diff options
Diffstat (limited to '57841-0.txt')
| -rw-r--r-- | 57841-0.txt | 9088 |
1 files changed, 9088 insertions, 0 deletions
diff --git a/57841-0.txt b/57841-0.txt new file mode 100644 index 0000000..0b07d2e --- /dev/null +++ b/57841-0.txt @@ -0,0 +1,9088 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57841 *** + + + +E-text prepared by Tapio Riikonen + + + +TIIKERIKISSA + +Seikkailuja kaukaisessa Lännessä + +Kirj. + +GUSTAVE AIMARD + +Suomentanut + +E. Piirinen + + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Kirja, +1918. + + + + +SISÄLLYS: + + I. Mieltymystä. + II. Aarniometsä. + III. Don Torribio Quiroga. + IV. Illanvietto. + V. Väijytys. + VI. San Lucar. + VII. Hyökkäys presidiota vastaan. + VIII. Konnamaisuutta. + IX. Vankina. + X. Punanahkojen leiri. + XI. Luopio. + XII. Naisen tahto. + XIII. Valkoiset punaisia vastaan. + XIV. Käänne. + XV. Kuukautta myöhemmin. + XVI. Ennen takaa-ajoa. + XVII. Takaa-ajossa. +XVIII. El Voladero de las Animas. + XIX. Jumalan sormi. + + + + +I. + +MIELTYMYSTÄ. + + +Mieltymys on tunne, jota ei voida selitellä tai kuvailla, se tunnetaan +välittömästi. Aivan tahtomattaan ihminen tuntee heti ensi hetkestä +mieltymystä toista ja vastenmielisyyttä toista kohtaan. Miksi? Sitä ei +voi sanoa, mutta niin on usein laita. Jonkunlainen magneettinen, +vastustamaton vaikutus vetää ihmistä usein henkilöön, jota hänen etunsa +päinvastoin vaatisi välttämään, kun taas sama vaikute sysää hänet +toisen luota, jonka suosiota hänen saman edun vuoksi pitäisi koettaa +tavoitella. + +Ja vielä omituisempaa ja merkillisempää on se, että tämä välitön tunne, +joka siten johtaa ihmistä vastoin hänen tahtoaan, tuskin koskaan +erehtyy; sillä ennemmin tai myöhemmin täytyy myöntää, että se, mikä +ihmisten ennakkoluuloisissa silmissä on näyttänyt erehdykseltä, +päinvastoin on ollut oikein, ja että sydän, vähääkään eksymättä, on +johtanut oikealle tolalle. + +Mieltymyksen ja vastenmielisyyden seuraukset ovat liiankin selvät, ja +siksi monet ovat saaneet kokea niiden salaperäistä vaikutusta, että +meidän ei ole tarvis pitemmältä kosketella tätä ainetta. + +Don Estevan ja Kivisydän olivat tutustuneet toisiinsa olosuhteissa, +joiden olisi pitänyt tehdä heidät toistensa suhteen ainakin +välinpitämättömiksi, joskaan ei juuri vihamiehiksi. Mehiläismetsästäjän +maine ja hänen omituinen elintapansa olivat sellaisia syitä, joiden +olisi pitänyt karkoittaa hänen paristaan don Pedro de Lunan rehdin +majordomon. Ja kuitenkin oli tapahtunut aivan päinvastoin, kummankin +nuoren miehen tietämättä. He olivat ensi hetkestä asti tunteneet +olevansa ystäviä, joita eivät yhdistäneet mitkään tuollaiset +jokapäiväiset tunteet, jotka ovat niin tavallisia vanhan Europan +seuraelämässä, missä ystävä-sana ei enää merkitse edes yksinkertaista +tuttavuutta ja on niitä nimityksiä, joita yleisimmin poljetaan lokaan, +vaan tuollaiset todelliset, vahvat, äärettömät ja alkuperäiset tunteet, +jotka muutamassa tunnissa kehittyvät siinä määrin, että ne +varsinaisesti ensi hetkestä asti hallitsevat sitä, jonka ne ovat +saaneet valtoihinsa. + +Nuo nuoret miehet eivät olleet koskaan nähneet toisiansa, ennenkuin he +tapasivat San Lucarin tiellä, ja kuitenkin tuntui heistä kuin he +olisivat tunteneet toisensa vuosikausia sitten ja aivan +yksinkertaisesti uudelleen tavanneet toisensa. + +Omituista kyllä olivat molemmat yht'aikaa tunteneet saman vaikutuksen, +aivan odottamatta ja tarkoituksetta. + +Nyt väittämämme on siinä määrin totta, että don Estevan, huolimatta +synnynnäisestä viisaudestaan, joka oli hänen huomattavimpia +ominaisuuksiaan, melkein heti uskoi Kivisydämelle isänsä eli oikeammin +hyväntekijänsä elämäntarinan. Tämän elämäntarinan hän oli kertonut +kaikkine yksityiskohtineen, salaamatta tai jättämättä pois pienintäkään +pikku seikkaa. Tähän saattoi hänet salainen aavistus, joka sanoi +hänelle, että hän oli tavannut miehen, joka oli kyliin arvokas jakamaan +hänen kanssaan tämän tärkeän salaisuuden koko painon. + +Tämän kertomuksen jatkuessa saamme vieläkin sitovampia todistuksia +siitä omituisesta luottamuksesta, jota molemmat miehet heti olivat +tunteneet toisiaan kohtaan. + +Aurinko oli laskemaisillaan purppura- ja kultavyöhönsä korkeitten, +lumipeitteisten Sierra Madren kukkulain taakse, kun don Estevan oli +ehtinyt kertomuksensa loppuun. + +Maisema alkoi muuttua suloisen, alakuloisen väriseksi, jollaiseksi se +tulee illan lähestyessä, linnut lensivät suurin joukoin viserrellen +etsimään yösijaa korkeitten puiden tuuheiden oksien välistä. Vaquerot +ja peonit ratsastivat joka suunnalle kootakseen karjan ja viedäkseen +sen kotiin haciendaan. Kaukana näkyi aasinajajain leiri, jonka yötulet +jo alkoivat valaista joka hetki yhä enemmän pimenevää taivasta levein +punertavin valonheijastuksin. + +"No, kun te nyt yhtä hyvin kuin minäkin tunnette sen perheen +salaisuudet, jonka yhteyteen sattuma on teidät saattanut", jatkoi don +Estevan, "mitä aijotte nyt tehdä?" + +"Sananen ensiksi", huomautti Kivisydän. + +"Puhukaa -- teillä pitäisi oikeastaan olla paljon uskottavaa minulle +vuorostanne." + +"Ei niinkään paljon, kuin kenties luulette. Te tiedätte elämästäni yhtä +paljon kuin minä itsekin, toisin sanoen ei juuri mitään, mutta siitä ei +nyt olekaan kysymys tällä hetkellä." + +"Mistä sitten on kysymys?" sanoi don Estevan uteliaisuuden valtaamana. + +"Sanon sen teille. Te ette varmaankaan ole kertonut minulle tuota +pitkää ja mielenkiintoista juttua vain tyydyttääksenne uteliaisuutta, +jota en millään tavoin ole osoittanut. Täytyy siis olla olemassa joku +muu syy, ja tämän syyn luulen arvanneeni. Don Estevan Diaz, kun kaksi +urhokasta miestä on yhtynyt toisiinsa niinkuin liaani mahonkipuuhun, +kun heidän ajatuksensa sulavat yhdeksi, kun heidän tahtonsa on sama, +niin nämä miehet ovat hyvin vahvoja, sillä he täydentävät toisensa, ja +mitä he eivät yksikseen rohkenisi tehdä, siihen he ryhtyvät nyt +arvelematta ja ovat melkein varmoja yrityksensä onnistumisesta, niin +mielettömiltä ja uhkarohkeilta kuin nuo yritykset näyttävätkin. Ettekö +ole samaa mieltä kanssani tässä suhteessa?" + +"Epäilemättä, don Fernando, olen täydelleen samaa mieltä." + +Ilo leimahti nuoren miehen kasvoilla. + +"Hyvä", sanoi hän ojentaen kätensä, "tässä käteni, don Estevan, se on +miehen, joka täten tarjoo teille uskollisen ja rehellisen sydämensä, +kaikesta huolimatta -- tahdotteko tarttua siihen?" + +"Kautta Jumalan!" huudahti majordomo lämpimästi, puristaen voimakkaasti +hänelle niin rehellisesti ojennettua kättä, "minä tartun molempiin -- +kiitos veli! Minulle tekemänne ehdotuksen olin itse tekemäisilläni, nyt +pysyy liittomme elämässä ja kuolemassa! Kuulun teille kuin miekka +kahvaansa!" + +"Voi!" huudahti nuori mies ilosta huoahtaen, "minulla on siis +vihdoinkin ystävä, minun siis ei enää tarvitse kulkea yksinäni elämän +läpi. Ilossa ja surussa, onnessa ja onnettomuudessa on minulla sydän, +jolle voin uskoa kaiken!" + +"Teillä on enemmänkin, veli, teillä on koti. Äitini on teidänkin +äitinne. Tulkaa, nouskaamme jälleen hevosen selkään, alkaa tulla myöhä +ja meillä on vielä paljon kerrottavaa toisillemme." + +"Niin, rientäkäämme", vastasi metsästäjä yksinkertaisesti. + +Hevoset eivät olleet poistuneet ranchon läheisyydestä, josta ne olivat +löytäneet hyvän laitumen. Nuoret miehet saivat ne helposti kiinni, ja +viiden minuutin kuluttua he ratsastivat rinnakkain, kotimatkalla don +Estevanin asuntoa kohti. + +Ña Manuela odotti heitä portin ulkopuolella. Hän hymyili. + +"Tulettepa vihdoinkin", hän huusi heille jo kaukaa, heti heidät +nähtyään. Ja kun uudet ystävykset olivat saapuneet pihalle, johti hän +heidät ystävällisesti sisään, jossa yksinkertainen, mutta maukas ateria +heitä odotti. Se syötiin hyvällä ruokahalulla ja tuttavallisesti +keskustellen. Doña Manuela huomasi heti, että nuorten miesten kesken +oli jotakin erikoisempaa tapahtunut, mutta hän ei kysellyt mitään, +katseli vain kumpaakin tarkastellen ja odotti, että poikansa selittäisi +asian, kuten kohta tapahtuikin. + +"Rakas äiti", lausui don Estevan, kun ateria oli päättynyt ja siirrytty +parvekkeelle, "olet kai huomannut, että välimme don Carrilin kanssa on +nyt toinen kuin hänen tänne tullessaan: me olemme tulleet ystäviksi. +Olen kertonut hänelle don Pedro de Lunan elämäntarinan, joka samalla +niin läheisesti koskee meitäkin ja mahdollisesti tavallaan vierastamme +tässä." + +Doña Manuela nyökkäsi hyväksyvästi. + +"Olen sen huomannut, rakas poikani, suokoon Jumala, että kaikki +päättyisi hyvin. Toivon, että uusi ystäväsi ansaitsee luottamuksemme. +Kotimme on tästä lähtien hänen, kuten meidänkin." + +Don Fernando kumarsi kunnioittavasti. + +"Lupaan kunniani kautta osoittavani, että olen luottamuksenne arvoinen +ja että henkeen ja vereen asti taistelen don Estevanin rinnalla +yhteisen asiamme puolesta, kunnes olemme saavuttaneet päämäärämme", +sanoi hän liikutettuna. + +"Toivokaamme parasta", sanoi doña Manuela surullisesta + +"Minä en ole solminut liittoa don Fernandon kanssa meidän tähtemme, +vaan toisten minulle rakkaiden henkilöiden suojelemiseksi siltä +vaaralta, jonka aavistan heitä uhkaavan", lausui don Estevan. +"Ja vaikka en nyt voikaan selittää, mistäpäin vaara olisi +odotettavissa, on minulla kuitenkin syyni, miksi täytyy ryhtyä +varovaisuustoimenpiteisiin." + +"Nuo syyt luulen hyvin käsittäväni", huomautti don Fernando. "Ne ovat +seuraavat: don Pedron pitkäaikainen rauha on uhattuna ja te pelkäätte +doña Hermosalle tapahtuvan jonkun onnettomuuden. Eikö niin?" + +"Aivan niin, ystäväni; olen todella jo jonkun aikaa salaa, +vaistomaisesti pelännyt, että jokin onnettomuus olisi tulossa, +tietämättä mistä ja miten se tulisi. Tiedätte kai paremminkin kuin +minä, että elämässä on synkkiä hetkiä, jolloin rohkeinkin mies ilman +näkyvää syytä vapisee kuin lapsi ja pelkää omaa varjoaankin, epäilee +kaikkea. Nämä synkät ajatukset ovat vaivanneet minua jo pari kuukautta. +Ja kuitenkin on täällä ollut kaikki rauhallista, kuten ennenkin, don +Pedro yhtä rauhallinen ja doña Hermosa iloinen kuin ennenkin. Me elämme +täällä piilossa koko maailmalta. Seuraelämän pauhina ei tänne ulotu. +Mitäpä meillä siis olisikaan pelättävänä? Kuka vihollinen meitä sitten +vainoisi ja yöt päivät pitäisi meitä silmällä? Sitä en tiedä, mutta +minä tunnen, että niin on laita, minä tunnen vihollisen läsnäolon, +mutta en voi häntä keksiä." + +"Tuon vihollisen tunnette nyt yhtä hyvin kuin minäkin -- se on +Tiikerikissa. Viimeöisen keskusteluni hänen kanssaan, jonka tekin +kuulitte, olisi pitänyt selvittää hänen aikomuksensa, jos ei juuri +hänen suunnitelmiaan." + +"Se on totta, mutta siitä huolimatta en voi uskoa, että tuo mies on +todella vihollisemme. Samoinkuin ei ole seurausta ilman syytä, niin ei +myöskään saata olla vihaa ilman aihetta. Don Pedro ei ole milloinkaan +tänne tulostaan asti millään tavoin ollut kosketuksissa tuon miehen +kanssa. Miksi hänellä siis olisi jotakin kaunaa isäntääni kohtaan?" + +"Ah, miksi?" toisti metsästäjä kiihkeästi, "miksi päivä seuraa yötä, +miksi on hyviä ja huonoja, roistoja ja kunniallisia ihmisiä? Tämä +pulmallinen kysymys veisi meidät liian kauas, ystäväni. Tiedän yhtä +hyvin kuin tekin, ettette milloinkaan ole olleet Tiikerikissan kanssa +tekemisissä, mutta mitä se auttaa? Tuo mies on kavala konna, jonka koko +roistomainen olemus tarkoittaa pahantekoa usein vain huvikseen. Don +Pedroa kunnioittavat ja rakastavat kaikki, jotka hänet tuntevat. Doña +Hermosaa kunnioittavat apachitkin, ruohoaavikon hurjimmat punanahat -- +siitä luultavasti johtuu Tiikerikissan viha hacienderoa kohtaan. +Sellaista miestä kohtaan ei saa rankaisematta olla hyvä ja rehellinen, +kaikkien kunnon ihmisten täytyy luonnostaan olla hänen vihamiehiään, se +on päivän selvää. Olkoon ihminen vajonnut kuinka syvälle tahansa, niin +hän kuitenkin aina muistaa kauhean alennuksensa ja entisen asemansa. +Hän ei anna yhteiskunnalle tätä anteeksi, mutta koska hän ei voi kostaa +sille kokonaisuudessaan, julistaa hän sodan yksilöitä vastaan, hyökäten +jokaisen kimppuun, jonka hän tavoittaa, kostaen näille omat pahat +tekonsa. Kas siinä ainoa syy Tiikerikissan vihaan don Pedroa kohtaan." + +"Niin, kenties olette oikeassa", vastasi don Estevan huolestuneella +äänellä, "asian laita lienee niin." + +"Niin tietysti! Uskokaa minua, minä tunnen tuon hirviön perinpohjin, +sillä hän on kasvattanut minut. Mutta riittäköön tämä. Kun asema nyt on +täysin selvä, niin mitä aijotte tehdä?" + +"Myönnän olevani hyvin pahassa pulassa, enkä tiedä mitenkä siitä +selviytyisin. Kuinka voi varjella itseään salahankkeilta, joista ei +tiedä, vastustaa suunnitelmia, joiden tarkoitus on tuntematon -- tuo +kaikki on minulle vaikeaa." + +"Ensiksikin on luullakseni parasta olla ensinkään ilmaisematta don +Pedron perheelle epäilyjämme", huomautti doña Manuela. + +"Sanokaa varmoja tietojamme, señora", lausui don Fernando. "Muuten olen +aivan samaa mieltä kanssanne. Meidän on helppo salaa vartioida don +Pedroa ja hänen tytärtään, heidän aavistamattakaan mikä vaara heitä +uhkaa. Jos asema sittemmin muuttuisi liian jännittäväksi, niin voidaan +kyllä jollakin tekosyyllä saada heidät itsekin huolehtimaan +turvallisuudestaan." + +"Niin, epäilemättä!" huudahti don Estevan tulisesti. "On tärkeätä, +etteivät he aavista mitään, etenkään doña Hermosa, joka on niin +herkkätunteinen. Lapsi raukka! Hän saa vain liiankin pian tehdä +tuttavuutta vastoinkäymisten kanssa, jos aavistuksemme toteutuvat. +Saadaan nähdä! Fernando ystäväni, neuvokaa meitä! Te ainoastaan voitte +auttaa meitä tässä tukalassa asemassa." + +"Kaikki, mikä ihmisvoimin on mahdollista, tehdään niiden +pelastamiseksi, joita rakastatte." + +"Kiitos! Mutta miksette sano, että tekin rakastatte heitä, koska jo +olette tehnyt heille äärettömän palveluksen?" + +"Ah, ystäväni!" sanoi nuori mies huokaisten, "mitäpä minusta, +seikkailija-raukasta, jotta rohkenisin nostaa silmäni niin korkealle? +Minä en ole enkä saakaan olla doña Hermosalle muuta kuin luotettava +pihakoira, joka pelastaa isäntänsä ja kuolee hänen jalkojensa juureen." + +Tämä lausuttiin niin surunvoittoisesti ja itsekieltäytyvästi, että don +Estevan ja hänen äitinsä heltyivät aivan kyyneliin, tarttuivat hänen +käsiinsä samalla kertaa ja puristivat niitä hellästi. + +"Älkää sanoko niin, veljeni", huudahti majordomo, "te ette tunne doña +Hermosaa niin hyvin kuin me, hän on erinomaisen hyväsydäminen, puhtain +ja jaloin sielultaan -- hän rakastaa teitä." + +"Oi!" sanoi metsästäjä liikutettuna, "älkää lausuko tuota sanaa, +ystäväni! Doña Hermosako rakastaisi minua? Se on mahdotonta!" + +"Doña Hermosa on nainen, ystäväni -- te olette pelastanut hänen +henkensä. Tietystikään en tiedä minkälaatuinen hänen teitä kohtaan +tuntemansa tunne on, kenties hän ei itsekään tiedä sitä, ja nuoren +tytön kiitollisuus muuttuu varsin pian rakkaudeksi." + +"Vaiti, poikani", keskeytti vanha rouva, "ei sinun sovi tuolla tavoin +puhua isäntäsi tyttärestä." + +"Se on totta, anteeksi, äiti kulta, olen väärässä. Mutta jos olisit +kuullut doña Hermosan puhuvan ystävästämme ja saavan minut lupaamaan +lähteä etsimään häntä ja viedä hänet hänen luokseen, jonka minä, kautta +Jumalan, myöskin teen, niin et tietäisi mitä uskoisit." + +"Kenties, mutta en ainakaan kaataisi öljyä tuleen, ja sekä itseltäni +että ystävältämme kätkisin varovasti huomioni sydämeni sisimpään." + +"Älkää luulko, että olen niin mieletön, señora", huomautti don +Fernando, "että panen poikanne sanoille enemmän arvoa kuin ne +ansaitsevat. Tiedän varsin hyvin kuka olen, tunnen liiankin tarkkaan +alhaisen asemani, rohjetakseni kohottaa katsettani siihen, jota +kunniani käskee pitämään enkelinä." + +"Hyvin sanottu, don Fernando, ja kuten miehelle sopii", lausui doña +Manuela lämpimästi. "Jättäkäämme siis nyt tämä asia ja koettakaamme +keksiä jokin keino, joka auttaisi meitä siitä pulasta, missä nyt +olemme." + +"Tuon keinon", vastasi metsästäjä epäröiden, "luulen paremman +puutteessa voivani osoittaa." + +Äiti ja poika työnsivät nopeasti nojatuolinsa eteenpäin kuullakseen +paremmin. + +"Puhukaa, veli, puhukaa viivyttelemättä!" huudahti don Estevan. "Minkä +keinon sitten?" + +"Suonette anteeksi, jos te siinä suunnitelmassa, jonka aijon esittää, +mahdollisesti huomaatte jotakin, joka ei ehkä täysin vastaa kunnian +lakeja, sellaisina kuin sivistyneet ihmiset ne käsittävät", sanoi +metsästäjä. "Mutta muistatte kai, että olen punanahkojen kasvattama ja +että se mies, jota vastaan aloitamme taistelun elämästä ja kuolemasta, +on enemmän kuin puoleksi intiaani, jonka vuoksi hänen meitä vastaan +aikomansa taistelu on kokonaan apacheilta lainattu. Voidaksemme siis +menestyksellä taistella häntä vastaan, täytyy meidän, niin +vastenmielistä kuin se onkin, käyttää samoja keinoja, käyttää hänen +omia aseitaan, sanalla sanoen käyttää viekkautta viekkautta vastaan, +juonia juonia vastaan. Sillä jos me, väärän kunniantunnon sokaisemina, +itsepäisesti tahdomme taistella häntä vastaan avoimin asein, niin +joudumme ehdottomasti tappiolle ja meitä vedetään nenästä." + +"Se mitä nyt sanotte, Fernando", huomautti majordomo, "on sen pahempi +liiankin totta. Käsitän täydelleen sanojenne sisällön ja totuuden, +mutta myöntänettehän, että kunniallisen miehen, joka on tottunut +katsomaan vihollistaan kasvoihin, on vastenmielistä pujottautua +ketunnahkaan ja alentua käyttämään viekkautta silloin, kun hän haluaisi +rohkeasti hyökätä edestäpäin vihollisensa kimppuun." + +"Niin, minkäpä sille voi? Se on asemamme aiheuttama pakkokeino. Ellemme +siihen ryhdy, niin on parempi jättää vihollisemme rauhaan kuin koettaa +vastustaa hänen suunnitelmiaan, sillä muuten epäonnistumme." + +"Tapahtukoon sitten tahtonne mukaan, ystäväni, koska sitä ei voi +välttää. Ilmaiskaa siis keinonne." + +"Keino on seuraava. Huolimatta äskeisestä keskustelustani Tiikerikissan +kanssa, on hän kuitenkin joku aika sitten uskonut minulle hyvinkin +paljon asioitaan ja minä tunnen liiankin monta hänen salaisuuttaan, +jotta hän, niin äkäinen kuin onkin, kantaisi minua kohtaan mitään +kaunaa. Tottuneena jo monet vuodet vallitsemaan ja ohjaamaan minua +tahtonsa mukaan, hän luulee kylliksi tuntevansa luonteeni ollakseen +vakuutettu siitä, että se, mitä sanoin hänelle, oli vain huonon tuulen +aiheuttamaa ylimielisyyttä, ja että minä varsin mielelläni taas +asettuisin hänen holhottavakseen. Henkilöitten lailla, jotka monet +vuodet ovat eläneet kuvitteluissaan, antaa Tiikerikissakin, joka +varmaan on kasvattanut ja suvainnut minua toivossa joskus voida käyttää +minua välikappaleena jonkun salakavalan suunnitelmansa toteuttamiseksi, +minun pettää itsensä, viekkaudestaan huolimatta, jos oikein yritän." + +"Niin", huomautti don Estevan, "tuo kaikki tuntuu kyllä jotenkin +luultavalta?" + +"Niin, eikö totta? Kas tässä, mitä olen ajatellut. Auringon noustessa +huomenna menemme presidioon, ja minä tutustutan teidät siellä erääseen +tuntemaani heittiöön, joka on minulle niin uskollinen, kuin tuollaiset +ihmiset yleensä voivat olla. Tuo picero tulee välittäjäksemme. Hänen +kauttansa saamme tietää kaikki mitä Tiikerikissa puuhaa San Lucarin +seuduilla noiden leperojen kanssa, joita hän pestaa, ties mitä kauheaa +tekoa varten. Sen jälkeen eroamme, te palataksenne aivan rauhassa +tänne, minä sitä vastoin menen takaisin ruohoaavikolle etsimään +Tiikerikissaa. Tällä tavoin saamme tietää hänen puuhansa, tehköön hän +sitten mitä tahansa. Tämä on ehdotukseni, mitä pidätte siitä?" + +"Erinomaista, ystäväni, te olette huomannut kaiken?" + +"Mutta on vielä pari seikkaa, jotka pyydän teidän muistamaan. Ensiksi, +että mitä hyvänsä teen tai sanon ja mihin toimenpiteisiin näettekin +minun ryhtyvän, niin ette saa ruveta epäilemään. Antakaa minun vapaasti +toimia, älkääkä koskaan luulko, että aijon pettää teidät." + +"Älkää olko levoton siitä, ystäväni, minä uskon yhtä vähän silmien kuin +korvienkaan todistuksia. Luottamukseni teihin on järkkymätön. +Kertokaapa nyt edelleen." + +"Tämän toimenpiteen tärkeys on selvä. Heti kun olemme eronneet +presidiossa, täytyy meidän olla vieraita toisillemme. Emme enää tunne +toisiamme." + +"Tuo kehoitus on todellakin tärkeä ja panen sen tarkalleen mieleeni, +koska erehdyksen seuraukset olisivat meille arvaamattomat." + +"Olkaa valmiina toimimaan ensi merkin saatuanne, yöllä tai päivällä. +Olkoon teillä mitä tehtävää tahansa, niin jättäkää se heti, +ryhtyäksenne voimakkaasti hyökkäämään heti merkin huomattuanne." + +"Hyvä, jo huomispäivänä hankin kaikessa hiljaisuudessa ja tehden syyksi +kiireelliset työt haciendassa, viisitoista leperoa, häikäilemätöntä +veitikkaa, jotka maksusta tottelevat minua sokeasti, eivätkä säikähdä +mitään." + +"Aivan niin, voitte helposti antaa niiden vetelehtiä täällä, kunnes on +tullut aika leikkiä puukolla ja rihlapyssyllä." + +"Vastaan siitä, ettei kukaan ajattelekaan tiedustella heistä. Mutta +minkälaisen merkin lähetätte minulle? Ja keneltä sen saan?" + +"Merkkinä on kolmesta kohtaa taitettu, päästään punaiseksi värjätty +valkea kotkansulka. Se, joka antaa teille tämän sulan, sanoo vain: +kaksi piasteriani! Te annatte ne hänelle mitään sanomatta, otatte sulan +ja annatte hänen mennä." + +"Mutta mikä mies se on, ystäväni?" + +"Muuan tuntematon, ensimmäinen, jonka tapaan, luultavasti. Tällä +sanansaattajalla ei saa olla aavistustakaan hänelle jättämäni toimen +tärkeydestä, siltä varalta, että hän joutuisi mahdollisesti vihollisen +käsiin." + +"Hyvin harkittu! Alan todellakin uskoa, että voitamme pelin." + +"Minä puolestani olen varma siitä", huudahti don Fernando, "jos +täsmälleen seuraatte ohjeitani." + +"Siihen nähden voitte olla huoletta, veliseni, minä vastaan +täsmällisyydestäni." + +Kun kaikki oli täten sovittu ja päätetty noiden kolmen henkilön kesken, +erosivat he mennäkseen levolle, sitä mieluummin kun jo oli myöhäinen ja +molempien nuorten miesten täytyi auringon noustessa nousta ratsaille +mennäkseen San Lucariin. + + + + +II. + +AARNIOMETSÄ. + + +Don Torribio Quiroga, jonka kanssa nyt joudumme tekemisiin, oli +kahdeksankolmatta vuotias mies, hienopiirteinen ja älykkään näköinen, +kauniskasvoinen sekä käytökseltään erikoisesti maailmanmies. + +Hän kuului Chihua-huan valtion rikkaimpiin ja kunnioitettavimpiin +sukuihin. Vanhempainsa kuoleman kautta, maassa, jossa kulta on niin +yleistä, oli hän saanut omaisuuden, joka teki yli satatuhatta piasteria +vuotuista tuloa, toisin sanoen noin kolme miljoonaa markkaa. + +Tällaisessa asemassa olevalla henkilöllä, jolla sitä paitsi on +sellaiset henkiset ja ruumiilliset edut, kuin don Torribiolla, on +oikeus vaatia mitä tahansa. Sillä saatuaan määrätyn omaisuusmäärän, ei +ihmisellä enää ole mitään esteitä, tai ainakaan ne eivät millään tavoin +ole haittana, vaan paremmin kannustajana. + +Don Torribio oli onnistunut kaikissa yrityksissään, lukuunottamatta +taisteluaan don Fernandoa vastaan, josta taistelusta tämä aina oli +suoriutunut voittajana. + +Sen vuoksi olikin hacienderon metsästäjää kohtaan tuntema viha, joka +alkujaan johtui hyvin mitättömistä syistä, huomaamatta kasvanut +Torribion edelleenkin kärsimien vastoinkäymisten johdosta, joten se +viimein oli paisunut niin suunnattomaksi, oikeaksi amerikalaiseksi +vihaksi, jota ei voi sammuttaa mikään muu kuin sen kuolema, joka tuon +vihan aiheutti. + +Kohtauksensa jälkeen don Fernando Carrilin kanssa, joka oli päättynyt +hänelle niin ikävästi, oli don Torribion vallannut tuollainen kylmä, +keskittynyt viha, joka vähitellen kokoontuu sieluun, lopulta +puhjetakseen esiin kauhean voimakkaana. + +Päästyään onnellisen vastustajansa näkyvistä hän alkoi ratsastaa täyttä +neliä. Hän iski kannukset hevosen kylkiin niin, että veri purskui ja +hevonen hirnui kivusta sekä lisäsi hurjaa vauhtiaan kaksinkerroin. + +Mihinkä aikoi siis don Torribio kasvot vääntyneinä ja hiukset pystyssä? + +Hän ei tietänyt sitä itsekään. Ja muuten se olikin hänelle samantekevä. + +Hän ei nähnyt mitään, hän ei enää kuullut mitään. Hän hautoi mielessään +synkkiä suunnitelmia ja ratsasti yli jokien ja rotkojen, piittaamatta +hevosen suunnasta. + +Hänessä kiehui vain viha. Hänen polttava otsansa ei jäähtynyt; ohimot +takoivat haljetakseen ja hermostunut väristys puistatti koko hänen +ruumistaan. + +Tätä äärimmäisen kiihoittunutta tilaa kesti useita tunteja. Hevonen +riensi eteenpäin kuin nuoli, kunnes tuo jalo eläin lopen väsyneenä +äkkiä pysähtyi, polvet horjuen, ja kaatui hiekkaan. + +Don Torribio nousi ja katsahti hämmentyneenä ympärilleen. + +Oli tarpeen tällainen äkkinäinen kaatuminen, jotta hänen ajatuksensa +vähänkin olisivat selviytyneet ja hän taas palautunut todellisuuteen. +Jos sellaista sieluntilaa olisi kestänyt vielä tunnin verran, niin hän +olisi joko tullut aivan mielipuoleksi tai kuollut halvaukseen. + +Oli tullut yö. Synkkä pimeys peitti maan. Erämaassa, johon sattuma oli +ohjannut hänet, vallitsi haudan hiljaisuus. + +"Missä minä olen?" mumisi hän, koettaen päästä selville olinpaikastaan. + +Mutta pilvien peittämä kuu ei valaissut ensinkään. Alkoi tuulla +kovasti. Puiden oksat natisivat toisiansa vasten ja kaukana erämaan +sydämessä sekaantuivat villipetojen kumeat karjunnat villikissojen +ulvontaan. + +Don Torribion katse koetti turhaan tunkeutua pimeän lävitse. + +Hän meni hevosen luo, joka makasi pitkänään maassa ja huokui raskaasti. +Liikutettuna surkutellen uskollista toveriaan seikkailumatkoillaan, hän +kumartui hevosen puoleen, veti pistoolit huotrastaan ja pisti ne +vyöhönsä, jonka jälkeen hän otti satulaan kiinnitetyn, rommia +sisältävän kenttäpullon ja alkoi pestä huohottavan eläinraukan silmiä, +sieraimia ja suuta, josta käsittelystä eläin virkistyi. Näin kului +puoli tuntia. Hevonen, vähän virkistyttyään, nousi seisomaan ja +suvulleen ominaisella vaistolla etsi lähellä olevan lähteen, josta +sammutti janonsa. + +"Kaikki ei ole vielä menetetty", mumisi don Torribio; "kenties minun +piankin onnistuu päästä täältä pois." + +Mutta samassa kuului läheltä kumea karjunta, johon heti vastattiin +neljältä eri taholta. Hevonen nosti korvansa pystyyn ja don Torribio +tunsi pelon väristyksen suonissaan. + +"Kirottua", hän huudahti, "olen jaguarien juomapaikalla. Mitä on +tehtävä?" + +Hän oli lähteen mutaisilla rennoilla huomannut jälkiä, jotka tekivät +kaikki epäilyt mahdottomiksi. Samassa hän huomasi korkeintaan kymmenen +askeleen päässä silmäparin loistavan tulikekäleen tavoin pimeässä ja +katsovan häneen omituisen kiinteästi. + +Don Torribio oli varsin rohkea mies, lukemattomia kertoja oli hän +toveriensa nähden suorittanut uskomattoman rohkeita tekoja, mutta +yksinään pimeässä petoeläinten keskellä hän tahtomattaankin tunsi +hurjaa pelkoa, ja hän hengitti raskaasti yhteenpuristettujen +hampaittensa lomasta. Kylmä hiki valui hänen ruumiistaan ja hän oli +vähällä kaatua. + +Mutta tätä voimattomuutta kesti vain hetkisen. Uskomattomalla +tahdonponnistuksella hän saavutti mielenmalttinsa ja ponnistaen koko +tarmonsa hän valmistautui epätoivoiseen taisteluun, jossa hän varmaan +uskoi joutuvansa tappiolle, mutta jota hän, ihmisessä koskaan kokonaan +sammumattomalla itsensä säilyttämisvaistolla ja toivolla, tahtoi +pitkittää viime hetkeen saakka. + +Samassa hirnui hevonen pelästyksissään, teki tavattoman pitkän +loikkauksen ja juoksi tiehensä. + +"Sitä parempi", mumisi don Torribio, "kenties eläinparan onnistuu +tavattoman nopeutensa avulla pelastua." + +Kamala ulvonta ja karjunta kuului joka taholta hevosen paetessa ja +tavattoman suuria varjoja hyppäsi don Torribion ohi. + +"Haa!" sanoi hän katkerasti hymyillen, "pitääkö minun seisoa tässä ja +antaa nielaista itseni yrittämättä päästä pakoon. Herran nimessä! Sehän +olisi anteeksi antamaton tyhmyys. Oh, minä en ole vielä kuollut. +Eteenpäin!" + +Äkkinäinen tuulenpuuska puhdisti taivaan, ja muutaman minuutin ajan loi +kuu kalpeata, surumielistä valoaan sille paikalle, jossa don Torriobio +oli. + +Muutamien askelten päässä hänestä virtasi Rio del Norte jyrkkien +rantojensa välissä. Kaukana levisi neitseellinen metsä tiheinä ryhminä. +Sekava joukko kallionlohkareita, kasaantuneina toistensa päälle +ikäänkuin piloillaan, ja vuorenkolot, joista kohosi yhteenpunoutuneiden +liaanien peittämiä puuryhmiä, muodostaen mitä eriskummallisimpia +paraakeleja, ulottuivat monenlaisina haaroina aina jokeen asti. +Santaiseen ja tuohon, amerikalaisia metsiä paksuina kerroksina +peittävistä kasvijätteistä muodostuneeseen maahan vajosi jalka joka +askeleella. + +Don Torribio huomasi nyt missä hän oli. Hän oli kuudettakymmentä +penikulmaa kaikista ihmisasunnoista, tavattoman suuren metsän laidassa, +ainoa koko apachialueella, johon ei rohkeinkaan tienraivaaja vielä +ollut rohjennut tunkeutua, niin kolkolta näytti sen synkkä syvyys. + +Kuinka hän hurjasti ratsastaessaan oli tullut tähän pelättyyn paikkaan, +sitä ei don Torribio tällä hetkellä yrittänytkään tuumia. Ääretön +vaara, joka vaati kaikki hänen älynsä, uhkasi häntä niin välittömästi, +ettei hänellä ollut aikaa ajatella muuta kuin koettaa torjua sitä. + +Muutamien askelten päässä hänestä pulppusi, kuten jo on sanottu, kirkas +lähde, jonka reunoilla olevat lukuisat petoeläinten jäljet selvästi +osoittivat, että tätä paikkaa käyttivät pedot juomapaikkanaan, +lähtiessään auringon laskiessa pesistään etsimään ruokaa ja +virvokkeita. + +Ja varmuuden vuoksi näki hän vielä kaksi mahtavaa jaguaria, koiraan ja +naaraan, jotka samassa pysähtyivät rannalle ja levottomin katsein +vartioivat poikasiaan. + +"Hm!" mumisi don Torribio, "ikäviä naapureita." Ja koneellisesti +siirtyi hänen katseensa vastakkaiselle taholle. + +Mahtava pantteri, lojuen kalliolla, kuten kissa vaanimassa, iski häneen +silmänsä, jotka loistivat kuin kiiltokivet. + +Amerikalaisen tavan mukaan ei don Torribio milloinkaan lähtenyt ulos +olematta hyvin aseistettuna. Hänellä oli mukanaan erinomainen ja varsin +tarkkakäyntinen tussari. Kohtalon sallimuksesta ei se hevosen kaatuessa +ollut särkynyt. Hän oli asettanut sen kallion viereen. + +Hän ojensi kätensä ja tarttui tussariin. + +"Hyvä!" hän sanoi hymyillen, "taistelu tulee ainakin vakavaksi." + +Hän nosti pyssyn poskelleen, mutta samassa kun hänen piti ampua sai +valittava naukuna hänet kohottamaan päätänsä, jolloin tusina pajeroja +ja tiikerikissoja, kyyristyneinä puiden oksille ja katsellen häntä +ylhäältä päin, kiinnittivät hänen huomiotansa, samalla kuin joukko +punaisia susia lönkytti paikalle ja asettui muutaman askeleen päähän +hänestä. + +Kaikilla ympärillä olevilla kallioilla istui joukko korppikotkia ja +muita petolintuja, silmät puoliummessa odottamassa milloin heidän +aikansa tulisi päästä saaliin jaolle. + +Pitkällä loikkauksella hypähti don Torribio eräälle kallionkielekkeelle +ja siitä hänen onnistui parissa kolmessa minuutissa tavattomilla +ponnistuksilla käsin ja jaloin kiivetä eräänlaiselle, noin +parinkymmenen jalan korkuiselle pengermälle, jolla hän ainakin muutaman +hetken saattoi toivoa olevansa verrattain turvassa. + +Toinen toisensa jälkeen tänne hienon vaistonsa houkuttelemien metsän +eläinten kauhea konsertti paisui joka hetki yhä voimakkaammaksi ja +saavutti vihdoin sellaisen laajuuden, että se kuului riehuvan +myrskynkin yli, joka ulvoi vimmatusti vuorenrotkoissa ja +metsänaukeamissa. + +Kuu katosi pilvien taakse ja don Torribio oli taas entisessä +pimeydessään. Mutta vaikka hän ei nähnytkään ympärillään olevia +petoeläimiä, niin aavisti hän, tai melkein tunsi niiden läsnäolon. Hän +näki niiden silmien loistavan pimeässä ja niiden ulvonta, joka lähestyi +joka hetki, näytti ennustavan, että hänen viimeinen toivonsa pian +sammuisi. + +Asettaen jalkansa lujasti maata vasten ja ojentuen vähän eteenpäin, +voidakseen; tähdätä tarkkaan, hän tarttui revolveriin ja ampui +tiikerikissoja kohti kuusi laukausta, joita melkein heti seurasi kuusi +julmaa ulvahdusta ja kuuden haavoittuneen tai kuolleen eläimen oksalta +oksalle putoamisesta johtuvaa jysähdystä. Kuvaamaton oli se kauhea +meteli, joka syntyi tästä odottamattomasta hyökkäyksestä. Punaiset +sudet syöksyivät ulvoen uhrien kimppuun, alkaen repiä niitä terävillä +hampaillaan ja taistellen saaliista petolintujen kanssa, jotka vaativat +osansa siitä. + +Syntyi omituinen rätinä puiden oksissa, esine, jota oli mahdoton +erottaa, lensi ilman läpi ja putosi karjahtaen penkereelle. + +Käyttäen kivääriä nuijanaan iski don Torribio voimakkaasti päähän +eläintä, joka ulvoen vieri alas kalliolta. + +Nyt kuuli nuori mies kauhistuksekseen muutamia askeleita alempana +taistelun, jota jaguarit ja tiikerikissat kävivät hänen +kallionkielekkeeltä pudottamaansa pantteria vastaan. Kauhean vaaran +huumaamana ampui don Torribio, miettimättä teostaan johtuvia +turmiollisia seurauksia, pari pistoolin laukausta hurjien vihollistensa +joukkoon, jotka hänen alapuolellaan raivokkaasti taistelivat keskenään. + +Mutta nyt tapahtui jotakin merkillistä. Kaikki nuo keskenään +vihamieliset eläimet näyttivät huomaavan, että heidän sen sijaan, että +taistelivat toisiaan vastaan, päinvastoin pitäisi yhtyä ihmistä, heidän +yhteistä vihollistaan vastaan. Ne lopettivat siis äkkiä kauhean +keskinäisen taistelunsa ja jättivät ikäänkuin yhteisestä sopimuksesta +kaatuneiden veriset ja puoleksi revityt ruumiit, ja kääntyivät sen +jälkeen raivoissaan sitä kalliota kohti, jonka päältä don Torribio +näytti ärsyttävän heitä. Ne alkoivat ahdistaa häntä yht'aikaa kauhean +raivokkaasti, hyppien ulkoneville kallionkielekkeille, joilla ne +yrittivät saada jalansijaa, ja koettaen kiivetä kalliota pitkin joka +puolelta. + +Asema kävi joka hetki yhä arveluttavammaksi nuorelle miehelle. Useita +tiikerikissoja oli jo hypännyt ylös pengermälle. Sitä mukaa kuin don +Torribio työnsi ne takaisin, tuli toisia niiden sijaan. Hänen +vihollistensa luku kasvoi joka hetki. Hän tunsi voimiensa ja tarmonsa +heikontuvan vähitellen. + +Tämä yksinäisen ihmisen taistelu villipetojen joukkoa vastaan oli +samalla kertaa suuremmoista ja julmaa. Aivankuin kauhean painajaisen +ahdistamana taisteli don Torribio turhaan yhä uudelleen paikalle +tulevia hyökkääjäjoukkoja vastaan. Hän tunsi tiikerikissojen ja +punaisten susien lämpimän ja tympeän hengityksen aivan lähellään. +Jaguarien karjunta ja pantterien ivallinen naukuna kuului hänen +korvissaan peloittavalta konsertilta, joka huumasi ja pyörrytti häntä. +Hän näki näkymättömien vihollistensa tuhansien silmien loistavan +pimeässä, ja toisinaan huitoivat korppikotkien raskaat siivet hänen +kylmän hien peittämiä kasvojaan. + +Hän oli kadottanut kaiken selvän käsityksen itsestään; hän ei ajatellut +enää. Hänen elämänsä oli, niin sanoaksemme, muuttunut ruumiilliseksi. +Hänen liikkeensä ja tekonsa olivat koneellisia. Hänen käsivartensa +kohosi ja laskeutui lyödäkseen säännöllisesti kuin heiluri. + +Useita kynsiä oli jo tunkeutunut syvälle hänen lihaansa. Pajerot, jotka +olivat hyökänneet hänen kimppuunsa, olivat iskeneet hänen kurkkuunsa, +ja hänen oli täytynyt taistella niiden kanssa rinta vasten rintaa, +saadakseen ne hellittämään otteensa. Veri vuoti jo paristakymmenestä +haavasta, jotka eivät tosin sellaisenaan olleet vaarallisia, mutta +hetki oli lähellä, jolloin hänen tarmonsa, mikä enää ylläpiti hänen +voimiaan, pettäisi ja hän syöksyisi alas kalliolta petojen +revittäväksi, jotka yhä kiivaammin hyökkäsivät hänen kimppuunsa. + +Tänä juhlallisena hetkenä, jolloin kaikki hänessä murtui samalla +kertaa, tunkeutui hänen rinnastaan epätoivoinen tuskanhuuto, jonka +moniääninen kaiku kaukana toisti hirveän voimakkaasti. Se oli viimeinen +ja äärimmäinen vastalause ihmisen puolelta, joka tunnustaa tulleensa +voitetuksi ja joka ennen kaatumistaan vaistomaisesti pyytää +lähimmäiseltään apua. Omituista, hän kuulee vastahuudon! Don Torribio, +kummastuksissaan ja rohkenematta uskoa ihmeen tapahtuneen tässä +erämaassa, johon ei kukaan muu kuin hän ollut voinut tunkeutua, luuli +kuulleensa väärin. Kooten kuitenkin vielä jäljellä olevat voimansa ja +tuntien sydämensä pohjassa sammuneen toivon heräävän uudelleen, huusi +hän toistamiseen vielä kovemmin ja julmemmin kuin ensi kerralla. + +Kun metsän kaiku oli toistanut tämän kirkaisun lukemattomia kertoja, +kuului hänen tarkkaavaisiin korviinsa yksi ainoa sana, tuulen tuomana +kuin huokaus: + +"Hei!" + +Don Torribio ojentautui. Tämän sanan sähköittämänä hän näytti +saavuttavan voimansa ja saavan uutta eloa, ja hän lisäsi kaksinverroin +iskujaan ja pistojaan noita lukemattomia vihollisia vastaan. + +Äkkiä kuului etäältä useiden hevosten nelistystä, useat +pyssynlaukaukset leimahtivat pimeässä, valaisten hetkisen, ja ihmisiä +tai paremmin henkiä syöksyi äkkiarvaamatta petojen tiheimpään joukkoon, +pannen niiden keskuudessa toimeen hirveän verilöylyn. + +Samassa kaatui don Torribio pengermälle kahden tiikerikissan +ahdistamana taistellen niitä vastaan. + +Muutamassa minuutissa äsken saapuneet ajoivat pedot pakosalle ja +sytyttivät useita tulia, pitääkseen ne loitolla jäljellä olevan osan +yötä. + +Pari näistä miehistä, kädessään palavat okotepuiset soihdut, alkoivat +etsiä sitä, jonka hätähuudot olivat kutsuneet heidät apuun. + +Pian he löysivätkin hänet makaamasta tiedottomana maassa, kymmenen tai +kahdentoista kuolleen tiikerikissan keskellä ja pitäen jäykistyneissä +käsissään kuristettua pajeroa. + +"No, Carlocho", sanoi muuan ääni, "oletko löytänyt hänet?" + +"Olen", vastasi tämä, "mutta hän näyttää kuolleelta." + +"Lempo vieköön! Se olisi vahinko", huomautti Pablito, "sillä se on +vankka mies -- missä hän on?" + +"Tuolla ylhäällä, vastapäisellä kallionkielekkeellä." + +"Voitko Veradon avulla saada hänet alas?" + +"Mikään ei ole helpompaa; hän makaa liikkumatta kuin puupölkky." + +"Kiiruhda sitten, Jumalan tähden!" sanoi Pablito. "Jokainen minuutti on +hänelle kenties vuosi hänen pakenevasta elämästään." + +Carlocho ja Verado kohottivat don Torribion päästä ja jaloista ja +kantoivat hänet niin varovasti kuin suinkin siitä tilapäisestä +linnoituksesta, jota hän oli niin innokkaasti puolustanut, alas tulien +ääreen, tehden sen el Zapoten oksista valmistamilla paareilla. Nuo +neljä vaqueroa olivat omituisen sattuman kautta joutuneet tälle +paikalle. + +"Tuhat tulimmaista!" huudahti Pablito nähdessään nuoren miehen surkean +tilan. "Mies parka, kylläpä ne ovat pidelleet häntä pahoin! Tulimme +hänen avukseen ihan viime tingassa." + +"Luuletko, että hän toipuu?" kysyi Carlocho uteliaasti. + +"Elleivät jalommat elimet ole vahingoittuneet, on aina toivoa", lausui +Pablito viisaana, "tarkastakaamme häntä." + +Hän kumartui don Torribion puoleen, paljasti tikarinsa ja asetti sen +terän hänen huulilleen. + +"Ei hengähdystäkään!" sanoi Pablito puistellen päätään. + +"Ovatko hänen haavansa vakavat?" kysyi Verado. + +"Eivät, luullakseni. Hän on menehtynyt väsymyksestä ja +mielenliikutuksesta." + +"Mutta silloinhan hän voi toipua?" sanoi Carlocho. + +"Ehkä ja ehk'ei. Kaikki riippuu siitä, miten kovan kolahduksen hänen +hermostonsa on saanut." + +"Katsokaahan!" huudahti Verado iloisesti, "hänhän hengittää, Herran +nimessä! Vieläpä hän yrittää aukaista silmiään." + +"Silloin hän on pelastettu", huomautti Pablito. "Hän virkistyy pian +taas." + +"Tuolla miehellä on rautainen ruumiinrakenne. Neljänneksen kuluttua hän +jo voi, jos haluaa, taas istuutua satulaan. Mutta meidän täytyy sitoa +hänen haavansa." + +Vaquerot, samoin kuin kaikki partioretkeläiset, jotka elävät kaukana +uudisasutuksilla, ovat pakotetut pitämään huolta itsestään ja +hankkimaan niinmuodoin jonkunverran käytännöllistä lääkitsemistaitoa, +voidakseen koota ja käyttää niitä yksinkertaisia lääkkeitä, joita +intiaanitkin käyttävät. + +Carlochon ja Veradon avulla Pablito pesi don Torribion haavat vedellä +ja rommilla, kostutti ohimoita ja puhalsi tupakin savua sieramiin. + +Kun tätä omituista käsittelyä oli kestänyt hetkisen, huokasi nuori mies +tuskin huomattavasti, liikutti hiljaa huuliaan ja aukaisi viimein +silmänsä, kuitenkaan näkemättä mitään. + +"Hän on pelastettu", sanoi Pablito. "Nyt saamme antaa luonnon +vaikuttaa, se on paras lääkäri mitä tunnen." + +Don Torribio kohottautui kyynärpäänsä varaan ja siveli kädellään +otsaansa, ikäänkuin koettaakseen palauttaa muistinsa ja ajatuksensa. + +"Keitä te olette?" sanoi hän heikolla äänellä. + +"Ystäviä, señor, älkää ollenkaan pelätkö." + +"Minä olen aivan menehtynyt, jäseneni ovat aivankuin rikki revityt." + +"Ei se merkitse mitään, señor. Lukuunottamatta voimien menestystä +voitte te yhtä hyvin kuin mekin." + +Don Torribio nousi ja katseli tarkkaavasti häntä ympäröiviä miehiä, +sanoen: + +"Mutta minä en siis erehdykään? En ensinkään odottanut tapaavani teitä +täällä. Millä ihmeellä olette tulleet oikeaan aikaan pelastamaan minua, +te, jotka olin sopinut tapaavani niin kaukana siitä paikasta, missä nyt +olemme?" + +"Sen ihmeen on tehnyt teidän hevosenne, señor", vastasi Verado. + +"Millä tavoin sitten?" kysyi don Torribio, jonka ääni koveni joka hetki +ja jonka jo oli onnistunut nousta jaloilleen. + +"Varsin yksinkertaisesti. Me kuljimme tämän metsän laitaa pitkin +mennäksemme määrätylle kohtauspaikalle, kun aivan äkkiä näimme hevosen +juoksevan ohitsemme huimaavaa vauhtia, jäljessään joukko punaisia +susia. Vapautimme sen näistä hurjista vihollisistaan, jonka tehtyämme +aloimme etsiskellä ratsastajaa, koska emme pitäneet todennäköisenä, +että täysin satuloitu hevonen kulki yksikseen tässä metsässä, johon ei +kukaan uskalla tunkeutua." + +"Kiitos!" vastasi don Torribio, "minä kyllä suoritan sen mitä olen +jäänyt teille velkaa tästä." + +"Pyh! Siitä ei maksa vaivaa puhua. Tässä on hevosenne, nyt voitte +lähteä milloin haluatte." + +Nuori mies ojensi kätensä. + +"Vartokaa", hän sanoi, "emme voi löytää sopivampaa paikkaa kuin tämä +keskusteluamme varten." + + + + +III. + +DON TORRIBIO QUIROGA. + + +Don Torribion lausuttua näin syntyi jotenkin pitkä äänettömyys. + +Silmät tähdättyinä nuoreen mieheen koettivat vaquerot hänen kasvojensa +ilmeestä arvata hänen salaiset ajatuksensa. + +Mutta don Torribion kylmistä ja järkähtämättömistä kasvoista ei voinut +saada mitään selitystä. + +Vihdoin, silmäistyään epäluuloisesti ympärilleen, enemmän totutusta +tavasta kuin peläten jonkun kuuntelevan, kääräisi nuori mies savukkeen, +sytyttäen sen varsin huolettomasti, ja alkoi rauhallisella äänellä: + +"Rakas Verado, mieleni on niin paha sen johdosta, että olet häirinnyt +näitä kunnioitettavia herroja heidän toimessaan ja että itsekin olet +tullut häirityksi, lähteäksesi valitsemalleni kohtauspaikalle." + +"Kuinka niin, armollinen herra?" kysyi Verado ihmetellen kovin tätä +keskustelun alkua. + +"Varsin yksinkertaisesti sen takia, että syytä, minkä vuoksi tahdoin +puhua kanssasi, ei enää ole olemassa." + +"Oh, joutavia", sanoivat rosvot silmät pystyssä, "onko se mahdollista?" + +"Hitto vie, on kyllä!" vastasi don Torribio huolettomasti. "Tarkoin +arvosteltuna on don Fernando Carril erinomainen mies, jolle en +mielisurmikseni tahtoisi aiheuttaa vähintäkään pahaa." + +"Lempo soikoon! Mokomakin erinomainen, nähdäkseni", huomautti Verado, +"koska hän on käskenyt Carlochon tappaa minut sievällä tavalla." + +"Señor don Fernando ei ole antanut minulle tuota määräystä, vaan tälle +don Pablitolle, ystäväni", sanoi Carlocho kohteliaasti. + +"Aivan oikein, minä erehdyin, suokaa anteeksi, señor." + +Vaihdettuaan nämä kohteliaisuudet vaipuivat rosvot taas entiseen +äänettömyyteensä. + +"Kunnon mies pysyy sanassaan", huomautti Tonillo, "ja jos don Torribio +on muuttanut mieltään, niin ei meillä ole mitään sanomista. Mutta +mieleeni muistuu", lisäsi hän tukahduttaen huokauksensa, "että minun on +annettava teille, armollinen herra, takaisin ne kaksisataa piasteria, +jotka olette antanut minulle, jotta..." + +"Olkaa hyvä ja pitäkää tuo mitätön summa, hyvä herra", keskeytti don +Torribio, "se ei voi olla paremmassa tallessa kuin teidän käsissänne." + +Vaquero, joka ilmeisen vastenmielisesti oli ottanut rahat taskustaan, +pisti ne takaisin kunnioittavan nopeasti ja kätevästi. + +"Yhdentekevä", sanoi hän, "minä en puolestani katso olevani vapaa +teistä, armollinen herra; minä olen rehellinen mies, te voitte luottaa +minuun." + +"Meihin", lisäsivät toiset lämpimästi. + +"Kiitän teitä tästä luottamuksesta, jota pidän suuriarvoisena, +señorit", huomautti don Torribio, "mutta toistan vieläkin, että siitä +ei, paha kyllä, ole minulle mitään hyötyä." + +"Sepä ikävää!" sanoi Verado, "armollisen herran veroisia isäntiä ei +löydetä joka päivä." + +"Pyh!" sanoi don Torribio iloisesti, "koska nyt olette vapaita, niin +eihän mikään estä teitä rupeamasta don Fernandon palvelukseen? Hän on +hyvin jalomielinen, caballero aina sormenpäihin asti. Olen vakuutettu +siitä, että hän maksaa hyvin." + +"Niin, se hänen on kait pakko tehdäkin, teidän armonne", sanoi Pablito; +"muuten voimme tunnustaa teille, että olemme jo tuumineetkin sitä, +ja..." + +"Jo ruvenneet hänen palvelukseensa -- tiesin sen", sanoi nuori mies +huolettomasti. + +"Ah!" huudahtivat rosvot ihmetellen. "Eikö teillä ole mitään sitä +vastaan, armollinen herra?" kysyi Pablito. + +"Kuinka niin? Olen päinvastoin ihastunut siitä. Sattuma on niin +oikullinen, että te kenties siten saatte tilaisuuden hyödyttää minua +enemmän!" + +"Ahaa!" huudahtivat vorot, höristellen korviaan. + +"Niin, hitto vie, kenties! Olette siis minulle uskollisia?" + +"Aina viimeiseen veripisaraan asti!" vastasivat kaikki vaquerot +liikuttavan yksimielisesti. + +"Ettekä te halveksi rahaa?" + +"Raha ei milloinkaan ole vahingoksi muille kuin niille, joilla ei +mitään ole", vastasi Pablito hurskaasti. + +"Etenkin kun se on rehellisesti ansaittua", vahvisti Tonillo, irvistäen +kuin apina. + +"Aivan oikein", huomautti don Torribio, "varsinkin kun on kysymyksessä +satakunta unssia [noin 9,000 markkaa]." + +Rosvot värisivät ilosta ja heidän tiikerikissansilmänsä säkenöivät. He +katsahtivat toisiinsa häikäisevän lupaavasti, minkä don Torribio +huomasi. + +"Hitto vie!" sanoivat he suutansa maiskutellen. + +"Teille siis sopii, vai?" + +"Tuli ja leimaus! Sata unssia! Totta kai!" sanoi Pablito. + +"Ehkä enemmänkin", huomautti don Torribio. + +"Ohhoh! Mutta tehtävä on kenties vaikea", arveli Verado. + +"Lempo soikoon! Nyt on huonot ajat, käsitättehän?" + +"Kukapa ei sitä tietäisi, armollinen herra. Kurjuus +on kauheaa." + +"Kenties on kysymyksessä miesmurha?" huomautti Carlocho. + +"Mahdollista kyllä", sanoi don Torribio suoraan. + +"Sitä pahempi hänelle", mutisi Tonillo. + +"Teillä ei siis ole mitään vastaan siinäkään tapauksessa?" + +"Päinvastoin, me olemme innostuneet nyt asiaan entistä enemmän." + +"Kuulkaa siis tarkkaavasti minua, caballerot", sanoi don Torribio +ojentautuen. + +Vorot lähestyivät häntä vaistomaisesti. + +"Olen kunniani kautta sitoutunut", jatkoi don Torribio, "etten ryhdy +mihinkään don Fernando Carrilia vastaan, sen paremmin välittömästi kuin +välillisestikään." + +"Kunnon miehen tulee pitää sanansa", huomautti Tonillo. + +"Ja minä aijon tunnollisesti pitää lupaukseni don Fernandolle." + +Kaikki vaquerot ilmaisivat hyväksymisensä. + +"Mutta", jatkoi don Torribio, "te tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, +että don Fernando on kokonaan salaperäisyyden verhoama ja hänen +elämäänsä peittää läpinäkymätön huntu." + +"Niin, paha kyllä", huokasi Tonillo surkeasti. + +"Useimmiten ei tiedetä mitä hän puuhailee. Hän on kadoksissa +kuukausimääriä, ilmestyäkseen taas äkkiä, kun häntä vähimmin +odotetaan." + +"Se on liiankin totta", sanoi Pablito, "tuon caballeron elintapa on +omituinen." + +"Kuinka monen vaaran alainen hänen täytyykään olla noilla +seikkailumatkoillaan, joiden tarkoitusta ei kukaan ihminen tunne!" +jatkoi don Torribio. + +"Sen ajatteleminenkin tuntuu jo hirveältä", huomautti Carlocho vakavan +näköisenä. + +"Onnettomuus tapahtuu niin helposti erämaassa", vahvisti Verado. + +"Pitemmittä puheitta huomaa sen kyllä siitä vaarasta, mihin te itse +jouduitte tänä yönä, caballero", sanoi Tonillo hartaasti. + +"Se on hirveää!" huudahti Pablito. + +"Huomaatte siis, señorit", jatkoi don Torribio, "etten minä millään +tavalla voi olla vastuussa niistä monista tapaturmista, joille don +Fernando joka askeleella panee henkensä alttiiksi." + +"Se on selvää!" huudahtivat miehet. + +"Sattuma näyttää ilkeästi huvittelevan tehdäkseen tyhjiksi ja +turmellakseen parhaitenkin laaditut suunnitelmat, ja huolimatta don +Fernandon turvallisuutta koskevasta erikoisesta harrastuksestani, minun +on mahdoton suojella häntä sattumalta." + +"Sehän on päivän selvää, teidän armonne, eikä kukaan tietysti ole +oikeutettu vähimmälläkään tavalla moittimaan teitä, jos don Fernando +parka tapaturmaisesti kuolisi jollakin seikkailumatkallaan", sanoi +Pablito hartaalla äänellä. + +"Niin minäkin arvelen -- mutta koska en nyt enää ole don Fernandon +vihamies, vaan päinvastoin hänen ystävänsä ja minulle niinmuodoin on +erittäin mielenkiintoista saada tietää mitä hänelle tapahtuu, jotta +voisin tarpeen tullen rientää hänen avukseen..." + +"Tai kostaa hänen puolestaan, jos hän onnettomuudeksi saisi surmansa", +keskeytti Carlocho. + +"Niin", jatkoi don Torribio. "Minulle on siis tärkeätä saada tietää +mitä voi tapahtua." + +"Oi, pyhä ystävyys, sinä et ole vain tyhjä sana!" huudahti Tonillo, +kohottaen silmänsä korkeutta kohti hartaan näköisenä. + +"Te, caballerot, voitte parhaiten antaa minulle nuo tiedot. Mutta koska +jokainen työ on palkittava, niin saatte jakaa keskenänne vähintään sata +unssia, tai kaksisataa, riippuen siitä minkälaisia tietoja minulle +tuotte. Ymmärrättehän?" + +"Täydellisesti, armollinen herra", vastasi Carlocho järkähtämättömän +kylmäverisesti kaikkien liikutettujen toveriensa puolesta. "Se tehtävä, +jonka suvaitsette uskoa meille, on erittäin kunniakas. Teidän ei +tarvitse epäillä, ettemme suorittaisi sitä täysin mielenne mukaisesti." + +"No sitten olemme täysin yhtä mieltä, señorit. Luotan tiedonantojenne +tarkkuuteen, sillä ymmärrättehän, kuinka naurettavaan asemaan joutuisin +väärän tiedonannon johdosta don Fernandon lukuisiin ystäviin nähden, +jotka olisin vaarassa tekemään levottomiksi aiheettomasti." + +"Luottakaa meihin, armollinen herra, me perustamme tiedonantomme +varmoihin todisteihin." + +"Hyvä, huomaan, että ymmärrämme toisemme. On siis tarpeetonta viipyä +tässä asiassa enempää." + +"Aivan tarpeetonta, teidän armonne, me käsitämme helposti." + +"Niin, mutta ettette unhottaisi", huomautti don Torribio hymyillen, +"niin tehnette minulle mieliksi jakamalla keskenänne nämä kymmenen +unssia, ei minkään kaupan käsirahoina, sillä sellaista ei ole +välillämme tapahtunut, vaan tunnukseksi hetkisen sitten minulle +tekemästänne palveluksesta, ja painaakseni keskustelumme mieleenne." + +Vaquerot ojensivat kätensä odottamatta toista pyyntöä ja pistivät +iloissaan nuo auliisti annetut kultarahat taskuunsa. + +"Nyt vielä sananen, caballerot -- missä olemme suunnilleen?" + +"Mustassa Metsässä, armollinen herra", vastasi Pablito, "korkeintaan +neljä penikulmaa del Cormillon haciendasta, jossa don Pedro de Luna +perheineen tällä hetkellä oleskelee." + +Don Torribio teki ihmettelyä ilmaisevan eleen. + +"Kuinka? Onko don Pedro lähtenyt las Norias de San Pedrosta?" + +"On, armollinen herra", vastasi Pablito, "eilispäivänä." + +"Sepä ihmeellistä! Cormillo on erämaan äärellä, keskellä apachimaata. +Tämä on käsittämätöntä!" + +"Väitetään doña Hermosan toivoneen tätä muuttoa, josta ei juuri kukaan +vielä tiedä." + +"Mikä omituinen päähänpisto niiden vaarojen jälkeen, joissa hän on +ollut vain muutamia päiviä sitten, sillä tavoin mennä uhmaamaan +punanahkoja aina heidän omalle alueelleen asti!" + +"Hacienda on lujasti ja täydelleen varustettu kaikkien yllätysten +varalta." + +"Se on kyllä totta, mutta tämä äkillinen olinpaikan vaihto tuntuu +minusta käsittämättömältä. Olisin teille kiitollinen, jos auringon +noustessa näyttäisitte minulle tien Cormilloon, minun täytyy heti +puhutella don Pedroa." + +"Olemme käytettävänänne, armollinen herra, milloin vain haluatte +lähteä", vastasi Carlocho. + +Yö oli jo pitkälle kulunut ja don Torribion täytyi saada äskeisessä +taistelussa väsähtäneet voimansa takaisin. Hän kääriytyi sen vuoksi +zarapeehensa, ojensi jalkansa tulta kohti ja nukkui pian, huolimatta +mieltään painavasta levottomuudesta. + +Vaquerot seurasivat pian hänen esimerkkiään, vedettyään ensin arpaa +keskenään, kuka vartioitsi yleistä turvallisuutta. + +Arpa lankesi Carlocholle. Muut sulkivat silmänsä, ja erämaan entinen +rauha, joka hetkeksi oli häiriytynyt, palasi jälleen. + +Yö kului minkään häiritsemättä yövieraiden nauttimaa lepoa. + +Auringon noustessa olivat vaquerot taas pystyssä. Kun he olivat +syöttäneet ja juottaneet omansa sekä don Torribion hevosen, satuloivat +he ne ja herättivät nuoren miehen, ilmoittaen lähtöhetken olevan +käsillä. + +Don Torribio nousi heti, ja lyhyen yhteisen aamurukouksen jälkeen +nousivat kaikki viisi miestä hevostensa selkään ja läksivät metsän +aukeamasta, joka oli ollut tulemaisillaan niin turmiolliseksi eräälle +heistä. + +Del Cormillon haciendaa voidaan pitää de San Lucarin presidion +ulkovarustuksena. Se on epäilemättä sekä rikkain että samalla vahvin +asema koko intiaanialueen rajalla. + +Se kohosi eräällä kolmen penikulman laajuisella niemellä, metsän ja +laidunmaiden peittämänä, missä lukematon määrä karjaa käy vapaana +laitumella. Emme pysähdy kuvailemaan paikkaa, jossa vain muutamia +kertomuksemme kohtauksia tapahtuu. Rajoitumme vain mainitsemaan, että +keskellä varsinaista haciendaa kohosi pieni, mutta hyvin sisustettu, +iloinen ja hymyilevä rakennus, paksujen ja vallinsarvilla varustettujen +ympärysmuurien täysin suojaamana, sillä Cormillo oli linnoitus. Pienen +rakennuksen harja näkyi kaukaa, puoleksi puiden oksien peittämänä, +jotka ympäröivät sitä vihreän lehtikehyksen tavoin. Sen ikkunoista oli +toiselta puolen näköala erämaahan päin, toiselta puolen Rio del Norten +yli, joka hopeavyön tavoin oikullisesti luikerteli tasangon poikki ja +katosi näköpiirin sinervään etäisyyteen. + +Don Torribion seuraamana tunkeutuivat vaquerot metsään. + +Heidän matkansa kesti kolme tuntia ja he saapuivat Rio Bravo del Norten +rannalle -- vastapäätä del Cormillon haciendaa, joka häämöitti +epäselvästi virran liejusta muodostuneessa kosteikossa, jossa +kasvoi seljapuu-, nopoli-, mezquiti-, perupuu-, oranssi- ja +sitruunapuuviidakkoja sekä kukkivia jasmiineja, joiden oksilla +kirjavapukuinen lintuasujamisto viserteli täyttä kurkkua vaihtelevin +äänin. + +Don Torribio pysähtyi ja virkkoi oppailleen, jotka myöskin olivat +seisahtuneet: + +"Tässä täytyy meidän erota. Kiitän teitä seurasta, nyt en enää tarvitse +teitä. Menkää toimiinne, señorit. Te tiedätte sopimuksemme, minä luotan +täsmällisyyteenne, hyvästi!" + +"Hyvästi, caballero", vastasivat miehet kumartuen kursastelevasti +hevostensa kaulalle, "olkaa huoletta meihin nähden." + +Sitten he kääntyivät, ratsastivat virtaan, ikäänkuin aikoen mennä sen +yli, ja katosivat pian erään kummun taakse. + +Don Torribio oli yksin. + +Don Torribion ja don Pedro de Lunan perheet, kumpikin peräisin +Espanjasta ja vanhojen siteiden toisiinsa yhdistämät, olivat aina +eläneet erittäin ystävällisissä väleissä. + +Nuori mies ja nuori tyttö oli melkein kasvatettu yhdessä. + +Kun hänen kaunis serkkunsa siis tuli sanomaan hänelle jäähyväisensä, +ilmoittaen lähtevänsä Europaan, jossa hän viipyisi muutamia vuosia +täydentääkseen kasvatuksensa ja saadakseen hienon maailman mukaisen +sivistyksen, oli doña Hermosa, joka silloin oli kahdentoista vuotias, +surrut kovin. + +Aina lapsuudestaan asti olivat he niin sanoaksemme vaistomaisesti +rakastaneet toisiaan niin suloisen sydämellisesti, kuin nuoret ihmiset, +jotka vain ajattelevat onneaan. + +Don Torribio oli lähtenyt säilyttäen rakkautensa, epäilemättä, että +doña Hermosakin säilyttäisi omansa sydämessään. + +Matkusteltuaan sivistyneen maailman kuuluisimmissa kaupungeissa oli +nuori mies heti palattuaan Vera Cruziin rientänyt järjestämään asiansa +ja mennyt San Lucariin, odottaen kärsimättömästi taas tapaavansa +rakastettunsa, jota hän ei ollut nähnyt kolmeen vuoteen, Hermositansa, +tuon kauniin lapsen, joka epäilemättä nyt oli kehittynyt kauniiksi, +täysikasvuiseksi nuoreksi tytöksi. + +Don Pedron ja äänen tyttärensä hämmästys ja ilo oli kuvaamaton. Hermosa +etenkin oli onnellinen, sillä on myönnettävä, että hän ajatteli don +Torribiota joka päivä ja näki hänet lapsuusmuistoissaan, mutta samalla +hän tunsi sydämessään sekä tyydytystä että kipua. + +"Kas niin, lapsukaiseni", oli isä hymyillen virkkanut, "suudelkaa nyt +toisianne, minä annan luvan." + +Doña Hermosa oli punehtuen ojentanut otsansa, jota don Torribio +kunnioittavasti oli koskettanut huulillaan. + +"Mikä suudelma se on!" oli don Pedro huudahtanut. "Kas niin, ei mitään +teeskentelyä, suudelkaa toisianne kunnollisesti, lempo soikoon! Älä +keimaile noin, Hermosa, vaikka oletkin kaunis tyttö ja hän kaunis +poika! Ja sinä Torribio, joka poksahdat tänne kuin pommi, ilmoittamatta +edes tulostasi, luuletko etten tiedä, vai, kenen takia olet kulkenut +satoja penikulmia täyttä laukkaa? Oletko ehkä minun tähteni Vera +Cruzista tullut San Lucariin? Te rakastatte toisianne, suudelkaa siis +toisianne kiltisti, kuten rakastavan parin ja kihlautuneiden tulee, ja +jos olette kilttejä saatte pian mennä naimisiin." + +Näiden ystävällisten sanojen ja tämän iloisen mielen liikuttamina +olivat nuoret heittäytyneet kunnon ukon syliin kätkeäkseen siten +uhkuvat tunteensa. + +Tämän vastaanoton perusteella pidettiin don Torribiota julkisesti doña +Hermosan sulhasena ja tällaisena katsottiin hänellä olevan oikeus +mielistellä häntä. Nuori tyttö luuli vilpittömästi rakastavansa +serkkuaan. Heidän pitkällinen yhdessä olonsa, heidän lapsuudenaikainen +ystävyytensä, joka vielä oli kiihtynyt usean vuoden kestäneestä erosta, +kaikki puolsi hänen sydämessään sitä avioliittoa, jonka isä oli hänelle +valmistanut. + +Hän odotti verrattain kärsivällisesti päivää, joka oli määrätty hänen +hääpäiväkseen, ja toivoi tavallaan iloisena katkeamattomien siteiden +solmimista. + +Vaikka sellainen väite herättäneekin syytöksen harhaoppisuudesta monen +lukijamme taholta, niin väitämme kuitenkin, että nuoren tytön ensi +rakkaus harvoin on oikea. Vasta toinen rakkaus johtuu sydämestä, +kun taas ensimmäisen paikka on vain päässä. Tämä on helposti +käsitettävissä. Nuori tyttö, alkaessaan tuntea sydämensä ensi liikkeet, +mieltyy luonnollisesti siihen, joka asemansa ja suhteittensa johdosta +on jo aikoja sitten voittanut hänen luottamuksensa ja harrastuksensa. +Tämä rakkaus ei siis ole muuta kuin ystävyyttä, tottumuksen lujittamaa +ja sen salaisen vaikutuksen kiihoittamaa, jonka aiheuttavat +kuusitoistavuotiaan päässä pyörivät sekavat ja epämääräiset kuvittelut +ja etupäässä vertailun puute sekä tieto edeltäpäin päätetystä +avioliitosta, joka juuri tästä syystä näyttää mahdottomalta välttää. + +Sellainen oli doña Hermosan suhde serkkuunsa, hänen sitä vähintäkään +aavistamatta. Erinäiset ikä- ja sopivaisuussyyt olivat aina tähän asti +siirtäneet avioliiton solmimista, jota ainakin don Pedro piti hyvin +tärkeänä, joko sitten tulevan vävynsä tavattoman omaisuuden takia tai +että hän oli vakuutettu tekevänsä tyttärensä onnelliseksi. + +Asia meni sitten tasaista menoaan nuorten välillä, minkään erikoisen +häiritsemättä heidän keskensä vallitsevaa onnellista suhdetta aina +siihen saakka, kuin doña Hermosa aavikolla joutui niiden tapausten +pyörteeseen, joista on aikaisemmin kerrottu. [Kertomuksessa +"Kivisydän."] Mutta jo ensi käynnillään, palattuaan de las Noriasin +haciendaan, huomasi don Torribio rakastavan tarkkanäköisyydellä, ettei +doña Hermosa ottanut häntä vastaan puhuen ja käyttäytyen yhtä vapaasti +kuin hänen tapansa oli. + +Nuori tyttö näytti ikävystyneeltä ja uneksivalta, vastasi tuskin hänen +kysymyksiinsä eikä näyttänyt ensinkään käsittävän hänen epäsuoria +viittauksiaan heidän lähestyvästä liitostaan. + +Don Torribio piti aluksi tätä äkillistä muutosta jonkun tuollaisen +hermokohtauksen aiheuttamana, joita nuorille tytöille heidän +tietämättään sattuu. Hän luuli häntä sairaaksi ja vetäytyi syrjään, +epäilemättä että joku toinen oli hänen kihlattunsa sydämessä +valloittanut sen sijan, jonka hän luuli yksin omistavansa. + +Muuten, ketä hän olisikaan epäillyt, jos hän yleensä olisi niin tehnyt? +Don Pedro vietti erittäin yksinäistä elämää ja hänen luonaan kävi vain +hyvin harvoin muutamia vanhoja ystäviä, enimmäkseen naimisissa olevia +tai jo aikoja sitten naimaijän sivuuttaneita. + +Ei ollut luultavaa, että doña Hermosa niinä kahtena vuonna, jotka hän +oli viettänyt aavikolla punaihoisten keskellä, olisi tavannut miehen, +jonka ulkomuoto ja käytöstapa olisi voinut vaikuttaa hänen sydämeensä. + +Kuitenkin oli don Torribio pian pakotettu vasten tahtoaankin +tunnustamaan, että se, mitä hän aluksi oli pitänyt nuoren tytön +oikkuna, olikin harkittu päätös. Sanalla sanoen, että vaikka doña +Hermosa edelleenkin oli hänen lapsuudenystävänsä, niin oli kuitenkin +rakkaus, jos sellaista koskaan oli ollut hänen sydämessään, +ehdottomasti sieltä paennut. + +Päästyään tästä varmuuteen alkoi nuori mies käydä levottomaksi +todenteolla. Hänen rakkautensa serkkuunsa oli hyvä ja vilpitön. Hän oli +antanut sen vallata liian suuren osan elämästään, jotta hän olisi +voinut luopua siitä. Hän näki epätoivoissaan kaikkien suunnitelmiensa +vastaisesta onnestaan raukeavan tyhjiin ja kuolema sydämessään hän +päätti pyytää tytöltä viimeistä, nyttemmin välttämätöntä selitystä, +jonka kautta hän saisi tietää, mitä hänellä oli pelättävissä ja +toivottavissa. + +Juuri tarkoittaen saavansa tämän selityksen doña Hermosalta hän, sen +sijaan, että olisi palannut San Lucariin, jossa hän asui, oli pyytänyt +vaqueroja näyttämään itselleen tien del Cormillon haciendaan. Mutta +heti kun toverit olivat jättäneet hänet ja hän oli yksin haciendan +edustalla, oli hänen rohkeutensa lannistumaisillaan. Aavistaen +aikomansa askeleen seuraukset, epäili hän mennä haciendaan, sillä, +kuten rakastavat yleensä, piti don Torribio parempana, huolimatta +nuoren tytön välinpitämättömyyden hänelle tuottamasta tuskasta, +edelleenkin tuudittua petollisiin kuvitteluihin kuin saada varmuus, +jonka täytyi musertaa häneltä toivon ikuisesti. + +Taistelu oli pitkällinen. Monta kertaa aikoi hän kääntyä takaisin. +Lopulta voitti järki kuitenkin intohimon, hän huomasi miten sietämätön +hänen ja doña Hermosan asema oli. Tulkoon mitä tahansa, niin hän päätti +selvittää sen, ja hermostuneesti iskien kannukset hevosen kylkiin, joka +hirnahti kivusta, syöksyi hän täyttä laukkaa haciendaa kohti, peläten +hyvällä syyllä, että jos hän viivyttelisi kauemmin, niin ei hänellä +olisi voimaa panna toimeen aikomustansa. + +Saavuttuaan Cormilloon sai hän kuulla, että don Pedro oli tyttärineen +auringon noustessa lähtenyt metsästämään eikä heidän odotettu palaavan +kotiin ennenkuin iltakellon soidessa. + +"Sitä parempi", mumisi don Torribio hampaittensa välistä, huo'aten +tyytyväisenä sen lykkäyksen johdosta, jonka sallimus niin +jalomielisesti soi hänelle. Ja pysähtymättä nauttimaan hänelle +tarjottuja virvokkeita palasi hän täyttä neliä San Lucarin presidiota +kohti, onnitellen itseään tuon hänen syyttään aiheutuneen tervetulleen +lykkäyksen johdosta, saadakseen selityksen, jota hän sekä pelkäsi että +toivoi. + + + + +IV. + +ILLANVIETTO. + + +Viemme nyt lukijamme del Cormillon haciendaan kaksi päivää +ennenmainittujen tapausten jälkeen. + +Noin kello kahden tienoissa illalla istui kaksi henkilöä braseron eli +tuliastian ääressä haciendan salissa, sillä yöt olivat vielä kylmät. + +Tässä ranskalaiseen tapaan komeasti kalustetussa salissa olisi vieras +luullut siirtyneensä Faubourg Saint-Germain'iin. Yhtä loisteliaat +seinäverhot, yhtä aistikkaasti valitut huonekalut. Ei mitään puuttunut, +ei edes Erardin flyygeliä, jolla oli Pariisissa esitettyjä +oopperapartituureja, vieläpä Alexandren tehtaan oiva urkuharmoonikin +oli saanut siellä paikkansa. Ja ikäänkuin osoitukseksi maineen ja neron +lennosta huojui pyöreä sohvapöytä ranskalaisten romaanien ja +runoteosten painosta. + +Kaikki muistutti Ranskaa ja Pariisia, ainoastaan hopeainen tuliastia, +jossa öljymarjojen sisuksia paloi, johdatti mieleen espanjalaisen +Amerikan. Kynttiläkruunut ruusunvärisine kynttilöineen valaisivat tätä +komeata olinpaikkaa. + +Don Pedro ja hänen tyttärensä istuivat tuliastian ääressä. + +Doña Hermosalla oli erittäin yksinkertainen puku, joka teki hänen +entistään kauniimmaksi. Hän poltti hienoa maissisavuketta, +keskustellessaan tuttavallisesti isänsä kanssa. + +"Niin!" sanoi hän, "presidioon on saapunut maailman kauneimpia +lintuja." + +"Entä sitten, lapsi kulta?" + +"Minun mielestäni ei rakas isäkultani ole varsin kohtelias tänä +iltana", sanoi Hermosa lellitellyn lapsen tapaan viehättävän jurosti. + +"Kuinka niin, señorita?" vastasi don Pedro hymyillen. + +"Mitä, oikeinko todella?" huudahti Hermosa, hypähtäen ilosta ja +taputtaen käsiään, "sinä olet aikonut..." + +"Ostaa sinulle lintuja. Huomenna saat nähdä lintulasi olevan täynnä +papukaijoja, bengaleja, kardinaleja, kolibreja ja mitä kaikkia, sanalla +sanoen, viidettäsataa kappaletta, sinä kiittämätön tyttö." + +"Oi, kuinka sinä olet kiltti, isä, ja kuinka minä pidän sinusta!" +huudahti nuori tyttö, kietoen kätensä don Pedron kaulaan ja suudellen +häntä useita kertoja. + +"Kas niin, kas niin, pikku hupakko! Sinä aivan tukehdutat minut +hyväilyilläsi." + +"Niin, mitäpä muutakaan tekisin osoittaakseni kiitollisuuttani niin +suuresta kohteliaisuudesta?" + +"Lapsi parka", sanoi don Pedro jonkun verran surullisesti, "minulla on +nyt enää vain sinut, josta pidän." + +"Jota jumaloit, tarkoitat kaiketi, sinä minun erinomainen isäni! Sillä +sinä todellakin jumaloit minua. Myöskin minä rakastan sinua kaikin +Jumalan minulle antamin voimineni." + +"Ja kuitenkaan", sanoi don Pedro lempeästi nuhtelevalla äänellä, "et +arvele, paha lapsi, tekemästä minua levottomaksi." + +"Minäkö?" sanoi doña Hermosa vapisten sielussaan. + +"Niin, sinä juuri", sanoi don Pedro, uhaten tytärtään lempeästi +sormellaan, "sinä salaat minulta jotakin." + +"Isä kulta!" mutisi tytär tukahtuneella äänellä. + +"Kas niin, tyttäreni, isän silmät voivat lukea kuudentoista vuotiaan +tytön sisimmätkin ajatukset. Jo joitakuita päiviä on sinussa ollut +jotakin tavatonta, ajatuksesi ovat ankarassa toiminnassa." + +"Se on totta, isä kulta", sanoi tytär päättävästi. + +"Ja kenestä sinä sitten uneksit, tyttöseni", jatkoi don Pedro, peittäen +levottomuutensa hymyilyyn. + +"Don Torribio Quirogasta, isä kulta." + +"Vai niin", sanoi isä, "senkö vuoksi, että rakastat häntä?" + +Doña Hermosa suoristihe ja tullen vakavan näköiseksi hän vastasi, +pannen käden sydämelleen: + +"Minäkö? En, olen pettänyt itseäni aina tähän hetkeen asti, isäni, minä +en rakasta don Torribio Quirogaa. Ja kuitenkin ajattelen häntä -- +miksi, sitä en voi sanoa. Hänen Europasta palattuaan on hänessä +tapahtunut muutos, jota en voi käsittää. Minusta tuntuu kuin hän ei +enää olisi sama henkilö, jonka kanssa minut on kasvatettu. Hänen +katseensa saattaa minut hämilleni ja lumoaa minut, hänen äänensä +tuottaa minulle sanomatonta tuskaa. Myönnän kyllä, että tuo mies on +kaunis sekä ylevä ja hieno tavoiltaan, hän on kaiken kaikkiaan +jalosukuinen aatelismies, ja kuitenkin hänen olennossaan on jotakin, en +tiedä mitä, joka jäätää minua ja aiheuttaa minussa voittamattoman +vastenmielisyyden tunteen." + +"Romantillinen pää!" sanoi don Pedro hymyillen. + +"Naura minulle, tee minusta pilaa, mutta", sanoi doña Hermosa +vapisevalla äänellä, "tunnustanko sinulle kaikki, isä kulta?" + +"Puhu vain luottavasti, rakas lapseni." + +"No niin, minä aavistan, että tuo mies, jota olen luullut rakastavani, +tuottaa minulle onnettomuutta." + +"Lapsi!" vastasi don Pedro suudellen tyttärensä otsaa, "mitäpä hän +saattaa sinulle tehdä?" + +"Sitä en tiedä, isä, mutta minä pelkään." + +"Tahdotko, että rikon välimme hänen kanssaan enkä ota enää vastaan +häntä?" + +"Varo tekemästä niin. Se varmaankin vain jouduttaisi minua uhkaavaa +vaaraa." + +"No no, sinä olet hemmoteltu lapsi. Olet menettänyt malttisi ja +kuvittelet näkemällä aaveita keskellä päivää. Kaikki tuo pelko ja nuo +kuvitellut aavistukset johtuvat vain rakkaudestasi serkkuusi. Ainoa +keino mielesi rauhoittamiseksi on, että saat mennä naimisiin hänen +kanssaan mahdollisimman pian, ja ole vain rauhassa, lapsi kulta, sen +asian minä aijonkin kohta järjestää." + +Doña Hermosa pudisti surullisena päätään usean kerran, luoden silmänsä +maahan, mutta ei vastannut mitään. Hän huomasi, että hänen isänsä oli +käsittänyt aivan väärin hänen tarkoituksensa ja että kaikki yritykset +ohjata hänet hänen ajatuspiiriinsä olisivat hyödyttömiä. + +Samassa ilmoitti muuan palvelija don Torribio Quirogan saapuneen, ja +tämä astui saliin. + +Nuori mies oli puettu viimeisen pariisilaismuodin mukaan, ja +kynttiläkruunun valo valaisi hänen kauniita kasvojaan. + +Isä ja tytär hätkähtivät, edellinen luultavasti ilosta ja jälkimäinen +varmaan hämmästyksestä. + +Tervehdittyään miellyttävästi kumartamalla doña Hermosaa astui hän +tämän luokse ja ojensi hänelle komean kukkavihon ulkomaisia kukkia. +Neito kiitti häntä hymyillen väkinäisesti, otti kukkavihon vastaan ja +heitti sen eräälle sohvapöydälle, miltei siihen katsomatta. + +Sitten ilmoitettiin saapuneeksi perätysten kuvernööri don José Kalbris +koko esikuntineen, sekä pari kolme muuta perhettä, kaikkiaan noin +parikymmentä henkilöä ja viimeksi myös don Estevan Diaz ja don Fernando +Carril. + +Olisi ollut mahdoton tuntea tuota palvelijan ilmoittamaa nuorta +kavaljeeria, joka saapui haciendan majordomon seurassa, samaksi +metsänkävijäksi, tuoksi pelätyksi mehiläismetsästäjäksi, joka muutamia +päiviä sitten oli tehnyt don Pedrolle ja hänen tyttärelleen niin +äärettömän palveluksen. Hänen moitteeton ryhtinsä, hänen erinomainen +käytöksensä, sanalla sanoen kaikki hänessä poisti pienimmänkin +epäluulon tai oikeammin teki kaiken vertailun mahdottomaksi. + +Olemme aikaisemmin maininneet, että don Fernando Carril, vaikka hänen +elintapansa olikin verhottu läpinäkymättömään hämärään, ulkonäöltään +oli tunnettu kaikkialla maakunnan seurapiireissä ja meksikolaisten +tapojen huolettomuuden vuoksi tervetullut joka taloon. Hänen +läsnäolonsa del Cormillon haciendassa ei siis oikeastaan herättänyt +mitään huomiota. Kuitenkin aiheutti hänen esiintymisensä jännitettyä +uteliaisuutta vieraissa, sillä pitkään aikaan ei don Fernandoa ollut +näkynyt missään illanvietoissa. + +Samoin kuin don Torribiokin astui don Fernandokin saliin saavuttuaan +doña Hermosan luo, kumarsi syvään hänelle ja ojensi kunnioittavasti +hänelle kukan, jota hän piti kädessään. + +"Señorita", sanoi hän äänellä, jota hän turhaan koetti estää +värähtelemästä, "suvaitkaa ottaa vastaan tämä vaatimaton sushil-kukka. +Se kasvaa vain erämaassa", lisäsi hän vähän korostaen. + +Nuori tyttö hätkähti kuullessaan tuon äänen, jonka hän luuli +tuntevansa. Syvä puna levisi hänen kasvoillensa, ja luoden silmänsä +maahan hän tarttui vapisevin käsin kukkaan ja kiinnitti sen +vyötäröönsä, vastaten epäselvällä äänellä: + +"Kaikki mikä tulee erämaasta, on tästälähin minulle kallisarvoista." + +Seurue oli vähitellen tullut eloisaksi, keskustelu oli käynnissä. Tuo +pieni tapahtuma ei senvuoksi herättänyt kenenkään huomiota, +lukuunottamatta yhtä ainoata henkilöä, joka sellaisella mielijohteella, +minkä rakkaus ja mustasukkaisuus synnyttää, oli aavistanut don +Fernandon olevan kilpailijansa, joskaan ei julkisesti tunnustetun, niin +ainakin salaisesti sallitun. + +Tämä henkilö oli don Torribio Quiroga. Kumartuen don Estevanin puoleen, +joka sattumoisin oli hänen vieressään, kuiskasi hän tälle matalalla +äänellä, mutta kuitenkin niin selvästi, että kaikki sen kuulivat: + +"Mikä kulta-avain onkaan tuolla miehellä, jota ei kukaan tunne, jotta +hän tuolla tavoin voi tunkeutua kaikkiin kunnioitettuihin perheisiin, +joihin häntä ei ole haluttu eikä kutsuttu?" + +"Kysykää sitä häneltä itseltään, señor", vastasi don Estevan kuivasti, +"hän antaa teille varmaankin tyydyttävän selityksen käytöksestään." + +"Seuraan heti neuvoanne, señor", vastasi don Torribio ylpeästi. + +"Se on tarpeetonta, caballero, olen täydelleen käsittänyt mitä +sanoitte", huomautti nyt säyseällä äänellä ja kohteliaasti kumartaen +don Fernando, jonka huulilla tällöin väreili pilkallinen hymy. + +Kaikki keskustelu taukosi äkkiä. Syvä hiljaisuus vallitsi läsnäolijain +kesken, joiden katseet olivat uteliaina kiintyneet nuoriin miehiin. + +Doña Hermosa loi kalpeana ja vavisten rukoilevan katseen isäänsä. + +Don Pedro astui päättävästi keskelle salia, ja asettuen molempien +nuorten miesten väliin hän sanoi: + +"Mitä tämä merkitsee, caballerot? Don Torribio, onko tämä sitä +soveliaisuustunnetta, jota olette oppinut matkoillanne Europassa? +Aijotteko saattaa salonkini persoonallisen vihanne temmellyspaikaksi? +Millä oikeudella te paheksutte don Fernandon täällä oloa? Te ette vielä +ole vävyni, mikäli tiedän, ja minulla on luullakseni oikeus ottaa +vastaan kenen haluan talossani." + +"Vaikkapa roistoja ja maantierosvoja, serkkuseni, jos haluatte", +vastasi don Torribio kumartaen pilkallisesti. + +Don Fernando liikahti aivankuin hyökätäkseen tuon miehen kimppuun, joka +loukkasi häntä tällä tavoin, mutta hän hillitsi itsensä. + +"Don Torribio, selittäkää tarkemmin", sanoi hän rauhallisella äänellä, +"älkääkä puhuko arvoituksia." + +"Kenenkä syy, caballero, että puhun arvoituksellisesti? Eikö +salaperäisyys johdu juuri teistä itsestänne?" + +"Riittää, caballerot!" huudahti don Pedro. "Sanakin vielä tästä asiasta +olisi kuolettava loukkaus minua kohtaan." + +Molemmat nuoret miehet kumarsivat kunnioittavasti hacienderolle ja +erkanivat, kuitenkin vaihdettuaan ensin kauheasisältöisen silmäyksen. + +"No niin, eversti", jatkoi don Pedro kääntyen kuvernööriin, +haihduttaakseen tämän valitettavan välikohtauksen vaikutuksen, "mitä +uutta pääkaupungista? Onko Meksiko edelleen rauhallinen?" + +"Suuri Santa-Annamme", vastasi eversti, joka oli tukahtumaisillaan +univormuunsa, "on vielä kerran perinpohjin voittanut sen hurjan +kenraalin, joka on uskaltanut kapinoida häntä vastaan." + +"Jumalan kiitos! Kenties tämä menestys hankkii meille rauhan, jota +liike-elämä niin suuresti kaipaa." + +"Niin", huomautti muuan varakas haciendero, don Pedron naapuri, +"liikeyhteys on jo jonkun aikaa ollut niin vaikeaa, että on ollut +mahdotonta lähettää mitään tavaroita." + +"Mahtavatko punanahat aikoa lähteä liikkeelle?" kysyi muuan kauppias +levottomana tämän kuullessaan. + +"Mitä vielä, siitä ei ole vaaraa!" keskeytti kuvernööri. "Heidän +viimeksi saamansa läksytys oli ankara, ja he muistavat sen. He eivät +pitkään aikaan uskalla astua rajojemme yli." + +Melkein huomaamaton hymyily väreili don Fernandon huulilla. + +"Te unhotatte Tiikerikissan ja hänen liittolaisensa", sanoi hän. + +"Vielä mitä, Tiikerikissa on rosvo", vastasi eversti vilkkaasti. +"Muuten valmistelee hallitus parhaillaan retkikuntaa häntä vastaan, +tehdäkseen kerta kaikkiaan lopun tuosta rosvojoukosta." + +"Aivan oikein ajateltu", huomautti don Torribio, hymyillen +kaksimielisesti. "Tämä raja kaipaa kovin vapautusta tuosta +irtolaisesta, sangen arveluttavatapaisesta roistojoukosta, joka +saastuttaa sen." + +"Olen täysin samaa mieltä, se näyttää minusta erittäin hyvin +harkitulta", sanoi don Fernando rauhallisesti, vastaten vihollisensa +hymyilyyn yhtä purevalla ivahymyllä. + +"Luuletteko, että intiaanit hyökkäyksellään voisivat häiritä maakunnan +rauhaa millään vakavammalla tavalla?" jatkoi kauppias. + +"Hm!" sanoi don Antonio tärkeän näköisenä, "punanahoista on ihmisillä +varsin väärä käsitys -- oikeastaan he ovat vain kurjia ryysyläisiä." + +Don Fernando hymyili taas, mutta katkerasti ja synkästi. + +"Señor kuvernööri", sanoi hän, "olette aivan oikeassa. Luullakseni +niiden tiedonantojen jälkeen kuin olette suvainnut meille ilmoittaa, +intiaanit tekevät viisaasti pysyessään siivosti kotona kylissään, jos +haluavat, ettei heidän käy huonosti." + +"Tuli ja leimaus, niinpä luulen!" huudahti kuvernööri. + +"Hyvä Jumala, señorita", sanoi don Torribio kääntyen kohteliaasti +doña Hermosan puoleen, "käyttäisinkö liiaksi väärin teidän +rakastettavaisuuttanne pyytämällä, että sallisitte meidän vielä kerran +kuulla tuota ihastuttavaa kappaletta 'Mustasta Dominosta', jonka +muutama päivä sitten lauloitte niin hienosti." + +Nuori tyttö loi pitkien sametinhienojen silmäripsiensä alta katseen +don Fernandoon; tämä silmäsi häneen ääneti, mutta intohimoisen +rukoilevasti. Neito asettui nyt enempää epäilemättä pianon ääreen ja +lauloi puhtaalla ja miellyttävällä äänellä romanssin kolmannesta +näytöksestä. + +"Muistan Pariisissa kuulleeni M:me Damoreaun, tuon liian pian pois +lentäneen satakielen, laulaneen tämän viehättävän romanssin, enkä juuri +voi sanoa, kumpi on esittänyt sen aistikkaammin ja kainommin", sanoi +don Torribio kumartaen kohteliaasti doña Hermosalle. + +"Hyvä serkku", vastasi doña Hermosa, "olette oleskelleet liian kauan +Ranskassa." + +"Kuinka niin, señorita?" + +"Koska", vastasi neito purevasti hymyillen, "olette palannut sieltä +inhoittavana imartelijana." + +"Hyvä!" nauraa kotkotti paksu kuvernööri tyytyväisenä, "kuten näette, +don Torribio, vetävät meidän kreolittaremme vertoja pariisittarille +sukkelien vastausten antamisessa." + +"Epäilemättä, eversti", vastasi don Torribio. "Mutta vartokaahan", +lisäsi hän omituisella äänenpainolla, "minä kyllä pian kostan." + +Ja hän loi doña Hermosaan ja don Fernandoon, jotka istuivat vierekkäin, +sellaisen katseen, että se saattoi nuoren tytön vapisemaan. + +"Don Fernando ja te, caballerot", sanoi kuvernööri kääntyen kaikkiin +läsnäoleviin, "toivon, että huomenna olette saapuvilla siinä Te +Deumissa, joka pidetään kunniakkaan Santa-Annamme kunniaksi." + +"Minulla on kunnia saapua, señor", vastasi don Fernando kumartaen +kohteliaasti. + +Muut vastasivat samoin. + +"Mitä minuun tulee", sanoi don Torribio, "niin suonette minulle +anteeksi, herra eversti, mutta tänä iltana minun täytyy lähteä +tärkeälle matkalle." + +"Kuinka!" huudahti don Pedro kummastellen, "lähdettekö matkalle, +serkkuseni?" + +"Hyvä Jumala, lähden, señor don Pedro. Minun täytyy lähteä melkein +samassa kuin täältä poistun." + +"Hm! Sepä varsin omituinen päätös ja vieläpä hyvin odottamaton. Mihinkä +sitten matka käy?" + +"Suonette anteeksi, että pidän matkani päämäärän salassa -- eräillä +henkilöillä ei tarvitse olla yksinoikeutta tehdä salaperäisiä retkiä." + +"Hm!" toisti don Pedro tyytymättömänä, "aijotteko viipyä kauan?" + +"Luullakseni en, uskaltamatta kuitenkaan vakuuttaa päinvastaista." + +"Sitä parempi! Tulkaa taas niin pian kuin voitte. Kuten tiedätte, tekee +teidän paluunne kaikki iloisiksi täällä", sanoi hän merkitsevästi. + +"Kuka tietää", mutisi nuori mies synkällä äänellä. + +Doña Hermosa, joka kuuli nämä sanat, ei voinut salata pelästystään. + +Sillä aikaa kun don Pedro ja hänen serkkunsa vaihtoivat nuo muutamat +sanat, oli doña Hermosa kuiskannut don Estevanin korvaan: + +"Huomenna messun jälkeen, veljeni, tahdon puhua kanssanne kotona +imettäjäni luona." + +"Minunko kanssani tai ystäväni kanssa?" oli don Estevan hiljaa +vastannut. + +"Teidän molempien kanssa", toisti neito kuumeisen jännittyneenä. + +Molemmat nuoret olivat eronneet iloisin sydämin. Don Fernando oli nyt +varma siitä, että doña Hermosa oli tuntenut hänet. + +Vieraat jättivät hyvästi, toinen toisensa jälkeen. Don Torribio Quiroga +oli yksin isäntäväen kanssa. + +"Hyvä serkku", sanoi hän matalalla ja katkonaisella äänellä, +kumartuessaan sanomaan jäähyväisiä nuorelle tytölle, "minä lähden nyt +matkalle, jolla varmaankin joudun suureen vaaraan -- voinko toivoa, +että te rukouksissanne suvaitsette muistaa matkalla olijaa?" + +Hermosa katsoi hetkisen hänen kasvoihinsa ja vastasi ankaralla äänellä, +mikä ei ollut hänen tapaistaan: + +"Hyvä serkku, minä en voi rukoilla sellaisen matkan onnistumiseksi, +jonka tarkoitusta en tunne." + +"Kiitos vilpittömyydestänne, señorita", vastasi don Torribio +rauhallisesti, "minä en unhoita sanojanne." + +"Te matkustatte siis todellakin, don Torribio", sanoi don Pedro +lähestyen. + +"Heti paikalla, serkkuseni, kaikki on valmiina matkaa varten." + +"No, onnea matkalle sitten! Toivottavasti ilmoitatte pian itsestänne." + +"Kyllä, olkaa varma siitä", vastasi don Torribio omituisella +äärenpainolla. "Saatte pian kuulla puhuttavan minusta. Hyvästi!" + +Ja hän läksi tavanmukaisin kohteliaisuusvakuutuksin. + +"Mikä serkkuasi vaivaa?" sanoi don Pedro tyttärelleen, heti kun he +olivat kahdenkesken, "hänen käytöksensä tänä iltana on ollut +kummallinen." + +Ennenkuin nuori tyttö ehti vastata avautui ovi. + +"De las Norias de San Pedro-haciendan capatazi", ilmoitti muuan +palvelija, "pyytää saada puhua señor don Pedro de Lunan kanssa erään +tärkeän asian johdosta." + +"Kutsu hänet heti sisään", vastasi don Pedro palvelijalle, joka niin +seikkaperäisesti oli ilmoittanut capatazin. + +Don Torribio oli erittäin kuohuksissa lähtiessään talosta. Hän kääntyi +ja katsahti kyykäärmeen tavoin salin ikkunoihin, jossa doña Hermosan +varjo näkyi liikkuvan. + +"Kopea tyttö!" sanoi hän kumealla ja peloittavalla äänellä, "minä +vihaan sinua koko sen rakkauden voimalla, jota sinua kohtaan tunsin. +Pian, toivoakseni, rankaisen sinua ylenkatseesi takia." + +Sitten hän kääriytyi viittaansa ja ohjasi askeleensa sitä paikkaa +kohti, josta hänen piti saada hevosensa. + +Muuan palvelija pitelikin sitä siellä ohjaksista. + +Nuori mies tarttui ohjiin, heitti palvelijalle piasterin, hyppäsi +satulaan ja ratsasti pois täyttä neliä. + +"Hitto vie!" sanoi peoni tarttuen piasteriin, "mikä tuota nuorta +vikurivarsaa vaivaa? Häntä voisi luulla mielipuoleksi. Kylläpä hän +kiitää!" + +Sillä välin oli don Torribio jättänyt haciendan ja ajoi täyttä karkua +kotiin päin San Lucarin presidiota kohti. + +Tuskin oli hän kuitenkaan ratsastanut penikulmaakaan tällä tavoin, kun +hevonen äkkiä eräässä tien mutkassa hypähti pelästyen ja nousi pystyyn, +peräytyen taaksepäin ja luimistaen korviaan. + +Don Torribio katsahti, mikä sillä tavoin oli voinut peloittaa hänen +hevosensa. + +Neljä tai viisi askelta hänestä oli pitkä mies suuren mustan hevosen +selässä liikkumatta keskellä tietä ja sulki siten pääsyn kokonaan. + +Don Torribio viritti pistoolinsa hanan. + +"Hohoi, caballero", huusi hän tiukasti, "vasemmalle tai oikealle?" + +"Ei kummallekaan, don Torribio Quiroga", vastasi tuntematon kylmästi, +"tahdon puhua kanssanne." + +"Tähän aikaan yöstä ja tällä paikalla tuntuu pyyntönne omituiselta", +vastasi nuori mies ivallisesti. + +"En ole voinut valita aikaa enkä paikkaa. Ettekö ole saanut tänään +kirjelippua, jossa ei ollut allekirjoitusta?" + +"Kyllä, todellakin", vastasi nuori mies lyöden otsaansa, "ja tuossa +kirjeessä luvattiin minulle..." + +"Kertoa asioita", keskeytti tuntematon nopeasti, "jotka teidän on tällä +hetkellä hyvin tärkeätä tietää." + +"Niin, siten kirjeessä todellakin oli." + +"Minä juuri olen lähettänyt sen." + +"Oh", sanoi don Torribio ihmetellen, "tekö?" + +"Niin, minä olen valmis pitämään sanani, mutta sen vuoksi teidän täytyy +seurata mukanani." + +"Mitäpä hyödyttää tietää tuota", vastasi nuori mies. "Kenties on paras, +etten tiedä mitään!" + +"Kuten haluatte, minä en tyrkytä kenellekään tiedonantojani. Kukin saa +tehdä miten haluaa. Jos pidätte parempana jättää kärsimänne vääryydet +kostamatta, niin se ei koske minua." + +Nämä sanat lausuttiin niin pilkallisella äänellä, että don Torribio +tahtomattaankin säpsähti. + +"Tarjoatteko todellakin kostoa minulle?" kysyi hän vihan +tukahduttamalla äänellä. + +"Saatte itse päättää siitä, jos tahdotte seurata minua." + +"Paholainen, tai kuka oletkin", huudahti nuori mies, "ratsasta edellä, +jos niin välttämättä pitää tapahtua, minä seuraan sinua, vaikka +mentäisiin itse hornaan." + +"Amen!" sanoi tuntematon nauraen kolkon ivallisesti. + +Molemmat ratsastajat katosivat pimeään ja heidän hevostensa hurja +nelistys häipyi nopeasti syvään hiljaisuuteen. + + + + +V. + +VÄIJYTYS. + + +Don Fernando ja hänen ystävänsä olivat, kuten mainittu, lähteneet +haciendasta vähän ennen don Torribiota. Nuoret miehet olivat +kiireimmiten menneet ranchoon, jossa he asuivat. Illanvietto oli +päättynyt kello yhdeksän ja kello yksitoista he olivat kotona. + +Doña Manuela odotti heitä. Muutamin sanoin ilmoittivat he hänelle, mitä +illan kuluessa oli tapahtunut, jonka jälkeen he kiireesti menivät +levolle, sillä heidän täytyi lähteä auringonnousun aikaan, jos +tahtoivat saapua presidio de San Lucariin hyvissä ajoin, tuon pitkän +matkan väsyttämättä doña Manuelaa, jonka piti seurata mukana. + +Sopimuksen mukaan istuivatkin he jo hevosen selässä vähän ennen kello +neljää aamulla. + +Meksikossa, jossa keskipäivällä on niin kuuma, matkustetaan +tavallisesti vain yöllä, toisin sanoen kello neljästä kello +yhteentoista aamulla ja kello kuudesta illalla puoliyöhön. + +Kello löi juuri yhdeksän, kun tuo pieni joukko ratsasti presidioon. + +Don Fernando lähetti ystävänsä ja tämän äidin siihen taloon, joka +hänellä oli San Lucarissa ja jonka hän oli antanut heidän +käytettäväkseen. Itse hän läksi kuvernöörin asuntoon, jonne tärkeät +asiat häntä kutsuivat. + +Tuo kunnon eversti otti mitä parhaiten vastaan nuoren miehen, joka +monesti oli tehnyt hänelle sangen tärkeitä palveluksia, ja osoitti +hänelle ylenmäärin kohteliaisuutta kaikin tavoin. + +Mutta vaikka eversti koettikin näyttää ystävälliseltä, huomasi don +Fernando hänen kulmakarvojensa rypistelystä, jota hän tuskin ei +yrittänytkään peittää, että don José Kalbris'ille oli sattunut +ikävyyksiä, joita hän kohteliaisuudesta koetti turhaan salata nuorelta +vieraaltaan. + +Don José Kalbris oli urhoollinen ja rehellinen sotilas, suora ja +vilpitön kuten miekkansa; hänelle oli Meksikon hallitus uskonut +presidion maaherran paikan palkkioksi hänen ansiokkaista, vapaussodan +aikana tekemistään palveluksista. + +Jo yli viisitoista vuotta oli eversti asunut presidiossa, jossa hän +kohtalaisen ankaruutensa, järkähtämättömän oikeudentuntonsa ja +milloinkaan pettämättömän rohkeutensa avulla oli onnistunut lakkaamatta +säilyttämään näennäisesti rauhallisen olotilan, huolimatta noista +riitaisista vaqueroista, oikeista hirtehisistä, joista hänen oli ollut +pakko joka vuosi hirtättää kolme neljä pahinta, herättääkseen +terveellistä pelkoa muissa, ja vaikka intiaanit tekivät ainaisia +rosvoretkiään melkein linnoituksen muurien edustalle, yrittäen anastaa +karjaa ja kaapata vankeja, etenkin naisia, joita he mielellään +haluavat. + +Don José Kalbris oli vain kohtalaisen älykäs, mutta hyvin kokenut mies, +jota kaikki rehelliset ihmiset kannattivat ja johon luotettiin. +Ja kun hänen oli onnistunut aina säilyttää alueellaan rauha varsin +vähäisin ja yksinkertaisin apuneuvoin, joita hänellä tässä kaukaisessa +kolkassa oli käytettävänään, vain luottamalla omiin voimiinsa ja +keinoihinsa, osoitti se melkoista luonteenlujuutta tuossa vanhassa +kouluuttamattomassa sotilaassa, josta voi sanoa, että hän oli ollut +oman onnensa seppä. + +Ulkonäöltään oli kuvernööri suuri, roteva mies, punerva ja näppyläinen +naamaltaan, täysin itseensä tyytyväinen, mies, joka kernaasti kuunneli +omaa puhettaan ja punnitsi joka sanansa erittäin huolellisesti. + +Don Fernando, joka perinpohjin tunsi kuvernöörin luonteen ja kunnioitti +häntä suuresti, kummasteli hänessä huomaamaansa levottomuutta, joka +häiritsi hänen tavallista säyseyttään. Arvellen tämän mahdollisesti +johtuvan joistakin rahahuolista, päätti hän udella häneltä soveliaasti, +miten hänen olisi meneteltävä auttaakseen everstiä, jos olisi tarvis. + +"Oh, kas vain!" sanoi eversti, "mikä tuuli tuo teidät nyt niin aikaisin +presidioon, don Fernando?" + +"Aivan yksinkertaisesti haluni tavata teidät, hyvä eversti", vastasi +tämä, puristaen kuvernöörin ojentamaa kättä. + +"Varsin ystävällisesti teiltä; sitten syötte kai suurusta luonani ilman +muuta, mitä?" + +"Aijoin juuri tarjoutua itse." + +"Erinomaista!" sanoi eversti. Ja hän soitti kelloa. + +Päivystäjä ilmestyi heti. + +"Tämä caballero kunnioittaa minua syömällä suurusta kanssani", jatkoi +don José. + +Päivystäjä kumarsi ja poistui, kuten hyvin opetettu sotilas ainakin. + +"Kesken kaiken, don Fernando, minulla on iso paperipaketti, joka on +osoitettu teille." + +"Jumalan kiitos! Pelkäsin, että se oli myöhästynyt. Nuo paperit, joita +kärsimättömästi olen odottanut, ovat minulle aivan välttämättömät erään +asian vuoksi." + +"No, sittenhän on kaikki erinomaisesti", sanoi don José, ojentaen +paketin don Fernandolle, joka sen pisti takkinsa povitaskuun. + +"Teidän ylhäisyytenne pöytä on katettu", ilmoitti äskeinen päivystäjä +avaten jälleen oven. + +Molemmat miehet menivät jälleen ruokasaliin, jossa kolmas henkilö +odotti heitä. + +Tuo kolmas oli majuri Barnum, vanha, pitkä, kuiva, laiha ja +turhantarkka englantilainen, joka kaksikymmentä vuotta oli ollut +Meksikon hallituksen palveluksessa, urhoollinen sotilas, jos kukaan, +sydämestään mieltynyt toiseen isänmaahansa ja kuvernöörin lähin mies +presidio de San Lucarin päällystössä. + +Hän ja don José olivat pitkän aikaa olleet sotatovereita ja rakastivat +toisiaan kuin veljet. He uudistivat tässä maailman kolkassa tarinan +Kastorista ja Poluksesta, Damonista ja Pheidiaasta, sanalla sanoen +kaikista muinaisajan rakkaista ystävistä. + +Don Fernando Carril ja majuri Barnum tunsivat toisensa jonkun verran ja +olivat ihastuneita jälleen tavatessaan, sillä englantilainen oli kelpo +mies, jonka näennäisesti kylmän pinnan alla sykki lämmin ja uskollinen +sydän. + +Kun ensi tervehdykset oli vaihdettu, asettuivat ruokavieraat runsaasti +ja hienosti katettuun pöytään ja alkoivat vahvasti nauttia sen antimia. + +Kun ensi ruokahalu oli jonkun verran tyydytetty, kävi keskeytynyt +keskustelu vähän vilkkaammaksi ja viimein jälkiruokaa syötäessä oikein +ystävälliseksi. + +"No, mutta don José, mikä teitä vaivaa?" kysyi äkkiä don Fernando, +"olette mielestäni tänään varsin omituinen, jollaisena en ole teitä +koskaan nähnyt." + +"Se on totta", sanoi eversti, maistellen sherrylasistaan, "minä olen +huolissani." + +"Huolissanne, tekö? Kissa vie, saatatte minut levottomaksi. Ellen olisi +nähnyt teidän syövän suurusta noin hyvällä ruokahalulla, niin luulisin +teitä sairaaksi." + +"Niin", sanoi vanha sotilas huoahtaen, "ruokahalu on kyllä hyvä." + +"Mikä sitten voi teitä huolestuttaa?" + +"Muuan aavistus", vastasi eversti vakavan näköisenä. + +"Aivan niin, muuan aavistus", vahvisti majuuri. "Tiedän, että +ensimmältä voi näyttää naurettavalta kuulla meidän kaltaistemme +vanhojen sotilaiden panevan niin paljon huomiota tuollaisiin +lapsellisuuksiin, jotka kaiken kaikkiaan eivät voi olla muuta kuin +sairaan mielikuvituksen tuotteita. No niin, minun laitani on sama kuin +everstinkin, olen levoton tietämättä miksi, odotan joka hetki saavani +kuulla jonkun ikävän uutisen. Totta puhuen olen vakuutettu siitä, että +kauhea vaara uhkaa meitä. Minä näen sen, minä tunnen sen, kuitenkaan +tietämättä mistä se tulee." + +"Niin", sanoi eversti, "kaikki mitä majuuri sanoo, on aivan totta. En +milloinkaan koko sotilasaikanani ole ollut niin levoton ja alakuloinen +kuin nyt. Niinä kahdeksana päivänä, jotka olen ollut tässä +kiihoittuneessa mielentilassa, olen ihmetellyt, ettei vielä ole +tapahtunut mitään, joka olisi vahvistanut epäluuloni. Uskokaa minua, +don Fernando, Jumala varoittaa ihmisiä vaaran tullen." + +"Myönnän täysin todeksi sen, mitä sanotte. Tunnen teidät siksi hyvin, +etten edes ajattelekaan epäillä tiedonantojanne, mutta siinä ei ole +kylliksi. Te ja majuuri Barnum ette ole niitä miehiä, jotka pelästyvät +omaa varjoaan ja pelkäävät vain pelon vuoksi. Te olette jo +aikoja sitten kestäneet koetuksen. Eikö mikään ole vahvistanut +aavistuksianne?" + +"Ei vielä", sanoi eversti, "mutta minä varron joka hetki onnettomuuden +sanomaa." + +"Mitä tyhjää, don José", sanoi don Fernando vakavana kilistäen lasiaan +everstin kanssa, "teitä vaivaa tuo majuurin kotimaassa niin tavallinen +tauti, jota luullakseni sanotaan 'siniseksi paholaiseksi.' Se on +jonkunlainen Englannin usvien synnyttämä pernatauti. Antakaa iskeä +suonta ja juokaa vahvasti, niin olette parin päivän päästä valmis +ensimmäisenä nauramaan koko tuolle mielikuvituksen aiheuttamalle +kepposelle, eikö niin, majuuri?" + +"Toivoisin niin käyvän", vastasi upseeri ravistaen päätään. + +"Pyh!" sanoi don Fernando, "elämähän on joka tapauksessa niin lyhyt, +mitä hyödyttää siis hankkia itselleen aivoaaveita sitä synkentämään? Ja +muuten, minkä takia teidän pitäisi olla levoton?" + +"Niin, mistäpä minä tiedän, ystäväni? Rajallahan ei milloinkaan voi +olla varma mistään." + +"Mitä turhia! Intiaanithan ovat muuttuneet hurskaiksi kuin lampaat." + +Samassa avasi päivystäjä oven ja kumarsi everstille. + +"Mitä haluat?" kysyi eversti häneltä. + +"Armollinen eversti", vastasi päivystäjä, "muuan vaquero, joka on +saapunut tänne täyttä laukkaa, pyytää päästä puheillenne. Hän sanoo +tuovansa tärkeitä tietoja." + +Tämä ilmoitus vaikutti lyijynraskaasti pöydässä istujiin ja jäähdytti +heidän keinotekoisen iloisuutensa. + +"Laske hänet sisään", sanoi eversti. Ja luoden don Fernandoon +sanomattoman surullisen katseen hän lisäsi: "Kohtalo itse antaa teille +vastauksen." + +"Saadaanhan nähdä", vastasi don Fernando hymyillen väkinäisesti. + +Askelten ääni kuului viereisestä huoneesta ja vaquero ilmestyi. + +Se oli Pablito. + +Tämä mies oli todellakin tällä hetkellä ikävien uutisten tuojan +näköinen. Hän näytti kuin suoraan taistelusta tulleelta, kuin +verilöylystä päässeeltä. Hänen vaatteensa olivat repaleina ja +verenselkä lian tahraamat. Hänen kalmankalpeilla kasvoillaan oli +alakuloisuuden leima, joka oli harvinaista sellaiselle miehelle, ja hän +voi vain vaivoin pysyä pystyssä, niin väsynyt näytti hän olevan sen +ratsastuksen johdosta, jonka hänen oli täytynyt suorittaa ehtiäkseen +presidioon. Kannuksista jäi joka askeleella verinen jälki lattiaan ja +hän nojasi tussariinsa. + +Pöydässä olijat katselivat häntä hetkisen säälin ja pelon ilme +kasvoillaan. + +"Kas tuossa", sanoi don Fernando ojentaen hänelle suuren lasin viiniä, +"juokaa, se tekee teille hyvää." + +"Ei", sanoi Pablito työntäen viinilasin luotaan, "minä en halua viiniä, +vaan verta." + +Nämä sanat lausuttiin sellaisella vihaa ja epätoivoa osoittavalla +äänellä, että nuo kolme miestä kalpenivat ja kauhistuivat +tahtomattaankin. + +"Mitä on sitten tekeillä?" kysyi eversti levottomana. + +Vaquero pyyhki kädenselällä kylmän hien peittämää otsaansa, ja tiukalla +sekä katkonaisella äänellä, jonka pureva sävy saattoi hänen kuulijansa +pelästymään, hän sanoi vain: + +"Intiaanit tulevat." + +"Te olette nähnyt heidät!" sanoi majuuri. + +"Olen", vastasi vaquero kumeasti, "minä olen nähnyt heidät." + +"Milloin sitten? Tänäänkö?" + +"Vieläpä tänä aamuna, señor eversti." + +"Kaukanako täältä?" jatkoi eversti levottomana. + +"Tuskin kaksikymmentä penikulmaa; he ovat menneet el Norten yli." + +"Jo! Kuinka paljon heitä on? Tiedättekö sen?" + +"Laskekaa hiekkajyväset aavikolla, niin saatte tietää heidän +lukumääränsä." + +"Oh!" sanoi eversti, "se on mahdotonta. Intiaanit eivät voi sillä +tavoin parissa päivässä kokoontua niin runsaslukuisina. Pelästys on +erehdyttänyt teidät." + +"Pelästys!" sanoi Pablito nauraen ylenkatseellisesti, "pelästys voi +olla hyvä teille kaupunkilaisille -- erämaassa ei meillä ole aikaa +oppia tuntemaan sitä." + +"Mutta mitenkä he sitten tulevat?" + +"Kuten myrsky, polttaen ja ryöstäen kaikki tieltään." + +"Voiko heillä olla aikomuksena hyökätä presidion kimppuun?" + +"He muodostavat laajan puoliympyrän, jonka molemmat äärimmäiset päät +lähestyvät yhä tätä paikkaa kohti." + +"Ovatko he kaukana vielä täältä?" + +"Ovat, sillä he noudattavat määrättyä järjestelmää, asettuen vahvasti +niihin paikkoihin, joita voidaan puolustaa, ja heitä ei näytä ohjaavan +yksinomaan ryöstönhalu, vaan näyttävät he noudattavan jonkun kokeneen +päällikön määräyksiä, jonka vaikutus on huomattavissa heidän +toimissaan." + +"Tämä on vakavaa", sanoi eversti. + +Majuuri kohautti olkapäitään. + +"Miksi ette ole aikaisemmin varoittanut meitä?" sanoi hän. + +"Tänä aamuna auringon noustessa ympäröi kolmattasataa noita +hornanhenkiä, aivan kuin maasta nousten, toverini ja minut. Me +puolustauduimme kuin jalopeurat. Yksi meistä on kuollut ja kaksi +haavoittunut, mutta meidän onnistui päästä pakoon ja tässä minä nyt +olen." + +"Ratsastakaa takaisin vartiopaikkaanne niin pian kuin suinkin. Saatte +levänneen hevosen." + +"Ratsastan takaisin heti, eversti." + +Vaquero teki kunniaa ja läksi. Viiden minuutin kuluttua kuului hänen +hevosensa nelistys tien kivityksellä. + +"No niin!" sanoi eversti, katsahtaen toisiin, "mitä minä sanoin, +eivätkö aavistukseni olleet oikeat?" + +Don Fernando nousi. + +"Mihinkä te aijotte?" kysyi eversti. + +"Palaan del Cormillon haciendaan." + +"Hetikö, syömättä suurusta loppuun?" + +"Heti paikalla. Minua vaivaa kuolettava levottomuus. Intiaanit ovat +voineet hyökätä haciendan kimppuun, ja Jumala ties mitä on voinut +tapahtua." + +"El Cormillo on linnoitettu ja varustettu yllätyksen varalta. Kuitenkin +luulen, että doña Hermosa olisi paremmassa turvassa täällä. Koettakaa +siis, jos vielä on aikaa, saada don Pedro palaamaan. Ei kukaan voi +aavistaa, mitenkä tämä laaja hyökkäys päättyy, eikä nyt voida olla +kyllin varovaisia. Olisin iloinen saadessani tietää don Pedron +tyttärineen olevan turvassa joukossamme." + +"Kiitän teitä, herra eversti, neuvonne on erinomainen. Teen kaiken +voitavani saadakseni don Pedron noudattamaan sitä. Hyvästi siksi, +rohkenen olla sitä mieltä, että voimakas mielenosoitus teidän +taholtanne vapauttaa meidät hurjista vihollisistamme, jotka eivät +koskaan ryhdy muuhun kuin yllätyksiin ja jotka, heti kun huomaavat, +että heidän suunnitelmansa on huomattu, katoavat yhtä nopeasti kuin +tulevatkin." + +"Kuulkoon Jumala toivomuksenne! Mutta minä en usko sen toteutuvan." + +"Näkemiin siis, caballerot, ja onnea toimillenne", sanoi don Fernando +puristaen sydämellisesti vanhojen sotilaiden kättä. Sitten hän läksi. + +Pihalla vartoi don Estevan Diaz häntä. Heti hänet nähtyään riensi don +Estevan hänen luokseen. + +"No niin", sanoi majordomo, "tunnette kai uutisen, don Fernando? +Intiaanit tulevat lukuisampina kuin kärpäset." + +"Niin, olen juuri saanut kuulla sen." + +"No niin, mitä aijotte tehdä?" + +"Palata heti haciendaan." + +"Hm! Se ei ole oikein viisasta", sanoi Estevan kohauttaen olkapäitään. +"Te ette tiedä mitenkä nopeasti nuo hornanhenget leviävät kaikkialle. +On luultavaa, että tapaamme heidät matkallamme." + +"Hyvä on, sitten kuljemme heidän ruumiittensa yli." + +"Lempo soikoon! Sen kyllä tiedän, mutta jos kaadutte?" + +"Pyh! Doña Hermosa odottaa minua, ja muuten eihän tässä kaaduta." + +"Aivan niin, mutta voisihan niinkin tapahtua." + +"Pyh! Saadaanhan nähdä." + +"Paljon mahdollista. Muuten, koska olen arvannut vastaväitteenne, olen +pannut kaikki valmiiksi lähtöä varten. Hevoset ovat tuolla satuloituna, +peonit odottavat. Voimme lähteä milloin vain haluatte." + +"Kiitos, Estevan!" sanoi don Fernando puristaen hänen kättään. "Te +olette todellinen ystävä." + +"Sen kyllä tiedän", vastasi don Estevan hymyillen. + +Estevan Diaz vihelsi. Peonit taluttivat hevoset pihaan. + +"Lähtekäämme matkalle", sanoi don Fernando nousten satulaan. + +"Niin, lähtekäämme", toisti majordomo. + +He kannustivat hevosiaan ja alkoivat vaivaloisesti raivata tietä +vetelehtijäin välitse, joita oli kokoontunut linnoituksen portin +edustalle, saadakseen pikemmin kuulla uutisia. + +Tuo pieni joukko ratsasti ravakkaa ravia alas linnoitusta ja vanhaa +presidiota ympäröivää rinnettä, vastaten niin hyvin kuin voi niihin +kysymyksiin, joita uteliaat heille alinomaa tekivät. Päästyään +vihdoinkin kylän äärelle, alkoivat he ajaa täyttä neliä del Cormillon +haciendaa kohti, välittämättä muutamista epäiltävän näköisistä +henkilöistä, jotka paksuihin viittoihin verhottuna ja keskenään +vilkkaasti puhellen olivat seuranneet heitä etäällä aina linnoituksesta +alkaen. + +Ilmassa oli ukkosta, taivas oli harmaa ja pilvet matalalla, linnut +surisivat viserrellen ympärinsä ilmassa ja tuuli, joka kävi +puuskittain, ulvoi pyörteinä tiellä olevissa onkaloissa ja ryöpytti +pitkät matkat hienoja tomupilviä. + +Molemmat peonit, jotka presidiossa olivat saaneet kuulla intiaanien +tulosta, ratsastivat parikymmentä askelta edeltäpäin ja silmäilivät +tuon tuostakin pelokkaasti tien vierille, odottaen joka hetki saavansa +nähdä punanahkojen hyökkäävän esiin ja kuulevansa heidän sotahuutonsa +korvissaan. + +Don Estevan ja don Fernando ratsastivat rinnakkain vaihtamatta +sanaakaan, kumpikin vaipuneena omiin ajatuksiinsa. + +Sillävälin tuulen voima yhä lisääntyi, sitä mukaa kuin he lähestyivät +jokea. Sade valui virtanaan, salamat leimahtelivat lakkaamatta ja +ukkonen jyrisi majesteetillisesti, kajahdellen korkeita joenrantoja +vasten, joista äärettömiä lohkareita irtaantui joka hetki ja vyöryi +räiskyen virtaan. + +Myrsky oli käynyt niin rajuksi, että ratsastajat vain vaivoin voivat +kulkea eteenpäin ja olivat joka hetki vaarassa pudota hevosiensa +selästä, jotka pelkäsivät ukkosen jyrinää ja tekivät hurjia +syrjähyppyjä. Sateen liuottamassa maassa ja hiekassa ei ollut +ainoatakaan paikkaa, johon hevoset olisivat voineet turvallisesti +astua. + +"On mahdotonta päästä etemmäksi", sanoi majordomo, hilliten hevostaan, +joka oli tehnyt niin hurjan hyppäyksen, että hän oli ollut +putoamaisillaan satulasta. + +"Mitä on tehtävä?" kysyi don Fernando katsellen levottomasti +ympärilleen. + +"Luullakseni on paras hakea suojaa hetkiseksi tuosta metsiköstä, myrsky +paisuu yhä; edelleen ratsastaminen olisi mieletöntä." + +"No, olkoon menneeksi, koska niin on tehtävä", sanoi don Fernando +alistuen. + +He kääntyivät tien varrella olevaa pientä metsää kohti, etsiäkseen +tilapäistä suojaa, kunnes pahin rajuilma menisi ohi. + +He eivät kuitenkaan olleet ehtineet kuin muutamia askeleita, kun neljä +naamioitua miestä ajoi täyttä laukkaa metsästä ja hyökkäsi raivoisasti +matkustajien kimppuun, virkkamatta sanaakaan. + +Peonit kierivät hevosen selästä maahan kahden laukauksen tapaamina, +jotka tuntemattomat ampuivat heitä kohti, ja vääntelivät itseään +kuolonkamppailussa, päästellen säälittäviä valitushuutoja. Don Fernando +ja don Estevan, kummastellen tätä äkkihyökkäystä, minkä tekijät eivät +voineet olla intiaaneja, sillä heillä oli vaquerojen puku ja valkeat +kädet, hyppäsivät heti hevostensa selästä, joiden taakse he asettuivat, +odottaen tussari poskella vihollistensa hyökkäystä. + +Kun nämä olivat tulleet vakuutetuiksi siitä, että peonit olivat +kuolleet, kääntyivät he molempia espanjalaisia vastaan. + +Taas vaihdettiin laukauksia ja hurja taistelu alkoi -- kahden miehen +jättiläistaistelu neljää vastaan, jonka kestäessä ei puhuttu sanaakaan +ja jossa kukin koetti surmata vastustajansa, taistelu, joka ei +päättyisi ennenkuin ne olivat saaneet surmansa, joiden kimppuun oli +niin petollisesti hyökätty. + +Taistelu jatkui kuitenkin näköjään tasaväkisesti, hyökkääjien +menettäessä rohkeutensa, sillä heistä oli yksi kaatunut, pääkallo +halkaistuna aina hampaisiin asti, samalla kuin toinen peräytyi rinta +don Fernandon kapean miekan puhkaisemana. + +"Haa, ukkoseni!" huudahti viimemainittu, "oletteko saaneet kylläksenne, +tai tahdotteko vielä tehdä tuttavuutta miekkani kanssa! Te olette +hölmöjä! Teitä olisi pitänyt olla kymmenen murhataksenne meidät." + +"Mitä nyt?" lisäsi majordomo, "peräydyttekö jo? Ah, teistä ei ole +salamurhaajiksi. Sen, joka on teidät palkannut, olisi pitänyt valikoida +paremmin." + +Molemmat jäljellä olevat naamioidut olivat todellakin peräytyneet +muutaman askeleen ja asettuivat puolustusasentoon. + +Äkkiä ilmestyi neljä naamioitua miestä lisäksi, ja kaikki kuusi +syöksyivät toisen kerran molempia espanjalaisia vastaan, jotka +horjumatta asettuivat vastarintaan. + +"Lempo soikoon, olen arvostellut teitä väärin. Huomaan nyt, että +osaatte ammattinne", sanoi don Estevan laukaisten pistoolinsa läheltä +keskelle vastustajainsa joukkoa. + +Nämä, yhä ääneti, vastasivat ja taistelu alkoi taas uudella raivolla. + +Nuo kaksi urhoollista miestä eivät kuitenkaan enää voineet tehdä kauan +vastarintaa, heidän voimansa loppuivat. He kaatuivat vuorostaan pian +kahden uuden hyökkääjän ruumiin päälle, jotka joutuivat heidän vihansa +uhriksi, ennenkuin he kaatuivat. + +Niin pian kun tuntemattomat näkivät don Fernandon ja don Estevanin +makaavan maassa liikkumatta, päästivät he voitonhuudon. + +Välittämättä majordomosta he tarttuivat don Fernandoon, asettivat hänet +poikkipuolin erään hevosen niskalle ja läksivät ratsastamaan täyttä +laukkaa sekä katosivat pian tien mutkan taakse. + +Myrsky raivosi yhä rajusti. Haudan hiljaisuus vallitsi nyt sillä +paikalla, jossa tämä murhenäytelmä näyteltiin. Maassa makasi seitsemän +ruumista, joiden päällä inhoittavat korppikotkat alkoivat kaarrella, +päästellen käheitä huutoja. + + + + +VI. + +SAN LUCAR. + + +Don Fernandon lähdettyä istuivat kuvernööri ja majuuri hetkisen +neuvottomina, äsken saamiensa levottomuutta herättävien tietojen +painostamina. + +Mutta tätä alakuloisuutta, joka oli niin vierasta näiden koko elämän +ajan taistelleiden vanhojen sotilaiden luonteelle, kesti vain hetkisen. +Pian kohottivat he päänsä, kuten kaksi rotuhevosta, jotka kuulevat +taistelumerkin kaikuvan korvissaan. Puristettuaan ääneti toistensa +kättä palasi heidän kasvoilleen niiden tavallinen marmorinkova ilme, ja +he läksivät ruokasalista. + +"Isku on ankara, minä en ensinkään odottanut sitä", sanoi eversti, +"mutta, kautta elävän Jumalan, nuo pakanat saavat jotakin tekemistä. +Majuuri, sanokaa upseereille, että kokoontuvat heti sotaneuvotteluun +minun luokseni, niin että saamme keskustella puolustuskeinoistamme." + +"Oivallista", vastasi majuuri, "olen tyytyväinen teihin, pidän teistä +enemmän ollessanne noin ylpeän päättäväinen ja luja, kuin heikko ja +melkein pelkuri, kuten olitte muutamia päiviä sitten. Lempo soikoon, +huomaan teidät vihdoinkin ystäväkseni." + +"Ah!" sanoi kuvernööri hymyillen, "ei maksa vaivaa ihmetellä tätä +muutosta, rakas Barnum. Se on päinvastoin varsin luonnollinen. Jo +moniaita päiviä ovat minua vaivanneet pahat aavistukset, jotka tekivät +minut alakuloiseksi ja näyttivät ennustavan onnettomuuksia, sitäkin +suurempia, kun ne olivat minulle tuntemattomia. Mutta kun isku nyt on +kohdannut, tiedän menetellä sen mukaan. Nyt ei enää ole mitään +epäiltävää, meitä uhkaava vaara on todellakin suuri, mutta me tunnemme +kaikki sen seuraukset." + +"Se on totta", sanoi majuuri. + +Ja hän poistui toimittamaan esimieheltään saamaansa määräystä. + +Varusväen upseerit olivat pian koolla kuvernöörin luona. + +Heitä oli kuusi, paitsi majuuria ja everstiä. Kehoitettuaan heitä +istumaan alkoi José Kalbris puhua. + +"Caballerot", hän sanoi, "tiedätte luultavasti minkä vuoksi olen +kutsunut teidät koolle. Intiaanit uhkaavat taas presidiota, olen juuri +saanut varman tiedon siitä eräältä urhoollisimmalta, luotettavimmalta +ja älykkäimmältä vakoilijaltamme. Asia on vakava, señorit, sillä +näyttää siltä, kuin olisi punanahkojen kesken tehty mahtava liitto ja +että he hyökkäisivät meitä vastaan suurin joukoin. Olen siis kutsunut +teidät koolle järjestääksemme voimakkaasti puolustuksen ja +koettaaksemme keksiä keinoja antaaksemme villeille niin ankaran +läksytyksen, ettei heidän pitkään aikaan tee mieli taas hyökätä +alueellemme. Mutta tarkastakaamme ensin mitä puolustuskeinoja meillä on +käytettävänämme." + +"Aseista ja ampumavaroista ei meillä ole puutetta", sanoi majuuri, +"meillä on täällä kolmattasataa tuhatta naulaa ruutia, kivääreitä, +sapeleita, keihäitä ja pistooleita kasoittain, tykkimme ovat hyvässä +kunnossa ja meillä on runsaasti luoteja ja romurautaa." + +"No, tuohan kuuluu erinomaiselta", sanoi eversti hykerrellen käsiään. + +"Mutta" jatkoi majuuri, "vaikka meillä onkin runsaasti aseita, niin on +meillä sitävastoin, paha kyllä, hyvin vähän miehiä, jotka voivat niitä +käyttää." + +"Kuinka monta sotilasta meillä on?" + +"Väkemme lukumäärän pitäisi olla kaksisataa seitsemänkymmentä miestä, +mutta sairauden, kuolemantapausten ja karkaamisten kautta on se nyt +vähentynyt sataan kahteenkymmeneen korkeintaan." + +"Oh!" sanoi eversti puistellen päätään, "mutta minusta näyttää, että +tätä lukua voitaisiin lisätä. Me olemme tuollaisessa ratkaisevassa +asemassa, jolloin tarkoitus pyhittää keinot. Täytyy tehdä nuolia joka +puusta -- muuten onhan kysymyksessä yhteinen puolustus. Toivoakseni ei +suunnitelmani, joka voi pelastaa meidät kaikki, kohtaa vastustusta." + +"Olkoon se minkälainen tahansa, niin yhdymme siihen." + +"Sen tiedän, enkä minä tarkoitakaan teitä, señorit, vaan kaupungin +asukkaita, jotka mahdollisesti asettuvat vastustamaan sitä ja jotka +meidän täytyy pakottaa kuuliaisuuteen. Me tarvitsemme todellakin +melkoiset voimat muuriemme varustamiseksi. Kas tässä ehdotukseni: +kaikkien haciendojen henkilökunnista muodostetaan komppanioja. +Kauppiaat muodostavat toisen joukon. Hyväratsuiset ja hyvin varustetut +vaquerot puolustavat vallihautojamme ja muodostavat vartiostoja muurien +ulkopuolella lakeuden vartioimista varten. Tällä tavoin saamme kokoon +noin tuhannen sadan miehen suuruisen joukon, joka varsin hyvin riittää +tekemään villeille vastarintaa ja pakottamaan heidät kiireesti +palaamaan kyliinsä." + +"Kuten tiedätte, eversti, ovat useimmat vaquerot täällä rikoksellisia, +joille jokainen epäjärjestys on ryöstön aiheena." + +"Juuri sen vuoksi he saavatkin osalleen ulkopuolisen puolustuksen. +Heille tehdään leiri presidion ulkopuolelle, eivätkä he saa tulla tänne +minkään tekosyyn nojalla. Kapinan mahdollisuuden vähentämiseksi heidän +keskuudessaan jaetaan heidät kahteen komppaniaan, joista toisen on aina +kuljeksittava ympäristössä, toisen sillä aikaa levätessä. Pitämällä +heidät tällä tavoin alituiseen toimessa, ei meillä ole mitään +pelättävänä." + +"Mitä tulee presidioon kokoontuneihin kreoleihin ja vieraisiin", sanoi +majuuri, "on luullakseni paras määrätä heidät viettämään yönsä +linnoituksessa, jotta tarpeen tullen voisimme heitä käyttää." + +"Hyvä! Siten saamme kaksin verroin tiedustelijoita välttääksemme +yllätystä, ja kaikille kaupunkiin johtaville teille tehdään puomit, +suojelemaan meitä noilta hirveiltä rynnäköiltä, joita intiaanit tekevät +hyökätessään jonkun aseman kimppuun." + +"Jos sallitte, eversti", sanoi majuuri, "lähetän luotettavan miehen +kaikkiin haciendoihin ilmoittamaan että niiden omistajat olisivat +varuillaan ja pakenisivat presidioon heti, kun kolme tykinlaukausta +linnasta ilmoittaa heille intiaanien saapuvan." + +"Tehkää niin, majuuri, sillä pakanat surmaavat nuo ihmisparat +säälimättä. Täytyy myöskin ilmoittaa kaupungin asukkaille, että he +heti, kun intiaanit ovat näkyvissä, lähettävät kaikki naisensa +linnoitukseen, jotteivät intiaanit veisi niitä mukanaan. Villit +haluavat valkoisia naisia -- viime hyökkäyksessäkin ryöstettiin niitä +lähes kolmesataa -- tämä onnettomuus ei saa uudistua. Nyt luullakseni, +señorit, olemme mahdollisimman paljon varustautuneet uhkaavaa vaaraa +vastaan. Nyt meidän on vain tehtävä velvollisuutemme urhoollisina +miehinä. Kohtalomme on Jumalan kädessä eikä hän varmaankaan hylkää +meitä näin suuressa vaarassa." + +Upseerit nousivat ja valmistautuivat jättämään hyvästit päällikölleen. + +Samassa astui sisään päivystäjä ilmoittaen, että uusi vaquero pyysi +saada tehdä ilmoituksen kuvernöörille. + +Don José viittasi upseereja asettumaan paikoilleen ja käski tuoda +tiedustelijan sisään. + +Se oli Tonillo el Zapote, Pabliton ystävä. Lähdettyään neljä tuntia +myöhempään sieltä, mihin he olivat asettuneet väijyksiin tarkastaakseen +intiaanien liikkeitä, oli hän saapunut presidioon tuskin tuntiakaan +viimemainitun jälkeen, mikä osoitti hänen tuomiensa tietojen tärkeyttä. + +Zapote oli aina ivallisen ja lurjusmaisen näköinen. Hänen kalpeat, +veren ja ruudin tahraamat kasvonsa, monin paikoin rikki revityt +vaatteensa, side hänen päässään, siteessä oleva kätensä ja ennen +kaikkea kolme tai neljä hänen vyössään riippuvaa päänahkaa osoittivat, +että hän oli ollut käsirysyssä intiaanien kanssa ja että hänen oli +täytynyt kulkea niin sanoaksemme heidän ylitseen, päästäkseen +presidioon. + +"Zapote", sanoi kuvernööri, "toverinne Pablito on juuri ollut täällä." + +"Tiedän sen, herra eversti", vastasi vaquero. + +"Onko teillä ilmoitettavana meille vielä huonompia uutisia kuin hän +toi?" + +"Riippuu siitä, miltä kannalta asiaa katselee, armolliset herrat." + +"Mitä sillä tarkoitatte?" + +"Koira vie!" vastasi vaquero, heilauttaen vähän ruumistaan, "jos +rauhanne on teille rakas, niin on luultavaa, että se kohdakkoin +melkolailla häiriintyy, ja siinä tapauksessa tuomani uutiset eivät ole +teille erikoisen mieluisia; jotavastoin, jos teillä on halu nousta +hevosen selkään, katsellaksenne punanahkoja läheltä, niin voitte aivan +hyvin säästyä siitä vaivasta, ja siinä tapauksessa kaikki, mitä minulla +on ilmoitettavaa, valmistaa teille äärettömän ilon." + +Huolimatta aseman vakavuudesta ja heitä kalvavasta levottomuudesta, +eivät kuvernööri ja upseerit voineet olla nauramatta vaqueron +omituiselle todistelulle. + +"Kertokaa, Zapote", sanoi don José, "niin että saamme nähdä, mitä +ilmoituksestanne on arveltava." + +"Tuskin viisi minuuttia toverini lähdön jälkeen", sanoi Zapote, "löysin +tarkastaessani erästä metsikköä, jonka olin huomaavinani liikkuvan +ihmeellisellä tavalla, erään peonin, mutta hän oli niin pelästynyt, +että hän tuskin saattoi puhua, ja vasta puolen tunnin kuluttua voi hän +kertoa minulle, missä vaaroissa hän oli ollut. Tämä peoni oli erään +Ignacio Royal nimisen ukkoparan, toisen niistä henkilöistä, jotka +olivat ainoat pelastuneet apachien kaksikymmentä vuotta sitten San +Josén niemellä toimeenpanemasta verilöylystä. Peoni ja hänen isäntänsä +olivat mitään pahaa aavistamatta metsässä polttopuita kokoomassa, kun +intiaanit äkkiä näyttäytyivät lähellä heitä. Peoni ehti piiloutua +erääseen biscaha-pesään, mutta ukko, joka oli liian heikko pakoon +juoksemaan, oli joutunut intiaanien käsiin, jotka olivat surmanneet +hänet tavattoman julmasti. Hänen ruumistaan ei voinut tuntea, niin +tiheässä oli siinä haavoja. Hän oli saanut kaksikymmentä keihäänpistoa +ja hänen päänsä oli suorastaan rikki ruhjottu tomahawkeilla. +Rauhoitettuani parhaani mukaan peonia, jätin hänet väijytyspaikkaamme +tointumaan ja hiivin hänen osoittamaansa suuntaan sekä huomasit pian +joukon intiaaneja, kuljettaen mukanaan karjaa ja vankeja. Nuo villit +hävittävät kaikki tuleen ja vereen, missä vain kulkevatkin; he kulkevat +nopeasti presidiota kohti, samalla kun he vähän väliä lähettävät +osastoja hävittämään haciendoja, jotka ovat heidän matkansa varrella. +Piedra Rosan ja San Blasin haciendoja ei enää ole olemassa, ne ovat nyt +vain tuhkakasoja, joiden alla niiden onnettomat omistajat makaavat +haudattuina. Tämä minulla on sanottavana. Herrat voivat käyttää +ilmoitustani miten haluavat." + +"Entä nuo päänahat?" sanoi majuuri, osoittaen vaqueron vyöstä riippuvia +verisiä voitonmerkkejä. + +"Oh, eipä juuri mitään", sanoi tämä hymyillen voitonriemuisesti, "kun +olin mennyt liian lähelle intiaaneja, voidakseni paremmin arvioida +heidän voimansa ja aikeensa, niin he huomasivat minut ja yrittivät +tietysti anastaa minut haltuunsa, josta aiheutui, että jouduimme +käsikähmään." + +"Nuo intiaanit ovat luultavasti vain joukko ryöväreitä, jotka liikkuvat +ryöväämässä karjaa ja vetäyvät taas takaisin, heti kun ovat saaneet +kyllikseen ryöstetyksi." + +"Hm!" sanoi Tonillo kohauttaen olkapäitään, "niin en luule; siihen he +ovat liian suurilukuiset, liian hyvin varustetut ja liikkuvat siksi +tarkoin yhteisen suunnitelman mukaan. Näillä villeillä on toinen +tarkoitusperä, herra eversti. Ellen aivan pahoin erehdy, on heillä +aikomus käydä meitä vastaan veristä sotaa." + +Kuvernööri ja upseerit katsahtivat toisiinsa. + +"Kiitos!" sanoi kuvernööri Zapotelle, "olen tyytyväinen teihin, olette +käyttäytynyt kuten rehellisen meksikolaisen tulee. Palatkaa +vartiopaikkaanne ja olkaa kahta valppaampi." + +"Voitte luottaa minuun ja tovereihini, herra eversti. Kuten tiedätte, +emme pidä intiaaneista", lausui Tonillo, ja tehtyään kunniaa +läsnäolijoille hän poistui. + +"Kuten huomaatte, señorit, käy tilanne joka hetki yhä +arveluttavammaksi; älkäämme siis hukatko aikaa turhiin neuvotteluihin, +menkää!" + +"Hetkinen vielä", sanoi majuuri, "ennenkuin eroamme pyydän lausua erään +mielipiteeni." + +"Puhukaa, ystäväni, me kuuntelemme." + +"Siinä arveluttavassa asemassa, jossa nyt olemme, emme saa lyödä laimin +mitään tilaisuutta. Me olemme maailman kolkassa, josta nopea ja +voimakas apu on kaukana. Meidän täytyy ehkä kestää piiritystä +presidiossa, ja silloin olemme vaarassa nääntyä nälkään. Ehdotan sen +vuoksi, että jokivene lähetetään heti valtion kenraalikuvernöörin luo, +esittämään hänelle vaaranalainen asemamme ja pyytämään apujoukkoja, +sillä meidän on mahdoton omilla voimillamme tehdä pitemmälti +vastarintaa hyökkääjille." + +Tämän lausunnon jälkeen syntyi hetkiseksi syvä ja juhlallinen +äänettömyys. + +"Mitä arvelette majuuri Barnumin esityksestä, hyvät herrat", kysyi +viimein eversti, katsellen kysyvästi upseereihin. + +"Meidän mielestämme se on hyvä, eversti", vastasi muuan näistä +toveriensa puolesta; "meidän mielestämme sen toimeenpano on varsin +välttämätön." + +"Niin minäkin arvelen", lisäsi don José, "ja niin tapahtuukin. Ja nyt +hyvät herrat, voitte poistua." + +Niin tarmokkaasti, että se on käsittämätöntä sille, joka tuntee +espanjalaisen luonteen huomattavimmat ominaisuudet, saamattomuuden ja +uskomattoman laiskuuden, järjestettiin nyt puolustus. Presidiota +uhkaava kauhea vaara saattoi tällä hetkellä kaikki asukkaat +yksimielisiksi ja näytti rohkaisevan pelkureitakin sekä lisäävän muiden +intoa. + +Kahden tunnin kuluttua oli karja tuotu kaupunkiin, kadut huolellisesti +varustettu suluilla, tykit asetettu kuntoon sekä naiset ja lapset +suljettu linnoituksen asuntoihin. + +Jokivene oli sotaneuvoston päätöksen mukaan lähetetty valtion +pääkaupunkiin, ja sataviisikymmentä päättäväistä miestä oli +linnoittautunut vanhaan presidioon, jonka rakennukset he olivat +varustaneet ampuma-aukoilla, valmiina antamaan intiaaneille lämpimät +tulijaiset, heti kun nämä näyttäytyisivät. + +Kuvernööri ja majuuri Barnum olivat läsnä joka paikassa, kehoitellen ja +opastaen sotilaita, auttaen työmiehiä ja herättäen rohkeutta +jokaisessa. + +Kolmen aikaan iltapäivällä toi jotenkin navakka lounaistuuli, joka +äkkiä oli alkanut puhaltaa, paksua savua, joka esti erottamasta kaukana +olevia esineitä ja tuli palavilta kentiltä. Kun kaupungin asukkaat +tiesivät, että sen suuntaansa nähden täytyi tulla intiaaneilta, kasvoi +heidän tuskansa kaksin verroin. Intiaaniheimot käyttivät aina tätä +keinoa aikoessaan hyökätä valkoisten alueelle. Se oli erinomainen keino +heidän yllättävässä hyökkäysmenettelyssään, sillä peittämällä koko +seudun savuun he estivät tiedustelijat huomaamasta heitä kaukaa, ja +sillä tavoin he voivat salata lukumääränsä ja liikkeensä. + +Meksikolaisten onnettomuudeksi onnistuivat intiaanit sinä päivänä +sitäkin paremmin, kun tuuli kuljetti savun lakeuden yli, niin että +tuskin saattoi nähdä kymmentä askelta eteensä. + +Niin sileässä ja tasaisessa seudussa, kuin ovat ruohoaavikot, jotka +eivät tarjoa mitään sopivaa kohtaa hyökkäyksen salaamiseksi ja jossa on +hyvin helppo huomata suojatta oleva vihollinen, on tämä intiaanien +käyttämä temppu todellakin varsin yksinkertainen ja samalla erittäin +nerokas. + +Hetki oli mitä parhaiten valittu hyökkäyksen tekoon. Oli täysikuu, +aika, jonka apachit aina valitsevat valoisain öitten vuoksi. + +Tiedustelijat tulivat täyttä neliä, toinen toisensa jäljessä +ilmoittamaan kuvernöörille vihollisen lähenevän ja että sen heidän +arvelunsa mukaan pitäisi vielä samana yönä olla presidio de San Lucarin +edustalla. + +Intiaanien lukumäärä kasvoi joka hetki. Heidän joukkonsa peittivät koko +seudun; he tulivat hirveän nopeasti ja näyttivät keskittävän kaikki +voimansa tuota onnetonta kylää vastaan. + +Kuvernööri ammutti tykeillä kolme varoituslaukausta. Nyt nähtiin +maanviljelijäparkojen joukoittain saapuvan tasangolta kaupunkiin, +kuljettaen mukanaan karjaansa ja talouskalujansa, itkien epätoivon ja +raivon kyyneliä, nähdessään viljansa hävitettävän muutamassa +silmänräpäyksessä. + +Nuo ihmisparat puuhasivat parhaansa mukaan katujen kulmauksissa, ja +saatuaan vaimonsa ja lapsensa linnoitukseen, riensivät kaikki, jotka +vain ikänsä puolesta voivat asetta kantaa, katusuluille, lujasti +päättäneinä kalliisti kostaa niille, jotka olivat aiheuttaneet heidän +häviönsä. + +Pelästys ja hämmennys vallitsi kaupungissa. Kaikkialta kuului vain +itkua ja tukahutettuja nyyhkytyksiä. Yö tuli ja lisäsi vain yhä +tilanteen kauheutta, peittämällä maan synkkään pimeyteen. + +Lukuisia vartiostoja kulki kaduilla lakkaamatta ja tuon tuostakin hiipi +rohkeita vaqueroja käärmeen tavoin pimeään parin kolmen sadan askeleen +päähän, saadakseen selville uhkasiko presidiota mikään välitön vaara. + +Tätä tilaa kesti noin kello kahteen asti aamulla. Tällöin kuului +keskellä tuota kaupungissa vallitsevaa kolkkoa hiljaisuutta heikkoa +rapinaa, ollen alussa melkein huomaamatonta, mutta kasvaen joka +minuutti, ja äkkiä aivan kuin taikaiskusta olivat apachit presidiota +suojaavilla katusuluilla, kenenkään tietämättä kuinka he olivat sinne +päässeet, heiluttaen palavia tulisoihtuja ja kohottaen sotahuutonsa. + +Sillä hetkellä luulivat asukkaat kaupungin jo valloitetuksi. Mutta +majuuri Barnum, joka oli päällikkönä tällä paikalla, oli siksi vanha +sotilas ja hänellä oli niin monivuotinen kokemus intiaanisodasta, jotta +hän ei antanut pettää itseään sillä tavoin. Samassa kun apachit +hankkiutuivat kapuamaan katusuluille, otettiin heidät vastaan +yhtämittaisella ja hyvin tähdätyllä kivääritulella, joka viskasi heidät +takaisin varustuksilta pikemmin kuin he olivat niille kiivenneet. + +Meksikolaiset tekivät pistinhyökkäyksen ja hetkeksi syntyi hirveä +temmellys, johon sekaantui kirouksia ja kuolinhuutoja. Kuului raudan +kumeata kalinaa toista rautaa vasten, ja sitten kaikki vaikeni. +Valkoiset olivat asettuneet entisiin asemiinsa, intiaanit katosivat ja +kaupunki, jota leimuavat tulisoihdut olivat hetkisen valaisseet, vaipui +taas pimeyteen. Hiljaisuus, jota taistelun pauhu oli jonkun hetken +häirinnyt, palautui jälleen. + +Tämä oli ainoa sinä yönä tehty yritys. Intiaanit tiesivät, että heidän +rohkea yllätysyrityksensä oli epäonnistunut, ja kaiken todennäköisyyden +mukaan he joko vaihtaisivat rynnäkön piiritykseen, jos he olivat +päättäneet valloittaa kaupungin, tai myös peräytyisivät kokonaan, jos +heidän vastoinkäymisensä oli saanut heidät epäilemään voivansa +valloittaa sen. + +Mutta päivän noustessa haihtuivat asukkaiden kaikki kuvittelut, +intiaanit eivät näyttäneet ensinkään haluavansa perääntyä. + +Maaseutu oli mitä surkeimman näköinen -- kaikki oli hävitetty ja +kauheassa sekasorrossa. Siellä näkyi joukko ratsastavia apacheja ajavan +ryöstettyjä hevosia ja karjaa edellään, lähempänä oli vahva osasto +sotilaita, jotka keihäät pystyssä ja rintama kaupunkia kohti pitivät +silmällä asukkaiden liikkeitä, lyödäkseen takaisin hyökkäyksen, jos +jotain sellaista yritettäisiin. Heidän takanaan ajoivat naiset ja +lapset karjaa, joka äkeissään siitä, että sen täytyi lähteä meheviltä +laidunmailtaan, roinahteli pitkäveteisesti. Vielä näkyi vankeja, joita +ajettiin keihään varsilla töyttien, miehiä, naisia ja lapsia, jotka +rukoillen ojentelivat käsiään ja vaivoin laahustivat eteenpäin noiden +hurjien rosvojen välissä. Vihdoin näkyi, niin pitkältä kuin silmä +kantoi, pitkiä rivejä intiaaneja, jotka nopeasti riensivät joka +taholta, toisten lyödessä maahan telttipuikkoja ja pystyttäessä +lukuisia majoja -- kaupunki oli sanalla sanoen täydelleen piiritetty. + +Mutta ennen kuulumatonta ja mitä eivät vanhimmatkaan sotilaat +linnoituksessa voineet muistaa koskaan huomanneensa edellisissä +intiaanisodissa, oli koko tässä sekamelskassa vallitseva järjestys, +toisin sanoen tapa, jolla intiaanimajat olivat ryhmitetyt, intiaanien +jalkaväen tiheärivinen ja sotaisa marssiminen, sen liikkeiden +täsmällisyys; ja erikoisesti ihmetytti everstiä ja majuuria nähdessään +apachien piirtävän kehän paikan ympäri ja melkein heti alkavan kaivaa +maahan rintavarustusta suojaksi tykkitulta vastaan. + +"Tuhat tulimmaista!" huudahti eversti, polkien jalkaa vihoissaan, +"noilla lurjuksilla on petturi joukossaan; eivät he milloinkaan ennen +ole sotineet tuolla tavoin." + +"Hm!" mutisi majuuri purren viiksiään; "pelkään, että joudumme +tekemisiin jäykkien piirittäjäin kanssa." + +"Kyllä", sanoi eversti, "ja ellemme saa apua pääkaupungista, niin en +tiedä, mitenkä tämä päättyy." + +"Huonosti, eversti! Koira vieköön! Pelkään todellakin, että menetämme +nahkamme. Nähkääs, niitä on neljättätuhatta." + +"Lukuunottamatta niitä", jatkoi don José huolestuneena, "joita yhä +tulee mustanaan lakeudelle joka taholta. Mutta mitä tuo ääni +merkitsee?" lisäsi hän, silmäten sinnepäin, josta oli kuulunut muutamia +torven törähdyksiä. + +Neljä päällikköä, edellään valkeata lippua kantava intiaani, oli +pysähtynyt puolen tykinkantaman päähän vanhan presidion ensimmäisestä +sulkulaitteesta. + +"Mitä tämä merkitsee?" sanoi eversti. "He näyttävät haluavan +neuvotella. Luulevatko he sitten minua niin tuhmaksi, että menen tuohon +ansaan? Majuuri, lähettäkää kartessilaukaus tuohon pakanajoukkoon, +jotta oppivat olemaan luulematta meitä aaseiksi." + +"Luullakseni se ei ole viisaasti, eversti, meidän olisi mielestäni +parempi keskustella heidän kanssaan. Sillä tavoin saamme tietää heidän +aikomuksensa." + +"Olette kenties oikeassa, ystäväni, mutta kuka meistä on niin hullu, +jotta uskaltaa nahkansa noiden epäluotettavien ja laittomien rosvojen +pariin?" + +"Minä, jos sallitte, eversti", vastasi majuuri vaatimattomasti. + +"Te!" huudahti don José ihmeissään. + +"Niin. Onhan velvollisuutemme kaikin tavoin koettaa pelastaa ne +onnettomat, jotka on uskottu valppautemme ja kunniamme turviin. Minähän +olen vain ihminen ja elämäni merkitsee vähän paikan puolustuksessa, +mutta se puolustus, jota lähden yrittämään, voi pelastaa sen." + +Eversti tukahdutti huokauksensa, puristi lämpimästi vanhan ystävänsä +kättä ja virkkoi liikutuksesta vapisevalla äänellä, jota hän turhaan +koetti peitellä: + +"Menkää sitten, koska välttämättä niin haluatte." + +"Kiitos!" sanoi majuuri liikutettuna ja iloissaan. + +Ja hän läksi lujin askelin etuvarustusta kohti. + + + + +VII. + +HYÖKKÄYS PRESIDIOTA VASTAAN. + + +Majuuri Barnum oli aseeton, hän oli tehnyt tilinsä elämälle eikä ollut +tahtonut ottaa mukaan miekkaansa, jottei saisi syytä puolustaa itseään +mahdollisesti sattuvassa taistelussa. + +Päästyään kuulomatkan päähän hän pysähtyi, ja koska hän edellisillä +sotaretkillään useasti oli ollut tilaisuudessa kohtaamaan apacheja, oli +hänen viimein onnistunut oppia sen verran heidän kieltään, että hän +tuli toimeen ilman tulkkia. + +"Mitä haluatte, päälliköt? Oletteko kulkeneet Rio Grande del Norten yli +ja hyökänneet meidän alueellemme, huolimatta välillämme vallitsevasta +rauhasta?" kysyi hän korkealla ja lujalla äänellä, nostaen samalla +juhlallisesti hattuaan, pannen sen tämän kohteliaisuuden osoituksen +jälkeen taas päähänsä. + +"Oletteko se, jota valkonaamat nimittävät don José Kalbris'iksi", kysyi +muuan päälliköistä, "ja jota sanotaan kuvernööriksi?" + +"En. Meidän lakimme mukaan ei kuvernööri saa lähteä paikaltaan, mutta +minä olen majuuri Barnum, hänen lähin miehensä päällikkyydessä. Olen +saanut toimekseni esiintyä hänen puolestaan teidän luonanne -- te +voitte siis sanoa minulle mikä tuo teidät tänne." + +Intiaanit näyttivät neuvottelevan keskenään hetkisen, jonka jälkeen he +pistivät pitkät keihäänsä maahan sivulleen, ja karauttivat hevosineen +yht'äkkiä vanhan upseerin luo. + +Tämä, pitäen heitä silmällä, oli aavistanut heidän aikomuksensa, mutta +ei ollut siitä välittävinään, vaan kohtasi heidät vähintäkään +ihmettelemättä. + +Intiaanit, jotka epäilemättä olivat luulleet äkkinäisen liikkeensä +hämmästyttävän, jopa pelästyttävänkin neuvottelijaa, nolostuivat tästä +kylmäverisyydestä, jota he eivät voineet olla ihailematta. + +"Isäni on urhoollinen", sanoi se päällikkö, joka puhui kaikkien +puolesta. + +"Minun ijässäni ei enää pelätä kuolemaa", vastasi ukko +surunvoittoisesti, "usein sitä pidetään hyvänätyönä." + +"Isäni päälaella lepää monen talven lumi, hänen täytyy olla viisaimpia +päälliköitä kansansa keskuudessa; nuoret miehet kuuntelevat häntä +kunnioittaen neuvottelutulen ääressä." + +Majuuri kumarsi vaatimattomasti. + +"Älkäämme puhuko minusta", hän sanoi. "Vakavampi aihe tuo meidät +yhteen. Miksi olette pyytäneet tätä kohtaamista?" + +"Eikö isäni saata meitä kansansa neuvottelutulen ääreen?" sanoi soturi +mielistelevällä äänellä. "Onko soveliasta, että suuret ja pelätyt +päälliköt tällä tavoin käsittelevät tärkeitä asioita hevosen selässä +kahden taisteluvalmiin sotajoukon välissä." + +"Käsitän mihin pyrit, päällikkö, mutta minä en voi myöntyä +toivomukseesi. Piiritettyyn kaupunkiin ei saa viedä ketään +vihollispäällikköä neuvottelemaan." + +"Pelkääkö isäni siis, että me neljä valloittaisimme kaupungin?" sanoi +apachi nauraen, mutta mieli äkäisenä siitä, että näki aikeensa, päästä +yhteyteen kaupungissa todennäköisesti olevien ystäviensä kanssa, +menevän myttyyn. + +"Tapanani ei ole pelätä mitään", sanoi majuuri, "minä vain ilmoitan +teille asian, jota ette tunne, siinä kaikki. Jos tahdotte nyt käyttää +tätä tekosyynä kohtauksen keskeyttämiseksi, niin tehkää siten. Minun on +sitten vain poistuttava." + +"Ohhoh, isäni on vilkas vuosiinsa nähden! Miksi keskeyttää kokousta, +kun emme vielä ole maininneet mikä sen aiheuttaa?" + +"Puhukaa sitten ja sanokaa minulle, miksi olette tulleet tänne." + +Päälliköt neuvottelivat keskenään silmäyksiä vaihtaen ja lausuen +muutamia sanoja matalalla äänellä. Vihdoin päällikkö lausui: + +"Isäni on kai nähnyt apachien ja kaikkien liittoutuneiden heimojen +suuren sotajoukon?" sanoi hän. + +"Kyllä olen", sanoi majuuri välinpitämättömästi. + +"Ja onko isäni, joka on valkonaama ja tietää paljon, laskenut siihen +kuuluvat sotilaat?" + +"Olen, mikäli se on ollut mahdollista." + +"Ah, ja kuinka paljon niitä on isäni arvion mukaan?" + +"Hyvä Jumala, päällikkö", vastasi majuuri tekeytyen erinomaisen +välinpitämättömäksi, "minun täytyy sanoa, että heidän lukunsa merkitsee +meille niin äärettömän vähän." + +"Mutta kuitenkin, kuinka moneksi isäni arvioi heidät?" tiukkasi +intiaani. + +"Mistäpä minä tiedän, noin kahdeksan, yhdeksän tuhatta korkeintaan." + +Päälliköt hämmästyivät sitä välinpitämättömyyttä, jolla majuuri ilman +muuta arvioi heidän lukunsa kaksinkertaiseksi. + +Apachisoturi jatkoi: + +"Eikö isäni pelästy näiden saman päällikön käskettävinä olevien +soturien lukumäärää?" + +Majuuri oli huomannut päälliköiden hämmästyksen. + +"Miksi minä pelkäisin? Ovathan kansalaiseni voittaneet paljon +lukuisampiakin joukkoja." + +"Mahdollista kyllä", vastasi päällikkö puraisten huultaan, "mutta tämä +sotajoukko ei anna voittaa itseään." + +"Kukapa tietää? Tätäkö minulle sanoaksenne olette tahtoneet neuvotella, +päällikkö? Siinä tapauksessa olisitte voineet säästää itseltänne +vaivan." + +"Ei, se ei ole tarkoituksemme. Kuunnelkoon isäni kärsivällisesti." + +"Puhukaa sitten ja tehkäämme loppu asiasta. Ei milloinkaan voi tietää +mihinkä te tähtäätte intiaanilaisine verukkeinenne." + +"Suurten kansojen sotajoukko on asettunut presidion edustalle +hankkiakseen hyvitystä kaikesta pahasta, mitä valkonaamat ovat tehneet +intiaaneille aina siitä asti, kun he astuivat punaiselle maalle." + +"Mitä te sillä tarkoitatte? Selittäkää tarkoin, ja ennen kaikkea millä +tekosyyllä te tällä tavoin tunkeudutte alueellemme sotaa julistamatta? +Olemmeko me rikkoneet teidän kanssanne tehtyjä sopimuksia? Emmekö ole +aina kohdelleet hyvin niitä intiaaneja, jotka ovat pyytäneet apuamme ja +turvaamme? Vastatkaa." + +"Miksi isäni ei ole tietävinään niistä oikeutetuista sodan syistä, +joita meillä on valkonaamoja vastaan?" vastasi apachi, ollen olevinaan +tyytymätön majuurin sanoihin; "isäni tietää, että me jo vuosisatoja +olemme käyneet alituista sotaa Pitkäpuukkoja [Amerikan Yhdysvaltain +asukkaita] vastaan, jotka asuvat vuorten tuolla puolen. Miksi on isäni +kansa, joka sanoo olevansa meidän ystävämme, neuvotellut heidän +kanssaan?" + +"Päällikkö, sinä etsit tyhjänpäiväistä riitaa. Olisi parempi kun +sanoisit suoraan, että te haluatte ryöstää karjamme ja varastaa +hevosemme, kuin esittää järjettömiä verukkeita. Vaikka me olisimmekin +sodassa comanchien kanssa, niin te menettelisitte aivan samalla +tavalla. Tehkää siis hyvin, päällikkö, älkääkä enää ilvehtikö kanssani, +vaan pysykää asiassa: mitä te tahdotte?" + +"Isäni on viekas", sanoi intiaani, "kuulkaa siis! Näin tahtovat +päälliköt: tämä maa kuuluu meille, me tahdomme sen omistaa, isäni +valkoisilla esi-isillä ei ollut oikeutta asettua tänne." + +"Tuo on vähintään ulkokullattua, sillä tämän alueen ovat esi-isäni +ostaneet eräältä heimonne päälliköltä", sanoi majuuri. + +"Päälliköt ovat, kokoontuneina elämän puun ympärille, päättäneet +suurelle valkoiselle päällikölle lähettää takaisin kaikki esineet, +jotka muinoin annettiin tuolle päällikölle maan hinnaksi, ja ottaa taas +haltuunsa maan, joka kuuluu heille ja jolla he eivät enää tahdo nähdä +valkonaamoja." + +"Onko siinä kaikki, mitä teillä on minulle sanottavaa?" + +"Siinä on kaikki", sanoi intiaani kumartaen. + +"Ja kuinka pitkän ajan", kysyi majuuri, "suovat päälliköt kuvernöörille +tämän esityksen harkitsemista varten." + +"Kaksi tuntia." + +"Hyvä", sanoi majuuri ivallisesti, "ja jos nyt kuvernööri hylkää sen, +mitä aikovat veljeni silloin tehdä?" + +"Päälliköt", sanoi apachi painavasti, "ovat päättäneet ottaa +omaisuutensa jälleen haltuunsa. Jos valkonaamat kieltäytyvät sitä +antamasta, poltetaan heidän kylänsä, heidän soturinsa surmataan, heidän +naisensa ja lapsensa viedään orjuuteen." + +"Oh", sanoi majuuri, "ennenkuin te pääsette niin pitkälle, ovat kaikki +valkoiset presidiossa kaatuneet sitä puolustaessaan. Mutta minun +toimenani ei ole keskustella kanssanne, minä vain esitän vaatimuksenne +kuvernöörille sellaisenaan ja huomenna auringon noustessa saatte +vastauksemme, lykätkää vihollisuuksien alkaminen siihen saakka." + +"Ei -- teidän asianne on pysähdyttää meidät, me emme voi pysyä +toimettomina. Olkaa siis varuillanne." + +"Kiitos suorapuheisuudestasi, päällikkö", sanoi majuuri, "olen iloinen +tavatessani intiaanin, joka ei sentään ole ihan roisto. Hyvästi +huomiseen!" + +"Huomiseen siis", sanoivat päälliköt kohteliaasti, tahtomattaankin +hämmentyneinä vanhan upseerin esiintymisestä. + +Majuuri palasi yhtä hitaasti kuin oli mennytkin, osoittamatta +vähintäkään arkailua. + +Eversti odotti häntä kovin tuskaisena sulkujen luona. Pitkä keskustelu +oli tehnyt hänet hyvin levottomaksi. Hän oli ryhtynyt kaikkiin +toimenpiteisiin kostaakseen lähettiläälleen mahdollisesti tapahtuneen +väkivallan. + +Heti majuurin palattua hän riensi tämän luokse. + +"No?" sanoi hän kuumeentapaisen levottomasti. + +"He koettavat vain voittaa aikaa, tehdäkseen meille jonkun noita +hävittömiä kepposiaan." + +"Mitä he tahtovat, lyhyesti sanottuna?" + +"Heidän vaatimuksensa ovat tolkuttomia, kuten he itsekin hyvin +tietävät, sillä he näyttivät aivan pilkallaan esittävän ne meille. He +väittävät, että päällikkö, joka kaksisataa vuotta sitten luovutti tämän +alueen espanjalaisille, ei ollut oikeutettu myymään maata. He vaativat +nyt, että me antaisimme sen takaisin kahdenkymmenen neljän tunnin +kuluessa, ellemme sitä tee... tehän tunnette nuo tavalliset +uhkaukset... Ah, tosiaankin", lisäsi majuuri ivallisesti hymyillen, +"unohdin mainita, eversti, että he ovat halukkaat antamaan takaisin +kaiken, mitä tuo päällikkö on saanut maksuksi tästä maasta. Kas siinä +kaikki, mitä minun käskettiin ilmoittaa teille." + +Eversti kohautti olkapäitään halveksivasti. + +"Nuo hornanhenget ovat hulluja", sanoi hän, "tai myös koettavat he +nukuttaa meidät, voidakseen sitä helpommin vetää meitä nenästä." + +"Mitä aijotte tehdä?" kysyi majuuri. + +"Olla kaksinverroin varovampi, ystäväni, sillä luullakseni ei kestä +kauan, ennenkuin joudumme taas käsikähmään heidän kanssaan, ja etenkin +vanha presidio huolestuttaa minua." + +"Palatkaa linnoitukseen, minä jään tänne eturintamalle ja otan sen +päällikkyyden haltuuni. On ennen kaikkea tärkeää, ettei yhteyttämme +linnoituksen kanssa vastoinkäymisenkään kohdatessa katkaista, niin että +varsin suuritta vaurioitta voimme peräytyä." + +"Annan teille täyden toimintavapauden, paras majuuri, varmana siitä, +että teette parhaanne." + +Molemmat sotilaat erosivat puristettuaan lämpimästi toistensa kättä. +Eversti palasi linnoitukseen, majuurin ryhtyessä suojelemaan hänelle +uskottua etuvartiota yllätykseltä. + +Vanhan presidion varusväkenä oli suurimmaksi osaksi vaqueroja ja +leperoja, väkeä, johon majuuri, suoraan sanoen, vain vähän luotti. +Mutta tuo vanha upseeri ei ilmaissut sydämessään vallitsevia arveluita, +jotka saattoivat hänet levottomaksi, vaan oli päinvastoin luottavinaan +noihin varsin epäiltäviin olijoihin aivan täydelleen. + +Päivä kului jotenkin rauhallisesti. Apachit, kyyristellen kuin myyrät +maavarustustensa takana, näyttivät päättäneen pysyä niissä. Vartiat +vahtivat tarkasti kaupunkia suojaavia sulkuja ja katuvarustuksia. Tämän +näennäisen hiljaisuuden rauhoittamana majuuri toivoi, etteivät +intiaanit ryhtyisi hyökkäämään ennenkuin määräaika kuvernöörin +vastauksen saamiseksi oli kulunut, ja väsyneenä niistä lukemattomista +tehtävistä, joita hänellä oli ollut valvoessaan puolustustoimenpiteitä +pienimpiä seikkoja myöten, vetäytyi hän erääseen rintavarustuksen +lähellä olevaan taloon, nauttiakseen tarpeellista lepoa hetkisen. + +Kaupungin puolustajien joukossa oli useita vanhoja tuttujamme: Pablito, +Verado, Tonillo ja Carlocho. Nämä arvoisat vaquerot olivat intiaanien +esiinnyttyä osoittautuneet niin peräti luotettaviksi, että majuuri oli +heidän pyynnöstään ja palkinnoksi heidän hyvästä käytöksestään uskonut +heille äärimmäisenä olevan ristikkoportin vartioimisen, portin, joka +oli niin sanoaksemme esikaupungin avain. + +Vähän ennen auringonlaskua olivat nuo neljä miestä kokoontuneina +ristikkoportin luona ja puhelivat kuiskutellen keskenään. Tusinan +verran samanlaisia heittiöitä istui ryhmässä muutamien askelten päässä, +odottaen nähtävästi heidän salaperäisen neuvottelunsa tulosta. + +Vihdoin miehet nousivat, keskustelu oli päättynyt. + +"Niinmuodoin", sanoi Carlocho lopuksi, "olemme siis samaa mieltä, kello +kymmenen." + +"Kello kymmenen", vastasi el Zapote ratkaisevasti, "miehen tulee pysyä +sanassaan -- me olemme saaneet rehellisen maksun ja meidän täytyy pitää +lupauksemme, varsinkin kun emme vielä ole saaneet muuta kuin puolet +koko määrästä." + +"Se on totta", vakuuttivat toiset vakavina, "vahinko olisi varsin +tuntuva." + +"Niinpä niin!" huudahti el Zapote, "ajatelkaahan, ystäväiseni, +viisikolmatta unssia mieheen." + +Rosvot nuoleksivat huuliaan, kuten hyeenat tuntiessaan ruumiin hajua, +ja heidän silmänsä kiiluivat ahnaasti. + +Puolittain maaten nojatuolissa nukkui majuuri kuten henkilö, jonka +mieltä tärkeät asiat painavat, kun hän äkkiä heräsi siihen, että joku +kiivaasti pudisteli häntä käsivarresta ja liikutuksesta tukahtuneella +äänellä huusi hänen korvaansa: + +"Ylös, majuuri, ylös! Meidät on petetty, vaquerot ovat jättäneet portin +apacheille, intiaanit ovat kaupungissa." + +Upseeri hyppäsi pystyyn, tempasi miekkansa ja hyökkäsi sanaakaan +sanomatta ovelle, kintereillään mies, joka niin rajusti oli herättänyt +hänet, ja joka ei ollut kukaan muu kuin muuan vanha meksikolainen +sotamies. + +Yhdellä silmäyksellä tuli majuuri vakuutetuksi äsken saamansa +masentavan tiedon todenperäisyydestä. El Zapote ja hänen toverinsa +eivät olleet ainoastaan luovuttaneet porttia apacheille, vaan he olivat +menneet heidän joukkoonsakin, äsken mainittujen rosvojen mukana. + +Asema oli varsin arveluttava. Meksikolaiset, vaquerojen häpeällisestä +petoksesta masentuneina, taistelivat veltosti ja epäjärjestyksessä, kun +eivät olleet varmoja siitä, oliko vieläkin odotettavissa petollisuutta, +eivätkä niinmuodoin uskaltaneet urhoollisesti vastustaa vihollista. + +Apachit ja vaquerot ulvoivat vimmatusti ja hyökkäsivät hurjasti +presidion veltostuneita puolustajia vastaan, joita he surmasivat +säälimättä. + +Tämä ihmisteurastus oli kamalan näköistä intiaanien palamaan +sytyttämien talojen sitä valaistessa. Intiaanien ulvonta sekaantui +surmattujen, tuskissaan kamppailevien meksikolaisten kirkunaan ja +palavien talojen kauheaan rätinään, tulen yltyessä voimakkaista +tuulenpuuskista. + +Majuuri syöksyi keskelle tuiminta käsikähmää, kutsuen luokseen +esikaupungin puolustajia ja sanoin ja liikkein kehoittaen heitä +epätoivoiseen vastarintaan. + +Presidion päällikön esiintyminen vaikutti sähkön tavoin meksikolaisiin. +Hänen esimerkkinsä innostamina he ryhmittyivät hänen ympärilleen ja +vastasivat hyvin tähdätyllä kivääritulella hurjien vihollistensa +hyökkäykseen. + +Vaquerot, jotka otettiin vastaan pistinhyökkäyksellä, kääntyivät +noloina karkuun, luotisateen seuraamana. + +Majuurin tarmokkaiden ponnistusten kautta palautui asema ennalleen, +mutta majuuri Barnum oli siksi kokenut soturi, ettei hän antanut +näennäisen menestyksen huumata itseään. Hän huomasi, että olisi ollut +hulluutta koettaa kauemmin puolustaa esikaupunkia. Hän ajatteli siis +vain lähteä peräytymään mahdollisimman parhaassa järjestyksessä ja +pelastaa naiset sekä lapset. + +Kutsuen luokseen päättävimmät ja uskollisimmat sotamiehet hän muodosti +niistä osaston pidättämään intiaaneja sillä aikaa kun aseettomat +menisivät veneillä joen yli. + +Apachit aavistivat hänen suunnitelmansa ja ponnistivat kaksinverroin +estääkseen sen toimeenpanon. Syntyi hirveä käsikähmä. Kauhea taistelu +mies miestä vastaan syntyi valkoisten ja puhanahkojen välillä, +edelliset taistellen perheittensä pelastamiseksi, jälkimmäiset toivossa +saada runsaan saaliin. + +Mutta meksikolaiset, innostuneina päällikkönsä uhrautuvasta +urhoollisuudesta, väistyivät vain askel askeleelta, tehden vastarintaa +ihmeteltävällä epätoivon vimmalla, joka erikoisissa tilaisuuksissa +tekee ihmisen voimat kaksinkertaisiksi. + +Tuo kourallinen miehiä, tuskin sataviisikymmentä miestä, piti neljättä +tuntia kurissa paria tuhatta intiaania antautumatta, kaatuen toinen +toisensa jälkeen paikoilleen, pelastaakseen vaimonsa ja lapsensa. + +Vihdoin läksivät viimeiset, haavoittuneita ja aseettomia kuljettavat +veneet esikaupungista, Meksikolaiset kohottivat ilohuudon, syöksyivät +vielä kerran apacheja vastaan ja alkoivat majuurin käskystä, joka +vanhan haavoittuneen jalopeuran tavoin näytti vain vastenmielisesti +luopuvan vastarinnasta, peräytyä apachien alinomaa ahdistaessa. + +Pian olivat he saapuneet joen rannalle. Nyt oli apachien vuorostaan +pakko peräytyä murhaavan kartessitulen musertamina, jota linnoitus +syöksi heidän tiheään sullottuihin riveihinsä. + +Tämä onnellinen tykkituli antoi sankarillisen meksikolaisjoukon henkiin +jääneille sotureille tilaisuuden häiritsemättä päästä veneisiin ja +poistua, mukanaan pari kolme vankia, jotka heidän oli onnistunut saada +käsiinsä. + +Taistelu oli lopussa; se oli kestänyt viisi tuntia. Apachit olivat +päässeet voitolle vain vaquerojen petoksen avulla. + +Eversti odotti ystäväänsä parvekkeella. Hän onnitteli tätä kauniista +puolustuksesta ja lohdutti häntä tappion johdosta, joka hänen +mielestään ja tuloksiinsa nähden oli melkein kuin voitto, katsoen +vihollisen kärsimiin tavattomiin tappioihin. + +Menettämättä minuuttiakaan ryhtyivät molemmat upseerit täydentämään +paikan puolustuskeinoja antamalla luoda vahvat rintavarustukset joen +rannalle ja rakennuttamalla kaksi kuudella tykillä varustettua, ristiin +ampuvaa patteria. + +Vanhan presidion valtaus vaquerojen petoksen kautta oli ankara isku +meksikolaisille, joiden yhteys sillä puolen jokea olevien haciendojen +kanssa siten katkesi. Onneksi oli eversti, aavistaen näin käyvän, kuten +oli miltei välttämätöntäkin hänen käytettävänään olevien joukkojen +vähälukuisuuden vuoksi, antanut esikaupungin kaikkien asukkaiden +muuttaa kokonaan ylempään San Lucariin. Talot oli jätetty, hevoset ja +karja viety pois, ja veneet oli kaikki kuljetettu linnoituksen +patterien suojaan, jossa ne olivat turvassa, ainakin toistaiseksi. + +Intiaanit olivat tosin esikaupungin herroina, mutta tämä menestys oli +maksanut heille tavattomia tappioita, joita hyöty sen omistamisesta ei +läheskään korvannut. Meksikolaiset olivat oikeastaan menettäneet vain +vähäpätöisen maa-alueen, jota oli vaikea puolustaa, sillä vanha +presidio ei suinkaan ollut paikan avain, ollen vain välillisesti siitä +riippuvainen ja joen erottama. + +Taistelun tulos tekikin kummassakin leirissä aivan päinvastaisen +vaikutuksen kuin oli odotettu. + +Meksikolaiset olivat melkein mielissään, ettei heidän enää tarvinnut +puolustaa paikkaa, joka oli miltei hyödytön heidän asemilleen ja maksoi +heille paljon verta, jotavastoin apachit surumielisesti miettivät, mitä +he tekisivät tällä kalliisti saadulla esikaupungilla, jonka valloitus +oli maksanut yli viidensadan heidän urhoollisimman soturinsa hengen, +tuottamatta mitään ratkaisua. + +Kaksi vaqueroa, jotka olivat pudonneet hevostensa selästä +meksikolaisten peräytyessä, olivat viimemainitut ottaneet vangiksi. + +Eversti kutsui koolle sotaneuvoston, pystytti kaksi korkeata hirsipuuta +joen rannalle rakennettujen rintavarustusten ulkopuolelle, ja hirtätti +vaquerot koko kokoontuneen kansan ja heidän toveriensa nähden, jotka +toiselle rannalle, esikaupunkiin, kasaantuneina päästivät raivokkaita +huutoja, nähdessään mestauksen. + +Don José Kalbris ei ollut mikään julma mies, mutta tällä kertaa hän +katsoi täytyvänsä antaa varoittavan esimerkin peloittaakseen niitä, +jotka vast'edes mahdollisesti aikoisivat seurata heidän esimerkkiään. +Kumpaankin hirsipuuhun naulattu julistus ilmoitti, että jokaisen +meksikolaisten käsiin joutuneen petollisen vaqueron kävisi samalla +tavoin. + +Sillä välin tuli yö, ja aivankuin valkoisia ärsyttääkseen huvittelivat +intiaanit sytyttämällä edellisenä päivänä valloittamansa esikaupungin +tuleen. Palon synnyttämä tavaton tulenloimu loi onnettoman San Lucarin +kaupungin ja intiaanileirin yli haaveellisen hohteen, joka saattoi +asukkaat surun ja hämmästyksen valtaan. He näkivät, ettei heillä ollut +mitään hyvää odotettavana sellaisilta vihollisilta. + +Eversti näytti olevan raudasta. Hän ei levännyt hetkeäkään, vaan +tarkasti alinomaa vartiostoja ja koetti kaikin mahdollisin keinoin +lisätä kaupungin puolustuskykyä. + +Molemmat upseerit olivat juuri palanneet linnoitukseen viimeiseltä +kierrokseltaan. Yö oli jo melkein lopussa ja intiaanit, jotka pari +kolme kertaa olivat yrittäneet yllättää presidiota, olivat viimein +vetäytyneet leiriinsä. + +"No, majuuri, kuten näette, ei meidän tarvitse kuvitella mielessämme +mitään -- kysymys on vain ajasta: tuhoudummeko tänään tai huomenna, on +mahdoton arvata, vaikka kenenkään ei tarvitsekaan epäillä +lopputulosta." + +"Hm! Kun viimeinen hetki on tullut", sanoi majuuri, "on meillä aina +mahdollisuus sulkeutua linnoitukseen ja lähettää se hiiteen samalla +kuin itsemmekin." + +"Paha kyllä on sekin mahdollisuus meiltä riistetty, ystäväni." + +"Kuinka niin?" + +"Koira vieköön! Me vanhat sotilaat voimme kyllä kernaasti pamauttaa +itsemme ilmaan, vieläpä meidän on niin tehtäväkin, mutta emmehän voi +vaimoja ja lapsia, jotka ovat kanssamme suljettuina linnoitukseen, +tuomita niin julmaan kuolemaan." + +"Se on totta", sanoi majuuri miettivästi, "niin emme voi tehdä. Mutta +kun asiaa ajattelen, niin onhan minulla aina jäljellä se keino, että +ajan kuulan kallooni." + +"Sinulla ei ole edes tuota viimeistä lohdutusta, ystäväni, meidänhän +täytyy olla esikuvina täällä oleville ihmisraukoille, joita meidän on +velvollisuus suojella viime hetkeen asti. Meidän täytyy olla viimeisinä +taistelussa." + +Majuuri ei vastannut tähän viimeiseen todisteeseen, jonka hän +mielessään tunsi kumoamattomaksi. + +"Mutta", sanoi hän hetken kuluttua, "mistä johtuu, ettemme ole vielä +saaneet mitään tietoa valtion pääkaupungista?" + +"Ah, ystäväni, niillä on siellä luultavasti muuta tekemistä kuin +ajatella meitä." + +"Mitä vielä, sitä en voi uskoa." + +Samassa muuan päivystäjä aukaisi oven ja ilmoitti: + +"Don Torribio Quiroga." + +Molemmat soturit hätkähtivät, voimatta käsittää, mistä tämä äkkiliike +johtui. + +Don Torribio Quiroga astui sisään. + +Hän oli puettu komeaan meksikolaisen sotaväen everstin univormuun, +vasemmassa käsivarressaan ajutantin nauha. + +Hän tervehti kunnioittavasti kumpaakin upseeria. + +"Tekö siinä todellakin olette, don Torribio?" mutisi eversti. + +"Niinpä luulen", vastasi don Torribio hymyillen. + +"Teidänhän piti, kun minulla viimeksi oli kunnia nähdä teidät, lähteä +pitkälle matkalle." + +"Palaan nyt juuri siltä." + +"Mutta tuo univormu." + +"Niin, tosiaankin, caballerot, väsyttyäni siihen, että minua täällä +maaseudulla aina kohdeltiin kuin tyhjäntoimittajaa, kuin jotakin +hyödytöntä narria, puistin päältäni kaiken, mikä voisi herättää +huomiota, tullakseni mieheksi minäkin, kuten kaikki muut ihmiset." + +"Te olette siis?" kysyi don José. + +"Upseeri, kuten tekin, eversti, ja sitäpaitsi valtion kuvernöörin +ajutantti." + +"Tuohan on tavatonta!" sanoi eversti. + +"Kuinka niin? Päinvastoin ei mikään ole yksinkertaisempaa." + +Majuuri ei ollut millään tavoin sekaantunut keskusteluun. Don Torribion +odottamattoman saapumisen johdosta oli omituinen epäluulo syöpynyt +hänen sydämeensä. + +"Minun täytyy tunnustaa", jatkoi eversti, "etten ensinkään luullut..." + +"Mitä sitten? Ettäkö minä olin upseeri? Kuten näette, olette ollut +väärässä ja sitäkin enemmän, koska maakunnan ylipäällikkö on +toimitettavakseni uskonut tehtävän, jonka varmasti luulen olevan teille +tällä hetkellä suureksi hyödyksi." + +Hän veti povestaan suuren, Meksikon vaakunalla suljetun käärön, jonka +hän ojensi everstille. + +Don José tarttui siihen innokkaasti. + +"Sallitteko?" sanoi hän. + +"Kaikin mokomin, olkaa niin hyvä!" + +Kuvernööri avasi kirjelmän ja luki sen innokkaasti. + +"Ohhoh!" huudahti hän iloissaan, "neljäsataa viisikymmentä miestä, en +odottanut niin runsasta avustusta." + +"Kenraali pitää tätä presidiota hyvin tärkeänä", sanoi don Torribio, +"hän ei säästä mitään uhrausta sen säilyttämiseksi." + +"Elävän Jumalan nimessä, don Torribio, saatuani tuon apujoukon en +välitä intiaaneista enempää kuin oljenkorresta!" + +"Näyttää siltä, etten tullut hetkeäkään liian aikaisin", sanoi don +Torribio hymyillen ilkeästi. + +"Totta vie! Te tulitte ihan parhaaseen aikaan; mutta nyt pidämme +hauskaa." + +"Sen kyllä uskon", sanoi nuori mies, jonka huulilla väreili kuvaamaton +hymyily. + +"Entä teidän väkenne?" kysyi kuvernööri. + +"Se on täällä viimeistään tunnin kuluttua." + +"Mihinkä osastoon se kuuluu?" + +"Ei mihinkään erikoisesti, se on sissiväkeä." + +"Hm!" sanoi eversti hiukan tyytymättömänä. "Olisin kernaammin ottanut +muita joukkoja, mutta samantekevä. Jos haluatte, niin ratsastamme heitä +vastaan." + +"Olen käytettävissänne, eversti." + +"Tulenko minä mukaan?" kysyi majuuri. + +"Tulkaa, sehän olisi erinomaista", sanoi don Torribio vilkkaasti. + +Eversti epäröi hetkisen. + +"Ei", sanoi hän viimein, "jääkää tänne, eihän tiedä mitä voi tapahtua, +ja minun poissaollessani täytyy jonkun olla tilallani. Tulkaa, don +Torribio." + +Majuuri istuutui tyytyväisesti hymyillen jälleen sohvaan, josta oli +noussut. + +Molemmat ensinmainitut menivät ulos. Juuri kun he nousivat hevosen +selkään, tapasivat he ratsastajan, joka tuli ajaen täyttä laukkaa. + +"Estevan Diaz!" mutisi don Torribio itsekseen. "Kunhan hän ei vain +tuntisi minua!" + + + + +VIII. + +KONNAMAISUUTTA. + + +Kuten olemme maininneet, oli don Torribio äkkiä poistunut del Cormillon +haciendasta sen salaperäisen tuntemattoman kanssa, jonka hän oli +tavannut niin kummallisella tavalla. + +Matka ei tullut pitkäksi. Korkeintaan neljännestunnin kuluttua pysäytti +vieras hevosensa ja lausui lyhyesti: + +"Ei maksa vaivaa, että vien teidät etemmäksi ennenkuin tiedän, mitä +minun on odotettava teiltä." + +Don Torribio oli pysähtynyt samalla kuin vieraskin. + +"Luulen, että sotkette asian, caballero", vastasi hän kuivasti. + +"Millä tavoin sitten, jos saan luvan kysyä, señor?" sanoi toinen +ilkkuvalla äänellä. + +"Selitän kohta miten asiat ovat ja asetan siten kunkin paikalleen." + +"Tehkää niin, caballero, minä olen pelkkänä korvana." + +"Ensiksikin", jatkoi don Torribio lujalla äänellä, "sallinette minun +antaa teille erään neuvon." + +"Neuvot ovat aina hyödyllisiä. Jos teidän on hyvä, niin käytän sitä, +siitä saatte olla vakuutettu." + +"Siinä teette oikein. En tiedä tunnetteko minua, mutta pankaa mieleenne +muuan asia, nimittäin se, ettei minua voida helposti peloittaa, ja +koska on mahdollista, että te jostakin minulle tuntemattomasta syystä +olette houkutellut minut väijytykseen, niin tahdon vain huomauttaa, +että minä nähdessäni teidän tekevän pienimmänkin epäluuloa herättävän +liikkeen, ja koska en tiedä kuka olette ja mitä aiotte, arvelematta +ammun luodin päänne läpi." + +"Hyvä, te olette juuri mieleiseni mies. Huomaan, että tulemme +ymmärtämään toisemme." + +"Ehkä. Mutta koska minä en ole etsinyt teitä enkä millään tavoin +pyytänyt apuanne, niin vaadin ennen kaikkea, että selitätte asianne +suoraan, mutkattomasti ja koukkuilematta." + +Tuntematon kohautti hartioitaan. + +"Eikö siinä ole kylliksi, että tiedätte minun voivan tehokkaasti tukea +niitä kostotuumia, joita te haudotte mielessänne?" + +"En tiedä mitä tarkoitatte tai mihin tähtäätte", vastasi nuori mies +ylpeästi. + +"Vai niin", sanoi toinen irvistellen ilkeästi "vai sillä tavoin te +vastaatte minulle!" + +"Miksikä vastaisin toisin? Mikä oikeus teillä on vaatia minun +luottamustani, millä oikeudella te yritätte tunkeutua salaisuuksiini, +edellyttäen, että minulla joitakin sellaisia olisi?" + +"Koska teidän vihollisenne on myöskin minun viholliseni, ja että +samalla kun te kostatte omasta puolestanne, kostan minäkin puolestani +-- ymmärrättekö nyt?" + +"En vähääkään enempää kuin ennen. Ellei teillä ole minulle mitään muuta +sanottavaa, niin on parasta, että lopetamme ja eroamme, sillä tämä +keskustelu on hyödytöntä." + +Tuntematon teki kärsimättömän liikkeen. Hän ei ollut odottanut niin +tylyä kohtelua. + +"Vielä sananen, don Torribio Quiroga", sanoi hän. "Se mies, jota te +vihaatte ja jonka henkeä vastaan jo olette vehkeillyt, on don Fernando +Carril. Tämä mies, jonka te jo jonkun aikaa olette tavannut kaikkialla +teillänne, vastustamassa teidän suunnitelmianne ja tekemässä tyhjäksi +toiveitanne, tämä mies on voittanut teidät aina. Teidän henkennekin +kuuluu hänelle; vieläpä hän on teiltä riistänyt rakastettunne sydämen. +Eikö minulla olekin tarkat tiedot? Luotatteko nyt minuun?" + +Don Torribio oli surun ja vihan sekaisin tuntein kuunnellut tuon +omituisen vieraan tekemiä paljastuksia. + +"Kyllä", sanoi hän, puristaen raivoissaan nyrkkiään, "kyllä teillä on +tarkat tiedot. Olkoon nuo tiedot saatu taivaasta tai manalasta, niin ne +ovat aivan oikeat. Tuo mies on minun pahahenkeni, kaikkialla ja aina +olen kohdannut hänet sulkemassa tieni ja tekemässä, aivan kuin +leikillään, tyhjäksi rakkaimmat toiveeni. Oh, voidakseni kostaa +hänelle, saadakseni pitää häntä käsissäni huohottavana ja +epätoivoissaan uhraisin mielelläni koko omaisuuteni." + +"Tiesinhän, että lopultakin ymmärtäisimme toisemme!" + +"Älkää laskeko leikkiä, señor, tuskani on ääretön. Olisin antanut +tuolle miehelle kaikki anteeksi: hänen häpeämättömän onnensa, hänen +menestyksensä maailmassa, jossa hän loistaa minun kustannuksellani; ne +kultakasat, joita hän voittaa niin ylimielisen välinpitämättömänä, +olisin antanut hänelle anteeksi kaikki, sanon minä, ellei hän olisi +tehnyt tyhjäksi rakkainta toivettani ryöstämällä minulta rakastettuni +sydäntä, sillä vaikka epäilyni ei vielä olekaan saanut varmaa +vahvistusta, olen tänä iltana päässyt siveelliseen varmuuteen, jota ei +mikään voi järkyttää. Rakastavan sydän ei pety, mustasukkaisuus tekee +tarkkanäköiseksi. Heti kun don Fernando ilmestyi don Pedro de Lunan +perheeseen, aavistin, että hän oli kilpailijani, vieläpä suosittu +kilpailija." + +"Jos haluatte, hankin teille tilaisuuden kostaa don Fernandolle ja +annan doña Hermosan käsiinne." + +"Teettekö niin todellakin?" huudahti nuori mies innokkaasti ja +iloissaan. + +"Minä teen niin", vastasi tuntematon varmasti, "kahden päivän kuluessa +saatte tilaisuuden kostaa kummallekin, asia riippuu vain itsestänne." + +"Oi, sitten", sanoi don Torribio äärettömän raivokkaasti, "annan teille +kaikki mitä pyydätte, mikäli vain voin." + +"Olkaa varuillanne, don Torribio, me teemme sopimuksen, jonka +määräykset teidän on, mistä hinnasta tahansa täytettävä." + +"Olkoon nuo määräykset minkälaiset tahansa, niin minä täytän ne, jos te +vain varmasti hankitte minulle tilaisuuden kaksinkertaiseen kostooni." + +"Hyvä! Vannokaa minulle kaiken sen nimessä, mikä teille on pyhintä +maailmassa, että mitä tapahtuneekin, minkä lopullisen päätöksen +tehnettekin, ette kenellekään ilmaise, mitä täällä meidän kesken +tapahtuu." + +"Minä vannon sen ritarikunniani kautta, señor, puhukaa täysin +luottavasti." + +"Te kysyitte minulta äsken, kuka minä olen: minä olen Tiikerikissa." + +Nuori mies hätkähti vaistomaisesti, kuullessaan tuon pelätyn nimen, +mutta hän tyyntyi heti. + +"Erinomaista!" sanoi hän. "Lausumanne nimi takaa kostoni onnistumisen." + +"Kyllä, eikö niin?" vastasi rosvo ilkkuen. "Maineeni on vakiintunut +rajamailla jo aikoja sitten. Kas tässä, mitä teiltä vaadin. Punnitkaa +tarkoin mitä saatte kuulla, miettikää vakavasti mitä teille ehdotan, +ennenkuin vastaatte minulle, sillä huomautan vieläkin, että pakotan +teidät täyttämään kaikki hyväksymänne ehdot." + +"Puhukaa!" sanoi don Torribio kärsimättömästi; "olenhan sanonut +hakevani kostoa." + +"Kuulkaa siis ja muistakaa valanne. Minä valmistan tällä hetkellä +kauheata retkeä San Lucarin presidiota vastaan, jonka tahdon saada +haltuuni mistä hinnasta tahansa. Erityisistä syistä, joita ei teidän +tarvitse tietää, olen kerännyt useita apachiheimoja ja suuren joukon +vaqueroja, jotka ovat väijyksissä muutaman askeleen päässä täältä ja +odottavat vain merkkiäni hyökätäkseen verenhimoisten tiikerien tavoin +tuon rikkauksia täynnä olevan kylän kimppuun. Voimakas ja nerokas +hittolainen, jonka apuun luotin tämän rohkean yllätyksen +toimeenpanemiseksi, on pettänyt minut viime hetkellä. Tämän +liittolaisen voitte te ainoastaan korvata, tahdotteko tehdä niin?" + +"Mutta", huudahti nuori mies säpsähtäen, "tehän ehdotatte minulle +petosta." + +"Ei", vastasi rosvo syvällä äänellä, "vaan kostoa, loistavaa kostoa, +joka kohtaa sekä teidän vihollisianne että niitä, jotka ovat +osoittaneet heidän menestykselleen hyväksymistään, ja hymyilleet säälin +hymyä teidän joutuessanne tappiolle." + +"Kuinka?... Minä, don Torribio, joka kuulun maan vanhimpiin sukuihin, +minäkö liittyisin..." + +Hän keskeytti epäröiden. Tiikerikissa hymyili ylenkatseellisesti. + +"Rosvoihin ja punanahkoihin, sotiaksenne maamiehiänne vastaan", sanoi +hän. "Miksi epäröitte sanoa sitä? Minulle nuo laadunmäärittelyt eivät +merkitse mitään. Minä tarjoan teille tilaisuuden kostaaksenne +maamiehillenne, jotka ovat tulleet vihollisiksenne, koska he ovat +asettuneet vastustajienne puolelle. Te ryhdytte kaksintaisteluun ja +kaksintaistelussa ovat kaikki keinot luvallisia vastustajan +surmaamiseksi. Muuten ovat nämä minun ehtoni, enkä minä tee niihin +mitään muutosta. Saatte neljäkolmatta tuntia aikaa miettiäksenne +niitä." + +Syntyi jotenkin pitkä äänettömyys molempien miesten kesken. Yö oli +pimeä, tuuli puhalsi valittaen puiden oksissa, salaperäisiä ääniä kulki +ohi tuulen siivillä. + +Don Torribio aloitti viimein kumealla äänellä; + +"Te annatte minulle neljäkolmatta tuntia, minä pyydän neljääkymmentä +kahdeksaa tehdäkseni päätökseni. Tahdon viimeisen kerran tiedustella +sen mieltä, jonka kanssa minun pitäisi mennä naimisiin. Kuten näette, +olen rehellinen teitä kohtaan. Tämän askeleen ratkaisusta riippuu, mitä +tietä tulen kulkemaan." + +"Olkoon niin!" sanoi Tiikerikissa. "Teidän apunne tulee sitä +voimakkaammaksi ja tahtonne sitä lujemmaksi, kun viimeinenkin +kuvittelunne on haihtunut. Olkoon niin, minä puolestani en ole +toimetonna." + +"Kiitos! Siinä tapauksessa että minun on ilmoitettava teille +päätöksestäni, missä tapaan teidät?" + +"Odotan teitä Baranca del Fraylen luona." + +"Sovittu. Suokoon Jumala", lisäsi hän huokaisten, "ettei kohtalo pakota +minua kohtaamaan teitä!" + +Tiikerikissa irvisti ivallisesti, kohauttaen olkapäitään, ja sanomatta +enempää kannusti hän hevostaan ja katosi pimeään. + +Edellä on jo kerrottu millä tavoin vanha sissi oli toiminut, kuten oli +don Torribiolle luvannut tekevänsä. Se hajaannus, joka poppamiehen +vaikutuksesta oli tapahtunut apachien keskuudessa samana yönä kuin +Tiikerikissa oli poistunut intiaanileiristä mennäkseen tapaamaan +Kivisydäntä, ei ollut onnistunut poppamiehen toivomuksen mukaisesti. +Vanhan päällikön paluu oli riittänyt antamaan hänelle taas koko hänen +vaikutusvaltansa apacheihin, jotka jo vuosikausia olivat tottuneet +tottelemaan häntä, sillä hänen retkeilynsä rajamailla olivat aina +olleet hyvin tuottavia koko tuona aikana, jolloin hän oli johtanut +heitä. + +Tiikerikissan ei edes ollut tarvinnut rangaista poppamiestä, sillä sen +tehtävän oli Korppikotka ottanut suorittaakseen. Tämä ylimalkainen +mestaus oli tehnyt terveellisen vaikutuksen noihin hurjiin luonteisiin, +jotka vain raaka voima voi masentaa. + +Sillävälin ei Tiikerikissa ollut tahtonut antaa punanahkojen rajusti +palaavan luottamuksen häneen jäähtyä. Ja vaikka hänen viimeiset +valmistelunsa eivät vielä olleet kunnossa, kun Kivisydämen luopuminen +aiheutti hänelle vakavaa haittaa hänen suunnitelmiensa menestymiseen +nähden, oli hän huomannut välttämättömäksi kiirehtiä retkeä silläkin +uhalla, että se epäonnistuisi, toivoen voivansa käyttää hyväkseen don +Torribion vihaa, sillä tämän korkea asema maakunnassa oli hänelle +erittäin edullinen. Hän oli koonnut kaikki käytettävänään olevat +asekuntoiset intiaanit ja mennyt Rio Grande del Norten yli, jonka +jälkeen tuo ryöstölintulauma tuhoisan myrskyn tavoin oli syöksynyt +eteenpäin pitkin onnetonta intiaanialueen rajaa, polttaen, ryöstäen ja +murhaten, ja kauhean maanvaivan tavoin leviten noiden ihanien seutujen +yli, jotka he muuttivat kauheaksi erämaaksi. + +Don Torribio oli ensimmäisiä, joka sai tiedon intiaanien hyökkäyksestä, +ja tämä herätti hänessä kuvaamattoman, surun ja ilon sekaisen tunteen. +Hän aavisti, että Tiikerikissa, toimiessaan näin nopeasti, tahtoi +osoittaa vilpittömyyttään häntä kohtaan sekä käytökseensä että siihen +tapaan nähden, jolla hän aikoi täyttää antamansa lupauksen. + +Nuori mies, joka tähän asti oli ollut ristiriitaisten tunteitten +vallassa, päätti viimeinkin saada selvän epäilyksistään ja hankkia +varman tiedon siitä, mitä hänellä oli pelättävää tai toivottavaa doña +Hermosalta ja tämän isältä. Noin kello yhdeksän aamulla nousi hän +siis ratsaille, ja huolimatta vaaroista, joihin hän epäilemättä +antautui tuolla lyhyelläkin matkalla presidiosta haciendaan, onnistui +hänen huomaamatta lähteä San Lucarista, jota kohti intiaanit nopeasti +ryntäsivät. Hän ajoi täyttä neliä el Cormilloon päin. + +Noin puolimatkassa haciendaan pysähtyi hevonen muutamien ruumiiden luo, +jotka makasivat pitkänään poikki tien, täynnä haavoja. Mutta don +Torribio oli niin omiin mietteisiinsä vajonneena, ettei hän +kiinnittänyt erikoista huomiota tähän huonoon enteeseen. Silmäisten +sivumennen välinpitämättömästi ruumiita, jatkoi hän matkaansa, +välittämättä sen enempää tästä tapahtumasta. + +Joko tahallaan tai huomatessaan turhaksi rynnäkön haciendaa +vastaan, olivat apachit kiertäneet sen raivoisasti edetessään, +lähestymättä sitä. Don Torribion saapuessa oli hacienda jo täydessä +puolustuskunnossa. Portit oli suljettu ja huolellisesti varustettu, +ikkunoihin laitettu ampumareijät ja muurien päällä näkyivät sen +lukuisain puolustajain pistimet välkkyvän auringonpaisteessa. + +Pääportille asetettu vartia laski don Torribion sisään, tunnettuaan +hänet ja kuulusteltuaan häntä. + +Muuan peoni seurasi nuorta miestä, joka ilmoitettiin ja vietiin saliin. + +Siellä oli kolme henkilöä: don Pedro de Luna, doña Manuela ja don +Estevan Diaz, joka viimemainittu, kalpeana ja verissään, makasi +pitkänään leposohvassa ja näytti nukkuvan. Hänen äitinsä istui +vieressä, vartioiden hänen nukkumistansa äideille ominaisella +hellyydellä. + +Don Torribio astui muutamia askelia vaivaantuneen näköisenä, jonka +jälkeen hän pysähtyi epäröiden, nähdessään, ettei kukaan kiinnittänyt +huomiotaan häneen. + +Vihdoin kohotti don Pedro katseensa ja kiinnitti sen häneen kylmästi +sanoen: + +"Vai niin, tehän siinä olettekin, serkku hyvä. Mikä sattumus tuo teidät +tänne tänään?" + +"Muiden syiden puutteessa", vastasi nuori mies, nolona tällaisesta +vastaanotosta, jota hän ei ensinkään odottanut, ja aavistaen myrskyä, +"olisi teidän perhettänne kohtaan tuntemani harrastus velvoittanut +minut rientämään tänne tällä hetkellä." + +"Kiitän teitä, serkkuseni, tästä myötätuntoisuuden osoituksesta", sanoi +don Pedro yhä kylmemmin, "mutta teidän olisi pitänyt muistaa, että el +Cormillo on täydessä puolustuskunnossa, ja ettei meillä ole mitään +vaaraa näiden muurien turvissa, ennenkuin antauduitte vaaraan tulla +murhatuksi tiellä, kuten Estevan raukka on vähällä ollut joutua." + +"Hänen kimppuunsa on siis hyökätty?" kysyi nuori mies. + +"On", vastasi haciendero kuivasti; "hänen ja erään toisen henkilön +kimppuun, joka, häntä huonompionnisena, luultavasti on kuollut. Ettekö +sitä tiennyt?" + +"Minäkö?" huudahti don Torribio totuudenmukaisella äänellä, jota oli +mahdoton käsittää väärin. "Mistä minä sen olisin tiennyt?" + +"Suokaa anteeksi, serkku hyvä, minä olen siinä määrin hämmennyksissä +kaikesta siitä, mitä tapahtuu, etten tiedä mitä sanon." + +Nuori mies kumarsi, jatkaen sitten: + +"Saisinko luvan kunnioittaa läsnäolollani ihastuttavaa serkkuani?" + +"Suonette anteeksi hänelle, mutta hän on vetäytynyt huoneisiinsa. Lapsi +parka on niin kiihoittunut näistä tavattomista tapahtumista, jotka +yht'äkkiä ovat iskeneet niskaamme, ettei hän voi ottaa vastaan ketään, +ei edes teitä." + +"Tämä vastoinkäyminen on minulle sitäkin ikävämpi, kun olin toivonut +saavani puhutella häntä erään hyvin vakavan asian johdosta." + +"Sitä ikävämpää, ystäväni, sitä ikävämpää! Teidän on myönnettävä, että +hetki on huonosti valittu keskusteluun asioista silloin, kun intiaanit +ovat porttien edustalla, hävittävät maitamme ja sytyttävät asuntomme +tuleen." + +"Se on totta, serkku hyvä, myönnän huomautuksenne oikeaksi. Mutta +sattuman kautta olen kuitenkin joutunut niin tavattomaan asemaan, että +jos saisin olla itsepäinen..." + +"Siitä ei olisi mitään hyötyä, paras don Torribio", keskeytti +haciendero jonkun verran tylysti. "Minulla on ollut kunnia sanoa +teille, että tyttärelläni ei voi olla iloa ottaa vastaan teitä." + +"Olkaa sitten hyvä, serkku, ja suokaa anteeksi käyntini sopimattomuus. +Kenties olen onnellisempi toisella kertaa." + +"Juuri niin, toisella kertaa, kun olemme päässeet rauhaan noilta +kirotuilta intiaaneilta, eikä meidän enää tarvitse pelätä kauheaa +kuolemaa." + +"Ja nyt, serkku hyvä", jatkoi nuori mies huonosti hilliten vihaansa, +"koska huomaan, että te luultavasti hajamielisyydessänne ette ole +tullut tarjonneeksi minulle tuolia, niin saan vain lausua toivovani +teidän olevan turvassa ja sanon hyvästit." + +Haciendero ei ollut huomaavinaan sitä tyytymätöntä äänensävyä, jolla +nuori mies lausui viime sanansa. + +"No, hyvästi sitten, don Torribio", sanoi hän; "onnea matkalle. Olkaa +varovainen ennen kaikkea ja pitäkää silmänne auki. Tiet ovat rosvoja +täynnä ja minä olisin lohduton, jos teille tapahtuisi jokin +onnettomuus." + +"Seuraan neuvoanne, josta teitä vilpittömästi kiitän", vastasi nuori +mies, kääntyen mennäkseen. + +Tällöin don Estevan, joka kuten mainittu, näytti nukkuvan, aukaisi +silmänsä ja huomasi don Torribion. Hänen silmänsä säkenöivät. + +"Äiti kulta", sanoi hän raukealla äänellä, "ja te don Pedro, olkaa hyvä +ja jättäkää minut hetkeksi yksinäni tuon caballeron kanssa, jolle minun +on sanottava muutamia sanoja kahdenkesken." + +"Minulleko, señor?" huudahti don Torribio ylpeällä, melkein +halveksivalla äänellä. + +"Niin, juuri teille, señor don Torribio Quiroga", vastasi haavoittunut, +jonka ääni kävi yhä lujemmaksi hänessä liikkuvien tunteiden johdosta. + +"Sinähän olet liian heikko, poikaseni", sanoi doña Manuela, "puhuaksesi +jonkun kanssa." + +"Kenties olisi viisaampaa vartoa muutamia päiviä, ystäväni", lisäsi don +Pedro. + +"Ei", vastasi Estevan, "minun täytyy puhua hänen kanssaan tänään, +vieläpä nyt heti." + +"Tee kuten tahdot, inttipää", sanoi don Pedro, "me menemme viereiseen +huoneeseen voidaksemme rientää tänne heti kun kutsut meitä. Tulkaa, +Manuela!" + +He menivät. + +Don Estevan piti katseensa kiinnitettynä oveen, aina siihen asti kunnes +se oli sulkeutunut, jonka jälkeen hän kääntyi don Torribioon päin, joka +yhä seisoi liikkumatta keskellä salia. + +"Tulkaa lähemmäksi, señor caballero", sanoi hän, "jotta tarkoin +käsittäisitte, mitä minulla on sanottavaa." + +"Kuulen mitä sanotte, señor, ja pyydän, että joutuin annatte minulle +selityksen, joka teillä on tehtävänä." + +"Saatte sen aivan heti, caballero. Pyydän huomauttaa teille, että minä +kohotin erään rosvon naamiota niistä, jotka hyökkäsivät kimppuumme, ja +että minä tunsin hänet." + +"Minä en ymmärrä teitä, señor", vastasi don Torribio. + +"Vai niin, te ette ymmärrä minua, señor! Odotinkin sellaista vastausta. +Te ette luultavasti tiedä myöskään sen henkilön nimeä, joka oli +seurassani, ja jota vaquerot ahdistivat kuvaamattoman raivokkaasti." + +"En, sitä en todellakaan tiedä, caballero", vastasi don Torribio yhtä +rauhallisesti. + +"Yhä parempaa ja parempaa! Tietäkää sitten, että se oli don Fernando +Carril", sanoi don Estevan, katsahtaen don Torribioon purevan +ivallisesti. + +"Don Fernando Carril surmattu!" huudahti nuori mies kaksinverroin +ihmetellen. + +Don Estevan nauroi ylenkatseellisesti. + +"Vielä muuan seikka", lisäsi hän uhkaavalla äänellä: "ellei don +Fernandoa ole tuotu takaisin tähän haciendaan neljänkolmatta tunnin +kuluessa, ilmoitan minä don Pedrolle ja hänen tyttärelleen hänen +murhaajansa nimen. Oletteko ymmärtänyt minut tällä kertaa, mitä?" + +Ja kivun pakottamana hän puolittain pyörtyneenä vaipui takaisin +vuoteelleen. + +Don Torribio seisoi hetkisen paikoillaan masentuneena kuulemastaan, +mutta saavuttaen taas pian mielenmalttinsa hän läksi kiireesti ulos, +hyppäsi satulaan ja ajoi täyttä neliä yli lakeuden, mutisten +raivoissaan: "Tiikerikissa oli oikeassa. Minulla ei nyt ole muuta +tehtävää kuin mennä Baranca de Frayleen." + + + + +IX. + +VANKINA. + + +Meidän on nyt selitettävä lukijalle, mitä oli tapahtunut don Fernando +Carrilin kaaduttua siinä väijytyksessä, jonka uhriksi hän oli joutunut. + +Heti kun miekka oli pudonnut hänen lamautuneesta kädestään ja hän oli +kaatunut toverinsa viereen, heittäytyivät hänen päälleen yht'aikaa ne +naamioidut miehet, jotka tähän asti vain epäröiden olivat lähestyneet +häntä, siinä määrässä he kunnioittivat hänen hienoa miekkaansa. Ja että +heillä olikin syytä tähän kunnioitukseen, sitä osoittivat neljän rosvon +ruumiit, jotka puhkaistuin rinnoin makasivat pitkänään maassa. + +Don Fernando Carril oli kaatunut selälleen; eikä hänessä näkynyt elon +merkkiäkään. Hänen kauniilla, jalomuotoisilla kasvoillaan lepäsi kuolon +kalpeus. Puoleksi avonaisten huulten välistä näkyivät tiukasti +yhteenpurrut hampaat. Veri valui virtanaan monesta haavasta, ja hänen +kouristuksen tapaisesti suljettu kätensä piti vielä kiinni aseesta, +jolla hän oli niin kauan taistellut murhaajiaan vastaan. + +"Capito!" sanoi muuan heistä, katsellen häntä tarkkaavasti, "kas siinä +mies, joka on hyvin huonossa tilassa. Mitähän mestari sanoo?" + +"Mitä tahdotte hänen sanomaan, señor Carlocho?" vastasi toinen. "Hän +puolustautui kuin jalopeura. Oma syynsä! Hänen olisi pitänyt olla +siivolla, niin ei mitään tällaista olisi hänelle tapahtunut. Nähkääs, +me olemme menettäneet neljä miestä." + +"Se oli oikein noille lurjuksille! Olisin suonut, että hän olisi +surmannut kuusi, kun hän itse vain ei olisi tuossa tilassa." + +"Koira vie!" vastasi rosvo, "tuo ei ollut varsin kohteliaasti lausuttu +meitä kohtaan, sanon minä." + +"Hyvä on, hyvä on! Auttakaa nyt minua sitomaan hänen haavansa +parhaimman mukaan, ja lähtekäämme kiireesti täältä, sillä meidän ei ole +varsin terveellistä oleskella tällä seudulla. Sitäpaitsi odotetaan +meitä toisaalla, kiiruhtakaamme siis." + +Ryhtymättä enempään keskusteluun kiiruhtivat rosvot tottelemaan +Carlochon käskyä. Kun nuoren miehen haavat oli sidottu parhaimman +mukaan, heitettiin hänet sen gauchon hevosen selkään, joka näytti +johtavan joukkuetta, ja koko joukko läksi ajamaan täyttä neliä, +välittämättä sen enempää taistelussa kaatuneista, joiden ruumiit +jätettiin villipetojen saaliiksi. + +Ratsastettuaan varsin nopeasti lähes kaksi tuntia saapuivat he vihdoin +hylättyyn ranchoon. + +Siellä oli kaksi miestä levottomasti odottamassa heidän tuloaan. + +Nämä miehet olivat don Torribio ja Tiikerikissa. + +"No?" huusi viimemainittu tulijoille heti heidät huomattuaan. + +"Tehty", vastasi Carlocho yksikantaan, hypäten hevosen selästä ja +ottaen syliinsä don Fernandon ja kantaen hänet lehtivuoteelle. + +Nuoressa miehessä ei näkynyt elon merkkiäkään. + +"Onko hän kuollut?" murisi Tiikerikissa. + +Carlocho puisti päätään. + +"Ei taida paljonkaan puuttua!" hän vastasi. + +"Roisto!" huusi intiaanipäällikkö raivoissaan. "Silläkö tavalla sinä +toimitat käskyjäni? Enkö sanonut, että sinun piti tuoda hänen elävänä?" + +"Hm!" sanoi Carlocho. "Olisin suonut, että olisitte ollut mukana! +Ruumiillistunut hornanhenki, joka aseistettuna vain hienolla +paraatimiekalla piti puoliaan meitä vastaan kolmattakymmentä minuuttia +ja kaatui vasta sitten kun oli tappanut neljä urhoollisinta +toveriamme." + +Tiikerikissa hymyili pilkallisesti. + +"Te olette aika raukkoja!" sanoi hän. + +Ja kääntäen olkapäitään kohauttaen selkänsä vaquerolle hän lähestyi +nuorta miestä. + +Don Torribio seisoi jo tämän vieressä. + +"Onko hän kuollut?" kysyi Tiikerikissa. + +"Ei", vastasi meksikolainen hetken kuluttua, "mutta ei paljon +puutukaan." + +"Sitä pahempi!" mutisi vanha päällikkö, "tahtoisin antaa paljon, jos +hän olisi pelastettavissa." + +Don Torribio katsoi häneen ihmeissään. + +"Mitä liikuttaa meitä tuon miehen henki?" sanoi hän. "Hänhän on +vihollisemme?" + +"Juuri sen vuoksi toivonkin, ettei hän kuolisi." + +"Minä en käsitä." + +"Koko elämäni ajan olen työskennellyt erään aatteen toteuttamiseksi; +minä en siis kuulu itselleni, vaan minun täytyy tuon aatteen hyväksi +uhrata vihani ja ystävyyteni." + +"Myönnän sen jossakin määrin, mutta miksi sitten olette asettanut ansan +tuolle nuorelle miehelle, joka omien puheittenne mukaan on petturi?" + +"Pitääköhän aina tulla väärin tuomituksi, vieläpä niiden taholta, jotka +ovat lähinnä?" sanoi vanha sissi katkerasti hymyillen. "Mitäpä minua +liikuttaa, vaikka tuo mies onkin petturi? Musertamalla hänet +riistämättä hänen henkeään, olisin saavuttanut tarkoitukseni, joka +minulla oli tehdessäni liiton teidän kanssanne. Kun sitten olisin +pitänyt hänet jonkun päivän vankina estääkseni häntä ryhtymästä toimiin +teitä vastaan ja vastustamasta avioliittoanne doña Hermosan kanssa, +olisin laskenut hänet vapaaksi." + +"Paha kyllä on se nyt liian myöhäistä. Mikä on tapahtunut, se on +tapahtunut. Tämän miehen kuolema, joka on tapahtunut salaperäisesti, +väijytyksen kautta, vahingoittaa teidän aikeitanne enemmän kuin +luulettekaan." + +"Tulkoon hänen verensä teidän päällenne, sillä juuri te olette pannut +toimeen tämän murhan." + +"Minäkö? Te olette hullu!" vastasi nuori mies. + +Tiikerikissa katsoi uuteen liittolaiseensa suurin silmin ihmetellen ja +vihellellen meksikolaista tanssisäveltä. Oli selvää, ettei tämä mies, +joka ryömi veressä, ollut ensinkään käsittänyt mitä don Torribio +hänelle sanoi. + +"Pyh!" sanoi viimemainittu, "mitä merkitsee joku henkilö enemmän tai +vähemmän!" + +Intiaanipäällikkö kumartui vuorostaan don Fernandon yli ja tarkasti +häntä huolellisesti. + +Nuoren miehen silmät olivat ummessa ja kasvot olivat kuolon kalpeat ja +jäykät. + +Pari kolme vaqueroa, Carlochon avustamina, hieroivat lakkaamatta hänen +ohimoitaan ja rintaansa rommilla. + +Katseltuaan tarkkaavasti nuorta miestä veti intiaanipäällikkö veitsen +vyöstään ja asetti sen terän haavoittuneen huulille, jonka jälkeen hän, +pidettyään veistä näin pari kolme minuuttia, tarkasti sitä. + +Hänestä se näytti hiukan hikiseltä. Hän polvistui nyt don Fernandon +viereen, tarttui hänen vasempaan käteensä, työnsi takinhihan ylös, ja +löydettyään suonen hän pisti siihen terävällä veitsenkärjellä. + +Syntyi hetkeksi jännittävä odotus. Kaikkien katseet olivat tähdätyt +haavoitettuun. Tämä koe oli viimeinen. Ellei se onnistunut, oli kaikki +mennyttä -- ei ollut enää mitään keinoa pelastaa nuoren miehen henkeä. + +Vaquerot jatkoivat yhä hieromistaan. + +Intiaanipäällikön puukolla pistämän haavan reunoille alkoi vähitellen +ilmestyä musta pilkku, joka yhä suureni ja viimein muodosti pikimustan +helmen, joka hetken epäiltyään viimein heltisi ja vieri pitkin +käsivartta alaspäin, ja sitä seurasi heti uusi, jota vuorostaan seurasi +kolmas, minkä jälkeen veri vaaleni ja norjistui sekä juoksi vihdoin +yhtämittaisena ruusunpunaisena säteenä. + +Tiikerikissa ei voinut pidättää voiton huudahdusta: don Fernando oli +pelastettu. + +Nuori mies liikahtikin muutaman minuutin kuluttua tuskin huomattavasti +ja huokasi syvään. + +Intiaanipäällikkö nousi, sidottuaan don Fernandon käsivarren, ja +viittasi Pablitoa seuraamaan häntä toiseen ranchossa olevaan +huoneeseen, pyydettyään don Torribiota jäämään hetkeksi entiselle +paikalleen. + +Odottamatta kysymystä, jonka vaquero aikoi tehdä, ja jonka hän jo +huomasi liikkuvan tämän ohuilla, ivallisilla huulilla, alkoi päällikkö +puhua kuumeisen vilkkaasti, mikä osoitti hänen kiihoittunutta +mielentilaansa. + +"Te näette mitä tapahtuu", sanoi hän. + +"Hitto vie, mutta itsehän olette tahtonut niin", keskeytti Pablito +suuresti ihmeissään. + +"Kyllä, minä olen tahtonut niin", jatkoi päällikkö, "ja minä kiitän +Jumalaa siitä, että hän on kuullut rukoukseni ja säästänyt minut +inhoittavalta rikokselta." + +"Jos te olette tyytyväinen, niin silloinhan on kaikki hyvin." + +"Mutta nyt on kysymyksessä toinen asia. Muista, ettei don Torribio saa +tietää mitään. Koko maailman, etupäässä tuon miehen täytyy olla siinä +luulossa, että don Fernando on kuollut." + +"Puhukaa, luulen ymmärtäväni tarkoituksenne." + +"Don Fernandon haavat, vaikka niitä onkin paljon, eivät ole +vaarallisia. Ainoastaan verenvuoto ja hänen nopea tänne tuontinsa on +aiheuttanut jonkunlaisen horrostilan, josta hän varsin pian virkoo." + +"Hyvä, hyvä! Mitä minun pitää tehdä?" + +"Hän ei saa nähdä minua." + +"Varsin hyvä. Sehän on tavattoman yksinkertainen asia." + +"Hän ei myöskään saa tuntea teitä." + +"Hm! Se on vaikeampaa -- hän tuntee minut varsin hyvin." + +"Se on tärkeätä!" + +"Täytyy koettaa." + +"Kuulkaa nyt, mitä teidän on tehtävä." + +"Kuulen." + +"Minä lähden täältä heti. Läsnäoloni muualla on välttämätön. Te +sitävastoin kuljetatte don Fernandon presidioon, hänen tietämättään +siitä." + +"Presidioon!" huudahti Pablito hämmästyneenä. + +"Niin, se on varmin paikka", sanoi päällikkö, ottaen esiin erikoisella +tavalla leikatun paperin. "Te viette hänet minun talooni. Hän ei saa +millään tekosyyllä päästä sieltä pois. Ja ennen kaikkea hänen ei tule +saada tietää, että hän on presidiossa." + +"Onko siinä kaikki?" + +"On. Muistakaa vain, että te olette vastuussa hänestä." + +"Hyvä! Teidän määräyksestänne tuon hänet teille elävänä tai kuolleena." + +"Elävänä, hänen henkensä on minulle kallisarvoinen." + +"No, minä koetan." + +"Kuulkaa, Pablito, olkaa rehellinen minua kohtaan. Voinko luottaa +teihin vai enkö?" + +"No, koska välitätte niin paljon tuosta joutavasta", sanoi Pablito, +"niin olkaa huoletta, minä vastaan vangista." + +"Hyvästi sitten ja kiitoksia", sanoi Tiikerikissa. "Muistakaa vain, +että tänä iltana don Torribion läsnäollessa ilmoitatte minulle hänen +vihollisensa kuolleen." + +"Luottakaa minuun siinä suhteessa." + +"Oh", mumisi vanha sissi, "ei, ei, en tahdo hänen kuolevan, hänen +henkensä on minulle siksi kallisarvoinen, pannakseni toimeen kostoni." + +Hän palasi don Torribion luo, joka odotti häntä kärsimättömästi. + +Vaihtamatta sanaakaan nousivat molemmat heitä odottavien oivallisten +mustangien selkään ja katosivat pian tien mutkiin. + +Pablito palasi haavoittuneen luo epäilevin katsein, väännellen +viiksiään. Nähtävästi hän ei oikein pitänyt hänelle annetusta +tehtävästä. Kun vaquero kuitenkin oli rehellinen omalla tavallaan, ja +kun niiden lukuisain ominaisuuksien joukossa, joita hän kehui itsellään +olevan, lupauksensa täyttäminen oli niitä, joista hän enimmän kerskui, +ei hänen päähänsäkään pälkähtänyt rikkoa lupaustaan. + +"Kuinka hänen laitansa on?" kysyi hän hiljaa Carlocholta. + +"Oh, paljon paremmin", vastasi tämä; "on ihmeellistä, mitenkä +suonenisku teki hänelle hyvää. Hän on jo avannut silmänsä kaksi kertaa, +vieläpä hän on yrittänyt puhuakin." + +"Hm! Emme saa siis viivytellä ensinkään. Sinä saat sitoa tuon lurjuksen +silmät, ja koska hän mahdollisesti saa halun ottaa siteen pois käsin, +niin on sinun sen vuoksi sidottava ne kiinni pitkin kylkiä! Koska tämä +kuitenkin on vain varovaisuustoimenpide, niin täytyy sinun menetellä +siinä mahdollisimman hellävaroen. Oletko käsittänyt?" + +"Olen, totta vieköön, siihen ei tarvita mitään tietäjää?" + +"No hyvä, kiiruhtakaamme siis! Määräykseni täytyy olla suoritettu +viidessä minuutissa ja kymmenen minuutin kuluttua pitää meidän olla +matkalla." + +Haavoittunut oli todellakin voimistunut, sillä kuten päällikkö oli +huomauttanut, eivät hänen haavansa, vaikkakin niitä oli paljon, olleet +vaarallisia. Verenvuoto vain oli aiheuttanut voimien loppumisen. + +Vähitellen oli hän tullut siksi tuntoihinsa, että tiesi, kenen käsiin +hän oli joutunut, vaikka hän vielä olikin liian heikko tehdäkseen +mitään liikettä tai asettuakseen vähimmälläkään tavalla vastarintaan +ympärillään olevia rosvoja vastaan. Hän oli saavuttanut kylliksi +mielenmalttia käsittääkseen, että hänen täytyi olla erittäin varovainen +ja välttää epäluuloja tilastaan miehissä, jotka eivät hetkeäkään olisi +epäilleet uhraamasta häntä oman turvallisuutensa takia. + +Kun Carlocho siis Pabliton käskystä sitoi kokoon käärityn kaulaliinan +hänen silmilleen ja kytki hänen kätensä, oli hän olevinaan aivan +tunnoton ja mukautui kaikkeen mitä hänelle tehtiin, rauhoittuneena +kaikista näistä varovaisuustoimenpiteistä, jotka osoittivat, että hänen +henkensä ainakin tällä erää oli turvassa. + +"Mitä nyt teemme?" kysyi Carlocho. + +"Anna parin kolmen miehen kantaa haavoittunut varovasti veneeseen, joka +on muutaman askeleen päässä tästä. Mutta muistakaa, heittiöt, että jos +vähänkin kolhitte haavoittunutta, niin minä ammun luodin päänne läpi." + +"Mitä kummaa!" vaquero ei voinut olla lausumatta, katsellen ihmetellen +toveriaan. + +"Niin, totta vieköön!" sanoi Pablito kohauttaen olkapäitään. "Koska +olitte niin tuhmia, ettette tappaneet häntä, kun oli tilaisuus, niin +saatte vain syyttää itseänne. Siitä opitte toisella kertaa olemaan +kohteliaita, tai jos mieluummin haluatte, menettelemään kätevämmin +väijymistilaisuudessa." + +Carlocho kuunteli silmät suurina tätä omituista selitystä, joka hänestä +tuntui käsittämättömältä, mutta hän kiiruhti kuitenkin noudattamaan +käskyä. + +Pablito, Carlocho ja muuan kolmas vaquero veivät siis don Fernandon +veneeseen, jota vastoin muut poistuivat maanteitse, kuljettaen +toveriensa hevoset. + +Kolmen tunnin kuluttua oli vanki, jolle hänen saattajansa eivät olleet +lausuneet sanaakaan matkalla, presidiossa ja suljettuna Tiikerikissan +muutamia päiviä sitten väärällä nimellä vuokraamaan taloon, seikka, +josta don Fernando ei tiennyt. + +Side silmiltä otettiin pois ja raajat saivat taas liikuntavapautensa. +Mutta hänen huoneeseensa jäänyt naamioitu mies, joka seisoi äänetönnä +kuin muumio, ei jättänyt häntä hetkeksikään pitämästä silmällä. + +Haavoittunut, väsyneenä päivän kuluessa kestämistään +mielenliikutuksista ja lisäksi heikontuneena verenvuodosta, toivoi +tällä erää sattuman kautta pääsevänsä siitä ikävästä ja +käsittämättömästä asemasta, missä hän oli; ja sulkien silmänsä, +luotuaan ensin ympärilleen vangeille ominaisen, näennäisesti +hajamielisen, mutta kuitenkin kaikki havaitsevan katseen, vaipui hän +syvään uneen, jota kesti useita tunteja ja joka teki hänen mielensä +täysin rauhalliseksi ja aivan entisen lailla tarkkanäköiseksi. + +Vaikka häntä vartioivat henkilöt olivatkin ääneti ja naamioituja, +kohtelivat he häntä kuitenkin kunnioittavasti ja näyttivät kilvan +täyttävän hänen kaikki toivomuksensa ja tyydyttävän hänen pienimmätkin +mielitekonsa. + +Hänen tilansa oli oikeastaan varsin siedettävä; eikä siitä sitäpaitsi +puuttunut eräänlaista erikoisuuttakaan. Ja don Fernando, joka parin +päivän kuluttua oli vakuutettu siitä, ettei ensinkään haluttu hänen +henkeään, vaan päinvastoin koetettiin mahdollisimman pian saada hänen +haavansa paranemaan, mukautui viimein urhokkaasti kohtaloonsa, +odotellen parempia aikoja. + +Kolmantena päivänä vangiksi joutumisensa jälkeen oli don Fernando, +jonka pienet haavat jo alkoivat arpeutua, noussut vuoteeltaan, osittain +koetellakseen voimiansa, osittain yrittääkseen silmäistä +ulos tutkiakseen, missä hän oli, voidakseen uskaltaa tehdä +pakenemisyrityksen, joka vähitellen alkoi kypsyä hänen mielessään. + +Ilma oli ihana, lämmin auringonsäde hypähti iloisesti ikkunasta sisään +ja muodosti leveitä juovia nuoren miehen vankilana olevan makuuhuoneen +lattialle. Hän tunsi olevansa varsin vahva ja yritti astua muutamia +askeleita hellittämättömän vartiansa edessä, jonka leimuavat silmät +eivät jättäneet häntä rauhaan sekunniksikaan. + +Äkkiä syntyi kauhea meteli ja tykkien jyrinä tärisytti ikkunanruutuja. + +"Mitä tuo merkitsee?" kysyi nuori mies. + +Vartia kohautti olkapäitään vastaamatta mitään. + +Rätisevä kiväärituli yhtyi tällöin tykkien jyskeeseen. Oli selvää, että +vimmattu taistelu oli käynnissä aivan lähellä. + +Vartia, yhä yhtä rauhallisena, sulki ikkunan. + +Don Fernando meni hänen luokseen. Miehet katselivat toisiaan hetkisen. +Monta kertaa oli don Fernando jo puhutellut tuota kivenkovaa vartiaa, +onnistumatta saada häneltä mitään vastausta. Hän epäröi sen vuoksi +hetkisen, ennenkuin rohkeni yrittää uudelleen. + +"Ystäväni", sanoi hän viimein säyseästi, "mitä tuolla ulkona tapahtuu?" + +Mies pysyi mykkänä. + +"Vastatkaa minulle taivaan nimessä!" jatkoi don Fernando +itsepintaisesti. "Kysymyksenihän on vähäpätöinen, ettehän te voi rikkoa +ohjeitanne vastaan vastatessanne siihen." + +Samassa tuntui melu lähenevän. Nopeita askeleita, yhtyneenä kirkunaan +ja hälinään, kuului aivan läheltä. + +Vartia nousi levottomana, veti miekan huotrastaan ja pistoolin vyöstään +sekä meni ovea kohden; mutta tämä tempaistiin äkkiä rajusti auki, ja +sisään syöksyi muuan mies kasvot vääntyneinä ja mitä suurimman pelon +vallassa. + +"Pakene, pakene!" huusi hän, "me olemme hukassa." + +Vartia viittasi don Fernandoa vetäytymään peremmälle ja asettui +päättävästi ovelle, johon samassa ilmestyi neljä naamioitua, aina +hampaisiin asti aseistettua miestä. + +"Takaisin!" sanoi vartia. "Tänne ei pääse kukaan tietämättä +tunnussanaa." + +"Siitä saat sen", sanoi muuan tulijoista. Ja pistoolin laukauksella hän +musersi vartian pääkallon. + +Vartia kaatui raskaasti suullensa, kirkaisten raivokkaasti. + +Nuo neljä miestä astuivat hänen ruumiinsa yli, sitoivat lujasti hänen +toverinsa, joka oli piiloutunut nurkkaan ja vapisi pelästyksissään, +minkä tehtyään eräs heistä meni don Fernandon luo, joka ei käsittänyt +vähääkään tästä omituisesta tapauksesta, ja sanoi hänelle: + +"Te olette vapaa, caballero. Tulkaa, teidän täytyy heti lähteä tästä +talosta." + +"Keitä te ensiksikin olette", vastasi don Fernando, "te, jotka +esiinnytte pelastajinani?" + +"Sitä emme voi teille selittää täällä. Tulkaa nopeasti mukaan", toisti +naamioitu. + +"En ennenkuin tiedän keitä olette?" + +Toinen teki kärsimättömyyttä ilmaisevan liikkeen ja kumartuen hän +kuiskasi don Fernandon korvaan: + +"Mieletön! Ettekö siis tahdo enää nähdä doña Hermosaa?" + +Don Fernando punastui. + +"Minä seuraan teitä", sanoi hän liikutettuna. + +"Kas tässä", sanoi naamioitu mies, "ottakaa nämä pistoolit ja tämä +miekka, kaikki ei ole vielä päättynyt, kenties täytyy meidän +taistella." + +"Oh!" sanoi nuori mies iloissaan, "huomaan nyt, että teidät todellakin +on lähetetty pelastamaan minua. Seuraan teitä minne tahdotte." Ja hän +otti aseet, pistäen ne vyöhönsä. + +He läksivät huoneesta nopein askelin. + +"Mitä!" sanoi don Fernando tultuaan pihalle; "olenko minä todellakin +San Lucarin presidiossa?" + +"Ettekö sitä tiennyt?" kysyi hänen kuljettajansa. + +"Kuinka minä olisin voinut sitä tietää? Minut on tuotu tänne sidotuin +silmin." + +Muutamia täysin satuloituja hevosia seisoi renkaisiin sidottuna. + +"Luuletteko voivanne istua hevosen selässä?" kysyi tuntematon. + +"Toivoakseni", vastasi don Fernando. + +"Se on välttämätöntä", sanoi tuntematon päättävästi. + +"Sitten minä teen niin, vaikkapa kuolisin siitä tempusta." + +"Hyvä! Nouskaamme sitten selkään ja lähtekäämme." + +Juuri kun heidän piti kääntyä kadulle, tuli heitä vastaan kymmenen tai +kaksitoista ratsumiestä täyttä laukkaa. Ne olivat korkeintaan +parinkymmenen askeleen päässä. + +"Tuossa on vihollisemme!" sanoi tuntematon matalalla, mutta lujalla +äänellä. "Ohjakset hampaisiin ja hyökkäykseen! Meidän täytyy murtautua +lävitse tai kuolla." + +Nuo viisi miestä asettuivat riviin ja ratsastivat täyttä laukkaa +lähestyviä kohti, laukaisten pistoolinsa heitä vastaan aivan läheltä ja +sen jälkeen käyden heidän kimppuunsa sapeleilla. + +"Tuhat tulimmaista!" huusi Pablito raivoissaan -- sillä hän juuri oli +vastaantulijoiden johtaja -- "vankini pääsee karkuun." + +Ja kääntäen hevosensa hän Iäksi ajamaan takaa don Fernandoa. + +Tämä laukaisi pistoolinsa vähentämättä vauhtiaan, ja vaqueron hevonen, +jonka päähän luoti sattui, teki ratsastajineen kuperkeikan. + +Pablito nousi aivan rusennuttuna. Ne, jotka niin äkkiä olivat +hyökänneet hänen kimppuunsa, olivat kadonneet. + +"Oh, vielä minä heidät löydän!" sanoi hän raivoissaan, + +Sillävälin olivat pakolaiset ennättäneet joen rannalle, jossa vene +vartoi heitä. + +"Tässä meidän täytyy erota" sanoi tuntematon don Fernandolle, ottaen +naamion kasvoiltaan. + +"Estevan!" huudahti don Fernando. + +"Minä itse, ystäväni", vastasi majordomo. "Tämä vene vie teidät del +Cormillon haciendaan. Lähtekää viipymättä ja", lisäsi hän kumartuen don +Fernandon korvaan ja antaen hänelle neljään taitteeseen käännetyn +paperin, "lukekaa tämä tarkkaan, kenties voitte vuorostanne tulla +auttamaan meitä." + +"Oh, olkaa huoleti, minun täytyy saada maksaa puolestani." + +"Hyvästi tai oikeammin näkemiin, ystäväni." + +"Kiitoksia! Saanko jälleen nähdä doña Hermosan?" + +"Minua on kielletty virkkamasta siitä asiasta mitään." + +"Toinen asia sitten: kuka piti minua vankinaan, tiedättekö sen?" + +"Kyllä, mutta niitä oli kaksi: Tiikerikissa ja don Torribio Quiroga." + +"Ah", sanoi don Fernando rypistäen kulmakarvojaan, "pidän sen +muistissani. Kiitoksia vielä kerta, Estevan!" + +Ja viitaten soutajille hän istui veneeseen, joka läksi matkaan hyvää +vauhtia ja katosi pian yön pimeyteen. + +Rannalla seisoi kolme henkilöä, jotka levottomin katsein seurasivat +veneen kulkua. + +Nämä kolme henkilöä olivat don Estevan Diaz, doña Hermosa ja doña +Manuela. + + + + +X. + +PUNANAHKOJEN LEIRI. + + +Don Pedron ja hänen tyttärensä hellän huolenpidon vuoksi oli don +Estevan pian parantunut. + +Hänen ensimäinen toimenpiteensä oli ollut, kuten hän oli don +Torribiolle uhannutkin, ilmoittaa hacienderolle sen henkilön nimen, +joka niin raukkamaisesti oli hyökännyt hänen kimppuunsa, ja kenenkä +käsiin don Fernando oli joutunut. + +Siitä hetkestä asti oli don Torribio mennyttä miestä don Pedron ja +hänen tyttärensä silmissä. + +Tämän alkukostonsa jälkeen oli majordomo lähtenyt hankkimaan tietoja +ystävästään. Sattuma oli suosinut häntä, hänen tavatessaan el Zapoten. +Tuo arvoisa ja tunnollinen vaquero oli sillä kertaa varsin halukas +selittämään kaikki mitä häneltä pyydettiin, sillä hän oli samana aamuna +tavallisen, kiusallisen huonon onnensa vuoksi joutunut aivan +putipuhtaaksi korttipelissä, niin ettei hänellä enää ollut äyriäkään +jäljellä. Muutamilla kätevästi antamillaan kultarahoilla onnistui +majordomon saada tietää kaikki, mitä oli tapahtunut, samoinkuin paikan, +missä don Fernandoa pidettiin piilossa. + +Saatuaan tietää, mitä halusi, jätti don Estevan vaqueron siihen +paikkaan ja palasi kiireesti haciendaan. Doña Hermosa ei ollut mikään +tavallinen nainen, Hän oli hyvin tarmokas ja vielä lisäksi hän rakasti +don Fernandoa. Hän päätti vapauttaa hänet, mutta hän ei puhunut siitä +mitään, peläten saattavansa isänsä levottomaksi. Hän vain lausui +toivovansa saada olla päivän tai pari de las Norias'in haciendassa, +johon don Pedro helposti suostui ehdolla; että hän ottaisi mukaansa +lukuisan suojelusjoukon päättäviä ja hyvin aseistettuja peoneja. + +Mutta sen sijaan, että olisi mennyt haciendaan, läksikin nuori tyttö +presidioon, jonne hänen onnistui tunkeutua intiaanien huomaamatta. + +Päästyään kylään hän ilmaisi suunnitelmansa don Estevanille. + +Tämä hämmästyi sitä kylmäverisyyttä, millä nuori tyttö selosti +tekemäänsä suunnitelmaa, jossa ei ainoastaan hänen itsensä, vaan +vieläpä majordomon äidinkin piti olla osallisena. + +Kaikki don Estevanin yritykset saada tyttö luopumaan suunnitelmastaan +olivat turhia. Hänen täytyi totella tätä tahtomattaankin. + +Kun vene, joka vei pois don Fernandon, oli kadonnut, kääntyi don +Estevan doña Hermosan puoleen. + +"Ja mitä nyt aijotte tehdä, señorita?" kysyi hän. + +"Nyt", vastasi neito tiukasti, "aijon tunkeutua apachien leiriin +tapaamaan don Torribiota." + +Majordomo ei voinut olla säpsähtämättä. + +"Siellähän teitä odottaa häpeä ja kuolema!" sanoi hän kolkolla äänellä. + +"Ei", vastasi doña Hermosa päättävästi, "vaan kosto." + +"Haluatteko te sitä?" + +"Minä vaadin sitä." + +"Hyvä", sanoi nuori mies, "minä tottelen. Menkää pukeutumaan, minä +saatan itse teidät intiaanileiriin." + +Vaihtamatta sanaakaan palasivat kaikki kolme don Pedron taloon, jossa +he asuivat. + +Oli keskiyö. Kadut olivat tyhjät. Kuolon hiljaisuus vallitsi +kaupungissa, jota valaisi vanhan presidion loimu, presidion, joka paloi +jo kolmatta päivää, sittenkuin intiaanit olivat sen ensin ryöstäneet ja +sitten sytyttäneet. Intiaanien paholaisen näköiset varjot kuvastuivat +raunioiden ja jäännösten joukossa. + +Tultuaan asuinhuoneen luo pysähtyi don Estevan pihalle. + +"Ajatelkaa, mitä aijotte tehdä, señorita", sanoi hän. "Mitä hyötyä on +kostamisesta? Suosittunnehan on jo turvassa." + +"Niin, mutta hän on ollut vähällä saada surmansa. Mikä on epäonnistunut +kerran, voi onnistua toisella kertaa. Don Torribio on loukannut +kalliimpia tunteitani, päätökseni on tehty, hänen pitää oppia tuntemaan +minkälainen on naisen kosto." + +"Eikö mikään voi päätöstänne horjuttaa?" + +"Ei mikään", sanoi neito lujalla äänellä. + +"Menkää sitten laittautumaan kuntoon, señorita, odotan teitä täällä." + +Molemmat naiset menivät sisään, Estevanin asettuessa mietteissään +pääkäytävän rappusille. + +Hänen ei tarvinnut odottaa kauvan. Kymmenen minuutin kuluttua tulivat +naiset taas pihalle. + +He olivat puetut täydelliseen apachipukuun, ja kasvoja peittävä maalaus +täydensi ulkomuodon ja teki heidät tuntemattomiksi. + +Estevan ei voinut olla huudahtamatta ihmetyksestä, niin täydellinen oli +muutos. + +"Totta vie, tehän olette oikeita intiaaninaisia, tiedän mä!" + +"Luuletteko kenties", vastasi doña Hermosa ivallisesti hymyillen, "että +don Torribiolla yksinään on erikoisoikeus mielensä mukaan vaihtaa +nahkaa ja muuttaa muotoansa." + +"Kuka voi taistella naista vastaan?" sanoi Estevan pudistaen päätään. +"Ja mitä tahdotte nyt minulta?" jatkoi hän. + +"Vain vähäpätöisen seikan", vastasi doña Hermosa, "suojelustanne +intiaanien etulinjalle asti." + +"Entä sitten?" + +"Sitten on muu meidän asianamme." + +"Mutta ettehän kai aijo jäädä yksinänne noin vain intiaanien joukkoon?" + +"Päinvastoin, meidän täytyy jäädä sinne." + +"Äiti kulta", sanoi nuori mies huolissaan, "tahdotko siis antautua +noiden raakojen pakanoiden käsiin?" + +"Rauhoitu, poikani", sanoi vanha rouva lempein katsein, "ei minulla ole +mitään vaaraa." + +"Mutta kuitenkin..." + +"Estevan", keskeytti doña Hermosa nopeasti, "minä vastaan äidistänne." + +Majordomo painoi masentuneena päänsä alas. + +"No, Jumalan nimeen sitten", sanoi hän hyvin vähän vakuutetun +näköisenä. + +"Matkalle", sanoi doña Hermosa kääriytyen huolellisesti viittansa +poimuihin. + +Don Estevan kulki etummaisena. + +Yö oli pimeä. Sammuvat tulet, joiden ympärillä presidion puolustajat +makasivat ja nukkuivat, levittivät siellä täällä vain himmeätä, +epämääräistä valoaan, riittämätöntä ohjaamaan ketään pimeässä, joka +lisääntyi sen sijaan että se olisi haihtunut. + +Kaupunki oli synkän näköinen, ja siellä vallitsi lyijynraskas +hiljaisuus, jonka vain silloin tällöin korppikotkien ja muiden +petolintujen käheät huudot katkaisivat, niiden tapellessa viimeisessä +taistelussa kaatuneiden ruumiista, joista ne raastoivat suuria +lihakappaleita sinne tänne. + +Nuo kolme henkilöä kulkivat lujin askelin eteenpäin pirstaleitten +joukossa, milloin kompastuen maata peittäviin muurinpalasiin, milloin +kiiveten ruumiiden yli ja häiriten tiehensä lentelevien ja vihaisesti +kirkuvien petolintujen kamalaa juhla-ateriaa. + +He kulkivat siten melkein koko kaupungin halki ja saapuivat vihdoin +lukemattomia kiertoteitä ja tavattomia vaikeuksia kokien eräälle +rintavarustukselle, joka oli vastapäätä intiaanileiriä, mistä aivan +läheltä näkyi valoa välkkyvän ja kuului huutoa ja laulua. Vaihdettuaan +muutaman sanan johtajan kanssa, päästi vartia nuo kolme henkilöä +kulkemaan edelleen. Tultuaan muutamien askelten päähän ulkopuolelle, +pysähtyi don Estevan ja hänen molemmat seuralaisensa tekivät samoin. + +"Doña Hermosa", sanoi nuori mies matalalla ja katkonaisella äänellä, +"tässä on nyt intiaanileiri edessämme. Jos minä seuraisin teitä +kauemmaksi, voisi turvani käydä teille vaaralliseksi. Minun täytyy siis +pysähtyä tähän. Muuten teillä on vain muutamia askeleita määränne +päähän." + +"Kiitoksia ja näkemiin, Estevan", sanoi nuori tyttö ojentaen hänelle +kätensä. + +Nuori mies piti sitä omassaan. + +"Señorita", sanoi hän syvällä äänellä, "vielä sananen." + +"Puhukaa, ystäväni." + +"Kaiken sen nimessä, mikä teille on kalliinta maailmassa, pyydän teitä +luopumaan onnettomuutta tuottavasta suunnitelmastanne. Luottakaa minun +kokemukseeni, vielä on aika -- palatkaa del Cormillon haciendaan, te +ette tiedä, mitkä vaarat teitä uhkaavat." + +"Estevan", vastasi nuori tyttö päättävästi, "minkälaisia nuo vaarat +lienevätkin, niin minä uhmaan niitä. Ei mikään voi saada minua +muuttamaan päätöstäni. Näkemiin siis!" + +"Näkemiin!" mutisi nuori mies surullisesti. + +Doña Hermosa kääntyi ja meni lujin askelin intiaanileiriä kohti. Doña +Manuela epäröi hetkisen, ja heittäytyi äkkiä poikansa syliin, ennenkuin +seurasi jäljessä. + +"Ah!" huudahti Estevan kovin liikutettuna, "jää luokseni, äiti kulta, +minä pyydän sinua!" + +"Oi!" vastasi vanha rouva jalosti, viitaten doña Hermosaan, "antaisinko +siis hänen uhrautua yksinään?" + +Estevan ei vastannut. + +Manuela syleili häntä viimeisen kerran, jonka jälkeen hän suurimmalla +ponnistuksella irtaantui poikansa sylistä, joka turhaan koetti pidättää +häntä, ja saavutti yhdellä harppauksella doña Hermosan. + +Majordomo katseli levottomasti heidän jälkeensä, niin kauan kuin voi +erottaa heidät pimeässä, johon he pian katosivat. + +Silloin päästi hän voimakkaan huokauksen ja palasi pitkin askelin samaa +tietä, jota oli tullutkin, mutisten matalalla äänellä: + +"Kunhan ennättäisin ajoissa, niin ettei hän vielä olisi saapunut don +José Kalbrisin luo." + +Juuri kun Estevan saapui linnoitukseen, läksi kuvernööri sieltä don +Torribion seurassa. Mutta don Estevan oli niin kiintynyt ajatuksiinsa, +ettei hän huomannut ratsastavia, vaikka he kulkivat niin läheltä, että +miltei hipaisivat häntä. + +Tämä turmiollinen sattuma aiheutti auttamattoman onnettomuuden. + +Jätettyään don Estevanin kulkivat molemmat naiset eteenpäin umpimähkää +hetkisen, suunnaten kulkunsa edessään näkyvää valoa kohden. + +Kuljettuaan vähän matkaa pysähtyivät he huoahtamaan ja rauhoittaakseen +sydäntään, joka tykytti niin, että oli halkeamaisillaan. + +Nyt kun vain muutama askel erotti heidät intiaanien telteistä, +huomasivat he yrityksensä koko vaaran ja hurjuuden, ja niin +päättäväisiä kuin olivatkin, tunsivat naiset tahtomattaankin +rohkeutensa horjuvan ja sydämensä hyytyvän kauhusta, ajatellessaan sitä +kamalaa murhenäytelmää, jonka pääosaa he menivät esittämään. + +Kumma kyllä tuki juuri Manuela nyt seuralaistaan, joka oli +menettämäisillään rohkeutensa. + +"Señorita", sanoi hän, "nyt on minun vuoroni olla johtajana. Jos +tahdotte seurata ohjeitani, niin luullakseni voimme torjua meitä +uhkaavat monet vaarat." + +"Puhu", vastasi doña Hermosa, "minä kuuntelen sinua, imettäjäni." + +"Meidän on ensiksikin jätettävä nämä viittamme, jotka peittävät +vaatteemme ja joista meidät heti tunnettaisiin valkoisiksi." + +Näin sanoen hän riisui viittansa, heittäen sen kauas luotaan. Doña +Hermosa seurasi epäröimättä hänen esimerkkiään. + +"Kulkekaa nyt rinnallani", jatkoi Manuela; "mitä tahansa tapahtuukin, +niin älkää ollenkaan pelätkö, älkääkä puhuko sanaakaan, sillä silloin +olemme auttamattomasti hukassa." + +"Hyvä!" sanoi nuori tyttö. + +"Me olemme", jatkoi Manuela, "kaksi intiaaninaista, jotka olemme +tehneet Wacondahille lupauksen haavoittuneen isämme paranemiseksi. +Oletko käsittänyt minut? Ennen kaikkea et saa puhua sanaakaan." + +"Eteenpäin, ja suojelkoon Jumala meitä." + +"Tapahtukoon niin", vastasi Manuela, tehden hurskaana ristinmerkin. + +He läksivät jälleen kulkemaan. + +Viiden minuutin kuluttua he olivat intiaanileirissä. + +Intiaanit olivat, meksikolaisista helposti saadun voittonsa hurmaamina, +antautuneet hilpeän ilon valtaan. + +Kaikkialla vain laulettiin ja tanssittiin. + +Muutamia tynnyreitä paloviinaa, jotka oli löydetty presidiosta ja +lähellä olevista ryöstetyistä haciendoista, oli laahattu leiriin ja +avattu. + +Tavaton epäjärjestys, kuvaamaton, ihmeellinen sekasotku vallitsikin sen +vuoksi intiaanien kesken, jotka juovuksissa ovat rutihulluja ja voivat +silloin tehdä mitä suurimpia ilkivaltaisuuksia. + +Päällikköjen vallasta ei välitetty. Muuten olivatkin useimmat heistä +samanlaisessa tilassa kuin heidän soturinsakin, eikä ole +epäilemistäkään, että jos San Lucarin asukkailla olisi ollut +riittävästi väkeä yllättääkseen intiaanit, niin olisivat he voineet +panna toimeen kauhean verilöylyn noiden petojen keskuudessa, jotka +olivat tolkuttomasti juopuneina ja tällöin kykenemättömiä puolustamaan +itseään. + +Tämän epäjärjestyksen johdosta onnistui molempien naisten huomaamatta +päästä leirilinjan ohi. Sykkivin sydämin ja jäsenet pelosta vavisten, +mutta rauhallisen ja vakavan näköisinä luikertelivat he nyt +sisiliskojen tavoin joukkojen keskellä, kulkien huomaamatta ohi +juopottelijoiden, joita tölmi heitä vastaan joka askeleella, ja +koettivat umpimähkään, luottaen sallimukseen ja onneensa, noiden sikin +sokin pystytettyjen telttojen joukosta löytää sen, joka oli suuren +valkonaaman asuntona. + +He olivat sillä tavoin umpimähkään harhailleet ympärinsä jo hyvän +aikaa, joutumatta pulaan. Menestyksen rohkaisemina he olivat melkein +unohtaneet pelkonsa, ja toisinaan he vaihtoivat rohkaisevan silmäyksen, +kun äkkiä muuan jättiläismäinen intiaani tarttui doña Hermosan vyöhön +ja nostaen hänet maasta suuteli häntä voimakkaasti kaulaan. + +Tämän odottamattoman loukkauksen johdosta kirkaisi tyttö pelästyneenä +ja vapautui tavattomalla ponnistuksella intiaanista, jonka hän +voimakkaasti työnsi luotaan. + +Villi horjahti taaksepäin juopuneilla jaloillaan ja kaatui pitkäkseen, +huudahtaen raivoisasti, mutta nousi melkein heti ja syöksyi kuin +jaguari tyttöä kohti. + +Manuela heittäytyi nopeasti väliin. + +"Takaisin!" sanoi hän pannen päättävästi kätensä intiaanin rinnalle, +"tämä nainen on minun sisareni." + +"Korppikotka on soturi, joka ei suvaitse loukkausta", vastasi villi +rypistäen kulmakarvojaan ja paljastaen veitsensä. + +"Aijotko siis tappaa hänet!" huudahti Manuela pelästyneenä. + +"Aijon, minä aijon tappaa hänet", vastasi villi, "ellei hän suostu +seuraamaan minua telttiini. Hänestä tulee päällikön vaimo." + +"Sinä olet hullu", vastasi Manuela, "telttisi on täysi, siellä ei enää +ole tilaa tulelle." + +"Siellä on tilaa vielä kahdelle", vastasi intiaani. "Ja koska tuo +nainen on sisaresi, niin saat sinä seurata mukana." + +Tämän äänekkään sanasodan johdosta oli joukko intiaaneja kerääntynyt +molempien naisten ympärille, jotka huomasivat joutuneensa piirin +keskelle, mistä heidän oli mahdoton päästä pois. + +Manuela arvioi katseellaan heitä uhkaavan vaaran suuruuden; hän näki +tuhon tulevan. + +"No niin!" toisti Korppikotka, tarttuen vasemmalla kädellään doña +Hermosan hiuksiin, jotka hän kääri ranteensa ympäri, ja heiluttaen +veistään, hän karjui "tahdotteko seurata minua telttiin, sisaresi ja +sinä?" + +Doña Hermosa oli vaipunut kasaan. Puoleksi maahan viskattuna odotti hän +silmät ummessa kuoliniskua. + +Manuela suoristihe, hänen silmänsä syöksivät tulta ja päättävästi +tarttuen korppikotkan käsivarteen hän huusi kovalla äänellä: + +"No koska välttämättä niin tahdot, sinä koira, niin täyttyköön +kohtalosi! Katso minua, Wacondah ei salli rankaisematta solvattavan +orjattariaan." + +Aina tähän asti oli Manuela koettanut mahdollisimman tarkkaan pitää +kasvonsa varjossa, jottei kukaan erottaisi hänen kasvonpiirteitään. +Mutta nyt hän asettui niin, että valo lankesi suoraan hänen +kasvoihinsa. + +Nähdessään kasvojen eriskummallisen maalauksen huudahtivat intiaanit +hämmästyneinä ja väistyivät taaksepäin, pelon valtaamina. + +Manuela hymyili voittonsa johdosta; hän tahtoi tehdä sen täydelliseksi. + +"Wacondahin valta on rajaton", sanoi hän: "voi sitä, joka tahtoo +vastustaa hänen aikomuksiaan! Hän juuri lähettää minut. Takaisin, +kaikki!" + +Ja tarttuen doña Hermosan käsivarteen, joka tuskin oli tointunut +kauheasta mielenliikutuksestaan, meni hän päättävästi erästä piirin +laitaa kohti. + +Intiaanit epäröivät hetkisen. Manuela ojensi kätensä käskevästi, ja +voitetut intiaanit väistyivät oikealle ja vasemmalle, päästäen naiset +vapaasti kulkemaan. + +"Minä olen ihan kuolemaisillani", kuiskasi doña Hermosa. + +"Rohkeutta!" kuiskasi Manuela takaisin, "me olemme pelastetut." + +"Ohhoh!" sanoi pilkallinen ääni, "mitä täällä on tekeillä?" Ja muuan +mies asettui molempien naisten eteen silmäillen heitä ivallisesti. + +"Poppamies!" mumisivat intiaanit, ja rauhoittuneina noitansa +läsnäolosta kasaantuivat he jälleen vankien ympärille. + +Manuela vapisi ja tunsi epätoivoa, nähdessään viekkautensa tulokset +menneen tyhjään. Tuo urhokas nainen tahtoi kuitenkin yrittää vielä +kerran. + +"Wacondah rakastaa intiaaneja", sanoi hän, "juuri hän lähettää minut +apachisoturien poppamiehen luo." + +"Tokkohan", vastasi noita leikillisellä äänellä, "ja mitä tahtoo hän +minulta?" + +"Sitä ei saa kuulla kukaan muu kuin sinä." + +"Ooah!" sanoi poppamies lähestyen Manuelaa, jonka olalle hän laski +kätensä, katsellen häntä terävästi; "minkä todisteen annat minulle +siitä tehtävästä, jonka kaikkivaltias henki on antanut sinulle?" + +"Tahdotko pelastaa minut?" kysyi Manuela nopeasti matalalla äänellä. + +"Se riippuu", vastasi toinen kiiluvin silmin katsellen tyttöä, "se +riippuu hänestä." + +Doña Hermosa pidättyi ilmaisemasta inhoaan. + +"Kas tässä", sanoi Manuela, ojentaen noidalle doña Hermosan ranteita +kaunistavat kallisarvoiset, jalokivillä koristetut rannerenkaat. + +"Ooah!" sanoi noita, piiloittaen ne poveensa, "ne ovat kauniita, mitä +tahtoo äitini?" + +"Ensiksikin päästä eroon noista miehistä." + +"Entä sitten?" + +"Vapauta meidät ensin." + +"Tapahtuu kuten tahdot." + +Intiaanit olivat seisoneet liikkumattomina, toimettomina katselijoina +voimatta kuulla tätä lyhyttä keskustelua. Noita kääntyi heidän +puoleensa kasvot kauhun vääntäminä. + +"Paetkaa!" sanoi hän peloittavalla äänellä; "tämä nainen tuottaa +onnettomuutta. Wacondah vihastuu; paetkaa, paetkaa!" + +Intiaanit, jotka tunsivat olevansa levollisia vain poppamiehensä +turvissa, mutta nyt näkivät, että tämän oli vallannut heille +käsittämätön kauhu, syöksyivät sikin sokin pakoon ja hajaantuivat ilman +muuta joka taholle. + +Kun he olivat kadonneet intiaanitelttojen taakse, sanoi poppamies +naisille: + +"No niin, uskotteko, että minä voin suojella teitä?" + +"Uskomme", vastasi Manuela, "ja minä kiitän isääni, hän on yhtä mahtava +kuin viisaskin." + +Tyydytettyä ylpeyttä ilmaiseva hymyily leikki viekkaan intiaanin +ohuilla huulilla. + +"Minä voin myös kostaa niille, jotka pettävät minut", sanoi hän. + +"En minä aijokaan koettaa pettää isääni", vastasi Manuela. + +"Mistä valkoinen sisareni tulee?" kysyi intiaani, + +"Ensimmäisen miehen arkista", vastasi Manuela, katsoen miestä suoraan +silmiin. + +Poppamies punastui. + +"Tyttärelläni on kuguarin kaksiosainen kieli", sanoi hän. "Pitääkö hän +minua iguanisisiliskona, joka antaa pettää itsensä kuin vanha akka?" + +"Kas tässä kaulaketju", sanoi Manuela ojentaen intiaanille +kallisarvoisen helmikaulakoristeen, "jonka Wacondah on antanut +toimekseni jättää apachien jumalalliselle papille." + +"Ooah!" sanoi poppamies, "tyttäreni ei voi valehdella, hän on viisas. +Minkä palveluksen voin vielä tehdä hänelle?" lisäsi hän ja pani +kaulaketjun, katsahdettuaan siihen, tekemään seuraa rannerenkaalle. + +"Tahdon, että isäni vie minut suuren valkoisen päällikön telttiin, +hänen, joka taistelee apachisoturien riveissä." + +"Tyttäreni haluaa puhua valkonaaman kanssa?" + +"Niin haluan." + +"Tuo soturi on viisas päällikkö, ottaakohan hän vastaan naisia?" + +"Älköön isäni olko levoton siitä, minun täytyy puhua suuren päällikön +kanssa vielä tänä yönä." + +"Hyvä, äitini saa puhua hänen kanssaan, mutta tämä toinen nainen?" +lisäsi hän, osoittaen doña Hermosaa. + +"Tämä nainen", vastasi Manuela, "on Tiikerikissan ystävä, hänelläkin on +asiaa päällikölle." + +Poppamies pudisti päätään. + +"Onko soturien kehrättävä villoja, koska naiset käyvät sotaa ja +asettuvat neuvottelutulen ääreen?" + +"Isäni erehtyy", vastasi Manuela, "päällikkö rakastaa sisartani." + +"Ei", vastasi intiaani. + +"Kas niin", lausui Manuela kärsimättömänä poppamiehen vastaväitteistä, +"kieltääkö isäni viemästä minua suuren päällikön telttiin? Varokoon hän +itseään, päällikkö odottaa meitä." + +Poppamies katsoi häneen läpitunkevasti, mutta Manuela kesti sen, +luomatta silmiään alas. + +"Hyvä!" sanoi intiaani, "äitini ei ole valehdellut, seuratkoon hän +minua." + +Ja asettuen molempien naisten väliin sekä tarttuen kummankin +ranteeseen, hän vei heidät sekasotkuisten leirisokkeloiden läpi. + +Intiaanit, joita he matkalla tapasivat, väistyivät osoittaen selviä +kauhun merkkejä. + +Poppamies ei ollut pahoillaan tapahtumasta, sillä paitsi hänelle tästä +tullutta hyötyä, olivat sen seuraukset omiansa vahvistamaan hänen +valtaansa herkkäluuloisten ja taikauskoisten intiaanien silmissä, sillä +nämä luulivat, että Wacondah todella oli vaikuttanut häneen. Sen vuoksi +loistikin hänen naamansa tyytyväisyydestä. + +Noin neljännestunnin ajan marssittuaan edestakaisin, tulivat he erään +teltan luo, jonka edustalle oli pystytetty yhdistyneiden heimojen totem +[merkitsee eläintä, jota heimo pitää pyhänä; tässä lippua, jossa on +pyhän eläimen kuva], tulipunaisilla ripsuilla varustettujen keihäitten +ympäröimänä ja neljän sotilaan vartioimana. + +"Tässä se on", sanoi poppamies Manuelalle. + +"Hyvä!" vastasi tämä; "sallikoon isäni meidän mennä sisään yksinämme." + +"Onko minun erottava teistä?" + +"On, mutta isäni voi vartoa meitä ulkopuolella." + +"Minä odotan", vastasi poppamies lyhyesti, katsahtaen epäluuloisesti +naisiin. + +Poppamiehen viittauksesta päästivät teltin edustalla olevat vartiat +naiset vapaasti kulkemaan. + +He astuivat sisään sykkivin sydämin. Teltti oli tyhjä. + +He huokasivat helpotuksesta. Don Torribion poissaolo antoi heille +tilaisuuden valmistautua siihen kohtaukseen, jota doña Hermosa toivoi +hänen kanssaan. + +Poppamies oli jäänyt seisomaan teltin ovelle. Tämä mies, joka vähän +aikaa sitten oli kohotettu tähän arvoon Tiikerikissan vaikutuksesta, +oli hänen varjonsa ja toimi hänen vakoojanaan. + + + + +XI. + +LUOPIO. + + +Don Torribio Quiroga ja don José Kalbris hoputtivat hevosiaan +päästäkseen mahdollisimman pian presidion alueen ulkopuolelle. + +Kuvernööri oli onnellinen sen avustuksen johdosta, jonka maakunnan +päällikkö hänelle lähetti. + +Hän ei epäillyt tulossa olevien vaquerojen avulla helposti voivansa +pakottaa intiaanit luopumaan piirityksestä. Vieläpä hän toivoi voivansa +käyttää tilaisuutta hyväkseen antaakseen apacheille, noille ikuisille +Meksikon rajaseutujen hävittäjille, niin perinpohjaisen läksytyksen, +etteivät he pitkään aikaan uskaltaisi yrittää tunkeutua liittovaltojen +alueelle. + +He saapuivat rintavarustukselle, jota vartioi melkoinen joukko hyvin +aseistettuja vaqueroja ja kaupunkilaisia. + +"Meidän täytyy kulkea tästä läpi", sanoi don Torribio kuvernöörille. + +"Niinkuin haluatte." + +"Yö on pimeä", jatkoi don Torribio, "suuria joukkoja kuljeskelevia +intiaaneja on hajaantuneina koko seutukunnalle. Saamme todennäköisesti +ratsastaa penikulman tai pari, ennenkuin tapaamme väkemme. Luulen sen +vuoksi, ettei ole varsin viisasta uskaltaa aivan yksinämme niin kauaksi +kaupungista." + +"Huomautuksenne on varsin oikea", vastasi don José. "Ymmärrättehän, te +olette presidion kuvernööri", jatkoi don Torribio hymyillen +epämääräisesti. "Jos punanahat hyökkäisivät kimppuumme ja vangitsisivat +teidät, niin sillä olisi hyvin vakavat seuraukset. Minä en välitä +itsestäni, sillä minun vangitsemisestani olisi intiaaneilla vähän +hyötyä, mutta teidän laitanne on toinen. Kehoitan teitä siis tarkoin +harkitsemaan kaiken, ennenkuin lähdemme etemmäksi. Mitä sanotte tästä?" + +"Sanon, että olette oikeassa, kunniani kautta, ja että se olisi +anteeksiantamatonta varomattomuutta." + +"Siis..." + +"Siis luullakseni teemme viisaimmin, että otamme turvajoukon." + +"Niin", vahvisti don Torribio, "siten voimme olla rauhallisia, eikö +niin? Kuinka monta miestä otamme?" + +"Oh, kymmenkunta korkeintaan." + +"Pyh! Ottakaamme kaksikymmentä; eihän tiedä ketä kohtaamme tiellä tähän +aikaan yöllä. Voimmehan tavata satakunta intiaania. Täytyy voida pitää +puoliaan niitä vastaan." + +"Olkoon menneeksi sitten kaksikymmentä, koska niin tahdotte", vastasi +don José hyväntahtoisesti, "Ja olkaa ystävällinen sekä valitkaa näin +ollen ne itse." + +"Olkaa huoletta", vastasi don Torribio hymyillen väkinäisesti. + +Hän ratsasti nyt vartioston luo, joka kuvernöörin saapuessa oli +asettunut valmiiksi, ja erotti kaksikymmentä ratsastajaa, jotka hänen +määräyksestään heti järjestäytyivät hänen taakseen. + +"Nyt voimme lähteä, milloin haluatte, kuvernööri." + +"Eteenpäin siis!" vastasi tämä kannustaen hevostaan. + +Turvajoukko läksi liikkeelle samalla. Don José Kalbris ja don Torribio +Quiroga ratsastivat muutamia askeleita edellä. + +Kaikki kävi hyvin noin kolmeneljännestuntia. Tämän kuluttua alkoi +kuvernööri tuntea epämääräistä levottomuutta, huolimatta don Torribion +vireillä pitämästä vilkkaasta keskustelusta. Viimemainittu tekikin +parhaansa keksiäkseen sukkeluuksia ja ponnisti kykyänsä mahdollisimman +paljon, miellyttääkseen don Joséta. + +"Anteeksi, eversti", sanoi kuvernööri toverilleen, pysäyttäen hänet +äkkiä, "mutta eikö teistäkin tunnu merkilliseltä, kuten minustakin, +ettei niitä, joita menemme tapaamaan, vielä näy?" + +"Ei ensinkään, señor", vastasi don Torribio. "Kenties päällikkyyttä +hoitava kapteeni ei ole ennen takaisin saapumistani uskaltanut lähteä +teille, joita hän ei tunne." + +"Mahdollista kyllä", sanoi kuvernööri hetken mietittyään. + +"Minusta se on todennäköistä", vastasi don Torribio, "ja siinä +tapauksessa on meillä vielä vain penikulma kuljettavana, ennenkuin +tapaamme heidät." + +"Eteenpäin siis." + +He läksivät jälleen ajamaan, mutta nyt kävi kulku hiljaisuuden +vallitessa. Molemmat henkilömme näyttivät vaipuneen syviin mietteisiin. + +Tuon tuostakin kohotti don Torribio päänsä ja silmäili tutkivasti +ympärilleen. + +Äkkiä kuului kaukaa hevosen hirnuntaa. + +"Mitä se oli?" kysyi don Torribio. + +"Oh!" vastasi kuvernööri, "luultavasti ne, joita etsimme." + +"Kenties?" virkkoi toinen; "joka tapauksessa on paras olla varuillaan." + +Ja viitattuaan kuvernööriä vartomaan paikallaan kannusti hän hevostaan +ja katosi pian pimeään. + +Päästyään yksikseen vähän matkan päähän don Torribio hyppäsi hevosen +selästä, painoi korvansa maahan ja kuunteli. + +"Hitto vieköön!" mutisi hän, nousten taas nopeasti ja heittäytyen +satulaan. "Meitä ajetaan takaa, ei saa hukata hetkeäkään. Olisiko tuo +Estevan lurjus todellakin tuntenut minut?" + +"No niin?" kysyi kuvernööri heti don Torribion palattua, "mitä se on?" + +"Ei mitään", vastasi don Torribio, "ei mitään, joka teitä huvittaisi." + +"Siinä tapauksessa...?" + +"Siinä tapauksessa", vastasi don Torribio, tarttuen vasemmalla +kädellään kuvernöörin käsivarteen ja huutaen peloittavalla äänellä: +"Don José Kalbris, antautukaa, te olette vankini!" + +"Mitä tarkoitatte?" kysyi vanha sotilas säpsähtäen. "Oletteko hullu, +don Torribio?" + +"Älkää sanoko minua enää don Torribioksi, señor", sanoi nuori mies +synkästi. "Minä olen nyt nimetön ja isänmaaton heittiö, jonka +kostonhimo on ajanut apachien joukkoon." + +"Kavallusta!" huusi kuvernööri. "Tänne sotamiehet, puolustakaa +everstiänne!" + +"Nämä miehet eivät puolusta teitä, don José, ne ovat minulle +uskollisia. Antautukaa, sanon minä!" + +"En, minä en antaudu!" vastasi kuvernööri päättävästi. "Don Torribio, +tai ken olette, te olette lurjus!" + +Ja pannen hevosen hypähtämään sivulle, hän vapautui nuoren miehen +otteesta ja paljasti miekkansa. + +Usean hevosen nelistys kuului kaukaa. + +"Ah!" sanoi kuvernööri, virittäen pistoolinsa, "olisiko tulossa apua?" + +"Kyllä", vastasi don Torribio kylmästi, "mutta se tulee liian myöhään." + +Hänen käskystään ympäröivät vaquerot kuvernöörin, jonka kimppuun he +kaikki hyökkäsivät yht'aikaa. + +Kahdella pistoolin laukauksella kaatoi don José kaksi heistä maahan. + +Nyt syntyi kauhea käsirysy pimeässä. + +Don José, tietäen ettei hänellä ollut mitään pelastumisen +mahdollisuutta ja päättäen myydä henkensä niin kalliista kuin suinkin, +teki ihmeitä. Pakottaen hevosensa nousemaan pystyyn oikealle ja +vasemmalle, väisti hän kaikki häntä vastaan tähdätyt iskut, ja jakeli +lyöntejään tuohon sekavaan joukkoon, joka hurjasti huutaen surisi hänen +ympärillään. + +Sillävälin kasvoi lähestyvien ratsastajien aiheuttama jyminä joka hetki +ja hevosten nelistys kumisi kuin ukkonen maata vasten. + +Don Torribio huomasi, että hänen täytyi päästä ratkaisuun, ellei hän +tahtonut päästää saalista käsistään. Pistoolin laukauksella musersi hän +kuvernöörin hevosen pään. + +Don José vieri maahan, mutta nousten nopeasti hän yritti iskeä +sapelilla luopiota, joka kuitenkin väisti iskun hyppäämällä syrjään. +Sitten asetti kuvernööri pistoolinsa suun ohimolleen ja lausui: + +"Minunlaiseni mies ei antaudu sellaisille koirille kuin te olette. Kas +tässä, villipedot, nyt voitte tapella ruumiistani." + +Ja hän ampui luodin päänsä läpi. Samassa paukahti useita laukauksia ja +joukko ratsastajia syöksyi vihurin tavoin vaqueroja kohti. + +Majuuri Barnum ja Estevan olivat saapuvien johtajina. Taistelu kesti +vain muutamia sekunteja. Don Torribion annettua merkin vihellyspillillä +vaquerot kääntyivät ympäri ja hajaantuivat joka taholle. Pian he +katosivat pimeään. + +Seitsemän tai kahdeksan ruumista makasi paikalla. + +"Mitä on tehtävä?" sanoi majuuri Barnum. + +"Olemme tulleet liian myöhään", vastasi Estevan huolissaan, "don José +on antanut ennen surmata kuin vangita itsensä." + +"Niin", sanoi majuuri, "hän oli urhoollinen soturi. Mutta mitenkä +saamme nyt käsiimme nuo hornanhenget, voidaksemme tietää mitä on +tehtävä?" + +"Ei maksa vaivaa välittää niistä, ne ovat jo leirissään. Mutta ellen +aivan paljon erehdy, niin saamme pian arvoituksen ratkaistuksi. +Odottakaahan." + +Majordomo hyppäsi hevosen selästä ja katkaisi puukollaan oksan noista +pihkaisista kuusista, joita kasvaa niin runsaasti tässä maassa. Hän +iski tulta ja pian oli hänellä soihtu valmiina. + +Tuon punertavan, lekkuvan liekin valossa alkoi hän nyt, majuurin +seuraamana, tarkastaa maassa makaavia hengettömiä ruumiita. + +Heidän ei tarvinnut etsiä kauan. Kuvernööri makasi siinä pää kamalasti +rikki ammuttuna ja pitäen vielä kädessään tuhoisaa asetta. Kasvojen +ilme osoitti vielä ylpeätä uhmaa ja lannistumatonta rohkeutta. + +"Tuossa hän on!" sanoi Estevan. + +Majuuri ei voinut pidättää kyyneleitään, jotka hiljaa vierivät hänen +päivettyneillä kasvoillaan. + +"Niin", mutisi hän, "hän kuoli kuin soturin tulee, kasvot vihollista +kohti, mutta ah, hän joutui ansaan petoksen uhrina ja sai surmansa +omanheimoisensa henkilön kautta. Silläkö tavalla piti vanhan ystäväni +lopettaa päivänsä!" + +"Jumala tahtoi niin", vastasi don Estevan syvämietteisesti. + +"Niin", sanoi majuuri, "meidän on nyt vain täytettävä velvollisuutemme, +niinkuin hän täytti omansa." + +He nostivat ruumiin maasta ja asettivat sen hevosen selkään, jonka +jälkeen pieni joukko masentunein mielin palasi presidioon. + +Sillävälin oli don Torribio erittäin äkeissään. Hänen suunnitelmansa +oli epäonnistunut. Hän ei halunnut kuvernöörin kuolemaa, sillä se ei +hyödyttänyt häntä ensinkään, vaan päinvastoin vahingoitti, koska se +yllytti meksikolaisia kostoon ja tekemään vastarintaa viimeiseen +hengenvetoon asti sekä antamaan haudata itsensä presidion raunioihin +mieluummin, kuin antautumaan verenhimoisille vihollisilleen. Hän oli +sen sijaan tahtonut anastaa don Josén ja pitää hänet vankinaan, +voidakseen sitten neuvotella asukkaiden kanssa. + +Mutta vanhan sotilaan ponteva vastarinta ja hänen päätöksensä ampua +ennemmin luoti otsaansa kuin antautua, oli pilannut kaikki don +Torribion suunnitelmat. Niinmuodoin hänen toveriensa ollessa hyvillä +mielin keskenään siitä, mitä he pitivät onnistumisena, mutta joka +hänelle oli tappio, palasi hän leiriin synkkänä ja tyytymättömänä. + +Manuela ja doña Hermosa olivat käyttäneet päällikön poissaoloa +riisuakseen intiaanipukunsa ja pukeutuakseen omaan pukuunsa. + +Kun don Torribio saapui telttaansa, astui hänen eteensä poppamies, joka +ei ollut poistunut, laskettuaan naiset sisään. + +"Mitä sinä tahdot?" kysyi don Torribio. + +"Suokoon isäni anteeksi", vastasi poppamies kunnioittavasti, "mutta +leiriin on yöllä tullut kaksi naista." + +"Mitä se minua liikuttaa?" keskeytti päällikkö kärsimättömästi. + +"Nämä naiset, vaikkakin intiaaninaisten puvussa, ovat valkoisia", sanoi +poppamies korostaen sanojaan. + +"No, mitä se minuun kuuluu? Ne ovat luultavasti vaqueronaisia." + +"Ei", vastasi poppamies, pudistaen päätään, "siksi ovat heidän kätensä +liian valkeat ja jalkansa liian pienet." + +"Vai niin!" sanoi päällikkö, jonka mieltä nämä sanat alkoivat +kiinnittää. "Ja kuka on ottanut heidät vangiksi?" + +"Ei kukaan, he ovat tulleet itsestään." + +"Itsestäänkö?" + +"Niin, heillä on, kuten he väittävät, tärkeitä asioita ilmoitettavana +isälleni." + +"Ah", sanoi päällikkö, luoden läpitunkevan katseen poppamieheen, "ja +kuinka isäni sen tietää?" + +"Minä juuri olen suojellut heitä ja tuonut heidät isäni telttiin." + +"He ovat siis tuolla sisässä?" + +"Niin, ovat olleet jo lähes tunnin ajan." + +Don Torribio otti taskustaan muutamia kultarahoja ja ojensi ne +poppamiehelle. + +"Kiitän veljeäni siitä, mitä hän on tehnyt", sanoi hän liikutettuna, +"hän on menetellyt oikein." + +Poppamies kumarsi irvistäen kuin apina. + +Don Torribio hyökkäsi telttiä kohti ja kohotti nopeasti sen oviverhoa. +Hän ei voinut olla huudahtamatta ilosta ja hämmästyksestä, tuntiessaan +doña Hermosan. + +Tämä hymyili. + +"Mitä tämä merkitsee?" mietti don Torribio. + +Ja hän kumarsi kohteliaasti nuorelle tytölle. + +Doña Hermosa ei voinut olla ihailematta nuorta miestä. Hänen komea +univormunsa sopi hänelle erinomaisesti. Samalla kuin hänen +miehekkyytensä siinä esiintyi edullisesti kasvoihin ja vartaloon +nähden, antoi se hänelle myös jonkunlaisen majesteetillisen leiman, +jonka vaikutus oli selittämätön. + +"Millä nimellä saan puhutella teitä, caballero?" sanoi doña Hermosa, +viitaten don Torribiota istumaan viereensä. + +"Sanokaa minua miksi vain tahdotte, señorita", vastasi nuori mies +kunnioittavasti; "jos puhuttelette minua espanjan kielellä, niin +sanokaa minua don Torribioksi, jos taas haluatte puhua intiaanien +kieltä, niin apachit tuntevat minut vain nimellä Kirottu", lisäsi hän +surullisesti. + +"Mistä johtuu tuo kauhea nimitys?" kysyi doña Hermosa. + +Syntyi hetken äänettömyys. + +Kumpikin silmäili toistaan tarkkaavasti. + +Doña Hermosa mietti sopivaa tilaisuutta saadakseen puhua tulonsa +tarkoituksesta. Don Torribio taas tuumi, mikä oli voinut saada tytön +lähtemään hänen luokseen. + +Don Torribio alkoi puhua ensin. + +"Tarkoittaako käyntinne todellakin minua, señorita?" sanoi hän. + +"Ja ketä muuta se sitten tarkoittaisi?" vastasi tyttö. + +"Suonette anteeksi sopimattoman itsepintaisuuteni", jatkoi don +Torribio, "mutta se, mitä minulle tällä hetkellä tapahtuu, on niin +erikoista, että minun on vaikea, vaikkakin näen teidät ja kuulen +puheenne, uskoa niin suurta onnea... kaikki tämä tuntuu minusta unelta, +ja minä pelkään herääväni." + +Nämä naiskohteliaisuudet lausuttiin sellaisella äänellä, kuin olisi don +Torribio ollut vieraissa don Pedro de Lunan luona, äänellä, joka yhä +lisäsi tämän kohtauksen omituisuutta, siinä määrin se oli ristiriidassa +sen ympäristön ja paikan kanssa, missä he olivat. + +"Oh, hyvä Jumala", sanoi doña Hermosa yhtä kevyellä äänensävyllä kuin +don Torribiokin, "minä vapautan teidät ihmettelystänne ja riisun teidän +nähtenne tuon noidanhaahmoni, jossa melkein luulette minun nyt +esiintyvän." + +"Siitä huolimatta te jäätte minun lumoojattarekseni", vastasi don +Torribio hymyillen. + +"Te olette imartelija. Jos koko tässä asiassa on joku noita olemassa, +niin on se Estevan raukka, joka, kun hän tiesi minun välttämättä +tahtovan tavata teidät, ilmoitti minulle, missä se kävisi päinsä. Siis +jos teillä on annettavana joku noidanpalkinto, niin antakaa se +Estevanille, sillä hän yksin on oikeutettu sen saamaan." + +"En unhota tehdä niin sopivan tilaisuuden sattuessa", sanoi don +Torribio, jonka otsa synkkeni. "Mutta palatkaamme kaikin mokomin +teihin, sillä vain te olette harrastukseni esineenä. Saatuani onnen +nähdä teidät, josta onnesta olen teille ikuisesti kiitollinen, +sallittanee minun kysyä, mitä erinomaista seikkaa minun on kiittäminen +siitä suosiosta, joka tulee osakseni ja jota turhaan koetan selittää." + +"Ooh, se on varsin yksinkertainen seikka", vastasi neito, katsahtaen +terävästi don Torribioon. + +Nuori mies kumarsi vastaamatta, ja doña Hermosa jatkoi: + +"Minun ikäiseni ja ennen kaikkea minun asemassani oleva nuori tyttö", +sanoi hän lujalla äänellä, "ei rohkene ottaa niin... sanokaamme... +tavatonta askelta, kuin minun nyt uskaltamani, ilman tärkeitä syitä." + +"Siitä olen vakuutettu." + +"Mitkä syyt voivat nyt olla kyllin tärkeät saadakseen naisen +syrjäyttämään sukupuolensa synnynnäisen kainouden ja panemaan alttiiksi +maineensa? On olemassa vain yksi. Kun hänen sydämensä harrastukset ovat +kysymyksessä, kun hänen rakkautensa tulee väliin... Puhunko kyllin +selvästi, don Torribio? Alatteko ymmärtää minua?" + +"Kyllä, señorita", vastasi don Torribio liikutettuna. + +"Viime kerralla tavatessamme otti isäni teidän minun +sulhasenani vastaan kenties liian epäkohteliaasti. Mielettömänä +mustasukkaisuudesta, luullen liittomme puretuksi, raivoissanne isälleni +ja minulle te jätitte jonkun minuutin kuluttua hyvästi ja vetäydyitte +pois viha ja raivo sydämessänne." + +"Serkku hyvä, minä vakuutan..." + +"Minä olen nainen, don Torribio; meillä naisilla on vaisto, joka ei +koskaan petä -- luuletteko, että minä, joka olin aiottu morsiameksenne, +en ollut aavistanut teidän minua kohtaan tuntemaanne rakkautta?" + +Nuori mies katseli häntä selittämätön ilme kasvoillaan. + +"Muutamia päiviä myöhemmin", jatkoi doña Hermosa, "joutui don Fernando +Carril väijytyksen uhriksi ja jäi kuolleena paikalle. Miksi teitte +niin, don Torribio?" + +"En tahdo kieltää, señorita, että olen koettanut kostaa sille, jota +pidin kilpakosijanani -- mutta minä vakuutan, etten ole käskenyt tappaa +häntä." + +"Tiesin sen", sanoi doña Hermosa kunnioittavasti. "Teidän ei tarvitse +puhdistautua." + +Don Torribio katsoi häneen käsittämättä mitään. + +Neito jatkoi hymyillen: + +"Luulemanne kilpakosija ei ollutkaan sellainen. Tuskin olitte lähtenyt +haciendasta, kun minä tunnustin isälleni, että rakastin ainoastaan +teitä ja etten milloinkaan suostuisi menemään naimisiin kenenkään muun +kanssa." + +"Olisiko se mahdollista!" huudahti nuori mies nousten kiivaasti. "Ooh, +jospa olisin sen tiennyt!" + +"Rauhoittukaa, aikaansaamanne paha on osittain korjattu: don Fernando, +joka minun käskystäni on riistetty Pabliton huostasta, on tällä +hetkellä de las Norias'in haciendassa, josta hän pian matkustaa +Meksikoon. Isäni, joka ei milloinkaan ole voinut kieltää minulta +mitään, on sallinut minun lähteä sen luokse, jota rakastan." + +Ja hän loi nuoreen mieheen sanomatonta rakkautta uhkuvan katseen. + +Don Torribio oli hämmennyksissä. Ristiriitaiset tunteet riehuivat hänen +sydämessään. Hän ei uskaltanut uskoa tytön sanoja. Löytyi vielä +epäilys, julma epäilys -- ehkäpä tyttö vain teki pilaa hänestä. + +"Kuinka?" sanoi hän; "rakastaisitteko minua vielä?" + +"Eikö läsnäoloni ole riittävä todistus?" vastasi tyttö. "Miksikä olisin +tullut tänne? Mikä muu syy olisi saanut minut tekemään niin?" + +"Se on totta", huudahti don Torribio langeten polvilleen, "antakaa +anteeksi, señorita, minä olen mieletön, en tiedä mitä sanon, oi, se on +liian suuri onni!" + +Riemullinen hymyily levisi nuoren tytön kasvoille. + +"Ellen rakastaisi teitä", sanoi hän, "niin miksi en sitten menisi +naimisiin don Fernandon kanssa, joka nyt on luonamme haciendassa?" + +"Niin, niin, olette oikeassa, sata kertaa, tuhat kertaa oikeassa? Oi, +te naiset, jumalalliset olennot, kuka voi milloinkaan tutkia teidän +sydämenne!" + +Doña Hermosa hillitsi hymyilynsä. Hän oli pakottanut jalopeuran +jalkainsa juureen. Tuo niin vahva mies oli voitettu. Täst'edes oli doña +Hermosa varma kostostaan. + +"Mitä vastaan isälleni?" kysyi hän. + +Don Torribio nousi, hänen silmänsä säkenöivät, hänen otsansa kirkastui, +ja syvällä äänellä sekä sanomattoman onnellisen näköisenä vastasi hän: + +"Señorita, sanokaa isällenne, etten elä kyllin kauan, korvatakseni ne +suloiset hetket, jotka nyt olen viettänyt seurassanne. Heti kun San +Lucarin presidio on valloitettu, on minulla kunnia saapua don Pedro de +Lunan haciendaan." + + + + +XII. + +NAISEN TAHTO. + + +Jokaista äärimmäisyyttä, kun se on saavuttanut huippukohtansa, täytyy +seurata taantumus päinvastaiseen suuntaan. Näin tapahtui heti senkin +kohtauksen jälkeen, mistä edellä on kerrottu. + +Onnen hurmaamana antautui don Torribio vain vaistomaisesti epäillen +niiden rakkausvakuuttelujen valtaan, joita doña Hermosa hänelle lausui. + +Sillävälin tihensi nuoren tytön uskaltaman askeleen epätodenmukaisuus +itsessään yhäkin vain sitä huntua, jonka tämä niin kätevästi oli +käärinyt hänen silmilleen. + +Älykkäillä miehillä on tietämättään muuan heikko puoli, joka usein +koituu heidän turmiokseen. He nimittäin luulevat, että heitä ympäröivät +ja heidän taipumuksiaan imartelevat henkilöt eivät kykene heitä +pettämään. + +Näin oli asian laita tässäkin tapauksessa. Kuinka voikaan epäillä +nuorta tyttöä, tuskin kaksikymmenvuotiasta lasta, jonka käytös oli niin +yksinkertainen, katse ilmaisi niin paljon kaipausta ja joka niin +avomielisesti tunnusti rakkautensa? + +Mikä syy tällä tytöllä saattoi olla pettääkseen häntä, kun don Fernando +oli pelastettu? Missä tarkoituksessa hän olisi tullut antautumaan hänen +käsiinsä, ilman mitään mahdollisuutta päästä pois? + +Tämä tuntui hänestä käsittämättömältä ja olikin tavallaan sellaista. + +Kaikki tämä osoitti vain, että don Torribio, ollen ennen kaikkea +etevälahjainen valtiomies, jolla koko ikänsä oli ollut vain +päämääränään kunnianhimoisten unelmiensa tyydyttäminen, oli aina ollut +syventyneenä korkeisiin valtiollisiin yhdistelmiinsä eikä ollut +tutkinut tuota viekkaudella, sulolla ja uskottomuudella hyvin +varustettua olentoa, jota sanotaan naiseksi, eikä siis tuntenut häntä. + +Nainen -- ennen kaikkea amerikkalainen nainen -- ei milloinkaan unohda +rakastettuaan kohdannutta loukkausta. Tämä on se pyhä paikka, johon ei +kukaan saa koskea. + +Ja toiseksi, doña Hermosa oli ollut don Torribion ainoa rakkaus. Siinä +oli hänen uskonkappaleensa, ja kaikki muut näkökohdat haihtuivat hänen +silmissään sen todisteen tieltä, minkä tyttö äsken oli hänelle antanut. + +"Voinko minä nyt", sanoi doña Hermosa, "jäädä tähän leiriin, kunnes +isäni saapuu, tarvitsematta pelätä, että minua loukataan?" + +"Käskekää, señorita, täällä on vain orjianne", vastasi don Torribio +kumartaen. + +"Tämä nainen, jonka suojelusta saan kiittää siitä, että olen voinut +tunkeutua luoksenne, palaa de las Norias'in haciendaan." + +Don Torribio meni teltan ovelle ja löi käsiään yhteen kaksi kertaa. + +Muuan intiaanisoturi ilmestyi. + +"Toimita kuntoon teltta minulle -- tämän minä luovutan näille +valkoisille naisille", sanoi don Torribio miehelle apachien kielellä. +"Valitun sotilasjoukon, joiden päällikkönä veljeni on, tulee +lakkaamatta vartioida heidän turvallisuuttaan. Voi sitä, joka ei osoita +heille syvintä kunnioitusta! Nämä naiset ovat pyhiä, saaden +esteettömästi kulkea miten ja minne vain haluavat sekä ottaa vastaan +kenen tahtovat. Onko veljeni ymmärtänyt minut?" + +Sotilas kumarsi vastaamatta. + +"Satuloikaa veljeni kaksi hevosta." + +Intiaani meni. + +"Kuten näette, señorita", jatkoi don Torribio kumartaen doña +Hermosalle, "olette te täällä kuningattarena." + +"Kiitän teitä", vastasi doña Hermosa, ja ottaen povestaan edeltäpäin +kirjoitetun kirjeen, joka ei kuitenkaan vielä ollut suljettu, jatkoi +hän: "olin niin varma keskustelumme tuloksesta, että minä, kuten +näette, olen kirjoittanut siitä isälleni ennenkuin tapasinkaan teidät. +Kas tässä", sanoi hän, huulillaan hurmaava hymyily, mutta sielussaan +vavisten, "lukekaa, don Torribio, mitä kirjoitan isälleni." + +"Ooh, señorita", sanoi don Torribio, työntäen kirjeen luotaan, "mitä +tytär kirjoittaa isälleen, on pyhää; sitä ei saa kukaan muu kuin hän +lukea." + +Doña Hermosa taittoi hitaasti kirjeen kokoon, vähimmälläkään tavoin +ilmaisematta, miten suuresta vaarasta hän oli pelastunut, ja antoi sen +Manuelalle. + +"Äitini", sanoi hän, "anna tämä kirjelappu isälleni henkilökohtaisesti, +ja selittäkää hänelle, mitä en ole voinut sanoa tässä kirjeessä." + +"Sallikaa minun poistua, señorita", keskeytti don Torribio; "minä en +tahdo kuunnella, mitä ohjeita annatte seuranaisellenne." + +"Sitä minä vastustan", sanoi doña Hermosa itsepäisesti, "minulla ei +enää saa olla mitään teiltä salattavaa. Tästälähin te saatte tietää +salaisimmatkin ajatukseni." + +Nuori mies hymyili autuaallisesti. Samassa talutettiin hevoset +paikalle. + +Doña Hermosa käytti hyväkseen niitä muutamia silmänräpäyksiä, jolloin +don Torribio vaihtoi muutaman sanan apachisoturin kanssa, ja kuiskasi +nopeasti Manuelalle: + +"Poikasi pitää tulla tänne tunnin kuluessa, jos suinkin mahdollista." + +Manuela nyökkäsi ymmärtäneensä. + +Don Torribio tuli samassa taas telttiin. + +"Saatan itse doña Manuelan aina presidion varustuksille asti", sanoi +hän, "siten voitte olla varma, ettei sanansaattajanne joudu mihinkään +vaaraan." + +"Kiitän teitä", sanoi doña Hermosa. + +Naiset heittäytyivät toistensa syliin ja suutelivat toisiaan, aivankuin +eivät milloinkaan enää saisi nähdä toisiaan. + +"Älä unohda!" kuiskasi doña Hermosa. + +"Ole huoletta", vastasi Manuela. + +"Täällä olette kotonanne, señorita", sanoi don Torribio, "kukaan ei +tule tänne ilman teidän suostumustanne." + +Doña Hermosa kiitti häntä hymyilemällä ja seurasi häntä teltin ovelle. +Manuela ja don Torribio nousivat hevosten selkään ja poistuivat. + +Doña Hermosa katseli heidän jälkeensä pimeässä, ja kun heidän +hevostensa kavioiden kopse oli sulautunut leirin muuhun meluun, palasi +hän telttiin mumisten: + +"Näytelmä on alkanut, nyt täytyy hänen paljastaa suunnitelmansa +minulle." + +Neljännestunnin kuluttua saapuivat Manuela ja hänen oppaansa noin +viidenkymmenen askeleen päähän kylästä. + +He eivät olleet matkalla vaihtaneet sanaakaan. + +"Nyt ette enää tarvitse minua", sanoi don Torribio, "pitäkää hevosenne, +voitte tarvita sitä; Jumalan haltuun!" + +Lausumatta sen enempää kääntyi hän ympäri ja palasi leiriin, jättäen +Manuelan yksikseen. + +Tämä ei pelännyt; hän silmäili ympärilleen saadakseen selville +olinpaikkansa ja suuntasi päättävästi kulkunsa kaupunkia kohti, jonka +synkät muurit kohosivat hänen edessään aivan lähellä. + +Tuskin oli Manuela ehtinyt ratsastaa muutamia askeleita tähän suuntaan, +kun voimakas käsi tarttui hänen hevosensa ohjiin, ja pistooli +painettiin hänen rintaansa vasten ja kova ääni virkkoi espanjan +kielellä: + +"Kuka siinä?" + +"Ystävä!" vastasi Manuela, ollen vähällä huudahtaa pelästyksestä. + +"Äitini!" jatkoi ääni hyvin iloisesti. + +"Estevan, rakas poikani!" huudahti Manuela onnellisena, vaipuen +poikansa syliin, ja tämä painoi hänet hetkeksi voimakasta rintaansa +vasten. + +"Mistä sinä tulet tuolla tavoin?" kysyi Estevan hetken kuluttua. + +"Punanahkojen leiristä." + +"Nyt jo", sanoi Estevan ihmeissään. + +"Niin, valtiattereni lähetti minut sinun luoksesi." + +"Ja kuka oli tuo mies, joka oli seurassasi, äitiseni?" + +"Don Torribio itse." + +"Kirottua!" mutisi majordomo. "Olen päästänyt hänet karkuun, ja viisi +minuttia sitten hän oli kiväärini suun edessä... tosiaan harmillista! +Mutta älkäämme jääkö tänne. Seuraa minua! Kun olet turvassa, saat +kertoa, mitä valtiattaresi on pyytänyt sinua sanomaan minulle." + +Presidioon tultuaan antoi Estevan äitinsä kertoa mitä heille oli +matkalla tapahtunut. + +"Ooh!" huudahti Estevan monta kertaa, "naiset ovat pahoja henkiä, +miehet ovat vain hölmöjä heihin verrattuna." + +Kun Manuela oli lopettanut kertomuksensa sanoi Estevan: + +"Ei saa menettää minuuttiakaan, äiti kulta. Don Pedron täytyy +välttämättä saada tämä kirje vielä tänä yönä. Isä parka on varmaankin +kuoleman tuskissa." + +"Minä lähden heti matkaan", sanoi Manuela. + +"Ei", sanoi Estevan, "sinä kaipaat lepoa. Minun mukanani on mies, joka +toimittaa tämän asian tunnollisesti." + +"Kuten tahdot sitten", sanoi Manuela, antaen kirjeen hänelle. + +"Niin, siten on paras; mene tuohon taloon, sen omistaja on +kunnioitettava nainen, joka tuntee minut ja pitää huolen sinusta." + +"Menetkö sinä doña Hermosan luo?" + +"Oi voi, tyttö parkaa! Luuletko, että jättäisin hänet noin suojatta +pakanain keskelle, ja sitäpaitsi ehkä se, mitä hänellä on minulle +sanottavaa on tärkeätä meille." + +"Kiitoksia, Estevan! Aina uhrautuvainen! Siitä sinut taas tunnen." + +"Niin, mitäpä tehdä, äiti kulta?" sanoi majordomo nauraen, "se näyttää +olevan tehtäväni." + +Hän syleili äitiään, seurasi häntä taloon ja suositettuaan häntä +lämpimästi emännälle hän meni jälleen ulos etsimään sanansaattajaa, +jonka hän aikoi lähettää don Pedron luokse. + +Kirkkaan, keskelle katua tehdyn tulen ympärillä lepäsi useita miehiä +viittoihinsa käärittyinä. + +Estevan ravisti kovasti jalallaan muudatta nukkuvaa. + +"Herää, Tonillo, herää!" sanoi hän, "ylös, poikaseni, sinun on +lähdettävä de las Norias'in haciendaan." + +"Mutta eihän siitä ole vielä tuskin puolta tuntiakaan, kun tulin +sieltä", mutisi lepero puolinukuksissa, hieroen silmiään. + +"Sen kyllä tiedän", vastasi Estevan, "sen vuoksi juuri lähetänkin sinut +sinne jälleen, sillä silloin täytyy sinun tuntea tie. Muuten tapahtuu +se doña Hermosan puolesta." + +"Doña Hermosan puolesta!" huudahti lepero jonka tämä nimi äkkiä sai +aivan valveille. Nousten nopeasti jatkoi hän: "puhukaa, mitä minun +pitää tehdä?" + +"Hyvä ystäväni, tuollaisena pidän sinusta. Sinun on heti noustava +ratsaille ja vietävä tämä kirje don Pedrolle. Se on hänen tyttäreltään, +ja silloin käsität kuinka tärkeä se on." + +"Hyvä, minä lähden heti paikalla." + +"Minun ei kaiketi tarvitse huomauttaa sinulle, ettet anna ryöstää +itseltäsi tuota kirjelappua." + +"Senhän minä toki ymmärrän, koira vieköön!" + +"Sinä annat ennen surmata itsesi, ennenkuin luovutat sen huostastasi." + +"Kyllä, olkaa huoletta majordomo." + +"Eikä kuolemasi jälkeenkään sitä saa kukaan löytää." + +"Minä syön sen ennen, tuhat tulimmaista!" + +El Zapote riensi puolta tuntia myöhemmin täyttä neliä haciendaa kohti. + +"Nyt on minun vuoroni", mutisi don Estevan jäätyään yksin. "Kuinka +voisin päästä doña Hermosan luokse?" + +Näytti siltä kuin olisi hän helposti keksinyt etsimänsä keinon, sillä +hänen yhteenpuristetut kulmakarvansa tasoittuivat ja hän läksi iloisena +linnoitukseen päin. + +Neuvoteltuaan majuuri Barnumin kanssa, joka kuvernöörin kuoltua oli +ottanut huostaansa päällikkyyden kaupungissa, riisui Estevan pukunsa, +jonka tehtyään hän pukeutui intiaaniksi ja läksi kohti intiaanileiriä. + +Muutamia minuutteja ennen auringon nousua hän palasi kaupunkiin. + +"No?" kysyi hänen äitinsä. + +"Kaikki käy oivallisesti", vastasi Estevan. "Kautta Jumalan! +Luullakseni doña Hermosa panee tuon hornanhengen kalliisti maksamaan +don Fernando Carrilin vangitsemisen." + +"Pitääkö minun tulla hänen luokseen?" + +"Ei, se on tarpeetonta." + +Ja selittämättä sen tarkemmin meni Estevan, ollen peräti väsyksissä, +muutamaksi tunniksi lepäämään. + +Kului muutamia päiviä intiaanien tekemättä mitään uutta hyökkäystä +kaupunkia vastaan. He tyytyivät tiukentamaan piiritysrengasta, +koettamatta valloittaa kaupunkia. He eivät näköjään uskaltaneet tehdä +uutta rynnäkköä, vaan aikoivat näännyttää asukkaat nälkään ja tällä +tavoin pakottaa heidät antautumaan. + +Kaupunki oli niin tiukasti piiritetty, että asukkaiden oli mahdoton +astua askeltakaan sen ulkopuolelle. Kaikki yhteys ulkomaailman kanssa +oli katkaistu ja ruokavaroista alkoi tulla puute: kaikki karja, joka +oli kuljetettu kaupunkiin piirityksen alussa, oli täytynyt teurastaa +vähitellen, ja meksikolaisten täytyi nyt ruveta syömään niiden nahkoja. + +Intiaanien suunnitelma olisi todennäköisesti onnistunut ja +meksikolaiset olisivat äärimmäisessä ahdingossaan piankin antautuneet +miekan iskutta, ellei eräs Estevanin keksintö, joka ilmoitettiin +majuuri Barnumille ja heti pantiin toimeen, olisi äkkiä tehnyt tyhjäksi +Tiikerikissan suunnitelmat ja pakottanut hänet ryhtymään hyökkäykseen, +välttääkseen kapinaa häntä seuraavien heimojen keskuudessa. + +Meksikolaiset toivoivat juuri hyökkäystä, sillä nälän pelosta he olivat +joutuneet epätoivoon. + +Estevan valmistutti kaksisataa viisikymmentä vehnäleipää, joihin +sekoitettiin arsenikkia. Nämä vehnäleivät lastattiin muutamien +kaupungissa vielä jäljellä olevien muulien selkään, ja sen ohessa +pantiin mukaan kahdeksankymmentä tynnyriä vihtrillillä sekoitettua +paloviinaa. Kymmenen luotettavan miehen saattamana hän sitten läksi +kaupungista tämän kamalan kuorman kanssa, mennen muutaman askeleen +päähän punanahkojen varustuksista. + +Tapahtui, kuten hän oli arvellutkin: intiaanit, jotka ovat hyvin +persoja viinalle, hyökkäsivät viinatynnyrit nähdessään karavaania kohti +aikoen anastaa sen haltuunsa. + +Don Estevan heitti nopeasti leivät ja viinatynnyrit hiekalle ja palasi +täyttä laukkaa kaupunkiin muuleineen, toverien auttaessa pitämään niitä +koossa. + +Intiaanit kuljettivat viinatynnyrit leiriinsä, avasivat ne ja +aloittivat juomingit, jotka kestivät kunnes kaikki leipä ja viina oli +lopussa. + +Kolmatta tuhatta intiaania kuoli sanomattomiin tuskiin tämän majordomon +nerokkaan keksinnön johdosta. [Historiallinen tapahtuma. Aivan +samanlainen tapaus sattui Carmenin luona, Patagoniassa, eräässä +Pampas-intiaanien hyökkäyksessä.] Muut alkoivat kauhun valtaamina +paeta joka taholle. + +Ensi vihan kuohuessa intiaanit surmasivat armotta, huolimatta päällikön +ponnistuksista, kauheasti kiduttaen kaikki miehet, vaimot ja lapset, +jotka sodan alussa olivat joutuneet heidän käsiinsä ja joita siitä asti +oli pidetty vankeina leirissä. + +Olipa doña Hermosakin, huolimatta hänelle osoitetusta kunnioituksesta +ja hänen varovaisuudestaan niin harvoin kuin mahdollista poistua +teltastaan, vähällä joutua intiaanien raivon uhriksi. Vain sattuman +kautta hän pelastui. + +Ylipäällikkö päätti tehdä ratkaisun. + +Hän antoi Korppikotkan kautta kaikille päälliköille määräyksen +kokoontua neuvotteluun hänen telttiinsä. Kun kaikki olivat koolla, +ilmoitti hän, että aamun koittaessa rynnättäisiin presidioon joka +taholta. + +Torribiokin oli päällikkönä ollut läsnä neuvottelussa. Heti sieltä +päästyään riensi hän doña Hermosan telttiin ja pyysi saada puhutella +häntä. + +Aina nuoren tytön leiriin saapumisesta asti oli Tiikerikissa, vaikka +hän ei tietänytkään, mitä tytön ja don Torribion välillä oli +tapahtunut, erittäin huolellisesti välttänyt tapaamasta tyttöä, samalla +kuin hän onnitteli don Torribiota sen rakkauden johdosta, jota tyttö +näytti tätä kohtaan osoittavan. + +Kuitenkin olisi asioita tarkkaava heti huomannut, että Tiikerikissan +sydämen syvyydessä piili onnettomuutta ennustava salatuuma, mutta don +Torribio oli liiaksi rakkautensa sokaisema voidakseen nähdä mitään +vanhan sissin läpinäkymättömistä kasvoista. + +Hänen voimakas intohimonsa ja raivo, jolla hän antautui sen valtaan, +tukahdutti häpeän tunteen ja omantunnon nuhteet, jotka kalvoivat häntä, +hänen joskus ajatellessaan sitä häpeällistä menettelyä, johon hän oli +tehnyt itsensä syypääksi pettämällä mitä kurjimmalla tavalla +maamiehensä ja yhtymällä apachien hurjiin verenhimoisiin laumoihin. + +Kun doña Hermosa sai kuulla, että don Torribio halusi puhutella häntä, +käski hän heti laskea hänet sisään. + +Doña Hermosa puheli juuri isänsä kanssa. Don Pedro de Luna oli +nimittäin, heti tyttärensä kirjeen saatuaan, rientänyt hänen luokseen +ja oli jo useita päiviä ollut leirissä. + +Teltin sisustuksessa oli tapahtunut niin perinpohjainen muutos, että +sitä ei voinut tuntea. Don Torribio oli nimittäin kalustanut sen +kallisarvoisilla huonekaluilla, joita intiaanit olivat ryöstäneet eri +haciendoista. Eri osastoja oli laitettu, väliseiniä tehty, muutos oli +sanalla sanoen täydellinen; ja vaikka ulkopuoli olikin jäänyt +entiselleen, oli sisustasta tehtyjen muutosten kautta tullut täysin +eurooppalainen asunto. + +Don Pedron mukana oli myöskin Manuela, doña Hermosan imettäjä, +palannut, mikä oli ollut erittäin mieluista nuorelle tytölle, +ensiksikin sen luottamuksen takia, joka hänellä oli Manuelaan, ja +toiseksi, koska tämä oli hänelle välttämätön niiden tuhansien pienten +palvelusten ja huolenpitojen vuoksi, joihin hienosti kasvatettu nainen +on tottunut ja jotka ovat käyneet hänelle tarpeellisiksi. + +Sitäpaitsi oli vanha nainen, ollen aina läsnä don Torribion käydessä +doña Hermosan luona, hänen suojanaan jokaista rohkeata yritystä +vastaan, johon nuoren miehen raju intohimo mahdollisesti olisi voinut +hänet johtaa ja pakotti hänet vasten tahtoaankin olemaan milloinkaan +astumatta yli syvimmän kunnioituksen rajan. + +Vaikka punanahat alussa suuresti ihmettelivätkin nähdessään don +Torribion tekemät muutokset, oli heidän Tiikerikissaa kohtaan +osoittamansa kunnioitus ja uskollisuus niin suuri, että he, heimoonsa +kuuluvien miesten synnynnäisellä hienotunteisuudella, eivät olleet +mitään huomaavinaan, koska heidän päällikkönsäkään ei katsonut +tarvitsevansa loukkaantua valkoisen päällikön menettelystä. Ja koska +viimemainittu auttoi heitä voimakkaasti, oli aina ensimäisenä +taistelussa ja viimeinen peräydyttäessä, niin pitivät he kohtuullisena, +että hän sai järjestää onnensa oman makunsa mukaan, kenenkään olematta +oikeutettu puuttumaan siihen. + +"No niin", kysyi doña Hermosa heti kun don Torribio ilmestyi, "onko +Tiikerikissa onnistunut rauhoittamaan heimojen kesken vallitsevan +levottomuuden?" + +"On, taivaalle kiitos, señorita!" vastasi don Torribio, "mutta majuuri +Barnumin menettely on halpamaista ja paremmin villipedon kuin +sivistyneen ihmisen!" + +"Kenties majuuri ei olekaan syyllinen", sanoi tyttö. + +"Kyllä vain, valkoisten tapana on kohdella villejä siten! Olenhan +satoja kertoja kuullut toistettavan, etteivät punanahat ole ihmisiä. +Jokainen keino, joka surmaa heidät, on hyvä, ja myrkky on niistä +luotettavimpia. Tämä rikos yksikseen oikeuttaisi luopumiseni sellaisten +hirviöitten parista." + +"Älkäämme enää puhuko tästä, minä pyydän; te saatte minut kauhistumaan. +Vasten tahtoani täytyy minun myöntää teidän olevan oikeassa. Kun näkee +sellaisia julmuuksia, on valmis valittamaan, että kuuluu ihmisrotuun, +joka voi keksiä sellaisia." + +"Mitä neuvottelussa on päätetty?" kysyi don Pedro johtaakseen +keskustelun toisaalle. + +"Auringon noustessa huomisaamuna", vastasi don Torribio, "tehdään +yleinen hyökkäys San Lucarin presidiota vastaan." + +"Huomenna!" huudahti doña Hermosa pelästyneenä. + +"Niin, huomenna toivoakseni saan kostaa niille, jotka ennen olivat +veljiäni ja jotka ovat pakottaneet minut luopumaan heistä! Huomenna +minä joko voitan tai kuolen." + +"Jumala suojelee hyvää asiaa, don Torribio", sanoi doña Hermosa +käsittämättömällä äänenpainolla. + +"Kiitoksia serkkuseni", vastasi nuori mies, joka käsitti väärin hänen +sanojensa merkityksen. + +Don Pedro voi tuskin tukahduttaa tuskan tunnettaan. + +"Taistelun kestäessä, joka tulee olemaan kuuma", jatkoi don Torribio, +"pyydän teitä, señorita, olemaan lähtemättä tästä teltistä, sillä minä +en ole täällä teitä suojelemassa. Ei kukaan tiedä, miten pitkälle +vastoinkäymisen sattuessa apachien raivo voi heidät johtaa. Minä jätän +tänne kaksikymmentä päättävää miestä, vaqueroa, joihin voin luottaa, +teitä puolustamaan. Muuten lähetän teille tiedon heti kun taistelu on +päättynyt." + +"Lähdettekö jo luotamme, don Torribio?" sanoi doña Hermosa, nähdessään +tämän liikkeet. + +"Minun täytyy, señorita; olen intiaanijoukon päälliköitä, ja sellaisena +on minulla velvollisuuteni täytettävänä. Minun on toimitettava kaikki +valmiiksi huomisaamuksi, ja täytyy minun siis pyytää, että +hyväntahtoisesti suotte anteeksi." + +"Hyvästi sitten, don Torribio, koska teidän välttämättä täytyy lähteä", +sanoi tyttö. + +Kumarrettuaan kunnioittavasti doña Hermosalle ja hänen isälleen, läksi +don Torribio. + +"Kaikki on hukassa!" mutisi don Pedro. "Meksikolaisten on mahdoton +kestää rynnäkköä." + +Tyttö katsoi hetken isäänsä omituisin katsein, jonka jälkeen hän +kumartui ja kuiskasi hänen korvaansa: + +"Onko isä lukenut raamattua?" + +"Miksi sitä kysyt, pikku hupakko?" vastasi isä. + +"Koska sinä siinä tapauksessa", jatkoi tyttö pahankurisesti hymyillen, +"näytät unohtaneen kertomuksen Delilasta." + +"Mitä?" sanoi isä yhä enemmän ihmeissään; "aijotko sinä keriä hänen +tukkansa?" + +"Ehkäpä!" sanoi tyttö kohottaen pientä tarmokasta päätänsä, hymyillen +uhkamielisesti ja pannen pienen suloisen sormensa punaisille +rusohuulilleen. + +Don Pedro viittasi henkilön tavoin, joka ei enää käsitä vähääkään ja +joka lakkaa hakemasta ratkaisua selittämättömälle arvoitukselle. + + + + +XIII. + +VALKOISET PUNAISIA VASTAAN. + + +Punanahat yleensä ja erittäinkin apachit tulevat, ollessaan sotajalalla +tai valmistaessaan jotakin vaarallista yritystä, erittäin varoviksi. +Meidän sivistyneitten kansakuntiemme etevimmät armeijat eivät voi +kilpailla heidän kanssaan viekkaudessa ja valppaudessa, niin +huolellisia he ovat vahtipalveluksessaan ja salatessaan liikkeitään. + +Noin kello kolme aamulla, jolloin matokowis-lintu istuen puun oksien +välissä, kaiutti ilmaan ensimmäisen aamulaulunsa helmeilevät säveleet, +nousivat Tiikerikissa ja don Torribio vuoteiltaan, läksivät kumpikin +teltistään muutamien apachisotilaiden seuraamina ja menivät ääneti ja +nopeasti leirin keskelle, jossa suuren tulen ympärillä sotajoukon +etevimmät päälliköt kyykkysillään polttivat sotapiippujaan +ylipäällikköä odotellen. + +Tiikerikissan saapuessa nousivat kaikki intiaanit kunnioittavasti +seisoalleen. + +Vastattuaan heidän tervehdykseensä viittasi Tiikerikissa heitä istumaan +jälleen, ja kääntyen poppamiehen puoleen, joka oli tullut hänen +seurassaan ja kulki hänen rinnallaan, hän kysyi tältä: + +"Onko elämän herra puolueeton? Onko Wacondah suosiollinen +apachisotureita kohtaan tai vihaako hän riitaa jonka hänen poikansa +intiaanit, kokoontuneina valkonaamaisten stenatapeltin edustalle, +tahtovat tänään saada ratkaistuksi sortajiensa kanssa?" + +"Koska päälliköt niin haluavat", vastasi poppamies, "niin kysyn minä +elämän herralta." + +Nyt oikaisi hän korkean vartalonsa, pukeutui bisoninahkaiseen takkiinsa +ja astui tulen ääreen, jonka ympäri hän kulki kolme kertaa vasemmalta +oikealle, mutisten käsittämättömiä sanoja, joilla tuntui olevan +salaperäinen tarkoitus. Kolmannella kierroksella hän täytti maljan +vedellä, johon oli sekoitettu tiheään punotusta ruo'osta tehdyssä +astiassa säilytettyä sassaparillaa, minkä jälkeen hän kastoi +koiruoholuudan maljaan ja pirskoitti sillä kokoontuneita sekä tyhjensi +veden sitten kolmella erää nousevaan aurinkoon päin. + +Tämän jälkeen hän ruumis eteenpäin kumartuneena kurkotti päätään ja +huitoi käsillään, samalla näyttäen tarkasti kuuntelevan ääniä, joita +vain hän tajusi. + +Jonkun hetken kuluttua kajahutti macokawis-lintu taas pari eri +säveljaksoa poppamiehen oikealla puolella. + +Nyt hänen kasvonsa vääristyivät ja hän oli kamalan näköinen. Hänen +veristävät silmänsä näyttivät tunkeutuvan ulos kuopistaan, valkeata +vaahtoa valui suupielistä, hänen poskensa tulivat vaaleankeltaisiksi ja +ruumista puistattivat kouristuksen tapaiset nykäykset. + +"Henki tulee... henki tulee!" mumisivat intiaanit taikauskoisen +pelokkaina. + +"Hiljaa!" sanoi Tiikerikissa, "viisas alkaa puhua!" + +Poppamiehen yhteenpuristetuilta huulilta tunkeutui todellakin vaivoin +esiin puserrettu kähinä, vähitellen muuttuen sanoiksi, jotka aluksi +olivat epäselviä, mutta pian selviten tarpeeksi, niin että kukin +saattoi ne käsittää. + +"Henki kulkee eteenpäin!" sanoi hän; "hän on laskenut hajalleen pitkät +hiuksensa, jotka liehuvat tuulessa! Hänen hengityksensä tuottaa +kuolemaa... taivas on punainen verestä... uhreja ei puutu Wacondahilta, +pahan hengeltä... Kuka voi vastustaa häntä? Hän yksin on herra!... +Valkoisten rinta on apachien tikarien tuppena!... Korppikotkat ja muut +petolinnut iloitsevat... mikä juhla-ateria heille! Kohottakaa +sotahuuto! Rohkeutta, soturit! Wacondah käy edellänne... kuolema ei +merkitse mitään -- kunnia on kaikki kaikessa!" + +Lausuttuaan vielä muutamia käsittämättömiä sanoja, kaatui poppamies +maahan ja kierieli siinä ankaran hermokohtauksen ja hirveiden +kouristusten vallassa. + +Omituinen seikka! Nuo miehet, jotka tähän asti olivat henkeään +pidätellen kuunnelleet levottomina mitä poppamiehellä oli sanottavaa, +eivät tunteneet säälin tai osanoton hiventäkään, hänen maatessaan +maassa, mihin he jättivät hänet, piittaamatta hänestä sen enempää. + +Intiaaneilla on nimittäin se käsitys, että se, joka uskaltaisi koskea +poppamieheen, hänen ollessaan hengen valloissa, kaatuisi heti kuolleena +maahan. + +Kuinka tahansa, Tiikerikissa alkoi vuorostaan puhua heti kuin poppamies +oli lopettanut. + +"Suurten apachiheimojen päälliköt", sanoi hän syvällä äänellä, "te +näette, että isienne Jumala suosii teidän pyrkimyksiänne: älkää siis +epäilkö, soturit! Masentakaamme lopullisesti sortajiemme röyhkeys! +Maamme on nyt vapaa, vain yksi ainoa paikka on vielä sortajiemme +hallussa. Valloittakaamme se tänään ja olkoon jonkun hetken kuluttua +meitä valaisevan auringon laskiessa Espanjan lippu, jonka onnettomuutta +ennustava varjo niin kauan on tuottanut meille kuolemaa ja kurjuutta, +temmattuna alas paikaltaan, älköönkä milloinkaan enää näkykö +rajoillamme! Rohkeutta, veljet! Intiaanit, teidän esi-isänne, jotka +metsästelevät antavilla riistamailla, ottavat ilomielin vastaan ne +teistä, jotka taistelussa kaatuvat! Menköön jokainen hänelle +osoittamalleni paikalle! Korppikotkan käheä, kolmasti kaikuva huuto, +yhtäpitkin väliajoin, on hyökkäysmerkkinä." + +Päälliköt kumarsivat ylipäällikölleen ja vetäytyivät eri suunnille. +Tiikerikissa vain jäi paikalleen, vaipuneena syviin mietteisiin. + +Luonnossa vallitsi juhlallinen hiljaisuus. Ei tuulen henkikään +puhaltanut, ei pilveäkään näkynyt taivaalla. Ilma oli niin läpinäkyvän +kirkas, että saattoi erottaa kaukaisimmatkin esineet. Tummansinisellä +taivaalla välkkyi lukemattomia tähtiä, kuu valoi hopeanhohteisia +valojuoviaan, ei äänikään häirinnyt tämän yön majesteetillista +tyyneyttä, lukuunottamatta silloin tällöin kuuluvaa kumeata, aiheetonta +jyminää, nukkuvan luonnon mahtavaa hengitystä. + +Valkoinen päällikkö, hankkeissa ryhtyä äärimmäiseen +voimanponnistukseen, vapauttaakseen intiaaniheimot ja edistääkseen omia +salaperäisiä juoniaan, antautui mielihyvällä aivoissaan kiehuvien +aatteiden valtaan. Aivan yksikseen hän punnitsi tekojansa ja rukoili +hartaasti Kaikkivoipaa, joka tutkii sydämen syvyydet, olemaan +hylkäämättä häntä, jos se asia, jonka puolesta hän taisteli, oli oikea. + +Raskas käsi laskeutui hänen olkapäälleen. + +Näin kovakouraisesti saatettuna palaamaan todellisuuteen säpsähti +Tiikerikissa. Hän vei kätensä kostealle otsalleen ja kääntyi. Poppamies +seisoi hänen vieressään ja katseli häntä tiikerinsilmillään, hymyillen +ilettävän irvistävästi. + +"Mitä tahdot?" kysyi Tiikerikissa. + +"Onko isäni tyytyväinen minuun?" vastasi poppamies. "Onko Wacondah +puhunut hyvin päälliköille?" + +"On", sanoi päällikkö, vaivoin pidättäen inhoaan, "saat mennä." + +"Isäni on suuri ja antelias", jatkoi poppamies, "henki piinaa minua +hirveästi, kun se tulee minuun." + +Tiikerikissa otti povestaan helminauhan ja heitti sen roistolle, joka +tarttui siihen ilosta huudahtaen. + +"Mene matkaasi!" sanoi päällikkö viitaten halveksivasti. + +Poppamies oli nähtävästi saanut mitä halusikin ja poistui virkkamatta +enää sanaakaan. + +Don Torribio oli poistunut muiden päällikköjen mukana mennäkseen +paikalleen, mutta kuljettuaan vähän matkaa katsahti hän taivasta kohti +ja näytti tähtien asennosta itsekseen laskevan mikä aika yöstä nyt oli. + +"Minulla on aikaa", mutisi hän matalalla äänellä. + +Hän läksi kiireesti sitä telttiä kohden, jossa doña Hermosa oli +suojassa. Sitä ympäröi lukuisa ja valpas vartiosto. + +"Hän nukkuu", sanoi don Torribio puoliääneen itsekseen, "hän nukkuu, +tuudittuneena lapsen uneen. Hyvä Jumala, joka tunnet syvän rakkauteni +ja mitä olen hänen tähtensä uhrannut, suo hänen tulla onnelliseksi!" + +Hän meni nyt erään vaqueron luo, joka puuhun nojaten ääneti poltti +hoikkaa savukettaan, silmät telttiin päin suunnattuna. + +"Verado", sanoi don Torribio, voimatta täysin salata liikutustaan, +"minä olen kaksi kertaa pelastanut henkesi oman henkeni uhalla. +Muistatko sen?" + +"Muistan", vastasi vaquero yksikantaan. + +"Tänään minä vuorostani pyydän sinulta palvelusta -- voinko luottaa +sinuun?" + +"Puhukaa, don Torribio -- kaiken mitä ihminen voi, teen teidän +puolestanne." + +"Kiitoksia, toveri! Tässä teltissä on minun elämäni, sieluni, sanalla +sanoen kaikki, mikä minulle on kalleinta maailmassa. Minä uskon sen +sinun huostaasi. Vannotko minulle puolustavasi sitä, tapahtukoon mitä +tahansa?" + +"Vannon, don Torribio. Mitä tässä teltissä on, se on pyhää. Ei kukaan, +olkoon sitten vihollinen tai ystävä saa lähestyä sitä. Minä ja se +vähäinen miesjoukko, jonka olette antanut käytettäväkseni, annamme +surmata itsemme paikalle väistymättä tuumaakaan, ennenkuin kukaan saa +loukata sitä, jota rakastatte." + +"Kiitos!" sanoi don Torribio, lämpimästi puristaen vaqueron kättä. + +Tämä tarttui päällikkönsä viitan liepeeseen ja suuteli sitä +kunnioittavasti. + +Luotuaan viimeisen, rakkautta uhkuvan silmäyksen telttiin, jossa hänen +omien sanojensa mukaan oli kaikki, mitä hänelle oli kalleinta +maailmassa, poistui don Torribio pitkin askelin. + +"Olkaamme nyt miehiä", sanoi hän. "sillä me menemme taistelemaan miehiä +vastaan." + +Heti sen jälkeen, kun ylipäällikkö oli lähettänyt heidät asemilleen, +olivat päälliköt, joiden sotilaat vain odottivat määräystä alkaakseen +liikkua, menneet niihin eri paikkoihin, mihin heimot oli asetettu. + +Nyt alkoivat miehet, heittäydyttyään pitkäkseen vatsalleen, tuollaisen +mahdottoman marssin, jonka vain intiaanit voivat suorittaa. Ryömien ja +madellen kuin käärmeet pitkässä ruohossa, olivat he tunnin kuluttua +onnistuneet huomaamatta pääsemään aina meksikolaisten etuvarustusten +juurelle. + +Tämä liike suoritettiin niin yhtenäisesti ja onnistuneesti, ettei +ruoho-aavikon hiljaisuutta ensinkään häiritty eikä mitään liikettä +näkynyt leirissä, joka näytti syvään uneen vaipuneelta. + +Sillävälin, juuri vähää ennen kun päälliköt olivat saaneet viime +ohjeensa Tiikerikissalta, oli muudan apachien pukuun puettu nuori mies +lähtenyt leiristä ja suunnannut kulkunsa kaupunkiin päin, ryömien käsin +ja jaloin. + +Hänen päästyään ensimäisen rintavarustuksen luo, ojensi toinen mies, +joka kumartuneena näytti levottomasti kuuntelevan yön ääniä, hänelle +kätensä auttaakseen hänet varustusten yli, sanoen: + +"No niin, Estevan!" + +"Puolen tunnin kuluessa hyökätään kimppuumme, majuuri", vastasi +majordomo. + +"Onko kysymyksessä vakava hyökkäys?" + +"Rynnäkkö; intiaanit tahtovat päästä ratkaisuun, he pelkäävät nimittäin +tulevansa myrkytetyiksi kuin rotat, jos he vartovat kauemmin." + +"Mitä on tehtävä?" mutisi upseeri levottomana. + +"Antaa surmata itsemme", vastasi Estevan päättävästi. + +"Herra nähköön, kaunis neuvo! Sehän on aina viimeinen keinomme." + +"Voisihan koettaa jotakin muutakin." + +"Mitä sitten? Sanokaa Herran nimessä!" + +"Onko kaikki valmiina sopimuksemme mukaan?" + +"On, mutta mitä sinulla on minulle ehdotettava?" + +"Antakaa minulle viisikolmatta luotettavaa vaqueroa." + +"Ota ne, mutta mitä aiot niillä tehdä?" + +"Jättäkää se minun huolekseni, majuuri; en ole varma, onnistunko, sillä +noita punaisia paholaisia on niin paljon kuin kärpäsiä, mutta voin +ainakin vakuuttaa, että kynnän aukkoja heidän riveihinsä." + +"Siitä ei ole vahinkoa, mutta entä naiset ja lapset?" + +"Naiset ja lapset olen onnistunut saamaan turvaan de las Norias'in +haciendaan." + +"Jumalan kiitos! Nyt voimme taistella kuin miehet, kun meille kalliit +olennot ovat turvassa." + +"Toistaiseksi, niin", mutisi don Estevan synkästi. + +"Mitä tarkoitat? Mitä pelkäät vielä?" + +"Tuhat tulimmaista, kun intiaanit ovat valloittaneet presidion, on +todennäköistä, että he hyökkäävät haciendankin kimppuun." + +"Sinä olet tuhma, Estevan", sanoi majuuri hymyillen, "ja doña +Hermosa..." + +"Todellakin", sanoi majordomo iloisesti, "en ajatellut sitä." + +"Onko sinulla mitään muuta sanottavaa minulle?" + +"On, majuuri, vielä sananen", vastasi Estevan vilkkaasti. + +"Puhu, mutta lyhyesti, sillä aika rientää." + +"Hyökkäysmerkkinä on kolme korppikotkan huutoa, yhtäpitkin väliajoin." + +"Hyvä, ryhdyn sitten vahvistuksiini, sillä he hyökkäävät kimppuumme +ennen päivän koittoa." + +Majuuri ja majordomo menivät kumpikin taholleen herättämään kaupungin +puolustajia ja sanomaan heille, että olisivat varuillaan. + +Vielä päivää ennen oli majuuri Barnum kutsunut koolle kaikki asukkaat +ja yhtä lyhyessä kuin pontevassa puheessa suurimmalla avomielisyydellä +selittänyt heille, missä tukalassa asemassa kaupunki oli ja minkä +puolustussuunnitelman hän oli laatinut. Ja hän oli lopettanut +sanomalla, että linnoituksen tykkien suojassa olevat veneet olivat +valmiit naisia, lapsia ja vanhuksia sekä kaikkia niitä uutisasukkaita +varten, jotka eivät tahtoneet liittyä hänen joukkoihinsa tässä +epätoivoisessa asemassa, vielä hän lisäsi, että kaikki ne, jotka +menivät veneisiin, vietäisiin heti yön tultua de las Norias'in +haciendaan, jossa he saisivat suojaa. + +Jotkut asukkaat, vaikkakin varsin pieni osa, olivat majuurin pontevista +toimenpiteistä pelästyneinä väistyneet ottamasta niihin osaa ja +antaneet kuljettaa itsensä haciendaan. Kaupungissa oli siis jäljellä +vain miehiä, jotka olivat päättäneet kalliisti myydä henkensä ja joihin +voi ehdottomasti luottaa. + +Kun heidät siis herätettiin ilmoittamalla apachien odotettavissa +olevasta hyökkäyksestä, niin asettuivat he rohkeasti varustustensa +taakse, silmät ja korvat tarkkoina, valmiina ampumaan ensi merkin +saatuaan. Kului tunti, minkään häiritsemättä yön rauhaa. Meksikolaiset +alkoivat jo luulla, että he, kuten monasti ennenkin, pääsisivät vain +turhalla hälyytyksellä ja että punanahat eivät hyökkäisikään. + +Äkkiä kuului korppikotkan huuto, käheästi ja pahaa ennustavasti, yön +hiljaisuudessa. + +Se kuului vielä kerran, ja kuvaamaton väristys kävi kaikkien niiden +miesten suonissa, joiden kuolinmerkki se oli ja jotka tiesivät, ettei +heillä ollut mitään pelastusta toivottavissa. + +Kolmannen kerran kuului korppikotkan huuto vielä käheämmin ja +kamalammin. Tuskin oli sen viime ääni lakannut väräjämästä, kun kauhea +melu samassa puhkesi joka taholla ja intiaanit syöksyivät laumoittain +eteenpäin ulkovarustuksia vastaan, joiden yli he yrittivät kiivetä. + +Meksikolaiset, jotka odottivat heitä, ottivat heidät vastaan +voimakkaasti, kuten ainakin miehet, jotka tietäen sortuvansa tahtoivat +ennen kuolemaansa ainakin tuhota niin monta vihollista kuin suinkin. + +Intiaanit väistyivät tahtomattaankin, ihmeissään tästä vastarinnasta, +jota he eivät ensinkään odottaneet, sillä he olivat menetelleet niin +salaisesti, että he luulivat varmasti yllättävänsä puolustajat. Nyt +alkoivat kartesseilla ladatut kanuunat tehdä puhdasta jälkeä ja +levittää epäjärjestystä ja kuolemaa intiaanien joukkoon. + +Taitavasti käyttäen hyväkseen pakokauhua, joka oli vallannut punanahat, +hyökkäsi Estevan vaquerojensa etunenässä heidän keskelleen ja alkoi +huimia voimakkaasti. + +Kaksi kertaa hyökkäsi hän rohkeasti kuin jalopeura ja kahdesti +väistyivät intiaanit hänen tieltään. Niin kauan kuin yötä riitti, +pitivät valkoiset taistelussa jotenkin hyvin puoliaan. Apachit eivät +huomanneet heidän vähälukuisuuttaan, ja varustustensa suojaamina he +ampuivat hyvin varmasti vihollistensa tiheään sulloutuneeseen joukkoon. + +Kun tätä jättiläistaistelua oli kestänyt noin pari tuntia, nousi +aurinko majesteetillisesti taivaanrannalle ja valaisi ihanasti +verilöylyä. + +Intiaanit tervehtivät auringon nousua ilohuudoin ja hyökkäsivät uudella +raivolla varustuksia vastaan, joita heidän ei vielä ollut onnistunut +valloittaa. + +Heidän hyökkäyksensä oli tällä kertaa vastustamaton. + +Jonkun aikaa taisteltuaan poistuivat valkoiset asemiltaan, joita he +eivät enää voineet puolustaa. + +Intiaanit seurasivat heitä juoksujalkaa. + +Mutta nyt kuului hirveä räjähdys, maa huojui heidän jalkainsa alla, ja +nuo onnettomat viskautuivat ilmaan sekä putosivat sitten maahan +ylt'ympäri, aivan rääsyinä. + +Maa oli ollut miinoitettu ja majuuri oli käskenyt sytyttää miinan. + +Tämän räjähdyksen seuraukset olivat kauheat. Intiaanit pakenivat +mielettömän pelon valtaamina joka suunnalle, kuulematta päällikköjensä +käskyjä ja näiden voimatta saada heitä palaamaan taisteluun. + +Hetkisen luulivat valkoiset olevansa pelastetut. Mutta Tiikerikissa, +istuen oivallisen, sysimustan hevosen selässä ja pitäen kädessään +yhtyneitten heimojen pyhää totemiaa, joka liehui tuulessa, syöksyi +esiin melkein yksinään, uhmaten meksikolaisten häntä kohti tähdättyjä +iskuja ja huutaen kauhealla äänellä: + +"Pelkurit! Koska ette tahdo voittaa, niin nähkää edes minun kuolevan!" + +Tämä ääni soi intiaanien korvissa verisenä moitteena. Pelkurimmatkin +häpesivät jättää päällikköään, joka niin jalomielisesti uhrautui heidän +puolestaan. He kääntyivät ja palasivat rynnäkköön uudella innolla. + +Tiikerikissa näytti olevan haavoittumaton. Hän pani hevosensa +hyppimään, syöksyen keskelle kuuminta käsikähmää, väistäen kaikki +häneen tähdätyt iskut toteminsa varrella, jota hän aina piti päänsä +päällä, eikä hetkeksikään herennyt kehoittamasta sotilaitaan. + +Päällikkönsä tavattoman rohkeuden innostamina tunkeutuivat apachit +hänen ympärilleen ja antoivat päättävästi surmata itsensä, huutaen: + +"Tiikerikissa! Apachien päällikkö. Kuolkaamme suuren päällikön +puolesta!" + +"Katsokaa!" huusi Tiikerikissa innoissaan, osoittaen aamutähteä, +"katsokaa, katsokaa! Isänne hymyilee teidän urhoudellenne. Eteenpäin! +Eteenpäin!" + +"Eteenpäin!" toistivat intiaanit, ja he hyökkäsivät kahta +raivokkaammin. + +Tätä kauheaa taistelua ei kuitenkaan voinut kestää kauan, sen huomasi +majuurikin. Intiaanit olivat kiivenneet kaikkien rintamavarustusten +yli, kaupunki oli täydelleen heidän vallassaan. Taisteltiin talo +talolta, siirtymättä toisesta toiseen ennenkuin oli mahdotonta kauemmin +pysyä edellisessä. + +Tiheinä joukkoina riensivät intiaanit don Torribion ohjaamina +juoksujalkaa pitkin jyrkänpuoleista katua, joka vanhasta presidiosta +johti sitä vallitsevaan linnoitukseen. + +Huolimatta yhtämittaisesta hävityksestä, minkä linnoituksen +rautaromulla ladatut tykit saivat aikaan heidän riveissään, ryntäsivät +intiaanit yhä vain horjumatta eteenpäin, sillä joka laukauksen jälkeen, +joka levitti kuolemaa heidän joukossaan, näkivät he aina Tiikerikissan +kymmenen askeleen päässä edellään, ratsastaen mustalla hevosellaan ja +heiluttaen totemiansa, sekä don Torribion marssimassa heidän +etupäässään miekka kädessä. + +"Niin", sanoi majuuri surunvoittoisesti Estevanille, "nyt on aika panna +toimeen mitä olemme päättäneet." + +"Tahdotteko niin, majuuri?" kysyi Estevan. + +"Minä vaadin sitä, Estevan, ystäväni!" + +"Se riittää, majuuri, ei saada sanoa, etten olisi täyttänyt viimeistä +määräystänne. Hyvästi, majuuri, me tapaamme toisemme tuolla ylhäällä, +sillä minä en pelastu paremmin kuin tekään." + +"Kuka tietää, ystäväni? Hyvästi, hyvästi!" + +"Minä en toivo pelastuvani", vastasi Estevan synkästi. + +Miehet puristivat toistensa kättä, sillä he tiesivät, että he, ellei +ihmettä tapahtuisi, eivät enää näkisi toisiaan. + +Tämän viime keskustelun tapahduttua kokosi Estevan nelisenkymmentä +ratsastajaa, järjesti ne tiheäksi joukoksi ja syöksyi miestensä +seuraamana, kahden yhteislaukauksen väliajalla täyttä laukkaa katua +pitkin hyökkääviä intiaaneja vastaan. + +Punanahat eivät voineet vastustaa tätä lumivyöryn tavoin vuorelta +heidän niskaansa syöksyvää joukkoa; he väistyivät oikealle ja +vasemmalle. + +Kun intiaanit olivat tointuneet hämmennyksestään näkivät he +ratsastajien, jotka niin pahoin olivat pidelleet heitä, kahdessa +veneessä soutavan jokea pitkin de las Norias'in haciendaa kohden. +Estevan ja hänen seuralaisensa oli pelastettu, vain kolme neljä miestä +oli kaatunut matkalla. + +Majuuri oli käyttänyt hyväkseen ratsastajien aikaansaamaa hämminkiä, +hyökätäkseen jäljellä olevien valkoisten kanssa linnoitukseen, jonka +portit heti sulkeutuivat hänen jälkeensä. + +Don Torribio viittasi intiaaneja pysähtymään ja astui yksinään +linnoituksen edustalle. + +"Majuuri", huusi hän kovalla äänellä, "antautukaa ja varusväki saa +pitää henkensä." + +Majuuri tuli näkyviin. + +"Te olette petturi, lurjus ja koira!" vastasi hän. "Te olette murhannut +ystäväni, miehen, joka luotti kunniaanne. Minä en antaudu." + +"Se merkitsee kuolemaa teille ja kaikille seuralaisillenne", jatkoi don +Torribio, "ihmisyyden tähden antautukaa, te ette voi puolustautua +enää." + +"Te olette roisto, olen minä sanonut!" huusi majuuri, "siinä on +vastaukseni." + +"Takaisin, takaisin!" ulvoi Tiikerikissa, kannustaen hevostaan, joka +teki tavattoman loikkauksen ja juoksi tiehensä nuolen nopeudella. + +Intiaanit syöksyivät päistikkaa rinnettä alas, juosten kuin hullut, +hurjan, sanomattoman pelon vallassa, mutta eivät kuitenkaan kyllin +nopeasti välttääkseen täydelleen heitä uhkaavan vaaran. Majuuri oli +nimittäin sytyttänyt linnoituksen ruutivaraston. + +Kuului hirveä pamaus. Kiviröykkiö horjui pari kolme sekuntia +perustuksiaan myöten, aivankuin juopunut mastodontti, ja kohosi sitten +maasta sekä halkesi kuin liian kypsä granaattiomena. + +Puolustajien huutaessa: eläköön isänmaa! satoi kiviä ja kauheasti +silvottuja ruumiita intiaanien niskaan, jotka kauhistuneina katselivat +tätä hirvittävää näytelmää, sitten oli kaikki lopussa. Tiikerikissa oli +herrana San Lucarin presidiossa, mutta kuten majuuri Barnum oli +vannonut, oli tuo vanha rosvo saanut haltuunsa vain raunioita ja +pirstaleita. + +Itkien raivosta pystytti don Torribio apachien totemin erään muurin +huojuvalle jäännökselle, ainoalle mikä muistutti sitä paikkaa, jossa +kymmenen minuuttia sitä ennen San Lucarin ylväs linna oli seisonut. + + + + +XIV. + +KÄÄNNE. + + +Muutamia päiviä oli kulunut San Lucarin presidion valloituksesta. + +Kylä oli jätetty ryöstettäväksi ja tämä toimitettiin mitä raaimmalla +tavalla, niin ettei sitä saata kuvaillakaan. + +Vain parhaimmat talot säästettiin, sillä Tiikerikissa oli, +pelastaakseen niissä olevat tavattomat aarteet, määrännyt ne seurueensa +mahtavimmille päälliköille. + +Tuo vanha sissi oli sijoittanut päämajansa vanhassa esikaupungissa +olevaan don Torribio Quirogan entiseen taloon, jonka tämä oli +kohteliaasti laittanut kuntoon häntä vastaanottamaan. + +Doña Hermosa ja hänen isänsä olivat jälleen ottaneet haltuunsa oman +talonsa. + +Aivan täynnään intiaaneja oleva kaupunki oli synkän näköinen. Siellä ei +ollut enää mitään kauppaa, ei kuulunut iloista laulua, ei näkynyt +mitään siitä, mikä ennen elävöitti tuota huoletonta meksikolaista +siirtokuntaa. Joka askeleella kohtasi soraa ja raunioita. Siellä täällä +kaduilla virui ruumiita, joista petolinnut tappelivat ja jotka +saastuttivat ilman. + +Sanalla sanoen, kaikkialla esiintyi sellainen hävityksen kauhistus, +jonka katkera sota kahden jo vuosisatoja vihamielisen rodun välillä tuo +mukanaan. + +Noin kahdeksan päivää edellisessä luvussa kuvattujen tapausten jälkeen +istui noin kymmenen tienoissa aamulla kolme henkilöä don Pedro de Lunan +salissa puhellen matalalla äänellä. + +Nämä kolme henkilöä olivat don Pedro itse, doña Hermosa ja rehellinen +capatazi Luciano Pedralva, joka eriskummallisessa vaqueropuvussaan +näytti peloittavalta rosvolta; viimemainittu sai ikkunan luona seisovan +Manuelan tahtomattaankin nauramaan joka kerta kun Manuela katsahti +häneen, suureksi harmiksi capatazille, joka hartaasti toivoi tuon +kirotun valepukunsa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. + +"Asia on siis päätetty, Luciano ystäväni", sanoi don Pedro, "teidän +täytyy laittautua kuntoon ja valmistautua alkamaan tanssi." + +"Juhlallisuus tapahtuu siis tänään?" + +"Niin, ehdottomasti, ystäväni. Myönnän, että elämme merkillistä aikaa +ja ennen kaikkea merkillisessä maassa. Olen nähnyt monta mullistusta, +mutta tämä voittaa kaikki." + +"Minun mielestäni se on varsin johdonmukaista intiaanien näkökannalta", +huomautti doña Hermosa. + +"Mahdollista kyllä, lapsi kulta, en tahdo väitellä kanssasi siitä, +mutta myönnäthän, että kuukausi sitten emme ensinkään odottaneet +apachien vallan niin pikaista palauttamista tälle rajaseudulle." + +"Kuten näette, don Pedro, en ymmärrä hituistakaan kaikesta tästä, ja +kuitenkin tuntuu minusta, ettei Tiikerikissasta tule varsin +ylevämielistä hallitsijaa." + +"Mitä sillä tarkoitat, Luciano ystäväni?" + +"Tarkoitan mitä kaikkien ihmisten epäilemättä täytyy tarkoittaa. Kirje, +jonka hän toissapäivänä kirjoitti don Fernandolle, on jotenkin selvä, +luullakseni, sillä hän sanoo siinä suoraan, että jos don Fernando +viiden päivän kuluttua vielä tavataan siirtokunnasta, niin hän +hirtättää hänet." + +"Jos hän saa hänet käsiinsä!" sanoi doña Hermosa vilkkaasti, + +"Tietenkin, señorita", sanoi capatazi. + +"Miksi ihmettelet tätä, Luciano?" sanoi don Pedro hyväntahtoisesti. +"Hyvä Jumala, tässä maailmassahan tapahtuu niin paljon ihmeellisiä +asioita! Minä puolestani tunnen paljon henkilöitä, joita on uhattu +samalla tavoin ja jotka siitä huolimatta voivat oikein hyvin." + +"Yhtäkaikki en minä sentään luota siihen." + +"Mutta nyt ei olekaan kysymys tästä. Palaa haciendaan, don Luciano, +äläkä missään tapauksessa unohda kehoituksiani." + +"Luottakaa minuun, teidän armonne; mutta vielä sananen." + +"Puhu, ystäväni, mutta nopeaan." + +"Olen hyvin huolissani Estevanin vuoksi", sanoi capatazi puoliääneen, +jottei Manuela kuulisi häntä. "Jo kuusi päivää on hän ollut kadoksissa, +eikä hänestä ole kuulunut mitään." + +Doña Hermosan huulilla leikki hieno hymyily. + +"Estevan ei niinkään mene hukkaan jälkeä jättämättä. Rauhoittukaa, kun +aika tulee, saatte kyllä nähdä hänet jälleen", sanoi hän. + +"Sitä parempi, señorita, sillä siihen mieheen voi luottaa." + +"Don Torribio!" sanoi Manuela kääntyen ympäri. + +"Hm!" sanoi capatazi, "sitten on paras, että minä katoan." + +"Tulkaa, tulkaa", sanoi Manuela. + +Kumarrettuaan doña Hermosalle ja don Pedrolle seurasi capatazi +Manuelaa. + +Tuskin oli ovi, josta capatazi oli poistunut, sulkeutunut hänen +jälkeensä, kun toinen avautui ja don Torribio astui sisään. + +Hän oli puettu komeaan intiaanipukuun. Hänen otsansa oli huolestuneen +ja katseensa surullisen näköinen. Hän kumarsi doña Hermosalle ja +puristi ystävällisesti don Pedron kättä, ja istuutui doña Hermosan +ääneti viitattua. + +Kun ensi kohteliaisuudet oli suoritettu, kumartui hacienderon tytär, +jota don Torribion synkkä muoto huolestutti enemmän kuin hän tahtoi +osoittaakaan, miellyttävästi hänen puoleensa ja kysyi hyvin +teeskennellen sekä osaaottavasti: + +"Mikä teitä vaivaa, don Torribio? Näytätte niin suuttuneelta -- +oletteko saanut huonoja uutisia?" + +"En, señorita. Kiitän teitä siitä, että hyväntahtoisesti otatte osaa +asioihini. Jos olisin kunnianhimoinen, olisivat kaikki toiveeni +tyydytetyt, koska saadessani muutaman päivän kuluttua vastaan ottaa +kätenne, koko elämäni unelma täyttyy. Kuten näette, señorita", lisäsi +hän surullisesti hymyillen, "annan teidän lukea sieluni sisimmät +ajatukset." + +"Olen kiitollinen siitä, don Torribio. Kuitenkaan ette ollut tuollainen +muutamia päiviä sitten, siis on täytynyt tapahtua jotakin..." + +"Ei mitään sellaista, sen vakuutan, joka koskee minua +henkilökohtaisesti", keskeytti don Torribio. "Mutta mitä lähemmäksi +joutuu se hetki, jolloin meidän on otettava haltuumme nyt takaisin +valloittamamme maa, sitä alakuloisemmaksi tulen. Minä en mitenkään +hyväksy Tiikerikissan päätöstä huudattaa itsensä riippumattomaksi +päälliköksi virallisella tavalla; se on hulluutta, jota en voi +käsittää. Tiikerikissa tietää yhtä hyvin kuin kuka tahansa, että hänen +on mahdotonta pysyttelleidä täällä. Apachit eivät urhoollisuudestaan +huolimatta voi pitää puoliaan niitä harjaantuneita sotajoukkoja +vastaan, joita Meksikon hallitus lähettää kimppuumme heti, saatuaan +tiedon tästä pikkukahakasta." + +"Onko sitten ihan mahdotonta saada Tiikerikissaa muuttamaan mieltään +tässä asiassa?" + +"On. Olen käyttänyt kaikkia keinoja, olen tehnyt hänelle mitä +järkevimpiä ehdotuksia, mutta hän ei ole tahtonut kuunnella mitään +esityksiä. Tuolla miehellä on päämääränsä, jonka vain hän tuntee; hänen +julkinen selityksensä, että hän muka haluaa uudesti synnyttää +intiaanirodun, on hänellä vain tekosyynä." + +"Te säikähdytätte minut, don Torribio. Jos asian laita on siten, niin +miksi ette luovu tuosta miehestä?" + +"Kuinka minä voisin tehdä niin?" vastasi don Torribio alakuloisesti. +"Minähän olen nyt luopio. Tunnustanko teille kaikki, señorita? Vaikka +kaikki on näköjään rauhallista ja tulevaisuus näyttää hymyilevän +minulle, niin on kuitenkin jo moniaita päiviä voittamaton alakuloisuus +vaivannut minua; kaikki on mielestäni synkkää, minä tunnen olevani +elämääni kyllästynyt, aavistan sanalla sanoen, että minua uhkaa suuri +onnettomuus." + +Doña Hermosa katsahti häneen salaa läpitunkevasti. + +"Karkoittakaa nuo synkät ajatukset", sanoi hän merkitsevästi, +"tulevaisuutennehan on täst'edes turvattu, mikään ei voi sitä muuttaa." + +"Uskon sen, mutta kuten tiedätte, señorita, pikarin ja huulten välillä +on aina tilaa onnettomuudelle." + +"Kas niin, don Torribio", sanoi don Pedro iloisesti, "istukaamme nyt +pöytään, tämä on luultavasti viimeinen yhteinen ateriamme ennen +hallinnon siirtoa, sillä sehän tapahtuu tietenkin tänään, eikö niin?" + +"Niin", vastasi don Torribio, tarjoten käsivartensa doña Hermosalle +mennäkseen ruokasaliin. + +Upea aamiainen oli valmiina. + +Aterian alussa oltiin hiljaa. Kaikki tuntuivat olevan hämillään. Mutta +vähitellen murtui jää doña Hermosan ja hänen isänsä ponnistellessa +huvittaakseen vierastaan, ja keskustelu sai iloisemman käänteen. Näkyi, +että don Torribio koetti väkisinkin sydämeensä kätkeä joukon ajatuksia, +jotka kohosivat hänen huulilleen, mutta joita hän ei tahtonut päästää +ilmi. Aterian lopussa kääntyi hän doña Hermosan puoleen. + +"Señorita", sanoi hän, "tänä iltana tapahtuu ratkaisu minuun nähden. +Ollessani intiaanipäällikön pukuun puettuna läsnä tämänpäiväisessä +juhlassa, olen avoimesti rikkonut välini maamiesteni kanssa +ilmoittamalla siten heille, että olen julkisesti liittynyt +punanahkoihin ja että Tiikerikissan ja minun vaikutuksestani se, mitä +he aluksi pitivät intiaanien partioretkenä, olikin kokonaisen +kansakunnan nousu. Minä tunnen valkoisten röyhkeyden. Vaikka he eivät +voikaan viljellä omistamiaan suunnattomia alueita, eivät he kuitenkaan +jätä kiistämättömäksi omaisuudeksemme sitä perintöä, jonka olemme +hankkineet keihäittemme kärjillä, vaan Meksikon hallitus tulee käymään +vimmattua sotaa meitä vastaan. Voinko luottaa teihin?" + +"Ennenkuin vastaan, don Torribio, odotan teidän selittävän tarkemmin." + +"Niin juuri aionkin tehdä. Intiaanikapinassa espanjalaiset pelkäävät +etupäässä kostotoimia, toisin sanoen verilöylyä valkoisten keskuudessa. +Avioliitto meksikolaisen naisen kanssa on sen rauhan panttina, jonka +suomme espanjalaisille, ja turvaa heidän kaupantekonsa vast'edes sekä +on heidän kanssaan tekemiemme sopimusten varmuutena. Tehkööt heimojemme +päälliköt mitä vastaväitteitä tahansa, niin on tiemme selvä. +Tiikerikissa ja minä emme väisty siitä hiuskarvankaan vertaa. Kysyn +siis nyt teiltä rehellisesti ja suoraan, señorita: tahdotteko antaa +minulle kätenne?" + +"Mikä kiire meillä nyt on puuttua niin tärkeään asiaan, don Torribio?" +vastasi doña Hermosa. "Ettekö luota minuun?" + +Don Torribio rypisti kulmakarvojaan. + +"Aina sama vastaus!" sanoi hän. "Lapsi, joka leikkii jalopeuran kanssa! +Ellen olisi suojellut teitä näinä kahdeksana päivänä, niin te olisitte +jo saanut surmanne. Luuletteko siis, etten tiedä teidän pikku +tempuistanne ja etten ole selvillä laskelmistanne? Olette tahtonut +pelata kuolettavaa peliä. Varomaton! Te olette antanut kietoa itsenne +omaan kutomaanne verkkoon. Te olette minun vallassani. Nyt minä sanelen +ehdot. Huomenna menette kanssani naimisiin. Isänne ja don Fernandon pää +on minulle takeena siitä, että tottelette." + +Ja tarttuen vettä täynnä olevaan kristallikarahviin hän täytti lasinsa +ja joi sen yhdellä siemauksella, doña Hermosan omituisesti katsoessa +häneen. + +"Tunnin kuluttua", lisäsi hän, lyöden lasin pöytään niin lujasti, että +se kilahti rikki, "on teidän oltava juhlassa minun rinnallani." + +"Minä tulen", vastasi doña Hermosa. + +"Hyvästi!" sanoi don Torribio kumealla äänellä. Ja hän poistui, +vilkaisten doña Hermosaan vielä kerran. + +Doña Hermosa nousi vikkelästi, tarttui karahviin ja tyhjensi sen +mumisten: + +"Don Torribio, don Torribio, sinä sanoit itse, että pikarin ja huulten +välillä on kuolema!" + +"Meidän täytyy tehdä loppu asiasta", sanoi don Pedro. + +Tyttärensä viittauksesta meni hän parvekkeelle ja asetti kaksi kukkia +täynnä olevaa kukkapöytää kaidepuitten viereen. + +Tämä näytti olevan merkki, sillä kukkapöydät olivat olleet siinä tuskin +muutamia minuutteja, kun Manuela tuli nopeasti saliin, sanoen: + +"Hän on täällä!" + +"Pyydä hänet sisään!" huudahtivat don Pedro ja doña Hermosa yht'aikaa. + +Kehoittaen Manuelaa olemaan mahdollisimman valppaana, sulki don Pedro +huolellisesti ovet ja meni saapuneen luokse, jolle hän virkkoi +puoliääneen: + +"No, Estevan ystäväni, mitä uutta?" + + * * * * * + +Kaupungin suuri tori oli tänään tavattoman näköinen. Sen keskellä +kohosi suuri, punaisella sametilla päällystetty parveke. + +Tällä parvekkeella oli mahonkinen nojatuoli ja sen oikealla puolella +toinen pienempi ja yksinkertaisempi, jonka lisäksi muutamia jakkaroita +oli asetettu puoliympyrään molempien tuolien taakse. + +Täsmälleen kello kaksitoista päivällä, hetkellä, jolloin aurinko, +ehdittyään keskipäivän korkeudelle, säteilee lämpimimmin ja +kirkkaimmin, jyrähti majesteetillisesti viisi tykinlaukausta yhtä +pitkin väliajoin. + +Samassa marssivat torille eri kaduilta ne apachiheimot, jotka +muodostivat Tiikerikissan armeijan, etevimpien päällikköjensä johtamina +ja puettuina juhlapukuunsa. + +Näitä sotureita ei ollut paljon, korkeintaan noin tuhat viisisataa +miestä, sillä intiaanien tavan mukaan oli saalis heti presidion +kukistuttua lähetetty kotikyliin hyvin vartioituna, ja suurin osa +intiaaneja oli hajaantunut palatakseen kotiin. Jäljelle jääneet olivat +uskollisia, tottuneita sotilaita, jotka koko sydämestään olivat +Tiikerikissaan kiintyneitä. + +Tämä ei ollut, meksikolaiset voitettuaan, katsonut tarpeelliseksi pitää +luonaan enempää, varsinkin kun hän tiesi, että kotiin palaavat heti +ensi merkin saatuaan yhtyisivät häneen. + +Sitä mukaa kun heimot marssivat torille, asettuivat he hyvässä +järjestyksessä sen kolmelle sivulle, jättäen neljännen tyhjäksi; sen +miehitti kuitenkin melkein silmänräpäyksessä noin parinsadan suuruinen +joukko vaqueroja, jotka samoin kuin intiaanitkin jäivät liikkumatta +heille määrätylle paikalle. + +Mutta intiaanien ollessa melkein aseettomina, sillä heillä oli vain +puukkonsa vyöllään, istuivat vaquerot hevosen selässä aseistettuina +aina hampaisiin asti. + +Muutamia uteliaita englantilaisia, ranskalaisia ja saksalaisia, jotka +olivat jääneet kaupunkiin valloituksen jälkeen, näkyi siellä täällä +pelästyneinä katselevan torin varrella olevien talojen ikkunoista. + +Intiaaninaiset, kerääntyneinä sekavaan ryhmään soturien taakse, +kurkottelivat uteliaina päitään näiden olkapäiden yli, nähdäkseen mitä +tapahtuisi. + +Torin keskikohta oli vapaa. + +Parvekkeen edustalla, kömpelön, pöydänmuotoisen ja uurnalla varustetun +alttarin luona seisoi apachien suuri poppamies, viiden alempiarvoisen +noidan avustamana. Kaikilla oli kädet ristissä rinnallaan ja katse +maahan luotuna. + +Kun kaikki olivat asettuneet paikoilleen, kajahti taas viisi +tykinlaukausta. + +Tällöin saapui loistava seurue ratsain torille. + +Sen etupäässä ratsasti Tiikerikissa ylpeänä ja silmät hehkuen, pitäen +kädessään heimojen totemia. Hänen oikealla puolellaan ratsasti don +Torribio, kantaen suurta pyhää piippua. + +Heidän takanaan tulivat don Pedro tyttärineen ja useita kaupungin +etevimpiä asukkaita. + +Tiikerikissa hyppäsi hevosen selästä, nousi parvekkeelle ja asettui +ensimmäisen nojatuolin eteen, mutta ei istuutunut. + +Autettuaan doña Hermosan hevosen selästä, asettui don Torribio toisen +nojatuolin eteen. + +Nuoren miehen kasvot, jotka tavallisesti olivat kalpeat, olivat nyt +hehkuvan punaiset ja hänen ontot silmänsä näyttivät punoittavan +yövalvonnasta. Hän pyyhki alinomaa hien peittämää otsaansa ja tuntui +olevan ankaran mielenliikutuksen vallassa, vaikka hän kaikin voimin +koettikin sitä hillitä. + +Doña Hermosa oli asettunut isänsä taakse, muutaman askeleen päähän +parvekkeen laidasta. Hänkin oli hyvin kiihdyksissä, kalpea ja huulet +lujasti yhteen puristettuna. Toisinaan hänen jäseniänsä puistatti +hermostunut väristys, ja kuumeentapainen puna peitti silloin tällöin +hänen kasvonsa, jotka melkein samassa muuttuivat kellertäviksi. Hänen +katseensa oli tiukasti tähdättynä don Torribioon. + +Apachien päälliköt ryhmittyivät parvekkeen juurelle, ympäröiden sen. + +Tykit jymähtivät kolmannen kerran. Nyt hajaantuivat noidat, ja näkyviin +tuli tiukasti sidottu mies, joka makasi maassa heidän keskellään. + +Poppamies kääntyi joukon puoleen. + +"Kaikki te, jotka kuulette puheeni", sanoi hän, "tiedätte, miksi olemme +kokoontuneet tänne: suuri isämme, Aurinko, on suosinut yritystämme. +Wacondah on taistellut puolestamme, me olemme voittajia, kuten eräs +kuuluisa päällikkö lupasi meille tuskin kuukausi sitten. Tämä kylä +kuuluu meille. Päällikkö, jonka olemme valinneet johtamaan ja +puolustamaan meitä, on Tiikerikissa. Nyt me aiomme hänen ja omasta +puolestamme tarjota Elämän herralle uhrin, joka on hänestä mieluisin, +jotta hän edelleenkin mahtavasti suojelisi meitä. Noidat, tuokaa uhri +tänne." + +Noidat tarttuivat vartioimaansa onnettomaan ja asettivat hänet +pitkäkseen alttarille. Se oli muudan meksikolainen, joka oli otettu +vangiksi vanhan presidion valloituksessa. Kapakoitsija, jonka talossa +muudan tämän kertomuksen ["Kivisydän"-nimisessä ensi osassa] ensi +näytös tapahtui, ei ahneudessaan, huolimatta varoituksista, ollut +tahtonut lähteä kurjasta kapakastaan, ja oli joutunut intiaanien +käsiin. + +Sillä välin tunsi don Torribio yhä enemmän voivansa pahoin. Hänen +silmänsä verestivät, korvansa suhisivat, ohimonsa jyskyttivät kovasti, +ja hänen täytyi nojautua nojatuolinsa käsipuuta vasten. + +"Kuinka on laitanne?" kysyi doña Hermosa. + +"En tiedä?" vastasi hän, "kuumuus, mielenliikutus ehkä, minä tukehdun. +Toivon kuitenkin sen menevän ohi." + +Alttarilla pitkänään oleva kapakoitsija oli riisuttu, vain housut oli +jätetty. Miesraukka kirkui kamalasti. + +Poppamies astui hänen luokseen heiluttaen veistään. + +"Voi voi, tämä on kauheaa!" huudahti doña Hermosa peittäen kasvonsa +käsiinsä. + +"Hiljaa!" mutisi don Torribio, "se on välttämätöntä." + +Välittämättä uhrinsa kirkunasta etsi poppamies kylmäverisesti sitä +kohtaa, johon hän tahtoi iskeä, onnettoman katsoessa häneen silmät +hirveästi selällään ja katseessaan ilme, jota on mahdoton kuvata. + +Äkkiä kohotti poppamies veitsensä ja työnsi sen uhrinsa rintaan, +viiltäen sen auki pitkin pituuttaan. + +Miesparka päästi kamalan mölinän. + +Poppamies pisti nyt kätensä onnettoman ammottavaan rintaan ja repi irti +vielä väräjävän sydämen, hänen apulaistensa huolellisesti kootessa +virtanaan vuotavaa verta. Samassa nousivat päälliköt parvekkeelle, +asettivat Tiikerikissan nojatuoliin ja nostivat hänet olkapäilleen, +huutaen innoissaan: + +"Eläköön valkonaamojen voittaja, apachien ylipäällikkö!" + +Noidat pirskoittivat väkijoukkoa uhrin verellä. + +Intiaanit, ollen aivan huumauksissaan, tömistivät jalkojansa iloissaan +ja huutaen korvia särkevästi. + +"Vihdoinkin" huudahti Tiikerikissa ylpeästi; "vihdoinkin olen pitänyt +lupaukseni ja ainaiseksi karkoittanut valkoiset tästä maasta!" + +"Et vielä!" sanoi don Pedro purevalla äänellä -- "katsohan tuonne!" + +Vaquerot, jotka tähän asti olivat välinpitämättöminä katselleet tätä +näytelmää, olivat äkkiä täyttä laukkaa hyökänneet suojattomien +intiaanein kimppuun, samalla kuin joka kadulta ryntäsi torille +meksikolaisia joukkoja juoksujalkaa, ja kaikki ikkunat täyttyivät +kivääreillä asestetuista valkoisista, jotka armotta ampuivat +väkijoukkoon. + +Torin keskellä näkyivät don Fernando Carril, Luciano Pedralva ja don +Estevan, jotka säälimättä hakkasivat maahan hätääntyneitä intiaaneja, +huutaen: "Lyökää, lyökää! Surmatkaa, surmatkaa!" + +"Ooh!" huudahti don Torribio, heiluttaen totemia, "mikä kurja petos!" + +Ja hän syöksähti pystyyn rientääkseen intiaanien avuksi, mutta +horjahti, verinen huntu laskeutui hänen silmilleen ja hän lankesi +polvilleen. + +"Hyvä Jumala!" huudahti hän epätoivoissaan, "mikä minua vaivaa?" + +"Sinulla on kuolema sisässäsi!" kuiskasi don Estevan hänen korvaansa, +tarttuen lujasti hänen käsivarteensa. + +"Sinä valehtelet, koira!" sanoi don Torribio, koettaen nousta. "Minä +tahdon pelastaa veljeni!" + +"Veljesi on surmattu. Mutta sinunhan piti huomenna tappaa don Pedro, +hänen tyttärensä, don Fernando ja minut! Kuole, lurjus, turhaan +raivotessasi nähdessäsi kurjan petoksesi saavan palkkansa! Minä olen +juottanut sinulle myrkkyä, sinut on myrkytetty." + +"Oi voi!" huusi don Torribio epätoivoissaan, laahautuen polvillaan, +päästäkseen parvekkeen reunalle. "Voi, voi! Jumala on oikeamielinen." + +Torilla panivat meksikolaiset toimeen hirveän verilöylyn intiaanien +keskuudessa. + +"Muistakaa don José Kalbrista!" huusivat he. "Kostakaa majuuri Barnum!" + +Se ei enää ollut taistelua, se oli kauheaa teurastusta. + +Muutamat päälliköt, paeten don Fernandoa, Lucianoa ja don Estevania, +syöksyivät etsimään viimeistä turvapaikkaa parvekkeelta. + +"Ah!" huudahti don Torribio, loikaten kuin jaguari ja tarttuen don +Fernandon kurkkuun, "minä en sentään kuole kostamatta." + +Syntyi hetken kestävä hirveä temmellys. + +"Ei", jatkoi don Torribio, hellittäen vihollisestaan ja vaipuen maahan, +"sehän olisi halpamaista, henkeni kuuluu tuolle miehelle, hän on +voittanut sen minulta!" + +Ympärillä seisovat eivät voineet olla huudahtamatta ihmetyksestä. + +Don Estevan nosti kylmäverisesti kiväärin poskelleen ja laukaisi sen +hänen jaloissaan makaavan don Torribion rintaa kohti. + +"Käyköön niin kaikille pettureille!" sanoi hän. + +"Hyvä Jumala!" huudahti don Torribio kohoten polvilleen ponnistaen +viimeiset voimansa, ja kohottaen taivasta kohti toivoa säteilevän +katseensa hän huokasi: "Laupias Jumala, minä kiitän sinua, sinä olet +antanut minulle anteeksi!" + +Hänen kasvonsa kirkastuivat ja hän kaatui selälleen heittäen henkensä. + +Doña Hermosa oli kadonnut. + +Kun Tiikerikissa, joka jalopeuran tavoin taisteli kuumimmassa +käsikähmässä, oli huomannut kaikki menetetyksi ja ettei hänellä ollut +muuta mahdollisuutta kuin kiireesti pakenemalla välttää meksikolaisten +hänelle aikoma kohtalo, jos hän joutuisi heidän käsiinsä, oli hän +koonnut ympärilleen kourallisen urhoollisia sotureitaan, kaapannut doña +Hermosan, huolimatta hänen huudoistaan ja heittänyt hänet eteensä +satulaan sekä sitten raivannut itselleen tien taistelevien keskitse. +Hänelle uskollisten soturien seuraamana oli hänen näin onnistunut +päästä kaupungista avoimelle kentälle. + +Kun meksikolaiset huomasivat hänen pakonsa, oli jo myöhä ajaa häntä +takaa. Kuten saalistaan kynsissään kuljettava kotka, oli tuo vanha +rosvo jo tavoittamattomissa. + + + + +XV. + +KUUKAUTTA MYÖHEMMIN. + + +Kello oli noin neljä iltapäivällä ja yhä viistompaan lankeavat auringon +säteet tekivät puiden varjot suhteettoman pitkiksi. Linnut palasivat +nopeasti lentäen pesiinsä yöksi ja piiloutuivat miten parhaiten voivat +lehtien väliin, viserrellen ja kirkuen korvia huumaavasti. Joitakin +parvia punaisia susia alkoi näkyä kaukana tunnustellen tuulen suuntaa +ja valmistautuen yömetsästykseensä korkeassa ruohikossa. Siellä täällä +näkyivät hirven ja metsäkauriin suuret, haaraiset sarvet, eläinten +äkkiä heittäessä päänsä taaksepäin ja lähtiessä pakoon huimaavaa +vauhtia. Aurinko oli nyt melkein taivaanrannan tasalla ja näkyi puiden +runkojen välistä enää vain tavattoman suurena tulipunaisena pallona. + +Kaikki osoitti pikaista yön tuloa. + +Eräässä aarniometsässä, noin kaksisataa penikulmaa San Lucarin +presidiosta, jossa viimeksi kerrotut hirvittävät kohtaukset +tapahtuivat, istui suurella avonaisella paikalla kaksi meksikolaisten +gambucinojen pukuun puettua miestä kuivettuneilla bisonin pääkalloilla +kirkkaasti palavan tulen ääressä, josta ei enää noussut savua. + +Nämä miehet olivat don Estevan Diaz, don Pedro de Lunan majordomo, ja +Luciano Pedralva, capatazi. He pitivät kivääriään reittä vasten, +nähtävästi siltä varalta, että voisivat käyttää sitä heti hälyytyksen +kuultuaan. Vaihtamatta sanaakaan he polttivat maissipiippujaan. + +Joitakuita peoneja ja muulinajajia makasi siellä täällä muutamien +kuormamuulien vieressä, jotka täysin suin pureksivat maahan +levitetyille loimille pantua maissiannostaan. Kahdeksan tai kymmenen +hevosta oli pantu liekaan vähän matkan päähän lehväksistä tehdystä +majasta, jonka sisäänkäytävän eteen oli kiinnitetty zarapee oveksi. +Erään kapean puron reunalla, kivääri olalla liikkumatta seisova peoni +valvoi yleistä turvallisuutta. + +Kaikenlaisista ylt'ympäri maassa olevista, ruohon kokonaan peittävistä +jätteistä ja erään mahonkipuun alimmaisilla oksilla riippuvista riistan +paloista saattoi helposti huomata, ettei edellä kuvattu leiripaikka +ollut noita satunnaisia pysähdyspaikkoja, joita metsänkävijät +valitsevat yösijakseen ja jättävät ne taas auringon ensi kerran +noustessa, vaan tuollainen vakinainen leiripaikka, joita metsästäjät +usein laittavat erämaahan kohtaamispaikakseen metsästyskautena. + +Zarapee kohotettiin majan sisäpuolelta ja don Pedro ilmestyi. + +Hän oli kalpea, murheellisen ja miettivän näköinen. Hän silmäsi +tutkivasti ympärilleen ja lausui levottomasti, lähestyen tulen ääressä +istuvia miehiä: + +"No?" + +"Ei mitään vielä", vastasi don Estevan. + +"Tämä viipyminen on käsittämätöntä, ei milloinkaan tähän asti ole don +Fernando viipynyt näin kauan", lausui don Pedro liikutettuna. + +"Aivan niin, hän on nyt ollut poissa kohta kolmekymmentä tuntia -- +kunhan ei häntä vain olisi kohdannut jokin onnettomuus!" + +"Ei", sanoi Estevan, "don Fernando tuntee erämaan tarpeeksi hyvin, hän +on siksi kauan risteillyt täällä, ettei mikään sattuma ole +mahdollinen." + +"Ajattelehan missä olemme", väitti don Pedro; "tässä melkein +tutkimattomassa seudussa maleksii vaarallisia käärmeitä ja vilisee +petoeläimiä." + +"Mitä se merkitsee, don Pedro?" vastasi Estevan lujasti. "Te unohdatte, +että don Fernando ja Kivisydän on sama henkilö, että olemme juuri sillä +paikalla, missä hän on viettänyt suurimman osan elämäänsä, ja missä hän +on monta vuotta pyytänyt mehiläisiä ja koonnut kaskarillan kuorta! Ei, +sanon minä, ystäväämme ei ole kohdannut mikään onnettomuus." + +"Mutta selitähän sitten minulle, mikä on syynä tähän käsittämättömään +viipymiseen." + +"Tehän tiedätte, don Pedro, kuinka uhrautuvasti ystävämme on tarjonnut +meille apuaan, kun me epätoivoissamme doña Hermosan äkkinäisen +katoamisen johdosta, mielipuolina surusta ja aivan lamautuneina emme +tietäneet mitä tehdä, löytääksemme kadoksiin joutuneen jäljet. +Presidiosta olemme tulleet tänne jälkien ohjaamina, joita meidän +silmämme ei näe, mutta jotka don Fernandon tottumus lukea erämaan +salattua kirjaa erotti erittäin helposti ja selvästi. Päästyämme tänne +ovat jäljet äkkiä kadonneet niin, että on ollut mahdotonta +tarkimmallakaan tiedustelulla ja sitkeimmillä ponnistuksilla niitä enää +löytää. Kahdeksan päivää olemme maanneet täällä, joka aamu ennen +auringonnousua nousee don Fernando, jota esteet näyttävät enemmän +yllyttävän kuin masentavan, hevosen selkään ja alkaa taas +tiedustelunsa, jotka tähän asti ovat näyttäytyneet turhiksi. Eilen +läksi hän tapansa mukaan vähän ennen auringon nousua. No niin! Kenties +syy hänen pitkälliseen viipymiseensä on se, että hän on hyvin kaukana +täältä löytänyt niin kauan turhaan etsimämme jäljet." + +"Jumala suokoon niin, ystäväni! Samoin olen itsekin ajatellut, mutta +onkohan mitään sellaista mahdollisuutta olemassa kaikkien jo tekemiemme +turhien yritysten jälkeen?" + +"Te unohdatte, don Pedro, että olemme tekemisissä apachi-intiaanien +kanssa, toisin sanoen kaikkein kavalimpien erämaan rosvojen, jotka +parhaiten osaavat peittää jälkensä." + +"Hst!" sanoi capatazi, viitaten heitä kuuntelemaan; "minä kuulen +hevosen nelistystä!" + +"Niinpä todellakin!" huudahti don Pedro vilkkaasti ja iloisena. + +"Niin", sanoi don Estevan, "minäkin kuulen tuon äänen, kuitenkin sillä +erotuksella, että se yhden asemasta nähtävästi johtuu kolmesta tai +neljästä." + +"Mutta don Fernandohan läksi leiripaikalta yksinään", huomautti don +Pedro vilkkaasti. + +"Hän on luultavasti tavannut jonkun matkalla", vastasi don Estevan. + +"On paha", sanoi haciendero huolestuneena, "laskea pilaa sellaisissa +olosuhteissa kuin missä me nyt olemme, se on melkein loukkaus minun +tuskantunnettani kohtaan." + +"Jumala varjelkoon minua sellaisesta ajatuksesta, don Pedro. Ääni +lähenee nopeasti. Me saamme kohta tietää mitä meidän on tehtävä. Minä +en näe mitään erikoista siinä, että don Fernando on mahdollisesti +ottanut kiinni jonkun intiaanikulkurin tämän yrittäessä pensaihin +piiloutuneena vakoilla leiripaikkaamme ja pitää silmällä liikkeitämme." + +"Koira vieköön! Niinhän todella onkin tapahtunut", huudahti capatazi +iloissaan; "katsokaahan vain!" + +Samassa vastasi don Fernandon luja, sointuva ääni vahdin kysymykseen: +"Kuka siellä?" ja kaksi ratsastajaa sukelsi esiin tiheästä metsiköstä, +joka ympäröi leiripaikkaa ja muodosti jonkunlaisen rintavarustuksen +sille. + +Tulija oli todellakin don Fernando, Mutta hänellä oli mukanaan mies, +jonka hän, nähtävästi peläten hänen pakenevan, oli sitonut lujasti +hevoseen kiinni. + +Vanki tuntui muuten kärsivällisesti suhtautuvan onnettomuuteensa, sillä +hän heilutteli miellyttävästi ruumistaan satulassa, piti päänsä +pystyssä ja oli niin huolettoman näköinen kuin ei mitään olisi +tapahtunut. + +Tultuaan tulen ääreen, jossa tuttavamme istuivat, tervehti +hän kohteliaasti eikä näyttänyt ollenkaan levottomalta sen +kylmäkiskoisuuden johdosta, jolla hänet otettiin vastaan. + +Tämä mies ei tosiaan ollutkaan kukaan muu kuin Tonillo el Zapote, tuo +rehellinen vaquero, jonka jo useita kertoja olemme esittäneet +lukijalle. + +Don Fernando taas otettiin vastaan mitä lämpimimmin ja sydämellisimmin. +Hänen ystävänsä, joiden uteliaisuus oli kohonnut äärimmilleen, +halusivat kiihkeästi kysellä häneltä, varsinkin kun avoin, melkein +iloinen ilme hänen kasvoillaan antoi heille aiheen otaksua, että hän +toi hyviä uutisia. + +Puristettuaan hänelle heti ojennettua kolmea kättä, nousi don Fernando +hevosen selästä, irroitti satulavyön, joka hevosen vatsan alla sitoi +vangin jalat ja laski hänet vapaaksi. + +"Uh!" sanoi vaquero; "minä kiitän teitä, don Fernando. Aloin jo saada +kyllikseni tuosta, voin vakuuttaa. Sääriä pistelee, aivankuin niihin +olisi työnnetty tuhat nuppineulaa." + +Hän hyppäsi satulasta; mutta hän oli puhunut totta, puutuneet jalat +eivät voineet kannattaa hänen ruumiinsa painoa ja hän kaatui raskaasti +maahan. Capatazi riensi nostamaan hänet pystyyn. + +"Ei se merkitse mitään", sanoi Tonillo kohteliaasti. "Kiitoksia, +caballero, viiden minuutin kuluttua on verenkierto ennallaan ja kaikki +on hyvin taas. Mutta yhtä kaikki, don Fernando", lisäsi hän, "toisella +kertaa pyydän teitä olemaan vetämättä aivan niin tiukkaan." + +"Se riippuu teistä itsestänne, Zapote. Luvatkaa minulle, ettette yritä +paeta, niin jätän teidät rauhaan." + +"Ellei ole mistään muusta kysymys", sanoi vaquero iloisesti, "niin on +välimme heti selvä: minä vannon, niin totta kuin kuoltuani toivon +pääseväni paratiisiin, etten pakene." + +"Hyvä on, minä luotan teihin, huomatkaa se." + +"Kunnon miehen tulee pysyä sanassaan", vastasi el Zapote. "Te ette voi +moittia minua ensinkään siinä suhteessa; minä olen lupaukseni orja." + +"Sitä parempi teille, jos niin on asianlaita, mutta minä epäilen sitä +suuresti, etenkin päättäen tavastanne kohdella minua viime aikoina, +huolimatta minulle lausumistanne vakuutuksista ja tarjouksistanne +palvella minua." + +Vaquero ei ensinkään nolostunut tästä suoranaisesta syytöksestä. + +"Erinäisillä sydämen ominaisuuksilla varustettujen ihmisten osaksi +tulee, että heitä tuomitaan väärin", sanoi hän mielistelevällä äänellä, +"minä en ole milloinkaan rikkonut teille antamaani lupausta." + +"Ette edes silloinkaan, kun petettyänne meidät päästitte intiaanit +presidioon ja toisten kaltaistenne lurjusten kanssa laaditte yhteisesti +ansan minulle ja annoitte minun joutua halpamaisen väijytyksen +uhriksi?" + +Vaquero hymyili sukkelasti. + +"Niin, señor don Fernando", vastasi hän, "siinäkin tilaisuudessa, jota +tarkoitatte, olin teille uskollinen." + +"Tuhat tulimaista!" huudahti don Fernando, alkaen menettää malttinsa. +"Olisi hauska saada tietää, millä tavalla te silloin olitte minulle +uskollinen." + +"Kissa nähköön, teidän armonne, minä olin teille uskollinen omalla +tavallani." + +Tämä vastaus oli niin erinomainen ja siksi odottamaton läsnäolijoille, +että heidät valtasi niin mieletön naurunpuuska, että he tilanteen +vakavuudesta huolimatta purskahtivat raikuvaan nauruun. + +El Zapote kumarsi kainosti, omituisen ylpeän nöyrästi, kuten on tapana +epäilyttävän arvoisten ihmisten, jotka pitävät itseään väärin +käsitettyinä neroina. + +"Hyvä on", sanoi don Fernando, kohauttaen välinpitämättömästi +olkapäitään, "saammehan kohta nähdä. Minä otan selvän siitä, kuinka +pitkälle tuo venyvä uskollisuus ulottuu." + +El Zapote ei vastannut. Hän vain kohotti silmänsä taivasta kohti, +ikäänkuin ottaakseen sen todistajaksi häntä kohdanneelle vääryydelle, +ja hän pani kätensä ristiin rinnalleen. + +"Ennenkuin kerron mitään, niin antakaa minulle ruokaa", sanoi don +Fernando, "minä ihan menehdyn nälkään. Sitten leiristä lähdettyäni en +ole saanut märkää enkä kuivaa suuhuni." + +Estevan kiiruhti asettamaan hänen eteensä muutamia ruokia, jotka +maistuivat hyvin don Fernandolle ja tämän luvalla hänen vangilleen. +Ateria päättyi kuitenkin pian, sillä don Fernando oli pian tyydyttänyt +nälkänsä, ja sammutettuaan janonsa puron kirkkaalla vedellä hän +tyytyväisesti huoahtaen istuutui, minkä jälkeen hän, panematta +ystäviensä uteliaisuutta uudelle koetukselle, selitti heille mitä +seikkaperäisimmin syyn pitkälliseen viipymiseensä. + +Don Estevan oli arvannut oikein, sillä don Fernando oli todellakin +löytänyt jälleen nuo niin kauan turhaan etsityt jäljet, jotka johtivat +lounaiseen suuntaan kohti kaukaisen lännen tutkimattomimpia seutuja. + +Hän oli seurannut niitä monta tuntia metsästäjille ominaisella +kärsivällisyydellä, ollakseen varma siitä, ettei hän ollut joutunut +minkään intiaanikujeen leikkikaluksi, vaan että nämä jäljet todellakin +olivat oikeat. + +Kun punanahat pelkäävät, että heitä ajetaan takaa, sotkevat he jälkensä +niin, kulkemalla ristiin rastiin sekä edestakaisin, milloin eivät voi +niitä hävittää, että on aivan mahdotonta erottaa oikeita jälkiä +vääristä. Tällä kertaa he olivat käyttäneet tätä keinoa niin kätevästi +ja kekseliäästi, että jos he olisivat olleet tekemisissä kenen muun +kanssa tahansa, paitsi Kivisydämen, olisivat he vetäneet tätä nenästä +ja täydelleen johtaneet hänet harhaan. Mutta don Fernando, joka oli +tottunut heidän kujeihinsa, ei antanut pettää itseään, ainakin mikäli +hän saattoi huomata erinäisistä tuntomerkeistä, jotka häntä vähemmän +tottuneelta henkilöltä olisivat jääneet huomaamatta. + +Iloissaan tästä havainnosta oli don Fernando heti palannut leiriin, +lyömättä kuitenkaan laimin mitään niistä varovaisuustoimenpiteistä, +joita on viisainta noudattaa maassa, missä joka puun ja joka pensaan +takana voi piillä näkymätön vihollinen. Silloin hän oli huomaavinaan +korkean ruohon liikkuvan tavalla, joka ei ollut luonnollista. Hän +liukui senvuoksi hiljaa hevosen selästä, ja aseenaan vain puukkonsa, +joka tupettomana riippui hänen vyössään olevasta rautarenkaasta, läksi +hän epäilyksen alaista paikkaa kohti, ryömien käsin ja jaloin, ääneti +ja nopeasti kuin ruohikossa mateleva käärme. + +Ryömittyään noin neljännestunnin tällä tavoin, pääsi hän epäilyksen +alaiselle paikalle, ja hän tarvitsi nyt kaiken malttinsa ja +tahdonvoimansa voidakseen olla huudahtamatta ilosta ja ihmettelystä, +kuten hän oli tekemäisillään, nähdessään el Zapoten mukavasti istuvan +maassa hevosensa ohjat vasemman käden ympärillä ja lopetellen +vahvanlaista suurusta. + +Don Fernando läheni häntä vielä muutaman askeleen, ollakseen varma +miehestään, jonka jälkeen hän, arvioituaan tarkkaan välimatkan, +loikkasi kuin jaguari, tarttui vaqueron kurkkuun, ja ennenkuin tämä oli +tointunut hämmästyksestään tämän äkkinäisen ja odottamattoman +hyökkäyksen johdosta, oli hän sidottuna ja kykenemätön vähimpäänkään +vastarintaan. + +"Oh", sanoi nyt don Fernando, asettuen vankinsa viereen, "mikä +kummallinen sattuma! Mitä kuuluu, Zapote ystäväni?" + +"Kiitoksia paljon", vastasi tämä vakavana, "minulla on vähän yskää." + +"Oi voi, caballero parka, toivoakseni se pian menee ohi." + +"Niin toivon minäkin, teidän armonne. Kuitenkin on minun tunnustettava, +että olen hiukan levoton." + +"Pyh! Rauhoitu, minä lupaan parantaa sen." + +"Niinkö, tiedättekö siihen keinon, teidän armonne?" + +"Tiedän, vieläpä aivan erinomaisen, ja minä aion parantaa sinut." + +"Kas vain, miten ystävällistä teiltä. Mutta ei kai teillä ole siitä +vaivaa?" + +"Ei vähintäkään", vastasi metsästäjä. "Päätä itse, minä nimittäin aion +ampua luodin pääsi läpi." + +Vaquero tunsi väristyksen käyvän suonissaan, mutta hän ei osoittanut +sitä. + +"Luuletteko sen keinon auttavan?" sanoi hän. + +"Ehdottomasti, siitä olen varma." + +"Hm! Omituista, teidän armonne, mutta huolimatta velvollisuudestani +teitä kohtaan, täytyy minun tunnustaa, etten ollenkaan ole samaa mieltä +kanssanne tässä asiassa." + +"Siinä sinä olet väärässä", vastasi metsästäjä virittäen kylmäverisesti +pistoolinsa hanan, "saat heti nähdä, että keino auttaa." + +"Ja te luulette, teidän armonne, ettei ole muuta keinoa kuin +ehdottamanne?" + +"En, totta vie, tiedä muuta." + +"Nähkääs, asian laita on niin, että minun mielestäni tuo keino on +varsin ankara." + +"Pyh! Sinä vain luulet niin. Saat pian nähdä, että olet väärässä." + +"Mahdollista kyllä, minä en rohkene väitellä kanssanne, armollinen +herra. Tahdotteko välttämättä antaa lääkkeenne minulle tässä paikassa?" + +"Minäkö? En ensinkään. Tiedätkö kenties jonkun muun sopivamman paikan?" + +"Luullakseni, teidän armonne." + +"Vai niin! Ja mikä paikka se olisi, toveri?" + +"Oh, koira vieköön, kenties erehdyn, mutta olisi mielestäni vahinko, +jos niin ihmeellinen salaisuus, kuin tuo lääkitseminen, joutuisi +hukkaan todistajien puutteessa. Niinmuodoin toivoisin saavani viedä +teidät sellaiseen paikkaan, missä niitä olisi saatavissa." + +"Hyvä! Ja tiedätkö sellaisen paikan tässä lähellä?" + +"Tiedän, caballero, ja luulenpa teidän ihastuvan tavatessanne henkilöt, +joita teille siellä esitän." + +"Riippuu siitä, keitä nuo henkilöt ovat." + +"Oh, te tunnette ne aivan hyvin, armollinen herra. Muuan niistä on +Tiikerikissa, varsin rakastettava herra." + +"Ja sinä sitoudut viemään minut sinne?" + +"Milloin vain haluatte, nyt heti, jos tahdotte." + +Metsästäjä pisti pistoolin takaisin vyöhönsä. + +"Ei aivan heti", sanoi hän; "meidän täytyy ensin mennä leiripaikalle, +jossa ystäväni odottavat minua. Minun mielestäni ei tautisi ole niin +paha, että lääkettä täytyy käyttää heti, voimmehan aina turvautua +siihen keinoon, jos tarvis vaatii." + +"Niinpä niin, eihän sillä ole mitään kiirettä, caballero, sen +vakuutan", vastasi vaquero kohteliaasti. Näin sovittiin asia miesten +välillä, jotka tunsivat toisensa jo vanhastaan ja siis hyvin tiesivät +mitä heidän oli toisiltaan odotettavissa. + +Don Fernando ei vähääkään luottanut Tonilloon. Sen vuoksi hän viisaasti +varoikin antamasta hänelle tilaisuutta karkaamaan, jättämällä hänet +vapaalle jalalle, eikä paimen siitä ensinkään ollut pahoillaan. + +Kun heidän keskustellessaan kuitenkin jo oli tullut yö, asettuivat he, +miten parhaiten voivat, nukkumaan siihen, missä olivat ja jättivät +leiripaikalle lähdön seuraavaan päivään. + +Pari kolme kertaa yön kuluessa yritti paimen salavihkaa vapautua +siteistään, mutta joka kerta kun hän aikoi panna tämän tuumansa +täytäntöön, näki hai metsästäjän siniset silmät häntä tarkastamassa. + +"Voitteko pahoin, hyvä herra?" kysyi metsästäjä ivallisesti, hänen +viime yritystä tehdessään. + +"En ensinkään, en ensinkään, armollinen herra", vastasi paimen. + +"Vai niin, suokaa sitten kaikin mokomin anteeksi, luulin teitä +sairaaksi. Tuo pitkällinen unettomuus saattoi minut levottomaksi teidän +tähtenne", sanoi metsästäjä merkitsevästi. + +Paimen otti tämän huomioonsa. Hän sulki heti silmänsä eikä aukaissut +niitä ennen auringonnousua. + +Metsästäjä oli jo valmiina ja hevoset satuloituna. + +"Kas vain, luulen että olette jo hereillä", sanoi! hän, "oletteko +nukkunut hyvin?" + +"Erinomaisesti! Jäseneni tuntuvat vain vähän jäykiltä. Luullakseni +pieni jaloittelu tekisi minulle hyvää ja saisi verenkierron +entiselleen." + +"Se johtuu aamukasteesta", vastasi metsästäjä järkähtämättömästi, "yöt +alkavat käydä kylmiksi." + +"Tuhat tulimaista, kunhan en vain saisi luuvaloa", sanoi paimen +irvistäen. + +"Mitä vielä, eihän se ole luultavaa, ratsastaminen tekee teille hyvää." + +Tällä välin oli don Fernando nostanut kumppaninsa olalleen ja heittänyt +hänet poikittain hevosen selkään; mutta tarkemmin mietittyään hän +irroittikin hänen jalkansa, koska hän ei tarpeettoman huonolla +kohtelulla tahtonut ärsyttää henkilöä, joka tarpeen tullen voisi antaa +hänelle arvokkaita tietoja. + +Paimen, joka oli pelännyt saavansa tehdä matkan tavaramytyn tavoin +hevosen selässä poikkipuolin, tunsi kiitollisuutta päästessään +puolittain vapaaksi, eikä tehnyt mitään huomautusta sen +varovaisuustoimenpiteen johdosta, johon metsästäjä ryhtyi sitomalla +hänen jalkansa kiinni hevosen vatsan alle. + +Tällä tavoin miehet sitten kulkivat, kunnes tulivat leiripaikalle, +jutellen keskenään kaikenlaisia asioita ja näköjään kuin parhaat +ystävät maailmassa. + + + + +XVI. + +ENNEN TAKAA-AJOA. + + +Koko don Fernandon kertomuksen ajan oli el Zapote huolettoman näköinen, +kuten täysin itseensä tyytyväinen mies ainakin, milloin nyökäyttäen +vahvistavasti päätään, milloin hymyillen tyytyväisen kainosti. Kun don +Fernando vihdoinkin lopetti, katsoi hän sopivaksi puhua vuorostaan. + +"Kuten näette, hyvät herrat", sanoi hän sovittavalla äänellä, "en ole +tehnyt mitään vaikeuksia seuratessani tätä kunnioitettavaa caballeroa. +Toisin sanoen, minä olen valmis tottelemaan teitä kaikessa, mitä +suvaitsette toimekseni antaa." + +Don Fernando hymyili pahankurisesti. + +"Tämä on, hyvä herra", vastasi hän, "kohteliaisuus, jonka osoitteen +eilinen yllätys nähtävästi on muuttanut." + +"Mitä sanottekaan, teidän armonne!" huudahti paimen siveellisesti +pahoillaan muka. + +"Mutta", jatkoi don Fernando, "minä en kiinnitä huomiotani siihen, +sinun salaiset aikomuksesi ovat minulle aivan yhdentekeviä. Luulen +täydelleen osoittaneeni sinulle jo aikoja sitten, etten minä millään +tavoin pelkää sinua. Sen vuoksi rajoitunkin vain varmuuden vuoksi +kiinnittämään huomiotasi siihen, että minulla on monta kertaa ollut +henkesi vallassani, minun milloinkaan koettamatta sitä sinulta riistää, +koska olen sinua jalomielisempi." + +"Minä olenkin teille hyvin kiitollinen sen johdosta, teidän armonne." + +"Loruja, señor Zapote!" vastasi don Fernando kohauttaen olkapäitään. +"Sinä pidät minua nähtävästi jonakin muuna. Minä en usko sinun +kiitollisuuteesi enempää kuin sinun hyviin aikomuksiisi minua kohtaan, +ja olenkin maininnut tämän vain herättääkseni huomiotasi siinä +tarkoituksessa, että vaikka tähän asti olenkin ollut taipuvainen +antamaan sinulle anteeksi, niin on nyt koko se määrä lempeyttä, mikä +minulla on ollut käytettävissä sinun varaltasi, kokonaan lopussa, jonka +vuoksi asia siis ensi kerralla tulee ratkaistavaksi aivan toisella +tavalla keskenämme." + +"Käsitän täydellisesti mitä nyt suvaitsette minulle sanoa, armollinen +herra, mutta Jumalan avulla ei sellaista tilaisuutta, siitä olen varma, +milloinkaan tule. Uudistan kerta kaikkiaan, että olen antanut sanani, +ja kuten tiedätte, kunnon mies..." + +"Hyvä on", keskeytti don Fernando, "toivon itsesi vuoksi, että niin +olisi asian laita. Joka tapauksessa pyydän sinua hyvin tarkkaavasti +kuuntelemaan, mitä nyt sanon." + +"Minä olen pelkkänä korvana, teidän armonne, en kadota sanaakaan siitä, +mitä sanotte minulle, olkaa varma siitä." + +"Vaikka olenkin vielä varsin nuori, señor Tonillo", jatkoi don +Fernando, "olen kuitenkin pannut merkille erään hyvin tärkeän asian, +vaikka se paha kyllä ei ensinkään ole ihmiskunnalle kunniaksi; +nimittäin että kun tahtoo saada jonkun henkilön kiintymään itseensä ja +voittaa hänen luottamuksensa, niin ei pidä vedota hänen hyviin +puoliinsa, vain päinvastoin hänen vikoihinsa. Sinä olet +rikaslahjaisimpia henkilöitä, mitä tunnen." + +Tämän kohteliaisuuden kuullessaan paimen kumarsi kainosti. + +"Armollinen herra", sanoi hän, "te saatte minut hämilleni, sellainen +kiitos..." + +"On hyvin ansaittu", jatkoi don Fernando. "Olen nähnyt vain harvoilla +ihmisillä olevan niin hirveän paljon vikoja kuin sinulla, hyvä herra. +Olen siis ollut tilaisuudessa tekemään vertailuja, mutta kaikista +näistä vioista on sinulla eräitä kehittyneempiä kuin muilla. Niinpä on +esimerkiksi ahneus sinussa kehittynyt todellakin valtavaksi. Olen siis +päättänyt käyttää hyväkseni ahneuttasi." + +Leperon silmät kiiluivat ahnaasti. + +"Mitä haluatte minulta?" sanoi hän. + +"Suo minun ensin mainita mitä tahdon antaa, sitten selitän mitä vaadin +sinulta. Kuuntele siis minua tarkkaavasti. Toistan vielä, että asia +todellakin maksaa vaivan." + +Rosvon näädännaama kävi vakavan näköiseksi ja hän kumartui don +Fernandon puoleen, kyynärpäät polvia vasten ja silmät puoliummessa. + +Don Fernando jatkoi, korostaen joka sanaa: + +"Sinähän tiedät, että minä olen rikas? Voin siis täydelleen täyttää +sitoumukseni sinulle. Kuitenkin välttääksemme ajanhukkaa ja +riistääkseni sinulta kaikki verukkeet pettääksesi minut, annan sinulle +samalla kolme timanttia, joista jokainen on kahdentuhannen viidensadan +piasterin arvoinen. Sinä tunnet siksi hyvin jalokivet, jotta voit +arvioida ne ensi silmäyksellä. Nämä timantit ovat sinun, minä lahjoitan +ne sinulle. Kuitenkin sitoudun, jos pidät siitä enemmän, maksamaan +sinulle niiden arvon rahassa, toisin sanoen antamaan sinulle +seitsemäntuhatta viisisataa piasteria [noin 36,750 mk] vaadittaessa ja +saadessani timantit takaisin, heti kun tulemme San Lucarin presidioon." + +"Ja teillä on timantit mukananne?" kysyi paimen liikutuksen +tukahuttamalla äänellä. + +"Tässä ne ovat", vastasi don Fernando, vetäen povestaan pienen +hirvennahkaisen pussin, jonka hän avasi ja otti siitä kolme melkoisen +suurta jalokiveä, ojentaen ne rosvolle. + +Tämä tarttui niihin ihastuneena, koettamattakaan salata mielihyväänsä, +katseli niitä hetkisen ilosta säkenöivin silmin, jonka jälkeen hän +pisti ne poveensa hyvin huolellisesti. + +"Hetkinen vielä!" sanoi don Fernando hymyillen; "minä en ole vielä +maininnut ehtojani." + +"Minä suostun niihin ehdottomasti, armollinen herra, olkoon ne +minkälaiset tahansa!" huudahti jätkä innokkaasti. "Herra nähköön! +Seitsemäntuhatta viisisataa piasteria, sehän on kokonainen omaisuus +minunlaiselleni köyhälle raukalle. Puukonpisto ei milloinkaan, vaikka +siitä hyvinkin maksettaisiin, tuottaisi minulle sellaista summaa." + +"Sinä olet siis jo ajatellut asiaa?" + +"Koira vieköön! Luullakseni hyvinkin. Kuka minun on nitistettävä?" + +"Ei ketään", vastasi don Fernando kuivasti; "kuulehan, mitä sanon: on +yksinkertaisesti kysymys vain viedä minut sinne, mihin Tiikerikissa on +paennut." + +Paimen pudisti päätään tyytymättömän näköisenä, tämän ehdotuksen +kuullessaan. + +"Minä en voi tehdä sitä, armollinen herra", sanoi hän, "ikuisen +autuuteni nimessä se on minulle mahdotonta." + +"Vai niin, hyvä on!" sanoi don Fernando. "Mutta tosiaankin olen +unohtanut mainita sinulle erään seikan." + +"Minkä sitten, teidän armonne", sanoi paimen, jotenkin levottomana sen +käänteen johdosta, minkä keskustelu alkoi saada. + +"Aivan yksinkertaisesti sen, että ellet suostu ehdotukseeni, niin minä +ammun heti paikalla luodin pääsi läpi." + +El Zapote katsoi puhuttelijaansa hetkisen hyvin tarkkaavasti. Rosvoille +ominaisella vaistolla hän huomasi, että nyt oli kaikki pila lopussa ja +että keskustelu alkoi kääntyä traagilliseksi. + +"Sallikaa minun kuitenkin selittää, teidän armonne", sanoi hän. + +"Tee hyvin, muuta en pyydäkään; minulla ei ole ensinkään kiire", +vastasi don Fernando kylmästi. + +"Minä en kylläkään voi viedä teitä sinne, mihin Tiikerikissa on +paennut, mutta minä voin osoittaa sen teille ja sanoa paikan nimen." + +"No, sehän on jo jotakin. Asia edistyy. Olen varma siitä, että me +lopultakin ymmärrämme toisemme. Olen pahoillani, että minun aina täytyy +sinun kanssasi mennä epämiellyttäviin äärimmäisyyksiin." + +"Kuitenkin olen puhunut totta, armollinen herra. Kuulkaahan, kuinka +asian laita on: paettuaan presidiosta kokosi Tiikerikissa parikymmentä +päättäväistä miestä -- niiden joukossa olin minäkin -- jotka +nähdessään, että Meksikon liittovaltain alue tulisi joksikin aikaa +liian kuumaksi heille, päättivät tunkeutua syvemmälle erämaahan, +antaakseen myrskyn rauhoittua. Kaikki kävi hyvin jonkun aikaa, mutta +noin kolme viikkoa sitten muutti Tiikerikissa äkkiä suuntaa ja sen +sijaan, että olisi jatkanut suoraan eteenpäin apachialueen +läpi, poikkesi hän sivulle ja vei meidät kohti mehiläis- ja +kaskarillaseutua." + +"Onko hän tehnyt niin todellakin!" huudahti don Fernando hypähtäen +hämmästyksestä ja kauhusta. + +"On, armollinen herra. Kuten voitte käsittää, en minä ensinkään halua +panna henkeäni alttiiksi seuduissa, joissa maleksii verenhimoisia +petoja ja ennen kaikkea käärmeitä, joiden purema tappaa. Huomattuani, +että Tiikerikissa oli jyrkästi päättänyt paeta näihin kamaliin +seutuihin, niin, minun täytyy todellakin myöntää, teidän armonne, minut +valtasi pelko, ja vaarassa nääntyä nälkään erämaassa tai joutua +intiaanien nyljettäväksi, jäin varsin koreasti jälkeen ja käytin +ensiksi tarjoutuvaa tilaisuutta hyväkseni, hiipiäkseni pois +Tiikerikissan seurasta." + +Don Fernando loi rosvoon sellaisen silmäyksen, kuin olisi hän tahtonut +katsoa hänen sydämensä syvyyteen, mutta paimen kesti sen silmää +räpäyttämättä. + +"Hyvä on", sanoi don Fernando, "sinä et ole valehdellut, tiedän sen. +Kuinka pitkä aika on siitä kun erosit Tiikerikissasta?" + +"Vain neljä päivää, teidän armonne. Kun en tunne tätä osaa erämaasta, +niin harhailin ympäri umpimähkään, kun onneksi tapasin teidät." + +"Hm! Mikä on nyt sen paikan nimi, johon Tiikerikissa aikoi teidät +viedä?" + +"El Voladero de las Animas", vastasi jätkä siekailematta. + +Don Fernando kävi kalman kalpeaksi kuullessaan tämän nimen, jota hän +kuitenkin melkein odotti, tietäessään miten julma, leppymätön +luonteeltaan hänen kasvattajansa oli. + +"Voi", huudahti hän, "se onneton on hukassa, tuo roisto on vienyt hänet +itse käärmeitten pesään!" + +Kauhun väristys puistatti läsnäolevia. + +"Mikä kauhea paikka se sitten on?" kysyi don Pedro levottomana. + +"Ah!" vastasi don Fernando, "el Voladero de las Animas on kamala +paikka, jota rohkeimmatkin mehiläismetsästäjät ja uhkamielisimmätkin +kaskarillakuorenkokoojat vain vavisten uskaltavat lähestyä. Se on +korkea ja kauaksi näkyvä vuori keskellä soita, joissa vilisee hyvin +myrkyllisiä käärmeitä, kuten silmälasi-, koralli- ja vyökäärmeitä, +joiden pieninkin purema kymmenessä minuutissa tappaa vahvimmankin +miehen. Noin kymmenen penikulman alalla tämän kauhean vuoren ympärillä +elää miljoonittain matelijoita ja hyönteisiä, joilta on melkein +mahdoton suojella itseään." + +"Hyvä Jumala! Ja tähän hornaan on tuo peto vienyt tyttäreni!" huudahti +don Pedro epätoivoissaan. + +"Rauhoittukaa", jatkoi don Fernando, huomaten välttämättömäksi +rohkaista vähän isäraukkaa, "Tiikerikissa tuntee siksi hyvin tuon +onnettoman paikan, jotta hän olisi uskaltanut mennä sinne ryhtymättä +tarvittaviin varokeinoihin. Ainoastaan suot ovat vaarallisia. Vuori +itse on korkeutensa ja huipulla olevan puhtaan ilmansa vuoksi turvassa +näiltä vahinkoeläimiltä, joista ei mikään matele sen huippuun. Jos +tyttärenne on, kuten toivon, terveenä ja hyvissä voimin päässyt +vuorelle, niin on hän turvassa." + +"Mutta", huomautti don Pedro, "kuinka voimme päästä noiden mahdottomien +etuvarustusten yli, kuinka voimme tunkeutua tyttäreni luokse +antautumatta varmaan kuolemaan." + +Epämääräinen hymyily väreili don Fernandon huulilla. + +"Minä tunkeudun sinne, don Pedro", sanoi hän lujalla ja levollisella +äänellä. "Ettekö enää muista, että minä olen Kivisydän, aavikon +kuuluisin mehiläismetsästäjä? Tiikerikissa on ilmaissut salaisuutensa +minulle siihen aikaan, jolloin hän ja minä emme ainoastaan olleet +mehiläismetsästäjiä, vaan myös kokoilimme kaskarillakuorta. Rohkeutta +siis, kaikki ei vielä ole hukassa." + +Henkilö, jota kohtaa jokin äkkinäinen ja kauhea onnettomuus, rauhoittuu +keskellä tuskaansa heti tavatessaan rohkean ystävän, joka antaa hänelle +jonkun verran toivoa. Hänen masentunut rohkeutensa palaa, ja +lohduttautuen hänelle lausutuista sanoista, saa hän uutta voimaa +vastaisiin ponnistuksiin. Näin tapahtui don Pedrollekin. Don Fernandon +lausumat sanat -- miehen, jonka hän jo kuukauden ajan oli nähnyt +toiminnassa, jota hän oli oppinut rakastamaan ja johon hän rajattomasti +luotti -- palauttivat kuin taikaiskusta hänen tarmonsa ja toivonsa, +jonka hän jo oli menettänyt. + +"Sano minulle nyt", virkkoi don Fernando jätkälle, "kuinka Tiikerikissa +kohteli vankiaan. Sinä olet ollut siksi kauan hänen seurassaan, että +voit antaa minulle varmat tiedot siitä." + +"Mitä siihen asiaan tulee, armollinen herra, niin sanon teille +rehellisesti, että hän osoitti señoritalle mitä suurinta +huomaavaisuutta, piti hänestä hellää huolta ja hiljensi usein kulkua, +pelätessään hänen väsyvän." + +Kuulijat hengittivät taas vapaammin. Tämä sääliväisyys henkilön +taholta, jolle ei mikään ollut pyhää, näytti merkitsevän parempia +aikomuksia, kuin häneltä oikeastaan voitiin odottaa. + +Don Fernando alkoi jälleen kuulustelunsa. + +"Kuulitko Tiikerikissan milloinkaan puhuttelevan doña Hermosaa", sanoi +hän. + +"Vain kerran", vastasi jätkä. "Señorita raukka oli hyvin huolissaan. +Hän ei rohjennut itkeä ääneensä, peläten loukkaavansa päällikköä, mutta +hänen silmänsä olivat aina kyynelissä ja tukahdutetut nyyhkytykset +kohosivat hänen rinnastaan. Eräänä päivänä, kun hän levähdettäessä oli +istuutunut syrjään puun juurelle, ja katsellen kulkemaamme tietä +vuodatti katkeria kyyneleitä, jotka muodostivat pitkän kostean vaon +kummallekin poskelle, meni Tiikerikissa hänen luokseen, ja katseltuaan +häntä hetkisen säälin ja vihan sekaisin tuntein, lausui hän suunnilleen +näin: + +"Lapsi, sinun on turha katsella taaksesi. Ne, joita sinä odotat, eivät +tule. Ei kukaan voi riistää sinua minun käsistäni, ennenkuin katson +tarpeelliseksi päästää sinut vapaaksi. Sinä yksin olet syynä siihen, +että kaikki suunnitelmani ovat menneet myttyyn, ja ystävieni +teloitukseen San Lucarin presidiossa. Minä tiedän sen. Olen ottanut +sinut haltuuni kostaakseni, mutta jos sinua voi lohduttaa ja rohkaisee +tieto siitä, että tämä kosto on lempeä, niin ilmoitan, että kuukauden +kuluttua saat palata ystäviesi luo." + +Nuori tyttö katsoi häneen epäilevästi. + +Tiikerikissa huomasi sen ja lisäsi hyvin ilkeästi: + +"Hartain toivoni on jonakin päivänä nähdä sinut naimisissa don Fernando +Carrilin kanssa. Minulla ei milloinkaan ole ollut muuta tarkoitusta. +Rohkaise siis mielesi ja kuivaa kyyneleesi, jotka vain pilaavat näkösi, +tuottamatta sinulle vähintäkään hyötyä, sillä mitä nyt olen sanonut +sinulle, tapahtuu määräämänäni päivänä ja hetkenä." + +"Sitten poistui hän odottamatta señoritan vastausta. Minä makasin +ruohostossa muutamia askeleita doña Hermosasta. Tiikerikissa ei +luultavasti huomannut minua, tai jos huomasikin, niin luuli hän kenties +minun nukkuvan. Muuten oli tämä, mikäli tiedän, ainoa kerta, kun +päällikkö puhui vangille, vaikka hän edelleenkin kohteli häntä mitä +parhaiten." + +Jätkän lopetettua kertomuksensa syntyi jotenkin pitkä äänettömyys, +aiheutuen tästä omituisesta paljastuksesta. + +Don Fernando vaivasi turhaan aivojaan saadakseen selville syyn +Tiikerikissan menettelyyn. Hän muisti sanat, mitkä päällikkö eräänä +päivänä oli lausunut hänelle ja jotka olivat yhteydessä hänen äsken +kuulemansa kanssa, sillä jo siihen aikaan näkyi tuo vanha sissi +hautovan samaa suunnitelmaa. Mutta missä tarkoituksessa hän niin teki? +Sitä juuri nuori mies mietti, voimatta vastata kysymykseen. + +Tällävälin oli aurinko laskenut ja yö tullut yhtäkkiä, kuten tapahtuu +kuumassa vyöhykkeessä, jossa ei ole mitään hämärää. + +Oli tuollainen suloinen, hyvätuoksuinen ja sointuvaääninen +amerikalainen yö. Tummansinisellä taivaalla välkkyi lukemattomia +tähtiä. Täysikuu levitti huikaisevaa valoaan, niin että kuulakkaassa +ilmassa saattoi erottaa esineet jo kaukaa. Iltatuuli oli alkanut +puhaltaa, viilentäen päivän painostavaa kuumuutta, ja majan edustalle +kokoontuneet retkeläiset hengittivät syvin siemauksin puiden latvoissa +humisevaa virkistävää ilmaa ja nauttivat tästä ihanasta yöstä. + +Kun don Pedro ja hänen majordomonsa olivat don Fernandon johdolla +lähteneet etsimään doña Hermosaa, ei Manuela, tuo puhdassydäminen ja +todella uskollinen nainen, ollut tahtonut jättää isäntäänsä eikä +poikaansa. Hän oli kovasti vaatinut saadakseen ottaa osaa niihin +vaaroihin, joihin nämä antautuivat, huomauttaen, että koska hän oli +nuoren tytön hoitaja, niin hänen velvollisuutensa oli seurata heitä. +Tuo vanha nainen oli pysynyt tässä vaatimuksessaan niin sitkeästi, +ettei don Pedro, jota näin täydellinen itsekieltäymys kovasti liikutti, +ollut voinut vastustaa hänen pyyntöään, ja hän oli saanut seurata +mukana. + +Manuela toimitti retkeläisten kaikki taloustehtävät, huolehtien +tarkkaan heidän aineellisista tarpeistaan, hoitaen sairaat ja ollen +tavallaan näiden viidentoista tai kahdenkymmenen miehen emäntänä. He +kunnioittivatkin häntä erittäin suuresti, ja ikänsä takia hän voi antaa +heille hyviä neuvoja. Hän ei kuitenkaan milloinkaan yrittänyt puuttua +heidän suunnitelmiinsa muuten kuin koettamalla lohduttaa heitä ja +ylläpitää heidän rohkeuttaan. + +Manuela piti huolta ruokatavaroista matkalla. Heti yön saavuttua toi +hän majasta virvokkeita, joita säilytettiin hacienderon erityisissä +pakkalaatikoissa, ja hän jakoi ne täysin tasapuolisesti retkikunnan +kaikille jäsenille, niin hyvin isännille kuin palvelijoillekin. + +Tuo kunnioitettava nainen oli, vaikkakin näkymättömissä ollen, kuullut +jätkän kuulustelun. Hänen sydäntään ahdisti, kun hän kuuli Zapoten +kertomuksen, mutta hän tukahdutti tuskansa, jottei lisäisi don Pedron +levottomuutta, ja kuivin silmin sekä hymyilevän näköisenä tuli hän +paikalle ja asettui muiden joukkoon. + +Sillävälin aika kuitenkin kului, levolle menon hetki tuli ja peonit +olivat toinen toisensa jälkeen kääriytyneet zarapeihinsa ja vaipuneet +uneen, lukuunottamatta niitä, joiden oli vartioitava kaikkien +turvallisuutta. Nojaten päätään vasempaan käteensä oli don Fernando +ollut pitkän aikaa vakaviin mietteisiin vaipuneena. Hänen ystävänsä +vaihtoivat vain silloin tällöin muutaman sanan, etteivät häiritsisi +häntä. He aavistivat nimittäin, että metsästäjä mietti jotakin rohkeata +suunnitelmaa, joka hänen täytyi saada valmiiksi. Jätkä vain oli +tavallisella huolettomuudellaan paneutunut pitkäkseen maahan ja +välittämättä mitä hänen ympärillään tapahtui valmistautui nukkumaan. +Hänen silmäluomensa kävivät jo raskaiksi ja hän oli jo tullut siihen +tilaan, jolloin ei nukuta eikä olla valveilla, kun don Fernando äkkiä +herätti hänet tästä puolittaisesta horrostilastaan, ravistamalla häntä +voimakkaasti. + +"Mitä nyt, teidän armonne, mitä haluatte?" sanoi jätkä nousten nopeasti +istualleen ja hieroen silmiään. + +"Voitko sinä olla todella uskollinen?" kysyi metsästäjä innokkaasti. + +"Te olette jo kerran ennenkin kysynyt minulta sitä, teidän armonne", +sanoi jätkä, "ja minä olen vastannut myöntävästi, jos saan hyvän +maksun, ja nyt olette maksanut minulle kuninkaallisesti. Ainoa, joka +olisi voinut saada etusijan sydämessäni, oli don Torribio Quiroga, +mutta hän on kuollut. Te olette siis yksin jäljellä, puhukaa... ei +koirakaan tottelisi teitä varmemmin kuin minä teen vähimmästäkin +viittauksestanne." + +"Minä en tällä hetkellä pane tuota tuoretta uskollisuuttasi liian +kovalle koetukselle", sanoi don Fernando, "rajoitun nyt vain jättämään +sinut tänne. Mutta muista, että menettelet vilpittömästi ja ilman +salajuonia minua kohtaan, sillä samoin kuin en ole arvellut antaessani +sinulle käsirahaa sopimuksemme johdosta, samoin voit olla vakuutettu +siitä, etten epäile hetkeäkään surmaamasta sinua heti paikalla, jos +petät minut; ja ole varma siitä, ettei mikään paikka maailmassa, olkoon +se kuinka piilossa tahansa, voi siinä tapauksessa suojella sinua +kostoltani." + +Jätkä kumarsi ja vastasi vilpittömällä äänellä, joka oli tavatonta +sellaiselle rosvolle: + +"Señor don Fernando, kautta Vapahtajamme, joka on kuollut meidän +synteimme sovitukseksi, vannon minä rehellisesti antautuvani teidän +palvelukseenne." + +"Hyvä!" sanoi metsästäjä, "minä uskon sinua, Zapote. Nyt saat nukkua, +jos haluat." + +Jätkä ei jäänyt odottamaan toista käskyä vaan kierähti pitkälleen ja +oli pian sikeässä unessa. + +"Señores", sanoi don Fernando, kääntyen ystäviensä puoleen, "teidän on +aika käydä levolle. Mitä minuun tulee, täytyy minun hieman pohdiskella. +Olkaa huoleti, don Pedro, asemamme ei ole ollenkaan toivoton. Kuta +enemmän mietin, sitä varmempi olen, että tulemme riistämään +Tiikerikissalta hänen saaliinsa, jota hän pitää kynsissään ja jonka hän +haluaa ahmaista. Älkää olko liian levoton; ja jos ette näkisi minua +huomenna, älkää millään syyllä jättäkö leiriä ennen paluutani; en tule +olemaan kauan poissa. Hyvää yötä kaikille!" Tämän sanottuaan don +Fernando risti kädet rinnalleen ja palasi mietiskelyihinsä. + +Hänen ystävänsä, kunnioittaen hänen toivettaan olla yksinään, +vetäytyivät syrjään; ja kymmenen minuuttia myöhemmin kaikki leirin +asukkaat, paitsi don Fernando ja vartiat, nukkuivat tai näyttivät +nukkuvan. + + + + +XVII. + +TAKAA-AJOSSA. + + +Erämaassa vallitsi syvä hiljaisuus, jonka rikkoi vain pitkien +väliaikojen perästä jaguarin ulvonta lähteellä tai erämaakoiran +haukunta kolossaan. Don Fernando ei ollut liikahtanut ystäviensä +jätettyä hänet, hän oli niin liikkumaton, että olisi luullut hänen +nukkuvan ilman satunnaista silmien välähdystä pimeydessä. Yht'äkkiä +käsi laskeutui hänen olkapäälleen. Hän hypähti hetkessä pystyyn. Don +Estevan seisoi hänen vieressään. Hän tervehti tätä hymyillen. + +"Sinulla on minulle jotain kerrottavaa", sanoi hän. + +"Niin on", sanoi don Estevan istuutuen hänen viereensä, "Odotin toisten +nukkuvan, ennenkuin etsin sinut. Suunnittelet jotain uskaliasta tekoa +-- ehkäpä retkeä Tiikerikissan leiriin?" + +Don Fernando vastasi hymyllä. + +"Olenko arvannut oikein?" kysyi majordomo. + +"Ehkäpä olet, Estevan, mutta miten se sinua liikuttaa?" + +"Enemmän kuin luuletkaan, Fernando. Sellainen retki on niin vaarallinen +kuin kuvitella saattaa, sinä itse sanoit niin. En aio sinun sallia +tehdä niin suurta typeryyttä kuin yrittää yksinäsi. Muistapa vain, +että aina ensimmäisestä kohtaamisesta lähtien olemme olleet +vastustamattomasti kiintyneet toisiimme; meitä sitoo yhteen ystävyyden +siteet, joita mikään ei voi katkaista. Kaiken tulee olla yhteistä +välillämme. Kuka voisi arvata vaarat, joihin joutuisit aikomallasi +retkellä! Kas tämän tulin kertomaan sinulle: puolet tuosta vaarasta on +minun, tulin vaatimaan osuuden, jota sinulla ei ole oikeutta kieltää +minulta." + +"Veliseni", vastasi don Fernando liikutettuna, "pelkäsin näin käyvän, +kavahdin juuri tekemääsi vaatimusta. Voi, olet arvannut oikein, retki +on todellakin epätoivoinen, ja kuka voi sanoa, onnistunko minä siinä? +Mutta miksi liittyisit ikävään kohtalooni? Eikö koko elämäni ole ollut +pitkää surua? Minä tulen onnelliseksi voidessani uhrata sen isä raukan +puolesta, joka kuihtuu häneltä riistetyn lapsensa vuoksi. Jokaisella on +kohtalonsa tässä maailmassa, minun osanani on olla kurja. Anna minun +täyttää se. Sinun kohtalosi hymyilee sinulle, ja sinulla on äiti, joka +jumaloi sinua. Minä olen yksin. Jos menehdyn, ei kukaan sinua +lukuunottamatta kaipaa minua. Jos kaatuisit rinnaltani, jättäisit +minulle elinaikaisen surun siitä, että olen aiheuttanut kuolemasi. +Eivät mitkään elinvuodet voisi pyyhkiä pois sitä mielipahaa." + +"Fernando, päätökseni on peruuttamaton. Mitä sanotkin, seuraan sinua. +Uskollisuus kulkee perheessämme perintönä, ja minun on tehtävä tänään, +mitä isäni ei epäröinyt tehdä kauan sitten perheen puolesta, johon +olemme kiintyneet. Toistan vielä kerran, Fernando, velvollisuuteni +pakottaa minut lähtemään kanssasi." + +"Älä ajattelekaan sitä, Estevan, ajattele äitiäsi ja hänen murhettaan." + +"En ajattele mitään muuta kuin mitä kunnia käskee." + +"Estevan, en voi suostua toivomukseesi. Sanon vielä kerran, ajattele +äitiäsi ja hänen suruaan, jos hän menettäisi sinut." + +"Äitini, Fernando, käskisi ensimmäisenä minun lähtemään, jos hän olisi +täällä." + +"Puhuttu miehen lailla!" sanoi vieno ääni heidän takanaan. He +kääntyivät ja näkivät ña Manuelan. "Olen kuullut kaiken", hän sanoi, +"kiitos, don Fernando, että puhuitte noin, en koskaan unohda sanojanne. +Mutta Estevan on oikeassa, velvollisuus pakottaa häntä seuraamaan +teitä. Tuhlaatte aikaa yrittäessänne taivuttaa häntä. Hän polveutuu +rodusta, joka ei koskaan tingi velvollisuudestaan. Antakaa hänen lähteä +kanssanne. Jos hän kaatuu, tulen itkemään -- ehkäpä kuolemaankin, mutta +kuollessani siunaan häntä, sillä hän kaatuisi palvellessaan niitä, +joita viiden sukupolven ajan olemme vannoneet palvelevamme." + +Don Fernando tuijotti ihailevasti äitiä, joka ei epäröinyt uhrata +poikaansa velvollisuutensa tähden, huolimatta rajattomasta rakkaudesta, +jota hän tunsi tätä kohtaan. Hän tunsi itsensä heikoksi verrattuna +tähän itsensä kieltäymykseen. Hän ei löytänyt sanoja vaan joutui +eleillä ilmaisemaan suostumuksensa niin voimakkaasti esitettyyn +toivomukseen. + +"Mene, poikani", hän jatkoi nostaen silmänsä taivaaseen pyhän +haltioitumisen ilmein, "Jumala, joka näkee kaiken, näkee sinun +uhrautuvaisuutesi. Hän palkitsee sinut. Pahojen valta maailmassa on +lyhyt, Kaikkivaltiaan suojelus on kanssasi, se puolustaa sinua kaikissa +vaaroissa. Mene ilman pelkoa, Hän ilmaisee minulle, että tulet +menestymään yrityksessäsi. Hyvästi!" + +"Hyvästi, äiti!" vastasivat molemmat miehet aina kyyneliin asti +liikutettuina. + +Jalo nainen puristi heidät vasten rintaansa, jonka jälkeen hän +irroittautui mitä suurimmalla ponnistuksella sanoen: + +"Muistakaa mitä korkein kunnian laki vaatii: 'tee velvollisuutesi joka +tapauksessa!' Hyvästi! Hyvästi." + +Hän kääntyi nopeasti ja palasi telttiin, sillä huolimatta pontevista +yrityksistä pidättää kyyneliään, tunsi hän niiden tunkeutuvan esiin, +eikä hän halunnut näyttää nuorukaisille, että hän itki, peläten siten +horjuttavansa heidän päätöstään. + +Nuorukaiset istuivat hetkisen ääneti mietteissään, katsellen telttiin +päin. + +"Nyt näet, ystäväni", sanoi don Estevan viimein. "äitini itse käskee +minun seuraamaan sinua." + +"Tapahtukoon sitten, kuten tahdot, Estevan", vastasi don Fernando +huoahtaen pidätetysti, "minä en nyt enää saa vastustaa toivomustasi." + +"No vihdoinkin!" huudahti majordomo iloisesti. + +Metsästäjä katseli tarkkaavasti taivasta. + +"Kello on kaksi aamulla", sanoi hän, "kello puoli neljä valkenee päivä, +meidän täytyy lähteä." + +Vastaamatta haki don Estevan omansa ja metsästäjän hevosen, jotka +satuloitiin heti. He läksivät leiristä, kannustivat hevosiaan ja +kiitivät tiehensä tuulen nopeudella. + +Auringon nousuun olivat he kulkeneet kuusi penikulmaa. He ratsastivat +nyt pitkin erään tuntemattoman joen viheriöivää rantaa, jollaisia jokia +erämaassa risteilee kaikkiin suuntiin ja jotka ennemmin tai myöhemmin +laskevat johonkin suurempaan virtaan. + +"Pysähtykäämme hetkiseksi", sanoi metsästäjä; "ensiksikin antaaksemme +hevostemme hiukan huo'ahtaa ja sitten ryhtyäksemme muutamiin +välttämättömiin varokeinoihin." + +He hyppäsivät hevosen selästä ja ottivat hevosilta suitset suusta, +jotta ne voisivat vapaasti syödä joen rannalla kasvavaa mehukasta +ruohoa. + +"Nyt on aika", sanoi don Fernando toverilleen, "perehdyttää sinut +erääseen menettelyyn, joka on aivan välttämätön pelastuaksemme meitä +uhkaavista pahimmista vaaroista ja ilmoittaakseni sinulle erään +salaisuuden, jonka vain me mehiläismetsästäjät tunnemme. Vajaan kahden +penikulman päässä täältä tulemme käärmeseutuun, ja meidän täytyy sen +vuoksi ryhtyä suojelustoimenpiteisiin niiden kuolettavia pistoja +vastaan, sillä me tapaamme matkallamme kaikkein myrkyllisimpiä +matelijoita." + +"Tuhat tulimmaista!" sanoi don Estevan kalveten hiukan. + +"Minä neuvon sinua. Kun olemme pukeutuneet haarniskaamme, voimme +huoletta polkea peloittavimpiakin käärmeitä." + +"Koira vieköön!" huudahti don Estevan, "sepä verraton salaisuus!" + +"Saat heti itse päättää. Seuraa minua. Sinä tunnet kaiketi guaconin?" + +"Tunnen kyllä, olen monesti nähnyt sen taistelevan käärmeiden kanssa." + +"Hyvä. Mutta sinä et luultavasti tiedä mitä keinoa tuo viisas lintu +käyttää parantaakseen näissä, aina käärmeen kuolemalla päättyvissä +taisteluissa saamansa haavat?" + +"Myönnän, etten milloinkaan ole tullut tutkineeksi tuota seikkaa." + +"Siinä tapauksessa", sanoi don Fernando nauraen, "on onni, että minä +olen huolehtinut meistä molemmista. Tule, minä näen muutaman askeleen +päässä tästä joitakuita mikania-köynnöksiä kietoutuneina korkkitammien +ja mezquitien ympärille; näitä juuri tarvitsemme, poimimme muutamia +guaco-liaanin lehtiä." + +Yrittämättäkään käsittää ystävänsä tarkoitusta seurasi don Estevan +tämän esimerkkiä ja alkoi poimia sanotun liaanin lehtiä. Käyden +innokkaasti työhön käsiksi, saivat he pian poimituksi varsin melkoisen +kasan näitä lehtiä. Kun don Fernando arveli saaduksi riittävän määrän, +kokosi hän ne zarapeehensa ja palasi sille paikalle, mihin he olivat +jättäneet hevosensa. + +Selittämättä enempää alkoi metsästäjä hienontaa lehtiä litteällä +kivellä, jonka hän sitä varten oli noutanut joen rannalta. + +Tahtomattaankin huvitettuna tästä salaperäisestä menettelystä, alkoi +don Estevan puristaa lehtien mehua maljaan, sitä mukaa kuin don +Fernando antoi hänelle niitä. + +Tämä työ kesti noin tunnin, ja malja tuli reunoihin asti täyteen +vihertävää nestettä. + +"Mitä me nyt teemme?" sanoi don Estevan yhä enemmän ymmällään. + +"Niin", sanoi don Fernando nauraen, "nyt alkaa asian tukalin puoli, +ystäväni, nyt täytyy meidän riisuutua ja sitten veitsen kärjellä +leikata rintaan, käsivarsiin, sääriin, sormien ja varpaiden väliin +jotenkin syvät haavat, niin että niistä vuotaa verta, jonka jälkeen +meidän on näihin haavoihin huolellisesti hierottava äsken +valmistamaamme viheriää nestettä. Rohkenetko tällä tavoin hieroa +vereesi tuota nestettä?" + +"Tietysti, ystäväni, vaikka menettely luullakseni onkin jotensakin +tuskallinen. Mutta mitä hyötyä meillä on siitä?" + +"Vain sen verran, että siten tulemme haavoittumattomiksi, niin että +vaaratta voimme astua noiden lukemattomien käärmeiden päälle, joiden +purema silloin on meille yhtä vaaraton kuin neulanpisto." + +Metsästäjä riisuutui pitemmittä puheitta ja alkoi kylmäverisesti +leikellä haavoja ruumiiseensa. Don Estevan seurasi epäröimättä hänen +esimerkkiään. + +Viileskeltyään siten kilvan haavoja ihoonsa hieroivat he niihin +liaanimehua, seisoivat sitten vielä hetkisen paikoillaan, antaakseen +nesteen oikein hyvin tunkeutua lihaan, ja pukeutuivat sitten taas. + +"Kas niin, nyt se on tehty", sanoi don Fernando. "On tarpeetonta ottaa +hevosia mukaan, eläinraukat kuolisivat ehdottomasti, sillä ne eivät +ole, kuten me, suojeltuja käärmeen puremalta. On siis parasta, että +jätämme ne tähän ja otamme ne palatessamme; mutta meidän on pantava ne +liekaan, jotteivät ne juokse liian etäälle." + +Satulat ja suitset piiloitettiin huolellisesti pensaisiin, jonka +jälkeen nuo rohkeat seikkailijat läksivät matkaan jalkaisin, kivääri +olalla ja kädessään vain hoikka, notkea mezquitiraippa, tappaakseen +tiellä mahdollisesti tapaamansa käärmeet. + +Seutu oli jo aivan toisennäköinen. Niiden jotenkin leveiden polkujen +asemasta, joita he tähän asti olivat kulkeneet, täytyi heidän nyt +astella äärettömien järvien reunoja, joilla surisi miljoonia +moskiitteja ja joiden vihertävästä vedestä kohosi haisevia, myrkyllisiä +kaasuja. Mitä pitemmälle he menivät samaan suuntaan, sitä lukuisammin +näitä järviä esiintyi. + +Nuoret miehet kulkivat reippaasti eteenpäin peräkkäin, heilutellen +raippojaan oikealle ja vasemmalle, karkoittaakseen kaikenlaisia +matelijoita, ja seuraten jotenkin runsaslukuisen ratsujoukon jättämiä +jälkiä. Äkkiä huomasivat he edessään kamalasti pöhöttyneen, +mätänemistilassa olevan ruumiin, jonka yli heidän täytyi astua. + +"Haa!" sanoi don Fernando, "tuossa makaa joku raukka, joka nähtävästi +ei ole tuntenut guaco-liaania." + +Samassa kuului terävä sähinä ja pieni, kaunis, pikkusormen vahvuinen ja +korkeintaan seitsemän, kahdeksan tuuman pituinen käärme ryömi esiin +ruumiin alta, ja kohoten pyrstönsä varaan hyppäsi uskomattoman nopeasti +ilmaan ja tarttui metsästäjän oikeaan reiteen. + +"Suo anteeksi, ystäväni", sanoi tämä kylmäverisesti, "sinä erehdyt"; ja +tarttuen käärmeen pyrstöön hän kiepautti sitä kerran ja musersi sen +pään. "Se on nauhakäärme", lisäsi hän. "Sen purema tappaa yhdessätoista +minuutissa; ruumis turpoaa ja kuolema seuraa samassa. Ainoana +lohdutuksena on, että väri vielä muuttuu vihreästä mustaksi. Eikö +olekin kummallista, Estevan?" + +"Koira vieköön", vastasi tämä jonkun verran peloissaan, "kuulehan, tuo +sinun keinosi ei ollut niinkään tuhma, Fernando." + +"Eipä niinkään", vastasi viimemainittu, "ilman sitä olisimme jo olleet +kuolleina molemmat." + +"Luuletko niin, rakas ystävä?" + +"Sehän on selvää, totta vie. Mutta etkö tahtoisi iskeä kuoliaaksi tuota +korallikäärmettä, joka kiipee pitkin säärtäsi?" + +"Kas vain tuota pientä veitikkaa! Olet oikeassa, tuo lurjus ei häpeä +yhtään, kissa vieköön!" Näin sanoen hän tarttui käärmeeseen ja musersi +sen pään. + +"Eikö olekin ihana maa?" jatkoi don Fernando. "Varsin hauskaa kuljeksia +täällä! Kas tuossa on useampia ruumiita. Tällä kertaa ovat hevonen ja +ratsastaja saaneet tehdä seuraa toisilleen. Eläin parka!" lisäsi hän +pilkallisesti hymyillen. + +Sillä tavoin kulkivat he koko päivän. Kuta pitemmälle he tunkeutuivat +sitä enemmän käärmeitä he tapasivat; niitä oli kolme, neljäkin yhdessä. +Siellä täällä virui edelleen ruumiita poikkipuolin heidän seuraamiaan +jälkiä, osoittaen että he yhäkin olivat oikealla tiellä ja että +Tiikerikissa oli jättänyt useimmat seuralaisensa jälkeensä. +Rohkeudestaan huolimatta eivät nuoret miehet voineet olla kauhistumatta +sitä kamalaa näytelmää, jota he aina aamusta alkaen olivat saaneet +katsella kulkiessaan tässä hirveässä seudussa. + +Äkkiä metsästäjä pysähtyi, kumartui eteenpäin, ja viitaten toveriaan +olemaan hiljaa, kuunteli tarkkaavasti. + +"Minä en erehtynyt", sanoi hän hetken kuluttua matalalla äänellä, "joku +tulee tännepäin." + +"Joku?" vastasi don Estevan ihmeissään; "se on mahdotonta." + +"Kuinka niin?" kysyi metsästäjä. "Olemmehan mekin täällä, miksi ei +muita voisi olla yhtähyvin?" + +"Aivan niin", vastasi don Estevan. "Mutta kukahan se lienee?" + +"Sen saamme pian tietää; tule!" Ja hän veti ystävänsä mukanaan tiheään +pensaikkoon, jonka taakse he piiloittautuivat. + +"Viritä pyssysi, Estevan", sanoi don Fernando, "eihän tiedä kenen +kohtaamme." + +Majordomo totteli empimättä, ja molemmat seisoivat liikkumatta, +odottaen sen henkilön tuloa, jonka askeleet he nyt kuulivat läheltä. + +Jo noin tunnin matkan oli polku, jota tiedustelijamme kulkivat, noussut +jotenkin jyrkästi, koukistellen tuon tuostakin. Se oli varma merkki +siitä, että he pian pääsisivät ulkopuolelle järvialuetta ja tulisivat +siihen vyöhykkeeseen, jonne käärmeet eivät nousseet. + +Pian huomasi metsästäjä varjon muutamien askelien päässä, eräässä polun +mutkassa, ja näkyviin tuli mies, jonka don Fernando kookkaasta +vartalosta ja pitkästä, valkeasta parrasta heti tunsi: se oli +Tiikerikissa. + +Metsästäjä kumartui nopeasti ja kuiskasi toverinsa korvaan muutamia +sanoja, jonka jälkeen hän, tehden pitkän loikkauksen, hypähti keskelle +polkua, korkeintaan kymmenen askeleen päähän Tiikerikissasta. + +Hänen odottamaton ilmestymisensä ei ensinkään näyttänyt ihmetyttävän +tätä. + +"Olin juuri menossa tapaamaan sinua", sanoi hän rauhallisella äänellä +ja pysähtyi. + +"Siinä tapauksessa ei teidän tarvitse mennä etemmäksi", vastasi nuori +mies kuivasti, "koska nyt olette tavannut minut." + +"Kyllä minun täytyy mennä vielä vähän matkaa, sillä kun sinä lähdet +minun leiripaikkaani, menen minä sinun." + +"Niinkö luulette?" sanoi metsästäjä ivallisesti. + +"Niinpä kyllä. Et kai aijo sulkea minulta tietä?" sanoi Tiikerikissa +ilkkuvalla äänellä. + +"Miksikä en? Eikö teidänkin mielestänne jo ole aika meidän selvittää +välimme?" + +"Sitä en ensinkään pidä tarpeellisena, mitä minuun tulee. Ethän sinä +kaiketi etsi minua, luullakseni?" + +"Siinä erehdytte. Päinvastoin etsin juuri teitä." + +"Minua ja erästä toista henkilöä", jatkoi Tiikerikissa viekkaasti +hymyillen. + +"Teitä ennen kaikkea", huomautti metsästäjä, "sillä meillä on jotenkin +pitkä tili tehtävänä." + +"Älkäämme enää hukatko aikaa", sanoi Tiikerikissa kärsimättömästi. +"Kuulehan nyt mitä sanon ja koeta ymmärtää minua. Doña Hermosa on vähän +matkan päässä täältä, hän odottaa sinua, ja minä olen luvannut saattaa +teidät yhteen. Olen saanut häneltä toimekseni ilmoittaa eräitä asioita +hänen isälleen... minun täytyy siis mennä sinun leiripaikallesi, mutta +ensin vien sinut omaan leiriini, joka nyttemmin on varsin kurja", +lisäsi hän huokaisten, "sillä kaikista uskollisista miehistäni on enää +vain neljä elossa, muut ovat kuolleet." + +"Niin, olen tavannut heidän ruumiinsa tiellä, te itse olette syypää +heidän kuolemaansa... miksi olette tuonut heidät tänne?" + +"Yhdentekevää, tehtyä ei saa tekemättömäksi. No, aika rientää, tahdotko +seurata minua vai etkö? Menettelen rehellisesti sinua kohtaan." + +"En, sitä en usko. Mistä syystä olette vetäytynyt tähän kamalaan +seutuun?" + +"Etkö voi käsittää sitä, lapsi? Sen vuoksi, että vain täällä saatoin +olla varma siitä, ettei saalistani ryöstettäisi minulta." + +"Siinä olette kuitenkin erehtynyt, koska minä nyt olen täällä." + +"Kenties", vastasi Tiikerikissa hymyillen käsittämättömästi. "Tehkäämme +loppu asiasta. Kas tässä, ota pyssyni ja sano ystävällesi, jonka +kiväärin näen välkkyvän tuolta oksien välistä, että hän tulee tänne. +Kun teitä sitten on kaksi aseistettua miestä yhtä aseetonta vastassa, +niin et kai pelkää seurata minua." + +Metsästäjä oli vaiti hetkisen. + +"Tule tänne, Estevan", sanoi hän sitten. + +Estevan oli pian hänen vieressään. + +"Pitäkää pyssynne", jatkoi don Fernando kääntyen Tiikerikissaan, "ei +kukaan saa kulkea aseettomana erämaassa." + +"Kiitos, Fernando!" vastasi vanha päällikkö. "Olet huomannut, ettei +metsänkävijä saa luopua pyssystään; kiitoksia! Seuratkaa minua älkääkä +pelätkö mitään." + +Tiikerikissa läksi heti liikkeelle, molemmat nuoret miehet +kantapäillään. + +Tunnin kuluttua saapuivat he päällikön leiriin, joka oli +Voladero-vuoren puolivälissä, jotenkin avarassa luolassa. + +Tiikerikissa oli puhunut totta: kaikista hänen seuralaisistaan oli +jäljellä vain neljä. + +"Ennenkuin menemme etemmäs, tahdon esittää sinulle vaatimukseni." + +"Esitättekö te vaatimuksiakin?" vastasi metsästäjä, painostaen +ivallisesti joka sanaa. + +Tiikerikissa kohautti olkapäitään. + +"Viittauksestani lävistävät nämä miehet tikareillaan säälimättä doña +Hermosan", sanoi hän; "kuten näet, voin esittää vaatimuksiakin." + +Don Fernando tunsi kaikkien jäseniensä vapisevan kauhusta. + +"Puhukaa", sanoi hän vihasta tukahtuneella äänellä. + +"Minä jätän sinut yksinäsi tänne doña Hermosan kanssa, samalla kun +minä, toverisi ja jäljellä olevat neljä miestäni heti lähdemme täältä. +Kahden päivän kuluttua, mutta ei ennen, lähdet sinä täältä ja menet +leiriisi, jossa minä odotan sinua." + +"Miksi asetatte tällaisia ehtoja?" kysyi nuori mies epäillen. + +"Se ei kuulu sinulle. Onko tämä ehto sitten niin äärettömän vaikea, +ettet voi siihen alistua? Muuten ei minulla ole sinulle mitään +selitettävää, vastaa minulle siis myöntävästi tai kieltävästi, ilman +sitä et saa nähdä doña Hermosaa." + +"Kuka takaa hänen olevan elossa?" jatkoi metsästäjä. + +"Mitä hyötyä minulle olisi hänen surmaamisestaan?" + +Don Fernando epäröi hetkisen. + +"Olkoon sitten!" sanoi hän viimein; "minä suostun ehtoihin ja jään +tänne kahdeksi päiväksi." + +"Hyvä on! Mene nyt, me poistumme." + +"Vielä hetkinen. Vastaatko sinä toverini turvallisuudesta? Tiedän, että +voin luottaa sanaasi." + +"Vannon sinulle, että pidän häntä ystävänäni, niin kauan kuin hän on +seurassani, ja että löydät hänet terveenä leiripaikalta." + +"Hyvä on! Näkemiin, Estevan, rauhoita don Pedroa ja sano hänelle, millä +ehdoilla hänen tyttärensä on jätetty minulle." + +"Minä kyllä sanon sen hänelle", sanoi Tiikerikissa hymyillen +omituisesti. + +Don Estevan ja don Fernando syleilivät toisiaan, jonka jälkeen +metsästäjä läksi nopeasti astumaan luolaan, Tiikerikissan, hänen neljän +seuralaisensa ja majordomon lähtiessä tasangolle päin. + +Päästyään ensimmäisten puiden luo pysähtyi Tiikerikissa hetkeksi ja +kääntyi luolaan päin, johon don Fernando juuri meni. + +"Ah!" mutisi hän hymyillen pahaenteisesti, hykertäen käsiään, "tällä +kertaa luullakseni voin sentään olla varma kostostani." + +Hän jatkoi matkaansa ja katosi puiden sekaan. + + + + +XVIII. + +EL VOLADERO DE LAS ANIMAS. + + +Olemme maininneet, että don Fernando eli Kivisydän oli viettänyt +suurimman osan elämäänsä erämaassa. Tiikerikissan kasvattamana +mehiläismetsästäjän vaaralliseen ammattiin oli hän sattumoisin useampia +kertoja osunut samoille seuduille, missä hän nyt oli. Myöskin tunsi hän +El Voladero de las Animas'in kaikkine salaisine piilopaikkoineen. +Useamman kerran oli hän etsinyt suojaa luolasta, johon doña Hermosa nyt +oli piiloitettu. Hän löysi siis varsin helposti luolan, vaikkakin maan +luonnollinen epätasaisuus peitti niin hyvin sen suun läheltäkin +katsoen, että kuka muu tahansa olisi saanut sangen kauan etsiä sitä. + +Tämä luola, joka oli paikkakunnan omituisimpia luonnon ilmiöitä, +jakaantui kahteen osaan, jotka ulottuivat syvälle vuoren sisään ja +joiden molemmat pääkäytävät, kahden jättiläisikkunan tavoin, olivat +toistatuhatta jalkaa korkealla tasangon yläpuolella, eikä vuoren +omituisen rakenteen vuoksi voinut huomata muuta kuin puiden latvat. + +Metsästäjä oli astunut luolaan, jota -- omituista sekin -- pitkin +pituuttaan valaisi päivänvalo, tullen lukemattomista raoista, minkä +vuoksi helposti voi erottaa esineet kahdenkymmenen, jopa +viidenkolmattakin askeleen päästä. + +Nuori mies oli levoton, Tiikerikissan ehdot vaivasivat häntä +vaistomaisesti. + +Hän mietti mitä vanha päällikkö tarkoitti vaatimuksellaan, että hänen +piti jäädä tytön kanssa kahden kesken vuorelle kahdeksi päiväksi, +ennenkuin hän sai palata leiripaikalle. + +Hän epäili tässä ehdossa piilevän jonkun vaaran, mutta minkä? Sitä +juuri don Fernando koetti turhaan käsittää. + +Hän tunkeutui hitaasti luolaan, silmäillen oikealle ja vasemmalle, +koettaen löytää etsimänsä, huomaamatta puoleen tuntiin kuitenkaan +mitään jälkeäkään nuoren tytön siellä olosta. + +Hänen päästyään vuorta peittävän metsävyöhykkeen rajalle, oli aurinko +jo laskemaisillaan taivaanrannan taakse. Luola, joka päivälläkin oli +jotenkin hämärä, oli nyt melkein pilkkopimeä. Metsästäjä kääntyi +takaisin hakemaan soihtua, jatkaakseen etsiskelyään, jonka pimeys oli +keskeyttänyt. + +Päästyään luolan suulle silmäili hän päivän viime hohteessa ympärilleen +ja huomasi silloin muutamia ocotepuisia soihtuja, huolellisesti +järjestettyinä riviin luolan suulle. Hän otti esille tulineuvonsa +iskeäkseen tulta, ja sytytti sitten soihdun sekä läksi päättävästi +luolan sisään. + +Kun hän jo, tutkittuaan tuloksetta moniaita käytäviä, alkoi epäillä +Tiikerikissan petkuttaneen häntä, huomasi hän melkoisen matkan päässä +heikon valon, joka vähitellen kuitenkin suureni hänen lähestyessään +sitä, ja loisti viimein kyllin vahvasti, niin että hän saattoi erottaa +doña Hermosan. + +Nuori tyttö piti myös kädessään soihtua ja kulki hitain, epävarmoin +askelin, pää painuksissa, kuten syvän surun vaivaama henkilö. + +Doña Hermosa läheni yhä, ja pian oli hän enää vain noin viidenkymmenen +askeleen päässä metsästäjästä. Tietämättä millä tavoin voisi herättää +tytön huomiota, aikoi metsästäjä huutaa hänelle, kun tyttö sattumoisin +kohotti päätään. Huomattuaan miehen edessään pysähtyi hän ja kysyi +jonkun verran ylhäisesti: + +"Miksi tulette tähän käytävään? Ettekö tiedä, että päällikkönne on +kieltänyt, ettei kukaan saa tulla häiritsemään minua täällä?" + +"Suokaa anteeksi, señorita", vastasi metsästäjä liikutettuna, "minä en +tietänyt tuosta kiellosta." + +"Taivaan nimessä!" huudahti nuori tyttö; "tuo ääni! Hyvä Jumala, näenkö +minä unta?" + +Ja pudottaen soihtunsa alkoi hän juosta metsästäjää kohti, joka +vuorostaan riensi häneen päin. + +"Don Fernando!" huudahti tyttö, tuntiessaan metsästäjän; "don Fernando +täällä, tässä kauheassa luolassa! Hyvä Jumala, minkälainen onnettomuus +minua vielä uhkaakaan! Oi, enkö ole saanut kärsiä vielä kyllin?" + +Liikutuksen valtaamana menetti nuori tyttö tajuntansa ja kaatui +pyörtyneenä don Fernandon syliin. Epätoivoissaan siitä, mitä oli +tapahtunut, ja tietämättä kuinka menettelisi, saadakseen tytön +tointumaan, alkoi metsästäjä kiireesti kantaa häntä luolan suulle, +toivoen raittiin ilman tekevän hänelle hyvää. Hän asetti tytön +varovasti kuivalle lehtikasalle ja vetäytyi ujosti muutamien askelten +päähän. + +Don Fernando oli huimapäisyyteen asti rohkea mies. Lukemattomia kertoja +oli hän hymyillen katsonut kuolemaa silmiin. Mutta nähdessään nuoren +tytön kalpeat kasvot, tämän maatessa liikkumatta ja aivan kuin +kuolleena hänen edessään, tunsi hän joka jäsenensä vapisevan, kylmä +hiki helmeili hänen otsallaan ja kuumat kyyneleet, ensimmäiset hänen +vuodattamansa, vierivät hänen poskillaan. + +"Hyvä Jumala, hyvä Jumala!" huudahti hän, puhjeten sydäntä vihloviin +nyyhkytyksiin, "minä olen surmannut hänet!" + +"Kuka puhuu?" lausui raukealla äänellä nuori tyttö, jonka luolaan +tunkeutuva raikas ilma taas vähitellen oli saanut tuntoihinsa, "olenko +pettynyt, luullessani tunteneeni don Fernandon, tai onko hän todellakin +täällä?" + +Metsästäjä astui hiljaa tytön luo. + +"Kyllä minä olen tässä, minä todellakin, Hermosa", vastasi hän +sortuneella äänellä. "Rauhoittukaa, minä pyydän, ja suokaa anteeksi, +että olen aiheuttanut! teille tämän tuskallisen mielenliikutuksen." + +"Ah", sanoi tyttö, "minunhan pitäisi päinvastoin olla iloinen +tietäessäni teidän olevan lähelläni, don Fernando, ellei teidän +läsnäolonne tällä onnettomalla paikalla ennustaisi minulle uutta +onnettomuutta." + +"Rauhoittukaa, señorita", vastasi don Fernando, "minun täällä oloni ei +ennusta mitään, jota teidän tarvitsisi pelästyä, päinvastoin." + +"Miksi yritätte pettää minua, ystäväni?" sanoi neito raukeasti +hymyillen; "tiedänhän, että tekin olette tuon ihmishaahmoisen hirviön +vankina, joka niin kauan on pitänyt minua vankinaan." + +Hän oli jälleen noussut seisaalleen, ja hieno puna peitti hänen +kasvonsa. Hän ojensi kätensä metsästäjälle, jota tämä, yhä polvillaan +ollen, hellästi puristi, peittäen sen palavilla suuteloilla. + +"Nyt meitä on kaksi kärsivää", sanoi neito, luoden metsästäjään pitkän +katseen. + +"Kallis Hermosa", vastasi tämä, "teidän ei tarvitse kärsiä enää, +onnettomuutenne ovat lopussa, toistan sen vielä kerran; te tulette +päinvastoin onnelliseksi." + +"Mitä tarkoitatte, don Fernando? En ymmärrä teitä, tehän puhutte +minulle onnesta tällä onnettomalla paikalla, kun molemmat olemme +Tiikerikissan käsissä?" + +"Ei, señorita, te ette ole Tiikerikissan käsissä, te olette vapaa." + +"Vapaa!" huudahti doña Hermosa rajusti, hypähtäen pystyyn. "Oi, onko se +mahdollista? Oi, isäni, rakas isäni! Saankohan vielä joskus nähdä +sinut?" + +"Te saatte nähdä hänet taas pian, Hermosa, isänne on vähän matkan +päässä täältä don Estevanin, Manuelan, ja kaikkien niiden kanssa, jotka +rakastavat teitä." + +"Oi!" sanoi doña Hermosa kuvaamattomin ilmein. Ja langeten polvilleen +pani hän kätensä ristiin ja lähetti taivaaseen pitkän, palavan +rukouksen. + +Don Fernando katseli häntä kunnioittavasti ihaillen. Tuo tavaton riemu, +joka uhkui nuoren tytön äsken niin synkiltä kasvoilta, herätti hänessä +sanomattoman suloisen tunteen. Hänestä tuntui ihanammalta kuin +milloinkaan ennen. + +Doña Hermosa oli kauan rukoukseen vaipuneena; kun hän nousi, oli hän +rauhallisen näköinen. + +"Nyt, don Fernando", sanoi hän sointuvalla äänellä, "koska sanotte, +että olemme vapaat, niin istukaamme tuonne ulos, ja kertokaa minulle +tarkoin, mitä on tapahtunut aina siitä päivästä asti, kun minut niin +äkkiä temmattiin isäni luota." + +He läksivät luolasta. Oli lämmin ja hyvätuoksuinen yö. He istuutuivat +vierekkäin ruohomättäälle, ja don Fernando alkoi kertoa mitä tyttö oli +häneltä pyytänyt. + +Kertomus kesti kauan, sillä doña Hermosa keskeytti sen monesti, pyytäen +toistamaan erityisiä hänen isäänsä koskevia seikkoja. Kun don Fernando +vaikeni, nousi aurinko; koko yö oli siis kulunut miellyttävään +keskusteluun. + +"Nyt on teidän vuoronne, señorita", sanoi don Fernando lopuksi, "kertoa +minulle, mitä teille on tapahtunut." + +"Ooh, mitä minuun tulee", sanoi neito hurmaavasti hymyillen, "niin on +tämä kuukausi kulunut katkerissa tuskissa, ajatellessani kaikkia poissa +olevia, joita niin suuresti rakastan. Totuuden nimessä on mainittava, +että se mies, joka niin inhottavasti ryöväsi minut, on aina kohdellut +minua kunnioittavasti. En voi valittaa mistään loukkauksesta, ja useita +kertoja on hän", lisäsi doña Hermosa, luoden katseensa maahan nuoren +miehen silmäillessä häneen hehkuvin katsein, "nähdessään minut olevan +liian surullisella päällä, koettanut lohduttaa minua, sanoen +toivovansa, että pian kenties saisin nähdä ne, joita rakastan, ja taas +pääsisin heidän luokseen." + +"Tuon miehen menettely tuntuu minusta käsittämättömältä", lausui don +Fernando uneksivasti. "Miksi hän on ryövännyt teidät niin rohkeasti, +vapauttaakseen muutamien päivien kuluttua teidät taas niin helposti, +kuin hän on tehnyt?" + +"Niin", vastasi doña Hermosa, "se on todellakin kummallista. Mitä hän +on sillä tarkoittanut? Mutta nyt olen joka tapauksessa vapaa, ja pian +saan taas nähdä isäni, Jumalan kiitos!" + +"Huomenna lähdemme etsimään häntä." + +Doña Hermosa katsoi häneen ihmetellen ja levottomasti. + +"Huomennako?" sanoi hän. "Miksi emme tänään, nyt aamulla, nyt heti?" + +"Ah!" huudahti don Fernando. "Olen vannonut, etten lähde täältä +ennenkuin huomenna. Ainoastaan sillä ehdolla Tiikerikissa suostui +laskemaan teidät vapaaksi." + +"Sehän on omituista!" mutisi doña Hermosa; "miksi tuo mies tahtoo +pidättää meidät täällä?" + +"Syyn siihen ilmoitan teille heti", sanoi don Estevan, tullen äkkiä +paikalle. + +"Estevan!..." huudahtivat molemmat yht'aikaa, nousten ja rientäen häntä +vastaan. + +"Mikä onnellinen sattuma tuo sinut tänne takaisin, ystäväni?" kysyi +metsästäjä. + +"Ei mikään sattuma, ystäväni, vaan Jumala, joka on sallinut minun +kuulla erään Tiikerikissan varomattoman lausunnon, mikä on paljastanut +hänen suunnitelmansa yhtä selvästi, kuin hän itse olisi ne minulle +ilmaissut." + +"Selitä, hyvä ystävä", sanoivat molemmat. + +"Eilen, sanottuamme jäähyväiset, läksi don Fernando tänne luolaan, jota +vastoin me muut käännyimme takaisin metsään päin. Lähtiessäni tuntui +mieleni raskaalta, en tiedä miksi. Erosin sinusta kaivaten. Kuvittelin +mielessäni, että Tiikerikissan osoittamassa lempeydessä piili jokin +ansa, johon sinä joutuisit. Läksin sen vuoksi vain hitaasti ja +epäröiden kulkemaan laaksoa kohti. Kun saavuttiin metsän ensimmäisten +puiden luo huomasin, ettei päällikkö enää ollutkaan mukana. Hän oli +pysähtynyt muutaman askeleen päähän minusta, hykerrellen käsiään ja +hymyillen paholaisen tavoin, luoden leimuavia silmäyksiä luolaan päin, +ja minä kuulin hänen selvästi lausuvan seuraavat sanat: 'Tällä kertaa +luullakseni voin sentään olla varma kostostani!' Näistä sanoista +käsitin kaiken. Tuon hirviön paholaistuuma oli nyt minulle selvillä +kaikessa kauheudessaan ja esiintyi aivan täydelleen silmieni edessä. +Muistat kai, Fernando, mitenkä tulimme tuttaviksi?" + +"Muistan kyllä, ystäväni, tuo muisto on minulle siksi kallis, etten +voisi sitä milloinkaan unhottaa." + +"Muistatko keskustelusi Tiikerikissan kanssa saarella, jonka +keskustelun satuin kuulemaan, ja tuon miehen viittaukset, hänen +sammumattoman vihansa don Pedroa kohtaan, jonka hän avoimesti myönsi?" + +"Muistan kyllä, ystäväni, kaikki on tuoreessa muistissani, mutta minä +en kuitenkaan käsitä mihin tähtäät." + +"Seuraavaan seikkaan, ystäväni: huomattuaan ettei hän voi päästä don +Pedroon itseensä käsiksi, on Tiikerikissa tahtonut kostaa hänelle hänen +tyttärensä kautta. Tässä tarkoituksessa on hän kauan hautonut +suunnitelmaa, jota varten hän sinun tietämättäsi on tehnyt sinut +kanssarikollisekseen. Sinä rakastat doña Hermosaa, olet tehnyt kaikkesi +pelastaaksesi hänet, Tiikerikissa ehdottaa vapauttavansa hänet; mutta +sillä ehdolla, että jäät tänne kahdeksi vuorokaudeksi kahdenkesken +hänen kanssaan... ymmärrätkö nyt?" + +"Voi, tuohan on kauheaa!" huudahti don Fernando sangen suuttuneena. + +Doña Hermosa peitti käsillään kasvonsa ja puhkesi itkuun. + +"Suokaa anteeksi, että olen tuottanut teille tuskaa, ystäväni", lausui +don Estevan, "mutta minä olen tahtonut pelastaa teidät itseltänne, eikä +se käynyt päinsä muuten kuin säälimättä paljastaa tuon miehen +inhoittavat juonet. Mutta mistähän johtuu hänen katkera vihansa don +Pedroa kohtaan? Sitä ei voi itse paholainenkaan sanoa. Mutta sehän +koskee meihin nyt varsin vähän. Hänen suunnitelmansa on paljastettu, +meillä ei ole mitään pelättävää hänen puoleltaan." + +"Kiitoksia, Estevan!" sanoi doña Hermosa, ojentaen hänelle kätensä. + +"Mutta mitenkä olet voinut päästä takaisin tänne, ystäväni?" kysyi don +Fernando. + +"Oh, sehän oli hyvin helppoa. Menin varsin yksinkertaisesti +Tiikerikissan luo ja huomautin hänelle, ettei minua enää huvittanut +olla hänen seurassaan. Miehemme hölmistyi tästä pontevasta selityksestä +eikä osannut vastata mitään. Eikä minullakaan puolestani ollut mitään +muuta sanottavaa hänelle, minkä vuoksi minä ensi tienmutkassa varsin +yksinkertaisesti jätin hänet, ja olen nyt täällä." + +"Sepä oli mainio tuuma, ystäväni, josta vilpittömästi kiitän. Mutta +mitä arvelet meidän nyt pitävän tehdä? Minähän olen antanut sanani." + +"Mitä tyhjää, rakas ystävä, oletko hullu, luuletko, että täytyy pitää +sanansa sellaisiin ihmisiin nähden, jotka ovat sen pakolla saaneet +vahingoittamistarkoituksessa? Jos tahdotte totella neuvoani, niin +lähdemme päinvastoin tiehemme heti, estääksemme teidän odottamattoman +esiintymisenne avulla tuon miehen uudelleen punomat juonet." + +"Niin, niin!" huudahti doña Hermosa vilkkaasti, "Estevan on oikeassa! +Seuratkaamme hänen neuvoansa ja lähtekäämme heti." + +"No, tehkäämme sitten niin, koska välttämättä tahdotte. Omasta +puolestani en toivo muuta kuin päästä pois tästä onnettomasta luolasta, +mutta mitenkä saamme doña Hermosan viedyksi metsän läpi?" + +"Samalla tavalla kuin jo kerran ennen olen kulkenut sen lävitse", +huomautti neito päättävästi. + +"Selittäkäähän", sanoi Estevan. + +"Eräänlaisilla paareilla, joiden pitäisi vielä olla täällä, ja joita +kaksi miestä kantoi. Kuten tiedätte, eivät käärmeet, etenkin +pienenpuoleiset, hyppää varsin korkealle." + +"Aivan niin, muuten käärimme teidät bisonintakkiin, joten olette +suojassa kaikilta vaaroilta." + +Don Estevan meni heti hakemaan paaria, jotka hän helposti löysi. Sillä +aikaa pani don Fernando kuntoon bisonintakin. Kaikki oli valmiina +muutamassa minuutissa. + +"Me pysymme sovituissa ehdoissa", sanoi Estevan hymyillen ystävälleen. + +"Kuinka niin?" sanoi tämä. "Mitä tarkoitat?" + +"Etkö ole luvannut palata leiripaikalle tänään?" + +"Olen, todellakin", vastasi don Fernando, "ja se olisi ollut mahdotonta, +ellemme olisi lähteneet matkalle ennen määrättyä aikaa." + +"Hm! Kenties on Tiikerikissa ottanut senkin seikan huomioon", huomautti +don Estevan. + +Tämä huomautus antoi ajattelemisen aihetta kaikille kolmelle, heidän +jatkaessaan matkaansa, pitkittämättä niin nopeasti keskeytynyttä +keskusteluaan. + + + + +XIX. + +JUMALAN SORMI. + + +Palaamme nyt hacienderon leiriin. + +Don Pedron aamulla herättyä ilmoitti Manuela hänelle, että don Fernando +oli lähtenyt hänen poikansa kanssa. + +"Aavistin niin käyvän", sanoi don Pedro tukahduttaen huokauksensa, +"nähdessäni don Fernandon olevan niin mietteissään eilen illalla. Olen +iloinen, että poikanne on seurannut häntä, sillä elleivät aavistukseni +petä, aikoo don Fernando ryhtyä vaaralliseen yritykseen. Suokoon +Jumala, että hänen onnistuisi tuoda minulle tyttäreni takaisin! Ah, +ehkä olisi ollut parempi, että hän olisi neuvotellut kanssani ennen +lähtöään -- meitä on täällä parikymmentä päättävää miestä, ja me +voisimme epäilemättä saavuttaa ratkaisevampia tuloksia, kuin kaksi +miestä yksinään, huolimatta heidän urhoollisuudestaan ja kaikesta +innostaan." + +"Minä en ole samaa mieltä", vastasi Manuela. "Erämaassa käydään vain +yllätyssotaa, ja kaksi miestä saa usein enemmän aikaan näennäisellä +heikkoudellaan, kuin suuri joukko henkilöitä. Missään tapauksessa eivät +he viivy kauan poissa, ja me saamme pian varmoja tietoja lapsestamme." + +"Suokoon Jumala, että nuo tiedot olisivat hyviä, Manuela, sillä +kaikkien kärsimieni surujen jälkeen en voisi enää elää, jos kadottaisin +tyttäreni niin onnettomalla tavalla." + +"Karkoittakaa nuo synkät ajatukset mielestänne, señor, kaikki riippuu +sallimuksesta. Minä olen vahvasti vakuutettu siitä, ettei sallimus +hylkää meitä hädässämme." + +"Joka tapauksessa olemme tuomitut toimettomuuteen", huokasi don Pedro, +"meidän täytyy olla kärsivällisiä, kunnes tiedustelijamme palaavat." + +Päivä kului eikä mitään mainittavaa tapahtunut. + +El Zapote, joka oli auringon noustessa lähtenyt metsästämään, oli +ampunut hirven. + +Seuraavana aamuna noin kello kymmenen aikaan tuli aseeton intiaani +etuvartioiden luo ja pyysi saada puhutella don Pedroa. Tämä käski tuoda +intiaanin luokseen. + +Intiaani oli viekasnaamainen ja umpimielinen apachi. Kun hänet oli +tuotu hacienderon luokse, joka juuri puheli capatazin kanssa, jäi hän +seisomaan liikkumatta, silmät maahan luotuina, odottaen kylmän +välinpitämättömänä, kuten punaihoisten tapa on, että häntä +puhuteltaisiin. + +Haciendero katseli häntä hetkisen tarkasti. + +Intiaani kesti tämän tarkastuksen välinpitämättömänä. + +"Mitä veljeni haluaa?" kysyi don Pedro, "ja kuka hän on?" + +"Korppikotka on apachisoturi", vastasi punanahka. "Hänen heimonsa +päällikkö lähettää hänet valkonaamojen päällikön luo." + +"Minä olen juuri valkonaamojen päällikkö, sinä voit toimittaa asiasi." + +"Näin sanoo Tiikerikissa", jatkoi apachi yhä yhtä rauhallisena. + +"Tiikerikissa!" huudahti don Pedro voittamattoman hämmästyksen +valtaamana. "Mitä hän minulta tahtoo?" + +"Jos isäni haluaa kuunnella, niin sanoo Korppikotka sen hänelle." + +"Oikein. Puhu sitten, punanahka!" + +"Näin sanoo Tiikerikissa: On ilmestynyt pilvi Tiikerikissan ja +valkonaamojen päällikön välille, valkonaamojen tunkeuduttua kansani +metsästysmaille. Mutta samoinkuin auringon lämmittävät säteet +karkoittavat pilvet ja saavat sinisen taivaan taas näkyviin, samaten +myös, jos valkonaama tahtoo polttaa rauhanpiippua Tiikerikissan kanssa, +katoaa heidän välilleen kohonnut pilvi ja sotakirves kuopataan maahan +niin syvälle, ettei sitä voida löytää tuhannen kuunvaiheen kuluessa +eikä vielä kymmenen seuraavankaan. Olen puhunut ja odotan +valkopartaisen isäni vastausta." + +"Intiaani", vastasi don Pedro surullisesti, "se, jota sanot +päälliköksesi, on tehnyt minulle paljon pahaa, minun tietämättäni hänen +minua kohtaan osoittamansa vihan syytä. Jos hän kuitenkin haluaa +keskustella kanssani lopettaakseen välillämme vallitsevan riidan, niin +varjelkoon Jumala minua siitä kieltäytymästä. Sano hänelle, että odotan +häntä, ja että jos tahtomattani ja tietämättäni olen tehnyt hänelle +jotakin pahaa, niin olen valmis antamaan hänelle kaiken hänen +vaatimansa hyvityksen." + +Apachi oli erittäin tarkkaavasti kuunnellut hacienderon sanoja. Tämän +vaiettua vastasi hän: + +"Ooah, isäni on puhunut hyvin. Hänessä asuu viisaus. Päällikkö tulee, +mutta kuka takaa hänen turvallisuutensa, hänen ollessaan valkonaamojen +leirissä yksinään kahtakymmentä yorris-soturia [yorris = espanjalainen] +vastassaan?" + +"Minun kunniasanani, punanahka, minun kunniasanani, joka on suuremman +arvoinen, kuin mitä päällikkösi voisi minulle tarjota", vastasi +haciendero ylpeästi. + +"Ooah, isäni kunniasana on hyvä, hänen kielensä ei ole halkinainen. +Tiikerikissa ei pyydä muuta. Hän tulee." + +Lausuttuaan tämän intiaaneille ominaisella vakuuttavalla tavallaan, +kumarsi apachisoturi juhlallisesti hacienderolle ja läksi tiehensä yhtä +rauhallisin askelin kuin oli tullutkin. + +"Mitä arvelet tästä, Luciano?" kysyi don Pedro capatazilta, jouduttuaan +taas kahdenkesken hänen kanssaan. + +"Luulen varmasti, armollinen herra, että siinä piilee jokin +intiaanimainen koirankuri. Minä pelkään sata kertaa enemmän +valkoihoista, joka muuttaa nahkaansa ja rupeaa intiaaniksi, kuin oikeaa +intiaania; en ole milloinkaan pitänyt kameleonteista." + +"Niin, olet oikeassa, Luciano. Asemamme on kuitenkin vaikea, ja ennen +kaikkea on kysymyksessä tyttäreni takaisin saaminen. Saavuttaakseni +tämän täytyy minun katsoa sormien läpi sangen paljon." + +"Aivan niin, armollinen herra. Te tiedätte kuitenkin yhtä hyvin kuin +minäkin, että Tiikerikissa on aika roisto, jolla ei ole kunnian- eikä +oikeudentuntoa. Uskokaa minua, älkää luottako liian paljon häneen." + +"Minun on pakko tehdä niin... olenhan antanut kunniasanani." + +"Aivan oikein", murisi capatazi, "mutta minä en ole sellaista antanut." + +"Ole varovainen, Luciano, äläkä missään tapauksessa herätä tuon miehen +epäluuloa." + +"Olkaa huoletta, armollinen herra, teidän kunnianne on minulle yhtä +kallis kuin omanikin, mutta minä en saa, vaikka teitä huvittaakin +luottaa niin ilmeiseen roistoon kuin tuo mies on, jättää teitä +suojattomaksi." + +Näin sanottuaan läksi capatazi majasta, varmaankin päästäkseen +kuulemasta isäntänsä huomautuksia. + +"No, kas niin!" sanoi hän el Zapotelle, jonka hän kohtasi mennessään, +"etsin juuri sinua, ukkoseni." + +"Minuako, capatazi? No, sehän sopii erinomaisesti. Mistä on kysymys?" +vastasi Zapote hilpeästi. + +"Tule mukana tännepäin vähän matkaa, toveri", vastasi don Luciano, +vieden hänet syrjään, "jotta voin ilmoittaa sinulle asiani, pelkäämättä +sivullisten kuuntelevan." + +Tunnin kuluttua, toisin sanoen noin kello kymmenen aamupäivällä, saapui +Tiikerikissa leiriin, kuten Korppikotka oli ilmoittanut. + +Päällikkö oli puettuna gambucinojen pukuun ja aivan aseeton, ainakaan +ei niitä ollut näkyvissä. + +Kun hän oli ilmoittautunut etuvartioille, laskivat nämä hänet leiriin +ja veivät capatazin luo, joka käveli edestakaisin vähän matkan päässä +heistä. + +Tiikerikissa katsahti väijyen ympärilleen, astuessaan leiriin. Kaikki +siellä näytti olevan säännöllisessä kunnossa, päällikkö ei huomannut +mitään epäiltävää. Saamansa ohjauksen mukaan meni hän capatazin luo. + +"Mitä tahdotte täältä?" kysyi don Luciano tylysti. + +"Tahdon puhua don Pedro de Lunan kanssa", vastasi Tiikerikissa +vaatimattomasti. + +"Hyvä. Seuratkaa minua. Hän odottaa teitä." + +Capatazi vei päällikön muitta mutkitta majan ovelle. + +"Astukaa sisään", sanoi hän, "siellä tapaatte don Pedron." + +"Kuka siellä?" kysyi ääni sisästä. + +"Armollinen herra", vastasi capatazi, "täällä on intiaani, joka on +pyytänyt päästä puheillenne. Olkaa hyvä ja seuratkaa", lisäsi hän +kääntyen päällikköön. + +Tämä seurasi häntä, huomauttamatta mitään, ja astui hänen kanssaan +majaan. + +"Olette pyytänyt saada puhua kanssani", sanoi don Pedro. + +"Niin olen", vastasi päällikkö kumealla äänellä, "mutta kahdenkesken." + +"Tämä mies on vanha uskottu palvelijani, johon minä täysin luotan." + +"Se mitä minulla on sanottavaa, ei saa tulla kenenkään muun korviin +kuin teidän." + +"Mene ulos siksi aikaa, Luciano", sanoi don Pedro, "mutta ei pitkälle, +ystäväni." + +Capatazi silmäsi raivostuneesti Tiikerikissaan ja poistui muristen. + +"Nyt olemme kahdenkesken", sanoi don Pedro, "nyt voitte puhua avoimesti +kanssani." + +"Niin aijonkin tehdä", vastasi päällikkö kolkosti. + +"Tyttärestänikö aijotte puhua?" + +"Sekä hänestä että muista", vastasi Tiikerikissa äskeisellä äänellään. + +"En ymmärrä teitä, päällikkö, olisin teille kiitollinen, jos voisitte +selittää tarkemmin." + +"Teen niin pitemmittä puheitta, sillä jo kauan aikaa olen halunnut +päästä mieskohtaisesti tekemisiin kanssanne. Katsokaa minua, don Pedro, +ettekö enää tunne minua?" + +"En luule nähneeni teitä milloinkaan ennen sitä, kun osoititte minulle +vieraanvaraisuutta teocallissanne." + +Päällikkö vastasi hurjasti irvistäen: + +"Vuodet ovat varmaankin muuttaneet muotoani varsin paljon, +Tiikerikissan nimi on siis saanut ihmiset unohtamaan oikean nimeni, +koska olen käynyt niin tuntemattomaksi. Mutta yhtä hyvin kuin don +Gusman de Ribeyrasta on tullut don Pedro de Luna, niin miksi ei don +Leoncio de Ribeyra ole voinut muuttua Tiikerikissaksi, hyvä veli?" + +"Mitä tarkoitatte?" huudahti don Pedro, nousten kauhuissaan. "Minkä +nimen lausuittekaan?" + +"Olen sanonut kuten asia on", vastasi päällikkö kylmästi, "olen +lausunut nimen, joka kuuluu minulle." + +Don Pedro loi häneen tuskallista sääliä ilmaisevan katseen. + +"Onneton!" sanoi hän surullisesti, "kuinka olet voinut vaipua niin +syvälle?" + +"Sinä erehdyt, hyvä veli", vastasi päällikkö virnistäen, "minä olen +päinvastoin noussut, koska olen intiaaniheimon päällikkö. Minä olen +kauan, hyvin kauan valmistellut kostoani", lisäsi hän hurjasti nauraen, +"kolmattakymmentä vuotta olen sitä hautonut, mutta nyt olen sen +vihdoinkin saavuttanut, ja se on täydellinen." + +"Kostoasi, onneton!" vastasi don Pedro harmissaan. "Mitä sinun on +minulle kostettavaa, sinun, joka olet koettanut vietellä vaimoni, +yrittänyt surmata minut ja nyt niin pitkän ajan kuluttua olet +häpeämättömästi ryöstänyt minulta tyttäreni!" + +"Sinä unohdat poikasi, jonka minä myöskin olen sinulta ryöstänyt, +poikasi, don Fernando Carrilin, jonka minun on onnistunut saada +rakastumaan omaan sisareensa ja joka jo kaksi päivää on ollut +kahdenkesken hänen kanssaan El Voladero de las Animas'issa. Hahhaa, don +Gusman! Mitä sanot siitä kostosta?" + +"Voi, voi!" huudahti don Pedro, lyöden epätoivoissaan otsaansa. + +"Veli ja sisar rakastuneina toisiinsa, sinun suojeleminasi, don Gusman, +ja minun naittaminani! Hahhah!" jatkoi Tiikerikissa, nauraen kolkon +ivallisesti, joka muistutti hyenan nalkutusta. + +"Ooh, tämä on kauheaa!" huudahti don Pedro äärimmäisen epätoivon +vallassa. "Sinä valehtelet, heittiö! Niin suuri roisto kuin oletkin, et +sentään ole rohjennut tehdä niin kauheaa rikosta! Sinä kerskailet vain, +rosvo! Sinä olet aina kerskunut rikoksistasi, ja mitä sinä nyt sanot, +sitä ei ole tapahtunut, ei ole voinut milloinkaan tapahtua, se olisi +Jumalan oikeudenmukaisuuden epäilemistä!" + +"Etkö usko mitä sanon, veli hyvä?" jatkoi rosvo pisteliäästi. "Kuten +haluat; mutta luulen juuri kuulevani, että lapsesi saapuvat tänne +leiriin, kysy heiltä itseltään." + +Puolittain mielettömänä tuskasta syöksyi don Pedro majan ovea kohti, +mutta samassa astuivat sisään don Fernando, doña Hermosa ja don +Estevan. Onneton isä jäi seisomaan liikkumatta ja voimattomana. + +"Vai niin, sillä tavallako sinä otat vastaan lapsesi?" sanoi +Tiikerikissa virnistellen. "Sinä, jonka pitäisi olla mallikelpoinen +isä, et juuri ole erittäin helläluontoinen." + +Huomaamatta Tiikerikissaa oli doña Hermosa heittäytynyt isänsä syliin, +ja suuteli häntä itkien. + +"Isä kulta, isä kulta!" huudahti hän. "Jumalan kiitos! Vihdoinkin näen +sinut taas!" + +"Kuka puhuu Jumalasta täällä?" sanoi don Pedro tukahtuneella äänellä, +työntäen luotaan tyttärensä, joka peräytyi horjuen. + +Doña Hermosa katseli hämmentyneenä ympärilleen, käsittämättä mitä +hänelle tapahtui. Kalpeana ja vavisten oli hän kaatumaisillaan, don +Fernandon häntä tukiessa. + +"Katso, kuinka he rakastavat toisiansa", lausui Tiikerikissa. "Eikö tuo +ole liikuttavaa? Don Fernando", lisäsi hän osoittaen don Pedroa, +"heittäydy isäsi syliin." + +"Isäni!" huudahti nuori mies ihastuksissaan... "Hänkö? Oi, se olisi +liian suuri onni!" + +"Niin, don Pedro on isäsi", jatkoi Tiikerikissa, "ja tämä tässä on +sisaresi", lisäsi hän osoittaen doña Hermosaa ivallisen näköisenä. + +Molemmat nuoret olivat menehtymäisillään. Don Pedro, saaden +hermokohtauksen, oli vähällä menettää järkensä. Hän ei näyttänyt enää +kuulevan mitään ja katseli näköjään välinpitämättömänä tätä kamalaa +näytelmää. + +Tiikerikissa nautti voitostaan. Pelästyneenä hacienderon mielentilan +johdosta, arveli don Estevan, että oli aika tarttua asiaan. + +"Don Pedro", sanoi hän lujalla äänellä, laskien kätensä hänen +olkapäälleen, "rauhoittukaa, tuo roisto on valehdellut, lapsenne +ansaitsevat kunnioituksenne, minä olin heidän luonaan Voladerossa." + +Don Pedro näytti ponnistelevan ankarasti selvittääkseen ajatuksiaan, +jotka olivat sekaantumaisillaan. Hän kääntyi don Estevaniin päin ja +katsoi häneen hetkisen, jonka jälkeen hänen rinnastaan kohosi syvä +huokaus. Sitten alkoivat kyyneleet vuotaa hänen kuumeisista silmistään, +ja hän huudahti värisevällä äänellä, vaipuen samalla nuoren miehen +rehelliseen syliin: + +"Oi, onko se totta, oikein totta, Estevan?" + +"Minä vakuutan sen, don Pedro!" sanoi don Estevan syvällä +vakaumuksella. + +"Kiitos, kiitos! Oi, tiesinhän minä, että tuo roisto valehteli! +Lapseni, lapsukaiseni!" + +Molemmat nuoret heittäytyivät hänen syliinsä, hyväillen häntä hellästi. + +Kädet ristissä rinnallaan, pää takakenossa ja pilkallisen näköisenä +huudahti Tiikerikissa, inhoittavasti irvistäen: + +"He rakastavat toisiaan, veli hyvä, sanon minä, anna heidän mennä +naimisiin!" + +"Heillä on oikeus rakastaa toisiaan!" lausui leimuava ääni. + +Kaikki kääntyivät kummeksien. Manuela oli tullut majaan. + +"Ah!" sanoi hän, luoden ilkkuvan katseen Tiikerikissaan, joka +vaistomaisesti pelästyi tästä äkkinäisestä esiintymisestä, "ah, +oikeuden päivä on vihdoinkin tullut! Kauan olen sitä odottanut. Mutta +oikeus tapahtuu teille kaikille. Ja juuri minut on Jumala määrännyt +ilmoittamaan hänen voimaansa." + +Kaikki läsnäolijat katsoivat ihmettelyn ja kunnioituksen sekaisin +tuntein tuota naista, joka äkkiä näytti ikäänkuin kirkastuneen. Hänen +silmänsä loistivat ja salamoivat. Hän astui rauhallisesti ja +kunnioittavasti hacienderon luokse. + +"Don Pedro, rakas isäntäni", sanoi hän painavasti, liikutuksen +valtaamana, "suokaa minulle anteeksi, olen antanut teidän kärsiä kauan; +mutta Jumala on johtanut minua, hän yksin on määrännyt menettelyni. Don +Fernando ei ole teidän poikanne, hän on minun. Teidän poikanne", lisäsi +hän, osoittaen don Estevania, "on tuossa!" + +"Hänkö?" huudahtivat kaikki läsnäolijat. + +"Valetta!" mylvi Tiikerikissa. + +"Totta!" vastasi Manuela varmasti. "Viha on sokea, don Leoncio. Kun te +luulitte ryöstäneenne veljenne pojan, niin otittekin sen sijaan +imettäjäraukan pojan. Katselkaa Estevania, te kaikki, jotka olette +tunteneet hänen äitinsä, ja sanokaa, jos uskallatte, ettei hän ole +hänen poikansa!" + +Tuo oikeastaan sattuva yhdennäköisyys, jota ei kuitenkaan kukaan ollut +tähän asti pannut merkille nuoren miehen aseman vuoksi, haihdutti +kaiken epäilyn, heti kun huomio kiinnittyi hänen todelliseen +syntyperäänsä. + +"Oi, sinä pysyt aina minun äitinäni!" huudahti nuori mies hellästi. + +"Äitini!" huudahti don Fernando, heittäytyen onnellisena Manuelan +syliin. + +Don Pedro tunsi tavatonta onnea kaikkien koettelemustensa jälkeen. + +Tiikerikissa, pakotettuna tunnustamaan joutuneensa tappiolle, karjaisi +kuin villipeto. + +"Ooh!" kirkui hän aivan raivoissaan. "Onko asian laita niin? Mutta +kaikki ei ole lopussa vielä!" + +Ja tempaisten äkkiä tikarin, jota hän oli pitänyt piilossa +vaatteittensa alla, syöksyi hän päistikkaa don Pedron kimppuun, joka +onnensa kokonaan hurmaamana oli unohtanut hänen läsnäolonsa. + +Mutta muuan mies valvoi. Don Luciano oli huomaamatta hiipinyt majaan ja +asettunut rosvon taakse, valvoen tarkoin tämän liikkeitä. Nähtyään +Tiikerikissan liikkeen, kiersi capatazi kätensä hänen vyötäisilleen ja +piti häntä kuin ruuvipuristimessa, huolimatta roiston epätoivoisista +ponnistuksista päästä irti. + +Samassa syöksyi Zapote majaan veitsi kädessä ja työnsi sen päätä myöten +rosvon kaulaan, ennenkuin kukaan ehti sitä estää. + +"Valitettavasti", sanoi hän, "oli tilaisuus liian houkutteleva. Ei +milloinkaan ole puukkoni osunut parempaan maaliin. Toivoakseni tämä +isku tuottaa minulle anteeksiannon monesta muusta." + +Tiikerikissa seisoi hetkisen pystyssä, horjuen oikealle ja vasemmalle, +aivankuin puoleksi maasta temmattu, juuriensa varassa hoippuva tammi. +Hänen silmänsä pyörivät, ja niissä taisteli vielä raivo +kuolinkamppailun kanssa, joka teki ne kiillottomiksi. Hän teki +äärimmäisiä ponnistuksia, lausuakseen vielä viimeisen kirouksensa, +mutta hänen suunsa vääntyi kauheasti, ja musta verivirta syöksyi esiin +kaulassa olevasta haavasta. Sitten kaatui hän pitkäkseen maahan, jossa +hän kiemurteli hetkisen kuin mato, läsnäolijain kauhistuneina +katsellessa, jääden sitten liikkumatta makaamaan. Hän oli kuollut, +mutta hänen kuolinkamppailun vääristämistä kasvoistaan kuvastui vielä +sammumaton viha, joka oli pitempi kuin hänen nyt päättämänsä elämä. + +"Oikeus on tapahtunut", sanoi Manuela vapisevalla äänellä, "siinä näkyy +Jumalan sormi!" + +"Rukoilkaamme hänen puolestaan!" sanoi don Pedro polvistuen ruumiin +viereen. + +Tämän jalon, teeskentelemättömän teon nähtyään seurasivat läsnäolijat +hänen esimerkkiään ja polvistuivat hänen viereensä. + +Tehtyään tekonsa, piti Zapote viisaimpana kadota, sitä ennen kuitenkin +vaihdettuaan salaa merkitsevän silmäyksen kunnon capatazin kanssa, joka +hymyili viekkaasti harmaiden viiksiensä takaa. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57841 *** |