diff options
Diffstat (limited to '57874-0.txt')
| -rw-r--r-- | 57874-0.txt | 2809 |
1 files changed, 2809 insertions, 0 deletions
diff --git a/57874-0.txt b/57874-0.txt new file mode 100644 index 0000000..e89c949 --- /dev/null +++ b/57874-0.txt @@ -0,0 +1,2809 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57874 *** + + + +E-text prepared by Tuula Temonen and Tapio Riikonen + + + +VERIKOSTO + +Kirj. + +Honoré de Balzac + +Suomentanut Lauri Laiho + + + + + + +Porissa, +Otto Andersinin Kustannusliike, +1919. + + + + +Lokakuun loppupuolella, vuonna 1800, saapui eräs muukalainen, naisen +ja tytön seuraamana, Tuileriespalatsin edustalle Parisissa ja pysähtyi +vähän matkan päähän siitä, äskettäin hävitetyn rakennuksen jätteiden +viereen, siihen, missä vielä nykyäänkin seisoo puolivalmis talo, joka +kerran rakennettiin tarkoituksella yhdistää Katarina de Medicis'n linna +Valois'n kuninkaiden Louvreen. Siihen hän jäi seisomaan, käsivarret +ristissä rinnalla, katse maahan luotuna, silloin tällöin kohottaen +sitä ja heittäen silmäyksen konsulipalatsiin ja vieressään, kivellä, +istuvaan puolisoonsa. + +Vaikka nainen näytti huolehtivan yksinomaan vierellään olevasta, +yhdeksän- tai kymmenvuotiaasta tytöstä, jonka pikimustaa tukkaa hän +piteli kädessään, ei hänellä jäänyt huomaamatta yksikään niistä +silmäyksistä, joita mies häneen heitti. Sama tunne, ei yksin rakkaus, +yhdisti heidät toisiinsa, ja vaikutti yhtäläisesti kummankin +liikkeisiin ja ajatuksiin. Kurjuus on ehkä voimakkain kaikista siteistä. + +Muukalaisella oli sinisenmusta tukka, johon oli sekoittunut +hopeanharmaita hiuksia. Hänen kasvonpiirteillään, vaikka olivatkin +jalot ja ylpeät, näkyi rumentavia synkkämielisyyden piirteitä. +Voimakkaasta ja suorasta vartalostaan huolimatta näytti hän olevan yli +kuudenkymmenenvuotias. Loppuunkulunut pukunsa ilmaisi hänen tulleen +vieraasta maasta. Naisen ehkä kerran kauniissa mutta nyt lakastuneissa +piirteissä ilmeni syvää surua, heti kun mies katsahti häneen, koetti +hän tekeytyä tyyneksi. Tyttö jäi seisomaan, huolimatta väsymyksestä +mikä selvästi näkyi hänen päivettyneillä kasvoillaan. Hänellä oli +italialaiset piirteet, suuret mustat silmät kaarevine kulmakarvoineen, +niissä oli jotain perittyä jaloutta, todellista suloa. + +Useampi kuin yksi ohikulkija tuli liikutetuksi näiden ihmisten +puutteellisesta ulkonäöstä, eivätkä he koettaneetkaan salata sitä +syvää toivottomuutta, joka heistä niin selvästi kuvastui; mutta tuo +hetkellinen myötätunto, joka on niin ominaista parisilaisissa, katosi +pian. Heti kun tuntematon huomasi jonkun vetelehtijän tarkastelevan +itseään, heitti hän sille niin tuikean silmäyksen, että rohkeinkin +kiirehti pois, ikäänkuin olisi astunut käärmeen päälle. + +Pitkän epäröimisen jälkeen muukalainen äkkiä kosketti kädellään +otsaansa, ikäänkuin karkoittaakseen ne raskaat ajatukset, joiden +merkit siinä niin selvästi näkyivät, ja tehden ratkaisevan päätöksen. +Heitettyään tutkivan katseen puolisoonsa ja tyttäreensä, veti hän +nutustaan pitkän tikarin, näytti sitä vaimolleen ja sanoi italiaksi: + +-- Minä menen katsomaan, vieläkö Bonapartit muistavat meitä. + +Ja päättäväisesti astui hän palatsin sisäänkäytävään, missä +konsuli-kaartin sotilas luonnollisesti pysäytti hänet. Muukalaisen +itsepäisyyden johdosta ojensi vahtisotilas pistimensä häntä kohden, +kuin ultimaatumina. Sattuma tuli avuksi ja vapautti muukalaisen +sotilaasta, ja häntä kutsumaan tullut korpraali opasti kohteliaasti +vieraan vartiokapteenin luo. + +-- Ilmottakaa Bonapartelle, että Bartolome eli Piombo haluaa puhutella +häntä, sanoi italialainen päivystävälle kapteenille. + +Turhaan upseeri vakuutti Bartolomelle, ettei pääkonsulia voi puhutella, +paitsi edeltäpäin kirjeellisesti pyytäen puheillepääsyä, muukalainen +tahtoi ehdottomasti, että hänet ilmotettaisiin Bonapartelle. Upseeri +näytti hänelle vartiosäännöt, ja kieltäytyi ehdottomasti tottelemasta +tuon kummallisen vaatijan määräystä. Bartolome rypisti kulmakarvojaan, +heitti upseerille vihaisen silmäyksen, mikä näytti tahtovan sanoa, +että hän saa vastata tuon kiellon seurauksista; sitten hän jäi hiljaa +paikoilleen hetkeksi, kädet ristissä rinnalla, ja siirtyi takaisin +pylväshalliin, pihan ja Tuileries puutarhan väliseen läpikäytävään. + +Ihmiset, jotka lujasti tahtovat jotain, saavat melkein aina onnellisen +sattuman avukseen. Samalla hetkellä kun Bartolome istahti yhdelle +niistä rajakivistä, joita löytyy Tuileries'n edustalla, saapuivat +ajoneuvot, joista astui ulos Lucian Bonaparte, silloinen sisäasiain +ministeri. + +-- Haa! Lucian, olipa onni minulla kohdata sinut! huudahti muukalainen. + +Nämät korsikan murteella lausutut sanat pysäyttivät Lucianin samalla +hetkellä kun hän hyppäsi holviin; hän katsoi maalaistaan ja tunsi +hänet. Bartolome sanoi vain yhden sanan hänen korvaansa, ja heti vei +Lucian hänet kanssaan sisälle. Murat, Lannes, Rapp olivat pääkonsulin +huoneessa. Nähdessään Lucianin astuvan sisälle niin kummallisen +ihmisen seuraamana kuin Piombo oli, keskeytyi keskustelu. Lucian otti +Napoleonia kädestä ja johdatti hänet ikkunan nurkkaan. Vaihdettuaan +muutaman sanan veljensä kanssa teki pääkonsuli liikkeen, jota +totellen Murat ja Lannes poistuivat. Rapp ei huomannut mitään syytä +poistuakseen. Mutta, koska Bonaparte uudestaan viittasi häntä menemään, +poistui ajutantti itsekseen mutisten. Pääkonsuli, joka kuuli Rapp'in +askeleet viereisestä huoneesta, poistui nopeasti ja näki ajutantin +seisovan työhuoneen ja salin välisen seinän vieressä. + +-- Ettekö Te siis tahdo ymmärtää minua? sanoi Napoleon. Minä tahdon +olla yksin maanmieheni kanssa. + +-- Yksi korsikalainen! vastasi ajutantti Minä luotan noihin ihmisiin +liian vähän jotta... + +Pääkonsuli ei voinut olla hymyilemättä, ja sysäsi toverillisesti +ajutanttinsa toiseen huoneeseen. + +-- No! mikä tuo teidät tänne onneton Bartolomeni? virkkoi Napoleon +muukalaiselle. + +-- Turvapaikan ja suojeluksen pyytäminen Teiltä, jos olette tosi +korsikalainen, vastasi Bartolome nopeasti. + +-- Mikä on se onnettomuus, joka on karkoittanut teidät maastanne? +Olittehan rikkain ja... + +-- Olen tappanut kaikki Portat, vastasi korsikalainen syvällä äänellä, +kulmakarvat rypyssä. + +Pääkonsuli astui pelästyneenä kaksi askelta taaksepäin. + +-- Petättekö minut? huudahti Bartolome, heittäen; synkän katseen +Bonapartelle. Ajatelkaa, että meitä on vielä neljä Piomboa Korsikassa... + +Lucian tarttui korsikalaisen käteen ja pudisti sitä huudahtaen: + +-- Tulitteko tänne uhataksenne Ranskan pelastajaa? Bonaparte teki +merkin Lucianille, joka vaikeni heti. + +Sitten hän katsahti Piomboon ja sanoi: + +-- Miksi tapoitte Portat? + +-- Me olimme sopineet keskenämme, vastasi hän, Barbantit saivat +sen aikaan. Sen päivän aamuna, jolloin meidän piti juoda +sovinnonmalja, täytyi minun jättää heidät, sillä minulla oli asioita +toimitettavana Bastiassa. He jäivät minun asuntooni, ja polttivat +minun viinirypäletarhani Longonessa. He tappoivat poikani Gregorion. +Tyttäreni ja vaimoni pääsivät pakoon, sillä he olivat molemmat +nauttineet Herranehtoollista sinä aamuna, joten Pyhä Neitsyt suojeli +heitä. Kun palasin, en löytänyt enää kotiani, minä etsin sitä tuhassa +harhaillen. Kuunvalossa huomasin tallanneeni Gregorion ruumista. + +-- Haa! Portat ovat tehneet rikoksen! huudahdin minä. Kiiruhdin heti +maki'in,[1] siellä kokosin ympärilleni muutamia uskollisia miehiä, +jotka olivat minulle kiitollisuudenvelassa, Te kuulette, Bonaparte? ja +niin me lähdimme Portan asuntoa kohden. Saavuimme sinne viiden aikaan +aamulla, ja seitsemältä olivat he kaikki Jumalan edessä. Sallimus +laittoi niin, että Elisa Vanni pelasti lapsen, pienen Luigin, vaikka +minä olin itse sitonut hänet sänkyyn kiinni, ennenkuin sytytin talon +palamaan. Jätin saaren niin äkkiä, etten ehtinyt ottaa selvää jäikö +Luigi todellakin elämään. + +Bonaparte katseli Bartolomea kysyvästi, mutta rauhallisesti. + +-- Montako heitä oli? kysyi Lucian. + +-- Seitsemän, vastasi Piombo. Ne olivat teidän vainoojianne ennen. + +Nämät sanat eivät herättäneet minkäänmoista vihanilmausta veljeksissä. + +-- Haa! Te ette ole enää korsikalaisia! huudahti Bartolome +toivottomana. Hyvästi... Kerran suojelin minä teitä, lisäsi hän +nuhtelevalla äänellä. Ilman minua ei äitinne olisi tullut Marseilleen, +-- jatkoi hän Bonapartelle, joka näytti miettivän, nojaten +kyynärpäällään kaminiin. + +-- Omantunnon mukaan, Piombo, vastasi Napoleon, en voi ottaa teitä +suojelukseeni. Minusta tuli suuren kansakunnan päällikkö, minä +muodostan tasavallan, minun täytyy sovelluttaa lakia. + +-- Haa! Haa! huudahti Bartolome. + +-- Mutta minä voin _sulkea silmäni_. _Vendettan_ ennenaikainen tuomio +tulee vielä kauan olemaan esteenä lain voimalle Korsikassa, -- lisäsi +hän puolittain itsekseen. Kuitenkin on välttämätöntä hävittää se +kokonaan. + +Bonaparte vaipui ajatuksiinsa, ja Lucian teki merkin Piombolle, ettei +hän puhuisi mitään. Korsikalainen keinutti jo päätään tyytymättömänä +oikeaan ja vasempaan. + +-- Jääkää tänne, virkkoi konsuli Bartolomelle, me emme tiedä mitään +siitä. Minä käsken ostaa maatilanne, jotta pääsette alkuun. Sitten, +jonkun ajan kuluttua puhumme lähemmin teistä. Mutta ei minkäänmoinen +_vendetta_ tule kysymykseen enää! Täällä ei ole mitään _maki'a_. Jos +te "pelaisitte tikaria" ei olisi mitään armoa odotettavissa. Täällä +suojelee laki kaikkia vapaan valtion jäseniä, ja kieltää kostamasta +ominkäsin. + +-- Kummallisen maan herraksi teki hän itsensä, vastasi Bartolome +puristaen Lucianin kättä. Mutta te muistatte minua onnettomuudessani; +tästä lähtien olemme sidotut toisiimme elämässä ja kuolemassa, ja +kaikki Piombot ovat teidän käytettävänänne. + +Noilla sanoilla kirkastui korsikalaisen otsa, ja hän silmäili +tyytyväisenä ympärilleen. + +-- Teillä ei ole hullumpaa täällä, virkkoi hän hymyillen, ikäänkuin +haluaisi asua siellä. Ja olette punaisiin puetut, kuin kardinaali. + +-- Riippuu vain teistä itsestänne, onnistua, ja omistaa palatsi +Parisissa, sanoi Bonaparte, katsoen terävästi maalaistansa. Sattuu +useammin kuin kerran, että katselen ympärilleni löytääkseni vilpittömän +ystävän, johon voisin luottaa. + +Ilon huokaus kohosi Piombon rinnasta, ja ojentaen kätensä +pääkonsulille, huudahti hän: + +-- On Teissä vielä korsikalaisuutta! + +Bonaparte hymyili. Vaiti katseli hän tuota miestä, josta niin sanoen +huokui hänen isänmaansa ilmaa, leyhäys tuolta saarelta, missä hän niin +ihmeellisesti oli pelastunut _englantilaisen puolueen_ käsistä, ja jota +hän ei ollut siitä saakka nähnyt. + +Hän teki merkin veljelleen, joka johdatti Bartolome di Piombon pois. +Lucian kyseli perheensä entisen suojelijan taloudellista asemaa. Piombo +veti sisäasiainministerin ikkunan eteen, ja näytti hänelle kivellä +istuvan puolisonsa ja tyttärensä Zinevran. + +-- Tulimme Fontainebleausta tänne käyden, eikä meillä ole edes yhtä +sentiimiä, sanoi hän. + +Lucian antoi hänelle kukkaronsa ja kehotti häntä tulemaan seuraavana +päivänä saamaan neuvoja perheensä elättämiskeinoista. Niiden tilusten +arvo, jotka Piombo omisti Korsikassa, ei riittäisi pitkälle Parisissa. + + * * * * * + +Viisitoista vuotta oli vierähtänyt di Piombon perheen Parisiin tulosta +seuraavaan seikkailuun, johon ylläkerrotut tapahtumat ovat johdantona. + + * * * * * + +Servin, yksi Parisin huomattavimmasta taiteilijoista, sai ensimäisenä +päähänsä perustaa taiteilijakoulun maalaamisessa opetusta haluaville +nuorille neideille. Hän oli noin neljänkymmenenvuotias, sivistynyt +ja kokonaan taiteellensa antautunut, nainut rakkaudesta köyhän +kenraalin tyttären. Alussa johdattivat äidit itse tyttärensä mestarin +luokse, mutta myöhemmin, kun he oppivat tuntemaan hänet vakavaksi ja +täsmälliseksi mieheksi, antoivat he tyttärensä mennä yksin. + +Edeltäpäin tekemänsä suunnitelman mukaan ei maalari voinut ottaa +vastaan muita kuin rikkaihin ja kunnioitettaviin perheihin kuuluvia +neitejä, jottei antaisi itseään alttiiksi oppilaidensa sukuperää +koskeviin moitteisiin; vieläpä hän kieltäytyi ottamasta vastaan +varsinaisiksi taiteilijoiksi haluavia neitosia, koska ne tarvitsisivat +erikoista opetusta, ja pitäisi sellaisilla oppilailla olla myöskin +erikoisia kykyjä. Vähitellen se varovaisuus ja taitavuus, jolla +hän perehdytti oppilaitaan taiteensa salaisuuksiin, vanhempien +täydellinen luottamus siitä, että heidän tyttärensä seurustelevat hyvän +kasvatuksen saaneiden neitien kanssa, ja hänen rauhallinen luonteensa, +sivistyksensä, sekä se, että hän oli naimisissa, antoi hänelle hyvän +maineen salongeissa. Kun nuori tyttö näytti haluavan oppia maalausta +tai piirtämistä, ja hänen vanhempansa kyselivät ystäviltään neuvoa: +-- Lähettäkää hänet Servin'ille! saivat he vastaukseksi jokaiselta. +Servin tuli siis spesialistiksi naisten maalauksen opettajana, kun +Herbault hattujentekijänä, Leroy muotienvalmistajana ja Chevet naisten +pikkutarpeiden myyjänä. Pidettiin luonnollisena seikkana, että +Servin'ilta opetuksen saanut neiti kykeni arvostelemaan museon tauluja, +maalaamaan komean muotokuvan, kopioimaan mestarien tauluja ja tekemään +fantastisen maalauksen. + +Tämä taiteilija tyydytti siis hienoston kaikki vaatimukset. Huolimatta +suhteistaan Parisin parhaimpien perheiden kanssa, oli hän riippumaton, +isänmaanystävä, ja säilytti kaikissa piireissä tuon taiteilijoille +ominaisen henkevän, joskus ivallisen äänensävyn, ja rohkeuden lausua +vapaasti ajatuksensa. + +Omantunnontarkalla huolellisuudella oli hän järjestänyt koulunsa. +Hänen oman huoneustonsa yläpuolella sijaitsevan ullakkokerroksen +sisäänkäytävä oli suletti seinällä. Päästäkseen tuohon eristettyyn +paikkaan, pyhään kuin haaremi, täytyi kavuta mestarin asunnon läpi +rakennettuja portaita. Koko ullakkokerroksen käsittävä työhuone oli +niin laaja, että se hämmästytti vieraita, kun he, kavutessaan sinne +kuusikymmentä jalkaa maanpinnan yläpuolella olevaan ullakkokerrokseen, +luulivat taiteilijoiden asuntojen sijaitsevan jonkunmoisissa +kattorännikomeroissa. + +Huone oli hyvin valaistu suurilla katto- ja seinälaseilla, varustettuna +vihreillä verhoilla, joiden avulla maalarit ottavat sopivan valon. +Joukko karrikatyyrejä, rivi värillä ja veitsenkärjellä piirrettyjä +päitä tummanharmaaksi maalatulla seinällä todisti, paitsi luomistapojen +erilaisuutta, että hyvin kasvatetuilla naisilla on yhtä rikas +mielikuvitus kuin konsanaan miehillä. Pieni uuni pitkine torvineen, +joka teki pelottavia polvekeviivoja ennenkuin ulottui kattoon saakka, +oli huoneen välttämätön koriste. Joka seinällä löytyi hyllyjä, täynnä +suloisessa sekasotkussa makaavia kipsimalleja, enimmäkseen paksun +pölyn peitossa. Hyllyn alapuolella, siellä täällä, joku naulasta +riippuva Niobin pää näytti kärsivää naamaansa, tuossa hymyili Venuksen +tapainen, tuolla pisti silmään almua pyytävän kerjäläisen käsi, ja +muutamia sauhun kellastuttamia "nahattomia", jotka varsin kuvaavasti +esittivät eilen arkusta vedettyjä ruumiita; lopuksi maalaukset, +piirustukset, veistokset, puitteet ilman kangasta ja kangaspalat +ilman puitteita, antoivat tuolle kaikkea muuta paitsi sopusuhtaiselle +huoneelle atelierin täydellisen leiman, toisin sanoen kummallinen +sekoitus koristeista ja alastomuudesta, kurjuudesta ja ylellisyydestä, +tarkkuudesta ja huolimattomuudesta. + +Tämä jättiläishalli, missä kaikki, vieläpä ihminenkin näyttää pieneltä, +tuoksuu kuin teatterin kulissit; siellä on vanhoja rääsyjä, kullattuja +koristeita, kangaspaloja, koneita, mutta siellä on myös, en tiedä mikä, +suuri kuin itse ajatus; on nero ja kuolema, Diana tai Apolono pääkallon +tai luurangon vieressä; kauneus ja epäjärjestys, runous ja todellisuus, +varjossa säteilevät värit, ja usein koko draama, liikkumaton ja, +hiljainen. Mikä taiteilijapään symbooli! + +Sillä hetkellä, kun tämä kertomus alkaa, levitteli kirkas heinäkuun +aurinko säteitään atelieriin, ja kaksi sädettä kulki läpi huoneen, +muodostaen leveitä läpinäkyviä kultaviiruja, joissa pölyhiukkaset +kimaltelivat, kaksitoista pystyynnostettua maalaustelinettä tankoineen +muistutti mastometsää satamassa. Joukko nuoria naisia teki sen +elävämmäksi ulkonäkönsä ja pukunsa erilaisuudella. Himmeät varjot, +joita kunkin telineen tarpeen mukaan asetetut vihreät verhot heittivät +huoneeseen, synnyttivät kummallisia vivahduksia valon ja varjon välille. + +Tämä ryhmä oli kauniimpi kuin kaikki atelierin maalaukset. Vaalea, +yksinkertaisesti puettu tyttö oli vetäytynyt syrjään tovereistaan, ja +näytti työskentelevän rohkeasti, ikäänkuin olisi edeltäpäin aavistanut +hukkatyötä; ei kukaan katsellut eikä puhutellut häntä; hän oli kaunein +heistä, vaatimattomin ja vähimmän rikas. Kaksi varsinaista ryhmää oli +muodostunut heistä, ja ne eroittautuivat selvästi toisistaan muualla, +paitsi atelierissä, missä sääty ja rikkaus piti olla unohdettuna. + +Seisoen tai istuen nämät nuoret tytöt värilaatikkoineen, pensseleillään +leikkien, hypistellen palettejaan, maalaillen, puhellen, nauraen, +laulellen, taiteensa valtaan antautuneina luonteensa paljastaen +muodostivat harvinaisen näytelmän: tuossa ylpeä, oikukas mustasilmäinen +heitti silloin tällöin ympärilleen välähteleviä silmäyksiä; +tuolla huolimattoman ja iloisen näköinen, hymyilevine huulineen, +kastanjanruskeine kutrineen, valkoisine, hienoine käsineen, aito +ranskalainen neitonen, vilkas, avomielinen, nykyhetkessä elävä; toinen, +haaveellinen, synkkämielinen, kalpea, pää kumarassa kuin lakastuneella +kukalla; häntä vastapäätä, kookas, välinpitämätön, ynseännäköinen, +ilmeettömine silmineen, vaitelias, mutta haaveellinen. Keskellä oleva +älykkäännäköinen, mutta pisteliäs kuin _jocoso_ espanjalaisessa +komediassa, tähysteli jokaista vuoronperään, nauratutti heitä, ja +nosteli liian vilkkaasti päätään ollakseen sievä! jakeli määräyksiään +ensimäisen ryhmän oppilaille, johon kuului enimmäkseen pankkiirien, +asianajajien ja liikemiesten tyttäriä; kaikki rikkaita ja ylpeitä, +mutta saivat kuitenkin usein halveksivia silmäyksiä ylimystön +tyttäriltä. + +Näitä hallitsi kuninkaallisen virkamiehen tytär, pieni, hieman +turhamainen olio, ylpeä isänsä korkeasta virasta; teeskenteli +heti ymmärtävänsä mestarin neuvot ja koitti luulotella toisille +työskentelevänsä innostuksesta; hän käytti silmälaseja, saapui aina +hienosti puettuna, myöhästyi tavallisesti, ja pyysi tovereitaan +keskustelemaan hiljaa. Tässä toisessa ryhmässä voi nähdä suloisia +vartaloita, harvinaisia kasvonpiirteitä, mutta heidän katseissaan ei +ollut paljoakaan kainoutta. Jos heidän hillitty käytöksensä oli komeaa +ja liikkeensä sirot, puuttui heiltä vilpittömyyttä, ja voi helposti +arvata heiden kuuluvan seurapiiriin, missä kohteliaisuus aikaisin +muovailee luonteen, missä seuraelämän tarjoamien ilojen liiallinen +nautinto kuolettaa hellemmät tunteet ja synnyttää itsekkäisyyttä. + +Kun istunto oli täysilukuinen löytyi siellä kaikennäköisiä naisia, +siellä oli melkein lapsiakin joukossa, suloisen viehkeitä impyeitä, +neitosia, joiden puolittain avatusta suusta välkkyi rivi häikäisevän +valkeita hampaita, ja joiden kasvoilla leikki neitseellinen hymy. +Silloin ei atelieri muistuttanut haaremia, vaan pilvissä leijailevaa +enkelijoukkoa. + +Oli keskipäivän aika. Servin ei ollut vielä saapunut. Muutamia päiviä +oli hän viettänyt enimmän osan ajastaan toisaalla sijaitsevassa +työhuoneessaan, viimeistellen erästä näyttelyyn aikomaansa taulua +Neiti Amélie Thirion, hienostoryhmän johtaja, alotti keskustelun +ystävättärensä kanssa; hienostoryhmässä syntyi hiljaisuus; rahamiesten +tyttärien ryhmä vaikeni myöskin hämmästyneenä, ja koitti arvailla +keskustelun ainetta, mutta nuorten _ultrain_[2] salaisuus oli pian +tunnettu. Amélie nousi pystyyn, otti muutamia askelia erästä telinettä +kohden ja sysäsi sen pois oman ryhmänsä puolelta, lähelle lautaseinää, +joka erotti atelierin pimeästä komerosta, minne heitettiin särkyneet +kipsityöt, opettajan hylkäämät maalaukset, ja talvella polttopuut. + +Tämä Amélien teko synnytti yllätyksen muminan, mikä ei kuitenkaan +estänyt häntä lopettamasta työtään, heittämällä samaan paikkaan +maalilaatikon ja tuolin, vieläpä Proudhonin taulunkin, jota myöhästynyt +oppilas oli jäljentänyt. Tämän tirannityön jälkeen työskenteli oikea +ryhmä hiljaa, mutta vasemmisto keskusteli innokkaasti. + +-- Mitä sanoo neiti Piombo? virkkoi eräs neiti Matilde Roguinille, +ensimäisen ryhmän oraakelille. + +-- Hän ei ole sellainen, että hän puhuisi, mutta viidenkymmenen vuoden +kuluttua muistaa hän vielä loukkauksen, kuin olisi kärsinyt sen eilen, +ja kostaa julmasti. Hän on henkilö, jonka kanssa minä en tahtoisi tulla +epäsopuun. + +-- Maanpako, johon nämät neidit hänet tuomitsevat, on vielä vähemmän +oikeutettu, sanoi toinen, koska neiti Zinevra oli toissapäivänä kovin +surullinen; huhun mukaan oli hänen isänsä juuri eroitettu virastaan. Ja +nyt tämä vielä lisäämään hänen suruaan, vaikka hän aina on ollut kovin +ystävällinen noille Sadan Päivän neideille. Sanoiko hän koskaan heille +loukkaavaa sanaa? Päinvastoin vältti hän politiikasta puhumista. Mutta +meidän _ultrat_ näyttävät toimivan enemmän mustasukkaisuudesta kuin +puolueellisuudesta. + +-- Kiusaus houkuttelee minua noutamaan neiti Piombon telineen ja +asettamaan se omani viereen, sanoi Matilde Roguin. Hän nousi jo +lähteäkseen mutta pysähtyi yht'äkkiä: -- Sellaisesta luonteesta kuin +neiti Zinevralla on, virkkoi hän, ei voi edeltäpäin tietää, millätavoin +kohteliaisuutemme otettaisiin vastaan; odottakaamme hetkinen. + +-- Eccola![3] huudahti mustasilmäinen. + +Todella kuului portailta läheneviä askelia. Sana "Siinä hän!" lensi +suusta suuhun, ja pelottava hiljaisuus vallitsi atelierissa. + +Jotta lukija käsittäisi Amélie Thirion'in teon vakavuuden, on +tarpeellista lisätä, että se tapahtui heinäkuun lopulla 1815. +Bourbonien toinen paluu oli juuri hajoittanut useita ystävyysliittoja, +joita ei ensimäinen kuningasvallan pystyttäminen ollut kyennyt +horjuttamaan. Tällä hetkellä melkein kaikissa erimielisissä perheissä +tapahtui noita surkuteltavia kohtauksia, jotka tahraavat kaikkien +maiden historian poliittisten tai uskonnollisten eripuraisuuksien +aikana. Lapset, nuorukaiset, vanhukset, kaikki ottivat osaa tähän +hallitusta järkyttävään rojalistiseen kiihkoiluun. Eripuraisuus +tunkeutui joka kotiin, ja epäluottamus loi synkät varjonsa +ystävällisimpiin tekoihin ja puheisiin. + +Zinevra Piombo rakasti Napoleonia kuin epäjumalaa; miten hän muuten +olisi voinut häntä vihata? Keisari oli hänen isänsä hyväntekijä, ja +heillä oli sama isänmaa. Parooni Piombo oli yksi niistä Napoleonin +uskotuista, jotka tehokkaimmin auttoivat häntä palaamaan Elban +saarelta. Kykenemättä salaamaan poliittista luottamustaan, ja +vieläpä tahallaan ilmoittaenkin sen, vanha parooni Piombo päätti +jäädä Parisiin, keskelle vihamiehiänsä. Zinevra Piombo oli siis sitä +suuremmalla syyllä laskettava epäiltävien henkilöiden joukkoon, koska +ei hän mitenkään salannut sitä harmia, minkä toinen kuningasvallan +pystyttäminen hänen perheelleen tuotti. Ne kyyneleet, jotka hän +vuodatti, aiheutti kaksinkertainen tieto Bonaparten pidättämisestä +Belerofono laivalla, ja Labédoyèren[4] vangitsemisesta. + +Neidit, jotka muodostivat aatelistoryhmän, kuuluivat Parisin +yltiöpäisimpiin rojalistiperheisiin. Olisi vaikeata tehdä oikeaa +kuvausta tuon aikakauden äärimmäisyyksistä ja Bonaparteihin +kohdistetusta vihasta. Kuinka merkityksettömältä ja vähäpätöiseltä +hyvänsä näyttäisikin Amélie Thirionin teko nykyään, oli se silloin +suuren halveksimisen merkki. Zinevra Piombo, yksi Servinin parhaimmista +oppilaista, oli hallinnut atelieriin tulostaan saakka erityistä +paikkaa, josta hänet nyt tahdottiin karkottaa; aatelistoryhmä +oli vähitellen ympäröinyt hänet; siis oli hänen karkoittamisensa +paikasta, mikä niinsanoen kuului hänelle, ei ainoastaan loukkaus, vaan +vieläpä vääryys; onhan jokaisella taiteilijalla oma hyväksikatsottu +työpaikkansa. + +Mutta poliittinen vihamielisyys oli hyvin vähän syynä tähän pienen +"oikean ryhmän" käyttäytymiseen. Zinevra Piombo, Servinin taitavin +oppilas, sai tämän kaiken toveriensa mustasukkaisuudesta; mestari +ihaili lahjakkaimman oppilaansa kykyä, ja hänen rakastettavaa +luonnettansa, ja vaati toisia ottamaan esimerkkiä hänestä; viimein, +vaikka se vaikutusvalta minkä tuo nuori tyttö oli saavuttanut +koko toveripiirinsä yli oli selittämättä, nautti hän samanlaista +houkuttavaa voimaa kuin Bonaparte sotamiestensä suhteen. Aatelisryhmä +oli jo muutamia päiviä aikonut syöstä kuningattaren valtaistuimelta, +mutta koska ei kukaan uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta, +päätti neiti Thirion antaa ensimäisen ja samalla viimeisen iskun +saadakseen toverit puolelleen. Vaikka Zinevra olikin vain muutamien +rojalistipuoluelaisten vilpittömästi rakastettu ystävä, melkein kaikki +politiikkaan osaa ottaneet myönsivät itsekseen, kiitos naisen erikoisen +teräväjärkisyyden, että heidän piti suhtautua tuohon erimielisyyteen +välinpitämättömästi. + +Zinevran tullessa atelieriin vallitsi siellä siis syvä hiljaisuus. + +Kaikista Servinin atelieriin siihen saakka tulleista naisista oli hän +eittämättä kaunein, ja omasi sievimmän vartalon. Hänen käyntinsä oli +miellyttävää ja siroa. Hänen älykkäillä kasvonpiirteillään saattoi +huomata tuon korsikalaisille ominaisen tulisen luonteen merkkejä, ei +kuitenkaan niin paljon ettei hän olisi kyennyt hallitsemaan niitä. +Hänen pitkät kutrinsa, mustat silmänsä ja kulmakarvansa ilmaisivat +intohimoa. Jos suupielet eivät olleetkaan aivan täsmällisesti toisensa +näköisiä ja jos huulet olivatkin hieman liian paksut, ilmeni niissä +selvästi tuo jalomielisyys minkä tietoisuus omasta voimasta antaa +voimakkaille olennoille. Kummallisen luonnonoikun takia soti hänen +kasvojensa viehkeyttä vastaan marmoriotsa, jossa kuvastui ylpeys, +melkeinpä raakuus, jossa välähteli korsikan elämä. Siinä oli ainoa side +hänen ja synnyinmaansa välillä. Muuten oli koko hänen olentonsa niin +houkuttelevan yksinkertainen, siitä huokui kauniitten lombardialaisten +niin puhdasta teeskentelemättömyyttä, ettei olisi raskinut tehdä +hänelle pienintäkään harmia. Hän oli niin puoleensa vetävä, että hänen +vanha isänsä varovaisuudesta saattoi häntä atelieriin. Tämän, todella +runollisen luoman ainoa puute johtui itse, tällä kertaa niin runsaalla +mitalla annetun, kauneuden voimasta. Rakkaudesta vanhempiinsa oli hän +kieltäytynyt menemästä naimisiin, tuntien olevansa välttämätön heille +vanhuudenpäivinä. Työskentelynsä taiteen hyväksi sai tyydyttää niitä +intohimoja, joiden valtaan naiset tavallisesti joutuvat. + +-- Olette kovin hiljaisia tänään, neidit, virkkoi hän päästyään +lähemmäksi tovereitaan. -- Hyvää päivää, Lauraseni, lisäsi hän +suloisella ja hyväilevällä äänellä, lähestyen muista erillään maalaavaa +nuorta tyttöä. Tämä pää on mainio! liha on hieman liian ruusun värinen, +muuten on kaikki ihmeteltävän hyvin piirretty. + +Laura kohotti päätänsä, loi kiitollisen katseen Zinevraan, ja molempien +kasvoilla kuvastui ystävyys. + +Puolittainen hymy väikkyi haaveellisen italiattaren huulilla, ja +hiljalleen kulki hän paikalleen, sivumennen katsellen piirustuksia +ja maalauksia, ja toivottaen kaikille ensimäisen ryhmän tytöille +hyvää päivää, huomaamatta sitä uteliaisuutta, minkä hänen läsnäolonsa +aiheutti. Hän muistutti hovissaan astelevaa kuningatarta. Ei hän +vähääkään kiinnittänyt huomiotaan siihen syvään hiljaisuuteen, mikä +aatelistoryhmässä vallitsi, eikä virkannut sanaakaan sivuuttaessaan +heidät. + +Hän oli niin ajatuksissaan, että asettui istumaan telineensä ääreen, +aukasi värilaatikkonsa, etsi pensselinsä, kiinnitti ruskeat hihat +käsivarsiinsa, sovitteli esiliinaansa, katseli maalaustaan, tutki +palettiansa, kiinnittämättä vähääkään huomiotaan muualle. Kaikkien +porvarisryhmän tyttöjen katseet olivat häneen kiinnitetyt. Vaikka +Thirionin ryhmä ei ilmaissutkaan niin peittelemättä uteliaisuuttaan +kuin toverinsa, silmäilivät hekin hyvin usein Zinevraa. + +-- Hän ei huomaa mitään, sanoi neiti Roguin. Samassa Zinevra heräsi +mietteistään, ja käänsi päänsä aatelisryhmään päin. Yhdellä katseella +mittasi hän välimatkan ja jäi vaiti istumaan. + +-- Hän ei usko, että sillä aiottiin loukata häntä, jatkoi Matilde, ei +hän kalpene, eikä punastu. Kuinka nuo pystynenät raivaavatkaan, jos hän +pitää enemmän uudesta paikastaan kuin entisestä! + +-- Te istutte siellä poissa ryhmästä, neiti, jatkoi hän ääneen, +lähestyen Zinevraa. + +Italiatar ei näyttänyt ymmärtäneen häntä, tai mahdollisesti ei kuullut, +hän nousi seisomaan, astui lähemmäksi lautaseinää, joka eroitti +atelierin pimeästä nurkasta, näytti tutkivan ikkunaa, josta valo +tuli, ja huomaten sen ehkä riittäväksi, otti hän tuolin ylettyäkseen +kiinnittämään pimittävän verhon ylemmäksi. Noustuaan ylös, huomasi +hän pienen halkeaman seinässä, ponnistustensa päämäärän, sillä sitä +katsetta, jonka hän sinne heitti, voidaan verrata vain saiturin +ilmeeseen löytäessään Aladinin aarteen; nopeasti laskeutui hän ales, +palasi paikalleen, kiinnitti taulunsa, näytti olevan tyytymätön valon +suhteen, siirsi pöydän seinän viereen ja asetti tuolin sen päälle, +heilautti taitavasti itsensä ylös, ensin pöydälle ja siitä tuolille, ja +heitti silmäyksen halkeamasta. Yhdellä katseella näki hän koko komeron +ja se, mitä hän näki, teki häneen niin voimakkaan vaikutuksen, että hän +horjahti. + +-- Te putoatte, neiti Zinevra! huudahti Laura. + +Kaikkien silmät kääntyivät horjuvaan tyttöön Pelko, että toverinsa +tulevat avuksi, antoi hänelle rohkeutta; päästyään tasapainoon, kääntyi +hän Lauran puoleen ja virkahti välinpitämättömällä äänellä: -- Pah! on +se kuitenkin lujempi kuin valtaistuin! + +Hän kiirehti vetämään verhon pois ikkunan edestä, laskeutui alas, +siirsi pöydän ja tuolin takaisin, palasi telineensä ääreen, +siirrettyään sen lähemmäksi komeroon johtavaa ovea, saadakseen sopivan +valon, ja teki vielä muutamia yrityksiä. + +Sitten hän alkoi sekoittaa värejään syvän hiljaisuuden vallitessa. +Siihen paikkaan missä hänen telineensä nyt oli, kuuli hän pian +selvemmin sen hiljaisen äänen, mikä edellisenä päivänä niin +voimakkaasti oli kiihdyttänyt hänen uteliaisuuttaan, ja saattanut +hänen nuoret aivonsa tekemään monenlaisia olettamuksia. Hän tunsi +täydellisesti äsken näkemänsä nukkujan voimakkaan ja säännöllisen +hengityksen samaksi. Hänen uteliaisuutensa oli tyydytetty yli +toiveitten, mutta hän tiesi myös olevansa vastuunalainen näkemästään. +Railon läpi oli hän puolittain nähnyt keisarikunnan kotkan ja +telttasängyssä kaartinupseerin kasvot. Hän arvasi kaikki: Servin oli +antanut piilopaikan vainotulle. Nyt hän vapisi, ajatellessaan, että +joku tovereista voisi tulla katsomaan hänen tauluaan, ja kuulla tuon +onnettoman hengityksen, tai voisi tämä ilmaista itsensä äänekkäällä +kuorsauksella, millaisen hän oli edellisenä päivänä kuullut. + +Hän päätti jäädä oven eteen, toivoen taitavuudellaan voivansa estää +mahdolliset lähestymiset. + +-- On parempi, ajatteli hän, että minä olen tässä estääkseni +onnettomuuden, kuin että jättäisin säälittävän vangin oman +varomattomuutensa uhriksi. + +Tästä johtui se näennäinen välinpitämättömyys, jota Zinevra osotti, +huomattuaan telineensä siirretyksi; se oli antanut hänelle tilaisuuden +tyydyttää uteliaisuutensa; muuten oli hänellä sillä hetkellä liian +tärkeätä mietittävää, voidakseen etsiä syytä paikkansa siirtoon. + +Ei mikään ole nöyryyttävämpää naisille, niinkuin kaikillekin, +kuin nähdä loukkauksen, nuhteen tai sukkeluuden iskevän harhaan +asianomaisen itse osottamasta välinpitämättömyydestä. Näyttää siltä, +että vihamiestämme kohtaan osottamamme viha kasvaa sitä mukaa mitä +korkeammalle meitä itseämme hän nousee. Zinevran käyttäytyminen muuttui +arvotukseksi koko oppilasjoukolle Hänen ystävänsä ja vihamiehensä +hämmästyivät yhtä suuresti kaikki, sillä hänen myönnettiin omaavan +kaikki mahdolliset hyveet, paitsi loukkauksen unohtamista. Vaikka +ne tapaukset jotka olisivat tätä arvelua tukeneet, näyttäytyivätkin +Zinevran luonteessa hyvin harvoin atelierissä, kuitenkin ne esimerkit, +joita hän ehkä oli näyttänyt luonteensa siltä puolelta, olivat +jättäneet syvän vaikutuksen tovereihin. + +Lukuisten olettamusten jälkeen neiti Roguin viimein löysi italiattaren +hiljaisuudessa ennen tuntematonta jalomielisyyttä, ja tämän mielipiteen +kannustamana hänen ryhmänsä alkoi nöyryyttää aatelisryhmää. He alkoivat +heitellä teräviä pistopuheita, mitkä koskivat kovin oikean ryhmän +ylpeyteen. Rouva Servinin tulo lopetti tuon turhanpäiväisen kiistan. + +Kiitos teräväjärkisyyden, joka aina on ilkeyteen yhdistynyt, oli +Amélie huomannut, eritellyt ja punninnut sitä kummallista miettimistä, +joka esti Zinevran tarkkaamasta paraillaan tapahtuvaa ivallista +sanasotaa. Kosto, jolla neiti Roguin ja hänen puoluelaisensa iskivät +neiti Thirionia ja tämän ryhmään oli niin tehokasta, että nuoret +_ultrat_ pinnistivät aivojaan keksiäkseen syyn Zinevra di Piombon +vaiteliaisuuteen. Kaunis italiatar oli siis kaikkien tähystelemä, niin +ystävät kuin vihamiehetkin vakoilivat hänen pienimpiäkin liikkeitään. +On vaikea salata vähäpätöisintäkään mielenliikutustaan viidentoista +äärimmäisyyteen saakka uteliaan tytön silmäin edessä. Siksi olikin +Zinevra di Piombon salaisuus vaarassa tulla ilmi. + +Sillä hetkellä keskeytti rouva Servinin sisääntulo sen näytelmän, jota +tyttöjen sydämissä niin taitavasti pelattiin. Heti sisään astuttuaan +suuntautuivat hänen silmänsä oveen, jonka vieressä Zinevra istui. +Se katse ei jäänyt oppilailta huomaamatta, ja vaikka toiset eivät +olisikaan kiinnittäneet siihen huomiotaan, teki neiti Thirion sen, hän +ymmärsi sen epäilevän katseen, joka välähti rouva Servinin silmistä. + +-- Neidit, sanoi hän, herra Servin ei voi tänään tulla. + +Sitten hän onnitteli vuoron perään kaikkia, saaden jokaiselta +ystävällisen silmäyksen palkkiokseen. Epäilevän rauhattomuuden +valtaamana, jota hän turhaan koitti salata, lähestyi hän Zinevraa. +Italiatar ja maalarinrouva tervehtivät ystävällisellä päännyökkäyksellä +toisiaan, kumpikin vaiti, tyttö maalaten ja rouva katsellen. +Sotilaan hengitys kuului selvästi, mutta rouva Servin ei näyttänyt +sitä huomaavan, ja hänen näennäinen välinpitämättömyytensä oli niin +suuri, että Zinevra tunnusti itselleen hänen osaavan mainiosti +teeskennellä. Tuntematon liikahti sängyssään kuuluvasti. Italiatar +katsahti tutkivasti rouva Serviniä, joka sanoi hänelle, pienimmänkään +liikutuksen merkin näkymättä kasvoillaan: + +-- Teidän jäljennöksenne on yhtä kaunis kuin alkuperäinenkin. Jos minun +pitäisi valita niistä, en tietäisi kumman ottaisin. + +-- Herra Servin ei ole uskonut salaisuutta puolisolleen, ajatteli +Zinevra, ja vastattuaan rouvalle miellyttävästi hymyillen, epäilevänsä +hänen sanojaan, alkoi hän hyräillä erästä kotimaansa ballaadia +estääkseen vangin synnyttämän äänen kuulumasta. + +Oli niin tavatonta kuulla ahkeran italiattaren laulavan, että kaikki +yllättyneinä katsoivat häntä. Hetken kuluttua rouva Servin poistui, +ja istunto päättyi ilman mitään erikoista. Zinevra antoi toveriensa +poistua, ikäänkuin hän haluaisi vielä työskennellä, mutta tahtomattaan +ilmaisi hän haluavansa jäädä yksin, päättäen niistä kärsimättömistä +silmäyksistä, joita hän heitti hidasteleviin tovereihinsa. + +Neiti Thirion, joka muutamassa tunnissa oli muuttunut voittajansa +säälimättömäksi viholliseksi, arvasi, kiitos kateuden terävän vaiston, +että kilpailijansa näennäisessä ahkeruudessa piili salaisuus. Hän oli +useamman kerran ihmetellyt sitä tarkkaavaa ilmettä, jolla Zinevra +näytti kuuntelevan jotain salaista ääntä. Se kärsimätön ilme, jolla +italiatar odotti toisten poistumista, varmensi vielä hänen epäilyksiään. + +Hän poistui viimeisenä ja meni ales rouva Servinin luokse, keskustellen +hänen kanssaan hetkisen; sitten hän valehteli unohtaneensa laukkunsa, +palasi ylös atelieriin aivan äänettömästi, ja näki Zinevran seisovan +pöydästä ja tuolista kyhäämällään telineellä, ja niin syventyneenä +tuntemattoman sotilaan katselemiseen, ettei kuullut toverinsa askelten +ääntä. Totta on, että Amélie, käyttääksemme Walter Scottin sanantapaa, +"käveli kuin munien päällä", hän palasi atelierin ovelle ja yskähti. +Zinevra hätkähti, käänsi päänsä, näki toverinsa, punastui, kiiruhti +päästämään verhoa erehdyttääkseen Amélien, ja lähti, järjestettyään +maalilaatikkonsa, ulos. Hän poistui atelierista, mukanaan muistiinsa +kaiverrettuna niin viehättävän nuoren miehen kasvonpiirteet, kuin itse +Endimionilla, Girodetin taulussa, jonka hän muutama päivä sitten oli +jäljentänyt. + +-- Vainota niin nuorta miestä! Mutta kuka hän siis on, koska hän ei ole +marsalkka Ney? + +Nämät kaksi lausetta olivat hänen pääajatuksenaan kahden päivän ajan. + +Ylihuomenna, huolimatta kiirehtimisestään saapuakseen ensimäisenä +atelieriin, löysi hän siellä neiti Thirionin. Zinevra ja hänen +kilpailijansa katselivat tutkivasti toisiaan, mutta kumpikin osasi +peittää ajatuksensa. Amélie oli nähnyt tuntemattoman viehättävän pään, +mutta, onneksi tai onnettomuudeksi, ei hän ollut onnistunut näkemään +kotkaa eikä univormua. Hänellä oli siis vain pelkkiä arveluita asiasta. + +Servin saapui odottamatta, tavallista aikaisemmin. + +-- Neiti Zinevra, virkkoi hän, katsahtaen läpi atelierin, miksi olette +muuttanut paikkanne sinne. Valo ei ole sopiva. Siirtykää lähemmäksi +toisia, ja laskekaa verho ales. + +Sitten hän pysähtyi lähelle Lauraa, jonka työ ansaitsi täydellisesti +hänen kiitoksensa. + +-- Mitä? huudahti hän. Tämä pää on oivallinen. Teistä tulee toinen +Zinevra. + +Mestari kulki telineeltä toiselle, moittien, kiittäen, laskien +leikkiä, ja tehden, kuten tavallisesti, huomautuksiaan, jotka olivat +pelottavampia kuin hänen moitteensa. Italiatar ei ollut totellut +opettajansa kehotusta, vaan oli itsepäisesti jäänyt paikalleen. +Hän otti paperiarkin ja alkoi luonnostaa säälittävän vangin päätä. +Intohimolla syntynyt luonnos omaa aina täydellisesti onnistuneen +leiman. Kyky värittää luonnon tai mielikuvituksen synnyttämiä aiheita +on nero, mutta usein myöskin intohimo. Olosuhteet ja se syvä vaikutus, +minkä tuntemattoman näkeminen oli Zinevraan tehnyt antoivat hänelle +yliluonnollisen kyvyn. Upseerin pää ilmestyi paperille sisäisen voiman +pakoittamana, jota hän itse luuli peloksi, mutta jonka fysioloogi +olisi selittänyt innostuksen liekiksi. Silloin tällöin katsahti hän +tovereihinsa, kätkeäkseen piirroksensa, jos he kävisivät uteliaiksi. +Huolimatta ahkerasta vaarinpidostaan ei hän huomannut säälimättömän +vihollisensa terävää silmäparia, jotka tähystivät erään taulun takaa +salaperäistä piirustusta. Tunnettuaan vangin kasvonpiirteet nosti netti +Thirion päinsä, ja Zinevra peitti paperin. + +-- Miksi jäitte tänne kehotuksestani huolimatta, neiti? kysyi opettaja +vakavasti Zinevralta. + +Tyttö käänsi telineensä niin, ettei kukaan olisi nähnyt hänen +paperiaan, ja näyttäen sitä mestarille, sanoi liikutetulla äänellä?' + +-- Eikö teistä, kuten minustakin, tämä valo ole sopivampi? Enkö saa +jäädä tänne? + +Servin kalpeni. Koska eivät vihamielisyyden terävät silmät päästä +mitään näkemättä, neiti Thirion miltei nautti tietäessään tuntevansa +kilpailijansa ja mestarinsa salaisuuden. + +-- Olette oikeassa, sanoi Servin. Mutta te tulette pian taitavammaksi +kuin minä, lisäsi hän väkinäisesti nauraen. Syntyi hiljaisuus, jonka +aikana mestari ihaili upseerin päätä. -- Tämä vetää vertoja Salvator +Rosan parhaimmalle taululle! huudahti hän taiteilijain innostuksen +valtaamana. + +Tuosta huudahduksesta nousivat kaikki seisomaan, ja neiti Thirion +juoksi paikalle nopeasti kuin saaliinsa kimppuun hyökkäävä tiikeri. +Samalla hetkellä tuntematon, melusta heränneenä, liikahti. Zinevra +kaasi tuolinsa, puheli jotain merkityksetöntä ja naurahti, mutta +samalla oli hän heittänyt muotokuvan paperikoriin ennenkuin pelättävä +urkkija ehti sitä näkemään. Servin ylisteli parhaan oppilaansa +jäljennöstä, eikä kukaan voinut epäilläkään siinä mitään metkua, +paitsi Amélie, joka vetäytyi toisten taakse ja yritti pistää kätensä +paperikoriin, minne oli nähnyt paperin lennähtäneen. Zinevra otti +pahvilevyn ja asetti sen korin päälle, sanaakaan sanomatta. He +heittivät pitkän silmäyksen toisiinsa. + +-- No! neidit, paikoillenne! käski Servin. Jos tahdotte tulla yhtä +taitaviksi kuin neiti de Piombo ei teidän pidä aina puhua muodista ja +tanssiaisista, eikä metelöidä, kuten nyt teette. + +Kun kaikki olivat palanneet, istuutui Servin Zinevran viereen. + +-- Eikö ole parempi, että minä tunnen tuon salaisuuden kuin joku muu? +kysyi italiatar hiljaa. + +-- Kyllä, vastasi maalari. Te olette isänmaanystävä, ja vaikka ette +olisikaan sitä luottaisin teihin. + +Opettaja ja oppilas ymmärsivät toisiaan, eikä Zinevra enää pelännyt +kysyä: + +-- Kuka hän on? + +-- Labédoyèren läheinen ystävä, joka onnettoman everstin jälkeen +on enimmän uhrannut seitsemännen rykmentin yhdistämiseksi Elban +tykkiväkeen. Hän oli kaartin päällikkö ja palaa Waterloosta. + +-- Miksi ette ole hävittänyt hänen univormuaan, ja antanut hänelle +porvarin pukua? kysyi Zinevra heti. + +-- Ne tuodaan minulle tänä iltana. + +-- Teidän olisi pitänyt keskeyttää meidän istuntomme muutamiksi +päiviksi. + +-- Hän lähtee kohta. + +-- Hän tahtoo siis kuolla? sanoi tyttö. Pitäkää hänet luonanne siksi +kunnes ensimäinen myrskyn puuska on mennyt ohi. Pariisi on enää ainoa +paikka Ranskassa, mihin voi kätkeä miehen. Onhan hän teidän ystävänne? +kysyi hän. + +-- Ei. Hänellä ei ole mitään suosituksia minulle, paitsi +onnettomuutensa. Selitän miten hän joutui suojelukseeni: appini, +otettuaan taas pestin tätä sotaretkeä varten, kohtasi tuon säälittävän +nuorukaisen ja pelasti hänet taitavasti niiden kynsistä, jotka +vangitsivat Labédoyèren. Se hullu tahtoi puolustaa häntä! + +-- Kutsutteko te häntä sellaisella nimellä! huudahti Zinevra, katsoen +ihmetellen maalaria, joka vaikeni hetkeksi. + +-- Appini on liiaksi vakoiltu, voidakseen pitää miestä luonaan, jatkoi +hän. Eräänä yönä viime viikolla toi hän miehen minun luokseni. Toivoin +voivani salata hänet kaikilta urkkijoilta, antaessani tämän komeron +hänelle. + +-- Jos voin olla teille hyödyksi, olen kokonaan käytettävissänne, sanoi +Zinevra, minä tunnen marsalkka Feltren.[5] + +-- No, me mietimme asiaa, vastasi maalari. Keskustelu kesti liian +kauan, jäädäkseen toisilta huomaamatta. Servin jätti Zinevran, +palasi toisten joukkoon, määräillen niin pitkiä läksyjä, että viipyi +atelierissa istunnon loppuun saakka. + +-- Unohdatte laukkunne, neiti Thirion, huusi opettaja, juosten tytön +perässä, joka alentui urkkijaksi saadakseen kostaa. + +Utelias oppilas palasi hieman nolona noutamaan laukkunsa, mutta itse +asiassa oli tämä Servinin tarkkaavaisuus uusi todistus ehdottomasti +tärkeän salaisuuden olemassaolosta; hän oli jo löytänyt kaikki mitä +olla voi, ja voi sanoa apotti Vertot'in lailla: "Piiritykseni on jo +tehty".[6] Hän meni alas pitäen suurta melua portaissa ja veti lujasti +Servinin ovea, uskottaakseen mestariaan, ja palasi hiipien ylös, jääden +atelierin oven taa. Kun maalari ja Zinevra uskoivat olevansa kahden, +iski maalari erikoisella tavalla komeron oveen, joka aukeni, kitisten +ruostuneilla saranoillaan. Italiatar näki kookkaan, kaunisvartaloisen +nuorukaisen, jonka univormu sai hänen sydämensä lyömään tavattoman +nopeasti. Upseerin käsi riippui kannikkeessa, ja hänen kasvojensa +kalpeus todisti ankaraa verenvuotoa. Huomatessaan tuntemattoman naisen, +hätkähti hän. Amélie ei uskaltanut jäädä pitemmäksi aikaa kuuntelemaan, +joten hän poistui, tyytyväisenä kuulemaansa oven narinaan. + +-- Älkää pelätkö mitään, virkkoi maalari upseerille, tämä neiti on +keisarin uskollisimman ystävän, parooni de Pimbon tytär. + +Nuorella upseerilla ei ollut enää mitään epäilystä Zinevran +isänmaallisuudesta, sen jälkeen kun oli nähnyt hänet. + +-- Te olette haavoittunut, sanoi italiatar. + +-- Oh! ei se ole mitään neiti, haava paranee kohta. + +Samassa kuului ylös kadulla huutavien sanomalehtipoikien kimeä ääni: +"Tuomittu kuolemaan..." Jokainen vavahti. Upseeri kuuli ensimäisenä +nimen, joka sai hänet kalpenemaan. + +-- Labédoyère! ähki hän, kaatuen rahille. Vaiti katselivat he toisiaan. +Tuskan hiki helmeili nuorukaisen otsalla, toivottomalla eleellä iski +hän kätensä mustaan tukkaansa ja nojasi kyynärpäällään Zinevran +telineen reunaan. + +-- Summa on, virkkoi hän, nousten äkisti, että Labédoyère ja minä +tiesimme selvästi mitä teimme. Me tunsimme kohtalon, joka oli meille +varattu, jos onnistumme tai epäonnistumme. Hän kuolee puolueensa +tähden, ja sillä välin kätkeydyn minä... + +Hän hyökkäsi atelierin ovelle, mutta häntä vikkelämpänä ehti Zinevra +ennen, ja sulki häneltä tien. + +-- Autatteko sillä keisaria? sanoi hän. Luuletteko kykenevänne +nostamaan tuon jättiläisen pystyyn kun ei se onnistunut hänelle +itselleenkään. + +-- Mitä te luulette minusta tulevan? virkkoi silloin onneton, kääntyen +molempiin ystäviinsä, jotka sattuma oli hänelle lähettänyt. Minulla ei +ole ainoatakaan sukulaista koko maailmassa; Labédoyère oli suojelijani +ja ystäväni, nyt olen yksin, huomenna minut ehkä ajetaan maanpakoon +tai tuomitaan kuolemaan; ei milloinkaan ole minulla ollut muita tuloja +kuin sotilaspalkkani, kulutin viimeisen rahani yrittäessäni pelastaa +ystävääni vihollistensa kynsistä; kuolema on välttämätön minulle. Kun +on päättänyt kuolla, pitää olla valmis myymään päänsä pyövelille. +Ajattelin juuri, että yhden rehellisen ihmisen elämä on tarpeellisempi +kuin kahden kavaltajan, ja että hyvin suunnattu tikarinisku voi +vapauttaa kaikista tuskista. + +Tämä toivottomuuden käännekohta peloitti maalaria ja Zinevraakin, joka +jo hyvin ymmärsi nuorukaista. Italiatar ihaili hänen kaunismuotoista +päätään ja miellyttävää ääntään, jonka sointua ei pilannut edes ne +raivokkaat huudahdukset, joita hän päästeli; kohta vuodatti hän +palsamia onnettoman haavoihin. + +-- Herra, sanoi hän, rahattomuutenne suhteen, sallikaa minun +tarjota teille säästämäni kulta. Isäni on rikas, minä olen hänen +ainoa lapsensa, hän rakastaa minua, ja olen varma, ettei hän tule +moittimaan minua. Älkää epäilkö turhan takia: meidän omaisuutemme +tulee keisarilta, meillä ei ole senttiäkään, jota emme olisi velkaa +hänen tuhlaavaisuudelleen. Eikö se siis ole mitä yksinkertaisin +kiitollisuudenosoitus; auttaa yhtä hänen uskollisista palvelijoistaan? +Ottakaa se siis yhtä ujostelematta, kuin minä tarjoon sen teille. Se +on vain rahaa, lisäsi hän halveksivalla äänellä. Nyt ystävien suhteen, +joita myöskin tulette löytämään. + +Silloin hän nosti ylpeästi päätään ja hänen silmistään loisti omituinen +tuli. + +-- Pää, joka huomenna putoaa kahdentoista kiväärin edessä, pelastaa +teidät, jatkoi hän. Odottakaa, kunnes myrsky on tyyntynyt, ja te voitte +poistua ottaaksenne pestin vieraalla maalla jos ei teitä unohdeta, ja +vieläpä ranskalaisiin armeijoihinkin jos teidät unohdetaan. Löytyy +naisen hienotunteisuuden antamia lohtusanoja, joissa on jotain +äidillistä, ennennäkemätöntä, puutteetonta; mutta jos nämät rauhan ja +toivon sanat yhdistetään liikkeiden sirouteen, sydämestä lähtevään +kaunopuheisuuteen, ja etenkin jos nainen on kaunis, on nuorukaisen +vaikea vastustaa häntä. + +Eversti hengitti rakkauden ilmaa. Heikko puna ilmestyi hänen kalpeille +poskilleen; synkkämielisyyden tuli silmissä heikkeni, ja hän virkkoi +miellyttävällä äänellä: + +-- Te olette enkeli... Mutta Labédoyère, lisäsi hän, Labédoyère! + +Kolme silmäparia yhtyi ja ymmärsi toisiaan. Ei enää kahtakymmentä +minuuttia, vaan kaksikymmentä vuotta tuntuivat he olleen yhdessä. + +-- Ystäväni, sanoi Servin, voitteko pelastaa hänet? + +-- Minä voin kostaa hänen puolestaan! + +Zinevra vavahti: vaikka tuntematon oli kaunis ei hänen ulkonäkönsä +ollut vaikuttanut tyttöön; säälintunne, joka naisessa sykkii sellaista +kurjuutta kohtaan, jossa ei löydy epäjaloa, voitti Zinevrassa kaikki +muut tunteet; mutta kuulla koston huudahduksen, löytää tuossa +vainotussa italialaisen, uhrautumista Napoleonille, korsikalaisen +veren hehkua!... Se oli hänelle liian paljon: hän katseli upseeria +kunnioittavalla mielenliikutuksella, joka voimakkaasti kiihoitti +hänen sydäntään. Silloin ensimäisen kerran, mies vaikutti häneen niin +syvällä tunteella; kuten kaikki naiset, yhdisti hän tuntemattoman +sielun piirteiden kauneuteen ja vartalon sopusuhtaisuuteen, jota +hän taiteilijana ihaili. Sattuma oli johtanut hänen uteliaisuutensa +sääliin, sääli muuttui mielenkiinnoksi, ja mielenkiintoa seurasi niin +voimakas tunteidenvaihto, että hän uskoi olevan vaarallista viipyä +siellä. + +-- Huomiseen, virkkoi hän, heittäen upseerilla suloisimman hymyilynsä +lohdutukseksi. + +Tuo hymyily, joka heitti kuin uuden loisteen Zinevran kasvoille, sai +tuntemattoman unohtamaan hetkeksi kaikki. + +-- Huomenna, vastasi hän surullisena, huomenna, Labédoyère... + +Zinevra kääntyi, nosti sormen huulilleen ja katsahti häneen ikäänkuin +tahtoen sanoa: -- Rauhoitu, ole varovainen. + +Silloin nuorukainen huudahti: + +-- _O Dio! che non vorrei vivere dopo averla veduta!_ (Jumalani! kuka +ei tahtoisi elää nähtyään hänet!) + +-- Erikoinen korostus, jolla hän äänsi tuon lauseen, vapistutti +Zinevraa. + +-- Te olette korsikalainen? sanoi hän palaten hänen luokseen ilosta +sykkivin sydämin. + +-- Olen syntynyt Korsikassa, vastasi hän, mutta siirryin jo nuorena +Geneveen; ja heti kun saavutin ijän, jolloin astutaan sotapalvelukseen, +otin pestin. + +Tuntemattoman kauneus, hänen uskollisuutensa keisaria kohtaan, +hänen haavansa, onnettomuutensa, vieläpä hänen vaaransakin, kaikki +katosi Zinevran silmistä, eli oikeammin sulautui yhteen ainoaan +tunteeseen, uuteen, suloiseen. Tuo vainottu oli Korsikan lapsi, +puhui sen rakasta kieltä! Tyttö jäi hetkeksi liikkumattomaksi, +salaisen voiman pakottamana: hänellä oli edessään elävä taulu, +jolle kaikki inhimilliset tunteet ja sattuma loivat kirkkaan värin; +Servinin pyynnöstä oli upseeri istuutunut sohvalle, maalari päästeli +kättä kannattavaa sidettä, ja alkoi tutkia haavaa. Zinevra vavahti +nähdessään ammottavan, sapelinterän tekemän haavan, ja päästi +valittavan äänen. Tuntematon nosti päätänsä ja hymyili hänelle. +Oli jotain sydäntäliikuttavaa siinä huolellisuudessa, jolla Servin +poisti liinannöyhtää ja tunnusteli haavan reunoja, sillävälin kun +haavoittuneen kasvot, kalpeudestaan ja sairaalloisuudestaan huolimatta +ilmaisivat, ehkä tytön läsnäolon takia, enemmän iloa kuin tuskaa. +Taiteilijan täytyi tahtomattaankin ihailla niin suurta tahdonvoimaa, +ja sitä jyrkkää värieroa, minkä sideliinan ja käsivarren kalpea väri +muodosti sinipunaisen upseeri univormun kanssa. + +Miellyttävä päivänvalon ja iltahetken välinen hämärä täytti sillä +hetkellä atelierin; vielä valaisi viimeinen auringonsäde paikkaa, +jossa nuorukainen istui, niin että hänen kalpeille kasvoilleen, +mustalle tukalleen, puvulleen, kaikelle muodostui kuin sädekehä. Niin +yksinkertaisen ilmiön katsoi taikauskoinen italiatar onnea lupaavaksi +enteeksi. Tuntematon oli siis kuin taivaan lähettämä olio, joka puhui +hänelle synnyinmaansa kieltä, loihti hänen eteensä lapsuudenmuistot, ja +synnytti hänen sydämessään uuden tunteen, niin puhtaan kuin tahraamaton +lapsuusunelma. Vain lyhyen hetken eli hän haaveissaan; sitten hän +ikäänkuin häveten heikkouttaan, teki päättäväisen eleen ja poistui +nopeasti huoneesta, yhä katsellen nuorukaista. + +Seuraava päivä ei ollut lukupäivä. Zinevra saapui atelieriin, ja +vanki tuli hänen viereensä. Servin, jolla oli luonnos lopetettavana, +salli hänen olla läsnä, ollen itse kuin vaarinpitäjänä nuorille, +jotka keskustelivat vilkkaasti korsikanmurteella. Sotilas kertoi +kärsimyksistään Moskovasta paluumatkalla; hän yhdeksäntoistavuotias +nuorukainen, oli ainoa pelastunut koko rykmentistä Berezinan yli +mentäessä, kaikki toverinsa kadottaneena, ainoat, jotka orporaukasta +välittivät. Tuliviivoin maalasi hän Vaterloon suuren tappion. Hänen +äänensä oli kuin musiikkia italiattarelle. Korsikalaisten tapojen +mukaan kasvatettuna, oli Zinevra jollakin tavoin luunnonlapsi, hän +ei osannut valehdella, ja antautui peittelemättä vaikutelmilleen, +hän tunnusti ne, tai oikeammin antoi huomata, teeskentelemättä +parisilaisten neitien halveksittavaa keimailevaisuutta. Useamman kuin +yhden kerran vaipui hän sinä päivänä ajatuksiinsa paletti kädessä, +pensseli toisessa, mutta kertaakaan ei pensseli koskettanut palettia; +tuijottaen upseerin silmiin kuunnellen häntä huulet raollaan, oli hän +aina valmiina kastamaan pensselinsä, mikä kuitenkin yhä jäi tekemättä. +Hän ei ihmetellyt sitä vetovoimaa, mikä nuorukaisen silmissä niin +vangitsi hänet, sillä huolimatta lujasta tahdonvoimastaan tunsi hän +itsensä yhä enemmän voitetuksi. + +Sitten hän alkoi maalata erikoisella tarkkuudella, päätään nostamatta, +sillä hän oli hänen vieressään ja katseli hänen työtään. Tuntiessaan +nuorukaisen ihailevan katseen itseensä suunnattuna, virkkoi Zinevra +pitkän paussin jälkeen: + +-- Te olette siis huvitettu maalauksesta? + +Sinä päivänä sai hän tietää, että nuorukainen nimittää itseään +Luigiksi. Ennen Zinevran poislähtöä sopivat he keskenään, että jos +työpäivien aikana tapahtuu jotain tärkeitä poliittisia asioita, Zinevra +ilmoittaa hänelle siitä hyräilemällä jotain italialaista aariaa. + +Seuraavana päivänä uskoi neiti Thirion salaisuutena kaikille +tovereilleen, että Zinevra di Piombolla on rakastaja, joka oppituntien +ajaksi tulee atelierin pimeään nurkkahuoneeseen. + +-- Te, jotka aiotte vetää hänet puolueeseenne, sanoi hän neiti +Roguiniile, pitäkää tarkkaa vaaria, niin näette kuinka hän kuluttaa +aikansa. + +Ja Zinevraa vartioitiin oikein pirullisella tarkkuudella. Kuunneltiin +hänen laulujansa, vakoiltiin hänen katseitansa. Silloin kun ei hän +luullut kenenkään katselevan itseään, tähysteli kaksitoista silmäparia +ahnaasti häntä ja keksi sen tarkkaavan ilmeen, jolla hän kuunteli +salaisia ääniä seinän toiselta puolen. + +Viikon kuluttua oli vain yksi Servinin oppilaista, Laura, pidättäytynyt +kiusauksesta tutkia Ludvigia seinänraosta, ja vaistomaisesti puolusti +vielä kaunista italiatarta. Neiti Roguin tahtoi saada hänet uskomaan, +pyytäen häntä jäämään portaille toisten lähdettyä saadakseen varmuuden +Zinevran ja kauniin nuorukaisen suhteista yllättäessään heidät yhdessä; +mutta hän kieltäytyi alentumasta urkkijaksi, ja siksi sai hän osakseen +kaikkien ylenkatseen. Pian huomasi kuninkaallisen virkamiehen tytär +itselleen sopimattomaksi tulla sellaisen maalarin atelieriin, jonka +mielipiteissä ilmeni isänmaallisuutta tai bonapartelaisuutta, mikä +muuten oli aivan sama asia siihen aikaan; hän ei siis palannut enää +Servinin luo. Jos Amélie unohtikin Zinevran, kuitenkin se paheen +siemen, jonka hän oli kylvänyt, kantoi hedelmän. Ajattelematta, +sattumalta, lörpötellen tai siveyttä teeskennellen kertoi joka tyttö +äidilleen atelierissa tapahtuneen kummallisen seikkailun. Eräänä +päivänä jäi neiti Roguin pois, seuraavana päivänä toinen; lopulta +nekin kolme neljä neitiä, jotka vielä olivat käyneet harjotuksissa, +jäivät pois. Zinevra ja neiti Laura, hänen uusi ystävättärensä, olivat +pari kolme päivää suuren atelierin ainoat asukkaat. Italiatar ei +huomannut sitä vieroksumista, jonka hän synnytti, eikä edes etsinyt +syytä toveriensa poisjäämiseen. Heti kun hän oli keksinyt keinon +voidakseen olla yhteydessä Ludvigin kanssa, eli hän atelierissa +kuin suloisessa pakopaikassa, yksin keskellä hälisevää maailmaa, +ajatellen vain upseeria ja häntä uhkaavia vaaroja. Italiatar, vaikka +ihailikin vilpittömästi jaloja luonteita, jotka eivät tahdo kavaltaa +poliittista luottamustaan, vaati Ludvigia viivyttelemättä antautumaan +kuninkaalliselle auktoriteetille, toivoen saavansa siten pitää hänet +Ranskassa, mutta Ludvig ei myöskään tahtonut antautua, toivoen siten +saavansa viipyä piilopaikassaan. + +Jos intohimot syntyvät ja kasvavat vain romantillisten syiden +vaikutuksesta, ei koskaan ollut niitä löytynyt niin paljon kuin nyt +liittämässä kahta sydäntä yhteen. Siksi Zinevran ystävyys Ludvigiin ja +Ludvigin häneen kasvoi yhdessä kuukaudessa enemmän kuin tavallisessa +salonkielämässä vuodessa. Eikö onnettomuus ole luonteiden koetuskivi? +Zinevralle oli siis helppoa tutkia ja arvioida Ludvigia, ja pian +tunsivat he molemminpuolista kunnioitusta toisiaan kohtaan Hieman +Ludvigia vanhempana, oli Zinevralle niin nuoren mutta voimakkaan +näköisen ja kohtalon koetteleman nuorukaisen kanssa seurustelemisessa +jotain romanttista. Ludvig puolestaan tunsi sanomatonta iloa +antautuessaan kaksikymmentäviisivuotiaan neidon suojelukseen. Eikö +se ollut todistus rakkaudesta? Kauneus ja ylpeys, voima ja heikkous +yhdistyneinä antoivat Zinevralle vastustamattoman vetovoiman: siksi +olikin Ludvig kokonaan hänen vallassaan. Lopulta rakastivat he toisiaan +jo niin syvästi, ettei heidän tarvinnut sitä kieltää eikä tunnustaa. + +Eräänä iltapäivänä kuuli Zinevra sovitun merkin: Ludvig naputti +neulalla seinään, niin hiljaa ettei se synnyttänyt sen suurempaa +ääntä kuin hämähäkki kutoessaan seittiään, ja pyysi siten päästä +piilopaikastaan; Zinevra katsahti ympärilleen, näkemättä Lauraa, +ja vastasi merkkiin; mutta aukaistessaan oven näki Ludvig tytön ja +vetäytyi nopeasti takaisin. Ihmetellen katselee Zinevra ympärilleen, +näkee Lauran ja sanoo hänelle, käyden lähemmäksi: + +-- Viivyt kovin myöhään, rakkaani. Tämä pää näyttää minusta jo +kuitenkin valmiilta, vain varjoa pitää hieman korjata tuon palmikon +päässä. + +-- Olisit kovin herttainen, sanoi Laura, liikuttavasti, jos tahtoisit +korjata tämän kopion; niin minulle jäisi jotain sinusta... + +-- Mielelläni, vastasi Zinevra, uskoen siten varmasti pääsevänsä +hänestä vapaaksi. Luulin, jatkoi hän, tehden hienoja kosketuksia +pensselillä, että sinulla on pitkä matka kotoasi tänne. + +-- Oi! Zinevra, kohta minä menen, ja ainaiseksi! huudahti tyttö +surullisesti. + +-- Jätät herra Servinin? kysyi italiatar, olematta läheskään niin +harmistunut noista sanoista kuin mitä hän olisi ollut kuukausi +takaperin. + +-- Et näytä huomaavan, Zinevra, että jonkun aikaa vain sinä ja minä +olemme olleet täällä. + +-- Se on totta, vastasi Zinevra äkisti ikäänkuin muiston herättämänä. +Ovatko nuo neidit ehkä sairaita, joko naimisiin menossa, tai heidän +isänsä päivystämässä palatsissa? + +-- Kaikki ovat jättäneet herra Servinin, vastasi Laura. + +-- Mutta miksi? + +-- Sinun tähtesi, Zinevra. + +-- Minun tähteni, toisti korsikan tytär, silmät uhkaavan näköisinä +välkkyen. + +-- Oi! älä vihastu, rakas Zinevra, huudahti Laura tuskaisena. Mutta +minunkin äitini vaatii minua jättämään atelierin. Kaikki tytöt +sanoivat, että sinulla on rakkausseikkailu, ja että herra Servinin +suostumuksella piiloittelee rakastajasi tuolla komerossa; en kertaakaan +uskonut noita pärjääjiä, enkä ole kertonut mitään äidilleni siitä. +Eilen illalla oli rouva Roguin tavannut äitini baalissa ja kysynyt, +vieläkö hän antaa minun käydä täällä. Koska äitini vastasi myöntävästi, +kertasi hän nuot parjaukset äidilleni. Mamma nuhteli minua, ja väitti +minun epäilemättä tietävän kaikki, ja että minä olen rikkonut äidin +ja tyttären välisen luottamuksen. Oi! rakas Zinevra, minua, jolle +sinä olet ollut esikuva, kuinka minua surettaa kun en saa jäädä +toveriksesi... + +-- Me löydämme toisemme elämässä: tytöt menevät naimisiin... puheli +Zinevra enemmän itsekseen. + +-- Kun he ovat rikkaita, vastasi Laura. + +-- Tule minun luokseni. Isäni on rikas... + +-- Zinevra, alkoi Laura liikutettuna, rouva Roguin ja äitini aikovat +tulla huomenna moittimaan herra Serviniä: häntä pitää ainakin varottaa. + +-- Kuinka tuo voi loukata heitä? kysyi Zinevra yksinkertaisesti. + +-- Kaikki pitävät sitä kovin säädyttömänä. Mamma sanoo, että se loukkaa +moraalia... + +-- Mutta sinä, Laura, mitä sinä ajattelet siitä? Tyttö katsoi +Zinevraa, heidän ajatuksensa yhtyivät; Laura ei voinut enää pidättää +kyyneleitään, vaan kietoi kätensä ystävättärensä kaulalle ja suuteli +häntä Sillä hetkellä saapui Servin. + +-- Neiti Zinevra! huudahti hän innokkaasti, taulun: on valmis, sitä +öljytään juuri. Mutta mikä teidän on? Näyttää siltä, että kaikki neidit +ovat ottaneet lomaa tai menneet maalle. + +Laura pyyhki kyyneleisiä silmiään, tervehti Serviniä ja poistui. + +-- Atelieri on jo muutaman päivän ollut erämaana, vastasi Zinevra, +eivätkä he tule takaisin. + +-- Pah! + +-- Voi! älkää naurako jatkoi Zinevra, kuulkaa ensin: minä olen +tahtomattani syynä teidän maineenne vahingoittumiseen. + +Taiteilija naurahti ja virkkoi, keskeyttäen oppilaansa: + +-- Maineeni?... mutta jonkun päivän kuluttua asetetaan tauluni +näytteille. + +-- Asia ei koske teidän taiteilijakykyänne, sanoi italiatar, vaan +teidän moraalianne. Tytöt saivat tietää, että Ludvig on täällä, ja että +te suositte... meidän... rakkauttamme. + +-- Siinä on jonkunverran perää, neiti, vastasi opettaja. Noiden +tyttöjen äidit ovat olevinaan kovin siveitä, jatkoi hän. Jos he +olisivat kääntyneet minun puoleeni, olisi kaikki selviytynyt. Mutta +antaisinko tuollaisen seikan pahoittaa mieltäni? Elämä on liian lyhyt! +Ja maalari näpsäytteli sormiaan päänsä päällä. + +Kuultuaan osan keskustelusta juoksi Ludvig heti huoneeseen. + +-- Olette kadottanut kaikki oppilaanne ja tulolähteenne minun tähteni. + +Taiteilija otti Ludvigin ja Zinevran kädet ja liitti ne yhteen. +-- Te menette naimisiin, lapset? kysyi hän sydäntä liikuttavasti. +Molemmat painoivat silmänsä alas ja hiljaisuus oli heidän ensimäinen +rakkaudentunnustuksensa. + +-- No! jatkoi Servin, te tulette onnellisiksi eikö niin? Löytyykö +mitään millä maksaa kahden sellaisen olennon rakkauden? + +-- Minä olen rikas, sanoi Zinevra, sallikaa minun tarjota teille +korvausta. + +-- Korvausta! huudahti Servin. Mutta kun saadaan tietää, että muutamien +teeskentelijäin parjaukset ovat loukanneet minua, ja että olen antanut +turvapaikan vainotulle, lähettävät kaikki vapaat miehet Parisissa +tyttärensä atelieriin. Silloin minä ehkä jään kiitollisuudenvelkaan +teille... + +Ludvig puristi suojelijansa kättä, voimatta mitään puhua, viimein sanoi +hän vilpittömimmällä äänellä: + +-- Teille olen minä velkaa koko onneni. + +-- Olkaa onnelliset, minä liitän teidät yhteen, sanoi maalari +koomillisella hartaudella, levittäen kätensä rakastuneiden pään päälle. + +Tämä taiteilijapila poisti heidän vakavuutensa ja sai heidät +hymyilemään. Italiatar puristi lujasti Ludvigin kättä, isänmaansa tavan +mukaan. + +-- No! rakkaat lapset, jatkoi Servin, te luulette nyt, että kaikki +tulee onnistumaan ihmeteltävän hyvin. Erehdytte hieman. + +Rakastuneet katsahtivat säikähtyneinä häneen. + +-- Rauhoittukaa! Minä olen ainoa, jonka teidän ajattelemattomuutenne +saattaa pulaan. Rouva Servin on hieman ennakkoluuloinen, enkä todella +tiedä, kuinka hän tulee suhtautumaan meihin. + +-- Siunatkoon! olin vähällä unohtaa! huudahti Zinevra. Huomenna rouva +Roguin ja Lauran äiti aikovat tulla puhumaan... + +-- Minä ymmärrän! sanoi maalari keskeyttäen hänet. + +-- Mutta te voitte todistaa itsenne syyttömäksi, jatkoi tyttö tehden +ylpeän liikkeen päällään. -- Herra Ludvig virkkoi hän veitikkamaisesti, +luultavasti ei teillä enää ole mitään vastenmielisyyttä kuninkaallista +hallitusta kohtaan. -- No, jatkoi hän nähtyään nuorukaisen hymyilevän, +huomen aamulla lähetän minä pyytökirjelmän yhdelle sotaministeriön +vaikutusvaltaisimmista herroista, miehelle, joka ei voi mitään kieltää +parooni de Piombon tyttäreltä. Me saamme hiljaisen anteeksiannon +kapteeni Ludvigille, sillä everstinarvoa eivät he suostu sinulle +antamaan. Ja te voitte, lisäsi hän Servinille, nolata minun +ystävällisten toverieni mammat sanomalla heille totuuden. + +-- Te olette enkeli! huudahti Servin. + + * * * * * + +Sillävälin kun tämä kohtaus tapahtui atelierissa, odottivat Zinevran +vanhemmat kärsimättöminä tytärtänsä. + +-- Kello on kuusi, eikä Zinevra ole vielä palannut! huudahti Bartolome. + +-- Ei koskaan ole hän viipynyt näin myöhään, vastasi hänen puolisonsa. + +Vanhukset katselivat rauhattomina toisiaan. Liian kiihtyneenä +jäädäkseen istumaan, nousi Bartolome ja käveli pari kertaa ympäri +huonetta, kyllin vikkelästi seitsemänkymmenenseitsemänvuotiaalle. +Kiitos hyvän terveytensä, oli hän hyvin vähän muuttunut Parisiin +tulostaan, ja huolimatta pitkästä mitastaan, oli hänellä vielä suora +vartalo. + +Hänen vaalentunut ja harventunut tukkansa paljasti leveän ja ulkonevan +pääkallon, joka todisti lujatahtoista luonnetta. Hänen syvien vakojen +uurtamat kasvonsa olivat säilyttäneet tuon kalpean, kunnioitusta +herättävän värinsä. Vieläkin oli tummien kulmakarvojen alta pälyilevien +silmien liekissä tulinen hehku. + +Hän oli ankaran näköinen, mutta tiedettiin, että Bartolomella oli +omat syynsä siihen. Hänen hyvyytensä ja lempeytensä oli melkein +tuntematonta muilta, paitsi puolisoltaan ja tyttäreltään. Virassaan tai +tuntemattoman edessä ei hän milloinkaan poistanut sitä arvokkaisuutta, +minkä korkea ikä, tapansa rypistää kulmakarvojaan ja otsansa kurttuja, +ja antaa katseelleen Napoleonin tahtovan ilmeen, hänen persoonalleen +antoivat. + +Poliittisen elämänsä aikana oli hän niin yleisesti pelätty, että +häntä pidettiin melkein seuraelämän halveksijana, mutta ei ole vaikea +selittää sen syytä. Piombon elämä, tavat, uskollisuus sensuroivat +hoviherrojen enemmistöä. Vaikka hänen vaiteliaisuudelleen oli uskottu +vaikeita tehtäviä, jotka olisivat rikastuttaneet jokaista muuta, ei hän +omistanut enempää kuin kolmekymmentätuhatta frangia yleisten saatavien +Pääkirjaan viedyistä korkotuloista. Jos ajatellaan vain korkotulojen +alhaista arvoa keisarihallituksen aikana, ja Napoleonin tuhlaavaisuutta +kaikille uskollisille palvelijoilleen, jotka kyllin taitavasti +osasivat käyttää sitä hyväkseen, on helppo nähdä, että parooni de +Piombo oli rehellinen mies; hän oli velkaa parooninarvonsa vain +välttämättömyydelle, joka sai Napoleonin antamaan hänelle aatelisarvon +lähettääkseen hänet vieraaseen hoviin. + +Bartolome oli näyttänyt aina anteeksiantamatonta vihaa kavaltajia +kohtaan, joita Napoleon kokoili ympärilleen, toivoen alistavansa +heidät lukuisilla voitoillaan. Itse hän, huhun mukaan, otti kerran +kolme askelta keisarin työhuoneenovea kohti, neuvottuaan häntä juuri +vapauttamaan itsensä kolmesta henkilöstä Ranskassa, päivää ennen +lähtöään kuuluisalle 1814 vuoden sotaretkelle. Bourboonien toisesta +paluusta saakka ei Bartolome enää kiinnittänyt Kunnia Legioonan +ritarimerkkiä rintaansa. Ei kukaan esittänyt kauniimpaa tyyppiä noista +vanhoista tasavaltalaisista, keisarikunnan houkuttelemattomista +ystävistä, jotka olivat kuin eläviä raunioita kahdesta mahtavimmasta +hallituksesta, mitä mailma tunsi. Jos parooni de Piombo ei miellyttänyt +muutamia hovimiehiä, oli hänellä ystäviä sellaisia kuin Dary, Drouot, +Carnot.[7] Siksi hän muista politiikoista Waterloon jälkeen valittikin +yhtä vähän kuin sauhupilvistä, joita tuprutteli sikaaristaan. + +Bartolome di Piombo oli _Madamen_, Keisarin äidin, hänen +korsikalaisista tiluksistaan maksamalla summalla, ostanut Portenduèren +entisen aatelistalon, tekemättä mitään muutosta siihen. Asuen miltei +aina valtion taloissa, otti hän tuon talon varsinaisesti haltuunsa +vasta Fontainebleaun romahduksen jälkeen[8]. Yksinkertaisten ja +rehellisten ihmisten tavoin, eivät parooni ja hänen puolisonsa +mitenkään komeilleet ulkopuolisesti: kalustona oli heillä talon +vanhanaikaisia huonekaluja. Talon avarat, synkät ja alastomat huoneet, +suurine, mustilla kehyksillä varustettuine peilineen, ja Ludvig XIV:sta +aikuisine huonekalustoineen, olivat täydellisessä sopusoinnussa +Bartolomen ja hänen puolisonsa kanssa, kunnioitettava pari menneiltä +ajoilta. Heidän elämänsä oli niin kohtuullista ja rauhallista, että +heidän omaisuutensa riitti hyvin heidän tarpeisiinsa. + +Tyttärensä Zinevran pitivät he maailman suurimpana aarteena. Siksi +ei Zinevra, kun parooni da Piombo, toukokuussa v. 1814, otti eron +virastaan, lähetti pois palvelijajoukkonsa ja sulki hevostallinsa +oven, yksinkertaisuuteen tottuneena, kuten vanhempansakin, valittanut +vähääkään; suurten sielujen tavoin oli hänen ylellisyytensä sydämessä, +samoin kuin onnensa yksinäisyydessä ja työssä. Sitäpaitsi viihtyivät +nuo kolme olemusta liian hyvin keskenään, voidakseen antaa mitään +arvoa ulkopuoliselle elämälle. Usein, varsinkin Napoleonin toisesta +ja pelottavasta kukistumisesta lähtien, olivat Bartolome ja hänen +puolisonsa viettäneet hauskoja iltoja Zinevran soittaessa pianolla +tai laulaessa. Tyttärensä seura ja hänen suloinen läsnäolonsa oli +heille korvaamaton ilo; heidän rakastavat silmänsä seurasivat häntä +kaikkialle, he kuuntelivat hänen askeleitaan pihalta, kuinka kevyet ne +olivatkin. Hiljaa kuin rakastuneet saattoivat he istua kolmisin useita +tunteja, kuunnellen sielujensa kaunopuheista ääntä. + +Se syvä tunne, joka oli tuon vanhan parin koko; elämä, määräsi heidän +kaikkien ajatukset. Ei ollut kolmea elämää, vaan yksi ainoa, joka kuin +takkavalkean liekki, jakaantui kolmeen tulikieleen. Jos joskus muisto +Napoleonista ja hänen hyvistä töistään ja nykyisestä onnettomuudestaan +tunkeutui vanhempien ajatuksiin, voivat he muistella niitä silti +rikkomatta ajatustensa sopusointua; eikö Zinevra ottanut osaa heidän +poliittisiin intoiluihinsa? Mikä oli luonnollisempaa, kuin se, että +he pakenivat ainoan lapsensa sydämeen? Siihen saakka oli virka +vaatinut parooni de Piombon kaiken tarmon; mutta jätettyään toimensa +voi korsikalainen omistaa kaiken huomaavaisuutensa puolisolleen ja +tyttärelleen. He rakastivat yksinomaan toisiaan, Zinevran sydän kuului +isälle, samoin kuin isän hänelle; lopuksi, jos on totta, että me +kiinnymme toinen toiseemme enemmän huonoilla kuin hyvillä puolillamme, +mukautui Zinevra ihmeteltävästi kaikkiin isänsä intohimoihin. + +Siitä johtui tuon kolminaisuuden elämän ainoa puute. Zinevra oli +itsepäinen ja kostonhaluinen kuin Bartolomekin nuoruudessaan. +Korsikalainen iloitsi kasvattaessaan noita villiä taipumuksia +tyttärensä sydämeen, aivan samoin kuin leijona totuttaa pentujaan +hyökkäämään saaliinsa niskaan. Tämä kosto oppi näyttikin juurtuneen +tyttöön, sillä koskaan ei hän antanut anteeksi isälleen, ja isän +oli pakko aina myöntyä hänen tahtoonsa. Piombo piti noita kiistoja +lapsellisuuksina; mutta ne synnyttivät tytössä tavan hallita +vanhempiaan. Keskellä tällaisia myrskynpuuskia, joita Bartolome +mielellään kannusti, sydämellinen sana tai katse riitti rauhoittamaan +heidän kiihtyneet mielensä, eivätkä he koskaan olleet lähempänä +suudelmaa kuin juuri pahimmin kiistellessään. + +Kuitenkin oli Zinevra jo noin viisi vuotta, tultuaan älykkäämmäksi +kuin isänsä, välttänyt aina noita tuollaisia pikku kiistoja. Hänen +uskollisuutensa, alttiiksiantavaisuutensa ja rakkautensa, jotka +voittivat kaikki hänen ajatuksensa, ja hänen ihailtava viisautensa, +olivat syrjäyttäneet entiset kinailut; mutta siitä huolimatta oli +niistä seurauksena tuntuva haitta. Zinevra eli vanhempiensa kanssa +yhä huonosti tehoavassa yhtäläisyyssuhteessa. Lopuksi, tehdäksemme +täysin tunnetuiksi kaikki noille kolmelle persoonalle heidän Parisiin +tulostaan saakka sattuneet vaiheet, Piombo ja hänen puolisonsa, ollen +itse sivistymättömiä, antoivat Zinevran opiskella tahtonsa mukaan. +Naisellisia oikkujaan totellen oli hän oppinut kaikki ja unohtanut +kaikki, alottaen aina uutta ja jättäen kaikki vuoronsa mukaan, kunnes +maalaus tuli ja voitti kaikki. Hän olisi ollut täydellinen, jos hänen +äitinsä olisi kyennyt ohjaamaan hänen opetustaan, neuvomaan häntä ja +yhdistämään luonnon antamia lahjoja; hänen puutteellisuutensa johtui +huonosti tehonneesta kasvatuksesta, jota vanhan korsikalaisen miellytti +hänelle antaa. + +Kun vanhus oli pitkän aikaa litistellyt parkettilevyjä jalkainsa alla, +soitti hän palvelijatarta. + +-- Mene neiti Zinevraa vastaan, käski hän. + +-- Minua surettaa yhä se ettei hänellä ole enää vaunuja, sanoi +paroonitar. + +-- Hän ei tahtonut mitään sellaisia, vastasi Piombo katsahtaen +puolisoonsa, joka tottuneena neljäkymmentä vuotta kuuliaisuuteen, +painoi silmänsä alas. + +Ollen jo seitsemänkymmenenvuotias, pitkä, hoikka, kalpea ja kurttuinen, +muistutti paroonitar suuresti niitä eukkoja, joita Schnetz sovittelee +fantasiiataulujensa italialaisiin kohtauksiin; hän oli hiljainen kuin +rouva Shandy, mutta yksi sana, katse, liike ilmaisi hänessä vielä +piilevän nuoruusiän väsymätöntä vilkkautta. Hänen liian yksinkertaiset +pukunsa ilmaisivat usein huonoa valintakykyä. Hänellä oli tapana +hautaantua patjatuoliinsa kuin sulttaanitar _valide_[9], odotellen +tai ihaillen Zinevraansa, joka oli hänelle kaikki kaikessa. Kaikki +oli hänelle hyvin kun Zinevra vaan tunsi itsensä onnelliseksi. Hänen +tukkansa oli harmaantunut, muutamia suortuvia riippui kurttuisella +otsalla tai kuoppaisilla poskilla. + +-- Neljätoista päivää on Zinevra tullut tavallista myöhemmin kotiin, +sanoi hän. + +-- Johanna ei kulje kyllin nopeasti! huudahti kärsimätön vanhus, +ojennellen sinisen frakkinsa liepeitä, paiskaten hatun päähänsä, kepin +käteensä, ja hyökäten ulos. + +-- Pitkälle ei sinun tarvitse mennä, huusi rouva hänen jälkeensä. + +Todellakin paukahti portti ja äiti kuuli tyttärensä astunnan pihalla. +Bartolome ryntäsi riemuissaan sisään, sätkyttelevä tytär käsivarsillaan. + +-- Ja nyt: "Oma pikku Zinevrani, Zinevrettani, bella Zinevra!" + +-- Isä sinä satutat minua! + +Heti laski isä tyttärensä kunnioittavasti maahan. Zinevra pudisti +hymyillen päätänsä, rauhoittaakseen äitiään, ja ilmaistakseen hänelle, +että se oli vain viekkautta. Paroonittaren kalpeat kasvot kirkastuivat +heti. Piombo hykerteli lujasti käsiään, mikä oli varma merkki hänen +tyytyväisyydestään; hän oli saanut tuon tavan hovissa, nähdessään +Napoleonin pauhaavan velvollisuutensa laiminlyöneille kenraaleilleen +tai ministereilleen. Sittemmin, kun hänen kasvolihaksensa veltostuivat, +ilmaisi otsan pieninkin kurttu hyväsydämisyyttä. Silloin oli tuo vanha +pari kuin kaksi kitunutta kasvia, jotka vesipisara, pitkän poudan +jälkeen taas on herättänyt, eloon. + +-- Ruualle! ruualle! huudahti parooni, tarjoten Zinevralle leveän +kätensä, ja kutsuen häntä rouva Piombellaksi, toinen merkki hänen +tyytyväisyydestään, johon tytär vastasi hymyilyllä. + +-- Ja nyt! sanoi Piombo, nousten pöydästä, tiedätkö, että olet +kuukauden ajan viipynyt atelierissa tavallista kauemmin? Näyttää siltä, +että pidetään maalaamisesta enemmän kuin meistä. + +-- Mutta! isä... + +-- Zinevra valmistaa epäilemättä jotain yllätystä meille, sanoi äiti. + +-- Olisiko sinulla ehkä taulu tekeillä meitä varten?... huudahti +korsikalainen, lyöden käsiään yhteen. + +-- Kyllä, minulla on kovin paljon työtä atelierissa, vastasi hän. + +-- Mutta mikä sinun on, Zinevra? Sinä kalpenet, sanoi äiti vuorostaan. + +-- Ei! huudahti tyttö, tehden päättäväisen eleen, ei! kukaan ei saa +sanoa että Zinevra Piombo on valehdellut ainoatakaan kertaa elämässään! + +Kuullessaan tuon kummallisen huudahduksen katsoivat Piombo ja hänen +puolisonsa ihmetellen tytärtään! + +-- Rakastan miestä, lisäsi hän liikuttavalla äänellä. + +Silloin, rohkenematta katsoa vanhempiinsa, painoi hän silmäluomensa +ales, ikäänkuin salatakseen silmäinsä tulta. + +-- Onko hän prinssi? kysyi isä ivallisesti, äänensävyllä joka +väristytti äitiä ja tytärtä. + +-- Ei, isä, vastasi hän vaatimattomasti, hän on köyhä nuorukainen... + +-- Hän on siis sangen kaunis? + +-- Hän on onneton. + +-- Mitä hän tekee? + +-- Labédoyèren toveri, häntä ajettiin takaa, hänellä ei ollut +pakopaikkaa; Servin piilotti hänet, ja... + +-- Servin on kunnon poika, ja käyttäytyi hyvin, huudahti Piombo, mutta +sinä teit pahasti, tyttöseni, rakastaessasi muuta miestä kuin isääsi... + +-- Se ei riipu yksin minusta, vastasi Zinevra. + +-- Olen kerskaillut itselleni, jatkoi isä, että Zinevrani on minulle +uskollinen kuolemaani saakka, että meidän rakkaudellemme ei ole +kilpailijaa hänen sydämessään, että... + +-- Olenko minä koskaan moittinut sinua ystävyydestäsi Napoleonia +kohtaan? sanoi Zinevra. Etkö sinäkin ole rakastanut muuta, paitsi +minua? Etkö ole viipynyt useita kuukausia lähetystössäsi? Enkö minä +kärsinyt nurkumatta poissaolosi aiheuttaman ikävän? Elämä tyrkyttää +ehtoja, jotka täytyy kapinoimatta hyväksyä. + +-- Zinevra! + +-- Ei! sinä et rakasta minua itseni tähden, ja sinun moitteesi +ilmaisevat suvaitsematonta itsekkäisyyttä. + +-- Sinä halveksit isäsi rakkautta! huudahti Piombo säihkyvin silmin. + +-- Isäni, en milloinkaan ole halveksiva sinun rakkauttasi, vastasi +Zinevra herttaisemmin kuin hänen vapiseva äitinsä oli odottanut. +Sinulla on oikeus itsekkäisyyteesi, niinkuin minulla rakkauteeni. +Taivas voi todistaa ettei tytär ole milloinkaan paremmin täyttänyt +velvollisuuttaan vanhempiaan kohtaan, kuin minä. Olen pitänyt sitä +onnena mitä muut pitävät velvollisuudentäyttämisenä. Viidentoista +vuotiaasta saakka olen ollut teidän suojelevien siipienne suojassa, +ja tuntenut suurta iloa voidessani luoda päivänpaistetta elämäänne. +Olisinko niin kiittämätön, antautuessani rakkauden lumoihin, +toivoessani itselleni puolisoa, joka suojelisi minua teidän jälkeenne. + +-- Haa! sinä lasket isäsi kanssa! huudahti vanhus vapisuttavalla +äänellä. + +Syntyi pelottava paussi, jonka aikana ei kukaan uskaltanut puhua. +Viimein Bartolome rikkoi hiljaisuuden, huudahtaen sydäntä särkevällä +äänellä: + +-- Oi! jää meidän luoksemme, jää vanhan isäsi luo! Minä en voisi kestää +sitä, että sinä olisit mieheen rakastunut, Zinevra, kauvan ei sinun +tarvitse odottaa vapauttasi... + +-- Mutta ajattele toki, isä, minä en jätä sinua, sensijaan on meitä +kaksi rakastamassa sinua, ja sinä tulet tuntemaan miehen, jonka +suojelukseen olet minut jättävä. Sinä saat tuta kaksinkertaisesti +rakkautta, minulta ja häneltä; häneltä, joka myös olen minä, ja +minulta, jossa hän on kokonaan. + +-- Oi! Zinevra! Zinevra! huudahti vanhus, kädet nyrkkiin puristettuina, +miksi et rakastunut silloin, kun Napoleon oli minut totuttanut siihen +ajatukseen, ja esitti sinulle herttuaita ja kreivejä? + +-- He rakastivat minua käskystä, sanoi tyttö. Muuten en tahtonut jättää +sinua, ja he olisivat varmasti vieneet minut mukanaan. + +-- Sinä et tahdo jättää meitä yksin, sanoi Piombo, mutta mennä +naimisiin, sehän on selvä ero! Tunnen sinut, tyttöseni, sinä et rakasta +enää meitä. -- Elisa lisäsi hän, katsahtaen järkytettyyn puolisoonsa, +meillä ei ole enää tytärtä, hän tahtoo mennä naimisiin! + +Vanhus istuutui, nostaen kätensä ylös, kuin Jumalalta apua pyytäen, +sitten vaipui hän kokoon ikäänkuin tuskansa puristamana. + +Nähdessään isänsä surun heltyi Zinevran sydän, hän oli odottanut +ratkaisua, raivonpuuskia, hän ei ollut asestautunut isällistä hellyyttä +vastaan. + +-- Isäni sanoi hän sydäntä liikuttavalla äänellä, ei, ei koskaan jätä +Zinevrasi sinua. Mutta rakasta sinäkin häntä hieman uhrautuen. Jos +tietäisit, kuinka paljon hän minua rakastaa! Oo! hän ei saattaisi +minulle ikävyyksiä! + +-- Riittää jo vertailuja! huudahti Piombo terävästi. Ei! minä en voi +kärsiä tuota ajatusta, jatkoi hän. Jos hän rakastaisi sinua, niinkuin +sinä ansaitset, tappaisi hän minut; ja jos hän ei rakastaisi sinua, +tappaisin minä hänet tikarin iskulla! + +Piombon kädet värisivät, hänen huulensa värisivät, hänen ruumiinsa +värisi, ja hänen silmänsä suitsivat tulta; Zinevra yksin voi kestää +hänen katseensa, vastaten samalla tavalla, ja silloin oli tytär isänsä +vertainen. + +-- Oo! rakastaa sinua! kuka on se mies, joka ansaitsee sen? jatkoi hän. +Rakastaa sinua kuin isä, eikö se jo ole paratiisielämää? Kuka siis on +kylliksi arvokas tulemaan sinun puolisoksesi? + +-- Hän, sanoi Zinevra, hän, jonka rinnalla minä tunnen itseni +arvottomaksi. + +-- Hän? toisti Piombo tajuamatta. Kuka hän?? + +-- Se, jota minä rakastan. + +-- Voiko hän tuntea sinua kylliksi rakastaakseen sinua? + +-- Mutta, isä, sanoi Zinevra hieman kärsimättömänä, edellyttäen ettei +hän rakastaisi minua, no! kun vaan minä rakastan häntä... + +-- Sinä rakastat siis häntä? huudahti Piombo. + +Zinevra nyökäytti viehättävästi päätään. + +-- Siinä tapauksessa rakastat häntä enemmän kuin meitä? + +-- Näitä kahta rakkautta ei voida verrata toisiinsa. + +-- Edellinen on voimakkaampi kuin jälkimäinen, sanoi Piombo. + +-- Luulen, että niin on, vastasi Zinevra. + +-- Sinä et mene naimisiin hänen kanssaan! huusi korsikalainen äänellä, +joka tärisytti ikkunaruutuja. + +-- Minä menen naimisiin hänen kanssaan, vastasi Zinevra tyynesti. + +-- Jumalani! Jumalani! huudahti äiti. Kuinka tämä päättyy? Pyhä +neitsyt! tule heidän väliinsä. + +Silloin parooni istuutui, käveltyään ympäri huonetta pitkillä +askelilla; jäykkä ilme lepäsi hänen kasvoillaan; hän tuijotti +tytärtänsä, ja virkkoi lempeällä ja heikolla äänellä. + +-- No! Zinevra, ei, älä mene naimisiin hänen kanssaan. Oi! älä toista +sitä enää tänä iltana... anna minun uskoa päinvastaista. Tahdotko nähdä +harmaatukkaisen isäsi polvillaan edessäsi! Rukoilen sinua... + +-- Zinevra Piombolla ei ole tapana vain luvata, eikä täyttää, vastasi +hän. Minä olen sinun tyttäresi. + +-- Hän on oikeassa, virkkoi paroonitar. Me olemme syntyneet avioliittoa +varten. + +-- Sinä uskallat siis yllyttää häntä tottelemattomuuteen, sanoi parooni +puolisolleen, joka pelästyneenä vaipui patjoihinsa. + +-- Epäoikeutetun käskyn vastustaminen ei ole tottelemattomuutta, +vastasi Zinevra. + +-- Se ei voi olla epäoikeutettu, kun se tulee isäsi suusta, tyttäreni. +Miksi tuomitset minua? Eikö se vastahakoisuus, jota minä tunnen, ole +taivaan lähettämä neuvo? Ehkä varoitan sinua onnettomuudesta. + +-- Se olisi onnettomuus, jos ei hän rakastaisi minua. + +-- Yhä hän! + +-- Niin, aina, vastasi hän. Hän on minun elämäni, omaisuuteni, +ajatukseni. Vaikka tottelisinkin sinua, olisi hän aina sydämessäni. +Eikö minun rakkauteni vastustaminen ole vihaa minua kohtaan? + +-- Sinä et rakasta enää meitä! huudahti Piombo. + +-- Oo! sanoi Zinevra, päätään pudistaen. + +-- Unohda hänet! ole meille uskollinen! Sitten kun me olemme... +ymmärrät. + +-- Isäni tahdotko yllyttää minua etsimään kuolemaa? huudahti Zinevra. + +-- Minä elän kauemmin kuin sinä! Lapset, jotka eivät rakasta +vanhempiaan, kuolevat pian, huudahti hänen isänsä, tultuaan +kiihtymyksen korkeimpaan asteeseen. + +-- Sitä suuremmalla syyllä menen minä kohta naimisiin ja tulen +onnelliseksi. + +Niin suuri tahdonlujuus, niin suuren sielunvoiman ilmaisu, masensi +kokonaan Piombon; veri virtasi hänen päähänsä; kasvonsa muuttuivat +purppuranpunaisiksi. Zinevra hätkähti, hyppäsi kuin lintu isänsä +polville, kiersi kätensä hänen kaulaansa, hyväili hänen tukkaansa, ja +huudahti liikuttavalla äänellä: + +-- Oi! kyllä minä kuolen ensimäisenä! En voisi elää sinun jälkeesi, +isä, hyvä isäni! + +-- Oi! Zinevrani, minun pikku Zinevrani! vastasi Piombo, vihansa +haihtuessa kuin jää auringonpaisteessa. + +-- Olikin jo aika lopettaa, virkkoi paroonitar surullisesti. + +-- Surkuteltava äiti! + +-- Oo! "Zinevretta, minun bella Zinevrani!" Ja isä leikki tyttärensä +kanssa, ikäänkuin kuusivuotiaan lapsen kanssa, nautti saadessaan +riipata hänen hiuksiansa, nosteli häntä ylös niin korkealle kuin +jaksoi; hän ilmaisi rakkautensa kuin lapsi. Tytär nuhteli ja suuteli +häntä yht'aikaa, ja koitti leikillä saada isän ottamaan Ludvigin +vastaan, mutta isäkin laski leikkiä ja kieltäytyi. Ollen toisinaan +suuttunut, toisinaan herttainen, tuli tytär kuitenkin tyytyväiseksi +lopulta, totutettuaan isänsä; siihen ajatukseen, että hän rakastaa +Ludvigia ja menee hänen kanssaan naimisiin. Seuraavana päivänä ei hän +enää puhunut rakkaudestaan, lähti myöhemmin atelieriin; ja palasi +aikaisemmin, hän hyväili isäänsä enemmän kuin koskaan ennen, näytti +olevan täynnä kiitollisuutta, ikäänkuin olisi kiittänyt häntä siitä +suostumuksesta, jonka isä hiljaisuudellaan näytti antavan hänen +rakkaudelleen. Iltasin soitteli hän kauan, ja huudahti usein: + +-- Tämä yö-aaria vaatii mies-ääntä! Kahdeksan päivän kuluttua viittasi +äiti hänet luokseen ja kuiskasi: + +-- Sain isäsi myöntymään ottamaan hänet vastaan. + +-- Äiti! teet minut äärettömän onnelliseksi! + +Sinä päivänä oli Zinevralla onni palata kotiinsa Ludvigin +käsivarteen nojaten. Silloin poistui upseeri toisen kerran +piilopaikastaan. Zinevran useat pyynnöt Feltren herttualle, silloiselle +sotaministerille, saavuttivat täyden menestyksen. Ludvig oli +juuri kirjoitettu uudestaan upseeriluetteloon. Se oli suuri askel +parempaan tulevaisuuteen. Saatuaan rakastetultaan tiedon kaikista +niistä vaikeuksista, jotka häntä odottivat paroonin luona, ei nuori +pataljoonanpäällikkö uskaltanut tunnustaa, kuinka paljon hän pelkäsi +epäsuotuisaa vastaanottoa. Tuo, onnettomuutta vastaan niin rohkea mies, +taistelukentällä niin urhoollinen, värisi ajatellessaan sitä hetkeä kun +hän astuu paroonin salonkiin. Zinevra huomasi hänen vapisevan, ja tuo +pelon aiheuttama mielenliikutus oli hänelle uusi rakkaudentodistus. + +-- Kuinka kalpea sinä olet! sanoi Zinevra, heidän saavuttuaan talon +portaille. + +-- Ah! Zinevra, jos asia koskisi vain minun elämääni! + +Vaikka Bartolome oli puolisoltaan saanut tiedon Zinevran sulhasen +virallisesta esittelystä, ei hän mennyt miestä vastaanottamaan, vaan +jäi nojatuoliin istumaan, otsa synkissä kurtuissa. + +-- Isäni, sanoi Zinevra, minä tuon luoksesi miehen, jonka sinä +epäilemättä otat ilolla vastaan: herra Ludvigin, sotilaan, joka +taisteli neljän askeleen päässä keisarista Mont-Saint-Jean'issa...[10] + +Parooni de Piombo nousi seisomaan, heitti syrjäsilmäyksen Ludvigiin, ja +sanoi pisteliäällä äänellä: + +-- Herralla ei ole ritarimerkkiä? + +-- En käytä enää kunnia Legioonan ristiä, vastasi Ludvig pelokkaasti, +jääden nöyränä seisomaan. + +Isänsä epäkohteliaisuuden loukkaamana siirsi Zinevra tuolin. Upseerin +vastaus tyydytti Napoleonin vanhaa palvelijaa. Nähtyään miehensä +kulmakarvojen palaavan luonnolliseen olotilaansa virkkoi rouva Piombo, +saadakseen keskustelun taas käyntiin: + +-- Yhdennäköisyys herran ja Nina Portan välillä on ihmetyttävä. Etkö +ole samaa mieltä, että herralla on täydellisesti Porta'in ulkonäkö. + +-- Ei mikään ole sen luonnollisempaa, vastasi nuorukainen, jota Piombon +liekehtivät silmät vaanivat, Nina oli sisareni... + +-- Te olette Luigi Porta? kysyi vanhus. + +-- Niin. + +-- Bartolome di Piombo nousi seisomaan, horjui, oli pakotettu nojamaan +tuoliin, ja tuijotti puolisoonsa. Elisa Piombo tuli hänen avukseen; +vanhukset tarttuivat hiljaa toistensa käsiin ja poistuivat huoneesta, +jättäen tyttärensä inhoavalla katseella. Luigi Porta katsoi ihmeissään +Zinevraan, joka muuttui valkoiseksi kuin marmoripatsas ja tuijotti +oveen, josta vanhempansa olivat kadonneet: tuossa hiljaisuudessa ja +poistumisessa oli jotain niin juhlallisen kaameata, että Zinevra tunsi, +ehkä ensimäisen kerran, pelon tunteen hiipivän sydämeensä. Hän risti +kätensä ja huokasi niin hiljaa, ettei sitä olisi voinut kuulla muu kuin +rakastaja: + +-- Kuinka paljon onnettomuutta yhdessä sanassa! + +-- Rakkautemme nimessä, mitä sinä sanoit? kysyi Luigi Porta. + +-- Isäni, vastasi hän, ei ole milloinkaan kertonut; minulle +surkuteltavasta historiastamme, ja minä poistuin: Korsikasta liian +nuorena voidakseni tuntea sen. + +-- Olisiko meidän välillämme _vendetta_? kysyi Luigi väristen. + +-- On. Äidiltäni olen saanut tietää, että Portat tappoivat kaikki +veljeni ja polttivat talomme. Isäni tappoi koko sinun sukusi. Kuinka +sinä jäit elämään, sinä, jonka hän uskoi sitoneensa sänkypylvääseen, +ennenkuin sytytti talon palamaan. + +-- En tiedä, vastasi Luigi. Kuusivuotiaana vietiin minut +Geneveen, Colonna-nimisen vanhuksen luo. Minulle ei annettu mitään +yksityiskohtaisia tietoja omaisistani. Tuo Colonna oli minulle kuin +isä, ja minä käytin hänen nimeänsä kunnes astuin sotapalvelukseen. +Koska tarvitsin todistuksia, näyttääkseni kuka olin, ilmoitti vanha +Colonna, että minulla, heikolla oliolla, ja melkein lapsella vielä on +vihamiehiä. Hän neuvoi minua ottamaan vain nimen Luigi, eksyttääkseni +heitä. + +-- Poistu, poistu, Luigi! huudahti Zinevra; älä sentään! minun täytyy +saattaa sinua. Niinkauan kun viivyt isäni talossa ei sinulla ole mitään +vaaraa; mutta heti kun poistut, ole varovainen! sinä kuljet vaarasta +toiseen. Isälläni on kaksi korsikalaista palveluksessaan, ja jos ei hän +itse, niin ne, uhkaavat elämääsi. + +-- Zinevra, sanoi hän, tuleeko tämä viha siis vallitsemaan meidänkin +välillämme? + +Tyttö hymyili surullisesti ja painoi päänsä ales. Kohta hän kohotti sen +taas jonkinlaisella ylpeydellä, ja sanoi: + +-- Luigi! vain siksi että rakkautemme on tahraamaton ja vilpitön, olen +kyllin voimakas kulkemaan valitsemaani tietä. Mutta nyt on kysymys +onnesta, jonka pitää jatkua koko elämän ajan, eikö? + +Luigi vastasi vain hymyilyllä, ja puristi Zinevran kättä. Tyttö +ymmärsi, että vain tosi rakkaus kykenee sillä hetkellä syrjäyttämään +tavalliset valat. Luigin tyyni ja omantunnonmukainen tunteiden ilmaisu +todisti sen voimaa ja kestävyyttä. + +Nuoren parin kohtalo oli täyttynyt. Zinevra aavisti suuria +vastoinkäymisiä tulevaisuudessa. Mutta ajatus jättää Ludvig, ajatus, +joka ehkä oli nopeasti vilahtanut hänen aivoissaan, katosi kokonaan. +Ikuisesti hänen! Sitten hän päättäväisenä johdatti nuorukaisen pois +talosta, eikä jättänyt häntä ennen kun olivat tulleet sen vaatimattoman +asunnon eteen, jonka Servin oli upseerille vuokrannut. + +Palattuaan isänsä luo oli hänen kasvoillaan tyyni, ratkaisevan +päätöksen antama vakava ilme. Hän loi vanhempiinsa, jotka hän huomasi +olevan valmiina illallispöydän ääressä, ei vähääkään ylpeän, vaan +täydestä onnesta loistavan katseen. Hän näki vanhan äitinsä itkeneen +juuri, ja hänen itkusta surkastuneet silmäluomensa järkyttivät hetken +hänen sydäntään, mutta hän salasi liikutuksensa. Piombo näytti olevan +liian julman hyökkäyksen, liian syvän tuskan ahdistamana, voidakseen +kuvata sitä tavallisilla ilmaisukeinoilla. Palvelijat toivat pöytään +ruuan, johon ei kuitenkaan kukaan koskenut. Vastenmielisyys ruokaan +on yksi niistä oireista, jotka ilmaisevat suurta mielenliikutusta. +Kaikki kolme nousivat seisomaan, kuitenkaan puhuttelematta toisiaan. +Kun Zinevra istui vanhempainsa välissä suuressa, hämärän verhoamassa +salonkissa, tahtoi Piombo puhua, muttei löytänyt sanoja; hän yritti +kävellä, mutta tunsi itsensä siihenkin liian heikoksi; vaipuen +tuolilleen soitti hän. + +-- Pietro, mutisi hän viimein palvelijalle, sytytä tuli, tunnen itseni +viluiseksi. + +Zinevra vavahti ja katseli peloissaan isäänsä. Se sisäinen taistelu, +joka paroonissa raivosi, oli epäilemättä tuskallinen, sillä hänen +kasvojaan oli vaikea tuntea. Zinevra tunsi itseään uhkaavan vaaran +suuruuden, mutta ei vapissut, päinvastoin, ne syrjäsilmäykset, joita +Bartolome heitti tyttäreensä, näyttivät ilmaisevan, että hän itse +pelkäsi sillä hetkellä sitä tulista luonnetta, jonka hän oli luonut. +Heidän välillään täytyi kaiken olla äärimäistä. Sentähden tunsi +paroonitarkin pelkoa ajatellessaan isän ja tyttären tunteissa varmasti +tapahtuvaa muutosta. + +-- Zinevra, sinä rakastat perheesi vihollista, virkkoi Piombo viimein, +rohkenematta katsoa tytärtänsä. + +-- Se on totta, vastasi tytär. + +-- Pitää valita hänen ja meidän välillämme. _Vendetta_ on osa +itsestämme. Joka ei ota osaa minun kostooni, ei kuulu minun perheeseeni. + +-- Minä olen valinnut, vastasi Zinevra rauhallisella äänellä. + +Hänen tyyneytensä erehdytti Bartolomea. + +-- Oo! rakas tyttäreni! huudahti vanhus, silmät kosteina kyynelistä. + +-- Minusta tulee hänen vaimonsa, sanoi Zinevra äkisti. + +Bartolomeo päätä huimasi, mutta hän löysi taas tasapainonsa ja vastasi: + +-- Se ei tapahdu minun eläissäni; en milloinkaan anna suostumustani +siihen. + +Zinevra oli vaiti. + +-- Mutta oletko ajatellut, jatkoi parooni, että Luigi on veljesi +murhaajan poika? + +-- Hän oli kuusivuotias, kun rikos tapahtui; hän on syytön siihen. + +-- Yksi Porta! huudahti Bartolome. + +-- Mutta olenko minä milloinkaan voinut ottaa osaa tähän vihaan? +alkoi Zinevra äkkiä. Oletko opettanut minua pitämään jokaista Portaa +hirviönä? Mistä minä tiesin, että niistä, jotka sinä tapoit, jäi yksi +henkiin? Eikö ole siis oikeudenmukaista, että jätät minun sydämeni +rauhaan _Vendetta'ltasi_? + +-- Yksi Porta! huudahti Piombo. Jos hänen isänsä olisi kerran löytänyt +sinut vuoteestasi, et olisi enää elävien joukossa, hän olisi sata +kertaa tappanut sinut. + +-- Paljon mahdollista, vastasi Zinevra, mutta hänen poikansa on antanut +minulle enemmän kuin elämän. Katsella Luigia, se on onni, jota ilman +minä en voisi elää. Luigi aukasi minulle oven tunteiden maailmaan. Olen +voinut nähdä ehkä vieläkin kauniimpia kasvoja kuin hänen, mutta ei +yhdetkään kasvonpiirteet ole minua niin hurmanneet; olen kuullut ehkä +äänen... ei, ei, en missään kauniimpaa. Luigi rakastaa minua, hän tulee +puolisokseni. + +-- Ei koskaan, sanoi Piombo, näkisin sinut mieluummin arkussasi, +Zinevra. + +Vanha korsikalainen nousi seisomaan, käveli pitkin askelin huoneen +poikki ja lausui seuraavat sanat vähän väliä keskeyttäen puheensa, mikä +todisti hänen suurta mielenliikutustaan. + +-- Sinä ehkä luulet voivasi taivuttaa minut. Heitä sellaiset +harhaluulot päästäsi: minä en tahdo Portaa vävykseni. Se on minun +asetukseni. Siitä ei puhuta enää meidän kesken. Minä olen Bartolome di +Piombo, kuuletko Zinevra. + +-- Annatko noille sanoillesi jonkun salaperäisen merkityksen? kysyi hän +kylmästi. + +-- Ne merkitsevät, että minulla on tikari, ja että minä en pelkää +ihmisten tuomioita. Me, korsikalaiset, menemme Jumalan luo selvittämään +tekojamme. + +-- No! sanoi tytär nousten seisomaan, minä olen Zinevra di Piombo, ja +vakuutan, että olen kuuden kuukauden kuluttua Luigi Portan puoliso. -- +Sinä olet tiranni, isä, lisäsi hän hetken paussin jälkeen. + +Bartolome puristi kätensä nyrkkiin ja iski kamiinin marmorilaattaan: + +-- Haa! me olemme Parisissa, mutisi hän. + +Hän vaikeni, risti käsivartensa, painoi päänsä ales rintaansa vasten +eikä virkannut ainoatakaan sanaa enää koko iltana. Ilmaistuaan tahtonsa +teeskenteli Zinevra uskomatonta tyyneyttä, hän istuutui pianon +ääreen, soitti ja lauloi hurmaavia kappaleita tunteellisuudella ja +puoleensavetäväisyydellä, joka ilmaisi täydellistä tahdonvapautta, +näyttäen siten kykenevänsä voittamaan isänsä. Vanhus tunsi terävää +tuskaa tuosta tyttärensä miltei loukkaavasta menettelystä; hän +sai korjata yhden kirpeän hedelmän siitä kasvatuksesta, jonka oli +tyttärelleen antanut. Kunnioitus on salpa, joka suojelee niin vanhempia +kuin lapsiakin, poistaen edelliseltä harmin, jälkimäisiltä katumuksen +tunteen. + +Seuraavana päivänä, Zinevra, tahtoessaan mennä tavalliseen aikaan +atelieriin, huomasi portin lukituksi, mutta pian hän keksi keinon +ilmoittaakseen Luigi Portalle isällisistä rangaistuksista. Lukutaidoton +sisäkkö sai kantaa Zinevran kirjeen nuorelle upseerille. Viiden +päivän ajan onnistui rakastuneiden vaihtaa kirjeitä, kiitos niiden +juonien, jollaisia kaksikymmenvuotiaat niin taitavasti punovat. +Isä ja tytär puhelivat harvoin keskenään. Kummallakin oli viha +sydämessään, he kärsivät, mutta ylpeästi ja vaiti. Ei ilmestynyt +enää yhtään hymynvälkettä Bartolomen kasvoille, milloin hän joutui +tekemisiin Zinevransa kanssa. Tytössä oli jotain kesyttämätöntä, +kun hän katseli isäänsä, ja nuhteleva ilme näkyi hänen puhtaalla +otsallaan; olihan hän antautunut onnellisten ajatusten valtaan, +mutta joskus näytti hän tuntevan ankaraa katumusta. Ei ollut vaikea +arvata, ettei hän milloinkaan voisi rauhassa nauttia onnesta, joka +aiheuttaisi onnettomuuden hänen vanhemmilleen. Bartolomen, niinkuin +hänen tyttärensäkin helläluontoisuuden aiheuttamien epäröimisten täytyi +kuitenkin alistua ylpeyden ja korsikalaisen kostonhimon alle. Kumpikin +yllytti itseään vihaan, ja antautui sokeasti sen valtaan, välittämättä +vähääkään tulevaisuudesta. Ehkä kumpikin puoleltaan vielä kerskui +itselleen, että toinen tulee väistymään. + +Zinevran syntymäpäivänä hänen äitinsä teki, tuon uhkaavaksi muuttuneen +epäsovun katkeroittamana, suunnitelmia sovittaakseen isän ja tyttären +välit tuon muistopäivän avulla. He olivat kaikki yhdessä Bartolomen +huoneessa. Zinevra arvasi äitinsä aikeet hänen kasvoistaan, ja +hymyili surullisesti. Silloin tuli palvelija ja ilmoitti kaksi, +todistajien seuraamana, saapuvaa notaaria. Bartolome katsoi pitkään +sisääntulijoita, joiden jäykin teeskentelevissä kasvoissa oli jotain +loukkaavaa tämän kohtauksen kolmen päähenkilön herkille sieluille. +Vanhus kääntyi rauhattomana tyttärensä puoleen ja näki tämän kasvoilla +voitonhymyn, joka johdatti hänen mieleensä onnettomuuden ajatuksen, +mutta hän tekeytyi tyyneeksi ja katseli notaaria rauhallisella +uteliaisuudella. Vieraat istuutuivat vanhuksen tekemästä liikkeestä. + +-- Herra on varmaan hänen ylhäisyytensä parooni de Piombo? kysyi +vanhempi notaari. + +Bartolome kumarsi. Notaari pudisti päätään, ja katseli tyttöä +kauppavahdin ulkokullatulla ilmeellä onnistuttuaan yllättämään +velallisen,[11] otti nuuskarasiansa, aukasi sen, otti hyppysiinsä, ja +alkoi vetää sisälleen, koitti päästä puheensa alkuun, mutta piti taas +taas pieniä pausseja. + +-- Herra, sanoi hän, olen herra Roguin, tyttärenne notaari, ja +me tulemme, -- toverini ja minä, -- täyttämään lain tahtoa ja -- +lopettamaan epäsovun, joka -- näyttää siltä -- on ilmestynyt -- +teidän ja neidin, tyttärenne välille -- ja hänen -- tulevasta -- +avioliitostaan herra Luigi Portan kanssa. + +Tämä turhantarkasti lausuttu puhe tuntui luultavasti Mestari Roguinista +liian kauniilta, jotta se olisi voitu heti ymmärtää; hän pysähtyi siis, +silmäillen Bartolomea jonkunmoisella erityisellä asianajajan ilmeellä, +jossa toinen puoli on matelevaisuutta, toinen ylpeyttä. Tottuneina +teeskentelemään suurta harrastusta henkilöihin, joiden kanssa tulevat +tekemisiin, ottivat notaarit viimein kasvoilleen irvistyksen, jonka +he pukevat ja riisuvat aivan kuin virkatoogansa. Tuo, niin helposti +keksitty hyvyydennaamio suututti Bartolomea niin, että hän tarvitsi +koko tahdonvoimansa, jottei olisi heittänyt herra Roguinia ikkunasta +ulos; suuttumus näkyi jo hänen otsallaankin, ja huomattuaan sen sanoi +notaari itselleen: -- Minäpä näytän taitoni. + +-- Mutta, herra parooni, jatkoi hän imelällä äänellä, sellaisissa +tapauksissa on tehtävämme alussa aina sovittavaa laatua. -- Olkaa +siis niin herttainen, että kuuntelette minua. -- Kuten tiedätte tulee +neiti Zinevra Piombo -- juuri tänään -- ikään, jolloin on tarpeellista +tehdä lain määräämät ilmoitukset, jotta tämä avioliitto olisi +täydellinen -- vanhempien suostumuksen puutteesta huolimatta. Mutta, +on tapana perheissä, -- jotka nauttivat jonkunmoista kunnioitusta, +-- jotka kuuluvat säätyläispiiriin, -- joilla on joku arvo, -- +sanalla sanoen, joille on tärkeätä, ettei heidän perherettelönsä +tulisi yleisön tietoon, -- jotka muuten eivät tahdo vahingoittaa +itseään, estämällä kahden nuoren ihmisen tulevaisuutta, (sillä se on +itsensä vahingoittamista!) -- on tapana, kuten sanoin, -- tuollaisten +kunnioitettavien perheiden kesken -- ottaa huomioon tällaiset +asiakirjat, -- jotka jäävät, jotka -- ovat todisteina epäsovusta, +joka -- vihdoin lakkaa. -- Kun tyttö tulee näin pitkälle, herra, on +hänellä liian vakaa aikomus, jotta isä ja -- äiti, lisäsi hän kääntyen +paroonittaren puoleen, voisivat toivoa hänen alistuvan heidän tahtonsa +alle. -- Sellaisessa tapauksessa, koska isän tahto ensinnäkin -- +menettää voimansa -- tässä kohdassa, -- ja on sitäpaitsi mitätön lain +rinnalla, -- on luonnollista, että jokainen järkimies, viimeisen kerran +kehotettuaan tytärtään, tekee hänet vapaaksi... + +Herra Roguin pysähtyi, huomattuaan, että olisi voinut siten puhua +vaikka kaksi tuntia, saamatta minkäänmoista vastausta, muuten tunsi hän +erikoista liikutusta sen miehen ulkonäöstä, jolle hän koitti selittää +mielipiteitään. Bartolomen kasvot osoittivatkin äärimmäistä sisällistä +raivoa, hänen otsansa kurtut todistivat julmuutta, samoin kuin ne +tiikerimäiset katseet, joita hän heitti notariin. Paroonitar istui +mykkänä. Zinevra odotti tyyneenä ja lujatahtoisena; hän tiesi, että +notaarin ääni on vaikuttavampi kuin hänen, ja siksi oli hän päättänyt +olla vaiti. Kun Roguin lopetti puheensa, muuttui asema niin tukalaksi, +että todistajat vavahtivat; ehkä he eivät olleet koskaan tunteneet +sellaisen kaamean hiljaisuuden voimaa. Notaarit katsoivat toinen +toistaan ikäänkuin neuvotellakseen, nousivat ja siirtyivät yhdessä +ikkunan luo. + +-- Oletteko milloinkaan tavanneet tämänmallista asiatuttavaa? kysyi +Roguin toveriltaan. + +-- Heiltä ei voi saada sanaakaan irti, vastasi nuorempi. Minä olisin +teidän sijassanne rajoittunut vain asiakirjaini lukemiseen. Ukko +ei näytä minusta hauskalta, ettekä te voita mitään jos tahdotte +_keskustella_ hänen kanssaan... + +Herra Roguin luki leimatun paperin, joka sisälsi edeltäpäin laaditun +pöytäkirjan, ja kysyi kylmästi Bartolomelta, mikä on hänen vastauksensa. + +-- Ranskassa löytyy siis laki, joka poistaa isän vallan? kysyi +korsikalainen. + +-- Herra... sanoi Roguin imelällä äänellään. + +-- Joka ryöstää tyttären isältään? + +-- Herra... + +-- Joka vie vanhukselta hänen viimeisen lohtunsa? + +-- Herra, tyttärenne kuuluu teille vain... + +-- Joka tappaa isän? + +-- Herra sallikaa! + +-- Ei mikään ole sen julmempaa kuin notaarin tyyneys ja täsmälliset +päätelmät keskellä sydäntäsärkeviä kohtauksia, joihin he tavallisesti +tunkeutuvat. + +Kasvot, jotka Piombo näki, näyttivät hänestä helvetistä karanneilta; +hänen kylmää ja hillittyä vihaansa ei kyennyt enää mikään pidättämään, +kun hänen pienen vastustajansa kimeä ääni oli lausunut tuon +kohtalokkaan "sallikaa". Hän hyppäsi kamiinin päällä naulassa riippuvaa +tikaria kohti ja hyökkäsi tyttärensä kimppuun. Nuorempi notaari ja +toinen todistajista heittäytyivät hänen ja Zinevran väliin, mutta +Bartolome tyrkkäsi molemmat välittäjät iskien säihkyvän katseen +heihin silmistään, jotka näyttivät pelottavammalta kuin tikarinterän +välke. Kun Zinevra näki isänsä aikeet, katsoi hän kiinteästi häntä +silmiin voittajan ilmeellä, astui hitaasti hänen eteensä ja laskeutui +polvilleen. + +-- Ei! ei! en voi, huokasi korsikalainen, heittäen tikarinsa +sellaisella voimalla, että se tunkeutui syvälle paneeliin. + +-- Haa! sinä epäröit tappaa minua, ja kuitenkin kiellät minulta elämän. +Oo! isäni, en milloinkaan ole sinua niin suuresti rakastanut; anna +minulle Luigi! Pyydän polvillani suostumustasi: tytär voi nöyrtyä +isänsä edessä; Luigini, tai minä kuolen! + +Se äärimmäinen kiihtymys, joka oli vähällä tukehduttaa hänet, esti +hänet jatkamasta, hän ei voinut puhua; hänen kouristusoireensa +näyttivät kyllin selvästi, että hän kamppailee elämän ja kuoleman +välillä. Bartolome sysäsi tyttärensä raa'asti takaisin. + +-- Pois! huusi hän. Luigi Portan rakastajatar ei voi olla Piombon +jälkeläinen. Minulla ei ole enää tytärtä! Minulla ei ole kylliksi +voimaa kirotakseni sinut; mutta minä ajan sinut pois, eikä sinulla +pidä enää isää olemaan. Minun Zinevra Piomboni on haudattuna täällä! +huudahti hän syvällä surulla, puristaen lujasti sydäntään. -- Poistu +siis, sinä onneton, lisäsi hän oltuaan hetken vaiti, poistu äläkä +milloinkaan enää ilmesty eteeni. + +Silloin hän otti Zinevran käsivarresta kiinni ja talutti hänet sanaa +sanomatta talosta. + + * * * * * + +-- Luigi, huudahti Zinevra, astuen sisälle upseerin vaatimattomaan +asuntoon, minun Luigini, meillä ei ole muuta kuin rakkautemme. + +-- Me olemme rikkaampia kuin maailman kaikki kuninkaat, vastasi hän. + +-- Isän ja äidin olen menettänyt, huokasi hän raskaasti. + +-- Minä olen rakastava sinua heidän sijastaan. + +-- Me tulemme siis onnellisiksi! huudahti hän iloisuudella, jossa oli +jotain kaameata. + +-- Ikuisesti! vastasi Luigi puristaen rakastettuaan rintaansa vasten. + +Seuraavana päivänä kun Zinevra oli jättänyt vanhempainsa kodin meni +hän pyytämään rouva Serviniltä pakopaikkaa ja suojelusta kunnes +hän tulee Luigin vaimoksi Silloin sai hän tuta harmia, jota mailma +ripottelee niiden tielle, jotka eivät seuraa sen tapoja. Harmeissaan +siitä vahingosta, minkä Zinevran seikkailu oli aiheuttanut hänen +puolisolleen, otti rouva Servin tytön vastaan silminnähtävällä +vastahakoisuudella ja ilmoitti hänelle kohteliaasti, ettei hänen +pidä luottaa yksinomaan hänen apuunsa. Liian ylpeänä alistuakseen, +mutta ihmetellen itsekkäisyyttä, johon hän ei ollut tottunut vuokrasi +nuori korsikatar kalustetun huoneen hotellista, joka oli lähinnä +Luigin asuntoa. Luigi vietti päivänsä morsiamensa luona; hänen nuori +rakkautensa, hänen sanojensa puhtaus poisti pilvet, jotka isän ankaruus +oli kasannut hyljätyn tyttärensä otsalle, ja hän kuvaili rakastetulleen +niin kauniisti tulevaisuudesta, että tämä viimein hymyili, unohtamatta +kuitenkaan vanhempiensa menettelyä. + +Eräänä aamuna kantoi hotellin palvelijatar Zinevralle laatikkoja, jotka +sisälsivät kankaita, liinavaatteita ja joukon nuorelle, emännäksi +tulevalle, naiselle välttämättömiä esineitä; hän tunsi siinä äitinsä +huolehtivan hyvyyden, sillä tarkastellessaan lähetystä löysi hän +sieltä rahakukkaron, johon paroonitar oli pannut tyttärelleen kuuluvan +summan, lisäten siihen vielä omat säästönsä. Rahaa seurasi kirje, +jossa paroonitar kehoitti tytärtään jättämään nuo onnettomuutta +tuottavat naima-aikeensa, jos vielä on aikaa; hän kirjoitti +tarvinneensa tavatonta varovaisuutta, jotta oli voinut lähettää tuon +pienen avun Zinevralle; hän rukoilee tytärtään, ettei hän syyttäisi +äitiään ankaruudesta, jos hän tulevaisuudessa jättäisi hänet ilman +apua, hän pelkää, ettei voi tehdä enää mitään tyttärensä hyväksi; +hän lähettää hänelle siunauksensa, toivoo hänen löytävän onnensa +tuossa toivottomalta näyttävässä avioliitossa, jos hän yhä pysyy +päätöksessään, ja vakuuttaa aina muistelevansa rakasta tytärtään. + +-- Oi äitini! huudahti Zinevra liikutuksensa vallassa. Hän tunsi halua +polvistua äitinsä jalkain juureen, nähdä häntä, ja hengittää kodin +terveeksi tekevää ilmaa; hän oli jo vähällä juosta pois, kun Luigi +astui sisään; hän katsoi häntä ja into katosi, kyyneleet kuivuivat, hän +ei tuntenut itseään kyllin vahvaksi jättämään onnetonta mutta rakkautta +täynnä olevaa rakastajaansa. + +Rakastaa häntä, ja jättää hänet... sellainen uhraus olisi rikos, +johon nuoret sielut eivät kykene. Zinevra oli kyllin jalomielinen, +haudatakseen tuskansa sielunsa syvimpään soppeen. + +Vihdoin valkeni hääpäivä. Zinevralla ei ollut ketään vierellään. +Luigi oli sillä aikaa, kun hän pukeutui, mennyt etsimään tarvittavia +todistajia. Ne olivat kaksi hyvää ystävää. Husaarialiupseeri joka +oli liittynyt sotaretkillä Luigiin sellaisilla siteillä, jotka +eivät milloinkaan katkea; hänestä oli tullut vuokra-ajuri. Toinen, +rakennusurakoitsija, oli sen talon isäntä, johon nuorikot aikoivat +mennä asumaan. Kumpikin otti yhden ystävän mukaansa, ja neljän +saapuivat he Luigin kanssa noutamaan hänen tulevaa puolisoansa. +Tottumattomina suuren maailman tapoihin, ja pitäen Luigille +lupaamaansa palvelusta vain yksinkertaisena asiana, olivat he +pukeutuneet kylläkin säädyllisesti, muttei komeasti, eikä mikään +todistanut juhlallista hääkulkuetta. Zinevra oli itsekin pukeutunut +yksinkertaisesti, vaatimattomien olosuhteittensa mukaan; kuitenkin +oli hänen kauneudessaan jotain niin jaloa ja kunnioitettavaa, että +todistajien onnittelut pysähtyivät heidän huulilleen, ja he tekivät +vain kunnioittavan kumarruksen. Zinevra vastasi samoin; he eivät +voineet muuta kuin ihailla häntä. Tämä pidättäytyminen synnytti heidän +välilleen kylmyyttä. Vain sellaisten ihmisten kesken, jotka tuntevat +itsensä yhdenvertaisiksi, voi ilo olla täydellinen. Sattuma tahtoi +siis, että kaikki olisi morsiusparin ympärillä synkkää ja jäykkää, eikä +mistään heijastaisi onnea. + +Kirkko ja kaupungintalo eivät olleet kovin kaukana hotellista. +Korsikalaiset, neljän lainmääräämän todistajan kanssa, menivät +sinne Jalkasin, eroten kaikessa seuraelämän juhlallisista tavoista. +Kaupungintalon pihalla näkivät he suuren joukon vaunuja, mikä todisti +siellä olevan paljon vieraita, he menivät ylös ja tulivat suureen +saliin, missä onnellisen näköiset morsiusparit odottivat hieman +kärsimättöminä kaupunginosan päällikköä. Zinevra istuutui Luigin +viereen pitkän penkin päähän, ja heidän todistajansa jäivät seisomaan +istuinpaikkojen vähyyden takia. Kaksi, vastavihittyä, vaaleihin puettua, +nauhoilla, pitseillä, helmillä ja kukilla koristettua naista seisoi +iloisten sukulaisten ja vanhempiensa ympäröiminä; kummankin silmistä +loisti onni ja autuus. Isät, todistajat, veljet ja sisaret menivät +ja tulivat, kuin vilisevä mehiläisparvi laskevan auringon valossa. +Jokainen näytti ymmärtävän tuon elämän lyhyen hetken arvon, jolloin +sydän on kahden toivon välillä menneisyyden halujen ja tulevaisuuden +lupausten. Zinevra tunsi sydäntään ahdistavan näkemästään, ja puristi +Luigin käsivartta. Kyynel vierähti nuoren korsikalaisen silmästä; +silloin vasta hän tajusi kuinka paljon Zinevra uhrasi hänelle. Tuo +kyynel saattoi Zinevran unohtamaan hetkeksi katkeran muistonsa. Rakkaus +vuodatti rikkauttaan noiden kahden rakastuneen päälle; jotka keskellä +tätä meteliä eivät nähneet enää muita kuin toisensa. He olivat tuossa +ihmisjoukossa ainoat, jotka olivat sellaisia kuin pitääkin olla sillä +hetkellä. Heidän todistajansa, välinpitämättöminä juhlamenoista, +keskustelivat rauhallisesti asioistaan. + +-- Kaura on kovin kallista, virkkoi aliupseeri urakoitsijalle. + +-- Ei se vielä niin paljoa ole kallistunut, suhteellisesti, kuin kipsi, +vastasi urakoitsija. + +Ja he astelivat läpi salin. + +-- Kuinka paljon täällä menee aikaa hukkaan! huudahti urakoitsija, +pistäen paksun hopeakellonsa takaisin taskuunsa. + +Yhteenlikistetyt Luigi ja Zinevra näyttivät olevan kuin yksi persoona. +Runoilija olisi ihaillut noita kahta samanlaisilla tunteilla +yhdistynyttä päätä, samanvärisiä, surumielisiä ja hiljaisia, +täydellisenä vastakohtana tuolle koruissa humisevalle ihmisjoukolle. +Yhdeltäpuolen tyhjänpäiväistä lörpöttelyä, toiseltapuolen onnellisten +sielujen juhlallinen hiljaisuus: maa ja taivas. Mutta värisevä +Zinevra ei onnistunut kokonaan poistamaan itsestään naisellista +heikkoutta. Taikauskoisena italiattarena hän näki tuossa vastakohdassa +jonkinlaisen varoittavan merkin, ja säilytti sydämessään pelontunnetta, +voittamatonta kuin rakkautensa. + +Livreapukuinen palvelija aukasi kaksoisovet, tuli hiljaista, ja +hänen äänensä kaikui kuin ketun ulina, kun hän kutsui herra Luigi +Portaa ja neiti Zinevra di Piomboa. Morsiusparista tuntui asema +kiusalliselta. Piombon nimen maine herätti huomiota, uteliaat etsivät +saattuetta, jonka edellytettiin olevan ylellisen. Zinevra nousi +seisomaan, hänen ylpeydestä salamoivat silmänsä tekivät valtavan +vaikutuksen ihmisjoukkoon; ottaen Luigin käsivarresta kiinni astui +hän päättäväisenä eteenpäin, todistajien seuraamana. Yhä suureneva +ihmetyksen mumina ja halveksivat silmäykset muistuttivat Zinevraa +siitä, että maailma vaatii tyydyttävää selitystä vanhempain +poissaolosta: isän kirous näytti seuraavan häntä. + +-- Odottakaa sukulaisia, sanoi kaupunginpäällikkö apulaiselle, joka +luki nopeasti asiakirjoja. + +-- Vanhemmat voivat panna vastaan, sanoi sihteeri pitkäveteisesti. + +-- Molemmin puolinko? kysyi kaupunginpäällikkö. + +-- Sulhanen on orpo. + +-- Missä ovat todistajat? + +-- Tuolla ne, mutisi sihteeri vielä, osoittaen neljää liikkumatonta +oliota, jotka ristittyine käsivarsineen näyttivät kuvapatsailta. + +-- Mutta, jos on tehty vastalause? virkkoi puheenjohtaja taas. + +-- Asiakirjat ovat lain mukaan tehdyt, vastasi apulainen, antaen +paperit päällikölle. + +Tuossa virallisessa keskustelussa oli jotain alentavaa, ja +muutamilla sanoilla oli koko historia ilmaistu. Portan ja Piombon +perheiden väliset vihat ja selkkaukset olivat käsitellyt yhdellä +siviilirekisterikirjan sivulla, -- kuin vainajan elämä hautapatsaassa, +tai kuten kokonaisen kansan historia muutamilla riveillä, vieläpä +Yhdellä sanallakin: Robespierre tai Napoleon. Zinevra vapisi. Kuin +kyyhkysellä, jolla meren yli lentäessään ei ole paikkaa kussa +levätä, samoin ei hänelläkään ollut paikkaa kuhunka olisi katseensa +kiinnittänyt, paitsi Luigin silmiin, sillä kaikki hänen ympärillään +oli surullista ja kylmää. Kaupunginpäälliköllä oli tylynnäköinen +ilme kasvoillaan, ja hänen apulaisensa katseli morsiusparia ilkeällä +uteliaisuudella. Ei mikään muistuttanut sen vähempää siitä juhlasta, +mikä se piti olla. Kuten kaikki ihmiselämän tapaukset, jos niistä +vain poistetaan sivuseikat, oli tämäkin tapaus itse asiassa sangen +yksinkertainen. + +Kun nuoret olivat vastanneet muutamiin kysymyksiin, kaupunginpäällikkö +mumissut joitakin sanoja, ja nimet kirjoitettu rekisterikirjaan, +olivat Luigi ja Zinevra yhteenliitetyt. Nuoret korsikalaiset, joiden +liitto esitti koko ylistetyn "Romeon ja Julian" runouden, poistuivat +kärsimättömän väkijoukon muodostamaa kujaa pitkin. Kun he olivat +tulleet ulos pihalle, vapaan taivaan alle, kohosi Zinevran rinnasta +huokaus. + +-- Riittääkö ikuinen rakkauskaan korvaamaan Zinevrani osoittamaa +rohkeutta ja intoa? virkkoi Luigi. + +Nuo sanat, joita seurasi ilon kyynel, saattoivat Zinevran unohtamaan +kärsimyksensä, sillä kärsinyt hän oli, esiintyessään maailman edessä +vaatimassa onnea, jota vanhempansa kieltäytyivät hyväksymästä. + +-- Mitä varten ihmiset asettautuvat väliimme? virkkoi hän +yksinkertaisuudella, mikä viehätti Luigia. + +Ilo teki vastavihityt vilkkaammiksi. He eivät nähneet taivasta eikä +maata ja lensivät kuin linnut kirkkoa kohden. Vihdoin saapuivat he +synkännäköisen sivukappelin vaatimattoman alttarin ääreen, missä vanha +pappi vielä siunasi heidän liittonsa. Siellä, samoin kuin kirkossakin, +häiritsi heidän tunnelmaansa kaksi komeasti puettua morsiusparia +ylellisine seurueineen. + +Kun tuli hetki pitää Luigin ja Zinevran pään päällä tuota ikuisen +liiton symboolia, tuota valkoista säteilevää iestä, muutamille niin +suloista, toisille niin tuskallista, etsi pappi turhaan niitä nuoria +poikia, joille tämä suloinen palvelus kuuluu: kaksi todistajaa sai +käydä heidän sijastaan. Kirkonmies teki vastavihityille selvää elämän +vaaroista ja velvollisuuksista, ja siitä mitä heidän tulee kerran +opettaa lapsilleen, antaen samalla pienen viittauksen Zinevran +vanhempien poissaolon suhteen; vietyään heidät sitten Jumalan eteen, +kuten kaupunginpäällikkö oli vienyt heidät lain eteen, lopetti pappi +messunsa ja jätti heidät. + +-- Jumala heitä siunatkoon! sanoi aliupseeri urakoitsijalle kirkon +ovella. Ei milloinkaan ole toisilleen soveliaampaa paria luotu. Tytön +vanhemmat ovat tyhmiä. En tunne ainoatakaan sotilasta, joka olisi +urhoollisempi kuin eversti Ludvig! Jos jokainen olisi käyttäytynyt +kuten hän, olisi _toinen_[11] täällä vielä. + +Sotilaan siunaus, ainoa, minkä he saivat sinä päivänä, vuodatti +ikäänkuin palsamia Zinevran sydämeen. + +He erosivat, puristettuaan toistensa kättä, ja Luigi kiitti +sydämellisesti talonisäntää. + +-- Hyvästi, ystäväni, huusi Luigi vielä aliupseerille, kiitän teitä. + +-- Kokonaan palveluksessanne, everstini! Sielu, ruumis, hevoset ja +vaunut, kaikki mitä minulla on, ovat teidän. + +-- Kuinka paljon hän pitää sinusta! sanoi Zinevra. + +-- Luigi johdatti nopeasti nuorta vaimoansa tulevaa kotiaan kohti, +pian saapuivat he vaatimattomaan huoneustoon, ja siellä, kun ovi oli +sulkeutunut, otti Luigi puolisonsa käsivarsilleen, huudahtaen: + +-- Minun Zinevrani! sillä nyt sinä olet minun, täällä alkaa vasta +todellinen juhla. Täällä, lisäsi hän, hymyilee kaikki meille. + +Yhdessä kävivät he läpi kaikki kolme huonettansa. Etuhuone teki salin +ja ruokasalin virkaa. Oikealla sijaitsi makuuhuone, vasemmalla iso +työhuone, jonka Luigi oli järjestänyt rakkaalle puolisolleen, ja +missä tämä löysi telineitä, värilaatikkoja, kipsimöhkäleitä, malleja, +puuihmisiä, maalauksia, paletteja, sanalla sanoen koko taiteilijan +kaluston. + +-- Siellä tulen minä tekemään työtä, virkkoi hän innostuneena. +Hän katseli seinäpaperia, huonekaluja, ja kääntyi Luigin puoleen +kiittääkseen häntä, sillä tuo pakopaikka oli tavallaan miltei +ylellinen: kirjastossa löytyi Zinevran mielikirjoja, perällä oli piano. +Hän istuutui sohvalle, veti Luigin viereensä, ja virkkoi hyväilevällä +äänellä, puristaen hänen kättänsä: + +-- Sinussa on taiteellisuutta! + +-- Teet minut onnelliseksi puheillasi, vastasi hän. + +-- Mutta katsellaan kaikki, pyysi Zinevra. + +He astuivat yhteiseen huoneeseensa, puhtaan valkoiseen kuin immyt. + +-- Haa! mennään pois, virkkoi Luigi nauraen. + +-- Mutta minä tahdon nähdä kaikki. Ja Zinevra tarkasteli huonekaluja +mitalia tutkivan muinaisesinekauppiaan tarkkuudella, hän hypisteli +silkkiä ja nauhoja nuoren aviovaimon lapsellisella tyytyväisyydellä +purkaessaan häälahjakoriaan. + +-- Me alamme tuhlaavaisesti, virkkoi hän viimein puolittain iloisena, +puolittain tyytymättömänä. + +-- Se on totta! Koko sotilaspalkkani jäännös on tuossa, vastasi Luigi. +Ostin ne rehelliseltä mieheltä, nimeltään Gigonnet. + +-- Minkätähden? jatkoi hän nuhtelevalla äänellä, jossa ilmeni peitettyä +tyytyväisyyttä. Luuletko, että olisin ullakkokamarissa vähemmän +onnellinen? Mutta lisäsi hän, kaikki on täällä kovin miellyttävää, ja +kuuluu meille. + +Luigi suhtautui häneen sellaisella innostuksella, että hän laski +silmänsä ja virkkoi: + +-- Menkäämme katsomaan muuta. + +Noiden kolmen huoneen yläpuolella, ullakkokerroksessa, löytyi +pieni työkammio Luigille, keittiö ja palvelijan huone. Zinevra oli +tyytyväinen asuntoonsa, vaikka näköalaa rajoittikin naapuritalon leveä +seinä, ja valo tuli synkännäköiseltä pihalta. Mutta he olivat molemmat +niin iloisia ja toivehikkaita tulevaisuuden suhteen, että kaikki näytti +heistä miellyttävältä. He olivat rajattoman Parisin humussa kuin kaksi +päärlyä valtameren pohjalla; kaikille muille olisi se ollut vankila, +heille se oli paratiisi. + +Heidän ensimäiset yhdessäolonsa päivät kuuluivat rakkaudelle. Oli +liian vaikeata siirtyä heti työhön, eivätkä he rohjenneet vastustaa +rakkautensa kiehtovaa lumoa. Luigi viipyi useita tuntia puolisonsa +vierellä, ihaillen hänen kutriensa väriä, hänen otsansa muotoa, hänen +hurmaavia silmiään, ilmaisten tyydytetyn rakkautensa onnea. Ja Zinevra +hyväili Luiginsa tukkaa, eikä väsynyt milloinkaan ihailemasta hänen +kauneuttaan, _beltà polgorante_,[13] kuten hänellä oli tapana sanoa, ja +hänen piirteittensä hienoutta ja liikkeittensä ylevyyttä; ne hurmasivat +Zinevraa, samoin kuin hänen viehkeytensä lumosi Luigin. He leikkivät +kuin lapset kaikilla mitättömyyksillä, jotka aina päättyivät rakkauden +suloiseen haaveiluun. He harhailivat yhdessä kentillä, kaupungin +ulkopuolella, kaikkialla löytäen rakkautensa heijastusta: kukkasissa, +taivaalla, laskevan auringonsäteilyssä; he näkivät sitä ilmassa +liitelevissä pilvenhattaroissakin, kukin päivä oli erilainen heille, +heidän rakkautensa kasvoi yhä, siksi että se oli todellinen. Muutamassa +päivässä totesivat he, että heidän sielunsa ovat niitä, joiden +tyhjentymätön rikkaus näyttää lupaavan aina uusia ja uusia nautintoja +tulevaisuudessa. Se oli rakkautta koko yksinkertaisuudessaan, +loppumatonta lapsellista jokeltelua. Luigi ja Zinevra olivat jo +tunteneet kaiken rakkaudesta. Eikö rakkaus ole kuin meri, jota +arki-ihmiset hätäisesti silmäiltyään syyttävät yksitoikkoisuudesta, -- +kun taas toiset voivat viihtyä päiväkausia ihailemassa sitä, löytäen +siinä loppumattomiin vaihtelua, joka hurmaa heitä. + +Mutta hetki tuli nuoren pariskunnan jättää Eedeninsä. Toimeentulo vaati +tekemään työtä. Zinevra, jolla oli erikoinen kyky jäljentää vanhoja +maalauksia, alkoi tehdä kopioita ja sai hyvän maineen välittäjien +piirissä. Luigi puolestaan etsi innokkaasti jonkunmoista hommaa +itselleen; mutta oli kovin vaikeata nuorelle upseerille, jonka kaikki +kyvyt rajoittuivat sotataidon täydelliseen tuntemukseen, löytää tointa +Parisissa. Viimein eräänä päivänä, turhista ponnistuksistaan väsyneenä, +ja toivottomana nähden koko taakan olevan Zinevran hartioilla, johtui +hänelle mieleen käyttää hyödykseen kaunista käsialaansa. Sitkeydellä, +johon puolisonsa antoi hänelle hyvää esimerkkiä, alkoi hän ahdistella +Parisin prokuraattoreja, notaareja, asianajajia. Hänen vilpittömyytensä +ja asemansa herätti myötätuntoa, ja hän sai niin paljon kirjoittamista, +että oli pakotettu ottamaan apulaisia. Tämä toimi, ja Zinevran +tauluistaan saama hinta, antoivat nuorelle pariskunnalle tilaisuuden +joltiseenkin mukavuuteen, ja he olivat ylpeitä, voidessaan työllään +ansaita kaiken. + +Se oli heidän elämänsä kaunein aika. Päivät kuluivat nopeasti työssä +ja rakkauden iloissa. Illalla, päivän työn päätyttyä, haaveilivat he +onnestaan Zinevran huoneessa. Musiikki oli heidän lohdutuksensa. Ei +milloinkaan näyttäytynyt nuoren emännän kasvoilla tyytymättömyyden +ilmausta, eikä koskaan kuulunut hänen huuliltaan valittavaa sanaa. Aina +näki Luigi hänet hymyilevin huulin ja säteilevin silmin. Molemmilla +oli pääajatus, joka sai heidät löytämään huvia ikävämmässäkin työssä. +Zinevra sanoi itselleen, että hän tekee tämän Luigin tähden, ja Luigi +taas Zinevran vuoksi. + +Jonkun kerran, puolisonsa poissaollessa, haaveili nuori vaimo siitä +täydellisestä onnesta, jota hän saisi nauttia, jos voisi elää tätä +elämää vanhempainsa kanssa, silloin vaipui hän syvään surumielisyyteen, +tuntien omantunnon tuskien kalvavan sydäntään; synkät ajatukset +liikkuivat kuin varjot hänen mielikuvituksessaan: hän näki vanhan +isänsä yksin, tai äitinsä itkevänä väistävän pitkävihaista Piomboa, +äkkiä nuo molemmat valkoiset vakavat päät kohosivat hänen edessään, +ja näytti, ettei hän enää voi heitä nähdä, paitsi muistinsa +kummittelevassa hämärässä. Tuo näky vaivasi häntä kuin aavistus. + +Hän juhli avioliittonsa vuosipäivää, antaen puolisolleen muotokuvan, +jota tämä usein oli toivonut, Zinevran kuvan. Se oli nuoren +taiteilijattaren paras teos. Paitsi täydellistä yhdennäköisyyttä, hänen +kauneutensa heijastus, sielunsa puhtaus, rakkautensa onni, olivat +taitavasti hahmoitellut. Juhlittiin pääteosta. + +Seuraava vuosi kului heiltä vielä yltäkylläisyydessä. Heidän elämänsä +historia siltä ajalta voidaan tehdä kolmella sanalla: _he olivat +onnelliset_. Ei mitään erikoista tapahtunut heille. + +Kun alkoi talvi vuonna 1819, neuvoivat taulukauppiaat Zinevraa +hankkimaan jotain muuta kuin kopioita, sillä yhä enenevän kilpailun +takia eivät he voineet saada niitä kaupaksi. Rouva Porta huomasi +tehneensä väärin kun ei ollut harjoitellut fantasiiataulujen maalausta, +joka olisi voinut antaa hänelle mainetta: hän ryhtyi tekemään +muotokuvia, mutta siinä täytyi hänen kilpailla lukuisten, vielä +köyhempien taiteilijain kanssa. Koska Luigilla ja Zinevralla vielä +oli jonkunverran jälellä keräämistään säästöistä eivät he kadottaneet +toivoaan tulevaisuuden suhteen. + +Talven loppupuolella samana vuonna työskenteli Luigi lakkaamatta. +Hänkin oli saanut paljon kilpailijoita: kirjoittamisesta maksettiin +niin vähän, ettei hän voinut enää pitää yhtään apulaista, joten hänen +täytyi käyttää kaiken aikansa työhön, saadakseen saman summan kuin +ennenkin. Hänen vaimonsa oli tehnyt muutamia onnistuneita tauluja; +mutta välittäjät ostivat tuskin kuuluisienkaan taiteilijain tauluja. +Zinevra tarjosi niitä mitättömästä hinnasta, kuitenkaan onnistumatta +myymään. + +Pariskunnan asema näytti toivottomalta; heidän sielunsa uivat onnessa, +rakkaus tuhlasi heille aarteitaan, ja keskelle tätä iloa ilmestyi +puutteen synkkä varjo; molemmat koittivat salata pelkoaan toisiltaan. +Kun Zinevra, nähdessään Luigin kärsivän, tunsi itkun tuppautuvan esiin, +lohdutti ja hyväili hän puolisoaan. Samoin Luigi salasi harminsa +ja pettymyksensä, näyttäytyen Zinevralle hellänä ja rakastavana +puolisona. He etsivät korvausta surulleen tunteidensa kiihoittamisessa, +ja heidän puheensa, ilonsa, leikkinsä muuttuivat jonkunlaiseksi +kiihkoiluksi. He pelkäsivät tulevaisuutta. Mitä tunnetta voi verrata +tällaiseen intohimoon, joka ehkä loppuu huomispäivänä kuoleman tai +hädän pakottamana? Kun he pohtivat toimeentulonmahdollisuuksiaan, +tunsi kumpikin halua purkaa surunsa toiselleen. Eräänä yönä, Zinevra +etsi turhaan puolisoaan viereltään, ja nousi peloissaan. Heikko +valonkajastus pihamaalle ilmoitti hänelle, että miehensä työskentelee +öisin. Luigi oli odottanut kunnes puolisonsa vaipui uneen, ennenkuin +lähti ylös työhuoneeseensa. Kello löi neljä, Zinevra paneutui uudelleen +maata ja teeskenteli nukkuvansa. Luigi palasi uupuneena ja unisena, ja +Zinevra katseli säälien noita kauniita kasvoja, joille yhtämittainen +työ ja murhe oli jo ehtinyt piirtää merkkinsä. + +-- Minun tähteni kirjoittaa hän yökaudet, sanoi hän itkien. + +Äkillinen mielijohde kuivasi hänen kyyneleensä. Hän sai ajatuksen +ruveta jäljittelemään Luigia. Samana päivänä meni hän erään rikkaan +kaivertajan luokse, mukanaan suosituskirje Eli Mogus nimiseltä +taulukauppiaalta, ja sai yritettäväkseen kaiverrustöiden värittämistä. +Päivällä hän maalasi ja hoiti taloutta, ja kun yö tuli alkoi hän +värittää kaiverruksia. Molemmat menivät yhteiseen vuoteeseensa +ainoastaan kohta noustakseen siitä. Kumpikin teeskenteli nukkuvansa, +ja poistui heti kun luuli pettäneensä toisen. Eräänä yönä Luigi, +ylenmääräisen työn uuvuttamana, aukasi ikkunan hengittääkseen puhdasta +aamuilmaa, mutta katsoessaan ikkunasta ulos näki hän valonkajastuksen +Zinevran lampusta pihalla; puutteen pitelemä mies arvasi kaikki, astui +hiljaa ales ja yllätti vaimonsa työssä. + +-- Oi! Zinevra! huudahti hän. Hän hypähti pelästyneenä tuoliltaan ja +punastui. + +-- Voisinko minä nukkua kun sinä teet työtä yökaudet? sanoi hän. + +-- Mutta minulla yksin on oikeus työskennellä siten. + +-- Voinko minä jäädä toimettomaksi, vastasi nuori vaimo, silmät itkusta +kosteina, kun tiedän, että joka leivänmuru maksaa minulle pisaran +verestäsi? Minä kuolisin, jos en saisi jakaa ponnistuksia kanssasi. +Eikö kaikki pidä olla yhteistä meidän välillämme, ilo ja suru? + +-- Hänen on vilu! huudahti Luigi toivottomasti. Kääri saali paremmin +ympärillesi, Zinevrani, yö on kostea ja viileä. + +He astuivat ikkunan ääreen, nuori vaimo nojasi päätään puolisonsa +rintaa vasten, Luigi piteli häntä vyötäisiltä, ja molemmat katselivat +vaiti vähitellen vaalenevaa taivasta. Harmaat pilvenhattarat seurasivat +nopeasti toisiaan, ja itä alkoi kajastaa yhä enemmän. + +-- Näetkö? sanoi Zinevra, se on merkki: me tulemme onnellisiksi. + +-- Kyllä taivaassa, vastasi Luigi surullisesti hymyillen. Oi Zinevra! +sinä joka olet ansainnut maailman kaikki aarteet... + +-- Minulla on sinun sydämesi, sanoi hän melkein iloisesti. + +-- Haa! minä en valita, jatkoi Luigi puristaen puolisoaan lujemmin +rintaansa vasten. Ja hän peitti suuteloilla nuo hennot kasvot, jotka +jo alkoivat menettää nuoruuden tuoreuttaan, mutta joiden ilme oli niin +suloinen ja rakkautta täynnä, ettei hän voinut lohduttaa itseään, +nähdessään niiden kärsivän. + +-- Mikä hiljaisuus! huoahti Zinevra. Rakkaani, minusta on hauskaa olla +valveilla yöllä. Yön majesteetti on silloin niin lähellä, se vaikuttaa +valtavasti, innostaa; en tiedä mikä voima on tuossa tietoisuudessa: +kaikki nukkuu ja minä valvon. + +-- Oo, Zinevrani! ensimäistä kertaa en tunne tänään, kuinka herkkä ja +tunteellinen sielu sinulla on! mutta kas, valkenee jo, tule nukkumaan. + +-- Kyllä, vastasi hän, ehdolla etten nuku yksin. Olen kovin kärsinyt +öisin, huomattuani, että Luigini uuvuttaa itsensä työssä minun +nukkuissani. + +Se rohkeus, millä nuori pari taisteli onnettomuutta vastaan, tuli +jonkun ajan kuluttua palkituksi; mutta tapaus, joka melkein aina +täyttää aviopuolisot onnella, oli tuleva heidän tuhokseen. Zinevra +synnytti pojan, joka, käyttääksemme kansan sanantapaa, oli _kaunis kuin +aamurusko_. Äitiyden tunne teki nuoren naisen voimat kaksinkertaisiksi. +Luigi lainasi rahaa suorittaakseen synnytyksestä johtuneet ylimääräiset +menot. Ensi aikoina ei Zinevran siis tarvinnut kärsiä puutetta, ja +he iloitsivatkin molemmat lapsensa kasvattamisesta. Se oli heidän +viimeinen onnensa. Samoin kuin kaksi hukkuvaa taistelee virran +pyörrettä vastaan, korsikalaisetkin alussa taistelivat rohkeasti; mutta +sattui jo niinkin, että he vaipuivat jonkunlaiseen kuoleman edellä +kulkevaan välinpitämättömyyteen, ja olivat pian pakotetut myymään +arvoesineensä. Köyhyys tuli äkkiä, ei rumana, vaan yksinkertaisesti +puettuna, ja melkein helposti siedettävänä; sen äänessä ei ollut +mitään kaameata; ei se laahannut perässään toivottomuutta, ei haamuja, +eikä rääsyjä, mutta se hävitti muiston ja tottumuksen mukavuuteen, se +repi ylpeyden juuret irti. Sitten tuli kurjuus koko alastomuudessaan, +rääsyihin puettuna, ja jaloillaan tallasi kaikki inhimilliset tunteet. +Seitsemän tai kahdeksan kuukautta nuoren Bartolomen syntymistä olisi +tuskin enää tuntenut äitiä, joka itse imetti tuota heikkoa lasta, +alastoman huoneen ainoan ihailtavan taulun alkuperäistä kuvaa. Ilman +polttopuita kylmänä talvena, tunsi Zinevra kuinka piirteensä vähitellen +muuttuivat vanhemman näköisiksi, posket kävivät valkeiksi kuin +porsliini, silmistä sammui tuli. Hän kärsi nähdessään kurjannäköisen +lapsensa, eikä Luigillakaan ollut enää rohkeutta hymyillä pojalleen. + +-- Olen juossut läpi koko Parisin, sanoi Luigi toivottomalla äänellä, +enkä tunne täällä ketään, ja kuinka pyytää välinpitämättömiltä? +Vergniaud, karjakauppias, vanha egyptiläiseni, on kiedottu salaliittoon +ja on pidätettynä vankilassa, muuten on hän lainannut minulle jo kaikki +mitä voi. Isäntämme ei myöskään ole vaatinut meiltä mitään tältä +vuodelta. + +-- Mutta emmehän me mitään tarvitsekkaan, vastasi Zinevra hymyillen, +teeskennellen rauhallista ilmettä. + +-- Joka päivä tuo lisää onnettomuutta, vastasi Luigi väristen. + +Luigi otti Zinevran kaikki taulut, muotokuvan, kaikki huonekalut, jotka +eivät olleet tuiki välttämättömiä taloudessa, myi kaikki mitättömästä +hinnasta; niistä saatu summa riitti viivyttämään joksikin aika heidän +perikatoaan. Noina onnettomina päivinä osoitti Zinevra yliluonnollista +kestävyyttä. Vapisevin käsin työskenteli hän kuolevan poikansa +vieressä. Vieläpä hän hymyilikin nähdessään Luigin ihmettelevän sitä +puhtautta ja kodikkaisuutta, mikä hänen onnistui pitää heidän ainoassa +huoneessaan. + +-- Rakkaani, olen säästänyt sinulle palan leipää, sanoi hän eräänä +iltana kun Luigi palasi väsyneenä kotiin. + +-- Ja sinä? + +-- Minä olen jo syönyt, rakas Luigi, minä en tarvitse mitään. + +Ja suloisesti hymyillen houkutteli hän Luigin syömään viimeisen +leivänpalan, vaikk'ei itse ollut syönyt muruakaan. Luigi suuteli häntä +toivottomassa syleilyssä, kuten tapahtui vuonna 1793 kahden ystävyksen +välillä kun he astuivat mestauslavalle. Noina viimeisinä hetkinä +näkevät kaksi olentoa toinen toisensa sydämeen. Siksi onneton Luigi +vapisi huomattuaan vaimonsa kärsivän nälkää, ja astui ulos sanoen +tekosyyksi kiireellisen asian, sillä hän piti parempana nielaista +tulisinta myrkkyä, kuin välttää kuolemaa syömällä vaimonsa viimeisen +leipäpalan. + +Hän harhaili Parisissa, keskellä ylellisyyttä; nopeasti sivuutti hän +rahanvaihtajien myymälät, missä kulta säteili; viimein päätti hän myydä +itsensä jonkun sijaiseksi sotapalvelukseen, toivoen tuon uhrauksen +pelastavan Zinevran, ja hänen poissaollessaan voisi Zinevra ehkä saada +Bartolomen anteeksiannon. Hän lähti siis etsimään jotakin tuollaista +ihmiskauppiasta, ja hän tunsi ilon, tuntiessaan miehen entiseksi +keisarikaartin upseeriksi. + +-- Kahteen päivään en ole syönyt, sanoi hän heikolla äänellä, vaimoni +kuolee nälkään, sanaakaan valittamatta; luulen, että hän kuolee hymy +huulillaan. Säälistä, toveri, lisäsi hän, ota minut etukäteen, olen +voimakas, en ole enää sotapalveluksessa, ja... + +Upseeri antoi Luigille jonkun määrän ja lupasi toimittaa loput +myöhemmin. Onneton naurahti suonenvetoisesti kun sai pivonsa +kultarahoja täyteen, juoksi läähättäen kotiinsa ja huudahteli vähän +väliä: + +-- Zinevra! minun Zinevrani! + +Oli jo hämärä kun hän saapui kotiin. Hän kulki aivan hiljaa peläten +säikähdyttävänsä vaimoansa. Viimeiset, ikkunasta kajastuvat +auringonsäteet sammuivat Zinevran kasvoille hänen nukkuessaan tuolilla, +lapsi sylissään. + +-- Herää, sieluni mun, sanoi hän, huomaamatta lapsensa kummallista +asentoa. + +Kuullessaan tuon äänen raotti surkuteltava äiti silmiään, katsahti +Luigïin ja hymyili, mutta Luigi päästi ilonsa ilmauksen ilmoille ja +näytti hänelle kultarahojaan. Zinevra naurahti tahtomattaan, mutta +kiljasi äkkiä kaamealla äänellä: + +-- Ludvig! lapsi on kylmä! + +Hän katsahti lapseensa ja pyörtyi: pikku Bartolome oli kuollut. Luigi +otti vaimonsa syliinsä, vetämättä lasta hänen käsistään, jotka pitivät +sitä luonnottomalla voimalla, ja juoksi hakemaan apua, saatuaan +taakkansa sänkyyn. + +-- Jumalan tähden! huusi hän portaissa vastaantulevalle isännälle, +minulla on kultaa, mutta lapseni on kuollut nälkään, äiti seuraa kohta +perässä... auttakaa minua! + +Toivottomana palasi hän vaimonsa luo, antaen isännän ja muutamien +naapurien huolehtia kaikesta muusta. + +Viskattuaan kultansa lattialle, oli Luigi polvistunut vaimonsa sängyn +viereen. + +-- Isäni, katso minun poikaani, kaimaasi! huudahti Zinevra houreissaan. + +-- Oo enkelini! rauhoitu, äänteli Luigi, suudellen häntä; me näemme +vielä kirkkaita päiviä. + +Tuo ääni ja hyväily tyynnyttivät häntä vähän. + +-- Oi Ludvigini! jatkoi hän, katsoen kiinteästi puolisonsa silmiin, +kuuntele minua. Minä tunnen pian eriäväni tästä maailmasta. Kuolemani +on luonnollinen, sillä olen kärsinyt liian paljon; muuten vaatii +niin suuri onni, kuin minulla on ollut, korvauksensa. Niin, Luigini, +rauhoitu. Olen niin onnellinen, että jos voisin taas alkaa elämäni, +valitsisin saman kohtalon. Olen huono äiti: surkuttelen sinua enemmän +kuin lastani. -- Lastani! huokasi hän. + +Kaksi kyyneltä vierähti hänen kuolevista silmistään, ja lujasti pusersi +hän ruumista rintaansa vasten, turhaan koittaen saada sitä uudestaan +lämpenemään. + +-- Anna hiukseni isälleni muistoksi hänen Zinevraltaan, jatkoi hän. +Sano hänelle, etten milloinkaan syyttänyt häntä... + +Hänen päänsä nojautui puolisonsa käsivarteen. + +-- Ei, se on mahdotonta, että sinä kuolisit! Lääkäri tulee heti. Meillä +on leipää. Isäsi antaa anteeksi. Tulevaisuus on selvänä edessämme. Jää +luoksemme, sinä, kauneudenenkeli! + +Mutta tuo uskollinen ja rakastava sydän alkoi kylmetä, vaistomaisesti +käänsi Zinevra silmänsä rakastettunsa puoleen, vaikkei voinutkaan enää +tuntea häntä. Hän tiesi Luigin olevan vieressään, sillä yhä lujemmin +puristi hän puolisonsa jääkylmää kättä, ja näytti ponnistelevan +pysyäkseen jyrkänteen reunalla, jonne hän uskoi putoavansa. + +-- Rakkaani, sanoi hän viimein, olet kylmä, heti puhallan minä sinuun +lämmintä henkeä. + +Hän koitti vetää puolisonsa käden sydämelleen, mutta veti viimeisen +henkäyksensä. Kaksi lääkäriä, pappi ja muutamia naapureita astui +sisään, tuoden mukanaan kaikkea mitä pariskunta olisi tarvinnut. +He pitivät tullessaan suurta melua, mutta astuttuaan huoneeseen ja +nähtyään mitä sisällä oli, pidättivät he henkeäänkin. + +... Sillävälin kun tämä kohtaus tapahtui, istuivat Bartolome ja hänen +puolisonsa vanhanaikaisissa nojatuoleissaan, suuren kamiinin kahden +puolen. Kello näytti keskiyötä, jo pitkän aikaa olivat he kärsineet +unettomuutta. Sillä hetkellä olivat he vaiti, kuin kaksi uudestaan +lapseksi tullutta vanhusta, jotka katseleva kaikkea, mutta eivät näe +mitään. Heidän autioita, mutta muistorikasta huonettaan valaisi yksi +ainoa pian sammuva lamppu. Ilman ritisevää takkavalkeaa olisi huoneessa +ollut pimeä. Eräs heidän ystävistään oli juuri poistunut ja tuoli, +jolla hän oli istunut, oli vanhusten välillä. Piombo oli katsellut +tuolia useamman kuin yhden kerran, ja tuntui kuin olisi se tapahtunut +omantunnon soimauksesta, sillä se oli Zinevran tuoli. Elisa Piombo +tarkasteli vakoillen puolisonsa kasvonilmeitä. Vaikka hänen onnistuikin +usein arvata korsikalaisen tunteet ei hän siinä kuitenkaan aina +menestynyt, hänen kasvoillaan oli väliin niin uhkaava ilme, väliin taas +niin surullinen, että paroonittaren oli mahdoton lukea tuon kummallisen +sielun ajatuksia. + +Voittivatko tuon tuolin herättämät muistot Bartolomen? Loukkasiko häntä +nähdä vieraan käyttävän sitä ensimäistä kertaa tyttärensä jälkeen? +Oliko hänen anteeksiantonsa aika tullut, tuo niin kauan odotettu aika? + +Tällaiset ajatukset risteilivät Elisa Piombon mielessä. Kerran, +koittaessaan saada puheen kääntymään Zinevraan, oli puolisonsa +julmistunut niin, ettei hän uskaltanut enää toista kertaa yrittää. + +Pohjatuuli paiski lumihöytäleitä ikkunaruutuja vastaan sellaisella +voimalla että se kuului sisälle asti. Zinevran äiti painoi päänsä ales +salatakseen kyyneleensä mieheltään. Huokaus kohosi vanhuksen rinnasta, +Elisa katseli häntä, hän näytti surulliselta, äiti rohkeni toisen +kerran kolmessa vuodessa puhua tyttärestään. + +-- Jos Zinerva kärsii kylmästä! huudahti hän. -- Ehkä hänellä ei ole +ruokaa. + +Kyynel vierähti korsikalaisen silmistä. + +-- Hänellä on lapsi, eikä hän voi antaa sille ravintoa, hänen maitonsa +on loppuun kuivunut! jatkoi äiti toivottomana. + +-- Hän saa tulla! hän saa tulla! huudahti Piombo. Rakas lapseni! sinä +olet voittanut minut. + +Äiti nousi seisomaan, lähteäkseen hakemaan tytärtään. Silloin ovi +aukeni kolisten ja mies, jonka kasvoilla ei ollut enää mitään +inhimillistä, ilmestyi heidän eteensä. + +-- _Hän on kuollut!_ Meidän sukujemme täytyi tuhota toinen toisensa; +tässä kaikki mitä hänestä on jälellä, sanoi hän laskien pöydälle +Zinevran pitkän mustan palmikon. + +Vanhukset vapisivat kuin salaman iskeminä, eivätkä nähneet enää Luigia. + +-- Meidän ei tarvitse ampua, sillä hänkin on kuollut! huudahti +Bartolome hitaasti, maahan katsoen. + + + + +Viiteselitykset: + + +[1] Tiheä, melkein läpipääsemätön villipensaikko, jonne lainpakenijat +piilottautuvat. (Käänt. huom.) + +[2] Niin nimitettiin yltiöpäisten rojalistien puoluelaisia. (Käänt. +huom.) + +[3] Siinä hän (tulee). + +[4] Eversti Labédoyère oli ensimäinen, joka rykmenttinsä kanssa +kiirehti Elbalta palaavan Napoleonin avuksi. Hänestä tuli keisarin +ajutantti ja divisioonan kenraali seuraavan sotaretken aikana. Heti +Bourbonien paluun jälkeen vangittiin hänet, tuomittiin syylliseksi ja +mestattiin. (Käänt. huom.) + +[5] Clarke, Feltren herttua, silloinen sotaministeri. (Käänt. huom.) + +[6] Kirjoittaessaan "Maltan Ritarikunnan Historiaansa" antoi apotti +Vertot eräälle matkustajalle toimeksi etsiä todistuksia suureen Rhodan +saarella tapahtuneeseen piiritykseen. Kun lähettiläs palasi, apotti, +kyllästyneenä odottamiseen, otti hänet vastaan seuraavin sanoin: +"Tulette liian myöhään. Piiritykseni on jo tehty". (Käänt. huom.) + +[7] Kreivi Daru, tunnettu diplomaatti ja Napoleonin valtiosihteeri. + +Kreivi Drouot, keisarikunnan kuuluisin tykkiväen kenraali, saavutti +unohtumattoman maineen etenkin viimeisen sotaretken aikana Ranskassa +(1814); oli Napoleonin uskollinen toveri Elballa. + +Lazare Carnot, jota vallankumouksen aikana kutsuttiin _voiton +järjestäjäksi_, oli sotaministeri konsulihallituksen aikana; pitkän +aikaa vastustettuaan keisarin politiikkaa, palasi hän sotapalvelukseen +vasta Venäjän sotaretken jälkeen, ollen jonkun aikaa sisäasiain +ministerinä. (Käänt. huom.) [8] S.o. keisarin valtaistuimelta syöksy, +huhtik. 4 p:nä v. 1814. (Käänt. huom.) + +[9] Konstantinopolin sulttaanin äidin tai imettäjän arvonimi. (Käänt. +huom.) + +[10] Paikka Waterloon taistelukentällä. (Käänt. huom.) + +[11] Vuoteen 1867 oli Ranskassa n.k. velkavankeus, ja oli siihen +tuomittuja kiinniottamaan järjestetty erikoinen poliisiosasto, joita +kutsuttiin "Kauppavahdeiksi". (Käänt huom.) + +[12] S.o. keisari Napoleon. (Käänt. huom.) + +[13] Välkkyvä kauneus. (Käänt. huom.) + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57874 *** |