Sentinels relocatedHEADmain

1 files changed, 0 insertions, 4544 deletions

diff --git a/57932-8.txt b/57932-8.txt
deleted file mode 100644
index ac5cd39..0000000
--- a/57932-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4544 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Heidi osaa käyttää oppiansa, by Johanna Spyri
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Heidi osaa käyttää oppiansa
-       Kertomus Alpeilta
-
-
-Author: Johanna Spyri
-
-
-
-Release Date: September 18, 2018  [eBook #57932]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HEIDI OSAA KÄYTTÄÄ OPPIANSA***
-
-
-E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-HEIDI OSAA KÄYTTÄÄ OPPIANSA
-
-Kertomus Alpeilta
-
-Kirj.
-
-JOHANNA SPYRI
-
-Nuorten kirjoja n:o 19
-
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1907.
-
-
-
-
-SISÄLTÖ:
-
- 1. Matkapuuhia.
- 2. Muudan vieras tunturilla.
- 3. Eräs Palkinto.
- 4. Talven viettäminen "Kylässä".
- 5. Talvea kestää vielä.
- 6. Ystävät Frankfurtissa tekevät lähtöä.
- 7. Miten tunturilla edelleen eletään.
- 8. Tapahtuu eräs seikka, jota ei kukaan ole aavistanut.
- 9. Jätetään hyvästi, mutta vain toistaiseksi.
-
-
-
-
-ENSIMÄINEN LUKU
-
-Matkapuuhia.
-
-
-Sama ystävällinen tohtori, joka oli aikaan saanut sen päätöksen, että
-Heidi lapsi jälleen oli saatettava kotiinsa, kulki juuri ikään leveätä
-katua herra Sesemannin talolle. Oli syyskuun aamu, niin valoisa ja
-herttainen, että olisi luullut kaikkien ihmisten siitä ilostuvan. Mutta
-herra tohtori katseli vain kadun kiviä, joita hän astui, niin ettei hän
-voinut huomata sinistä taivasta ylempänä. Hänen kasvoillaan nähtiin
-surun varjoja, joita ei niissä koskaan ennen oltu havaittu, ja hänen
-hiuksensa olivat tulleet entistään paljon harmaammiksi. Tohtorilla oli
-ollut ainoa tytär, joka hänen vaimonsa kuoltua oli ollut isänsä paras
-ystävä ja hänen suurin ilonsa. Muutamia kuukausia sitten oli kuolema
-temmannut häneltä tämän kukoistavan tytön. Senjälkeen ei herra tohtori
-enää koskaan ollut niin iloinen, kuin hän siihen asti oli ollut.
-
-Hän soitti kelloa, ja Sebastian avasi mitä suurimmalla
-kohteliaisuudella sekä monilla kunnioituksen ja alamaisuuden
-osotuksilla hänelle oven. Sillä herra tohtori ei ollut ainoastaan talon
-isännän ja hänen tyttärensä paras ystävä, vaan hän oli hyvyydellään
-saanut kaikki muutkin talon asukkaat ystäviksensä.
-
-"Entiselläänkö kaikki, Sebastian?" kysyi herra tohtori ystävällisesti,
-niinkuin hänen tapansa oli, astuessansa Sebastianin edeltä portaita
-ylös. Palvelija ei herennyt monella tavalla alamaisuuttaan osottamasta,
-vaikk'ei herra tohtori sitä suurin voinut nähdä, hän kuin oli selin
-seuraajaansa.
-
-"Hyvä, että tulit, tohtori", huudahti herra Sesemann sisään astuvalle.
-"Meidän täytyy välttämättömästi kerran vielä keskustella Schweitzin
-matkasta, minun täytyy saada kuulla pysytkö sinä aina vain entisessä
-päätöksessäsi, vaikka Klaaran tila nyt ehdottomasti on paranemaan päin".
-
-"Mutta, rakas Sesemann, mitä minun oikeastaan tulee sinusta ajatella?"
-vastasi tohtori istuessaan ystävänsä viereen. "Minä todellakin
-toivoisin, että äitisi olisi täällä; hänen kanssaan tulee heti selville
-joka asiassa, mutta sinun kanssasi ei pääse koskaan sen pitemmälle.
-Kutsut siis minut tänään kolmannen kerran luoksesi saadaksesi taas
-kuulla saman minkä ennenkin".
-
-"Olet oikeassa, täytyyhän sinun tuskaantua koko asiaan, mutta
-ymmärtänethän, rakas ystäväni" -- ja herra Sesemann laski kätensä
-ikäänkuin rukoilevaisesti ystävänsä olalle, -- "minun on vaikea kieltää
-lapselta se, minkä jo niin varmaan olen hänelle luvannut ja josta hän
-niin monet kuukaudet on iloinnut. Koko tämän viimeisen hankalan ajan
-on hän niin kärsivällisesti kestänyt aina vaan siinä toivossa, että se
-hetki yhä oli lähenemässä, jona hän pääsisi Schveitziin matkustamaan
-ja saisi käydä tunturilla Heidi ystäväänsä tapaamassa; pitääkö minun
-nyt lapsi raukaltani, jolta muutenkin täytyy niin paljon kieltää, vielä
-yht'äkkiä riistää tämäkin, hänen kallein toivonsa".
-
-"Täytyy sinun, Sesemann", sanoi herra tohtori varsin päättäväisesti
-ja pitkitti sitten tuokion kuluttua, kun hänen ystävänsä yhä istui
-vaiti ja alakuloisena: "Ajattelehan toki asiaa tarkemmin: Klaaralla
-ei vuosikausiin ole ollut niin vaikeaa kesää, kuin tämä viimeinen
-oli; niin pitkä matka ei siis voi tulla kysymykseenkään, sillä siitä
-saattaisi olla mitä ikävimpiä seurauksia. Ja onhan meillä nyt jo
-syyskuu, voihan tunturilla vielä olla kaunistakin, mutta siellä voi
-myöskin jo olla sangen viileä. Päivät eivät enää ole pitkiä ja öitänsä
-ei Klaara missään tapauksessa voisi siellä viettää. Matka Ragatzin
-kylpypaikasta tunturille varmaankin kestää monta tuntia, sillä hänet
-täytyy välttämättömästi tuolissa kantaa sinne ylös. Lyhyesti Sesemann,
-se on mahdotonta! Mutta minä käyn kanssasi tytärtäsi puhuttelemaan,
-onhan Klaara järkevä tyttönen, tahdon ilmoittaa hänelle tuumani. Ensi
-toukokuussa lähtee hän Ragatziin ja kylpee siellä pitemmän ajan,
-siksi kun tunturille tulee lämmin ja kaunis. Sitte voidaan hänet
-silloin tällöin kantaa sinne ylös ja sitten nämä retket tulevat
-hänelle virvoitukseksi, ja hän voi nauttia niistä paljon enemmän kuin
-nyt. Ymmärräthän sinä senkin, Sesemann, että jos tahdomme ylläpitää
-heikointakin toivoa lapsesi tilan parantumisesta, niin tulee meidän
-olla äärettömän varovaiset ja huolelliset menettelyssämme hänen
-suhteensa".
-
-Herra Sesemann, joka tähän asti oli istunut vaiti ja alakuloisesti
-kuunnellut puhetta, hypähti nyt äkkiä istuviltaan.
-
-"Tohtori", huudahti hän, "sano minulle suoraan, toivotko sinä
-todellakin vielä muutosta tyttäreni terveyden suhteen?"
-
-Herra tohtori kohotti olkapäitään; "Toivonpa niinkin", sanoi hän
-puoleen ääneen. "Mutta ajattelepas silmänräpäys minua, kallis ystäväni.
-Onhan sinulla rakas lapsesi, joka kaipaa sinua, kun olet poissa, ja
-iloitsee kotiin tulostasi. Sinun ei koskaan tarvitse palata autioon
-kotiin ja yksinäsi istua pöytään. Ja sinun lapsellasi on myös hyvä
-koti. Vaikka hänen täytyykin kieltäytyä paljosta, jota muut saavat
-nauttia, on hänellä taas sen sijaan monta etua, joita muilta puuttuu.
-Niin, Sesemann, te ette ole niin perin säälittäviä, olettehan sentään
-sangen onnelliset, kun saatte olla näin yhdessä. Ajattelepas minun
-yksinäistä kotiani!"
-
-Herra Sesemann käveli pitkillä askeleilla edes ja takaisin huoneessa,
-niinkuin hänen tapansa oli, kun joku ajatus voimakkaasti valtasi hänet.
-Äkkiä pysähtyi hän sitte ystävänsä eteen ja taputti häntä hartioille.
-
-"Tohtori, minulla on eräs tuuma: Minä en saata nähdä sinua tuommoisena,
-ethän sinä enää ensinkään ole kaltaisesi. Sinun pitää lähtemän täältä
-vähän liikkeelle, ja tiedätkö mihin? Sinun täytyy matkustaa ja kaikkein
-meidän nimessämme käydä tervehtimässä Heidi lasta tunturilla."
-
-Kummastuneena yritti tohtori kieltäytyä, mutta herra Sesemann ei
-antanut hänelle aikaa siihen. Suuresti iloissaan uudesta tuumastaan ja
-kokonaan sen valtaamana tarttui hän ystävänsä käsivarteen ja vei hänet
-mukanaan tyttärensä huoneeseen. Klaaralle oli ystävällisen tohtorin
-tulo aina suureksi iloksi, sillä hän oli alati kohdellut tyttöstä mitä
-suurimmalla hellyydellä ja aina kertonut hänelle jotakin huvittavaa.
-Klaara tiesi myöskin syyn miks'ei tohtori nyt enää voinut sitä tehdä,
-ja toivoi hartaasti saavansa nähdä tohtorinsa kerran taas iloisena.
-Hän ojensi heti kätensä tohtorille, joka istahti hänen viereensä.
-Herra Sesemann veti myöskin tuolinsa heidän luoksensa ja alkoi ottaen
-Klaaraa kädestä kertoa, miten suuresti hän itsekin oli iloinnut
-Schweitzin matkasta. Mutta itse pääasian ohi, että matkan nyt täytyi
-jättää, kiirehti hän, sillä hän pelkäsi saavansa nähdä kyyneliä. Hän
-johdatti siis heti Klaaran ajatukset uuteen tuumaansa ja huomautti,
-miten tarpeellinen tämä virvoitus tulisi olemaan heidän rakkaalle
-ystävällensä.
-
-Klaaran sinisilmät olivatkin jo kyynelistä tulvillaan, vaikka hän
-kaikin voimin koetti niitä pidättää, sillä hän tiesi, miten vaikea isän
-oli nähdä hänen itkevän. Mutta olihan se myöskin sangen katkerata, että
-kaikki täten yht'äkkiä raukesi; kärsimyksen pitkinä, tuskallisina ja
-yksinäisinä hetkinä oli toivo kesän kuluessa päästä matkustamaan Heidin
-luo ollut hänen ainoana ilonaan ja lohdutuksenaan. Mutta Klaara ei
-ollut tottunut vastustelemaan, hän tiesi varsin hyvin, että isä kielsi
-häneltä ainoastaan sen, mikä olisi tullut onnettomuudeksi eikä sen
-vuoksi saanut tapahtua. Hän nieli kyyneleensä ja johdatti ajatuksensa
-siihen, josta vielä oli hänelle vähäisen korvauksen toivetta. Hän otti
-hyvän ystävänsä käden omaansa, silitteli sitä ja pyysi rukoilevaisesti:
-
-"Oi niin, herra tohtori, eikö totta, te lähdette Heidin luo ja sitten
-tulette taas minulle kertomaan kaikesta: minkälaista siellä on, mitä
-Heidi tekee ja mitä isoisä ja Pekka ja vuohet; minä tunnen ne kaikki
-niin hyvin! Ja te viette mukananne kaikellaista minulta Heidille; minä
-olen jo miettinyt kaikki valmiiksi ja jotakin myös iso-äidille; minä
-pyydän teitä, herra tohtori, tehkää niin hyvin, ja minä tahdon taas
-puolestani sill'aikaa ottaa niin paljon kalanmaksaöljyä, kuin te vain
-tahdotte."
-
-Vaikea on määrätä, oliko se tämä lupaus, joka ratkaisi asian, mutta
-varsin luultava on, että niin oli, sillä herra tohtori hymyili ja sanoi:
-
-"Täytyneehän minun kai sitte lähteä, Klaara, jotta kerran taas saisimme
-nähdä sinua lihavana ja terveenä, niinkuin mielellään tahtoisimme, isä
-ja minä. Ja koska minun tulee lähteä, oletko sinä jo senkin päättänyt?"
-
-"Mieluimmin heti huomenna varhain, herra tohtori", vastasi Klaara.
-
-"Hän on oikeassa", sanoi isä siihen, "päivyt paistaa, taivas on
-sininen, aika on tarkoin käytettävä, ja jokainen päivä, josta ei saata
-nauttia alpeilla, on sinulta hukkaan kulunut."
-
-Herra tohtorin täytyi vähäisen naurahtaa: "Kai minun siis niin pian
-kuin mahdollista täytynee suoriutua matkalle, Sesemann, sillä muuten
-saattaisit soimata minua siitä, että vielä olen täällä."
-
-Hän yritti nousta, mutta Klaara pidätti häntä; ensin täytyi tohtorin
-kuulla, mitä Klaaralla oli Heidille sanottavaa, ja sitten muistutti
-Klaara hänelle vielä monta monituista seikkaa, jota tohtorin piti
-tunturilla panna mieleensä, jotta hän sitten voisi niistä kertoa.
-Lahjat Heidille oli lähetettävät tohtorille vasta myöhemmin, sillä
-neiti Rottenmeierin piti auttaman niiden kääröihin panemisessa; mutta
-nyt oli hän parast'aikaa kaupungilla eikä luultavasti palajaisi sieltä
-varsin pian.
-
-Herra tohtori lupasi säntilleen toimittaa kaikki ja lähteä, ellei jo
-seuraavana aamuna, niin ainakin saman päivän kuluessa, sekä sitten
-kotiin palattuaan antaa tarkan kertomuksen kaikesta, mitä hän siellä
-tuntureilla oli kokenut ja nähnyt.
-
-Palvelijoilla yleensä on usein erinomainen kyky saada selkoa asiain
-menosta paljoa ennemmin, kuin isäntäväki ovat ennättäneet sen
-ilmoittaa. Sebastianilla ja Tinettellä tämä kyky näkyi olevan varsin
-kehittynyt. Heti sen jälkeen, kun tohtori oli lähtenyt huoneesta,
-soitti Klaara Tinetteä ja sanoi:
-
-"Tuokaapas minulle tuo rasiallinen tuoreita leivoksia, semmoisia,
-joita meillä aina on kahvin kanssa, Tinette"; hän osotti rasiaa, joka
-jo aikaa sitten oli katsottu valmiiksi mainittua tarkoitusta varten.
-Tinette tarttui osotettuun esineeseen eräästä kulmasta, antoi sen
-ylenkatseellisesti kieppua kädessään ja sanoi oven takana nenäkkäästi:
-
-"Kylläpä kannattaakin".
-
-Kun Sebastian, joka seurasi tohtoria, oli tavallisella
-kohteliaisuudellaan avannut, sanoi hän kumartaen:
-
-"Tahtoisitteko te, herra tohtori, olla niin ystävällinen, että
-lausuisitte pikku mamssellille Sebastianinkin tervehdyksen".
-
-"Ah, katsopas vain Sebastiania," sanoi herra tohtori ystävällisesti,
-"vai tiedätte tekin siis jo matkastani?"
-
-Sebastianin täytyi vähä yskiä:
-
-"Minä olin -- minä kävin -- en enää itsekään oikein tiedä -- ah niin,
-jo minä nyt muistan: Minä tulin sattumalta käyneeksi ruokasalin kautta
-ja kuulin pikku mamssellin nimeä mainittavan, ja miten sitte käy, niin
-toinen ajatus johtuu toisesta ja niin -- siihen tapaan --"
-
-"Niin kyllä, niin kyllä", hymyili tohtori, "ja jota useampi ajatus
-näin liittyy toiseensa, sitä kauemmin on syytä viipyä sisällä. Hyvästi
-Sebastian, tervehdyksenne saatan perille".
-
-Nyt aikoi tohtori kiirehtiä avatusta ulko-ovesta, mutta tuli estetyksi:
-myrskyinen ilma oli pakoittanut neiti Rottenmeierin kääntymään takaisin
-ennen aikojaan ja hänkin aikoi juuri ikään astua sisään samasta
-ovesta. Tuuli oli kohottanut ja levittänyt hänen suuren huivinsa,
-niin että näytti siltä, kuin olisi hän liikkunut purjeilla. Herra
-tohtori vetäytyi samassa silmänräpäyksessä taas takaisin. Mutta
-neiti Rottenmeier oli aina osottanut mitä suurinta kohteliaisuutta
-tätä herraa kohtaan ja vetäytyi hänkin paikalla takaisin, hetken
-aikaa seisoivat nämä molemmat henkilöt vastatusten, kumpainenkin
-mitä kohteliaimmin kehoittaen toista käymään ovesta ensin. Mutta
-yhtäkkiä tuli voimakas tuulen puuska ja ajoi neiti Rottenmeierin
-täysissä purjeissa hyvää vauhtia tohtoria kohden, joka kuitenkin sai
-väistäneeksi, mutta neiti Rottenmeierin lennätti se vielä hyvän matkaa
-hänen ohitsensa, jotta mainitun neidin taas täytyi kääntyä takaisin
-voidaksensa tavan mukaisesti tervehtiä perheen ystävää.
-
-Neiti Rottenmeier oli vähän pahoillaan onnettomasta sattumuksesta,
-mutta tohtorin käytöksessä oli jotakin tyynnyttävää, joka pian taas
-rauhoitti neidin mielen ja sai hänet suopeaksi. Tohtori ilmoitti
-hänelle matkatuumansa ja pyysi niin miellyttävästi häntä käärimään
-Heidille lähetettävät lahjat niin kauniisti kokoon, kuin ainoastaan
-hän, neiti Rottenmeier, sen osasi tehdä. Sitten jätti hän hyvästi.
-
-Klaara odotti neiti Rottenmeierin puolelta kaikellaisia
-vastustelemisia, ennenkuin tämä neiti antaisi suostumuksensa kaikkien
-niiden esineiden lähettämiseen, jotka Klaara oli Heidiä varten
-määrännyt. Mutta tämän kerran oli hän erehtynyt; neiti Rottenmeier
-oli erinomaisen hyvällä tuulella. Hän rupesi heti tyhjentämään suurta
-pöytää levittääksensä sille kaikki ne esineet, jotka Klaara oli
-koonnut, niin että Klaarakin olisi tilaisuudessa näkemään, miten hän
-niitä asetteli kääröihin. Se ei ollut mikään helppo tehtävä. Heidille
-lähetettävät lahjat kun olivat niin monenmuotoiset ja erilaatuiset.
-Ensinnäkin oli siinä tuo pieni lämmin viitta, johon oli yhdistetty
-päähine; se oli Klaaran mielestä Heidille tarpeen lähenevän talven
-aikana, jotta Heidi voisi käydä isoäitiä tervehtimässä tarvitsematta
-joka kerta odottaa isoisää käärimään hänet peitteeseensä, ettei
-hän vilustuisi. Sitte siinä oli isoäidille paksu, lämmin huivi,
-johonka hän saisi kääriytyä eikä tarvitsisi kärsiä vilua, jos tuuli
-taas vinhasti vinkuisi tupaan päästäksensä. Sitte oli siinä suuri
-rasiallinen hienompia kahvileivoksia isoäidille, jotta hän kerrankin
-saisi kahvin kanssa nauttia muutakin kuin tavallisen leipäsensä. Vielä
-siinä oli mahdottoman suuri lihamakkara, alkuansa oli se tarkoitettu
-Pekalle, joka ei koskaan saanut ruoakseen muuta kuin juustoa ja
-leipää, mutta sitten Klaara taas mietti ja määräsi toisin, sillä hän
-pelkäsi Pekan iloissaan lopettavan koko makkaran yhdellä kerralla.
-Se piti sentähden ensin annettaman Briita äidille, joka siitä piti
-ottaman hyvän kappaleen itselleen ja isoäidille ja sitte jakaman loput
-ja antaman ne pienemmissä osuuksissa Pekalle. Olipa siinä sittenkin
-vielä myttynen tupakkia isoisälle, joka niin mielellään poltti
-piippuansa illansuussa istuessaan majansa edustalla, sekä viimeiseksi
-vielä monenmoisia, uteliaisuutta herättäviä myttysiä ja koteloita,
-jotka Klaara erityisellä ilolla oli koonnut, niissä Heidi näet oli
-löytävä kaikellaisia odottamattomia pikku lahjoja, jotka tulisivat
-häntä suuresti ilahduttamaan. Vihdoinkin oli muhkea käärö valmis ja
-laskettiin lattialle. Neiti Rottenmeier katseli sitä siinä ja vaipui
-syviin mietteisiin: hän ajatteli sitä suurta kykyä, jota vaadittiin
-kaunisten kääreiden valmistamiseen. Klaarakin silmäili sitä ja hänen
-silmäyksensä ilmaisivat suurta iloa ja suuria toiveita: hän näki jo
-nyt mielikuvituksessaan, miten Heidi oli hypähtävä korkealle ilosta ja
-riemuiten huudahtava, kun tämä mahdottoman suuri myttynen kannettaisiin
-hänelle.
-
-Sebastian astui sisään, heitti kääreen hartioilleen ja lähti toimeen
-saadakseen sen viipymättä herra tohtorin luo viedyksi.
-
-
-
-
-TOINEN LUKU
-
-Muudan vieras tunturilla.
-
-
-Aamurusko hehkui vuorilla ja raitis aamutuuli kohisi hongissa,
-heilutellen niiden oksia edestakaisin. Heidi avasi silmänsä, tämä
-humina oli herättänyt hänen, ja se tunki hänen sydämmensä sisimpään
-pohjukkaan ja houkutteli vastustamattomana häntä ulos kuusten alle. Hän
-syöksi vuoteeltaan ja olisi tuskin malttanut pukeutua valmiiksi, mutta
-täytyihän hänen se tehdä, sillä hän tiesi jo varsin hyvin, että ihmisen
-aina täytyy olla puhtaan ja siistin.
-
-Sitte meni hän portaita alas parveltansa; isoisän vuode oli jo tyhjä.
-Ulkona majansa edustalla seisoi isoisä katsellen ylös taivasta kohden
-joka suuntaan, niinkuin hänen tapansa oli tehdä aina aamuisin,
-voidaksensa päättää, minkälaiseksi päivä oli tuleva.
-
-Ruusun hohteisia hattaroita liiteli sinne tänne taivaalla, joka
-yhä sinenemistään sineni, ja ylängöille ja laitumille valui kirkas
-kultainen loiste, sillä juuri nyt kohosi aurinko korkeitten
-vuorihuippujen takaa.
-
-"Oi kuinka kaunista! Oi kuinka kaunista! Hyvää huomenta, isoisä",
-huudahti Heidi juosten ulos majasta.
-
-"Vai ovat jo sinunkin silmäsi kirkkaat?" vastasi isoisä ojentaen
-kätensä Heidille aamutervehdykseksi.
-
-Heidi kiirehti honkien alle ja hypähti ilosta kuunnellessaan tuulen
-humisevaa ja suhisevaa ääntä häilyvissä oksissa, ja joka kerta, kun
-uusi tuulen puuska sai kuusten latvat vieläkin kovemmin hohisemaan,
-huudahti hän riemusta ja hypähti vieläkin vähän korkeammalle.
-
-Sillä aikaa oli isoisä käynyt ometassa, lypsänyt Lumikon ja Pikun,
-sitte pessyt ja puhdistanut ne, ja toi ne nyt ulos. Kun Heidi näki
-ystävänsä, tuli hän heti juosten niitten tykö, halaili molempia ja
-tervehti niitä ystävällisesti, ja nämä taas määkyivät iloisesti ja
-tuttavallisesti hänelle ja molemmat vuohet tahtoivat yhä selvemmin
-osottaa ystävyyttään siten, että painoivat päätään aina kiinteämmin
-häneen, niin että hän melkein oli musertua niiden väliin. Mutta Heidi
-ei peljännyt, ja kun vilkas Pikku vähän liian kovaa painoi päänsä
-häneen, sanoi hän: "Ei niin, Pikku, ihanhan sinä puskeilet kuin
-suuri Turkkilainen", ja heti paikalla veti Pikku päänsä takaisin ja
-vetäytyi hiljaisena vähän syrjempään ja Lumikkokin oli jo suurellisesti
-kohottanut päätänsä ikäänkuin sanoakseen: "Minusta ei kenenkään sopisi
-sanoa, että käyttäytyisin kuni Turkkilainen". Valkoinen Lumikko oli
-näet ruskeata Pikkuakin vielä vähän ikäänkuin jalosukuisempi.
-
-Nyt kuului alempaa Pekan vihellys ja pian sen jälkeen tulivat vuohet,
-joutuisa Lieto ensimmäisenä, pitkillä hyppäyksillä. Heidi oli heti
-keskellä piiriä ja tuli, vuohien rajusti tungetessa häntä tervehtimään,
-sysätyksi sinne tänne laumassa, ja sitte hän taas itsekin koki
-siirtyä vähän syrjemmälle aran Vienon luo, jonka isommat vuohet aina
-tyrkkäsivät pois tiellään, kun se aikoi pyrkiä Heidin tykö.
-
-Nyt tuli Pekkakin näkyviin. Hän antoi peljättävän vihellyksen
-kaikua yli seudun. Sen hän teki hieman säikähdyttääksensä vuohia ja
-saadaksensa ne hätyytetyksi vähän laitumelle päin, jotta hän saisi
-puhutella Heidiä. Vuohilauma hajosikin vähän, niin että Pekka pääsi
-Heidin läheisyyteen.
-
-"Tänään saatat taas kerran tulla mukaan", aloitti hän vähän äreästi
-puheensa.
-
-"En, Pekka, sitä en saata", vastasi Heidi, "joka silmänräpäys odotan
-vieraitani Frankfurtista, minun täytyy siis olla kotona".
-
-"Sen olet jo niin monta kertaa ennen sanonut", mutisi Pekka.
-
-"Niin olen, ja niin täytyy minun yhä vielä sanoa, siksi kun he
-tulevat", vastasi Heidi. "Tahi eikö mielestäsi minun pitäisikään oleman
-kotona silloin, kun he Frankfurtista tulevat minun luokseni? Niinkö
-arvelet, Pekka?"
-
-"He voivat olla sedän luona", napisi Pekka.
-
-Samassa kuului majasta isoisän voimakas ääni: "Miksi ei sotajoukko
-etene? Päällikössäkö vika on vai komennettavissa?"
-
-Pekka kääntyi heti ja heilutti piiskaansa, niin että ilma suhisi
-ja vuohet, jotka sen äänen tunsivat, lähtivät juoksujalassa, Pekka
-perässä, vuorille päin, niin että tomu tuoksui heidän ympärillään.
-
-Sen jälkeen kun Heidi taas oli kotiutunut, ymmärsi hän monta seikkaa,
-joista hänellä ei sitä ennen ollut mitään käsitystä. Joka aamu hän nyt
-suurella vaivalla ja huolella asetti vuoteensa kuntoon ja tasoitti
-sitä niin kauvan, että hän sai sen ihan sileäksi. Sitte käveli hän
-edes ja takaisin huoneessa asetellen jokaisen tuolin paikoillensa sekä
-kokosi ja pisti kaappiin vaatteita ja muuta semmoista, mitä oli esille
-unhoitettu. Sitte haki hän jonkun rääsyn, kiipesi tuolille ja pyyhki
-pöydän ihan kiiltävän puhtaaksi. Kun isoisä sitte taas tuli sisään,
-katseli hän mielihyvällä ympärilleen ja sanoi jotakin tähän tapaan:
-"Meillä on nyt aina ikäänkuin pyhäpäivä, Heidi ei ole suotta vieraissa
-ollut.".
-
-Niin oli Heidi tänäänkin, sen jälkeen kuin Pekka oli lähtenyt ja hän
-isoisänsä kanssa aamiaisen syönyt, heti ryhtynyt askareihinsa; mutta
-siitä ei ollut tulla valmista. Ulkona oli tänään niin erinomaisen
-kaunista, ja joka hetki tapahtui jotakin, joka keskeytti hänen
-toimensa. Juuri nyt kurkisti vallaton auringon säde sisään ikkunasta
-ikään kuin houkutellen: "Tule ulos, Heidi, tule ulos". Silloin ei hän
-enää voinut pidättää itseään, vaan juoksi ulos. Siellä säteili kirkas
-päivyt ja sen valo heijastui leimuavana takaisin vuorilta ja laaksosta
-yli koko seudun ja penkereet näyttivät niin kultaisilta ja kuivilta,
-hänen täytyi vähän istahtaa ja katsella ympärillensä. Sitte juolahti
-taas hänen mieleensä, että kolmijalkainen tuoli vielä oli jäänyt
-keskelle tuvan lattiaa ja että pöytä vielä oli korjaamatta suuruksen
-jälkeen. Hän hyppäsi kiireesti ylös ja riensi majaan takaisin. Mutta
-ei aikaakaan, niin humisivat taas hongat niin valtavasti, että Heidi
-värisi joka jäsenessään ja hänen täytyi taas juosta ulos hyppimään
-hieman hänkin edes ja takaisin heiluvien hongan oksain alla. Sillä
-aikaa oli isoisä toimitellut kaikellaista vajassa; hän tuli vähä väliä
-ovelle ja katseli hymyillen Heidin hyppimistä. Hän oli juuri ikään taas
-mennyt vajaan takaisin kun Heidi yht'äkkiä huusi voimansa takaa:
-
-"Isoisä! Tule! Tule!"
-
-Säikähtyneenä pyörähti isoisä takaisin ovelle peljäten jonkun
-onnettomuuden uhkaavan Heidiä. Silloin näki hän lapsen täyttä vauhtia
-juoksevan vuoren rinnettä kohden yhä vielä huutaen: "He tulevat! He
-tulevat! Ja ensimmäisenä käy herra tohtori!"
-
-Heidi syöksyi vanhaa ystäväänsä vastaanottamaan ja tämä ojensi kätensä
-kaukaa lapselle. Niin pian kuin Heidi ennätti herra tohtorin luo,
-tarttui hän sydämmellisesti tämän ojennettuun käsivarteen ja huusi
-suurella ilolla: "Hyvää päivää, herra tohtori! Ja tuhansia kiitoksia
-vieläkin kerran!"
-
-"Jumala antakoon, Heidi! Ja mistä sinä nyt jo kiität?" kysyi herra
-tohtori hymyillen ystävällisesti.
-
-"Siitä että jälleen pääsin isoisän luo", selitti lapsi hänelle.
-
-Herra tohtorin kasvot kirkastuivat. Semmoiseksi ei hän ollut kuvannut
-vastaanottoa tunturilla. Raskaasti tuntien yksinäisyytensä oli hän
-syvissä mietteissä astunut vuorta ylös näkemättä, kuinka ihanaa hänen
-ympärillään oli ja kuinka näköala joka askeleelta tuli vieläkin
-kauniimmaksi. Hän otaksui, että Heidi tuskin enää häntä tuntisikaan;
-lapsi oli niin harvoin hänet nähnyt, ja hänestä tuntui siltä, kuin jos
-hän ei voisi olla tervetullut tunturimajan asukkaille, joilta hänen
-täytyi riistää kalliin toiveen toteutuminen. Sen sijaan säteili Heidin
-silmistä raikas ilo ja herttaisesti sekä suuresti kiitollisena piti hän
-yhä vielä kiinni vanhan ystävänsä käsivarresta.
-
-Isällisellä hellyydellä otti herra tohtori Heidiä kädestä. "Tule,
-Heidi", sanoi hän ystävällisesti "vie nyt minut isoisäsi luo ja näytä
-minulle kotisi".
-
-Mutta Heidi jäi vielä seisomaan ja katseli kummastuneena vuoren
-rinnettä alaspäin.
-
-"Missä Klaara on ja mummo?" kysyi hän sitte.
-
-"Niin, Heidi, nyt minun täytyy kertoa sinulle jotakin, joka tulee
-kipeästi koskemaan sinua, niin kuin minuakin" vastasi herra tohtori.
-"Näet sen, Heidi, minä tulen yksin. Klaara oli sangen sairas eikä enää
-uskaltanut matkustaa eikä mummokaan siis tullut. Mutta keväällä, kun
-päivät taas pitenevät ja käyvät lämpöisiksi, silloin he ihan varmaan
-tulevat".
-
-Tämä sanoma kohtasi Heidiä kuni salama; hän ei voinut ymmärtää,
-että kaikki se, jonka hän jo niin selvästi oli edessään nähnyt, nyt
-kerrassaan jäisikin tapahtumatta. Liikkumattomana seisoi hän siinä
-hetkisen tuhannen tunteen ja ajatuksen valtaamana. Herra tohtori
-seisoi ääneti hänen edessään. Luonnossa heidän ympärillänsä vallitsi
-syvä hiljaisuus, ainoastaan korkealla kuusten latvoissa humisi vieno
-tuuli. Mutta sitte Heidin mieleen taas juolahti, mitä varten hän oli
-juossut alas ja että herra tohtori oli tullut. Lapsi katsoi häneen,
-ja huomasi silmissä, jotka kohtasivat hänen omiansa, jotakin niin
-huolestunutta, jota Heidi ei niissä ollut koskaan ennen nähnyt; niin
-ei herra tohtori Frankfurtissa ollut milloinkaan häneen katsonut. Se
-kävi Heidin sydämmelle; hän ei saattanut nähdä ketään surullisena eikä
-varsinkaan hyvää herra tohtoria. Varmaankin on hän pahoillaan siitä,
-ajatteli lapsi, ettei Klaara eikä mummo voineet tulla mukaan. Heidi
-etsi lohdutusta ja löysikin.
-
-"Noh, meillehän taas pian tulee kevät ja silloinhan he ihan varmaan
-tulevat", sanoi hän lohduttaen, "meillä ei talvi koskaan kestä kauan
-ja kun he tulevat keväällä, voivat viipyä pitemmän ajan, se on
-Klaarallekin varmaan hupaisempaa; menkäämme nyt ylös isoisän luo".
-Käsityksin astui hän sitte vanhan ystävänsä kanssa ylös majalle. Heidi
-halusi niin hartaasti saada herra tohtorin iloiseksi, että hän vielä
-kerran rupesi vakuuttamaan, kuinka pian pitkät lämpimät kesäpäivät taas
-palajaisivat tunturille, niin pian että talvea tuskin huomasikaan, ja
-tuli samassa itse niin vakuutetuksi lohdutuksestansa, että hän heidän
-saavuttuansa ylös isoisän luo huudahti iloisesti tälle vastaan:
-
-"He eivät vielä tulleetkaan, mutta pian kyllä tulevat hekin."
-
-Herra tohtori ei ollut isoisälle vieras, lapsi oli niin paljon
-hänestä puhunut. Vanhus ojensi kätensä vieraalleen ja lausui hänen
-sydämmellisesti tervetulleeksi. Sitte istuivat he molemmat lavitsalle
-majan edustalla, Heidillekin tehtiin vähän tilaa ja herra tohtori
-viittasi häntä istumaan viereensä. Sitte rupesi hän kertomaan, kuinka
-herra Sesemann oli häntä kehoittanut tekemään tämän matkan ja miten
-hän itsekin oli huomannut sen virkistävän häntä, joka ei enää pitkään
-aikaan ollut tuntenut itseään oikein raittiiksi ja terveeksi. Heidille
-kuiskasi hän korvaan, että kylästä pian tulisi jotakin, joka oli
-seurannut hänen kanssaan Frankfurtista ja josta Heidille tulisi paljon
-enemmän iloa kuin hänestä, vanhasta tohtorista. Heidi oli sangen
-utelias tietämään, mitä se saattaisi olla. Isoisä kehoitti innokkaasti
-herra tohtoria viettämään kauniit syyspäivät tunturilla tahi tulemaan
-sinne ylös jokaisena kauniina päivänä, sillä Tunturisetä ei voinut
-pyytää häntä sinne asumaan, hänellä kun ei ollut herra tohtorille
-mitään huonetta antaa. Hän kielsi vierastaan palajamasta takaisin
-Ragatziin ja neuvoi häntä muuttamaan alas kylään, jonka ravintolassa
-hän oli tilaisuudessa saamaan, tosin sangen yksinkertaisen, mutta
-varsin siistin huoneen. Sieltä saattaisi herra tohtori joka aamu
-tulla ylös tunturille, ja se varmaankin tekisi hänelle hyvää, tuumasi
-setä, hän lupasi sitten mielellään saattaa herra tohtoria ylemmäksi
-vuoriseutuun, josta, toivoi setä, hänelle olisi iloa. Tämä ehdoitus oli
-erittäin herra tohtorin mieleen, ja päätettiin, että se oli toimeen
-pantava.
-
-Sill'aikaa oli aurinko ennättänyt korkeimmilleen; tuuli oli jo
-tyyntynyt ja kuuset seisoivat ihan hiljaisina. Ilma oli tälle
-korkeudelle suhteellisesti lämmin ja lauhkea ja hengitti jäähdyttävää
-virvoitusta auringon valaisemalle lavitsalle.
-
-Tunturisetä nousi nyt ylös ja meni majaan, mutta palasi taas heti
-tuoden mukanaan pöydän, jonka hän asetti lavitsan eteen.
-
-"Noh, Heidi, tuo tänne, mitä ateriaksemme tarvitsemme", sanoi hän.
-"Herra tohtorin täytyy olla hyvä ja tyytyä; jos ruoanlaitoksemme onkin
-yksinkertainen, niin on ainakin ruokahuoneemme laatuun käypä."
-
-"Sitä minäkin", vastasi herra tohtori silmäillen alas auringon
-valaisemaan laaksoon, "ja tarjomuksenne otan mielelläni vastaan, täällä
-ylhäällä täytyy ruoan maittaa."
-
-Heidi juoksi edestakaisin ja toi esiin, mitä vain kaapista löysi; sillä
-hänestä oli sanomattoman hauska emännöidä, kun herra tohtori oli
-hänellä vieraana. Sill'aikaa valmisti isoisä ruoan ja tuli nyt ulos
-kantaen höyryävää maitoruukkua ja kullankiiltävää juustopaistia. Sitte
-leikkasi hän kauniita läpikuultavia levyjä ruusunpunaisesta lihasta,
-jonka hän oli kuivattanut täällä ylhäällä raittiissa vuori-ilmassa.
-Herra tohtorille maistui päivällinen paremmalta kuin mikään ateria
-kokonaiseen vuoteen.
-
-"Niin, niin, tänne täytyy meidän Klaaramme tulla", sanoi hän, "täällä
-saapi hän uusia voimia, ja kun hän jonkun aikaa on syönyt niinkuin minä
-tänään, tulee hän lihavaksi ja pyöreäksi, jota hän ei koskaan ennen ole
-ollut."
-
-Nyt tuli joku polkua ylös, kantaen seljässään suurta myttyä. Kun hän
-saapui majalle, heitti hän taakkansa maahan ja hengitti syvästi pari
-kertaa raitista tunturi-ilmaa.
-
-"Ah, siinä tulee se, joka minulla oli muassani Frankfurtista", sanoi
-herra tohtori ja nousi ylös vieden Heidin muassaan mytyn luo, jota
-hän rupesi purkamaan. Kun ensimmäinen verho oli poissa sanoi hän: "No
-lapseni, pitkitä sinä ja vedä itse esiin aarteitasi".
-
-Heidi teki niin ja kun sitte kaikki eri esineet vierivät toinen
-toisensa perästä ulos kääröstä, katsoi hän niitä, silmät suurina
-ihmeissään. Vasta sitte kun herra tohtori jälleen astui hänen luokseen,
-otti pois kannen suuresta rasiasta ja ojentaen sen Heidille sanoi:
-"Katsopas, mitä isoäiti kahvileiväkseen saapi", huudahti lapsi
-ilosta: "Oi! Oi! Nyt isoäiti kerran saa makeita leivoksia syödäkseen!"
-Hän juoksi rasian ympäri, tahtoi heti panna kaikki kokoon ja rientää
-isoäidin luo. Mutta isoisä sanoi, että he menisivät yhdessä illempänä
-herra tohtoria saattamaan ja ottaisivat silloin kapineet mukaansa. Nyt
-löysi Heidi myöskin kauniin tupakkakukkaron ja juoksi kiireesti viemään
-sen isoisälle. Tupakka oli isoisän mieleistä, hän pani sitä heti
-piippuunsa ja molemmat miehet istuivat sitten lavitsalle ja puhalsivat
-sakeita savupilviä puhellessaan kaikellaisia asioita keskenään;
-sill'aikaa juoksi Heidi edestakaisin aarteittensa keskellä. Yht'äkkiä
-tuli hän jälleen lavitsan luo takaisin, asettui vieraan eteen, ja kun
-keskustelu sitten hetkeksi taukosi, sanoi hän sangen vakuuttavaisesti:
-
-"Ei, ne eivät ole olleet minulle suuremmaksi iloksi kuin te, vanha
-herra tohtori".
-
-Molempain vanhusten täytyi vähän naurahtaa ja herra tohtori sanoi,
-ettei hän olisi sitä luullut.
-
-Kun aurinko jo näytti pian aikovan laskeutua vuorien taakse, nousi
-vieras palataksensa kylään. Isoisä otti rasian, suuren makkaran ja
-huivin kainaloonsa, herra tohtori otti Heidiä kädestä ja niin he sitten
-kulkivat vuorta alas Vuohi-Pekan majalle asti yhdessä. Siellä täytyi
-Heidin jättää hyvästi; hänen piti isoäidin luona odottaman, siksi
-kun isoisä, joka tahtoi saattaa vieraansa alas kylään, tulisi häntä
-noutamaan. Kun herra tohtori ojensi kätensä Heidille jäähyväisiksi,
-kysyi lapsi:
-
-"Tulisitteko ehkä mielellänne huomenna vuohten kanssa ylös laitumelle?"
-sillä tämä oli parasta, minkä hän tiesi.
-
-"Olkoon menneeksi, Heidi", vastasi herra tohtori, "me menemme yhdessä
-sinne."
-
-Vanhukset jatkoivat matkaansa ja Heidi meni isoäidin luo. Ensin veti
-hän suurella vaivalla rasian muassaan; sitte täytyi hänen palata
-makkaraa hakemaan, sillä isoisä oli jättänyt kaikki oven edustalle.
-Sen jälkeen täytyi hänen vielä sittenkin kerran mennä ulos tuomaan
-suuren huivin. Hän asetti ne kaikki esineet niin lähelle isoäitiä kuin
-suinkin, jotta tämä oikein voisi koetella niitä ja tietäisi, mitä mikin
-oli. Huivin asetti Heidi isoäidin polville.
-
-"Kaikki tämä on Frankturtista Klaaralta ja mummolta", kertoi
-lapsi ällistyneelle isoäidille ja ihmettelevälle Briitalle, joka
-odottamattomasta tapauksesta oli niin jäykistynyt, että hän
-liikkumattomana katseli, miten Heidi voimiansa ponnistamalla laahasi
-sisään ja levitti hänen eteensä kaikki nuo raskaat kappaleet.
-
-"Mutta, eikö totta, isoäiti, sinä iloitset äärettömästi leivoksista?
-Katsopas, kuinka pehmeät ne ovat!" huudahti Heidi yhä uudestaan ja
-isoäiti vakuutti aina: "Niin, niin, iloitsenhan minä; kuinka hyviä
-ne ihmiset sentään ovat!" Sitte silitteli hän taas lämmintä pehmeätä
-huivia ja sanoi: "Mutta tämäpä on ihmeen hyvä kylmän talven varalle! Se
-on niin mainio, etten koskaan olisi luullut semmoista saavani!"
-
-Mutta Heidi oli suuresti ihmeissään siitä, että isoäiti enemmän
-iloitsi harmaasta huivista kuin leivoksista. Briita seisoi yhä vielä
-pöydän luona makkaraan päin kääntyneenä ja katseli sitä melkeinpä
-kunnioituksella. Semmoista jättiläismakkaraa ei hän ikänään ollut
-nähnyt, ja nyt tämä oli hänen omansa, vieläpä saisi hän siitä
-leikatakin. Sitä hän tuskin saattoi uskoa. Hän ravisteli päätään ja
-sanoi alakuloisesti: "Täytyneehän kumminkin vielä sedältä kysyä, miksi
-se on aiottu".
-
-Mutta Heidi sanoi ihan arvelematta:
-
-"Se on syötäväksi aiottu, eikä miksikään muuksi".
-
-Nyt tulla tömisteli Pekka sisään. "Tunturisetä tulee minun jäljessäni.
-Heidän pitää --" enempää ei hän saanut sanotuksi. Hän oli sattunut
-katsomaan pöydälle, jossa näki makkaran, ja tämä näky valtasi hänet
-niin, ettei hän enää muuta muistanutkaan. Mutta Heidi oli jo huomannut,
-mitä hän tarkoitti, ja riensi heti kättä antamaan jäähyväisiksi,
-Tunturisetä tosin nyt, aina kun hän kulki majan ohi, poikkesi sisään
-isoäitiä tervehtimään ja tämä iloitsikin joka kerta, kun hän kuuli
-ukon askeleet, sillä isoisä kertoi aina jotakin ilahduttavaa hänelle,
-mutta tänään ei sopinut viipyä, kun jo oli myöhäinen ja tyttö joka aamu
-oli liikkeellä jo päivän noususta. "Lapsen täytyy päästä nukkumaan",
-sanoi isoisä ja siinä hän pysyi, toivotti vain avonaisesta tuvan ovesta
-isoäidille hyvää yötä. Sitten otti hän Heidiä kädestä, ja he kulkivat
-yhdessä tuikkivan tähtitaivaan alla rauhalliseen kotiinsa.
-
-
-
-
-KOLMAS LUKU
-
-Eräs palkinto.
-
-
-Seuraavana aamuna aikaisin astui herra tohtori Pekan ja vuohten
-seurassa vuoren rinnettä ylös. Ystävällinen herra koetti pari
-kertaa ryhtyä keskusteluun vuohipojan kanssa, mutta se ei hänelle
-onnistunut. Tuskalla sai hän muutamia epämääräisiä, yksitavuisia sanoja
-vastaukseksi ensimmäisille johtaville kysymyksillensä. Vuohi-Pekka ei
-varsin helposti ryhtynyt sanain vaihtamiseen. Siten kulki koko seurue
-ääneti tunturimajalle asti. Siellä Heidi jo seisoi vuohtensa kanssa
-odottamassa, kaikki kolme niin iloisina ja raittiina kuin aikainen
-päivänpaiste kunnahilla ja vuorten huipuilla.
-
-"Tuletko mukaan?" kysyi Pekka, sillä joka aamu ilmaisi hän tämän
-ajatuksensa joko kysymyksenä tahi kehoituksena Heidille tulemaan.
-
-"Tulen tietysti, jos vain herra tohtori tulee mukaan", vastasi Heidi.
-
-Pekka katseli herra tohtoria syrjästä.
-
-Isoisäkin tuli nyt ulos eväspussi kädessään. Hän tervehti ensin herra
-tohtoria kaikella kunnioituksella, lähestyi sitten Pekkaa ja asetti
-eväspussin pojan hartioille.
-
-Se oli tavallista raskaampi, sillä Tunturisetä oli siihen pistänyt
-suuren palasen punertavaa lihaa, hän ajatteli, näet, että herra
-tohtorikin mielellään söisi päivällisensä jo ylhäällä laitumella lasten
-kanssa. Pekka hymyili, niin että hänen suunsa leveni melkein toisesta
-korvasta toiseen, hän kun aavisti pussin sisältävän jotakin erinomaista.
-
-Lähdettiin liikkeelle. Vuohet kokoontuivat Heidin ympäri, jokainen
-niistä tahtoi olla häntä likinnä ja sysäsi toista vähän syrjään. Siten
-tuli Heidi jonkun aikaa kulkemaan keskellä laumaa. Mutta hän pysähtyi
-sitte ja sanoi vähän nuhtelevaisesti: "Nyt teidän täytyy kauniisti
-juosta edeltä, ettekä saa aina palata takaisin minua lykkäämään ja
-sysäämään". Hän silitteli hellästi Lumikkoa, joka aina kulki häntä
-lähinnä, ja kehoitti vielä erikseen sitä tottelevaisuuteen. Sitte hän
-pujoittihe ulos laumasta ja lähestyi tohtoria, joka heti otti hänen
-kätensä ja piti siitä kiinni. Tällä kertaa ei herra tohtorin tarvinnut
-vaivata itseään hakemalla puhumisen aihetta, sillä Heidillä oli niin
-paljon kerrottavaa vuohista, ja niitten omituisuuksista sekä tunturin
-kukkasista, vuorista ja linnuista, että aika kului hupaisesti ja he
-saapuivat perille, ennenkuin olivat sitä odottaneetkaan. Pekka oli
-usein tiellä syrjästä silmäillyt tohtoria tavalla, joka olisi voinut
-tätä kauhistuttaa, mutta hän ei onnekseen sitä huomannut.
-
-Heidi johdatti heti hyvän ystävänsä omaan mielipaikkaansa, jossa hänen
-oli tapana istua ja katsella ympärillensä. Hän teki nytkin tapansa
-mukaan ja herra tohtori istui heti hänen viereensä päivänpaisteiselle
-ruohokentälle. Yltä ympäri loisti valoisa syyspäivä yli kukkulain ja
-laajan viheriän laakson, ja alemmilta tuntureilta kaikui herttaisina ja
-viihdyttävinä joka taholta karjan kellojen säveleet tänne ylös. Tuolla
-korkealla laajan lumivuoren yli säihkyivät ja säkenöivät kultaiset
-auringonsäteet ja harmaa Falkniss kohotti vanhat kalliolinnansa
-majesteetillisesti korkealle tummansinistä taivasta kohden.
-Aamutuulonen hengitti keveästi ja iloisena alppien yli ja tuuditteli
-vain hiljaa viimeisiä sinisiä kellokukkia, jotka vielä olivat jäljellä
-kesän suurista kukka-aarteista ja nyt tyytyväisinä auringon lämmöstä
-häilyttivät kupujaan. Ylhäällä liiteli iso petolintu suurissa kaarissa;
-mutta se ei rääkynyt tänään; levitetyin siivin souti se rauhallisena
-ja oloonsa tyytyväisenä läpi ilman. Heidi katseli sinne ja tänne.
-Iloisesti huojuelevat kukat, sininen taivas, kirkas päiväpaiste,
-tuo tyytyväinen lintu ilmassa, kaikki tämä oli niin kaunista, niin
-herttaista. Heidin silmät sädehtivät ilosta. Hän katsoi, huomasiko
-hänen ystävänsäkin sen, mikä hänestä oli niin ihanaa. Herra tohtori oli
-tähän asti hiljaa ja miettiväisenä katsellut ympärillensä. Kun hän nyt
-näki lapsen ilosta loistavat silmät, sanoi hän:
-
-"Niin, Heidi, täällä on kaunista; mutta mitä arvelet? Jos joku tulisi
-tänne suru sydämmessään, mitä hänen pitäisi tehdä, että hänkin voisi
-iloita kaikesta tästä ihanuudesta?"
-
-"Voi! voi!" huusi Heidi iloisesti, "täällä ei ole kellään surua
-sydämmessään; niin on vain Frankfurtissa".
-
-Herra tohtori hymyili. Sitte sanoi hän jälleen: "Ja jos joku tulisi
-Frankfurtista ja toisi mukanansa kaikki surunsa tänne ylös, Heidi,
-tietäisitkö, mistä hänkin saisi lohdutusta?"
-
-"Täytyy vain sanoa hyvälle Jumalalle kaikki, kun ei enää tiedä mitään
-neuvoa", sanoi Heidi täydellä luottamuksella.
-
-"Niin, se on kyllä hyvä ajatus, lapsi", myönsi herra tohtori. "Mutta jos
-se, mikä saattaa surua ja tuskaa, on meissä itsessämme, mitä silloin
-saattaa hyvälle Jumalalle sanoa?"
-
-Heidin täytyi miettiä, mitä silloin pitäisi tehdä; mutta hän oli ihan
-vakuutettu siitä, että hyvä Jumala auttaisi kaikissa tuskissa. Hän etsi
-vastauksen omista elämän kokemuksistaan.
-
-"Silloin täytyy odottaa", sanoi hän hetkisen kuluttua varmuudella, "ja
-yhä vain ajatella: hyvä Jumala tietää jo nyt jotain iloista, jonka hän
-sitten antaa tapahtua, täytyy vaan vähäisen rauhoittua eikä juosta
-pois. Sitte käykin taas yht'äkkiä taas niin, että kaikesta varsin hyvin
-huomaa hyvällä Jumalalla koko ajan olleen meille hyvää mielessään;
-mutta kun sitä ei ennen voinut nähdä kauhealta surultansa, niin
-pelkäsi, ettei hän autakaan."
-
-"Se on kaunis vakaumus, jossa sinun pitää pysymän, Heidi", sanoi herra
-tohtori. Ääneti katseli hän hetken ylös mahtaviin vuorenhuippuihin ja
-taas alas viheriään, auringon valaisemaan laaksoon, sitte sanoi hän
-jälleen:
-
-"Näetkö, Heidi, tässä voisi istua joku, jonka näköä synkkä varjo
-pimentäisi, niin ettei tämä ihanuus hänen ympärillänsä pääsisi häneen
-vaikuttamaan. Hänen sydämmensä tulisi silloin raskaaksi ja kahta vertaa
-raskaammaksi juuri täällä, jossa muuten saattaisi olla niin onnellinen.
-Voitko sitä käsittää?"
-
-Nyt Heidinkin iloiseen sydämmeen tunkeusi surullinen tunne. Näköä
-pimentävä synkkä varjo johdatti hänen muistoonsa isoäidin, joka ei
-koskaan enää voinut nähdä kirkasta aurinkoa ja kaikkea muuta kaunista
-täällä ylhäällä tunturilla. Tämä tieto oli aina Heidille tuottanut
-tuskaa, se heräsi joka kerta uudelleen, kun hän taas muisti isoäidin
-tilaa. Hän istui vähän aikaa vaiti, sillä suru oli kohdannut häntä niin
-äkkiä keskellä hänen iloansa. Sitte sanoi hän vakavasti:
-
-"Kyllä minä sen käsitän. Mutta minä tiedän jotakin: Silloin täytyy
-lukea isoäidin virsiä, ne vähän valaisevat mielen ja saavat sen monasti
-niin valoisaksi, että saattaa olla ihan iloinenkin. Sen on isoäiti
-sanonut".
-
-"Mitä virsiä Heidi?" kysyi herra tohtori.
-
-"Minä vain osaan sen, jossa kerrotaan auringosta ja kauniista
-puistosta, ja vielä eräästä pitkästä virrestä ne säkeistöt jotka
-isoäidille ovat rakkahimmat, sillä ne täytyy minun aina lukea
-kolmasti", vastasi Heidi.
-
-"No lausupa kerran minullekin ne säkeistöt, minäkin tahtoisin kuulla
-niitä", ja herra tohtori asettui kuuntelemaan.
-
-Heidi pani kätensä ristiin ja mietti vielä hetkisen.
-
-"Aloitanko siitä paikasta, josta isoäiti on sanonut, että uudestaan
-saapi luottamusta sydämmeensä".
-
-Herra tohtori nyökäytti myöntäväisesti päätään.
-
-Heidi alkoi:
-
-    Vaella sä
-    Vaan nöyränä,
-    Hiljaisna tietä Herran
-    Ain' uskoen, ja tyytyen;
-    Kyll' auttaapi hän kerran!
-    Kärsiväisyys,
-    Tyytyväisyys,
-    Herraansa turvaajava,
-    On lahja suur',
-    Taivainen juur',
-    Kuormaamme helpoittava,
-    Murheemme huojentava.
-
-    Äl' nureksi,
-    Sun ristisi
-    on parhaaksesi suotu!
-    Äl' epäile,
-    Sun osas se
-    On kädell' isän luotu!
-    Kuin ahjossa
-    Ja tulessa
-    Myös kulta kirkastuupi,
-    Niin tuskissa
-    Ja vaivoissa
-    Sielumme puhdistuupi
-    Ja usko uudistuupi.
-
-    Minullehan,
-    Oi Jumalan',
-    Soit ilopäivää monta,
-    Jo enkö mä
-    Vois kärsiä
-    Myös yhtä ilotonta;
-    Sä tiedät sen,
-    Mi parhaaksen'
-    Milloinkin taitaa tulla.
-    Siis, isäni,
-    Suo ijäti
-    Mun tyytyväinen olla
-    Sun suojasi on mulla.
-
-Heidi taukosi äkkiä, lapsi ei varmaan tietänyt, kuunteliko herra
-tohtori häntä enää. Tämä oli peittänyt silmänsä kädellään ja istui
-ihan liikkumattomana. Heidi ajatteli, että hän kentiesi oli vähän
-nukahtanut, mutta jos hän taas heräisi ja tahtoi kuulla enemmän,
-niin Heidi kyllä olisi valmis pitkittämään. Kaikki olisi nyt hiljaa.
-Herra tohtori ei puhunut mitään, vaan hän ei kuitenkaan nukkunut. Hän
-johdatti mieleensä aikoja siten tapahtuneita asioita. Hän muisti,
-että hän pienenä poikasena oli seisonut rakastetun äitinsä tuolin
-luona, äiti oli syleillyt häntä ja lausunut saman virren, jonka Heidi
-juuri ikään luki, mutta jota hän ei moneen aikaan ollut kuullut.
-Nyt kuuli hän jälleen äitinsä äänen ja näki tämän, silmä täynnä
-rakkautta ja hyvyyttä luotuna hänehen, lapseensa, ja kun runon sanat
-jo olivat soinnahtuneet, kuuli hän tuon ystävällisen äänen lausuvan
-hänelle toisiakin sanoja; niitä hän mielellään kuunteli ja vaipui
-siten muistoihinsa; hän istui vielä kauan, käsi otsallaan, vaiti ja
-liikkumattomana. Kun hän viimeinkin katsoi ylös, näki hän Heidin häntä
-ihmetyksellä silmäilevän. Hän otti lapsen käden omaansa.
-
-"Heidi, virtesi oli ihana", sanoi hän ja häneen äänensä kaikui
-iloisemmalta kuin ennen. "Me tulemme tänne vielä toistekin, silloin
-lausut sen minulle vielä kerran".
-
-Sillä aikaa oli Pekalla ollut täysi työ vihansa purkamisessa. Eihän
-Heidi moneen päivään ollut ennättänyt laitumelle, ja nyt kun hän kerran
-taas oli muassa, istui tuo vanha herra koko ajan hänen vieressään, eikä
-Pekka saanut ensinkään seurustella Heidin kanssa. Se suututti häntä
-aika tavalla. Hän asettui vähän matkan päähän herra tohtorista, joka ei
-mitään pahaa aavistanut, kuitenkin niin ettei tämä voinut häntä nähdä,
-ja pui uhkaavaisesti hänelle nyrkkiänsä. Vähän ajan kuluttua ravisteli
-hän jo molempia nyrkkiänsä, ja jota kauemmin Heidi viipyi vanhan herran
-luona, sitä julmemmin puristi Pekka nyrkkiänsä ja kohotti niitä yhä
-korkeammalle ilmaan ja aina uhkaavammin heitä kohden, vaikka tosin
-uhattujen seljän takana.
-
-Sill'aikaa oli aurinko taivaalla ennättänyt sille kohdalle, jossa se
-on, kun on päivällisaika. Sen muisti Pekka tarkoin. Yht'äkkiä huusi hän
-täyttä kurkkua:
-
-"Täytyy syödä!"
-
-Heidi nousi ja aikoi tuoda eväspussin, että herra tohtori saisi
-aterioida siinä, jossa hän nyt istui. Mutta tohtori sanoi, ettei
-hänen ollut nälkä ja pyysi vain lasillisen maitoa, sitte tahtoi hän
-mielellään vielä kävellä vähäisen laitumella ja nousta ylemmäksi
-vuoristoon. Silloin Heidi huomasi, ettei hänenkään ollut nälkä, hänkin
-päätti ainoastaan juoda maitoa ja sitten saattaa herra tohtoria
-korkeammalle ja näyttää hänelle senkin paikan missä ne suuret
-sammaltuneet kivet olivat, joilta Lieto oli ollut pudota vuoren rotkoon
-ja jossa mehukkaimmat tunturiruohot kasvoivat. Heidi juoksi Pekan luo
-ja käski pojan lypsämään Vienoa, ensin herra tohtorille kupillisen,
-sitte vielä toisen kerran saman verran hänelle itselleen.
-
-Pekka katsoi ensin vähän aikaa kummastuneena Heidiin, sitte kysyi hän:
-
-"Kuka sen saa, mikä pussissa on?"
-
-"Sen saat sinä, mutta ensin pitää sinun lypsämän ja pian", vastasi
-Heidi.
-
-Niin pian ei Pekka ollut mitään elämässään toimittanut kuin tämän
-lypsämisen, sillä hän näki koko ajan edessään eväspussin ja mitä siinä
-oli, sekä muisti, että koko sen sisältö nyt oli yksinomaisesti hänen.
-Heti kun hän näki, että hänen molemmat seuralaisensa rauhallisesti
-joivat maitoa, aukaisi Pekka pussin ja kurkisti sinne. Kun hän huomasi
-tuon merkillisen lihapalasen, värisi hän ilosta ja katseli vieläkin
-kerran pussiin, ollaksensa oikein vakuutettu siitä, että semmoinen
-herkku todella oli siellä. Hän pisti kätensä pussiin vetääksensä
-esille ihmeellisen lahjansa. Mutta äkkiä veti hän sen takaisin, aivan
-kuin ei hän uskaltaisi käydä kiinni herkkupalaseen. Pekan mieleen oli
-juolahtanut, miten hän oli seisonut herra tohtorin takana hänelle
-nyrkkiä puiden, ja nyt sama herra lahjoitti hänelle verrattoman
-päivällisensä. Se sai Pekan katumaan tekoaan, hänestä tuntui siltä,
-kun tuo teko estäisi häntä ottamasta esille ihanan lahjansa. Yht'äkkiä
-hyppäsi hän korkealle ja juoksi samalle paikalle, missä oli seisonut.
-Siinä kohotti hän molemmat kätensä suoraan ylös ilmaan merkiksi, ettei
-nyrkeistä enää puhettakaan, ja niin seisoi hän hyvän aikaa. Kun hän
-sitte tunsi, että oli saattanut asian taas hyvälle kannalle, palasi
-hän pitkillä harppauksilla pussin luo ja nyt kun hänen omatuntonsa oli
-puhdas, saattoi hän täydellä tyytyväisyydellä antautua erinomaisen
-maukkaan ateriansa nauttimiseen.
-
-Herra tohtori ja Heidi olivat pitkän aikaa kävelleet yhdessä ja olivat
-erittäin tyytyväiset retkeensä. Sitten tohtori huomasi, että hänen
-oli aika lähteä, mutta arveli että tyttö ehkä mielellään olisi vielä
-vuohien luona. Mutta sitä ei Heidi tahtonut, hän ei antaisi herra
-tohtorin mennä ypö yksin koko vuoritietä alas. Isoisän majalle asti
-tahtoi hän saattaa vierasta ja vielä vähän edemmäksikin. Hän kulki
-koko matkan käsi kädessä hyvän ystävänsä kanssa, jolle hänellä oli
-niin paljo kerrottavaa ja jolle piti näyttää, missä vuohet mieluimmin
-kävivät laitumella, sekä missä kesällä enimmän kasvoi loistavia
-nurmiruusuja ja muita kukkasia. Hän osasi nyt oikein nimittää niitä,
-sillä isoisä oli pitkin kesää opettanut hänelle kaikkien kukkien nimet,
-jotka hän tunsi. Mutta viimein sanoi herra tohtori, että Heidin pitäisi
-palata kotiin. Hän jätti hyvästi, ja tohtori meni vuorta alas; kerta
-toisensa perästä hän kääntyi ja katsoi taaksensa. Silloin näki hän,
-miten Heidi yhä vain seisoi samassa paikassa, katsellen häneen päin ja
-kädellään jäähyväisiä viitaten. Niin oli hänen oma armas tyttärensäkin
-tehnyt, kun isä lähti kotoa.
-
-Oli kirkas, lämmin syyskuu. Joka aamu tuli herra tohtori tunturille
-ja sitte mentiin heti taas hupaisille kävelyretkille. Usein meni
-hän tunturisedän kanssa korkealle ylös vuoristoon, missä ikihongat
-siinsivät ja jossa suuri petolintu luultavasti asui, sillä siinä se
-rääkyen yhtä mittaa liidellä suhisi ohitse, aivan läheltä. Tunturisedän
-seurasta oli herra tohtorille paljon hauskuutta, ja hän ihmetteli
-yhä enemmän sekä sedän tarkkaa tietoa kaikista tunturin kasveista
-ja niiden hyödyllisyydestä, että myös hänen kykyänsä huomata niin
-paljon hyvää ja arvokasta luonnossa: pihkaisessa männyssä ja kuusessa,
-jonka neulaset tuoksuivat niin hyvältä, mehevissä sammaleissa, jotka
-pistivät esiin vanhojen puunjuurien välistä, ja kaikissa hienoissa ja
-vähäpätöisimmissäkin kukkasissa ja kasveissa, jotka vielä vuorimaan
-väkevillä, korkeilla penkereillä kasvoivat.
-
-Yhtä tarkalleen tunsi vanhus suurten sekä pienten eläinten elon ja olon
-tunturilla ja tiesi kertoa herra tohtorille monta hupaista seikkaa
-näistä vuorenrotkojen, maalokerojen ja honganoksien asukkaista.
-
-Näillä kävelyretkillä kului herra tohtorin aika arvaamattoman pian ja
-kun hän iltasilla sydämmellisesti kätteli setää jäähyväisiksi, sanoi
-hän useimmiten: "Joka kerta kun olen teidän seurassanne, ystäväni, opin
-jotakin uutta".
-
-Mutta monena päivänä ja tavallisesti kaikkein kauniimpina herra
-tohtori mielellään tahtoi kävellä yhdessä Heidin kanssa. Silloin
-he tavallisesti istuivat samalla kauniilla tunturikummulla kuin
-ensimmäisenäkin päivänä, ja Heidi sai aina uudestaan lausua runonsa
-sekä kertoa kaikesta, mitä hän vain tiesi. Pekka istui silloin
-tavallisesti heidän takanansa, mutta hän ei koskaan enää kiukutellut
-eikä puinut nyrkkiänsä.
-
-Siten kului ihana syyskuu loppuun. Silloin tuli eräänä aamuna herra
-tohtori taas, mutta hän ei ollutkaan niin iloinen kuin tavallisesti.
-Hän sanoi, että tämä oli hänelle viimeinen päivä tunturilla, hänen
-täytyi palata Frankfurtiin ja oli ikävissään siitä, sillä hän oli
-alppielämään suuresti mieltynyt. Tunturisetäänkin koski tämä sanoma
-kipeästi, sillä hänellä oli ollut erinomaisen hupaista herra tohtorin
-seurassa, ja Heidi oli niin tottunut joka päivä tapaamaan lempeän
-ystävänsä, ettei hän ensinkään voinut käsittää, että tämän ilon nyt
-yht'äkkiä piti loppuman. Lapsi katsoi kysyväisesti ja ihmeissään
-häneen. Mutta asia oli todellakin niin. Herra tohtori sanoi ensin
-isoisälle hyvästi ja kysyi sitten, tahtoisiko Heidi saattaa häntä
-vähän matkaa. Hän otti Heidiä kädestä ja he kulkivat yhdessä tunturin
-rinnettä alas, mutta lapsi ei vielä sittenkään voinut käsittää, että
-herra tohtori todellakin heidät jättäisi.
-
-Vähän ajan perästä pysähtyi herra tohtori ja sanoi, että Heidin jo piti
-kääntymän takaisin. Hän silitteli muutaman kerran lapsen kiharaa tukkaa
-ja sanoi: "Nyt minun täytyy lähteä, Heidi! Jos sentään saisin ottaa
-sinut mukaani ja pitää sinut luonani Frankfurtissa!"
-
-Samassa muisti Heidi taas ihan selvästi koko Frankfurtin, sen monet,
-monet rakennukset ja kiviset kadut, muisti myöskin neiti Rottenmeieriä
-ja Tinetteä ja sanoi hieman alakuloisesti: "Minä tahtoisin kuitenkin
-mieluummin, että te tulisitte meille".
-
-"Noh niin, se sopineekin parhaiten. Hyvästi siis, Heidi", sanoi herra
-tohtori ystävällisesti ja antoi hänelle kätensä. Heidi katsoi eroavaan
-ystäväänsä, jonka kyyneltyneet silmät olivat lempeästi luodut häneen.
-Mutta sitte tohtori kääntyi reippaasti ja kiirehti eteenpäin.
-
-Heidi jäi liikkumattomana seisomaan. Tohtorin lempeät kyyneltyneet
-silmät olivat tehneet syvän vaikutuksen häneen. Hän purskahti kovaan
-itkuun ja syöksi täyttä vauhtia edeltä rientävän ystävänsä jälkeen ja
-huusi nyyhkyttäen:
-
-"Herra tohtori! Herra tohtori!"
-
-Tämä kääntyi ja pysähtyi.
-
-Nyt lapsi saavutti hänen ja kyyneleet valuivat hänen poskillensa, kun
-hän nyyhkytti:
-
-"Minä tahdon heti paikalla tulla mukaanne Frankfurtiin ja olla teidän
-tykönänne, niin kauan kuin te vain tahdotte, mutta ensin juoksen tuota
-pikaa iso-isälle sitä sanomaan".
-
-Herra tohtori hyväili itkevää lasta ja koetti saada häntä rauhoittumaan.
-
-"Ei niin, rakas Heidi", sanoi hän erinomaisen ystävällisesti, "et vielä
-nyt, sinun täytyy jäädä honkia kuuntelemaan, Frankfurtissa voisit
-jälleen sairastua. Mutta kuule, Heidi, mitä sinulta kysyn: Jos minä
-kerran sairastun ja olen yksinäni, tuletko silloin ja jäätkö luokseni.
-Saanko ajatella, että minulla silloinkin on joku, joka minusta pitää
-huolta ja rakastaa minua?"
-
-"Saatte, minä tulen ihan varmaan, vielä samana päivänä ja te olettekin
-minulle melkein yhtä rakas kuin isoisä", vakuutti Heidi yhä vielä
-nyyhkyttäen.
-
-Nyt herra tohtori kerran vielä kätteli Heidiä ja jatkoi sitte
-reippaasti matkaansa. Mutta Heidi jäi vielä seisomaan samalle paikalle
-ja viittasi kädellään jäähyväiseksi, niin kauan kunnes herra tohtori
-katosi hänen näkyvistään. Kun tämä viimeisen kerran kääntyi ja näki
-Heidin ja auringon valaiseman tunturin, sanoi hän hiljaa itsekseen:
-"Tuolla ylhäällä on hyvä olla, siellä voi ruumis ja henki virkistyä ja
-ihminen jälleen iloita elämästänsä".
-
-
-
-
-NELJÄS LUKU
-
-Talven viettäminen "Kylässä".
-
-
-Tunturimajan ympärillä oli niin korkealta lunta, että ikkunat näyttivät
-kohoavan suorastaan lakealta maanpinnalta, sillä majan alapuolta ei
-ensinkään saattanut nähdä, ovi oli myöskin ihan näkymättömissä. Jos
-tunturisetä olisi asunut ylhäällä majassaan, olisi hänen täytynyt
-tehdä samaa kuin Pekan joka päivä piti tehdä, sillä tavallisesti satoi
-yön kuluessa uudestaan lunta. Joka aamu piti pojan hypätä ulos tuvan
-ikkunasta, ja jos ei ollut niin kylmä, että lumi oli yöllä jäätynyt,
-vaipui hän niin syvälle pehmeään hankeen, että hänen täytyi käsin ja
-jaloin sysätä, tupata, survoa joka taholle, siksi että jälleen pääsi
-kinoksesta ylös. Sitten antoi äiti hänelle ikkunasta ulos suuren
-luudan, ja nyt Pekka lakasi itselleen polun hangen läpi ovelle. Siellä
-oli hänellä aika tehtävä suoritettavana, hänen täytyi lapioida pois
-kaiken lumen oven edestä, muuten, jos lumi vielä oli pehmeää ja ovi
-avattiin, putosi suuri lumimöhkäle kyökkiin tahi jäätyi se ja silloin
-oltiin majaan teljetyt, sillä tämän jäävuoren läpi ei voitu tunkea, ja
-pienestä ikkunasta saattoi ainoastaan Pekka hypätä. Tälle tuotti kylmä
-aika monta mukavuutta. Jos hänen piti menemän alas kylään, aukaisi
-hän ikkunan, teki oivan hypyn ja tuli jymisten suorastaan lavealle
-lumikentälle. Sitten lykkäsi äiti hänelle pienen kelkan ikkunasta ulos
-ja Pekan tarvitsi vain istua siihen ja antaa mennä miten ja mihin
-tahansa, alas pääsi hän joka tapauksessa, sillä koko tunturi oli
-suurena esteettömänä kelkkatienä.
-
-Setä ei sinä talvena asunut tunturilla; hän oli pitänyt sanansa.
-Niinpian kuin ensimmäinen lumi oli satanut maahan, oli hän sulkenut
-majan ja ometan ja lähtenyt Heidineen ja vuohineen alas kylään. Siellä
-oli kirkon ja pappilan läheisyydessä suurenlainen kivinen rakennus,
-joka entisinä aikoina oli ollut komea herraskartano, niinkuin monesta
-paikasta vieläkin saattoi huomata, vaikka se nyt oli aivan rappiolla.
-Siinä oli kerran asunut uljas sotilas, joka oli ollut hispanilaisessa
-sotapalveluksessa ja tehnyt monta urhotyötä ja voittanut suuria
-rikkauksia. Kun hän oli palannut kotiinsa kylään, oli hän rakentanut
-uhkean talon asunnokseen. Vaan ei kestänytkään kauan, ennenkuin hän,
-joka oli niin pitkän aikaa elänyt ulkona meluavassa maailmassa,
-kyllästyi hiljaiseen elämäänsä. Hän läksi jälleen pois eikä koskaan
-enää palannut. Kun monen, monen vuoden kuluttua oltiin varmat siitä
-että hän oli kuollut, otti muuan etäinen sukulainen talon omakseen,
-mutta se oli jo silloin huonossa kunnossa eikä uusikaan omistaja sitä
-korjauttanut. Sittemmin talossa pientä maksua vastaan asui köyhää
-väkeä, ja rakennus rappeutumistaan rappeutui. Siitä ajasta oli jälleen
-vuosia kulunut. Jo silloin kun setä poikansa Tobiaksen kanssa oli
-tullut tänne, oli hän ottanut saman hävinneen talon asunnokseen. Tämän
-jälkeen oli se enemmiten ollut autiona, sillä sen, joka ei ymmärtänyt
-vähäisen vastustella hävityksen leviämistä ja heti jollakin tapaa
-tukkia ja paikata läpiä ja halkeamia, missä semmoisia ilmestyi, oli
-mahdoton asua siinä. Talvi täällä ylhäällä kylässä oli pitkä ja kylmä.
-Joka taholta tuuli ja suhisi läpi huoneitten, niin että kynttilät
-sammuivat ja köyhempi kansa värisi vilusta. Mutta setäpä ei ollut
-neuvoton. Heti senjälkeen kun hän oli päättänyt asua talven kylässä,
-oli hän jälleen ottanut vanhan rakennuksen haltuunsa ja syksyn kuluessa
-usein käynyt sitä korjaelemassa ja saanut sen hyvään kuntoon. Lokakuun
-keskipaikkeella oli hän sitten Heidin kanssa muuttanut sinne.
-
-Kun pihan puolelta astuttiin sisään, tultiin ensin suureen avonaiseen
-huoneeseen, jonka toinen seinä oli kokonaan ja toinen puoleksi
-hajonnut. Siinä nähtiin vielä kaareva akkunakehä, josta lasi jo aikoja
-sitten oli särkynyt, ja jota tiheä kattoon asti ulottuva muratti
-kiersi. Katto, josta vielä puolet oli jäljellä, oli kauniisti kaareva,
-ja siitä saattoi heti päättää, että tämä huone oli ollut rukoushuone.
-Tästä tultiin suureen pylväskäytävään, jonka lattiasta siellä ja täällä
-oli jäljellä kauniita kiviä, joitten välissä kasvoi tiheää ruohoa.
-Siitä oli myös seinät puoleksi poissa, suuret kappaleet katostakin,
-niin että jos ei muutamat paksut pylväät vielä olisi kannattaneet sitä
-osaa katosta, joka oli jäljellä, olisi joka silmänräpäys täytynyt
-peljätä, että se sortuisi alas. Tänne oli setä laudoista rakentanut
-suojan, jonka lattialle hän paksulta oli levittänyt heiniä, sillä
-tässä vanhassa holvikäytävässä saisivat nyt vuohet asuntonsa. Sieltä
-johti monenmoiset käytävät, kaikki puoleksi raunioina, niin että
-yhdestä kohden kurkisti taivas sisään, toisista näkyi niittyjä, nurmia.
-Mutta siitä, missä raskaat tammiset ovet vielä riippuivat lujasti
-saranoillaan, päästiin suureen avaraan tupaan, joka vielä oli hyvässä
-kunnossa. Sen seinät tummine puukoristuksineen olivat aivan eheät, ja
-nurkassa oli tavattoman suuri uuni, joka ulottui kattoon saakka ja
-jonka valkoisiin kaakeleihin oli maalattu suuria sinisiä kuvia. Siinä
-oli vanhoja tornia ja korkeita puita niitten ympäri, puitten alla
-käveli metsästäjä koirineen. Ja olipa siinä myös tyyni järvi tuuheitten
-tammien varjossa, rannalla seisoi kalastaja onkien. Uunin ympäri oli
-penkki, jolle sai istua kuvia katselemaan. Tähän Heidi kohta istui.
-Heti, kun hän isoisän kanssa oli astunut tupaan, juoksi hän uunin luo,
-istui penkille ja rupesi katselemaan kuvia. Mutta kun hän penkkiä
-myöten luisuen saapui uunin taa, näki hän jotain uutta, erinomaista,
-joka heti veti hänen huomionsa puoleensa: Uunin ja seinän väliseen
-suurenlaiseen loukkoon oli neljä lautaa asetettu lavaksi, ja siinä oli
--- siitä ei voinut erehtyä -- Heidin vuode aivan samanlaisena kuin
-tunturillakin: paksulta heiniä ja sen yli lakana ja säkkipeite. Heidi
-huusi iloiten:
-
-"Voi isoisä, tämä on minun huoneeni, oi kuinka se on kaunis! Mutta
-missä sinä saat maata?"
-
-"Sinun vuoteesi täytyy olla lähellä uunia, ett'ei sinun tule kylmä",
-sanoi isoisä, "tule minun huonettani katsomaan".
-
-Heidi hyppeli avaran tuvan läpi isoisän jäljessä, tämä avasi erään
-oven, josta tulivat pieneen huoneeseen, siinä oli isoisän vuode.
-Huoneessa oli vielä toinenkin ovi. Heidi aukaisi sen kiireesti ja jäi
-kummastuneena seisomaan, hän näki edessään jonkunmoisen kyökin, joka
-oli niin tavattoman suuri, ettei hän eläissään ollut semmoista nähnyt.
-Siinä oli isoisällä ollut paljo työtä ja olipa vielä nytkin koko lailla
-korjattavaa, sillä joka taholla oli seinissä läpiä ja suuria halkeamia,
-joista tuuli vinkuen tunki sisään, vaikka monta aukkoa jo oli laudoilla
-tukittu, niin että näytti siltä, kuin jos seinissä olisi ollut joukko
-pieniä kaappia. Kyökin suuren ikivanhan oven oli isoisä myöskin jälleen
-kiinnittänyt sarannoilleen ja se olikin tarpeen, sillä tästä eteenpäin
-oli rakennus rauniona, jossa rikkaruohot rehoittivat ja suuret joukot
-rottia sekä sisiliskoja olivat ottaneet asuaksensa.
-
-Heidi viihtyi hyvin uudessa kodissaan, ja jo toisena päivänä, kun
-Pekka tuli katsomaan, miten hän uudessa asunnossa eleli, oli hän niin
-ennättänyt tutustua jokaiseen nurkkaan ja kolkkaan, että hän saattoi
-johdattaa Pekkaa kaikkialle. Hän ei jättänyt poikaa rauhaan, ennenkuin
-hän oli perinpohjaisesti tarkastellut rakennuksen kaikkia merkillisiä
-kohtia.
-
-Heidi nukkui erittäin hyvin uuninnurkassaan; mutta aina aamulla luuli
-hän heräävänsä tunturilla ja aikoi juosta aukaisemaan majan oven
-katsoakseen, eivätkö hongat sentähden humisseet, että oli satanut
-lunta, joka raskaana taakkana painoi niitten oksia. Ja hänen täytyi
-joka aamu ensin pitkän aikaa katsella sinne ja tänne, ennenkuin taas
-muisti, missä oli, ja joka kerta tunsi hän painon sydämmessään, kun hän
-huomasi, ettei hän ollut kotona tunturimajassa. Mutta kun hän sitten
-kuuli isoisän ulkona puhuvan Pikun ja Vienon kanssa ja kun vuohet
-iloisesti määkyivät, ikäänkuin tahtoisivat huutaa hänelle: "tulehan jo,
-Heidi", -- silloin tunsi hän olevansa kotonaan ja hyppäsi vuoteestaan
-sekä sitten tuota pikaa suureen vuohiomettaan. Mutta neljäntenä päivänä
-sanoi Heidi surullisesti: "Tänään täytyy minun varmaankin mennä
-isoäidin luo, hän kaipaa minua".
-
-Mutta isoisä ei ollutkaan samaa mieltä. "Et tänään, etkä huomenna",
-sanoi hän. "Tunturi on sylenpaksuisen lumen peitossa ja aina vain sataa
-lisää; tuskin pääsee Pekkakaan kinosten läpi. Pienokainen, senlainen
-kuin sinä, Heidiseni, joutuisi lumen alle, niin syvälle, ettei enää
-olisi löydettävissäkään. Odota vähäisen, kunhan jäätyy hanki, on sinun
-helppo käydä tepsuttaa tunturille".
-
-Odottaminen tuotti aluksi Heidille vähäisen surua. Mutta aika kului
-niin pikaa askaroimisessa, ettei hän huomannutkaan, ennenkuin jo päivä
-taas oli päässä.
-
-Joka aamu ja joka iltapäivä meni nyt Heidi kouluun ja oli ahkera
-oppimaan, mitä siellä oli opittavana. Pekkaa ei vaan usein nähty
-koulussa, useimpina päivinä oli hän sinne tulematta. Opettaja oli
-lempeä mies, joka silloin tällöin vaan sanoi: "Minusta näyttää siltä,
-kun ei Pekka nytkään olisi saapuvilla, mutta nyt onkin niin paljon
-lunta, ettei hän luultavasti pääse tulemaan". Mutta illemmällä, kun
-koulu jo oli loppunut, pääsi Pekka sentään tavallisesti tulemaan ja
-kävi Heidiä katsomassa.
-
-Jonkun päivän kuluttua tuli aurinko jälleen näkyviin ja loi säteensä
-valkoiselle maalle; mutta se laskeusi hyvin aikaiseen tunturin
-taa, ikäänkuin se ei yhtä mielellänsä nyt katselisi luontoa, kuin
-kesällä, jolloin kaikki oli vihantaa ja kukoistuksessa. Mutta illalla
-kohosi suuri, kirkas kuu taivahalle ja valaisi koko yön avaroita
-lumikenttiä; aamulla taas kaikki vuoret välähtelivät ja säteilivät
-ihmeellisessä loistossa. Kun nyt Pekka niinkuin edellisinäkin päivinä
-aikoi hypätä ikkunasta syvään lumeen, tapahtui hänelle jotain aivan
-odottamatonta. Hän otti vauhtia ja hyppäsi ulos, mutta ei tullutkaan
-pehmeään kinokseen, vaan pompahti kovasti jäätyneeseen maahan ja vasten
-tahtoansa sai hän luistaa jonkun matkaa alaspäin aivan kuin johtamaton
-kelkka. Suuresti ihmeissään pääsi hän viimeinkin taas jaloilleen ja
-nyt polki hän kaikin voimin hankea, saadaksensa vakuutusta siitä;
-että toden tottakin oli semmoinen muutos tapahtunut. Mutta polki
-ja koputtipa hän miten tahansa niin ei hän saanut kuin pieniä jään
-sirpaleita lohkeamaan: koko tunturi oli jäätynyt kivikovaksi. Se
-oli Pekan mielestä oivallista; hän tiesi, että tämmöinen muutos oli
-tarpeen, ennenkuin Heidi taas saattaisi tulla heillä käymään. Kiireesti
-palasi hän kotiin, juoda ahmasi maitoeränsä, jonka äiti juuri oli
-asettanut pöydälle, pisti leipäpalasensa taskuun ja sanoi kiireesti:
-"Mun täytyy lähteä kouluun".
-
-"Niin mene ja ole ahkera", sanoi äiti kehottavaisesti.
-
-Pekka puikahti ulos ikkunasta -- sillä nyt oltiin sisään teljetyt,
-jäämöhkäle salpasi oven --, veti pienen kelkkansa ulos, istui siihen ja
-nyt alas.
-
-Se kiiti nuolena, ja kun hän tuli liki kylää, josta tie yhtä mittaa
-kulki Maynfeldiin päin, jatkoi hän matkaansa, sillä hän olisi
-mielestään saattanut sekä itsensä että kelkkansa vaaraan, jos hän
-yht'äkkiä olisi pysäyttänyt sen vauhtia. Hän jatkoi siis kulkuaan,
-siksi kun hän tuli lakealle maalle, jossa kelkka itsestään pysähtyi.
-Siellä hän nousi ja katseli taaksensa. Kova vauhti oli vienyt häntä
-jonkun verran Maynfeldin ohi.
-
-Nyt hän ajatteli, että hän kaikissa tapauksissa tulisi myöhään kouluun,
-koska se jo aikaa sitten oli alkanut ja häneltä vielä menisi melkein
-tunti paluumatkaan. Hänen ei siis tarvinnut pitää kiirettä, eikä hän
-pitänytkään ja tuli kylään, juuri kun Heidi oli päässyt koulusta ja
-ruvennut isoisän kanssa ruoalle. Pekka astui sisään, ja koska hänellä
-tällä kertaa oli jotain erinomaista sanottavaa, oli tämä ajatus ylinnä
-hänen mielessään ja hänen täytyi siis, niin pian kun hän Heidin näki,
-päästä sitä purkamaan, ennenkuin hän pystyi muuta huomaamaan.
-
-"Nyt on", sanoi Pekka ja seisahtui keskelle lattiaa.
-
-"Mikä? Mikä, kenraali? Tuo kuuluu jokseenkin sotaiselta", sanoi setä.
-
-"Lumi", kertoi Pekka.
-
-"Kas niin, nyt pääsen isoäidin luo!" iloitsi Heidi, joka heti oli
-ymmärtänyt Pekan lausumistavan.
-
-"Mutta miks'et tänään tullut kouluun? Olisihan sinun ollut helppo
-liukua alas", jatkoi Heidi nuhtelevaisesti, sillä hänen mielestään oli
-väärin jäädä koulusta pois, kun oli hyvä tilaisuus päästä sinne.
-
-"Kelkka kulki kauas, oli myöhäistä", vastasi Pekka.
-
-"Sitä kutsutaan karkaamiseksi", sanoi setä, "ja miestä, joka niin
-tekee, ravistellaan korvista, kuuletkos?"
-
-Pekka nyppi säikähtyneenä takkiansa; hän ei ketään maailmassa niin
-peljännyt ja kiinniottanut kuin Tunturisetää.
-
-"Ja sinun, päällikön täytyy monin verroin hävetä karkaamista", jatkoi
-setä. "Mitä tuumaisit, jos vuohesi yht'äkkiä juoksisivat pois, toiset
-sinne, toiset tänne, eivätkä enää seuraisikaan sinua eivätkä tekisi
-sitä, mikä heille on hyväksi, mitähän silloin tekisit?"
-
-"Pieksisin", vastasi Pekka taitavasti.
-
-"Ja jos poikanen tekisi miten ymmärtämätön vuohi, ja saisi vähäisen
-maistaa keppiä, mitä siihen sanoisit?"
-
-"Se on hänelle oikein", kuului vastaus.
-
-"Aivan niin, ja kuulehan nyt, vuohipäällikkö: Jos vielä kerran kuljet
-kelkassasi ohitse, kun olet matkalla kouluun, niin tule silloin tänne
-minun luo saamaan, mitä olet ansainnut".
-
-Nyt käsitti Pekka sedän sanat sekä mitä hän oli tarkoittanut, kun
-puhui pojasta, joka oli juossut pois niinkuin ymmärtämätöin vuohi. Hän
-tiesi nyt, kuka tuo poika oli, ja katsoi vähän säikähtyneenä nurkkaan,
-olisiko siellä ehkä semmoinen kapine nähtävänä, jota hän senlaisissa
-tapauksissa käytti vuohillensa.
-
-Mutta nyt isoisä kehoittaen lausui: "Istu pöytään syömään vähäisen,
-sitte tulee Heidi kanssasi. Illalla tuot hänet jälleen kotiin, sitte
-syömme täällä illallista yhdessä".
-
-Tämä odottamaton muutos ilahdutti suuresti Pekkaa; tyytyväisyydestä
-vääntyivät hänen kasvonsa kumman näköisiksi. Hän totteli paikalla
-ja istui Heidin viereen. Mutta Heidipä oli jo syönyt tarpeekseen ja
-iloisena siitä, että hän pääsisi isoäidin luo, ei hän enää voinut
-niellä vähääkään. Hänellä oli suuri peruna ja paistettua juustoa
-lautasellaan, sen hän lykkäsi Pekalle, joka oli myös sedältä saanut
-lautasellisen, niin että hänellä nyt oli yltäkyllin ruokaa edessään,
-mutta kyllä se poika puolensa piti ja kupit tyhjensi. Heidi juoksi
-kaapille ja otti sieltä Klaaran lähettämän viitan; tämä lämmin vaate
-yllään kestäisi hän helposti talvipakkasessa. Hän asettui nyt Pekan
-viereen, ja niin pian kun tämä oli viimeisen palasen pistänyt suuhunsa,
-sanoi Heidi: "Tule nyt!" He lähtivät matkaan. Heidillä oli paljon
-kerrottavaa Vienosta ja Pikusta, miten nämä eivät uudessa ometassaan
-tahtoneet ensimmäisenä päivänä mitään syödä, sekä miten ne olivat
-seisoneet pää alaspäin eivätkä ollenkaan määkyneet. Silloin oli hän
-isoisältä kysynyt syytä siihen ja oli saanut vastaukseksi, että
-niitten nyt oli, niinkuin hänen oli ollut Frankfurtissa, sillä ne
-olivat vasta ensi kerran poissa tunturilta. Ja Heidi lisäsi siihen:
-"Jospa vaan tietäisit, miltä se tuntuu, Pekka".
-
-Lapset olivat melkein saapuneet perille, ilman että Pekka oli sanaakaan
-sanonut. Ja näyttipä siltä, kun hän olisi ajatellut jotakin niin
-syvästi, ettei hän nyt oikein saattanut kuunnellakaan. Kun he sitten
-tulivat majalle, pysähtyi Pekka ja sanoi hieman äreästi: "ennemmin
-tahdon kuitenkin käydä koulussa, kuin mennä sedän luo saamaan, mitä hän
-on luvannut".
-
-Heidi oli samaa mieltä ja vahvisti innokkaasti Pekkaa hänen
-päätöksessään. Tuvassa istui äiti yksin paikkaustyössä; hän selitti,
-että isoäidin täytyi olla vuoteessaan koko päivä, kun nyt oli niin
-kylmä ja hän muutenkaan ei ollut oikein terve. Heidille tämä oli
-jotakin uutta. Muuten istui isoäiti aina paikallaan nurkassa. Heidi
-juoksi nyt hänen luoksensa kamariin. Hän makasi ihan käärittynä
-harmaaseen huiviin kapeassa vuoteessaan ohuen peitteen alla.
-
-"Jumalan olkoon kiitos!" sanoi isoäiti, heti kun hän kuuli Heidin
-juoksevan sisään. Hänellä oli koko syksy ollut salainen pelko, se
-vaivasi häntä semminkin silloin, kun Heidiä ei muutamaan päivään
-kuulunut. Pekka oli kertonut, että Frankfurtista oli saapunut eräs
-herra, joka aina tuli laitumelle ja koko ajan seurusteli Heidin kanssa,
-eikä isoäiti voinut muuta ajatella, kuin että tuo herra aikoi jälleen
-viedä Heidin mukaansa. Vaikka tämä sitte lähtikin yksinään, heräsi
-hänessä kuitenkin sama pelko aina uudestaan, saattaisihan Frankfurtista
-tulla joku lähetetty hakemaan lasta. Heidi kiirehti sairaan vuoteelle
-ja kysyi huolestuneena: "Oletteko hyvin sairas, isoäiti?"
-
-"Ei, en lapseni", rauhoitti vanhus hellästi silitellen Heidiä; "kylmä
-on vähäisen jäykistänyt jäseniäni".
-
-"Tuletko heti terveeksi, kun pääset lämpimään?" kysyi Heidi
-hätääntyneenä.
-
-"Tulen kyllä, jos Jumala sallii, jo ennenkin, sitte pääsen jälleen
-rukkini ääreen; aioin jo tänään koettaa sitä, huomenna se varmaan jo
-luonnistuu", selitti isoäiti vakuuttavaisesti, sillä hän oli huomannut,
-että lapsi oli säikähtänyt.
-
-Hänen sanansa rauhoitti Heidiä, joka oli ollut sangen levoton, hän kun
-ei koskaan ennen ollut tavannut isoäitiä vuoteen omana. Nyt katseli
-lapsi vähän kummastuneena häntä, ja sanoi sitte:
-
-"Frankfurtissa pukeutuvat huiviin, kun menevät kävelemään. Oletko sinä
-ehkä luullut, että se pannaan ylle, kun mennään vuoteeseen, isoäiti?"
-
-"Tiedätkö, Heidi", vastasi tämä, "minä otan sen näin ylleni vuoteeseen,
-ettei minun olisi kylmä. Minä niin iloitsen tästä huivistani, peite on
-ohuenlainen".
-
-"Mutta isoäiti", jatkoi taas Heidi, "vuoteesi onkin matalampi pään
-puolelta kuin muualta, eihän vuode saa olla sellainen".
-
-"Kyllä sen tiedän, lapseni, ja tunnenkin, ettei se ole hyvä", ja
-isoäiti koetti saada päänsä mukavampaan asentoon tyynylle, joka oli
-ohut kuin lauta. "Tämä tyyny ei näetsen koskaan ole ollut erittäin
-paksu ja vuosien kuluessa on se yhä enemmän litistynyt".
-
-"Voi, kun olisin Frankfurtissa huomannut Klaaralta kysyä, enkö saisi
-ottaa vuodettani mukaani", sanoi nyt Heidi, "siinä oli kolme paksua
-tyynyä päälletysten, niin etten saattanut nukkua, kun ehtimiseen
-luisuin alas tasaiselle paikalle asti, ja sieltä täytyi minun uudestaan
-ja uudestaan pyrkiä ylös tyynyille, koska siellä täytyi sillä lailla
-maata. Saattaisitkohan sinä maata sillä lailla, isoäiti?"
-
-"Vallan hyvin, se lämmittäisi ja hengittäminenkin käy niin helposti,
-kun pää on korkealla", sanoi isoäiti kohottaen päätään vähän ylemmäksi,
-ikäänkuin korkeampaa kohtaa etsien.
-
-"Mutta me emme nyt huoli puhua näistä, onhan minulla, kiitos Luojan,
-niin paljon hyvää, jota ei muilla vanhoilla ja sairailla ole: nuo hyvät
-leipäset, joita aina edelleen saan, tämä hyvä lämmin huivi ja lisäksi
-sinun täällä käyntisi, joka on minulle niin suureksi iloksi. Luethan
-minulle tänään taas vähäisen?"
-
-Heidi juoksi tupaan ja toi sieltä vanhan virsikirjan. Nyt luki hän
-toisen virren toisensa perään, sillä hänen oli nyt hyvä olla ja hän
-iloitsi itsekin niiden lukemisesta, olihan siitä jo kulunut niin monta
-päivää, kun hän viimeksi kuuli noita rakkaita runoja.
-
-Isoäiti makasi siinä kädet ristissä, hänen kasvoillaan, jotka äsken
-näyttivät murheellisilta, oli nyt niin tyytyväinen hymy, kuin suuri
-onni olisi tullut hänen osakseen.
-
-Heidi vaikeni äkkiä.
-
-"Isoäiti, oletko jo terve"? kysyi hän.
-
-"Minun on hyvä olla, Heidi, minun tulee siitä niin hyvä olla; lue
-loppuun asti, luethan?"
-
-Lapsi jatkoi, ja kun hän oli lukenut viimeisen säkeistön:
-
-    "Siis, oi Herra, tyytyväinen,
-    Nöyrä sydän mulle suo,
-    Niin ei maailma pettäväinen
-    Yli voimain tuskaa tuo;
-    Viimein vie mua suojassas
-    Kotoisehen majahas" --
-
-silloin toisti isoäiti sen vieläkin kerran ja hänen kasvoissaan
-kuvastui ihana toivo, Heidinkin sydän tuntui niin keveältä. Hän
-muisti kirkkaan ihanan päivän, jona hän oli palannut kotiin ja huusi
-iloisesti: "Isoäiti, minäkin ymmärrän, miltä tuntuu matkustaa kotoiseen
-majahan". Tämä ei vastannut mitään; mutta hän oli varmaankin kuullut
-sanat, sillä sama onnellisuus kuvastui vieläkin hänen kasvoillaan.
-
-Hetken kuluttua sanoi lapsi taas: "Nyt hämärtää jo isoäiti, minun
-täytyy lähteä kotiin; mutta minä olen niin iloinen siitä, että sinun
-jälleen on noin hyvä olla".
-
-Isoäiti otti lapsen käden omaansa ja sanoi sitte: "Niin, minäkin
-olen jälleen iloinen; vaikka minun täytyy olla vuoteessa, on minun
-sittekin hyvä olla. Katsohan, ei kukaan, joka ei ole sitä kokenut,
-tiedä, miltä tuntuu, kun täytyy maata näin yksinään eikä saa kuulla
-sanaakaan keneltäkään ihmiseltä eikä voi mitään nähdä, ei ainoatakaan
-auringonsädettä. Silloin tulee niin monta raskasta ajatusta mieleen,
-että monta kertaa luulee, ettei helpotusta enää saakaan, eikä luule
-enää voivansa elääkään, Mutta kun sitte taas saapi kuulla ne sanat,
-jotka sinä juuri luit, tulee ikäänkuin valo sydämmeen, niin että
-jälleen voi iloita".
-
-Isoäiti laski nyt Heidin käden irti, ja tämä juoksi hyvää yötä
-sanottuaan tupaan takaisin ja veti kiireesti Pekan mukaansa ulos, sillä
-nyt oli jo myöhäinen. Mutta kuu oli noussut taivaalle ja valaisi niin
-kirkkaasti, että oli aivan kuin päivä jälleen olisi ollut nousemassa.
-Pekka otti kelkkansa esille ja istui itse eteen ja Heidi hänen
-taaksensa, sitten he kiitivät tunturia alas keveästi kuin siivillä.
-
-Myöhemmin kuin Heidi makasi hyvässä pehmeässä vuoteessaan uunin takana,
-muisti hän taas isoäitiä ja hänen huonoa vuodettaan ja ajatteli
-uudestaan hänen sanojaan sekä sitä valoa, jonka virren sanat olivat
-hänen sydämmeensä sytyttäneet. Ja Heidi mietti, että jos isoäiti joka
-päivä saisi kuulla tämän virren, olisi hänen ainakin kerran päivässä
-hyvä olla. Mutta hän tiesi, että kokonainen viikko, ehkäpä kaksikin
-saattaisi kulua, ennenkuin hän jälleen pääsisi sinne. Tämä oli Heidistä
-niin ikävää, että hän miettimistään mietti, mitä hän tekisi, että
-isoäiti joka päivä saisi kuulla virren sanoja. Yht'äkkiä johtui hänelle
-keino mieleen ja hän oli niin iloissaan siitä, että hän tuskin jaksoi
-odottaa aamua, jolloin hän saisi panna tuumansa toteen. Äkkiä nousi
-Heidi istualleen vuoteessaan, miettiessään oli hän unhoittanut rukoilla
-taivaallista isää ja anoa hänen siunaustaan, sitä ei hän koskaan enää
-unhoittaisi.
-
-Kun hän sitte hartaassa rukouksessaan oli uskonut itsensä, isoisänsä
-ja isoäidin Jumalan suojelukseen, vaipui hän taas vuoteelleen ja nukkui
-syvään ja rauhallisesti aamun koittoon asti.
-
-
-
-
-VIIDES LUKU.
-
-Talvea kestää vielä.
-
-
-Seuraavana päivänä tuli Pekka paraaseen aikaan kouluun. Hänellä oli
-evästä pussissa päivällisekseen, sillä koulussa oli tapa tämmöinen: kun
-lapset kylästä menivät kotiinsa ruoalle, menivät ne oppilaat, jotka
-asuivat kauempana, pöydilleen istumaan, asettivat jalkansa mukavasti
-penkeille, levittivät eväänsä polvilleen ja rupesivat päivälliselle.
-Kello yhteen saivat he sillä lailla huvitella, silloin alkoi koulutyö
-jälleen. Kun Pekka joskus oli tämmöisen koulupäivän viettänyt, meni hän
-hyväksi päätökseksi sedän luo Heidiä tervehtimään.
-
-Kun hän tänään koulun päätyttyä astui sedän suureen tupaan, syöksi
-Heidi häntä vastaan, sillä juuri Pekkaa oli hän odottanut.
-
-"Tiedänpä jotakin", sanoi hän.
-
-"Mitä?" vastasi hän.
-
-"Nyt täytyy sinun opetella lukemaan", kuului vastaus.
-
-"Olenhan jo", tuumasi Pekka.
-
-"Mutta et siten, kuin minä tarkoitan", sanoi nyt Heidi kiivaasti,
-"minä tarkoitan, niin että sen myöskin osaat".
-
-"Mahdotonta", huomautti Pekka.
-
-"Sitä ei kukaan ihminen, enkä minäkään enää usko sinusta", sanoi Heidi
-suurimmalla varmuudella. "Mummo Frankfurtissa on jo aikaa sitten
-tiennyt, ettei se ole totta, ja hän on minulle sanonut, ettei minun
-pitäisi uskoman semmoisia".
-
-Pekka ällistyi tämmöisestä uutisesta.
-
-"Minä kyllä opetan sinua lukemaan, tiedän hyvin millä tapaa", jatkoi
-Heidi; "sinun pitää nyt vihdoinkin oppia, ja sitte sinun täytyy joka
-päivä lukea isoäidille virren tahi kaksi".
-
-"Ei tule mitään", mutisi Pekka.
-
-Heidi vimmastui, kuu Pekka näin itsepintaisesti saattoi vastustaa
-hyvää ja oikeaa asiaa, josta Heidi itse oli niin suuresti innostunut.
-Säihkyvin silmin asettui hän nyt pojan eteen ja sanoi uhkaavaisesti:
-
-"Tahdotko tietää, miten käypi, jos et tahdo mitään oppia: äitisi on
-jo kaksi kertaa sanonut, että sinutkin pitäisi lähettää Frankfurtiin
-kaikellaista oppimaan, ja minä tiedän, mitenkä pojat siellä koulua
-käyvät. Ollessamme ajelemassa näytti Klaara minulle hirmuisen suuren
-koulukartanon. Mutta siellä eivät he käy ainoastaan poikina, vaan
-aina vielä, kun jo ovat suuria herroja; sen olen itse nähnyt: ja elä
-luulekkaan, että siellä on vain yksi opettaja niinkuin meillä, ja niin
-hyvä. Heitä menee aina koko rivi, monta yhdessä koulurakennukseen ja he
-ovat kaikki mustissa, kuin menisivät kirkkoon, ja heillä on näin korkea
-musta hattu päässään" -- ja Heidi näytti, kuinka korkeita hatut olivat.
-
-Pekka tunsi väristyksen seljässään.
-
-"Ja sinne sinut lähetetään kaikkein herrain komennettavaksi", puhui
-Heidi kiihkeästi, "ja kun sinun vuorosi tulee, et osaa lukea, etpä edes
-tavatakaan. Saatpa nähdä, miten herrat sinua pilkkaavat vielä paljoa
-pahemmin kuin Tinette, ja jos vaan tietäisit, miltä tuntuu, kun hän
-pilkkaa".
-
-"Noh tahdon", sanoi Pekka osaksi valittaen ja osaksi äkäisesti.
-
-Heidi leppyi paikalla. "Niin se on oikein, aloitetaanpa heti", sanoi
-hän iloissaan, veti toimeliaana Pekan pöydän luo, meni tuomaan
-tarpeelliset välikappaleet.
-
-Klaaran lahjain joukossa oli myöskin pieni kirja, joka miellytti Heidiä
-ja jo viime yönä oli hänen mieleensä juolahtanut, että hänen sopisi
-käyttää sitä Pekkaa opettaessaan.
-
-Lapset istuivat nyt pöydän ääreen, silmät kirjassa ja Heidi alkoi
-opettaa.
-
-Pekan täytyi tavata ja taas moneen kertaan uudestaan tavata ensimmäisen
-säkeistön, sillä Heidi vaati, että se kävisi sujuvasti ja puhtaasti.
-
-Viimein sanoi hän: "Sinä et sittenkään taida, mutta minä luen sen
-sinulle kerran, että kuulet, miten se oikeastaan on, ehkä sitte voit
-paremmin tavata". Ja Heidi luki:
-
-    "Jos A:t et opi tuntemaan,
-    Sie kouluun viikoks' suljetaan".
-
-"Mut eipä vaan", sanoi Pekka itsepintaisesti.
-
-"Mitä?" kysyi Heidi.
-
-"Mua suljeta", kuului vastaus.
-
-"Noh niin, laita siis niin, ettet siitä kirjaimesta enää koskaan
-erehdy, niin ei sinua sitte suljetakaan" selitti Heidi.
-
-Nyt katseli Pekka A:ta hyvin hartaasti, siksi että Heidi sanoi:
-
-"Nyt sinä sen tunnet".
-
-Mutta kun hän huomasi, minkä vaikutuksen säkeistö oli Pekkaan tehnyt,
-päätti hän käyttää sitä hyväkseen ja vielä vähän valmistaa seuraavain
-opetustuntien varaksi.
-
-"Odota", sanoi hän, "minä luen sinulle vielä muutkin säkeistöt, niin
-saat nähdä, mitä kaikkea sinulle saattaisi tapahtua".
-
-Ja tyttö alkoi taas selvästi ja sujuvasti lukea:
-
-    "E:n, H:n, I:n, K:n ken unhoittaa,
-    Sen onnettomuus saavuttaa.
-
-    Ken L, M, N:ss' erhettyy,
-    Se häpeää ja hämmästyy.
-
-    Kovasti sua kiusataan,
-    Jos O:t' et opi tuntemaan".
-
-Tässä pysähtyi Heidi, sillä Pekka istui niin erinomaisen hiljaa,
-että tytön täytyi kerran katsoa, mitä hänen oppilaansa teki. Kaikki
-uhkaukset ja salaperäiset kauhistukset olivat niin voimakkaasti
-vaikuttaneet Pekkaan, ettei hän voinut enää jäsentäkään liikuttaa, hän
-vain tuijoitti jäykistyneenä Heidiin.
-
-Tämän säälivä sydän heltyi heti ja hän sanoi lohduttavaisesti:
-
-"Älä huoli peljätä, Pekka, tulehan vain joka ilta minun luokseni,
-ja jos sitte joka kerta opit yhtä hyvästi kuin tänään, niin
-tulet vähitellen tuntemaan kaikki kirjaimet ja sittehän ei sinun
-tarvitsekaan mitään peljätä. Mutta tule nyt vaan joka päivä, eikä niin
-epäsäännöllisesti kuin kouluun, ja jos hiukan sataakin lunta, niin
-eihän se sinua tulemasta estä".
-
-Pekka lupasi, sillä säikähdys oli saanut hänet ihan kesyksi ja
-suopeaksi. Nyt hän teki lähtöä.
-
-Pekka noudatti säännöllisesti Heidin neuvoa ja joka ilta ryhdyttiin
-uuden kirjaimen tutustumiseen ja teroitettiin mieleen siihen kuuluva
-säkeistö.
-
-Usein istui isoisä tuvassa ja kuunteli harjoituksia tyytyväisenä
-poltellen piippuansa, ja useimmiten värähteli hänen suupielissään
-kummanlaisesti, ikäänkuin olisi hänellä ollut täysi työ hillitä
-nauruansa.
-
-Tämän kovan rasituksen jälkeen käskettiin Pekka tavallisesti viipymään
-illallisella, joka runsaasti palkitsi sen ahdistuksen, johon taas
-senpäiväinen säkeistö oli hänen saattanut.
-
-Siten kuluivat talvipäivät. Pekka kävi säännöllisesti Heidin luona ja
-edistyi todellakin tavauksessa.
-
-Mutta säkeistöt, nepä joka päivä tekivät Pekalle mikä mitäkin kiusaa;
-nyt oltiin P:ssä, kun Heidi taas luki:
-
-    "Jos viel' et P:tä tunne sä,
-    Kavahda vitsaa seinällä".
-
-Silloin katseli Pekka sinnepäin ja sanoi pilkallisesti:
-
-"Eipä olekaan".
-
-"Niin, niin, mutta tiedätkö sinä mitä isoisällä on kistussaan?" kysyi
-Heidi. "Keppi melkein niin paksu kuin minun käsivarteni, ja kun sen
-sieltä ottaa ulos, niin ei saata muuta sanoa, kuin: Kavahda sedän
-keppiä?"
-
-Sen kepin muisti Pekka, ja käänsi silmänsä paikalla P:hen, koettaen
-painaa sitä mieleensä.
-
-Seuraavana iltana luki Heidi:
-
-    "Jos R:n aiot unhottaa,
-    Et tänään yhtään ruokaa saa".
-
-Silloin vilkasi Pekka kaappiin, jossa leipä ja juusto säilytettiin, ja
-sanoi kiukkuisesti:
-
-"Enhän minä koskaan ole sanonut, että tahdon unhoittaa R:n".
-
-"Hyvä, se on oikein, että sitä et aio unhoittaa, niin voimme tänään
-oppia vähän lisää vielä", ehdotteli Heidi:
-
-    "Ken T:t' ei opi, vedetään,
-    Kuhun ei mene mielellään".
-
-Silloin mutisi Pekka: "Entäpäs jos en mene". Mutta hän opiskeli
-kumminkin ahkerasti, ikäänkuin olisi hän peljännyt, että joku saattaisi
-salaisesti ottaa häntä kauluksesta ja viedä häntä sinne, mihin hän ei
-mielellänsä menisi.
-
-Eräänä päivänä luki Heidi:
-
-    "Jos U, V, Y:ssä erehdyt,
-    Sä häpeähän menehdyt".
-
-Silloin Pekan silmäin eteen kuvastui hyvin elävästi kaikki
-Frankfurtilaiset herrat, korkeat, mustat hatut päässä ja iva ja pilkka
-kasvoissaan. Hän rupesi heti niitä kolmea kirjainta vertaamaan eikä
-herjennyt, ennenkuin hän tunsi ne niin hyvin, että hän saattoi vaikkapa
-painaa silmänsä kiinni ja sittenkin vielä tiesi, minkä näköiset ne
-olivat.
-
-Seuraavana päivänä astui Pekka jo vähän kopeana tupaan Heidin luo,
-sillä nyt oli hänellä ainoastaan kaksi kirjainta koko kirjaimistosta
-jäljellä. Heidi luki heti:
-
-    "Sie hukkaan olet oppinut,
-    Jos Ä:hän vielä takerrut.
-
-    Ken Ö:st' ei ole selvillään,
-    Luo Hölmöläisten siirretään".
-
-"Niin, joka vain tietäisi, missä ne asuvat", pilkkasi Pekka, "mutta
-sitä ei tiedä kukaan".
-
-"Tietääpä, kyllä, Pekka, isoisä sen kyllä tietää", vakuutti Heidi,
-"odota hiukan, minäpä menen heti kysymään, missä ne asuvat, isoisä on
-vaan tuolla ylhäällä herra pastorin tykönä". Heidi oli jo hypännyt
-paikaltaan ja aikoi rientää ovea kohden.
-
-"Odota", huusi nyt Pekka täydessä tuskassa, sillä hän näki jo
-mielikuvituksissaan Tunturisedän ja hänen kanssaan herra pastorin
-tulevan sekä kuinka nämät molemmat heti ryhtyivät häntä Hölmölään
-lähettämään, hän kuin ei todellakaan enää muistanut Ä:n nimeä. Hänen
-tuskan huutonsa pysähdytti Heidin.
-
-"Mikä sinun sitte on?" kysyi Heidi kummastuneena.
-
-"Ei mikään! Tule takaisin! Minä tahdon oppia", änkytti Pekka. Mutta
-Heidi tahtoi nyt itse mielellään tietää, missä Hölmöläiset asuivat,
-ja tahtoi kaikin mokomin sitä kysyä isoisältä. Mutta Pekka huusi niin
-hätääntyneenä hänen jälkeensä, että tyttö heltyi ja palasi takaisin.
-Nyt täytyi Pekan puolestaan palkita se. Hän ei päässyt sillä, että
-Ä:tä kertoi, siksi kun se ijäksi päiviksi kiintyi hänen muistoonsa,
-vaan Heidi ryhtyi heti tavaamiseen, ja sinä iltana edistyi Pekka koko
-lailla. Siten kului päivä toisensa perästä.
-
-Lumi oli taas suojana ja milt'ei joka päivä satoi enemmän, niin ettei
-Heidi ainakaan kolmeen viikkoon päässyt isoädin luo. Sitä ahkerammin
-opetti hän Pekkaa, jotta tämä pian saattaisi hänen asemastaan lukea
-virsiä isoäidille. -- Niin tuli Pekka yhtenä iltana kotiin Heidin
-luota, astui tupaan ja sanoi:
-
-"Minä osaan!"
-
-"Mitä osaat, Pekka pieni?" kysyi äiti uteliaasti.
-
-"Lukea", vastasi tämä.
-
-"Onko se mahdollista. Kuulitko isoäiti?" huusi Briita suuresti
-ihmeissään.
-
-Isoäiti oli kyllä kuullut ja ihmetteli hänkin, miten tämä olisi
-mahdollista.
-
-"Minun täytyy nyt lukea yksi virsi, Heidi on sanonut", ilmoitti Pekka,
-Äiti otti reippaasti kirjan alas ja isoäiti oli iloissaan, hän ei
-ollut pitkään aikaan kuullut lohduttavia sanoja. Pekka istui pöydän
-luo ja rupesi lukemaan; hänen äitinsä istui hartaasti kuunnellen hänen
-vieressään. Joka säkeistön jälkeen sanoi hän ihmetellen: "kukapa olisi
-sitäkin saattanut ajatella!"
-
-Isoäitikin kuunteli suurimmalla tarkkuudella, mutta hän ei sanonut
-mitään.
-
-Seuraavana päivänä sattui niin, että Pekan luokalla koulussa oli
-lukunäyte. Kun olisi ollut Pekan vuoro lukea, sanoi opettaja:
-
-"Täytyykö nytkin sinut jättää, Pekka, niinkuin aina ennen tahi tahdotko
-vielä kerran -- ei sovi sanoa lukea, mutta sokertaa jonkun sanan".
-
-Pekka aloitti ja luki kolme riviä kertaakaan pysähtymättä.
-
-Opettaja pani kirjansa pois. Äänettömänä kummastuksesta katseli hän
-Pekkaa, niinkuin hän ei koskaan ennen olisi häntä nähnyt. Viimein sanoi
-hän:
-
-"Pekka, onko ihme tapahtunut! Niin kauan kuin minä sanomattomalla
-kärsivällisyydellä koetin opettaa sinua, oli sinun mahdoton tottua
-tavaamaankaan. Nyt, kun minä, ikävä kyllä, jo ihan toivottomana olin
-jättänyt tuon hyödyttömän työn, tulet sinä, etkä taida ainoastaan
-tavata, vaan myös jotensakin, melkeinpä aivan selvästi lukea. Kuka
-senlaisia ihmeitä tekee meidän aikoinamme, Pekka?"
-
-"Heidi", vastasi tämä.
-
-Suuresti ihmeissään katsoi opettaja Heidiin, joka aivan tyyneenä istui
-paikallaan, ikäänkuin asia ei olisi häntä koskenutkaan. Opettaja jatkoi:
-
-"Minä olen ylipäänsä huomannut muutoksen sinussa, Pekka. Sinä, joka
-ennen olit viikkokausia poissa koulusta, et viime aikoina ole ollut
-päivääkään kouluun tulematta. Kuka semmoisen muutoksen parempaan on
-sinussa aikaan saanut?"
-
-"Setä", kuului vastaukseksi.
-
-Yhä suuremmalla kummastuksella katsoi opettaja Heidiin ja sitte taas
-Pekkaan.
-
-"Koetetaan vielä kerran" sanoi hän varovasti, ja taas täytyi Pekan
-näyttää taitoaan lukemalla kolme riviä. Oikein, hän oli oppinut
-lukemaan.
-
-Niin pian kun koulu oli loppunut, riensi opettaja herra pastorin
-luo kertomaan, mitä oli tapahtunut ja kuinka hyvää setä ja Heidi
-vaikuttivat seurakunnassa.
-
-Joka ilta luki Pekka kotonaan yhden virren, sen verran hän totteli
-Heidiä, mutta ei sen enempää, toiseen ei hän koskaan ryhtynyt, eikä
-isoäitikään häntä koskaan siihen kehoittanut.
-
-Mutta Briita-äiti ihmetteli yhä vielä joka päivä, että Pekka oli näin
-pitkälle päässyt, ja useampana iltana kun lukeminen oli päättynyt ja
-lukija jo makasi vuoteessaan, sanoi hän tavallisesti isoäidille:
-
-"Ei saata kyllin iloita siitä, että Pekka on oppinut niin hyvästi
-lukemaan; eihän sitä nyt enää tiedä mikä hänestä saattaa tullakaan".
-Siihen vastasi viimein isoäiti:
-
-"Niin, se on kyllä hyväksi hänelle, että hän on vähäisen oppinut; mutta
-kyllä minä sentään olen erittäin iloinen, jos hyvä Jumala pian lähettää
-kevään, että Heidi taas pääsee meille; tuntuupa ihan siltä, kun virret
-muuttuisivat toisiksi, kun hän niitä lukee".
-
-Ja sehän oli aivan luonnollista, Pekka lukiessaan kiersi kaikki
-vaikeudet, ja jätti siis pitkät tahi oudon näköiset sanat ihan
-lausumatta, ajatellen, ettei isoäiti kolmea, neljää sanaa kaipaisi
-säkeistöistä, johon niitä kuitenkin vielä jäi niin runsaasti.
-
-Ja siitä seurasi, että virsistä, joita Pekka luki, puuttui melkein
-kaikki tärkeimmät sanat.
-
-
-
-
-KUUDES LUKU
-
-Ystävät Frankfurtissa tekevät lähtöä.
-
-
-Oli jo toukokuu. Keväinen tulvavesi tohisi virtoina kaikilta vuorilta
-alas laaksoon. Lämmin, kirkas päivä paistoi tunturilla. Se oli jälleen
-viheriänä. Viimeinenkin lumi oli sulanut, ja auringon elähdyttäminä
-heräsivät ensimmäiset kukkaset eloon ja tirkistivät kirkkailla
-silmillään nuoresta tunturiruohosta. Tuolla ylhäällä hongissa suhisi
-iloinen kevättuuli ravistellen oksista vanhat tummat neulaset, jotta
-uudet vihannat pääsisivät puita ihaniksi pukemaan. Korkealla kaareili
-taas vanha petolintu siintävässä ilmassa; tunturimajalle ja nurmikolle
-sen ympäri loi päivyt kultaiset säteensä ja kuivasi maan, niin että
-kohta saattoi istua, mihin vain mieli teki.
-
-Heidi oli jälleen tunturilla. Hän juoksi sinne tänne eikä oikein
-voinut päättää, mikä oli ihaninta. Hänen täytyi kuunnella tuulta,
-joka salamielisesti humisten vuorilta lähenemistään läheni ja syöksi
-honkiin, ja niitä ikäänkuin riemuiten ravisteli. Heidinkin täytyi
-riemuella ja tuuli lennätti häntä sinne tänne niinkuin lehteä. Sitte
-juoksi hän majan edessä olevalle auringon paisteiselle nurmelle, istui
-siihen ja kurkisti ruohoon nähdäkseen, kuinka monta pientä kukkakupua
-jo oli puhjennut ja kuinka monta oli puhkeamaisillaan. Siinä suhisi,
-pyöri ja surisi niin monta hyttystä ja kummallista hyönteistä iloisina
-auringon paisteessa ja Heidi iloitsi niiden kanssa ja hengitti syvään
-raitista kevät-ilmaa ja tuumasi, ettei tunturilla ole koskaan ennen
-ollut niin ihanaa. Ja tuhansilla pienillä eläimillä oli sama tunne,
-kuin Heidillä, sillä kuului ihan siltä, kun olisivat ne sumisseet ja
-laulaneet:
-
-"Tunturilla! Tunturilla! Tunturilla!"
-
-Vajasta majan takana kuului vähä väliin koputusta ja sahaamista, ja
-Heidin täytyi välistä kuunnella sitäkin, sillä ne olivat vanhoja
-tuttuja ääniä, joihin hän oli tottunut ensi päivästään tunturilla. Hän
-ei saattanut olla sinne juoksematta, sillä täytyihän hänen toki tietää,
-mitä isoisä teki. Vajan edessä seisoi uusi tuoli jo ihka valmiina ja
-toista hän parhaallaan tottuneella kädellä teki.
-
-"Tiedän jo, minkä vuoksi noita teet", huusi Heidi iloiten. "Niitä
-tarvitaan, kuu vieraita tulee Frankfurtista. Tuo on mummon ja tuo,
-jota juur'ikään teet, on Klaaralle ja sitte -- tarvitaan vielä yksi",
-pitkitti Heidi vitkalleen, "tahi etkö luule, isoisä, että neiti
-Rottenmeierkin tulee?"
-
-"Sitä ei vielä voi tietää", tuumasi isoisä, "mutta parempi on
-kuitenkin, että meillä on tuoli valmiina, niin että saatamme pyytää
-häntä istumaan, jos hän tulee".
-
-Heidi katseli yksinkertaisia puutuolia ja mietti hiljaa itsekseen,
-miten neiti Rottenmeier ja semmoinen tuoli sopisivat yhteen. Hetkisen
-kuluttua sanoi hän arvelevaisesti päätä pudistellen:
-
-"Isoisä, minä en usko, että hän istuu sille".
-
-"Silloin pyydämme häntä istumaan kauniille nurmenpäiselle sohvallemme",
-vastasi isoisä levollisesti.
-
-Heidin vielä miettiessä, missä tuo kaunis sohva olisi, kaikui äkkiä
-ylhäältä päin huudot, vihellys ja piiskan letkotukset. Heidi ymmärsi
-heti, mitä tämä merkitsi. Hän syöksyi ulos ja heti kokoontuivat vuohet
-hänen ympärillensä. Ne olivat varmaankin yhtä mielissään kuin Heidi
-siitä, että jälleen olivat päässeet tunturille. Sillä ne hyppivät
-niin korkealle ja määkyivät iloisemmin kuin koskaan ennen ja Heidiä
-ne sysäsivät sinne tänne, sillä jokainen tahtoi päästä aivan lähelle
-näyttämään suurta iloaan. Mutta Pekka sysäsi ne syrjään, oikeaan
-ja vasempaan, sillä hänellä oli sanoma tuotava Heidille. Tämän luo
-päästyänsä, ojensi hän tälle kirjeen.
-
-"Tuossa" sanoi hän pitemmittä selityksittä. Heidi oli kummastuksissaan.
-
-"Saitko sinä siellä laitumella minulle kirjeen?" kysyi hän suuresti
-ihmetellen.
-
-"En", kuului vastaus.
-
-"Noh, niistä sinä sen otit, Pekka?"
-
-"Eväspussista".
-
-Se olikin totta. Eilen illalla oli kylän postimies antanut Pekalle
-tämän kirjeen Heidille. Sen oli Pekka pistänyt tyhjään pussiinsa.
-Aamulla jäi se pussin pohjaan, kun hän pani sinne leivän ja juuston
-kappaleen ja läksi. Sedän ja Heidin oli hän kyllä nähnyt aamulla, kun
-hän oli vuohia noutamassa, mutta vasta kun hän päivällistä syötyään
-haki murusia pussin pohjalta, sattui kirje hänen käteensä.
-
-Heidi luki tarkkaan kirjeen päällekirjoituksen; sitte juoksi hän
-isoisän luo vajaan ja näytti suurimmalla riemulla hänelle kirjeen ja
-huusi: "Frankfurtista! Klaaralta! Tahdotko heti kuulla, isoisä?"
-
-Tietysti hän mielelläänkin tahtoi ja Pekka niinikään, joka oli
-seurannut Heidiä ja nyt asettui kuuntelemaan. Hän asettui selkä vasten
-ovenpieltä, saadakseen tuetun aseman, niin että olisi helpompi seurata,
-kun Heidi luki kirjettään:
-
-    Rakas Heidi!
-
-    Kahden tai kolmen päivän perästä aiomme lähteä, niinpian kuin
-    isäkin lähtee, hän ei kuitenkaan tule sinne, mihin me, hänen
-    täytyy ensin mennä Parisiin. Joka päivä tulee herra tohtori ja
-    huutaa oven takana: "Pian, pian! -- Tunturille!" Hän tuskin
-    malttaa odottaa lähtöämme. Tietäisitpä vain, kuinka hyvin hän
-    itse siellä viihtyi. Koko talven on hän joka päivä käynyt meillä;
-    hän istui aina minun viereeni ja kertoi siitä ajasta, jonka hän
-    oli viettänyt sinun ja isoisän seurassa tunturilla. Hän kertoi
-    myös vuorista ja kukkasista ja hiljaisuudesta, joka vallitsee
-    tuolla korkealla, kaukana kylistä ja katujen melusta, sekä
-    raittiista ihanasta ilmasta; ja usein sanoi hän: siellä ylhäällä
-    täytyy kaikkein ihmisten tulla terveiksi. Itsekin on hän jälleen
-    aivan toisenlainen, kuin joku aika sitten, ja näyttää ihan
-    nuorelta ja iloiselta taas. Oi, kuinka olen iloinen siitä, että
-    saan nähdä kaikki ja olla sinun kanssasi tunturilla ja tutustua
-    Pekkaan ja vuohiin! Ensin täytyy minun noin kuusi viikkoa kylpeä
-    Ragatzissa, sen on herra tohtori määrännyt, ja sitten tulemme
-    asumaan kylässä ja kauniina päivinä kannetaan minut tuolissani
-    tunturille ja saan olla koko päivän sinun luonasi. Mummo tulee
-    olemaan minun kanssani; hänkin iloitsee siitä, että saapi käydä
-    sinua katsomassa. Mutta ajattelepas, neiti Rottenmeier ei
-    tahdokaan mukaan. Melkein joka päivä sanoo mummo: mitä matkasta
-    Schweitsiin tuumaatte, arvoisa Rottenmeier, jos teidän tekee
-    mielenne, niin elkää kursailko. Mutta tämäpä aina kiittää
-    erinomaisen kohteliaasti ja sanoo, ettei hänellä saata olla
-    semmoisia vaatimuksia. Mutta minäpä tiedän, mitä hän oikeastaan
-    ajattelee. Kun Sebastian palasi sinua saattamasta, kertoi hän
-    kamalia: hirvittävät vuoret tuijottavat muka vaeltajaan, joka
-    askeleella on vaarassa pudota pohjattomiin vuorenrotkoihin ja
-    tie kohoaa niin jyrkkään ylöspäin, että joka askeleelta pelkää
-    luisuvansa takaisin, eikä muut kuin vuohet voi hengenvaaraan
-    antaumatta kiivetä siellä. Neiti Rottenmeier kauhistui niin tästä
-    kuvauksesta, ettei hän enää ensinkään uneksu Schweitsin matkoja.
-    Sama kauhistus on tarttunut Tinetteenkin, niin ettei hänkään
-    lähde mukaan. Tulemme siis, mummo ja minä kahden, ja Sebastianin
-    täytyy saattaa meidät Ragatziin, sieltä saapi hän palata kotiin.
-
-    Saatan tuskin odottaa sitä hetkeä, jolloin saan sinut tavata.
-
-    Jää hyvästi, rakas Heidi, mummo lähettää sinulle tuhannet
-    tervehdykset.
-
-    Uskollinen ystäväsi Klaara.
-
-Kun Heidi oli lukenut kirjeensä loppuun, jätti Pekka mukavan asemansa
-ovenpielessä, kohotti piiskansa ja löi oikeaan ja vasempaan niin
-hurjasti raivoissaan, että kaikki vuohet suurimmassa kauhistuksessa
-lähtivät suunnattomilla hyppäyksillä karkaamaan vuorta alas. Pekka
-ryntäsi niitten jäljessä piiska kohotettuna, ikäänkuin aikoisi hän
-hirmuisimmalla tavalla kostaa jotakin vihollista. Vihollinen, joka oli
-saattanut Pekan tämmöiseen vimmaan, ei ollut muu, kuin tieto siitä,
-että odotetut vieraat Frankfurtista saapuisivat.
-
-Heidi oli niin onnellinen ja iloissaan, että hänen välttämättömäsi
-jo seuraavana päivänä täytyi lähteä isoäidille kaikesta kertomaan,
-kutka Frankfurtista tulevat, mutta semminkin kutka eivät tulisi;
-tämänhän täytyi isoäidille olla suurimmasta tärkeydestä, sillä hän
-varsin hyvin tunsi kaikki henkilöt ja otti hartaasti osaa kaikkeen,
-mikä Heidiä koski. Heidi lähti jo hyvään aikaan iltapäivällä, sillä
-nyt saattoi hän jälleen mennä yksin; aurinko paistoi taas kirkkaasti
-ja laski vasta myöhään; hänen mielestänsä oli hupaista juosta kuivaa
-tunturia alaspäin, kun kevättuulet suhisivat hänen ympärillään
-ja vieläpä jouduttivat vähäisen hänen kulkuaan. Isoäiti ei enää
-maannut vuoteessaan. Hän istui taas nurkassa ja kehräsi. Mutta hänen
-kasvoistaan saattoi huomata, että surulliset ajatukset rasittivat
-häntä. Koko viime yön olivat nämä ajatukset pitäneet häntä valveilla.
-Pekka oli illalla tullut vihan vimmassa kotiin ja hänen katkonaisista
-huudahduksistaan oli isoäiti saanut selville, että joukko ihmisiä
-Frankfurtista tulisi tunturille. Mitä sitten tapahtuisi, sitä ei Pekka
-tietänyt; mutta isoäiti kuvitteli kaikenlaista mielessään, ja sepä
-juuri vei häneltä unen.
-
-Nyt juoksi Heidi sisään ja suoraan isoäidin luo, istui jakkaralle, joka
-aina oli siinä, ja kertoi kirjeen sisällön niin elävästi, että hän yhä
-enemmin innostui. Mutta yht'äkkiä pysähtyi hän keskellä lausetta ja
-kysyi huolestuneena:
-
-"Mikä sinun on, isoäiti, eikö tämä sinua ilahduta edes vähääkään?"
-
-"Ilahduttaahan toki, Heidi, iloitsen minä sinun puolestasi, koska
-sinulla heidän tulostaan on niin paljon huvia", vastasi tämä ja koetti
-näyttää vähäisen iloisemmalta.
-
-"Mutta, isoäiti, minä kyllä saatan nähdä, että sinä olet huolissasi.
-Luuletko sinä ehkä, että neiti Rottenmeier kuitenkin tulee mukaan?"
-kysyi Heidi ja näytti itse vähän huolestuneelta.
-
-"En, en! Eikä minua mikään vaivaa!" rauhoitti isoäiti. "Annapas tänne
-minulle kätesi, Heidi, että oikein tiedän sinun vielä olevan täällä.
-Tapahtuuhan se sinun parhaaksesi, vaikka minä tuskin tulen sitä
-kestämään".
-
-"Minä en huoli parhaakseni semmoisesta, jota sinä tuskin tulet
-kestämään, isoäiti", sanoi Heidi niin päättävästi, että isoäidille
-yht'äkkiä tuli uusi huoli; hän otaksui, että vieraat Frankfurtista
-tulisivat Heidiä hakemaan, sillä ei hän saattanut muuta ajatella, kuin
-että he tahtoivat lapsen takaisin, nyt kun se jälleen oli terve. Ja
-tämä ajatus rasitti. Mutta nyt hän huomasi, ettei hän saanut näyttää
-sitä, Heidihän oli niin säälivä häntä kohtaan ja asettuisi ehkä siitä
-syystä vastarintaan eikä menisikään Frankfurtiin; se ei saisi tapahtua.
-Nyt tarvittiin apua, hän tiesi mihin turvautua.
-
-"Heidiseni, kyllä tiedän, mikä tekee minulle hyvää ja minua lohduttaa",
-sanoi hän, "lue minulle virsi, joka alkaa sanoilla: Jos synkk' on
-ilta."
-
-Heidi oli niin perehtynyt vanhaan virsikirjaan, että hän heti löysi sen
-virren, jota isoäiti tarkoitti, ja hän luki heleällä äänellä:
-
-    "Jos synkk' on ilta
-    Ja myrskyt käy
-    Ja murehilta
-    Ei toivoo näy,
-    Niin Herran käsi se johdattaa
-    Ja surun aallot taas asettaa."
-
-"Niin, niin, sitä juuri tarvitsin kuulla", sanoi isoäiti huojennettuna.
-Heidi katsoi miettiväisesti häneen, sitten sanoi tyttö:
-
-"Eikö totta, isoäiti, kun Herran käsi se johdattaa, niin meidän on niin
-turvallinen olla".
-
-"Niin, niin! Kyllä se niin on", myönsi isoäiti päätään nyökäyttäen,
-"ja kun hyvä Jumala niin tekee, saattaa olla levollinen, vaikka mitä
-tapahtuisi. Luepas se kerran vielä, Heidi, niin että sen oikein
-muistamme".
-
-Heidi luki sanat kerran ja vielä sittenkin pari kertaa, sillä virsi
-tuntui niin ihanalta.
-
-Kun Heidi sitte illan tultua kulki kotiin, syttyi taivaalle loistava
-tähti ja taas toinen ja yhä useampia. Ne kimaltelivat ja valaisivat
-hänen tietänsä ja tuntui aivan siltä, kuin tahtoisivat ne säteillään
-uudestaan sytyttää hänen sydämmeensä ilon tunteita. Heidin täytyi
-vähän väliä pysähtyä katsomaan yhä kirkkaammin sädehtiviä tähtiä ja
-hän huudahti: "Niin, nyt ymmärrän, että kun hyvä Jumala näin aina meitä
-johdattaa, niin voimme olla ihan hyvässä turvassa ja iloitakin". Ja
-tuikkivien tähtien valossa kulki Heidi, kunnes saapui kotimajalle.
-Isoisäkin oli ulkona ja katseli iltataivasta, sillä niin kirkkaina
-eivät tähdet pitkään aikaan olleet heloittaneet.
-
-Ei ainoastaan yöt, vaan myös päivät olivat tänä keväänä kirkkaammat
-kuin moneen vuoteen, ja usein katsoi isoisä ihmetellen, miten aurinko
-jälleen aamulla kohosi pilvettömälle taivaalle yhtä loistavana, kuin se
-oli laskenutkin, ja hänen täytyi aina uudestaan sanoa: "Onpa aurinko
-meille tänä vuonna erinomaisen suopea, ja ruoho varmaankin tulee hyvin
-mehukasta. Ole varuillasi, ettei sinun laumasi tule liian ylimieliseksi
-ylen hyvästä ruoasta".
-
-Silloin heilutti Pekka rohkeasti ruoskaansa ja hänen kasvoissaan
-kuvastui vastaus selvästi: "Kyllä minä niistä huolen pidän".
-
-Näin kului herttainen toukokuu ja kesäkuu joutui. Päivät olivat
-vieläkin pitemmät ja valoisammat ja saivat kaikki tunturin kukat
-eloon. Ne loistivat ja heloittivat kaikkialla ja täyttivät suloisella
-tuoksullaan ilman. Kun tämäkin kuukausi jo oli loppuun kulumaisillaan,
-tuli Heidi eräänä aamuna juosten ulos majasta, jossa hän juuri ikään
-oli päättänyt aamuaskareensa. Hän aikoi pikimmältään käydä honkien
-alla ja sitten vielä vähän kauempana katsomassa, olivatko jo kaikki
-kultaheinän kukat auenneet, sillä nämä kukat hohtivat niin ihmeteltävän
-kauniisti auringon loisteessa, mutta juuri kun hänen piti kääntymän
-majan ympäri, huudahti hän niin läpitunkevasi, että isoisä astui ulos
-liiteristä aavistaen, että jotakin erinomaista tapahtui.
-
-"Isoisä! Isoisä!" huusi lapsi hillitsemättömässä ilossaan. "Tule tänne!
-Tule tänne! Katsopas! katso!"
-
-Isoisä riensi lapsen luo ja katsoi sinnepäin, johon lapsi niin
-kiihkeästi viittasi.
-
-Vuoren polkua ylös tuli kummanlainen seurue, jonka moista näillä
-paikoin ei ennen oltu nähty. Ensimmäisinä kulki kaksi miestä kantaen
-avonaista kantotuolia, siinä istui moneen huiviin käärittynä nuori
-tyttö. Sitte tuli hevonen, sen seljässä istui muhkean näköinen nainen,
-joka vilkkaasti katseli ympärillensä ja puheli nuoren oppaan kanssa,
-joka kulki hänen rinnallansa. Sitte tuli pyörillä varustettu nojatuoli,
-jota toinen nuori poika lykkäsi eteenpäin. Viimeisenä kulki eräs, jolla
-oli korkea kasa huivia, peitteitä ja turkkia kannettavanaan.
-
-"He tulevat! He tulevat!" huusi Heidi ja hyppäsi vieläkin korkeammalle
-ilosta. He todellakin tulivat. He lähenivät jo lähenemistään, ja nyt
-olivat jo perillä. Kantajat laskivat tuolin alas, Heidi juoksi sen luo
-ja lapset tervehtivät toisiansa suurimmalla ilolla. Nyt oli jo mummokin
-perillä ja astui hevosen seljästä alas. Heidi juoksi hänen tykönsä
-ja mummo tervehti häntä hellästi, sitte mummo kääntyi Tunturisedän
-puoleen, joka myöskin oli lähestynyt häntä tervetulleeksi lausumaan.
-Heidän keskenäisessä tervehdyksessään ei ollut jäykkyyttä nimeksikään,
-sillä mummo tunsi sedän ja setä mummon yhtä hyvin, kuin olisivat
-vuosikausia toistensa kanssa seurustelleet.
-
-Tervehdittyänsä sanoikin mummo heti vilkkaasti: "Mutta hyvä setä,
-olettehan te oikea herrastilan omistaja! Kukapa tätä olisi saattanut
-arvata! Moni kuningaskin saattaisi teitä kadehtia! Ja sinä, Heidiseni,
-miten terveeltä sinä näytät, aivan kuni pieni ruusunen", pitkitti mummo
-vetäen Heidin luokseen ja silitti hänen punaisia poskiansa. "Miten
-kaunista täällä on kaikkialla! Mitä sinä tästä sanot, Klaara tyttöseni,
-mitäpä sinä sanot?"
-
-Klaara katseli seutua ilmeisellä ihastuksella, sillä tämmöistä,
-näin kaunista, ei hän elämässään ollut nähnyt eikä edes aavistanut
-maailmassa olevankaan.
-
-"Oi kuinka ihmeellistä, oi kuinka ihmeen kaunista täällä on!" huudahti
-hän kerta toisensa perästä. "Näin ihanaksi en tätä ole voinut
-mielessäni kuvailla, kuule, mummo, täällä minäkin tahtoisin asua!"
-
-Sillä välin oli setä kantajalta ottanut muutamia huivia sekä niistä
-valmistanut mukavan sijan pyörätuolissa, jonka hän nyt siirsi Klaaran
-luo.
-
-"Mitähän, jos nyt asettaisimme tytön tavalliseen tuoliinsa, sillä
-kantotuoli on vähän kovempi", sanoi hän, eikä odottanutkaan, että joku
-muu ryhtyisi sitä tekemään, vaan nosti heti vahvoilla käsivarsillaan
-sangen varovasti kipeän Klaaran ja asetti hänen hiljaa pyörätuoliin.
-Sitte asetti hän tytön jalat mukavasti nojatuolin polstarille ja peitti
-hänet huivilla niin huolellisesti, kuin jos ei hän ijässään olisi
-muuta tehnytkään, kuin sairaita hoitanut. Mummo katseli häntä mitä
-suurimmalla kummastuksella.
-
-"Mutta hyvä setä", sanoi hän nyt, "jos vain tietäisin, missä te olette
-oppinut sairaanhoitoa, niin lähettäisiin vielä tänään samaan paikkaan
-kaikki ne hoitajat, jotka minä tunnen, jotta hekin sitä yhtäläisesti
-oppisivat. Mitenkä se on mahdollista?"
-
-Setä hymyili vähän. "Se on enemmän harjoituksesta kuin
-opettelemisesta", vastasi hän, mutta hänen kasvoissaan kuvautui hymyn
-ohessa surua. Hänen muistoonsa nousi kuva menneistä ajoista, hän näki
-kasvot, joissa kärsimys kuvastui, hän muisti miehen, joka noin ikään
-oli levännyt nojatuolissa ja jonka jäsenet olivat niin runnellut, että
-hän tuskin voi käyttää yhtäkään niistä. Se oli hänen kapteeninsa,
-jonka hän erään ankaran tappelun jälkeen kerran Ciciliassa, oli
-löytänyt sotatantereelta ja kantanut sieltä pois. Sitten ei kapteeni
-enää ollut laskenut häntä menemään, setä oli ollut ainoa, joka häntä
-osasi hoitaa ja jää hänen luokseen, siksi kun suuret tuskat viimeinkin
-lopettivat hänen onnettoman päällikkönsä elämän. Tämän sairaan näki
-setä jälleen edessään; hänestä tuntui heti siltä, kuin nyt olisi hänen
-velvollisuutensa hoitaa sairasta Klaaraakin ja kaikin tavoin helpoittaa
-hänen oloansa, jota hän hyvin ymmärsi.
-
-Ilma oli se'es, ei ainoatakaan pilveä näkynyt. Tummansinisenä kaareili
-taivas majan ja honkien sekä korkeitten, taivasta tavottavien
-vuorihuippujen yli. Klaara ei saattanut kaikkea tätä kyllikseen ihailla.
-
-"Oi Heidi, kun vaan voisin käydä sinun kanssasi joka paikassa täällä,
-majan ympäri ja honkien alla!" huudahti hän. "Jos vaan saisin katsella
-kanssasi kaikkea, minkä niin kauan olen tuntenut, enkä kuitenkaan
-nähnyt!"
-
-Heidi sysäsi kaikin voimin tuolia, ja tosiaankin, hänen onnistui saada
-se liikkeelle, se pyöri kuivalla nurmella eteenpäin aina honkien alle.
-Siellä pysähdyttiin. Täällä oli taas jotakin, jonka vertaista Klaara
-ei ollut elämässään vielä nähnyt, nimittäin nuo vanhat korkeat hongat,
-vahvoine huojuvine oksineen. Mummokin, joka oli seurannut lapsia,
-seisoi suuresti ihmeissään siinä. Hän ei voinut päättää, mikä niissä
-oli kauniinta, tuuheat humisevat latvatko vaiko suorat paksut rungot,
-jotka olisivat voineet kertoa kauan sitte kuluneista ajoista, joina jo
-olivat katselleet alas laaksoon, jossa ihmiset tulivat ja menivät ja
-olot yhäti vaihettelivat mutta nämä ikivanhat puut yksinään pysyivät
-muuttumatta.
-
-Sill'aikaa oli Heidi lykännyt tuolin vuohiometan eteen ja avannut sen
-pienet ovet selki seljälleen, jotta Klaara oikein voisi nähdä sinne.
-Siellä ei tosin nyt tällä kertaa ollut erittäin paljo katseltavaa,
-asukkaat kun eivät olleet kotona. Valittaen huusi Klaara takaisin:
-
-"Voi mummo, jos vain saisin odottaa Vienoa ja Pikkua ja kaikkia muita
-vuohia ja Pekkaa. Enhän minä saa nähdä yhtäkään niistä, jos meidän aina
-täytyy lähteä niin aikaisin, kuin sinä olet sanonut, mummo; se on niin
-ikävää!"
-
-"Nyt me iloitsemme siitä hyvästä, mikä meille on suotu, emmekä ajattele
-sitä, mikä vielä saattaa puuttua", oikaisi mummo seuraten tuolia, jota
-Heidi lykkäsi eteenpäin.
-
-"Oi kukkasia!" huudahti Klaara taas, "kokonainen mätäs noin hienoja
-punaisia kukkasia ja kaikki nuo huojuvat sinikelloset, jospa pääsisin
-niitä poimimaan!"
-
-Samassa juoksikin jo Heidi sinne ja palasi tuoden suuren kimpun
-muassaan.
-
-"Mutta tämä ei ole vielä mitään, Klaara", sanoi hän, laskien kukkaset
-Klaaran syliin. "Jos tulet joskus meidän kanssamme laitumelle, sitte
-saat vasta jotakin nähdä. Yhdessä paikassa niin monta, monta punaista
-kultaheinän mätästä ja paljon, paljon enemmän sinikelloja kuin täällä
-ja niin monta tuhatta noita vaaleankeltaisia kukkasia, jotta koko nurmi
-kiiltää kuin puhdas kulta. Isoisä sanoo niitä nimitettävän päivyen
-silmiksi ja sitten on vielä nuo tummat, tiedäthän, nuo, joilla on
-pyöreät kuvut ja tuoksuvat niin hyviltä, ja siellä on niin kaunista,
-Kun istuu siellä, niin ei enää tahtoisikaan nousta ylös, niin kaunista
-siellä on!"
-
-Heidin silmät säihkyivät, hän halusi jälleen näkemään sitä, mitä
-hän juuri ikään selitti, Klaaraankin syttyi se, ja hänen lempeissä
-sinisilmissään heijastui sama tunne, joka oli saattanut Heidin niin
-tuliseen intoon.
-
-"Mummo, pääsenköhän minä sinne? Luuletko, että minä voin päästä niin
-korkealle?" kysyi hän. "Voi jos voisin käydä, Heidi, ja päästä sinun
-kanssasi kaikkialle täällä tunturilla".
-
-"Minä kyllä työnnän", rauhoitti Heidi ja sysäsi näyttääkseen, kuinka
-helposti se kävisi, niin voimakkaasti tuolia, että se samaa vauhtia
-oli kiitää vuorta alas. Mutta isoisä seisoi siinä lähellä ja sai sen
-arvon ajoissa pysähdetyksi. Isoisä ei ollut heidän poissa ollessaan
-ollut toimeton, lavitsan luona majan edustalla oli jo pöytä katettuna
-ja tuolit olivat asetetut sen ympärille, niin että kaikki oli valmiina,
-kun ruvettaisiin päivälliselle, joka majassa vielä höyryi kattilassa
-ja pihisi kahvelissa. Mutta ei aikaakaan, niin oli isoisä jo kantanut
-kaikki pöydälle ja koko seurue istui iloisena aterialle.
-
-Mummo oli suuresti ihastunut tähän ruokasaliin, josta näki loitolle
-laaksoon ja yli vuorten siintävään taivaaseen. Lauhkea tuuli puhalsi
-suloisesti virkistäen ja suhisi ylhäällä hongissa niin herttaisesti
-(ikään kuin olisi se ollut juuri heitä varten tilattu soittokunta).
-
-"Tämä on erinomaisen hupaista, tämä on ihmeellisen kaunista!" huudahti
-mummo vähän väliä. "Mutta pettävätkö minua silmäni", lisäsi hän nyt
-suuresti kummastuneena, "minä luulen, että sinä jo olet ryhtynyt
-toiseen juustopalaseen, Klaaraseni?"
-
-Niin oikein. Klaara oli jo ottanut toisen palasen kullankeltaista,
-paistettua juustoa leivällensä.
-
-"Niin mummo, tämä maistuu niin hyvältä, paljon paremmalta kuin koko
-meidän moniruokainen päivällisemme Ragatzissa", vakuutti Klaara ja
-pureskeli halukkaasti mehukasta ruokaansa.
-
-"Hyvä! Se on oikein!" sanoi isoisä hyvillään. "Tunturi-ilma se on, joka
-palkitsee sen, mikä itse ruoan laitoksessa on puuttuvaista".
-
-Siten kului iloinen ateria. Mummo ja Tunturisetä ymmärsivät toinen
-toistaan hyvin ja keskustelu kävi yhä vilkkaammaksi. He olivat samaa
-mieltä ihmisten ja monenlaisten asiain, sekä ylipäätään maailman menon
-suhteen ikäänkuin olisivat he olleet vanhat tutut ja vuosikausia
-seurustelleet keskenään. Näin kului pitkän aikaa, ja yht'äkkiä katsahti
-mummo etelää kohden ja sanoi:
-
-"Meidän täytyy pian valmistautua lähtemään, Klaaraseni, aurinko on jo
-alenemassa ja pian jo varmaan miehet kylästä tulevat meitä noutamaan".
-
-Mutta Klaara, joka tähän asti oli ollut niin iloinen, tuli hyvin
-surulliseksi ja pyysi hartaasti:
-
-"Hyvä mummo, tunnin vielä tahi kaksi! Emmehän ensinkään ole käyneet
-majassa, emmekä nähneet Heidin vuodetta ja mitä muuta siellä on. Tämän
-päivän pitäisi vielä kestämän kymmenen tuntia".
-
-"Se lienee mahdotonta", tuumasi mummo, mutta tuvan tahtoi hänkin
-mielellään nähdä. Noustiin siis heti pöydästä ja setä suuntasi
-vakavalla kädellä tuolin ovelle. Mutta pitemmälle ei päästy, tuoli oli
-paljon leveämpi kuin ovi. Setä ei miettinyt kauan mitä nyt tehdä. Hän
-nosti Klaaran käsivarrelleen ja kantoi hänen sisään.
-
-Mummo käveli sinne tänne ja katseli tarkasti kaikkea, koko talous,
-sen hyvä kunto ja järjestys näytti suuresti huvittavan häntä. "Tuo
-tuolla ylhäällä kai on sinun vuoteesi, Heidi, eikö niin?" sanoi hän ja
-nousi heti pelkäämättä portaita ylös heinäparvelle. "Oi kuinka hyvältä
-täällä tulee, tämäpä on terveellinen makuuhuone!" -- ja mummo asettui
-katsomaan ulos katossa olevasta reiästä, jo tuli sinne isoisäkin,
-Klaara käsivarrellaan ja heidän jäljessään hypähteli Heidi.
-
-Nyt seisoivat kaikki Heidin vuoteen ympärillä, mummo katseli sitä
-miettiväisenä ja hengitti mielihyvällä uuden heinän raitista tuoksua.
-Klaara oli äärettömästi ihastunut Heidin makuupaikkaan.
-
-"Voi Heidi, kuinka hupainen sinulla sentään on! Vuoteessasi näet
-suoraan taivaaseen, ympärilläsi on noin hyvä tuoksu ja ulkoa kuulet
-honkain huminan. Näin hupaista makuuhuonetta en ole vielä koskaan
-nähnyt".
-
-Isoisä katsahti nyt mummoon.
-
-"Olenpa miettinyt jotakin", sanoi hän, "jos mummo-rouva luottaa minuun
-ja jos asia ei muuten ole hänelle vastenmielinen. Minä tarkoitan,
-että jos saisimme pitää tämän pikku tyttären täällä jonkun ajan, niin
-voisi hän suuresti voimistua. Teillähän on kaikellaisia peitteitä ja
-huivia mukananne, niistä valmistaisimme oikein erinomaisen pehmeän
-vuoteen ja mitä pikku tyttären hoitoon tulee, niin olkaa huolehtimatta,
-mummo-rouva, siitä minä pidän surua."
-
-Klaara ja Heidi riemuitsivat niinkuin kaksi vapauteen päässyttä lintua
-ja mummon kasvot kirkastuivat.
-
-"Hyvä setä, te olette kunnon mies. Mitä te luulette, että minä ikään
-juuri ajattelin. Näin sanoin minä itsekin: Klaaralle varmaankin jonkun
-ajan oleskeleminen täällä tunturilla tekisi erinomaisen hyvää, mutta
-miten paljon huolta ja epämukavuutta eikö hänen hoidostaan olisi
-isännälle. Ja te tuumaatte ja lausutte julki ajatukseni, ikäänkuin
-siitä ei teille tulisi mitään vastusta. Minä kiitän teitä". Ja mummo
-pudisteli sedän kättä uudestaan ja setä pudisteli mummon kättä takaisin
-näyttäen sangen iloiselta.
-
-Setä ryhtyi heti sanasta toimeen. Hän vei Klaaran tuolin majan
-edustalle takaisin. Heidi seurasi jäljessä eikä tietänyt kuinka
-korkealle hypätä ilosta. Sitten otti setä kaikki huivit ja peitteet
-käsivarrelleen ja sanoi tyytyväisesti hymyillen: "Hyvä on että
-mummo-rouva on varustanut kuni talvimatkaan; nämä ovat nyt tarpeen".
-
-"Hyvä setä", vastasi mummo vilkkaasti: "varovaisuus on hyvä avu ja
-estää monta onnettomuutta. Jos ei täällä teidän vuorissanne kohtaa
-myrskyjä, tuulia ja rankkasateita, niin on syytä olla kiitollinen ja
-sitä me olemmekin, mutta suojellusvarani ovat sittenkin tarpeen; siitä
-olemme yhtä mieltä".
-
-Näitä puhellen olivat molemmat jo ennättäneet heinäparvelle ja
-levittivät huivin toisensa perästä heinävuoteelle. Niitä oli niin monta
-päälletysten, että vuode lopulta oli pienen linnoituksen näköinen.
-
-"Pistäköön nyt minua yksikään heinänkorsi, jos se on mahdollista",
-sanoi mummo, vielä kerran joka taholta kosketellen vuodetta
-kädellänsä, mutta pehmyt peitevalli ei päästänyt ainoatakaan enää
-läpi. Tyytyväisenä astui mummo portaita alas ja meni ulos lasten luo,
-jotka iloisina istuivat yhdessä ja miettivät, mitä toimittaisivat
-aamusta iltaan niinä päivinä, kuu Klaara saisi viipyä tunturilla.
-Mutta kuinkahan kauan hän saisi täällä olla? Sepä se suuri kysymys
-olikin, joka heti asetettiin mummon ratkaistavaksi. Mummo sanoi, että
-siihen isoisä voisi parahiten vastata, ja kun tämä juuri ikään tuli
-paikalle, kysyttiin häneltä ja hän tuumasi, että neljä viikkoa olisi
-sopiva aika, jonka kuluttua saattaisi päättää, oliko pikku tyttärellä
-tunturi-ilmasta hyötyä tahi ei. Nyt lapset vasta oikein riemuitsivat,
-sillä ei kumpainenkaan heistä ollut uskaltanut toivoakaan että he niin
-kauan saisivat olla yhdessä.
-
-Nyt näkyivät tunturipolulla taas miehet kylästä tuolineen ja
-hevosineen. Tuolinkantajat saivat heti palata takaisin.
-
-Kun mummo teki lähtöä, sanoi Klaara iloisesti: "Mummo kulta, eihän tämä
-ole mikään eroaminen, vaikka nyt lähdetkin pois, sitte tulet taas vähän
-väliä tunturilla käymään ja katsomaan, mitä me teemme, ja sepä taas on
-hupaista, eikö niin, Heidi?"
-
-Heidi, jota niin monta iloa, jälkimmäinen aina edellistään suurempi,
-oli tänään kohdannut, ei saattanut muuten kuin hyvällä hyppäyksellä
-osottaa, että hän oli samaa mieltä.
-
-Nyt nousi mummo sävyisän ratsuhevosen satulaan. Setä tarttui ohjiin ja
-talutti vakavalla kädellä hevosta jyrkkää vuoren polkua alas. Mummon
-innokkaista estelyistä huolimatta saattoi setä hänet kylään asti,
-tunturitie kun oli niin jyrkkä, että joku onnettomuus ratsastaessa
-saattaisi tapahtua.
-
-Yksinäiseen kylään ei mummo nyt näin itsekseen tahtonut jäädä. Hän
-päätti palata Ragatziin ja sieltä silloin tällöin uudistaa tunturilla
-käyntiänsä.
-
-Ennenkuin setä vielä oli ennättänyt takaisin kotiin, tuli Pekka
-vuohinensa juoksujalassa alas tunturilta. Kun nuo pienet eläimet
-huomasivat, missä Heidi oli, ryntäsivät ne kaikki sinnepäin ja
-ympäröivät silmänräpäyksessä hänen sekä Klaaran tuolissaan. Sysäten ja
-lykäten nosti toinen vuohi päänsä toisen yli näkyviin ja Heidi esitteli
-heti jokaisen Klaaralle.
-
-Kauan ikävöity tilaisuus tutustua vuohien kanssa oli siis Klaaralle
-suotu ja hän tunsi ne pian kaikki, pienen Lumikon, iloisen Liedon
-ja isoisän molemmat puhtaat vuohet, kaikki, kaikki, yksin suuren
-Turkkilaisenkin. Mutta Pekka seisoi sillä aikaa vähän syrjässä ja
-katsahti vähän väliä kumman uhkaavaisesti tyytyväiseen Klaaraan.
-
-Kun tytöt nyt ystävällisesti huusivat hänelle: "Hyvää yötä, Pekka", ei
-hän vastannut sanaakaan, heilutti vaan huimasti piiskaansa ilmassa ja
-juoksi sitten pois, vuohet jäljessään.
-
-Kaiken sen kauniin lisäksi, minkä Klaara jo oli tunturilla nähnyt,
-näki hän vielä iltasella ihastuttavan näyn. Kun hän lepäsi ylhäällä
-heinäparvella leveässä vuoteessa, johon Heidikin juuri ikään kiipesi,
-katsahti hän pyöreästä aukosta katossa suoraan ylös kimaltelevaan
-tähtitaivaaseen ja huudahti:
-
-"Oi Heidi, katsopas, ihan on niin, kuin jos korkeissa vaunuissa
-kulkisimme ylös taivaaseen!"
-
-"Niin on, ja tiedätkö, minkä vuoksi tähdet noin ilomielin meille
-viittaavat?" kysyi Heidi.
-
-"En, sitä en tiedä, mitä sinä luulet?" kysyi Klaara vuoroonsa.
-
-"Sentähden, että ne tuolla ylhäällä taivaassa näkevät, kuinka hyvin
-rakas Jumala asettaa kaikki ihmisille, niin ett'ei heidän tarvitse
-peljätä, koska kaikki kuitenkin tapahtuu niin, kuin heille on
-parhaaksi. Se tähtiä niin ilahduttaa; katsopas, kuinka ne meille
-viittaavat, että meidänkin pitää iloitseman. Mutta tiedätkö, Klaara,
-emme mekään saa unhoittaa rukoilla, meidän pitää pyytämän, ettei hän
-unhoita meitäkään, vaan antaa meidän olla hyvässä turvassa, niin
-ettemme tarvitse mitään peljätä".
-
-Nyt nousivat lapset vielä kerran vuoteessa istumaan ja lukivat
-kumpainenkin iltarukouksensa. Sitten Heidi painoi päänsä pyöreälle
-käsivarrelleen ja nukkui heti. Mutta Klaara oli vielä kauan valveilla,
-näin ihmeellistä kuin tämä makuupaikka tähtien valossa ei hän koskaan
-ollut nähnyt.
-
-Tuskinpa oli hän tähtiä nähnytkään, sillä hän ei ollut koskaan yöllä
-saanut olla ulkona ja sisällä laskettiin paksut esiriput ikkunain
-eteen jo paljon aikaisemmin, kuin tähdet syttyivät taivaalle. Niinpä,
-kun hän nyt päätti painaa kiinni silmänsä, täytyi hänen heti aukaista
-ne jälleen nähdäksensä, tuikkivatko nuo molemmat suuret tähdet vielä
-yhtä kirkkaasti ja viittasivatko ne niin ihmeellisesti, kuin Heidi
-oli sanonut. Ja yhä tekivät ne niin, eikä Klaara saanut kylläkseen
-katsoneeksi niitten leimuavaa, säteilevää valoa. Viimein menivät
-hänen silmänsä itsestään umpeen, mutta vielä unissaankin näki hän nuo
-molemmat heloittavat tähdet.
-
-
-
-
-SEITSEMÄS LUKU
-
-Miten tunturilla edelleen eletään.
-
-
-Aurinko oli juuri ikään noussut korkeitten vuorien takaa ja loi
-kultaiset säteensä majalle ja koko laaksoon. Tunturisetä oli, niinkuin
-hän joka aamu teki, hiljaa ja hartaasti katsellut, miten keveä sumu
-vaalenemistaan vaaleni ja maa yön varjojen helmasta heräsi uuteen
-päivään.
-
-Aamun vaaleat hattarat kevenivät kevenemistään, kunnes aurinko tuli
-täydellisesti näkyviin ja valoi kultaansa vuorten huipuille, metsille
-ja kunnaille.
-
-Isoisä meni majaan takaisin ja astui hiljaa pieniä portaita ylös
-parvelle. Klaara oli juuri avannut silmänsä ja katseli suuresti
-kummastuneena kirkkaita auringon säteitä, jotka katon pyöreästä aukosta
-tunkivat sisään ja säihkyen hyppelehtivät hänen vuoteellaan. Hän ei
-ensinkään ymmärtänyt mitä hän näki, eikä tietänyt, missä hän oli. Mutta
-nyt hän näki nukkuvan Heidin vieressään ja kuuli isoisän ystävällisen
-äänen:
-
-"Hyvinkö nukkunut? Vieläkö väsyttää?" Klaara vakuutti, ettei hän ollut
-hiukkaakaan väsynyt ja ettei hän kerran nukuttuaan ollut yön kuluessa
-kertaakaan herännyt. Tämä oli isoisälle mieleen, ja hän rupesi heti
-Klaaraa auttamaan ja teki sen niin hyvästi ja ymmärtäväisesti, kuin
-jos hänen toimenaan juuri olisi ollut hoitaa sairaita lapsia ja kaikin
-tavoin huojentaa heidän tilaansa.
-
-Heidikin avasi silmänsä ja näki ensimmäisekseen, kuinka isoisä
-otti valmiiksi puetun Klaaran käsivarrelleen ja kantoi hänen ulos.
-Täytyihän Heidinkin olla siinä mukana. Nuolen nopeudella pistäytyi
-hän vaatteisiinsa ja riensi sitten portaita alas ja ennätti jo hänkin
-ulos majan ovelle. Sieltä katseli hän suuresti kummastuneena, mitä
-isoisä taas edelleen teki. Tämä oli edellisenä iltana, kun lapset jo
-lepäsivät vuoteessaan, miettinyt, mihin hän saisi pyörätuolin yöksi
-katon alle. Tuvan ovi oli niin kapea, ettei voinut ajatellakaan, että
-se siitä mitenkään mahtuisi sisään. Silloin pälkähti hänen päähänsä
-irroittaa liiterin seinästä pari leveätä lautaa, tästä suuresta aukosta
-vieritti hän sitte tuolin sisään ja asetti laudat paikoillensa,
-kuitenkin niin, että ne taas helposti sai irti. Heidi saapui paikalle,
-juuri kun isoisä, sen jälkeen, kun hän oli asettanut Klaaran tuoliinsa
-ja avannut uuden käytävän, tuli sysäten tuolia edellään ulos
-aamuauringon loisteeseen. Keskellä pihaa pysähdytti hän tuolin ja meni
-vuohiomettaan. Heidi juoksi Klaaran luo.
-
-Viileä aamutuuli hyväili heidän kasvojaan ja hyvä pihkatuoksu tuntui
-joka tuulen hengähdykseltä heidän ympärillään. Klaara hengitti syvään
-tuota raitista aamuilmaa ja nojautui erinomaisella hyvänvoinnin
-tunnolla tuoliinsa nauttien elämästään enemmän kuin koskaan ennen.
-
-Hän ei ikänään ollut saanut ulkona hengittää raitista aamuilmaa, ja
-nyt hänen ympärillään vihisi puhdas tunturi-ilma niin viileänä ja
-virvoittavana, että joka hengähdys oli suuri nautinto. Ja tämän lisäksi
-tuli kirkas armas päiväpaiste, joka ei täällä ylhäällä tunturilla
-ensinkään kuumentanut, vaan säteili niin herttaisen lämpimänä hänen
-käsillään ja kuivalla ruohopihalla hänen edessään. Että tunturilla
-saattaisi olla tänlaista, sitä ei Klaara koskaan olisi saattanut
-mielessään kuivailla.
-
-"Oi Heidi, jos vaan aina, aina saisin olla sinun tykönäsi täällä",
-sanoi hän nyt, onnellisen näköisenä käännellen itseään sinne tänne
-tuolissaan.
-
-"Niin, nyt sinä näet, että se on totta, minkä sinulle olen kertonut",
-vastasi Heidi iloisesti, "ettei missään koko maailmassa ole niin
-ihanata kuin isoisän luona tunturilla". Tämä tulikin ikään ometasta ja
-lähestyi lapsia. Hän toi kaksi kuppia täynnä kuohuavaa, lumivalkoista
-maitoa ja antoi toisen niistä Klaaralle, toisen Heidille.
-
-"Tämä tekee tyttöselle hyvää", sanoi hän ja nyökäytti päätään
-Klaaralle, "se on Vienon maitoa, se antaa voimia. Terveydeksenne!
-koetetaanpa vain!" Klaara ei ollut ikänään juonut vuohen maitoa ja
-arveli siis ensin vähän aikaa, tohtisiko sitä juoda. Mutta kun hän
-sitten näki, miten halukkaasti Heidi tyhjensi kuppinsa, kertaakaan sitä
-huuliltaan ottamatta, ennenkuin se oli tyhjä -- niin ihmeen hyvää se
-oli -- niin asetti Klaarakin kupin reunan huulillensa ja joi ja joi, ja
-toden totta se oli niin makeata, kuin jos siihen olisi pantu sokuria
-ja kanelia, ja Klaara joi, siksi kun kupissa ei enää ollut pisaraakaan
-jäljellä.
-
-"Huomenna juomme kaksi", sanoi isoisä, joka mielihyvissään oli
-katsellut, miten Klaara oli seurannut Heidin esimerkkiä.
-
-Pekka tuli laumoinensa ja sill'aikaa, kun vuohet taas joka taholta
-ympäröivät Heidiä, otti setä Pekan vähän erikseen, jotta tämä oikein
-ymmärtäisi, mitä sedällä oli hänelle sanottavaa, sillä vuohet määkyivät
-toinen toistaan kovemmin, niin pian kuin heillä vaan oli Heidi
-keskessään.
-
-"Kuule nyt, ja ota onkeen", sanoi setä. "Tästä päivästä alkaen
-annat sinä Vienon kulkea omia teitään. Se tuntee missä mehukkaimmat
-tunturiruohot kasvavat; kun se siis tahtoo ylemmäksi, käyt sinä
-jäljessä, eikä se toisillenkaan vuohille pahaa tee, ja kun se tahtoo
-vieläkin ylemmäksi, kuin sinä muuten niitten kanssa käyt, niin seuraat
-sinä vaan, etkä pidätä sitä, kuuletko! Eikä se tee mitään, vaikka
-sinun vähän täytyykin kiivetä, mene sinä vaan mihin se vie, sillä
-tässä asiassa on se sinua viisaampi ja sen täytyy nyt saada parasta
-ravinnokseen, jotta sen maito tulisi oikein hyvän hyvää. Miksi sinä
-tuonne niin kurkistelet, ikäänkuin tahtoisit jonkun niellä? Ei siellä
-ole ketään sinun tielläsi. Eteenpäin siis ja muista sanani!"
-
-Pekka oli tottunut setää paikalla tottelemaan. Hän alkoi siis heti
-marssia, mutta selvästi saattoi huomata, että hänellä oli jotakin
-mielessä, sillä hän katseli koko ajan taaksensa ja kummallisesti
-pyörivät silmät hänen päässään. Vuohet seurasivat häntä ja sysäsivät
-Heidin pitkän matkaa vielä muassaan. Tämäpä oli Pekan mieleen. "Sinun
-pitää mukaan", huusi hän nyt uhkaavaisesti, "sun pitää mukaan, sun
-täytyy Vienon jäljessä".
-
-"En, minä en saata", huusi Heidi takaisin, "enkä nyt pääse pitkään
-aikaan, en koko aikana, kun Klaara on täällä. Mutta kerran tulemme
-sinne yhdessä, isoisä on sen luvannut".
-
-Näin sanoen oli Heidi kääntynyt ja juoksi takaisin Klaaran tykö.
-
-Sen kuultuaan kiristeli Pekka molempia nyrkkiänsä niin uhkaavaisesti
-pyörätuoliin päin, että vuohet säikähtyneinä juoksivat hänen ohitsensa,
-mutta hän pötki perässä pysähtymättä pitkään aikaan, siksi kun hän
-pääsi kaikkien näkyvistä, sillä hän pelkäsi, että isoisä kentiesi olisi
-saattanut nähdä hänet, ja hän tahtoi mieluimmin olla epätiedossa siitä,
-minkä vaikutuksen nyrkin puiminen oli setään tehnyt.
-
-Klaaralla ja Heidillä oli tänään niin monta tehtävää mielessä, etteivät
-oikein tienneet, mistä aloittaa. Heidi esitteli, että ensin piti
-kirjoitettaman mummolle, lapset olivat, näet, luvanneet joka päivä
-kirjoittaa hänelle. Mummo ei sentään ollut varsin varma siitä, miten
-tunturilla olo Klaaraa ajan pitkään miellyttäisi, eikä myöskään siitä,
-miten terveellistä se hänelle olisi. Sentähden oli mummo ottanut
-lapsilta sen lupauksen, että joka päivä kirjoittaisivat kaikesta, mitä
-tekivät. Siten saisi mummo heti tietää, milloin häntä siellä ylhäällä
-tarvittaisiin, ja saattaisi siihen asti huoleti viipyä Ragatzissa.
-
-"Täytyykö meidän mennä majaan kirjoittamaan?" kysyi Klaara, joka kyllä
-oli valmis mummolle kaikesta kertomaan; mutta hänen oli ulkona niin
-hyvä olla, ettei hän mitenkään olisi sieltä tahtonut pois.
-
-Heidi tiesi neuvon. Paikalla riensi hän majaan ja palasi tuoden
-mukanaan koulukapineensa sekä pienen kolmijalkaisen tuolinsa. Sitte
-asetti hän lukukirjansa ja kirjoitusvihkonsa Klaaran polvelle
-kirjoitusalustaksi --. Itse istui hän pikkutuolilleen lavitsan ääreen
-ja nyt aloittivat molemmat kertomuksensa mummolle. Mutta joka lauseelta
-pani Klaara taas kynänsä pois ja katseli ympärilleen. Täällä oli niin
-ihmeen kaunista. Tuuli ei enää ollut niin viileä, tuskin tuntuvasti
-hengähti se hänen kasvoilleen ja kuiskasi hiljaa honkien latvoissa.
-Hyttyset sumisivat ja surisivat iloisesti kirkkaassa ilmassa.
-Päivänpaisteisella nurmikolla vallitsi syvä hiljaisuus, ääneti ja
-vakavina katselivat korkeat vuoret alas häneen ja alhaalla laaksossa
-näytti koko luonto rauhaan vaipuneelta. Silloin tällöin kuului vaan
-iloisen paimenpojan loilotus ja hiljaa vastasi siihen vuorten kaiku.
-
-Täten kului aamupuoli päivästä, ennenkuin lapset sen huomasivatkaan, ja
-jo tuli isoisä tuoden höyryävän maitokupin, sillä, sanoi hän, Klaaran
-oli hyvä viipyä ulkona niin kauan kun yksikin auringon säde vielä
-loisti taivaalta. Syötiin siis päivällinen tänään, niinkuin eilenkin,
-ulkona majan edustalla. Senjälkeen kuljetti Heidi Klaaran tuolineen
-taas honkien alle, jossa aikoivat viettää loput päivästä ja siellä
-siimeksessä kertoa toinen toisellensa kaikesta, mitä oli tapahtunut,
-siitä asti, kun Heidi oli lähtenyt Frankfurtista. Sillä vaikk'ei
-tällä aikaa ollut mitään suurempaa muutosta tapahtunut, oli Klaaralla
-toki paljon yhtä ja toista kerrottavaa ihmisistä siellä kotona, jotka
-Heidikin niin perin hyvin tunsi.
-
-Siten istuivat lapset siinä yhdessä ikivanhojen puitten alla, ja jota
-vilkkaammin he kertoivat, sitä äänekkäämmin lauloivat lintuset ylhäällä
-puitten latvoissa, sillä tämä iloinen puheleminen ihastutti niitäkin,
-näyttipä siltä, kun tahtoisivat nekin ottaa osaa siihen. Täten riensi
-aika ikäänkuin siivin ja ilta oli jo käsissä. Vuohijoukkokin tuli
-jo rynnäten mäkeä alas ja päällikkö sen jäljessä, otsa rypyssä ja
-hirmuisen suuttuneena.
-
-"Hyvää yötä, Pekka!" huusi Heidi hänelle, nähdessään ettei poika
-aikonutkaan pysähtyä.
-
-"Hyvää yötä, Pekka!" huusi Klaarakin ystävällisesti.
-
-Mutta Pekka ei vastannut mitään, ajoi vaan vihan vimmassa joukkoansa
-eteenpäin.
-
-Kun Klaara näki isoisän vievän Vienon omettaan lypsettäväksi, rupesi
-hänen niin tekemään mieli sen maitoa, että hän tuskin malttoi odottaa,
-siksi kun isoisä tulisi sitä tuomaan. Hän oli siitä itsekin ihmeissään.
-
-"Sepä on ihmeellistä, Heidi", sanoi hän "siitä asti kun muistan olen
-syönyt ainoastaan sentähden, että minun on täytynyt. Kaikki, mitä
-minulle annettiin, maistui kalanmaksaöljyltä, ja tuhatta kertaa olen
-ajatellut: jos sentään ei koskaan tarvitsisi syödä! Ja nyt minä tuskin
-saatan odottaa, siksi kun isoisä tuopi maidon".
-
-"Minä kyllä tiedän, miltä se tuntuu", vastasi Heidi sangen
-ymmärtäväisen näköisenä, sillä hän ajatteli sitä aikaa Frankfurtissa,
-jolloin kaikki mitä hän söi, oli hänelle kurkkuun tarttua. Mutta Klaara
-ei sittenkään asiaa oikein käsittänyt. Vaan eihän Klaara tyttönen
-koskaan ennen ollut viettänyt kokonaista päivää ulkoilmassa ja nyt hän
-oli täällä ylhäällä elähdyttävän vuori-ilmaston vaikutuksen alaisena.
-
-Kun isoisä sitten tuli kuppinensa, kiitti Klaara, tarttui kiireesti
-omaan kuppiinsa ja joi sen tyhjäksi, tällä kertaa ennenkuin Heidi.
-
-"Saanko minä vielä vähäisen?" kysyi hän antaen kupin isoisälle takaisin.
-
-Isoisä nyökäytti tyytyväisenä päätään, otti sitte Heidinkin kupin ja
-meni tupaan takaisin. Kun hän taas palasi, oli kumpaisellakin kupilla
-korkea kansi, mutta tämäpä oli toista ainetta, kuin kannet tavallisesti
-ovat.
-
-Isoisä oli jäljestä päivällisen käynyt kevättilalla, tuolla
-karjamajalla, jossa valmistetaan vaaleankeltaista voita. Siellä
-oli hän tuonut muassaan kaksi suurta palleroista. Sitten oli hän
-leikannut kaksi hyvää leipälevyä ja niille levittänyt paksulta tuoretta
-voita. Nämä olivat lapsille illalliseksi. Tytöt pureskelivatkin niin
-halukkaasti voileipiänsä, että isoisä mielihyvissään pysähtyi sitä
-katselemaan.
-
-Kun Klaara sitten illalla taas makasi vuoteessaan ja aikoi katsella
-pilkisteleviä tähtiä, kävi hänen ihan niinkuin Heidin hänen vieressään.
-Silmäluomet painuivat heti itsestään kiinni ja hän vaipui syvään
-terveellisen uneen, jonka vertaista hän ei koskaan ennen ollut
-nauttinut.
-
-Tähän tapaan kului seuraavakin päivä ja sitten vielä yksi, mutta
-sitä seuraavana päivänä kohtasi lapsia sanomatoin ilo. Vuoren polkua
-ylös astui kaksi suurta vahvaa miestä, kumpainenkin heistä kantoi
-korkeaa valmiiksi järjestettyä vuodetta. Molemmat vuoteet olivat ihan
-yhdennäköiset ja kumpaisenkin peite oli puhtaanvalkoinen ja ihka
-uusi. Heillä oli vielä kirjekin mummolta. Siinä ilmoitettiin, että
-nämä vuoteet olivat Klaaraa ja Heidiä varten, että heinävuodetta nyt
-piti lakattaman käyttämästä, sekä että Heidikin nyt aina saisi nukkua
-oikeassa vuoteessa, sillä talveksi oli toinen näistä toimitettava alas
-kylään toisen piti jäämän tunturille, jotta Klaara aina löytäisi sen
-siellä, kun hän tulisi tunturilla käymään. Sitte kiitti mummo lapsia
-siitä, että olivat niin pitkältä kirjoittaneet, ja kehoitti heitä
-vast'edeskin joka päivä niin tekemään, jotta hän saattaisi ottaa osaa
-heidän elämäänsä, ikäänkuin itse olisi heidän luonaan.
-
-Isoisä oli mennyt sisään ja siellä heittänyt heinät Heidin
-makuusijalta parvelle muitten heinäin joukkoon. Nyt palasi hän jälleen
-kuljettaakseen molempien kylänmiesten avulla uudet vuoteet sinne ylös.
-Hän asetti ne ihan kiinni toisiinsa, jotta molempain päänpuolelta
-sopisi nähdä ulos pyöreästä aukosta, sillä hän tiesi lasten iloitsevan
-aamuauringon ja tähtien valosta.
-
-Sill'aikaa oleskeli mummo Ragatzin kylpypaikassa ja oli suuresti
-iloissaan niistä hyvistä kuulumisista, joita hän joka päivä sai
-tunturilta.
-
-Klaara ihastui päivä päivältä yhä enemmän tunturilla oloonsa, eikä
-voinut kylliksi kiittää isoisän hyvyyttä ja huolenpitoa hänestä;
-hän kertoi, miten hupainen ja hullunkurinen Heidi oli, vielä paljon
-hauskempi kuin Frankfurtissa, hän sanoi, että hänen ensimmäinen
-ajatuksensa aamulla, kun hän heräsi, aina oli: "Jumalan kiitos; minä
-olen vielä tunturilla!"
-
-Asiain näin ollen saattoi mummo siirtää tunturilla käyntinsä vähän
-tuonnemmaksi, joka ei hänestä juuri vastenmielistä ollutkaan, koska
-ratsastaminen jyrkkää vuoritietä ylös ja taas alas oli häntä vähän
-rasittanut.
-
-Pieni holhotti näkyi joutuneen erinomaiseen suosioon isoisän luona,
-sillä ei kulunut päivääkään, jona ei tämä taas keksinyt jotakin uutta
-lisätäkseen Klaaran voimia. Hän käveli nyt aina jäljestä puolenpäivän
-ylös vuorimaahan, joka kerta yhä korkeammalle, ja toi muassaan
-kimppusen, joka jo kaukaa tuoksui neilikalta ja timjamilta, ja kun
-vuohet iltasin palasivat laitumilta, rupesivat ne kaikki määkymään
-ja juoksemaan omettaa kohden, koettaen tunkeutua sinne sisään, sillä
-ne hyvin tunsivat yrttikimpun hajun. Mutta setä oli hyvin telkinnyt
-oven, sillä hän ei kiipeillyt näitä harvinaisia tunturiyrttejä
-hakemassa sitä varten, että vuohijoukko ilman vaivaa niistä saisi hyvän
-aterian. Ne olivat kaikki Vienolle aiotut, jotta sen maito tulisi yhä
-voimakkaammaksi. Heti ensi silmäyksellä saattoikin huomata, miten
-erinomaisesti tämä erityinen huolenpito oli Vienoon vaikuttanut, se
-heitteli yhä nopeammasti päätään ja katseli yhä tulisemmin ympärilleen.
-
-Kolmas viikko oli jo kulumassa, siitä kun Klaara ensin oli tunturille
-tullut. Muutamina viime kuluneina päivinä oli isoisä aina aamusilla,
-kun hän kantoi alas Klaaran asettaaksensa hänet tuoliinsa, sanonut:
-"Eiköhän pikkuinen tyttöseni tahtoisi koettaa vähän seistä". Klaara oli
-kyllä silloin koettanut, mutta oli heti taas huudahtanut: "Ai, se tekee
-niin kipeätä!" ja oli sitten pian nojautunut isoisään, mutta tämä oli
-antanut hänen joka päivältä seistä vähän kauemmin.
-
-Niin kaunista kesää ei ollut moneen vuoteen tunturilla ollut. Joka
-päivä nousi aurinko loistavana taivaalle, kaikki pienet kukkaset
-aukaisivat kupunsa sitä kohden ja heloittivat sen hehkuvassa valossa ja
-illalla mailleen mennessä valoi se purppura- ja ruusuhohdettaan vuorten
-huipuille ja ikuisella lumella peitetylle tunturiharjanteelle sekä
-laski sitten säkenöiden ikäänkuin tuliseen mereen.
-
-Heidi kertoi tästä Klaara ystävälleen aina uudestaan, sillä ainoastaan
-laitumelta saattoi sitä oikein nähdä, ja erittäin innokkaasti kertoi
-hän siitä paikasta mäen rinteellä, jossa kasvoi suuren suuret ryhmät
-kullanloistavia nurmiruusuja ja sinikelloja niin paljon, paljon,
-että voisi luulla ruohon muuttuneen siniseksi, ja muita kukkia, niin
-hyvänhajuisia, että kun niiden keskelle kerran istui, tuskin enää
-mahtoikaan nousta.
-
-Juuri ikään oli Heidi taas honkien alla istuen uudestaan kertonut
-kukkasista tuolla ylhäällä ja ilta-auringosta ja loistavista
-vuorenhuipuista ja sitä tehdessään heräsi hänessä niin palava halu
-kerran taas saada nähdä kaikkea tätä, että hän yht'äkkiä hyppäsi
-paikaltaan ja pujahti liiteriin, jossa isoisä istui veistämässä.
-
-"Isoisä", huusi hän jo kaukaa hänelle, "tuletko huomenna meidän
-kanssamme laitumelle. Oi nyt siellä on niin kaunista!"
-
-"Olkoon menneeksi", sanoi isoisä myöntyväisesti, "mutta siitä hyvästä
-pitää Klaara tyttösen vielä kerran tänä iltana koettaa oikein seistä".
-
-Heidi juoksi iloitellen saattamaan tätä sanomaa Klaaralle, ja tämä
-lupasi koettaa seistä niin monta kertaa, kuin isoisä vain suinkin
-tahtoi, sillä hän iloitsi äärettömästi matkasta ylös kauniille
-vuohilaitumelle. Heidi oli niin täynnä riemua, että hän heti huusi
-Pekalle, niin pian kuin hän näki hänen iltasella tulevan laumoillensa:
-
-"Pekka! Pekka! huomenna tulemme mekin sinun kanssasi ja jäämme koko
-päiväksi sinne".
-
-Vastaukseksi mörisi Pekka kuin ärsytetty karhu ja huimi piiskallaan
-hurjasti viatonta Lietoa, joka juoksenteli häntä likinnä, mutta
-tämäpä onnekseen huomasi hyvissä ajoin uhkaavan letkutuksen, lennähti
-hirmuisella hyppäyksellä Lumikon yli, pääsi pakoon ja piiska vinkui
-ilmassa.
-
-Kun Klaara ja Heidi tänä iltana panivat levolle, olivat he niin iloa ja
-odotusta täynnä, että päättivät valvoa koko yön ja puhella huomispäivän
-tapahtumista, siksi kun jälleen saisivat nousta ylös. Mutta tuskin
-ennättivät painaa päänsä pehmeille tyynyillensä, niin loppuikin jo
-puheleminen ja Klaara näki vain unissaan äärettömän lavean tasangon
-ihan sinisenä kellokukkasista; ja Heidi kuuli petolinnun yläilmoista
-huutelevan: Tulkaa, tulkaa! tulkaa!
-
-
-
-
-KAHDEKSAS LUKU
-
-Tapahtuu eräs seikka, jota ei kukaan ole aavistanut.
-
-
-Seuraavana aamuna astui tunturisetä jo hyvin aikaisin ulos majasta ja
-katseli ympärilleen, nähdäksensä minkälainen päivä oli tulossa.
-
-Korkeimmilta vuorten huipuilta heijastui punertava kullanloiste, raitis
-tuuli alkoi honkain oksia sinne tänne heilutella, päivä sarasti.
-
-Hetkisen seisoi vanhus vielä ja katseli hartaana, miten loiste
-korkeilta vuorten huipuilta jo laskeutui viheriöille kukkuloille,
-jotka niin ikään kimmelsivät kultaisina, sekä kuinka öiset varjot
-laaksossa hälvenemistänsä hälvenivät ruusuisen valon tieltä ja miten
-nyt yht'äkkiä koko maisema päivän koitossa loisti. Aurinko oli noussut.
-
-Nyt haki setä pyörätuolin liiteristä, asetti sen matkaa varten majan
-eteen ja meni sisään lapsille kertomaan, miten kaunis päivän alku oli,
-sekä tuomaan heidät ulos.
-
-Pekkakin lähestyi juuri ikään. Hänen vuohensa eivät nyt niinkuin
-tavallisesti astuneet hänen rinnallansa ja aivan likellä, hänen
-edellään ja jäljessään, hyvien tuttavien lailla; ne syöksivät arkoina
-sinne tänne, sillä Pekka lyödä läimäytti joka silmänräpäys ilman
-mitään syytä ympärilleen niinkuin hurjistunut ainakin, ja keneen
-lyönti sattui, se kyllä sen hyvin muisti. Pekan viha ja kiukku oli
-nyt ylimmillään. Viikkokausiin ei hän ollut saanut seurustella Heidin
-kanssa niinkuin ennen. Kun hän aamulla tuli tänne ylös, istui jo
-vieras tyttö tuolissaan ja Heidi oli hänen luonaan. Iltasella taas,
-kun Pekka palasi, oli tuoli sekä sen omistaja aina vielä honkien alla
-ja Heidi hääräili silloinkin siellä ystävänsä ympärillä. Heidi ei
-ollut koko kesänä tullut kertaakaan laitumelle ja nyt tänään aikoi hän
-tulla, mutta tuoda tuolin ja vieraan mukanaan ja tietysti koko päivän
-seurustella tämän kanssa. Sen Pekka jo edeltäpäin aavisti ja sepä se
-juuri olikin, joka niin sai hänen vimmastumaan. Nyt äkkäsi hän tuolin,
-joka niin muhkeana seisoi pyörillään, ja hän silmäili sitä niinkuin
-vihollista, joka hänelle oli niin paljon harmia saattanut ja tänään
-taas oli sitä lisää tuottava. Pekka katsoi ympärillensä. Kaikki oli
-hiljaa, ei ketään näkynyt. Pekka syöksi suoraa päätä tuolia kohden,
-tarttui siihen ja sysäsi sitä niin vimmatusti, että tuoli oikein lensi
-sieltä ja samassa silmänräpäyksessä katosi.
-
-Nyt Pekka riensi, ikäänkuin hän itse olisi saanut siivet, tunturia
-ylös ja pysähtyi vasta ennätettyään erään suuren pensaan luo, jonka
-taakse hän kokonaan voi piiloutua, sillä hän ei suinkaan tahtonut,
-että setä nyt näkisi hänet. Mutta hän tahtoi sentään mielellään nähdä,
-miten tuolin kävi, ja pensas vuoren penkereellä oli sopivassa paikassa.
-Pekka saattoi puoleksi piilossa katsella tunturia alas ja, kun setä
-tulisi näkyviin kokonaan lymytä. Hän kurkisti, ja mikä näky kohtasikaan
-hänen silmiänsä! Kaukana alhaalla syöksi jo hänen vihollisensa yhä
-kiihtyneemmällä vauhdilla eteenpäin. Nyt se kiekahti kerran ja taas
-kerran, sitte se ponnahti korkealle ilmaan ja putosi taas takaisin ja
-kierimällä kieri se tuhoansa kohden.
-
-Silloin tällöin lensi siitä jo palanen sinne ja tänne, jalat,
-selkälauta, tyynyn kappaleita, kaikki korkealle ilmaan viskattuna. Tätä
-katsellessa valtasi Pekan niin rajaton ilo, että hänen täytyi hypätä
-tasakäpälää korkealle ilmaan; hän nauroi täyttä kurkkua, hän polki
-maata ylen suuresta onnesta, hän harppasi pitkissä hyppäyksissä pensaan
-ympäri ja kurkisti taas alaspäin, taas kajahti nauru ja hyppäykset
-uudistettiin, Pekka oli mielihyvästä oikein huimapäissään nähdessään
-vihollisensa turmion, sillä mielikuvituksissaan näki hän siitä mitä
-parhaimpia seurauksia. Nyt täytyi vieraan lähteä pois, kun hänellä ei
-enää ollut välikappaletta millä liikkua, Heidi oli jälleen yksinään ja
-tuli Pekkamme kanssa laitumelle, ja illoin aamuin oli Heidi taas aina
-niinkuin ennenkin hänen kanssansa. Mutta Pekka ei tullut ajatelleeksi,
-miten käypi, kun on jonkun rikoksen tehnyt, ja mitä seurauksia siitä on.
-
-Nyt tuli Heidi majasta ja juoksi puuvajaan. Hänen jäljessään tuli
-isoisä, Klaara käsivarrellaan. Liiterin ovi oli selki seljällään ja
-molemmat laudatkin olivat irroitetut, päivä valaisi sen sisimmänkin
-sopen. Heidi kurkisti sinne ja tänne, tuli takaisin ja juoksi majan
-nurkan ohi toiselle puolelle, palasi taas, selittämätön kummastus
-kuvattuna kasvoissaan. Isoisä lähestyi:
-
-"Mitä tämä on? Oletko sinä kuljettanut tuolin muualle, Heidi?" kysyi
-hän.
-
-"Minäpä sitä juuri haen joka paikasta, isoisä, ja sinä kun sanoit, että
-se on liiterin ovella", sanoi lapsi, silmäillen yhä vielä joka taholle.
-
-Tuuli oli sill'aikaa kiihtynyt; juuri nyt heilutteli se liiterin ovea
-sinne tänne ja viskasi sen sitte narinalla seinää vastaan.
-
-"Isoisä, se on tuuli, joka sen on tehnyt", huudahti Heidi ja hänen
-silmänsä säkenöivät, kun hän tätä tuli ajatelleeksi. "Voi, jos se nyt
-on ajanut sen kylään asti, niin saamme sen vasta liian myöhään ja sitte
-emme enää voikaan lähteä".
-
-"Jos se sinne on vierinyt, niin ei sitä saa koskaan takaisin, siinä
-tapauksessa on se tuhantena kappaleena", sanoi isoisä astuen majan
-nurkan ohi ja katseli tunturin rinnettä alaspäin. "Mutta kummallisesti
-sen on käynyt", jatkoi hän sitte katsellessaan takaisin sitä matkaa
-nurkan ohi, jota tuolin oli täytynyt kiertää.
-
-"Voi kuinka ikävää, nyt emme pääsekään, emmekä ehkä koskaan", vaikeroi
-Klaara. "Voi kuinka ikävää! Voi kuinka ikävää!"
-
-Mutta Heidi katsoi luottamuksella isoisäänsä ja sanoi:
-
-"Eikö totta, isoisä, sinä kyllä tiedät jotain neuvoa, ettei tarvitse
-käydä, niinkuin Klaara luulee, ja ettei hänen heti tarvitse lähteä
-kotiin?"
-
-"Nyt menemme kuitenkin laitumelle, niinkuin olemme aikoneet, ja
-saahan sitte nähdä, mitä vast'edes tapahtuu", sanoi isoisä. Lapset
-riemuitsivat.
-
-Hän palasi takaisin majaan ja toi sieltä useamman huivin, levitti ne
-päivänpaisteisimmalle paikalle majan eteen ja asetti Klaaran niille
-istumaan. Sitte toi hän lapsille aamumaitoa ja johdatti Vienon ja Pikun
-ulos ometasta.
-
-"Mitähän varten tuo sieltä alhaalta tänään viipyy niin kauan", sanoi
-setä itseksensä, sillä Pekan aamuvihellystä ei vieläkään ollut kuulunut.
-
-Isoisä otti jälleen Klaaran toiselle ja huivit toiselle käsivarrellensa.
-
-"Eteenpäin nyt", sanoi hän käyden itse edellä, "vuohet tulevat meidän
-kanssamme".
-
-Tämäpä oli Heidin mieleen. Toinen käsivarsi Vienon, toinen Pikun
-kaulalla astui hän isoisän jäljessä ja vuohet olivat niin mielissään
-siitä, että kerran taas saivat kulkea Heidin kanssa yhdessä, että
-sulasta hellyydestä olivat milt'ei litistää hänet.
-
-Ylös laitumelle saavuttuaan näkivät vastatulleet yht'äkkiä vuohien
-siellä ja täällä penkereillä ryhmissä seisoen rauhallisesti
-pureskelevan ruohoa ja niitten keskellä Pekan koko pituudessaan
-lepäävän maassa.
-
-"Toisen kerran minä sinua opetan ohikäymästä, unikko, mitä tämä on?"
-huusi setä hänelle.
-
-Tämän tutun äänen kuultuaan syöksyi Pekka pystyyn.
-
-"Ei ollut ketään hereillä", vastasi hän.
-
-"Tiedätkö mitään tuolista?" kysyi setä edelleen.
-
-"Mistä tuolista?" mutisi Pekka vastaukseksi.
-
-Setä ei sanonut enää mitään. Hän levitti huivit päivänpaisteiselle
-penkereelle, asetti Klaaran niitten päälle ja kysyi, oliko hänen siinä
-mukava istua.
-
-"Ihan kuin tuolissani", vastasi tämä kiittäen, "ja olenhan tässä
-kauniimmassa paikassa. Täällä on niin kaunista", huudahti hän katsellen
-ympärillensä.
-
-Isoisä valmistautui palajamaan. Hän sanoi, että heidän piti nyt
-ensin huvitteleman yhdessä, ja sitte kun tuli päivällisaika piti
-Heidin noutaa eväspussi, jonka isoisä oli asettanut tuonne ylhäälle
-siimekseen. Sitte piti Pekan antaman heille niin paljon maitoa, kuin
-he vain haluaisivat juoda, ja Heidin piti pitää varalla, että tämä
-lypsäisi sitä Vienosta. Iltasella tulisi isoisä takaisin, nyt hänen
-täytyä ensi työkseen mennä tiedustelemaan, miten tuolin oli käynyt.
-
-Taivas oli tummansininen, ei pilven hattaraakaan näkynyt. Laaja
-lumikenttä kimalteli ikäänkuin sille olisi siroitettu tuhansia
-hopea- ja kultatähtiä. Harmaat vuorenhuiput seisoivat korkeina ja
-järkähtämättöminä paikoillaan niinkuin ne olivat ikiajoista asti
-seisoneet ja katsahtivat vakavina alas laaksoon. Suuri lintu liiteli
-korkealla siintävässä avaruudessa, raitis tuuli lehahti kukkuloilla
-ja hengitti virvoitusta päivänpaisteiselle tunturille. Lasten oli
-sanomattoman hyvä olla. Silloin tällöin lähestyi joku vuohi heitä ja
-viivähti vähän heidän luonaan. Useimmiten tuli hellä Lumikko ja nojasi
-pientä päätänsä Heidiä vastaan, ja olisi tuskin lähtenyt pois, ellei
-joku toinen laumasta sitä taas olisi karkoittanut. Siten oppi Klaarakin
-tuntemaan jokaisen vuohen aivan tarkalleen, sillä jokaisella niillä oli
-omituiset kasvonsa ja tapansa.
-
-Ne saivat jo semmoisen luottamuksen Klaaraankin, että tulivat häntä
-ihan likelle ja kähnäsivät päätään hänen hartioitansa vastaan; tämä oli
-aina heidän tuttavuutensa ja suosionsa merkki.
-
-Siten oli jo muutamia tuntia kulunut; silloin Heidin mieleen juolahti,
-että hän sentään hyvin mielellänsä tahtoisi kävästä sillä paikalla,
-jossa kasvoi niin paljo kukkasia, nähdäkseen, olivatko ne kaikki jo
-auenneet ja niin kauniita kuin viime vuonna. Vasta iltasella, kun
-isoisä palasi, saattoi sinne mennä Klaaran kanssa ja silloin kukkaset
-jo ehkä ummistivat silmänsä. Tämä halu tuli hänessä viimein niin
-suureksi, ettei hän voinut sitä vastustaa.
-
-Vähän arastellen kysyi hän:
-
-"Tuleeko mielesi pahaksi, Klaara, jos minä pikimmältään juoksen luotasi
-ja sinä jäät yksin? Minä niin mielelläni haluaisin nähdä, minkälaisia
-kukkaset ovat; mutta odotapas" -- Heidin mieleen johtui uusi ajatus.
-Hän juoksi vähän syrjään ja tempasi pari kimpullista viheriäisestä
-tunturipensaasta; sitte kietoi hän käsivartensa Lumikon kaulaan, sillä
-se oli heti juossut hänen tykönsä, ja talutti sen Klaaran luo.
-
-"Näin, nyt sinun ei tarvitse olla yksinäsi", sanoi Heidi ja painoi
-vähän Lumikkoa, joka heti ymmärsi tytön tarkoituksen ja laskeusi
-maahan Heidin sijalle Klaaran viereen. Sitte heitti Heidi lehdet
-Klaaran syliin, tämä käski nyt iloisesti Heidin menemään ja viipymään
-kukkia katselemassa niin kauan, kuin hän suinkin haluaisi, sill'aikaa
-Klaara kyllä seurusteli pikku vuohen kanssa, huvitus, jota hänellä
-ei vielä ollut siihen asti koskaan ollut tarjona. Heidi juoksi pois,
-ja Klaara rupesi nyt tarjoomaan Lumikolle lehteä lehdeltä ja tämä
-alkoi vähitellen niin luottaa häneen, että se turvallisesti hyväili
-uutta ystäväänsä ja hitaasti otti lehtiä Klaaran kädestä ja söi ne.
-Kaikesta saattoi nähdä, miten hyvä sen oli siinä olla, se kun rauhassa
-sai levätä hyvässä turvassa, sillä laumassa oli sillä monta vastusta
-suuremmilta ja väkevimmiltä vuohilta kärsittävänä. Klaarasta oli niin
-erinomaisen hauskaa istua näin yksinään vuorella, seurassaan ainoastaan
-pieni hellä vuohi, joka niin apua etsiväisesti katsoi häneen. Hän tunsi
-palavan halun voida kerran hoitaa itseänsä ja olla muillekin avuksi,
-eikä aina vain olla muiden palveltavana. Ja hänessä heräsi niin monta
-semmoista ajatusta, joita ei hänen mieleensä ollut ennen johtunut, ja
-kummallinen into elää ihanassa auringon valaisemassa maailmassa ja
-tehdä jotakin, josta muille olisi iloa, niinkuin nyt Lumikolla. Hän
-oli niin onnellinen, että tuntui siltä, kuin kaikki, mitä hän näki ja
-muisti, yhtäkkiä olisi muuttunut niin paljon kauniimmaksi kuin ennen ja
-hän riemastui niin, että innoissaan halaeli pikku vuohta ja huudahti:
-"Oi Lumikko, kuinka kaunista täällä on, jos vain ainaiseksi saisin
-jäädä tänne ylös teidän luoksenne!"
-
-Sill'aikaa oli Heidi saapunut kukkapaikalle. Hän huudahti ihastuksesta,
-koko kunnas kimalteli cystusruusuista aivan kuin kullattuna. Niiden
-seassa kasvoi tiheät kellokukkaryhmät ja häilyttivät tummansinisiä
-kupujaan cystusruusujen yli, ja ilma oli niin täynnä tuoksua, että,
-tuntui siltä, kuin kalliimpia balsamiastioita olisi avattu siellä.
-Tämä lemu tuli pienistä, vähäpätöisistä, ruskeista "nuijakukkasista",
-jotka siellä täällä vaatimattomina pistivät esiin pyöreät päänsä
-kultakupujen seassa. Heidi pysähtyi, katseli ympärilleen ja hengitti
-syvään ihmeellisesti tuoksuvaa ilmaa. Yht'äkkiä kääntyi hän ja palasi
-ihan hengästyneenä Klaaran luo takaisin.
-
-"Oi, sinun pitää välttämättömästi tulemaan", huusi hän jo etäältä; "ne
-ovat niin kauniita ja kaikki on niin kauriista ja ehk'ei illalla enää
-niin olekaan. Ehkä minä voin sinua kantaa, etkö luule sitä?"
-
-Klaara katsoi kummastuneena kiihoittunutta Heidiä, mutta pudisti
-päätään.
-
-"Et, et, mitä sinä ajattelet, Heidi, olethan minua paljon pienempi, voi
-jos minäkin voisin kävellä".
-
-Heidi katseli etsiväisesti ympärillensä, hänen päähänsä lienee
-pälkähtänyt uusi ajatus. Tuolla ylhäällä, missä Pekka ensin oli maannut,
-istui tämä nyt ja katsoa töllisti lapsiin. Siten oli hän jo tuntikausia
-istunut ja aina vaan katsellut, ikäänkuin ei hän olisi käsittänyt, mitä
-hän näki. Hän oli särkenyt tuolin, vihollisensa, jotta vierasta ei
-enää saattaisi mihinkään kuljettaa, ja vähän aikaa sen jälkeen näkee
-hän tämän edessään istuvan penkereellä, Heidi vieressään. Se ei ollut
-mahdollista ja sittekin se oli niin, hän saattoi nähdä sen niin usein,
-kuin hän vain tahtoi.
-
-Nyt katsoi Heidi häneen:
-
-"Tule tänne, Pekka!" huusi hän sangen käskeväisesti.
-
-"Enkä tule", huusi tämä takaisin.
-
-"Tulehan kuitenkin, minä en tule yksinäni toimeen, sinun täytyy auttaa
-minua; tule kiireesti", joudutti Heidi.
-
-"Enkä tule", kaikui taas takaisin.
-
-Nyt juoksi Heidi kappaleen matkaa vuorta ylös Pekkaa kohden.
-
-Siinä seisoi tyttö, hänen silmänsä säihkyivät ja hän huusi:
-
-"Pekka, jos et sinä paikalla tule, niin minä teen sinulle jotakin, jota
-sinä et suinkaan mielelläsi tahtoisi, ole varma siitä".
-
-Nämä sanat viilsivät Pekan sydäntä. Hän tuskaantui. Hän oli tehnyt
-pahan teon, jota ei kenenkään pitänyt aavistaman. Tähän asti oli hän
-iloinnut rikoksestansa; mutta nyt Heidi puhutteli häntä, ikäänkuin
-hän tietäisi koko asian, ja kaikki mitä tämä tiesi, sen kertoi hän
-isoisällensä, jota Pekka pelkäsi enemmän kuin ketään muuta. Jos setä
-nyt saisi tietää, miten tuolin oli käynyt! Tämä ajatus ahdisti Pekkaa
-yhä enemmän. Hän nousi seisaalleen ja tuli vähän matkaa odottavata
-Heidiä vastaan.
-
-"Minä tulen, mutta sitte sinä et saa tehdä sitä", sanoi hän pelosta
-niin kesynä, että Heidin tuli häntä sääli.
-
-"En, en, minä en sitä enää teekään", vakuutti Heidi, "tule nyt minun
-kanssani, se ei ensinkään ole mitään peljättävää, jota sinun nyt pitää
-tekemän".
-
-Klaaran luo saavuttua määräsi Heidi, että Pekan piti toiselta ja
-hän itse toiselta puolelta käsivarsista nostaa Klaaraa. Tämä kävi
-jokseenkin, mutta vaikeampi työ oli jäljellä. Klaarahan ei osannutkaan
-seisoa, miten saattoi häntä kannattaa ja kuljettaa eteenpäin? Heidi oli
-liian pieni häntä käsivarrellansa tukemaan.
-
-"Sinun pitää nyt ottaman minua kiinteästi kaulasta, ihan kiinteästi,
-niin. Ja Pekkaa pitää sinun ottaman käsivarresta ja nojautua häneen
-oikein vahvasti, niin voimme kantaa sinut".
-
-Mutta Pekka ei ollut elämässään ketään näin käsivarrellaan taluttanut.
-Klaara kyllä tarttui siihen, mutta Pekka antoi sen rippua jäykkänä
-alaspäin ikäänkuin pitkän sauvan.
-
-"Ei niin, Pekka", sanoi Heidi sangen vakavasti. "Sinun pitää
-taivuttaman toisen käsivartesi ikäänkuin vanteeksi ja sitte Klaara
-pujottaa kätensä sen sisään ja nojaa vahvasti siihen, ja sinä, Pekka,
-et millään muotoa saa antaa perään, niin kyllä pääsemme eteenpäin".
-
-Niin tehtiinkin, mutta helposti ei päästy eteenpäin, Klaara ei ollut
-niin varsin kevyt ja vetäjät olivat niin erisuuret; toinen puoli oli
-ylempänä, toinen alempana ja tue oli siitä syystä sangen epävarma.
-
-Klaara koetteli silloin tällöin auttaa omilla jaloillaan, mutta veti
-toisen ja toisen pian taas takaisin.
-
-"Astu kerran oikein rohkeasti", ehdotteli Heidi, "niin sen jälkeen
-varmaankin koskee vähemmin kipeästi".
-
-"Niinkö arvelet?" sanoi Klaara arasti.
-
-Mutta hän totteli, astui toisella ja sitten toisella jalalla kerran
-oikein rohkeasti, mutta vaikeroi samassa vähän. Sitte nosti hän toisen
-jalkansa ja asetti sen keveämmästi maahan.
-
-"Oi, se ei enää koske laisinkaan niin kipeästi", sanoi hän iloitellen.
-
-"Koetapas kerran vielä", kehoitti Heidi innokkaasti. Klaara teki niin
-ja sitte vielä kerran ja yht'äkkiä huudahti hän:
-
-"Minä osaan, Heidi! Oi minä osaan! Katsopas! katso! minä saatan astua
-askeleen toisensa perästä!"
-
-Nyt huusi Heidi vielä suuremmalla ilolla:
-
-"Oi, voi! Saatatko sinä todellakin itse astua? Osaatko sinä nyt
-kävellä? Osaatko todellakin itse käydä? Jos nyt vain isoisä tulisi.
-Nyt sinä taidat itse käydä, Klaara, nyt osaat kävellä", huudahti hän
-riemuellen, kerta toisensa perästä.
-
-Klaara nojautui kiinteästi molempiin taluttajiinsa, mutta joka
-askeleelta astui hän vähä vakavammin, sen he kaikki kolme tunsivat.
-Heidi iloitsi hillitsemättömästi.
-
-"Nyt voimme joka päivä tulla yhdessä laitumelle ja kävellä tunturilla,
-mihin vain tahdomme", riemuitsi hän taas, "ja sinä taidat kävellä koko
-elinaikasi niinkuin minäkin, sinua ei enää tarvitse lykätä tuolissa,
-ja tulet terveeksi. Oi tämä on suurin ilo, mikä meille olisi saattanut
-tapahtua!"
-
-Klaara yhtyi siihen sydämmensä pohjasta. Hän ei todellakaan tiennyt
-mitään suurempaa iloa elämässä kuin päästä terveeksi ja vapaasti
-käymään kaikkialta niinkuin muut ihmiset, eikä olla voimattomana
-sidottu sairasvuoteeseen.
-
-Kukkanurmikolle ei enää ollut pitkältä. Tuolta kimaltelivat jo
-kultaruusut auringossa. Nyt saapuivat he sinikellojen luo, joiden
-välistä päivänloisteinen nurmi viettelevänä pilkisteli.
-
-"Istummeko tähän?" kysyi Klaara.
-
-Tämä oli Heidinkin toivo. Kukkain keskellä istuivat nyt lapset. Klaara
-ensi kerran kuivalla, lämpimällä tunturilla. Heidän ympärillään
-häilyivät sinikellot, kimaltelivat ruusut ja kultaheinän kukat, siinä
-tuoksuivat ruskeat nuijakukat sekä muut tunturikasvit.
-
-Kaikki oli niin kaunista, niin kaunista!
-
-Heidinkin mielestä täällä ylhäällä nyt oli kauniimpaa kuin ennen
-milloinkaan, eikä hän oikein tietänyt, minkätähden hänen sydämmensä
-riemueli niin. Mutta samassa hän taas muisti, että Klaara oli
-tullut terveeksi; ja sepä se häntä sentään ilahdutti enemmän kuin
-tunturimaiseman ihmeellinen kauneus. Klaara istui ihan hiljaa
-ihastuksissaan ja onnellisena kaikesta siitä, mitä hän näki, ja niistä
-tulevaisuuden toiveista, joita äskeinen tapahtuma hänessä herätti.
-Hänen sydämmensä ei ollut kestää näin suurta onnea, ja auringon loiste
-ja kukkain tuoksu hurmasivat hänen niin, ettei hän saanut sanaakaan
-lausutuksi.
-
-Pekkakin lepäsi ääneti ja liikkumattomana kukkain keskellä, sillä hän
-oli vaipunut syvään uneen.
-
-Vienosti puhalteli tuuli suojaavien vuorihuippujen takaa ja suhisi
-ylhäällä pensaissa. Vähän väliä täytyi Heidin taas nousta seisaalleen
-ja juosta tuonne ja tänne, sillä siellä oli aina jossain vielä
-kauniimpia ja tiheämpiä kukkasia ja niiden tuoksu oli vielä tuntuvampi,
-tuuli kun sitä lennätteli sinne ja tänne; joka paikkaan täytyi hänen
-vähän istahtaa.
-
-Siten kului aika.
-
-Aurinko oli jo ennättänyt yli puolen päivän, kun vuohijoukko vakavasti
-astuen lähestyi kukkakunnasta.
-
-Se ei ollut niiden laidunpaikkoja, niitä ei koskaan johdatettu sinne,
-sillä ne eivät koskaan niitä syöneet. Ne näyttivät lähetyskunnalta,
-johtajana kulki Lieto. Vuohet olivat nähtävästi tulleet hakemaan
-seuralaisiansa, jotka niin pitkäksi ajaksi olivat jättäneet heidät
-oman onnensa nojaan ja vastoin kaikkea järjestystä viipyivät poissa
-niin kauan yli määräajan, sillä vuohet ymmärsivät sen sangen hyvin.
-Kun Lieto ensin huomasi nämä kolme kaivattua kukkakentällä, määkyi
-se aika tavalla ja siihen yhtyi paikalla koko joukko yhä määkyen ja
-kokoontui heidän ympärillensä. Siitä heräsi Pekka. Hän hieroi moneen
-kertaan silmiänsä, sillä hän oli nähnyt unta, että pyörätuoli jälleen
-oli eheänä punaisine päällyksilleen ja seisoi majan edessä, ja vielä
-herätessään näki hän sen kultaiset naulaset auringon valossa kiiltävän,
-mutta nyt hän huomasikin, että ne vaan olivat keltaisia kukkasia.
-Tuska, joka hänen vahingoittumatonta tuolia tarkastaessaan oli hänestä
-hetkeksi luopunut, heräsi uudelleen. Sillä vaikka Heidi olikin luvannut
-jättää sen tekemättä, oli se pelko nyt hänessä kuitenkin syntynyt, että
-asia voisi muullakin tavalla tulla ilmi. Hän suostui nyt siis olemaan
-johdattajana ja toimitti kaikki asiat, juuri niinkuin Heidi määräsi.
-
-Kun he nyt saapuivat laidunpaikalle, toi Heidi joutuin täysinäisen
-eväspussinsa ja asettui lupaustansa täyttämään, sillä hänen uhkauksensa
-taannoin oli juuri koskenut pussin sisältöä. Aamulla oli hän kyllä
-nähnyt, kuinka paljon hyvää isoisä oli sinne pistänyt, ja heti ilolla
-ajatellut, että Pekkakin voisi saada osansa siitä. Kun tämä sitten
-oli niin taipumaton, oli Heidi tahtonut antaa Pekalle tiedoksi, ettei
-hän mitään saisikaan siitä, mutta tämän oli Pekka toisella tavalla
-selittänyt. Heidi otti kappaleen toisensa perästä ulos pussista ja
-asetti ne kolmeen osaan ja ne tulivat niin suuriksi että hän niitä
-katsellessaan tyytyväisesti sanoi itsekseen: "Sitte hän saa vielä
-kaiken sen, mitä meillä on liiaksi".
-
-Sitte kantoi hän jokaiselle osansa ja asetti omansa Klaaran lähelle, ja
-ruoka maistui lapsille erinomaisesti äskeisen rasituksen jäljestä.
-
-Niin kävikin, kuin Heidi oli edellyttänyt: kun molemmat jo olivat
-tarpeekseen syöneet, jäi vielä niin paljon, että Pekalle saattoivat
-siirtää toisen yhtäsuuren osan, kuin ensimmäinen oli ollut. Hän söi
-hiljakseen ja yhtämittaa kaikki, mitä hänelle annettiin, sitte vielä
-murusetkin, mutta ei niin tyytyväisenä kuin tavallisesti, Pekan
-vatsalla painoi jotakin, niin että hän vaivalla sai mitään nielleeksi.
-Jokainen suupala oli tarttua hänen kurkkuunsa.
-
-Lapset olivat niin myöhäiseen ruvenneet päivälliselle, että isoisä tuli
-jo heti sen jälkeen heitä noutamaan. Heidi syöksi häntä vastaan, lapsen
-täytyi ensimmäisenä ilmoittaa, mitä oli tapahtunut; mutta se oli niin
-innostunut iloisesta sanomastaan, ettei ollut löytää sanoja, millä
-sitä kertoisi. Mutta isoisä ymmärsi heti, mitä lapsen piti sanoman, ja
-sydämellinen ilo kuvastui hänen kasvoissaan. Hän joudutti askeleitansa,
-ja Klaaran luo saavuttuaan sanoi hän ystävällisesti hymyillen:
-
-"Vai niin, olemmeko uskaltaneet koettaa? Nyt me myös olemme
-onnistuneet!"
-
-Sitte nosti hän Klaaran seisalleen, asetti vasemman käsivartensa
-Klaaran ympärille ja ojensi oikeansa hänelle tukeeksi ja Klaara astui,
-näin turvallisesti nojaten selkäänsä vahvaa käsivartta vastaan, paljoa
-varmemmin ja pelottomammin kuin äsken.
-
-Heidi hyppelehti riemuiten heidän jäljessään ja isoisä oli niin iloisen
-näköinen, kuin jos suuri onni olisi kohdannut häntä. Mutta nyt hän taas
-nosti Klaaran käsivarrellensa ja sanoi:
-
-"Älkäämme liioitelko, nyt onkin jo aika palata kotiin". Hän lähti heti
-matkaan, sillä hän tiesi, että Klaara nyt oli liikkunut tarpeeksi ja
-sentähden tarvitsi levätä.
-
-Kun Pekka vuohineen illalla tuli alas kylään, seisoi suuri ihmisjoukko
-ryhmässä, ja toinen sysäsi toistaan vähän väliä hieman syrjään
-nähdäksensä, mitä heidän keskellään maassa oli. Sitä täytyi Pekankin
-saada nähdä; hän tyrkkäsi ja sysäsi oikealle ja vasemmalle ja tunkeusi
-siten piirin sisään.
-
-Siinä, nyt hän sen näki.
-
-Ruoholla oli pyörätuolin keskikappale, ja osa selkänojasta riippui
-siinä vielä kiinni. Punainen päällystä ja kiiltävät naulaset
-ilmoittivat, miten komea tuoli kerran kokonaisuudessaan oli ollut.
-
-"Minä olin saapuvilla, kun sitä kannettiin tuonne ylös"; sanoi leipuri,
-joka seisoi Pekan rinnalla; "se oli vähintäänkin 500 markan arvoinen,
-siitä löisin vetoa vaikka kenenkä kanssa. Minua vain ihmetyttää, miten
-tämä on saattanut tapahtua".
-
-"Tuuli on mahdollisesti sen saattanut lennättää tänne alas, sen on setä
-itse sanonut", huomautti Barbel, joka ei kyllikseen saanut ihailleeksi
-kaunista, punaista kangasta.
-
-"Hyvä on, ettei sitä joku muu ole tehnyt", virkkoi leipuri jälleen,
-"senpä hyvin kävisi! Kun frankfurtilainen herra saa tämän kuullakseen,
-hän kyllä hankkii selon asiasta. Minä puolestani olen iloinen siitä,
-etten kahteen vuoteen ole kertaakaan käynyt tunturilla. Epäilys voi
-sattua jokaiseen, jota näinä aikoina on siellä päin nähty".
-
-Muutkin lausuivat, mitä arvelivat, mutta Pekka oli kuullut
-tarpeeksi. Hän hiipi ihan hiljaa ihmisjoukosta pois ja juoksi, minkä
-jaksoi, tunturia ylöspäin ikäänkuin jonkun hätyyttämänä. Leipurin
-sanat tuottivat hänelle hirmuisen tuskan. Hän tiesi nyt, että
-oikeudenpalvelija saattaisi minä hetkenä hyvänsä tulla Frankfurtista
-asiaa tutkimaan ja silloin ehkä saataisiin selville, että hän sen
-oli tehnyt, ja sitte hän otettaisiin kiinni ja lähetettäisiin
-kuritushuoneeseen Frankfurtiin. Tämän näki Pekka mielikuvituksissaan ja
-hänen hiuksensa nousivat pystyyn kauhusta.
-
-Kurjan näköisenä tuli Pekka kotiin, hän ei vastannut mihinkään
-kysymykseen, hän ei syönyt perunoitakaan, kiireesti hiipi hän
-vuoteeseensa ja voihki siinä.
-
-"Pekkaparka on taas tänään syönyt suolaheinää, ne vaivaavat hänen
-vatsaansa, koska hän noin vaikeroi", tuumasi Briita-äiti.
-
-"Sinun pitää paneman hänelle vähän enemmän leipää mukaan, anna hänelle
-huomenna kappale minun osastani", sanoi isoäiti sääliväisesti.
-
-Kun tytöt sinä iltana vuoteistaan katselivat ylös tähtitaivaaseen,
-sanoi Heidi:
-
-"Eikö sinun tänään ole aina täytynyt ajatella, miten hyvä on, ettei
-Jumala joka kerta heti kuule meidän rukoustamme, kun me palavasti
-pyydämme jotakin, jonka Hän ymmärtää paremmin kuin me?"
-
-"Minkätähden sinä nyt niin yht'äkkiä sitä sanot?" kysyi Klaara.
-
-"Tiedätkö, siitä syystä, että minä Frankfurtissa niin innokkaasti
-rukoilin, että Jumala antaisi minun paikalla päästä kotiin, ja kun
-en minä kumminkaan päässyt, niin minä ajattelin, ettei rakas Jumala
-ensinkään kuunnellutkaan minua. Mutta tiedätkö, jos minä niin pian
-olisin lähtenyt pois, niin et sinä koskaan olisi tullut tunturilla
-käymään, etkä olisi tullut terveeksi".
-
-Klaara oli vaipunut mietteisiin. "Mutta Heidi", sanoi hän hetkisen
-kuluttua, "sittenhän ei meidän koskaan pitäisi rukoileman, koska
-hyvällä Jumalalla aina on jotakin parempaa mielessään meidän suhteemme,
-kuin me itse ymmärrämme ja rukoilemme".
-
-"Niinkö arvelet, Klaara, luuletko niin?" sanoi Heidi kiireesti. "Joka
-päivä pitää rukoileman hyvältä Jumalalta kaikkea, kaikkea; sillä hänen
-pitää saarnan kuulla, ettemme ole unhoittaneet, että me saamme kaikki
-häneltä. Ja jos me unhoitamme rakkaan Jumalan, niin hänkin unhoittaa
-meidät, sen on mummo sanonut. Mutta tiedätkö, jos emme voi saada sitä,
-mitä niin mielellämme tahtoisimme, niin emme saa luulla, ettei Jumala
-ole meitä kuullut, ja senvuoksi ihan lakata rukoilemasta, vaan silloin
-pitää meidän rukoileman näin: Nyt minä tiedän, että sinulla on jotakin
-parempaa mielessäsi minun suhteeni, ja minä tahdon vain olla iloinen
-siitä, että sinä kaikki niin hyvin teet".
-
-"Se on kyllä totta, Heidi, ja minä iloitsen siitä, että minua tästä
-muistutit. Pelkästä ilosta olin sen melkein unhoittaa".
-
-Nyt rukoilivat molemmat lapset ja kiittivät kumpainenkin tavallaan
-hyvää Jumalaa siitä lahjasta, jonka hän tänään oli suonut niin kauan
-sairastaneelle Klaaralle.
-
-Seuraavana aamuna arveli isoisä, että nyt saatettaisiin kirjoittaa
-mummo-rouvalle ja kysyä, jos hän ehkä tahtoisi tulla tunturilla
-käymään, täällä olisi nyt jotakin uutta katsottavana. Mutta lapsilla
-oli toinen tuuma mielessään. Ensin piti Klaaran oppiman kävelemään
-vielä paremmin, niin että hän ainoastaan Heidiin nojautuen, voisi
-astua kappaleen matkaa. Mutta tästä kaikesta ei mummon pitänyt saaman
-mitään vihiä. Isoisältä kysyttiin, kuinka pitkän ajan hän luuli siihen
-tarvittavan, ja kun hän arveli noin viikon päivät, niin kirjoitettiin
-ja pyydettiin hartaasti mummoa tämän ajan kuluttua tulemaan tunturille,
-mutta mistään uutisesta ei virkattu sanaakaan.
-
-Ne päivät, jotka tätä seurasivat, olivat ihanimpia mitä Klaara
-tunturilla oli viettänyt. Joka aamu heräsi hän tämä iloinen vakuutus
-sydämessään: "Minä olen terve! Minä olen terve! Minun ei tarvitse
-istua nojatuolissa, minä saatan itse käydä kaikkialla niinkuin muutkin
-ihmiset!"
-
-Sitten harjoitettiin kävelemistä ja päivä päivältä kävi se aina
-helpommin ja paremmin ja tehtiin yhä pitempiä kävelyjä. Tämä
-liikkuminen vaikutti sellaisen ruokahalun, että isoisä joka päivältä
-leikkasi Klaaran voileivät vähän suuremmiksi ja mielihyvällä näki,
-kuinka tämä ne lopetti. Nyt hän myöskin aina toi maitoa suuren
-ruukullisen ja täytti siitä kupin useamman kerran. Siten kului se
-viikko loppuun ja se päivä oli tulossa, jona mummo oli saapuva.
-
-
-
-
-YHDEKSÄS LUKU
-
-Jätetään hyvästi, mutta vain toistaiseksi.
-
-
-Mummo oli päivää ennen tuloansa vielä kirjoittanut kirjeen tunturille,
-jotta he siellä varmaan tietäisivät, että hän tulisi. Tämän kirjeen toi
-Pekka seuraavana päivänä aikaisin mukanaan, kun hän lähti paimeneen.
-Isoisä oli jo lasten kanssa majan edustalla ja Vieno ja Pikkukin olivat
-jo ulkona ja ravistelivat iloisesti päätään raittiissa aamu-ilmassa,
-lasten heitä hyväellessä ja toivottaessa onnea vuorimatkalle. Tyynenä
-seisoi setä vieressä ja katseli vuorotellen lasten punaisia poskia ja
-puhtaita kiiltäviä vuohiansa. Nämä lienevät olleet hänelle mieleksi,
-sillä hän hymyili tyytyväisesti.
-
-Nyt lähestyi Pekka. Kun hän huomasi tämän seurueen, läheni hän sitä
-hitaasti, ojensi kirjeen sedälle ja juoksi, niinpian kuin tämä oli
-siihen tarttunut, arasti takaisin ikäänkuin säikähtyneenä jotakin, ja
-sitte kurkisti hän kerran vielä pikaisesti taaksensa, ihan kuin joku
-olisi häntä takaa hätyyttänyt.
-
-"Isoisä", sanoi Heidi, joka kummastuneena oli katsellut Pekan
-menettelyä, "minkätähden Pekka tätä nykyä käyttäytyy ihan kuin iso
-Turkkilainen, kun se huomaa uhkaavan ruoskan takanaan; silloin se
-arasti heittelee päätän joka suunnalle ja hypähtää sitte korkealle
-ilmassa".
-
-"Elikä Pekkakin huomaa takanaan ruoskan, jota hän olisi ansainnut",
-vastasi isoisä.
-
-Pekka juoksi ainoastaan ensimmäistä penkerettä ylös. Niinpian kun
-ei häntä alhaalta enää voitu nähdä, seisoi hän hiljaa paikallaan ja
-käänteli arasti päätään joka taholle. Sitte hän äkkiä hypähti ja
-katseli säikähtyneenä taaksensa, ikäänkuin hän olisi tuntenut jonkun
-tarttuvan häneen niskasta. Jokaisen pensaan ja jokaisen suojuksen takaa
-luuli hän frankfurtilaisen oikeudenpalvelian pistäytyvän esiin ja
-syöksyvän hänen päällensä. Jota kauemmin tämä Pekan kiihkoinen odotus
-kesti, sitä hirvittävämmäksi tuli hänen mielentilansa. Hänellä ei enää
-ollut silmänräpäyksenkään rauhaa.
-
-Heidin täytyi nyt järjestää majassa, sillä kaikki piti oleman hyvässä
-kunnossa, kun mummo tuli.
-
-Tämä Heidin puuhaileminen jokaisessa tuvan nurkassa oli aina Klaaran
-mielestä niin hupaista nähdä, että hän joka kerta erinomaisella
-mieltymyksellä katseli sitä.
-
-Siten kului aikainen aamuhetki lapsilta arvaamattoman pian ja nyt
-saattoi jo ruveta mummoa odottamaan.
-
-Nyt lapset taas tulivat ulos valmiina mummoa vastaanottamaan ja
-istuivat vieretysten rahille majan edessä kiihkeästi odottaen, mitä
-piti tapahtuman.
-
-Isoisäkin tuli heidän luokseen; hän oli tehnyt kävelyretken ja
-toi muassaan suuren kimpun tummansinisiä enzianeja, ne loistivat
-niin kauniisti kirkkaassa aamuauringossa, että lapset huudahtivat
-ihastuksesta niitä nähdessään. Isoisä vei ne majaan. Vähän väliä juoksi
-Heidi katsomaan, eikö mummoa ja hänen seuruettansa jo näkyisi.
-
-Mutta nyt se tuli tuossa, ihan sen näköisenä kuin Heidi sitä oli
-odottanut. Edellä astui ohjaaja, sitte tuli valkoinen hevonen,
-mummo sen seljässä, ja viimeisenä astui kantajamies korkeine
-myttyineen, sillä mummo nyt kerrassaan varustausi perinpohjaisesti
-tunturimatkallensa.
-
-Likemmäksi ja likemmäksi tuli seurue, nyt se oli ylhäällä, mummo jo
-huomasi hevosen seljästä tyttöset.
-
-"Mitä se on, Klaara? Sinä et istu tuolissasi. Kuinka se on
-mahdollista!" huusi hän säikähtyneenä ja astui kiirehtien hevosen
-seljästä, mutta ennenkun hän ennätti lasten luo, löi hän kätensä yhteen
-ja huusi suuresti kummastuneena:
-
-"Klaaraseni, sinäkö se olet tahi joku muu? Poskesihan ovat punaiset ja
-palleroiset! Lapsi! Minä en enää tunne sinua". Mummo aikoi syleillä
-Klaaraa, mutta Heidi oli huomaamatta noussut seisoalleen, Klaara
-nojautui kiireesti häneen ja levollisesti kulkivat lapset kappaleen
-matkaa yhdessä. Mummo oli säikähdyksestä jäykistynyt, hän ei voinut
-muuta ajatella, kuin että Heidillä olisi jotain tavatonta tekeillä.
-
-Mutta mitä hän näki?
-
-Suorana ja varmasti kulki Klaara Heidin rinnalla; nyt tulivat he
-jälleen takaisin, molemmat iloisina, molemmat punaposkisina.
-
-Mummo riensi heitä vastaan. Nauraen ja itkien syleili hän Klaaraansa,
-sitte Heidiä ja taas Klaaraa. Ilosta ei mummo saanut sanaakaan
-lausutuksi.
-
-Yht'äkkiä kohtasivat hänen silmänsä sedän, joka kauniisti hymyillen
-seisoi lavitsan luona katsellen noita kolmea onnellista. Mummo otti
-Klaaran käsivarren, laski sen omallensa ja kulki yhä ihmetellen ja
-ihaellen sitä, että hän nyt todellakin saattoi näin kulkea Klaaransa
-kanssa, lavitsan luo. Siellä laski hän Klaaran irti ja tarttui
-vanhuksen molempiin käsiin.
-
-"Minun hyvä, hyvä setäni! Kuinka paljosta meidän on teitä kiittäminen!
-Tämä on teidän ansionne! Se on teidän hoitonne ja huolenne".
-
-"Ja Herran Jumalan päivänpaiste ja tunturi-ilma," keskeytti setä
-hymyillen.
-
-"Ja Vienon hyvän hyvä maito myöskin varmaan", sanoi nyt Klaara; "mummo,
-sinä et usko, miten paljon vuohen maitoa minä saatan juoda ja miten
-hyvää se on".
-
-"Sen minä kyllä näen poskistasi, Klaaraseni", sanoi mummo nauraen.
-"Niin, sinua ei enää tunne samaksi tytöksi, palleroinen olet ja
-pyöreämpi, kuin miksi koskaan olisin voinut aavistaa sinun tulevan,
-ja iso sinä olet, Klaaraseni! Saattaako kaikki tämä olla mahdollista.
-Minä en saa sinua tarpeekseni katselleeksi! Mutta nyt täytyy paikalla
-lähettää lennätinsanoma pojalleni Pariisiin. Hänen pitää heti tuleman.
-Minä en ilmoita minkätähden; tämä on suurin ilo hänen elämässänsä. Hyvä
-setä, miten tämän toimitamme? Te olette jo varmaankin antaneet miesten
-mennä?"
-
-"Ne ovat poissa", vastasi tämä; "mutta jos mummo-rouva niin tahtoo,
-niin annetaan vuohipaimenen tulla alas, hänellä on aikaa".
-
-Mummo pysyi päätöksessään, hän tahtoi heti lähettää sanoman pojallensa,
-sillä tätä ilosanomaa ei saattanut häneltä päivääkään pidättää.
-
-Setä astui vähän syrjään ja vihelsi sormiinsa niin läpitunkevaisesti,
-jotta vastaus kuului korkealta vuoristosta takaisin, niin etäällä
-herätti se kai'un. Ei aikaakaan niin tuli Pekka juosten, hän
-tunsi vihellyksen hyvin. Pekan kasvot olivat lumivalkoiset, sillä
-hän ajatteli sedän huutavan häntä tutkittavaksi. Mutta hänelle
-annettiinkin paperi, jolle mummo sill'aikaa oli kirjoittanut jotakin,
-ja setä selitti Pekalle, että hänen piti heti viemän tämän paperin
-kylän postilaitokseen. Setä oli myöhemmin sitte itse käyvä sitä
-maksamassa, sillä ei niin monta asiaa saattanut yht'aikaa uskoa Pekan
-toimitettavaksi.
-
-Pekka kulki nyt paperi kädessään, hetkeksi vähän huojennettuna
-siitä, ettei setä ollutkaan kutsunut häntä tutkittavaksi, mitään
-oikeudenpalvelijaa ei ollutkaan saapunut.
-
-Vihdoinkin tyynnyttiin niin paljon, että saatettiin rauhassa istua
-pöydän ympärillä majan edustalla ja nyt piti mummolle kerrottaman
-alusta alkaen, miten kaikki oli käynyt: miten isoisä ensin joka päivä
-oli antanut Klaaran koettaa seisoa vähän ja sitten astua, miten
-tuuli oli lennättänyt tuolin pois; miten Klaara haluten nähdä kukkia
-oli ensimmäisen kerran kävellyt ja miten niin uusi edistys oli aina
-edellisestä johtunut. Mutta kauan kesti, ennenkuin kaikki tämä oli
-ennättänyt tulla kerrotuksi, sillä vähän väliä täytyi mummon kesken
-kaikkea ihmetellä, ylistellä ja huudahtaa:
-
-"Mutta onko tämä todellakin mahdollista! Eikö tämä ole unta? Olemmeko
-todellakin kaikki valveilla ja istummeko täällä tunturimajan edustalla
-ja tuo tyttönen tuossa edessäni pyöreine punaisine poskineen on minun
-entinen kalpea voimaton Klaarani?"
-
-Ja Klaara ja Heidi iloitsivat joka kerta uudestaan siitä että heidän
-kaunis tuumansa oli niin hyvästi onnistunut sekä yhä edelleen ihastutti
-mummoa.
-
-Herra Sesemann oli sill'aikaa päättänyt toimensa Pariisissa ja
-hänelläkin oli äkillinen ihastuttamistuuma mielessään. Sanaakaan
-virkkamatta äidilleen istui hän eräänä kauniina kesäaamuna
-rautatievaunuun ja lähti samassa junassa aina Baseliin, josta hän
-taas seuraavana päivänä varhain matkusti eteenpäin, sillä hän ikävöi
-suuresti saada kerran taas nähdä tyttöstään, josta hän oli koko kesän
-ollut eroitettuna. Ragatziin saapui hän muutamia tuntia senjälkeen, kun
-hänen äitinsä oli lähtenyt sieltä.
-
-Sanoma siitä, että tämä oli tänään lähtenyt tunturille, oli Herra
-Sesemannille mieleen. Hänkin istui heti vaunuihin ja matkusti siis
-Mainfeldiin. Kun hän siellä sai kuulla, että saattoi ajaa vielä
-kylään asti; teki hän niin, sillä hän arveli, että hän sentään saisi
-tarpeekseen kävelystään sieltä ylös tunturille.
-
-Hän ei ollut erehtynyt; astuminen vuorta ylös oli hänen mielestään
-sangen pitkällistä ja vaivaloisia. Maja ei vieläkään ollut näkyvissä ja
-kuitenkin tiesi hän Vuohi-Pekan asunnon olevan puolitiessä, sillä hän
-oli usein kuullut kerrottavan tästä tiestä.
-
-Kaikkialla oli pieniä jalkapolkuja, jotka kulkivat eri suuntiin joka
-taholle. Herra Sesemann rupesi epäilemään, oliko oikealla tiellä, tahi
-oliko sedän maja kentiesi toisaalla päin. Hän katsoi ympärilleen,
-näkyisikö ketään ihmisolentoa, jolta hän saattoi kysyä tietä. Mutta
-yltä ympäriinsä oli kaikki hiljaa, ei mitään näkynyt eikä kuulunut.
-Ainoastaan tunturituulet siellä täällä suhisivat halki ilman, pienet
-hyttyset sumisivat päivänpaisteessa ja hilpeä lintunen laulahti silloin
-tällöin yksinäisen lehtikuusen oksassa. Herra Sesemann pysähtyi
-hetkeksi ja antoi virvoittavien tunturituulten jäähdyttää kuumaa
-otsaansa.
-
-Samassa tuli joku juosten tunturia alaspäin; se oli Pekka, kirjoitus
-kädessään. Hän juoksi suoraan jyrkkää tunturia, eikä polkua, jolla
-herra Sesemann seisoi. Niin pian kuin juoksija pääsi likemmäksi,
-viittasi herra Sesemann häntä tulemaan luoksensa. Vitkalleen ja arasti
-lähestyi Pekka, mutta ei astunut suoraan eteenpäin, vaan kulki sivu
-edellä, ikäänkuin hän olisi saattanut astua vain toisella jalalla ja
-täytyisi vetää toista jäljessään.
-
-"Noh poika, reippaasti vaan!" kehoitti herra Sesemann.
-
-"Sanopas minulle, johtaako tämä polku sille majalle, jossa eräs vanhus
-ja Heidi-tyttö asuvat, joitten luona on frankfurtilaisia?"
-
-Kumea, kauhean hädän huuto kajahti vastaukseksi ja Pekka syöksi sieltä
-semmoista vauhtia, että hän nurin niskoin lennähti jyrkkää rinnettä
-alas ja tahtomattansa pyöri yhä eteenpäin, ihan niinkuin pyörätuolin
-oli käynyt, mutta Pekka arvon ei mennyt säpäleiksi niinkuin se.
-
-Mutta mummon kirjoituksen vei tuuli monena palasena muassaan.
-
-"Ihmeellisen arkoja nämä tunturin asujaimet", sanoi herra Sesemann
-itsekseen, sillä hän ei saattanut muuta ajatella, kuin että vieraan
-ihmisen näkeminen oli tehnyt näin kauhean voimakkaan vaikutuksen
-tunturipoikaan.
-
-Vähän aikaa vielä katseltuaan Pekan vinhaa vauhtia jatkoi herra
-Sesemann matkaansa.
-
-Pekka ei parhaalla tahdollaankaan saattanut pysähtyä, hän vieri yhä
-alaspäin ja lennähti kuperkeikkaa vähän väliä.
-
-Mutta tämä ei ollut vaikein asia hänen kohtalossaan. Monta vertaa
-kamalampi oli se tuska ja kauhu, joka hänessä heräsi, kun hän tiesi,
-että frankfurtilainen oikeudenpalvelija todellakin oli saapunut.
-Sillä että vieras, joka oli kysynyt Tunturisedän luona majailevia
-frankfurtilaisia, oli oikeudenpalvelija, sitä ei hän saattanut
-epäilläkään. Nyt viimeisellä penkereellä, ennenkuin kylään saavuttiin,
-takertui hän erääseen pensaaseen ja tarttui siihen kiinni. Vähän aikaa
-lepäsi hän siinä alallaan, miettien, mitä hänelle oikeastaan oli
-tapahtunut.
-
-"Kas niin, taas yksi!" kuuli Pekka jonkun sanovan ihan likellään. "Ja
-kukahan huomenna sieltä sysätään, niin että hän tulee pyörien ikäänkuin
-huonosti ommeltu perunasäkki?"
-
-Se oli leipuri, joka näin pilkkasi. Hän oli lähtenyt vuorille vähän
-vilvoittelemaan kuumasta työstään ja oli tyynesti katsellut, miten
-Pekka juuri ikään pyörieli kuten taannoin tuoli tunturilta alas.
-
-Pekka hypähti jaloilleen. Hänen tuskansa lisääntyi. Kertaakaan
-taaksensa katsomatta juoksi Pekka taas takaisin vuorta ylös. Mieluimmin
-olisi hän mennyt kotiinsa ja lymynyt vuoteeseensa, jottei kukaan
-häntä olisi löytänyt, sillä siellä tunsi hän itsensä olevan paraassa
-turvassa. Mutta vuohet olivat laitumella ja setä oli hänen mieleensä
-painanut, että hänen pian pitäisi tulla takaisin, jottei lauman
-tarvitsisi kauan olla kaitsijatta. Ja setää pelkäsi hän niin, ettei hän
-koskaan ollut vielä uskaltanut olla häntä tottelematta. Pekka vaikeroi
-ääneensä ja ontui eteenpäin, hän ei muuta saattanut tehdä, täytyihän
-hänen jälleen palata sinne ylös. Mutta juosta hän ei enää osannut,
-tuska ja monenmoiset törmäykset eivät saattaneet olla vaikuttamatta.
-Siten jatkoi hän ähkyen ja ontuen matkaansa tunturille.
-
-Herra Sesemann oli vähän senjälkeen, kun hän Pekan kohtasi, saapunut
-ensimmäiselle majalle ja tiesi nyt olevansa oikealla polulla. Uusin
-voimin astui hän eteenpäin ja viimeinkin pitkän, vaivaloisen astumisen
-jälkeen näki hän maalinsa edessään. Tuolla ylhäältä oli tunturimaja,
-jonka yli vanhain honkain latvat huojuivat.
-
-Herra Sesemann nousi iloiten viimeistä pengertä ylös. Pian saattoi hän
-jo tuottaa lapsellensa odottamattoman ilon. Mutta seurue tunturimajan
-edessä oli hänen jo tuntenut ja isää varten valmistettiin nyt jotakin,
-jota hän ei aavistanut.
-
-Kun hän otti viimeisen askeleensa saapuakseen ylös tunturille, tuli
-kaksi henkilöä häntä vastaanottamaan. Nämä olivat iso vaaleatukkainen,
-punaposkinen tyttönen, joka nojautui pienempään Heidiin, jonka tummat
-silmät säkenöivät ilosta. Herra Sesemann hämmästyi, hän seisoi
-paikallaan ja tähysteli läheneviä. Äkkiä nousivat suuret kyyneleet
-hänen silmiinsä. Mitä hän muistikaan! Ihan tuon näköinen oli Klaaran
-äiti, tuo vaalea tyttönen ruusuisine poskineen, ollut. Herra Sesemann
-ei tiennyt, oliko hän valveilla vai näkikö hän unta.
-
-"Isä, etkö sinä ensinkään enää tunnekaan minua", huusi hänelle Klaara,
-kasvot ilosta kirkastettuina, "olenko minä sitte niin muuttunut?"
-
-"Olet, sinä olet muuttunut! Onko tämä mahdollista? Onko tämä totta?"
-
-Ja ylen onnellinen isä astui jälleen askeleen takaisin nähdäkseen,
-katoisiko tämä kuva hänen silmäinsä edestä.
-
-"Sinäkö olet Klaara, oletko sinä todellakin Klaaraseni?" huudahti hän
-kerta toisensa perästä. Sitte sulki hän taas lapsensa syliinsä ja sen
-jälkeen täytyi hänen taas kerran katsoa, oliko tyttönen, joka siinä
-suorana seisoi hänen edessään, todellakin hänen Klaaransa.
-
-Mummokin oli tullut paikalle, hän ei saattanut niin kauan odottaa
-onnellista poikaansa.
-
-"Noh, rakkahani, mitä sinä siihen sanot?" huusi äiti hänelle. "Sinä
-kyllä olet saattanut meille odottamattoman ilon; mutta se ilo on
-sentään verrattoman paljon suurempi, joka sinua täällä odotti, eikö
-totta?" Ja ihastunut äiti tervehti sydämmellisesti poikaansa. "Mutta
-nyt, rakkaani", sanoi hän sille taas, "tule nyt tuonne meidän setäämme
-tervehtimään. Hän on meidän suurin hyväntekijämme".
-
-"Tietysti, ja meidän pientä Heidiämme pitää minun myöskin vielä
-tervehtiä", sanoi herra Sesemann ystävällisesti pudistellen Heidin
-kättä. "Miten? Ainako vaan hilpeänä ja terveenä täällä tunturilla?
-Mutta eihän minun tarvitse kysyäkään ei mikään alppiruusunen saata olla
-raittiimman näköinen. Minä iloitsen suuresti siitä, Heidi!"
-
-Heidikin katseli ilosilmin ystävälliseen herra Sesemanniin. Miten hyvä
-hän aina oli häntä kohtaan ollut! Ja se, että tämä tunturilla oli
-löytänyt niin suuren onnen, sai Heidin sydämmen valtavasti sykkimään
-ilosta.
-
-Nyt saattoi mummo poikaansa Tunturisedän luo, nämä molemmat
-pudistelivat sydämmellisesti toinen toisensa kättä, herra Sesemann
-lausui vanhukselle sulimmat kiitoksensa ja äärettömän kummastuksensa
-siitä, että tämmöinen ihme oli saattanut tapahtua. Sill'aikaa kävi
-mummo toisista vähän erillään, sillä hän oli asiasta jo puhunut
-loppuun. Hän tahtoi pistäytyä honkain alle.
-
-Täällä kohtasi häntä taas jotakin odottamatonta. Honkain alla
-maassa oli suuri ryhmä ihmeellisen kauniita tummansinisiä enzianeja,
-niin kiiltävinä ja raittiina, kuin jos juuri ikään olisivat siinä
-puhjenneet. Mummo taputteli käsiänsä ihastuksesta.
-
-"Miten erinomaista! kuinka kaunista!" huudahti mummo kerta toisensa
-perästä. "Heidi, rakas lapseni, tulepas tänne! Sinäkö minulle tämän
-ilon olet tehnyt? Ne ovat oikein ihmeteltävän suloisia!"
-
-Lapset olivat jo hänen luonaan.
-
-"En, en, en minä", sanoi Heidi, "mutta minä kyllä tiedän, kuka sen on
-tehnyt".
-
-"Semmoisia ne ovat tuolla ylhäällä laitumella, mummo, ja vielä paljon
-kauniimpia", puuttui tässä Klaara puheeseen. "Mutta arvaapas, kuka
-ne tänään jo aikaisin on sinua varten hakenut?" Klaara hymyili niin
-tyytyväisesti kysyessään, että mummo silmänräpäykseksi arveli, jotta
-lapsi ehkä itse tänä aamuna jo näin aikaisin oli siellä käynyt. Mutta
-tämäpä tuskin saattoi olla mahdollista.
-
-Nyt kuului honkain takaa hiljainen kahina; sen aikaan sai Pekka, joka
-tällä aikaa oli saapunut ylös tunturille. Kun hän oli nähnyt sedän
-majan edustalla oli hän kaukaa kiertänyt sen ja aikoi nyt salaa hiipiä
-laitumelle. Mutta mummo oli hänet jo tuntenut ja äkkiä juolahti uusi
-ajatus hänen mieleensä. Olikohan Pekka tuonut nämä kukkaset muassaan
-ja aikoiko nyt sulasta arkuudesta ja häveliäisyydestä pötkiä tiehensä?
-Niin ei saanut käydä, hänen piti saada pieni palkinto.
-
-"Tule, poikani, tule tänne, reippaasti, älä pelkää!" huusi mummo
-kurottaen päätään vähän eteenpäin honkain runkojen välistä.
-
-Pekka jäykistyi kauhusta. Hänellä ei enää ollut mitään vastustusvoimaa
-kaiken sen jälkeen, mitä häntä oli kohdannut. Hän käsitti vain yhden
-asian: "Nyt on kaikki hukassa". Joka hiuskarva seisoi pystyssä hänen
-päässänsä, kalpeana ja kasvot tuskasta vääntyneinä astui Pekka honkain
-takaa esiin.
-
-"Reippaasti vain, pitkittä mutkitta", kehoitti mummo. "Noh sanopas
-minulle, sinäkö tuon olet tehnyt?"
-
-Pekka ei nostanut silmiänsä eikä nähnyt, mihin mummo etusormellaan
-osotti. Hän oli nähnyt, että setä seisot majan nurkalla ja että
-tämän harmaat silmät läpitunkevaisesti olivat luodut häneen ja sedän
-rinnalla seisoi hirmuisin, minkä Pekka tiesi: frankfurtilainen
-oikeudenpalvelija. Vavisten joka jäsenessä sai Pekka viimeinkin äänen
-suustansa, tämä ääni oli sana: "niin".
-
-"Noh niin", sanoi mummo, "mitä hirmuista siinä sitte on?"
-
-"Se, että -- se, että -- se, että se nyt on säpäleinä ja ettei sitä
-enää taida korjata", sai Pekka vaivalla lausuneeksi ja nyt hänen
-polvensa horjuivat niin, että hän tuskin saattoi seisoa. Mummo meni
-majan nurkalle.
-
-"Setä hyvä, onko tuon poikaparan pää todellakin ihan vialla?" kysyi hän
-osaaottavaisesti.
-
-"Ei ensinkään, ei ensinkään", vakuutti setä; "mutta hän on se
-tuulenpuuska, joka on tuolin sysännyt täältä, ja nyt hän odottaa hyvin
-ansaittua rangaistustaan".
-
-Sitä mummo ei saanut päähänsä, sillä, tuumasi hän, ilkeältä ei Pekka
-ensinkään näyttänyt, eikä hänellä muutenkaan ollut mitään syytä
-hävittää tuota niin tärkeätä pyörätuolia. Mutta tämä sedän todistus
-oli vain saman arvelun ilmoittamista, joka heti mainitun tapauksen
-jäljestä oli hänessä herännyt. Pekan vihaiset silmäilyt Klaaraan sekä
-muut suuttumuksen osotukset uutta järjestystä vastaan tunturilla eivät
-olleet sedältä jääneet huomaamatta. Hän oli verrannut huomioitaan
-toisiinsa ja ymmärsi siten koko tapahtuman menon, jonka hän nyt
-selvästi esitteli mummolle. Kun hän oli lopettanut, huudahti mummo
-vilkkaasti:
-
-"Ei, setä hyvä, ei, ei, poikaparkaa emme enää rankaise. Pitää olla
-kohtuullinen. Nuo frankfurtilaiset ilmestyvät tänne ja riistävät
-häneltä viikkokausiksi hänen ainoan ilonsa, Heidin seuran, joka
-todellakin on suuri aarre, ja sitte istuu hän päivä päivältä yksinänsä
-ja täytyy hoitaa laumaansa. Ei, ei, tässä pitää olla kohtuullinen;
-suuttumus on valloittanut hänen ja ärsyttänyt häntä kostoon, joka oli
-jokseenkin tyhmää, mutta tyhmiksi tulemme kaikki, kun suutumme".
-
-Näin sanoen meni mummo takaisin Pekan luo, joka yhä vapisi.
-
-Mummo istui honkain alla olevalle rahille ja sanoi ystävällisesti:
-
-"Noh, tule nyt tänne, poikani, tuohon noin minun eteeni, minulla on
-vähän sanomista sinulle. Älä pelkää, äläkä vapise. Sinä olet lykännyt
-alas tuolin, jotta se särkyisi. Se oli pahasti tehty, sen sinä kyllä
-ymmärsit, ja että sinä ansaitsisit rangaistusta, sen sinä myös kyllä
-hyvin tiesit, ja ettei rangaistus sinua kohtaisi, on sinun täytynyt
-kaikin tavoin koettaa pitää asiaa salassa. Mutta näetkös: joka tekee
-jotakin pahaa ja ajattelee, ettei sitä tiedä kukaan, hän erehtyy. Hyvä
-Jumala kuitenkin näkee ja kuulee kaikki ja niin pian kun Hän huomaa,
-että joku ihminen aikoo salata pahan tekonsa, herättää hän heti hänen
-sydämessään vartijan, jonka Hän jo ihmisen syntyessä on sinne pannut
-ja joka saa nukkua siellä siksi, kun ihminen tekee jonkun rikoksen.
-Ja tällä vartijalla on kädessään oka, jolla hän pistää ihmistä, niin
-ettei hänellä enää ole rauhan hetkeä. Ja hänen äänensäkin lisää
-onnettoman tuskaa, sillä se aina vaan huutaa: 'Nyt kaikki tulee ilmi!
-Nyt he tulevat minua rankaisemaan!' Siten täytyy ihmisen elää tuskassa
-ja alituisessa pelossa, eikä hänellä sitte enää ole mitään iloa, ei
-mitään. Oletko sinä nyt juuri jotakin semmoista kokenut, Pekka?"
-
-Pekka nyökäytti päätänsä katumuksesta varsin masentuneena, mutta
-asiantuntijana, sillä ihka näin oli hänen käynyt.
-
-"Ja vielä toisessakin suhteessa sinä olet erehtynyt", jatkoi mummo.
-"Näetkö, miten se paha, jonka teit, kääntyi hyväksi sille, jota
-kohtaan sinä sitä tarkoitit. Kun Klaaralla ei enää ollut tuolia, jolla
-häntä kuljetettaisiin, ja hän kuitenkin halusi nähdä kauniita kukkia,
-koetti hän kaikin tavoin oppia kävelemään ja oppi sitä yhä paremmin,
-ja jos hän jää tänne, saattaa hän viimeiseltä joka päivä mennä ylös
-laitumelle, paljon useimmin kuin tuolissaan. Näetkö, Pekka? Noin rakas
-Jumala saattaa johdattaa, niin että se paha, joka aiotaan toiselle,
-kääntyykin sille hyväksi ja rikoksen tekijä saa katua ja kärsiä siitä.
-Oletko nyt ymmärtänyt kaikki, Pekka, oletko? Noh ajattele sitä joka
-kerta, kun sinun tekee mielesi tehdä jotakin pahaa, ajattele vartijaa
-ja hänen okaansa, ajattele hänen nuhtelevaa ääntänsä. Teetkö niin?"
-
-"Teen, niin minä teen", vastasi Pekka, vielä sangen ahdistettuna,
-sillä hän ei vieläkään tietänyt miten kaikki tämä päättyisi, seisoihan
-oikeudenpalvelija yhä vielä sedän vieressä.
-
-"Noh niin, hyvä, nyt se asia on päätetty", lopetti mummo puheen. "Mutta
-nyt sinun pitää saaman frankfurtilaisista jonkun muiston, josta sinulla
-on iloa. Sanopas minulle nyt, poikani, onko sinun koskaan tehnyt mieli
-jotakin? Mitähän sinä mieluimmin toivoisit saavasi?"
-
-Nyt Pekka nosti päätään ja ällisteli pyöreillä silmillään kummastuneena
-mummoa. Hän oli aina vielä odottanut hirmuista rangaistusta ja nyt
-hänen piti saaman, mitä hänen mielensä teki. Pekan ajatukset sekosivat
-vallan.
-
-"Niin, niin, minä todellakin tarkoitan, mitä sanon", lausui mummo,
-"sinun pitää saaman frankfurtilaisilta jotakin muistoksi ja osotukseksi
-siitä, etteivät he enää ajattele, mitä pahaa sinä olet tehnyt.
-Ymmärrätkö nyt, poika?"
-
-Pekan aivoihin nousi hämärä aavistus siitä, ettei hänellä enää ollut
-mitään rangaistusta peljättävänä ja että tämä ystävällinen rouva, joka
-istui hänen edessään, oli pelastanut hänen oikeudenpalvelijan käsistä!
-Hänen mielensä tuli huojennetuksi, ikäänkuin olisi hirmuinen taakka
-otettu hänen hartioiltansa. Mutta nyt hän myös käsitti, että käypi
-paremmin, kun heti tunnustaa, mitä on rikkonut, ja yht'äkkiä sanoi hän:
-
-"Ja paperin olen myöskin hukannut".
-
-Mummon täytyi ensin vähän miettiä, mutta asia tuli hänelle pian
-selväksi ja hän sanoi ystävällisesti:
-
-"Niin, niin, se on oikein, että sen sanoit! Pitää aina tunnustaman,
-mitä on tehnyt pahasti, niin asia taas paranee. Ja nyt, mitä sinä
-mieluimmin tahtoisit?"
-
-Nyt saattoi Pekka toivottaa mitä hyvänsä tässä maailmassa. Häntä
-melkeinpä pyörrytti. Maynfeldin markkinat kimaltelivat hänen silmäinsä
-edessä. Tuntikaudet oli hän ihmetellen katsellut siellä kaupaksi
-olevia kauniita kappaleita ja aina pitänyt niitten omistamisen
-mahdottomana, sillä koko hänen omaisuutensa ei koskaan ollut noussut
-yli viisipennisen ja houkuttelevaiset esineet maksoivat aina kaksi sen
-vertaa. Siellä oli kauniita punaisia pillejä, joita hän hyvästi olisi
-tarvinnut vuohia paimentaessa. Siellä oli niinikään ihmeen sopivia
-veitsiä, pyöreänaulaisia, joilla pähkinäpuun vitsoista saattoi tehdä
-monenmoisia kapineita.
-
-Syvämielisenä seisoi Pekka siinä ja mietti, kummanko näistä kahdesta
-valitsisi, mutta ei tullut mihinkään päätökseen. Mutta nyt pälkähti
-hyvä ajatus hänen päähänsä, siten saattoi hän vielä punnita asiaa ensi
-vuosimarkkinoihin.
-
-"Kymmenpennisen", vastasi Pekka nyt sangen päättäväisesti.
-
-Mummo naurahti.
-
-"Se ei ole liikaa. Noh tule tänne!" Hän veti esiin kukkaronsa ja otti
-siitä suuren, ympyriäisen 5 markan rahan, sen päälle asetti hän vielä
-kaksi kymmenpennistä.
-
-"Nyt luemme heti rahat", pitkitti hän; "minä selitän tämän sinulle.
-Tässä on sinulle juuri yhtä monta kymmenpenniä kuin vuodessa
-on viikkoja! Joka pyhä vuoden läpeensä saatat sinä tästä ottaa
-kymmenpennisen ja käyttää sitä."
-
-"Niin kauan kuin elänkö?" kysyi Pekka viattomasti kummastuksissaan.
-
-Mummo nauroi siihen niin äärettömästi, että molemmat herrat tuvan
-edustalla keskeyttivät puheensa, kuunnellaksensa mitä siellä tapahtui.
-
-Mummo nauroi yhä vielä.
-
-"Sen minä sinulle lupaan, poika; -- minun jälkisäännökseeni tulee yksi
-pykälä lisättäväksi. -- Kuuletko sen?" huusi hän herra Sesemannille
--- "ja sen jälkeen se siirretään sinun testamenttiisi; siis näin:
-Vuohi-Pekalle määrään kymmenpennisen joka viikoksi, niin kauan kuin hän
-elää".
-
-Herra Sesemann nyökäytti myöntyväisesti päätänsä ja nauroi hänkin.
-
-Pekka katsoi kerran vielä lahjaa kädessään oliko se todellakin siinä.
-Sitte sanoi hän: "Kiitos Jumala!"
-
-Ja tavattomissa hyppäyksissä juoksi hän nyt sieltä; mutta tällä kertaa
-pysyi hän jaloillaan sillä nyt ei kauhu ajanut häntä takaa, vaan ilo
-niin suuri, ettei hän sen vertaista ollut ikänänsä tuntenut. Kaikki
-tuska ja pelko oli mennyttä, ja joka viikko niin kauan kuin hän eli,
-oli kymmenpenninen odotettavissa. -- -- Kun seurue taas oli majan
-edustalla iloisen päivällisensä lopettanut ja istui kaikellaisia puhuen
-yhdessä, otti Klaara isäänsä, joka loisti ilosta ja aina, kun hän vaan
-katsahti tyttöseensä, näytti vieläkin onnellisemmalta, kädestä ja sanoi
-niin vilkkaasti, ettei häntä mitenkään ollut hiljaiseksi Klaaraksi
-tuntea:
-
-"Oi, isä, kun sinä vaan tietäisit, mitä kaikkea isoisä on minun
-tähteni tehnyt, niin monet lukemattomat kerrat! Mutta minä en sitä
-unhota koskaan, en koko elämässäni. Ja aina minä ajattelen: jos vaan
-saattaisin rakkaalle isoisälle tehdä tahi lahjoittaa jotakin, joka
-hänelle tuottaisi vaikka vaan puoleksi niin suuren ilon, kuin hän on
-minulle saattanut".
-
-"Sepä on minunkin hartain toivoni, rakas lapsi", sanoi isä, "minä
-aina vaan mietin, miten edes johonkin määrin saattaisimme osottaa
-kiitollisuuttamme hyväntekijäämme kohtaan".
-
-Herra Sesemann nousi ja meni sedän luo, joka istui mummon kanssa
-erinomaisen huvittavassa keskustelussa. Setä nousi nyt seisaalleen.
-Herra Sesemann tarttui hänen käteensä ja sanoi sydämmellisesti:
-
-"Rakas ystäväni, haluaisin hiukan puhua kanssanne: Te saatatte ymmärtää
-minua, kun sanon, ettei minua moneen vuoteen enää ole mikään oikein
-ilahduttanut. Mitä oli minulle kaikki rahani ja tavarani nähdessäni
-lapsi parkani, jota ei mikään rikkaus saattanut tehdä terveeksi ja
-onnelliseksi? Lähinnä Jumalaamme taivaissa olette te tehneet minun
-lapseni terveeksi ja samalla minulle lahjoittaneet uuden elämäninnon.
-Sanokaapas nyt miten minä saatan osottaa kiitollisuuttani teitä
-kohtaan? Palkita en milloinkaan taida sitä, mitä te olette meille
-tehneet; mutta mitä minä saatan, sen asetan teidän käytettäväksenne.
-Sanokaapas, ystäväni, mitä sallitte minun tehdä".
-
-Setä oli tyyneesti kuunnellut ja tyytyväisesti hymyillen katsellut
-onnellista isää.
-
-"Herra Sesemann, te ymmärrätte kyllä, että minullekin on suuri ilo
-tästä onnellisesta parantumisesta tunturillamme. Tämä ilo on minulle
-yltäkylläinen palkinto", sanoi setä tavallisella vakavuudellaan.
-"Kiitän teitä ystävällisestä tarjomuksestanne, herra Sesemann; minä
-en kaipaa mitään; niin kauan kun minä elän, on minulla tarpeeksi
-lapselleni ja itselleni. Mutta yksi toivomus minulla kuitenkin olisi,
-jos tämä tulisi täytetyksi, niin ei minulla enää olisi mitään huolta
-tässä elämässä".
-
-"Lausukaapas se, lausukaapas, kallis ystäväni!" kehotti herra Sesemann
-innokkaasti.
-
-"Minä olen vanha", jatkoi setä, "enkä enää kauan saata viipyä täällä.
-Kun täältä eroan, ei minulla ole lapselle mitään jätettävänä, ja
-omaisia ei sillä ole ketään muita kuin yksi ainoa henkilö, joka vain
-koettaisi hyötyä siitä. Jos te, herra Sesemann, tahtoisitte luvata
-minulle, ettei Heidin koskaan tarvitsisi ansaita leipäänsä vierasten
-luona, niin palkitsisitte runsaasti kaiken sen, minkä minä olen voinut
-teidän lapsenne hyväksi tehdä".
-
-"Mutta, rakas ystäväni, eihän se saata tulla kysymykseenkään",
-sanoi nyt herra Sesemann; "Heidi-lapsihan kuuluu meihin, kysykääpäs
-sitä äidiltäni, tyttäreltäni; Heidi-lasta he eivät ikänään jättäisi
-vieraille! Mutta, jos se teitä rauhoittaa, ystäväni, niin tuossa
-on käteni. Minä vakuutan teille: 'tämän lapsen ei koskaan tarvitse
-lähteä vieraitten ihmisten luona leipäänsä ansaitsemaan; siitä minä
-pidän murheen, ja vielä senkin jälkeen kun minun elämäni on lopussa.
-Mutta nyt minun pitää vielä jotakin sanoman: Tämä lapsi ei ole luotu
-elämään poissa kodistansa, olkoot sitte olosuhteet minkälaiset hyvänsä;
-siitä meillä on kokemusta. Mutta se on voittanut ystäviä. Minä tunnen
-erään semmoisen, hän on vielä Frankfurtissa, mutta tekee viimeisiä
-valmistuksia mennäksensä sinne, missä hän hyvin viihtyy ja johon
-aikoo asettua rauhaa nauttimaan. Tämä on minun ystäväni, tohtori,
-joka vielä tänä syksynä saapuu tänne ja seuraten teidän neuvoanne
-asettautuu asumaan tälle paikkakunnalle, sillä teidän ja lapsen
-seurassa viihtyy hän paremmin kuin missään muualla nyt enää. Niin,
-näettehän, Heidi-lapsi tulee vastaisuudessa saamaan kaksi suojelijata
-läheisyyteensä. Sallittakoon hänen vielä kauan saada pitää molemmat
-täällä!'"
-
-"Niin, sen suokoon hyvä Jumala!" liitti siihen mummo ja yhtyen poikansa
-toivomukseen pudisteli hän hyvän aikaa mitä sydämmellisimmin sedän
-kättä. Sitte veti hän yht'äkkiä Heidin luokseen ja syleili häntä sanoen:
-
-"Ja sinä, rakas Heidini, pitäähän sinultakin kysymän: eikö sinullakin
-ole joku toivo, jonka mielelläsi näkisit täytetyksi?"
-
-"Onpa kyllä", vastasi Heidi ja katsoi iloisesti mummoon.
-
-"Noh niin, se on oikein, että sen ilmoitat", sanoi mummo
-kehottavaisesti: "mitä sinä mieluimmin tahtoisit, lapseni?"
-
-"Minä tahtoisin mielelläni Frankfurtista vuoteeni, sen kolme tyynyä ja
-paksun peiton. Sitten isoäidin ei enää tarvitse maata pää alaspäin ja
-saa hengitetyksi ja hänellä on peitteen alla tarpeeksi lämmintä, niin
-ettei hänen tarvitse kääriytyä huiviinsa, joka kerta kun hän menee
-vuoteeseensa, sillä muutoin häntä aina palelee hirmuisesti".
-
-Heidi oli hengittämättä puhunut yhteen mittaan, niin kiihkeästi halusi
-hän päästä toivonsa perille.
-
-"Ah, rakas Heidini, mitä sinä sanot!" huudahti mummo liikutettuna.
-"Hyvä oli, että minua muistutit. Kun Jumala meille jotakin hyvää antaa,
-niin on meidän velvollisuutemme heti ajatella niitä, joilta niin paljon
-puuttuu! Nyt lähetän paikalla sähkösanoman Frankfurtiin. Tänään vielä
-saa neiti Rottenmeier toimittaa vuoteen junalle. Kahden päivän perästä
-saattaa se olla täällä. Antakoon Jumala isoäidin hyvästi nukkua siinä".
-
-Heidi hyppeli riemuiten mummon ympärillä, mutta yht'äkkiä pysähtyi hän
-ja sanoi kiireesti:
-
-"Nyt minun varmaankin heti täytyy lähteä isoäidin luo, hän tuleekin jo
-taas niin ahdistetuksi kun minua ei niin pitkään aikaan kuulu".
-
-Sillä nyt Heidi ei enää malttanut olla ilosanomaa isoäidille
-saattamatta ja hänen mieleensä muistui myös, miten tuskallista isoäidin
-oli ollut hänen viimein siellä käydessään.
-
-"Ei, ei Heidi, mitä sinä ajattelet?" neuvoi isoisä. "Kun on vieraita,
-niin ei niistä niin juosta yht'äkkiä tiehensä".
-
-Mutta mummo oli Heidin puolella.
-
-"Setä hyvä, lapsi ei ole niin varsin väärässä", sanoi hän;
-"isoäiti-raukka on pitkät ajat jäänyt syrjään meidän tähtemme. Nyt
-lähdemme heti kaikki yhdessä sinne, minä odotan siellä hevostani ja
-sitte jatkamme matkaamme; kylästä lähetetään sitte heti sähkösanoma
-Frankfurtiin. Mitä sinä siihen sanot?" kysyi hän herra Sesemannilta.
-
-Tämä ei vielä tähän asti ollut saanut aikaa puhua matkatuumistansa. Hän
-pyysi siis äitiänsä hetken vielä viipymään ja istumaan, siksi kun hän
-ennättäisi ilmoittaa, mitä hän oli ajatellut.
-
-Herra Sesemann oli äitinsä seurassa aikonut tehdä pienen
-huvimatkustuksen Schweitzissä ja ensin nähdä, oliko hänen pikku
-Klaaransa niin voimissaan, että saattaisi vähemmän osan matkasta olla
-mukana. Nyt olikin käynyt niin, että hän oli tilaisuudessa tyttärensä
-kanssa tekemään mitä iloisimman huviretken, ja hän tahtoi heti käyttää
-loppukesän kauniita päiviä siihen. Hän aikoi viettää yönsä kylässä ja
-tulla seuraavana aamuna Klaaraa tunturilta hakemaan, lähteäksensä hänen
-ja mummon kanssa ensin Ragatziin ja sieltä sitten eteenpäin.
-
-Klaarasta tuntui vähän tukalalta tuo äkkiarvaamaton lähteminen
-tunturilta, mutta olihan matkasta niin paljon iloa ja nyt ei muutenkaan
-ollut aikaa valittamiseen.
-
-Mummo oli jo noussut ja ottanut Heidiä kädestä johdattaakseen
-seuruetta. Nyt kääntyi hän taas äkkiä.
-
-"Mutta mikä ihmeen neuvo meitä auttaa Klaaran suhteen?" huudahti hän
-hämmästyneenä, hänen mieleensä muistui, että tämä matka tulisi tytölle
-liian pitkäksi.
-
-Mutta setä oli jo totuttuun tapaansa nostanut hoitolapsensa
-käsivarrellensa ja astui nyt vakavasti mummon jäljessä, tämä nyökäytti
-mielihyvissään ystävällisesti päätään hänelle. Viimeisenä kulki herra
-Sesemann.
-
-Heidi hyppeli vähän väliä ilosta astuessaan mummon rinnalla ja tämä
-tahtoi nyt kuulla kaikkea isoäidistä, kuinka hän eleli, miten hänen
-oli, etenkin talvella, kun täällä ylhäällä oli niin kylmä.
-
-Heidi kertoi kaikesta sangen tarkasti, sillä hän kyllä tiesi,
-minkälaista siellä silloin oli, kuinka isoäiti istui nurkassaan
-kyyristyneenä ja värisi vilusta. Lapsi osasi myöskin kertoa, mitä
-hänellä oli ruuaksi, sekä mitä hänellä ei ollut.
-
-Majalle asti kuunteli mummo suurella osanotolla Heidin kertomusta.
-
-Briita seisoi juuri ikään sen edustalla asetellen Pekan toista paitaa
-päivänpaisteeseen kuivamaan, jotta tämä, kun toista oli tarpeeksi
-käytetty, saatettaisiin panna ylle. Hän huomasi seurueen ja syöksyi
-tupaan.
-
-"Nyt juuri menevät kaikki pois, äiti", kertoi hän; "niitä on koko jono;
-setä saattaa niitä, hän kantaa sairasta".
-
-"Ah, täytyykö siis todellakin niin käydä", huokasi isoäiti. "Ja ne
-vievät Heidin mukanaan, sen sinä näit? Voi jos hän saisi käydä minua
-hyvästi jättämässä! Jos vielä kerran kuulisin hänen ääntänsä!"
-
-Ovi avattiin äkkiä ja Heidi oli muutamilla hyppäyksillä nurkassa
-isoäidin luona ja halaeli häntä.
-
-"Isoäiti, isoäiti! Minun vuoteeni tulee Frankfurtista ja kaikki kolme
-tyynyä ja paksu peite; kahden päivän sisässä ovat ne täällä, sen on
-mummo sanonut".
-
-Heidi ei saattanut tarpeeksi pian mielestään lausua sanottavaansa, niin
-maltittomasti odotti hän saada nähdä isoäidin iloa siitä. Tämä hymyili,
-mutta hieman surumielisesti, sanoi hän:
-
-"Ah miten hyvä tämä rouva on! Minun pitäisi iloitseman siitä, että hän
-ottaa sinut mukaansa, Heidi; mutta tuskinpa minä kauan tämän jälkeen
-saatan elää."
-
-"Mitä? mitä? kukapa teille, hyvä, vanha isoäiti, semmoisia on
-kertonut?" kysyi samassa ystävällinen ääni ja joku tarttui hänen
-käteensä ja pudisteli sitä sydämmellisesti, sillä mummo oli tullut
-sisään ja kuullut koko puheen. "Ei, ei, se ei tule kysymykseenkään!
-Heidi jää isoäidin luo häntä ilahduttamaan. Mekin kyllä taas tahdomme
-lasta tavata, mutta me tulemme hänen luoksensa. Joka vuosi tulemme
-tästälähin tunturilla käymään, sillä meillä on syytä lausua hyvälle
-Jumalalle kiitoksemme erinomattain tässä paikassa, jossa hän on tehnyt
-suuren ihmeen Klaaramme suhteen."
-
-Isoäidin kasvot kirkastuivat ilosta, uudestaan ja uudestaan pudisti
-hän kiitollisuuden osotteeksi ystävällisen rouva Sesemannin kättä ja
-kaksi suurta kyyneltä valui hänen poskillensa. Heidi oli heti huomannut
-isoäidin ilon ja oli hänkin nyt sangen onnellinen.
-
-"Eikö totta, isoäiti," sanoi lapsi häntä hyväellen, "nyt on käynyt,
-niinkuin minä sinulle viimein luin. Vuode Frankfurtista on varmaankin
-sinun parhaaksesi, isoäiti".
-
-"Niin on, Heidi, ja niin paljon muuta hyvää on rakas Jumala minulle
-suonut", sanoi hän syvästi liikutettuna. "Miten se on mahdollista, että
-saattaa olla niin hyviä ihmisiä, jotka näin pitävät huolta vanhasta
-köyhästä ja niin paljon tekevät hänen hyväksensä! Ei mikään niin
-saata ihmistä vahvistaa hänen uskossaan hyvään taivaalliseen Isään,
-joka ei unhoita vähäarvoisintakaan, kuin se että huomaa maailmassa
-olevan tämmöisiä hyviä armeliaita ihmisiä, jotka näin auttavat köyhää,
-hyödytöntä, vanhaa vaimoraukkaa, kuin minä olen."
-
-"Isoäiti", puuttui herra Sesemann tässä puheeseen, "Jumalan edessä
-olemme kaikki yhtä köyhät ja ansiottomat ja tarvitsemme hänen apuansa.
-Ja nyt jätämme hyvästi, mutta vain toistaiseksi, sillä kun tulevana
-vuonna palaamme, niin käymme taas isoäidin luona, jota emme koskaan
-enää unhota".
-
-Rouva Sesemann kätteli kerran vielä isoäitiä.
-
-Mutta hän ei päässyt lähtemään niin pian kuin hän oli luullut, sillä
-isoäiti yhä kiittelemistään kiitteli häntä toivottaen Jumalan runsainta
-siunausta hyväntekijällensä ja koko hänen perheellensä.
-
-Herra Sesemann kulki sitte äitinensä kylään päin, ja setä kantoi vielä
-kerran Klaaran muassaan kotiinsa. Heidi hyppelehti hänen rinnallaan hän
-oli niin iloissaan isoäidin puolesta.
-
-Seuraavana aamuna vuodatti Klaara katkeria kyyneleitä, kun hänen nyt
-tuli lähteä tunturilta, jossa hän oli ollut niin onnellinen. Mutta
-Heidi lohdutti häntä ja sanoi:
-
-"Tuossa paikassa tulee kesä taas ja silloin sinä tulet takaisin,
-silloin on vieläkin kauniimpaa. Sinä taidat silloin heti kävellä ja me
-saatamme joka päivä käydä vuohien kanssa laitumella kukkasten luona ja
-huvitella alusta alkaen."
-
-Herra Sesemann oli suostumuksen mukaan tullut tytärtänsä noutamaan. Hän
-seisoi sedän kanssa vähän ylempänä. Heillä oli vielä yhtä ja toista
-keskenänsä puhuttavaa. Klaara pyyhki kyyneleensä. Heidin sanat olivat
-häntä vähän lohduttaneet.
-
-"Tervehdi Pekkaa", sanoi hän taas, "ja kaikkia vuohia, erinomattain
-Vienoa. Oi, jos vain saattaisin lahjoittaa jotakin Vienolle; se on
-suureksi osaksi sen ansio, että minä olen tullut terveeksi."
-
-"Sen sinä kyllä saatat," vakuutti Heidi, "lähetä sille vähän suolaa,
-tiedätkö, se niin mielellään nuolee sitä isoisän kädestä".
-
-Tämä neuvo oli Klaaran mieleen.
-
-"Noh sitte minä lähetän sille Frankfurtista ainakin sata kappaa",
-huudahti hän iloissaan, "senkin pitää saaman jonkinlaista muistoa
-minusta".
-
-Nyt herra Sesemann viittasi lapsia luoksensa. Hän tahtoi lähteä. Tällä
-kertaa oli mummon valkonen hevonen tuotu Klaaraa varten, sillä nyt hän
-saattoi ratsastaa eikä enää kantotuolia tarvinnut.
-
-Heidi asettui tunturipenkereen äärimmäiselle reunalle ja viittasi
-kädellään Klaaralle, siksi kun tämä kokonaan katosi hänen näkyvistään.
-
-Vuode Frankfurtista on saapunut, isoäiti nukkuu nyt kaiket yöt niin
-hyvin, että varmaankin uudelleen voimistuupi.
-
-Mummo ei ole unhottanut, että talvi on kylmä tunturilla. Hän on
-Vuohi-Pekan majan asukkaille lähettänyt suuren kääreen. Siinä oli niin
-monta lämmintä vaatekappaletta, että isoäiti saattaa monin kerroin
-kääriä ne ympärilleen eikä enää koskaan tarvitse vilusta väristen istua
-nurkassaan.
-
-Kylässä on suuria rakennuspuuhia. Herra tohtori on saapunut. Hän on
-ensin aluksi ottanut asunnon entisessä majapaikassaan. Ystävänsä
-neuvosta on hän ostanut sen vanhan rakennuksen, jossa setä ja Heidi
-olivat talven asuneet ja joka, niinkuin mainittiin, oli herraskartanona
-ollut, minkä heti saattoi ymmärtää, kun näki korkean salin kauniine
-uunineen ja taiteellisine seinämaalauksineen. Tämä osa rakennuksesta
-pantiin herra tohtoria varten kuntoon. Toinen osa korjattiin
-talviasunnoksi sedälle ja Heidille, sillä herra tohtori tiesi vanhuksen
-itsenäiseksi mieheksi, joka tahtoi pitää omaa taloutta. Rakennuksen
-perimmäiseen kolkkaan valmistetaan lämmin vuohiometta, jossa Vieno ja
-Pikku saavat viettää talven ajan mitä mukavimmin.
-
-Herra tohtori ja setä liittyvät päivä päivältä yhä suuremmalla
-ystävyydellä toisiinsa, ja kun he yhdessä kävelevät katselemassa, miten
-rakennustyö edistyy, johtuvat heidän ajatuksensa useimmiten Heidiin,
-sillä kumpaisenkin suurin ilo on se, että he saavat tähän muuttaa
-iloisen lapsensa kanssa asumaan.
-
-"Rakas ystäväni", sanoi muutama aika sitten herra tohtori, seisoessaan
-sedän kanssa talonsa kiviaitauksella, "teidän pitää ottaman asia
-samalta kannalta kuin minä. Minä ja'an teidän kanssanne kaiken ilon,
-mikä teillä lapsesta on, mutta minä tahdon myöskin jakaa velvollisuudet
-ja paraimman mukaan pitää huolta lapsesta. Siten minullakin tulee
-olemaan oikeutta Heidiimme ja saatan toivoa, että hän minua vanhoilla
-päivilläni hoitaa ja pysyy luonani, sillä se on hartain toivoni. Heidi
-on asetettava täydellisiin lapsenoikeuksiin minun suhteeni, näin
-saatamme surutta jättää Heidin tänne, kun meidän molempain kerran tulee
-eritä hänestä, teidän ja minun".
-
-Setä tarttui herra tohtorin käteen ja piti sitä kauan omassaan. Hän ei
-lausunut sanaakaan, mutta hänen ystävänsä saattoi hyvin lukea vanhuksen
-silmistä, miten liikutettu tämä oli ja kuinka suuren ilon nämä sanat
-olivat sedälle tuottaneet.
-
-Sill'aikaa istui Heidi ja Pekka isoäidin luona ja edellisellä oli
-niin täysi työ kertoessaan, jälkimäisellä kuunnellessaan, että
-tuskin kumpainenkaan ennätti hengittää, ja innoissaan siirtyivät yhä
-lähemmäksi onnellista isoäitiä.
-
-Kuinka paljo heillä olikaan kerrottavaa kaikesta, mitä kesän kuluessa
-oli tapahtunut, sillä he olivat niin vähän tavanneet toisiansa näinä
-aikoina.
-
-Ja näistä kolmesta näytti toinen aina toistaan iloisemmalta tästä
-uudesta yhdessäolosta ja kaikista ihmeellisistä tapahtumista. Mutta
-Briita-äidin kasvot näyttivät melkein kaikista onnellisimmilta, kun
-nyt ensi kerran kertomus kymmenpennisestä Heidin avulla saatiin ihan
-selväksi. Mutta viimein sanoi isoäiti:
-
-"Heidi, luepas minulle kiitos ja ylistysvirsi! Minusta on, ikäänkuin
-saattaisin nyt vain ylistää ja kiittää Herraa Jumalaamme taivaissa
-kaikesta hyvästä, kuin Hän meille tehnyt on."
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HEIDI OSAA KÄYTTÄÄ OPPIANSA***
-
-
-******* This file should be named 57932-8.txt or 57932-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/7/9/3/57932
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-