1 files changed, 10427 insertions, 0 deletions

diff --git a/57831-0.txt b/57831-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..23e8e73
--- /dev/null
+++ b/57831-0.txt
@@ -0,0 +1,10427 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57831 ***
+
+
+
+E-text prepared by Tapio Riikonen
+
+
+
+KIVISYDÄN
+
+Seikkailuja kaukaisessa Lännessä
+
+Kirj.
+
+GUSTAVE AIMARD
+
+Suomentanut
+
+E. Piirinen
+
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Kirja
+1918.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+     I. Kohtaus kaukaisessa Lännessä.
+    II. Metsässä.
+   III. Maja.
+    IV. Yleisiä selityksiä.
+     V. Tuttavallinen keskustelu.
+    VI. Matka.
+   VII. Kahakka.
+  VIII. Kylä.
+    IX. Doña Hermosa.
+     X. Hertta ässä.
+    XI. Rancho.
+   XII. Punanahat.
+  XIII. Yöllinen kohtaus.
+   XIV. Don Estevan Diaz.
+    XV. Don Gusman de Ribeyra.
+   XVI. Karavaanimajala pampaksella.
+  XVII. Punaista lemmenleikkiä.
+ XVIII. Petos.
+   XIX. Kertomuksen loppu.
+
+
+
+
+I.
+
+KOHTAUS KAUKAISESSA LÄNNESSÄ.
+
+
+Kalifornian ja Fragervirran rikkaiden seutujen löydön jälkeen joutui
+Pohjois-Amerikka sellaisen toimeliaan uudistuksen valtaan ja sivistys
+edistyi sellaisin jättiläisaskelin, ettei runoilijoille ja
+haaveksijoille, jotka rakastavat luonnon suuremmoista näytelmää, jäänyt
+enää muuta kuin yksi ainoa, tämän kertomuksen aikana vielä melkein
+tuntematon alue, missä he voivat nauttia salaperäisten amerikkalaisten
+ruohoaavikoiden majesteetillisesta ja suuremmoisesta näytelmästä.
+
+Ainoastaan siellä avautuivat heille silmiä huikaisevat, tavattoman
+suuret ruoho- ja hiekkameret, jotka liikuttavine vastakohtineen,
+valtavine sopusointuineen ulottuivat loppumattomiin luojan
+kaikkivaltiaan katseen alla.
+
+Tämä alue, jonka metsissä uudisasukkaan ahkera kuokka ei vielä ollut
+kaikunut, oli Far West, s.o. Kaukainen Länsi.
+
+Siellä intiaanit vielä olivat itsevaltiaita, kiitäen mustangiensa
+[aavikkohevonen], jotka olivat yhtä voittamattomia kuin hekin, selässä
+ympäri noita aavoja erämaita, joiden kaikki salaisuudet he tunsivat,
+ajaen puhveleita ja villejä hevosia, ja käyden sotaa keskenään tai
+parhaansa mukaan vainoten valkoisia metsästäjiä ja riistanpyytäjiä,
+jotka olivat kyllin huimapäisiä uskaltaakseen tähän punanahkojen
+viimeiseen, pelättävään olinpaikkaan.
+
+Heinäkuun 27 päivänä 1858, kolmisen tuntia ennen auringonlaskua, muuan
+ratsastaja näkyi komean mustangin selässä huolettomasti ratsastavan
+pitkin Rio Vermejon rantaa. Rio Vermejo on Rio Grande del Norten
+lisäjoki, laskien siihen, virrattuaan 280-320 kilometriä halki erämaan.
+
+Ratsastaja, joka oli puettuna meksikolaisten metsästäjien
+tavanmukaiseen nahkapukuun, saattoi olla korkeintaan kolmenkymmenen
+ikäinen mies; kasvultaan hän oli pitkä ja hoikka, hänen ryhtinsä oli
+oivallinen ja liikkeensä miellyttävät. Kasvojen muoto oli uljas ja
+päättävä ja niiden rohkeat piirteet, joista kajasti suoruus ja hyvyys,
+herättivät heti ensi silmäyksellä kunnioitusta ja myötätuntoa. Siniset
+silmät, jotka olivat lempeät ja salaperäiset kuin naisen, vaaleat
+hiukset, jotka tuuheina kiharoina aaltoilivat laamavillaisen hatun
+reunojen alla ja vallattomasti valuivat olkapäille, himmeän vaalea iho,
+joka jyrkästi poikkesi meksikolaisille ominaisesta olivinvärisestä,
+vähän pronssinkarvaisesta ihosta, kaikki nämä osoittivat, ettei hän
+ollut syntynyt espanjalaisen Amerikan lämpimän taivaan alla.
+
+Tämän näköjään niin rauhallisen ja vaarattoman miehen jonkunverran
+naisellisen ulkoasun alla piili jalopeuran rohkeus, jota ei mikään
+voinut lannistaa, eipä edes hämmästyttää. Tuo hieno, miltei
+läpikuultava iho hänen valkeissa käsissään, ruusunvärisine kynsineen,
+oli teräksisten hermojen peitteenä.
+
+Sinä hetkenä, jolloin teemme tämän henkilön tuttavuutta, hän näytti
+istuvan torkkuen satulassa, niin että mustangi sai kulkea omia
+aikojaan. Tämä ei ollut juuri tottunut sellaiseen vapauteen ja
+käyttikin sitä nyt senvuoksi pysähtymällä miltei joka askeleella,
+näykkien auringon kellastamia, tienvierellä kasvavia ruohonkorsia.
+
+Paikka, jossa ratsastajamme kulki, oli melkoisen laaja tasanko. Sen
+jakoi kahteen melkein yhtä suureen alaan Rio Vermejo, jonka
+äkkijyrkillä rannoilla siellä täällä törrötti paljaita, harmahtavia
+kallioita.
+
+Tätä tasankoa ympäröi kaksi selännettä, jotka molemmin puolin kohosivat
+aaltomaisesti jatkuvina jonoina, kunnes ne taivaanrannalla muodostuivat
+pilvenkorkuisiksi lumituntureiksi, joita laskevan auringon
+purppuranvärinen hohto valaisi.
+
+Vaikka ratsastaja, joko todellisesti tai näennäisesti, näyttikin
+torkkuvan, hän kuitenkin raotti tuontuostakin silmiänsä ja loi päätään
+kääntämättä tähystävän silmäyksen ympärilleen, ainoankaan
+kasvonlihaksen kuitenkaan ilmaisematta pelkoa, joka sentään olisi
+voinut olla varsin luonnollista seudussa, missä jaguari oli ihmisen
+vaarattomin vihollinen.
+
+Matkustaja tai metsästäjä, kummaksiko häntä nyt sanoisimme, jatkoi
+matkaansa yhä hitaammin ja huolettomammin. Hän oli juuri noin
+viidenkymmenen jalan päästä kulkenut erään kallion ohi, joka yksinäisen
+etuvartion tavoin kohosi Rio Vermejon vasemmalla rannalla, kun kallion
+takaa tuli esiin amerikkalainen metsästyskivääri kädessään mies, joka
+nähtävästi oli ollut siellä vaanimassa.
+
+Tämä mies tarkasteli matkustajaa hetkisen hyvin tarkoin, jonka jälkeen
+hän nopeasti tähtäsi ja laukaisi.
+
+Ratsastaja hypähti satulassa, päästi tukahtuneen huudon, levitti
+kätensä, hellitti jalkansa jalustimista ja vieri alas nurmikolle, johon
+hän jonkun kerran suonenvedontapaisesti nytkähdeltyään jäi liikkumatta
+makaamaan.
+
+Pelästynyt hevonen nousi pystyyn, peräytyi vähän ja lähti sitten täyttä
+karkua juoksemaan metsäisiä kukkuloita kohti, jonne se pian katosi
+näkyvistä.
+
+Kaadettuaan näin kätevästi uhrinsa murhaaja iski kiväärinperän maahan
+ja otti laamavillaisen hattunsa päästään, pyyhkiäkseen hikeä otsaltaan,
+samalla kuin hän turhamaisen tyytyväinen ilme kasvoillaan mutisi:
+"Hitto vie! Luulenpa että tällä kertaa tuo peijakkaan partiolainen sai
+sentään sellaisen täräyksen, ettei hän enää nouse; varmaankin musersin
+hänen selkärankansa. Sepä oli kaunis laukaus! Ihmettelenpä mitä nuo
+Ventan poropeukalot, jotka väittivät hänen osaavan noitua, niin etten
+muka voisi saada henkeä hänestä muuten kuin panemalla hopealuodin
+pyssyyni, mitähän ne nyt sanoisivat, jos saisivat nähdä hänet
+makaamassa pitkänään tuossa maassa! No, olen rehellisesti ansainnut
+sata piasteriani! Ja mitäpä siitä! Olenhan nähnyt paljon vaivaa
+ennenkuin onnistuin. Pyhä neitsyt olkoon kiitetty armollisesta
+suojeluksestaan! En lyö laimin olla hänelle kiitollinen siitä."
+
+Näin puhellessaan itsekseen tuo arvon mies oli mitä huolellisimmin
+ladannut pyssynsä uudelleen.
+
+"Uh!" hän jatkoi, istuutuen ruohomättäälle, "on ollut sangen väsyttävää
+vahtia häntä niin kauan! Jospa menisin varmuuden vuoksi tarkastamaan,
+onko hän todellakin kuollut? Ei, luultavasti varon tekemästä niin;
+puuttuisi vielä, että hän olisikin hengissä ja pistäisi minua puukolla!
+Oh, en ole toki niin tuhma! Odotan ennemmin tässä varsin levollisesti
+ja panen tupakaksi; ellei hän tunnin kuluessa liikahda, on kaikki
+lopussa, ja silloin minäkin rohkenen astua esiin. Eihän minulla ole
+mitään kiirettä", hän lisäsi, irvistäen kamalasti.
+
+Niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, hän kaivoi taskustaan tupakkaa ja
+kääri itselleen savukkeen, sytytti sen ja alkoi polttaa äärettömän
+kylmäverisesti, altakulmain yhtämittaa vilkuen ruumiiseen, joka virui
+muutaman askeleen päässä hänestä.
+
+Tehkäämme tällä välin lähempää tuttavuutta tuon mielenkiintoisen
+henkilön kanssa. Hän oli vähän alle keskimitan, mutta hänen leveät
+hartiansa ja rotevat raajansa osoittivat, että hänen täytyi olla
+erittäin jänterä. Otsa oli matala ja taaksepäin luisu, kuten
+petoeläimen; pitkä, kaareva nenä riippui ohuthuulisen, leveän suun yli,
+josta valkeat, terävät ja epätasaiset hampaat näkyivät. Pienet mustat
+silmät, joiden katse oli luihu, antoivat hänen kasvoilleen kamalan
+ilmeen.
+
+Tällä miehellä oli samanlainen metsästäjänpuku, kuin ratsastajallakin,
+nimittäin lyhyet nahkaiset housut, lanteitten kohdalta tiukasti
+kiristettynä silkkivyöllä ja ulottuen polviin asti sekä pistettynä
+pitkävartisiin saappaisiin, jotka suojasivat sääriä. Ruumiin yläosaa
+peitti eräänlainen takki eli pusero, joka oli avoin, kuten paita, ja
+jossa oli vain puolipitkät hihat. Vasemmalla kupeella riippui
+rautarenkaaseen pistetty tupeton, suora sapeli ja oikealla sivulla
+olkapään yli heitetystä puhvelinnahkaisesta hihnasta näköjään hyvin
+varustettu ampumalaukku; kirjava ja kirkuvanvärinen vaippa,
+intiaanilaista valmistetta, oli maassa hänen vieressään.
+
+Mutta aika kului; puolitoista tuntia oli jo kulunut eikä miehemme, joka
+poltti savukkeen toisensa jälkeen, näyttänyt päättävän mennä ottamaan
+selvää, oliko henkilö, jota hän niin kavalasti oli ampunut kallion
+takaa, kuollut.
+
+Ratsastaja oli kuitenkin kaatumisestaan saakka maannut täysin
+liikkumatta; murhaaja, joka tarkoin piti häntä silmällä, ei ollut
+huomannut hänen vähintäkään liikahtavan. Zopilotit ja kondorit,
+varmaankin ruumiinhajun houkuttelemina, alkoivat jo kaarrella ilmassa
+hänen kohdallaan, päästellen käheitä, epäsointuisia ääniä.
+Laskemaisillaan oleva aurinko näkyi enää vain melkein taivaanrannan
+tasalla olevana tulipallona. Täytyi välttämättä tehdä jonkunlainen
+päätös.
+
+Murhaaja nousi vastenmielisesti.
+
+"Ah", hän mutisi, "tottakai hän nyt jo on kuollut, muuten täytyisi
+hänen sielunsa olla naulattuna kiinni hänen vatsaansa! Tarkastakaamme!
+Mutta koska varovaisuus on turvallisuuden äiti, niin olkaamme
+varovaisia!"
+
+Ja ikäänkuin puheensa vahvistukseksi hän veti saappaansa varresta esiin
+teräväkärkisen veitsen, jollainen niillä seuduin on jokaisella
+meksikolaisella, voidaksensa katkaista surmasilmukan, jos joku
+vihollinen heittäisi suopungin hänen kaulaansa. Painettuaan veitsen
+terää kiveä vasten ja tultuaan vakuutetuksi siitä, ettei sen kärki
+ollut katkennut, hän päätti vihdoinkin mennä kuolleen luo, joka yhäkin
+makasi liikkumatta samassa paikassa, mihin oli kaatunut.
+
+Mutta Amerikan sydänmailla on olemassa sääntö, jonka kaikki tunnustavat
+oikeaksi, ja se kuuluu, että lyhin tie kahden pisteen välillä on käyrä
+viiva, ja miehemme oli kyllin varovainen jättääkseen tässä
+tilaisuudessa sovelluttamatta käytännössä tätä sääntöä. Sen sijaan,
+että olisi mennyt aivan suoraan tarkastettavaansa kohti, hän siis
+kaartoi kaukaa ja läheni vain vähitellen hyvin hiljaa, pysähtyen tuon
+tuostakin katsoakseen ruumista, valmiina juoksemaan karkuun
+huomatessaan tämän hiukankaan liikahtavan, ja veitsi kohotettuna
+iskuasentoon.
+
+Nämä ylenmääräiset varovaisuustoimenpiteet olivat kuitenkin
+tarpeettomia, sillä ruumis pysyi liikkumattomana kuin patsas, ja
+tuntematon pysähtyi niin lähelle, että hän melkein voi koskea sitä,
+minkään seikan osoittamatta, että vähintäkään eloa oli jäljellä tuossa
+onnettomassa, joka makasi pitkänään maassa!
+
+Murhaaja pani käsivartensa ristiin rinnalleen, ja tarkastellen
+ruumista, jonka kasvot olivat maata vasten, hän puhui itsekseen:
+
+"Tosiaankin hän on aivan kuollut. Vahinko, sillä hän oli lemmon vankka
+mies. En olisi koskaan rohjennut hyökätä hänen kimppuunsa edestäpäin!
+Mutta kunnon miehen täytyy pitää sanansa, minä olin saanut maksuni ja
+minun oli täytettävä sitoumukseni! Mutta kummallista, ei näy ollenkaan
+verta! Pyh, hän on varmaankin kuollut sisäiseen verenvuotoon! Sitä
+parempi hänelle! Siten hän on päässyt vähemmillä tuskilla. Varmemmaksi
+vakuudeksi työnnän kuitenkin veitsen hänen hartiainsa väliin, jotta
+voin olla asiastani varma, vaikkei olekaan missään tapauksessa vaaraa
+siitä, että hän enää nousisi. Mutta ei saa pettää niitä, joiden
+palkoissa toimii, kunnon miehen tulee pitää sanansa."
+
+Tämän yksinpuhelun jälkeen hän laskeutui polvilleen, ja kumartuen
+ruumiin yli, oikealla kädellään nojaten kuolleen olkapäähän, hän
+kohotti veitsensä. Mutta samassa nousi kuolleeksi luultu tavattoman
+nopeasti ylös, hyppäsi pystyyn notkeana kuin jaguari ja heitti
+hölmistyneen murhamiehen nurin, tarttui hänen kurkkuunsa, kaatoi hänet
+pitkäkseen maahan, pani vuorostaan polvensa hänen rinnalleen ja väänsi
+veitsen hänen kädestään, ennenkuin toinen edes oli ehtinyt päästä
+selville mitä hänelle tapahtui.
+
+"Kas niin, ukkoseni", ratsastaja sanoi ilkkuen, "nyt voimme keskustella
+hetkisen, jos haluatte, kies' avita!"
+
+Kaikki tämä tapahtui nopeammin kuin se on tässä kuvattu.
+
+Mutta niin äkkiä ja odottamatta kuin hyökkäys tapahtuikin, toinen oli
+kuitenkin siksi tottunut tällaisiin omituisiin vaihteluihin jotenkin
+samanlaisissa olosuhteissa, jotta hän heti saavutti kylmäverisyytensä.
+
+"No ukkoseni", toisti ratsastaja, "mitä sanot tästä tempusta?"
+
+"Minäkö?", toinen vastasi virnistäen, "sanon, että se oli hyvin
+näytelty, lempo soikoon!"
+
+"Olettehan kaiketi vähäsen perillä tällaisesta?"
+
+"Jonkun verran", sanoi toinen vaatimattomasti. "Minähän olen ollut yhtä
+ovela kuin tekin?"
+
+"Vielä ovelampikin. Kuitenkin luulin todella surmanneeni teidät."
+
+"-- -- Omituista!" lisäsi hän sitten ikäänkuin itsekseen, "muut ovat
+sittenkin oikeassa, hölmöhän minä olen. Ensi kerralla panen pyssyyni
+hopealuodin, kenties se tepsii paremmin."
+
+"Mitä sanotte?"
+
+"En mitään."
+
+"Anteeksi, te sanoitte jotakin."
+
+"Teistä on siis tärkeätä saada tietää se?"
+
+"Nähtävästi, koska sitä kysyn."
+
+"No niin, sanoin että ensi kerralla otan hopealuodin."
+
+"Minkätähden?"
+
+"Tappaakseni teidät, tietysti."
+
+"Tappaaksenne minut! Oh, oletteko höperö! Luuletteko että jätän teidät
+henkiin?"
+
+"Sitä en kyllä luule, varsinkin kun tekisitte siinä hyvin tyhmästi."
+
+"Sillä te tappaisitte minut?"
+
+"Niin, tosiaankin, vieläpä mahdollisimman pian."
+
+"Te vihaatte siis minua kovasti?"
+
+"Minäkö? En hituistakaan."
+
+"No, mutta miksi sitten tahdotte tappaa minut?"
+
+"Hitto vie, täytyyhän kunnon miehen pitää sanansa."
+
+Ratsastaja katsoi häneen pitkään, puistaen miettivänä päätään.
+
+"Hm!" hän sanoi hetken kuluttua, "lupaatteko olla yrittämättä päästä
+karkuun, jos lasken teidät hetkeksi aikaa vapaaksi?"
+
+"Sen lupaan sitäkin mieluummin, koska myönnän olevani sangen
+väsyttävässä asemassa ja kernaasti haluaisin vaihtaa sitä."
+
+"Nouskaa!" ratsastaja sanoi nousten seisomaan.
+
+Toiselle ei tarvinnut sanoa tätä kahdesti, sillä sekunnissa hän oli
+jaloillaan.
+
+"Ooh", hän huokasi tyytyväisenä, "onpa suloista, kun tuntee taas
+olevansa vapaa!"
+
+"Niin, eikö olekin! Haluatteko nyt jutella hetkisen?"
+
+"Muuta en pyydäkään, caballero, minähän vain voitan keskustelustanne",
+toinen vastasi kumartaen ja mitä herttaisimmin hymyillen.
+
+Molemmat vastustajat asettuivat vierekkäin, ikäänkuin ei mitään
+tavatonta olisi heidän välillään tapahtunut.
+
+Meksikolaisen kansanluonteen omituisimpia piirteitä on, että murha on
+siinä määrin juurtunut kansantajuntaan, ettei se enää herätä mitään
+ihmettelyä, ja ettei se, joka on ollut joutumaisillaan väijytyksen
+uhriksi, useinkaan epäröi tarttumasta sen käteen, joka on ollut häntä
+väijymässä, koska hän aavistaa ennemmin tai myöhemmin voivansa joutua
+vuorostaan näyttelemään murhamiehen osaa.
+
+Kysymyksen alaisessa tapauksessa tämä näkökohta ei kuitenkaan
+aiheuttanut, että ratsastaja menetteli siten kuin hän teki; hänellä oli
+siihen toinen tärkeä syy, jonka kohta saamme tietää, sillä huolimatta
+teeskennellystä välinpitämättömyydestään hän vain syvästi inhoten
+istuutui rosvon viereen.
+
+Viimemainitun suhteen on totuudenmukaisesti mainittava, että häntä
+harmitti vain se, että oli ampunut ohi, mutta hän päätti itsekseen
+korvata vahinkonsa niin pian kuin suinkin ja siinä tilaisuudessa ryhtyä
+sellaisiin varovaisuustoimenpiteisiin, että hänen ehdottomasti täytyi
+onnistua.
+
+"Mitä tuumitte?" ratsastaja kysyi häneltä äkkiä.
+
+"Minäkö? En mitään, caballero", hän vastasi viattomalta näyttäen.
+
+"Yritätte pettää minua, mutta minä tiedän mitä te tällä hetkellä
+ajattelette."
+
+"Ooh, mitä siihen tulee, niin sallikaa minun sanoa..."
+
+"Te ajattelette tappaa minut", jatkoi ratsastaja, katkaisten äkkiä
+hänen lauseensa.
+
+Toinen ei vastannut, mutisi vain hampaittensa lomasta:
+
+"Mikä turkasen mies! Hän arvaa toisen salaisimmatkin ajatukset; ei
+hänen lähellään voi olla varma mistään."
+
+"Tahdotteko vastata rehellisesti ja suorasti niihin kysymyksiin, joita
+teille teen?" ratsastaja kysyi jälleen hetken kuluttua.
+
+"Kyllä, mikäli voin."
+
+"Toisin sanoen, mikäli teidän omat etunne eivät vaadi teitä
+valehtelemaan?"
+
+"Niin, hitto vie, señor, eihän kukaan halua hakea vitsaa omaa selkäänsä
+varten, eikä kukaan voi pyytää minua puhumaan pahaa itsestäni."
+
+"Se on totta. Kuka te olette?"
+
+"Señor", vastasi toinen ojentautuen ylpeästi, "minulla on kunnia olla
+meksikolainen, äitini oli intiaaninainen, nimeltään Opata, ja isäni
+caballero Guadalupesta."
+
+"Hyvä, mutta se ei paljoakaan anna selvitystä teistä itsestänne."
+
+"Ah, teidän armonne", rosvo vastasi sellaisella haikealla äänellä,
+jollaista meksikolaiset niin mainiosti osaavat käyttää, "minulle on
+sattunut onnettomuuksia."
+
+"Vai niin, teille on sattunut onnettomuuksia, herra... Ooh, anteeksi,
+minusta tuntuu, että olette unohtaneet sanoa nimenne."
+
+"Ooh, se on jotenkin tuntematon, teidän armonne, mutta jos haluatte sen
+kuulla, niin on nimeni Tonillo el Zapote, palvelukseksenne."
+
+"Kiitos, señor Zapote; jatkakaa nyt, minä kuuntelen."
+
+"Olen ollut monessa toimessa eläissäni; olen perätysten ollut leperona,
+mulaterona, maromerona [jätkänä, muulinajajana, nuorallatanssijana] ja
+sotilaana. Onnettomuudekseni olen vähän kiivasluontoinen. Kun suutun,
+olen hyvin herkkäkätinen."
+
+"Tai hyvin raskaskätinen", ratsastaja huomautti hymyillen,
+
+"Yhdentekevää. Olen niinmuodoin onnettomuudekseni lähettänyt toiseen
+maailmaan viisi, kuusi henkilöä, jotka varomattomasti kyllä etsivät
+riitaa kanssani. Tuomari pani sen pahakseen ja selitti, väittäen
+olevani syyllinen kuuteen murhaan, että olin ansainnut hirttonuoran.
+No, kun silloin havaitsin, että kansalaiset arvostelivat minua väärin
+ja ettei sivistynyt yhteiskunta ymmärtänyt todellisia ansioitani,
+pakenin erämaahan ja rupesin metsästäjäksi."
+
+"Ihmismetsästäjäksi?" ratsastaja keskeytti ivallisesti.
+
+"Niin, teidän armonne, mitäpä tehdä, ajat ovat ahtaat. Muukalaiset
+maksavat kaksikymmentä dollaria päänahasta, se on aika sievoinen summa,
+ja, lempo soikoon, kun hätä ahdistaa, niin! Mutta minä en tartu siihen
+keinoon muuten kuin äärimmäisessä hädässä."
+
+"Vai niin arvelette. Mutta sanokaa nyt minulle eräs asia: tunnetteko
+minua?"
+
+"Kuulopuheilta varsin hyvin, persoonallisesti en ollenkaan."
+
+"Onko teillä mitään syytä vihata minua?"
+
+"Kuten minulla jo on ollut kunnia mainita, ei minulla sellaista
+suinkaan ole."
+
+"No, mutta miksi sitten olette tahtonut murhata minut?"
+
+"Minäkö, teidän armonne!" jätkä huudahti äärimmäisen ihmettelevän
+näköisenä, "murhata teidät, en koskaan!"
+
+"Mitenkä, lurjus!" ratsastaja sanoi kulmakarvojaan rypistäen,
+"uskallatteko teeskennellä sellaista, kun jo neljä kertaa olen ollut
+maalitaulunanne ja tänään viimeksi olette minua ampunut..."
+
+"Anteeksi, teidän armonne", el Zapote sanoi tulisesti, "eihän se
+ollenkaan ole sama asia. Olen ampunut teitä, sen myönnän, vieläpä
+todennäköisesti ampuisin teitä uudelleenkin, mutta milloinkaan, sen
+vannon paratiisiosuuteni kautta, ei päähäni ole pälkähtänyt murhata
+teitä. Hyi toki! Minä, caballero! Kuinka teillä voi olla niin huono
+käsitys minusta, teidän armonne?"
+
+"Mitä te sitten aijoitte, kun ammuitte minua?"
+
+"Tappaa teidän armonne, en mitään muuta."
+
+"Sitä ette siis pidä murhana?"
+
+"En suinkaan, teidän armonne, se oli kauppa."
+
+"Kuinka? Kauppako? Totta vie, luulenpa että tuo lurjus tekee minut
+hulluksi!"
+
+"Lempo soikoon, teidän armonne, kunnon miehen täytyy kai pitää sanansa,
+minä olin saanut maksun."
+
+"Minun tappamisestaniko?" ratsastaja huudahti.
+
+"Aivan niin", el Zapote vastasi; "käsitätte siis, että olin sellaisten
+olosuhteiden vallitessa pakotettu tekemään sen, minkä olin ottanut
+tehdäkseni."
+
+Hetken hiljaisuus seurasi; nähtävästi ratsastaja ei pitänyt tätä
+keskustelua yhtä todistavana kuin lepero.
+
+"Kas niin, lopettakaamme tämä", ratsastaja jatkoi hetken kuluttua.
+
+"En pyydä muuta, teidän armonne."
+
+"Kaiketi myönnätte, että nyt olette minun vallassani?"
+
+"Minun olisi vaikea väittää toisin."
+
+"Hyvä! Koska te, oman tunnustuksenne mukaan olette ampunut minua,
+selvällä aikomuksella tappaa minut..."
+
+"En voi sitä kieltää, teidän armonne."
+
+"Niinpä minä siis, jos nyt tappaisin teidät, kun olette minun
+käsissäni, käyttäisin vain kostamisoikeuttani?"
+
+"Aivan oikein, caballero; vieläpä täytyy minun tunnustaa, että
+tekisitte hyvin viisaasti menetellessänne siten."
+
+Ratsastaja katsoi häneen hämmästyneenä.
+
+"Te olette siis tyytyväinen saadessanne kuolla?" hän sanoi.
+
+"Älkäämme käsittäkö toisiamme väärin", toinen sanoi vilkkaasti, "minä
+en ollenkaan ole tyytyväinen siihen, päinvastoin, mutta olen vanha
+pelaaja, siinä kaikki; olen pelannut ja hävinnyt, minä maksan -- sehän
+on oikein!"
+
+Ratsastaja näytti miettivän.
+
+"Ja jos minä nyt, sen sijaan, että iskisin veitseni teidän kurkkuunne",
+hän sanoi, "johon minulla oman tunnustuksenne mukaan on oikeus..."
+
+El Zapote teki myöntävän liikkeen.
+
+"Laskisin teidät vapaaksi ja antaisin teidän menetellä mielenne mukaan,
+mitä silloin tekisitte?"
+
+Rosvo pudisti surullisesti päätään.
+
+"Toistan vieläkin", hän vastasi, "minä tappaisin teidät; miehen täytyy
+pysyä sanassaan; en voi pettää niiden luottamusta, jotka ovat
+käyttäneet minua, se olisi maineensa pilaamista."
+
+Ratsastaja rähähti nauramaan.
+
+"Olette siis saanut hyvän maksun tästä retkestä?" hän sanoi.
+
+"Oh, enpä juuri, mutta hätä pakottaa paljoon; olen saanut sata
+piasteria."
+
+"Ei enempää?" vieras sanoi, venyttäen halveksivasti huuliaan. "Se ei
+ollut paljon, luulin olevani enemmän arvoinen."
+
+"Paljonkin enemmän, erittäinkin kun yritys on hyvin vaikea, mutta ensi
+kerralla otan hopealuodin."
+
+"Te olette typerä, toveri, ette tapa minua silloin paremmin kuin
+nytkään. Ajatelkaa mitä teille on tapahtunut tänään. Jo neljä eri
+kertaa olen kuullut luotienne suhisevan korvissani; väsyin siihen ja
+tahdoin sen takia tietää, kuka te olitte, ja olen onnistunut, kuten
+näette."
+
+"Se on totta. Mutta ehkä ette kaiken tämän jälkeen aavistanut, että
+olin niin lähellä teitä?"
+
+Ratsastaja kohautti olkapäitään.
+
+"En tahdo edes kysyä teiltä sen nimeä, joka on ostanut teidät
+salamurhaamaan minut", hän sanoi. "Kas tässä on veitsenne, jota minä en
+tarvitse; menkää tiehenne, halveksin teitä liian paljon, pelätäkseni
+teitä. Hyvästi!"
+
+Näin sanoen ratsastaja nousi ja käski, tehden majesteetillisen ja
+halveksivan liikkeen, rosvon poistua.
+
+Lepero seisoi hetken liikkumatta, kumarsi sitten syvään jalomieliselle
+voittajalleen ja virkkoi liikutetulla äänellä:
+
+"Kiitoksia, teidän armonne; te olette parempi kuin minä; mutta
+samantekevää, näytän teille, etten ole niin suuri heittiö, kuin
+otaksutte, ja että minussa vielä on jotakin, joka ei ole aivan
+turmeltunutta."
+
+Ratsastaja ei vastannut, vaan käänsi hänelle selkänsä, kohauttaen
+olkapäitään.
+
+Lepero näki hänen poistuvan, kasvoillaan ilme, johon hänen hurjat
+piirteensä eivät näyttäneet kykenevän; surumielisyys ja kiitollisuus
+antoivat hänen kasvoilleen aivan toisenlaisen leiman kuin niissä
+tavallisesti oli.
+
+"Hän ei usko minua", hän mutisi -- olemme jo huomanneet, että hänellä
+oli erikoinen taipumus puhua itsekseen -- "hän ei usko minua; miksi hän
+oikeastaan uskoisikaan sanojani? Sitä pahempi! Se on vaikeata, mutta
+kunniallisen miehen täytyy pitää sanansa; näytän hänelle, ettei hän
+vielä tunne minua. Eteenpäin!"
+
+Näiden mietteiden vahvistamana roisto palasi takaisin kallion luo,
+jonka takana hän alkuaan oli ollut väijyksissä; sivumennen hän tarttui
+pyssyynsä, mennen kallion ympäri, irroitti hevosensa, jonka hän oli
+piiloittanut erääseen syvennykseen, pani suitset sen päähän, hyppäsi
+satulaan ja poistui nelistäen, katsottuaan ensin taakseen, mutisten
+todellisella ihailulla:
+
+"Lempo soikoon! Mikä vankka mies! Mikä voimakas luonne! Olisi onnetonta
+tappaa hänet jonkun pensaan takaa kuin antiloopin! Kautta Jumalan! niin
+ei tule tapahtumaan, jos minä voin sen estää, niin totta kuin nimeni on
+Zapote!"
+
+Häh kahlasi Rio Vermejon yli ja oli pian kadonnut vastakkaisen rannan
+korkeaan ruohistoon.
+
+Kun tuntematon oli tullut vakuutetuksi leperon lähdöstä, niin hän
+arvioi ajan puiden tavattomasti pidentyneiden varjojen mukaan, ja
+katsottuaan tarkkaavasti ympärilleen, hän päästi terävän, pitkän
+vihellyksen, jonka, vaikka se olikin hillitty, kuitenkin joen kaiut
+toistivat, siinä määrin läpitunkeva ääni oli.
+
+Muutaman minuutin kuluttua kuului kaukainen hirnunta, jonka jälkeen
+melkein välittömästi kuului hevosen nelistystä, kaukaisen ukkosen
+tavoin.
+
+Hevoskavioiden ääni läheni yhä enemmän; oksat ratisivat, pensaat
+hajaantuivat rajusti ja tuntemattoman mustangi näyttäytyi lähellä
+olevan metsän reunassa.
+
+Päästyään siihen jalo eläin pysähtyi ja hirnui, ojentaen kaulaansa ja
+kääntäen päätään kaikille tahoille, sen jälkeen se taas laukkasi
+eteenpäin, mutkitellen melkolailla ja pysähtyi varsin iloisena
+isäntänsä eteen, katsellen häntä älykkään näköisenä.
+
+Tämä hyväili eläintä ja puheli sille ystävällisesti, jonka jälkeen hän,
+tultuaan vakuutetuksi siitä, että lepero todellakin oli poistunut ja
+että hän todellakin oli yksin, korjasi satulavarusteet, jotka olivat
+joutuneet vähän epäkuntoon, heittäytyi satulaan ja katosi vuorostaan.
+
+Mutta sen sijaan, että olisi yhä edelleen seurannut Rio Vermejon
+rantoja, hän käänsi niille nyt selkänsä ja poistui vuoristoa kohti.
+
+Tuntemattoman ryhdissä oli tapahtunut täydellinen muutos. Hän ei ollut
+enää sama äsken lukijalle esittämämme mies, joka puolinukuksissa
+nyökytti satulassa, antaen hevosen mennä miten tahtoi; ei, nyt hän
+istui suorana ja vakavasti hevosen selässä, jonka kupeita hänen
+polvensa puristivat; kasvoihin oli tullut synkkä, miettivä ilme, hänen
+katseensa pälyi ympäri, ikäänkuin se olisi tahtonut tunkeutua sen
+tiheän metsän salaisuuksien läpi, johon hän nyt meni. Pää hieman
+eteenpäin ojennettuna hän kuunteli jännittyneen tarkkaavasti
+pienintäkin kolinaa; pyssy oli hänen edessään satulassa poikkipuolin,
+liipasin juuri hänen oikean kätensä alla, niin että hän saattoi
+silmänräpäyksessä ampua, jos olosuhteet niin vaatisivat.
+
+Tämän miehen ulkomuoto oli kädenkäänteessä muuttunut siinä määrin, että
+olisi voinut otaksua, että se ihmeellinen kohtaus, jonka todistajana
+lukija on ollut, oli hänelle vain muuan noita tuhansia odottamattomia,
+merkityksettömiä tapauksia, joille hänen seikkailurikas elämänsä
+erämaassa oli alttiina, mutta että hän nyt valmistautui taistelemaan
+todellakin vakavia vaaroja vastaan.
+
+
+
+
+II.
+
+METSÄSSÄ.
+
+
+Tuntematon oli tullut syvälle tiheään metsään, jonka ulkoreuna ulottui
+melkein Rio Vermejon rantaan asti. Amerikkalaiset metsät eroavat paljon
+vanhan maailman metsistä: puut kasvavat siellä miten milloinkin
+kietoutuneena toisiinsa ristiin rastiin, jättäen joskus suuria aloja
+aivan paljaiksi, ja kaatuneiden, kuihtuneiden, toistensa päälle mitä
+eriskummaisimmalla tavalla kasaantuneiden puiden peittämiksi.
+
+Joidenkuiden, kokonaan tai osaksi kuivuneiden puitten lomissa näkyy
+väkevän ja hedelmällisen maaperän voimakkaita jätteitä, toisia, samoin
+ikivanhoja puita, pitää pystyssä yhteenpunoutuneet liaanit, jotka
+aikojen kuluessa ovat kasvaneet yhtä paksuiksi, kuin niiden
+alkuperäinen tuki; erilaiset lehdet muodostavat täällä mitä
+miellyttävimmän vastakohdan; toiset taas, piiloittaen onttoon runkoonsa
+lantakasan, joka muodostuneena niiden pudonneista lehdistä ja puoliksi
+mädänneistä oksista on lämmittänyt puiden varistamat siemenet,
+näyttävät sisässään kasvavien pensaitten kautta hankkivan korvausta
+näiden isien menettämisestä.
+
+Voisi luulla, että luonto on tahtonut ajan hampaalta suojella osaa
+näistä vuosisatojen painon alle vaipuneista vanhoista puista,
+varustamalla ne harmahtavalla sammalverholla, joka suurina köynnöksinä
+riippuu oksien latvoista aina maahan saakka; tämä sammal, jota sanotaan
+espanjalaiseksi parraksi, tekee sen peittämät puut melkein haaveellisen
+näköisiksi.
+
+Näiden metsien maaperä, joka on muodostunut vuosisatojen kuluessa
+kaatuneiden puiden jätteistä, on varsin vaihteleva, milloin kohoutuen
+vuoren muotoiseksi, aletakseen taas äkkiä liejuisiksi soiksi, jotka
+ovat täynnä kauheita, viheriähkössä liejussa rypeviä alligaattoreja ja
+miljoonittain moskiitteja, jotka hyörivät ja surisevat siitä nousevien
+löyhkäävien höyryjen keskellä, milloin laajeten loppumattomiksi
+tasangoiksi, jotka ovat toivottoman säännöllisiä ja yksitoikkoisia.
+Nimettömiä jokia virtaa näiden tuntemattomien erämaiden halki, kantaen
+hiljaisilla vesillään ainoastaan mustia joutsenia, jotka
+välinpitämättömästi seuraavat virran mukana, kun taas punaiset
+flamingot, asettuneina pitkin rantoja, filosoofisesti onkivat ateriansa
+joesta, näyttäen puoliksi suljetuin silmin erittäin tyytyväisiltä.
+
+Vaikka näköala yleensä on rajoitettu, on metsissä aina joskus
+avonaisiakin paikkoja, joissa tarjoutuu katseltavaksi erittäin silmää
+hiveleviä ja miellyttävän vaihtelevia näköaloja.
+
+Lakkaamattomia ääniä ja kuvaamatonta sorinaa kuuluu yhtämittaa näissä
+salaperäisissä seuduissa, erämaan ylevämielisiä ääniä, Jumalan luomien,
+näkymättömien maailmojen juhlallisia kiitoslauluja.
+
+Näiden kauheiden metsien syvyydestä hakevat villit eläimet ja
+Meksikossa niin lukuisasti esiintyvät käärmeet turvaansa; siellä täällä
+näkee satavuotisia polkuja, joita alinomaa jaguaarit ja puhvelihärät
+tallaavat ja jotka kaikki lukemattomien kiemurtelevien mutkien jälkeen
+päättyvät tuntemattomien vesipaikkojen luo.
+
+Voi sitä uskalikkoa, joka ilman luotettavan oppaan seuraa tunkeutuisi
+näiden suunnattomien metsien ja ruohomerien monimutkaisiin sokkeloihin!
+Tavattomien tuskien jälkeen hän sortuisi ja joutuisi villien eläimien
+saaliiksi; kuinka monta uskaliasta tienraivaajaa on sillä tavoin
+menettänyt henkensä, ilman että on ollut mahdollista kohottaa sitä
+salaperäistä huntua, joka peittää heidän onnettoman loppunsa!
+Ainoastaan jonkun puun juurelta löydetyt vaalenneet luut ovat
+ilmaisseet löytäjille, että sillä paikalla ihmiset ovat heittäneet
+henkensä kauheiden kärsimysten jälkeen, ja että sama kohtalo oli ehkä
+heilläkin edessä.
+
+Muukalainen näytti olevan vakituinen vieras metsässä, johon hän niin
+uskaliaasti tunkeutui juuri silloin kun aurinko, laskien
+taivaanrantaan, oli kietonut maan pimeään, joka oli vielä synkempi sen
+katon alla, missä puiden tuuheat oksat keskellä päivääkin päästivät
+läpi vain haihtuvan ja epämääräisen valon.
+
+Ruumis vähän kumarassa, silmät ja korvat jännittyneinä tuntematon
+lasketti täyttä laukkaa eteenpäin, niin nopeata vauhtia, kuin maan
+laatu salli hevosen kiitävän, seuraten epäröimättä villieläinten polun
+oikullisia mutkia, vaikka polku miltei peittyi korkeaan ruohoon, joka
+lakkaamatta yritti hävittää sitä.
+
+Jo monta tuntia hän oli siten laukannut eteenpäin, antamatta hevosen
+hiljentää vauhtia, tunkeutuen yhä syvemmälle ja syvemmälle metsään.
+
+Hän oli kahlannut useiden jokien yli, kulkenut monen jyrkän notkelman
+poikki, kuullen läheltä molemmin puolin jaguarien kumeaa karjuntaa ja
+tiikerikissojen ivallista naukumista, jotka villieläimet näyttivät
+ajavan häntä takaa uhkaavasti kiljuen.
+
+Mutta hän ei välittänyt näistä äänistä, hän laukkasi vain yhä
+eteenpäin, vaikka metsä joka hetki tuli yhä villimmän ja jylhemmän
+näköiseksi.
+
+Pensaat ja matalarunkoiset puut olivat kadonneet ja jättäneet sijaa
+suunnattoman suurille mahonkipuille, vuosisatoja vanhoille
+korkkitammille ja muille jättilaispuille, joiden tumma lehdistö
+muodosti viheriöivän kahdenkymmenen jalan korkuisen holvin hänen päänsä
+päälle; polku oli tullut leveämmäksi ja nousi loivasti keskinkertaisen
+korkealle kummulle, joka oli aivan puuton.
+
+Päästyään kummun juurelle, tuntematon pysähtyi ja katsoi, nousematta
+hevosen selästä, tutkivasti ympärilleen.
+
+Hänen ympärillään vallitsi kuolon hiljaisuus; villieläinten kiljunta
+hävisi kauas; mitään muuta ääntä ei kuulunut kuin hienon vesisuihkun
+porina, joka sirisi esiin kallionkolosta ja putosi noin kolmen, neljän
+metrin korkeudesta luonnon muodostamaan säiliöön.
+
+Tummansinisellä taivaalla loisti ääretön joukko kimaltelevia tähtiä, ja
+kuu, uiden keskellä vaaleata pilvivirtaa, valoi runsaasti
+hopeahohdettaan kummulle, jonka haaveellisesti valaistut rinteet
+muodostivat ihmeellisen ja mieltäkiinnittävän vastakohdan muulle,
+täydelliseen pimeyteen vaipuneelle maisemalle.
+
+Tuntematon istui muutamia minuutteja liikkumatta kuin kuvapatsas,
+kuunnellen jännittävän tarkkaan pienintäkin ääntä, ase kädessä,
+valmiina ampumaan pienimmänkin vaaran uhatessa.
+
+Vihdoinkin, luultavasti vakuutettuna siitä, että kaikki oli rauhallista
+ympäristössä ja ettei mikään tavallisuudesta poikkeava häirinnyt
+erämaan hiljaisuutta, hän liikahti hypätäkseen maahan hevosen selästä,
+mutta äkkiä hevonen riuhtaisi kiivaasti päänsä pystyyn, painoi korvansa
+alaspäin ja korskui useita kertoja.
+
+Äkkiä kuului valtava ryske viidakosta, ja komea hirvi kohosi pensaiden
+välistä ja harppasi pelästyneenä polun yli ratsastajan läheltä,
+pelästyneen näköisenä puistellen haaraisia sarviaan, ja katosi
+pimeyteen.
+
+Jonkun hetken kuului sen kiireellinen juoksu kuivien lehtien yli, joita
+se polki yhä nopeammin ja nopeammin askelin.
+
+Tuntematon peräytti hevosensa, melkein huomaamattomasti vetämällä
+suitsista, kummun juurelle asti, ja oli kasvot kääntyneenä yhä metsään
+päin, kuten tarkkaava etuvartia, joka peräytyy vahvempana pitämänsä
+voiman tieltä.
+
+Päästyään sinne mihin tahtoi, tuntematon hyppäsi kevyesti maahan ja
+käyttäen hevosta varustuksenaan hän asetti kiväärin olkapäätään vasten,
+pani piipun suun satulan päälle ja odotti.
+
+Hänen ei tarvinnut kauan odottaa, muutaman silmänräpäyksen kuluttua
+hänen korvaansa kuului useiden kulkevien henkilöiden ääni, joka läheni
+sitä paikkaa, mihin hän oli asettunut väijyksiin.
+
+Tuntematon oli, epäilemättä, kauan ennenkuin hän edes oli huomannut
+tulijat, jo aavistanut, ketä he saattoivat olla, sillä hän jätti
+tilapäisen suojansa, pani ohjakset käsivarrelleen ja laski tussarinsa
+hanan alas, jonka jälkeen hän laski perän maahan, kasvoillaan täysin
+turvallinen ilme, epämääräisen hymyn leikkiessä hänen huulillaan.
+
+Vihdoin oksat hajaantuivat ja viisi henkilöä tuli näkyviin.
+
+Näistä viidestä henkilöstä neljä oli miestä, kaksi heistä tuki horjuvaa
+naista, jota he melkein kantoivat käsiensä välissä. Ja ihmeellistä
+kyllä näillä seuduilla, ei näillä muukalaisilla, jotka puvustaan ja
+ihonväristään helposti tunsi valkoisiksi, ollut ensinkään hevosia
+mukanaan.
+
+He jatkoivat matkaansa huomaamatta tuntematonta, joka, yhä liikkumatta,
+säälien ja surumielisesti näki heidän lähenevän.
+
+Äkkiä muuan muukalaisista kohotti sattumalta päätään.
+
+"Jumalan kiitos!" hän huudahti meksikon kielellä erittäin tyytyväisen
+näköisenä, "me olemme pelastetut, täällä on vihdoinkin ihminen."
+
+Muukalaiset pysähtyivät; se joka ensin oli huomannut tuntemattoman,
+meni nopeasti hänen luoksensa ja lausui mitä kohteliaimmin.
+
+"Caballero, sallikaa minun pyytää mitä ei tavallisesti erämaassa
+kielletä: apua ja suojelusta."
+
+Ennenkuin tuntematon vastasi, hän katsahti puhujaan läpitunkevasti.
+
+Tämä oli noin viidenkymmenen vuotias mies; hänen ulkomuotonsa oli jalo,
+käytöksensä erinomainen, ja vaikka tukka alkoikin käydä valkeaksi
+ohimoilta, ei hänen suora, notkea vartalonsa ollut kadottanut
+piirrettäänkään, ja hänen mustien silmiensä tuli oli yhtä eloisa, kuin
+jos hän olisi ollut vain kolmenkymmenen ikäinen.
+
+Kallis puku ja vapaa käytös osoittivat selvästi, että hän kuului
+meksikolaisen yhteiskunnan kaikkein korkeimpiin luokkiin.
+
+"Te olette muutamassa minuutissa tehnyt itsenne syypääksi kahteen
+suureen virheeseen, caballero", tuntematon vastasi; "ensiksikin, että
+näin ilman suojelusta olette tullut luokseni ja toiseksi, että
+tuntematta minua, olette pyytänyt minulta apua ja suojelusta."
+
+"En ymmärrä teitä, señor", vieras vastasi hämmästyneenä, "eikö ihmisten
+tule keskenään auttaa toisiansa?"
+
+"Sivistyneessä elämässä mahdollisesti", tuntematon vastasi ivallisesti,
+"mutta erämaassa ennustaa ihmisen näkeminen aina vaaraa; me olemme
+villejä, me."
+
+Vieras teki hämmästystä osoittavan liikkeen.
+
+"Siis", hän sanoi, "te voisitte antaa kaltaistenne hukkua näihin
+kauheisiin erämaihin avun puutteessa?"
+
+"Kaltaisteni", tuntematon toisti purevan ivallisesti, "minun
+kaltaisiani ovat ruohoaavikon villit eläimet; mitä minulla on tekemistä
+teidän kaupunkilaisten kanssa, jotka olette kaikkien niiden
+synnynnäisiä vihollisia, jotka hengittävät vapauden raitista ilmaa!
+Teillä ja minulla ei ole mitään yhteistä; menkää tiehenne älkääkä
+vaivatko minua enää."
+
+"Olkoon niin", vieras vastasi ylpeästi, "en vaivaa teitä enempää. Jos
+olisi kysymys ollut vain minusta, en olisi pyytänyt teiltä mitään;
+elämä ei ole minulle niin rakas, että koettaisin sitä pidentää
+keinoilla, jotka ovat kunnialleni vastenmielisiä, mutta kysymys ei ole
+ainoastaan minusta; täällä on myöskin nainen, meikein lapsi vielä,
+minun tyttäreni, joka kaipaa pikaista apua ja jonka ehkä täytyy kuolla,
+ellei hän saa sitä."
+
+Tuntematon ei vastannut; hän oli kääntynyt poispäin, ikäänkuin hänelle
+olisi ollut vastenmielistä jatkaa keskustelua.
+
+Vieras palasi hitain askelin seuralaistensa luo, jotka olivat jääneet
+metsänreunaan.
+
+"No?" hän kysyi heiltä levottomasti.
+
+"Neiti on pyörtynyt", muuan heistä vastasi surullisella äänellä.
+
+Vieras teki tuskallisen liikkeen; hän seisahtui hetkeksi, silmät
+kiintyneenä nuoreen tyttöön ja kasvoillaan epätoivon ilme, jota on
+mahdoton kuvata.
+
+Äkkiä hän kääntyi kiivaasti ja kiiruhti tuntematonta kohti.
+
+Tämä oli taas noussut satulaan ja valmistautui ratsastamaan edelleen.
+
+"Pysähtykää!" vieras huusi.
+
+"Mitä minusta tahdotte", tuntematon vastasi ärtyisästi, "antakaa minun
+ratsastaa ja kiittäkää Jumalaa, että odottamaton kohtauksemme täällä
+metsässä ei tuottanut teille vakavampia seurauksia."
+
+Nämä salaperäiset sanat lausuttiin niin uhkaavalla äänellä, että vieras
+vasten tahtoaankin tunsi levottomuutta. Hän ei kuitenkaan antanut
+peloittaa itseään.
+
+"On mahdotonta", hän sanoi kiivaasti, "että voitte olla niin julma,
+kuin miltä tahdotte näyttää; te olette vielä siksi nuori, jotta kaikki
+tunteet olisivat sydämessänne kuolleet."
+
+Tuntematon nauroi omituisesti.
+
+"Minulla ei ole mitään sydäntä", hän sanoi.
+
+"Pyydän teitä äitinne nimessä, ettette hylkää minua."
+
+"Minulla ei ole äitiä."
+
+"No, kenen nimessä tahansa, sen olennon nimessä, jota rakastatte enin
+maailmassa."
+
+"Minä en rakasta ketään enää."
+
+"Ette ketään enää!" vieras toisti kauhistuneena vastoin tahtoaan,
+"silloin surkuttelen teitä, sillä sitten täytyy teidän kärsiä
+kauheasti."
+
+Tuntematon säpsähti ja kuumemainen puna levisi hänen kasvoilleen, mutta
+tyyntyen melkein silmänräpäyksessä hän sanoi:
+
+"Antakaa minun nyt mennä."
+
+"En, ennenkuin tiedän kuka te olette."
+
+"Kuka minä olen? Olenhan jo sanonut sen teille. Villi eläin, olento,
+jossa ei ole muuta ihmismäistä kuin ulkomuoto ja joka kaikkia ihmisiä
+kohtaan tuntee ikuisesti sammumatonta vihaa. Rukoilkaa Jumalaa, ettette
+koskaan enää kohtaa minua tiellänne. Minä olen kuin korppi: näkemiseni
+tuottaa onnettomuutta! Hyvästi!"
+
+"Hyvästi sitten!" vieras mutisi syvästi surullisena, "armahtakoon
+Jumala teitä, älköönkä rangaisko teitä julmuudestanne!"
+
+Tällä hetkellä katkaisi hiljaisuuden kuoleva ääni, jonka tuskalliset
+väreet kuitenkin olivat yhtä suloisia ja soinnukkaita, kuin
+centzontlensin, amerikkalaisen satakielen.
+
+"Isäni! hyvä isäni!" ääni sanoi, "missä sinä olet? Älä jätä minua!"
+
+"Täällä olen! täällä olen, tyttäreni!" vieras huudahti hellästi,
+kääntyen vilkkaasti, kiiruhtaakseen sen luo, joka häntä kutsui.
+
+Kuullessaan tämän sointuvan äänen, tuntemattoman kalpeat kasvot
+tummenivat, hänen siniset silmänsä leimahtivat, hän painoi väristen
+käden sydämelleen, ikäänkuin olisi saanut sähköiskun.
+
+Muutaman sekunnin epäröityään, hän antoi hevosen äkkiä tehdä pari
+harppausta eteenpäin, ja laskien oikean kätensä vieraan olkapäälle hän
+kysyi omituisella äänenpainolla:
+
+"Kenen tuo ääni on?"
+
+"Minun tyttäreni, joka on kuolemaisillaan ja joka huutaa minua", vieras
+vastasi tuskallisen moittivalla äänellä.
+
+"Kuolemaisillaan!" tuntematon mutisi ihmeellisen liikutuksen vallassa,
+"kuolemaisillaan, hän!"
+
+"Antakaa minun kiiruhtaa lapseni luo."
+
+"Isäni! isäni!" nuori tyttö toisti yhä heikommalla äänellä.
+
+Tuntematon suoristautui. Hänen kasvoilleen oli äkkiä tullut
+lannistumattoman tahdon ilme.
+
+"Hän ei saa kuolla!" hän sanoi kumealla äänellä. "Tulkaa!"
+
+He tulivat ryhmän luo.
+
+Maassa makaavan nuoren tytön silmät olivat kiinni, hänen kasvonsa
+olivat kalpeat kuin kuolleen, heikko ja läähättävä hengitys oli ainoa,
+joka osoitti, ettei elämä ollut vielä oikein paennut.
+
+"Voi", isä huudahti, heittäytyen polvilleen nuoren tytön viereen, jonka
+käteen hän tarttui ja peitti sen suudelmilla, kyynelien huuhdellessa
+hänen kasvojaan, "omaisuuteni, elämäni sille, joka pelastaa rakkaan
+lapseni!"
+
+Tuntematon, joka oli hypännyt alas hevosen selästä, loi nuoreen tyttöön
+synkän ja miettivän katseen. Vihdoinkin katseltuaan häntä näin
+äänettömänä jonkun hetken hän kääntyi vierasta kohti ja kysyi äkkiä.
+
+"Mikä tauti tätä nuorta tyttöä vaivaa?"
+
+"Voi", tämä vastasi, "parantumaton tauti, silmälasikäärme on purrut
+häntä."
+
+Tuntematon rypisti silmäkulmiaan, niin että ne melkein koskettivat
+toisiaan.
+
+"Silloin hän on hukassa", hän sanoi kumealla äänellä.
+
+"Hukassa! Hyvä Jumala! Tyttäreni! tytär raukkani!"
+
+"Niin! Jollei..." hän lisäsi sitten oikaisten: "kuinka kauan siitä on,
+kun käärme puri häntä?"
+
+"Siitä ei ole kulunut tuntiakaan."
+
+Tuntemattoman kasvot kirkastuivat, hän oli hetken vaiti, jolloin
+ympärillä seisojat levottomasti kumartuivat häntä kohti ja
+kärsimättömästi odottivat tuomiota, jonka hän todennäköisesti lausuisi.
+
+"Ei vielä tuntiakaan?" hän sanoi vihdoinkin, "hänet voidaan vielä
+pelastaa."
+
+Vieraalta pääsi ilon huokaus.
+
+"Te vakuutatte sen?" hän huudahti.
+
+"Minä", tuntematon sanoi kohauttaen olkapäitään, "en vakuuta mitään
+muuta, kuin että koetan mahdottomaltakin näyttävää, lahjoittaakseni
+hänet mahdollisesti teille taas."
+
+"Oi, pelastakaa hänet! pelastakaa hänet!" isä huudahti innoissaan;
+"kuka tahansa lienettekin, siunaan teitä siitä."
+
+"En välitä siitä, mitä te teette", tuntematon sanoi, "en koeta teidän
+tähtenne pelastaa tätä lasta; olkootpa vaikuttimeni muuten mitkä
+tahansa, niin vapautan teidät kaikesta kiitollisuudesta..."
+
+"Mahdollisesti te ajattelette niin, mutta minä..."
+
+"Riittää!" tuntematon keskeytti tylysti, "olemme jo hukanneet aikaa
+liiankin paljon turhaan lörpöttelyyn; kiiruhtakaamme, ennenkuin on
+liian myöhäistä."
+
+Kaikki vaikenivat.
+
+Tuntematon katseli ympärilleen.
+
+Olemme maininneet, että vieraat olivat jääneet metsänreunaan; heidän
+päänsä yläpuolella levisivät metsän viimeisten puiden mahtavat oksat.
+
+Tuntematon meni puiden luo, joita hän tarkkaan katseli, ja näytti
+hakevan jotakin, jota hän ei löytänyt. Vihdoinkin hän päästi hillityn
+ilohuudon, ja vetäen tupestaan pitkän veitsen, joka oli kiinnitetty
+polveen, hän katkaisi liaanin ja palasi, tuoden palasen siitä vierasten
+luo, jotka levottoman innostuneesti seurasivat kaikkia hänen
+liikkeitään.
+
+"Kas tässä", hän sanoi yhdelle heistä, joka näytti olevan peoni,
+"poimikaa pois kaikki lehdet tästä oksasta ja hakatkaa ne sitten
+hienoksi. Mutta kiiruhtakaa ennen kaikkea; joka sekunti merkitsee
+vuosisataa sille, jonka tahdomme pelastaa."
+
+Peoni ryhtyi nopeasti hänelle annettuun tehtävään.
+
+Tuntematon kääntyi nyt nuoren tytön isän puoleen ja kysyi:
+
+"Mihin ruumiinosaan tätä lasta on purtu?"
+
+"Vähän vasemman kehräsluun alapuolelle."
+
+"Onko hän rohkea?"
+
+"Miksi sitä kysytte?"
+
+"Vastatkaa, aika rientää."
+
+"Lapsirukka kärsii kovin ja on hyvin heikko."
+
+"Missään tapauksessa ei saa epäröidä, leikkaus on välttämätön."
+
+"Leikkaus!" vieras huudahti pelästyneenä.
+
+"Tahdotteko mieluummin, että hän kuolee?"
+
+"Onko tuo leikkaus siis välttämätön?"
+
+"Kyllä, olemme jo hukanneet liian paljon aikaa."
+
+"Toimittakaa se sitten! Suokoon Jumala, että onnistuisitte."
+
+Nuoren tytön jalka oli kauheasti turvonnut ja käärmeenpureman pyöreä
+jälki hirveästi paisunut, alkaen jo muuttua vihreähkön väriseksi.
+
+"Aijai!" tuntematon mutisi, "ei saa menettää sekuntiakaan; pitäkää
+kiinni tytöstä sillä aikaa kun teen leikkauksen, niin ettei hän voi
+liikahtaakaan."
+
+Tuntemattoman ääni oli niin käskevä, että vieraat tottelivat empimättä.
+
+Tuntematon istuutui maahan, pani nuoren tytön jalan polvelleen ja
+laittautui kuntoon.
+
+Onneksi kuu paistoi tällä hetkellä niin kirkkaasti, että näki melkein
+yhtä hyvin kuin päivänvalossa.
+
+Kun nuori tyttö tunsi käärmeen häntä purreen, oli hän ensimmäiseksi
+työkseen onneksi repinyt jalastaan silkkisukkansa; tuntematon tarttui
+veitseensä tuuman verran sen kärjestä ja rypistäen silmäkulmiaan julman
+päättävästi hän työnsi kärjen käärmeenpuremaan johon hän teki
+ristinmuotoisen, lähes kuuden linjan syvyisen ja yli tuuman pituisen
+leikkauksen.
+
+Lapsirukka tunsi kaiketi kauheaa tuskaa, sillä hän päästi kamalan
+huudon ja väänteli itseään kuin hermokohtauksessa.
+
+"Pitäkää kiinni hänestä, Herran tähden!" tuntematon huudahti
+jyrisevällä äänellä, painaen haavan reunoja yhteen äärettömän
+kylmäverisesti ja taitavasti, puristaakseen siitä ulos mustan, märkivän
+veren.
+
+"Nyt tänne lehdet, lehdet!" hän huudahti.
+
+Peoni riensi paikalle.
+
+Tuntematon otti lehdet, avasi vähän haavan syrjiä ja pusersi mehun
+hitaasti ja varovasti värisevän lihan päälle, sitten hän teki lehdistä
+jonkinlaisen voiteen, jonka hän pani haavan päälle, ja painoi sen
+siihen kiinni siteellä, minkä jälkeen hän varovasti laski tytön jalan
+maahan ja nousi.
+
+Nuori tyttö näytti heti, niin pian kun joku määrä liaanin mehua oli
+mennyt haavaan, tuntevan ääretöntä hyvinvointia, hermostuneet
+kouristukset lakkasivat vähitellen ja hänen silmänsä menivät umpeen;
+vihdoin hän vaipui taaksepäin, koettamatta enää vastustaa henkilöitä,
+jotka vielä pitivät häntä käsissään.
+
+"Nyt", tuntematon sanoi, "voitte päästää hänet, hän nukkuu."
+
+Nuoren tytön tasainen, vaikka heikko hengitys osoittikin todella, että
+hän oli vaipunut syvään uneen.
+
+"Jumalan kiitos!" isäraukka huudahti ihastuneena, pannen kätensä
+ristiin, "hän on siis pelastettu?"
+
+"Niin", tuntematon vastasi hitaasti, "jollei mitään odottamatonta
+tapahdu, niin ei hänellä nyt enää ole mitään vaaraa."
+
+"Mutta mitä erinomaista keinoa olette käyttänyt saavuttaaksenne niin
+onnellisen tuloksen?"
+
+Tuntematon hymyili halveksivasti eikä näyttänyt halukkaalta vastaamaan.
+Hetken epäröityään hän kuitenkin päätti antaa pyydetyn selityksen,
+langeten ehkä tuohon salaiseen turhamaisuuteen, joka saa jokaisen
+ihmisen tietämättään kehumaan tietojaan.
+
+"Vähinkin pikkuseikka ihmetyttää teitä kaupunkilaisia", hän sanoi
+ivallisesti; "mutta mies, joka on viettänyt elämänsä erämaassa, tuntee
+paljon sellaista, josta teidän loistavien kaupunkienne asukkaat eivät
+tiedä mitään, vaikka he huvittelevat kehumalla meille villiraukoille
+hataroita tietojaan, ainoastaan nöyryyttääkseen meitä. Luonnossa ei ole
+mitään salaisuuksia sille, joka yön varjojen aikana tai auringon
+valossa pettämättömän kärsivällisesti ja antamatta epäonnistuneiden
+kokeittensa lannistaa itseään, lakkaamatta tutkii sen salaperäistä
+yhtenäisyyttä. Kun korkea rakennusmestari loi tämän äärettömän
+kaikkeuden, ei hän päästänyt sitä mahtavista käsistään, ennenkuin se
+oli oikein valmis ja hyvä kaikkialla pahan vastapainona, kun hän, niin
+sanoakseni, asetti vastamyrkyn myrkyn rinnalle."
+
+Vieras kuunteli yhä enemmän hämmästyneenä tätä miestä, jonka todellinen
+luonne oli hänelle arvoitus, ja joka joka hetki esiintyi hänelle aivan
+vastakkaisessa valossa ja aivan eri puolilta.
+
+"Mutta", tuntematon jatkoi, "ylpeys ja röyhkeys tekee ihmisen sokeaksi.
+Tottuneena kohdistamaan kaikki itseensä, kuvitellen mielessään, että
+kaikki mitä on olemassa, on luotu juuri varta vasten hänen
+mukavuudekseen, hän ei vaivaudu tutkimaan luonnon salaisuuksia muuten
+kuin mikäli siitä suorastaan on hänelle persoonallista etua,
+välittämättä tutustua sen yksinkertaisimpaan toimintaan. Niin esim.
+täytyy sen seudun, jossa nyt olemme, matalana ja liejuisena,
+luonnollisesti olla täynnä matelijoita, jotka ovat sitä vaarallisempia
+ja kauheampia, kun ne ovat puoliksi kalkkiutuneita ja paahtavan
+auringon raivostuttamia. Mutta nyt on ennalta harkitseva luonto
+samoihin seutuihin synnyttänyt suuren joukon liaaneja, nimeltään
+mikania, juuri sama liaani, jota minä käytin ja joka on pettämätön
+lääke käärmeenpuremaa vastaan."
+
+"En voi epäillä sitä, sittenkuin nyt olen nähnyt sen vaikutukset, mutta
+kuinka on keksitty tämän liaanin ominaisuudet", vieras sanoi,
+tahtomattaankin hyvin mielenkiintoisesti.
+
+"Muuan metsänkulkija", tuntematon jatkoi jonkinlaisella mielihyvällä,
+"huomasi, että musta haukka, paremmin tunnettu nimellä guaco, joka
+lintu pääasiallisesti elättää itseään käärmeillä, näytti erikoisesti
+huvitteleman sotimalla raivoisasti käärmeitten kanssa; metsänkulkija
+huomasi myöskin, että jos käärme joskus taistelun kestäessä onnistui
+puremaan guacoa, tämä heti luopui taistelusta ja lensi tuon liaanin
+luo, josta se repi muutamia lehtiä ja jauhoi ne rikki nokallaan, minkä
+jälkeen se palasi taisteluun, jatkaen sitä vieläkin kiivaammin, kunnes
+onnistui voittamaan pelättävän vihollisensa. Tämä metsänkulkija oli
+viisas ja kokenut mies, joka tiesi, että eläimet, ollen järkeä vailla
+ovat Jumalan erityisessä suojeluksessa ja että kaikella, mitä ne
+tekevät, on edeltäkäsin järjestetty syynsä. Tarkoin harkittuaan hän
+päätti sentähden kokeilla itsensä kanssa."
+
+"Ja hän toteutti aikeensa!" vieras huudahti
+
+"Niin kyllä, hän antoi corailin, kaikkein vaarallisimman käärmeen,
+purra itseään. Mutta mikanian avulla käärmeenpurema tuli hänelle yhtä
+vaarattomaksi, kuin jos orjantappuranpiikki olisi pistänyt häntä. Kas
+siten tämä korvaamaton keino on keksitty; mutta", tuntematon lisäsi
+äkkiä muuttaen ääntään, "olen täyttänyt toivomuksenne ja auttanut
+tytärtänne -- hän on pelastettu. Hyvästi! minun on aika poistua."
+
+"Ei ennenkuin olette sanonut minulle nimenne."
+
+"Miksi olette niin itsepintainen?"
+
+"Koska tahdon muistissani säilyttää sen henkilön nimen, jota kohtaan
+aina tunnen ikuista kiitollisuutta."
+
+"Olette mieletön", tuntematon virkkoi tylysti; "ei hyödytä mitään
+mainita teille nimeä, jonka ehkä saatte tulla tuntemaan liiankin pian."
+
+"Olkoon sitten, en tahdo olla itsepintainen; mitä syitä teillä
+lieneekin menettelytapaanne, en vastoin tahtoanne koeta saada tietää
+kuka olette, mutta vaikka te kieltäydyttekin sanomasta minulle
+nimeänne, niin ette voi estää minua ilmoittamasta teille omaa nimeäni;
+nimeni on don Pedro de Luna. Vaikka en koskaan ennen ole tunkeutunut
+näin kauas ruohoaavikoille, niin ei asuntoni kuitenkaan ole erittäin
+kaukana täältä. Omistan haciendan [maatila] de las Norias de
+San-Antonion, joka sijaitsee melkein las Despobladosin rajalla Rio
+San-Pedron suulla."
+
+"Tunnen haciendan de las Norias de San-Antonion; sen omistajan täytyy
+olla maailman onnellisimpia kaupunkilaiskäsitteittenne mukaan! Jos se
+kuuluu teille, niin en suinkaan kadehdi teiltä rikkautta, jonka kanssa
+minulla ei ole mitään tekemistä. Nyt ei teillä toivoakseni enää ole
+mitään sanomista minulle. Hyvästi sitten!"
+
+"Kuinka, hyvästi! te lähdette luotamme?"
+
+"Luonnollisesti, luuletteko ehkä, että jäisin luoksenne koko yöksi?"
+
+"Toivoin kuitenkin, ett'ette jättäisi kesken alkamaanne työtä."
+
+"En ymmärrä teitä, caballero."
+
+"Niin, minä tarkoitan, aijotteko hylätä meidät näin, tahdotteko jättää
+tyttäreni siihen tilaan, missä hän on, keskelle erämaata ilman
+mahdollisuutta päästä pois sieltä, keskelle tätä metsää, joka jo oli
+käymäisillään hänelle niin turmiolliseksi?"
+
+Tuntematon rypisti silmäkulmiaan useita kertoja, vilkaisten salaa
+nuoreen naiseen. Raju taistelu näytti riehuvan hänessä. Hän vaikeni
+muutaman minuutin ajan, ikäänkuin olisi epäröinyt tehdä päätöstä.
+Vihdoin hän kohotti päänsä.
+
+"Kuulkaa", hän sanoi katkonaisesti puristetulla äänellä, "tahdon olla
+avomielinen teitä kohtaan; en ole koskaan osannut valehdella. Minulla
+on tässä lähellä jacali [maja], kuten te nimitätte sitä kehnoa callia
+[maja], joka on kattona pääni päällä, mutta uskokaa minua, teidän on
+parempi jäädä tänne missä olette, kuin seurata minua sinne."
+
+"Mistä syystä?" don Pedro kysyi hämmästyneenä.
+
+"En voi antaa teille mitään selitystä, toistan vain, uskokaa minua,
+jääkää tänne. Jos te kuitenkin välttämättä tahdotte seurata minua, niin
+en sitä vastusta, vaan olen teille päinvastoin luotettavana oppaana."
+
+"Uhkaisiko meitä vaara kattonne alla? En vi uskoa sellaista otaksumaa;
+vieraanvaraisuushan on ruohoaavikolla loukkaamaton."
+
+"Ehkä, en myönnä enkä kiellä, päättäkää, mutta päättäkää pian, sillä
+minulla on kiire saada tämä päättymään."
+
+Don Pedro de Luna loi surullisen katseen tyttäreensä, jonka jälkeen hän
+kääntyi tuntemattomaan päin sanoen:
+
+"Minä seuraan teitä, tapahtukoon mitä tahansa, tyttäreni ei voi jäädä
+tänne; olette tehnyt liian paljon hänen hyväkseen ollaksenne
+pelastamatta häntä. Luotan teihin, näyttäkää minulle tie."
+
+"Olkoon menneeksi!" tuntematon vastasi jyrkästi, "olen varoittanut
+teitä, nyt saatte syyttää itseänne."
+
+
+
+
+III.
+
+MAJA.
+
+
+Niin epäröiden kuin tuntematon näyttikin tarjoovan don Pedro de Lunalle
+ja hänen tyttärellensä suojaa kattonsa alla -- ja me tiedämme millä
+tavalla tämä tarjous vihdoin tehtiin -- hän osoittautui kuitenkin
+kerran tehtyään päätöksensä, hyvin innokkaaksi poistumaan siitä osasta
+metsää, jossa edellisessä luvussa kuvattu kohtaus tapahtui. Hänen
+silmänsä harhailivat alituiseen ympäri levottomasti, hänen
+koettamattakaan sitä salata, ja hän käänsi lakkaamatta katseensa pientä
+kumpua kohti, ikäänkuin olisi odottanut saavansa äkkiä nähdä jonkun
+kauhean olennon ilmaantuvan sen huipulle.
+
+Olisi ollut hyvin varomatonta herättää nuori tyttö siinä tilassa,
+jossa hän oli, koska se olisi saattanut hänen terveytensä
+varsin vaaranalaiseksi. Tuntemattoman kuivalla äänellä antamien
+ohjeiden mukaan kiiruhtivat nyt don Pedron peonit ja haciendero
+[maatilanomistaja] itse hakkaamaan puunoksia sairaspaareiksi, jotka he
+peittivät kuivilla lehdillä, ja panivat niiden päälle zarapéensa
+[vaippa], jotka he luovuttivat tehdäkseen siten vuoteen pehmeämmäksi
+valtiattarelleen.
+
+Kun nämä valmistukset olivat tehdyt, nostettiin nuori tyttö hyvin
+varovasti maasta ja pantiin hellävaroin paarille.
+
+Niistä kolmesta miehestä, jotka seurasivat don Pedroa, kaksi oli peonia
+eli intialaista syntyperää olevaa palvelijaa, kolmas oli haciendan
+capataza [hoitaja].
+
+Tämä mies oli noin viiden jalan kahdeksan tuuman pituinen,
+leveähartiainen ja länkisäärinen, joka oli johtunut hänen alituisesta
+hevosen selässä istumisestaan. Hän oli äärimmäisen laiha, mutta hänestä
+voi hyvällä syyllä sanoa, että hänessä oli vain lihaksia ja hermoja;
+hän oli nimeltään Luciano Pedralva, ja oli hän sieluineen ja ruumiineen
+uskollinen isännälleen, jonka perhettä hän ja hänen esi-isänsä olivat
+palvelleet lähes kaksi vuosisataa.
+
+Hänen ilman ja tuulen ruskeuttamilla kasvoillaan, vaikkakin ne muuten
+olivat tavallisen näköiset, oli viisas ja terävä ilme, johon hänen
+suuret, mustat silmänsä painoivat tavattoman voiman ja rohkeuden
+leiman. Don Pedro de Luna luotti suuresti tähän mieheen, jota hän piti
+pikemmin ystävänä kuin palvelijana.
+
+Tuntemattoman, joka taas oli istuutunut satulaan, annettua äänettömän
+merkin, pieni joukko läksi hitaasti liikkeelle. Sen sijaan, että olisi
+palannut takaisin metsään, tuntematon jatkoi kumpua kohti, jonka
+juurella hän pian oli; kapea polku kiemurteli sitä ylös, nousten
+jotenkin loivasti. Pieni joukko astui epäröimättä tälle polulle.
+
+He jatkoivat siten matkaansa ylöspäin muutamia minuutteja, seuraten
+kymmenen, viidentoista metrin etäisyydessä tuntematonta, joka ratsasti
+yksin edellä. Äkkiä, päästyään erään tiessä olevan äkkimutkan luo,
+jonka taakse opas jo oli hävinnyt, kuului niin terävä vihellys, että
+meksikolaiset säpsähtivät ja pysähtyivät vaistomaisesti, eivätkä
+tienneet menisivätkö eteen- vai taaksepäin.
+
+"Mitä tämä merkitsee?" don Pedro mutisi levottomasti.
+
+"Epäilemättä on jokin petos kysymyksessä", capatazi vastasi luoden
+tähystävän silmäyksen ympärilleen.
+
+Mutta kaikki heidän ympärillänsä oli rauhallista; mitään huomattavaa
+muutosta ei ollut tapahtunut maisemassa, joka yhä näytti yhtä autiolta.
+
+Tuskin oli kuitenkin muutamia minuutteja kulunut, kun useita sellaisia
+vihellyksiä, kuin heidän ensin kuulemansakin, mutta paljon etempänä,
+kaikui samalla kertaa eri suunnilta, luultavasti vastaukseksi annettuun
+merkkiin.
+
+Tällä hetkellä tuntematon näyttäytyi taas; hänen kasvonsa olivat
+kalpeat, liikkeensä jurot, hän oli ankaran mielenliikutuksen vallassa.
+
+"Olette itse tahtonut niin", hän sanoi, "pesen käteni sen suhteen mitä
+saattaa tapahtua."
+
+"Sanokaa edes mikä vaara meitä uhkaa", don Pedro sanoi kiihtyneenä.
+
+"Haa!" tuntematon sanoi vihan valtaamana, "en tiedä sitä itsekään.
+Muuten, mitä hyötyä teillä oikeastaan olisi vaikka sen tietäisittekin?
+Olisittekohan silti paremmassa turvassa? Olette kieltäytynyt uskomasta
+minua. Rukoilkaa nyt Jumalaa, että hän auttaa teitä, sillä teitä ei ole
+koskaan niin kauhea vaara uhannut kuin tällä hetkellä."
+
+"Mistä johtuu tämä alituinen umpimielisyytenne? Olkaa avomielinen. Me
+olemme miehiä, kautta Jumalan! Ja olkoon vaara miten suuri tahansa,
+niin osaamme rohkeasti käydä sitä kohti."
+
+"Olette mieletön; voiko yksi mies vastustaa sataa? Sanon teille, että
+joudutte surman suuhun, mutta saatte syyttää itseänne, sillä te olette
+itsepintaisesti tahtonut uhmailla Tiikerikissaa luolassaan."
+
+"Ooh!" haciendero huudahti kauhusta väristen, "minkä nimen olettekaan
+lausunut!"
+
+"Sen miehen nimen, jonka vallassa nyt olette."
+
+"Mitä sanotte! Tiikerikissa, tuo kauhea rosvo, jonka lukemattomat
+rikokset niin kauan ovat kauhistuttaneet koko maata, tuo mies, jolla
+näyttää olevan pirullinen voima suorittaa ne hirmuiset tihutyöt, joissa
+hän lakkaamatta rypee, tuo peto on täällä lähellä!"
+
+"Niin, ja minä varoitan teitä, olkaa varuillanne, sillä hän ehkä kuulee
+puheenne juuri tällä hetkellä, niin näkymätönnä kuin hän onkin teidän
+ja minun katseiltani."
+
+"Vähät minä siitä välitän", don Pedro huudahti tarmokkaasti;
+"sittenkuin minun onneton tähteni on nyt sallinut minun joutua
+tuon hornanhengen valtaan, ei minun tarvitse osoittaa mitään
+hienotunteisuutta, sillä se mies on säälimätön eikä henkeni enää kuulu
+minulle."
+
+"Mistä sen tiedätte, señor don Pedro de Luna?" ilkkuva ääni vastasi.
+
+Haciendero säpsähti ja peräytyi askeleen, päästäen tukahtuneen
+huudahduksen.
+
+Tiikerikissa oli notkeana kuin eläin, jonka nimeä hän kantoi, hypännyt
+sen korkean kallion huipulta, joka kohousi pystysuoraan juuri polun
+vieressä, ja putosi kevyesti varpaisilleen maahan pari askelta hänestä.
+
+Seurasi hetken kammottava hiljaisuus. Molemmat miehet seisten näin
+vastakkain, leimuavin silmin ja vääristynein huulin, tarkastivat
+toisiaan hehkuvan uteliaasti.
+
+Haciendero näki ensi kerran tuon hirmuisen sissin, jonka verinen maine
+ulottui aina maan tuntemattomimpiin pikkukaupunkeihin asti ja joka jo
+kolmenkymmenen vuoden ajan oli levittänyt kauhua Meksikon rajoilla.
+
+Kuvaamme muutamin sanoin tätä miestä, jonka tehtävänä on näytellä
+tärkeätä osaa tässä kertomuksessa.
+
+Tiikerikissa oli yli kuuden jalan pituinen jättiläinen. Hänen leveät
+hartiansa ja jäsenensä, joiden lihakset olivat kiinteät kuin marmori,
+osoittivat, että vaikka hän jo aikoja sitten oli sivuuttanut elämänsä
+keskipäivän, hän oli vielä täysin vankka voimiltaan. Hänen pitkä
+tukkansa, valkoinen kuin Coatepecsin lumi, valui epäjärjestyksessä
+hänen olkapäillensä ja sekaantui hopeanhohtavaan partaan, joka peitti
+hänen rintansa. Koko hänen olemuksensa oli, sanalla sanoen, mitä
+täydellisin erämaan pojan esikuva, suuri, voimakas, majesteetillinen
+ja leppymätön. Vaikka hänen ihonsa, alttiina vuodenaikojen
+armottomuudelle, oli muuttunut melkein tiilenkarvaiseksi, oli kuitenkin
+puhtaista ja jyrkkärajaisista kasvojenpiirteistä helppo huomata että
+tämä mies kuului valkoiseen rotuun.
+
+Hänen pukunsa oli jonkunlainen sekoitus meksikolaisen ja punaihoisen
+puvusta, toisin sanoen, että vaikka hän kantoi zarapéta, niin kuitenkin
+hänen kaksijakoiset mitassinsa, joihin oli sinne tänne neulottu karvoja
+ja hänen kirjavat mokkasininsa, jotka olivat harjaksilla kirjaillut ja
+lasihelmillä sekä kulkusilla koristetut, todistivat hänen mieltymystään
+intiaaneihin, joiden tottumukset ja elintavat hän muuten näytti
+kokonaan omaksuneen.
+
+Leveä nylkyveitsi, kirves, kuulapussi ja ruutisarvi riippui hänen
+keltaisessa nahkavyössään, joka tiukasti ympäröi hänen lanteitaan.
+
+Omituista kyllä valkoiselle miehelle, oli valkopäisen kotkan sulka
+pistetty hänen oikean korvansa yläpuolelle, niinkuin tuo mies olisi
+tahtonut osoittaa, että hän vaatii itseään pidettävän jonkun
+intiaaniheimon päällikkönä.
+
+Lopuksi oli hänellä kädessään erinomainen amerikkalainen, mitä
+suurimmalla taidolla hopealla damaskoitu ja siselöity metsästyskivääri.
+
+Sellainen ulkomuodoltaan oli se mies, jolle valkoiset metsästäjät ja
+punanahat olivat antaneet nimen Tiikerikissa, jonka nimen, jollei huhu
+valehdellut, jos vain puoletkin niistä ilkitöistä, joista häntä
+syytettiin, olivat tosia, hän joka suhteessa ansaitsi.
+
+Kuitenkaan emme nyt tällä kertaa ryhdy lähemmin kuvailemaan tämän
+ihmeellisen miehen luonnetta, kun ne kohtaukset, jotka tässä seuraavat,
+varmaankin tarpeeksi valaisevat sitä.
+
+Vaikkakin hämmästyksissään pelottavan sissin yhtä äkillisestä kuin
+odottamattomasta esiintymisestä, don Pedro de Luna oli kuitenkin pian
+jälleen saavuttanut koko mielenmalttinsa.
+
+"Te näytätte tuntevan minut paljon paremmin kuin minä tunnen teidät",
+hän vastasi kylmästi; "jos kuitenkin puoletkin siitä, mitä olen kuullut
+puhuttavan teistä, on totta, niin ei minun tule odottaa teiltä mitään
+muuta kohtelua, kuin sen, minkä annatte tulla niiden onnettomien
+osaksi, jotka joutuvat teidän käsiinne."
+
+Tiikerikissa hymyili ivallisesti.
+
+"Ja te ette pelkää sitä kohtelua?" hän kysyi ilkkuen.
+
+"En itse puolestani", don Pedro vastasi halveksivasti.
+
+"Mutta", sissi jatkoi, mulkoillen haavoittunutta naista, "tämän nuoren
+tytön puolesta?"
+
+Haciendero säpsähti ja hänen kasvonsa muuttuivat äkkiä aivan
+tuhkanharmaiksi.
+
+"Te ette tarkoita mitä sanotte", hän vastasi, "ihmiskunnan kunnian
+nimessä tahdon uskoa niin. Itse villit apachitkin tuntevat raivonsa
+sammuvan heikon naisen edessä."
+
+"Eikö minulla kaupunkien asukasten keskuudessa ole sellainen maine,
+että olen hurjempi kuin punanahat ja vieläpä itse villit eläimetkin?"
+Tiikerikissa sanoi ivallisesti.
+
+"Lopettakaamme tämä", don Pedro de Luna vastasi ylpeästi, "koska olen
+ollut niin mieletön, että, huolimatta uudistetuista varoituksista, olen
+antautunut teidän käsiinne, niin tehkää kanssani miten haluatte, mutta
+vapauttakaa minut kidutuksesta kuunnella teitä."
+
+Tiikerikissa rypisti silmäkulmiaan, löi pyssynperän kiivaasti maata
+vasten, mutisten muutamia epäselviä sanoja; mutta äärettömällä
+tahdonponnistuksella hänen kasvonpiirteensä taas saavuttivat tavallisen
+liikkumattomuutensa; pieninkin mielenliikutuksen vivahdus oli hävinnyt
+hänen äänestään, hänen vastatessaan mitä rauhallisimmalla äänellä:
+
+"Kun aloitin tämän keskustelun, josta niin vähän näytätte välittävän,
+caballero, niin sanoin: 'Mistä sen tiedätte?'"
+
+"No niin?" haciendero sanoi hämmästyen ja vastoin tahtoaan malttaen
+mielensä, nähtyään peloittavassa vastustajassaan tapahtuneen äkillisen
+muutoksen.
+
+"No niin!" tämä sanoi, "minä en toista näitä sanoja kuten ehkä
+mahdollisesti voitte otaksua, pilkatakseni teitä, vaan aivan
+yksinkertaisesti saadakseni tietää todellisen mielipiteenne minusta."
+
+"Tästä mielipiteestä ette luullakseni paljoakaan välitä."
+
+"Enemmän kuin ehkä luulettekaan. Mutta jättäkäämme tämä ja olkaa hyvä
+ja vastatkaa minulle."
+
+Haciendero oli hetken vaiti. Tiikerikissa iski silmänsä häneen ja
+tarkasti häntä tutkivasti.
+
+Mitä tulee metsästäjään, joka melkein vasten tahtoaan oli suostunut
+palvelemaan don Pedro de Lunan oppaana, niin hän hämmästyi kovin.
+Luullen tuntevansa sissin mielenlaadun perinpohjin, hän ei ymmärtänyt
+rahtuakaan tästä kohtauksesta, ja hän arveli, mihin hirveään
+murhenäytelmään tämä Tiikerikissan luuloteltu lempeys loppuisi.
+
+Don Pedro puolestaan arvosteli aivan toisin rosvon tunteita; syystä tai
+syyttä hän luuli huomanneensa surumielisen vilpittömyyden vivahduksen
+niissä sanoissa, jotka tämä oli viimeksi lausunut hänelle.
+
+"Koska välttämättä niin tahdotte", hän sanoi, "niin vastaan teille
+suoraan: minä en luule, että teidän sydämenne on niin julma, kuin miltä
+tahdotte sen näyttävän, ja otaksun, että tuo käsitys, joka teillä on
+siitä, tekee teidät hyvin onnettomaksi, sillä huolimatta kaikista
+hävyttömyyksistä, joista teitä syytetään, olette kuitenkin jättänyt
+tekemättä osan aikomistanne julmuuksista, huolimatta leppymättömästä
+hurjuudestanne, josta teitä moititaan."
+
+Tiikerikissa liikahti.
+
+"Älkää keskeyttäkö minua!" haciendero jatkoi vilkkaasti. "Tiedän
+kulkevani polttavalla maaperällä, mutta te olette vaatinut minua
+puhumaan suoraan. Sen tähden täytyy teidän kuulla minua loppuun, joko
+tahdotte tai ette. Tässä maailmassa ovat useimmat ihmiset onnensa tai
+onnettomuutensa välikappaleita; te ette ole välttänyt ihmiskunnan
+yhteistä kohtaloa. Tarmokasluontoisena ja erittäin intohimoisena te
+olette sen sijaan että olisitte tukahduttanut himojanne, antanut niiden
+vallita itseänne, ja askel askeleelta olette niin vähitellen tullut
+siihen tilaan, jossa nyt olette, ja kuitenkaan kaikki hyvät tunteet
+eivät teissä sentään ole kuolleet."
+
+Halveksiva hymy leikki vanhan rosvon huulilla.
+
+"Älkää hymyilkö", haciendero jatkoi, "se kysymys, jonka minulle teitte,
+on todistus siitä: viettäen syvällä erämaassa saaliinhimoisen villin
+elämää, vihaten yhteiskuntaa, josta teidät on karkoitettu, pidätte
+kuitenkin tärkeänä saada tietää mitä tämä yhteiskunta teistä ajattelee.
+Mistä syystä? Niin, sanon sen teille, siksi että, ehkä teidän
+tietämättänne, tuo oikean tunne, jonka Jumala on pannut jokaisen
+ihmissydämen sisimpään, nousee teissä vastustamaan tuota yleistä
+hylkäämistuomiota, mikä painaa nimeänne. Te häpeätte itseänne! Mutta
+ihminen, joka on joutunut niin pitkälle, ei ole, olkoon hän kuinka
+rikoksellinen tahansa, kaukana katumuksesta, sillä ääni, joka siten
+puhuu hänen sydämessänsä, on heräävä omatunto."
+
+Vaikka don Pedro oli ollut vaiti jo jonkun hetken, Tiikerikissa näytti
+vieläkin kuuntelevan hänen sanojansa, mutta äkkiä, kohottaen ylpeästi
+päätään, hän loi vuoronperään ilkkuvan silmäyksen häntä ympäröiviin
+henkilöihin ja alkoi nauraa niin kuivasti ja hermostuneesti, ettei sitä
+voi verrata muuhun kuin Goethen Mefistofeleksen nauruun.
+
+Tämä nauru suretti hacienderoa, joka ymmärsi, että sissin huonot himot
+olivat voittaneet ne hyvät ajatukset, jotka hetken näyttivät tahtovan
+juurtua hänessä.
+
+Hetken kuluttua oli Tiikerikissan kasvoihin palannut marmorinkova
+vakavuus.
+
+"Hyvä!" hän huudahti aiheettoman vallattomalla äänellä, minkä don Pedro
+ei suinkaan antanut pettää itseään; "odotin saarnaa ja näen etten
+erehtynyt. No niin, silläkin uhalla, että alenisin arvostelussanne
+taikka oikeammin lisäisin ylpeyttänne, antamalla näennäisesti tukea
+otaksumisellenne, että olette ollut oikeassa arvostellessanne minua,
+niinkuin olette tehnyt, tahdon, että te ja ne, jotka ovat mukananne,
+palaatte takaisin hacienda de las Norias de San-Antonioon, ei
+ainoastaan kadottamatta hiuskarvaakaan, vaan vieläpä saatuanne
+osaksenne minun puoleltani hyvää kohtelua. Tämä päätös hämmästyttää
+teitä, eikö niin? Sitä ette ollenkaan odottanut, vai kuinka?"
+
+"Päinvastoin, olen koko ajan ajatellut, että niin tapahtuisi."
+
+"Vai niin!" sissi sanoi hämmästyneenä; "jos siis tarjoaisin teille
+vieraanvaraisuutta majassani, niin ottaisitteko sen vastaan?"
+
+"Miksi en, jos tarjous on vakavasti tarkoitettu?"
+
+"Tulkaa sitten pelkäämättä; annan teille sanani, ettei teillä ja
+niillä, jotka teitä seuraavat, ole pelättävänä mitään väkivaltaa minun
+puoleltani."
+
+"Olkoon menneeksi!" don Pedro sanoi, "minä seuraan teitä."
+
+Mutta tuntematon oli yhä levottomammin seurannut tämän omituisen
+keskustelun odottamattomia vaihteluja. Tällä hetkellä hän syöksyi
+kiivaasti esiin, ojentaen käsivartensa hacienderoa kohti.
+
+"Pysähtykää, henkenne tähden!" hän huudahti äänellä, joka sisällisestä
+mielenliikutuksesta vapisi vastoin hänen tahtoansa. "Pysähtykää! älkää
+antako tämän miehen näennäisen hyväntahtoisuuden pettää itseänne, hän
+asettaa teille ansan: hänen tarjouksessaan piilee petos."
+
+Tiikerikissa suoristautui koko pituudelleen, singauttaen halveksivan
+katseen nuoreen mieheen.
+
+"Erehdyt, poika", hän vastasi ylpeän majesteettisella äänellä, "tätä
+miestä ei uhkaa mikään vaara luottaessaan minuun. Vaikken kunnioitakaan
+kuin harvoja asioita maailmassa, niin on kuitenkin muuan, jota aina
+olen kunnioittanut ja jota en ole sallinut epäiltävän, nimittäin
+sanani; tuon sanani olen antanut tälle caballerolle. Kas niin, väisty
+siis. Nuori nainen, jonka avuksi aivan viime hetkessä tulit, ei ole
+vielä ihan täydellisesti pelastettu, vaan hänen tilansa vaatii hoitoa,
+jota sinä et kykene hänelle antamaan."
+
+Tuntematon säpsähti. Synkkä salama iski hänen sinisistä silmistänsä,
+hänen suunsa hymyili, ikäänkuin antaakseen vastauksen. Hän vaikeni
+kuitenkin, peräytyi muutaman askeleen ja painoi päänsä alas ankaran
+suuttumuksen vallassa.
+
+"Muuten", sissi jatkoi järkkymättömästi, "tiedät kaiketi, että vaikka
+sinulla onkin valta muualla erämaassa, niin täällä minä olen
+kaikkivaltias, ja että minun tahtoni on laki. Anna minun siis toimia
+mieleni mukaan, äläkä pakota minua käyttämään keinoja, jotka ovat
+minulle vastenmielisiä; minun tarvitsee vain liikahtaa tukahduttaakseni
+tyhmän ylpeytesi."
+
+"Hyvä", nuori mies vastasi kumealla äänellä, "minä tiedän, etten voi
+mitään. Mutta pitäkää huoli siitä, miten kohtelette näitä vieraita,
+jotka ovat asettuneet minun suojelukseeni, sillä minä osaan kostaa."
+
+"Niin, niin", Tiikerikissa sanoi surumielisesti, "minä tiedän, ettet
+epäröisi kostaa minullekin, jos luulisit itselläsi olevan syytä siihen,
+mutta yhdentekevää, tällä hetkellä olen minä herrana."
+
+"Seuraan teitä aina pesäpaikkaanne asti; älkää luulko, että jätän näitä
+vieraita teidän käsiinne tällä tavoin."
+
+"Olkoon menneeksi, en vastusta sitä, että seuraat meitä, kaukana siitä;
+minua olisi surettanut, jos olisit menetellyt päinvastoin."
+
+Tuntematon hymyili halveksivasti, mutta ei vastannut.
+
+"Tulkaa", Tiikerikissa jatkoi kääntyen hacienderoon.
+
+Karavaani alkoi taas matkaansa kumpua ylöspäin, seuraten vanhaa sissiä,
+jonka vieressä heidän entinen oppaansa kulki synkän näköisenä.
+
+Kun he olivat sivuuttaneet muutamia mutkia yhä jyrkemmäksi käyvällä
+polulla, jota pitkin meksikolaiset vain verrattain vaikeasti saattoivat
+kiivetä, Tiikerikissa kääntyi hacienderoon päin ja lausui vapaammalla
+äänellä hänelle:
+
+"Pyydän anteeksi, että vien teidät tällaisille huonoille teille;
+pahaksi onneksi ei ole mitään muuta asuntooni vievää tietä; muuten
+olemme kohta perillä, kestää enää vain muutaman minuutin."
+
+"Mutta minä en näe jälkeäkään ihmisasunnosta", don Pedro vastasi,
+turhaan katsellen maisemaa kaikkiin suuntiin.
+
+"Se on totta", Tiikerikissa sanoi hymyillen, "kumminkin olemme tuskin
+sataakaan askelta matkamme päämäärästä, ja vakuutan teille, että siihen
+paikkaan, johon nyt teidät vien, mahtuisi helposti kymmenen kertaa niin
+paljon ihmisiä kuin meitä nyt on."
+
+"Ellei tuo asunto ole maan alla, jota en voi otaksua, niin en oikein
+ymmärrä, missä se voisi olla."
+
+"Te olette melkein arvannut oikein. En kyllä asu maanalaisessa luolassa
+sanan varsinaisessa merkityksessä mutta asun ainakin turvapaikassa,
+joka on maan alla. Jotenkin harvat ovat tulleet sinne sisälle ja, kuten
+te, palanneet sieltä vahingoittumattomina."
+
+"Sitä pahempi", haciendero vastasi suoraan, "sitä pahempi heille ja
+ennen kaikkea teille!"
+
+Tiikerikissa rypisti kulmakarvojaan, mutta malttoi taas heti mielensä.
+
+"Odottakaa", hän sanoi taas yhtä kevyellä ja huolettomalla äänellä,
+kuin hän muutamia minuutteja sitten oli puhunut, "minä luovun tästä
+salaperäisyydestä; kuulkaahan, tämä on sangen jännittävää. Kun aztekit
+jättivät Aztmaan eli kangastusten maan, valloittaakseen Anahuacin eli
+vesien välissä olevan maan, tuli heidän harharetkensä pitkäksi, se
+kesti monta vuosisataa. Toisinaan alakuloisuuden valtaamina tämän
+pitkän matkan kestäessä he pysähtyivät ja perustivat kaupunkeja, joihin
+asettuivat asumaan, ja ikäänkuin heidän ei olisi tarvinnut lähteä pois
+valitsemastaan paikasta, taikka, ehkä myöskin tarkoittaen jättää
+häviämättömiä jälkiä retkestään sivuuttamiensa autioiden maa-alueiden
+kautta, he rakensivat pyramiideja. Siitä ne lukemattomat rauniot, joita
+Meksikon maa on täynnään, ja siellä täällä tavattavat teocalit, nuo
+viimeiset, synkät jäljet hävinneestä maailmasta. Nuo uskomattoman
+lujasti rakennetut teocalit, sen sijaan, että olisivat kaikkivoivan
+ajan hampaan lahottamia, ovat viimein kasvaneet kiinni maahan, jossa ne
+ovat, jopa niin täydellisesti, että usein on vaikea tuntea niitä. En
+tarvitse muuta todistusta väitteelleni kuin sen, mikä on edessämme.
+Kumpu, jolle nyt kiipeemme, ei ole, kuten voisitte otaksua, jonkun
+luonnonmullistuksen aikaansaama, vaan aztekilainen teocali."
+
+"Teocali!" don Pedro huudahti hämmästyneenä.
+
+"Niinpä kyllä", sissi jatkoi, "mutta sen rakentamisesta on kulunut niin
+monta vuosisataa, että tuulen alituiseen kuljettaman väkimullan avulla
+luonto näennäisesti on ottanut takaisin oikeutensa ja aztekilaisesta
+etuvartiosta on tullut vihreä kumpu. Tiedätte luultavasti, että kaikki
+teocalit ovat onttoja?"
+
+"Tiedän kyllä", haciendero vastasi
+
+"Tämän sisälle olen laittanut asuntoni; mutta nyt olemme perillä,
+sallikaa minun viedä teidät sisälle."
+
+Matkailijat olivatkin tulleet jonkinlaisen karkeasti tehdyn
+pylväskäytävän, eräänlaisen jättiläismuurin luo, jonka kautta tultiin
+maanalaiseen holviin, missä syvä pimeys vallitsi, estäen erottamasta
+mittasuhteita.
+
+Tiikerikissa nojautui eteenpäin ja vihelsi omituisella tavalla;
+häikäisevä valo leimahti kohta sen jälkeen holvin sisästä ja valaisi
+sen koko syvyydelleen.
+
+"Tulkaa", sissi sanoi nyt, mennen edellä.
+
+Epäröimättä don Pedro oli valmis seuraamaan häntä, sitten kun hän oli
+kädenliikkeellä huomauttanut seuralaisillensa, että visusti salaisivat
+mahdollisesti tuntemansa pelon.
+
+Muutaman sekunnin ajan tuntematon oli miltei kahdenkesken hacienderon
+kanssa, ja kumartuen äkkiä tätä kohti hän kuiskasi hänen korvaansa
+tuskin kuuluvalla äänellä: "olkaa varovainen! te astutte tiikerin
+luolaan."
+
+Ja hän poistui nopeasti, niinkuin olisi pelännyt, että sissi huomaisi
+neuvon, jonka hän viimeisen kerran antoi vieraille.
+
+Mutta olipa neuvo hyvä tai huono, niin varoitus tuli liian myöhään,
+kaikki epäröiminen vain pahensi asiaa, sillä pako oli mahdoton.
+
+Joka taholla näkyi kuin taikaiskusta kaikilla kallionkielekkeillä
+useitten henkilöiden tummat varjot, henkilöiden, jotka olivat
+ilmaantuneet karavaanin ympärille siten, että oli mahdotonta ymmärtää
+mitenkä tämä oli tapahtunut, niin hiljaa he olivat tulleet.
+
+Meksikolaiset astuivat siis, vaikka salaa huolestuneina, kammottavaan
+luolaan, joka ammotti heitä vastaan.
+
+Maanalainen huone oli laaja ja sen seinät korkeat.
+
+Noin kymmenen minuutin kuluttua meksikolaiset tulivat eräänlaisen
+pyörykön luo, jonka keskellä paloi suunnaton tuli; neljä pitkää
+käytävää leikkasi tämän pyörykön suorakulmaisesti.
+
+Tiikerikissa astui, yhä matkustajien seuraamana, yhteen niistä.
+
+Tultuaan yhteenpunotuista ruo'oista tehdyn oven luo, hän pysähtyi.
+
+"Nyt olette kotonanne", hän sanoi, "asuntoonne kuuluu kaksi huonetta,
+jotka eivät ole missään yhteydessä holvin muiden osien kanssa; toimitan
+että saatte virvokkeita, puita tehdäksenne tulen ja ocote-soihtuja,
+että saatte valoa."
+
+"Kiitän tästä huomaavaisuudesta, jota en suinkaan osannut odottaa", don
+Pedro vastasi.
+
+"Kuinka niin? Ettekö luule, että osaan osoittaa meksikolaista
+vieraanvaraisuutta, kun haluan?"
+
+"Oh!"... haciendero sanoi torjuvalla liikkeellä.
+
+"Lyhyesti, tänä yönä olette minun vieraitani, nukkukaa rauhassa; ei
+kukaan häiritse untanne; tunnin kuluttua lähetän jonkun luoksenne
+tuomaan juomaa nuorelle neitoselle. Näkemiin huomiseksi!"
+
+Ja kumartaen sulavasti ja kohteliaasti, jollaista don Pedro ei suinkaan
+ollut odottanut sellaiselta mieheltä, Tiikerikissa sanoi hyvästi ja
+vetäytyi pois.
+
+Jonkun hetken kaikuivat hänen askeleensa käytävän synkän holvin alla,
+minkä jälkeen ne häipyivät. Matkustajat olivat yksin; haciendero päätti
+silloin asettua hänelle järjestettyihin huoneisiin.
+
+
+
+
+IV.
+
+YLEISIÄ SELITYKSIÄ.
+
+
+Sanokoot jotkut huonot tiedot saaneet kirjailijat mitä tahansa, niin
+espanjalaisen Amerikan haciendat eivät suinkaan ole sukukartanoita,
+vaan aivan yksinkertaisesti laajoja maanviljelysyrityksiä, kuten niiden
+nimikin jotenkin selvästi osoittaa.
+
+Nämä haciendat, sijaiten siellä täällä Meksikon alueella pitkän matkan
+päässä toisistaan ja enimmäkseen laajojen, asumattomien maa-alueiden
+ympäröiminä, ovat rakennetut tavallisesti jyrkkien kumpujen harjalle,
+paikalle, jota on helppo puolustaa.
+
+Kun varsinainen hacienda, maanomistajan asunto, muodostaa siirtolan
+keskipisteen ja siihen, paitsi latoja ja talleja, kuuluu myöskin
+makasiini, peonien asunto ja ennen kaikkea kappeli, ovat sen muurit
+korkeat, paksut ja niitä ympäröi vallihauta, suojellen sitä
+yllätykseltä.
+
+Niillä jotenkin lukuisilla haciendoilla elää usein kuusi-,
+seitsemänsataa kaikkiin ammatteihin kuuluvaa henkilöä; ne maa-alueet,
+jotka kuuluvat näihin maatiloihin, ovat useimmiten laajempia kuin koko
+departementti Ranskassa; näissä haciendoissa kasvatetaan suurin määrin
+villejä hevosia ja nautakarjaa, jotka vapaana syövät ruohoaavikoilla ja
+joita kaukaa vartioivat peoni-vaquerot, yhtä hillitsemättömät kuin
+nekin.
+
+Hacienda de las Norias de San-Antonio, eli Sankt Antonin kaivot, kohosi
+miellyttävänä tiheän mahonki-, perupuu- ja mezquitas-metsän peittämällä
+kummulla, ikuisen lehdikkövyön ympäröimänä, minkä hieman vaalea vehreys
+selvästi erottui noita korkeita, himmeän valkoisia muureja vastaan,
+joita almenat, jonkunlaiset omistajan aatelissäätyä ilmaisemaan
+tarkoitetut sakarat koristivat.
+
+Don Pedro de Luna olikin todella, kuten sanotaan, cristiano viejo ja
+polveutui suorassa polvessa ensimmäisistä espanjalaisista
+valloittajista, koskaan pisaraakaan intiaaniverta tultua sekoitetuksi
+kenenkään hänen esi-isäinsä suoniin.
+
+Ja niin don Pedro de Luna oli, vaikka vanhat tavat
+itsenäisyysjulistuksen jälkeen alkoivat joutua unhotuksiin, ylpeä
+aatelisuudestaan ja piti arvossa näitä muureissaan olevia almenoja,
+noita omituisia merkkejä, joita espanjalaisen yliherruuden aikana vain
+aatelismiehillä oli oikeus käyttää.
+
+Sen ajan jälkeen, jolloin nerokkaan seikkailijan Fernand Cortez'in
+seurueessa eräs Lopez de Luna oli astunut Amerikkaan, oli tämä perhe,
+joka silloin eli hyvin köyhissä ja niukoissa olosuhteissa, -- sillä
+tämä don Lopez ei suorastaan omistanut mitään muuta kuin miekkansa ja
+univormunsa, -- kohonnut uskomattomasti ja koonnut itselleen
+omaisuuden, jota ei mikään aikojen kuluessa voinut vahingoittaa. Don
+Pedro de Luna, tämän vanhan perheen nykyinen edustaja, omistikin
+rikkauksia, joita hänen todellakin olisi ollut vaikea numerolleen
+laskea; rikkauksia, jotka vieläkin olivat lisääntyneet vanhemman
+veljen, Antonio de Lunan osalla, kun tämä veli oli kadonnut
+kaksikymmentäviisi vuotta sitten tapahtumain yhteydessä, joihin
+etempänä palaamme, ja jonka luultiin saaneen surullisen kuoleman
+salaperäisissä erämaissa haciendan lähellä, joko hän sitten oli
+nääntynyt nälän hirmuisiin tuskiin, tai, mikä oli luultavinta, oli
+joutunut apachien, noiden valkoihoisten leppymättömien vihollisten
+käsiin, he kun käyvät lakkaamatta tuimaa taistelua valkoihoisia
+vastaan.
+
+Don Pedro oli, lyhyesti sanoen, nimensä ainoa edustaja ja hänen
+omaisuutensa oli suunnaton. Ei kukaan, joka ei ole käynyt varsinaisessa
+Meksikossa, voi saada käsitystä niistä rikkauksista, joita on
+haudattuna näihin melkein tuntemattomiin maa-alueisiin, missä jotkut
+tilanomistajat, jos he välittäisivät järjestää asiansa, olisivat viisi,
+kuusi kertaa rikkaammat kuin Euroopan suurimmat rahamiehet.
+
+Vaikka kaikki näytti hymyilevän varakkaalle hacienderolle ja vaikka hän
+pintapuolisesti katsoen tuntui näennäisesti nauttivan ehdotonta onnea,
+saattoi kuitenkin don Pedron otsasta, jossa oli kaksi syvää ryppyä,
+kasvojen surullisesta vakavuudesta, katseesta, joka usein suuntautui
+kohti taivasta synkän epätoivon ilmeellä, päättää, että tätä elämää,
+jota kaikki luulivat niin onnelliseksi, salaa järkytti joku syvä suru,
+joka vuosien kuluessa vain lisääntyi, sen sijaan että olisi
+vaimentunut.
+
+Mutta mikä suru se oli?
+
+Mitkä myrskyt olivat samentaneet tämän näköjään niin rauhallisen
+elämän?
+
+Meksikolaiset ovat maailman huonomuistisimpia ihmisiä. Se riippuu
+epäilemättä heidän ilmastonsa laadusta, mikä aina on ylösalaisin
+kauheiden luonnonmullistusten vaikutuksesta. Meksikolainen, joka elää
+tulivuorella, joka lakkaamatta tuntee maan vapisevan jalkainsa alla,
+ajattelee vain elää nopeasti, päivästä päivään; hänellä ei ole eilistä
+päivää, huomista päivää hän ei ehkä koskaan saa nähdä, kuluva päivä on
+hänelle kaikki, sillä ainoastaan nykyisyys kuuluu hänelle.
+
+Hacienda de las Norias'en asukkaat, lakkaamatta alttiina peloittavien
+naapuriensa, punaihoisten ryöstöretkille, lakkaamatta pakotettuina
+puolustamaan itseänsä heidän hyökkäyksiänsä ja hävityksiänsä vastaan,
+ajattelivat aivan luonnollisesti vielä vähemmin kuin muut maanmiehensä
+menneisyyttä, joka ei huvittanut heitä.
+
+Don Pedron surun salaisuus, jos sellainen salaisuus todellakin oli
+olemassa, kuului siis melkein yksinomaan hänelle; ja kun hän ei koskaan
+valittanut eikä koskaan tehnyt mitään viittausta elämänsä varhaisempiin
+vuosiin, oli mahdotonta lausua mitään arveluita, jonka tähden siis mitä
+täydellisin tietämättömyys siinä suhteessa vallitsi.
+
+Yhdellä ainoalla olennolla oli kyky tasoittaa rypyt hacienderon
+huolestuneelta otsalta ja herättää laimean ja haihtuvan hymyn hänen
+huulillensa.
+
+Tämä etuoikeutettu olento oli hänen tyttärensä. Doña Hermosa, tuskin
+viidentoista vuotias, oli erinomaisen kaunis. Kaarevat, hiilenmustat,
+aivankuin siveltimellä vedetyt kulmakarvat lisäsivät hänen hieman
+matalan himmeänvalkoisen otsansa suloa: suuret, siniset, miettiväiset
+silmät, pitkien, ruskeiden silmäripsien reunustamina, olivat
+vastakohtana hänen ebenholtsinmustalle tukalleen, joka kiemurteli
+erinomaisen hyvin muodostuneen kaulan ympäri ja jossa tuoksuvat
+jasmiinit hekumallisesti pöyhistelivät.
+
+Hän oli pienenkokoinen, kuten kaikki rotuespanjattarat, ja hänen
+pyöreät vyötäisensä olivat erittäin hoikat; ei koskaan ollut somempi
+jalka liidellyt meksikolaisilla ruohokentillä, koskaan ei ollut
+hienompi käsi tarttunut kukkapenkereen dalioihin. Hänen käyntinsä oli
+huolimaton, kuten kaikkien kreolittarien, aaltomainen ja kiemurteleva
+liikkeissään, täynnä sulavuutta ja "saleroa", kuten Andalusiassa
+sanotaan.
+
+Tämä ihastuttava nuori tyttö levitti iloa ja riemua haciendaan, missä
+aamusta iltaan kaikui hänen kristallikirkas äänensä, jonka raitis ja
+puhdas sointu sai huertan [puutarha] varjoisiin kuusiin piiloutuneet
+linnut halkeamaan kateudesta.
+
+Don Pedro jumaloi tytärtänsä, hän tunsi tätä kohtaan kiihkeää,
+rajatonta rakkautta, jonka uskomattoman voiman vain ne voivat käsittää,
+jotka ovat isiä sanan todellisessa merkityksessä.
+
+Hermosa, kasvatettuna haciendassa, oli ollut vain käymältään pitkien
+väliaikojen jälkeen Meksikon liittovaltion suurissa kaupungeissa,
+joiden tavoista ja menoista hän oli aivan tietämätön. Tottuneena
+viettämään linnun vapaata, teeskentelemätöntä elämää, ja ajattelemaan
+ääneen, hänen avomielisyytensä ja lapsellisuutensa oli uskomaton, hänen
+ystävällisyytensä teki hänet kaikkien haciendassa olevien ihmisten
+jumaloimaksi, varsinkin kun hän aina piti heistä kaikista hellää
+huolta.
+
+Saamansa kasvatuksen kautta, kun hän täällä kaukaisella rajaseudulla
+aina sai kuulla korvissaan punaihoisten kauheiden sotahuutojen kaikuvan
+ja olla näkemässä verisiä kohtauksia, hänen sydämensä kuitenkin
+aikaisin oli saanut tottua katsomaan vaaraa kasvoihin, joskaan ei
+kylmäverisesti niin ainakin rohkeasti ja mielenlujuudella, jota ei
+läheskään olisi odottanut niin nuorelta, hennolta lapselta.
+
+Muuten hänen vaikutuksensa kaikkiin, jotka tulivat hänen
+läheisyyteensä, oli käsittämätöntä; ei voinut tuntea häntä rakastamatta
+häntä ja tuntematta halua uskaltaa henkensä hänen puolestansa.
+
+Useissa tapauksissa, kun apachit ja comanchit, nuo erämaan
+rajuluontoiset ryöstäjät, olivat koettaneet yllättää haciendaa, oli
+haavoittuneita intiaaneja joutunut meksikolaisten käsiin.
+
+Doña Hermosa ei ollut suinkaan antanut pidellä pahoin noita onnettomia,
+vaan oli antanut hoitaa heitä huolellisesti, ja sitten kun he olivat
+parantuneet, päästänyt heidät taas vapaiksi.
+
+Tällä menettelyllään hän oli saanut aikaan, että punaihoiset vähitellen
+olivat lakanneet hyökkäyksistään haciendaan ja että nuori tyttö
+ainoastaan yhden miehen seuraamana, johon mieheen pian lukijan
+tutustutamme, voi huoleti tehdä hevosella pitkiä retkiä erämaassa,
+jolloin hän metsästysintonsa hurmaamana saattoi poistua melkoisen
+matkan päähän haciendasta, intiaanien, vaikka he näkivät hänen kulkevan
+ohi, koettamatta vahingoittaa häntä tai edes asettamatta esteitä hänen
+tiellensä. Päinvastoin nämä luonnonihmiset, jotka tunsivat häntä
+kohtaan taikauskoista kunnioitusta, koettivat, itse näkymättöminä,
+poistaa hänen tieltään esteitä tai vaaroja, jotka olisivat voineet
+viivyttää häntä.
+
+Punaihoiset olivat heille ominaisella, synnynnäisellä runollisuudellaan
+antaneet hänelle nimen Valkoinen perhonen [nimi on Comach-intiaanien
+kielellä Izlacpapalotzin, sanoista izlac = valkoinen ja papalot =
+perhonen], siinä määrin kevyeltä ja hennolta hän heistä näytti, kun hän
+nuoren, pelästyneen naarashirven tavoin hyppeli ruohoaavikon korkeassa
+ruohistossa, joka tuskin taipui hänen ruumiinsa painosta.
+
+Muuan nuoren tytön kävelymatkojen päämäärä oli useimmiten eräs rancho
+[yksinään sijaitseva talo], joka oli noin viisi kilometriä haciendasta.
+
+Tässä ranchossa, joka sijaitsi ihastuttavalla paikalla ja jota
+huolellisesti hoidetut sarat ympäröivät, asui noin viidenkymmenen
+vuoden ikäinen nainen ja hänen poikansa, suurikasvuinen ja kaunis, noin
+kahdenkymmenenviiden tai -kuuden vuotias nuori, ylpeäkatseinen mies,
+jolla oli tulinen sydän; hänen nimensä oli Estevan Diaz.
+
+Ña Manuela, kuten naista kutsuttiin, ja Estevan tunsivat nuorta tyttöä
+kohtaan rajatonta ystävyyttä ja uskollisuutta.
+
+Manuela oli ollut Hermosan imettäjänä ja piti nuorta valtiatartansa
+melkein kuin omana lapsenaan, niin suuri hänen rakkautensa oli tätä
+kohtaan.
+
+Tämä nainen kuului niihin palvelijoihin, jollaiset onnettomuudeksi ovat
+melkein sukupuuttoon kuolleet Euroopassa, jotka, niin sanoaksemme,
+melkein kuuluvat perheeseen ja joita isäntäväki pitää enemmän ystävinä
+kuin palvelijoina.
+
+Hermosa teki pitkät kävelyretkensä, joista jo aikaisemmin
+olemme puhuneet, Estevanin saattamana. Tämä alituinen nuoren
+viidentoistavuotiaan tytön ja nuoren kahdenkymmenviidenvuotiaan miehen
+kahdenkeskinen yhdessäolo, joka meidän tekopyhästi mahtipontisissa
+maissamme tuntuisi sopimattomalta, näytti aivan luonnolliselta
+haciendan asukkaista, jotka tiesivät, kuinka syvällä kunnioituksella ja
+vilpittömällä ystävyydellä Estevan oli kiintynyt nuoreen
+valtiattareensa, jota hän, tämän ollessa pienenä lapsena, oli
+keinuttanut polvillaan ja ohjannut hänen ensimmäisiä askeleitaan.
+
+Hermosa, iloinen, veitikkamainen ja itsepintainen, kuten kaikki hänen
+ikäisensä lapset, oli erittäin huvitettu Estevanin seurasta, sillä hän
+saattoi tätä kiusata ja ärsyttää, Estevanin koskaan yrittämättä
+vastustaa nuoren tytön kohtuuttomia päähänpistoja ja kestäessä hänen
+itsepäisyytensä järkähtämättömän kärsivällisesti.
+
+Don Pedro osoitti Manuelaa ja hänen poikaansa kohtaan harrasta
+ystävyyttä, hän luotti heihin erittäin suuresti, ja kaksi vuotta sitten
+hän oli uskonut Estevanille majordomon [hovimestari] tärkeän toimen,
+jonka hän tilan laajuuden vuoksi jakoi Luciano Pedralvan kanssa, tämän
+kuitenkin ollessa hänen käskynsä alaisena.
+
+Estevan Diaz ja hänen äitinsä olivat siis, omistajan itsensä jälkeen,
+tärkeimmät henkilöt haciendassa, jossa he sekä asemansa että myöskin
+kaikkien kunnioittaman luonteensa takia nauttivat suurta kunnioitusta.
+
+Meksikolaisilla hacienderoilla on tapana maatilojensa äärettömän
+laajuuden vuoksi visseinä vuodenaikoina tehdä kiertomatkoja kaikkiin
+kartanoihinsa luomaan niiden hoitoon isännänsilmäyksensä, mikä
+Etelä-Amerikassa tavaksi tulleen puheenparren mukaan saa viljat
+kypsymään ja elukat lihoomaan. Don Pedro ei koskaan jättänyt tekemättä
+näitä vuotuisia matkoja, joita alemmat päällysmiehet ja peonit eri
+kartanoissa kärsimättömästi odottivat, näille henkilöille kun isännän
+tilapäinen käynti toi ainakin vähän helpotusta heidän kurjaan oloonsa.
+
+Meksikossa, jossa orjuus periaatteessa poistettiin
+itsenäisyysjulistuksen tapahduttua, se vallitsi kuitenkin, joskaan ei
+de jure [lain mukaan] niin kuitenkin de facto [todellisuudessa] koko
+liittovaltion alueella.
+
+Kas tässä, kuinka ovelalla tavalla rikkaat maanomistajat olivat
+kiertäneet lain:
+
+Jokainen hacienda tarvitsee luonnollisesti suuren joukon henkilöitä,
+joita käytetään peoni-vaqueroina, tigreroina j.n.e. Kaikki nämä ihmiset
+ovat "indianos mansos" eli sivistyneitä intiaaneja, toisin sanoen, he
+ovat kastettuja ja noudattavat niin hyvin kuin osaavat uskonnollisia
+menoja, joita he eivät vaivaudu ymmärtämään ja joihin he sullovat mitä
+mahdottomimpia ja naurettavimpia tapoja vanhasta uskostaan.
+
+Köyhyydestä tylsistyneinä peonit pestautuvat jollekin hacienderolle
+kohtuuttoman halvasta hinnasta, voidakseen tyydyttää molempia
+päävikojansa, pelaamista ja juopottelua; mutta kun intiaanit ovat
+vähimmän harkitsevia ihmisiä maailmassa, tapahtuu, ettei heidän
+vaatimaton päiväpalkkansa riitä heidän ravintoonsa ja vaatteisiinsa, ja
+että he joka päivä ovat kuolemassa nälkään, jollei heidän onnistu
+hankkia itselleen mitä he tarvitsevat elämän välttämättömimpiin
+tarpeisiin.
+
+Rikkaat tilanomistajat tahtovat juuri saada heidät siihen tilaan.
+
+Jokaisessa haciendassa on maatilan majordomolla ja capatazilla isännän
+määräyksen mukaan täyteläisiä vaate-, ase-, talouskalu- y.m. varastoja,
+joista he antavat peoneille etukäteen heidän työstänsä niitä tavaroita,
+joita nämä tarvitsevat. Hyvin ymmärrettävästi näistä tavaroista
+maksetaan kymmenen kertaa korkeampi hinta kuin niiden arvo on.
+
+Tästä hyvin yksinkertaisesta järjestelystä on tuloksena ei ainoastaan,
+etteivät nälkiintyneet peoniraukat koskaan saa nostaa pienintäkään
+murto-osaa kohtuuttoman alhaisesta palkastaan, joka heille on luvattu,
+vaan he ovat myöskin alituisesti työnantajiensa vallassa, ollen heille
+muutaman kuukauden kuluttua aavistamattaan velkaa suunnattomia summia,
+joita he eivät koskaan kykene maksamaan. Ja kun laki on siinä suhteessa
+järkähtämätön, täytyy peonien pysyä työnantajiensa palveluksessa,
+kunnes he työllään kykenevät täydellisesti maksamaan velkansa hänelle.
+Onnettomuudekseen heidän tarpeensa ovat aina yhtä pakottavia, heidän
+asemansa aina yhtä kireä, velka kasvaa hirvittävästi, sen sijaan että
+se vähenisi, ja alituisissa vaivoissa eläen kuolevat peonit
+maksukyvyttöminä. He ovat, toisin sanoen, eläneet aina kuin orjat,
+irroittamattomasti kiinnitettyinä turpeeseen, viimeiseen hengenvetoonsa
+asti niiden henkilöiden säälimättä köyhdyttäminä, joiden rikkaus on
+kasvanut kymmenkertaiseksi heidän hiellään ja vaivallaan.
+
+Doña Hermosa, hyväsydäminen, kuten nuoret tytöt tavallisesti, kun he
+ovat kasvatetut perhe-elämän suojelevan siiven alla, seurasi
+tavallisesti isäänsä tämän vuotuisella kiertomatkalla, onnellisena
+voidessaan köyhien peonien joukkoon jättää hyväntekeväisyytensä
+loistavia jälkiä.
+
+Nyt, kuten edellisinäkin vuosina, hän oli seurannut don Pedro de Lunaa,
+tehden läsnäolonsa jokaisessa ranchossa huomatuksi, jakamalla vähän
+apua vaivaisille henkilöille, ukoille tai lapsille.
+
+Samana päivänä, kun tämä kertomus alkaa, don Pedro oli noin
+neljäkymmentäkahdeksan tuntia sitten jättänyt hopeabonanzan, joka
+hänellä oli muutamien penikulmien päässä erämaassa, ja oli nyt
+kotimatkalla las Norias de San-Antonioon.
+
+Kun don Pedro oli ehtinyt muutaman penikulman päähän haciendasta, niin
+hän, vakuutettuna siitä, ettei hän niin lähellä maatilaansa tarvinnut
+mitään turvajoukkoa, oli lähettänyt don Estevan Diazin ja asestetut
+palvelijat edeltäkäsin ilmoittamaan hänen kotiintulostansa ja pitänyt
+luonaan vain capatazin, Luciano Pedralvan, sekä kolme tai neljä peonia.
+
+Don Estevan oli koettanut varoittaa isäntäänsä jäämästä näin melkein
+yksinänsä erämaahan, kiinnittämällä hänen huomiotansa siihen, että
+intiaanialueen rajat tekivät epävarmoiksi pahimman laatuiset ryövärit
+ja rosvoilijat, jotka epäilemättä olivat väijyksissä viidakossa ja vain
+odottivat sopivaa tilaisuutta hyökätäkseen ryöstämään karavaania.
+
+Mutta omituisen sallimuksen kautta don Pedro, joka varmasti uskoi,
+ettei hänellä ollut mitään pelättävää noiden kuljeksivien henkilöiden
+puolelta, nämä kun eivät koskaan olleet osoittaneet minkäänlaisia
+vihamielisiä aikeita häntä vastaan, oli pysynyt toivomuksessaan, että
+majordomo lähtisi edeltäkäsin, ja tämän oli ollut, vaikka
+vastenmielisesti, pakko totella.
+
+Sittenkuin turvajoukko oli poistunut, haciendero jatkoi hiljalleen
+matkaansa, jutellen tyttärensä kanssa ja naureskellen majordomon
+onnettomuutta ennustaville aavistuksille ja alakuloiselle katseelle,
+hänen sanoessaan hyvästit isännälleen.
+
+Päivä kului minkään vahvistamatta don Estevanin synkkiä aavistuksia;
+mikään ei häirinnyt matkan yksitoikkoista säännöllisyyttä; ei mikään
+epäiltävä merkki herättänyt matkustajien pelkoa; erämaa oli
+rauhallinen. Niin pitkälle kuin silmä kantoi, näki ainoastaan muutamia
+hajallaan olevia hirvi- ja antilooppijoukkoja rauhallisesti syövän
+metsän korkeassa ja mehevässä ruohostossa.
+
+Auringon laskiessa don Pedro ja hänen seuralaisensa saapuivat
+suunnattoman aarniometsän ensimmäisiin ulkonemiin, joiden kautta heidän
+osittain piti kulkea, päästäkseen haciendaan, johon heillä nyt oli vain
+muutaman penikulman matka.
+
+Haciendero päätti nyt laittaa leirin metsänreunaan, tullakseen
+haciendaan seuraavana päivänä, ennenkuin kova kuumuus päivällisen
+aikana alkoi. Muutaman minuutin kuluttua kaikki oli järjestyksessä;
+doña Hermosalle laitettiin lehtimaja, tulia sytytettiin ja hevoset
+sidottiin huolellisesti kiinni, etteivät ne voisi poistua
+leiripaikalta.
+
+Matkustajat söivät illallisateriansa iloisella mielellä, jonka jälkeen
+jokainen varustautui niin mukavasti kuin mahdollista nukkumaan.
+
+Kuitenkin oli capatazin, joka oli tottunut intiaanien kaikkiin
+temppuihin, mielestä viisainta, ettei hän laiminlöisi mitään
+varovaisuustoimenpidettä turvatakseen toveriensa lepoa. Sitten kun hän
+oli asettanut vahdin, jolle hän oli teroittanut mieleen mitä suurinta
+valppautta, satuloi hän hevosensa, aikoen tehdä tutkimusretken
+leiripaikan läheisyyteen.
+
+Don Pedro, joka jo oli puoliksi nukuksissa, kohotti päätään ja kysyi
+don Lucianolta, mitä tämä aikoi tehdä. Kun capatazi oli selittänyt
+hänelle aikeensa, purskahti haciendero nauramaan ja antoi hänelle
+järkähtämättömän käskyn antaa hevosensa syödä rauhassa ja levossa ja
+paneutua pitkäkseen tulen luo, ollakseen seuraavana aamuna auringon
+noustessa valmis kulkemaan edelleen.
+
+Capatazi totteli, pudistaen päätänsä; hän ei ymmärtänyt rahtuakaan
+isännän menettelyä, tämä kun tavallisesti osoitti niin suurta viisautta
+ja varovaisuutta. Asian laita oli niin, että don Pedro de Luna, jonkun
+tuollaisen selittämättömän sallimuksen johdosta, jotka usein ilman
+näkyvää syytä sokaisevat järkevämmätkin miehet, oli vakuutettu, ettei
+hänellä niin lähellä asuntoansa ja, niin sanoaksemme, omalla maallaan
+ollut mitään pelättävää rajakulkureilta ja rosvoilijoilta, jotka
+ajattelisivat kahdestikin, ennenkuin hyökkäisisivät niin arvokkaan
+miehen kimppuun kuin hän, jolla oli keinoja panna heidät kalliisti
+maksamaan pienimmänkin väkivallanteon hänen persoonaansa kohtaan.
+
+Capatazi päätti kuitenkin, salaisen levottomuuden vaivaamana, mikä piti
+häntä hereillä, huolimatta kaikista yrityksistä nukkua, isännän
+nimenomaisesta käskystä välittämättä vartioida huolellisesti koko yön.
+
+Niin pian kun hän siis huomasi don Pedron vaipuneen syvään uneen, hän
+nousi hiljaa, tarttui tussariinsa ja hiipi kissamaisin askelin pitkin
+metsänreunaa tutkimaan. Mutta tuskin capatazi oli jättänyt vahtitulien
+synnyttämän vaalean valovyön ja astunut muutamia askeleita metsään, kun
+näkymättömät kädet tarttuivat häneen äkkiä kovasti, hänet heitettiin
+kumoon maahan, kapula pantiin hänen suuhunsa ja hänet sidottiin
+nuoralla, mikä kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei hän ehtinyt käyttää
+aseitaan, ei edes päästää hätähuutoa varoittaakseen matkatovereitaan.
+
+Omituista kyllä, että henkilöt, jotka niin äkkiä olivat ottaneet
+capatazin huostaansa, eivät kuitenkaan pidelleet häntä pahoin, vaan
+tyytyivät sitomaan hänet lujasti, ettei hän voisi tehdä pienintäkään
+vastarintaa, ja jättivät hänet maahan pitkäkseen.
+
+"Neiti raukkani!" rehellinen mies mutisi kaatuessaan, ajattelematta
+hetkeäkään itseään.
+
+Tällä tavoin hän sai maata jotenkin kauan, kiihkeästi kuunnellen
+erämaan ääniä ja joka hetki odottaen saavansa kuulla don Pedron tai
+doña Hermosan epätoivoiset hätähuudot. Mutta mitään huutoa ei kuulunut,
+mikään ei häirinnyt rauhaa ruohoaavikolla, jolla kuolonhiljaisuus
+näytti vallitsevan.
+
+Vihdoinkin, noin kahdenkymmenen tai kahdenkymmenenviiden minuutin
+kuluttua, heitettiin hänen kasvoilleen zarapé, luultavasti estääkseen
+häntä tuntemasta hyökkääjiään. Sitten nostettiin hänet maasta ja kaksi
+miestä kantoi häntä jotenkin pitkän matkan käsivarsillaan.
+
+Asema tuli yhä pulmallisemmaksi ja capatazi vaivasi turhaan aivojansa
+ryöväriensä aikeista, mutta nämä olivat mykkiä ja näyttivät liukuvan
+maassa kuin aaveet, niin keveät ja äänettömät heidän askeleensa olivat.
+
+Meksikolaiset ovat yleensä sallimanuskojia. Niin pian kun capatazi siis
+huomasi ponnistuksensa turhiksi, hän filosoofisesti tyytyi kohtaloonsa
+ja odotti kärsivällisesti tämän omituisen kohtauksen ratkaisua. Tätä
+ratkaisua ei tarvinnut kauan odottaa. Tultuaan luultavasti siihen
+paikkaan, johon he aikoivat, pysähtyivät tuntemattomat ja panivat
+capatazin maahan, jonka jälkeen kaikki taas oli hiljaista ja
+rauhallista vangin ympärillä.
+
+Muutaman minuutin kuluttua tämä, päättäen mihin hintaan tahansa päästä
+taas vapaaksi, teki epätoivoisen yrityksen katkaista siteensä.
+
+Mutta nyt odotti häntä uusi yllätys. Nuorat, jotka muutama hetki sitten
+sitoivat hänet niin lujasti katkesivat helposti.
+
+Capatazin ensimmäinen liike oli heittää zarapé päältään ja vapautua
+suukapulastaan.
+
+Nyt hän katsoi ympärilleen levottomasti, koettaakseen päästä selville
+missä hän oli ja saadakseen tietää kuinka hänen seuralaistensa oli
+käynyt.
+
+Hän huudahti hämmästyksestä ja pelästyksestä. Doña Hermosa, hänen
+isänsä ja peonit makasivat pitkänään maassa vähän matkaa hänestä,
+sidottuina samaten kuin hän itsekin oli ollut ja pää kiedottuna
+zarapéhen.
+
+Capatazi kiiruhti auttamaan nuorta tyttöä ja hänen isäänsä, jonka
+jälkeen hän leikkasi poikki köydet, joilla peonit oli sidottu.
+
+Paikka, johon näkymättömät hyökkääjät olivat kuljettaneet matkustajat,
+oli aivan erilainen kuin se seutu, jonka he olivat valinneet
+leiripaikakseen.
+
+He olivat tiheän metsän keskellä, jonka jättiläiskokoiset puut
+muodostivat tavattoman korkealle heidän päänsä yläpuolelle vihreitä
+holveja, niin että päivänvalo tuskin pääsi tunkeutumaan läpi.
+
+Matkustajien hevoset ja tavarat olivat kadonneet. Hylättyinä,
+aarniometsän keskellä, ilman elintarpeita ja hevosia matkustajien tila
+oli kauhea. Heillä ei ollut mitään pelastuksen toivoa. He näkivät
+olevansa tuomittuja julmaan kuolemaan sietämättömien kärsimysten
+jälkeen.
+
+Don Pedron epätoivoa ei saata kuvailla. Hän huomasi, vaikka liian
+myöhään, mielettömän menettelynsä. Hänen kyynelissä kylpevät silmänsä
+kiintyivät hänen tyttäreensä sanomattoman hellyyden ja tuskan ilmeellä,
+hänen itsekseen syyttäessä itseään siitä, että yksinään oli syypää
+heitä kohdanneeseen onnettomuuteen.
+
+Doña Hermosa oli tässä arveluttavassa asemassa ainoa, joka ei
+antautunut epätoivoon. Sittenkuin hän hellin ja lohduttavin sanoin oli
+koettanut vähän rohkaista isäänsä, hän oli ensimmäinen, joka esitti,
+että lähdettäisiin siitä paikasta, missä nyt oltiin ja koetettaisiin
+löytää hävinnyt tie.
+
+Se päättäväisyys, joka loisti nuoren tytön silmistä, herätti taas
+rohkeutta hänen seuralaisissansa, ja joskaan heissä ei herännyt mitään
+toivoa, niin he tunsivat kuitenkin saavansa uusia voimia kestämään sitä
+taistelua, johon valmistuttiin.
+
+Lopullinen nuoren tytön huomautus poisti kaiken heidän epäröimisensä ja
+täydensi sen onnellisen käänteen, minkä hän oli saanut aikaan heidän
+mielissään.
+
+"Ystävämme", hän sanoi, "epäilevät onnettomuuden tapahtuneen, kun he
+eivät näe meidän tulevan perille, ja lähtevät heti hakemaan meitä. Don
+Estevan, jolle erämaassa ei enää ole mitään salaisuuksia, löytää
+varmasti jälkemme. Asemamme ei siis läheskään ole epätoivoinen.
+Älkäämme pitäkö itseämme kadotettuina, jos emme tahdo, että Jumalan
+pitää hylätä meidät. Lähtekäämme matkalle pian, toivoakseni pääsemme
+pois tästä metsästä ja näemme jälleen auringon valon."
+
+Lähdettiin liikkeelle.
+
+Onnettomuudeksi on mahdotonta löytää oikeata suuntaa, tuntematta
+perinpohjin aarniometsää, jossa kaikki puut ovat toistensa näköisiä,
+jossa ei näy mitään taivaanrantaa ja jossa ainoa tieto, mikä kelpaa, on
+eläimen vaisto eikä ihmisen järki.
+
+Matkustajat harhailivat siis umpimähkään ympäri koko päivän, kiertäen
+aavistamattaan yhä samassa ympyrässä, kulkien paljon pääsemättä
+eteenpäin ja rasittaen itseään turhaan löytääkseen tien, jota ei ollut.
+
+Don Pedro mietiskeli, mikä oli voinut saattaa henkilöt, jotka olivat
+varastaneet heidän hevosensa, jättämään heidät siten oman onnensa
+nojaan läpitunkemattomaan sokkeloon, minkätähden heidät oli
+kylmäverisesti tuomittu julmaan kuolemaan ja kuka vihollinen saattoi
+olla kyllin julma voidakseen ajatella niin kamalaa kostoa.
+
+Mutta haciendero vaivasi turhaan aivojaan päästäkseen selvyyteen; ei
+ollut mitään johtolankaa, joka viittaisi tämän käsittämättömän
+hyökkäyksen todenmukaiseen alkuunpanijaan.
+
+Matkustajat olivat liikkeellä aina aamusta asti. Aurinko oli laskenut
+ja päivää seurannut yö, ja he kulkivat yhä eteenpäin, harhaillen
+koneellisesti milloin oikealle, milloin vasemmalle, pitämättä mitään
+määrättyä suuntaa, kulkien pikemmin päästäkseen ruumiillisen väsymyksen
+kautta ajatuksistaan kuin toivossa päästä tästä pirullisesta metsästä,
+joka oli heidän vankilanansa.
+
+Doña Hermosa ei valittanut. Kylmänä ja päättäväisenä hän kulki
+eteenpäin vakavin askelin, kehoittaen seuraajiaan puhein ja liikkein,
+ja hänellä oli sen lisäksi voimaa torua heitä ja saattaa heidät
+häpeämään kestämättömyyttään. Äkkiä nuori tyttö päästi tuskan huudon;
+käärme oli purrut häntä.
+
+Tämä uusi onnettomuus, jonka olisi luullut täydentävän matkustajien
+epätoivon, saattoi heihin päinvastoin sellaisen kuumeisen kiihoituksen,
+että he unohtivat kaiken muun, ajatellakseen vain hänen pelastustaan,
+jota he sanoivat suojelusenkelikseen.
+
+Ihmisen voimilla on kuitenkin rajansa, jota ei voi sivuuttaa.
+Väsymyksen ja ankarien mielenliikutusten painostamina päivän kuluessa,
+sekä sen lisäksi vakuutettuina ponnistustensa hyödyttömyydestä,
+matkustajat olivat melkein menehtymäisillään epätoivoonsa, kun Jumala
+äkkiä asetti heidät vastatusten metsästäjän kanssa.
+
+
+
+
+V.
+
+TUTTAVALLINEN KESKUSTELU.
+
+
+Sittenkuin Tiikerikissa oli vienyt vieraansa heille määrättyyn
+osastoon, hän palasi ja ohjasi askeleensa jotenkin suurta komeroa
+kohti, mikä oli hänen omana asuntonaan.
+
+Ukko kulki hitain askelin, pää pystyssä ja kulmakarvat
+kokoonvedettyinä, jonkun vakavan ajatuksen jännittämänä. Valo
+soihdusta, jota hän piti kädessään, leikki oikullisesti hänen
+kasvoillaan ja antoi hänen ulkomuodolleen omituisen leiman, jossa
+kuvastui vuoroin viha, ilo ja levottomuus.
+
+Päästyään quartoonsa, jos huoneeksi voi nimittää kymmenen jalan
+pituista ja seitsemän jalan korkuista luolaa, jossa ei ollut mitään
+muita huonekaluja kuin muutamia puhvelin pääkalloja siellä täällä ja
+kourallinen maissinolkia huolimattomasti heitettynä erääseen nurkkaan,
+luultavasti aijottu tämän surkean turvapaikan asukkaan vuoteeksi,
+Tiikerikissa astui sisään, pisti ocote-soihtunsa muuriin kiinnitettyyn
+rautasinkilään ja pannen käsivarret ristiin rinnan yli kohotti päänsä
+ärsyttävällä liikkeellä, mutisten tämän ainoan sanan:
+
+"Vihdoinkin."
+
+Sana, joka epäilemättä hänen ajatuksissaan käsitti pitkän sarjan
+synkkiä ja uhkarohkeita yhdistelmiä.
+
+Lausuttuaan tuon sanan ukko heitti tutkivan silmäyksen ympärilleen,
+ikäänkuin hän olisi pelännyt, että joku olisi sen kuullut. Ivallinen
+hymy väreili hänen kalpeilla huulillaan. Hän istuutui eräälle puhvelin
+pääkallolle, antaen päänsä painua käsiinsä, ja vaipui syviin
+mietteisiin.
+
+Jotenkin pitkä aika kului miehen muuttamatta asentoaan. Vihdoin
+jotenkin kevyt kolina kuului hänen korvaansa, jolloin hän vilkkaasti
+nosti päänsä ja lausui, kääntyen kopin sisäänkäytävään päin:
+
+"Tulkaa sisälle, odotan teitä kärsimättömästi."
+
+"Sitä epäilen!" sanoi karkea ääni.
+
+Ja nuori metsästäjä näyttäytyi sisäänkäytävän luona, johon hän pysähtyi
+pää ylös kohotettuna sekä ylpein ja ärsyttävin katsein.
+
+Varjo peitti Tiikerikissan otsan, mutta hän malttoi mielensä
+silmänräpäyksessä.
+
+"Vai niin! Sinähän siinä oletkin", hän sanoi teennäisen iloisesti; "en
+todellakaan odottanut sinua, muchacho [nuorukainen]; mutta
+yhdentekevää, tervetullut joka tapauksessa."
+
+Nuori mies ei liikahtanut.
+
+"Lausutteko tällä hetkellä todellakin sydämenne ajatuksen?" hän vastasi
+ilkkuen.
+
+"Miksi se ei olisi ajatukseni? Onko minulla milloinkaan tapana salata
+sitä?"
+
+"Eräissä tapauksissa se ehkä voisi olla hyödyllistä."
+
+"En tahdo kieltää sitä; mutta niin ei ole laita nyt. Kas niin, tulehan
+sisälle, istu ja jutelkaamme."
+
+"Olkoon menneeksi sitten", nuori mies vastasi, astuen muutaman askeleen
+eteenpäin, "erittäinkin kun tahdon pyytää teiltä vakavaa selitystä."
+
+Tiikerikissa rypisti kulmakarvojaan ja jatkoi, huonosti pidättäen
+alkavaa suuttumustaan:
+
+"Minulleko puhut sillä tavoin, oletko siis unohtanut, kuka minä olen?"
+
+"En ole unohtanut mitään, mitä minun tulee muistaa", metsästäjä vastasi
+suoraan.
+
+"Hm, unohdat liian helposti, poika, että minä olen isäsi."
+
+"Isäni? Mikä minulle sen todistaa?"
+
+"Mitä sinä uskallat sanoa!" ukko huudahti uhkaavalla äänellä.
+
+"Muuten se on minusta yhdentekevää", metsästäjä sanoi halveksivasti
+kohauttaen olkapäitään, "oletteko isäni tai ette; mitä se sitten
+merkitsee? Tehän olette itse tuhat kertaa toistanut minulle, että
+luonnossa ei ole perhesiteitä ja että se olisi vain inhimillisen
+itsekkäisyyden keksimä keinotekoinen tunne alentuneen yhteiskunnan
+kehnojen vaatimusten hyväksi. Tässä on vain kaksi miestä,
+yhdenvertaisia niin hyvin voimaan kuin rohkeuteen nähden, joista toinen
+tulee toiselta pyytämään selvää, suoraa selitystä."
+
+Ukko kiinnitti nuoreen metsästäjään, tämän puhuessa, säihkyvän katseen
+metallinkirkkaiden silmäteriensä alta. Nuorukaisen vaiettua hän hymyili
+ivallisesti.
+
+"Leijonanpoikanen tuntee hampaittensa kasvavan, hän tahtoisi purra
+sitä, joka on ruokkinut häntä."
+
+"Hän nielaisee hänet epäröimättä, jos se tulee tarpeelliseksi",
+metsästäjä vastasi avomielisesti ja kiivaasti, antaen kädessään
+pitämänsä pyssyn painavan perän pudota raskaasti maahan.
+
+Suuttumatta tästä näin lujasti esiin sinkautetusta uhkauksesta
+Tiikerikissan kasvot kirkastuivat äkkiä, hänen ankarille piirteilleen
+tuli hyväntahtoinen ilme, mikä harvoin tapahtui, ja lyöden hilpeästi
+yhteen leveitä käsiään hän huudahti tyytyväisesti:
+
+"Hyvin ärjytty, leijonanpoikani; kautta Luojan, Kivisydän! Teet kunniaa
+nimelle; mitä enemmän sinua katson sitä enemmän pidän sinusta! Olen
+ylpeä sinusta, muchacho, sillä sinä olet minun tekoani enkä uskaltanut
+imarrella itseäni että olin onnistunut tekemään sinut niin
+täydelliseksi hirviöksi. Jatka, kuten olet alkanut, poika, niin tulet
+menemään pitkälle, ennustan sen."
+
+Ääni jolla Tiikerikissa oli lausunut nämä sanat, osoitti selvästi, että
+ne todellakin ilmaisivat hänen sisimmän ajatuksensa.
+
+Kivisydän, koska nyt tiedämme nuoren miehen nimen, kohautti olkapäitään
+isänsä sanoille, samalla kuin hänen kasvoilleen tuli kylmän halveksiva
+ilme. Kun ukko vaikeni, jatkoi hän:
+
+"Tahdotteko kuulla minua, vai ettekö tahdo?"
+
+"Tahdon kyllä, rakas lapseni; puhu, sano minulle, mikä sinua
+huolettaa."
+
+"Älkää koettako pettää minua, vanha paholainen, minä tiedän pirullisen
+ilkeytenne ja verrattoman konnamaisuutenne."
+
+"Imartelet minua, muchacho", Tiikerikissa sanoi viekkaalla äänellä.
+
+"Vastatkaa suoraan ja ehdottomasti niihin kysymyksiin, joita teille
+esitän."
+
+"No, anna tulla vain, mitä sinä pelkäät?"
+
+"En mitään, toistan sen; mutta minulla ei ole aikaa seurata teidän
+intiaanien tapaisia mutkittelujanne, joita suvaitsette keksiä. Kas
+siinä syy, minkä tähden kehoitan teitä sanomaan minulle totuuden."
+
+"En voi sitoutua siihen, ennenkuin tiedän kysymykset, joita aijot
+minulle tehdä."
+
+"Varokaa itseänne, isä! Jos petätte minut, niin huomaan sen kyllä, ja
+silloin..."
+
+"Ja silloin..." ukko toisti ivallisesti.
+
+"Tahdon olla kirottu, jollen hautaa bowie-veistäni hartioittenne
+väliin."
+
+"Unohdat, että meitä tulee olemaan siinä kaksi."
+
+"Sitä parempi! Sitten tulee taistelu: se on minusta parempi."
+
+"Sinä et ole mikään pihtisuu. Mutta asiaan! Puhu, jos ei paholainen ole
+sinussa! Minä kuuntelen sinua; minulla on yhtä vähän aikaa hukattavana
+kuin sinullakin."
+
+Kivisydän, joka tähän asti oli seisonut luolan keskellä, istui nyt
+puhvelin pääkallolle ja asetti pyssyn nojalleen polveaan vasten.
+
+"Ettekö odottanut Korppikotkaa, kun tulin sisään ja häiritsin teitä
+niin sopimattomalla ajalla."
+
+"Kyllä, odotin todellakin Korppikotkaa; olet arvannut oikein, poikani."
+
+"Kun nyt olette päättänyt eiliset ja tämänpäiväiset roistomaisuutenne
+hänen kanssaan, niin tahdotte luultavasti sopia hänen kanssaan
+kahdenkesken niistä konnamaisuuksista, joita valmistatte huomiseksi."
+
+"Sieluni autuuden kautta, poika, minä en tosiaankaan ymmärrä."
+
+"Hitto vie, miten hidas käsitys teillä sitten onkaan!"
+
+"Mahdollisesti, mutta olisin sinulle kiitollinen, jos tahtoisit
+selittää tarkemmin."
+
+"Olkoon menneeksi! Muuten teidän ei hyödytä kieltää, sillä olen aivan
+äskettäin saanut kaikki selville niiden puheista, jotka ovat teitä
+seuranneet."
+
+"No, jos tiedät kaikki, mitä sitten tahdot minulta kysyä?"
+
+"Aluksi, onko se totta."
+
+"Aivan totta, näet että olen suora."
+
+"Siis olette todellakin yllättänyt nämä matkustajat, kun he makasivat
+uneen vaipuneina?"
+
+"Kyllä, muchacho, kuten ruohoaavikkokoirien sikiöt pesästään."
+
+"Te olette varastanut heidän hevosensa ja tavaransa?"
+
+"Aivan oikein, niin olen todellakin tehnyt."
+
+"Sen jälkeen olette kuljettanut heidät metsään tuomitaksenne heidät
+julmaan kuolemaan?"
+
+"Olen antanut kuljettaa heidät metsään, se on totta, mutta en, kuten
+olet uskovinasi, tarkoituksessa antaa heidän kuolla nälkään."
+
+"Missä tarkoituksessa sitten? En voi otaksua sen tapahtuneen
+hävittääksenne varkauden jäljet. Te välitätte vähät sellaisista
+varovaisuustoimenpiteistä ja yksi puukonpisto ei teille paljon
+merkitse."
+
+"Aivan oikein puhuttu, poikani. Minulla ei ole koskaan ollut
+minkäänlaista aikomusta tehdä näille matkustajille vähintäkään pahaa."
+
+"No, mutta mitä sitten tahdotte heistä? Teidän käytöksenne, jota en
+ymmärrä, hämmästyttää minua kovin."
+
+"Myönnä, että se panee pääsi pyörälle, poikaseni!"
+
+"Se on totta, mutta tehän annatte minulle selityksen siihen?"
+
+"Saadaan nähdä, poikani, saadaan nähdä. Lupaa minulle ensin vuorostasi,
+että vastaat yhteen ainoaan kysymykseen."
+
+"Yhteen ainoaan, olkoon menneeksi! Puhukaa, minä kuulen."
+
+"Mitä pidät doña Hermosasta? Hänellä on jotenkin kauniit silmät, eikö
+ole sinunkin mielestäsi? Voisi luulla, että hän on ryövännyt kappaleen
+taivaasta, niin siniset ne ovat."
+
+Tämän odottamattoman kysymyksen kuultuaan nuori mies säpsähti ja
+kuumeinen puna levisi äkkiä hänen kasvoilleen.
+
+"Minkätähden kysytte minulta sitä?" hän sanoi epävarmalla äänellä.
+
+"Mitä se sinua liikuttaa? Vastaa, koska olet sitoutunut siihen?"
+
+"En ole tullut katselleeksi häntä", nuorukainen sanoi yhä
+neuvottomampana.
+
+"Sinä valehtelet, poikani, olet päinvastoin katsellut häntä hyvin
+tarkkaan. Muuten nykyajan nuoret miehet olisivat aivan erilaisia kuin
+minun aikanani, jota en voi uskoa."
+
+"No hyvä! Se on totta, yhdentekevää kuka sen tietää!" nuorukainen
+huudahti äänellä, joka ilmaisi tyytymättömyyttä ja ujoutta, "niin, minä
+olen katsellut tuota doña Hermosaa, kuten te nimitätte häntä, ja hän on
+mielestäni hyvin kaunis: oletteko nyt tyytyväinen?"
+
+"Melkein; ja siinäkö koko vaikutus, minkä tuon ihastuttavan olennon
+näkeminen on tehnyt sinuun?"
+
+"En ole velvollinen vastaamaan siihen kysymykseen, isä; se on uusi
+kysymys."
+
+"Se on totta; tiedän muuten vastauksesi edeltäkäsin, jonka tähden
+vapautan sinut vastaamasta siihen."'
+
+Nuori mies painoi päänsä alas välttääkseen Tiikerikissan tutkivaa
+katsetta.
+
+"Palatkaamme nyt", hän jatkoi hetken vaitiolon jälkeen,
+"selitykseemme."
+
+"Sinä olet kiittämätön lurjus, joka et tahdo mitään käsittää; etkö ole
+ymmärtänyt, että minä koko tässä asiassa olen toiminut vain sinun
+hyväksesi?"
+
+Kivisydän vavahti hämmästyksestä.
+
+"Minun hyväkseni!" hän huudahti, "mitähän yhteistä on tuon nuoren tytön
+ja minun välilläni? Te pilkkaatte minua!"
+
+"En vähintäkään; puhun päinvastoin hyvin vakavasti."
+
+"Siinä tapauksessa saan myöntää, etten käsitä rahtuakaan."
+
+"Kas niin, sinähän nyt koetat pilkata minua! Kuinka! Koko tässä asiassa
+pidätän sinulle kauniimman osan, teen sinut mielenkiintoiseksi, annan
+sinun näytellä pelastajaa, ja sinä et ymmärrä minua?"
+
+"Sen osan, jonka sanotte pidättäneenne minulle, olisin aivan hyvin
+voinut ottaa itse ilman minkäänlaista sekaantumista teidän
+puoleltanne."
+
+"Luuletko niin, poikaseni?" ukko sanoi hymyillen pisteliäästi.
+
+Nuori mies ei pitänyt tarpeellisena väitellä lähemmin tästä asiasta.
+
+"Otaksun", hän jatkoi, "että kaikki on tapahtunut niinkuin te olette
+olettanut; mutta sitten kun nämä matkustajat nyt ovat teocalissa, niin
+mitä nyt aijotte tehdä heille?"
+
+"Niin, poikani, minun täytyy todellakin myöntää, etten ole vielä oikein
+päättänyt mitään sen suhteen, asia tulee aivan kokonaan riippumaan
+sinusta."
+
+"Minusta!" nuori mies huudahti säpsähtäen.
+
+"Niinpä kyllä: mieti mitä tahdot tehdä heille; lupaan sinulle mukautua
+kokonaan toivomukseesi."
+
+"Te vannotte sen? Oikein totta, isä?"
+
+"Kyllä, näet kuinka myöntyväinen olen."
+
+"Haa, juuri tämä sävyisyys, joka on niin outo teidän luonteellenne ja
+tavoillenne, minua kauhistuttaa!"
+
+"Vai niin, siinäkö sinä nyt taas olet epäoikeutettuine epäluuloillesi;
+hitto vieköön sinut! Kas vain! Sattumalta tapahtuu minulle kerran, että
+muistan olevani ihminen, että minun tulee auttaa vertaisiani
+vastoinkäymisessä, ja sinä olet itsepäinen etkä tahdo uskoa minun
+sanojani."
+
+"Haa! Lempo vie! Kuinka voisikaan olla toisin? Tienne ovat niin pimeät
+ja käyttämänne keinot siinä määrin erilaisia kuin ne, joita käytetään
+tämänlaisissa tapauksissa, että, vaikka hyvin tunnenkin luonteenne,
+niin en kuitenkaan koskaan voi käsittää vehkeilyjenne todellista
+tarkoitusta."
+
+Riemuitseva hymy valaisi vielä kerran silmänräpäyksen Tiikerikissan
+kasvot, mutta hävisi melkein heti, jättääkseen sijaa isälliselle ja
+leikkisälle ilmeelle.
+
+"Kuitenkin on tarkoitukseni kaikessa tässä hyvin helppo nähdä, lapsikin
+voisi sen aavistaa."
+
+"Siinä tapauksessa täytyy minun olla hyvin tyhmä, sillä minä en kykene
+ensinkään aavistamaan sitä; sentähden olisinkin teille erittäin
+kiitollinen, jos tahtoisitte sanoa minulle aivan avomielisesti, mihin
+tahdotte päästä."
+
+"Saada tyttö ihailemaan sinua, kies'avita!"
+
+"Minua!" huudahti nuori mies, hämmästyneenä tästä selityksestä ja
+tullen kasvoiltaan tulipunaiseksi.
+
+"Ja ketä muuten, jollei sinua? Ethän vain suinkaan luule minun olevan
+kysymyksessä?"
+
+"Voi, ei", nuori mies jatkoi surullisesti pudistaen päätään, "se on
+mahdotonta, kaikki erottaa meidät; te ette ole ajatellut kuka hän on ja
+kuka minä olen, minä, Kivisydän, mies, jonka paljas nimikin, lausuttuna
+jollekin raja-asukkaalle, saattaa hänet vapisemaan pelosta; ei, ei, se
+on mielettömän unelma; sellainen rakkaus olisi aivan kuulumaton.
+Toistan sen, se on mahdotonta."
+
+Tiikerikissa kohautti halveksivasti olkapäitään.
+
+"Sinulla on vielä paljon opittavaa, poikani", hän sanoi, "mitä tulee
+tuohon enkelistä ja paholaisesta kokoonpantuun monipuoliseen olentoon,
+tuohon kaikkien hyvien ominaisuuksien ja kaikkien paheiden
+eriskummaiseen yhtymään, jolle on annettu nimeksi nainen, niin tee se
+itsellesi täydelleen selväksi, poikani, että nainen aina äitimme Eevan
+ajoista asti ei ole yhtään muuttunut, siinä on aina sama petos ja sama
+uskottomuus, aina tiikerin kissanluonne yhtyneenä käärmeen yhtä
+kiemurtelevaan viekkauteen. Voimakkaiden luonteiden täytyy joko voittaa
+nainen, taikka sitten täytyy naisen antautua toivoon voida itse voittaa
+ne; hän tulee aina halveksimaan sitä miestä, jota kohtaan hän ei salaa
+tunne pelkoa ja jota kohtaan hän ei tunne tahtomattansakin
+kunnioitusta. Sinulla on lukemattomia keinoja tunkea doña Hermosan
+sydämeen ja asettua sinne hallitsijaksi. Sinä olet henkipatto ja nimesi
+on pelätty; usko minua, poikani, rakkaus elää vastakohdista, se ei
+tunne mitään välimatkoja ja se halveksii niitä esteitä, joita
+inhimillinen turhamaisuus asettaa sen tielle. Varmimmin onnistuu
+naisten parissa ainoastaan se mies, jonka maailman silmissä pitäisi
+olla enin heidän inhoamansa."
+
+"Riittää", nuori mies huudahti kiivaasti, "teidän hirmuiset
+periaatteenne ovat jo liiankin paljon hämmentäneet ajatuksiani ja
+raadelleet sydäntäni; lopettakaamme, tämä keskustelu väsyttää minua;
+mitä aijotte tehdä vangeillenne?"
+
+"Minä toistan vielä kerran, että heidän kohtalonsa riippuu aivan
+kokonaan sinusta, se on sinun käsissäsi."
+
+"Jos niin on, niin ei heidän pidä olla kauan tässä hirveässä luolassa;
+huomenna päivän sarastaessa on heidän lähdettävä."
+
+"Ei mikään ole minusta mieluisampaa, poikani."
+
+"Minä itse rupean heidän oppaakseen; te annatte heille takaisin kaikki
+mitä olette heiltä ottanut, hevoset ja tavarat?"
+
+"Sinä voit itse antaa ne heille takaisin; sinun on helppo keksiä jokin
+juttu antaaksesi heille takaisin heidän omaisuutensa, saattamatta minua
+huonoon valoon heidän silmissään."
+
+"Teitä huonoon valoon!" Kivisydän sanoi, nauraen pilkallisesti.
+
+"Lempo soikoon!" Tiikerikissa vastasi viekkaasti hymyillen, "pidän
+kiinni ainoasta hyvästä työstä, minkä koskaan olen tehnyt, enkä tahdo
+kadottaa sen tuottamaa kunniaa."
+
+"Asia on siis varmasti sovittu meidän kesken, te ette petä minulle
+antamaanne lupausta?"
+
+"Ole rauhassa, minä en petä sitä."
+
+"Hyvää yötä sitten, näemme toisemme huomenna, menen laittamaan
+valmiiksi kaikki."
+
+"Hyvää yötä, poikani, mutta älä vaivaa itseäsi, minä pidän kyllä huolen
+asiasta."
+
+Molemmat miehet erosivat.
+
+Tiikerikissa kuunteli tarkkaan poikansa askeleita, jotka kuuluivat yhä
+heikommin ja heikommin. Kun taas oli aivan hiljaista, levisi hänen
+kasvoilleen huolestunut ilme, ja hän pudisti monta kertaa rauhattoman
+näköisenä päätään.
+
+"Rakkaus tekee tarkkanäköiseksi", hän mutisi hiljaisella äänellä,
+"älkäämme antako hänelle tilaisuutta arvata suunnitelmiani, sillä jo
+monta vuotta sitten suunnittelemani koston menestyminen olisi
+ikuisesti mennyttä juuri siinä silmänräpäyksessä, kun olen sen
+saavuttamaisillani."
+
+Sen sijaan että olisi oikaissut itsensä vuoteelleen, ukko tarttui
+melkein loppuun palaneeseen soihtuun ja lähti luolasta.
+
+Huolimatta tukalan asemansa aiheuttamasta levottomuudesta ihmisten
+keskuudessa, joiden hurja ulkomuoto ja raaka käytös olivat sangen vähän
+luottamusta herättäviä, matkustajat olivat viettäneet jotenkin
+rauhallisen yön. Ei mikään levottomuutta herättävä ääni ollut häirinnyt
+heidän lepoansa, ja lyhyen keskustelun jälkeen he olivat, väsymyksestä
+uupuneina ja erilaisten tänä onnettomana päivänä tuntemiensa
+mielenliikutusten riuduttamina, vihdoinkin nukkuneet. Doña Hermosa oli,
+kun hän heräsi aamun sarassa, tuntenut itsensä aivan täydellisesti
+parantuneeksi edellisen päivän kärsimyksistä. Metsästäjän haavalle
+paneman lääkkeen vaikutuksesta alkoi käärmeenpurema, joka nyt ei enää
+tuottanut mitään vaaraa, jo arpeutua, ja nuori tyttö tunsi jo saaneensa
+kylliksi voimia voidakseen istua hevosen selässä ja ilman liian suurta
+vaivaa jatkaakseen matkaa.
+
+Tämä ilahduttava uutinen hajoitti aivan täydelleen ne tummat pilvet,
+jotka olivat synkentäneet hacienderon otsaa, ja hän odotti vilkkaan
+kärsimättömästi isäntänsä varhaista käyntiä, jonka tämä todennäköisesti
+pian tulisi tekemään hänen luokseen.
+
+Kun Tiikerikissa otaksui, että niiden, joille hän oli tarjonnut
+vieraanvaraisuuttaan, pitäisi olla hereillä, hän todellakin tuli heidän
+luokseen kuulemaan, kuinka he olivat viettäneet yönsä.
+
+Haciendero kiitti häntä lämpimästi, vakuuttaen että kaikki olivat
+reippaita ja terveitä ja että doña Hermosakin tunsi itsensä melkein
+parantuneeksi.
+
+"Sitä parempi", Tiikerikissa vastasi, heittäen hehkuvan katseen nuoreen
+tyttöön. "Olisi ollut sääli, jos niin ihastuttava olento olisi
+menehtynyt niin kurjalla tavalla. Mutta mitä aijotte tehdä? Älkää
+käsittäkö väärin kysymystäni, olisin onnellinen, jos saisin pitää
+teidät luonani, ja mitä kauemmin viivytte täällä, sitä suuremman ilon
+valmistatte minulle."
+
+"Kiitän teitä hyväntahtoisesta tarjouksestanne", don Pedro vastasi,
+"mutta valitettavasti en voi ottaa sitä vastaan; haciendassa ollaan
+hyvin levottomia minun tähteni, ja pidän tärkeänä päästä itse
+mahdollisimman pian rauhoittamaan heitä, joihin viivästynyt poissaoloni
+on täytynyt tehdä tuskallisen vaikutuksen."
+
+"Se on totta; te aijotte siis lähteä?"
+
+"Mahdollisimman pian, sen myönnän; onnettomuudeksi ei minulla ole
+hevosia, joilla voisin tehdä tuon tuskin parin penikulman pituisen
+matkan, jonka tähden tahtoisin pyytää teitä vielä lisäämään
+hyväntahtoista vierasvaraisuuttanne, josta en todellakaan tiedä kuinka
+voisin kiittää teitä, antamalla minun ostaa ne eläimet, joita tarvitsen
+päästäkseni kotiin, samalla kuin olisin teille kiitollinen oppaasta,
+joka ohjaisi meidät tästä metsästä, mikä oli tulemaisillaan minun
+haudakseni, niin että voin päästä oikealle tielle. Kuten näette,
+caballero, luotan suuresti kohteliaisuuteenne."
+
+"Te ette pyydä ollenkaan liian paljon, señor. Koetan täyttää
+toivomuksenne. Mutta mistä johtuu, että olette ollut näin jalkaisin
+eksyneenä keskellä aarniometsää niin kaukana asutuilta paikoilta?"
+
+Haciendero loi epäluuloisen syrjäkatseen isäntäänsä, mutta tämän kasvot
+olivat kylmät ja rauhalliset.
+
+Don Pedro kertoi hänelle silloin seikkaperäisesti odottamattomasta
+hyökkäyksestä, jonka uhriksi hän oli joutunut.
+
+Tiikerikissa kuunteli sangen rauhallisena keskeyttämättä, ja kun
+haciendero oli lopettanut kertomuksensa, hän sanoi:
+
+"Kaikki tämä tuntuu minusta käsittämättömältä; olen pahoillani, ettei
+minulle jo eilen illalla ilmoitettu tätä tapausta; nyt on kaiketi
+myöhäistä -- tahdon kuitenkin yrittää, ehkä onnistun hankkimaan
+takaisin mitä teiltä on otettu. Joka tapauksessa varustan teidät niin,
+että voitte turvassa palata kotiinne. Älkää siis pelätkö mitään siinä
+suhteessa. En kuitenkaan luule, että aijotte lähteä paastoten. Heti
+aamiaisen jälkeen voitte lähteä matkalle; pyydän ainoastaan muutamia
+silmänräpäyksiä antaakseni tarpeellisia määräyksiä matkaanne varten.
+Tunnin kuluttua annan teille tiedon."
+
+Näin sanoen hän poistui, jättäen matkustajat hyvin hämmästyneinä ja
+ennen kaikkea suuresti ymmälle hänen todellisen luonteensa suhteen,
+siinä määrin nopeasti vaihteli hänen käytöksensä ja puheensa.
+
+Puolitoista tuntia kului don Pedron kuulematta mitään isännästänsä;
+vihdoinkin, tämän ajan kuluttua, näyttäytyi eräs intiaani, joka
+puhumatta sanaakaan antoi matkustajille merkin seurata itseään.
+
+Nämä tottelivat epäröimättä.
+
+Muutaman minuutin käveltyään he olivat teocalin harjalla, jota he
+edellisenä iltana kuutamossa olivat pitäneet jonakin kumpuna.
+
+Täältä korkealta oli matkustajien silmäin edessä laaja näköala ja he
+nauttivat ihanasta maisemasta, mikä vielä oli puoliksi hautaantunut
+aamusumuun, mutta jota siellä ja täällä valaisivat auringon häikäisevät
+säteet, jotka saivat aikaan valtavia valovaikutteita, keskellä tätä
+ruohoaavikkojen keskeyttämää puiden ja vuorien sekasotkua, mikä laajeni
+loppumattomiin.
+
+Aamiainen oli asetettu suurien mahonkilehtien peittämälle
+ruohomättäälle.
+
+Muutamia harvoja punaihoisia, hajaantuneina sinne tänne kummulla,
+asestettuina ja maalattuina taisteluasuun, käveli edestakaisin
+välinpitämättömän näköisenä, näyttämättä huomaavan vieraiden läsnäoloa.
+
+"Olen pitänyt parempana asettaa aamiaisen tänne", Tiikerikissa sanoi,
+"jotta voitte nauttia ihanasta näköalasta."
+
+Don Pedro kiitti häntä, ja ukon uudistetusta kehoituksesta hän asettui
+tyttärensä ja don Lucianon kanssa mättään viereen.
+
+Peonit söivät erikseen.
+
+Ateria oli kehno.
+
+Siihen kuului punaisia frijoleja [jonkunlaisia papuja] ryytipippurin
+kanssa, tasajoa [kuivaa, savustettua tai suolattua lihaa], muutamia
+paloja metsänriistaa tortillas de mais'in [maissikaakkuja] kanssa, mikä
+kaikki huuhdottiin alas smilaxvedellä ja pulquella [puualoen mehusta
+valmistettua juovutusjuomaa].
+
+Se oli oikea metsästäjäateria.
+
+"Syökää ja juokaa", Tiikerikissa sanoi, "sillä teillä on jotenkin pitkä
+matka edessänne."
+
+"Ettekö kunnioita meitä ottamalla osaa ateriaan, jonka niin
+kohteliaasti tarjoatte meille?" don Pedro kysyi, kun hän näki, että
+ukko jäi seisomaan.
+
+"Suonette anteeksi, caballero", Tiikerikissa vastasi kohteliaasti,
+mutta järkähtämättömästi, "olen syönyt suurusta jo kauan sitten."
+
+"Ah!" haciendero sanoi, tyytymättömänä tähän vastaukseen, "sepä oli
+ikävää; ainakin tyhjennätte kaiketi tämän pulque-sarven terveydekseni?"
+
+"Olen todellakin pahoillani täytyessäni kieltäytyä, mutta se on minulle
+mahdotonta", hän vastasi kumartaen.
+
+Tämä uudistettu kielto teki, huolimatta ukon näennäisesti
+hyväntahtoisesta vieraanvaraisuudesta, äkisti hänen ja hänen
+vieraidensa välit kylmiksi. Amerikalaiset Uudessa Espanjassa ovat siinä
+suhteessa arabialaisten kaltaisia, etteivät he koskaan syö ja juo
+muiden kuin ystäviensä kanssa.
+
+Don Pedron aivojen läpi lensi epämääräinen epäluulo, ja hän heitti
+tutkivan katseen ukkoon, mutta mikään isännän hymyilevissä piirteissä
+ei näyttänyt vahvistavan hänen epäluuloansa.
+
+Ateria jatkui hiljaisuuden vallitessa.
+
+Sen päätyttyä doña Hermosa kysyi, sitten kun hän oli kiittänyt
+Tiikerikissaa tämän ylevämielisestä vieraanvaraisuudesta, eikö hän
+ennen lähtöä saisi tavata metsästäjää, joka edellisenä iltana oli
+tehnyt hänelle niin suuren palveluksen.
+
+"Hän on poissa nyt juuri, señorita", ukko vastasi hymyillen, "poissa
+teidän palveluksessanne, mutta luulen, että hän pian tulee takaisin."
+
+Nuori tyttö aikoi juuri pyytää selitystä näihin sanoihin, kun joku
+kaukaisen ukkosen kaltainen jyminä kuului metsästä ja lisääntyi joka
+hetki.
+
+"Niinkuin juuri arvelinkin, señorita", Tiikerikissa sanoi, "se henkilö,
+jota haluatte nähdä, on tulossa. Muutaman minuutin kuluttua hän on
+täällä. Kuulemanne jymy aiheutuu hänen tuomiensa hevosten
+nelistämisestä."
+
+
+
+
+VI.
+
+MATKA.
+
+
+Jonkun hetken kuluttua matkustajat näkivät todellakin jotenkin lukuisan
+ratsastajajoukon tulevan esiin metsästä.
+
+Kivisydän ratsasti tämän joukon edessä, ja don Pedro näki suureksi
+mielihyväkseen, että häneltä niin rohkeasti ryöstetyt hevoset ja
+kuormamuulit tulivat ratsuosaston jäljessä.
+
+"Ahaa!" hän sanoi, "luulen että rosvot ovat olleet pakotetut jättämään
+saaliinsa."
+
+"Siltä näyttää", ukko vastasi melkein huomaamattomasti hymyillen.
+
+Metsästäjä oli sillä välin pysähdyttänyt joukon teocalin alapuolelle,
+itse hän oli astunut alas hevosen selästä ja lähti matkustajia kohti,
+joiden luo hän pian saapui.
+
+"Kuten näen, on retkenne onnistunut", Tiikerikissa sanoi ivallisesti.
+
+"Kyllä", vastasi metsästäjä jyrkästi, kääntäen hevosensa poispäin.
+
+"Olen sen johdosta onnellinen", sanoi ukko kääntyen don Pedroon, "näin
+ollen voitte matkustaa kotiin omilla hevosillanne ja kadottamatta
+mitään tavaroistanne."
+
+"En todellakaan tiedä, kuinka voisin osoittaa kiitollisuuttani kaikesta
+hyväntahtoisuudestanne", don Pedro sanoi liikutetulla äänellä.
+
+"Siten, ettette ollenkaan kiitä minua; esiintymiseni teitä kohtaan on
+ollut aivan luonnollista ja vain sen osanoton aiheuttamaa, minkä
+onneton asemanne on minussa herättänyt."
+
+Vaikka Tiikerikissan tarkoitus nähtävästi oli vastata kohteliaasti,
+lausuttiin nämä sanat niin ivallisella äänellä ja niin huomattavan
+ilkkuvalla äänenpainolla, että hänen sanansa tekivät aivan toisenlaisen
+vaikutuksen, kuin hän oli aikonut. Tietämättä oikein minkätähden, don
+Pedrosta tuntui aivankuin hän olisi kohteliaisuuden asemasta ottanut
+vastaan loukkauksen.
+
+"Lopettakaamme", Kivisydän sanoi jyrkästi, "aurinko on jo korkealla, on
+aika lähteä matkaan, jos tahdomme ehtiä metsän läpi ennen yön tuloa."
+
+"Aivan niin", Tiikerikissa myönsi, "niin ikävää kuin minusta onkin,
+etten saa pitää teitä kauemmin luonani, on kuitenkin velvollisuuteni
+ilmoittaa teille, että jollei mikään enää pidätä teitä täällä, niin on
+parasta, että lähdette."
+
+Don Pedro ja hänen seuralaisensa nousivat, ja molempien metsästäjien
+seuraamana he läksivät alas tasangolle.
+
+Teocalilla tapahtuneen lyhyen keskustelun aikana intiaaniratsastajat
+olivat poistuneet, jättäen meksikolaisten hevoset ja muulit siihen
+paikkaan, johon he alkujaan olivat pysähtyneet.
+
+Ennenkuin haciendero asettui satulaan, hän käänsi katseensa useita
+kertoja sinne päin, mihin intiaanit olivat kadonneet.
+
+"Mitä etsitte, señor?" ukko kysyi, levottomana tästä uudistetusta
+liikkeestä.
+
+"Suonette anteeksi", don Pedro vastasi, "mutta pelkään ilman opasta
+lähteä tuohon eksyttävään metsään, enkä näe sitä, jonka
+hyväntahtoisesti olette luvannut minulle."
+
+"Kuitenkin hän on edessänne, señor", Tiikerikissa sanoi, osoittaen
+metsästäjää.
+
+"Niin", tämä vastasi, luoden uhmaavan katseen ukkoon, "minä näytän
+teille tien ja lupaan teille, että mitä esteitä eteemme sattuukin,
+tulkoon ne sitten ihmisten tai villieläinten taholta, niin vien teidät
+vahingoittumattomina haciendaan."
+
+Tiikerikissa ei vastannut näihin sanoihin, jotka nähtävästi
+tarkoittivat häntä. Hän tyytyi kohauttamaan vain olkapäitään, samalla
+kuin vaikeasti käsitettävä hymyily leikki hänen tiukasti yhteen
+puristetuilla huulillaan.
+
+"Oh!" haciendero sanoi, "jos te, señor, saatatte meitä, niin ei meillä
+ole mitään pelättävää, sillä teidän jalomielinen menettelynne
+aikaisemmin on minulle varmana takeena tulevaisuudesta."
+
+"Lähtekäämme!" metsästäjä lausui, "olemme jo hukanneet aikaa liiankin
+paljon."
+
+Matkustajat nousivat satulaan vastaamatta.
+
+"Hyvästi ja onnea matkalle!" Tiikerikissa sanoi, nähdessään heidän
+aikovan lähteä liikkeelle.
+
+"Vielä sana, jos sallitte, caballero", haciendero lausui, kumartuen
+hieman isäntänsä puoleen.
+
+Tämä astui pari askelta eteenpäin kohteliaasti kumartaen,
+
+"Puhukaa, señor", hän sanoi, "voinko tehdä teille jonkun uuden
+palveluksen?"
+
+"Ette", meksikolainen vastasi, "olen jo liiankin suuressa
+kiitollisuuden velassa teille. Mutta ennenkuin eroan teistä, kenties
+ainaiseksi, tahtoisin sanoa teille, että, tahtomatta tutkia
+vaikutteitanne, jotka ovat saattaneet teidät menettelemään minua
+kohtaan kuten olette tehnyt, teidän käytöksenne on näennäisesti ollut
+siksi sydämellistä ja siksi jaloa, jotta minun täytyy lausua siitä
+täysi tunnustukseni. Ja mitä tapahtuneekin, señor, ja kunnes minulle
+täysin osoitetaan asian olevan päinvastoin, katson olevani teille
+velkaa, ja jos tilaisuus siihen joskus tarjoutuu, niin tiedän maksaa
+velkani, johon olen teille joutunut."
+
+Ja ennenkuin Tiikerikissa, hämmentyneenä tästä hyvästijättöpuheesta,
+joka osoitti, ettei hacienderoa oltu täysin johdettu harhaan, oli
+ehtinyt saavuttaa kylmäverisyytensä, meksikolainen kannusti hevostaan
+ja poistui äkkiä saavuttaakseen seurueensa, joka oli muutaman askeleen
+häntä edellä.
+
+Ukko seisoi liikkumatta, katse matkustajiin tähdättynä, kunnes nämä
+viimein katosivat metsään. Sitten hän palasi teocaliin, mumisten
+kolkolla äänellä:
+
+"Olisiko hän huomannut tarkoitukseni? Ei, se on mahdotonta. Hänen
+epäluulonsa on kuitenkin herännyt, en ole ollut kyllin varovainen."
+
+Sillä välin matkustajat olivat tunkeutuneet metsään aivan Kivisydämen
+kintereillä. Tämä ratsasti yksikseen muutamia askeleita edelläpäin, pää
+painuksissa ja nähtävästi synkkiin ajatuksiin vaipuneena.
+
+Lähes kaksi tuntia he kulkivat siten eteenpäin, vaihtamatta sanaakaan.
+Metsästäjä ratsasti aivankuin hän olisi ollut yksin, piittaamatta
+vähääkään niistä, joille hän näytti tietä, ja kääntämättä edes päätään
+nähdäkseen seurasivatko nämä vai ei.
+
+Tämä käytös ei erikoisesti ihmetyttänyt hacienderoa, joka siihen
+katsoen, millä tavoin hän edellisenä iltana oli tutustunut
+metsästäjään, odottikin tämän luonteessa olevan erinäisiä
+omituisuuksia. Kuitenkin hän tunsi mielessään loukkaantuvansa tämän
+miehen osoittamasta kylmyydestä ja välinpitämättömyydestä, vaikka hän
+oli koettanut voittaa hänen suosiotaan hyväntahtoisuudellaan. Eikä hän
+yrittänytkään katkaista hiljaisuutta ja tekeytyä ystävällisemmäksi.
+
+Vähän ennen kahtatoista matkustajat saapuivat jotenkin suurelle
+avonaiselle paikalle, jonka keskellä kartiomaisesti sangen korkealle
+kohoavan yksinäisen kallion ra'oista pulppusi esiin raikas ja
+kristallikirkas lähteensilmä, raivaten kapeana purona tiensä tiheän
+kurjenmiekkapensaikon läpi.
+
+Tämä aukeama, ympäröivien tuuheiden jättiläispuiden varjostamana,
+tarjosi väsyneille matkustajille suloisen lepopaikan.
+
+"Vartokaamme tässä, kunnes pahin auringonhelle on ohi", sanoi opas,
+joka nyt ensi kerran avasi suunsa teocalista lähdettyä.
+
+"Olkoon menneeksi", haciendero vastasi hymyillen, "muutoin paikka ei
+voisi olla paremmin valittu."
+
+"Erään kuormamuulin selässä on ruokavaroja ja virvokkeita, joita voitte
+käyttää hyväksenne, jos haluatte; ne on pantu mukaan teidän
+varallenne", metsästäjä lisäsi.
+
+"Entä te, teettekö meille seuraa?" haciendero kysyi.
+
+"En ole nälissäni enkä janoissani; älkää siis huolehtiko minusta,
+minulla on muita asioita ajateltavana."
+
+Huomattuaan ettei maksanut vaivaa olla itsepäinen, don Pedro astui
+hevosen selästä, jonka jälkeen hän otti tyttärensä syliinsä, nostaen
+hänet nurmikolle puron varrelle.
+
+Hevoset pantiin liekaan ja kukin ajatteli vain nauttia muutaman hetken
+lepoa.
+
+Kun Kivisydän oli ääneti auttanut peoneita purkamaan ruokavaroja
+kantaneen muulin taakan ja levittänyt ne don Pedron ja hänen tyttärensä
+eteen, hän poistui pitkin askelin ja katosi metsään.
+
+"Omituinen mies!" capatazi mutisi, käyden ahnaasti käsiksi edessään
+oleviin ruokavaroihin.
+
+"Hänen käytöksensä on käsittämätön", don Pedro vastasi.
+
+"Huolimatta hänen tylystä esiintymisestään uskon kuitenkin hänestä
+hyvää", doña Hermosa huomautti lempeästi. "Aina tähän asti hänen
+käytöksensä meitä kohtaan on ollut moitteeton."
+
+"Se on totta", hänen isänsä sanoi; "kuitenkin hän näyttää osoittavan
+kylmyyttä, joka, myönnän sen, tekee minut levottomaksi, tietämättäni
+minkä vuoksi."
+
+"Emme voi ajatella pahaa miehestä, joka kaikesta huolimatta on tähän
+asti tehnyt meille vain hyvää", toisti nuori tyttö lempeästi, "meidän
+on häntä kiittäminen hengestämme, etenkin minun, jonka hän on
+pelastanut varmasta ja kauheasta kuolemasta."
+
+"Se on totta, kaikkea tätä on vaikea saada sopimaan yhteen."
+
+"Ei ollenkaan, isäni. Tuo mies, tottuneena elämään intiaanien tavoin,
+on tietämättään omaksunut heidän äänettömyytensä ja pidättyväisen
+tapansa. Se mikä teistä tuntuu kylmyydeltä, on todennäköisesti vain
+arkuutta henkilöiden seurassa, joiden kanssa hän ei nähtävästi ole
+tottunut seurustelemaan eikä tapojamme tuntematta tiedä kuinka hän
+heidän kanssaan puhuisi."
+
+"Saattaa niin olla, kun tarkoin ajatellaan; kenties olet oikeassa,
+lapseni. Kuitenkin tahdon saada siitä varmuuden, enkä erkane hänestä,
+sen lupaan, ennenkuin olen saanut hänet hiukkasenkaan puhumaan."
+
+"Mitä hyödyttää kiusata häntä, isä kulta? Emmehän voi vaatia häneltä
+muuta kuin että hän uskollisesti näyttää meille tien haciendaan saakka.
+Anna hänen siis toimia niinkuin hän itse haluaa, kunhan hän vain
+täyttää meille antamansa lupauksen."
+
+"Aivan niin, señorita", huomautti capatazi, "mutta myöntäkää, että
+joutuisimme pahaan pulaan nyt, ellei hän suvaitsisi palata."
+
+"Tuo otaksuma on mahdoton, don Luciano, hänen hevosensahan on lie'assa
+meidän hevostemme joukossa. Muuten mitä syytä hänellä olisi menetellä
+niin arvottoman petollisesti?"
+
+"Tuo mies on valkoisesta ihostaan huolimatta enemmän intiaani kuin
+meidän värisemme olento, ja oikein tai väärin, señorita, minä olen
+äärettömän epäluuloinen intiaaneja kohtaan."
+
+"Sitäpaitsi", don Pedro lisäsi, "minä en voi käsittää mikä välttämätön
+pakko hänen oli jättää meidät tällä tavoin ja lähteä metsään."
+
+"Kuka tietää, isä kulta", nuori tyttö sanoi hienosti hymyillen,
+"kenties hänen aikomuksensa on siten tehdä meille jokin palvelus."
+
+"Joka tapauksessa, señorita", capatazi toisti, "ainoa seikka, minkä
+varmasti voi huomata tässä asiassa, on se, että jos tuo mies ei palaa,
+niin asemamme on kauheampi kuin se, mistä hän pelasti meidät eilen,
+sillä silloin meillä oli ampuma-aseet, ja tänään olemme aivan
+aseettomia ja kykenemättömiä puolustamaan itseämme, jos ihmiset tai
+villit eläimet hyökkäisivät kimppuumme."
+
+"Se on totta", haciendero huudahti kalveten, "meiltä on anastettu aseet
+nukkuessamme; sitä en tullut ajatelleeksi. Mitähän se merkitsee?
+Olisimmeko joutuneet satimeen ja olisiko tuo mies todellakin petturi?"
+
+"Ei isä kulta", nuori tyttö vastasi vilkkaasti, "hän on viaton, siitä
+olen vakuutettu. Saat heti nähdä epäilyksiesi olevan vääriä."
+
+"Jumala suokoon sen!" don Pedro mumisi, tukahduttaen huokauksensa.
+
+Tällä hetkellä kuului terävä ja pitkä vihellys jotenkin kaukaa.
+
+Kuullessaan tämän äänen metsästäjän hevonen lakkasi tähän asti
+rauhallisesta syönnistään, kohotti päänsä ja höristi korviaan, jonka
+jälkeen se äkkiä läksi sinne päin, mistä vihellys oli kuulunut,
+hirnahtaen iloisesti, ja hävisi metsään.
+
+"Mitä minä sanoin, señorita", capatazi huudahti, "uskotteko nyt minua?"
+
+"En", tyttö vastasi vakavasti, "en usko teitä, tuo mies ei ole mikään
+petturi! Kuinka paljon ulkonaiset seikat näennäisesti todistavatkin
+häntä vastaan, niin saatte kuitenkin kohta nähdä, että olette
+erehtynyt."
+
+"Tällä kertaa, tyttäreni, olen täysin samaa mieltä don Lucianon kanssa.
+On selvää, että tuo onneton syystä tai toisesta on jättänyt meidät oman
+onnemme nojaan."
+
+Nuori tyttö pudisti kieltävästi päätään, mutta ei vastannut.
+
+Haciendero jatkoi:
+
+"Mitä on tehtävä? Meidän täytyy tehdä päätös, emme voi tähän jäädä
+odottamaan yön tuloa."
+
+"Luullakseni", capatazi sanoi, "meillä ei ole mitään muuta neuvoa kuin
+heti lähteä matkaan. Kenties tuo lurjus tällä hetkellä valmistautuu
+hyökkäämään kimppuumme kaltaistensa rosvojen etunenässä?"
+
+"Niin, mutta mihin menemme? Eihän kukaan meistä tunne tietä",
+haciendero huomautti.
+
+"Hevosilla on pettämätön vaisto, joka aina johtaa heidät asutuille
+seuduille. Annamme heidän ohjaamatta mennä minne haluavat."
+
+"Kenties sitä voisi koettaa, ehkä se voi onnistua. Lähtekäämme matkaan
+viipymättä."
+
+"Jumalan tähden, isä kulta!" doña Hermosa huudahti rukoillen,
+"ajatelkaa mitä teette! Älkää tehkö mitään hätäpäissänne, jota piankin
+saatte katua, siitä olen vakuutettu. Vartokaa vielä hetkinen! Kellohan
+on tuskin kahtatoista, eihän tunti sinne tai tänne merkitse mitään."
+
+"Minä en odota minuuttiakaan, en sekuntiakaan!" haciendero huudahti,
+nousten kiivaasti pystyyn. "Kas niin, pojat! Satuloikaa hevoset
+nopeasti, me lähdemme."
+
+Peonit valmistuivat täyttämään käskyä.
+
+"Malttakaa, isä kulta", nuori tyttö sanoi, "kuulen hevoskavioiden
+kapsetta metsästä, oppaamme palaa."
+
+Epäillen ja vasten tahtoaan haciendero, tyttärensä vakuuttavan äänen
+johdosta, painautui vielä kerran nurmikolle, viitaten seuralaisilleen,
+että tekisivät samaten.
+
+Doña Hermosa ei ollut erehtynyt; hänen kuulemansa ääni ei kylläkään
+tuntunut johtuvan hevoskavioista, sillä se oli hidas ja raskas, mutta
+joka tapauksessa suurikasvuisesta eläimestä. Se läheni muuten
+kuuluvasti.
+
+"Kenties se on harmaa karhu", haciendero mumisi.
+
+"Tahi puuma saalista tavoittamassa", capatazi lisäsi matalalla äänellä.
+
+Matkustajat olivat hyvin levottomia. Ollen aseettomina ja voimatta
+puolustaa itseään täällä metsässä he huomasivat, että jos joku peto
+hyökkäisi heidän kimppuunsa, he olisivat tuhon omia, sillä pakokin oli
+mahdoton paikallistuntemuksen puutteessa.
+
+"Te erehdytte", sanoi nuori tyttö, joka yksin oli säilyttänyt
+kylmäverisyytensä ja mielenmalttinsa, "ei mikään vaara uhkaa meitä.
+Katsokaa, hevosethan syövät yhä, osoittamatta vähintäkään
+levottomuutta."
+
+"Se on totta", don Pedro myönsi, "jos ne olisivat tunteneet pedon
+tympeän hajun, niin ne olisivat tulleet pelästyksestä hurjiksi ja jo
+lähteneet karkuun."
+
+Äkkiä pensaat hajosivat ja metsästäjä tuli näkyviin taluttaen hevostaan
+suitsista.
+
+"Olin varma siitä", nuori tyttö huudahti riemuissaan, samalla kuin
+hänen isänsä ja capatazi, noloina epäluulojensa takia, punehtuivat ja
+painoivat päänsä alas.
+
+Metsästäjän kasvot olivat yhtä kylmät ja liikkumattomat kuin hänen
+lähtiessään aukeamalta, mutta hänen katseensa oli vieläkin synkempi.
+
+Hänen hevosensa selässä oli raskas, pitkähkö käärö, kiedottuna
+purjelangalla huolellisesti käärittyyn puhvelin vuotaan.
+
+"Suonette anteeksi, että jätin teidät niin äkkiä", hän sanoi vähän
+liikutuksesta väräjävällä äänellä, "mutta minä huomasin vasta liian
+myöhään, että teiltä oli otettu aseenne, jollette te, kuten en voi
+otaksua, olleet unohtaneet niitä teocaliin; ja kun erämaassa on
+erittäin tärkeää olla hyvin aseistettuna ja sitäpaitsi on enemmän kuin
+todennäköistä, että teidän täytyy puolustautua ennenkuin pääsette pois
+tästä metsästä, niin olen ollut hankkimassa teille kaipaamianne
+aseita."
+
+"Sen vuoksi te siis jätitte meidät?"
+
+"Miksi muuten olisin niin tehnyt?" metsästäjä vastasi koruttomasti.
+"Olen tuonut teidät tähän paikkaan, koska minulla muutaman askeleen
+päässä täältä on muuan noita piilopaikkoja, joita me metsästäjät
+laitamme sinne tänne metsään, saadaksemme käsiimme mitä tarvitsemme.
+Mutta", hän lisäsi katkerasti hymyillen, "se oli löydetty ja ryöstetty,
+jonka vuoksi minun oli pakko mennä toiseen vähän kauempana olevaan, ja
+sen takia vihelsin hevostani, jonka apu nyt oli minulle välttämätön.
+Ilman tätä onnettomuutta olisin palannut jo puoli tuntia sitten."
+
+Tämän selityksen metsästäjä antoi ilman mahtipontisuutta ja sellaisella
+äänellä kuin olisi hänen tekonsa ollut luonnollisin asia maailmassa.
+
+Hän purki hevosen kuorman ja avasi käärön. Siinä oli viisi
+amerikalaista kivääriä, veitsiä, suoria sapeleita, nimeltään machetes,
+ruutia, luoteja ja kirveitä.
+
+"Aseistautukaa; nuo kiväärit ovat hyviä, eivätkä petä teitä, kun hetki
+tulee ja teidän täytyy käyttää niitä."
+
+Meksikolaiset eivät odottaneet toista käskyä, vaan olivat pian aseissa
+aina hampaisiin asti.
+
+"Nyt", metsästäjä sanoi, "voitte ainakin puolustautua miesten tavoin,
+sallimatta teurastaa itseänne kuten antiloopit."
+
+"Ui!" nuori tyttö mumisi, "tiesinhän että hän menettelisi siten."
+
+"Kiitos, señorita!" metsästäjä vastasi, "kiitos siitä, että olette
+luottanut minuun."
+
+Hänen näin lausuessaan hänen kasvonpiirteensä olivat vilkastuneet ja
+salama oli leimahtanut hänen katseestaan, mutta heti sen jälkeen hän
+saavutti marmorimaisen jäykkyytensä ja sanoi: "Olen luvannut viedä
+teidät vahingoittumattomina kotiin ja teen niin."
+
+"Pelkäättekö siis jotakin vaaraa?" don Pedro kysyi.
+
+"On aina olemassa vaaroja", metsästäjä vastasi katkerasti, "etenkin
+salomaalla."
+
+"Uhkaisiko meitä jokin petos?"
+
+"Älkää kysykö minulta mitään, en voi vastata; käyttäkää vain hyväksenne
+sanojani. Jos tahdotte säilyttää päänahkanne, niin teidän täytyy, mitä
+tahansa näettekin minun tekevän tai sanovan ja kuinka tahansa
+käyttäydynkin, ehdottomasti luottaa minuun ja totella minua ilman
+epäilyä ja pelkoa kaikessa mitä käsken, sillä kaikilla toimillani on
+vain yksi päämäärä, nimittäin pelastaa teidät. Suostutteko näihin
+ehtoihin?"
+
+"Kyllä!" doña Hermosa huudahti vilkkaasti, "mitä hyvänsä tapahtuneekin,
+me emme epäile teidän rehellisyyttänne, ja toimimme vain teidän
+ohjeittenne mukaan."
+
+"Sen vannon teille", haciendero vahvisti.
+
+"Hyvä on, nyt vastaan kaikessa puolestanne, älkää pelätkö mitään. Älkää
+puhuko mitään enää minulle, minun täytyy koota ajatukseni hetkiseksi."
+
+Kumarrettuaan kevyesti hän poistui muutamia askeleita ja istuutui erään
+puun juurelle.
+
+Sillä välin meksikolaisten uteliaisuus oli äärettömästi jännityksissä,
+he näkivät että vakava vaara epäilemättä uhkasi heitä ja että
+metsästäjä koetti mielessään keksiä jotakin keinoa sen välttämiseksi.
+Mutta sitten kun heillä nyt oli hyvät aseet, sarvet ruutia ja luoteja
+täynnään, he katselivat asemaansa aivan toisessa valossa, ja vaikka he
+olivatkin hyvin levottomia, niin he eivät kuitenkaan epäilleet voivansa
+välttää satimia, joita heille oli viritetty.
+
+Kun metsästäjä oli istunut liikkumatta kuin kuvapatsas noin puolen
+tuntia, hän kohotti päänsä, laski puiden varjojen pituuden ja nousi
+vilkkaasti.
+
+"Ratsaille!" hän sanoi, "on aika meidän lähteä."
+
+Ja kädenkäänteessä hevoset olivat kunnossa ja matkustajat satulassa.
+
+"Eteenpäin!" metsästäjä lausui, "intiaanilaisessa kulkujärjestyksessä,
+ja seuratkaa tarkoin liikkeitäni."
+
+Erämaassa tarkoitetaan intiaanilaisella kulkujärjestyksellä kulkemista
+jäljekkäin, jättääkseen mahdollisimman vähän jälkiä matkastaan.
+
+Mutta sen sijaan että olisi jatkanut entiseen suuntaan, metsästäjä
+ohjasi hevosensa puroon, jonka juoksua hän seurasi aina erääseen
+kauempana olevaan paikkaan, jossa kaksi muuta vesistöä yhtyi siihen.
+Kivisydän poikkesi vasemmanpuoliselle vesistölle, jonka juoksua hän
+seurasi.
+
+Meksikolaiset olivat täsmälleen noudattaneet tätä liikettä ja
+seurasivat jäljessä, niin että kunkin hevosen pää oli edellä kulkevan
+lautasilla.
+
+Kuumuus oli painostava metsässä, jossa ilmanliike lehdistön ehkäisemänä
+oli tuskin huomattava. Syvin hiljaisuus vallitsi kaikkialla, linnut,
+kyyköttäen lehtien seassa, olivat lakanneet laulamasta, vain
+lukemattomien lammikkojen päällä kuhisevien moskiittimäärien
+yksitoikkoinen surina kuului.
+
+Sillä välin laajeni se puro, jota he seurasivat, yhä enemmän ja kasvoi
+vähitellen joeksi. Jo näkyi siellä täällä mustia chicoteja [Chicoteiksi
+sanotaan juurineen irti temmattuja puita, joita virrat vievät mukanaan.
+Nämä tuottavat usein vakavia vaaroja laivaliikkeelle.], joilla seisoi
+yhdellä jalalla flamingoja ja haikaroita. Rannat alkoivat tulla
+jyrkiksi molemmin puolin ja hevosten oli jo toisinaan pakko uida.
+
+Tämä tuntematon joki, jonka siniset aallot eivät vielä koskaan
+olleet kuvastaneet muuta kuin taivaan sineä tai sen rantojen yli
+epäsäännöllisesti nojaavien puiden vihreätä kupua, tarjosi suurenmoisen
+ja majesteetillisen näyn, joka toi sydämeen eräänlaisen suloisen ja
+uskonnollisen raskasmielisyyden.
+
+Matkustajat kiiruhtivat yhä eteenpäin, ääneti kuin aaveet uiden
+hitaasti virran uomassa oppaansa jälkeen, jonka kotkansilmä tarkasti
+joen rantoja.
+
+Tultuaan paikalle, jossa suunnaton kallionlohkare kohosi yksinäisen
+vartian tavoin ja muodosti ikäänkuin tavattoman suuren holvin veden
+päälle, Kivisydän poikkesi vähän suunnasta, ja liukuen hevosensa
+selästä, jonka ohjat hän antoi jäljessään tulevalle don Pedrolle, hän
+heittäytyi veteen ja ui holvin alle, viittaamalla kehoitettuaan
+seuralaisiaan jatkamaan matkaansa. Pian metsästäjä taas näyttäytyi. Hän
+istui nyt tuollaisessa intiaanilaisessa kanootissa, jotka tehdään
+lämpimällä vedellä kiskotusta tuohesta ja ovat tavattoman keveitä.
+
+Muutamalla melan vedolla hän oli saavuttanut matkustajat. Nämä
+siirtyivät kanoottiin, joten hevoset, vapautuneina ratsastajiensa
+painosta, voivat uida helpommin.
+
+Doña Hermosa oli ihastunut tähän muutokseen. Kärsien vielä haavastaan
+hänestä alkoi tuntua hyvin vaikealta pysytellä hevosen selässä,
+huolimatta kaikista yrityksistään salata väsymystään.
+
+Mutta metsästäjän tarkka silmä oli huomannut nuoren tytön väsymyksen,
+ja tämän takia hän olikin noutanut kanootin.
+
+He jatkoivat siten matkaansa noin tunnin ajan, minkään herättämättä
+heissä levottomuutta tai saattamatta heitä epäilemään vihollisen
+läheisyyttä. Vihdoin he saapuivat eräälle kohdalle jokea, jossa rannat
+jotenkin pitkän matkaa kohosivat äkkijyrkkinä melkoisen korkealle,
+pusertaen joen kahden kohtisuoran kallionseinän väliin.
+
+Keskellä jokea kohousi harmahtava, noin kuudenkymmenen metrin laajuinen
+graniittikallio. Tätä kalliota kohti metsästäjä ohjasi kanootin.
+
+Meksikolaiset, jotka aluksi ihmettelivät tätä liikettä, käsittivät
+kuitenkin pian sen. Kun he olivat vain vähän matkan päässä kalliosta,
+niin he huomasivat, että eräs sen kyljistä oli loiva ja että tällä
+puolen oli ammottava luolan suu.
+
+Kanootti saapui rantaan ja matkustajat astuivat maihin. Päästyään
+kalliolle he kiiruhtivat taluttamaan sinne hevosensa. Eläinparat olivat
+milt'ei menehtyä väsymyksestä.
+
+"Tulkaa", metsästäjä sanoi nostaen kanootin hartioilleen.
+
+Meksikolaiset seurasivat häntä.
+
+Luola oli avara ja näytti ulottuvan kauas veden alle.
+
+Hevoset kytkettiin luolan peräosaan ja niille annettiin ruokaa.
+
+"Täällä", metsästäjä sanoi, "olemme turvassa sikäli kuin erämaassa on
+mahdollista. Ellei mitään odottamatonta tapahdu, vietämme yön täällä
+antaaksemme väsyneitten hevostemme levätä. Voitte tehdä tulen
+pelkäämättä, sillä aukot, joista päivänvalo tunkeutuu tänne,
+hajoittavat savun ja tekevät sen näkymättömäksi. Vaikka luulenkin
+johtaneeni vainoojaamme väärille jäljille, teen kuitenkin
+tiedustelumatkan ympäristöön. Älkää olko levottomia, lähellä ja kaukana
+ollen vartioin teitä. Tunnin kuluttua palaan. Ennen kaikkea älkää
+näyttäytykö. Erämaassa ei milloinkaan tiedä kenen tarkastettavaksi
+antautuu. Hyvästi hetkiseksi."
+
+Hän läksi jättäen seuralaisensa sitäkin suuremman levottomuuden
+valtaan, kun he, vaikkakin aavistivat suuren vaaran heitä uhkaavan,
+eivät voineet arvata, mistä tai miten tämä vaara heidät kohtaisi, ja
+koska he olivat kokonaan riippuvia miehestä, jonka todellista luonnetta
+ja tarkoitusta heidän oli mahdoton saada selville.
+
+
+
+
+VII.
+
+KAHAKKA.
+
+
+Luonnolla on kuitenkin vaatimuksensa, joista se ei milloinkaan luovu.
+Niin suuresti levottomia kuin meksikolaiset olivatkin, niin ne
+rasitukset, joita he tämän pitkän päivämatkan aikana olivat saaneet
+kestää, vaikuttivat, että he tunsivat ehdotonta tarvetta saada voimansa
+takaisin. Hetken mietittyään sitä jännittävää, melkein epätoivoista
+asemaa, jossa he nyt olivat, don Pedro käski sen vuoksi peonien tehdä
+tulen ja laittaa illallisen.
+
+On huomattavaa, että ihmiset, joiden elämä on enemmän ruumiillista kuin
+henkistä, eivät koskaan ole syömättä ja nukkumatta, mihin asemaan
+sattuma heidät saattaakin. Ruokahalua ja unta ei heiltä puutu
+milloinkaan. Syy siihen on varsin yksinkertainen. Ollen joka hetki
+vaarassa mahdollisesti joutua taisteluun elämästä ja kuolemasta joko
+ihmisiä tai luonnon voimia vastaan, heidän voimiensa täytyy olla niiden
+ponnistusten tasalla, joihin heidän on pakko alistua voittaakseen heitä
+kohtaavat esteet tai heitä uhkaavat vaarat.
+
+Ateria nautittiin synkän hiljaisuuden vallitessa. Jokainen tunsi
+levottomuutta yön lähetessä, sen vuorokauden ajan, jonka punaihoiset
+tavallisesti valitsevat hyökätäkseen vihollistensa kimppuun pimeän
+turvissa, minkä vuoksi meksikolaiset eivät ajatelleet vaihtaa ajatuksia
+keskenään.
+
+Metsästäjä viipyi kauan poissa. Kaksi tuntia oli jo kulunut siitä kun
+aurinko oli kadonnut korkeiden vuorenhuippujen taakse. Maa peittyi
+synkkään pimeyteen, aivankuin kääreeseen; tähteäkään ei tuikkinut
+taivaalla. Suuria mustia pilviä kulki taivaalla, verhoten kuun
+täydelleen.
+
+Haciendero ei ollut tahtonut kenellekään muulle kuin itselleen uskoa
+tehtävää valvoa yleistä turvallisuutta. Maaten pitkänään kalliolla,
+jottei mikään näkymätön vihollinen häntä huomaisi, hän tähysteli
+levottomasti pitkin joen mustaa uomaa, rinnallaan capatazi, joka yhtä
+vähän kuin hänkään tahtoi etsiä lepoa, koska tuntemansa levottomuus
+teki sen mahdottomaksi.
+
+Joen korkeat äyräät olivat paljaat ja yksinäiset. Ainoastaan sillä
+kohdalla, mistä pääsi rannalle, näkyi toisinaan mustia varjoja, jotka
+liikkuivat hetkisen, päästellen kumeita kiukkuisia mörähdyksiä ja sen
+jälkeen taas kadoten.
+
+Nämä varjot olivat nähtävästi villipetoja, jotka menivät takaisin
+pesiinsä, sammutettuaan janonsa virrassa.
+
+"Tulkaa!" matala mutta terävä ääni kuiskasi äkkiä meksikolaisen
+korvaan.
+
+Don Pedro kääntyi ympäri, tukahduttaen ihmetyksen huudahduksen.
+Metsästäjä seisoi hänen vieressään pyssyynsä nojaten.
+
+Nuo kolme miestä menivät luolan sisään.
+
+Illallisen laittamista varten tehdyn tulen jäljellä olevat kekäleet
+levittivät tarpeeksi valoa, jotta voitiin erottaa esineet.
+
+"Olette viipynyt kauan", haciendero sanoi.
+
+"Olen kulkenut pitkän matkan sen jälkeen kuin teidät jätin", metsästäjä
+vastasi, "mutta se ei kuulu tähän. Muuan mies, jota teidän ei nykyisin
+maksa vaivaa tuntea, on saanut päähänsä estää teidät pääsemästä
+viljelyksillenne. Varovaisuustoimenpiteistäni huolimatta en ole
+onnistunut salaamaan jälkiäni noilta viekkailta hornanhengiltä, joiden
+läpitunkeva katse voisi keksiä kotkan jäljet ilmassa. Intiaanit ovat
+pystyttäneet leirinsä aivan lähelle, he valmistavat juuri lauttoja ja
+kanootteja hyökätäkseen kimppuumme."
+
+"Onko heitä paljon?" haciendero kysyi.
+
+"Ei, korkeintaan parikymmentä, joista vain viidellä tai kuudella on
+ampuma-aseet; muilla on vain nuolet ja keihäät. Tiedetään teidän olevan
+aseettomia, tai ainakin luullaan niin, ja toivotaan saatavan teidät
+kiinni tarvitsematta ampua laukaustakaan."
+
+"Mutta kuka voi vainota meitä niin kiihkeästi?"
+
+"Sehän on samantekevää. Se on muuan omituinen ja salaperäinen olento,
+jonka elämä on yhtämittaisia synkkiä salajuonia. Hänen sydämensä on
+kuilu, jota kukaan ei ole uskaltanut tutkia ja jonka pohjaan hän ehkä
+itsekin pelkää katsoa, vaikkei hän muuten pelkääkään mitään maailmassa.
+Mutta jättäkäämme tämä. Kahden tunnin kuluttua hyökätään kimppuumme.
+Teillä on tarjona kolme keinoa välttääksenne teitä uhkaavaa kohtaloa."
+
+"Mitkä nämä keinot ovat?" haciendero kysyi vilkkaasti.
+
+"Ensimmäinen on pysyä paikoillaan, odottaa hyökkäystä ja taistella
+miehuullisesti. Apachit, pelästyksissään siitä, että tapaavat miehet,
+jotka he toivoivat yllättävänsä turvattomina, asestettuina ja
+varuillaan, menettävät kenties rohkeutensa ja vetäytyvät pois."
+
+Doña Hermosa, herättyään puhelevien ääneen, oli lähestynyt ja kuunteli
+levottomana.
+
+Haciendero pudisti päätään.
+
+"Tämä keino näyttää minusta vaaralliselta", hän sanoi, "sillä jos
+vihollistemme onnistuu saada pysyvä jalansija kalliolla, niin he
+lopuksi lukumäärällään voittavat ja saavat meidät haltuunsa."
+
+"Todennäköisesti niin tapahtuu", metsästäjä lausui kylmästi.
+
+"Kuulkaamme toista keinoa, sillä nyt esittämämme näyttää
+mahdottomalta."
+
+"Tämä kallio on maanalaisen käytävän kautta, joka kulkee joen uoman
+alta, yhteydessä toisen kallion kanssa, joka on jotenkin kaukana tästä
+paikasta, missä nyt olemme. Sinne tultuamme asetumme kanoottiin ja kun
+olemme päässeet toiselle rannalle, nousemme taas hevosen selkään ja
+koetamme pelastua pakenemalla."
+
+"Minä pitäisin tätä keinoa parempana, elleivät hevosemme olisi niin
+lopen väsyneitä ja ellei pako erämaan kautta olisi melkein mahdoton."
+
+"Punanahat tuntevat yhtähyvin kuin minäkin tämän kallion, jonne nyt
+olemme paenneet, kenties he jo ovat miehittäneet uloskäytävän, jonka
+kautta toivomme pääsevämme karkuun."
+
+"Aijai", haciendero sanoi surullisena, "huolimatta hyvästä tahdostanne
+eivät ehdottamanne keinot ole onnistuneita."
+
+"Tiedän sen. Paha kyllä ei riipu minusta, ettei asian laita ole
+toisin."
+
+"No niin", don Pedro mumisi alistuvasti, "kuulkaamme viimeistä keinoa."
+
+"Pelkään, että pidätte sitä vielä mahdottomampana kuin molempia toisia.
+Se on hullu ja epätoivoinen yritys, joka kenties tarjoaisi menestymisen
+mahdollisuuden, ellei mukanamme olisi naista, jota emme saa asettaa
+vaaraan pelastaaksemme hänet toisesta."
+
+"Sitten ei maksa vaivaa puhua siitä", haciendero sanoi, luoden
+tuskallisen silmäyksen tyttäreensä.
+
+"Anteeksi isäni", doña Hermosa huudahti vilkkaasti, "kuulkaamme
+minkälainen keino on, kenties se päinvastoin on ainoa, todella
+mahdollinen. Selittäkää, señor", hän jatkoi metsästäjään kääntyen. "Sen
+jälkeen mitä olette tehnyt puolestamme, olisi kiittämätöntä olla
+noudattamatta neuvojanne. Mitä te epäilette sanoa meille minun tähteni,
+on, siitä olen vakuutettu, ainoa mahdollinen jäljellä oleva
+pelastuskeino."
+
+"Kenties", metsästäjä vastasi, "mutta minä toistan, señorita, tämä
+mahdollisuus on teidän mukananne mahdoton."
+
+Nuori tyttö suoristautui, ivallinen hymy väreili hänen huulillaan,
+hänen vastatessaan hieman pilkallisella äänellä:
+
+"Te luulette siis minua hyvin heikoksi ja araksi, señor, koska ette
+rohkene puhua? Olen kyllä vain nainen, heikko kuten me kaikki olemme,
+mutta luulen osoittaneeni niinä muutamina tunteina, jotka olemme
+yhdessä matkustaneet, että sydämeni on vieras aralle pelvolle ja että,
+vaikkeivät ruumiilliset voimani vedäkään vertoja sielunvoimilleni, niin
+tahtoni voittaa kuitenkin tuon heikkouden, joka, sen pahempi, vaivaa
+sukupuoltani, ja asettaa minut aina tapahtumain tasalle, olkoot ne
+minkälaisia tahansa."
+
+Kivisydän oli tarkkaavasti kuunnellut nuoren tytön sanoja. Se
+välinpitämättömyyden naamio, joka lepäsi hänen kasvoillaan, oli sulanut
+tämän sointuvan äänen vaikutuksesta ja heleä puna oli levinnyt hänen
+poskilleen.
+
+"Suokaa anteeksi, señorita", hän vastasi äänellä, jonka hänen sisäinen
+liikutuksensa sai väräjämään, "olen ollut väärässä, minä puhun."
+
+"Hyvä", tyttö sanoi hellästi hymyillen, "tiesinhän, että vastaisitte
+minulle."
+
+"Apachit ovat, kuten jo olen maininnut, pystyttäneet leirinsä vähän
+matkan päähän täältä joen rannalle. Vakuutettuina siitä, ettei heitä
+häiritä, he eivät ole asettaneet mitään vahteja, vaan nukkuvat, juovat
+tulivettä tai polttavat, odottaessaan hetkeä, jolloin he hyökkäävät
+kimppuumme. Meitä on kuusi hyvin aseistettua ja päättäväistä miestä,
+sillä me tiedämme, että pelastuksemme riippuu yrityksemme
+onnistumisesta. Jos nousemme maihin saarella, yllätämme punanahat ja
+hyökkäämme voimakkaasti heidän kimppuunsa, niin onnistumme kenties
+aukaisemaan itsellemme tien, ja silloin olemme pelastetut, sillä
+tappionsa jälkeen he eivät uskalla ajaa meitä takaa. Tätä olen tahtonut
+ehdottaa."
+
+Syntyi jotenkin pitkä äänettömyys. Doña Hermosa katkaisi sen.
+
+"Olitte väärässä epäillessänne tehdä meille tämän ehdotuksen", hän
+sanoi vilkkaasti, "sillä se on tosiaankin ainoa mahdollinen. On parempi
+urhoollisesti käydä kohti vaaraa, kuin pelkurimaisesti vavista sitä
+odotellen. Liikkeelle, liikkeelle, emme saa menettää sekuntiakaan."
+
+"Tyttäreni", don Pedro huudahti, "sinä olet järjiltäsi, ajattelehan,
+että antaudumme melkein varmaan kuolemaan."
+
+"Olkoon niin, isäni", tytär vastasi kiihkeän voimakkaasti, "kohtalomme
+on Jumalan kädessä, hänen suojeluksensa on ollut liiankin huomattava
+tähän asti, jotta hän nyt jättäisi meidät."
+
+"Señorita on oikeassa", capatazi huudahti, "menkäämme savustamaan nuo
+hornanhenget pesästään. Muuten olen vakuutettu siitä, että tämä
+metsästäjä, jolta nöyrimmästi pyydän anteeksi, että hetkisen olen
+epäillyt hänen luotettavuuttaan, hankkii meille tilaisuuden huomaamatta
+päästä aina apachien leiriin asti."
+
+"Ainakin teen kaiken voitavani siihen suuntaan", metsästäjä vastasi
+koruttomasti.
+
+"No, olkoon menneeksi, koska välttämättä niin tahdotte", haciendero
+sanoi huoaten.
+
+Vaikkeivät peonit olleet ottaneet osaa keskusteluun, niin he kuitenkin
+tarttuivat kivääreihinsä päättäväisen näköisinä, joka osoitti, että he
+olivat päättäneet tehdä velvollisuutensa.
+
+"Seuratkaa minua", metsästäjä sanoi sytyttäen ocotepuusta tehdyn
+soihdun valaistakseen tietä.
+
+Sivumennen he ottivat hevosensa, jotka muutaman tunnin nyt levättyään
+olivat tulleet taas täysiin voimiinsa.
+
+Matkustajat jatkoivat matkaansa luolan kautta. He kuulivat päänsä
+päällä laineiden kumean, yhtämittaisen äänen. Tuhansittain yölintuja,
+äkillisen tulenvalon häikäiseminä, heräsi kulkijain matkatessa ja
+kierteli heidän ympärillään, kirkuen kamalasti, korvia vihlovasti.
+
+Kuljettuaan rivakasti eteenpäin noin kaksikymmentäyksi minuuttia
+metsästäjä pysähtyi.
+
+"Vartokaa minua tässä", hän sanoi, jättäen soihdun capatazille ja
+poistuen juosten.
+
+Hän ei viipynyt kauan poissa.
+
+"Tulkaa", hän sanoi, "kaikki on hyvin."
+
+He seurasivat häntä taas. Äkkiä he tunsivat kasvoillaan raikkaan ja
+purevan ilman, ja edessään pimeässä he näkivät pari kolme loistavaa
+pistettä; he olivat tulleet toiselle kalliolle.
+
+"Nyt meidän täytyy olla kaksinverroin varovaisia", metsästäjä sanoi,
+"nuo loistavat pilkut, jotka näette sumun läpi, ovat apachien
+leiritulia. He ovat tarkkakuuloisia, pieninkin kolina ilmaisisi heille
+läsnäolomme."
+
+Kanootti laskettiin taas veteen ja meksikolaiset astuivat siihen.
+Capatazi, joka istui tuon hauraan aluksen perässä, piti käsissään
+kaikkien, perässä uivien hevosten ohjaksia.
+
+Joen yli mentiin muutamassa minuutissa. Kanootti karahti pian kumeasti
+rantahiekkaan.
+
+Metsästäjä oli valinnut paikan taidokkaasti. Korkea kallio loi veteen
+pitkälti niin synkän varjon, että olisi ollut mahdoton erottaa
+matkustajia kymmenen askeleen päästä.
+
+Metsä, joka oli tuskin kahdenkymmenen askeleen päässä rannalta, tarjosi
+heti suojaa tiheiköissään pakolaisille.
+
+"Señorita saa jäädä tähän yhden peonin kanssa vartioimaan hevosia",
+metsästäjä sanoi äkkiä, "sillä välin kun me teemme yllätysyrityksemme."
+
+"Ei", nuori tyttö sanoi päättävästi, "minä en tarvitse ketään. Sen
+miehen, jonka jättäisitte luokseni, tarvitsette paremmin itse. Antakaa
+minulle pistooli, jotta voin puolustaa itseäni siinä tuskin luultavassa
+tapauksessa, että kimppuuni hyökättäisiin, ja lähtekää menemään."
+
+"Kuitenkin, señorita", nuori mies väitti...
+
+"Minä tahdon niin", tyttö sanoi ratkaisevasti, "menkää ja Jumala olkoon
+kanssanne."
+
+Haciendero painoi kouristuksen tapaisesti tytärtään rintaansa vasten.
+
+"Rohkeutta, isäni!" tytär sanoi syleillen häntä, "kaikki käy kyllä
+hyvin."
+
+Hän otti isältään pistoolin ja poistui nopeasti, viitaten kädellään
+jäähyväisiksi.
+
+Metsästäjä kehoitti vielä kerta tovereitaan varovaisuuteen, ja pieni
+joukko tunkeutui hänen jäljessään metsään.
+
+Kuljettuaan peräkanaa noin neljännestunnin, he huomasivat apachien
+tulien loistavan lähellä.
+
+Metsästäjän annettua merkin meksikolaiset heittäytyivät maahan ja
+alkoivat ryömiä hiljaa ja erittäin varovasti tuuma tuumalta,
+jännittyneen tarkasti, valmiina ampumaan huomatessaan vihollistensa
+tekevän vähimmänkin epäiltävän liikkeen.
+
+Mutta mitään liikettä ei huomattu. Apachit nukkuivat, suurimmaksi
+osaksi, kuten helposti saattoi arvata, vahvasti päihdyksissä,
+väkijuomien liiallisen nauttimisen johdosta.
+
+Ainoastaan kolme tai neljä sotilasta, jotka hiuksiin korvan yläpuolelle
+pistetystä korppikotkan sulasta voi tuntea päälliköiksi, istui
+kumartuneena tulen ääressä polttaen tupakkaa itsetietoisen arvokkaasti,
+kuten intiaanien tapa on.
+
+Metsästäjän käskystä meksikolaiset nousivat hiljaa, ja kukin haki
+suojaa puunrungon takaa.
+
+"Minä jätän nyt teidät", metsästäjä sanoi matalalla äänellä, "menen
+leiriin. Pysykää liikkumatta paikoillanne ja mitä tapahtuukin, niin
+älkää ampuko ennenkuin näette minun heittävän lakkini maahan."
+
+Meksikolaiset nyökkäsivät hiljaa ja metsästäjä katosi pensastoon.
+
+Siitä paikasta, jossa matkustajat olivat väijyksissä, he voivat
+helposti nähdä mitä tapahtui punaihoisten leirissä, vieläpä kuullakin
+mitä siellä puhuttiin, sillä vain muutama kymmenen metriä erotti heidät
+tulesta, jonka ympärillä päälliköt istuivat kyykistyneinä.
+
+Eteenpäin kumartuneina, sormi kiväärin liipasimella ja silmät
+tähdättyinä leiriin meksikolaiset odottivat kuumeisen levottomina
+ampumismerkkiä.
+
+Ne muutamat minuutit, jotka kuluvat ennen hyökkäystä, ovat juhlallisia.
+Mies, jääneenä yksin ajatustensa valtaan, aikoen pelata elämästään
+armottomassa taistelussa, tuntee, olkoon hän kuinka urhoollinen
+tahansa, että hänet vaistomaisesti valtaa pelko, joka panee hänen
+kaikki jäsenensä värisemään. Tänä juhlallisena hetkenä hän näkee koko
+elämänsä huimaavaa vauhtia kiitävän ohitseen ikäänkuin unessa, ja
+omituista kyllä mahtavimmin vaikuttaa hänen mieleensä ajatus siitä mikä
+häntä odottaa haudan tuolla puolen, pelko tuntemattomasta.
+
+Noin kymmenen minuuttia oli kulunut metsästäjän lähdöstä, kun heikkoa
+kahinaa kuului pensaista leirin toiselta puolen.
+
+Apachipäälliköt käänsivät välinpitämättömästi päätään, pensaat
+väistyivät ja Kivisydän näyttäytyi vahtitulien synnyttämässä
+valovyössä.
+
+Metsästäjä astui hitain askelin päälliköiden luo. Tultuaan heidän
+luokseen hän pysähtyi ja kumarsi juhlallisesti, mutta mitään puhumatta.
+
+Päälliköt vastasivat hänen tervehdykseensä varsin kohteliaalla tavalla,
+joka on synnynnäistä punaihoisille.
+
+"Veljeni on tervetullut", muuan päälliköistä sanoi, "tahtooko hän istua
+neuvottelutulen ääreen."
+
+"Ei", metsästäjä vastasi kuivasti, "minulla on kiire."
+
+"Veljeni on viisas", päällikkö jatkoi, "hän on jättänyt valkonaamat
+oman onnensa nojaan, koska hän tietää, että Tiikerikissa on antanut
+heidät alttiiksi apachisoturien pitkille, rihlatuille nuolille."
+
+"Minä en ole jättänyt valkonaamoja oman onnensa nojaan, veljeni
+erehtyy. Olen vannonut suojelevani heitä ja teen myös niin."
+
+"Tiikerikissan käsky sotii sitä vastaan."
+
+"Minä en ole velvollinen tottelemaan Tiikerikissaa, minä vihaan
+petosta. Minä en salli apachisoturien panna täytäntöön mitä heillä on
+mielessä."
+
+"Ooah!" päällikkö sanoi, "veljeni puhuu hyvin kopeasti. Olen kuullut
+haarahaukan ärsyttävän kotkaa, mutta siipensä kärjellä kaikkivaltias
+lintu on musertanut sen tomuksi."
+
+"Lopeta pilasi, päällikkö; sinä olet heimosi kuuluisimpia sotureita,
+älä salli itseäsi tehtävän häpeällisen petoksen välikappaleeksi.
+Tiikerikissa on ottanut vastaan nämä matkustajat kattonsa alle, on
+tarjonnut heille vieraanvaraisuuttaan. Sinä tiedät, että kestiystävyys
+on pyhä aavikolla."
+
+Apachi nauroi ylenkatseellisesti.
+
+"Tiikerikissa on suuri päällikkö, hän ei ole halunnut syödä eikä juoda
+valkonaamojen kanssa."
+
+"Se on arvotonta petosta."
+
+"Valkonaamat ovat varastelevia koiria, apachit nylkevät heidän
+päänahkansa."
+
+"Roisto!" metsästäjä huudahti kiukuissaan, "minäkin olen valkonaama;
+tulehan tänne nylkemään päänahkaani!"
+
+Ja nopeana kuin ajatus hän syöksyi intiaanipäällikön kimppuun, samalla
+kuin hän heitti karvalakkinsa maahan ja painoi puukkonsa hänen
+sydämeensä.
+
+Äkkiä pamahti viisi laukausta ja muut tulen ympärille kokoontuneet
+päälliköt vierivät kuolettavasti haavoitettuina maahan.
+
+Nämä päälliköt olivat ainoat, joilla oli ampuma-aseet.
+
+"Eteenpäin! Eteenpäin!" metsästäjä huusi, tarttuen kiväärinsä piippuun
+ja syöksyen hämmennyksiin joutuneitten apachien keskelle.
+
+Meksikolaiset olivat heti ensi laukauksen jälkeen hyökänneet leiriin
+oppaansa avuksi.
+
+Nyt raivosi kauhea verilöyly, sitä kauheampi, kun jokainen tiesi ettei
+mitään sääliä ollut odotettavana.
+
+Onneksi oli valkoisilla pistoolinsa, jotka he laukaisivat aivan vasten
+vihollistensa rintaa, ja sen jälkeen hyökkäsivät heidän kimppuunsa
+sapeleineen.
+
+Intiaanit olivat tulleet niin täydelleen yllätetyiksi, he kun eivät
+ollenkaan olleet odottaneet niin ankaraa hyökkäystä miesten taholta,
+jotka näyttivät nousseen maasta ja joiden lukumäärästä ei heillä ollut
+aavistustakaan, että puolet heistä olivat jo saaneet surmansa,
+ennenkuin toiset olivat saavuttaneet taas kylmäverisyytensä ja
+ajattelivat vakavasti puolustaa itseään. Mutta kun he aikoivat ryhtyä
+vakavaan vastarintaan, niin se oli myöhäistä, sillä meksikolaiset
+ahdistivat heitä niin kovasti että enempi taistelu oli mahdotonta.
+
+"Lopettakaa!" metsästäjä huusi.
+
+Valkoiset ja punanahat laskivat aseensa aivankuin yhteisestä
+sopimuksesta.
+
+Metsästäjä jatkoi:
+
+"Apachisoturit, heittäkää pois aseenne!"
+
+Nämä tottelivat.
+
+Oppaansa viittauksesta meksikolaiset sitoivat nyt apachit, näiden
+yrittämättä tehdä vähääkään vastarintaa.
+
+Kun punaihoiset huomaavat joutuneensa häviölle, he taipuvat äärimmäisen
+tunteettomina ja kohtaloonsa alistuen sen lain alle, olkoon se sitte
+kuinka ankara tahansa, jonka voittaja suvaitsee heille määrätä.
+
+Kahdestakymmenestä apachisoturista eli enää vain kahdeksan, muut olivat
+saaneet surmansa.
+
+"Auringon noustessa tulen itse päästämään teidät vapaiksi; älkää siihen
+mennessä tehkö mitään yritystä katkoa siteitänne. Te tunnette minut,
+minä annan anteeksi kerran, en koskaan kahdesti."
+
+Meksikolaiset kokosivat intiaanien pois heittämät aseet ja poistuivat.
+
+Apachien hevoset olivat lieassa leirin toisessa päässä. Kivisydän laski
+ne irti ja ajoi metsään, jonne ne katosivat pitkin hyppäyksin.
+
+"Palatkaamme nyt señoritan luo", metsästäjä sanoi.
+
+"Aijotteko todellakin palata takaisin ja päästää nuo miehet vapaiksi",
+haciendero kysyi.
+
+"Aijon kyllä; tahdotteko että jätän heidät villipetojen syötäväksi?"
+
+"Siitä ei olisi mitään erikoista vahinkoa", kostonhaluinen capatazi
+huomautti.
+
+"Ovathan he ihmisiä niinkuin mekin."
+
+"Oh", capatazi sanoi, "sitä ne ovat niin vähän, ettei maksa vaivaa
+puhua siitä."
+
+"Niinmuodoin te uskallatte antautua noiden villien ihmisten käsiin,
+jotka on saatettu äärimmäiseen mielentilaan tappionsa kautta",
+haciendero huomautti. "Ettekö pelkää että he tappavat teidät?"
+
+"Hekö?" metsästäjä vastasi halveksivan ylimielisesti. "He eivät
+uskaltaisi."
+
+Don Pedro ei voinut olla osoittamatta ihmettelyään.
+
+"Punanahat ovat kaikkein kostonhimoisimpia ihmisiä", hän sanoi.
+
+"Niin", metsästäjä vastasi, "mutta minä en olekaan heidän mielestään
+mikään ihminen."
+
+"Mikä te olette sitten?"
+
+"Paha henki", metsästäjä mumisi kumealla äänellä.
+
+Tällä välin he olivat saapuneet siihen paikkaan, johon he olivat
+jättäneet hevosensa.
+
+Taistelun melske oli tunkeutunut aina doña Hermosan korviin, mutta tuo
+uskalias nuori tyttö, tällä tavoin jätettynä keskelle aarniometsää,
+oli, antamatta tuntemansa varsin luonnollisen pelvon ollenkaan vallata
+itseään ja tajuten hänelle uskotun hevosten vartioimisen tärkeyden,
+pysynyt järkähtämättä paikoillaan samassa paikassa pistooli kummassakin
+kädessään, kuunnellen levottomana erämaan ääniä, valmiina puolustamaan
+itseään ja ennemmin päättäneenä kuolla kuin antautua intiaanien käsiin.
+
+Hänen isänsä selitti hänelle muutamin sanoin mitä oli tapahtunut, jonka
+jälkeen lähdettiin matkalle, niin nopeasti kuin hevoset voivat juosta.
+
+Ratsastusta kesti koko yön kuvaamattomalla vauhdilla. Auringon
+noustessa oli päästy ulos metsästä. Alaston erämaa levisi taivaanrantaa
+vasten.
+
+He jatkoivat vielä kaksi tuntia tällä tavoin vauhtia hiljentämättä.
+Viimein pysähdyttiin.
+
+"Tiemme eroavat tässä", metsästäjä sanoi lujalla äänellä, vaikkakin
+siinä tuntui raskasmielisyyttä, jota hän ei kokonaan voinut salata.
+
+"Nyt jo", nuori tyttö sanoi viattomasti.
+
+"Kiitos ilmaisemastanne kaipauksesta, señorita, mutta niin täytyy
+tapahtua, teillähän on vain muutaman penikulman matka haciendaanne.
+Tien löydätte nyt helposti, apuni on teille täst'edes tarpeeton."
+
+"Me emme saa erota siten, señor", haciendero sanoi, ojentaen hänelle
+kätensä, "olen teille suuressa kiitollisuuden velassa."
+
+"Unohtakaa se, caballero", nuori mies sanoi vilkkaasti, "unohtakaa
+minutkin, me emme saa enää nähdä toisiamme. Te palaatte sivistyneeseen
+elämään, minä palaan erämaahan. Meidän tiemme ovat erilaiset. Sekä
+teidän että minun itseni takia ette saa toivoa, että sattuma jälleen
+toisi meidät yhteen. Mutta", hän lisäsi, kohottaen silmänsä nuoreen
+tyttöön, "minä vien mukanani muiston, joka ei milloinkaan unohdu! Ja
+nyt hyvästi! Tuolla tulee jo joukko vaqueroja haciendastanne teitä
+vastaan, te olette turvassa." Ja kumartuen aina hevosensa kaulaan asti
+hän kääntyi ja nelisti pois.
+
+Mutta kohottaessaan päänsä hän näki doña Hermosan ratsastavan
+rinnallaan.
+
+"Pysähtykää!" tyttö sanoi.
+
+Metsästäjä totteli koneellisesti.
+
+"Kas tässä", tyttö jatkoi liikutettuna ojentaen hänelle kapean
+kultasormuksen, "kas tässä kaikkein kalliin mitä minulla on. Tämä
+sormus on kuulunut äidilleni, jota minulla ei ole onni ollut tuntea --
+pitäkää se muistona minulta, señor."
+
+Ja laskettuaan sormuksen hänen käteensä nuori tyttö palasi antamatta
+hänelle aikaa vastata.
+
+
+
+
+VIII.
+
+KYLÄ.
+
+
+Kun Espanjan valta oli ehdottomasti turvattuna uudessa maailmassa, niin
+hallitus, pitääkseen intiaanit kurissa, laittoi sinne tänne alueittensa
+äärimmäisille rajoille vartiopaikkoja, joita sanottiin presidioiksi, ja
+jotka asutettiin kaikenlaisilla rikollisilla, joista emämaa tahtoi
+päästä.
+
+El presidio de San-Lucar Rio Vermoon varrella oli ensimmäisiä näistä.
+
+Siihen aikaan kun el presidio de San-Lucar perustettiin, tämä
+vartiopaikka oli vain linnoitus, rakennettu pohjoisrannalle, jyrkän
+rantatörmän huipulle, joka vallitsi jokea, eteläpuolista tasankoa ja
+sitä ympäröivää seutua.
+
+Muodoltaan nelikulmaisena sen muodostavat paksut, hakatusta kivestä
+tehdyt muurit ja sen sivulla on kolme vallinsarvea, yksi kummallakin
+puolella joen varrella ja kolmas tasangolla.
+
+Ympärysmuurin sisäpuolella oli kirkko, pappila ja ruutikellari. Muilla
+sivuilla oli rangaistusvankien suojukset, avarat komentajan ja
+rahastonhoitajan ja varusväen upseerien asunnot sekä pieni sairashuone.
+
+Kaikki nämä ainoastaan yksikerroksiset rakennukset ovat italialaiseen
+tapaan varustetut laakealla azotealla [vapaa, avoin ja katoton paikka
+rakennuksen päällä]. Hallitus oli sitäpaitsi ympärysmuurin ulkopuolelle
+rakennuttanut suuria makasiineja, leipomon, myllyn, pajan,
+puusepäntyöpajan ja kaksi ranchoa, joissa pidettiin hevosia ja
+nautakarjaa.
+
+Nykyisin linnoitus on melkein raunioina, muurit luhistuneet rikki
+kaikkialla hoidon puutteessa, ainoastaan asuinrakennukset ovat hyvässä
+kunnossa.
+
+El presidio de San-Lucariin kuuluu kolme ryhmää, kaksi pohjoispuolella
+ja yksi eteläpuolella jokea.
+
+Paikka on yleensä synkän näköinen, vain muutamia puita kasvaa siellä
+täällä, kaukana toisistaan ja ainoastaan joen partaalla, todisteena
+maan tavattomasta hedelmättömyydestä. Teitä peittää hyvin hieno hiekka,
+joka lentää ympärinsä pienemmästäkin tuulen hengähdyksestä.
+
+Kolme päivää edellisessä luvussa kuvailtujen tapausten jälkeen istui
+noin kello kahden tienoissa iltapäivällä viisi tai kuusi vaqueroa ja
+leperoa erään pöydän ympärillä eräässä kapakassa uudessa San-Lucarissa,
+joen etelärannalla, vilkkaasti väitellen keskenään, ahmien suurin
+siemauksin pulquea savikipposista, jotka kulkivat ympäri seuruetta.
+
+"Lempo soikoon!" huudahti muuan pitkä, laiha ja hintelä veitikka, joka
+näytti häikäilemättömältä lurjukselta, "olemmehan vapaita miehiä! Jos
+kuvernööri señor don Luis Pedrosa itsepintaisesti tahtoo kohdella meitä
+tällä tavoin, niin ei Tiikerikissa ole kauempana kuin että hänen
+kanssaan voidaan sopia. Vaikkakin nykyään intiaanipäällikkönä, hän
+kuitenkin on sekoittamatonta valkoista rotua ja caballero aina
+sormenpäihin saakka."
+
+"Suu kiinni! -- Hiljaa! Pablito", toinen huomautti. "Olisi parempi,
+että nielisit sanasi samalla kuin pulquesikin, kuin että puhut
+sellaisia tuhmuuksia."
+
+"Minä tahdon puhua, minä!" sanoi Pablito, joka kostutti kaulaansa
+enemmän kuin muut.
+
+"Etkö tiedä, että ympärillämme pimeässä hiipii näkymättömiä silmiä,
+jotka vakoilevat meitä, ja että korvat ovat avoinna sieppaamaan
+puheemme ja hyötymään siitä."
+
+"Voi, mitä sinä lörpöttelet!" toinen sanoi olkapäitään kohauttaen.
+"Sinä olet aina niin pelkuri, Carlocho! Minä en piittaa vakoojista
+enempää kuin vanhoista kuolaimista."
+
+"Pablito!" toinen sanoi pannen sormen suulleen.
+
+"Mitä? Enkö ole oikeassa? Miksi don Luis tahtoo meille niin paljon
+pahaa?"
+
+"Sinä erehdyt", kolmas keskeytti nauraen, "don Luis tahtoo päinvastoin
+parastasi ja todistuksena siitä on se, että hän ottaa sinulta niin
+paljon kuin voi."
+
+"Oh, tuo Verado, hänellä on sitten pää kuin lurjuksella, jollainen hän
+myöskin on", Pablito huudahti nauraa hohottaen, "hah, palttua kaikelle
+mitä tuleekin!"
+
+"Sillä välin juokaamme", Verado sanoi.
+
+"Niin", Pablito toisti, "juokaamme, upottakaamme surut! Sitä paitsi
+onhan meillä don Fernando Carril, joka voi auttaa meitä tarpeen
+tullen."
+
+"Vielä nimi, jonka olisi pitänyt pysyä kurkussasi, etenkin tässä
+paikassa", Carlocho huudahti, lyöden kiivaasti nyrkkinsä pöytään. "Etkö
+voi pitää suutasi kiinni, sinä kirottu koira."
+
+Pablito rypisti kulmakarvojaan ja katsoi kieroon toista.
+
+"Aijotko sinä sattumoisin läksyttää minua? Lempo soikoon, sinä alat
+saada vereni kiehumaan!" hän huudahti häijysti.
+
+"Läksyttää? Miksei, jos ansaitset sen", toinen vastasi rauhallisesti.
+"Hitto vie! Jo kolmatta tuntia olet istunut täällä ja juonut kuin
+sieni. Sinä olet juovuksissa kuin naakka ja lörpöttelet kuin vanha akka
+-- pidä suusi kiinni ja mene kotiin nukkumaan!"
+
+"Tuhat tulimmaista!" Pablito mölisi, iskien puukkonsa voimakkaasti
+tarjoilupöytään, "tästä saat vastata minulle!"
+
+"Kunniani kautta! Pieni suonenisku ei saata olla sinulle vahingoksi;
+oikein nyrkkini syyhyvät antaakseni sinulle navajadan kurjaan
+kuonoosi."
+
+"Kurjaan kuonooni, sanoit?"
+
+Ja Pablito hyökkäsi Carlochon kimppuun, joka odotti häntä vankkana
+seisoen.
+
+Muut saapuvilla olevat vaquerot ja leperot heittäytyivät väliin
+estääkseen heidän syöksymästä toistensa päälle.
+
+"Halloo, caballerot", sanoi kapakoitsija, joka nyt huomasi
+tarpeelliseksi tarttua asiaan, "pysykää nahoissanne, Jumalan tai
+paholaisen nimessä! Ei mitään riitaa minun luonani. Jos tahdotte
+selvitellä asioitanne on katu vapaa."
+
+"Kapakoitsija on oikeassa", Pablito sanoi, "no tule mukaan, jos olet
+mies."
+
+"Mielelläni."
+
+Molemmat vastustajat riensivät ulos kadulle toveriensa seuraamana.
+
+Mitä arvoisaan kapakoitsijaan tulee, niin hän asettui krouvinsa ovelle
+kädet housuntaskuissa ja vihelsi jaranaa [jotakin renkutusta]
+odottaessaan tappelua.
+
+Pablito ja Carlocho, jotka jo olivat riisuneet hattunsa ja
+teeskennellen tervehtineet toisiaan, käärivät kokoon zarapéensa
+vasemman käsivarren ympäri kilveksi ja tempasivat pitkät veitsensä
+vyöstään, jonka jälkeen he sanaakaan vaihtamatta ihmettelevän
+kylmäverisesti asettuivat taisteluasentoon.
+
+Tällaisessa kaksintaistelussa, ainoa mitä Meksikossa tunnetaan, on
+taito ja kunnia siinä, että osaa vastustajaansa kasvoihin; iskua vyön
+alle pidetään petoksena ja arvottomana todelliselle caballerolle.
+Molemmat vastustajat, jotka olivat asettuneet lujaan asentoon, jalat
+hajallaan, ruumis kumarassa ja pää takakenossa, katsoivat toisiinsa
+jännittyneen tarkkaavasti, arvatakseen toisensa liikkeet, väistääkseen
+iskut ja antaakseen toisilleen naarmuja.
+
+Hieno maissisavuke suussa muut vaquerot seurasivat rauhallisesti
+katsellen taistelua, osoittaen suosiotaan taitavimmalle.
+
+Taistelua jatkui muutamia minuutteja samanlaisella menestyksellä
+molemmin puolin, kunnes Pablito, jonka näkö oli tietenkin käynyt vähän
+sameammaksi hänen runsaan juopottelemisensa takia, väisti sekuntia
+liian myöhään ja tunsi Carlochon veitsen kärjen viiltävän halki nahan
+hänen kasvoistaan pitkin niiden pituutta.
+
+"Hyvä, hyvä!" kaikki vaquerot huudahtivat yhtä aikaa, "hyvin osattu!"
+
+Taistelevat, joita tämä hyväksyminen miellytti, astuivat askeleen
+taapäin, tervehtivät ympärillä seisovia ja pistivät taas puukon
+tuppeensa, jonka jälkeen he erikoisen kohteliaasti kumarsivat ja
+läksivät jälleen kapakkaan, puristettuaan toistensa kättä.
+
+Vaquerot ovat erityinen ihmislaji, jonka tavat ovat tuiki tuntemattomia
+Euroopassa.
+
+San-Lucarin vaqueroja voidaan pitää esikuvana. Syntyneinä
+intiaanialueen rajalla he ovat lapsuudestaan imeneet verenhimoiset
+tapansa ja suuren elämänhalveksumisensa. Väsymättömiä pelaajia kun
+ovat, on heillä aina kortit kädessä, ja peli on alituisena aiheena
+riitoihin, joissa veitsi näyttelee pääosaa.
+
+Huolettomia tulevaisuudesta ja välinpitämättömiä nykyisistä
+vaikeuksista sekä karaistuja kestämään ruumiillisia kärsimyksiä he
+halveksivat kuolemaa yhtä paljon kun elämääkin eivätkä väistä mitään
+vaaraa.
+
+No niin, nämä miehet, jotka usein jättävät vaimonsa ja lapsensa
+viettääkseen vapaampaa elämää hurjien joukkojen keskuudessa, jotka
+iloisella sydämellä ja mielenliikutuksetta vuodattavat lähimmäisensä
+verta ja ovat leppymättömiä vihassaan, nämä miehet voivat
+kuitenkin olla erinomaisia ystäviä sekä tavattoman uskollisia ja
+anteeksiantavaisia.
+
+Heidän luonteensa on omituinen sekoitus hyvää ja pahaa, hillittömiä
+paheita ja todellisia ansioita. He ovat vuorotellen ja samalla kertaa
+laiskoja, taipuvaisia peliin, riitaan, halukkaita juopottelemaan,
+julmia, ylpeitä, huiman urhoollisia ja uskollisia ystävälleen tai
+valitsemalleen isännälle.
+
+Aina lapsuudesta asti veri valuu heidän sormiensa läpi, kuten vesi, eri
+haciendoissa teurastusaikana, ja he tottuvat siten pian "inhimilliseen
+purppuraan."
+
+Muuten heidän pilansa on yhtä karkeaa kuin heidän tapansakin, joista
+vähimmän kammottava ja useimmin esiintyvä on uhata toisiaan veitsellä
+vähäpätöisimmästäkin syystä.
+
+Kun vaquerot, tultuaan taas kapakkaan riidan jälkeen, joivat
+sovintomaljaa sekä pulque- ja mezcal-virtoihin upottivat tuon pienen
+tapahtuman, astui muuan paksuun kaapuun puettu mies, hatunreunat
+vedettyinä alas peittämään silmiä, ääneti sisään kapakkaan, meni
+tarjoilupöydän luo, loi näköjään välinpitämättömän katseen
+ympäristöön, sytytti savukkeen ja naputti kädessään olevalla
+hopeapiasterilla kolme kertaa pöytään.
+
+Kuullessaan tämän odottamattoman äänen, joka vaikutti kuin merkinanto,
+vilkkaasti keskustelevat vaquerot vaikenivat.
+
+Pablito ja Carlocho säpsähtivät, koettaen katseillaan nähdä poimukkaan
+kaavun läpi, joka peitti vieraan piirteet, kun taas Verado käänsi vähän
+päätään salatakseen veitikkamaisen hymyilyn.
+
+Tuntematon heitti pois puoleksi poltetun savukkeensa ja poistui
+hökkelistä samalla tavoin kuin oli tullutkin.
+
+Pari silmänräpäystä sen jälkeen Pablito, pyyhkien veristä poskeaan, ja
+Carlocho olivat muistavinaan jonkun tärkeän seikan ja läksivät
+kapakasta, Verado hiipi seinää pitkin ovelle ja riensi heidän
+jälkeensä.
+
+"Kas vain!" kapakoitsija mumisi, "nuo kolme picaroa [hirtehistä]
+näyttävät minusta menevän hautomaan jotakin hittoa, josta koituu
+enemmän puhkaistuja pääkalloja kuin duroja [espanjalainen piasteri].
+No, se ei kuulu minulle."
+
+Muut vaquerot, täysin kiintyneinä pelaamaan montea, eivät korttiensa
+yli kumartuneina olleet lainkaan huomanneet toveriensa lähtöä.
+
+Päästyään määrätyn matkan päähän kapakasta tuntematon kääntyi.
+
+Molemmat vaquerot seurasivat häntä melkein kintereillä, puhellen
+huolettomasti keskenään, kuten pari vetelehtivää tyhjäntoimittajaa.
+
+Verado oli kadonnut.
+
+Annettuaan molemmille miehille melkein huomaamattoman merkin tuntematon
+jatkoi matkaansa ja poikkesi tielle, joka vähitellen etääntyi joesta ja
+kääntyi sisämaahan päin. Kylän ulkopuolella tämä tie teki jotenkin
+jyrkän mutkan ja kapeni äkkiä kapeaksi poluksi, joka muiden tavoin
+näytti katoavan tasangolle.
+
+Tienmutkassa nuo kolme miestä kohtasivat ratsastajan, joka vinhaa
+vauhtia ratsasti presidiota kohti. Mutta luultavasti vakavien ajatusten
+valtaamina ei tuntematon eikä kumpikaan vaqueroista kiinnittänyt
+huomiotaan häneen. Mitä ratsastajaan tulee, niin hän loi heihin
+pikaisen ja läpitunkevan katseen, jonka jälkeen hän huomaamatta
+hiljensi vauhtiaan ja pysähtyi muutaman askeleen päähän heistä.
+
+"Jumala armahtakoon minua!" hän sanoi itsekseen, "joko tuo on don
+Fernando Carril tai itse paholainen kaikkineen päivineen. Tuo Zapote
+nauta on siis epäonnistunut hänen suhteensa vielä kerran! Mitä hänellä
+voi olla tekemistä noiden kahden rosvon kanssa, jotka näyttävät minusta
+oikeilta paholaisen välikappaleilta. Mutta minä en tahdo olla don
+Torribio Quiroga, ellen seuraa heitä ja ota selville, kuinka tämän
+asian laita on."
+
+Ja hän hyppäsi nopeasti hevosen selästä.
+
+Señor don Torribio Quiroga oli korkeintaan kolmenkymmenenviiden vuotias
+mies, kasvultaan vähän alle keskimitan ja lihavahko. Mutta hänen
+hartiakas vartalonsa ja vahvat jäsenensä osoittivat sen sijaan suurta
+lihasvoimaa. Pari pientä harmaata, vilkasta silmää, joista säihkyi
+oveluus ja rohkeus, paransi hänen ehkä jonkun verran rumaa naamaansa.
+Hänen pukunsa oli samanlainen, jota kaikki meksikolaiset arvohenkilöt
+käyttivät.
+
+Päästyään maahan hän silmäili ympärilleen, mutta ei nähnyt ketään,
+jonka huostaan olisi voinut antaa juoksijansa, sillä San-Lucarissa ja
+erittäinkin uudessa kylässä on melkein ihme, jos kohtaa kaksi henkilöä
+samalla kertaa kadulla. Hän polki kiukuissaan jalkaansa, pani ohjakset
+käsivarrelleen ja talutti hevosensa kapakkaan, josta molemmat vaquerot
+olivat tulleet, ja jätti sen isännän hoitoon.
+
+Kun tämä velvollisuus oli täytetty, sillä meksikolaisen paras ystävä on
+hänen hevosensa, don Torribio kääntyi erittäin varovasti takaisin,
+aivan kuin henkilö, joka tahtoo yllättää jonkun pysymällä itse
+näkymättömänä.
+
+Molemmat vaquerot olivat edellä häntä ja katosivat lentohiekkasärkän
+taakse, juuri kun hän sivuutti tienmutkan. Hän sai heidät kuitenkin
+pian näkyviinsä taas, kiiveten erästä jotenkin jyrkkää polkua pitkin,
+joka johti tiheään metsikköön. Muutamia puita oli sattumoisin tai
+luonnon oikusta kasvanut tähän kuivaan hiekkaan.
+
+Sittenkuin hän nyt oli varma siitä, mistä heidät taas löytäisi, don
+Torribio hiljensi kulkuaan, ja jottei herättäisi huomiota, jos joku
+hänet yllättäisi, tai poistaakseen kaiken epäluulon, hän sytytti
+savukkeen.
+
+Onneksi kumpikaan vaqueroista ei kääntynyt kertaakaan, vaan he menivät
+metsikköön heti sen miehen jäljessä, jonka don Torribio oli tuntenut
+don Fernando Carriliksi.
+
+Kun don Torribio vuorostaan saapui metsänreunaan, hän teki, sen sijaan,
+että heti olisi mennyt metsikköön, pienen kierroksen oikealle, jonka
+jälkeen hän, kumartuen maahan, alkoi ryömiä kontallaan hyvin varovasti,
+jottei millään rapinalla herättäisi vaquerojen huomiota.
+
+Jonkun minuutin kuluttua hän kuuli ääniä. Hän kohotti silloin hiljaa
+päätään ja näki pienellä avonaisella paikalla, noin kymmenkunta askelta
+eteenpäin, nuo kolme miestä seisovan ja keskustelevan keskenään
+vilkkaasti. Hän nousi nyt ja piiloutui erään vaahteran taakse,
+kuunnellen jännittyneen tarkkaavasti.
+
+Don Fernando Carril oli antanut kaapunsa liukua alas. Nojaten
+olkapäätään puuta vasten ja jalat ristissä hän kuunteli huomattavan
+kärsimättömästi mitä Pablito tällöin hänelle sanoi.
+
+Don Fernandolla oli hienot hansikkaat pienissä käsissään ja pienissä
+rotujaloissaan oli hänellä kultakannuksiset kengät, tavaton ylellisyys
+näillä syrjäisillä seuduilla. Hänen erityisen komea pukunsa oli
+kuosiltaan aivan samanlainen kuin vaquerojenkin. Kallisarvoinen,
+tavattoman suuri timantti kiinnitti hänen paidankauluksensa ja hänen
+zarapéensa hieno kangas oli yli viidensadan piasterin arvoinen.
+
+Kaksi vuotta ennen kertomuksemme alkua don Fernando Carril oli tullut
+San-Lucariin aivan tuntemattomana, ja kaikki olivat arvelleet itsekseen
+mistä hän tuli, mistä hän oli saanut rikkautensa ja missä hänen
+maatilansa olivat? Don Fernando oli muutamia penikulmia San-Lucarista
+ostanut haciendan ja tehden syyksi puolustuksen intiaaneja vastaan hän
+oli lujasti linnoittanut sen, ympäröinyt paaluaidalla ja vallihaudoilla
+ja varustanut sen kahdella kanuunalla. Siten hän oli muurannut umpeen
+elämänsä ja välttänyt uteliaisuuden. Vaikkei hänen haciendaansa koskaan
+avattu kellekään vieraalle, niin San-Lucarin etevimmät perheet, joissa
+hän ahkerasti kävi, kuitenkin ottivat hänet vastaan, jonka jälkeen hän
+heidän suureksi kummakseen voi olla kadoksissa kuukausimääriä.
+
+Naiset olivat turhaan käyttäneet hurmaavimmat hymyilynsä ja
+silmäniskunsa, herrat viekkaimmat kysymyksensä saadakseen don Fernandon
+ilmaisemaan itsensä. Don Luis Pedrosa, jonka kuvernöörin asema oikeutti
+olemaan utelias, oli jonkun verran levoton muukalaisen suhteen, mutta
+väsyneenä taisteluun hän jätti asian tulevaisuuden huostaan, joka
+ennemmin tai myöhemmin repii rikki tiheimmätkin hunnut.
+
+Sellainen oli se mies, joka kuunteli Pablitoa metsikössä, ja siinä oli
+kaikki mitä hänestä tiedettiin.
+
+"Riittää!" hän sanoi, äkkiä vihaisesti keskeyttäen vaqueron, "sinä olet
+koira ja koiran penikka."
+
+"Señor!" Pablito sanoi, kohottaen päänsä.
+
+"Minun tekisi mieleni musertaa kallosi, heittiö!"
+
+"Vai te uhkaatte minua!" vaquero huudahti kalpeana raivosta ja
+paljastaen veitsensä.
+
+Don Fernando tarttui hänen ranteeseensa hansikoidulla kädellään ja
+rutisti niin kovasti, että lurjus pudotti aseensa huudahtaen kivusta.
+
+"Polvillesi, ja pyydä anteeksi!" don Fernando jatkoi, heittäen raukan
+maahan.
+
+"En koskaan, ennemmin saatte tappaa minut!"
+
+"Mene tiehesi, sinä olet vain järjetön eläin."
+
+Vaquero nousi horjuen, silmät veristäen ja huulet sinisinä ja joka
+jäsen vavisten. Hän otti veitsensä maasta ja meni don Fernandon luo,
+joka odotti häntä käsivarret ristissä.
+
+"Niin", vaquero sanoi, "minä olen järjetön eläin, mutta minä rakastan
+teitä joka tapauksessa. Antakaa minulle anteeksi tai tappakaa minut,
+mutta älkää ajako minua pois."
+
+"Mene tiehesi, olen sanonut."
+
+"Tämä on siis viimeinen sananne?"
+
+"Niin, anna minun olla rauhassa."
+
+"No, koska asian laita on sillä tavoin -- niin, hiiteen sitten!"
+
+Nopeasti kuin ajatus vaquero kohotti aseensa iskeäkseen sen rintaansa.
+
+"Minä annan sinulle anteeksi", lausui don Fernando, joka oli tarttunut
+Pabliton käsivarteen, "mutta jos tahdot edelleenkin palvella minun,
+niin sinun täytyy olla mykkä kuin kala."
+
+Vaquero lankesi hänen jalkoihinsa ja peitti hänen kätensä suuteloilla,
+aivankuin koira, joka nuolee heraansa saatuaan tältä kuritusta.
+
+Carlocho oli välinpitämättömästi katsellut koko tätä kohtausta.
+
+"Mikä mahti tuossa omituisessa miehessä onkaan, jotta häntä niin
+rakastetaan?" don Torribio mumisi, ollen yhä piilossa vaahteran takana.
+
+Lyhyen äänettömyyden jälkeen don Fernando Carril jatkoi:
+
+"Tiedän, että olet minulle uskollinen ja minä luotan sinuun täydelleen,
+mutta sinä olet juoppo ja päihtymys on huono neuvonantaja."
+
+"Minä en juo enää", vaquero vastasi.
+
+Don Fernando hymyili ylenkatseellisesti.
+
+"Juo, mutta menettämättä järkeäsi. Päihtyneenä tulee, kuten sinä äsken,
+lausuneeksi sanoja, joita ei voi hyvittää, ja jotka ovat murhaavampia
+kuin tikari. En puhu nyt herrana, vaan -- ystävänä. Voinko luottaa
+teihin kumpaankin?"
+
+"Kyllä", molemmat vaquerot vastasivat.
+
+"Minä matkustan pois muutamaksi päiväksi. Älkää poistuko
+paikkakunnalta. Vähän matkaa kylästä on hacienda de las Norias de San
+Antonio, tunnetteko sitä?"
+
+"Kukapa ei tuntisi don Pedro de Lunaa?" Pablito sanoi.
+
+"Hyvä, vartioikaa tarkasti tätä haciendaa, sekä ulko- että
+sisäpuolelta. Jos jotakin tavatonta tapahtuu don Pedrolle tai hänen
+tyttärelleen, doña Hermosalle, niin toisen teistä pitää heti tulla
+ilmoittamaan minulle siitä. Te tiedätte mistä minut tapaatte?"
+
+Molemmat miehet nyökkäsivät vahvistukseksi.
+
+"Lupaatteko nopeasti ja uskollisesti toimittaa jokaisen käskyni, niin
+käsittämättömältä kuin se näyttäneekin?"
+
+"Vannomme sen, herra."
+
+"Hyvä on. Vielä sana. Pyrkikää niin monen vaqueron tuttavuuteen kuin
+mahdollista. Koettaa herättämättä epäluuloa, joka ei koskaan nuku
+muuten kuin toinen silmä kiinni, koota joukko päättäväisiä miehiä. Ah,
+tosiaankin, karttakaa Veradoa, hän on petturi. Minulla on todistuksia
+siitä, että Tiikerikissa käyttää häntä vakoilemaan minua."
+
+"Tapetaanko hän?" Carlocho kysyi kylmästi.
+
+"Se kenties olisi viisainta, mutta siinä tapauksessa täytyy hänestä
+päästä salavihkaa."
+
+Molemmat vaquerot vilkaisivat toisiinsa salaa, don Fernandon kuitenkaan
+olematta sitä huomaavinaan.
+
+"Tarvitsetteko rahaa?" hän kysyi edelleen.
+
+"Emme, herra", he vastasivat, "meillä on vielä vähän jäljellä."
+
+"Samantekevää, ottakaa tämä joka tapauksessa. On parempi, että teillä
+on liian paljon kuin liian vähän."
+
+Hän heitti Carlocholle pitkän kudotun kukkaron, jonka silmukoitten
+lävitse kiilsi paljon kultarahoja.
+
+"Tuo nyt hevoseni, Pablito."
+
+Vaquero meni metsään ja palasi melkein samassa, taluttaen suitsista
+komeata juoksijaa, jonka selkään don Fernando hyppäsi.
+
+"Hyvästi!" hän sanoi, "olkaa varovaisia ja uskollisia, pieninkin
+varomattomuus voisi maksaa henkenne."
+
+Ja nyökättyään ystävällisesti molemmille vaqueroille hän kannusti
+hevostaan ja poistui presidioon päin. Molemmat vaquerot palasivat
+kylään.
+
+Kun he olivat ehtineet jonkun matkan päähän, niin pensaat eräässä
+metsikön avonaisessa paikassa liikkuivat ja vähitellen näyttäytyivät
+pelvon kalvistamat kasvot.
+
+Nämä kasvot olivat Veradon, joka veitsi toisessa ja pistooli toisessa
+kädessä nousi jaloilleen, katsellen ympärilleen kauhistuneen näköisenä,
+mumisten puoliääneen:
+
+"Lempo soikoon! Tappaa minut salavihkaa; no, saadaanpa nähdä, saadaanpa
+nähdä, pyhä del Pilarin Neitsyt! Mitä hornanhenkiä! Hohhoo, on
+hyödyllistä kuunnella joskus!"
+
+"Se on ainoa keino kuulla jotakin", ivallinen ääni sanoi.
+
+"Kuka siellä?" Verado huudahti, hypähtäen syrjään.
+
+"Ystävä", don Torribio Quiroga vastasi, tullen esiin vaahteran takaa ja
+astuen avonaiselle paikalle.
+
+"Oh, tekö siinä olettekin, señor don Torribio Quiroga? Tervetultua, te
+kuuntelitte siis myös?"
+
+"Kies'avita! Kuuntelinko? Luullakseni tein niin. Olen käyttänyt
+tilaisuutta tutkiakseni don Fernandoa."
+
+"No, kun nyt olette kuullut, mitä hän on sanonut, olisi hauska tietää
+mitä hänestä ajattelette."
+
+"Tuo caballero näyttää minusta olevan varsin vaarallinen lurjus, mutta
+Jumalan avulla me teemme tyhjäksi hänen salakavalat vehkeensä."
+
+"Tapahtukoon niin!" Verado mumisi huo'aten.
+
+"Ja ensiksikin, mitä te aijotte tehdä?"
+
+"Minäkö? Niin, en tosiaankaan tiedä; korvani suhisevat. Voitteko
+ajatella, että he tahtovat antaa minun kadota salavihkaa! Minun
+mielipiteeni mukaan Pablito ja Carlocho ovat hävittömimmät kerskujat
+koko aavikolla."
+
+"Hoh! Tunnen heidät jo ennestään. Nykyisin he eivät tee minua erikoisen
+levottomaksi."
+
+"Mutta minut he saavat sitävastoin hyvinkin levottomaksi, sen myönnän."
+
+"Loruja, ettehän ole vielä kuollut, lempo soikoon!"
+
+"Niin, tosiaankaan en ole kaukana siitä, olen suorastaan paholaisen ja
+kuoleman välillä."
+
+"Ta, ta, ta! Pelkäisittekö te, joka olette rohkein jaguarimetsästäjä
+minkä tunnen?"
+
+"Jaguari on sentään vain jaguari, jonka kanssa tulee toimeen luodilla,
+mutta nuo molemmat hirtehiset, jotka don Fernando kavalasti on laskenut
+kantapäilleni, ovat oikeita hornanhenkiä, ilman kunniaa ja uskontoa,
+jotka murhaisivat isänsäkin pulque-ryypystä."
+
+"Se on totta. Käykäämme siis käsiksi tärkeämpään asiaan. Syistä, joita
+on tarpeeton uskoa teille, olen äärettömästi mieltynyt don Pedro de
+Lunaan ja ennen kaikkea hänen ihanaan tyttäreensä. Kuten juuri
+kuulitte, niin don Fernando Carril punoo tätä perhettä vastaan jotakin
+konnuutta, jonka minä aijon estää. Tahdotteko auttaa minua siinä? Kaksi
+miestä saa aikaan paljon, kunhan heillä vain on sama tahto."
+
+"Ehdotatte siis minulle kumppanuutta, don Torribio?"
+
+"Sanokaa sitä miksi haluatte, mutta vastatkaa pian."
+
+"No, suoruus suoruutta vastaan, don Torribio", Verado vastasi hetken
+mietittyään. "Aamulla olisin ehdottomasti hylännyt ehdotuksenne, nyt
+illalla hyväksyn sen, sillä minun ei tarvitse enää ottaa mitään
+huomioon. Minun asemani on kokonaan muuttunut. Tappaa minut salavihkaa,
+lempo vie! Minä kostan! Kuulun teille, don Torribio, niinkuin veitseni
+päähänsä. Kuulun teille ruumiineni ja sieluineni, niin totta kuin olen
+vaquero!"
+
+"Erinomaista! Huomaan, että pääsemme helposti yksimielisyyteen."
+
+"Sanokaa, että olemme jo yksimielisiä, ettekä sano liian paljon."
+
+"Olkoon niin, mutta meidän täytyy välttämättä ryhtyä
+varovaisuustoimenpiteisiin onnistuaksemme. Se saalis, jota aijomme
+ajaa, ei suinkaan ole helppo kaataa. Tunnetteko erään leperon nimeltä
+Tonillo el Zapote?"
+
+"Tunnenko Tonillon!" vaquero huudahti. "Luullakseni, hänhän on
+toverini!"
+
+"Yhä parempaa ja parempaa. Tämä Tonillo on päättäväinen mies, johon voi
+pelkäämättä luottaa."
+
+"Mitä siihen tulee, niin se on puhdasta totta, ja sitäpaitsi hän on
+caballero, jolla on erinomaiset periaatteet."
+
+"Aivan oikein. Hakekaa käsiinne tämä mies ja menkää sitten yhdessä
+hänen kanssaan tunti jälkeen auringon laskun tänä iltana Callejo de las
+Minas'iin."
+
+"Erinomaista! Näen sen jo täältä, tulemme kyllä sinne."
+
+"Sitten me kolmisin sovimme vastamiinasta."
+
+"Niin! Ja olkaa huoletta, Tonillo ja minä löydämme kyllä keinon
+vapauttaaksemme teidät tuosta miehestä, joka tahtoo tappaa minut
+salavihkaa."
+
+"Näyttää siltä kuin tuo asia olisi sydämellänne, vai miten?"
+
+"Niin, hitto vie, asettukaahan minun asemaani. No niin, joka elää saa
+kai nähdä; don Fernando ei selviä minusta niin vähällä."
+
+"No, asia on siis sovittu; tänä iltana Callejon luona Tonillon kanssa."
+
+"Niin, vaikkapa minun sitten täytyisi tuoda hänet sinne väkisin, niin
+olemme siellä molemmat."
+
+"No, sitten ei muuta kuin lähdemme kumpikin tehtäviimme."
+
+"Se on oikein. Mille taholle te menette?"
+
+"Minä menen suoraa päätä don Pedro de Lunan haciendaan."
+
+"Uskokaa minua, don Torribio, älkää sanoko hänelle mitään."
+
+"Miksi niin, Verado?"
+
+"Koska don Pedrolla, vaikka hän onkin erinomainen mies ja täydellinen
+caballero, kenties on liian vanhentuneet mielipiteet ja hän luultavasti
+neuvoisi teitä luopumaan ehdotuksestanne."
+
+"Olette ehkä oikeassa. On parempi ettei hän saa tietää minkä
+palveluksen tahdon tehdä hänelle."
+
+"Niin, niin, se on paljon parempi. Tänä iltana siis, don Torribio."
+
+"Tänä iltana Callejon luona. Hyvästi ja onnea matkalle!"
+
+Molemmat miehet erosivat. Don Torribio läksi pitkin askelin tietä
+myöten kylään noutamaan hevostaan kapakoitsijalta, jonka huostaan hän
+oli sen jättänyt, kun taas Verado, jonka hevonen oli piilossa lähellä,
+heittäytyi satulaan ja poistui hurjaa vauhtia, mumisten vihaisesti
+yhteen puristettujen hampaittensa lomasta:
+
+"Tappaa minut salavihkaa! Onko milloinkaan kuultu mokomaa! Saadaanpa
+nähdä, tuhat tulimmaista."
+
+
+
+
+IX.
+
+DOÑA HERMOSA.
+
+
+Kivisydän ei ollut erehtynyt ilmoittaessaan opastamilleen, että kaukana
+aavikolla pölyävä tomu oli haciendan palvelijain aiheuttama. Tuskin oli
+muutamia minuutteja kulunut metsästäjän katoamisesta, kun tomupilvi,
+joka läheni nopeasti, äkkiä halkesi kahtia, jolloin lukuisa joukko
+hyvin aseistettuja vaqueroja ja peoneja näkyi, laukaten eteenpäin niin
+nopeaan kuin hevoset voivat juosta.
+
+Pari hevosen mittaa edellä nelisti don Estevan Diaz, joka lakkaamatta
+kehoitti seuralaisiaan vieläkin lisäämään vauhtia.
+
+Pian molemmat joukot olivat kohdanneet toisensa ja yhtyneet yhdeksi.
+
+Estevan Diaz oli, kuten don Pedro oli arvellut, tullut levottomaksi
+herransa pitkällisestä poissaolosta. Aavistaen jonkun onnettomuuden
+tapahtuneen hänelle, hän oli kiireimmiten koonnut haciendan
+päättäväisimmät miehet ja niiden etunenässä hän oli heti alkanut
+etsintänsä ja tarkastanut erämaan kaikilta tahoilta.
+
+Ilman sitä onnellista sattumaa, joka oli sallinut matkustavien kohdata
+Kivisydämen juuri silloin, kun heidän voimansa ja rohkeutensa olivat
+samalla kertaa pettämäisillään, on kuitenkin luultavaa etteivät nämä
+etsiskelyt olisi johtaneet mihinkään tulokseen ja että aavikon synkät
+aikakauskirjat olisivat saaneet merkitä muistiin vielä yhden kolkon ja
+hirveän murhenäytelmän.
+
+Don Estevanin ja hänen toveriensa ilo oli suuri, löytäessään ne, joita
+he eivät enää milloinkaan luulleet saavansa nähdä, ja iloisin mielin
+palattiin haciendaan, jonne saavuttiin parin tunnin kuluttua.
+
+Tuskin doña Hermosa oli noussut hevosen selästä, kun hän, sanoen
+olevansa väsynyt, vetäytyi huoneisiinsa.
+
+Päästyään vihdoinkin viileään makuuhuoneeseensa, joka oli niin
+rauhallinen ja kodikas, doña Hermosa tervehti katseillaan kaikkia
+hänelle niin rakkaita esineitä, ja vaistomaisen kiitollisuuden tunteen
+vaikutuksesta hän lankesi polvilleen pyhän Neitseen kuvan eteen, joka
+huoneen nurkassa seisoen, kukkien ympäröimänä, näytti suojelevan häntä.
+
+Nuori tyttö rukoili pyhää Neitsyttä kauan, hyvin kauan. Lähes tunnin
+aikaa hän makasi siten polvillaan, kuiskaillen sanoja, joita ei kukaan
+muu kuin Jumala voinut kuulla.
+
+Vihdoin hän, vaikka vastahakoisesti, nosti hitaasti päänsä ja teki
+viimeisen ristinmerkin, jonka jälkeen hän meni huoneen toiselle
+puolelle ja vaipui sohvalle, jonka musliinikasaan hän katosi kuin
+bengali [bengalilainen peipposlaji] sammalvuoteeseen.
+
+Hän vaipui syviin mietteisiin.
+
+Mitähän mahtoi miettiä tuo tähän asti niin iloinen ja huoleton tyttö,
+jonka elämä aina syntymästä saakka oli kulunut lakkaamatta hiljaisessa
+ilossa ja jonka taivas aina oli ollut pilvetön, menneisyys vailla
+katumusta ja tulevaisuus pelvoton? Miksi hänen mustat kulmakarvansa
+rypistyivät niin kiivaasti, uurtaen hänen puhtaalle otsalleen aluksi
+melkein huomaamattoman rypyn, joka tuli syvemmäksi joka hetki?
+
+Ei kukaan olisi voinut sitä sanoa, ja doña Hermosan olisi ollut hyvin
+vaikea selittää sitä.
+
+Tekemättä itselleen selvää siitä muutoksesta, joka hänessä tapahtui
+doña Hermosa heräsi ikäänkuin pitkästä unesta, hänen sydämensä löi
+vilkkaammin, veri virtasi nopeammin hänen suonissaan, tuntemattomien
+aatosten vuo nousi sydämestä aivoihin ja aiheutti jonkinlaista
+pyörrytystä; sanalla sanoen nuori tyttö tunsi tulevansa naiseksi.
+
+Epämääräinen levottomuus ilman näkyvää syytä ja kuumeentapainen
+ärtyisyys puistattivat häntä vuoron perään.
+
+Pidätetty nyyhkytys kohosi toisinaan hänen ahdistetusta rinnastaan ja
+tulikuuma kyynel vapisi silmäpielessä. Sitten hänen purppuranpunaiset
+huulensa äkkiä aukenivat hurmaavaan hymyilyyn noiden ajatusten
+aiheuttamana, joiden luonnetta hän ei voinut määritellä ja jotka
+askarruttivat häntä, hänen voimatta karkoittaa niitä ja saavuttaa
+jälleen sitä levollisuutta ja sitä surutonta iloisuutta, jonka hän
+kenties ainiaaksi oli menettänyt.
+
+"Oi", hän huudahti äkisti, hypähtäen kuten pelästynyt hirvi, "minä
+tahdon tuntea hänet!"
+
+Nuori tyttö oli lopulta tietämättään ilmaissut arvoituksen ratkaisun.
+Häntä kalvava levottomuus oli rakkautta, tai ainakin oli rakkaus
+hänessä puhkeamaisillaan.
+
+Tuskin hän kuitenkin oli lausunut viimemainitun sanan, kun hän punehtui
+ja loi silmänsä alas, jonka jälkeen hän nousi ja kiiruhti viatonta
+kainoutta osoittavalla liikkeellä vetämään pyhän Neitseen kuvan eteen
+tätä peittämään tarkoitettua esirippua.
+
+Pyhää Neitsyttä, jolle nuori tyttö oli uskonut salaisimmat ajatuksensa,
+ei pitäisi tutustuttaa naisen salaisuuksiin. Tämän hienon, pyhää uskoa
+uhkuvan erotuksen Hermosa oli heti käsittänyt. Kenties hän epäili
+itseään ja kenties hän arveli ettei se tunne, joka niin äkkiä ja niin
+rajusti oli syttynyt hänen sydämessään, ollut kyllin puhdas, jotta sen
+kaipuuta ja toiveita voisi uskoa hänelle, jolle hän tähän asti oli
+uskonut kaikki.
+
+Levollisempana tämän jälkeen, luullen taikauskoisessa
+tietämättömyydessään täytyvänsä kätkeä tekonsa taivaallisen
+suojelijattarensa selvänäköiseltä katseelta, doña Hermosa palasi
+entiselle paikalleen, painettuaan hennolla sormellaan soitinkelloa.
+
+Tämän kutsun jälkeen avautui ovi hiljaa ja ihana chola [valkoisen ja
+intiaanin sekoitus] pisti veitikkamaisesti kasvonsa esiin ovenraosta
+kysyvin ilmein.
+
+"Tule sisään, chica", hänen valtiattarensa sanoi, viitaten häntä
+tulemaan lähemmäksi.
+
+Chola, solakka, korkeapovinen ja vähän ruskeaihoinen, kuten kaikki
+mestitsit, tuli esiin, niiasi miellyttävästi valtiattarelleen, katsoen
+häntä suurilla mustilla silmillään.
+
+"Mitä haluatte, niña?" hän kysyi hymyillen.
+
+"En mitään Clarita", toinen vastasi vältellen, "tahdoin vain nähdä sinut
+ja puhella kanssasi hetkisen."
+
+"Oh, miten hauskaa!" vallaton lapsi sanoi, taputtaen iloissaan käsiään,
+"siitä on jo kauan kun näin teidät, niña."
+
+"Oletko ollut hyvin levoton poissa olostani?"
+
+"Vielä sitä kysytte, señorita! Minä, joka rakastan teitä kuin
+sisartani. Te näytte olleen suuressa vaarassa."
+
+"Kuka niin on sanonut?" doña Hermosa kysyi hajamielisenä.
+
+"Kaikki ihmiset. Ei puhuta mistään muusta kuin siitä, mitä teille on
+tapahtunut aavikolla. Kaikki peonit ovat jättäneet työnsä saadakseen
+tietoja. Hacienda on mullin mallin."
+
+"Todellakin!"
+
+"Niinä kahtena päivänä, kun te olitte poissa, emme tietäneet minkä
+pyhimyksen puoleen kääntyisimme. Minä olen luvannut hyvälle
+suojeluspyhimykselleni Santa Claralle kultasormuksen."
+
+"Kiitos!" doña Hermosa vastasi hymyillen.
+
+"Olisittepa nähneet Estevan Diazin, hän ei voinut pysyä alallaan. Tuo
+miesparka olikin kuin hullu, hän syytti itseään siitä mitä teille oli
+tapahtunut, hän löi rintaansa, väittäen, ettei hänen olisi pitänyt
+totella isänne käskyä, vaan jäädä luoksenne vastoin hänen määräystään."
+
+"Estevan parka!" sanoi nuori tyttö, joka ajatteli aivan toista ja oli
+alkanut väsyä kamarineidon lörpöttelyyn, "hän pitää minusta kuin veli."
+
+"Niin, se on totta! Hänkin on vannonut päänsä kautta, ettei sellaista
+saa enää tapahtua teille ja ettei hän milloinkaan enää jätä teitä."
+
+"Voi; hän on siis ollut hyvin levoton tähteni?"
+
+"Ette voi mielessänne kuvitellakaan sitä, niña! Sitäkin suuremmalla
+syyllä kun näytätte joutuneen aavikoitten hurjimman sissin käsiin."
+
+"Kuitenkin vakuutan sinulle, chica, että mies joka on suojellut meitä,
+on yllin kyllin huolehtinut meistä ja osoittanut kohteliaisuutta."
+
+"Niin, samoin sanoo isännekin, mutta don Estevan väittää tuntevansa
+tämän miehen ennestään, että hänen hyvyytensä oli vain metku ja että
+hän kantoi mielessään jotakin pirullista petosta."
+
+Doña Hermosa oli äkkiä tullut uneksivaksi.
+
+"Don Estevan on hölmö", hän sanoi; "hänen ystävyytensä minua kohtaan
+johtaa hänet harhaan. Olen vakuutettu siitä, että hän erehtyy. Mutta
+sinä saatat minut ajattelemaan, että minä heti kotiin päästyämme
+poistuin sanomatta hänelle sanaakaan kiitokseksi. Tahdon nyt hyvittää
+tuon tahtomattani sattuneen unohduksen. Onko hän vielä haciendassa?"
+
+"Luullakseni, señorita."
+
+"Mene tiedustelemaan, ja ellei hän vielä ole mennyt tiehensä, niin
+pyydä häntä tulemaan luokseni."
+
+Kamarineito nousi ja meni ulos.
+
+"Koska hän tuntee hänet", nuori tyttö mumisi, päästyään yksikseen,
+"niin täytyy hänen kertoa minulle, mitä haluan tietää."
+
+Ja hän odotti kärsimättömästi sanansaattajansa paluuta.
+
+Tämä näytti aavistaneen valtiattarensa malttamattomuuden, sillä hän
+kiirehti niin nopeasti toimittamaan asiansa, että tuskin kymmentä
+minuuttia oli kulunut, kun hän jo ilmoitti don Estevanin saapuneen.
+
+Don Estevan oli, kuten jo olemme sanoneet, kaunis nuorukainen, rohkea
+kuin jalopeura ja tarkkasilmäinen kuin kotka ja hänen miellyttävä,
+vapaa käytöksensä osoitti jaloa syntyperää.
+
+Hän astui sisään ja tervehti nuorta tyttöä tuttavallisesti, kuten hänen
+pitkä ja läheinen suhteensa tähän oikeutti, koska hän niin sanoaksemme
+oli nähnyt hänen syntyvän.
+
+"Ah, Estevan, ystäväni", tyttö sanoi ojentaen iloisesti hänelle
+kätensä, "oli hauskaa saada nähdä sinut, istu ja puhelkaamme."
+
+"Niin puhelkaamme", nuori mies vastasi yhtyen doña Hermosan
+iloisuuteen.
+
+"Anna Estevanille tuoli, chica, ja mene pois. En tarvitse sinua nyt."
+
+Kamarineito totteli vastaamatta.
+
+"Oi, miten paljon minulla on sinulle kerrottavaa, ystäväni!" nuori
+tyttö alkoi.
+
+Estevan Diaz hymyili.
+
+"Ensiksikin", tyttö jatkoi, "saat antaa anteeksi, että juoksin
+matkoihini. Minun täytyi päästä yksikseni kootakseni ajatuksiani."
+
+"Käsitän sen, rakas Hermosa."
+
+"Sinä et siis ole minulle vihainen sen takia, Estevan?"
+
+"En vähintäkään, sen vakuutan."
+
+"Oikeinko totta?" tyttö sanoi puolittain vakavin ilmein.
+
+"Älkäämme millään muotoa puhuko siitä enää, rakas lapsi. Kun on
+alttiina sellaisille vaaroille kuin te olette olleet, niin mieli on
+pitkän aikaa niiden vaikutuksen alaisena."
+
+"Oh, nyt on jo kaikki ohi, vakuutan. Sitäpaitsi meidän kesken
+sanottuna, hyvä Estevan, nuo vaarat eivät ole olleet läheskään niin
+suuret, kuin ystävyytesi minua kohtaan on pannut otaksumaan."
+
+Nuori mies pudisti päätään, näyttäen olevan hyvin vähän asiasta
+vakuutettu.
+
+"Te erehdytte, niña", hän sanoi, "nuo vaarat ovat päinvastoin olleet
+vakavampia kuin luulettekaan."
+
+"Oh, ei, Estevan! Vakuutan sinulle, että ne henkilöt, joita
+olemme tavanneet, ovat meille osoittaneet mitä sydämellisintä
+vieraanvaraisuutta."
+
+"Myönnän sen, mutta vastaan teille vain tekemällä yhden ainoan
+kysymyksen."
+
+"Anna minun kuulla se, ja jos voin, vastaan siihen."
+
+"Tunnetteko sen henkilön nimen, joka on osoittanut teille tätä
+sydämellistä vieraanvaraisuutta?" Estevan sanoi, pannen painoa viime
+sanalle.
+
+"Minun täytyy myöntää, etten tunne sitä ja etten ole ajatellutkaan
+kysyä häneltä sitä."
+
+"Sepä tyhmästi, señorita, sillä hän olisi vastannut, että hänen nimensä
+on Tiikerikissa."
+
+"Tiikerikissa!" tyttö huudahti kalveten, "tuo kauhea rosvo, joka niin
+monta vuotta on levittänyt kauhua tällä seudulla; oi, te varmaan
+erehdytte, Estevan, hän se ei voi olla."
+
+"Ei, señorita, minä en erehdy, olen varma siitä mitä sanon. Ne tiedot,
+joita isänne on minulle antanut, eivät jätä sijaa millekään
+epäilykselle tässä suhteessa."
+
+"Mutta kuinka sitten on mahdollista, että tuo mies on ottanut meidät
+vastaan niin hyvin ja ettei hän ole koettanut käyttää hyväkseen
+sattumaa, joka antoi meidät hänen valtaansa?"
+
+"Ei kukaan voi tutkia tuon miehen sydämen synkkiä kätköjä! Mikä
+osoittaa muuten ettei hän ole virittänyt teille ansaa? Punanahathan
+ovat ajaneet teitä takaa?"
+
+"Se on totta, mutta me olemme päässeet pakoon heiltä oppaamme
+uskollisuuden kautta", tyttö vastasi vapisevalla äänellä.
+
+"Aivan oikein", nuori mies sanoi ivallisesti, "mutta tiedättekö kuka
+tuo opas sitten on?"
+
+"Huolimatta isäni hartaista pyynnöistä hän on jyrkästi kieltäytynyt
+sanomasta meille nimeään."
+
+"Hänellä on varmaan ollut syynsä siihen, niña, koska tämä nimi olisi
+saanut teidät vapisemaan kauhusta."
+
+"Mutta kuka tuo mies sitten on?"
+
+"Hän on Tiikerikissan poika, jota sanotaan Kivisydämeksi."
+
+Nuori tyttö peräytyi taaksepäin, tehden vaistomaisesti kauhua
+osoittavan liikkeen, kätkien kasvonsa käsiinsä.
+
+"Voi, mutta sehän on mahdotonta!" hän huudahti. "Tuo mies ei voi olla
+sellainen hirviö, hän, joka on ollut niin uskollinen, niin luotettava,
+ja joka päälle päätteeksi on pelastanut henkeni."
+
+"Kuinka!" nuori mies sanoi vilkkaasti; "mitä tarkoitatte, onko hän
+pelastanut henkenne?"
+
+"Kyllä, ettekö tiennyt sitä? Eikö isäni ole kertonut sitä teille?"
+
+"Ei, don Pedro ei ole maininnut mitään siitä."
+
+"Sitten minä kerron sen teille, Estevan, sillä olkoon mies ken tahansa,
+niin täytyy hänelle tehdä oikeutta. Etten kuollut hirveihin tuskiin,
+siitä saan kiittää häntä, ja yksinomaan häntä."
+
+"Selittäkää, Jumalan tähden, doña Hermosa!"
+
+"Kun harhailimme ympäri metsässä", tyttö jatkoi vilkkaasti,
+"äärimmäisen epätoivon vallassa ja joka hetki odottaen kuolemaa, joka
+ei voinut viipyä kauan, tunsin äkkiä mitä kauhistuttavimman lajisen
+käärmeen purreen minua jalkaan. Ensi hetkessä tukahdutin tuskani,
+jotten vielä enemmän lisäisi seuralaisieni alakuloisuutta."
+
+"Voi", Estevan huudahti, "siitä tunnen taas teidät, niña, vahvaksi ja
+rohkeaksi."
+
+"Niin", tyttö jatkoi surullisesti hymyillen, "mutta kuulkaahan
+edelleen. Pian kipu kävi niin ankaraksi, että voimani pettivät
+huolimatta päättäväisyydestäni. Tällä hetkellä Jumala lähetti luokseni
+sen, jota te sanoitte Kivisydämeksi. Tämä mies riensi ensimmäiseksi
+työkseen avukseni."
+
+"Sepä kummallista!" Estevan Diaz mumisi ajatuksiinsa vaipuneena.
+
+"Minä en tiedä millä lehdillä hänen onnistui niin täydelleen ehkäistä
+myrkyn vaikutus, että vain muutaman tunnin kuluttua puremisesta en enää
+tuntenut mitään kipua haavassa. Voitteko nyt kieltää, että minun on
+häntä kiittäminen hengestäni?"
+
+"En", Estevan vastasi täysin vilpittömästi, "sillä hän on todellakin
+pelastanut teidät. Mutta missä tarkoituksessa, kas siinä seikka, jota
+en voi arvata."
+
+"Pelastaakseen minut, luonnollisesti, ihmisrakkaudesta aivan
+yksinkertaisesti. Muuten hänen sitä seuraava käytöksensä on sen
+kylliksi osoittanut. Ainoastaan häntä saamme kiittää siitä, että olemme
+pelastuneet takaa-ajavien apachien käsistä."
+
+"Kaikki, mitä nyt kerroitte minulle, niña, tuntuu minusta
+käsittämättömältä unelta; en tiedä nukunko vai olenko valveilla, kun
+näen."
+
+"Tuo mies on siis tehnyt hirveitä rikoksia, koska teillä on hänestä
+niin huonot ajatukset?"
+
+Estevan Diaz ei vastannut, vaan näytti hämmentyneeltä. Syntyi hetkisen
+vaitiolo.
+
+"Puhukaa, ystäväni", tyttö toisti jonkun verran vilkkaasti, "sanokaa
+minulle mitä tiedätte tuosta miehestä, jolle olen niin suuressa
+kiitollisuuden velassa. Olen oikeutettu saamaan tietää sen."
+
+"Tahdon olla suora teitä kohtaan, Hermosa", nuori mies vastasi viimein.
+"On oikeastaan välttämätöntä, että tunnette pelastajanne. Kerron siis
+kaiken mitä hänestä tiedän. Kenties nämä tiedonannot vast'edes koituvat
+teille hyödyksi, jos kohtalo vielä kerran johtaa teidät tuon erikoisen
+miehen pariin."
+
+"Puhukaa, ystäväni, puhukaa, minä kuuntelen."
+
+"Hermosa", nuorukainen sanoi, "pitäkää varanne, älkää antako sydämenne
+kehoituksen hurmata varomattomasti itseänne. Älkää valmistako
+itsellenne katkeria suruja vastaisuudessa. Kivisydän on, kuten jo olen
+maininnut, Tiikerikissan poika. Hänen isästään ei minun tarvitse teille
+antaa mitään selityksiä. Tämä villipeto ihmishaahmossa on hankkinut
+liian verisen maineen itselleen, jotta minun tarvitsisi ruveta lähemmin
+hänen luonnettaan kuvailemaan. Isän maine on luonnollisesti siirtynyt
+pojalle ja hänen ympärilleen leviää ryöstöjen ja murhien sädekehä, joka
+on tehnyt hänet miltei yhtä pelättäväksi kuin isäkin on. Ollakseni
+kuitenkin oikeudenmukainen tuota nuorta miestä kohtaan, minun täytyy
+tunnustaa, että vaikka häntä syytetäänkin monista pahanteoista ja
+iljettävistä rikoksista, niin on kuitenkin ollut mahdotonta tähän asti
+esittää mitään määrättyä syytöstä häntä vastaan ja kaikki, mitä hänestä
+kerrotaan, on kiedottuna läpipääsemättömään salaperäisyyteen. Mutta
+voimatta väittää mitään varmuudella, jokainen kertoilee hänestä mitä
+iljettävimpiä juttuja."
+
+"Ah", doña Hermosa sanoi, hengäisten syvään, "ne eivät ole tosia."
+
+"Älkää puolustako häntä maltittomasti, Hermosa. Muistakaa, että
+jokaisen huhun pohjalla aina piilee jonkun verran totuutta. Muuten jo
+se ammatti, jota tämä mies harjoittaa, todistaisi pahimmassa
+tapauksessa hänen hurjaa luonnettaan."
+
+"Minä en ymmärrä teitä, Estevan. Mitä kauheaa ammattia hän sitten
+harjoittaa?"
+
+"Kivisydän on mehiläismetsästäjä."
+
+"Kuinka! Mehiläismetsästäjä", tyttö keskeytti nauraen; "mutta siinä
+minä en huomaa mitään niinkään vaarallista."
+
+"Niin, nimi ei kyllä kuulu korvaan niinkään pahalta ja ammatti
+sellaisenaan on epäilemättä sangen vaaratonta. Mutta mehiläiset, nuo
+sivistyksen ensimmäiset etuvartiat, jotka sitä mukaa kuin valkoiset
+anastavat Amerikaa, tunkeutuvat aavikolle ja piiloutuvat mitä
+pääsemättömimpiin erämaihin, vaativat henkilöiltä, jotka niitä
+pyydystävät, aivan erityistä ruumiinrakennetta, pronssista sydäntä ja
+rautaista ruumista, aina pettämätöntä päättäväisyyttä, lannistumatonta
+rohkeutta ja järkkymätöntä tahdonvoimaa."
+
+"Anteeksi, että keskeytän teidät, Estevan, mutta kaikessa siinä, mitä
+minulle nyt kerrotte, en voi huomata mitään muuta kuin sellaista, mikä
+on sangen kunnioitettavaa niille miehille, jotka antautuvat niin
+vaaralliseen ammattiin."
+
+"Niin", nuori mies sanoi, "teidän huomautuksenne oli oikea, jos ne
+miehet, jotka ovat puoliksi villejä ammattinsa johdosta, ollen
+alituiseen suurempien vaarojen alaisia ja aina pakotetut taistelemaan
+henkensä edestä punaihoisia ja villieläimiä vastaan, jotka alinomaan
+uhkaavat heitä, ehkä tietämättään, ovat saaneet tavan vuodattaa verta,
+sanalla sanoen tulleet niin kylmäverisen julmiksi, että he ovat siinä
+määrin alkaneet halveksia ihmishenkeä, jotta he tappavat ihmisen yhtä
+välinpitämättömästi, kuin he savustavat kuoliaaksi mehiläisyhteiskunnan
+ja että he monesti vain aikansa kuluksi, huvikseen ampuvat ensimmäistä
+vastaantulevaa, valkoista tai punaista, kuten maalitaulua. Sen vuoksi
+intiaanit pelkäävätkin heitä enemmän kuin verenhimoista villipetoa, ja
+ellei heitä ole hyvin suurta joukkoa, he pakenevat mehiläismetsästäjää
+enemmän kauhuissaan ja kiireellisemmin, kuin harmaata karhua, tuota
+amerikalaisten metsiemme pelättyä petoa. Olkaa vakuutettu siitä, etten
+liioittele. Siitä mitä nyt olen sanonut, näkyy siis, että kun nuo
+miehet näyttäytyvät rajalla, syntyy yleinen pakokauhu, sillä he
+jättävät sinne mistä he kulkevat, jälkeensä veriset jäljet, täynnä
+ruumiita, jotka ovat suurimmaksi osaksi mitättömän tekosyyn uhreja.
+Sanalla sanoen, rakas lapsi, mehiläismetsästäjät ovat olentoja, jotka
+ovat kokonaan ihmiskunnan ulkopuolella, joilla on kaikki valkoisten ja
+punaihoisten paheet, eikä mitään näiden kummankaan rodun hyvistä
+puolista, kummankin pysyessä heistä erillään ja kauhulla inhoten
+heitä."
+
+"Estevan", nuori tyttö vastasi totisena, "olen vakavasti kuunnellut
+antamianne selityksiä ja kiitän teitä niistä. Mutta minun täytyy
+tunnustaa, etteivät ne käsitykseni mukaan todista mitään sen miehen
+puolesta eikä häntä vastaan, josta teiltä kysyn. On hyvin mahdollista,
+että mehiläismetsästäjät ovat verenhimoisen julmia puolivillejä,
+myönnän sen olevan tottakin, mutta eikö heidänkin joukossaan voi
+poikkeustapauksessa olla hyväsydämisiä ja kunniallisia miehiä? Te
+olette puhunut mehiläismetsästäjistä yleensä; ehkäpä Kivisydän on
+poikkeus? Hänen käytöksensä pakottaa minut otaksumaan niin. Olen vain
+taitamaton ja kokematon tyttö, mutta jos saisin puhua avoimesti,
+suoraan sanoa mielipiteeni, niin vastaisin teille: ystäväni, tuo mies,
+jonka kohtalo on tuominnut aina syntymästään asti viettämään
+häpeällistä ja vaikeaa elämää, tuo mies on mahdollisesti taistellut
+sitä virtaa vastaan, joka tempasi hänet mukanaan, ja niiden huonojen
+esimerkkien hurmausta, jotka lakkaamatta ahdistivat häntä joka taholta.
+Rikollisen isän poikana, vasten tahtoaan sellaisten rosvojen toverina,
+jotka eivät kärsi mitään esteitä ja jotka ovat hylänneet kaikki
+kunniantunteet, hän on ollenkaan seuraamatta heidän esimerkkiään
+ryöstää, panna toimeen murhapolttoja ja murhia, pitänyt parempana
+valita alituisia vaaroja täynnä olevan uran. Hänen sydämensä on pysynyt
+hyvänä, ja kun sattuma on antanut hänelle tilaisuuden tehdä hyvän työn,
+niin hän on innokkaasti ja iloisena käyttänyt sitä; kas siinä, mitä
+tahdoin sanoa teille, Estevan, ja jos te minun laillani olisitte kaksi
+kokonaista päivää tutkistelleet tuota omituista miestä, niin te, siitä
+olen vakuutettu, yhtyisitte mielipiteeseeni ja myöntäisitte, että hän
+ansaitsee enemmän sääliä kuin moitetta, sillä villipetojen ympäröimänä
+hän on ymmärtänyt pysyä ihmisenä."
+
+Nuori mies istui hetken miettien, jonka jälkeen hän kumartui nuoren
+tytön puoleen, tarttui hänen käteensä, jota hän pusersi omassaan, ja
+katsellen häntä hellän säälivästi hän sanoi ystävällisellä äänellä:
+
+"Minä surkuttelen ja ihailen teitä, Hermosa; te olette todellakin
+sellainen kuin minä olen kuvitellut, minä, joka aina syntymästänne asti
+olen niin suurella mielenkiinnolla seurannut luonteenne kehitystä.
+Naisessa toteutuu, mitä lapsi ja nuori tyttö lupasi. Teillä on jalo
+sydän, ylevät tunteet, te olette sanalla sanoen täydellinen olento,
+valittu henki. En moiti teitä siitä että seuraatte sydämenne
+kehoitusta. Te tottelette tuota kauniin ja hyvän vaistoa, joka hallitsee
+teitä tietämättänne. Mutta ah, rakas lapsi, minä olen kuin teidän
+vanhempi veljenne, minulla on enemmän kokemusta kuin teillä ja
+näköpiiri näyttää minusta hyvin synkältä. Tahtomatta etukäteen päättää
+mitä tulevaisuus meille suo, sallikaa minun esittää teille eräs
+pyyntö."
+
+"Pyyntö, Estevan", nuori tyttö vastasi liikutettuna, "oi, puhukaa,
+ystäväni, puhukaa, minä olisin niin iloinen voidessani tehdä jotakin,
+joka ilahduttaisi teitä!"
+
+"Kiitos, Hermosa, mutta se pyyntö, jonka teille teen, ei ollenkaan
+koske minua, se on kokonaan teidän tähtenne."
+
+"Sitä suurempi syy sitten on minun siihen suostua", tyttö vastasi
+miellyttävästi hymyillen.
+
+"Kuulkaa, lapseni: näiden kahden päivän tapaukset ovat kokonaan
+muuttaneet elämänne ja herättäneet sielussanne tunteita, joiden
+olemassaolosta teillä ei tähän asti ollut tietoa; te olette aina
+luottanut minuun aivan täydellisesti; minä pyydän, että antaisitte
+tämän luottamuksen jatkua. Minulla ei ole muuta toivomusta kuin nähdä
+teidät onnellisena; kaikki minun ajatukseni, kaikki tekoni tarkoittavat
+tätä. Älkää luulko, että milloinkaan ajattelen pettää teitä tai
+vastustaa aikeitanne. Tahtoessani olla uskottunanne, tapahtuu se
+auttaakseni teitä neuvoillani ja kokemuksellani, suojellakseni teitä
+itseltänne ja varjellakseni teitä vaaroilta, jotka piammiten ehkä
+uhkaavat viatonta luottamustanne. Lupaatteko tehdä mitä pyydän?"
+
+"Kyllä", tyttö vastasi empimättä, katsoen Estevania suoraan silmiin,
+"minä lupaan sen, Estevan, veljeni, sillä te olette todellakin veljeni.
+Mitä tapahtuukin en koskaan salaa teiltä mitään."
+
+"Kiitos, Hermosa", nuori mies sanoi nousten; "toivon pian voivani
+osoittaa teille, että ansaitsen veljen nimen, jonka minulle annatte.
+Tulkaa ylihuomenna iltapäivällä äitini ranchoon, olen silloin siellä.
+Kenties voin silloin ilmoittaa teille joitakin asioita, joista tänään
+olen antanut teille vain aavistuksen."
+
+"Mitä tarkoitatte, Estevan?" tyttö huudahti kiihkeästi.
+
+"En mitään tällä erää, rakas lapsi. Antakaa minun menetellä mieleni
+mukaan."
+
+"Mitä teillä on mielessä, mitä aijotte tehdä? Oi, ystäväni, älkää
+kiinnittäkö siihen, mitä olen sanonut, suurempaa huomiota kuin minä
+itsekään. Olen tahtomattani innostunut puhumaan asioita, joista teidän
+olisi hyvin väärin tehdä mitään johtopäätöksiä..."
+
+"Rauhoittukaa, Hermosa", Estevan keskeytti hymyillen, "minä en tee
+mitään teille epämiellyttävää johtopäätöstä keskustelustamme. Olen
+huomannut teidän olevan hyvin kiitollinen sille miehelle, joka on
+pelastanut henkenne, ja että te olisitte onnellinen saadessanne tietää,
+että tämä mies ansaitsee tunteenne; ei mitään muuta."
+
+"Niin on asian oikea laita, ystäväni. Luullakseni tämä toivo on
+luonnollinen eikä kukaan voi moittia sitä."
+
+"Ei suinkaan, rakas lapsi, enkä minäkään moiti sitä, kaukana siitä.
+Mutta koska minä olen mies ja niinmuodoin voin tehdä paljon, joka ei
+sovi naiselle, no niin, sen vuoksi menen koettamaan kohottaa sitä
+salaperäistä huntua, joka verhoaa pelastajanne elämää, voidakseni
+varmasti sanoa teille, ansaitseeko hän todella teidän mieltymystänne
+vai ei."
+
+"Niin, tehkää niin, Estevan, ja minä kiitän teitä siitä sydämeni
+pohjasta."
+
+Nuori mies vastasi vain hymyillen tähän doña Hermosan kiihkeään
+mielenpurkaukseen, ja kumarrettuaan hänelle hän aukaisi oven ja läksi.
+
+Heti kun oli jäänyt yksin tyttö kätki päänsä käsiinsä ja puhkesi
+kyyneliin.
+
+Katuiko hän sitä luottamusta, johon hän oli antanut houkutella itsensä?
+
+Tai pelkäsikö hän kenties itseään? Tämän kysymyksen ratkaisu kuuluu
+vain naisille ja erikoisesti espanjalais-amerikalaisille naisille,
+jotka ovat niin alttiita vaikutuksille ja joiden suonissa virtaa heidän
+tulivuoriensa laavaa.
+
+Don Fernando Carril ajoi, keskusteltuaan vaquerojen kanssa, nelistäen
+sitä tietä, joka johti kylään, mutta päästyään noin sadan askeleen
+päähän ensimmäisistä taloista, hän, sen sijaan että olisi jatkanut
+matkaansa, hiljensi vauhtiaan ja ratsasti nyt vain ravia, tähystellen
+molemmille puolille, ikäänkuin olisi odottanut saavansa nähdä jonkun,
+jonka hän toivoi tapaavansa.
+
+Mutta jos hän ajatteli näin, niin se ei näyttänyt toteutuvan, sillä tie
+oli aivan tyhjä molemmille tahoille, niin kauas kuin silmä saattoi
+kantaa.
+
+
+
+
+X.
+
+HERTTA ÄSSÄ.
+
+
+Don Fernando tiukensi ohjaksia ja muutaman minuutin hän istui
+liikkumatta kuin ratsupatsas marmorijalustalla.
+
+"Hän ei tule", hän mumisi hetken kuluttua. "Olisiko minua petetty? Ei,
+se on mahdotonta."
+
+Silmäisten sitten vielä kerran ympärilleen, ikäänkuin rauhoittaakseen
+omaatuntoaan, hän laski ohjakset valloilleen, mutta heti sen jälkeen
+hän kiivaalla liikkeellä pysäytti taas hevosensa ja pakotti sen
+hyppäämään sivulle ja nousemaan pystyyn kivusta. Don Fernando oli
+nimittäin juuri huomannut pari ratsastajaa, jotka tulivat häntä kohti,
+toinen kylästä, toinen samaa tietä pitkin, jota hän muutamia
+silmänräpäyksiä ennen oli kulkenut.
+
+"No, no, kaikki käy hyvin", hän mutisi, "tuossahan on don Torribio
+Quiroga; mutta kukahan tuo toinen lienee?" hän lisäsi kääntyen sitä
+ratsastajaa kohti, joka tuli kylästä.
+
+Hän rypisti kulmakarvojaan ja näytti epäilevän hetkisen, mutta heti sen
+jälkeen hän ojentautui, hymyili pilkallisesti ja sanoen puoliääneen
+itsekseen: "parasta on niin", hän käänsi puoleksi hevosensa ja asettui
+poikkipuolin tielle, sulkien siten pääsyn.
+
+Molemmat lähestyvät, jotka innokkaasti tarkkasivat hänen jokaista
+liikettään, huomasivat varsin hyvin don Fernandon asennon vihamielisen
+kannan, mutta kumpikaan ei näyttänyt tulevan siitä levottomaksi, vaan
+jatkoi lähestymistään entiseen tapaansa.
+
+Kylästä tuleva ratsastaja oli don Fernandoa lähempänä kuin don
+Torribio. He olivatkin kohta aivan vierekkäin.
+
+Mihin yhteiskuntaluokkaan tahansa meksikolaiset kuuluvatkin ja
+millaisen kasvatuksen he ovat saaneetkin, niin heillä kaikilla on
+vaistomainen, pettämätön tunne sopivaisuudesta ja he ovat niin
+erinomaisen kohteliaita, että se herättäisi kateutta monessa vanhan
+maailman asukkaassa.
+
+Heti kun don Fernando näki vieraan olevan kuulomatkan päässä, hän
+muutti vähän hevosensa asentoa, kohotti hattuaan ja lausui syvään
+kumartaen:
+
+"Señor caballero, suvaitsetteko minun tekeväni teille erään
+kysymyksen?"
+
+"Caballero", vieras vastasi yhtä kohteliaasti, "teette minulle liian
+suuren kunnian."
+
+"Nimeni on don Fernando Carril."
+
+"Ja minun nimeni on don Estevan Diaz."
+
+Esittely oli toimitettu, molemmat ratsastajat tervehtivät taas toisiaan
+ja panivat hatun päähänsä.
+
+"Señor don Estevan, olen onnellinen päästyäni tuttavuuteenne; voitteko
+uhrata kymmenen minuuttia seurassani?"
+
+"Señor Fernando, vaikka minulla olisi kuinka kiire, viipyisin
+mielelläni saadakseni nauttia teidän viehättävästä seurastanne."
+
+"Olette liian hyvä, tuhat kertaa, caballero, ja minä kiitän teitä
+siitä. Mainitsen parilla sanalla mistä on kysymys: tuo caballero, joka
+tulee tuolla, on..."
+
+"Don Torribio Quiroga, tunnen hänet", keskeytti don Estevan.
+
+"Sitä parempi, sitten kaikki käy kuin itsestään. Tuo muuten hyvin
+kunnioitettava henkilö on jonkun eriskummallisen sattuman johdosta
+minun leppymätön vihamieheni."
+
+"Sepä ikävää."
+
+"Niin, eikö olekin? Mutta mitäpä tehdä, sillä niin on kuitenkin asian
+laita. Hän on siihen määrään äkäinen minulle, että hän jo neljästi on
+yrittänyt salaa murhata minut ja pakottanut minut tietämättäni olemaan
+rosvojen maalitauluna."
+
+"Sepä harmillista, mutta hänellä näkyy olevan huono onni teihin nähden,
+don Fernando."
+
+"Saman johtopäätöksen olen itsekin tehnyt, ja koska haluan selvittää
+asiat hänen kanssaan, niin olen päättänyt tarjota hänelle keinon päästä
+pulastaan."
+
+"Se on todellakin menettely, joka sopii caballerolle."
+
+"Hitto vieköön! Käsitän varsin hyvin, että hänen täytyy olla
+vimmoissaan. Olisin ihastunut, jos tahtoisitte tehdä minulle
+palveluksen olemalla todistajana siinä tilinteossa, jonka aijon hänelle
+esittää."
+
+"Mielelläni, caballero."
+
+"Tuhannet kiitokset! Vastapalvelukseksi olen käytettävissänne
+tarvittaessa. Mutta kas, tuossapa miehemme onkin."
+
+Tämän lyhyen keskustelun aikana don Torribio Quiroga oli todella
+jatkanut lähenemistään ja oli nyt vain muutaman askeleen päässä
+ensinmainituista.
+
+"Herran nimessä!" hän huudahti mitä iloisimmalla naamalla, "en siis
+erehtynyt, minulla on todellakin onni tavata arvoisa ystäväni don
+Fernando Carril."
+
+"Minäkin rakas ystävä, olen yhtä onnellinen tästä sattumasta, kuin te
+itsekin voitte olla", don Fernand vastasi kumartaen.
+
+"Hitto vie! Koska nyt tapasin teidät, niin en laske teitä menemään.
+Mennään yhdessä kylään."
+
+"Tekisin sen mielelläni, don Torribio, mutta sitä ennen minulla on,
+luvallanne, sanottavana muutama sana, jotka ehkä estävät tämän tuuman."
+
+"Puhukaa, puhukaa, rakas herra! Teillä ei voi olla minulle sanottavana
+muuta kuin miellyttäviä asioita ja olen onnellinen kuullessani ne
+ystäväni Estevanin läsnäollessa."
+
+"Don Fernando on oikeastaan pyytänyt minua viipymään luonaan ollakseni
+läsnä keskustelunne aikana", nuori mies vastasi.
+
+"No, sehän sopii mainiosti! Puhukaa siis, rakas herra."
+
+"Jospa astuisimme alas hevosen selästä?" don Estevan huomautti.
+"Keskustelu näyttää tulevan pitkäksi."
+
+"Aivan oikein sanottu, caballero", don Fernando vastasi. "Tiedän tässä
+lähellä erään luolan, joka sopii erinomaisen hyvin keskusteluumme. Se
+on vain pari askelta tästä."
+
+"Menkäämme sitten sinne mahdollisimman pian", don Torribio vastasi
+hymyillen.
+
+Ratsastajat läksivät nyt tieltä ja poiketen oikealle suuntasivat
+kulkunsa vähän matkan päässä olevaa pientä plataani- ja
+mezquitimetsikköä kohti.
+
+Kun näki nuo kaksi miestä ratsastavan rinnakkain puhellen ja hymyillen
+keskenään, olisi epäilemättä luullut heitä läheisiksi ystäviksi,
+ihastuneita toistensa tapaamisesta. Mutta niin ei ollut asian laita,
+kuten lukija kohta saa nähdä.
+
+Kuten don Fernando oli sanonut, he tulivat muutaman minuutin
+ratsastettuaan metsikköön ja löysivät sen luonnollisen luolan, josta
+hän oli puhunut.
+
+Tämä luola oli matalahkon kukkulan rinteessä ja jotenkin pieni. Sekä
+sisältä että päältä vihreyden verhoamana se oli miellyttävä
+oleskelupaikka tukahduttavan keskipäivähelteen aikana.
+
+Ratsastajat hyppäsivät hevostensa selästä ja ottivat suitset pois,
+antaakseen eläinten vapaasti syödä, jonka jälkeen he astuivat luolaan
+ja hengittivät suurella mielihyvällä viileätä ilmaa, joka syntyi luolan
+sisällä olevasta, sen seinien välistä alakuloisella lirinällä esiin
+tihkuvasta vesisuihkusta ja joka tarjosi miellyttävän vastakohdan sille
+polttavalle ilmalle, jossa he hetki sitten olivat olleet.
+
+He levittivät zarapéensa maahan, asettuivat itse niille mukavasti
+lojumaan ja sytyttivät maissisavukkeensa.
+
+"Oh", don Torribio sanoi, "olen todellakin kiitollinen, don Fernando,
+että tulitte ajatelleeksi tätä miellyttävää oleskelupaikkaa. Jos nyt
+tahdotte selittää asianne, niin kuuntelen hyvin mieluisasti."
+
+"Señor don Torribio Quiroga", don Fernando vasasi, "olen todellakin
+hämilläni niin suuresta kohteliaisuudestanne, ja jollen olisi katkerin
+vihamiehenne, niin kautta taivaan olisin teidän uskollisin ystävänne."
+
+"Ah, taivas on sallinut toisin!" don Torribio vastasi nyökäyttäen
+päätään.
+
+"Tiedän sen, rakas herra, ja valitan sitä sydämeni pohjasta."
+
+"Ette enempää kuin minä, sen vakuutan."
+
+"No, koska asian laita nyt kerran on sillä tavoin, niin meidän
+kummankin täytyy tehdä joku päätös."
+
+"Ah, sitähän minä juuri koetan tehdä, hyvä herra."
+
+"Tiedän sen; ja minäkin olen sekä omaksi että teidän eduksenne
+päättänyt tulla johonkin lopputulokseen."
+
+"Minä en voi käsittää, kuinka me voisimme päästä tuohon lopputulokseen
+muuten kuin että toinen meistä suostuu kuolemaan."
+
+"Tämä viha on varmaan maksanut teille varsin paljon rahaa?"
+
+"Neljäsataa piasteria, jotka nuo junkkarit ovat varastaneet minulta,
+koska te vielä olette hengissä, lukuunottamatta vielä kahtasataa
+piasteria, jotka tänä iltana aijon tarjota eräälle picarolle, joka on
+vannonut tappavansa teidät."
+
+"Se on todellakin erittäin ikävää. Jos tämmöistä saa jatkua, niin te
+tulette lopulta puille paljaille."
+
+Don Torribio huokasi vastaamatta.
+
+Don Fernando jatkoi, heittäen polttamansa savukkeen pois ja valmistaen
+itselleen uuden.
+
+"Omasta puolestani tunnustan, hyvä herra, että minä, huolimatta
+käyttämienne miesten äärettömästä kömpelyydestä, alan väsyä tällä
+tavoin olemaan heidän maalitaulunaan aina silloin kuin vähimmän sitä
+aavistan."
+
+"Arvaan sen; se on todellakin hyvin epämiellyttävää."
+
+"Niin, eikö olekin? Samalla kun siis haluan yhdistää yhteiset
+harrastuksemme ja päästä kerta kaikkiaan johonkin tulokseen, olen
+ajateltuani asiaa sinne tänne viimeinkin, luullakseni, onnistunut
+löytämään keinon asiain järjestämiseksi meitä molempia tyydyttävällä
+tavalla."
+
+"Oh, mitä sanottekaan? Antakaa kuulua, don Fernando. Tiedän, että te
+olette nerokas mies, tuo keino on varmaan hyvin ovela."
+
+"Ei suinkaan, se on päinvastoin hyvin yksinkertainen. Pelaatteko
+koskaan?"
+
+"Höh, niin harvoin, ettei siitä todellakaan maksa vaivaa puhua."
+
+"Aivan kuin minäkin. Kas tässä siis ehdotus, jonka tahdon tehdä teille.
+On selvää ettette onnistu saamaan minua hengiltä."
+
+"Luuletteko niin, hyvä herra?" don Torribio sanoi yhä hymyillen.
+
+"Olen varma siitä; muuten olisitte jo aikoja sitten onnistunut."
+
+"Myönnän sen. Te ehdotatte minulle siis?"
+
+"Seuraavaa: otamme kortit, ja se, joka ensin saa hertta ässän, on
+hävinnyt, ja toinen on vastustajansa hengen omistaja, niin että tämän
+on pakko heti ampua luoti otsaansa."
+
+"Lempo soikoon! Tuo ei oikeastaan ole niinkään hullu tapa."
+
+"Te hyväksytte siis sen, señor don Torribio?"
+
+"Miksi en, hyvä herra, sehän on yhtä hyvä peli kuin mikä muu tahansa,
+vaikkakin ilman kostoerän mahdollisuutta. Katsokaamme kortteja."
+
+Nyt huomattiin, että noilla arvoisilla caballeroilla, jotka eivät
+koskaan pelanneet, oli kummallakin korttipeli taskussa. He levittivät
+sen eteensä niin näppärästi, etteivät voineet olla puhkeamatta
+raikkaaseen nauruun.
+
+Pelihimo on Meksikossa tullut aivan hulluudeksi. Siinä valmiudessa,
+jolla don Torribio suostui vihollisensa ehdottamaan peliin, ei siis
+ollut mitään kummeksittavaa niille, jotka tuntevat tuon omituisen
+Meksikon kansan, niin äärimmäisyyksiin menevän kaikessa ja jota
+aavistamaton ja tavaton aina vastustamattomasti viehättää.
+
+"Silmänräpäys, señorit", sanoi don Estevan, joka tähän asti oli
+äänetönnä kuunnellut, ottamatta osaa keskusteluun. "Kenties on vielä
+toinenkin keino olemassa."
+
+"Mikä sitten?" molemmat toiset huudahtivat yht'aikaa, kääntyen
+vilkkaasti hänen puoleensa.
+
+"Onko vihanne niin suuri, ettei sitä voida tyydyttää muuten kuin toisen
+kuolemalla?"
+
+"On!" don Torribio vastasi kolkosti.
+
+Don Fernando vastasi vain nyökkäämällä.
+
+"No", don Estevan jatkoi, "miksette sitten taistele mieluummin
+toistenne kanssa, kuin antaudutte sokean sattuman haltuun?"
+
+Molemmat miehet tekivät halveksivan liikkeen.
+
+"Oh", don Torribio sanoi, "taistella kuin kurjat leperot, antautua
+vaaraan saada kasvonsa rumennetuiksi tai tehdä toisensa raajarikoiksi,
+joka olisi pahempi kuin kuolema! Minä puolestani en koskaan suostu
+siihen."
+
+"En minäkään, on parempi, että sattuma saa ratkaista."
+
+"Kuten haluatte sitten, caballerot", don Estevan sanoi, "Tehkää
+niinkuin hyväksi näette."
+
+"Mutta", don Torribio huomautti, "kuka hoitaa kortteja?"
+
+"Niin, hitto vieköön, sehän on totta", don Fernando vastasi, "sitä en
+ole tullut ajatelleeksi."
+
+"Minä, jos niin tahdotte", Estevan sanoi, "varsinkin kun minä,
+lukuunottamatta ystävyyttäni teitä kohtaan, señorit, olen täysin
+puolueeton asiassa."
+
+"Aivan oikein! Mutta välttääksemme kaikkea riitaa, saatte ottaa
+umpimähkään sen korttipakan, jota aijotte käyttää."
+
+"Olkoon menneeksi! Pankaa kaikki kolme korttipakkaa hatun alle, niin
+otan sen, mikä ensiksi käteeni sattuu."
+
+"Se on hyvä. Mikä vahinko ettette tullut ajatelleeksi tätä peliä ennen,
+don Fernando."
+
+"Niin, minkä sille mahtaa, hyvä herra? Se ei ole juolahtanut mieleeni."
+
+Don Estevan nousi ja meni ulos luolasta antaakseen molemmille
+vastustajille tilaisuuden järjestää kortit hatun alle. Hänet kutsuttiin
+heti takaisin.
+
+"Niinmuodoin", hän sanoi, "olette lujasti päättäneet pelata tämän
+pelin?"
+
+"Niin", he vastasivat.
+
+"Te vannotte kaiken pyhän nimessä maailmassa, että kumpaa tahansa onni
+suosiikin, alistutte kohtalon määräykseen koko ankaruudessaan?"
+
+"Me vannomme sen, don Estevan, kunniasanallamme!"
+
+"Hyvä on, señorit", don Estevan jatkoi, pistäen kätensä hatun alle ja
+vetäen esiin korttipakan. "Ja uskokaa nyt sielunne Jumalan haltuun,
+sillä muutaman minuutin kuluttua toisen teistä on astuttava hänen
+kasvojensa eteen."
+
+Molemmat miehet tekivät hartaasti ristinmerkin ja kiinnittivät
+katseensa levottomasti kohtalokkaihin kortteihin.
+
+Don Estevan sekoitti kortit erittäin huolellisesti, jonka jälkeen hän
+antoi kummankin vastustajan nostaa toisen toisensa jälkeen.
+
+"Ottakaa vaarin nyt, señorit!" hän sanoi, "nyt minä aloitan."
+
+Huolettomina kyynärpäähänsä nojaten nämä polttivat savukettaan,
+teeskennellen erittäin hyvin välinpitämättömyyttä, samalla kuin heidän
+säkenöivät silmäinsä kuitenkin ilmaisivat toista.
+
+Sillävälin kortit yhä putoilivat toinen toisensa jälkeen zarapéen
+päälle, ja don Estevanilla ei enää ollut kuin viisitoista korttia
+jäljellä kädessään. Hän keskeytti.
+
+"Caballerot", hän sanoi, "viimeisen kerran kehoitan teitä miettimään."
+
+"Jatkakaa, jatkakaa!" don Torribio vastasi kiihkeästi, "ensi kortti on
+minun."
+
+"Tuossa se sitten on!" don Estevan vastasi, lyöden kortin auki.
+
+"Oh!" don Fernando huudahti, heittäen pois savukkeensa, "hertta ässä,
+sehän oli omituista, don Torribio, lempo soikoon! Te ette sentään voi
+syyttää ketään, olette itse oman kuolemanne aiheuttaja."
+
+Don Torribio teki hurjan liikkeen, mutta hillitsi heti itsensä ja
+huomautti yhtä erinomaisen kohteliaasti, kun tähänkin asti oli
+keskusteltu:
+
+"Niin, todellakin, täytyy myöntää, don Fernando, ettei minulla ole
+ollenkaan onnea teidän kanssanne."
+
+"Minä olen epätoivoissani sen johdosta, paras don Torribio."
+
+"Yhdentekevää, peli oli jumalallinen; en milloinkaan elämässäni ole
+tuntenut niin ankaraa jännitystä."
+
+"En minäkään. Onnettomuudeksi ei tätä peliä voi uudistaa."
+
+"Olette oikeassa. Minun täytyy suorittaa velkani."
+
+Don Fernando kumarsi vastaamatta.
+
+"Olkaa rauhassa, hyvä herra, minä en anna teidän odottaa kauempaa kuin
+on aivan välttämätöntä. Jos olisin aavistanut tämän, niin olisin
+ottanut pistoolit mukaani."
+
+"Minulla on pistoolit, ja ne ovat kokonaan teidän käytettävänänne."
+
+"No, olkaa sitten niin hyvä ja lainatkaa minulle yksi."
+
+Don Fernando nousi, otti pistoolin vyöstään ja ojensi sen don
+Torribiolle.
+
+"Se on panoksessa ja siinä on nallikin", hän sanoi, "liipaisin on
+jäykänlainen."
+
+"Kuinka arvokas mies te olettekin, don Fernando! Te aavistatte kaiken,
+pieninkään seikka ei jää teiltä huomaamatta."
+
+"Tottumusta, don Torribio, ei mitään muuta."
+
+Don Torribio otti pistoolin ja viritti hanan.
+
+"Señorit", hän sanoi, "pyydän ettette jättäisi ruumistani villipetojen
+saaliiksi, minulle olisi vastenmielistä joutua kuolemani jälkeen
+syötäväksi."
+
+"Rauhoittukaa, hyvä herra, me viemme teidät kotiinne omalla
+hevosellanne, me olisimme epätoivoissamme, jos jonkun caballeron ruumis
+tulisi niin peräti häväistyksi."
+
+"Niin, siinä kaikki mitä teiltä tahdoin pyytää. Ottakaa nyt vastaan
+kiitokseni ja jääkää hyvästi!"
+
+Luotuaan sitten viime silmäyksen ympärilleen hän painoi kylmästi
+pistoolin suun oikeaa ohimoaan vasten. Don Fernando tarttui äkkiä hänen
+käsivarteensa.
+
+"Olen tullut ajatelleeksi muuatta seikkaa", hän sanoi.
+
+"Tosiaankin viime hetkessä", don Torribio sanoi yhä yhtä
+kylmäverisesti, "muutaman sekunnin kuluttua olisi ollut myöhäistä.
+Mutta mikä asia se on? Onko se mielenkiintoista?"
+
+"Saatte itse päättää, se on seuraavanlainen: te olette rehellisesti
+menettänyt henkenne minulle, eikö niin?"
+
+"Kaikkein rehellisimmällä tavalla, don Fernando?"
+
+"Se kuuluu siis minulle. Te olette kuollut ja minulla on oikeus
+menetellä kanssanne miten haluan."
+
+"En kiellä sitä. Kuten näette olen minä myös valmis maksamaan velkani,
+kuten caballeron tulee."
+
+"Sen myönnän oikeudenmukaisesti, hyvä herra. Jos minä siis sallin
+teidän elää nyt, sitoudutteko tappamaan itsenne ensi tilassa kun käsken
+ja käyttämään tätä henkeänne jonka annan teidän pitää, vaikka olisin
+oikeutettu silmänräpäyksessä sen ottamaan, ainoastaan minun hyväkseni
+ja minun määräykseni mukaan? Ajatelkaa tarkoin ennenkuin vastaatte!"
+
+"Te siis ehdotatte minulle jonkunlaista sopimusta", don Torribio sanoi.
+
+"Niin, te käytitte oikeaa sanaa; se on oikeastaan sopimus."
+
+"Hm!" don Torribio lausui jälleen, "tämä on vakava asia. Mitä te
+tekisitte minun sijassani, don Estevan?"
+
+"Minä", nuori mies vastasi, "minä suostuisin empimättä. Elämä on kaiken
+kaikkiaan ihana asia, ja minä pidän parhaana nauttia siitä niin kauan
+kuin mahdollista."
+
+"On totta mitä sanotte, mutta ajatelkaa, että minusta tulee don
+Fernandon orja, koska en voi käyttää elämääni muuten kuin hänen
+palveluksessaan ja olen pakotettu tappamaan itseni hänen ensi
+viittauksestaan."
+
+"Se on totta, mutta don Fernando on caballero, joka ei vaadi tätä uhria
+teiltä muuten kuin itsepuolustuksekseen."
+
+"Menen vieläkin pitemmälle", don Fernando sanoi nyt. "Minä rajoitan
+sopimusaikamme kymmeneksi vuodeksi; ellei don Torribio sitä ennen ole
+kuollut, niin hän saa jälleen takaisin kaikki oikeutensa ja voi elää
+mielensä mukaan."
+
+"No, siinäpä ehdotus, joka liikuttaa sydäntäni! Te olette todellakin
+caballero, hyvä herra, ja minä otan vastaan hengen, jonka niin
+kohteliaasti minulle tarjoatte. Tuhannet kiitokset", hän sanoi, laskien
+pistoolin hanan alas, "tätä asetta en nykyään tarvitse."
+
+"Mutta, paras don Torribio, kun kukaan ei voi aavistaa tulevaisuutta,
+niin toivoakseni teillä ei ole mitään sitä vastaan, että annatte tämän
+sitoumuksen kirjallisesti, vai kuinka?"
+
+"Ei suinkaan, mutta mistä saamme paperia?"
+
+"Luulen, että minulla matkalaukussani on tarpeelliset
+kirjoitusvehkeet."
+
+"Olen jo sanonut, että te olette kallisarvoinen mies, jolta ei mikään
+jää huomaamatta, hyvä herra."
+
+Vastaamatta don Fernando meni etsimään matkalaukkujansa, eräänlaisia
+kaksoispusseja, jotka sijoitetaan satulan taakse ja joissa säilytetään
+matkatavaroita ja joita Meksikossa sekä koko espanjalaisessa Amerikassa
+käytetään kapsäkkeinä.
+
+Don Fernando nouti paperin, kynän ja mustetta ja asetti kaikki don
+Torribion eteen.
+
+"Kirjoittakaa nyt", hän sanoi, "mitä minä sanelen."
+
+"Sanelkaa vain, hyvä herra, minä kirjoitan", tämä vastasi hymyillen.
+
+"Minä allekirjoittanut", don Fernando lausui edelleen, "don Torribio
+Quiroga y Carvajal y Flores del Cerro tunnustan täysin rehellisellä
+tavalla hävinneeni henkeni don Fernando Carril'ille, tämän herran
+kanssa pelaamassani pelissä. Tunnustan, että henkeni tästä lähtien
+kuuluu don Fernando Carril'ille, joka saa sen kanssa menetellä mielensä
+mukaan, minun olematta oikeutettu missään tapauksessa väittämään
+vastaan tai tottelemasta hänen minulle antamiaan käskyjä, joko
+surmaamaan itseni hänen nähtensä tai vaarallisessa yrityksessä panemaan
+alttiiksi henkeni, jonka olen hävinnyt ja jonka tunnustan edelleen
+omistavani ainoastaan hänen tahdostaan; tunnustan sitäpaitsi että
+kaikki vihan tunne sanottua Fernando Carril'ia kohtaan on sydämestäni
+sammunut ja etten milloinkaan yritä tehdä hänelle mitään vahinkoa, en
+välittömästi enkä välillisesti. Tähän velvollisuuteen sitoudun
+kymmeneksi vuodeksi allamainitusta päivästä lukien, ollen nimenomaan
+minun puoleltani määrätty, että minä kymmenen vuoden kuluttua taas
+pääsen nauttimaan täysiä oikeuksiani ja itse määräämään hengestäni, don
+Fernando Carril'in olematta millään tavoin oikeutettu siitä tiliä
+vaatimaan. Minun kirjoittamani ja allekirjoittamani maaliskuun 17
+päivänä 18.. ja alemmaksi: todistanut señor don Estevan Diaz y
+Morelos.... Nyt", lisäsi don Fernando, "kirjoittakaa nyt alle nimenne
+ja antakaa don Estevanin myös merkitä nimensä sekä jättäkää paperi
+minulle."
+
+Don Torribio liitti hyvin auliisti allekirjoituksensa, teki pitkän
+kiekuran nimensä perään ja ojensi kynän don Estevanille, joka merkitsi
+nimensä tekemättä pienintäkään huomautusta tämän omituisen sitoumuksen
+johdosta.
+
+Tämän jälkeen don Torribio ripotti vähän hiekkaa paperille saadakseen
+musteen kuivumaan, jonka tehtyään hän taittoi paperin huolellisesti
+neljään laskokseen ja ojensi sen don Fernandolle, joka huolellisesti
+luettuaan pisti sen povitaskuunsa.
+
+"Kas niin, nyt se on tehty", don Torribio sanoi. "Ja nyt, hyvä herra,
+ellei teillä ole muuta käskettävää, niin haluaisin vetäytyä pois."
+
+"Minua säälittäisi pidättää teitä kauemmin, caballero. Menkää minne
+liiketoimenne teitä kutsuu, ja onnea matkalle."
+
+"Kiitos siitä toivomuksesta, mutta minä pelkään ettei se toteudu. Jo
+jonkun aikaa on minua vainonnut yleensä huono onni."
+
+Vielä kerran tervehdittyään molempia miehiä hän asetti suitset
+hevosensa päähän, hyppäsi satulaan ja nelisti tiehensä.
+
+"Aijotteko todellakin vaatia tämän sopimuksen täyttämistä?" don Estevan
+kysyi jouduttuaan kahdenkesken don Fernandon kanssa.
+
+"Epäilemättä", tämä vastasi; "te unohdatte, että tuo mies on
+veriviholliseni. Mutta minun täytyy jättää teidät, don Estevan. Minun
+täytyy tänään olla las Norias de San-Antonion luona, ja alkaa jo tulla
+myöhäinen."
+
+"Aijotteko don Pedro de Lunas'in haciendaan?"
+
+"En aivan haciendaan, vaan sen läheisyyteen."
+
+"Sitten teemme seuraa toisillemme, sillä minäkin menen sinnepäin."
+
+"Te?" don Fernando sanoi kysyvin katsein.
+
+"Olen haciendan majordomo", Estevan Diaz vastasi koruttomasti.
+
+Molemmat miehet läksivät luolasta ja nousivat hevostensa selkään.
+
+Don Fernando Carril ratsasti varsin mietteissään seuralaisensa
+rinnalla, jolle hän vastaili vain lyhyin sanoin.
+
+
+
+
+XI.
+
+RANCHO.
+
+
+Tie, joka molempien matkustavien oli ratsastettava yhdessä, oli
+jotenkin pitkä. Don Estevanilla ei olisi ollut mitään vastaan
+lyhentääkseen sitä puhelemalla don Fernandon kanssa, etenkin kun tapa,
+jolla hän oli tehnyt hänen tuttavuuttaan ja muoto, jossa hän esiintyi,
+oli suuressa määrässä kiihoittanut nuoren miehen uteliaisuutta.
+Onnettomuudeksi don Fernando Carril ei ollenkaan näyttänyt olevan
+halukas ylläpitämään keskustelua, ja kaikista ponnistuksista huolimatta
+majordomo huomasi olevansa pakotettu noudattamaan seuralaisensa
+mielialaa ja olemaan yhtä ääneti kuin hänkin.
+
+He olivat jo aikoja sitten jättäneet kylän taakseen ja ratsastivat
+verkkaa nelistystä Rio Vermejon epätasaisia rantoja pitkin, kun he
+aivan lähellä takanaan kuulivat kovasti nelistävän hevosen. Sanomme,
+että he kuulivat sen, sillä kohta heidän lähdettyään luolasta aurinko,
+joka jo oli hyvin alhaalla, nyt oli kokonaan kadonnut näköpiirin taakse
+ja synkkä pimeys oli melkein suorastaan seurannut kirkasta päivänvaloa.
+
+Meksikossa, jossa ei ole mitään poliisia, tai on vain nimeksi, on
+jokainen pakotettu itse suojelemaan itseään. Kaksi miestä, jotka
+kohtaavat toisensa yöllä, eivät siis lähesty toisiaan ilman suurinta
+varovaisuutta ja vasta sitten kun ovat tulleet vakuutetuiksi ettei
+heillä ole mitään pelättävää.
+
+"Ratsasta tieltä pois!" don Fernando huusi lähestyvälle henkilölle, kun
+luuli hänen tulleen kuulomatkan päähän.
+
+"Miksikä niin? Tiedätte kai, ettei teidän tarvitse pelätä mitään minun
+puoleltani", vastattiin samalla kuin hevosen nelistys lakkasi
+kuulumasta, joka osoitti että ratsastaja oli pysähtynyt.
+
+"Tuo ääni on tuttu", meksikolainen sanoi.
+
+"Mies myöskin, señor don Fernando, sillä ei ole kauan siitä kun
+tapasitte hänet: minä olen el Zapote."
+
+"Ah niin", don Fernando sanoi nauraen, "sinäkö siinä olet, Tonillo?
+Tule tänne, poikaseni."
+
+Toinen ratsasti heti paikalle.
+
+"Mitä hittoa sinä kuljeskelet tähän aikaan yöstä?"
+
+"Minä tulen eräästä kohtauksesta ja olen matkalla kylään."
+
+"Pelkään että tuossa kohtauksessa piilee jokin säädyttömyys."
+
+"Teette minulle vääryyttä, don Fernando, minä olen rehellinen mies."
+
+"En epäile sitä. Muuten ei minua koske ollenkaan mitä sinä hommaat enkä
+niinmuodoin tahdo sekaantua siihen. Hyvästi siis, Tonillo!"
+
+"Silmänräpäys, jos saan pyytää? Koska olen ollut kyllin onnellinen
+tavatessani teidät, niin lahjoittakaa minulle muutamia minuutteja,
+etenkin kun juuri etsin teitä."
+
+"Sinä! Tapahtuuko se vielä kerran samanlaisen asian takia kuin
+äskettäinkin? Luulin sinun luopuneen sellaisesta keinottelusta, jossa,
+mikäli se minua koskee, sinulla on ollut vain keskinkertainen
+menestys."
+
+"Kas tässä pari sanaa siitä, mitenkä asian laita on, don Fernando: sen
+jälkeen mitä äskettäin tapahtui olen alkanut ajatella, että minun on
+kiittäminen teitä hengestäni ja etten niinmuodoin ole vapaa
+toimenpiteissäni teihin nähden. Mutta kuten tiedätte, señor, olen
+caballero ja rehellisenä miehenä minun täytyy pitää sanani, niin
+senvuoksi päätin etsiä sen miehen, joka oli ostanut minut tappamaan
+teidät, ja jättää hänelle rahat, jotka hän oli maksanut minulle. Oli
+vaikea luopua niin suuresta summasta, mutta minä en epäröinyt enää. On
+aivan totta, kuten sanotaan, että hyvä työ aina palkitaan."
+
+"Niin, se sinun pitäisi tietää paremmin kuin kenenkään muun", don
+Fernando sanoi nauraen.
+
+"Te nauratte? No niin, päättäkää. Etsin siis käsiini kysymyksessä
+olevan henkilön, jonka nimeä on tarpeeton mainita..."
+
+"Niin, etenkin kun tiedän sen."
+
+"Ah, sitä parempi sitten! Tänä aamuna ilmoitti muuan ystäväni
+caballero, että tuo henkilö tahtoi puhua kanssani, hänkin. No, sehän
+sopi mainiosti! Mutta kuvitelkaa hämmästystäni, kun juuri silloin kun
+valmistauduin jättämään hänelle summan takaisin, tuo henkilö sanoi
+minulle, että koska rauha nyt oli solmittu teidän välillänne ja että te
+olitte hänen paras ystävänsä, niin voin pitää nuo sata piasteria
+pienenä korvauksena siitä vaivasta, jonka hän oli minulle tuottanut."
+
+"Senkö henkilön kanssa sinulla oli kohtaus tänä iltana?"
+
+"Niin, jätin hänet juuri äsken."
+
+"Hyvä, jatka ystävä."
+
+"Siis, caballero, kun tämä juttu nyt on päättynyt kunniakseni, niin
+olen esteetön seuraamaan taipumuksiani sekä kokonaan palveluksessanne
+jos tahdotte käyttää minua."
+
+"Minä en kieltäydy. Tulen luultavasti tarvitsemaan sinua muutaman
+päivän kuluttua."
+
+"Teidän ei tarvitse katua että käytätte minua, señor; te tapaatte minut
+aina varmasti erään..."
+
+"Älä ole levoton sen takia", don Fernando keskeytti vilkkaasti. "Kun
+hetki on tullut löydän sinut kyllä."
+
+"Kuten haluatte, señor. Sallikaa minun nyt sanoa hyvästi sekä teille
+että tälle kunnioitettavalle caballerolle, ystävällenne."
+
+"Näkemiin, Zapote, onnea matkalle!"
+
+Lepero jatkoi iloisena matkaansa.
+
+"Señor", don Estevan sanoi nyt, "muutaman minuutin kuluttua olemme
+perillä ranchossa, jossa asun äitini kanssa. Olisin onnellinen
+voidessani tarjota teille vieraanvaraisuutta yöksi."
+
+"Kiitän teitä tästä kohteliaisuudesta ja suostun siihen ilolla. Onko
+tämä rancho kaukana las Norias'ista?"
+
+"Vain vähän matkaa. Jos olisi valoisa, niin voisitte täältä nähdä
+haciendan korkeat muurit. Sallikaa minun näyttää teille tietä
+asuntooni."
+
+Ratsastajat kääntyivät nyt vasemmalle ja poikkesivat leveälle aloen
+reunustamalle polulle. Pian he huomasivat muutamien koirien
+haukunnasta, joka kuului jotenkin läheltä, ja parista kolmesta tulesta,
+jotka loistivat pimeässä, että he kohta olivat pitkän matkansa päässä.
+
+Noin kymmenen minuuttia ratsastettuaan he saapuivat pienehkön, mutta
+kodikkaan näköisen rakennuksen eteen, jonka portaikon edessä useita
+henkilöitä soihdut kädessä näytti odottavan heidän tuloaan.
+
+He pysähtyivät portaikon eteen, hyppäsivät hevosen selästä ja
+annettuaan hevosensa erään peonin haltuun, joka vei ne pois, he
+astuivat sisään, don Estevan vieraansa edellä toimiakseen isäntänä
+talossaan.
+
+He tulivat nyt avarahkoon saliin, jonka kalustona oli muutamia suuria
+nojatuoleja, equipaleja ja vahva pöytä, joka oli katettu useammalle
+henkilölle. Salin valkaistuilla seinillä riippui kuusi tai kahdeksan
+kauhean huonoa värikuvaa, esittäen vuodenaikoja, viittä maanosaa j.n.e.
+
+Ijäkkään puoleinen nainen, puettuna jotenkin huolellisesti, piirteet,
+vaikkakin vuosien runtelemat, vielä osoittaen suuren kauneuden jälkiä,
+seisoi keskellä huonetta.
+
+"Äitini", don Estevan sanoi, kumartaen kunnioittavasti hänelle, "salli
+minun esitellä don Fernando Carril'in, kunnioitettavan caballeron, joka
+on luvannut jäädä tänne yöksi."
+
+"Hän on tervetullut", doña Manuela vastasi miellyttävästi hymyillen,
+"koko tämä talo ja kaikki mitä siihen kuuluu on hänen käytettävänään."
+
+Don Fernando kumarsi syvään nuoren miehen äidille ja vastasi:
+
+"Señora, kiitän teitä äärettömästi tästä ystävällisestä vastaanotosta."
+
+Doña Manuela hätkähti nähdessään vieraan, ja hänen onnistui vain
+vaivoin pidättäytyä osoittamasta hämmästystään. Vieraan ääni oli myös
+koskenut häneen kovasti, ja hän loi häneen tutkivan katseen, mutta
+hetken kuluttua hän pudisti päätään, ikäänkuin olisi huomannut
+erehtyneensä, ja virkkoi sitten:
+
+"Olkaa hyvä ja istukaa", hän sanoi, osoittaen hänelle paikan pöydän
+ääressä mitä sydämellisimmällä eleellä, "aivan heti tarjotaan
+virvokkeita, joiden kehnouden pitkä ratsastus ja kiihoittunut ruokakalu
+tekee vähemmän huomattavaksi."
+
+Doña Manuela istuutui pöytään, don Estevanin asettuessa hänen
+vasemmalle ja don Fernandon hänen oikealle puolelleen. Kolme tai neljä
+peonia astui nyt sisään ja asettui emännän viittauksesta vastakkaiseen
+päähän.
+
+Ateria oli todellakin vaatimaton; siihen kuului punaisia papuja
+ryytipippurin kera, kuivattua suolalihaa, kananlihaa riisin kera ja
+maissi-munakakkua sekä lasi pulquea ja mezcalia.
+
+Molemmat nuoret miehet kunnioittivat edessään olevia ruokia ja söivät
+kuin nuorukaiset, jotka pysähtymättä ovat ratsastaneet pitkän matkan,
+voivat tehdä.
+
+Doña Manuela näki ilokseen, että ruoat, joilla hän lakkaamatta täytti
+heidän lautasensa, katosivat, ja hän kehoitti heitä kaikin tavoin
+tyydyttämään ruokahaluaan.
+
+Aterian jälkeen mentiin sisempään, vähän mukavammin kalustettuun
+huoneeseen, jota käytettiin talon asukkaitten salonkina. Keskustelu,
+joka hyvin luonnollisesti oli jotenkin kankeaa päivällisen kestäessä,
+vilkastui vähitellen ja saavutti pian, doña Manuelan ponnistusten
+kautta, sellaisen tuttavallisuuden sävyn, joka hylkää kaiken pahan ja
+tekee kaksinverroin viehättäväksi tuttavallisen puhelun.
+
+Don Fernando näytti salaisella ilolla antautuvan tähän jaksottaiseen
+keskusteluun, joka hyppäsi alituisesti aiheesta toiseen, hän kuunteli
+kohteliaasti doña Manuelan pitkiä kertomuksia ja vastasi nähtävän
+iloisena niihin kysymyksiin, joita tämä toisinaan hänelle teki.
+
+"Oletteko rannikkolainen vai sisämaan asukas, caballero?" tuo hyvä
+nainen kysyi äkkiä vieraaltaan.
+
+"Tosiaankin, señora", tämä vastasi hymyillen, "minun täytyy suoraan
+tunnustaa, että joutuisin hyvin ymmälle, jos minun pitäisi vastata."
+
+"Miksi niin, señor?"
+
+"Siitä yksinkertaisesta syystä, etten ollenkaan tiedä missä olen
+syntynyt."
+
+"Olette kai joka tapauksessa meksikolainen?"
+
+"Kaikki antaa minulle aihetta uskomaan niin, señora; kuitenkaan ei voi
+sitä vannoa."
+
+"No, sepä omituista! Perheenne ei siis asu tässä maassa?"
+
+Varjo peitti don Fernandon otsan.
+
+"Ei, señora", hän vastasi jotenkin kuivasti.
+
+Talon emäntä huomasi koskettaneensa arkaan kohtaan, ja hän kiiruhti
+vaihtamaan puheenaihetta.
+
+"Te tunnette kaiketi don Pedro de Lunas'in?"
+
+"Hyvin vähän, señora, sattuma on vienyt meidät kerran yhteen, vaikka
+tosin omituisissa olosuhteissa, niin että hän kai säilyttää sen
+muistissaan, mutta on mahdollista, etten minä koskaan tule käymään
+haciendassa."
+
+"Siinä teette väärin, caballero. Don Pedro on cristiano viejo
+['vanha kristitty', nimitys, jota käytetään erottamaan uudet
+tulokkaat vanhoista valloittajista, joiden veri aina on pysynyt
+sekoittamattomana], joka ymmärtää osoittaa vieraanvaraisuutta vanhaan
+tapaan; hän on onnellinen voidessaan tehdä niin."
+
+"Onnettomuudeksi tärkeät seikat vaativat ehdottomasti läsnäoloani
+jotenkin kaukana täältä, ja pelkään, ettei minulla ole aikaa jäädä
+haciendaan."
+
+"Anteeksi, señor", don Estevan puuttui nyt puheeseen, "ettehän vain
+aijo lähteä aavikolle?"
+
+"Miksi kysytte minulta sitä?"
+
+"Koska me täällä olemme äärimmäisellä intiaanirajalla, ja että siis,
+ellette käänny takaisin, on olemassa vain erämaa, jonne voitte suunnata
+kulkunne."
+
+"Oikeastaan aijonkin erämaahan."
+
+Don Estevan teki ihmettelevän eleen.
+
+"Suokaa anteeksi, että olen itsepintainen", hän sanoi, "mutta te ette
+luultavasti tunne erämaata, johon aijotte tunkeutua?"
+
+"Anteeksi, señor, minä tunnen sen päinvastoin erittäin hyvin."
+
+"Ja kuitenkin rohkenette tunkeutua sinne aivan yksin?"
+
+"Luulen osoittaneeni teille tänään, señor", don Fernando vastasi,
+monimielisesti hymyillen, "että minä rohkenen paljon."
+
+"Niin, niin, tiedän, että te ulotutatte rohkeuden aina suurimpaan
+hurjapäisyyteen asti, mutta se, mitä nyt aijotte yrittää, on enemmän
+kuin hurjapäisyyttä, se on hulluutta."
+
+"Hulluutta, señor, ah, se on kai liian paljon sanottu! Lieneeköhän
+päättävällä, hyvin aseistetulla, hyvässä ratsuasussa olevalla miehellä
+mitään pelättävää intiaanien taholta?"
+
+"Jos teidän vain olisi tarvis puolustautua intiaaneja ja villipetoja
+vastaan, niin olisin pahimmassa tapauksessa samaa mieltä kuin tekin,
+señor: päättävä valkoihoinen voi pitää puoliaan kahtakymmentä
+punaihoista vastaan. Mutta mitenkä tulette toimeen Tiikerikissan
+kanssa?"
+
+"Tiikerikissan? Suokaa anteeksi, caballero, en ymmärrä teitä
+hituistakaan."
+
+"Minä selitän teille, señor: Tiikerikissa on valkoihoinen. Tämä mies on
+tuntemattomasta syystä mennyt apachien puolelle, tullut heidän
+päällikökseen ja ruvennut leppymättömästi vihaamaan omavärisiään
+ihmisiä."
+
+"Olen sivumennen kuullut puhuttavan siitä, mitä nyt sanotte, mutta
+kaiken kaikkiaan tuo mieshän on ainoa rotuansa intiaanien joukossa.
+Niin peloittava kuin hän lieneekin, niin hän ei kai ole haavoittumaton,
+luullakseni, ja urhoollisen miehen täytyy kai voida surmata hänet."
+
+"Pahaksi onneksi te erehdytte. Tuo mies ei ole ainoa rotuansa
+intiaanien joukossa. Hänellä on mukanansa toisia samanveroisia
+rosvoja."
+
+"Niin", doña Manuela huudahti, "muiden muassa hänen poikansa, jonka
+väitetään olevan yhtä veren- ja saaliinhimoisen kuin hänkin."
+
+"Äiti kulta, se on vain arveluja. Oikeastaan ei voida väittää mitään
+varmaa Kivisydämen suhteen."
+
+"Kuka se on, jonka te nyt mainitsitte?"
+
+"Se on hänen poikansa, kuten väitetään, sillä kukaan ei voi sitä
+varmaan sanoa."
+
+"Ja te sanotte tuota miestä Kivisydämeksi?"
+
+"Niin, señor. Itse puolestani tunnen hänestä monta jalomielistä tekoa,
+jotka päinvastoin osoittavat, että hänellä on sydän oikealla paikallaan
+ja tulinen sielu, joka voi toimittaa suuriakin asioita."
+
+Hetken puna peitti don Fernandon kasvot.
+
+"Palatkaamme Tiikerikissaan", hän sanoi; "mitä minun on pelättävää
+tuolta mieheltä?"
+
+"Kaikkea. Väijyen aavikolla, kuten inhoittava korppikotka
+kallionkielekkeellä, tämä ryöväri hyökkää väkirikkaimpien karavaanien
+kimppuun, ryöstäen ne, ja hän murhaa kylmästi yksinäiset matkustajat,
+jotka onnettomuudekseen joutuvat hänen tielleen. Hänen verkkonsa ovat
+viritetyt niin julman kätevästi, ettei kukaan pääse hänen käsistään.
+Uskokaa minua, caballero, luopukaa tästä matkasta, muuten olette
+hukassa."
+
+"Kiitän teitä näistä neuvoista, jotka osoittavat harrastustanne minua
+kohtaan. Kuitenkaan en voi niitä noudattaa. Mutta minä huomaan, että
+tulee jo myöhä, sallikaa minun vetäytyä syrjään. Huomasin
+eteissuojamassa riippumaton, jossa varsin hyvin voin viettää yöni."
+
+"Olen käskenyt panna kuntoon poikani huoneen teitä varten."
+
+"En voi sallia häirittävän ketään minun tähteni, señora. Olen tottunut
+matkustamaan. Sitäpaitsi menee yksi yö piankin. Vakuutan, ettette tee
+minulle palvelusta koettamalla taivuttaa minua ottamaan don Estevanin
+huoneen."
+
+"Tehkää kuten haluatte, caballero; vieras on Jumalan lähettämä, hänen
+tulee vallita talossa, jossa hän on koko sen ajan kuin hän kunnioittaa
+sitä läsnäolollaan. Suojelkoon Herra teitä levätessänne ja antakoon
+teille hyvän unen! Poikani näyttää teille missä on vaja, jonne
+hevosenne on viety, jos tahdotte poistua ennenkuin kukaan talossa on
+herännyt."
+
+"Vielä kerran kiitos, señora. Toivon voivani esiintuoda kunnioitukseni
+teille ennen lähtöäni."
+
+Vaihdettuaan vielä muutamia kohteliaisuuksia emäntänsä kanssa don
+Fernando jätti huoneen Estevanin seuraamana.
+
+Hänen lausumansa toivomus maata riippumatossa eteissuojamassa oli hyvin
+tavallinen ja aivan tavanmukainen maassa, jossa kauniit ja viileät yöt
+säästävät asukkaita päivän painostavalta helteeltä.
+
+Amerikalaisissa ranchoissa on kaikissa kuistikko, jota kannattaa neljä
+ja usein kuusi pylvästä, jotka ulkonevat rakennuksesta ja kannattavat
+parveketta. Tähän jotenkin avaraan, sisäänkäytävän molemmin puolin
+olevien pylväiden muodostamaan huoneeseen, joissa isäntä itse usein
+viettää yönsä, pitäen parempana nukkua vapaassa ilmassa kuin siinä
+paahtavan kuumassa lämmössä, joka sananmukaisesti muuttaa sisähuoneet
+saunoiksi.
+
+Don Estevan vei vieraansa vajaan, selitti hänelle portin
+avaamiskoneiston, jonka jälkeen hän, kysyttyään vieraaltaan oliko tällä
+vielä muuta toivomusta, lausui hänelle hyvää yötä ja palasi
+huoneeseensa, jonka oven hän jätti auki jälkeensä, jotta don Fernando
+voisi tulla sisälle, jos tarvis vaati.
+
+Doña Manuela vartoi poikaansa sisällä huoneessa.
+
+Vanha rouva näytti levottomalta.
+
+"No niin", hän kysyi nuorelta mieheltä, heti kun tämä palasi, "mitä
+sinä arvelet tuosta miehestä, Estevan?"
+
+"Minäkö, äiti?" tämä vastasi ihmettelevin elein, "mitä tahdotte minun
+arvelevan hänestä? Olen nähnyt hänet tänään ensi kerran."
+
+Vanha rouva pudisti kärsimättömästi päätään.
+
+"Sinä olet ratsastanut hänen kanssaan useita tunteja. Tuon pitkän
+kahdenkesken olon olisi pitänyt riittää sinulle tutkistelemaan häntä ja
+muodostamaan mielipiteesi hänestä."
+
+"Tuo mies, rakas äiti, on sinä lyhyenä aikana, kun olen ollut hänen
+seurassaan, näyttänyt niin monia eri puoliaan, että minun on ollut
+mahdoton edes vilahdukseltakaan nähdä mitään valon pilkahdusta ohjeeksi
+hänen tutkimiseensa, vielä vähemmän muodostaakseni hänestä mitään
+mielipidettä. Minä luulen, että hän on voimakasluontoinen mies,
+kykenevä sekä hyvään että pahaan, aina sen mukaan kuin hän seuraa
+sydämensä kehoitusta tai itsekkäitä laskelmiaan. San-Lucarissa, jossa
+hänellä on pieni maatila, kaikki pelkäävät häntä vaistomaisesti, sillä
+mikään hänen käytöksessään ei oikeuta näköjään sitä vastenmielisyyttä,
+jota hän herättää, ei kukaan tiedä varmaan, kuka hän on, hänen elämänsä
+on läpipääsemätön salaisuus."
+
+"Estevan", vanha rouva vastasi, pannen vakavana kätensä poikansa
+käsivarrelle ikäänkuin paremmin painostaakseen sanojaan, "salainen
+aavistus sanoo minulle, että tuon miehen läsnäolo tällä seudulla
+ennustaa suuria onnettomuuksia. Miksi? En voi sitä selittää. Kun hän
+tuli sisään, niin hänen kasvonpiirteensä johtivat mieleeni sekavan
+muiston tapahtumista monta herran vuotta sitten. Huomasin hänen
+kasvoissaan kummastuttavan yhdennäköisyyden erään nyt jo kuolleen
+henkilön kanssa." Hän huokasi. "Hänen puhuessaan hänen äänensä soi
+kipeästi korvissani, sillä tämä ääni täydensi sen yhdennäköisyyden,
+jonka luulin huomanneeni hänen kasvoissaan. Olkoon tämä mies kuka
+tahansa, niin olen vakuutettu siitä, että hän on vaaranamme, kenties
+onnettomuutenamme. Minä olen vanha, poikani, minulla on kokemusta ja
+minun ijässäni ei erehdytä, näetkö. Aavistukset tulevat Jumalalta,
+niihin täytyy uskoa. Pidä tarkoin vaaria tämän miehen käytöksestä hänen
+täällä ollessaan. Olisin toivonut, ettet olisi tuonut häntä kattomme
+alle."
+
+"Mitäpä minä voin tehdä, äiti kulta? Vieraanvaraisuus on hyve, josta ei
+kukaan voi kieltäytyä."
+
+"Minä en moiti sinua ollenkaan; sinä olet menetellyt omantuntosi
+mukaan."
+
+"Jumala suokoon, että olette erehtynyt, äiti kulta! Mutta mitä
+aikomuksia miehellä lieneekin, teemme joka tapauksessa hänen
+suunnitelmansa mitättömiksi, jos hän, kuten näytätte pelkäävän,
+tahtoisi meille jotakin pahaa."
+
+"Ei, lapseni, minä en oikeastaan pelkää itsemme vuoksi."
+
+"Kenenkä takia sitten, äiti?" poika huudahti vilkkaasti.
+
+"Etkö todellakaan ymmärrä, Estevan?" äiti sanoi surullisesti hymyillen.
+
+"Kautta Jumalan, äiti, kavahtakoon hän! Mutta ei, se on mahdotonta.
+Muuten lähden auringon noustessa huomisaamuna varhain haciendaan, ja
+pyydän don Pedroa ja hänen tytärtänsä olemaan varuillaan."
+
+"Älä sano heille mitään, Estevan, mutta vartioi heitä kuin uskollinen
+ystävä."
+
+"Niin, olette oikeassa, äiti, niin on parempi", nuori mies vastasi,
+tullen äkkiä miettiväksi. "Minä ympäröin doña Hermosan salaisella,
+mutta niin valppaalla vaarinpidolla, ettei hänen tarvitse pelätä
+mitään, sen vannon, kautta Jumalan! Tahtoisin ennemmin tuhannesti
+kuolla julmimman kidutuksen alaisena kuin tietää hänen jälleen joutuvan
+alttiiksi samanlaisille vaaroille, kuin hän oli muutamia päiviä sitten.
+Siunatkaa nyt minua, äiti, ja sallikaa minun poistua."
+
+"Mene, lapseni, ja Jumala olkoon kanssasi", vanha rouva sanoi.
+
+Don Estevan kumarsi kunnioittavasti äidilleen ja poistui, mutta
+ennenkuin hän meni levolle, hän teki huolellisen kierroksen talossa
+eikä sammuttanut tultaan ennenkuin oli vakuutettu siitä, että kaikki
+oli täydessä järjestyksessä.
+
+Sillävälin don Fernando oli, heti kun don Estevan oli jättänyt hänet,
+paneutunut riippumattoonsa ja nukkunut melkein samassa. Yö oli tyyni ja
+kirkas, tähdet loistivat taivaalla ikäänkuin lukematon joukko
+timantteja, ja kuu valoi hopeasäteitään runsaasti seudun yli. Silloin
+tällöin sekoittui koirien pitkäveteinen haukunta sakaalien lyhyeen
+nalkutukseen, joiden viimemainittujen epämiellyttävät varjot näkyivät
+etäällä, sillä ilma oli niin läpikuultava, että saattoi nähdä esineet
+hyvin pitkän matkan päästä.
+
+Kaikki nukkuivat tai näyttivät nukkuvan ranchossa.
+
+Äkkiä don Fernando kohotti hitaasti ja varovasti päänsä riippumaton
+reunan yli ja silmäili tutkivasti ympärilleen.
+
+Nähtävästi rauhoittuneena talossa vallitsevasta hiljaisuudesta hän
+liukui ulos riippumatosta, ja hyvin varovasti, kuunneltuaan ja
+tähysteltyään joka taholle, hän otti satulan, jonka oli asettanut
+eräälle parvekkeen penkille, ja läksi vajaan.
+
+Avattuaan sen portin äänettömästi, hän vihelsi hiljaa. Tämän merkin
+kuultuaan hevonen höristi korviaan, lakkasi syömästä ja juoksi herransa
+luo, joka odotti sitä, pitäen vajan porttia raollaan.
+
+Don Fernando tarttui hevosen harjaan, taputti ja hyväili sitä
+ystävällisin sanoin, jonka jälkeen hän pani satulan selkään ja suitset
+suuhun, niin kätevästi ja nopeasti, kuin matkoihin hyvin tottuneilla
+henkilöillä on tapana.
+
+Kun hevonen oli satuloitu, niin don Fernando kietoi huolellisesti sen
+kavioiden ympäri lampaan nahkaa, äänen tukahduttamiseksi. Tämän
+viimeisen varovaisuustoimenpiteen suoritettuaan hän hyppäsi satulaan,
+ja kumartuen jalon eläimen kaulan yli hän sanoi:
+
+"Hyvä, Santiago! Nyt sinun täytyy näyttää mihin kelpaat."
+
+Ikäänkuin hevonen olisi ymmärtänyt hänen sanansa, se läksi huimaavaa
+vauhtia jokea kohti.
+
+Syvä hiljaisuus vallitsi edelleen ranchossa, jossa kukaan ei näyttänyt
+huomanneen tätä äkkinäistä lähtöä.
+
+
+
+
+XII.
+
+PUNANAHAT.
+
+
+Palaamme nyt Far-Westiin.
+
+Rio Grande del Norten rannalla, noin kymmenen penikulmaa [Ranskan
+penikulma = 4,444 mtr.] El presidio de San-Lucarista, sijaitsi El
+pasado de los Venados'in atepelti eli kylä.
+
+Tähän atepeltiin, -- joka oli yksinkertainen tilapäinen leiri, kuten
+useimmat intiaanikylät, koska intiaanien kuljeksiva elämäntapa ei salli
+mitään kiinteätä asutusta, -- kuului satakunta callia eli majaa,
+säännöttömästi ryhmitettyinä toistensa viereen.
+
+Jokaiseen majaan kuuluu kymmenkunta maahan pistettyä, neljän tai viiden
+jalan pituista paalua sivuilla ja kuuden tai seitsemän jalan pituista
+keskellä, oviaukko itäänpäin, jotta perheenisä voi aamuisin heittää
+vettä nousevaa aurinkoa kohti, toimitus, jolla intiaanit rukoilevat
+Wacondahia, ettei hän vahingoittaisi heidän perhettään alkavana
+päivänä.
+
+Nämä majat olivat peitetyt kokoonommelluilla puhvelinnahoilla, aina
+avonaisia keskeltä, jotta savu sisällä olevista tulista pääsi vapaasti
+ulos; tulia oli yhtä monta kuin omistajalla oli vaimoja, sillä joka
+vaimolla piti olla oma tulensa.
+
+Ne nahat, jotka muodostivat ulkoseinän, olivat huolellisesti
+valmistetut ja maalatut eri värisiksi.
+
+Nämä maalaukset kummallisine kuvioineen tekivät kylän kokonaisuudessaan
+vilkkaan näköiseksi.
+
+Kunkin majan käytävän edessä olivat soturien keihäät pistettyinä maahan
+pystyyn. Nämä kevyet keihäät, jotka olivat tehdyt kuudentoista tai
+kahdeksantoista jalan pituisista notkeista ruo'oista ja joiden päässä
+oli pitkä uurteinen rautakärki, intiaanien itsensä takoma, olivat
+apachien pelättävin ase.
+
+Mitä vilkkain ilo näytti vallitsevan kylässä. Muutamissa majoissa
+naiset istuivat värttinöineen ja kehräsivät kotieläintensä villoja.
+Toisissa he istuivat alkuperäisten yksinkertaisten kangaspuiden ääressä
+ja kutoivat noita hienoudestaan ja erinomaisesta tekotavastaan niin
+tunnettuja zarapeita.
+
+Heimon nuoret miehet, kokoontuneina avaralle avoimelle paikalle kylän
+keskellä, pelasivat miltiä [tämä sana merkitsee nuolta apachien
+kielellä], erästä omituista peliä, josta punaihoiset paljon pitävät.
+
+Pelaajat piirtävät maahan suuren piirin, jonka sisään he asettuvat
+kahteen riviin vastakkain. Kummankin rivin taistelijoilla on ilmalla
+täytetty pallo, toisella rivillä oikeassa, toisella vasemmassa kädessä,
+ja tämän pallon he viskaavat takaapäin vasemman säären alitse ja
+ottavat sen kiinni kädellään etupuolella, minkä jälkeen se heitetään
+vastustajaa vasten, jota on osattava ruumiiseen uhalla, että muutoin
+menettää yhden pisteen. Tästä johtuu, että vastapelaaja tekee tuhansia
+hullunkurisia käänteitä, välttääkseen ettei häneen osuttaisi, lyyhistyy
+maahan, kohoaa, kumartuu milloin eteenpäin, milloin taaksepäin, hyppää
+ylös ja alas samalla kohtaa tai juoksee sivullepäin. Jos pallo menee
+piirin ulkopuolelle, niin ensimmäinen pelaaja menettää kaksi pistettä
+ja hänen täytyy juosta noutamaan sitä. Jos taas vastustajaan sattuu,
+täytyy tämän tarttua palloon ja heittää se takaisin vastustajaa kohti,
+johon hänen täytyy osata uhalla, että muutoin menettää yhden pisteen.
+Seuraava pelaaja vastapuolella piiriä alkaa uudelleen pallonheiton ja
+niin edelleen, kunnes peli on lopussa.
+
+Tästä näkyy, mitä yhtämittaisia naurunpuuskia täytyy aiheutua niistä
+eriskummallisista asennoista, joita pelaajat joka hetki ovat pakotetut
+tekemään.
+
+Muut vanhemmat intiaanit pelasivat hyvin vakavina eräänlaista
+korttipeliä nelikulmaisilla nahanpalasilla, joihin oli kömpelösti
+maalattu jonkinlaisia eläinten kuvia.
+
+Eräässä muita suuremmassa ja paremmin maalatussa kylän majassa, jossa
+asui sachmeni eli etevin päällikkö, jonka keihäät, alapäästään peitetyt
+punaisella nahanpalasella, olivat vallan merkkeinä, istui kolme miestä
+kyyryssään sammuvan tulen ääressä keskustellen, kiinnittämättä
+huomiotaan ulkopuolelta kuuluvaan meluun.
+
+Nämä kolme miestä olivat Tiikerikissa, Korppikotka ja amantzini eli
+heimon poppamies.
+
+Korppikotka oli mestitsi, joka aikoja sitten oli hakenut turvaa apachien
+luona ja jonka nämä olivat ottaneet joukkoonsa.
+
+Tämä mies, jonka liikanimi sopi hänelle mainiosti, oli roisto, jonka
+kylmäverinen, halpamielinen julmuus kauhistutti intiaanejakin, jotka
+eivät kuitenkaan olleet erittäin arkatuntoisia sellaisissa asioissa.
+Tiikerikissa oli tehnyt tämän villipedon, joka oli hänelle täysin
+uskollinen, kostonsa toimeenpanijaksi ja tahtonsa nöyräksi
+välikappaleeksi.
+
+Naimisissa noin vuoden ajan viimeisen vaimonsa kanssa, hän oli samana
+aamuna tullut poikalapsen isäksi, joka seikka oli syynä intiaanien
+juhlamieleen, ja hän oli tullut saamaan Tiikerikissalta, heimon
+ylipäälliköltä, määräyksiä sellaisissa tilaisuuksissa tavanmukaisista
+juhlamenoista.
+
+Korppikotka läksi majasta, jonne hän heti sen jälkeen palasi,
+vaimojensa ja kaikkien ystäviensä seuraamana, joista muuan piti lasta
+käsivarsillaan.
+
+Tiikerikissa asettui Korppikotkan ja poppamiehen väliin joukon
+etunenään ja suuntasi kulkunsa Rio Grande del Nortelle.
+
+Tultuaan joen rannalle joukko pysähtyi, jolloin poppamies otti käteensä
+vähän vettä, heittäen sen ilmaan ja rukoillen samalla ihmiselämän
+herraa, jonka jälkeen hän ryhtyi "suureen lääkitsemiseen", s.o.
+vastasyntynyt upotettiin, villaisiin kapaloriepuihinsa käärittynä,
+viisi kertaa joen veteen, poppamiehen sanoessa korkealla äänellä:
+
+"Elämän herra, katso hyvin silmin tätä nuorta soturia; poista hänestä
+kaikki pahat vaikutukset; suojele häntä, Wacondah!"
+
+Kun tämä osa juhlallisuutta oli toimitettu, niin joukko palasi kylään
+ja järjestäytyi piiriin Korppikotkan majan ympärille, jonka edustalla
+lihava tamma makasi maassa, kaikki neljä jalkaa sidottuna.
+
+Uusi zarapée levitettiin eläimen vatsalle ja sukulaiset ja ystävät
+laskivat siihen lahjansa lapselle: kannuksia, aseita, vaatteita.
+
+Tiikerikissa oli ystävyydestä Korppikotkaan ruvennut äskensyntyneen
+kummiksi. Hän asetti lapsen kaikkien noiden erilaisten lahjojen
+keskelle, joita zarapée oli täynnä.
+
+Korppikotka tarttui nyt nylkyveitseensä, aukaisi yhdellä ainoalla
+leikkauksella eläimen kyljen ja otti pois sydämen, ojentaen sen vielä
+lämpöisenä Tiikerikissalle, joka otti sen käteensä ja piirsi sillä
+ristin lapsen otsaan, sanoen:
+
+"Nuori soturi apachi-puhvelien heimoa, ole urhoollinen ja viekas; sinun
+nimesi olkoon Mixcoatzin, Pilven käärme."
+
+Isä otti nyt poikansa ja päällikkö, kohottaen verisen sydämen päänsä
+yli, huusi kovalla äänellä kolmasti; "Eläköön hän! Eläköön hän! Eläköön
+hän!" Tämän huudon kaikki läsnäolevat innostuneina toistivat. Poppamies
+uskoi nyt vastasyntyneen pahalle hengelle rukoillen tätä tekemään hänet
+urhoolliseksi, kaunopuheiseksi, viekkaaksi, ja hän lopetti näiden
+toivomustensa luettelemisen seuraavin sanoin, jotka saavuttivat
+vastakaikua noiden hurjien miesten sydämissä:
+
+"Älköön hän ennen kaikkea milloinkaan tulko kenenkään orjaksi!"
+
+Tähän loppuivat juhlamenot ja kaikki uskonnolliset toimet olivat
+tehdyt. Tamma parka, tuon tuhman taikauskon viaton uhri, paloiteltiin
+nyt. Tehtiin valtava tuli ja kaikki sukulaiset ja ystävät ottivat osaa
+juhla-ateriaan, jonka tuli jatkua, kunnes uhrattu tamma oli täydelleen
+syöty.
+
+Korppikotkan piti juuri asettua syömään kuten vieraatkin, mutta
+Tiikerikissan viittauksesta hän seurasi ylipäällikköä hänen majaansa,
+jossa he asettuivat tulen ääreen. Poppamies liittyi heihin.
+
+Tiikerikissan viitattua naiset poistuivat, jonka jälkeen hän hetken
+mietittyään lausui:
+
+"Veljeni, te olette uskottujani", hän sanoi, "ja teidän edessänne
+sydämeni aukenee niinkuin chrimoya, hunajaomena, antaakseen teidän
+nähdä sisimmät ajatukseni. Minä olen ollut murheissani jo monta
+päivää."
+
+"Isäni on levoton poikansa, Kivisydämen, takia", poppamies sanoi.
+
+"En. Mitä minä välitän siitä mitä hän tällä hetkellä tekee? Hänet
+löydän kyllä kun häntä tarvitsen, mutta minulla on salainen tehtävä
+annettavana luotettavalle miehelle. Aamusta alkaen olen ollut kahden
+vaiheella, uskallanko olla täysin avomielinen teitä kohtaan."
+
+"Puhukoon isäni, hänen poikansa kuuntelevat häntä", poppamies sanoi.
+
+"Enempi epäily olisi pyhien tarkoitusperien saattamista vaaraan. Sinä
+saat nousta ratsaille, Korppikotka; minulla ei ole sinulle mitään
+sanottavaa, sinä tiedät, minne lähetän sinut."
+
+Korppikotka teki myöntävän liikkeen.
+
+"Saata nuo miehet", Tiikerikissa jatkoi, "avustamaan meitä
+yrityksessämme, ja sinä teet minulle äärettömän palveluksen."
+
+"Teen sen. Matkustanko heti?"
+
+"Kyllä, jos voit."
+
+"Hyvä, kymmenen minuutin kuluttua olen kaukana kylästä."
+
+Kumarrettuaan molemmille päälliköille Korppikotka meni ulos. Muutaman
+hetken kuluttua kuului ulkoa hevosen nelistystä, joka etääntyi.
+Tiikerikissa huokaisi tyytyväisenä.
+
+"Avatkoon veljeni poppamies korvansa", Tiikerikissa lausui; "minä
+poistun kylästä, mutta toivon tulevani takaisin vielä tänä yönä.
+Kuitenkin voi olla mahdollista, että poissaoloani kestää kaksi tai
+kolme auringonkiertoa. Minä jätän veljeni poppamiehen sijaani, hänen on
+oltava sotilaiden päällikkönä ja estettävä heitä poistumasta kylästä ja
+lähestymästä valkonaamojen rajaa. On tärkeätä etteivät nämä aavista,
+että olemme niin lähellä heitä, sillä muutoin yrityksemme epäonnistuu.
+Onko veljeni ymmärtänyt minut täysin?"
+
+"Tiikerikissan kieli ei ole halkinainen. Ne sanat, jotka huokuvat hänen
+rinnastaan, ovat selviä. Hänen poikansa on täysin ymmärtänyt hänet."
+
+"Hyvä. Silloin voin poistua aivan turvallisena, veljeni vartioitsee
+heimoa."
+
+"Isäni käskyjä totellaan. Kuinka kauan hänen poissaolonsa kestääkin, ei
+hänellä tule olemaan mitään muistuttamista poikaansa vastaan."
+
+"Ooah! Poikani poistaa näillä sanoillaan sydäntäni peittäneen nahan,
+joka teki sen levottomaksi. Kiitos! Suojelkoon häntä elämän herra! Minä
+menen."
+
+"Ooah! Isäni on viisas soturi. Wacondah suojelee häntä sillä matkalla,
+johon hän aikoo ryhtyä; hän onnistuu."
+
+Molemmat miehet kumarsivat toisilleen vielä kerran, jonka jälkeen
+poppamies asettui tulen ääreen ja Tiikerikissa lähti majasta.
+
+Mutta jos vanha päällikkö olisi huomannut sen vihamielistä
+roistomaisuutta ilmaisevan ilmeen, joka eron hetkenä kuvastui
+poppamiehen kasvoilla, niin hän ei todennäköisesti olisi lähtenyt
+kylästä.
+
+Juuri kuin Tiikerikissa kevyesti, jota ei olisi luullut hänen
+ikäiseltään mieheltä, hyppäsi satulaan, aurinko katosi apachialueen
+korkeitten vuorien taakse ja yö levitti huntunsa aavikon yli.
+
+Kiinnittämättä näköjään huomiotaan pimeän tuloon ukko koukisti
+polvensa, löysäsi ohjakset ja poistui täyttä neliä.
+
+Ruumis kyyristyneenä ja pää etukumarassa poppamies kuunteli innokkaasti
+päällikön poisrientävän hevosen yhä heikkenevää kavionkapsetta. Kun
+kaikki jälleen oli hiljaa, hän nousi vilkkaasti, riemuitsevan hymyn
+jonkun sekunnin leikkiessä hänen ohuilla, kalpeilla huulillaan, ja hän
+mutisi voitonriemuisella äänellä tuo ainoan sanan: vihdoinkin! johon
+epäilemättä sisältyi kaikki ajatukset, mitä hänen sydämensä syvyydessä
+liikkui.
+
+Sitten hän nousi seisaalleen, meni ulos majasta, asettui muutamien
+askelten päähän siitä, pani kätensä ristiin rinnan yli ja lauloi
+matalalla äänellä, surunvoittoisella ja yksitoikkoisella sävelellä
+apachien valitusta, joka alkaa seuraavilla säkeillä, mitkä tässä
+esitetään näytteeksi noiden raakalaiskansojen kielestä:
+
+    El mebin ni tlacaelantey
+    Tuzapan Pilco payentzin
+    Anca maguida coaltzin
+    Ay guinchey ni pello menchey!
+
+[Olen kadottanut tlacaelantey'ni Pilcon maassa, oi, murhaavat kukkulat,
+jotka ovat muuttaneet sen varjoksi ja kärpäsiksi.]
+
+Sitä mukaa kuin poppamies jatkoi lauluaan, hänen äänensä tuli
+vahvemmaksi ja nopeammaksi. Kohta tuli useimmista intiaaniteltoista
+sotureita, jotka huolellisesti kääriytyneinä puhvelitakkeihinsa
+hiipivin askelin suuntasivat kulkunsa laulajaa kohti ja astuivat ääneti
+majaan.
+
+Laulun loputtua poppamies nousi ja kun hän tähyiltyään ympärilleen oli
+tullut vakuutetuksi siitä, ettei ketään enää ollut tulossa häntä kohti
+eikä kukaan viivyttelijä enää vastannut hänen merkkiinsä, hän
+vuorostaan astui majaan ja yhtyi niihin, jotka hän näin omituisella
+tavalla oli kutsunut koolle.
+
+Näitä miehiä oli luvultaan kaksikymmentä. He seisoivat hiljaa ja
+liikkumattomina kuin pronssiset kuvapatsaat tulen ympärillä, jonka
+liekki, lehahtaen heidän tulonsa aiheuttamasta ilmanvedosta, loi synkän
+kajastuksen heidän tummille miettiville kasvoilleen. Poppamies asettui
+majan keskelle ja sanoi ääntään koroittaen:
+
+"Asettukoot veljeni neuvottelutulen ääreen!"
+
+Vastaamatta soturit kyyristyivät piiriin tulen ympärille.
+
+Poppamies otti nyt hachestonin eli julkisen kuuluttajan kädestä suuren
+piipun, jonka koppa oli punaista savea ja kuusi jalkaa pitkä varsi
+aloepuuta, koristettuna sulilla ja kulkusilla. Hän täytti piipun
+pestyllä tupakilla, nimeltä morrihé, jota käytetään vain juhlallisissa
+tilaisuuksissa, minkä jälkeen hän sytytti sen "lääkekepillä", ja
+poltettuaan minuutin tai kaksi, puhaltaen savun nenänsä kautta, ojensi
+piipun oikeanpuoliselle naapurilleen; tämä seurasi hänen esimerkkiään,
+ja piippu kulki siten toiselta toiselle ympäri seurueen, kunnes se taas
+palasi poppamiehelle.
+
+Tämä kopisti tuhkan tuleen, samalla mutisten matalalla äänellä joitakin
+sanoja, joita kukaan ei voinut kuulla, minkä jälkeen hän antoi piipun
+hachestonille, joka poistui vahtimaan ulkopuolelle, ettei kukaan
+sivullinen voisi saada tietoonsa neuvottelun salaisuuksia.
+
+Syntyi jotenkin pitkä äänettömyys, kylässä vallitsi mitä täydellisin
+hiljaisuus, mikään ei häirinnyt sen rauhaa ja olisi voinut luulla
+olevansa sata penikulmaa jokaisesta ihmisasunnosta.
+
+Vihdoin poppamies nousi, pani käsivartensa ristiin rinnalleen ja
+silmäili rauhallisesti kokoontuneita.
+
+"Avatkoot veljeni korvansa", hän sanoi painavasti, "elämän herran henki
+on astunut ruumiiseeni, hän sanelee minun rinnastani nousevat sanat.
+Apachipuhvelien päälliköt, teidän esi-isienne henki on lakannut
+elähdyttämästä teidän sielujanne. Te ette ole enää niitä peloittavia
+sotureita, jotka ovat julistaneet valkonaamoille, noille
+metsästysalueittemme kurjille ja vihatuille anastajille leppymättömän
+sodan, olette nyt enää vain arkoja antilooppeja, jotka pakenevat
+gasellin jaloin valkonaamoja, kuullessaan eruhpan, kiväärin, kaukaisen
+äänen. Te olette vain vanhoja lörpötteleviä akkoja, joille Yorrit,
+espanjalaiset, antavat hameet. Teidän verenne ei enää virtaa kirkkaana
+suonissanne ja teidän sydämenne ympärille on kasvanut nahka, peittäen
+sen kokonaan. Te, jotka muinoin olitte niin urhoollisia ja peloittavia,
+te olette sallineet itsenne tehtävän valkonaamaisten koirain
+pelkureiksi orjiksi, koirain, jotka kuljettavat teitä kuin arkoja
+kaniineja ja pitävät teidät vapisevina katseensa alaisena. Niin puhuu
+elämän herra. Mitä teillä on hänelle vastattavaa, te apachi-soturit?"
+
+Hän vaikeni nähtävästi odottaen, että joku päälliköistä vuorostaan
+puhuisi.
+
+Tämän loukkaavan puheen aikana oli suuttumuksen väristys puistattanut
+intiaaneja, ja heidän oli vain vaikeasti onnistunut hallita
+tunteittensa purkautumista; mutta heti kun poppamies oli lopettanut
+puheensa, muuan päällikkö nousi.
+
+"Onko puhveliapachien poppamies tullut hulluksi", hän sanoi jylisevällä
+äänellä, "koska hän uskaltaa puhua sillä tavoin miehillensä? Laskekoon
+hän ne punaiset sudenhännät, jotka ovat kiinnitetyt kintereihimme, niin
+hän saa nähdä, olemmeko mitään vanhoja lörpötteleviä akkoja ja onko
+esi-isiemme rohkeus sammunut sydämistämme. Mitä merkitsee se, jos
+Tiikerikissa on valkonaama, kunhan hänen sydämensä vain on apachin?
+Tiikerikissa on viisas, hän on nähnyt monta talvea, aina ovat hänen
+antamansa neuvot olleet hyviä."
+
+Poppamies hymyili halveksivasti.
+
+"Veljeni, Valkea Kotka, puhuu hyvin", hän sanoi, "minun asiani ei ole
+vastata hänelle."
+
+Hän löi käsiään yhteen kolmasti. Muuan soturi tuli sisään.
+
+"Tehköön veljeni", poppamies sanoi hänelle, "neuvostolle selvää siitä
+toimesta, jonka Tiikerikissa oli viskonut hänelle."
+
+Intiaani astui muutamia askeleita piiriä kohti. Hän kumarsi sitten
+syvään päälliköille, jotka kaikki suuntasivat katseensa häneen, ja
+alkoi puhua.
+
+"Tiikerikissa", hän sanoi matalalla ja surullisella äänellä, "oli
+käskenyt Mustan Kotkan kahdenkymmenen soturin kera asettua väijyksiin
+sen tien varrelle, jota niiden valkonaamojen täytyi kulkea, joita
+Kivisydän oli opastavinaan kotiin heidän suuriin kivimajoihinsa. Musta
+Kotka seurasi hyvin kauan valkonaamoja aavikolla; heidän jälkensä
+olivat näkyvät ja selvät, heillä ei ollut mitään aseita, eikä siis
+mikään näyttänyt helpommalta kuin heidän tavoittamisensa. Noin tuntia
+ennen määrättyä hyökkäyshetkeä Kivisydän saapui yksinään apachisoturien
+leiriin. Musta Kotka otti hänet vastaan mitä ystävällisimmin ja
+onnitteli häntä siitä, että hän oli hylännyt Yorrit, mutta Kivisydän
+vastasi, ettei Tiikerikissa tahtonut hyökättävän valkonaamojen
+kimppuun, käyden samalla käsiksi Mustaan Kotkaan ja työntäen veitsen
+hänen sydämeensä, samalla kuin Yorrit, jotka kavalasti olivat
+lähestyneet leiriä, yllättivät soturit ja surmasivat heidät
+eruhpoillaan, joita he olivat saaneet Tiikerikissalta, sillä tämä oli
+itse suunnitellut petoksen, päästäkseen päälliköstä, jonka
+vaikutusvaltaa hän pelkäsi. Kahdestakymmenestä soturista, jotka olivat
+sotaretkeltä mukana, on vain kuusi minun kanssani palannut kylään, muut
+on Kivisydän armottomasti murhannut. Olen puhunut."
+
+Tämän masentavan tiedonannon jälkeen syntyi synkkä hiljaisuus, jonka
+aiheutti ihmettely ja viha. Se oli tyyntä myrskyn edellä; päälliköt
+vaihtoivat vihaisia silmäyksiä.
+
+Punaihoiset ovat ehkä miehiä, joiden tunteet nopeimmin vaihtuvat ja
+joita vihansa vallassa voi helpoimmin ohjata. Poppamies tiesi tämän.
+Hän oli senvuoksi varma siitä, että pääsisi voitolle sen järkyttävän
+vaikutuksen jälkeen, jonka intiaanin kertomus oli aiheuttanut.
+
+"No, mitä veljeni nyt ajattelevat Tiikerikissan neuvoista?" hän sanoi.
+"Luuleeko Valkoinen Kotka edelleenkin, että hänellä on apachien sydän?
+Kuka kostaa Mustan Kotkan kuoleman?"
+
+Kaikki päälliköt nousivat yht'aikaa, heiluttaen nylkyveitsiään.
+"Tiikerikissa on koira ja pelkuri!" he huusivat. "Apachisoturit
+kiinnittävät hänen päänahkansa suitsiinsa."
+
+Vain pari kolme päällikköä yritti vastustaa. He tiesivät, että
+poppamies oli jo kauan piintyneesti vihannut Tiikerikissaa, he tunsivat
+poppamiehen kavalan luonnonlaadun ja epäilivät että kysymyksessä olevan
+asian oikea laita oli vääristelty ja muutettu, voidakseen palvella sen
+miehen kostonpyyteitä, joka oli vannonut tällä tavoin tuhoavansa
+vihollisensa, kun ei uskaltanut avoimesti hyökätä hänen kimppuunsa.
+
+Mutta näiden äänen tukahdutti helposti muiden intiaanien vimmattu
+rääkynä. Luopuen siis tällä kertaa hyödyttömästä sanasodasta he
+poistuivat piiristä ja asettuivat erilleen etäiseen majan nurkkaan,
+päättäen jäädä välinpitämättömiksi katselijoiksi, vaikkeikaan
+välinpitämättömiksi niihin päätöksiin nähden, joita neuvosto tekisi.
+
+Intiaanit ovat suuria lapsia, jotka päihtyvät omista sanoistaan ja
+jotka, kun intohimo heitä hallitsee, unohtavat kaiken varovaisuuden ja
+kaiken kohtuuden.
+
+Mutta vaikka he nykyisissä olosuhteissa kiihkeästi halusivat kostaa
+Tiikerikissalle, jota he tällä hetkellä vihasivat yhtä paljon kuin he
+ennen olivat häntä rakastaneet ja kunnioittaneet, ja vaikka kaikkein
+väkivaltaisimpia keinoja häntä vastaan esitettiin, niin he kuitenkin
+ryhtyivät jonkunverran epäillen vanhaa päällikköään vastaan. Syynä
+siihen oli varsin yksinkertaisesti se, että nämä alkuperäiset ihmiset
+tuntevat vain yhdenlaisen etevämmyyden, eläimellisen voiman, ja
+korkeasta ijästään huolimatta Tiikerikissa oli heidän keskensä liiankin
+hyvin tunnettu voimastaan ja rohkeudestaan, niin että he jonkunlaisella
+kauhulla odottivat aikomansa teon seurauksia.
+
+Poppamies koetti kaikilla käytettävänään olevilla keinoilla saada
+heidät vakuutetuksi, ettei mikään ollut helpompaa kuin ottaa
+Tiikerikissa haltuunsa hänen palatessaan kylään. Poppamiehen
+suunnitelma oli mainio; jos päälliköt olisivat rohjenneet hyväksyä sen,
+olisi tulos ollut selvä. Tämä suunnitelma oli seuraava: apachit
+teeskentelivät olevansa tietämättömiä Mustan Kotkan kuolemasta;
+Tiikerikissan palatessa heimon luo, otettaisiin hänet vastaan
+ilonilmauksin, jotta poistettaisiin epäluulot, jos hänellä sattumoisin
+sellaisia olisi; sitten odotettaisiin kunnes hän nukkuisi ja
+siepattaisiin hänet kiinni, köytettäisiin varmasti ja sidottaisiin
+kidutuspaaluun. Kuten näkyy, tämä suunnitelma oli hyvin yksinkertainen,
+mutta apachit eivät tahtoneet kuulla puhuttavankaan siitä, siinä määrin
+he pelkäsivät vastustajaansa.
+
+Suurimman osan yötä kestäneen neuvottelun jälkeen tehtiin vihdoin
+sellainen lopullinen päätös, että heimo purkaisi leirinsä ja
+tunkeutuisi erämaahan välittämättä enää entisestä päälliköstään.
+
+Mutta nyt lähtivät eri mieltä olevat päälliköt, jotka tähän asti eivät
+olleet ottaneet osaa edelliseen toimintaan, teltin nurkasta, jonne he
+olivat vetäytyneet, ja muuan heistä, Tulisilmä nimeltään, puhui
+toveriensa puolesta ja huomautti, että ne päälliköt, jotka tahtoivat
+poistua, saivat tehdä niin, mutta etteivät he voineet pakottaa muita
+noudattamaan tahtoaan; ettei heimolla ollut ketään laillisesti valittua
+päällikköä; että kukin sai menetellä niinkuin hyväksi näki, mutta
+etteivät he puolestaan aikoneet mustimmalla kiittämättömyydellä palkita
+niitä erinomaisia palveluksia, joita Tiikerikissa oli niin monena
+vuonna tehnyt heimolle, ja etteivät he lähtisi kylästä ennen hänen
+takaisin tuloaan.
+
+Tämä päätös huolestutti kovin poppamiestä, joka turhaan koetti
+vastustella sitä; päälliköt eivät tahtoneet kuulla puhuttavan mistään
+vastaväitteistä, vaan pysyivät lujina tekemässään päätöksessä.
+
+Poppamiehen käskystä, joka jo käyttäytyi kuin hän olisi ollut vastainen
+heimon tunnustama päällikkö, hachestoni kutsui auringon noustessa
+soturit koolle kylän torille, ja naiset saivat käskyn purkaa majat,
+valjastaa ja kuormittaa koirat mahdollisimman pikaista lähtöä varten.
+
+Tämä käsky suoritettiin nopeasti. Paalut temmattiin maasta, puhvelin
+nahat käärittiin kokoon, talouskalut pakattiin huolellisesti ja pantiin
+rekiin, joita koirat vetivät.
+
+Mutta erimieltä olevat päälliköt eivät puolestaan olleet toimettomia.
+Heidän onnistui liittää joukkoonsa useita heimon kuuluisia sotureita,
+joka vaikutti, että vain kolme neljättäosaa heimosta valmistautui
+muuttamaan, yhden neljännesosan pysyessä edessään tapahtuvien
+valmistusten välinpitämättömänä katselijana.
+
+Sillävälin hachestoni antoi poppamiehen viittauksesta lähtömerkin.
+
+Nyt jätti pitkä rivi koirien vetämiä rekiä, lapsiaan kantavien naisten
+seuraamana, kylän lukuisan soturijoukon saattamana ja luikerteli pian
+suunnattoman käärmeen tavoin ruohoaavikolla.
+
+Veljiensä kadottua erämaan syvyyteen kokoontuivat ne soturit, jotka
+olivat pysyneet Tiikerikissalle uskollisina, neuvotteluun, harkitakseen
+mihin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä ennen hänen palaamistaan.
+
+
+
+
+XIII.
+
+YÖLLINEN KOHTAUS.
+
+
+Sillävälin don Fernando Carril kiiti, hevosensa kaulalle kumartuneena,
+eteenpäin pimeässä kuin haamu. Niiden varovaisuuskeinojen johdosta,
+joihin hän oli ryhtynyt käärimällä lampaannahkaa hevosensa kavioihin,
+hän ratsasti ääneti ja nopeasti kuin hurja ajojahti saksalaisissa
+ballaadeissa, ja ajoi tiehensä kauheat hyeenalaumat lähetessään.
+
+Hän lähestyi huomaamatta joen rantaa, jota pitkin hän pian ratsasti
+hiljentämättä hevosensa vauhtia, kehoittaen sitä yhä liikkeillään ja
+äänellään, samalla tähyillen oikealle ja vasemmalle, eteen ja taakse
+päin. Tätä ratsastusta kenttien poikki kesti kolme tuntia, jona aikana
+meksikolainen ei suonut puolivillille hevoselleen sekuntiakaan aikaa
+hengähtää ja lepuuttaa vapisevia jalkojaan.
+
+Päästyään viimein sille paikalle, missä jotenkin kapea joki vieritteli
+mutaisia laineitaan puuvillapensaiden reunustamien rantojen välissä,
+meksikolainen pysähtyi, astui selästä keskellä tiheätä metsikköä, ja
+tultuaan vakuutetuksi olevansa aivan yksin hän tempasi maasta
+kourallisen ruohoa ja kuivasi sillä hevosensa niin huolellisesti ja
+innokkaasti, kuin tämän luotettavan ja uskollisen toverin hoidossa
+voivat tehdä vain miehet, joiden henki joka hetki voi riippua hevosen
+nopeudesta. Sitten hän otti suitset hevosen päästä, jotta tämä sitä
+helpommin voisi syödä ympärillään olevaa pitkää ruohoa, minkä jälkeen
+hän levitti zarapéen maahan, kävi pitkäkseen sille ja sulki silmänsä.
+
+Noin kahden tunnin aikana ei kukaan häirinnyt erämaan hiljaisuutta, ei
+ainoatakaan ääntä kuulunut yössä. Don Fernando makasi liikkumatta,
+aivankuin kuollut, pää taaksepäin vasemman käden nojassa ja silmät
+kiinni.
+
+Nukkuiko hän? Oliko hän valveilla? Ei kukaan voinut vastata näihin
+kysymyksiin.
+
+Äkkiä pöllön kirkaisu kiiti läpi avaruuden. Don Fernando nousi
+aivankuin jousen ponnahuttamana, kumartui ja kuunteli silmät taivaaseen
+päin suunnattuina.
+
+Yö oli pimeä, tähdet levittivät yhä himmeätä ja salaperäistä valoaan
+maan yli; mikään ei osoittanut päivän lähestymistä.
+
+Kello oli tuskin kaksi aamulla, pöllö on ensimmäinen lintu, joka
+äänellään tervehtii auringon nousua mutta pöllö ei ilmoita päivän tuloa
+kolme tuntia aikaisemmin. Huolimatta kuulemansa äänen täydellisestä
+yhtäläisyydestä meksikolainen epäili. Pian kuului toinen ääni, ja sitä
+seurasi milt'ei heti kolmas, joka kokonaan haihdutti don Fernandon
+epäilyn. Hän nousi ja matki kolmasti kalalokin ääntä.
+
+Sama ääni kuului muutamien minuuttien kuluttu joen vastakkaiselta
+rannalta.
+
+Don Fernando pani taas suitset hevosensa päähän; kääriytyi
+zarapéehensa, ja tarkastettuaan että aseensa olivat hyvässä kunnossa,
+hän hyppäsi satulaan jalustimiin koskematta sekä ratsasti jokeen.
+
+Vähän matkan päässä hänen edessään oli poppelien ja puuvillapensasten
+peittämä saari. Tätä saarta kohti hän suuntasi matkansa, joka ei ollut
+pitkä, se kesti vain muutamia minuutteja. Pääsy saarelle oli helppo.
+Hevonen, täysin levänneenä herransa sille suoman kahden tunnin
+pysähdyksen jälkeen, ui voimakkaasti ja kiipesi ylös loivaa rantaa
+melkein suoraan vastapäätä lähtöpaikkaa.
+
+Tuskin ratsastaja oli noussut maihin saarelle, kura toinen ratsastaja
+tuli pensaikosta ja pysähtyi hänestä noin kahdenkymmenen askeleen
+päähän, huutaen kovalla ja hyvin tyytymättömällä äänellä.
+
+"Sinä viivyttelit kauan, ennenkuin vastasit merkinantooni! Minä aijoin
+jo ratsastaa tieheni."
+
+"Se olisi ehkä ollut yhtä hyvä", don Fernando vastasi happamesti.
+
+"Vai niin!" toinen sanoi pilkallisella äänellä, "sieltäkö tuuli
+puhaltaa?"
+
+"Minua liikuttaa varsin vähän mistä se puhaltaa, jollen seuraa sen
+minulle antamaa vaikutinta. Mutta nyt olen täällä. Mitä tahdotte
+minusta? Puhukaa ennen kaikkea lyhyesti, sillä minulla on vain hyvin
+vähän aikaa käytettävissä."
+
+"Herra varjele! Sangen tärkeät edut kutsuvat siis varmaankin sinua
+sinne, mistä tulet, koska sinulla on niin kiire palata."
+
+"Kuulkaahan, Tiikerikissa", meksikolainen vastasi kuivasti ja suoraan,
+"jos olette niin itsepintaisesti pyytäneet minua tänne lausuaksenne
+minulle vain pistopuheita ja ivasanoja, niin minun on tarpeetonta jäädä
+tänne kauemmaksi aikaa. Hyvästi siis!"
+
+Näin sanoen don Fernando teki liikkeen, aivankuin olisi aikonut kääntyä
+ja lähteä saarelta.
+
+Tiikerikissa, sillä hänen puhuttelemansa oli juuri tuo omituinen
+henkilö, tarttui äkkiä pistooliinsa ja viritti hanan.
+
+"Tuli ja leimaus!" hän sanoi, "jos liikahdat, niin ajan luodin kallosi
+läpi!"
+
+"Kylläpä te lörpöttelette!" toinen vastasi ilkkuen; "ja mitä minä
+tekisin sillä aikaa? Lakatkaa uhkailemasta, muutoin tapan teidät kuin
+koiran."
+
+Yhtä nopealla liikkeellä kuin Tiikerikissakin hän oli virittänyt
+pistoolinsa hanan ja suunnannut piipun vastustajaansa kohti.
+
+Tiikerikissa pisti nauraen aseensa vyöhön takaisin.
+
+"Uskaltaisitko sinä tehdä niin?" hän sanoi.
+
+"Ettekö tiedä, että minä uskallan mitä tahansa?" meksikolainen vastasi.
+
+"Olemme hukanneet kylliksi aikaa; jutelkaamme", ukko sanoi hypäten
+hevosen selästä.
+
+"Niin, tehkäämme niin. Mitä tahdotte minusta?" don Fernando vastasi,
+hypäten hänkin hevosen selästä.
+
+"Miksi olet pettänyt minut, ja miksi olet kääntynyt minua vastaan sen
+sijaan, että olisit auttanut minua, kuten velvollisuutesi olisi ollut."
+
+"Minä en ole velvoittanut itseäni mihinkään teidän suhteenne,
+päinvastoin olen jyrkästi kieltäytynyt tuosta tehtävästä, jonka te
+välttämättä tahdoitte uskoa minulle."
+
+"Etkö olisi voinut jäädä puolueettomaksi ja antaa noiden ihmisten
+joutua valtaani?"
+
+"En, kunniani velvoitti minut puolustamaan heitä."
+
+"Kunniasi?" Tiikerikissa sanoi pilkallisesti hymyillen.
+
+Meksikolainen punehtui ja hän rypisti kulmakarvojaan, mutta hän
+hillitsi itsensä ja vastasi kylmästi:
+
+"Vieraanvaraisuus on pyhä aavikolla, sen oikeudet eittämättömät;
+henkilöt, joiden oppaana olin, olivat itse asettuneet suojelukseeni;
+hylätä heidät tai jättää puolustamatta heitä olisi ollut heidän
+pettämistään; te olisitte itsekin menetellyt niin."
+
+"Ei maksa ollenkaan vaivaa palata tähän kysymykseen; päättyneestä
+asiasta ei keskustella, siihen mukaannutaan. Miksi et palannut
+luokseni?"
+
+"Siksi että pidin parempana jäädä San-Lucariin."
+
+"Niin, sivistyselämä viehättää sinua vastustamattomasti, se
+kaksinaisosa, jota sinä näyttelet omalla uhallasi ja vastuullasi,
+hurmaa sinua, käsitän sen. Don Fernando Carril otetaan avoimin sylin
+vastaan Meksikon korkeammissa seurapiireissä. Mutta, usko minua,
+lapseni, varo, ettei seikkailunhaluinen henkesi johda sinua johonkin
+tyhmyyteen, josta Kivisydämen koko uskaliaisuus ei voisi sinua
+pelastaa."
+
+"Minä en ole tullut tänne saamaan neuvoja."
+
+"Se on totta, mutta minun velvollisuuteni on antaa sinulle neuvoja,
+joita et ole tullut hakemaan. Vaikka pysynkin erämaassa, en kadota
+hetkeksikään sinua näkyvistäni; tunnen kaikki liikkeesi, tiedän kaiken
+mikä sinua koskee."
+
+"Mitä tuo vakoilu hyödyttää?" don Fernando huomautti ylpeästi.
+
+"Jotta saisin tietää, voinko yhä edelleenkin luottaa sinuun."
+
+"No, mitä olette nyt saanut tietää minusta?"
+
+"En mitään muuta kuin hyvää; toivoisin vain, että sanoisit minulle
+suoraan millä kannalla olemme tänään."
+
+"Teidän vakoojannehan ilmoittavat teille minun pienimmätkin tekoni."
+
+"Niinpä kyllä, nimittäin ne, mitkä koskevat sinua henkilökohtaisesti.
+Siten tiedän esimerkiksi, ettet ole vielä uskaltanut esitellä itseäsi
+don Pedro de Lunalle", Tiikerikissa sanoi ivallisella äänellä.
+
+"Se on totta, mutta huomenna käyn hänen luonaan."
+
+Tiikerikissa kohautti halveksivasti olkapäitään.
+
+"Puhukaamme vakavista asioista", hän taas sanoi, "millä kannalla
+olemme?"
+
+"Olen täsmälleen noudattanut ohjeitanne. Kaksi vuotta sitten
+esiinnyttyäni ensi kerran San-Lucarissa, en ole koko tänä aikana lyönyt
+laimin mitään tilaisuutta solmia tuttavuuksia, jotka vast'edes tulevat
+olemaan teille hyödyllisiä. Vaikka hyvin harvoin näyttäydynkin kylässä
+ja viivyn vain vähän aikaa, luulen kuitenkin saavuttaneeni päämäärän,
+jota tarkoititte antaessanne minulle ohjeenne. Minua ympäröivä
+salaperäinen verho on hyödyttänyt minua enemmän kuin olen uskaltanut
+toivoakaan: minä olen voittanut puolelleni suurimman osan varuspaikan
+vaqueroja ja leperoja, melkein kaikki oikeita maantierosvoja, mutta
+voin luottaa heihin jok'ainoaan, he ovat minulle uskollisia ja nuo
+ihmiset tuntevat minut vain nimellä don Fernando Carril."
+
+"Tiesin sen", Tiikerikissa sanoi.
+
+"Vai niin!" meksikolainen vastasi, katsahtaen raivoisasti ukkoon.
+
+"Olenhan sanonut sinulle, etten ole kadottanut sinua näkyvistäni."
+
+"Niin, mitä minun yksityisiin asioihini tulee."
+
+"Lyhyesti, aika on tullut niittää mitä olemme kylväneet noiden rosvojen
+joukossa, jotka paremmin kuin punanahat, joihin en uskalla täysin
+luottaa, palvelevat meitä maamiehiään vastaan, tuntemalla espanjalaiset
+menettelytavat ja osaamalla kätevästi käyttää ampuma-asetta. Nyt sinun
+osasi noiden lurjusten kanssa on loppumassa ja minun alkaa; minun
+täytyy asettua suoranaiseen yhteyteen heidän kanssaan."
+
+"Kuten haluatte. Kiitän teitä, että vapautatte minut olemasta vastuussa
+toimesta, jonka tarkoitusta ette milloinkaan ole pitänyt soveliaana
+uskoa minulle. Suurimmalla ilolla saatan teidät tilaisuuteen neuvotella
+suoraan niiden heittiöidea kanssa, jotka olen ottanut palvelukseenne."
+
+"Käsitän syyt, jotka vaikuttavat, että haluat saada takaisin vapautesi;
+ja minä hyväksyn ne sitäkin mieluummin, kun itse juuri olen ensiksi
+herättänyt sinussa toivon tehdä lähempää tuttavuutta don Pedro de Lunan
+ihastuttavan tyttären kanssa."
+
+"Ei sanaakaan enää tästä!" don Fernando huudahti kiivaasti. "Vaikka
+tähän asti olenkin antanut teidän johdattaa minua ja sokeasti totellut
+käskyjänne, niin on nyt tullut hetki, jolloin meidän on selvästi ja
+tarkasti määrättävä suhteemme, jotta kaikki väärinkäsitykset vast'edes
+olisivat mahdottomia. Yksin tämä asia on minulle ollut kyllin
+ratkaiseva noudattaakseni tänä yönä kutsuanne."
+
+Tiikerikissa silmäili nuorta miestä hyvin tutkivasti ja vastasi hetken
+kuluttua:
+
+"Puhu sitten, mieletön, joka et näe jalkojesi edessä aukenevaa kuilua,
+puhu, minä kuuntelen."
+
+Don Fernando seisoi pää painuksissa ja silmät maahan luotuina muutamia
+silmänräpäyksiä, hiljaa nojaten erään poppelin oksaiseen runkoon.
+
+"Tiikerikissa", hän viimein sanoi, "minä en tiedä kuka te olette tai
+mistä syystä olette luopunut sivistyneestä elämästä vetäytyäksenne
+erämaahan ja omaksuaksenne intiaanien tavat, enkä tahdo sitä
+tietääkään. Kukin ihminen on itse vastuunalainen teoistansa ja on
+velvollinen tekemään siitä tiliä vain omalletunnolleen. Mitä minuun
+itseeni tulee, ette milloinkaan sanallakaan ole minulle ilmoittanut
+syntymäseutuani tai perhettä, johon kuulun. Vaikka te olette
+kasvattanut minut ja minä, niin pitkälle kuin muistini ulottuu, en voi
+muistaa nähneeni ketään muuta miestä luonani kuin teidät, niin epäilen
+kuitenkin, että välillämme on mitään sukulaisuutta; jos olisin teidän
+poikanne tai vaikkapa vain kaukainen sukulaisenne, niin on minusta
+selvää, että minulle antamanne kasvatus olisi ollut aivan toisenlainen
+kuin se, jonka teidän nimenomaisen määräyksenne mukaan nyt olen
+saanut."
+
+"Mitä tarkoitat, onneton? Mitä nuhteita aijot antaa minulle?" ukko
+keskeytti vihaisin elein.
+
+"Älkää keskeyttäkö minua, Tiikerikissa, antakaa minun sanoa ajatukseni
+kokonaan", meksikolainen vastasi surullisesti. "Minä en nuhtele teitä
+ollenkaan, mutta aina siitä saakka kun te pakotitte minut don Fernando
+Carrilin nimellisenä sekaantumaan sivistyksen pyörteisiin, olen vastoin
+tahtoani ja luultavasti vastoin teidänkin tahtoanne saanut tietää koko
+joukon asioita, silmäni ovat avautuneet; olen käsittänyt kahden sanan
+merkityksen, joiden sisällöstä en tähän asti ole tiennyt mitään. Nämä
+eivät ole muuttaneet luonnonlaatuani, vaan kyllä sitä valoa, missä
+tähän asti olen katsellut asioita ja oloja, sillä jossakin
+tarkoituksessa, jota en voi enkä tahdo aavistaa, te olette aina
+varhaisimmasta lapsuudestani asti koettanut minussa kehittää kaikkia
+pahoja, sydämessäni itäviä intohimoja ja huolellisesti tukahduttaa
+kaikki hyvät ominaisuudet, joita minulla, ellei tuota järjestelmää
+olisi käytetty, olisi kerran ollut. Sanalla sanoen, minä tunnen nyt
+hyvän ja pahan, tiedän, että kaikki teidän tähänastiset harrastuksenne
+ovat tarkoittaneet tehdä minusta villipedon. Oletteko onnistuneet? Sen
+tulevaisuus näyttää. Niistä tunteista päättäen, jotka kiehuvat
+sydämessäni, puhuessani kanssanne, pelkään, ettette ole saavuttaneet
+tavoittamaanne tarkoitusta. Joka tapauksessa en enää tahdo olla
+orjananne, olen liian kauan ollut aseena kädessänne niiden tehtävien
+suorittamiseksi, joiden merkitystä en ole käsittänyt. Itse olette yhä
+uudelleen vakuuttanut minulle, ettei mitään perhesiteitä ollut olemassa
+yhteiskuntien luonnollisessa tilassa, että ne olivat sivistyksen
+keksimiä mielettömiä ennakkoluuloja, ettei kellään ihmisellä ollut
+oikeutta pakottaa toista noudattamaan hänen tahtoaan, että voimakas
+mies oli se, joka kulki läpi elämänsä vapaana, ilman ystäviä ja
+sukulaisia ja tunnustamatta mitään muuta mahtia kuin oman tahtonsa. No
+niin, näitä oppeja, joita te niin kauan olette minuun istuttanut, minä
+alan tästä päivästä lähtien käytännössä toteuttaa, huolimatta siitä
+olenko minä nyt don Fernando Carril, meksikolainen maanviljelijä, tai
+Kivisydän, mehiläismetsästäjä. Koroittaen, teidän oman ohjeenne mukaan,
+kiittämättömyyden hyveeksi, minä otan vapauteni ja itsenäisyyteni
+takaisin teihin nähden enkä tunnusta enää teille oikeutta vaikuttaa
+ollenkaan elämääni hyvässä tai pahassa. Minä vaadin tästä lähtien saada
+seurata omia mielijohteitani, viskatkoon ne minut mihin olosuhteisiin
+tahansa."
+
+"Mene, lapsi", Tiikerikissa vastasi ivallisesti hymyillen, "tee kuten
+tahdot. Mutta kuinka tahansa menetteletkin, niin sinä kuulut kuitenkin
+minulle, tahdot tai et. Sen saat nähdä varsin pian. Mutta minä en ole
+vihainen sinulle siitä, että olet siten lausunut mielipiteesi. Et sinä
+ole puhunut, vaan intohimosi. Minä olen vanha, Fernando, mutta en niin
+vanha, että olisin unohtanut nuoruuteni. Rakkaus on valloittanut
+sydämesi. Kun se on kokonaan sinut kärventänyt, niin sinä palaat taas
+erämaahan, sillä silloin sinä vasta oikein käsität minkälaista
+todellisuudessa on se elämä, johon olet astunut, sinä taitamaton lapsi
+parka! Ettei mies ole siinä maailmassa muuta kuin höyhen, jota
+intohimojen tuuli heittelee joka taholle, ja että se, joka luulee
+olevansa väkevin, tulee rakkauden heikontavan tuulen puhaltaessa yhtä
+heikoksi kuin luomisen heikoin ja kurjin olento. Mutta riittää jo
+siitä. Sinä tahdot olla vapaa, ole sitten; mutta ensiksi sinun on
+tehtävä minulle tarkka tili siitä tehtävästä, jonka olen sinulle
+antanut."
+
+"Olen valmis tekemään sen. Menkää minun puolestani noiden vaquerojen
+luo. Tämä timantti", hän lisäsi, vetäen sormuksen sormestaan, "on oleva
+passina. He ovat varuillaan, kun näytätte tämän sormuksen, niin he
+tottelevat teitä kuin minua itseäni."
+
+"Missä nuo miehet tavallisesti oleskelevat?"
+
+"Te tapaatte heidät parhaiten pienessä kapakassa uudessa San-Lucarin
+kylässä. Mutta aijotteko todellakin uskaltaa lähteä presidioon?"
+
+"Epäilemättä. Nyt vain sananen: voinko minä, huolimatta siitä mitä
+äsken sanoit minulle, luottaa sinuun, kun toiminnan hetki on tullut?"
+
+"Kyllä, jos se, mitä aijotte tehdä, on oikein."
+
+"Ahaa! Sinä alat jo asetella ehtojasi."
+
+"Olenhan sanonut sen teille! Tahdotte kenties mieluummin, että pysyn
+puolueettomana?"
+
+"En, minä tarvitsen sinua. Sinä asut luultavasti siinä talossa, jonka
+olet ostanut itsellesi. Luotettava mies ilmoittaa sinulle joka päivä,
+mitä tapahtuu, ja kun hetki on tullut, olen vakuutettu siitä, että sinä
+olet luonani."
+
+"Kenties. Joka tapauksessa teette, uskokaa minua, viisaimmin ettette
+luota siihen."
+
+"Minä päinvastoin luotan siihen, ja teen niin seuraavista syistä: nyt
+sinä olet keskellä intohimojen tulta ja luonnollisesti tuntuu
+harkinnassasi niiden tunteiden vaikutus, jotka hallitsevat sinua, mutta
+kuukauden kuluessa tapahtuu välttämättä, että sinä joko onnistut, jossa
+tapauksessa kyllästyminen seuraa tyydytettyä rakkautta ja silloin tulet
+iloiseksi saadessasi palata erämaahan, tai sinä et onnistu, ja silloin
+mustasukkaisuus ja loukattu ylpeys kehoittavat kostamaan, jossa
+tapauksessa sinä ilolla tartut tarjoamaani tilaisuuteen saada tehdä
+niin."
+
+"Minä huomaan valitettavasti, ettemme me enää tule ymmärtämään toinen
+toisiamme", meksikolainen vastasi surullisesti hymyillen. "Te puhelette
+yhä huonojen intohimojen kannalta, ihmisiä kohtaan tuntemanne
+sammumattoman vihan johdosta ja sen halveksumisen takia, jota tunnette
+koko ihmiskuntaan nähden, jotavastoin minä vain tahdon kuunnella hyviä
+tunteitani ja antaa niiden johdattaa minua."
+
+"Hyvä, hyvä, lapsi kulta; minä annan sinulle kuukauden, saattaaksesi
+pienen rakkausjuonesi loppuun. Tämän ajan kuluttua palaamme taas tähän
+keskusteluun. Hyvästi!"
+
+"Hyvästi! Menettekö nyt presidioon?"
+
+"En, minä palaan kylääni. Siellä on minulla myös pieni asia
+selvitettävänä, sillä, ellen varsin paljon erehdy, on siellä tapahtunut
+paljon minun poissa ollessani."
+
+"Pelkäättekö jotakin kapinaa valtaanne vastaan?"
+
+"Minä en sitä pelkää, minä toivon sitä", ukko vastasi salaperäisesti
+hymyillen.
+
+Sanottuaan vielä kerran jäähyväiset nuorelle miehelle, ukko nousi taas
+hevosen selkään ja katosi metsään. Don Fernando viipyi jonkun hetken
+syviin mietteisiin vaipuneena, kuunnellen koneellisesti kavioiden
+kapsetta, joka etääntyi ja tuli joka hetki yhä heikommaksi ja
+heikommaksi.
+
+Kun kaikki vihdoin taas oli aivan hiljaa, niin nuori mies käänsi päänsä
+siihen suuntaan saarta, jonne Tiikerikissa oli mennyt.
+
+"Mene", hän mutisi kolkolla äänellä, "mene, villipeto, joka luulet,
+etten ole arvannut suunnitelmiasi. Minä kaivan jalkaisi alle miinan,
+joka räjähtäissään nielee sinut! Minä petän sinun odotuksesi.
+Tehdäkseni tyhjäksi sinun häpeälliset suunnitelmasi minä teen enemmän
+kuin ihminen voi tehdä!"
+
+Hän palasi hitaasti hevosensa luokse ja nousi jälleen satulaan.
+
+"Kello on kolme", hän sanoi tarkastaen taivasta, jossa tähdet alkoivat
+sammua. "Minulla on hyvin aikaa."
+
+Mentyään taas joen poikki hän suuntasi matkansa don Estevanin ranchoa
+kohti ja alkoi taas huimaavan matkansa erämaan halki.
+
+Kyllikseen levännyt hevonen lensi eteenpäin. Päivä alkoi valjeta, kun
+hän taas oli ranchossa. Kaikki oli hiljaa talossa, jonka asukkaat
+näyttivät olevan syvään uneen vaipuneet. Don Fernando henkäisi
+tyytyväisenä. Hänen yöllinen matkansa oli pysynyt salassa.
+
+Hän otti satulan hevosensa selästä, pyyhki sen huolellisesti,
+poistaakseen kaikki matkan jäljet ja talutti hevosen vajaan. Ennenkuin
+hän päästi sen valloilleen hän poisti lampaannahat kavioista, jonka
+jälkeen hän vei sen sisään, sulki huolellisesti portin ja meni
+parvekkeelle.
+
+Juuri kun hän valmistautui jälleen kapuamaan riippumattoonsa, hän
+huomasi miehen, joka olkapäätään ovipieleen nojaten ja jalat ristissä
+huolettomasti poltteli maissiolkisavukettaan.
+
+Don Fernando hätkähti ja peräytyi askeleen, tuntiessaan isäntänsä.
+
+Mies oli todellakin don Estevan Diaz. Vähääkään kummastelematta tämä
+otti savukkeen suustaan, puhalsi ilmaan valtavan savupilven ja virkkoi
+metsästäjälle mitä kohteliaimmalla äänellä:
+
+"Olette varmaankin väsynyt tänä yönä tekemänne pitkän matkan jälkeen.
+Tahdotteko jotakin virvoketta?"
+
+Don Fernando, hämmentyneenä siitä kylmäverisyydestä, millä tämä kysymys
+esitettiin, epäröi hetkisen.
+
+"Minä en ymmärrä, caballero", hän änkytti.
+
+"Mitä sitten?" toinen vastasi. "Pyh, on turhaa näytellä tietämätöntä.
+Ei maksa vaivaa koettaa johtaa minua harhaan, vakuutan teille; tiedän
+kaikki."
+
+"Kuinka? Te tiedätte kaikki? Mitä tiedätte sitten?" kysyi nuori mies,
+joka tahtoi tietää kuinka pitkälle don Estevanin tiedot ulottuivat.
+
+"Tiedän", majordomo vastasi, "että nousitte makuultanne, satuloitte
+hevosenne ja lähditte erään ystävänne luo, joka vartoi teitä los
+Pavos-saarella."
+
+"Vai niin", don Fernando vastasi kiukkuaan pidätellen, "te olette siis
+seurannut minua?"
+
+"Herran tähden, totta kai! Minulla on tapana arvella, ettei henkilö,
+joka koko päivän on istunut hevosen selässä, huvikseen lähde matkalle,
+johon kuluu koko yö, etenkään sellaisessa seudussa kuin se, missä
+olemme, joka yleensä on jotenkin vaarallinen päivälläkin ja erittäin
+vaarallinen yön tullen. Siis, koska olen luonteeltani hyvin utelias..."
+
+"Niin olette ruvennut vakoojaksi!" meksikolainen keskeytti kiivaasti.
+
+"Hyi, caballero, millaisia sanontatapoja te käytättekään! Minäkö
+vakoojaksi? ah, niin en luule, mutta koska ainoa keino saada tietää
+mitä haluaa tietää, on kuunteleminen, minä kuuntelen niin usein kuin
+voin; siinä kaikki."
+
+"Niinmuodoin olette ollut läsnä keskustelussa, joka minulla oli los
+Pavos-saarella?"
+
+"En tahdo salata sitä, caballero; vieläpä olin varsin lähelläkin
+teitä."
+
+"Ja olette kaiketi kuullut joka sanan, kuin vaihdoimme keskenämme?"
+
+"Oh, niin, melkein", don Estevan vastasi hymyillen yhä.
+
+Don Fernando liikahti, aivankuin heittäytyäkseen majordomon kimppuun,
+mutta tämä hillitsi häntä niin voimakkaalla otteella, ettei don
+Fernando ollut sellaista kuvitellutkaan, ja lausui hänelle, yhä samalla
+rauhallisella tavalla, kuin tähänkin asti:
+
+"Oh hoh! Kies'avita! Tehän olette minun vieraani. Hetkinen vain, tuhat
+tulimmaista! Tuohon ehdimme sitten kyllä, jos tarvitaan."
+
+Talttuen tahtomattaankin siitä äänestä, jolla nämä sanat lausuttiin,
+meksikolainen peräytyi askeleen, pani käsivartensa rinnan yli ja katsoi
+don Estevania suoraan silmiin.
+
+"Minä odotan", hän sanoi.
+
+
+
+
+XIV.
+
+DON ESTEVAN DIAZ.
+
+
+Jonkun silmänräpäyksen molemmat miehet seisoivat siten vastakkain,
+tarkastaen toisiaan luihun sitkeästi, kuten kaksintaistelijat, jotka
+vaanivat sopivaa tilaisuutta hyökätäkseen toistensa kimppuun.
+
+Vaikka don Estevanin kasvot olivatkin liikkumattomat, niin hänen
+katseessaan oli kuitenkin surumielisyyden leima, jota hän turhaan
+koetti salata.
+
+Käsivarret ristissä, pää pystyssä, kulmakarvat rypyssä, huulet
+vääntyneinä vihasta, joka kihisi hänen sisässään ja jota hän koetti
+pidätellä, don Fernando odotti nuoren miehen ensimmäisiä sanoja,
+saadakseen selville, alkaisiko hän heti hyökkäyksensä vai olisiko
+tyytyvinään niihin anteeksipyyntöihin, joita toinen luultavasti
+valmistautui hänelle tekemään.
+
+Vähitellen oli tullut yhä valoisampi, taivas säteili komeana,
+sateenkaaren kaikissa väreissä, taivaanranta liekehti ja aurinko,
+vaikkei se vielä ollutkaan noussut, ilmoitti, että se pian kohoaisi ja
+välkkyvillä valovirroillaan korvaisi sen himmeän valonhohteen, joka
+kaihomielisesti tuikki muutamista tähdistä, joita vielä näkyi
+tummansinisellä taivaalla.
+
+Tuhansia väkeviä lemuja nousi maasta ja aamutuuli, joka kohisten kulki
+tuuheita puidenlatvoja pitkin, kokosi suunnattomiin pyörteisiin sumun,
+joka lepäsi joella.
+
+Viimein don Estevan päätti katkaista äänettömyyden, joka alkoi tuntua
+yhtä tukalalta hänelle kuin toisellekin.
+
+"Tahdon olla suora teitä kohtaan, caballero", hän sanoi. "Olen kuullut
+joka sanan keskustelustanne Tiikerikissan kanssa; huomaatte siis että
+minulla on nyt varsin hyvät tiedot ja että tiedän, että don Fernando
+Carril ja Kivisydän, mehiläismetsästäjä, on sama henkilö."
+
+"Niin", meksikolainen vastasi katkerana, "huomaan, että te olette
+kokenut vakoilutaidossa, jonka ikävän toimen olette itsellenne
+valinnut, caballero."
+
+"Kuka tietää? Kenties olette, ennenkuin keskustelumme on lopussa,
+muuttanut mielipidettänne, caballero."
+
+"Epäilen sitä. Mutta sallikaa minun huomauttaa, että teillä on
+eriskummallinen tapa osoittaa vieraanvaraisuutta niitä vieraitanne
+kohtaan, joita Jumala teille lähettää."
+
+"Sallikaa minun selittää ensin, ja sittenkuin olette kuullut, mitä
+minulla on sanottavaa, minä olen valmis, caballero, antamaan teille
+kaiken hyvityksen, minkä voitte vaatia minulta, jos silloin luulette
+voivanne pysyä vaatimuksessanne."
+
+"Puhukaa sitten, ja tehkäämme tavalla tai toisella loppu asiasta", don
+Fernando vastasi kärsimättömästi. "Aurinko on ollut nousseena vähän
+aikaa ja minä kuulen jo väen puhuvan ja liikkuvan ranchossanne, eikä
+viipyne kauan, ennenkuin he näyttäytyvät ja läsnäolollaan tekevät
+kaiken selvittelyn välillänne mahdottomaksi."
+
+"Olette oikeassa, meidän täytyy päästä loppuun. Mutta koska minä,
+yhtähyvin kuin tekin, pidän tärkeänä, ettei meitä häiritä, niin tulkaa
+mukaani. Minulla on teille niin paljon puhuttavaa, ettei sitä voi
+kertoa täällä."
+
+Don Fernando seurasi mukana vähääkään vastaan väittämättä. He menivät
+vajaan ja satuloivat hevosensa.
+
+"Nouskaamme nyt selkään ja ratsastakaamme ruohoaavikolle, jossa
+parhaiten voimme rauhassa keskustella", don Estevan sanoi hypäten
+satulaan.
+
+Tämä nuoren miehen ehdotus miellytti meksikolaista sitäkin enemmän, kun
+se soi hänelle jälleen toimintavapauden ja antoi hänelle varman keinon
+kostaa loistavasti majordomolle, jos tällä, kuten hän arveli, oli
+aikomus tehdä pilkkaa hänestä.
+
+Vastaamatta hän nousi vuorostaan satulaan, ja molemmat poistuivat
+rinnakkain ranchosta, virkkamatta enää sanaakaan.
+
+Aamu oli herttainen. Häikäisevä aurinko valoi lämpimän sädetulvan
+maiseman yli ja pani piikivet tiellä välkkymään kuin timantit. Linnut
+livertelivät iloisesti puiden latvoissa. Vaquerot ja peonit
+hajaantuivat joka taholle, vieden hevosia ja karjaa haciendasta
+laidunmaille. Maisema elostui joka hetki ja tuli aivan toisen,
+iloisemman näköiseksi kuin se oli ollut yöllä.
+
+Jatkettuaan ratsastustaan noin tunnin ajan, molemmat miehet saapuivat
+puoleksi hävinneeseen ja asumattomaan ranchoon, joka sentään
+köynnöskasvien ympäröimänä ja melkein kokonaan kukkien ja ruohon
+peittämänä tarjosi miellyttävän suojapaikan kuumuutta vastaan, joka,
+vaikk'ei päivä ollutkaan vielä varsin pitkälle ehtinyt, kuitenkin jo
+oli hyvin painostava.
+
+"Pysähtykäämme tähän", don Estevan sanoi, ensi kerran katkaisten
+äänettömyyden heidän lähdettyään hänen asunnostaan, "meidän olisi
+vaikea löytää miellyttävämpää levähdyspaikkaa."
+
+"Niin, pysähtykäämme", don Fernando vastasi välinpitämättömästi.
+"Minusta on yhdentekevää missä paikassa viimeinkin aijotte antaa
+minulle pyytämäni selityksen, edellyttäen, että tuo selitys on lyhyt ja
+vilpitön."
+
+"Vilpitön se tulee olemaan, sen vannon kunniani kautta; lyhyt, sitä en
+voi taata, sillä minulla on teille kerrottavana pitkä ja surullinen
+kertomus."
+
+"Minulle? Ja missä tarkoituksessa, jos sallitte kysyä? Mitä minun
+tarvitsee sitä tietää? Sanokaa minulle vain..."
+
+"Anteeksi", don Estevan keskeytti, hypäten hevosen selästä, "se, mitä
+minulla on teille kerrottavana, koskee teitä enemmän kuin luulettekaan.
+Saatte siitä heti todisteen."
+
+Don Fernando kohautti olkapäitään ja hyppäsi maahan.
+
+"Te olette hölmö, Jumala paratkoon!" hän sanoi. "Koska niin hyvin
+kuulitte keskustelumme viime yönä, niin pitäisi teidän ainakin tietää,
+että minä olen vieras täällä ja että kaiken mitä tällä seudulla
+tapahtuu, täytyy hyvin vähän liikuttaa minua."
+
+"Kuka tietää?" don Estevan vastasi miellyttävästi heittäytyen maahan ja
+tyytyväisesti huoahtaen.
+
+Samoin teki myös don Fernando, jonka uteliaisuus tahtomattaankin alkoi
+herätä.
+
+Heti kun molemmat miehet loikoivat pitkänään maassa don Estevan loi
+läpitunkevan katseen seuralaiseensa.
+
+"Minä rupean puhumaan doña Hermosasta", hän sanoi äkkiä.
+
+Ällistyneenä näistä odottamattomista sanoista meksikolainen tunsi
+punastuvansa, vaikka hän koettikin kaikin keinoin hillitä itseään.
+
+"Vai niin", hän sanoi murtuneella äänellä, "doña Hermosasta, don Pedro
+de Lunan tyttärestä, eikö niin?"
+
+"Samasta; sanalla sanoen siitä nuoresta tytöstä, jonka hengen vain
+muutamia päiviä sitten pelastitte."
+
+"Mitä hyödyttää muistuttaa minua siitä tapahtumasta? Jokainen olisi
+minun sijassani menetellyt aivan samalla tavalla."
+
+"Mahdollisesti; mutta minä luulen, tarvitsematta joutua epäilijän
+asemaan, että te erehdytte. Mutta teihin nähden ei olekaan kysymys
+siitä. Te olette, sanon, muutamia päiviä sitten pelastanut doña
+Hermosan hirvittävästä kuolemasta! Ensi hetkessä te, tahtomattanne
+noudattaen salaista ylpeydentunnettanne, äkkiä erositte hänestä,
+päättäen palata takaisin erämaahan ja olla enää tapaamatta häntä, joka
+oli niin paljon velkaa teille."
+
+Ihmetellen ja samalla äkeissään siitä, että huomasi ajatuksensa niin
+hyvin paljastetuksi, don Fernando keskeytti äkkiä don Estevanin puheen.
+
+"Olisi todellakin parempi, caballero", hän sanoi lyhyesti, "jos
+tahtoisitte olla hyvä ja päästä pyytämääni selitykseen, kuin antautua
+arveluihin, tosin varsin nerokkaisiin, mutta joilla on se vika, että ne
+ovat aivan perusteettomia."
+
+Don Estevan hymyili hienosti ja teki lopullisen päätöksensä.
+
+"Oh, paras don Fernando", hän sanoi, "ei teidän maksa vaivaa koettaa
+pettää minua, kaikki kieltäminen on sen vuoksi hyödytöntä. Te olette
+nuori ja te olette kaunis. Viettäen elämäänne erämaalla te ette vielä
+tunne inhimillisten tunteiden alkeitakaan. Te ette ole voinut nähdä
+doña Hermosaa rankaisematta. Hänet nähdessänne on sydämenne värähtänyt
+rinnassanne, uusia ajatuksia on herännyt mielessänne ja valloittaneet
+aivonne, ja jättäen kaiken, välittämättä mistään muusta teillä on ollut
+vain yksi päämäärä, halu nähdä jälleen tuo nuori tyttö, joka ilmestyi
+teille kuin unessa ja teki tähänastisen rauhallisen elämänne
+levottomaksi. Te olette tahtonut nähdä hänet taas, vaikkapa vain
+minuutin, sekunnin ajan."
+
+"Se on totta", don Fernando mumisi tahtomattaankin totuuden voiman
+valtaamana. "Niin, kaiken, mitä te nyt niin laajasti kuvailitte, minä
+myönnän. Saadakseni vain vilaukseltakaan nähdä edes tuon nuoren tytön
+vaatteiden liepeet, antaisin ilolla henkeni. Mutta miksi minä olen
+sellainen? Sitä yritän turhaan käsittää."
+
+"Ja ette luultavasti tule milloinkaan käsittämään, ellen minä auta
+teitä. Teidän kaltaisessanne miehessä, joka on kasvatettu
+yhteiskuntaolojen ulkopuolella, jonka elämä tähän asti on ollut vain
+alituista taistelua joka päivän välttämättömimmistä tarpeista ja joka
+tähän asti on käyttänyt ainoastaan ruumiillisia voimiaan, saamatta
+milloinkaan aikaa ajatella muuta kuin metsästystä ja sotaa, koska
+teidän henkiset ominaisuutenne uinailivat teissä, niin ettette tietänyt
+niiden voimasta, sellaisessa miehessä rakkaus välttämättä aiheuttaa
+muutoksen, jonka seuraukset tällä hetkellä ilmenevät teissä, toisin
+sanoen te rakastatte tai olette alkamaisillanne rakastaa doña
+Hermosaa."
+
+"Luuletteko niin?" hän vastasi teeskentelemättä. "Sitäkö siis sanotaan
+rakkaudeksi? Oh, siinä tapauksessa", hän sanoi enemmän itsekseen kuin
+majordomolle, "aiheuttaa se sangen suurta tuskaa."
+
+Don Estevan katsoi hetkisen häneen surun sekaisella säälillä ja jatkoi:
+
+"Seurasin teitä viime yönä, koska käytöksenne tuntui minusta
+epäilyttävältä ja salainen pelko aiheutti minut olemaan varuillaan
+teidän suhteenne. Piiloutuneena pensastoon vain kahden askeleen päässä
+siitä paikasta, jossa keskustelitte Tiikerikissan kanssa, olen kuullut
+jokaisen sananne. Ajatukseni teistä on muuttunut, olen huomannut,
+sallikaa minun sanoa se suoraan, että te olette mainettanne parempi ja
+että olisi väärin pitää teitä rosvona, kuten tuota toista, jonka
+seurassa olitte. Se jyrkkä ratkaiseva tapa, jolla hylkäsitte hänen
+ehdotuksensa, on osoittanut minulle, että teillä on sydän paikallaan.
+Silloin päätin asettua puolellenne ja auttaa teitä siinä taistelussa,
+johon valmistauduitte ryhtymään tuota miestä vastaan, joka aina tähän
+päivään asti on ollut pahana henkenänne ja jonka turmeleva vaikutus
+niin surullisen raskaasti on painanut nuoruuttanne. Siinä syy miksi
+olen puhunut teille tällä tavoin, sen vuoksi juuri olen kuljettanut
+teidät tänne voidakseni selittää teille kaiken. Kas tässä", hän lisäsi,
+"tässä on käteni, tahdotteko tarttua siihen? Se on ystävän, veljen
+käsi."
+
+Don Fernando nousi ja tarttui vilkkaasti niin rehellisesti hänelle
+ojennettuun käteen, pudistaen sitä monta kertaa.
+
+"Kiitos!" hän sanoi. "Kiitos ja suokaa anteeksi! Mutta minä olen, kuten
+sanotte, villi ja epäilen kaikkea. Olen arvostellut väärin teidän jaloa
+luonnettanne."
+
+"Älkäämme enää puhuko siitä asiasta. Kuulkaahan, en tiedä mistä tämä
+ajatus on johtunut mieleeni, mutta minä epäilen, että Tiikerikissa on
+don Pedro de Lunan leppymätön vihollinen. Hän aikoi, siitä olen
+vakuutettu, tehdä teistä aseen johonkin julmaan suunnitelmaan
+hacienderon perhettä vastaan."
+
+"Tuo ajatus on johtunut minunkin mieleeni", huomautti metsästäjä.
+"Tiikerikissan omituinen käytös sillä aikaa kuin don Pedro ja hänen
+tyttärensä olivat hänen luonaan, se ansa, jonka hän heille asetti ja
+johon he ilman minua olisivat joutuneet, on herättänyt epäluuloani. Te
+olette itse kuullut moitteen, jonka sain viime yönä. Ah, onpa parasta
+hänen olla varuillaan."
+
+"Älkäämme hätiköikö!" don Estevan huudahti. "Olkaamme päinvastoin
+varovaisia; antakaa Tiikerikissan suunnitelmien, olkoon ne minkälaisia
+tahansa ensin selvitä, jotta tietäisimme millä tavalla niitä olisi
+vastustettava."
+
+"Niin, olette oikeassa, niin on parempi. Pian hän tulee presidio de
+San-Lucariin, silloin minun on helppo valvoa kaikkia hänen liikkeitään
+ja asettaa hänen ehdotuksilleen vastamiinoja. Vaikka tuo mies onkin
+hyvin tarkka ja erinomaisen viekas, niin vannon kautta Jumalan
+näyttäväni hänelle, että minä olen häntä viekkaampi."
+
+"Sitäkin paremmin kuin minä olen teitä turvaamassa ja tulen avuksenne,
+jos tarvitaan."
+
+"Ennen kaikkea täytyy suojella doña Hermosaa. Ah, minua onnellisempana
+te, don Estevan, voitte alituisesti vartioida häntä vuorokauden joka
+hetki."
+
+"Erehdytte, ystäväni, minä aijon muutaman tunnin kuluttua esitellä
+hänet teille."
+
+"Teettekö niin todellakin?" hän huudahti iloissaan.
+
+"Kyllä, teen varmaan niin, sitäkin suuremmalla syyllä, koska
+johtaaksemme helpommin Tiikerikissan harhaan teidän täytyy olla
+tuttavallisissa väleissä haciendassa. Ettekö muista kaikkia hänen
+pistopuheitaan ja salaviittauksiaan sen rakkauden johdosta, jota hän
+luulee teidän tuntevan hacienderon ihanaa tytärtä kohtaan, jonka
+rakkauden hän kehuu aiheuttaneensa teissä, asettamalla tytön teidän
+tiellenne tahtomattanne ja aavistamattanne."
+
+"Se on totta. Tuo mies varmaankin hautoo jotakin iljettävää
+suunnitelmaa."
+
+"Epäilemättä, mutta Jumalan avulla panemme sen myttyyn. Nyt pari
+sanaa."
+
+"Puhukaa, ystäväni, mitä tahdotte tietää?"
+
+"Luuletteko, että tuo rosvo on isänne? Suokaa anteeksi, että teen
+teille tämän kysymyksen, jonka merkityksen ymmärtänette."
+
+Don Fernando alkoi miettiä ja hänen otsansa kävi syviin ryppyihin hänen
+hartaasti tuumiessaan. Syntyi muutaman minuutin kestävä hiljaisuus. Hän
+ajatteli vakavasti, kohottaen viimein päänsä.
+
+"Sen kysymyksen, jonka nyt teette minulle", hän sanoi, "olen monesti
+tehnyt itselleni, mutta en ole milloinkaan onnistunut saamaan täyttä
+selvyyttä asiasta. Kuitenkin luulen olevani varma siitä, ettei hän ole
+isäni, ja kaikki viittaa siihen olettamukseen, etten minä voi olla
+hänen poikansa. Hänen käytöksensä minua kohtaan, se julma huolenpito,
+millä hän aina on koettanut istuttaa minuun huonoja ajatuksia ja
+kehittää minussa vahingollisia vaistoja, joiden oraan luonto on
+sydämeeni pannut, osoittavat minulle, että jos välillämme on joitakin
+sukulaisuussiteitä, niiden täytyy olla hyvin kaukaisia. Ei ole
+kernaasti otaksuttavissa, että isä, olkoonpa hän miten villiintynyt
+tahansa, tuntee iloa siitä, että niin ilman muuta tärvelee poikansa;
+tämä olisi siinä määrin kauhistavaa ja luonnonvastaista, ettei sitä
+voida otaksua. Toisaalta olen aina tuota miestä kohtaan tuntenut
+salaista ja voittamatonta vastenmielisyyttä, melkeinpä vihaa. Iän
+lisääntyessä tuo vastenmielisyys ei suinkaan ole vähentynyt, vaan
+kasvanut. Väliemme rikkoontuminen kävi päivä päivältä yhä uhkaavammaksi
+ja tarvittiin vain tekosyy sen ilmi puhkeamiseen. Tuon tekosyyn on
+Tiikerikissa itse aavistamattaan aiheuttanut, ja minun on tunnustaminen
+teille, että nyt tunnen jonkunlaista sydämellistä iloa ajatellessani,
+että vihdoinkin olen vapaa, oma herrani ja irti siitä raskaasta
+ikeestä, joka niin kauan on painanut minua."
+
+"Olen täydelleen samaa mieltä, tuo mies ei voi olla isänne. Tulevaisuus
+näyttää epäilemättä meidän olevan oikeassa. Meidän molempien
+siveellinen vakaumuksemme antaa meille vapauden toimia miten parhaaksi
+näemme, vastustaaksemme häntä ja tehdäksemme tyhjäksi hänen
+suunnitelmansa."
+
+"Millä tavoin aijotte esitellä minut doña Hermosalle?"
+
+"Sanon sen teille heti, mutta ensiksi minun täytyy kertoa teille
+surullinen ja pitkä kertomus, jonka teidän välttämättä täytyy tuntea
+yksityiskohdittain, jottette seurustellessanne don Pedro de Lunan
+kanssa tietämättänne pane sormeanne yhä vuotavalle haavalle hänen
+sydämessään. Tuo synkkä ja salaperäinen tapahtuma on sattunut monta
+Herran vuotta sitten. Olin tuskin vielä syntynyt silloin, mutta äitini
+on niin monesti kertonut sen minulle, että sen yksityiskohdat ovat niin
+hyvin juurtuneet mieleeni, kuin olisin itse ollut mukana näyttelemässä
+tuossa kauheassa murhenäytelmässä. Kuunnelkaa minua tarkkaavasti,
+ystäväni. Ehkäpä Jumala, joka on antanut minulle ajatuksen kertoa
+teille tämän kertomuksen, on suonut teidän selvittää sen
+salaperäisyydet!"
+
+"Onko tällä kertomuksella siis jotakin yhteyttä doña Hermosan kanssa?"
+
+"Välillisesti. Doña Hermosa ei vielä ollut syntynyt siihen aikaan eikä
+hänen isänsä asunut tässä haciendassa, jonka hän osti vasta myöhemmin.
+Koko perhe asui silloin vaatimattomasti eräässä kaupungissa itäisellä
+rannikolla, sillä minun on ennen kaikkea mainittava teille, ettei don
+Pedro de Luna ole meksikolainen ja ettei tuo nimi, jolla te hänet
+tunnette, ole hänen, tai se kuuluu hänelle ainakin vain sijaisnimenä,
+koska tuo nimi kuului sille suvun haaralle, joka oli kotoisin
+Meksikosta. Hän otti sen vasta kun hän, niiden tapausten johdosta,
+joita käyn kertomaan, asettui tänne ostettuaan las Norias de San Pedron
+sukulaisiltaan, jotka asuen jo pitkät ajat Meksikossa, ainoastaan
+silloin tällöin ja pitkin väliajoin matkustivat muutamaksi päiväksi
+tälle etäiselle maatilalle. Presidio de San Lucarin ja muut asukkaat
+valtiossa, jotka tunsivat don Pedro de Lunan vain nimeltään, eivät
+epäilleet että se oli hän, joka nyt vetäytyi maatilalleen. Isäntäni ei
+taas tänne tullessaan ajatellut oikaista heidän erehdystään, etenkin
+kun hän syistä, jotka kohta saatte tietää, oli ostaessaan haciendan
+asettanut tinkimättömäksi ehdoksi saada käyttää heidän nimeään omansa
+asemasta. Nämä eivät pitäneet tätä luonnollisesti minään haittana, ja
+siitä on nyt jo kulunut kolmattakymmentä vuotta ja kun don Pedro
+sukulaistensa, toinen toisensa jälkeen, kuoltua on tullut perheen
+päämieheksi, on tuo aikoinaan lainattu nimi täysin oikeutetusti
+siirtynyt hänelle, eikä kukaan ajattelekaan kieltää häneltä oikeutta
+kantaa sitä."
+
+"Te ärsytätte suuresti uteliaisuuttani; odotan kärsimättömästi, että
+suvaitsette jatkaa."
+
+Molemmat miehet asettuivat nyt niin mukavasti kuin mahdollista
+ranchoon, ja don Estevan Diaz alkoi keskeyttämättä tuon niin kauan
+odotetun kertomuksensa. Nuori mies puhui koko päivän, ja auringon
+laskiessakin hän puhui vielä.
+
+Silmät ahneesti häneen kiinnitettyinä, rinta läähättäen ja kulmakarvat
+rypyssä don Fernando seurasi hartaimmalla mielenkiinnolla tätä
+kertomusta, jonka synkät vaiheet, vähitellen kehittyen, saivat hänen
+jäsenensä värisemään vihasta ja kauhusta.
+
+Toistamme lukijalle tämän don Estevanin surullisen kertomuksen.
+
+
+
+
+XV.
+
+DON GUSMAN DE RIBEYRA.
+
+
+Vuonna 1515 Juan Diaz de Solis löysi Rio de la Platan, ja tämä löytö
+maksoi hänelle hengen.
+
+Herreran mukaan tämä joki, jolle Solis antoi nimensä, sai sittemmin
+nimen Rio de la Plata [Hopeajoki], koska ensimmäinen Amerikasta viety
+hopea lastattiin täällä Espanjaan lähetettäväksi.
+
+Vuonna 1535 don Pedro de Mendoza, jonka keisari Kaarle V nimitti
+kaikkien Rio de la Platan ja Magallanes'in salmen välisten maiden
+kenraalikuvernööriksi, perusti joen oikealle rannalle vastapäätä
+Uruguayn suuta, kaupungin, jonka nimenä ensin oli Nuestra Señora de
+Buenos Ayres, sitten Trinidad de Buenos Ayres ja viimein vain Buenos
+Ayres, jonka nimen se sitten on saanut pitää. Tämän kaupungin historia
+olisi omituinen ja erittäin opettavainen kertomus, kaupungin, joka aina
+olemassaolonsa ensi päivistä saakka näytti olevan leimattu
+vastoinkäymisten sinetillä.
+
+Tarvitsee vain lukea erään Buenos Ayresin perustajan saksalaisen
+seikkailijan Ulrik Schmidelin kaunistelematon kertomus, käsittääkseen
+miten kurjassa tilassa nuo seikkailijaparat olivat, kun nälkä pakotti
+heidät syömään onnettomien toveriensa ruumiita, jotka carendi-intiaanit
+olivat surmanneet, jouduttuaan epätoivoon heidän kiskomisiensa ja
+julmuuksiensa vuoksi ja vakuutettuina siitä, että nuo valkoiset miehet,
+jotka niin ihmeellisellä tavalla olivat nousseet maihin heidän
+rannoilleen, olivat pahoja henkiä, jotka olivat vannoneet hävittävänsä
+heidät.
+
+Huolimatta omituisesta kohtalostaan, johon tämä kaupunki oli tuomittu,
+saaden alituisesti taistella joko ulkonaisia vihollisia tai vielä
+vaarallisempia vastaan omien muuriensa sisällä, se on kuitenkin nykyään
+espanjalaisen Amerikan kauniimpia, rikkaimpia ja kukoistavimpia
+kaupungeita.
+
+Kuten kaikki kastilialaisten seikkailijain Uuteen maailmaan perustamat
+kaupungit, Buenos Ayres on rakennettu ihanalle paikalle. Sen kadut
+ovat leveät ja viivasuorat, sen talot hyvin rakennettuja ja
+useimmiten puutarhan ympäröimät, joka näyttää kuvan kauniilta.
+Siellä on lukuisasti suuremmoisia rakennuksia, joista mainittakoon
+Recoba-myymälä. Siellä täällä on suuria avonaisia paikkoja, joiden
+varsilla on runsaasti puoteja, mitkä tekevät kaupungin eloisan ja
+hyvinvoivan näköiseksi, seikka, jollaista, paha kyllä, vain hyvin
+harvoin tapaa noissa onnettomissa sisällissotien mullistamissa maissa.
+
+Teemme nyt äärettömän harppauksen ajassa taaksepäin ja viemme lukijamme
+Buenos Ayresiin noin kaksikymmentä vuotta ennen kertomuksemme alkua.
+Kello on noin kymmenen aamulla syyskuun viimeisinä 1 päivinä 1839,
+toisin sanoen siihen aikaan, jolloin sen omituisen miehen hirmuvalta,
+joka kaksikymmentä vuotta saattoi argentinilaiset maakunnat huokaamaan
+ikeensä alla, oli saavuttanut huippunsa.
+
+Ei kukaan meidän päivinämme voisi kuvata sitä tyranniutta, jolla
+Rosas'in hallitus rasitti näitä ihania maita, ja sitä hirveätä
+hirmuvaltaa, joka oli pantu voimaan kautta maan.
+
+Vaikka, kuten sanottu, kello oli tuskin kymmentäkään illalla, vallitsi
+kuolon hiljaisuus kaupungissa. Kaikki puodit olivat suljetut, kaikki
+kadut pimeät ja tyhjät ja niillä liikkui vain silloin tällöin vahvoja
+kulkuvartiostoja, joiden raskaat askeleet kaikuivat kumeasti katukiviä
+vasten, tai joitakuita yksinäisiä yövartioita, jotka vavisten
+rohkenivat olla toimessaan.
+
+Asukkaat, jotka olivat vetäytyneet asuntoihinsa, olivat huolestuneina
+sammuttaneet tulet, jotteivät herättäisi turhanaran poliisin epäluuloa,
+ja hakivat unesta tilapäistä unhotusta päivän kauhuille.
+
+Kyseenalaisena iltana Buenos Ayres näytti vielä tavallistakin
+synkemmältä. Tuuli on koko päivän nostattanut ukkospilviä
+ruohoaavikolta ja tehnyt ilmakehän jääkylmäksi. Suuria, lyijynharmaita,
+sähköisiä pilviä vyöryi raskaina ilmassa, ja kaukaisen ukkosen kumea
+jyrinä, joka kuitenkin yhä läheni, ennusti, että kauhea rajuilma
+pianmiten puhkeaisi kaupungin kohdalla.
+
+Melkein keskellä Santa Trinidadia, kaupungin komeinta katua, joka
+kulkee koko kaupungin halki, näkyi erään rikkaan näköisen talon
+edustalla olevien tuuheiden puiden lomitse heikko valo, aivankuin tähti
+tummalla taivaalla, loistavan valkoisten ikkunaverhojen takaa
+alakerrasta.
+
+Tämä näytti herättävän huomiota yleiseen vallitsevassa pimeydessä,
+jonka vuoksi myös jokainen ohikulkeva vartia ja jokainen yövartia, joka
+sattumoisin tuli sille taholle, pysähtyi ja katseli sitä, joko
+vihoissaan tai peloissaan, jatkaen sitten matkaansa, muristen sotilaat
+pahaa ennustavalla, tyytymättömällä äänellä:
+
+"Tuolla hän istuu vielä, kavaltaja Gusman de Ribeyra, ja hautoo jotakin
+salaliittoa hänen ylhäisyyttään diktaattoria vastaan."
+
+Yövartiat lausuivat säälien:
+
+"Don Gusman ei hillitse itseään, ennenkuin hän jonakin päivänä
+vangitaan."
+
+Tähän taloon ja juuri siihen huoneeseen, josta tuli loistaa, tahdomme
+pyytää lukijan kanssamme astumaan. Kun tultiin puutarhan kautta
+portaikkoon, oli oikealla paksu mahonkinen ovi, kiinni ainoastaan
+säpillä, jonka vain tarvitsi nostaa, päästäkseen suureen, kolmen
+kadulle päin olevan ikkunan valaisemaan saliin. Tämän huoneen kalusto
+oli hyvin yksinkertainen. Valkeaksi maalatuilla seinillä oli muutamia
+noita inhoittavia värikuvia, joita Pariisista lähetetään kaikkiin
+maailmanosiin ja jotka kuvaavat Poniatovskyn kuolemaa, vuodenaikoja
+j.n.e. Välttämätön Soufleto-piano, joka kaikissa amerikkalaisissa
+taloissa nähdään prameilevan huomattavimmalla paikalla, mutta jota nyt
+jo edullisesti aletaan korvata Aleksandres'in harmoonilla, lisäksi
+tusina tuoleja, pyöreä vihreällä liinalla peitetty pöytä, pari
+nojatuolia ja alabasteri-pöytäkello jalkoineen asetettuna hyllylle,
+täydensivät tätä milt'ei kehnoa kalustusta.
+
+Tässä salissa käveli edestakaisin noin neljänkymmenen vuotias mies
+matkapukuun puettuna, silmäten joka kerta, tultuaan hyllyn luo,
+levottomasti ja kärsimättömästi kelloon.
+
+Toisinaan hän pysähtyi, kohotti erään ikkunan verhoa ja koetti yön
+pimeyden läpi silmäillä kadulle; mutta turhaan, sillä yö oli liian
+pimeä, jotta olisi voinut erottaa mitään ulkona. Tai myös hän kuunteli
+tarkkaavasti, ikäänkuin kaukainen kaiku olisi kaupungin hälinästä
+tuulen siivillä kuljettanut viestin, jonka merkityksen hän tiesi. Mutta
+pian, vakuutettuna erehtyneensä, hän kärsimättömällä liikkeellä ja
+kasvavalla levottomuudella jatkoi taas usein keskeyttämäänsä kävelyä.
+
+Tämä mies oli don Gusman de Ribeyra, kuuluen maan etevimpiin perheisiin
+ja suoraan alenevassa polvessa ensimmäisten valloittajien jälkeläisiä.
+Don Gusman oli isänsä käskystä jo nuorena saanut oppia sotilaan kovaa
+ammattia, ja itsenäisyyssodan aikana hän oli ajutanttina seurannut
+San-Martinia, kun tämä kenraali, mennen Kordillien yli sotajoukkonsa
+etupäässä, oli saanut Chilen ja Perun nousemaan kapinaan.
+
+Aina tästä ajasta asti hän oli yhtämittaa palvellut milloin toisen
+milloin toisen päällikön alaisena, koettaen mahdollisuuden mukaan olla
+palvelematta lippua, joka oli vihamielinen isänmaan todellisille
+eduille.
+
+Tämä oli vaikea tehtävä alituisissa myllerryksissä, joita monien
+vallasta kiistelevien vähäarvoisten henkilöiden kunnianhimo aiheutti.
+Taitavuutensa ja etenkin rehellisyytensä kautta don Gusmanin oli
+kuitenkin onnistunut pysyä niistä erossa. Siitä huolimatta hän, koska
+Rosas, joka ei pitänyt hänen todella vapaamielisistä periaatteistaan,
+epäili häntä, oli kaksi vuotta sitten jättänyt erohakemuksensa ja
+vetäytynyt yksityiselämään. Don Gusmania, joka oli todellinen
+kunnioitettava sotilas ja vaikka hän ei näköjään ottanutkaan osaa
+politiikkaan, diktaattori äärettömästi pelkäsi sen vaikutuksen takia,
+joka hänellä hänen suoran ja päättävän luonteensa vuoksi oli
+maanmiehiinsä, jotka häntä kohtaan tunsivat niin syvää kunnioitusta ja
+niin täydellistä luottamusta, että kenraali Rosas monesti oli
+pidättynyt, vaikkei hän juuri häikäillyt mitään, maanpakoon ajamalla
+tai muulla tavoin vapaantumasta tästä miehestä, jonka vaiteliaisuus ja
+jalo ylpeys näyttivät hänestä aivankuin julkisesti moittivan hänen
+tekojaan.
+
+Sillä hetkellä, jolloin johdamme hänet näyttämölle, don Gusman läheni
+neljääkymmentä, mutta kestämistään lukemattomista vaivoista huolimatta
+eivät vuodet näyttäneet vaikuttaneen mitään tuohon voimakkaasen
+mieheen.
+
+Hänen kookas ja jäntevä vartalonsa oli yhäkin suora, hänen kasvojensa
+ilme aina yhtä älykäs ja luja, silmät yhtä loistavat. Muutamat siellä
+täällä hiuksissa häämöttävät hopeasuortuvat, sekä pari kolme syvää
+ryppyä otsalla, enemmän ajatustyön kuin vuosien aiheuttamia, olivat
+ainoat merkit siitä, että hän oli saavuttanut elämän puolipäivän.
+
+Kello oli jo muutamia minuutteja sitten lyönyt yksitoista, kun muutamat
+kovat lyönnit porttiin saivat don Gusmanin säpsähtämään.
+
+Hän pysähtyi äkkiä ja kuunteli.
+
+Jotenkin vilkasta sananvaihtoa kuului portaikosta. Ollen
+onnettomuudeksi liian etäällä huoneessaan don Gusman ei voinut erottaa
+muuta kuin kovaäänistä sekavaa puheen sorinaa, käsittämättä mistä
+kysymys oli.
+
+Viimein hetken kuluttua hälinä lakkasi, salin ovi aukeni ja muuan
+palvelija astui sisään.
+
+Tällä miehellä näkyi olevan luottamustoimi, ainakin saattoi niin
+otaksua siitä tavasta, jolla hänen isäntänsä häntä puhutteli.
+
+"No, mistä on kysymys, Diego?" hän kysyi; "mitä merkitsee tuo hälinä
+täällä tähän vuorokauden aikaan?"
+
+Palvelija astui isäntänsä luokse, ennenkuin vastasi, ja kuiskasi hänen
+korvaansa:
+
+"Don Bernardo Pedrosa!"
+
+"Vai niin!" hän sanoi, rypistäen kulmakarvojaan; "onko hän yksin?"
+
+"Näköjään hänellä on vain kolme tai neljä sotamiestä mukanaan."
+
+"Mitä tämä merkitsee?" ylimys jatkoi yhä synkempänä.
+
+"Että hän on voinut piiloittaa parikymmentä muuta läheisyyteen."
+
+"Mitä tuo mies minusta tahtoo? Aika ei ole juuri hyvin valittu
+vierailua varten. Don Bernardo ei ole niin läheinen ystäväni", hän
+sanoi katkerasti hymyillen, "että hän ilman pakottavaa syytä rohkenisi
+menetellä sillä tavoin minun suhteeni."
+
+"Minulla on jo ollut kunnia huomauttaa siitä hänelle, teidän
+ylhäisyytenne."
+
+"Ja hän on pysynyt vaatimuksessaan?"
+
+"Niin, teidän armonne. Hän sanoo, että hänellä on erittäin tärkeä
+ilmoitus tehtävänä teille."
+
+Don Gusman astui muutamia askeleita mietteissään, jonka jälkeen hän
+pysähtyi palvelijan eteen ja lausui:
+
+"Kuuleppas, Diego, toimita niin, että palvelijani aseistautuvat ilman
+melua ja ovat valmiina ensi merkin saatuaan. Mutta toimi varovasti ja
+varo, ett'et herätä mitään epäluuloa."
+
+"Luottakaa minuun, teidän armonne", vanha palvelija vastasi hymyillen
+salaa ymmärtävästi.
+
+Diego oli ollut jo kolmekymmentä vuotta Ribeyran perheen palveluksessa.
+Monta kertaa hän oli selvästi osoittanut rajatonta uskollisuuttaan
+isäntäänsä kohtaan.
+
+"Hyvä, hyvä", don Gusman vastasi iloisella äänellä, "tiedän kyllä mihin
+kelpaat."
+
+"Entä hevoset?" palvelija kysyi.
+
+"Olkoot siellä missä ovat."
+
+"Me matkustamme siis joka tapauksessa?" hän sanoi ihmetellen.
+
+"Me matkustamme sitäkin suuremmalla syyllä", ylimys vastasi kumartuen
+hänen puoleensa, "koska on pelättävissä, että sytyttimestä on saatu
+vihiä, jonka vuoksi se täytyy viedä piiloon."
+
+Diego teki myöntävän liikkeen.
+
+"Entä don Bernardo?" hän sanoi.
+
+"Laske hänet sisään; pidän parempana saada heti tietää, miten minun on
+meneteltävä."
+
+"Onko oikein viisasta, teidän armonne, jäädä yksin sen miehen kanssa?"
+
+"Älä ole huolissasi minun tähteni, Diego, hän ei ole niin vaarallinen,
+kuin luulet. Onhan minulla pistoolini viittani alla."
+
+Luultavasti näiden sanojen rauhoittamana vanha palvelija poistui
+vastaamatta, mutta hetkisen kuluttua hän palasi taas, jäljessään noin
+kolmenkymmenen vuotias mies, joka oli puettuna argentinalaisen sotaväen
+korkeamman upseerin pukuun.
+
+Nähdessään vieraan don Gusman hymyili ja astuen muutamia askeleita
+häntä kohti hän sanoi, viitaten Diegoa poistumaan.
+
+"Terve tultua, eversti Pedrosa! Vaikka aika onkin hyvin myöhäinen
+vierailulle, olen yhtä kaikki ihastunut nähdessäni teidät. Olkaa hyvä
+ja istukaa."
+
+Ja hän työnsi esiin nojatuolin.
+
+"Teidän armonne suonee minulle anteeksi niiden syiden takia, jotka
+tuovat minut tänne", eversti vastasi erittäin kohteliaasti.
+
+Diego totteli vihdoinkin, vaikka vastahakoisesti isäntänsä uudistettuja
+viittauksia ja poistui hiljaa.
+
+Nuo molemmat miehet istuivat vastakkain erittäin tarkkaavaisina,
+tarkastellen toisiaan aivankuin kaksintaistelijat valmiina hyökkäämään.
+
+Don Bernardo Pedrosa oli korkeintaan kahdenkymmenen kahdeksan vuotias.
+Hän oli kaunis, nuori mies, hoikka ja sopusuhtainen kasvultaan, ja
+hänen liikkeensä olivat ylhäisen ja moitteettoman sirot.
+
+Hänen soikeita kasvojaan valaisi pari suurta mustaa, vilkasta silmää,
+jotka hänen innostuessaan näyttivät syöksevän tulta ja niistä läksi
+niin mahtava sähkövirta, ettei kukaan voinut vastustaa niiden leimuavaa
+loistoa. Nenä oli suora ruusunvärisine, avoimine ja liikkuvine
+sieraimineen, suu hienopiirteisen ivallinen, hohtavan valkoisine
+hampaineen, ja sitä varjostivat mustat hyvin vahatut viikset. Leveä
+otsa ja jonkun verran päivettynyt iho tekivät hänen kasvonsa, joita
+ympäröi pitkät mustat, silkinhienot hiussuortuvat, huolimatta hänen
+piirteittensä eittämättömästä kauneudesta, ylpeän ja vallanhimoisen
+näköiseksi, ja niiden jääkylmä jäntevyys herätti vaistomaisesti
+vastenmielisyyttä.
+
+Hänen hansikoidut kätensä ja kiiltonahkasaappaisiin verhotut jalkansa
+olivat huomattavan pienet, sanalla sanoen, kaikki hänessä osoitti
+ylhäistä syntyperää.
+
+Sellainen oli ulkonäöltään henkilö, joka kello yhdentoista aikaan
+illalla oli tullut don Gusman de Ribeyran luokse ja vaatinut
+sisäänpääsyä sillä tekosyyllä, että hän halusi tehdä hänelle tärkeitä
+ilmoituksia.
+
+Mitä hänen moraaliinsa tulee, niin tämän kertomuksen jatko antaa meille
+riittävän käsityksen siitä, niin että voimme nyt jättää sen tarkemman
+käsittelyn sikseen.
+
+Vaitiolo uhkasi kuitenkin jatkua loppumattomiin noiden molempien
+henkilöiden kesken. Don Gusman katsoi kuitenkin isäntänä täytyvänsä
+lopettaa tilanteen, joka alkoi käydä tukalaksi molemmille, ja hän alkoi
+siis:
+
+"Odotan, caballero", hän sanoi kohteliaasti kumartaen, "että
+suvaitsette antaa selityksenne; alkaa tulla myöhä."
+
+"Ja teillä on kiire päästä minusta", eversti keskeytti väkinäisesti
+hymyillen; "tämän kai tahdoitte saada minut ymmärtämään, caballero?"
+
+"Minä koetan aina saada sanani niin selviksi, caballero, että on
+tarpeetonta tulkita niitä muulla tavoin kuin mitä ne merkitsevät."
+
+Don Bernardon piirteet, jotka olivat synkistyneet, kirkastuivat nyt ja
+hän sanoi iloisella äänellä:
+
+"Kuulkaahan, don Gusman", hän sanoi, "jättäkäämme sikseen kaikki
+ärsyttävät puheet, minä aijon palvella teitä."
+
+"Minua?" don Gusman sanoi tehden ivallista ihmettelyä ilmaisevan
+liikkeen; "oletteko oikein varma siitä, don Bernardo?"
+
+"Jos me jatkamme tällä tavoin, caballero, niin me vain myrkytämme
+keskustelun, onnistumatta ymmärtää toisiamme."
+
+"Ah, eversti, me elämme ihmeellistä aikaa, sen te tiedätte paremmin
+kuin kukaan, kun viattomimmatkin teot herättävät sellaista
+paheksumista, ettei kukaan uskalla astua askeltakaan tai sanoa
+sanaakaan pelkäämättä herättävänsä epäluuloa epäluuloisessa
+esivallassa. Mitenkä te luulette, että minä voisin uskoa, mitä te tällä
+hetkellä sanotte minulle, kun kaikki teidän tähänastiset toimenne ovat
+olleet kuin katkeran vihollisen?"
+
+"Sallikaa minun tällä hetkellä päästä keskustelemasta kysymyksestä,
+olenko toiminut teidän etujenne mukaisesti vai niitä vastaan,
+caballero. Toivoakseni tulee aika, jolloin arvostelette minua ansioni
+mukaan. Nyt toivon ainoastaan, ett'ette erehtyisi sen toimenpiteen
+suhteen, johon ryhdyn teihin nähden."
+
+"No, jos asian laita on siten, niin olkaa hyvä ja selittäkää
+mielipiteenne tarkemmin, jotta tietäisin varmasti, mitenkä minun tulee
+suhtautua aikomukseenne."
+
+"Olkoon menneeksi, caballero, minä tulen Palermosta."
+
+"Palermosta! Oh, vai niin!" don Gusman sanoi vavisten salaa.
+
+"Niin, ja tiedättekö mitä Palermossa tehtiin tänä iltana?"
+
+"En, sitä en todellakaan tiedä, minun täytyy myöntää, että minä hyvin
+vähän seuraan diktaattorin toimia, etenkin, kun hän on poistunut
+maatilalleen. Luullakseni siellä tanssittiin ja pidettiin hauskaa."
+
+"Niin siellä tanssittiin ja pidettiin hauskaa todellakin, don Gusman."
+
+"Tosiaankin", tämä vastasi todellisen tai teeskennellyn hilpeästi,
+"enpä luullut olevani niin taitava ennustaja."
+
+"Te olette oikeastaan arvannut vain osan siitä mitä tehtiin, mutta ette
+kaikkea."
+
+"Hitto vieköön, te teette minut uteliaaksi", don Gusman sanoi
+ivallisella äänellä; "minä en voi oikein kuvitella mitä hänen
+ylhäisyytensä kenraali saattoi tehdä, ellei hän tanssinut tai
+allekirjoittanut epäiltyjen vangitsemismääräyksiä; hänen
+ylhäisyydellään kenraalilla on aina niin suuri työinto!"
+
+"Tällä kertaa olette arvannut aivan oikein", eversti vastasi, olematta
+huomaavinaan toisen ivallista äänen sävyä.
+
+"Ja noiden vangitsemismääräysten joukossa oli luultavasti sellainenkin,
+joka koski minua henkilökohtaisesti?"...
+
+"Aivan oikein", don Bernardo vastasi suloisesti hymyillen.
+
+"Hyvä", don Gusman jatkoi; "jatko on hyvin yksinkertainen: te olette
+saanut toimeksi panna sen täytäntöön?"
+
+"Juuri niin, caballero", eversti vastasi kylmästi.
+
+"Siitä olisin lyönyt vetoa. Ja tämä määräys velvoittaa teitä?"
+
+"Vangitsemaan teidät."
+
+Tuskin oli eversti ihastuttavan välinpitämättömästi lausunut nämä
+sanat, kun don Gusman äkkiä astui hänen eteensä pistooli kummassakin
+kädessään.
+
+"Ohoo!" hän sanoi päättävästi, "sellainen määräys on helpompi antaa
+kuin panna toimeen, kun on kysymyksessä vangita don Gusman de Ribeyra."
+
+Eversti ei liikahtanutkaan. Hän istui puolittain taaksepäin
+nojautuneena nojatuolissa, sellaisessa asennossa kuin olisi hän ollut
+vieraisilla käyvä ystävä. Hän viittasi ylimystä asettumaan paikoilleen.
+
+"Te ette käsitä minua", hän sanoi välinpitämättömästi; "jos aikomukseni
+todellakin olisi ollut panna täytäntöön saamani määräys, niin ei mikään
+olisi ollut minulle helpompaa, sitäkin paremmin kun te itse olisitte
+antanut minulle siihen tilaisuuden."
+
+"Minä!" ylimys huudahti hermostuneesti nauraen.
+
+"Niin, te juuri. Te olette päättäväinen, olisitte tehnyt vastarintaa,
+kuten juuri olette minulle osoittanut. No niin. Mitähän olisi
+tapahtunut? Olisin surmannut teidät ja niin se asia olisi ollut
+lopussa. Vaikka herätättekin suuressa määrin kenraali Rosas'in
+mielenkiintoa, niin ei hän ehdottomasti tahdo saada teitä elävänä
+käsiinsä."
+
+Tämä puhetapa oli raakaa, mutta ehdottomasti johdonmukaista. Don Gusman
+painoi päänsä alas alistuvasti. Hän huomasi olevansa tämän miehen
+vallassa.
+
+"Te olette kuitenkin viholliseni", hän sanoi.
+
+"Kuka tietää, caballero? Tällaisena aikana, kun nyt elämme, ei kukaan
+voi vastata ystävistään eikä vihollisistaan."
+
+"Mutta mitä te minusta oikeastaan tahdotte?" don Gusman huudahti,
+äärettömän hermostuneena, etenkin kun hänen täytyi pidättää sydämessään
+kiehuvaa vihaa.
+
+"Sanon sen teille kohta, mutta olkaa hyvä älkääkä keskeyttäkö minua
+enää, sillä olemme jo hukanneet liiankin paljon aikaa, jonka arvon te
+tuntenette paremmin kuin minä."
+
+Don Gusman katsahti häneen tutkivasti. Eversti jatkoi, ollen olevinaan
+sitä huomaamatta:
+
+"Samassa kuin minä, kuten luulitte, tulin niin sopimattomaan aikaan, te
+annoitte viimeiset määräyksenne Diegolle, uskotulle palvelijallenne,
+pitää hevoset valmiina."
+
+"Ah!" don Gusman sanoi vain.
+
+"Niin, tämä on siinä määrässä totta, että te lähteäksenne odotitte vain
+erästä karjapaimenta, joka olisi oppaananne ruohoaavikolla."
+
+"Te tiedätte senkin?"
+
+"Minä tiedän kaiken. Muuten saatte itse päättää: teidän veljenne, don
+Leoncio de Ribeyran, joka jo useita vuosia on ollut maanpaossa Chilessä
+koko perheineen, odotetaan saapuvan tänä yönä Buenos Ayresin lähelle;
+te olette kahdeksan päivää sitten saanut tiedon hänen tulostaan. Te
+aijotte lähteä hacienda del Picoon, jossa hän odottaa teitä, tullakseen
+sitten tuntemattomana kaupunkiin, missä te olette hankkinut hänelle
+varman turvapaikan, ainakin omasta mielestänne. Eikö asian laita ole
+niin? Olenko kenties unhottanut jonkun pikkuseikan?"
+
+Masentuneena nyt kuulemastaan don Gusman oli painanut päänsä käsiinsä.
+
+Kauhea kuilu aukeni hänen eteensä: jos Rosas tunsi hänen salaisuutensa
+-- ja everstin seikkaperäisen kertomuksen jälkeen ei siitä ollut
+epäilyäkään -- niin tuo villi diktaattori oli jo päättänyt hänen ja
+hänen veljensä kuoleman. Toivon kipinänkin säilyttäminen olisi ollut
+hulluutta.
+
+"Hyvä Jumala!" hän huudahti tuskissaan, "veljeni, veli raukkani!"
+
+Eversti näytti hetkisen nauttivan sanojensa vaikutuksesta, jonka
+jälkeen hän jatkoi sävyisällä ja liehakoivalla äänellä:
+
+"Rauhoittukaa, don Gusman, kaikki ei vielä ole menetetty;
+ne asiat, jotka niin seikkaperäisesti kerroin salaisuudestanne, minkä
+luulitte niin hyvin säilyttäneenne, tunnen vain minä yksin;
+vangitsemismääräyksenne pannaan toimeen vasta auringon noustessa
+huomenna; tällä hetkellä ottamani askel on omansa osoittamaan, ettei
+aikomukseni ole käyttää väärin sitä etua, jonka sattuma on käsiini
+antanut."
+
+"Mutta mitä te minusta tahdotte? Kuka te olette, taivaan nimessä?"
+
+"Kukako olen? Te olette itse sanonut sen: teidän vihollisenne. Mitäkö
+tahdon? Pelastaa teidät."
+
+Don Gusman ei vastannut. Hän oli ankaran liikutuksen vallassa, hänen
+ruumiinsa näytti vapisevan hermoväristyksestä.
+
+Eversti kohautti kärsimättömästi olkapäitään.
+
+"Ymmärtäkää minua oikein", hän sanoi, "sitä karjapaimenta, johon
+luotitte, odotatte turhaan, sillä hän on kuollut..."
+
+"Kuollut!" ylimys keskeytti ihmeissään.
+
+"Tuo mies", don Bernardo jatkoi, "oli petturi. Tuskin päästyään Buenos
+Ayresiin hän koetti enimmän tarjoavalle myydä salaisuuden, jonka
+veljenne oli hänelle uskonut. Sattuma teki, että hän ensin kääntyi
+minun puoleeni, sen vuoksi, että minä näköjään olen perheenne
+vihamies."
+
+"Näköjään olette?" Ribeyra toisti katkerasti.
+
+"Niin, näköjään olen", eversti sanoi, tahallaan painostaen näitä
+sanoja. "Lyhyesti, kun tuo mies oli ilmoittanut minulle kaiken, maksoin
+hänelle auliisti ja annoin hänen mennä."
+
+"Ah, kuinka varomatonta!" don Gusman ei voinut olla mumisematta,
+kuullessaan tämän mielenkiintoisen kertomuksen.
+
+"Niin, eikö totta?" eversti sanoi keveästi. "Mutta mitäpä taisin tehdä?
+Ensin olin niin hämmästynyt kuulemastani, etten ajatellut ottaa tuota
+miestä huostaani. Aijoin juuri etsiä hänet käsiini, kun äkkiä kiivas
+melu syntyi kadulla. Otin selville mitä se oli, ja minun täytyy
+myöntää, että ihastuin äärettömästi siitä, mitä sain tietää: näytti
+siltä että tuo lurjus, heti kadulle päästyään, oli joutunut
+riitaan toisen kaltaisensa heittiön kanssa ja että tämä hetken
+malttamattomuudessaan oli iskenyt häntä puukolla miehustaan sillä
+meille onnellisella seurauksella, että mies kaatui maahan aivan
+kuolleena. Tämähän on ihan ihmeellistä, vai kuinka?"
+
+Eversti oli ladellut tämän eriskummallisen jutun hänelle ominaisella
+huolettomuudella ja miellyttävän vapaasti.
+
+Don Gusman silmäili häntä tutkivasti, mutta eversti kesti hänen
+katseensa millään tavoin hämmentymättä. Viimein näytti kaikki
+epäröiminen haihtuneen ylimyksen mielestä; hän kohotti päänsä ja
+kumartaen kohteliaasti everstille hän sanoi liikutetulla äänellä:
+
+"Anteeksi, eversti, anteeksi, että olen epäillyt teitä, mutta tähän
+asti näyttää kaikki oikeuttaneen käytökseni teitä kohtaan. Mutta,
+taivaan nimessä, jos te todellakin olette vihamieheni, jos teillä on
+jokin viha sammutettavananne, niin kostakaa minulle, yksin minulle, ja
+säästäkää veljeäni, jota vastaan teillä ei kaiketi voi olla mitään
+vastenmielisyyden tunnetta."
+
+Don Bernardo rypisti kulmakarvojaan, mutta saavutti taas
+mielenmalttinsa.
+
+"Caballero", hän sanoi, "sanokaa palvelijallenne, että hän tuo esille
+hevoset, minä itse vien teidät ulos kaupungista, josta te ette ilman
+minun suojelustani voi päästä pois, sillä jokaista askeltanne
+vartioidaan. Teidän ei tarvitse pelätä mitään niiden miesten taholta,
+jotka seuraavat minua, ne ovat minulle uskollisia ja luotettavia, olen
+erikoisesti valinnut ne. Muuten me jätämme heidät vähän matkan päähän
+täältä."
+
+Don Gusman epäili hetkisen. Eversti tarkkasi häntä levottomasti,
+viimein ylimys näytti tehneen lopullisen päätöksensä, ja ojentautuen
+hän katsoi everstiä suoraan kasvoihin sekä lausui päättävästi:
+
+"Ei, tapahtukoon mitä tahansa, niin minä en seuraa neuvoanne, eversti."
+
+Tämä hillitsi kiivaan tyytymättömyyden tunteensa.
+
+"Te olette hullu", hän huudahti, "ajatelkaa"...
+
+"Päätökseni on tehty", don Gusman keskeytti kuivasti, "minä en astu
+askeltakaan tästä huoneesta teidän seurassanne, ennenkuin tiedän syyn
+omituiseen käytökseenne. Kaikista vastaanponnistuksistani huolimatta
+salainen tunne sanoo minulle, että te yhä olette vihamieheni ja että
+jos te tällä hetkellä olette palvelevinanne minua, eversti, niin
+tapahtuu se enemmän aikomuksessa panna toimeen joku kavala suunnitelma
+kuin tarkoituksessa todella hyödyttää minua tai omaisiani."
+
+"Olkaa varuillanne, caballero! Tullessani tänne aikomukseni olivat
+hyvät; älkää pakottako minua mielettömällä itsepäisyydellänne
+keskeyttämään tätä keskustelua, jota emme enää voi uudistaa. Minulla on
+vain yksi asia sanottavana teille, ja se on, että olkoon syy
+menettelyyni tällä hetkellä mikä tahansa, niin aikomukseni on pelastaa
+teidät ja omaisenne. Kas siinä ainoa selitys, minkä luulen tarvitsevani
+teille antaa."
+
+"Siinä ei ole mielestäni tarpeeksi, caballero."
+
+"Miksikä ei, jos suvaitsette?" eversti vastasi ylpeästi.
+
+"Koska teidän ja erään minun perheeni jäsenen välillä on tapahtunut
+asioita, jotka saattavat minut teidän taholtanne pelkäämään aikomuksia,
+joita minun on oikeus epäillä vihamielisiksi."
+
+Eversti hätkähti ja hänen kasvonsa muuttuivat tuhkanharmaiksi.
+
+"Vai niini" hän sanoi kumealla äänellä, "te tiedätte sen, señor don
+Gusman?"
+
+"Voin vastata teille samoin kuin te vastasitte minulle hetki sitten:
+minä tiedän kaiken."
+
+Don Bernardo painoi päänsä alas ja puristi kätensä nyrkkiin äärettömän
+raivoissaan.
+
+Syntyi hetken hiljaisuus.
+
+Tällä hetkellä kulki muuan yövartia ohitse kadulla, pysähtyi hetkiseksi
+talon ulkopuolelle ja julisti rämisevällä juopuneen äänellä keskiyön
+hetken olevan käsillä seuraavasti:
+
+"Ave Maria purissima! Las doce han dado y sereno!"
+
+Sitten hänen raskaat askeleensa kuuluivat vähitellen etääntyvän ja
+viimein häipyvän etäisyyteen.
+
+Molemmat miehet hätkähtivät, aivankuin heidät olisi kiivaasti herätetty
+ajatuksistaan.
+
+"Jo puoliyö!" don Ribeyra mumisi tyytymättömällä, levottomalla äänellä.
+
+"Lopettakaamme tämä!" don Bernardo huudahti päättävästi. "Koska mikään
+ei voi saada teitä vakuutetuksi aikeitteni vilpittömyydestä ja te
+vaaditte minun ilmaisemaan teille katkeria salaisuuksia, jotka koskevat
+vain minua..."
+
+"Ja erästä toista henkilöä!" don Gusman pisti väliin tahallaan.
+
+"No niin!" eversti jatkoi kärsimättömästi, "ja erästä toista henkilöä!
+No niin, minä tyydytän teidät: juuri sen vuoksi, koska tiedän
+kohtaavani tuon toisen henkilön hacienda del Picossa, seuraan teitä
+sinne! Ymmärrättekö nyt minua?"
+
+"Kyllä, ymmärrän teidät täydellisesti."
+
+"Siinä tapauksessa toivon, ettei teillä enää ole mitään
+huomautettavaa?"
+
+"Te erehdytte, caballero", ylimys vastasi suoraan.
+
+"Oh, mutta nyt vannon, ettette enää saa tietää mitään muuta."
+
+"Siinä tapauksessa matkustan yksinäni, siinä koko juttu."
+
+"Olkaa varuillanne!" eversti huudahti kiivastuneena, "kärsivällisyyteni
+on lopussa."
+
+"Entä minun sitten, herra eversti? Muuten, toistan sen vielä kerran, en
+ollenkaan välitä uhkauksistanne. Tehkää mitä haluatte, caballero,
+Jumala auttaa minua, siitä olen vakuutettu."
+
+Tällöin nuoren miehen kalpeat huulet vääntyivät halveksivaan hymyyn.
+Hän nousi ja astui ylimyksen eteen, joka seisoi liikkumatta keskellä
+lattiaa.
+
+"Onko tämä teidän viimeinen sananne, señor?" hän sanoi.
+
+"On kyllä", ylimys vastasi jyrkästi.
+
+"Tulkoon teidän verenne sitten teidän itsenne päälle! Te olette itse
+niin tahtonut!" eversti huudahti, heittäen vastustajaansa vimmastuneen
+katseen.
+
+Ja sanomatta muita jäähyväisiä viholliselleen, joka näköjään yhä oli
+yhtä rauhallinen, hän kääntyi mennäkseen rajun mielenliikutuksen
+valtaamana.
+
+Don Gusman käytti ajatuksen nopealla liikkeellä hyväkseen tätä
+tilaisuutta ja riisui viittansa, heittäen sen everstin pään yli sekä
+kietoen hänet tuohon pitkään, raskaaseen vaatteeseen niin hyvin, että
+hän huomasi olevansa sidottu ja suukapuloitu, ennenkuin hän edes oli
+käsittänyt mistä kysymys oli, vielä vähemmän ehtinyt ajatella
+puolustautumista.
+
+"Joka kuoppaa toiselle kaivaa, lankeaa itse siihen!" don Ribeyra sanoi
+pilkallisesti. "Koska niin välttämättä tahdotte seurata minua, niin
+saatte sen tehdä, mutta aivan toisella tavalla kuin luultavasti olette
+ajatellut."
+
+Vastauksen asemasta eversti teki rajun, vaikka turhan ponnistuksen
+päästä vapaaksi.
+
+"Nyt toisten kimppuun!" don Gusman huudahti katsahtaen riemuiten
+viholliseensa, joka kiemurteli lattialla voimattoman raivon vallassa.
+
+Viiden minuutin kuluttua palvelijat olivat riisuneet aseista ne
+muutamat sotilaat, jotka olivat jääneet portaikkoon ja sitoneet heidät
+köysillä, jotka he itse olivat tuoneet mukanaan epäilemättä aivan
+toisessa tarkoituksessa, ja kantaneet lähellä olevan tuomiokirkon
+rappusille; sinne heidät jätettiin oman onnensa nojaan. Mitä everstiin
+tulee, niin ei vanha sotilas, joka oli osoittanut niin suurta
+mielenmalttia, ollut halukas jättämään häntä, kuten hän jo oli
+sanonutkin; hänellä oli päinvastoin tärkeitä syitä pitää hänet mukanaan
+sillä uskaliaalla retkellä, jota hän aikoi yrittää. Heti päästyään
+hevosen selkään, hän siis heitti vankinsa poikittain satulaan eteensä,
+jonka jälkeen hän läksi talostaan, luotettavien palvelijainsa
+seuraamana, kaikki ratsastaen erinomaisilla hevosilla ja aseistettuina
+hampaisiin saakka.
+
+"Eteenpäin täyttä laukkaa!" hän huudahti heti kun portti oli suljettu.
+"Kuka tietää, eikö tämä petturi jo ole myynyt meitä?"
+
+Tuo pieni joukko kiiti myrskyn nopeudella halki kaupungin, joka tähän
+aikaan yöstä oli aivan autio.
+
+Mutta kun ratsastajat saapuivat esikaupunkiin, hiljensivät he
+vähitellen vauhtiaan, ja don Gusmanin antamasta merkistä he pian
+pysähtyivät kokonaan.
+
+Don Gusman ei ollut tullut ajatelleeksi erästä seikkaa, joka kuitenkin
+oli erittäin tärkeä, nimittäin että Buenos Ayres siihen aikaan kun
+Rosas'in hallitus sitä painoi, oli piiritetty kaupunki, ja että
+määrätyn hetken jälkeen oli mahdoton päästä sieltä pois tuntematta
+tunnussanaa, jota vaihdettiin joka päivä ja jonka diktaattori itse
+jakoi. Asema oli tukala. Don Gusman katseli kahden vaiheella vankia
+edessään. Hetkeksi juolahti hänen mieleensä vapauttaa tämä suukapulasta
+ja kysyä häneltä tunnussanaa, joka hänen piti tuntea. Mutta muutaman
+sekunnin mietittyään hän hylkäsi ajatuksen uskoa itsensä sen miehen
+valtaan, jota hän hetki sitten oli kuolettavasti loukannut ja joka
+varmaan käyttäisi ensimmäistä tarjoutuvaa tilaisuutta kostaakseen. Hän
+päätti sen vuoksi käyttää rohkeutta ja menetellä olosuhteiden mukaan.
+
+Kehoitettuaan siis seuralaisiaan pitämään aseensa valmiina
+käytettäväksi ensi merkin saatuaan, hän antoi määräyksen jatkaa
+ratsastusta.
+
+He olivat ratsastaneet tuskin kuuttasataa askelta, kun he kuulivat
+kiväärinhanaa viritettävän, ja voimakkaasti jyräytetty 'wer da!' kuului
+heidän korviinsa.
+
+Onneksi oli yö niin pimeä, että kymmenen jalan päästä oli mahdoton
+erottaa mitään.
+
+Tällä hetkellä täytyi olla rohkea. Don Gusman korotti äänensä ja
+vastasi lujasti ja terävästi:
+
+"Eversti Pedrosa!... ronde mas horca!"
+
+"Mihin aijotte?" vahtisotamies jatkoi.
+
+"Palermoon", don Ribeyra vastasi edelleen, "korkeasti kunnioitetun
+kenraali Rosas'in käskystä."
+
+"Menkää!"
+
+Tuo pieni joukko sukelsi lumivyöryn tavoin kaupungin portista ja katosi
+pian pimeään.
+
+Rohkeutensa avulla don Gusman oli välttänyt suuren vaaran.
+
+Yövartijat huusivat kello puoli yhtä samalla hetkellä kun ratsastajat
+jättivät Buenos Ayresin viimeiset talot taakseen.
+
+
+
+
+XVI.
+
+KARAVAANIMAJALA PAMPAKSELLA.
+
+
+Pampakset ovat Etelä-Amerikan aroja, kuitenkin sillä erotuksella, että
+nämä äärettömät tasangot, jotka ulottuvat Buenos Ayresista aina San
+Louis de Mendozaan Kordillien juurelle, ovat paksun vihreän ruohomaton
+peittämiä, joka aaltoilee vähimmästäkin tuulen henkäyksestä, ja siellä
+täällä lukuisten, valtavien vesistöjen halkomia, jotka kyntävät niitä
+kaikkiin suuntiin.
+
+Pampas on äärettömän yksitoikkoisen ja synkän näköinen: ei mitään
+puita, ei mitään vuoria, ei edes kohokohtaa maassa, joka keskeyttäisi
+seudun väsyttävän säännöllisyyden ja muodostaisi hiekka- ja
+kraniittikosteikon keskelle tätä ruohomerta.
+
+Vain kaksi tietä kulkee pampaksen läpi, yhdistäen Atlantin ja Tyynen
+meren.
+
+Toinen menee Chileen Mendozan ohi, toinen johtaa Peruun Tucumanin ja
+Saltan kautta.
+
+Näissä avaroissa erämaissa kuljeksii kaksi ihmisrotua, jotka käyvät
+alituista sotaa toisiaan vastaan, nimittäin sotaiset intiaanit ja
+karjapaimenet.
+
+Karjapaimenet muodostavat Argentinassa erityisen kansanluokan, jota
+turhaan saa etsiä muualta.
+
+Toimenaan vartioida villejä sarvikarja- ja hevoslaumoja, jotka käyvät
+laitumella missä sattuu näillä avaroilla tasangoilla, nämä miehet,
+jotka suurimmaksi osaksi ovat valkoista alkuperää, mutta aikoja sitten
+sekoittuneet maan alkuasukkaihin, ovat aikojen kuluessa muuttuneet yhtä
+villeiksi kuin itse intiaanit, joiden viekkauden ja julmuuden he ovat
+oppineet. He asuvat hevosen selässä, nukkuvat paljaalla maalla, elävät
+laumojensa lihasta, kun metsästys ei onnistu, ja tulevat harvoin
+isäntiensä haciendoille saakka, tai kaupunkeihin, paitsi vaihtamaan
+eläinten nahkoja, kamelikurjen höyheniä tai turkiksia viinaan,
+hopeakannuksiin, ruutiin, puukkoihin ja kirkkaan värisiin kankaisiin,
+joilla he mielellään koristelevat itseään.
+
+Nämä Uuden maailman kentaurit, yhtä nopealiikkeiset kuin
+tatarilaisratsastajat Siperian aroilla, muuttavat ihmeellisen nopeasti
+toisesta päästä maata toiseen, tunnustamatta mitään muuta lakia, kuin
+omat päähänpistonsa, tai mitään muuta herraa kuin oman tahtonsa, sillä
+useimmiten he eivät tunne niitä tilanomistajia, jotka heitä käyttävät
+ja joita he näkevät vain harvoin.
+
+Matkustajat pelkäävät karjapaimenia melkein yhtä paljon kuin
+intiaaneja, eivätkä uskalla pampakselle muuten kuin suurin joukoin,
+auttaakseen toisiaan niitä hyökkäyksiä vastaan, jotka heitä uhkaavat
+intiaanien, karjapaimenien ja villipetojen taholta.
+
+Näihin karavaaneihin kuuluu tavallisesti viidestätoista
+kahteenkymmeneen matkavaunuun, joita vetää kuusi tai kahdeksan härkää,
+joita ajajat, vaunujen nahkapeitteellä maaten, pistävät pitkillä
+piikeillä, jotka riippuvat tasapainossa heidän päänsä päällä ja joilla
+he helposti ulottuvat etäisimpäänkin härkään valjakossa.
+
+Joku capatazi tai majordomo, päättäväinen mies, joka tarkemmin
+tuntee pampaksen, johtaa karavaania ja hänen komennettavanaan on
+kolmisenkymmentä hyvin aseistettua peonia, jotka, samoinkuin hänkin
+ratsain, nelistävät saattojoukon ympäri, vartioivat vaihdettaviksi
+tarkoitettuja juhtia, tarkastelevat tietä ja hyökkäyksen tapahtuessa
+puolustavat niitä kaiken ikäisiä matkustajia, joita he kuljettavat
+mukanaan.
+
+Ei mikään ole samalla kertaa sen kuvankauniimpaa ja surullisemman
+näköistä, kuin nuo karavaanit, jotka luikertelevat pampaksen yli, kuten
+käärme, edeten hitain, tasaisin askelin teillä, täynnään syviä kuoppia,
+joissa nuo suunnattomat matkavaunut hyppivät ylös ja alas kitisevine,
+jykevine pyörineen, viippuen kuvaamattomin keikauksin ja töytäyksin
+raiteissa, joista härät, mylvien ja painaen höyryävät turpansa aina
+maahan asti, vain vaivoin voivat vetää ne ylös.
+
+Usein nämä karavaanit kohtaavat arrieroja eli muulinajajia, joiden
+kuormitetut juhdat ravaavat hauskasti, pienen hopeakulkusen kilistessä
+ensimmäisen muulin kaulassa ja miesten alituiseen huudellessa:
+
+"Hei, muulit!" Tämän huudon toistaa kaikissa äänilajeissa yli-arriero
+ja hänen peoninsa, jotka ratsastavat muulien ympärillä estääkseen niitä
+hajaantumasta millekään taholle.
+
+Illan tullen saavat muulinajajat ja härkien ohjaajat kehnon suojan
+postiasemilla, eräänlaisissa karavaanimajaloissa, joita on rakennettu
+sinne tänne pampakselle.
+
+Matkavaunut riisutaan ja asetetaan samaan riviin, muulien taakat
+ladotaan piiriin, jonka jälkeen, jos majala on täysi ja siellä on
+paljon matkustajia, eläimet ja ihmiset asettuvat samaan leiriin ja
+viettävät yönsä paljaan taivaan alla, joka sellaisessa maassa, missä
+pakkanen on melkein tuntematon, ei ole ollenkaan vastenmielistä.
+
+Nyt alkavat nuotiotulten haaveellisessa valossa pitkät kertomukset
+pampakselta, sekaisin iloisen naurun, laulun, tanssin ja
+rakkauskuiskuttelujen kanssa.
+
+Kuitenkin on harvinaista, että yö kuluu ilman riidan syntyä härkien
+ohjaajien ja muulinajajien välillä, jotka luonnostaan ovat vihollisia
+ja kateellisia toisilleen, ja tavallisesti vuotaa tällöin verta
+puukonpistoista, sillä veitsi näyttelee aina joskus liiankin tehoisaa
+osaa noiden ihmisten riidoissa, joiden hehkuvia intohimoja mitkään
+siteet eivät hillitse.
+
+Sen päivän illalla, jolloin kertomuksemme alkaa, oli viimeinen
+karavaanimaja Portillo-tiellä, pampakselta Buenos Ayresiin päin,
+täpötäynnä matkustajia.
+
+Kaksi melkoista muulikuormuetta, jotka kuukausi sitten olivat kulkeneet
+Alto de Cumbren yli ja asettuneet leiriin Rio de la Cuevan varrelle,
+lähelle Inka-siltaa, muuatta tämän seudun ihmeellisimmistä
+merkillisyyksistä, oli sytyttänyt tulensa majan edustalle, kolmen tai
+neljän karavaanisaattueen viereen, joiden härät makasivat hiljaa ja
+rauhallisesti ajopelien muodostaman aitauksen sisällä.
+
+Tämä majatalo oli jotenkin suuri polttamattomista tiilistä tehty
+rakennus, jonka sisäänkäytävän edessä oli suojus, jonkunlainen neljän,
+maahan istutetun pilarimaisen puun kannattama parveke, kyllin suuri
+tarjoamaan päivällä suojaa auringon polttavia säteitä vastaan.
+
+Tämän telttakatoksen sisältä kuului häränohjaajien ja muulinajajien
+laulua ja naurua, johon sekoittui kitaran soittoa, jota vimmatusti
+hangattiin käden selällä, ja majatalon isännöitsijän terävä ja kirkuva
+ääni, hänen koettaessaan, vaikka turhaan, nalkuttavalla äänellä tulla
+kuulluksi melun keskellä ja saada hälinää vaimennetuksi.
+
+Tällöin kuului useain hevosten nopeaa nelistystä, ja kaksi
+ratsujoukkoa, jotka sukeltautuivat esiin kahdelta aivan vastakkaiselta
+taholta, pysähtyi aivankuin yhteisestä sopimuksesta talon
+eteissuojuksen edustalle, sivuutettuaan erittäin taitavasti nuo
+molemmat leirit; jotka oli järjestetty majatalon eteen ja sulkivat tien
+sinne.
+
+Näistä joukoista ensimmäinen, johon kuului vain kuusi ratsastajaa, tuli
+Mendozan taholta; toinen sitävastoin tuli pampaksen keskustasta päin,
+ja siinä oli ainakin kolmisenkymmentä ratsumiestä.
+
+Näiden molempien joukkojen odottamaton tulo keskeytti aivan kuin
+taikaiskusta melun, jota isäntä ei tähän asti ollut voinut tukahuttaa,
+ja kuolonhiljaisuus valtasi melkein silmänräpäyksessä tuon joukkueen,
+joka hetkinen sitten oli ollut niin iloinen ja huoleton.
+
+Härkien ohjaajat ja muulinajajat hiipivät varjojen tavoin huoneesta
+asianomaisille leiripaikoilleen, vaihtaen keskenään levottomia
+silmäyksiä, niin että sali tyhjeni kädenkäänteessä ja isäntä saattoi
+keveällä mielellä mennä saamiaan odottamattomia vieraita vastaan. Mutta
+tuskin hän oli ehtinyt ovensa kynnykselle ja silmännyt ulos, kun hänen
+kasvonsa tulivat kuolonkalpeiksi ja kouristuksen tapainen puistatus
+värisytti hänen ruumistaan. Melkein kuulumattomalla äänellä hänen
+onnistui änkyttää Etelä-Amerikassa tavanmukainen tuliaistervehdys:
+
+"Ave Maria purissima!"
+
+"Sin peccado concibida", vastasi karkealla äänellä ankarapiirteinen ja
+villikatseinen, kookas ratsastaja, joka näytti olevan lukuisamman
+joukon päällikkö.
+
+Huomautettakoon, että toinen joukko näytti tavallaan ottavan osaa
+siihen hämmästykseen, joka valtasi majatalon asukkaat, ja se oli
+huomannut edellisen joukon ennenkuin tämä toisen läsnäoloa aavistikaan;
+ratsastajat olivat varovasti hiljentäneet hevostensa vauhtia ja niin
+paljon kuin suinkin pysyttäytyneet varjossa, ollen kaiken
+todennäköisyyden mukaan varsin haluttomia antaakseen noiden
+vaarallisten matkatoveriensa, jotka sattuma tai huono onni oli niin
+epämiellyttävästi työntänyt heidän tielleen, yllättää itseään.
+
+Mutta keitä olivat nuo miehet, joiden paljas näkeminenkin aiheutti
+yleistä kauhua ja pelästytti kuin lapset tai arat naiset nuo rohkeat
+erämaanvaeltajat, joiden elämä oli alituista taistelua intiaanien ja
+villipetojen kanssa, ja jotka usein olivat katsoneet kuolemaa silmiin
+kalpenematta, niin että he melkein olivat tulleet siihen luuloon, ettei
+se koskaan heitä saavuttaisi?
+
+Selitämme asian parilla sanalla. Siihen aikaan kun tämä kertomus
+tapahtui, oli tuon sekasikiön, tuon Neron, jossa ei ollut mitään muuta
+ihmismäistä kuin ulkonäkö, tuon oppimattoman ja petomaisen
+karjapaimenen, tuon tiikerin ihmishaamussa, sanalla sanoen Juan Manuel
+de Rosas'in vihattu ja verenhimoinen hirmuvalta, joka niin kauan oli
+rasittanut Argentinan maakuntia, vielä kaikkivaltias; ja nämä miehet
+olivat federalisteja, punaisia, tuon kylmäverisen kurkunkatkaisijan
+palkkaamia salamurhaajia, jonka nimi tämän jälkeen on herättänyt
+yleistä inhoa, he olivat, toisin sanoen, tuon kamalan
+restauradoraseuran jäseniä, joka seura monena vuonna täytti Buenos
+Ayresin surulla ja on paremmin tunnettu nimellä Mashorca [Mas horca
+merkitsee enemmän hirsipuita].
+
+Yleisen paheksumisen pakottamana diktaattori sittemmin oli
+hajoittavinaan tuon seuran, mutta siitä ei tullutkaan mitään, ja aina
+tuon kauhean hirmuvaltiaan kukistumiseen asti se todella oli olemassa
+ja jatkoi herransa viittauksesta murhia, raiskauksia ja murhapolttoja
+kautta koko liittovaltion.
+
+Huomaamme nyt, mitä kauhua nuo huolettomat ja rauhalliset matkustajat,
+jotka olivat kokoontuneet suojukseen, ehdottomasti tunsivat, kun heidän
+keskuuteensa äkkiä ilmestyivät noiden säälintunnetta vailla olevien
+palkattujen pyövelien synkät univormut.
+
+Tuollaisen milloinkaan pettämättömän, vaistomaisen aavistuksen
+valtaamina he huomasivat, että vaara uhkasi heitä. He poistuivat siis
+allapäin, ja piiloutuen tavarapakkojensa taakse he alkoivat vavista
+niiden varjossa, hetkeäkään ajattelematta hyödytöntä puolustautumista.
+Sillä välin punaiset olivat hypänneet hevostensa selästä ja tulleet
+taloon, kulkien varpaisillaan tavattoman suurien kannuskehriensä
+vuoksi, ja laahaten sapeleitaan, joiden raskaat terästupet, koskiessaan
+pihakivitykseen, rämisivät onnettomuutta ennustavasti heidän joka
+askeleellaan.
+
+"Hohoi!" päällikkö huudahti käheällä äänellä. "Tuli ja leimaus! Mitä
+tämä merkitsee, caballerot? Olisiko tänne tulomme ehkä karkoittanut
+ilon tästä talosta?"
+
+Isäntä puhkesi tervehdyksiin ja kieritteli muodotonta hattuaan
+sormiensa välissä saamatta sanaa suustaan, siihen määrään pelästys
+kiinnitti hänen kielensä kitalakeen. Sydämensä pohjasta tuo kunnon
+mies, joka tunsi epämiellyttävien vieraittensa rivakat tavat, pelkäsi
+kovin tulevansa hirtetyksi, joka seikka ei suinkaan auttanut häntä
+saavuttamaan asianhaarojen vaatimaa kylmäverisyyttä ja mielenmalttia.
+
+Suurta salia valaisi vain savuava talikynttilä, joka levitti ainoastaan
+himmeää ja epämääräistä valoa. Päällikkö, joka tuli ulkoa ja jonka
+silmiä vielä verhosi pampaksen synkkä pimeys, ei ollut ensi
+silmänräpäyksessä voinut erottaa mitään, mutta sitä mukaa kuin hän
+tottui itseään ympäröivään puolihämärään ja huomasi, että, isäntää
+lukuunottamatta, sali oli aivan tyhjä, hän rypisti kulmakarvojaan ja
+huudahti, polkien kiivaasti jalkaansa ja silmäillen raivokkaasti
+edessään seisovaan pelosta mielettömään isäntärukkaan:
+
+"Tuhat tulimmaista! Olisinko tietämättäni joutunut käärmeiden pesään?
+Käytettäisiinkö tätä likaista hökkeliä unitaristi-roistojen
+piilopaikkana? Vastaa, lurjus, ellet tahdo valheellista kieltäsi
+kiskottavan suustasi ja heitettävän koirille!"
+
+Majatalon isäntä muuttui kasvoiltaan vihreäksi pelosta, kuullessaan
+tämän uhkauksen, jonka hän tiesi näiden miesten voivan panna toimeen,
+ja etenkin kuullessaan nimityksen unitaristi-roistot, jota käytettiin
+Rosas'in vihollisista ja joka yhä oli aiheena verilöylyihin.
+
+"Señor kenraali", isäntä huudahti, tehden sankarillisen ponnistuksen
+sanoakseen joitakin sanoja.
+
+"Minä en ole mikään kenraali, hölmö", päällikkö keskeytti lempeämmällä
+äänellä, ollen turhamaisuudessaan mielissään tästä helähtelevästä
+arvonimestä, jonka isäntä niin auliisti antoi hänelle. "Minä en ole
+mikään kenraali, vaikka toivon siksi kerran pääseväni; minä olen vielä
+vain luutnantti, joka sekin on jo varsin kaunis arvo. Älkää siis
+nimittäkö minua muulla nimellä nykyisin; jatkakaa nyt."
+
+"Señor luutnantti", isäntä jatkoi vähän rauhoittuneena, "täällä ei ole
+ketään muita kuin ansiokkaan kenraali Rosas'in ystäviä, me olemme
+kaikki federalisteja."
+
+"Hm!" tuo kauhea luutnantti lausui epäluuloisin ilmein, "minä epäilen
+sitä. Te olette liian lähellä Montevideoa, ollaksenne todella
+rosasilaisia."
+
+On huomattava, että kaikista argentinalaisista maakunnista vain yksi
+kaupunki oli kyllin sankarillinen vastustaakseen hurjan diktaattorin
+verenhimoista hirmuvaltaa. Tämä kaupunki, jonka uskollisuus vapauden
+jaloa asiaa kohtaan on tehnyt sen kuuluisaksi, niin hyvin uudessa
+kuin vanhassakin maailmassa, oli Montevideo. Päättäneenä tarpeen
+tullen kaatua kannattamansa pyhän asian puolesta kaupunki kesti
+sankarillisesti yhdeksän vuotta Rosas'in joukkojen piiritystä, joiden
+turhat yritykset aina murtuivat sen muurien juurella.
+
+"Señor luutnantti", isäntä uudisti erittäin kursailevasti, "ne
+henkilöt, joita täällä tapaa, ovat kaikki ajomiehiä, jotka vain
+kulkevat ohi eivätkä suinkaan puutu politiikkaan."
+
+Tämä huomautus, niin viekkaaksi kuin isäntä sitä luulikin, ei
+kuitenkaan tehnyt toivottua vaikutusta upseeriin.
+
+"Kunniani kautta!" hän sanoi kopealla äänellä, "saammehan nähdä, ja voi
+sitä, jonka huomaan kavaltajaksi! Luco", hän jatkoi kääntyen
+korpraalinsa puoleen, "ota muutamia miehiä mukaasi ja herätä nuo elukat
+sekä tuo ne samalla tänne; jos jotkut nukkuvat liian sikeästi, niin älä
+pelkää kutittaa heitä sapelin kärjellä, se piristää heitä ja yllyttää
+nopeammin tottelemaan."
+
+Korpraali hymyili viekkaasti ja meni heti ulos panemaan toimeen
+saamaansa määräystä.
+
+Sittenkuin luutnantti oli isännälle tehnyt vielä muutamia
+vähäpätöisempiä kysymyksiä, hän päätti viimein asettua salin ympäri
+kulkevalle parvekkeelle, ja kärsivällisesti odottaessaan
+alipäällikkönsä paluuta hän alkoi nautiskella niitä juomatavaroita ja
+muita virvokkeita, joita talon isäntä oli rientänyt asettamaan esille
+kiroillen hiljaa sitä, että oli pakotettu ilmaiseksi sammuttamaan niin
+suuren joukon janon, sillä hän tiesi varsin hyvin, että vaikka nämä
+punaiset nauttivatkin runsaasti, niin hän ei saisi nähdä vilaustakaan
+heidän rahoistaan, saisipa olla vielä iloinen päästessään niin vähällä.
+Sotamiehet olivat, viittä tai kuutta lukuunottamatta, jotka olivat
+jääneet ulos vartioimaan hevosia, asettuneet päällikkönsä viereen ja
+seuranneet hänen esimerkkiään, juoden kuin sienet.
+
+Korpraalin tehtävä oli paljon helpompi kuin hän ehkä luulikaan, sillä
+ajomiesraukat olivat kuulleet päällikön jyrkän määräyksen.
+Huomatessaan, että kaikki vastarinta ei olisi ainoastaan hyödytöntä,
+vaan päinvastoin pahentaisi heidän asemaansa, he päättivät alistua ja
+totella upseerin omavaltaista kehoitusta, jonka vuoksi he kiireesti
+palasivat saliin, salaten tuntemansa pelon väkinäiseen hymyilyyn niin
+hyvin kuin taisivat.
+
+"Oh hoh!" luutnantti huudahti veitikkamaisen näköisenä, "tiesinhän
+minä, että tässä tapahtui joku väärinkäsitys, vai miten, hyvät miehet?"
+
+Miehet pyysivät nöyrän vakuuttavasti anteeksi, upseerin kuunnellessa
+mitä välinpitämättömimmin ilmein, samalla kun hän pienin kulauksin
+tyhjensi tavattoman suurta pikaria, joka oli täpösen täynnä refino de
+Catalunaa, maailman väkevintä paloviinaa.
+
+"Kas niin, toverit", hän äkkiä lausui, keskeyttäen juontinsa ja
+rämistäen sapelin tuppea parvekkeeseen, "tehkäämme hieman tuttavuutta,
+ja kenen puoluelaisia te ensiksikin olette, hitto vieköön?"
+
+Kauhuissaan tästä uhkaavasta mielenosoituksesta matkamiehet vastasivat
+heille tehtyyn kysymykseen, rientäen täyttä kurkkua ja yht'aikaa
+kirkumaan meluavalla ihastuksella, joka ei suinkaan ollut syvällistä:
+
+"Eläköön ansiokas kenraali Rosas! Eläköön vapauttaja! Eläköön
+federalistit! Surma unitaristi-roistoille! Hakatkaa ne maahan! Hakatkaa
+ne maahan!"
+
+Nämä federalistien tunnetut huudot, jotka olivat heillä tunnuslauseena
+heidän verisillä retkillään, haihduttivat upseerin epäluulon. Hän
+suvaitsi hymyillä, mutta tiikerin tavoin näyttämällä valkoisia teräviä
+hampaitaan, valmiina puremaan.
+
+"Hyvä! Hyvä!" hän huudahti; "no, olihan hauskaa tavata oikeita
+rosasilaisia. Kas niin, isäntä ystäväni, siemaus paloviinaa noille
+kelpo miehille; minä tahdon kestitä heitä."
+
+Isäntä olisi mielellään välttänyt tätä upseerin niin sanottua
+anteliaisuutta, jonka hän, kuten hän varsin hyvin tiesi, sai itse
+kustantaa. Hän totteli kuitenkin käskyä, kätkien tuntemansa kiukun mitä
+kohteliaimpaan hymyilyyn.
+
+Federalistiset huudot ja vakuuttelut alkoivat taas uudella innolla.
+Viina kulki miehestä mieheen ja ilo oli ylimmillään.
+
+Luutnantti sai nyt käsiinsä kitaran, joka oli unohtunut hänen
+viereensä.
+
+"Kas niin, pojat!" hän sanoi. "Tuli ja leimaus! Zambacuecaa
+tanssimaan!"
+
+Ei maksanut vaivaa kieltäytyä. Luutnantin tuttavallinen kehoitus
+lausuttiin niin jyrkällä tavalla, että läsnäolijoiden, vaikka suurin
+osa heistä olisi miettinyt muuten mitä tahansa, oli pakko mukautua ja
+näytellä osansa loppuun miten parhaiten taisi.
+
+Varminta oli alistua. He olivat tiikerikissan käpälissä, ja tämä
+saattoi minä hetkenä tahansa raapaista heitä, jos häntä halutti.
+
+Salin keskelle tehtiin tilaa, jonka jälkeen miehet ja naiset asettuivat
+paikoilleen, katse upseeriin suunnattuna, alkaakseen tanssin ensin
+merkin saatuaan.
+
+Merkkiä ei tarvittukaan vartoa. Heti kun luutnantti näki uhriensa
+olevan valmiita, hotkaisi hän aina siemauksen viinaa, jonka tehtyään
+hän tarttuen kitaraan alkoi näppäillä sitä kätensä selkäpuolella ja
+rupesi väräjävällä äänellä laulamaan Argentinassa hyvin tunnettua
+zambacuecaa, joka alkaa seuraavilla ihanilla säkeillä:
+
+    Para que vas y vienes
+    Vienes y vas,
+    Si otros con andar menos,
+    Consiguen mas.
+
+[Merkitsee suunnilleen: Miksi menet ja tulet, tulet ja menet, jos muut
+käymällä vähemmän saavat enemmän aikaan.]
+
+Täydellä syyllä on väitetty, että espanjalaiset ovat hullaantuneita
+tanssiin, mutta tässä, kuten monessa muussakin, amerikkalaiset ovat
+jättäneet heidät kauaksi jälkeensä; he ovat kehittäneet tämän intohimon
+niin pitkälle, että se heillä lähenee hulluuden rajaa. Nyt kuvailemamme
+tapaus todistaa tämän väitteen todenperäisyyden.
+
+Nuo miehet, jotka vain niin sanoaksemme puukko kurkulla ja tavattoman
+pelon vallassa olivat suostuneet tanssimaan, nuo miehet olivat vain
+muutamia minuutteja kuulleet korvissaan kaikuvan kitaran kirkuvat
+soinnut ja tahtia osoittavan laulun, kun he heti unohtivat koko
+asemansa vaikeuden ja ainoastaan ajattelivat hurjalla raivolla antautua
+mielihuvitukseensa.
+
+Ne, jotka ensi hetkenä olivat pysyneet syrjässä, tuntemansa
+levottomuuden takia, joutuivat piankin tanssivien hyppäysten lumoihin
+ja seurasivat virran mukana, hyppien toisten tavoin, ulvoen ja polkien
+jalkojaan kuten nämäkin.
+
+Muutamien minuuttien kuluttua olikin kaikki pakko kadonnut, melu oli
+käynyt yhtä huumaavaksi ja rähinä yhtä suureksi kuin punaisten
+tullessa.
+
+Korpraali oli sillävälin tarkkaan suorittanut esimieheltään saamansa
+määräyksen, mutta, kuten jo on huomautettu, ajomiehet, jotka
+sattumoisin olivat pysähtyneet majan edustalle, olivat tehneet hänen
+tehtävänsä helpoksi palaamalla vapaaehtoisesti saliin. Tuo arvoisa
+aliupseeri oli kuitenkin, nähtävästi tahtoen hyvin täyttää
+velvollisuutensa, seurassaan puoli tusinaa sotamiehiä kuljeskellut
+leiripaikan ristiin rastiin, pistellen sapelinsa kärjellä
+tavarapakkojen väliin, silmäillyt vankkureihin, sanalla sanoen
+nuuskinut kaikkialta vanhan, nokkelan vainukoiran tavoin, jota ei voida
+johtaa harhaan.
+
+Kun hän erittäin tarkoin tutkittuaan kuitenkin oli tullut vakuutetuksi
+siitä, että kaikki hänen etsimänsä niinmuodoin olivat palanneet majaan,
+aikoi hän tehdä samoin. Mutta koska sisältä kuuluva melu osoitti, että
+kaikki kävi hyvin, ainakin sillä erää, hän muutti mieltään ja laski
+jonkun tekosyyn nojalla sotamiehensä menemään, jota tilaisuutta nämä
+käyttivät heti hyväkseen, saadakseen ottaa osaa iloon. Itse hän jäi
+ulos. Heti kun korpraali oli yksikseen, hänen käytöksensä muuttui
+nopeasti. Tultuaan vakuutetuksi siitä, ettei kukaan sivullinen
+tarkannut hänen liikkeitään, hän pyöräytti sormiensa välissä savukkeen,
+sytytti sen ja kävellen edestakaisin, välinpitämättömän näköisenä kuin
+raitista ilmaa nauttimassa oleva kuljeksija, hän poistui vähitellen
+sisäänkäytävän edustalta, jossa hän tähän asti oli ollut.
+
+Noin kymmenen minuutin kuluttua tästä tempusta, joka oli kuin
+vastatuuleen satamasta pyrkivän laivan manööveri, hän pääsi ajomiesten
+leiripaikan taakse ja tarpeeksi etäälle rakennuksesta, niin ettei häntä
+vallitsevan pimeyden vuoksi millään tavoin voitu huomata lyhyenkään
+matkan päästä. Nyt hän pysähtyi ja silmäili tarkkaan ja tutkivasti
+ympärilleen, heittäen palavan savukkeensa ilmaan.
+
+Tuo kevyt olkisavuke teki loistavan kaaren ilmassa, pudoten sitten
+maahan, jossa korpraali sen sammutti panemalla jalkansa sen päälle.
+
+Samassa välähti tuliviiru pimeässä lähellä sotilasta.
+
+"Hyvä!" hän murisi itsekseen, "nyt on oltava varuillaan."
+
+Hän tarkasti ympäristöä vielä kerran, jonka tehtyään hän ympärillään
+vallitsevan pimeyden rauhoittamana alkoi päättävästi hyräillä
+puoliääneen seuraavaa kolmea säettä eräästä pampaksella hyvin
+tunnetusta laulusta:
+
+    O, Libertad preciosa!
+    No comparada al oro
+    Ni al bien mayor de la espaciosa tierra!
+
+[Oi kallis vapaus! Sinua ei voi verrata kultaan eikä suurimpaan maan
+avaruudessa.]
+
+Samassa heikko ääni, kuin tuulen henkäys, jatkoi laulaen seuraavat pari
+säettä:
+
+    Mas rica y mas gozosa
+    Que el mas precioso tesoro...
+
+[Rikkaampi ja arvokkaampi kuin kalliin aarre.]
+
+Kuullessaan tämän vastauksen, jota hän epäilemättä odotti, korpraali
+vaikeni äkkiä. Painaen sapelinsa kärjen maata vasten hän nojautui sen
+kahvaan ja sanoi jotenkin äänekkäästi, vaikka hän näytti puhuvan
+itsekseen:
+
+"Ihmettelenpä, miksi nuo nandukset [eräänlaisia pampaksella eläviä
+kamelikurkia] ovat niin äkkiä vetäytyneet pampaksen sisäosiin."
+
+"Siksi", vastasi sama ääni, joka oli jatkanut laulua, "että ne ovat
+tunteneet ruumiinhajua."
+
+"Saattaa niin olla", korpraali vastasi, näköjään ollenkaan
+ihmettelemättä tätä omituista vastausta; "mutta siinä tapauksessa
+pitäisi kondoorien laskeutua alas Kordilleilta."
+
+"Jo yksikolmatta päivää sitten he ovat sivuuttaneet korkean Cumbren."
+
+"Aurinko oli eilen laskiessaan punainen."
+
+"Sen säteet kuvastivat luultavasti niiden palavien kylien leimua, jotka
+Mas Horca oli sytyttänyt", ääni sanoi edelleen.
+
+Korpraali ei epäillyt enää.
+
+"Tulkaa esiin, don Leoncio", hän mutisi, "te ja seuralaisenne."
+
+"Tässä olemme, Luco."
+
+Kuusi hampaisiin asti asestettua henkilöä ympäröi silmänräpäyksessä
+sotilaan.
+
+On tarpeetonta mainita, että nämä henkilöt olivat niitä ratsastajia,
+jotka tuntia aikaisemmin olivat majatalon luona törmänneet yhteen
+punaisten kanssa ja jotka, viisaasti kyllä, olivat pysyneet piilossa.
+
+Majatalossa jatkui yhä tanssi ja melu. Ilonpito kohosi lopulta
+äärettömäksi hurjistetuksi.
+
+Vieraat olivat siis varmoja siitä, ettei heitä häirittäisi. Sitäpaitsi
+vaikka kuu olikin noussut ja valaisi melkolailla, matkavaunujen takana
+suojassa oleva joukko ei pelännyt, että sitä huomattaisiin, jota
+vastoin he asemansa johdosta saattoivat nähdä heti jokaisen, joka lähti
+talosta.
+
+Käyttäkäämme hopeahohteista kuun valoa hyväksemme, muutamin sanoin
+kuvaillaksemme näitä uusia henkilöitä, joka on sitäkin helpompaa, koska
+he olivat varovasti nousseet hevostensa selästä, taluttaen niitä
+suupielestä.
+
+Olemme maininneet, että heitä oli kuusi. Kolme ensimmäistä oli selvästi
+peoneja, mutta heidän raskaat hopeakannuksensa, kirjaillut
+samettivyönsä, hienosti koristellut aseensa, jotka pilkoittivat heidän
+kallisarvoisten, bolivialaisesta laamavillasta kudottujen viittojensa
+alta, ja ennen kaikkea se kunnioittava tuttavallisuus, jolla he
+liittyivät isäntiinsä, osoitti selvästi missä määrin he olivat
+oikeutetut nauttimaan näiden arvonantoa.
+
+Nämä peonit eivät oikeastaan olleet vain palvelijoita, vaan myös
+ystäviä, tosin kyllä vaatimattomia, mutta luotettavia ja koeteltuja
+kauheissa vaaroissa.
+
+Kaksi isännistä oli noin kolmenkymmenen tai kolmenkymmenenviiden
+vuotiasta, parhaassa miehuuden ijässä.
+
+Heidän pukunsa oli aivan samankuosinen kuin palvelijainkin ja erosi
+vain kalliimman ja hienomman kankaansa puolesta.
+
+Ensimmäisellä, pitkällä ja kookkaalla, hienokäytöksisellä miehellä oli
+ylpeän päättäväiset ja rohkean näköiset kasvot, joilla kuvastui suoruus
+ja hyvyys ja jotka ensi silmäyksellä herättivät kunnioitusta ja
+mieltymystä.
+
+Hänen nimensä oli don Leoncio de Ribeyra.
+
+Hänen toverinsa oli jotenkin samankokoinen ja samoin käytökseltään
+erittäin hieno, mutta oli kuitenkin aivan don Leoncion vastakohta.
+Hänen siniset silmänsä, lempeine ja salaperäisine naismaisine
+katseineen, hänen suuri vaalea tukkansa, joka hulmuavina kiharoina
+aaltoili panamahatun alta ja hajallaan riippui hänen olkapäillään,
+hänen ihonsa himmeän vaalea väri, joka oli vastakohtana don Leoncion
+vähän olivinväriselle ja pronssinkarvaiselle iholle, saattoivat
+otaksumaan, ettei hän ollut syntynyt espanjalaisen Amerikan lämpimän
+taivaan alla. Kuitenkin tämä henkilö voi paremmin kuin hänen toverinsa
+ylpeydellä vaatia, että häntä pidettäisiin todellisena maan
+lapsena, koska hän suoraan polveutui urhoollisesta ja onnettomasta
+Tupac-Amaru'sta, viimeisestä Inka-suvun jäsenestä, jonka espanjalaiset
+niin raukkamaisesti murhasivat.
+
+Hänen nimensä oli Manco-Amaru, Diego de Solis y Villas Reales. Pyydämme
+lukijalta anteeksi tätä pitkää nimien jonoa.
+
+Don Diego de Solis'illa oli jonkunverran naisellisesta ulkonäöstään
+huolimatta leijonan rohkeus, jota mikään ei voinut ihmetyttää eikä edes
+liikuttaa. Hänen valkoisten, ruusunvärisillä kynsillä varustettujen
+käsiensä hienon ja melkein läpikuultavan ihon alla oli teräksiset
+hermot.
+
+Mitä tulee kolmanteen herrasmieheen, joka vaatimattomasti pysyttelihe
+toisten takana, niin hän oli kääriytynyt niin huolellisesti viittansa
+poimuihin ja hänen hattunsa reunat olivat niin hyvin käännetyt
+kasvoille, että oli mahdoton erottaa hänestä muuta kuin kaksi suurta
+mustaa silmää, jotka toisinaan näyttivät syöksevän tulta. Hänen hoikka
+vartalonsa, hieno ulkomuotonsa, pehmeät, vapaat eleensä ja notkeat,
+kiemurtelevat liikkeensä panivat otaksumaan, että hän oi vasta lapsi,
+ellei tuossa miehen puvussa piillyt naista, joka oli todennäköisempää.
+
+Sillävälin oli korpraalissa, heti hänen jouduttuaan nyt kuvailemaimme
+henkilöjen seuraan, tapahtunut täydellinen muutos. Hänen jyrkkä,
+kiukkuinen käytöksensä oli muuttunut tuollaiseksi mielisteleväksi
+kursailuksi, joka osoittaa todellista uskollisuutta. Hänen kasvoiltaan
+oli kadonnut pilkallinen, kavala ilme ja sijaan tullut ystävällinen ja
+iloinen hymyily.
+
+Don Leoncion onnistui vain vaivoin tukahduttaa ne rajut ilonpurkaukset,
+joihin sotilas antautui sellaisen henkilön vilpittömyydellä, joka
+vihdoinkin saa nauttia kauan odottamaansa onnea.
+
+"Kas niin, Luco", hän lausui, "rauhoitu, ystäväni: minä tässä olen,
+minä todellakin! Olehan nyt varovainen, poikani, hetki ei nyt ole
+sovelias mielenpurkauksille."
+
+"Se on totta! Se on totta, herrani, mutta minä olen niin iloinen,
+nähdessäni teidät taas niin pitkän ajan kuluttua." Ja hän pyyhki kuumia
+kyyneleitä, jotka valuivat hänen pronssinvärisiä poskiaan pitkin.
+
+Don Leoncio tunsi olevansa liikutettu vanhan palvelijan hellyydestä.
+
+"Kiitos, Luco", hän sanoi, ojentaen tälle kätensä. "Sinä olet hyvä ja
+uskollinen sielu."
+
+"Ja kuitenkin, huolimatta onnesta, jonka näkemisenne tuottaa, olisin
+toivonut, ettette olisi tullut niin odottamatta, herrani; ajat ovat
+huonot, hirmuvaltias on mahtavampi kuin milloinkaan Buenos Ayresissa."
+
+"Tiedän sen. Paha kyllä en kuitenkaan ole voinut siirtää matkaani
+tuonnemmaksi, huolimatta vaaroista, joihin tiesin antautuvani."
+
+"Jumala varjelkoon, armollinen herra, me vietämme kamalaa elämää."
+
+"Niin, mitäpä tehdä, poikaseni? Meidän täytyy mukautua siihen, mitä
+emme voi välttää. Oletko toimittanut kaikki mitä olen käskenyt?"
+
+"Olen, kaikkityyni, herrani. Veljellenne on ilmoitettu. Paha kyllä en
+ole itse voinut varoittaa häntä; minun on täytynyt lähettää muuan
+karjapaimen, jonka tunsin vain vähän, mutta olkaa huoletta, armollinen
+herra, veljenne ei jää saapumatta tähän kohtaukseen; hän on täällä
+muutaman päivän kuluttua."
+
+"Hyvä; mutta sinä olet tullut tänne mielestäni sangen lukuisassa
+seurassa."
+
+"Ah! En ole voinut tehdä toisin. Minua vartioidaan ankarasti, kuten
+tiedätte, herrani. Minun on täytynyt käyttää mitä erinomaisimpia
+keinoja saadakseni luutnantin tulemaan aina tänne asti."
+
+"Oli hiuskarvan varassa, ettemme lyöneet neniämme vastakkain."
+
+"Niin, ja minä olin hyvin pelästyksissäni tällöin, sillä olin
+tuntenut teidät jo, armollinen herra. Jumala tietää mitä siinä
+yhteentörmäyksessä olisi tapahtunut!"
+
+"Olet oikeassa. Tuo luutnantti, onko hän hyvä mies?"
+
+Luco pudisti surullisena päätään.
+
+"Varokaa häntä, herrani, hän on verenhimoisimpia mas-horcalaisia, mitä
+tuolla kiukkuisella Rosas-koiralla on."
+
+"Istu ja pala!" don Leoncio sanoi huolestunein ilmein; "pelkään pahaa,
+Luco, että sinun suuri itseluottamuksesi on saanut meidät syöksymään
+ampiaispesään, josta meidän on vaikea pelastua ehjin nahoin."
+
+"Asema on kieltämättä vaikea. Meidän on oltava erittäin varovaisia,
+niin ettei hän saa teistä vihiä. Etupäässä täytyy voittaa aikaa."
+
+"Niin", don Leoncio sanoi hyvin miettivänä.
+
+"Kuinka monta teitä on?" don Diego kysyi, yhtyen keskusteluun.
+
+"Kolmekymmentäviisi, luutnantti mukaan luettuna, armollinen herra;
+mutta, kuten sanoin, hän on itse piru ja vastaa yksinään neljää."
+
+"Hoh!" don Diego vastasi halveksivasti, sivellen miellyttävästi
+viiksiään, "meitä on seitsemän, jos laskemme mukaan sinutkin,
+poikaseni."
+
+"Kuka tuo luutnantti on?"
+
+"Se on don Torribio, entinen karjapaimen."
+
+"Ah!" don Leoncio huudahti, tehden inhoa ilmaisevan eleen, "Torribio
+kaulankatkaisia."
+
+"Tuli ja leimaus!" don Diego jatkoi, "haluaisinpa kerran painaa polveni
+sen roiston rinnan päälle, No, mitä nyt teemme?"
+
+"Te unohdatte, kuka on mukananne, don Diego", don Leoncio sanoi
+vilkkaasti, vilkaisten toveriinsa, joka seisoi liikkumatta siinä
+vieressä.
+
+"Se on totta!" nuori mies huudahti, "minä olen mieletön. Suo anteeksi,
+ystäväni, emme voi olla kyllin varovaisia."
+
+"Onneksi", Luco huomautti, "ette ole ottanut mukaanne doña Antoniaa.
+Rakas lapsi parka, hän kuolisi noiden hornanhenkien joukossa, joiden
+pariin olemme vaarassa joutua."
+
+Äkkiä, ennenkuin don Leoncio oli ehtinyt vastata, talosta kuului
+kauheita huutoja, useita kiväärin laukauksia pamahti ja parikymmentä
+miestä ja naista, pelästyksestä mielipuolina, syöksyi ulos, juosten
+vihlovasti kirkuen joka taholle.
+
+"Piiloutukaa!" Luco huudahti hätäisesti. "Hyvä Jumala, mitä tämä on?
+Tulen heti takaisin, mutta laittakaa niin, ettei kukaan teitä tunne.
+Menkää piiloon, Jumalan tähden! Minä tulen pian takaisin! Minun täytyy
+mennä katsomaan, mitä tuolla sisällä on tekeillä."
+
+Ja jättäen don Leoncion ja hänen seuralaisensa äärimmäisen
+levottomuuden valtaan korpraali riensi juosten taloon päin, jossa melu
+kasvoi joka hetki.
+
+
+
+
+XVII.
+
+PUNAISTA LEMMENLEIKKIÄ.
+
+
+Riennämme hetkistä ennen korpraalia selittämään lukijalle, mitä
+majatalossa oli tapahtunut.
+
+Alussa kävi kaikki hyvin, sittenkuin ensi hetken epäilys ja pelko oli
+haihtunut. Muulien ja härkien ajajat, joihin heidän mielihuvinsa
+vaistomaisesti vaikutti, olivat täydelleen unhottaneet pelkonsa ja
+vilpittömästi alkaneet veljeillä sotilasten kanssa.
+
+Paloviina kiersi lakkaamatta miehestä mieheen, toisesta päästä salin
+toiseen, ilo kasvoi juomisen mukana, joka perinpohjaisuutensa takia
+alkoi kuumentaa aivoja ja siellä täällä aiheuttaa ensimmäisiä
+juopumisen merkkejä.
+
+Sillävälin luutnantti, don Torribio, jatkoi lauluaan kiiluvin silmin ja
+hehkuvin poskin, näppäili kitaraansa ja ennen kaikkea joi, miettimättä
+mitään pahaa, ja kenties kaikki olisi mennyt hyvin, ellei olisi
+sattunut muuatta tapausta, joka äkkiä muutti tilanteen ja teki
+iloisesta näytelmästä kauhistuttavan kohtauksen.
+
+Parhaimpia ja komeimpia zambacueca-tanssijoita oli muuan neljän- tai
+viidenkolmattaikäinen nuori muulinajaja, jolla oli hienot, älykkäät
+kasvonpiirteet, kaunis vartalo ja miellyttävä käytös ja joka oli
+mainion notkea sekä tanssi verrattoman sievästi. Erittäinkin naiset
+tungeksivat hänen ympärillään, heittäen häneen murhaavia silmäyksiä ja
+taputtaen käsiään aivan mielettömän vimmatusti, hänen huvitellessaan
+tekemällä yltiöpäisiä temppuja.
+
+Näiden naisten joukossa oli kaksi nuorta tuskin kuusitoistavuotiasta
+tyttöä, niin kaunista kuin ainoastaan amerikattaret voivat olla. Heidän
+mustat, pitkien sametinpehmeiden silmäripsien varjostamat silmänsä,
+heidän huulensa, punaiset kuin sokeriomenat, heidän kuuman ilmanalan
+auringon paahtamat kasvonsa, joita varjostivat sinertävän mustat
+hiuspalmikot, heidän hoikka, notkea ja soma vartalonsa, joka esiintyi
+täydessä loistossaan käärmemäisten, voittamattoman suloisten liikkeiden
+yhteydessä, kaikki nämä sulot yhteensä täydensivät toisiaan, ja tekivät
+heidät niin hurmaavan ja viekoittelevan kauniiksi, ettei sitä voi
+kuvailla, mutta jonka sähköisen vaikutuksen ja lumoavan sulouden alle
+kylmäverisimmänkin miehen täytyy alistua.
+
+Nämä molemmat naiset kunnostautuivat ennen muita ylenpalttisesti
+kehumalla valittuansa. Tämä näytti kuitenkin, sanoaksemme totuuden,
+varsin vähän kiinnittävän huomiotaan aiheuttamaansa ihastukseen. Hän
+oli hyvä nuorukainen, jonka sydän, joskaan ei pää, oli täysin kylmä, ja
+joka tanssi tanssiakseen, koska se huvitti häntä ja hänellä, viettäen
+ankaraa elintapaa, hyvin harvoin oli tilaisuus antautua tähän
+huvitteluun, ja häntä muuten ei ollenkaan haluttanut aiheuttaa mitään
+intohimoa kummassakaan ihailijassaan.
+
+Vaikkakin nämä, naisen luontaisella vaistolla, huomasivat muulinajajan
+välinpitämättömyyden ja sen johdosta olivat loukkaantuneita, niin he
+siitä huolimatta yhä tuhlasivat intohimoisia lausuntojaan hänelle,
+mikäli Espanjan kielellä voivat, vakuuttaakseen hänelle ihailuansa.
+
+Nämä mielenosoitukset tulivat viimein niin vilkkaiksi ja välittömiksi,
+että suurin osa läsnäolijoista, joista kukin itsekohdastaan olisi
+tahtonut antaa paljonkin päästäkseen noiden ihastuttavien olentojen
+suosioon, alkoi, kuten sellaisissa tapauksissa aina on asian laita,
+tuntea suuttumusta karjapaimenta kohtaan, tämän osoittaman
+välinpitämättömyyden johdosta, ja nuhdella häntä hänen suuren
+epäkohteliaisuutensa ja anteeksiantamattoman seurustelutaidon
+puutteensa takia, kun hän ei osoittanut kiitollisuuttaan, ollessaan
+niin intohimoisten mielenpurkausten esineenä.
+
+Nuori mies, ollen jotenkin hämillään jouduttuaan sellaiseen
+asemaan, ajatellessaan vain vilpittömästi huvitella, ja
+toveriensa paheksumismuminan pakottamana korjaamaan entiselleen
+kohteliaisuusmaineensa, joka oli kärsimäisillään vakavan vaurion,
+päätti kaikin mokomin kunnialla pelastautua tästä tukalasta asemasta ja
+pyytää kummankin tytön perätysten tanssiin.
+
+Niin pian kun siis luutnantti, joka hetkiseksi oli keskeyttänyt
+sointuvan musiikkinsa hotkaistakseen tavattoman suuren lasillisen
+paloviinaa, taas alkoi näppäillä kitaraa uutta zambacuecaa varten,
+karjapaimen läheni tässä hyvässä tarkoituksessa hymyhuulin molempia
+tyttöjä ja kumarsi kohteliaasti.
+
+"Señorita", hän sanoi lähempänä olevalle, "olisinko kyllin onnellinen
+saadakseni tanssia tämän zambacuecan teidän kanssanne?"
+
+Nuori tyttö punehtui ilosta, pitäen pyyntöä kunnianosoituksena kauniin
+kavaljeerin taholta, ojensi pienen kätensä ja valmistautui vastaamaan,
+kun äkkiä hänen toverinsa, joka kalveten oli kuullut karjapaimenen
+pyynnön, hypähti kuin pantteri ja asettui vapisevin huulin ja
+säkenöivin silmin molempien nuorten väliin.
+
+"Te ette tanssi!" hän huudahti uhkaavalla äänellä.
+
+Tämän omituisen, aavistamattoman kohtauksen näkijät peräytyivät
+hämmästyneinä. He eivät käsittäneet mitään tästä äkillisestä
+vihanpurkauksesta.
+
+Molemmat tanssimaan aikovat vaihtoivat hämmästystä osoittavan katseen.
+
+Tilanne alkoi kuitenkin käydä sietämättömäksi. Karjapaimen päätti tehdä
+siitä lopun.
+
+Nuori tyttö seisoi yhä supisuorana hänen edessään, ruumis takakenossa,
+pää pystyssä, kasvot hehkuvina, sieramet levällään, kuten villipedolla,
+ja käsi ojossa, ylpeän ja uhkaavan näköisenä.
+
+Karjapaimen astui askeleen eteenpäin ja kumarsi kohteliaasti nuorelle
+tytölle sanoen:
+
+"Señorita, sallikaa minun huomauttaa..."
+
+"Suu kiinni, Don Pablo!" tämä huudahti kiivaasti, keskeyttäen hänet
+kesken lausetta, "minä en ole vihoissani teille, vaan tuolle
+hävyttömälle letukalle, joka, tietäessään että te olette kaunein
+kavaljeeri täällä, on kyllin häpeämätön ottaakseen teidät itselleen."
+
+Kun toinen tyttö kuuli tämän solvauksen, jonka hänen toverinsa niin
+jyrkästi lausui hänelle vasten naamaa, työnsi hän nopeasti Pablon
+syrjään ja asettui vihollistaan vastapäätä.
+
+"Nyt valehtelit, Manongita", hän huudahti, "mustasukkaisuus panee sinut
+puhumaan noin, sinä olet raivoissasi sen johdosta, että tämä caballero
+on asettanut minut etusijaan."
+
+"Minäkö?" toinen vastasi halveksivalla äänellä. "Sinä olet hölmö,
+Clarita, minä en välitä tuosta caballerosta enempää kuin happamesta
+appelsiinista."
+
+"Todellakin?" Clarita jatkoi ivallisesti. "Mistä sitten tämä äkillinen
+kiukku ilman näkyvää aihetta?"
+
+"Koska", Manongita huudahti, "tunnen sinut entuudestaan ja tiedän, että
+tarvitset läksytyksen, jonka aijon nyt antaa sinulle."
+
+"Sinäkö? Mitä vielä!" toinen sanoi, kohauttaen olkapäitään. "Ole
+varuillasi, ettet itse ennemmin saa sellaista."
+
+"Herra varjele, jos sanot sanankaan vielä, niin ratkon sinut auki!"
+
+"Pyh! Ethän sinä osaa puukkoa pitääkään."
+
+"Sepä nähdään!" Manongita huudahti kiukkuisesti, ja hypähtäen taapäin
+hän tempasi veitsen povestaan, kietaisi huivinsa vasemman käsivartensa
+ympäri ja asettui taisteluasentoon.
+
+"Sepä nähdään!" oli Clarita huudahtanut samalla kertaa, ja yhtä
+nopealla liikkeellä kuin vihollisensakin hän asettui samaan asentoon.
+
+Molempien naisten välillä oli taistelu tulossa.
+
+Don Pablo, tämän uudenaikaisen kaksintaistelun viaton aiheuttaja, oli
+monta kertaa turhaan yrittänyt sovittaa noita nuoria tyttöjä, mutta
+kumpikaan heistä ei ollut kuunnellut häntä tai välittänyt hänen
+huomautuksistaan. Nähtyään asian lopullisen käänteen hän tahtoi vielä
+tehdä viimeisen yrityksen, mutta tällöin hänen välityksensä hylättiin
+entistäkin pontevammin, sillä läsnäolijat, joita tämä riita huvitti ja
+joita kaksintaistelu puukoilla kahden naisen kesken kovin miellytti,
+kääntyivät hänen puoleensa ja kehoittivat päättävästi häntä pysymään
+levollisena ja antamaan tyttösten ratkaista riitansa miten parhaiten
+halusivat.
+
+Karjapaimen, täysin vakuutettuna olevansa syytön siihen, mitä
+tapahtuisi, ja että vain hänen hyvä sydämensä oli saattanut hänet
+koettamaan estää riidan puhkeamista, jätti asian silleen, huomattuaan,
+että hänen sekaantumisensa herätti paheksumista, ja pannen käsivartensa
+ristiin rinnalleen hän valmistautui olemaan, ellei juuri
+välinpitämättömänä, niin kuitenkin täysin puolueettomana alkavan
+taistelun katselijana.
+
+Muuten tämä oli omituinen ja vaikuttava näytelmä, jonka tuossa melkein
+pimeässä salissa, omituisiin pukuihin puetun kansanjoukon keskellä, nuo
+molemmat naiset esittivät, ylpeinä ja päättävinä asettuen parin
+askeleen päähän toisistaan valmiina ryhtymään taisteluun, musiikin ja
+tanssin jatkuessa, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut, paloviinan
+valuessa virtoinaan ja mitä iloisimpien ja vallattomimpien
+yhteislaulujen kajahdellessa heidän korvissaan.
+
+"Baya pues!" Clarita huudahti, "kuinka monta tuumaa tahdot, rakkaani?"
+
+"Koko terän, sydänkäpyseni", Manongita vastasi pilkallisesti. "Minä
+aijon piirtää nimikirjoitukseni naamaasi."
+
+"Niin aijon minäkin. Varo siis näköäsi."
+
+"Ah, riivattu, sepä nähdään! Oletko valmis, armahaiseni?"
+
+"Milloin tahdot, enkelini!"
+
+Oli muodostunut piiri molempien naisten ympärille, jotka ruumis
+etukumarassa, vasen käsi ojennettuna, silmä vasten silmää kissamaisen
+malttamattomina vartoivat sopivaa tilaisuutta hyökätäkseen toistensa
+kimppuun.
+
+Molemmat olivat nuoria, vikkeliä ja notkeita, jonka vuoksi he näyttivät
+olevan tasaväkisiä. Sellaisten asiain tuntijat, ja niitä oli paljon
+tuon tarkkaavan, taistelevia ympäröivän joukon keskuudessa, eivät
+rohjenneet sanoa mitään taistelun tuloksesta, jonka kaikkien mielestä
+täytyi muodostua katkeraksi, siinä määrin tyttöjen keltaiset silmäterät
+syöksivät tulta.
+
+Hetkisen epäröityään tai oikeammin kooten voimiaan, Clarita ja
+Manongita läiskäyttivät kielellään kitalakeensa, joten syntyi
+jonkunlainen terävä vihellys, sinertävät veitsenterät välkähtivät ja
+molemmat naiset hyökkäsivät toistensa kimppuun.
+
+Mutta jos hyökkäys oli ollut nopea, niin puolustus ja väistäminen
+olivat yhtä vilkkaita.
+
+Molemmat ponnahtivat takaisin ja asettuivat taas taisteluasentoon.
+
+Mutta iskut olivat sattuneet, taistelu oli alkanut urhoollisesti,
+kummankin vastustajan kasvot olivat verisen kaksoisjuovan halkomat.
+
+Ei kumpikaan ollut valehdellut, sillä molemmilla oli vastustajansa
+antama merkki.
+
+Läsnäolijat tömistivät jalkojaan iloissaan ja ihmetellen ja taputtivat
+käsiään niin, että katto saattoi pudota; he eivät olleet milloinkaan
+nähneet kauniimpia puukonpistoja.
+
+Hengäistyään hetkisen, naiset taas valmistautuivat taisteluun, mutta
+tällä kertaa varmasti päättäneinä saada se ratkaistuksi, kun äkkiä
+katsojain yhteentungeutuneet rivit hajaantuivat oikealle ja vasemmalle;
+muuan mies asettui päättävästi molempien vastustajien väliin ja katseli
+heitä vuoronperään ivallisesti hymyillen.
+
+"Mitä nyt, raivottaret?" hän huudahti lyhyesti ja kuvaamattoman
+pilkallisella äänellä.
+
+Molemmat tytöt laskivat veitsensä alas ja seisoivat liikkumatta ja
+silmät maahan luotuina, pää pystyssä ja kulmakarvat rypyssä, ollen
+tällöin, kuten viholliset ainakin, valmiina repimään toisensa
+palasiksi, ja vain vaivoin totellen käskyä, jota he eivät uskalla olla
+tottelematta, vaikka he sitä itsekseen sadattelevatkin.
+
+Huolimatta kitarillaan aikaansaamastaan räminästä punaisen luutnantin
+oli kuitenkin viimein täytynyt panna merkille, mitä salissa tapahtui.
+Ensiksi hän oli vikkelästi tarttunut vyössään riippuviin
+pistooleihinsa, mutta hetkisen mietittyään hänen vihansa, vaikkei se
+talttunutkaan, oli kuitenkin muuttunut, rauhoittunut, käyden kylmäksi
+ja keskitetyksi. Don Torribio oli noussut, lähtenyt parvekkeelta, jossa
+hän oli rehennellyt ja askel askeleelta lähestynyt taistelevia näiden
+huomaamatta sekä tarkkaavasti seurannut taistelun eri vaiheita, ja
+huomattuaan hetken sopivaksi hän oli äkkiä esiintynyt ja asettunut
+molempien taistelijain välille.
+
+Luutnantin jäljestä olivat sotilaat hiipineet esiin kissamaisin
+askelin. He seisoivat nyt parin askeleen päässä hänen takanaan, aseet
+käsissä, valmiina toimimaan ensi merkin saatuansa, sillä he aavistivat,
+että Torribion väliintulo tässä riidassa aiheuttaisi varmasti pian
+heidänkin sekaantumisensa.
+
+Ajomiesten muodostama piiri oli vaistomaisesti laajennut ja suuri ala
+oli jäänyt tyhjäksi keskelle lattiaa. Tämän piirin keskellä olivat nuo
+molemmat naiset veitsi kädessä, ja luutnantti käsivarret ristissä
+rinnallaan katseli heitä sekä kyynillisesti että ilkkuvasti.
+
+"Hohoi, tipuseni", hän sanoi, "miksi pöyhistätte höyheniänne niin
+paljon yhden kukon takia? Eikö orrella sitten ole muita kuin hän, lempo
+soikoon? Mitä erinomaisia Andreaksen ristejä olettekaan piirrelleet
+toistenne kasvoihin, hitto vie! Te rakastatte häntä siis kovin, tuota
+lurjusta?"
+
+Tytöt olivat vaiti.
+
+Luutnantti jatkoi hetken kuluttua samanlaisella kevyellä ja ilkkuvalla
+äänellä:
+
+"Mutta missä hän on sitten, tuo urhokas sankari, joka sallii
+naisten tapella puolestaan. Saattaako hänen kainoutensa hänet
+piiloittautumaan?"
+
+Don Pablo astui askeleen eteenpäin ja sanoi säyseällä mutta lujalla
+äänellä, katsoen luutnanttia suoraa silmiin:
+
+"Tässä minä olen."
+
+"Ah!" don Torribio sanoi katsahtaen häneen tutkivasti. Sitten hän
+lisäsi: "niinpä todellakin, toveri, sinä olet kaunis poika, minä en
+enää ollenkaan ihmettele, että sinä herätät rajuja intohimoja."
+
+Nuori mies pysyi tunteettomana tälle kiitokselle, jonka pilkallisen
+tarkoituksen hän aavisti.
+
+"Nyt, tytöt", luutnantti jatkoi, kääntyen nuorten tyttöjen puoleen,
+"kumpaa teistä tuo sydämenvaras pitää parempana? Tuhat tulimmaista!
+Älkää pelätkö puhua."
+
+Syntyi hetken hiljaisuus.
+
+"Vai niin, onko asian laita siten", don Torribio jatkoi, "että
+pelkäätte erehtyvänne? No, puhukaa te sitten, nuori mies, ja sanokaa
+minulle kumpaa noista molemmista tytöistä pidätte parempana?"
+
+"Minä en pidä toista sen parempana kuin toistakaan", karjapaimen
+vastasi kylmästi.
+
+"Peijakas!" luutnantti huudahti teeskennellen ihmettelyä. "Minkälainen
+maku! Niinmuodoin, jos ymmärrän teidät oikein, te pidätte yhtä paljon
+molemmista?"
+
+"Ei, te erehdytte, señor, minä en pidä kummastakaan."
+
+"Hitto vieköön, sepä merkillistä! Ja te sallitte heidän tapella
+tähtenne? Oh, siitä ansaitsette kuritusta, herra hyvä! Koska asian
+laita on sillä tavalla, señoritat, niin teen teille mieliksi, minä, ja
+läksytän tuota epäkohteliasta caballeroa, joka halveksii teidän mustien
+silmienne mahtia! Sellainen loukkaus vaatii kostoa, kautta sieluni!"
+
+Tämän kohtauksen katselijoita puistatti, samalla kun sotamiehet
+nauroivat ja ilvehtivät keskenään.
+
+Luutnantti oli viime sanoja lausuessaan temmannut pistoolin vyöstään ja
+ojentanut piipun karjapaimenen rintaa kohti, tämän yhä seisoessa hiljaa
+ja tekemättä liikettäkään välttääkseen itseään uhkaavaa kohtaloa. Mutta
+molemmat naiset olivat varuillaan. Ajatuksen nopeudella he
+heittäytyivät kuin yhteisestä vaistosta hänen eteensä.
+
+Manongita kaatui rinta lävistettynä.
+
+"Vai niin", hän huudahti, "sinä halveksit minua! No niin, minä kuolen
+puolestasi. Clarita, minä annan sinulle anteeksi."
+
+Don Pablo hyppäsi yli tuon onnettoman, jonka kuoleva katse vielä oli
+häneen tähdättynä, ja syöksyi puukko kädessä luutnantin kimppuun.
+
+Tämä viskasi raskaan pistoolinsa häntä kohti. Nuori mies väisti heiton,
+tarttui upseerin vyötäsiin ja heidän välillään syntyi taistelu.
+
+Clarita seurasi säkenöivin silmin molempain vihollisten kaikkia
+liikkeitä, valmiina heittäytymään väliin, heti kun tilaisuus
+näyttäytyisi sopivaksi sille, jota hän rakasti.
+
+Läsnäolijat olivat kuin kivettyneitä, sillä sotilaiden heissä
+aiheuttama kauhu oli niin suuri, että vaikka heitä oli enemmän ja
+kaikilla oli aseet, niin kukaan ei uskaltanut liikahtaakaan,
+auttaakseen toveriaan.
+
+Sillävälin melkoisesti päihtyneet sotilaat, nähdessään upseerinsa
+taistelussa vieraan kanssa, paljastivat sapelinsa ja hyökkäsivät joukon
+keskelle, lyöden oikealle ja vasemmalle sekä kohottaen tähän aikaan
+niin pelätyn huudon:
+
+"Tappakaa, tappakaa nuo villit unitaristit!"
+
+Nyt tapahtui tuossa täyteen ahdetussa salissa kauhistuttava näytelmä.
+
+Muulinajajat, sotilasten ajamina, jotka murhanhimossaan hakkasivat
+heitä kuoliaiksi säälittä, syöksyivät ovelle paetakseen heitä uhkaavaa
+kuolemaa. Sekasorto oli ylimmillään, kaikki tahtoivat samalla kertaa
+päästä liian ahtaasta ovesta. Pelästys teki heidät itsekkäiksi, itsensä
+säilyttämisvaisto sokaisi heidät ja he tukehtuivat seiniä vasten,
+tallaantuivat jalkojen alle ja pistivät toisiaan kuoliaaksi puukolla,
+raivatakseen itselleen tien tuon ihmissulun lävitse, joka esti heidän
+pakonsa.
+
+Pelko tekee ihmisen julmemmaksi ja raukkamaisemmaksi kuin petoeläimen,
+kun itsensä säilyttäminen on kysymyksessä. Kauhea itsekkyys, joka on
+ihmissydämen pohjana, esiintyy kaikessa inhoittavuudessaan, kaikki
+siteet katkeavat äkkiä, ei ole enää sukulaisia eikä ystäviä, ihminen on
+kuuro rukouksille ja tunkeutuu eteenpäin, sulkien silmänsä kuten
+raivokkaat härät tyhmässä ja sokeassa kiukussaan.
+
+Veri vuoti pian virtoinaan ja uhreja karttui, raivon talttumatta tai
+murhattavien ajattelematta puolustaa itseään.
+
+Vihdoin sulku murtui ja onnettomat syöksyivät ulos, paeten suoraan
+eteenpäin, tietämättä mihin he juoksivat, ja ajatellen vain
+pelastumistaan teurastuksesta.
+
+Tällä hetkellä juuri korpraali astui saliin. Kauhea näytelmä kohtasi
+häntä. Lattia oli täynnä kaatuneita ja haavoittuneita, pitkänään ja
+koristen verilätäköissä.
+
+Mutta hän ei voinut olla huudahtamatta kauhusta katsahtaen don
+Torribioon.
+
+Luutnantti oli sitomassa pyörtyneen Claritan hiuspalmikkoihin don
+Pablon päätä, jonka hän oli sahannut irti sapelillaan.
+
+Upseeria oli tuo nuori tyttö haavoittanut lievästi käsivarteen ja
+lantioon, ja veri valui vaatteiden alta.
+
+"Kas noin", hän sanoi tyytyväisellä äänellä, sidottuaan tyttöraukan
+palmikon kiinni karjapaimenen tukkaan, "koska tyttö rakastaa häntä niin
+kovin, niin voi hän ihailla häntä rauhassa toinnuttuaan, nyt kuuluu
+mies hänelle täydelleen, nyt ei kukaan voi heitä erottaa."
+
+Sitten hän katseli hetkisen kalpeata tyttöä kuvaamattomin ilmein.
+
+"Pyh", hän sanoi, kohauttaen olkapäitään, "mitäpä se hyödyttää?
+Vartokaamme kunnes hän avaa silmänsä. Minulla on kyllä aikaa puhua
+rakkaudesta hänelle. Pidän parempana nauttia hänen hämmästyksestään,
+kun hän herää."
+
+Sen enempää piittaamatta uhreistaan hän ryhtyi auttamaan sotamiehiä
+verilöylyn päättämiseksi.
+
+Astuttuaan ensimmäisen askeleen hän joutui vastakkain Lucon kanssa.
+
+"Häh!" hän sanoi. "Mitä sinä hommaat sillä aikaa kun me teurastamme
+noita villejä unitaristeja? Herra varjele! Sinä seisot siinä tyynenä
+kuin viilipytty, sapeli tupessa eikä pisaraakaan verta vaatteissa. Mitä
+tämä käytöksesi merkitsee, toveri? Olisitko sinä sattumoisin kavaltaja,
+sinäkin?"
+
+Tämän syytöksen kuullessaan korpraali oli hirveästi suuttuvinaan ja
+vastasi, rypistäen kulmakarvojaan ja paljastaen sapelinsa, jota hän
+heilutti uhkaavasti:
+
+"Mitä te sillä tarkoitatte, luutnantti? Minulleko syydätte sellaisen
+loukkauksen? Minuako, ansiokkaan kenraalimme uskollisinta kannattajaa,
+te kohtelette kuin kavaltajaa? Kunniani kautta!"
+
+"Kas niin, rauhoitu!" vastasi luutnantti, joka kaltaistensa tavoin oli
+yhtä arka kuin julmakin, "minä tiedän, että sinä olet uskollinen."
+
+"No, sanokaa se sitten!" Luco jatkoi, "sillä minä en aijo
+kärsivällisesti kuulla moitteita."
+
+"Älkäämme hukatko aikaa turhiin puheisiin", muuan sotamies puuttui
+puheeseen, "lempo soikoon, minulla on eräs tuuma."
+
+"Mikä sitten?" don Torribio kysyi; "selitä tai mene hiiteen, Eusebio."
+
+Roisto hymyili tyytyväisenä.
+
+"Tämä vanha hökkeli on täynnä rehua; mikä estää meitä sytyttämästä
+tuleen koko hökötystä ja paistamasta koko täällä sisässä olevaa
+roskaväkeä."
+
+"Kunniani kautta!" don Torribio huudahti iloissaan, "sepä oli
+erinomainen tuuma; panemme sen heti toimeen. Kenraali tulee olemaan
+tyytyväinen meihin, saatuaan tietää, että olemme vapauttaneet hänet
+noin neljästäkymmenestä vihollisestaan niin repäisevällä tavalla. Kaksi
+teistä saa panna kuntoon oljet, niin että ne palavat, samalla kun me
+nousemme hevosen selkään ja ajamme roistoväen tänne takaisin, sillä
+ainoakaan noista ilkimyksistä ei saa välttää hyvin ansaittua
+rangaistustaan."
+
+Luutnantti antoi nyt sotilailleen merkin seuraamaan häntä.
+
+"Minä vartioitsen ovea, niin ettei kukaan, joka vielä on täällä
+sisällä, voi tulla ulos", Luco sanoi.
+
+"Se on oikein, poikani", don Torribio vastasi. "Ah", hän jatkoi,
+kääntyen sotamiehen puoleen ja näyttäen hänelle nuorta tyttöä, joka yhä
+makasi pitkänään lattialla rakastettunsa pää riippuen hänen
+palmikoistaan, "älä unohda, Eusebio, panna pari kolme olkilyhdettä tuon
+kauniin lapsukaisen alle; hän makaa niin kovalla paikalla tuossa
+epätasaisella lattialla ja minä toivon hänen nukkuvan rauhassa."
+
+Ja hän meni ulos nauraen pilkallisesti kuin paha henki.
+
+Tuskin hän oli poistunut salista, kun korpraali sanaakaan sanomatta
+kohotti sapelinsa ja yhdellä ainoalla iskulla halkaisi Eusebion pään.
+
+Onneton kaatui kuin härkä, päästämättä huokaustakaan.
+
+Toinen sotamies oli katsellut tätä teloitusta tekemättä pienintäkään
+liikettä.
+
+"Hm!" hän sanoi, pureskellen pitkiä harmaita viiksiään, "kaunis isku,
+Luco; pelkään vain, että se tuli vähän liian pian."
+
+Korpraali viittasi häntä olemaan vaiti, jonka jälkeen hän, kumartuen
+ulospäin, kuunteli tarkkaavasti. Heikko huuto, kuin länsituulen viime
+hengähdys, kuului aina saliin asti. Luco suoristautui.
+
+"Ei, Munjos", hän vastasi, "tuo isku ei ollut liian aikainen, sillä nyt
+kuului merkki."
+
+Pannen molemmat etusormensa suuhunsa hän puhalsi nyt kovan ja pitkän
+vihellyksen, niin räikeän, että läsnäolijat, jotka kalpeina ja vavisten
+seisoivat seinänvierillä, vavahtivat kauhusta, tietämättä mikä uusi
+onnettomuus heitä taas uhkasi.
+
+"Kristuksen piina!" Luco huudahti, kääntyen pelästyneitten
+muulinajajain puoleen, "aijotteko edelleenkin sallia, että teitä
+teurastetaan kuin tyhmiä lampaita! Tarttukaa aseisiinne ja yhtykää
+niihin, jotka yrittävät pelastaa teidät!"
+
+Nuo onnettomat raukat puistelivat alakuloisina päätään, pelästys oli
+vienyt heiltä kaiken tarmon ja he olivat kykenemättömiä mihinkään
+vastarintaan.
+
+Ulkoa kuuluivat sotamiesten villit huudot, näiden kiihoittaessa
+toisiaan ihmisjahtiin, ja joka hetki tuli onnettomia, joita ajettiin
+joka taholta, etsimään epävarmaa pakopaikkaa tarjoiluhuoneesta, josta
+he muutama hetki sitten olivat päässeet pakoon.
+
+Don Torribio, melkein vakuutettuna saaneensa kaiken riistansa satimeen,
+antoi sotamiehille merkin lakata takaa-ajostaan, ja valmistautui
+tunkeutumaan taloon. Äkkiä kuului useamman hevosen töminä ja kuusi
+ratsastajaa ajoi esiin täyttä neliä ja asettui päättävästi
+taistelujärjestykseen rakennuksen oven eteen.
+
+Luutnantti hämmästyi, nähdessään heidät, ja lähestyen hiljalleen
+hevostaan, ikäänkuin olisi aikonut hypätä satulaan, hän kysyi
+uhkaavalla äänellä:
+
+"Ketä te olette, caballerot, ja kuinka uskallatte näin asettua minun
+tielleni?"
+
+"Sen te kyllä pian huomaatte, don Torribio, kaulankatkaisija", vastasi
+karkea ääni, jonka ilkkuva sävy sai luutnantin kalpenemaan.
+
+
+
+
+XVIII.
+
+PETOS.
+
+
+On usein todettu seikka, että ihmiset, jotka näyttävät nauttivan
+veressä viereksimisestä ja jotka ollenkaan epäröimättä voivat tehdä
+kuulumattomimpia julmuuksia, yleensä ovat pelkureita ja että heidän
+koko voimansa on heidän aiheuttamassaan kauhussa, niin että he, kun he
+joskus kohtaavat jonkun todellisen vastustajan, vaipuvat kuvaamattomaan
+raukkamaisuuteen.
+
+Sakaalit ja hyenat ovat pelkureita ja raivokkaita.
+
+Nuo ihmiset ovat sakaaleja ja hyeenoja ihmishaamussa, siinä koko
+erotus.
+
+Sen ylpeän vastauksen kuultuaan, minkä tuntemattomien johtaja antoi,
+mashorkalaiset tunsivat tahtomattaankin kauhun väristyksen kulkevan
+kautta ruumiinsa.
+
+He olivat huomanneet olevansa päättäväisten vihollisten edessä, jotka
+eivät väistyisi tuumaakaan.
+
+Syntyi pitkä äänettömyys.
+
+Sotamiehet kasaantuivat kiinni toisiinsa ja katselivat kauhuissaan
+noita kuutta miestä, jotka rauhallisina ja järkähtämättöminä näyttivät
+haastavan heitä otteluun.
+
+Don Torribio oli ainoa, joka ei pelännyt. Tämä mies oli villipeto, joka
+juopui veren hajusta ja voi hengittää kevyesti vain ruumiinhajun
+saastuttamaa ilmaa.
+
+Pannen käsivartensa ristiin rinnoilleen ja kohottaen päänsä uhkaavin
+katsein, hän vastasi pitkällä halveksivalla ivanaurulla tuntemattoman
+sanoihin ja lausui pilkallisella äänellä kauhistuneille sotamiehille:
+
+"Pelkäättekö te kuutta miestä? Kas niin, lapseni, eteenpäin, kunniani
+kautta! Nuo roistot eivät uskalla vastustaa meitä!"
+
+Heränneinä tämän äänen sävystä, jota he niin kauan olivat tottuneet
+tottelemaan, ja häveten epäröimistään sotamiehet järjestäytyivät
+riveihin, niin hyvin kuin voivat, ja asettuivat taisteluasentoon
+majatalon edustalle. Luutnantti painoi kannukset hevosensa kylkiin,
+niin että se kohosi takajaloilleen, ja asettui päättävästi pienen
+joukkonsa etupäähän.
+
+Huolimatta vähälukuisuudestaan tuntemattomat eivät kuitenkaan epäilleet
+sapelit kohona ja pistoolit kädessä hyökätä punaisten kimppuun.
+
+Don Torribio vastusti heitä urhoollisesti ja väistymättä tuumaakaan.
+
+Kun pistoolit oli laukaistu, hyökättiin toisiaan vastaan teräasein.
+Kädenkäänteessä syntyi kamala verilöyly. Huolimatta ihmeteltävästä
+urhoollisuudestaan, ja tavattomista voimannäytteistään, vieraat
+kuitenkin kaiken todennäköisyyden mukaan lopulta olisivat joutuneet
+tappiolle ellei korpraali Luco, joka tähän asti oli pysytellyt jonkun
+verran syrjässä, neljän, viiden toverinsa kanssa, katsellen taistelua,
+äkkiä olisi pannut hevostansa loikkaamaan eteenpäin ja sen sijaan, että
+olisi liittynyt punaisiin, hyökännytkin voimakkaasti näiden kimppuun
+sivulta päin ja asettunut tovereineen don Leoncion puolelle.
+
+Tämä äkkinäinen, hänen omien sotilaittensa hyökkäys saattoi luutnantin
+raivon kohoamaan äärimmilleen, sitäkin enemmän kun mashorkalaiset,
+tietämättä syytä korpraalin omituiseen menettelyyn ja aavistaen
+petosta, alkoivat menettää rohkeuttansa ja tehdä vain heikkoa
+vastarintaa hyökkääjien yhä voimakkaampia iskuja vastaan, sillä nämä,
+huomaten vastustajainsa veltostuvan, ponnistivat voimiaan
+kaksinkertaisesti, päästäkseen voitolle.
+
+Muulien ja härkien ajajat, jotka jonkun verran olivat tointuneet ensi
+hämmästyksestään ja huomasivat sopivan tilaisuuden tulleen kostaakseen
+sen väkivallan ja ne karkeat loukkaukset, joiden alaisina Rosas'in
+palkatut salamurhaajat olivat heitä niin pitkän ajan pitäneet,
+asestautuivat kaikella, mitä vain käsiinsä saivat, ja toivoen
+voittavansa takaisin, mitä olivat aikaa hukanneet, he syöksyivät pää
+tanassa hurjia vihollisiaan vastaan.
+
+Huolimatta julmuudestaan don Torribio oli siksi tottunut soturi, ettei
+hän kuvitellut mitään turhia asemaansa nähden, jonka hän arvioi yhdellä
+silmäyksellä, huomaten olevansa hukassa.
+
+Ainoa mahdollisuus välttää sitä kohtaloa, jota hänen vihollisensa
+nähtävästi hänelle valmistivat, oli murtautua lävitse. Hän kokosi siis
+ympärilleen ne urhoolliset sotamiehet, joihin hän luuli voivansa
+luottaa, korkeintaan viisitoista miestä, ja valmistautui hyökkäämään
+vihollisrivien tiheimpään kohtaan.
+
+Mutta tällöin kuului äänekkäitä huutoja: nelisenkymmentä hyvässä
+ratsukunnossa olevaa ja hampaisiin asti aseistettua ratsastajaa syöksyi
+täyttä neliä majataloa valaisevaan valopiiriin, hajaantuen oikealle ja
+vasemmalle erinomaisen nopeasti ja sukkelasti sekä piirittäen talon
+kokonaan.
+
+Nämä ratsastajat, jotka tulivat niin sopivaan aikaan hyökkääjille ja
+niin sopimattomaan punaisille, olivat don Gusman de Ribeyra ja hänen
+peoninsa.
+
+Kun he jo useita tunteja sitten olivat lähteneet Buenos Ayresista,
+olisi heidän jo aikoja sitten pitänyt saapua karavaanimajataloon, joka
+oli sen tien varrella, jota heidän oli kuljettava päästäkseen
+haciendaan, missä don Gusman odotti tapaavansa veljensä. Mutta vähän
+matkaa kaupungista don Bernardo Pedrosan, kenenkään käsittämättä millä
+tavoin, oli onnistunut katkaista köydet, joilla hän oli sidottu, ja
+liukua hevosen selästä, johon hänet oli asetettu, sekä senjälkeen
+heittäytyä korkeaan ruohostoon ja kadota, ennenkuin hänen pakoaan edes
+huomattiin.
+
+Don Gusman oli hukannut paljon aikaa pakolaisen etsimiseen, kuitenkaan
+voimatta löytää hänen jälkiään, ja hän oli lakannut etsimästä vasta
+sitten, kun hänen oli täytynyt myöntää, että kaikki hänen
+ponnistuksensa vangin löytämiseksi olivat turhia. Kutsuen takaisin
+peonit, jotka olivat hajaantuneet oikealle ja vasemmalle, hän oli taas
+lähtenyt matkalle haciendaa kohti, kovin levottomana tämän paon
+seurauksista, sillä hän tunsi don Bernardon liiankin hyvin,
+otaksuakseen hetkeäkään, että tämä jättäisi kostamatta kärsimänsä
+loukkauksen.
+
+Kun don Gusman oli ehtinyt lähelle karavaanimajataloa, olivat sieltä
+tulleet pakolaiset hillittömästi syöksyneet hänen joukkoaan kohti ja
+kertoneet hänelle mitä oli tapahtunut. Aavistamattakaan vielä mikä
+merkitys hänelle oli tuolla hänen niin äkkiä saamallaan tiedolla, don
+Gusman luontaisen hyväntahtoisuutensa johtamana, mikäli mahdollista
+auttaakseen henkilöitä, olkoot ne ketä tahansa, jotka olivat tuossa
+käsikähmässä, sekä sitäpaitsi hyvin tuntien noiden buenos-ayresilaisen
+tyrannin palkattujen salamurhaajien verenhimon, oli jouduttanut
+hevosiaan ja rientänyt auttamaan niitä onnettomia, jotka taistelivat
+punaisten kanssa. Hänen odottamaton saapumisensa ratkaisi taistelun.
+
+Luutnantti, huomatessaan paon mahdottomaksi, väistyi askel askeleelta,
+taistellen kuin jalopeura, ja antoi kaikkien miestensä vetäytyä
+majataloon, jääden itse viimeiseksi suojelemaan sotilaidensa
+peräytymistä.
+
+Don Torribio, kaulankatkaisija, kuten häntä nimitettiin, katsoi
+arvolleen sopimattomaksi pyytää armoa, hän joka ei milloinkaan itse
+ollut sellaista antanut. Se tukala tila, missä hän oli, ei ollenkaan
+näyttänyt masentavan hänen rohkeuttaan, vaan päinvastoin tekevän sen
+kymmenkertaiseksi. Huomatessaan viimeisen hetkensä tulleen ja ettei
+mikään inhimillinen voima voinut häntä pelastaa, hän päätti taistella
+viimeiseen hengenvetoon saakka ja myydä henkensä niin kalliista kuin
+suinkin.
+
+Johtajansa esimerkkiä noudattaen mashorkolaiset saivat uutta rohkeutta
+äärimmäisessä epätoivossaan ja alkoivat heti, kun olivat päässeet
+sulkeutumaan majataloon, ankarasti varustautua, pitkittääkseen
+taistelua niin kauan kuin suinkin ja kaatuakseen ankaran vastarinnan
+jälkeen.
+
+Ovet ja ikkunat tukittiin huolellisesti, seiniin tehtiin ampumareikiä,
+ja roistot, suurin osa juopuneina yön juomingeista, odottivat
+tanakasti, päättäneinä kuolla urhoollisesti hyökkäyksessä, jonka heidän
+vihollisensa todennäköisesti pian tekisivät rakennusta vastaan.
+
+Vastoin heidän odotustaan kului kuitenkin jotenkin pitkä aika, heidän
+vastustajainsa aikomatta hyökätä heidän kimppuunsa. Tämä heille
+käsittämätön hiljaisuus, sillä he eivät tietäneet, mitä ulkona
+tapahtui, teki heidät hyvin levottomiksi ja pani kauhun väristyksen
+kulkemaan urhoollisimpienkin suonissa.
+
+Ihminen on sellainen, että vaikka hän onkin päättänyt kuolla ja vaikka
+hän on vakuutettu, että hänen viime hetkensä on tullut, ja vaikka hän
+on valmis taisteluun, jonka kauheat seuraukset hän edeltäkäsin tuntee
+ja hyväksyy, niin tämä ensi päätös, jos taistelua ei tulekaan,
+heikkenee, häntä ylläpitävä kiihko katoaa ja hän tuntee pelkoa, ei
+kuoleman, vaan sen tuskan takia, joka kenties käy tämän kuoleman
+edellä. Hän luo mieleensä synkkiä kauhunkuvia ja tuo tuntematon vaara,
+joka uhkaa häntä, hänen voimatta aavistaa milloin se tulee ja miten se
+tulee, näyttää hänestä nyt tuhat kertaa kauheammalta, kuin se, jota hän
+pystyssä päin ja pelottomin sydämin valmistautui uhmaamaan.
+
+Mashorkalaiset hakivat, yhtämittaa väkijuomia nauttimalla, turhaan
+keinoa kalpeata pelkoa vastaan, joka vähitellen valtasi heidät. Kolkko
+hiljaisuus ulkona, heitä mustan paariliinan tavoin ympäröivä pimeys,
+pakollinen toimettomuus, johon heidät oli tuomittu, kaikki tämä lisäsi,
+heidän ponnistuksistaan huolimatta, heidän voittamatonta pelkoaan, joka
+oli vallannut heidät. Ainoastaan luutnantti oli säilyttänyt rajun
+tarmokkuutensa ja odotti kärsivällisesti sitä hetkeä, jolloin hänen
+viimeinen taistelunsa alkaisi.
+
+Kas tässä, mitä oli tapahtunut hyökkääjien kesken ja oli syynä
+hyökkäyksen keskeyttämiseen.
+
+Heti kun sotamiehet olivat sulkeutuneet taloon, don Gusman de Ribeyra
+oli, ennen heidän tuhoamistaan, koettanut saada selville, keitä ne
+olivat, joille hän onnellisen tulonsa kautta oli tehnyt niin suuren
+palveluksen.
+
+Hänen uteliaisuutensa tuli pian tyydytetyksi. Hänen veljensä don
+Leoncio, joka heti oli tuntenut hänet, oli rientänyt kiittämään häntä.
+
+Molemmat veljet, jotka eivät olleet nähneet toisiaan pitkiin aikoihin,
+olivat suurimman ilon vallassa heittäytyneet toistensa syliin, ja
+hetkiseksi kokonaan antautuen jälleennäkemisen onnen valtaan, he olivat
+unohtaneet kaiken muun, ajatellakseen vain itseään.
+
+Ensi kohtauksen jälkeen don Gusman tarttui veljensä käteen ja vei hänet
+syrjään.
+
+"No niin?" hän sanoi hymyillen, turhaan koettaen näyttää iloiselta.
+
+"Hän on täällä", don Leoncio vastasi, tukahduttaen huokauksensa.
+
+"Onko hän suostunut tulemaan?"
+
+"Hän on itse tahtonut niin."
+
+"Oh!" don Gusman sanoi, "se ihmetyttää minua."
+
+"Kuinka niin? Doña Antonia on noita erinomaisia luonteita, jotka eivät
+jätä täyttämättä velvollisuuttaan, olkoon se kuinka vaikea tahansa, kun
+hän luulee kunniansa niin vaativan."
+
+"Se on totta; no, olkoon niin, kenties on parasta, että hän on
+seurannut sinua."
+
+"Oletko unhottanut, hyvä veli, mitä täsmälleen vuosi sitten auringon
+noustessa tapahtui välillämme, kun minä mielettömänä hetkenäni sinulle
+tunnustin järjettömän rakkauteni doña Antonia de Solis'iin?"
+
+"Mitä hyödyttää muistella sitä, veli hyvä? Nyt olemme taas, Jumalan
+kiitos, yhdessä, ja toivoakseni ei mikään enää meitä erota."
+
+"Älä toivo, veli hyvä", don Leoncio vastasi surullisena.
+
+"Mitä tarkoitat, hyvä veli, vaimoni..."
+
+"Vaimosi ei ole lakannut olemasta arvoisesi, saat heti nähdä hänet."
+
+Don Gusman epäröi.
+
+"Ei", hän vastasi viimein, "tehkäämme ensin loppu noista rosvoista,
+sitten ajattelen vain onneani."
+
+"Olkoon menneeksi", don Leoncio sanoi iloisesti.
+
+Tällöin ilmaantui paikalle kaksi henkilöä; nämä olivat don Diego de
+Solis ja doña Antonia, hänen sisarensa ja don Gusmanin puoliso.
+
+Nähdessään vaimonsa, joka hänen oli täytynyt lähettää pois Buenos
+Ayresista, pelastaakseen hänet eversti don Bernardo de Pedrosan
+vainoamisilta, don Gusman ei voinut, huolimatta päätöksestään olla
+ilmoittautumatta hänelle, vastustaa onnea saada painaa hänet sydäntään
+vasten.
+
+Nuori vaimo huudahti ilosta, tuntiessaan miehensä puristavan hänet
+rintaansa vasten.
+
+Don Leoncio näytti muutamia kuukausia veljelleen tekemänsä tunnustuksen
+jälkeen vähitellen unhottaneen rakkautensa tämän vaimoon, ja neljä
+kuukautta ennen sitä päivää, jonka tapahtumista nyt kerromme, hän oli
+mennyt naimisiin don Diego de Solisin toisen sisaren kanssa.
+
+Sen vuoksi don Gusman, kun hänen joku aika sitten oli täytynyt erota
+vaimostaan, ei ollut epäillyt uskoa häntä veljensä huostaan,
+vakuutettuna siitä, että tämän rakkaus doña Antoniaan oli muuttunut
+vilpittömäksi ja kestäväksi ystävyydeksi.
+
+"Miksi olet tullut takaisin?" don Gusman sanoi suudellessaan vaimoaan.
+
+"Se oli välttämätöntä", tämä vastasi kuiskaten, tukahduttaen vaivoin
+pelon tunteensa, "sisareni on itse kehoittanut minua siihen."
+
+"Olet ollut hyvin varomaton, enkelini."
+
+"Oh, sinun luonasi en pelkää mitään, etkö tahdo syleillä poikaasi?" hän
+lisäsi.
+
+"Oletko ottanut hänetkin mukaan?"
+
+"Minä en tahdo lähteä luotasi enää, tapahtukoon mitä tahansa." Ja
+kumartuen miehensä puoleen hän kuiskasi hänen korvaansa: "veljesi
+rakastaa minua enemmän kuin milloinkaan ennen, hänen vaimonsa on
+huomannut tämän; hän ja don Diego juuri ovatkin neuvoneet minua
+palaamaan, asemani alkoi käydä sietämättömäksi."
+
+Don Gusmanin silmät salamoivat.
+
+"He ovat tehneet oikein", hän sanoi, "mutta vaiti, veljeni tarkkaa
+meitä."
+
+Levottomana tästä kahdenkeskisestä puhelusta ja rikollisen vaistolla
+arvaten, että hänestä puhuttiin, don Leoncio todellakin osoitti
+levottomuuden merkkejä, joita hän ei, yrityksistään huolimatta,
+onnistunut peittämään.
+
+Viimein hän ei voinut pidättäytyä kauemmin, vaan meni veljensä luo ja
+kysyi kiivaasti'.
+
+"Mitä me teemme?"
+
+"Mitä vain tahdot", vastasi don Gusman, johon tämä ääni
+vastenmielisesti koski kaiken sen jälkeen mitä hänen vaimonsa oli
+hänelle ilmoittanut.
+
+Don Leoncio, huomatessaan veljensä vastenmielisyyden itseään kohtaan,
+rypisti kulmakarvojaan, mutta hän hillitsi vihansa ja sanoi:
+
+"Sinä saat määrätä, koskapa olet pelastanut meidät."
+
+"Minä kuulun sinulle, veliseni. Don Diego", hän lisäsi, kääntyen nuoren
+miehen puoleen, "minä uskon sisarenne teidän huostaanne, taistelu alkaa
+varmaankin pian uudelleen, eikä käy päinsä, että hän lapsineen joutuu
+vähimpäänkään vaaraan."
+
+"Olkaa rauhassa, minä vastaan hänestä", don Diego sanoi, puristaen don
+Gusmanin kättä.
+
+Ennenkuin doña Antonia poistui, hän heittäytyi vielä kerran miehensä
+syliin.
+
+"Ole varuillasi!" hän kuiskasi hänen korvaansa. "Don Leoncio hautoo
+jotakin petosta meitä kohtaan."
+
+"Hän ei uskalla!" don Gusman vastasi lujasti, "mene rauhassa."
+
+Puoleksi rauhoitettuna nuori nainen seurasi veljeään enempää
+vastustelematta. Pian he katosivat kuormavaunujen joukkoon.
+
+Veljekset olivat kahdenkesken. Syntyi jotenkin pitkä äänettömyys heidän
+välillään. Käsivarret ristissä rinnalla ja pää painuneena don Gusman
+seisoi syviin ajatuksiin vaipuneena.
+
+Don Leoncio katseli tarkkaavasti veljeään, hänen ilmeensä oli omituinen
+ja pilkallinen hymy leikki hänen huulillaan.
+
+Vihdoin don Gusman kohotti päätään.
+
+"Tehkäämme loppu tästä", hän sanoi, "tätä on jo kestänyt liiankin
+kauan."
+
+Don Leoncio hätkähti, luullen näiden sanojen tarkoittavan häntä, mutta
+veli jatkoi:
+
+"Ennenkuin hyökätään noiden roistojen kimppuun, täytyy kehoittaa heitä
+antautumaan."
+
+"Mitä ajatteletkaan, veli hyvä?" don Leoncio huudahti, "nuo miehethän
+ovat mashorkalaisia."
+
+"Vielä senkin takia, meidän täytyy osoittaa heille, ettemme ole
+rosvoja, kuten he, ja että me noudatamme sodan lakeja, joita he
+kokonaan halveksivat."
+
+"Minä tottelen sinua, veljeni, vaikka olenkin vakuutettu siitä, että
+vain hukkaamme kallista aikaa."
+
+Don Leoncio antoi nyt sytyttää pihkaisesta puusta tehtyjä soihtuja,
+jotta piiritetyt taas hyvin näkisivät heidät, ja kiinnittäen nenäliinan
+sapelinsa kärkeen, hän meni päättävästi majataloa kohti.
+
+Kun don Torribio näki soihtujen valon, niin hän ymmärsi, että
+piirittäjillä oli jotakin sanottavaa hänelle, jonka vuoksi hän irroitti
+erään ikkunan ja valmistautui vastaamaan.
+
+Muutamia askeleita ovesta don Leoncio pysähtyi.
+
+"Rauhanhieroja!" hän huudahti.
+
+Ikkuna avautui ja luutnantin tummat ivalliset kasvot näkyivät.
+
+"Mitä haluatte?" hän lausui, nojautuen huolettomasti ikkunalautaan.
+
+"Pyydän teitä antautumaan", don Leoncio vastasi.
+
+"Kas vain!" upseeri sanoi ivallisesti; "ja miksi te sitä pyydätte."
+
+"Koska kaikki vastarinta on mahdotonta."
+
+"Niinkö luulette? Koettakaapas karkoittaa meidät täältä, niin saatte
+nähdä, mitä se teille maksaa", luutnantti vastasi yhä pilkallisella
+äänellä.
+
+"Vähemmän kuin luulettekaan."
+
+"Pyh! Olen utelias sitä näkemään."
+
+"Sanalla sanoen, tahdotteko antautua vai ei, myöntävä tai kieltävä
+vastaus."
+
+"Kylläpäs te lörpöttelette! Luulisi, hitto vieköön, ettette tiedä kenen
+kanssa olette tekemisessä. Tokkohan me milloinkaan pyydämme armoa? Jos
+te saatte meidät käsiimme, niin te tapatte meidät, siinä koko juttu;
+onko mitään muuta?"
+
+"Te pysytte siis päätöksessänne, ettette tahdo kuunnella mitään
+ehdotusta?"
+
+"Niin, tottakai, se on liian ikävää, kunniani kautta."
+
+"Ja te olette päättäneet puolustaa itseänne viimeiseen saakka?"
+
+"Lempo soikoon, toveri, niinpä kyllä, käsin ja jaloin. Emme ole vielä
+vallassanne, hitto vie."
+
+"Se on totta, mutta pian saamme teidät."
+
+"Koettakaa, toveri, koettakaa; mutta koska teidän keskustelunne ei
+minua erikoisesti miellytä, niin teidän luvallanne lopetan sen nyt.
+Onnea yrityksellenne!"
+
+Näin sanoen hän äkkiä sulki ikkunan.
+
+Don Leoncio kääntyi veljeensä, joka oli tullut paikalle.
+
+"Sitähän minä sanoin", hän lausui kohauttaen olkapäitään; "enkö ollut
+oikeassa?"
+
+"Kyllä, myönnän sen. Kun nyt kunnia on pelastettu, niin voimme toimia
+kaikessa rauhassa."
+
+Don Gusman kumartui nyt veljensä puoleen ja kuiskasi muutamia sanoja
+hänen korvaansa; tämä hymyili ja poistui.
+
+Peonit sekä muulien ja härkien ajajat asetettiin kuormavaunujen taakse,
+ollakseen suojassa piiritettyjen luodeilta, ja vartoakseen siellä
+hyökkäysmerkkiä.
+
+Don Leoncio kasasi sillaikaa talon ympärille heiniä ja kuivia puita.
+Nähtyään, että niitä oli riittävästi, hän sytytti ne tuleen, samalla
+kun hänen mukanaan olevat miehet heittelivät rakennuksen katolle
+palavia tulisoihtuja.
+
+Tuulen kiihoittamana tuli levisi nopeasti, ja pian oli rakennus
+paksujen liekkien ympäröimänä.
+
+Piiritetyt päästivät kauhun kirkaisun, johon piirittäjät vastasivat
+riemuhuudolla.
+
+Muuten ei mashorkalaisilla ollut syytä ollenkaan valittaa: heille
+valmistettiin sama kohtalo, minkä he itse olivat aikoneet valmistaa
+muille. Heitä kohtasi koston laki.
+
+Sillä välin alkoi piiritettyjen tila käydä sietämättömäksi. Savun
+sokaisemina ja tulen polttamina, liekkien kamalasti nuoleksiessa
+seiniä, heidän täytyi ehdottomasti hyökätä ulos tai palaa elävältä.
+
+Luutnantti käski poistaa sulun ovelta, jonka hän aukaisi kiivaasti ja
+syöksyi sotamiehiensä seuraamana vihollisrivien tiheimpään ryhmään.
+
+Nämä avautuivat ottaakseen heidät vastaan, jonka jälkeen ne taas
+sulkeutuivat ja rutistivat hyökkääjät keskelleen ikäänkuin
+ruuvipihteihin.
+
+Juuri kun viimeinen seinä mahtavassa tuliloimussa luhistui, kaatui
+viimeinen mashorkalainenkin, pää aina korviin asti halkaistuna. Kaikki
+olivat kaatuneet don Torribion ympärille, joka aina viime hetkeen asti
+oli taistellut sellaisella epätoivoisella raivolla, joka tekee ihmisen
+melkein voittamattomaksi.
+
+Aurinko alkoi kohota majesteetillisesti taivaanrannalla ja valaista
+pampaksen tummaa syvyyttä.
+
+Ajomiehet ja muulinajajat riensivät, yötyöstään kauhuissaan ja peläten
+sen seurauksia, valjastamaan juhtiaan raskaitten kuormavaunujensa eteen
+ja kuormittamaan muulejaan, päästäkseen mahdollisimman pian pois
+paikalta, ja pian he olivatkin hävinneet kaikkiin suuntiin.
+
+Don Gusman ja hänen peoninsa olivat aseman herroina.
+
+Ensi hetkenä taistelun jälkeen don Gusman ihmetteli sitä, ettei nähnyt
+veljeään luonansa, mutta hän kiinnitti vain vähän huomiotaan tähän
+seikkaan, kun paljon vakavampi ajatus tällöin valtasi hänet. Nyt, kun
+taistelu oli lopussa, hän paloi halusta nähdä vaimonsa. Hän ihmetteli,
+ettei don Diego ollut tuonut tätä hänen luokseen, nähtyään ettei mikään
+vaara enää uhannut.
+
+Hän ei kuitenkaan ollut levoton. Don Diego ei nähtävästi ollut tahtonut
+panna tätä nuorta naista kulkemaan tuollaisen ruumiskentän yli ja
+kastamaan jalkojaan maata peittävään vereen. Hän hyväksyi tämän
+hienotunteisuuden ja odotti hetkisen, jolla aikaa hän kiiruhti
+siistimään vaatteitaan ja poistamaan niistä taistelun jäljet. Viimein
+hän kuitenkin päätti etsiä vaimonsa, jonka pitkällinen poissaolo alkoi
+vakavasti huolestuttaa häntä.
+
+Korpraali Luco, yhtä tuskissaan kuin hänkin, tarjoutui opastamaan
+häntä. Korpraali muisti hämärästi nähneensä don Diegon, doña Antonian,
+imettäjän ja parin muun henkilön seuraamana menneen vähän matkan päässä
+olevaan notkoon.
+
+Äkkiä molemmat miehet huudahtivat säikähtyneinä ja peräytyivät
+kauhuissaan sitä kamalaa näkyä, joka esiintyi heidän silmäinsä eteen.
+
+Don Diego makasi pitkänään maassa, rinta puhkaistuna. Hän oli kuollut.
+Hänen vieressään makasivat doña Antonia ja imettäjä pyörtyneinä.
+
+Imettäjä oli korpraali Lucon vaimo.
+
+Don Gusman polvistui vaimonsa viereen. Hän huomasi silloin paperin,
+jota hänen vaimonsa kouristuksen tapaisesti piti oikeassa kädessään.
+
+Onnettoman miehen onnistui vain vaivoin saada käsiinsä tämä paperi,
+johon muutamia sanoja oli kirjoitettu.
+
+Silmäiltyään sitä don Gusman vaipui maahan, päästäen sydäntä särkevän
+epätoivon huudon.
+
+    "Veli, sinä olet anastanut minulta sen naisen, jota minä
+    rakastin; minä vien sinulta poikasi, meidän välimme on selvä.
+
+                                      Don Leoncio de Ribeyra."
+
+Luettuaan tämän lipun hän ei voinut enää epäilläkään; don Leoncio oli
+todellakin tehnyt tämän inhoittavan lapsenryöstön. Kun hänen veljensä
+luottavaisena tuli häntä tapaamaan, hautoi toinen mielessään tätä
+kuulumattoman viekasta ilkeyttä, nauttiakseen täysin määrin kostostaan
+tekemällä katalan petoksen, jonka toimeenpanon hän oli lykännyt vain
+tehdäkseen sen sitäkin musertavammaksi.
+
+Don Gusman makasi kauan kyyryssään pampaksella, pitäen käsissään
+tainnoksissa olevaa vaimoaan, jota hän turhaan koetti virvoittaa. Hän
+ei nähnyt mitään eikä kuullut mitään; vaipuneena tuskaansa hän pelkäsi
+lapsensa kadottamisen jälkeen saavansa itkeä sen äidin kuolemaa.
+
+Jotenkin kova lyönti olkapäälle havahdutti hänet äkkiä todellisuuteen.
+Hän kohotti päätänsä: hänen edessään seisoi mies hymyssä huulin.
+
+"Don Gusman de Ribeyra", tämä sanoi ivallisella äänellä, "te olette
+vankini."
+
+Tämä mies oli eversti don Bernardo Pedrosa; häntä seurasi lukuisa
+sotamiesosasto.
+
+
+
+
+XIX.
+
+KERTOMUKSEN LOPPU.
+
+
+Tällä kohdalla kertomusta don Estevan vaikeni.
+
+"Oh, tuo kaikki on kauheaa!" don Fernando huudahti vihaisella,
+surkuttelevalla äänellä.
+
+"Siinä ei vielä ole kaikki", don Estevan vastasi.
+
+"Mutta mitä yhteyttä tällä tärisyttävällä kertomuksella on don Pedro de
+Lunan kanssa?"
+
+"Olenhan jo alunpitäin huomauttanut, että se on hänen oma historiansa."
+
+"Se on totta, suokaa anteeksi, mutta tämän kamalan kertomuksen hirveäin
+tapausten valtaamana olen unhottanut kaiken, seuratakseni sen
+henkilöiden toimintaa. Kaikki tyyni on mennyt niin sekaisin päässäni,
+että luulin olevani mukana niissä kuvaamattomissa kohtauksissa, jotka
+huimaavaa vauhtia kulkivat ohitseni, muistamatta että eräs
+päähenkilöistä on aivan lähellämme. Mutta kuinka voitte näin hyvin
+tietää tämän murhenäytelmän kaikki yksityiskohdat?"
+
+Surullinen hymyily väreili nuoren miehen huulilla.
+
+"Niin", hän vastasi, "minä olen usein lapsuudessani, vieläpä
+täysi-ikäisenäkin kuullut sen kerrottavan. Minun isäni oli tuo
+korpraali Luco, jonka olette nähnyt olleen niin uskollisen Ribeyran
+perheelle. Minun äiti raukkani oli don Gusmanin pojan imettäjä; tämä
+poika oli minun rintaveljeni, sillä me olimme syntyneet melkein samaan
+aikaan, ja minun äitini, joka oli kasvatettu perheessä, oli tahtonut
+imettää meitä molempia, väittäen, että kun minä imin samaa maitoa kuin
+minun nuori herranikin, tulisin häntä kohtaan uskollisemmaksi. Jumala
+on, ikävä kyllä, päättänyt toisin, hän on nyt kuollut."
+
+"Kuka tietää?" don Fernando sanoi hellän osanottavasti, "kenties hän
+jonakin päivänä palaa."
+
+"Ah, emme voi enää toivoa sitä. Yli kaksikymmentä vuotta on jo kulunut
+tuosta kauheasta onnettomuudesta eikä milloinkaan, innokkaimmista
+etsiskelyistä huolimatta, ole pieninkään valonpilkahdus nostanut sen
+salaperäisen verhon reunaa, joka peittää lapsiraukan kohtaloa."
+
+"Kuinka tuon äitiraukan onkaan täytynyt kärsiä!"
+
+"Hän tuli mielipuoleksi. Mutta aurinko vajoaa nopeasti taivaan rantaan,
+vajaan kahden tunnin kuluttua se on kadonnut ja tulee täysi yö.
+Sallikaa minun lopettaa tämä kertomukseni, mainitsemalla mitä tapahtui
+don Gusmanin vangitsemisen jälkeen."
+
+"Puhukaa, ystäväni, minä odotan saadakseni kuulla tämän kertomuksen
+lopun."
+
+Don Estevan kokosi hetken ajatuksiaan ja jatkoi sitten:
+
+Don Gusman vastasi hymyilemällä ylenkatseellisesti eversti Pedrosan
+puhutteluun. Hän otti vaimonsa syliinsä, nousi ja valmistautui
+seuraamaan vihollistaan. Huolimatta vihastaan don Gusmania kohtaan don
+Bernardo oli maailmanmies. Hänen vainoamaansa kohdannut onnettomuus
+liikutti häntä, hänen sydämensä tunsi sääliä, ja hän veikin vankinsa
+Buenos Ayresiin mitä säästävimmin ja noudattaen kaikkea mahdollista
+hienotuntoisuutta tässä kauheassa asemassa.
+
+Diktaattori oli raivoissaan käskyläistensä surmaamisesta. Iloissaan
+siitä, että oli vihdoinkin saanut otollisen syyn vapautuakseen
+miehestä, jota hän tähän asti oli pelännyt, uskaltamatta hyökätä hänen
+kimppuunsa hänen nauttimansa suuren suosion ja sen tavattoman
+vaikutusvallan takia, joka hänellä oli maan korkeammissa piireissä,
+Rosas päätti rangaista häntä kauheasti, varoitukseksi muille.
+
+Vanki erotettiin vaimostaan väkivalloin ja kytkettiin erääseen noista
+kamalista vankilaluolista, missä tyrannin uhrit hiljalleen kituivat
+kuoliaaksi, odottaessaan kidutusta, jonka rinnalla kuolema oli
+vapahdus.
+
+Kuitenkaan ei diktaattorin kosto ollut niin täydellinen kuin hän oli
+toivonut. Ranskan ja Englannin konsulit, säälien doña Antonian
+onnetonta tilaa, tekivät pontevia esityksiä tyrannille ja vieläpä
+kävivät useita kertoja Palermossa tapaamassa villipetoa pesässään.
+Sanalla sanoen, he saivat rukouksillaan ja uhkauksillaan aikaan sen,
+että naisraukka vapautettiin ja lähetettiin omaistensa luo, johon Rosas
+myöntyi hampaitaan kiristellen ja raivosta kiehuen. Mutta hän ei
+uskaltanut uhmailla konsuleita suorastaan eikä tuntenut itseään kyllin
+voimakkaaksi ryhtyäkseen taisteluun heitä vastaan. Tämän hyväntahtoisen
+välityksen kautta ja heidän mahtavassa turvassaan doña Antonia ainakin
+vältti sen kidutuksen, jota Rosas valmisteli hänen kärsittäväkseen.
+
+Mitä don Gusmaniin tulee, niin kaikki hänen hyväkseen tehdyt yritykset
+raukesivat tyhjään. Rosas kieltäytyi jyrkästi ei ainoastaan laskemasta
+häntä vapaaksi, vaan vieläpä lieventämästä sitä kauheaa kohtelua, jonka
+hän oli hänelle vankilassa määrännyt.
+
+Onnettomuudeksi don Gusman de Ribeyra oli rikollinen lain silmissä.
+Konsulien toimenpiteet voivat olla vain virallisia; he eivät katsoneet
+voivansa vaatimalla vaatia, peläten saattavansa tiikerin vimmastumaan
+ja vahingoittamaan sitä, jonka etua he valvoivat, jos he olisivat
+enemmän osoittaneet harrastustaan häntä kohtaan.
+
+Kuusi kuukautta oli kulunut don Gusmanin vangitsemisesta pampaksella.
+Doña Antonia oli, hänen osakseen tulleen huolenpidon kautta, vähitellen
+saanut ymmärryksensä takaisin. Mutta nyt hänen tilansa huononi, sillä
+kamala todellisuus selvisi hänelle koko laajuudessaan. Hän käsitti koko
+onnettomuutensa suuruuden ja hänen epätoivonsa teki hänet niin
+äärettömän heikoksi, että pelättiin hänen kuolevan.
+
+Samaan aikaan levisi huhu, että don Gusman de Ribeyra, joka näytti
+unohtuneen vankiluolaansa, viipymättä asetettaisiin sotaoikeuden
+tuomittavaksi.
+
+Rosas käytti innokkaasti tilaisuutta tehdäkseen valtiopetostuomion niin
+julkiseksi kuin mahdollista, toivoen tämän eittämättömästi lainmukaisen
+teon kautta saavansa kansan unohtamaan kaikki murhat, joita hänen
+nimessään joka päivä pantiin toimeen.
+
+Pian oli tieto tästä julkaistu, vieläpä päiväkin, jolloin don Gusman
+astuisi tuomariensa eteen, oli määrätty.
+
+Emme ole hetkeen aikaan puhuneet eräästä henkilöstä, johon meidän nyt
+taas täytyy palata. Tämä henkilö on korpraali Luco.
+
+Kun kunnon korpraali näki muulien ja härkien ajajien lähtevän tiehensä
+ja don Leoncion jättäneen veljensä, vieden suurimman osan peoneja
+mukanaan, ei hän kuvitellut asemaansa ollenkaan edulliseksi.
+Kavaltajana ja luopiona hänet vähintään teloitettaisiin. Kun hän
+nousevan auringon ensi valossa saattoi nähdä jonkun matkan pampakselle
+päin, niin hän huomasi ensiksi tomupilven, joka nopeasti läheni; ja hän
+ymmärsi, että tämän tomupilven suojassa oli sotamiehiä ja että nämä
+tulivat kostamaan tovereitansa, joiden tappamiseen hän, Luco, niin
+iloisesti oli ottanut osaa, sekä että nuo sotamiehet hetken kuluttua
+olisivat perillä ja ampuisivat hänet, jos ne saisivat hänet käsiinsä.
+Tämä edellytys ei ollut mikään houkutteleva korpraalille. Mutta
+toisaalta hän rakasti isäntäänsä eikä voinut niin vain jättää häntä.
+Hän oli siis vaikeassa asemassa, tietämättä mitä päättäisi, vaikka aika
+olikin täpärällä. Onneksi hänen vaimonsa ilman muuta ratkaisi asian
+selittämällä hänelle, että kaikki yritykset saada don Gusman pakenemaan
+nykyisessä mielentilassaan, olisivat turhia, ja että olisi parempi
+säilyttää vapautensa käyttääkseen sitä tuonempana herransa
+vapauttamiseen, ja vihdoin, että hänkin, Luco, oli isä ja että hänen
+pitäisi säästää itseään poikaansa varten. Kaikki nämä syyt olivat
+korpraalin mielestä järkeviä eikä hän enää epäröinyt. Hän nousi taasen
+ratsulleen ja asetti vaimonsa toisen hevosen selkään, jonka jälkeen
+molemmat katosivat vastakkaiselle suunnalle, mistä eversti
+seuralaisineen tuli.
+
+Päästyään Buenos Ayresiin korpraali keksi oivan keinon. Paitsi Munjozia
+ja paria muuta sotilasta, jotka hänen rikostovereinaan olivat hänen
+rinnallaan taistelleet entisiä tovereitaan vastaan, olivat
+mashorkalaiset kaikki armotta saaneet surmansa. Kukaan ei siis tuntenut
+kavallusta, johon korpraali oli tehnyt itsensä syypääksi. Munjoz, jonka
+hän tapasi rehentelemässä Buenos Ayresin porteilla, odottamassa häntä,
+haihdutti kaikki hänen arvelunsa.
+
+Vaihtaen heti osaa tuo arvon korpraali meni, rikostoveriensa
+seuraamana, suoraa päätä everstinsä luo, jolle hän omalla tavallaan
+kertoi, mitä majatalossa oli tapahtunut, sadatellen ja uhaten don
+Gusmania sekä tekeytyen hänen leppymättömäksi vihamiehekseen.
+
+Hänen viekkautensa onnistui paremmin kuin hän oli rohjennut toivoakaan.
+Ihastuneena hänen kauniista käytöksestään ja uskoen hänen
+vakuutuksiinsa, eversti nimitti hänet kersantiksi ja Munjoz'en
+korpraaliksi.
+
+Nuo urhoolliset soturit kiittivät äärettömästi, vakuuttaen
+urhoollisuuttaan Rosasia kohtaan, ja poistuivat hymyillen salaa.
+
+Luco luovi niin hyvin niinä kuutena kuukautena, jotka kuluivat
+ennenkuin don Gusman asetettiin sotaoikeuden tuomittavaksi, ja osoitti
+niin epäilemätöntä harrastusta diktaattorin asialle, että tämä, hänkin
+vuorostaan pettyneenä, vaikkakin epäluulo oli hänen, kuten kaikkien
+tyrannien, pääominaisuuksia, luotti kersanttiin erittäin suuresti; ja
+kun tämä pyysi päästä sen vartioston päälliköksi, jonka tuli vartioida
+vankia oikeudenkäynnin aikana, hänelle myönnettiin tuo suosionosoitus
+ilman mitään estelyä.
+
+Siihen juuri kersantti pyrkikin. Kaikki hänen puuhansa noiden kuuden
+kuukauden aikana tarkoittivat tätä. Kun siis oikeudenkäyntipäivä oli
+määrätty, hän laittoi varustuksensa kuntoon ja oli valmiina toimimaan
+hetken tultua.
+
+Luco oli vannonut pelastavansa isäntänsä, ja mitä kersantti kerran oli
+päättänyt, sen hän tekikin, oli seuraus minkälainen tahansa.
+
+Onnettomuudeksi suurimmat vaikeudet, mitä kersantilla oli
+voitettavanaan, tässä tapauksessa aiheutuivat don Gusmanin itsensä
+taholta, sillä hän tahtoi kuolla. Pitkän aikaa kersantti turhaan mietti
+keksiäkseen keinon tämän näköjään järkähtämättömän päätöksen
+muuttamiseksi. Kaikkiin hänen esittämiinsä perusteluihin don Gusman
+vain vastasi, että mitta oli täysi, että elämä oli hänelle taakka ja
+että kuolema oli ainoa, mitä hän tästäpuolin toivoi.
+
+Kersantti pudisti surullisesti päätään ja poistui, vähimmälläkään
+tavalla vakuutettuna näiden syiden pätevyydestä. Vihdoin hän eräänä
+päivänä tuli vankilaan, johon hän milloin tahansa pääsi, niin iloisen
+näköisenä, ettei hänen isäntänsä voinut olla sitä huomaamatta, ja tämä
+kysyikin, miksi hän oli niin iloissaan.
+
+"Oh", kersantti vastasi, "tällä kertaa olen vihdoinkin löytänyt keinon
+saadakseni teidät vakuutetuksi, herrani."
+
+"Sinä siis yhäkin itsepintaisesti tahdot pelastaa minut?" don Gusman
+sanoi, hymyillen surullisesti.
+
+"Enemmän kuin milloinkaan ennen, tuhat tulimmaista! Tällä kertaa ette
+saa enää epäröidä, kahden päivän kuluessa teidät tuomitaan."
+
+"Sitä parempi! Sitä pikemminhän sitten tulee loppu" don Gusman mumisi,
+huo'ahtaen helpotuksesta.
+
+"Hyvä! Eivät asiat ole sinnepäinkään kuin te ajattelette, teillä on
+hyviä ystäviä, señor, Englannin ja Ranskan konsuleissa. Ulkosatamassa
+on pieni, kaunis ranskalainen kuunari, joka vain vartoo teitä,
+lähteäkseen merelle."
+
+"Siinä tapauksessa on pelättävissä, ettei se milloinkaan pääse
+lähtemään Buenos Ayresista."
+
+"No, no, no! Niin en luule, päinvastoin olen vakuutettu vastakohdasta.
+Olenpa sopinutkin siitä Ranskan konsulin kanssa. Ylihuomenna kuunari
+nostaa purjeensa, lähettää veneen teitä noutamaan ja risteilee
+sillävälin sataman suulla. Kun kerran olette Ranskan lipun suojassa,
+niin ei kukaan rohkene teitä hätyyttää."
+
+"Viimeisen kerran pyydän sinua tarkoin kuulemaan mitä sanon, Luco", don
+Gusman lausui lujalla äänellä. "Minä en tahdo, kuuletko, en tahdo
+pelastua, vaan pidän parempana, että tyranni, joka meitä hallitsee, saa
+kärsiä häpeän minun kuolemastani. Kiitän sinua uskollisuudestasi, vanha
+uskottu palvelijani, mutta minä vaadin, että lakkaat panemasta itseäsi
+vaaraan minun tähteni. Syleile minua ja älkäämme enää puhuko tästä
+asiasta."
+
+"Hm!" kersantti sanoi; "te siis olette jyrkästi päättänyt niin,
+herrani? Eikö mikään voi järkyttää päätöstänne?"
+
+"Ah, yksi ainoa henkilö voisi kenties vaikuttaa minuun niin, mutta tämä
+henkilö ei tiedä mitä tapahtuu itselleenkään; onneksi hän on menettänyt
+järkensä ja järjen mukana muistinsa, tuon sortuneitten sydämien
+parantumattoman syövän."
+
+Kersantti hymyili, ja aukaisten univormunsa hän otti esiin kirjeen,
+jonka hän ojensi isännälleen, sanaakaan sanomatta.
+
+"Mitä tämä on, Luco?" don Gusman kysyi, epäröiden ottaen vastaan
+kirjeen.
+
+"Lukekaa, lukekaa, herrani", vanha palvelija vastasi. "Aijoin
+hämmästyttää teitä heti vapaaksi päästyänne, mutta te olette
+itsepäinen, että pakotatte minut ryhtymään viimeiseen keinoon."
+
+Don Gusman aukaisi kirjeen vapisevin käsin ja lukaisi sen nopeasti.
+
+"Kaikkivaltias Jumala!" hän huudahti liikutettuna. "Olisiko
+mahdollista, että Antonia on saanut järkensä takaisin! Hän käskee minun
+elää!"
+
+"Totteletteko tällä kertaa, herrani?" kersantti kysyi.
+
+"Tee miten tahdot, Luco, minä tottelen sinua kaikessa. Oh, nyt tahdon
+elää!"
+
+"Kies'avita! Te saatte elää, herrani, minä vannon sen."
+
+Tämän lohduttavan lupauksen lausuttuaan Luco läksi vankikopista ja
+poistui vankilasta.
+
+Viimein tuli se päivä, jolloin don Gusman de Ribeyra saisi tuomionsa.
+Diktaattori, tuntien vangin nauttiman syvän myötätuntoisuuden, oli
+pitänyt tarpeellisena toimittaa tähän tilaisuuteen suuren sotavoiman.
+Kaupunki oli todella täpötäynnä sotilaita. Tämä sotilasjoukko oli
+enemmän tarkoitettu peloittamaan vangin ystäviä kuin asetettu
+karkaamisen pelosta, sillä sitä pidettiin mahdottomana.
+
+Ranskalainen kuunari oli, kuten kersantti oli sanonut, lähettänyt
+veneen maihin, tehden syyksi laivanvarustajan laskujen maksamisen,
+jonka jälkeen se oli nostanut ankkurinsa ja luovi sataman suulla
+odottaen venettään.
+
+Kadut, joita myöten vangin täytyi kulkea mennäkseen vankilasta
+oikeuteen, olivat täynnä uteliaita, joita sotamiesten, asetettuina
+pitkään riviin kahden puolen, oli vaikea pitää kurissa.
+
+Vankia vartioiva osasto oli lukuisa ja siihen kuului pelkästään
+punaisia, Rosas'in luotettavimpia sotilaita. Sen päällikkönä oli
+eversti don Bernardo Pedrosa, ja sitä plutoonaa, joka lähinnä vartioi
+vankia, komensivat kersantti Luco ja korpraali Munjoz.
+
+Kaksikymmentä minuuttia ennen sitä aikaa, jolloin vanki oli määrätty
+vietäväksi oikeuteen, Luco oli tullut isäntänsä vankikoppiin ja oli
+keskustellut hänen kanssaan viimeisen kerran sekä antanut hänelle pari
+pistoolia ja tikarin. Sitten hän läksi sanoen:
+
+"Muistakaa, herrani, ettette tee mitään, ennenkuin kuulette minun
+sanovan jollekin, kenelle hyvänsä: 'hiiteen aurinko, se sokaisee
+silmät'; se on merkki."
+
+"Ole huoletta, en unohda sitä; mutta muista sinä puolestasi lupauksesi
+ennemmin surmata minut, kuin antaa minut jälleen joutua tyrannin
+käsiin."
+
+"Se on sovittu, herrani; rukoilkaa Jumalaa auttamaan meitä, me
+tarvitsemme niin suuresti hänen apuaan."
+
+Molemmat miehet erosivat nyt, tavatakseen toisensa vasta viime
+hetkessä.
+
+Kersantti tuli kuitenkin yhä levottomammaksi, mitä enemmän hetki
+läheni. Diktaattorin kauheat valmistelut peloittivat häntä. Vaikkei hän
+mitään ilmaissut, jottei masentaisi liittolaisiaan, ja vaikka hän
+päinvastoin oli olevinaan täysin varma, niin hän salaa aina murisi:
+
+"Asia käy joka tapauksessa vaikeaksi, tämä on arpapeliä."
+
+Kello löi kohta kymmenen. Rummun pärinä kutsui sotamiehet aseisiin;
+uteliaat, jotka seisoskelivat hajallaan kadulla, kurkottelivat
+levottomasti ja huudahtelivat tyytyväisinä. Kaikkien katseet olivat
+suunnattuna vankilaa kohti.
+
+Heidän ei tarvinnutkaan odottaa kauan. Vain muutaman minuutin kuluttua
+aukaistiin vankilan portti ja vanki näyttäytyi.
+
+Hänen kasvonsa olivat rauhalliset ja kalpeat, mutta järkähtämättömän
+päättävät. Hän käveli hiljalleen kymmenmiehisen ratsuplutoonan
+keskellä, jota kersantti Luco komensi. Ikäänkuin olisi tahtonut
+lähemmin vartioida vankiaan hän pysyttelihe visusti hänen oikealla
+puolellaan, korpraali Munjozin ratsastaessa vasemmalla, kumpikin aivan
+rinnakkain don Gusmanin kanssa.
+
+Tämän plutoonan edellä ratsasti vahva osasto punaisia, joiden etupäässä
+eversti don Bernardo Pedrosa pyörähteli oivallisen, sysimustan oriin
+selässä. Vangin takana kulki toinen yhtä vahva osasto kuin
+ensimmäinenkin.
+
+Kulkue eteni hitaasti synkän ja äänettömän kansanjoukon välitse, jota
+molemmin puolin sijoitetut sotilasrivit vaivoin pidättivät loitommalla.
+
+Oli muuan noita ihania kevätaamuja, joita tapaa vain Etelä-Amerikassa.
+Vahva, hyvänhajuinen tuuli pampakselta päin suhisi puiden latvoissa ja
+vilvoitti hehkuvan auringon paahtamaa ilmakehää.
+
+Kulkue eteni yhä. Huolimatta vaarasta ilmaista suosiotaan vankia
+kohtaan äänetön kansanjoukko paljasti kunnioittavasti päänsä
+kaikkialla. Rauhallisena ja arvokkaana, samoin kuin vankilasta
+lähtiessäänkin, vanki tervehti surullisesti hymyillen, oikealle ja
+vasemmalle niitä, jotka eivät pelänneet osoittaa hänelle myötätuntoaan.
+
+Kolme neljännestä matkasta oli jo kuljettu. Vielä muutamia minuutteja
+ja vanki oli saapunut oikeuspaikkaan. Silloin calle de la
+Federacionilla muutamat katselijat, nähtävästi sotilaiden
+väkivaltaisesti työntäessä heitä takaisin, vastustivat heitä kohtaan
+harjoitettua painostusta, ajoivat sotilaat takaisin ja melkein
+puhkaisivat hetkeksi ketjun, jonka jälkeen, sikäli kuin kulkue lähestyi
+sitä paikkaa, melu kasvoi yhä, kirkunan, syytösten ja uhkausten
+vaihdellessa etelämaalaisille ominaisella vilkkaudella ja
+pikaisuudella, vieläpä siihen määrään, että alussa vähäpätöiseltä
+näyttävä tora silmänräpäyksessä muodostui oikeaksi mellakaksi.
+
+Don Bernardo, levottomana kuulemastaan melusta, jätti paikkansa
+vartioston etupäässä ja palasi katsomaan, mitä oli tekeillä ja
+tukahduttamaan epäjärjestyksen.
+
+Onnettomuudeksi oli kansanliike kohonnut niin nopeasti, että sotilaat,
+joita tuupittiin ja kaadettiin, olivat monin paikoin tulleet
+erotetuiksi toisistaan, ja kenenkään tietämättä, miten se kävi, heiltä
+riisuttiin aseet kuvaamattoman nopeasti. Sanalla sanoen, kulkue oli
+jaettu kahtia.
+
+Don Bernardo oli ensi silmäyksellä käsittänyt aseman ja huomasi sen
+vakavuuden. Raivaten suurella vaivalla tiensä väkijoukon lävitse hän
+tunkeutui kersantin luo, joka yhä pysyttelihe rauhallisena ja
+järkähtämättömänä vangin vieressä.
+
+"Ah", eversti sanoi, huoahtaen helpotuksesta, nähdessään hänet,
+"vartioikaa hyvin vankia, pitäkää hänet visusti vieressänne; pelkään,
+että meidän täytyy avata itsellemme tie väkivalloin."
+
+"Me aukaisemme sen itsellemme, olkaa vakuutettu siitä", Luco vastasi,
+kavalasti hymyillen. "Mutta hiiteen aurinko, se sokaisee meidät."
+
+Kersantin juuri lausuttua nämä sanat muuan sotamies, joka seisoi parin
+askeleen päässä kivääriinsä nojaten, tarttui everstin jalkaan, tempasi
+hänet satulasta ja heitti hänet nurin maahan. Sillä välin Luco tarttui
+hänen hevosensa ohjiin, samalla kuin don Gusman salaman nopeasti
+heittäytyi satulaan everstin sijaan.
+
+Tämä kaikki tapahtui niin odottamatta ja niin nopeasti, että don
+Bernardo täydelleen yllätettynä tuli naulituksi maahan pistimellä,
+ennenkuin hän tiesikään mitä tapahtui; onpa mahdollista, että hän
+heitti henkensä, ennenkuin aavistikaan.
+
+Sillävälin plutoonan kaksitoista ratsumiestä olivat ympäröineet entisen
+vankinsa ja ajoivat täyttä laukkaa tiheimpään kansanjoukkoon.
+
+Nyt tapahtui jotakin merkillistä. Uteliaat, jotka hetkistä aikaisemmin
+olivat seisoneet yhdessä kasassa ja murtaneet sotilasketjun,
+hajaantuivat itsestään molemmin puolin pakenijain edestä, eläköötä
+huutaen, jonka jälkeen he muodostivat läpipääsemättömän ihmissulun,
+jälkijoukon yrittäessä turhaan rynnistää sen läpi.
+
+Aseellisia miehiä näytti äkkiä nousevan maasta, antaen sotilaille iskun
+iskusta, ja tehden niin ankaraa vastarintaa, että pakenijoilla oli
+aikaa päästä turvaan.
+
+Sitten tämä uhkaava väkijoukko, joka niin kiivaasti oli tehnyt
+vastarintaa sotilaille, taas aivan äkkiä katosi, aivankuin se olisi
+noitaiskusta vajonnut maan sisään niin nopeasti, että kun sotamiehet
+olivat tointuneet hämmästyksestään ja aikoivat pontevasti ryhtyä
+vastarintaan, niin he eivät nähneet enää ketään ihmistä edessään.
+Kapinoitsijat olivat kadonneet jäljettömiin. Tuo uhkarohkea teko näytti
+melkein kuin unelmalta, ellei toisaalta vankia olisi niin rohkeasti
+viety pois ja toisaalta eversti Pedrosan ja viiden kuuden sotamiehen
+maassa verissään makaavat ruumiit olisi osoittaneet tämän rohkean
+tempun, joka oli suoritettu erittäin taitavasti ja onnellisesti,
+todellakin tapahtuneen. Don Gusman seuralaisineen oli päässyt
+odottavaan veneeseen. Viisi minuuttia myöhemmin he nousivat
+ranskalaiseen laivaan, ja kun aijottiin lähteä heitä takaa-ajamaan,
+niin kuunari näkyi taivaanrannalla vain kuin tuulen tuudittama
+jäälinnun siipi.
+
+Kuunarilla don Gusman oli tavannut jälleen vaimonsa. Kuunari suuntasi
+kulkunsa Vera Cruziin. Näin oli don Gusman tehnyt päätöksensä ja pannut
+sen tällä tavoin toimeen.
+
+Voidakseen menestyksellä etsiskellä poikaansa ja saadakseen olla
+rauhassa, don Gusman oli, heti Meksikoon päästyään, muuttanut entisen
+nimensä don Pedro de Lunaksi, johon hän muuten oli oikeutettukin ja
+jolla me edelleen häntä nimitämme. Hän toivoi siten pelastuvansa don
+Leonciolta, jonka viha oli paremmin hetkeksi tukahtunut kuin kokonaan
+tyydytetty veljensä pojan ryöstön kautta, ja joka epäilemättä yrittäisi
+saada uhrinsa käsiinsä.
+
+Don Gusmanin laskelmat olivat oikeat tai ainakin näyttivät siltä. Hän
+ei koskaan Buenos Ayresista lähdettyään ollut kuullut puhuttavan don
+Leonciosta, kukaan ei tietänyt mihin tämä oli joutunut, eipä edes oliko
+hän kuollut vai hengissä.
+
+Viisi vuotta hacienda de las Norias de San Pedroon tulonsa jälkeen oli
+uusi onnettomuus kohdannut maanpakolaisraukkaa. Doña Antonia, joka ei
+milloinkaan ollut täysin tointunut siitä kolauksesta, jonka hänen
+järkensä oli kärsinyt hirveässä kohtauksessa pampaksella, ja ollut
+terveydeltään heikko aina siitä asti, oli kuollut hänen syliinsä,
+synnytettyään tyttären.
+
+Tämä tytär oli tuo suloinen lapsi, jonka olemme esittäneet
+lukijoillemme doña Hermosan nimisenä.
+
+Onnettomuuden murtamana don Pedro keskitti nyt kaikki hellyytensä
+tuohon suloiseen olentoon, ainoaan siteeseen, mikä tästäpuolin
+kiinnitti häntä elämään, jonka olisi pitänyt olla niin onnellinen,
+mutta joka vastoinkäymisen kylmän siiven peittämänä äkkiä oli muuttunut
+niin onnettomaksi.
+
+Kaikista niistä miehistä, jotka olivat seuranneet häntä maanpakoon, hän
+yksin oli elossa. Kaikki muut olivat kuolleet, hän oli nähnyt heidät
+toinen toisensa jälkeen kaatuvan rinnallaan.
+
+Manuelalle, Lucon vaimolle, joka tunsi kaikki isäntänsä surut,
+uskottiin nuoren tytön kasvatus, ja hän kasvattikin hänet mitä
+kiitettävimmällä huolella ja hellyydellä.
+
+Siihen aikaan, jolloin tämä kertomus, johon edellinen on vain
+johdantona, alkaa, doña Hermosa oli vasta kuudentoista vuotias.
+Viimeksi kertomamme tapaukset olivat siis tapahtuneet jo
+kolmattakymmentä vuotta sitten.
+
+Ne lukijoistamme, joita tämä kertomus on huvittanut, saavat tietää sen
+ratkaisun tämän jälkeen ilmestyvästä "Tiikerikissa"-nimisestä
+kertomuksesta.
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57831 ***