jokainen tahtoi osaansa häneltä, joko vastausta kysymykseen,
-tervehdyssanaa tai kädenpuristusta.
-
-"He pidättävät häntä ijankaiken", arveli Norbert. Hän luuli seisovansa
-alallaan; kumminkin hän vähitellen läheni, viimein kyllin lähelle
-kuullakseen erään pojan, hänen koulutoverinsa, pyytävän isää palavin
-sanoin lähettämään hänetkin Ranskaan saarnaamaan Jumalan sanaa.
-
-"Poikani, olet liian nuori. Kaksi tai ehkä kolme vuotta vielä on
-tarpeen sinun valmistukseesi", sanoi kylmä, kiihkoton ääni.
-
-Vielä sukkela sysäys, ja Norbert oli hajoittanut tungeskelijat, jotka
-todella tekivät hänelle tietä. Hän seisoi silmäkkäin isän kanssa,
-kasvot kalpeina ja silmät rajusti liekiten.
-
-"Oi, herra", hän huusi, "elkää lähettäkö häntä! Elkää lähettäkö sen
-useampia kuolemaan!"
-
-Jean Calvin katsoi häneen sanattomalla hämmästyksellä. "Hallitse
-itseäsi, nuori mies, ja puhu säädyllisesti", hän sanoi sitte. "Kuka
-sinä olet?"
-
-"Olen Norbert de Caulaincourt, ja isäni viruu savoijalaisessa
-vankilassa. Oh, herra, te voitte tehdä kaikkea! Auttakaa häntä, Jumalan
-tähden!"
-
-"Tiedän jo mitä on tapahtunut ja valitan sitä. Minä pidän herra de
-Caulaincourtia suuressa arvossa." Nuo kylmästi punnitut sanat putosivat
-kuten jääpalaset Norbertin sydämelle. Hän anoi leipää ja Geneven
-itsevaltias tarjosi hänelle kiven. Hän seisoi liikkumatta täynnä
-katkeraa tuskaa, katsellen noihin värähtämättömiin kasvoihin. Mutta
-äkkiä hän näki niissä jotakin, vaikkapa vain varjonkin pilvestä, joka
-sai hänet heittäytymään suuren miehen jalkoihin huudahtaen kiihkoisesti:
-
-"Oi, herrani, säälikää, säästäkää häntä! Sananne on laki -- te teette
-mitä tahdotte -- varmaan voitte pelastaa hänet."
-
-"Olenko minä Jumalan sijassa, voidakseni kuolettaa ja tehdä eläväksi?
-Norbert de Caulaincourt, miksi polvistut edessäni? En voi tehdä mitään
-tässä asiassa."
-
-Norbert nousi ylös. Ei ollut hyötyä polvistua tämän miehen edessä.
-Sitten hän tuskassaan päästi epätoivoisen sanan, jota tuskin yksikään
-mies Genevessä olisi tohtinut lausua.
-
-"Jos ette ole Jumalan asemassa kuolettaaksenne, miksi siis lähetitte
-hänet pois?"
-
-Hetkeen Calvin ei vastannut. Sitten hän sanoi hyvin tyynesti, aivan
-kylmästi:
-
-"En lähettänyt häntä. Hän meni omasta halustaan, jotta Jumalan tahto
-toteutuisi hänen kauttaan ja hänessä. Tee se tahto sinäkin, Norbert de
-Caulaincourt, sekä sinun, minun että hänen täytyy kumartua sen edessä.
-Muuta emme voi tehdä. Mene kotiin ja rukoile sekä isäsi että itsesi
-puolesta!"
-
-Enempää virkkamatta Norbert kääntyi ja käveli pois. Kylmä, alaston
-epäilys piti häntä vallassaan. Isä Calvinista ei ollut hänelle apua
-eikä lohdutusta. Mitä tuolle suurelle miehelle merkitsikään hänen
-isänsä perikato, hänen oma tuskansa? Kenties saman verran kuin
-sotamiesten kaatuminen kapteenille, kenties ei senkään vertaa.
-
-Kääntyessään surullisena kotiaan päin hän ajatteli: "Onko mitään, jota
-voin tehdä?" Mutta ainoa mahdollinen vastaus oli: "Ei mitään." Lähteäkö
-Savoijaan toivossa nähdä isäänsä, olisi pelkkää mielettömyyttä. Hänen
-täytyi seista siinä, missä hän oli, kärsiä ja kuluttaa sydäntään.
-
-Siten meni synkkiä päiviä, kunnes ääretön tuska kulutti itse itsensä ja
-jonkinlainen uneliaisuus alkoi vallata hänet.
-
-
-
-
-X LUKU.
-
-Valon välkähdys.
-
-
-    "Lunnaita, liian korkehia vaaditaan".
-
-Koko Geneve tunsi surua ja osanottoa de Caulaincourtin vuoksi
-ja oli tuskainen hänen kohtalostaan. Mutta viimein tämäkin asia
-joutui varjoon hyvin tärkeälaatuisten julkisten tapausten tähden.
-Libertinipuolue kohotti useiden tappioiden jälkeen yhäkin voimakkaana
-ja uskaliaana jälleen päänsä ja vaati ratkaisevaan taisteluun Geneven
-omistamisesta. Erikoinen riitakapula, jonka se oli valinnut, oli
-kansalaisoikeuksien myöntäminen Ranskan pakolaisille. Pakolaiset olivat
-uskonnollisia miehiä ja Calvinin hyviä ystäviä, joka viimemainittu
-itsekin oli ranskalainen. Sitten libertinit nostivat huudon "Geneve
-geneveläisille", ja koettivat vakuuttaa rahvasta, että kunnianhimoinen
-pappi maanmiestensä avulla aikoi saada kaiken vallan omiin käsiinsä,
-sortaa vanhat kansalaiset ja hallita yksinvaltiaana. Tämä ainakin
-olisi ollut uskottavaa. Mutta "halvemmalle luokalle", erittäinkin
-kalastajille ja venemiehille järvellä he kertoivat toisen tarinan.
-"Calvin ja hänen ranskalaisensa", he sanoivat, "neuvottelivat Ranskan
-kuninkaan kanssa jättääkseen kaupungin hänelle ja ryöstääkseen
-siten kansalaisilta heidän ikivanhan vapautensa." Kun muistaa että
-Ranskan kuninkaan ensimäinen työ olisi, jos hän saisi kaupungin
-valtaansa, polttaa Ranskan pakolaiset aivan jokaisen, ei tämä
-kertomus tuntunut kovinkaan todennäköiseltä. Kumminkin sitä uskottiin
-siksi paljo, että se sai aikaan hirmuyön, jonka kuluessa katuja
-saarsivat aseelliset joukot hillitsemättömiä libertinejä ja jousilla
-varustettu kalastajalauma. Nämä huusivat: "Tappakaa, tappakaa!
-Kuolema ranskalaisille ja ranskalaisystäville!" Kaikeksi onneksi nämä
-pysyivät hiljaan oviensa sisäpuolella, joten meluajat eivät löytäneet
-ketään tapettavia. Mutta tämä oli julkinen kapina. Se osotti, että
-järjestyksen vihollisia täytyi hillitä viipymättä, muuten uusi Geneve
-särkyisi pirstoiksi eikä yhdenkään ihmisen elämä olisi turvassa siellä.
-Muutamat libertinien johtajista, ennen muita Philibert Berthelier ja
-Ami Perrin, pääsivät pakoon Bernin kanttoniin, mutta Daniel Perrin,
-kaksi Comparet-veljestä ja muita vähemmänarvoisia otettiin kiinni ja
-suljettiin vankilaan.
-
-Ami Berthelier piti itsensä erossa koko asiasta. Vaikkakaan ei aivan
-samanmielinen uuden hallituksen kanssa, hän oli sitä vielä vähemmän
-omien heimolaistensa kanssa, joiden tarkoitukset, jos onnistuisivat,
-hänen mielestään johtaisivat täydelliseen laittomuuteen. Kumminkin
-puoluevimman kohotessa niin korkealle hän tuskin voi toivoa nimeänsä
-vapaaksi epäluulosta. Häntä ei olisi hämmästyttänyt millään hetkellä,
-vaikka hänet otettaisiin kiini jostakin syystä ja sijoitettaisiin
-vankilaan.
-
-Kun Norbertilla ei ollut mitään muuta tekemistä, oli hän palannut
-kouluun. Hän sanoi itsekseen, että hänen oli siellä yhtä hyvä tai huono
-olla kuin missä muualla tahansa. On totta ettei hän paljoa tehnyt,
-mutta enempää ei hän ollut tehnyt koskaan ennenkään. Tähän aikaan
-kaikki viranomaiset alkaen rehtorista hänen luokkansa järjestysmieheen
-asti olivat hyvin lempeitä häntä kohtaan. He tiesivät hänen sielunsa
-katkeruuden. Päivät kuluivat hitaasti. Viimein eräänä toukokuun iltana
-tullessaan ulos koulusta hän huomasi tavattoman väenkokouksen kadulla.
-Kaikki katselivat komeata ratsumiestä, jolla oli torvi vyötäisillä ja
-valkeakilpinen sauva kiinnitetty jalustimeen.
-
-Norbert katsoi miestä koska muutkin katsoivat, mutta ilman
-mielenkiintoa, kunnes joku huomautti "lormayeurilainen".
-
-"Mitä sanotte?" hän huudahti nyt hyvinkin innokkaasti.
-
-"Katsoppas nauhaa hänen hatussaan! Rautatammi on Savoijan,
-genistakanerva Lormayeurin kreivien merkkejä. Se tarkoittaa, että hän
-on lähettiläs ja tuo uutisia. Seuratkaamme häntä kaupungintalolle ja
-kuulkaamme!"
-
-Sinne saavuttuaan he kuulivat, että pieni neuvosto oli paraillaan
-istumassa (tavaton asia ehtoopäivällä) ja että torvensoittaja
-laskettiin oitis puheille.
-
-Useita käsiä ojennettiin vastaanottamaan hänen ohjaksiaan, kun hän
-heitti ne alas, mutta Norbert tapasi ne ensin.
-
-"Suokaa anteeksi herrani", sanoi hän, "tunnetteko te isääni, herra de
-Caulaincourtia, joka on vankinanne?"
-
-"Oh, kyllä, nuori herraseni. Juuri hänen lunnaittensa johdosta olen nyt
-täällä."
-
-Norbertin sydän pamppaili rinnassa. Äkkinäisellä riemulla hän huusi:
-
-"Ja miten hän voi?" Mutta vastaukseen ei miehellä ollut aikaa.
-Jo kiirehti neuvoston lähetti torvensoittajaa sisään ja pyysi
-lähelläseisovien huolehtimaan hänen hevosestaan.
-
-Norbert oli kumminkin kuullut kyllin. Sana "lunnas" kaikui hänen
-korvissaan mitä suloisimmalta säveleeltä. Se tarkoitti vapaaksipääsyn
-mahdollisuutta. Se tarkoitti lisäksi parempaa ja kunniallisempaa
-kohtelua, joka ennemmin tulee sotavangin kuin tuomitun harhaoppisen
-osaksi.
-
-Totta -- mutta takana oli kysymys: Mistä tulee lunnaat? Se voisi tulla
-ja luultavasti tulisikin hyvinkin vaikeaksi kysymykseksi. Mutta se ei
-huolettanut häntä.
-
-Toinen virkamies tuli ulos, kirjuri silmälaseineen ja kynä korvan
-takana.
-
-"Viekää tämä hevonen 'Villin miehen ravintolaan'", hän sanoi. "Sen
-omistaja tulee oitis perässä."
-
-Norbert kiiruhti kirjurin luo kysellen innokkaasti, saadakseen
-oikopäätä tiedon.
-
-"Olen vannotettu. En voi sanoa mitään. Saatte tietää kaikki oikealla
-ajallaan."
-
-"Tule pois, Norbert", sanoi kaksi muuta poikaa. "Ei ole syytä odottaa.
-Voimme kylmetyttää jalkamme odottaessamme täällä tuntikausia kunnes
-neuvosto näkee soveliaaksi lopettaa!" Norbert kumminkin yhä viipyi,
-kykenemättä tempaamaan itseään pois paikalta.
-
-Noin puolen tunnin perästä kirjuri tuli jälleen esiin. Nähdessään
-Norbertin odottavan ovella hän sanoi:
-
-"Luulen että asut lähellä herra Ami Berthelierin asuntoa. Tahdotko
-mennä noutamaan hänet?"
-
-"Mielelläni", huudahti Norbert innokkaasti. "Onko hänelle kirjettä?
-Saanko viedä sen?"
-
-"Ei; mutta tuo hänet tänne niin nopeasti kun voit."
-
-Norbert kiiti Rue Cornavinille ja toimitti hengästyneenä asiansa.
-
-"Oh, herra, joutukaa!" hän sanoi. "Isältäni on uutisia."
-
-Kutsumus pienen neuvoston puolelta ei itse asiassa olisi hämmästyttänyt
-Berthelieriä, joka koko ajan kuten tiedämme odotti, että hänet
-julistettaisiin yhteiskunnan viholliseksi. Kutsumus Lormayeurin
-lähettilään tulon johdosta -- mitä se mahtoikaan merkitä? Mutta oli
-asianlaita miten tahansa, hänen piti toimia parhaansa mukaan ja
-osottaa tarpeellista kunnioitusta kaupungin neuvostolle. Siksi hän
-pani hienosta verasta tehdyn virkaviitan päällensä, otti nahkoitetun
-päähineen ja ripusti sivulleen vanhanaikaisen miekan, jota hän ei
-koskaan ollut tilaisuudessa käyttämään.
-
-"Minä tulen mukaan", sanoi Norbert hänelle.
-
-Hyvin vaivaloisesti innokas poika sovellutti käyntinsä ramman miehen
-hitaisiin askeleihin. Hänestä aika tuntui loppumattomalta ennenkun
-he saapuivat saliin. Siellä hänelle sanottiin, että hän saisi mennä
-kotiinsa. Tätä hän ei kumminkaan tehnyt. Berthelier joudutettiin heti
-paikalla noiden kahdenkymmenen viiden luo.
-
-Hän kumarsi, poisti päähineensä ja seisoi heidän edessään kunnioittaen
-ääneti odottaen alkua.
-
-Siellä suuren pöydän luona, joka oli verhottu vihreällä veralla,
-istui neljä neuvosta ynnä muut jäsenet, jotka kaikki hän hyvin tunsi
-näöltä ja nimeltä. Heillä oli hatut päässä. Muuten olivat he puetut
-yksinkertaisiin ja kohtuullisiin, mutta hienosta kankaasta tehtyihin
-pukuihin. Jokaisella neuvosmiehellä oli musta virkasauvansa edessään
-pöydällä. He näyttivät kunniallisilta, mutta kovilta ja ankarilta,
-kentiesi ahdasmielisiltäkin miehiltä. Berthelierin mieleen sukelsi
-hänen odottaessaan ajatus, että hänen nuoruuden unelmansa oli ollut
-juuri tällainen. Tällaisten miesten tulisi hallita Geneveä ylpeän
-herttuan ja kevytmielisen ruhtinaspiispan asemasta. Hänen unelmansa oli
-toteutunut. Mutta oliko Geneve siltä sen parempi?
-
-"Istukaa, herra Berthelier", sanoi ensimäinen neuvos, kääntyen hänen
-puoleensa näillä harvinaisen kohteliailla sanoilla.
-
-"Tämä on parempi alku kuin odotinkaan", ajatteli Berthelier, kun hän
-otti vastaan tarjotun istuimen.
-
-"Olemme lähettäneet noutamaan teidät", jatkoi neuvos, jonka nimi oli
-Amblarde Corne, "syystä että olemme juuri nyt saaneet sanomia kreivi
-Lormayeurilta."
-
-Berthelier näytti hämmästyneeltä.
-
-"Kirjuri selittää asian", lausui neuvos.
-
-Eräs kirjurin vaippaan puettu henkilö nousi pystyyn pöydän päästä
-ja alkoi lukea. "Philip Manuel Joseph Jumalan armosta Lormayeurin
-kreivi --", siten alkoi kirje, jonka ylpeä savoijalainen oli alentunut
-lähettämään Geneven harhaoppisille. Seurasi sitten joukko arvonimiä
-sekä lyhyt osotus "Noille Genevessä", aivan kuin olisi etsitty kaikkein
-yksinkertaisinta kohteliaisuusmuotoa. Mutta seuraavat sanat olivat
-hyvin jännittävät. Kreivi suvaitsi ilmoittaa geneveläisille, että
-hänellä oli hallussaan eräs Germain de Caulaincourt, ranskalainen
-synnyltään mutta Geneven kansalainen. Tämä väärään ohjattu henkilö oli
-tavattu kreivin alueelta levittämässä vääriä oppeja, asettaen siten
-itsensä julkiselle rangaistukselle alttiiksi. Kaksi muuta Genevessä
-syntynyttä henkilöä oli sitäpaitsi kreivin vankilassa, nimittäin
-eräs Jacques de Maisonneuve eli Baudichon, jonka arveltiin olevan
-tämän kunnianarvoisen suvun nuorempaa haaraa, ynnä Jean Ardenot,
-hatuntekijäin ammattikunnan jäsen. Nämä myöskin ollen harhaoppisia
-olisivat ansainneet lyhyen tuomion. Mutta kreivi armossaan oli
-halukas kohtelemaan kaikkia näitä sotavankeina ja tarjoamaan heidät
-lunastettaviksi ja vaihdettaviksi.
-
-Tässä kirjuri pysähtyi, ja Berthelier ihastuneena ei voinut olla
-sanomatta:
-
-"Hyvä! Tahdomme maksaa viimeiseen ropoon asti, ja niin tahtovat kaikki
-ranskalaiset herra de Caulaincourtin puolesta. Maisonneuve pitää kai
-sukulaisestaan huolta ja hatuntekijä saa kääntyä tovereihinsa."
-
-"Kärsivällisyyttä, ystäväni", ensimäinen neuvos sanoi totisena. "Rahaa
-ei siellä haluta. Herra kirjuri, lukekaa edelleen!"
-
-Kirjuri kumarsi. "Nykyään on", hän jatkoi, "nykyään on kaupungissanne
-nuori nainen, kreivin sukulainen, jonka hänen ylhäisyytensä haluaa
-saada" -- tässä Berthelier äkkiä kohotti päätään katsahtaen kirjuriin
-nähtävästi hämillään -- "haluaa saada takaisin", hän toisti. Sitten
-suoristaen itseään hän jatkoi: "Koska hän on tämän neidon holhooja
-oikeuden mukaan, pitäisi hänen saada tämä hoitoonsa, voidakseen
-kasvattaa häntä sopivasti ja arvonmukaisella tavalla ja asettaakseen
-hänet niitten tiluksien omistajaksi, jotka oikeuden mukaan kuuluvat
-hänelle." Seurasi paljo muita asioita puettuna komeasointuisiin
-sanoihin. Mutta kaiken tarkoitus oli hyvin selvää. "Antakaa nuori
-nainen minulle, ja te saatte kolme harhaoppistanne ehjinä ja terveinä.
-Tarjoan teille Germain de Caulaincourtin, Jacques de Maisonneuven ja
-Jean Ardenotin vaihdoksi neiti Castellarista, joka keskuudessanne on
-tunnettu nimellä Gabrielle Berthelier."
-
-Ami Berthelier ei puhunut sanaakaan, ei huudahtanutkaan, mutta hän
-näytti siltä mikä hän todellisuudessa olikin -- sydämeen haavoitetulta
-mieheltä.
-
-Muuan neuvoksista, joka istuimeltaan voi nähdä hänen kasvonsa, sanoi
-sääliväisesti:
-
-"Emme päätä mitään hätäisesti. Tämä juttu on tutkittava."
-
-"Ja vaikka niin olisikin laita", sanoi toinen, "mistä voi kreivi tietää
-vaikka pistämme hänelle jonkun talonpoikastytön. Me saamme miehemme
-takaisin ja nauramme hänelle vasten kasvoja?"
-
-"Geneven miehet toimivat kunniallisesti", sanoi ensimäinen neuvos
-äänessä syvä moite. "Ja tietysti kreivi pitää huolen sopivista
-varovaisuuskeinoista. Jatkakaa, herra kirjuri!"
-
-Loppu kreivin kirjeestä, koristettuna suurella sanatulvalla ja
-kaunopuheliaisuudella, sisälsi seuraavat tiedonannot: Lapsen, Olive
-de Castellarin, varasti sen vanhemmilta paholaisen johdatuksesta
-ja erään roistomaisen sukulaisen toimesta, joka toivoi perivänsä
-omaisuuden jos nämä kuolisivat lapsettomina, sen oma imettäjä. Tämä,
-nimeltään Josefine Mendol, antoi lapsen sitten parempaan talteen
-sisarelleen, hyvinvoivan talonpojan Robinetin vaimolle. Hän sai nämä
-Robinetit tulemaan Geneveen, missä asuivat eräässä esikaupungin
-talossa, jonka asukkaansa olivat hävittäneet peljäten savoijalaisten
-hyökkäystä. Hän kadotti Robinetit ynnä lapsen näkyvistään sen jälkeen,
-eikä kuullut ennenkun pitkän ajan perästä, että he molemmat olivat
-kuolleet kulkutautiin, mutta että lapsi oli elossa ja että muuan
-Geneven kansalainen oli ottanut sen omakseen. Kuolinvuoteellaan
-omantunnonvaivojen ahdistamana hän oli kertonut kaikki nämä asiat
-ripittäjälleen, velvoittaen hänen tekemään ne tunnetuiksi lapsen
-sukulaisille.
-
-"Kaunis juttu tämä!" sanoi toinen neuvos, jonka nimi oli Bonna. "Mutta
-kysyn teiltä, miten on todistettu että se kansalainen, joka otti lapsen
-omakseen, oli juuri herra Ami Berthelier, joka nyt on tässä edessämme
-saapuvilla?"
-
-"Tässä on enemmän", sanoi kirjuri, joka oli huolella tutkinut paperia
-toivotellen, että ruhtinas olisi käyttänyt taitavampaa kirjuria sekä
-vähemmän sotkenut kirjoitustapaa savoijankielisillä omituisuuksilla.
-"Antakaa kuulua sen kokonaisuudessaan", sanoi ensimäinen neuvos.
-
-"Muutamia kuukausia sitten", kirjuri pitkitti, "eräs Castellarin suvun
-vanha palvelija, tietämättä näistä asioista, sattui olemaan kaupungissa
-suojelijat mukanaan omilla asioillaan. Hän näki tämän nuoren naisen ja
-hämmästyi hänen näköisyyttään äitiinsä, jonka hän vallan hyvin muisti,
-vaikkakin tämä oli kuollut kauan sitten. Kyseltyään kaupunkilaisilta,
-hän kuuli neidon olevan herra Ami Berthelierin ottotytär. Siinä ei
-vielä ole kaikki. Petollinen imettäjä ei tahtonut -- kuten näkyy --
-kaikkia merkkejä lapsen syntyperästä hävittää. Mikä kummallisempaa
-hänenlaiselleen alemman luokan naiselle, hän osasi lukea ja kirjoittaa,
-opittuaan nämä taidot rouva de Castellarilta. Hän kirjoitti lapsen
-todellisen nimen hänen vanhempiensa aseman ja arvon, sulkien sanotun
-kirjoituksen pieneen kukkaroon, jonka ripusti lapsen kaulaan ikäänkuin
-koristeeksi." Kirjuri laski paperin pöydälle ja otti pois silmälasinsa.
-
-"Herra Berthelier", kysyi ensimäinen neuvos hyvin kohteliaasti, "onko
-teillä mitään tietoa tästä paperista?"
-
-Berthelier selvitteli ääntään; mutta se oli yhä karkea ja kaikui
-hänestä itsestäänkin jotenkin oudolta.
-
-"Minä tunnen sen", hän sanoi, "se oli hukassa, luuloni mukaan
-hävitetty. Mutta joku viikko sitten löysin sen jälleen. Sen sisältö on
-aivan kuin yllä luettu". Viime sanat olivat sortunutta kuiskausta.
-
-"Teidän täytyy huomata, herra Berthelier", virkkoi Amblarde Corne
-vakavasti, "ettei meillä ole valitsemisen varaa. Meidän täytyy
-luovuttaa hänet."
-
-"Ei se ole niinkään huonosti kun voisi olla", eräs neuvoston jäsen
-huomautti. "Neito joutuu sukulaistensa ja ystäviensä huomaan. Kenties
-saa kauniit perinnöt."
-
-"Mutta te unhotatte", sanoi kolmas neuvos Aubert, tunnettu kyvykkääksi
-apteekkariksi ja kiivaaksi protestantiksi. "Te unhotatte, että siten
-jätämme lapsiraukan sielun kuoleman vaaroihin. He tekevät hänestä
-paavilaisen."
-
-"Suvaitkaa kuulla, herrani", sanoi kirjuri, "tässä on jonkinlainen
-jälkikirjoitus, jota en ole ennen huomannut."
-
-"Lukekaa se", sanoivat useat äänet yht'aikaa.
-
-"Kreivi on armossaan suvainnut ottaa mietittäväkseen sen surettavan
-asianhaaran, että nuori neiti ilman omaa syytään on tähän asti opetettu
-ja kasvatettu turmiollisissa opeissa" -- niin hän sanoo, herrani;
-olen pakotettu lukemaan hänen sanansa kuten ne ovat kirjoitetut --
-"turmiollisissa, niin sanotuissa reformeeratuissa opeissa. Hän haluaa
-vakuuttaa lapsen nykyisille holhoojille, ettei mitään rajoituksia
-neidille aseteta uskonnon asioissa. Myöskin hän kiittää näitä
-hyväntahtoisuudestaan neitiä kohtaan ja katsoo olevansa velvoitettu
-korvaamaan sen sopivassa tilaisuudessa."
-
-"Kauniita sanoja!" sanoi Aubert. "Kuinka paljo niihin voi luottaa?"
-
-"Jos teidän korkea-arvoisuutenne sallivat, niin olisi minulla jotakin
-sanottavaa." Puhuja oli pieni, vähäpätöisen näköinen, kierosilmäinen
-mies. Mutta hänellä oli jonkin verran arvoa kaupungissa. Hän oli
-neuvoston jäsen ja sitäpaitsi ompelijain kunniallisen ammattikunnan
-vanhin. "Tunnen Lormayeurin kreivin erittäin hyvin. Voinpa hyvinkin
-sanoa lausetavan mukaan: 'Olen mitannut hänet'."
-
-"Enemmän kuin yhdellä tavalla, herra Pradel", sanoi nuorin neuvoksista,
-ja yksi ja toinen vakava katse hilpeni hiukan. Pradelin ammattimaine
-ulottui Savoijaan asti. Hän oli useamman kuin kerran sopivan turvan
-suojassa käynyt Lormayeurin linnassa, asettaakseen taitonsa sen
-omistajan palvelukseen.
-
-"Tunnen kreivin", hän alkoi uudelleen. "Hän on kuten kaikki muutkin
-ylimykset -- itse ensin, paavi toiseksi, tiluksien ruhtinas kolmanneksi
-ja lopuksi kuka hyvänsä. Kun sanon 'itse', tarkoitan kultaa ja
-maita hänelle itselleen. Siihen katsoen on tämäkin asia pohjaltaan
-saman luonteinen. Hän tahtoo neidon käsiinsä johonkin tarkoitukseen
-saadakseen hänen omaisuutensa omaan verkkoonsa. Saavutettuaan sen, hän
-ei ole piittaava ollenkaan tytöstä tai hänen uskonnostaan."
-
-Syntyi äänettömyys. Sitten sanoi neuvos Corne vakavasti.
-"Velvollisuutemme on selvä. Asia on kumminkin äänestettävä tavan mukaan
-oikeassa järjestyksessä. Herra Bonna, kunnioitettu toveri, mitä te
-sanotte?"
-
-Neuvos Bonnan ajatus oli valmis, kuten jokaisen toisista. Mutta hän ei
-voinut antaa ääntään, Berthelierin tuskainen katse kiinnitettynä hänen
-kasvoihinsa.
-
-"Vartoon", hän sanoi, "kunnes herra Berthelieriä on pyydetty siirtymään
-salista."
-
-Enempää odottamatta Berthelier nousi äänetönnä ja vetäytyi etukamariin.
-Neuvos Bonna oli oikeassa. Ei kenkään saisi olla läsnä kun äänestetään
-hänen omasta kuolemantuomiostaan. Ami meni akkunan luo, nojautui
-sitä vastaan ja katseli ulos kadulle. Tuskan tunteet kulkivat hänen
-mielessään, jommoisia hän ei ollut tuntenut pitkiin aikoihin eikä
-arvellut enää tuntevansa. Kielet, jotka tuntuivat katkenneilta ijäksi
-siinä myrskyssä, joka mursi hänen nuoruutensa, väreilivät nyt hirveästä
-tuskasta. Vielä kerran hän oli joutunut rakastamaan. Ja kyky rakastaa
-on samalla kyky kärsiä. Nyt tuo lapsi, joka oli hänen lapsensa kaikilla
-siteillä ja oikeuksilla paitsi syntyperän, menisi pois häneltä ja
-menisi ijäksi! Jos se vaan tulisi hyväksi Gabriellelle voisi hän sen
-kestää. Mutta että hän, tuo Geneven lapsi, tuon uuden uskon -- jolla
-oli semmoinen salaperäinen voima temmata ja pitää sielut, joihin se
-koski -- kasvatti viskattaisiin julmien paavilaisten joukon keskelle
---, se ajatus oli sietämätöntä! Lilja okaiden keskellä! -- Hänet
-revittäisiin ja kiusattaisiin, kukatiesi kuoletettaisiinkin heidän
-joukossaan. Ei, sitä ei hän salli! Hän kieltäytyy luovuttamasta lastaan
-ja kärsii seuraukset. Hän tahtoo uhmata neuvostoa, valtuustoa, koko
-kaupunkia; -- mitä huolii hän niistä!
-
-Ah! Mutta sitten --. Takana olivat nuo miehet, joista hän piti.
-Tahtoiko hän, jos voisikaan, heittää jalon ystävänsä de Caulaincourtin,
-puhumattakaan toisesta kahdesta, hitaaseen kidutuskuolemaan? Rakkaus
-häntä kohtaan, kaikilla oikeuden ja kohtuuden siteillä vahvistettuna,
-kuohui jälleen hänen sydämessään ja epäsi ajatuksenkin siitä.
-Mahdotonta on hylätä hänet. Ja kumminkin! -- Oh, aivan mahdotonta
-on myöntyä tuohon toiseen ehtoon! Hän tunsi olevansa kuin villipeto
-verkossa, kykenemätön taistelemaan, kykenemätön liikkumaan. Hän voi
-ainoastaan kärsiä.
-
-Kirjuri seisoi ovella. "Herra Berthelier, kunnianarvoinen neuvosto
-haluaa teitä tulemaan saapuville."
-
-Hän totteli ja seisoi neuvoston edessä kuten mies, joka odottaa
-kuolemantuomiotaan.
-
-Ensimäinen neuvos puhutteli häntä lempeällä, kohteliaalla äänellä.
-"Teidän täytyy huomata itsekin, kunnioitettava herra Berthelier, ettei
-teille ole jätetty valitsemisen sijaakaan tässä asiassa. Nämä kolme
-arvoisaa kansalaista ovat pelastettavat. Siksi hyväksymme Lormayeurin
-kreivin ehdot. Ja koska he epäilemättä kituvat hänen vankilassaan
-kaiken tämän aikaa kurjan niukalla leivällä ja vedellä, on yksimielinen
-ajatuksemme, että mitä on tehtävä, se on tehtävä pian. Sentähden me
-vaadimme teiltä, valanne ja kansalaisvelvollisuutenne perusteella,
-että pidätte tämän neidon, tunnettu nimellä Gabrielle Berthelier,
-valmiina kolmessa päivässä rehellisesti vaihdettavaksi Germain de
-Caulaincourtiin, Jacques Baudichoniin ja Jean Ardenothon. Pyydän
-teitä, herra Berthelier, että jos teillä on jotakin sanomista, puhukaa
-vapaasti. Tahdomme kuulla teitä kaikella suosiolla."
-
-"Minulla ei ole mitään sanottavaa. Tottelen arvoisaa neuvostoa", sanoi
-Berthelier murtuneena. Hän kääntyi mennäkseen. Sitten, muistaen että
-nämä miehet edustivat Geneveä, kääntyi hän jälleen ja kumarsi, astuen
-sitte ulos.
-
-Ovella Norbert juoksi hänen luokseen vaatien uutisia.
-
-"Isäsi on pelastettu", sanoi Berthelier.
-
-"Mutta miten -- miten? Kertokaa minulle kaikki!" huusi Norbert. "Onko
-se tapahtunut lunnaitten avulla?"
-
-"Kyllä, kalliilla lunnaalla."
-
-"Kuinka paljo?"
-
-"Elä kysy minulta enempää. Pyydän vielä, että annat minun mennä kotiin
-yksin."
-
-Hän viittasi pojan pois, joka olisi tahtonut ojentaa hänelle
-käsivartensa ja joka nyt jäi seisomaan paikalleen, mieli täynnä iloa ja
-kauhistusta, vanhuksen raskaasti ja vaivaloisesti kompuroidessa katua
-alaspäin.
-
-
-
-
-XI LUKU.
-
-Onko missään apua?
-
-
-    Se mulle raudanlujan tahdon tuo
-    Poveeni aina,
-    Ja tähdet kirkkaat, kiihkottomat luo --
-    Tuo taivaan laina.
-
-                         Longfellow.
-
-Sinä yönä Berthelierin talossa ei yksikään silmä ummistunut uneen.
-Sen pitkinä tunteina neljä sydäntä kamppaili kipeänä taistellen
-ja rukoillen yksinäisyydessä Jumalan kanssa. Aamu ei tuonut iloa.
-Kumminkin kukin saavutti vähäsen lepoa, joka suurissa kärsimyksissä
-joskus tulee tuskan jälkeen riemun sijasta.
-
-Claudinella ja Margaretalla oli sama ajatus. Kumpikin päätti mennä
-lapsen kanssa muukalaisten maalle; Margareta sen vuoksi, että oli
-hoitanut Gabriellea, Claudine, arvellen ettei hänen katolilaisena
-tarvinnut peljätä savoijalaisia, toivoi voivansa tasoittaa Gabriellen
-elämänpolkua.
-
-Berthelierin lohdutus oli paljoa vähäisempi kuin heidän. "Kun ei ole
-jälellä mitään, miksi siis elää", hän ajatteli, "mies voi aina kuolla".
-Miksi ei? Kuka voisi moittia häntä, jos hän vaan huolehti soveliaan
-toimeentulon sisarelleen ja vanhalle palvelijalleen? Olihan hän vapaa
-erkanemaan milloin vain tahtoi tästä uudesta Genevestä, johon hänellä
-ei ollut mitään osaa. Se oli samaa, jota jokainen vanhan ajan mies,
-joita hän ihaili ja halusi jäljitellä, olisi tehnyt hänen asemassaan.
-
-Niinkuin sopikin, tuli voimakkain lohdutus kipeimmälle sydämelle. Ollen
-Geneven lapsi, reformatsionin kasvatti, oli Gabrielle sydämestään
-kiintynyt kotiinsa. Kaikki, jotka hän tunsi olivat siellä, tai olivat
-olleet. Ensin isku, tullen niin äkkiä ja outona, tyrmistytti hänet,
-mutta liiankin pian palasi kyky tuntea sen koko katkeruutta. Onneksi
-yksi huojennus oli hänellä. Kun ensimäinen huumaava isku oli ohi, voi
-hän itkeä. Ensin hän itki kiivaasti ja kiihkoisasti, sitten hillityllä,
-hiljaisella tavalla; hiljaa Claudinen tähden, jonka vuodekumppani hän
-oli.
-
-Viimein seurasi pitkää itkua kyyneletön väsymys ja unentapainen
-horrostila saavutti hänet. Louis de Marsac oli seisovinaan hänen
-vieressään pitäen kädessään niin sanottua "huilua" eli pitkää hoikkaa
-lasia täynnä viiniä. "Neiti", hän sanoi, "tahdotteko juoda tästä
-lasista kanssani?" Siten tavallisesti kosittiin vanhassa Genevessä.
-Mutta nämä kaksi, jotka tunsivat toistensa sydämet, eivät olleet
-vaihtaneet kihlauslupausta. Unessaan hän vastasi varmasti "tahdon",
-ja ojensi kätensä ottaakseen lasia. Liike herätti hänet. Hän toipui
-ja tunsi ettei tarjottu malja ollut maallista viiniä, vaan väkevää,
-voimakasta marttyyriviiniä. Hänet valtasi suuri kunnioitus ja yhtäaikaa
-suuri rauha. Hänelle tuli voima, joka täytti hänen toiveensa.
-
-Oli jo aamu. Hän nousi ylös, pesi silmänsä, pukeutui äänetönnä, ettei
-herättäisi nukkuvaa Claudinea, ja meni sitte toiseen huoneeseen. Siellä
-oli jo Berthelier ja Margareta, keskustellen vakavasti keskenään.
-
-"Teidän pitää sallia minun seurata häntä, taikka sydämeni pakahtuu",
-pyysi vanha palvelija laskien kätensä herransa käsivarrelle.
-
-"Vaikkakin sydämmenne halkeaisi, en voi", oli vastaus. "Annan teille
-kuukauden mietinnön aikaa. Ei sovi että saatatte itsenne vaaraan ja
-lapsiparan epäluulon alaiseksi. Eivätkö nämä savoijalaiset ole kylliksi
-syöksemään häntä turmioon, vieläkö siihen tarvitaan teidänlainen
-tulisen kuuma kalvinisti?" Sitten hän lisäsi lempeämmästi: "Uskothan
-sinä rukouksiin. Rukoile hänen puolestaan. Se on kaikki mitä voit
-tehdä."
-
-Silloin Gabrielle seisoi heidän edessään kalpeana ja väsyneenä. Mutta
-aamutervehdykset hän lausui varmasti suudellen isää ja hymyillen
-Margaretalle heikosti ja kostein silmin. Tämä käänsi kasvonsa pois ja
-jätti hiljakseen huoneen.
-
-"Isä", hän sanoi istuen tämän viereen, "ette saa surra liian paljo
-tämän vuoksi."
-
-Ami karkaisi itsensä puhuakseen rohkaisevasti Gabriellelle.
-
-"Tiedän että he tulevat olemaan ystävällisiä sinulle. Sinä tulet
-rikkaaksi, kunnioitetuksi ja rakastetuksi; -- vaikka luulen ettet
-koskaan niin rakastetuksi kuin täällä. Margareta raukka on rukoillut
-saadakseen seurata sinua. Mutta on parasta, niin kovalta kuin se
-tuntuukin, että menet yksin."
-
-"En mene yksin, isäni. Menivätkö ne yksin, jotka matkustivat Ranskaan
-saarnaamaan evankeliumia?"
-
-"Lapsi, tunnen ajatuksesi ja olen iloinen että se lohduttaa sinua.
-Mutta, Gabrielle, tuossa katolisessa maassa sinun pitää olla hyvin
-viisas, hyvin varova. Pidä tarkka vaari sanoistasi, teoistasi ja
-ajatuksistasikin. Muista käskyä: 'Olkaa viisaat kuten käärmeet'."
-
-"Elkää pelätkö. En tahdo etsiä marttyyriutta. Jos on valittavissa
-erilaisia kotiin vieviä teitä, niin luonnollisesti valitsen huokeimman."
-
-Berthelieristä nämä sanat tuntuivat vakuuttavilta. Hän ei tuntenut
-Gabriellen uskonnollisen vakaumuksen syvyyttä eikä kiihkeyttä, ja
-siksi hän toivoi tämän taipuvan olosuhteisiin, kuten hänen ajatuksensa
-mukaan oli aivan luvallista tehdä. Ami oli hyvin iloinen, että hän oli
-Gabriellen lapsena asettanut sisarensa hoitoon.
-
-"Päästä kotiin on se mitä kukin haluaa", hän jatkoi. "Arvelen pääseväni
-sinne pian."
-
-"Pieni tyttöni, mitä tahdot sanoa?"
-
-"Se on sitä laatua, etten voi tehdä sitä aivan selväksi teille enkä
-kenellekään muille. En kumminkaan luule, että Jumala tahtoo jättää
-minut vieraaseen maahan. Hän tietää etten voisi kestää sitä. Jos Hän
-tahtoo minun kuolemaan puolestaan monen muun tytön, naisen ja miehen
-tavalla, on Hän vahvistava minua. Kumminkaan en luule että se vie
-siihen asti. Hänellä on toisia teitä. Tunnen ettei mikään muu käsi
-kosketa minuun kuin Hänen omansa, ja se ei vahingoita. On sitten vielä
-olemassa koti, vielä parempi kuin Geneve. Myöskin te, isä, olette
-saapuva sinne ennen pitkää."
-
-"Niin, lapseni, ennen pitkää", sanoi Berthelier hyvin liikutettuna.
-Syntyi äänettömyys, sillä hän ei tahtonut sanallakaan himmentää lapsen
-yksinkertaista uskoa. Viimein hän jälleen virkkoi: "Sano minulle,
-voinko ehkä tehdä mitään sinun puolestasi, Gabrielle."
-
-"Meillä on vielä kaksi päivää jälellä, isäni. Tahdon valita lahjoja
-ystäville ja naapureille ja sanoa heille kaikille hyvästit. Teidän
-pitää saada pieni ranskalainen testamenttini. Itse luonnollisesti otan
-raamattuni. Täti Claudinelle ja Margaretalle minun täytyy jotakin
-ajatella. Niin -- ja isä, vielä yksi asia!"
-
-"Mikä se on, sydänkäpyni?"
-
-"Se on Norbert, Norbert raukka, joka pitää meistä niin paljon. Hänen
-sydämensä murtuu, koska tämä kaikki tapahtuu pääasiallisesti hänen
-isänsä tähden. Pyydän, menkää hänen luokseen ja lohduttakaa häntä.
-Eikö olisi hyvä käskeä häntä tänne aamiaiselle? Tänään taitaa olla
-juhlapäivä koulussa."
-
-"Minä menen hänen luokseen", sanoi Berthelier, lauhtuen ajatellessaan
-voivansa tehdä jotakin lapsen puolesta.
-
-Mutta kun hän nousi, ilmestyi Margareta pelästyneenä ovelle.
-
-He seurasivat häntä makuuhuoneeseen ja löysivät Claudinen pyörtyneenä
-lattialla. Claudine oli koettanut nousta kuten tavallisesti, mutta
-edellisen päivän isku oli koetellut liiaksi hänen terveyttään. Kun
-Claudine oli tullut tuntoihinsa ja päässyt veljensä ja Margaretan
-auttamana vuoteeseensa, koetti hän rauhoittaa näitä.
-
-"Se oli vaan ohimenevää heikkoutta", sanoi hän. Heidän pitäisi vaan
-mennä aamiaiselle; levättyään hän tulisi myös.
-
-Hän näytti niin kovin kalpealta. Kun he jättivät huoneen, sanoi
-Berthelier:
-
-"Lähdenpä herra Aubertin luo ja pyydän häntä käymään katsomassa
-Claudinea. Samoin voin etsiä Norbertin ja tuoda hänet tänne mukanani."
-
-Viimein hän palasi, apteekkari ja neuvos Aubert mukanaan, joka ei
-pitänyt neiti Claudinen pahoinvointia vaarallisena. Kumminkin hän
-antoi Claudinelle muutamia hyvin äitelöitä lääkkeitä ja määräsi hänen
-pysymään vuoteessa. Hänen mentyään Berthelier sanoi Gabriellelle:
-
-"En voinut löytää Norbertia. Viime yönä herra Antoine kertoi hänelle
-koko asian kuten se on. Norbert ei virkkanut sanaakaan, vaan otti
-hattunsa ja meni ulos. Sitte hän ei ole palannut, eikä kukaan ole
-nähnyt häntä sen jälkeen. He aikovat kysyä vahdilta, menikö hän viime
-yönä minkään portin läpi."
-
-"Poika parka!" sanoi Gabrielle sääliväisesti. Norbert oli hänen
-ikäisensä. Gabriellesta hän oli ainoastaan kuin nuorempi veli --
-melkein lapsi. Mutta hänellä ei ollut paljoa aikaa ajatella sitä.
-Claudine oli joko mielipahasta tai neuvos Aubertin lääkkeistä kylliksi
-heikko tarvitakseen alinomaista huolenpitoa. Oli aivan selvää, ettei
-hän mitenkään voinut seurata nuorta pakolaista. Gabriellen piti mennä
-yksin, ja sydämensä syvyydessä hän tunsi että se oli parempi.
-
-Sillävälin Berthelier sai uuden ajatuksen. Oli muuan asia, melkoisen
-tärkeä, jonka hän vielä voi tehdä lapsensa hyväksi. Olisi aivan
-hyödytöntä panna hänen mukaansa Savoijaan vaatteita ynnä muita
-tarpeita. Senlaatuiset, joihin hän oli tottunut, eivät sopisi hänen
-uuteen asemaansa. Mutta rahaa voitiin aina ja jokapaikassa käyttää.
-Gabriellen mukavuus ja erittäin hänen yhteytensä vanhain ystäviensä
-kanssa voi riippua siitä. Suuri kukkaro täynnä heläjäviä ja raskaita
-kolikoita olisi hänen paras palvelijansa vieraassa maassa. Mutta mistä
-hän saisi niitä, hän jonka niukat tulot tuskin riittivät talouden
-yksinkertaiseksi ylläpidoksi?
-
-Löytyi yksi tie. Vähäinen rakkaus hänen ja etäisen serkkunsa,
-libertinien johtajan Philibert Berthelierin välillä oli haihtunut.
-Philibert kumminkin muisti mitä Ami oli kärsinyt isänsä tähden ja tiesi
-myöskin että tämä oli lainannut hänelle suuria rahasummia, joita ei
-koskaan maksettu takasin. Useammin kuin yhden kerran oli Philibert
-kehoittanut huolettomalla tavallaan häntä kääntymään puoleensa, jos
-tarvitsisi kourallisen hyviä kruunuja. Philibertin omat menot olivat
-suunnattomat. Ollen peloton ja tuhlaava, hän oli kumminkin perinyt
-jotakin isänsä kunnollisesta ja hyvästä luonteesta. Ami Berthelier
-ei suurestikaan epäillyt, ettei tämä sukulainen auttaisi häntä tässä
-pulassa. Joukko karkoitettuja libertinejä, Philibert ja Perrin
-etunenässä, olivat asettuneet Pregnyhin, joka oli Bernin kanttonissa,
-ja ainoastaan muutamia virstoja Genevestä. Täältä he toivoivat -- itse
-ollen aivan turvassa -- voivansa häiritä uutta hallitusta ja kiihoittaa
-eripuraisuutta kaupungissa. Kaikki siis mitä Ami Berthelierin tarvitsi
-tehdä, oli vuokrata hevonen, ratsastaa Pregnyhin, selittää toiveensa
-Philibertille ja palata yöllä kantaen mukanaan tuota kultaista kuormaa,
-jota espanjalaiset sanovat "keveäksi kuormaksi". Hän ei kertonut
-kellekään matkansa tarkoituksesta, sanoihan vaan olevansa pakoitettu
-olemaan poissa tärkeällä asialla, mutta tulisi takaisin jos mahdollista
-samana yönä; jollei, niin seuraavana aamuna. Gabrielle salaa ihmetteli,
-että joku asia saattoi pakoittaa häntä olemaan poissa suuren osan
-heidän lyhyestä yhdessäolostaan. Luottaen kumminkin täydellisesti
-häneen oli Gabrielle vaiti, vaikkei hän voinutkaan olla oikein
-tyytyväinen.
-
-Norbert vietti yönsä Crêts de Laurentissa ylävällä maalla vallien
-sisäpuolella lähellä Porte Neuveä. Edes ja takaisin, ylös ja alas
-vaelsi hän tuossa yksinäisessä paikassa koettaen päästä tuskasta,
-joka silpoi hänen sydäntään kahtia. Hän oli vain kuudentoistavuotias.
-Vaikkei hänen rakkautensa Gabrielleen ollut semmoinen miksi vuodet
-voivat sen tehdä, vaikkakin hänen sydämensä oli ainoastaan pojan sydän
-eikä miehen, oli se kumminkin ehyttä rakkautta. Hän antoi kaikki mitä
-hänellä oli; ja kukapa voi antaa enempää. Se että hän rakasti isäänsä
-lämpimästi, ainoastaan lisäsi hänen tuskansa katkeruutta. Ajatus että
-Gabrielle uhrataan hänen isänsä puolesta poltti häntä niinkuin tuli.
-
-Miksi he koskaan olivatkaan jättäneet kotimaansa, kauniin Ranskan? Sen
-jälkeen kun he olivat saapuneet tähän vieraaseen, tylyyn Geneveen,
-heille oli sattunut ainoastaan onnettomuutta. Heillä pitäisi olla
-"kyyhkysen siivet", kuten laulettiin virressä, jonka olivat oppineet
-koulussa, lentääkseen takaisin entisiin aikoihin, tutulle paikalle --
-ja ehkä vanhaan uskontoon -- sitä hän ei kumminkaan varmaan tiennyt.
-Joku muu voisi pitää häntä uskollisena uudelle uskonnolle, isä Calvin
-ei sitä ainakaan tehnyt. Hänestä ei ollut apua! Ei ikänä käänny
-hän enää Calvinin puoleen eikä esitä valituksiaan hänelle. Olihan
-tämä mies raudasta -- kylmä, ankara ja kova kuin timantti. Hän eli
-erillään muista ja kylmänä, kuten joku suuri kenraali, joka lähettää
-sotamiehensä kuolemaan. Siirteli vaan miehiä, niinkuin nappuloita
-shakkipöydällä. Ei kenkään pelaaja tahdo kadottaa niitä, mutta jos hän
-on siihen pakoitettu, niin mitäpäs siitä!
-
-Calvin ja kaikki toiset tahtoisivat häntä rukoilemaan. Epäilemättä
-he tekivät nyt niin Gabriellen, hänen isänsä ynnä toisten puolesta.
-Ja miksi hyödyksi, jos Kaikkivaltias, -- Iankaikkinen, kuten he
-kutsuivat Häntä -- olisi myöskin samanlainen? Ken voi epäilläkään sitä?
-Toimiihan Hän omien, korkeiden tarkoitustensa saavuttamiseksi. Ne kyllä
-menestyvät. Ne riehuvat kuten tuli, myrsky tai rajuilma. Kaikki mitä
-niiden tielle sattuu on vaan kuin tappura, oljenpehut tai tomu. -- Mitä
-oli hyötyä huolenpidosta? Mitä siitä väliä? Jospa vaan hän ja hänen
-ystävänsä voisivat kuolla yhdessä, ja kuolla ilman tuskaa!
-
-Viimein hänen ajatuksensa alkoivat kierrellä, kuten ne tekevät kaikkein
-tuimimmissa tuskissa. Nykyisten ikävyyksien sijasta tulivat menneet
-riemut hänen mieleensä. Ajatus retkeili jouten katkonaisissa juhla-,
-tanssiais- ja naamiaismuistoissa, joista hänen äitipuolensa tapana
-oli kertoa ja joihin hänkin joskus suureksi ilokseen oli päässyt. Nuo
-naamiohuvit! Äitipuoli oli puettanut hänet kerran tytöksi. Aivan äkkiä
-välähti muuan ajatus salaman tavoin rajuna, hirveänä, suurenmoisena,
-hänen aivojensa läpi. Sen loisteesta ja kunniasta hän hyppäsi
-jaloilleen. Hän huusi ääneensä tuossa yksinäisessä paikassa.
-
-Vihdoin viimein hän istahti puun juurelle ja kävi miettimään. Voisiko
-tämä asia olla mahdollinen? Oli jo aamu. Loistava toukokuun aurinko
-paistoi hänen päälleen juuri puhjenneiden vihreiden nuorten lehvien
-lomitse. Hän ei sitä huomannut. Hänestä nähden olisi vielä voinut olla
-keskiyö.
-
-Vasta monien tuntien kuluttua hän nousi palatakseen kaupunkiin.
-Hänen aistinsa tajusivat hyvin vähän ulkomaailmasta. Hän loi vakavan
-katseen tuohon juhlalliseen näkyyn, johon hänen silmänsä olivat
-kiintyneet ensi kertaa astuessaan Geneven maalle -- se oli Mont Blanc
-koko mahtavassa loistossaan. Silloin oli hän kutsunut sitä suureksi,
-valkeaksi valtaistuimeksi. Oliko hän ehkä kohta seisova vielä suuremman
-valtaistuimen edessä?
-
-Hän kääntyi pois ja huomasi äkkiä likellä polkua pienen lammikon. Hän
-läheni sitä ja katsoi pitkään, vakavasti sen syvyyksiin. Ohikulkija
-olisi voinut luulla hänen ihailevan omaa, selvästi heijastuvaa kuvaansa
-sen pinnassa.
-
-Sitten hän kiiruhti likimmälle portille. Hänen piti kulkea kaupungin
-läpi saapuakseen Rue Cornavinille. Oli jo kohta puolipäivän hetki,
-eikä hän ollut maistanut ruokaa sittekun edellisenä iltana. Niinpä
-hän tuntien olevansa hyvin nälkäinen kääntyi ohikulkiessaan erääseen
-Geneven kuuluisista leipurimyymälöistä ja, kuten poikien on tapana, söi
-siellä vahvasti höystettyä leipää ja juustokakkua.
-
-Tämä oli Pont Batilla, jonka myymälät olivat erinomaisia. Senjälkeen
-hän kääntyi sivuun Rue du Templelle ja etsi erään herra Sangsouen
-apteekin.
-
-"En rohkene mennä neuvos Aubertin luo", hän sanoi itsekseen, "se olisi
-liian vaarallista."
-
-"Oh, tekö se olette, herra Norbert de Caulaincourt?" sanoi rohtojen
-myöjä, joka tunsi hänet ulkonäöltä. "Oletteko kuulleet ystävänne
-Berthelierien pulasta? Tuskinpa sitä voi ollenkaan kutsua pulaksi.
-Ihmeellisiä uutisia kumminkin. Tytön typykkä, joka kasvaa keskessämme,
-jota ei pidetä paljo minään, sattuukin olemaan savoijalainen
-aatelisnainen Lormayeurin ylhäistä sukua."
-
-"Niin", sanoi Norbert surullisesti, "minä tiedän sen."
-
-"Tiedättekö myös että neiti Claudine Berthelier on vuoteen omana. Se
-tosin ei ole minun asiani, koska neuvos Aubert palvelee hänen veljeään,
-joka ei ole tavallisesti kovin mieltynyt neuvoksiin. Kaikki mitä toivon
-on että hän antaisi naisraukalle paljo kuumetta-ehkäiseviä lääkkeitä.
-On olemassa ruohoa, jota kerätään täysikuun aikana. -- Mutta pyydän
-anteeksi, nuori herra, että puhun teille lääketaidon salaisuuksista,
-joita luonnollisesti ette voi ymmärtää. Mitä suvaitsette minulta?"
-
-"Jos olette niin hyvä, herra apteekkari, niin annatte minulle hyvän ja
-voimakkaan unettavan annoksen."
-
-"Kenelle, pyydän kysyä? Miehelle, naiselle vaiko lapselle?"
-
-"Kenelle muulle kuin minulle itselleni?"
-
-"Ah, nyt te laskette leikkiä. Mitä voimakas, terve nuorukainen tekee
-unettavalla annoksella?"
-
-"Sepä on kaikki mitä te tiedätte. Olenhan kärsinyt koko tämän viikon
-tuskia huonosta takahampaasta."
-
-"Antakaas niin otan sen pois. Se kestää ainoastaan minuutin ja palkkani
-on vaan yksi groat." Hän kääntyi ottaakseen hirveät aseensa, joiden
-kanssa Norbertilla oli ennestään ikävä tuttavuus.
-
-"Ei toki", hän vastasi innokkaasti, peräytyen melkein ulos pienestä
-puodista. Sitten hän sanoi astuen askeleen takaisin: "Tahdotteko siis
-antaa minulle, herra Sangsoue, tuon annoksen, vaan pitääkö minun mennä
-herra Aubertin luo sitä noutamaan? Tai ehkä paremmin juutalaisen
-Salomonin luo Molardin varrella, joka antaisi sen huokeammalla?"
-
-Herra Sangsoue vihasi juutalaista Salomonia kuten myrkkyä, jota syytti
-hänen myövän kunniallisille kristityille. Siksi hän kiiruhti ottamaan
-korkeimmalta hyllyltä erään pullon.
-
-"No hyvä, herra Norbert, koska teissä ei näytä olevan tarpeeksi miestä
-pääsemään kerrallaan eroon vihollisestanne, niin tässä on teille
-jotakin mikä vaivuttaa teidät uneen ainakin kahdeksitoista tunniksi.
-Oletteko tuonut pullon mukananne? Ettekö? Sitten minun pitää lainata se
-teille. Muistakaa tuoda takaisin."
-
-"Sen tuon kiitoksen kanssa teille takasin. Mitä olen velkaa?"
-
-"Oh, hiukan vaan, puolitusinaa denierejä. Teille olisi kumminkin ollut
-parempi antaa groat ja heittää hammas tänne."
-
-"En piittaa maksusta, vaan tuskasta", sanoi Norbert.
-
-"Ah! Kenties meidän on vietävä teidät kysymään neuvoa tuolta uudelta
-mieheltä, joka on saapunut kaupunkiimme kaikkine taitoineen.
-Hammaslääkäriksi hän muka kutsuu itseään ja lupaa paikkailla ihmisten
-hampaita, kun ne vielä ovat heidän päässään. Semmoisia luulotteluja!
-Ajattelee voivansa paikata mitä Jumala, kaikkivoipa, on tehnyt! Mutta
-nyt kun isä Calvin itse on antanut hänen koettaa taitoaan, tulee koko
-kaupunki juoksemaan hänen jälkeensä. Tässä on teidän tippanne, herra
-Norbert. Toivon niiden auttavan teitä. Nauttikaa ne kun olette lukeneet
-rukouksenne ja panette makaamaan."
-
-Norbert otti pullon ja suuntasi askeleensa Rue Cornavinille. Mutta kun
-hän tuli lähemmäksi, niin ne hidastuivat.
-
-"Niin pitkälle on siis kaikki hyvin", hän mietti. "Mutta nyt alkavat
-vaikeudet. Mitä on tehtävä Berthelierin suhteen? Toiset kaikki kyllä
-saan taipumaan, mutta hän on noita geneveläisiä, jotka pitävät valhetta
-yhtä pahana kuin murhaa. Ja tämä valhe olisi hänestä iso kuin vuori,
-sen luen hänen silmistänsä. Tosin tämä kaikki tapahtuu Claudinen
-tähden, jota hän niin paljo rakastaa. Ei, se tapahtuu _molempien_
-puolesta! Yhtä kaikki lienee jotakin hyvää rukouksessa. Ja koska tämä
-tapahtuu Jumalan palvelijoiden pelastamiseksi, niin voinhan rukoilla
-apua itselleni. Enpä tiedä! Tässä olenkin jo ovella. Nyt esille kaikki
-hyvät neuvot mitä minulla vaan on! Olenpa varma että niitä tarvitsen.
-Toivon itselleni tekoparran puolenpäivän ajaksi. Mutta ei, se pilaisi
-kaikki!"
-
-Hänen koputettuaan tuli esiin Margareta surun murtamine, kyynelten
-kastelemine kasvoineen.
-
-"Tulkaa sisään, herra Norbert", hän sanoi. "Gabrielle kysyy teitä. Hän
-arvelee teidän olevan murheellisen."
-
-"En tahdo neiti Gabriellea nähdä aivan nyt", Norbert sanoi. "Haluan
-puhutella neiti Claudinea ja teitä. Molempia yhdessä."
-
-"Neiti Claudine on kipeänä."
-
-"Ei sillä väliä -- tarkoitan että se surettaa minua -- mutta minun on
-saatava tavata häntä. Viekää minut hänen kamariinsa ja tulkaa itse
-myöskin mukaan. Minulla on jotakin tärkeää sanottavaa."
-
-"Mikä pojalle on tullut, kun noin komentaa vanhaa ihmistä?" ajatteli
-Margareta. Mutta tänään hänen taisteluhalunsa oli surun lannistama. Hän
-vaan sanoi:
-
-"Ei mikään muu ole nyt tärkeätä kuin muuan asia, jota te ette voi
-auttaa tai estää."
-
-Norbert sijoitti huulensa hänen korvaansa ja kuiskasi: "Kukaties minä
-voin".
-
-Margareta pudisti surullisesti päätään ja lisäsi: "Minä käyn katsomassa
-voiko neiti ottaa teidät vastaan".
-
-"Tehkää niin. Pyydän vielä ettette anna herra Berthelierin tietää minun
-olevan täällä."
-
-"Herra Berthelier lainasi tänä aamuna hevosen ja ratsasti pois varhain
-tänä aamuna, emme tiedä minne tai miksi. Hän sanoi mahdollisesti
-olevansa takaisin tänä iltana, tai kenties vasta huomenaamuna."
-
-Tähdet taivasta kiertäessään taistelivat Norbert de Caulaincourtin
-puolesta.
-
-
-
-
-XII LUKU.
-
-Lusikka-ritari.
-
-
-    "Lienee kultaa pien' kätönen tuo,
-    Kosk'et sen omastas poistua suo."
-
-                    E.B. Browning.
-
-Kevään hengetär vietti suloisia, hyvätuoksuisia juhliaan Savoijan
-kauniissa laaksossa. Oranssipuut olivat valkeina komeoita kukkia
-ja villihyasinttien muodostama matto niiden alla, siellä täällä
-tummanpunaisten vuokkojen pilkkomana, näytti maan läpi tunkevalta
-pilvellä. Korkealla yläpuolella kohisivat ikuisten vuorten kimaltelevat
-huiput seisoen kuin pappeina maan ja taivaan välillä tallaamattoman
-lumen verhoamina.
-
-Aivan välinpitämättömänä tästä kauneudesta näytti olevan yksinäinen
-hevosmies, joka ratsasti laakson yli kulkevaa ratsaspolkua. Hän
-oli hyvän näköinen, yhden- tai kahdenkolmatta ikäinen nuorukainen,
-puettu kauniiseen ratsastuspukuun, joka oli varustettu muodin
-mukaisella _hausse coll'illa_ eli korkealla kirjaillulla kaulurilla,
-päässä hänellä oli sulkaniekka lakki, joka oli lisäksi koristettu
-omituisella lusikantapaisella kultahelyllä. Hänen piirteensä olivat
-säännölliset ja olisivat olleet miellyttävätkin, jollei niillä olisi
-näkynyt kieltämättömän huolen ja tuskan ilmettä. Ei varmaankaan
-kukaan olisi hänen kasvoistaan arvannut, että Viktor de Lormayer
-ratsasti rakastamansa naisen talolle. Tässä maailmassa on ikävämpiäkin
-kohtauksia kuin ero, ja nyt puheenaoleva oli yksi sellaisia.
-Kerran tai pari nuori ratsumies koetti lyhentää matkaansa juoma- tai
-metsästyslaululla, mutta pian kuolivat sanat hänen huulilleen.
-Hän vaipui ikävään äänettömyyteen, minkä hän keskeytti ainoastaan
-hiljaisilla kirouksilla luultavasti itselleen tai huonolle kohtalolleen.
-
-Viimein tullessaan ulos laaksosta hän sai näkyviinsä ikävän, puoliksi
-raunioituneen tornin eli varustuksen, jonka ympärillä oli muutamia
-viljeltyjä kenttiä. Hän ratsasti näiden läpi ylös takaportille, jolle
-hän koputti kuusi kertaa, kovaa ja hiljaa vuoron perään.
-
-Se oli varmaankin edeltäpäin sovittu merkki. Pian ijäkäs palvelija
-avasi oven ja tervehti häntä syvästi kunnioittaen.
-
-"Suvaitseeko nuori herrani asettua matoilla varustettuun huoneeseen?"
-hän kysyi. "Menen noutamaan Rosan ja huolehdin teidän korkeutenne
-hevosesta."
-
-"Kiitos, vanha ystävä", sanoi Viktor ottaen pois päähineensä. "Miten
-herrasi jaksaa?"
-
-"Niin hyvin kuin vain mahdollista, herra kreivi, niin hyvin kuin vain
-mahdollista. Mutta hän on hyvin vanha. Toinen jalka on haudassa,
-niinkuin sanotaan. Oh minua, hänen elämän ratansa on melkein lopussa!"
-
-Viktor ajatteli, ettei palvelijallakaan ollut paljoa jälellä radastaan,
-mutta hän ei sanonut sitä. Lausuihan vaan:
-
-"Antakaa jonkun pojista pitää hevostani, Pietro, sillä minä en voi
-viipyä täällä." Hän meni eteisen läpi matotettuun vierashuoneeseen.
-
-Hän tunsi hyvin tämän, vanhan äidinpuoleisen sukulaisensa omistaman
-talon. Philibert de Mayne oli sortunut ja köyhtynyt savoijalainen
-aatelismies, joka noissa raa'an ajan vaiheissa oli niin huonosti
-menestynyt, ettei hänellä ollut kirjavan ja myrskyisen elämänsä lopulla
-muuta kuin tämä puoleksi raunioitunut linna ja jokunen laiha pelto sen
-ympärillä. Hänellä oli kumminkin toinen aarre, tavaroista paras ja
-rakkain: orpo tyttärentytär, kaunis pieni Arletta.
-
-Tämä se olikin, eikä vanhempi kamarinainen Rosa, joka avasi oven
-huoneeseen ja liukui pehmeästi sisään.
-
-Viktor oli istunut huoneessa pöydän ääressä kasvot käsiin kätkettyinä.
-Mutta hän olisi kuullut nuo keveät askeleet, kuten arveli, syliä
-syvälle hautaansa. Hän hypähti ylös ja kääntyi tyttöä kohden kasvot
-hehkuen. Mutta seuraavalla hetkellä tuskan ilme ne taas sumensi.
-
-Kun heidän kätensä yhtyivät, lausui kumpikin ainoastaan yhden sanan:
-"Arletta!" -- "Viktor!"
-
-Viktor läheni tyttöä syleilläkseen häntä. "Ei!" sanoi Arletta,
-vetäytyen takaisin. "Sen aika on ohitse. Tiedän kaiken."
-
-Viktorin huulet liikkuivat, mutt'ei ääntä kuulunut niiltä. Tyttö jatkoi:
-
-"Viime viikolla Pietro oli Lormayerissa. Siellä ei puhuta mistään
-muusta kuin geneveläisestä morsiamesta, jonka kautta voitatte takaisin
-Castellarin tilukset."
-
-"En piittaa niistä. Vihaan niitä. Tahtoisin antaa ne kaikki yhdestä
-ainoasta hiuskiharasta päässäsi!" puhui Viktor intohimoisesti.
-"Arletta, kuule minua! En voi jättää sinua enkä tahdokaan."
-
-"Hyi, Viktor! Ne ovat tyhjiä sanoja, joita sinun ei olisi pitänyt
-puhua, eikä minun pitäisi kuunnella. Sinulla ei ole mitään vaalia."
-
-"Mutta minulla on. Kerron isälleni että geneveläinen morsian minun
-puolestani saa hukkua Geneven järveen."
-
-"Kuten tahdot! Muista ainoastaan jos niin teet, ettei se ole
-geneveläinen morsian -- pyhimykset antakoon anteeksi, jos kiroon häntä
--- vaan köyhä, vanha isoisä ja minä itse, jotka taidamme menehtyä tien
-viereen kylmästä ja nälästä."
-
-"Minä tahdon pitää huolta teistä."
-
-"Kuinka? Sinähän olet itse johonkin Lormayeurin tyrmään teljetty vanki,
-ja me olemme ajetut pois tästä ainoasta turvapaikastamme. Tunnen isäsi.
-Hän on hillitön vihassaan; mutta senkin hän voi lannistaa ahneutensa
-vuoksi. Hänen ahneuttaan ei voi pitää aisoissa mikään asia taivaassa
-eikä helvetissä. Ei, Viktor, meidän välimme ovat lopussa. Me lapset
-olemme leikkineet leikkimme loppuun, olemme yhdessä unelmoineet. Nyt
-olemme hereillä, ja siksi meidän on unhotettava entinen ja sanottava
-jäähyväiset."
-
-"En voi, en voi!"
-
-Arlettan ylpeä huuli nyrpistyi ja hänen tummat silmänsä säihkyivät. "Et
-voi! Onko se miehen puhetta?" hän lausui.
-
-"Taistella puolestasi voisin miehen tavalla. Olisin sankari. Mutta jos
-minun pitää heittää sinut, olen lapsi." Hänen päänsä painui jälleen
-alas käsiin.
-
-"Silloin kohtelen sinua kuin lasta, joka oletkin. Teen sen sinulle,
-mitä itse olet liian heikko tekemään. Kuulkaa, herra kreivi, _minä_
-jätän _teidät_. Mitä välillämme on ollut, se ei enää ole mitään
-minulle."
-
-Viktor hypähti pystyyn ja tarttui tytön molempiin käsiin. "Arletta",
-hän huusi, "sinä et koskaan ole rakastanut, niinkuin minä. Ei, ei --
-sinä et ole tehnyt niin! Katso kasvoihini ja kerro kaikki minulle!"
-
-Arletta puri huuleensa, kunnes siitä tuli veri, yksi ainoa suuri pisara
-lumivalkealle hampaalle. Sitten hän lausui kylmästi:
-
-"Herra de Lormayeur, te loukkaatte minua. Antakaa minun mennä, herrani."
-
-Viktor hellitti hänen kätensä ja mutisi, tunteittensa äkillisesti
-vaihtuessa: "Anna anteeksi, rakastettuni! Teen sinulle väärin."
-
-"Ei se ole väärin. Sinä vaan et saa tehdä kysymyksiä minulle. Etkä saa
-tehdä tätä kovemmaksi meille molemmille." Viimeisiä sanoja lausuessaan
-luja ääni vapisi hiukan.
-
-"Mitä muuta tämä voi olla kuin kovaa, sietämättömän kovaa?"
-
-"Teille on kotonanne kyllä lohdutus. Mitä minuun tulee", Arletta lisäsi
-ylpeästi, "elkää luulko, herra kreivi, että kuihdun pois lemmettömänä
-neitinä teidän tai kenenkään miehen tähden. Kaukana siitä! Tyyssija ja
-iloinen vastaanotto odottaa minua Chamberyn ursuliininunnien luona. He
-kaikki ovat hyvistä perheistä lähteneitä neitejä. Siellä saan sitte,
-kun isoisäni menee Jumalan luo, levätä rauhassa. En unhoita rukoilla
-puolestanne, herra de Lormayeur. Sitäpaitse on sivullanne miekka, ja
-maailma on avoinna edessänne. Te saatte kamppailla ja taistella."
-
-"Ja palaat takasin hyljättynä, sydän tyhjänä!"
-
-"Ei --." Mutta Arletta lopetti tähän, sillä jalomielisyys kielsi häntä
-toivottamasta kreiville onnea geneveläisen morsiamensa kanssa. "Ei;
-miehen elämässä on useita asioita, jotka täyttävät hänen sydäntään."
-
-"On olemassa ainoastaan yksi, joka täyttää koko elämäni."
-
-"Niin te ajattelette tänään. Mutta, Viktor, tämä puhe on hyödytöntä, ja
-vielä pahempaakin. Se tuottaa vaan mielipahaa kummallekin. Jos ette ole
-tarpeeksi mies lopettamaan sitä, teen minä sen. Sana vaan kreiville,
-teidän isällenne ja ette te, vaan isoisäni ja minä saisimme kestää
-hänen kostonsa painoa. Jos vielä kerran tulette, täytyy toimittaa
-hänelle se sana."
-
-Koko tämän ajan Rose, kamarineito, odotti ja vartoi ulkopuolella
-vapisten lemmikkinsä puolesta. Viimein hän kääntyi pois, hankki viiniä
-ja leivoksia ja toi ne sisään. Viktor seisoi akkunan edessä kasvot
-pois käännettyinä, Arletta pöydän ääressä kylmänä, mutta kalpeana kuin
-marmori.
-
-"Tämä nuori kreivi ei saa paastoten jättää meitä", sanoi Rose asettaen
-pöydälle hopeatarjottimen, jonka hän oli tuonut mukanaan. Kädellä,
-joka vaan vähä vapisi, Arletta täytti yhden korkeista venetsialaisista
-laseista ja tarjosi sen Viktorille. Tämä kohotti sen huulilleen sanoen:
-"Neitini, juon terveydeksenne ja iloksenne". Ne olivat viimeiset sanat,
-jotka Rose kuuli jättäessään huoneen. Mitä muita jäähyväisiä nämä kaksi
-rakastavaa lienevät ottaneet, sitä ei kumpikaan koskaan kertonut.
-Viimein Viktor tuli ulos kasvot kalpeina, nousi ääneti satulaan ja
-annettuaan Pietrolle kultarahan ratsasti pois.
-
-Savoijalainen tyttö oli osottaunut yhtä urheaksi kuin hänen tuntematon
-sisarensa Genevessä. Mutta hänen sielunsa oli valettu lujemmasta
-aineesta kuin Gabriellen. Geneven tytölle ei olisi käynyt hyvin, jos
-hän olisi ollut kilpailijattarensa vallassa tänään.
-
-Arletta seisoi vartoen, kunnes Viktor oli kadonnut. Sitten hän tuli
-takaisin matotettuun vastaanottohuoneeseen, otti kalliin lasin, josta
-Viktor oli juonut, ja viskasi sen lattialle pirstoiksi. Eivät mitkään
-huulet saaneet koskettaa sitä Viktorin jälkeen. Mutta seuraavassa
-silmänräpäyksessä hän kumartui, otti yhden kappaleen ja kätki sen
-povelleen.
-
-Sillä välin Viktor palasi Lormayeuriin. Hän oli tuomittu kumartamaan
-niskansa ikeen alle, vaikkakin se oli vastenmielinen. Tuomio ahdisti
-häntä joka hetki yhä välttämättömämpänä ja vastustamattomampana.
-Vastustus ei olisi vaatinut ainoastaan rohkeutta, vaan sankaruutta,
-eikä Viktor de Lormayeur ollut mikään sankari. Hän oli ainoastaan
-kohtelias ja kunnollinen nuori savoijalainen aatelismies. Hänen
-jäätyään varhain yksin äidistään kasvatti hänet ankara, lemmetön isä
-ja joukko palvelijoita, jotka tottelivat hänen pienintä oikkuansa.
-Ei hän ollut saanut muuta kasvatusta, paitsi taidon lukea ja
-kirjoittaa tavan mukaan sekä tarpeellisen taidon sotaisissa ja
-ritarillisissa harjoituksissa. Hänet oli opetettu erittäinkin vihaamaan
-reformeerattuja ja kaikista enimmän geneveläisiä. Isänsä toimesta hän
-oli yhtynyt savoijalaisten aatelismiesten ligaan, jota kutsuttiin
-"lusikan liitoksi". Sen merkkinä kannettiin povella tai päähineessä
-kultaista lusikkaa.
-
-Tämä seikka lisäsi sitä pelkoa ja hämmästystä, jolla hän oli kuullut
-kohtalonsa isänsä huulilta. Hänen piti naida neito, joka oli kasvatettu
-vääräoppisessa kaupungissa, porvarien, raakalaisten ja konnien
-joukossa! Mikä kohtalo Lormayeurin perilliselle!
-
-Vielä kerran palattuaan käynniltään Arlettan luota hän uskalsi esittää
-vastamuistutuksensa. Hänen isänsä lopetti puheen lyhyeen.
-
-"Ole alallasi, poika, jos sinulla on jälellä hitunenkaan järkeä
-tyhmässä päässäsi! Kaikkien pyhimysten nimessä! Tämä on kylliksi
-tekemään miehen hulluksi, kun kuulee sinun näyttelevän tyhmyriä
-kaikkine joutavine väitteinesi. Samalla aikaa tuo lurjus, tuo raaka
-paholainen pitää hallussaan Castellarin laveita tiluksia, joiden suora
-perillinen tuo tyttö on. Ei ole muuta keinoa vallata maita mieheltä,
-kuin saada tyttö haltuunsa. Silloin ainakin ruhtinas on tekevä
-oikeuden tytölle ja meille. Sitten voimme nakata Santanan takaisin
-samaan allikkoon, mistä on tullutkin."
-
-"Isäni kreivi, miksi ette ota haltuunne tyttöä ja maita ja jätä minua
-rauhaan?"
-
-"Kyllä kai! Ja jättää hänet vapaaksi myöskin mennäkseen naimisiin
-Santanan kanssa, joka vaan olisi kovin iloinen saadessaan siepata tuon
-omistusoikeuden. Tai ehkä tyttö menisi luostariin ja jättäisi kaiken
-omaisuutensa äidillemme kirkolle. Kiitoksia vain! En ole eilispäivän
-lapsia. Neiti Olivie on hyvin sen arvoinen, että samalla ostan mukana
-noita kerjäläisiä, harhaoppisia."
-
-"Sitä en epäile, herrani. Epäilen vaan, onko hän minulle uhrauksen
-arvoinen."
-
-"Minkä uhrauksen, sinä tyhmeliini? Naida kaunis morsian? Vanha Muscaut
-lauloi ylistystä hänen ihanuutensa kunniaksi."
-
-Viktorilla ei ollut rohkeutta sanoa englantilaisen runoilijan kanssa:
-
-    "Mitäpä immen sievyydestä,
-    Kun lemmi häntä en sydämestä!"
-
-Hän voi vaan vaijeten kääntyä poispäin.
-
-"Seis!" sanoi hänen isänsä. "Nämä porvarit ovat hätäisiä peläten
-kadottavansa niin hyvän saaliin. Kolmantena päivänä he lienevät
-valmiita. Sinun pitää mennä ja noutaa tyttö. Muista että näytät paraat
-puolesi ja koko hilpeytesi. Minä toimitan mukaasi kauneimman saattueen
-mitä vaan saan kokoon. Samoin lähetän kuorma-aaseja suojateltan kera
-ynnä hyvän varaston virvokkeita matkaa varten. Ilma on kaunis, ja te
-voitte yöpyä nuotiolle läheisyydessä, niin että tulette vallan varhain
-kohtauspaikalle. Siten yhden pitkän päivän ratsastus, jonka pitäisi
-olla päivän pitkä huvi hänelle, tuo hänet turvassa kotia. Ja sinä olet
-matkalla hänen kuuliainen ja kohtelias ritarinsa ja palvelijansa.
-Jollet voi käyttää hyväksesi semmoista tilaisuutta kuin tämä on, olet
-varmaan vielä suurempi pöhköpää kuin luulinkaan."
-
-
-
-
-XIII LUKU.
-
-Geneveläinen morsian.
-
-
-Varhain sovitun päivän aamuna kohtasi kaksi seuruetta toisensa Plain
-palaisissa juuri Porte Neuven ulkopuolella. Ne erosivat suuresti
-toisistaan. Savoijan viinitarhoista tuleva oli loistava joukko, joka
-istui ylpeästi rikkaasti satuloiduilla ratsuillaan ja kantoi ylhäisten
-tapaan verkaisia hopeakirjaisia viittoja. Heillä ei ollut muita
-aseita kuin miekat, koska olivat tulleet rauhalliselle retkelle, jota
-todisti valkeata lippua kantava torvensoittaja heidän etunenässään.
-Johtajana ratsasti nuori Viktor de Lormayeur komeimmassa puvussaan,
-mutta jäykkänä ja kankeana. Tultuaan lyhyen matkan päähän toisesta
-seurueesta, hän seisautti ja lausui takanaan tuleville lyhyen
-komentosanan.
-
-Savoijalaisen joukon kirkkaiden värien keskellä oli kolme tummaa
-pilkkua. Kolme hevosmiestä kuletti kukin takanaan laihaa ja huonosti
-puettua olentoa, jotka olivat mustina ja vihreinä pilkkuina punertavan
-ja valkean seassa. Nämä olivat ne kolme vankia, joiden lunnaat piti
-Gabriellella maksettaman. Viktorin merkistä heidän piti astua alas
-hevosten seljistä ja asettua ratsujoukon eteen, joka ajoi sitten
-käyden. Ratsastajat paljastivat päänsä lähestyessään Geneven miehiä.
-
-Hitaasti eteni joukko siistejä, vakavan näköisiä miehiä, puettuina
-mustiin, jotkut harvat sinipunervalle vivahtaviin viittoihin. He
-astuivat jalkaisin, mutta heidän keskessään istui juhlaratsulla hento,
-tarkasti hunnutettu olento, puettuna yksinkertaiseen, mutta erittäin
-hienokankaiseen ratsupukuun, joka oli reunustettu kallisarvoisilla
-näädän eli "Mars-kissan" -- joksi sitä silloin sanottiin -- nahoilla.
-Hänen takanaan ratsun selkään sidottuna oli pienehkö tavaralaukku.
-Viktorin ensimmäinen huomio oli, ettei neiti ollut harjaantunut
-ratsastaja, mikä olosuhteisiin katsoen olikin luonnollista.
-
-Hän astui alas satulasta ja lähetessään teki syvimmän kumarruksensa
-neidille, samoin tervehtäen hänen seuralaisiaan sopivasti, joskin
-ylpeästi. Vaikkakin oli lusikkakunnan jäsen, oli hän kumminkin siksi
-paljo ritari, ettei tahtonut julkisesti osoittaa halveksimistaan,
-jota tunsi noita kurjia porvareita kohtaan. Sitten seurasi joukko
-muodollisuuksia. Kumpikin puolue vakuutti juhlallisesti olevansa
-valmis täyttämään, mitä oli sovittu "kuuluisan" Lormayeurin kreivin ja
-"kiitettävien" Geneven kansalaisten välillä vaihdetuissa kirjeissä.
-Sen jälkeen Germain de Caulaincourt ja hänen kaksi seuralaistaan
-annettiin geneveläisille, jotka ottivat heidät vastaan vilkkailla
-riemunosoituksilla.
-
-"Ja nyt", sanoi nuori kreivi hymyillen, "on meidän vuoromme tervehtiä
-erästä teistä, ei suinkaan vangiksemme, vaan siksi joka huomaa meidät
-vangeikseen ja uskollisiksi palvelijoikseen."
-
-Vakava, hiljaisennäköinen mies hyvin vaatimattomassa puvussa talutti
-neidon ratsun esiin. Yhdessä matkassa tuli ensimäinen neuvos kantaen
-virkasauvaansa. Häntä seurasi virkaviittaansa puettu kirjuri laukku
-kainalossa.
-
-"Herra kreivi", sanoi neuvos, "me tuomme ja annamme teille neiti Olivie
-de Castellarin, joka on toisin tunnettu neiti Gabrielle Berthelierin
-nimellä, kuten oli sovittu. Kirjuri, joka on tässä läsnä, on käteenne
-antava neitiä koskevat paperit ja muut selitykset, joita kohtuullisesti
-voitte vaatia."
-
-Viktor kumarsi vielä kerran neidille, sitten kääntyen kirjuriin otti
-vastaan tarjotut paperit. Siinä oli arvokas todistus lapsen synnystä
-ynnä muutamia otteita kaupungin "korttelin" pöytäkirjoista, joissa
-neiti oli nimitetty kansalaisen Ami Berthelierin kasvatiksi ja
-ottotyttäreksi.
-
-"Oletan", Viktor sanoi kääntyen henkilöön, joka piti neidin ohjaksia,
-"että te olette se kunnioitettava kansalainen, jota meidän on
-kiittäminen nuoren sukulaisemme hoidosta ja kasvatuksesta."
-
-"En suinkaan, herrani", mies vastasi nähtävästi hämmästyneenä. "Herra
-Berthelier itse poissa ollen antaa minun edustaa itseään neidon
-naapurina ja lähinnä ystävänä."
-
-"Mutta tietysti", sanoi kirjuri, "te, herra Antoine, olette valmis
-vannomaan neidon olevan se, miksi hänet on mainittu, vaikkakin se on
-enemmän muodon asia."
-
-"Minä vannon sen", sanoi Antoine Calvin.
-
-"Samoin teen minäkin", sanoi neuvos Amblarde Corne. "Me voimme tehdä
-vaikka minkälaisen uskontomme mukaisen valan, joka tyydyttää teidän
-korkeuttanne."
-
-"On jo puhuttu tarpeeksi", vastasi kohtelias nuori kreivi. "Olen vallan
-tyytyväinen". Sitten hän kääntyi neitoon. "Kaunis neito ja kallis
-serkkuni, sallikaa minun toivottaa teidät tervetulleeksi sukulaistenne
-luo ja maahanne, ja suokaa minun todellisen nöyryyden ja kuuliaisuuden
-merkiksi suudella kättänne."
-
-Käsi neidon ratsuviitan takana vapisi, ikäänkuin pyrkien esiin, mutta
-neuvosmies astui väliin.
-
-"Eikö olisi soveliasta, että neito ensin kohottaisi huntuaan, niin että
-ne, joille me luovutamme, voivat kunnolla nähdä hänet?"
-
-Huntua kohotettiin hiukan. Nähtiin hurmaavan kauniit, alas painuneet
-ja veresten kyynelten kostuttamat kasvot. Mutta neidon tuska ja
-vastenmielisyys oli niin ilmeinen, että ritarillinen Viktor kiiruhti
-sanomaan:
-
-"Elkää olko levoton, ihana neito. Palvelijanne odottaa kärsivällisesti,
-kunnes suvaitsette ilahduttaa häntä kauneutenne katsomisella.
-Suvaitsetteko nyt sanoa jäähyväisenne näille kelpo ystävillenne, jota
-tekoa, kuten toivomme, ei teidän koskaan tarvitse katua."
-
-Mutta puoleksi kohotettu verho oli jo laskeunut ja vaan epäselvä ääni
-kuului lausuvan: "Kaikki jäähyväiseni ovat jo sanotut". Sentähden
-Viktor pyytäen anteeksi otti käteensä juhlaratsun ohjakset. Vankien
-lunnas oli maksettu. Molemmat seurueet tervehtivät toisiaan, kuten
-kohteliaat viholliset tavatessaan toisensa puolueettomalla alueella.
-Sitten ne kääntyivät kukin taholleen. Mutta ennenkun erottiin kuuli
-hunnutettu ratsastajatar de Caulaincourtin kysyvän: "Mutta missä
-Norbert on? Miksei hän ole tullut kohtaamaan minua?"
-
-Loistava savoijalainen joukko ratsasti eteenpäin. Viktor oli lähellä
-hänelle määrättyä morsianta, jota hän, vaikk'eikään mielellään häntä
-semmoiseksi ajatellut, kumminkin kunnioitti erittäin huomaavaisesti.
-Hänestä tuntui kovin oudolta, että neiti oli tullut aivan yksin. Hän
-oli odottanut että tämä toisi yhden seuranaisen mukanaan, tai ehkäpä
-pari kolmekin. Hän ilmaisi kohteliaasti pelkonsa, että neidistä kenties
-olisi epämukavaa matkustaa ilman palvelustyttöä tai kamarineitoa,
-lisäten kumminkin, että tämä puute korvattaisiin heidän saavuttuaan
-Lormayeuriin, jonne hän toivoi tultavan tänä iltana.
-
-Silloin hän ensi kertaa kuuli neidin äänen. Sen sointu miellytti hänen
-korvissaan. "Me geneveläiset emme suuresti tarvitse palvelustyttöjä.
-Eikä kukaan geneveläinen olisikaan lähtenyt mukaani erilaisen uskonnon
-takia".
-
-"Oh, se uskonto!" Viktor sanoi halveksivasti. Sitten hän lisäsi
-muuttaen ääntään: "Elkää huolehtiko, suloinen neiti, tästä
-uskonnonasiasta. Olemme kumpikin nuoria, ja te olette hyvin kaunis.
-Olen varma, että hyvä Jumala tahtoo meidän iloitsemaan nuoruudestamme,
-vaivaamatta päätämme kuolemalla, kiirastulella, helvetillä, taivaalla
-ja muilla semmoisilla surullisilla aatteilla."
-
-"Onko taivas surullinen aate?" kysyi nuori neiti.
-
-"Kaikki, minkä kautta meidän on kuljettava sinne päästäksemme, on aivan
-varmaan surullista. Minä puolestani pidän parempana jättää sen toimen
-papeille, jotka saavat palkkansa puhumalla siitä. Myönnän että he
-joskus tekevät sen hyvin huonosti."
-
-"Se on totta, herra kreivi; siksipä olisi hyvä, jos itsekin puolestamme
-joskus ajattelisimme niitä asioita."
-
-"Kenties; mutta kaikella on aikansa. Nykyinen aika on keveälle ilolle,
-riemulle ja huvituksille. Niin kauniit kasvot kuin neiti Castellarin
-ovat aijotut oppaiksi ihaileville silmille, eikä peitettäviksi nunnan
-hunnun taa, tai kumartumaan tuhmien kirjojen yli."
-
-"Pidättekö kirjoja tuhmina, herra kreivi?"
-
-"No, en kaikkia kirjoja. En 'Amadis Gallialaista' enkä 'Kristikunnan
-seitsemää ritaria'. Mutta luulenpa, kaunis neiti, ettei teillä ole
-semmoisia kirjoja Genevessä."
-
-"Ei, tai en ainakaan minä ole niitä nähnyt. Meillä on hyviä kirjoja,
-kuten raamattu."
-
-"Raamattu! Taivas varjelkoon, neiti! Tai paremmin, taivas auttakoon
-ihmisraukkoja, jotka yhä siinä riippuvat. Pyhimyksille kiitos,
-teidän hempeytenne pääsee soveliaammalle näyttämölle. Olen iloinen
-ajatellessani, että saan viedä teidät huveihin, jotka sopivat teille
-niin ihmeellisesti ja joista ette ole koskaan uneksineetkaan. Kukapa
-tietää, vaikkette olisi koskaan oppinut edes tanssimaankaan."
-
-"Luulen", sanoi neiti hiukan värisevällä äänellä, "luulen että voisin
-tanssia maalaistansseja, jos ne ovat hyvin yksinkertaisia, tai
-'virolettia'. Olemme toisinaan huvitelleet niillä."
-
-"Saanko sen suuren kunnian ja onnen, että opetan teille sitä
-viehättävää taidetta, jommoisena tanssi esiintyy meillä
-savoijalaisilla?" kysyi Viktor. Sitten hän lisäsi: "Ehkäpä eivät
-geneveläiset yhtäkaikki olekaan vallan raakalaisia. En epäile
-että neiti Castellar rakastaa musiikkia ja on taitava siinä. Niin
-rakastettaviin kasvoihin täytyy kuulua verraton ääni."
-
-"Osaan laulaa virsiä."
-
-"Semmoisilta huulilta täytyy surullisin Clement Marotin surullisista
-tuotteista kaikua enkelin laululta."
-
-"On monenlaisia enkeleitä", sanoi neiti vakavasti.
-
-Tällaisia kiusallisia kohteliaisuuksia Viktor lasketteli jonkin aikaa.
-Neiti, jonka äänessä joskus oli puoleksi tukahdettu nyyhkytys, minkä
-Viktor luki pidätetyn itkun syyksi ja siksi lisäsi ponnistuksiaan
-ilahduttaakseen ja lohduttaakseen häntä, vastaili vaan lyhyesti.
-Viktorin jatkaessa hänen kohteliaisuutensa tulivat yhä sirommiksi ja
-imartelunsa tuhlaaviksi. Ne olivat täydellisesti ajan maun ja tavan
-mukaisia. Kumminkin oli ihmeellistä, että kun hänen puheensa lämpeni,
-samalla kylmeni hänen mieltymyksensä. Hän piti nuoresta neidistä paljo,
-melkeinpä rajattomasti, mutta ainoastaan toverina. Morsiamekseen hänen
-oli vaikea neitoa ajatellakaan.
-
-Puolipäivän aurinko alkoi hellittää, mutta varjoa ja virkistystä oli
-jo varattu matkamiehille. Muutamat Viktorin miehistä olivat menneet
-edeltäpäin ja asettaneet teltan miellyttävän ahon keskeen kukkaiselle
-nurmelle. Tänne oli valmistettu päivällinen ja täällä oli neiti
-tilaisuudessa, jos tahtoi, nauttimaan lepoa.
-
-Ateria oli huolella lajiteltu ja runsas. Viktor näki tyytyväisenä,
-että neiti otti runsaan osan riistapiirakasta, salvukukon rinnasta
-valmistetusta mustasta hyytelöstä ja sokeroiduista juustokakuista,
-joita hän tarjoili neidille. Mutta viiniä joi neiti vähän. Käsi,
-joka piteli veistä ja lusikkaa, ei ollut niin pieni ja miellyttävä
-kuin Viktor oli odottanut. "Ei ole epäilemistäkään", hän ajatteli,
-"että lapsiraukka kasvatettuna tuntematta säätyään on saanut tehdä
-taloustoimia porvarien vaimojen ja tyttärien tavalla". Neidin kasvot,
-jotka nyt olivat paremmin nähtävissä, eivät menettäneet mitään
-kauneudessa, mutta ne lisäsivät ainoastaan hänen toveruustunnettaan,
-vaikuttamatta mitään lämpimämpää suhdetta.
-
-Heidän nauttiessaan hyvämakuisia leivoksia, jotka lopettivat aterian,
-ilmoitettiin muuan vieras. Se huomattiin olevan naapuriluostarin
-Saint Marcaudin priori, joka oli tullut tervehtimään maanomistajan
-kreivi Lormayeurin poikaa, tämän sattumalta kulkiessa hänen alueensa
-halki. Viktor esitti luonnollisesti hänet neiti Castellarille.
-Hän oletti, että kirkonmies herättäisi varmasti vastenmielisyyttä
-neiti Castellarissa, eikä sentähden hämmästynyt nähdessään tämän
-käyvän itseensä sulkeutuneeksi ja laskevan alas huntunsakin. Priori
-puolestaan, syödessään kakkua ja juodessaan Beaume-viiniä sekä
-kertoessaan nuorelle kreiville luostarinsa vaikeuksia ja puutteita,
-osotti neitiä kohtaan kunnioittavaa, vaikk'eikaan vallan ystävällistä
-käytöstä. Tämä huomasi sen. Kun vierailu oli kestänyt noin puolisen
-tuntia, kääntyi hän kohteliaasti Viktorin puoleen virkkaen: "Kuulin
-teidän sanovan, herra kreivi, että meillä on pitkä tie kulettavana
-ennen pimeän tuloa".
-
-Tämä jotenkin selvä huomautus sai priorin ottamaan jäähyväiset. Viktor
-meni hänen kanssaan.
-
-"Kummastelen, herra kreivi", sanoi kirkonmies, "onko rouva Castellar
-vainaja, vieraanne äiti, voinut olla ranskatar?"
-
-"Ei, isä, hän oli italialainen ja kotoisin Piemontista, kuten
-sattumalta olen kuullut. Hän kuoli nuorena. Kauneutensa, josta hän
-oli kuuluisa, on hän jättänyt perinnöksi tälle nuorelle neidille.
-Eikö teistäkin ole niin? Semmoisissa asioissa kirkonmiehet ovat hyviä
-tuomareita, kuten on tullut sananparreksikin."
-
-"Kyllä maar. Mutta, jos uskallan sanoa, on hän hieman luiseva eikä
-kovin kursaileva, tai paremmin sanoen ei hän minun mielestäni ole
-tarpeeksi herttainen. Ranskalaiset kasvonpiirteet muistuttavat minua
-jostakin henkilöstä, jonka olen hiljattain nähnyt. Ketä, en nyt voi
-muistaa -- ja se ajatus on niin outo, etten mielelläni sanokaan
-sitä. Hänhän suosii tuota harhaoppista saarnaajaa, jonka hänen kiini
-ottajansa toivat luostariin ja jonka minä lähetin isänne luo."
-
-"Minkälaisia huomioita teettekään!" sanoi Viktor nauraen. "Olihan
-tuo ranskalainen joka tapauksessa aatelismies. Veimme hänet eilen
-mukanamme Geneveen. Tiellä hän kiitti minua hyvin kohteliaasti, kun
-välistä toimitin jotakin hyvää hänelle ja hänen tovereilleen. Eikä
-minun tarvitse mainitakaan hänen herttaisuudestaan vankilassa. Voitteko
-kaikesta tästä antaa minulle synninpäästön, isä?"
-
-"Ei se ole mikään kuolemansynti", sanoi priori hyväntahtoisesti.
-"Kumminkin, herra kreivi, on teidän oltava varova, muuten sydämmenne
-hyvyys hämmentää hyvän arvostelukykynne. Teidän on pidettävä tarkasti
-silmällä tätä nuorta neitoa ja huolehdittava, että hän tulee oikein
-käännytetyksi harhaoppisista erhetyksistään. Suokaa anteeksi
-rohkeuteni, herra de Lormayeur."
-
-Viktor ei pahastunut hänen rohkeasta puheestaan, mutta loukkaantui
-neiti Castellaria koskevista halventavista huomautuksista. Kumminkin he
-erosivat ystävinä. Kohtuullisen levähdyksen jälkeen vaeltajat jatkoivat
-matkaansa. Vielä kohteliaammin kuin ennen Viktor kiintyi kauniiseen
-seuralaiseensa. Ajan muodin ja maun mukaan hän vaivasi aivojaan
-imartelevilla puheilla, joita nyt pidettäisiin liian kömpelöinä ja
-liioiteltuina, mutta jotka silloin katsottiin vallan sopiviksi. Hän
-ylisteli Gabriellen tukkaa, poskia, huulia, kulmakarvoja, silmäripsiä
-ja silmiä.
-
-"Mutta en varmaankaan liene ensimäinen, joka täten ylistää noita ihmeen
-ihania tähtiä", hän sanoi. "Onpa yksin teidän vakavassa kylmässä
-Genevessännekin täytynyt olla monta, jotka ovat kertoneet teille niiden
-erinomaisesta kauneudesta."
-
-"Enpä muista juuri kenenkään puhelleen sellaista", kuului epäröivä
-vastaus.
-
-"Nuo kauniit huulet voivat puhua vaan totta", jatkoi Viktor. "Muuten
-olisi semmoinen tunteiden ja mielen laimeus aivan uskomatonta, yksinpä
-harhaoppisten pesäpaikassakin. Mutta suloinen neiti, te tulette nyt
-maailmaan, joka pian lepää jalkainne juuressa. Siksi on hyvä, että
-ymmärrätte niiden aseiden voiman, joilla olette varustettu. Niin
-hämmästyttävän rakastettavat kasvot --."
-
-"Hyvä, herra kreivi, voin vain tuntea itseni imarrelluksi teidän
-mielipiteestänne. Kumminkin, jos suvaitsette, tahtoisin mieluummin
-kuulla tällä kerralla itsestäni sellaista kuin todella olen, enkä siitä
-millaiselta teidän puolueellisen arvelunne mukaan näytän."
-
-"Miten hyvin hän puhuu", ajatteli Viktor itsekseen, "ja kuinka
-avomielisesti hän vastaakaan minulle! Olen kuullut, että Genevessä
-opetetaan tyttöjä samalla tavalla kuin poikia. Minä pitäisin häntä
-rakkaana ja kalliina kuten ystävää tai asetoveria, jos se vaan olisi
-mahdollista, mutta morsiamena; -- pyhimykset auttakoon minua!" Tässä
-muistui Arlettan rakastettu ja miellyttävä kuva hänen mieleensä. Hän
-karkoitti väkisin tuon kumman tunteen, ennenkun vastasi entisellä
-kohteliaalla ja ystävällisellä tavallaan:
-
-"Kaunis neito, jolle minulla on kunnia puhua, ei ole vähemmän kuuluisa
-henkilö kuin neiti Olivie de Castellar, jalon sukunsa laveitten tilojen
-ja runsaitten tulojen ainoa perillinen."
-
-"Periikö hän -- perinkö minä -- joitakin sukulaisuus- tai heimositeitä?"
-
-"Suloinen neiti, äitinne kuoli syntyessänne ja isänne pian
-jälkeenpäin. Veljiä ja sisaria teillä ei ole yhtään. Isoisäni oli
-teidän isovanhempainne serkku, niin että te ja minä olemme serkkuja
-kolmannessa polvessa. Kumminkin ajattelen että jos eräät toiveet, joita
-olen kyllin rohkea pitämään, menestyvät, asettaa hänen pyhyytensä
-lupakirja asiat paikalleen."
-
-"Arveletteko todellakin, herra kreivi, että niin käy?"
-
-"Olen varma siitä. Mutta minun pitää kertoa teille, neiti, että
-teillä on muuan äidinpuoleinen sukulainen nimeltä Santana, joka
-taisteli ruhtinasvainaan johdolla ja oli hänen suuressa suosiossaan.
-Tiedätte mikä huono onni nykyisellä ligan johtajalla ruhtinas Emanuel
-Philibertillä on ollut ja miten hän on kadottanut suurimman osan
-Savoijaa. Ruhtinas parka! Hän ei voinut pitää itse huolta asioistaan.
-Hän otti isänsä kehoituksesta Santanan avukseen, ollen kiitollinen
-vaikka ken hyvänsä esiintyi auttajana hänen pulassaan. Paha oli saanut
-hänen sormensa ja voitti häneltä liian helposti oikeuden Castellarin
-perintöön ja tiluksiin, teidän omaisuuteenne, kaunis neiti. Santana
-esitti hänen korkeudelleen, että suoranainen perintöhaara oli sammunut.
-Silloin ruhtinas arveli tekevänsä hänelle, kuten jokaiselle muullekin,
-oikein. Mutta nyt", Viktor lisäsi varomattomasti, "meillä on käsissämme
-valtti joka tepsii -- --"
-
-"Valtti jättää sen kunnian omaan arvoonsa", sanoi neiti kumartaen.
-
-Viktor sekaantui peräti. Hän oli näyttänyt värinsä liian selvästi.
-Neiti, jolla nähtävästi oli terävä äly, ei antanut minkään seikan mennä
-huomaamatta. Viktor kiiruhti parantamaan erhetystänsä. "Valttilehti
-tässä pelissä on sydämien kuningatar", sanoi hän.
-
-"Olkaa varovainen, kuningatar kädessänne voi muuttua sotamieheksi."
-
-"Kuinka terävä-älyinen hän on!" ajatteli Viktor. "Kuningattaren
-silmistä", hän vastusti, "ei voi tuikkia muuta, kuin hänen sielunsa
-totuus ja puhtaus."
-
-"Käytänkö siis totuutta ja puhtautta puhuessani teille, herra
-kreivi? Ymmärrän nyt täydellisesti teidät ja erinomaisen isänne.
-Te ette suinkaan ole ryhtyneet tähän asiaan mitenkään rakkaudesta
-tuntemattomaan geneveläiseen tyttöön. Ilman näitä laveita maita ja
-suurta omaisuutta hän olisi hyvin saanut elää tuntemattomana ja omassa
-harhaopissaan. Jos hän nytkin teidän hyväksenne luopuisi oikeuksistaan
-ja vaatimuksistaan niihin, kukatiesi te olisitte hyvin tyytyväisiä."
-
-"Neitini, te tuomitsette minua väärin", rukoili Viktor posket hämistä
-palaen ja samalla kiroillen itsekseen omaa kömpelyyttään ja neidin
-ivaa. Siitä huolimatta hän, ihmeellistä kyllä, ihaili Gabriellea
-entistä enemmän ja tunsi olevansa halukas omistamaan hänet. "Te
-tuomitsette minua nurjasti. Kenpä tiesi olen ansainnutkin sen. Myönnän
-että ennenkun teidät näin, ennenkun lämmittelin kauneutenne loisteessa,
-taisin mahdollisesti ajatella maita ja valtaa."
-
-"Hyvin luonnollisia ja tavallisia ajatuksenesineitä", neiti sanoi.
-
-Hänen huntunsa oli nyt kohotettu ja hän katsoi Viktoria suoraan
-kasvoihin. Tuo katse oli, kuten Viktor arvosteli, vallaton, uhmaava ja
-lumoava yhtä haavaa, niinkuin sen katse, jolla on asema hallussaan ja
-joka aikoo pitääkin sen. Uusi henki virtasi Viktoriin. Tällä hetkellä
-tuntui hänestä keveältä se tehtävä, jota hän ennen oli ajatellut vallan
-sietämättömäksi. Niin, ja mitä pikemmin se oli tehty, sitä huokeampi
-hänen oli olla. "Parempi tehdä koko synti yhdellä kertaa". Parempi
-kerrallaan kohdata tuota välttämätöntä asiaa, tyydyttää isänsä ja
-kiinnittää oma kohtalonsa ijäksi. Ajan tapa ja sikäli kuin hän tunsi
-ritarillisia sääntöjä ja lauseita, pyhittivät hänen tarkoituksensa.
-
-"Kallis, ihailtava neiti", hän alkoi. Neiti laski jälleen verhonsa ja
-vetäytyi hiukan kauemmaksi hänestä. Siitä huolimatta Viktor jatkoi
-urhoollisesti: "Ettekö huomaa, että on muuan oivallinen, kerrassaan
-erinomainen keino sovittaa kaikkien vaatimukset? Kenties ei ole hyvä
-eikä oikeinkaan puhua siitä niin pian. Kukaties minun oikeuden mukaan
-olisi pitänyt jättää teidät vapaaksi, vapaaksi katsomaan ja nauttimaan
-maailman lauluista, tansseista, matkoista ja juhlista, joista tähän
-asti olette ollut tykkänään suljettu. Mutta kaikkia näitä ja vielä
-suuremmassakin määrässä tulette saamaan täydellä mitalla. Tosiaankin,
-jos uskollinen palvelijanne voi sen vaan tehdä, on elämänne oleva
-pelkkää yhtämittaista, suloista riemua. Onkohan siis liian varhaista
-pyytää teiltä sanaa toivoni rohkaisemiseksi? Puhukaa vaan! Neiti, olen
-jalkainne juuressa!"
-
-"Miten niin voitte sanoa; luulin teidän olevan hevosenne selässä",
-kuului odottamaton vastaus.
-
-Gabriellen kylmyys kiihoitti Viktoria yhä enemmän. Tukahutettuaan oman
-sydämensä äänen ja tehtyään sellaista, jota hänen todellinen luonteensa
-kauhistui, ajoi jo itse yrityksen paino häntä yhä enemmän katkeraa
-loppua kohti. Oliko se kumminkaan niin katkera? Tunteet kuohahtivat
-hänessä; jotakin outoa virtasi häneen, niinkuin voimakas viini. He
-olivat nyt yksin kaukana saattojoukkonsa edellä, ratsastaen metsän
-halki. Hän hyppäsi ratsultaan ja polvistui ruoholle aivan tosissaan
-Gabriellen eteen.
-
-Tämä pidätti hevosensa ja katsoi hetken hämmästyneenä ritariin. Sitten
-hän sanoi oudolla, kiusaantuneella äänellä:
-
-"Herra kreivi, minä pyydän, nouskaa."
-
-"En nouse, kunnekka olen saanut sanan noilta kauniilta huulilta. Jos
-tämä sana olisi 'odota', jos asettaisitte minut koetukselle, olisin
-kumminkin teidän nöyrin ja kuuliaisin palvelijanne."
-
-"Totelkaa siis minua nousemalla ylös. Jos ette tahdo sitä, pakoitatte
-minut pyytämään teiltä erästä asiaa."
-
-"Pyytäkää mitä vaan tahdotte. Pidän kunnianani ja ilonani myöntää sen."
-
-"Siitä ei ole kunniaa teille eikä minulle." Gabrielle astui alas
-ratsultaan ja seisoi suorana hänen edessään ruohikolla. "Herra kreivi,
-palvelus jota pyydän teiltä on se, että vedätte miekkanne ja tapatte
-minut."
-
-Viktor tuijotti häneen hämmästyksestä jähmettyneenä. Oliko neito äkkiä
-tullut hulluksi?
-
-Ennenkun hän osasi sanaakaan puhua, oli Gabrielle heittänyt
-päähineensä, huntunsa ja liinansa maahan sekä antoi sormensa nopeasti
-kulkea sekaantuneiden kiharoidensa läpi.
-
-"Kuningatar on muuttunut sotamieheksi", sanoi Norbert de Caulaincourt.
-
-Viktorin kauniit, avonaiset kasvot kävivät kuolonkalpeiksi. Kerran,
-toisen ja kolmannenkin hän risti itseänsä vapisevin käsin, samalla kun
-hän jotenkuten pääsi jaloilleen.
-
-"Tämä on noituutta", hän mutisi. "Se on ainoastaan noitatemppu pojan
-puolelta, joka tahtoi pelastaa isänsä, ja ystävän puolelta, joka tahtoi
-pelastaa nuoren naisen uhkaavasta kohtalosta, -- koska kunnioitti
-häntä."
-
-"Geneve saa vielä kärsiä tästä!"
-
-"Geneveä ette saa moittia. Kaikki olivat saatetut väärään luuloon.
-Minulla ei ollut muita liittolaisia eikä auttajia kuin Gabriellen
-hoitajatar. Ettekä te voi vahingoittaa Geneveä enemmän kuin ennenkään."
-
-"Hyvät pyhimykset! Ajatellapa isäni kiukkua!"
-
-"Olen ottanut sen lukuun ja maksan laskuni."
-
-"Jospa vien teidät hänen luokseen --."
-
-"Teillä on oikeus siihen. Mutta jos te, kuten ajattelen, olette
-jalomielinen, niin päätätte päiväni oitis tässä paikassa jossa seison.
-Siitä vain kiittäisin teitä."
-
-"Tämä on kummallisin asia mistä milloinkaan olen kuullut", sanoi
-Viktor yhä seisoen ja tuijottaen häneen aivan tyrmistyneenä. Kumminkin
-kuohui hänen hämmästyksensä mukana muuan toinenkin tunne -- se oli
-ilo. Nyt hän oli vapaa! Ken voi pakoittaa häntä naimaan, neitoa, joka
-oli turvassa vihamielisen Geneven muurien takana. Samalla hetkellä kun
-sydämensä keveni, huomasivat hänen silmänsä jotakin purppuranpunaista
-välähtelevän puiden välissä. Se oli heidän luokseen saapuva
-saattojoukko. Miehet eivät saaneet tietää mitään. Hän tahtoi seisauttaa
-ne. "Seiso siinä missä olet", hän nopeaan sanoi Norbertille. Sitten hän
-hyppäsi hevosensa selkään, ratsasti takaisin, antoi käskynsä ja palasi.
-
-"Sinun ja minun pitää ratkaista tämä asia meidän kahden kesken", hän
-sanoi.
-
-"Olen teidän vallassanne", vastasi Norbert. Nyt kun hän oli näytellyt
-osansa ja toimittanut tehtävänsä, näytti hän muuttuneen kiveksi. Hän ei
-enää juuri piitannut mitä hänelle tapahtui. Norbert luuli että hänen
-piti kuolla. Siinä oli kaikki. Hän toivoi vaan että se tapahtuisi pian.
-
-"Miten tulitte sellaista koskaan ajatelleeksikaan?" kysyi Viktor
-laimeasti. Hänessä vallitseva tunne oli edelleen suunnaton hämmästys,
-mutta sen alla oli jonkinlaista ihailua pojan rohkeudesta ja älystä. Ja
-kaikkeen tähän sekaantui samalla ihmeellinen, sanomaton huojennuksen
-tunne.
-
-"Se oli ainoa keino."
-
-Viktor seisoi hämmentyneenä. Viimein hän huudahti: "Minä olen ollut
-tyhmä, mieletön houkkio! Olen antanut liian helposti pettää itseni.
-Miten voinkaan kohdata isäni tämän jälkeen -- neuvo minua nyt, Pyhä
-Viktor, suojeluspyhäni, jos taidat! Eipä paranna asiaani että tuon
-Lormayeuriin tämän poikanulikan Castellarin perijättären asemasta!"
-
-Sitten hän kohottaen katseensa maasta silmäsi Norbertiin vakavasti ja
-miettien.
-
-Norbert kohtasi hänen katseensa. Pojan kasvoilla oli miehuullinen,
-päättävä ja peloton ilme; nuoren miehen katse taasen oli heikko,
-hämmentynyt ja kiukkuinen. Viimein kumminkin siinä ilmeni ystävällinen
-välähdys.
-
-"Te olette täydellisin nuori lurjus mitä milloinkaan olen nähnyt,
-mutta te olette kunnollinen poika. Olen pakotettu tunnustamaan,
-että rohkeutenne on miekkani arvoinen. Mutta toiselta puolen en
-voi taistella parrattoman pojan kanssa. Luuletteko kiistan käyvän
-tasapuoliseksi, jos sidon toisen käsivarteni kupeelleni ja taistelen
-toisella? Olen nähnyt niin tehtävän. Tahdotteko koettaa sitä?"
-
-"Mitä varten?" kysyi Norbert kärsimättömästi, vieläpä hieman
-ivallisestikin. "Henkeni on lunnas, joka on teidän otettavissanne. En
-voisi pelastaa sitä haavoittamalla teitä, jos nimittäin sen voisinkin
-tehdä."
-
-"Kysyttekö sitä minulta?"
-
-"No niin, olkaa nopea ja tehkää loppu!"
-
-"Sanoitte, että ryhdyitte tähän asiaan pelastaaksenne isänne. Mutta
-hänhän oli jo pelastettu."
-
-"Toisen henkilön hinnalla."
-
-"Te sanotte sitä tappioksi; minä pidän sitä neidon etuna. Mitä hän oli
-teille, jotta teitte tämän hänen puolestansa?"
-
-Silloin vasta Norbert oikein tajusi tilansa. Koko hänen nuoren elämänsä
-romantiikka kulki hänen sielunsa ohitse. Ja hänhän oli lähellä
-kuolemaa! Hänen katseensa muuttui, ja huulensa alkoivat vavista.
-
-"Ei mitään -- kenenkään tietää", hän vastasi.
-
-Viktor katseli häntä uteliaasti, yhä kasvavalla mielenkiinnolla.
-
-"Haa! uskoni kautta, sitäkö se onkin? Oletko sinä -- poika, melkeinpä
-lapsi -- jo leikkinyt noiden terävien aseiden kanssa, joilla mies
-leikkaa itseensä, vallan sydänjuuriin saakka? Miksikäs ei? Olin nuori
-kuten sinä, kun ensin aloin pitää eräästä -- _vaikken_ neiti Olivie de
-Castellarista."
-
-Hän käänsi pois kasvonsa, ja äänettömyys syntyi vielä kerran näiden
-kahden välillä. Hän oli liian hämmentynyt voidakseen ajatella miten
-vaarallista oli kertoa omista pettymyksistään tälle geneveläiselle
-pojalle, joka kenties pitäisi häntä valehtelijana ja petturina. Tällä
-hetkellä ei hän piitannut siitäkään. Hän ei voinut huolehtia mistään,
-ei nähdä mitään, paitsi Arlettan suloista haamua. Tämä näytti seisovan
-Viktorin vieressä aivan siinä valloilleen jätettyjen hevosten luona,
-jotka pureksivat ruohoa illallisekseen niin levollisina kuin lempeä ja
-kuolemaa ei olisikaan lainkaan maailmassa. Arletta katseli häntä, puhui
-ja rukoili tuon rohkean pojan hengen puolesta, joka tunsi rakkautta
-kuten hekin, vaikkakin oli niin nuori.
-
-Tämä näky sitten vähitellen muuttui hänen oman äitinsä himmeäksi
-kuvaksi, jommoisena hän sen muisti. Äiti oli ollut helläsydäminen
-nainen, sääliväinen kaikkia kohtaan. Niistä harvoista äitinsä sanoista,
-joita Viktor muisti, olivat seuraavat kiintyneet hänen mieleensä:
-"Poikani, Jumala rakastaa laupiaita!" "Ah", hän ajatteli, "Jumala
-rakastaa laupiaita! Kukapa tietää, jos minä nyt olen laupias tätä
-poikaa kohtaan, on Hän laupias Arlettalle ja minulle ja antaa meidät
-toisillemme." Tämä ei tosin ollut mikään erittäin ylevä vaikutin.
-Kumminkin tuon hämmentyneen, huonosti valaistun sielun syvyydessä
-taisteli jalompiakin tunteita kuin ne, jotka tulivat itsetietoiseen
-ajatukseen. Sitäpaitsi ihmisen on niin helppoa olla ystävällinen
-tuntiessaan itsensä onnelliseksi. Ei käy kieltäminen, etteikö Viktorin
-huono onni ottaen huomioon hänen isänsä mahdollisen raivostumisenkin,
-tehnyt häntä onnelliseksi, paljoa onnellisemmaksi kuin miksi hänen
-lähettilästoimensa menestys hänet olisi tehnyt. Tehden nopeasti
-päätöksensä hän kääntyi Norbertin puoleen:
-
-"Henkesi on lunnas", hän sanoi. Hänen katseessaan ja äänessään oli
-jotain, mikä lievensi sanojen ankaruutta.
-
-Norbert kumarsihe.
-
-"Silloin, poika, minä lahjoitan sen sinulle rohkeutesi tähden ja
-rakkaudesta Jumalaan. Ota ratsusi ja mene takaisin Geneveen, kuten
-olet tullutkin. Seuraa ensimäistä tienkäännettä vasemmalle, niin
-vältät mieheni. Odotas! Kerronpa isälleni, että neiti Castellar noiden
-kataloiden Geneven harhaoppisten loitsuista voi muuntua jänikseksi ja
-kadota näkyvistämme metsään."
-
-"Jumala palkitkoon teitä, herra kreivi!" sanoi Norbert ihastuneena ja
-kumartaen syvään juoksi ratsunsa luo.
-
-"Varo itseäsi, kukkopoikaseni!" Viktor virkkoi, "ja jos joskus
-pälkähtäisi jäniksenpäähäsi pelastaa sielusi ja koettaa onneasi hyvien
-katolisten joukossa, niin tule luokseni, sillä, kunniani kautta lusikan
-ritarina, sinussa on ainesta johonkin ja minä pidän sinusta."
-
-
-
-
-XIV LUKU.
-
-Odottamaton kohtaus.
-
-
-Berthelier ei palannut samana päivänä Geneveen jona oli lähtenyt, eikä
-edes seuraavanakaan. Jälkimmäinen päivä -- viimeinen kotona kuten luuli
--- oli Gabriellestä yhtä ainoata pitkällistä tuskaa. Hän kantoi sitä
-kuten paraiten voi noina vaikeina hetkinä. Kun yö tuli ja hänen rakas
-kasvatti-isänsä yhä oli poissa, valtasi hänet yksinäisyyden tunne ja
-hän puhkesi itkemään, huutamaan ja nyyhkimään ääneensä. Margareta piti
-seuraa sisar Claudinelle, joka yhä oli vuoteen omana. Kuultuaan itkun
-äänen muori kiiruhti lemmikkinsä luo. Sanaakaan sanomatta, mutta hellin
-liikkein ja katsein hän puristi Gabriellen vahvoihin käsivarsiinsa ja
-antoi hänen nyyhkiä loppuun kaikki surunsa. Ei koskaan vielä ollut
-tuo ankara Margareta niin lempeä kenellekään. Kun Gabriellen itku
-ja nyyhkytykset viimein lakkasivat, kuiskasi vanha palvelija hänen
-korvaansa lohduttavan viittauksen:
-
-"Jumala on hyvä. On paljon asioita, jotka päättyvät paremmin kuin
-alkoivat."
-
-"Sen kyllä tiedän", nyyhki Gabrielle; "mutta tällä asialla on kumminkin
-vain yksi ainoa -- hyvä päätös. Ja minä, kun olen vielä niin nuori."
-
-Viimein Margareta riisui hänet ja laittoi vuoteeseen.
-
-"Emme saa häiritä tätiäsi", hän sanoi. Sitten hän jätti Gabriellen
-hetkeksi, mutta palasi takasin kantaen jotakin kupissa. "Tässä,
-pienokaiseni, on keitettyä viiniä ja vettä, jotka olen kuumentanut
-sinulle. Juo ne, niin saat unta."
-
-Gabrielle otti nöyrästi kupin ja tyhjensi sen yhdellä siemauksella.
-
-"Se on erittäin hyvää", hän sanoi. "Maku kumminkin on hieman outo."
-
-Vallan väsyneenä itkusta hän vaipui takaisin tyynylle. Margareta näki
-pian tyytyväisenä, että hän nukkui sikeästi.
-
-Kun Gabrielle viimein heräsi tuosta pitkästä, syvästä ja rauhallisesta
-unesta, paistoi aurinko täydeltä terältä huoneeseen. Hänestä tuntui
-ikäänkuin olisi hän ollut hyvin kaukana poissa ja palaisi hitaasti,
-kummastellen ja tuskaa tuntien.
-
-Ensimäinen asia minkä hän käsitti, oli että hän makasi Margaretan
-kamarissa eikä omassa huoneessaan. Silloin todellisuus vähitellen
-katkeran vesitulvan tavoin virtasi hänen mieleensä. Hänen päänsä
-oli lyijynraskas ja silmänsä kipeät itkusta. Mutta nyt hän ei enää
-itkisikään, vaan tekisi kaikki mitä häneltä vaadittiin ja jättäisi
-lopun Jumalan haltuun.
-
-"Margareta", hän sanoi hiljaan, nähdessään vanhan vaimon varjon
-vuoteellaan. "Margareta!"
-
-"No, mitä tahdot, lapseni?" vastasi hän tavallisella äänellään, eikä
-illallisella hyväilevällä tavallaan.
-
-"Onko isäni palannut?"
-
-"Ei merkkiä eikä jälkeäkään hänestä. Nuo pahanilkiset sukulaiset ovat
-varmaan pidättäneet hänet. Mutta sen suhteen ei ole mitään pelättävää.
-Vaikkakin he ovat pahoja, uskaltavat he tuskin vahingoittaa herra Ami
-Berthelieriä."
-
-"Miten täti jaksaa?"
-
-"Aivan kuin ennenkin."
-
-Kun Gabrielle koetti nousta ylös, tunsi hän ylenmääräisen ruumiillisen
-kurjuuden tunnetta. Ei mikään muu hänestä tuntunut mahdolliselta
-kuin laskeutua pitkälleen ja panna jälleen maata. Kumminkin muistaen
-mikä häntä odotti, teki hän voimakkaan ponnistuksen karkoittaakseen
-raskauden ja sairauden, joka painosti häntä.
-
-"Missä vaatteeni ovat?" hän kysyi.
-
-Hänen matkapukunsa, viitta, huntu ja päähine olivat huolellisesti
-valmistetut ja asetetut hänelle valmiiksi edellisenä iltana.
-
-"Sinun ei vielä tarvitse pukeutua", sanoi Margareta. "Asetu jälleen
-vuoteeseesi ja pane nukkumaan."
-
-"Oi ei, ei! Minun on noustava oitis ylös! Nyt jo on myöhäistä, minä
-tiedän sen. Kiiruhtakaa, Margareta, pyydän teitä, ja tuokaa minulle
-tavarani. Herra Antoine lupasi, jos isäni ei palaja, tulla hakemaan
-minua hyvään aikaan. Nyt pelkään kellon olevan lähellä kuutta.
-Joutukaa, Margareta!"
-
-"Ei nyt semmoista kiirettä ole, lapsi!"
-
-Pelottava näkö kohosi Gabriellen mieleen. Kaikki Geneven ylimykset
-olivat odottamassa -- häntä! Kukaties joku onnettomuus sen kautta
-tapahtuisi vangeille! Hän istui suuren ahdistuksen valtaamana, kauniit
-kasvot hehkuvina ja tumma tukka valuen siihen aikaan harvinaiseksi
-ylellisyydeksi katsotun valkean yönutun yli. Nyt koputettiin jo kamarin
-ovelle! Pääovi oli jätetty lukitsematta. Tulija oli taloon saavuttuaan
-seurannut puheluääntä. Margareta meni avaamaan oven -- Germain de
-Caulaincourtille.
-
-Gabrielle voi paikaltaan nähdä ainoastaan harmaan pään, eikä ollenkaan
-epäillyt, että se oli hänen isänsä. Vavisten riemusta hän huusi:
-
-"Isä; minä olen niin iloinen! Tule lapsirakkasi luo ja siunaa häntä,
-ennenkun hän lähtee!"
-
-De Caulaincourt astui esiin ja molemmat näkivät toisensa silmästä
-silmään. Eivät koskaan ole ihmiskasvot ilmaisseet suurempaa äärimmäistä
-hämmästystä. Kumpikin arveli toisensa varmasti olevan muualla. Toisen
-pitäisi olla Genevessä, kun vain toinen olisi sen ulkopuolella.
-Vaan että molemmat olisivat samalla kertaa Genevessä, se tuntui
-uskomattomalta.
-
-Jännitys oli yhtä suuri, kuin jos joku olisi tavannut toisen itsensä.
-
-"Herra de Caulaincourt!" sammalsi Gabrielle, joka ensin sai takaisin
-puheenlahjansa. Hän oli nyt kalpea kuin marmori.
-
-"Gabrielle Berthelier!" sanoi de Caulaincourt yhtä hämmästyneenä.
-
-"Oletteko päässyt pakoon -- ja millä tavalla -- miten?" Gabrielle kysyi
-katkonaisesti.
-
-"Tekö sitä minulta kysytte? Uneksinko minä, vai menetänkö järkeni? Vai
-onko tämä noituutta? Teidäthän näin kaksi tuntia sitten Porte Neuvellä,
-matkustavana pois nuoren kreivin seurassa!"
-
-Hän vaikeni ja siveli otsaansa kädellään äkkinäisen pelon valtaamana.
-Hän oli kärsinyt paljo, ja usea ihminen oli kärsimyksistä tullut
-mielenvikaan, -- miksi ei hänkin?
-
-"Olen juuri nyt herännyt", selitti Gabrielle, "Liian myöhään, pelkään,
-liian myöhään!"
-
-"Kenen minä sitten olen nähnyt -- _kenen_ -- vai onko tämä kaikki
-hullun houretta? Olenko vielä Lormayeurin vankilassa?"
-
-Hämmästyksissään hän astui askeleen taaksepäin, ja nyt tuli Margareta
-esiin ja asettui molempien väliin.
-
-"Se ei ole unta, herrani", hän sanoi. "Kerron teille koko totuuden.
-Mutta ensin pyydän teiltä, että sanotte minulle erään asian: Miksi
-olette tullut tänne juuri nyt?"
-
-"Miten sitä kysytte? Olen luonnollisesti tullut etsimään poikaani.
-Odotin että hän olisi ensimäinen kohtaamaan minua Porte Neuvellä. Mutta
-hän ei ollut siellä ja mikä kummallisinta, Calvin sanoo ettei kukaan
-ole nähnyt häntä sitte eilispäivän. Ajattelin hänen olevan teidän
-seurassanne."
-
-"Herra de Caulaincourt, tahdon kertoa teille totuuden. Osakin
-petoksesta on kylliksi ja liiankin suuri taakka kristityn naisen
-omalletunnolle. Teidän poikanne on mennyt kuolemaan ja minun sieluni
-kadotukseen."
-
-"Vaimo, mitä tarkoitat?" huusi de Caulaincourt hämmästyneenä ja
-pelästyneenä.
-
-"Ettekö voi sitä ymmärtää? Norbert asettui Gabriellen paikalle ja minä
-autoin häntä siinä."
-
-Silloin de Caulaincourt vanhan patriarkan tavoin vapisi "vallan
-ylenmäärin". "Poikani, poikani!" hän huusi tuskaisesti. Mutta muistaen
-yksin tuskassaankin Gabriellen kärsimystä hän käänsi kasvonsa pois,
-jottei tämä näkisi niitä.
-
-"Oi, Margareta, onko se totta?" tyttö pelästyneenä kyseli.
-
-"Hän ei tahtonut jättää aijettaan. Hän ei tahtonut kuulla mitään.
-Viimein minä myönnyin ja niin teki tätinnekin."
-
-"Myöntyi siihen! Se oli nurinkurista, julmaa! En luota teihin enää
-milloinkaan. Nyt tiedän mitä minä teen. Tahdon mennä paikalla
-neuvoksien luo; kertoa heille kaikki ja pyytää heitä lähettämään minut
-itseni Lormayeuriin." -- "Herra de Caulaincourt!" huusi Gabrielle.
-
-Vanhus yritti lähteä huoneesta, mutta kääntyi takaisin jälleen.
-"Lapseni", hän sanoi lempeästi, vaikkakin hänen äänensä kaikui outona
-hänelle itselleenkin, "teitä ei kenkään saa moittia. Se ei ollut teidän
-tekoanne. Se on nyt kerran tehty, hyväksikö sitte vai pahaksi. Ja
-Jumala hallitsee yhtä hyvin Savoijassa kuin Genevessäkin."
-
-Hän meni ulos katsahtamatta Gabrielleen ja vilkaisemattakaan
-Margaretaan. Hänen sydämessään olivat nämä sanat: "Jos Jumala olisi
-sallinut, olisin kuollut edestäsi, poikani, poikani! Mutta pelkäänpä,
-Jumala paratkoon, että hän on kuollut minun hyväkseni!" Sitten tuli
-toinen ajatus: "Jos minulla vaan olisi ollut luottamusta, olisi poikani
-Jumalan valittuja!" Tuntematta mitään muita vaikutteita Norbertin
-toiminnalle kuin että poika oli antanut oman raikkaan, nuoren elämänsä
-vaihdoksi hänen omasta kuluneesta, melkein sammuneesta elämästään,
-tunsi hän kaikkea tunteiden katkeruutta. Huono vaihto! ja sitä enemmän,
-koska hän itse ei ollut ainoastaan halukas, vaan valmiskin menemään
-Jumalansa luo. Hänellä ei ollut paljoa toivoa, että Norbertin laita
-oli sama. Noiden aikain vakavat, hartaat sielut, karaistut henkisten
-ristiriitain ahjossa, kohtasivat rohkeasti äärimmäisyyksiä, joita
-meidän lempeämmät luonteet väistävät tai asettavat syrjään tyhjillä
-hyväntekeväisyystoivoilla ja lupauksilla. Hän, joka rakasti Norbertia
-kuin omaa sieluaan, ei kuvitellutkaan mitään harhaluuloja Norbertin
-henkisestä tilasta. Kumminkin hän koetti sanoa: "Mitä ikänä Jumala
-tahtookin tehdä hänen suhteensa, niin tapahtukoon Hänen tahtonsa!"
-Mutta marttyyrius ei olisi ollut mitään tähän verrattuna.
-
-Antoine Calvin kuunteli hänen kertomustaan kummakseen ja
-tyytymättömyydekseen. Ja hän oli vastannut neidon persoonasta, jopa
-vannonutkin siitä! "Mitä veljeni on sanova?" oli hänen ensimäinen
-ajatuksensa, kuten aina kaikissa yrityksissään. Sitten hänessä heräsi
-syvä sääli surunsortamaa isää kohtaan. Nähden hänen silminnähtävän
-väsymyksensä hän toi maljan viiniä ja palan leipää.
-
-"Syökää", hän sanoi, "jotta kykenette ajattelemaan!"
-
-"Ei", sanoi de Caulaincourt, "minun on paastoaminen ja rukoileminen,
-sillä en tiedä tahtooko Jumala olla suosiollinen minulle ja pojalleni."
-
-"Pojallenneko?" sanoi Antoine hyvin lempeästi asettaen kätensä hänen
-olkapäälleen. "Hän pelasti muita, itseään hän ei pelastanut. Tai oli
-miten tahansa, poikanne on nyt tekemisissä Hänen kanssaan, josta nämä
-sanat kerran ovat lausutut."
-
-Suuret kyyneleet kumpusivat de Caulaincourtin silmiin, pimittivät
-häneltä näön -- ja ennenkun hän desikään, itki hän hillittömästi.
-Vaikkei hänellä ollut todisteita, että Norbert oli "valittuja",
-"uudestasyntyneitä", "kuoletettu", oli kumminkin -- voi ehkä olla --
-olemassa joku side hänen hairahtuneen poikansa ja Sen välillä, jota
-hänen oma sielunsa rakasti.
-
-    "Keveästi ja kaukaa käsin,
-    Kuin tähti ylhäällä toistaan tapaa" --
-
-hän tällä hetkellä viittauksittain aavisti, että Jumalan tarkoitus
-armosta on laajempi kuin ihmisten ajatukset siitä.
-
-Mutta viimein hän kavahti ylös ja pyyhki kyyneleensä. "Minun pitää
-mennä oitis neuvoston luo ja kertoa heille kaikki", hän sanoi. "Onko
-neuvosto nyt koolla?"
-
-"Kyllä neuvosto istuu paraikaa, mutta heillä on vallan toisia
-asioita ajateltavana nyt. Herra de Caulaincourt, te ette voi päästä
-sen puheille tänään. Saanko sanoa suoraan ajatukseni? Vaikka
-pääsisittekin, niin ei tulla ryhtymään mihinkään toimenpiteisiin.
-Teidän poissa ollessanne meidän Geneven valtiolaiva, joka on aina
-myrskyille ja merirosvoille altisna, on huomannut kannellaan vakavamman
-vaaran, kapinan. Hallitusmiehemme keskustelevat juuri nyt eräitten
-kapinallisten petturien kohtalosta, jotka onneksemme ovat vartion
-ja salpain varassa piispanpalatsissa. Näille onnettomille raukoille
-pelkään käyvän huonosti."
-
-Hän kertoi vaivoin tarkkaavalle de Caulaincourtille libertinien
-kapinasta, heidän vimmastaan ranskalaisia pakolaisia vastaan ja heidän
-lopullisesta perikadostaan.
-
-"Olenpa iloinen, ettette ollut täällä tuona aikana, herra de
-Caulaincourt", hän sanoi.
-
-"Voi, etten nytkään olisi täällä!" vastasi ranskalainen surullisesti.
-"Mutta varmaan kahdenkymmenenviiden neuvosto joka tapauksessa on
-kuuleva kertomukseni."
-
-"Saammehan koettaa", sanoi Antoine vaikkei suinkaan rohkaisevasti.
-Sitten hän lisäsi vähän iloisemmasti: "Joka tapauksessa kerromme asian
-veljelleni. Jos jotakin voidaan tehdä, niin hän sen tietää."
-
-Seuraavalla ovella Gabrielle odotti sillä aikaa henkeään pidättäen.
-Ainakaan hän ei voisi tehdä mitään, niin oli herra Antoine hänen
-kysyessä vakuuttanut. Hänen oli odottaminen isänsä palaamista. Ja
-miksi -- niin miksi -- ei isä jo palannut? Varmaan oli häntä kohdannut
-joku hirveä onnettomuus. Hän oli jo neljättä päivää poissa. Kun tunti
-kului hitaasti tunnin jälkeen, kasvoi hänen kurjuutensa melkein
-kärsimättömäksi. Ei hänellä ollut edes osanottajaa suruunsa, sillä hän
-pysyi erillään Claudinesta ja Margaretasta. Gabriellen sydämen valtasi
-suuri viha näitä kahta uskollista sielua kohtaan, jotka rakastivat
-häntä ja kumminkin olivat he pettäneet hänet niin kurjasti, niin
-julmasti, kuten hän sanoi. Totta kyllä, he olivat tehneet niin, koska
-rakastivat Gabriellea; mutta hän ei vielä voinut tuntea lohduttavaa
-voimaa.
-
-
-
-
-XV LUKU.
-
-Muuan savoijalainen maja.
-
-
-Norbert de Caulaincourt ratsasti tulisella kiireellä metsän halki,
-kiihoittaen väsynyttä ratsuaan huudoilla ja kannuksilla. Hän ei
-tiennyt mitä teki; hän oli kuin juopunut voimakkaasta viinistä,
-elämän erinomaisesta viinistä. Päättävästi hän oli sysännyt miltei
-maistamatta maljan syrjään, mutta nyt, miten omituista, sitä tarjottiin
-hänelle uudelleen. Se viini oli punaista; se antoi värinsä maljaan,
-se liikkui, kuohui, kimalteli ja pulppusi kuten tuhannet jalokivet.
-Siten, sydän riemuitsevana ja valoisana, hän ratsasti yhä edelleen
-hämäriä metsäpolkuja pitkin, joilla pehmeä, tumma toukokuunyö kävi yhä
-tummemmaksi.
-
-Yht'äkkiä herposi hänen kätensä ohjaksista. Hepokin oli liian halukas
-hiljentämään vauhtiaan ja alkamaan huolimatonta, laahustavaa käyntiään.
-Todellisuudessa olivat Norbertin nuoret hermot ja aivot olleet pelkästä
-tahdon ponnistuksesta äärimäisessä jännityksessä. Nyt ne äkkiä
-laukesivat ja kieltäytyivät työskentelemästä sen enempää. Suunnaton
-väsymys tulvi virran tavoin hänen olentoonsa. Hänen täytyi nukkua, tai
-hän kuolisi.
-
-Paikka oli pimeä, hiljainen ja yksinäinen kuten hauta. Mitä hänellä
-oli pelättävänä? Hän astui alas, sitoi ratsun puuhun, laskeusi
-alas ruoholle ja viidessä sekunnissa oli hän sikeässä unessa. Se
-oli noita unia, jotka rakentavat vahvan rajan menneisyyden ja
-tulevaisuuden välille. Me heräämme sellaisesta vallan uudella
-tunteella. Kaikki eilispäivän huolet ja murheet ovat menneet ja
-mieli ja järki kylpeytyvät raikkaiksi elämän lähteessä. Onhan se
-vähäinen esimaku siitä, mitä kuoleman uni tekee meidän katoavalle
-osallemme, joka halajaa ja ikävöi lepoa. Samalla kuolematon henkemme
-jollain salaperäisellä tavalla yhä pitää elävää yhteyttä Luojansa ja
-Vapahtajansa kanssa.
-
-Aurinko oli jo ylhäällä kun Norbert heräsi. Hän haukotteli, venytteli
-ja katseli ympärilleen. Hänen jäseniään pakotti, sillä maaemo ei
-tarjoa lapsilleen kaikkein pehmeintä makuupaikkaa. Mutta se oli vain
-pieni ikävyys. Ylhäällä liitelevät pilvet sallivat taivaan sinen
-näkyä hentojen, vihreiden oksien lomitse. Eräällä oksalla istui ja
-lauloi lintu. Ei kuulunut muita ääniä kuin hevosen pureksimista
-lähittyydellä, missä se perin huoletonna ja ilmeisellä tyytyväisyydellä
-haukkasi aamuateriataan. Norbert toivoi, että hän olisi voinut yhtä
-huokeasti tyydyttää oman nälkänsä. Hänen ratsuviittansa taskussa oli
-kukkaro, ei tosin täysi kuten Norbert olisi toivonut, mutta oli siinä
-kumminkin muutamia kruunuja vielä. Näillä hän saisi ruokaa, kunhan
-vaan keksisi paikan, mistä sitä ostaa. Mutta miten hän voi mennä
-ihmisiin tässä puvussa? Hän nousi istualleen ja katseli itseään vallan
-alakuloisena päästäen pitkän hämmästyksen huudon, joka kumminkin loppui
-sydämmelliseen naurunpurkaukseen.
-
-Mutta nauru loppui ja hämmennys jäi. Miten voi nuori nainen ja lisäksi
-vielä kaunis nuori nainen kulkea ilman suojaa tai saattojoukkoa
-Savoijan raa'an ja laista piittaamattoman alueen halki siltä paikalta,
-missä hän oli, Geneven alueelle asti? Tätä Norbert yksin istuessaan
-aprikoi. Kunhan vaan Lormayeurin nuori kreivi (jota Luoja suojelkoon!)
-olisi enentänyt ystävyyttään lahjoittamalla hänelle paashin puvun!
-Luultavasti hän olisi tehnytkin niin, jos hän olisi tullut pyytäneeksi.
-Mutta Norbert oli ollut liian sekaisin ja hämmästynyt kysyäkseen sitä.
-
-Hänellä ei ollut mitään muuta jälellä kuin satuloida ratsunsa ja
-kääntää kasvonsa Geneveä kohti semmoiseksi puettuna kuin hän oli. Hän
-tunsi ainoastaan suunnan, jota piti seurata. Tietä ei hän tuntenut
-ollenkaan. Kumminkin oli selvää, että ensimäisenä tehtävänä hänellä
-oli päästä ulos metsästä. Hän löysi tien, jota oli kulkenut edellisenä
-yönä, ja arveli ettei paremmin voisi tehdä kuin seurata sitä.
-
-Sen pitkän ja väsyttävän päivän seikkailuista ja vastoinkäymisistä
-hän ei koskaan jälestäpäin tahtonut mielellään puhua. Jos oli pakko,
-keskitti hän kokemuksensa näihin sanoihin:
-
-"Ainakin kymmenen kertaa minä kadotin tieni. Turvattomana neitona ollen
-aristelin mennä lähelle kyliä, peläten että ihmiset tekisivät minulle
-ikävyyttä, jopa ottaisivat minut vangiksi ja pitäisivät panttivankina.
-Kerran kohtasin kokoiseni pojan ja pyysin hänen vaihtamaan vaatteita
-kanssani. Kun hän kieltäytyi, uhkasin häntä kaksinkamppailulla, mutta
-hän juoksi tiehensä huutaen, että minä muka olin kummitus. Ajoin häntä
-takaa, saavutin hänet ja kerroin, etten ollut mikään kummitus, vaan
-kunniallinen nuorukainen, joka oli hauskaa pitämässä ja halusi päästä
-kotiin. Tällöin hän kutsui minua siksi, jolla ei ollut valkuaista
-silmissä; tarkoittaen sillä itse paholaista. Sitten hän puikahti
-käsistäni ja juoksi matkaansa henkensä edestä. Viimein onnettomuuksieni
-huipuksi ratsuni kadotti kengän yhdestä jalastaan."
-
-Kun tämä viime onnettomuus Norbertia kohtasi, oli yön tulo lähellä ja
-hän arveli olevansa jo kaukana tieltään. Hänelle oli parempi seisattua
-siellä, missä hän oli, aamuun asti. Mutta nyt hän ei saattanut
-turvassa levätä ulkona, koska oli asutulla seudulla; olisihan voinut
-tulla sivukulkijoita. Tuskitellen senkin sadatta kertaa onnettoman
-valepukunsa takia hän alkoi katsella ympärilleen eikö löytäisi majaa,
-jossa voisi saada suojaa.
-
-Viimein illan sammuvassa valossa hän näki hyvin halvan näköisen töllin,
-luultavasti työmiehen tai viininviljelijän asunnon.
-
-"Yhdestä kruunusta 'harmaajalka' aivan mielellään ruokkii ja suojaa
-minua", hän arveli, "minä vaan en saa näyttää, että minulla on enemmän
-rahaa, muutoin hän ryöstäisi ja murhaisi minut."
-
-Hän astui alas, kiinnitti ratsunsa puuhun vähän matkan päähän, meni
-karkeatekoiselle puuovelle ja kolkutti.
-
-Ensin ei kukaan vastannut, mutta kun hän uusi kolkutuksensa, vastasi
-matala ääni pyytäen hänen kohottamaan salpaa ja astumaan sisään.
-
-Mutta kun hänen silmänsä tottuivat hämärään, eroitti hän nurkassa
-kauvimpana ovesta vuoteen ja sairaan miehen lepäävän sillä. Uusi
-silmäys näytti hänelle valkeat hiukset ynnä sidotun käden ja olkapään.
-
-Hänen vielä epäillessään mitä tehdä kuului vuoteesta ääni, jonka sointu
-oli kummallisen tuttava.
-
-"Ajatukseni harhailevat, -- ah niin -- nyt tiedän. Olen kumminkin
-iloinen, koska ne tuovat minulle sellaisen unen kuin tämän, Gabrielle."
-
-Ihmeissään ja hämmästyneenä Norbert läheni ja kumartui lähelle sairasta
-miestä, jolloin tunsi hänet. "Herra Berthelier!" hän huudahti. "Ääni
-ei ole Gabriellen. Mutta sitten häntä on katsottava." Siten unet
-ja sairaan miehen mielikuvat muuttuivat ja sulivat vaihtuen toinen
-toiseensa. "Puku on Gabriellen, tuo kallis, nahoilla reunustettu
-viitta, jonka minä ostin hänelle matkaa varten."
-
-"Se on totta, herra Berthelier, ja --".
-
-"Niin, näkö on Gabriellen, mutta ääni on nuoren Norbert de
-Caulaincourtin."
-
-Norbert tiesi että Berthelier oli lähtenyt Geneven rajain ulkopuolelle,
-ja oli vahvasti aavistanut, että tämä oli mennyt hankkimaan rahaa
-Gabriellelle. Mikä oli luonnollisempaa kuin että hänet palatessaan
-rahain kanssa oli ryöstetty ja haavoitettu. Sitä vaan hän ei voinut
-ymmärtää, miksei hän ollut palannut Bernin vaan Savoijan alueen läpi.
-Jommankumman heistä täytyi olla kaukana tieltään, muutoin eivät heidän
-polkunsa olisi sattuneet yhteen.
-
-"Herra Berthelier", hän sanoi, "teillä ei ole mitään pelättävänä. Ette
-uneksi ettekä houraile, vaan olette selvällä järjellänne."
-
-"Mutta kuinka ja miksi tällä tapaa? Mikä teidät tänne tuo? Miksi olette
-tuossa puvussa?"
-
-"Ensin sallikaa minun ilahuttaa teitä tiedolla, että sen omistaja on
-turvassa Genevessä. Minulla taasen puolestani on ollut iloinen päivän
-ratsastusmatka nuoren Lormayeurin kreivin kanssa, ja hyvä seuratoveri
-hän onkin."
-
-"En ymmärrä mitään tästä. Minulla on kuume ja minä hourailen."
-
-"Koetelkaa kättäni, herrani. Tulette kyllä huomaamaan, ettei se ole
-neidon kätönen, vaan nuorukaisen kova nyrkki, joka on antanut monta
-tuimaa iskua. Ja katsokaa, -- tässä on tarpeeksi valoisaa!" Hän työnsi
-pois päähineensä ja seisoi avonaisen aukon kohdalla, joka oli akkunan
-asemasta, paraassa valossa.
-
-"Norbert!"
-
-"Niin, Norbert, neiti Gabriellen puvussa. Miten muutoin voinkaan
-pelastaa hänet?"
-
-"Hän ei olisi sitä koskaan sallinut."
-
-"Emme lainkaan kysyneet Gabriellen mielipidettä. Annoimme hänelle
-unijuomaa."
-
-"Me! Kutka sitte?"
-
-"Ainoastaan me kolme tunsimme salaisuuden, neiti Claudine, Margareta ja
-minä."
-
-"Myöskin Claudine? Se on uskomatonta!"
-
-"Me suostutimme hänet. Mutta se oli kunnon vanha Margareta, joka
-mietti, suunnitteli ja järjesti kaikki pukua koskevat seikat. Onnikin
-suosi minua, sillä te olitte poissa. Koska asian laita oli semmoinen,
-piti herra Anton Calvinin olla isän sijaisena neidille ja jättää
-hänet savoijalaisille. Siten hän hyvällä tavallaan toimi ammattinsa
-mukaan. Kun huntu oli kasvoillani, ei hän edes vilaissutkaan niiden
-sisäpuolelle. Minä taasen puolestani pidin hyvää huolta, että kasvoni
-olivat hyvin verhottuina hunnulla, kuten kainolle ja suuressa pulassa
-olevalle nuorelle neidolle sopiikin. Jos tiellä Porte Neuveen
-joku kunniallisista porvareista puhui minulla sanan, olin aivan
-liiaksi surun ja pelon valtaama voidakseni tehdä muuta kuin hymistä
-vastaukseksi katsomatta ylös."
-
-"Ihmeellistä!" sanoi Berthelier. Oli pitkä äänettömyys, sitten puhui
-hän jälleen. "Poikani, olet vanhan taistelijan kaltainen, joka
-yht'aikaa rangaistiin tottelemattomuudesta ja palkittiin loistavasta
-voitosta. Mitä olet rikkonut, sillä ei ole mitään, ei mitään
-merkitystä. Mutta se on, se on --." Tässä katkesi hänen äänensä ja
-hän mutisi vaistomaisesti: "Jumala siunatkoon sinua, Norbert de
-Caulaincourt!"
-
-
-
-
-XVI LUKU
-
-Ami Berthelier löytää ystävän.
-
-
-Äkkiä majan ovi lykättiin auki ja kumarainen, kuihtunut ja
-valkotukkainen vanha vaimo astui sisään. "Äiti", sanoi Berthelier
-hänelle, "tässä on teille toinen vieras." Berthelier puhui hänelle
-Savoijan _patois'ta_ keskusteltuaan ennen ranskankielellä Norbertin
-kanssa, jolle hän nyt vielä kuiskasi samalla kielellä: "Tämä vaimo elää
-yksikseen. Hänen miehensä tapettiin taistelussa ja poikansa kahakassa
-ryövärien kanssa. Hänen pojanpoikansa on mennyt pois, eikä hän tiedä
-minne."
-
-Nähtyään nuoren naisen puvun hämärässä vanha eukko rukka mutisi: "Voi
-sentään, hieno nuori nainen!" Sitten kääntyi hän kytevään tuleen,
-lisäsi sitä kalikoilla ja asetti pannun sen päälle.
-
-"Ihmisraukka", sanoi Berthelier, "hän on melkein yhtä tietämätön kuin
-hevosesi! Sivumennen sanoen, minne olet jättänyt sen koko täksi ajaksi?"
-
-"Sidoin sen puuhun tuonne ulos. Unhotin sen hämmästyksissäni kun teidät
-näin. Mitä voin sille tehdä?"
-
-"Kysytkö mitä sinun sille pitäisi tehdä? Onko siellä kuutamo?"
-
-"Ei vielä, mutta luulen kuun nousevan tuossa puoliyön aikoina."
-
-"Epäilemättä ratsusi on väsynyt, ja entäs sinä itse, nuori Norbert
-herra. Pyytäisin sinua nousemaan hevosesi selkään tänä yönä ja
-ratsastamaan lyöden ja kannustaen Geneveen."
-
-"Geneveen!" Norbert ei voinut pidättää äänestään alakuloisuutta, joka
-täytti hänet tätä ajatellessa. "Aivan niin!"
-
-"Mutta tietäpä juuri en tunne. Minä lienen kulkenut vallan kauaksi
-siitä eilen. Missä nyt olemme, herra Berthelier?"
-
-"Lähellä järveä. Ajattelin lähteä vesiteitse Pregnystä Geneveen, mutta
-konnamainen kalastaja, joka minut otti kulettaakseen, jätti minut sen
-sijaan tänne. Ja sinun, sinun on täytynyt kulkea kauaksi. Kumminkin
-joka tapauksessa kolmen tunnin ratsastus tai niille paikoin vie sinut
-kotia."
-
-"Herra Berthelier, jos tulitte Pregnystä tänne koko matkan veneellä,
-mitenkä sattui sitten että tulitte ryövätyksi ja haavoitetuksi?"
-
-"Norbert, eräiltä puolilta sinä olet älykäs poika. Voitko antaa
-suurimman todisteen älystäsi pitämällä suusi kiini?"
-
-"Luulenpa voivani."
-
-"Kuuntele siis. Vakava tahtoni on, ja se on viimeinen tahtoni, ettei
-kukaan saisi tietää miten sain tämän haavan. Enpä soisi sinunkaan
-tietävän siitä. Pyydän vielä sinulta, että jos joku sitä kysyy, sanot
-ainoastaan: hän joutui varkaitten käsiin."
-
-"Ymmärrän teidät. Mutta minä pyydän teitä, herra, elkää puhuko
-viimeisistä toivomuksista."
-
-Tässä heidän emäntäparkansa tarttui puheeseen, Hän asetti Berthelierin
-eteen matalan, ei vallan puhtaan puulautasen, johon hän kaatoi
-höyryävää _pot au feu'tä_, jonkinlaista sakeaa, pääasiallisesti
-porkkanoista valmistettua muhennosta. Sitten annettuaan puulusikan
-pyysi hän sairasta todellisella hyväntahtoisuudella syömään. Norbertin
-hän puukkasi pöydän luo, jonka keskeen oli koverrettu ontelo, joka
-yhtä haavaa teki vadin ja lautasen virkaa. Hän oli jo täyttänyt sen
-liemellä, ja varustettuaan vieraansa lusikalla, oli hän täydellisesti
-täyttänyt emännänvelvollisuutensa, kykynsä ja varojensa mukaan.
-Norbert puolestaan oli aivan liian nälkäinen jättääkseen käyttämättä
-hyväkseen ateriaa, niin kurja kuin se olikin. Kun hän oli lopettanut
-ateriansa, kysyi hän voisiko emäntä antaa jonkun verran lientä hänen
-hevoselleenkin.
-
-Vaimo suostui siihen mielellään. Oli vallan hänen ajatuksensa mukaista,
-että herrasväen hevoset söivät kristittyjen ihmisparkain ravintoa.
-Niinpä Norbert oli tilaisuudessa viemään ratsulleen kauniin annoksen
-lämmintä lientä, jota nykyaikaisissa talleissa käytetään. Sitten hän
-kiinnitti hevosensa yöksi lähelle majaa pylvääseen.
-
-Hänen täten työskennellessään Berthelier selitti vanhalle Babetille,
-että poika oli hänen ystäviänsä Genevestä. Tämä oli pukeutunut huvin
-vuoksi nuoren tytön pukuun, mutta Berthelier tahtoi nyt lainata omat
-vaatteensa ja päästää hänet lähtemään kotiinsa. Poika vuorostaan
-kertoisi ystävilleen, missä hän itse oli ja lähettäisi heidät
-tavoittamaan häntä.
-
-Babet oli typerä ja hyvin tietämätön. Kumminkin hänen huonosti
-valaistussa sielussaan oli pieni akkuna, jonka kautta valonsäde tuikki
-sisään. Hän koetti aina olla ystävällinen. Hän ei voinut koskaan nähdä
-puutetta tai tuskaa koettamatta auttaa ja lievittää sitä. Hänellä ei
-ollut vähintäkään ajatusta ketä hänen vieraansa oikeastaan olivat. Jos
-he olisivat koettaneet kertoa hänelle, ei hän olisi ymmärtänyt, mutta
-hän sen vallan hyvin ymmärsi että he olivat nälkäisiä. Siksi piti
-heidän saada ruokaa. He olivat väsyneet, siksi heidän piti levätä.
-
-Norbert ainakin oli perinpohjin väsynyt. Hän kertoi Berthelierille,
-että jos hänen piti keskiyöllä matkata Geneveen, kun kuu oli ylhäällä,
-voisi sattua, että hän väsymyksestä putoisi hevosen selästä. Mutta
-olettaen, että hän tulisi turvallisesti kotiinsa, niin mitä hyötyä
-siitä olisi? Hän saapuisi liian aikaiseen tehdäkseen jotain hyötyä.
-Sitäpaitse hänen hevosensa oli kadottanut kengän jalastaan.
-
-Se seikka ratkaisi asian. Berthelier pyysi häntä nukkumaan
-päivännousuun asti. Silloin herättäisi hän Norbertin ja tämä voisi
-viedä ratsunsa seppään, jonka paja oli lähellä, ja saattaisi ratsastaa
-sieltä Geneveen.
-
-"Aamulla minä annan sinulle sanomia neuvoksille", hän sanoi. "Sinun
-pitää päästä heidän puheilleen oitis."
-
-Babet osotti Norbertille lämpimän nurkan, missä hän voisi nukkua.
-Kumminkin ennenkun Norbert kävi maata, kysyi hän Berthelieriltä:
-
-"Voinko tehdä jotakin teidän mukavuudeksenne? Voisin kentiesi vaihtaa
-siteitä haavoillenne."
-
-"Se ei ole tarpeen. Babet on minulle tarpeeksi hyvä ammattilääkäri.
-Sinä voisit hankkia minulle vähän kirkasta vettä ulkoa virrasta ja
-panna sen minun viereeni."
-
-Norbert teki niin. Sitten hän kävi nukkumaan nurkkaansa, Gabriellen
-nahkareunustainen viitta peitteenään. Jo seuraavassa silmänräpäyksessä
-hän, kuten arveli, kuuli Berthelierin kutsuvan itseään. Hän hypähti
-seisoalleen, hieroi silmiään, katseli ympärilleen ja tunsi olevansa
-valmis kaikkeen, mitä kohtalo vaan lähettäisi hänelle.
-
-Tarkemmin mietittyään näytti hänestä paremmalta pitää se puku, mikä
-hänellä oli, vaikkakin Berthelier tarjoutui lainaamaan omansa hänelle.
-Hän arveli että ystävänsä voisi tulla suuriin vaikeuksiin, kentiesi
-vaaraankin ilman omaa pukuaan. Hän taasen tahtoi mennä kaupunkiin hyvin
-aikaiseen. Sinne saavuttuaan menisi hän heti kotia ja panisi omat
-vaatteensa päälleen, ennenkun kukaan muu kuin kaupunginvahti hänet
-näkisi. Hän lupasi Berthelierille lähettävänsä apua niin pian kuin
-mahdollista.
-
-"Siitä ei ole paljoa väliä", oli vastaus. "Elä anna heidän heittäytyä
-mihinkään vaaraan. Mutta kumarrahan päätäsi, jotta voin antaa sinulle
-neuvoksille meneviä tietoja."
-
-Kuuntelijoista ei ollut pelkoa. Vanha Babet majan etäisimmässä nurkassa
-nukkui sikeästi. Kenties se oli oman äänensä säästämiseksi, että
-Berthelier puhui hiljaan Norbertin korvaan. Tai mahdollisesti hän oli
-häpeissään, syvästi häpeissään kertoessaan tarinansa, samoin häpeissään
-nimestä, joka hänellä oli, tuosta nimestä, josta hän tähän saakka oli
-ollut niin ylpeä. Kuuntelija, jos semmoinen olisi ollut lähellä, olisi
-kenties erottanut nimet Philibert, Daniel, Comparet, Hubert d'Audriol.
-Myöskin olisi hän kuullut mainittavan vankilasta ja pari sanaa
-venemiehistä ja heidän raskaista kahden käden pidettävistä miekoistaan.
-"Nyt, poikani, oletko ymmärtänyt kaiken ja voitko sen muistaa?" sanoi
-Berthelier tuskallisesti puheensa lopussa.
-
-"Luottakaa minuun, herra", sanoi Norbert, nähtävästi suuresti
-liikutettuna. "Asia on liian outo ja hirveä, jotta sen voisi unhoittaa.
-Erittäinkin on se sitä ranskalaisen pakolaisen ja semmoisen miehen
-pojan tekemäksi, joka on saanut kaupungilta kansalaisoikeudet."
-
-"Minä jätän Danielin pyövelille, vaikkakin samaa verta virtaa näissäkin
-suonissa", sanoi Berthelier liikutettuna. "Voitko kummastella, Norbert,
-etten suuresti välitä mennä kotia? Eikä minua pahasti sureta, vaikka
-kuolema minut tapaisi täällä."
-
-"Herra Berthelier, ette saa puhua noin. Ajatelkaas neiti Gabriellea!"
-
-"Minä kyllä häntä ajattelen. Tämän jälkeen taitaa olla parasta, että
-hän nimittää itseään Gabrielle -- tai paremmin Olivie -- Castelariksi.
-Sehän on hänen oikea nimensä. Mutta nyt meidän pitää ajatella
-Geneveä. Sinä kai olet ymmärtänyt kaikki, ei ole silmänräpäystäkään
-kadotettavissa. Mene sinä neuvoksien luo suoraan valtuustoon ja kerro
-heille puheeni sanasta sanaan."
-
-"Luottakaa minuun, herra. Ja katsokaas, tässä on kolme kruunua teidän
-omaa rahaanne asetettuna valmiiksi neidin kukkaroon. Pikkurahoilla voin
-kyllä maksaa sepän ja saada matkalla vähä leipää."
-
-"Kiitos, olen iloinen voidessani antaa jotakin emännälleni. Mene ja
-joudu! Onnea matkalle!"
-
-"Ei toki ainaiseksi hyvästi, sillä minä palaan", sanoi Norbert
-itsekseen ulos mennessään.
-
-Berthelier makasi ääneti ja kuunteli, kunnes ratsun kavionkopse oli
-hälvennyt. "Jumala siunatkoon poikaa!" hän ajatteli. "Mitä ihmeteltäviä
-asioita hän onkaan tehnyt! Suunnitelma on erinomainen, toimeenpano
-uskaliaassa rohkeudessaan on aivan uskomatonta. Mutta mitä sanoo isä
-Calvin, mitä sanovat neuvokset? Ja sitten nuori Lormayeur, mikä hölmö
-hänen on pitänyt olla, kun ei paremmin tarkastanut lunnaitaan! Jos
-hänen isänsä, vanha kettu, olisi ollut siellä, ei petos olisi käynyt
-niin helpoksi. Mutta sepä pelasti Gabriellen. Minä voin vielä nähdä
-hänet!" Ennenkun hän tiesikään, valahtivat kyyneleet hänen silmiinsä ja
-tipahtelivat alas.
-
-Sitten hänen ajatuksensa kääntyivät toisaalle. Kaikki mitä oli
-tapahtunut, sittekun hän jätti Geneven, kulki asianomaisessa
-järjestyksessä hänen mielessään. Hän muisti kohteliaan, vieläpä
-sydämmellisenkin vastaanoton Philibert Berthelierin ja tämän ystävän,
-talon isännän Ami Perrinin puolelta. Philibert oli ollut aulis
-lupaamaan hankkivansa hänelle tarvittava rahasumman. "Vai sitäkös se
-on, mitä haluatte, hyvä serkkuni?" sanoi libertinien johtaja. 'Rahaa',
-sanoo hän, 'kuten kaikki toisetkin maailmassa.' "No niin, minulla ei
-ole sitä. Milloin, maistelkaapas, kellään Berthelierillä on ollut
-säästössä kruunuakaan kukkarossaan? Mutta onhan minulla hiukan luottoa,
-ja hyvällä ystävälläni herra Perrinillä on sitä vielä enemmän. Meidän
-kesken sanoen, arvelen vaan että lähetämme kauniin kyyhkysenne lentoon
-siivet hyvin kullattuina. Minä huolehdin asiasta oitis. Se on saatava
-toimeen ennen illallista, jolloin sinä ja minä tyhjennämme lasin
-parasta _Beaume_-viiniä kauniin matkustajan terveydeksi ja iloksi.
-Ken puhuu takaisin maksamisesta? Tuo nuori nainen voi maksaa meille,
-sittekun saa perintönsä."
-
-Philibertin katse, kun hän näin puhui, muistutti Ami Berthelieristä
-hänen kuuluisaa isäänsä, joka oli ollut hänelle ennen vanhaan
-samaa kuin Jonathan Davidille. Nyt kun hän makasi siinä ajatellen
-menneisyyttä, muuttuivat hänen kyyneleensä tulenkipeniksi hänen
-tietäessään, että hänen serkkunsa koko ajan oli käyttänyt hyväkseen
-hänen heikkouttaan, koskapa tarvitsi juuri sellaista lähettilästä
-pitääkseen yllä petollista yhteyttään liittolaistensa kanssa Genevessä.
-
-Sitten tuli juhla. Ami Berthelier kummasteli, oliko hän edes
-nuoruudessaan ottanut osaa semmoisiin näytöksiin ja nauttinut niistä.
-Oliko hänkin tyhjentänyt viinilasinsa useammin kuin tahtoi muistella
-viime tippaan asti, ja sitten tehnyt viimeisestä pisarasta rubiinin
-kynnen päälle? Oliko hänkin maljojen kunniaksi -- usein sangen
-omituisten maljojen -- kohottanut meluavia huutoja ja paukuttanut
-äänekkäästi pöytää veitsensä päällä? Oliko hänkin säestänyt ryyppyjään
-kirouksilla, lauluilla ja pilapuheilla, joita hän häpesi nyt ajatella?
-Hän, joka oli ruvennut Gabriellen viattoman nuoruuden vartijaksi! Nyt
-hänestä oli koko tuo näytelmä aivan yhtä kauhistava hänen maulleen kuin
-periaatteilleenkin.
-
-Kun voimakas viini oli kierrellyt vapaasti, joivat he Geneven vapauden
-maljan. Philibert sanoi tietävänsä, miten sydämestään hänen serkkunsa
-tervehtisi sitä maljaa. Mutta hän selitti tarkoittavansa todellista
-vapautta, eikä tuota häpeällistä, joka tarkoitti ainoastaan tyrannien
-vaihtoa. Minkä puolesta olivat valtuusmiehet parempia kuin papit
-ja piispatkaan? Siihen toisetkin yhtyvät, selittäen asioiden uuden
-järjestyksen olevan sangen moitittavan. Kirouksia, tosin ei kovin
-todella tarkoitettuja moisessa tilaisuudessa, vaan hyvinkin äänekkäitä,
-syydettiin isä Calvinin eli "Kainin" päälle, kuten he häntä kutsuivat,
-samoin kaikkien hänen auttajiensa ja yllyttäjiensä päälle. Sitten
-seurasi päännyökkäyksiä ja käsien huitomista, hämäriä viittauksia ja
-salaperäistä kuiskutusta. "Aika tulee, ystävät, ah niin, aika tulee!
-Pian näemme suuria muutoksia." Paljo muuta samanlaista he puhelivat.
-"Mutta meidän pitää olla viisaita", ehdotti eräs muita jonkin verran
-selvempi heittäen varottavan katseen Amiin päin. Tällöin Philibert,
-joka oli hukuttanut viinipikariin senkin vähän varovaisuuden, mikä
-hänellä joskus oli ollut, asetti kätensä ystävällisesti serkkunsa
-olkapäälle. "Elkää ollenkaan pelätkö häntä!" sanoi Philibert. "Eikö
-hänkin ole Berthelier? Hän on meidän hyvä ystävämme, joka auttaa meitä."
-
-Silloin kädenkäänteessä selvitettiin Ami Berthelierille se osa, jota
-hänen odotettiin näyttelevän, ja se sanoma, jonka hänen piti toimittaa
-Geneveen. Philibert palaisi sinne ja johtaisi vielä kerran kalastajia
-ja soutajia. Danielin ja toisten vankien oli määrä murtaa vankilansa
-ovet ja yhtyä heihin. Yhdessä he herättäisivät kaupungin, tappaisivat
-tai karkottaisivat ranskalaiset ja tekisivät lopun pyhimyksien
-hallituksesta. Ei peloton Philibertkään olisi selvin päin tahtonut
-paljastaa aikeitaan niin äkisti eikä niin täydellisesti.
-
-Ami Berthelier kuunteli tätä kaikkea kauhulla. Hän oli suurella
-vaivalla välttänyt täydellisen humalan; kumminkin kun oli tottumaton
-väkevään viiniin, rupesi hänen verensä kuohumaan ja aivoja
-kuumentamaan. Kun Geneven sankarin ja marttyyrin poika rohkeni kysyä
-häneltä, häneltä, joka oli ottanut osaa isän kärsimyksiin, tahtoiko
-hän pettää ja hävittää Geneven, silloin hänen sielunsa heti leimahti
-tuleen. Halveksivalla ivalla, jota hän ei huolinut peitellä tai
-laimentaa, hän hylkäsi katalan tarjouksen. Ei ollut kummaa että vihalla
-vastattiin ylenkatse, sillä hänen sanansa, vaikkei hän itse siitä
-tiennyt, leikkasivat ja polttivat kuten rikkihappo. Kuului suuttuneita
-sanoja ja uhaten laskettiin kädet miekankahvoille. Lopuksi muuan aivan
-päihtynyt, huimapäinen nuori libertini sinkautti lasin viiniä hänen
-silmilleen. Mutta eräs toinen hillitsi hänet, sanoen: "Se on liian
-pahoin tehty, Jacquot. Jos herra Ami Berthelier tahtoo hyvitystä, on
-hänellä täysi oikeus siihen."
-
-"Epäilemättä nuori herra tietää, etten minä voi taistella koska olen
-rampa", sanoi Ami Berthelier, kun hän nousi ylös, ja tehden kohteliaan
-jäähyväiskumarruksen herra Perrinille, seuran isännälle, astui hän ovea
-kohden.
-
-"Pysäyttäkää hänet, pysäyttäkää hänet!" huudettiin joka taholta.
-Kaikki hypähtivät seisaalleen sanoen mikä mitäkin, mutta yhteinen
-ajatus oli: "Hän ei saa mennä, hän tietää jo liian paljo." Philibert
-pysäytti hänet toisten keräytyessä ympärille. Ami kohotti käsivartensa
-työntääkseen serkkunsa sivulle. Philibertin miekka silloin välähti
-ja oli seuraavassa silmänräpäyksessä punaisena Amin verestä. Syntyi
-yleinen hämminki. Ami, joka silloin oli aivan pyörtymäisillään, ei
-voinut muistaa mitä tapahtui, paitsi että luuli tulevansa paloiksi
-revityksi. Mutta viimein joku -- se oli sama nuori mies, joka oli
-moittinut Jacquotia -- tempasi oven auki sanoen: "Mene, joudu, tai he
-tappavat sinut!"
-
-Ulkoilmassa hänen tajunsa palasi ja hän istahti alas miettimään mitä
-oli tehtävissä. Mutta hänen ajatellessaan mistä tapaisi hevosensa
-ratsastaakseen takaisin Geneveen, ovi liikahteli ja hän arveli, että
-metelöitsijät sisällä aikoivat aukaista sen. Pelon antamalla voimalla
-hän nousi ja käveli Pregnyn pientä kaupunkia kohden. Matkallaan hän
-kohtasi talonpojan, joka työskenteli Perrinin tiluksilla. Hän kertoi
-talonpojalle olevansa geneveläinen, joka oli tullut hänen isäntänsä
-luo asialle, mutta että häntä oli kohdannut onnettomuus ja oli hän
-nyt halukas palaamaan kotiin järviteitse. Mies otti hänet majaansa,
-sitoi hänen haavansa karkealla tavallaan ja kertoi hänelle, että
-veljensä, joka oli kalastaja, aikoi lähteä Geneveen juuri samana yönä.
-Mies kysyi vielä, kykenisikö hänen kunnia-arvoisuutensa avustettuna
-kävelemään rantaan ja astumaan kalapurteen. Berthelierin ainoa halu oli
-päästä Geneveen ja kertoa tietonsa, vaikka hän kuolisikin seuraavassa
-silmänräpäyksessä. Siten hänen sielunsa antoi hänen ruumiilleen voimaa
-työhön. Sitä katkerampi oli hänen tyytymättömyytensä, kun kalastaja
-kohdattuaan tovereita joihin tahtoi yhtyä, rikkoi sopimuksensa ja
-asetti matkustajansa maalle Savoijan alueelle, tuskin lähemmäksi
-Geneveä kuin Pregnykään oli. Sairaana, kuumeisena ja kärsien suuresti
-haavoistaan kulki hän jotenkuten Babetin majalle ja oli iloinen
-laskeutuessaan hänen kurjalle vuoteelleen, kuten itsekseen arveli,
-sillä kuollakseen.
-
-Kumminkin oli se elämä eikä kuolema, joka kuohui hänen sielunsa läpi
-tuona hämäränä aamuhetkenä, jolloin Norbert jätti hänet. Vielä kerran
-hän tunsi olevansa yksin. Babet raukan läsnäolo ei ollut häiritsevä,
-se vaan voi antaa hänelle jonkinlaisen käsityksen ihmisseurasta, joka
-esti yksinäisyyden ikävää syntymästä. Sitäpaitsi Babet voi vielä nukkua
-monia tunteja, sillä nyt oli vasta päivän koitto.
-
-Hänen ajatuksensa kääntyivät takaisin vanhoihin aikoihin Peneyn
-vankilassa, jossa hän oli virunut, kuten hän nytkin makasi heikkona,
-väsyneenä ja tuskan vallassa. Silloin kumminkin oli parempi olla kuin
-nyt, sillä vaikkakin hänen uskonsa moniin asioihin oli pettynyt,
-oli hänellä kumminkin säilynyt usko yhteen asiaan -- hän luotti
-vapauteen. Hänestä yhä näytti kannattavan kärsiä ja kuolla, kun
-hän vaan näkisi Geneven vapaana. Ja ennen kaikkea, miten paljo
-mieluumminkin sen puolesta? Tarkoittiko vapaus neuvoston valtaa?
-Siinä istui joukko kiihkoisia pappeja ja ukkoja, jotka yhden ainoan
-innokkaan, terävä-älyisen ranskalaisen käskyä ja kehoitusta kuulivat.
-Tämä ranskalainen oli pudistanut pois Rooman ikeen, pannakseen oman
-ikeensä sijalle. Ami tiesi kumminkin, mitä ei vapaudeksi voitu kutsua.
-Ei Calvinin ja pyhimysten kukistettua Philibert Berthelierin ja
-libertinien sijaanasettamista ainakaan! Ei, silloin olisi viimeinen
-erehdys pahempi kuin ensimäinen. "Tahdon uhrata elämäni estääkseni
-sitä", hän ajatteli. "Enkä tätä tule koskaan katumaan."
-
-"Miksipä katuisinkaan kaikesta menneestä?" oli hänen seuraava
-ajatuksensa. "En lainkaan, en kerrassaan mitään itse teossa, mutta
-kumminkin kaikkea kokonaisuudeksi katsottuna. Miksi hyödyksi on elämäni
-ollut itselleni tai kellenkään muulle? Jos minua arvostellaan, voidaan
-sanoa minusta: Kahdesti elämässään hän olisi saattanut tehdä pahaa ja
-on kieltäytynyt melkoiseksi vahingoksi itselleen. Mikä sitte tulee
-paraaksi tulokseksi ihmisen toiminnasta täällä maan päällä?"
-
-"Milloin minut tuomitaan?" Oliko siis sellainen seikka kumminkin kuin
-tuomio kerran tuleva? Berthelieristä tuntui varmalta, että jos niin
-tuli käymään, olisi hänen paikkansa tuomittujen joukossa. Kumminkin hän
-ikävöi sitä, rukoili sitä koko sydämmestään, sielustaan, mielestään ja
-voimastaan. Oli paljoa sietämättömämpää ajatella, ettei totuus koskaan
-voittaisi, että vääryys aina saisi ylpeillä, kuin että hän, yksilö
-miljoonien joukossa, seisoisi tuomittuna onnistumattomana henkilönä,
-jommoinen hän oli. Hänellä oli ollut hyviä tilaisuuksia; se oli hänen
-oma syynsä, että oli kadottanut ne. Hän oli elänyt omaa elämäänsä.
-Katsellessa nyt taapäin ei se elämä tuntunut ollenkaan katkeralta.
-Eikö hänellä ollut nuoruutensa muistoja, muistoja vuosista 'ennen
-vedenpaisumista', ilon, voiman ja innostuksen vuosista, jolloin kaikki
-näytti hänestä mahdolliselta? Noina vuosina hän toivoi, odotti ja
-unelmoi, ja vielä enemmän, hän rakasti. Totta kyllä, ne ajat olivat
-pian menneet ohitse. Pian häipyi toivo, luottamus petti, unelmat
-pirstautuivat, vieläpä itse rakkauskin tukehtui hautaan. Kaikki oli
-mennyttä. Mitä siitä väliä! Hän itsekin oli sinne menossa. Pimeydestä
-tuli kaikki, pimeyteen kaikki jälleen palasi. Siinä oli loppu.
-
-Kumminkin oli hän aikoinaan yrittänyt tehdä jotakin, joka voisi
-käydä miehen työstä maailmassa, joka ei vallan tyyten hukkuisi. Hän
-oli omistanut elämänsä isänmaanrakkaudelle, mikä merkitsi hänelle
-harrasta palvelusta sen kaupungin hyväksi, joka oli hänen isänmaansa.
-Oliko se kuitenkin kaikki rakkaan Geneven tähden? Eikö hänellä ollut
-omiakin harrastuksia? Eikö hän usein ajatellut Kreikan ja Rooman
-suuria kansalaisia ja uneksinut nimestä, joka olisi heidän nimiensä
-veroinen, nimeä jonka ainakaan Geneve ei mielellään sallisi kuolevan?
-Vaikkakin ollen aivan valmis nuoruutensa sankaria ihaillen peittymään
-suuren sukulaisensa nimen varjoon, hän kumminkin toivoi olevansa
-Bertheliereistä toinen, ensimäisen ansiokas ystävä ja auttaja.
-
-Mutta nyt oli Berthelierien jalo nimi tahrattu auttamattomasti.
-Philibert ja Daniel Berthelier olivat pettureita. Toinen oli
-vankilassa, toinen maanpaossa, ei isänsä tavalla hyvän asian vuoksi,
-vaan sangen huonon. Samalla kertaa hän itse seisoi yksin molempain
-puolueiden hylkäämänä, kaikkien vihaamana, halveksittuna ja hyljättynä.
-
-"Halveksittuna ja hyljättynä?" Sanat olivat tuttavat. Kenestä hän
-oli ne kuullut? Hän mietti hetkisen. Silloin hän muisti: ne olivat
-raamatussa. Ne olivat osa tekstiä, josta isä Calvin usein saarnasi,
-käyttäen pitkiä sanoja, kuten "valitseminen", "edeltäpäinmäärääminen"
-ja "vanhurskauttaminen". Hänelle ne olivat tyhjiä käsitteitä, ilman
-mitään tarkoitusta. Kumminkin ne sanat vainosivat häntä. Ne kaikuivat
-seuraavasti: "Häntä olivat ihmiset halveksineet ja hyljeksineet",
-kuten puhuttaessa miehestä, jonka kohtalona oli, niinkuin hänenkin
-kohtalonaan, ollut ylenkatse ja onnistumattomuus.
-
-Vähitellen hänen miettiessään selvenivät hänelle ja saivat muodon
-inhimillisen Kristuksen hahmopiirteet. Hän oli tottunut ajattelemaan
-Sokratesta ja muita pakanuuden suuria miehiä samanlaisiksi kuin hän
-itsekin oli, miksi ei samoin voisi ajatella Natsaretin miestäkin. Ja
-kumminkin oli se ajatus uusi, hämmästyttävä ja ihmeellinen. Se oli sitä
-sentähden, että hänen sieluunsa -- niin hän mietti itsekseen -- oli
-koko hänen elämänsä ajan ollut sekoitettu tyhjänpäiväisyyksiä, joita
-paavilaiset ja reformeeratut olivat opettaneet. Hän ei uskonut heidän
-tavallaan, että Kristus oli outo, salaperäinen olento, jota ei kukaan
-voinut ajatella järjenmukaisesti, vaan ainoastaan osana järjestelmästä,
-tuosta nerokkaasta järjestelmästä, jonka isä Calvin oli selittänyt niin
-suurella terävä-älyisyydellä _Kristinuskon perusteissaan_. Tätä kaikkea
-ei voitu uskoa, mutta jokainen taisi, voi ja jokaisen täytyikin uskoa,
-että oli kerran henkilö Jesus Kristus, joka aikoinaan koetti tehdä
-hyvää ihmisille ja jonka oma elämä tuli onnettomaksi.
-
-Se ajatus oli lohduttava ja hyväätekevä. Oli kuin olisi joku hänen
-yksinäisyydessään tullut seurustelemaan hänen kanssaan, auttamaan
-häntä. Kenties oli hänen levätessään keveä uni vallannut hänet, sillä
-käsitys jonkin persoonan läsnäolosta kasvoi kasvamistaan, kunnes se
-näytti täyttävän koko huoneen. Hän ei nähnyt mitään, hän ei kuullut
-mitään; mutta kumminkin hän tiesi, että joku toinenkin oli siellä.
-Tai paremmin sanoen, siellä oli eräs, joka oli ollut halveksittu ja
-hyljätty ja oli sitä vieläkin. --
-
-Mitä oli Hän nyt? Kysymys herätti hänet täydellisesti. Hän koetti
-ratkaista sitä. Niin, hän muisti historian, jota hän ei koskaan ennen
-ollut käsittänyt kertomuksena ihmisestä, vaan ainoastaan osana kirkon
-opista. Tämä Hän ei onnistunut, sillä juutalaiset eivät uskoneet
-Häneen; Hän tuli omilleen, mutta Hänen omansa eivät vastaanottaneet
-Häntä. Ja viimein Hänet oli ristiinnaulinnut juuri se kansa, jota hän
-oli koettanut auttaa. Miten murtunut, alakuloinen ja miten katkera
-Hänen sielunsa täytyikään olla! "Niinpä niinkin", jatkoi Berthelier,
-"jos oikein muistan, niin Hän sanoi: 'Minun sieluni on suuresti
-murheellinen'", tai sinne päin. Mutta oliko kaikki sillä loppu? Miksi
-tuli hän ajattelemaan kaikkea sitä jälestäpäin?
-
-Jospa minä voisin puhua Hänelle ja kysyä? Mutta nyt, se on varmaa,
-puhuvat ihmiset Hänelle joka päivä, sillä he uskovat että Hän istuu
-Jumalan oikealla kädellä ja onkin itse Jumala. Ja he rukoilevat.
-Minä en tiedä mitään. Olen pimeydessä vaeltaja, jonka kynttilä on
-sammunut. Mutta jos nyt voidaan uskoa ja voidaan toivoa ainakin sen
-verran, ettei Hänen elämän tarinansa halveksimiseen, hylkäämiseen ja
-ristiinnaulitsemiseen kokonaan loppunut, että oli ainoastaan pimeä
-käytävä taampana olevaan valoon, miksi ei muillekin siellä voisi olla
-valoa.
-
-"Mutta sitten", ajatteli Berthelier, "Hänen kukistuksensa, hänen
-hylkäämisensä olivat aivan ansaitsemattomia." Berthelier koetti
-muistutella kaikkea mitä hän vaan taisi tuosta kertomuksesta, elämästä
-ja kuolemasta, jonka hän lopuksi keskitti seuraavaan muotoon: "Niin,
-Hän olisi ansainnut menestystä ja voittoa, jos koskaan ihminen
-ansaitsi. Hän ei rikkonut koskaan omaa luontoaan vastaan eikä koskaan
-luopunut seuraamasta omia tarkoitusperiään. Hänen valkealla viitallaan
-oli tosin verta, mutta ei synnin tahraa. Tekeepä hyvää ajatella, että
-ainakin yksi oli osottautunut kaiken luoton ja kunnian ansainneeksi.
-Kuka tietää vaikkapa ihmiset ovat oikeassa ajatellessaan, ettei
-semmoinen voinut tulla kuoletetuksi eikä kadonnut. Voiko hän sitä
-sitte?" Se se oli kysymys. Kaikki toiset liittyivät tähän. "Jos
-tämmöisen miehen häviö oli lopullinen, jos kaikki loppui siihen,
-silloin on paha voimakkaampi kuin hyvä, ja se tulee vallitsemaan."
-
-Berthelier ei voinut uskoa sitä mahdolliseksi, enempää kuin että
-aurinko, joka eilen illalla laskeusi, ei nousisi enää koskaan maan
-ylitse. "Ei, koko kristikunnan täytyi olla oikeassa sanoessaan, että
-Hän eli ja nytkin istui voittajana taivaassa. Mutta jos näin on
-laita, niin on kristikunta myöskin oikeassa sanoessaan, että ihminen
-voi puhua Hänelle ja pyytää apua Häneltä." Mutta mitä pyytäisi hän,
-Berthelier, Häneltä? Kaikki ikävöiminen poistui häneltä, se suli pois
-todelliseen riemuun, suureen, ihmeelliseen iloon hänen uskoessaan, että
-Hän todella oli olemassa. Hän eli, Hän oli jossakin maailmassa, että
-Häntä kunnioitettaisiin, rakastettaisiin ja että häneen luotettaisiin.
-Kentiesi Hän voisi opettaa muille voittonsa salaisuuden, jotta he
-samanlaisten tappioiden ja tuskien jälkeen, joita Hän oli kärsinyt,
-ehkä erhetystenkin jälkeen, joita Hän kumminkaan ei ollut tehnyt,
-voisivat kuitenkin saavuttaa voiton. Mutta voitosta, ainakaan omasta
-mahdollisesta osastaan siinä, Ami ei pitänyt väliä. Oli kylläksi, että
-oikeus oli saanut riemuvoittonsa ja Kristus myöskin.
-
-Juuri silloin nousevan auringon ensi säteet hiipivät sisään pienen
-akkunan läpi. "Aurinko on noussut", sanoi Berthelier itsekseen. Vanha
-Babet heräsi nurkassaan ja oli seuraavassa silmänräpäyksessä polvillaan
-lukien Pater Nosteriaan.
-
-"Pater Noster -- isä meidän", ajatteli Berthelier, "se on Kristuksen
-rukous. Se oli Hän, joka opetti ihmiset puhumaan tuolle Iankaikkiselle,
-Loppumattomalle, meidän Isällemme. Hän tiesi mitä Hän sanoi, eikä
-opettanut ihmisille valheita. Entä jos tämä olisikin totta? Entä jos
-kaiken keskuksena olikin Isän sydän, ja Hän, Poika, tuli ilmoittamaan
-sitä?"
-
-
-
-
-XVII LUKU.
-
-Suuren neuvoston edessä.
-
-
-Samana toukokuun aamuna Geneven erinomainen kokoussali, jossa
-Calvin tavallisesti luennoi innostuneille oppilailleen, oli vallan
-toisellaisen kokouksen näyttämönä. Suuri eli yleinen kansalaisneuvosto
-piti kokoustaan siellä. Kunniakatoksella varustetussa valtatuolissa,
-jossa ennen vanhaan fransiskanipriori oli istunut, ei nyt pitänyt
-paikkaansa isä John Calvin, vaan neuvos Amblarde Corne, musta
-virkasauvansa edessään pöydällä. Hänen kolme virkaveljeään istuivat
-virkasauvoineen hänen vieressään, ja heidän lähellään rivissä
-seinän vieressä olevat pöydät olivat varatut kahdenkymmenen viiden
-neuvostolle. Heidän vastapäätään tiheään ahdetuissa riveissä
-etupenkeillä istuivat suuren neuvoston lailliset jäsenet, kaikki
-Geneven kirjoissa olevia kansalaisia. Mutta heidän takanaan ja
-ympärillään salin kaikissa kolkissa aaltoili ja tunkeili meluava
-joukko, joka kasvoi yhä enemmän, kunnes enää tuskin oli ainoatakaan
-seisomapaikkaa jälellä. Jotkut kiipesivät pylväisiin, toiset pääsivät
-ikkunoille ja seisoivat syvennyksissä, muutamat olivat pakoitetut
-pysyttäytymään ovissa tai tunkeilivat käytävissä ja portailla.
-
-Tiheästä väenjoukosta kuului yhtämittainen humina ja kohina kuten
-mehiläisparvesta, ja lisäksi vaihteen vuoksi tilapäisiä kiljahduksia
-ja huutoja. "Rutto sinun pyhimyksillesi!" -- "Ooh, libertini! Iskekää
-hänet maahan, työntäkää ulos!" -- "Alas konsistoriumi!" -- "Rhôneen
-teidän joukkonne!" Silloin huusi ensimäinen neuvos: "Järjestykseen,
-järjestykseen! Hiljaa, kansalaiset! Järjestykseen, sanon minä,
-järjestykseen!"
-
-Viimein palautettiinkin järjestys ja syntyi tarpeeksi hiljaisuutta,
-jotta suurin osa joukosta voi kuulla Amblarde Cornen äänen. Ja kun
-he sen kuulivat, lisäytyi äänettömyys, sillä hänen sanansa olivat
-tärkeitä heille kaikille. Hän puhui viime mellakoista, joita muutamat
-paha-aikeiset henkilöt, hillittömät kansalaiset ja kelvottomat
-toverit, olivat panneet toimeen. Hän puhui heidän huonosti verhotuista
-aikeistaan saattaa Geneven suuruus ja valtiollinen merkitys tyhjiin
-ja tehdä siitä riidan ja häiriön pesä. Jumalan laupiaasta sallimasta
-he kuitenkaan eivät olleet onnistuneet, vaan päinvastoin joutuneet
-sopivalle ja hyvin ansaitulle rangaistukselle alttiiksi. He kuvailivat
-tekosyyksi vieraasta vaikutuksesta ja erittäinkin niistä Ranskan
-pakolaisista johtuvaa vaaraa, jotka nyt asuivat heidän seassaan. Mutta
-jokainen tiesi, että nämä arvoisat ja kunnioitettavat henkilöt --
-
-Nyt salin perältä kuuluva melu minuutti minuutilta kasvaen saavutti
-semmoisen voiman, ettei sitä voitu jättää huomioonottamatta. Puhuja
-keskeytti antaakseen yleisölle ankaran moitteen.
-
-Silloin tunkeutui läheisiltä penkeiltä eräs henkilö esiin ja sanoi:
-"Suvaitkaa kuulla, teidän korkea-arvoisuutenne, täällä on eräs
-sanantuoja, jonka uutiset tuntuvat olevan tärkeitä. Hän vaatii päästä
-puhumaan kunnioitettavien neuvosten kanssa, muttei voi päästä ahdingon
-läpi."
-
-"Tehkää siis tietä hänelle, me tahdomme kaikki kuulla häntä!" sanoi
-neuvos Corne. "Tehkää tietä, tehkää tietä!" kaikui salin halki.
-
-Se ei ollut niin helppoa tuossa tungoksessa. Kumminkin se viimein
-kärsivällisyyttä käyttäen saavutettiin. Kaksi miestä kaupungin
-vartiostosta tuli hennon naisenpukuun puetun olennon kanssa neuvosten
-eteen.
-
-"Hurskaat pyhimykset! Mitä meillä tässä on? Tyttökö?" huusi eräs
-neuvoston jäsen, josta ei koskaan saatu selvää, sillä kukaan ei
-tahtonut omistaa tuota protestantille sopimatonta huudahdusta. Vavahdus
-ja hämmästyksen liikutus kulki kaikkien kokoutuneiden läpi.
-
-Ensimäinen neuvoksista sai, kuten sopi odottaakin, ensin puhelahjansa.
-"Mitä tämä kaikki merkitsee?" hän kysyi. "Mitä tarkoitatte, kaupungin
-vartijat, tuodessanne tämän neidon tänne?"
-
-"Anteeksi, teidän kunnia-arvoisuutenne, se on poika", alkoi eräs.
-
-"Hyvin kunnioitettavat neuvokset, hän on Norbert de Caulaincourt ja hän
-tulee Pregnystä tuoden meille uutisia", selitti toinen rauhallisemmasti.
-
-"Puhu siis, neito tai nuorukainen, kumpi tahansa lienet", sanoi
-ensimäinen neuvos. Mutta vielä puhuessaan hän hämmästyen tunsi
-nahkareunustaisen viitan, jonka kantajan hän itse oli antanut
-savoijalaisille Porte Neuven luona. Tähän aikaan Norbertin kertomus oli
-tunnettu kaupungissa, vaikkakin hämmästyksen ja kiihoituksen, jonka se
-olisi muuten synnyttänyt, nieli uhkaava ja kaikkivoittava libertinien
-pelko.
-
-Tällä välin Norbert häpeän ja hämmästyksen valtaamana ponnisteli
-saadakseen ääntä suustaan. "Se on vahdin syy", hän sanoi, "he eivät
-sallineet minun mennä kotia muuttamaan pukuani."
-
-"Elä huoli ollenkaan puvustasi, vaan vastaa selvään, ken olet."
-
-"Olen Norbert de Caulaincourt." Salin läpi kulki kohina. Tuon
-uhkarohkean seikkailun sankarin oli jokainen luullut kuolleeksi.
-Äänten kohinassa oli sekä iloa että ihmettelyä. Muutamat nostivat
-äänekkäitä tervehdys- ja riemuhuutoja, vaikkakaan ei ollut puutetta
-toisenlaisistakin huudoista. "Hän petti meidät. Hän on saattanut
-meidät huonoihin väleihin savoijalaisten kanssa. Hän on rikkonut
-pyhän raamatun määräykset." Toiset taas huusivat: "Ei, ei, ei! Hän
-on pelastanut geneveläisen neidon. Hän uskalsi oman henkensä. Hän on
-rohkea nuorukainen." -- "Hänpäs on ranskalainen pakolainen ja petturi."
-
-Jonkinlaisella vaikeudella meteli saatiin tarpeeksi tukahdetuksi, jotta
-voitiin kuulla Amblarde Cornen ääni.
-
-"On tarpeeksi aikaa tutkia tämän nuoren miehen asiaa, kun olemme
-kuulleet uutiset, jotka hän vartiomiesten puheen mukaan tuo meille
-Pregnystä. Norbert de Caulaincourt, miten sinä jouduit Pregnyhin?"
-
-"En ollut Pregnyssä, joka on Bernin alueella, vaan matkallani tänne
-kohtasin herra Ami Berthelierin. Hän se oli ollut siellä. Uutiset ovat
-hänen lähettämiänsä."
-
-"Kerro siis nyt kunnianarvoisalle neuvostolle, mitä herra Ami
-Berthelier on pyytänyt sinun puhumaan."
-
-Onneksi oli Norbert noita luonteita, joita suuri vaara ja suuret
-tapaukset karkaisevat, sen sijaan että hämmentäisivät. Hän puhui
-rohkeasti ja lausui sanottavansa selvään, niin että kaikki voivat
-ymmärtää sen. Hänen nuorilta huuliltansa tulivat ne kohtalon sanat,
-jotka veivät Daniel Berthelieriltä ja hänen seuralaisiltaan heidän
-viimeiset elämänmahdollisuutensa. Tämän jälkeen tiesi jokainen
-läsnäolija, että petturien tuomio oli päätetty asia. Yksin tuo meluava
-kokouskin vaipui vakavaan äänettömyyteen, joka oli paljoa tenhoavampi
-kuin suurinkin melu ja huuto.
-
-"Me tahdomme keskustella nyt heti tästä asiasta" sanoi ensimäinen
-neuvos tyynesti. "Mitä sinuun tulee, Norbert de Caulaincourt, on sinun
-vastattava toisen kuin tämän tuomioistuimen edessä kunnianarvoisan
-kahdenkymmenen viiden neuvoston halveksimisesta, petollisesta,
-julkeasta ja sopimattomasta käytöksestä ja kaikkivaltiaan Jumalan
-käskyistä poikkeamisesta, kuten ne esiintyvät pyhässä raamatussa.
-Sentähden kunnes on aikaa ja tilaisuutta asiasi sopivaan tutkimiseen,
-minä ehdoitan tässä paikalla olevan kansalaisten neuvoston luvalla
-sinut toimitettavaksi Evêchen vankilaan."
-
-Tämä ankara puhe ei masentanut Norbertia vallan kokonaan. Hän tiesi
-että kaupungin viranomaiset ja erittäinkin ensimäinen neuvos, jotka
-hän oli pettänyt ja nolannut, hyvinkin olivat suutuksissaan hänen
-rohkeasta tempustaan. Ken taas ei ollut suutuksissaan, oli kumminkin
-pakoitettu teeskentelemään sitä. Mitä hän tosiaankaan voi muuta odottaa
-asetettuaan heidän korkean arvokkaisuutensa niin naurettavaan, ehkäpä
-vihattavaankin valoon heidän vihamiestensä savoijalaisten silmissä.
-
-Hän kumarsi päätään kuten ainakin se, ken tyvenesti kuulee tuomionsa.
-Seuraavassa silmänräpäyksessä hän kumminkin sen jälkeen kohotti ja
-katsoi ensimäistä neuvosta rohkeasti silmiin. "Mutta lähetättekö te
-noutamaan herra Berthelieriä? Hän on vaarallisesti haavoitettu", sanoi
-Norbert.
-
-Amblarde Cornen vakavat kasvot lauhtuivat melkein hymyyn, joko pojan
-rohkeudesta tai yksinkertaisuudesta ajatellessaan että hänen tarvitsi
-neuvoksia muistuttaa niin vakavasta velvollisuudesta. "On jo kylliksi
-sanottu", vastasi hän, vaikkakaan ei erittäin ankarasti. "Kymmenysmies,
-viekää pois vanki!"
-
-Sillä välin nähtiin tunkeilua eräällä takapenkeistä. Jotkut äänet
-huusivat: "Tehkää tietä, tehkää tietä!" Kookas olento tunkeutui tiheään
-ahdettujen istuimien lomitse, tuli esiin ja saapui kahdenkymmenenviiden
-neuvoston luo.
-
-Ihastuen ja hämmästyneenä Norbert näki isänsä. Germain de Caulaincourt,
-Geneven kansalainen, oli tähän asti kuunnellut ääneti asioita istuen
-vaatimattomasti salin perällä pylvään takana. Nyt hän otti paikkansa
-poikansa vieressä, asettaen toisen kätensä hänen olkapäälleen. Äänetön
-katse vaihdettiin heidän keskensä. Sitten hän kumarsi neuvoksille ja
-puhui: "Voivatko teidän korkea-arvoisuutenne ja täällä läsnä olevat
-kunnioitettavat kansalaiset sallia, että minä, Germain de Caulaincourt,
-syytän poikaani Norbert de Caulaincourtia kahdenkymmenen viiden
-neuvoston halveksimisesta ja sen aikeiden tyhjiin saattamisesta?"
-
-Hämmästyksen sohina kuului ympäri salia. Neuvokset katselivat toisiaan
-hämmästyneinä. Ainoastaan molemmat Caulaincourtit seisoivat aivan
-äänettöminä, vanhempi odottaen neuvoston päätöstä, nuorempi isänsä
-ystävällisen käden hillitsemänä.
-
-Viimein ensimäinen neuvos katkaisi äänettömyyden.
-
-"Herra de Caulaincourt, me tunnemme teidät todelliseksi mieheksi ja
-hyväksi kansalaiseksi. Epäilemättä tämä syytöksenne ei olisi ollut
-tarpeen sen todistamiseksi. Samalla kertaa kuin kunnioitamme teidän
-alttiuttanne sitä kaupunkia kohtaan, jonka olette omaksenne valinneet,
-emme olisi tahtoneet teidän kehittävän sitä semmoiseen äärimäisyyteen."
-
-"En sitä tahdokaan, herra. Toimin omasta vapaasta tahdostani. Tiedän
-teidän lakinne määräävän, että syyttäjän pitää mennä vankilaan yhdessä
-syytetyn kanssa."
-
-Norbert säpsähti, kääntyi puoliksi ympäri ja katsoi isäänsä suoraan
-silmiin. Se oli katse, joka sisälsi enemmän kuin kokonaiset kirjat.
-De Caulaincourt kääntyi; hänen vakava, tyyni äänensä tunkeutui
-kuulijakuntaan, joka vaikeni sitä kuunnellakseen. "Vielä lisäksi minä
-pidän vastuunalaisuuden tästä asiasta tulevan osaksi itselleni. Sen
-mitä poikani on tehnyt -- ja myönnän, että teko oli laiton -- hän
-teki rakkaudesta minuun." Käsi Norbertin olkapäällä vapisi hiukan.
-"Sentähden, jos hänen pitää mennä vankilaan, minäkin menen sinne
-hänen kanssaan joko syyttäjänä tai syytettynä, kummaksi hyvään teidän
-kunnia-arvoisuutenne sen määrännevät."
-
-Seurasi lyhyt äänettömyys. Sitten neuvos Aubert kääntyen kolmeen
-virkatoveriinsa sanoi: "Tämä asia, kuten minusta näyttää, kuuluu
-paremmin konsistoriumille kuin neuvostolle."
-
-Ehdotus oli tervetullut onnellisena keinona suoriutua vakavasta
-pälkähästä. Ei kukaan tahtonut lähettää vanhempaa Caulaincourtia
-Evêchéhen; mutta selvää oli, että jos Norbert sinne meni, menisi
-hänkin. Ei kukaan tiennyt oikein miten Norbertin suhteen oli
-meneteltävä. Näiden teokratian kannattajain mielestä kirkon pastorit
-ja vanhemmat olivat oikeita henkilöitä ratkaisemaan asian. Etenkin
-koska Norbert oli rikkonut raamatun käskyn, tuli hänen asiansa varmasti
-näiden tuomiovaltaan.
-
-Sillä aikaa enemmistö oli tehnyt päätöksensä lyhempää tietä. Pojan ja
-isän yhdessä näkeminen, jotka molemmat olivat päässeet varman kuoleman
-käsistä, noiden kahden, joista isä oli kunnostanut itsensä uskonasiassa
-ja poika isänsä pelastaessaan, liikutti katsojain sydämiä kuten tuuli
-metsän puita. Pienestä ja suuresta neuvostosta, penkeiltä, takaa,
-sivuilta, edestä ja joukosta, joka täytti akkunat, käytävät, ovet ja
-eteiset, kohosi voimallinen äänten pauhina: Päästäkää heidät menemään!
-Päästäkää heidät menemään! Kauvan eläköön herra Caulaincourt, tuo kelpo
-mies ja kunnon kansalainen! Eikä unhoitettu sitäkään, että hän oli
-etevä ranskalainen pakolainen ja että enemmistö Genevessä taisteli
-Ranskan pakolaisten puolesta.
-
-Ensimäinen neuvos herra Amblarde Corne ei odottanut enää enempää.
-"Herra de Caulaincourt", sanoi hän, "te saatte katsoa olevanne
-velvoitettu tuomaan poikanne, Norbert de Caulaincourtin eteemme,
-milloin vaan kunnianarvoinen konsistoriumi sitä vaatii. Me uskomme
-hänet siksi aikaa tällä ehdolla teidän haltuunne."
-
-De Caulaincourt kumarsi kiitokseksi ja ottaen poikaansa kädestä
-vetäytyi hän tämän kanssa pois, raivaten tiensä joukon halki onnittelu-
-ja hyvähuutojen myrskyn kestäessä, jossa vaihteeksi oli muutamia
-vastakkaisiakin huutoja säestettynä vihellyksillä ja alashuudoilla.
-Nämä tulivat pääasiallisesti vähemmistön puolelta, joka yhä suosi
-libertinejä ja oli sen takia ranskalaisille pakolaisille vihamielinen.
-"He ovat auttamattomasti suututtaneet savoijalaiset. He ovat häväisseet
-kaupunkimme", huusivat tyytymättömät. "Kohdelkaa heitä kuten he
-ansaitsevat!" Olipa joku uskalias mies kyllin rohkea lisäämään:
-"Mitenkäs on isä Calvinin oman veljen laita, joka myös oli juttuun
-sekaantunut. Nämä uudestasyntyneet antavat meille kauniin esimerkin!"
-Tämä oli liian paljo kokoukselle, josta yhdeksän kymmenettä osaa oli
-varmoja Calvinin puoltajia. "Alas petturi! Alas libertini!" kuului
-kaikilta puolin. "Rhôneen hänet!" huusi jo useampi kuin yksi ääni,
-ja raa'at kädet tarttuivat onnettomaan puhujaan, joka oli rohjennut
-yhdistää Calvinin suuren nimen alhaiseen petokseen.
-
-"Järjestykseen, järjestykseen, järjestykseen!" kaikui huuto salin halki
-selvästi kaiken melun ja pauhinan yli. Sitten ensimäinen neuvos nousi
-seisoalleen paikaltaan pitäen kädessään mustaa virkasauvaansa. "Geneven
-kansalaiset", hän sanoi, "kunnioittakaa lakeja ja suuren neuvostonne
-arvoa. Pysyköön kukin paikallaan ääneti ja liikkumatta."
-
-Niin paljon oli uusi hallitus jo saanut aikaan Genevessä, että
-sen käskyä toteltiin. Muutamien katkerain sananvaihtojen jälkeen
-kokous jokseenkin tyyntyi ja teki siten asiain käsittelyn jatkamisen
-mahdolliseksi. Suuret joukot eivät opi heti yhdellä kertaa
-itsekunnioitusta ja itsensähallitsemista, tuota tervettä järkeä, joka
-yksinään tekee vapauden siunaukseksi eikä kiroukseksi. Vaikeus on
-siinä, että ainoastaan vapaus itse oikein voi opettaa sen käyttämistä.
-Ne yhteiskunnat ovat onnellisia, joilla geneveläisten tavalla on yksi
-tai useampia, jotka voivat ohjata, hoitaa ja sulattaa yhteen erilaiset,
-yhteisnimellä kansaksi kutsutut ainekset, lujaksi ja vankaksi
-kokonaisuudeksi, muuttaen siten mutaisen malmin sitkeäksi raudaksi.
-
-Sillä välin kun suuri neuvosto Norbertin tuomien uutisten kiihoittamana
-lopullisesti päätti Daniel Berthelierin ja hänen huomattavimpien
-seuralaistensa kohtalon, kulkivat molemmat Caulaincourtit tyynesti
-kävellen kotiinsa Rue Cornavinille. Isä ja poika olivat taasen
-tavanneet toisensa ja olivat hyvin tyytyväisiä. Norbert, joka hyvin
-häpesi pukuaan, olisi halusta tahtonut päästä huomaamatta, mutta se
-oli mahdotonta. Fransiskaniluostarin portille jätetty ratsu tunnettiin
-helposti, sillä se oli kuulunut Baudichon de Maisonneuvelle. Hän
-oli antanut sen Gabriellelle hänen matkaansa varten. Norbertin
-ollessa sisällä joku vei sen takaisin entiselle omistajalleen samaan
-aikaan levittäen uutista, että nuori de Caulaincourt oli palannut
-Lormayeuristä ehjänä ja terveenä. Siten isä ja poika saivat osakseen
-tervehdyksiä, onnitteluja ja kysymyksiä, joihin harvoja, hyvin harvoja
-epäsuosionosoituksia sekautui. He olivat iloiset saavuttaessaan
-viimein Antoine Calvinin oven. Silloin Norbert syöksyi oitis heidän
-huoneeseensa ja ennätti onneksi pukea oikeat vaatteensa päälleen,
-ennenkun hänen isäntänsä tai joku toinen perheestä oli nähnyt hänet.
-Sitten hänen isänsä sanoi: "Minä menen sinun kanssasi ystäviemme luo
-seuraavalle ovelle, sillä ensimäinen asia, mitä on tehtävissä, on se
-että kerrot neidille uutisesi herra Berthelieristä."
-
-
-
-
-XVIII LUKU.
-
-Norbert de Caulaincourtia kiitetään.
-
-
-Berthelierin perheen kolme jäsentä olivat kovin huolissaan hänestä,
-ja heidän murheensa kasvoi kasvamistaan, kun päivä toisensa jälkeen
-kului eikä häntä vielä kuulunut. Gabrielle sitäpaitsi suri katkerasti
-Norbertin takia, jonka kuolemata hän ei enää epäillytkään. Kumminkin
-hän säästyi siitä, mikä teki molempien toisten surun vielä pahemmaksi,
-hänellä kun ei ainakaan ollut syytä soimata mistään itseään. Claudine
-sisar, joka yhä oli heikko ja sairas, puheli vähän ja Margaretakin
-oli ääneti. Ei kumpikaan halunnut saattaa Gabriellea murheelliseksi
-puhumalla sellaisesta, jonka olivat tehneet rakkaudesta häneen. He
-eivät olleet virkkaneet siitä edes toisilleenkaan, sillä niiden vuosien
-kuluessa, joina he olivat asuneet yhdessä, eivät heidän sydämmensä
-olleet koskaan kohdanneet toisiaan.
-
-Mutta suuren neuvoston kokousaamuna Margareta, tuodessaan kuten
-tavallisesti sisar Claudinelle vuoteeseen maljallisen lientä, tapasi
-tämän kuten näytti nukkuvana. Mutta tarkemmin katsoen hän näki, että
-kasvot olivat tarkoituksella peitetyt, samalla kun kovat nyyhkytykset
-pudistivat hentoa vartaloa.
-
-"Tulkaa nyt tolkuillenne, neitini!" sanoi palvelija jotenkin ankarasti.
-"Onko tämä oikea tapa voimistaa ja vahvistaa itseään ennen herra
-Berthelierin palaamista, jos nimittäin Jumala näkee hyväksi lähettää
-hänet luoksemme. Ja jos Hän näkee hyväksi päättää toisin, niin on
-meidän tyydyttävä ja säästettävä kaikki voimamme sitä varten. Mutta
-meidän ei tarvitse kohdata surua puolitiessä."
-
-"Jospa se olisi ainoastaan surua", nyyhki sisar Claudine, "mutta
-tämä on syntiä. Minun suostumuksestani petokseen Jumala on mahtanut
-rangaista minua ottamalla pois veljeni."
-
-Ollen aina valmis jumaluusopilliseen väittelyyn laski Margareta kupin
-alas, risti kätensä sotilasryhdillä ja alkoi: "Ei ole kummaa, hyvä
-neiti, että te saatte vaan vähä lohdutusta surussanne, jos tuollainen
-on teidän käsityksenne kaikkivaltiaasta Jumalasta, joka on ne
-lähettänyt teille. Mitä isäntäämme tulee, niin olipa hänen laitansa
-miten tahansa, tietää Jumala sen kumminkin paremmin kuin me. Jumala
-on järjestänyt kaikki ja ratkaissut sen ennenkun te ja minä olimme
-syntyneet maailmaan, niin, jo ennenkun maailma oli luotukaan. Se ei ole
-meidän asiamme. Yksi asia kumminkin on, joka koskee meitä; se on meidän
-oma syntimme. Ja me voimme olla hyvin varmat siitä, että kun se tulee
-Jumalan eteen tuomittavaksi, ei ystävä eikä veli voi ottaa syytämme tai
-kantaa rangaistusta puolestamme."
-
-Onneksi Claudine raukka ei ollut tarpeeksi johdonmukainen viitatakseen
-siihen, että syntimmekin olisi mahdollisesti edeltäpäin tiedossa
-ja siis myöskin edeltäpäin määrättyä, ja jos edeltäpäin määrättyä
-niin myöskin välttämätöntä. Miksi siis ollenkaan mitään rangaistusta
-kannettavaksemme? Hän tarttui Margaretan viime sanoihin, mieluummin
-kuin hänen esityksensä sisältöön. "Mitä syyn omakseen ottamiseen
-tulee", sanoi Claudine, "niin Jumala tietää että minä teen sen."
-
-"Eipä niin, että te tarvitsisitte itse asiassa niin suuren osan siitä",
-myönsi Margareta anteliaasti. "Se oli minun tekoani. Te ette tahtonut
-ja minä houkuttelin teidät petokseen."
-
-"Oi, mutta teistä kentiesi se ei näyttänyt niin kovin väärältä. Minä
-taasen tiesin, että Norbert raukka oli harhaoppinen ja että hänen
-sielunsa tulisi kadotetuksi aivan ijäksi, ja toiselta puolen Gabrielle
-olisi voitu voittaa oikealle kirkolle ja tulla pelastetuksi sieluineen
-ja ruumiineen. Mutta entä sitte veljeni! Amin sydän oli aivan
-murtumaisillaan, sillä Gabrielle on hänen oikea silmäteränsä."
-
-"Ja se on taivaan totuus, neitini! Minä myös, minäkin ajattelin
-herraa ja lasta itseään. Savoijalaiset olisivat voineet tehdä hänet
-onnettomaksi, kukatiesi saattaneet hänelle kuoleman keskuudessaan."
-
-"Me molemmat odotimme omaa hyväämme, eikä suinkaan pahaa toisillemme."
-
-"Me odotimme hyvää loppua, unhottaen keinon kehnouden. Yhtä kaikki on
-tämä raskaampaa minulle kuin teille."
-
-"Eipä niinkään! Te ette tee sovitusta ettekä pelkää kiirastulta."
-
-"Sovitusta! Kiirastulta!" sanoi Margareta ylenmäärin
-ylenkatseellisesti. "Mitä ne ovat ollakseen sielun ja Jumalan välillä,
-joka sen on tehnyt? Ei mitään! Mitä minä pelkään, se on aivan eri asia.
-Minä, juuri minä, joka kaikella tunnollani ja tiedollani voin siten
-tehdä syntiä, voinko minä olla todellakaan Jumalan valittuja?"
-
-"Ja kumminkin", sanoi Claudine lempeästi, "on hän hyvin laupias ja
-hellä armossaan."
-
-"Niin, uskollisilleen."
-
-"Mutta onko kenkään koskaan voinut olla uskollinen, ellei Hän ole ensin
-armollinen?" kysyi Claudine. Hänen sanansa olivat viisaammat kuin
-hän itse tiesikään. "Margareta, kumpikin meistä on tehnyt väärin",
-hän lisäsi, ojentaen äkillisen mielenliikutuksen valtaamana kätensä
-palvelijalle.
-
-Karkealla, työn kovettamalla kädellään tämä kosketti sitä lempeästi.
-"Mikä olen minä halveksimaan Paavilaista", sanoi hän itsekseen, "koska
-en ole onnistunut tekemään omaa kutsumustani ja vaaliani itselleni
-varmaksi? Ja tiedänhän minä vallan hyvin, että on olemassa ainoastaan
-yksi tuomio niin hyvin sidotulle Paavilaiselle kuin päästetylle
-protestantille."
-
-"Me olemme molemmat tehneet väärin rakkaudesta", sanoi Claudine.
-"Silloin Jumala armossaan antakoon meille molemmille anteeksi!"
-
-"Amen!" sanoi Margareta.
-
-"Ja te tiedätte, Margareta", lisäsi Claudine, "te tiedätte, että on
-olemassa siunattu Herramme. Jättäkäämme asia Hänen haltuunsa!"
-
-"Hänen haltuunsa, neitini", vahvisti Margareta. Hän ei tietänyt miksi
-niin teki, mutta lähin tekonsa oli kumartua alas ja suudella sisar
-Claudinen kättä.
-
-Gabrielle tuli näkyviin äkkiä temmaten oven auki. Hänen silmänsä
-leimusivat innostuksesta, poskensa hehkuivat ja koko hänen olentonsa
-oli muuttunut. "Täti! Margareta!" hän huusi hengästyneenä. "Norbert on
-tullut takaisin terveenä ja eheänä! Hän tuo uutisia isältäni!"
-
-Norbert itse oli hänen takanaan, ja saatuaan isänsä kanssa luvan astua
-Claudinen kammioon, he pian antoivat kertomuksensa tulvia molempien
-naisten korville.
-
-Juuri kun Norbert kertoi miten oli ilmaissut itsensä nuorelle
-Lormayeurille, kuultiin kova, käskevä koputus katuovelle. Se oli
-muuan neuvoston lähettiläs, joka vaati häntä oitis lähtemään
-opastamaan joukkuetta, jonka oli määrä mennä noutamaan takaisin herra
-Berthelieriä. He aikoivat tuoda haavoitetun miehen kantovuoteessa.
-Norbertille kerrottiin, että häntä varten oli varattu hevonen.
-
-"Teidän olisi parasta viedä mukananne herran vanha vaippa", sanoi
-Margareta Norbertille. "Entä, nuori herraseni, milloin lopetitte
-paastonne?"
-
-"Päivän noustessa sepän majalla, sillä aikaa kuin hän kengitti
-hevosiani."
-
-"Ruoasta on ensin huoli pidettävä! Messu ja ruoka eivät ole koskaan
-ketään haitanneet! -- Jumala toki antakoon minulle anteeksi tuon
-kauhean asian mainitsemisen! Tässä on aamukeitos, joka on pidetty
-kuumana neitiä varten. Vaikka mikä ruoka-aika tämä on!"
-
-"Ei, ei, en voi odottaa. Käsky on heti lähteä matkalle!"
-
-"Se on käsitettävä järkevästi", keskeytti hänen isänsä. "Heidänhän
-pitää ensin saada joukkonsa kokoon."
-
-"No, hyvä siis", sanoi Margareta, "minulla on oiva salvukukko jonka
-eilen paistoin neidille ja johon hän tuskin haluaa koskea. Minä vien
-sen ynnä leipäsämpylän ja viinimaljan viereiseen huoneeseen, sill'aikaa
-kun Gabrielle puolestaan kiittää teitä, herra Norbert, kuten on oikein
-ja sovelijasta, siitä että pelastitte hänet paavilaisten käsistä."
-
-Istuessaan sisar Claudinen vuoteen ääressä de Caulaincourt katsoi
-miettivästi poikaa ja tyttöä, jotka seisoivat lähellä ovea, kuten
-Margareta oli jättänyt heidät. Sisar Claudine katseli myöskin heitä
-ja kukatiesi syvemmällä tajunnalla. Viimeinen asia, joka voi kuihtua
-todellisessa naissydämessä, on osanottava myötätuntoisuus lemmityn ja
-vaalitun nuoren sisaren, lapsineidon, puhkeavaa elämää kohtaan. Noista
-kahdesta, jotka seisoivat siinä yhdessä, heräsi hänen ajatuksissaan
-toiveita, jotka ulottuivat kauaksi tulevaisuuteen. Vaikkakin Claudine
-paljon piti poissaolevasta Louis de Marsacista, toivoi hän sydämessään
-kuitenkin tämän nyt unhottuneen.
-
-Hänen mielestään olisi Gabriellen pitänyt punastua ja miettiä sekä olla
-kykenemätön sanaakaan lausumaan. Mutta sen sijaan tyttö puhui vapaasti,
-kuten olisi Norbertkin ollut tyttö tai hän itse poika.
-
-"Oi Norbert! Kiittääkkö teitä? Mutta miten voin sitä tehdä? Ei, en voi
-sitä tehdä, vaikka menisi henkeni. Te olette pelastanut sen, mutta
-minä --."
-
-Mutta nyt viimeinkin liikutuksen väreet kulkivat hänen kauniiden
-kasvojensa yli ja hän vaikeni.
-
-De Caulaincourt ja Claudine näkivät ainoastaan kaksi nuorta edessään,
-mutta kumpikin näistä kahdesta huomasi erään kolmannen, joka seisoi
-heidän välillään. "Te olette pelastanut minut hänelle", sanoi toisen
-sydän. "Olenko pelastanut teidät ainoastaan hänelle?" oli toisen ajatus.
-
-De Caulaincourt astui kohteliaasti väliin. "Kallis, nuori neitini,
-poikani pitää riemunaan ja kunnianaan että on saanut palvella teitä.
-Säästäkää siis, pyydän teitä, kiitoksenne, joita suvaitsette antaa
-hänelle -- vaikkeivät ne olekaan tarpeen -- siksi kunnes hänellä on ilo
-tuoda takaisin isänne, jonka, siihen luotan, hän on tekevä vielä tänä
-iltana."
-
-
-
-
-XIX LUKU.
-
-Kuuluisa Ami Berthelier.
-
-
-Ami Berthelier oli lähtenyt matkaan Genevestä yksinäisenä, murtuneena
-miehenä, sydämestään surullisena ja katkerana ja miltei ystävätönnä.
-Se oli loistava todistus hänen yksin elämisestään, että hänellä
-syntymäkaupungissaan, jossa jok'ikinen tunsi toisensa, ei ollut ketään
-johon hän voi kääntyä, kun hän sattui tarvitsemaan pientä lainaa,
-vaan täytyi hänen turvautua lainsuojattomaan, maanpakoon ajettuun
-sukulaiseensa. Ja vieläpä juuri tätä seikkaa voisivat kansalaiset pitää
-loukkauksena ja todistuksena rikoksellisesta yhteydestä kapinallisten
-kanssa.
-
-Ja sitte oli koko homma ollut epäonnistunut. Hän oli nyt
-palausretkellä, haavoitettuna ruumiiltaan ja sielultaan. Hän oli
-saanut ivaa, solvauksia, vieläpä väkivaltaakin osakseen noilta,
-jotka kantoivat hänen nimeään ja joiden isät olivat olleet hänen
-nuoruudenystäviään ja seuralaisiaan. Kumminkin, omituista sanoa, oli
-hänen palauksensa pelkkää riemukulkua. Geneven miehet, kuumasydämiset
-ja nopeat palkitsemaan ystäviä ja rankaisemaan vihamiehiä -- eivätkä
-he koskaan jättäneet asiataan keskeneräiseksi -- ottivat tarkasti
-huomioon ne palvelukset, joita hän oli toimittanut heille. Jokainen
-suuressa neuvostossa läsnäoleva uskoi, että herra Berthelier oli
-keksinyt suuren libertinien salaliiton ja lähettänyt ilmoituksen
-siitä kaupunkiin, mikä olikin totta. Mutta enemmistö uskoi myöskin,
-että hän oli mennyt Pregnyhiin ja saavuttanut serkkunsa luottamuksen
-juuri tässä tarkoituksessa -- joka ei kumminkaan ollut totta, mutta
-kaunistukseksi lisätty kertomuksen kulkiessa suusta suuhun. Sentähden,
-kun samana iltana ylpeä vartio, jonka neuvokset olivat lähettäneet
-vastaan, toi kotiin haavoitetun kansalaisen Porte de Riven tietä,
-niin koko kadun asukkaat ja samoin kaikkien muiden katujen, joita
-hänen oli kulkeminen, tulivat ulos tervehtimään häntä ja osottamaan
-hänelle kunnioitustaan. Hyvähuudot ja kirkuna täyttivät ilman. "Kauvan
-eläkööt kaikki hyvät kansalaiset! Kauvan eläköön Berthelier, jolla on
-uskollinen sydän Geneveä kohtaan! Jumala antakoon teille terveyttä
-ja paranemista, hyvä herra Berthelier! Te olette uudesti rakentanut
-vanhan nimen!" Vieläpä joskus kuultiin "hyvän herra Berthelierin"
-sijasta "ihmeteltävä Ami Berthelier", ja olipa vielä ääniä, jotka
-antoivat hänelle yhäkin korkeampaa kunniaa, huutaen hänelle: "kuuluisa
-Ami Berthelier." Kuudennentoista vuosisadan geneveläisistä oli sana
-"kuuluisa" erinomainen kunnianimitys. Kun hän kulki Port Patin yli,
-jonka molemmilla puolin oli korkeita rakennuksia, tuli eräästä
-huoneesta ulos mustaviittainen, ei kovin kookas olento, joka näytti
-käskemään tottuneelta. Silloin kuului kunnioituksen kohinaa ja hattuja
-nostettiin, sillä se oli herra Jean Calvin. Hänen viittauksestaan
-paarinkantajat seisattuivat ja joukko teki tietä. Berthelier, joka
-näytti hyvin väsyneeltä ja kalpealta, koetti nousta, mutta Calvin
-viittasi häntä pysymään alallaan ja toivotti hänelle vakavalla ja
-kunnioittavalla äänellä terveyttä ja paranemista. Sitten hän kättään
-kohottaen siunasi häntä samalla vanhalla tavalla, millä ennen muinoin
-Israelin järjestettyjä joukkoja oli tervehditty. Oli ensi kertaa, kun
-nämä kaksi miestä kohtasivat toisensa niin lähekkäin. Ami Berthelier
-sanoi hiljaan "amen". Suuri mies kääntyi poispäin ja silloin kohotti
-silmänsä kiinnittäen ne Norbertiin, joka ratsasti lähellä paareja.
-Pojan pää vaipui yhä alemmas tuon terävän, läpitunkevan katseen edessä.
-Hän ainoastaan toivoi, että hänen koko olentonsa voisi vajota sen
-mukana pois hevosen selästä sillan läpi alas veden alle. Ja kumminkaan
-ei herra Calvin tehnyt hänelle pahaa, hänen suureksi huojennuksekseen
-ei edes puhunutkaan.
-
-Viimein Berthelier tuli omalle ovelleen, missä de Caulaincourt, Antoine
-Calvin ja kaksi hänen poikaansa seisoivat valmiina voimakkaiden
-käsivarsiensa avulla asettamaan hänet vuoteelleen. Mutta Gabriellen
-kirkkaat kasvot olivat hänen paras tervehdyksensä. Claudine seisoi
-Gabriellen vieressä, sillä uutinen Amin tulosta oli antanut hänelle
-voimia nousemaan ja kohtaamaan häntä ovella. Margareta ainoastaan
-ei tervehtinyt herraansa. Hänellä oli liian kiirettä auttaessaan
-ja ohjatessaan kantajia sekä näyttäessään heille tietä huoneeseen,
-jonka hän oli tehnyt tulijalle valmiiksi. Hän tuskin puhuikaan tai
-edes näytti katsovankaan Amiin, ennenkun tämä oli mukavasti asetettu
-pehmeälle patjavuoteelle, hienoille, lumivalkeille liinalakanoille,
-jotka hän niin oli huolellisesti valmistanut. Sitten Margareta meni
-ulos ja sanoi sisar Claudinelle: "Neitini, teidän on laittauduttava
-pian, hyvin pian kuntoon. Veljenne ei vielä voi tulla toimeen ilman
-apuanne. Mutta kauvan hän ei teitä tarvitse."
-
-"Siis luulette --" Claudine sammalsi.
-
-"En luule mitään. Aika luulemiseen tulee kylläkin pian. Nyt on aika
-rukoilemiseen, neitini. Olkaa innokas rukouksessa Herralle, jotta Hän
-ilmaantuisi herra Berthelierille."
-
-Margareta pyytämässä katoolilaista rukoilemaan! Se oli ihmettä! Ennen
-sitä aamua ei hän olisi voinut niin tehdä. Kentiesi hän ei olisi niin
-tehnyt nytkään, jos olisi ollut aikaa ajattelemiseen. Mutta mitäpä
-meistä itsestämmekään tulisi, jollemme joskus onneksi menettelisi
-ristiriitaisesti periaatteittemme suhteen.
-
-"Aivan varmaan rukoilen veljeni puolesta", Claudine vastasi, "ja
-vieläkin enemmän sen vuoksi, että hän on tehnyt kunnon työn erotessaan
-kehnosta sukulaisjoukostaan ja paljastaessaan heidän salaliittonsa."
-
-"Kaikki hyvät työmme ovat vaan repaleisia riepuja", sanoi Margareta,
-joka oli hyvin väittelyhaluinen. "Mutta nyt -- hän kutsuu minua!"
-
-Se mitä Berthelier halusi, oli että Margareta pyytäisi herra de
-Caulaincourtia tulemaan hänen luokseen muutamiksi silmänräpäyksiksi.
-Ami näytti Margaretasta niin heikolta ja sairaalta, että tämä epäili
-tuon pienenkin ponnistuksen olevan liikaa; hänen sydämensä ei
-kumminkaan voinut sallia, että hän kieltäisi mitään Amilta. Viimein
-nuo kaksi ystävystä katselivat toisiaan silmästä silmään ja vaihtoivat
-lujia kädenpuristuksia, joita miehet toisilleen antavat kun he
-luottavat toisiinsa sielunsa pohjasta.
-
-"En voi unhoittaa niin kauvan kuin elän, enkä sen jälkeenkään", sanoi
-de Caulaincourt, "että te minun tähteni uhrasitte oman karitsanne."
-
-"Ja neidon tähden", Berthelier vastasi, "poikanne mieli uhrata
-henkensä. Se seikka, ettei kumpaakaan uhria vaadittu, ei ollut heidän
-eikä meidänkään ansiomme. Mutta nyt, herrani ja ystäväni, olen
-lähettänyt noutamaan teitä, nähdessäni että tulen kuumeiseksi ja
-ajatukseni voivat mennä sekaisin, kertoakseni teille vielä tunnollani
-ollessani, että tuossa majassa tien ohessa kohtasin erään ystävänne."
-
-"Mitä, ystävän? Senkö savoijalaisen, jolle puhuin evankeliumista
-ennenkun priorin miehet ottivat minut kiini?"
-
-"Ei! En sitä ystävää, jota te olette auttanut, vaan sen joka auttaa
-teitä. Erään, jota etsimään minua usein olette kehoittanut. Mutta minä
-en silloin vielä ymmärtänyt."
-
-De Caulaincourt käsitti nyt asian ja hänen kasvonsa kirkasti
-ihmeellinen ja äkillinen riemu. "Oi Jumala, minä kiitän sinua!" hän
-sanoi.
-
-Mutta Berthelierin täytyi nyt sanoa: "Menkää nyt, ystäväni, sillä minä
-olen hyvin väsynyt ja voin tuskin nukkua. Kiittäkää kelpo poikaanne
-puolestani. Arvelen että kun hän kasvaa mieheksi, hän saattaa meidät
-kaikki varjoon. Hyvää yötä! Jumala olkoon teidän ja hänen kanssaan!"
-
-Seuraavana ja useana päivänä jälestäpäin Genevessä muuta tuskin
-ajateltiinkaan kuin Daniel Berthelierin ja hänen toveriensa tuomiota.
-Ami Berthelierin veres todistus teki kerrassaan lopun kaikesta heidän
-toivostaan. Vähä sitä tosin oli ollut ilman tätäkin. Turhaan Daniel
-Berthelierin ijäkäs ja kunnioitettu äiti oli saapunut Geneveen
-rukoilemaan polvillaan poikansa armahtamista hänen marttyyri-isänsä
-tähden. Neuvosto oli taipumaton. Daniel tuomittiin kolmen enimmän
-syyllisen toverinsa kanssa mestauslavalle. Philibert Berthelier,
-Ami Perrin ynnä toiset isänmaasta karkoitetut libertinit tuomittiin
-jatkuvaan maanpakolaisuuteen ja heidän seuralaisensa vähempiin
-sakkoihin. Pula kaupungin kohtalosta käänsi yleisen huomion pois
-Gabriellen ja Lormayeurin kreivin asiasta. Tosin muutamissa piireissä
-paljon pelättiin suuttuneen savoijalaisen kostoa epäämättömän vaikka
-tarkoittamattoman petoksen tähden.
-
-"Teidän on parempi olla varuillanne", sanoi Ami Berthelier neuvos
-Aubertille, joka kävi hänen luonaan ammattiasioilla, taitava lääkäri
-kun oli. "Ennen kuin ennätätte pitää varannekaan, on vanha kreivi jo
-porttinne luona sadatellen meitä kaikin voimin."
-
-"Mitä hän voi enempää tehdä", sanoi Aubert, "kuin mitä hän on jo tehnyt
-kahtenakymmenenä vuotena? Tehköön hän mitä tahtoo, te voitte keventää
-mielenne, sillä emme toista kertaa pyörrä ympäri antaaksemme hänelle
-tyttöä."
-
-"Ei. Mutta meidän on maksaminen vankien lunnaat hyvissä Geneven
-kruunuissa kuten kunniallisten miesten tulee."
-
-Aubert ei katsonut asioita aivan tässä valossa. Mutta hän pysyi
-rauhallisena, haluamatta antautua sen pitempään väittelyyn. Tähän
-varovaisuuteen olikin syytä, sillä Berthelier oli hyvin sairas. Aikaa
-myöten ei mitään paranemista tullut, vaan päinvastoin pahenemista.
-Haavakuume toi mukanaan yhtämittaisen kuumeen, joka, vaikka lievääkin
-oli, ei koskaan jättänyt häntä kokonaan ja vähitellen kalvoi hänen
-vähäiset elinvoimansa. Kaikki mitä hellin huoli voi saada aikaan,
-tehtiin hänen hyväkseen. Margareta ja Gabrielle hoitivat häntä
-uhraavaisesti ja sisar Claudine auttoi niin paljo kuin voimansa
-sallivat. Kaupungin paras lääkärinapu oli hänen käytettävänään. Bénôit
-Dexter, Calvinin oma lääkäri ja harras ystävä, oli alinomaa pitämässä
-huolta ja usein neuvotteli apulaistensa kanssa. Aubert antoi lääkkeitä,
-jotka olivat paljoa voimakkaampia ja annettiin paljo suuremmissa
-annoksissa kuin mitä nyt sallittaisiin.
-
-Sairaan ajatukset harhailivat usein toisaalla ja hänen tiedottomat
-lausuntonsa ilmaisivat hänen katkeria tunteitaan erilläänolostaan,
-toiselta puolen kansalaistoverien joukosta, toiselta omista
-sukulaisistaan ja aikaisemmista ystävistään. Asia, joka antoi hänelle
-raskasta murhetta, oli rouva Amblarde Berthelierin kieltäytyminen
-Genevessä ollessaan käymästä katsomassa häntä, koska piti Amia poikansa
-pettäjänä.
-
-"Elkää sitä surko", oli de Caulaincourt sanonut hänelle. "Nyt on
-Genevessä jok'ikinen sielu ystävänne."
-
-Ei ollut ihmettä, että kun geneveläisillä oli niin paljo ajattelemisen
-aihetta, niin vähäpätöisen henkilön kuin Norbert de Caulaincourtin
-kohtalo unhottuisi ainaiseksi. Hän oli velvoitettu ilmoittautumaan
-kutsuttaessa, mutta muutoin ei häntä häirittäisi. Isänsä kehoituksesta
-hän alkoi uudestaan koulunkäyntinsä. Se ei kuitenkaan ollut hänelle
-miksikään hyödyksi. Hän ei ollut koskaan suurestikaan mieltynyt tuohon
-pikkumaiseen piiriin eikä koulupojan jokapäiväisiin toimiin. Hänen
-halunsa oli vaaroihin ja seikkailuihin. Hän teki vähän työtä eikä
-luultavasti olisi tehnyt ollenkaan mitään, jollei hän olisi päättänyt
-välttää rangaistusta. Hän tunsi ja piti itseään miehenä, vaikkakin
-käyttäytyi joskus lapsen tavalla.
-
-Hänen suurin murheensa oli, että Gabrielle enemmän kuin kukaan muu
-antoi hänen tuntea, että piti häntä vielä lapsena. Hän oli päättänyt
-olla ja katsoi olleensakin koko kummallisen seikkailunsa ajan
-täydellisesti rehellisenä Louis de Marsacia kohtaan. Kumminkin koko
-ajan oli pyytämättä, huomaamatta hiipinyt hänen sydämeensä toivo,
-että hän Gabriellen silmissä voisi olla sankari. Ja kukapa tiesi,
-mitä vielä voisi tapahtua! Mutta sen sijaan että olisi ollut sankari,
-kulkeva ritari, voitollinen seikkailija, hän huomasi itseään pidettävän
-kelpo poikana, ystävällisenä, epäitsekkäänä, nuorena veljenä, joka oli
-auttanut ja pitänyt Gabriellesta kuten veljen tulee. Kuudennellatoista
-vuosisadalla, vielä enemmän kuin nyt, oli poika lapsi, kunnes hänestä
-kumminkin kylliksi aikaiseen tuli mies. Eipä ollut kummaa, että
-Norbertista oli vastenmielistä tulla lähetetyksi takaisin koululaulun
-ja kirjojen luo sekä tottua kuriin, sittekun oli näytellyt neitoa ja
-kohdattuaan Savoijan ritareita heidän omilla alueillaan.
-
-Viimein tuli hänen osakseen hitunen kuuluisuutta, mutta semmoisessa
-muodossa, että hän vallan hyvin olisi voinut luopua siitä. Hänen
-asiansa oli lähetetty konsistoriumiin, jolla oli hoidossaan kunnan
-sekä uskonto, tavat että siveys. Jonkun aikaa tuolla kunnianarvoisella
-virastolla oli kyllin työtä käsitellessään tuomituita libertinejä ja
-järjestäessään heidän asioitaan, mutta viimein se sai aikaa muiden
-asioiden lomassa muistaakseen nuorta Norbert de Caulaincourtia tälle
-jotenkin epäedullisella tavalla.
-
-Neuvokset olivat aina edustettuina konsistoriumissa yhden jäsenen
-kautta, joka tällä kertaa sattui olemaan Aubert. Päivänä, jolloin
-Norbertin asia tuli käsiteltäväksi, hän kävi katsomassa Berthelieriä
-ja vei uutiset de Caulaincourteille, joille hän kertoi käsiteltävinä
-olleet asiat.
-
-"Teidän pitää yhtä kaikki olla valmistuneina pahimpaan", hän sanoi (ei
-kumminkaan Berthelierin huoneessa), "vaikk'en minä puolestani luule
-mitään vakavaa seuraavan siitä. Itse asiassa tiedän aivan vastaista.
-Pastori Michael Cop esitti asian sanoen, että nuorukaista Norbert de
-Caulaincourtia pitäisi rangaista ankarasti sekä omaksi parannuksekseen
-että esimerkiksi muille. Vaikkakin viimemainittuun seikkaan nähden
-en näe paljoa syytä, koska ei kukaan muu halua tehdä samaa temppua
-ilman mitään pakottavaa aihetta. Useat läsnäolevista yhtyivät häneen,
-maallikkovanhimmat nojautuen painavasti siihen tosiasiaan, että Norbert
-oli tehnyt kunnioitettavan neuvoston ja koko kaupungin halveksittavaksi
-saattaessaan heidät näyttämään osakkailta petokseen ja vilppiin. Mutta
-pastorit, ainakin kolme viidestä saapuvilla olevasta, teroittivat
-innokkaasti, ettei tämä ollut suinkaan pahin nuoren miehen rikoksista.
-Hän oli syyllinen silminnähtävään Jumalan lakien rikkomiseen, kuten ne
-ovat annetut meille pyhässä raamatussa ja selvästi kirjoitetut Moseksen
-viidennessä kirjassa, sen kahdennessakymmenennessä toisessa luvussa.
-Siinä puhutaan erittäin miehelle ja vaimolle tehdyistä ja soveltuvista
-vaatteista."
-
-"Tuo ei ole koskaan hetkeksikään johtunut mieleeni", sanoi de
-Caulaincourt pelästyneenä. Sitten hetken jälkeen hän sanoi: "Mutta
-jatkakaa, herra neuvos. Eikö siellä ollut ketään puoltamassa
-poikaraukkaani ja esittämässä, että jos hän oli tehnyt syntiä, oli se
-tehty tietämättömyydestä?"
-
-"Minä niin tein. Rohkenin huomauttaa, että kaiken todennäköisyyden
-mukaan nuori mies ei ollut koskaan kuullutkaan kiellosta, sitä vähemmän
-aikonut halveksia sitä. Mutta pastorit väittivät, että hänen olisi
-pitänyt kuulla siitä ja eräs uskalsi lisätä, että teidän, herra de
-Caulaincourt, olisi pitänyt opettaa häntä paremmin."
-
-"Kentiesi minun olisi pitänyt", myönsi de Caulaincourt nöyrästi.
-"Vaikka minä en koskaan uneksinutkaan, että hän saisi semmoisia asioita
-päähänsä; miten minä siis voin älytä kieltää häntä?"
-
-Aubert jatkoi: "Seurasi vilkas väittely. Pastorit, tarkoitan niitä
-kolmea, jotka ottivat osaa siihen, pitivät tätä raskaimpana poikanne
-virheistä. Muutamat maallikoista yhtyivät heihin. Mutta suurin osa
-piti neuvoston häväisemistä ja kaupungin kunnialle tehtyä loukkausta
-raskauttavimpana asiana. Mutta viimein kaikki yhtyivät siihen, että
-hänen pitäisi tehdä julkinen synnintunnustus paljain päin ja paljain
-jaloin, katujan puvussa ja kantaen sytytettyä kynttilää ja siten pyytää
-anteeksi kaikkivaltiaalta Jumalalta, kunnioitettavalta neuvostolta ja
-yleensä kaikilta kansalaisilta sitä mielipahaa ja häpeää, jonka hän oli
-saanut aikaan."
-
-De Caulaincourt kalpeni huomattavasti. Tämä oli vallan kauheaa. Norbert
-ei koskaan kärsisi sitä. Hän juoksisi pois, hän tappaisikin itsensä,
-tai tekisi mitä tahansa välttääkseen häpeää. De Caulaincourt tuskin
-kuuli Aubertin sanoja, kun tämä lisäsi, että muutamat ehdottivat
-Norbertille lisäksi jonkun aikaa vankeutta. "Tahdon mennä itse heidän
-luo. Tahdon rukoilla armoa", hän sanoi.
-
-"Hyvä, mutta se ei teille sovi, herra de Caulaincourt. Sellainen
-toimi ei minun ajatukseni mukaan ole tarpeellinenkaan, koska sattui
-meille kaikille, jotka olimme läsnä, aivan odottamaton välinäytös. Isä
-Calvin, joka koko ajan oli istunut ääneti, kuten mies jonka ajatukset
-ovat muualla, tarttui äkkiä puheeseen. 'Minun ajatukseni mukaan tästä
-asiasta on ollut liian paljo hälinää', hän sanoi. 'Varmaan on poika
-tehnyt väärin; kumminkin se on ainoastaan poikamainen rikos, joka on
-sopivampi isällisesti nuhdeltavaksi ja rangaistavaksi kuin julkisesti
-oikeudessa käsiteltäväksi. Myöskään ei saa unhoittaa, että neito oli
-pelastettava.' Tietysti isä Calvinin sanat saavuttivat kunnioittavaa
-huomiota ja useammat läsnäolevista myöntyivät hänen ajatukseensa.
-Yksi maallikko kumminkin, jonka nimeä en tahdo ilmaista, koska se
-saattaisi vahingoittaa häntä ammatissaan, oli kyllin pahanilkinen
-sanoakseen, että isä Calvinilla oli hyvät syyt menetellä lievästi
-nuoren Caulaincourtin suhteen, koska hänen oma veljensäkin oli
-sekoittunut asiaan. Kaksi tai kolme muuta rohkeni yhtyä häneen ja
-sanoa, että herra Antoine Calvinin käytös vaati tutkimista. Näihin
-asioihin isä Calvin ei vastannut, kuten hänen tapansa ja tahtonsa onkin
-itsekohtaisissa syytöksissä. Mutta pastori Abel Poupin lausui julki,
-että Antoine Calvin oli niiden miesten kaltainen, jotka seurasivat
-Absalomia yksinkertaisuudessaan, sillä hän ei tietänyt mistään
-suunnitelmista. Kuului muutamia hyväluontoisia ivasanoja herra Antoinen
-yksinkertaisuudesta, jolla ei varmaankaan ollut veljensä teräviä silmiä
-rehellisessä päässään. Ja minä rohkenin huomauttaa konsistoriumille,
-että oma virkaveljenikin, kunnioitettava herra Corne, myöskin tuli
-petetyksi ja saatetuksi väärin vannomaan. Sitten herra Poupin
-ryhtyi puhumaan, että Lormayeurin kreivin pitäisi saada kaupungilta
-sievät lunnaat kullassa tai hopeassa kolmesta vangista, jotka hän
-epäilemättä petoksen kautta oli menettänyt. Tämä oli tehtävä kuten
-pyhät kirjoitukset käskevät, jotta asiat kunniallisesti suoritettaisiin
-kaikkein ihmisten silmäin edessä."
-
-"Mutta entä poikani kohtalo!" keskeytti häntä de Caulaincourt
-levottomasti. "Kertokaa minulle, miten hänen suhteensa päätettiin
-menetellä."
-
-"Minä palaan kyllä häneen. Mutta minun on ensin kerrottava, että
-kunnianarvoinen herra Baudichon de Maisonneuve, joka on sukua eräälle
-noista vangeista, otti lunnasasian esille tarjoten käytettäväksi oman
-kukkaronsa, johon auliuteen hän, antaaksemme hänelle tunnustuksen,
-on aina valmis. Silloin sanoi kuuluisa lääkärimme ja hyvä ystäväni
-Bénôit Dexter -- ja ne olivatkin ensimäiset sanat, jotka hänen kuulimme
-puhuvan: 'Mutta miten on tehtävä nuoren de Caulaincourtin suhteen?'
-Tällä välin useammat meistä olivat ajatelleet aamiaistaan, sillä kello
-oli yli yhdentoista. Myönnän että itsekin olin kovalla koetuksella,
-sillä aamukeitostani en ollut ennättänyt nauttia. Keittäjämme on
-hajamielinen sulhaisensa, erään kalastajan tähden, joka oli ottanut
-osaa meteleihin. Luultavasti hän kärsii jatkuvastikin siitä. Hän
-tyhjensi suola-astian _pot au feu'hön_."
-
-De Caulaincourtin kärsimättömyys näiden asiaankuulumattomien
-syrjäseikkojen takia oli vähällä voittaa hänen kohteliaisuutensa, mutta
-hilliten itsensä voimakkaalla ponnistuksella hän kysyi ainoastaan:
-"Mitä he sitten tekivät?"
-
-"Muutamat sanoivat yhtä, toiset toista. Mutta isä Calvin lopetti
-väittelyn lyhyeen ja kuten luulen jokaisen huojennukseksi muutamilla
-sanoilla. 'Ei ole hyvä antaa tälle asialle', hän sanoi, 'julkista
-merkitystä ja kuuluisuutta. Kuten olen ennen huomauttanut, vaatii se
-paremmin yksityistä nuhtelua isällisen kurin ja ojennuksen kanssa,
-jonka, jos täällä läsnäolevat veljeni niin haluavat, minä itse olen
-halukas toimittamaan. Kunnioitettavan konsistoriumin luvalla minä
-lupaan kohdella nuorta miestä siten, että hän on todella nöyryyttävä
-itsensä, pyytävä anteeksi hairahduksensa ja lupaava tulevaisuudessa
-pitää yhteiskunnan lait ja pyhien kirjoitusten käskyt.' Se oli
-hänen puheensa sisältö, vaikken voi muistaa joka sanaa enkä niiden
-järjestystä ja muotoa. Kaikki suostuivat jättämään asian hänen
-käsiinsä, ja sillä kannalla, herra de Caulaincourt, se on nykyään.
-Poikanne pääsee isä Calvinin läksytyksellä ja lupauksella käyttäytyä
-siivosti ja säädyllisesti tulevaisuudessa. Ja sallikaa minun sanoa,
-että katson hänen päässeen hyvinkin vähällä."
-
-De Caulaincourt ajatteli samoin. Mutta Norbert, kun hänelle kerrottiin
-mitä oli tapahtunut, ei ollenkaan ollut samaa mieltä.
-
-
-
-
-XX LUKU
-
-Jälleen lusikan ritari.
-
-
-Samana päivänä puhutteli Norbertia kotimatkalla koulusta vieras,
-vanhemmanpuoleinen mies, joka oli puettu arvokkaaseen, harmaaseen
-kotikutoiseen viittaan ja talutti kauppatavaroilla lastattua muulia.
-Tämä oli, vaikkei Norbert sitä tiennyt, Muscaut, savoijalainen
-nahkakauppias, jolla oli maistraatin lupa harjoittaa kaupungissa
-kauppaa. Hän se oli, joka edellisellä käynnillään oli nähnyt Gabriellen
-ja tuntenut hänet äitinsä näöstä. Joku nähtävästi oli osoittanut
-Norbertin hänelle, sillä jätettyään muulinsa erään syrjäisen hoitoon,
-hän kiiruhti tämän jälkeen ja lausui hänelle:
-
-"Minulla on kirje teille, nuori herra."
-
-"Luulenpa teidän erehtyvän. Kukapa minulle kirjoittaisi?"
-
-"En erehdy. Te olette se nuori herra, joka kulki naamioituna
-nuoreksi naiseksi. Siis on tämä teille." Hän antoi Norbertille
-pienen, kokoontaitetun paperipalan, jossa ei ollut sinettiä eikä
-allekirjoitusta.
-
-"Keneltä se on?"
-
-"Eräältä, jonka te tunnette ja joka tuntee teidät. Kumminkaan ei hän
-voinut panna nimeänne kirjoitukseen, koska hän ei ollut milloinkaan
-kuullut sitä."
-
-Norbert avasi paperin ja luki seuraavaa: "Tahdotteko kohdata minua
-ystävänä juuri ennen auringon laskua Savoijan puolella Plain-palaista
-sen puuryhmän alla, joka on Amos juutalaisen viinipuodin takana?
-Te voitte varovaisuuden vuoksi tuoda yhden ystävän mukananne, jos
-tahdotte. Teille hartaasti hyvää toivova -- Viktor de Lormayeur."
-
-Norbert päätti tavallisella rohkeudellaan mennä oitis ja yksinään. Hän
-ei tahtonut kertoa tästä isälleen eikä kellekään ystävistään, sillä
-he olisivat voineet estää häntä epäillen, eikä aivan aiheettomasti,
-savoijalaisten tahtovan kavaluudella saada Norbert käsiinsä ja kostaa
-hänelle kepposestaan. Mutta Norbert puolestaan luotti täydellisesti
-nuoren kreivin kunniantuntoon, sillä olihan tämä lahjoittanut
-Norbertille hengen niin jalomielisesti. Vanhemman ja varovamman
-henkilön mieleen olisi voinut johtua, ettei kirje olisikaan ollut
-Viktor de Lormayeuriltä, jonka käsikirjoitusta hän ei koskaan ollut
-nähnyt, vaan joltakin vihamieheltä, joka olisi käyttänyt kreivin nimeä.
-Mutta Norbertin mieleen ei juolahtanut ajatella niin. Nykyisessä
-yksitoikkoisessa elämässään hän oli iloinen, että jotakin uutta
-tapahtuisi, ja hän odotti iltaa vilkkaalla jännityksellä.
-
-Hän saapui kohtauspaikalle hyvin puolta tuntia ennen auringon laskua.
-Mutta mies, jota hän etsi tai joka etsi häntä, oli jo siellä vastassa
-hevosen selässä, puettuna sileään, vihreään metsästyspukuun ja
-hopeatorvi sivullaan. Nähdessään Norbertin hän astui alas satulastaan
-viskaten ohjat ainoalle seuralaiselleen, jonka oli tuonut mukaansa.
-"Hyvää iltaa, kunnon poika tai sievä neiti", hän sanoi. "Tule mukaani
-puiden alle istumaan, sillä minä tahtoisin puhua kanssasi."
-
-Norbert katsoi kirkkaisiin nuoriin kasvoihin, kauniiseen otsaan,
-ystävällisiin silmiin, hempeään suuhun ja pyöreään poskeen. Hän tiesi,
-ettei mitään vaaraa tämän miehen puolelta häntä kohtaisi. Mutta hän
-piti parempana seista, kun Viktor taasen istui nojaten selkä vasten
-puuta.
-
-"Te geneveläiset olette tehneet meistä oivallisia narreja", hän sanoi.
-
-"Eivät geneveläiset, jotka eivät tietäneet asiasta mitään", vastasi
-Norbert nopeasti, "vaan se oli minun tekoani, kuten kerroin teille."
-
-"Kumminkin he olivat hyvinkin iloisia saadessaan miehensä takaisin
-ilman lunnaita. Toivon, että he ovat palkinneet teidät hyvin, kunnon
-vihamieheni."
-
-Norbert nauroi. "He olivat vähällä palkita minut leivällä ja vedellä
-vankilassa, jollei pahemmallakin", hän sanoi. "Ja saanko kertoa
-teille, herra kreivi, että isällenne aijotaan lähettää oivallisissa
-hopeakruunuissa kauniit lunnaat noista kolmesta vangista."
-
-"Ajattelevatko he siis voivansa riistää hänen kiukultaan aseet? Heidän
-pitäisi tuntea hänet paremmin."
-
-"He eivät ollenkaan ajattele hänen kiukkuaan. He vaan ajattelevat sitä,
-mikä on oikein ja kohtuullista", Norbert ylpeästi sanoi.
-
-"Heidän täytyy olla vankemmat kuin me tiedämmekään, jos he voivat
-olla huomioonottamatta Lormayeurin kiukkua", vastasi Viktor melkein
-suuttuneena.
-
-"Sepä on se läksy, joka teidän on opittava. Kuinka monta vuotta on
-siitä, kuin te lusikan ritarit olette liikutelleet maata ja taivasta
-suunnittelemalla Geneven hävittämistä? Oletteko jo tehneet sen?
-Voitteko tehdä sitä sen kummemmasti tulevaisuudessa kuin ennenkään
-olette tehneet? Jos ette, miksi siis enää vaivaatte itseänne?" kysyi
-Norbert, joka puhui tälle savoijalaiselle kuten ainakin geneveläinen,
-kun hän taasen geneveläisille usein puhui kuten synnynnäinen
-ranskalainen.
-
-"Sinä olet rohkea lurjus! Mutta juuri siksipä minä rakastankin sinua ja
-olen tullut etsimään sinua. Tiedä kumminkin, että isäni olisi vaatinut
-korvausta miekka kädessä Geneven kaduilla jo kauan sitten, jollei
-muuan tapaturma olisi saattanut hänet auttamattomasti sairasvuoteelle.
-Kun minä kerroin hänelle teidän kataloiden harhaoppistenne mustista
-keinoista, joiden avulla kaunis neiti ja hevonen, jolla hän ratsasti,
-muuttuivat harmaiksi jäniksiksi, hän ensin kieltäytyi uskomasta minua,
-vaikkakin saattojoukon miehet tukivat kertomustani. Totta kyllä, he
-eivät itse olleetkaan nähneet muutosta. Semmoisia asioita ei koskaan
-nähdä kun ne tapahtuvat, paholainen kyllä pitää siitä huolen. Mutta
-vallan samana päivänä metsästäjät tapasivat ansasta kaksi jänistä
-ja toinen niistä huusi surkeasti aivan kuin nuoren tytön äänellä,
-toinen taasen oli ihan ratsunne karvainen. Siten asia oli päivän
-selvä kaikille järkeville ja miettiville ihmisille. Lopuksi isäni
-muutti mielensä ja uskoi sen kokonaan. Mutta sitä kiivaampi oli hänen
-kiukkunsa Geneven noitia kohtaan, mikä olikin hyvin ymmärrettävää,
-samoin minuakin kohtaan, mikä ei ollut niinkään käsitettävää, sillä
-mitenkä voisi kukaan taistella noituutta vastaan? Hänen raivonsa oli
-niin hirveä, että hän viimein lankesi tiedottomaksi." Tässä Viktor
-antoi äänelleen sopivan määrän mielipahaa ja pysähtyi hetkeksi,
-ennenkun pitkitti. "Lääkärit sanovat, että hän nyt on parempi ja
-luultavasti elää, mutta ei missään tapauksessa voi lähteä sotaan,
--- tuskinpa koskaan enää, kuten on syytä pelätä. Kumminkin on hän
-lempeämpi ja helpompi kohdella. Siten minä olen saanut häneltä luvan,
-jonka hän kauvan epäsi minulta, lähteä Espanjaan ja laskea miekkani
-todellisen hallitsijani Savoijan herttuan jalkoihin. Hän taistelee nyt
-Espanjan kuninkaan puolesta, jolle hän on juuri saavuttanut suuren
-voiton St. Quentiniksi kutsutussa paikassa. Niin pian kuin hän on
-toimittanut asiat heidän hyväkseen saa hän espanjalaiset auttamaan
-häntä omassa asiassaan. Sitten tulee hän armeijan kanssa voittamaan
-Ranskalta takaisin vakinaiset alueensa. Minä tahdon sotia hänen
-kanssaan tuossa taistelussa", sanoi Viktor de Lormayeur, miehekkään
-rohkea tuli tuikkaen silmissään.
-
-"Sitten, kreivini, olkoon Jumala kanssanne ja kohdelkoon teitä, kuten
-te olette kohdellut minua!" sanoi Norbert sydämellisesti.
-
-Viktor katsahti pois hänestä ja repi maasta kourallisen heinää ja
-ruohoa. "Totuus on se", hän sanoi, silminnähtävästi hämillään, "että
-minä jätän jälkeeni nuoren neidin, jota minä -- jonka suosion minä
-omistan --"
-
-Norbert katsahti häneen hämmästyneenä. Varmasti oli kreivi lohduttanut
-itseään hyvin nopeasti geneveläisen morsiamensa häviöstä. Hän ei
-tiennyt mitä sanoisi eikä sentähden viisaasti kyllä sanonut mitään.
-Viimein Viktor jatkoi, vaikkakin yhä silminnähtävästi hämmentyneenä:
-"Sinä ihmettelet, ja tosiaankin on se vaikeaa selvittää. Minun täytyi
-taipua isäni tahtoon ja uhrata oma tahtoni. Mutta nyt on se kaikki
-ohitse. Ja minun on tarpeellista kertoa asia sinulle, koska minua hyvin
-miellyttäisi saada sinut mukaani Espanjaan."
-
-"Minut! Lähteäkö teidän kanssanne Espanjaan!" Norbert toisti suuresti
-hämmästyneenä.
-
-"Olen sen sanonut. En ole koskaan nähnyt nuorukaista, jonka niin
-mielelläni ottaisin seuralaisekseni, -- ehkäpä juuri sinun rohkeutesi
-tähden. Poika, minä teen sinusta rikkaan tai oikeammin sanoen, ruhtinas
-ja minä keskenämme toimitamme sen. Voit aluksi ruveta paashikseni --
-ei, olet liian hyvä siksi. Luulenpa sinun kasvaneen sitte kun sinut
-muutama viikko sitte näin."
-
-"Se on puvun syy", virkkoi Norbert väliin.
-
-"Saat siis alkaa uskottuna aseenkantajanani. Minä tarvitsen sinua
-useihin toimiin, mutta ennen kaikkea luultavasti ylläpitämään
-yhteyttäni erään linnan kanssa, jonka minä tunnen."
-
-"Mutta", sanoi Norbert, "unhoitattehan uskonnolliset eroavaisuutenne!"
-
-"Mitäpä siitä? Eivät kaikki meistä ole pyhimyksiä ja munkkeja. En halua
-rukouksiasi, poikaseni; minä tarvitsen hienoa älyäsi, rohkeuttasi ja
-uskollisuuttasi ystäviäsi kohtaan. Kun sinä olet aseenkantajani ja
-uskollinen asetoverini, niin luulenpa voivani hankkia itselleni jonkin
-verran omaisuutta ja nimelleni kylliksi arvoa, laskeakseni ne unelmieni
-neidon jalkain juureen."
-
-Norbert unhoitti sen hämmästyttävän nopeudenkin, jolla nuori kreivi
-näkyi vaihtavan mieltymyksensä esinettä, miettiessään toivehikkaita
-suunnitelmia, jotka siten levitettiin hänen eteensä. Saada osaa
-urhotöissä, tekoja toimitettavaksi, nimi hankittavaksi suuressa
-maailmassa -- tuossa loistavassa maailmassa, jossa miehet ottelivat
-ja taistelivat, kosivat ja voittivat kauniita naisia ja vuoroon
-elivät ilossa ja huvituksissa, vuoroon seikkailuissa ja vaarallisissa
-yrityksissä -- sitä hänelle nyt tarjottiin. Vaahtoava elämänmalja
-hänelle tarjottiin. Yhdellä voimakkaalla siemauksella hän voisi
-tyhjentää sen, jos vaan tahtoisi. Hänen poskensa hehkuivat, hänen
-silmänsä säihkyivät ja hänen pojanvartalonsa suoristui. Hän näytti
-tuossa ainoassa silmänräpäyksessä kehittyneen mieheksi.
-
-Hän polvistui toiselle polvelleen, ojensi kätensä ja laski sen kreivin
-käteen kuten vasalli, joka vannoo herralleen uskollisuutta. Hänen
-kätensä mukana seurasi hänen sydämensäkin. Mutta seuraavassa tuokiossa
-hän veti sen pois, ja tumma varjo pimensi hänen kasvonsa.
-
-"Mutta --" hän sanoi.
-
-"Ei mitään 'muttia' minulle", sanoi Viktor iloisesti. Heikot kasvot
-katsahtivat voimakkaisiin. Ja niin ystävällinen, niin voittava oli se
-katse, että heikkous melkein kukisti voiman.
-
-Norbertin silmät painuivat alas. "Mutta entä Ranska!" hän viimein
-sanoi. "Olenhan ranskalainen. En voi käyttää miekkaani Ranskaa vastaan."
-
-"Se asia kyllä voidaan järjestää", sanoi Viktor.
-
-"Ja entä isäni?"
-
-"Jos hän on järkevä mies, -- ja sitä en voi epäilläkään -- niin tulee
-hän varmaan iloiseksi saadessaan sinulle niin hyvän tulevaisuuden."
-
-"Ei niin. Hän tulee vastaamaan: 'Mitä hyödyttää ihmistä, vaikka hän
-koko maailman voittaisi, ja kumminkin kadottaisi itsensä?'"
-
-"Kadottaisiko itsensä?" toisti Viktor näyttäen samallaiselta
-kuin älykäs koira, joka turhaan koettaa saada selville herransa
-tarkoitusta. Juuri silloin laskevan auringon punertavat säteet
-hiipivät puiden lehvien läpi, koskettaen hopeakehikköä Norbertin
-vyössä ja saaden timanttisormuksen Viktorin kädessä kimaltelemaan
-monivärisellä loisteella. Hän nousi ylös ja siirtyen vähä sivulle
-viittasi merkitsevästi suureen tulikehään, joka juuri silloin kosketti
-taivaanrantaa.
-
-"Pyydän, antakaa minun ajatella", sanoi Norbert.
-
-"Kyllä", vastasi kreivi, "siksi kunnes aurinko on laskenut."
-
-Norbert käänsi kasvonsa hehkuviin lännen pilviin. Aika oli lyhyt.
-Jos hän ei ollut ajatellut koskaan ennen, täytyi hänen ajatella nyt.
-Kumminkin hän, vaikka kuinka olisi koettanut, ei voinut ajatella mitään
-muuta kuin nuorta kreiviä, hänen kasvojaan, hänen pukuaan, hänen
-sotavarusteitaan ja ennen kaikkea sitä kummallista horjuvaisuutta, jota
-hän oli osottanut puhuessaan uudesta rakkaudestaan heti sen hartaan
-kosimisen jälkeen, jonka hän niin hiljattain oli tehnyt oletetulle
-neiti Castelarille. Sillä tapaa epäilemättä ihmiset menettelivät
-suuressa maailmassa, tuossa yllätyksiä ja seikkailuita ja kaikenlaisia
-muutoksia täynnä olevassa paikassa, joka oli niin erilainen kuin kylmä,
-jokapäiväinen ja yksitoikkoinen Geneve! Ja kumminkin Genevessä pitivät
-ihmiset sanansa ja olivat uskollisia ystävilleen. Sitä todisti heidän
-menettelynsä häntä itseään ja hänen isäänsä kohtaan, sen jälkeen kun
-he olivat tulleet heidän joukkoonsa. Koko tämän ajan teki aurinko
-laskuaan. Oh, kuinka nopeasti! Kumminkaan hän ei vielä ollut tehnyt
-päätöstään eikä ollut kyennytkään sitä tekemään. Hän ainoastaan
-tunsi, että hänelläkin kenties oli lupaus pidettävänään. Eikö hän
-ollut sanonut: "Sinun Jumalasi pitää oleman minun Jumalani, sinun
-kansasi on oleva minun kansani?" Hän sanoi ylpeästi itsekseen: "Olen
-Germain de Caulaincourtin, ranskalaisen ritarin poika. Se sisältää
-enemmän kuin olla Lormayeurin kreivin aseenkantaja". Mutta nyt oli
-suuresta laskevasta auringosta vaan reuna enää jälellä, kapea, punainen
-tuliviiva. Tuossa tuokiossa olisi sekin hävinnyt. Kaikki mitä hänellä
-nyt oli, olisi kadotettu, jos hän näin lähtisi, -- hänen uskontonsa,
-hänen kotinsa, ah, myöskin tämä koti Genevessä, josta hän kumminkin
-niin piti. Heittääkö nämä kaikki -- se olisi oman itsensä kadottamista.
-Hän ei voinut tehdä sitä.
-
-Käsi laskeutui hänen olkapäälleen. Nuori kreivi seisoi hänen
-vierellään. "Tule, aseenkantajani", hän sanoi hymyillen.
-
-Norbert äkkinäisen liikutuksen valtaamana heittäytyi hänen jalkoihinsa.
-
-"En rupea teidän aseenkantajaksenne, herra kreivi", hän sanoi. "Niin
-en _voi_ tehdä. Mutta aina olen teidän kiitollinen palvelijanne, jonka
-elämän te olette pelastanut ja joka tuntee itsensä sidotuksi teihin
-kaikilla laillisilla tavoilla, niin kauan kuin henkeä minussa on."
-
-"Jos niin on laita, niin tee miten tahdot. Mutta miksi et voi taipua?"
-
-"Onhan minulla isäni. Olen vannoutunut hänen omakseen ja hän Geneven
-omaksi."
-
-"Geneven harhaoppiset voivat tulla hirteen kuten he vallan hyvin
-ansaitsevatkin! Minä lupaan sinulle sellaista, jota ei kenkään heistä
-voi taata sinulle. Eikä sitä voi miksikään elämäksi kutsua, jota vietät
-heidän keskuudessaan."
-
-Norbert oli uskollinen sydämmessään. Hän ei olisi tahtonut kokonaisten
-maailmoidenkaan tähden sanoa Geneven viholliselle, mitä hän oli usein
-sanonut itselleen. Hän vastasi ylpeästi:
-
-"Olen syönyt heidän leipäänsä ja suolaansa ja he ovat kohdelleet hyvin
-minua ja omaisiani."
-
-"Ovatko he sitte sen arvoisia, että hylkäät iloisen elämän ja sen
-jälkeen pelastuksen oikeauskoisen kirkon helmassa?"
-
-"En tiedä minkä arvoisia he ovat, herra kreivi. Mutta ajattelen, etten
-ansaitsisi luottoanne ja suosiotanne, jos minä jättäisin heidät nyt.
-Olisihan se isäni ja isäni uskon hyljäämistä."
-
-Viktor tunsi, että hän oli voitettu. Hänen kätensä herpautuivat alas ja
-hänen kasvonsa synkkenivät.
-
-"Koko elämässäni", hän sanoi, "en ole saanut vielä ainoatakaan asiaa,
-mitä olen halunnut."
-
-"Herra kreivi", sanoi Norbert, jonka ääni värisi kuin
-tukehtumaisillaan, "minä rukoilen teitä että annatte minun mennä.
-Minulle käy liian raskaaksi, kun katselen teitä silmiin ja kuulen
-äänenne. Sillä minä en tahtoisi mitenkään tehdä sitä, mitä minulta
-pyydätte, enkä voikaan. Mutta jos vaikka milloin hengellänikin voin
-palvella teitä --"
-
-"Sinä olet vastahakoinen, nuori imartelija", keskeytti kreivi
-vihanpuuskalla, joka meni ohi yhtä nopeasti. "Mutta -- sepähän se juuri
-on kohtaloni. En sano sen enempää. Kaikesta päättäen olet ranskalainen.
-Käy omaa tietäsi. Palaa takaisin Geneveesi, koska se on niin
-välttämätöntä, ja olkoon Jumala kanssasi! -- Seisahduhan kumminkin!"
-Hän veti sormestaan timanttisormuksen, joka säihkyi laskevan auringon
-säteissä. "Ota tämä muistoksi kiintymyksestäni niin kelpo nuorukaiseen.
-Jos joskus tarvitset ystävää, toimita vain sormus minulle, ja oletpa
-huomaava, etten ole unhoittanut -- Castelarin kaunista neitoa."
-
-Ja niin he erosivat.
-
-
-
-
-XXI LUKU.
-
-Luopuminen.
-
-
-    "Ei minkäänlaista epäilystä voi oppia
-    tuntemaan muuten kuin toiminnassa."
-
-                              Carlyle.
-
-Kohtalon järkähtämättömyyttä vastaan ei ole suurempaa apua kuin
-päättäväisyys. Moni henkinen ristiriita on kerrassaan lopetettu
-kättä ojentamalla, askeleen ottamalla tai pienimmälläkin toimintaan
-johtavalla vakaumuksella. Norbert käveli takaisin kaupunkiin pää
-ylväästi kohotettuna ja sydän rinnassa voimakkaasti sykkien. Kahden
-vuoden ajan oli hän potkinut Geneven elämän kovia ja tylyjä okaita
-vastaan, ikävöiden iloja, seikkailuja, vieläpä vaarojakin, jotka
-olisivat kuuluneet hänen osakseen ranskalaisen aatelismiehen poikana
-ja perillisenä. Ja kumminkin nyt, kun nuo kaikki hänelle vapaasti
-tarjottiin, hän käänsi selkänsä niille kaikille ja sitoi kohtalonsa
-Geneveen.
-
-Oliko se ainoastaan rakkaudesta ja uskollisuudesta isäänsä kohtaan, vai
-luuliko hän sen olevan oman itsensä tähden? Oliko olemassa toinenkin
-syy, jota hän ei koskaan maininnut ajatuksissaankaan, mutta jonka
-hän tunsi kumminkin aina sormenpäihinsä asti -- se syy nimittäin,
-että hän Genevessä käveli samoja katuja pitkin, hengitti samaa ilmaa
-kuin Gabriellekin? Epäilemättä tämä seikka tiedottomasti häntä johti.
-Mutta samoin vaikutti moni muukin tunnustamaton vaikutin, mieltymys
-ja taipumus. Kun hän kulki Plain-palaisin yli, muisti hän, että
-vielä viime lauvantaina hän oli kunnostanut siellä itseään kaarella
-ampumisessa. Jos hän pitäisi paikkansa vielä kahdessa kilpailussa,
-saavuttaisi hän palkinnon. Sitten kun hän kulki Porte-Neuven läpi ja
-vaelsi pitkin tuttuja katuja, tunsi hän yhtäkaikki olevansa kotona.
-Kun vanha elämä Gourgollessa hälveni etäisyyteen, jäi uusi elämä
-Genevessä selväksi. No niin, se ei ollut läheskään täydellistä; hyvin
-olisi se voinut olla parempi, mutta myöskin pahempi. Nämä geneveläiset,
-niin ankaroita kuin olivatkin puheessaan, olivat kaikessa tapauksessa
-ystävällisiä toiminnassaan. Häneltä ei ollut puuttunut mitään eikä
-hänen isältäänkään, siitä saakka kuin he ystävättöminä ja rahattomina
-tulivat heidän kaduilleen. Ja kun hänen isänsä oli vaarassa ja
-vankina, eivätkö he olleet tehneet hänen asiataan omakseen? Eikö
-herra Berthelier ollut halukas uhraamaan -- oi, liiankin paljo! --
-pelastaakseen hänet? Herra Berthelier oli kerrassaan oivallinen mies.
-Kun kaikki vaan olisivat hänen laisiaan!
-
-Nyt hän sivuutti St. Gervaisin kirkon. Hänen täytyi myöntää itselleen,
-että vaikkei hän ylimalkaan erittäin pitänyt pastoreista, ei hän
-kokonaan vieronut ystävällistä isä Poupinia, jonka vuoro oli ollut
-saarnata tässä kirkossa viime sunnuntaina. Kumminkin oli parasta
-mennä tuomiokirkkoon, sillä siellä saarnasi isä Calvin. Hän se oli
-vasta mies! Hän oli Geneven kuningas, kuningas reformeeratuille koko
-maailmassa, hän, tuo maanpakolainen asianajajan poika Noyonista, jonka
-veli sitoi kirjoja. Norbert ei pitänyt Jean Calvinista, pikemmin
-päinvastoin. Mutta kieltämättä Norbert oli ylpeä hänestä sekä
-ranskalaisena että geneveläisenä. Koko sielustaan hän ihaili voimaa,
-missä hyvänsä löysikään sitä.
-
-Kun hän vaan olisi voinut katsella ja kuunnella Calvinia turvassa
-kunnioittavan välimatkan päässä! Kun vaan tuo kauhea kuva, josta
-hänen isänsä päivää ennen oli kertonut, tuo keskustelu kahdenkesken
-ja nuhteet eivät olisi olleet uhkaamassa häntä! Melkein hän ihmetteli
-itseään, ettei ollut mennyt pois nuoren kreivin kanssa ainoastaan
-siitä päästäkseen. Mutta se olisi ollut hyvin raukkamainen menettely,
-kerrassaan arvoton ranskalaiselle aatelismiehelle. Niinpä niinkin,
-puhuessaan kreiville oli hän puolittain unhottanut sen. Nyt se palasi
-hänen mieleensä alakuloisuuden mukana. Hän toivoi kaikesta sydämestään,
-että isä Calvin sallisi hänen valita nuhtelun asemasta kolme päivää
-vettä ja leipää Evêchén vankikopissa.
-
-Tähän aikaan loistivat tähdet hänen päänsä yllä. Kaupungin vartijat
-ripustivat lyhtyjään katujen kulmiin. Useiden myymälöidenkin
-ulkopuolella riippuivat lyhdyt, tai olivat ne valaistut sisältäpäin.
-Norbert, jota nälkä vaivasi, arveli että hänen mielikahvilansa näytti
-hyvin houkuttelevalta. Hän näki selvästi siellä sisällä muutamia
-maukkaita juustokakkuja, samanlaisia, joita hän kerran oli rohjennut
-tarjota Gabriellelle. "Ah! Gabrielle! Ajatteleeko hän koskaan", hän
-kummasteli, "että minä olen uskaltanut hänen tähtensä yhtäpaljon kuin
-Louis ja ne toiset, jotka menivät Ranskaan, antaen kaikki alttiiksi
-uskonsa tähden?"
-
-Hänen kotinsa, kun hän läheni sitä, näytti enemmän valaistulta kuin
-tavallista. Joku on varmaan tullut illalliselle herra Antoinen luo. Hän
-kohotti salvan, astui sisään ja meni suoraan ruokailuhuoneeseen.
-
-Kaikki istuivat tavallisessa järjestyksessä, miehet hatut päässään ja
-palvelija Jeanette pöydän takana. De Caulaincourt katsahti ylös ja
-sanoi: "Tulet myöhään, poikani". Jacques, nuorin Calvineista, nousi
-tuodakseen hänelle tuolin ja asetti sen ainoalle soveliaalle paikalle
-hänen isänsä tuolin ja vieressä istuvan vieraan väliin pöydän päähän.
-Hänet Norbert tunsi samaksi henkilöksi, joka oli antanut hänelle nuoren
-kreivin kirjeen. Herra Muscaut myöskin tunsi hänet ja ilmaisi ilonsa
-kohdattuaan niin erinomaisen rohkean ja hienotapaisen nuoren herran.
-"Vaikkakin", hän lisäsi, "ollakseni avomielinen teitä kohtaan, nuori
-herra, juuri teidän käytöksenne johdosta ovat geneveläiset tulleet
-hyvin vähän suosituiksi meidän maassamme. Olipa se hirveä leikki,
-jonka te teitte herrallemme! Ja niin kiukkuiseksi se hänet teki,
-että hän sai pyörtymiskohtauksen, eikä arvattavasti tule entiselleen
-enää koskaan. Mutta takaanpa teille, että hänellä on kylliksi järkeä
-jälellä kieltääkseen jokaista meistä tulemasta lähellekään teidän
-kaupunkianne. Se on kovaa minunlaisilleni köyhille miehille, joiden on
-ansaittava leipänsä ja jotka tietävät vallan hyvin, että vaikka Geneven
-harhaoppisista voidaan sanoa mitä tahansa, Geneven kruunut kumminkin
-ovat hyvää rahaa ja käyvät korkeimmasta kurssista. Olen uskaltanut
-tänne salavihkaa, niin sanoakseni. Sillä ihminen ei voi syödä ja juoda
-vuohennahkoja. Minulla on niitä kylliksi käsissäni peittämään teidän
-suuren tuomiokirkkonne ja vielä hieman muuta lisäksi."
-
-Arvoisa herra Muscaut elätti itseään ostamalla nahkoja paimenilta ja
-metsästäjiltä Savoijan vuoristossa ja myömällä niitä taasen hyvällä
-voitolla Geneven nahkureille. Hänellä oli samoin kuin muutamilla
-muillakin harvoilla neuvoston turvakirja, jonka nojalla hän tuli ja
-meni mielensä mukaan, vaikkakin keskinäinen riita Savoijan herrain
-ja Geneven kansalaisten välillä oli kiivaimmassa toiminnassaan. Se
-oli hän, joka edellisen vierailunsa aikana nähdessään Gabrielle
-Berthelierin kyseli hänen vanhempiaan, ja ilmoittamalla vanhalle
-Lormayeurin kreiville saattoi tämän vaatimaan neitoa takaisin. Aina
-Norbertin seikkailuihin asti hän oli ollut pikemmin kreivin suosikki.
-Mutta siitä saakka hän oli hyvin pitänyt varansa pysyäkseen poissa
-hänen näkyvistään. Hänen ei kumminkaan tarvinnut palata uudestaan
-Geneveen. Hän arveli, että koska geneveläiset olivat onnistuneet
-veijauksessaan, jommoiseksi hän sitä luuli, he arvattavasti tulisivat
-olemaan hyvällä tuulella. Antoine Calvin oli hänen vanha tuttavansa.
-Tämä, ollen ammatissaan todellinen taiteilija ja aina pyrkien
-kehittymään täydellisyyteen, valitsi aina itse nahat, jotka työhönsä
-tarvitsi, vaikka taitava turkkuri jälestäpäin valmisti ne hänelle.
-Muscaut tunsi ne eri laadut, joita hän suosi, ja piti niitä aina
-varalla hänelle, välittämättä ollenkaan siitä tosiasiasta, että ne
-olivat määrätyt kauheiden harhaoppisten kirjojen kansiksi.
-
-Illallisen jälkeen nuori Jacques Calvin saattoi vieraan lamppu kädessä
-tämän ravintolaan Mustaan Joutseneen. Sillä välin Norbert kertoi
-isälleen koko keskustelunsa nuoren kreivin kanssa mitään salaamatta ja
-näytti hänelle sormusta, jonka tämä oli antanut.
-
-De Caulaincourt oli hyvin liikutettu. Hänen harhaan mennyt poikansa oli
-siis kumminkin ollut uskollinen isälleen ja isänsä Jumalalle! Häntä oli
-koeteltu, eikä hän ollut langennut, vaikka kiusaus ei ollut vähäinen.
-Eikä hän kumminkaan todella arvannut, kuinka suuri se itse asiassa
-oli ollut. Hän ei sanonut paljo. Tämä aika oli paremmin voimakkaan
-toiminnan kuin monien sanojen aikakausi. Kumminkin hänen tyyni: "Olet
-tehnyt hyvin, poikani", täydellisesti tyydytti Norbertin sydäntä.
-
-Heidän välillään seurasi tuollainen hiljainen hetki, jotka joskus ovat
-sanoja paremmat. Norbert keskeytti sen sanomalla:
-
-"Isä, arvelenpa että minun pitäisi kertoa tästä herra
-Berthelierillekin. Luuletteko hänen olevan kyllin hyvinvoipa tänä
-iltana?"
-
-"Hän on varmasti parempi tänään. Hän on ollut vapaa kuumeesta ja vaan
-vähäsen tuntenut tuskia. Menkäämme katsomaan."
-
-Sen he tekivätkin. Berthelier, istuen hyvin kalpeana ja tyynyjen
-tukemana vuoteessaan, kuunteli heidän kertomustaan suuresti
-jännitettynä. Kun he olivat lopettaneet, sanoi hän: "Tämä kaikki
-vakaannuttaa minua päätöksessäni, joka minulla on ollut mielessäni,
-kun vaan jaksaisin vähääkään ajatella. Gabriellen pitäisi toimittaa
-kaikkien lakisääntöjen mukainen muodollinen siirto, joka voidaan
-tehdä testamentiksi, kaikista vaatimuksistaan Castelarin tiluksiin
-sukulaiselleen Lormayeurin kreiville Viktorille."
-
-"Mutta luuletteko Savoijan tuomioistuinten tunnustavan oikeaksi minkä
-hyvänsä asiakirjan, jonka me saatamme vahvistaa Genevessä?"
-
-Berthelier hymyili. "Jos me vaatisimme tiluksia, niin eipä meillä
-taitaisi olla mahdollisuutta tulla kuulluiksi", hän sanoi. "Mutta
-koska nyt luovumme niistä, niin se muuttaa asian aivan toiseksi.
-Luulisin tällaisen asiakirjan olevan hyvinkin hyödyksi. Nuori kreivi
-saa varmasti herttuan suostumuksen, ja jos hän pääsee oikeuksiinsa,
-katsoo hän kyllä omaa etuaan asiassa. Sitten ajattelen vielä", hän
-lisäsi hetken vaitiolon jälkeen, "että herra Muscautin pitäisi käydä
-neuvoksien luona ja pyytää jonkinlainen lupaus heiltä nuorelle
-kreiville siitä, että nämä asiat täten toimitetaan. Jotenkin myös
-pitäisi järjestää vankien lunnaat, jotka kaupunki kieltämättä on
-vanhalle kreiville velkaa."
-
-"Se koskee minua kaikista lähimmin", sanoi de Caulaincourt. "Mutta
-mitä siinä suhteessa voin tehdä? Elänhän itse täällä olevien veljieni
-hyväntahtoisuudesta."
-
-"Isä" keskeytti Norbert hänet äkkiä, "onhan meillä sormus, jonka nuori
-kreivi äsken antoi minulle. Timantti on suuri. Katsokaapas kuinka se
-loistaa! Sen täytyy maksaa koko joukon kolikoita."
-
-"Sinä et voi erota siitä, poikaseni", sanoi Berthelier vuoteeltaan.
-
-"En voi antaa enkä myödä sitä, mutta varmaan voin pantata sen", vastasi
-Norbert.
-
-"Mahdollisesti se ei ole tarpeenkaan", sanoi Berthelier. "Maisonneuvet
-ovat rikkaita. Onpa olemassa muitakin, jotka tahtovat auttaa. Minun
-neuvoni on, että lähetämme huomenna nuorelle kreiville herra Muscautin
-mukana kirjeen, jossa tarkemmin esitämme suunnitelmamme. Sitten, jos
-hän sen hyväksyy, voimme käydä toimeen oitis."
-
-"Niin, oitis", sanoi Norbert, "sillä minä ymmärsin, että nuori kreivi
-lähtee heti Espanjaan."
-
-"Useammasta kuin yhdestä syystä", sanoi Berthelier, "haluan Gabriellen
-asian järjestetyksi niin pian kuin mahdollista. Sillä se tapahtuu
-enemmän hänen suojeluksekseen kuin kreivin eduksi. Niin kauan kuin
-hän on Castelarin perillinen, on hän vaarassa. Hänet voidaan vaatia,
-ryöstää tai siepata väkivallalla niiden toimesta, jotka koettavat
-saada hyötyä hänen oikeuksistaan. Mutta luovutusvahvistus tekee
-hänet laillisesti siksi, mikä hän on aina ollut sydämestään, Geneven
-todelliseksi lapseksi -- ei mitään muuta eikä mitään enempää."
-
-De Caulaincourt myönsi puheen oikeaksi. "Mutta minä näen että olette
-väsynyt", hän lisäsi, "elkäämme siis enää puhelko enempää. Toivotamme
-teille tyyntä lepoa ja lähdemme tiehemme."
-
-"Hyvää yötä, ystäväni! Seisattukaahan kumminkin hetkeksi. Kirjeen
-pitäisi neljän neuvoksen kaupungin puolesta nimikirjoituksillaan
-vahvistaa varhain huomenaamuna. Huolehtikaa kaikesta, pyydän teitä."
-
-"Minä teen sen. Elkää olko levoton."
-
-"Ah, tuossahan tulee Gabrielle! Lapsi, tervehdi herra de Caulaincourtia
-ja Norbertia, näitä kelpo ystäviäni, jotka nytkin tekevät sinulle
-parempaa palvelusta kuin itse haluatkaan."
-
-He tervehtivät häntä ranskalaisella kohteliaisuudellaan, ja kaikki
-kolme menivät yhdessä katuovelle. Kun Gabrielle palasi, löysi hän
-Berthelierin jo milt'ei nukkuneena.
-
-Hän pysähtyi hetkeksi, epäröiden mitä hänen pitäisi tehdä. Mutta hänen
-keveät askeleensa olivat herättäneet Amin. Tämä katsahti Gabrielleen.
-
-"Yolandeko?" hän mutisi. Sitten saavutettuaan täyden tajunnan, hän
-lisäsi: "Luulenpa uneksuneeni. Gabrielle, sinä varmaan tulet iloiseksi
--- tulethan -- saadessasi kokonaan kuulua Genevelle ja minulle."
-
-"Isäni, olen sitä aina ollut. Paitsi luonnollisesti että minä, kuten me
-kaikkikin, kuulun Jumalalle."
-
-"Kuulummeko Jumalalle? Antakaamme siis omistajan ottaa ja käyttää sitä,
-mikä Hänen omaansa on. Olkoon niin! En kysy enempää."
-
-
-
-
-XXII LUKU
-
-Pelätty keskustelu.
-
-
-Eräänä viehättävänä iltapäivänä muutamia päiviä myöhemmin olisi Germain
-de Caulaincourtin voitu nähdä kävelevän St. Pierren neuvoshuoneen
-luona edestakaisin Rue de Chanoinesilla, kuten Norbert oli tehnyt
-joitakuita kuukausia aikaisemmin Louis de Marsacia odotellessaan. Hänen
-tavallisesti kylmillä kasvoillaan kuvastui nyt huolekas ja tuskainen
-ilme. Vähän väliä hän seisattui, ja yhä uudestaan sivuuttaessaan
-numeron 123 katsahti hän vakavasti suljettuun oveen ja ahtaisiin
-akkunoihin, jotka eivät ilmaisseet hänelle mitään. Milloin loppuisi
-tuo pelätty keskustelu ja Norbert palaisi kuvaamaan hänelle sen
-kokonaisuudessaan? Myöhään edellisenä iltana oli isä Calvin palannut
-toispäiväiseltä matkaltaan. Tänä aamuna oli hän lähettänyt kirjurinsa,
-nuoren ranskalaisen de Joinvilliersin, pyytämään Norbertia tulemaan
-hänen luokseen koulutuntien jälkeen. Tämä toivo oli yhtä merkitsevä
-kuin joku kuninkaallinen käskykirja. De Caulaincourt seurasi poikaansa
-ovelle, mutta kaikki pojan kehoitukset eivät voineet taivuttaa häntä
-astumaan sisään. "Se ei olisi millään tavalla oikein", hän sanoi. "Ole
-mies, poikani. Mitä sinulla on pelkäämistä? Isä Calvin ei lyö eikä
-surmaa sinua."
-
-"Kaiken tämän asemasta menisin mieluummin vanhan Sangsouen luo ja
-antaisin hänen vetää kulmahampaan suustani", sanoi Norbert.
-
-De Caulaincourtille kävi odottaminen pitkäksi. Palvelijatar, joka laski
-Norbertin sisään, ei tiennyt että hänen herransa oli kutsuttu erään
-ystävän sairasvuoteelle. Sillä sattumalta oli Calvin itse avannut oven
-lähetille (historiallinen tosiasia on, että hän oli tehnyt sen ei sen
-halvemmalle henkilölle kuin kardinali Sadoletolle) ja lähtenyt heti
-tämän mukaan. Sen vuoksi Norbert osoitettiin pieneen, yksinkertaisesti
-sisustettuun huoneeseen, jossa Calvin tavallisesti luki ja otti vastaan
-vieraitaan. Tänne hänet jätettiin yksin epämääräiseksi ajaksi hämärine,
-ei erittäin iloisine mietteineen.
-
-Hänen isänsä ajatukset eivät juuri olleet sen mieluisempia. Hän kun oli
-ollut tuomiokirkon pihalla Calvinin palatessa kotia, ei hän tiennyt
-syytä tähän pitkään viipymiseen. Kenties hänkin tunsi hiukan sitä
-taikamaista kunnioitusta, jolla kykenevät ja älykkäätkin henkilöt
-katselivat Jean Calvinia. Kumminkin nykyisessä tilassaan hänellä oli
-ehkä lieväkin, mutta vallan tosiperäinen syy levottomuuteen. Hän tunsi
-poikansa omituisen, rohkean luonteen -- luonteen jota hän itsekin,
-kuten hyvin ymmärsi, käsitti vaan osaksi. Voisiko olla mahdollista,
-ettei ynseä poika ottaisikaan isä Calvinin lempeitä nuhteita vastaan
-soveliaalla sävyisyydellä ja nöyryydellä? Voisiko hänellä olla
-rohkeutta antaa sana sanasta, puolustaa itseään, tai ehkäpä osoittaa
-vallan kuulumatonta uppiniskaisuutta -- ruveta väittelemään? De
-Caulaincourtin edeltäpäin näkevä sielu antoi hänelle sen kuuluisan
-vastauksen, jonka parlamentin puheenjohtaja Onslow sanoi kysyttäessä,
-mitä tapahtuisi jos hän varottaisi erästä tottelematonta jäsentä
-parlamentissa: "Vain Herra sen tietää!"
-
-Mutta siinäpä oli Norbert viimeinkin! Olikin jo aika. St. Pierren
-kirkon suuri kello löi juuri viittä. Ah, varmaankin oli pojan käynyt
-huonosti, hyvin huonosti! Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja kyynelten
-kostuttamat. Hänen huulensa vapisivat, ikäänkuin hänen olisi vaikea
-pidättyä ääneensä nyyhkimästä.
-
-Hänen isänsä kiiruhti vastaan todella levottomana. Norbert oli pienestä
-alkaen aina pidättänyt kyyneleitään miehekkään ylväästi. Ei nuhteet
-eivätkä rangaistukset olleet koskaan puristaneet niitä häneltä.
-
-"Oi isä", hän sanoi, "isä!" Sanat olivat melkein itkua.
-
-"Mikä sinun on, poikani?" Sitten hän sanoi täynnä hämmästystä,
-aivankuin äkillinen ajatus olisi vallannut hänet: "Ethän vain jätä
-Geneveä?"
-
-Geneven ilmassa oli jotakin epämiellyttävää niille, jotka vastustivat
-Jean Calvinia.
-
-"Minäkö? Oi ei! Ei minusta ole puhetta! Kysymys on -- -- Louis de
-Marsacista."
-
-"Louisistako!"
-
-"Hänestä ja Peloquinista. He ovat vankeina Lyonissa ehkäpä odottaen
-kuolemataan."
-
-De Caulaincourt oli hyvin liikutettu. Vielä paremmin kuin Norbert tiesi
-hän, mitä nuo uutiset merkitsivät. Hän istahti yhdelle pihalla olevista
-kivistä ja kätki kasvonsa käsiinsä. Vähään aikaan hän ei löytänyt
-sanaakaan lausuttavaksi.
-
-Viimein Norbert puhkesi puhumaan. Äänettömyyden kerran keskeytettyään
-oli hän iloinen saadessaan tuoda koko kertomuksensa isän korviin.
-
-"Kas näin se kävi", hän sanoi. "Istuin ja odotin hänen huoneessaan,
-jossa kaikki seinät ovat kirjoilla verhotut aina katonrajaan asti.
-Minä tuskin voin luullakaan niin paljon kirjoja olevan maailmassa.
-Tietysti ne olivat kaikki erilaisia, sillä kukapa tahtoisi kahta
-samanlaista huoneeseensa? Pöydällä oli kyniä, mustepullo ja useita
-papereita, muutamat asetetut järjestykseen, toiset maaten hajallaan.
-Isä Calvinin kaiverruksilla koristetun tuolin vieressä oli pari
-muuta istuinta. Viimein minä istahdin eräälle niistä ja koetin
-miettiä, mitä hän todennäköisesti minulle sanoisi ja mitä minun
-pitäisi vastata. Mutta aika oli pitkä, ja minä tunsin kuolettavaa
-väsymystä. Vihdoin viimein torkahdin ja olisin nukahtanutkin, mutta
-silloin ajattelin, että jos hän tulisi ja löytäisi minut nukkuneena,
-näyttäisi se perin sopimattomalta ja saattaisi hänet vielä enemmän
-suuttumaan minuun. Niinpä siis nousin ylös ja menin akkunan luo, joka
-oli huoneen peräseinällä, ja katsoin ulos kauniita kukkia täynnä
-olevaan puutarhaan. Kukat olivat suloisia katsella ja muistuttivat
-minua Ranskasta. Kumminkin ihmettelin hieman, että isä Calvin jouti
-ajattelemaan sellaisia."
-
-"Hän kyllä niin tekee, ja enemmän kuin moni muu. Mutta jatka!"
-
-"Seisoin siellä yhä näkymättömänä, kuten luulen, gobelinikudosten
-luona, jotka verhosivat akkunaa, kun hän tuli sisään. Katsoin
-ympärilleni, mutta minua näkemättä hän viimein käänsi minulle selkänsä
-etsien jotakin papereittensa joukosta pöydällä. Seisoin hiljaan
-tietämättä mitä tehdä ja uskaltamatta häiritä häntä."
-
-"Sinun olisi pitänyt odottaa, kunnes hän olisi pysähtynyt tai
-kohottanut päätään ja sitten yskiä varovasti herättääksesi hänen
-huomiotaan."
-
-"Mutta hän ei seisauttanut, isä, eikä lainkaan kohottanut päätäänkään.
-Vihdoin hän kuten luulen löysi sen mitä etsi paperikasan alta. Se oli
-avaamaton kirje --"
-
-"Ah! Ken ties oli se jäänyt huomaamatta eilen illalla, ja tänä päivänä
-joku luultavasti on kertonut sen saapumisesta."
-
-"Voipa niin olla. Hän katkaisi nauhat vyöveitsellään, mursi sinetin
-ja alkoi lukea. Silloin, isä, silloin" -- Norbertin ääni vapisi --
-"tapahtui ihmeellisin asia mitä koskaan olen nähnyt."
-
-"Mitä sitten?"
-
-"Hän sanoi aivan kuin tietämättään: 'De Marsac -- Peloquin!' ja hetken
-jälkeen: 'Jumalani!' -- Mutta", lisäsi nuori ranskalainen tottuneena
-huolimattomasti käyttämään tätä pyhää nimeä, "Calvin ei lausunut sitä
-kuten muut ihmiset. Paremmin niinkuin hän olisi parahtanut tuskasta ja
-huutanut Hänen puoleensa, joka kuulee kaikki. Ja hänen kasvonsa, ne
-olivat vallan harmaat tuskasta ja silmissä oli kyyneleitä. Isä, minä
-tiedän nyt, että isä Calvin on sääliväinen.
-
-"Mutta minä ajattelin Louista ja luullakseni huokasin tai huudahdinkin,
-sillä hän katsahti ylös noilla silmillään, jotka tunkevat läpitsemme
-kuni miekka. Ja sitten jonkinlainen naamio näytti laskeutuvan hänen
-kasvojensa yli, kuten soturi laskee silmikkonsa alas taistelua varten.
-Hän näytti samanlaiselta kuin hän aina on pöytänsä takana ja koulussa
-ja hän kysyi aivan kylmästi: 'Kuka olet sinä, poika, ja miten tulet
-tänne?'
-
-"'Herra', vastasin minä, olen Norbert de Caulaincourt ja tulen teidän
-omasta käskystänne.'
-
-"'Mene', hän sanoi, 'ja palaa huomenna samalla tunnilla.'
-
-"Mutta minä en voinut tehdä sitä itse isä Calvininkaan käskystä, de
-Marsacin nimen kaikuessa korvissani. Sanoin hänelle: 'Herra, anon
-teiltä anteeksi! Mutta Louis de Marsac oli veli minulle. Kertokaa,
-pyydän teiltä, miten hänen on käynyt?' Hän katsoi minuun hetken ääneti,
-sitten sanoi: 'Odota!' Hänen lukiessa kirjettä odotin tuskin uskaltaen
-hengittää ja katsellen kiinteästi hänen kasvojaan. Viimein hän puhui:
-'Louis de Marsac ja Denis Peloquin ovat vangitut Lyonissa, koska
-ovat julistaneet Jumalan sanaa ja todistaneet Kristuksesta. He ovat
-täynnä uskoa ja rohkeutta ja luottavat Jumalaan. De Marsac on minulle
-kirjoittanut. Kerro tästä hänen ystävilleen.' Minä ajattelin että hän
-tahtoi minun poistumaan, siksi kumarsin ja käännyin pois mennäkseni.
-Mutta hän kutsui minut takaisin. 'Mitä sinun asiaasi tulee, Norbert de
-Caulaincourt --'"
-
-"No, mitä sitten, Norbert?" kysyi hänen isänsä, sillä Norbert oli
-lopettanut lauseensa kesken.
-
-"En voi kertoa hänen sanojaan niinkuin hän ne lausui", sammalsi
-Norbert. "Mutta ajatus oli, että olin ollut malttamatoin. Mitä muuta
-hän sanoi, en muista, mutta vakuutan teille, että sillä kertaa tunsin
-kaikkea."
-
-"Ja mitä on nyt tehtävänä?"
-
-"Ei mitään. Mitä vankien lunnaisiin tulee, maksaa kaupunki ne.
-Ainoastaan minun pitäisi muistaa, ettemme ole lähetetyt maailmaan
-palvelemaan itseämme, emmepä edes ystäviämmekään oman mielivaltamme
-mukaan, vaan tekemään Jumalan tahdon jälkeen kuten Louis de Marsac.
-Hän pyysi minun rukoilemaan Louisin puolesta ja seuraamaan hänen
-esimerkkiään, että jos kärsimys tulisi tai kuolema -- oi isä,
-tiedättehän."
-
-"Sekö oli kaikki?"
-
-"Niin -- ei; hän laski vielä kätensä pääni päälle. En koskaan enää
-sano, ettei hänellä ole tunteita."
-
-De Caulaincourt huokasi. "Kenellä luulet olevan vaikeimman osan
-taistelussa, kenraalillako vaiko sotilailla?" hän kysyi. "Norbert, nämä
-ovat raskaita uutisia, hyvin raskaita." Sitten hetkisen äänettömyyden
-jälkeen hän lisäsi: "Luullakseni Louisilla ei ole omaisia kaupungissa."
-
-"Ei. Mutta täällä on -- Gabrielle." Norbertin ääni aleni hyvin
-matalaksi, kun hän lausui tämän nimen.
-
-De Caulaincourt ei häntä heti ymmärtänyt, sillä eihän ollut muodollista
-kihlausta ollut. Mutta Norbert ymmärsi sen kyllä liiankin hyvin. Juuri
-tässä samassa paikassa oli Louis uskonut hänen huolekseen sen asian,
-mikä oli muuttanut hänen elämänsä. Hänen isänsä luki tämän hänen
-kasvoistaan. Se sai hänet hetkisen perästä lausumaan:
-
-"Ah, on asioita, joissa nuoret tuntevat toisensa paremmin kuin mitä
-vanhat voivat!"
-
-"Isä, teidän pitää kertoa tästä heille. Kenties herra Berthelierin,
-vaikkakin hän on sairas, olisi parempi tietää se ensin. Hän sen sitte
-kertoo Gabriellelie."
-
-"Minusta on soveliaampaa että sinä itse veisit perille sanoman, jonka
-toimittamisen isä Calvin uskoi sinulle."
-
-"Oi, mutta sitä en voi tehdä. Onhan puhe ystävästäni, Louisista,
-veljestäni!" Tässä aivan poika äkkiä ja omaksikin hämmästyksekseen
-heltyi ja itki nyyhkien ääneensä. Onneksi ei ollut ketään näkemässä tai
-kuulemassa. Tuomiokirkon seutu oli tyhjä, koska oli ehtoollisen aika.
-De Caulaincourt laski kätensä ystävällisesti poikansa olkapäälle, mutta
-ei koettanut pidättää omiakaan kyyneleitään. Norbert kumminkin pian
-hillitsi itsensä. "Meidän pitää mennä kotiin", hän sanoi. "Ja te saatte
-tästä kertoa Berthelierille."
-
-Liikutettuna hänen surustaan de Caulaincourt ei sen enempää
-vastustanut, ja he lähtivät yhdessä ääneti kotia.
-
-Heidän vaeltaessaan pitkin tuttavia katuja sai Norbertin nuori sielu,
-joka oli perinpohjin liikutettu siitä mitä hän oli kuullut ja nähnyt,
-hämmentyneihin vesiinsä valon välkähdyksen. Kylmältä, voimakkaalta,
-kiihkottomalta kuten kuolleen miehen kädenanti, oli hänestä näyttänyt.
-Jean Calvinin tahto, silloin kun tämä oli matkaan lähettänyt hänen
-isänsä, Louis de Marsacin, Denis Peloquinin ja satoja toisia kärsimään
-ja kuolemaan. Mutta nyt Norbert tiesi -- sillä hän oli nähnyt Calvinin
-sielun tuskat -- tiesi hyvin, että tuo voimakas mies tunsi ja kärsi,
-kärsipä muita paljon enemmän kuten oli muita voimakkaampikin. Hän ei
-koskaan enää muuta ajatellut, kuin että Calvinista nyt tuntui aivan
-yhtä vaikealta turvallisessa Genevessä, kuin noista toisista vankilassa
-ja hengenvaarassa olevista.
-
-Hän kohotti päänsä ja katsoi ylös pilvettömälle iltataivaalle. Koko
-se voimakas, vakava elämä, johon hän Geneveen saapumisestaan saakka
-oli ollut pakotettu taipumaan, oli täynnä lujaa uskoa olentoon, joka
-asui tuolla taivaankannen yläpuolella. Tämä olento toimi oman tahtonsa
-jälkeen sekä taivaissa että maan päällä. Hänen tahtoaan ei voitu
-vastustaa. Hän kuoletti ja Hän teki eläväksi. Hän antoi laupeutensa
-sille, ketä Hän tahtoi armahtaa, ja rankaisi ketä Hän tahtoi, katsoen
-kunkin rikkomisiin. Hän istui ääneti taivaassaan, kun kaikki meni
-nurin päin maan päällä, sill'aikaa kun hyvätkin ihmiset, jotka Häneen
-luottivat -- kuten esim. Louis -- olivat vangittuina, kidutettiin ja
-poltettiin. Mutta kenpäties yhtä kaikki -- kunhan vaan ihminen kaikki
-ymmärtäisi. -- Hän tunsi, Hän huoli ja Hän rakasti. Vallan siten kuin
-isä Calvinkin -- ainoastaan rajattomassa määrässä enemmän. Ja sitte
-oli olemassa Kristus, risti ja Kristuksen rakkaus, joista ihmiset
-puhelivat. Norbert ajatteli muuatta lausetta, jonka oli jossakin
-lukenut: "Kaikissa heidän murheissaan oli Hän murheellinen".
-
-Eivät Norbertin hämärät, harhailevat ajatukset kuitenkaan pukeutuneet
-tällaisiin sanoihin. Pikemminkin tuon hetken hohde, joka loisti hänen
-sieluunsa, sisälsi vaan yksinkertaisesti: Tunnen nyt että se mies, jota
-luulin kovaksi kuin timantti, tuntee, rakastaa ja kärsii. Kenpäties
-saan kerran tietää, että eräs paljoa suurempi olento tuntee, rakastaa
--- uskallanko sanoa -- kärsiikin. Mutta kaikissa näissä Hän on muita
-paljoa suurempi.
-
-Välähdys haihtui, mutta tämä ajatus jäi, eikä se enää koskaan jättänyt
-häntä kokonaan koko hänen elämänsä aikana.
-
-
-
-
-XXIII LUKU.
-
-Norbertin lähetys.
-
-
-    "Nuorukaiselle on parempi, että hän pyrkii
-    tuntemattomien seikkojen halki toimintaa kohden,
-    kuin levätä mitäkään tekemättä."
-
-                                   R. Browning.
-
-Norbert odotti levottomana isänsä palaamista surulliselta
-lähetykseltään naapurien luota. Samaa levottomuutta tunsi myöskin
-Antoine Calvin, jolle kaikki oli kerrottu. Viimein tuli de Caulaincourt.
-
-"Minä tunnen samaa", hän sanoi, "kuin mies, joka on kertonut
-kuolemantuomiosta."
-
-"Tietääkö Berthelier siitä?" kysyi Antoine.
-
-"Ei vielä. Mutta he eivät voi pitää sitä häneltä salassa. Sisar
-Claudine itkee ja vanha Margareta rukoilee kalpein huulin."
-
-"Entä Gabrielle, isä, Gabrielle?" sanoi Norbert.
-
-"Kun äänetön olento on ammuttu sydämen läpi, ei se huuda eikä huokaa;
-niin ei Gabriellekaan."
-
-"Rukoilkaamme", sanoi Antoine Calvin.
-
-"Niin, kaikesta sydämestämme. Se on kaikki, mitä voimme tehdä."
-
-"Onko se kaikki?" kysyi Norbert hyvin hiljaa.
-
-"Veljeni menee sitte heidän luokseen, rukoilee ja puhuu lohdutuksen
-sanoja", sanoi Antoine, uskoen että senlaatuisesta lohdutuksesta kaiken
-surun pitäisi väistyä.
-
-Syntyi äänettömyys, jonka Norbert katkaisi. "Isä", hän sanoi lyhyesti,
-"teidän luvallanne minä lähden Lyoniin."
-
-"Eihän toki", vastasi de Caulaincourt hieman kärsimättömästi, "eihän
-nyt ole aikaa tyhjän puhumiseen."
-
-"En tosiaankaan puhu niinkään turhia. Minä tarkoitan sitä täydellä
-todella, ja pyydän teitä, ettette estä minua. Herra Antoine, teillä
-on vaikutusta isä Calviniin. Hän kirjoittaa mukaani heille kirjeen.
-Taivuttakaa häntä antamaan siihen."
-
-"Ja henkennekö uhalla?"
-
-"Olenko minä ainoa olento Genevessä, joka ei tahtoisi antaa henkeään
-vaaraan semmoisen asian tähden?"
-
-"Odota ainakin, kunnes olet mies."
-
-"Sitä olen -- joka tapauksessa tänään."
-
-"Elkää hänestä huoliko", de Caulaincourt välitti, "hänhän on vaan
-poika, lapsi."
-
-"Olen seitsemännellätoista ikävuodellani", sanoi Norbert. "Mitä tahansa
-ajattelettekin viimeisen yritykseni laillisuudesta, niin ei se varmaan
-kumminkaan ollut lapsen leikkiä", hän rohkeasti lisäsi.
-
-"Veljeni luultavasti kirjoittaa lähetin mukana, joka toi kirjeen."
-
-"Joka on varmaan jo mennyt, koska kirje odotti häntä monta päivää."
-
-"Tämä on hullu yritys", sanoi de Caulaincourt. "Herra Calvin ja kuka
-toinen järkevä ihminen hyvänsä sanoo varmaan samoin."
-
-"Siitä otan selvän ensi asiakseni huomenaamulla."
-
-"Norbert", sanoi hänen isänsä vakaasti, "sinä olet tähän asti kaikkine
-virheinesi ollut hyvä ja kuuliainen poika. Pitääkö minun nyt huomata
-sinut ynseäksi ja kapinalliseksi?"
-
-Norbert katsoi häneen kiihkeä rukous silmissään.
-
-"Isä, pyydän sinua, anna tämän asian olla!" hän sanoi. "Täällä
-sydämessäni on jotakin, joka ajaa minua pois. Elämään täällä olen
-kyllästynyt, väsynyt. Luennoita minä vihaan. Koulu on sen jälkeen kuin
-Louis jätti sen minulle kauhistus. Rukouksia ja saarnoja -- en sentään
-luule niitä vihaavani. Joskus ehkä niin teen, joskus taasen, kuten
-tänään isä Calvinin puhuessa, voin melkein rakastaa niitä. Luulenpa
-joskus, että niissä on kumminkin jotain ja että minä voin päättää
-päiväni 'kuoletettuna', 'uudestasynnytettynä' ja niin edespäin, kuten
-muutkin. Mutta sitten tulevat väsymys ja vastenmielisyys takaisin.
-
-"Ja jos minä jään tänne ja kävelen ikäviä, harmaita katuja pitkin ja
-kuuntelen uneliaita ääniä, silloin vihaan kaupunkia perinpohjin.
-Antakaa minun mennä pois ja tehdä jotakin, jotakin auttaakseni Louista,
-ystävääni."
-
-"Mutta", sanoi hänen isänsä, hämmästyneenä tästä mielenpurkauksesta,
-"en lainkaan ole ymmärtänyt sinua. Päivä tai pari sitte sinä hylkäsit
-savoijalaisten houkuttelevat tarjoukset. Kerroithan minulle, että
-Geneve oli kotisi ja annoit minun ymmärtää, että rakastit sitä. Mikä
-nyt on muuttanut mielesi niin kummallisesti?"
-
-"Ei mikään -- ja kuitenkin kaikki. Tai paremmin sanoen, en ole
-muuttunut, olen aina ollut semmoinen. Minussa on kaksi sydäntä. Silloin
-puhui toinen, nyt puhuu toinen. Mutta minä en tahdo hyljätä Geneveä.
-Isä, jos te luotatte minuun ja sallitte minun mennä Lyoniin, teidän
-siunaus mukanani, tulen uskollisesti takaisin tuoden mukanani sen,
-jonka takia olen mennyt. Mutta jollette luottaisikaan minun täytyy
-kumminkin mennä. Palaamisestani siinä tapauksessa en kumminkaan
-voi sanoa mitään." Hänen kasvoillaan oli päättävä ilme, uusi hänen
-isälleenkin.
-
-Tällöin Antoine Calvin ääneti jätti huoneen. "Kahden isänsä kanssa,
-jota hän rakastaa, nuorukaisen sydän pian heltyy", hän ajatteli.
-"Toisten läsnäolo jäädyttäisi sen kovaksi."
-
-Kun ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä, sanoi de Caulaincourt
-vakavasti:
-
-"Pelkäänpä, poikani, että olet antanut sijaa sydämessäsi paholaiselle."
-
-"Ei, isäni", vastusti Norbert innokkaasti. "Minä taistelen häntä
-vastaan kaiken aikaa, koetan kukistaa häntä. Vai olisinko se kenties
-_minä itse_, jota pidän kurissa? Kaikki mitä nyt tiedän on se,
-että tahdon mennä pois maailmaan, elää, tehdä työtä ja taistella.
-Toissapäivänä kun sanoin jyrkän 'en' tuolle kelpo nuorelle kreiville,
-joka tahtoi antaa minulle kaikkea, mitä halusin, luulin että olin
-voittanut. Mutta se ei ollutkaan niin huokeata. Tuskin oli minulla
-vielä viholliseni jalkaini alla, kun se hyppäsi jälleen ylös ja kuritti
-minua jättiläisen tavalla. Mutta minkälainen on hän ja mitä olen minä?"
-
-"Oi poikani, rukoile Jumalaa johdattamaan sinua, sillä minä en voi!
-Tässä on jotain enemmän kuin mitä minä voin ymmärtää."
-
-"On kyllä jotain enemmän, isäni. Jos minä menen Lyoniin, tapahtuu se
-palvellakseni isä Calvinia ja asiaa, jota te kaikki täällä rakastatte,
-niin että voisin tyydyttää siinä jokaista ja itseänikin. Isä, jos sinä
-minua rakastat, salli minun mennä! On jotakin, joka ajaa minua pois."
-
-"Poikani, tänään ja huomenna tahdon paastota ja rukoilla."
-
-"Ah, isäni, tänään! Huomenna te annatte minun mennä."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana aamuna kello kymmenen ja yhdentoista välillä Norbert koputti
-Berthelierin ovelle ja kysyi Margaretalta, joka sen avasi, saisiko hän
-tavata neiti Gabriellea.
-
-"Luulen sen käyvän päinsä", sanoi vanha palvelija. "Lapsi on työssään
-kuten tavallisesti. Hän ei ole vuodattanut kyynelpisaraakaan."
-
-"Tietääkö herra Berthelier siitä?"
-
-"Kyllä. Miten voimme pitää sitä häneltä salassa, kun hänen koko
-sydämensä on kiintynyt lapseen, ja Gabriellen sydän on perin murtunut?
-Käykää sisään, herra Norbert. Minä noudan hänet."
-
-Ovi alakerroksen huoneeseen, jossa ulkomaalaisten hedelmien myyjä
-piti kauppaansa, sattui olemaan auki. Norbert meni sisään ajatellen,
-että mahdollisuus Gabriellen näkemiseen olisi hänelle parempi, jos
-hän odottaisi siellä. Kun hän odotti, katselivat hänen silmänsä
-epävarmoina suurta oranssiryhmää. Juuri eilispäivänä hän oli ostanut
-yhden sellaisen hedelmäpuodista sillan luota. Mutta miten kauan siitä
-tuntui olevan! Silloin hän katsoi ylös. Gabrielle oli hiipinyt sisään
-ja seisoi hänen edessään kalpeana, varjon kaltaisena, tummat renkaat
-silmien ympärillä.
-
-Norbert oli nähnyt Gabriellen erinomaisen rohkeuden, kun tapaus, jota
-Gabrielle suuresti oli pelännyt, näytti murtavan hänet väkisinkin.
-Mutta hän oli kylliksi mies tunteakseen, että sekin oli ollut vaan
-vähäistä tähän verrattuna. Kumminkin hän oli kylläksi poika tullakseen
-tästä tiedosta äänettömäksi ja kykenemättömäksi löytämään sanaakaan
-hänen lohdutuksekseen.
-
-Hän viittasi ääneti Gabriellea istumaan, mutta tämä seisoi yhä,
-kuivissa, aivan avonaisissa silmissään katse, joka näytti kysyvän:
-"Miksi olette häirinnyt minua kutsumalla minut esiin surujeni
-syvyydestä?"
-
-Norbert ei puhunut, vaan otti esiin kirjeen piilosta ja näytti sitä
-hänelle. Päällekirjoituksena, joka oli kirjoitettu voimakkaalla,
-selvällä, säännöttömällä käsialalla, täynnä mutkia ja koukeroita, oli:
-
-    Herra Jean Lyne
-                 St. Gallenista.
-
-    Silkki- ja samettikauppias
-                            Lyonissa.
-
-"Lyonissako" kysyi Gabrielle melkein vapisten.
-
-"Minä olen menossa sinne tätä viemään."
-
-"Tekö, joka olette poika?"
-
-"Poika voi kulkea turvallisesti, missä mies ei voisi onnistua", vastasi
-Norbert liian paljo liikutettuna huomatakseen halventavaa sanaa.
-"Joka tapauksessa", hän lisäsi kuten mies, joka ratkaisee ainaiseksi
-riitakohdan, "isä Calvin on antanut kirjeensä vietäväkseni."
-
-"Miten tuli hän niin tehneeksi?"
-
-"Se oli minun onneni. Mutta oli siinä hituinen ystävyyttäkin, luulen
-varmaan. Herra Antoine otti puhuakseen puolestani. Vielä enemmän
-vaikutti se seikka, että herra Lynen lähettiläs oli lähtenyt kotiaan
-Berniin, ryhtyäkseen omiin asioihinsa, eikä hänen luultu palaavan. Ei
-ollut saatavissa ketään muutakaan, joka olisi lähtenyt mielellään."
-
-"Panettehan henkenne vaaraan, Norbert."
-
-Norbertia miltei hymähdytti. "Sitähän teemme joka päivä tavalla tai
-toisella. Nyt on vaara vaan vähäinen. Menen ensin Gexiin, missä hankin
-passin berniläisiltä, jotka ovat ranskalaisten ystäviä, voidakseni
-viedä kirjeitä St. Gallenista kotoisin olevalle herra Lynelle Lyoniin.
-Kun itse olen ranskalainen, onnistuu se minulle loistavasti. Ei
-vaarasta puhettakaan, ei lainkaan!" Hän hillitsi itseään hyvissä ajoin,
-ennenkun ennätti mainita suuremmista vaaroista, joihin ennen oli
-antautunut Gabriellen tähden.
-
-Mutta surussaankin Gabrielle hänet ymmärsi. Hän päätti tyynesti
-Norbertin ajatuksen: "Se ei kai ole mitään, minkä viimeksi uskalsitte
-minun puolestani?"
-
-"Sallitteko tämänkin yrityksen tapahtua teidän tähtenne Gabrielle?
-Antakaa minulle lähetyksenne, kirjeenne, jos tahdotte, Louisille."
-
-Gabrielle pudisti päätään. "En voi kirjoittaa hänelle, mutta --." Äkkiä
-hänen kasvonsa väri muuttui, ne hehkuivat alabasterilampun tavoin,
-jonka sisällä palava valkea muuttaa vaalean kalpeuden pehmeäksi,
-ruusuiseksi hohteeksi. "Sanokaa hänelle, että Jumala on hänen kanssaan.
-Ja hän puolestaan on kohtakin Jumalan luona, Hänen ilossaan ja
-kunniassaan."
-
-"Saanko kertoa hänelle myös, että te pyysitte häntä pysymään lujana?"
-kysyi Norbert, puhuen ikänsä ja tottumuksensa paraassa valossa. Ja
-'valkea, kirkkain valo' se olikin, vakava ja puhdas.
-
-Mutta Gabrielle sanoi: "_Ette!_ Pitäisikö minun käskeä aurinkoa
-pitämään kiertonsa pilvissä ja kohoamaan säännöllisesti huomenaamuna?
-Ei teidän edes tarvitse kertoa, että me rukoilemme hänen puolestaan,
-sillä hän tietää sen. Mutta te voitte kertoa hänelle -- sillä
-seisommehan hänen hautansa partaalla -- että minä rakastan, olen
-rakastanut ja tulen rakastamaan häntä. Sanokaa minun myös toivovan,
-että Jumala pian sallii minun tulla sinne missä hän on."
-
-Ei ollut neidon kasvoissa eikä äänessä mitään arkuutta. Sellaisen
-kuolema, kun se tulee kyllin lähelle, polttaa pois.
-
-"Antakaa minulle jotakin vietäväksi hänelle."
-
-"Mitä pitää minun antaa?"
-
-"Jotakin, ehkäpä yhden näistä, jos tahdotte", sanoi hän ottaen
-viereltään kasasta yhden oransseista.
-
-"Tuo katoavainen kappale ei olisi sovelias merkki siitä, mikä ei voi
-kuolla" sanoi Gabrielle, vaijeten hetkeksi ajatellakseen. Viimein hän
-otti vyöltään pienen norsunluutaulun, joka riippui siinä avainten,
-saksien ja veitsen kanssa. "Hänen lahjansa", sanoi Gabrielle.
-"Odottakaas, minä kirjoitan myös -- sanasen vaan."
-
-Kynää tai lyijykynää hänellä ei ollut. Mutta saksien kärjellä hän
-piirsi sileälle, kiilloitetulle pinnalle "_jusqu' à l'aurore_" --
-kunnes päivä nousee. Ei mitään muuta. Hän antoi taulun Norbertille,
-joka sanoi: "Minä tulen takaisin niin pian kuin voin ja kerron teille
-kaikki."
-
-"Elkää tulko ennenkun päivä koittaa -- hänelle."
-
-"Ymmärrän teidät", hän sanoi. "Jääkää hyvästi, Gabrielle!"
-
-"Odottakaa. Tarvitsetteko rahaa?"
-
-"Oi, ei! Sitä on varattu." Norbert ihmetteli, että neito voi ajatella
-moista asiaa semmoisena hetkenä, ja totta sanoaksemme, hän tunsi
-itsensä hieman noloksi. Sallisiko Gabrielle hänen mennä lausumatta
-sanaakaan tunnustukseksi tai kiitokseksi? Niin tämä ei toki tehnyt.
-
-"Hyvästi, kallis Norbert! Jumala siunatkoon -- ja palkitkoon teitä!"
-hän sanoi antaen Norbertille kätensä, joka oli kylmä kuten kuolema
-heinäkuun päivänpaisteessa.
-
-Enemmän kohteliaisuudesta kuin hellyydestä Norbert painoi siihen
-huulensa ja lähti pois.
-
-Kotiaan palattuaan hän sai suureksi huojennuksekseen kuulla, että
-Antoine Calvin oli saanut hänen isänsä vakuutetuksi siitä, että oli
-oikein ja viisasta hänen lähteä Lyoniin. Missään tapauksessa de
-Caulaincourt ei olisi kieltänyt suostumustaan, kun kerran isä Calvin
-oli myöntynyt ja uskonut kirjeensä Norbertille. Mutta Antoine todisti
-edelleen, että pojan piti poistua Genevestä vähäksi aikaa, kunnes
-puhe hänen viime teostaan oli haipunut, ja myöskin sen vuoksi että
-tämä toimi hyvin ajettuna tuottaisi hänelle kaupungissa paraiden
-miesten kunnioituksen ja hyväksymisen. Vaara oli vähäinen. Hän oli jo
-näyttäytynyt neuvokkaaksi ja taitavaksi. Lyonissa hän tulisi olemaan
-herra Lynen, Calvinin ja marttyyrien hyvin tunnetun ja luotetun ystävän
-hoidossa. Norbert itse lisäsi varmemmaksi vakuudeksi:
-
-"Jos voin turvallisesti matkustaa Ranskassa, menen toisella kerralla
-Gourgollesiin ja tuon teille uutisia sukulaisiltamme siellä."
-
-Niin hän lähti matkaan viedäkseen vangituille uskonsankareille koko
-Geneven rukoukset ja osanoton. Se seikka, että Geneven lapset viruivat
-ulkomaiden vankiloissa odottaen kuolemaa uskonsa tähden, oli aivan
-liian jokapäiväinen tapaus häiritäkseen sen elämän tyyntä pintaa,
-mutta alhaalla syvyyksissä tunne oli todellinen ja syvä. Kenties
-sen kirkoissa ei koskaan sattunut, ettei julkista rukousta kaikkien
-vankien puolesta olisi seurannut rakkaat tutut nimet, joita usea
-jumalanpalvelukseen osaaottava kuiskasi hiljaan vapisevin kuulin.
-
-Mutta kaupungin sisälliset asiat olivat yhä tähän aikaan hyvin
-ristiriitaiset. Se oli hyvän laivan tapainen, joka myrskyn jälkeen
-kohottautuu ja alkaa uudestaan, paremmilla ja turvallisemmilla
-enteillä, keskeytetyn suuntansa. Se oli äskettäin päässyt suuresta
-vaarasta. Se oli masentanut libertinit, näyttäen siten heille ja
-maailmalle, että se ei vapaudella tarkoittanut mielivaltaa, ja
-viskatessaan pois Rooman ikeen ei se tahtonut syrjäyttää siveyden ja
-uskonnon siteitä. Täst'edes tuo kaunis kaupunki järven rannalla oli
-joka tapauksessa, mikäli sen lapsista riippui, pyhimysten kaupunki.
-
-
-
-
-XXIV LUKU.
-
-Lyon.
-
-
-Norbertin matka oli melkein liian turvallinen, tyyni ja vaaraton,
-jotta se olisi oikein miellyttänyt häntä. Mitä voisikaan tapahtua
-nuorelle berniläiselle kauppapalvelijalle matkustaessaan isäntänsä, St.
-Gallenista kotoisin olevan ja Lyonissa asuvan kunniallisen kansalaisen
-kauppa-asioissa, paitsi jos jonkun päähän olisi pistänyt ajatus, että
-hänellä ehkä olisi rahoja mukanaan ja sen vuoksi murhata hänet. Mutta
-tämä ei ollut todennäköistä hänen matkatessaan paljon kulettuja teitä
-pitkin ja yöpyessään kunnollisiin majataloihin sekä mikäli mahdollista
-etsiessään toisten matkustajien seuraa. Saapuessaan Lyoniin hän meni
-sisään majataloon ei sen vähemmän henkilön kuin Bellayn pormestarin
-suosittamana, joka vaimonsa ja tyttäriensä kera oli tulossa kaupunkiin
-ollakseen läsnä erään sukulaisen häissä ja oli mielellään sallinut
-hänen ratsastaa seurassaan taipaleen eli parikin. Hän piti huolta, että
-hevosensa tuli hyvin hoidetuksi "Vihreän louhikäärmeen" tallissa. Hän
-oli hieman ylpeä hevosestaan, joka olikin ensimäinen, paitsi Gourgollen
-aikaista ponia, jota hän koskaan oli voinut omakseen kutsua. Sen
-jälkeen hän rupesi syömään illallistaan. Samalla hän kysyi palvelijalta
-missä St. Gallenilainen silkkikauppias, mestari Jean Lyne mahtoi asua.
-Nuorukainen sitä ei tietänyt, ja muillakin läsnäolevista oli liian
-kiirettä kuunnellakseen häntä, koska tällöin oli saapunut seurue
-pormestarin sukulaisväkeä tervehtimään häntä ja aterioimaan hänen
-kanssaan. Rohkeasti luottaen kykyynsä löytää mitä tahtoi ja kysyä mitä
-ei tiennyt, lähti hän iloisena tutkimusmatkalleen.
-
-Mutta tuntematta muita kaupunkeja kuin Geneven, joka ei ollut
-läheskään niin suuri, huomasi hän Lyonin perin eksyttäväksi. Ei
-kukaan kaupunkilaisista, joilta hän asiaa tiedusteli, tiennyt St.
-Gallenilaisesta kauppiaasta Jean Lynestä mitään. Viimein joku kumminkin
-neuvoi hänet siihen kaupunkikortteliin, jossa silkkikauppiaat
-asustivat. Mutta hän erehtyi sen kadun nimestä, jota myöten hänen oli
-kuljettava, koska Lyonissa puhutulla ranskankielellä oli erilainen
-kaiku kuin Genevessä käytetyllä. Tullen vihdoin vallan sekaantuneeksi
-hän kuljeskeli ilman päämäärää. Siten saapui hän eräälle avonaiselle
-paikalle, joka oli suurten kauniiden talojen ympäröimänä, joista
-jokaisella oli oma pihansa.
-
-"Ah", hän ajatteli, "täällä varmaankin suuret ja ylhäiset asustavat.
-Jos kolkuttaisin jollekin näistä ovista ja kysyisin silkkikauppiastani,
-voisi ovenvartija ottaa sen loukkaukseksi ja potkaista minut kadulle.
-Hyväpä näinkin; joka tapauksessa nyt näen kaupungin. Ihmettelenpä miltä
-tällaiset talot näyttävät sisältäpäin. Toivoisinpa jonkun portin olevan
-auki."
-
-Hänen toivonsa täyttyikin. Hän tuli viimein avonaiselle portille,
-joka salli hänen vilkaista sisään miellyttävään pihaan, jonka
-keskellä oli suihkulähde ja sen ympärillä kukkaispenkereitä. Hän
-seisoi hetkisen nauttien mandolinin suloisista säveleistä, joita joku
-näkymätön soittaja helkytteli harvinaisella taidolla. Olipa vallan
-hämmästyttävää, että semmoisia säveleitä voitiin loihtia esiin niin
-mitättömästä ja laadultaan rajoitetusta koneesta. Norbert rakasti
-soittoa ja laulua kaikesta sielustaan ja hänen soitannollinen aistinsa
-oli hyvin kehittynyt Genevessä, missä -- vaikkakin tanssisäveleet
-ja rivot laulut siellä olivat kielletyt -- arvokkaita ja hartautta
-herättäviä sävelmiä pidettiin suuressa arvossa. Tämä soitto oli
-hurmaavaa. Hän sanoi itsekseen, että sen täytyi tulla sopusointuisesta
-viritetystä sielusta. Huomaamattaan hän soiton sulouden houkuttelemana
-astui portin sisäpuolelle ja läheni varovasti, toivoen näkevänsä
-soittajankin. Hän siinä onnistuikin. Asettuneena sillä tapaa penkille,
-että voi tavata koko hyväätekevän ehtootuulahduksen kasvoilleen, istui
-siinä nuori mies, puettuna muodikkaasti silkkiin ja samettiin, miekka
-kupeellaan ja lyhyt viitta riippuen penkin kaiteella. Hän näytti olevan
-liiaksi kiintynyt soittoonsa huomatakseen häiritsijää.
-
-Siten rohkaistuneena Norbert vetäytyi lähemmäksi ja seisoi kuunnellen,
-kunnes suloisten sävelten lakkaaminen äkkiä hänet herätti lumouksestaan.
-
-Soittaja laski alas soitinnastansa, kohotti silmänsä ja katsoi -- ei
-Norbertiin -- vaan suoraan eteensä. Norbertista se oli kummaa, mutta
-kiittäen onneaan, ettei häntä huomattu, hän kääntyi hiljaan pois
-mennäkseen.
-
-"Kenen askeleet ne ovat?" kysyi soittaja.
-
-"Olen muukalainen. Tahdotteko, herrani, suoda minulle anteeksi? Portti
-oli auki ja sävelten houkuttelemana rohkenin tulla sisään kuuntelemaan."
-
-"Siinä ei ole mitään anteeksipyydettävää. Mutta sallikaa minun kysyä,
-ken se on, joka kanssani puhuu, nuorukainen vaiko neitonen? Näette kai,
-että olen sokea."
-
-"Olen murheellinen sen takia, herrani", sanoi Norbert. "Minä olen
-sveitsiläinen nuorukainen, erään St. Gallenilaisen kauppiaan Lynen
-apulainen ja palvelija. Saavuin tänne vasta tänä iltana ja etsin nyt
-hänen asuntoaan. Siinä tarkoituksessa kuljin juuri sivuitse, kun
-soittonne lumosi minut ja minä rohkenin sisään."
-
-Sokea mies laski mandolininsa alas ja sanoi hyvin hämmästyneenä:
-"Etsittekö herra Lyneä? Kummallista -- kummallista! Varmaan olette
-lähetetty minun luokseni."
-
-"En, herra, suokaa anteeksi. En koskaan ole lähetetty luoksenne.
-Minulla sitä paitsi ei ole kunnia tietää, kenen kanssa nyt puhun."
-
-"Ettekö mieluummin tahtoisi löytää tietänne herra Lynen asunnolle? Mikä
-äsken mielestäni oli kummaa, oli se että minäkin tahdon mennä sinne.
-Tulkaat siis, auttakaamme toinen toistamme. Minä mainitsen teille
-kadut sopivassa järjestyksessä ja te johdatatte minua. Antakaa minulle
-kätenne!" Hän nousi pystyyn istuimeltaan.
-
-Norbert suostui tähän ehdotukseen hyvin tyytyväisenä, vaikkei hän
-voinut olla kummastelematta, että tällä nuorella herrasmiehellä,
-joka puvusta päättäen oli varakas, ei ollut saatavissa seuralaisia
-täyttämään hänen pyyntöään, vaan että hän sen sijaan oli riippuvainen
-tuntemattoman satunnaisesta ystävyydestä. "Kumpi meistä oikeastaan
-on opas?" hän ajatteli ottaessaan sokean nuorukaisen käden, joka oli
-pehmeä ja vaalea kuin tytön. "Tässä tapauksessa on varmaan näkemätön
-johtajana, vaikka onneksi emme käyne näkymättömiin, mikä voisi olla
-nurinkurista."
-
-"Oikeaan", sanoi hänen seuralaisensa, kun he tulivat ulos portista.
-Sitten hän lisäsi vähän myöhemmin: "Vasempaan, pitkin sitä katua, jonka
-kulmassa on madonnan kuva."
-
-Heidän kääntyessään kulmassa kulki ohitse kaksi herrasmiestä. Toinen
-heistä tervehti ja huusi: "Halloo, de Marsac, mikä teidät saa ulos näin
-myöhään?"
-
-"De Marsac!" Norbert miltei ääneen toisti tuon nimen hämmästyksessään.
-Hän ei kuunnellut vastausta. "Kävelen huvikseni", vastasi de Marsac,
-"tänä kauniina iltana." Eikä Norbert kuullut uutta kysymystäkään:
-"Mihin on joutunut teidän varjonne, Grillet?" Mutta hän kuuli uuden
-ystävänsä sanovan: "Hän on sairas". Samalla hän tunsi tämän kosketuksen
-käsivarrellaan, mikä nähtävästi tarkoitti: "Pitäkää vaaria!"
-
-Hän totteli, kävellen koneellisesti ajatuksiin vaipuneena. Mitä
-pitäisi hänen sanoa, mitä tehdä? Miten saisi hän selville, oliko tämä
-herrasmies vaiko ei hänen ystävänsä sukulainen? Vielä tärkeämpää oli
-tietää, oliko hän samaa mieltä tämän kanssa? Viimein hän uskalsi
-huomauttaa: "Luulenpa, jalo herra, että isännälläni on paljo tekemistä
-erään henkilön kanssa, jolla on sama nimi kuin teilläkin."
-
-"Kuinka sellaista voitte päättää, koska olette vasta äsken tullut hänen
-palvelukseensa? Jos oikein ymmärsin, niin sanoitte, ettette koskaan
-ennen ole ollut täällä."
-
-"Siellä, mistä minä tulen, voi olla monta ranskalaista, joilla on
-ystäviä täällä", sanoi Norbert varovasti.
-
-"En luule St. Gallenissa olevan kovin monta ranskalaista; kenties
-Bernissä on niitä hiukan enemmän. No, entäpä onneksi olisittekin
-Genevestä."
-
-"Jos minä, jalo herra, olisin Genevestä, niin en sitä tuskin
-kuuluttaisi kaduilla. En ainakaan täällä, missä geneveläiset uskontonsa
-tähden ovat suuresti vihatut."
-
-"Kaikki ihmiset vihaavat teitä -- minun nimeni tähden", sokea lausui
-hiljaan.
-
-Norbert, jonka tiedot raamatullisista sananparsista eivät olleet
-suurellisia, kiiruhti vastaamaan:
-
-"Mutta ken loppuun asti kestää, hän tulee autuaaksi."
-
-"Ah, tuo loppuun asti kestäminen!" huokasi hänen seuralaisensa. Sitten
-hän lisäsi tosin, ei vielä varmana, miten hän voisi tykkänään luottaa
-häneen: "Teidän Berniläisten, tai muista 'kiitettävistä kanttooneista'
-kotoisin olevien, ei tarvitse olla suuresti peloissanne, ei ainakaan
-uskontonne takia. Bern on Ranskan hyvä ystävä ja jos heidän tänne
-lähettämänsä henkilöt ovat hieman laimeita messussa ja tunnustuksissa,
-niin ovat mitä tarkkanäköisimmät Lyonilaiset sen suhteen miltei yhtä
-sokeat kuin minäkin."
-
-"Mutta Geneven miesten suhteen on asian laita aivan toisin", sanoi
-Norbert. "Erittäinkin ranskalaisten pakolaisten suhteen, jos nämä
-rohkenevat palata maahansa."
-
-"Sen kyllä tiedän. Onnettomuudeksi on yhdellä niistä minun nimeni.
-Kaksikin, jotka nimeäni kantavat, par'aikaa kärsivät."
-
-"Kaksiko?" huudahti Norbert.
-
-"Elkää puhuko niin kovaa -- ajatelkaa ohikulkijoita! Niin, se on totta,
-ja toinen heistä on oma veljeni." Hänen äänensä vaipui hyvin matalaksi
-ja oli siinä tuskan väre.
-
-"Louis de Marsacko -- paras ystäväni", kysyi Norbert liikutettuna;
-"hänellä ei ollut sisarta eikä veljeä."
-
-"En puhu hänestä, serkustani, vaan Henri de Marsacista, rakkaasta
-veljestäni."
-
-"Entä Louis, herrani, serkkunne, ettekö tiedä hänestä uutta?"
-
-"Tiedän kyllä hänen olevan vankilassa ja toden näköisesti tulevan
-tuomittavaksi kuolemaan. Tässäkin, kuten muissa samanlaisissa
-tapauksissa, on veljeni minulle elämän valo ja riemu."
-
-"Eikö heillä ole toivoa?" kysyi Norbert. Hän ei voinut olla tätä
-kysymättä, vaikka hän arvasi vastauksen liiankin hyvin.
-
-"Ei lainkaan, sillä he eivät suostu mihinkään ehtoihin." Oli hetken
-äänettömyys. Sitten hän lisäsi: "Sanoitteko serkkuni olevan paraan
-ystävänne?"
-
-"Hän on paras ystäväni", sanoi Norbert. "Herrani, huomaan että minun on
-kerrottava totuus. Olen Geneven lapsi, vaikkakin tulin tänne Gexistä,
-joka on Bernin piirissä, ja Bernin passilla. Olen tullut tänne toivoen
-nähdä, vaikkakin se olisi viimeinen kerta, Louis de Marsacin kasvot."
-
-"Samoin haluan minäkin herra Lynen avulla nähdä veljeni."
-
-"Minun kai pitäisi uskoa, että hieno herra, sellainen kuin te --"
-
-"Olen voimaton ilman isääni, joka ei tee mitään, sillä hän vihaa
-reformeerattua uskontoa ja kiihoittaa vihansa satakertaiseksi nyt kun
-se on maksamaisillaan hänelle, kuten hän luulee, hänen ensin syntyneen
-poikansa. Kumminkin hän yhä toivoo, että yksinäisyys, kärsimykset ja
-puutos ynnä roviokuoleman pelko siten vaikuttaa Henrin sieluun, että
-hän voisi taipua ja tulla pelastetuksi. Voi minua, minä sen asian
-tunnen paremmin:"
-
-"Ovatko he yhdessä vankilassa?"
-
-"Sekin mukavuus on heiltä kielletty. Mutta he pääsevät pian yhteen
-taivaassa, sillä aikaa kuin minä onneton --!" Tässä sokeisiin silmiin
-tuli kyyneleitä, mutta hän pidätti ne ylenmääräisellä ponnistuksella.
-Viimein hän toisti: "Minun kai pitäisi kertoa teille, miten tämä
-kaikki on tapahtunut. Louis tuli tänne ja saarnasi salaisuudessa
-pienelle harhaoppiselle joukolle. Mutta hän ei lainkaan näyttäytynyt
-sukulaisilleen, sillä se olisi voinut tehdä häiriötä. Kumminkin veljeni
-löysi hänet ja piti hänen välttämättä tuoda hänet mukanaan kotiin.
-Isäni, vaikka hän on kovin hurskas ja tiesi, että Louis tuli Genevestä,
-ummisti ensin silmänsä tälle tosiasialle, sillä hälle oli veljensä,
-Louisin isä, ollut hyvin rakas. Meillä de Marsaceilla on omat virheemme
-kuten muillakin ihmisillä, mutta kumminkin olemme aina hyviä veljeksiä.
-Siten Louis tuli ja meni usein ja puhutteli paljo minua ja Henriä.
-Myöskin hän antoi Henrille Uuden testamentin ranskalaisen painoksen.
-Henrillä oli tapana lukea minulle romaaneita, ritaritarinoita ja muita
-semmoisia. Nyt hän niiden asemasta luki Herramme ja Hänen apostoliensa
-sanoja. Ne ovat hyviä sanoja ja me opimme rakastamaan niitä, minä yhtä
-hyvin kuin veljenikin. Oi Jumalani, miksi hänet pitää otettaman ja
-minun, sokean ja hyödyttömän, jäämän jäljelle?"
-
-Norbert ei tähän huokaukseen voinut vastata. Jonkun aikaa he kävelivät
-ääneti, sitten Ambrose de Marsac kysyi:
-
-"Missä olemme?"
-
-Norbert kuvasi paikan.
-
-"Olemme melkein perillä", kertoi toinen. "Tämä on etsimänne katu.
-Katsokaahan kolmannelle ovelle tästä kulmasta."
-
-Mainitun oven yläpuolella riippui kilpi, jossa oli St. Gallenin
-kanttonin vaakuna ynnä nimi: Jean Lyne, silkki- ja samettikauppias.
-
-"Olette oikeassa, herrani", sanoi Norbert.
-
-"Puoti luonnollisesti on nyt suljettu. Koputtakaa ovelle, ja kun joku
-vastaa, lausukaa nimeni: Herra Ambrose de Marsac."
-
-Norbert noudatti käskyä, ja molemmat viimein kutsuttiin astumaan
-sisään. Heidät vietiin matoilla verhottuun huoneeseen ensi kerrassa.
-Tuskin he olivat odottaneet kolmea minuuttia, ennenkun ilmestyi
-keski-ikäinen mies, kasvoillaan älykäs, ystävällinen ilme, todella
-St. Gallenin kelpo kansalainen. Katsomatta Norbertiin, jonka hän
-luuli olevan ainoastaan kuuntelija, hän kääntyi de Marsacin puoleen
-osaaottavalla äänenpainolla.
-
-"Minulla on uutisia teille, herra", hän sanoi. "Saanko lähettää
-palvelijanne eteiseen juomaan lasin viiniä palvelijoitteni kanssa?"
-
-"Hän _on_ teidän palvelijanne, herra Lyne. Uusi kauppa-apulaisenne ja,
-jollen erehdy, jotakin enemmänkin. Olen kiitollinen hänen avustaan,
-hän kun saattoi minut tänne, silloin kun ainoa koturimme, johon voin
-luottaa, oli kipeänä. Voitte puhua vapaasti hänen läsnäollessaan. Ja
-pyydänpä teidän kertomaan minulle kaikki."
-
-Mutta nähdessään kauppiaan epäröivän, kuten luonnollista olikin, koska
-sokeaa miestä olisi helposti voitu harhaan johtaa, Norbert tunnollisena
-kuten aina ymmärsi pyytämättä vetäytyä pois, sulkien oven jälkeensä.
-
-Kului joku aika, jolla välin hän luuli kuulleensa itkun ääntä.
-
-Viimein ovi avattiin, ja herra Lyne lausui kovaäänisesti: "Sylvester!"
-Harmaatukkainen palvelija ilmautui ja sai käskyn hankkia lyhdyn ja
-odottaa ovella herra Ambrose de Marsacia.
-
-Kun sokea mies kulki käytävän halki herra Lynen kainalossa, hän kysyi:
-
-"Onko oppaani täällä?"
-
-Norbert huomasi hänen äänensä värisevän. "Täällä, herra", hän vastasi.
-
-"Kiitän teitä", sanoi Ambrose. "Kohtaamme taas pian jälleen. Mutta nyt
-en voi sanoa enempää, sillä olen kuullut raskaita uutisia."
-
-Hänen mentyään kauppias vei Norbertin matoilla varustettuun huoneeseen.
-
-"Nyt, poikani", hän sanoi, "kuka olet ja mikä on asiasi?"
-
-"Olen Norbert de Caulaincourt, kotoisin Genevestä. Mitä asiaani tulee,
-on tämä selvittävä sen." Hän otti piilostaan sisäliivinsä alta Jean
-Calvinin kirjeen ja antoi sen herra Lynelle.
-
-Kauppias tunsi käsialan ja kumarsi tahdottomasti kunnioittaen päätään.
-Olihan se kuin kuninkaallinen posti. Hän otti veitsen sivultaan ja
-leikkasi silkkinauhan, jolla kirje oli sidottu, ja mursi sinetin.
-Sieltä putosi kotelo, josta Norbert voi lukea päällekirjoituksen:
-"Herroille Louis de Marsacille ja Denis Peloquinille."
-
-Arvokkaalta kauppiaalta meni hiukkasen aikaa ottaessaan selvää isä
-Calvinin kirjeestä, vaikkakaan se ei ollut pitkä. Viimein hän katsahti
-ylös ja lausui:
-
-"Isä Calvin sanoo, että olette tullut tänne omasta pyynnöstänne ja että
-teihin voi luottaa."
-
-Norbert tunsi ylpeyden ja mieltymyksen tunnetta, mutta myöskin
-hämmästyksen väreitä. "Miten hän voi sellaista sanoa", hän
-kysyi itseltään. "Tähän asti hän on tuntenut minut ainoastaan
-ynseäksi, huonosti johdetuksi pojaksi." Se kyllä oli totta; mutta
-reformatsioniarmeijoiden suuri kenraali oli muiden suurten kenraalien
-tavalla ihmisluonteiden tarkka tuntija. Hän tunsi Norbertin mieheksi,
-jonka voi lähettää menetettyäkin toivoa noutamaan.
-
-"Miksi halusitte tänne tulla?" jatkoi kauppias. "Osittain sen vuoksi,
-että minun pitää tehdä jotakin. Mutta enemmän siksi, että minun täytyy
-saada nähdä Louis jälleen."
-
-"Jos vaan voitte; tulette juuri paraaseen aikaan. Heidän tuomionsa
-julistettiin tänään."
-
-Nuo kaksi miestä katsoivat toisiinsa sanaa sanomatta. Kauppias näytti
-surulliselta, vaan kylmältä, Norbertin nuori sydän taas kiehui
-kiukusta, säälistä ja surusta. Mutta hän ei kysynyt: "Miten?" --
-ainoastaan: "Milloin?"
-
-"Telotuspäivä ei vielä ole määrätty. Denis Peloquin, joka ei kuulu
-tähän piirikuntaan, on lähetettävä jonnekin muuanne. Nuo kaksi de
-Marsacia ja eräs uskon veli nimeltä Stephen Gynet saavat loppunsa
-täällä."
-
-"Oi, herrani, pyydän teiltä lupaa saada nähdä Louista. Hän on paras
-ystäväni. Sitäpaitsi on minulla kirje hänelle."
-
-"Sukulaisiltako?"
-
-"Ei, vaan eräältä nuorelta neidolta. He eivät olleet kihlatut, mutta --
-Oi, pyydän teiltä lupaa nähdä häntä."
-
-"En voi saada sinulle lupaa. Me toimitamme toisella tavalla asioita
-täällä. Mutta sinun pitää saada nähdä hänet, jos vain jotakin voin
-toimittaa. Päävanginvartija on erittäin hyvä ystäväni, oman etunsa
-vuoksi. Minä lähetän sinut hänen luo palvelijanani, ja hän kyllä
-pyynnöstäni järjestää lopun. Annapas kun mietin. Voisimmehan huomenna,
-koska on sunnuntai; mutta ei -- Rondel lähtee huomenna katsomaan
-ystäviään ja ilman häntä olemme voimattomia. Sitten herra Ambrose
-parkakin pyytää samaa, ja emme voi häntä kieltää. Mutta kukaties nyt,
-kun tuomio jo on julistettu, isä häntä välittää, eikä minun apuni
-olekaan tarpeen. Ja meidän on ajateltava herra Louista yhtä paljo kuin
-hänen serkkuaankin." Sitten hän lisäsi aivan erilaisella äänellä:
-"Herra, oletteko syönyt?" (Hän sanoi "herra", sillä vieraan nimi
-ilmoitti, että hän oli ylhäissyntyinen ja hänen omaa yhteiskunnallista
-asemaansa ylempi.)
-
-"Kyllä", sanoi Norbert, "minä asun Vihreässä louhikäärmeessä."
-
-"Toivon, että kunnioitatte minua asumalla minun luonani. Kun Sylvester
-tulee takaisin, niin teidän luvallanne lähetän hänet matkalaukkuanne
-noutamaan."
-
-Norbert kiitti. "Minulla on ainoastaan satulalaukku" hän sanoi.
-
-"Ja entäs hevonen? Koska nyt on myöhä, voimme jättää sen hakemisen
-huomenaamuun."
-
-Siten sai Norbert mukavan yömajan St. Gallenilaisen kauppiaan
-vieraanvaraisen katon alle.
-
-"Menkää huomenaamuna", sanoi hänen isäntänsä, "katsomaan kaupunkia.
-Sillä nykyään ette ole muuta kuin nuori sweitsiläinen kauppa-apulainen,
-joka vasta on saapunut Lyoniin."
-
-
-
-
-XXV LUKU.
-
-Vankilassa.
-
-
-    Hän rukoili, kunnes taivaasta
-    Jumalan kirkkaus hohti kasvoilla.
-
-                        Tennyson.
-
-Seuraavana aamuna Lyne puhutteli Norbertia, joka kuljeskeli kuin
-tenhottuna tuomiokirkon seutuvilla. Viitaten tätä lähtemään kanssaan
-kotia kohden hän sanoi:
-
-"Tämä on ollut hirveä päivä de Marsaceille. Luja vanha isä on viimein
-vallan murtunut ja tahtoisi antaa kaiken omaisuutensa pelastaakseen
-poikansa tulesta. Hän ja tuo sokea herra ovat molemmat olleet
-poikaparan luona, isä kyynelin rukoillen häntä myöntymään, veli
-koettaen väliajoilla puhua lohduttavia sanoja, vaikka itsekin on aivan
-lohduton. Teidän puolestanne en ole kyennyt vielä tekemään mitään,
-mutta olen saanut isä Calvinin kirjeen ehyenä Poquelinin käsiin ja hän
-kyllä keksii keinon toimittaakseen sen Louisille ennenkun tämä on viety
-pois."
-
-Yksi päivä kului vielä väsyttävässä odotuksessa. Mutta tiistaiaamuna
-herra Lyne kutsutti Norbertin puheilleen, kysyäkseen, halusiko tämä
-vaihtaa vaatteita hänen oppipoikansa kanssa.
-
-"Kernaasti vaihdan vaatteita vaikka pyövelin kanssa, saadakseni tahtoni
-toteutumaan", sanoi Norbert.
-
-"Suvaitkaa siis mennä Renaudin mukaan, joka antaa teille vaatteet ja
-pitää suunsa kiini siitä jälestäpäin?"
-
-Norbert meni, ilmestyäkseen jälleen pian mekossa ja paljain päin. Jean
-Lyne antoi hänelle käteensä suuren vasun täynnä ruokaa ja viiniä.
-
-"Antimia vankiraukoille" hän sanoi. "Te kannatte niitä puolestani",
-ja he lähtivät yhdessä vankilaan. Norbert käveli kainosti mestarinsa
-jäljessä. Se ei ollut pitkä kävely. Pian he tulivat synkälle kadulle.
-Norbert näki kuten unessa herra Lynen soittavan kelloa ja kuuli
-hänen puhuttelevan portinvartijaa, joka vastasi odottavansa herra
-Rondelia. Vartija avasi salvan huomattavan nopeasti. Päävanginvartija
-on kumminkin mies, ja muiden miesten tavalla on hänelläkin ystävänsä,
-jotka luonnollisesti joskus käyvät katsomassa häntä. Herra Jean Lyne
-oli hyvin tunnettu kaikille virkamiehille, ja sai nyt seuralaisensa
-kanssa esteettömästi käydä sisään. Mutta hän itse sanoi, hymyillen
-ja vilkaisten koriin: "Elkää unhottako velvollisuuttanne, Jacques",
-jolloin vartija muodon vuoksi pisti kätensä leipien ja pullojen
-joukkoon, veti sen jälleen pois ja lausui lumoussanan: "Menkää vain!"
-tyytyväisen ja mahtipontisen näköisenä. Ehkäpä hänen tyytyväisyyttään
-korotti hauska hämmästys jostakin, joka oli pujotettu hänen käteensä.
-
-Herra Lyne ja Norbert menivät pihan poikki ja koputtivat pienelle
-yksityisovelle. Täälläkin oli kauppias hyvin tunnettu ja vietiin ilman
-muuta mukavaan vastaanottohuoneeseen. Norbert surustaan huolimatta
-huomasi seinillä olevan kuvia: Neitsyt Lapsen kanssa, Johannes Kastaja
-Kristuslapsen kanssa ynnä Jeremias erämaassa. Hänen niitä katsellessaan
-astui sisään päävanginvartija, pieni, hinterä ja hermostuneen näköinen
-mies, aivan toisellainen, kuin mitä Norbert oli odottanut. Hän ja herra
-Lyne tervehtivät toisiaan kuten vanhat ystävät ainakin ja joutuivat
-oitis keskusteluun, josta Norbert ei ymmärtänyt muuta kuin että se
-näytti koskevan rahaa ja kauppaa. Hän hämärästi alkoi aavistaa, että
-Rondel oli jonkillainen herra Lynen liiketoveri, joka sai osan hänen
-kauppavoitostaan. Mutta kuten hänen uudessa toimessaan tulikin, seisoi
-hän kunnioittavan välimatkan päässä eikä siis kuullut aivan selvästi
-puhelua, jota ei välittänytkään kuunnella. Viimein hänen harhaileva
-huomaavaisuutensa kumminkin palasi nopeasti. Herra Lyne sanoi nimittäin:
-
-"Jos tahdotte tehdä minulle ystäväntyön, jota en koskaan unhota, niin
-sallinette tämän nuorukaisen nähdä ja keskustella muutaman minuutin
-ystävänsä herra Louis de Marsacin kanssa."
-
-"Tiedätte kyllä, herra Jean, etten voi teiltä kieltää mitään järkevää
-asiaa, enpä muutamia asioita, jotka voivat olla hieman epäjärkeviäkin.
-Teidän nuorukaisenne voi puhua tuon nuoren herraraukan kanssa, mutta
-_nähdäkö_ häntä, ah! --" hän kohautti merkitsevästi olkapäitään. "En
-mene sinne itsekään. Ei ole tarpeen että tässä käytän virkavaltaani, ja
-onhan eräitä asioita, joita järkevä mies --" Tässä hän katsahti ylös ja
-hänen silmänsä lepäsivät, ehkäpä sattumalta, Kristuslapsen kuvalla. "On
-sääli noita ystäviänne, kun eivät älyä valita peruuttamisen tietä", hän
-sanoi. Sitten hän puhalsi hopeapilliin, joka riippui hänen vyöllään, ja
-äkkiä ilmautui vartija, joka otti Norbertin huostaansa.
-
-Hänet vietiin ensin suureen, yhteiseen huoneeseen, jossa joukko vankeja
--- muutamat kahleissa ja melkein kaikilla ammattirikollisten leima
-kuparinkarvaisilla kasvoillaan villin, matalan otsan alla -- lojui,
-pelasi, tappeli ja kiroili. He olisivat pian kiskoneet korin Norbertin
-kädestä ilman vartijan suojaa, joka kutsui puheilleen erään, jolla
-näytti olevan jonkinlainen käskyvalta toisten yli.
-
-"Kuulkaas, herraseni", hän sanoi Norbertille, "antakaa tälle miehelle
-jotakin mieleistä, ja hän jakaa sen toisten kanssa."
-
-Norbert, iloisena päästessään pulasta, antoi heille kolme pulloa
-viiniä, jonkin verran leipää ja lihaa koristaan, lisäten vielä
-antimiinsa hieman pikkurahoja; sitten hän kääntyi vartijan puoleen.
-
-"Teidänhän piti viedä minut _salaosastoon_", hän kuiskasi.
-
-Nyt Norbert ei ainoastaan ollut nähnyt salaosastoa eli maanalaista
-vankilaa Evêché'ssä, vaan oli suureksi mielipahakseen kerran
-asustanutkin siellä neljäkolmatta elämänsä pisimpää tuntia. Hän arveli
-sen tähden tuntevansa "suuren pimeyden kauhut" yhtä hyvin kuin kuka muu
-hyvänsä. Mutta kun hän oli astunut syrjään, liukunut ja kompastellut
-pitkiä matkoja jyrkissä, kierteisissä ja murtuneissa portaissa, arveli
-hän olevansa alempana syvyydessä kuin koskaan ennen. Vartijan soihdun
-himmeässä valossa hän ensin ei nähnyt mitään muuta kuin likaisen
-lattian ja osan tahmeaa seinää, vaikka hänen katsahtaessaan ylemmäksi
-jotkut ristikontapaiset antoivat aavistaa ikkunan läheisyyttä, joka
-epäilemättä aukeni johonkin kaivantoon tai vallihautaan. Koppi näytti
-tyhjältä.
-
-"Ah", sanoi vartija, "minähän unohdin tämän asian. Vanki, joka ennen
-täällä oli, on siirretty toisaalle; sillä kulmassa oli reikä, jonka
-kautta hänen huomattiin voivan pitää yhteyttä alhaalla olevan kopin
-kanssa."
-
-"_Alhaallako_?" toisti Norbert väristen.
-
-"Luonnollisesti. Tehän haluatte, kuten olen ymmärtänyt, saada nähdä
-herra Louis de Marsacia, eikä toista samannimistä herraa, joka elää
-paremmissa oloissa asuen hyvässä huoneessa, joka hänelle isänsä takia
-on annettu. Tulkaa siis! Varokaa rottia!"
-
-Varotus ei ollut tarpeeton, sillä Norbertin jalat olivat kyllä
-vaarassa. Hän ei voinut ilman raivoisaa potkimista ja polkemista
-seurata kunnollisesti vartijaa. Sitten hänen oli seurattava vielä
-murtuneempia kierteisiä portaita, jotka johtivat, kuten hän luuli,
-aivan maan sisäosiin. Hän ei tuntenut enää hengittävänsä ilmaa, vaan
-höyryä, todellista kuoleman usvaa, johon sekaantui mädänneen katkua.
-
-Mutta kaikilla asioilla on loppunsa. Niinpä hänkin viimein kuuli
-vartijan sanovan miltei hellästi: "Nyt olemme perillä." Kuului raskaan
-avaimen kirisevää ääntä ja vastenmielistä narahtelua, kun se viimein
-taipui kääntymään. Sitten ovi avautui ja vartija pyysi hänen astumaan
-sisään. Soihdun valo näytti hänelle ihmishaamun, joka istui tai
-kyyrötti lattialla; sitten soihdun valo ja haamu katosivat, samassa kun
-vartija sulki oven ja asettui itse ulkopuolelle. Hän oli luvannut, että
-ystävät saivat keskustella yksinään, ja hän oli sanansa pitävä mies.
-
-"Louis!" änkytti Norbert, "Louis!"
-
-"Kenen, -- kenen ääni se on?" Sanat kuuluivat hennoilta ja heikoilta,
-mutta erehtymättä oli se Louis de Marsacin ääni.
-
-"Louis, minä olen Norbert de Caulaincourt, ystäväsi." Pimeässä ensin
-ohut, kylmä käsi etsi hänen kättään, sitten riutuneet käsivarret
-pujottautuivat hänen ympäriinsä ja ystävykset sulkeutuivat
-sydämelliseen syleilyyn.
-
-Oli hetki jännitettyä äänettömyyttä; sitten kuului hiljaista ääntä.
-Louis de Marsac, tuo luja, peloton uskontunnustaja, joka ei pelännyt
-miekkaa eikä vankilaa, ei kidutusta eikä liekkejä, nyyhkytti ystävänsä
-kaulalla.
-
-Mitä Norbert voi tehdä muuta kuin itkeä hänen kanssaan, kuten David ja
-Jonathan ennen muinoin, 'kunnes David tointui'?
-
-Tällöin sai Louis ensin malttinsa takaisin. "En tiennyt, että olin niin
-heikko", hän sanoi. "Tämä on outo tervehdys sinulle annettavaksi. Rakas
-Norbert, kuinka tulit tänne?"
-
-"Tulin Lyoniin isä Calvinin lähettiläänä tuomaan sen kirjeen, jonka
-herra Lyne sanoo sinun saaneen."
-
-"Niin, se on luettu minulle, ja minä olen kirjoittanut hänelle.
-Ajatteles sitä, Norbert!"
-
-Hänen äänensä oli nyt aivan luonnollinen, vieläpä helläkin. Jollei se
-olisi ollut niin heikko ja vankeuden riu'uttama, olisi luullut hänen
-puhuvan kuten ennen vanhaan Genevessä, koulussa tai Plain-palaisissa.
-
-"Minulle suodaan joskus kynttilä syödessäni ja herra Lyne on lähettänyt
-minulle paperia, kynän ja mustetta, kätkettynä leipäpalaan; siten olen
-kirjoittanut tämän, jonka sinulle annan kun menet. Isä Calvinin sanat
-menevät aivan sydämen syvyyksiin saakka. Mutta mitä mielessäni on, sitä
-en voi kirjoittaa, en edes hänellekään. Yhä vähäpätöisemmiltä tuntuvat
-sanat minusta, kun täällä virun ja ajattelen että pian olen pääsevä
-sinne, missä sanoja ei tarvita, koska meitä siellä ymmärretään ilman
-niitä. Mutta sinä voit kertoa hänelle kun palaat, että minä kiitän
-häntä monesta hyvästä asiasta ja ennen kaikkia siitä, että hän lähetti
-minut tänne."
-
-"Oi, Louis! Tarkoitat kai, että annat hänelle anteeksi."
-
-"Ah ei, ei anteeksiantamista. Antavatko ihmiset anteeksi niille, jotka
-heille antavat kunniaa ja valtaa?"
-
-"Todellakin okainen kunnia", sanoi Norbert, ajatellen ainoastaan suurta
-tuskaa eikä pyhitettyä muistoa.
-
-"Ja suloista, salattua, sanomatonta yhteyttä Hänen kanssaan, joka
-kantoi okaista kruunua minun puolestani."
-
-"Mitä sillä tarkoitat, Louis? Mitä tämä kaikki tarkoittaa? En voi
-sitä ymmärtää!" huudahti Norbert puolittain ihaillen, puolittain
-ihmetellen. "Sinäkö joka olet niin nuori, niin elonvoimainen, jota
-odottaa niin paljo rakkautta elämässä -- sinäkö hylkäisit kaiken tämän
-nurisematta! Sinä kärsit kaikki, sinä odotat yksin kuolemaakin -- ja
-semmoista kuolemaa! -- ja kumminkin sinä et odota ainoastaan kuoleman
-jälkeistä kunniaa, jonka kyllä voisi ymmärtää, vaan sinulla näyttää
-olevan jo täälläkin jonkinlaista kunniaa ja riemua. Se on minulle aivan
-käsittämätöntä."
-
-"Erinomaisen ja ikuisen kunnian tunteminen antaa minulle sen riemun."
-
-"Niin, kun ottelu on taisteltu ja voitto saavutettu; mutta nyt --"
-
-"Nyt jo täälläkin, sillä onhan kanssani Hän, joka sen kunnian
-synnyttää. Hän on sen oikea sydän ja keskus -- Hän itse."
-
-Norbert oli ääneti tuntien sydämmessään suurta kunnioitusta, aivan kuin
-hänkin tuntisi Jumalan läsnäoloa tässä vankilassa.
-
-"Olen oppinut rakastamaan tämän paikan pimeyttä", Louis jatkoi. "Se
-on se huntu, jonka Hän vetää ylitse, muuten tuo kunnia valtaisi minut
-kokonaan. Hän asustaa synkässä pimeydessä -- vaikkakin Hän on valo
--- koska me ainoastaan hitaasti ja asteettain voimme oppia sietämään
-Hänen näköään. Vaikkakaan en sinua näe, koskettaa kumminkin sinun
-kätesi minua ja minä tiedän, että sinä olet siinä. Samoin on Hänenkin
-laitansa."
-
-"Tunnetko koskaan epäilystä tai pelkoa?" Norbert kysyi.
-
-"En koskaan epäilystä Hänestä. Epäilystä itsestäni minulla on joskus
-ollut ja pelkoakin. Oh, minä olen kulkenut virran yli, ja se oli syvä.
-Mutta sielläkin Hän oli kanssani eikä sallinut minun hukkua. Kaikista
-katkerin asia on -- Norbert, sinä joka tunnet sydämeni kokonaan ja
-muistat asian -- ne sanat, mitkä keskenämme puhuimme ennenkun erosimme
-Genevessä."
-
-"Minä kyllä ne muistan. Louis, minulla on jotakin kerrottavaa sinulle."
-
-"Puhu siis, sillä minä haluan kuulla." Olipa ollut päiviä, jolloin
-Louis de Marsac ei olisi voinut lausua sydämelleen tätä kalleinta nimeä
-ilman ikävöimistä ja kiduttavaa tuskaa, joka oli aivan liian suuri
-kärsittäväksi. Nyt tuska oli ijäksi mennyt ohitse. Tuon nimen sointu
-oli nyt suloinen, joskus niinkin suloinen, että hän usein tapasi sanoa
-sitä ääneensä yhä ja yhä uudelleen. "Se on Gabrielle Berthelier",
-hän sanoi hellästi äänellä, joka viivähti rakastetun nimen kohdalla.
-"Hänenkin tähtensä on Jumala antanut minulle rauhan. Hän on ottava
-vastaan ja siunaava Gabriellen uhraukset niinkuin minunkin. Niin, ja
-paremminkin kuin minun, koska hänen uhrauksensa ovat suuremmat."
-
-"Louis, minulla on sinulle lähetys häneltä ja merkki."
-
-"Ah!" sanoi Louis, ja puhdas riemu kaikui hänen äänestään.
-
-"Tässä on merkki!" Norbert laski hänen käteensä pienen norsunluutaulun.
-Louis tunsi sen koetuksetta ja muisti mikä se oli. "Sinä et voi nähdä
-mitä hän on kirjoittanut siihen", sanoi Norbert. "Näin siinä on:
-_jusquà l'aurore_, kunnes aurinko nousee. Hän sanoi nämä sanat: 'Kerro
-hänelle, että Jumala on hänen kanssaan ja että hän on pian oleva
-Jumalan luona Hänen ilossaan ja kunniassaan.'"
-
-"Uskollinen sydän!" Louis äänteli. "Tuo kelpo, uskollinen sydän!"
-Kyyneleet olivat vielä kerran vaarallisen lähellä. Mutta ne menivät
-ohi kuin auringonpaisteen kuivaamina. Hän pääsi kyynelistä ainaiseksi.
-"Kerro Gabriellelle että Hän, joka on lohduttanut minua, on myöskin
-lohduttava häntä. Hän on saava voimakkaamman lohdutuksen, koska hän
-paremmin sitä tarvitsee ja kantaa kovempaa osaa. Jumala tietää kaikki,
-eikä Hän huomaamattaan tee erhetyksiä tullessaan jakamaan kruunuja ja
-palmuja."
-
-Oli hetken äänettömyys. Kumminkin molemmat nuorukaiset tunsivat,
-että hetket olivat liian kalliita kulutettavaksi sellaisessa
-äänettömyydessä. Norbert sanoi:
-
-"Onko jotain, mitä voin tehdä puolestasi, Louis?"
-
-"Kun menet takaisin Geneveen, niin kerro heille miten minun laitani
-on. Jos voit seisattua tänne loppuun asti, niin olen siitä iloinen,
-sillä tunne inhimillisestä läsnäolosta ja inhimillisestä toveruudesta
-on suloinen. Mutta jollet voi, elä muistele sitä. En minäkään huolehdi
-siitä, sillä Yksi on aina kanssani. En pelkää että opas jättää minut,
-ennenkun pääsen virran poikki." Hän pysähtyi hetkeksi, sitten lisäsi
-hän: "Ja kerro Gabriellelle että hän on osana jokaisesta ajatuksestani,
-jokaisesta teostani. Minä otan sen rakkauden mukaani, minne vaan menen.
-Ja koska en voi hukkua -- parempi osani minusta nimittäin ei voi hukkua
--- niin sen täytyy tulla mukaani ijäksi. Sano hänelle ettei hän sure
-liian paljo, sillä tämä on ainoastaan tie eikä loppu. Kerro myös -- --
-Mutta aika on ohi ja minulla olisi vielä tuhansia asioita sanottavana."
-
-Sillä nyt ovi avautui ja soihtu heijasti valoaan sisälle. "Hyvät
-herrat" sanoi vartija, "aika on kulunut. Ettekä voi sanoa muuta, kuin
-että minä annoin sitä teille hyvällä mitalla."
-
-Norbert otti nopeasti koristaan esineet, joita oli tuonut Louisille,
-joka hänen tätä tehdessä pudotti hänelle huomaamatta käteen kirjeen
-Calvinille. Sitten ystävät syleilivät toisiaan, pitäen kiini toisistaan
-kuten hukkuvat henkensä edestä oljenkorresta.
-
-"Niin, paljo olisi minulla vielä sanottavaa", mutisi Louis. "Tuhansia
-terveisiä minulta ja lempeä, rakkautta --; ei, en voi sanoa nimiä --
-ehkä muutamat rakkaat voisivat jäädä mainitsematta."
-
-"Tapaamme toisemme jälleen", sanoi Norbert.
-
-"Niin", sanoi Louis. "Täällä tai jossain muualla."
-
-
-
-
-XXVI LUKU
-
-Tuomiokirkossa.
-
-
-    Tuo näky ol' totta, sen vannoa saan,
-    Niin totta kuin taivas on yli maan!
-
-                            Browning.
-
-Niin pian kuin Norbert oli kertonut herra Lynelle lähetyksensä
-menestyksestä ja antanut hänen haltuunsa kallisarvoisen kirjeen
-Calvinille, hän meni jälleen ulos ja käänsi askeleensa tuomiokirkkoa
-kohden. Sen suuruus ja vakavuus, sen majesteetillinen koko ja
-äänettömyys oli vaikuttanut suuresti häneen, ja sen jälkeen kuin
-hän oli saapunut Lyoniin, oli hän tarkannut sitä. Mutta tänään
-hän ei ajatellut sen loistoa. Hänen sielunsa oli jo niin täynnä
-kummastelua ja kunnioitusta, ettei hänellä ollut ollenkaan sitä
-säästössä kirkon komealle kuvulle, ristikkokatolle tai moniväristen
-jalokivikehikköjen tavoin auringossa kimalteleville maalatuille
-akkunoille. Hän oli nähnyt suurempiakin asioita kuin nämät. Hän meni
-pieneen, rauhalliseen sivukappeliin, kukaties samaan, missä kauan
-ennen lempeällä, pyhitetyllä vanhalla ijällään John Gerson -- joka oli
-auttanut surmaamaan Johan Hussia Herrasta todistamisen tähden, jota he
-molemmat rakastivat -- opetti pieniä oppilaitaan rukoilemaan. Norbert
-ei tiennyt siitä mitään eikä -- vaikka olisikin tiennyt -- olisi siitä
-paljoa välittänyt. Se kuului menneisyyteen. Taistelevalle, kärsivälle
-ihmissydämelle on nykyisyys kyllin. Kullakin päivällä on omat
-huolensa. Hän heittäytyi polvilleen alttarin rapulle. Tämä oli ensi
-kerta elämässään jolloin hän, joka oli niin usein ennen polvistunut,
-polvistui Jumalansa edessä todellisesta halusta, sillä nyt ei hänen
-mielestään näyttänyt olevan enää muutakaan tehtävissä.
-
-"Se siis on totta, totta, totta!" kuiskutti hänen sydämensä.
-"Todellisin asia taivaassa ja maan päällä! Louisilla on seuranaan
-tuossa vankilassa jotakin, mikä on voimakkaampaa kuin koko maailma,
-jotakin, mitä ei tuskat, ei pelko eikä kuolemakaan voi voittaa, eipä
-edes rakkauskaan. Jotakin, mikä tekee hänet ei vaan voimakkaaksi, vaan
-myös iloiseksikin, täyttäen hänet rauhalla ja ilolla -- rauhalla, joka
-on käsittämätöntä, sanomattomalla ja kunnialla täytetyllä ilolla.
-Jotakinko? Ei, vaan Joku. Joku, joka on hänen kanssaan nyt vankilassa
-ja on oleva pian hänen kanssaan polttolavalla ja tulessa. Se ei ole
-unta eikä hyvien ihmisten -- kuten isäni ja isä Calvinin -- hurskasta
-puhetta, siksi että he ovat uskonnollisia. Se on jotakin todellista.
-Hän tulee siten muutamien luo. Toivon että Hän tahtosi tulla minunkin
-luokseni!"
-
-Hän katsoi ylös. Aurinko oli tavannut akkunan hänen yläpuolellaan ja
-lähetti alas tyhjän paikan läpi valokimpun hänen jalkoihinsa. "Anna
-valon tulla minun luokseni, kuten se on tullut hänenkin luokseen!" hän
-huusi. Hän ei sanonut sanaakaan enempää, mutta kenties hän nyt oli
-rukoillut todellisesti ensi kerran elämässään.
-
-Ennen pitkää hän tunsi jonkun tulleen sisään pieneen kappeliin ja
-seisovan häntä odottavana. Hän nousi ja tuli vastakkain vanhanpuoleisen
-herraspalvelijan puvussa olevan miehen kanssa. Tämä näytti sairaalta ja
-surulliselta, mutta tervehti Norbertia kunnioittavalla kumarruksella,
-joka osoitti, että hän hyvin ymmärsi Norbertin nykyisen puvun olevan
-vaan valheverhon. Jos hän todella olisi ollut liikemiehen apulainen,
-olisi kamaripalvelija pitänyt häntä omaa yhteiskuntaluokkaansa alempana.
-
-"Haluatteko puhutella minua?" kysyi Norbert hämmästyneenä.
-
-"Kyllä, herrani, sitä haluan. Olen herra Ambrose de Marsacin palvelija."
-
-"Onko teillä sanaa häneltä?"
-
-"Minulla on ilmoitus hänen isältään, herra de Marsacilta."
-
-Tietäessään mitä tiesi, Norbert tunsi itsensä pikemminkin levottomaksi.
-"En voi käsittää, mitä herra de Marsacilla voi olla minulle sanomista",
-vastasi hän kylmästi.
-
-"Ei mitään, mikä voisi vahingoittaa teitä tai jotain omaistanne",
-vastasi mies. "Jos niin olisi, en palvelisi häntä tässä asiassa, sillä
-todellisuudessa en ole hänen palvelijansa. Mutta olen aina ollut herra
-Ambrosen seuralainen hänen lapsuudestaan saakka."
-
-"Onko nimenne Grillet?" kysyi Norbert, kun valo alkoi selvitä hänelle.
-
-"Baptiste Grillet, teidän palvelukseksenne, hyvä herra. Minulla oli
-päänkipu lauantaina enkä voinut kohottaa päätäni tyynyltä; muuten
-en olisi tahtonut jättää herraani vieraan laupeuden ohjattavaksi.
-Kumminkin se oli onneksi, koska tämä vieras satuitte olemaan te."
-
-"Voinko nyt tehdä jotakin hänen hyväkseen?" kysyi Norbert. "Sanokaa
-kaikki mitä on mielessänne, tiedän että hän luottaa teihin."
-
-"Te voitte tehdä paljokin hänen hyväkseen, vaikka nykyään hän ei
-sitä ajattele eikä haluakaan. Herra de Marsac, joka tähän asti on
-ollut niin ankara ja katkera harhaoppisia kohtaan, on masentunut
-nyt täydellisesti. Häneen on sattunut kuin salaman isku, kun hänen
-poikansa, hänen esikoisensa nyt on kuoltava. Tähän asti hän ei ole
-tahtonut uskoa sitä. Meidän on ollut vaikea taivuttaa häntä tekemään
-mitään nuoren herran puolesta. Hän luuli aina että kun kuolema tulee
-lähelle herra Henriä, tämä kieltäisi uskonsa. Hän tunsi hyvin vähän
-Henriä, vaikkakin tämä oli oma poika." Tällöin vaikeni Grillet
-luultavasti tukahuttaakseen liikutustaan, joka olisi voinut hävittää
-hänen käytöksestään soveliaan arvokkaisuuden. "Nyt hän tietää
-totuuden", toisti kamaripalvelija, "ja nyt on hän epätoivossa. Hän
-kauhistuu ei ainoastaan yhden poikansa, vaan molempienkin kadottamista
-miltei samana päivänä. Herra Ambrose ajattelee samoin kuin herra
-Henrikin, ja tuskassaan veljensä kadottamisesta, jota hän ihailee, on
-hän varmaan jotenkuten ilmiantava itsensä ja saattava papit kimppuumme."
-
-"Varmasti", sanoi Norbert, "voinee hänen sokeutensa suojella häntä."
-
-Grillet pudisti päätään. "Ei mikään suojaa harhaoppista", hän sanoi
-alentaen ääntään varovasti tuossa turmaa tuottavassa sanassa.
-
-"Mutta miten herra de Marsac arvelee minun voivan auttaa häntä?" kysyi
-Norbert.
-
-"Ottamalla herra Ambrosen mukaanne Geneveen", sano, Grillet vetäytyen
-lähemmä ja puhuen yhä matalalla äänellä.
-
-"Tahtoisiko hän sitte tulla?"
-
-"Herra Ambroseko? Lähinnä veljensä kohtalon seuraamista, mistä hän
-enimmän pitäisi, hän tahtoisi mielellään lähteä sinne harhaoppisten
-pesään -- Suokaa anteeksi, että käytän tätä sanaa, herrani."
-
-"Arvelin teidän kenties olevan samaa mieltä herranne kanssa", virkkoi
-Norbert.
-
-"En tiedä miten ajatella. Ja todella ei minulla asemassan, palvelijana
-ole oikeutta ajatella ollenkaan vaan tehdä kuten minua paremmat
-käskevät."
-
-"Jokaisella on oikeus ajatella", sanoi Geneven lapsi.
-
-"Yleensä", jatkoi Grillet, "olen taipuvainen ottamaan aseman, tulevassa
-maailmassa, kuten teen tässäkin, herra Ambrosen vieressä. Olen
-palvellut häntä siitä asti kuin hän jätti imettäjänsä sylin. Jos hyvä
-Jumala näyttää menetelleen ankarasti lähettäessään hänet maailmaan
-ilman näköä, niin on Hän ainakin tehnyt paraansa korvatakseen sitä
-antamalla hänelle hyvän sydämen ja hienon älyn."
-
-"No, entäpä jos hän lähtee Geneveen, lähdettekö myöskin te?"
-
-"Varmasti, herra. Mitenkäs muuten? Mutta juuri tässä kohden me
-tarvitsisimme teidän apuanne. Te voitte vastata herrani puolesta,
-että hän on todella teidän uskoanne; samoin minusta, etten ainakaan
-ole uskonne vihollinen. Heidän ei ainakaan tarvitse ryhtyä polttamaan
-minua jonakuna -- kuinka nyt taasen, herrani, teidän väkenne kutsuukaan
-katolilaisia?"
-
-"Paavilaisiksi. Mutta me emme polta Paavilaisia Genevessä. Kumminkin
-on totta, ettemme salli niiden tulla kaupunkiin, kun vaan voimme estää
-sitä. Se ei kumminkaan aina onnistu. Teidän ei tarvitse peljätä mitään
-loukkausta, Grillet. Mutta teidän on tultava toimeen ilman messuja ja
-synnintunnustuksia ynnä muuta sen semmoista."
-
-"Rohkenen sanoa että tulen hyvästikin toimeen", sanoi Grillet kuivasti.
-"Hyvä siis, herra Norbert (arvelen, että se on teidän arvoisa
-nimenne?), teidän hyvästä sanastanne Genevessä ja hyvästä seurastanne
-matkalla ottaa herrani huolekseen kaikki maksut ja tekee parhaansa
-turvatakseen teidän rauhaanne ja mukavuuttanne. Luonnollisesti hän
-varustaa sievän matkakassan herra Ambroselle Genevessä oleskelua
-varten, jottemme tule taakaksi niille, jotka meidät ottavat vastaan.
-En epäile, etteikö sielläkin ole hyviä asuntoja tai majapaikkoja joko
-vuokrattavaksi tai ostettavaksi."
-
-"Varmasti", sanoi Norbert. "Mutta minun pitänee kertoa teille, että
-vaikka te ja herranne tulisitte luoksemme ystävittä ja rahoitta, kuten
-me, isäni ja minä ja moni muu teki, olisi kumminkin jokainen talo
-Genevessä avoinna ottamaan teitä vastaan. Jokainen kansalainen olisi
-valmis antamaan teille ruokaa ja suojaa, niin hyvää kuin hänellä on
-itselleen ja omille lapsilleen."
-
-"Te olette kummallista väkeä, herrani. Huomaanpa hyvin", hän
-lisäsi, "kaikkien kulkupuheiden teistä olevan valheellisia. En usko
-hetkeksikään -- minä en! -- että palvelette paholaista tai harjoitatte
-salassa hirveitä paheita, tai -- Mutta suokaa minulle anteeksi, hyvä
-herra, että mainitsen sellaisia asioita." Hän keskeytti varovaisesti
-puheensa katsottuaan Norbertin nuoriin kasvoihin. Hän kyllä arveli
-Norbertin pysyvän kärsivällisenä. "Milloin aijotte lähteä?" hän kysyi
-viimein kyllin levollisesti.
-
-"Herra de Marsac kai halusta lähettäisi meidät oitis matkaan, peljäten
-Ambrosen ilmaisevan itsensä. Mutta minä tiedän ettei mikään voima maan
-päällä voi saada herra Ambrosea lähtemään ennenkuin kaikki on ohitse."
-
-"En minäkään sitä tahdo", sanoi Norbert lyhyesti.
-
-"Mutta tuomiohan pannaan ensi lauantaina täytäntöön", lisäsi Grillet
-surullisesti.
-
-Norbert säpsähti. "Oletteko siitä varma?" hän kuiskasi miltei henkeä
-vetämättä.
-
-Grillet nyökkäsi päätään. Syntyi taas äänettömyys heidän välilleen.
-
-Palvelija sen keskeytti. "Voimmeko lähteä sunnuntaina?" hän kysyi.
-
-"Ehkä paremmin maanantaina", sanoi Norbert, ollen Genevestä kotosin,
-missä lepopäivä pyhitettiin paljoa tarkemmasti kuin romaanisissa tai
-muissa protestanttisissa seurakunnissa.
-
-Mutta Grillet pani vastaan: "Sunnuntai olisi sopivampi päivä. Kun
-ihmiset pitävät juhlapäivää, voisimme me muka olla lähtevinämme
-tervehtimään ystäviä maaseudulla. Ja sitäpaitsi tuo jokainen päivä
-uutta vaaraa, ja herra de Marsac käy kärsimättömäksi."
-
-"Jos on tarpeeksi syytä lähteä sunnuntaina, niin voimmehan tehdä
-niin", myönsi Norbert. "Mutta suunnitelmamme kaikista osista on minun
-kysyttävä neuvoa herra Lyneltä, sillä minä olen suositettu hänen
-luokseen, jotta hän saisi johdattaa minua kaikissa asioissa."
-
-"Ette olisi voinut tullakaan osoitetuksi kenenkään paremman luo, herra
-Norbert. Mitä me olisimmekaan voineet tehdä ilman häntä kaikessa tässä
-sekaannuksessa, sitä en tiedä. Hänellä on ihmeellinen vaikutus kaikkiin
-vanginvartijoihin ja kaikkiin heidän apulaisiinsa. Epäilemättä hän on
-maksanut hyvin runsaasti siitä."
-
-"Tulkaa siis tänä iltana kuulemaan mitä hän sanoo", virkkoi Norbert. He
-olivat tulleet ulos sivukappelista ja kävelivät pitkin keskuskäytävää
-puhellen keskenään matalalla äänellä, kun urkujen mahtava ääni äkkiä
-taivaalle kohoten täytti heidän korvansa ja sulki heidän suunsa.
-
-Grillet vaikeni. "Joku toimitus alkaa nyt", hän sanoi. "Minä seisatun
-sitä odottamaan. Herra Ambrose ei vielä tarvinne minua."
-
-"Sitäpä en minä tee", sanoi Norbert eroten hänestä ja kävellen
-päättävästi suurelle ovelle, ulos viekoittelevasta hämärästä taivaan
-vapaaseen auringon paisteeseen. "Olen erossa kaikesta siitä", hän sanoi
-itsekseen. "Se ei voi koskaan enää lumota minua Sen loihtu lakkasi
-ainaiseksi Louisin vankilassa."
-
-
-
-
-XXVII LUKU.
-
-Synkkiä pilviä.
-
-
-Sillä välin kuluivat päivät Genevessä eräitten mielestä hyvinkin
-hitaasti. Ei kukaan käsittänyt täydellisemmästi kuin Berthelier Lyonin
-vankien vaaraa. Mutta sen vaikutukset häneen olivat päinvastaiset
-kuin mitä olisi voinut odottaa. Hän puheli hyvin vähän, Gabriellen
-kanssa tuskin ollenkaan, mutta hänen käytöstapansa Gabriellea kohtaan,
-joka aina oli ollut lempeä, sisälsi nyt yhä suurempaa hellyyttä. Mikä
-kummempaa oli, näytti hänen terveytensä siitä hetkestä asti kuin hän
-kuuli asiasta todella alkavan parata. Hän söi ruokansa säännöllisesti
-vaikkei juuri erityisellä ruokahalulla; ja joka päivä oli hän vähä
-enemmän liikkeessä. De Caulaincourtin käsivarren avustamana hän
-voi jo kävellä kadun mitan tai kaksikin, vaikka olikin jälestäpäin
-hyvin väsynyt. Noina päivinä hän oli aina väsynyt ja halu lepoon oli
-voimakas. "Mutta ei vielä", hän tapasi sanoa itsekseen, "ei vielä,
-koska Gabrielle tarvitsee minua."
-
-Kumminkin hän kuten jokainen muukin voi nyt tehdä Gabriellen puolesta
-vaan hyvin vähän. Suurella surulla on ikävä yksinäisyytensä, kuten
-kuolemallakin, jonka varjo se on. Hyvää tarkoittavat, lohduttavat sanat
-menivät yksinkertaisesti hänen ohitsensa tekemättä mitään vaikutusta.
-Useita semmoisia sanoja kyllä lausuttiin, sillä tämä aika ei ollut
-hienotunteisen pidättyväisyyden aikakausi, ja niin likeisesti yhteen
-liittyneessä yhteiskunnassa kuin Geneve oli, tiedettiin julkisena
-salaisuutena, että nuori lähetysoppilas Louis de Marsac oli ollut
-kihloissa Gabrielle Berthelierin kanssa, vaikkakin noudattamatta
-konsistoriumin antamaa uutta lakia, joka määräsi häät pidettäväksi
-kuuden viikon jälkeen kihlauksesta. Mutta Gabrielle kuuli kaikkea
-samalla kohteliaalla välinpitämättömyydellä. Hänen tiedettiin
-vihastuneen ainoastaan yhden kerran, ja silloin lempeään, kaikille
-hyvääsuopaan tätiinsä.
-
-"Minä ajattelen, rakkaani", sanoi Claudine hänelle eräänä päivänä,
-"ettei meidän pitäisi vielä jättää kaikkea toivoa."
-
-Gabrielle katsoi häneen suurilla, surullisilla silmillään, niinkuin
-lempeä eläin, joka kärsii ilman toivoa, mutta myöskin ilman pelkoa tai
-vihaa.
-
-"Tiedättehän, lapseni, että jos he tahtovat luopua uskostaan, tulevat
-he pelastetuksi maan päällä. Tie taivaaseen taasen on aina avoinna."
-
-"Te ette tiedä, mitä sanotte!" tiuskasi tyttö. "Jo tuon sanan
-lausuminenkin on loukkaus Jumalan siunaamia marttyyreja kohtaan!" Hän
-lähti huoneesta suuttumuksesta kalpeana, täynnä murtuneen sydämen
-kiukkua.
-
-Kaiken tämän ajan oli maa kuin raudasta ja taivaat kuin kuparista
-Gabrielle Berthelierille. Tähän asti oli hänen nuoressa elämässään
-ollut ainoastaan yksi synkkä hetki, se hetki jolloin hän oli
-odottanut hirveätä eroa kaikesta mitä hän rakasti ja hyljättyä osaa
-muukalaisten ja vihamiesten seassa. Hän oli silloin käyttäytynyt perin
-urhoollisesti. Pahimmassa tapauksessa voi hän kuolla! Mitä on kuolema
-sille, joka tuntee itsensä "kaikkivaltiaan Herran tyttäreksi", jotta
-hänen tarvitseisi pelätä sitä? Kuoleman ja kärsimisen itsensä tähden
-hän olisi voinut kestää. Vasta kun oli kysymys vielä rakkaammasta
-elämästä, murtui hänen sydämensä, "eikä hänessä enää ollut sielua".
-Louishan oli hänelle kaikki kaikessa, hänen todellinen sielunsa. Noina
-ikävinä päivinä, jolloin hän oli kuullut uutiset vangitsemisesta, oli
-hänen ruumiinsa Genevessä, mutta todellisessa elämässään hän asui
-Lyonin vankilassa. Kaikki väsymyksen, nälän ja tuskan vaiheet, kaikki
-tulikuoleman kauhut kulkivat hänen vapisevan sielunsa lävitse, ei
-vaan yhden kerran, vaan satoja kertoja. Hän kantoi kärsimystä toisen
-puolesta ja hän kärsi sen yksinään. Hän ei koskaan uneksinut, että
-kärsimyksen katkerat vedet, jotka kulkivat hänen päänsä yli tunti
-tunnilta, olivat sitä laatua, joista lupauksen pyhät sanat lausuvat:
-"Kun sinä olet kulkenut vesien lävitse, olen Minä oleva kanssasi".
-Tämä lupaus koski Louista. Hänen puolestaan Gabrielle aneli sitä
-tuskallisella vakavuudella, taistellen kiivaasti Herran kanssa yön
-unettomina vartioina. Mutta Louisinkaan puolesta hän ei voinut tuntea
-rukoustaan kuulluksi. Synkkä pilvi ympäröi häntä, eikä siinä ollut
-halkeamaa, jonka läpi valo voisi tunkeutua. "Miksi Jumala salli
-tämän tapahtua?" huusi hän aina sydämessään. Sellaisen kasvatuksen
-hän kuin oli saanut -- ahdasmielisen, ankaran ja ennen kaikkea
-_todellisen_ -- ja ollen ehdottomasti, nurisematta kuuliainen Jumalan
-tahdolle, oli hänellä ainoastaan yksi aihe, jonka syyksi hän voi
-lukea sellaiset kysymykset. Hänellä ei ollut tuota vanhan profeetan
-juhlallista lohdutusta: "Kumminkin salli minun puhutella Sinua
-tuomioittesi tähden!" Gabriellella oli ainoastaan tämä elämän opetus --
-suuremmoinen, vaan ah, miten ankara: "Herra se on; tehköön Hän, miten
-Hän hyväksi näkee!"
-
-Gabrielle sanoi: "Hänen tahtonsa tapahtukoon!" mutta ei sanonut:
-"Tapahtukoon Sinun tahtosi." Kaiken muun tuskan ohessa hän oli hyvin
-tietoinen tästäkin tosiasiasta. Tämä tieto lepäsi hänen sydämellään
-raskaana, kylmänä ja liikkumattomana kuin kivi. Vaikkakaan Jumala ei
-tämän tähden lakannut siunaamasta Gabriellea, kadotti Gabrielle siitä
-syystä kumminkin tietoisuutensa siitä että Jumala siunasi häntä.
-Gabrielle kadotti tuon sanomattoman lohdutuksen: tunnon Hänen kätensä
-kosketuksesta kaiken ollessa pimeätä.
-
-"Hän on kuin kuollut, joka kävelee ympäriinsä", sanoivat Claudine ja
-Margareta toisilleen. Mahdollisesti hän olisikin todella kuollut,
-jollei toki hiukan apua olisi tullut hänen osakseen, kuten ikävyyksistä
-pelastava apu niin usein tulee meille uuden onnettomuuden muodossa.
-
-Eräänä aamuna hän istui kuontalonsa ääressä kuten tavallisesti
-koneellisesti työskennellen, siitä kuitenkin oli se viihdytys, että
-hänen ajatuksensa saivat kulkea vapaina Louis de Marsacin seurassa
-vankilassa. Berthelier istui huoneessaan näennäisesti lukien, mutta
-todellisuudessa ottaen osaa hänen surullisiin ajatuksiinsa. Claudine
-piti huolta jostakin talousasiasta ja Margareta oli mennyt torille.
-
-Katuovella kuului askeleita ja ääniä. Sitten kuului Claudine
-huudahtavan, saattaen siinä tuokiossa Gabriellen alas portaille, sillä
-välin kun Berthelier häntä hitaasti seurasi.
-
-Se oli Margareta, jota kannettiin takaisin kotiin paareilla, hänen
-voihkaessa tuskasta. Vanha vaimo, vaikkakin hyvin ketterä vuosiinsa
-nähden, oli ollut jonkun aikaa käymäisillään kykenemättömäksi näihin
-torimatkoihin; kumminkaan hän ei tahtonut millään ehdolla luovuttaa
-niitä Claudinelle tai Gabriellelle, eipä edes molemmillekaan yhteisesti.
-
-"Neiti pyörtyisi, jos hän näkisi kanalta niskat väännettävän
-nurin", hän sanoi. "Gabrielle taasen antaisi noille varastaville
-'harmaajaloille' jokaisen siunatun demierin, mitä heidän päähänsä vain
-pistäisi vaatia. Onpa siunaus, että isä Calvin on pannut kätensä väliin
-eikä salli heidän myydä torilla vanhoja kasviksia tai pilaantuneita
-hedelmiä, muutoin jokainen hölmö noutaisi kotiinsa sellaisia."
-
-Siten tuli hän kulkemaan torilla liian usein. Palatessaan tänään
-raskas korinsa käsivarrellaan hän kompastui ja lankesi. Myyjättärien
-oli nostettava hänet pystyyn, ja kun hän langetessaan oli taittanut
-jalkansa, kannettiin hänet kotiin. Hän pyysi kantajiaan viemään hänet
-oitis sairaalaan, mutta he eivät tahtoneet tehdä sitä ilman hänen
-isäntänsä lupaa. Tämä hylkäsi ehdotuksen pahastuen ja pyysi kantajia
-laskemaan vanhan palvelijan tämän omalle vuoteelle. Sitte lähetettiin
-heti noutamaan ensimäistä haavalääkäriä. Gabriellen tuskallisesti
-katsellessa tämä asetti vahingoittuneen jäsenen paikoilleen. Kumminkin
-kului viikkoja, ennenkun hän jälleen olisi kykenevä laskemaan jalkansa
-maahan. Ja hänen ikäänsä katsoen tuskin koskaan enää sitä voitiin
-odottaa.
-
-Tämä oli nyt ikävä asianlaita. Berthelier oli kaikissa maallisissa
-asioissa yksinkertainen kuten lapsi. Claudine oli luostarielämästään
-alkaen aivan avuton ja sitäpaitsi perin kivulloinen. Gabriellen tarmo
-oli menehtynyt hänen surujensa painosta. Naapurit, erittäinkin lähinnä
-olevat Calvinit, olivat ystävällisiä ja avuliaita ja tilapäinen
-palvelija saatiin heidän uskollisen Jeannettensa tyttärentyttärestä.
-Mutta tämä oli Gabriellea nuorempi, kylläkin hyvin hyväntahtoinen vaan
-heikko älyltään. Erittäinkin hän oli alati valmis unhottamaan asioita.
-Ken vaan on ollut perheessä, jonka ainoa käytännössä toimiva jäsen on
-temmattu pois, hän varmaan ymmärtää Berthelierien säälittävän tilan.
-Heidän vaikeuksiaan vielä lisäsi se seikka, että Margareta, joka itse
-ollen kykenemätön työhön, sen sijaan antoi työtä jokaiselle. Hän
-tarvitsi huolellista hoitoa, ja iloista on mainita, että hän saikin
-sitä.
-
-Hän ei ollut mikään kiltti potilas. Tuskiaan hän kärsi rohkeasti,
-mutta avuttomuutensa häntä sapetti ja kiukutti. Hän ei ainoastaan
-uskonut, etteivät muut kyenneet tekemään hänen toimiaan yhtä hyvin kuin
-hänkin, joka kenties olikin totta, vaan hän ei myöskään voinut uskoa,
-että he voivat tehdä sitä lainkaan, mikä taasen ei ollut totta. Hänen
-kärsimättömyytensä ja katkerat sanansa, joilla hän usein puhutteli
-Gabriellea ja vielä enemmän onnetonta pikku Bênoîtea, saivat Claudinen
-sanomaan hänelle eräänä päivänä:
-
-"Jos minä olisin niin varma kuin te näytätte olevan, että hyvä Jumala
-on valinnut minut ennen maailman perustamista ikuiseen kunniaan, en
-pitäisi arvolleni sopivana tuolla tapaa kiukustua, joskin aamukeitos
-sattuu olemaan hiukan palanutta."
-
-"Valittuko?" toisti Margareta. "Joka tapauksessa minä olin valittu
-pitämään huolta, että herrani ruoka on soveliasta hänelle syötäväksi."
-
-Kentiesi hänen jumaluusoppinsa oli parempi kuin hän itsekään huomasi.
-Valinta kunniaan tarkoittaa myös valintaa velvollisuuksiin nähden.
-Muuten sillä ei ole mitään merkitystä.
-
-Huolimatta useista virheistä, joita Margareta huomasi ja moitti,
-menetteli Gabrielle tässä tapauksessa oikein. Hän oppi kaksoiselämän
-salaisuuden. Hän voi keittää Margaretan ohjeiden mukaan ja isänsä makua
-myöten; hän voi pestä, laasta ja tomuuttaa tarpeeksi hyvin kätensä
-ohjeen mukaan, mutta hänen sydämensä oli jossain muualla. Mutta kun
-tällaisessa tapauksessa jonkun osan on aina heikonnuttava, lakkasi
-sielun jännitys hänessä niin paljon, että hän jälleen kykeni elämään.
-Työ ei ollut lääkettä hänen tuskilleen, mutta se oli lievikettä. Se ei
-vähentänyt kovan iskun merkitystä, mutta se tylsytti hermot kärsimästä
-siitä.
-
-Eräänä päivänä Claudine ja Gabrielle menivät yhdessä torille. Sillä,
-kuten Margareta julmalla tyytyväisyydellä mietti itsekseen, nyt
-tarvittiin kaksi henkilöä huonosti toimittamaan samaa, jota hyvästi
-tekemään ennen oli tarvittu vaan yksi. Kotia palatessaan he kohtasivat
-pienen joukon ratsumiehiä, jotka olivat juuri saapuneet kaupunkiin Pont
-de l'ivren kautta. Niitä oli pari kolme sweitsiläistä, jotka käyttivät
-todellisilta Bernin porvareilta; heidän keskessään oli muuan nuori
-herrasmies puettuna Ranskan tavan mukaan, jonka suitsia piteli hänen
-vierellään ratsastava palvelija, ja joukossa oli myöskin -- Norbert.
-Hän kumarsi ääneti kahdelle ystävälleen näyttäen Claudinen mielestä
-yhdellä haavaa miehekkäältä, vakavalta ja surulliselta. Gabrielle ei
-jaksanut laisinkaan ajatella; sumu nousi hänen silmiensä eteen, ja
-ilman Claudinea hän olisi kaatunut.
-
-Nopeasti ja ääneti he menivät kotiinsa. Kun he saapuivat lähemmä,
-kuiskasi Claudine:
-
-"Menemmekö seuraavalle ovelle?"
-
-"Ei", vastasi Gabrielle, "hän kyllä saapuu luoksemme."
-
-Kun he tulivat sisään, rupesi Gabrielle oitis kuumeentapaisella innolla
-valmistamaan kasviksia, joita he olivat tuoneet mukanaan ruuanlaittoa
-varten. Mutta Claudine pian huomasi, ettei hän lainkaan voinut nähdä.
-Hänen kätensä liikkuivat epävarmasti ilman silmien ohjausta.
-
-"Mene kamariisi, lapsi!" hän sanoi. "Minä kutsun sinut, kun hän tulee."
-
-Niinpä Gabrielle meni sisään ja polvistui vuoteensa viereen. Hän
-ei rukoillut -- mitäpä tässä rukoili? -- vaan lähetti tuskansa
-syvyydestä ihminen tiedottoman, kuvaamattoman huudon suurelle Isälle.
-Hän ei tiennyt oliko minuutteja vai tunteja kulunut, ennenkun hän
-kuuli Berthelierin äänen, tuon äänen, joka hänelle varmaan hellimmät
-säveleensä säilytti, hiljaa kutsuvan: "Gabrielle!"
-
-He olivat kaikki kokoontuneet arkihuoneeseen. Berthelier istui
-nojatuolissa, jonka hän nykyään harvoin jätti; de Caulaincourt
-nojasi sen selkänojaan; Claudine istui hänen vieressään; Norbert
-seisoi heidän edessään suorana ja kookkaana, ja kasvonsa Kuvastivat
-jaloa, kunnioittavaa vakavuutta. Kun Gabrielle astui sisään, kääntyi
-nuorukainen häneen päin ja katsoi häneen. Mutta he eivät vaihtaneet
-tervehdyssanaa.
-
-"Hän on Jumalan luona", sanoi Norbert.
-
-Gabriellesta tuntui siltä, että hän olisi tiennyt sen jo vuosia sitten,
--- koko elämänsä ajan. Vielä samana aamuna oli hän ajatellut Louista
-yhä kärsivänä vankilassa. Jotakin oli hänen kasvoissaan, joka sai de
-Caulaincourtin asettamaan hänelle tuolin, ja vetämään hänet hellästi
-siihen.
-
-"On parasta että kerrot kaikki", hän sanoi pojalleen.
-
-"Niinkuin vain voin ja sen mukaan kuin itse olen kaikki nähnyt", sanoi
-Norbert. "Minä näin marttyyrit, kun he kuulivat kuolemantuomionsa.
-Veljemme, Denis Peloquin, ei ollut heidän mukanaan. Hänet oli viety
-vankilasta ja hän sai todistaa Jumalan kunniasta jossain muualla.
-Mutta jälellä oli vielä kolme: Etienne Gynet, Henri de Marsac -- ja
-Louis. Siellä oli myöskin toisia tuomittuina vähempiin rangaistuksiin.
-Tuomion luettua tuli pyöveli köysisilmukan kanssa, jonka hän pisti
-tuomittujen kaulaan. Mutta kun hän tuli Louisin luo, joka oli serkkunsa
-Henrin edellä viimeinen, hän pysähtyi, ja puhetta johtava tuomari
-lausui, että tämä häväistys voitiin jättää pois, koska hänet huomattiin
-jalosyntyiseksi. Siihen vastasi Louis hymyillen: 'Millä oikeudella te,
-herra, kiellätte minulta marttyyriritarikunnan arvokkaimman kauluksen?'
-Sitten hän riemuiten ja iloiten meni kuolemaan." Norbert keskeytti,
-mutta viimein hän jatkoi nähtävällä ponnistuksella: "Jumala oli
-hänen kanssaan loppuun asti. Mutta minä en voi puhua siitä -- vielä.
-Kuitenkaan ei näkynyt pelon eikä tuskan merkkiä. Niin kauvan kuin hän
-vielä voi puhua, rukoili hän. Ja tämän hän viskasi minulle tulesta."
-
-Se oli pieni norsunluinen taulu. Norbert antoi sen Gabriellen käteen ja
-sanoi kumartuessaan hänen puoleensa:
-
-"Minulla on sanomakin tuotavana -- kerron sen toiste."
-
-"Ei", sanoi Gabrielle katsahtaen ylös, kyynelettömissä silmissään outo
-valo, "ovathan kaikki täällä ystäviä."
-
-"Louis sanoi: 'Kerro hänelle että Herra, joka on lohduttanut minua,
-on lohduttava myöskin häntä. Hänen pitää saada voimakkaampi lohdutus,
-koska hän on suuremmassa tarpeessa'."
-
-Väristys kulki Gabriellen ruumiin läpi, kun hän kuuli sen, mutta muuten
-hän ei liikahtanutkaan. Kumminkin oli hänen kasvoissaan jotakin, joka
-sai de Caulaincourtin sanomaan:
-
-"Lähde kanssani, poikani; olet sanonut kyllin."
-
-Norbert tunsi jääkylmän käden kosketuksen ja kuuli äänen mikä näytti
-tulevan etäisyyksien takaa:
-
-"Kiitän teitä!" Sitten hän seurasi isäänsä ulos.
-
-Myöskin Claudine lähti pois, lausuen:
-
-"Minun pitää kertoa tästä Margaretalle." Huoneessa oli syvä
-äänettömyys. "Tule tänne, lapseni", sanoi viimein Berthelier.
-
-Gabrielle tuli ja polvistui hänen tuolinsa viereen. Ami asetti kätensä
-hänen päänsä päälle ja sanoi lempeästi:
-
-"Jumala lohduttakoon sinua!"
-
-Sitten puhkesivat kyyneleet viimein "kesämyrskyn lailla" ja niihin
-sekoittui pian myöskin vanhuksen hitaat, vastahakoiset vesikarpalot.
-
-Gabriellen kyyneleet toivat mukanaan parannuksen, tai paremmin sanoen
-ne olivat itsessään merkkinä parannuksesta, joka oli tullut hänen
-osakseen. Ei kestänyt kauan, ennenkuin hän nousi ja seisoi jaloillaan.
-Hänen kasvonsa olivat ihmeellisen kylmät. Hänen silmissään oli valo --
-valo, joka tulee auringon ja tähtien yläpuolelta. Hänen äänensä oli
-selvä, eikä se vavissut eikä pettänyt, kun hän sanoi:
-
-"Kiitos olkoon Jumalalle, joka antaa meille voiton Jesuksen Kristuksen
-meidän Herramme kautta. Sillä taistelu on ohi ja voitto on saavutettu."
-
-Siten Gabriellelta pimeys katosi ja valkeus jälleen paistoi. Ensin
-vaihtui jokainen surullinen ajatus vallan itsestään kummasteluun ja
-riemuun toisten ajatusten tähden. Louishan oli turvassa, oli vapaa,
-hän oli Kristuksen kanssa ikuisesti. Eikö Gabriellen pitäisi olla
-iloinen siitä -- hänen, joka niin rakasti Louista? Jos hän oli juonut
-tuskan maljasta Louisin kanssa, eikö hän voisi juoda myöskin riemun
-maljasta hänen kanssaan? Ajatuksissaan hän oli lähtenyt Louisin mukaan;
-ajatuksissaan hän seisoi Louisin kanssa kristallimeren kaltaalla, missä
-ei enää ole suruja, ei parkua eikä tuskaa, vaan soittajat helkyttelevät
-kultaisia harppujaan Jumalan ja Karitsan ylistykseksi.
-
-Mutta tämä mielentila ei voinut kestää ikuisesti. Nämä taivaallisen
-kunnian välkähdykset ovat luonnoltaan katoavaisia, ja niiden täytyy
-poistua meiltä, muuten ne voisivat hävittää maallisen elämämme
-tasaisesti jatkuvan kulun. Mutta ken kerran on tuntenut niitä, ken
-on kerran, vaikkakin himmeästi ja etäältä nähnyt 'Edenin polkujen
-kimaltelevan', hän ei koskaan kokonaan voi unhoittaa sitä. Hän ei
-koskaan jälestäpäinkään voi olla entisensä kaltainen. Kenties ei
-kellekään anneta koskaan sitä näköä -- tai paremmin sanoen hän ei
-koskaan kykene ottamaan vastaan sitä -- jollei hän ensin ole vaipunut
-alas tuskien suuriin syvyyksiin.
-
-
-
-
-XXVIII LUKU.
-
-Vanhat asiat haihtuvat.
-
-
-    Mä sinut tunnen, mi kohtaloita,
-    Pimeyden halki viet voittohon.
-    Ja kesken surujen alholoita,
-    Sun suomastais ilo noussut on.
-
-                  R. Browning.
-
-"Isä", kysyi Gabrielle seuraavana päivänä, "tahtoisitko antaa
-lapsellesi lahjan?"
-
-Mitä voisikaan hän nyt kieltää häneltä? Vastaus tuli nopeasti ilman
-mitään viivytystä tai ehtoja --
-
-"Sinä saat sen."
-
-"Ensi sunnuntaina on Herran ehtoollinen. Minä tahdon kiittää Jumalaa
-Hänen marttyyrinsa takia, joka nyt syö ja juo Hänen valtakunnassaan.
-Tulkaa kanssani, rakas isä."
-
-Vanhus notkisti päätään. "Lapsi, en ole sitä ansainnut", hän sanoi.
-
-"Hänen luonaan ei ole muulla arvoa kuin rakkaudella. Ja tehän
-rakastatte."
-
-Berthelier mietti hetken, sitten hän sanoi: "Mutta se ei ole
-mahdollista. Jos olisi kysymys ainoastaan Hänen tunnustamisestaan
-maailman edessä, ja jokainen olisi vapaa tekemään sitä -- mutta on
-vielä tyydytettävänä pastorit ja konsistoriumi. Minut suljettaisiin
-pois kuten sukulaisenikin."
-
-"En ajattele niin, isä. He tuntevat nyt teidät. Pastori Poupin, joka
-kunnioittaa teitä, tulee kyllä puhumaan puolestanne."
-
-Sisar Claudine oli saapuvilla ja lausui rohkeasti veljensä
-kummastukseksi:
-
-"Jos minua suvaitaan, tahdon tehdä teille seuraa. Minä voin yhtä hyvin
-olla todellisesti sitä, mitä olen näyttänyt olevani. Kahden portaan
-välillä seisominen, jalka kummallakin, ei ole varmaa eikä hupaistakaan.
-Jos minä voin pelastaa sieluni Genevessä -- ja minä kallistun aina
-enemmän ajattelemaan että sen voin -- niin pitää sen tapahtua
-Geneveläiseen tapaan. Elkäämme hukatko aikaa lähettämällä noutamaan
-pastoria, jonka tiedämme luotettavaksi ja meille ystävälliseksi
-mieheksi. Antakaamme hänen kirjoittaa nimemme kirjaansa -- vai miten te
-kutsutte noita tarpeellisia valmistuksia."
-
-"Norbert meni juuri ovensa ohitse", sanoi Gabrielle, "arvattavasti
-matkalla kouluun."
-
-Mutta Norbert ei mennytkään enää kauemmin kouluun. Lopun
-kasvatuksestaan hänen piti saada toisella tavalla. Mutta hänellä oli
-oma asiansa pastorille. Hän oli jo toisten ikäistensä tavalla ollut
-valmistettavana ensimmäiselle ehtoolliselleen, mutta joulun ja jälleen
-pääsiäisen aikaan, kun näitä suuria kristikunnan juhlia vietettiin
-Genevessä Calvinin toimesta, hänet oli hyljätty kelvottomana. Mutta
-mitä sitte seurasi, se oli tarpeeksi ainakin tyydyttämään pastori
-Poupinia, joka ottikin Berthelierin pyynnöstä puolustaakseen tätä ja
-hänen sisartaan. Pastori oli Berthelierin sairastuttua käynyt jonkun
-kerran tämän luona, jonka jälkeen hän kertoi vaikutelmistaan isä
-Calvinille seuraavilla sanoilla:
-
-"Minä luulen, että hän on osa todellisesta viinipuusta, vaikkakin
-sattumalta muurin yli kulkeva osa." Syyskuun ensimäinen sunnuntai-aamu
-valkeni kirkkaana ja viehättävänä Geneven tornien ja talojen yli.
-Berthelier, Claudine ja Gabrielle lähtivät varhain seurakuntansa
-kirkkoon St. Gervaisiin. Mutta ennenkun he olivat ehtineet montakaan
-askelta, yhtyi heihin de Caulaincourt ja Norbert.
-
-"Calvinit menevät St. Peteriin, kuten on sopivaa ja oikein", sanoi de
-Caulaincourt. "Mutta Norbert ja minä haluamme tulla teidän kanssanne."
-
-Huolimatta surusta, joka asui jokaisen sydämessä, hohti de
-Caulaincourtin kasvoilla suloisen rauhallinen ja tyytyväinen ilme.
-Ääni, jolla hän lausui "Norbert ja minä", teki hyvää kuulla.
-
-Pastori, joka sinä päivänä saarnasi St. Gervaisissa, ei ollut noita
-suuria uskonsankareita, joiden ääni yhä kaikuu aikojen halki. Ei hän
-pitänyt mitään sellaista mainiota historiallista puhetta, jonka kaiku
-yhä elää seassamme. Hän oli vaan yksinkertainen, uskollinen kristitty
-ja todellinen pastori, joka rakasti työtään, kansaansa ja ennen kaikkea
-Herraansa. Kumminkin hänen yksinkertaisissa, tyynissä sanoissaan oli
-jotakin, joka veti puoleensa kaikkien sydämet ja sai ne sykkimään
-yhdessä hänen omansa kanssa. Hänen salainen voimansa ei ole vielä
-hukkunut eikä tulekaan koskaan hukkumaan, ennenkun loppu tulee ja
-viimeinen Jesuksen nimen rakastaja kootaan pois asumaan Hänen kanssaan
-ikuisesti. Pastori Poupin puhui Hänestä. Hän sai jokaisen läsnäolevan
-miehen ja naisen tuntemaan että hänellä Herrassa oli ikuisesti elävä,
-aina rakastavainen ystävä, joka tuntee jokaisen ajatuksen, ottaa osaa
-jokaiseen suruumme ja auttaa kaikissa vaaroissa. Tämä ystävä oli
-kuollut jokaisen puolesta. Eikö kukin tahtonut olla halukas kuolemaan
-ilolla hänen tähtensä, kuten eräät, heille kaikille hyvin tunnetut
-henkilöt juuri äskettäin olivat vaaditut tekemään? Astukoot he siis
-lähemmä ja syökööt Hänen leipäänsä, ja juokoot Hänen kaikkiaan,
-toveruusmaljaa Hänen kanssaan Hänen kärsimyksissään ja kunniassaan,
-joka malja samalla yhdisti heidät Hänessä kaikkiin niihin, jotka olivat
-menneet pois ennen heitä. Varmaan voivat he uskoa, että nämä heidän
-pöytäkumppaninsa nyt ottivat osaa pyhään ateriaan heidän kanssaan,
-vaikkakin ne istuivat toisen pöydän ääressä ja ajallinen verho salasi
-ne heidän näkyvistään. Ylhäällä ja kuitenkin läsnä sekä meidän että
-heidänkin kanssaan oli juhlan isäntä. Ja nyt samoin kuin vanhaan aikaan
-teki Hän itsensä tunnetuksi jokaiselle leivän murtamisessa.
-
-Vakavan jumalanpalveluksen loputtua hajaantui seurakunta, mennen
-kukin rauhallisesti kotiinsa. Mutta Genevenkin ankarat tavat
-suvaitsivat toisen saarnan jälkeen, joka oli kello kaksi, miellyttävän
-iltapäiväkävelyn Crêtsissä tai Plain-palaisissa. Norbert ja hänen
-isänsä nauttivat siitä suuresti ja puhelivat keskenään monista
-asioista. Kotimatkallaan he kävivät katsomassa Norbertin sokeaa
-ystävää, Ambrose de Marsacia, joka palvelijansa Grilletin kanssa asusti
-erään kirjanpainajan luona. Herra de Maisonneuve oli kyllä tarjoutunut
-ottamaan heidät vastaan, mutta kun Ambrose isänsä anteliaisuuden tähden
-oli kykenevä maksamaan kaikki menonsa, päätettiin että varakkaat
-Maisonneuvet saisivat säästää vieraanvaraisuutensa monia hyljätyltä
-varten, jotka sitä tarvitsivat. Berthelierit menivät heti kotiinsa.
-Claudine ja Gabrielle kertoivat Margaretalle kirkonkuulumiset ja
-surkuttelivat hänen pakollista poissaoloaan.
-
-"Ainoa olette meistä, joka sitä todella tarvitsi", sanoi Claudine.
-
-"Ja", sanoi Margareta, "se on ainoa pyhä ehtoollinen, jonka olen
-laiminlyönyt sittekun isä Calvin rupesi sitä jakamaan."
-
-"Mutta minä toivon, että olette meidän kanssamme ensi kerralla", lisäsi
-Gabrielle ystävällisesti.
-
-Illallisen jälkeen autettiin Margareta vuoteeltaan ja Berthelier,
-Claudine ja Gabrielle istuivat yhdessä. Berthelier oli ollut hyvin
-äänetön kaiken päivää, mutta nyt hän näytti olevan halukas puhumaan.
-"Claudine", hän sanoi, "muistatko vielä vanhoja päiviä, miten me
-sunnuntaisin usein söimme illallista herra Lévrierin luona?"
-
-"Kylläpä niinkin, muistan hyvin. Muutamat ystävistäsi, Ami, olivat
-siihen aikaan semmoisia, joita voitiin kutsua hurjapäiksi, tai
-lievemmin sanoen ja käyttäen teidän omia sanojanne, keikareiksi.
-Muistatko serkkusi Philibertin laulun, jota me kaikki usein lauloimme.
-Totta tosiaan jokainen silloin lauloi sitä, jopa katupojatkin?
-
-    "'Eläkööt Hugenotit hilpeät nuo,
-    Pojat reimat ne oli joka suhteen,
-    Vaikk' keikareit', tokkopa kenkään voi
-    Heille sentään paiskata nuhteen?'
-
-"Ah niin! -- nyt me laulamme virsiä ja hymnejä, jotka epäilemättä
-ovat parempia, erittäinkin nuorelle väelle. Veli, tiedätkös, että
-muutamia päiviä sitten tyhjentäessäni tuota vanhaa, maalattua kirstua
-kamarissasi löysin kukonhöyhenesi huolellisesti oheen asetettuina ja
-käärittyinä silkkipalaseen!"
-
-"Ah, se oli vapauden merkki! No niin, minä en koskaan häikäillyt
-kantaa sitä, en tyranninkaan kasvojen edessä. Ei Philibertkään sitä
-aristellut. Hän oli suuri mies -- tuo Philibert Berthelier -- jotenkin
-samalla tapaa kansan yli kohoova kuin isä Calvinkin, vaikkakin toisissa
-suhteissa jyrkästi tämän vastakohta. Molemmat olivat syntyneet
-hallitsemaan. Pyydän sinua sisareni, suomaan anteeksi hupsuuteni ja
-tuomaan tänne tuon vanhan hattukoristeeni."
-
-Claudine nouti sen hänelle. Vanhus otti sen, katsoi siihen hellästi ja
-silitteli sitä hyväellen sormillaan.
-
-Hetken vaiti oltuaan hän puheli, mutta kuin itsekseen uneksien: "Se
-kertoo minulle kadotetuista toiveista, kadotetuista unelmista ja
-kadotetuista asioista. Mutta enimmän kaikista se muistuttaa minua
-siitä, jonka sormet sitä koskettelivat, jonka käsi sen pani minun
-hattuuni. Se oli rakkaampi käsi kuin sinun, Claudine ja" -- hän lisäsi
-luoden ystävällisen silmäyksen Claudineen -- "se on paljon sanottu."
-
-Claudine palkitsi katseen. "Minä tiedän", hän sanoi lempeästi, "sehän
-oli Yolande. Mutta, rakas Ami, en koskaan kuullut miten hänen kävi."
-
-"Kun jalon Lévrierin häpeällisesti murhasi julma tyranni, kadotti
-Yolande rakkaan kasvatusisänsä ja kotinsa. Kaksi vuotta myöhemmin
-Herramme otti hänet luokseen maailmasta, jota hän ei rakastanut. Se
-on kaikki mitä minä tiedän tai koskaan olen tiennyt. Mutta viime
-aikoina olen joskus ajatellut, että me vielä voimme toisemme kohdata.
-Iankaikkisuus on suuri sana. Se ei ole aikaa eikä varmaankaan
-avaruutta; mutta kumminkin olen aina ajatellut sitä avarana
-pylvässalina, jonka toiseen ääreen kukaan ihminen ei voi tulla eikä
-edes nähdä sitä, vaikkakin hän kulkisi kulkemistaan tuhansia vuosia.
-Mutta kun hän kulkee, voivat vanhat tutut kasvot -- kasvot, joita hän
-rakastaa -- sattumalta katsahtaa häneen pylvästen välistä."
-
-"Mutta minä", sanoi Gabrielle lempeästi, "minä ajattelen
-iankaikkisuutta kodiksi."
-
-Nyt saapui Norbert kysymään herra Berthelieriä ja toivottamaan, ettei
-pitkän jumalanpalveluksen aiheuttama väsymys olisi vahingoittanut häntä.
-
-Berthelier vastasi, ettei hän sairastumisestaan saakka ollut koskaan
-tuntenut itseään niin hyvinvoivaksi kuin nyt, ja katsoen kookkaaseen
-komeaan nuorukaiseen, joka seisoi ovella, lisäsi hän:
-
-"Mutta olettepa te kasvanut, Norbert! Nythän olette täysi mies.
-Tulkaahan toki sisään ja istukaa joukkoomme."
-
-Norbert ei ollut lainkaan vastahakoinen ja Berthelier jatkoi:
-"Muistaakseni oli aika, jolloin et kunniallisena kutsumuksenasi,
-ainakaan mieleisenäsi, pitänyt koulunkäyntiä."
-
-"Minä olen valinnut", sanoi Norbert matalalla äänellä, "tai paremmin
-sanoen kutsumukseni on valinnut minut."
-
-Gabrielle nyt ensin puhkesi puheeseen, kalpeilla poskillaan hehku ja
-äänessä innostus, joka hämmästytti jokaista:
-
-"Lähdettekö saarnaamaan evankeliumia? Oi Norbert --"
-
-"En, minä en voisi saarnata. Minulla ei ole sanoja, ei taitoa eikä
-oppia. Mutta minä voin palvella niitä, jotka saarnaavat." Hetken
-äänettömyyden jälkeen hän lisäsi: "Minä olen kunnianhimoinen, en
-kumminkaan siihen määrään kuin tarvitaan Jumalan asian ajamiseksi. Se
-kuuluu 'marttyyrien jalolle armeijalle'. Minä olen tyytyväinen lähinnä
-ylevimpään toimeen -- uhraamaan elämäni marttyyrien palvelijana ja
-ystävänä."
-
-"Se on suuri kutsumus", sanoi Berthelier.
-
-"Minä olen lupautunut", jatkoi Norbert, jonka nyt kokonaan valtasi
-äskeisen jumalanpalveluksen hänessä synnyttämä tunne: "Lyonin
-tuomiokirkossa -- sen jälkeen kuin olin ollut vankilassa -- vannoin
-valan Jumalan kasvojen edessä. Ja te tiedätte hyvin, että on työtä
-joka kaipaa tekijöitä. Aina on _meistä_ joku vaarassa tai vankilassa.
-Isä Calvin pitää huolta heistä -- ah, _hän huolehtii_ -- mutta aina
-on tarpeen joku -- joku side hänen ja heidän välillä kuljettamassa
-kirjeitä ja toimittamassa asioita. Se side, tarkoittaa minua."
-
-"Entä isänne? Oletteko kertonut tästä hänelle?" Kysyjä oli Berthelier.
-
-"Olen. Hän on sanomattoman iloinen." Sitten hän kääntyi Gabriellen
-puoleen ja virkkoi äkkiä epäröiden ja pelokkaasti: "Neitini,
-hyväksyttekö te aikeeni?"
-
-"Kaikesta sydämestäni. Viekää te lohdutusta monille muille sitä
-tarvitseville Jumalan palvelijoille." Sitten hän lisäsi lempeästi:
-"Jumala siunatkoon teitä!"
-
-"Ottakaa minunkin siunaukseni", sanoi Berthelier.
-
-Kun Norbert oli mennyt, istui Berthelier yhä miettien, höyhen kädessä.
-
-"Niin", sanoi hän katsoen siihen, "se on tuonut takaisin vanhan elämän.
-Tuossa vanhassa elämässä oli hyvääkin, sillä kukaties uusi Geneve ei
-olisi mahdollinen ilman sitä. Ja kumminkaan en sano, että 'vanha on
-parempi'. En! Sillä minä, juuri minä, olen saanut vihdoin juoda uutta
-viiniä, ja minä todistan sen olevan hyvää. Isä Calvinin Geneve ei ole
-Hugenottien, Philibert Berthelierin, Ami Lévrierin tai iloisen priori
-Bonivardin Geneve. Se ei ole se Geneve, josta me uneksuimme kuumassa,
-intohimoisessa nuoruudessamme. Mutta se on jotakin enemmän. Se on
-uuden uskonnon, uuden maailman ja uuden elämän Geneve. Se on totuuden,
-vakavuuden, voimakkaiden, korkeiden aatteiden ja oikeiden tekojen koti.
-Se on onnettoman suoja, turvapaikka kaikille sorretuille kaikista maan
-ääristä taivaan alla. Jumala on sanonut: 'Salli minun turvattomieni
-asua luonasi, Geneve'. Geneve on vastannut: 'Kyllä'. Sentähden on Herra
-siunannut sitä. Ja minä -- myöskin minä -- siunaan sitä; niin, ja se on
-oleva siunattu!"
-
-"Siunatkoon Jumala meidän kaikkien puolestamme, veljeni!" sanoi
-Claudine. "Se se kumminkin on aina paras asia."
-
-Psalmin sanat, joita oli luettu päivän jumalanpalveluksen aikana,
-tulivat Berthelierin huulille. Hän nousi hitaasti, sauvaansa nojaten,
-ja puhui ylöskäännetyin säihkyvin silmin:
-
-"Siunattu olkoon Hänen pyhä nimensä iankaikkisesta iankaikkiseen!
-Täyttyköön koko maa Hänen kunniastaan! Amen, ja se tapahtukoon!"
-
-Sitten hän kävi nukkumaan. Sinä yönä hän lepäsi hyvin. Hän lepäsi niin
-hyvin, että kun Gabrielle aamulla tuli hänen luokseen, huomasivat hänen
-nuoret silmänsä jonkun toisen -- kuninkaan, vaan ei kauhujen kuninkaan
--- olleen siellä ennen häntä ja laskeneen hänen tyynille kasvoilleen
-kuninkaallisen sinettinsä, jossa on kirjoituksena: "Rauha".
-
-
-
-
-XXIX LUKU.
-
-Kantaen vuosien taakkaa.
-
-
-    "Hän tekee omaa työtänsä, minä omaani."
-
-                            Tennyson.
-
-Ei kukaan olisi tahtonut kutsua Ami Berthelieriä miksikään erittäin
-onnelliseksi mieheksi. Kumminkin oli hän kuolemassaan onnellisempi
-kuin moni suurista ja kuuluisista henkilöistä maan päällä. Semmoiset
-eivät aina jätä jälkeensä surevia, joista maailma ei koskaan enää
-tunnu samanlaiselta kuin ennen. Claudinelle ja Margaretalle oli vanha
-hugenotti kaikessa ollut todellinen keskus; ja vaikkakaan hän ei
-Gabriellelle juuri voinut olla samaa, ei hän kumminkaan tälle ollut
-siltä vähemmän, vaan enemmänkin, vielä kiihkeämmästi rakastettu. Heille
-oli jonkinlaisena kehoituksena, että koko Geneve otti osaa heidän
-suruunsa ja osotti kaikkea kunnioitusta ja mieltymystään kansalaiselle,
-jota se niin myöhään oli oppinut kunnioittamaan ja rakastamaan.
-Niin suuri oli joukko, joka seurasi häntä viimeiseen lepopaikkaansa
-Plain-palaisissa, että Margareta vakuutti jotta itse isä Calvinkaan
-tuskin olisi voinut saada hienompaa hautausta.
-
-"Jospa ne olisivat olleet _hänen_ hautajaisensa", nyyhki Claudine
-raukka, "kuinka paljo parempi se olisi ollut _meille_!"
-
-"Ai, neitini, muttei suinkaan Genevelle, ei kirkolle eikä maailmalle,
-kuten rakas herramme itse olisi ollut ensimäinen sanomaan."
-
-Useiden lohdutusvierailuiden joukossa, joita he saivat vastaanottaa,
-kunnioitti heitä myöskin itse Geneven kruunaamaton kuningaskin
-käynnillään. Hän toi Gabriellelle oikein oleellisen lohdutuksen Louis
-de Marsacin vankilassa kirjoittaman lyhyen kirjeen muodossa, jonka hän
-pisti Gabriellen käteen sanoen: "Luulen, että teillä on oikeus lukea
-se."
-
-Ensi sanat luettuaan kävi väristys Gabriellen ruumiin läpi. "En voisi
-kertoa teille, herra ja veli --" luki Gabrielle ja katsahti ylös
-noihin voimakkaisiin, syväuurteisiin kasvoihin, jotka myötätuntoisina
-kumartuivat hänen ylitsensä. Louis kutsui siis _häntä_ "veljeksi!"
-Ei ollut enää leveää virtaa heidän välillään, ei ollut enää poikaa
-ja isää, ei enää nuorta, tuntematonta oppilasta ja suurta kuuluisaa
-mestaria! Niin -- juuri nyt -- Gabriellen lukiessa, oli nuori
-päässyt vanhan edelle ja oli vanhempi kuin hän iankaikkisuudessa.
-Hetken jälkeen hän jatkoi lukemistaan. Sanat olivat seuraavat: "En
-voi kertoa teille, herra ja veli, sitä suurta lohdutusta, jota olen
-saanut kirjeistänne veljelleni Denis Peloquinille, joka keksi keinon
-toimittaakseen ne eräälle veljistämme, joka oli maanalaisessa kopissa
-minun yläpuolellani ja luki niitä minulle, koska en voinut nähdä mitään
-vankilassani. Minä rukoilen siis teitä alinomaan jatkamaan avustustanne
-samanlaisella lohdutuksella, joka liikuttaa meidät itkemään ja
-rukoilemaan."
-
-"He eivät itke nyt enää", sanoi Calvin, "ja jos he yhä rukoilevat,
-ovat he kuin ne alttarin alla olevat sielut, joista luemme
-Ilmestyskirjassa." Hän lausui vielä paljo muuta, mikä kuten useat
-toisetkin asiat noina päivinä sivuuttivat jälkeä jättämättä Gabriellen
-huomion. Mutta hänen ajatuksensa palasivat, kun Calvin mainitsi Lyonin
-tapahtumaa hänelle itselleenkin 'kaikkien musertavimmaksi suruksi'.
-Kumminkin hän lisäsi: "En nyt tahtoisi olla vapaa tästä kaikesta
-surusta sillä hinnalla, etten koskaan olisi tullut tuntemaan Louis
-de Marsacia. Päivieni loppuun saakka on hänen muistonsa oleva aina
-pyhitettynä mielessäni ja olen vakuutettu, että se on myöskin suloinen
-ja lohdullinen muisto." Sitten hän puhui vereksemmästä surusta kiittäen
-Jumalaa siitä, että Gabriellen kasvatusisä oli saanut olla heidän
-luonaan siksi, kunnes oli voinut julistaa itsensä kaikkien kuullen
-jäseneksi Kristuksen ruumiissa. "Ei voi olla epäilystäkään" hän
-sanoi, "että Kristus kerran yhdistää sekä heidät että meidät samaksi
-erottamattomaksi seuraksi, verrattomassa osallisuudessa Hänen omasta
-kunniastaan."
-
-Sitten lisäten ystävällisellä, milteipä hellällä ilmeellä: "Jumala
-siunatkoon sinua, lapseni!" tuo suuri mies lähti pois, jättäen
-Gabriellen mieleen iloisen kummastelun, että Calvin ja Louis nyt olivat
-"veljiä", että Lousin kohtalo oli Calvinillekin musertava suru, ja että
-vielä tämä suru oli semmoinen asia, ettei Calvin sitä mistään hinnasta
-tahtonut unhottaa. Nähtävästi Calvinkin ymmärsi "julkisen salaisuuden",
-tuon niin kummallisen, mutta rakastaville ja sureville kumminkin niin
-kalliin salaisuuden, että nimittäin syvimmät surumme ovat samalla
-kertaa meidän kalleimmat aarteemme. [Tämä ajatus tulee voimakkaasti
-esiin eräissä Calvinin kirjeissä, joista ylhäällä mainitut sanat ovat
-poimitut.]
-
-Oli hyvä, että Gabrielle sai niin voimallista lohdutusta, sillä ajan
-vieriessä hän sellaista tarvitsi. "Enkelit", jotka ensin olivat
-tuoneet hänelle lohduttavia tietoja, "palasivat hänen luotaan takaisin
-taivaaseen". Tai tosiasiallisemmin sanoaksemme, ensimältä hän seurasi
-rakastettujaan itsekin taivaaseen ja ovi, jonka kautta he olivat
-käyneet sisään, näytti yhä vieläkin olevan raollaan. Mutta jälestäpäin
-"ovi suljettiin" ja hänet jätettiin toiselle puolen -- yksinään.
-
-Kumminkaan ei aivan yksinään. Rakastavien sydämien harvoin tarvitsee
-olla yksinään maailmassa, jossa niin paljo rakkautta tarvitaan. Hänelle
-tapahtui kuten monille muille naisille. Hän näki "rakkaimpansa lähtevän
-pois ilman häntä", mutta samalla nämä jättivät jälkeensä toisia
-hyvinkin kalliita ja uskollisella, kotoisella rakkaudella lemmittyjä,
-mutta vähemmän -- paljoakin vähemmän -- lemmittyjä kuin poismenneet.
-Kaikki me tiedämme milloin aurinko on laskeutunut, vaikka kuu voi olla
-täysimmällään ja monet tähdet tuikkivat.
-
-Tästä lähin Gabrielle Berthelier oli kahden hennon ja riutuvan
-elämän uskollinen, hellä hoitaja. Claudine oli aivan maahan murtunut
-kadotettuaan veljensä, ja Margaretan voimakkaampi sielu kärsi vieläkin
-syvemmästi. Uusi hirveä lisäkoettelemus hänen luonteiselleen ihmiselle
-jätti jälkeensä heikkoutta ja avuttomuutta. Katkennut jäsen parantui
-jälleen, mutta hän ei koskaan enää kyennyt liikkumaan muuten kuin
-hitaasti ja varovasti huoneessa. Muutamien yritysten jälkeen, jotka
-loppuivat kurjasti hänelle itselleen ja vastukseksi kaikille muille,
-hän tuli viimein vakuutetuksi, ettei hänelle enää sopinut vakinainen
-työ, että hänen tästä lähtien täytyi istua lieden ääressä ja kehrätä.
-Totta kyllä hän kuontaloaan käännellessään autti Gabriellea monilla
-hyvillä neuvoilla, joita vailla nuori tyttö useinkin mielellään olisi
-tahtonut olla.
-
-Noina synkkinä päivinä de Caulaincourtien ystävyys oli suuri lohdutus
-Gabriellelle. Mutta aikaa myöten vanhempi näistä uudelleen lähti
-noille evankelistamatkoilleen Savoijaan, jotka hänelle olivat niin
-vähällä olleet maksaa hänen henkensä. Poika taasen ryhtyi toimeensa,
-johon hän oli lupautunut, tullen Calvinin lähettilääksi vainottuihin
-protestanttisiin kirkkoihin Ranskassa, Belgiassa ja Italiassa.
-
-Gabriellella oli toinenkin ystävä, joka kerran Geneveen kotiutuneena ei
-enää koskaan jättänyt sitä. Oli luonnollista, että Louis de Marsacin
-serkku tulisi hänen osanottonsa esineeksi, jollei muun niin senkin
-vuoksi, että tällä oli niin paljo kerrottavaa noista viime päivistä
-Lyonissa. Ja kun tähän osanottoon yhtyi sääli sokeata nuorukaisparkaa
-kohtaan, ei ollut ihmeteltävää, että heidän välillään syntyi voimakas
-side.
-
-On totta, että Gabriellella oli vaan vähä aikaa ystävyydestä
-nauttimiseen. Mutta hän ei olisi ollut Geneven lapsi -- joka hän oli
--- jollei hän olisi hankkinut aikaa, vaikkakin nousemalla varhain
-ja menemällä myöhään levolle, ottaakseen osaa niihin monilukuisiin
-uskonnollisiin hartausmenoihin, jotka olivat uuden Geneven elämän
-todellinen ydin. Oli samalla kertaa huvi ja laupeudentyö saattaa herra
-Ambrosea niihin, vieläkin enemmän koska muuten välttämätön Grillet
-ei koskaan saanut saarnoja makunsa mukaisiksi. Kuten hän sanoi, ei
-hän ollut turhantarkka vanhan uskonnon noudattamisessa. Mikä oli
-kyllin hyvää herra Ambroselle, se oli kyllin hyvää hänellekin. Eikä
-hän epäillytkään, etteikö hän voisi saavuttaa pelastustaan erittäin
-hyvin isä Calvininkin opetuksen mukaan. Hän ei kumminkaan nähnyt syytä
-semmoiseen hälinään ja ahkerampaan osanottoon rukouksiin ja saarnoihin,
-kuin mitä tapana pidettiin entisissä messuissa ja synnintunnustuksissa.
-Mutta toiselta puolen oli hän hyvinkin halukas maksamaan takaisin
-neidin ystävyyden hänen herraansa kohtaan tekemällä vähän palveluksia
-hänelle, erittäinkin kantamalla hänen tavaroitaan torilta. Tämän
-Gabrielle kumminkin pian kielsi, koska hän alkoi löytää koristaan
-näissä tilaisuuksissa harvinaisia kukkia ja kalliita hedelmiä, joita
-hän itse ei ollut ostanut. Mutta Grilletin palvelusten kieltäminen ei
-pysäyttänyt näiden lahjain tuloa. Hän toi ne vaan sitä julkisemmasti
-kotiin Rue Cornavinille herra Ambrose de Marsacin kunnioittavimpien
-tervehdysten kera. Nämä ylellisyydet Gabrielle jakoi köyhien ja
-sairasten kesken, joiden luo hän oli tervetullut vieras, milloin hän
-vaan voi säästää ahdistavilta kotitoimilta jonkun tunnin.
-
-Hänen osanottonsa kaupungin elämään oli niin vähäinen, että hän tuskin
-huomasi sitä tosiasiaa, että Geneve tällä välin oli saavuttanut
-kunniansa todellisen ilmakehän. Libertinien lopullisen kukistamisen
-jälkeen oli rauha palannut. Teokratia, jolla oli Calvin ensimäisenä
-ministerinään ja näkymättömän Itsevaltiaan tahdon välittäjänä, oli
-saanut lopullisen voittonsa. Tuskin oli kuultu yhdenkään kielen
-nousevan sitä vastaan. Täst'edes oli jokainen kansalainen velvoitettu
-elämään kuin Jumalan omien kasvojen edessä. Siveellisen suoruuden ja
-historiassa miltei ainokaisen hurskauden seurassa tuli hämmästyttävä
-kehitys henkiseen toimeliaisuuteen. Kaksikymmentä neljä paininkonetta
-lähetti Calvinin ja muiden uskonpuhdistajaan teoksia yhtämittaisena
-virtana kaikkiin Europan maihin. Vastalahjaksi jokainen katoolinen
-maa lähetti Geneveen uskonsa takia maanpakoon lähteneet karkulaiset.
-Protestanttiset seurakunnat taasen, jotka sitä eivät tarvinneet
-pakopaikkanaan, ylistivät sitä etevänä uskollisena kouluna. Sinne
-ne lähettivät poikansa saamaan erinomaista maallikkokasvatusta ja
-etevätä jumaluusopillista opetusta, joka, vaikka olikin ankaraa ja
-ahdasmielistä, kumminkin oli niin syvällistä ja ylevää kuin aikakauden
-ajatustavan mukaan vaan voi saavuttaa.
-
-Kun Norbert de Caulaincourt sattui olemaan Genevessä, mikä ei
-tapahtunut usein eikä ollut pitkäaikaista, oli hän vanhempana
-hyvinkin iloinen saadessaan käydä koulussa, jota hän oli halveksinut
-poikavuosinaan. Mutta onhan olemassa suuri ero sen välillä, mitä meidän
-on pakko tehdä, ja sen mitä haluamme tehdä. Ennen kaikkea vaikutti
-häneen se seikka, että nerokas ja valistunut tohtori Theodor Beza nyt
-oli akatemian rehtorina, ja hänen luennoissaan oli paljon semmoista,
-mikä kokosi hänen ympärilleen kyvykästä ja opinhaluista nuorisoa.
-
-Norbert varttui aivan äkkiä pojasta mieheksi. Seitsemänteentoista
-ikävuoteen saakka oli hänen ruumiillinenkin kehityksensä ollut hidasta.
-Hänen poikamainen rajuutensa ja pelottomuutensa taasen olivat hänen
-isälleen huolena ja hänen pastoreilleen ja opettajilleen kiusana. Mutta
-muutamien lyhyiden kuukausien lukuisat tapaukset -- siitä varhaisesta
-kevätpäivästä alkaen, jolloin hän oli kuullut isänsä vangitsemisesta,
-siihen elokuun aamuun saakka, jolloin hän seisoi Lyonin torilla ja näki
-Louis de Marsacin kuolevan -- kehittivät hänet äkkiä miehuuteen. Pojan
-levottomuus oli vaihtunut miehen yritteliäisyyteen, pojan hillitön
-seikkailuhimo miehen päättäväksi uskallukseksi. Henki ja ruumis pitivät
-toisiaan tasapainossa. Ennenkun hänen ympäristönsä tiesikään tai hän
-itsekään huomasi muutosta, oli hänestä tullut varteva nuorukainen,
-ensimmäinen orastava parta ylähuulellaan, joka kuljetti kirkkokuntain
-kesken isä Calvinin lähetyksiä. Mutta oli muuan asia, jonka suhteen hän
-ei ollenkaan muuttunut pojasta mieskuntoiseksi vartuttuaan.
-
-Kotona s.o. Genevessä ollessaan hän enimmäkseen sangen vähän näki
-Gabriellea. Joskus hän aivan vältteli tätä, koska ei tuntenut itseänsä
-kylliksi lujaksi katsoakseen Gabriellea kasvoihin ja koskettaakseen
-hänen kättään, samalla tuntien kaiken aikaa, että neito yhä kuului
-hänen kuolleelle ystävälleen. Norbert sanoi itselleen joskus, että hän
-kernaasti näki asioiden pysyvän sillä kannalla, mutta se ei pitkälle
-auttanut häntä. Yhä uudelleen häntä vavahutti toivottoman ikävöimisen
-ja kiduttavan odotuksen tuska.
-
-"En suinkaan tahtoisi tehdä vääryyttä Louisille hänen taivaassaan",
-hän sanoi, "yhtä vähän kuin sitä olisin tahtonut tehdä hänelle maan
-päällä. Mutta kumminkin minun on parempi pysyä poissa siksi, kunnes
-voin ajatella ja toimia viisaan miehen tavoin eikä kuin hullu."
-
-Aikaa myöten hän kumminkin kiitollisuuden ja ystävyyden siteiden
-pakoittamana mursi päätöksensä. Vielä kerran oli kevät Genevessä,
-viides tuosta hyvin muistettavasta vanhemman de Caulaincourtin
-vankeuskesästä. Norbert oli juuri palannut vuoristojen yli hyvin
-vaaralliselta matkalta Italiasta. Hän ilmoittautui kotia saapuneeksi
-Calvinille. Sitten käytyään tervehtimässä Antoine Calvinia ja
-huomattuaan isänsä olevan poissa hän meni katsomaan sisar Claudinea ja
-Gabrielle Berthelieriä.
-
-Ensimäinen seikka, minkä hän kuuli astuessaan sisään, oli luutun
-ääni. Sisar Claudine istui heidän tavallisessa arkihuoneessaan
-neuloen uutterasti koruompelustaan, Margareta kehräsi ja Gabrielle
-teki mekkoa köyhälle lapselle. Sillä aikaa Ambrose de Marsac esitti
-suloista soittoaan uudella täyteläisäänisemmällä ja miellyttävämmällä
-soittimellaan, jonka tähden oli hyljännyt mandolininsa.
-
-Norbert tervehti heitä kaikkia. Hän sai vastaanottaa samanlaisen,
-vieläpä lämpöisemmänkin tervehdyksen. Joku selittämätön seikka,
-kenties Ambrosen läsnäolo, oli antanut hänelle jonkunlaisen kylmyyden.
-He puhuivat ensin hänen lähetysmatkastaan Italiaan ja evankeliumin
-levenemisestä siellä. Mutta kulutettuaan jonkun aikaa tällä tavalla
-Norbert kokosi rohkeutensa kysyäkseen Gabriellelta, tahtoiko tämä
-lähteä ulos ihailemaan ilmaa tänä kauniina iltana. Norbertilla olisi
-ollut jotakin sanottavaa hänelle.
-
-Gabrielle myöntyi vallan mielellään. Olihan Norbert kirkon
-ansiokas lähettiläs. Mitä hänellä oli sanomista, koski epäilemättä
-niitä piirejä, tai jonkun sen tunnustajan kohtaloa. Itsekkäillä
-harrastuksilla ei voinut olla osaa tässä. Toden teossa ei ollutkaan.
-
-"Minne tahtoisitte mieluummin mennä?" kysyi Norbert, kun he astuivat
-ulos.
-
-Gabrielle vastasi oitis: "Uudelle kollegiolle. Olen kuullut, että se on
-miltei valmistunut jo ja tahtoisin nähdä sen."
-
-"Niin minäkin."
-
-Kun he kulkivat tuttuja katuja Rue Verdainelle päin, aloitti hän:
-"Gabrielle, minä olen umpisokkelossa, josta ei kukaan muu kuin te voi
-auttaa minua. Tahtoisitteko tehdä sen?"
-
-Suurimmalla yksinkertaisuudella ja aivan huomaamattaan, mikä teki
-hänen vastineensa jyrkäksi vastakohdaksi Norbertin mielialalle, sanoi
-Gabrielle:
-
-"Rakas Norbert, minä teen mitä vaan voin puolestanne, kuten minun
-tuleekin."
-
-"Muistatte kai, miten jalomielisesti nuori Lormayeurin kreivi menetteli
-minun suhteeni, kun olin hänen vallassaan, enkä nähnyt muuta kuin
-kuoleman silmäini edessä?"
-
-"Niin, ja vaaraan antautuminen oli minun takiani. Norbert -- minähän
-olisin kiittämätön, jos sen unhottaisin."
-
-"Ei, Gabrielle, teidän pitäisi unhoittaa kaikki, paitsi ei nuorta
-kreiviä ja hänen lempeyttään. Nyt hän on todellakin Lormayeurin kreivi,
-sillä hänen isänsä kuoli vuosi sitten. Mutta hän on yhä ruhtinaansa
-asioissa, joka on lähettänyt hänet jollekin asialle Turiniin. Siellä
-minä hämmästyksekseni satuin tapaamaan hänet. Hän tunsi minut. Jokaisen
-toisen suhteen olisin tuntenut itseni levottomaksi, mutta hänestä
-tiesin hyvin, että voin häneen luottaa enkä tarvitseisi peljätä
-petosta. Me puhelimme pitkään keskenämme. Hän uskoi minulle suuren
-huolensa, jossa hän oli rakastettunsa tähden. Hän aikoi kihlautua niin
-pian kuin ruhtinas sallisi hänen mennä kotiin ja hoitaa omia asioitaan.
-Neito oleskeli enimmäkseen erään vanhan sukulaisen, herra de Maynen
-luona levottomalla alueella, joka kuului Mont Blanc-vuoristoon. Mutta
-vanhuksen kuoltua hän ei voinut sinne jäädä, vaan hänen oli pakko ottaa
-turvansa toisen sukulaisen herra Claude de Senanclairin luona."
-
-"Herra de Senanclair! Mutta hänhän asuu lähellä meitä ja on sitäpaitsi
-harras protestantti, ollen isä Calvinin hyvä ystävä."
-
-"Niin on laita. Siitäpä syystä haluankin teidän apuanne. Hänen mukanaan
-tuli vanha, neitoon kiintynyt kamaripalvelija, teidän Margaretanne
-kaltainen. Mutta tämä joko matkan vaivojen heikontamana tai jostakin
-muusta syystä tuli sairaaksi heti heidän perille tultuaan. Hän on
-äskettäin kuollut. Nyt tämä nuori nainen on yksinään vieraiden ihmisten
-joukossa. Hän on kirjoittanut kreiville hyvin surullisen kirjeen,
-ilmoittaen että hän on kuihtuva ja kuoleva pois ja muita samanlaisia
-surullisia asioita, joita oletan naisten sanovan kun he ovat
-murheissaan."
-
-"Mutta herra de Senanclair on hyvä mies. Varmaan hän on oleva
-ystävällinen neidille."
-
-"Niin ystävällinen kuin hän vaan ymmärtää, ollessaan vaan mies",
-sanoi Norbert hienosti hymyillen. "Mutta neiti tarvitsee naista, ei
-palvelusnaista, joita siellä on kyllin, vaan jotakuta joka ymmärtää,
-tuntee nuoren naisen sydämen ja voi puhella hänen kanssaan ja lohduttaa
-häntä."
-
-"Norbert, mitä oikeastaan haluatte minun tekemään?"
-
-"Minä tahdon teitä lähtemään hänen luokseen, puhumaan hänen sydämelleen
-ja olemaan hänelle aivan sisarena."
-
-Gabriellen huulilla oli sana: "Luulenpa teidän pyytävän sangen paljon";
-mutta hän lausui vaan: "Ja miksi pitäisi minun tehdä tämä työ, Norbert?"
-
-Norbert epäili. Häntä ei miellyttänyt sanoa: "Koska minä olen hänelle,
-joka rakastaa tuota neitiä, kiitollisuudenvelassa hengestäni." Se olisi
-voinut näyttää vaatimukselta hänen itsensä vuoksi. Viimein hän sanoi:
-"Sen vuoksi että kreivi Viktor menetteli niin hyvin meitä kohtaan."
-
-"Mutta olisiko herra de Senanclair halukas vastaanottamaan minut
-taloonsa?"
-
-"Erittäin mielellään. Minä kävin siellä eilen, ennen kaupunkiin
-tuloani. Minä näin hänet ja myöskin neidin. Todella hän on
-hämmennyksissä vieraansa tähden, eikä tiedä miten asia olisi
-järjestettävä neidin mukavuudeksi, huomattuaan ettei hänen taloudessaan
-ole naista. Hän pyysi minun ilmoittamaan kaupungissa, että ken
-herrasnainen tahansa olisi hyvin tervetullut Senanclairiin."
-
-Gabrielle ajatteli ripeästi. Hän olisi iloinen, hyvin iloinen
-voidessaan tehdä tämän Norbertin puolesta. Hänen sydämensä syvyydessä
-eli tunne -- tosin yhä vielä tiedottomana -- ettei hän ollut
-osottautunut kylliksi kiitolliseksi kaikesta mitä tämä oli tehnyt hänen
-puolestaan. Vielä enemmän olisi Gabrielle Norbertin ollessa poissa
-Genevestä aivan varmaan lyönyt laimin hänet.
-
-"Jos se miellyttäisi teitä, Norbert", hän sanoi.
-
-"Se miellyttää minua hyvinkin paljo", vastasi nuorukainen
-avomielisesti. "Kumminkaan ette saa tehdä sitä, jos se tuottaa teille
-häiriötä. Kukaties, vaikkette tosiaankaan voisi jättääkään tätiänne ja
-Margaretaa."
-
-"Se asia voidaan kyllä järjestää. Benoîte on jo hyvin hyödyllinen nyt.
-Minulla on sitäpaitsi eräs ystävä, joka voi tulla avuksi vähäksi aikaa.
-Sitäpaitsi asuvathan Calvinit aivan naapureina. He halusta tekevät
-kaikki mitä voivat."
-
-"Ambrose de Marsac myöskin näyttää olevan hyvin huomaavainen", sanoi
-Norbert, äänessään hieno, tuskin tuntuva tyytymättömyyden väre. Hän
-olisi tullut lohdutetuksi, jos olisi tällä lauseellaan arvannut
-antavansa Gabriellelle pätevän syyn lyhyen ajan poissaoloon kaupungista.
-
-"Nyt kun te olette tulleet kotiin, Norbert", neito vastasi kiireisesti,
-"voisitte kenties löytää hänelle jotakin tointa, jossa hän huolimatta
-sokeudestaan voisi palvella Jumalaa ja ihmisiä. Tätä nykyä ei hänellä
-ole mitään muuta tekemistä kuin käydä saarnoja kuulemassa tai
-tapaamassa ystäviään ja soittaa luuttuaan, joka voi olla joskus, kun
-sattuu olemaan kiire -- -- Mutta ennen kaikkea on tämä surullista
-elämää. Me, joilla on näkemisen lahja, emme saa olla vastahakoisia
-helliessämme ja hoivatessamme häntä."
-
-"Se on totta", ajatteli Norbert, "mutta hän näyttää tarvitsevan aika
-paljo lohdutusta, eritoten Gabriellelta." Sitten hän sanoi ääneensä:
-"Siis, Gabrielle, minä voin toivoa, että menette Senanclairiin?
-Kaikesta sydämestäni kiitän teitä. Minä olin pakoitettu palvelemaan
-kreivi Viktoria kaikin tavoin, miten vaan voin. Nyt hän saa tietää,
-etten ole kiittämätöin. Mutta johan me olemme koulun luona. Ah, sehän
-on aivan valmis! Jaloa työtä! Jumala siunatkoon sitä ja Geneveämme!"
-
-He seisahtuivat katselemaan suurella ihmetyksellä uutta rakennusta,
-joka heidän silmissään oli viehättävä ja komea, vaikkakin kukaties
-meistä olisi näyttänyt jokapäiväiseltä ja synkältä. Paikka ympärillä
-suurine puineen oli äänetön ja autio, lukuunottamatta erästä yksinäistä
-olentoa, joka myöskin seisoi liikkumattomana aivan kuin ajatuksiinsa
-vaipuneena. Olennosta ei voinut erehtyä. Norbert ja Gabrielle lähenivät
-kunnioittavasti ja tervehtivät herra Jean Calvinia.
-
-Hän näytti vanhalta ja riutuneelta. Hänen mustat hiuksensa ja partansa
-olivat harmenneet nopeasti ja hän nojasi raskaasti sauvaansa. Hän
-kumminkin tuskin oli nähnyt enempää kuin viisikymmentä vuotta. Mutta
-miten paljo henkistä ja ruumiillista työtä, miten paljo murheita ja
-kärsimyksiä olikaan hänelle noina viitenäkymmenenä vuotena kokoutunut!
-Jos ajaksi luetaan vaan sielun elämisen aika, olisi hän hyvin voinut
-laskea vuosisatoja.
-
-Hän vastasi tervehdykseen siunaussanalla. Sen jälkeen hän loi heihin
-hyvin tutkivan katseen terävistä, läpitunkevista, mustista silmistään.
-
-"Minä olisin mieluummin nähnyt hänen kävelevän Ambrose de Marsacin
-kanssa", ajatteli hän. "Kirkon nuori lähettiläs ei saisi sekoittaa
-itseään tämän elämän asioihin."
-
-Jean Calvin oli liiaksi kiintynyt kaikkiin kirkkojen hoitoa koskeviin
-asioihin, voidakseen tuntea persoonallista mieltymystä jokaisen
-geneveläisen elämänkohtaloon. Ei ollut juuri ajan hengen mukaista,
-että nuori ja kaunis neito eläisi niin kauan naimatonna ilman parempia
-suojelijoita kuin nuo kaksi vanhaa naista. Ja paikalla oli saatavissa
-hyvä mies, totinen ja vakava reformeratun uskonnon professori, joka
-halusi mielellään ottaa sen toimen osakseen. Totta kyllä, oli olemassa
-eräs hankaluus: hyvin ikävä ruumiillinen raihnaisuus. Mutta toiselta
-puolen oli Gabrielle tunnettu innokkaaksi hyvien töiden harrastajaksi,
-ja tässä oli hänellä hyvä tilaisuus valmiina tarjona.
-
-Viittauksia häntä odottavan naimattoman säädyn hyödyttömyydestä oli
-tullut toisilta tahoilta Gabriellen itsensäkin korville. Eikä hän
-myöskään voinut väärin ymmärtää, vaikkakin koetti ankarasti tutkia,
-Ambrose de Marsacin ääntä ja käytöstä. Nämä asiat tekivät hänet sitä
-halukkaammaksi myöntymään Norbert de Caulaincourtin pyyntöön ja
-lähtemään Senanclairiin.
-
-
-
-
-XXX LUKU.
-
-"Mene rauhaan."
-
-
-    "En tahtoisi vaihtaa haudattua lempeäni
-    minkään elävän olennon sydämeen."
-
-                               T. Cambell.
-
-Ei vain kohteliaisuuden vuoksi "huvimajaksi" sanotussa -- kuten
-naisten osastoja noina aikoina nimitettiin -- vaan todellisessa
-sievässä lehtimajassa istui yhdessä kaksi neitoa, joiden sormet kävivät
-uutterasti koruompeluksessa, jossa molemmat olivat taitavat, yhtä vähän
-kuin heidän kielensäkään olivat jouten. Molemmat olivat kauniita;
-molemmat olivat etelän tyttäriä, nuoria, vaan naisellisuuden täydessä
-kukoistuksessa, sitä kauneustyyppiä josta siihen aikaan pidettiin;
-molemmat olivat hiukan yli kahdennenkymmenennen ikävuotensa. Kumminkin
-he olivat aivan erilaisia. Neiti Arletta de Mayne oli pieni ja hento,
-tumma kaunotar täynnä vilkasta, säkenöivää elämää aina sormenpäihinsä
-asti. Hän oli ylpeäkin, mutta se oli jaloa ylpeyttä ilman halpuuden
-vivahdustakaan. Intohimot uinailivat hänen tummissa silmissään;
-ne voivat säihkyä kiukusta ja vihasta yhtä hyvin kuin välähdellä
-innostuksestakin, mutta ne voivat myöskin lientyä hyvin helposti
-hellemmän ja lempeämmän mielen ilmaukseen.
-
-Gabrielle Berthelier oli aivan seuralaisensa veroinen kauneudessa
-ja muodon säännöllisyydessä, vaikka häneltä puuttui sitä elävyyttä,
-vilkkautta ja lämpöä, joka toiselle antoi hänen erikoisen sulonsa.
-Mutta Gabriellen kasvoissa oli jotakin paljoa parempaa, sellaisen
-olennon suloista kylmyyttä, joka oli rakastanut ja kärsinyt ja
-jättänyt jälkeensä, ei rakkautta, vaan kärsityn, eletyn ja kumminkin
-unhoittumattoman ajan.
-
-Molemmat olivat hyviä ystäviä, vaikkakin juuri nyt "suloiset kielet"
-olivat alkaneet värähdellä.
-
-"En voi käsittää", sanoi neiti Arletta, "miksi teidän pitäisi hyljätä
-ja kieltää oikea nimenne, arvonne ja aatelisuutenne. Sehän on
-vallan samaa kuin kieltää 'ytimen ja kasteen', joista kumminkin te
-geneveläisetkin tavallanne pidätte. Mutta ettepä kaikesta huolimatta
-sentään ole sen vähempää kuin neiti Olivie de Castelar."
-
-"Suokaa anteeksi, neitini, en ole lainkaan se."
-
-"Suokaa minulle anteeksi, neitini", matki Arletta hiukan virnaillen.
-"Ei, en lainkaan anna anteeksi tätä sopimatonta soveliaisuuttanne.
-Olivie de Castelar on arvossa etevämpi kuin Arletta de Mayne ja
-paljoakin etevämpi kaikessa muussa, nimenomaan opissaan. Tehän
-todistelette kuin pappi -- no ei, Jumala tietää, että he usein
-todistelevat kylläkin huonosti -- kuten piispa, pitäisi minun sanoa. Ja
-tehän tunnette kaikki pyhät kirjat perinpohjin, sen uskon toden perään."
-
-"Enhän toki", sanoi Gabrielle hymyillen. "Mutta vaikka sen tekisinkin,
-ei se tekisi minusta kumminkaan neiti Castelaria, kun otetaan huomioon
-että olen luopunut nyt koko perinnöstäni ja kaikista vaatimuksistani
-sen suhteen. Ja tämän kaiken tein erään nuoren herran takia, joka pitää
-teitä mitä suurimmassa arvossa."
-
-Kaksi somaa, kaunistavaa ruusua ilmeni Arletan poskille, jotka olivat
-tähän asti olleet hieman kalpeat.
-
-"Tiedättekö", hän sanoi, "että kerran vihasin katkerasti yksin nimenne
-kaikuakin?"
-
-"Miten voin siitä tietää, kun en tiennyt edes olemassaolostannekaan?"
-
-"Kuinka sitä tosiaan voisittekaan? Ja miten voin minä tietää, että te
-tekisitte kaikki voitavanne tuon herran hyväksi, josta juuri puhuitte,
-luopumalla niin jalomielisesti oikeuksistanne? Sillä tuleeko siitä
-mitään hyvää, sitä en ainakaan minä voi sanoa. Lakimiehet ovat kuten
-etanat, tai paremmin sanoen käyvät taaksepäin kuin ravut. Ja hänen
-savoijalainen armonsa pelkää kuitenkin asian menestymistä, vaikka
-toivookin hyvää tuolle henkilölle; hän tuskin on vielä itsekään varma
-omasta asemastaan. Hän ei rohkene mennä äärimäisyyksiin Santanan
-suhteen, joka pitää lujalla kouralla kiini maista. No, hyvä siis, antaa
-niiden mennä. Eihän kulta ja kunnia lopulta olekaan kaikkein paraita
-asioita. Uskollinen rakkaus on enemmän ja parempaa. Mitä sanoo kirjasi,
-Gabrielle? 'Monet vedetkään eivät voi tukahduttaa rakkautta, eikä
-tulikaan voi polttaa sitä'."
-
-"Minun kirjassani puhutaan monista hyvistä asioista, Arletta."
-
-"Niin puhutaan, ja minä rakastan päivä päivältä sitä yhä enemmän. Kun
-palajan kotiin, aijon hankkia papeilta luvan saada lukea sitä. Kotiin!"
-hän toisti huoaten. "Missä on 'koti', minä ihmettelen? Ei tuo vanha
-torni enää koskaan ole sitä -- ei koskaan enää. Missä sitte?"
-
-"Siellä missä ne ovat, joita enimmän rakastetaan", sanoi Gabrielle.
-"Siellä on koti."
-
-"Te ainakin -- olette valinnut omanne aivan tarkoituksella", vastasi
-Arletta -- "rakkaassa Genevessänne."
-
-"Ei", sanoi Gabrielle tyynesti, "Geneve ei ole kotini."
-
-Heidän puhellessaan joku tuli heitä kohden pienen jalankulkevan
-palvelijan ohjaamana. Se oli kookas sotilashahmo, joka tuuma
-taistelijaa, vaikkakin nyt puettuna rauhalliseen tapaan. Kupeellaan
-hänellä oli kallisarvoinen miekka, joka oli osa senaikaisen
-herrasmiehen tavallisesta puvusta. Hän otti sulkalakkinsa hyvin
-ahavoituneelta otsaltaan ja teki kunnioittavan kumarruksen molemmille
-naisille.
-
-Gabriellen kylmästi ihmetellessä ken hän oli, Arletan poski kalpeni
-ja punastui, hehkui ja kalpeni jälleen. Hän sanoi ainoastaan yhden
-sanan: "Viktor!" Mutta sillä hetkellä hän tiesi, mitä "koti"
-hänelle tarkoitti. Gabrielle sen myöskin tiesi. Mutisten jotain
-anteeksipyynnöksi hän vetäytyi pois, jättäen molemmat rakastavaiset
-kahden kesken, tai paremmin sanoen toinen toiselleen.
-
-"Toivon että kaikki sujuu nyt tasaisesti heidän välillään", hän mietti.
-"He sen kyllä ansaitsevat. Norbert sanoo heidän olleen niin uskollisia
-toisilleen kaikkina näinä vuosina."
-
-Sitten aivan tiedottomasti hänen mielensä valtasi tunne
-vastakkaisuudesta heidän ja hänen kohtalonsa välillä. Heitä oli kaksi,
-hän oli yksin. Oi, miten vaikea oli hyljätyn osa olla yksin, aivan
-yksin tässä suuressa muita ihmisiä niin täynnä olevassa maailmassa!
-Mutta olikohan hän aivan yksin? Äkkiä ilmeni hänelle menneisyydestä
-kasvot, katse ja hymy. Ne kasvot eivät olleet vieraan kasvot, ne
-olivat hänen kanssaan niin usein, että olivat tulleet osaksi hänen
-todellisesta elämästään. Ne olivat tavallisesti hänen kanssaan
-auttamassa, lohduttamassa ja tukemassa häntä. Se oli henkistä yhteyttä,
-josta hän sisäisen elämänsä hiljaisuudessa riemuitsi ja oli iloinen.
-Hänen tuskansa näytti muuttuneen joksikin muuksi. Se oli muuttunut
-rakkaaksi muistelmaksi, joka ei ollut kaihoa eikä riemua, mutta
-suloisempaa kuin edellinen ja tyynempää kuin jälkimäinen. Mutta nyt
-äkkiä palasi tuska tulvan tavoin jälleen. Hänellä oli tapana ajatella
-itseään hyvin vanhaksi, niin vanhaksi kuin rakkaus ja surut voivat
-tehdä ihmisen. Mutta noiden kahden nuoren rakastavan näkeminen oli
-tuonut hänen sydämeensä ja ajatuksiinsa väreen nuoruuden tunnetta. Itse
-asiassa elämän kruunu oli tullut hänelle liian pian, ennenkun lapsuus
-oli kunnollisesti ohitse. Hän oli ihmisen kaltainen, joka nousee
-ylös varhain päivän noustessa ja toimii kaikki päivän työt toisten
-vielä maatessa, vaipuakseen sitte vähitellen väsyneenä vuoteelleen
-ajatellen, että yön on jo täytynyt tulla, vaikka kaupungin kello lyö
-vasta puolipäivää. Päivästä on vielä niin kovin paljo jälellä! Toisilla
-on päivän työn edestä päivän ruokakin, kodin suuret sulot, perhe-elämän
-riemut ja hyväilyt, jotka joskus ovat meille kalliimmat kuin kaikki
-muut ilot. Ah niin, oli hänellä niitäkin! Hänen ajatuksensa kääntyivät
-hellästi noihin kahteen rakkaaseen olentoon kotona, hyvinkin rakkaisiin
-kaikessa heidän avuttomuudessaan. Mutta miten pienen osan sentään
-hänen elämästään voi hänen huolenpitonsa niiden hyväksi täyttää.
-Jokapäiväisen toiminnan pinnan alla, ystävällisissä palveluksissa
-kulutetun elämän takana ikävöi suuri, tyhjä ihmissydän, kaivaten
-ihmislempeä, riemua ihmiselämästä.
-
-Mutta voisiko hän unhoittaa, että hänellä kaiken aikaa oli jotakin,
-mitä hän ei voinut vaihtaa sadankaan Lormayeurin kreivin elävään
-rakkauteen? Hän otti povestaan lähinnä sydäntään pienen norsunluisen
-taulun, joka oli kärventynyt toiselta sivultaan, jota liekit olivat
-kosketelleet kun se nakattiin Norbertille palavien risukimppujen
-ylitse. Hän painoi sen huulilleen, aivan kuin tehden vakavan lupauksen
--- tuota vähäpätöistä ja jokapäiväistä esinettä, joka ollen vieläkin
-merkkinä näkymättömistä vaan ikuisista asioista oli osana niiden
-kunniasta ja pyhyydestä.
-
-Olihan hänellä toki se. Eikö siinä ollut kyllin? Ja kumminkin, yhtä
-kaikki, ihmissydän hänen rinnassaan lähetti huokauksen korkeutta kohti.
-
-Arletta tuli hiljaa sisään ja laski kätensä hänen olkapäälleen. Hänen
-silmänsä olivat sumuiset ja hänen äänensä oli hyvin lempeä.
-
-"Toivottakaa minulle iloa, rakas Gabrielle", hän sanoi. "Viimeinkin on
-kaikki käynyt hyvin. Herttua on luvannut tekevänsä oikeutta, Viktor saa
-Lormayeurin maat. Niistä kiitämme ennen kaikkea teitä."
-
-"Ei suinkaan", vastasi Gabrielle lämpimästi. "Miksi kiitätte minua
-sellaisen poisantamisesta, jota en millään tavalla voinut pitää?"
-
-"Te olisitte voinut pitää sen sangen hyvin. Teidän olisi tarvinnut vaan
-kääntyä katolinuskoon."
-
-"_Vaanko?_ Mutta enpä luule tämän vielä olevan parasta, mitä teillä on
-kerrottavaa minulle, Arletta."
-
-"Ei", sanoi Arletta punastuen ja epäröiden. "Herramme, herttua,
-on ollut kyllin hyvä lausuakseen, että koska minulla ei ole muita
-sukulaisia elossa kuin herra de Senanclair ja kun tämä luonnollisesti
-uskonnon tähden ei voi tulla kysymykseenkään, lähettää hän noutamaan
-minut Chamberyhin, jossa hänen armonsa herttuatar ottaa minut vastaan
-ja tekee puolestani kaikki, mikä on oikein ja sopivaa kihlatulle
-neidolle, joka on heidän holhokkinsa ja oma sukulaisensakin!"
-
-"Se on hyvin ystävällisesti tehty herttuan ja herttuattaren puolelta."
-
-"Mutta ajatelkaapas vaan", jatkoi Arletta, "mitä hyviä palveluksia
-ja minkälaista tyydytystä Viktorin on täytynytkään tehdä herttualle
-voittaakseen hänen kädestään itselleen ja minullekin sellaisia
-suosionosoituksia!"
-
-Gabrielle kuunteli mielihyvällä Arlettan ylistystä kreivi Viktorista,
-mutta hänen seuraavia sanojaan ei hän voinut kuulla ilman
-vastalausetta. Ne nimittäin ehdottivat lämpimästi ja lempeästi,
-jotta hänen pitäisi yhdistää kohtalonsa heidän kohtaloonsa, tulla
-asumaan heidän luokseen ja olemaan aina hänelle ja Viktorille kallis,
-kunnioitettu sisar.
-
-"Mutta unhoitattehan uskonnon", keskeytti Gabrielle. "Olen varma,
-ettette halua tehdä minusta marttyyria."
-
-"Ah, sen asian kyllä voisimme järjestää! Luottakaa Viktoriin, hän voi
-pitää papit kurissa."
-
-"Ei se niin helposti ole tehty", sanoi Gabrielle.
-
-Mutta Arletta oli näkevinään Gabriellen näyttävän jo hiukan
-myöntyväiseltä. Hän jatkoi siis rakentaen kirjavan kuvauksen, ei
-tuskista, vaan Savoijan elämän monista huvituksista, kruunaten viimein
-pyramiidinsa mahdollisella loistavalla naimiskaupalla jonkun mahtavan
-kreivin tai paroonin kanssa -- ehkäpä vielä jonkun ruhtinaankin kanssa.
-
-Gabrielle hymyili ja vilkaisi tahdottomasti pieneen tauluun, jota hän
-yhä piti kädessään. Arlettan silmät seurasivat mukana.
-
-"Ah, tuo pieni tauluraukka!" hän sanoi. "Se on jotenkin tullut
-poltetuksi. Elkää huoliko siitä, minä annan teille paremman."
-
-Arletta oli niitä ihmisiä, jotka milloin vaan tuntevat itsensä erittäin
-iloisiksi, haluavat aina antaa muillekin kylläisyydestään.
-
-Mutta Gabriellen sormet kietoutuivat hänen aarteensa ympäri. Hänen
-kasvoissaan oli ilme, jota Arletta ei ollut koskaan ennen nähnyt.
-
-"Teillä on kreivi Viktor Lormayeur ja minulla on _tämä_", hän sanoi.
-
-Arlettan iloisten kasvojen yli leveni kunnioituksen ilme, johon
-sekautui hienoinen vihanväre, koska Gabrielle ei ollut kertonut hänelle
-taulusta heidän sydämellisten puhelujensa aikana.
-
-"Ah!" hän sanoi. "Rakkaudenmuistoko! Jopa ymmärrän. En sellaisesta
-mitään tiennyt."
-
-"Te ette voinutkaan tietää", sanoi Gabrielle lempeästi. "Minun suhteeni
-on kaikki lopussa, mikä vaan voi loppua. Kumminkaan ei siinä ole mitään
-loppua. _Hänhän_ on Jumalan luona ja on ottanut rakkautemme mukanaan
-sinne, missä ei mikään voi hävitä eikä kuolla. Mutta minä iloitsen
-puolestanne ja toivon kaikesta sydämestäni teille, rakas Arletta, iloa
-ja onnea!"
-
-Tässä voimme aivan ystävällisellä mielellä päästää Viktor de
-Lormayeurin ja Arletta de Maynen kuvat näkyvistämme. Heidän paikkansa
-on monen muun nimen joukossa, jotka ovat veteen kirjoitetut, niiden
-harvojen seassa, jotka jättävät pysyviä jälkiä ajan hietikolle.
-Kumminkin jätti Viktor de Lormayeur kotilaaksoihinsa muiston, joka
-kertoi kauan oikeamielisestä, ystävällisestä, lempeästä ja köyhiä
-kohtaan armeliaasta Lormayeurin kreivistä. Myöskin geneveläiset
-tiesivät, että Savoijassa löytyi eräitä alueita, joille he voivat mennä
-pelkäämättä vankilaa tai polttolavaa. Jos joku nuoren kreiviparin
-alustalaisista suosi protestanttisuutta, sallittiin hänen myödä maansa
-ja ottaa myötänsä irtaimen omaisuutensa ja mennä, minne vaan halusi.
-Huhuttiinpa että Lormayeurin nuori kreivitär oli kerran mennyt niinkin
-pitkälle, että oli käännyttänyt ovesta takaisin erään papin, kun tämä
-voimakkailla lauseilla vastusti hänen miehensä toimia.
-
-"Mutta sen ohessa", kertoi joku, joka tunsi asian, "oli rouvallamme
-aina terävä kieli. Hän oli sitäpaitse hyvin oppinut. Sanottiin
-hänen mielellään lukevan raamattua kreivin kanssa hiljaisuudessa ja
-hämmästyttävän pappeja ja munkkeja terävillä kysymyksillään. Mutta
-mitä voitiin heille tehdä? Kreivi ja kreivitär olivat auliskätisiä ja
-pitivät hyviä aterioita, kuten nuo samaiset papit ja munkit paraiten
-tiesivät. Heidän oviltaan ei koskaan lähetetty köyhää miestä tyhjänä
-pois. Ja me tiedämme, että laupeus peittää hyvin paljo syntejämme."
-
-Ainakin tässä kohden tuolla usein väärin käytetyllä lausetavalla, että
-laupeutemme peittää synnit, olkoot ne mitä hyvänsä, oli vielä kerran
-oikea merkityksensä kreivi ja kreivitär Lormayeuriin nähden. Me otamme
-ystävälliset jäähyväiset heiltä lausuen sydämellisesti: "Menkäät
-rauhaan".
-
-
-
-
-XXXI LUKU.
-
-Calvinin kuolema.
-
-
-    "Oo varma, sun helmaansa ottavi Herra,
-    Ja hohtehen ikuisen voittava kerran
-    On nimesi siunattu päällä maan."
-
-                                R. Browning.
-
-Useita vuosia oli kulunut. Viimein olivat ne tuoneet Geneveen synkän
-surujen vuoden. Europan vitsaus, rutto, teki autioksi Sveitsin
-maata, ja Genevekin sai täyden osansa tuosta hirveästä hävityksestä.
-Kumminkaan eivät sen kansalaiset pitäneet sitä raskaampana
-suruna, minkä Jumala oli lähettänyt heille. Heidän keskellään oli
-sammumaisillaan elämä, jonka puolesta tuhannet mielellään olisivat
-omansa antaneet. Jean Calvin makasi kuolinvuoteellaan.
-
-Olisi ollut parempi, verrattomasti parempi hänen nimelleen tulevina
-aikoina, jos hän olisi kuollut Louis de Marsacin tavoin polttoroviolla.
-Vaan hänen vikansa se ei ollut, ettei hänelle niin käynyt. Hänessä
-ei ollut virhettä, vaan kuntoa, suurta, tyyntä uskollisuutta
-velvollisuudelleen ja Jumalan hänelle antamalle tehtävälle. Hän tunsi,
-ettei kenraali voi ruveta tarjokkaaksi toivottomassa yrityksessä.
-Ehkä se olisi todistanut jalointa itsekkäisyyttä, mutta itse asiassa
-se kumminkin olisi ollut itsekkäisyyttä. Ja hänelle uskottuun
-suuremmoiseen toimeen katsoen se olisi merkinnyt korvaamatonta
-onnettomuutta.
-
-Sitäpaitsi Jumala ei kieltänyt palvelijaltaan tilaisuutta todistamaan
-Hänestä kärsimyksissä. Pitkät tuskan ja heikkouden kuukaudet olivat
-hänen osanaan, joiden aikana hänen uskonsa ja kärsivällisyytensä ei
-koskaan pettänyt. Nurkunaa ei päässyt hänen huuliltaan, vaikkakin
-hänen joskus kuultiin mutisevan sanoja, jotka osoittivat vapautuksen
-ikävöimistä: "Kuinka kauan, oi Herra?"
-
-On jotakin -- ei ainoastaan juhlallista -- vaan jaloakin, kun
-kokonainen kansa tai seurakunta pitää sairasvartiota suuren ja
-kunnioitetun poikansa kuolinvuoteen ympärillä. Yhteinen rakkaus
-ja suru sitovat kaikki yhteen. Kilpailu ja vastakkaisuudet ovat
-poistuneet, vanhat intohimot ja riidat himmenevät ja häviävät. Silloin
-näkymättömät, ikuiset asiat kohoavat vakavassa majesteetillisuudessaan
-meidän eteemme. Kaikkien ajatukset ovat kääntyneet, ei nyt
-loppumaisillaan olevan elämänuran tapauksiin ja vaiheisiin, vaan
-poislähtevän yksinäisen suuren sielun matkan päähän, jossa se kohtaa
-Iankaikkisen olennon. On tullut aika, jolloin ei kysytä, mitä tämä
-ihminen tehnyt on, mikä on tulos ja näkyvä jälki hänen työstään
-maailmassa. Sen sijaan kysymme, onko ajan kalliota enää noiden
-yksinäisten henkijalkojen alla, kun ne astuvat tuonne pimeyteen, minne
-kukaan meistä ei vielä ole astunut, vaan minne jokaisen meistä eräänä
-päivänä täytyy mennä?
-
-Ei kukaan voinut epäilläkään että Jean Calvinin jalat olivat
-kiinnitetyt sen kallion päälle. Koko hänen vahvan sielunsa voima lepäsi
-hänen Jumalansa kalliolla. Sen tähden oli hänen sydämensä viimeiseen
-saakka valpas suorittamaan tyynesti elämänsä työtä, kirjoittamaan,
-opettamaan, neuvomaan ja käskemään niin kauan kuin hänellä ruumiillisia
-voimia oli niin paljon vielä jäljellä, että kykeni pitämään kynää tai
-lausumaan sanasen.
-
-Mutta tapaukset eivät vaikuta meihin suhteellisesti niiden tärkeyteen,
-vaan niiden läheisyyteen nähden, mikä yhtäkaikki onkin niiden _tärkeys
-meille_. Ei ollut kauan Calvinin viime saarnan jälkeen, joka pidettiin
-St. Pierren kirkossa, helmikuun 6 päivänä 1562, kun ensin Margareta
-ja sitten Claudine sairastuivat ruttoon. Ei kummassakaan näkynyt
-tämän hirveän taudin pahempia oireita. Margareta vähäsen houraili,
-Claudine ei ollenkaan. Kumminkin piti Gabrielle, tuntien molempien
-heikkouden, alusta saakka molempia kuolemaan tuomittuina. Benoîten
--- joka nyt oli jo kykenevä palvelija -- hyvällä avulla hän ryhtyi
-päättävästi toimeen hoitaakseen heitä olosuhteiden vaatimusten
-mukaan ja tarkasti eristettynä. Hän antoi korttelin kymmenysmiehelle
-vaaditun sairasilmoituksen, asetti ovelle lakimääräisen varotuksen ja
-suoritti muut tarpeelliset varokeinot. Hedelmäkauppias sai muuttaa
-toiseen paikkaan, niin että talo jäi Gabriellelle ja hänen sairailleen
-kokonaisuudessaan. Hän tiesi ettei heidän ystävänsä, pastori Poupin
-(joka nyt ei näyttänyt ollenkaan pelkäävän tautia) tahtoisi hyljätä
-heitä. Hän luotti myöskin apteekkari Aubertin ammattiapuun. Viereisessä
-ovessa asuvien ystävällisten naapurien apua hän ei tahtonut mitenkään
-ottaa vastaan peljäten tarttumisen vaaraa.
-
-Seuraavana aamuna, sittekun tauti oli ilmaantunut, kuuli Benoîte
-koputusta katuovella ja pisti päänsä ulos yläikkunasta vastatakseen
-kolkuttajalle. Seurasi vilkas keskustelu ja kului enemmän kuin kymmenen
-minuuttia, ennenkun nuori palvelija hiipi Margaretan huoneen ovelle ja
-viittasi ulos Gabriellen, joka oli sisällä.
-
-"Enpä ole koskaan nähnyt semmoista herrasmiestä", hän sanoi nähtävästi
-hyvin kiihottuneena. "Neitini, minulla oli koko tehtävä, ennenkun
-pääsin hänestä erilleni. Mutta minä olin päättänyt, ettei hän saisi
-häiritä teitä, vaikka hän puhuisi mitä hyvänsä. Ajatelkaapas, että
-joku semmoinen mies tahtoisi meitä laskemaan hänet sisään ja sallia
-hänen mennä tyhjiin huoneisiin yläkerrassa! Minä ilmoitin hänelle, että
-se oli selvästi vasten lakia ja että siitä voisimme saada sakkojakin
-sekä olisimme pakoitetut pyytämään armoa polvillamme Jumalalta ja
-kaupungilta; mutta minä olisin voinut puhua yhtä hyvin kaloille
-järvessä."
-
-"Mutta Benoîte, kuka se sitte oli?"
-
-"Kuka se voisi olla muu, kuin se sokea herrasmies ja hänen
-palvelijansa, hyvä neiti! He molemmat koettivat lannistaa minua
-sanomalla, että palvelija auttaisi meitä kaikin tavoin ja että me
-tarvitsisimme miehen voimaa, ennenkun kaikki työ ja puuha olisi
-ohitse. Mutta minä pysyin läksyssäni, sillä minä tunsin, mitä te, hyvä
-neiti, olisitte tahtonut sanoa ja että sen lausuminen olisi ollut
-vaikeampaa teille kuin minulle. Sanoin että olimme hyviä kristityitä
-ja lainkuuliaisia kansalaisia, ajatelkoot sitte nuo ranskalaiset mitä
-hyvänsä asiasta. Silloin he koettelivat todistella, ettei se ollut
-lainrikosta meidän puoleltamme, kun kerran olimme varoittaneet heitä
-kauniisti, eikä heidänkään puolestaan, jos vaan eivät lähtisi enää
-talosta pois. Mutta minä en tahtonut enää kuulla sen enempää. Sanoin
-että minulla oli toimeni hoidettavanani ja että minun täytyi mennä."
-
-"Te teitte oikein, Benoîte, aivan oikein. Olihan se kyllä niin kovin
-ystävällinen ajatus, vaikkakin äärimäinen mielettömyys! Olisin tahtonut
-kuitenkin, että olisitte kertonut asiasta minulle, jotta minä olisin
-puhunut heille ja kiittänyt herra Ambrosea."
-
-"Kiittänytkö häntä? Varmaankin te tiedätte, neiti, että hän jumaloi --."
-
-"Oh, Benoîte, en voi kärsiä enää lörpötystänne! Menkää nyt Margaretan
-luo! Minun on katsottava tätiäni. Luulen että hänkin on hyvin sairas.
-Jumala auttakoon meitä!"
-
-"Ja hän kyllä tekee sen, neitini. Vielä yksi asia minun täytyy kertoa
-teille. Rauhoittaakseni tuota herraraukkaa hänen kipeässä murheessaan
-minä lupasin antaa joka päivä alas korin, jonka he tahtovat täyttää
-sellaisilla tavaroilla, jotka voivat auttaa ja lohduttaa teitä."
-
-Sen jälkeen Gabriellen yli laskeunut surun varjo synkistyi hitaasti ja
-varmasti. Pitkät päivät kuluivat kuten päivät kuluvat siellä, missä on
-sairaita ja kuolevia vaalittava. Ne olivat surullisia päiviä. Kumminkin
-olivat ne liian täynnä alinomaista huolenpitoa ja velvollisuuksia
-ollakseen aivan ikäviä. Mieli ja ruumis olivat liian paljo toimessa,
-jotta sydän olisi saanut surra liian paljon. Kun Gabrielle jälkeenpäin
-muisteli tätä aikaa, tuntui se pikemminkin pitkältä, ikävältä unelta
-kuin todelliselta kärsimykseltä.
-
-Sisar Claudine oli ensimäinen täältä eroamaan, ja Jumalan kalpea
-lähettiläs menetteli hänen suhteensa hyvin lempeästi. Tuo heikko,
-lempeä henki oli kulkenut kauan elämän polkua, kuten se, joka kävelee
-tiheässä sumussa, missä vanhat maanpiirteet ovat himmenneet ja kaikki
-on epämääräistä ja hämärää. Kumpi oli oikea, uusi uskontoko vaiko
-vanha? Vuosikausia hän oli pitänyt vanhasta kiini, mutta viime aikoina
-oli hänen mielensä siitä erkaunut. Hänen hento, vapiseva jalkansa
-tuskin tiesi, minne astua. Aina oli kumminkin sumun läpi valo heikosti
-kuumottanut. Se pysyi alusta loppuun yhdellä kohdalla, jonne hän
-ei koskaan lakannut katselemasta. No niin, viimein tämä valo paloi
-kirkkaampana kuin koskaan ennen. Usva sen ympärillä selveni ja häipyi,
-ja hän näki valon ja riemuitsi. Sillä se tuli Hänen kasvoistaan, joka
-sanoo: "Tulkaa Minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette
-raskautetut, ja Minä tahdon virvoittaa teitä!"
-
-Vanhan Margaretan vilkkaan, harjaantumattoman mielen ja voimakkaan,
-yrittelevän luonteen laita oli aivan toinen. Ei minkäänlainen
-sumu häirinnyt eikä epävarmuus vallannut häntä. Hänen edessään
-oli iankaikkinen tulevaisuus selvänä ja tasaisena, kartoitettuna
-kuten Geneven kadut, eroten vaan synkimpäin mustien ja kirkkaimpien
-valkoisten, verrattomien suurten neliöittensä kautta niistä. Jotkut
-menivät siihen maailmaan valittuina, uudestasyntyneinä, pyhitettyinä,
-toiset taasen hyljättyinä, katumattomina, kuolleina ylitsekäymisissä
-ja synneissä. Hän puolestaan kuului uudestasyntyneihin, saavutettuaan
-rakkauden siihen totuuteen useita vuosia sitten isä Calvinin omilta
-huulilta. Mutta ei mikään vielä keksitty järjestelmä voi pelastaa
-voimakkaita sieluja siitä ristiriidasta, joka on niiden syntyperäinen
-oikeus ja niille tarpeellinen kasvatus. Taudin, väsymyksen ja tuskan
-hetkinä Margareta alkoi epäillä kutsumustaan ja valintaansa ja rupesi
-ajattelemaan, että hän kaikkina näinä vuosina oli pettänyt itseään
-tai ollut tekopyhä. Silloin Gabrielle oli kyllin voimakas auttamaan
-ja lohduttamaan häntä ja kuiskaamaan taivaallisen toivon sanoja ja
-rohkaisua kuolevan korvaan. Muutamia tunteja ennen loppuaan oli vanha
-Margareta tiedottomana, mutta uurretuista, ijäkkäistä kasvoista
-kuvastui rauha. Kiitollisella, vaikkakin surullisella sydämellä sulki
-Gabrielle uskollisen palvelijansa ja ystävänsä silmät.
-
-Sitten hän istui yksinään hiljaisessa huoneessa. Hän oli hyvin
-väsynyt, niin väsynyt että olisi ilolla tervehtinyt Jumalan kalpeaa
-lähettilästä, kuolemaa, jos se olisi tullut myöskin hänen luokseen.
-Mutta hän ei surrut paljoa, ei ainakaan tietensä. Pikemmin hän
-tunsi itsensä semmoiseksi, jonka päivätyö on tehty ja joka on hyvin
-tyytyväinen, että niin on laita. Hän oli nyt tullut kertomuksen
-viimeiselle sivulle ja oli valmis sulkemaan kirjan ja menemään levolle.
-Mutta usein on meidän opittava täällä maan päälläkin, että mitä me
-pidämme loppuna, onkin todellisuudessa uusi alku. Ja ennen kaikkea --
-hän oli ainoastaan kahdenkymmenen kuuden vanha.
-
-Eräänä päivänä, kun tarttumisen vaaran arveltiin olevan aivan ohi, tuli
-Benoîte hänen luokseen esittäen vakavan pyynnön. "Isoäiti ei ole niin
-voimakas kuin tavallisesti", sanoi tyttö. "Ja tuolla seuraavassa ovessa
-on vielä tuo miesväki huolehdittavana; ja kun rouva Calvin enimmäkseen
-oleilee aina Rue de Chanoinesin varrella kiintyneenä sairaan herra
-Calvinin hoitamiseen, tietää hän tuskin, onko talossa lihaa syötäväksi
-tai puukalikkaa keittämistä varten. Ajattelen siis, neitini, että jos
-te tahtoisitte antaa minulle tunnin tai parin vapauden, voisin minä
-auttaa häntä vähäisen."
-
-"Voisitte auttaa häntä hyvinkin paljo, Benoîte", sanoi Gabrielle
-nousten pystyyn. "Kukapa tietää, vaikka minäkin voisin auttaa. Täällä
-ei ole mitään tehtävää, mikä pidättäisi meitä täällä."
-
-Pian oli Gabriellella tointa käsien täydeltä. Hän huomasi kiitollisena,
-että Jumala oli lähettänyt hänet hyljätyssä tilassaan tekemään hyvinkin
-tähdellistä työtä. Se oli kyllin tekemisen arvoista. Sillä vaikkakin
-kuolevaa uskonpuhdistajaa ympäröivät luotettavat ja uskolliset ystävät,
-lujat, voimakkaat miehet, jotka osottivat hänelle naisenhellyyttä, ei
-ilman hänen veljensä vaimoa olisi ollut naisen kättä tekemässä sitä,
-mikä kaikkina aikoina on ollut naisten erikoislahja ja toimiala.
-Gabriellen sillä aikaa huolehtiessa rouva Calvinin suurta taloutta
-pääsi tämä vapaaksi toimeensa, siten antaen profetalle profetan nimessä
-paljoa enemmän kuin kupillisen kylmää vettä.
-
-Eräänä aamuna rouva Calvin tuli varhain takaisin Rue de Chanoinesilta.
-Hän kertoi Gabriellelle, että hän aikoi jäädä kotiin ja valmistaa
-päivällistä. "Sentähden", hän lisäsi, "teidän pitää mennä oitis veljeni
-luo. Hän on kysynyt teitä sanoakseen teille jäähyväiset."
-
-Tässä ei ollut mitään kummaa. Gabriellen surut, hänen vakava,
-kristillinen luonteensa ja hänen avuliaisuutensa kaikissa hyvissä
-töissä olivat aikoja sitten voittaneet suuren uskonpuhdistajan
-kunnioituksen. Hänelle oli Gabrielle rakas myöskin lemmikkinsä Louis de
-Marsacin tähden. Olivathan Gabrielle Berthelier ja Ambrose de Marsac
-perineet hänen rakkautensa Louista kohtaan. Hän ajatteli aina näitä
-kahta yhdessä.
-
-Gabrielle heitti ylleen viitan ja päähineen sekä meni nopeilla
-askelilla Rue de Chanoinesille. Calvinin nuori kirjuri, Charles de
-Joinvillier, avasi hänelle oven sairashuoneeseen, josta pian tuli
-kuolinkamari.
-
-Jean Calvin lepäsi tai paremmin nojasi selkänsä taa asetettuihin
-tyynyihin. Hän oli hyvin heikko ja hengitti huomattavan vaikeasti.
-Hänen kasvonsa, jotka aina olivat kalpeat, olivat nyt kalmankarvaiset.
-Poskensa olivat painuneet ja huulet harmaan valkoiset. Ainoastaan
-hänen suuret, loistavat silmänsä paloivat tavallisella tulellaan.
-Kun hän käänsi ne Gabriellen surullisiin kasvoihin, tunsi tämä koko
-olentonsa nöyryytetyksi ja niiden hallitsemaksi. Calvin ei koskaan
-ollut olennoltaan enemmän kuningas kuin nyt maatessaan siinä heikkona
-ja voimattomana haudan varjon synketessä.
-
-Gabrielle vaipui polvilleen hänen viereensä ja pyysi murtuneella
-äänellä häneltä kuten isältään siunausta.
-
-Calvin kohotti vaivaloisesti ohuen, läpikuultavan kätensä, viitaten
-kirjuria jättämään heidät kahden kesken.
-
-Hänen äänensä oli hiljainen, heikko ja usein katkonainen. Sitten hän
-sanoi: "Nouse tyttäreni! Tunnen surusi. Minä halusin puhua kanssasi,
-ennenkun puhun puolestasi Jumalalle."
-
-Neito totteli. Calvin kehoitti häntä istumaan tuolille, jonka
-Joinvilliers oli asettanut häntä varten. Sitten hän katseli Gabriellea
-noilla silmillään, jotka näyttivät tunkeutuvan aivan sydämeen.
-"Täällä", sanoi hän, "ei meillä ole pysyvää kaupunkia."
-
-Eikö Gabrielle tiennyt sitä jo ennen? Hän kumarsi päätään äänettömänä.
-
-"Mutta me odotamme tulevaa. Ja sillä aikaa kun me sitä odotamme,
-olkaamme hartaat noudattamaan Jumalan tahtoa, joka elää ja pysyy
-ikuisesti."
-
-"Isäni", sanoi Gabrielle, "minä voin noudattaa sitä heikosti."
-
-"Tiedän sen, tyttäreni. Osaksi senkin tähden olen lähettänyt noutamaan
-sinua."
-
-Gabriellen sydän sykki nopeammasti näistä sanoista. Voiko olla
-mahdollista, että Calvin oli valinnut jonkun erikoisen uskontyön tai
-rakkaudentoimen hänen toimitettavakseen? Calvin tiesi, että hän oli
-jäänyt yksin ilman kotisiteitä, tai kotioikeuksia. Miten mielellään hän
-olisi toimittanut uusia rakkaudentöitä. Semmoinen toimi semmoisilta
-huulilta lausuttuna olisi luonut uutta elämää virtaamaan hänen
-suoniensa läpi. Hän vastasi hiljaisella, pyytävällä äänellä: "Isä,
-ilmaiskaa minulle Hänen tahtonsa, minun suhteeni, että minä voisin
-tehdä sen!"
-
-"Jokaisen meistä on itse löydettävä se itsellemme."
-
-"Mutta te, herra, tehän tiedätte niin paljo --"
-
-"Kukaties, _nyt_ ehkä tiedän. Seisoessamme vuoren huipulla emme näe
-ainoastaan maata minne menemme, vaan myöskin maan jonka jätämme. Jollen
-ole erehtynyt, näen työn, jonka ainoastaan te voitte tehdä."
-
-"Minäkö ainoastaan?"
-
-"Niin. On eräs uskollinen, jalo sydän, jota ainoastaan te voitte auttaa
-ja lohduttaa."
-
-Gabriellen sydän herposi äkkinäisestä liikutuksesta. Hän odotti
-vavisten loppua.
-
-Se tulikin. "On eräs synkistynyt elämä, jolle te voitte olla valona.
-Ambrose de Marsac haluaa teitä vaimokseen."
-
-Gabriellen kasvot tulivat aivan yhtä valkoisiksi kuin nuo tyynyillä
-lepäävät. Hän ei puhunut, vaan nousi seisoalleen. Hän seisoi hetken
-hiljaan, sitten hän vaipui jälleen polvilleen.
-
-Käsi, jonka kosketus pyhitti ihmisen, lepäsi hellästi hänen päänsä
-päällä. "Hyvän miehen rakkaus ei ole lahja, jonka sopii kevytmielisesti
-sysätä syrjään", sanoi Jean Calvin.
-
-"Mutta -- jos -- minä -- _en voi_", sanoi Gabrielle hitaasti.
-
-"Me voimme aina tehdä Jumalan tahdon."
-
-"Ei tätä asiaa, ei tätä! Isäni, te tiedätte kaikki."
-
-"Niin, minä tiedän." Syntyi pitkä äänettömyys, jonka kuluessa
-Gabriellen sydän huokaili kiihkoisasta, vaikkakin hänen huulensa olivat
-vaiti. Sitten Calvin taas puhui ja hänen äänessään oli ihmeellistä
-hellyyttä: "Tyttäreni, paras ja jaloin vaimoista, jonka milloinkaan
-olen tuntenut, on laskenut hautaan nuoruutensa puolison. Hän suri;
-kumminkin velvollisuuden kutsuessa hän palasi, jälleen elämään ja otti
-uudestaan kantaakseen sen taakkoja. Hän oli yhdeksän vuotta auttavana
-toverina ja lohduttajana eräälle kaikista vähäisimmistä, jonka päivät
-olivat tuskaa ja vaaraa täynnä." Sitten Gabriellen läsnäolo näytti
-häneltä hetkeksi unhottuneen; nuo vakavat silmät kääntyivät taivasta
-kohden ja kalpeat huulet kuiskasivat: "Myöskin he levätkööt Jesuksessa!"
-
-Gabrielle oli syvästi liikutettu. Se seikka että tämä kaikista enimmän
-itseensävetäytynyt ihminenkin murtaisi hänen tähtensä tavallisen
-varovaisuutensa ja puhuisi hänelle kadotetusta Idelettestaan, se veti
-häntä lähemmäksi Calvinia voimalla, jota hän ei voinut vastustaa.
-Nyt oli varmaa, ettei hän voinut kieltää Calvinilta mitään. _Nytkö?_
-Minä hetkenä sitte voisi uskollinen Geneven tytär vastustaa isä Jean
-Calvinin persoonallista vakavaa pyyntöä? Varmaan hänen, joka eli
-niin lähellä Jumalaa, täytyi aina tietää mikä oli parasta, mikä oli
-oikein jokaiselle. Kohtalon sana värisi Gabriellen huulilla, kun
-samalla läheisestä huoneesta kuului tohtori Theodore Bezan hyvin
-tunnettu ääni puhuvan kirjurille. "Tärkeitä uutisia." -- "Onko herra
-Calvin tilaisuudessa --" "Pitäisi saada tavata häntä oitis --". Niin
-katkonaisina saapuivat sanat Gabriellen korviin.
-
-Ne tulivat myöskin niihin korviin, joiden -- kunnes kuolema ne lukitsi
--- täytyi olla avoinna kaikkien seurakuntain huolille.
-
-"Muista", hän sanoi Gabriellelle, "en minä vaadi, ainoastaan ehdotan.
-Mieti sanojani, ja Herra antakoon sinulle ymmärrystä kaikissa asioissa!"
-
-Sitten seurasi siunaus, ei Vanhan liiton, vaan Uuden -- Armon,
-Rakkauden ja Yhteyden siunaus. Sitten, kun Beza ja kirjuri astuivat
-sisään, suuteli Gabrielle hentoa kättä, loi viimeisen kunnioittavan
-katseen sen miehen kasvoihin, joka oli kääntänyt hänen ja kaikkien
-hänen rakkaittensa elämän, ja meni ulos ääneti.
-
-Hän palasi Rue Cornavinille sydän lyijynraskaana. Hän oli sanonut
-jäähyväiset sille, joka oli hänelle, kuten jokaiselle todelliselle
-geneveläiselle, oikea Jumalan voideltu, "heidän sieramiensa henki".
-Hänen ensimäinen ajatuksensa ei kumminkaan ollut, että isä Calvin nyt
-oli kuolemaisillaan, vaan että isä Calvin oli pyytänyt häneltä jotakin,
-jonka myöntäminen murtaisi hänen sydämensä. Kumminkaan ei kiellon
-mahdollisuuskaan tullut hetkeksikään hänen mieleensä -- ei hän sitä
-miettinytkään. Pitäisikö isä Calvinin kuolla tietäen toiveensa jäävän
-täyttämättömäksi -- ja hänen kauttaan?
-
-Tänä iltana hän palasi yksinäiseen kotiinsa jättäen Benoîten Calvinien
-luo.
-
-Koko hänen luonteensa oli taipuva itsensäuhraamiseen ja koko hänen
-kasvatuksensa oli vahvistanut ja kehittänyt tätä halua. Hän oli
-senlaatuisia ihmisiä, jotka ajattelevat että vaikeimmankin tien
-täytyy olla oikea. Se seikka, että koko hänen sielunsa intohimoisella
-tuskalla vastusti Calvinin pyytämää asiaa, ei saanut olla syy, jonka
-vuoksi hänen pitäisi jättää se tekemättä, pikemmin sen täytyi olla
-syynä, että hänen piti tehdä se. Jos hän oli oppinut jotakin ankarassa
-Geneven koulussa, niin oli se itsekieltämisen vaikeata taitoa. Hän ei
-ollut napissut kohtaloa vastaan, joka lähetti hänet kansan puolesta
-uhriksi Savoijaan. Hän oli taipunut syvällä nöyryydellä Louisin
-marttyyrikohtaloon. Miksi ei sitten taipua tähänkin, joka näytti
-hänelle määrätyltä osalta? Herra Ambrose de Marsac oli yhtäkaikki
-sellainen, jota isä Calvin oli sanonut hänestä -- hyvä ja uskollinen
-mies -- eikä hänen enää nyt tarvinnut oppia sitä, että tämä rakasti
-häntä. Se oli ollut hänelle ahdistavana huolena pitkän aikaa --
-hankaluutena, jonka hänen kerran, kuten tiesi, täytyi selvittää.
-Hän kumminkin niin kauvan kuin mahdollista piti sitä ajatustensa
-takaosassa. Nyt se oli tullut esiin, se seisoi aivan edessä hänen
-polullaan. Oli ainoastaan yksi asia tehtävissä sen suhteen. Hän
-tahtoisi pyytää Jumalalta armoa, että voisi tehdä tämän hyvin ja
-oikein. Lopusta -- mitä siitä oli väliä? Elämä oli lyhyt ja olisi pian
-ohi.
-
-Vanhassa kodissa, missä hän sinä yönä yksin taisteli kamppailunsa, oli
-kaikki hiljaista ja äänetöntä. Joskus lauta rasahti tai hiiri kurkisti
-nurkasta esiin. Se oli kaikki. Gabrielle ei tuntenut pelkoa, vaikkakin
-yliluonnollinen maailma oli häntä lähempänä kuin meitä ja vaikka hyvin
-helposti voi uskoa "äänet ja näyt niiden piireistä, joiden ei enää
-tarvinnut kuolla". Miksi hän pelkäisi, kun kaikki haudan takana olevat,
-jotka hän tunsi, olivat rakastettuja ja rakastivat? Jos hänen tahtonsa
-olisi voinut manata heidät hänen vierelleen, olisi hän tahtonut lausua
-heidät tervetulleiksi ja liittynyt heihin erinomaisella riemulla.
-
-Mutta ainoa näky, mikä yön vartiohetkinä ilmestyi hänelle, oli
-kunnioitetun opettajan mieleenpainuvat kasvot, joille jo oli painettu
-kuoleman merkki ja joilla kuvastui huolta, vieläpä hellyyttäkin
-häntä kohtaan. Calvinin sanat kaikuivat hänen korvissaan: "Minä en
-vaadi, minä ainoastaan ehdotan." Koska ne eivät olleet mikään käsky,
-vaikuttivat ne häneen suuremmalla, vastustamattomammalla voimalla kuin
-käskevimmätkään määräykset.
-
-Miksi siis nämä pitkät ristiriidan hetket? Hän sanoi itselleen, ettei
-siinä ollut ollenkaan ristiriitaa. Kun velvollisuus oli selvä, ei
-ristiriita voinut saada sijaa. Kumminkin kaikesta huolimatta, tässä
-hänen revityssä sydämessään kävi kiduttava taistelu ja kiivas ottelu
-Hengen kanssa aina päivän koittoon asti.
-
-Yön pimeydestä, juuri ennen päivän nousua, hänen korviinsa kuului huuto
-hiljaiselta kadulta. Se ei ollut muuta kuin vanha, tuttu huuto, joka
-kertoen taloustoimista: "_La four chauffe_", uuni lämpiää. Kumminkin
-se heti vei hänen ajatuksensa takaisin tuohon talviaamuun kauan
-sitten, jolloin hän lähti vapisevana ja arkana lapsena tuolle oudolle
-peljätylle toimelle. Kaksi nuorta kelpo palvelijaa astui esiin pimeästä
-kuin taikavoiman kautta, riemuiten kilpaillen keskenään ken sai auttaa
-häntä silloin. Ah, missä he olivat nyt? Louisin pitkinä vuosina
-niin hellityn, tuttavan kuvan rinnalla ilmestyi hänelle nyt aivan
-kuin pakosta muisto Norbertista. Molemmat olivat liittyneet yhteen,
-sentähden _molemmat_ olivat liittyneet häneenkin enemmän kuin kukaan
-muu. Kentiesi oli Norbertin osaksi tullut vähäsen Louisin pyhyyttä,
-koska hän oli lohduttanut häntä viimeisessä maallisessa surussaan ja
-täyttänyt hänen viimeisen maallisen toiveensa.
-
-Sitten hänelle äkkiä tuli uusi ajatus. Se ei tuntunut tulevan
-sisältäpäin, vaan ulkoa, kenties ylhäältä. "Jos täytän isä Calvinin
-pyynnön, niin olenko silloin _tosi_ -- tosi Ambrose de Marsacia
-kohtaan, ja tosi itseänikin kohtaan?" Se oli kummallinen ajatus
-kuudennentoista vuosisadan naiselle, joka oli kasvatettu kuten
-Gabrielle kysymättä tottelemaan. Toiselta puolen se oli tulos Geneven
-naisten erikoiskasvatuksesta -- uuden uskonnon mukaisesta kasvatuksesta
--- joka opetti asettamaan totuuden kaiken ytimeksi. Se kasvatus opetti
-vielä jotain muutakin. Se antoi tavattoman liikevoiman yksilöllisyyden
-kehitykselle. Se veti yksilön esiin valittujen vastuunalaisuuden
-turvasta ja asetti hänet yksinäisenä ihmissieluna, kieltämättömillä
-oikeuksilla ja "oman tuomion" pelottavalla velvollisuudella
-varustettuna, omantunnon ja Jumalan tuomioistuimen eteen. Calvinin
-opetus ei olisi ollut onnistunut hänen suhteensa, jos hän olisi voinut
-selvittää Calvinille itselleen elämänsä kehityksen, kuten ainakin
-sille, joka vastasi hänen puolestaan.
-
-Hän ei ajatellutkaan nukahtaa. Tuo lyhyt toukokuun yö tuntui hänestä
-kokonaiselta ihmisiältä; mutta kuitenkin hän hämmästyi, kun aamuaurinko
-paistoi hänen verhottomiin akkunoihinsa. Näissä sielun vaelluksissa ei
-aika ole pitkä eikä lyhyt; sitä ei ole olemassakaan.
-
-Hetkellä, jota Genevessä ei suinkaan pidetty varhaisena, hän kuuli
-Benoîten koputtavan katuovelle, ja hän meni alas laskemaan tämän
-sisään. Kohta huomasi hän että tyttö oli itkenyt. Luullen arvaavansa
-ainoan mahdollisen syyn siihen kysyi hän huolestuneena: "Onko hän jo
-mennyt pois?"
-
-"Isä Calvinko? Päinvastoin, neiti, rouva Calvin on juuri tullut sisään,
-ja sanoo hänen viettäneen hyvän yön. Mutta ah, on olemassa surullisia
-uutisia! Surullisia -- perin surullisia --"
-
-"Mitä uutisia?" kysyi Gabrielle sillä mielenmaltilla, joka on oppinut
-näkemään suruja. Noina veren ja tulen päivinä uuden uskonnon ystävät
-olivat suurten kärsimysten avulla saavuttaneet sen armon, ettei heidän
-mielensä vähällä tullut levottomaksi tai häirityksi.
-
-"'Harmaajalka' kertoi sen myöhään eilen illalla, kun tulet jo olivat
-sammutetut. Ah, neiti, hän oli paras ja rohkein heistä kaikista! Toivon
-vaan että heillä on järkeä pitää sitä salassa isä Calvinilta. Hänhän
-rakasti häntä kuten poikaansa. Mutta suurin onnettomuus on, että hän
-kuulee kaikki!"
-
-"Mutta _kuka_ se sitte on? Tohtori Bezako? Herra Viret? Ei, ovathan he
-täällä."
-
-"Kukas muu kuin herra Norbert, marttyyrien ystävä, kuten häntä
-kutsutaan? Jokaisen ystävä hän oli, tuo jalo, suuri, nuori herra,
-joka oli aivan kuin prinssi! Jumala auttakoon meitä kaikkia, ja ennen
-kaikkea hänen isäänsä! Varmaan se murtaa hänen sydämensä." Benoîte
-heltyi jälleen ja istahti ovikynnykselle itkien katkerasti.
-
-Gabrielle vapisi kiireestä kantapäähän. "Onko hän -- kuollut
-_marttyyrina_?" hän kysyi viimein, ja sanat tulivat esiin vaikeasti.
-
-"No niin -- ei", vastasi Benoîte, kun hän voi puhua. "Jos on joksikin
-lohdutukseksi tietää, että hän kuoli vuoteessaan, niin voimme --"
-
-Gabrielle viittasi häntä tulemaan sisään, pitäen ovea auki hänelle. Kun
-hän oli sulkenut sen tytön jälkeen, sanoi hän heikosti: "Kerro minulle
-kaikki!"
-
-"Se oli tavallinen tauti. Se näyttää olevan Savoijassa vaikeampaa
-kuin täällä. Hän saapui sairaana Lormayeuriin jo vihittynä kuolemaan.
-Lormayeurin kreivi ja hänen rouvansa, jotka ovat ystävällisiä
-meidän väellemme, ottivat hänet sisään ja pitivät huolta hänestä.
-Ottaen huomioon että he ovat paavilaisia, näyttää tämä semmoiselta
-kristillisyyden laupeudentyöltä, että sitä on vaikea uskoa. Ja sitte",
-lopetti hän nyyhkyttäen, "siellä kuoli hän kolmantena päivänä."
-
-"Mutta minä en tätä ymmärrä. Eihän hän ollut Savoijassa vaan
-Ranskassa", sammalsi Gabrielle hämmentyneenä. Useammin kuin yhden
-kerran tuon kummallisen yön kuluessa oli hän rukoillut hänen ja
-kaikkein Besanconin uskollisten Herran palvelijain puolesta, joiden luo
-isä Calvin juuri ennen sairauttaan oli lähettänyt Norbertin. Kuinka
-vähän hän tiesikään! Kuinka vähän tiesi kenkään! Miten erinomaisen
-vähän kaikilla olikaan muusta väliä kuin Jumalan tahdon täyttämisestä!
-
-Mutta se tahto ei tullut täytetyksi istumalla yksinään ja itkemällä
-vainajaa -- joka ei edes ollut _hänen_ vainajansa. Ei vaadittu
-ainoastaan nöyryyttä, vaan toimintaakin. Siksi Gabrielle viimein
-karkaisi sielunsa voimakkaaksi ja meni ystäviensä luo tehdäkseen
-jokapäiväiset, välttämättömät kotoiset velvollisuutensa ja saattaakseen
-siten rasitetun äidin ja vaimon vapaaksi toimittamaan painavampia
-velvollisuuksia, kuin hänen osakseen oli tullut.
-
-Jatkaessaan siten työtään ahertaen kädet ahkerina kävivät hänelle
-eräät asiat, joita hän ei ennen ollut ymmärtänyt, vallan kirkkaiksi ja
-selviksi. Äkkinäinen suru, joka vaikuttaa kuten salaman välähdys, on
-suuri selvittäjä. Hän ei olisi voinut pukea näitä seikkoja sanoiksi,
-vaikka sillä olisi pelastanut oman elämänsäkin. Kumminkin ne olivat
-läsnä, eikä niitä voitu jättää huomioon ottamatta tai erehtyä niiden
-suhteen. _Nyt_ hän tiesi, mikä oli oikein, voi tuntea ja nimittää
-sen yhtä selvästi kuin voi sanoa kättään omakseen. Se seikka oli
-paljastettu hänelle yksin eikä kellekään toiselle olennolle maan
-päällä, ei edes isä Calvinillekaan. Se sisälsi ettei hän saanut kutsua
-ketään ihmistä maan päällä isäkseen, sillä vain yksi oli hänen isänsä,
-ja se oli Jumala. Hän ei koskaan voinut tulla Ambrose de Marsacin
-vaimoksi. Sillä kun Jumalan tahto joskus vaatii, että meidän pitää
-uhrautuman toisten hyväksi, on Hänen tahtonsa aina, että meidän pitää
-olla tosia ja uskollisia toisia kohtaan ja yhtä paljon omaa itseämmekin
-kohtaan. Jos hänen täytyi täyttää Calvinin toivomus, ei hän olisi
-tosi Ambrose de Marsacia eikä erästä toistakaan henkilöä, Gabrielle
-Berthelieriä kohtaan, jolla myöskin oli oikeuksia ja vaatimuksia, jotka
-Jumala oli siunannut ja joista Hän huolehti ja joista Hän viimeisenä
-päivänä oli vaativa tilintekoa.
-
-
-
-
-XXXII LUKU.
-
-Loppu.
-
-
-Muutamia päiviä myöhempään saapui kaksi matkustajaa Sveitsistä päin
-Geneveen Porte de Riven kautta. Toinen oli lyhytvartaloinen, ijän ja
-heikkouden yhäkin matalammaksi painama; tomuisena ja matkasta väsyneenä
-hän nojautui raskaasti seuralaisensa käsivarteen. Tämä oli kookas,
-nuori mies, kahdenkymmenen kuuden tai seitsemän vuoden ikäinen, jolla
-oli hyvin muodostunut sankarivartalo ja kauniit kasvot. Norbert de
-Caulaincourt teki työnsä hyvin sekä kirkossa että maailmassa. Jokainen
-piirre, jokainen liike osotti kunnollista ja kykenevää miestä, joka
-oli valmis palvelemaan, kykenevä hallitsemaan ja nopea täyttämään,
-mitä tahansa Jumala häneltä tahtoi. Hänen kasvonsa, ennen voimakkaat
-ja hienot, olivat nyt surun uurtelemat. Hänen matkatoverinsa, iäkäs
-uskonpuhdistaja Vilhelm Farel, oli toistanut hänelle sana sanalta --
-sillä hän osasi jokaisen sanan ulkoa -- isä Calvinin viime kirjeen.
-
-"Jääkää hyvästi, paras ja uskollisin veljeni, koska Jumalan tahto on,
-että teidän on elettävä kauvemmin. Eläkää aina muistellen yhteyttämme,
-joka, siinä määrässä kuin se on hyödyksi Jumalan kirkolle, on vielä
-taivaassakin kantava meille hyödyllisiä hedelmiä. Toivon ettette väsytä
-itseänne minun tähteni. Minun henkeni on heikko ja minä alinomaan
-odotan sen jättävän minut. Minulle on kylliksi, että elän ja kuolen
-Kristuksessa, joka on lähellä omiaan, sekä elämässä että kuolemassa.
-Vielä kerran hyvää vointia sinulle ja kaikille sinun virkaveljillesi."
-
-"Ja sittenkin, isä", sanoi Norbert, "te tulette."
-
-"Mitä sitte tahtoisittekaan? Olemmehan veljiä. Ja muistakaa, että se
-olin minä, joka annoin Genevelle hänet. Hän sanoi tahtovansa vain
-rauhaa, saadakseen tutkia ja kirjoittaa. Ja minä -- minä manasin
-Jumalan kirouksen hänen opinnoilleen ja kirjoituksilleen, jos hän
-niiden tähden kieltäytyi kutsumuksestaan tämän kaupungin hyväksi. Kun
-hän vastaukseksi laski kätensä minun käteeni, tiesin minä että Geneve
-oli pelastettu. Mutta minä en tiennyt silloin, että niin oli totuuden
-laita halki koko maailman. Nuori mies, en ole profeetta, mutta voin
-kumminkin sanoa teille, että niin kauan kuin maailma on pystyssä, ei
-Jean Calvinin nimeä unhoiteta, eikä sitä työtä jonka hän on tehnyt."
-
-Väsynyt ele päätti innokkaat sanat. Tuo kahdeksankymmenen vuotias mies
-oli laahustanut jalan koko väsyttävän tien Neufchatelista Geneveen,
-ottaakseen jäähyväiset sydämensä ystävältä ja veljeltä.
-
-"Täällä nyt olemme, isä", sanoi Norbert, kun he lähestyivät porttia.
-"Jumala suokoon, että olisimme tulleet ajoissa."
-
-"Hän kyllä suo sen", sanoi herkkäluonteinen Farel.
-
-Todellakin oli suotu yhden päivän ja yön suloinen yhdessäolo noille
-kolmenkymmenen vuoden ystäville, kun he yhdessä odottivat tuon virran
-äyräillä, joka ei ollut pelottava kummallekaan ja hyvinkin armas
-hänelle, jonka askeleiden piti kulkea ensin sen yli.
-
-Kun Norbert ja Farel astuivat yhdessä portin läpi, odotti Norbert
-luonnollisesti, että tuo ijäkäs uskonpuhdistaja, jota kukaan Genevessä
-ei enää odottanut näkevänsä, tulisi olemaan yleisen huomion esineenä.
-Mutta miten suuri olikaan hänen ihmetyksensä, kun kaikki vähän
-välittäen hänen kunnianarvoisesta seuralaisestaan keräytyivät _hänen_
-ympärilleen tervehtien, onnitellen ja toivottaen tervetulleeksi,
-vieläpä joku itkienkin riemusta! Kaikki kaupunkilaiset tunsivat hänet
-ja melkein kaikki rakastivatkin häntä, mutta mitä oli hän tehnyt
-ansaitakseen heiltä sellaisen vastaanoton kuin tämä? Ihmiset, joita
-hän tuskin tunsikaan, tunkeutuivat hänen ympärilleen halukkaina
-koskettamaan hänen kättään, vieläpä syleilemäänkin häntä, ken vaan voi.
-Hän voi kuulla seuraavan huudon kaikuvan katujen halki houkutellen
-vaimot ja lapset ulos huoneistaan: "Norbert de Caulaincourt on täällä!
-Norbert de Caulaincourt on tullut takaisin!"
-
-Kului todellakin muutamia minuutteja ennenkun hän ymmärsi, niin
-hämmentynyt hän oli tästä odottamattomasta kunnioituksesta. Viimein
-erään ramman poikaparan -- jota hän ennen oli kohdellut ystävällisesti
--- huudahdus toi hänelle selvitystä. "Jumalalle kiitos, herra Norbert,
-te olitte kuollut ja elätte jälleen!"
-
-"Olinko kuollut, niin en ainakaan itse ole kuullut siitä", sanoi
-Norbert. "Kuka semmoista kertoi teille?"
-
-"Eräs 'harmaajalka' sanoi teidän kuolleen Savoijassa tautiin."
-
-"En ole ollut Savoijassa sen jälkeen kuin näitte minut", sanoi Norbert.
-Sitten, huomattuaan ijäkkään seuralaisensa väsymyksen, hän jatkoi:
-"Elkää pysäyttäkö meitä, kalliit ystävät. Isä Farel on hyvin väsynyt
-matkustettuaan jalan aina Neufchatelista asti. Sallikaa minun saattaa
-hänet ilman viivykettä isä Calvinin luo. Kertokaa meille, pyydän
-teiltä, miten hänen laitansa on?"
-
-"Ei mitään muutosta, herra Norbert, paitsi että hän käy yhä heikommaksi
-joka päivä. Mutta uutinen siitä, että te olette turvassa, tekee varmaan
-hänelle hyvää."
-
-Puoli tuntia sen jälkeen Norbert koputti kirjansitojan ovelle Rue
-Cornavinin varrella. Sen avasi Gabrielle Berthelier -- ja uutinen hänen
-palaamisestaan ei vielä ollut saapunut Gabriellelle.
-
-Tämä oli pitänyt pitkää, väsyttävää sairasvartiota kahden sairaan
-luona. Sitä seurasi kova työ hänen ystäviensä taloudessa. Lopuksi
-oli hänellä ollut mitä jännittävin keskustelu Calvinin kanssa, jota
-seurasi tuskallinen yö ja seuraavana aamuna hirveä isku. Hänen sielunsa
-oli ollut voimakas kärsimään, mutta hänen ruumiinsa ei ollut kyllin
-vahva kantaakseen äkkinäistä ilon puuskaa. Hän ei ollut koskaan ennen
-pyörtynyt. Hänen kummastuksensa olikin suuri, kun hän viimein löysi
-itsensä Norbertin sylistä puolen kotiväestä seisoessa peljästyneinä
-heidän ympärillään. Ensimäinen, mitä hän kuuli, oli Antoine Calvinin
-ystävällinen ääni. "Hän palaa tunnoilleen", sanoi tämä. Calvin auttoi
-Norbertia asettamaan hänet istuimelle asuinhuoneessa. "Lapsiraukka",
-hän lisäsi pannessaan tyynyn tytön pään alle, "hän on piloille väsynyt.
-Hän tarvitsee lohdutusta. Lohduttakaa te häntä, herra Norbert!"
-
-Myöhemmin tuli Ambrose de Marsac riemua täynnä onnittelemaan Norbertia,
-kuultuaan hänen onnellisesta palauksestaan. Hän tunsi hyvin Calvinin
-talon, siksi pyysi hän Grilletin jättämään hänet ovelle, joka sattui
-olemaan avoinna, ja tulemaan jälleen noutamaan häntä tunnin kuluttua.
-Norbertin äänen ohjaamana hän jatkoi rohkeasti kulkuaan ja astui
-huoneeseen, josta ääni kuului. Kukaties hänelle silloin oli hyväksi,
-että näönlahja häneltä puuttui. Norbert ja Gabrielle seisoivat
-nimittäin yhdessä ja heidän molempien kasvoilla oli katse, joka olisi
-lävistänyt hänen sydämensä kuten tikarinisku.
-
-Norbert oli seuraavassa silmänräpäyksessä hänen vierellään ja tarttui
-hänen käteensä. Mutta Ambrose syleili Ranskan tavan mukaan häntä
-sydämmellisesti, sanoen sydämmellisesti: "Tämä minun veljeni oli
-kuollut ja on jälleen elävä."
-
-"Ah, minun hyviä ystäviäni on perätön huhu säikähyttänyt. Mutta minä
-olen kumminkin hyvin huolissani isäni takia. Pelkään, että huhu häneen
-nähden on totta. Hän se on ollut Savoijassa."
-
-"En luule sitä. Ei ole luottamista näihin 'harmaajalkoihin', he
-kertovat niin paljon valheita. Sitä paitsi miehemme oli vakuutettu,
-että te se olitte. 'Se nuori herrasmies', hän sanoi." Tässä Ambrose
-pysähtyi. "Norbert, on joku toinenkin huoneessa. Kuka se on?"
-
-"Se olen minä", sanoi Gabrielle tullen esiin ja laskien kätensä
-hellästi hänen käsivarrelleen.
-
-Nuo sammuneilla silmillä varustetut kasvot näyttivät hohtavan
-jostakin sisäisestä valosta. "Ei ole tarvis teidän puhua", hän sanoi,
-"askeleenne ja kosketuksenne ovat sen jo ilmaisseet."
-
-"Ja tulette vielä iloisemmaksi minun puolestani", alkoi Norbert.
-Mutta Gabrielle veti pois kätensä Ambrosen käsivarrelta ja laski sen
-varottavasti Norbertin kädelle.
-
-"Vieläkö iloisemmaksi teidän puolestanne?" toisti Ambrose. "Kuinka
-niin?"
-
-Gabriellen varottavaa viittausta ei Norbert huomannut. Hän vastasi
-yksinkertaisesti, vaikkakin hänen äänessään värähteli pidätetty
-liikutus: "Siksi että tuskin viisi minuuttia sitten Gabrielle
-Berthelier lupasi tulla vaimokseni."
-
-Seurasi pitkä äänettömyys. Monenlaisia ilmeitä kulki sokean miehen
-kasvojen yli. Ne eivät paljastaneet Gabriellelle mitään uutta,
-mutta Norbertille paljokin. Viimein Ambrose de Marsac, ranskalainen
-aatelismies, säätynsä tyyneydellä ja itseään kunnioittavalla
-arvokkuudella vastasi kohteliaasti Norbert de Caulaincourtille:
-
-"Veli, sinä et ole tuhlaajapoika, vaikka hänen tavallaan saavut
-iloisiin tervetuliaisiin. En minäkään ole mikään vanhempi veli.
-Ota pitovaatteet ja sormus -- niin, ota myöskin kruunu, ja Jumala
-siunatkoon sinua!"
-
-Hän kääntyi mennäkseen pois. Norbert kiirehti edelle tarjoten hänelle
-käsivartensa, mutta sokea työnsi sen sivulle. "Grillet seuraa minua",
-hän sanoi. "Jää sinä neidin luo."
-
-Miten tämä kaikki oli tapahtunut, siitä eivät Norbert ja Gabrielle
-koskaan kertoneet; kumpikaan heistä ei kumminkaan koskaan epäillytkään,
-etteikö asia käynyt, "kuten sen pitikin käydä".
-
-Muutamia päiviä myöhemmin toukokuun 19 päivän iltana palasi Germain de
-Caulaincourt turvallisesti kotiin suureksi iloksi ja huojennukseksi
-pojalleen, joka turhaan oli koettanut saada tietoja hänestä. Oli totta,
-että hän oli ollut sairas, vaikkakaan ei ruton tartuttama. Oli myöskin
-totta, että hänet oli vieraanvaraisesti otettu vastaan ja hoidettu
-Lormayeurissä, mistä hän oli kiiruhtanut ajoissa vielä kerran näkemään
-isä Calvinia. Hän ei tässä toivossa pettynytkään.
-
-Seuraavana päivänä, toukokuun 20 päivänä, Geneven pappien jokavuotisena
-tapana oli kokoontua juhlatilaisuuteen, jota me kutsuisimme
-pappispäivälliseksi, vaikka he kutsuivat sitä _sensuuriksi_, koska
-odotettiin, että he käyttäisivät tilaisuutta toistensa nuhtelemiseen.
-Tällä kertaa oli Calvinin nimenomainen toivomus, että juhlallisuus
-pidettäisiin hänen talossaan, jotta hän vielä kerran voisi kohdata
-kalliita veljiään. Molemmat Caulaincourtit olivat kutsuttujen vieraiden
-joukossa. Tosin he eivät olleet vakinaisia saarnaajia, mutta olivat he
-tunnustettuja ja kunnioitettuja kirkon palvelijoita.
-
-Timantin lujan tahtonsa vahvistamana, kenties myöskin elämän sammuvan
-lampun viime leimahdusten lisäämillä voimilla Calvin otti paikkansa
-pöydän päässä ja piti lyhyen rukouksen. Hän söikin vähäsen, "koettaen
-elähdyttää meitä", kuten hänen ystävänsä ja historioitsijansa Beza
-myöhemmin sanoi. Hänen ympärillään istuvat koettivat ylläpitää ainakin
-tavallisen puheen muodossa hilpeätä ulkokuorta. Äkkiä puhelun hetkeksi
-väsähtyessä kuultiin pastori Poupinin äänen sanovan jollekulle
-lähellä istuvalle: "Me kohtaamme toisemme maanantaina Norbert de
-Caulaincourtin ja Gabrielle Berthelierin vihkiäisissä." Sanat sattuivat
-noihin tarkkoihin, innokkaihin korviin, jotka kohta niin pian jo
-sulkeutuisivat kaikille maallisille äänille. Kuoleva mies ikäänkuin
-temmaten itsensä ylös nousi hitaasti ja katsoi hämmästyneen näköisenä
-Norbertia suoraan silmiin. Sitten haihtui tuo hämmästynyt ilme pois,
-terävät silmät lauhtuivat ja kalpeat kasvot vetäytyivät tyytyväiseen
-ja levolliseen hymyyn. Sillä nyt oli hallitsija laskenut valtikkansa,
-isännöitsijä jättänyt valtansa Mestarin omiin käsiin, jossa se oli
-paljoa paremmassa turvassa kuin hänen omissaan. Norbert ei koskaan
-unhoittanut tätä katsetta, vaikkakaan hän ei silloin tuntenut sen
-merkitystä täydellisesti. Se oli siunaus ilman sanoja.
-
-Pian jälestäpäin oli vieraille selvää, että heidän isäntänsä oli
-äärimmäisen väsynyt. Beza ja toiset kehoittivat häntä menemään levolle.
-Rakastavat kädet kantoivat hänet läheiseen huoneeseen ja asettivat
-hänet vuoteelle, jota hän ei enää koskaan elävänä jättänyt.
-
-Sen päivän jälkeen Calvin tuskin ollenkaan puhui ihmisten kanssa, mutta
-Jumalan kanssa alinomaan. Viikko, joka hänellä oli vielä elettävänä
-maan päällä, näytti yhdeltä ainoalta pitkältä, innokkaalta rukoukselta.
-Viimein toukokuun 27 päivän iltana häntä ympäröivät hoitajat kuulivat
-hänen sanovan: "Tämän nykyisen ajan kärsimyksiä ei voi verrata
-tulevan elämän kunniaan". Tässä hänen äänensä sammui ja seuraavassa
-silmänräpäyksessä tuo kunnia ilmaistiin hänelle. Konsistoriumin
-nimiluettoloon kirjoitettiin hänen nimensä perään nämä yksinkertaiset
-sanat: "Palasi Jumalan luo lauvantaina 27 päivänä".
-
-Plain-palaisissa oli hauta, jota ei koristanut mikään nimi, merkki tai
-muistopatsas. Mutta kirkon ja maailman historiassa oli ijäti pysyvät
-merkit. Geneve, hänen synnyinkaupunkinsa, oli hänen muistopatsaansa.
-Se pysyi kauan sellaisena, joksi hän oli sen tehnyt, ahdistettujen
-turvapaikkana ja protestanttisuuden suojana. Sillä oli monia lapsia,
-jotka kutsuivat sitä siunatuksi, eikä niiden joukossa ollut ketään
-jalompaa, enemmän rakastavaa ja enemmän rakastettua kuin Norbert
-de Caulaincourt ja hänen vaimonsa Gabrielle Berthelier. Muutamia
-vuosia Norbert jatkoi suurten vaarojen alaisena kutsumustaan, jonka
-oli valinnut itselleen. Hän oli tunnettu useammassa kuin yhdessä
-maassa tuolla arvokkaalla nimellä "marttyyrien ystävä". Vihdoin hänet
-määrättiin ja hyväksyttiin pastoriksi Geneven piirikuntaan, vaikkakin
-hän yhä teki tiheitä matkoja vieraisiin maihin kirkon asioissa. Eräänä
-lyhyenä lepoaikana, jolloin Ranskan hugenotit saivat nauttia rauhaa
-ja suvaitsevaisuutta, hän lähti isänsä kanssa Gourgollesiin. Siellä
-vanhemman de Caulaincourtin erinomaiseksi tyytyväisyydeksi hellät
-sukulaissiteet vielä kerran solmittiin. Koko suku osoitti heille
-ystävyyttään. Norbert tapasi vielä lupaavan, nuoren serkun, joka
-suosi protestanttisuutta, ja sai hänet tulemaan Geneveen täydentämään
-kasvatustaan sikäläisessä kuuluisassa akatemiassa.
-
-Omasta puolestaan hän aina palasi riemuiten ja iloiten onnelliseen
-kotiinsa, jonka keskuksena Gabrielle oli. Parvi hilpeitä lapsia kasvoi
-heidän ympärilleen. Ensiksi syntynyt Louis oli sokean kummi-isänsä
-Ambrose de Marsacin ylpeys ja aarre. Ami taasen, ijässään seuraava,
-omisti kaiken rakkautensa, mitä hän voi säästää kotoa, sen ahkeralle
-vieraalle, arvokkaalle, oppineelle ja lempeälle tohtori Theodore
-Bezalle. Kolme pientä sisarta, jotka täydensivät kotipiirin, olivat
-Claudine, Arletta ja -- Gabriellen erikoisesta pyynnöstä niin nimitetty
--- Yolande. Kaikki alkoivat varhain perityn ylevien aatteiden ja jalon
-elämän uran; ja kaikki pysyivät sillä moitteettomasti ja jättivät sen
-himmentymättömänä ja kirkkaana niille, jotka tulisivat jälkeenpäin.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Calvinin aikoina, by D. Alcock
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK CALVININ AIKOINA ***
-
-***** This file should be named 57948-8.txt or 57948-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/7/9/4/57948/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-