diff options
Diffstat (limited to '57657-8.txt')
| -rw-r--r-- | 57657-8.txt | 5829 |
1 files changed, 0 insertions, 5829 deletions
diff --git a/57657-8.txt b/57657-8.txt deleted file mode 100644 index d803f67..0000000 --- a/57657-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5829 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Ontrein tarinoita, by Eino Railo - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Ontrein tarinoita - - -Author: Eino Railo - - - -Release Date: August 8, 2018 [eBook #57657] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONTREIN TARINOITA*** - - -E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - -ONTREIN TARINOITA - -Kirj. - -OSMO IISALO [Eino Railo] - - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1920. - - - - -SISÄLLYS: - -Ontrei ja hänen hurskaat opetuksensa. -Ontrein tarina. -Unelma Seesjärven rantanuotiolla. -Onto ja Tuonen lintu. -Runolaulaja. -Solovetsi ja Karjala. -Murhisaari. - - - - -ONTREI JA HÄNEN HURSKAAT OPETUKSENSA. - - - Lennin maille vierahille, - Tulin tuntemattomille, - Sinisen salon sisähän. - -Hän oli matkalla Karjalan pyhillä mailla omin silmin nähdäkseen sitä, -joka oli lapsuudesta saakka hänen mielikuvitustansa kiehtonut. Salon -kapeata polkua hän astuu ja kun hän silmää taakseen, siellä perässä -pyrkivää toveriaan, kuvastuu kasvoille malttamaton ilme, joka kuitenkin -pian vaihtuu hymyksi ja leikiksi; häntä nähtävästi huvittaa toverinsa -näkeminen. - -Ontrei -- hänen satunnainen matkatoverinsa pienestä salokylästä -- -oli hänen reippautensa suoranainen vastakohta. Toinen jalka oli -muodostunut kömpelöksi kämpäjalaksi, jonka hän vaivoin aina sai toisen -edelle sijoitetuksi; oikea käsi oli kuivanut koukkuun ja koko ruumis -oli käynyt hiukan vinoksi. Tukka oli pellavaista, niskasta tasaiseksi -leikattua, leuassa tutisi liuhuparta. Silmät olivat siniset, ja loisti -niistä avoimesti lempeys ja hyvyys sekä lapsen mieli. Ja kuitenkin -saattoi hänen kasvoilleen joskus välähtää voiman, toiminnan ja tarmon -ilme, joka ikäänkuin hetkeksi muutti koko miehen. Vaivaloisesti -kävi häneltä kulku ja raskaasti nojasi hän sauvaansa, mutta matkan -kuluessa osoitti hän tavatonta sitkeyttä, joka pani terveenkin kovalle -koetukselle. - -He vaelsivat synkässä erämaassa ja oli heidät yllättänyt sade ja myrsky -sekä niiden mukana hämärä, joka kuusikkometsässä tuntui kaamealta. Oli -kuin olisivat nuo savenkarvaiset pilvet olleet tuossa puiden latvoissa, -joita vihainen tuuli pudisteli. Tieaukon päältä vilahti vielä pilven -lomasta iltatähti kuin hukkuvan avunhuuto, kunnes sekin katosi. Arkuus -ja vilun tunne, turvattomuuden ja hämärän salaperäinen orpous valtasi -mielen, joka halasi pois tästä epäystävällisestä säästä. - --- Ylen -- alotti Ontrei päästyään odottelevan toverinsa kuuluville --- ylen on nyt, veliseni, ilma paha joutuin matkata. Sinähän kyllä -nuorilla ja notkeilla jaloillasi menet saman tyynellä kuin tuulellakin, -mutta minun vaivaisen on vaikeampi. Mutta saattaapa sinunkin vauhtisi -hiljentyä, ennenkuin ollaan perillä... - -Hän hymähti leikillisesti ja vilkaisi salavihkaa nuoreen toveriinsa. - --- Sinä olet, Ontrei, -- vastasi tämä -- hidas, mutta sitkeä. Pitäisi -joutua kylään levähtämään. Nälkäkin on. Onko vielä matkaa pitkästi? - --- Viisi virstaa ainakin. Mutta astutaanhan hartaasti. Harvan matkanhan -perille niin nopeasti päästään kuin mieli tekisi. Ja kuitenkin, -- -kun ollaan kuoleman kanssa vastatusten, niin jopa onkin mieleistämme -silloin liian joutuin maallinen vaelluksemme suoritettu... - -Ontrei huokasi, teki ristinmerkin ja jatkoi: - --- Ei vapahtajakaan kiireesti kulkenut apostolein kera vaeltaissaan -ajallisessa haahmossaan. Ja kuinka sattuikaan pyhälle Sosimalle, kun -hän hengen herättämänä läksi Äänisen rannalta astumaan halki erämaan -pohjoista kohti... - -Tällä kohdalla tukahdutti Ontrein tavallista äkeämpi tuulen puuska, -joka sai hänet peräti hengästymään. Edessä oli suon salmeke, jonka -toisella rannalla metsä mustana ja uhkaavana odotti kulkijoita. -Nuoremman tottumattomia veriä hiukan värähdytti ja hän pysähdytti -Ontrein. - -Mikä se? - -Edestä metsästä kuului valittavaa kitinää ja tuulen outoa kohinaa. -Rusahteli ja rasahteli, pelkäävä korva kuvaili ja kuvitteli, silmä näki -näkyjä. Suuri risti kohosi tiepuolessa ja joukko valkoisia riepuja -liehui tuulessa. Kaikki lapsuuden muistot kalmasta ja murhapaikoista -lennähtivät mieleen. - --- Mikä se on tuo risti tuossa? - --- Risti? Vain muistutus matkamiehelle, että anoisi siunausta -retkelleen. Hurskas ja hyvä kristitty uhraa palasen liinaisestaan sivu -mennessään, saaden niin Jumalan siunauksen matkalleen. Ka, sittenpä ei -haltian ja pahan valta häneen pysty. - -Ja hartaasti risti nyt Ontrei silmänsä, kumarteli ja anoi siunausta. - --- Ano sinäkin, veliseni, etteivät rosvot meitä yllätä, kehoitti hän -toveriaankin, taas päästen jatkamaan: - --- Niin, kuinkapa sattuikaan hurskaalle Sosimalle, kun hän Jumalan -käskystä läksi matkalleen. Ylen olisi tietenkin ollut pyhälle miehelle -mieluinen autuas ja pikainen kuolema, että olisi hän päässyt siihen -elämään, jota niin palavasti halasi, mutta eipä suvainnut Jumala -hänen siinä asiassa kiirettä pitää. Pitkän elämän hän soi hänelle, -esimerkiksi kaikille Karjalan pakanoille, ja lopuksi sijan pyhimystensä -joukossa. Niin kun hän nyt nuorena munkkina matkasi halki Karjalan -Vienan rannalle, läpi synkeän pakanamaan, tapasi hän kerran tieltänsä -sairaan miehen. Auta minua, pyysi mies, kylään vie, sillä kovin olen -minä sairas ja äijälti on vielä matkaa. Minulla on kiire, vastaa -Sosima, Jumala kutsuu minua, en vielä tiedä, mihin; hoidan sinua -tässä, kunnes paranet, mutta kylään en voi palata. Ka, jos Jumalaa -kunnioitat, niin vie kylään, rukoili vieläkin mies; ei sinun kiireesi -niin suuri ole, ettet hyvää työtä ehtisi tekemään; kun teet, niin -saat sitä suuremman palkinnon. Sosima totteli miehen pyyntöä, hoiti -hänet terveeksi ja saattoi ihmisten ilmoille petojen kynsistä, jälleen -lähtien iloiten matkallensa. Konsa hän sitten havumajassansa Solovetsin -saarella, myrskyssä ja kylmyydessä, julmain pakanain uhkaamana, talven -ja pakkasen keskellä nälkään nääntymässä palavasti Herraa rukoili, niin -ilmestyi mies, joka toi ruokaa ja virvoitti pyhimystä ruumiillisella ja -hengellisellä lohdutuksella. Ja miehen tunsi Sosima samaksi, jonka oli -metsästä pelastanut. Se oli itse Spoassu... Vapahtaja näet... - -Selittämättömän outo tunne valtasi nuoren miehen. Siinä yön hämyssä -hänelle melkein vieraan, mutta lapsellisessa, taikauskon sekaisessa -hurskaudessaan sittenkin niin tutun ramman rinnalla vaeltaessaan oli -hän mielestään kuin salaperäisessä keskiajan maassa. Tie milloin -vaipui synkälle suolle sumuun ja väijyvien rimpien keskeen, jossa -jalka peläten haparoi tukea ja jossa pieninkin taakka selässä tuntui -syntikuormaa raskaammalta, milloin kohosi kumisevalle harjulle, -jossa myrskyn ääni soi kuin ylevän soiton humina. Silloin taas nousi -jalka keveämmin ja mieli reipastui, kuta korkeammalle tultiin. Niin -vaellettiin yössä ja hämärässä, vuoroin vaipuen, vuoroin nousten, mieli -askarrellen oudoissa ja omituisissa ajatuksissa. Kaukaa lapsuuden -muistoista se haki esiin erikoisia, ammoin unohduksissa olleita -mielikuvia kristityn kolkosta vaelluksesta kuoleman varjon laaksossa, -jossa saatiin kestää kamalat taistelut väijyvää kiusaajaa vastaan. -Ja tuosta siirtyi aatos laajemmalle upoten alakuloiseen näkyyn alati -vaeltavasta ihmisjoukosta, joka levottomana rientää aina eteenpäin, -itsekään tietämättä, minne... - -Hän katseli taas salaa Ontreita, kun tämä siinä kompuroi liukasta -polkua, nähtävästi syviin mietteisiin vaipuneena. Hänen täytyi -suorastaan ihmetellä sitä tarmoa ja voimaa, jota ukko osoitti. -Toista kertaa oli hän nyt matkalla Karjalan kuuluun luostariin, -ponnistellen kymmeniä peninkulmia läpi erämaiden. Ja kaiken tämän teki -hän päästäkseen mielestään edes hiukan lähemmäksi sitä ihmeellistä -päämäärää, joka hänen hengelleen kangasteli saadakseen edes jotakin -toivovaa varmuutta siitä, mitä hän sanoi sielunsa autuudeksi. Hartaasti -ukon aatokset yleensä viipyivät pyhissä asioissa ja alati sai hän -aiheita lapselliseen tapaansa ottaa esimerkkejä sanasta, jota hän -vaikeasti selvitti Uudesta Testamentista. Siinä rinnalla sekoitteli -hän uskomuksiinsa paljon vanhaa perittyä taikauskoaan ja loitsuhenkeä, -joka oli hänellä verissä erottamattomana osana. Ja kaikessa tässä -uskossaan ja varmuudessaan hänellä oli ehtymätön toivorikkauden, ilon -ja elämänhalun lähde, niin että häntä saattoi väliin pitää aivan -kadehdittavana henkilönä... - -Nuorelle kulkijalle oli tässä ollut paljon uutta ja mielenkiintoista, -jotain kehittymättömyydessään viehättävää luonnontilaa, joka oli -tenhonnut hänet. Ääneti oli hän matkan varrella kuunnellut Ontrein -hartaita jaarituksia pään nyökäyksellä hyväksyen hänen hurskaat -arvelunsa siitä, mikä on ihmiselle tarpeellista taivaan valtakuntaan -pääsemiseksi. Visusti oli hän varonut puolella sanallakaan heittämästä -mitään varjoa tähän kirkkaasti pulppuavaan uskon, rauhan ja onnen -lähteeseen... - - * * * * * - -Mietteistään havahtuen huomasi hän äkkiä astuvansa leveämpää ja -raivatumpaa tietä. Ontrei laahusti väsyneenä hänen rinnallaan -ilmoittaen kohta kylään päästävän, minkä kaukaa silloin tällöin -kuuluva koirain haukunta todeksi vahvistikin. Lähestyttiin tiheämmin -asuttuja seutuja, suurempia kyliä, joiden lävitse itää kohti vievä tie -laajeni laajenemistaan, kunnes yhtyi Äänisen rannalta Vienan rannalle -menevään valtamaantiehen. Sinne oli heidänkin mieli päästä, liittyä -siihen pyhiinvaeltajain virtaan, joka sitä myöten joka vuosi näihin -aikoihin vaelsi Valkean meren rannalle Sumaan, Solovetsin kuuluun ja -pyhään luostariin sieltä päästäkseen. Ontrei oli sen niin tahtonut, -sillä monet hurskaat miehet olivat silloin luostariin kulussa Venäjän -kaikilta ääriltä, ja kalliita opetuksia kuuluivat he matkan varrella -yksinkertaiselle kansalle jakavan. - -Laantumatta ulvoi tuuli yhä, mutta sade oli lakannut ja pilvet olivat -hajautumassa taivaalta. Kun metsä loppui ja kylän aukeama avautui -eteen, vilahti taas taivaalta tuo äsken sinne hukkunut kesän kalpea -tähti. Sen yläpuolelle kirkastui sininen, kuulakka öinen taivas, mutta -alapuolella olivat synkkänä muurina vielä äskeiset myrskypilvet. -Unen helmoissa uinuva aunukselainen kylä otti vaieten vastaan -vieraat, ahtaen ainoastaan velvollisuudentuntoisen koiraparin kujalla -ärhennellä. Mutta vaikenivat nekin, ja tyynesti avasi Ontrei parhaan -talon pirtin oven ja painui sisään, nuoremman toverin seuratessa -perässä. Oven suussa teki Ontrei hartaasti ristinmerkit, kumaisi -nöyrästi ja anoi yösijaa matkamiehelle. Ja kun hän kysyttäessä ilmoitti -"Solokoihin" mentävän, riennettiin vaeltajia palvelemaan ja yösijaa -laittamaan. - -Syötyään yksinkertaisen illallisen makasi hän kauan valveilla -vuoteellaan Ontrein vierellä, miettien ja kuunnellen. Ontrei-parka -luki iltarukouksiaan. Nöyrästi polvistuen sopotti hän puoliääneen -ulkoa oppimiaan lukuja, tiheään ja yksitoikkoisesti, silmät raukeasti -puoliummessa. Koko hänen sielunsa tuntui olevan mukana näissä sanoissa, -joista hän tuskin kaikkia ymmärsi. Mutta hän tiesi, että ne oli tehty -ja kirjoitettu Jumalan kiitokseksi ja varjeluksen anomiseksi, ja -se riitti hänelle. Ja kun ulkoa opitut rukoukset olivat loppuneet, -puhui hän vielä kauan itsekseen, hiljaa liikutellen huuliaan. Silloin -tällöin kuuluvasta sanasta saattoi ymmärtää hänen nyt rukoilevan kotiin -jääneiden, nuoren toverinsa ja kaikkien lähimmäisten puolesta... - -Kuta lähemmäksi siinä uni hiipi nuorukaisen mielikuvitusta, sitä -enemmän nautti hän olotilastaan. Kulttuurin veltostuttamat jäsenet -olivat jo saaneet perinpohjaisen kohennuksen, väsymys ja lämmin -raukaisi niitä suloisesti, ja levon tunne tuntui ihanalta. Olipa kuin -olisi hän ollut muumio pyramiidissa, jonne maailman myrsky ei kuulu... - -Hän vaipui uneen, mutta mielikuvitus jatkoi leikkivää työtänsä. - -Hän oli olevinaan kaukana poissa, ei oikein tiennyt, missä, mutta -ihanassa etelän maassa hän oli. Ontrein kanssa he nytkin vaelsivat, -mutta Ontreilla oli nyt turbani päässä, ja yllään vain jonkunmoinen -liinainen kauhtana. Jalat hänellä olivat paljaat, ja kädessä kuppi, -johon armeliaat ihmiset antoivat almujansa. Niin he vaelsivat pitkin -suoraa ja leveää tietä, joka vei yli upean tasangon, kaukana häipyen -sinervään vuoristoon. Paljon kansaa kulki tätä tietä heidän mukanansa, -ja he olivat Ontrein kanssa heidän vertaisiaan. He keskustelivat -pyhistä asioista ja pohtivat autuuden oppia, väitellen siitä, mitä -ihmisen olisi parasta ajallisen vaelluksensa aikana tehdä, ja väliin -kiivaillenkin oikean tien puolesta. Ja kun hän juuri leikillä -kuvaili Ontreille rauhan ja levon ihanuutta, kiivastui Ontrei kovin, -huutaen jyrähtävällä äänellä: oikea lepo on Jumalassa! Ja samalla -kosketti Ontrei, joka oli kasvanut oudon suureksi ja korkeaksi, häntä -sauvallansa. Hän tunsi äkkiä keventyvänsä ja kutistuvansa, kunnes -rupesi vaipumaan alaspäin. Hän vaipui, vaipui, tunsi äärettömän -tyhjyyden ympärillään, tunsi olemattomuuden ihanan ja ijankaikkisen -rauhan, saattaen kuitenkin sanomattomaksi vastakohtanautinnokseen -verrata sitä olemisen kuvaamattomaan tuskaan. Tämä on varmaankin -Buddhan "nirvana", aikoi hän juuri ihastuen lausua, kun hänen -ajatuksensakin jo seisahtuivat ja hän vaipui todella raskaaseen, -pitkällisen rasituksen ja miettimisen aiheuttamaan uneen. - -Uneen oli jo vaipunut Ontreikin; liuhuparta vain silloin tällöin -liikahti unimatin hänenkin mieleensä ennenkuvailemattomia autuuden -iloja esitellessä. - - * * * * * - -Keskellä hartauden harjoituksia, keskellä taistelun tuoksinaa, keskellä -elämän kiihkeintä kamppailua, kuuluu äkkiä salaperäinen kiusaus -sydämestä, vastustamaton vaatimus, käsky: tule! Ja käsi seisahtuu, -kaiho valtaa mielen. Ritari vaipuu mietteisiinsä, lähtee vaeltamaan -ja harhailee pian lumotussa metsässä loihtu-kaikujen leikkikaluna. -Mitä hakea, mitä etsiä? Virvatultako, joka levottomana kuolleitten -ritarien haudoilla väräjää, onneako, jota metsän utuiset hengettäret -ilakoiden uskottelevat? Ei voi sanoin päämäärää nimittää, ei selittää, -hakea ja etsiä on vain käsky, kulkea ijäti kysymys huulilla. Ihanana -viittaa tuolta tuulentupa, uljaana kohoaa sieltä linna ja avosylin -odottaa siellä sadun Paribanu, haltijattarista kiehtovin. Mutta lähelle -tullen kuva vaihtuu, näky katoaa, ja ilkeä arki irvistää puun oksalta -vastaan... - --- Ontrei, sano minulle, oletko koskaan rakastanut? - -He kulkivat hiottavassa helteessä leveätä maantietä pohjoiseen päin. -Pehmeähiekkaiseen tiehen vaipui jalka nilkkoja myöten, joten astunta -tuntui raskaalta; paarmapilvi seurasi heitä uskollisesti, koettaen -saada väkisinkin tilaisuutta kiduttajan työhön hikisellä kaulalla. -Kangas valkoisine jäkäläpeitteineen ja siinä kasvava hongikko tuntuivat -aivan hehkuvan kuumuudesta. - -Kysymys tuli Ontreille odottamatta. Hän pysähtyi, pyyhki hikeä -otsaltaan ja kysyi vuorostaan puoleksi hymyilevä, puoleksi epäilevä, -mutta samalla kuitenkin hiukan surumielinen ilme silmissään: - --- Että mielitietyn taioissako? - --- Niin. - --- Olen. - -Nyt oli ensimmäisen kysyjän vuoro ällistyä. Hän oli odottanut -kansanmiehen tapaista kiertelevää vastausta, leikiksi lyöntiä tai muuta -sellaista, eikä ollut arvannut varautua tällaista vakaata suoruutta -vastaan ottamaan. Hän oli vaiti, keskustelua jatkamatta. - -Heidän edellään kulki kaksi naista. Toinen oli vanha mummo, jonka hän -oli nähnyt äsken venäläisessä majalassa, mutta toista hän ei ollut -siellä huomannut. Päättäen askeleista oli hän kuitenkin nuorempi, -sillä kulku kävi keveämmin ja vartalo notkahti myöskin silloin -tällöin nuorteasti. Vähitellen heidän välimatkansa lyheni, kunnes -he pian kulkivat peräkkäin maantien reunaa. Häveliäästi hän sentään -jättäysi naisista hiukan jälemmäksi, huomaten kuitenkin kuuntelevansa -jännityksellä, minkä sointuisella äänellä nuorempi vanhemman kiivaaseen -sopotukseen vastaisi. Mutta vastaus oli niin hiljainen, ettei ääntä -juuri kuulunut, ja pettyneenä huomasi hän jälleen jäävänsä naista -tarkastelemaan. Takaa kuuluvat jonkun venäläisen ajajan yksitoikkoiset -huudot saivat naisen sitten vilkaisemaan taakseen, ja silloin -vilahtivat kasvot hetkiseksi näkyviin. Samalla kosketti Ontrei -toverinsa käsivarteen. - --- Veliseni, sanoi hän nöyrästi, menemme naisten edelle ja jätämme -heidät. - -Hän ymmärsi kyllä Ontrein tarkoituksen, mutta ei ollut tietävinäänkään. - --- Miksi niin? kysyi hän huolettomasti. - --- Älä katso tätä kaunokaista neitoa, veliseni, lähde edelle ja -unohdamme heidät. Ei sovi sinun nyt pyhällä matkalla, eikä sovi -muutenkaan tämän nuoren naisen suosiota hakea. - -Omituista oli, että hänen täytyi tunnustaa ukon ymmärtäneen hänet -puolittain oikein. Heti nähtyään naisen nuoreksi, ja, kuten nyt -tiesi, myös harvinaisen kauniiksi, oli aivan vaistomaisesti melkein -itsetiedoton rakastumisen ja omaksi saamisen heräävä tunne hänet -vallannut. Se ei ollut ajattelua eikä suunnittelua hänen puoleltaan, -se oli vain salaista luontoa, veren ihanaa runoutta, joka kuuluu kuin -hieno kuiske lumotusta metsästä. Mutta ukon herätyksestä hän huomasi -mahdollisuuden tuon tunteen syntymiseen, pelkäsi sitä itsekin ja sanoi -alistuen: - --- Sinä olet, Ontrei, taaskin oikeassa. Lähdemme, menemme edelle. - -Sivu mennessään ei hän kuitenkaan voinut olla naiseen katsomatta. -Silmien eteen vedetyn huivin alta vilahti kaksi tähteä ja tumman ihon -kauneutta lisäsi vielä läpikuultava punerrus, joka hitaasti levisi -yli kasvojen. Otsa oli matala, kasvot kapeat, kulmakarvat korkeat -ja kaarevat, nenä omituisen kauniisti ja sopusuhtaisesti kyömyllä, -suu lämmin ja leuka sievästi pyöristynyt. Vaatemyttyä kantava käsi -oli sangen kapea ja valkoinen, ollakseen, kuten hän otaksui, vain -tavallisen työläisnaisen käsi... - --- Kuule Ontrei... yritti hän leikillä... - --- Menemme, menemme, hoputti tämä. - -Vaieten olivat naiset väistyneet tien toiselle puolelle ja vaieten -menivät toiset sivu. Vasta hetken päästä loihe Ontrei puhumaan. Hän -lausuilihe sanojaan kuin säälillä ja lohdutellen, kuin ymmärtäen, että -mahdollisesti pienenpieni katkeruuden pisara oli saattanut toisen -sydämeen jäädä. - --- Suunnattomat olivat kiusaukset -- puhui hän taas hurskaasti -- -pyhällä Sosimalla yksinäisyydessään Solovetsin autiolla saarella. Lähti -näet sieltä ensi talvena pyhä Hermanni mantereelle ruoan ja muiden -tarpeitten hakuun jättäen Sosiman yksinäisyyteen. Ja alkoi pyhimykselle -niin ankara kiusauksen aika, että ellei Jumala olisi häntä alituisesti -vahvistanut, hän olisi kaiketi, ellei toisin ollut jo alusta määrätty, -langennut johonkuhun noista moninaisista viettelyksistä. Niinpä saatana -tässäkin erikoisesti käytti kauniin naisen haamua kiusauksen aseena. -Yön pimeydessä, kun pyhä mies syntinsä tunnossa havumajassaan kovalla -vuoteellaan vaikeroi, valkenee äkkiä maja ja hänen eteensä ilmestyy -nainen ihanasti hymyillen ja käsiään ojennellen. Lähde pois saarelta -tästä kurjuudesta, mene kauas etelän maille, siellä odottaa sinua suuri -valta ja vaikutus sekä ihana elämän hekuma! Mitä täällä saarella teet -paleltumassa, kelle on siitä hyötyä? Eihän voi olla Jumalan tahto, -että hautaat itsesi tänne erämaahan! Ja kun meri jäätyy, tulevat -karjalaiset eräretkelle ja tappavat sinut. Lähde pois, etelän mailla -tulen luoksesi. Näin puhui kiusaaja, vietellen ojennellen käsiään ja -koettaen herättää pyhimyksessä synnin himoa. Mutta hän taisteli kovasti -vastaan, rukoillen voimaa Jumalalta, joka häntä auttoikin, vapauttaen -hänet saatanan loihtunäyistä. Vältä kiusausta, vältä, se on paras, se -paras, se se-e-e... - -Mutta kertoipa sitten kerran Ontrei omankin tarinansa... - - - - -ONTREIN TARINA. - - - Vieri aikoa vähäisen, - päivä paistoi, pälvet nousi, - hanget suuretkin sulivat; - ei sula sydänten routa - pimeässä veljespirtin. - -Ontrein koti oli pienen erämaan järven rannalla, yhtenä muutamista -muista karjalaisista talopahasista. Kirkonkylästä vei sinne -mutkitteleva polku, ja Venäjän rajalle oli siitä vain kolme -peninkulmaa. Salot suuret ja laidattomat alkoivat tuosta aidan takaa, -niin läheltä, ettei paljoa rakennuksen ja metsän väliin pellon -sijaa jäänyt. Tuolla mäenharjulla oli tuuheakuusinen hautuumaa, tuo -karjalaisten kylien surumielinen puistikko, "kuusikko", jossa tummassa -varjossa lahoi mullaksi monta kyynelillä sinne saatettua. Se oli pyhä -paikka, eikä sinne menty muutoin kuin vainajia viemään ja itkemään. -Mihin lehvä putosi, siihen se sai myös jäädä, mihin ruoho kasvoi, siinä -sai se myös elinikänsä tuulessa ikävöiden suhista. Aikain kuluessa -kaivautui esiin vainajain luita ja arkkujen lautoja, ja lehdet ja -neulaset kerrostuivat vuosien pitkään paksuiksi penkereiksi, puut -tihensivät oksiaan kaivaen juurensa syvään maan mehuisiin uumeniin, -sammal paisui upottavaksi matoksi. Hyvä oli siellä, kuten itkussa -sanottiin, noitten rakkahien, kultaisien vainajien uinua, kesäisien -tuulosien tuutimina, kultaisien kukkasien alla, auvon ja ylähäisien -aamuisien toivossa... - -Kylä oli mäen rinteellä, katsellen järvelle päin pienistä -moniruutuisista akkunoistaan, joissa ilta-auringon valossa loistivat -ruostuneen lasin kaikki sateenkaaren värit. Teräväharjaiset talot -olivat kyyssähtäneet siihen kuin pystykorvat koirat kontalleen tarkoin -järvelle päin silmiään teroitellen. Paljoa ei sieltä näkynyt, kapea -veden selkä ja sen takaa sininen salo, koivumetsäinen, jossa näkyi -kesäinen tuulen puuska tai pilven varjo järven pinnalla, kuin aaltona -eteenpäin ajautuen. - -Ontrei oli kahdesta veljeksestä vanhempi, ja hänestä olisi pitänyt -tulla talon isäntä, mutta elelikin hän nyt setämiehenä nuoremman -veljensä hoteissa. Ramman käden sijaisena olivat hänellä hampaat, jalan -sijaisena sitkeys ja kovan kohtalon lievittäjänä alati tyytyväinen -ja hurskas mieli. Saattoi huomata Ontrein kotona, että sekä veli ja -tämän vaimo, lapset ja koko väki kohtelivat häntä mitä suurimmalla -kunnioituksella ja rakkaudella. Olipa kuin olisivat he olleet nöyriä -hänen edessään, ikäänkuin alituisessa ja koskaan umpeen menemättömässä -kiitollisuuden velassa. - -Oli ollut aika, jolloin kaikki oli vielä toisin ja aiottu toiseksi. -Isä, valkopartainen karjalais-vanhus, jonka mielessä yhä asui vanha -Väinö ja hänen hyvänsuovat haltiansa lauluinensa ja loihtuinensa, oli -eräänä päivänä oikaissut itsensä kuolinlaudalle ja siunannut poikansa -kuollessaan kuin sadun vanhat kuninkaat. Sopua oli hän veljeksille -toivottanut, keskinäistä rakkautta ja siunausta. Sitten oli hänet -kuoltuaan viety sinne varjoisaan surupuistikkoon, ja veljekset olivat -ruvenneet elämään talossa yhdessä vanhan äitinsä kanssa. - -Eletään, eletään siitä taas kotvan aikaa, niin jo ottaa ja kuolee -vanha mummo, ja hänetkin itketään hautaan. Nyt ei voi enää talo olla -emännättä, vaan täytyy Ontrein lähteä naimaan, mennä toteuttamaan -toivomusta, jota hän vuosia on sydämessään salassa pitänyt, mutta josta -ei ole äitinsä eläessä sanallakaan, ei tytölle eikä muille, tahtonut -totta tehdä. - -Ontrei on parhaassa ijässään, terve jäseniltään ja mieleltään. -Hän aivan riemastuu tuosta ajatuksesta, ruveten siitä veljelleen -haastelemaan. Tämä kuuntelee vaieten, hajamielisesti, kunnes vavahtaen -kuulee veljen ikäänkuin häneen vedoten lausuvan ylistäen: - --- Ylen onkin se naapurin Outi ihana neito! - --- Ylen... - -Niin hän vastaa, kerraten kehumasanan hiljaa ja epävarmasti, mutta -ei uskalla katsoa veljeään silmiin, vaan huoaten poistuu töihinsä. -Mutta Ontrei valmistautuu kosioille pukeutuen parhaisiinsa, viemään -kosiorahaa naapurin pöydälle. - -Nuorempi veli ei puhu mitään eikä mieti paljon mitään. Hän on kerta -kaikkiaan ymmärtänyt, että jos Ontrei, talon perillinen, menee Outia -kosimaan, niin silloin ei hänen kannata yrittääkään, sillä Outin isä ei -ottaisi asiaa edes puheeksikaan. Kun Ontrei oli tämän tytön maininnut, -niin oli häntä haluttanut vaatia tyttöä omakseen, mutta silloin oli -kuin olisi salpa noussut kurkkuun. Ei hän voinutkaan mitään sanoa, -ei voinut alentua rukoilemaan, että Ontrei antaisi hänelle sen, jota -rakasti! - -Eihän hän ollut Outillekaan oikeastaan koskaan mitään sanonut, eikä -Outikaan hänelle. Rakastiko Outi häntä? - -Varmasti. Hän oli nähnyt sen Outin silmistä, kun hän oli uskaltanut -tyttöön salaa katsoa. Jo tuosta katseesta hän oli sen ymmärtänyt ja -ollut siitä onnellinen. Hän oli pitänyt itseään niin nuorena, ettei hän -ollut vielä tullut sanoneeksi Outille mitään. Kisakentällä leikissä oli -hän vain hiukan lujemmin puristanut hänen kättään kuin muiden tyttöjen, -ja Outi oli vastannut arasti ja vaisusti. Varmasti Outi häntä rakasti -ja surisi nyt kovasti, jos isänsä pakottaisi hänet muille menemään. - -Mutta jos Outi ei tietäisikään, ei olisi arvannutkaan, että hän rakasti -häntä, ja nyt nöyrästi alistuisi vanhempain tahtoon! - -Se oli tuskan ajatus ja sai hänet lyömään kuokkaa entistä syvemmälle. -Hän kohotti sen korkealle ilmaan ja upotti sitten tuohon sitkeään -mättäikköön, niin että ihan silmää myöten se siihen uuttui. Siitä kun -sitten rupesi palaa hartiavoimin irti kiskomaan, niin että juuret -nauskahtelivat ja oli selälleen lentää mättään irti päästessä, niin -tuntui kuin olisi helpottanut. Kun olisi sanoa tuolle Ontreille, että -älä veli-rakas vie toisen morsianta ja omaa katsomaani, vaan ota tuosta -toinen! Se kummastuisi ja sanoisi, että olisit aikaisemmin ilmoittanut, -niin en olisi mennyt... nyt jo kävin kosioilla eikä tyttökään vastaan -pannut... - --- Mitähän Outi mahtanee sanoa? - -Hän seisahtui kuokoksellaan ja katsoi kylään. Yhä siellä Ontrei viipyy. -Eipähän mieluista kosiomiestä niin äkkiä lähtemään päästetä, eihän -toki. Sultsinat ja piirakat siinä pian leivotaan. - -Ovi tuolla aukenee ja Outi ilmestyy portaille. Hiljaa astuu pihalle, -katsoo kauan tänne kuokokselle, varjostaen kädellään silmiään, ja -poistuu sitten allapäin rakennuksen taakse. - -Taas ovi aukenee ja Ontrei tulee ulos, vielä portailla kääntyen -sintsiin päin hyvästelemään. Eihän naapuri, jota aina nähdään, pitkiä -hyvästelemisiä kaipaa. Nyt on Ontrei kotiin tulossa. Reippaasti -hän astuu ja tänne kuokokselle tuolta hattua heilauttaa ja viittaa -luokseen. Koneellisesti iskee hän silloin kuokan turpeeseen ja lähtee -kotiin kuulemaan kosiomatkan päättymisestä. Sydämessä on tuskaa ja -katkeruutta, ja mieli hakee uhmailun ja uhkan keinoa. Saapuu sisään -ja panee vaiti ollen hattunsa seinälle naulaan, kysyen oudon kylmällä -äänellä: - --- Asia on selvä, vai? - -Ontrei, joka loistavin silmin kävelee tuvan lattialla, katsahtaa häneen -kummastuen ja pysähtyy. - --- On, sanoo hän; eikö ole hauskaa mielestäsi? - --- Mitä sanoi Outi? - -Äänessä värähti jo sointu, jota ei voinut väärin ymmärtää. Ontrei -pysähtyi taaskin oudostuneena ja katsoi häneen pitkään. Vasta hetken -vaitiolon jälkeen vastasi hän: - --- Outi, hänkö, niin, ei hän sanonut juuri mitään, -- tietenkin myöntyi -tulemaan... - -Ja silloin Ontrei ymmärsi, mitä oli tapahtunut, ja istahti masentuneena -penkille. - --- Miksi et sanonut ennen? - -Syksyinen päivä vaipui pimeään ja hiipi lohduttomana pieneen pirttiin. -Sanattomina olivat yhä tuvassa veljekset. Heille oli molemmille -selvinnyt ikäänkuin näkynä salaman valossa, että nyt oli heidän -veljesrakkauteensa isketty eripuraisuuden aihe, vihan siemen, joka -outoudellaan oli saanut heidät säikähtämään. He ikäänkuin olivat -näkevinään isävainajansa edessään varoittamassa jostain kauheasta -vaarasta, joka heitä oli uhkaamassa, mutta tunsivat samalla mielessään -kiehuvaa katkeruutta toisiaan vastaan. Ontrei oli nyt päässyt sydämensä -kallista toivoa toteuttamaan, eikä mielinyt luovuttaa sitä, mikä oli -hänelle jo luvattu ja annettu, mutta Jyrki taas ajatteli vihalla -ja kateudella tätä veljensä onnellista osaa, joka hänen mielestään -kuului ikäänkuin jonkun pyhemmän oikeuden perustuksella hänelle. -Kaikki tuntui hänestä nyt niin vastenmieliseltä, ettei hän olisi enää -tahtonut vanhassa kodissaan korttakaan ristiin panna. Hurjana kuvaili -mielikuvitus kaikkia katkeran kohtalon lievikkeitä, ja koston henki -saneli salaa sielussa myrkyllisen suloisia sanojansa. Hän puristi -nyrkkejänsä ja tunnusteli lyhyen vartalonsa ja leveiden hartiainsa -voimaa. Mahtaisiko hän sittenkään tuolle Ontreille riittää, sillä se on -peto väkevä kuin karhu, -- tämän kylän väkevin? Ontrei istui pää käsien -varassa kauan, mutta nousi sitten. - --- Aamulla menemme yhdessä sinne kuokokselle, sanoi hän sitten -tyynesti, ruveten panemaan tulta samovaariin. - -Hän oli ulkoa nähden rauhallinen, vaikkakin kulmilla asui synkeä -ikävä. Kuinka ihanasti oli hänen päivänsä alkanut ja kuinka harmaaseen -mielialaan olikaan se päättynyt! - -Ontrei väitteli sen jälkeen morsiantaan, eikä ryhtynyt tekemään -ratkaisevasti totta naima-aikeestaan. Jyrki tuli päivä päivältä -synkemmäksi ja surullisemmaksi, mutta samalla ikäänkuin voitostaan ja -asiastaan varmemmaksi. Outikin rupesi puolestaan Ontreita kaihtamaan. -Tästä ymmärsi Ontrei heidän puhuneen keskinäiset asiansa selväksi, ja -nuoremman veljensä koettavan houkutella Outia puolelleen. Katkeruus ja -viha leikkasi sydäntä. Veljekset kulkivat päivät päästään kuin unessa -ja aivot hakkasivat vain tuota yhtä kysymystä: miten selvitä? - -Pian tiedettiin koko kylässä veljesten välinen asia. Suruissaan Jyrki -erehtyi juomaan ja vietti päiviä hoilaten ja kiroten tai itkien, väliin -uhkaillen veljeään, mutta väliin puhuen hänestä suurella rakkaudella. -Ontrei hautasi asian sydämeensä eikä sallinut kenenkään siitä kanssansa -keskustella. Odotettiin hänen jo luopuvan puuhastaan, kun tiedettiin -tytön suosivan enemmän nuorempaa, mutta sitäkään hän ei tehnyt. Tyttö -oli hänen, eikä hänen tarvinnut luovuttaa morsiantaan kenellekään. Hän -ei edes huolinut ruveta asiaansa sitenkään selvittämään, että olisi -häitä kiirehtinyt, kulki vain umpimielisenä tietänsä. - -Talvi tuli. Pimeää ja lumista kujaa myöten hoippuroi Jyrki kotiin, -mieli synkeänä viinasta ja ikävästä elämästä. Veljenrakkaus oli -ruvennut hänestä tyysten sammumaan, ja hän piti Ontreita nyt vain -onnensa ryövääjänä. Hän vihasi veljeään, ja tunsi tuon vihan tänä -iltana elävämmin kuin koskaan ennen. Ei, tyttöä hän ei ikinä -luovuttaisi, ei vaikka siinä autuus menköön. - -Hän seisahtui kotinsa portaille, johon sataneeseen lumeen jalka painui -narahtamatta, ja kuunteli. Oli myöhäistä eikä pirtistä enää kuulunut -mitään. Ontrei oli kylällä tai oli pannut maata. - -Hiljaa avasi hän pirtin oven ja hiipi sisään. Tuolta häämötti Ontrein -haahmo penkiltä tilaltaan Jumalankuvan alta. Tasainen huounta osoitti, -että hän nukkui. - -Kamala ajatus lennähti Jyrkin päähän, niin hirveä, mutta samalla -ihanasti koston ja vihan himoa hivelevä, että hengitys tahtoi -salpautua. Hän hiipi varpaisillaan lähemmäksi Ontreita katsomaan. - -Hän makasi selällään, kädet nostettuina pään yläpuolelle. Kasvolihakset -nytkähtelivät rauhattomasti ja silmäluomet värähtelivät; hengitys -purkautui väliin ulos huokauksena. - -Jyrki kumartui hiljaa hänen ylitseen. - -Silloin avasi Ontrei silmänsä ja katsoi veljeänsä. - -Hän ei muuttanut asentoaan, ei säpsähtänyt eikä säikähtänytkään, katsoi -vain veljeään sinisillä silmillään, vakavasti ja surumielisesti. - -Ja veli tunsi, että kiusaajan salainen ansa hänen sydämessään -oli Ontreille selvä kuin avoin kirja. Polttava puna kohosi hänen -poskilleen, hän suoristihe, hätääntyi, humalan viimeinenkin jäte -katosi, ja silmät maahan luotuina seisoi hän siinä ikäänkuin tuomarinsa -edessä. Mutta Ontrei ei sanonut mitään vieläkään, vaan tuijotti häneen -yhä. Tuo vakava katse tunkeutui veljen sydämeen kuin puukon terä, -pistävänä ja verta vuodattavana, leppymättömänä, paljastaen kuukausien -salaiset aikeet ja vihan sanelemat suunnitelmat. Vaikka olisi luonut -silmät maahan ja koettanut tuota katsetta välttää, niin tuntuivat ne -silti polttavan ja näkyivät tuolta kaukaa kuin tuliset nastat, syöpyen -sydämeen syvälle ja vastustamattomasti. - -Jyrki vapisi koko ruumiiltaan. Tämä muutaman minuutin kokemus oli hänen -raskaalle ja rasittuneelle mielelleen liian järkyttävä. Hän lysähti -huoaten lattialle veljensä vuoteen ääreen. Mutta Ontrei ei sanonut -mitään, vaan kääntyi seinää vastaan, antaen kuitenkin kätensä ikäänkuin -rauhoituksen tarkoituksella viivähtää veljensä hartioilla, jotka -tärisivät liikutuksen ja epätoivon sisällisestä puuskasta... - - * * * * * - -Raskaat talvipäivät kuluivat hiljalleen ja rupesi keväämpi henki -ilmassa tuntumaan. Entistä suuremmalla voimalla ailahti silloin Jyrkin -rinnassa rakkauden kaipuu ja intohimo, ja unohdetut olivat pian ne -kokemukset, joita talvellinen yöllinen kohtaus oli hänelle tuottanut. -Uudelleen rupesi hän katsomaan karsaasti veljeänsä. - -He eivät olleet sanallakaan toisilleen tuota kohtausta selvittäneet, -ei Ontrei kysynyt eikä Jyrki liioin selitystä tarjonnut. Se oli -jäänyt heidän kahdenkeskiseksi salaisuudekseen, josta ei äänettömän -sovinnon perusteella puhuttu mitään. Eivätkä he yleensäkään puhuneet -toisilleen mitään, Ontrei ei liioin muillekaan. Apeana ja synkkänä -teki hän töitänsä, vältellen ihmisten seuraa. Mutta hänen ja Outin -häät vietettäisiin vappuna -- sen oli hän nyt aivan kuin uhmaten Outin -isän kanssa päättänyt, ja tytön tahtoa ei siinä kuunneltu. Miten -mennä naimisiin pojan sellaisen kanssa kuin Jyrki oli, talottoman -ja rahattoman? Sehän ei ollut mahdollista, ja suorastaan järjetöntä -silloin, kun oli talon isäntä tarjolla. Outi sai tyytyä, ja itkeä -hereät itkunsa. - -Veljekset hiihtelivät kevättöille salolle, parhaan hankiaisen aikana. -Latu kohosi mutkitellen pitkin vaaran sivua, kiiveten aina yhä -korkeammalle, kunnes harjalle päästyään päätyi suoraan yli menemään. -Ontrei meni edellä, Jyrki hiihteli perässä, pyssy selässä hihnassaan. -Vaaran tässä kohden louhikkoiselta selältä aukeni ihana näky. Metsä oli -jo puhdistanut lumen turkistaan ja oli tuossa edessä vihantana, tummana -ulappana, välillä päästäen lumen vielä saarekkeina sieltä täältä -kimaltelemaan. Tuuli puhalsi kostealla raskaudella ja ilmassa oli kuin -kevään tuoksua. Vaaran laki oli jo melkein lumeton, hiukan paikoin -iljanteella. Miehet huoahtivat siinä rinnakkain, nojaten sauvoihinsa. - -Ontrei ei katsonut veljeensä, mutta tiesi tarkalleen minkä näköinen -tämä oli tuossa seistessään. Epävarmuus, katkeruus, säikähdys, viha, -kaikki myrskyisen sydämen tunteet olivat Jyrkin kasvoilla näkyvissä. -Hiihtäessään oli Ontrei tämän kaiken tuntenut ja sydämessään nähnyt, -oli varsin hyvin ymmärtänyt senkin, missä kauheassa kiusauksessa -hänen veli-poloisensa oli ollut tuossa hänen jäljessään pyssyineen -hiihtäessään, oli sen ymmärtänyt ja veljeään säälinyt. Mutta hän ei -ollut huolinut pelätä, sillä hän oli kerta kaikkiaan siinä kohden -antautunut ikäänkuin kohtalon johdettavaksi; hän ei voinut ikinä uskoa -sitä mahdolliseksi, että heidän, muinoin niin rakkaitten veljesten -suhde päättyisi veljenmurhaan. Ja kuitenkin, tuo talvellinen ilta oli -kentiesi siltikin todistanut toista... - -Miksi hän ei sittenkin luopunut Outista ja talosta sekä antanut niitä -molempia Jyrkille? Siksi, että hän ei voinut. Hänellä ei ollut voimia -niin yli-inhimilliseen uhraukseen, hän ei tahtonut tulla veljensä -rinnalla syrjään sysätyksi, hänkin rakasti Outia ja voimallisemmalla -rakkaudella kuin kentiesi tuo nuorempi, vielä monessa kohden poikanen. -Miksi oli juuri silloin, kun onni näytti auenneen ihanimpana ja elämä -rikkaimpana, hänelle pantu kestettäväksi sellainen koettelemus? Outi -ei häntä rakastanut. Rakastaisi varmaankin, kunhan oppisi oikein -tuntemaan, rakastaisi, kun saattoi Jyrkiäkin rakastaa. Voimallaan ja -tulisella lemmellään opettaisi hän tytön häntä rakastamaan. Ei, hän -ei saattanut luopua tästä hänelle kalliista aikeesta, sillä eihän -hän voinut luopua elämästään. Ja ennenkuin Jyrki voisi saada Outin, -täytyisi hänen antaa hänelle talokin, kaikki. Se oli liian paljon -vaadittu, hän ei jaksanut sellaiseen uhraukseen alistua, sillä hän oli -nuori ja ylpeä ihminen hänkin... - -Tätä asiaa oli hän pohtinut öin ja päivin, mutta ei ollut jaksanut -päästä siinä päätökseen. Ja kun hän oli nähnyt, mitkä kiusaukset Jyrkiä -ahdistivat, oli hänen oman tuskansa lisäksi tullut pelko siitä, että -veli lankee kiusaukseen. Tuona talvisena yönä hän oli nähnyt, mikä -kaikki saattoi olla mahdollista. Ja tuskan musertamana oli hän jo monta -kertaa koettanut suostutella itseään heittämään kaikki ja luopumaan -leikistä, kun entinen ylpeys oli taas hänen tahtonsa terästänyt ja -hyleksityn rakastajan nolo asema uudelleen valanut sydämeen vihan -katkeruutta ja voimaa. Hän oli ihminen hän, Ontrei, ei pyhimys. - -Hän katsoi nyt salavihkaa veljeään, kun tämä tuossa otti pyssyä -selästään, ja arvosteli hänen voimaansa ja pystyväisyyttään. Äkkiä -juolahti hänen mieleensä kumma ajatus: - --- Jos Jyrki voittaa minut, niin hän saakoon tytön ja talon, mutta jos -minä voitan, niin pidän ne itse. - -Kuinka olikaan, niin toi tämä omituinen ajatus hymyn hänen huulilleen. -Oli kuin olisi hän siinä nähnyt salliman neuvon ratkaisuun pääsemiseksi -ja siitä toivosta jo edeltäpäin ilahtunut. Hän kääntyi veljeensä, joka -kummastuneena oli huomannut hänen hymynsä. - --- Mikä naurattaa? ehätti hän tylysti kysymään. - -Mutta Ontrei ei tuosta pahastunut, vaan kävi asiaansa esittämään: - --- Kun sinä, veliseni, halajat morsiantani, niin ratkaistaan tässä -asia. Käydään voimain koitteluun: jos voitat, niin olkoon sinun sekä -tyttö että talo, mutta jos minä voitan, niin lähde muille seuduille, -että lakkaa riita. Aika haavat parantaa. - -Kiireesti heitti Jyrki pyssynsä, puukkonsa, lakkinsa ja mekkonsa, ja -äkeästi kävivät veljekset siinä ilmavan vaaran laella painimaan. - -Kalliimpaa palkintoa ei liene monelle kilpasille käyvälle ollut tarjona -kuin tässä äänettömässä ja sitkeässä ottelussa, jota vain erämaan -säikähtyneenä pakeneva otus oli todistamassa. Siinä oli saavutettavissa -se, mitä ihanaa ihminen voi kuvitella rakkautensa esineen omaksi -saamisesta, ja siinä oli myös tämä kaikki kadotettavissa. Siinä oli -kysymyksessä veljenrakkaus ja pako kotikylästä kauas outoon maailmaan, -oli ratkaistavana, astuitko ijäiseen yöhön tai onnen päiväpaisteeseen. -Ja ottelu ei ollutkaan leikkiä, vaan pantiin siinä liikkeelle kaikki -voimat, mitä suinkin kahdesta nuoresta ja sitkeästä ruumiista saatiin -puristetuksi. Kauan kesti taistelua, kunnes viimein Ontrei kalpeana -kysyi: - --- Tunnustatko paremmaksi? - --- Tunnustan. - --- Heitätkö tytön rauhassa minulle? - --- Heitän. - --- Lähdetkö kylästämme? - --- Lähden. - -Ontrei nousi huohottaen, mutta Jyrki jäi itkuun purskahtaen, kalpeana -ja väsyneenä paikalleen makaamaan. Häntä ei oltu koskaan vielä niin -perinpohjin masennettu, ei niin rautaisessa ja tukahduttavassa -syleilyssä rusennettu kuin nyt; hän ei ollut koskaan aavistanut, että -Ontreissa piilivät niin suuret ja niin valtavan sisun hallitsemat -voimat. Ontrei oli etevämpi häntä kaikin puolin, sekä ruumiillisesti -että henkisesti, ja ansaitsi tytön jos kukaan. Mutta silti ja juuri -sen tähden oli hänen surunsa ja tuskansa yhä suurempi ja polttavampi, -vaikka hän kohtaloonsa alistuen tunsikin, ettei hän enää koskaan voisi -surunsa lisäksi yltyä siihen sammumattomaan vihaan, jolla hän oli viime -ajat sieluansa virkistänyt. Sen oli Ontrei taittanut samalla kuin äsken -hänen selkänsä tuossa käsivarsiensa välissä, johon Jyrki oli luullut -kuolevansa, kunnes antoi selkänsä ja mielensä murtua. Hän oli väsynyt -ja onneton, ihminen, jolta on hänen onnensa riistetty ja joka ei löydä -mitään muuta mahdollisuutta elämänsä jatkamiseksi kuin täydellisen -kohtaloonsa tyytymisen. Raukeana ja sanatonna makasi hän paikoillaan, -viileän tuulen hyväillen silitellessä hänen hiostunutta ruumistaan. - -Ontrei puki mekkonsa ylleen ja nousi tyynenä suksilleen. Hän tunsi -kyllä tyydytystä niinkuin ainakin voiton jälkeen, mutta samalla täytyi -hänen sittenkin ikäänkuin salaisimpana pohjatunteenaan itselleen sanoa, -ettei hän kuitenkaan ollut tyytyväinen. Olipa niinkuin olisi kaukaa -hänen sielustaan epäselvänä, ja kuitenkin selvänä, tunnustettuna, mutta -taasenkin kiellettynä, soinut sana, että parempi olisi ollut, jos Jyrki -olisi voittanut. - -Se tunnelma hillitsi häntä. Siis mitään ratkaisua ei tulisikaan -siitä, että hän naisi tytön ja Jyrki poistuisi kauas pois? Olisiko -ainoa ratkaisu vain siinä, että Jyrki saisi tytön? Mutta eikö hänen -rakkaudelleen silloin tehty samaa vääryyttä kuin nyt Jyrkin? Miten on -meneteltävä? Kuinka oli saatava onni kaikkien osaksi? Oi Jumala, tätä -tuskaa! - -Oli aivan kuin olisivat hänen sielunsa silmät auenneet näkemään -inhimillisen kohtalon raskautta yleensä, kun hän katsoi tuohon maahan -masentuneeseen veljeensä. Hän alkoi ymmärtää, ettei ruumiillisilla -voitoilla ole mitään merkitystä tällaisten asiain ratkaisussa, vaan -että jos ne ovat ratkaistavissa, se tapahtuu sydämessä. Ja tuntui -sielusta sitä ajatellessa kuuluvan lohdutuksen ääntä, joka kehoitti -uskomaan sellaisen lopputuloksen mahdollisuuteen. - -Jyrki ei ollut huomannut Ontreista muuta kuin että hän kauan seisoi -siinä vaiti, suksisauvoihinsa nojaten. Sitten potalsi hän sivakkansa -liikkeelle lähtien laskemaan vinoon alas vaaran kuvetta, jarrutellen -sauvoillaan. Silloin Jyrkikin nousi, valmistautuen lähtemään jälkeen. - -Vaaran juurella oli tiheäkuusinen korpi, jossa vielä oli lumi vahvoina -nietoksina. Siellä täällä pisti esiin sammaleinen ja imarteita kasvava -kalliolohkare. Saavuttuaan vaaran alle, kääntyi Ontrei katsomaan, -eikö Jyrkiä jo ruvennut kuulumaan. Kun ei kuulunut, jäi hän siihen -hetkeksi odottamaan ajatuksissaan pistellen keihäskärkisellä sauvallaan -lumikinokseen ja vaistomaisesti ikäänkuin kammoksuen korven synkkää -tiheyttä ja korkeata juhlallisuutta. Nuo äskeiset raskaat ajatukset yhä -lisäsivät sitä ikävän ja uhkaavan onnettomuuden tunnetta, joka hänen -mieltään painoi. - -Ei koskaan tiedä ihminen kohtaloansa, ei mitä edessä on! - -Äkkiä tuntui siltä kuin olisi maa hänen jalkainsa alla ruvennut -liikkumaan. Kerkeämättä ajatella mitään tunsi hän kohoavansa ilmaan -ja sitten kaatuvansa taaksepäin. Jalkoihin kiinnitetyt sukset estivät -häntä äkkiä pääsemästä ylös, ja ennenkuin hän oli kerennyt niistä -selviytyä, oli jo musta, hallava karhu kuin heinäruko hänen päällään. -Hätä purkautui kipeänä parkaisuna ilmoille, yhtyen karhun kumeaan ja -kiukkuiseen mörinään. - -Sittemmin hän muisti senkin, että karhu oli ensin, korjultaan -kohottuaan, ikäänkuin unisena noussut kahdelle jalalle ja katsonut -ympärilleen, muljauttaen ruskahtavia silmämuniaan. Sitten se oli -mörähtänyt kumeasti ja nähnyt hänet; hän muisti katsoneensa karhua -suoraan silmiin ja tunteneensa, että se oli ilkeällä mielellä. Se oli -kääntynyt häneen päin, puraissut häntä ensin jalkaan ja sitten aivan -heittäytynyt hänen päälleen. - -Hän ei ollut koskaan osannut arvata, että ruumiillinen runteleminen -tuottaisi niin kauheita tuskia. Nyt, kun karhu upotti pitkät ja -keltaiset kulmahampaansa saappaan läpi hänen jalkapöytäänsä, tiesi hän -sen. Hän aivan kuuli luitten rusahduksen ja tunsi suunnatonta, pistävää -tuskaa, joka oli kuin olisi kuolema hänen jalkaansa tarttunut. - -Hän koetteli tapailla puukkoa käteensä, mutta ei ehtinyt saada, sillä -hänen selälleen kaatuessaan oli tuppi jäänyt hänen allensa. Ja siinä -tuokiossa oli kontio jo hänen päällään. Hän ummisti silmänsä ettei -hänen tarvitsisi nähdä pedon ruskealihaista kitaa ja ilettävän ohutta -kieltä sekä keltaisia, mutta kärestä teräviä kulmahampaita. Hän tunsi -vain, että jotenkin oli hänen suojeltava itseään, ja muistaen vanhan -neuvon pisti hän kätensä pedon kitaan niin syvälle kuin voi. Hän muisti -jälkeenpäin, kuinka häntä oli tuo niljakka kita ilettänyt, mutta kuinka -peto oli samalla ruvennut vetämään päätään taaksepäin ja tapailemaan -hänen kättään hampaittensa väliin, ilman puutteessa yhä enemmän -raivostuen. Painaen häntä maahan käpälillään saikin se äkkiä päätään -taaksepäin nykäisemällä kädestä hyvän otteen, puraisten niin että luut -nauskivat ja veri vuoti virtana hampaitten lomitse. Sitten tuntui äkkiä -olkapäässäkin ankaraa tuskaa, hän parkaisi taas vihlovasti ja heitti -päätään sivulle päin. - -Ennen pyörtymistään muisti hän nähneensä, vaikka ei sitä silloin -tajunnut, Jyrkin tulevan aivan lähellä pyssy kädessä. Veljesten katse -oli sattunut yhteen. Ontrei ei ollut huutanut, oli vain taaskin -tuijottanut veljeensä niin kuin silloin yöllä, mutta nyt älyttömästi, -silmissä hurja ja houraava ilme... - -Kun Jyrki vielä vaaran laella viipyessään oli kuullut alhaalta korvesta -Ontrein parkaisun ja karhun mörähdyksen, oli hän käynyt vuoroin -kylmäksi, vuoroin kuumaksi. Sitten oli hän kaksin käsin tarttunut -päähänsä ja aivankuin ahdistuksen vallassa huutanut: pois, pois...! -Kiireesti oli hän temmannut pyssynsä ja syöksynyt suksilleen Ontrein -ladulle. - -Salamana vilahtelivat aatokset hänen aivoissaan ja saatana pani kaikki -voimansa liikkeelle näinä muutamina sekunteina, jotka olivat koko -aikana kysymyksessä. Tuossa on Ontrei karhun alla edessäsi, älä mene -avuksi. Karhu lopettaa hänet varmasti, ja silloin on sekä tyttö että -talo sinun. Sinä olet viaton. Et ehdi apuun. Katso, karhu jo puree -hänen kättään ja raapii olkapäätä. Hetkinen vielä ja silloin on kaikki -ohi, odota, malta, älä mene... - -Jyrki ei kuitenkaan viivytellyt, vaan kiiruhti veljensä avuksi, -vaikkakin vavisten koko ruumiiltaan. Hänestä tuntui kuin olisi tuo -hänen äsken kärsimänsä nöyryytys ja ikuinen onnen menetys häntä -ikäänkuin kohottanut ja tehnyt hänet kykenevämmäksi kuin ennen hyviin -töihin. Kumma kyllä ei hän nyt ajatellut veljeänsä katkeruudella, vaan -rakkaudella, ollenkaan lainaamatta korvaansa kiusaajalle, jonka äänen -hän sydämensä salaisesta sopukasta selvästi kuuli. Hänen järkensä -- -niin muisti hän jälkeenpäin -- askarteli enimmäkseen siinä, osaisiko -hän kiihtyneessä mielentilassaan ja hengästyneenä ampua niin tarkoin -kuin tässä piti... - -Mutta kun hän näki Ontrein katseen ja luki niiden sammuvasta ilmeestä -kuolemaa, epäluottamusta ja epäilystä häneen, veljeensä, sai hän -äkkiä aivan ihmeellisen hermorauhan. Hän tunsi aavistaen, että nyt -jos koskaan oli vasta hänen elämänsä käännekohta, nyt oli hänellekin -annettu tilaisuus osoittaa, että hän todella ansaitsi Outin ja hänen -rakkautensa... Hän lähestyi koettaen valita parempaa puolta, josta -voisi ensi kerralla saada sattumaan hengenviepään paikkaan, mieluiten -tuohon etujalan taakse. - -Kaikki tämä oli tapahtunut sangen lyhyessä ajassa. Säikähtyneenä ja -uteliaana Jyrkin huudoista kohotti karhu päätänsä katsellen kiiluvin -silmin tulijaa. Kylmäverisesti tämä lähestyi lähestymistään, kunnes -karhu vihastuneena ärjäisten kohosi istumaan, hurmeen valuessa kuolana -sen ikenistä. Silloin lensi myös pyssy -- pieni talonpoikainen "suusta -ruokittava" -- Jyrkin poskelle. Muutaman sekunnin näkyi sen suu hiukan -täräjävän ja ampuja veti henkeä ikäänkuin lääpästyneenä, kunnes pyssy -äkkiä vakaantui aivankuin ruuvipenkkiin. Nyt oli jyvä kolossaan ja -sydäntä kohti... - -Tuima paukaus herätti kiiriskelevän kaiun vaaran kylestä ja Jyrki -ryhtyi ihmeellisen nopeasti ja kätevästi asettaan uudelleen lataamaan. -Ikäänkuin väristys kulki karhun ruumiin läpi ja jonkunmoinen sanomaton -tuskallisen ja hätäisen kummastuksen ilme oli sen villissä katseessa -vilahtavinaan, ja jo ennen kuin Jyrkillä oli pyssy uudelleen poskella, -vaipui peto kuolemantuskaisella ynähdyksellä läjään Ontrein päälle, -pehmeästi kuin heinäsäkki. Tainnoksissa hänen allaan oli Ontrei ja -sieluntuskiensa ja vaaran jännityksen murtamana vaipui hangelle myös -Jyrki. - -Suksien kahina hangen pinnalla herätti hänet. Se oli Outi. Kauhun ilme -kasvoillaan kiiruhti tyttö Ontrein luo ja ryhtyi reippaasti, nähtyään -karhun kuolleeksi, sitä hänen päältään pois vääntämään. Nyt meni -Jyrki avuksi. Outin silmissä välähti pelkäävä ja kysyvä katse, mutta -Jyrki vastasi siihen rauhoittaen viitaten haavaan karhun kylessä ja -pyssyynsä. Ilon välke vilahti silloin tytön silmissä, mutta nähtyään -sitten Ontrein rikkipurrun käden, revityn olkapään ja jalan, josta -veri norona tippui, kävi kaikki hänelle liian raskaaksi ja hän vaipui -Ontrein rinnalle nyyhkyttäen. - - * * * * * - -Kauan sairasti Ontrei elämän ja kuoleman rajalla. - -Hänellä oli kestettävänä sekä ruumiilliset että sielulliset tuskat ja -parannettavana syvät haavat. Haavakuumeessa houraillessaan puhui hän -laajasti ja sekavasti rakkaudestaan, Outista ja veljestään, valittaen -kohtaloaan ja rukoillen oikeata ja onnellista ratkaisua Jumalalta. -Punehtuen kuunteli sitä häntä uskollisesti ja uupumatta hoiteleva Outi, -kuunteli Jyrki, allapäin ja suruisena. - -Hän oli ollut veljelleen tämän onnettomuudesta alkaen veli. Kaukaa, -monen päivän matkan päästä, oli hän käynyt kysymässä lääkäriltä -neuvoja, oli hankkinut lääkkeet ja opettanut Outia hoitamaan Ontreita -aivan samalla tavalla kuin se ystävällinen nuori lääkäri oli hänelle -kädestäpitäen ja osanotolla näyttänyt. Hän oli kertonut tuolle -lääkärille avomielisesti kaikki ja kysynyt häneltä neuvoa itselleenkin, -surulleen ja sitä, mitä hänen pitäisi tekemän. Siihen ei ollut lääkäri -osannut sanoa muuta kuin että Ontrei oli ensin hoidettava terveeksi. -Ehkä asia siitä sitten itsestään selviäisi. - -Kyllä oli Outi tuossa vuoteen vierellä liikkuessaan miellyttävä. -Tummahko tukka, ruskeat silmät ja verevät posket. Ontrein silmät -seurasivat häntä kaikkialle. Kuta paremmaksi Ontrei tuli, sitä vähemmän -oleskeli Jyrki tuvassa. - -Mistä oli Outi arvannut lähteä salolle veljesten jälkeen ja tulla apuun -juuri sopivimmalla hetkellä? - -Hän oli askarrellut kotonaan kuten ennenkin, eikä ollut vielä aamulla -tiennytkään veljesten lähteneen salolle. Vasta tuossa puolenpäivän -rinnassa oli hänelle äkkiä tullut halu tavata Jyrkiä ja hän oli -salavihkaa juossut naapuriin. Mutta siellä olikin ollut Jehkosen akka -kotimiehenä, ja häneltä oli Outi kuullut veljesten matkasta. - -Hänen sydäntään oli silloin oudosti hiipaissut ja silmissä oli -väikkynyt sinistä usvaa. Allapäin ja miettien oli hän palannut kotiinsa. - -Outi tiesi tarkkaan, missä kiusauksessa Jyrki oli, sillä tämä oli -sellaista peläten siitä joskus hänellekin kautta rantain maininnut. Hän -pelkäsi ja aavisti pahaa. - -Silloin -- mahdotonta selittää miten -- kuuli hän äkkiä, juuri -leivinlapiolla leipää uuniin kantaessaan, aivan selvästi hätäisen -huudon: Outi! - -Ääni oli kirkas ja niin selvä, ettei siitä voinut erehtyä. Se kuului -ikäänkuin hyvin korkealta tai rupesi sitten korva itsestään niin -soimaan, mutta kuului se vain. Hän seisahtui keskelle lattiaa ja oli -pudottaa leivän lapioltaan. Saatuaan sen kuitenkin pahojen aavistusten -valtaamana uuniin viedyksi, oli hän aivan kuin hengästyneenä painanut -sydänalaansa ja sitten seisahtunut ikäänkuin kuuntelemaan. Hän ummisti -silmänsä ja odotti. - --- Outi! kajahti se uudelleen ihmeellisen kirkkaana, joskin kaukaisena -ja ohuena, aivan kuin ääni olisi uduksi hajautunut. Mutta siinä oli -samalla jotakin pyytävää, jopa käskevääkin, joka teki tytön tuskaiseksi -ja levottomaksi. - -Hän koetti tehdä turhaksi koko asian ja ryhtyi taas töihinsä, kun -samalla huuto kajahti kolmannen kerran: - --- Outi! - -Nyt siinä jo kuvastui hätä ja kiihkeä vaatimus, ja aivan kuin salaman -iskuna valkeni tytölle koko asia. Levottomuus ja säikähdys sai vallan -ja jonkun tuntemattoman onnettomuuden enne tuntui raskaana mielessä. -Hänen täytyi päästä näkemään Jyrkiä... Herra Jumala... kunhan ei vain -mikään onnettomuus... - -Siinä samassa oli päätös kypsynyt. Siepaten sukset jalkaansa läksi Outi -hiihtämään veljesten latua heidän peräänsä, toivoen, että hänellä olisi -ollut siivet, joilla matkaa lyhentää. - -Saapuessaan vaaran laelle ja nähdessään veljesten temmellyspaikan, -valtasi heikkous hänet ja hän oli vaipua maahan. Mutta kuultuaan hetken -perästä vaaran alta pyssyn paukauksen, pääsi kipeä tuskan huuto hänen -huuliltaan ja hän lasketti valtoinaan rinnettä alas... - -Päästyään jonkun verran toipumaan ei Ontrei voinut kyllin usein kuulla -kertomusta tästä Outin avuksi saapumisesta. Yhä uudelleen kyseli hän -ihmetellen, minkä värinen tuo ääni oli, miten se kuului, oliko niinkuin -olisi järven toiselta puolelta venettä huutanut? Ja Outi koki selittää, -mutta ei voinut antaa mitään kuvausta, joka olisi auttanut asiaa oikein -ymmärtämään. Hänen kertomuksensa loppui aina siihen, että se oli Jyrkin -suojelija, joka tahtoi saada hänet paikalle isäntänsä, suojeltavansa -avuksi. Ja Ontrei vaipui aina näiden keskustelujen jälkeen syviin -mietteisiin. - -Veljesten väli oli tämän kohtauksen jälkeen käynyt vapaammaksi -ja sydämellisemmäksi. Olipa kuin he olisivat tunteneet olevansa -onnettomuustovereita, jotka olivat vallan viattomat siihen, mitä oli -tapahtunut, ja jotka odottivat nyt asiansa ratkaisua ikäänkuin jostain -korkeammasta asteesta. Ontrein haavat paranivat hyvin hitaasti ja -hän ymmärsi jo, että hänestä joka tapauksessa tulisi rampa. Jalka -kutistui eikä tahtonut saada kantovoimaansa takaisin, käsi ei ruvennut -liikkumaan olkapäästä ja tuntui olevan kokonaan voimaton. Huoaten ja -salaisella tuskalla Ontrei tämän kaiken huomasi. - -Tapahtuipa sellaistakin, että hän joutui väliin Outin ja Jyrkin -välisten keskustelujen todistajaksi silloin kun nämä luulivat hänen -nukkuvan. Heidän äänestään tuntui tällöin puhuvan surumielisyys ja -epätoivo, ei mikään uhma tai uhittelu. Erehtyivätpä he väliin pieneen -hyväilyynkin, josta sitten säikähtäen erosivat kuin pienet lapset -pahanteosta kiinni joutuneina. Silloin makasi Ontrei kuin painajaisen -vallassa, sydän sykkien haletakseen; silmissä pimeni ja veri tuntui -seisahtuvan suonissa. Sellaisten kohtausten jälkeen oli hän puhumatonna -päiväkausia ja Jyrki sekä Outi elivät siinä raskaassa epäilyksessä, -että hän sittenkin oli jotakin nähnyt tai kuullut. Tämä katkeroitti -elämää uudelleen. - -Pitkällinen kituminen sai Ontrein antautumaan syviin mietteisiin -kaiken sen johdosta mitä oli tapahtunut. Erittäinkin kiinnitti hänen -mieltään väkevästi se, mitä Outi oli kertonut tuosta huutavasta -äänestä, ja kooten vähäiset ja alkuperäisen naivit uskonnolliset -tietonsa ja tunteensa murut rupesi hän niiden avulla asioita itselleen -selittelemään. Kituessaan vuoteellaan muodosti hän näin oman erikoisen -käsityksensä tapahtumista, asettaen käytöksensä ja osansa niissä tähän -uuteen valaistukseen. Ja silloin tuli hän taas muistaneeksi tuota -siellä vaaran laella painin jälkeen kuulunutta ääntä rinnassaan, ettei -näitä asioita painimalla ratkaista, tuota tunnetta, että parempi olisi -ollut, jos Jyrki olisi voittanut. Ja hän muisti senkin, että Jyrki oli -pelastanut hänen henkensä. Ja kun hän tunsi, ettei hänestä enää koskaan -tulisi miesten töihin täysin pystyvää, kun hän katsoi arpeutuvaa -surkeata jalkaansa ja kuivettuvaa kättänsä, kohosivat hänen silmiinsä -katkerat kyyneleet. - -Millä oli hän kaiken tämän onnettomuuden ansainnut? Siihen kysymykseen -rupesi hänen mielensä nyt hakemaan vastausta. Ja siinä hänelle rupesi -valkenemaan, mikä se oli tuo talvellinen ratkaisun aavistus ollut. -Hänen tuli väistyä ja löytää onnensa toisella tavalla, sisäisen -elämän sopusoinnulla ja rauhalla. Hän jo melkein uskoi siihen, että -Jumala oli sallinut hänelle nämä koettelemukset siksi, että hän oli -jyrkästi tehnyt mahdottomaksi kahden nuoren liiton, asettunut rakkautta -vastustamaan. Se oli ollut synti, siksi hän sen nyt jo tuomitsi. -Kokemuksestaan hän tiesi, että rakkaus on ihana, taivaallinen asia, -eikä sen tielle, missä se osoittautuu todelliseksi, sovi asettua. Siksi -oli Jumala häntä koetellut, että hän pääsisi tämän totuuden perille. - -Se vakaumus oli Ontrein elämän käännekohta. - -Kun kesä oli kukkeimmallaan, haalautui hän kerran vaivaloisesti -pihalle istumaan. Luonto oli ihanimmillaan, järvi kimalteli ja tuuli -ajeli pitkin kesäistä lehtoa. Tuolta paikaltaan saattoi Ontrei -nähdä vainiolle, jossa Jyrki niitti. Viereisellä kedolla oli Outi -haravoimassa. Punaiset paidat ja vilkkuvat liinat loistivat kauniisti -viheriää taustaa vastaan, naurua ja ilonpitoa kuului, karjalaisten -vilkasta, avomielistä, hiukan korkea-äänistä puhetta. Niittäessään -joutui Jyrki yhä lähemmäksi naapurin sarkaa, jossa Outin haravan -ala myöskin kuin sattumalta häntä kohden suuntautui. Jo olivat he -vierekkäin, Jyrki seisahtui, rupesi liippaamaan viikatettaan, Outi -rupesi haravan kärjellä hajamielisesti heinäläjää kääntelemään. Jo -siirtyivät he puhelemaan lähemmäksi, vilkasivat pihalle päin, näkisikö -Ontrei, ja kun eivät häntä huomanneet, istuivat sarka-ojan reunalle. -Väliin Outi naurahti ja siirrältihe hiukan syrjemmäksi, vaistomaisesti -tuntien, että Jyrkillä oli voimakas halu kietaista käsi tuohon -solakoille vyötäisille ja siitä hellästi puristaa ja vetää luokseen. - -Tuota katsoi pihalta salaa Ontrei. Ensin kulmat rypistyivät ja silmistä -kirposi entinen ylpeä salama, mutta sitten hänen muotonsa rauhoittui. -Kiinteästi rupesi hän tuota edessään olevaa näkyä tarkastelemaan, aivan -kuin haluten totuttaa siihen itseään ja kestää sen värähtämättä. Ja -vähitellen palasi hänen kasvoilleen rauhallinen ilme, silmät saivat -entisen sinensä, ja hengitys kulki huolettomasti. Hän nousi ja meni -tuohon pihan äyräälle. - --- Jyrki ja Outi! huusi hän. Hän oli aikonut huutaa kovasti, mutta -huomasikin nyt hämmästyksekseen, ettei hänen äänessään ollutkaan -entistä syvää kaikua, vaan oli se ohutta ja vähän käheääkin. - -Huudon kuullessaan kavahtivat molemmat kutsutut pystyyn, käyden vähän -hämilleen ja tähystellen Ontreihin päin. Mutta tämä huusi uudelleen: - --- Jyrki ja Outi, tulkaa tänne! - -He tulivat epäröiden ja epävarmoina, kysyvästi katsoen Ontreihin ja -istuutuen häneen syrjinkarein. Ontrei tarkasteli heitä kauan, tyynesti -ja vaiti ollen. He melkein vapisivat hänen silmäystensä alla. Vihdoin -sanoi Ontrei: - --- Jyrki, minä annan sinulle talon, koska en enää voi sitä hoitaa. Ja -Outinhan sinä jo olet itse ottanut. - -Sen sanottuaan tunsi hän yhtäkkiä saavuttaneensa sen oikean ratkaisun, -jota hän oli koko ajan hakenut ja halunnut, ja virkkoi ilostuneena ja -virkistyneenä: - --- Kyllä minäkin kotiin jään... teitä auttamaan, kunhan tästä ensin -pääsen oikein terveeksi. - - - - -UNELMA SEESJÄRVEN RANTANUOTIOLLA. - - - Kuuna paistoi kuusen oksat, - Päivänä petäjän latvat, - Metsä haiskahti me'elle, - Simalle salo sininen, - Ahovieret viertehelle. - -He laskivat maihin Sekehenjoen niskaan pohjoispuolelle, juuri siihen -paikkaan, jossa on pieni ruohoinen poukama ja rauhan satama. Rannan -tiheä kortteikko ja kaislikko sekä tuuhea tervalepikkö muodostavat -siinä todellakin mitä mieluisimman pienen sataman, jonne mukavasti -sopii ulapan tuulilta suojaan käännältää. Poukaman pohjukkaan laskee -pieni puro, joka vaatimattomasti leviää rannan hiekalla tuskin -näkyväksi veden vireeksi. Tuskin sitä huomaisikaan, ellei jalka -sattuisi veteen ja painuisi hiekkaan, jolloin varsinkin avojalka -väristen veden kylmyyttä kummeksuu. Se saapuukin tämä pieni lähde -tuolta korpimaiden uumenista, ja on sillä taikavoima, sillä se -kätkee itseensä luonnon salaisuuden ihmeellistä säteily-ilmestystä. -Se huuhtelee laineillaan rentukkaa ja laihaa sarakkoa, kastelee -pienen kärpässiepon limaisia juurilehtiä ja elättelee ystävällisesti -suvantopaikoissaan kiiltävänmustia vesilukkejaan ja kortematojaan. -Sarakossa särähtää sudenkorennon siipi, kun se äkkikäänteellä -koettaa saada hyönteistä kynsiinsä, ja väliin leikkii sen yllä ihana -sinikorento. Kuin neito se huolettomasti istahtaa kaislan korrelle -keveästi ihaillakseen päivän kimallusta sinisiivellään, kunnes lehahtaa -taas lentoon jonkun mielijohteen ajamana. - -Poukaman perästä puron vartta yletessä saavutaan niitylle, jossa vanha -ja haalistunut lato osoittaa ihmisjälkiä. Ladon ympäristöllä kasvaa -tiuhassa putkea ja angervoa, jonka väkevä tuoksu täyttää ilman. Ladon -ovelle saapuessasi huomaatkin, että paikka on ammoin hylätty. Kun -jalkasi kolahtaa kynnykseen, puikahtaa lattiarangan aukosta esiin -kärppä kuin noidannuoli, vielä nopeammasti hävitäkseen. Ja kun tuota -säpsähtäen asian oivallat ja kolahdutat uudelleen, pistäytyy utelias -pieni pää vielä kerran esiin kohta kokonaan hävitäkseen. Seinät ovat -lahoneet ja luhistumassa, ja nurkat ovat maatumassa. Sammal kasvaa -hirsien päässä ja sammalessa pitkää ja hentoa airaa, jossa tuuli -valittaen suhajaa. Autiota on, luonnon yksinäistä ja surumielistä -autiutta, jota säestävät vain erämaan yksitoikkoiset äänet. Ellei -sinulla olisi seuraa, pelkäisit tyhjyyttä ympärilläsi, etkä mistään -hinnasta tahtoisi kaikua herättää. - -Mutta kun mennään yhä enemmän salolle päin, jää ensin puro tuonne -oikealle mustaan korpeensa luikertelemaan, ja eteen avautuu lakea -kangas harmaine honkineen. Kangas kohoaa korkeammaksi, muuttuen vihdoin -harjuksi, joka katoaa yhä yleten tuonne eteesi salon sineen. Maassa on -mahimassa jättiläispuita, jotka kaatuessaan ovat reväisseet maapalan -ilmaan juuriensa syleilyssä. Tuossa on jo sammalpeitto kasvanut koko -rungon yli ja jalka vaipuukin syvälle siihen, missä vielä luulet runkoa -olevan, mutta tuossa on vielä puu kovaa. Juurakon kuoppaan ovat metsän -monet kanalinnut kiiruhtaneet peherrykselle, hiekkamullan avulla -väiveitänsä vähentämään. Ylt'ympäri kohoaa samallaisia jättiläisiä, -ikäänkuin vaieten katsoen outoa kulkijaa, joka on tänne erämaan -rauhaan uskaltanut. Niiden oksat ovat vääntyneet eriskummallisille -kiemuroille, jotka kuin pirunkalan käsivarsina kohoutuvat taivasta -kohti ikäänkuin jotakin rukoillakseen. Ne ovat taistelleet tuskaiset -hetkensä, kunnes ovat tuohon epätoivoonsa ainiaaksi jäykistyneet. Ja -juuri sinne latvoihin tirkistellessäsi sinua säikähdyttää kova ropina. -Metso, joka on aikoja sitten sinut nähnyt, hongan latvasta rungon takaa -sinua epäluuloisesti ja kaula pitkällä vartioinut, punninnut asemaansa -ja aikeitasi, on vihdoinkin tehnyt päätöksensä ja lähtenyt raskaaseen -lentoonsa turvallisempaan paikkaan. Kun se heittäytyy pienille -siivilleen ruveten lyömään niitä vinhasti ja aluksi satuttaen ne oksiin -ja lehviin, syntyy siitä erämaan hiljaisuudessa ääni kuin olisi koko -metsä kumoutumassa. - -Kun kävelemme kangasta eteenpäin ja tulemme sinne, missä muinaisen -metsävalkean jäleltä kasvaa tiheätä haavantynkää, ryöpsähtää sieltä -eteesi muniensa puolesta hätäilevä ja karkealla äänellä kiroileva -metsäkana. Tuossa se mennä heveltää pyrstö leveänä aivan edessäsi, niin -että lapsellisessa innossa viehätyt sitä siinä kiinni tavottamaan. -Mutta juuri kun kumarrut, väistyykin se syrjään äkäisesti kirahtaen -ja kiinteästi sinua pienillä silmillään tähystellen. Taas kumarrut ja -taas, kunnes huomaatkin joutuneesi kanan jälessä kauas alkuperäiseltä -paikaltasi. Ja ikäänkuin ilkkuen kiroaa lintu vielä kerran, kunnes -äkkiä nouseekin siivilleen ja lentää nopeasti sinne, missä hänellä on -se, jota hän ei tahtonut sinulle näyttää. - -Kuljetaan yhä edelleen. Harjun juurella kangas muuttuukin ahomaaksi, -hiekka sinertäväksi savimullaksi ja hongikko lehtimetsäksi. Vanhoja -tutisevia pökkelöitä, joiden kylestä voi saada lihavan jäniksenkäävän, -on vielä kulon jäleltä siellä täällä, mutta tuossa jo kohoaa metsä -tuuheana ja pitkänä koivikkona. Runkoa on siinä työnnetty aivan -ihmeellisen pitkästi ja hoikasti, ollenkaan muistamatta, että lehviä -onkaan olemassa. Kun niitäkin vihdoin ajateltiin, olivatkin voimat -lopussa, ja niin saatiin vain latvaan mitättömän pieni kruunu tuulessa -hiljaa keinumaan. Mutta tuossa on kulon haavoilta aikoinaan pelastunut -raavaskoivu, seutunsa lehtikuningas ja harjullansa ylevä nähdä. Aluksi -se on rakentanut itselleen tyvituen viidestä valtaisesta pääjuuresta, -jotka ovat yhtyneet voimakkaaksi ja paksuksi rungoksi. Sen varassa on -se kohonnut kolmisen metriä, mutta on sitten, ikäänkuin rikkaudellansa -ja voimallansa ylpeillen, jakautunut kolmeen haaraan. Ne se on ampunut -kohti taivasta sileinä, suorina ja valkotuohisina kuin isä uljaat -poikansa, niiden terveydestä nauttien ja iloiten. Sen lehvät riippuvat -kuin hieno tukka pitkinä suortuvina ja sen helmasta kuuluu alati syvä -ja aatteellinen kohina, kun se suvituulen kanssa hartaasti haastelee. - -Mutta kulkija käy yhä edelleen, painaen sydämeensä tämän erämaan suuren -runouden. Hän saapuu yhä syvemmälle ahon lehvikköön, kunnes se maan -aletessa kosteaksi notkoksi tihenee melkein läpipääsemättömäksi. Haapa -ja pihlaja sekautuvat leikkiin ja maan pinnan peittää tiheä puolukan -ja mustikan varsikko. Hän väistää tiheikön ja saapuu taas aukeammalle, -jossa katajakin näkyy laiskana pitkiä käsivarsiaan pitkin maata -venyttelevän. Hän kulkee kulkemistaan, menee korpirämeikön poikki, -jossa lihavat pyyt pyrähtävät hänen tieltään kuusikkoon vihellellen ja -siristen, ja saapuu vihdoin harjulle, josta aukenee hänen eteensä aava -näkö-ala. - -Suuri suo siinä on. Pitkin sen laitoja hiipii kehyksenä tumma -korpikuusikko, joka suon rinnassa muuttuu harvaksi rämemänniköksi. -Nuo käkkärämännyt ovat tuossa kuin kääpiökansaa, joiden naavaparrat -todistavat huimaavan korkeaa ikää. Ne eivät jaksa ulottaa juuriansa -rahkasammalen läpi, vaan koettavat siitä imeä ravintoa, kituen -laihuuttansa. Keskempänä jo nekin katoavat ja suo muuttuu upottavaksi -rimmeksi, joka himokkaasti imaisee sisäänsä kaiken syliinsä lankeavan. -Ilmassa tuntuu väkevä suokanervan ja maatuvien kasviaineiden haju ja -näyttää siltä kuin ei raikas kesäpäivän tuuli saisikaan ilmakerrosta -suon päällä muutetuksi. Laidoilla tuuli kohisee lehtevissä puissa, -mutta tuolla keskempänä se ei saakaan kääpiöiden partaa liikkeelle, -vaan seisoivat nämä siellä värähtämättä, aavemaisina ilmiöinä. -Äkkiä kohahtaa tuosta siivilleen vikla, jonka valittava huuto pian -kirkuvana kuuluu, kutsuen sadetta. Tuonne mättäälle se istahtaa, mutta -jo taas lehahtaa lentoon, kaiuttaen pitkäveteistä ja yhä nousevaa -sadevirttänsä. Alakuloiseksi vie se suon lakeudella ponnistelevan -matkamiehen mielen. On kuin se kääntyisi tutkimaan yhä kiinteämmin -suon lohdutonta lakeutta, mietteissään ja harmaassa tunnelmassaan -ikäänkuin etsien jotakin kiinnepistettä, johon pysähtyä kuin todella -vajoava. Mielikuvitus kääntyy outojen ja hurjain kuvitelmain uralle -ja sielussa välähtelee näkyjä. Eipä olisi kumma, jos tuosta liejuisen -lätäkkönotkelman reunasta äkkiä kohoaisi siivilleen muinaisuuden -niljakas lentolisko, joka jännittäisi lepakkomaiset nahkasiipensä ja -peittäisi lennossaan auringon kuin unessa nähty kuvitelmain paholainen. -Sadun pelottavana vaakalintuna se nousisi yhä ylemmäksi, kunnes -se näkyisi tuolta pilvien rajalta kuin jättiläis-lentokone, jonka -saavutettavissa on kaikki näköpiirin alla... - -Mahtavalla tavalla koskematon erämaa valtasi kulkijansa. Luonto -ikäänkuin paljasti oman synnynnäisen ylevyytensä, jonka rinnalla moni -inhimillinen seikka menetti suuruuttansa. Karjalan vedet olivat häntä -kuohuissaan kannatelleet, sen metsät nyt häntä suhinallaan tuudittivat, -lauloivat omakseen ja ainaiseksi ihailijakseen. - - * * * * * - -Nähtyään Ontrein rupeavan tyynesti ruoanlaittopuuhiin, painui hän -hietikolle pitkäkseen, pää hajuheinämättääseen. Auringon lämmittämän -ilman leyhkä tuntui suloisesti tänne varjoon ja väsynyt ruumis vaipui -hiljalleen levon valtaan. Hän vaipui raskaaseen uneen ja uneksi -masentavan näyn. - -Helteisenä päivänä seisoi hän Ontrein kanssa pyhässä lehdossa. -Ikivanhat kuuset ja riippakoivut ojentuivat tummassa ja vaaleassa -veljeydessä kohti taivaan lakea kuin jättiläistammi, niin korkealle, -että joka hetki saattoi pelätä ihanien poutapilvien niiden latvoihin -haaksirikkoutuvan. Heidän ympärillään seisoi taajana joukkona -kalevaista kansaa, vakavana ja ääneti. Kaikkien silmät vartioitsivat -tuota lehdon korkeinta paikkaa, sitä, jossa oli se pyhin puu ja -karsikon kallein, sillä siellä seisoi kirves kädessä Pyhä Ilja, -valmiina kaatamaan esi-isäin valtapuuta. - -Hänen sydäntään värisyttää viha ja hän puristaa nuorella kädellään -miekan kahvaa. Se sopeutuu hänen kouraansa niin hyvin, sillä sen on -kylän kuulu seppä hänen erikoisten ohjeittensa mukaan takonut ja sitten -karaissut salaisissa ja kauheissa kähyissään. Kauniille harakansulalle -olikin teräs lennähtänyt, kun sen tulta oli kähyvesissä käyttää -surauteltu. Miekkaa hän puristaa ja kuiskaa Ontreille: - --- Emmekö mene ja lyö maahan tuota outoa miestä, joka kaataa meidän -isäimme puun? - -Ja Ontrei vapisee tuskassaan, sillä hänenkin sydäntään kirvelee -tekeillä oleva. Mutta hän on kuin taikavoiman maahan naulitsema eikä -saa sanaa suustaan. Ja uudelleen hän yhä kiihkeämmin kysyy: - --- Menenkö ja isken maahan muukalaisen papin? - -Kukaan ei vastaa, vaan kaikki seisovat hiljaa kuin lumoissa, -liikkumatta. Pyhä Ilja siellä puhuu jotakin oudolla kielellään, jota -luopio vepsäläinen kokee tulkita livvin kielelle. Jo kohottaa munkki -kirveensä, jo jännittyy käsi lyömään... Auringon säde sattuu kiiltävään -kirveen terään, kun se on tuossa korkeimmalleen kohonneena. Se on kuin -salama... Ukko avita... - -Nauskahtaen uppoo munkin kirves kesäiseen, pehmeään puuhun ja kansan -joukosta kuuluu voihkaisu kuin olisi ase isketty sen omaan sydämeen. -Hänen jalkansa herpautuvat ja jäätävä kylmyys hiipii pitkin hänen -suoniaan. Silmissä sumenee ja hän tuntee, että elinhermo nyt lyötiin -poikki. Mutta munkin apurit tarttuvat kirveisiinsä ja rupeavat voimalla -hakkaamaan poikki valtavan paksua puuta. He lyövät niin, että lastuja -sinkoilee satamalla. Ne vilkkuvat hänen silmissään outoina lintuina, -niin tiheässä, että hän ei tahdo erottaa taivasta. Sen hän kuitenkin -huomaa, että valtapuun oksat ja lehvät tärisevät kuin puistaisi luojan -puiston kuningas päätänsä, kuin kummastelisi se sitä tekoa, joka hänet, -merkin ja vertauskuvan, tahtoo pois juurittaa. Sen liikutus kasvaa -silminnähtävästi, ikäänkuin vapisuttaisi sisäinen itku sen mahtavia -hartioita, sen voimat vähenevät ja se lähtee kaatumaan sen maan -syliin, josta se oli vuosisatoja elon voimaa imenyt. Sitä tahtoo se -jäähyväisiksi hienoimmilla ritvoillaan silitellä, pehmeillä lehvillään -lepyttää. Suunnattomalla kohauksella, kuin olisi iskenyt siihen -tuulispää, se masentuu maahan. Mutta sen sydän ei voinut ääneti kuolla, -vaan pitäen joka säikeellään ja joka solullaan kiinni kannastaan -päästää se kallistuessaan sydäntä vihlaisevan parkaisun. Ytimiin se -huuto tunki... - -Silloin kuuluu outoa ääntä ja melskettä. Tuolta kansanjoukon takaa se -saapuu ja kohta ryntää sieltä esiin kalpea ja laiha mies. Hurjistuneena -ryntää mies paikalle, mutta peräytyy tyrmistyneenä nähdessään isien -puun kaadetuksi. Hän ei tahdo saada henkeä vedetyksi, vaan näyttää -tukehtuvan, hän tuijottaa verestävillä silmillään vuoroin kansaan, -vuoroin pappeihin, hän viittaa ja huitoo. Mutta äkkiä tarttuu hän -molemmilla käsillään rintaansa, ja kun hän kääntyy päin, nähdään -ilmitulen palavan hänen rintansa sisässä. Liekki syö hänen sydäntänsä, -hän vääntelehtii tuskasta ja puhkeaa vihdoin kauheaan huutoon. Se huuto -on kamalampi, tuskallisempi, vihlaisevampi kuin konsanaan Laokoonin, -kun hän huusi tuskasta jumalien käärmeitten kiemuroissa. Se paisui -paisumistaan, se tuntui täyttävän koko taivaan kuvun, kunnes se äkkiä -lakkasi kuin korahdukseen. Ja tuo kalpea mies raukeni siihen maahan. -Hän riensi ääreen ja polvistui siihen, mutta tuo kalpea mies kuiskasi: -se oli Karjalan heimon kuolinhuuto... - -Hänelle tuli äärettömän tuskallinen olo, niin että hän luuli kuolevansa -vaikeaan tilaansa. Silloin kuuli hän viereltään lempeän äänen ja -tunsi leppoisan käden. Hän avasi silmänsä ja näki Ontrein, joka oli -kumartunut hänen puoleensa. - --- Poikani, sanoi ukko rauhallisesti, Jumala näkyi rankaisseen sinua -raskaalla unella. Olet nukkunut kauan. - --- Ontrei, kiitos, että herätit, sanoi hän. Luulin kuolevani. Mihin -olemme tulleet? Pilvessä. Tuulee. Ilta? - --- Käy syömään, että jaksat soutaa. Ilta on ja meidän pitää -ehtiä kylään. Ikävää, jos tuuli kiihtyy enemmän. Toki on vene -varavanpuoleinen. - -Hän kävi pienen tulen ääreen, jonka Ontrei oli tehnyt kallion varjoon, -ruveten nauttimaan hiilipaistikas-kalaa, jota sama ukko oli, tiesi -millä keinolla, osannut hankkia. - -Aallon hölkkä vyöryi yhä voimakkaampana kapeassa salmessa. Saattoi -aavistaa, että suuri Seesjärvi oli ulapoilla, niillä merellisillä, -vihaiseen ärjyyn yltymässä. -- -- -- - -Mutta sen suuren koivun kannosta kohoaa vielä valtava vesakko ja -vihanta koivikko! Niin uhmaili nuori mies äskeistä näkyänsä. - - - - -ONTO JA TUONEN LINTU. - - - Astua lykyttelevi, - Käyä kälkähyttelevi, - Tuonne Tuonelan joelle, - Pyhän virran pyörtehelle, - Jalo jousi olkapäällä. - Viini nuolia selässä. - -Ontojärvi on suuri, pitkänsoikea, idästä länteen ulottuva vesi, jossa -on useita saaria ja joka mataluutensa vuoksi on melko vaarallinen. -Rannat ovat yleensä hyvin loivia, joten Ontojärven kylän -- järven -länsipäässä -- asukkailla on kauan tehnyt mieli saada veden pintaa -hiukan lasketuksi, jolloin heille jäisi runsaat määrät oivallista -niittymaata. Tämä ajatus on sitäkin luonnollisempi, kun Onnanjoki, -lähtiessään järven itäpäästä mereen, tekee heti niskassaan hyvin -äkkinäisen mutkan länteen, muodostaen samalla pari pientä koskea. -Omituisinta on, että rannat juuri tässä niskassa ja kosken -länsipuolella ovat hyvin matalat, jopa juuri joen mutkan sisässä suoraa -suota, niin että laskemistyö ei voisi tulla paljoakaan maksamaan eikä -suuria vaivoja vaatimaan. Paikalla kävijä saattoi aikoinaan huomata, -että karjalaiset talonpojat ovat itse koettaneet kaivaa ojaa suohon ja -siten ratkaista asiaa, mutta onnistumatta. Kiittäkööt he onneansa, että -paikka on sitkeätä rahkaa, joka ei lähde veden mukaan niin helposti -kuin hiekka, sillä siinä tapauksessa olisi tuosta heidän ojastaan pian -voinut tulla heidän mielestään vähän liiankin suuri. Onnistumatta -omissa puuhissaan ovat he esittäneet asiaa Aunuksen semstvollekin ja -on semstvon palveluksessa oleva agronoomi aikoinaan käynyt laskemassa -veden putouskorkeuden ja muuten paikan tarkastamassa, mutta millä -myöhemmällä tuloksella, on tietymätöntä. - -Ontojärven kylän edustalla on saari, jossa ikimuistoisista ajoista -kerrotaan pesineen joutsenparin. Joutsenta pidetään siellä pyhänä -ja on juuri tämä järvi niitä vesiä, joilla saattaa tavata erämaiden -kuningattaren vapaana ja arkiutumattomana, melko suurina parvinakin. - -Ontojärvessä on vielä eräs suuri saari, jossa yleisesti tiedetään -karhun asuskelleen. Sitä ei ole kiirehditty hävittämään, sillä -kesäisinä aikoina ei se sieltä viitsi uida karjan kimppuun. - -Ontojärvi on Vienan Karjalan suuria erämaanjärviä. - -Siihen aikaan, jolloin kulkijamme väsyneinä ja osaksi eksyksissäkin -harhailtuaan saapuivat Onnanjoen niskaan, oli tämä paikka vielä -kokonaan häiritsemättömässä rauhassaan. Ensimäinen näky, joka silloin -rannalle astujaa kohtasi, oli järven laaja ja tyyni ulappa, johon -laskeva aurinko valoi kultaansa. Ja tuossa ihanassa valaistuksessa -sattui heti silmään tuosta ulapalta, ei aivan kaukaa, joukko valkoisia, -ikäänkuin utuisia vaahtopalloja. Tottumaton silmä ei tahtonut uskoa -mahdolliseksi tuota ihanaa näkyä, sillä siinä ui parvi joutsenia, -todellakin "kesäisen illan kullassa". Ne eivät outoja olioita rannalla -nähdessään osoittaneet juuri erikoisempaa levottomuutta eivätkä -kadottaneet vähääkään majesteetillisesta tyyneydestään, vaan meloivat -rauhallisesti toiselle rannalle. Ja silloin tapahtui, että Ontreissa -pääsi valtaan hänen heimonsa vanha metsätieto ja hän illan kuluessa -selitteli joutsen-sanojansa ja erätaikojansa. - -Sadun lintuhan onkin tämä valkorinta. - - * * * * * - --- Näin astui tämän järven rannalle muinoin Onto, jalo metsämies, sanoi -Ontrei nuotion vierellä venyessään. Tänne hän saapui tienraivaajana ja -tänne hän lopuksi aatteensa ja kaipuunsa uhrina tuhoutui. Tuossa, jossa -virta mustana ja sileänä ryntää korkeata kalliota kohti, on se paikka, -josta hän lopullisen tuhonsa löysi. Ontojärveläinen ukko minulle kerran -tarinoi ja haastoi, kun yhdessä jouduimme Solovetsin matkalla sateen -pitoon. Ehkä haastan vuorostani? - -Kerran -- siitä on jo niin kauan, että taju tylsyy sitä ajatellessa -- -kahahti erämaan järven rannalla lehto ja ulapan äärelle astui mies. -Hän oli muinaisten esi-isiemme puvussa, hänellä oli kirves ja miekka -vyöllä, keihäs keppinä ja varsijousi selässä. Ikäänkuin hämmästellen -jäi hän järven suuruutta katselemaan, varjostaen kädellään silmiään -ja tähystäen terävästi ympärilleen. Tukka oli hänellä pitkä, silmät -ruskeat, kasvot kauniit ja varsi solakka. Ja olipa kuin olisi erämaan -järvi siinä hänen katseensa alla punastellut, ujostellut kuin äkkiä -uimasta tavattu neito, joka ei ehdi saada suojaa verhoutuakseen piiloon -ihailevalta. - -Kauan katseli mies varoen ja vaanien ympärilleen, vasta rauhoituttuaan -vapaasti rantahiekalle astuen. Keväinen pehmeä tuuli koetti touhuisena -saada nostetuksi ulapalle lainetta, joka ikäänkuin sille mieliksi muka -siellä täällä kuohahtelikin; se noudatti hiirenkorvaisten koivujen -esimerkkiä, sillä nämä olivat sitä mieltä, että kevät-tuulelle saattoi -kyllä tehdä mieliksi, sen pohjatarkoitus kun kuitenkin oli herttainen -ja ystävällinen. Niinpä ne kohisuttivatkin nuorteita lehviänsä vallan -valtaisella tavalla, vaikka tottunut silmä saattoi heti huomata, ettei -tässä ollut sitä totuuden leimaa, joka syksyn kohinasta heti kuuluu. -Kuusikkokin tuossa huojui, mutta aivan selvästi vain omaksi huvikseen -ja lapselle mieliksi, -- kuin silmää iskien ja veitikkamaisesti kutsuen -kaikkia samaan liittoon...? - -Mutta mies astui taas syvemmälle metsään ja tarkasti seutua kuin -harkiten sen sopivaisuutta asunnoksi. Ja vihdoin näytti hän tyytyvän -siihen paikkaan, jossa kasvaa ruohoisella äyräällä suuri riippakoivu, -hyvän haltian asunto, koskapahan heitti konttinsa ja ryhtyi rakentamaan -itselleen tulta ja yöpaikkaa. - -Sen jälkeen saivat järven kalat ja metsän viljat pian tuntea, että oli -seudulle ilmestynyt voimallinen pyytömies. Hän oli silminnähtävästi -Tapion suosikki, sillä tämä aivan suorastaan ajoi karjansa tuon miehen -ritoihin. Eivät säilyneet majavat ja saukot, eivät metsot eivätkä -villipeurat, vaan tarpeen mukaan hän surmasi, minkä tahtoi. Hän oli -seudulla, johon ei oltu ennen koskettu, tulevan kansan etumiehiä, -joka vaistonsa ajamana samosi edellä kuin vakooja. Ja hän ei koskaan -unohtanut uhrejansa, vaan muisti omantunnon tarkkaan sekä maahisten -että vetehisten saamiset. - -Vastapäätä sitä paikkaa, jossa oli hänen metsäsaunansa, oli parin -kivenheiton päässä rannasta pieni lehtevä saari, joka siinä tuntui -keinuvan aalloilla kuin kevein vaahtokupla. Lehvät kasvoivat niin -tiheinä rannoilla, ettei voinut nähdä saaren sisään, jos siinä mitään -näkemistä olikaan. Miten hyvänsä, aina kun mies pyynniltä palattuaan -istui saunansa ovella, katseli hän tuota saarta ja vaivasi itseään -arvailemalla, minkälainen mahtoi olla sen sisus. Oli kuin olisivat -ajatukset levähtäessään ikäänkuin itsestään sinne kääntyneet, kuin -olisi niitä johtanut joku erikoisempi vetovoima. Aina hän silloin -päätti, että heti kun hän saa ruuhensa valmiiksi, hän pistäytyy -sielläkin katsomassa, kun on kerta tuossa lähellä. Voihan sieltä löytää -vaikka vesilinnun pesiä, jos ei muuta, jopa varata sinne itselleen -muonaakin, jos sattuisi tulemaan turvapaikan tarve. - -Ja niin sai hän sitten ruuhensa tehdyksi ja lähti sitä koettelemaan. -Silloin oli kesän pisin päivä mennyt ja lyhyin yö edessä. Voimakkaalla -airon vedolla kiidätti hän ruuhensa yli salmen ja saapui saarulaisen -rantaan. Siihen kahahti kokka hauskasti hietikkoon. Hän nousi maihin. - -Tietysti ei saarella ollut mitään merkillistä, vaan oli se samallainen -suloinen rauhan paikka kuin tuhannet muut Karjalan sinisissä järvissä. -Hän istahti rannan ruohoiselle äyräälle ja unohtui katselemaan -ulapalle. Se oli nyt aivan tyyni ja loisti kullalle matalalle menneen -auringon valossa. Omituinen raukeus valtasi hänen jäsenensä ja hän -tunsi vaipuvansa ikäänkuin johonkin loihtutilaan ja lumojen valtaan. -Hänestä tuntui, ettei hän näekään tuota ulappaa tuossa edessään, vaikka -järki sanoi, että hän sen näkee. Hänellä olivat silmät auki, mutta -hän mietiskeli jotakin niin hartaasti, että hänen katsomisensa oli -tarkoituksetonta tuijotusta. - -Kun sitten keski-yön aurinko oli hetkeksi kadonnut tuonne vaaran -peittoon ja ilmassa täräji terheninen valaistus, oli hän äkkiä -huomaavinaan, että ylhäällä taivaalla, jonne auringon säteet koko ajan -vapaasti pääsivät, vilahti aivan kuin jotakin valkoista. Se oli joku -lintu, mutta liian iso tiiraksi, sopiva vain joutseneksi. Hän ei siitä -hämmästynyt, sillä tunsihan hän linnun, -- odotti vain tyynesti ja -aivankuin huvitettuna, minne valkokaula lentäisi. - -Hänen ei tarvinnut kauan sitä odottaa, sillä melkein heti sen jälkeen, -kun lehvät peittivät lentäjän hänen näkyvistään, kuului saaren toiselta -puolen kohaus: sinne oli valkoinen lentäjä veteen laskeutunut. -Huvitettuna lähti hän hiipimään saaren poikki saadakseen kyllältä sitä -nähdä. - -Siellä oli pieni poukama, jonka syvän rinnassa huojuva kaislikko -suojasi aina tyyneksi. Siinä kaislikon ja maan välissä oli joutsen, -mutta ihanampi kun mitä hän oli ikänä nähnyt. Varovasti hiipi hän -pajupensaan suojassa lähemmäksi ja katsoi hämmästyneenä. - -Se oli melkein isompi kuin tavallinen Karjalan joutsen, mutta siitä -huolimatta näytti se olevan keveä kuin yksi ainoa höyhenensä, kelluen -pinnalla kuin kupla. Tai oikeastaan hänestä näytti siltä kuin ei -lintu olisi painanut mitään, koskapa se liikahtaessaan ei tuntunut -jättävän mitään veden viriä, tai oliko asia niin, ettei se siinä -paljoa liikahdellutkaan, tai niin, ettei vesi matalalla hiljaisesta -liikunnosta mitään viriä teekään. Kuinka tahansa, ihmeellisen keveältä -se siinä utuisessa kauneudessaan näytti, eikä mies muistanut koskaan -nähneensä sen vertaista. - -Ja mikä oli vielä ihmeellisempää, -- sen päässä näytti kauemmin sitä -tarkastaessa olevan jonkunmoinen koriste, kuin kruunun tapainen ikään. -Kuta enemmän sitä katsoi, sitä selvemmältä se siinä yön hämyssä näytti, -kunnes silmät menivät jännitetystä tuijottamisesta vesikiehteeseen -ja kruunukin hävisi silmistä. Mutta kun niitä kuivasi hiukan ja taas -katsahti, niin todellakin näytti sillä olevan pieni kultainen kruunu -päässä. - -Ihmeellistä. Tuo merkillinen lintu tuntui aavistavan, että sitä -tarkastettiin, sillä se liikahteli nyt levottomasti. Ja silloin -lennähti kamala kiusaus pensaan takana vaanivan miehen sydämeen. - -Hänen teki mielensä ampua se. - -Yleensä hän ei halunnut joutsenia ahdistaa. Niiden ihmeellinen puhtaus -ja jalot muodot olivat niin pyhäntuntoisia jo luonnostaan, ettei -niitä hirvitty vereen tahria; pidettiinpä niitä jumalien lintuinakin, -sillä niiden ylimaallinen näkö oli omiaan johtamaan ajatusta siihen -suuntaan. Sanottiin niitä myöskin Tuonelan linnuiksi, jotka Manan -mustalla virralla keinuvat haaveellisina kuvina. Mutta nyt tämän uuden -ilmestyksen nähdessään valtasi hänet surmaamisen halu niin voimakkaasti -kuin ikänä kiusauksen viehätys voi ihmissydäntä vallata. Kuka tietää, -mikä ihmeellinen taikakalu tuo kruunu voi ollakaan, puhumattakaan -siitä, että se tietysti on äärettömän kallisarvoinen. Kiihkeä halu -saada se omakseen pääsi voitolle ja hän jännitti hiljaa jämeän jousensa. - -Lintu lienee kuullut jotakin, koskapa se käännähti ulapalle päin ja -seisahtui kuin kuuntelemaan, tarkkaavaisesti kurottaen kaulaansa. -Silloin hän laski nuolensa viuhahtaen menemään. - -Hän oli aivan kuulevinaan, kuinka se iski lintuun siihen kaulan -ja hartioiden rajaan, ja tämän näkevinäänkin, vaikka ei linnun -silmänräpäyksessä lentoon kohotessa ehtinytkään päästä aivan varmaksi, -miten sattui ja mihin nuoli meni. Omituiselta hänestä tuntui, että -se lähti lentoon niin vapaasti, vaikka hän aivan varmaan luuli ja -uskoi siihen sittenkin osanneensa. Jousi kädessä hän jäi sen lentoa -seuraamaan. - -Omituista. Hän oli ennenkin nähnyt, että siipeen haavoitettu -lintu, joka ei enää kyennyt lentimiänsä täysin hallitsemaan, -kuolemantuskassaan umpimähkään lyöden saattoi joskus kohota suoraan -ylöspäin, kunnes kuolema tapasi ja pudotti alas lähtöpaikkaan, mutta -tällaista kohoajaa hän ei silti ollut koskaan nähnyt eikä mahdolliseksi -aavistanut. Joutsen nousi nousemistaan kohtisuoraan yhä korkeammalle, -kunnes siitä ei enää näkynyt muuta kuin pieni valkoinen pilkku. Ja -siellä korkealla viileällä taivaalla sattuivat siihen auringon säteet -vaaran takaa, kullaten sen ihmeellisen kirkkaaksi pisteeksi. Kuta -kauemmin hän hämmästyksissään sen kulkua seurasi, katsoi niin, että -silmät sumenivat, sitä kirkkaammalta se näytti loistavan; lopulta se -oli kuin kiintonainen tulipilkku tuolla taivaalla. Niin, ellei olisi -ollut niin valoisa, olisi hän ollut valmis uskomaan, että tuo autereen -sinestä loistava nasta olikin kesän kaunis tähti, joka rauhallisessa -yössä loisteli allensa inehmojen maailmaan. - -Mutta tähti se ei tietenkään ollut, vaan se oli se joutsen, joka -keski-yön auringossa kuvasteli silmään niin omituisesti. Ihmeellinen -tapaus tämä olikin. Hän meni rantaan katsomaan nuoltansa, jonka -oikisuunnassa, jos se ei lintuun sattunut, piti olla veden pohjaan -kiinni tarttuneena, sillä niin matala siinä paikassa oli. Mutta ei -siellä mitään ollut, ei vaikka kuinka olisi hakenut, ei edes höyhentä -veden pinnalla kellumassa. Omituinen oli tämä tapaus, aivan erikoinen, -ja hänestä tuntui kuin olisi hän sittenkin ollut kuin lumoissa. - -Hän palasi katsomaan saarta tarkemmin. Ei siellä ollut mitään nähtävää, -ellei ota lukuun sileätä ruohokenttää sen keskellä, riippakoivut -ympärillä kauniina aitauksena. Ruoholla kasvoi päivänkukkaa ja -kissankelloa, ja koivujen alta tuntui kielon vieno tuoksu. - -Kotiin hän läksi saaresta, mieli omituisesti vangittuna. Mitä lintua -oli hän ampunut? Oliko jumalien lintuun nuolensa lähettänyt? Tai Tuonen? - -Häntä värisytti. Miksi ammuinkin? - - * * * * * - -Niinkuin olisi äkillinen tuho kaiken elollisen näiltä seuduilta -hävittänyt tästä salaperäisestä tapauksesta alkaen, niin olivat tyhjät -sen jälkeen pyytömiehen ansat, satimet ja katiskat. Vaikka hän olisi -pannut liikkeelle kaikki taitonsa ja virittänyt ritansa kaikkien -sääntöjen mukaan, niin aina lensi lintu ohi ja saalis sivusi. Jos hän -milloin lähetti nuolensa, niin vei sen syrjään joku pahansuopa oksa -tai oli hän tullut ampuneeksi metsän naavapartaista pökkelöä. Ja mikä -ihmeellisintä, hänen nuolensa katosivat aina, melkein joka ammunnalta, -niin että olisi melkein luullut kademielen ne talteensa hänelle -kiusaksi noukkivan. Hänen täytyi vuolla yhä uusia ja hänen kärkensä -rupesivat loppumaan. Pian hän ei uskaltanutkaan enää rautakärkisillä -ampua, peläten kadottavansa ne kaikki, vaan koetti puukärkisillä -itselleen ravintoa kolkata. - -Ja sama oli asia vesillä. Vaikka hän olisi kuinka hyvältä näyttävään -paikkaan katiskansa tehnyt, niin eipä kalan nimeä ansaitsevaa niihin -juuri osunut; koko järvi näytti äkkiä käyneen kalattomaksi. Ja hänestä -tuntui, että joka kerta kun hän yritti järvelle nousi selällä niin -oudostuttavan äkeä vihuri, että se usein oli heittää hänen vähäisen -purtensa kumoon. Ja siellä missä aikaisemmin oli alati näkynyt -narisevia ja juttelevia sorsia ja telkkiä, sieltä olivat nekin kuin -pakoon lähtien kokonaan kadonneet. Sen kaiken oli hän huomaavinaan. - -Ja muutenkin tuntui hänestä kuin olisi nykyisin aina ollut päivä -pilvessä ja aurinko loistanut murheellisen valjusti, milloin se pääsi -vähänkään näkyviin. Alakuloista hänestä kaikki oli ja hän olisikin -muuttanut pois koko seudulta, sillä hän huomasi, ettei hän siellä -voinut kauempaa olla, eipä edes elääkään, -- ellei outo uteliaisuus, -suorastaan himo päästä tuosta linnusta selville, olisi häntä siellä -pidättänyt. - -Alussa oli hänestä tuntunut tällä seudulla kaikki niin lupaavalta, -eikä hän voinut ymmärtää, mistä äkkiä tällainen muutos oli aiheutunut. -Mutta sitten hän kerran nälissään ja väsyneenä kotikoivunsa juurella -levätessään ja järvelle tuijottaessaan tuli taas ajatelleeksi tuota -kesällistä joutsenen ampumistaan ja silloin lennähti aavistus hänen -mieleensä: ehkä kaikki johtuikin siitä? Ehkä hän teollaan oli -saavuttanut kaikkien tämän seudun jumalien vihan, ehkä häntä vainosi -haltiain leppymätön kostonhalu. Paljon oli sellaista tapahtunut -hänenkin kuultensa, ja siksi juuri olikin niin tärkeätä uhreilla ja -lepytyksillä hankkia itselleen kunkin paikan haltian suosio. - -Hän mietti asiaa ja tunsi arkuutta ja pelkoa mielessään. Hänen olisi -pitänyt runsailla uhreilla saada takaisin vihastuneen haltian suosio, -katua ja kaikin tavoin heille mieliksi elää, luopua tutkimasta tuota -salaisuutta, jättää outo uteliaisuutensa, ja heittää "kolmen puuttuvan -sanan haku". Mutta samalla kuuli hän rinnastaan toisen äänen kehottavan -uhmaan ja uppiniskaisuuteen: - --- Älä alistu, vaan hae arvoituksen ratkaisu. Tuhoa se joutsen, sillä -sen on tämä kaikki alkua. Se olikin Tuonelan lintu kesä-yön retkellään, -ja on nyt liitossa kaiken haltiaväen kanssa sinut tuhotakseen. Älä -anna jälkeen, vaan pidä puolesi. Hae vastaus sielusi aavistukselle, -joka povessasi on syttynyt, niin pääset selville elämän arvoituksesta. -Sinä voit sen tehdä, sillä olethan jo nähnyt Tuonelan joutsenen, jonka -käsittäminen on kaikkien ongelmain ratkaisu. - -Mies katsahti varoen ympärilleen, ikäänkuin peläten jonkun kuulevan -nämä salaiset kehotukset. Ääni hänen sydämessään jatkoi houkutteluaan. -Ja hän tunsi äkkiä omituista riemua, uhman ja epätoivoisen päätöksen -tuottamaa tyydytystä. Veneeseensä kantoi hän kaikki kapineensa ja -vähät ruokavaransa, hijoi viimeiset nuolensa teräviksi, tarkasti -jänteensä ja läksi vesille pienellä purrellaan. Hän tahtoi löytää -tuon salaperäisen linnun, tuon tuntemattoman kademielen, joka oli -riistänyt häneltä eräonnen. Kostaa hän tahtoi ja päästä selville, mikä -oli tuo ihmeellinen ilmestys ollut. Hän käänsi kokkansa kohti virran -suuntaa, sinne, jossa arvasi tällä suurella vedellä olevan laskutiensä -ja jossa hän ei vielä ollut käynyt; ehkä se asuikin siellä jossain -tuntemattomien vesien ja virtain vieremillä. - -Ja hän tunsi samalla, kuinka outo tunne, kuin ikuisen yön hämäryys, -olisi peittänyt hänen sielunsa. Soittona sieltä kaikui vain: Tuonelan -joutsen! - -Tämä olikin jo syksyisempää aikaa, jolloin illat nopeasti pitenivät -ja järven aalto nousi synkeällä ja ärjähtävällä ilmeellä. Metsän -suhinassa ei ollut enää kevään hilpeää sointua, vaan kumeaa kuoleman -pelkoa. Raskaasti huokui se tuulen alla, väsyneenä syvään sen vihaisten -puuskien edessä taipuen, ja sade lankesi kuin synnin rangaistuksena, -vaan ei kevään virvoittavana kasteena. Alakuloista oli, yksinäistä -suunnattomassa erämaassa, joka oli vielä vain ihmisten takamaina. -Kun katsoi kauas pimenevälle ulapalle, jossa näytti käyvän vimmattu -taistelu elämästä ja kuolemasta, karsi vilu ja turvattomuus ruumista. - -Mutta tuo yksinäinen järvellä soutaja ei näyttänyt huomaavan syksyn -tuloa, vaan matkasi alati pitkin ulapoita. Ei ollut enää sitä lahtea, -sitä niemen kainaloa ja salaista poukamaa, jota hän ei ollut tutkinut -ja mieleensä painanut. Hän kalasti ja metsästi vain niukimmaksi -toimeentulokseen, sillä tuon ihmeellisen arvoituksen selville saaminen -oli hänellä nyt pää-asiana. Hän oli laihtunut ja kalvistunut, hänen -sorea muotonsa oli riutunut ja hänen silmiinsä oli tullut outo kiilto. -Hän oli ryhtynyt taisteluun suunnattoman mahtavia voimia vastaan, -omia jumaliaan hän oli ryhtynyt uhmaamaan, ja oli syventynyt siihen -taisteluun kokonaan. Ei hän enää vanhoja uhrejaankaan toimittanut, vaan -alati vain himosi nähdä kesällisen näkynsä ihmeellistä lintua. Sitä -hän alati ajatteli ja sen hakemiseen veti häntä sisäinen, salainen ja -voittamaton halu. Usein hän näki unta linnusta, miten se kultaisena -kavahti siivilleen ja lähti nousemaan; yhä ylemmäksi se taas kohosi, -sinne ihanaan kirkkauteen, jossa auringon säteet siihen sattuivat; -tuolla se jo oli kiiltävänä pisteenä ja sydän itki sen menoa, kunnes -se näyttikin sinne paikalleen asettuvan. Ja kun sitä kauemmin katsoi, -niin olikin se tuosta alakuloisesti suhisevan männyn oksien välistä -tuikkiva öinen tähti, joka viittoi sieltä ijankaikkisuudesta tänne -katoavaisuuteen. Täytyi nousta väristen havuvuoteelta taas ja lähteä -kulkemaan, mennä jälleen vahtimaan, eikö vielä kerran ilmestyisi -todella ihana näky. - -Kerranpa oli hänen verensä jo jäähtyä ja hän luuli jo ratkaisun hetken -tulleen. Se oli synkkänä iltana, jolloin taivas pimeni kuin jumalien -vihasta. Kun hän siinä synkeydessä huopaili hiljaa pitkin hänelle outoa -salmea, näytti hänen vaaniviin silmiinsä äkkiä kuvastuvan tuosta edestä -pimeän rajasta jotakin valkoista. Vihdoinkin. Hän huopaa lähemmäksi, -varaa jousen saataville ja herkeämättä vartioitsee outoa näkyä. Se on -joutsen. Se on tavattoman suuri joutsen, se on outo kerrassaan, ja -vihaisesti tuntuvat sen silmät pimeästä vastaan välkähtävän. Hän tuntee -verensä kihelmöivän suonissa, tuntee sydämessään outoa kouristusta, -mutta ei pelkää. Jouseensa hän tarttuu ja varaa terävimmän nuolensa -valmiiksi lähettääkseen sen oudon linnun niskaan. - -Tuossa se tuleekin yhä lähemmäksi ja hän jo jännittää asettansa. Mutta -silloin hän ikäänkuin kauhusta jäykistyy, sillä hän on huomaavinaan -linnussa jotakin outoa: eikö näykin sen selästä ikäänkuin nuolen varsia -Se on hänen nuolensa, joka yhäkin siinä törröttää. Hänen lihaksensa -herpoutuvat hetkeksi eikä hän saa joustaan nostetuksi. Silmissä -pimenee, vene heilahtaa oudosti ja kun hän jälleen pääsee tasapainoon, -on lintu kadonnut. Oliko se lentänyt pois, vai oliko uinut johonkin -varjoon, sitä hän ei voinut sanoa. Aivan kiihkon vallassa palasi hän -leiripaikalleen. - -Tuli sitten se aika, jolloin linnut muuttavat pois etelän maille. -Pitkin jokia ne alkavat hiljalleen laskeutua alas merta kohti, jossa -sitten salaisissa parvipaikoissaan pitävät syyskäräjänsä ja lähtevät -pitkälle matkalleen. Lintujen mukana lähti hänkin purrellaan alas -virtaa solumaan. Ja silloin tapahtui taas se ihme, että hän näki tuon -satulintunsa. - -Se ilmestyi hänen eteensä siinä paikassa, jossa joki tekee äkillisen -mutkan ja samalla kivan kosken. Vesi syöksyy hurjalla vauhdilla kohti -kallioseinää, joka pystysuorana kohoaa mutkan perukasta sen eteen, -kimpoaa siitä valtavana kuohuna takaisin ja jatkaa matkaansa kiukusta -ärjyen. Juuri kun Onto saapui kosken niskalle, pilkisti kuu esiin -pilven takaa valaisten koko erämaan oudolla ja kaamealla valollaan. -Kun katsoi kosken niskasta alas, saattoi nähdä alhaalla aaltojen -hypähtelevän kuin keijukaisten ja valkean vaahdon silloin tällöin -kimallellen pärskähtävän ilmaan. Virta suoltui eteenpäin sileänä, -mustana ja kiiltävänä kuin käärme, heijastaen pinnastaan ihanasti öisen -valaistuksen. Rannoilla vartioitsi korpi kolkkona ja valittavat äänet -keskustelivat öisellä hetkellä. Ei Onto tuntenut koskea eikä mutkaa -siellä alempana, vaan viiletti purrellaan huolettomana. Ja juuri siinä, -missä veden sileys ensi kertaa murtui putouksen vaahdoksi, ilmestyikin -hänen eteensä kuutamoon se samainen ihmelintu. Se keinui siinä keveänä -kuin vaahtokupla ja selvästi saattoi nähdä nuolen varren sen selässä; -surullisina loistivat sen silmät ja oli kuin olisi jonkunmoinen -lahopuun hehku sitä ympäröinyt. - -Outo kiihko silloin taas valtasi hänen mielensä. Vapisten otti hän -jousensa esille ja lähti viilettämään purttaan tuota lintua kohti. -Väkevintä valtavettä se pitelikin, luistaen keveästi alas kosken -jyrkännettä. Kuta vikevämpään vauhtiin Onto huopasi venostaan, sitä -nopeammin kiiti eteenpäin myös lintu. Ja nyt huomasi Ontokin virran -vauhdin ja suunnan, sekä ankaran, kalliosta toisaalle kimpoutuvan -vuolteen. Mutta vielä hän ei siitä välittänyt, sillä hänen oli ensin -ratkaistava taistelunsa. - -Kuin ilkkuen keinui se tuossa hänen edellään. Väliin se oli jo niin -lähellä, että hän osoitteli jousellaan, mutta silloin sen peitti joku -hypähtävä aalto tai rannan varjo, ettei hän saanut mielestään kohti -osumisen tuntoa käteensä ja hermoihinsa. Ja suoraan kalliota kohti -mentiin aivan vähäisellä vauhdilla, mentiin niin voimakkaasti, että -hänen täytyi ruveta kääntämään enemmän huomiota purtensa ohjaamiseen. - -Mutta se oli myöhäistä. Vaikka hän olisi kuinka huovannut, ei hän enää -saanut venettä valtoihinsa, vaan vei sitä virta kallioon. Ja valkoinen -olento tuossa välkehti keinuen hänen edessään. Nähdessään kaikki -ponnistuksensa turhiksi jäi hän toimettomana sen leikkiä seuraamaan, -kun se kuutamon loihtuvälkkeessä siinä aallolta aallolle hurmaavasti -liukui. Muutaman sekunnin kuluttua, samalla kuin lintu katosi hänen -silmistään, rysähti vene kallioon pirstaleiksi. - -Tahdottomana painui hän veteen ja tunsi, kuinka voimakas virran vuolle -lähti häntä viemään alaspäin. Pehmeät ja suloiset kädet kannattelivat -häntä, hän näki ihmeellisiä näkyjä, joissa ihanat vedenneidot -vallitsivat ja hän vaipui mieluiseen uneen. Kaukaa rupesi kuulumaan -kaunista soittoa, joka tuntui lievittävän hänen surunsa ja tuskansa -ijankaikkisesti ja tuovan hänelle sen rauhan, jota hän oli halunnut... - - * * * * * - -Kauhea vilu puistatti hänen ruumistaan, kun hän heräsi tainnoksistaan -suvannon rannalla kosken alapuolella. Virran väkevyys ei ollut -sallinut hänen upota, vaan oli vilauksessa vienyt hänet kosken alle, -jossa voimakas kostevirta oli heittänyt hänet rannalle matalikolle. -Ihmeissään pelastuksestaan uskoi hän nyt, ettei tuo outo olento hänen -lopullista tuhoaan tahtonutkaan; oli vain halunnut häntä rangaista -hänen ajattelemattomasta teostaan ja kehotti häntä alistumaan -kohtaloonsa salattuja hakematta; se oli nähtävästi pyhä olento, tämän -maan haltia, joka saattoi ottaa minkä kuvahisen hyvänsä. Tai saattoipa -olla Aallotar itse, Vellamo, tai joku pieni veden neito. Hänen -sydämensä valtasi rajaton kiitollisuus ja halu saada kiitollisuutensa -esille tuoduksi. Elämänhalu palasi ja hän nousi varaamaan itselleen -toimeentulon mahdollisuutta kaikilla niillä keinoilla, jotka taitavalle -erämiehelle huonoimmassakin tilassa ovat tarjona. Elää hän tahtoi, -vartioida tässä suvannon rannalla, sattuisiko hänelle vielä kerta se -armo, että saisi kiittää ja palvoa tuntematonta haltiaa, joka näytti -korvaavan pahan hyvällä. Jos tahdottiin, niin hän alistui, mutta ehkä -armosta hänelle annettaisiin vastaus sielun etsivään tunnelmaan... - -Metsämajan hän siihen itselleen rakensi ja rupesi viettämään pitkää -talvea. Ja ihmeellistä: taas oli viljaa hänen polullaan, riistaa jaloa -ylen äijä, ja helposti juoksi se hänen pyydyksiinsä. Hän huomasi -metsänkin väen itselleen leppyneen ja oli siitä onnellinen, sillä -anteeksi-saannin varmuus tuottaa aavistamattoman rauhan taistelleeseen -sydämeen. Lepo sielun ja ruumiin jännityksen jälkeen teki hänelle -hyvää ja hän tunsi taas palautuvansa entiselleen. Kuitenkin ainoastaan -ruumiiltaan, sillä hänen sielunsa oli kokonaan toinen. Hän ei elänyt -enää itselleen, vaan tuolle oudolle haaveelleen, jota hän piti -toivonaan, päämääränään ja jumalanaan. Se täytti hänen mielensä -kokonaan. - -Ja sattui sitte kerta, että suuri Suvannon sulho matkasi pitkin jokea -mahtavan seurueen kanssa sotaretkelle meren rannalle. Nähdessään -metsäsaunan rannalla käski hän tarkastaa, mikä on asukas näillä -inhoilla mailla. Ja hänen eteensä tuotiin Onto, taas solakkana ja -voimakkaana, muoto sorja, silmissä ihmeellinen loiste. - --- Mi olet sinä miehiäsi? - -Ja Onto kertoi kohtalostaan, siitä, miten hän oli tuosta kesä-yöstä -alkaen, jolloin hänellä oli ollut ihmeellinen näkynsä, taistellut -tuon ainoan ajatuksen ja haaveen kanssa yötä päivää, miten hän oli -koko elämänsä suunnannut ja uhrannut tuon arvoituksen ratkaisemiseen. -Hän kuvasi, kuinka se joka hetki valtasi hänen sydämensä sanoin -kuvaamattomalla tenholla ja ikävällä ja kuinka hänen koko elämänsä -oli siitä riippuva. Hän olisi tahtonut saada tuon haaveensa silmin -nähtäväksi, ikäänkuin ruumiillistutetuksi, sellaiseksi, että se ei -enää olisi hänelle arvoitus, vaan ijäisen rauhan, onnen, kauneuden ja -nautinnon lähde. Mutta hän ei ollut siinä ainakaan vielä onnistunut, ja -luoja tiesi, onnistuisiko koskaan... - -Oudostuen oli häntä kuunnellut ja katsonut mahtava tietäjä. Kaikki -kuultuaan loihe hän lausumaan: - --- Sinä olet Tuonelan joutsenen ampunut; kostoksi siitä on se pannut -sydämeesi tämän omituisen kaihon, joka kalvaa sinua kuolemaan saakka. -Sinä haet elämän ja kuoleman sanoja, mutta et niitä löydä. Kerran -löysin ne Vipusen vatsasta... Ne on ne kolme sanaa... - -Ja Suvannon sulho läksi joukkoineen eteenpäin; koko luonto iloitsi, kun -hän laski laulellen vesiä, soiton raikuessa hänen lumokanteleestaan. -Kauaksi jäi sitä Onto kuuntelemaan. - -Salaperäisiltä tuntuivat hänestä mahtavan tietäjän sanat: "Sinä haet -elämän ja kuoleman sanoja." Mitä ne olivat? Niitäkö hänen sydämensä -etsi? Mistä löytäisi hän nämä sanat, joitta hän tiesi perikatoon -joutuvansa? Mitä hänen piti tekemän? Hän muisti sankari Lemminkäisen -kuolleen sen johdosta, ettei tiennyt umpiputken sanoja. Oliko hänenkin -nyt kuoltava siksi, ettei löytänyt näitä elämän ja kuoleman sanoja? - -Hän tuli kovin murheelliseksi ja kaatui sammalvuoteelleen sairaana, -sieluntuskiensa runtelemana. - -Loveen langenneen tavoin näki hän ihmeellisiä näkyjä horrostilassaan. -Hän oli onnellinen ja kaikesta selvillä, ikäänkuin olisi hän nuo -salaperäiset sanat löytänyt. Hän olikin niin kuin olisi hän ne tiennyt, -vaikka ei saattanut sanoa, mitä ne olivat. Mutta kaukaa oli hän -kuulevinaan äänen, joka häntä rohkaisten lohdutti ja kehotti. Luokseen -se häntä kutsui. - -Toivorikkaana astui hän majastaan taas taivasalle, kuulosti siinä ja -läksi kulkemaan suvannon vartta koskelle päin, sen kallion laelle, jota -vastaan hänen veneensä oli pirstoutunut. - -Kevättä oli aika. Uupumattomana kaikui lintujen laulu taas kaikkialla, -touhuisena puuhaili tuuli nuoren metsän kimpussa, joka jälleen leikillä -antoi vetreätä tukkaansa hulmuuttaa. Ilmassa oli tuo virkistävä ja -nuori tuntu, joka tekee kevään niin ihmeelliseksi. Suurin parvin -matkasivat vesilinnut vanhoille pesimämailleen. - -Hän kulkee, katse kiinnitettynä avaruuteen. Mitä hän siellä näkee? -Se nostaa hymyn hänen huulilleen ja antaa loisteen hänen silmilleen. -Hänen huulensa avautuvat kuin jotakin ihastellen puhutellakseen, kuin -anoakseen tai kiittääkseen, ja hän kohottaa kätensä ikäänkuin kurottaen -ottamaan jotakin. Se väistyy hänen edestään alati, hän ei saavuta -sitä, vaikka kuinka huutaisi hän sitä odottamaan. Yhäti hän kulkee -sen jälessä aina kalliolle saakka, eikä huomaa muuta. Tuolla väikkyy -se taas hänen edessään tuo ihana näky, tuo arvoituksen ratkaisu, joka -valtaa sydämen voimakkaalla intohimolla. Hänen täytyy saada se kiinni, -täytyy päästä tietämään elämän ja kuoleman sanat, ja hän astuu edelleen -haaveensa jälessä, katse omituisella ilmeellä kiinnitettynä avaruuteen. -Huulet avautuvat taas kuin rukoukseen, silmissä loistaa kyynelöivän -pyytävä katse, hän nostaa kätensä kohti korkeutta ja putoaa kohisevan -kosken helmaan... - -Ja nyt otti Aallotar Tuonen linnun hänelle lupaaman sulhasen, joka -oli häntä vastaan niin paljon rikkonut, mutta joka oli sen kaiken -sovittanut. Sillä järkähtämättömän uskollisesti oli hän koettanut -etsiä selitystä sille oudolle kaipuulle, joka teon johdosta oli hänen -sydämessään herätetty, tullen niin elämänsä pyhimmän aatteen uhriksi. -Ja jumalat olivatkin hänelle suosiollisia, hänelle kuten kaikille hänen -kaltaisilleen etsijöille: ne antoivat hänen lopulta löytää nuo salaiset -sanat, vaikkakin vasta kuolemassa. Sillä selvään näki, kun Tuonen virta -hetken kuluttua antoi ylös kuolleensa, vainajan onnellisesta ilmeestä, -ettei hänelle enää ollut mitään salattua, vaan oli hän saavuttanut -täydellisen vastauksen kysymyksiinsä, saanut ihanat sanat salasta ilmi. -Ja monta etsivää oli tuleva hänen jälkeensä, niinkuin oli ollut häntä -aikaisemminkin, sieluja, joiden kohtalona on alati pyytää ratkaisua -ristiriitaisuuksilleen ja ongelmilleen. Mikäli he ovat itselleen ja -päämäärälleen uskollisia, sikäli he onnistuvat ja saavat rauhan, ellei -ennen, niin ainakin kuolemassa. - -Mutta kerrotaan, ettei Kalevan kansa ikinä joutsenta ammu, sillä se on -pyhän virran aavelintu, taivaisten unelmien vertauskuva. - - - - -RUNOLAULAJA. - - - Ohoh kullaista kyläistä, - Maan parasta paikaistani; - Nurmet alla, pellot päällä, - Keskellä kylä välillä, - Kylän alla armas ranta - Rannassa rakas vetonen. - -He olivat jättäneet lännen puolelle Rukajärven suuren kylän, jossa -sanottiin olevan sata taloa ja josta parhaat miehet ovat Piiterissä -"torgovoimassa", Hiisjärven pienen kylän vanhauskolaisine asukkaineen, -ja vielä Kompakan kokoliaan paikkakunnan. Lukemattomien vaivain ja -vastusten läpi, joista pienin ei ollut pilvenä poutaisilla kankailla -pörräävä paarmain ja soilla inisevä sääskien ynnä muun "tshakan" -tuottama kiusa, olivat he niin vihdoin saapuneet Koivuniemen sievään -kylään samannimisen hymyilevän järven länsirannalla. Ja oli heidän -aikomuksensa nyt viettää kylässä muutama lepopäivä ankaran matkan -jälkeen. Vainiolla kylän laidassa työskentelevä vaimo neuvoi heidät -Titoffin taloon, jossa otettaisiin hyvin vastaan. - --- Jos vielä "kodavävyksi" ottanee, kun sinä noin kaunis briha olet... - -Näin tuo verevä nainen siinä jo leikkiäkin laski. Nuorukainen hymähti -ja läksi käymään Titoffin talossa. Hämärässä sintsissä tuli vastaan -erinomaisen terveen ja reippaan näköinen, täyteläinen ja varrelta sorja -neito, joka lapsen tavoin heti iloisella hämmästyksellä ehätti kysymään: - --- A mistä sie, velli, olet, a kuhun sie menet? - -Ja samalla hän ikäänkuin varaten tarttui pirtin oven rivasta kiinni, -että pian pääsisi puikahtamaan sisään, jos tuo vieras ja tumma -nuorukainen aikoisi leikillä kiinni kaapata. Mutta kun tämä ei ruvennut -vallattomaksi, vaikka tunsikin siihen aivan kiusallisen hyvää halua, -vaan vakavana tiedusti asuntoa ja ruokaa, helähti tyttö nauramaan ja -vastaamaan: - --- A ei ole niin ketä koissa. Mie varajan ja taaton haen. - -Hänen ruskeista silmistään loisti suloinen hyvyys ja iloisuus, ja hänen -pukimistaan näki, että hän oli ainoa ja lemmikki. Keveästi ja sirosti, -suloudella, jota harvoin näki samassa asemassa olevissa suomalaisissa -maalaistytöissä, hypähti hän ulos. Nuorukainen meni perässä ja näki -tytön vuonan vilkkaudella hilpaisevan pellolle, jossa tietenkin -taatto ja maammo olivat työssä. Ja pian seisoikin jo pihalla pitkä ja -mustapartainen mies, vaatimaton vaimo vähän taampana. Mutta sintsin -ovelta katsoi hymyillen ja iloisena tuo äskeinen rakastettava tyttö, -Houdi nimeltään joka olikin. - -Hän oli jo kertonut asian ja kun tultiin lähemmäksi, levitti Titoff -kätensä leveään, sydämelliseen, isälliseen tervetuloon. Hän veti -päätänsä hiukan taaksepäin, hymy levisi hänen kasvoilleen, tumman -parran välistä rupesivat loistamaan valkeat hampaat ja hän oli siinä -hurstipaidassaan ja virsuissaan kuin miehuus ja hyväntahtoisuus. - --- Terve, veli, sanoi hän. Terve, uudisti hän nöyrälle Ontreille. -Sisään hän vaati käymään, levähtämään ja tshaijua juomaan. Sanallakaan -hän ei kysynyt, kuka ja mistä sekä millä asialla, sillä hän tiesi siitä -kyllä tiedon saavansa sitten kun suu ensin on avattu ja kädet pesty. - -Vaitiollen ja hiljaisena käy Titoffin puoliso vieraitten jälkeen -pirttiin, jonka ovi pian heidän jälkeensä sulkeutuu. - - * * * * * - -Kylä on, kuten sanottu, järvensä länsirannalla, melko aukealla, entisen -hiekkaperäisen kangasmaan loivalla rantarinteellä, joka aikain kuluessa -on ruvennut hiukan ruohottumaan. Talot ovat kaikki yhdessä rivissä, -päädyt järvelle päin, joiden editse kulkee tie. Sen toisella puolella -rannassa ovat pienet saunat ja verkko- sekä nuottatalaat. Ja siitä -aukeaa sitten laaja hietikko sekä aava ulappa. Se kimaltaa tuossa -rasvatyynenä, paikoin kultana, paikoin harakansulkaan vivahtavana -punasinervänä. Ja saunain ovesta pullahtelee rauhallisesti taivaalle -makean löylyn hajuista savua, siellä täällä askartelee avokaulainen -nainen ja pikkupoikain mekastusta kuuluu illan kirkkaassa ilmassa. -Kaukaa kantautuu kisakentältä käsiharmonikan ääni. Onhan lauantai-ilta -ja sen suloista tunnelmaa ja odotusta, lepoa ja rauhaa kaikki täysi. - -Titoffin talo oli maan tavan mukaan rakennettu koiran kaulalle -pyöreäksi kolotuista hirsistä. Ikkunat olivat pienet ja -korkealla rivissä pitkin päätyseinää. Vuorilaudat oli koristettu -lohenpyrstömallilla ja muuten hyvin huolitellusti rakenneltu, -antaen edullisen käsityksen tekijänsä itsenäisesti ajattelevasta -kauneus-aistista. Katto oli tavallinen malkokatto ja seinät päivän -ruskeaksi paahtamat. Vasemmalla puolella päädystä katsoen on pieni -ruohoinen piha, josta hauskoilla kapeilla pylväillä olevan katoksen -alta noustaan pimeään sintsiin eli etehiseen. Siitä vei Titoffin -talossa ovi oikealle pirttiin, vasemmalle pieneen kamariin ja toinen -rehu- ja tarvevajaan. Sen alla, saman rakennuksen alakerrassa, on -navetta, joten karjalaisella on koko elämisensä saman katon alla. -Pirtin alustassa on säilytyshuoneita ja kellareita. Siitä myös johtuu, -että päädyn ikkunarivi on niin oudostuttavan korkealla. - -Kylä ei ole suuri, käsittäen vain muutaman kymmenkunnan taloa. -Maanviljelys on kokonaan sivuasia ja enimmäkseen naisten hoidossa, -vaikka miehet kesäisin kotona ollessaan heitä kyllä auttelevat. Miesten -pääelinkeino on kauppa, mutta ei sanottavasti silti varsinainen -repunkanto, joka kuuluu toisille paikkakunnille. He tekevät laajoja -matkoja ostellen etupäässä nahkoja, joita he kulettavat joko Sunkuun -tai Kuopion ja Joensuun markkinoille. Saapuvatpa taas jotkut niille -sieltäkin nahkoja ostaakseen ja viedäkseen ne sitten yhä paremmille -markkinoille. Marraskuusta helmikuulle harjoitetaan Valkealla -merellä seitin kalastusta ja paljon miehiä matkustaa täältä sinnekin -"purlakoitsemaan". Kesäksi kuitenkin ainakin lähimatkalaiset koettavat -saapua kotiin. - -Levoinen eli Titoff on myöskin kauppiaita, joka käy kauppamatkoillaan -enimmäkseen Suomessa. Siellä hän on saavuttanut arvokkaita tuttavia, -tiedemiehiä ja muita, joille hän tekee pieniä palveluksia. Niinpä -hän kesäisin kokoilee eräälle kasveja, joita hän on oppinut kaikkien -sääntöjen mukaan kuivaamaan ja säilyttämään. Joutessaan hän niitä -haeskelee laajalti ja kehuu löytäneensä sellaisiakin, jotka sitten -on mieluusti vastaanotettu. Hän tuntee paljon Suomen oloja ja -pitää niitä arvossa, mutta rakastaa yli kaiken Karjalaansa. Ja -hänen synnynnäisesti aatelinen luonteensa ei ole tuolla maailmalla -kulkiessa vähääkään menettänyt yksinkertaisesta avomielisyydestään -ja jalosta miehuudestaan, vaan on hän sama Levoinen, miksi hänet -alusta parhaimmalla hetkellä on aiottu. Liikuttavalla tavalla tulee -hänen luonteensa kauneus ilmi hänen suhteestaan vaimoonsa ja ainoaan -tyttäreensä, joita hän kohtelee mitä hellimmällä rakkaudella. - -Oikeaan taloon siis se nainen siinä pellolla kulkijamme neuvoikin. - -Jo tuolla taloloissa kiiruhtaa väkeä saunaan, joista rupeaa aina -oven auetessa kuulumaan pehmoista vastan roisketta, naurua ja iloa. -Löyly pöllähtää ilmoille ja punainen olento ilmestyy sieltä täältä -taivas-alle hikoilemaan. Poikasetkin muka käyvät saunassa, ovat siellä -hetkisen vastalla ropsivinaan, kunnes vähän lämpiävät, niin että on -kylliksi syytä päästä järveen vilvottelemaan. Kauas räiskyy vesi ja -kuuluu ääni tästä heidän teostansa. Ja kylä on tuossa tyytyväinen -lämpimässä kesäillassa kuin pehmeään vaippaan kääritty. - - * * * * * - -Mutta käymme mekin sisään. - -Ovesta tullessamme on tuossa ikkunarivi edessämme ja heti huomaamme, -että tupa on hyvin lämmin; se johtuu siitä, että siellä kesälläkin -leivotaan ainakin kerta viikossa. Ovenpielessä vasemmalla puolella -on pesu-astia ja pyyhinliina. Tuvan vasemmassa ovinurkassa on uuni, -jonka edusta muodostaa jonkunmoisen keitto-astioiden pitopaikan. -Huomiotamme herättävät erikoisesti monenkokoiset saviruukut; niitä -käytetään maitoastioina ja on niiden nostelemista varten olemassa aivan -erikoinen hanko. Näemme näitä maitoruukkuja hyllyillä oikealla seinällä -ja kattoonkin kannattimien varaan asetetuilla laudoilla. Seinät on -höylätty hyvin sileiksi ja nurkat taitavasti pyöristetty. Pitkin seiniä -ovat lavitsat, näkyypä muutama tuolikin. Pöytä on ikkunain edessä, ei -kovin suuri, ja sen molemmilla puolilla rahit. Oikeassa peränurkassa -on jumalankuva ja sen alla pienellä hyllyllä pari ehtoollisleipää. -Kaikkialla on kodikkuuden tunnelmaa ja erinomaisen siistiä. Lattia -on niin puhtaan valkoinen kuin miksi se ainoastaan kuumalla vedellä -ja hiekalla saadaan, penkit ovat puhtaat. Kukaan ei syleksi ja -tupakanpolttoa pidetään koko kylässä häpeänä; ainoastaan yksi Suomen -puolessa "purlakoitsemassa" ollut mies on tähän paheeseen langennut ja -harjoittaa sitä ulkoilmassa muita kaihtaen, mutta hänetpä mainitaankin -heti muukalaiselle poikkeuksena tavallisuudesta. - -Mutta ukko Titoff istuu jo tuolla samovaarinsa takana ja pitää puhetta -vireillä käytellen sekä livviä että venättä. Nuorukaisen avulla hän -vilkkaasti selvittelee kylänsä elämää ja laskee aina yhä uutta teetä -lasiin. Siihen kehottaa hän kaatamaan makeata, uunissa räydytettyä -kermamaitoa, joka antaa juomalle entistäkin hienomman maun. Pitkin -pöydän reunaa on pantu karkea, mutta puhdas liina käsien pyyhkimistä -varten. Mutta nuorukainen on kääntynyt Houdiin, joka siinä ketteränä -on lennähdellyt pöydän ja pankon väliä, ja rupeaa valoisin mielin -hänen kanssaan keskusteluun. Tämän rakastettavan lapsen kanssa eksyy -hän pian mitä herttaisimpaan leikinlaskuun, johon maammo ja taattokin -toisaalta yhtyvät. Ja Houdi punastelee ja naureskelee, hypiskelee -"peredniekkansa" helmaa ja taas päätään hiukan heittäen viskaa -vastaan leikkisän vastauksen, mutta ei kertaakaan hämmenny, ei menetä -hetkeksikään luonnollisuuttaan, vaan avoimesti ilmaisee joka eleellä -ihastuksensa vieraisiin ja koko illan asioihin. - --- Kylyyn käymme, kehottaa silloin pian taatto ja miesväki noudattaa -käskyä. - -Nuorukainen ja Ontrei ihastuvat ikihyväksi tästä tarjouksesta, joka -oli heille pitkän korpimatkan jälkeen sangen tarpeellinen. Taatto käy -edellä arvokkaana ja pystöpäisenä ohjaten vieraansa saunalleen, joka -oli kuin mikäkin pöksä siinä rannan hietikolla. Se oli vanhuuttaan jo -painumassa maan sisään, mutta vielä pitivät kuitenkin sen vakaiset -seinähirret, joista se aikoinaan oli rakennettu. Ovi oli niin pieni, -että piti kovasti kumartua, jos mieli päästä sisään, ja oven pielessä -melkoinen röykkiö muruksi särkyneitä vesikiviä todisti sekin puolestaan -tämän kansallisen puhdistuslaitoksen ikää. - -Heitettiin vaatteet ruohikolle ja käytiin sisään. Ensin siellä ei -nähnyt mitään, sillä ainoaan valon lähteeseen, jona oli reikä seinässä, -oli pistetty vasta. Mutta kun silmät tottuivat pimeään, näkikin -sentään oven raoista ja luukun nurkista tulevassa vähäisessä valossa -melko hyvin ympärilleen. Vasemmassa ovinurkassa oli musta kiuas, -josta säteili kaikkialle valtainen lämpö. Koko sauna oli sisältä -aivan kiiltävän musta, jollaiseksi karsta tulee, kun sitä kastellaan. -Lauteille oli pantu koivun lehviä, vastat hautuivat vesisaavissa ja -kiulu oli valmiina löylyn lyöntiä varten. - --- Kylyyn käykää, hoputteli taatto edelleen, varotellen samalla -koskemasta seiniin ja yleensä muihin paikkoihin kuin niihin, joissa -oli lehviä peittona. Itse hän istahti kiukaan puolelle ja rupesi -heittelemään varoen vettä kihiseville kiville. Pahaa sähinää ja kohinaa -rupesi kuulumaan, kuuma höyry kohosi kattoon; tuli yhä kuumempi ja -niin kylpivät miehet vahvasti heimonsa koko intohimolla ja vanhalla -vauhdilla. Erittäinkin Ontrei käyttelee vastaa kauan ja perinpohjin; -hän ähkii, hikoilee ja huohottaa, hankaa milloin sieltä milloin täältä, -puhkaa taas ja levähtää välillä, yhä uudistaakseen saman tempun. Kauan -hän niin kylpee, väliin hymyillen ja jotakin nöyrästi huomauttaen. -Vihdoin on leikki lopussa ja astutaan ulos, jolloin nuorukainen menee -suoraapäätä järveen sen vilpoisissa vesissä tulehtunutta ruumistaan -raitistuttaakseen. Vakaina taas astutaan tupaan takaisin. - -Sinne onkin kylyssä ollessamme kertynyt paljon saunapuhtaita ukkoja, -jotka ovat tulleet katsomaan kaukamatkalaisia ja pyhään luostariin -pyrkijöitä. Ja siitä kertyy vilkas, kova-ääninen ja hauska keskustelu. - -Toimeentulosta ja ahtaista ajoista puhutaan, haastellaan sodasta ja -poikain kohtalosta. - -Vaimot istuvat vaitiollen. Juodaan teetä kovasti. Lasillinen -toisensa jälkeen menee ihmeen nopeasti ja vallan mitättömän pienellä -sokeripalalla. Tuossa jo eräs eukko juo kuudetta ja hiki helmeilee -hänen nenänvarrellaan. Miesten puhetta on suomalaisen helppo ymmärtää, -jos hän tuntee edes jonkun verran venäläisiä sanoja, mutta naisten -puhe jää vilkkautensa vuoksi epäselvemmäksi. Usein puhuvat kaikki -samalla kertaa ja koko tuvan täyttää ystävällinen porina. Taatto Titoff -kokeneena miehenä selvittää ja haastaa korkealla ja vakuuttavalla -äänellä. - -Tiedustellaan kaikenlaista. Vaikka he ovatkin köyhiä, rakastavat he -kotikyläänsä. Kaukaisilta kauppamatkoiltaan he aina halajavat tänne -takaisin. - --- Ka, ylen on meillä tässä tuvat kaunihit asua ja eleä... - -Taaskin voi tehdä sen huomion, että karjalainen heimo täällä, jossa se -lienee säilynyt sangen puhtaana, on ulkomuodoltaan erittäin komeata. -Miehet ovat pitkiä ja solakoita, soikea-kasvoisia ja avosilmäisiä, -naiset rintavia ja kaunismuotoisia. Heidän vilkkaudestaan ja heidän -luonnollista älyä osoittavasta keskustelustaan tulee ajatelleeksi, että -Suomen heimon etevin osa lienee sittenkin jäänyt tänne niemen tyvelle... - -Ilta yhä hämärtyy ja ulkona vallitsee jo yön omituinen kuulas -valaistus. Siellä on jo kaikki hiljentynyt. Yöhön on vaipumassa -pieni karjalaiskylä erämaan suuren järven rannalla. Tuvassa vain yhä -istutaan, sillä mahtavasti on vaikuttanut heidän uteliaisuuteensa -vieraiden läsnä olo. - -Puhutaan jo runoista. Nuorukainen se siihen hiljalleen on koettanut -keskustelua kääntää. Ei niitä enää paljo muisteta, mutta isien kehutaan -muistaneen ja taitaneen, vaikka aamut ja illat olisivat istuneet. -Nuorukainen tiedustelee viisikielistä, ja hymyillen taatto Titoff -silloin muistaa sellaisen hänelläkin olleen: - --- Lieneekö ylisillä vai missä lienee? - -Ja samalla hän jo ilmoittaakin, ikkunasta katsahdettuaan: - --- Mutta sokea Miihkali tuo vieläkin runoja taitanee. Tuolla hän näkyy -tulevankin. - -Sintsistä kuului hapuilevia ja varovaisia askeleita. Kepillä siellä -joku tuntui koettelevan oven edustaa, kunnes käsi rupesi hamuillen -hakemaan ripaa. Jännitettyinä kaikki kääntyivät tulijaa katsomaan ja -keskustelu vaikeni kokonaan. Tuntui salaperäiseltä siinä odottaessa -tätä oven aukenemista, ikäänkuin olisi sen avauksesta voinut astua itse -menneisyys sisään silmin nähtäväksi ja korvin kuultavaksi... - -Raitis henkäys tuntui auenneesta ovesta vanhuksen astuessa sisään. -Ensin tuli näkyviin keppi ja käsi. Se oli ruskea ja ryppyinen, ja -jokainen sen suoni oli kohona korkealla sinisenä juovana. Jo näkyi -hamppupaita, aukosta ruskealta vilahtava rinta, jo harmaa, tuuhea, -rinnoille valuva parta, hopeinen tukka. Kumarassa tuli vanhus matalasta -ovesta sisään, mutta kynnyksen yli päästyään ja ristinmerkin tehtyään -hän vähitellen ja hitaasti oikaisihe... - -Tuntui kuin olisi hän siinä hämärässä tuvassa suoristautuessaan -kasvanut aivan jättiläiseksi. Hänen vartensa venyi kunnioitettavaan -korkeuteen, hänen tukkansa ja partansa muodostuivat homerosmaiseksi -kehykseksi hänen korkealle ja kuperalle otsalleen. Ja hänen -suuret silmänsä, joita molempia peitti valkoinen jää, tuijottivat -ilmeettöminä, aavemaisina suoraan kohti avaruutta. Vaiti seisoi hän -siinä kuunnellen herkästi... - -Nuorukaista värisytti ja uteliaana hän kumartui eteenpäin oikein -tarkemmin tulijaa näkemään. Ontrei osoitti hämmästyksen ilmettä ja -katsoi toveriinsa oudostuneen näköisenä. Tuo korkeavartinen ukko tuossa -oli ilmestys muinaisajoilta, jonka koko olemus tuntui olevan, hänen -tuossa seisoessaan, kuin sanatonta ihmishengen kääntymistä korkeuden -puoleen, kuin ihmisyyden avunhuutoa maan tomusta Ukon ylijumalan ja -sanan salaisten voimien puoleen. - -Mutta taatto Titoff tervehti sokeaa ystävällisesti ja vei hänet perille -istumaan. Ja ukko tiedusteli vieraista ja sai kuulla heidän runojakin -kyselleen. Vaiti painoi hän harmajan päänsä käsiinsä tuijottaen -ilmeettömästi eteensä. - --- Kerran kävi täällä mies, ruotsi, jolle talvisen päivän ja illan -runoja lauloin. Siitä on jo kauan, hyvin kauan. Hiihtäen hän tuli, -mistä, en tiedä, mutta heti tunsin minä hänet veljekseni. Kuollut jo -lienee. Kovin hän halasi runoja kirjaan panna. Äijän lauloin, äijän -muistin, enempi olisi isäni muistanut. Nykyinen kansa ei niin mitänä -muista... - -Hän puhui katkonaisesti, ikäänkuin omissa aatteissaan, panematta enää -huomiota ympäristöönsä. Titoff kuiskasi: - --- Vanha on, horajaa jo... - -Mutta runolaulaja jatkoi itsekseen: - --- Eivät enää taattojen tavoin haastakaan. Eivät soita kantelehia. -Räähkiä lauluja laulavat. Rumalla soitolla illat pilaavat. Pahoin myös -puhuvat. Kuolla minunkin pitävi... - -Tuntui kolkolta kuulla näitä vanhuksen valittavia syytöksiä. Vaiettiin. -Katsottiin permantoon. Odotettiin. - -Vanhuksen puhe kävi jo epäselväksi, niin ettei tahtonut voida kuulla -hänen sanojaan. Mutta pian saattoi hämmästyksekseen ymmärtää, että hän -siinä oli mumisten ruvennut hyräilemään jotakin runoa. Kuta pitemmälle -hän pääsi, sitä kuuluvammaksi ja selvemmäksi tuli hänen äänensä, ja jo -saattoi erottaa sanatkin. - -Turhaan koetti nuorukainen odottaa siinä jotakin tuttua mytoloogista -nimeä päästäkseen edes läheltä arvailemaan, mitä jaksoa ukko hyräili. -Pian hän päinvastoin pääsi selville, ettei tässä ollut kysymyksessä -mikään Kalevalan toisinto, vaan joku aiheeltaan aivan toiselle alalle -kuuluva laulu, joka oli vanhuksen runollisen luomisvoiman viimeinen -ilmaus. Uteliaana ja henkeään pidättäen kumartui hän yhä lähempää -hyräilyä kuuntelemaan. - -Mutta selvästi se jo kuuluikin. Kuta pitemmälle ukko laulussaan -pääsi ja kuta syvemmälle hän unehtui omaan runolliseen maailmaansa, -haltioituen yhä enemmän, sitä korkeammaksi kohosi hänen äänensä ja sitä -suoremmaksi oikaisi hän taas kumaraan vaipuneen vartensa. Ääni, josta -kuului vanhuuden värittömyys ja vapiseminen, tuntui kuitenkin kumpuavan -jostain syvältä ja sisäinen innostus antoi sille salaperäisesti ja -profeetallisesi vaikuttavaa hehkua. Kuka ja mikä oli tuo ukko? Mistä -oli hänellä tämä runon kyky? Oliko hän joku Vipunen, joka oli säilynyt -muinaisilta ajoilta todistukseksi keskellemme salaisista voimista ja -kyvyistä? - -Jännittyneenä olivat kaikki ruvenneet kuuntelemaan. Miihkali-ukko -oli jo pitkät aikaa ollut omituinen ja puhellut asioita, joita ei -ymmärretty. Mutta näin julkisesti ja mahtavasti ei hän vielä ollut -esiintynyt ja siksi häntä nyt aivan erikoisella uteliaisuudella -kuunneltiin. Mahdollista oli, että vieraiden tulo ja heidän -tiedustelujensa johdosta heränneet vanhat muistot olivat vaikuttaneet -mullistavasti ukon mielikuvitukseen ja saaneet hänet tänä hämärän -hetkenä ikäänkuin loveen langeten haltioitumaan. - -Vanhalla runon mitalla ja sävelellä hän kuvaili oman pienen -kyläheimonsa elämää ja taistelua. Vaivaloista se oli aina ollut, -alituista kamppailua nälän häätämiseksi. Mutta niin kauan kuin sitä oli -tehty vanhan tiedon varassa, ahkeruudella ja jaloja tapoja noudattaen, -oli sillä aina ollut luojan suosio keralla. Mutta ajat muuttuvat ja -vieraat tavat sekä ymmärrykset tunkevat salollekin, työntäen tieltään -syrjään esi-isäin menot ja uskomukset. Entisyys unohtuu ja joudutaan -uralle, joka ei ole luontaisesti Kalevan kansalle aiottu, ja niin -muututaan muuksi kansaksi itseään enää tuntematta. Niin kuolee henki -ja sanan voima, joka on aina ennen ollut hädässä ja elämässä apuna. -Kuusikkoon painuvat vanhat eivätkä nuoret heidän muistoansa kunnioita -ja heidän opetuksiansa ota enää varteen. - -Aivan haltioituen ja profeetallisella silmällä ukko siinä karussa -yksinkertaisuudessa ikäänkuin laulaa heimonsa kuolinvirttä. Näkee -selvään, ettei kuulijakunta häntä ymmärrä, ei osaa asettua sille -muinaisen itsetunnon kannalle, joka vielä elää sokeassa laulajassa. -Ja pian ukko vaipuu surumieliseen runolliseen haasteluun vanhan -haltiamaailman kanssa, puhellen, kuusikon rauhasta ja kotoisten -asuinsijainsa kauneudesta. Jo siirtyy hän yhä utuisemmille maille, -kulkien pitkin sinistä siltaa kohti Kiesuksen kartanoita, jossa itse -vakainen luoja hänet vastaan ottaa, tervetulleeksi toivottaen. Siellä -on hänellä rauha ja kaikkien syntyjen syvien selvitys, palkinto ja -ijankaikkinen autuus. - -Huomaa selvästi, että ukko on kristillisen hengen läpitunkema, -vaikkakin monessa kohden runollisten luonnon-uskomuksien vallassa. -Vaietaan ja kuunnellaan. Hämärä houkuttelee tunteita liikkeelle. -Vihdoin on kaikki hiljaa. Ukko on lopettanut ja syvään on painunut pää -hänen rinnalleen. Odotetaan vielä hetkinen, kunnes vihdoin yksitellen, -äänessä pieni lämmin värähdys, lausutaan hyvästit ja mennään huoaten -kotiin. Tupa tyhjentyy, kunnes on jälellä vain talon väki ja yhä -paikallaan istuva ukko. Hänkin vihdoin vaieten havahtuu ja kiitellen -lähtee kompuroimaan ovea kohti. Nuorukainen käy häntä kotiin saattamaan. - -Yö on kylän yllä, taivas pohjaton salaperäisessä valossaan, järven -selkä kuin rajaton kuvastin, jonka pinnalla leikkivät sumun harsokuvat. -Kaukaa kuuluu melkein räikeänä ja kirkkaana ratshoin toimelias puhelu -ja kesannolta kilahtaa silloin tällöin verkkaan päätään kääntävän -ja märehtivän lehmän kello. Ukko astuu varoen ja vaivaloisesti, ja -nuorukainen kulkee sanatonna hänen rinnallaan. Kotipihallaan ukko -sitten seisahtuu ja vaistomaisesti kääntää päänsä sinne, missä heikosti -läpi yönkin välkehtii päivän kirkkaus. Kauan hän tuijottaa sinne -elottomilla suurilla silmillään, kunnes taas havahtuu ja nöyrästi -kiittelee toveriansa tällaista vanhaa raukkaa saattamasta. Ja kun -sintsin ovi on hänen peräänsä sulkeutunut, oli tuosta saattajasta kuin -olisi kadonnut hänen näkyvistään todellakin kappale Karjalan muinaista -suuruutta ja hengen voimaa. - -Titoffin tuvassa uinui jo Ontrei olkivuoteellaan onnellisen näköisenä -kuin lapsi, ja mieli tyvenenä vaipui hänen nuori toverinsa hänen -vierelleen. Eikä ollut taistelua eikä onnettomuutta, vaan rauhan suuri -aavistus sydämessä. - - * * * * * - -Kaukaa kuuli hän aivan selvästi kirkonkellojen juhlallisen äänen -ja ilma oli niin kaunis kuin se voi olla vain sunnuntai-aamuna. -Vähitellen rupesi soitto kuulumaan yhäkin lähempää, kunnes hän äkkiä -heräten huomasi sen tulevan kylän pienestä rukoushuoneesta. Se ei enää -ollutkaan mitään suurten kellojen juhlallista pauhua, vaan pikemmin -pienen kellon ystävällistä kilinää, joka tuntui somalta siinä aamun -ihanuudessa. Valtainen kirkkaus näkyi ulkoa, järvi kisaili virkeänä -aallokkona ja ruohon vihreys tuntui silmälle mieluiselta. - -Hän oli yksin tuvassa. Nopeasti nousi hän kiiruhtaen ulos rantaan -peseytymään. Pihalla istuikin Houdi, valmiina häntä kiusoittelemaan: - --- Sinä pitkään makaat! - -Hänellä oli hyvin koreat vaatteet: vaaleansininen hame, valkea -avorintainen pusero, ja keltainen, punakukkainen huivi, joka oli -somasti valahtanut niskaan. Hänen nauraessaan muodostui poskeen kuoppa -ja hän pyörähteli keveästi, nähtävästi mielihyvissään vaatteistaan. - -Nuorukainen katseli tyttöä mielihyvällä, uhaten sitte: - --- Odotahan... - -Mutta tyttö suikasi keveästi syrjään ja hän menikin rantaan enempää -kiinni tavottamatta. - -Vesi syveni tasaisesti ja pohja oli mitä puhtainta hiekkaa. Hän kahlasi -hitaasti syvemmälle nauttien voimiensa tunnosta ja hyvää tekevästä -pienestä vilun väreestä. Raitis tuuli hiveli hänen ruumistaan. Nyt -tuli tuossa syvän rinta eteen ja hän heittäytyi uimasilleen lähtien -soutelemaan. - -Rannalle oli tullut ukkoja katsomaan tätä heille outoa asiaa; -karjalainen ei nimittäin enempää kuin suomalainenkaan ui muuta kuin -lapsena. Uida hän ei tavallisesti osaakkaan, vaan on vesihädässä -useimmiten aivan avuton. Ihmeissään he nyt katsoivat uijan menoa, -ystävällisesti huudellen hänelle varottavia sanoja. Mitään vaaraahan -tässä ei ollut, sillä hän oli lapsuudessa opitun tapansa mukaan veteen -mennessään juhlallisesti heittänyt kädellään vettä rannalle ja sanonut: - --- Näkki maalle ja minä veteen. - -Se riittää. Vetehinen silloin menee maalle siksi aikaa, kun uija on -vedessä, eikä siis vedä häntä sinne aaltojen alle asuntoonsa. - -Hän kääntyi selälleen ja antoi aaltojen ajaa itseään hiljaa rantaa -kohti. Tuntui niin erinomaisen viileälle ja intohimottomalle siinä -raittiissa vedessä keinua. Vilahduksena taas kuluneet viikot -kuvastuivat hänen mieleensä outona, merkillisenä ajanjaksona... - -Hän oli tullut rantaan ja kiiruhti ylös pukeutumaan. Kellonsoitto oli -lakannut ja hän tunsi nyt äkkiä harvinaisen voimakasta nälkää. Nopeasti -kiirehti hän tupaan, tavaten tiellä rukoushuoneelta palaavan isännän ja -Ontrein, jotka häntä iloisesti tervehtivät. - --- Eihän meillä ole täällä ei pappia eikä diakonia, vaan itse me -laulamme ja luemme sen minkä osaamme. Kyllä se siitä yhtä suureksi -Jumalan kunniaksi rodiutuu. - -Taatto Titoff näin selitteli päivän jumalanpalveluksen suoritusta ja -Ontrei hymyili ystävällisesti joukkoon. Mentiin tupaan, jossa Houdi jo -malttamattomasti odotti. Pöydällä oli kalakukkoa, monellaisia piiraita, -voita ja tuoretta maitoa sekä suolakalaa. Mielihyvin kävi isäntä -vieraineen maukasta ateriaa nauttimaan. - -Ja niin vietettiin kaunista sunnuntaita leikkien, iloiten ja -levähdellen, ystävällisen ja vieraanvaraisen kylänväen keskuudessa. -Valoisena muistona säilyvät ne hetket kautta elämän, ja aina, kun -mieleen palaa kuva nauravasta karjalais-neidosta, rukoilee sydän -hänelle onnea ja menestystä. Miten lienee elämäsi nyt, kaunis Houdi? -Onnellinenko olet vai oliko kohtalolla raskas taival osallesi -varattuna? Jää hyvästi ijäksi, ihana neito, kotisi, ja kaunis -kotikyläsi syvällä Karjalan sydämessä! - - - - -SOLOVETSI JA KARJALA. - - - Minkä kerroin keskiyöllä, - Senpä unelta kuulin, - Minkä kuulin kuutamolla, - Senpä haastoin haavehia. - -"Että Jumala kaikkivoipa rankaisisi kuolemani ja kaiken vääryyden ja -väkivallan... rakas... Jumalan armolliseen suojaan ja varjelukseen..." - -Nimen kuullessaan ja saatuaan tietää kirjoituksen sisällön nyykäytti -munkki-vanhus tietävästi päätään: - --- Se on sitten onnettoman ritarin Johan Grijpin kirjoitusta, sanoi -hän. Tuo ritari kuoli luostarissa vuonna 1612. Mahdollista on, että -kirje antaa hiukan valaistusta hänen kohtalostaan. Varmaa on, että hän -viattomasti sortui sen ajan ristiriitaisuuksiin, ja Jumala olkoon hänen -sielulleen armollinen... - -Nuorukainen kävi uteliaaksi. - --- Siis Antonii Doblestniin aikana? kysyi hän viitaten Solovetsin -pieneen historiaan. - --- Niin, juuri mahtavan arkkimandriitti Antoniin aikana, miehen, joka -voimalla, tarmolla ja valtioviisaudella hoiti valtakunnan etuja täällä -pohjoisessa Boris Godunowin kuoltua vuonna 1605. - -Nuorukainen ymmärsi. Luostarin historiassa kerrottiin, että kun Boris -Godunovvin kuoltua valtakunta joutui hajaannuksen tilaan ja yhä -uudelleen esiintyvät kruunun tavoittelijat täyttivät maan melskeellä -ja sisäisillä sodilla, tuli Solovetsin luostari täällä pohjoisessa -vallan vartiaksi ja valtiotaidon johtajaksi, erittäinkin kun se laski -koko Karjalan jonkunmoiseksi alusmaakseen, josta se sai tuloja ja -josta sen oli vastattava. Kun nyt vuonna 1609 Kaarle IX teki Vasili -Shuiskin kanssa liiton sillä ehdolla, että hän antamansa aseellisen -avun korvaukseksi saisi koko Karjalan läänin, lähetti Pohjanmaan -sotapäällikkö Isak Behm sanansaattajan kirjeellisesti tiedustelemaan -luostarilta, miten se suhtautuu tähän sopimukseen: pitääkö -Shuiskin puolta ja luovuttaa puolestaan Karjalan, vai kannattaako -Vale-Dmitriitä, eikä anna Karjalaa hyvällä. Shuiskiahan luostari -tietenkin kannatti, mutta ei millään ehdolla halunnut luovuttaa -Karjalaa; kuitenkin oli kieltäytyminen tavallaan tsaarin käskyn -hylkäämistä; mitä tehdä tässä pulmallisessa tapauksessa? - --- Niinkö oli asia? - --- Niin, nyykäytti vanhus vastaukseksi, ja jatkoi itse: - --- Mutta arkkimandriitti Antonii oli mies, joka ei mielinyt ratkaista -pulmaa luostarilleen epäedullisesti. Viisitoista vuotta aikaisemmin -olivat valmistuneet luostarin lujat muurit ja sen kahdeksan korkeata -linnatornia. Ne olivat sen ajan varustuksiksi siksi kunnioitettavat, -että Antonii saattoi huoletta heittäytyä niiden turviin, olipa -vihollisena sitten joko Ruotsi tai itse Shuiski. Ja meri tuossa -ulkopuolella suojeli myöskin pyhää hoidokkiaan. Ja Karjalan kansan -uskonnollinen mieliala sekä molemmin puolin tehdyt ryöstöretket -olivat kiihoittaneet suomalaisten ja karjalaisten keskinäiset välit -niin verisiksi, että luostarilla oli varmaankin koko alusmaittensa -asujamisto puolellaan. Harkintaa siis sieti tämä asia, eikä luostari -vastaustaan kiirehtinytkään... - - * * * * * - -Ulkona oli kaikki hiljennyt. Ylösnousemisen kirkon sinistä -jättiläiskupoolia ja kuulakasta taivasta vastaan vilahtelivat -valkoisina välähdyksinä uupumattomien lokkien siivet. Kultaiset -ristit kajastelivat pronssin värisinä yön ilmassa ja vinoon painunut -kolmas poikkipuu kertoi väsymättömästi surumielistä taruansa maailman -vapahtajasta, jonka ihmiskunnan koko syntitaakan raskauttaman askeleen -alla se masennuksissaan vinoon vaipui. Ryhmyiset muurit olivat siinä -kuin uneen uupunut mahtava peto, silmät puoli-ummessa odottaen -hetkeänsä. Ne olivat paljon nähneet ja tiesivät paljon kertoa. - --- Katso, poikani, tuota pientä kolon tapaista tuon korkeimman tornin -länsipuolella, sanoi vanhus hänelle viitaten akkunasta. Ulkopuolelta -ei kukaan voisi aavistaa, että se on erään pienen ja ahtaan kammion -ainoa valoreikä. Se on muurattu itsensä tornin paksuun seinään ja siinä -kopissa on... - -Hän keskeytti puheensa ja mietti hetken, mutta jatkoi sitten hiukan -lausettansa muuttaen: - --- Siinä kopissa on aikoinaan asunut onneton ritari... Sanotaan, että -Itämaisen sodan aikana Kasaniin viedyt luostarin salaiset asiakirjat -ovat myöskin tienneet laajasti kertoa tähän tapahtumaan liittyvistä -seikoista. Jumala meitä armossaan varjelkoon ja selittäköön tekomme -parhain päin. - -Hän teki hartaasti ristinmerkin ja vaipui ajatuksiinsa. Nähtävästi -hän tunsi tämän asian tarkoinkin, vaikka oli haluton siitä kertomaan, -sen kun saattoi katsoa jotenkin luostarin maineelle epäedulliseksi. -Mutta kenties hän sitten muisti välille jo jääneen kolme vuosisataa, -joiden aikana on kerennyt pahakin viillos turpeentua, kenties tuo -kaukainen ja hänelle rakkaaseen laitokseen niin läheisesti liittyvä -ihmiskohtalo häntä liikutti ja kehoitti siitä puhumaan, miten hyvänsä, -tänä yön hetkenä valkopartainen vanhus haasteli nuorelle suomalaiselle -eriskummallisia, puoleksi historiallisia, puoleksi tarunomaisia ja -keskiaikaisen mystiikan värittämiä tarinoitansa. Tuntui aivan selvään -hänen melko nopeasta ja sujuvasta esityksestään, jossa usein saattoi -kuulla vanhan kirkkoslavonian värittämiä sanakäänteitä, että hänen -kuvauksensa oli kotoisin jostain luostarikronikasta, jota ei oltu -koskaan saatettu julkisuuteen sen vuoksi, että sen tiedot saattoivat -antaa aihetta luostarin johtajien toiminnan arvosteluun. Kirjoittaja -lienee ollut joku asian salaisimmatkin vaiheet tarkoin tunteva munkki, -joka omasta halustaan ja ikäänkuin jonkunmoista syyllisyyden tunnetta -lievittääkseen oli tapahtumat jälkimaailman tietoon saattanut. Se oli -inhimillisyyttä, Jumalan pelkoa ja naivia katolisuutta täynnä... - -Jumalan tahdosta saapui autuaan arkkimandriitin Antonii Doblestniin -neljäntenä hallitusvuotena keväällä, vielä lujan jään aikana, -monasteriin nämtsien lähetystö tiedustelemaan, tahtoiko monasteri -ryhtyä kannattamaan Vasili Shuiskin, sen oikeauskoisen tsaarin asiaa, -sekä luovuttaa puolestaan Ruotsille Karjalan läänin, niinkuin sovittu -oli, vai liittyä Dmitriihin, siihen väärään vallan anastajaan, ja -kieltää vastoin tsaarin sanaa Ruotsilta Karjalan. Ja oli tässä -lähetystössä, paitsi Pohjanmaan sotapäällikön Behmin miestä, nuori -ritari Johan Grijp, sekä heidän palveluskuntansa, jotka kaikki -olivat saapuneet Pohjanmaan puolelta yli oikeauskoisen maan, Kemin -ja pyhän meren. Ja kun he olivat tulleet suuren portin edustalle, -jota monasterin palkkaama streltsien joukko ajan levottomuuden ja -epävarmuuden vuoksi yötä päivää vartioi, ja vartiat olivat heiltä, -vaikka heidän asiansa jo tunnettiinkin, tiedustelleet tulon syytä ja -tulivatko ystävinä vai vihollisina, niin kun he olivat ilmoittaneet -ystävinä tulevansa ja lähetystön suojaa vaativansa, sanoma heidän -tulostaan heti saatettiin itsellensä arkkimandriitille. Ja sillä -välillä vieraat ihmetellen katselivat äsken rakennettuja valtavia -muureja, puhellen keskenään oudolla kielellä ja katsellen koko -laitostamme nähtävästi suurella kunnioituksella. Ja oli varsinkin nuori -ritari Grijp puettu synnillisen koreasti turkkeihin ja kauniisiin -säämiskäsaappaisiin sekä nahkaisiin kyltereihin, pitkä miekka -sivullansa. Nauraen osoitteli hän seurallensa isiemme vaatetusta, eikä -kukaan lähetystön jäsenistä osoittanut pyhän neitsyen kuvalle portin -yläpuolella ristinmerkillä kunnioitusta, kuten Jumalan kunnia olisi -vaatinut. Ja paljon saapui isiä työn ja rukouksen keskeltä katsomaan -nämtsien lähetystöä ja miettimään, mikä suuri asia oli saattanut -vieras-uskoiset liikkeelle tänne jäiden ja myrskyn valtakuntaan. -Mutta oli se Jumalan tahto ja koettelemus, että saataisiin nähdä, -oliko monasteri sopiva kantamaan sitä suuruutta ja valtaa, minkä hän -armossaan sille näillä kolkoilla perukoilla ja ammoin pakanuudesta -luopuneen kansan keskuudessa oli määrännyt. - -Jumalalle ainoalle ylistys, kiitos ja kunnia. Kun suuri isämme Antonii -oli saanut kuulla nämtsien lähetystöstä, oli hänen sydämensä vallannut -ankara ahdistus ja epätoivo, niin että hän oli käsiään väännellen -heittäytynyt ristinkuvan eteen ja rukoillut palavasti Jumalalta ja -monasterin suojeluspyhimyksiltä tietoa siitä, mitä hänen piti tässä -näin pulmallisessa kysymyksessä tehdä, kun hänen järkensä ja monasterin -tulevaisuus sekä näiden perukkain oikeauskoisen kansan kohtalo ja -mielipide neuvoi tekemään toisin kuin mikä oli julistettu tsaarin -tahdoksi ja tarkoitukseksi liittokumppaninsa kanssa. Ja oli hän -käskenyt isien kokoontua ylösnousemisen kirkkoon yhteiseen rukoukseen -ja viedä vieraat monasterin vierashuoneeseen sekä kohdella heitä hyvin -ja säätynsä sekä lähettiläs-arvonsa mukaan. - -Mutta kun marttyyri Filipin rakentamilla isoilla Marian taivaaseen -nousun ja Kristuksen kirkastamisen kirkkojen kelloilla äkkiä ruvettiin -täydellä voimalla soittamaan, hämmästyi lähetystö kovin juhlallisen -äänen suuruutta ja sitä rikkautta, jota oli tarvittu sellaisten -suunnattoman suurien kellojen valamiseen. Mutta he eivät olisi asiaa -ihmetelleet, jos he olisivat todella tunteneet monasterin suuret -rikkaudet ja sen mahtavan vaikutusvallan, joka sillä jo kauan oli -ollut äiti-Venäjän asioihin, tunteneet luostarin toisen perustajan, -Pyhän Filipin uupumattoman tarmon, valtioviisauden ja uskon, hänet, -joka on rakentanut suurimman osan monasterin rakennuksista, perustanut -hospitaalin, myllyn ja paljon teitä sekä Jänissaaren kuuluisan -erakkolan, hänet, jonka tsaari viimein totuuden puhumisen tähden -surkeasti ja tuskallisesti kauheassa vankilassa tapatti. Niin jos -vieraat olisivat kaikki nämä seikat tunteneet, he eivät olisi niin -suuresti kaikkia näkemiänsä ihmetelleet. - -Mutta kun monasterin palvelijaveljet tulivat ilmoittamaan -arkkimandriitin tahtoa vieraille, eivät nämä ensin mielineet antaa -pois aseitaan, koskapa näkivät muurin reunalta streltsien piikit ja -rengaspaidat, mutta taipuivat sittemmin ja antoivat suosiollisesti pois -miekkansa, jotka olivat hyvin siroa tekoa ja joista toinen vieläkin -on tallella asehuoneessamme. Ja huolettomana ja hymyillen sekä edes -päänsä paljastaen astui sitten muiden mukana nuori ritari Grijp -portistamme sisään, ja oli hänellä kaunis muoto sekä ruskea, munkkiemme -tapaan hartioille valuva tukka, niinkuin kuului olleen siihen aikaan -nämtsien maallikoilla tapana maailmallisesti itseänsä koristella. Mutta -huomattuaan muuriemme ylettömän vahvuuden ja korkeuden, hyvät aseemme -ja asestetut vartiamme tulivat he jälleen rauhattoman näköisiksi, -mikä ei ollutkaan ihme, sillä olivathan he oudossa paikassa ja -vihollismaassa, joskin Jumalansa ja lähettilästurvansa varjeluksessa. -Sillä epäilemättä oli heidänkin varjelijansa sama armollinen Jumala, -jolle alttarimme ääreltä yötä päivää kaikuu ylistys- ja kiitoslaulu. - -Streltsit laskivat aseensa heitä tervehtiäkseen ja katselivat nämtsit -varsinkin vartiaimme päällikköä, joka oli harvinaisen voimakas ja -komea nuori mies, suurella uteliaisuudella. Heidät kuljetettiin nyt -heidän asuntoonsa, joksi tuli kullekin ritarille oma huoneensa, -mutta asemiehille yhteinen, ja olivat ritarit tähän järjestelyyn -tyytymättömiä, tahtoen päästä asumaan yhteen miestensä kanssa, mutta -rauhoittuivat he, kun heille selitettiin, ettei muita huoneita -tällä kerralla ollut käytettävänä. Muut huoneet tarvittiinkin -tarkoin, kun muistetaan se, mikä jälkeenpäin saatiin tietää, että -aivan heti tämän jälkeen monasteriin saapui Shuiskin pajarien -lähetystö, joka yön pimeydessä salaa tuli hautausmaan puoleista -salakäytävää myöten, saavuttuaan saarelle Suman linnasta; eivätkä -heitä kutkaan luostariveljistä nähneet eivätkä tulleet näkemään, -sillä se oli arkkimandriitin Antoniin nimenomainen tahto. Mutta oli -eräs munkeistamme sen kuitenkin päässyt tietämään, sillä hän toimi -arkkimandriitin sihteerinä, ja ajatteli hän silloin nämtsienkin -monasteriin tullessa, että Jumala ainoastaan tietää, mitä tästä -kaikesta lopuksi tulijoille kohtaloksi koituu, kuten olikin asia, ja -tämän kaiken on hän itkien ja rukoillen yön synkkinä hetkinä salassa -ylös kirjoittanut, että tiedettäisiin viattomalla verellä olleen -pyhässä monasterissa puolustusmiehiä. - -Se huone, joka nyt joutui ritari Grijpin asunnoksi, oli pieni, muurin -sisään rakennettu isossa läntisessä tornissa, jonka akkunana oli -epäpyöreä ampumareikä. Juuri kun aurinko iltaisin hukkui lännessä -mereen, sattuivat sen säteet sopivasti tästä aukosta sisään siellä -asuvan virkistykseksi ja mielen ylennykseksi. Ja pienuudestaan -huolimatta oli huone siisti, jopa parempi kuin munkkien kopit. Sinne -vievän käytävän reunaan on muinoin laitettu pyhien hautoja, joista -toisia on myöhemmin avattu, ja on käytävä muutenkin pimeyden takia -kolkko, niin että iloisen ritarin mieli näkyi väkisinkin masentuvan -alakuloiseksi. Sanotaan Jumalan sallivan, että edessä olevan kolkon -kohtalon aavistus pääsee tunkemaan mieleen, että sydän kääntyisi -ijäisyyden puoleen, ajoissa huolehtimaan pelastuksesta. - -Mutta kun vieraat näkivät rauhallisen ja ystävällisen käytöksemme ja -saivat käskyn tulla aterioimaan monasterin yhteiseen ruokasaliin, -näytti heidän mielensä virkistyvän ja mielellään nauttivat he Jumalan -antimia vakaina kuunnellen esilukijan esitystä pyhien elämästä, jota he -kuitenkaan eivät tainneet paljoa ymmärtää. Ja kun ateria oli nautittu -ja siunattu leipä syöty, ilmaisi lähettiläs taaskin pyyntönsä saada -tavata arkkimandriitta, mihin suostuttiinkin. Mutta sitä ei sallittu, -että hän olisi ottanut mukaansa ritari Grijpin, sillä lähettiläs -oli hän yksin vain. Ja saatettiin hänet sitten monasterin esimiehen -huoneeseen, joka oli paksuun ympärysmuuriin liittyvä yläkerran laaja -asumus. Jumala olkoon tämän kertojalle armollinen siitä, että hän -puhuu näistä salaisista asioista, mutta se tapahtuu ainoastaan siinä -vakaumuksessa, ettei tässä sattunut mitään, joka ei olisi ollut Jumalan -niin sallimaa, ja tuhatkertaa olkoon annettu anteeksi sekin, että -synnillinen uteliaisuus houkutteli sen, joka on näistä asioista tiennyt -näin tarkoin kertoa, muurin sisäkäytävää arkkimandriitin salaovelle -kuuntelemaan mitä tapahtuman piti. - -Arkkimandriitti Antonii istui pöytänsä ääressä, jolla paloi kaksi -tuohusta, ja jäivät hänen raudanlujat kasvonsa, joista mustat silmät -tuikkivat, muun huoneen kanssa kokonaan varjoon. Kun vieras teki -kunnioittavan, mutta ylpeän tervehdyksen, nousi monasterin esimies -seisomaan ojentaen hänelle kätensä. Ja tunnustaa täytyy, että hän oli -todella komea ja ihailtava mies, sopiva näinä melskeisinä aikoina -valvomaan valtakunnan etuja näillä mailla, jotka olivat aina olleet -riidan esineinä, mutta jotka hänen viisautensa tänä ajankohtana, -jolloin tsaari oli ne jo pois luvannut, pelasti monasterille ja -oikeauskoiselle kirkolle. Hän oli pitkä ja laiha mies, parta harmaa, -rinnalle aaltoileva, päässä hiusten puutteen ja kylmän tähden kalotti, -milloin hän ei pitänyt munkkien tavallista korkeaa mustaa päähinettä. -Kun nyt lähettiläs ojensi hänelle sinetillä suljetun kirjeen, teki hän -sen jo paljoa nöyremmin kuin mitä olisi hänen ryhdistään äsken sisään -astuessaan voinut odottaa. Luettuaan kirjeen hitaasti viittasi Antoni -lähettilästä, hänelle sanaakaan sanomatta, poistumaan, mitä käskyä tämä -ollenkaan hidastelematta totteli. - -Tämä kirje sisälsi nyt sen, mitä tämän kirjoituksen alussa on -mainittu, ja oli siinä siis tarkoituksena saada selko, luovuttaisiko -monasteri esteettä Ruotsille sen, mistä oli sovittu, nimittäin -Karjalan Solotsiin eli siis Valkeaan mereen saakka, mikä on ollutkin -Ruotsin vanha pyrkimys ja luonnollinen asia kaiken muun paitsi uskon -puolesta, Karjalan kansa kun on heidän kanssa samaa heimoa. Mutta kun -se oli ammoin monasterin ja oikeauskoisen kirkon toimesta käännytetty -oikeaan uskoon ja mielellään pysyi monasterin alamaisuudessa, pitäen -rajantakaisia Kajaanin nämtsejä vihollisinaan, ei monasteri tietenkään -voinut katsoa oikeaksi sen luovuttamista Ruotsille, sillä olisihan -sillä teolla ehkä ainaiseksi lopetettu Venäjän valta näillä perukoilla. -Ja ainoastaan pakosta oli Vasili Shuiskikin tällaisen valtakunnalle -vahingollisen sopimuksen tehnyt, mistä saattoi olla todistuksena sekin -lähetystö, joka -- hänenkö vai muiden kaukonäköisten miesten toimesta --- juuri näissä asioissa monasteriin saapui. Sillä salata ei voine sitä -asiaa, että valtioviisaat miehet, jotka asettivat isänmaan edun yli -kaiken, olivat heti, kuultuaan että Ruotsin kuninkaan kanssa oli tehty -sopimus Karjalan läänin luovuttamisesta avun palkaksi, lähettäneet -tämän lähetystön Solovetsiin valvomaan, että sen lupauksen toimeenpano -saataisiin jos mahdollista raukenemaan. Siinä tarkoituksessa piti -sen antaa asianomaisten ymmärtää, ettei tottelemattomuus tsaarin -käskyä vastaan ollut tässä tapauksessa mikään synti, vaan päinvastoin -erittäin ansiokas teko, joka vastaisuudessa kyllä palkittaisiin. Ja -kun monasterin etu myöskin tässä tapauksessa puhui samaan suuntaan, ei -saattanut epäillä, mikä oli oleva Antoniin lopullinen päämäärä tässä -asiassa. - -Heti kun tämä lähetystö yön hiljaisuudessa oli saapunut, herätettiin -Antonii. Heidän kesken alkoi nyt kiihkeä neuvottelu, jonka sisällystä -ei voinut kuulla, mutta joka, kuten sittemmin tapaukset osoittivat, -kävi siihen suuntaan, että monasteri vastasi myöhemmin kirjeellisesti, -antamatta tälle lähettiläälle mitään suullista tietoa kannastaan. -Ja parempi olisi, että monasteriin jäisi sitä varten joku nämtsien -seurueesta, sillä hän, varustettuna luostarin suojeluskirjalla, -parhaiten sitten voisi viedä vastauksen takaisin. Siten voitettaisiin -ainakin aikaa ja saataisiin nähdä, miksi asiat kehittyisivät etelässä, -jossa nämtsit nyt taistelivat tsaarin puolesta. Kaikesta tästä näki, -että monasterilla oli suuri merkitys näiden maiden asioissa, jopa -valtakuntien välisissä neuvotteluissa. - -Mutta sillä välin kuin varsinainen lähettiläs oli virallisissa -puuhissaan, pitivät streltsit huolta Grijp ritarin huvittamisesta. He -näyttivät vieraalleen kaikki kirkot, aarreaitan ja asekammion, minne -oli koottu sadottain pertuskoja, keihäitä, miekkoja, kypäreitä, nuijia -ja rautapaitoja; he näyttivät hirvittävät maalaukset, joissa kuvattiin -saatanan viettelyksiä ja helvetin tuskia, veivät katsomaan Sosiman -ja Sauvvatan muumioita sekä paikkoja, joissa oli ihmeitä tapahtunut, -aarteita ja kalliita esineitä, joista monasterin rikkaus ja maallinen -mahtavuus kävi ilmi. - -Ja kerrotaan, että streltsien päällikkö, tuo suuri ja voimakas sotilas, -oli utelias näkemään, mihin nämtsit voisivat käyttää sellaista kapeata -ja pitkä miekkaa, joka oli oikeastaan vain kärjestä terävä ja jollainen -oli Grijp-herrankin ase, hän itse kun oli tottunut luottamaan pitkään -ja raskaaseen lyömäaseeseensa. Kun silloin ritari Grijp oli tulkin -avulla selittänyt miekkailutaitoa ja streltsi epäillen pudistanut -päätänsä, oli ritari iloisesti tarjoutunut hänelle käytännössä -osoittamaan sellaisen aseen etevämmyyttä. Hän oli saanut aseensa, oli -menty monasterin ulkopuolelle metsikköön ja siellä käyty miekkasille. -Ihmeellistä oli ollut nähdä, kuinka hän silloin notkeudellaan ja -nopeudellaan sekä äkkiarvaamattomilla pistoillaan oli saattanut -jättiläismäisen vastustajansa kokonaan ymmälle, lopuksi lyöden -liian raskaan aseen tämän kädestä. Päivittäisin oli silloin ruvettu -miekkailemaan ja ritarin uutta taitoa opettelemaan, ja oli hänestä sekä -streltsien päälliköstä pian tullut ystävät. - -Mutta monasterin väki koetti nyt Antoniin käskystä saada lähetystön -aikaa kulumaan, sillä mihinkään tarkempiin neuvotteluihin ei tahdottu -ryhtyä. Mutta ruotsalainen lähettiläs kävi pian malttamattomaksi ja -vaati vastausta päästäkseen lähtemään kotiseuduilleen, jonne hän -tahtoi saapua ennen täydellistä kelirikkoa. Silloin selitettiin, -että vastaus lähetettäisiin kirjallisesti, kunhan ensin saataisiin -tarkempi tieto tsaarilta, mikä oli hänen tahtonsa. Jos esimerkiksi -ritari Grijp tahtoisi jäädä sitä odottamaan, voisi lähettiläs siis -lähteä milloin hyvänsä. Niin sovittiinkin ja eräänä aamuna näki -Grijp-herra tornihuoneestaan toveriensa purjehtivan matkoihinsa, ollen -hän sen jälkeen useita päiviä alakuloinen ja synkkämielinen, suruksi -seuralaisilleen ja streltsille, jotka olivat oppineet hänen iloisesta -olemuksestaan paljon pitämään. Eikä ollut monasteriin jääminen hänelle -ollut mieluista, mutta oli hän sen tehnyt lähettilään erikoisesta -pyynnöstä ja kun hänelle oli taattu täysin turvallinen paluumatka. -Ja kuta pitemmälle kevät ehti, sitä kaihomielisemmäksi kävi iloinen -ritari, laulaen ulkona saarella kulkiessaan maailmallisia laulujaan, -joissa kuitenkin tuntui sydämen kääntyminen Jumalan puoleen, tai yhtyen -kirkossa pyhään messuun. - -Pian hänkin kuitenkin rupesi kiirehtimään vastausta päästäkseen -kotimatkalle ja olisikin arkkimandriitti ollut pakotettu edes -jonkunlaisen antamaan, vaikka vaikeneminen olisi ollut hänelle tässä -mieluisinta, ellei olisi tapahtunut jotakin, joka kerrassaan tuhosi -ritarin kotiin pääsyn toiveet, samalla muodostuen parhaimmaksi -keinoksi, minkä pohjalla, ellei tahdottu kokonaan luopua tehdyistä -suunnitelmista, voitaisiin jättää vastaus lähettämättä. Kävellessään -eräänä päivänä monasterin käytävissä sattuikin hän kohtaamaan Shuiskin -lähettilään. Ei tiedetä, mitä heidän välillään tapahtui, mutta pilkaten -lopuksi moskovalainen pajari kiivastuksissaan paljasti koko asian. -Ruotseja kyllä käytettiin etelässä apuna, mutta turhaa uskoivat he -näitä maita saavansa, sillä ei ollut aikomustakaan niitä antaa. - -Äkkiä valkeneekin nuorelle ritarille se, että todellakaan ei -monasterilla ole aikomustakaan mitään vastausta antaa, saati vielä -tsaarin ja kuninkaan sopimuksen mukaista, ja kiivastuneena sekä -ollenkaan tekoaan ja omaa kohtaansa harkitsematta pyrkii hän heti -Antoniin puheille ja vaatii häneltä selvitystä asiaan, syyttäen häntä -petoksesta ja tahallisesta, harkitusta viivytyksestä, sekä uhaten heti -lähteä ilmoittamaan asiasta Pohjanmaan päällikölle. - -Jumala armossaan suokoon hänelle anteeksi nämä syytökset, joihin -arkkimandriitilla ei voinut olla mitään vastattavaa, sekä sen -ajattelemattomuuden, jota hän nuoren luontonsa mukaisesti tässä -osoitti. Kun hän nyt vielä näin julkisesti ilmoitti matkustavansa -kotimaahansa viemään tietoa, ettei monasterilla ollut mitään aikomusta -tsaarin lupausta pitää ja että muka itse tsaarikin oli takana päin -asian niin tahtonut, tuli hänen pois pääsynsä aivan mahdottomaksi, -sillä hänhän olisi voinut pian särkeä sen liiton, josta pahimmassa -tapauksessa saattoi riippua koko Vasili Shuiskin valta. Kiivaudessaan -oli siis nuorukainen syössyt itsensä turmioon ja samalla antanut -monasterille hyvän tilaisuuden jättää kaikki vastaukset sikseen. -Pyhän paikan turvallisuus jo vaati, ettei tätä nuorta hurjapäätä nyt -päästettäisi minnekään. - -Kuullessaan ritarin puhetta oli Antonii aivankuin horjahtanut, sillä -äkkiä hänelle valkeni tämä asia ja ritarin pois pääsyn vaarallisuus. -Hänellä oli nyt ratkaistavana vain se, minkä arvon hän tahtoi antaa -omalle turvallisuuden lupaukselleen, sillä siinä suhteessa oli -hänellä nyt kiusaus suuri. Ja Jumala tietää, että hän ratkaisi sen -asian kristityn ja kunnian miehen tavoin, sillä hän vastasi ritarille -ainoastaan: "Lähde, olenhan luvannut sinulle turvallisuutta". Ja hän -oli horjahtanut taaksepäin kuullessaan samalla viereltään tutun äänen -sanovan: "Niin sinä, mutta en minä". Shuiskin pajari se oli, joka nyt -puuttui asiaan. Nyt älysi ritari Grijp tyhmyytensä, nyt kirosi hän -kiivauttansa ymmärtäen koko asian, ja masentuneena vaipui hän suopean -streltsin käsiin, joka oli ovelle ilmestynyt häntä takaisin kammioonsa -saattamaan. - -Salaisella näkijällä ja kuulijalla vuosi sydän verta, kun hänkin -ymmärsi, minkä mahtavain pyrkimysten uhriksi oli joutunut tämä kaikkeen -viaton lähettiläs, liian heikko ajan outoja vehkeilyjä ymmärtämään. -Mutta kun hänet oli viety pois, kääntyi Antonii pajariin katsoen -häneen kauan, ja sen katseen alla jäähtyi jäähtymistään vieraan hymy, -kunnes ylpeä ryppy ilmestyi hänen otsalleen. Hitaasti kääntyi hän pois, -ja meni ulos kylmästi olkapäitään kohauttaen. Masentuneena vaipui -Antonii pöytänsä ääreen rukoukseen. - -Tutkimattomat ovat hänen tiensä ja ihmissydän ryhtyy usein kapinoimaan, -kun sen täytyy itkeä verta oikeutta odottaessaan. Miksi kärsii viaton, -miksi haavoitetaan karitsaa, kun syyllinen ja susi usein vapaana -käyskelee? Syntiemme tähden, Herra, veriruskeitten, jotka sinä -ainoastaan tuskalla ja rangaistuksella voit pestä pois... - -Oliko pajari jostain ritariin suuttunut ja tahtonut valmistaa itselleen -täten koston tilaisuutta? Miksi ei Antonii hänestä huolimatta laskenut -ritaria menemään, vaan salli pajarin pitää päänsä? Epäilemättä yhdisti -heitä tässä valtakunnan ja luostarin etu toimimaan siten kuin etempänä -nähdään. - - * * * * * - -Huoneessa oli hämärä. Vanhan munkin kertomuksen katkaisi -äkkiä juhlallinen kellojen soitto: pyhiä isiä kutsuttiin taas -jumalanpalvelukseen. - -Sielun pelastus oli heidän elämänsä päämääränä, ei aineellisten -etujen saavuttaminen eikä taistelu ulkonaisten vihollisten kanssa. -Sielun salaisessa asunnossa tapahtui heillä se kamala taistelu, -jonka onnistuminen riippui oikeasta Jumalan armon ja voiman -käsittämisestä. Hänpä tietääkin voitot tällä kilpakentällä. Niin -kuluu heidän elämänsä hautaa kohti, rukouksen ja alituisen työn -vaihdellessa. Tuskin on uni ehtinyt virvoittaa väsynyttä ruumista, -kun jo yön hiljaisuudessa kumahtavat kellot ja munkki herää unestansa -rukoukseen. Hän on uneksinut synnistä ja kadotuksesta, saatana on häntä -houkutellut hänen tahtonsa ollessa nukkuessa herpautuneena, ja katuen, -haikeasti rukoillen ja kaivaten sielun rauhaa saapuu hän yölliseen -jumalanpalvelukseen. - -Majesteetillisina kohoutuvat synkät muurit hämyn keskellä ja -yksinäisenä tähtenä tuikkii tuolta korkealta muurin kupeelta, pyhän -neitsyen kuvan alta, ijäinen valo yön synkkään yksinäisyyteen. Paljon -saapuu pyhiinvaeltajiakin, sillä pelko siitä, että poissaolo tekisi -heidät jossain suhteessa saavutettavana olevasta ansiollisuudesta -osattomaksi, tekee useimmat valppaiksi. Suuret joukot silti nukkuvat -kuin opetuslapset yrttitarhassa, sillä heidän silmänsä ovat maailman -unesta raskaat, eivätkä he jaksa valvoa. Vasta myöhemmin, kun heille -tarjotaan maallista virvoitusta luostarin suuressa ruokasalissa, -saapuvat he sinne ja saavat silloin kuulla sulopuheisen Jefrem Sirinin -liikuttavia varotuksia. - -Mutta se, joka on valpas, joka ensimäisenä odottaa aamun viileydessä -luostarin suuren portin avaamista, on uskollinen, jumalinen ja viisas -Ontrei. Suopeasti hän tuolta jo kiiruhtaa hymyilemään paikalle -hitaasti saapuvalle nuorelle toverilleen, hymyilee hyväksyvästi ja -kehoittavasti, aivan ylpeänä tämän kalliin ja pyhän laitoksen puolesta. -Ilostuneena he siinä tervehtivät toisiaan ja kyselevät huolestuneena -toistensa vointia ja toimeentuloa. - -Mutta portti avataan ja kansa pääsee sisään. Kirkkoon menemättä -hän kuitenkin lähtee vaeltamaan luostarin pimeitä ja salaperäisiä -käytäviä. Käänteissä on aina siellä täällä pyhäin kuvia ja tuohukset -palavat niiden edessä. Kirkon edustalla tuolla on tuohusten myyjä ja -hänelle juolahtaa mieleen omituinen ajatus: hän menee ja ostaa suuren -tuohuksen, niin kalliin, että munkki katsahtaa häneen hämmästyneenä. -Sitten hän kunnioittavasti lähestyy pyhän neitsyen kuvaa ja sytyttäen -kynttilänsä kiinnittää sen palamaan muitten joukkoon. Hänelle, sille -eräälle, hän tämän tuohuksensa pyhittää, hänen onnelleen virittää sen -palamaan siihen Jumalan äidin suopeaan suojaan ja varjelukseen. Hauska -tunne mielessään lähtee hän taas kulkemaan pitkin hämyisiä käytäviä. - -Hän ei myönnä itselleen, että hän ikäänkuin salaisesti toivoo jollain -merkillisellä tavalla saapuvansa sinne torniin, jossa muka olisi se -kammio, jossa... Hän ei ajattele ajatusta loppuun, vaan kulkee edelleen -peläten kumisevia askeleitaan ja uteliaasti kurkistaen jokaiseen -haarakäytävään. Väliin sieltä ovi aukeneekin ja askelia kuuluu; hän -säpsähtää ja jää seisomaan, mutta tulija onkin munkki, joka katsahtaa -häneen uteliaasti ja menee tiehensä hänestä sen enempää välittämättä. -Hän ihmettelee keski-aikaisia maalauksia käytävän seinissä, sitä -naivia käsitystä, mikä niistä ilmenee erittäinkin mitä tulee saatanan -puuhiin ja vimmaan kristityssä maailmassa. Hän katseli hämmästyksellä -suunnattomia kivilohkareita, joista muuri oli rakennettu ja mietiskeli -sitä uskonvoimaa, joka oli tehnyt aikoinaan tämän merkillisen paikan -synnyn mahdolliseksi... - -Messu, joka äsken vielä oli kohissut valtavana käytävissä, oli nyt -vaimennut jonkin käänteen taa, jonka sivu ääniaallot eivät enää -päässeet. Hän aikoi jo kääntyä takaisin, sillä holvissa ei enää ollut -niin valoisaa kuin äsken, koska tuohuksia ei ollut täällä päin niin -tiheässä. Mentyään vielä pari askelta eteenpäin näki hän käytävän -hiukan laajenevan ja sen toisesta päästä hämärästä alkavan ahtaan -portaan. Sitä siinä katsoessaan kuuli hän askeleita. Se oli isä Agafon, -hänen äskeinen kertojansa. Messussa oltuaan oli hän lähtenyt etsimään -vierastaan. - --- Nuo portaat eivät vie mihinkään salaperäiseen huoneeseen, sanoi hän -hymyillen, arvaten vieraansa ajatukset ja niistä näin hiukan pilaa -tehden. - -Hän pyysi munkilta jatkoa tämän kertomukseen, mutta turhaan. - --- Nyt on teidän levättävä ja minunkin, sen verran kuin Jumala suo. -Ehkä pian alkavan päivän iltana taas... - - * * * * * - -Siinä, missä luostarin käytävästä ahtaat portaat vievät ylös -tornikammioon, pyysi streltsien päällikkö ritarilta pois miekkaa, jonka -tämä aikaisemmin oli taas haltuunsa saanut, suopeasti ja surullisesti -hänelle puhuen ja allapäin hänen edessään seisoen. Mutta ennenkuin -vaikeneva ritari ehti antaa hänelle aseensa, kuului käytävästä heidän -takaansa ankaraa melua ja huutoa sekä outoa puhetta, jota ei voitu -ymmärtää. Kaikki kääntyivät kummastuneena sinne katsomaan, kun jo -samalla näkivätkin asian. Ritarin palvelija, lyhyt, mutta harteikas -ja väkevä asemies, joka oli jäänyt isäntänsä kanssa luostariin, oli -nähnyt ritaria vietävän ja aavistaen pahaa pyrkinyt hänen jälkeensä. -Mutta streltsit olivat silloin rientäneet häntäkin kiinni ottamaan, -jolloin käytävässä oli syntynyt ankara kilpajuoksu. Sadatellen -kielellä, jota karjalainen rahvas ammoin on kutsunut lapiksi ja joka -on Ruotsin tshuhnain kieltä, tämä asemies kiukkuisesti poisteli -kimpustaan hääriviä streltsejä, väläytellen lyhyttä tikariaan, joka oli -terävä vain laidasta ja jota streltsit näyttivät kovin pelkäävän. Näin -saapuivat he ritarin luo, joka toinen jalka portailla oli kääntynyt -menoa katsomaan. Vihdoin puhui hän miehelleen jotakin, joka näytti -tekevän hänet murheelliseksi, sillä hän luopui nyt vastarinnasta ja -antoi pois aseensa. Sitten ritari pyysi saada asemiehensä mukaansa -vankilaansa, johon päällikkö hiukan epäröityään suostuikin. Hitaasti -nousivat he portaita ylös, asemies uudelleen puhjeten ankaroihin -kirouksiin ja pudistaen nyrkkiä taakseen. - -Hetken kuluttua palasi streltsien päällikkö takaisin kädessään suuri ja -raskas avain, jolla hän oli sulkenut vankinsa kammioon, ja kun hän oli -laskeutunut jälleen luostarin käytävään, seisoivat siinä hänen edessään -Antonii ja hymyilevä Moskovan pajari; muut miehet olivat poistuneet -kokonaan, ja käytävän mutkan takaa kuuntelevaa ja kurkistelevaa ei -nähty. Päällikkö silloin, kun pajari ehätti ahnaasti ottamaan häneltä -avainta, teki synkästi kieltävän eleen, antaen avaimen Antoniille, joka -vaieten otti sen vastaan. Ja sitten seisoivat he siinä kolmin, Antonii -miettiväisenä, päällikkö alakuloisena, mutta pajari hiljaa itsekseen -vihellellen ja levottomasti vilkuillen. Ja enempää puhumatta he sitten -kaikin kolmin lähtivät hitaasti tiehensä. - -Mutta näihin aikoihin aukeni meri kokonaan, yöt ja illat valkenivat -ihmeellisesti ja aurinko alkoi viipyä yhä kauemmin taivaalla, kunnes -se ei enää sanottavasti taivaan rannan alla käynytkään. Vesilintujen -parvet palasivat, meri alkoi elää ja kalat leikkivät pyytömiehen veneen -keulan edessä. Lehti tuli puihin, ruoho autioille saarillemmekin ja -kaikkien rinnat täytti ihmeellinen kaiho ja auvo, ikäänkuin Jumalan -tulemisen ja armon aavistus. Talvinen työ vaihtui kesäisiin, mieli -suunnitteli kaunista tulevaisuutta ja tuntui kuin olisi erikoinen -armon ja valvomisen kirkkaus vuotanut pyhän monasterimme yli. Näihin -aikoihin levisi vihdoin tieto monasterissa, että Shuiskin lähetti -oli matkustanut seurueineen tiehensä, milloin ja miksi salaa, sitä -ei tiedetty. Synkkänä ja vaitiollen käveli sen jälkeen Antonii -huoneessansa, rukoillen alinomaa ja vartoen ratkaisua monasterin -kohtalolle. Parempi olisi ollut, että Moskovan pajari olisi saanut -viedä ritarin mukanaan. Mutta sitäpä ei voitu sallia, sillä siellä -etelässä olivat Shuiski ja Ruotsi edelleen liittolaisina. Antonii -tahtoi yhäkin jättää ruotsalaiset epätietoisiksi vastauksestaan ja -siten viivyttää Karjalan luovuttamista siksi, kunnes liittolaiset -riitautuisivat. Siihen saakka ei kukaan elävä sielu saanut aavistaa -Shuiskin salaisesta lähetystöstä ja siksi täytyi ritarin olla -kadonneena. - -Ja tämä aika oli kovin omituista ja vaati pyhän monasterimme johtajalta -tavatonta viisautta ja kaukonäköisyyttä. Sillä kun ruotsit eivät -saaneet meiltä selvää vastausta esitykseensä Karjalan luovuttamisesta, -niin he, vaikka etelässä olivatkin tsaarimme liittolaisia, täällä -pohjoisessa tulivat suurin joukoin rajan yli ottamaan maata haltuunsa, -kansan paetessa edestä kaikkialta. Ja vastaukseksi tähän karjalainen -rahvas vastoin tsaarimme liittoa ja Antoniin tahtoa teki sotaretken -Ruotsin puolelle rajaa, siten selvästi osoittaen, ettei se halunnut -siihen liittyä eikä sen alamaiseksi tulla. Ja tapahtui tämä kaikki -siihen aikaan, jolloin etelässä ruotsalaiset tsaarimme auttajina ja -pelastajina marssivat Moskovaan, eli vuonna 1610. - -Koskaan ei ole ollut Karjalan kansalla sellaista tilaisuutta yhtyä -Ruotsiin kuin näinä vuosina, liittyä omaan heimoonsa ja jälleen saada -haltuunsa Pohjanlahdesta Valkeaan mereen, Ääniseen, Laatokkaan ja -Suomenlahteen saakka ulottuva heimonsa yhtenäinen alue. Myöntää täytyy, -että tämä olisi ollut heille maalliselta ja ihmisjärjen kannalta -luonnollista ja toivottavaa, sillä olisivathan he siten päässeet -muodostamaan yhtenäisen ja voimakkaan, kansallisesti eheän alueen, -josta mahdollisesti olisi voinut koitua pohjan perille voimakas valtio, -ainoa, minkä tshuhnat siten olisivat tulleet muodostaneeksi. Sillä -vaikka he ovat muinoin olleet voimakas kansa, joka on asuttanut laajat -alueet koko pyhää Venäjän maata, niin eivät he silti ole jaksaneet -mitään pysyväistä rakentaa, vaan ovat synkkinä, eripuraisina, kiivaina -ja pitkävihaisina, koskaan yhteis-etua ymmärtämättä sulautuneet muihin -kansoihin ja tulleet heidän orjikseen. Niinpä ei nytkään, kun heillä -taas olisi ollut tilaisuus heimoonsa yhtyen voimakkaasti käydä luomaan -omaa alueellisesti yhtenäistä valtakuntaa, tästä mitään tullut, sillä -Jumala ei sitä sallinut, kun he eivät olleet sitä ansainneet. Eivät, -vaan sokeasti tekivät he silloinkin ryöstöretkiä toistensa alueille, -veljiensä vainioille, vaikka heidän hallituksensa aivoituksen mukaan -olisi tullut olla liittolaisia. - -Ja Jumalan tahdon ja tarkoituksen näki siitäkin, että Ruotsilla -ei ollut ainoatakaan viisasta ja kaukonäköistä miestä täällä -peräpohjolassa valvomassa valtakuntansa etuja, ei ainoatakaan todella -tarmokasta henkilöä, joka olisi ymmärtänyt maansa hallitukselle -valaista, mistä oli kysymys ja voimalla panna aikomuksiaan toimeen. -Ei, vaan juuri oikeauskoisen kirkon ja pyhän Venäjän asiaa valvomaan -täällä oli Jumala asettanut viisaita ja kaukonäköisiä henkilöitä, jotka -tarkoin ymmärsivät, mikä merkitys kaikilla näillä asioilla saattoi -olla ja jotka voimainsa mukaan ja itsenäisesti, kysymättä valtakunnan -päämiesten lupaa tai kieltoa, ajoivat asian niinkuin sen luoja heille -osoitti, mistä kaikesta monasterille tulee ikuinen ansio Jumalan yhä -suuremmaksi kunniaksi. - -Niin jatkui tällaista epävarmuuden aikaa, kunnes etelässä liittolaiset -riitautuivat ja monasterimme silloin, tarvitsematta enää pelätä -tekevänsä vastoin tsaarin tahtoa, selvästi ilmoitti kantansa, hyläten -kaikki vihollisten vaatimukset. Ja tekivät ruotsalaiset vuonna 1611 -suuren sotaretken monasteriamme vastaan, saapuen Kusovoin saarelle -saakka ja vaatien monasterilta paljon. Mutta Antonii hylkäsi heidän -vaatimuksensa luottaen muurien lujuuteen ja miestensä uskollisuuteen, -ja täytyikin vihollisten mennä tyhjin toimin tiehensä. Vihdoin hän -ajoi asiansa hyvään loppuun siten, että valtakunnasta välittämättä ja -käyttäen kaikkia edullisia tilaisuuksia hyväkseen, teki Kajaanin ja -Oulun käskynhaltian Haren kanssa erikoisrauhan, jossa raja jätettiin -entiselleen ja monasterille tunnustettiin oikeus Karjalaan kuten -ennenkin. Hyvin oli siis Jumala auttanut ja monasterimme selvinnyt ajan -myrskyistä, joihin vahvemmatkin olisivat voineet hukkua. - -Mutta kaksi pitkää vuotta oli ritari Grijp asemiehensä kanssa -jo virunut vankilassaan, ja tarjosi hänen kohtalonsa kuvan mitä -suurimmasta inhimillisestä kurjuudesta. Alkuaikoina saattoi hän -yltyä raivoamaan ja takomaan muurien kiviä nyrkeillänsä, niin että -veri vuosi hänen käsistänsä, sitten äkkiä raueten viikkoja kestävään -sanattomaan, syvään, lohduttomaan epätoivoon, jota hänen koruton ja -uskollinen palvelijansa turhaan koetti lievittää. Väliin hän taas -vaipui hempeämielisyyteen, muistellen nähtävästi kotimaataan ja -hellästi suudellen jotakin kaulavitjoissaan kantamaansa esinettä. -Väliin mainitsi hän surulla ja epätoivolla erään naisen nimeä, -haaveillen puhellen hänestä harvasanaisen asemiehensä kanssa. -Mutta oli kaikki tämä hänen käytöksensä sellaista, joka on hyvälle -sydämelle ja inhimilliselle luonnolle kunniaksi, ei pelkuruudesta -eikä raukkamaisuudesta johtuvaa. Ja oli meille monasterin muutamille -veljille, joille heidän vartioimisensa oli uskottu, omituista nähdä, -kuinka kuukausien kuluessa jonkun naisen muisto, maallinen rakkaus -ja lemmityn olennon kaipuu niin täytti miehen koko olemuksen, että -sen todistajana oleminen olisi saattanut koitua kiusaukseksi niille, -joille se on kiellettyä. Sillä kaikesta näki, että suurimmassakin -epätoivossa ja tuskassa tuo tunne sittenkin oli hänelle suloinen ja -virkistävä, niin että ihmetellen saattoi kysyä tämän asian -- rakkauden --- salaisuutta, kun se näytti tuottavan miltei Jumalan armon kaltaista -lohdutusta. - -Mutta pian saattoi huomata, että hyvästä ravinnosta huolimatta vankila -rupesi pahoin vaikuttamaan ritarin terveyteen, jolloin Antonii salli -hänen päästä yhä sopivampaan asuntoon. Mutta kuta pitemmälle aika -kului, sitä selvemmäksi kävi, että ritarin terveys oli kokonaan -murtunut, niin että kun Antonii vihdoin ilmoitti hänelle, että hän -oli vapaa lähtemään monasterista milloin tahtoi, koska ei ollut väliä -sillä, mitä hän saattoi tai tahtoi kertoa, ei hänestä ollutkaan enää -lähtijäksi, vaan häätyi hän sairasvuoteelle. - -Ja alkoi nyt murheellinen aika hänelle ja hänen hoitajilleen. Jumala -tietää, että vaikka hänen kohtalonsa olikin surullisin mitä ihminen -ajatella saattaa, ja vaikka ei voisikaan hyväksyä sitä menettelyä, -minkä uhriksi hän joutui, niin silti ei voi kukaan sanoa, ettei -olisi osoitettu hänelle kristillistä rakkautta hänen sairautensa ja -viime hetkiensä aikana. Ei mennyt aamua eikä iltaa, ettei Antonii -olisi murheella hänen voinnistaan tiedustellut ja häntä rukouksiinsa -sulkenut, ja mitä Antoniin sihteeriin tulee, niin hän sekä streltsien -päällikkö, joka oli hurja ja raaka sotilas, olivat vieraaseen -harvinaisella ja oudolla rakkaudella sekä säälillä kiintyneet. -Mutta hänen oma asemiehensä, tuo juro ja harvasanainen tsuhna, -oli kuin koirista uskollisin isäntänsä vuoteen ääressä. Ei häntä -saatu sanottavasti siitä väistymään eikä hän lauhtunut ystäväksi -kenellekään, vaan kyräsi jokaiselle rajattomassa epäluulossaan. Ja kun -ritarille koetettiin antaa lääkettä hänen tuskainsa lievikkeeksi, hän -nähtävästi kielsi isäntäänsä sitä nauttimasta, epäillen myrkytystä. Yön -keskellä saattoi kuulla tämän raa'an sotilaan haastelevan sairaalle -ritarille kuin lapselleen ja puhkeavan väliin sokeisiin sadatuksiin -ja hampaittensa kiristykseen. Varma voi olla, että kostoa hautoi tuo -mies erotuksetta meille kaikille, huolimatta siitä miten olimme hänen -isäntäänsä kohdelleet, kostoa sitä kauheampaa, kuta voimattomammaksi -hän tunsi itsensä täällä keskellämme yksinänsä. Ei pidä kostaa, on -Jumalan laki, mutta ei voi tätä miestä tuomita, sillä hänen tunteensa -oli luonnollinen, aikeensa ja tahtonsa mahdottomuuteensa nähden -liikuttava. - -Näitä aikoja ajatellessa ja muistellessa tulkoon mainituksi sekin, -mikä aina on salaisuutena ollut, mutta jonka tulee olla nyt tiettyä -siksi, että ymmärrettäisiin Jumalan kaikkivoivan rangaistuksen ja -oikeamielisyyden vanhurskaus, nimittäin että tuo streltsipäällikkö, -joka niin omituisesti oli ritariin kiintynyt ja uhrautui hänen -hoitajakseen, oli itse Antoniin poika. Antonii ei ollut aina ollut -hengen mies, vaan sotilas ja ritari, vaikkakin hänen elämänsä -tapahtumat olivat saaneet hänet rautapaitansa hylkäämään. Mitä ne -tapahtumat olivat olleet, sitä ei kukaan tiedä, sillä itse hän ei -koskaan puhu, aina vain vaieten, mutta poikaansa hän edelleen rakastaa -ja käyttää häntä salaisimmissa toimissaan; tätä hän ei ollut voinut -salata nuorelta sihteeriltään, joka oli monesta seikasta päässyt asian -perille. Tämä olkoon mainittu siksi, että paremmin ymmärrettäisiin se, -mitä nyt aion kertoa... - -Se oli synkeimmän syksyn aikaa se, jolloin nuori ritari Grijp vuosien -perästä erosi tästä elämästä. Meri oli jo jäätynyt ja raivosi mitä -kauhein lumimyrsky, joka kietoi monasterin vinkuvaan valkovaippaansa. -Koleat henkäykset tuntuivat pitkin kylmiä käytäviä ja väristen -syventyivät isät rukouksiinsa. Kaukaa meren ulapalta saattoi kuulla -kumeata ryskettä, kun siellä myrsky armotta kasaili jäitä päästäkseen -kannettomien syvyyksien päälle riehumaan. Ritarin vuoteen pääpuolessa -lekutti kaksi tuohusta levottomasti aivan kuin odottaen hengen -vapautumista, jalkapäässä istui asemies pää käsiin vaipuneena, -kauempana varjossa, oven suussa, oli streltsi-päällikkö miekan kahva -kuin ristinä edessään ja uunin ääressä istui vielä eräs nuori munkki. -Ritari huohotti hiljaa, hänen silmänsä loistivat ja hän tuntui -haaveilevan itsekseen outoja asioita. Tuon tuostakin leyhähti huoneessa -kylmä viima ja ulkoa kuului myrskyn rytinä, kun se kiihtyi jotakin -repimään ja monasterin pihalla kasvavia hentoja puita nöyryyttämään. -Ah, luoja oli antanut tänä iltana luonnossa pahalle vallan. - -Mutta silloin, keskellä hiljaisuutta, kuului oven narahdus ja kaikki -aivan säpsähtivät nähdessään Antoniin keskellä huonetta. Ketään -katsomatta seisoi hän siinä vuoteeseen kääntyneenä, kädet ristissä -rinnoilla, syviin mietteisiin vaipuneena. Kukaan muu ei liikahtanut -kuin asemies, joka Antoniin nähdessään tuntui varustautuvan kuin -kissa saaliinsa niskaan hyökkäämään. Koskaan ei saata ihmissilmissä -selvemmin kuvastua viha, inho, katkeruus, koston halu ja tuska kuin -hänen silmissään, kun hän siinä ikäänkuin ruumiinsa joka säijettä -jännittäen tuijotti arkkimandriittiin, jota piti kaiken onnettomuuden -alkuna. Oven suussa streltsien päällikkö sen myös huomasi ja aivan -hiljaa varustausi jonkun äkillisen liikkeen varalle. Huomasi tämän -vihan katseen Antoniikin, katsahti mieheen kylmästi, mutta siirsi -sitten katseensa jälleen sairaaseen. Ja taas oli huoneessa hiljaista, -niin hiljaista ja tuskallista, että sydän kutistui kokoon ja henkeä -tuntui ahdistavan. Silloin rupesivat Antoniin huulet liikkumaan ja hän -meni vaieten vuoteen ääreen, tarttuen ritarin käteen. Ja ihmeissään -tämä toipui tajuihinsa katsoen kummastellen häneen ja ympärilleen. Ja -silloin Antonii puhui hänelle: - --- Anna minulle anteeksi, nuori mies -- niin puhui vanha pappi -- -menetetty elämäsi ja kuolemasi. Koetin sinua pelastaa ja murhaajalta -pelastinkin sinut, mutta sen sijaan vei sinut tauti. Minulla on ollut -suuria velvollisuuksia täytettävänä ja luulin parhaiten tekeväni. En -tiedä. Sydämeni halajaa anteeksi-antoasi. - -Tähän hän vaikeni, sillä hän huomasi, ettei ritari häntä oikein -ymmärtänyt. Hän meni ovelle ja saattoi sisään veljen, joka valmistautui -antamaan kuolevalle pyhää ehtoollista. Vaikka hän kuului väärä-oppiseen -kirkkoon, oli hän osoittanut niin vilpitöntä sydäntä ja Jumalan -pelkoa, että Antonii oli käskenyt suoda hänelle ehtoollisen. Ja ritari -selveni ymmärtämään kaikki, ymmärsi Antoniin tarkoituksen, hänen -anteeksi-pyyntönsä ja koetti surumielisesti hymyillen ojentaa hänelle -kättänsä, jolloin Antonii siunasi hänet. Eikä ollut huoneessa ketään, -jota ei liikutus vallannut. Mutta kun pyhä toimitus oli tehty, vaipui -ritari taas hourailuun. Oudolla kielellä hän puheli hiljaa ja asemies -hänen vierellään kuunteli tarkoin. Vihdoin hänen äänensä rupesi -heikkenemään, kunnes hän taas vaikeni. Kauan aikaa kuului hänen vaikea -ja huohottava hengityksensä, kunnes hän äkkiä sanoi selvällä äänellä -sen naisen nimen, josta hän niin paljon vankeutensa aikana oli puhunut. -Se oli kuin viime huokaus, sillä sitten hän kuoli asemiehen syliin... - -Jumala tietää, että veljemme antoivat hänelle saman hautauksen -kuin uskollisimmalle omistamme, kolmella lyönnillä suureen kelloon -ilmoittaen kanssaveljen kuoleman. Hänen jäännöksensä kannettiin -ylösnousemuksen kirkkoon, jossa hänelle pidettiin sielumessu, ja hänet -haudattiin siunattuun maahan kaikkien kirkonkellojen soidessa ja isien -rukoillessa rauhaa pois menneen sielulle. Mutta kun hautajaiset oli -pidetty, kutsui Antonii asemiehen luokseen, antoi hänelle turvakirjan -ja saattoi hänen tietoonsa, että hän oli vapaa lähtemään kotimaahansa. -Streltsien päällikkö, jonka hän lähetti samalla viemään viestiä -Kemiin, opastaisi hänet yli meren sinne ja sieltä hän kyllä löytäisi -turvakirjansa avulla tien omalle maalleen. - -Oli harmaa talvinen päivä, kun he lähtivät. Meri oli tyytynyt -kohtaloonsa ja uinui hiljaa valkean peitteensä alla. Päivä muuttui pian -hämäräksi ja pimeäksi, jota vain kylmät tähdet valaisivat. Taakseen -katsomatta hiihti synkeässä vihassaan ja surussaan asemies streltsin -perässä ja pian häipyivät he ulapan hämyyn, josta vain suden ulvonta -silloin tällöin kaukaisena ja kammottavana kuului. - -Kului päiviä, eikä ruvennutkaan kuulumaan streltsiä takaisin. -Levottomana lähetti Antonii miehiä menneiden jälkiä seuraamaan ja kauas -ei tarvinnutkaan ulapalle mennä, ennenkuin täydelleen selvisi, miksi ei -lähetti palannut: hänet löydettiin jäältä, osaksi sutten raatelemana, -mutta suuri yksiteräinen tikari kahvaa myöten sydämeen lyötynä. Se oli -ollut kuoleman syy ja asemiehen leppymätön käsi oli sitä kulettanut, -sillä ase tunnettiin hänen omakseen. Sammumaton kostonjano oli vaatinut -hänet jotakin tekemään. Ja jos hän Antoniille kostaa tahtoi, niin ei -hän kipeämmin sitä olisi voinut tehdä. - -Selvästi saattoi nähdä, miten kaikki oli tapahtunut. Heti kun oli -päästy monasterin ulottuvilta ja kuuluvilta, oli asemies takaa -hyökännyt streltsin kimppuun ja iskenyt häntä puukollaan. Isku -oli tosin luiskahtanut pois sotilaan olkavarustuksesta, mutta -äkkiarvaamattomuudellaan kuitenkin aiheuttanut sen, että hän oli -kaatunut selälleen. Ja silloin oli mies käyttänyt tilaisuutta hyväkseen -ja iskenyt pitkän ja kamalan aseensa ihan kahvaa myöten toisen -sydämeen, niin että tämä oli varmasti siitä heti kuollut. Kiireesti oli -hän sitten lähtenyt hiihtämään eikä hänestä ole koskaan sen jälkeen -mitään kuultu. Hienoimman tuoksun hänen kostostaan kielsi Jumala -häneltä siten, ettei antanut tietää, että streltsi oli Antoniin poika. - -Se oli kauhea hetki, jolloin sana tapahtumasta saatettiin monasteriin. -Kuin jäykistyneenä ja jähmettyneenä kuunteli sitä Antonii, käyden -entistäkin kalpeammaksi, mutta muuta näkyväistä surua hän ei -osoittanut, sillä hän oli tottunut luottamaan siihen, että kaikella -on Jumalan kädessä merkityksensä ja tarkoituksensa. Hän muuttui aivan -äänettömäksi, vain entistä enemmän syventyen rukouksiinsa. Väliin -saattoi huomata hänen taistelevan ankaria sisällisiä taisteluja ja -katkonaisista huudahduksista voi otaksua sitäkin, että hänessä oli -herännyt epäilys, oliko hän menetellyt oikein ja oliko monasteri -sekautumalla maalliseen vallanhimoon toiminut kutsumuksensa ja oikean -tehtävänsä mukaisesti. Oliko Luoja käyttänyt tätä ankaraa keinoa hänen -herättämisekseen ja mahdollisesti tuon seikan valaisemiseksi, että -Karjalan heimon etsikko-aikaa ei olisi pitänyt sittenkään mahdottomaksi -tehdä. Kuinka hyvänsä, hänen sihteerinsä, joka alamaisesta ja -kuuliaisesta mielestään huolimatta ei koskaan voinut unohtaa -tshuudilaista syntyperäänsä ja joka Antoniin oppilaana oli oppinut -ymmärtämään heimonsa asioita ja tulevaisuutta toisin kuin he itse, tuli -usein hiljaisessa mielessään asiaa tältä kannalta ajatelleeksi. - -Salainen suru ja tuska rupesi tämän jälkeen Antoniita jäytämään, kunnes -hän pian kuoli, vuonna 1612. Kohta koittivat sitten monasterille -onnettomuuden ajat, kun starovertsien riidat pääsivät sielläkin -raivoamaan. Tammikuulla monasteri valloitettiin ja kaikki, jotka -siellä tavattiin ase kädessä, surmattiin. Kauhea oli silloin tila -pyhässä paikassa. Monasterin maallinen mahtavuus silloin myös suureksi -osaksi hävitettiin, mutta sitä enemmän se loisti hengellisellä -kirkkaudellaan... - -Mutta silloin, kun streltsi surmattiin, oli suru luostarissa vilpitön. -Pyhät isämme osoittivat kunnioitusta hänen ja väärä-uskoisen -harvinaiselle ystävyydelle sillä, että hautasivat heidät vierekkäin. -Olivathan he molemmat saman aatteen uhreja, joten senkin vuoksi sopivat -vierekkäin lepäämään. Ja Antoniin käskystä pystytettiin haudalle suuri -risti, kuin monakoille ikään, joihin hän monakkojen tapaan käski -kirjoittaa sen, että siinä lepäävät olivat syntymisestä loppuunsa -saakka olleet nuhteettomia ritareja ja risteinsä kantajia, jotka olivat -siirtyneet toiseen elämään Vapahtajansa ansiotekoihin turvaten. - -Ja tämän kaiken on tahtonut jälkimaailman tietoon säilyttää se, -joka salaisesti on kaikkien tapahtumien todellisesta syystä päässyt -selville, sekä haluaa, että tekojen vaikuttimet oikein tulkittaisiin. -Suokoon Jumala meidän aina oikein tehdä ja hänen tahtonsa todellinen -tarkoitus toteuttaa. Amen. - - * * * * * - --- Mistä tiedät, isäseni, tämän kaiken, sillä monasterin kronikassa -siitä ei kerrota muuta kuin mitä on todella historiallista, se, mitä -nyt olet Antoniin ja monasterin politiikasta yleensä kertonut? - -Vanhus hymyili omituisesti. - --- Vanhat muurit kerran juttelivat, sanoi hän. Luostari on satoja -vuosia vanha, sen painettu kronikka vähäpätöinen. Kuka tuntee kaiken -sen, mitä täällä on tapahtunut? Eivät teidän historioitsijanne, joille -vanhat paperimme antaisivat paljon uusia tietoja ja valaistusta. Mutta -ne on viety pois. - -Ilta oli taaskin, mutta nyt kolea ja sateinen. Vesi valui pitkin -ruutuja, meri oli vaahtopäänä ja monasterin muureista tiukkui kosteus. -Munkit vaelsivat allapäin ja pyhiinvaeltajat olivat alakuloisia. Mielen -valtasi tyhjyys ja alakuloisuus. - --- Sano, isäseni, kuinka jaksatte ja voitte täällä elämänne viettää? -Ettekö masennu ijankaikkisesti ja halaja kuolemaa? - -Vanhus nousi ja teki ristinmerkin. - -Tuntui sitten kuin olisi hän aikonut vastata jotakin, mutta ei -sanonutkaan mitään, vaan lähti vaieten huoneesta. - - - - -MURHISAARI. - - - Oi Ukko, ylinen herra, - Taivahallinen Jumala, - Tuo kerta rajalle rauha... - - -I. - -SAVU SUITSUVI VAARAN LAELTA... - -Siinä missä mäen rinne aukeni puuttomaksi, ikäänkuin katsoakseen -etelään päin, ja missä se aivan kuin huvikseen oli ottanut ruohoa, -jopa kukkasenkin sinne tänne houkutellut, siihen oli Vaaralan Antti -heittäytynyt kyljelleen puolipäivän helteeseen. Siitä oli sopiva tuohon -mäen alle aholle vartioida ja kuulostaa, siitä huuto kaikuvana lennähti -kellokkaan kuuluville, jos se milloin läksi ulottuvilta kaikkoamaan, -ja siinäpä aurinko hauskimmin lämmitti ja tuulen henki itikat kauas -karkoitti. Ruohon korsi suupielessä, kairalakki hiukan otsalla, -hikihelmet nenän varrella siinä Antti virkaansa valvoi. Alhaalla neljä -lehmää ahnaasti haukkasi mehevää ruohoa ahon viileässä varjossa. -Ilmassa oli kauniin kesäpäivän tuntu ja helle, ja autere verhosi -etäiset siintävät vaarat verhoonsa. - -Antti oli Vaaralan nuori isäntä, ja oli nyt paimenena, koska kontio oli -edellisenä päivänä jättänyt kynsiensä merkit parin peninkuorman päässä -olevan Rasin talon hiehon selkään. Siksi oli hänet pantu paimeneen, -karjan turvaksi, annettu jousi ja keihäs mukaan, sekä varoitettu -kovin tarkoin pitämään huolta karjasta. Ja itsestä eniten, oli nuori -Helena-emäntä huolestuneena aamulla sanonut, kun oli noussut lämpimältä -taljalta ja miestään kujalle saatellut. Kun hän vielä metsän reunassa -oli kääntynyt takaisin katsomaan, niin oli Helena yhä seisonut kujalla -ja silmiään varjostaen katsonut hänen jälkeensä. Hän oli hymähtänyt -Helenan huolille ja puristanut keihään vartta niin että sormet olivat -punoittaneet; voimaa oli vaikka muillekin antaa. - -Antti oikaisihe siinä loikoessaan aivan pitkin pituuttaan. Jäntevä -vartalo pinnistyi hetkiseksi kuin jousi retkahtaen sitten veltoksi, -jolloin veri lähti kuin uutena elämänä virtaamaan pitkin hienointakin -tiehyettä. Kohosi sitten pystöön ja antoi katseen harhailla kauas -etäisyyteen. Tuolla siinti kaukana kotivaara autereen verhossa; suuri -koivu kohosi upeana pirtin perästä ja terävä silmä saattoi kuvitella -näkevänsä kaivon vintinkin. Harmaaksi haalistuneet, neliöön nurkitusten -rakennetut, pyöreähirsiset asuinrakennukset ja aitat melkein häipyivät -näkymättömiin, autereen väräjöintiin upoten ja värillään yhtyen. Tuosta -kotivaaran ja Meriläisvaaran välistä siinti vilahdus Haukiperää, joka -kaareutui tänne aivan lähelle, vaikka metsä täällä esti näkemästä. -Vain kalattoman kuikan, sydänmaan lampien ja järvien ylpeän asukkaan -valittava huuto ilmoitti veden olevan lähellä. Kun oli tyynenpuoleinen, -yltyivät ne usein kimakkaan yhteisvalitukseen, joka oli kuin hornan -henkien huutoa, kamalaa ihmisäänen kaltaisuudessaan. - -Nytkin ne huusivat, mutta heittivät äkkiä, ja raskas siipien kohina, -kun linnut vaivaloisesti pyrkivät lentoon tyynestä vedestä, ilmoitti -niiden haluavan ja yrittävän siivilleen. - -Antti höristi korviaan. Mikä niitä nyt lentoon ajaa, kalan varkaita? - -Kysyä saikin, sillä harvinainen oli kulkija näillä mailla. Taisipa -ollakin Vaaralan yksinäistalo viimeisiä vartioita Pohjois-Suomen -tällä kulmalla, Venäjän rajalle vain sydänmaan rapeat peninkulmat. -Rajan takana aukesivat samat synkeät sydänmaat, jatkuen pohjattomina -soina ja koskemattomina metsinä Vienaan saakka. Jos joskus kulkijoita -sieltä ilmestyi, niin verisesti silloin näinä alituisina ryöstöjen -ja rajariitojen aikoina naapureita tervehdittiin. Ja levottomalla -mielellä yhdisti Antti tuon kuikkain kalastuksen häiriön johonkin -epämieluiseen... - -Hän kuunteli tarkoin. Ei epäilystäkään. Aivan selvään saattoi erottaa -Haukiperältä airojen kolketta, mutta nehän tulivatkin Suomen puolelta. -Olisivatko tänne saakka matkansa ulottaneita emäjoen erämiehiä? - -Niitä tietenkin olivatkin. - -Antti rauhoittui, mutta mielen täytti viha. Ainaisessa pelossa ja -tuskassa oli heidän elettävä, niin heidän kuin isän ja isänisän, joka -ensiksi oli tänne kirottuun korpeen muuttanut. Miksi, sitä ei Antti -ollut koskaan voinut ymmärtää. Äiti oli joskus puolella sanalla arasti -maininnut, että lakia pakoon oli täytynyt lähteä, kun oli oikeus otettu -omaan käteen, itse tuomittu ja itse tuomio pantu täytäntöön. Mutta -se oli Antin mielestä aivan oikea teko, sillä hänkin oli sen siksi -harkinnut, että jos mieli oikeudestaan kiinni pitää, oli sitä itse -hankittava, lainlukijoita odottamatta. Hän tiesi sen täällä erämaassa -ainoaksi tehokkaaksi menettelytavaksi, sillä keihään kärjessä oli -oikeus. Mutta siitäpä se olikin sitten pelko ja vastus, että täytyi -katsella hiukan arasti sekä itään että länteen... - -Antti katsoi oikeata kättään. Kämmenessä, sormiluiden välissä oli -nuolen arpi, suoraan läpi kämmenen isketty. Kerran hänen rauhassa -erämaan lammella kalastellessaan oli tullut näreiköstä vainolaisen -nuoli ja käden naulinnut petäjän kylkeen. Lujaan olikin naulinnut ja -läpi olisi mennyt, jos olisi sattunut siihen, mihin oli aiottu, mutta -eipäs sattunut. Ja siitä oli alkanut ajo, jota muistellessa Antille -tuli vaikea olo. Viha sydämessä oli hän samonnut sala-ampujan jälkeen, -samonnut nuoruudesta huolimatta kuin nälkäinen susi, ja oli vihdoin -saaliinsa saavuttanut. Ei ollut todistajia siihen mitä tapahtui, eikä -tarvinnut ollakaan; ruoja surkoon sala-ampujan kuolemaa. Pieneen -saareen kaukana järven seljällä oli hän vihdoin miehen soutanut ja -sinne haudannut. Sinne se olikin sopiva haudattavaksi. - -Vaikka Antti oli oikeastaan rauhallinen ja varsinkin koti-oloissaan -säveä mies, tunsi hän aina, kun noita rajantakaisia ajatteli, -sydämessään synkeätä vihaa. Hän antoi heidän olla siellä rauhassa; -- -mitä isänisä ja isä olivat tehneet, se ei kuulunut tähän, mutta hän -otti leipänsä muualta kuin vainokeihään kärjestä. Siitä huolimatta -oli viha yhä yllä. Ei ollut varmuutta milloin oli suoranainen sota -ovella, yksi mies yhdeksää vastassa. Verissä kai lienee tuo viha -ollut, syntymässä saatua ja maidossa imetty. Ja niin se tuntui -luonnolliseltakin, ettei sääli tullut koskaan; joka erämaassa rupeaa -sitä viljelemään, niin sen on paras jo ajoissa siirtyä muille -kalavesille tai ottaa heti armon-isku, sillä ennemmin tai myöhemmin se -kuitenkin tulee hänen osakseen. Armotta oli Antti senkin käteen-ampujan -iskenyt kuin suden keihäällään, ja kylmästi katsonut, kun se siinä oli -keppuroinut henkitoreissaan... - -Omista ajatuksistaan kiihtyneenä kaiveli Antti keihään tyvellä -sammalikkoa, iskien sen siihen pystöön kuin pisteeksi ajatusjuoksulleen. - -Rauhallisempana rupesi hän kotvan kuluttua taas tarkkaamaan -ympärilleen. Kotivaaralta nousi hienoinen savupatsas. Suurella -tulellapa se Helena nyt kodassaan... mietti Antti. Äkkiä hän -säpsähti... Mitä tämä? Missä lehmät? Kellokkaan kello oli lakannut -kuulumasta... ei, nyt se kilahti... taas lakkasi kuulumasta... - -Yhdellä loikkauksella oli Antti aholla ja hengähti helpotuksesta. -Tuossa olivat lehmät, mutta päät yhdessä, kuunnellen ja korviaan -liipoitellen. Ja kun huomasivat Antin tulevan, painausivat ne hänen -turviinsa, oudosti katsellen ja ikäänkuin häntäkin epäillen. Metsä -lumoo, ajatteli Antti, ja tarkkasi varoen ympärilleen. - -Häntä ei petetty, sillä hyvin tunsi hän metsän merkit. Vaikka metsä -olisi sammaltassulla ääneti sipsutellut -- niinkuin osasi, jos tahtoi, -niin olisi Antille metsäläisen vainu hänet ilmoittanut. Viisas oli -mörkö -- karhuksi ei Antti ajatuksissaankaan huolinut häntä sanoa, -- -mutta viisaaksi oppi hänen koulussaan mieskin. Ja vaikka vain hiukan -nytkin tuolla taampana risunen risahti, hiukan verran vain, niin -heti kylmä väre Antin selässä ilmoitti, että varmasti oli siellä nyt -liikkeellä se suuri ja hallava, vanha tuttu Meriläiskorvesta. Mutta ei -se nyt tule vakavissaan, sillä hilloja on nyt kovin runsaasti soilla. -Varoiksi Antti kuitenkin hihkasi... - -Kaiku kimpoili vaaran kyljestä toiseen, muuttuen ja särkyen, lopuksi -humisten outona parkaisuna, joka tuntui lähtevän aivan kuin korven -särkyneestä sydämestä. Anttia puistatti. Metsän taikoja. Ja niitä -ajatellessa valtasi hänet taas viha ja katkeruus. Tuolta rajan takaa -tulevat nekin. Kaikki paha, mitä tällä puolella tapahtuu, tulee -sieltä. Sen maan kamarakin on jo aivan pahansuopaisuudella ladattu. -Sinne mörkökin menee talveksi rauhaansa, herää keväällä ja vaeltaa -Vienan rantaan syömään kuollutta kalaa, kunnes myöhemmällä lähtee -vaeltamaan Suomea kohti, saapuu tänne ja vaihtaa täällä marjan maun -elukan lihaan... Talveksikin jää joskus, mutta useimmiten menee rajan -taakse rauhaan... Taas Antti huomasi kiihtyvänsä ja kummaili jo itsekin -outoa mielentilaansa. Hän tiesi kyllä, että metsä lumoo yksinäisen, -houkutellen hänet valtaansa. Jos sattuu olemaan heikko pää ja veltto -järki, niin pian metsä tuhookin miehensä, sillä se on sen aikomus ja -halu. Siksi Antinkin kotivaaran laki oli tyhjäksi raivattu, paitsi käen -kukuntapuuta, ettei turma pääsisi metsän suojissa taloa lähenemään. -Mutta pitäisihän hänen olla jo mokomasta varma, ja varmemmaksi pääsisi, -kun siirtyisi ajoissa pois metsän lumojen piiristä. - -Ei ollutkaan Antilla enempää syytä metsässä viipyä, sillä ei pitänyt -mörköä ärsyttää. Kun se kerran, kuningas, ei tullut tervehtimään, niin -antoi se sillä ymmärtää, että mene rauhassa, mutta mene heti... - -Kotiin ajoi Antti lehmiään, ja ajamista niissä olikin, sillä ihmeen -vauhkoiksi olivat ne tulleet. Lienevätkö itikkain käsissä rietautuneet, -vai metsäkö heitä suupalakseen ajatellee? Kellokaskin, ikäänkuin -ei olisi kotitietä oppinut tuntemaan, ryntäili kankaan reunalta -helteiselle suolle, sinne kellonsakin sotkien. Mutta tiellä täytyi -ajettavan pysyä. Kuljettiin ahoja, reunustettiin vaaran rinteitä, -painuttiin lepikkoon, missä lehvät hauskasti hipoivat elukoiden selkää, -jossa hyönteisiä pilvenään pörräsi. Lopuksi lähdettiin kotivaaraa -nousemaan... - - * * * * * - -Kotonaan näki Antti, kun pääsi pohjoiseen katsomaan, savun suitsevan -kaukaa vaaran laelta. Oliko tuo metsävalkea, erämiesten liikkeelle -päästämä vai mikä oli? Levottomana hän tivasi vanhalta isältään, -tiedusteli Helenalta, oliko näkynyt Haukiperällä soutajia? - -Ei ollut näkynyt. - -Mutta hän oli varmaan kuullut airon kolkkeen. - -Mikä lie metsä kolissut. - -Rauhallinen oli Helena, ei osannut tuota savuakaan miksikään pelätä. -Isä vain tuijotti sinne sanattomana. Itse oli Antti levoton, ei oikein -ymmärtänyt, miksi. Loppuneethan toki olivat jo karjalaisten retket?... -Mutta minne olivat soutajat kadonneet, sillä aivan selvästi oli hän -airon kolkkeen kuullut? Epäillen pälyi hänen katseensa metsän rantaan, -ja harvakseen vastaili hän vaimonsa kysymyksiin ja pienen poikansa -jokelluksiin... - -Aurinko laski ja varjot pitenivät. Jo tummenivat Haukiperän korpiset -rannat, niin että veden ja rannan jama painui melkein pimeään. Vaaralla -vielä hiukan rusotti, mutta notkoissa oli jo syyskesän syvä hämy. -Hämärään painui jo metsänkin reuna tuossa aidan takana, eikä Antin -vaaniva silmä pystynyt sinne enää tunkemaan. - -Hän otti likaisen ja tummanharmaan kaskipaidan päälleen ja jalkaansa -pehmeät paulakengät virsujen sijaan. Puukkoa tuppeen lujitettuaan sanoi -hän isälleen: - --- Lähden rannassa käymään. Pane ovi sisästä salpaan, äläkä päästä -ketään ulos. - -Ja vaimolleen sanoi hän: - --- Osaathan isän kanssa keihäällä pistää ja nuolella ampua, jos -sattuisi mörkö luukusta tai räppänästä sisään yrittämään... Pian minä -takaisinkin tulen... - - -II. - -PITKIN PIMEÄTÄ RANTAA... - -Antti painoi oven kiinni niin äänettömästi, ettei narahdustakaan -kuulunut. Viimeksi näki hän tuvasta vaimonsa säikähtyneet silmät ja -tuon niistä aina näkyvän rakkaan ja hellän huolen. Portailla hän -jo kyyristyen meni kumarassa pitkin pirtin kylkeä metsän puolelle, -niin että pirtti jäi hänen ja rannan väliin. Mutta vielä metsään -päin mennessään hiipi hän kyyryssä pensaitten suojassa, mataen -harmaana juovana maassa varovaisemmin kuin koskaan metsoa soitimella -lähestyessään. Vasta kun hän noin viitan välin päässä tuvasta oli -päässyt pieneen notkelmaan, jossa kasvoi tiheätä viidakkoa, oikaisihe -hän ja lähti kuulumattomin askelin painaltamaan metsään päin. Sinne -päästyään seisahtui hän kuuntelemaan. - -Ei kuulunut mitään. Erämaan rauha oli nyt niin täydellinen, ettei -juuri korvalla erotettavan äänen saattanut sanoa sitä häiritsevän. Oli -aivan tyyni, niin tyyni, että kuulo, ikäänkuin työttömäksi jääneenä, -suorastaan anoi ääntä. Mutta ei mitään! Kyllä! Nyt kuului järveltä -telkän änkkääminen. Kuuluu aivan selvään, miten se yhä hätäisemmin -ääntelee kiirehtien pitkin kaislikon rintaa uidessaan, kunnes äkäisellä -kaksois-äännähdyksellä pyrähtää lentoon... - -Sitäpä Antti juuri oudoksuen kuunteli, sillä kukaan ei ole ennen tähän -aikaan telkkiä Haukiperällä häirinnyt. Se on se sama, joka päivällä -kuikkia ajoi lentoon... - -Veri kohahti hänen ohimoihinsa. Painautuen syvemmälle metsään -lähti hän kaartaen pyrkimään rantaan päin. Taas hän seisahtui ja -kuunteli henkeään pidätellen, taas hiipi eteenpäin. Metsän helmassa -oli melkein kokonaan pimeä, mutta Antti oli tottunut silloinkin -metsässä liikkumaan. Hän laski jalan maahan varoen ja tunnustellen -kuin tuntosarvilla, kunnes oli varma, että jalka painuisi pehmeästi -sammaleen. Ja rantaan päästyään siirsi hän varoen syrjään lepän lehviä, -ennenkuin uskalsi astua rannan aukeamalle. - -Mitään ei näkynyt, ei kuulunut. Rauhassa lepäsi siinä öisessä -levossaan järven selkä. Kauempana oli vielä veden kalvossa ikäänkuin -valon häivähdystä, mutta rannoilla oli jo pimeys. Kaislain latvoilla -leijaili jo sumua. Korpi seisoi vahtina rannalla syvänä ja synkeänä, -leppymättömänä, ikäänkuin alati odottaen sitä, jonka varalle se -ainaiseksi oli pukeutunut lohduttomiin väreihinsä. Antin jalan -pelästyttämänä pyrähti lentoon yökiveltään veden rajasta rantasipi, -puhjeten pitkään valittavaan piiskutukseen, joka syyttäen kaikui korven -ilottomassa yössä. Kauempana selällä teki lintu pitkin veden pintaa -lentäessään pehmeän kaaren, kääntyi jälleen lepokiveänsä kohti, saapui -lähemmäksi lyöden yhä harvempaan suipoilla siivillään, kunnes puikahti -paikalleen istumaan. Mutta Antti tiesi, että sillä on joka hermo -jännityksessä, että se on valmis minä hetkenä hyvänsä taas lentoon -pyrähtämään, että se on aina vaaran saavuttamattomissa... - -Varovasti työnsi hän vesille pienen kaksilaitansa, kietoi airot -hangoista riepuun ja lähti soutamaan pitkin pimeätä rantaa äänettömästi -kuin aave. Syvään painoi hän airot veteen, veti tasaisesti vettä -poruuttamatta, nosti aironsa hitaasti ja veti taas. Ja venonen oli -herkkä kuin omatunto, totellen soutajansa pienintäkin viittausta. -Juuri tuosta kaislikon ja avoveden rajasta suuntasi se kulkunsa, ei -niin läheltä, että airot olisivat kaisloja kahauttaneet, mutta ei niin -kaukaakaan, että rannalla seisoja olisi selällä heti väreet nähnyt... - -Antti souteli sinne päin, mistä oli päivällä kuullut airon kolketta. -Ei hän tosissaan itsekään jaksanut mitään vaaraa uskoa, mutta hän oli -oppinut olemaan varovainen. Hän oli kuullut airon kolketta, ja jos -soutaja oli mennyt Vaaralan sivu, niin olisi hänen täytynyt taloonkin -näkyä. Mutta ei ollut näkynyt. Oli siis soutanut niin likeltä rantaa -ja ääneti, ettei oltu voitu talosta huomata. Mutta miksi? Mitä syytä -oli Suomen puolelta kulkijalla näin kulkuansa salata? Tai jos ei ollut -soutanut talon sivu, niin oli vielä tällä puolella, piilossako? Mitä -varten? Et minulta venettäsi piilota. Tarkkaan tunnen joka poukaman ja -kaislikon keskeisen putaan. Kohtahan nähdään... - -Kuin varjo liiteli Antin venhe pitkin rantaa, varovaisesti pistäytyen -joka poukamassa ja kaarteessa, mutta turhaa näytti etsiminen olevan. -Mitään ei löytynyt, ei jälkeäkään kulkijoista. Kauas ulotti Antti -retkensä, mutta samalla tuloksella. Jo käänsi hän kokkansa kotiin, -hiukan lepuuttaen airojansa eräässä kaarteessa, jota hänen hakemaan -kyllästynyt silmänsä ei ollut huolinut ensi näkemällä tarkemmin tutkia. -Nyt teroitti hän katsettaan tarkemmin poukaman perällä olevan kaislikon -kätköön. - -Ruumis sävahti ensin kuumaksi ja sitten kylmäksi. Silmätkö -valehtelivat? Näkyjäkö näkyi? Ei kumpaakaan. Veneen kokka näkyi sieltä -rannalta kaislikon läpi. - -Antti oli aluksi herpautua, mutta tointui ja lipui kuulumattomasti -niemekkeen taa. Hän oli mennyt aivan etsittävänsä kitaan. Mutta miksi -ei kuulunut mitään ääntä? Missä olivat kulkijat? Tulta ei näyttänyt -olevan myöskään, koska ei kajastusta näkynyt. Hiljaa souti hän veneensä -syrjemmälle kaislikkoon, kätki sen sinne ja hiipi maalle. Hengitystään -pidättäen lähti hän korven sysimustassa pimeydessä osoittelemaan kohti -tuota poukamaa, jossa veneet olivat... Antti ymmärsi, ettei ollut oikea -merkki tuo, että oltiin tuletta eikä käyty taloon yöksi, vaikka oltiin -näin lähellä. Synkkänä jo mieli aavisteli. Silmä koetti kuin väkisellä -tunkea pimeyden läpi, tutkiakseen sen aikomukset... - -Hän painautui aluksi syvemmälle metsään, teki siellä kaarroksen -ja alkoi lähestyä kaarteen perukkaa. Metsän loputtua aukesi ranta -vetiseksi luhdaksi, joka syvemmän veden rajassa päättyi tiheään -kaislikkoon. Maan puolelle kaislikkoa oli vedetty sarakkoon kaksi isoa -kolmilaitaa. - -Sen näki Antti pajupensaan suojasta metsän rajasta, mutta eniten -oudostutti häntä se, ettei näkynyt merkkiäkään ihmisistä, ei tulta, -ei ääntä. Lähemmäs vasta hiivittyään huomasi Antti sarakossa jälkien -maalle johtavan... - -Antti kuunteli tarkkaavaisesti mantereelle päin. Ei ääntäkään. Silloin -ryömi hän matalana katsomaan venheitä. Yhdellä silmäyksellä näki hän, -mitä erämiehiä olivat nämä kulkijat. Mutta ei ollut kalamatka mielessä, -vaan tuottavampi toimi, tavaran tasaus väkevämmän voimalla. Ja -airojen merkeistä tunsi Antti, että kulkija oli Soukelon Arhippainen, -soutamassa kotiinsa veristä saalistaan. Nyt ymmärsi Antti päivällisen -savunkin... Arhippaisen nuotio sekin... - -Nuolena painalti hän metsään. Sydän löi haljetakseen ja jalka ei enää -joutanut risun katkeamista varomaan, vaan hän samosi pimeätä korpea -niin että metsä rytisi. Juosten kohosi hän korvesta kunnaan laitaan, ja -näki siinä maakuopassa riutuvan nuotion. Hyvin osasi Arhippa tulensa -salata, mietti hän arvostellen mennessään, hyvin, hyvin, jyskytti veri -ohimoissa, pahoin, pahoin, moitti itseä mieli. - -Kotiin juostessaan ja pahinta pelätessään moitti Antti katkerasti -tyhmyyttään, että oli jättänyt talonsa niin ajattelemattomasti -saamattoman vanhuksen ja vaimon haltuun. Ja kun hän jo oli -puolimatkassa, säväytti uusi itsesyytös sydäntä niin, että karmea -kirous purkausi huulilta: hän oli aseeton, eikä ollut hoksannut -puhkaista reikiä vainolaisen veneisiin. Se oli myöhäistä nyt, sillä -kotiin täytyi päästä. - -Vihdoin pääsi hän rantapolulle ja sitä myöten paikkaan, josta -päiväiseen aikaan tiesi kotinsa näkyvän. Ei ainakaan tulta ja tulipaloa -näkynyt. Hiukan sai Antin mieli edes siitä tyydytystä. Toivo virisi -mielessä ja reuhtoen astui hän kotiaan kohden. - -Hän saapui koti-aidan taakse. Kaikki näytti olevan hiljaa ja -rauhallista kuin satoja kertoja ennen yöllä eräretkeltä kotiutuessa. -Hän asteli jo varmemmin, mutta ihmetteli hiukan itsekseen Halli-koiran -vaiteliaisuutta. Mutta pyörähtäessään tuvan nurkan ympäri solasta -pihaan mennäkseen, ei hän enää tuota ihmetellyt, sillä koira makasi -siinä solalla karvat pystyssä, mutta nuoli kylkiluiden välissä. Se oli -kuollut siihen käppyrään aivan kuin olisi makuusijalle kolkattu, eikä -ollut luultavasti suurta ääntä päästänyt. Olisihan Anttikin sen silloin -tyynessä yössä kuullut... - - -III. - -SUTENA SUKUNSA PUOLESTA... - -Kun Antti oli painanut oven jälkeensä kiinni ja Helena sen salvannut, -jäi hän hetkiseksi huolestuneena käsi salvan päälle seisomaan. Oikeinko -se Antti todellakin vaaraa varoi... - -Helenaa värisytti ja aivan vaistomaisesti kävi hän nurkassa taljalla -uinuvaa pojuaan kohentamassa. - -Vaari painoi luukun kiinni, pani senkin salpaan ja sytytti liedestä -päreen, joka pihdissään alkoi ritisten palaa, savupillikkeitä -pihkapaikoista puhallellen. Päresoiton epäselvässä valossa tuntuivat -tuvan seinäin yläosat ja pikimusta katto kohoavan korkeiksi ja -kiiltävässä mustuudessaan kammottavan juhlallisiksi holveiksi. -Tupa tuntui kuin vuoren sisukselta, jonne ei kuu kuulunut eikä -päivä päässyt. Vaari meni pöydän päähän istumaan, Helena askarteli -karsinanpuolella. - -Vaari oli Helenasta aina ollut hiukan kolkko mies, vähäpuheinen -ja karu. Vielä vanhoillaankin oli hänen vartalonsa melko suora ja -voimakas, mutta hartiat olivat jo kumarassa. Tukka oli tuuhea ja -valkoinen, mutta kulmakarvat olivat vielä säilyttäneet tummuuttaan. -Silmät olivat kuten aina olivat olleet, mustat ja katse terävä. -Mustaverinen oli vaari, ja niin oli Anttikin, kuten useimmat muutkin -tämän kulmakunnan kansasta, mitä Helena oli niitä nähnyt. Hänestä, -joka oli lännempää vaaleamman kansan tyttäriä, se oli outoa. Mistä -lienevätkin nämä tänne kulkeutuneet? - -Nuorena oli vaari mahtanut olla komea mies, kuten oli Anttikin. -Kun Helena vilkaisi vaariin pöydän päässä ja näki hänen jäntevät -käsivartensa, uskoi hän todeksi sen, mitä hänestä oli kerrottu, -ihailevat kertomukset hänen voimansa näytteistä. Oli kerrottu muutakin, -oli mainittu, miten vaari oli nuorempana aina tarttunut mieluummin -keihääseen kuin kuokkaan, saanut miehiä mukaansa retkille, joilta eivät -kaikki palanneet, ja väliaikoina halusta retkeillyt pyyntimatkoilla, -tai pajassa mäen rinteessä, polttanut Haukiperän malmia raudaksi ja -siitä ilolla teräaseita takonut. Mutta lapion teki seppä huonon, kuokan -vielä huonomman, kirveen jo paremman, keihään ja nuolen kärjen aivan -erinomaisen. - -Arasti vilkaisi vaimo seinälle pöydän yläpuolelle, jossa Antin tappara -ja muut aseet olivat kahvissa. Ja sitä tehdessään hän säpsähti... - -Ukkokin oli kohottautunut puoleksi pöydän varaan ja katsoi hänkin -seinälle. Mutta hän ei näyttänyt katsovan poikansa eikä omaa asettaan, -vaan tuijotti tuonne yhä ylemmäksi, aivan katon rajaan, jossa nokinen -ja ruostunut kirves vietti virattomia päiviään. Helena tiesi, että se -oli isoisän, sen ensiksi tänne tulleen kirves. Ja aivan kuin pojan -kutsua totellen, kirposi seinästä vanha puunaula ja päästi varastaan -kirveen kolahtaen lattialle... - -Sydänalaan koski kipeästi säikähdys, koski Helenaan, koski vaariinkin. -Ukko hyppäsi seisomaan, otti kirveen käteensä, ja jäi kalpeana sen -terää koettelemaan. Sitten lysähti hän väsyneenä taas istumaan, pannen -kirveen pöydälle ja painaen pään käsiinsä... - --- Vainajatko lienevät liikkeellä? kuului hän itsekseen jupisevan. - -Ukko oli ollut koko päivän omituinen. Kun Antti oli äsken lähtiessään -hänelle jotakin sanonut, ei hän ollut vastannut, vaan katsonut Antin -sivu kuin johonkin kaukaiseen, silmissä uneksiva ilme. Nytkin kohotti -hän päätään tuijotellen päreen lekuttavaan valoon ja liikutellen hiljaa -huuliaan. - -Lehmisavulta kuului kellon kalahdus. Halli murahteli pihalla, mutta -vaikeni taas. Hienosta hiekan pirinästä ymmärsi Helena sen siirtyvän -pihalta solalle, tavalliseen makuupaikkaansa... Kumma kun ei Antti -ollut ottanut sitä mukaansa? Oliko pelännyt tarpeetonta haukkumista ja -siksi mieluiten mennyt yksin? Kauan se nyt siellä viipyykin, vaikka ei -ole rantaan kovin pitkästi... - --- Helena, lausui ukko oudolla äänellä, etkö kuule askeleita? - --- En kuule mitään, isä. - --- Minä kuulen. Tuolta ne tulevat järveltä päin. Ne koettavat hiipiä, -mutta korvani erottaa ne kuitenkin. Älä sinä kuitenkaan mitään pelkää, -älä itsesi, poikasi, äläkä Antin puolesta. Ei teille mitään tapahdu. -Minä tiedän sen. Isä-vainaja on liikkeellä, ja minun on maksettava -eräs häneltä maksamatta jäänyt velka... Mitäpä se muuten olisi minulle -kirvestä käteen lähettänyt... - -Aivan jäykistyneenä kauhusta kuunteli Helena vanhuksen puhetta. - --- Kiesus avita, ukko, mitä te puhutte? sanoi hän kalpeana. Älkää -pelottako... Anttikin kun on poissa... - --- Isä-vainaja hänet pois lähetti, sillä siinä oli pelastus. Jos olisi -jäänyt tänne, olisi tuho tullut, mutta niin ei ollut sallittu. Ei, vaan -hänestä nousee uusi suku, jonka veristä on jo koston himo lieventynyt. -Meillä se palaa hautaan saakka... Saa se häneltä lieventyä, sillä -hänhän onkin vainolaisen naisen lapsi. - -Helena ei ollut koskaan nähnyt anoppiaan, eikä hänestä paljon -kuullutkaan, sillä hän oli kuollut Antin syntyessä. Sen hän tiesi, -että hän oli ollut rajantakaisia. Kauhulla kuuli hän ukon jatkavan -muistelmiaan: - --- Soukelon Arhippaisen, sen rosvon sisar, kaunokainen. Ei tullut -mieluusti, mutta tuleminen oli. Ja rakkaaksi suostui lopulta, taivutti -ylpeän niskansa. Ja sovintoa olisi hän tahtonut, mutta ei saanut -aikaan. Yhä suuremmaksi paisui riita, kun raukkani kuoli... Ja niin -kauan kuin hammas pystyy, hijoo vanha Arhippainen kostoa, eikä lepy, -ennenkuin luut valkenevat. Tuoresta sillä onkin taas koston syytä, -sillä hänenhän se taisi olla poikia se Antin käteen ampuja... - -Koira ulkona kohotti päätään ja puhkesi ulvomaan matalalla ja -valittavalla äänellä. Sitten se taas vaipui hiljaisuuteen, silloin -tällöin vain murahdellen. - -Äkkiä se kiljahti, mutta vaikeni taas heti, solan hietikossa hiukan -peherrellen. - --- Se on varmaankin Antti, ilahtui Helena sanomaan, kun kuuli ulkoa -askeleita. Hän kiiruhti avaamaan ovea. Raivoisena karkasi silloin ukko -pystyyn: - --- Älä avaa! kiljaisi hän. - -Mutta se oli jo myöhäistä. Salpa oli poissa ja voimakas käsi tempasi -ulkoa oven auki. Samassa syöksyi sisään pitkä, hamppupaitaan puettu -mies, harmaa parta hulmuten. Suoninen käsi puristi kirvestä. Kirkaisten -kaatui Helena pyörtyneenä maahan, pieni poika yltyi nurkassa pelon -parkunaan. Ovesta näkyi miesjoukko, jolle harmaaparta käskevästi huusi: - --- Pian tavarat aitasta. Ainoastaan paras otetaan, jos sitä mitä tässä -hiirenpesässä onkaan. Minä kyllä nämä hoidan, ja onhan minulla tämän -vanhan Vaaralan kanssa tilikin tehtävä... - -Kiireesti poistuivat miehet. - --- Surmillesi tulit vihdoinkin, sanoi silloin vasta Vaaralan ukko. -Hänen äänessään oli kaamean pilkallinen sointu ja suu vetäytyi -ikäänkuin nauruun. - --- Jo sinua odotinkin, lisäsi hän; isä-vainaja äsken pudotti tuolta -seinältä käteeni vanhan sotakirveensä, ja joka kerta kun se liikahtaa -itsestään, menee joku sukuni vihollisista manalle. - -Arhippa tuijotti vihamieheensä ikäänkuin ahmien hänen näköänsä. -Kuullessaan hänen hyytävät sanansa, liikahti hän levottomasti ovelle -päin. - --- Joko pelottaa! kysyi heti Vaarala pilkallisesti. Ja ikäänkuin -jotakin suunnitelmaa toteuttaakseen syöksähti hän samalla vastustajansa -kimppuun. - -Mutta tämä vielä voimiltaan paljon häntä notkeampana väisti helposti, -joutuen kuitenkin tällä liikkeellään peräpuolelle tupaa, Vaaralan -päästessä oven suuhun. - --- Risti silmäsi, Arhippa, pilkkasi tämä taas; ellet taivu apua -huutamaan, niin olet mennyttä miestä. Ruma on tosin lankoansa tappaa, -mutta täytyy, sillä muuten ei tule ikänä rauhaa tälle salolle. Ja nyt -se on itse kantakettu nitistettävä. Oikein on kuin karhun tappoon olisi -tässä joutunut. - -Arhippa seisoi kalpeana, kuunnellen ylpeätä puhetta. Häntä aivan -herpaisi sen luonnoton rohkeus, sillä olihan ukko ja vaimo pienen -lapsen kanssa aivan heidän vallassaan. Vilahtipa mielessä lamauttava -ajatus tuon miehen suvun ainaisesta etevämmyydestä... - -Oli kuin olisi Vaarala osannut lukea hänen ajatuksensa. - --- Yksikään sinun miehistäsi ei tältä retkeltä palaa, ja sille ei voi -mitään. Tuossa on sinulle läksijäiset... - -Vaarala heitti äkkiä kirveensä kohti vastustajansa päätä, niin -äkkiarvaamatta, ettei Arhippa ehtinyt väistää. Kirves sattui otsaan, -mutta vain hamara, ja huumautuneena vaipui mies alas. Mutta sammumaton -viha piti voimia yllä ja hän ehti vastata samalla teolla. Ammottavan -haavan iski kirveen terä Vaaralan rintaan... - -Tuo tumma, aavemainen ukko horjahti, oli kaatua, mutta vimma ei -sallinut hänenkään murtua. Hän syöksyi käsiksi vastustajaansa, -kirousten puristuessa hänen huuliltaan. Ja äskeisestä iskusta vielä -huumautuneen Arhipan painoi hän alleen, puristi vasemmalla kädellä -kurkusta, hapuili sivultaan puukkoaan, sai sen, kohotti ja iski -alkuihmisen koko ihanalla koston nautinnolla sen vihamiehensä rintaan... - -Arhipan kuolinhuuto kuului tuvasta pihalle ja aitoissa ryösteleväin -miesten korviin... Pahaa aavistaen riensivät he paikalle. He saapuivat -ovelle parahiksi kuulemaan kuolevan Vaaralan vahingoniloista sanaa: - --- Ja Antti tappaa loput... - -Turhaa oli häntä enää iskeä, sillä hän oli kuollut. Mutta kuoleva -Arhippa virkosi viime voimillaan varottamaan: - --- Heti paetkaa, älkääkä polttako enää. Antti on poissa ja näkee, jos -tulen teette. Tuho tulee. Menkää rantaan, viekää vene, ettei pääse -takaa ajamaan... me emme kestä heidän edessään... älkää naista ja lasta -tappako... - -Karjalaisen raakaan, mutta herkkään mieleen vaikutti suvun vanhimman -äkillinen kuolema herpaisevasti. Kiireesti rupesivat he saalistaan -kokoamaan. Potkaisten Helenaa kylkeen kysyi eräs: - --- Missä miehesi? - --- Rasilla, vastasi aivan älyttömäksi tyrmistynyt Helena, joka -kuitenkin ymmärsi salata sen, että Antti oli mennyt rantaan. - --- Koska saapuu? - --- Huomenissa lupasi. - --- Nouse! - -Helena totteli, rientäen suojaamaan lastaan, joka oli kyyristynyt -nurkkaansa pelosta halvautuneena. - --- Joudu matkaan, ja ota lapsesi. - --- Armahtakaa! - -Mies heristi keihästään. - --- Ei armahdeta tämän enempää, ja harvinaista on näillä retkillä -tämäkin. Mutta kun ukko tuossa kielsi tappamasta, niin henki jääköön, -mutta matkaan lähdet... - --- Koetetaan perillä, lähteekö ruotsin naisesta yhtä pulska poika kuin -täti-vainajastamme, joka oli Anttisi äiti... - -Keihään tyvellä tuuppien pakoitettiin Helena lapsi sylissä kulkemaan -edellä. Rantaan mentiin. - --- Montako teillä on venettä? tivattiin taas Helenalta. - --- Tämä ainoa vain, vastasi Helena, rannalla olevaa kolmilaitaa -osoittaen. - --- Valehtelet, miten nuottaa vedätte? - --- Kaksi oli, mutta toisen poltti ukko äsken naulat saadakseen, että -uuden olisi tehnyt. - --- Totta taitaa puhua, vahvisti nyt eräs karjalainen; kuopan luona oli -vene veistoksella... - -Vene lykättiin vesille, siihen istutettiin Helena ja lapsi, ja siihen -mahtuivat myös karjalaiset, joita nyt oli enää vain viisi. Kiireesti -lähtivät he soutamaan veneilleen. Epätoivo sydämessä ajatteli Helena -vain yhtä ainoaa kysymystä: miten pelastua?, aina siihen epätoivoisena -vastatakseen: ei mitenkään. - -Yö oli nyt kohta puolessa. Karjalaiset, jotka tekonsa tehtyään ja, -kuten luulivat, Antin ainoan veneen vietyään, tunsivat itsensä melko -varmoiksi, eivät nyt suurin välittäneet kulkuaan salatakaan, vaan -pyrkivät pitkin vedoin kohti vene-kaarrettaan. Vaitiollen kuitenkin -soudettiin, kunnes perämies sanoi: - --- Sinne jäi Arhippainen verivihollisensa viereen. - --- Sinne jäi. Mielellään kai Antti hänet isänsä viereen hautaa. Onhan -siinä edes hiukan lohdutusta. - --- Ne olivat kiinteitä miehiä, nuo kaksi. Eivät unohtaneet. Mutta -surmakseen kai se isä sinne niin himoitsikin. Olisi rauhassa sivu -soudettu, kuten ensin aiottiin, niin eheinä oltaisiin. Kun tulikin -tuohon kaarteeseen mennyksi. Siinähän se isä taas kostoon yltyi, sillä -sanotaan hänen ja vanhan Vaaralan siinä nuorena kerran tavanneen... On -hyvä, että Antti ei ole aivan kintereillä. - - -IV. - -VAINOLAISTA ETSIMÄSSÄ... - -Nähtyään koiransa kuolleena ymmärsi Antti heti mitä oli tapahtunut. -Ensin vaati koston himo ryntäämään suoraan, mutta sitten heti -metsäihmisen vaisto sai oman hengen rakkauden elpymään. Välähdyksenä -selveni hänelle, kuinka järjetöntä olisi ollut hänen aseetonna -syöstä vainolaisten keskelle. Kuoleman hän sieltä olisi saanut ja -siten riistänyt perheeltään sen ainoankin tuen, mikä sillä oli vielä -jäljellä jos se oli enää elävien joukossa. Ja tuossa samassa tajun ja -ajattelun välähdyksessä kerkesi hän huomata senkin, kuinka edullista -oikeastaan oli hänen asemassaan, ettei hän ollut joutunut tuonne tupaan -piiritetyksi, sillä mistään tehokkaasta puolustuksesta ei tietenkään -olisi voinut olla puhetta. Parempi oli hänen toimia saartolinjan -ulkopuolella. - -Kärppänä painui hän siis takaisin tuparakennuksen varjoon, kuunnellen -henkeään pidätellen. Jo heti oli hän mielessään paikan äänettömyyttä -ihmetellyt, eikä nyt, kun sitä yhä jatkui, voinut pidättää itseään, -vaan läksi matalana hiipimään solasta pihalle. Kun sielläkään ei -näkynyt mitään, siirtyi hän varovasti pitkin matalaa kivijalkaa tuvan -ovea kohti. Hän ei huomannut muuta väkivallan merkkiä kuin aitan oven -auki; tuli portaille, siitä pimeään etehiseen; siitä pimeään tupaan, -sillä päre oli aikoja sitten palanut. Astuttuaan tupaan kompastui hän -johonkin pehmeään, kosketti sitä kädellään, satutti kätensä johonkin -niljakkaan, ja ymmärsi kaikki. - -Hän ei huutanut eikä valittanut, mutta hänen kurkkuaan kuivasi ja hänen -täytyi nieleskellä alinomaa, ikäänkuin jotakin ahdasta ja raskasta alas -painaakseen. Horjuen, tuntien omituista heikkoutta jaloissaan meni -hän liedelle, ja puhalsi sen hehkuvista hiilistä päretikkuun valkean. -Silloin hän jo näki kaikki. - -Hän meni isänsä ruumiin ääreen ja kumartui ukkoa katsomaan. Olisi -luullut vihan vimmassa kuolleen kasvoilla näkyneen joitakin juuri -kuoleman edellä tapahtuneitten ankarain sielullisten liikutusten -jälkiä, mutta ei; ukko oli rauhallinen, jopa tyytyväisen näköinen. -Käsi puristi vielä lujasti puukon vartta, eikä hellittänyt siitä -vielä silloinkaan, kun Antti, kiskaisten puukon haavasta, nosti hänet -penkille. Sitten kääntyi hän katsomaan ympärilleen, silmissä suorastaan -avuton kauhu. - --- Missä Helena ja lapsi? - -Kauhistuttavana jysähti nyt tämä kysymys hänen mieleensä. Ruumiitten -löytö oli äsken lyönyt hänet niin turraksi, että kaikki henkinen -toiminta oli ikäänkuin pysähtynyt, mutta päreen valossa ympärilleen -katsottuaan oli hänelle heidän poissa olonsa äkkiä todellisuutena -esiintynyt. Hän tuijotti hurjasti ympärilleen ja juoksi etehiseen, hän -ei enää vaaraa varonut, vaan juoksenteli ympäri pihaa, käheällä äänellä -rakkaitaan huudellen. Mutta huuto kaikui tyhjään yöhön, raskaassa -ilmassa ei kaikukaan vastannut, ja merkkiäkään ei ilmennyt onnettoman -hätää huojentamaan. - -Äkkiä seisahtui Antti taas, mietti hetkisen ja juoksi sitten tupaan. -Hän oli kuin peto, jonka penikat oli ryöstetty ja joka nyt vainuaa -ryöstäjän jälkiä. Uudelleen tulen viritettyään näki hän, miten kaikki -oli tapahtunut, huomasi perheensä joutuneen yllätyksen uhriksi. Sitä -vain hän ei ymmärtänyt, miksi ei oltu taloa poltettu ja elikoita -surmattu, kuten aina oli tapana ollut voitolle päässeen. Hänen -huudoistaan säikähtyneinä tormailivat elikot tuolla pitkin tanhuata. -Senkin ymmärsi hän nyt, että Helena ja lapsi olivat ryöstäjän hallussa. -Vaikka hänen sitä ajatellessaan posket paloivatkin kuumasti ja uuden -onnettomuuden näky avautui mieleen, tunsi hän kuitenkin jonkunmoista -mielihyvää siitä, että kaiken todennäköisyyden mukaan edes hengissä -olivat. Ja siitä samasta ajatuksesta, ettei kenties vielä kaikkia oltu -menetetty, sai hän myös voimia ruveta asemaansa järjellisesti pohtimaan. - -Hän älysi, että hänen oli pienintäkin seikkaa myöten käytettävä -hyväkseen ne mahdollisuudet, jotka tarjoutuivat hänen käytettävikseen -perheensä pelastamiseksi. Yksin ollen ja voimatta toivoakaan apua -muualta täytyi hänen koettaa voittaa viekkaudella vihollisensa, niin -kauan kuin se on hänen saavutettavissaan; jos se pääsisi painumaan -kovin syvälle rajan toiselle puolelle, saattaisi Helenakin olla ijäksi -mennyttä. - -Ja erämaan asukkaan metsästäjä-vaistot virkosivat kokonaan ja hän -ryhtyi valmistautumaan retkelleen kaikella sillä viekkaudella, minkä -turvaton ja vaaran-alainen elämä oli jo syntymästä hänen veriinsä -istuttanut. Hän ei syöksynyt valitellen salolle onnettomuuttaan -ilmoille huutamaan, vaan hän rupesi lujittamaan jalkineittensa pauloja, -otti seinältä nuolet ja joutsen, tarkasti jänteen, koetteli terää, -pisti pienen kirveen vyöhönsä, haki konttiinsa evästä, otti tulukset -taskuun, ja meni päästämään karjansa pihanurmikkoon. Sinne lukitsi -hän sen tukkien sola-aukot joka puolelta. Palattuaan tupaan nosti hän -Arhippaisen toiselle penkille isänsä viereen, lukitsi oven ulkoa ja -ottaen keihäänsä sauvakseen läksi kiiruhtamaan rantaan. Veneellä oli -vainolaista ajettava ja tie pesälle löydettävä... - -Rantaan mennessään ei Antti unohtanut varovaisuuttaan, ja katui -ankarasti äskeistä huutoaan. Parempi oli, ettei vainolainen tiennyt -vainottu olevansa, vaan luuli elävänsä turvassa kaikilta vaaroilta. -Silloin oli hyvä sopivalla hetkellä iskeä niin että asia ratkeaisi. -Ja sen täytyi ratketa. Antti tiesi olevansa sitkeämpi, väkevämpi ja -viekkaampi kuin yksikään noista; niin oli isäkin ollut ja niin oli -hänkin. Aina oli voitettu ja totuttu voittamaan, sillä ainoastaan -voittoon sisältyi elämisen mahdollisuus näillä perukoilla, olipa -sitten kysymys eläimistä, ihmisistä tai luonnosta. Jos tuli yksikään -todellinen tappio, niin oli hukka edessä. Olemassa olosta riiteli -täällä jokainen elävä olento... - -Aamu alkoi hiukan kajastaa, kun Antti saapui rantaan, mutta kajastusta -oli jo himmentämässä uhkaava pilven lonka, joka oli nousemassa idän -taivaalle. Oli kuin olisi tämä hiottava ja raskas onnettomuuden päivä -tahtonut tehdä täydellisen puhdistuksen ja salaman tulella kuluttaa -pois ne veren merkit, joita se oli nähnyt ihmisten jälleen toisiinsa -iskevän. Salaman isku oli Antille myöskin se huomio, että hänen -veneensä oli viety. - -Hän rupesi ymmärtämään vihollisen varovaisuutta, mutta huomasi siitä, -että se tuskin tiesi hänellä olevasta pikku veneestä. - -Suoraan oikaisi hän metsään ja läksi juoksemaan tuonne ennen mainittuun -kaarteeseen. - -Sinne saavuttuaan näki hän sen tyhjäksi. Lintu oli jo lennossa hyvässä -matkassa. Sarakossa vain näkyi kaksi vakoa veneitten jäljiltä. Antti -meni lähemmäksi katsomaan ja huudahti ilosta: vedessä sarojen välissä -keinui jo puoleksi uppoamassa Helenan päänauha. - -Tuossa tuokiossa oli hän omalla veneellään ja sijoittautui -keskiteljoille soutamaan. Airon lujuus ei ollut suunniteltu hänen -intonsa vertaiseksi, vaan taipui luokkana hänen soutamaan lähtiessään. - -Mutta kaukana jo souteli vihollinen. - -Kun se äsken vielä oli ollut Vaaralan kohdalla ja vaimentaen sountiaan -kuin pahan omantunnon käskemänä, vaikka luulikin vihollisen olevan -kaukana, koetti siltä siltikin piilotella, kajahti äkkiä yössä Antin -käheä huuto: - --- Hele-e-ena-a-a! - -Kuin puukon pistämänä syöksyi Helena teljoiltaan, jossa hän istui -soutamassa, mutta samalla tunsi hän myös kylmää terästä kurkullaan. -Avunhuuto tukahtui kurkkuun, jääden sinne pakottavaksi tuskaksi. Mutta -sen täytyi jäädä, sillä tuossa oli puukko valmiina myös pikkupojan -varalta ja katse uhkaavana ikäänkuin sanomassa: jos äänen päästät, niin -henki... Nöyränä kumartui Helena soutamaan ja suuret kyyneleet valuivat -hiljaa pitkin hänen poskiaan. Vaitiollen katsoivat julmat miehet hänen -itkuaan, mutta eivät paljoa säälineet. Tämä oli heille ja tälle ajalle -tavallista... - -Kun oli päästy loittonemaan, niin jo naurahti Helenan veneen perämies: - --- Susi kaipasi naarastaan ja pentuaan. - --- Ja huuteli, mutta turhaan huusi; otettu se nyt on täti-vainajan -sijainen... - -Jo kurotti eräs kätensäkin Helenaan, mutta toinen, sorea ja vaitiollen -souteleva karjalainen esti. Kiire oli kuljettava, sillä kauas piti -ehtiä, ennenkuin uskalsi ensimäistä levähdystä pitää. Kun oli ollut -kuusi miestä ja vain kaksi venettä, oli kulku käynytkin nopeasti, mutta -nyt kun oli kolmaskin vene kuljetettavana, oli se hitaampaa. Saaliilla -raskaasti lastatut veneet kulkivat sitäpaitsi melko syvällä, joten -ei auttanut kaikkialla suorimpia paikkoja valita, vaan täytyi hiukan -mutkitellen kierrätellä. - - -V. - -KOHTAUS PEURAKOSKELLA... - -Yön ja päivän matkan päässä Vaaralasta reittiä ylöspäin kapenivat -vedet joeksi, joka koskina kuohahteli paikoitellen hyvinkin jyrkkien -kallioiden välissä. Se oli kuitenkin siksi syvä, eikä liian vuolas, -että köyden avulla saattoi vetää veneet virran niskaan. Siitä aukeni -taas eteen aava ja autio Parvaselkä, jonka keskelle luoja aivankuin -huvikseen oli heittänyt pienen, korkeakallioisen saaren. - -Tuossa äsken mainitussa joessa oli koski, jota sanottiin Peurakoskeksi. -Sen alla suvannossa kohosivat rantakalliot korkeiksi ja jyrkiksi, niin -että veden rantaan ei ollut siellä yrittämistäkään. Vasta juuri kosken -alla madaltui ranta niin, että jalka sai sijaa. Tuolla kuilussaan -virtasi joki synkkänä kuin manalan virta, puhjeten tuontuostakin -suurille, tummille "häränsilmille". Kallion koloon sinne tänne eksynyt -tuomi tai koivu ponnisteli urhokkaasti kohti yläilman valtaista valoa, -vihreydellään somasti paikkaa pukien. - -Usein ei paikan yksinäisyyttä häiritty, vaan rauhassa sai kuikka, -koskelo ja pilkkasiipi-telkkä tässä tummassa suvannossa kalastusta -harjoittaa. Hurjan temmellyksen paikaksi joutui se keväisin, kun -Parvaselän jääjoukot vinhan kevättulvan tuomina johtautuivat -Peurakosken nielusta kuin ahtaasta solasta, josta ei olisi mahtunut, -mutta täytyi. Kun suvanto oli lyhyt ja sen alapäässä heti alkavan -kosken niskassa saari ja hyvin ahdas väylä, sulloutuivat jäät, -kaatuneet puut ja muu niiden mukana kulkeutunut pärtö suvannossa -jyskäväksi, paukkuvaksi, kirahtelevaksi ryhmäksi, joka oli kuin luonnon -antama kamala esimerkki todellisen ahdistuksen vaikeudesta. Ainoastaan -paksuin sydänjää, lujin hongan runko sai siinä säilytetyksi edes -jotakin haamua entisyydestään, mutta kaikki heikko ja vähäpätöinen -jauhautui olemattomiin. Mutta luonto tiesi pääsyn. Sinne armotta -ahtamaansa ja vaivaamaansa joukkoa nosti se tuuma tuumalta yhä -ylemmäksi, kunnes päällimmäisinä olevat hennoimmat ainekset jo kallion -reunoja luulivat hiipovansa. Ja niin koetti vihdoin vapautuksen hetki; -huumaavalla jyrinällä ja paukkeella lähti jääjoukko vyörymään yli -saaren ja alempana madaltuvien rantojen, nyt vuorostaan mahtavana -kaikki alleen lannistaen... - -Tämä joen kohdalta jokseenkin leveä, vesistöjä erottava maakannas oheni -kauempana mantereen rannassa kapeaksi harjanteeksi, joka oli kuin -kämmenen reuna kahden valtavan veden välillä. Mutta harjanne oli niin -korkea, ettei isompaa venettä voitu miesjoukotta siitä yli haalata, -saatikka sitten lastissa olevaa, ja niin jäi luonnon oma väylä, vaikka -olikin koskinen, yleisimmäksi kulkutieksi. Ja jos olisi joku asettunut -vahtiin Peurasuvannon kallioille, kun siitä kulkue raskaasti ponnisteli -ylös vastavirtaa, niin olisi hän voinut lähettää nuolen tuolta kallion -reunalta, kituvan katajan takaa, melkeinpä kohtisuoraan kulkijan -päälakeen... Menneinä aikoina se teko oli varmaan usein tehtykin, ellei -suvannolla soutaja huomannut lähettää muuatta joukosta maitsekin... - -Peurasuvannon suunta oli suoraan idästä länteen. Ihmeellinen oli näky, -kun auringon laskun aikana saapui koskea alas. Oli kuin olisi laskenut -sulavaa kultaa myöten itse ijankaikkisen valon ahjoon, joka tuolta -suvannon alta vastaan loisti joen uoman täyteisenä ovena. Kimallellen -hyppelivät tuossa valossa hyrskyt, vene keinui kuin pehmeillä -patjoilla, ja kovissa kohdissa tunsi kulkeva sitä pyhää hätää, joka -lienee tunnettava kuoleman edessä senkin, joka uskoo autuaasti -kuolevansa. Ja kun kalliot suvannolle saavuttaessa yhä kohosivat, -muodostuen alempana siksi portiksi, josta aurinko loisti ijäisyyden -ihanana valona, saattoi mustalla virralla sitä kohti keinuessaan -uneksua, että oli löytänyt unholan virran joka päättyi autuuden -valtamereen... - - * * * * * - -Hyvin tunsi Antti nämä seudut, tunsi kalliot, kosken, Parvaselän, tunsi -saarenkin kaukana selällä. Ja sitä muistaessaan tunsi hän kipeätä -pistosta ja mielenliikutuksen karvasta ailahtamista sydämessään -ja samalla heikkoutta; mutta luonnollisena vastavaikutuksena -tuosta terästyi taas mieli entistä voimakkaammaksi ja kostonhimo -kiihkeämmäksi... - -Ruvetessaan soutamaan oli hänellä suunnitelmansa ainakin osaksi -selvillä. Hän ei halunnut ilmoittaa viholliselleen ajavansa sitä takaa -ennenkuin Peurakosken suvannolla, mutta sinne oli hänen jouduttava -ennen kuin sen. Ja se olikin hyvin mahdollista, sillä hän voisi -keveällä kaksilaidallaan päästä oijustamaan poikki kannasten ja kapean -Peuraharjun, sekä olla jo sopivassa paikassa Parvajärvellä vahdissa, -jos Peurakoskella ei hyvin kävisi. Hän otaksui karjalaisten kulkevan -yhtämittaa koko tämän yön ja vuoroin levähtäen seuraavan päivänkin, -aikoen kunnolleen yöpyä vasta vanhassa yöpaikassa Peurakosken niskassa, -ellei mikään häiritsisi. Ja juuri tuon rauhassa yöpymisen tahtoi Antti -estää, sillä palava pelko ja raivo sai hänet kuvittelemaan jatkuvaa -onnettomuutta kohdalleen. Mutta vaaraa tunteva hermo ei laukea -himokkaaksi ja veri ei pääse luvattomille teille sillä, jonka täytyy -pelätä henkeänsä. Mutta ennen Peurakosken yöpaikkaa ei tarvinnut pelätä. - -Ja piilossa pysyäkseen poikkesi Antti soutamaan omia ruohoisia -oijusväyliään. Yhä kirkkaampana kuvastelihe veneen virissä nouseva -päivä. Ukkonen, joka vielä äsken oli uhkaavana hymissyt päivän nousun -taivaalla, oli hetkeksi rauennut taivaan rannan taa, odottamaan -sopivampaa ryntäyksen hetkeä. Ja tuosta innostuneena oli päivä ruvennut -ikäänkuin entistä kirkkaammaksi, muutamassa hetkessä karkoittaen yön -merkit. Lahtien pohjukoissa viipyvät sumuhunnut kukisti se yhdellä -ainoalla valtijakatseellaan, aamun viileätä neitosta koetti se saada -lämpenemään intohimoisilla syleilyillä, yhä uudelleen yrittäen kuin -väsymätön rakastaja, joka ei heitä, ennenkuin neito autuuden hurman -valtaamana hänelle antautuu. Mutta antaumuksen hetkellä, kun se muuttuu -aamusta päiväksi, aavistuksesta todeksi, neidosta naiseksi, se sulaa -kyyneliin, itkien tyyntä ja koskematonta menneisyyttään, ja kyyneleet -jäävät helmiksi maan päälle... - -Mutta aamun kauneutta ei ymmärrä mies, jonka sydän on musta ja -synkkä kuin yö; yksi ainoa ajatus on hänen sielunsa herra: vaimon ja -lapsen pelastaminen ja kosto. Hänen alkuperäinen luontonsa nauttii -suunnattomasti tästä ajatuksesta, ehken enemmän vielä sen jälkimäisestä -osasta. Olihan luonnollista, että hän pelastaa Helenan, ja hänen -onnensa ei ole sen johdosta taas tunteva rajoja, mutta sen jälkeen -seuraava kosto on, niin hän tunsi, kuin huumaava juoma, jonka tuottama -humala on autuaallinen. Kun hän äsken tuvassa oli tuntenut veren hajun -ja satuttanut kätensä isänsä veriseen ruumiiseen, oli hän syttynyt -sammumattoman vihan paloon. Mikään eläväksi tullut kristillinen rakkaus -ei ollut päässyt häneltä tätä tunnetta hillitsemään, vaan paloi se -kiihkeänä ja voimakkaana, joka uudesta tilaisuudesta virikettä imien. -Ja hän sisällytti tähän tunteeseen sen rikoksen mahdollisuudenkin, -jonka alaisena hänen vaimonsa ja lapsensa oli, suunnitellen -rangaistuksensa määrän sen mukaan kuin se jo olisi tapahtunut. -Tuon rangaistuksen määrää ei muuten voinut paljon suunnitteluilla -määritellä, sillä erämaan rangaistus oli yleensä kuolema; Antin isän -kuolema, vaikka hänen surmaajansakin oli jo henkensä menettänyt, oli -perustana sille vaatimukselle, joka on aina ja kaikkialla ollut erämaan -laki: silmä silmästä ja hammas hampaasta. - -Mikä ihana näky: saarisena avautuu aamun kirkkaudessa eteen siintävä -selkä, tuskin huomattavasti tuulen virissä karehtien. Lehväiset saaret, -jotka näyttävät kohoavan veden kalvosta kuin unelmat, tuntuvat keinuvan -onnessaan. Kaarteissa avautuvat valkoiset hietikot, jotka aallon -helkkä kirjailee uusiin hienoisiin uriin joka päivä, ja edustalla -valmistautuu kaislikko taas aallon käskystä keinumaan. Katse siirtyy -rauhoittuneella nautinnolla viheriöivästä levähdyspaikasta toiseen, -yhä kauemmaksi, kunnes se vihdoin uppoutuu kaukana siintävien vaarojen -sineen. Mutta tuossa vasemmalla kohoutuu harjanne jo rannasta jyrkkänä, -pukeutuen juureltaan tiheään lehtimetsään, mutta harjaltaan muuttuen -komeaksi kelohongikoksi. Metsävalkean tuli on aikoinaan keskeyttänyt -elämännesteen juoksun petäjän tiehyeissä ja muuttanut sen juurikuivaksi -hongaksi; sade ja tuulet ovat siitä kaarnan lahottaneet ja pudottaneet, -ja oksat ovat käpertyneet ryhmyisiksi käsivarsiksi, jotka vakaina -ja ikäänkuin aatteellisina aina osoittavat taholleen. Ne oksat ovat -kotkan ja kalasääsken mieluisimpia istumapaikkoja, niillä ylpeinä ja -luoksepääsemättöminä istuen hautovat ne uusia rikoksia erämaan rauhaa -vastaan. - -Erämaan rauha -- se on näennäistä: kaikkialla on sotaa ja taistelua. -Tuossa pakenee veneitä vimmatulla vauhdilla, tuossa niitä synkeällä -ilmeellä ajetaan takaa. Tuossa uipi ylhäinen kuikka, ilmeelläkään -suunnatonta ahneuttaan ilmoittamatta; tuolla istuu kelohongan latvalla -kalasääski, keltasilmäinen, vaalea, merkillinen lintu, joka taukoamatta -tuijottaa järvelle veden kalvoon. Ja kun saaliiksi kelpaava kala -ilmestyy veden pintaan, kohoaa se pitkille siivilleen, jännittää -keltaisia pyöreitä kynsiään ja pudottautuu kohahtaen kalan niskaan, -raskailla siiven iskuilla kohottautuen jälleen ilmoille. Mutta väristen -kyyristäytyy silloin rannan ruohokossa korteikkoon piiloon sorsa, -jonka elämä on vaappumista pelon ja toivon vaiheilla... Ja jos poistuu -järveltä metsään, on vain toinen taistelu edessä. Pedot suurimmasta -pienimpään elävät alituisessa veren janossa, siihen syntyen ja kuollen; -ja ikäänkuin tämän veren janon ikuisuuden todistukseksi, näyttääkseen, -että niinkauan kuin imettäväisten sukua on ollut maan päällä, on luonto -säilyttänyt pohjolassa pedon, ahman, joka veren janossaan on hirviö. -Kehityksen takia ei ole olemassa tälle pedolle, vaan on se palloamme -polkenut samallaisena kuin tänään jo silloin, kun muu nisäkästen lauma -oli vielä näöltään toinen. Se on kuin hirmuinen muinais-ilmestys, joka -puussa varroten syöksee saaliin niskaan, hakee hampaisiinsa kaulasuonet -ja puree. - -Antti souti kuin hurja, tuntemalta väsymystä. Hänen katseensa oli -tunteeton luonnon kauneudelle, sillä hänhän kuului siihen itsekin -olennaisena osana. Hän ei itse tiennyt, että hän oli vielä siksi -peto, että veren jano saattoi vääryydestä herätä; ei tiennyt olevansa -muuta kuin mies, jolle oli tehty veristä vääryyttä. Kaihoten ja -malttamattomana katsoi hän taakseen, milloin avautuisi hänelle se -salmensuu, josta hän pääsisi oikaisemaan kohti Peuraharjun tyveä... - - * * * * * - -Ontrei-perämies piti venekuntaa lujilla. Tuon tuostakin käänsi hän -ruskeatukkaista päätänsä katsoakseen taakseen. Joku epämääräinen pelko -vaivasi häntä, monessa kahakassa mukana ollutta voimakasta miestä, -ei itsekään oikein tiennyt, mikä. Hän oli oikeastaan vastustanut -koko Vaaralan ryöstöä, sillä naapurirauha oli hänestä tärkeä, ja -ryöstettäviä oli kauempanakin, mutta menihän mukaan sentään, kun -Arhippainen kiukkuisesti vaati. Siinä hän nyt sitten sai sen, mitä -haki, mietti Ontrei katkerana. Vaaralan vanha Juha oli aina ollut -kamala ja salaperäinen, onnettomuutta tuottava mies, ei olisi pitänyt -mennä enää häntä häiritsemään... Poika kuului olevan yhtä sisukas, ja -varmaan tämän teon kostaa kipeästi... - --- Ontrei, laske maihin, pyyteli Helenan vieressä soutava nuori -kiharatukka karjalainen. Hiki helmeili hänen otsallaan. Pikku poika -Helenan jaloissa itki katkerasti. - --- En laske, Kuisma-veljeni, kielsi Ontrei, vasta Peuran niskassa -levätään; siinä jo voimme olla rauhassa. Mutta jos lienee soutaaksesi -raskas, niin upota tuo Vaaralan vene, sillä ei Antti ainakaan sillä -enää pysty takaa ajamaan. Eipä ole paljo saaliistakaan taikaa... - -Paras tavara nostettiin toisiin veneisiin ja parilla kirveen iskulla -tehdystä reijästä alkoi vesi pulputa sisään. Sinne se jäi jälkeen -painuen yhä syvemmälle kunnes aivankuin levottomaksi tullen rupesi -hitaasti pyörimään ja upposi. Helenasta tuntui kuin olisi viimeinenkin -yhdysside kotiin päin katkennut. Vaikea oli hänen taas estää ainoata -huojennustaan ja turvaansa, itkua, tulemasta... - --- Älä itke, marjaseni, rupesi kaunis nuori karjalainen lohduttamaan. -Hyvin me sinua perillä pidetään. - -Hän katsoi Helenaan pitkään, hymy leikkien punertavilla huulilla. -Helena tunsi häpeävänsä, puna peitti hänen poskensa, ja hän painoi -päänsä alas siirtäen huivia silmilleen. Mutta karjalainen hymyillen -nosti huivia toisella kädellään ja koetti katsoa silmiin. Silloin -Helenan inho, johon sekautui arka aavistus jostain pelottavasta, -pukeutui tarmokkaaksi torjunnaksi... - --- Kas kas, sanoi karjalainen, jonka nuortea ruumis naisen läsnä olosta -tunsi vastustamatonta kiihoitusta. - -Pieni poika katsoi kummastuneena äitiinsä ja karjalaiseen. Jälkimäisen -iloinen ystävyys oli vähitellen saanut hänet unohtamaan pelkonsa ja -mukautumaan uusiin oloihin. Mutta nähdessään äitinsä vihaisen ja -loukkautuneen liikkeen meni hän jälleen oman kansansa puolelle ruveten -tarmokkaasti miehen jalkaa nyrkillään takomaan. - --- Älä pelkää, lohdutteli mies; en minä pahaa tee. Ja muuttuen -vakavammaksi rupesi hän taas soutamaan, silmissä uneksiva ilme. -Hänen herkkään mieleensä ei voinut olla vaikuttamatta se surullinen -kohtalo, johon oli joutunut tuo hänen rinnallaan soutava nuori, vielä -viehkeä nainen, erittäinkin juuri siksi, että hän oli nainen, minkä -joka liikekin Kuismalle hänen pitkän erossa-olonsa jälkeen toisesta -sukupuolesta ihastuttavasti ilmoitti. Hän oli vielä liian nuori -ollakseen raaka ja liian hehkuva ollakseen kylmä. Helena tai joku -muu, kunhan vain oli kaunis nainen, olisi kentiesi nyt herättänyt -hänessä eloon kaiken sen hellyyden, jota hänen sydämensä pystyi -tuntemaan. Ja se pystyi. Hänen kansansa oli ollut ammoisista ajoista -tunteitten kansaa, helposti riehahtava sekä hellyyteen että julmuuteen, -innostuva sotaan ja retkeilyyn, lauluun ja soittoon, helposti heltyvä -kyyneleihin. Mutta siltä puuttui tuo juro, sitkeä ja arkipäiväinen -voima, joka suunnittelee väsymättä tekoansa vuosikausia, omistaen -kaiken henkisen tarmonsa tulevaisuuden silmälläpitoon. Hetken lapsi, -oli se vaikka kuinka etevä, ei kestänyt kesää kauemmin, vaan lannistui. -Sen tunsi vaistomaisesti hänen sukunsa ja tiesi, että tuo hiljainen -heimolainen rajan takana oli etevämpi juuri tässä olemassa ololle -tärkeässä ominaisuudessa ja kerran oli oleva hänen henkistenkin -saavutustensa perillinen... - -Kuisman herkkä mieli ailahti surulliseksi. Mitä muisti mies, äsken -kuollutta vanhustako, vai jotakin neitoa nuorta tuolla rajan takana, -jonne oltiin pyrkimässä? - - Kus kuldaine kulgenov, - Valgei-tukku voappunov? - -Peurajoen suuta ei näkynyt ulapalle, sillä juuri ennen järveen laskuaan -joki teki mutkan purkaen vetensä viistoon, niin että toinen ranta -jäi kapeaksi niemekkeeksi. Paljoa huokaamatta lähti matkue nousemaan -jokea, virrat sauvoen ja kosket nousten vetämällä. Helposti noustiinkin -Peurasuvannolle saakka, mutta sitä ylös mentäessä, ennenkuin itse -koskea lähdettiin nousemaan, teki mieli jo lepuuttaa. Mutta niskassahan -jo odotti yöpaikka, joten monen minuutin aikaa ei airoja vedestä poissa -pidetty... - -Oli jo tullutkin ilta, mutta paljoa iloa se ei tarjonnut. Koko päivän -uhannut ukkosilma näytti vihdoinkin tekevän tuloaan. Taivas oli mennyt -pilveen, oli tyyni aivankuin myrskyn edellä ja Peurasuvannon musta vesi -juoksi sileänä ja salaperäisenä kuin Tuonelan virta. Ontreista tuntui -kaamealta ohjata venettä tuohon onkaloon, mutta sinnehän oli mentävä, -sillä muuten ei päässyt... - --- Soutakaa kovemmin, sanoi hän äreästi. - -Kalliot kohosivat yhä korkeammiksi ja alhaalla kävi yhä hämärämmäksi. - -Vaiti olivat kaikki... - -Silloin kuului tuolta ylhäältä tuttu särähdys ja nuoli lensi suoraan -Ontrein päähän. Mies ähkäsi ja kaatui taaksepäin virtaan... Sanaton -kauhistus valtasi kulkueen, joka hetkiseksi aivan herpoutui... - -Mutta vain hetkiseksi. Tuossa tuokiossa karkasi Kuisma pystöön, tempasi -Helenan pojan ja uhaten heilautti sitä kuin virtaan heittääkseen. -Helenan sydäntä vihlasi ja kiljaisten koetti hän saada poikaansa -takaisin, mutta onnistumatta, sillä voimakas käsi sieppasi hänet -taaksepäin. Ei Kuisma kuitenkaan heittänyt parkuvaa pienokaista -virtaan, vaan oli tahtonut teollaan osoittaa, että jos toinen nuoli -vielä tulisi, niin... Ja siitä, että toista ei tullut, hän älysi, kuka -oli ollut tuo kallion laelta ampuja... - -Kaikki äskeinen hellyys oli hävinnyt. - --- Ei tainnutkaan olla miehesi Rasilla, koska niin pian on peräämme -joutunut, että jo edellekin pääsi? sanoi hän katsellen Helenaan -synkästi. - -Helena älysi, että varmin keino pelastua oli pysyä valheessaan. - --- Varmasti Rasille meni, koetti hän vakuuttaa. Kuka sanoi, että Antti -oli ampuja? - -Kuisma ei vastannut, vaan silmäili ylös kallion laelle. Sieltä ei -kuulunut mitään, ei näkynyt mitään, vaan oli kuin olisi aave tuon -surmannuolen lähettänyt. Ei ollut apua palaamisesta, paras oli mennä -eteenpäin. Ja vauhdilla nyt mentiinkin, sillä äskeinen epäämätön -todistus vaaran läheisyydestä oli karkoittanut kaiken velttouden. -Heti kun Kuisma pääsi maalle hyppäämään, kiiruhti hän ranta-äyräälle -seutua tarkastamaan, mutta mitään ei näkynyt. Kaikki oli kuin haudassa, -ainoastaan jo alkava jumalanilman kohina kuului kaukaa. - --- Koskelle, komensi hän. - -Vimmatulla vauhdilla noustiin jyrkkää ja vikevää Peurakoskea, mutta -aikansa otti se kuitenkin kaikesta nopeudesta huolimatta. Kohisten -pauhasi jo tuuli metsässä, ukkonen jyrisi taukoamatta ja salamat -valaisivat silloin tällöin vaahtoharjaista järven pintaa. Salaman -valossa vilahteli kaukaa selältä harmaakallioinen ja kituvahaapainen -saari. - -Kukaan ei ajatellutkaan nyt Peuran niskaan yöksi pysähtyä, vaan suoraan -järven poikki, ohitse saaren, suori Kuisma miehensä soutamaan. Kuka -uskaltaisi jäädä tänne, metsässä hiipivän vihollisen syötiksi? Kun -järven poikki päästäisiin, niin vaikea olisi jo seurata, sillä heti -ei uskaltaisi jälkeen lähteä, vaikka olisi venekin, yksin kun näytti -olevan... - -Kalpeina soutivat miehet ja ristinmerkkiin moni jo turvautui. Oli kuin -olisi luonto tahtonut panna raivoisan vastalauseensa taas tapahtunutta -surmaa vastaan ja siinä itse joutunut hillittömään tilaan, siveelliseen -suuttumukseen, joka ei enää tuntenut rajoja. Perintakainen myrskytuuli -kiidätti veneitä vauhdilla järven aavalle selälle, jossa aaltoilun -tilaa saanut vesi kuohahteli lakkapäinä. Raskaasti lastatut veneet -eivät jaksaneet nousta keveästi aallon harjalle, vaan pääsi se -pujahtamaan tuontuostakin reunan ylitse. Miehille selvisi pian, että -oli vakava vaara edessä ja auskari joutui pian yhtä tärkeäksi aseeksi -kuin airo, mutta siitä huolimatta ei vesilastia keretty ahtaa ulos niin -paljo kuin sitä tunki sisään. Nopeasti tehden päätöksensä käännälti -Kuisma veneensä saaren suojapuolelle, viilettäen rantahiekalle. - --- Tässä lieneekin hyvä yösija, sanoi hän; vaikea lienee tänne Antilla -pääsy ja jos tulee, niin järveltäpä tuo tälle kalliolle näkynee. - --- Mutta puun saanti on tällä saarella huonoa, valitti toinen; ei muuta -kuin hentoa haavikkoa. Joku ajopuu sentään löytynee... Kun iskee tulta -valkeanaan... Pannaan edes noita veneitä kiinni... Jos menevät, niin -silloin... - - -VI. - -MURHISAARI... - -Ammuttuaan nuolensa ja nähtyään sen sattuneen valtasi Antin hurja ilo, -jonka Kuisman uhkaus kuitenkin pian laimensi. Hän huomasi, että toista -nuolta hänen oli mahdoton tuohon joukkoon lähettää, ellei tahtonut -ottaa hengiltä juuri niitä, joita oli tullut pelastamaan. Raivoissaan -ja tyhmistyneenä läksi hän juoksemaan veneelleen, hyppäsi siihen -ja keikkui jo kaukana selällä, kun karjalaiset vielä ponnistelivat -koskella. Se vain oli hänelle vielä selvää, että vihollistaan hän ei -saanut päästää näkyvistään; vaikka hengen uhalla oli hänen estettävä -lopullinen tuho. - -Riemu valtasi hänen mielensä muistaessaan äskeistä tekoaan. Se oli -musta Ontrei, karjalaisista niitä kaikkein pelättävimpiä viekkautensa -tähden. Eipä auttanut nyt kettua keinonsa, vaan virtaanpa kellahti... -Kun olisi voinut viisi nuolta yhdestä jousesta lähettää, niin sinne -olisivat menneet kaikki, mutta ei voinut. Ja kyllä ne nyt ovat -varoillaan. - -Vaikka kuinka olisi ajatellut, niin ei voinut Antti löytää vaimonsa -pelastamiseksi muuta keinoa kuin sopivassa tilaisuudessa panna kaikki -arpaan hyökkäämällä heidän päälleen. Mutta heitä oli neljä eivätkä he -olleet mitään lapsukaisia ainoakaan; jokaisessa miehen vastus. - -Ukonilma kiihtyi ja rupesi armottomasti heittelemään Antin -kaarnapalasta. Pian huomasi hän, ettei hän voisi ilmaa kestää, ja -poikkesi saareen, tosin pienellä vastenmielisyyden tunteella. Sieltäpä -olikin hänen hyvä kalliolta taas nähdä, mihin vihollinen suuntaisi -kulkunsa. Hän käännälti veneensä suojapuolelle, mutta ei vienytkään -sitä hiekkaan, vaan kätki sen tarkkaan syrjemmäksi kaislikkoon. Sitten -kiiruhti hän kallion laelle ja rupesi sinne piiloutuen vahtimaan -karjalaisten tuloa... - -Saari, jota kansa joskus sanoo Murhisaareksi, oli luojan oikku. -Järvestä kohosi hiekkainen pengermä, joka madaltuessaan oli ottanut -kaislaa ja ruohoa sekä rannaksi muuttuessaan säilynyt valkoisena -hiekkana. Vähän ylempänä kasvoi haapa-, leppä- ja paatsamaviidakkoa, ja -vihdoin kohosi keskeltä kallio, paikoittain sangen jyrkkärinteisenä, ja -laeltaan aivan paljaana. Mutta aivan kuin työtään vähäksyen ja haluten -sen hävittää oli luoja äkkiä halkaissut koko saaren, reväissyt kallion -halki ylhäältä alas saakka, muodostaen kuilun, jonka pohjaa myöten yksi -henki kerralla sopi kulkemaan ja joka oli mitä kauniimmin hiekoitettu. -Rotkon rosoiseen reunaan oli iskeytynyt kiinni pieni mänty, joka -epätoivoisena taisteli henkensä puolesta nälkää ja tuivertavia tuulia -vastaan ja jonka kakkaraksi muodostunut havuhattu rupesi ennenaikojaan -harmaantumaan. Mikä nukuttava tuulien soitto männyn latvassa, mikä -ijankaikkinen haavan lehtien lepatus! Ilmassa sinkoili valittaen -vinkuva tiira, keveänä leijaillen tuulen varassa; vapisevalla sydämellä -katsoi se hiekalla paljaina olevia muniaan tuntien aina vaarassa olevan -vanhemman tuskia. Nukuttava yksinäisyys, toimettomuuden raukaiseva -alakuloisuus valtaa mielen, joka tuntee outoja aavistuksia ja -omantunnon syyllisyyttä. Ja kun jumalanilma pauhaa ja aallot vyöryvät -sammumattomalla innolla ylös rannan hiekkaa, tuuli ulvoo ja rankkasade -pieksää kallioita, tuntuu siltä kuin olisi juuri tämä paikka täällä -järven aavalla selällä jumalan vihan ainoa tarkoitus, kuin tähtäisi -se juuri siihen kaikki vihansa salamat. Ja rotkosta huutaa veren ääni -syyttävänä vaikeroiden kostoa ja vapahdusta... - -Yhä terävämmin tuijottivat Antin silmät nähdessään myrskyssä -taistelevien karjalaisten veneiden lähestyvän saarta ja yhä -matalammaksi ja vaanivammaksi painautui hän kalliota vastaan. Hänen -sydämensä oli vallannut pelko heidän kohtalostaan, ei heidän, mutta -vaimonsa ja lapsensa kohtalosta, joka tuossa veneessä myrskyn käsissä -oli sama kuin vihollisenkin; hänen teki mielensä rynnätä pystöön ja -huutaa neuvova sana hätääntyneille, mutta hän hillitsi itsensä, -- -rajuilma kuitenkin lakkaisi pian ja hän olisi perheineen hukassa. -Mutta kuin ilves, joka ilkeästi marahtaen näkee koiraparin saapuvan -sen puun juurelle, johon hän, metsän iso kissa, on suojaa etsien -paennut, sähähti Anttikin hämmästyneestä pelosta, nähdessään Kuisman -kaartavankin saaren suojaan ja nousevan maihin... - -Vene! oli hänen ensimäinen pelkonsa. Hän hiipi sille kallion reunalle, -jonne sen kätköpaikan olisi pitänyt näkyä, ja rauhoittui huomatessaan, -ettei hänkään voinut sitä näin korkeallekaan erottaa tiheästä -rantakaislikosta. Sitten matoi hän hiljaa kallion vastapäistä puolta -alas, ja kätkeytyi haapa- ja leppäryteikköön, ymmällä siitä, mitä -hänen oli tehtävä. Mutta siinä joutui hän kokonaan pois vainolaisen -kuuluvilta ja rupesi hiipimään pitkin kallion juurta rantahiekkaa -lähemmäksi. Päästyään halkeaman kohdalle pujahti hän sinne lähtien -suoraan saaren poikki. Käytävän keskikohdalla huomasi hän kallion -seinässä pienen syvennyksen, ja meni sinne piiloon. Siitä häntä ei -voinut löytää, ellei tullut käytävää myöten aivan kohdalle... - -Kuin kuulotorven päähän kuuli hän halkeamaan, mitä rannassa tapahtui. -Helena ja lapsi komennettiin maalle puita kokoamaan, miehet vetivät -veneet keulanojaan hiekalle ja ottivat niistä eväskonttinsa, lähtien -sopivaa yöpaikkaa etsimään. Puheesta ja risujen katkeamisesta -kuuli Antti heidän nousevan korkeammalle, tiheikön takana olevalle -pengermälle, joka avautui kallion juurella kuin suojattu alue. -Vanhastaan tunsi Antti tuon paikan, sillä hänkin oli siinä kerran -käynyt, mutta ei ollut tahtonut silloin tulta pitää eikä yöksi jäädä... - -Siinä oli erämiesten vanha nuotiopaikka ja siihen asettuivat -karjalaisetkin. Väsyneenä haalasi Helena risuja paikalle, tuli -viritettiin ja läpimärkiä vaatteita ruvettiin kuivailemaan. Kylmästä -kohmettunut pienokainen pääsi sekin jälleen sulamaan ja rupesi syötyään -tulen hauteessa haukottelemaan. - -Jumalanilma lakkasi vähitellen. Ilmassa tuntui pian sanomattoman raikas -tuoksu. Tuuli tyyntyi. Järvi rauhoittui rasvatyyneksi. Vesikaari -ilmestyi idän taivaalle ja tiira sinkoili jälleen ilmassa huoletonta -kulkuaan. Pilvet olivat vielä taivaan rannalla uhkaavana muurina, -mutta voimatta enää mitään, ja salama oli herpautunut niiden helmaan. -Äsken oli kaikki tuskaa, intohimoa, raivoisata vihaa, nyt viileätä -ja kyllästytettyä rauhaa. Intohimo oli tyydytetty ja näytti siltä -kuin olisi luonto nyt vakaana äskeisen raivonsa perusteita pohtinut, -miettinyt, mikä oli ponnistuksen tulos... - -Mietteissään istui Kuisma tulen äärellä, sanatonna seuraten toisten -puuhia yön varalle. Väliin silmäsi hän salavihkaa syrjemmäksi, jonne -Helena oli lapsensa kanssa kyyrähtänyt, ja taas oli hänen silmiinsä -ilmestynyt tuo hellä ja sääliväinen katse. Vaaran hetki oli tuolla -koskella herättänyt hänen nukahtaneen tarmonsa ja pannut hänet -toimimaan nopeudella, neuvokkuudella ja voimalla, mutta nyt, kun hän -arveli olevansa Antin saavuttamattomissa, vaipui hän jälleen unelmiensa -valtaan. Erämaa on unelmien herättäjä. Utuisimmat laulunsa ja sävelensä -antaa se soida sen sielussa, joka osaa sen tunnelmalle avata sydämensä, -ja mieli raukenee outoon kaihoon, joka tekee sielun ikävästä sairaaksi. -Kaikki, mitä hurjan karjalaisen sydämessä oli hellyyttä ja villiä -rakkautta naista kohtaan, riehahti palamaan hänen katsoessaan tuota -nuorta ja uhkeaa, joskin surun valtaan vajonnutta naista... - --- Tulen ääreen käy, kehoitti hän Helenaa, samalla liikahtaen -syrjemmäksi aivan kuin vierellään tilaa tehden. - --- Älä käske, pyysi Helena tukahtuneella ja aralla äänellä, vetäen -lastaan lähemmäksi. - -Mutta Kuisma ei enää näyttänyt kehoitustaan muistavankaan. -Levottomuuden ilme välähti hänen kasvoillaan ja hän nousi seisomaan -katsellen ympärilleen. - --- Kunpa tietäisin, missä on miehesi, sanoi hän synkeällä äänellä, -Helenaan katsoen. Tietäisin, mitä hänelle tekisin... suolet lappaisin -tuon puun oksille, tinan kurkkuun valaisin. Kun ei vain ympärillämme -jossain taas liene vaanimassa... - -Hän lähti kulkemaan. Kiersi pitkin rannan reunaa, pitkin kalliota, -poistellen tieltään syrjään paatsamapensaikkoa ja karkoittaen lentoon -parven valittavia ja kirkuvia rantasipiä ja tiiroja. Hitaasti kulki hän -pälyen epäillen ympärilleen ja tutkien kaikki mielestään piilopaikaksi -sopivat kohdat. Niin kiersi hän luodon toiselle puolelle tullen rotkon -suulle, joka siellä aukeni synkeänä ja mustana. Hän näki jälkiä, jotka -johtivat pitkin hietikkoa kuiluun, ja seisahtui niitä tarkastamaan. -Mutta äskeinen ankara ukkossade oli ehtinyt hävittää niistä niiden -tuoreuden, eikä Kuisma siksi osannut niitä ansion mukaan epäillä. Hän -meni rotkon suulle ja koetti jännittää katsettaan erottamaan, mitä -halkeaman pimeys kätki keskelleen, mutta ei erottanut. Siksi läksi hän -sinnekin katsomaan. - -Sateen jälkeinen kosteus tuntui halkeamassa kylmänä usvana ja -pitkin kallioseiniä valui vettä. Kuta syvemmälle Kuisma pääsi, sitä -synkeämmäksi rotko muuttui, niin että keskellä oli jo melko hämärä. -Kuismasta tuntui oudolta ja kaamealta. Hän teki ristinmerkin ja -kiiruhti askeleitaan, sillä hänestä tuntui kuin olisi kuoleman henkäys -ja kalma häntä hiipaissut; helpotuksen huokauksella astui hän rotkon -toisesta päästä ulos vapaaseen ilmaan. - -Mitään ei ollut näkynyt ja Kuisma vahvistui siinä uskossa, että -turvallisin yöpaikka oli juuri tämä saari. Yöpaikalle olivat jo -miehetkin leiriytyneet aukoen eväskonttejaan ja viskellen aralle -Helenalle huomautuksiaan ja ehdotuksiaan. - --- Käy syömään Kuisma, kehoittivat he; älä ole allapäin, sillä mikä -on tapahtunut, sitä ei voi auttaa... Syö, vaimo, sinäkin... Tuossa on -pojallesikin. Käy tulen ääreen, kaunokainen. Älä sure enempää, kaunihit -ovat miehet Vienassa, ylen rakkahat ruotsin naiselle. Tässä me tulen -hauteessa yö yhtenä vietetään, ka aamulla taas matkaa jatketaan. Tule -vierelle tänne istumaan, tänne... - -Istuu Kuisma, mutta vaitiollen kuuntelee miesten puhetta. Lopuksi -puhkee sanomaan: - --- Vahtia lienee pidettävä ja paras on viedä kaikki valmiiksi -veneeseen, jos tulisi äkkilähtö...? - --- Vahtiako? kummastelevat toiset. Mitä tässä nyt vahdittaisiin -väsyneinä? Kuka tänne järven selälle? Viedään vain veneeseen. Mutta -nukutaan kuitenkin kaikin, eikä turhia väsytetä; raskaat ovat veneet -soutaa. Ota siemaise ruotsin oluvia. - -Ruoka ja lämpö rupeaa raukaisemaan väsynyttä ruumista, miehet -heittäytyvät pitkälleen tulen hauteeseen. Mutta Kuisma komentaa -synkkänä Helenaa: - --- Mene rantaan veneeseen lapsinesi. - -Arkana nousee Helena ja tottelee, mutta näkee kauhukseen Kuisman -seuraavan perässä. - --- Nouse veneeseen, komentaa tämä. - -Helena tottelee. - --- Tänne kätesi! - -Ja Kuisma sitoo lujasti Helenan kädet nahkaviilekkeellä, pakottaa hänet -pitkälleen veneeseen, tuo itkevän pienokaisen hänen viereensä, heittää -jotakin peitettä verhoksi ja lähtee mutisten itsekseen: - --- Saareen pian meidät heittäisit, jos irti olisit... - - * * * * * - -Rajuilman jälkeinen tyyneys rupeaa jo myöhemmällä luonnosta katoamaan; -sähköjännitys minkä se hetkeksi oli menettänyt, virkoaa uudelleen, ja -uuden toimintansa merkiksi kohottaa luonto taas pilviä taivaalle ja -antaa yötuulen ruveta tasaisesti puhaltamaan. Järven selkä ottaa viriä, -yltyy laineiksikin, jotka kohahtaen uupuvat hiekkaan. Mutta tuuli käy -toisaalta, jättäen valkaman tyyneksi, ja ainoastaan laineen maininki, -joka lahdelmaan kiertää, saa hiekalle höllästi vedetyt veneet hiukan -nytkähtämään. Kuta pitemmälle yö kuluu, sitä voimakkaammaksi kiihtyy -tuuli, vihdoin puhallellen täysin palkein. Korkealla kallion laella -kasvavissa vaivaispuissa se taas vinkuu lohduttomasti, valittaen, -aivankuin itseään raivoon kiihoittaen. Vaahtopäinä ärjyy avara selkä, -yhä uudelleen karjahdellen esiin vihaista väitettään. Kallion huipun -yli viskautuu silloin tällöin vihainen vihuri, pelmuuttaen kaislikkoa -ja rannan tyyntä vettä. Kaislikosta löytää se veneen, iskeytyy kiinni -laitaan ja rupeaa sitkeästi sylkyttelemään sitä järvelle päin. Tuuma -tuumalta saa se sen siirtymään, kaislat aukaisevat airot hangoistaan, -ne liukuvat hiljaa veteen, yhä harvenee kaislikko, yhä helpommin -liukuu vene, kunnes se illan pimeydessä tuulen valtaan jouduttuaan -katoo kuin aave vaahtoiselle järven selälle. Kukaan ei sen lähtöä ole -todistamassa, vaan meni se yksin tuulen heiteltäväksi... - -Yön ja kuluneen päivän tapahtumien murtamana makasi Helena veneessä. -Häntä kohdannut onnettomuus oli ollut niin äkkiarvaamaton ja niin -suuri, että hän tunsi käyneensä aivankuin turraksi; olipa melkein kuin -hän ei olisi surua tuntenutkaan, vaan olisi joka hetki ollut aivankuin -mahtavan virran vietävänä, jossa vain oli silmät suljettuina ja -toivottomana odotettava kuolemaa. Hän sulki silmänsä kuin armoniskua -odotellen ja toivoi vain unohdusta ja tuskain loppua. - -Unetonna valvoo nuotiolla Kuisma. Tuon tuostakin hän kuuntelee -tarkkaavaisena ja teroittaa katsettaan kauas selälle, nousten -kalliollekin tuulen päälle katsomaan. Mutta myrskyisenä ja pimeänä -kuohuu hänen katseensa edessä järven selkä, mitään ei näy. Kerran, -tuulen alle taas katsahtaessaan on hän näkevinään valon ja pimeän -rajalla selällä jotakin keikkuvan, joka oli kuin veneen kuvahinen. -Mutta vaikka kuinka näköhermoja jännittäisi, niin ei saa parempaa -selkoa, vaan pian on pimeys kätkenyt helmaansa aalloilla keikkuvan -esineen. Oliko vene? Oliko tukki? Mikähän oli? Näin kyselee mies -itsekseen levotonna ja yhä uudelleen palaa ajatus asiaan... Olisikohan -pitänyt työnnältää vene vesille ja käydä tutkaisemassa? Mutta vierellä -puun oksissa vinkuva tuuli kieltää menemästä, väsymys maanittelee -valppautta lepoon ja voittaakin vihdoin. Uneen vaipuu yksinäinen saari -autiolla selällä. - - -VII. - -PIMEÄSSÄ YÖSSÄ... - -Antti oli piilossaan paljaana korvana. Veri humisi hänen päässään, -eikä hän ollenkaan ollut selvillä siitä, mitä hänen oli tehtävä. Aivan -vaistomaisesti kurkottelihe hän kuulemaan, mitä karjalaiset nuotiollaan -puuhasivat. Kun hän sitten kuuli rotkossa askeleita, jotka lähestyivät -hänen piilopaikkaansa, oli sydän melkein lakata lyömästä ja käsi -puristui puukon varteen. Hän kyyristäysi kuin kissa ja odotti henkeä -pidättäen... - -Mitä hänen oli tehtävä? - -Iskeäkö puukolla heti ja niin varmasti, ettei ääntä päästäisi, vai -koettaako pysyä piilossa, ja iskeä vasta sitten kun ei enää muu -auttaisi? Mutta jos suoraan iskisi, niin joku jysähdys kuuluisi sentään -ja kun olisi kateissa, niin pian tulisivat toiset hakemaan. Mitä -tehdä? Järki vaati aivoilta toiminnan ohjetta ja kun se ei sitä voinut -saada, hätäytyi se lyöden ihon tuskan hikeen. Koko tämä ajatussarja -ei vaatinut enempää aikaa kuin ne muutamat sekunnit, jotka viipyivät -siinä, kun askeleet saapuivat halkeaman suulta Antin kohdalle. - -Silloin Antin hermot taas pääsivät tasapainoon ja hän tunsi tuota -samaa varmuutta, jonka tiesi turvakseen vaaran hetkellä. Hän oli -oppinut huomaamaan, että pelko oli hänelle kuten luultavasti kaikille -aivan luonnollinen ominaisuus, ja että rohkeus oli vain järjen ja -hermojen yhteistyötä vaaran hetkellä. Kun Kuisma hänen lähelleen -tullessaan kiiruhti askeleitaan, ymmärsi Antti heti, että häntä tuskin -huomattaisiin. Hän painautui koloonsa aivan hiljaa ja näki helpotuksen -tunteella Kuisman onnellisesti menevän sivu. - -Sitten kuuli Antti miesten puheet nuotion ääressä ja hänen korviaan -kuumotti. Hänen joka hermonsa oli vireessä ja kun hän vihdoin kuuli -Kuisman komentavan Helenaa veneelle, musteni maailma hänen silmissään. -Hän kuuli heidän menevän rantaan, mutta ei sitten kuullut enempää; -pieni poika vain itki katkerasti. - -Hän ei jaksanut enää pidättäytyä, vaan syöksyi halkeaman suulle. Mutta -siinä järki sentään sai hänet pidätetyksi. Jos Helenalle jotakin -tapahtuisi, niin varmaan hän huutaisi niin, että tänne kuuluisi. Hän -kuunteli. Kuisma kuuluikin jo tulevan rannasta. Taas helpotti ja -ruumiin valtasi väsymys, raukeus, kuin suuren ponnistuksen jälkeen. - -Painautuen kyyryyn halkeaman suulle kallion kylkeen kuuli hän nyt yhä -selvemmin nuotiolla lepäävien menon. Yö uuvutti miehet lepoon, vain -Kuisma tuntui valvovan, koskapa vielä kävi veneillä, kaipa tavaroita -takaisin tuomassa. Illan pimetessä alkoi nuotion loimu leikkiä yhä -selvemmin rannan tummassa veden kalvossa, karjalaisten vielä äsken niin -vilkas ja äänekäs puheen sorina harveni jo yksikantaisemmaksi, ja vain -silloin tällöin sanottu sana tai venähtävä haukotus tuntui häiritsevän -hiljaisuutta. Vihdoin oli kaikki hiljaa. Antti kurotti päätänsä kallion -reunan ohi: tuossa oli nuotio ja tuossa miehet nukkumassa. Vain Kuisma -istualtaan vielä kaiveli kepillä nuotion tuhkaa. Jo nousi ja katseli -tarkkaan ympärilleen, lähti liikkeelle, kiipesi kallion päälle ja sinne -seisahtui. - --- Epäluuloinen tuntuu olevan, arvosteli Antti itsekseen. - --- Olisiko hiipiä perässä ja sinne kalliolle keperryttää? - -Mutta eloon jäisi vielä neljä ja ennenkuin ne olisivat hengiltä, voisi -Helena joutua heidän kostonsa uhriksi. Antti ei ymmärtänyt, mitä tehdä. - -Kuisma tuntui palaavan kallion laelta, koskapa kivestä irtautuva -somero kuului uudelleen ruvenneen alas vyörymään. Tuossa hän tuli -alas, istuutui paikalleen tulen ääreen, jossa Antti näki hänen vihdoin -makuulleen painautuvan. - -Nyt oli hänen aika toimia. - -Mutta miten? Pois oli hänen tältä saarelta päästävä, sillä olo siellä -sitoi kokonaan hänen kätensä ja saattoi heittää hänet milloin hyvänsä -ylivoiman valtaan. Hänen oli siis hiivittävä veneelleen, ja se ehkä -saattoikin käydä päinsä yhä pimenevässä yössä. Kerran taas veneeseen -päästyään saattoi hän koettaa Helenaa pelastaa... - -Notkeasti ja aivan hiljaa lähti hän matamaan piilostaan kohti rantaa. -Ruohokko ja tuulen kohina suojelivat hänen kulkuaan, vaikkakin Kuisma, -joka tuntui kuulevan nukkuessaankin, heti hänen liikkeelle lähdettyään -rupesi liikahtelemaan levottomasti ja huokasi raskaasti. Antti vaipui -maahan liikkumattomaksi kuin kuollut, ja läksi liikkeelle vasta kun -kuuli Kuisman jälleen rauhoittuneen. Tuuma tuumalta eteni matka; -lähempänä rantaa uskalsi hän jo ottaa askeleenkin, potaltaa nopeasti -ja äänettömästi kuin kissa eteenpäin ja niin päästä rantahietikkoon. -Se peittyikin rannan ruohoisemman äyrään taakse, ja siinä sopi taas -levähdyksen ja ajatuksen tilaa pitää. - -Päästäkseen veneelleen täytyi hänen mennä ohi karjalaisten nuotion -ja veneiden, ja sitä kielsi järki tekemästä. Vaikka kuinka keveästi -hiipisi, niin vaistomaisesta vaaran lähelle tulosta heräisivät aina -varoillaan olemaan tottuneet miehet. Saarta ei taas olisi malttanut -lähteä kiertämään... - -Antti luikasi mustaan veteen kuin ankerias. Kylmä vesi oli puristaa -parahduksen hänen kurkustaan, mutta jaksoi hän silti hillitä itsensä -ja kaahlasi nopeasti kaislikon rintaan, sen selkäpuolelle. Siellä hän -olikin jo pimeän ja myrskyn peitossa, ja läksi kiireesti, puoleksi -kaahlaten puoleksi uiden, kulkemaan venettänsä kohti. - -Tuuli ulvoi ikävästi ja sade rupesi pieksämään rauhatonta veden -pintaa. Anttia värisytti ja hänestä tuntui kuin olisi hän jo eläessään -joutunut manalan mustalle virralle; lietepohjaan painui jalka ilkeän -pehmeästi ja savi iskeytyi nilkkaan kuin kuoleman pihdit. Kun ei -vain Vetehinen olisi saaliin tarpeessa, kun tietää Maahisenkin niitä -kohta saavan? Laineen läikkä pyrki horjuttamaan rintojaan myöten -kaislikossa tarpovaa miestä, niin että kouran täysi täytyi aina kerätä -kaisloja tueksi; ja kun aalto saapui niemen takaa kiertäen, lähetessään -yhä kasvaen ja nousten, täytyi aivan kohottautuen ponnistautua sitä -vastaan ottamaan, ettei olisi aivan rankana mukaansa pyyhkäissyt. Mutta -taistelu antoi taas Antille voimia ja sitkeästi pyrki hän venettänsä -kohti. Tuossa olivat jo takahangassa karjalaisten veneet, ja kohta -keikkuisi hän omassansa ulapalla pimeän turvissa... - -Antti ei voinut ymmärtää, mihin hänen veneensä oli joutunut, sillä -sillä paikalla, jonne hän sen illalla oli jättänyt, ei sitä enää -näkynyt. Hän oli jo melkein niemen kärjessä, tuuli kohisi vapaana hänen -päänsä päällä, aalto löi väsymättömällä raivolla, mutta veneitä ei -näkynyt. Vihdoin löysi hän pimeässä sen tiheän kaislikkopehkon, johon -hän veneensä oli kätkenyt, ja ymmärsi että tuuli oli sen vienyt. Hätä -ukonilman ja pelko ilmitulon tähden oli saanut hänet kätkemään sen -liian keveästi. - -Antti tyrmistyi kokonaan. Hän ymmärsi nyt, että hänen tuli ratkaista -asiansa panemalla kaikki kerralla alttiiksi. Vene olisi suonut hänen -valita tilaisuuksia, seurata vihollista kauan, kentiesi vähitellen -päästä voitolle, mutta ilman sitä täytyi hänen ratkaista asia nyt heti, -sillä saarelle hän ei voinut jäädä. - -Vilu ja nälän tuottama heikkous puistattivat hänen ruumistaan. Hän -käännälti katsomaan karjalaisten nuotiota ja karkea kirous puristautui -hänen huuliltaan. Hänet valtasi villi halu mennä vain kylmästi tuonne -nuotion ääreen lämmittelemään ja puukko kädessä anastamaan itselleen -se, mitä ei mielisuosiolla annettaisi. Hampaat kalisivat hänen suussaan. - -Äkkiä hän kyyristäysi. Kuisma siellä näkyi vavahtavan hereille, -kohoavan seisomaan ja katsovan rantaan päin. Siellä se kuunteli -tarkkaavaisena ja katseli ympärilleen, kunnes mitään epäilyttävää -huomaamatta painautui jälleen makuulle. Mutta salamana lennähti hänen -katseensa suunnasta Antin mieleen kolkko ajatus: - --- Tuollahan on kaksi venettä rannassa, vielä Helena ja lapsi veneessä! - -Siinä oli tilaisuus, johon hänen kannatti panna kaikki kerralla -alttiiksi. - -Koko suunnitelma välähti hänen mieleensä selvänä kuin salama pimeydessä -ja hän kummasteli, ettei hän ollut sitä ennen huomannut. Hänen -puolellaan oli myrskykin veneen viedessään, sillä nythän se olisi -ollut hänelle vain vastuksena. Rohkeus virisi hänen mielessään ja -päättäväisesti ja uusin voimin lähti hän kahlaamaan kohti valkamaa. - -Hän tiesi, ettei maalle ollut yrittämistäkään, vaan että hänen oli -koetettava vedestä käsin saada veneet vesille. Sieltä päin niihin -pääsikin paremmin käsiksi. Kaahlattuaan jälleen kaislikon rintaa -niiden kohdalle luikui hän uimasillaan veneen perään käsiksi ja koetti -liikauttaa sitä. - -Sanomattomaksi riemukseen tunsi hän sen nutjuvan melkoisesti ja -ymmärsi, että muutaman minuutin voimakas työskentely edestakaisin -saisi sen vihdoin irtautumaan. Hän kävi katsomassa toista venettä. -Varovaisesti laidan yli kurkistaessaan näki hän vaimonsa makaavan -siinä kalpeana ja pienen poikansa vilusta sinisenä rinnalla. Voimakas -tunne tulvahti rintaan, mutta hän hillitsi itsensä ja painautui veteen -ruveten venettä nytkyttämään irti. - -Pelastumisen tunne antaa intoa. Antti ei malttanut, vaan kiskaisi -niin lujasti, minkä saattoi epämukavasta asennostaan. Vene heilahti. -Poika parahti itkemään. Antti painautui melkein sukkeloon veneen perän -suojaan. Ja syytä olikin. - -Nuotion äärellä heräsi Kuisma itkuun ja saapui kiireesti rantaan -katsomaan, mikä oli hätänä. Hän koetteli venettä kokasta, tunsi sen -olevan vielä lujassa ja säälien jätti nuttunsa värisevän pienokaisen -peitteeksi. Oudosti hetken tuijotettuaan Helenaa ja uudelleen venettä -maahan lujitettuaan meni hän pois. Antti näki hänen jälleen paneutuvan -pitkälleen ja oli iloinen, kun huomasi hänen päänsä nyt joutuvan -pajupensaan peittoon. Odoteltuaan hetken Kuisman nukkumista, hetken, -joka oli pitkä kuin ijankaikkisuus, ryhtyi hän uudelleen työhön, -ponnistaen kaikki voimansa. Hän solahutti jalkansa veneen alle molemmin -puolin pohjaa, löysi sieltä niille tuen pohjakivestä ja rupesi -pinnistämään raskasta venettä irti. Hiljainen sohina hienossa hiekassa -pohjan alla ilmoitti hänelle veneen lähteneen liikkeelle. Äkkiä solahti -se kiireempään vauhtiin, niin että hänen asemansa veneen alla kävi -epämukavaksi, mutta annettuaan pohjasta sille vielä vauhdin solahdutti -hän itsensä kaislikkoon päästyään syrjään, työntäen veneen voimakkaalla -liikkeellä ulapalle. Tuossa tarttui jo tuuli sen laitaan ja lähti -varmasti ja kiiruusti sitä viemään. Helena ja lapsi nukkuivat, koska -eivät ääntä päästäneet... - -Antti katsoi maalle. Eräs karjalaisista kieriskeli unissaan väliin -surkeasti äännähtäen aivan kuin armoa anoen... Antti kiiruhti toiselle -veneelle... Maltti ei enää tahtonut riittää. Ne muutamat hetket, jotka -kuluivat sen irti saamiseen, tuntuivat aivan sietämättömän pitkiltä. -Vihdoinkin irtausi... Rentonaan Antti luikui veneen mukana jaloillaan -sille vauhtia antaen. Hän ei pitänyt kiirettä siihen noustakseen, -antoipahan mennä halki kaislikon ulos pimeään ja myrskyyn, jonne -kadotessaan kuuli vielä karjalaisen surkean voihkinan ja valituksen. -Silloin rupesi hän nousemaan veneeseen haalautuen hitaasti kokan yli -tuuma tuumalta. Päästyään vihdoin laidan yli horjahti hän kuolemaan -saakka väsyneenä veneen pohjalle, vaipuen siihen tainnoksiin. Aalto -keikutti venettä armottomasti varastautuen silloin tällöin laidan yli, -ja vene ajelehti turvattomana ulapalle toverinsa jälkeen... - - * * * * * - -Kun Helenan vene oli päässyt kauemmaksi ulapalle ja saaren murtama -aallokko taas saanut entisen vauhtinsa, herätti hänet laidan yli -pärskähtänyt kuohu. Veneen keikunnasta huomasi hän olevansa tuuliajolla -ja puhkesi epätoivoissaan huutamaan. Sidottuna ollen ei hän voinut -veneelle mitään, vaan oli tuomittu jakamaan sen kohtalon. Kaikin -voimin koetti hän saada nahkaviilekkeitä heltiämään, mutta turhaan, -ja hervahti ponnistuksistaan menehtyneenä takaisin veneen pohjalle. -Poikittain laitatuuleen ajautuva vene keikkui kuin kaatuakseen, -huuto ei kuulunut vastatuuleen, ellostuttava pyörtymyksen ja tuskan -tunne valtasi hänet taas ja huokaisten vaipui hän tylsään tainnoksen -kaltaiseen tilaan. Kuisman nuttu ei voinut pojua lämmittää, vaan -sinisenä kylmästä kaikerteli pienokainen äitinsä vierellä... - -Kun Antti jonkun aikaa horroksissa maattuaan heräsi, hän suorastaan -ryntäsi airoille ja alkoi voimakkain ja jo varmuudeksi päässeen -pelastuksen tiedon rohkaisemin vedoin kiiruhtaa edellä ajelehtivaa -venettä etsimään. Pimeys oli sen jo peittänyt helmaansa, mutta pian -ilmaisi aalloille kuvastuva tumma varjo sen tuolla keikkuvan. Antti -kiinnitti sen kiiruusti veneensä jälkeen ja alkoi soutaa jälleen kuin -henkensä edestä. Hän oli läpimärkä, nälkäinen, monen epätoivon ja -intohimon loppuun polttama, mutta silti yhä voimakas kuin penikoitaan -turvaan kantava susi, jonka rakkaus on järjestä vapaata luonnon -puhdasta viettiä. Hänen silmänsä tuijottivat saarelle päin terävinä -kuin naskalit, ja kun saari jo oli yöhön vaipunut, teroitti hän -korviaan kuin vainukoira, halaten kuulla ja olla todistajana siinä -kauheassa heräämisen hetkessä, joka saarella päivän ensi kajastuksen -aikana tapahtuisi... - -Tuuli ja malttamattoman ponnistuksella soutava käsi lyhensivät -matkan pian. Samalla kuin päivän kajastus rupesi pilvisenkin taivaan -takaa heittämään välkettään aallokkoon, pujahti Antti veneineen -Lappalaisniemen terävän kärjen ympäri suojaan niemen tyvelle, -kätkeytyen visusti lahdelman perukkaan. Ja kun hän tempauksella -nostalti venettään maalle, heräsi Helena, oudosti katsellen -ympärilleen. Yhdellä sivalluksella riipaisi Antti nahkaiset poikki -kumartuen riemullisella ilmeellä Helenan yli. Sanomatta ymmärsi tämä -kaikki. Huudahtaen tempasi hän kohmettuneen lapsensa syliinsä ja lausui -Antille vain: - --- Tulta! - - -VIII. - -SE OLKOON TÄYTETTY... - -Antti kiiruhti maalle ja haki tuuheitten puitten juurelta, jonne -sadevesikään ei ollut päässyt, kuivia risuja ja lehtiä. Kuusen -juurella tuulen suojassa alkoi hän sitten heiluttaa tulusterästään, -mutta aluksi turhaan, sillä kipinä ei tahtonut tarttua kastuneeseen -taulaan. Koivun kannosta löysi hän vihdoin palasen kuivaa taulakääpää, -leikkasi siitä viipaleen veitsellään ja takoi sen pehmeäksi puun runkoa -vasten. Jopahan tarttui kipinä, joka oli aluksi pieni kuin kiiltomadon -loiste, mutta laajeni pian hellällä hoidolla suuremmaksi. Jo rupesi hän -ruokkimaan sitä naavalla, kuivilla lehdillä ja risuillakin, kunnes se -leimahti voimakkaasti palamaan. Silloin Antti laittoi mäen rinteeseen -tuulen suojaan aluksi roihuvalkean, toi Helenan ja lapsen sen ääreen -lämmittelemään ja poistui sitten kirves kädessä parempia varustuksia -puuhaamaan. - -Tuolta niemen tyvestä valitsi hän juurikuivan hongan ruveten sitä -kirveellään kaatamaan. Nopeasti ja voimakkaasti putoilevien iskujen -alla syveni kolo hongan kyljessä syvenemistään, säännöllisinä riveinä -tipahti pois irti lohjennut lastuus, kunnes kannan ohetessa hongan -sammaloituneet oksat rupesivat heikkoudesta tutisemaan. Arvioituaan -kannan kyllin ohueksi rupesi Antti työntämään honkaa kumoon. Sitkeästi -koetti se seisoa juurillaan, mutta kallistui silti kallistumistaan, -kunnes se parahtaen kaatui maahan kauas viskoen katkenneita oksiaan. -Sen paperihileellä olevasta rungosta katkaisi Antti kaksi tasapitkää -pölkkyä kantaen ne olallaan nuotiopaikalle. Siellä rakensi hän niistä, -asettaen ne päällekkäin, rakovalkean, jonka tiesi palavan tasaisesti -ja lämmittävän hyvin kohentamatta. Molemmin puolin tätä laittoi hän -havuista kotuksen, ja sen valmiiksi saatuaan vasta heittäytyi huoaten -lepäämään. Helena olikin käyttänyt hyvin nämä hetket, oli saanut -lapsensa kuiviin ja nukkumaan sekä kantanut maalle karjalaisten -monilajiset eväät, piirakat, teokset, kolatsut ja muut sultsinat... - --- Miten sait veneet irti ja miten tulit saarelle? kysyi Helena hiljaa. - -Antti rupesi kertomaan. He eivät olleet vielä vaihtaneet monta sanaa, -olivat vain toimineet ja tehneet sen, mitä tehdä tuli. Nyt rauhaan -päästyään tunsivat he taas ikäänkuin sulavansa ja sydäntä kevensi -puhella eletyistä suruista ja kokemuksista. Harvakseen Antti haasteli -takaa-ajonsa ja kostonsa vaiheet, synkkänä kuuli hän nyt Helenalta, -miten hänen isänsä oikeastaan oli henkensä heittänyt. Hän oli ylpeä -isästään ja iloinen siitä, että hän oli onnistunut nujertamaan vielä -vanhoillaan Arhippaisen, sen sukuvihollisen. Ja hän tunsi suurta -nautintoa siitä tiedosta, että karjalaiset olivat vankeina saaressa... - --- Jäiköhän niille asetta? tiedusteli hän. - -Ei ollut sanottavia jäänyt, mitä puukkoja jäi, siinä kaikki. Kaikki -olivat kantaneet veneeseen takaisin, eväänsäkin, onnettomat. - -Ja saarella ei ollut mitään lauttapuuksi kelpaavaa. Sen tiesi Antti -vanhastaan, ja siksi hän syötyään rupesi levollisesti nukkumaan tulen -hauteeseen. Jo uneen vaipumassa ollessaan kuuli hän Helenan aran -kysymyksen: - --- Ethän sinne menettää aio? - -Antti oli liian väsynyt vastatakseen, vaikka häntä halutti vastata, kun -oli hänestä Helenan kysymys niin lapsellinen. Vai ei aikonut menettää -heitä sinne! Tietenkin aikoi, kun oli kerran saanut satimeen koko -susilauman... - -Antti nukkui pian kuin kuollut; hän oli kovista ponnistuksistaan niin -väsynyt, että kasvot olivat aivan kalpeat, verettömät, kuin kuolleella, -ja hengitys oli niin helppoa ja tasaista, että tuskin saattoi huomata -rinnan kohoavan. Helena makasi hetken valveillaan katsoen Anttia ja -pelonsekainen ilme oli hänen kasvoillaan. Sitten hiipi hän hiljaa -niemelle päin harjun päälle Murhisaarelle katsoakseen, mutta mitään ei -näkynyt, ei tulen välkettäkään, sillä kaukana oli täältä saari. Helena -palasi nuotiolle ja vaipui huoaten havuvuoteelleen. - -Aamun lähestyessä tyyntyi tuuli. Järven pinta rauhoittui vähitellen -aivan tyyneksi ja välähteleväksi pinnaksi. Sadepisarat kimaltelivat -aamun hopeaisessa kajastuksessa, hiljaa tipahdellen puiden oksilta. -Telkät ja sorsat nousivat ruohikoista aamulennolleen, jutellen -uteliaasti toisilleen kuluneen yön mielenkiintoisia, joskin näin -syksypuoleen jo viileitä kokemuksiaan. Kosteuden täyttämässä ilmassa ei -savu jaksanut kohota puiden latvoja ylemmäksi, vaan painui leijailemaan -maata myöten kuin Kainin uhrisavu, joka ei ollut Herralle otollinen. - -Helenakin jo nukkui, mutta levottomuus ja hätä kuvastui hänen -kasvoillaan. Hän oli kuulevinansa kaukaa Antin hätähuutoja ja tahtoi -mennä avuksi, mutta ei päässyt, sillä rautainen käsi piti häntä -kiinni. Hän huusi apua, koetti huutaa veljilleenkin sinne leppeämpään -rantamaahan saakka, mutta kukaan ei kuullut. Ja hänestä tuntui silloin -kuin olisi sydän tahtonut haleta surusta ja katkeruudesta, kuin -olisi koko maailma hänen ympärillään pimennyt ikäänkuin häveten omaa -julmuuttaan ja kovuuttaan. Hän rukoili palavasti tuota kiinni pitäjää -päästämään irti, sillä hän kuuli Antin äänen jo raukenevan ja voimain -vähenevän, mutta aivan turhaan. Vihdoin viimein tunsi hän sen otteen -heikkenevän, hän riuhtaisihe irti ja lähti kaikin voimin juoksemaan -Antin avuksi. Juuri kun hän saapui onnettomuuspaikalle pimeään korpeen, -jonne Antti oli mutaan vajonnut, oli Antti menehtymäisillään. Ennenkuin -hän katosi kokonaan mustaan hetteeseen, lähetti hän Helenaan katseen, -joka oli niin surullinen, niin moittiva, niin sanomattoman katkera -ja väsynyt, kuin olisi siihen ollut koottuna koko ihmiskunnan tuska -ja kärsimys yhteensä. Ja Helena tunsi aivan musertuvansa sen katseen -edessä, se karkoitti elämän hänen sielustansa ja kyyneleet hänen -silmistänsä, ja hän ymmärsi, että hän oli tuomittu koko elämäksensä -surun uhriksi. Jokainen hänen sielunsa liike muodostui yhdeksi ainoaksi -suureksi ja avuttomaksi kysymykseksi: miksi? - -Äkkiä vavahti Helena hereille ja nousi istumaan: unissaankin hän oli -kuullut oikein, kaukaa kajahti vaisuna pitkä ja venyttelevä huuto, joka -yhä uudistui, kunnes vähitellen raukeni ja kuoli, jättäen vain heikon -kaiun väräjämään ilmassa. Ja huudon tauottua huomasi Helena jääneensä -toivoen odottamaan jostain avautuvaa avun lähdettä... - -Antti nukkui raskaasti. Uni oli jo häntä virkistänyt, sillä poskille -oli palannut väriä ja hengitys oli käynyt syväksi ja rauhalliseksi. -Suonikkaat ja ruskeat kädet olivat suorana sivuilla, ja juuri nyt -puristautui toinen niistä nyrkkiin. Helena ymmärsi Antin ja ymmärsi -ne kauheat tuskat, joita hän oli viime vuorokauden kuluessa saanut -kokea. Mutta siksipä hän myöskin ymmärsi sen tunteettoman ja kylmän -johdonmukaisuuden, jolla Antti menetteli, ja huoaten älysi, että Antti -ei päästäisi nyt saamaansa koston ja tuhon tilaisuutta käyttämättä. Hän -oli juuri sellainen luonne, jota tarvittiin tämän erämaan asuttamiseksi -vastoin vainolaisen ja luonnon vimmattua vastarintaa, ja hän tunsi -olonsa hänen rinnallaan turvalliseksi. Oikeastaan hän ei ollut pelännyt -mitään ollessaan karjalaisten vallassa, sillä hän oli luottanut niin -perinpohjin Anttiin, että oli suorastaan tiennyt pelastuvansa; milloin -pelastuisi, sitä ei ollut tiennyt, mutta ei ollut siitä välittänytkään! -Oli vain antanut ajan mennä, alistuen kohtaloonsa. Ja Antti oli -tullut, iskenyt varmasti kuin salama ja tuhonnut. Helenaa värisytti -ajatellessaan sitä kohtaloa, joka karjalaisille oli eteen koitunut, ja -hän toivoi, että he pääsisivät pian pois näiltä mailta niiden murhetta -näkemästä ja todistamasta... - -Aamu kului. Savu pullahteli koveroksi palaneiden pölkkyjen raosta -keveinä sinisinä pilvinä. Antti avasi silmänsä, katseli ympärilleen, -kuin älyämättä missä oli, näki sitten Helenan ja muisti samalla kaikki. -Hän venyttelihe tyytyväisenä ja nousi ylös. - -Samalla kuului taas kaukaa huuto, pitkäveteinen ja vähitellen alas -painuva. Antti kuunteli sitä tyynesti ja sanoi sitten: - --- Ei ole kulkijoita näillä mailla, turhaan huutavat. - -Hän nousi ja meni saaren puolelle nientä katsomaan sadintansa. - -Niemen harjulle päästyään paneutui hän siihen puitten suojaan -pitkälleen ruveten tyynesti tarkastamaan selältä siintävää Murhisaarta. - -Savupatsas nousi saarelta, joka tänne katsoen näytti ryhmyiseltä -kiveltä selän keskellä. Karjalaiset olivat nähtävästi virittäneet -kallion laelle merkkitulen, toivoen sen herättävän mahdollisten -kulkijain huomiota. Kallion laella näkyi myös jotakin liikkuvan, mutta -huutoa ei kuulunut. - --- Ovat jo älynneet huudon turhaksi, päätteli Antti, ikäänkuin -mielessään hyväksyen tämän heidän päätöksensä. - -Vaistomaisesti tuli hän asettautuneeksi karjalaisten asemaan. Mitä hän -heidän sijassaan tekisi? Hän punnitsi kaikki mahdollisuudet, mitä -suinkin saattoi löytyä saarelta pois pääsemiseksi, mutta hän huomasi -ne kaikki riittämättömiksi. Hän tiesi, että vaikka karjalaiset kuten -suomalaisetkin, ikänsä asuvat vesien vierellä, he eivät aikuisina -ui juuri koskaan, eivätkä pääse uimasillaan juuri kymmentä syltä -pitempiä matkoja, jos pääsevät hätäytymättä sitäkään. Lauttapuuta ei -ole minkäänlaista, ei ruokaa, ei mitään apuneuvoja. Mahdotonta oli -muitten avutta karjalaisten päästä saarelta, ja jo päivän syömättä olo -heikontaisi heidät niin, ettei enää mitään suuria pelastusyrityksiä -ollut odottaminenkaan... - -Helenan tulo keskeytti Antin mietteet. Taluttaen pientä poikaansa, -joka nyt tyytyväisenä jokelteli, tuli Helena hitaasti, silmät maahan -luotuina, ja istui Antin viereen. - --- Armahda karjalaisia, pyysi hän yksinkertaisesti, ja kyyneleet -ilmestyivät hänen silmiinsä. - -Antti silitti hellästi hänen hiuksiaan. Hän ymmärsi -vaimonsa täydellisesti, sillä hänen sydämensä oli äskeisestä -pelastusmahdollisuuksien mietinnästä tuntenut myös niiden tuskien -aavistusta, joita saarella jo nyt luultavasti alettiin kärsiä. Ja hän -piti siitä, että hänen vaimonsa ei salannut naisellista hellyyttään -ja hyvyyttään minkään julmuuden verhoon, vaan pyysi vihollistenkin -puolesta. Ja hän tunsi, että hän kernaasti olisi suostunut hänen -pyyntöönsä, jos suinkin vain olisi voinut. Mutta hän ei voinut. - --- Miksi et voi? tiedusteli ihmeissään Helena, sillä hänestä olisi asia -ollut mitä yksinkertaisin. - -Tyynesti ja hiljaisesti selitti Antti. Hän huomautti, että jos -ainoakaan noista miehistä pääsee Soukeloon ja Uhtuaan kertomaan, miten -oli käynyt aivan rajan ääressä Arhippaisen ja miten oli ollut heidän -itsensä käydä ja miten oli ammuttu musta Ontrei, niin ovat luetut -heidän päivänsä. Kostamatta eivät he jätä milloinkaan, jos siihen -suinkin kykenevät. Mutta jos nyt saadaan tapetuksi koko matkue, niin -ettei jää mitään jälkeä ollenkaan, ja vielä pidetyksi salassa heidän -kohtalonsa, niin ei Soukelossa ainakaan ole pitkään aikaan ketään -tällaisille retkille lähtijää. Kyllästymään ne ovat sielläkin jo -vainoretkiin ruvenneet; vain vanhat, tuo Arhippaisen suku etenkin, -samoin kuin Antin isä, olivat niille aina kärkkäät ja jättivät rauhan -työt mieluiten naisille. Kun nyt oli tilaisuus saada hengiltä koko -se pesuus, niin olisi aivan väärin omaa turvallisuuttaan ja yhteistä -rauhan asiaa silmällä pitäen jättää se käyttämättä. Karjalaisten -täytyi hävitä jäljettömiin, siinä ei auttanut, niin julma kuin heidän -kohtalonsa tuli olemaankin... - -Antin mielestä oli se, että karjalaiset olivat joutuneet hänen käsiinsä -kokonaan näin avuttomina, suorastaan jumalan viittaus. Olisivatko -he armahtaneet hänen sukuansa ja häntä, jos olisivat näin valtaansa -saaneet? Eivät olisi. Ei saanut vihamiestä armahtaa, sillä siten niitä -vain oli yhä enempi. Viha hävitti ja kulutti, kunnes ei ollut enää -ketään, joka olisi vihannut. Toinen tai toinen. Antti oli voimakkaamman -ja sitkeämmän heimon lapsi. Hän ei voinut antaa perään, ei voinut -joutua tappiolle, sillä hänellä oli tukenaan suunnaton voiman tunto, -viekkaus ja sitkeys, sekä järjen valta tunteen yli. Vaikka kuinka -surkealta tuntui, niin ei auttanut, asia oli näin sallittu. Erämaa -oli tehnyt hänestä jonkunmoisen sallimukseen uskojan, joka toimi -aivan omituisella itseluottamuksella, sillä hän tiesi kokemuksesta -sallimuksen nähtävästi aikovan hänelle hyvää. - --- Eivätpä sinua armahtaneet, vaan mukaansa veivät pideltäväkseen. -Orjan, jonka olisi täytynyt alistua kurjimmankin kierokauron -mielitekoihin, olisivat tehneet sinusta, samoinkuin me olemme monesta -heidän naisestaan tehneet... - -Allapäin kuunteli Helena. Hän ei voinut väittää Antin perusteluja -missään kohdassa vääriksi, vaan oli päinvastoin pakotettu tunnustamaan -ne oikeiksi. Heidän oma turvallisuutensa vaati karjalaisten kuolemaa, -se oli totta, mutta hänen lempeä sydämensä kauhistui sitä järjen -kylmyyttä, joka tyynesti pani miehen näin menettelemään. Hän katsoi -Anttiin. Vakaana tämä tuijotti selälle, saarelle, jossa tiesi vuoroin -vihan, vuoroin epätoivon ja kirousten, vuoroin mitä mustimman -masennuksen olevan vallalla. Hänen jalkansa juurella leikki lapsi, -vihaisesti pieksäen risunkappaleella jäkälikköä ja purkaen lapsekasta -vihaansa olemattomiin kierokauro-karjalaisiin... - -Helena muisti Kuismaa, tämän osoittamaa puolinaista hyvyyttäkin, joka -oli herättänyt turvallisuuden tunteen. Ei se olisi sallinut ainakaan -muiden pahaa tehdä, eikäpä olisi tainnut itsekään kehdata yrittää! -Helena oli sen nähnyt naisellisella vaistollaan Kuisman silmistä. -Ja kun hän nyt muisti hänenkin olevan saarella, pisti sydämeen -taas kipeästi. Mutta hän ei puhunut enää Antille mitään, sillä -varsinkin Kuisman nimeä kielsi jonkunmoinen käsittämätön arkuus häntä -mainitsemasta. Oli antanut pikkupojallekin peitettä... - --- Vaiti ollen istuivat he siinä, ja heidän mielensä oli kolkko. -Helenan säälistä oli Antti johtunut miettimään kaikkia niitä -kertomuksia rajavainoista, joita oli lapsuudestaan saakka kuullut -ja joissa sittemmin oli itsekin ollut muutamissa todistajana ja -osallisena. Ja vaikka hän hyvin myönsi, että hänen oma heimonsa oli -usein ollut syypää mitä kauheimpaan ja tarpeettomimpaan julmuuteen, -niin täytyi hänen toiselta puolen heidän puolustuksekseen sanoa, -että se oli tapahtunut vasta silloin, kun heidät oli määrättömällä -kiusalla ja huippuunsa asti nostetulla epävarmuuden tunteella saatettu -hurjistumisen tilaan. Ja silloin eivät heitä pidättäneet mitkään -voimat. Mutta karjalainen oli Antin mielestä pakana, jonka julmuus oli -tullut kansanlauluksi ja jonka irstaus ei tuntenut mitään pidätystä. -Ei ollut heillä pappeja edes kehoittamassa parempaan, eikä Solokoin -saarelta kuulunut tänne saakka kellon ääni. Karjalainen oli hänestä -viekas ja vilkkaudessaan lapsellinen, jota hän oli lapsuudesta saakka -oppinut halveksimaan. Ruumiin voimat olivat kyllä suuret, jos oli -kysymys vain hetken ponnistuksesta, mutta sitkeyttä ei ollut ollenkaan. -Jos olisi pantu karjalainen päiväksi närekarhilla kaskea äestämään, -niin Suomen nainen olisi illalla ollut reippaampi samaa työtä päivän -tehtyään kuin hän. Mutta kuitenkin tunsi Antti aina jonkunmoista -kateutta heitä ajatellessaan; heissä oli sittenkin jotakin uljasta ja -jotakin puoleensa vetävää, tuollaista miellyttävää huolettomuutta, joka -todistaa rikasta mielikuvitusta. Siinä missä Antti heimolaisineen teki -työtänsä raskain aatoksin ja otsa aina huolten rypyissä, siinä kulki -tämä Iivana lauleskellen... - -Antti nousi. - --- Lähden kaksilaitaani hakemaan, sanoi hän, ja pyysi Helenaa mukanaan -murkinalle. - -Antti muisteli yöllisen tuulen suuntaa ja läksi soutamaan hiljalleen -pitkin rantaa. Kun hän kääntyi niemen kärjestä Murhisaaren näkyviin, -tunsi hän selässään pientä väristystä. Hän oli vain katselevinaan -kaksilaitaansa, mutta odottikin vain joka hermollaan milloin hänet -saarelta huomattaisiin. - -Hän arvasi, etteivät karjalaiset voisi aavistaa saarelle jäämistään -hänen teokseen, vaan luulevat tietenkin myrskyn veneet vieneen. Ja -jos hän olisi joutunut kotinsa puolelle saarta maihin, olisi hän -antanut heidän ijankaikkiseksi jäädä siihen uskoon, mutta kun tuuli -vei toisaalle, niin että kotiin mennessä täytyisi soutaa saaren sivu, -niin ei auttanut juuri läsnäoloaan salata. Yöllä ei Antti halunnut -lähteä kulkemaan, kun oli koskesta laskettava. Hänen täytyi siis -tuottaa vihollisilleen sekin katkeruus, että saisivat tietää, kenen -valtaan olivat joutuneet. Eikä hän sitä juuri surrutkaan, vaan tunsipa -yhäkin koston nautintoa ja jonkunmoista hurjaa iloa. Hän oli nyt paikan -valtias, hänen vallassaan oli joko armahtaa tai silleen heittää... - -Hän souteli tyynesti pitkin kaislikon rintaa katsellen venettään. Kauan -ei tarvinnut hakeakaan, kun jo löytyi. Hän sitoi sen veneensä perään, -ja rupesi kääntymään takaisin leiripaikalleen. Silloin kuului saarelta -huuto, nyt toivorikkaana ja virkeänä... Antti lepuutti airojaan ja -kuunteli sekä mietti. - -Mennäkö näyttämään, vai soutaako pois? Jos menisi ja näkisivät, kuka -on, niin kauhealta mahtaisi tuntua... Mutta samalta taitaa tuntua, jos -tyynesti poiskin soutelisi... - -Hän oli kahden vaiheella. Huuto kuului uudelleen, kutsuvana, käskevänä, -kärsimättömänä... Hän käänsi veneensä saarta kohti ja lähti hitaasti -soutelemaan. - -Silloin vaikeni saarellakin huuto, ja koko sen puolen ilma tuntui -olevan täynnä jännittynyttä ja kiihkeää odotusta, malttamattomalta -toivoa mitä ihminen ajatella saattaa. Saarella olijoista tuntuivat -tulijan aironvedot hitaudessaan ijankaikkisuuden pituisilta... - -Mutta vene lähenee varmasti, vaikka hitaasti. Se ei ole mikään -näköhäiriö, valhekuva, vaan todellakin lähestyvä vene, ja siis pelastus -varman kuoleman kidasta. Voiko ihanampaa tunnetta ajatella, kuin se, -mikä kuolemaan tuomitun valtaa, kun hän kuulee armahduksen sanoman...? - - -IX. - -SILMÄSTÄ SILMÄÄN... - -Karjalaiset olivat saapuneet rannalle venettä odottamaan, ja iloinen -jännitys kuvastui heidän kasvoistaan. Mutta kun Antti saapui niin -lähelle, että venettä rupesi selvemmin näkemään, muuttui heidän -iloisuutensa yhä suuremmaksi hämmästykseksi. He tunsivat veneen, mutta -kuka oli soutaja? - -Ja kun soutaja pysähtyi juuri nuolen kantaman ulkopuolelle saaresta, -käänsi veneensä ja näytti kasvonsa, pääsi pettymyksen ja kauhun huuto -karjalaisten huulilta. He olivat tunteneet Antin ja arvasivat kaikki -hänen työkseen. Kuisma kääntyi sanaakaan sanomatta rannasta pois ja -käveli hitaasti kallion laelle. Hän tiesi, nähtyään Antin, rukoukset -turhiksi, eikä tahtonut vihollisensa edessä nöyrtyä, eikä liioin -hänelle hätäänsä näyttää. Raivo oli niin suuri, epätoivo niin pohjaton, -että hän alistui ylpeästi kohtaloonsa... - -Mutta toiset eivät olleet ylpeitä, vaan pyysivät armoa, rukoilivat -käyttäen kaikkia niitä suloisia sanoja, joita heidän notkeassa -kielessään oli. He lupasivat Antille kaiken sen maallisen hyvyyden, -mikä heidän tiedossaan vain oli ja mitä he vain voivat kuvitella, ja -kun se ei auttanut, ryhtyivät he voimattomina uhkailemaan. He sanoivat -kiduttavansa Anttia kaikilla niillä kidutuskeinoilla, mitkä heistä vain -nyt tehokkaimmilta tuntuivat, kiristivät hampaitaan, puivat nyrkkiään, -kunnes lopuksi vaikenivat. Sanattomina kummastuksesta tuijottivat he -Anttiin, joka ei koko aikana ollut sanonut mitään, vain katsonut heihin -herkeämättä. Ei ilmekään ollut värähtänyt hänen kasvoissaan heidän -houkutuksistaan, ei pieninkään hymyn väre niille ilmestynyt heidän -uhkauksistaan, ja kun karjalaiset voimattomassa vihassaan kaahlasivat -veteen hänen venettään kohti, siirtyi hän varovaisesti muutamilla -aironvedoilla kauemmaksi. Ja kun hän hetkisen perästä lähti soutamaan -pois yhtä tyynesti kuin oli tullutkin, heittäytyivät karjalaiset -masentuneina rannan hiekalle kohtaloaan valittamaan. Kuisma ainoastaan -vaikeni synkeästi eteensä tuijotellen... - - * * * * * - -Helena rukoili palavasti Anttia taipumaan ja pelastamaan karjalaiset. -Kun ei heillä ollut aseita, niin helpostihan sai heille viedyksi -tyhjän veneen. Varmaan menisivät, eivätkä enää koskaan uskaltaisi -tulla takaisin... Mutta Antti ei taipunut. Yhä uudelleen selitti hän -vaimolleen, miksi se oli mahdotonta; koko hänen sukunsa olemassa -olo vaati karjalaisten kuolemaa. Niin kuluivat heidän päivänsä -keskinäisessä kamppailussa vihollistensa hengestä. - -Sillä Antti ei voinut lähteä pois paikalta, ennenkuin oli päässyt -varmuuteen. Hän tunsi, että jos hän nyt lähtisi, kun viholliset vielä -olisivat hengissä, täytyisi hänen palata takaisin katsomaan, miten oli -käynyt. Helena oli jo epätoivossaan vaatinutkin Anttia lähtemään pois, -kun ei kerran taipunut, mutta ei Antti voinut. Ja Helena oli silloin -syyttänyt häntä julmuriksi ja vavisten silmännyt saarelle päin... - -Kolmantena vuorokautena oli saarelta vielä kuulunut huutoa, mutta -sitten oli kaikki ollut hiljaa. Viidentenä oli jo tulikin sammunut, kun -oli satanut, ja sen jälkeen ei enää savua näkynyt. Ei ollut elonmerkkiä -näkyvissä. - -Kauhistuksella ajatteli jo Anttikin vihollistensa kohtaloa. Nyt -kun heitä ei enää mikään voinut pelastaa, kun koston malja oli -nähtävästi jo sakkaan saakka tyhjennetty, tuntui hänestä tekonsa aivan -masentavalta ja hän rupesi kiireesti varustautumaan matkaan kotia -kohti. Sivumennen saattoi hän nyt varmistautua vihollistensa kohtalosta. - --- Pelasta edes Kuisma, rukoili nyt Helena, jos hyvinkin olisi vielä -hengissä. Muista, että hän kentiesi pelasti poikasi, kun antoi hänelle -mekkonsa. Kiireesti menkäämme, ehkä vielä voimme tehdä osan tehdystä -tekemättömäksi. - -Kuumeentapaisella kiireellä varustautui Helena soutamaan, eikä Antti -häntä enää vastustanut. Helenan rukoukset ja moitteet olivat ikäänkuin -kasvattaneet hänen käsitystapaansa, ja hän oli ruvennut itsekin -epäilemään tekonsa todellista tarpeellisuutta, toisin vuoroin taas -itseään tästä heikkoudesta moittien. Mutta toisekseen arveli hän -itsekseen, että Kuisman pelastamisesta saattaisi olla hyötyäkin, ja -siksi hänkin saarelle kiirehti. - -Lastatut veneet olivat raskaat soudettavat, mutta pian silti matka -joutui. Kun lähestyttiin Murhisaarta, heitti Helena soudun ja kääntyi -katsomaan: ei ääntä, ei elon merkkiä. - -Helena ratkesi lohduttomaan itkuun, Antti tuijotti synkästi saarelle. -Hän laski varovaisesti veneensä samaan hiekkaan, josta oli ne -myrsky-yönä ryöstänyt, sekä nousi nuotiopaikalle. - -Siinä oli kolme karjalaista kuolleena, ja kuolintaudin kauhea laatu -näkyi selvästi heidän kuihtuneesta muodostaan. Mutta Kuismaa ei näkynyt. - -Hakien kiersivät Antti ja Helena saaren, mutta ei missään. Vihdoin -nousivat he kalliolle. Siellä makasi Kuisma hätäisesti tehdyllä -lehtivuoteella. Kun he lähestyivät, näkivät he hänen koettavan kääntää -päätään heihin päin. Hän oli vielä hengissä. - -Kun he saapuivat ääreen, ja Kuisma näki oudosti ja kauhistuneesti -katselevan Antin, koetti hän nostaa kättään ikäänkuin iskua -varjellakseen, kuitenkaan jaksamatta. Itkien heittäytyi Helena -polvilleen hänen viereensä. - --- Antti, kanna kiireesti veneeseen, hätäili hän; ehkä hän vielä -virkoaa. - -Ja Antti nosti vihollisensa syliinsä voimakkaasti ja vaivatta sekä -kantoi hänet veneeseensä. Ja Kuisma kiinnitti häneen elottoman ja -tuijottavan katseensa, johon Antin täytyi katseellaan vastata, sillä -hän tunsi olevansa aivankuin vankina. Ja se katse poltti kuin tuli ja -syöpyi hänen mieleensä ainaiseksi karkoittaen rauhan... - -Helena koetti antaa Kuismalle syötävää pienissä erissä, mutta kuoleman -kouristamasta kurkusta ei enää tahtonut mennä mitään alas. Päivä kului -häntä hoidellessa, mutta minkään muun ei voinut sanoa Kuismassa elävän -kuin katseen. Se seurasi Helenan ja Antin toimia milloin vain he olivat -näkyvillä, ja Helenasta tuntui aivan kuin hän unessaan olisi nähnyt -tuon katseen. Se oli niin surullinen, niin moittiva, niin sanomattoman -katkera ja väsynyt, kuin olisi siihen ollut koottuna yhteen koko -ihmiskunnan tuska ja kärsimys. Ei mikään maailmassa näyttänyt voivan -sen tuskaa lieventää. - -Saapui murheellinen yö. Antti kaivoi kuolleille haudan siihen paikkaan, -jonka vanhastaan tunsi ja hautasi heidät sinne. Entiselle paikalle -laittoi hän myös yö-nuotion, teki sen ääreen Kuismalle vuoteen ja -kantoi hänet sinne. Ja oli kuin olisi Kuisman kelmeillä kasvoilla -vilahtanut hymyn kajastus. Kun pimeä saapui ja aalto kahautteli -kaislikkoa salaperäisesti, liikahti Kuisma äkkiä. Kun Helena kumartui -hänen ylitsensä ja Anttikin saapui ääreen, kokosi hän viimeisetkin -voimansa, katsoi ruskeilla silmillään Helenaan, katsoi Anttiinkin, -koetti lausua jotakin, ojensi vaivaloisesti molemmille kätensä ja oli -kuollut... - -Eivätkä Antti ja Helena sanoneet mitään, sillä itku ja suru salpasi -heidän äänensä. -- -- -- - -Mutta kun Helena nuotion ääressä valvoessaan mietti Kuisman kuolemaa, -tuntui hänestä kuin olisi Kuisma antanut anteeksi, ikäänkuin kuoleman -edessä ymmärtänyt Antin teon, hänet, koko maailman tuskan ja vaivan. -Kentiesi hän oli siksi hymyillyt, kun Antti kantoi, ymmärtänyt hänen -menettelynsä perusteet, tuominnut omansa ja katsonut heidät kaikki -näihin tekoihin tavallaan syyttömiksi. Helenasta tuntui kuin olisi -Kuisma kuolemallaan ja käden ojennuksellaan vetänyt verhon menneisyyden -eteen ja tehnyt onnen ja rauhan taas mahdolliseksi. Hänessä oli -vihan ja koston henki saanut niin uljaan ja jalon uhrin, että se oli -tyydytetty ja rauhan sekä onnen mahdollisuus taas rakennettu. - -Mutta Antti oli nyt vuorostaan synkkä. Vaikka hän nyt tahtonsa -perille päästyään entistä selvemmin huomasi, kuinka edullista hänelle -lopultakin oli kaikkien karjalaisten tuho, oli Kuisman kuoleman -näkeminen, tuo käden ojennus, joka oli hänelle käsittämätön, häntä -ankarasti järkyttänyt. Ainoastaan Helenan sovittava usko sai hänet -rauhoittumaan ja paljasti hänen alkuperäiselle sielulleen tunnelmia, -jotka olivat liikuttavaisuudessaan hänelle outoja ja ihmeellisiä... -Aatoksissaan makasi hän mielessään käyden läpi äskeiset tapahtumat. -Ja hän ei niitä sittenkään katunut, sillä elämä oli sen kaiken niin -vaatinut. Vika ei ollut hänen. - -Kun päivä valkeni, hautasi hän Kuisman toisten karjalaisten viereen, -ja vieritti haudalle viisi isoa kiveä. Ja kun Helena ihmetellen kysyi, -miksi hän viisi kiveä vieritti, kun kuolleita oli vain neljä, ei hän -antanut mitään selitystä... Viisi ristiä hakkasi hän kivellä kallion -seinään... - -Hiljaisina soutivat he koskelle. Siinä päästi Antti toisen veneen -irti, jättäen sen kosken niskaan odottamaan. Toisen laski hän heti -kosken alle. Ja siinä jäntevällä kädellä venettään kuohujen läpi -ohjatessaan tunsi hän taas voimansa palaavan ja rohkeutensa virkoavan -viime päivien sielullisten kidutusten jälkeen. Hymyillen vilkaisi hän -Helenaan ja lapseensa sekä tunsi luottamusta ja rohkeutta tulevaisuutta -ajatellessaan. Uneksien lepuutti Helena suvannolle saavuttua airojaan. -Oli taas niin mieluista antaa virran viedä, aallon tuuditella ja -uneksia onnen ja rauhan unelmia. Ainoastaan se, joka kokee myrskyn ja -onnettomuuden, ymmärtää rauhan arvon ja siitä täysin nauttii. -- -- -- - -Isänsä ja Arhippaisen hautasi Antti vierekkäin kotimäen rinteeseen -suuren koivun alle, piirtäen koivuun kaksi ristiä. Jo hiukan leikillä -sanoi hän Helenalle, että eivät taida siitä vanhukset tosin olla varsin -mielissään, mutta että olkoonpahan kuitenkin näin sovinnon merkiksi. -Karjalaisten veneestä löytämänsä tavarat saattoi hän hiljaisuudessa, -mitään selityksiä antamatta, takaisin omistajilleen, sikäli kuin ne -olivat hänen ulottuvissaan; loput piti hän hyvällä omallatunnolla -omanaan... - -Siitä pitäen alkoi Vaaralan talon varallisuus. - -Kadonneita karjalaisia ei koskaan kysytty. Mitä Vaaralan vakava -isäntä ja hänen surumielinen emäntänsä tiesivät, sitä eivät he -koskaan kertoneet. Heidän sukunsa levisi seudussa laajalle, asuttaen -viljelyskelpoiset paikat sitkeillä ja voimakkailla miehillä. - -Heidän sukuaan on sekin väki, joka asuu Murhelassa, Parvaselän -rannalla. Miksi taloa sillä nimellä sanotaan, sitä eivät kaikki tiedä, -mutta perintötaruna kulkee Murhelan väellä kertomus Murhisaaren -viidestä kuolleesta. - -Kun kesä-iltana apaja vedetään saaren rantaan ja mennään sinne syömään -rantakalaa, kertoo isäntä nuotiolla perintötarun. Hän kertoo sen -ylpeänä suvustaan. Ja hänen kertomustaan uskotaan, sillä lukemattomat -paikat seudulla kantavat muinaisten ryöstöretkien muiston nimessään. Ja -yhä vieläkin on rajaseutulaisilla vihamielinen ja halveksiva käsitys -karjalaisista. - -Jos olet oikein Murhelan isännän suosiossa, niin kertoo hän sinullekin -pirtin eteiskamarissaan tarun Kuisman kuolemasta. Ja kertomuksensa -vahvistukseksi kaataa hän kalliina aarteena sinulle lopuksi ryypyn -koko pitäjässä kuuluun "karjalaisen kuppiin". Se on perinnöksi jäänyt -Kuisman sotasaaliista, ryöstetty kaukaa rantamailta, sirosti koristeltu -hopeakuppi, joka on alkujaan aiottu komeampaa käytäntöä varten. -Väkevästi syöpyy mieleen tämän maljan ääressä taru uljaan ja jalon -karjalaisen kuolemasta ja sovituksesta... -- -- -- - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONTREIN TARINOITA*** - - -******* This file should be named 57657-8.txt or 57657-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/7/6/5/57657 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |