diff options
Diffstat (limited to '57363-8.txt')
| -rw-r--r-- | 57363-8.txt | 19771 |
1 files changed, 0 insertions, 19771 deletions
diff --git a/57363-8.txt b/57363-8.txt deleted file mode 100644 index 21d4dd1..0000000 --- a/57363-8.txt +++ /dev/null @@ -1,19771 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Rienzi, by Baron Edward Bulwer Lytton, -Translated by A. N. - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Rienzi - Rooman viimeinen tribuuni - - -Author: Baron Edward Bulwer Lytton - - - -Release Date: June 20, 2018 [eBook #57363] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RIENZI*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -RIENZI - -Rooman viimeinen tribuuni - -Kirj. - -EDWARD BULWER LYTTON - -Englanninkielestä suomentanut A. N. - - - - - - -Tampereella -Hj. Hagelbergin kustantama, -1893. - - - - -ENSIMMÄINEM KIRJA. - -AIKA, PAIKKA JA HENKILÖT. - - - - -I Luku. - -Veljekset. - - -Kuuluisa nimi, joka on tämän teoksen ensi lehdellä, on kyllin riittävä -ilmaisemaan lukijalle että kertomukseni liikkuu neljännentoista -vuosisadan keskivaiheilla. - -Oli muuan kesäilta, kun kaksi nuorukaista nähtiin kävelevän Tiberin -äyräitten vieressä, lähellä sitä kohtaa sen luikertelevaa juoksua, joka -huuhtoo Aventinin kukkulan juurta. Polku, jonka he olivat valinneet, -oli syrjäinen ja rauhallinen. Vain etäällä nähtiin virtaa reunustavia, -hajallisia ja likaisia taloja, joiden joukosta jyrkkiä kattoja ja -monilukuisia, suunnattomia torneja uhkaavina kohosi, merkiten jonkun -roomalaisen ylimyksen linnoitettua asuinpaikkaa. Virran toisella -puolella, kalastajain hökkelien takana, kohosi ilmoille Janiculumin -kukkula, tummana taajoista lehvistä, joiden välistä, lyhyitten matkain -päässä, välkkyivät monien varustettujen palatsien harmaat muurit -sekä satojen kirkkojen tornit ja pylväät; toisella puolen autio -Aventini kohosi jyrkkänä ja teräviina, tiheän pensaston peitossa. -Monista kätkössä olevista luostareista kuului kellojen pyhä soitto, -sopusointuisena kiiriskellen yli rauhaisten maisemien ja väreilevien -vetten. - -Tällä näkymöllä esiintyneistä nuorukaisista vanhempi, joka -lienee hiukan ehtinyt kahdennestakymmenennestä vuodestaan, oli -pitkävartaloinen ja käskevä näöltään. Hänen olemuksessaan oli jotakin -huomattavaa ja melkeinpä ylevää, huolimatta hänen yksinkertaisesta -vaatteuksestaan, johon kuului pitkä, väljä viitta ynnä sileä tunika, -molemmat tummanharmaata sarsia. Sellaista pukua pitivät siihen -aikaan alhaisemmat opiskelevaiset, jotka luostareista etsiskelivät -noita karkeita tietoja, mitkä silloin olivat uutteran työn niukkana -palkkana. Hänen kasvonsa olivat miellyttävät, ja ne olisivat kuvanneet -ennemmin hilpeyttä kuin tuumiskelua, paitsi tuota epämääräistä ja -poissa viipyvää silmän uneksumista, joka varsin tavallisesti ilmaisee -taipumusta haaveiluihin ja mietiskelemiseen sekä paljastaa että -menneisyys tai tulevaisuus enemmin viihtyy mielessä, kuin nykyhetken -nautinto ja toimi. - -Nuorempi heistä oli vasta poika, eikä hänen olemuksessaan tai -kasvoissaan ollut mitään silmiinpistävää, ellei suuren lempeyden ja -sulon sävyä saateta siksi kutsua; ja hellässä kunnioituksessa, jota -hän osotti kuunnellessaan toveriansa, oli jotakin melkein naisellista. -Hänen pukunsa oli sellainen, jota alhainen luokka tavallisesti -käytti, ehkä hiukan siistimpi ja uudempi, ja äidin hellä turhamaisuus -saatettiin huomata huolellisuudesta, mikä hänen pitkät silkkikiharansa -oli silittänyt ja jakanut, niitten päästyä lakin alta valumaan pitkin -hartioita. - -Tuossa oli suloa heidän noin vaeltaessaan pitkin virran kuiskaavan -kahiliston reunaa, kumpainenkin käsivarsi toverinsa vyötäisten -ympärillä, suloa eleissä, nuoruudessa ja huomattavassa veljesten -rakkaudessa -- sillä sellainen oli heidän suhteensa -- mikä kohotti -heidän silminnähtävän alhaisen asemansa. - -"Rakas veli", sanoi vanhempi, "en kykene sanomaan sinulle, kuinka -nautin näistä iltahetkistä. Sinun luonasi vain minä tunnen, ikäänkuin -en olisikaan pelkkä haaveksija enkä tyhjäntoimittaja, puhuessani -epävarmasta tulevaisuudesta ja rakentaessani ilmalinnojani. Vanhempamme -kuuntelevat minua, aivankuin latelisin kirjasta kauniita asioita, ja -rakas äitini, taivas häntä siunatkoon, pyyhkii silmiänsä ja sanoo: -'kuulkaa kuinka oppinut hän on!' Ja munkit sitten, milloin hyvänsä -uskallan katsahtaa Liviuksestani ja huudahtaa: 'sellaiseksi tulkoon -Rooma jälleen!' he tuijottavat suu auki, vihaisina, ikäänkuin olisin -lausunut jotakin harhaoppista. Mutta sinä, armas veljeni, vaikk'et -olekaan osallinen minun opinnoistani, olet niin ystävällisesti -mieltynyt niitten tuloksiin -- näyt hyväksyvän hurjat tuumani -ja rohkaisevan kunnianhimoisia toiveitani -- että usein unhotan -syntyperämme, tilamme, sekä ajattelen ja toimin ikäänkuin suonissamme -virtaisi teutoonilaisen keisarin verta." - -"Minusta näyttää, rakas Cola", sanoi nuorempi veli, "kuin luonto olisi -tehnyt meille ruman kepposen -- sinulle se soi isämme puolelta johtuvan -kuninkaallisen hengen, minulle vaan äitini alhaisen sukuperän hiljaisen -ja nöyrän mielen." - -"Ei", vastasi Cola vilkkaasti, "silloin sinä olisit saanut paremman -osan -- sillä minulla olisi vain barbaarinen syntyperä, sinulla -roomalainen. Oli aika, jolloin oli jalompaa olla tavallinen -roomalainen, kuin pohjolainen kuningas. Mutta vielä saanemme elämämme -varrella nähdä suuria tapauksia!" - -"Minä olen elävä nähdäkseni sinun suurena miehenä, ja siinä on minulle -kylliksi", sanoi nuorempi hellästi hymyillen: "korkeasti oppineeksi -kaikki sinun jo tunnustavat: äitimme ennustelee menestystäsi joka kerta -kun hän saa kuulla sinun vieraissa käyneistäsi Colonnain luona." - -"Colonnat!" sanoi Cola katkerasti hymyillen; "Colonnat -- noita -supistuneita! He luuletteleivat, nuot ahdasmieliset, tuntevansa -menneisyyttä, ovat olevinansa patrooneja ja väärin laskettelevat -latinaa maljoihinsa! He mielellään sanovat minut tervetulleeksi -pöytäänsä, koska Rooman tohtorit mainitsevat minut oppineeksi, ja -luonto on antanut minulle hurjan terävyyden, mikä huvittaa heitä -enemmän kuin palkatun narrin kuluneet sukkeluudet. Kyllä he auttaisivat -minun edistystäni -- mutta kuinka? Jollakin paikalla yleisissä -virastoissa, joka täyttäisi hävettävän raha-arkun puristamalla -työläästi ansaitut rovot nälkään nääntyviltä kansalaisiltamme! Jos -maailmassa on kurja olento, niin se on plebeiji, joka on patriicien -avulla kohonnut, ei oman säätynsä hyvittämiseksi, vaan ollakseen heidän -huonoimpien tarkoitustenpa parittaja. Joka on kansasta, hän vaan tekee -itsensä synnyntänsä petturiksi, jos hän noille kerskaaville tyranneille -valmistaa sen verukkeen, että he kättänsä kohottaen saavat huutaa: -'kas tällainen vapaus vallitsee Roomassa, näin me patriicit ylennämme -plebeijiä!' Ovatko he milloinkaan ylentäneet plebeijiä, joka on ollut -plebeijimielinen? Eivät, veli; jos minä kohoaisin säätyni yli, minä -tahtoisin tulla nostetuksi maanmiesteni käsivarsilla, enkä heidän -niskoilleen." - -"Kaikki toivoni on, Cola, ett'et ponnistellessasi kansalaistesi -parhaaksi unohtaisi, kuinka kallis olet meille. Ei mikään suuruus voisi -sovittaa minulle ajatusta, että se on saattanut sinut vaaraan." - -"Ja minä nauraisin kaikelle vaaralle, jos se veisi suuruuteen! Mutta -suuruus -- suuruus! Turha unelma! Jättäkäämme se yöuneksemme. Kylläksi -minusta; nyt, rakkahin veli sinunkin aikeistasi." - -Tulinen ja hilpeä kimmoisuus, joka oli hänelle ominaista, sai nuoren -Colan hajottamaan kaikki hurjemmat ajatukset ja käänsi hänen mielensä -kuuntelemaan ja seuraamaan veljen vähäpätöisempiä esityksiä. Uusi -venhe, juhlapuku, mökki jossakin ylimysten sorrosta turvatummassa -korttelissa ja sellaisia etäisiä rakkauden kuvauksia, joita tumma silmä -ja rattoisa huuli loihtivat pojan epävakaiseen mieleen. Tällaisten -esineitten rajottamia mielihaluja ja himoja kuunteli nuori oppinut -hellästi hymyillen ja otsa kirkastuen, ja myöhempään elämässään tämä -keskustelu usein muistui hänen mieleensä, kun hän kauhistuen kysyi -omalta sydämeltään, kumpaisenko kunnianhimo oli järkevämpi. - -"Ja sitten", jatkoi nuorempi veli, "minä vähitellen saanen säästetyksi -niin paljon, että pystyn ostamaan tuollaisen laivan, jonka tuolla -näemme, epäilemättä viljalla ja kauppatavaralla lastattuna, mikä on -tuottava paljon, -- voi sitä onnea -- että saan täyttää huoneesi -kirjoilla, eikä minun milloinkaan tarvitse kuulla sinun valittavan -ett'et ole tarpeeksi rikas voidaksesi ostaa munkeilta vanhaa, risaista -käsikirjoitusta. Voi, kuinka onnelliseksi se on minun tekevä!" Cola -hymyili painaessaan veljensä lähemmäksi rintaansa. - -"Rakas poika", sanoi hän, "olkoon ennemmin minun asiani täyttää sinun -toiveesi! Näyttääpä minusta kuin ei tuon aluksen isäntäin omaisuus -olisi niin kadehdittava; katso kuinka arasti nuo miehet vilkuvat -ympärilleen, taaksensa ja eteensä; vaikka rauhan toimissa, he näyttävät -pelkäävän itse kaupungin piirissä (entisessä sivistyneen maailman -kaupankeskustassa) merirosvoja kintereillään; ja ennenkuin he ovat -matkansa perillä, he saattavat jonkun roomalaisen ylimyksen tuta tuoksi -rosvoksi. Voi, sellaisiksi olemme muuttuneet!" - -Mainittu alus kiiti vinhasti virtaa alas, ja kolme tahi neljä -aseellista miestä sen kannella tähysteli todellakin tarkasti kummankin -puoleisia rauhallisia äyräitä, ikäänkuin vainuten vihollista. Pursi -kuitenkin pian liukui näkyvistä, ja veljekset vaipuivat jälleen -noihin puheenaineisiinsa, joiden nuorta viehättääkseen tarvitsee vain -tulevaisuutta kosketella. - -Illan vihdoin pimetessä he muistivat että jo oli myöhäisempi, kuin -heidän tavallinen kotiintulo-aikansa, ja he kääntyivät palausmatkalle. - -"Maltahan", sanoi Cola äkkiä, "kuinka puhelumme on huumannut minut! -Isä Uberto lupasi minulle harvinaisen käsikirjoituksen, jonka tuo -hyvänluontoinen munkki väittää panneen koko veljeskunnan päät pyörälle. -Minun piti käymäni noutamassa se tänä iltana hänen kammiostaan. Viivy -tässä hetkinen, se on vain puolitiessä Aventinille noustessa. Minä heti -palaan?" - -"Enkö saa tulla mukaasi?" - -"Et", vastasi Cola hellästi päättäväisenä, "sinä olet raatanut kaiken -päivää ja olet varmaan väsynyt: minun työni, ruumiillinen ainakin, -on ollut peräti helppo. Sinä olet hento sen lisäksi ja näytät jo -uupuneelta; lepo on virkistävä sinua. En kauvaa viivy." - -Poika myöntyi, vaikka hän mieluummin halusi seurata veljeänsä, mutta -hän oli hiljainen ja taipuvainen luonteeltaan ja hän harvoin oli -vastahakoinen rakastamiensa pienimmillekin käskyille. Hän istui -pienelle töyräälle virran puolelle ja hänen veljensä vakava astunta -ja pystyinen vartalo peittyivät pian hänen katseiltaan tiheään, -surumieliseen vehmastoon. - -Aluksi hän istui hiljaisena, ihaellen raitista ilmaa ja ajatellen -muinaisen Rooman tapauksia, joita hänen veljensä oli heidän -kävellessään kertonut. Vihdoin hän muisti että hänen pikku sisarensa -Irene oli pyytänyt häntä tuomaan vähän kukkasia; koottuansa niitä, -joita hänen vieressään löytyi (ja monellaisia kukkia rehotti villinä -tuossa yksinäisessä paikassa), hän jälleen istuutui ja alkoi -sommitella niitä kiehkuraksi, joihin etelän asujamissa vielä on -säilynyt heidän muinoinen rakkautensa ja osaksi niitten klassillinen -valmistamistaitokin. - -Pojan ollessa tuossa toimessa alkoi etäältä kuulua hevosten kavioin -kapsetta ja kovia huutoja. Ne lähenivät lähenemistään. - -"Jonkun ylimyksen seurue, paluumatkalla ehkä jostakin juhlasta", -arveli poika. "Kaunis nähtävä varmaan -- heidän valkeat töyhtönsä ja -heleänpunaiset viittansa! Halukkaasti katselen tuollaisia nähtäviä, -mutta menenpä sentään heidän tieltänsä." - -Ja yhä punoen seppelettään, mutta silmät suunnattuina odotettua -seuruetta kohti, nuori roomalainen siirtyi vielä lähemmäksi virtaa. - -Pian joukko tuli näkyviin -- uljas ryhmä tosiaankin; edessä -hevosmiehiä, ratsastaen kaksi vierekkäin, missä polku myönsi, oriit -uhkeasti verhottuina, höyhentöyhdöt iloisesti huiskuen, haarniskat -kimallellen läpi pimenevän hämärän varjoin. Laaja, sekalainen joukko -miehiä, jokainen aseissa, seurasi ratsureita, toiset varustettuina -keihäillä ja panssareilla, toiset vähemmän sotaisilla tahi -huonommanlaatuisilla aseilla; yli töyhtöjen ja keihäitten liehui -Orsinin veripunainen lippu, johon oli kullalla kirjoitettu tunnuslause -ja merkkikuvat (Guelfien kopeileva vaakuna, P. Pietarin avaimet). -Äkillinen pelko valtasi pojan mielen, sillä siihen aikaan ja siinä -kaupungissa plebeijit pelkäsivät aseellisten seuralaistensa kanssa -liikkeellä olevaa ylimystä enemmän kuin metsän petoa, mutta pako oli jo -myöhäinen -- joukko oli hänen vieressään. - -"Hei, poika!" huusi ratsumiesten johtaja, Martino di Porto, Orsinien -mahtavan perheen jäsen, "oletko nähnyt veneen purjehtivan tästä virtaa -alas? Mutta et saattanut olla sitä näkemättä -- onko siitä pitkä aika?" - -"Puolen tuntia sitten näin ison veneen", vastasi poika pelästyneenä -ratsumiehen karkeasta äänestä ja kopeasta ryhdistä. - -"Purjehtivan suoraan eteenpäin, viheriä lippu keulassa?" - -"Sen saman, jalo herra." - -"Sitten eteenpäin! Sen kulun katkaisemme ennenkuin kuu on noussut", -sanoi ylimys. "Eteenpäin! -- ottakaa poika mukaamme, muuten hän -kavaltaa meidät ja hälyttää Colonnan liikkeelle." - -"Orsini, Orsini!" karjui joukkio; "eteenpäin, eteenpäin!" ja huolimatta -pojan rukouksista ja selityksistä hän pantiin väkijoukon keskelle ja -kannettiin, tahi pikemmin laahattiin muitten mukaan -- pelästyneenä, -hengästyneenä, melkein itkussa silmin, pikku seppele vielä riippuen -käsivarrella ja silmukka pistettynä hänen vastahakoiseen käteensä. Hän -sentään tunsi, kaiken pelästyksensä ohessa, jonkinlaista lapsellista -uteliaisuutta näkemään takaa-ajon seurauksia. - -Ympärillään olevien kova-äänisestä ja kiihkeästä keskustelusta hän -tuli tietämään että näkemänsä alus sisälsi viljavaraston, aiotun -erääseen virran varrella olevaan linnoitukseen, joka oli Orsinin -silloisen verivihollisen, Colonnan, vallassa; ja aikomuksena oli -tuolla matkueella, johon kovaonninen poika oli joutunut, siepata nuo -muonavarat ja jakaa ne Martino di Porton miehistölle. Nämät tiedot -lisäsivät yhä hänen pelkoansa, sillä poika kuului perheeseen, joka oli -Colonnan suojeluksen alla. - -Tuskallisena ja kyyneleet silmissä hän tavan takaa katsasteli -Aventinin jyrkkää nousua: mutta poissa viipyi vielä hänen holhoojansa, -suojelijansa. - -He olivat jo kulkeneet vähäsen matkaa, kun tien mutka heille yhtäkkiä -paljasti heidän takaa-ajonsa esineen, joka varhaimpien tähtien -valaisemana nopeasti luovi pitkin virtaa. - -"Nyt, siunaus pyhimysten!" lausui päällikkö, "se on omamme!" - -"Kuulkaa!" sanoi Martinon vieressä ratsastava päällikkö (saksalainen) -puoleksi kuiskaten, "minä kuulen ääniä, joista en ensinkään pidä, -noitten puitten tyköä -- kuulkaa! hevosen hirnuntaa! -- uskoni kautta, -tuolla välähti haarniskakin." - -"Päin pojat", huusi Martino, "ei haikara kotkan vertainen -- eteenpäin!" - -Uudistettujen huutojen kaikuessa jalkamiehet hyökkäsivät eteenpäin, -kunnes heidän melkein saavuttuaan saksalaisen mainitseman pensaston -luokse, pieni, taaja ratsastajajoukko, kiireestä kantapäähän aseissa, -syöksähti esiin, peitset tanassa rynnäten kohti takaa-ajajien rivejä. - -"Colonna! Colonna!" "Orsini! Orsini!" olivat ylpeät vuorottelevat -huudot. Martino di Porto, rotevaruumiinen, hurjannäköinen mies, -sekä hänen ratsumiehensä, jotka enimmäkseen olivat saksalaisia -palkkasotureita, ryhtyivät taisteluun empimättä. - -"Varo karhun syleilyä", huusi Orsini, kun maahan sortui vastustaja, -ratsuri ohrinensa, hänen keihäänsä lävistämänä. - -Kahakka oli lyhyt ja tulinen; hevosmiesten täydelliset haarniskat -suojelivat heitä joka taholta haavoittumasta -- yhtä vahingoittumatta -eivät päässeet Orsinin puolittain varustetut jalkalaiset, heidän -painuessaan, toinen toistensa survomina, Colonnaa vastaan. Lähetettyään -vaarun kiviä ja nuolia, jotka vaan rakeitten tavoin kilpistyivät -ratsumiesten paksuja panssareita vastaan, he sulloutuivat yhteen ja -monilukuisuudellaan haittasivat ratsujen liikkeitä, vastustajain -peitsien, miekkain ja tapparain säälimättömästi ruhjoen heidän -harjaantumattomia rivejään. Ja Martino, joka vähän välitti, paljonko -hänen roskaväestään tuli teurastetuksi, huomatessaan että vihollisensa -par'aikaa olivat hänen jalkajoukkonsa hurjasta hyökkäyksestä -epäjärjestyksessä sekä joutuneet piiriin suljetuksi (sillä -taistelupaikka, vaikka avarampi kuin äskeinen tie, oli kapea ja ahdas), -antoi muutamille hevosmiehilleen merkin ja oli ratsastamaisillaan -eteenpäin kohden venhettä, joka jo oli melkein näkyvistä, kun jonkun -matkan päästä kuului torven toitotus, johon hänen vihollisensa vastasi, -ja huuto "Colonna avuksemme!" kajahti ilmoille kauas. Hetkisen päästä -nähtiin lukuisa hevosjoukko karahuttavan täyttä laukkaa, Colonnan liput -uljaasti liehuen rintamassa. - -"Kirotut poppamiehet! kuka olisi luullut että he noin viekkaasti -saisivat meidät petetyiksi!" mutisi Martino; "tuota ylivoimaa emme -voi vastustaa", ja käsi, jonka piti antaman etenemiskäskyn, antoi -peräytymismerkin. - -Rinnatusten täydellisessä järjestyksessä alkoivat Martinon ratsumiehet -paeta; jalkamiesroistot, jotka olivat lähteneet ryöstöretkelle, olivat -joutuneet verilöylyyn. He koettivat noudattaa johtajansa esimerkkiä, -mutta kuinka voivat he pelastua vihollisiensa korskuvien ratsujen ja -terävien keihäitten alta, vihollistensa, joiden veri oli taistelussa -kuumentunut ja jotka surkeilivat heidän henkeänsä yhtä paljon kuin -poika kimalaispesää, jota hän hävittää. Joukko hävisi kaikkiin -suuntiin -- joku sentään pääsi kukkuloille, jonne hevosten oli vaikea -tunkeutua; jokunen loiskahti virtaan ja ui vastaiselle partaalle --- ne vähemmän kylmäveriset tai kokeneet, jotka pakenivat suoraan -eteenpäin, helpottivat johtajiensa pakoa tukkimalla vihollisen tien, -mutta kaatuivat itse, ruumis ruumiin päälle, teurastettuina tuossa -säälimättömässä ja vastustamattomassa takaa-ajossa. - -"Ei armoa ryöväreille -- jokaisen orsinilaisen tappo on yhden rosvon -häviö -- lyökää Jumalan, keisarin ja Colonnan nimeen!" nuot huudot -olivat kauhistuneitten ja kaatuvien pakolaisten sielukellon-soittoa. -Suoraan eteenpäin pakenevien joukossa itse polulla, johon ratsuväki -parhaiten pääsi, oli Colan nuori veli, joka viattomasti oli joutunut -kahakkaan. Nopeasti hän pakeni kauhusta mielettömänä -- poika parka, -joka tuskin milloinkaan oli poistunut vanhempainsa tahi veljensä -vierestä! -- puut kiitivät hänen ohitsensa -- virran äyräät jäivät -taakse, -- eteenpäin hän riensi ja nopeasti hänen takanaan seurasi -kavionkapse -- huutoja -- kirouksia -- vihollisten raakaa naurua, -heidän loikatessaan polulla viruvien kuolleitten ja kuolevien ylitse. -Hän oli juuri siinä paikassa, johon hänen veljensä oli jättänyt hänet; -hän äkkiä vilkasi taaksensa ja huomasi ratsumiehen ojennetun peitsen ja -hirmuisen kypäritöyhdön kintereillään; hän epätoivoisena loi silmänsä -ylös, ja katso! hänen veljensä murtautuen tiheäin saniaisten joukosta, -jotka peittivät vuorta, syöksyi hänen avuksensa. - -"Pelasta minut, pelasta minut, veljeni!" hän parkasi, ja parahdus -ennätti Colan korviin -- korskuva ratsu hengitti lämpimästi häneen -- -ja silmänräpäys sen jälkeen hurjasti huutaen kimakalla äänellä "armoa", -"armoa", hän vaipui maahan ruumiina. Vainolaisen peitsi oli lävistänyt -hänet seljästä rintaan, naulaten hänet samaan mättääseen, jolla hän -hetki sitten oli istunut, täynnä nuorta elämää ja huoletonta toivoa. - -Ratsastaja tempasi peitsensä irti ja jatkoi matkaansa uusia uhreja -etsiäkseen; hänen toverinsa seurasivat häntä. Cola oli palannut -vuorelta -- oli saapuvilla -- polvillaan murhatun veljensä vieressä. -Pian torvien räikyessä saapui paikalle joukko ylhäisempiä, kuin -useimmat siihenastisista, jotka tosiaankin olivat vain Colonnan -etujoukkoa. Heidän edessään ratsasti vanhus, jonka pitkä, valkea tukka -valui sulkatöyhtöisen lakin alta, sekaantuen hänen kunnian arvoiseen -partaansa. "Mitä tämä on?" sanoi päällikkö, pysäyttäen ratsunsa, "nuori -Rienzi!" - -Nuorukainen katsahti ylös kuultuaan tuon äänen, heittäytyi sitten -vanhan ylimyksen ratsun eteen ja hykertäen käsiään huusi tuskin -ymmärrettävällä äänellä: "Tuo on minun veljeni, jalo Tapani -- -poika, vasta lapsi! -- parhain, lempein! Katsokaa, kuinka hänen -verensä kostuttaa nurmea -- takasin, takasin -- hevosenne kaviot ovat -hurmevirrassa! Oikeutta, herrani, oikeutta! -- tehän olette suuri mies." - -"Kuka hänet tappoi? Orsini epäilemättä; sinä saat oikeutta." - -"Kiitoksia, kiitoksia", jupisi Rienzi, horjuen jälleen veljensä -viereen, käänsi pojan kasvot ruohosta ja koetti hurjistuneena koetella -hänen sydämensä lyöntiä; hän vetäsi äkkiä kätensä takaisin, sillä -se oli verestä käynyt heleänpunaseksi, ja kohottaen tuota kättänsä -korkeuteen, hän jälleen kiljui, "oikeutta, oikeutta!" - -Vanhaa Tapani Colonnaa ympäröivää joukkoa, vaikka se tällaisiin -kohtauksiin oli tottunut, liikutti tuo näky. Muuan kaunis poika, jonka -kyyneleet virtasivat nopeasti pitkin hänen poskiansa ja joka ohjasi -ratsuansa lähinnä Colonnan vieressä, paljasti miekkansa. "Herrani", hän -sanoi puoleksi nyyhkyttäen, "orsinilainen vain on saattanut teurastaa -tämänkaltaisen, viattoman pojan; älkäämme silmänräpäystäkään hukatko -- -lähtekäämme liikkeelle ja ajamaan rosvoja takaa."' - -"Ei, Adrian, ei!" huudahti Tapani, laskien kätensä pojan olalle; -"aikeesi on kiitettävä, mutta varokaamme salaväjyjiä. Miehemme ovat -poistuneet liian kauas, -- mitä tuo on! -- puhaltakaa peräytyminen". - -Torvensoittajat palauttivat lyhyessä ajassa takaa-ajajat -- niiden -joukossa senkin ratsumiehen, jonka peistä oli niin kovaonnisesti -väärinkäytetty. Hän oli niitten johtaja, jotka olivat taistelleet -Martino di Porton kanssa, ja hänen kullalla silattu sotisopansa sekä -komea satulaloimensa ilmaisivat hänen arvonsa. - -"Kiitoksia, poikani, kiitoksia", sanoi vanha Colonna päällikölle; "olet -hyvin toiminut ja reippaasti. Mutta sanoppa minulle, sinä, jolla on -kotkan silmä, kuka orsinilaisista tuon poika paran tappoi, -- hullusti -tehty; hänen perheensäkin on meidän klienttejämme!" - -"Kuka? Tuon pojanko?" vastasi ratsastaja, nostaen kypärin päästänsä -ja pyyhkien kuumia ohimoltansa, "niinkö sanotte! kuinka hän sitten -joutui Martinon roistojen joukkoon? Minä pelkään, tuo erehdys on käynyt -hänelle kalliiksi. En saattanut pitää häntä muuna kuin orsinilaisena -konnana, ja siksi -- ja siksi --" - -"_Tekö_ hänet tapoitte!" huusi Rienzi ukkosen äänellä, hypähtäen -maasta. "Oikeutta, herra Tapani, oikeutta sitten, te lupasitte minulle -oikeutta, ja minä tahdon sitä!" - -"Nuorukais-parka", sanoi vanhus säälien, "olisit saanut oikeutta -Orsinia vastaan, mutta etkö näe että tämä on ollut erehdys? En -kummastele että olet liiaksi murheissasi, kuullaksesi järjen sanoja -nyt. Me olemme palkitseva sinua." - -"Ja tuossa maksuksi pojan sielumessuista; olen suuresti pahoillani -kovaonnisesta tapauksesta", sanoi nuorempi Colonna, heittäen maahan -kultakukkaron, "Niin, käy luonamme palatsissamme ensi viikolla, nuori -Cola -- ensi viikolla. On parasta, isä, että lähdemme venettä kohden, -sen turvajoukko saattanee vielä tarvita meitä." - -"Oikein, Gianni; pari teistä jääköön poikaparan ruumista vartioimaan -- -ikävä seikka! kuinka saattoi tämä tapahtua?" - -Seurue palasi takasin samaa tietä, jota se oli tullutkin; kaksi -tavallista sotamiestä vaan jäi jälelle, paitsi poikaa, Adriania, joka -viipyi hetkisen aikaa, koettaen lohduttaa Rienziä, joka aivan kuin -järjiltänsä tuijotti liikkumatta etenevää, komeata joukkoa, itsekseen -jupisten, "oikeutta, oikeutta! Minä olen sitä vielä ottava." - -Vanhemman Colonnan äänekkäästä huudosta lähti Adrian vastahakoisesti -ja itkien pois. "Anna minun tulla veljeksesi", sanoi tuo kunnon poika, -kiihkeästi painaen Rienzin kättä sydämelleen; "olen sinunkaltaisesi -veljen tarpeessa." - -Rienzi ei vastannut mitään; hän ei kuullut eikä nähnyt häntä -- synkät -ja kolkot ajatukset täyttivät hänen sydämensä, ajatukset, joissa oli -mahtavan mullistuksen itu. Hän heräsi niistä säpsähtäen, kun sotamiehet -rupesivat sovittelemaan kilpiänsä, tehdäkseen niistä jonkinlaiset -ruumispaarit, ja sitten työntäen heidät väkivaltaisesti tieltään -hän puhkesi kyyneleihin sekä heittäytyi rinnoilleen hyytyneesen -verilätäkköön. - -Lapsiraukan seppele ei ollut kirvonnut hänen kädestään hänen -kaatuessaan, ja takertuneena vaatteukseen se vielä oli hänen -ympärillään. Tuo oli näky, joka palautti Colan mieleen hänen -ainoan veljensä -- hänen ainoan ystävänsä kaiken lempeyden, hellän -sydämen ja valtaavan sulon. Tuo oli näky, joka tuntui tekevän -vielä epäinhimillisemmäksi tuon viattoman pojan ennenaikaisen -ja ansaitsemattoman kohtalon. "Veljeni, veljeni!" vaikeroitsi -eloonjäänyt; "kuinka kohtaan minä äitimme? -- kuinka kohtaan minä yön -ja yksinäisyyden? -- niin nuori, niin viaton! Tietäkää te, herrat, -hän olikin liian jalo. Eikä meille annettaisi oikeutta, kun hänen -murhaajansa on jalosukuinen ja Colonna. Ja tämä kulta -- veljen veren -hinta. Eivätkö he anna" -- ja nuoren miehen silmät välähtivät tulta -"eivätkö he anna meille oikeutta? Aika on näyttävä!" Niin sanoen hän -kumartui ruumiin puoleen; hänen huulensa vavahtivat ikäänkuin rukoillen -tai avuksi huutaen; ja sitten noustessaan hänen kasvonsa olivat kalpeat -kuin vainaja hänen vieressään -- mutta ne eivät olleet enää kalpeat -_murheesta_. - -Tuosta hurmeisesta maasta ja hiljaisesta rukouksesta Cola di Rienzi -nousi uutena olentona. Hänen nuoressa veljessään hänen oma nuoruutensa -kuoli. Ilman tuota tapausta vastainen Rooman vapauttaja olisi saattanut -jäädä uneksijaksi vain, oppineeksi, runoilijaksi, rauhalliseksi -Petrarcan kilpailijaksi, ajatuksen eikä tekojen mieheksi. Mutta tuosta -ajasta kaikki hänen kykynsä, voimansa, halunsa, neronsa kohdistuivat -yhteen ainoaan pisteesen; ja isänmaanrakkaus, ennen vain utukuva, -puhkesi sellaisen intohimon eloon ja voimaan, jota lakkaamatta piti -vireillä, itsepintaisesti karkaisi ja kamalasti pyhitti -- kosto! - - - - -II. Luku. - -Historiallinen silmäys -- jonka ohitse älköön käykö kukaan, paitsi joka -ei pidä väliä luettavansa ymmärtämisestä. - - -Vuosia oli kulunut, ja roomalaisen pojan kuoleman, paljoa jalompien -ja vähemmän anteeksiannettavien verilöylyjen rinnalla pian kaikki -unohtivat -- unohtivat melkein surmatun vanhemmat, vanhemman poikansa -maineen ja onnen kasvaessa -- mutta ei unohtanut eikä anteeksi antanut -milloinkaan tuo poika itse. Mutta tämän verisen alkutoiminnan ja -sitä seuraavan valtiollisen näytelmän välillä -- niin sanoaksemme -unen haihtuvien näkyjen ja vakavamman elämän todellisten, toimivien -ja yhtämittaisten kiihotusten välillä -- tämä lienee soveliain aika -esittää lukijalle lyhyt ja pikainen piirre tuon kaupungin tilasta -ja oloista, missä tämän kertomuksen päätoiminta liikkuu -- piirre, -välttämätön kenties monelle, henkilöiden vaikuttimien ja tapausten -vaiheiden täydeksi ymmärtämiseksi. - -Vaikka moninaisia ja erinkaltaisia heimoja oli asettunut asumaan -Caesarien kaupunkiin, roomalainen väestö kuitenkin säilytti -rajattoman tiedon omasta etevämmyydestään muuhun maailmaan nähden; ja -vieraantuneina tasavallan rautaisista hyveistä, heissä oli valloillaan -kaikki tuo röyhkeä ja melskeinen hillittömyys, joka oli muinaisen -Forumin plebsille ominaista. Raa'an eikä enää urhoollisen väestön -joukossa ylimykset pitivät itseään pystyssä vähemmän tarkka-älyisten -tyrannien kuin tunnottomien bandittien tavoin. Paavit olivat turhaan -taistelleet näitä rajuja ja itsepintaisia ylimyksiä vastaan. Heidän -asemaansa pilkattiin, heidän käskyistään ei pidetty lukua, heidän -persoonansa julkisesti häväistiin, koko Europan pappisvaltijaita -pidettiin Vatikanissa vankina kuoleman kauhujen keskellä. Kun -kakdeksanneljättä vuotta ennen niitten tapausten alkua, joita tulemme -kertomaan, eräs ranskalainen, Clemens V:n nimellisenä nousi P. Pietarin -istuimelle, tuo uusi paavi, järkevämpänä kuin arvokkaana, vaihtoi -Rooman rauhalliseen turvapaikkaan, Avignoniin, ja vieraan maakunnan -huikentelevasta kaupungista tuli Rooman ylimmäisen papin hovikunta ja -kristityn kirkon hallituspaikka. - -Näin päästyään paavin läsnäolon nimellisistäkin ohjista, ylimysten -vallalla tuskin oli mitään rajoja, paitsi heidän omia oikkujansa tahi -keskinäistä kateutta ja riitaa. Vaikka he tarumaisten sukuluettelojen -mukaan johtivat syntyänsä muinaisista roomalaista, he todella olivat -pohjolan reippaampien barbaarien poikia; he olivat enemmän omistaneet -itselleen italialaista kavaluutta kuin heidän kansallisia hyveitään, ja -säilyttäneet muukalaisten esi-isiensä, valloitetun maan ja veltostuneen -kansan halveksumisen. Kun muu Italia, erittäinkin Florens, Venetsia -ja Milano, nopeasti edistyi muita Europan valtioita kauas edelle -sivistyksessä, tieteissä ja taiteissa, roomalaiset näyttivät pikemmin -taantuvan kuin edistyvän -- lakien siunauksen, tieteitten ja taiteitten -puutteessa, sotaisen kansan ritarisuudelle ja rauhaa rakastavan -suloille ventovieraina. Mutta heissä vielä oli vapauden tunto ja halu, -ja hurjilla kuohahduksilla ja epätoivoisilla taisteluilla he koettivat -puoltaa arvonimeä, joka heidän kaupungillaan vielä oli, "Maailman -Pääkaupunki." Kahtena viimeisenä vuosisatana he olivat kokeneet -moninaisia vallankumouksia -- lyhytaikaisia, usein verisiä, mutta aina -onnistumattomia. Olipa heillä vielä kiiltävä kuori kansanvaltaista -hallitusmuotoakin. Kaupungin kolmestatoista korttelista itse kukin -valitsi päällikkönsä; ja näiden Caporioni-nimisten virkamiesten -kokouksella oli teorian mukaan päätösvalta, jota se kuitenkaan -ei kyennyt eikä rohjennut panna käytäntöön. Olipa olemassa uljas -senaattorinkin nimi; mutta tähän aikaan tuo virka oli supistettu yhteen -tai kahteen henkilöön, jotka valitsi milloin paavi, milloin ylimykset. -Tuohon nimeen liittyneellä vallalla ei näyttänyt olleen määrättyjä -rajoja; se oli ankaralla diktaattorilla tai kelvottomalla vetelyksellä, -aina sen mukaan mitenkä nimen omistajalla oli tarmoa saada arvonsa -tunnustetuksi. Sitä ei milloinkaan myönnetty muille kuin ylimyksille, -ja ylimykset olivat kaikkiin väkivaltaisuuksiin syypäät. Yksityistä -vihamielisyyttä vaan tyydytettiin, milloin hyvänsä yleistä oikeutta -etsittiin, julkisen käskyn toimeenpano oli vain koston täytäntöä. - -Palatsit ruhtinasten tavoin linnoitettuina, jokainen pyrkien -riippumattomuuteen kaikesta vallanalaisuudesta ja laista, -sekä pystyttäen varustuksia ja anastaen ruhtinaskuntia kirkon -perinnöllisistä tiluksista, Rooman ylimykset tekivät asemansa -vielä turvatummaksi ja vihatummaksi pitämällä palveluksessaan -ulkomaisia (etenkin saksalaisia) palkkasotureita, jotka kerrassaan -olivat luonnostaan urhoollisempia, sotapalvelukseen kykenevämpiä -ja aseitten käytäntöön tottuneempia, kuin vapain tämän ajan -italialainen. Näin he yhdistivät oikeudellisen ja sotaisen voiman, -eivät Rooman turvaksi, vaan sen perikadoksi. Näistä ylimyksistä -olivat mahtavimmat Orsinit ja Colonnat; heidän verileikkinsä olivat -perinnölliset ja keskeytymättömät, ja jokainen päivä oli heidän -laittoman sodankäyntinsä hedelmäin todistajana, verenvuodatuksen, -ryöstön ja murhapolton. Imarrus Petrarcan ystävyydestä, jota nykyajan -historioitsijat liian herkästi uskovat, on kaunistanut Colonnat, -erittäinkin näinä aikoina, hienoudella ja kelvollisuudella, joka ei -ole heidän omansa. Väkivaltaisuus, vilppi, salamurhat, alhainen ahneus -tuottavien virkojen anastamisessa, kansalaisten hävytön sortaminen, -kurja ryömiminen mahtavampain edessä (vain harvoine poikkeuksineen) -ovat Rooman ensimmäisen perheen tuntomerkit. Mutta toisia ylimyksiä -mahtavampina, he olivat samalla ylöllisempiä ja kentiesi älykkäämpiä; -ja heidän ylpeyttänsä kutkutti se, että he olivat niitten tieteitten -ja taiteitten suojelijoita, joitten harjoittajiksi he eivät olisi -milloinkaan kyenneet. Näistä monista sortajistaan Rooman kansalaiset -hellästi ja haikeasti kaivaten kääntyivät vähäpätöisiin ja hämäriin -tietoihinsa menneestä vapaudesta ja suuruudesta. He sekottivat -keisarikunnan ajat tasavaltaan; ja he usein pitivät teutoonilaista -kuningasta, joka sai arvonsa Alppien takana, mutta keisarin _nimensä_ -roomalaisilta, laillisen toimensa ja oikean kotinsa luopiona, turhaan -luulotellen, että jos sekä keisari että ylimmäinen pappi kiintyisivät -Roomaan asumaan, vapaus ja laki jälleen etsisivät luonnollisen suojansa -Rooman kansan uudistetun majesteetin turvista. - -Paavin ja paavillisen hovin poissaolo vaikutti suuresti asukkaiden -köyhtymiseen, ja he saivat vielä näkyvämmin kärsiä lukuisain ja -surkeilemattomien rosvolaumojen ahdistelemisista. Ne hävittivät -Romagnaa, tukkien kaikki yleiset tiet, ja saivat milloin salaista -milloin julkista kannatusta ylimyksiltä, jotka usein täyttivät -rosvolinnueittensa aukkoja rosvosotilailla. - -Mutta paitsi vähäpätöisiä ja kurjia ryöväreitä, Italiassa oli -alkanut ilmaantua paljon kauheammanlaatuisia rauhanhäiritsijöitä. -Eräs saksalainen, joka komeasti kutsui itseään herttua Verneriksi, -oli muutamia vuosia ennen sitä aikaa, jota lähestymme, koonnut ja -järjestänyt melkoisen miesjoukon, nimeltä "Suuri Komppania", jolla -hän piiritti kaupunkeja ja hävitti valtioita, ilman muuta vähemmän -hävytöntä, kuin ryöstämisen syytä. Hänen esimerkkinsä pian tarttui; -lukuisat, samoin järjestetyt "komppaniat" havittelivat eripuraista, -palasteltua maata. Ne ilmaantuivat yhtäkkiä kuin noiduttuina kaupungin -muurien edustalle ja vaativat mahdottomia summia rauhan hinnaksi. Ei -tyranneilla eikä tasavalloilla ollut tarpeeksi voimia pidättää heitä; -ja jos toisia pohjolaisia palkkasotureita hankittiin vastustamaan -niitä, tuo oli vaan karkurien lisäämistä rauhanrikkojien lippujen -juurelle. Palkkasoturi ei taistellut palkkasoturia eikä saksalainen -saksalaista vastaan; ja suurempi palkka ynnä hillitsemättömämpi -ryöstö tekivät "komppanioitten" teltit paljoa viehättävämmiksi kuin -jonkun kaupungin määrätty maksu tahi päällikön ikävä linnoitus ja -tyhjennetty raha-arkku. Werner, joka oli leppymättömin ja julmin -näistä seikkailijoista ja joka siihen määrään julkeasti kerskaili -kauheista rikoksistaan, että hän rinnallaan kantoi hopeaista levyä, -johon oli piirretty sanat: "Jumalan, Säälin ja Armon Vihollinen", -oli hiljattain hävittänyt Romagnaa tulella ja miekalla. Mutta joko -lahjottuna tahi kykenemättömänä kurissa pitämään kiihottamiansa julmia -luonteita, hän senjälkeen vei joukkokuntansa takasin Saksaan. Pieniä -joukkioita kuitenkin jäi jälelle hajalleen pitkin maata, odottaen vaan -sopivaa johtajaa, joka heidät jälleen yhdistäisi. Niitten joukossa, -jotka näyttivät tähän tarkoitukseen soveliaimmilta, oli Walter de -Montreal, P. Johanneksen ritari, provencelainen aatelismies, jonka -nimen urhoollisuus ja sotainen kunto, vaikka hän vielä oli nuori, -olivat saattaneet pelottavaan maineesen, ja jonka kunnianhimo, kokemus -ja teräväjärkisyys, useitten ritarillisten ja jalojen ominaisuuksien -ohessa olisivat sopineet paljoa suurempiiri ja tärkeämpiin -yrityksiin, kuin kauhean Wernerin väkivaltaisiin ryöstöretkiin. Näistä -vitsauksista ei mikään valtio ollut kärsinyt surkeammin kuin Rooma. -Paavin perinnölliset alueet -- osaksi pienten tyrannien anastamina, -osaksi näitten ulkomaalaisten rosvojen hävittäminä -- tuottivat vain -niukan avun Clemens VI:n, tuon aikansa täydellisimmän hovimiehen ja -hienostuneimman mässääjän tarpeisin; mutta hyvä isä oli keksinyt -keinon, millä kerrassaan rikastuttaa roomalaiset ja heidän ylimmäinen -pappinsa. - -Noin viisikymmentä vuotta ennen sitä aikaa, jota lähdemme -käsittelemään, oli Bonifacius VIII, saadakseen täyteen paavin -raha-arkut ja tyydyttääkseen nälkää näkevät roomalaiset, julistanut -riemujuhlan eli Pyhän vuoden, mikä oikeastaan oli pakanallisten -juhlamenojen uudistaminen. Täydellinen synninpäästö luvattiin -jokaiselle katoolilaiselle, joka sinä vuonna ja jokaisen seuraavan -vuosisadan ensimmäisenä vuotena kävisi P. Pietarin ja P. Paavalin -kirkoissa. Ääretön pyhiinvaeltajain tulva, jokaiselta kristikunnan -kulmalta, todisti tuon keksinnön viisautta; "ja kaksi pappia oli yöt -ja päivät lapiot kädessä, laskematta kokoomassa kulta- ja hopealäjiä, -joita virtasi P. Paavalin alttarille." - -Ei ole kummaksumista että tämä perin tuottava juhla, ennenkuin seuraava -vuosisata oli puoleksi kulunut, tuli ymmärtäväisestä ylimmäisestä -papista näyttämään liian kauas lykätyltä. Ja sekä paavi että kaupunki -olivat yhtä mieltä siinä, että hyvin kannattaisi sen hiukan aikaisempi -uudistaminen. Seuraus oli, että Clemens VI julisti Mooseksen juhlan -nimellisenä toisen Pyhän vuoden vietettäväksi 1350, nim. kolme vuotta -jälkeen sen ajan, jolloin ensi luvussa kertomukseni alkaa. Tämä seikka -lisäsi suuresti kansan vihaa ylimyksiin ja valmisteli niitä tapauksia, -joita aijon kertoa, sillä, niinkuin ennen sanoin, rosvot, ylimysten -kätyrit ja liittolaiset tekivät tiet rauhattomiksi. Ja elleivät tiet -olleet auki, pyhiinvaeltajat eivät saapuisi. Paavin vikaarin Raimondin, -Orvieton piispan (joka oli huono valtiomies, mutta kelpo kanonisti) -päämääränä oli koittaa kaikin keinoin poistaa esteet; hurskauden uhrien -ja P. Pietarin aarre-aitan väliltä. - -Sellainen lyhyesti oli Rooman tila sinä aikakautena, jota aikomuksemme -on tutkia. Sen muinaisen maineen verho vielä Italian ja Europan -silmistä peitti sen turmion. Nimeksi ainakin se vielä oli maan -kuningatar, jonka kädestä saatiin pohjolan keisarinkruunu ja kirkon -isän avaimet. Sen asema oli aivan sellainen, joka tarjoo loistavan -triumfin rohkealle kunnianhimolle, innostuttavan, jos kohta suruisen -alan päättäväiselle isänmaanrakkaudelle, ja soveliaan näyttämön -mahtavalle murhenäytelmälle, joka etsii tapahtumansa, valitsee -henkilönsä ja kehittää siveys-oppinsa kansojen vaiheiden ja rikosten -keskellä. - - - - -III Luku. - -Kahakka. - - -Eräänä iltana huhtikuussa 1347 oli muutamaan noista avaroista -paikoista, joissa uudenaikainen ja muinainen Rooma näyttävät yhtyvän --- yhtä autio ja yhtä raunioissa -- kokoontunut kirjava ja vihastunut -väkijoukko. Tuona aamuna Martino di Porton soturit olivat tunkeutuneet -erään roomalaisen kultasepän taloon ja ryöstäneet sen väkivaltaisella -tavalla, jolle ylhäisten tavallinen röyhkeyskään ei vetänyt vertoja. -Sääli ja hämmästys koko kaupungissa oli suuri ja uhkaava. - -"Tämän tyranniuden alle minä en koskaan alistu!" - -"Enkä minä!" - -"Enkä minä!" - -"En P. Pietarin luut avita, minäkään!" - -"No mikä, ystäväiseni, on tuo tyrannius, johon ette tahdo alistua?" -sanoi muuan nuori ylimys kääntyen tunkeilevien porvarien puoleen, jotka -tulistuneina, kiukuissaan, puolittain aseissa ja Italian intohimojen -kiihkeine eleineen vaelsivat alas pitkää ja kapeaa katua, joka johti -Orsinin hallussa olevaan synkkään kortteliin. - -"Voi herrani!" huusi kaksi tai kolme porvaria yhteen ääneen, -"tahdottehan että meille ollaan kohtuullisia -- tahdottehan että meille -suodaan oikeutta -- tehän olette Colonneja." - -"Ha, ha, ha!" nauroi ylönkatseellisesti muuan jättiläisen kokoinen -mies, heiluttaen ilmassa mahdottoman suurta vasaraa, joka ilmaisi hänen -ammattinsa. "Oikeus ja Colonna! jumal'avita! niitä nimiä ei usein -tavata yhdessä." - -"Alas hän! alas hän! hän on orsinilainen -- alas hän!" huusi ainakin -kymmenkunta joukosta; mutta yksikään käsi ei kohonnut jättiläistä -vastaan. - -"Hän puhuu totta", sanoi toinen ääni vakavasti. - -"Niin hän puhuukin", sanoi kolmas, rypistäen kulmiansa ja vetäen puukon -tupestaan, "ja me sallimme sen. Orsinit ovat tyranneja ja Colonnat -ainakin yhtä pahoja." - -"Valehtelet roisto!" huusi nuori ylimys, astuen tungokseen ja asettuen -Colonnan herjaajan eteen. - -Ritarin säkenöitsevän silmäyksen ja uhkaavan liikkeen edestä -riitakumppani peräytyi muutamia askeleita, joten avonainen paikka jäi -rotevaruumiisen sepän ja pienen, hennon mutta notkeavartaloisen nuoren -ylimyksen väliin. - -Syntymältään saakka opetettuina ylönkatsomaan plebeijien rohkeutta, -kuitenkaan välittämättä missä maineessa heidän omansa oli, Rooman -patriicit eivät olleet outoja tällaisille raa'oille kahakoille; ja -usein ylimyksen paljas läsnäolo oli riittävä hajottamaan kokonaisia -väkijoukkoja, jotka vähäistä ennen olivat uhkuneet kostoa hänelle ja -hänen heimolleen. - -Viitaten vaan kädellään sepälle ja aivan välinpitämättömänä sekä hänen -huiskuvasta aseestaan että hänen kookkaasta vartalostaan, nuori Adrian -di Castello, Colonnan etäinen sukulainen, ylpeästi käski hänen antamaan -tietä. - -"Kotiinne, ystävät! ja tietäkää", hän lisäsi arvokkaana, "että teette -meille suuresti väärin, luullessanne meidät osallisiksi Orsinin -väkivaltaisuuksiin, ja että me tyydytämme vain omia intohimojamme -heidän ja meidän sukumme välisessä taistelussa. Pyhä Äiti minut niin -tuomitkoon", jatkoi hän, hurskaasti luoden silmänsä ylöspäin, "kuin -minä nyt totisesti vakuutan että minä teidän kärsimänne vääryyden ja -Rooman kärsimän vääryyden tähden olen paljastanut tämän miekan Orsinia -vastaan." - -"Niin kaikki tyrannit sanovat", virkkoi seppä rohkeasti, nojaten -vasaroineen vasten kivilohkaretta -- sirpaletta muinaista Roomaa -- -"he eivät koskaan taistele keskenänsä muuten kuin meidän hyväksemme. -Colonna leikkaa kurkut Orsinin leipurilta -- meidän hyväksemme! toinen -Colonna anastaa Orsinin räätälin tyttären -- meidän hyväksemme! -_meidän_ hyväksemme -- niin, kansan hyväksi! leipurin ja räätälin -hyväksi, häh?" - -"Veikko", sanoi nuori ylimys arvokkaasti, "jos Colonna niin tekee, -hän tekee väärin: mutta pyhimmällä asialla saattaa olla huonoja -puolustajia." - -"Niin; itse pyhää kirkkoa tukevat keskinkertaiset kolonnat", vastasi -seppä karkeasti viitaten paavin ja Colonnain ystävyyteen. - -"Hän herjaa! seppä herjaa!" huusivat tuon mahtavan huoneen -puoluelaiset. "Eläköön Colonna, eläköön Colonna!" - -"Eläköön Orsini, eläköön Orsini!" kuului samassa vastakkainen huuto. - -_"Eläköön kansa!"_ kiljasi seppä, huiskuttaen kauheata asettaan -korkealla väkijoukon päitten päällä. - -Pian koko ryhmä, joka alkuaan oli yhtynyt saman miehen sortamista -vastaan, jakautui puoluevihan vuoksi. Orsini-huudon johdosta useita -uusia puoluelaisia riensi paikalle. Colonnan ystävät vetäytyivät -toiselle puolelle, Orsinin puoltajat toiselle, ja ne harvat, jotka -olivat sepän mieltä, että kumpainenkin puolue oli yhtä vihattava -ja että kansa on ainoa oikea huuto rahvaan kokouksissa, olisivat -poistuneet lähestyvästä kahakasta, ellei seppä itse, jota he pitivät -suuresti vaikuttavana auktoriteettina -- joko suutuksissaan nuoren -Colonnan ylpeästä käytöksestä tahi sellaisissa miehissä usein -tavattavasta tappelunhimosta, joilla on hänen kokonsa ja voimansa, -mitkä kaikissa persoonallisissa riitaisuuksissa vakuuttavat heille -etevämmyyden ylpeän nautinnon -- ellei, sanon, seppä itse, hetkisen -epäröityään, olisi astunut orsinilaisten joukkoon, ja esimerkillään -saanut ystäviänsä liittymään tämän puolueen suosijoihin. - -Kansanmylläkässä on jokaisen kulkeminen pyörteen mukana, usein -puolittain vasten tahtoansa ja suostumustaan. Muutamat rauhan -sanat, joita Adrian di Castello alkoi lausua ystävilleen, hukkuivat -heidän huutoihinsa. Ylpeinä siitä, että heidän joukossaan löytyi -yksi rakastetuimmista ja jaloimmista tuon nimellisistä, Colonnan -puoluelaiset asettivat hänet johtajakseen ja rynnistivät kiivaasti -vihollisiansa vastaan. Mutta Adriania, joka elämästään oli saanut -ritarillisen katsantotavan, josta hänen varmaan ei tarvinnut kiittää -roomalaista syntyperäänsä, alussa iletti hyökätä noitten miesten -kimppuun, joiden joukossa hän ei nähnyt ketään vertaistansa arvossa -tahi aseiden käyttämisessä. Hän tyytyi vaan harvojen iskujen -torjumiseen, joita suunnattiin häneen taistelun tuoksinassa, -- -harvojen, sillä niillä, jotka tunsivat hänen, vieläpä kiivaimmilla -Orsinin puoluelaisillakaan ei ollut halua joutua tuon miehen veren -vuodattamisesta nousevan vaaran ja vihan alaiseksi, miehen, jolla -korkean syntyperänsä ja heimolaistensa pelottavan vallan ohessa oli -itsekohtainen kansan suosio, josta hän oli enemmän velkaa sukulaistensa -julkisille paheille, kuin millekään tähän asti osottamallensa -huomattavalle hyveelle. Seppä, joka ei vielä ollut ottanut tehokasta -osaa kahakkaan, näytti valmistautuvan jyrkkään vastarintaan, kuu ritari -lähestyi muutaman askeleen päähän hänestä. - -"Emmekö sanoneet sinulle", virkkoi jättiläinen synkästi, "että Colonnat -ovat samallapa kansan vihollisia kuin Orsinit? Katso seuralaisiisi ja -klientteinäsi; eivätkö he katko alhaisten miesten kurkkuja, kostaessaan -ylhäisten rikoksia? Mutta tällä tavoin patriicit aina rankaisevat -toistensa väkivaltaa. He antavat raippojen kohdata kansan selkää ja -huutavat: katsokaa, kuinka oikeatuntoisia me olemme!" - -"En vastaa sinulle nyt", sanoi Adrian; "mutta jos kanssani olet -suruissasi tästä veren tuhlaamisesta, niin liity minuun koettamaan -estää sitä." - -"Minäkö -- en minä! virratkoon orjien veri tänään: pian on aika tuleva, -jolloin se huuhdotaan puhtaaksi ylimysten verellä." - -"Pois, konna", sanoi Adrian, koettamatta ryhtyä pitempiin -keskusteluihin ja pyyhkäisten seppää miekkansa lappeella. Samassa sepän -vasara heilahti ilmassa, ja ellei nuori ylimys olisi äkkiä hypähtänyt -syrjään, se auttamattomasti olisi musertanut hänet maahan. Ennenkuin -seppä ehti toistamiseen iskeä, Adrianin miekka lävisti kahdesti hänen -oikean käsivartensa, ja ase putosi raskaasti maahan. - -"Tappakaa hän, tappakaa hän!" huusivat useat Colonnan klienteistä, nyt -tunkeutuen pelkurimaisesti aseettoman ja turvattoman sepän ympärille. - -"Niin, tappakaa hän!" sanoi keskinkertaisella italiankielellä, mutta -barbaarimaisella äänenkorolla muuan puolittain panssaroittu mies, joka -vast'ikään oli liittynyt joukkoon ja joka oli niitä hurjia saksalaisia -rosvoja, joita Colonnat pitivät palveluksessaan: "hän kuuluu -pelottavaan roistojoukkioon, joka on liittäytynyt kaikkea järjestystä -ja rauhaa vastaan. Hän on Rienzin liittolaisia, ja, kolmen kuninkaan -kautta! hän yllyttää kansaa." - -"Totta puhut, barbaari", sanoi roteva seppä lujalla äänellä ja repäsi -vasemmalla kädellään nuttunsa rinnaltaan auki; "tulkaa kaikki -- -Colonnat ja Orsinit -- viillelkää terävällä säilällänne tätä sydäntä ja -päästyänne sen sisimpään sopukkaan, te sieltä löydätte yhteisen vihanne -esineen -- Rienzin ja Kansan!" - -Hänen lausuessaan tuon sanoilla, jotka ehkä näyttivät hänen asemaansa -ylevämmiltä (ellei jonkinlainen hehku ja liioittelevat puheenparret -sekä tunteellisuus olisi tavallisia kaikissa kiivastuneissa -roomalaisissa), hänen äänensä lujuus voitti häntä ympäröivän metelin -ja hiljensi hetkeksi yleisen mylläkän; ja kun vihdoin sanat "Rienzi ja -kansa" pääsivät ilmoille, ne tunkeutuivat läpi kasvavan väkijoukon, ja -niihin kaikuna vastasivat sadat äänet -- "Rienzi ja kansa!" - -Mutta minkälaisen vaikutuksen käsityöläisen sanat lienevätkin tehneet -muihin, se samoin oli nähtävänä nuoressa Colonnassa. Rienzin nimen -kuullessaan kiivastuksen hehku katosi hänen poskiltaan; hän säpsähti, -jupisi itsekseen ja näytti hetkeksi tuon meluavan väkijoukon keskellä -vaipuneen kummallisiin ja etäisiin haaveiluihin. Hän heräsi niistä -huutojen tau'ottua, ja sanottuaan sepälle hiljaisella äänellä: -"ystäväni, olen pahoillani haavastasi, mutta käy huomenna luokseni, -niin tulet huomaamaan että olet väärin tuominnut minut", hän päätänsä -nyökäten käski saksalaista seuraamaan itseään ja kulki halki -väkijoukon, joka kaikkialla väistyi hänen tieltään. Sillä katkerimpaan -ylimyskunnan vihaan sekaantui tänä aikana Roomassa heidän persoonainsa -orjamainen pelko ja heidän rajattoman valtansa salaperäinen kunnioitus. - -Adrianin kulkiessa siinä osassa väkijoukkoa, jossa kahakka vielä ei -ollut alkanut, kuului mielenpurkauksia, sellaisia, jotka eivät olisi -tulleet monien hänen heimolaistensa osaksi. - -"Colonna", sanoi joku. - -"Joka vielä ei ole rosvo", sanoi toinen, hurjasti nauraen. - -"Eikä murhamies", mutisi kolmas, painaen kättänsä rintaansa. "_Häntä_ -vastaan ei isäni veri huuda kostoa." - -"Siunattu hän", sanoi neljäs, "sillä vielä ei kukaan häntä kiroo!" - -"Voi, Jumala meitä auttakoon!" sanoi pitkä, harmaapartainen vanhus -sauvansa varassa; "käärmeen sikiö vasta, mujuhampaat kyllä ilmaantuvat." - -"Häpeä, isä! hän on uljas nuorukainen eikä lainkaan ylpeä. Kuinka -hän hymyilee!" virkkoi muuan kaunis vaimo, joka pysyttelihe mylläkän -reunalla. - -"Mennyttä kalua sen miehen kunnia, jonka vaimolle ylimys hymyilee", oli -vastaus. - -"Ei mar", sanoi Luigi, reipas, veitikkamainen teurastaja, "mitä -mies rehellisesti pystyy voittamaan neitosilta tahi vaimoilta, -pitäköön hyvänänsä, olkoon hän plebeiji tahi ylimys -- se on minun -siveys-oppini; mutta kun inhottava patriicivanhus, huomatessaan -etteivät lempeät sanat tahdo vaikuttaa lempeitä silmäyksiä, väkisin -vie neidon saksalaisen karjun seljässä, jolla on puukko vyöllä yljän -lohdutukseksi -- häntä minä sanon irstaaksi ja avionrikkojaksi." - -Tällaisia olivat huomautukset ja mielenpurkaukset, jotka seurasivat -ylimystä, mutta perin erilaisia olivat katseet ja sanat, mitkä -kohtasivat saksalaista soturia. - -Yhtä kiireesti, vieläpä kiireemminkin teki väkijoukko tietä hänen -aseissaan raskaasti astuessaan, mutta ei kunnioituksesta -- silmä -välkkyi hänen lähestyessään, poski vaaleni -- pää kumartui -- huuli -värähti; jokainen tunsi vihan ja pelon pudistuksen, ikäänkuin -kohdatessaan peljätyn verivihollisen. Selvään ja kiukuissaan huomasi -julma palkkasoturi yleisen inhon merkit. Hän astuskeli töykeästi ja -katseli milloin toiselle, milloin toiselle sivulleen -- puoleksi -ylenkatseellisesti hymyillen, puoleksi kostoa uhkaavana; ja hänen -pitkä, vaalea, suortuvainen tukkansa, kellertävä huulipartansa ja -jäntereinen runkonsa olivat italialaisten tummien silmien, sysimustien -kiharoitten ja hentojen vartaloitten jyrkkänä vastakohtana. - -"Perkele korjatkoon nuot saksalaiset kurkunleikkojat!" jupisi -hampaitansa kiristellen joku porvareista. - -"Amen!" vastasi sydämestään toinen. - -"Hiljaa!" sanoi kolmas, arasti katsahtaen ympärilleen. "Jos joku heistä -sattuu kuulemaan, olet mennyt mies." - -"Voi Rooma, Rooma! mihin olet vajonnut!" sanoi katkerasti muuan mustaan -puettu ja muita ylhäisemmän näköinen kaupunkilainen, "vapistessasi -palkatun barbaarin astuessa kaduillasi!" - -"Kuulkaa häntä, hän on oppineitamme ja varakkaita kaupunkilaisiamme!" -sanoi teurastaja kunnioittaen. - -"Hän on Rienzin ystävä", sanoi toinen joukosta, kohottaen lakkiaan. - -Silmät maahan luotuina ja kasvoissa murhe, häpeä ja kiukku nähtävästi -kuvaantuneina, Pandulfo di Guido, jalosukuinen ja arvossa pidetty -kaupunkilainen, kulki hitaasti halki väkijoukon ja katosi. - -Sillävälin Adrian, päästyään eräälle kadulle, joka vaikka se olikin -väkijoukon lähellä, oli tyhjä ja autio, kääntyi julman toverinsa -puoleen. "Rudolf", hän sanoi, "kuule! -- ei laisinkaan väkivaltaa -kaupunkilaisille. Palaja väkijoukkoon, kokoa ystävämme, vie pois ne -tuolta näyttämöitä; älä salli että Colonnaa moititaan tämän päivän -väkivaltaisuuksista; ja vakuuta minun nimessäni puoluelaisillemme, -keisarin kädestä saamani ritariarvon kautta vannovani, että Martino di -Porto on näistä häväistyksistä minun miekastani saapa rangaistuksensa. -Mielelläni tahtoisin itse, omassa persoonassani, hillitä melskeen, -mutta minun läsnäoloni vain näyttää enentävän sitä. Mene -- sinun -sanasi painavat heidän joukossaan." - -"Iskujen painolla, herra!" vastasi kauhea soturi. "Mutta käsky on kova; -minä mielelläni antaisin heidän kurjan verensä virrata jonkun hetken -kauemmin. Sitäpaitsi, antakaa minulle anteeksi; tottelemalla käskyjänne -tottelenko herraani, heimolaistanne? Vanhalta Tapani Colonnalta -- -joka harvoin surkeilee verta tai aarteita, Jumala häntä siunatkoon -- -(paitsi omiansa!) -- minä palkan saan, ja hänelle minä olen vannonut -kuuliaisuutta." - -"Diavolo!" mutisi ritari, ja kiukun tuli leimahti hänen poskilleen, -mutta Italian ylimysten tavallisella mielenmaltilla hän hillitsi -kuohuvan sappensa ja sanoi ääneensä tyynesti mutta arvokkaasti: - -"Te'e niinkuin käsken; rauhoita mylläkkä, te'e _meistä_ peräytyvä -puoli. Toimita niin, että kaikki on hiljaista tunnin kuluttua ja tule -huomenna luokseni palkintoasi perimään; olkoon tämä kukkaro vastaisen -kiitollisuuteni käsiraha. Mitä sukulaiseeni tulee, jota käsken sinun -mainitsemaan kunnioittavammin, niin minä puhun hänen nimessään. Kuule! -melu kasvaa -- eripuraisuus yltyy -- mene -- älä silmänräpäystäkään -hukkaa!" - -Säikähtyneenä patriicin levollisesta vakavuudesta, Rudolf nyökkäsi -päätään, pujahutti vastaamatta rahat poveensa ja lähti kulkemaan -tiheimpään tungokseen. Mutta juuri ennenkuin hän saapui perille, oli -äkkinäinen vastavaikutus päässyt voimaan. - -Nuori ritari, jäätyään yksin tuohon paikkaan, seurasi silmillään -palkkasoturin poistuvaa vartaloa, laskevan auringon viistoon paistaessa -hänen välähtelevään kypäriinsä, ja sanoi katkerasti itsekseen: -"Kovaonninen kaupunki, kaikkein mahtavimpien muistojen lähde -- -tuhansien kansakuntien kukistunut ruhtinatar -- kuinka ovat petolliset -ja uskottomat lapsesi alentaneet ja häväisseet sinun! Ylimyksesi -jaettuina, toinen toistansa vastassa kansasi kiroomina ylimyksesi -- -pappisi, joiden pitäisi rauhaa kylvämän, eripuraisuuden istuttajina --- kirkkosi isä hyljännyt uljaat muurisi, hänen kotinsa pakopaikka, -hänen hiippansa läänitys, hänen hovinsa gallialainen kylä -- ja -me! me, jotka olemme Rooman jalointa verta -- me Caesarein pojat, -puolijumalista syntyisin, suojelemme hillitöntä, ja inhottua tilaa -noiden palkkalaisten miekoilla, jotka saadessaan maksunsa pilkkaavat -pelkuruuttamme -- jotka pitävät porvareitamme orjina ja kopeilevat -herrojansa vastaan! Voi, jospa meillä, Rooman perinnöllisillä -päälliköillä, olisi ainoa laillinen turvajoukkomme kansalaistemme -kiitollisissa sydämissä!" - -Niin syvästi tunsi nuori Adrian näitten sanojensa katkeran totuuden, -että haikeat kyyneleet vierivät pitkin hänen poskiansa hänen -puhuessaan. Hän ei tuntenut lainkaan häpeää pyyhkiessään niitä pois, -sillä heikkous, joka langennutta sukukuntaa itkee, ei ole naisen, vaan -enkelin heikkoutta. - -Kun hän kääntyi verkalleen jättääkseen paikan, hänen askeleitansa -yht'äkkiä ehkäisi korkea huuto: "Rienzi! Rienzi!" halkaisi ilman. -Capitolin muureista välkkyvän Tiberin kalvoon tuo nimi kaikui kauas -ja laajalti; ja kun huuto oli haihtunut ilmoihin, sitä seurasi -hiljaisuus niin syvä, niin yleinen, niin hengetön, että saattoi luulla -itse kuoleman levinneen yli kaupungin. Ja väkijoukon äärimmäisessä -reunassa sekä muita korkeammalle kohonneena, mahdottoman suurten -kivilohkareitten päällä, joita oli Rooman raunioista murrettu joissakin -äskeisissä, riitelevien puolueitten välillä tavallisissa taisteluissa, -rintavarustukseksi kansalaisille kansalaisia vastaan -- näitten -äänettömien muistojen päällä Rooman menneestä suuruudesta, nykyisestä -kurjuudesta, seisoi tuo erinomainen mies, johon syvimmin kaikista hänen -aikalaisistaan, koski toisen ajan kunnia, toisen alennus. - -Seisoen etäällä tuosta näyttämöstä, Adrian saattoi vain eroittaa -Rienzin vartalon tummat piirteet; hän saattoi vain kuulla heikon kai'un -hänen mahtavasta äänestään; hän saattoi vain huomata viihdytetystä, -vaan vielä aaltoilevasta ihmismerestä, joka levisi ylt'ympäri, -päät paljastettuina auringon viimeisille säteille, vaikutuksen -kaunopuheliaisuudesta, jota sen ajan ihmiset ovat vakuuttaneet ihmeen -kaltaiseksi -- mutta joka todellisuudessa oli sellainen vähemmän -miehen neron, kuin kuulijakunnan mielensuosion tähden -- vaikutuksen -jokaiseen, joka joi sydämeensä ja sieluunsa sen polttavain ajatusten -virrasta. - -Vain lyhyen aikaa oli tuo vartalo näkyvissä Adrian di Castellon -tarkastelevalle silmälle, ja tuon äänen kaiku kuuluvissa hänen -heristetylle korvalleen; mutta tämä aika oli tarpeeksi pitkä saamaan -toimeen kaiken sen vaikutuksen, minkä Adrian oli toivonut. - -Toinen huuto, kiihkeämpi, kestävämpi ensimmäistä -- huuto, jossa puhui -tulvailevien ajatusten ja hurjan innostuksen irroitus -- ilmaisi puheen -päättyneen; sitten hetken hiljaisuuden perästä nähtiin väentungoksen -hajaantuvan kaikille suunnille ja poistuvan pitkin katuja lukuisissa -ryhmissä ja joukkioissa, joista jokainen oli todistuksena siitä syvästä -ja pysyväisestä vaikutuksesta, minkä tuo puhe oli rahvaasen tehnyt. -Jokainen poski hehkui -- jokainen kieli puhui; puhujan mielentila -oli elävänä henkenä vallannut kuulijain sydämet. Hän oli pauhannut -patriicien laittomuuksia vastaan, mutta hän oli sanallaan riisunut -aseet plebeijien kiukulta -- hän oli saarnannut vapautta, mutta hän -oli vastustanut vallattomuutta. Hän oli rauhoittanut nykyisyyden -lupaamalla tulevaisuutta. Hän oli nuhdellut heidän riitojaan, mutta hän -oli puoltanut heidän asiaansa. Hän oli hillinnyt heidän tämänpäiväisen -kostonsa, juhlallisesti vakuuttaen heille huomispäiväistä oikeutta. -Niin suuri saattaa olla yhden miehen valta, niin mahtava hänen -kaunopuheliaisuutensa, niin pelottava hänen neronsa -- kun hän -aseettomana, arvoltaan alhaisena, miekatta ja kärpännahkaviitatta, -puhuu kansalle, jota sorretaan. - - - - -IV Luku. - -Eräs seikkailu. - - -Adrian Colonna, välttäen hajaantuneesta väkijoukosta irtaantuneita -ryhmiä, riensi kiivaasti pitkin kapeata katua kohden palatsiansa, -joka oli melkoisen matkan päässä äskeisestä tappelupaikasta. Hänen -elämänkasvatuksensa sai hänen tuntemaan syvää osanottoa sekä maansa -eripuraisuuksiin ja riitoihin, että myöskin äsken näkemäänsä -kohtaukseen ja Rienzin vaikutusvaltaan. - -Orpona, nuorempaa mutta varakasta Colonnasuvun haaraa, Adrian oli -kasvanut sukulaisensa hoidon ja holhouksen alaisena, tuon viekkaan -mutta urhean Tapani Colonnan, joka kaikista Rooman ylimyksistä -oli mahtavin, sekä paavin suosion että aseellisten palkkalaisten -paljouden tähden, joita hän rikkautensa vuoksi pystyi hankkimaan. -Adrian oli varhain osottanut siihen aikaan erinomaisena pidettyä -taipumusta henkisiin pyrinnöihin, ja omistanut itselleen paljon siitä -vähästä, mitä silloin tunnettiin hänen maansa muinaisesta kielestä ja -muinaisesta historiasta. - -Vaikka Adrian oli vielä poika, siihen aikaan kun hän ensikerran -lukijalle esitettynä oli sattunut näkemään Rienzin, veljen kuolemasta -johtuneen mielialan, hänen hellä sydämensä oli täyttynyt Colan murheen -osanotolla ja häpeällä sukulaistensa tunteettomuudesta heidän omien -kiistojensa seurauksesta. Hän vakavasti oli etsinyt Rienzin ystävyyttä -ja nuoruudestaan huolimatta tullut tuntemaan hänen luonteensa -mahtavuuden ja voiman. Mutta vaikka Rienzi lyhyen ajan perästä ei -näyttänyt enää muistelevan veljensä kuolemaa -- vaikka hän jälleen -oli saapunut Colonnan saleihin ja nauttinut heidän ylönkatsovaa -vieraanvaraisuuttaan, hän olemukseltaan pysyi erillään ja jonkun -matkan päässä, jonka perille Adriankin vaan osaksi saattoi päästä. -Pian kieltäytyi kaikista avun, suosion ja ylennyksen tarjouksista, ja -jokainen Adrianin osottama ystävyyden merkki, sen sijaan että se olisi -lähentänyt häntä, näytti vain loukaten saattavan häntä kylmempään -etäisyyteen. Hänen kevyt leikillisyytensä ja puheensa vilkkaus, -jotka ennen tekivät hänen tervetulleeksi vieraaksi niitten seuraan, -joiden elämä kului taistelujen ja juhlimisten vaiheilla, olivat -muuttuneet ivalliseksi, kyynilliseksi ja juroksi luonnonlaaduksi. Mutta -tylsistyneitä ylimyksiä huvitti hänen terävyytensä yhtä paljon, ja -Adrian oli melkein ainoa, joka huomasi hymyssä piilevän käärmeen. - -Usein Rienzi istui juhlassa äänetönnä, mutta tarkkaavana, ikäänkuin -vartioiden jokaista silmäystä, punniten jokaista sanaa, ottaen mittaa -jokaisen vieraan järjenvoimista, ky'yistä ja luonnonlaadusta; ja kun -hän näytti saaneen tarpeeksensa, hänen henkensä oli kuohahtaa, hänen -sanansa tulvata, ja kun hänen huikaiseva, mutta katkera sukkeluutensa -välähti yöllisissä kesteissä, kukaan ei huomannut, että tuo iloton -salama ennusti nousevaa myrskyä. Mutta sillävälin hän ei laiminlyönyt -ainoatakaan tilaisuutta seurustella alempien kaupunkilaisten kanssa, -yllyttää heidän mieliänsä, kiihoittaa heidän kuvitustansa, tulistuttaa -heidän ponnistuksiaan kuvauksilla nykyisyydestä ja kertomuksilla -menneisyydestä. Hänen kansansuosionsa ja maineensa kasvoivat, ja hänen -valtansa rahvaan joukossa oli sitä suurempi, kun hän oli ylhäisten -suosima. Kentiesi hän tätä varten jatkoi Colonnan luona vierailultaan. - -Kun kuusi vuotta ennen tuota aikaa Caesarien Capitoli oli saanut nähdä -Petrarcan triumfin, oli nuoren Rienzin skolastisuuden maine saavuttanut -runoilijan ystävyyden -- ystävyyden, joka lyhyine keskeytyksineen -jatkui loppuun asti, vaikka kummankin ala oli niin erilainen; ja -jälkeenpäin, yhtenä Rooman Avignoniin valitsemista lähettiläistä, -hän yhdessä Petrarcan kanssa kävi anomassa Clemens VI:lta, että hän -muuttaisi pyhän istuimensa Avignonista jälleen Roomaan. Tässä toimessa -hän ensikerran näytti kaunopuheliaisuutensa ja vakuutusvoimansa -äärettömän mahdin. Todistuskappaleet eivät tosin pystyneet ylimmäiseen -pappiin, joka piti enemmän lukua mukavuudesta kuin kunniasta, mutta -hän ihastui puhujaan, ja Rienzi palasi Roomaan täynnä kunniaa ja -verhottuna korkean ja vastuunalaisen viran arvokkaisuudella. Hän ei -enää ollut vähäpätöinen opiskelevainen, hauska toveri, hän kohosi -kerrassaan kaikkien vertaistensa yläpuolelle. Ei milloinkaan ennen -ole virkamies osottanut niin järkähtämätöntä rehellisyyttä, niin -turmeltumatonta intoa. Hän oli koettanut virkaveljissään herättää -samaa perus-aatteitten ylevyyttä -- mutta hän ei ollut onnistunut. -Nyt varmana urastaan, hän oli ruvennut julkisesti kääntymään kansan -puoleen; ja uusi henki näytti jo elähyttävän Rooman väestön. - -Rienzin eläessä näitä aikoja, oli Adrian ollut kauan erotettuna hänestä -ja poissa Roomasta. - -Colonnat olivat luotettavia keisarillisen puolueen kannattajia, ja -Adrian di Castello oli saanut kutsut keisarin hoviin ja noudattanut -niitä. Tämän hallitsijan johdolla hän oli harjaantunut aseitten -käyttämiseen, ja Saksan sotilasten joukossa hän oli oppinut -hillitsemään synnynnäistä italialaista viekkauttaan pohjolan urheuden -ritarillisuudella. - -Jätettyänsä Baijerin, hän oli viettänyt lyhyen ajan erään maatilansa -yksinäisyydessä, pohjoisen Italian ihanimpain järvien rannalla; -ja sitten, mieli jalostuneena toiminnasta ja opinnoista, hän -oli matkustellut useissa Italian vapaissa valtioissa, tullut -katsantokannalle, joka oli vähemmän ennakkoluuloinen kuin hänen -säädyssään vallitseva, sekä saavuttanut varhaista kunnioitusta -tutkiessaan muitten luonteita ja toimia. Hänessä jalosukuisen -italialaisen parhaimmat ominaisuudet yhtyivät. Intohimoisesti -antautuneena kirjallisuuden viljelemiseen, terävä ja perinpohjainen -valtiotaidossa, jalo ja ystävällinen olemukseltaan, hienotunteisella -aistilla jalostaen haluansa nautinnoihin, hän myöskin oli miellyttävä -käytökseltään, puhdas kunnialtaan ja taipumaton julmuuteen, mikä -ominaisuus siihen aikaan oli peräti harvinaista italialaisessa -luonnonlaadussa ja joka pohjan ritareistakin pian hävisi, heidän -tullessaan tekimisiin tuon perinpohjaisen kavaluuden ja rehellisyyden -halveksimisen kanssa, joka oli raakojen ja julmien etelämaalaisten -tuntomerkkinä. Näitten ominaisuuksien ohessa hänessä löytyi -maanmiestensä hellemmät intohimot -- hän kunnioitti kauneutta ja piti -lempeä jumaluutena. - -Hän oli vasta muutama viikko sitten palannut syntymäkaupunkiinsa, -johon hänen maineensa jo oli ehtinyt ennen häntä ja missä hänen -entistä rakkauttansa tieteisin ja jaloa olemustansa vielä muisteltiin. -Palattuaan hän huomasi Rienzin aseman paljoa enemmän muuttuneen -kuin omansa. Adrian ei ollut vielä käynyt tuon oppineen luona. Hän -tahtoi ensin omin silmin ja etäältä tarkastaa hänen menettelynsä syyt -ja tarkoitukset, sillä osaksi hänellä oli oman säätynsä epäluulot -Rienzistä, osaksi vallitsi hänessä kansan luottavainen innostus. - -"Varmaankaan", sanoi hän itsekseen, kulkiessaan mietteissään eteenpäin, -"varmaankaan ei ole enemmän kenenkään vallassa parantaa sairasta -valtiotamme, ummistaa juopiamme, herättää kansalaisissamme esi-isien -hyveitten muistoa. Mutta juuri tuo valta, kuinka vaarallinen se -on! Olenhan nähnyt Italian vapaissa valtioissa miesten, jotka ovat -ylennetyt valtaan kansan suojelemista varten, aluksi kunnostavan -itsensä, ja sitten äkkinäisestä arvosta huumaantuneina pettävän asian, -joka heidät kohotti? Totta kyllä, nuot miehet olivat päälliköitä ja -ylimyksiä, mutta ovatko plebeijit vähemmän inhimillisiä? Olen kuitenkin -kuullut ja nähnyt etäältä tarpeeksi -- nyt olen tutkiva miestä itseä." - -Näin itsekseen puhuessaan ei Adrian paljon huomannut monia -käyskentelijöitä, jotka yhä väheten, sen mukaan kuin iltaa kului, -riensivät kotiinsa. Niiden joukossa oli kaksi naista, jotka enää -Adrianin kanssa olivat ainoat tuolla pitkällä, synkällä kadulla, jolle -hän oli poikennut. Kuu paistoi jo kirkkaasti taivaalta, ja kun naiset -kevein ja sukkelin askelin kulkivat hänen sivutsensa, nuorempi kääntyi -takasin ja katseli häntä heleässä valossa kiihkein, mutta pelokkain -silmäyksin. - -"Miksi vapiset, kaunokaiseni?" sanoi hänen seuralaisensa, joka näytti -noin viidenviidettä vuotiselta ja jonka puku ja ääni ilmaisivat, että -hän oli alhaisempaa säätyä kuin nuorempi nainen. "Kadut ovat varsin -rauhallisen näköiset, emmekä, kiitos neitsyen! ole aivan kaukana -kotoakaan." - -"Oi! Benedetta, se on _hän_! tuo nuori signor, hän on Adrian!" - -"Sepä onni", sanoi hoitaja, sillä sellainen oli hänen toimensa, "häntä -sanotaan rohkeaksi kuin pohjalaista; ja koska palazzo Colonna ei -ole kaukana tästä, ehtii hänen apunsa meille hyvin, jos tulemme sen -tarpeesen; siinä tapauksessa, armaani, että kävelet hiukan hitaammin -kuin tähän asti." - -Nuori nainen hiljensi askeleensa ja huokasi. - -"Hän on todellakin hyvin uljas", virkkoi hoitaja; "mutta ällös ajattele -enempää häntä; mitä avioliittoon tulee, niin hän on liian paljon -ylhäisempi sinua, ja joksikin muuksi sinä olet liian siveä, ja veljesi -liian ylpeä --" - -"Ja sinä liian kielas, Benedetta. Kuinka saatat noin puhua, vaikka -tiedät ettei hän milloinkaan, ei ainakaan siitä saakka, kuin olin -pelkkä lapsi, ole puhutellutkaan minua, tuskinpa hän tietää koko -olemassa olostanikaan. Hän, ylhäinen Adrian di Castello, Irene-paran -unelmana! paljas ajatuskin on mielettömyyttä!" - -"Miksi sitten", sanoi hoitaja vilkkaasti, "uneksit _hänestä_?" - -Hänen kumppaninsa huokasi jälleen entistä syvempään. - -"Pyhä Katariina!" jatkoi Benedetta, "vaikka maailmassa löytyisi vaan -yksi ainoa mies, minä ennemmin kuolisin naimatonna, kuin ajattelisin -häntä, ennenkuin hän olisi vähintään kahdesti suudellut kättäni ja -jättänyt omaksi syykseni, ettei tuo kohdannut huuliani." - -Nuori neiti ei vieläkään vastannut mitään. - -"Mutta kuinka sinä olet saattanut rakastua häneen?" kysyi hoitaja. "Et -ole nähnytkään häntä aivan usein; ja vasta hän noin neljä tahi viisi -viikkoa sitten palasi Roomaan". - -"Voi kuinka tyhmä sinä olet", vastasi ihana Irene. "Enkö tavan takaa -ole kertonut sinulle, että rakastuin häneen kuusi vuotta sitten?" - -"Ollessasi vain kymmenvuotias, jolloin nukke olisi ollut soveliain -lemmittysi! Niin totta kuin olen kristitty, signora, sinä olet hyvin -käyttänyt aikasi." - -"Ja hänen poissa ollessaan", jatkoi tyttö, hellästi mutta -murheellisena, "enkö kuullut häntä mainittavan, ja eikö hänen nimensä -kaiku ollut kuin lemmen lahja, joka sai minut muistelemaan? Kun häntä -ylisteltiin, enkö riemuinnut? Kun häntä moitittiin, enkö vihastunut? Ja -kun kerrottiin, että hänen peitsensä oli aseleikeissä voitollinen, enkö -itkenyt ylpeyttä? Ja kun kuiskaeltiin, että hänen armastelunsa olivat -kukkasmajoissa tervetulleita, enkö yhtä kiihkeästi itkenyt murheesta? -Eikö hänen kuusivuotinen poissaolonsa ollut uni, ja eikö hänen -palajamisensa ollut heräjäminen valkeuteen -- kunniakas ja aurinkoinen -aamu. Ja minä saan nähdä hänen kirkossa hänen tietämättään minusta, -ja hänen ratsastaessaan vilppaan ratsunsa seljässä akkunani ohi; eikö -siinä ole kylläksi lemmen onnea?" - -"Mutta jos hän ei rakasta _sinua_?" - -"Hupsu! siitä en pidä väliä; enpä tiedä tahtoisinko sitä. Ehkä -mieluummin haluaisin uneksua hänestä sellaisena, joksi hänen tahtoisin, -kuin tuntea hänet siksi, mikä hän on. Hän saattaa olla tyly, epäjalo, -tahi vain hiukan rakastaa minua; ennen tahtoisin olla kaikkea lempeä -vailla, kuin olla kylmästi rakastettu, ja kuihduttaa sydäntäni -vertaamalla sitä häneen. Nyt voin häntä rakastaa epämääräisenä, -olemattomana, jumalallisena; mutta mikä olisi häpeäni, suruni, jos -huomaisin hänen vähäpätöisemmäksi kuin olen kuvitellut! Silloin -tosiaankin elämäni olisi raiskattu, silloin tosiaankin maan ihanuus -mennyttä!" - -Hyvänluontoinen hoitaja ei ollut aivan taipuvainen hyväksymään -tällaisia mielipiteitä. Vaikka heidän luonteensa olisivatkin olleet -enemmän toistensa kaltaiset, heidän ikänsä erotus olisi kuitenkin -tehnyt tällaisen yksimielisyyden mahdottomaksi. Mistäpä muusta kuin -nuoruudesta voipi kaikua takasin nuoruuden sielu -- kaikki sen -hurjien haaveilujen ja romantillisten hupsumaisuuksien säveleet? -Hyvänluontoiseen hoitajaan eivät, koskeneet nuoren emäntänsä tunteet, -mutta häneen koski suuri kiihkeys, jolla ne ilmaistiin. Hän piti -tuota kovin ilkeänä, mutta kovin liikuttavana; hän pyyhki silmiänsä -huntunsa kulmalla ja toivoi sydämensä pohjasta, että hänen nuori -hoidokkaansa pian saisi oikean miehen, joka karkottaisi hänen päästään -mokomat joutavat haaveet. Heidän keskustelunsa oli tauonnut hetkeksi, -kun eräästä katujen kulmauksesta kuului korkea-äänistä naurua ja -jalan-astuntaa. Tulisoihtuja näkyi korkealla, pilkaten kuun kelmeätä -valoa, ja varsin lyhyen matkan päässä noista kahdesta naisesta lähestyi -kadun kulmasta seitsemän tahi kahdeksan miehen suuruinen joukkio, jonka -soihtujen punertavassa valossa nähtiin kantavan Orsinin kauhistuttavaa -merkkiä. - -Tämän ajan muitten vallattomuuksien joukossa ei ollut nuorten ja -irstaisten ylimysten kesken harvinaista, että he pienissä aseellisissa -seurueissa öisin kuljeskelivat pitkin katuja etsien tilaisuutta -väkivaltaisiin seikkailuihin arkojen porvareitten parissa, tahi -miekkojen mittelemiseen jonkun kilpailevan öitsijän kanssa heidän -omasta säädystään. Tällaisen joukkion olivat Irene ja hänen -seuralaisensa nyt sattuneet kohtaamaan. - -"Pyhä Äiti", huusi Benedetta, käyden kalpeaksi ja melkein lähtien -juoksemaan, "mikä kirous on kohdannut meitä? Kuinka saatoimme olla niin -hupsuja ja viipyä näin myöhään neiti Ninan luona! Juokse, signora, -juokse -- tahi joudumme heidän käsiinsä!" - -Mutta Benedettan kehotus tuli liian myöhään -- naisten liehuvat -verhot jo olivat huomatut; hetki sen jälkeen roistot olivat heidän -ympärillään. Karkea käsi repäsi Benedettan hunnun syrjään, ja nähtyään -kasvot, joita, vaikka eivät ne olleetkaan ajan säästämät, ei kuitenkaan -sopinut varsin jyrkästi moittia, tuo raaka öykkäri viskasi hoitajaparan -vasten seinää, päästäen kirouksen, johon kaikuna vastasi hänen -toveriensa äänekäs nauru. - -"Sinullapa onni naamoinesi, Giuseppe!" - -"On sillä; eilenkin hän sai kiinni kuudenkymmenenvuotisen tytön". - -"Ja sitten yksin tein jalostuttaakseen hänen kauneuttaan viillätti -puukollaan hänen kasvojensa poikki, miks' -- eikä hän ollut vaan -kuudentoista!" - -"Hei, pojat! kukas tässä on?" huudahti joukkion päällikkö, komeasti -puettu mies, joka lähestyen keski-ikää, sitä enemmän oli tottunut -nuoruuden hurjuuksiin; puhuessaan hän tempasi vapisevan Irenen -toveriensa kourista. "Hoi, soihtuja tänne! _Oh che bella faccia!_ mikä -väri, mitkä silmät! -- älä alas katsele kaunokaiseni; ei tarvitse -sinun hävetä voittaessasi Orsinin rakkauden -- ei tarvitse: riemuitse -voitostasi -- itse Martino di Porto anelee hymyilyäsi." - -"Siunatun Äidin nimessä, päästäkää minut! Ei, herra, tämä ei käy -laatuun -- minä en ole ilman ystäviä -- tämä häväistys ei ole -tapahtuva!" - -"Kuulkaa hänen hopeanhelkkävää torumistaan, sepä parempi kuin -oivallisimman hurttani haukku! Tämä seikkailu vastaa kuukauden -etsintää. Mitä! etkö tahdo tulla? -- vastustelee ja huutaakin! -- -Francesco, Pietro, te olette joukon hienoimmat. Käärikää huntu hänen -ympärilleen -- lopettakaa tämä musiikki -- sillä lailla! kantakaa hän -edelläni palatsiini, ja huomenna sydänkäpyseni saat mennä kotiisi, -kädessäsi kultavasu, jonka saatat sanoa ostaneesi torilta." - -Mutta Irenen huudot, Irenen vastarinta olivat jo hankkineet apua -hänelle, ja Adrianin lähestyessä paikkaa, heittäytyi hoitaja polvilleen -hänen eteensä. - -"Voi, signor kulta, pelastakaa meidät Kristuksen tähden! vapauttakaa -nuori emäntäni -- hänen ystävänsä pitävät teistä paljon! Me olemme -kaikki colonnalaisia, olemme totta tosiaankin colonnalaisia! Pelastakaa -omien klienttienne heimolainen, armollinen signor!" - -"On tarpeeksi, että hän on nainen", vastasi Adrian ja lisäsi kiristäen -hampaitansa, "ja että Orsini on hänen ahdistajansa." Hän astui ylpeästi -joukon keskelle, palvelijain kädet tarttuivat miekan kahvoihin, mutta -he antoivat tietä hänelle, tunnettuaan hänet. Hän yllätti nuot kaksi -miestä, jotka jo olivat tarttuneet Ireneen; silmänräpäyksessä hän oli -paiskannut likimmäisen maahan ja kiertänyt vasemman käsivartensa neidon -keveän ja solakan vartalon ympärille, ja seisoi nyt Orsinin vastassa, -kädessään paljastettu säilä, jonka kärki kuitenkin oli maahan suunnattu. - -"Hävetkää, herrani -- hävetkää!" sanoi hän vihoissaan. "Pakotatteko -Rooman, viimeiseen mieheen nousemaan säätyämme vastaan? Älkää liiaksi -härsyttäkö kahlehdittuakaan jalopeuraa; sotikaa meitä vastaan jos -tahdotte, paljastakaa kalpanne miehille jos kohta he ovatkin omaa -heimoanne ja puhuvat kieltänne; mutta jos tahdotte maata yönne -rauhassa, pelkäämättä koston hetkeä -- jos tahdotte turvallisina käydä -tarulla -- olkaa loukkaamatta roomalaista naista! Itse ympäröivät -muurimme saarnaavat meille sellaisen teon rangaistusta: tästä -loukkauksesta kukistuivat Tarqvinit -- tästä loukkauksesta pyyhkäistiin -Decemvirit pois -- tästä loukkauksesta, jos sitä yhä pitkitätte, koko -huonekuntanne veri on virtana vuotava. Herjetkää siis, herra, noista -mielettömistä teoista, arvottomista suurelle niinellenne; ja kiittäkää -vielä Colonnaa, että hän tuli teidän ja hetken raivon väliin!" - -Niin jalot, niin ylevät olivat Adrianin katsanto ja eleet hänen -näin puhuessaan, että raa'at palvelijatkin tunsivat hyväksymisen ja -katumuksen tunteen -- niin ei ollut Martino di Porton laita. Hän -oli hurmaantunut, häneltä näin äkkiä temmatun saaliin kauneudesta; -hän oli tottunut pitkälliseen väkivaltaisuuteen ja saanut kauan -olla rankaisematta; Colonnan pelkkä näkeminen oli tulenliekki hänen -silmälleen, pelkkä äänen kuuleminen epäsointu hänen korvalleen; mitä -sitten, kun Colonna sekaantui hänen himoihinsa sekä soimasi hänen -paheitansa! - -"Rikkiviisas!" hän huusi vapisevin huulin, "ole lörpöttelemättä minulle -joutavia tarujasi ja lorujuttujasi, äläkä mielikään siepata minun -omaisuuttani, oman henkesi ollessa minun käsissäni. Luovu neidosta, -pistä miekkasi huotraan! käänny pitemmittä puheitta kotiisi, tahi, -uskoni ja seuralaisteni kalpojen kautta -- (katso tarkoin heitä) -- -sinä olet kuoleva!" - -"Signor", sanoi Adrian tyynesti, puhuessaan vähitellen likentyen -läheistä seinää ihanine taakkoineen, päästäkseen asemaan, jossa hänen -tarvitsisi panna vain etupuolensa alttiiksi noille hurjille ilkiöille, -"et käyttäne niin väärin nykyistä tilaasi, etkä panne omaa soimaustasi -ihmisten suuhun, että kahdeksalla miekalla käyt verivihollisesikaan -kimppuun, joka lisäksi on näin estetty. Ja kuule! -- jos olisit niissä -tuumissa, niin harkitse tarkoin, yksi ainoa huuto minun suustani, -on muuttaja enimmistön sinua vastaan. Sinä olet nyt minun heimoni -korttelissa, olet ympäröitty Colonnan asumuksilla; tuo palatsi on -täynnä miehiä, jotka makaavat haarniska yllä, miehiä, joiden korviin -ääneni voi ulottua, mutta joista se ei voi pelastaa sinua, jos he -kerran saavat verta maistaa." - -"Hän puhuu totta, jalo herra!" sanoi joku joukosta, "olemme poistuneet -liian kauaksi alueeltamme, olemme aivan heidän pesässään; vanhan -Tapani Colonnan palatsi on äänen kuuluvissa, ja sen mukaan kuin minä -tiedän", lisäsi hän kuiskaten, "kahdeksantoista reipasta asemiestä -- -ja pohjolaista sen lisäksi -- marssi sen porteista sisään tänäpäivänä." - -"Vaikka olisi kahdeksansataa miestä kyynärvarren päässä", vastasi -Martino raivoten, "en antaisi näin uhmata itseäni oman joukkoni, -keskellä! Tänne nainen! Rynnätkää päin! Rynnätkää päin!" - -Näin sanoen hän teki hurjan hyökkäyksen kohden Adriania, joka pitäen -tarkasti silmällä vihollisensa liikkeitä, oli valmis vastaamaan iskuja. -Sivuuttaessaan säilää omallansa, hän huusi kovalla äänellä -- "Colonna! -avuksi Colonna!" - -Adrianin älykäs ja itsensä hillitsevä mieli ei ollut ilman erityistä -syytä koettanut pitkittää puhetta tuohon saakka. Jo hänen alussa -puhuessaan Orsinille, hän oli kuutamossa huomannut kahden, kadun -kaukaisesta päästä lähenevän, miehen haarniskan välkkeen, ja heti -ympäristöstä päättänyt ne Colonnan palkkasotureiksi. - -Hellästi hän antoi Irenen vartalon, joka jo alkoi käydä hänelle liian -painavaksi, sillä Irene oli kauhusta pyörtynyt, luistaa vasemmalta -käsivarreltaan, ja astuen yli hänen vartalonsa, selkäpuoli seinän -turvassa, jonka luo hän oli varoen päässyt, hän ryhtyi vain torjumaan -nopeita iskuja, yrittämättä vastata niihin. Harvat roomalaisista, -vaikka tottuneet tällaiseen alituiseen sodankäyntiin, olivat siihen -aikaan perinpohjin harjaantuneita aseita käyttämään; ja oppi, jonka -Adrian oli hankkinut sotaisen pohjolan kouluissa, auttoi häntä nyt -tällaista ylivoimaakin vastaan. Tosin ei Orsinin seuralaisia ollut -kiihottamassa heidän herransa kiukku; osaksi peloissaan seurauksista, -jos heidän kätensä vuodattaisi tuon korkeasukuisen signorin verta, -osaksi epäröiden aavistuksesta, että he yht'äkkiä saisivat nähdä -kimpussaan nuot surkeilemattomat, niin lähellä olevat palkkalaiset, -he jakelivat vain huonosti suunnattuja ja umpimähkäisiä iskuja, -katsellen alinomaa taaksensa ja sivullensa, pikemmin valmiina pakoon -kuin taisteluun. Colonna-huudon kajahtaessa Benedetta-parka pakeni -ensimäisen miekaniskun kilahduksesta. Hän juoksi pitkin kolkkoa -katua yhä kertoen tuota huutoa, ja riensi ohi Tapanin palatsin -porttikäytävänkin (jossa vielä kuhnaili muutamia pelottavia haahmoja) -pysäyttämättä askeleitansa, niin suuri oli hänen hämmästyksensä ja -kauhunsa. - -Sillävälin nuot kaksi miestä, jotka Adrian oli havainnut, kulkivat -huoleti pitkin katua. Toinen oli raa'an ja kömpelön näköinen, -hänen aseensa ja hänen naamansa väri ilmaisivat hänen ammattinsa -ja kansakuntansa, ja suuresta kunnioituksesta, jota hän osoitti -toverilleen, nähtiin selvästi ettei tämä ollut italialaisia. Sillä -pohjolan rosvot, palvellessaan etelämaalaisten paheita, tuskin -viitsivät peittää heidän pelkuruutensa halveksimistaan. - -Palkkasoturin kumppani oli sotaisen ja huolettoman näköinen. Hänen -päätään ei peittänyt kypäri, vaan karmosiinin punanen samettilakki, -johon valkonen sulka oli kiinnitetty; hänen mantteliinsa eli -päällysnuttuunsa oli ommeltu leveä, valkonen risti sekä selkään että -rintaan; ja niin kirkas oli hänen rintahaarniskansa loiste, että, kun -viitta silloin tällöin heilahti sivulle ja paljasti sen kuun säteille, -se välkkyi kuin itse kuutamoinen. - -"Ei, Rodolf", sanoi hän, "jos sinun on niin hyvä olla täällä tuon -harmaapäisen juonittelijan luona, taivas varjelkoon, että tahtoisin -sinua viekotella takasin iloiseen joukkoomme. Mutta sano minulle -- -tämä Rienzi -- luuletko hänellä olevan pysyväistä ja pelättävää valtaa?" - -"Joutavia, jalo päällikköni, ei rahtuakaan. Hän on roskaväen mieleinen; -mutta ylhäiset häntä nauravat, ja mitä sotilaihin tulee, niin hänellä -ei ole rahaa!" - -"Hän miellyttää siis roskaväkeä?" - -"Kyllä, kyllä hän miellyttää; ja kun hän puhuu sille, niin koko Rooman -jyty vaikenee." - -"Hm! -- ylimysten ollessa vihattuja ja sotilasten ostettuja, saattaa -roskaväki minä hetkenä tahansa tulla herraksi. Turmeltumaton kansa -ja heikko roskaväki, -- turmeltunut kansa ja voimakas roskaväki", -sanoi toinen pikemmin itsekseen kuin toverilleen ja kenties tuskin -itsekään tuntien ajatelmansa ijankaikkista totuutta. "Hän ei ole pelkkä -räysääjä, tuo Rienzi, hänestä tarvitsee ottaa selko. Kuule! mikä melu -tuo on? Pyhän haudan nimessä, tuo on oman metallimme ääntä!" - -"Ja huuto - Colonna!" virkkoi Rodolf. "Anteeksi, herrani -- minun -täytyy rientää apuun!" - -"Oikein, palkkasi velvoittaa sinut, -- juokse; mutta odotappas, minä -seuraan sinua palkatta kerrankin ja puhtaasta riidanhalusta. Tuossa -käteni, ei mitkään säveleet voita miekkojen kalsketta!" - -Adrian yhä vielä puolusti itseään urheasti ja haavoittumatta, vaikka -hänen käsivartensa jo alkoi väsyä, hänen henkeänsä ahdistaa ja hänen -silmiänsä häikäisi heiluvien tulisoihtujen loimotus. Orsini itse, -kiukustaan uupuneena, oli hetkeksi tauonnut ja seisoi vihollisensa -vastassa kohoavin rinnoin ja hurjistunein silmäyksin, kun hänen -seuralaisensa äkkiä huusivat: "paetkaa, paetkaa! rosvot lähestyvät, -olemme saarretut!" ja kaksi palvelijoista pitemmittä mutkitta juoksi -käpälämäkeen. Mutta viisi seisoi epäröiden ja vain odottaen herransa -käskyä, kun valkosulkainen äskenmainituista sekaantui kahakkaan. - -"Kuinka, herrat!" hän sanoi, "joko lopetitte? Ette suinkaan, älkäämme -pilatko urheilua; alkakaamme uudeltaan, minä pyydän teitä. Mikä on -riitapuolten erotus? Hei, kuusi yhtä vastaan! eipä kumma, että odotatte -tasaisempaa peliä. Me kumpikin menemme heikommalle puolelle. Nyt -alkakaamme uudestaan." - -"Hävytön!" huusi Orsini. "Tiedätkö, kenelle röyhentelet! -- minä olen -Martino di Porto. Ken olet sinä miehiäsi?" - -"Walter de Montreal, provencelainen aatelismies, P. Johanneksen -ritari!" vastasi toinen levollisesti. - -Tuon nimen -- aikansa pelottavimman sotilaan ja hurjimman -rauhanrikkojan nimen -- kuullessaan Martinonkin poski vaaleni, ja hänen -seuralaisiltaan pääsi kauhistuksen huudahdus. - -"Ja tämä minun toverini", jatkoi ritari, "täydentääkseni esittelyn, -on varmaan paremmin kuin minä tuttu teille, Rooman herrat, ja te -epäilemättä tunnette hänet Rodolf Saksilaiseksi; hän on urhoollinen -mies ja uskollinen, jos hän vaan saa kunnon maksun palveluksestaan." - -"Signor", sanoi Adrian vihollisellensa joka hämmästyneenä ja mykkänä -yhä kankeasti tuijotti vastatulleita, "olette minun vallassani. -Katsokaa, omakin väkemme lähestyy." - -Ja tosiaankin, Tapani Colonnan palatsista alkoi tulisoihtuja välähdellä -ja aseellisia miehiä näkyi rientäen lähestyvän paikkaa. - -"Lähtekää kotiinne rauhassa, ja jos huomenna tahi jonakin muuna -teille sopivampana päivänä tahdotte kohdata minut yksin ja peitsi -peistä vastaan, niinkuin keisarikunnan ritareilla on tapana; tahi -joukko joukkoa, mies miestä vastaan, niinkuin Rooman tavat mieluummin -vaativat, minä en ole väistävä -- tuossa vakuutukseni." - -"Jalosti puhuttu", sanoi Montreal: "ja jos valitsette jälkimäisen, minä -teidän luvallanne olen ottava osaa seuraan." - -Martino ei vastannut; hän otti ylös hansikkaan, pisti sen poveensa ja -riensi kiireesti pois; mutta astuttuaan muutamia askeleita katua alas, -hän kääntyi ympäri, ja heristäen nyrkkiänsä Adrianille, hän huusi, ääni -väristen voimatonta raivoa -- "uskollinen kuolemaan!" - -Nuot sanat olivat Orsinin tunnuslauseita, ja mikä niitten aikaisempi -merkitys lienee ollut, ne olivat kau'an sitten käyneet yleiseksi -sananparreksi, merkitsemään heidän vihaansa Colonnoihin. - -Adrian, koettaen saada pystyyn ja virkoamaan Ireneä, joka vielä oli -tainnoksissa, jätti ylönkatsoen vastauksen Montrealin toimeksi. - -"En epäile, signor", sanoi jälkimäinen kylmästi, "että olette -uskollinen kuolemaan, sillä kuolema, Jumala tietää, on ainoa sitoumus, -josta kekseliäätkään ihmiset eivät pääse luikertelemaan." - -"Anteeksi, jalo ritari", sanoi Adrian, katsahtaen hoidettavastaan, -"etten vielä kokonaan antaudu kiitollisuuteni valtaan. Olen tarpeeksi -oppinut ritarillisuutta, tietääkseni että myönnätte ensimmäisen -velvollisuuteni olevan täällä --" - -"Hei, nainenko olikin riidan aiheena! Ei tarvitse minun kysyäkään, -kumpi oli oikeassa, kun toinen panee kilpakosijaansa vastaan sellaisen -ylivoiman kuin tuo lurjus." - -"Erehdytte hiukan, herra ritari -- minä vaan karitsan tempasin suden -suusta." - -"Omalle pöydällenne! Olkoon menneeksi!" vastasi ritari iloisesti. - -Adrian hymyili arvokkaasti ja pudisti kieltäen päätänsä. Hän tosin oli -hiukan hämillään asemastaan. Vaikka tavallisesti armastelijamiehiä, hän -ei ollut halukas panemaan äskeistä, omanvoitonpyytämätöntä menettelyään -alttiiksi väärinkäsityksille, eikä (sillä hänen tarkoituksensa -oli pysyä kansan suosiossa) tahraamaan urhollisuudestaan nousevaa -kaupunkilaisten ihastusta viemällä Irenen (jonka kauneuttakaan hän -tuskin vielä oli huomannut) omaan asuntoonsa; eikä hänellä hänen -nykyisessä tilassaan ollut muuta valittavaa. Neito ei näyttänyt elon -merkkiä. Hän ei tiennyt hänen kodistaan eikä suvustaan. Benedetta oli -kadonnut. Hän ei saattanut jättää häntä kadulle; hän ei saattanut -luovuttaa häntä kenenkään toisen hoitoon; ja hänen uinuessaan hänen -rinnallaan hän tunsi hänen jo kiintyvän häneen tuolla turvallisuuden -tunteella, joka on ihmissydämelle niin suloista. Hän sentähden lyhyesti -selitti ympärilleen kokoontuneille tilansa ja äskeisen kahakan syyn -sekä käski soihtujen kantajat saattamaan häntä kotiin. - -"Te, herra ritari", hän lisäsi kääntyen Montrealin puoleen, "ellei -teillä jo ole hauskempaa asuntoa, suostutte, toivoakseni, tulemaan -vieraakseni?" - -"Kiitoksia, signor", vastasi Montreal pisteliäästi, "mutta minullakin -ehkä on omat asiani toimitettavina. Hyvästi! Ensi tilassa käyn -luonanne. Hyvää yötä ja hauskoja unia! - - "Robers Bertrams qui estoit tora - Mais à ceval estoit mult fors - Cil avoit o lui grans effors - Multi ot 'homes per lui mors." - -[Kovaosainen mies mutta oiva ratsastaja oli Robert Bertram. Monet -suuret työt hän teki ja moni ihminen sai surmansa hänen kädestään.] - -Ja hyräillen tuota vanhaa provencelaista laulua "Roman de Rou", hän -Rodolfin seurassa jatkoi matkaansa. - -Rooman avara ala ja sen harva asutus vaikuttivat, että monet kaduista -olivat aivan autiot. Korkeimmat ylimykset saattoivat täten omistaa -laajoja rakennusryhmiä, jotka he linnoittivat, osaksi toinen toistansa, -osaksi kansaa vastaan: heidän lukuisat sukulaisensa ja klientinsä -asuivat heidän ympärillään, muodostaen täten erikseen pieniä, -varustettuja kaupunkeja. - -Melkein vastapäätä Colonnain pääpalatsia (joka oli hänen mahtavan -sukulaisensa Tapanin oma) oli Adrianin asunto. Raskaasti aukenivat -jykeät portit hänen lähestyessään: hän astui leveään porraskäytävään -ja kantoi taakkansa erääseen huoneesen, jonka hänen kauneudenaistinsa -oli varustanut tavalla, mikä siihen aikaan ei ollut yleinen. Muinaisia -vartalo- ja rintakuvia oli ylt'ympäri; Lombardian kirjaillut -silkkiverhot kaunistivat seiniä ja peittivät järeitä istuimia. - -"Hei, valoa ja viiniä tänne!" huusi hovimestari. - -"Jätä meidät kahdenkesken", sanoi Adrian intohimoisesti katsellen -Irenen kalpeata poskea, nyt kirkkaassa valossa huomatessaan hänen koko -kauneutensa; ja suloinen, mutta polttava toivo nousi hänen sydämeensä. - - - - -V Luku. - -Kuvaus salaliittolaisesta ja salaliiton synnystä. - - -Yksinään, monenlaisilla papereilla peitetyn pöydän ääressä istui -parhaassa ijässään oleva mies. Huone oli matala ja pitkä; useita -muinaisia, rikkinäisiä kohokuvia ja typistyneitä vartalopatsaita oli -sijoitettu pitkin seiniä ja niitten väliin, huiskin haiskin, ripusteltu -lyhyitä miekkoja sekä suljetuita kypäriä, ajan hampaan kalvamia -muistomerkkiä muinaisen Rooman miehuudesta. Aivan yläpuolella pöytää, -jonka ääressä hän istui, virtaili kuunvalo korkeasta ja kapeasta -akkunasta, joka upposi syvälle vankkaan seinään. Tämän ikkunan oikealla -puolella olevaan komeroon, jota suojeli sivulle työnnettävä, nyt -osittain syrjään siirretty ovi, joka, päättäen sen lujuudesta ja sitä -peittävästä rautalevystä ilmaisi kuinka arvokkaita omistajan mielestä -olivat sen kätkemät aarteet -- oli järjestetty kolme-, neljäkymmentä -nidosta, mitä silloin pidettiin melkoisena kirjastona, ja mitkä -omistajan käsi oli työläästi jäljentänyt kuolemattomista alkuteoksista. - -Nojaten poskeansa kättänsä vastaan, kulmat hieman rypistettyinä, huulet -kovasti yhteen puserrettuina, tuo henkilö oli vaipunut mietiskelyihin, -jotka olivat perin toisellaisia, kuin opiskelevan huolettomat unelmat. -Kirkkaan ja tyynen kuutamon paistaessa hänen kasvoihinsa, se lisäsi -juhlallista vakavuutta hänen piirteisinsä, jotka luonnostaan olivat -arvokkaan ja ylevän näköiset. Sakea, tummanruskea tukka, jonka väri, -harvinainen roomalaisissa, sanottiin johtuvan hänen polveutumisestaan -teutoonilaisesta keisarista, aaltoili tuuheissa kiharoissa korkean ja -laajan otsan yläpuolella; eikä kulmien syvämietteinen rypistyskään -voinut pilata tuota piilevän voiman näkyä joka johtuu pitkästä silmien -välistä, jolla Kreikan muinaiset kuvanveistäjät niin ihmeteltävästi -saivat mielenlujuuden ja äänettömän käskemisvoiman ilmaistuksi. Mutta -nuot piirteet eivät olleet valetut kreikkalaiseen, vielä vähemmin -teutoonilaiseen kaavaan. Rautainen alaleuka, kotkannenä, vajahtanut -poski ilmeisesti muistuttivat lujan roomalaisen rodun luonnetta, ja -olisivat saaneet maalarin hänessä keksimään nuoremman Brutuksen sopivan -mallin. - -Kasvojen määrättyjä ulkopiirteitä ja lyhyttä, lujaa ylähuulta ei -kätkenyt parta eivätkä viikset, joita silloin tavallisesti pidettiin, -ja tämän henkilön ränsistyneissä muotokuvissa, joita vielä tavataan -Roomassa, voitanee havaita jonkinlaista vivahdusta yleisesti -tunnettuihin Napoleonin piirteisin; ei tosin kasvojen juonteissa, -jotka roomalaisen kuvassa ovat synkemmät ja ulkonevammat, mutta tuossa -ylevän ja tyynen voiman kuvaantumisessa, joka niin lähelti toteuttaa -henkisen majesteetin ihanteen. Vaikka hän vielä oli nuori, nuoruudelle -parhaimmin kuuluvat edut -- kukoistus ja hehku, pullea poski, johon -huoli ei vielä ollut viiltänyt vakojaan, täysi, voipumaton silmä ja -vartalon viehättävä solakkuus -- nämät eivät olleet tuon yksinäisen -opiskelevan tunnusmerkkejä. Ja vaikka häntä hänen aikalaisensa pitivät -erinomaisen kauniina, tuo mielipide olettavasti johtui vähemmän tuon -etevämmyyden yleisemmistä käsitteistä, kuin vartalon pituudesta, -jota siihen aikaan pidettiin suuremmassa arvossa kuin nykyään, sekä -tuosta jalommasta kauneuden laadusta, jonka loi nero jo tavallisesti -yksinkertaiseenkin muotoon leimattu vallitseva luonne -- vielä -harvinaisempi tuona raakana aikakautena. - -Rienzin luonteesen (sillä tämän kertomuksen ensi luvussa lukijalle -esitetty nuorukainen on jälleen hänen edessään kypsyneemmässä ijässä) -oli tullut lujuutta ja pontevuutta jokaisella valtaan vievällä -porraskivellä. Olipa olemassa muuan hänen syntymäänsä koskeva seikka, -jolla lienee ollut suuri ja varhainen vaikutus hänen kunnianhimoonsa. -Vaikka hänen vanhempansa elivät yksinkertaisissa ja alhaisissa oloissa, -hänen isänsä oli keisari Henrik VII:n luonnollinen poika, ja varmaan -oli vanhempain ylpeys syynä siihen, että Rienzi sai kasvatuksen -harvinaisen lahjan. Tämä ylpeys siirtyneenä häneen itseensä -- hänen -polveutumisensa kuninkaasta kuiskattuna hänen korviinsa, piintyneenä -hänen ajatuksiinsa kätkyeestä saakka -- saattoi hänen jo varhaisimmassa -nuoruudessaan pitämään itseään Rooman Signorien vertaisena, ja -puolittain tietämättään pyrkimään heidän edelleen. Mutta kun Rooman -kirjallisuus aukeni hänen tulisille silmilleen ja kunnianhimoiselle -sydämelleen, hänet valtasi tuo kotimaan ylpeys, joka on sukuylpeyttä -jalompi; ja hän teeskentelemättä, paitsi silloin kun viitattiin -hänen syntyperäänsä, piti arvokkaampana olla roomalainen plebeiji, -kuin teutoonilaisen kuninkaan jälkeläinen. Hänen veljensä kuolema ja -hänen itse jo elämänsä vaiheet syvensivät hänen luonteensa vakavia ja -mahtavia ominaisuuksia, ja vihdoin nuot tavattomat järjen ky'yt olivat -kohdistetut yhteen tarkoitukseen -- joka jyrkästi ja salaperäisesti -uskonnolliselta ja samassa isänmaalliselta mieleltä sai pyhityksen -näön, ja kävi kerrassaan velvollisuudeksi ja intohimoksi. - -"Niin", sanoi Rienzi, katkaisten äkkiä mietteensä, "päivä on tulossa, -jolloin Rooma on jälleen nouseva tuhastansa; oikeus on kukistava -sorron; roomalaiset ovat jälleen kulkevat turvallisina muinaisella -Forumillansa. Me olemme herättävät Caton masentumattoman hengen hänen -unhoon joutuneesta haudastaan! Kerran vielä on _kansa_ oleva Roomassa! -Ja minä -- minä olen oleva tämän triumfin välikappale -- sukukuntani -uudistaja! Minun ääneni on ensimmäisenä kohottava vapauden sotahuudon --- minun käteni ensimäisenä sen lipun nostava -- niin, sieluni -korkeudesta minä jo näen kuin vuorelta uuden Rooman koittavan vapauden -ja suuruuden; ja tuon mahtavan rakennuksen kulmakivessä on jälkimaailma -lukeva minun nimeni." - -Lausuessaan tuon ylevän kerskauksen, koko puhujan olento näytti -sulavan hänen kunnianhimoonsa. Hän astui synkässä kammiossaan kevein -ja nopein askelin, kuin ilmassa; hänen povensa kohoili, hänen silmänsä -hehkui. Hän tunsi, että tuskin itse lempikään voi synnyttää hurmausta -senkaltaista, jonka neitsyeellisessä ensi innostuksessaan tuntee -isänmaanystävä, joka tietää itsensä _rehelliseksi_! - -Kevyt kolkutus kuului ovelta, ja palvelija, yllään paavin väen -käyttämä, komea liveri, astui sisään. - -"Signor", sanoi hän, "herrani, Orvieton piispa on ulkona." - -"Vai sellainen onnenkohtaus. Valoa tänne! Herrani, tämä on kunnia, -jonka paremmin voin ymmärtää, kuin ilmi lausua." - -"Haidjai, miekkoseni!" sanoi piispa astuen sisään ja tutunomaisesti -istuutuen, "ei turhia kohteliaisuuksia kirkon palvelijain kesken; -eikä se, sen vakuutan, milloinkaan ole kipeämmin tarvinnut uskollisia -ystäviä kuin nykyään. Nämä jumalattomat mylläkät, nämät väkivaltaiset -melskeet itse P. Pietarin kaupungin piirissä ja pyhäköissä ovat koko -kristikunnan häpeäksi." - -"Ja ovat vastedeskin olevat", sanoi Rienzi, "kunnes hänen pyhyytensä -armollisesti suostuu pysyväisestä kiinnittämään istuimensa -edeltäjiensä asuinpaikkaan ja ankaralla kädellä hillitsemään ylimysten -liiallisuuksia." - -"Voi poikani", haasteli piispa, "tiedäthän että nuot sanat ovat -tuulenpieksemistä vain; sillä jos paavi täyttäisi sinun toivomuksesi ja -muuttaisi Avignonista Roomaan, niin eipä, P. Pietarin veri auttakoon, -hän hillitsisi ylimyksiä, vaan ylimykset hillitsisivät häntä. Sinä -hyvin tiedät, että siihen asti kuin hänen siunattu edeltäjänsä, -hurskas muistoltaan, teki tuon viisaan päätöksen, paeta Avignoniin, -kristityn maailman isää, niinkuin monia muitakin isiä heidän vanhoilla -päivillänsä, hänen tottelemattomat lapsensa olivat holhoomassa ja -ohjaamassa. Etkö muista, kuinka itse jaloa Bonifaciusta, jolla oli -suuri sydän ja rautaiset hermot, Orsinien esi-isät pitivät orjuudessa --- kaikki hänen työnsä ja toimensa kävivät heidän tahtonsa mukaan -- -siksi kuin hän vangitun kotkan tavoin löi päänsä häkkinsä seinään ja -kuoli? Puhut Rooman muistoista; ne muistot eivät paavia houkuttele." - -"Kyllä", sanoi Rienzi lempeästi nauraen, "teillä herrani, on nykyään -parhaimmat todistuskappaleet käsillä; ja minun on myöntäminen, -että niin paljon mahtavuutta, väkivaltaisuutta ja riettautta kuin -ylimyssäädyssä silloin löytyikin, sitä nyt siinä löytyy vielä enemmän." - -"Minäkin", jatkoi Raimond, kiivastuen puhuessaan, "vaikka olen paavin -virantoimittaja ja hänen hengellisen valtansa edustaja, sain vasta -kolme päivää sitten kärsiä törkeän häväistyksen juuri tuolta Tapani -Colonnalta, joka pyhältä istuimelta on aina saanut osakseen suurta -mielensuosiota ja hellyyttä. Hänen palvelijansa tyrkkivät minun -palvelijoitani keskellä katua, ja minä itse -- minä kuningasten -kuninkaitten edustaja -- pakotettiin vetäytymään seinälle odottamaan, -kunnes tuo harmaapää öykkäri oli vaeltanut ohitse. Eikä puuttunut -herjaavia sanojakaan solvaamisen täydentämiseksi. 'Anteeksi, herra -piispa', sanoi hän kulkiessaan ohitseni, 'mutta tiedättehän että tämän -maailman välttämättömästi täytyy käydä toisen edellä!'" - -"Uskalsiko hän mennä niin pitkälle?" sanoi Rienzi, kaihtaen kädellään -kasvojaan, ja hänen huulillaan liehui omituinen hymy, joka tuskin -ilmaisi hilpeyttä, vaikka se muita ilahutti, ja joka täydellisesti -muutti hänen luonnosta synkkyyteen saakka ankarain kasvojensa luonteen. -"Sitten on sinun aika, pyhä isä, niinkuin meidänkin, ryhtyä --" - -"Mihinkä?" keskeytti piispa vilkkaasti. "Voimmeko me mitään? -Karkota innottelevat unelmasi, palaja todellisiin oloihin, katsele -tervejärkisesti ympärillemme. Mitä voimme me niin mahtavia miehiä -vastaan?" - -"Herrani", vastasi Rienzi vakavasti, "teidän arvoistenne signorein kova -onni on se, ettette koskaan tunne kansaa ettekä tarkkoja ajan merkkejä. -Niinkuin ne, jotka nousevat vuorten huipuille, näkevät pilvien -leijailevan allansa verhoten tasangot ja laaksot heidän silmäykseltään; -kun sitävastoin ne, jotka ovat vain hiukan pinnasta kohonneet, näkevät -ihmisten liikkeet ja kodit; samoin tekin ylhäisestä asemastanne näette -vain synkät ja sakeat usvat -- kun minä alhaisemmalta paikaltani -huomaan paimenten varustautuvan turvaamaan itseänsä ja laumaansa -myrskyltä, jota nuot pilvet tietävät. Älkää antautuko epätoivoon, -herrani, kärsivällisyydellä on määrätty rajansa -- tämän rajan se on jo -saavuttanut; Rooma odottelee vain tilaisuutta (se on pian tuleva, mutta -ei äkkiä) noustakseen yhtä haavaa sortajiansa vastaan." - -Kaunopuheliaisuuden suuri salaisuus on totisuudessa; Rienzin -kaunopuheliaisuuden suuri salaisuus oli hänen innostuksensa -mahtavuudessa. Hän ei milloinkaan puhunut sen tavoin, joka epäilee -menestyksestä. Kenties, niinkuin useimmat miehet, jotka ryhtyvät -korkeisin ja suuriin töihin, hänkään ei itse perinpohjin huomannut -tiellä kohtaavia esteitä. Hän näki päämäärän selvänä ja kirkkaana, -mutta henkensä näyssä hän jätti huomioon ottamatta polun mutkat ja -mitan; näin hänen oman sielunsa syvä vakuutus vastustamattomasti -leimautui toisiin. Hän vähemmän näytti lupaavan kuin ennustavan. - -Orvieton piispaan, joka ei ollut ylen älykäs, mutta kylmäluontoinen, -paljon kokenut mies, teki Rienzin tarmo voimallisen vaikutuksen; -ehkäpä tosiaan sitä enemmän, kuin hänen oma ylpeytensä ja hänen omat -intohimonsa olivat yllytetyt ylimysten röyhkeyttä ja vallattomuutta -vastaan. Hän oli hetkisen vaiti, ennenkuin hän vastasi Rienzille. - -"Mutta ovatko", hän kysyi vihdoin, "vain plebeijit nousemassa? Sinä -tiedät kuinka raukkamaisia ja epäröiviä he ovat." - -"Herrani", vastasi Rienzi, "päätä yhdestä ainoasta seikasta, kuinka -lujasti minua ympäröitsevät ystävät, jotka eivät ole alhaista luokkaa; -sinä tiedät kuinka korkea-äänisesti minä puhun ylimyksiä vastaan --- minä mainitsen heitä nimeltä -- minä uhmaan Savellia, Orsinia, -Colonnaa, aivan heidän kuultensa. Luuletko että he antavat minulle -anteeksi? Luuletko etteivät he, jos minulla olisi ainoastaan plebeijit -varustusväkenäni ja kannattajinani, julkisesti, väkivaltaisesti olisi -panneet minua kiinni -- ettei minun suuni kauan sitten olisi ollut -tukittu heidän vankilainsa komeroissa tahi saatettu haudan ikuiseen -äänettömyyteen? Huomaa", hän jatkoi, kun hän, tarkastaessaan vikaarin -kasvoja, huomasi tekemänsä vaikutuksen -- "huomaa että halki koko -maailman suuri vallankumous on alkanut. Vuosisatojen barbaarinen -pimeys on murrettu; _tieto_, joka menneenä aikana teki ihmiset -puolijumaloiksi, on kutsuttu uurnastansa; mahti, raakaa voimaa ylevämpi -ja asestettuja miehiä voimallisempi, on työssä! olemme jälleen -ruvenneet kunnioittamaan järjen kuninkuutta. Niin tuo sama mahti, -joka muutama vuosi sitten kruunasi Petrarcan Capitolissa, jolloin se -kahdentoista vuosisadan hiljaisuuden jälkeen sai nähdä ihanan triumfin, --- joka synnyltään halvalle ja aseitten käyttämisestä tietämättömälle -miehelle tuhlasi samoja kunnianosotuksia kuin ennen suotiin keisareille -ja kuningasten voittajille -- joka samaan kunnioitukseen yhdisti -kilpailevat Colonnan ja Orsinin perheetkin -- joka saattoi ylpeimmät -patriicit kiistellen kantamaan tuon florensilaisen plebeijin pojan -hännystä tai edes koskettamaan hänen purppuraiseen viittaansa, -- -joka vielä vetää Europan silmäykset matalaan Vauclusen mökkiin, -- -joka antaa halpasukuiselle oppineelle kaikkein tunnustaman oikeuden -nuhdella tyranneja ja lähestyä rohkeissa rukouksissa itse kirkon -isää! Niin, tuo sama mahti, joka, työskennellen läpi koko Italian, -täristelee Venetsian oligarkiian vankkoja perustuksia [noin kahdeksan -vuotta sen jälkeen Venetsian kansan kauan kytenyt viha puhkesi tuota -kaikista oligarkiioista viisainta ja valppainta, Italian Spartaa -vastaan, Marino Falieron salaliitossa]; joka Alppien tuolla puolen on -herännyt silminnähtävään ja äkkinäiseen eloon Espaniassa, Saksassa -ja Flandernissa, ja joka tuossa normannein miekan valloittamassa -raakalaissaaressakin, jota urhoollisin elävistä kuninkaista hallitsee -[Edvard III, jonka hallitessa paljoa yleisemmät kansallisuuden -liikkeet alkoivat työskennellä, kuin seuraavan vuosisadan kuluessa. -Sisälliset sodat käänsivät vaikutuksen vereksi. Tämä todellakin -oli ympäri maailman aikakausi, joka kasvoi reheviä kukkia, mutta -kypsymättömiä ja raakoja hedelmiä; -- omituinen liike, jota seurasi -yhtä omituinen hiljaisuus.], on synnyttänyt hengen, jota normanni ei -voi tukahuttaa -- kuninkaita, jotka hallitsevat, hallitaan -- niin, -tämä sama mahti joka paikassa on liikkeellä: se puhuu, se valloittaa -hänenkin äänellään, joka on edessänne; se yhdistää asiaansa jokaisen, -johon ainoakin valonsäde on tunkeutunut, jokaisen, jossa ainoakin -jalo toivo voi syttyä! Tietäkää, herra vikaari, ettei Roomassa löydy -ainoatakaan miestä paitsi itse sortajiamme -- ainoatakaan miestä, joka -on tavunkin oppinut muinaista kieltämme -- jonka sydän ja miekka eivät -olisi kanssani. Rauhalliset tieteitten viljelijät -- nuot toisen luokan -uljaat ylimykset -- nouseva sukupolvi, laiskureita isiänsä viisaampi, -ennen kaikkia, herrani, uskonnon alhaisemmat palvelijat, papit ja -munkit, joita ylellisyys ei ole sokaissut, hekuma huumannut, joita -kristikunnan äärettömäksi häpeäksi öin päivin solvaistaan kristittyjen -pääkaupungissa, nämät -- kaikki nämät -- liittyneinä kauppiaan ja -käsityöläisen kanssa murtumattomaan liittoon, odottavat vain merkkiä -kaatumaan tahi voittamaan, elämään vapaina tahi kuolemaan marttyyreinä -Rienzin ja maansa kanssa!" - -"Puhutko täyttä totta?" sanoi piispa säpsähtäen ja nousten istualtaan. -"Näytä sanasi todeksi, niin saat tietää että Jumalan palvelijat -harrastavat yhtä paljon ihmisten onnellisuutta, kuin heidän -maallikkoveljensäkin." - -"Mitä minä sanon", vastasi Rienzi tyynemmällä äänellä, "sen minä voin -todistaa! Mutta minä todistan sen vain niille, jotka ovat puolellamme." - -"Älä minua pelkää", vastasi Raimond. "Minä hyvin tiedän, mitkä salaiset -mielipiteet ovat hänen pyhyydellänsä, jonka valtuuttama ja edustaja -minä olen, ja jos hän vain saisi nähdä patriicien vallan supistettuna -sen lainmukaisiin ja luonnollisiin rajoihin, noiden röyhkeiden, jotka -itse kirkon arvon ovat tehneet mitättömäksi, hän puristaisi kättä, -joka veti tuon rajaviivan. Niin varma minä olen tästä, että jos -onnistut, minä, hänen vastuunalainen mutta arvoton vikaarinsa, olen -itse vahvistava menestyksen. Mutta varokaa julmuuksia; kirkko ei saa -heikontua liittymällä rikoksellisiin." - -"Oikein, herrani", vastasi Rienzi, "ja tässä uskonnon valtio-oppi -on sama kuin vapauden. Päättäkää minun varovaisuudestani ja -viivyttelemisestäni. Se, joka näkee kaikkien ympärillään olevan -kärsimättöminä -- itsensäkin yhtä paljon -- eikä vielä anna merkkiä, -odottaen hetkeä, hän varmaan ei menetä asiaansa varomattomuudesta." - -"Kohta tästä enemmän", sanoi piispa, istuutuen jälleen. "Älä pelkää -antaa minulle tietoja sen mukaan kuin tuumasi kypsyvät. Usko pois -ettei Roomalla ole varmempaa ystävää kuin se, joka, ollen määrätty -järjestystä suojelemaan, huomaa itsensä voimattomaksi vallattomuutta -vastaan. Mutta kääntykäämme tämän luonasi käyntini tarkotukseen, -joka kentiesi jossakin määrässä koskee näitä asioita, joita olemme -keskustelleet... Sinä tiedät että kun hänen pyhyytensä uskoi -sinulle nykyisen virkasi, hän käski sinun myöskin julistamaan hänen -hyväntekeväisen aikomuksensa myöntää yleinen riemujuhla vietettäväksi -Roomassa vuonna 1350 -- oivallinen aikomus kahdesta syystä, jotka -varsin hyvin tunnet: ensiksi, että jokainen kristitty, joka tähän -tilaisuuteen tekisi pyhiinvaelluksen Roomaan, saisi täydellisen -synninpäästön; ja toiseksi, koska, puhuaksemme aineellisesti, siten -kokoontuneiden pyhiinvaeltajain tulva, hurskaan liikutuksen valtaamana, -lahjoituksilla ja almuilla tuntuvasti kartuttaa pyhän istuimen tuloja, -jotka, sivumennen sanoen, eivät nykyään ole kukoistavassa tilassa. -Tämän sinä tiedät, rakas Rienzi." - -Rienzi nyökkäsi myöntäväisesti päätään, ja pappi jatkoi: - -"Näin ollen hänen pyhyytensä saa suurimmalla murheella huomata että -hänen hurskaat tuumansa ovat menossa myttyyn: sillä niin julmat ja -lukuisat ovat nykyään rosvot julkisilla, Roomaan vievillä teillä, -että rohkeintakin toivioretkeläistä varmaan arveluttaa hieman -matkaan ryhtyminen; ja ne, jotka tohtivat lähteä, ovat oletettavasti -kristillisen seurakunnan köyhimpiä, -- ihmisiä, joilla ei ole kultaa -eikä hopeaa, ei kallisarvoisia uhrattavia muassaan ja joilla ei -ole paljoa pelättävää rosvojen saaliinhimolta Tästä seuraa kaksi -johtopäätöstä: toiselta puolen rikkailta -- joilla, taivas tietää, -ja niinkuin evankeliumissa selvästi sanotaan, on kipein syntein -anteeksisaamisen tarve, riistetään tuo suloinen päästön tilaisuus; -toiselta puolen kirkon raha-arkuista jumalattomasti ryöstetään nuot -varat, jotka sen lasten innostus niihin epäilemättä kokoaisi." - -"Ei mikään ole selvempää, arvoisa herra", sanoi Rienzi. - -Vikaari jatkoi: -- "Viisi päivää sitten sain kirjoituksen hänen -pyhyydeltänsä; hän käski minua kuvaelemaan näitä kristikunnan -kauheita vaaroja useille patriiceille, jotka ovat kirkon lainmukaisia -alustalaisia, ja kehottamaan heitä ratkaisevasti ryhtymään -maantierosvoja vastustamaan. Olen neuvotellut heidän kanssaan, mutta -turhaan." - -"Sillä juuri noitten rosvojen avulla ja heidän joukoistaan patriicit -ovat miehittäneet palatsinsa toinen toistansa vastaan", lisäsi Rienzi. - -"Aivan siitä syystä", jatkoi piispa. "Vieläpä rohkeni Tapani -Colonna itse tunnustaa tuon. Täydellisesti heltymättä niin monen -hurskaan sielun, ja lisätkäämme paavin rahaston, joka ei saa olla -vähä-arvoisempi oikein ajattelevista miehistä, perikatoon joutumisesta, -he kieltäytyivät astumasta askeltakaan rosvoja vastaan. Kuullos siis -hänen pyhyytensä toista käskyä: -- 'Jos ylimyksiltä ei lähde apua', -hän sanoo viisaasti kuin profeeta, käänny Cola di Rienzin puoleen. Hän -on rohkea ja Jumalaa pelkääväinen mies, sekä puheesi mukaan suuresti -kansan arvossa pitämä; ja sano hänelle, että, jos hänen neronsa keksii -keinon noitten Belialin poikain hävittämiseksi ja yleisten teitten -rauhottamiseksi, suuresti ovat hänen ansionsa kohoavat -- ikuinen on -kiitollisuutemme velka oleva hänelle, ja mitä apua sinä ja istuimemme -palvelijat voitte hänelle antaa, sitä älkää pidättäkö'." - -"Sanoiko hänen pyhyytensä niin!" huudahti Rienzi. "Enempää en pyydä --- minun on kiitollisuuden velka, koska hän on näin ajatellut -palvelijastaan ja minulle uskonut tuon toimen; minä suostun siihen -- -minä kerrassaan vastaan menestyksestä. Mutta selittäkäämme tarkoin -menettelylleni määrätyt rajat. Masentaakseni muurien ulkopuolella -olevat rosvot, minun täytyy saada sisäpuolella olevat kurissa pysymään. -Jos henkeni uhalla rupean puhdistamaan Rooman katuja rosvoista, onko -minulla täydellinen vapaus menetellä rohkeasti, ratkaisevasti ja -ankarasti?" - -"Sellaisenhan menettelyn vaatii itse toimen luonto", vastasi Raimond. - -"Silloinkin kun kohtelen päärikoksellisia -- rosvojen suosijoita -ylhäisimpiä itse ylimyksistä?" - -Piispa oli vaiti ja katseli kiinteästi puhujaa kasvoihin. "Minä vielä -kerran sanon", lausui hän vihdoin alentaen äänensä ja merkillinen paino -sanoissa, "näissä rohkeissa yrityksissä menestys on ainoa hyväksyttävä. -_Menesty_, niin annamme sinulle anteeksi kaikki -- vieläpä --" - -"Colonnan tahi Orsinin surmankin, jos oikeus sitä vaatii ja jos se -olisi lainmukaista sekä seuraisi lain rikkomisesta!" lisäsi Rienzi -vakavasti. - -Piispa ei vastannut sanoin, mutta kevyt pään nyökkäys oli riittävä -vastaus Rienzille. - -"Herrani", sanoi hän, "tästä ajasta sitten on kaikki valmiina; -vallankumouksen -- järjestyksen, valtion uudistuksen -- luen minä tästä -hetkestä, tästä keskustelusta alkaneeksi. Tähän asti, tietäen ettei -oikeus milloinkaan saa jättää suurimpia pahantekijöitä rankaisematta, -minä olen epäröinnyt, peljäten että sinä ja hänen pyhyytensä ehkä -pitäisitte sitä ankaruutena ja moittisitte häntä, joka täyttää lakia, -rangaistessaan lain rikkojia. Nyt minä ymmärrän teidät paremmin. -Kätenne, arvoisa herrani!" - -Piispa ojensi kätensä; Rienzi tarttui siihen lujasti ja kohotti sen -kunnioittaen huulillensa. Molemmat tunsivat että liitto oli vahvistettu. - -Tämä keskustelu, jonka kertominen on kestänyt näin kau'an, oli -todellisuudessa lyhyt; mutta sen aine jo loppui ja piispa nousi -lähteäksensä. Talon ulkoportti aukeni, ja piispan palvelijajoukko -nosti ylös soihtunsa, ja hän oli juuri kääntynyt Rienzistä, joka oli -saattanut häntä portille, kun muuan nainen nopeasti riensi halki -piispan saattojoukon, ja nähdessään Rienzin heittäytyi hänen jalkainsa -eteen. - -"Voi, rientäkää, herra! rientäkää, Jumalan rakkauden tähden rientäkää, -muuten nuori signora joutuu ijäksi hukkaan!" - -"Signora! -- taivaan ja maan nimessä, Benedetta, kenestä puhut? -- -sisarestani -- Irenestäkö? eikö hän ole kotona?" - -"Voi, herra, -- Orsinit -- Orsinit!" - -"Mitä heistä, puhu vaimo!" - -Sitten hengästyneenä, usein keskeyttäen, Benedetta kertoi Rienzille, -jonka lukija jo on tuntenut Irenen veljeksi, sen verran Martino -di Porton seikkailusta, kuin hän oli nähnyt: kahakan lopullisesta -päätöksestä hän ei tiennyt mitään. - -Rienzi kuunteli äänetönnä; mutta hänen kasvojensa kuolon kalpeus ja -hänen alahuulensa vavahdus ilmaisivat mielenliikutuksen, jota hän ei -päästänyt kuuluville. - -"Kuulette, herra piispa kuulette", sanoi hän Benedettan lopetettua ja -kääntyneenä piispaan, jonka lähtöä kertomus oli viivyttänyt, "kuulette, -millaista väkivaltaa Rooman asukkaat saavat kärsiä. Hattuni ja -miekkani, paikalla! Herrani, antakaa anteeksi kiivauteni." - -"Mihin on aikomuksesi?" kysyi Raimond. - -"Mihin -- mihin! Niin, minä unhotin, herrani, teillä oi ole sisarta, -Ehk'ei teillä ole ollut veljeäkään! Ei, ei; yhden uhrin kuitenkin olen -pelastava. Mihin, te kysytte -- Martino di Porton palatsiin." - -"Orsinin luokse _yksin_ ja oikeutta saamaan?" - -"Yksin ja _oikeutta_ saamaan! En!" kiljasi Rienzi tarttuen miekkaansa, -jonka palvelija oli tuonut hänelle, ja syöksyi talosta; "mutta yksi mies -riittää _kostamaan_." - -Piispa jäi hetkeksi miettimään. "Hän ei saa joutua turmioon", hän -jupisi, "niinkuin helposti saattaa käydä, jos hän yksinään antautuu -suden raivolle alttiiksi. Hei, pojat!" hän huusi; "eteenpäin soihdut! -Nopeaan, nopeaan! Me itse -- me paavin vikaari -- ryhdymme asiaan. -Rauhottukaa, hyvät ihmiset; nuoren signoranne saatte takasin. Eteenpäin --- Martino di Porton palatsiin!" - - - - -VI Luku. - -Irenen olo Adrian di Castellon palatsissa. - - -Niinkuin Kyyprolainen katseli kuvapatsasta, johon hän oli unelmainsa -nuoruuden kuvannut, jolloin elollinen väri verkalleen alkoi puhjeta -marmoriin, niin katseli nuori ja intohimoinen Adrian edessään uinuvaa, -vähitellen eloon heräjävää impeä. Ja ehk'ei noitien kasvojen kauneus -ollut ylevintä eikä häikäisevintä laatua, ehkä niitten hempeän ja -rauhallisen luonteen monet saattoivat jättää varjoon, ei kuitenkaan -joittenkuitten mielestä saattanut löytyä hurmaavampaa muotoa, ei -milloinkaan toista, joka kaunopuheliaammin olisi kuvannut tuon -selittämättömän ja neitsyeellisen ilmeen, jota Italian taide etsii -malleistansa -- jossa kainous kuvautuu ulkonaisesti, lempeys piilevänä; -tuo sekä muodon että sydämen nuoruuden kukoistus, ennenkuin kummankaan -ensimmäinen vieno ja suloinen tuores on lakastunut, jolloin lempikin, -jonka tulisi olla tuon ijän ainoa rauhaton vieras, vielä on tunne vaan -eikä, intohimo. - -"Benedetta!" kuiskasi Irene, avaten vihdoin silmänsä ja luoden -ne itsetiedottomasti hänen vieressään polvillaan olevaan -- nuot -eriskummalliset, elollisimmat silmät, joita saattaisi vuosikausia -katsella tulematta milloinkaan tuntemaan niitten värin salaisuutta, -niin vaihteli se terän laajentuessa -- tummentuen varjossa ja -kirkastuen valossa taivaan sineksi. - -"Benedetta", sanoi Irene, "missä olen? Voi, Benedetta! Minä näin niin -kauniin unen." - -"Minäkin kauniin näyn", tuumi Adrian. - -"Missä olen?" huusi Irene nousten vuoteelta. "Tämä huone -- nämä verhot --- Pyhä Neitsyt! vieläkö uneksun! -- ja te, taivas -- olettehan herra -Adrian di Castello!" - -"Onko tuo nimi, jota olet oppinut pelkäämään?" sanoi Adrian; "jos niin, -minä hylkään sen." - -Jos Irene nyt punastui, niin sitä ei vaikuttanut tuo hurja riemu, -jonka vallassa hänen haaveksiva sydämensä oli saattanut ennustaa hänen -kuuntelevan Adrian di Castellon lemmen ensimmäisiä sanoja. Mieletönnä -hämmästyksestä -- pelästyneenä oudosta paikasta, vieläpä kauhistuen -ajatusta, että hän oli kahdenkesken hänen kanssansa, joka vuosikaudet -oli ollut hänen haaveiluissansa läsnä -- pelästys ja suru olivat ne -tunteet, jotka hän enimmin tunsi ja jotka enimmin kuvaantuivat hänen -kasvoillansa. Ja kun Adrian lähestyi häntä, niin huolimatta hänen -äänensä ystävällisyydestä ja hänen katseensa kunnioituksesta, hänen -pelkonsa, joka ei ollut vähempi sentähden, että se oli epämääräinen, -lisääntyi; hän vetäytyi huoneen äärimmäiseen päähän, katseli hurjasti -ympärilleen ja sitten, peittäen kasvonsa käsillään, puhkesi katkeraan -kyyneltulvaan. - -Heltyneenä noista kyyneleistä ja arvaten hänen ajatuksensa, Adrian -hetkeksi luopui kaikista äskeisistä rohkeammista toiveistaan. - -"Älä pelkää, suloinen neiti", hän sanoi vakavasti; "toinnu, minä -rukoilen sinua; ei mikään vaara, ei mikään paha voi kohdata sinua -täällä; tämä käsi sinut pelasti Orsinin väkivallasta -- tämä katto -on vaan ystävän suoja! Mainitse minulle, ihana ilmestys, nimesi ja -asuinpaikkasi, niin kutsun palvelijani ja saatan sinut turvassa heti -kotiisi." - -Kenties kyynelten huojennus, vielä enemmän kuin Adrianin sanat, sai -Irenen tointumaan ja käsittämään omituisen asemansa; ja kun hänen -järkensä näin selvinneenä ilmaisi mitä hän oli velkaa hänelle, jota -hänen unelmansa niin kauan olivat pitäneet kaiken ylevyyden ihanteena, -hän pääsi itsensä valtijaaksi jälleen ja lausui kiitoksensa, ilmaisten -suloa, joka ei ollut vähemmän voittava, ehkä siinä vielä oli osaksi -hämminkiä. - -"Älä kiitä minua", vastasi Adrian kiihkeästi. "Minä olen koskettanut -käteesi -- minä olen palkittu. Palkittu! ei, kaiken kiitollisuuden -- -kaiken ylistyksen minä olen velkaa!" - -Punastuen jälleen, mutta varsin erilaisia tunteita, Irene hetkisen -vaitiolon jälkeen vastasi: "Vielä suurempana, herrani, on minun -velkaani pitäminen, teidän niin välinpitämättömästi siitä puhuessanne. -Ja nyt, tehkää kiitollisuuteni täydelliseksi. En näe seuralaistani -- -sallikaa hänen saattaa minut kotiini; se on vain lyhyen matkan päässä -tästä." - -"Siunattu on sitten se ilma, jota olen tietämättäni hengittänyt!" -sanoi Adrian. "Mutta seuralaisesi, neiti armahinen, ei ole täällä, hän -pakeni, luullakseni, kahakan häiriössä, ja koska en tuntenut nimeäsi -enkä ollessasi silloisessa tilassasi saanut tietää sitä huuliltasi, -minun oli onnellinen pakko tuoda sinut tänne; -- mutta minä olen oleva -seuralaisesi. Älä, miksi tuo arka katse; minun väkeni myös on lähtevä -mukaamme." - -"Minun kiitokseni, jalo herra, ovat vähäarvoiset; veljeni, joka ei ole -teille tuntematon, on kiittävä teitä soveliaammin. Saanko lähteä?" ja -Irene puhuessaan oli jo ovella. - -"Oletko niin kiihkeä pääsemään minusta?" vastasi Adrian suruissaan. -"Voi! lähdettyäsi silmistäni, en näyttävä, kuin kuu olisi hyljännyt -yön! -- mutta on autuasta totella käskyjäsi, silloinkin kun poistavat -sinut luotani." - -Hieno hymy irroitti Irenen huulet, ja Adrian kuuli sydämensä lyönnin, -kun hän tuota maahan luotua katsetta piti suotuisena enteenä. - -Vastahakoisesti ja verkalleen hän kääntyi ovea kohden sekä kutsui -palvelijoitaan. "Mutta", sanoi hän, heidän seisoessaan korkeassa -porraskäytävässä, "sanot, armas neiti, että veljesi nimi ei ole minulle -tuntematon. Taivas suokoon että hän olisi Colonnan ystävä." - -"Hänen ylpeytensä", vastasi Irene kartellen, "Cola di Rienzin ylpeys on -olla Rooman ystävien ystävä." - -"Pyhä Neitsyt taivahinen! -- onko veljesi tuo erinomainen mies?" -huudahti Adrian, joka tuon kuullessaan näki salvan ilmaantuneen -intohimonsa eteen. "Voi! Colonnassa, ylimyksessä hän ei näe mitään -hyvää, ei silloinkaan kun sinun onnellinen pelastajasi, armas neiti, -etsii hänen nuoruuden ystävyyttään!" - -"Olette suuresti kohtuuton hänelle, herrani", vastasi Irene lämpimästi; -"hän ennen kaikkia on mies, joka ihailee jalomielistä urhollisuutta, -vaikkapa se ilmaantuisikin vaan Rooman alhaisimman naisen -puolustuksessa -- kuinka paljoa enemmän sitten, kun sitä osotetaan -hänen sisarensa suojelemisessa." - -"Ajat todellakin ovat surettavat", vastasi Adrian aatoksissaan, -heidän nyt ollessaan aukealla kadulla, "kun miehet, jotka yhtä paljon -murehtivat maansa surkeutta, epäluuloisina katselevat toisiansa: kun -patriiceihin kuulumista pidetään kansan vainolaisiin kuulumisena, -kun kansan ystävän nimellistä pidetään patriicein vihollisena; mutta -tulkoon mitä tahansa, voi! salli minun toivoa, ihana neiti, etteivät -mitkään epäilykset, mitkään eripuraisuudet karkoita _sinun_ rinnastasi -ainoata hellää muistoa minusta!" - -"Voi! vähän, vähän tunnette minua", alkoi Irene ja lopetti äkkiä. - -"Puhu! puhu jälleen! -- mitkä säveleet tuo kateellinen vaikeneminen -riisti sielultani! Et tahdo siis unohtaa minua? Ja", jatkoi Adrian, "me -kohtaamme vielä toisemme? Me olemme Rienzin taloon menossa; huomenna -käyn entisen toverini luona -- huomenna saan nähdä sinut. Niinhän on -oleva?" - -Irenen äänettömyys oli hänen vastauksensa. - -"Ja mainittuasi minulle veljesi nimen, tee se suloiseksi korvalleni -lisäämällä omasikin." - -"Minua kutsutaan Ireneksi." - -"Irene, Irene! -- salli minun kertoa se. Se on lempeä nimi, ja viihtyy -huulilla, kuin se ei hentoisi luopua niiltä -- sopiva nimi sinun -kaltaisellesi." - -Näin pitäen mieluisasti kuultua ylistyspuhettaan tuolla hehkuvalla -kukkaiskielellä, joka tosin on ominaisempaa tuolle aikakaudelle ja -etelän hienolle kohteliaisuudelle, mutta joka myöskin on kieli, jolla -nuoruuden intohimoisuuden runollisuus kaikkina aikoina ja kaikissa -maissa lausuu uhkuvan yltäkylläisyytensä sydämen puhuessa sydämelle. -Adrian saatteli kotiinpäin kaunista turvattiansa, valiten sillävälin -kiertävimmän ja pisimmän tien, joka juoni Ireneltä joko jäi huomaamatta -tahi jonka hän ääneti soi anteeksi. Heidän näkyvissään oli jo katu, -jonka varrella Rienzi asui, kun heidät äkki-arvaamatta saavutti -tulisoihtuja kantava miesjoukko. Se oli Orvieton piispan seurue, -joka palasi Martino di Porton palatsista, matkalla (mukanaan Rienzi) -Adrianin asuntoon. He olivat edellisessä paikassa, Orsinia tapaamatta, -palvelijoilta kuulleet kahakan päätöksen ja Irenen sankarin nimen, ja -huolimatta Adrianin yleisestä armastelijan maineesta, Rienzi tarpeeksi -tunsi hänen luonteensa ja hänen mielenlaatunsa jalouden, varmasti -tietääkseen että Irene oli turvallisena hänen suojassaan. Voi! juuri -tuossa henkilön turvallisuudessa usein on suurin sydämen vaara. Nainen -ei koskaan vaarallisemmin rakasta, kuin silloin, kun se, joka häntä -rakastaa, hänen tähtensä hillitsee itsensä. - -Likistyneenä veljensä rintaan, Irene pyysi häntä kiittämään hänen -pelastajaansa; ja Rienzi tuolla lumoavalla avomielisyydellä, joka niin -hyvin sopii vaatimattomille, ja jota kaikkien, jotka tahtovat hallita -ihmisten sydämiä, joskus tulee osata näyttää, läheni nuorta Colonnaa ja -lausui hänelle kiitollisuutensa ja ylistyksensä. - -"Olemme liian kauan olleet erotettuina, meidän täytyy jälleen tulla -tuntemaan toisemme", vastasi Adrian. "Ole varma että minä pian kohtaan -sinun." - -Kääntyen jättämään Ireneä hyvästi, hän nosti hänen kätensä huulilleen -ja puristaessaan sitä sen luistaessa hänen omastaan, pettyikö hän -luullessaan että nuot suloiset sormet keveästi, tahdottomasti -vastasivat puserrukseen? - - - - -VII Luku. - -Lemmestä ja lempivistä. - - -Jos Romeon ja Julian lemmentarinaa käyttäen Shakespeare olisi vaihtanut -näkymön, jolle se kuvaantuu, pohjoisempaan ilmanalaan, saattanemme -epäillä, olisiko kerrassaan Shakespearenkään taito pystynyt sovittamaan -meitä Julian intohimon äkkinäisyyteen ja voimaan. Ja sellaisenakin kuin -se on, ei löytyne monta järkevissä ja tervemielisissä saarelaisissamme, -jotka eivät rehellisesti myöntäisi, jos heiltä suoraan kysyttäisiin, -pitävänsä moisten kova-onnisten Veronan lempeilijöitten rakkausjuttua -ja heidän tultansa outona ja liioiteltuna. Mutta Italiassa on kuvaus -tuosta yhden yön synnyttämästä tunteesta -- mutta "voimallisesta kuin -kuolema" -- niin yleinen, että jokapäiväisimmissä oloissa tavataan -samallaisia lukemattomia. Eri aikakausina ja eri ilmanaloissa -lempi ihmeellisesti vaihtelee esiintymismuodossaan. Ja vielä tänä -päivänäkin, Italian taivaan alla, moni halpa tyttö saattaa tuta -Julian tunteet, moni yksinkertainen veitikka kilpailla Romeon -kanssa liiallisuudessa. Pitkät temput ovat tuntemattomia tässä -päivänpaisteisessa maassa, jossa ja josta minä nyt kirjoitan. Ei -missään maassa kenties tavata niin yleisesti lempeä, syttynyttä ensi -kohtauksesta, mikä Ranskassa on pilan, Englannissa epäluulon; eipä -missään maassa myöskään lempeä, näin äkkiä syntynyttä, uskollisemmin -säilytetä. Se mikä on mielikuvituksessa kypsynyt, puhkeaa kerrassaan -intohimoksi, mutta sitä koko ajan sulostuttaa, tunteellisuus. Ja -olkoon tämä minun ja heidän puolustuksensa, jos Adrianin lempi -näyttää ennen aikojaan syttyneeltä, ja Irenen liiallisten haaveilujen -hedelmältä -- tuon puolustuksen he saavat ilmalta ja auringolta, -esivanhempainsa tavoilta, esimerkin lempeältä tarttumiselta. Mutta -heidän alistuessaan sydämiensä käskyille, tuossa oli jonkinlaista, -vaikka salaista surua, -- aavistusta, jolla ehkä oli sulonsa, vaikka -siinä oli katkeruutta ja ilkeyttä. Syntyisin niin ylhäisestä suvusta -Adrian tuskin saattoi uneksiakaan plebeijin sisaren kanssa solmittua -avioliittoa; eikä Irene, tietämättömänä veljensä nousevasta kunniasta, -rohjennut povessaan säilyttää muita toiveita, kuin olla lemmittynä. -Mutta nämät vastakkaiset olot, jotka karkeammissa, varovaisemmissa, -itsekieltävämmissä ja ehkäpä hyveisemmissä mielissä, jotka pohjolan -taivaan alla varttuvat, olisivat, olleet aiheena moista rakkautta -vastaan ponnistelemaan, vaan lisäsivät _heidän_ rakkautensa tulta -ja lujuutta vastuksillaan, joiden vetovoima on aina vaikuttanut -romaaneihin. Heillä oli taajoja, vaikka lyhyitä kohtaamisen -tilaisuuksia -- ei aivan kahdenkesken, mutta ainoastaan suopean -Benedettan läsnä ollen: milloin yleisissä puistoissa, milloin Rienzin -taloa ympäröivien autioitten raunioiden keskellä. He antautuivat, -tulevaisuudesta paljoa välittämättä, hetken hurmauksen autuuteen: he -elivät vain päivä päivältä; _heidän_ tulevaisuutensa oli ensi kerta, -jolloin he kohtaisivat toisensa; tuon ajankäänteen takana heidän -nuoruudenrakkautensa sumutkin sulkeutuivat pimeyteen ja varjoon, -jota he eivät koettaneet läväistä; eivätkä he vielä olleet tulleet -siihen tunteittensa ajankohtaan, jolloin heidän lankeemisensa vaara -olisi ollut tarjona -- heidän lempensä ei ollut vielä kulkenut siitä -kultaisesta portista, jossa taivas loppuu ja maa alkaa. Kaikki oli -heistä runollisuutta, epämääräistä, jalostettua -- ei valtavaa, -määrättyä, kuolevaista -- kaipuuta. Katse -- kuiskaus -- hiljainen -kädenpuserrus -- enintään ensimmäiset, muutamat ja harvat, lemmen -suudelmat -- nuot olivat tuon tunteen ihmiselliset rajat, joka täytti -heidän uudella elämällä, loi heihin ikäänkuin uuden sielun. - -Adrianin harhailevat tunteet olivat kerrassaan kiintyneet ja -kohdistuneet; hänen vienon impensä unelmat olivat heränneet elämään, -joka vielä uneksui, mutta "_todellisuuteen_ verhottuna." Kaikki kaiho -ja voima, ja tunteitten tulva, jotka hänen veljessään puhkesivat -isänmaallisuuden ja vallantavoittelemisen muotoihin, olivat Irenessä -vienontuneet yhteen olomuotoon, yhteen sielun kohdistumiseen -- -lempeen. Mutta tässä näöltään niin rajotetussa ajatuksen ja toiminnan -lajissa ei todellisuudessa ollut vähemmän ääretön tila, kuin hänen -veljensä kunnianhimon monipolkuisella alalla. Yhtä hyvin oli hänellä -valta ja vapaus kaikkiin ylevimpiin pyrinnöihin kuin meidän tomullemme -on suotu. Samallainen oli hänen haaveksiva intonsa epäjumalaansa; -samallainen, jos hän olisi ollut samoin koeteltu, olisi ollut hänen -jalomielisyytensä, alttiiksiantavaisuutensa -- suurempi varmaan hänen -rohkeutensa; vieroittumattomampi hänen jumaloimisensa; tahrattomampi -itsekkäisistä tarkotuksista ja likaisista näkökannoista. Ajan vaiheet, -kova onni, kiittämättömyys olisivat jättäneet _hänet_ samaksi! Mikä -valtio voisi kukistua, mikä vapaus masentua, jos miesten meluisan -isänmaallisuuden into olisi yhtä puhdas kuin naisen rakkauden hiljainen -lainkuuliaisuus. - -Heissä kaikki oli _nuorta_! -- sydän turmeltumaton, kuihtumaton -- -tuota elämän elämäntäyteläisyyttä ja uhkuvaisuutta, jossa on jotakin -jumalallista. Tuossa ijässä, jolloin näyttää kuin emme koskaan -voisi kuolla, kuinka kuolematonta, kuinka ikäänkuin jumalallisesta -nuoruudesta kuohuvaa ja valtavaa on kaikki mitä sydämemme luopi! Meidän -oma nuoruutemme on kuin itse maa, jolloin se täytti metsät ja vedet -jumaluuksilla, jolloin elämä solui hekumassa, mutta synnytti vaan -kaunista, -- kaikki sen runollisuuden muodot -- kaikki sointuisuudet, -Arkaadian ja Olympian säveleet! Kulta-aika ei koskaan lopu maailmasta; -se vielä on olemassa ja on oleva siksi kuin lempeä, terveyttä, -runollisuutta ei enään ole; mutta vain nuorilla! - -Kun näin viivyn, vaikka vaan hetkisen tässä välinäytöksessä tuota -draamaa, jossa miehekkäämpiä kuin lemmen intohimoja kehittyy, niin -syynä siihen on aavistukseni, että sellaista tilaisuutta on minulla -vain harvoin oleva. Kun viivyn Irenen ja hänen salaisen lempensä -kertomuksessa mieluummin, kuin että antaisin tapausten kuvata ne -paremmin kuin tekijän sanat pystyvät, niin syynä siihen on tietoni, -että tuo rakastava ja rakastettava henkilö niin kauan kuin mahdollista -on pysytettävä ennemmin varjona kuin muotokuvana -- jonka rohkeammat -henkilöt ja uhkeammat värit jättävät takaloon, niinkuin sellaisten -luonteiden tavallinen osa on; jonka läsnäolo pikemmin tunnetaan, kuin -nähdään, joka liittyy kokonaisuuden sopusointuisuuteenkin vaan tuolla -syrjäisellä ja vaatimattomalla paikallaan. - - - - -VIII Luku. - -Intomies järkimiehen arvostelemana. - - -"Sinä olet minulle kohtuuton", sanoi Rienzi lämpimästi Adrianille, -heidän istuessaan kahden kesken, pitkän keskustelun loppupuolella; -"minä en näyttele pelkän kansanvillitsijän osaa; minä en hämmennä -syvyyksiä siinä tarkotuksessa, että minun menestykseni pohjarupa -nousisi pinnalle. Niin kauan ovat ajatukseni hautoneet menneisyyttä, -että minusta näyttää kuin olisin käynyt osalliseksi siitä -- kuin ei -minulla olisi erinäistä olemusta. Minä olen koonnut koko sieluni yhteen -ainoaan intohimoon, -- ja sen päämäärä on Rooman uudistus." - -"Mutta millä keinoin?" - -"Herrani! herrani! On olemassa vain yksi kansan suuruuden -uudistamiskeino -- se on vetoaminen itse kansaan. Ei ole ruhtinaitten -ja ylimysten vallassa tehdä valtiota pysyväisesti kunniakkaaksi, he -itse kohoavat, mutta he eivät saa kansaa nousemaan mukanansa. Jokainen -suuri uudestasyntyminen on syvien kansakerrosten yleinen liike." - -"Ei", vastasi Adrian, "sitten olemme lukeneet historian eri lailla. -Minusta kaikki suuret uudestasyntymiset näyttävät muutamien harvojen -työltä, jonka kansanjoukko ääneti on hyväksynyt. Mutta älkäämme -kiistelkö eri koulujen tavoin. Sanot ääneen että mahtava käänne on -lähellä; että hyvät olot (_buono stato_) saadaan toimeen. Mitenkä? -missä ovat aseenne? -- sotamiehenne? Ovatko ylimykset vähemmän -voimallisia kuin ennen? onko roskaväki pelottomampi, vakavampi? Taivas -tietää etten puhu säätyni etuluulojen nojalla -- minä itken maani -alennusta! Minä olen roomalainen, sen takia minä unhotan olevani -ylimys. Mutta minä kauhistun myrskyä jonka tahdotte niin uhkarohkeasti -nostaa. Jos teidän kapinanne onnistuu, se on oleva väkivaltainen: -se ostetaan verellä -- kaikkien Rooman ylevinten nimien omistajain -verellä. Tekonne tarkottaa toista Tarqvinien karkotusta, mutta se on -enemmän näyttävä toiselta Sullan proskriptsioonilta. Verilöylyt ja -kapinat eivät milloinkaan tasota rauhan tietä. Jos, toiselta puolen, -ette onnistu, Rooman kahleet ovat ijäksi umpeen taotut: onnistumaton -pakoyritys on vaan orjan lisätyn rääkkäyksen veruke." - -"Mitähän sitten, herra Adrian, tahtoisitte meidän tekemään", -sanoi Rienzi, huulilla tuo omituinen, ivallinen hymy, jonka ennen -olemme huomanneet. "Odotammeko kunnes Colonna ja Orsini herkeävät -kiistelemästä? Pyydämmekö Colonnalta vapautta ja Orsinilta oikeutta? -Hyvä herra, emme voi ylimyksiä vastustaessamme vedota ylimyksiin. Me -emme saata pyytää heitä supistamaan valtaansa, meidän on uudistaminen -tämä valta itsellemme. Olkoon tuo yrityksemme vaarallinen -- mutta -me uskallamme sen Forumin muistomerkkien keskellä: ja jos tuhomme -on tuleva -- me kaadumme esi-isillemme arvokkaalla tavalla! Teidän -ovat korkeat sukuperät, sointuvat arvonimet, laajat alueet ja -puhutte _teidän_ muinaisesta kunniastanne! Meilläkin -- meillä -Rooman plebeijillä on _omamme_! Meidän isämme olivat vapaita! -missä on perintömme? ei myyty -- ei lahjoitettu: vaan varasteltu -meiltä, milloin kavaluudella, milloin väkisin viety -- nukkuessamme -näpistelty meiltä, tahi raa'asti väännetty käsistämme hätähuudoistamme -ja vastaanponnistuksistamme huolimatta. Herrani, me vaan pyydämme -laillista perintöämme takasin itsellemme; itsellemme -- ei, teidän -laitanne on samoin; teidän vapautenne on samoin mennyt. Uskallatteko -asua isäinne talossa torneitta, varustuksitta, palkattujen -salamurhaajien miekoitta? uskallatteko käydä kadulla pimeässä aseitta -ja seurueitta? Totta kyllä, te ylimys voitte antaa samalla mitalla -takasin, vaikka me emme tohdi. Te vuorostanne saatte harjoittaa -julmuutta ja vääryyttä takasin, mutta korvaako väkivalta vapautta? -Te olette saanut niistä loistoa ja voimaa -- mutta samallaisten -lakien turva olisi parempi lahja. Voi, vaikka minä olisin teidän -sijassanne -- vaikka minä olisin Tapani Colonna itse, minä janoisin, -niin yhtä polttavasti kuin nytkin, tuota vapaata ilmaa, jota ei ole -kansalaisiani vastaan nostamien! muurien ja vallitusten takana, vaan -avaran taivaan alla, lain hiljaisen kaitselmuksen eikä laihan pelon -ja onttosilmäisten epäluulojen, vihatun vallan seuralaisten turvissa. -Tyranni luulee olevansa vapaa, kun hänellä on orjia käskettävinään; -alhaisin vapaan valtion talonpoika on häntä vapaampi. Voi, herrani, -jospa sinä -- urhoollisin, jalomielisin, valistunein -- sinä melkein -ainoa säädystäsi, joka tunnet että meillä _on ollut_ isänmaa -- voi -jospa sinä, joka voit ottaa osaa kärsimyksiimme, taistelisit kanssamme -niitten auttamiseksi!" - -"Sinä tahdot sotaa Tapani Colonnaa, heimolaistani vastaan, ja vaikka -olen vaan vähän katsellut häntä, enkä, totta puhuakseni, pidä häntä -aivan suuressa arvossa, niin hän on sukumme ylpeys -- kuinka minä voin -liittyä sinuun?" - -"Hänen henkensä on oleva turvassa, hänen omaisuutensa turvassa, hänen -arvonsa turvassa. Mitä vastaan me sodimme? Hänen valtaansa tehdä muille -vääryyttä." - -"Jos hän huomaisi, että sinulla on voimaa sanojesi takana, hän vähemmin -armahtaisi _sinua_." - -"Eikö hän sitä ole huomannut? Eivätkö kansan huudot ilmaise hänelle -että minä olen mies, jota hänen tulisi peljätä? Rakentaako hän -- tuo -varovainen, kavala, perinpohjainen -- rakentaako hän linnoituksia ja -pystytteleekö hän torneja, huomaamatta niitten harjalta tuota mahtavaa -rakennusta, jonka minäkin olen valmistanut?" - -"Sinäkö! mihin Rienzi?" - -"Rooman sydämiin! Eikö hän sitä huomaa?" jatkoi Rienzi. "Ei, ei; hän -- -kaikki, koko hänen sukunsa on sokea. Eikö ole?" - -"Varmaan sukulaiseni ei vähääkään usko sinun valtaasi. Vieläpä hän -kolme päivää sitten vakavasti sanoi, että hän mieluummin tahtoo -että _sinä_ puhuttelet kansaa kuin kristikunnan paras pappi; sillä -muut puhujat muka villitsevät rahvaan, eikä kukaan saa sitä niin -rauhottumaan ja hajaantumaan kuin sinä." - -"Ja minä sanoin häntä perinpohjaiseksi! Eikö taivas rauhota ilmaa, -silloin kun se on myrskyyn puhkeamaisillaan? Kyllä, herrani, minä -ymmärrän. Tapani Colonna halveksii minua. Minä oleskelin" -- (tässä, -hänen jatkaessaan, syvä puna verhosi hänen poskensa) -- "sinä -muistat sen, nuoruuden päivinäni, hänen palatsissaan ja huvittelin -häntä sukkelilla puheilla ja keveillä sananparsilla. Vieläpä -- ha, -ha! -- hän joskus hauskasti kehuen, kutsui minua houkkiokseen -- -vekkulikseen! Minä kärsin hänen loukkauksensa: minä kumarsin hänen -kädentaputuksilleen. Minä tahdoinkin kärsiä tuon saman rangaistuksen, -alentua tuohon samaiseen häpeään, samassa tarkotuksessa, samoista -syistä. Mikä oli tarkotusperäni? Osaatko sen sanoa? Et. Minä kuiskaan -sen sinulle: se oli -- Tapani Colonnan ylönkatse. Tämä ylönkatse -suojeli minua siksi, kun suojelus ei enään ollut tarpeen. Minä halusin -etteivät patriicit pitäisi minua peljättävänä, saadakseni rauhaisa ja -epäluuloista vapaana vaeltaa tietäni kansan keskuudessa Sen minä olen -tehnyt; nyt viskaan naamarin syrjään. Jos olisin Tapani Colonnan kanssa -kasvoista kasvoihin, minä tänä hetkenä saattaisin sanoa hänelle, että -minä uhmaan hänen kiukkuaan, että minä nauran hänen vankikomeroilleen -ja asestetuille miehilleen. Mutta jos hän pitää minua samana Rienzinä -kuin ennen, pitäköön; minä saatan odottaa hetkeäni." - -"Mutta", sanoi Adrian, viivytellen vastaamistaan toverinsa rohkeaan -puheesen, "sano, mitä vaadit kansalle, välttääksesi vetoamista sen -intohimoihin? -- se on tietämätön ja oikullinen, sinä et saata vedota -sen järkeen". - -"Minä vaadin täyden oikeuden ja täyden turvallisuuden kaikille -ihmisille. En ole tyytyvä vähempään myönnytykseen. Minä vaadin -että ylimykset riisuvat linnoituksensa, hajottavat aseelliset -seuralaisjoukkonsa, ettei korkean sukuperän vuoksi jätetä rikoksia -rankaisematta, etteikä muusta etsitä suojaa kuin yleisen lain turvasta." - -"Turha toivomus!" sanoi Adrian. "Pyydä sellaista, johon saatetaan -suostua." - -"Ha, ha, ha!" vastasi Rienzi, nauraen katkerasti, "sanoinhan että -on suotta pyytää lakia ja oikeutta ylhäisiltä! Saatatteko moittia -minua, jos etsin sitä muualta?" Sitten muuttaen äkkiä äänensä hän -lisäsi juhlallisen vakavana -- "valveilla oleva näkee pettäviä ja -turhia näkyjä, mutta uni on usein mahtava ennustaja. Unessa taivas on -salaperäisessä yhteydessä luomiensa kanssa, sekä johdattaa ja tukee -välikappaleitaan sillä polulla, johon sen kaitselmus on ne ohjannut." - -Adrian ei vastannut mitään. Tämä ei ollut ensi kerta, kun hän huomasi -että Rienzin mahtavaan henkeen liittyi syvä, salaperäinen taika usko. -Ja tämä seikka sai vielä enemmän nuoren ylimyksen, joka, vaikka -hän olikin hurskas, ei paljoa pitänyt lukua aikansa tavattomasta -herkkäuskoisuudesta, epäilemään tuon haaveksijan tuumien menestystä. -Tässä hän suuresti erehtyi, vaikka hänen erehdyksensä olikin maallisen -viisaan. Sillä ei mikään niin innostuta ihmisen rohkeutta, kuin hurskas -usko siihen, että se on jumalallisen viisauden välikappale. Kosto ja -isänmaanrakkaus yhtyneinä yhteen, nerokkaasen ja kunnianhimoiseen -mieheen -- siinä se Arkimeeden vipu, joka _uskonvimmasta_ ottaa -maailman _ulkopuolelta_ sen kiinteän pisteen, josta se panee maailman -liikkeelle. Järkimies saattaa hallita valtakuntaa, mutta vaan -innostunut voi sen uudesta synnyttää -- tahi kukistaa. - - - - -IX Luku. - -"Kun kansa näki taulun, niin jokainen ihmetteli." - - -Kauppatorille, aivan Capitolin edustalle, oli kokoontunut suuri -väkijoukko. Jokainen koetti päästä toisensa edelle ja tavoitella erästä -paikkaa, jonka ympärillä taajimmin tunkeiltiin. - -"Corpo di Dio!" sanoi eräs tavattoman suurirunkoinen mies, tunkien -eteenpäin aimo laivan lailla, joka halkaisee ärjyvät aallot oikealle -ja vasemmalle, keulastansa, "tämäpä kuumaa työtä; mutta mitä Pyhän -Äidin nimessä te noin tunkeilette? Ettekö näe, herra Ribald, että oikea -käsivarteni on estetty, kääritty ja kapaloittu, niin että olen saamaton -kuin rintalapsi, ja sentään puskette minua kuin vanhaa seinää." - -"Voi Cecco del Vecchio; -- hyvä mies, me teemme tietä sinulle -- olet -liian pikkunen ja heikko väkijoukossa mihinkään pääsemään. Tule minun -turviini!" sanoi muuan neljän jalan pituinen kääpiö, katsellen ylös -jättiläiseen. - -"Todella", sanoi pelottava seppä silmäillen ympärillään olevaa -rahvasta, joka ääneensä nauroi kääpiön tarjoumusta, "me kaikki -tarvitsemme turvaa, suuret ja pienet. Mitä te nauratte apinat? -- te -ette kumminkaan ymmärrä vertauksia." - -"Ja sentään olemme tulleet vertausta katsomaan", sanoi joku joukosta -hymyillen. - -"Hyvää päivää, signor Baroncelli", vastasi Cecco del Vecchio, "te -olette kunnon mies ja rakastatte kansaa; tekee sydämelle hyvää nähdä -teitä. Mistä kaikki tämä melu?" - -"Kun paavin notaari on asettanut suuren kuvataulun torille, ja -katselijat sanovat sen tarkottavan Roomaa; ja he hautovat aivojaan, -tänä kuumana päivänä, saadakseen arvoituksen selville." - -"Ohoh!" sanoi seppä hyökäten eteenpäin niin kiivaasti, että puhuja jäi -kauas jälelle; "jos Cola di Rienzillä on tekemistä tuossa asiassa, minä -murran vaikka kalliot, päästäkseni perille." - -"Paljon me kuvista kostumme", sanoi Baroncelli ivallisesti ja -kääntyi vierikumppaneihinsa, mutta kun ei kukaan kuullut häntä, tuo -kansanyllyttäjä, mukamas, alkoi suutuksissaan pureskella huultansa. - -Puoleksi tukahutettuja valituksia ja kirouksia kuului sivulle -työnnettyjen miesten suusta sekä kovaäänistä torumista ja kimakoita -huudahduksia naisten puolelta, joitten hameita ja päähineitä ei -suuria surkeiltu, kun roteva seppä raivasi tiensä eräälle kahleilla -ympäröidylle aukealle paikalle, jonka keskelle oli asetettu mahdottoman -suuri kuvataulu. - -"Kuinka se on tuohon tullut?" huudahti joku; "minä olin ensimmäisinä -torilla." - -"Me äkkäsimme sen siinä päivän koettaessa", sanoi eräs hedelmäinmyyjä, -"eikä ketään ollut saapuvilla." - -"Mutta mistä päätätte Rienzin olevan tuossa osallisena?" - -"Kukas muu!" vastasi parikymmentä ääntä. - -"Totta kyllä! Kukapa muu?" virkkoi seppä. "Uskallanpa vannoa että tuo -hyvä mies on kuluttanut koko yön sitä itse maalatessaan. P. Pietarin -veri avita se on liiton korea. Mitä se kuvaa?" - -"Se on arvoitus", sanoi muuan miettiväinen kalaeukko, "jospa sen saisin -selville, kuolisin autuaana." - -"Varmaan se on jotakin vapautta tai veroja koskevaa", sanoi Luigi, -teurastaja, nojaten kahleisin. "Voi jos kaikki menisi Rienzin pään -mukaan, jokaisella köyhälläkin olisi lihamöykky padassa." - -"Ja tarpeeksi leipää", lisäsi eräs kalpea leipuri. - -"Älkää turhianne! Leipää ja lihaa -- joka miehellä sitä on -- mutta -mitä viiniä ihmisparat juovat! Ei uskalla kukaan ryhtyä viinitarhainsa -hoitoon", sanoi muuan viininviljelyä. - -"Hei, tuolla tulee mestari Pandulfo di Guido! antakaa tietä mestari -Pandulfolle; hän on oppinut mies; hän on suuren notaarin ystävä; hän on -selittävä meille kuvan, tehkää tietä, tehkää tietä!" - -Verkalleen ja sävyisenä Pandulfo di Guido saapui kahleitten luo, -rauhallinen, hyvinvoipa, rehellinen tiedemies, jota ei muu kuin ajan -vallattomuus olisi saanut liikkeelle hänen hiljaisesta talostaan ja -lukukammiostaan. Hän katseli kauan ja tarkkaan taulua, jonka uudet ja -kosteat värit vielä kiilsivät; se oli maalattu jotakuinkin tuon elpyvän -taiteen tapaan, jonka, tosin jyrkät ja kankeat, piirteet olivat siihen -aikaan yleiset ja jonka paljoa korkeammassa muodossa näemme seuraavan -miespolven aikana elävän Peruginon tauluissa. Kansa tungeskeli suu -auki oppineen ympärillä, kääntäen silmänsä milloin tauluun, milloin -Pandulfoon. - -"Ettekö ymmärrä", sanoi vihdoin Pandulfo, "tämän kuvan selvää ja -kouraantuntuvaa tarkotusta? Katsokaa, kuinka maalari on kuvannut -eteenne aavan ja myrskyisen meren -- nähkää, kuinka se aaltoilee --" - -"Puhukaa kovemmin -- kovemmin!" kiljui kärsimätön rahvas. - -"Hiljaa!" huusivat ne, jotka olivat aivan Pandulfon vieressä, "arvoisan -signorin puheen kuulee varsin hyvin". - -Sillävälin jotkut sukkelimmat riensivät erääsen myymäsuojaan ja -kantoivat sieltä järeän pöydän, jolle he pyysivät Pandulfon nousemaan -ja puhumaan kansalle. Kalpean oppineen, vastahakoisesti ja hämillään, -sillä hän ei ollut harjaantunut puhuja, oli suostuminen; mutta -luodessaan silmänsä laajaan ja äänettömään kansajoukkoon, hänen oma -syvä myötätuntoisuutensa heidän asiaansa innostutti ja rohkaisi häntä. -Salama välähti hänen sumastaan, hänen päänsä, joka tavallisesti oli -rinnalle vaipuneena, sai pystyisen ja uljaan ryhdin. - -"Te näette edessänne olevassa taulussa" (hän alkoi jälleen) "mahtavan -ja myrskyävän meren: sen aalloilla te huomaatte viisi laivaa; neljä -niistä on jo haaksihylkynä -- mastot poikki, aallot tunkeilevat läpi -halenneittein laitoin, niillä ei enää ole apua eikä toivoa: jokaisessa -näistä laivoista on naisen ruumis. Ettekö näe kalpeista kasvoista ja -mustanpuhuvista jäsenistä kuinka uskollisesti taituri on kuvannut -kalman karvan ja kauhun? Jokaisen laivan alla on sana, joka sovelluttaa -vertauksen todellisuuteen. Tuolla te näette Karttaagon nimen; muut -kolme ovat Troija, Jerusalem! ja Babyloni. Näillä neljällä on yhteinen -päällekirjoitus, 'Häviömme syy oli laittomuus.' Kääntäkää nyt silmänne -meren keskelle -- siellä te näette viidennen laivan, jota aallot -viskelevät, masto poikki, peräsin tiessään, purjeet repaleina, mutta -se ei ole vielä hylkynä niinkuin toiset, vaikka se pian siksi saattaa -tulla. Sen kannella on polvillaan murhepukuinen nainen; katsokaa -tarkoin hänen kasvoillaan kuvautuvaa surua, -- kuinka nerokkaasti -taiteilija on saanut sen syvyyden ja epätoivon ilmaistuksi; hän ojentaa -rukouksessa käsiänsä, hän anelee taivaan ja teidän apuanne. Huomatkaa -nyt päällekirjoitus -- 'Tämä on Rooma!' -- Niin, teidän isänmaanne -puhuu teille tässä vertauskuvassa!" - -Väkijoukko aaltoili sinne tänne, ja syvä murina alkoi voittaa -hiljaisuuden, joka siihen asti oli vallinnut. - -"Nyt", jatkoi Pandulfo, "kääntäkää katseenne taulun oikeaan reunaan, -niin saatte huomata rajuilman syyt -- saatte nähdä, miksi viides laiva -näin on joutunut perikadon partaalle, ja sen sisaret näin kärsineet -haaksirikon. Katsokaa neljää eri lajia eläimiä, jotka hirmuisista -kidoistaan syytävät tuulet ja myrskyt, jotka rääkkäävät ja kiduttavat -merta. Ensimmäisinä ovat jalopeurat, sudet ja karhut. Nämät, niinkuin -kirjoitus osottaa, ovat valtion laittomat ja julmat herrat. Niitä -lähinnä ovat koirat ja siat -- ne ovat huonot neuvonantajat ja loisina -eläjät. Kolmansina näette louhikäärmeet ja ketut -- ne ovat väärät -tuomarit ja petolliset virkamiehet ynnä ne, jotka myyvät oikeutta. -Neljänneksi, jäniksillä, vuohilla ja apinoilla, jotka puolestaan -lisäävät myrskyä, te oivallatte, kirjoituksen mukaan, tarkotettavan -tavallisia varkaita, murhamiehiä, raiskaajia ja rosvoja. Oletteko vielä -sokeita, oi roomalaiset! vai oletteko kuvan arvoituksen perillä?" - -Etäällä vankoissa palatseissaan Savellit ja Orsinit kuulivat: noitten -huutojen kai'un, jotka olivat vastauksena Pandulfon kysymykseen. - -"Mutta oletteko toivottomia!" jatkoi oppinut huutojen tauottua, -äänensä ensi värähdyksellä katkaisten huomautukset ja lausunnot, -joita jokainen oli kääntynyt tekemään vierikumppanilleen. "Oletteko -toivottomia? Eikö taulu, joka paljastaa murheenne, lupaa lainkaan -sovitusta? Nähkää, tuon kiukkuisen meren yläpuolella taivaat aukenevat -ja Jumalan kaikkivaltius astuu alas kirkkaudessaan, kuin tuomiolle; ja -Jumalan henkeä ympäröivistä säteistä kaksi säkenöivää miekkaa ulkonee -ja näiden miekkojen päällä, vihastuneina mutta pelastajina seisoo kaksi -suojeluspyhimystänne -- kaksi voimallista kaupunkinne vartijaa! Hyvästi -Rooman kansa! Arvoitus on selitetty!" - - - - -X Luku. - -Karkea henki heräjää, joka sittemmin poistaa lumouksen. - - -Sillä aikaa kuin tuo eloisa näytelmä näyteltiin Capitolin edustalla, -sen sisällä, eräässä palatsin huoneustossa, istui tämän kiihotuksen -syy ja alkuunpanija. Äänettömien kirjuriensa seurassa Rienzi näkyi -antautuneen kutsumuksensa kärsivällisyyttä kysyviin, perinpohjaisiin -valmistuksiin. Kun väkijoukon murina ja humu, huudot ja melske -vyöryivät hänen huoneesensa, hän ei näyttänyt pitävän niistä väliä -eikä hetkeksikään nousevan työstään. Koneen järkähtämättömin -säännöllisyyksin hän merkitsi isoon kirjaansa aikansa selvillä ja -siroilla kirjaimilla noita langettavia lukuja, jotka paremmin kuin -pitkät puheet ilmaisivat hänelle kansan kärsimät petokset ja antoivat -hänen käteensä tosi-asiain aseen, jota vääryyden on niin vaikea -sivuuttaa. - -"Sivu 2, nidos B", sanoi hän asioitsijan tyynellä äänellä -kirjureilleen, "katsokaapas suolaverotuloja; osasto N:o 3 -- hyvä, -hyvä. Sivu 9, nidos D minkä summan on Vescobaldi, kantomies, -ilmottanut? Mitä! kaksitoistatuhatta floriinia? -- ei enempää -- -tunnoton konna!" (Tässä kuului ulkoa korkea huuto "Pandulfo -- kauan -eläköön Pandulfo!") "Pastrucci, ystäväni, pääsi pyörii; kuuntelet tuota -melua -- oleppas hyvä ja laske vaan summat niinkuin käskin. Santi, -paljonko Antonio Tralli on jättänyt sisään?" - -Keveä kolkutus kuului ovelta, ja Pandulfo astui sisään. - -Kirjurit jatkoivat työtänsä, pikaisesti katsahtaen kalpeaan, -kunnianarvoiseen tulijaan, jonka nimi heidän suureksi kummastukseksensa -näin oli käynyt kansan huudoksi. - -"Hei, ystäväni", sanoi Rienzi varsin tyynenä ääneltään, mutta käsi -vavisten huonosti hillittyä liikutusta, "tahdotte puhua kanssani -kahdenkesken, niinhän? hyvä, hyvä -- tätä tietä." Näin sanoen hän -talutti vieraan pieneen, virastohuoneen peräiseen kammioon, sulki -huolellisesti oven ja antautuen luonteensa tavalliseen kiihkeyteen, -hän tarttui Pandulfon käteen: "Puhu!" hän huusi, "ymmärsivätkö -tulkitsemisen? -- selvititkö sen tarkoin ja kyllin tuntuvasti? -- -painuiko sen syvään heidän sieluihinsa?" - -"Kyllä, P. Pietari nähköön, kyllä!" vastasi oppinut, jonka -itseluottamus oli paisunut hänen äskeisestä havainnostaan, että hänkin -oli puhuja -- aran miehen ääretön mielihyvä. "He nielivät selityksen -joka sanan; he olivat ytimiinsä saakka liikutettuja -- saattaisit -vaikka tänä samaisena hetkenä johtaa heidät taisteluun ja nähdä heidät -sankareina. Mitä tuohon karskiin seppään tulee --" - -"Mitä! Cecco del Vecchio?" keskeytti Rienzi, "voi hänen sydämensä on -metalliin valettu -- entäs hän?" - -"Niin, hän tarttui vaatteeni liepeesen, astuessani alas puhujalavalta -(voi, olisit nähnyt minut! -- _por fede_ minulla oli aivan sinun -manttelisi -- minä olin toinen _sinä_!) ja sanoi itkien kuin lapsi, -'voi signor, minä olen vaan köyhä mies ja halpa-arvoinen, mutta jos -tämän ruumiin jokainen veripisara olisi elämä, minä antaisin sen -isänmaani edestä!'" - -"Urhea mies", sanoi Rienzi liikutettuna; "olisi Roomalla edes -viisikymmentä sellaista! Ei kukaan ole tehnyt meille enempää hyvää -omassa piirissään kuin Cecco del Vecchio." - -"Jo hänen kokoansakin he pitävät turvanaan!" sanoi Pandulfo. "Se kuuluu -joltakin kun tuollainen suuri poika laskettelee suuria sanoja." - -"Eikö noussut ääniä taulua ja sen tarkotusta vastaan?" - -"Ei ainoatakaan." - -"Aika on siis melkein ehtinyt, -- parin päivän paiste vielä, niin -hedelmät ovat koottavat. Aventini -- Laterani, -- ja sitten _pasuunan -äänen kuulette_!" Tämän sanottuaan Rienzi, käsivarret ristissä ja -silmät alas luotuina, näytti vaipuneen aatoksiin. - -"Mutta olinpa melkein unohtaa kertoa sinulle", sanoi Pandulfo, "että -rahvas olisi tahtonut tunkeutua tänne, niin kiihkeästi halusi se nähdä -sinua, mutta minä sain Cecco del Vecchion nousemaan puhujalavalle ja -kömpelöllä tavallaan selittämään sille että olisi nykyään sopimatonta -niin suurissa joukoin rynnätä luoksesi, sinulla kun on Capitolissa -paljon toimitettavia, valtiollisia ja hengellisiä asioita. Teinkö -oikein?" - -"Aivan oikein, oiva Pandulfo." - -"Mutta Cecco del Vecchio sanoo että hänen pitää tulla suutelemaan -kättäsi, ja sinun tulee odottaa häntä siksi, kun hän huomaamatta pääsee -pujahtamaan väkijoukosta." - -"Hän on tervetullut!" sanoi Rienzi puoleksi tietämättään, ollen vielä -mietteisiinsä vaipuneena. - -"Ja katsos! tuossa hän onkin" -- kun joku kirjureista ilmoitti sepän -tulon. - -"Laske hänet sisään!" sanoi Rienzi istuutuen rauhallisesti. - -Kookkaan sepän ollessa Rienzin pateilla, Pandulfoa huvitti tarkastella -hengen ihmeteltävää valtaa aineen yli. Tuo pelottava, itsepintainen -jättiläinen, joka kaikissa kansan melskeissä kohosi vertaistensa -yläpuolelle, jonka ympärille muut kokoontuivat turvaa etsien, jonka -jäntereet olivat kiveä, hermot rautaa, -- seisoi punastuen ja -vapisevana tuon järjen edessä, joka melkein oli luonut hänen omansa, -niin oli Rienzin kaunopuhelias henki sytyttänyt tuon kipinän, joka -siihen saakka oli kytenyt tuossa karkeassa povessa, ja vireillä pitänyt -sitä. Ja se todellakin, joka ensiksi herättää orjassa vapauden tunnon -ja hengen, pääsee niin lähelle kuin ihmiselle on sallittu, lähemmäksi -kuin filosoofi, lähemmäksi kuin runoilijakin, tuota Jumalan suurta -luopaa ominaisuutta! Mutta jos povi on viljelemätön, lahja antajaansa -kirota saattaa; ja se joka yht'äkkiä astuu orjuudesta vapauteen, -saattaa yhtä nopeasti muuttua vapaasta konnaksi. - -"Käy peremmäksi ystäväni", sanoi Rienzi hetken vaitiolon perästä; "minä -tiedän kaikki, mitä olet tehnyt ja tahtoisit tehdä Rooman hyväksi. Sinä -olet sen parhaimpiin päiviin ansiollinen ja olet syntynyt näkemään -niitten palajamisen." - -Seppä lankesi Rienzin jalkoihin, joka, nostaakseen ylös häntä, ojensi -kätensä, johon Cecco del Vecchio tarttui, kunnioittaen sitä suudellen. - -"Tuo suutelo ei petä", sanoi Rienzi hymyillen; "mutta nouse ylös, -ystäväni, -- tuo asento on tuleva vain Jumalalle ja hänen pyhillensä." - -"Se on pyhä, joka auttaa meitä hädässä!" älähti seppä, "ja sitä ei ole -kukaan tehnyt niinkuin sinä olet. Mutta koska", hän lisäsi, alentaen -äänensä ja iskien kiinteästi silmänsä Rienziin, niinkuin se, joka -odottaa merkkiä, paiskatakseen korvapuustin, "koska -- koska teemme -tuon suuren ponnistuksen?" - -"Olet puhunut kaikille reippaille miehille naapuristossasi -- ovatko he -kaikki valmiina?" - -"Elämään tahi kuolemaan, niinkuin Rienzi käskee." - -"Minä tahdon luettelon -- lukumäärän -- nimet -- talot ja ammatin, ensi -yönä!" - -"Saamasi pitää." - -"Joka miehen tulee omakätisesti kirjoittaa nimensä tahi puumerkkinsä." - -"Tahtosi on tapahtuva." - -"Ja kuule, käy Pandulfo di Guidon taloon tänä iltana, auringon -laskiessa. Häneltä saat tietää, missä ensi yönä olet tapaava muutamia -rohkeita miehiä; -- sinä olet ansiollinen heidän joukkoonsa luettaa. -Olet varmaan tuon tekevä!" - -"Pyhien portaitten nimessä! Olen laskeva hetket siihen asti", sanoi -seppä, tummat kasvot kirkastuen hänelle osotetun luottamuksen -ylpeydestä. - -"Sillävälin pidä silmällä naapureitasi; älä anna ainoankaan laimentua -tahi käydä arkamieliseksi, -- sinun ystävistäsi ei ainoastakaan saa -tulla petturia." - -"Kurkut poikki siltä mieheltä, vaikka hän olisi oman äitini poika, -jonka huomaan liittolaisistamme horjuvan!" sanoi hurja seppä. - -"Ha, ha!" lausui Rienzi, nauraen tuota kummallista naurua, joka oli -hänelle ominaista; "ihme! ihme! kuvataulu puhuu jo!" - - * * * * * - -Oli jo melkein hämärä kun Rienzi lähti Capitolista. Sen muurien -edustalla oleva tilava aukea oli tyhjä ja hiljainen, ja tarkoin -viittaansa kietoutuneena hän kulki mietiskellen eteenpäin. - -"Olen kiivennyt melkein huipulle", hän tuumiskeli, "ja näen nyt kuilun -ammottavan edessäni. Jos en onnistu, mikä putoaminen! Isänmaani -viimeinen toivo sortuu kanssani. Ei ylimys milloinkaan ole nouseva -ylimystä vastaan. Ei milloinkaan ole toisella plebeijillä oleva sitä -tilaisuutta ja valtaa, kuin minulla on! Rooma on sulkeutunut minuun -yhteen elämään. Kaikkien aikojen vapaus on kiintynyt korteen, jonka -tuulikin saattaa juuriltaan temmaista. Mutta oi kaitselmus! Olethan -määrännyt ja merkinnyt minun suuriin tekoihin. Kuinka askel askeleelta -olet johtanut minua tähän suurenmoiseen työhön! Kuinka jokainen hetki -on valmistanut seuraajansa. Mutta kuitenkin mikä vaara! jos epävakainen -kansa, orjuuden nöyryyttämä, vaan horjuu käännekohdassa, minä olen pois -pyyhkäisty!" - -Puhuessaan hän nosti ylös silmänsä, ja katso, hänen edessään hämärän -ensimmäinen tähti loisti rauhallisena Tarpeijan kallion louhittuihin -röykkiöihin. Tuo ei ollut suotuisa enne, ja hänen sydämensä sykki -nopeammin, kun tuo synkkä ja autio möhkäle näin äkkiä aukeni hänen -katseilleen. - -"Hirvittävä muistomerkki", ajatteli hän, "mitä pimeitä loppukohtauksia, -mitä tuntemattomia suunnitelmia olet ollut todistamassa! Kuinka monen -yrityksen, josta historia on mykkä, olet nähnyt päätettävän? Mistä -me tiedämme, olivatko ne rikoksellisia vai oikeudenmukaisia? Mistä -tiedämme, ehkä näin petturiksi tuomittua, jos hän olisi onnistunut, -olisi kuolemattomaksi vapauttajaksi ylistetty? Jos minä kukistun, -kuka on kirjoittava aikakirjani? Joku kansastako? voi! se on sokea ja -tietämätön, siinä ei ole ainoatakaan, joka voisi vedota jälkimaailmaan. -Joku patriiceistako? mihin karvaan minä silloin kuvataan! Ei -hautapatsastani ole kohoava pirstaleitten keskeltä; ei kenenkään käsi -sirota kukkia haudalleni! Kaikki muinaisen kunnian ja maineen näkyni -ovat synnyttäneet vaan ikuisen herjauksen kirouksen." - -Näin mietiskellen käännekohdassa tuota suurenmoista yritystä, johon hän -oli pyhittänyt itsensä, Rienzi jatkoi matkaansa. Hän saapui Tiberin -rannalle ja pysähtyi hetkiseksi sen tarunomaisen juoksun ääreen, johon -purppurainen ja tähtikirkas taivas loi syvään valonsa. Hän kulki sillan -poikki, joka johti Trasteveren kortteliin, minkä ylpeät asukkaat -vielä kerskaavat olevansa muinaisten roomalaisten ainoita todellisia -jälkeläisiä. Hänen askeleensa kävivät nopeammiksi ja keveämmiksi, -kirkkaampia, jos kohta ei yhtä suuremmoisia ajatuksia tulvaili hänen -rinnassaan, ja kunnianhimo sai hetkeksi uinahtaa sekä luovuttaa hänen -rasitetun mielensä hellemmän tunteen haltuun. - - - - -XI Luku. - -Nina di Raselli. - - -"Minä sanon sinulle, Lucia, etten pidä näistä kankaista; ne eivät -sovi minulle. Oletko koskaan nähnyt noin kurjia värejä? -- tämäpä -vasta purppuraa! ja tämä karmosiinia! Miksi annoit sen miehen jättää -ne? Anna hänen viedä ne huomenna muille. Käyttäkööt sellaisia tuolla -puolen Tiberiä asuvaiset signorat, jotka pitävät kaikkea venetsialaista -täydellisenä; mutta minä, Lucia, minä katson omilla silmilläni ja -päätän oman mieleni mukaan". - -"Voi rakas neiti", sanoi palvelustyttö, "jos te olisitte suuri signora, -joksi kerran epäilemättä tulette, kuinka arvokkaasti te viihtyisitte -kunniassanne! Santa Cecilia! ei ketään toista naista Roomassa -katsottaisikaan, neiti Ninan ollessa saapuvilla." - -"Emmekö opettaisi heille millaista loisto oli?" vastasi Nina. "Voi! -millaisia pitoja me pitäisimme! Etkös katsellut parvelta neiti Giulia -Savellin menneenviikkosia tanssiaisia?" - -"Kyllä, signora; ja kun te astuitte saliin helmeisessä ja -hopeanhohtavassa puvussanne, silloinpa kävi humina läpi koko parven, ja -jokainen huusi: 'Savellit ovat saaneet enkelin vieraakseen!'" - -"Hyi, Lucia; ole imartelematta tyttö." - -"Se on sula totuus, neiti, mutta nepä vasta pidot olivat, eivätkö -olleet? Voi sitä komeutta! -- viisikymmentä karmosiiniin ja kultaan -puettua palvelijaa, ja musiikki soitellen yhtämittaa. Soittoniekat -olivat tuodut Bergamosta. Eivätkö kemut olleet mieleenne? Voi, monta -kaunista sanaa saitte kuulla tuona päivänä, sen takaan!" - -"Hoh, hoo! -- en lainkaan, yhden ääni sieltä puuttui, ja se asia pilasi -koko musiikin. Mutta, tyttöseni, jos minä olisin neiti Giulia, enpäs -tyytyisikään noin kehnoihin tanssiaisiin!" - -"Vai kehnoihin! Vaikka kaikki ylhäiset sanovat että ne voittivat -Colonnain upeimmat hääpidot. Muuan neapelilainenkin, joka istui -vieressäni ja joka oli ollut nuoren kuningatar Johannan palveluksessa, -hänen naimisiin mennessänsä, sanoi ettei Neapelikaan piisannut". - -"Vaikka vaan. En minä Neapelista mitään tiedä: mutta sen minä tiedän -millainen _minun_ hovini olisi ollut, jos minä olisin se, joka en ole -ja joksi en milloinkaan tulekaan! Pitoastiat olisivat kultaa olleet, -maljat reunoihinsa saakka jalokivistä välkkyneet, ei tuumaakaan -karkeata lattiakiveä näkyvissä, kaikki olisi loistanut kullan peitossa; -pihan suihkulähde olisi pulpunnut Idän tuoksuja, paaschini eivät olisi -olleet löntteröitä nuorukaisia, jotka omaa kömpelyyttään punastuvat, -vaan suloisia poikia, Rooman ihanimmista palatseista poimittuja, jotka -vielä eivät olisi kahtatoista vuottaan nähneet; ja mitä musiikiin -tulee, voi Lucia! -- jokaisella soittoniekalla olisi ollut, seppele -päässä ja ansiosta saatu, ja parhain soittaja olisi saanut palkinnoksi, -toisten innostuttamiseksi -- ruusun minun kädestäni. Näitkös -Giulia-neidin hametta? Mitkä värit! ne olisivat sydänpäivän auringon -pimentäneet! -- keltasta ja sinistä ja oranjia ja karmiinia! Voi, hyvät -pyhimykset! -- silmiäni koko seuraavan päivän pakotti!" - -"Varmaan Giulia-neiti kadehtii teidän väriaistianne", sanoi mielistelevä -kamarineitsyt. - -"Ja mitkä eleet sitten! -- ei rahtuakaan ruhtinaallisuutta! Hän -kuljeskeli pitkin salia hännys aivan kintereillä aina; ja sitten -hän sanoi mielipuolen tavoin nauraen, 'nämät juhlahameet ovat vain -vastuksellista ylellisyyttä.' Mutta sillä, joka suuri on, ei olekaan -juhlahameita; itseäni enkä muita varten minä pukeutuisin! Joka -päivällä olisi uusi hameensa, edellistä uhkeampi; -- joka päivä olisi -juhlapäivä." - -"Minusta näytti", sanoi Lucia, "herra Giovanni Orsini peräti -pikiintyneen neitiini." - -"Hän, tuo karhu!" - -"Olkoon karhu, mutta sillä on kallisarvoinen talja. Hänen rikkautensa -ovat äärettömät." - -"Eikä tuo hullu ymmärrä käyttää niitä." - -"Eikö hän ollut nuori herra Adrian, jonka kanssa juttelitte pylväitten -luona, jossa musiikki soitteli?" - -"Kenties, -- olen unohtanut." - -"Olen kuullut ettei moni neiti unohda jalon Adrian di Castellon -armasteluja." - -"Siellä oli vaan yksi mies, jonka seura ansaitsee muistamista", vastasi -Nina huolimatta viekkaan palvelustytön viittauksista. - -"No kuka hän oli?" kysyi Lucia. - -"Vanha avignolainen oppinut!" - -"Mitä! tuo harmaapartako? No, signora!" - -"Niin", sanoi Niina vakavasti ja murheellisin äänin, "hänen puhuessaan -koko näyttämö katosi silmistäni -- sillä hän puhui minulle _hänestä_." - -Tätä sanoessaan signora huokasi syvään, ja kyyneleet kiilsivät hänen -silmissään. - -Kamarineitsyt kohotti halveksuen huulensa ja kummastellen katseensa, -uskaltamatta kuitenkaan mitään vastata. - -"Aukaise akkuna", sanoi Niina hetkisen kuluttua, Ja anna minulle tuo -paperi Älä sitä, tyttö -- vaan nuot säkeet, jotka eilen lähetettiin -minulle. Kuinka! oletko sinä italialainen, eikä vaistosi sano, että -puhun Petrarcan runoista?' - -Istuen avonaisen akkunan ääressä, josta lempeä ja kirkas kuutamo -hiiviskeli sisään, vieressään lamppu, jonka valolta hän oli -kaihtavinaan silmiänsä, vaikka todella koettaen peittää kasvojansa -Lucialta, nuori signora näkyi vaipuneen noihin hempeisin sonetteihin, -jotka silloin saivat Italian päät pyörälle ja sydämet syttymään. - -Syntyisin köyhtyneestä perheestä, jota, vaikka se kerskaili -polveutuvansa eräästä Rooman konsulisuvusta, nykyään tuskin saatettiin -lukea jalosukuisten alhaisimpaankaan luokkaan, Nina di Raselli oli -vanhempainsa pilattu lapsi -- epäjumala ja tyranni. Hänen ponteva ja -itsekäs luonteensa sai hänen vallitsemaan siinä, missä hänen olisi -tullut totella; ja niinkuin kaikkina aikoina mielentaipumus voi -irtautua tavoista, hän oli itselleen omistanut ja samassa voittanut -etuoikeutetun riippumattomuuden, vaikka hän eli sellaisessa maassa -ja ilmanalassa, jossa nuoret ja naidut hänen sukupuoltansa yleisesti -ovat kiinnikahlehditut. Hänellä tosin oli enemmän oppia ja neroa, kuin -mitä tavallisesti sen ajan naisten osana oli, ja tarpeeksi kumpaakin, -ollakseen vanhempainsa ihmelapsi; hän oli myöskin saanut osakseen -erinomaisen kauneuden, mitä he enemmän ihailivat, ja lannistumattoman -ylpeyden, mitä he enemmän pelkäsivät -- ylpeyden, jossa oli tuhansia -helliä ja vienoja ominaisuuksia siinä, missä hän rakasti, ja joka -todella hänen rakastaessaan näytti haihtuneen. Kerrassaan turhamainen, -mutta kuitenkin ylevämielinen, järkevä ja kuitenkin intohimoinen; -hänen turhamaisuudessaanko ja komeudessaan oli valtavaa suurellisuutta --- hänen kiukuttelemisessaan ihanteellisuutta; hänen vikansa olivat -osa hänen loistostaan, ilman niitä hän olisi näyttänyt vähemmän -naiselta, ja jokainen, joka tunsi hänet, arvosteli kaikkia naisia -hän en mukaansa. Vienommat ominaisuudet eivät näyttäneet hänen -rinnallaan hurmaavammilta, vaan mitättömämmiltä. Hänessä ei ollut -tavallista kunnianhimoa, sillä hän oli itsepintaisesti kieltäytynyt -monista liitoista, joita Rasellin tytär tuskin olisi saattanut toivoa. -Rooman ylimysten tietämättömyys ja raaka valta näyttivät hänen -mielestään, joka oli täynnä kunnian runollisuutta sen hekumaa ja suloa, -barbaariselta ja ilettävältä, samassa pelottavalta ja halveksittavalta. -Sentähden hän oli täyttänyt kahdennenkymmenennen vuotensa naimattomana, -mutta ei lemmettömänä. Hänen luonteensa viatkin ylensivät hänen -luomansa lemmen ihannetta. Hän tarvitsi jonkun olennon, jonka ympärille -hänen huikentelevammat ominaisuutensa saattaisivat kokoontua; hän -tunsi, että missä hän rakastaisi, siinä hänen täytyisi jumaloida; -- -hänelle ei riittänyt mikään tavallinen epäjumala nöyryyttämään niin -voimallista ja mahtavaa mieltä. Päinvastoin keveämmästä aineesta -muovaeltuihin naisiin verraten, joita hetkisen aikaa haluttaa -tyydyttää suloisen valtansa oikkuja -- kun hän rakasti, hänen täytyi -lakata käskemästä; ylpeyden kerrassaan nöyrtyä jumaloimiseksi. Niin -harvinaisia olivat ne ominaisuudet, joihin hän saattoi kiintyä, niin -vaatimalla vaati hänen ylpeytensä että niitten täytyi olla yläpuolella -hänen omiansa, mutta samanlaatuisia, että hänen rakkautensa ylensi -esineensä Jumalan kaltaiseksi. Tottuneena halveksimaan, hän tunsi -kaiken hekuman, mikä kunnioittamisessa on! Ja jos hänen osansa olisi -oleva tulla yhdistetyksi näin rakastettuun, hänen luontoansa olisi -ylentävä tuo, jonka puoleen hän katsoi. Hänen kauneutensa -- lukija, -jos milloinkaan menet Roomaan, olet Capitolissa näkevä cumaelaisen -Sibyllan kuvan, jota, vaikka sitä usein jäljennetään, ei mikään -jäljennös voi heikostikaan edustaa. Pyydän ettet sekota tätä sibyllaa -toisiin, sillä Rooman taulukokoelmat ovat tulvillaan sibylloita. Se -sibylla, josta minä puhun, on tumma, ja sen kasvoissa itämainen leima; -turbaani ja vaippa, vaikka ne ovatkin loistavat, himmentyvät poskien -uhkuvien, mutta läpikuultavien ruusujen rinnalla: hiukset olisivat -mustat paitsi tuota kultaista hehkua, joka lieventää ne väriksi ja -loistoksi, jota vain etelässä nähdään, ja etelässäkin mitä harvimmin; -kasvojenjuonteet, jos kohta eivät kreikkalaiset, ovat kuitenkin -virheettömät; suu, otsa, uhkeat, erinomaiset piirteet, kaikki on -inhimillistä ja hekumallista, ilme jotakin ylevämpää, vartalo ehkä -sulouden täydellisyyteen, kuvanveistotaiteen suhteisin, Ateenan mallien -herttaisuuteen nähden liian täyteläinen, mutta tuossakin uhkuvassa -viassa löytyy majesteettia. Katsele kauan tuota taulua, se lumoo, se -vallitsee silmän. Sitä katsellessasi joudut viisi vuosisataa taapäin. -Näet edessäsi Nina di Rasellin elävän kuvan. - -Mutta nuot kehittyneet ja ylevät ajatukset, joissa Petrarca, olkoon -hän kuinka suuri runoilija tahansa, usein sekottaa turhantapaisuuden -intohimoihin, eivät tuona hetkenä täyttäneet ihanan Ninan mieltä. -Hänen silmänsä eivät olleet suunnatut kirjoitukseen, vaan akkunan -alla olevaan puutarhaan. Vanhoihin hedelmäpuihin ja riippuviin -viiniköynnöksiin loihe kuuvalo; ruohonpäisen mutta huonohoitoisen -nurmikon keskellä pulppusi ja kimalteli kuuvalossa vesi pienoisesta -suihkulähteestä, jonka täydelliset suhteet kertoivat kauan sitten -olleista ajoista. Tuo oli rauhainen ja kaunis näky, mutta sen rauhaa -eikä kauneutta ei ajatellut Nina, erääsen puutarhan synkimpään kohtaan -oli hänen katseensa luotu; siellä olivat puut tiheimmät ja peittivät -näkyvistä Rasellin taloa ympäröivän matalan, mutta vankan muurin. -Nina huomasi oksien liikahtavan ja pensastosta varovaisesti ja hiljaa -hiipivän esiin yksinäisen henkilön, jonka pitkä, synkkä varjo lankesi -ruohostolle. Se lähestyi akkunaa ja äänönen huoahti Ninan nimen. - -"Pian, Julia!" huudahti hän, kääntyen palvelustyttönsä puoleen: "pian, -nuoraportaat tänne! hän se on! hän on tullut! Kuinka hidas sinä olet, -riennä tyttö, -- hän saatetaan havaita! Tuolla, -- oi riemua -- oi -riemua! -- Lemmittyni, sankarini, Rienzini!" - -"Sinun luonasi!" sanoi Rienzi, astuen huoneesen ja kietoen käsivartensa -hänen puoleksi poiskäännetyn vartalonsa ympärille, "mikä yö on muille, -on päivä minulle." - -Tervehdyksen suloiset ensi hetket olivat ohitse; Rienzi istui -lemmittynsä jalkoihin, pää leväten hänen polvillaan -- silmät katsoen -hänen silmiinsä -- kädet käsissä. - -"Ja minun tähteni sinä uhmaat nuot vaarat", virkkoi rakastava, -"ilmitulon häpeän, vanhempaisi vihan!" - -"Mitä ne ovat sinun vaarojesi rinnalla? Voi taivas, jos isäni tapaisi -sinut täältä, olisit kuoleman oma!" - -"Hän pitäisi tuon sitten niin suurena alennuksena, kun sinä, ihana -Nina, joka saattaisit mennä Rooman ylhäisinten avioksi, tuhlaat -rakkautesi plebeijiin -- vaikka hän onkin keisarin pojanpoika." - -Ninan ylpeä sydän soveltui hyvin hänen rakastajansa haavoitettuun -ylpeyteen: hän huomasi kivun, joka piili hänen vastauksessaan, vaikka -se huolettomasti lausuttiin. - -"Olethan kertonut minulle", hän sanoi, "tuosta suuresta Mariuksesta, -joka ei ollut ylhäisiä, mutta josta mahtavin Colonna ilolla johtaisi -sukuansa, ja tiedänhän että sinä, puhtaana hänen paheistaan, olet -pimentävä Mariuksen maineen!" - -"Suloista imartelua, ihana profeeta!" sanoi Rienzi kolkosti hymyillen, -"eivät milloinkaan ole rohkaisevat tulevaisuudenlupauksesi olleet -minulle tervetulleempia kuin nyt, sillä sinulle minä haluan sanoa, -mitä en kenellekään muulle ilmaisisi -- minun sieluni on sortua tuon -ankaran taakan alle, jonka siihen olen sälyttänyt. Minä tarvitsen uutta -rohkeutta, tuon pelottavan hetken lähestyessä, ja sinun sanoistasi ja -katseistasi minä olen sitä ammentava." - -"Oi", vastasi Nina, punastuen puhuessaan, "ihana on todellakin osani, -jonka olen ostanut rakkaudellani; ihanaa olla osallinen vaiheistasi, -rohkaista sinua epäilyksessä, kuiskaella toivoa vaarassa." - -"Ja voittoriemuni sulostuttaa!" lisäsi Rienzi intohimoisesti. "Oi! -jos tulevaisuus kerran on näille ohimoille painava laakeriseppeleen, -joka isänmaan pelastajalle suodaan, mikä riemu, mikä palkkio on -oleva saada laskea se sinun jalkojesi eteen! Kenties noina pitkinä, -yksinäisinä väsymyksen ja heikkouden hetkinä, jotka täyttävät väliajat --- raittiin ajatuksen loman, kiihottavan toiminnan käännekohtien -välillä -- kenties olisin horjunut ja laimentunut, ja karkottanut -Rooman unelmanikin, elleivät ne olisi yhtyneet unelmiini sinusta! -- -ellen olisi kuvannut itselleni hetkeä, jolloin kohtaloni nostaisi -minut syntyni yläpuolelle; jolloin isäsi ei pitäisi häpeänä antaa -sinua minun syleilyyni, jolloin sinäkin seisoisit Rooman naisten -joukossa muita kaikkia kunniakkaampana, niinkuin olet kauniimpikin; ja -jolloin näkisin tuon komeuden, jota koko sieluni inhoo, käyvän minua -miellyttäväksi ja ja suloiseksi, koska se sinua miellyttää! Niin, -tuo on innostuttanut minua, kun rajummat ajatukset ovat säikähtyneet -tiehensä tarkoitusperäänsä ympäröivistä aaveista. Oi, oma Ninani! -pyhän, voimallisen, kestävän täytyy todella sen rakkauden olla, joka -elää samassa puhtaassa ja ylhäisessä ilmassa, kuin se, joka elähyttää -minun vapauden ja maineen toiveitani." - -Tämä oli kieltä, joka vielä enemmän kuin uskollisuuden vakuutukset -ja suloiset ylistykset, jotka puhkeavat sydämen kyllyydestä, oli -sitonut Ninan ylpeän ja huikentelevaisen sielun kahleisin, joihin hän -mielellään suostui. Ehkä kuitenkin, Rienzin poissa ollessa, hänen -heikompi luontonsa kuvaeli hänelle tulevaista voittoriemua, jolloin hän -nöyryyttäisi korkeasukuiset signorat ja pimentäisi Rooman ylhäisten -raa'an ylöllisyyden; mutta hänen läsnäollessaan ja kuunnellessaan -hänen ylevämpää ja jalompaa kunnianhimoaan, joka vielä oli kaikkien -itsekästen tunteitten, paitsi hänen toiveensa, tahrasta vapaa, hänen -korkeimmat harrastuksensa yhtyivät Rienzin suunnitelmiin, hänen -mielensä pyrki samaan korkeuteen, ja hän ajatteli vähemmän omaa -ylennystään kuin Rienzin kunniaa. Hänen ylpeydellensä oli suloista olla -Rienzin salaisinten ajatusten ja rohkeimpien yritysten ainoa uskottu, -nähdä eteensä paljastettuna tuo monimutkainen ja juonitteleva henki, -saada tietoihinsa sekä sen epäilykset ja heikkoudet että sankariuden ja -mahdin. - -Ei mikään voinut olla vastakohtaisempaa kuin Rienzin ja Ninan, ja -toiselta puolen Adrianin ja Irenen lempi; jälkimäisessä kaikki oli -nuoruuden unelmaa, haaveilua, tavatonta; he eivät koskaan puhuneet -tulevaisuudesta, he eivät sekottaneet mitään muita toiveita lempeensä. -Vallanhimoa, kunniaa, korkeita maailman pyrinnöitä ei ollut olemassa -heidän yhdessä ollessaan; heidän lempensä oli niellyt maailman, -jättämättä muuta näkyvää auringon alle, kuin itsensä. Mutta Ninan -ja hänen rakastajansa intohimo oli monimutkaisempien luonteiden ja -kypsyneimpien vuosien intohimo; se oli koottu tuhansista tunteista, -joista jokainen oli luonnollisesti erotettu, mutta rakkauden mahtavan -kohdistamisen kautta käännetty yhteen polttopisteesen; heidän puheensa -oli maailmasta; maailmasta he ottivat ravinnon, joka sitä elätti; -heidän puheensa ja ajatuksensa koskivat tulevaisuutta; sen unelmista -ja kuvitellusta kunniasta he tekivät itselleen kodin ja alttarin, -heidän lemmessään oli enemmän järkinäistä kuin Adrianin ja Irenen; -se oli soveliaampi tähän karkeaan maahan; siinä oli myöskin enemmän -myöhäisemmän rautakauden kuohahdusta ja vähemmän ensimmäisen kultaisen -ajan runollisuutta. - -"Täytyykö sinun nyt jättää minut?" sanoi Nina, jonka poski ei enää -kääntynyt hänen huulistansa eikä vartalo hänen jäähyväissyleilystään. -"Kuu on vielä korkealla; lyhyen hetken olet vaan suonut minulle." - -"Yhden hetken! Voi!" sanoi Rienzi, "on lähes puoliyö -- ystävämme -odottavat minua." - -"Lähde sitten, sieluni parempi puoli, lähde; Nina ei hetkeäkään tahdo -pidättää sinua noista korkeammista päämääristä, jotka tekevät sinun -niin rakkaaksi Ninalle. Milloin -- milloin tapaamme toisemme jälleen?" - -"Emme", sanoi Rienzi ylpeänä, koko sielunsa hänen otsallaan, "emme -näin varkain, emme! emmekä näin kuin minä olen kohdannut sinua -tuntemattomana, ylönkatsottuna orjana! Kun ensi kerran näet minut, olen -oleva Rooman poikain etupäässä, sen sankarina, sen pelastajana! taikka ---" sanoi hän alentaen äänensä -- - -"Siinä ei ole _taikkaa_!" sanoi Niina, kietoen käsivartensa hänen -ympärilleen ja hänen innostuksensa valtaamana; "olet oman kohtalosi -lausunut." - -"Yksi suutelo vielä, -- jää hyvästi! -- kymmenes päivä huomenesta -valaisee Rooman vapauttamistyön." - - - - -XII Luku. - -Walter de Montrealin kummalliset seikkailut. - - -Samana iltana ja varhaimpien tähtien vielä loistaessa yli kaupungin -Walter de Montreal, palatessaan yksin Santa Maria del Priorta-nimisen -kirkon yhteydessä olevaan luostariin, (jotka molemmat kuuluivat -hospitaaliritareille ja joista jälkimäisessä Montreal asui) seisahtui -autioitten raunioiden keskelle, jotka olivat hänen polkunsa -varrella. Vaikka hän oli vain hiukan perehtynyt klassillisiin -muistoihin ja paikan entisyyteen, nuot kukistuneen mahtavuuden häntä -ympäröivät todistajat eivät olleet vaikuttamatta häneen; tuo oli -jättiläs-emovainajan mahdottoman suuri luuranko. - -"Nyt", hän ajatteli, katsellessaan ympärillään kaikkialla näkyviä -katottomia pylväitä ja sortuneita seiniä, joihin tähtein valo paistoi -kelmeinä ja kuulakkaana, joiden takalolla Frangipanin taistelukuntoiset -linnoitukset uhkaavina kohosivat, puoleksi peittäytyen tummiin lehviin, -jotka versoivat muinaisuuden pyhäköitten ja palatsien keskellä -- -luonto pilkaten taiteen haperuutta, "nyt", hän ajatteli, "kirjamiehet -joutuisivat ihmeellisiin ja haaveileviin menneisyyden näkyihin. -Mutta minulle nuot korkean kunnianhimon ja kuninkaallisen loiston -muistomerkit vaan luovat tulevaisuuden kuvia. Rooma elpynee vielä, -seitsenkukkulaisine kruunuineen, tuo voimakkaimman käden ja rohkeimman -soturin ryöstösaalis, mutta ei omien kunnottomien lastensa, vaan -vieraan rodun uudistaman veren kautta. Wilhelm Äpärä saattoi tuskin -saada reippaista Englannin pojista niin helppoa voittoa, kuin Walter -Jalosukuinen saanee noista Rooman kuohilaista. Ja kumpi vallotus olisi -kunniakkaampi -- raakalaissaari vaiko maailman pääkaupunki? Pieni askel -on kenraalista podestaksi -- pienempi askel podestasta kuninkaaksi!" - -Näin pohtien hurjaa, mutta ei aivan pilvenperäistä kunnianhimoaan, -Montreal kuuli nopsaa, kevyttä astuntaa ruohostosta ja katsahtaessaan -ylös, hän huomasi pitkän naishenkilön laskeutuvan alas pitkin monien -luostarien peittämää kukkulan rinnettä kohden Aventinin juurta. Hän -varasi askeleitaan pitkällä sauvalla ja liikkui niin kimmoisasti ja -pystyisenä, että kun hänen kasvonsa tähtien valossa tulivat näkyviin, -oli hämmästyttävää huomata niitten olevan vuosien kuluttamat -- -ankara, jyrkkä muoto, kuihtunut, syvään uurrettu, mutta jonkinlainen -säännöllisyys ulkopiirteissä. - -"Armias Neitsyt!" huusi Montreal säikähtäen, kun nuot kasvot kiiluivat -häneen, "onko mahdollista? Se on hän! -- se on --" - -Hän syöksähti eteenpäin ja seisahtui aivan vanhuksen eteen, joka näytti -yhtä hämmästyneeltä, vaikka pelästyneemmältä nähdessään Montrealin. - -"Olen vuosia etsinyt sinua", virkkoi ritari katkaisten ensiksi -äänettömyyden, "vuosia, pitkiä vuosia -- omatuntosi sanokoon sinulle -miksi." - -"_Minunko_, mies verinen!" huusi vaimo, vavisten raivosta tahi pelosta, -"uskallatko _sinä_ puhua omasta tunnosta? _Sinä_ raiskaaja, ryöväri --- elinkeinoltasi murhamies! Sinä ritariutesi ja syntysi häpeä! -Sinä, jolla on puhtauden ja rauhan risti rinnassasi! Sinäkö puhut -omastatunnosta, tekopyhä! -- sinäkö?" - -"Vaimo -- vaimo!" sanoi Montreal rukoillen ja melkein pelästyen tuon -heikon vanhuksen tulista kiukkua, "olen ollut pattoinen sinua ja omiasi -vastaan. Mutta muista monet puoleni! varhainen rakkauteni kovaonniset -esteet -- varomaton valani -- vastustamaton kiusaus! Kenties", -hän lisäsi ylpeämpänä, "kenties minulla vielä on voimaa sovittaa -erehdykseni ja haarniska ylläni P. Pietarin seuraajalta, jolla on valta -sekä päästää että sitoa, saada -- --" - -"Luopio ja kadotettu!" keskeytti vaimo, "haaveksitko väkivallan voivan -ostaa lunastusta tahi että milloinkaan voisit sovittaa menneisyyttäsi? -Jalo nimi häväistynä, isän sydän murrettuna, kirous kuolevan huulilla! -Niin, tuo kirous, minä kuulen sen nyt, se soi hirvittävänä korvissani, -niinkuin silloin, kun vaalin hänen tomuansa, josta henki teki lähtöä. -Se on takertunut sinuun -- se ahdistaa sinua -- se on haarniskasi -lävistävä -- se on musertava sinut valtasi kukkulalla! Nero hukkaan -joutunut -- kunniantunto sammunut -- katumus tekemättä -- elämä -väkivaltaa, kuolema häpeää -- surmasi rikostesi sikiö! Tähän, tähän -vanhuksen kirous sinut tuomitsi! _Ja sinä olet tuomittu!_" - -Nämät sanat pikemmin kiljuttiin kuin lausuttiin, ja puhujan säkenöivät -silmät, kohotettu käsi ja laajentunut vartalo -- aika -- ympäröivien -raunioiden yksinäisyys -- kaikki vaikuttivat, että tuo kauhistava -kirous sai ennustuksen luonteen. Soturi, jonka pelotonta rintaa vastaan -sadat keihäät tehottomina olivat taittuneet, lankesi kauhistuneena ja -masentuneena maahan. Hän tarttui raivostuneen syyttäjän hameenliepeesen -ja huusi tukahutetuin ja ontoin äänin: "Säästä minua, säästä minua!" - -"Säästääkö sinua!" sanoi heltymätön vanhus; "säästitkö _sinä_ -milloinkaan miestä vihassasi, tahi naista himossasi! Voi, matele -maassa, ryömi - ryömi! -- villi petohan oletkin, jonka silonen nahka -ja kaunis karva ovat soaisseet varomattomat näkemästä kynsiä, jotka -viiltävät ja hampaita, jotka raatelevat; -- ryömi, niin vanhan ja -voimattoman jalka tallaa sinua!" - -"Velho!" huusi Montreal äkkinäisen raivon ja mielettömän ylpeyden -päästessä valtaan, ja hypähtäen pystyyn täyteen mittaansa. "Peikko! -Olet mennyt rajojen yli, joihin asti kärsivällisyyteni, muistaen ken -olet, sinun päästi. Olin melkein unohtaa että sinä olet ottanut minun -osani -- minä olen syyttäjä! -- Vaimo! tuo poika, -- älä vapise, puhu -suoraan, älä valehtele, -- sinä olit varas!" - -"Sinä minulle neuvoit, kuinka varastaa --" - -"Luovuta -- anna takasin hän!" keskeytti Montreal, polkien maahan niin -voimakkaasti, että marmorijäännösten pirstaleet murskaantuivat hänen -rautaisen kantapäänsä alla. - -Vaimo ei paljoa peljästynyt kiivautta, joka olisi Italian julmimman -soturin saanut vapisemaan; mutta hän ei heti vastannut. Hänen -kasvojensa luonne muuttui intohimosta vakavan, tarkan ja kolkon -miettimisen ilmeeksi. Vihdoin hän vastasi Montrealille, jonka käsi -oli siirtynyt miekan kahvaan, enemmän pitkän tottumuksen vaistosta, -suututtuaan, tahi kun häntä vastustettiin, kuin verenvuodatuksen -aikomuksesta; tähän, vaikka hän olikin kiivas ja kostonhimoinen, hän -oli kykenemätön vastustaessaan naista -- kaikkein enemmän tuota, joka -oli hänen edessään. - -"Walter de Montreal", sanoi hän, ääni niin tyynenä, että se melkein -kuului sääliväiseltä, "tuo poika ei ole luullakseni koskaan tuntenut -veljeä eikä sisarta, tuo ainoa lapsi, kerran ylhäistä ja mahtavaa -sukua sekä isän että äidin puolelta, vaikka nyt kumpaiseltakin häpeään -joutunut -- miksi olet niin kärsimätön? kohta saat kuulla pahimman -- -tuo poika on kuollut!" - -"Kuollut!" kertoi Montreal hypähtäen ja käyden kalpeaksi, "kuollut -- -ei, ei, -- älä sano tuota! Hänellä on äiti -- sinä tiedät että hänellä -on! -- lempeä, hellä, huolehtiva, toivova äiti! -- eihän? -- ei, hän ei -ole kuollut!" - -"Voitko heltyä äitiä muistellessasi?" virkkoi vanhus, nähtävästi -provencelaisen äänen liikuttamana. "Mutta ajattele, eikö ole parempi -että hauta on pelastanut hänet elämästä, joka on täynnä irstaisuutta, -verenvuodatusta ja rikosta? Parempi nukkua Jumalassa kuin valvoa -pahojen seurassa." - -"Kuollut?" kertoi Montreal; "kuollut! -- armaani niin nuorena, -- nuot -silmät -- äitinsä silmät -- niin varhain suljetut?" - -"Onko sinulla muuta sanottavaa? Näkösi pelottaa naisellisuuden -sielustani! -- anna minun lähteä." - -"Kuollut! uskonko sinua? vai ilkutko minulle? Olet lausunut sinun -kirouksesi, kuule minun varotustani: -- jos tämän olet valehdellut, -viimeinen hetkesi on kauhistava sinua, ja kuolinvuoteesi on oleva -epätoivoisen kuolinvuode!" - -"Sinun huulesi", vastasi vaimo halveksuvasti hymyillen, "paremmin -soveltuvat riettaita lupauksia lausumaan onnettomille neidoille, kuin -uhkausta, joka kuuluu painavalta vaan sen tullessa hyvän suusta. -Hyvästi!" - -"Seis, heltymätön vaimo, seis! -- missä hän lepää? Messuja -veisattakoon! papit rukoilkoot! -- isän patot älköön langetko tuohon -pienokaiseen!" - -"Florensissa!" vastasi vaimo hätäisesti. "Mutta kiveä ei ole -merkitsemässä kuolleen hautaa. Poikavainajalla ei ollut nimeä!" - -Odottamatta muita kysymyksiä vaimo lähti jatkamaan matkaansa; ja tiheä -vehmasto ynnä polun mutkallisuus pian riistivät hänen pahaenteisen -haahmonsa tuolta autiolta maisemalta. - -Montreal, jäätyään yksin vaipui syvään ja raskaasti huoaten maahan; -hän peitti kasvonsa käsillään, ja hänen murheensa puhkesi valloilleen. -Hänen rintansa kohoili, hänen koko runkonsa tärisi, hän itki ja nyyhki -ääneensä kaikin sellaisen miehen pelottavin rajuuksin, jonka intohimot -ovat voimalliset ja hurjat, mutta jolle murheen syvyys yksin on outo ja -vieras. - -Hän oli melkoisen ajan näin suunniltaan ja masentuneena, alkaen -vähitellen tyyntyä, sen mukaan kuin kyyneleet huojensivat hänen -mielentilaansa, ja hän lopuksi oli pikemmin kolkkojen haaveilujen -kuin synkän murheen vallassa. Kuu oli korkealla, ja aika myöhäinen, -kun hän nousi. Enää ei paljon mielenliikutuksen merkkiä näkynyt -hänen kasvoillaan, sillä Walter de Montreal ei ollut niitä miehiä, -joissa suru pääsee viipymään tai jotka murhe painaa tuohon ainaiseksi -juurtuneesen synkkämielisyyteen, mikä pimentää ne, joiden tunteet -ovat kestävämmät, mutta liikutus vähemmän myrskyinen. Hänen olivat -tosiranskalaisen luonteen alkuaineet, vaikka liioiteltuina: hänen -totisimpiin ja syvimpiin ominaisuuksiinsa yhtyi huikentelevaisuutta ja -epävakaisuutta; hänen terävän älynsä teki usein oikku mitättömäksi, -hänen ääretön kunnianhimonsa sai väistyä jonkun turhamaisen kiusauksen -tieltä, ja hänen kimmoinen, eloisa ja ylevämielinen luontonsa oli -uskollinen vaan sodan kunnianpyynnille, uskaltavan ja myrskyävän -elämän runollisuudelle sekä tuon hellän intohimon vaikutelmille, jonka -väristystä paitsi ei mikään ritariuden kuva ole täydellinen, ja jossa -hän saattoi osottaa tunnetta, hellyyttä ja kuuliasta hartautta, minkä -tuskin olisi luullut soveltuvan hänen rajattomaan kevytmielisyyteensä -ja säännöttömiin elintapoihinsa. - -"No niin", hän sanoi, nousten verkalleen pystyyn, ja käärittyään viitan -ympärilleen jatkoi matkaansa, "_itseäni_ ei tuo murhe kossut. Mutta -tuska on mennyttä ja pahin on tunnettu. Takasin nyt niihin seikkoihin, -jotka eivät koskaan kuole -- levottomiin toimiin ja hurjiin yrityksiin. -Tuon ämmän kiro vertani vielä hyytää ja tässä yksinäisyydessä on -jotakin pelottavaa ja kamalaa. Hei! mikäs valon välke tuo on?" - -Valo, jonka Montrealin silmä äkkäsi, oli melkein tähden näköinen, -tuskin suurempi, mutta punertavampi ja loimottavampi. Itsessään siinä -ei ollut mitään tavatonta; se olisi saattanut näkyä joko luostareista -tahi mökkilöistä. Mutta se loisti siltä puolelta Aventiniä jossa ei -ollut elävien asunnoita, vaan ainoastaan tyhjiä raunioita ja sortuneita -pylväskäytäviä, joiden muinaisten asukasten nimetkin ja muistot olivat -kuolleet. Huomatessaan sen, Montrealista alkoi tuntua hiukan oudolta, -sen luodessa kirkkaan valonsa kolkkoon maisemaan, sillä hän ei ollut -aikansa taika-uskosta vapaa, ja parhaallaan oli juuri aaveitten -ja henkien kummittelemisen hetki. Mutta pelko, tämän tahi tulevan -maailman, ei pystynyt kauvoja häiritsemään paatuneen rauhanrikkojan -mieltä, ja hetkisen epäröittyään hän päätti poiketa tieltään tutkimaan -ilmiön syytä. Tietämättään tuo sotaisa barbaari suuntasi kulkunsa -poikki mainehikkaan tahi pahamaineisen Isiksen temppelin sijan, jossa -kerran oli vietetty noita hurjia yöjuhlia, joista Juvenaali kertoo, -ja saapui vihdoin erään tiheän, synkän pensaston luo, jonka keskellä -olevasta aukosta tuo salaperäinen valo loisti. Tunkeutuen läpi sakean -vesakon, soturi huomasi edessään laajat, harmaat ja katottomat -rauniot, joitten sisältä kuului epäselvää, matala-äänistä puhetta. -Akkunantapaisesta aukosta, kymmenkunta jalkaa maasta, purkautui -valo yli sankkavarjoisen nurmen, virraten viereiseen, ränstyneesen -pylväskäytävään. Provencelainen seisoi, siitä tietämättään, itse -temppelin muinoin pyhittämässä paikassa: Vapauden pylvässalissa ja -kirjastossa (Rooman ensimmäisessä yleisessä kirjastossa). Raunioiden -seinä oli lukemattomien köynnösten ja villien pensaskasvien peitossa, -eikä Montreal tarvinnut suurta notkeutta kavutakseen näiden avulla -aukon kohdalle ja tuuheitten lehvien peittämänä hänen sopi katsella -sisään. Hän näki pöydän, jolla paloi vahakynttilöitä, niiden keskellä -oli ristiinnaulitun kuva, paljastettu väkipuukko, aukaistu paperikäärö -ja vaskinen malja. Satakunta pitkiin viittoihin puettua miestä, mustat -naamarit silmillä seisoi liikkumatta ympärillä; ja yksi muita pitempi, -ilman salapukua ja naamaritta -- jonka kalpea otsa ja synkät piirteet -näyttivät tuossa valaistuksessa vielä kalpeammilta ja synkemmiltä -tuntui lopettavan tovereilleen pitämäänsä puhetta. - -"Niin", hän sanoi, "Lateranin kirkossa minä viimeisen kerran vetoan -kansaan. Paavin vikaarin kannattamana, itse paavin virkamiehenä, minä -olen näyttävä että uskonto ja vapaus -- marttyyrit ja sankarit -- ovat -liittyneet yhteen. Tämän perästä sanat ovat turhia, toiminnan täytyy -alkaa. Tämän ristiinnaulitun kuvan nimessä minä panen uskoni, tämän -terän kautta minä pyhitän elämäni Rooman uudestasyntymisen hyväksi! -Ja te (silloin ei tarvita naamareita eikä kaapuja! )torventoitotuksen -kuullessanne ja yksinäisen ratsastajan nähdessänne, te vannokaa -kokoutuvanne Tasavallan lipun juurelle ja vastustavanne sortajan aseita --- sydämestänne ja sielustanne, henkeen ja vereen, kuoleman pelotta ja -niin totta kuin toivotte lunastusta!" - -"Me vannomme -- me vannomme!" huusi jokainen ääni ja joukko tunkeutui -kohden ristiä ja asetta. Vahakynttilät peittyivät tungokseen, eikä -Montreal saattanut nähdä juhlallista toimitusta eikä kuulla valankaavan -kuisketta. Mutta hän saattoi arvata ettei sen ajan salaliittojen -tavallisia menoja -- joiden mukaan jokaisen salaliittolaisen oli -vuodattaminen muutamia pisaroita omaa vertansa, merkiksi siitä, -että itse elämäkin oli yritykselle pyhitetty -- tässäkään jätetty -noudattamatta, sillä joukon jälleen hajaantuessa sama henkilö, joka -äskenkin oli puhunut kokoontuneille, nosti ylös maljan molemmin käsin --- jolloin hänen vasemmasta, paljastetusta käsivarrestaan veri verkkaan -tipahteli maahan -- ja lausui juhlallisin äänin, silmät ylöspäin -nostettuina: - -"Temppelisi raunioitten keskellä, oi Vapaus! me roomalaiset pyhitämme -sinulle tämän juomauhrin! Me, joita mitkään väärät ja valheelliset -jumalat eivät tue eivätkä innostuta, vaan sotajoukkojen Herra ja Hän, -joka alas maahan astuttuaan, ei kääntynyt keisarien eikä ruhtinasten, -vaan halpojen kalastajien ja maamiesten puoleen -- valiten alennetuista -ja köyhistä ilmestyksen lähettiläitä." - -Sitten kääntyen äkkiä seuralaisiinsa ja kasvojen ilme kummallisesti -vaihdellen, juhlallisesta hartaudesta sotaiseen ja hehkuvaan -innostukseen kirkastuen, hän huusi korkealla äänellä: "Kuolkoon -tyrannius! Eläköön tasavalta!" Tämän käänteen vaikutus oli pelottava. -Jokainen kuin tahdottomasti ja vastustamattomasta pakosta tarttui -miekkaan, kertoen nuot sanat; muutamat tempasivat ne tupestaan, -ikäänkuin valmiina heti ryhtymään toimeen. - -"Olen nähnyt tarpeeksi, nyt ne eroavat", sanoi Montreal itsekseen, -"ja tahtoisinpa ennen kohdata tuhansien suuruisen sotajoukon, kuin -puoltakaan tusinaa tuollaisia tulistuneita innottelijoita -- ja minä -tässä huomattuna". Hän laskeutui maahan ja hiipi tiehensä, ja keskiyön -hiljaisuudessa vielä hänen korviinsa kuului tukahutettu huuto: -- -_"Kuolkoon tyrannius! -- Eläköön tasavalta!"_ - - - - - - -TOINEN KIRJA. - - - - -VALLANKUMOUS. - - -I Luku. - -Provencelainen ritari ja hänen esityksensä. - -Oli puolenpäivän aika, kun Adrian astui Tapani Colonnan palatsin -porteista sisään. Ylimysten palatsit eivät silloin olleet sellaisia, -joina ne nyt näemme, Italian taiteen kuolemattomien maalausten ja -Kreikan ikuisten veistokuvien säilytyspaikkoja; mutta tähän päivään -asti ovat säilyneet nuot jykevät seinät, ristikkoakkunat ja avarat -pihat, jotka siihen aikaan olivat raakojen asukkaittensa suojana. -Porttien päältä kohosi ilmoille korkea, vankka torni, jonka huipusta -oli lavea näköala yli Rooman pirstattujen jäännösten; itse porttia -kaunistivat ja tukivat kummaltakin puolen graniitipylväät, joitten -doorilainen muoto paljasti tuon pyhäinhäväistyksen, joka oli riistänyt -ne jostakin niistä monista temppeleistä, mitkä muinoin ympäröivät pyhää -Forumia. Sama hävitys oli hankkinut suuret travertinimöhkäleetkin, -jotka muodostivat ulkopihan muurit. Niin yleinen oli siihen aikaan tuo -taiteen kallisarvoisinten muistomerkkien raaka hävitys, että kaikki -ihmisluokat pitivät muinaisen Rooman pylvässaleja ja temppeleitä -vaan kivilouhoksina, joista jokainen sai ottaa sekä linnansa että -hökkelinsä rakennusaineet. Tämä kevytmielinen ja hurja hävittäminen -oli paljoa suurempi kuin goottein, joiden niskoille myöhempi aika on -mielellään koettanut lykätä tuota häpeätä, ja se kenties enemmän kuin -raskaammat loukkaukset, kiihotti Petrarcan klassillista harmia ja sai -hänet mieltymään Rienzin Rooman toiveisin. Vielä nähdään tämän tahi -varhaisempienkin aikojen kirkkoja, mitä muodottominta rakennustapaa, -jotka ovat rakennetut samoille paikoille ja samoista marmoripaasista, -jotka pyhittivät Veenuksen, Jupiterin, Minervan nimiä (pikemmin kuin -saivat niistä pyhitystä). Prinssi Orsinin, Gravinan herttuan palatsi -kohoaa vielä nähtävien, Marcelluksen teatterin ihanien kaarien päällä; -se oli siihen aikaan Savellien linnotus. - -Adrianin kulkiessa pihan poikki järeät vankkurit tukkivat hänen -tiensä, täynnä mahdottoman suuria marmoripaasia, joita oli kiskottu -Neeron kultaisen talon tyhjentymättömästä kivimurroksesta. Ne olivat -aiotut lisätorniksi, vahvistamaan tuota muodotonta ja hirveännäköistä -rakennusta, joka soi vanhalle ylimykselle tilaisuuden anastaa -itsellensä lainrikkojan arvon. - -Petrarcan ystävä ja Rienzin suosikki huokasi syvään kulkiessaan uudella -ryöstösaaliilla täytettyjen ajoneuvojen ohitse, kun monisärmäinen -alabasteripatsas pääsi vankkureista luiskahtamaan ja rämähtäen kirposi -kivitykseen. Portaitten juurella oli tusinan verran noita rosvoja, -joita vanha Colonna piti palveluksessaan; ne pelasivat noppapeliä -muinaisaikaisen hauta-arkun päällä, jonka selvä ja syvä kirjoitus -(niin erilainen myöhempien aikojen hutiloituihin kyhäyksiin verraten) -ilmaisi sen olevan Rooman mahtavinten aikojen muistoja, ja joka nyt, -tuhasta tyhjänä ja kumossa, oli noitten vieraitten raakalaisten -pöytänä, ja jo tänä varhaisena hetkenä täynnä ruoan tähteitä ja -viinipulloja. He tuskin liikahtivat, he tuskin katsahtivat ylös, nuoren -ylimyksen kulkiessa heidän sivutsensa; heidän karheat kirouksensa ja -jollakin pohjolan raakalaismurteella äännetyt murahduksensa viilsivät -ilkeästi hänen korviinsa, hänen noustessaan hitain askelin ylös -korkeita, siivottomia portaita. Hän tuli avaraan etuhuoneesen, joka -oli puolellaan paremman arvoisia patriicien palvelijoita: viisi tai -kuusi alemmasta aatelistosta valittua hovipoikaa, jotka ollen koossa -kapean ja syvän akkunan vieressä keskustelivat tärkeistä vehkeistään ja -lemmenseikkailuistaan; kolme portailla olleen joukkion alapäällikköä, -haarniskat yllä sekä miekat ja kypärit vieressä, istui jäykkinä ja -äänettöminä huoneen keskellä olevan pöydän ääressä, ja heitä olisi -saattanut pitää automaatteina, elleivät he juhlallisen säännöllisesti -olisi tavantakaa nostelleet partaisille huulilleen juomamaljojaan, -ja sitten mielihyvästä rohkaisten jälleen vaipuneet mietteisiinsä. -Jyrkkänä vastakohtana esiintyi heidän pohjolainen kylmäverisyytensä -klienttijoukolle, armonanojille ja loisille, jotka levottomina -kävelivät edestakasin ja juttelivat äänekkäästi keskenänsä, kaikkine -etelän hilpeyden kiihkeine eleineen ja kasvonilmeiden alinomaa -vaihdellessa. Yleinen hälinä ja touhu syntyi Adrianin astuessa tuohon -sekalaiseen seuraan Rosvopäälliköt nyökkäsivät koneentapaisesti -päätänsä, hovipojat kumarsivat ja ihantelivat hänen höyhentöyhtönsä ja -nuttunsa komeutta, ja klientit, armonanojat ja loiset tungeskelivat -hänen ympärillään, kullakin eri suosionpyyntönsä hänen mahtavalle -sukulaiselleen vietävänä. Suuresti oli Adrian tavallisen tottumuksensa -tarpeessa päästäkseen heistä erilleen, ja vaivoin pääsi hän vihdoin -matalan ja kapean oven vieressä seisovan kookkaan palvelijan luokse, -joka omien etujensa tahi oikkujensa mukaan joko päästi pyrkijät sisään -tahi ajoi heidät ulos. - -"Onko herrasi yksinään?" kysyi Adrian. - -"Ei, jalo signor, muuan vieras herra on hänen luonaan -- mutta teidät -hän tietysti laskee luokseen." - -"Hyvä, päästä minut sisälle. Tahdon tiedustella hänen terveyttään." - -Palvelija avasi oven -- josta moni kateellinen ja utelias silmä -kurkisti sisään -- ja jätti Adrianin erään hovipojan johtoon, joka, -ollen vanhempi ja suurempiarvoinen kuin etuhuoneessa vetelehtijät, -oli linnan herran varsinainen uskottu. Kuljettuaan toisen, avaran ja -kolkon, mutta tyhjän huoneen poikki, Adrian saapui pieneen kammioon, -sukulaisensa eteen. - -Kirjoituskapineilla täytetyn pöydän ääressä istui vanha Colonna. -Komeilla turkiksilla päärmätty samettiviitta verhosi irtonaisena hänen -mittavaa, uljasta vartaloansa. Mukavan, punasen patalakin alta valui -muutamia harmaita suortuvia, sekaantuen pitkään, kunnianarvoiseen -partaan. Tuon ijäkkään, jo kauan sitten kahdeksankymmentä vuotta -täyttäneen ylimyksen muodossa oli vielä jäljellä kauneutta, josta hän -varhaisemmassa miehuudenijässään oli ollut kuuluisa. Hänen silmänsä, -vaikka ne olivat syvään vaipuneet, olivat vielä terävät ja eloisat -ja säkenöivät nuoruuden tulta; hänen suunsa kaareutui ylöspäin -miellyttävään, vaikka puoleksi pilkalliseen hymyyn; hänen olentonsa oli -kokonaisuudessaan vallitseva ja käskeväinen ja ilmaisi pikemmin jaloa -sukua, tarkkaa älyä ja patriicin altista urhoollisuutta, kuin hänen -kavaluuttaan, tekopyhyyttään ja tavallista, halveksuvaa sorronhimoaan. - -Tapani Colonna, vaikkei hän ollutkaan sankareita, oli kuitenkin paljoa -urhoollisempi kuin useimmat roomalaiset, mutta hän tarkoin seurasi -tuota italialaista perusaatetta -- olla taistelematta vihollisen -kanssa, jos oli mahdollista pettää hän. Kaksi vikaa kuitenkin pilasi -hänen älynsä edut: hänen mielenlaatunsa ääretön röyhkeys ja rajaton -luottamus kokemuksensa valoon. Hän ei kyennyt johtopäätöksiä tekemään. -Mitä ei ollut koskaan tapahtunut hänen eläessään, siitä hän oli -täydellisesti vakuutettu ettei se milloinkaan voisi tapahtua. Hänessä -löytyi, vaikka häntä yleisesti pidettiin taitavana diplomaattina, -juonittelijan viekkautta, mutta ei valtiomiehen viisautta. Mutta jos -hänen ylpeytensä teki hänet röyhkeäksi menestyksessä, niin se tuki -häntä vastoinkäymisissä. Ja osittain maanpaossa vietetyn elämänsä -aikaisemmissa vaiheissa hän oli osottanut monia jaloja urhoollisuuden, -kestävyyden ja todellisen mielensuuruuden ominaisuuksia, mikä seikka -ilmaisi että hänen vikansa pikemmin riippuivat tilaisuudesta, kuin -johtuivat luonnosta. Hänen lukuisa ja jalosyntyinen sukunsa oli -esimiehestään ylpeä, ja syystäkin, sillä hän ei ollut ainoastaan -Colonnasuvun suoraan etenevästä haarasta, vaan myös kenties kaikista -mahtavista ylimyksistä ky'ykkäin ja kunnioitetuin. - -Saman pöydän ääressä istui Colonnan seurassa eräs ylhäisen näköinen, -noin kolmen- tahi neljänneljättä vuotias mies, jonka Adrian heti -tunsi Walter de Montrealiksi. Tuon kuuluisan ritarin ulkomuoto tuskin -oli hänen nimensä herättämän kauhun mukainen. Hänen kasvonsa olivat -somat, melkein äärimmäisyyteen saakka naisellisen hempeät. Hänen -pitkät, vaaleat hiuksensa aaltoilivat vapaina valkean, kurtuttoman -otsan yläpuolella; ei kenttäelämä, ei Italian aurinko ollut paljoa -himmentänyt hänen tervettä hipiäänsä, jossa melkoisesti oli nuoruuden -kukkeutta jäljellä. Hänen kasvonpiirteensä olivat kotkanmuotoiset ja -säännölliset; hänen pähkinänruskeahkot silmänsä olivat suuret, kirkkaat -ja läpitunkevat; ja lyhyt, mustakiheräinen parta ynnä viikset, jotka -olivat sotilaan tarkkuudella kierretyt sekä tukkaa hieman tummemmat, -loivat tosiaankin hänen sirolle muodollensa sotaisen näön, mutta -näön, joka paremmin olisi sopinut hovien ja turnajaisten sankarille, -kuin rosvoleirin päällikölle. Provencelaisen muoto, ryhti ja olemus -olivat niitä, jotka hurmaavat pikemmin kuin pelottavat -- hänessä -jonkunlainen sotilaan avosydämisyys liittyi sellaisen miehen vapaaseen -ja miellyttävään arvokkaisuuteen, joka on itsetietäväinen jalosta -suvustaan ja tottunut vertaisena liikkumaan maan mahtavien piireissä. -Hänen vartalonsa sentään oli jyrkkänä vastakohtana hänen kasvojensa -luonteelle, jotka tarvitsivat ruumiinvoimaa ja kokoa, jotta niitten -erinomainen kauneus olisi vapautunut naisellisuuden syytöksestä, sillä -se oli mittava ja ilmaisi silminnähtävää lihasten voimaa lähestymällä -vähääkään löntteryyttä, se kallistui todellakin pikemmin laihuuden -kuin lihavuuden puoleen, -- se oli samalla vanttera ja sorja. Mutta -tuon sotilaan, Italian peljätyimmän peitsiniekan päätuntomerkki oli -hänen ritarillisen sankariolentonsa ja ryhtinsä sulo, jota tällä kertaa -oli enentämässä loistava helmikudonnainen puku ruskeata samettia, -jonka päällä riippui hospitaliritarin viitta, mihin ritarikunnan -merkki, valkea, kahdeksakärkinen risti oli ommeltu. Ritarin asennosta -päättäen oli keskustelu vakavaa laatua; hän oli hieman Colonnaan päin -kumarruksissa ja hänen molemmat kätensä -- jotka (niinkuin tavallisesti -normannein heimossa, mistä Montreal, vaikka hän oli Provencessa -syntynyt, kerskasi polveutuvansa) olivat pienet ja somat sekä sen -ajan tavan mukaan jalokivien peitossa -- pitelivät huikean miekan -kultaista kahvaa, jonka tuppeen oli taiteikkaasti kirjaeltu Jerusalemin -provencelaisen veljeskunnan merkkiä, hopeaisia liljoja. - -"Hyvää huomenta, kaunis sukulaiseni!" sanoi Tapani. "Istuppas, -tee hyvin, ja tietäös että tämä ritarillinen vieraani on kuuluisa -Montrealin herra." - -"Ja kuinka, herrani", virkkoi Montreal hymyillen, tervehtiessään -Adriania, "kuinka jaksaa kainaloinen kanasenne?" - -"Erehdytte, jalo ritari", lausui Tapani; "nuori sukulaiseni ei vielä -ole naimisissa, ja totta on, niinkuin paavi Bonifacius virkkoi -maatessaan tautivuoteellaan ja rippi-isän jutellessa hänelle Abrahamin -helmasta, se lysti on sitä suurempi, jota kauempana se on!" - -"Signor suonee anteeksi erehdykseni", vastasi Montreal. - -"Mutta en ritari Walterin välinpitämättömyyttä", sanoi Adrian, "joka -itse ei ole ottanut asiasta selvää. Kiitollisuuteni hänelle, jalo -sukulaiseni, on suurempi kuin tiedättekään, ja hän on luvannut käydä -minua tervehtimässä, jotta saisin sitä hänelle osottaa." - -"Vakuutan signor", vastasi Montreal, -- "etten ole kutsuja -unhottanut, mutta niin tärkeät ovat toimeni olleet Roomassa, että -olen ollut pakotettu hillitsemään kiihkoni tehdä teidän likeisempää -tuttavuuttanne." - -"Vai tunnette toisenne ennestään?" sanoi Tapani. "Kuinkasta?" - -"Siinä jutussa on mamselli mukana, herrani", vastasi Montreal. "Suokaa -anteeksi vaitioloni." - -"Ai, Adrian, Adrian! milloin opit minun kohtuuteni!" sanoi Tapani -juhlallisena sivellen harmaata partaansa. "Minkä esimerkin minä annan -sinulle! Mutta loppukoon tämä pakinamme -- palatkaamme äskeiseen -puheenaineesemme. Tietänet, Adrian, että minä vieraani urheasta -joukosta saan nuot alhaalla olevat reimat herrasmiehet, jotka tekevät -Rooman niin rauhalliseksi, vaikka minun kurjan asuntoni hieman -melskeiseksi. Hän on tullut tarjoamaan lisää apua, jos tarvitaan, ja -kuvaelemaan minulle Pohjois-Italian oloja. Jatkakaa, minä pyydän, herra -ritari, minä en sukulaiseltani mitään salaa." - -"Te näette", sanoi Montreal, kiinnittäen läpitunkevat silmänsä -Adrianiin, "te epäilemättä näette, hyvä herra, että Italia tähän -aikaan on huomiota herättävässä tilassa. Kaksi vastakkaista mahtia -riitelee keskenänsä, toinen koettaa masentaa toisensa. Toinen mahti on -levottoman ja melskeisen kansan -- mahti, jota kutsutaan vapaudeksi: -toinen on ylimysten ja ruhtinaitten -- mahti, jota osavammin kutsutaan -järjestykseksi. Näiden kahden puolueen kesken ovat Italian kaupungit -jaettuina. Florensissa, Genuassa ja Piisassa esimerkiksi, on saatu -toimeen vapaa valta -- tasavalta, Jumala nähköön, jota riettaampaa, -onnettomampaa hallitusmuotoa ei hevin saata olettaa." - -"Tuo on aivan totta", lausui Tapani, "serkuistani ensimmäinen -karkotettiin Genuasta." - -"Suuret perheet", jatkoi Montreal, "sanalla sanoen lakkaamatta -kiistelevät; yhtämittaista vainoa, omaisuuden takavarikkoon ottamista -ja maanpakoon ajelemista: tänään Guelfit julistavat hengiltä -Ghibellinit -- huomenna Ghibellinit karkottavat Guelfit. Jos tämä on -vapautta, niin se on voimakkaan vapautta heikkoa vastaan. Toisissa -kaupungeissa, niinkuin Milanossa, Veronassa ja Bolognassa, kansa -on yhden ainoan miehen ohjattavana -- joka itse kutsuu itseänsä -ruhtinaaksi, mutta jota hänen vihollisensa kutsuvat tyranniksi. Kun -hänellä on enemmän voimaa, kuin muilla kaupunkilaisilla, hän hallitsee -pontevasti; kun hän yhäti vaatii enemmän järjeltään ja tarmoltaan, -kuin muut kaupunkilaiset, hän hallitsee viisaasti. Nämät kaksi -hallitusmuotoa ovat toinen toisensa vastassa, milloin hyvänsä toisen -kansa nousee ruhtinastaan vastaan, silloin toisenkin kansa -- se on -vapaavallat -- lähettää aseita ja rahaa sen avuksi." - -"Kuulet, Adrian, kuinka jumalattomia nuot jälkimäiset ovat", virkkoi -Tapani. - -"Mutta minusta näyttää", jatkoi Montreal, "ettei tuo eripuraisuus voi -kauvoja kestää. Koko Italian täytyy tulla joko tasavaltaiseksi tai -yksinvaltaiseksi. On helppo sanoa, mikä on oleva päätös." - -"Niin, vapaus on lopuksi voittava", sanoi Adrian lämpimästi. - -"Anteeksi, nuori herrani, minun mielipiteeni on aivan päinvastainen. -Huomatkaa että nämä tasavallat ovat kauppavaltoja, -- ovat -ammattivaltoja; ne kunnioittavat rikkautta, halveksivat urhoollisuutta, -ne harjoittavat jokaista, paitsi asesepän ammattia. Siis, kuinka ne -käyvät sotaa? Omilla kansalaisillaanko? Ei sinne päinkään! Ne joko -kääntyvät jonkun muukalaisen päällikön puoleen ja tarjoavat hänelle -palkaksi, jos hän suostuu auttamaan heitä, kaupunkinsa ylivallan -viideksi tahi kymmeneksi vuodeksi; tahi ne lainaavat joltakin hurjalta, -minun moiseltani seikkailijalta, niin paljon joukkoja kuin heillä on -varaa maksaa. Eikö niin ole laita, herra Adrian?" - -Adrian nyökkäsi päätään, vastahakoisesti myöntäen. - -"Ja sitten on tuon muukalaisen päällikön oma vika, jos hän ei tee -valtaansa pysyväiseksi, niinkuin ovat tehneet kerran vapaina olleissa -valtioissa Viscontit ja Scalat; tahi on tuon palkkasoturi-kapteenin -oma syy, jos hän ei korota rosvojaan senaattoreiksi, eikä itseään -kuninkaaksi. Nämät ovat niin luonnollisia asioita, että pian on -samoin käypä läpi koko Italian. Ja koko Italia on silloin muuttuva -yksinvaltaiseksi. Nyt minusta näyttää kaikkien mahtavimpien perheitten -etu -- teidän Roomassa, samoinkuin Visconttien Milanossa -- vaativan -ryhtymään ratkaisevaan toimintaan ja tukahuttamaan, mihin vielä -helposti pystytte, nuot kansaan nopeasti leviävät kapinalliset -taudinidut, jotka siinä päättyvät vallattomuuden kuumeesen, mutta -teissä kuoleman mädännykseen. Näissä vapaissa valtioissa saavat -ylimykset ensiksi kärsiä: ensin etuoikeutenne, sitten omaisuutenne -pyyhkäistään pois. Niin, Florensissa, niinkuin hyvin tiedätte, hyvät -herrat, ei aatelismies pääse valtion mitättömimpäänkään virkaan." - -"Noita konnia!" sanoi Colonna, "rikkovat ensimmäisiä luonnon lakeja!" - -"Tähän aikaan", jatkoi Montreal, aineestansa innostuneena paljoa -huolimatta ylimyksen pyhän närkästyksen keskeyttämisistä: "tähän aikaan -monet -- viisaimmat ehkä, vapaissa valtioissa -- koettelevat uudistaa -vanhoja Lombardian liittoja, puolustaakseen yhteistä vapauttaan -kaikkialla ja jokaista vastaan, joka pyrkii ruhtinaaksi. Onneksi -näitten kauppavaltain keskinäinen kateus -- kurja plebeijimäinen -kateus -- enempi kaupan kuin kunnian -- on nykyjään tuon aikomuksen -voittamattomana esteenä; ja Florens, joka on vilkkain ja etevin niistä -kaikista sattuu onneksi olemaan sellaisessa kaupan ahdinkotilassa, -ettei se suinkaan kykene ryhtymään niin suureen yritykseen. Nyt, hyvät -herrat, on meidän aika, vihollistemme ollessa näin pahasti estettyinä, -nyt on meidän aika muodostaa luja vastaliitto Italian kaikkien -ruhtinasten kesken. Teidän luoksenne minä olen tullut, jalo Tapani, -niinkuin arvonne vaatii -- ainoastaan teidän luoksenne kaikista Rooman -ylimyksistä -- esittämään teille tuota kunniakasta yhtymistä. Huomatkaa -mitä etuja se huoneellenne tarjoo. Paavit ovat ijäksi päiviksi -jättäneet Rooman, kunnianpyynnillänne ei ole mitään vastapainoa, --- vallallanne ei ole oleva mitään rajoja. Te näette edessänne -Viscontin ja Taddeo di Pepolin esimerkit. Olette tekevä Rooman Italian -ensimmäiseksi kaupungiksi, riippumattomaksi ja ylimmäksi hallitsijaksi, -olette perinpohjin masentava heikommat kilpailijanne -- Savellit, -Malatestat ja Orsinit -- sekä jättävä pojanpojallenne perinnöllisen -kuningaskunnan, joka kentiesi kerran vielä on pyrkivä maailmanvallaksi." - -Tapani kaihosi kädellään kasvojaan, vastatessaan: "mutta, jalo -Montreal, tämä kysyy keinoja: -- rahaa ja miestä." - -"Mitä jälkimäiseen tulee, käskekää, minulla on riittävästi -- minun -harjaantunein pikku joukkoni on (milloin vaan haluan) paisuva Italian -lukuisimmaksi ja tuohon toiseen puoleen katsoen, jalo herrani, -rikkaalla Colonnan huoneella ei ole hätää, sen laveiden tilusten -panttauskin tulee kyllä maksetuksi saatuanne Rooman kaikki tulot -haltuunne. Te näette", jatkoi Montreal, kääntyen Adrianin puoleen, -jonka nuoruutta hän piti parempana liittolaisena, kuin hänen -harmaantunutta sukulaistaan: "te ensi silmäyksessä näette, kuinka -helppo tämä tuuma on toteuttaa, ja mikä loistava ura teidän suvullanne -on avoinna." - -"Herra Walter de Montreal", sanoi Adrian nousten tuoliltaan, ja -päästäen valloilleen suuttumuksensa, jonka hän vaivoin oli saanut -salatuksi, "minua suuresti surettaa että Rooman ensimmäisen -kansalaisen katon alla muukalainen näin tyynesti ja keskeyttämättä -saa kiihotella kunnianhimoa seuraamaan jonkun Viscontin tahi Pepolin -kirottua mainetta. Puhukaa, herrani -- (kääntyen Tapanin puoleen) -- -puhukaa jalo heimolaiseni! ja sanokaa tälle Provencen ritarille että, -joll'eivät Colonnat kykene uudistamaan Rooman muinaista suuruutta, -niin Colonnain kädet ainakaan eivät pois lakase sen vapauden viimeisiä -jätteitä." - -"Mitä nyt Adrian! -- mitä nyt, hyvä sukulaiseni!" sanoi Tapani, johon -näin äkkiä oli vedottu, "rauhotu, pyydän sinua. Jalo herra Walter, hän -on nuori -- nuori ja pikainen -- ei hänen tarkotuksensa ole loukata." - -"Siitä olen vakuutettu", vastasi Montreal kylmästi, mutta vaivoin ja -kohteliaasti hilliten itsensä. "Hän puhuu hetken vaikutuksesta -- se on -nuoruuden kiitettävä vika. Minä olin hänen ikäisenään samallainen, ja -monta kertaa olen kiivauteni takia ollut pääsemäisilläni hengestäni. -Älkää, signor, älkää! -- Älkää niin uhoissanne miekkaanne pidelkö, -ikäänkuin luulisitte minun lausuneen uhkauksen, kaukana minusta -sellainen uhka. Sodissani olen, uskokaa pois, oppinut tarpeeksi -varovaisuutta, paljastaakseni kevytmielisesti vastaani miekan, jota -olen nähnyt heilutettavan moista ylivoimaa vastaan." - -Liikutettuna ritarin kohteliaisuudesta ja hänen viittauksestaan tuohon -kohtaukseen, jossa Montreal ehkä oli pelastanut hänen henkensä, Adrian -ojensi hänelle kätensä. - -"Ansaitsen moittimista äkkipikaisuudestani", sanoi hän avosydämisesti; -"mutta huomatkaa itse kiivaudestanikin", hän lisäsi arvokkaammin, -"että esityksellänne ei ole oleva ystäviä Colonnain piireissä. Vieläpä -jalon sukulaiseni aikana minä uskallan teille sanoa, että, jos hän -saattaisi antaa ylhäisen suostumuksensa sellaiseen yritykseen, hänen -heimonsa parhaimmat sydämet luopuisivat hänestä, ja minä itse, hänen -sukulaisensa, miehittäisin tuon linnan niin luonnotonta kunnianpyyntiä -vastustamaan!" - -Kevyt ja tuskin huomattava pilvi liiti yli Montrealin kasvojen noita -sanoja lausuttaessa; hän pureskeli huultansa ennenkuin hän vastasi: - -"Mutta jos Orsinit ovat vähemmän turhantarkkoja, niin heidän -ensimmäinen voimanosotuksensa saadaan kuulla Colonnain huoneen -romahtamisessa." - -"Tiedättekö että yksi meidän tunnuslauseistamme on nuot ylevät sanat -roomalaisille --, jos me kukistumme, kukistutte tekin? Ja parempi on -tuo kohtalo, kuin että kohoaisimme synnyinkaupunkimme pirstaleista." - -"Hyvä, hyvä, hyvä!" sanoi Montreal, istuutuen jälleen, "huomaan että -minun on jättäminen Rooma silleen, -- liiton täytyy tulla toimeen -ilman sen apua. Laskin vaan pilaa, mainitessani Orsinit, heillä ei -ole sitä mahtavuutta, joka tekisi yrityksen turvatuksi. Poistakaamme -sitten äskeinen keskustelu muistostamme. Yhdeksäntenätoista päivänähän -muistaakseni, jalo Colonna, on aikomuksenne lähteä Cornetoon ystävienne -ja seuralaistenne keralla, ja siksi olette kutsunut minun mukaanne?" - -"Samana päivänä, herra ritari", vastasi ylimys nähtävästi keskustelun -käänteestä mielistyneenä. "Asianlaita on se, että kun meitä syytetään -hyvän kansamme etujen välinpitämättömyydestä, niin minä tällä -matkallani tahdon näyttää tuon väitteen perättömäksi; sentähden -on aikomuksemme saattaa eräs viljakuormasto Cornetoon, ja olla -sitä suojelemassa maantierosvoilta. Mutta totta puhuakseni on -minulla, rosvojen pelon ohessa toinenkin syy, jonka vuoksi haluan -saada seurueeni niin lukuisaksi kuin mahdollista. Tahdon näyttää -vihollisilleni ja kansalle yleensä heimoni lujan ja varttuvan vallan: -sellaisen aseellisen joukon näkö, jonka toivon saavani kokoon, on -mahtavasti vaikuttava pelkoa levottomissa ja uppiniskaisissa. Adrian, -sinä olet toivoakseni kokoova palvelijasi tuoksi päiväksi; emme -tahtoisi olla ilman sinua." - -"Ja yhdessä ratsastaessamme, uljas signor", sanoi Montreal, kumartuen -Adrianin puoleen, "olemme ainakin keksivät yhden seikan, jossa -olemme samaa mieltä: kaikilla urhoollisilla miehillä ja todellisilla -ritareilla on yksi yhteinen puheen-aine -- ja sen nimi on nainen. -Teidän tulee tutustaa minut Rooman ihanimpien naisten nimiin, ja me -olemme keskustelevat vanhoista seikkailuista lemmen eduskunnassa ja -toivomme uusia. Te oletettavasti, herra Adrian, samoinkuin kaikki -maamiehenne, olette Petrarcakiihkoinen?" - -"Ettekö te yhdy meidän innostukseemme? älkää pilatko mainettanne." - -"Älkäämme taas kiistelkö; mutta minun mielestäni, totta vieköön, pieni -trubaduurin pätkä en arvokkaampi kuin kaikki mitä Petrarca on eläissään -kirjoittanut. Hän on vaan lainaellut ritarirunoudestamme ja sitä -vaatetellut, herra nähköön." - -"Hyvä", sanoi Adrian iloisesti, "joka rivistä teidän -trubaduurilaulujanne, saatte kuulla minulta toisen. Saatte anteeksi -kohtuuttomuutenne, mitä Petrarcaan tulee, jos olette trubaduureille -kohtuullinen." - -"Kohtuullinen!" huusi Montreal todellisesti innostuneena: "minä -olen trubaduurien maasta, niin, heidän vertansa. Mutta käymme liian -välinpitämättömiksi teidän jalosta sukulaisestanne, ja minun on jo -aika jättää teidät hyvästi tällä kertaa. Herrani Colonna, rauha -teille: hyvästi, herra Adrian, -- veljeni ritariudessa -- muistakaa -tarjouksenne." - -Vapaasti ja miellyttävän huolettomana jätti P. Johanneksen ritari -hyvästi. Vanha ylimys teki äänettömän anteeksipyynnön merkin Adrianille -ja seurasi Montrealia viereiseen huoneesen. - -"Herra ritari", sanoi hän, suljettuaan oven ja vetäen Montrealia -akkunan komeroa kohti, -- "sallikaa minun sanoa teille sana -kahdenkesken. Älkää luulko etten pidä arvossa tarjoustanne, mutta -noihin nuoriin miehiin nähden on oltava varovainen; tuo liitto on -suuremmoinen -- ylevä -- mieluinen sydämelleni, mutta se tarvitsee -aikaa ja varovaisuutta. Minulla on huonekunnassani voitettavana monta -samallaista turhantarkkaa kuin tuo tuittupää; tuo tie on houkutteleva, -mutta se on perinpohjaisesti tutkittava. Te ymmärrätte?" - -Kulmiansa rypistäen Montreal iski terävän silmäyksen Tapaniin ja -vastasi: - -"Ystävyyteni teille teki tuon tarjouksen. Liitto on tuleva toimeen -ilman Colonnaa -- varokaa aikaa, jolloin Colonna ei tule toimeen ilman -liittoa. Herrani, katsokaa tarkoin ympärillenne; Roomassa on enemmän -vapautettuja, kuin luulette -- vieläpä rohkeita, toimiviakin. Varokaa -Rienziä! Hyvästi, pian tapaamme toisemme." - -Tämän sanottuaan Montreal lähti, ja kulkiessaan huolettomin askelin -läpi meluisan etuhuoneen, hän jupisi itsekseen: - -"Täällä en onnistu! -- Noilla ylimyslurjuksilla ei ole rohkeutta tulla -suuriksi, eikä viisautta pysyä rehellisinä. Kukistukoot! -- Löytänen -kansasta seikkailijan, itseni kaltaisen, joka vastaa heitä kaikkia." - -Heti kun Tapani oli palannut Adrianin luokse, hän kiihkeästi syleili -turvattiansa, joka oli valmistellut ylpeyttään saamaan ankaran nuhteen -ajattelemattomuudestaan. - -"Jalosti näytelty, -- oivallisesti, oivallisesti!" huusi ylimys, -"todellisen valtiomiehen taidon olet saavuttanut keisarin hovissa. Sen -tiesinkin -- sen aina olen sanonut. Sinä huomasit kiipelini, mihin -olin joutunut hämmästyksissäni tuon raakalaisen hulluista tuumista. -Pelkäsin kieltäytyä -- vielä enemmän suostua. Sinä selvitit minut -täydellisellä taidollasi, tuo kiivastus -- niin luonnollinen sinun -ijälläsi -- oli mainio temppu; se peräytti hyökkäyksen, antoi minulle -aikaa vetää henkeäni ja miettiä kuinka menettelisin tuon julmurin -kanssa. Mutta sinä tiedät että emme saa loukata häntä: kaikki väkeni -luopuisi minusta, tai myisi minut Orsinille, tai katkaisisi kurkkuni, -jos hän vain nostaisi sormensa. Oi, tuo oli mainiosti tehty, Adrian -- -mainiosti!" - -"Kiitos taivaan!" sanoi Adrian tointuen hämmästyksistään, "ette aio -suostua tuohon pimeään esitykseen?" - -"Aioko! en tosiaankaan!" sanoi Tapani, heittäytyen jälleen tuolilleen. -"Etkö tiedä minun ikääni, poika? Olen kohta yhdeksänkymmenen vanha -ja olisin todella hullu jos antautuisin sellaisen levottomuuden ja -sekamelskan pyörteesen. Minun tulee säilyttää se, mitä minulla on, -eikä saattaa sitä vaaranalaiseksi tavottelemalla enempää. Eikö paavi -rakasta minua? Antautuisinko hänen kirouksensa vaaralle alttiiksi? -Enkö ole ylimyksistä mahtavin? Olisinko enempi, jos olisin kuningas? -Puhella minun ikäiselleni miehelle tuollaisia loruja! -- se mies on -heikkopäinen. Muuten", jatkoi vanhus alentaen ääntänsä ja katsellen -arasti ympärilleen, "jos olisin kuningas, niin poikani saattaisivat -myrkyttää minut päästäksensä perimään. Ne ovat kelpo poikia Adrian, -kerrassaan. Mutta sellainen kiusaus! -- siihen en heitä johdattaisi; -näissä harmaissa hapsissa on kokemusta! Tyrannit eivät kuole -luonnollista kuolemaa, eivät ikinä! Rutto tuohon ritariin, sen sanon; -hän sai minun jo kylmää hikeä huokumaan." - -Adrian tarkasteli tuon vanhuksen kasvoja, jota itsekkäisyys pidätti -rikoksesta. Hän kuulteli hänen loppusanojansa, jotka olivat täynnänsä -tuon ajan synkkää totuutta; ja kun Rienzin ylevä ja puhdas kunnianhimo -vastakohtana välähti hänen mieleensä, hän tunsi ettei hän voinut -moittia sen tulta eikä ihmetellä sen äärettömyyttä. - -"Ja sitten", jatkoi ylimys puhuen vakavammin saavutettuaan -mielenmalttinsa, "tuo mies varottaessaan minua paljasti minulle -täydellisesti kaiken tietämättömyytensä valtion tilasta. Mitä arvelet? -hän en oleskellut roskaväen parissa ja pitää sen valjua henkäystä -voimana: niin, hän luulee sanat sotamiehiksi ja käski minun -- minun, -Tapani Colonnan -- pitämään varani -- kenestä, tiedätkös? Et, et -milloinkaan arvaa! -- tuosta irvihampaasta, Rienzistä! entisestä -pilkkakirveestäni! Ha, ha, ha!" ja vanhus nauroi niin että kyyneleet -vierivät pitkin poskia. - -"Monet ylimyksistämme pelkäävät sittenkin tuota samaista Rienziä", -sanoi Adrian vakavasti. - -"Pelätkööt, pelätkööt! -- niillä ei ole meidän kokemustamme -- meidän -maailman tietoamme, Adrian. Vaiti, poikaseni, -- koska ovat kauniit -sanat ennen kukistaneet linnoja ja voittaneet sotajoukkoja? Rienzi -minun puolestani räysätköön vanhasta Roomasta roskaväelle, se antaa -sille jotakin ajateltavaa ja rähistävää, ja kaikki sen kiukku haihtuu -sanoihin; se polttelisi taloja, ellei se saisi puheita kuulla. Mutta -tästä kerran puhuessamme, minun on myöntäminen, että tuo kirjatoukka -on paisunut hävyttömäksi uuden viran saatuaan: tässä on -- minä sain -tällaisen paperin tänään ennen vuoteelta päästyäni. Olen kuullut että -kaikki ylimykset ovat saaneet samaa röyhkeyttä kokea. Lueppas se", ja -Colonna pisti paperikäärön sukulaisensa käteen. - -"Minä sain samallaisen", sanoi Adrian, vilkaisten siihen. "Se on -Rienzin kehotus saapumaan Lateranin P. Johanneksen kirkkoon, kuulemaan -erään vastikään löydetyn levyn selvittämistä. Hän sanoo sen mitä -lähemmin koskevan Rooman menestystä ja nykyistä tilaa." - -"Tuo huvittanee suuresti oppineita ja kirjamiehiä. Suo anteeksi, -sukulaiseni, että unhotin sinun mieltymyksesi tuollaisiin; poikani -Gianni on sinun kaltaisesi. Hyvä, hyvä! Tuo on varsin viatonta! Lähde -pois kuulemaan -- se mies puhuu hyvästi." - -"Ettekö tekin tule?" - -"Minäkö -- rakas poika -- minäkö!" sanoi vanha Colonna aukaisten -silmänsä seljälleen niin ällistyneen näköisenä, ettei Adrian saattanut -olla naurahtamatta oman kysymyksensä typeryyttä. - - - - -II Luku. - -Kohtaus ja epäilys. - - -Kun Adrian palasi holhoojansa palatsista ja kuljeskeli Forumia kohden, -hän aivan odottamattaan tapasi Raimondin, Orvieton piispan, joka -ratsastaen vähäsen hevosensa seljässä ja kolmen tai neljän palvelijan -seuraamana, pysähtyi äkkiä, huomatessaan nuoren ylimyksen. - -"No, poikani! harvoinpa sinua saa nähdä, kuinka olet jaksanut? -- -hyvin kai? Vai niin, vai niin! Hauskaa kuulla. Voi! millaista elämää -tämä on, Avignonin rauhallisiin huvituksiin verraten. Siellä kaikki, -joilla on samat pyrinnöt, niinkuin meillä, samat harrastukset, -_deliciae musarum_, hm, hm, (piispa ylpeili tilapäisistä lainasanoista, -olivat ne sitten oikeita tai vääriä) helposti ja luonnollisesti -yhtyvät. Mutta täällä me tuskin uskallamme liikkua talostamme, paitsi -tärkeitten tapausten sattuessa. Mutta puhuessamme tärkeistä tapauksista -ja muuseista, muistuu mieleeni hyvän ystävämme Rienzin kehotus -saapumaan Lateraniin, sinä tietysti tulethan jotakin tuiki sokkeloista -latinalaista kyhäystä aikonee selvitellä -- niin olen kumminkin kuullut --- sangen huvittavaa meille poikani -- sangen." - -"Se on huomenna", vastasi Adrian. "Kyllä varmaan -- minä tulen sinne." - -"Ja kuule, poikani", sanoi piispa, laskien ystävällisesti -kätensä Adrianin olalle, "minulla on syytä toivoa että hän -kaupunkilaisparoillemme muistuttaa riemujuhlaa jota vietämme vuonna -viisikymmentä, ja saa heidät puhdistamaan tiet rosvoista puhtaaksi, -se on välttämätön säädös ja pian toimeenpantava, sillä kuka tulee -pattojansa anteeksi saamaan, jos on vaara tarjona yksin tein syöksyä -voitelemattomana kiirastuleen? Oletkos kuullut Rienzin puhuvan -- häh? -aivankuin Cicero -- aivan! No, taivas siunatkoon, sinua poikani, et -jääne tulematta?" - -"En, en jää tulematta." - -"Odotappas -- vielä sananen: saatat juuri selittää niille, joita -tapaat, kuinka mukavaa olisi että kokous tulisi niin lukuisaksi kuin -mahdollista, näyttää hyvältä, kun kaupungissa harrastetaan tieteitä." - -"Riemujuhlasta puhumattakaan", lisäsi Adrian hymyillen. - -"Niin, riemujuhlasta puhumattakaan -- mainiosti! hyvästi tällä erää!" -Ja piispa istui jälleen satulaan ja ajaa hölkötteli juhlallisen -näköisenä monien ystäviensä luokse, yllyttämään heitä kokoukseen. - -Mutta Adrian jatkoi kulkuansa ohi Capitolin, Severuksen Kaaren ja -Jupiterin temppelin sortuneen pylväistön ja saapui paikalle, missä -pitkä ruoho, kuiskaelevat saraheinät ja hoidottomat viiniköynnökset -nuokkuivat Neeron kultaisen talon menneelle komeudelle. Hän -istui kaatuneelle patsaalle -- sillä kohtaa, missä matkustaja -poikkeaa (niin-kutsuttuun) -- Livian kylpylaitokseen -- ja katseli -tyytymättömänä aurinkoa, ikäänkuin moittien sen kulun hitaisuutta. - -Kauvaa ei hänen kuitenkaan tarvinnut vuotella, ennenkuin keveän -astunnan kahinaa kuului tuoksuavasta ruohostosta ja samassa -viiniköynnösten lomasta pilkistihe kasvot, jotka hyvin olisivat -saattaneet olla haltijan, paikan jumalattaren. - -"Armaani! Ireneni, -- kuinka kiitän sinua!" - -Pitkä aika kului ennenkuin ihanteleva rakastaja malttoi huomata Irenen -kasvojen suruisuuden, mikä ei niitä tavallisesti ollut kaihtamassa -hänen seurassaan. - -Hänen äänensäkin vavahteli, ja hänen sanansa tuntuivat pakollisilta ja -kylmiltä. - -"Olenko loukannut sinua?" hän kysyi; "tai onko mikä pienempi -onnettomuus tapahtunut?" - -Irene kohotti silmänsä lemmittyynsä ja virkkoi, katsellen häntä -vakavasti. "Sano minulle, herrani, puhdas ja suora totuus, sano -minulle, olisitko kovin suruissasi, jos tämä olisi meidän viimeinen -kohtauksemme?" - -Vaaleammaksi kuin marmori hänen jaloissaan kävi Adrianin tumma poski. -Hetkinen kului ennenkuin hän kykeni vastaamaan, pakollinen hymy -väräjävillä huulilla. - -"Älä laske tuollaista pilaa, Irene! Viimeinen! -- tuo ei ole meidän -sanojamme!" - -"Kuule minua, herrani --" - -"Miksi noin kylmä? -- kutsu minua Adrianiksi, -- ystäväksesi, -- -lemmityksesi! tai ole mykkä!" - -"Kuule sitten, sieluni sielu! kaikkein toiveitteni esine! elämäni -elämä!" huudahti Irene intohimoisesti. "Pelkään että tänä hetkenä -seisomme kurimuksen partaalla, jonka syvyyttä en tunne, mutta joka -ainiaaksi saattaa meidät erottaa. Sinä tunnet veljeni todellisen -luonteen, etkä väärin häntä ymmärrä, niinkuin monet muut. Hän on kauan -valmistellut viittoja ja suunnitelmia sekä neuvotellut itsensä kanssa, -ja tuntien että hänen tiensä kulkee kansan keskitse, hän on tasotellut -johonkin suureen päämäärään vievää polkua. Mutta nyt -- (sinä et häntä -petä -- sinä et häntä vahingoita? -- hän on sinun ystäväsi!)" - -"Ja sinun veljesi! Henkeni antaisin hänen edestään. Jatka!" - -"Mutta nyt", jatkoi Irene, "mikä hyvänsä tuo yritys lieneekin, sen aika -lähenee lähenemistään. En tarkoin tunne sen laatua, mutta tiedän että -se on ylimyksiä vastaan suunnattu -- sinun säätyäsi vastaan -- sinun -perhekuntalaisiasi vastaan! Jos se onnistuu -- voi, Adrian! sinä itse -et ole vaaratta oleva: ja minun nimeni ainakin on löytyvä vihollistesi -nimien joukossa. Jos se raukenee, -- niin veljeni, uljas veljeni on -hukassa! Hän on kaatuva koston tai oikeuden uhrina, kutsu sitä miksi -tahdot. Sukulaisesi on oleva hänen tuomarinsa -- hänen telottajansa; ja -minä -- jos jäisinkin suremaan alhaisen sukuni ylpeyttä ja kunniaa -- -voisinko suostua rakastamaan, näkemään miestä, jonka suonissa virtaa -hänen tuhonsa verta? Voi minua poloista! -- minua poloista! -- nuot -ajatukset vievät järkeni!" Ja käsiään hykertäen Irene ääneensä nyyhki -katkerasti. - -Adrianiin valtavasti koski tuo hänen eteensä paljastettu kuvaus, -vaikka hänen mieleensä oli usein ennenkin hämärästi tunkeutunut tuo -kumpainenkin mahdollisuus. Totta kuitenkin oli, kun hän ei nähnyt -minkään fyysillisen voiman tukevan Rienzin tuumia, eikä ollut -milloinkaan nähnyt moraalisen vallankumouksen mahtavuutta, ettei hän -luullut niilläkään liikkeellä, johon hän kansan saisi yllytetyksi, -olevan pysyväistä menestystä ja mitä rangaistukseen tulee, niin -kaupungissa, jossa kaikki oikeus oli etujen orja, Adrian tunsi itsensä -kyllin mahtavaksi hankkimaan anteeksisaannin rikoksista suurimmallekin --- ylimyksiä vastaan ase kädessä tehdylle kapinallekin. Näiden -ajatusten johtuessa hänen mieleensä, hän sai malttia lohduttaa ja -rohkaista Ireneä Mutta tuo yritys vaan osaksi onnistui. Huolistansa -heränneenä tulevaisuuden aatoksiin, jotka hän siihen saakka oli -unohtanut, Irene ensi kertaa oli tenhoojansa äänelle kuuro. - -"Voi", sanoi hän murheissaan, "parhaimminkin käydessä, kuinka tämä -lempi, jota olemme niin sokeasti rohkaisseet -- kuinka se on päättyvä? -Sinä et saa tulla minun kaltaiseni avioksi! ja minä! kuinka hupsu minä -olen ollut!" - -"Palaa järkiisi sitten, Irene", sanoi Adrian ylpeästi osaksi -kiivastuen, osaksi kokeneena naisten miehenä. "Lemmi toista ja -viisaammin, jos tahdot, peräytä minulle tekemäsi lupaukset ja pidä -edelleenkin lempeä rikoksena ja uskollisuutta hulluutena." - -"Julmuri!" sanoi Irene änkyttäen ja vuorostaan pelästyneenä. "Puhutko -täyttä totta?." - -"Sano minulle, ennenkuin vastaan, sano minulle: vaikka kuolema, tuska, -koko elämällinen murhetta tulisi tämän rakkauden lopuksi, katuisitko -rakastaneesi? Jos niin, et tunne rakkauttani sinuun." - -"En milloinkaan, en milloinkaan ole katuva!" sanoi Irene, langeten -Adrianin kaulaan, "anna minulle anteeksi!" - -"Mutta onko todellakin", sanoi Adrian, hetkisen kuluttua tuosta -rakastavien kiistasta ja sovinnosta, "onko todellakin niin huomattava -erotus veljesi entisen ja nykyisen olemuksen välillä? Mistä tiedät että -toiminnan hetki on niin lähellä?" - -"Sillä nyt hän oleilee yökaudet lukkojen takana kaikenlaatuisten -miesten parissa; hän on työntänyt kirjansa syrjään -- hän ei lue enää --- vaan astuskelee edestakasin huoneessaan jupisten itsekseen. Silloin -tällöin hän pysähtyy kalenterin eteen, jonka hän hiljattain omin -käsin on ripustanut seinään, vetelee sormiaan kirjainten päällitse, -kunnes hän tapaa jonkun määräpäivän, ja silloin hän huitoo miekallaan -ja hymyilee. Mutta aseitakin tuotiin kaksi yötä sitten suuri joukko -taloon; ja minä kuulin kantajien päällysmiehen, joka on kauhea -jättiläinen ja hyvin tunnettu kansassa, sanoen ohimoitansa pyyhkien: -'Nämät saavat pian työtä!'" - -"Aseita! oletko varma siitä?" sanoi Adrian huolestuen. "Sittenpä noissa -tuumissa piilee enemmän kuin olen luullut! Mutta (huomattuaan että -Irenen kasvot pelästyneinä tarkastivat häntä, hänen äänensä muuttuessa, -hän lisäsi iloisemmin) -- mutta tulkoon mitä tahansa, -- usko minua, --- armaani! jumaloimani! että niinkauan kuin minä elän, ei veljesi ole -kärsivä tuosta vihasta, jonka hän vastaansa nostanee, -- enkä minä, -vaikka hän onkin unhottanut entisen ystävyytemme, ole sinua vähemmän -rakastava." - -"Signora! Signora! lapsukaiseni! jo on aika! meidän on lähteminen!" -sanoi kimakalla äänellä Benedetta, kurkistaen lehvien lomasta. -"Työmiehet kulkevat kotiinsa tästä; minä näen heidän lähestyvän." - -Lempivät erosivat, ensimmäisen kerran oli käärme tunkeutunut heidän -Eedeniinsä -- he olivat keskustelleet, he olivat ajatelleet muita -asioita, kuin lempeä. - - - - -III Luku. - -Kansanmielisen patriicin asema kansan melskeiden aikana. Kohtaus -Lateranissa. - - -Kansaa rehellisesti rakastavan patriicin asema on noina kurjina -aikoina, jolloin vallanpitäjät sortavat ja vapaus ponnistelee vastaan --- jolloin kaksi ihmisluokkaa kamppailee keskenänsä -- vaikein ja -tukalin, mihin hänen kohtalonsa saattaa hänet syöstä. Pitääkö hän -ylimysten puolta? hän pettää omantuntonsa! Vai kansanko? -- hän -kavaltaa ystävänsä! Mutta tuo jälkimäisen edellytyksen seuraus ei -ole ainoa -- eikä voimakkaasen luonteesen nähden kenties katkerin. -Kaikkia ihmisiä on yleinen mielipide ohjaamassa ja sitomassa -- se -on yhteinen tuomari; mutta yleinen mielipide ei ole sama kaikissa -arvoluokissa. Yleinen mielipide, joka yllyttää tahi pelottaa plebeijiä, -on plebeijien mielipide, -- niitten, jotka hän näkee, tapaa ja tuntee, -niitten, joiden kanssa hän on tekemisissä, -- niitten, joiden kanssa -hän on lapsuudesta asti seurustellut -- niitten, joiden kiitosta hän -on joka päivä kuullut, joiden moite häntä joka hetki uhkaa. Niinpä -myöskin ylhäisten yleinen mielipide on _heidän_ vertaistensa mielipide --- niitten, jotka synnyntä tai sattumus on ainiaaksi heittänyt heidän -tiellensä. Tästä erikoisasemasta johtuu monta tärkeätä, käytännöllistä -seikkaa; se, enemmän kuin monet perusohjeet, painukoon politikoitsijan -mieleen, joka tahtoo olla perinpohjainen. Se on jumalantuomio, -pelottava kestää -- jonka vaan harvat plebeijit kestävät, ja jota -siis on kohtuutonta vaatia patriicein horjumatta läpäsemään -- -_heitä_ koskevan yleisen mielipiteen uhmaamisen jumalantuomio. He -eivät voi olla epäilemättä omaa päätöskykyään, -- he eivät voi olla -ajattelematta, että viisaus ja hyve puhuu noissa äänissä, joita he ovat -pitäneet oraakelin neuvoina kätkyeistään saakka. Lahkolaisetuluulojen -tuomioistuimen he luulevat ja tunnustavat yleisen omantunnon -oikeudeksi. Toisena sellaisessa asemassa olevan patriicin toiminnan -ankarana vastapainona on varmuus, että tuon toiminnan johtavat syyt -yhtä väärin selittää ylimyskunta, josta hän luopuu, kuin kansa, johon -hän liittyy. Tuo näyttää niin luonnottomalta, kun mies hyppää oman -säätynsä silmille, että maailma on kärkäs olettamaan jonkun muun -vaikuttimen tuohon salaperäisyyteen, kuin rehellisen vakuutuksen tai -ylevän isänmaanrakkauden. "Kunnianhimoa", sanoo joku. "Pettyneitä -toiveita", huutaa toinen. "Jotakin yksityistä kaunaa", pistelee -kolmas. "Turhamaista roskaväen mielistelyä", irvistelee neljäs. -Kansa ihantelee ensin, mutta epäilee sitten. Sinä hetkenä kun hän -vastustaa jotakin kansan toivetta, hän ei enään ole pelastettavissa; -häntä syytetään ulkokultaisuudesta, -- lampaannahan käyttämisestä, ja -sanotaan -- "kas, kuinka suden hampaat pilkistävät esiin!" Jos hän on -tutunomainen kansassa, -- hän on liehakoitsija! Jos hän pysyy erillään --- se on ylpeyttä! Mikä sitten sellaisessa asemassa pitää pystyssä -miestä, joka seuraa omaatuntoansa ja silmillään näkee kaikki polkunsa -varrella uhkaavat vaarat? Pois yleisen mielipiteen sekamelska -- pois -kurja jälkimaailman oikeudentunnon haaveilu: edellistä hän loukkaa, -jälkimmäistä hän ei koskaan saa. Mikä pitää häntä pystyssä? Hänen -oma henkensä! Mies, joka todellisesti on suuri, tavallaan halveksii -sukuaan, auttaessaan sitä; sen paras tahi onnettomuus on hänelle kaikki -kaikessa: sen suosio -- sen moite -- ei mitään. Hän astuu ulos synnyn -ja tapain ahtaasta piiristä, hän ei välitä vähäpätöisten miesten -vähäpätöisistä vaikuttimista. Korkealla äärettömässä avaruudessa hänen -ratansa käy, hän kulkee uraansa, hän opastaa ja valaisee, mutta melu -alhaalta ei ylety hänen korviinsa. Kunnes pyörä murtuu -- kunnes pimeä -tyhjyys nielasee tähden -- sinnes sen sopusointu yöt päivät kohtaa -sen omaa korvaa; se ei himoitse ainoatakaan säveltä maasta, jota se -valaisee, ei ainoatakaan seuralaista uralleen, jota se vyöryy, se -tuntee kirkkautensa ja tyytyy siis olemaan _yksin_. - -Mutta tällaiset henget ovat harvinaisia. Joka aikakausi ei niitä -voi synnyttää. Ne ovat poikkeuksia tavallisesta ja ihmisellisestä -hyveestä, johon ulkonaiset olot vaikuttavat ja lyövät leimansa. -Aikana, jolloin jo se, joka oli vaan maineen äänelle herkkä, kohosi -siveellisten voimiensa puolesta suuresti kaikkien muitten ihmisten -yli, oli mahdotonta että kukaan olisi voinut tuntea tuota jalostettua, -metafyysillistä tunnetta, tuota ylevien tekojen puhtaampaa kiihotinta --- tuota oman sydämen kunniantuntoa, joka on verrattoman korkeimpana -kaikkea ihmisten ylistyksen pyyntiä. Meidän todella täytyy, ennenkuin -voimme erkaantua maailmasta, pitkän ja kovan koetusajan kestettyämme --- monen mietiskelyn ja surun perästä -- syvästi ja murheellisesti -vakuutettuina kaikesta turhuudesta, mitä maailma voi meille antaa, -olla kohonneet emme hetken kiivastuksessa, vaan pysyväisesti maailman -yli: tuon irtaantumisen -- tuon ihanteellisuuden -- kuinka harvat -ajattelevamman aikamme ajattelevimmista sen voivat saavuttaa. Mutta -ennenkuin olemme tuon onnelan ehdättäneet, emme tunne mietiskelemisen -todellista jumalallisuutta, emme omantunnon kaikkeen riittävää mahtia, -emmekä juhlallisin askelin voi vetäytyä tuohon oman henkemme pyhättöön, -jossa tiedämme ja tunnemme, kuinka paljon luonnossamme löytyy Jumalan -itseoloisuutta. - -Mutta palatkaamme maallisiin asioihin ja ajatuksiin. Nuot arvelut -ja näkökohdat, jotka olisivat monenkin rehellisen ja rohkean mielen -muuttaneet, muuttivat Adrianinkin mielen. Hän tunsi olevansa väärässä -asemassa. Hänen järkensä ja omatuntonsa olivat Rienzin tuumien -puolella, ja hänen luonnollinen ripeytensä ja toiminnanhalunsa vetivät -vastustamattomasti häntä ottamaan osaa niitten toimeenpanemisen -vaaroihin. Mutta hänen tuttavuuden ja ystävyyden liittonsa, hänen -yksityiset ja perheelliset olonsa jyrkästi sen kielsivät. Kuinka -saattoi hän säätyänsä, perhekuntaansa, nuoruudentovereitansa vastaan -juonitella salaisesti tahi toimia julkisesti? Hänen isänmaanrakkautensa -päämäärää verhosivat herjaus ja kiittämättömyys. Kuka uskoisi -rehelliseksi maansa sankariksi häntä, joka ystävänsä petti? Todella -hänen - - Luontainen päättäväisyytensä - Sai ajatuksen valjun leiman! - -ja hän, joka luonnostaan olisi ollut aikansa johtajia, jäi vaan -katselijaksi. Vieläpä Adrian koetti lohdutella toimettomuuttaan sillä, -että hänen menettelynsä oli järkevä Se, joka ei ota osaa kansallisten -mullistusten alkupuoleen, saattaa usein suurimmalla menestyksellä -ryhtyä välittämään sittemmin kehittyneitä intohimoja ja puolueita. -Ehkäpä Adrianin tilassa vitkasteleminen oli viisaan valtiomiehen -oikeata menettelyä; juuri niitten kanta, jotka alussa pysyvät -syrjässä, pääsee usein ennen loppua valtaan. Henkilöön, joka vapaana -kilpailevien puolueitten liiallisuuksista ja heidän kateudestansa -ilmaantuu melskeiseen draamaan, kaikki ihmiset ovat halukkaita -katsomaan kunnioituksin ja mielihyvin: hänen myöntyväisyytensä saattaa -hankkia hänelle kansan luottamuksen, hänen arvonsa tehdä hänet -sopivaksi välittäjäksi ylimyksiin nähden, ja samat ominaisuudet, -jotka vallankumouksen toisena aikakautena olisivat tehneet hänet -marttyyriksi, kohottavat toisena ehkä hänet pelastajaksi. - -Äänetönnä siis ja puolueettomana Adrian katseli tapausten menoa. Jos -Rienzin aikeet eivät onnistuisi, hän tuon puolueettomuutensa kautta -paremmin saisi kansan varjelluksi uusista kahleista ja sen sankarin -kuolemasta. Jos nuot tuumat menestyisivät, hän samoin saattoi saada -huonekuntansa pelastetuksi kansan raivolta -- ja edistäessään vapautta -estää, vallattomuutta. Nuot ainakin olivat hänen toivomuksensa, ja -näin italialainen tarkkanäköisyys ja hänen luonteensa varovaisuus -hillitsivät ja rauhottivat nuoruuden ja rohkeuden innostuksen. - -Aurinko paahteli tyyneltä, pilvettömältä taivaalta ääretöntä -väkijoukkoa, joka oli kokoontunut Lateranin P. Johanneksen kirkkoa -ympäröivälle aukealle. Osaksi uteliaisuudesta -- osaksi Orvieton -piispan kehotuksesta -- osaksi, koska tuo oli tilaisuus, jossa he -saivat näytellä seurueittensa komeutta -- monet Rooman etevimmistä -ylimyksistä olivat kokoontuneet tuohon paikkaan. - -Kirkkoon vievillä portailla, vaippa ympärilleen käärittynä, seisoi -Walter de Montreal katsellen monia ryhmiä, jotka toinen toisensa -perästä saapuivat pitkin kujaa, jota kirkon sotilaat pitivät -auki väkitungoksen keskellä, pääylimysten kulkea. Hän tarkasteli -huolellisesti, vaikka tapansa mukaan välinpitämättömän näköisenä -ja harhailevin silmäyksin, rahvaan erilaisia huomautuksia ja -tervehdyskatseita eri huomiota ansaitsevien henkilöitten saapuessa. -Liput ja viirit liehuivat ilmassa jokaisen Signorin edellä, ja -kompasanat ja haukkumanimet -- nuot lyhyet sisältörikkaat, kiitos- tahi -moitelauseet -- joita kuului sieltä täältä joukosta, hän kätki tarkoin -mieleensä. - -"Tehkää tietä! -- tietä korkealle herralle Martino Orsinille, parooni -di Portolle!" - -"Vaiti, tolvana! -- pois alta! tietä signor Adrian Colonnalle, parooni -di Castellolle -- keisarikunnan ritarille." - -Näitten huutojen kilpaa kaikuessa nähtiin Orsinien kultainen karhu -liehuvan korkealla, tunnuslauseineen -- "varo syleilyäni!" ja Colonnan -yksinäinen kolonni taivaansinisellä pohjalla ynnä Adrianin omat -mielisanat -- "murheellinen, mutta luja." Martino Orsinin seurue -oli melkoisesti lukuisampi kuin Adrianin, jolla vaan oli kymmenen -palvelijaa muassaan. Mutta Adrianin miehet herättivät paljoa suurempaa -ihailua väkijoukossa ja miellyttivät enemmän P. Johanneksen sotaisen -ritarin kokenutta silmää. Heidän aseensa välkkyivät kuin kuvastin, -heidän mitassaan ei ollut tuumankaan erotusta, astunta oli tasanen -ja tyyni, he eivät vilkistäneet oikealle eivätkä vasemmalle, heissä -tuo sanomaton kuri ilmaantui -- tuo järjestyksen sopusointu -- jonka -Adrian oli oppinut herättämään miehissään, omana oppiaikanaan. Mutta -Porto-herran hajanaisessa seurueessa oli kaikenmittaisia miehiä. -Heidän aseensa olivat huonosti kiillotetut ja kehnonlaatuiset; he -tyrkkivät epäjärjestyksessä toinen toistansa; he naureskelivat ja -juttelivat ääneensä, ja heidän naamansa ja ryhtinsä ilmaisivat -sellaisten miesten röyhkeyttä, jotka halveksivat yhtä paljon herraansa, -jota he palvelivat, kuin kansaa, jota heidän piti pitämän kurissa. -Näitten kahden joukon odottamatta yhdyttyä toisiinsa ahtaassa kujassa, -kumpaisenkin perheen kateus oitis näyttäytyi. Kumpikin tungeskeli -päästäkseen etupäähän, ja kun Adrianin seurueen luja järjestys sekä -sen harvalukuisuus ja ripeys vaikuttivat että se pääsi kilpailijansa -edelle, rahvas puhkesi korkeaan huutoon, -- "Eläköön Colonna!" -- -"Karhu hypelköön patsaan takana!" - -"Eteenpäin, lurjukset!" huusi Orsini miehilleen. "Kuinka sallitte -moisen häväistyksen?" Ja asettuen miestensä etupäähän, hän olisi -koettanut tunkeutua kilpailijansa joukon keskitse, ellei eräs paavin -liveriin puettu mittava vartija olisi laskenut sauvaansa hänen eteensä. - -"Anteeksi, herrani! meillä on vikaarin nimenomainen käsky hillitä eri -joukkoja tappelusta." - -"Lurjus, tuletko minua puhuttelemaan?" sanoi kopea Orsini, sivaltaen -sauvan miekallaan kahtia. - -"Vikaarin nimessä minä käsken teitä peräytymään!" sanoi itsepintainen -vartija, asettuen kookkaine vartaloineen aivan ylimyksen tielle. - -"Hän on Cecco del Vecchio!" huusivat ne rahvaasta, jotka olivat -kylläksi lähellä, nähdäkseen häiriön ja sen syyn. - -"Niin", sanoi joku, "kunnon vikaari on pistänyt monta uljainta poikaa -paavin liveriin, saadakseen paremmin rauhan säilymään. Ei olisi -saattanut Ceccoa parempaa löytää." - -"Mutta hän ei saa kaatua!" huusi toinen, kun Orsini mulkoillen seppää -heilahutti miekkansa taapäin, syöstäksensä sen hänen rintaansa. - -"Häpeä -- häpeä! Sallitaanko paavin noin tulla solvaistuksi, omassa -kaupungissaan?" huusivat useat äänet. "Maahan häväisijät -- maahan!" -Ja ikäänkuin ennakolta tehdystä suostumuksesta koko rahvaan joukko -täytti kujan ja hyökkäsi tulvan lailla Orsinin sekä hänen ponnistelevan -ja huonosti järjestetyn joukkonsa kimppuun. Orsini itse heitettiin -väkivaltaisesti maahan, ja joutui satojen jalkain tallattavaksi; -hänen miehensä, hätääntyneinä ja survien yhtäpaljon toisiansa kuin -rahvasta, hajautuivat ja syöstiin kumoon; ja kun sepän johtamien -vartijain suurista ponnistuksista järjestys saatiin palautetuksi ja -käytävä jälleen auki, niin Orsini, raivosta ja nöyryytyksestä melkein -menehtyneenä ja saamistaan kolahduksista pahoin ruhjottuna, tuskin -olisi päässyt maasta nousemaan. Paavin upseerit nostivat hänet ylös, -ja päästyään jaloilleen hän hurjin silmäyksin etsiskeli miekkaansa, -joka oli kirvonnut hänen kädestään ja potkaistu väkijoukkoon, ja kun -hän ei sitä tavannut, hän hampaitansa purren sanoi Cecco del Vecchiolle --- "tästä häpeästä saat päälläsi vastata, mies, tahi Jumala minut -hyljätköön!" Sitten hän lähti kulkemaan pitkin käytävää, läsnä olevien -puoleksi tukahutettujen, ilkkuvien huudahdusten seuratessa hänen -kulkuansa. - -"Tehkää tietä", huusi seppä, "Martino di Portolle, ja tietäköön kaikki -kansa, että hän on uhannut henkeäni sentähden, että olen täyttänyt -velvollisuuteni, totellen paavin vikaaria!" - -"Uskaltakoon!" kiljuivat tuhannet äänet, "kansa on omansa puolella." - -Provencelaiselta ei jäänyt tuo kohtaus huomaamatta; hän kortten -heilumisesta osasi tuulen päättää ja huomasi rahvaan rohkeudesta -heti, että se tiesi myrskyn lähestymistä. "_Par Dieu_!" hän sanoi, -tervehtien Adrianea, joka arvokkaana, taakseen katsomatta oli juuri -saapunut kirkon portaille, "tuolla pitkällä veikolla on rohkea sydän ja -paljo ystäviäkin. Mitä arvelette", hän lisäsi hiljaa kuiskaten, "eikö -tuo tapaus osota, etteivät ylimykset ole niin turvallisia, kuin he -luulevat?" - -"Elukka on ruvennut potkimaan kannustuksesta, herra ritari", vastasi -Adrian; "viisas hevosmies sellaisessa tapauksessa älyäisi ettei saa -pinnistää ohjaksia liian piukkaan, muuten elukka saattaa nousta pystyyn -ja viskata hänet seljästään -- mutta niinhän te menettelisitte." - -"Erehdytte", sanoi Montreal; "minun toivoni oli, että Roomalla olisi -yksi hallitsija monien tyrannien sijasta, -- mutta kuulkaa, mitä -tarkottaa kellonsoitto?" - -"Juhlatoimitus on alkamaisillaan", vastasi Adrian. "Lähdemmekö yhdessä -kirkkoon?" - -Harvoin on Jumalalle pyhitetyssä temppelissä nähty eriskummallisempaa -nähtävää, kuin se, mikä Lateranin muurien sisällä sillä kertaa oli -tarjona. - -Kirkon keskellä kohosi istuimia amfiteatterin tapaan, ja sen -äärimmäisessä päässä muita paikkoja hieman korkeampi puhujalava, -jota alemmaksi, mutta tarpeeksi korkealle, jotta kuuliakunta saattoi -sen nähdä, oli asetettu mahdottoman suuri rautainen levy, johon oli -kaiverrettu muinaisaikainen kirjoitus, jota juuri piti selitettämän. - -Istuimet olivat uhkeilla, verkaisilla peitteillä verhotut. Kirkon -taustassa oli purppurainen esirippu laskettuna. Amfiteatterin ympärillä -olivat kirkon palvelijat paavin kirjaviin livereihin puettuna. -Puhujalavan oikealla puolella istui Raimond, Orvieton piispa, -juhlallisessa valtakaapussaan. Häntä ympäröivillä penkeillä nähtiin -kaikki Rooman tärkeimmät henkilöt -- tuomarit, tiedemiehet ja aatelisto -ylhäisestä Savellista aina alhaisimpaan Raselliin asti. Amfiteatterin -ulkopuolella olevan tilan täytti kansa, joka taajana virtana rynnisti -sisään; kaiken aikaa pauhasi juhlallisesti kirkon isokello. - -Vihdoin, kun Adrian ja Montreal olivat sijoittuneet lyhyen matkan -päähän Raimondista, kellonsoitto äkkiä taukosi -- kansan humina -viihtyi -- purppurainen esirippu vedettiin syrjään, ja Rienzi astui -esiin verkalleen, majesteettisin askelin. Hän esiintyi, mutta hänen -pukunsa ei ollut synkkä eikä yksinkertainen, niinkuin tavallisesti. -Hänen leveätä rintaansa verhosi häikäisevän valkea nuttu, ja väljän -toogan muotoinen viitta ulottui hänen jalkoihinsa laahaten permantoa. -Hänen päässään oli valkeasta verasta poimutettu päähine, jonka -keskellä välkkyi kultainen kruunu. Mutta kruunun jakoi, tahi ikäänkuin -halkasi kahtia, hopeaisen miekan salaperäinen kuva, joka veti yleisen -huomion puoleensa ja ilmaisi heti ettei hänellä ollut yllään tuo -eriskummallinen puku turhamaisuudesta tai komeilemisen halusta, vaan -näyttääkseen kokoontuneille -- kansalaisen persoonassa -- tyypin ja -vertauskuvan siitä kaupungin tilasta, jota hän lähti kuvaelemaan. - -"Todellakin", kuiskasi muuan vanha ylimys naapurilleen, "tuopa sopii -tuolle plebeijille mainiosti." - -"Tästäpä hauskaa tulee", sanoi toinen. "Mies varmaan aikoo höystää -puhettaan sukkeluuksilla." - -"Mitä hullutuksia", sanoi kolmas. - -"Hän on totta vieköön pöllähtänyt", virkkoi neljäs. - -"Kuinka kaunis hän on", sanoivat naiset, joita löytyi väkijoukossa. - -"Tuo mies osaa kansan ulkoa", huomautti Montreal Adrianille. "Hän -tietää, että hänen täytyy hivellä silmää, voittaakseen mielet, tuo -lurjus -- älykäs lurjus." - -Rienzi oli noussut puhujalavalle, ja hän katseli kauan ja vakavasti -ympärillään olevaa yleisöä; hänen majesteetillisen muotonsa ylevä ja -miettiväinen levollisuus sekä sen syvä ja juhlallinen avokkaisuus -saivat kaiken hälinän vaikenemaan ja tekivät saman vaikutuksen -ivallisiin ylimyksiin kuin kärsimättömään rahvaaseen. - -"Rooman signorit", hän sanoi vihdoin, "ynnä te ystävät ja -kaupunkilaiset, olette kuulleet, miksi olemme kokoontuneet tänne; -ja te, Orvieton herra piispa, -- ja te jotka olette työtovereitani -tieteitten vainiolla -- tekin tiedätte, että siihen on syynä jokin -seikka koskeva muinaista Roomaa, jonka menneen mahtavuuden ja kunnian -syntyä ja häviötä ymmärtääksemme, olemme kuluttaneet nuoruudenaikamme. -Mutta tämä, uskokaa minua ei ole mikään oppineitten arvoitus, joka vain -tiedemiehiä hyödyttää ja kuolleita koskee. Menneisyys hävitköön! -- -peittyköön pimeyteen, -- uinuelkoon ikuisesti sortuneitten temppeleinsä -ja unohtuneitten poikainsa autioitten hautakumpujen vaiheilla -- ellei -se päivänvaloon paljastetuista kätköistään kykene meille antamaan -nykyisyyden ja tulevaisuuden opasta. Hyvät herrat, olette luulleet että -me muinaisuuden tähden yksin olemme kuluttaneet yömme ja päivämme, -tutkiessamme mitä muinaisuus meille voi opettaa! Erehdyitte; ei -merkitse mitään se, että tiedämme, mitä olemme olleet, ellemme halua -tietää mitä meidän tulee olla. Esi-isämme ovat vaan tomua ja tuhkaa, -paitsi silloin kun he puhuvat jälkimaailmallemme; ja silloin ei heidän -äänensä kuulu maan povesta, vaan taivaan korkeudesta. Muistossa on -kaunopuheliaisuutta, sillä se on toivon vaalija. Menneisyydessä -on pyhyyttä, mutta vaan aikakirjoissa, jotka siihen perustuvat -- -ihmiskunnan edistyksen aikakirjoissa -- sivistyksen, vapauden ja -tiedon porraskivissä. Isämme kieltävät meitä taantumasta, -- he -opettavat meille, mikä oikeudenmukainen perintömme on, he käskevät -meitä omistamaan se, he käskevät meitä kartuttamaan tätä perintöä -- -säilyttämään heidän hyveensä ja karttamaan heidän vikojaan. Tämä on -menneisyyden oikea käytäntö. Samaten kuin tämä pyhä rakennus, jossa -olemme, -- se on hautakumpu, jolle temppeli on samoin pystytettävä. -Minä näen, että kummaksutte tätä pitkää johdantoa; te katselette -toinen toistanne -- kysytte mitä se tarkottaa. Katsokaa tätä rautaista -levyä; siihen on piirretty kirjoitus, se on äskettäin kaivettu -kiviröykkiöistä ja raunioista, jotka -- oi, Rooman häpeää! -- kerran -olivat maailmanvallan palatseja ja riemukulkueitten voitonkaaria. -Levyn keskellä olevat sanat, jotka näette, tarkottavat tuota Rooman -senaattorein tekoa, kun he Vespasianukselle antoivat keisariarvon. Tätä -kirjoitusta minä olen kutsunut teidät kuulemaan. Se tarkoin määrittelee -näin luovutetun vallan ehdot ja rajat. Keisarille uskottiin valta -säätää lakia ja solmita liittoja minkä kansan kanssa tahansa, laajentaa -tahi supistaa kaupunkien ja piirikuntien rajoja, ja -- huomatkaa tämä, -hyvät herrat! -- korottaa miehiä ruhtinasten ja kuninkaitten arvoon, -mutta myöskin alentaa ja panna heidät viralta, -- perustaa ja hajottaa -kaupunkeja: lyhyesti, kaikki mitä keisarilliseen valtaan kuuluu. -Niin, tämä keisari sai tuon äärettömän vallan; mutta keneltä? Kuulkaa -tarkkaan, minä pyydän teitä -- älkää päästäkö sanaakaan hukkaan -- -keneltä, sanon? Rooman senaatilta! Mikä oli Rooman senaatti? Rooman -kansan edustaja!" - -"Tiesin, että hän tuohon oli tuleva", sanoi seppä, joka seisoi ovella -tovereineen, mutta jonka korviin Rienzin ääni kajahti kirkkaana ja -selvänä. - -"Rohkea poika, ja herrojen aikana!" - -"Niin, siinä nyt kuulitte, mitä kansa oli; emme koskaan olisi saaneet -tuota tietää ilman häntä." - -"Hiljaa", sanoi muuan viranomainen niille, jotka noita mietteitään -kuiskaelivat. - -Rienzi jatkoi: -- "Niin, kansa tuon vallan luovutti -- kansan se -siis on oma! Anastiko tuo ylevä keisari kruununsa! Olisiko hän -saattanut omin päinsä ottaa tuon vallan? Oliko hän syntynyt siihen? -Johtuiko se, herrat ylimykset, varustetuista linnoista -- korkeasta -sukuperästä? Ei, vaikka hän itsevaltias olikin, hänellä ei ollut tuon -vallan hiukkaseenkaan mitään oikeutta, ilman Rooman kansan ääntä ja -luottamusta. Sellainen, maanmieheni! sellainen oli siihenkin aikaan, -jolloin vapaus oli vaan entisen itsensä varjo, -- sellainen oli isienne -tunnustettu etuoikeus! Kaikki valta oli kansan lahja. Mitä teillä nyt -on annettavaa? Kuka, kuka sanon -- kuka ainoa henkilö, mikä mitätön -päällikkö kysyy _teiltä_ lupaa anastaessaan millaisen vallan tahansa? -Hänen senaattinsa on hänen miekkansa, hänen valtuuskirjansa ei ole -musteella, vaan verellä kirjoitettu. -- Kansa! kansaa ei ole! Voi, -jospa Jumala soisi, että voisimme loihtia esiin menneisyyden hengen -yhtä helposti kuin sen asiakirjat!" - -"Olisin minä teidän sukulaisenne", kuiskasi Montreal Adrianille, "ei -tuolla miehellä olisi pitkiä aikoja noitten sanojensa ja viimeisen -ripityksensä välillä." - -"Kuka on teidän keisarinne?" jatkoi Rienzi, "muukalainen! Kuka teidän -kirkkonne suuri päämies? -- maanpakolainen! Te olette laillisia -päämiehiänne paitsi, miksikä? Siksi että teiltä ei puutu lakia -uhmaavia tyranneja! Ylimystenne väkivalta, heidän eripuraisuutensa -ja riitansa ovat riistäneet pyhältä isältämme P. Pietarin perinnön; --- he ovat huuhtoneet katujanne teidän omalla verellänne, he ovat -tuhlanneet työnne hedelmät yksityisiin kiistoihinsa ja palkattujen -rosvojen elättämiseen! Voimanne ovat teitä itseänne vastaan uuvutetut. -Te olette tehneet irvitykseksi maanne, joka kerran oli maailman -valtijatar. Te olette valaneet sappea sen huulille -- te olette -painaneet orjantappurakruunun sen päähän. Mitä, hyvä herrat!" hän huusi -kääntyen kiivaasti kohden Savelleja ja Orsineja, jotka koettaen päästä -vaikutuksesta, jonka Rienzin tulinen kaunopuheliaisuus oli tehnyt -heidän sydämiinsä, ylönkatseellisilla eleillä ja halveksuvin hymyin -ilmaisivat tyytymättömyyttään, jota he eivät uskaltaneet vikaarin -ja kansan läsnäollessa ääneensä lausua. -- "Mitä! puhuessanikaan -- -tämän paikan pyhyys ei pidä teitä aisoissa! Minä olen halpa-arvoinen -mies -- Rooman kansalainen -- mutta minulla on tämä merkitys! Minä -olen hankkinut itselleni paljon vihamiehiä ja herjaajia sillä, mitä -olen Rooman hyväksi tehnyt. Minua vihataan, siksi että rakastan -maatani, minua halveksitaan, siksi että tahdon sen kohottaa. Olkoon -menneeksi -- minun puolestani kostetaan. Kolme petturia teidän omissa -palatseissanne kavaltaa teidät, niiden nimet ovat -- Ylöllisyys, Kateus -ja Eripuraisuus!" - -"Se naula veti!" - -"Ha, ha! Pyhän ristin nimessä, osavasti." - -"Vaikka hirteen minä menisin, jos hän vielä läimähyttäisi tuollaisen -iskun!" - -"Häpeä jos _me_ olisimme arkoja, kun tuo yksinään on noin rohkea", -sanoi seppä. - -"Tuollaista miestä olemme aina tarvinneet." - -"Hiljaa!" huusi viranomainen. - -"Oi, roomalaiset!" jatkoi Rienzi kiihkeästi -- "herätkää! Minä rukoilen -teitä! Painukoon tämän entisen valtanne, ikivanhan vapautenne muistutus -syvään sieluihinne. Suotuisana hetkenä, jos siihen tartutte, -- -kovaonnisena, jos päästätte kultaisen tilaisuuden käsistänne -- tämä -menneisyyden asiakirja on avattu silmienne nähtäväksi. Muistakaa että -riemujuhla lähestyy." - -Orvieton piispa hymyili ja nyökkäsi hyväksyen päätään; kansa, porvarit, -alemmat ylimykset hyvin huomasivat nuot kehottavaiset merkit, ja heidän -mielestään paavi itse, vikaarin persoonassa, katseli suopeasti uljasta -Rienziä. - -"Riemujuhla lähestyy, -- koko kristikunnan silmät kääntyvät tänne. -Tänne kaikilta maan ääriltä ihmisiä saapuu rauhaa saamaan, ovatko he -löytävät eripuraisuutta? -- sovitusta saamaan, ovatko he tapaavat -vaan rikosta? Jumalan valtakunnan keskustassa, ovatko he itkevät -teidän velttouttanne? -- pyhien marttyyrien asuinpaikassa, saavatko he -kauhistua teidän paheitanne? -- Kristuksen lain lähteellä, ovatko he -huomaavat kaiken lain tuntemattomaksi? Te olitte maailman kunnia -- -oletteko nyt sen irvikuva. Te olitte sen esimerkki, oletteko nyt sen -pelotus? Nouskaa hyvän sään aikana! -- puhdistakaa tienne rosvoista, -jotka ne tekevät levottomiksi, -- palkkalaisista muurinne, jotka niitä -suojaavat! Karkottakaa nuo keskinäiset riitanne tai miehet -- kuinka -ylpeitä, kuinka suuria tahansa he lienevätkin -- jotka niitä pitävät, -vireillä! Temmatkaa vaaka vilpiltä! -- vääntäkää miekka väkivallan -käsistä! -- vaaka ja miekka ovat muinaiset oikeuden merkit! -- antakaa -ne _sille_ jälleen. Tuo olkoon teidän korkea tarkotusperänne, tuo -teidän suuri päämääränne. Pitäkää jokaista joka sitä vastustaa, maansa -petturina. Voittakaa Caesarein voittoja suurempi voitto -- voitto -omasta itsestänne! Näyttäkää maailman toivioretkiläisille Rooman -uudistus. Tehkää uskonnon riemujuhlasta ja lain palauttamisesta yksi -ainoa suuri tapaus. Laskekaa himojenne kuolettamisen uhri -- jälleen -saavutetun vapautenne esikoinen -- jo näiden seinien suojelemalle -alttarille! eikä milloinkaan, oi, ei milloinkaan niin kauan kuin -maailma on ollut, ihmiset ole uhranneet Jumalalle otollisempaa uhria!" - -Niin valtaavasti vaikuttivat nämä sanat kuulijoihin -- niin -läpitunkevasti ja perinpohjin ne painuivat sydämiin, jotka ne -väkirynnäköllä valtasivat, että Rienzi oli astunut puhujalavalta ja -kadonnut esiripun taakse, ennenkuin väkijoukko täysin tajusi että hän -jo oli lopettanut. - -Tuon äkkinäisen ilmestyksen omituisuus -- salaperäinen, loistava -puku ja katoaminen samana hetkenä kuin se oli tehnyt tehtävänsä --- enensi noitten sanojen vaikutusta. Koko tuon uljaan puheen -olento sai jonkinlaisen ylönluonnollisen innostuksen verhon; -kuolevainen oli kansan mielestä käynyt jumalalliseksi, ja ihaellen -tuota siekailematonta uskallusta, jota sen epäjumala oli osottanut -soimatessaan ja manatessaan kopeita ylimyksiä -- joista se jokaista -piti oikeutettuna telottajanaan, jonka kiukku saattoi milloin hyvänsä -tulla tuntumaan hirsipuun tahi kirveen haahmossa -- kansa ei voinut -olla tulematta taika-uskoiseen vakuutukseen, ettei mikään vähempi, kuin -ylhäältä tuleva voima antanut sen johtajalle tuota uhkarohkeutta, ja -suojellut häntä vaarasta, jonka se tuotti. Mutta tuossa pelottomuudessa -juuri oli Rienzin turva; hän oli sellaisessa asemassa, jossa -uhharohkeus on järkevää. Jos hän olisi ollut laimeampi, ylimykset -olisivat olleet ankarampia, mutta kun pyhän istuimen virkamies puhui -noin vapaata kieltä, he luonnollisesti päättelivät, että siihen oli -sekä paavi antanut erityisen suostumuksensa että kansa sen hyväksynyt. -Ne, jotka eivät Tapani Colonnan tavoin ylönkatsoneet sanoja paljaana -tuulenpieksemisenä, eivät milloinkaan olisi uskaltaneet yrittääkään -rangaista miestä, jonka ääni oli ylimmäisen papin tahdon vaikka -heikoimpanakin kaikuna. Ylimysten keskinäinen eripuraisuus oli yhtä -edullinen Rienzille. Hän ahdisti ruumista, jonka jäsenillä ei ollut -lainkaan yhteyttä. - -"_Minä_ en ole velkapää nutistamaan häntä!" sanoi joku. - -"_Minä_ en ole ylimysten edusmies", virkkoi toinen. - -"Jollei Tapani Colonna pidä hänestä lukua, niin olisi mieletöntä, sekä -vaarallistakin, huonomman miehen ruveta säätynsä sankariksi", sanoi -kolmas. - -Colonnat hymyilivät mielihyvissään, kun Rienzi ahdisti Orsineja, -- -Orsinit nauroivat ääneensä kun tuo kaunopuheliaisuus puhkesi Colonnoita -vastaan. Alemmat aateliset iloitsivat, kun kummankin kimppuun käytiin; -ja piispa taasen, kun Rienzi oli saanut olla noin kauan rankaisematta, -oli uskaltanut hyväksyä virkakumppaninsa menettelyn. Hän joskus tosin -oli nuhtelevinaan hänen liiallista kiivauttansa, mutta samassa hän -ylisti hänen rehellisyyttään, ja varavirkaisen paavin hyväksyminen -vahvisti ylimysten luulon, että itse paavi oli samaa mieltä. Hänen -innostuksensa pelottomuudesta juuri seurasivat Rienzin turvallisuus ja -menestys. - -Kun ylimykset olivat hiukan tointuneet hämmästyksistään, he katselivat -toinen toistansa, ja heidän silmäyksistään saatettiin päättää, että he -syvästi tunsivat puhujan röyhkeyden ja kärsimänsä häväistyksen. - -"_Per fede_!" virkkoi Reginaldo di Orsini, "tämä on tavatonta -- -plebeiji on mennyt liian pitkälle." - -"Katsokaa kansaa tuolla, kuinka se murisee ja mulkoilee -- kuinka sen -silmät välähtelevät -- millaisia katseita se meihin luo!" sanoi Luca -di Savelli verivihollisellensa Castruccio Malatestalle; sama vaara -sovitti vuosikausien vihollisuudet, mutta vaan silmänräpäykseksi. -"Diavolo!" kuiskasi Raselli (Ninan isä) eräälle yhtä köyhälle -ylimykselle, "mutta tuo kirjuri puhuu totta. Vahinko, ettei hän ole -jalompaa sukua." - -"Tarkat aivut pilalla", sanoi muuan florensilainen kauppias. "Tuosta -miehestä saattaisi jotakin tulla, jos hän olisi tarpeeksi varoissaan." - -Adrian ja Montreal olivat vaiti; edellinen näytti vaipuneen ajatuksiin, -jälkimäinen tarkasteli vaikutusta, jonka puhe oli tehnyt eri -kuulijoihin. - -"Hiljaa!" huusivat virkamiehet. "Hiljaa, herra vikaari puhuu." - -Kaikkien silmät kääntyivät Raimondiin, joka papillisen arvokkaana nousi -seisoalleen ja puhui kokoontuneille: - -"Vaikk'en minä, Rooman ylimykset ja porvarit, hellästi rakastetut -sanankuulijani ja lapsukaiseni, enempää kuin tekään ennakolta tuntenut -vastikään kuulemanne puheen sisältöä -- ja vaikk'en tunnekaan -täydellistä tyytyväisyyttä tuon innokkaan kehotuksen esittämistapaan, -enkä, saatan sen sanoa, koko sen aineesenkaan -- niin en _sittenkään_ -(pannen suuren painon tuolle viimeiselle sanalle) voi päästää teitä -eroamaan, liittämättä pyhän isämme palvelijan anomuksiin myöskin hänen -pyhyytensä hengellisen edustajan rukouksia. Totta on, riemujuhla -lähestyy! Riemujuhla lähestyy -- ja tiemme ovat aina Rooman porteille -saakka täynnä vertajanoovia, jumalattomia rosvoja! Kuka pyhiinvaeltaja -uskaltaa poikki Apenniinien saapua rukoilemaan P. Pietarin alttareille? -Riemujuhla lähestyy, mikä häpeä on oleva Roomalle, jos nämä pyhäköt -jäävät toivioretkiläisistä tyhjiksi -- jos arkamieliset jäävät -tulematta, jos rohkeat sortuvat matkan vaarojen uhriksi. Minä pyydän -siis teitä kaikkia, porvareja samoinkuin ylimyksiä -- minä pyydän -teitä kaikkia jättämään nuot onnettomat riitanne, jotka niin kauan -ovat kuluttaneet pyhän kaupunkimme voimia, ja yhtyneinä toisiinne -ystävyyden ja veljeyden siteillä, muodostamaan pyhä liitto teitten -häiritsijöitä vastaan. Näen joukossanne, hyvät herrat, monta valtion -tukea ja turvaa, mutta voi, minä murhein ja mielikarvauksin ajattelen -teidän keskinäistä, aiheetonta ja joutavaa vihaanne; se on kaupunkimme -häväistys, eikä se tuota kunniaa, sallikaa minun sanoa se, Kristuksen -uskonnolle, eikä kirkon puoltajien arvollenne." - -Alempien aatelisten joukosta -- tuomarien ja tiedemiesten penkeiltä -- -taajasta kansan joukosta -- kuului korkeita hyväksymisen ääniä. Korkeat -ylimykset katselivat ylpeästi, mutta ylönkatseetta piispaa kasvoihin ja -pysyivät jyrkästi vaiti. - -"Minä pyydän teitä", jatkoi piispa, "tässä pyhässä paikassa -luopumaan noista hyödyttömistä riitaisuuksistanne, jotka jo ovat -maksaneet kylläksi asti verta ja omaisuutta; ja jättäkäämme nämät -seinät, tehtyämme yhteinen päätös, näyttää rohkeuttamme ja osottaa -urhollisuuttamme vaan yhteistä vihollistamme vastustaen -- noita -rosvoja, jotka hävittävät peltojamme ja tekevät tiemme rauhattomiksi --- noita vihollisia, sekä kansan jota meidän pitäisi suojeleman, että -Jumalan, jota meidän pitäisi palveleman!" - -Piispa istui paikalleen; ylimykset katselivat toinen toistansa raitaan -sanomatta, kansasta alkoi kuulua äänekästä supatusta, kun hetkisen -perästä Adrian di Castello nousi pystyyn. - -"Antakaa minulle anteeksi, hyvät herrat ja te kunnianarvoinen isä, että -minä vuosiltani kokematon sekä vähäpätöinen ja halpa-arvoinen teidän -joukossanne, ensimmäisenä ilmotan suostuvani vast'ikään kuulemaamme -ehdotukseen. Mielelläni sovin minä kaikki vanhat vihamielisyyden syyt -kenen vertaiseni kanssa tahansa Onneksi on pitkällinen poissaoloni -Roomasta muistostani haihduttanut varhaimman nuoruuteni riidat ja -verileikit ja tässä jalossa seurassa minä näen ainoastaan yhden miehen -(katsahtaen Martino di Portoon, joka kiukkuisena loi silmänsä maahan) -jota vastaan olen pitänyt velvollisuutenani paljastaa miekkani; -pantti, jonka kerran viskasin tuolle ylimykselle, on ilokseni vielä -lunastamatta Minä peräytän sen. Tästälähin ovat ainoat viholliseni -Rooman viholliset!" - -"Jalosti puhuttu!" sanoi piispa äänekkäästi. - -"Ja minä viskaan", jatkoi Adrian, heittäen hansikkaassa ylimysten -joukkoon, "hyvät herrat, näin peräyttämäni pantin teidän kaikkien -eteen, minä vaadin teidät ritarillisempaan kilpailuun ja jalommalle -alalle. Minä kutsun jokaista kilpailemaan tuosta päämäärästä kuinka -saadaan tiet rauhallisiksi ja järjestys palautetuksi valtioomme. -Se on kiista, jossa mielelläni en tahdo joutua alakynteen, mutta -jossa ilman kateutta suon palkinnon ansiokkaimmalle. Kymmenen päivän -kuluttua tästä hetkestä, kunnianarvoinen isä, on minulla neljäkymmentä -aseellista ratsumiestä oleva valmiina tottelemaan mitä Rooman valtion -turvallisuutta tarkottavaa käskyä tahansa. Ja te, oi roomalaiset, -minä pyydän teitä karkottamaan mielestänne nuot äskenkuulemanne -kaunopuheliaat kansalaistenne solvaukset. Jokainen meistä, olkoon hän -mitä säätyluokkaa tahansa, on saanut kokea näitten onnettomien aikojen -kovuutta; älkäämme kostako pahaa pahalla, vaan pyrkikäämme sovintoon ja -yhteyteen. Ja saakoon kansa vast'edes huomata että patriicin todellinen -ylpeys on siinä, että hän valtansa nojalla paremmin pystyy isänmaataan -palvelemaan." - -"Koreata puhetta!" virnisteli seppä. - -"Jospa nuot kaikki olisivat samallaisia!" sanoi sepän vierikumppani. - -"Hän auttoi ylimykset pulasta", arveli Pandulfo. "Hänessä tuntuu olevan -harmaantunut äly nuorten haivenien alla", sanoi muuan ijäkäs Malatesta. - -"Saitte tulvan kääntymään, mutta ette toetuksi, jalo Adrian", kuiskasi -Montreal, kun nuori Colonna yleisen hyväksymishuudon kaikuessa istuutui -paikalleen. - -"Mitä tarkotatte?" sanoi Adrian. - -"Sitä että leppyiset sananne, niinkuin aina patriicien -sovintoyritykset, ovat myöhäisiä." - -Kukaan toinen ylimys ei liikahtanut, vaikka he ehkä tunsivat -olevansa taipuvaisia yhtymään yleiseen sovintoon, sekä eleillään ja -kuiskauksillaan näyttivät hyväksyvän Adrianin puheen. Heihin oli -liiaksi piintynyt oppimattoman ilkeä kopeus, taipuakseen puhumaan -sovinnollista kieltä kansalle tahi vihamiehilleen. Raimond, josta -tuntui vastenmieliseltä tuo sopimaton äänettömyys, katsahti ympärilleen -ja nousi seisoalleen, antaakseen sille parhaan selityksen, mikä hänen -vallassaan oli. - -"Poikani, olet puhunut niinkuin isänmaan ystävän ja kristityn tulee, -vertaistesi myöntävästä vaitiolosta me kaikki tunnemme että he -mielipiteesi hyväksyvät. Lopettakaamme kokous -- sen tarkotus on -saavutettu. Keinot, joilla ryhdymme maantierosvoja vastustamaan, -vaativat tarkempaa harkitsemista muualla. Tämä päivä on oleva -historiamme merkkipäivä." - -"Niin onkin", virkkoi Cecco del Vecchio, synkkänä purren hampaitansa. - -"Lapseni, siunaukseni teille kaikille!" lopetti piispa levittäen -kätensä. - -Hetken perästä alkoi väki tunkea kirkosta. Palvelijat ja lipunkantajat -asettuivat portaille, jokainen seurue koettaen valvoa herransa etua, -ja ylimykset kokoontuneina pieniin joukkioihin, joissa ei ollut -lainkaan vihamielisiä aineksia, seurasivat rahvasta pitkin käytäviä. -Pian puhkesivat jälleen huudot ja meteli ja vihamielisten joukkojen -haukkumasanat ja kiroukset, vikaarin viranomaisten töin tuskin saadessa -pysymään heitä "hajanaisimmassa järjestyksessä." - -Mutta niin totta olivat Montrealin Adrianille lausumat sanat, että -rahvas jo puoleksi oli unohtanut nuoren ylimyksen jalon kehotuksen ja -vaan katkerasti muisteli hänen vertaistensa sopimatonta äänettömyyttä. -Mitäpä se siihen koskikaan oikeastaan tuo maantierosvoja vastaan -tekeillä oleva ristiretki? Se moitti kunnon piispaansa siitä, ettei -hän suoraan ollut sanonut ylimyksille: -- "Te olette ensimmäiset -rosvot, joita vastaan meidän on asettuminen sotakannalle!" Rahvaan -tyytymättömyyteen eivät riittäneet enää helpotuslääkkeet, se oli -ehtinyt siihen kohtaan, jolloin kansa vähemmän haluaa parannusta kuin -uudistusta. Löytyy aikoja, jolloin vallankumousta ei voida välttää, -sen täytyy tulla -- kohdatkoon sitä vastustukset tahi myönnytykset. -Voi sitä sukukuntaa, jossa vallankumous ei tuota mitään hedelmiä! -- -jossa ukonnuoli iskee huiput pirstaleiksi, puhdistamatta ilmaa! Suotta -kärsiä on usein jaloimman yksilön osa, mutta kun kansa suotta kärsii, -se kirotkoon itseänsä. - - - - -IV Luku. - -Kunnianhimoinen kansalainen ja kunnianhimoinen sotilas. - - -Orvieton piispa jäi keskustelemaan Rienzin kanssa, joka odotti häntä -Lateranin sisimmissä kammioissa. Raimondilla oli tarpeeksi älyä täysin -ymmärtääkseen, ettei ollut uskomista, että äskeinen kohtaus voisi saada -aikaan mitään muutosta ylimyksissä, sovittaa heidän kiistojaan tahi -panna heitä liikkeelle Campagnan hävittäjiä vastaan. Mutta kerrottuaan -Rienzille kaikki, mitä oli tapahtunut tuon näyttämön sankarin -poistumisen jälkeen, hän lausui: - -"Huomaat että yksi hyvä seuraus tästä on lähtevä: ensimmäinen -aseellisten kahakka -- ensimmäinen ylimysten meteli -- on näyttävä -lupauksen rikkomiselta ja oleva kansalla ja paavilla mukavana syynä -luopumaan kaikista ylimysten parantumisen toiveista -- syynä, joka on -oikeuttava edellisen ponnistukset ja jälkimäisen hyväksymisen." - -"Sellaista kahakkaa ei tarvitse kauaa odottaa", vastasi Rienzi. - -"Uskon ennustuksesi", vastasi Raimond hymyillen, "kaikki näyttää käyvän -hyvin. Lähdetkö kanssani kotiapäin?" - -"En, on ehkä paras että viivyn täällä, kunnes väkijoukko on kokonaan -hajaantunut, sillä jos se nykyisessä mielentilassaan saisi nähdä minut, -se saattaisi ryhtyä johonkin äkkinäiseen ja ajattelemattomaan tekoon. -Mutta", lisäsi Rienzi, "mitä tietämättömään kansaan tulee, olkoon se -kuinka rehellinen ja innostunut tahansa, niin on tarkoin muistettava -tuo sääntö -- älä päästä esiintymistäsi tavaksi. Älkööt milloinkaan -minun kaltaiseni miehet, joilla ei ole ulkonaista arvoa, näyttäytykö -kansajoukossa, paitsi niissä tilaisuuksissa, jolloin järki itsessään on -arvokas." - -"Niinpä niinkin, sinulla kun ei ole saattojoukkoja", vastasi Raimond, -muistellen omia uhkaliverisiä palvelijoitaan. "Hyvästi sitten, pian -tapaamme toisemme." - -"Niin, Filipissä. Siunauksesi, kunnianarvoinen isä." - -Hetken kuluttua tuosta keskustelusta läksi Rienzi pyhästä -rakennuksesta. Hän seisoi hiljaisen ja aution kirkon portailla hetkenä, -joka etelän lyhyen hämärän edellä loi taikaisen valonsa seutuun. Hän -näki suurenmoisen vesijohdon komeat kaaret, jotka ulottuivat kauas -etäisyyteen, ja niitten takana kaukaiset purppuraiset kunnaat. Hänen -edessään -- oikealla puolella -- oli Portti, jonka roomalainen nimi -johtui coeliläisestä vuoresta, jonka rinteellä se vieläkin nähdään. Sen -takana -- korkeilta portailtaan -- hän näki pitkin harmajata Campagnaa -sirotellut kylät, jotka loistivat auringon viistoisista säteistä, ja -kaikkein etäimpänä vuorten varjot alkoivat langeta muinaisen Tusculumin -kattoihin ja toiseen albanilaiseen kaupunkiin, joka vielä on olemassa, -autiona ja hyljättynä, Pompeijuksen ja Domitsianuksen hävinneitten -palatsien sijalla. [Ensimmäisen Alban -- Alba Longan -- jonka taru -kertoo Ascaniuksen perustamaksi, hävitti Tullus Hostilius. Toinen -Alba eli nykyinen Albano, syntyi entisen kaupungin edustalla olevalle -tasangolle vähää ennen Neeron aikoja.] - -Roomalainen seisoi hetken aikaa ajatuksiinsa vaipuneena ja -liikahtamatta katsellen maisemaa ja hengittäen vienon ilman suloista -tuoksua. Oli parhaillaan imanteinen kevät -- kukkien, vehreitten -lehvien ja kuiskaelevien tuulosten aika -- Italian runoilijain -idyllinen toukokuu, mutta vaiti oli laulun ääni Tiberin äyräillä -- -kaislat eivät synnyttäneet säveleitä enää. Pyhältä vuorelta, jossa -Saturnuksen koti oli, olivat ijäksi poistuneet Dryadit ja Nymphit, -ja Silvanus, Italian poika. Rienzin syntyperäinen luonto -- sen into --- sen menneisyyden kunnioitus -- sen rakkaus kaikkeen, mikä oli -kaunista ja suurta -- vieläpä tuo mieltymys loiston suloihin, joka luo -elämän karkealle todellisuudelle niin kukkean luonteen, ja jonka valta -sittemmin liian ylölliseksi kehitti, ajatuksien ja mielenkuvitusten -uhkuvaisuus, joka valui hänen huuliltaan tuona välkkyvänä ja -tyhjentymättömänä virtana -- kaikki ilmaisi tuota nerokasta ja -haaveksivaa kykyä, joka rauhallisempina aikoina olisi saattanut -kohottaa hänet kirjallisuuden alalla kieltämättömämpään etevämmyyteen, -kuin mihin teot koskaan voivat viedä, ja osaksi sisällinen tieto siitä -liikkui tuona hetkenä hänen mielessään. - -"Parempi minun olisi ollut", hän ajatteli, "jos en koskaan olisi -omasta sydämestäni maailmaan katsahtanut. Minussa oli kaikki, mitä -tarvitaan nykyhetken tyytyväisyyteen, sillä minun oli tuo, joka -saattoi saada minun nykyhetken unhottamaan. Minun oli mahti sadostaa --- luoda: muinaisuuden tarut ja unelmat -- jumalallinen runon kyky, -johon sydämen ihana kylläisyys voi purkautua -- nuot olivat omani! -Petrarca, hän valitsi viisaammin itselleen! Puhua maailmalle, mutta -maailman ulkopuolelta, vakuuttaa -- kiihottaa -- käskeä -- sillä siinä -on kunnianhimon päämäärä -- mutta karttaa sen melua ja puuhaa! Hänen -on tuo rauhallinen kammio, jonka hän täyttää kauneuden muodoilla --- yksinäisyys, josta hän karkottaa nuo ilkeät hetket, jotka meitä -rasittavat ja jossa hän loihtii esiin menneitten aikojen jalot sydämet -ja kunniakkaat tapaukset. Mutta minä -- millaisiin huoliin minä olen -antautunut! millaisiin töihin minä olen sidottu! millaisia keinoja -minun on käyttäminen! millaista teeskentelyä minun on harjottaminen! -millaisiin juoniin ja kujeisin minun täytyy taivuttaa ylpeyteni! -Katalat ovat viholliseni -- epävarmat ystäväni! ja todella tässä -kamppauksessa soaistuja ja halpamielisiä miehiä vastaan itse henkikin -käy typistetyksi ja kääpiömäiseksi. Hiljalleen ja pimeässä täytyy -keinojen madella läpi luolien ja saastaisten usvien, saavuttaakseen -lopuksi valon, päämääränsä." - -Noissa mietteissä oli totuus, jonka katkeruutta ja surua tuo -roomalainen ei vielä ollut täysin kokenut. Olkoon pyrintöjemme esine -kuinka ylevä tahansa, jokainen kehno polku, jolle poikkeamme, sitä -saavuttaaksemme, rumentaa kunniantuntomme henkistä näkyä, ja keinot -vähitellen alentavat omien tarkotustensa päämäärän. Tämä on todellinen -kova-onni sen miehen, joka on aikaansa jalompi -- että keinot, -joita hänen on käyttäminen, tahraavat hänet, hän puoleksi parantaa -aikansa, mutta puoleksi aika myöskin turmelee parantajan. Hänen oma -juonittelunsa on hänen turvallisuutensa esteenä, -- kansa, jonka hän -itse totuttaa luonnottomaan kiihotukseen, on alinomaa sen tarpeessa, -ja kun johtaja lakkaa sen mielenkuvitusta ärsyttämästä, hän joutuu sen -uhriksi. Parannus, jonka hän saa niillä keinoilla aikaan, on ontelo -ja hetkellinen -- se on poispyyhkäisty hänen mukanansa, se oli vaan -kuje-näytelmä -- poppamiehen turhaan käytetty nero: esirippu lankee --- taika on ohitse -- malja ja pallot potkaistaan syrjään. Parempi -yksi hidas askel valistukseen -- jota, kun sen on koko kansan järki -ottanut, ei voida peräyttää, -- kuin nuot äkilliset salamat yleisen -yön synkkyyteen, jotka pimeys, vastakohdasta kaksinkerroin pimeämpi, -ainiaaksi nielaisee! - -Kun Rienzi verkalleen ja mietteissään oli lähtemäisillään kirkon -edustalta, hän tunsi olkapäähänsä kevyesti kosketettavan. - -"Hyvää iltaa, herra oppinut", sanoi iloinen ääni. - -"Itsellenne peruutan saman kohteliaisuuden", vastasi Rienzi, katsellen -henkilöä, joka näin äkkiarvaamatta puhutteli häntä ja jonka valkoisesta -rististä ja sotaisesta ryhdistä lukija tuntee P. Johanneksen ritariksi. - -"Ette tunne minua, nähtävästi", sanoi Montreal, "mutta ei väliä, me -helposti tulemme tuttaviksi, mitä minuun tulee, niin minulla on jo -ollut onni tutustua teihin." - -"On mahdollista, että olemme tavanneet toisemme jossakin noitten -ylimysten kodissa, joitten luokkaan näytte kuuluvan." - -"Kuuluvanko! en, en vaseti!" vastasi Montreal ylpeästi. "Pitäkööt -teidän ylimyksenne itseänsä kuinka jalosukuisina ja mahtavina tahansa, -niinkauvan kuin vuoret tarjoavat pienenkin kolkan vapaata jalansijaa, -minä en vaihtaisi heidän kanssansa sitä paikkaa, mikä minulla on -maailman monien arvoasteitten joukossa. Urhoollinen tuntee vain yhden -lajin plebeijiä, ja se on pelkurit. Mutta teidän, viisas Rienzi", -jatkoi ritari iloisemmin äänin, "minä olen nähnyt melskeisemmissäkin -tiloissa kuin Rooman ylimysten saleissa." - -Rienzi katseli kiinteästi Montrealia, joka avoimin otsin kesti hänen -katseensa. - -"Kyllä", jatkoi ritari -- "mutta kävelkäämme eteenpäin, sallikaa minun -muutamia hetkiä olla seurassanne. Kyllä! Minä olen kuunnellut teitä -- -toissa iltana, jolloin puhuitte rahvaalle, tänään, kun rusikoitsitte -ylimyksiä, ja sydänyölläkin, hiljattain, kun (korvanne, uljas herra! --- alemmaksi, se on salaisuus!) -- sydänyölläkin, kun vannotitte -uhittelevat salaliittolaiset veljeyden valaan Aventinin raunioilla." - -Lopetettuansa ritari vetäytyi syrjään tarkastamaan, minkä vaikutuksen -nuot hänen sanansa tekisivät Rienzin kasvoihin. - -Hieno vavistus kävi läpi kapinoitsijan ruumiin -- sillä siksi Rienziä -kutsuisivat muut kuin Montreal, ellei salaliitto onnistuisi; hän -kääntyi äkkiä päin ritaria ja tarttui tietämättään miekan kahvaan, -mutta hellitti sen heti. - -"Haa!" sanoi Rienzi pitkään, "jos tuo on totta, kukistu Rooma! -Vapaissakin on pettureita!" - -"Ei ainoatakaan petturia, uljas herra", vastasi Montreal, "minä tunnen -salaisuutenne -- mutta kukaan ei ole sitä minulle ilmaissut." - -"Ja luetteko itsenne sen ystäviin vai vihollisiin?" - -"Siinäpä se on", vastasi Montreal rauhallisesti. "Olkoon vaan sanottu -että, jos tahtoisin näyttää valtaani vihollisena, minun tarvitsisi -sanan sanoa, niin riippuisitte hirsipuussa; koska en ole tehnyt tuota, -osottaa se, että olen halukas olemaan ystävänne." - -"Erehdyt, muukalainen! Sitä miestä ei ole elävitten joukossa, joka -voisi vuodattaa vereni Rooman kaduilla! Hirsipuussa! Et tunne paljoa -Rienzin voimaa." - -Nuot sanat lausuttiin melkein ylönkatseellisesti ja katkerasti, mutta -hetken kuluttua jatkoi Rienzi tyynempänä: - -"Viittasi rististä päättäen kuulut uljaimpiin ritarikuntiin, olet -muukalainen ja ritari. Mikä ylevä myötätuntoisuus saattaa tehdä sinut -Rooman kansan ystäväksi?" - -"Cola di Rienzi", vastasi Montreal, "tuo sama myötätuntoisuus, joka -yhdistää kaikki, jotka omin ponnistuksinsa ovat kohonneet lauman -yläpuolelle. Totta kyllä, minä synnyin jalosukuisena -- mutta -mitättömänä ja köyhänä: nyt minun viittauksestani liikkuvat kaupungista -kaupunkiin vallan aseelliset välikappaleet, minun henkäykseni on -tuhansien laki. Nykyistä valtaani en perinyt, sen voitti kylmä järkeni -ja vakava käsivarteni. Tiedä että olen Walter de Montreal, eikö tuo -nimi puhu henkeä, omasi kaltaista? Eikö kunnianhimo ole yhteinen -tunteemme? Minä en järjestele sotajoukkoja pelkän voitonpyynnin -tähden, vaikka minua kutsutaan ahneeksi -- en telota talonpoikia -verenhimosta, vaikka minua julmuriksi sanotaan. Aseet ja rikkaus ovat -vaan vallan välikappaleita, valtaa minä himoitsen -- etkö sinä, rohkea -Rienzi, tavottele samaa? Oletko tyytyvä kynsilaukkaa purevan roskaväen -valjuun henkäykseen -- oppineitten kuiskaeltuun kateuteen -- lasten -turhanpäiväiseen rähinään, jotka kutsuvat sinua isänmaan ystäväksi ja -vapauttajaksi, huumatakseen korvasi? Nuot ovat vaan _sinun_ keinojasi, -tavotellessasi _valtaa_. Olenko puhunut totta?" - -Mitä vastenmielisyyttä Rienzi lienee tuntenutkin noita sanoja -kuullessaan, hän sitä ei paljastanut. "Tosiaan", hän sanoi "olisi -suotta, kuuluisa päällikkö, kieltää että pyrin tuohon valtaan, -josta puhut. Mutta mitä yhteyttä saattaa olla Rooman kansalaisen -ja palkattujen soturijoukkojen johtajan kunnianhimon välillä, -soturijoukkojen, jotka vaan palkan mukaan arvostelevat ajamaansa -asiaa -- tänään taistelevat vapauden puolesta Florensissa -- huomenna -tyrannien Bolognassa? Suo anteeksi avonaisuuteni, mutta tähän aikaan -ei pidetä häpeänä tuota, josta syytän joukkojasi. Urhoollisuus ja -sotapäällikön toimi pyhittävät nykyään jokaisen asian, mitä ne ajavat, -ja se, joka on ruhtinasten herra, ansaitsee varsin hyvin kunnian päästä -heidän vertaiseksensa." - -"Olemme tulossa vilkkaanlaiseen kortteliin", sanoi ritari, "eikö täällä -ole mitään yksinäistä paikkaa -- mitään Aventiniä -- jossakin kolkassa, -missä meidän sopisi keskustella?" - -"Hiljaa!" vastasi Rienzi, katsellen varovaisesti ympärilleen. "Kiitos, -jalo Montreal viittauksestasi, ei myöskään ole hyvä että meidät nähdään -oleskelevan yhdessä. Suostutko seuraamaan minua kotiini, Palatinin -sillan luo, siellä saamme häiritsemättä ja rauhassa jutella?" - -"Olkoon menneeksi", sanoi Montreal ja jäi jälelle. - -Nopein askelin kulki Rienzi läpi kaupungin, yksinäisten porvarien -erinomaisesti kunnioittaen tervehtiessä häntä, sekä kierrellen pitkin -pimeitä kujia, ikäänkuin vältellen vilkasliikkeisiä katuja, hän vihdoin -saapui virran rannalla olevalle aukealle. Yön ensimmäiset tähdet -valaisivat Fortuna Viriliksen muinaista temppeliä, jonka ajanvaiheet -jo olivat muuttaneet Egyptin P. Marian kirkoksi, ja vastapäätä tuota -kahdesti pyhitettyä rakennusta oli Rienzin asunto. - -"On suotuisa enne, että asuntoni on vastapäätä muinaista Fortunan -temppeliä", sanoi Rienzi hymyillen, Montrealin astuessa roomalaisen -jäljessä kammioon, jonka ennen olen kuvaellut. - -"Rohkean ei koskaan tarvitse Onnetarta rukoustaa", sanoi ritari, "hän -käskee." - -Kauan kesti noitten kahden, aikansa yrittelijäimmän miehen keskustelu. -Mutta tehkäämme lukijalle Montrealin luonteesta ja aikeista tarkempi -selko, kuin mitä tapausten juoksu tähän asti on myöntänyt. - -Walter de Montreal, italialaisissa kronikoissa tavallisesti tunnettu -nimellä Fra Moreale, oli tullut Italiaan rohkeana seikkailijana, noiden -levottomien normannien arvoisena jälkeläisenä, (joiden etevimmistä hän -äidin puolelta kerskasi polveutuvansa) joilla ennemmin oli ollut tuo -omituinen osa Europan harhailevassa ritariudessa, jotka toteuttivat -Amadiksen ja Palmerinin tarut (jokainen ritari itsessään sotajoukko), -vallottivat maakuntia ja kukistivat valtaistuimia, eivät tunnustaneet -muita kuin ritariuden lakeja, eivät milloinkaan sekaantuneet niihin -heimokuntiin, joiden joukkoon he asettuivat, jotka kykenemättöminä -tulemaan kansalaisiksi tuskin tyytyivät pyrkimään kuninkaiksi. Tähän -aikaan Italia oli kaikkien noitten jalosukuisten ja pennittömien -seikkailijain India, joiden, samoinkuin Montrealin mielikuvitus -oli kiihottunut vanhoista Roberttien ja Godfridein ballaadeista, -jotka nuoruudestaan saakka olivat tottuneet ohjaamaan ratsuansa ja -kesän helteessä kestämään aseitten painoa, ja joiden, tultuansa -tuohon veltostuneesen ja eripuraiseen maahan, vaan tarvitsi osottaa -rohkeutta, saadakseen rikkautta. Jäntevälle päällikölle ei luettu -ensinkään häpeäksi, jos hän kokosi ympärilleen joukon noita pelottomia -muukalaisia, vuoriston helmassa elääkseen rosvoamisesta ja ryöstöstä, --- käydäkseen sotaa tyrannia tahi tasavaltaa vastaan, aina sen mukaan -kuin edut vaativat, sekä kaupittelemaan rauhanehtoja suunnattomista -hinnoista. Joskus he sitoutuivat puolustamaan jotakin valtiota toista -vastaan, mutta seuraava vuosi näki heidät sodalla ahdistavan entisiä -isäntiänsä. Nämät pohjolaiset palkkasoturijoukot olivat siis käyneet -tärkeiksi sekä sisällisiin että sota-asioihin nähden: ne olivat -yksinäisen valtion menestykselle yhtä välttämättömiä, kuin ne olivat -kaikkien valtioitten turvallisuudelle turmiollisia. Vaan viisi vuotta -ennen tätä aikaa Florensin tasavalta oli palkannut palvelukseensa -noitten vierasten sotilaitten kuulun johtajan Gualtierin, Ateenan -herttuaan. Mieltymyksen huudoilla kansa oli valinnut tuon sodankävijän -valtionsa ruhtinaaksi eli tyranniksi; ennen vuoden loppua se nousi -kapinaan hänen julmuuksiansa tai pikemmin hänen kiskomisiansa vastaan --- sillä kaikista sen historioitsijain kerskauksista huolimatta, siihen -kipeämmin koski kukkaroon kajoaminen, kuin vapauden supistaminen -- -karkotti hänen kaupungistaan ja julisti itsensä taas tasavallaksi. -Urhoollisin ja suosituin Ateenan herttuan sotilaista oli Walter -de Montreal; hän oli ollut osallinen päällikkönsä menestyksessä -ja kukistumisessa. P. Johanneksen ritarin terävä ja huomaava äly -oli noissa kansan melskeissä saavuttanut suuren yhteiskunnallisen -kokemuksen, hän oli perehtynyt kansaan, tullut tuntemaan, paljonko se -sietää -- oppinut päättämään vallankumouksen merkeistä -- tulkitsemaan -aikansa. Ateenan herttuan kukistumisen jälkeen Montreal oli vapaana -veikkona, toisin sanoen rosvona, lisännyt rikkauttaan ja mainettaan -julman Wernerin johdon alaisena. Koska hänellä nykyään ei ollut -yrittelijään ja juonikkaan henkensä mukaista tointa, Rooman sekavat -ja johdottomat olot olivat vetäneet hänet sinne. Esittäissään tuota -liittoa Colonnalle -- kutkuttaessaan tuon herran turhamaisuutta -- -hänen tarkotuksensa oli ollut saada oma apunsa välttämättömäksi --- päästä johtamaan sotavoimaa, jonka hänen aikeensa tekivät -tarpeelliseksi Colonnan kunnianhimolle, jos hän saisi sen yllytetyksi. -Ja hänen rajattoman yrittelijäs neronsa varmaan oivalsi että tuollaisen -voiman hallitseminen todellisuudessa olisi Rooman hallitsemista; -vastainen mullistus saattaisi helposti kukistaa Colonnan ja määrätä -hänet sijaiseksi. Oli joskus ollut Roomassa tapana, samoinkuin -muissakin Italian valtioissa, että _podestan_ nimelliseksi, ylimmäksi -virkamieheksi ennemmin valittiin muukalainen, kuin kotimainen mies. -Ja Montreal toivoi, että hän kyllä saattoi tulla Roomassa siksi, -miksi Ateenan herttua oli päässyt Florensissa -- tuota kunnianhimoa -ei voisi toteuttaa provencelainen aatelismies, sen hän hyvin tiesi, -mutta helposti sotajoukkojen päällikkö. Mutta, niinkuin jo olemme -nähneet, hänen tarkka älynsä heti käsitti ettei hän voinut taivuttaa -patriicein ijäkästä päämiestä noihin rohkeisiin ja vaarallisiin -keinoihin, jotka olivat välttämättömiä ylimmän vallan saavuttamiseksi. -Tyytyväisenä asemaansa, ja opittuaan varovaisuutta pitkästä ijästään -ja onnettomuuksistaan, Tapani Colonna ei ollut se mies, joka uhmasi -hirsipuuta, tavotellessaan valtaistuinta. Ylenkatseesta, jota vanha -ylimys osotti kansalle ja sen epäjumalalle, syvään ajatteleva Montreal -myöskin näki että, jos kohta Colonnassa ei ollut tuota kunnianhimoa, -hänessä myöskään ei ollut valtioviisautta, jota hallitsija tarvitsee. -Ritari huomasi varotuksensa Rienzistä turhaksi ja kääntyi itse Rienzin -puoleen. Vähän välitti P. Johanneksen ritari, kumpi puolue oli voitolla --- ylimykset vai kansa -- kun hän oman tarkotuksensa perille pääsi, -hän todella ei ollutkaan tutkinut kansan oikkuja palvellakseen, -vaan hallitakseen sitä. Luullen samallaisen kunnianhimon olevan -kaikkia kiihottamassa, hän päätteli että, olkoon kansanvillitsijä -tai patriici hallituksessa, kansa kumminkin on joutuva uhriksi, ja -että tuollaiset huudot kuin "vapaus" toiselta, "järjestys" toiselta -puolen ovat pelkkiä verukkeita, joilla yhden miehen pontevuus koettaa -puolustella kunnianhimoansa rahvaan silmissä. Lukien itsensä aikansa -kunniallisinten joukkoon, hän ei uskonut mihinkään kunniaan, jota _hän_ -olisi ollut kykenemätön tuntemaan; hän oli epäilijä hyveessä, ja siis -herkkäuskoinen paheessa. - -Mutta hänen oma rohkea luontonsakin ehkä veti häntä pikemmin -uskalijaan Rienzin, kuin itserakkaan Colonnan puoleen, ja hän arveli, -että edellisen turvallisuudelle hän ja hänen aseelliset soturinsa -saattaisivat olla paljoa tarpeellisemmat, kuin jälkimäiselle. Tällä -kertaa hänen päätarkotuksensa oli saada Rienziltä tarkat tiedot hänen -voimainsa suuruudesta sekä mihin mittaan kapinan valmistukset todella -olivat ehtineet. - -Älykäs roomalainen piti varansa, toiselta puolen ilmaisemasta -ritarille enempää kuin hän jo tiesi, toiselta puolen suututtamasta -häntä ilmeisellä salaamisella. Vaikka Montreal oli viekas, hänessä -kuitenkaan ei ollut tuota ihmeteltävää toisten vallitsemiskykyä, joka -oli kaunopuheliaan ja juurtajaksaisen Rienzin loistava ominaisuus, -ja heidän järjenkykyjensä asteitten erotus näyttäytyi tässä heidän -keskustelussaan. - -"Minä ymmärrän", sanoi Rienzi, "ettei onnenkohtauksista, jotka näinä -aikoina ovat kunnianhimoani suosineet, mikään ole niin suotuisa kuin -se, joka minulle on tuottanut teidän mieltymyksenne ja ystävyytenne. -Minä todella olen aseellisen avun tarpeessa. Uskokaa pois, ystävämme, -jotka yksityisissä kokouksissa ovat varsin rohkeita, sentään -arkailevat julkista räjähdystä. He eivät pelkää patriiceja vaan -patriicein sotavoimia, sillä tuo on omituinen seikka italialaisten -urhoollisuudessa, että he eivät pelkää toinen toisiansa, mutta -muukalaisen palkkasoturin kypärin ja miekan nähdessään he käyvät -aroiksi kuin peurat." - -"He varmaan ihastuisivat kuullessaan että nuot palkkalaiset ovat -heidän puolellansa -- eivätkä vastassaan, ja niin paljon kuin niitä -vallankumoukseenne tarvitsette, niin paljon saattekin." - -"Mutta hinta ja ehdot", sanoi Rienzi, kuiva ja pureva hymynsä -huulillaan, "Miksi määräämme edellisen ja kuinka sovimme jälkimäisistä?" - -"Se asia on pian sovittu", vastasi Montreal. "Mitä minuun tulee, -niin puhuakseni suoraan, tuon suuren mullistuksen kunnia ja kiihotus -jo yksinään riittäisivät. Tuo on suloinen tunne, kun tuntee itsensä -välttämättömäksi suurenmoisten yritysten toteuttamisessa. Mutta -toinen on miesteni laita. Teidän ensi työnne on oleva valtion tulojen -anastaminen. No, ensi vuoden tulot, olkoot ne mitkä tahansa, suuret tai -pienet, jakakaamme tasan. Teille toinen, minulle ja miehilleni toinen -puoli". - -"Se on paljon", sanoi Rienzi vakavasti ja ikäänkuin laskien lukuja, -"mutta Rooman vapaudesta ei koskaan voida liikoja maksaa. Menneeksi -olkoon." - -"Amen! Mutta sanokaapa nyt, mitkä teidän voimanne ovat, sillä nuot -satakunta herrasmiestä, jotka tuolla Aventinilla olivat -- epäilemättä -kelpo poikia -- tuskin riittävät vallankumoukseen." - -Roomalainen katseli varovaisesti ympäri huonetta ja tarttui Montrealin -käsivarteen. - -"Liittomme tarvitsee aikaa lujentuakseen. Viiteen viikkoon emme voi -mihinkään ryhtyä. Minä olen liiaksi hätäillyt. Elo tosin on leikattu, -mutta nyt minun tulee hiljaisilla puheilla ja neuvoilla kokoella -hajallaan olevat sitomet." - -"Viiteen viikkoon", kertoi Montreal, "se on pitempi aika kuin -luulinkaan." - -"Tahtoni on", jatkoi Rienzi, kiinnittäen tutkivan katseensa -Montrealiin, "että tämän ajan pysymme täydellisesti hiljaa, -poistaaksemme kaikki epäluulot. Minä vaivun opiskeluihin!, enkä pidä -ainoatakaan kokousta." - -"Hyvä --" - -"Ja mitä teihin tulee, jalo ritari, niin, jos rohkenen neuvoa, -pyytäisin teitä ahkerasti liikkumaan ylimysten piireissä -- -vakuuttamaan heille suurimmasti halveksivanne minua ja kansaa --- ja puolestanne yhä hurjemmin tuutimaan heidän valheellisen -turvallisuutensa kehtoa. Sillä aikaa saatatte hiljaisesti viedä niin -paljon aseellisia palkkasotureita pois Roomasta kuin suinkin, ja -jättää ylimykset heidän ainoata turvaansa paitsi. Koottuamme nuot -urheat sotilaat vuoriston kätköihin, päivän matkan päähän täältä, -saatamme tarpeen tullen kutsua heidät, ja he ilmaantuvat porteillemme -keskellä vallankumoustamme -- pelastajina ylimysten mielestä, mutta -todellisuudessa kansan liittolaisina. Huomattuaan erehdyksensä -vihollisemme hämmästyneinä ja epätoivoisina pakenevat kaupungista." - -"Ja valtakunta ja sen tulot ovat rohkean sotilaan ja juonikkaan -kansanyllyttäjän palkkio!" huusi Montreal nauraen. - -"Tasan panemme, herra ritari." - -"Tuohon käteen!" - -"Ja nyt, jalo Montreal, pullo viiniä, parhainta satoa", sanoi Rienzi, -muuttaen äänensä. - -"Tunnette provencelaiset", vastasi Montreal iloisesti. - -Viiniä tuotiin, keskustelu kävi vapaaksi ja tuttavalliseksi, -ja Montreal, jonka viekkaus oli teeskenneltyä ja avomielisyys -luonnollista, paljasteli tietämättään Rienzille salaisia tuumiansa ja -kunnianhimoansa enemmän, kuin hänen aikomuksensa oli ollut. He erosivat -silminnähtävästi parhaina ystävinä. - -"Sivumennen sanoen", sanoi Rienzi heidän tyhjentäessään viimeistä -maljaa, "Tapani Colonna aikonee 19:nä päivänä lähteä saattamaan -viljakuormastoa Cornetoon. Eiköhän olisi paikallaan, että lähdette -hänen mukaansa? Saattaisitte matkalla levittää tyytymättömyyttä häntä -seuraaviin palkkasotureihin sekä voittaa ne puolellenne." - -"Sitä olen ennen tuuminut", vastasi Montreal; "sen olen tekevä. Hyvästi -tällä erää! - - "Ratsunsa, miekkansa, - Neitonsa verraton - Roolandi urholla - Ainoa aarre on. - Onnetar aina on - Normannin myötä; - Sen kunnia nautinto -- - Nautinto työtä." - -Laulellen tuota raakaa renkutusta ritari puki viitan ylleen, pudisti -vielä Rienzin kättä ja lähti. - -Rienzi katseli vieraansa poistuvaa vartaloa kasvoilla viha ja pelko -nähtävinä. "Jos tuo mies saisi vallan", hän jupisi, "niin toinen Totila -hänestä koituisi. [Innocentsius VI muutaman vuoden perästä julisti -Montrealen Totilaa _pahemmaksi_.] Läpi iloisen kiilteen ja ritarillisen -sulon näen hänen julmassa rosvoluonteessaan vanhain gootilaisten -vihollistemme olennoiman. Luulenpa viihdyttäneeni hänet! Kaksi aurinkoa -ei saattaisi enemmän valaista yhtä pallonpuoliskoa, kuin Walter de -Montreal ja Cola di Rienzi elää samassa kaupungissa. Tähteintutkijat -sanovat että tunnemme salaista ja voittamatonta vastenmielisyyttä -niihin, jotka heidän tähtivaikutuksensa määräävät aikaan saamaan meille -pahaa, sellaista vastenmielisyyttä minä tunnen tuohon sironaamaiseen -murhamieheen. Ole leikkaamatta polkuani, Montreal! -- ole leikkaamatta -polkuani!" - -Noin itsekseen puhuen Rienzi kääntyi kammioonsa, näyttäytymättä sinä -iltana enää. - - - - -V Luku. - -Ylimysten matkue. Lopun alku. - - -Oli Toukokuun 19:nen päivän aamu; ilma oli viileä ja kirkas, ja vasta -noussut aurinko paistoi iloisesti uhkean, pitkin Rooman pääkatua -kulkevan ratsujoukon välkkyviin kypäreihin ja keihäisiin. Hevosten -hirnunta kavioitten kapse, häikäisevät haarniskat ja Colonnan komeilla -merkkikuvilla kirjaellut liehuvat liput loivat iloisen ja uljaan -näytelmän, mikä keskiajalle oli ominaista. - -Joukon etupäässä oli Tapani Colonna pärskyvän ratsunsa seljässä. Hänen -oikealla puolellansa oli provencelainen ritari, joka tottuneella -kädellä ohjasi solakkaa, tulista araabikkoansa; häntä seurasi kaksi -palvelijaa, joista toinen talutti hänen sotahevostansa, toinen kantoi -hänen keihästänsä ja kypäriänsä. Tapani Colonnan vasemmalla puolella -ratsasti Adrian vakavana ja ääneti, vaan yksitavuisesti vastaellen -provencelaisen iloiseen rupatukseen. Paljon jalosukuisia roomalaisia -seurasi vanhaa ylimystä, ja seurueen päätti joukko täysiin varustuksiin -puettuja ulkomaalaisia ratsumiehiä. - -Kadulla ei liikkunut paljon väkeä, -- porvarit katselivat nähtävästi -välinpitämättöminä matkuetta puoleksi suljetuista puodeistansa. - -"Eivätkö nuot roomalaiset välitä kauniista näytelmistä?" kysyi -Montreal, "jos niitä olisi helpompi huvittaa, niitä olisi helpompi -hallita." - -"Oh, kyllä Rienzi ja moiset narrit huvittavat. Meillä on parempaa työtä --- me täristelemme", vastasi Tapani. - -"Mitäs trubaduuri laulaa, herra Adrian?" sanoi Montreal. - - "Hymy viekas taito olkoon sen, - Jos valtaan tahtoo päästä ken; - Se urhot voittaa, kaunoisat, - Ja pettää maitten mahtavat. - Hymy, viekas hymy! - - "Uhka suora urhot nostaa vaan, - Saa kaunokaiset kammomaan, - Se ylpeät vain haavottaa - Ja myrkkymaljat valmiiks' saa. - Uhka, suora uhka! - -"Tuo on ranskalainen laulu, signor, mutta sen viisaus nähtävästi -Italiasta kotosin, sillä käärmeen hymy on teidän maanmiestenne -ominaisuuksia, synkkä katse sopii heille huonosti." - -"Herra ritari", vastasi Adrian terävästi ja kiivastuen solvauksesta, -"te ulkomaalaiset olette opettaneet meidät synkästi katsomaan -- mikä -joskus on hyve." - -"Mutta ei järkevää, ellei käsi pysty täyttämään, mitä otsa uhkaa", -vastasi Montreal kopeillen, sillä hänessä oli paljon ranskalaista -vilkkautta, mikä usein voitti hänen varovaisuutensa, ja salaista kaunaa -vielä Adrianiin, siitä saakka kuin he olivat kohdanneet toisensa -Tapanin palatsissa. - -"Herra ritari", vastasi Adrian punastuen, "puheemme saattaa johtaa -kiivaampiin sanoihin, kuin soisin joutuvani vaihtamaan miehen kanssa, -joka on tehnyt minulle niin jalon palveluksen." - -"No, palatkaamme sitten jälleen trubaduureihin", sanoi Montreal -välinpitämättömästi. "Antakaa minulle anteeksi, jos ei minulla yleensä -ole korkeita ajatuksia italialaisten rehellisyydestä eikä italialaisten -urhoollisuudesta; _teidän_ urhoollisuutenne minä tunnustan, sillä olen -saanut nähdä sen, ja urhoollisuus ja rehellisyys käyvät yhdessä, -- -tyytykää siihen." - -Kun Adrian oli vastaamaisillaan, hänen silmänsä kohtasivat äkkiä Cecco -del Vecchion kookkaan vartalon, joka paljain, jäntereisin käsivarsin -nojautui alasimeensa ja hymyillen katseli joukkoa. Tuossa hymyssä oli -jotakin, joka käänsi Adrianin ajatukset toisaalle ja jota hän ei voinut -katsella, tuntematta selittämätöntä, ilkeätä tunnetta. - -"Ravakas lurjus tuo", sanoi Montreal, myöskin silmäillen seppää. "Tuo -kelpaisi minun joukkooni. Hei, veikko!" huusi hän, "sinun käsivartesi -kelpaisi yhtä hyvästi miekkaa heiluttelemaan, kuin takomaan sitä. Heitä -alasimesi ja liity Fra Morealen poikiin!" - -Seppä nyökkäsi päätään. "Herra ritari", sanoi hän vakavasti, "meillä -miesparoilla ei ole halua sotiin, ei toisia tappamaan -- haluaisimme -vaan saada itse elää -- jos te sallisitte!." - -"Pyhä Äiti avita, tuopa orjamainen vastaus! Mutta te roomalaiset --" - -"_Olette_ orjia!" keskeytti seppä ja vetäytyi pajaansa. - -"Koira juonittelee", sanoi vanha Colonna. Joukon kulkiessa ohitse, -raa'oista muukalaisista jokainen, johtajiensa rohkaisemina alkoi, -törkeästi osotellen etelän murretta, irvistellä ja pilkata kömpelöä -jättiläistä, kun hän taasen ilmaantui pajan edustalle ja nojautui -alasimeensa, pitämättä rahtuakaan väliä herjaajistaan, paitsi että -syvempi hehku peitti hänen mustan naamansa. Uljas matkue kulki -kulkemistaan pitkin katuja ja läksi Ikuisesta Kaupungista. - -Syvä äänettömyys -- yleinen tyyni -- valtasi Rooman; puodit olivat yhä -vaan puoleksi avatut, kukaan ei ryhtynyt toimiinsa, oli juuri kuin -juhlan alku, jolloin huolettomuus täyttää mielet ennen riemun nousua. - -Puolenpäivän aikaan nähtiin kaduilla vähäisiä, kuiskailevia miesryhmiä, -jotka pian hajaantuivat, ja silloin tällöin yksinäinen kirjamiesten -käyttämään viittaan tahi synkempään munkin kaapuun puettu jalkamies -rientävän pitkin katuja kohden Egyptin P. Marian kirkkoa, muinaista -Fortunan temppeliä. Sitten taas kaikki oli hiljaista ja autiota. -Yht'äkkiä kuului _pasuunan ääni_! Se paisui -- se tunkeutui korviin. -Cecco del Vecchio katsahti alasimestaan! _Yksinäinen ratsastaja_ kulki -verkalleen pajan ohitse ja puhalsi pitkän toitotuksen torveensa, joka -riippui hänen kaulastaan. Sitten yhtäkkiä nähtiin ikäänkuin loihdittuna -väkeä ilmestyvän joka kulmasta, kadut täyttyivät ihmisistä, mutta vaan -jalkain polenta ja epäselvä hiljainen hälinä rikkoi äänettömyyden. -Taas puhalsi ratsumies torveen, ja kun sävel oli haihtunut, hän huusi -korkealla äänellä: "Ystävät ja roomalaiset! huomenna päivän valjetessa -saapukoon joka mies aseetonna P. Angelon kirkon edustalle. Cola di -Rienzi kutsuu roomalaiset järjestämään Rooman olot". Huuto, joka tuntui -täristelevän seitsemän kukkulan juuria, puhkesi tuon lyhyen kehotuksen -päätyttyä; ratsumies lähti verkalleen liikkeelle, ja väkijoukko seurasi -häntä. -- Tuo oli vallankumouksen alku! - - - - -VI Luku. - -Salaliittolaisesta tulee ylin virkamies. - - -Yösydännä, jolloin koko kaupunki näytti lepoon vaipuneelta, kirkas valo -loisti P. Angelon kirkon akkunoista. Pyhän musiikin pitkäveteiset ja -juhlalliset sävelet kohosivat tavan takaa ilmoille sen kajahtelevista -kaarroksista. Rienzi oli kirkossa rukoilemassa; kolmekymmentä -messua kulutti yön hetket, ja kaikki uskonnon menot täytettiin -vapauttamisyrityksen pyhittämiseksi. Aurinko oli kauan sitten noussut -ja kansa kauan ollut kokoontuneena kirkon ovien edustalle sekä -äärettömissä joukoin kaikille läheisille kaduille -- kun kirkonkellot -alkoivat pitkän ja iloisen soittonsa, ja sen tauottua kuorilaulajain -äänet lauloivat seuraavan hymnin, jossa omituisesti, vaikka karkeasti, -klassillisen isänmaanrakkauden henki sekaantui uskonnollisen innon -palavuuteen: - - Roomalainen vapauden hymni. - - Saa maailma riemuitseen! - Jo kruunattu kunnailleen - Iki Rooma on muistoineen! - Jubilate! - - Ilo käy yli vetten, maan! - Nyt sankarit laakerissaan - Taas katsovat haudoistaan! - Jubilate! - - Oi, kalpea haamu mi tää - Ajan kuilusta liiti? - Kuin tuuli se kiiti, - Kuin tuuli, kun myrsky on sää; - - Sen jättiläsvartalo varjoinen - Sotajoukkojen täyttävi keskuksen! - Se verhottu ruumihin kääreisin, - Saa varjoksi kirkkahan päivänkin; - Ja maailma katsovi, kummeksii, - Ja muinasta henkeä tervehtii! - Terve! Sä terve! - - Se liikkua alkavi, hengittään -- - On laakeriseppele kiireellään -- - Valosaksi jo haamio käy tuo, oi! - Kuni yön utuhelmasta kirpova koi. - Terve! Sä terve! - - Henki menneisyyden on - Omassa kodissa, - Rooman povissa, - Saanut jo hallinnon! - - Maine, profetan äänin sie, - Maan äärihin viesti vie! - Miss' ylpeä kohtuuton - Ja sorrettu oikeus on. -- - Vie tietosi riemusuin - Sä tyrmihin vainottuni; -- - Käy torvella kuuluttaan - Nyt tiedoksi kansain maan -- - On kunnailla sankarien - Ja haudoilla pyhimysten, - Miss' Caesarit astui ja marttyrit Herran, - Uni loppunut jo, heräs nukkuja kerran! - Ja mennyt on gootin ja vandalin hetki: - Taas alkavi Rooman jo voittosa retki! - -Kun hymni päättyi, kirkon ovet aukenivat, kansa teki tietä kummallekin -puolen, ja kolmen nuoren ylimyksen jäljessä, jotka kantoivat Vapauden, -Oikeuden ja Sovinnon voittoriemun vertauskuvilla kaunistettuja lippuja, -nähtiin Rienzi täydessä sotisovassa vaan kypäriä paitse. Hänen muotonsa -oli valvomisesta ja kovasta mielenjännityksestä kalvakka -- mutta -ankara, vakava, ja juhlallisen tyyni; ja sen ilme niin pidätti kaiken -yleisen ja äänekkään tunteitten ilmipuhkeamisen, että ne, jotka sen -näkivät, hillitsivät huudon huulilleen ja nuhdellen viihdyttivät takana -seisovan väkijoukon tervehdyksen. Rienzin vieressä astui Raimond, -Orvieton piispa, ja takana seurasi, marssien kaksi rinnatusten, sata -aseellista miestä. Täydellisessä hiljaisuudessa alkoi kulkue matkansa, -kunnes, sen saavuttua Capitolin luokse, väkijoukon maltti oli ehtinyt -haihtua, ja tuhannet äänet kohottivat ilmoille hurjia innostuksen ja -riemun huutoja. - -Saavuttuaan suurten portaitten juurelle, joista siihen aikaan oli -pääkäytävä Capitolin edustalle, kulkue seisahtui, ja väestön täyttäessä -laajan aukean -- jota monet muinaisten temppelein mahtavat patsaat -kaunistivat ja pyhittivät -- Rienzi puhui rahvaalle, jonka hän -yht'äkkiä oli kansaksi kohottanut. - -Hän kuvaeli pontevasti kaupunkilaisten orjuutta ja kurjuutta, -täydellistä laittomuuden tilaa, hengen ja omaisuuden yleisen -turvallisuudenkin puutetta. Hän selitti mitään vaaroja pelkäämättä -pyhittävänsä elämänsä heidän yhteisen isänmaansa uudestasyntymisen -hyväksi, ja juhlallisesti kehotti kansaa tukemaan hänen toimiaan ja -kerrassaan hyväksymään ja vahvistamaan vallankumouksen, järjestämällä -lakiteoksen ja perustuslaillisen kokouksen. Sitten hän käski -kuuluttajan lukemaan kansalle hänen esittämänsä perustuslainkaavan -pääpiirteet. - -Siinä luotiin -- tai pikemmin uudistettiin lisättyine etuoikeuksineen -neuvosmiesten eduskunnallinen kokous. Siinä julistettiin ensimmäiseksi -lainpykäläksi, mikä meidän onnellisempina aikoinamme näyttää peräti -yksinkertaiselta, mutta jota siihen asti ei milloinkaan oltu pantu -Roomassa täytäntöön, jokainen ilkinen murhamies, olkoon hän mitä -säätyä tahansa, rangaistaan kuolemalla. Se määräsi, ettei kenelläkään -yksityisellä, ylimyksellä eikä porvarilla, saanut olla sotavarustuksia -eikä linnueita kaupungissa eikä maalla, että valtion portit ja sillat -olivat valittavan ylimmän virkamiehen katsannon alaisia. Se kielsi -tuhannen hopeamarkan sakon uhalla kaiken rosvojen, palkkasoturien -ja sissien suojelemisen, se velvotti läheiset alueet omistavat -ylimykset vastuunalaisiksi teitten ja kauppatavarain kuljetuksen -turvallisuudesta. Se otti leskivaimot ja orvot valtion holhottaviksi. -Se järjesti jokaiseen kaupungin kortteliin aseellisen sotavoiman, jonka -Capitolin kellon soidessa, minä hetkenä tahansa, oli kokoontuminen -valtiota suojelemaan. Se sijotti kaupan turvaksi laivan jokaiseen -merisatamaan. Se määräsi sadan floriinin suuruisen summan maksettavaksi -jokaisen Roomaa puolustaessaan kaatuneen miehen perillisille, ja -yleiset tulot käytettäviksi valtion turvaksi ja hyväksi. - -Niin samassa kohtuulliset ja tehokkaat olivat uuden peruslain -pääpiirteet; ja lukijaa huvittanee huomata, kuinka suuri mahtoi olla -kaupungin entinen epäjärjestys, kun sivistyksen ja turvallisuuden -tavallisimmat alkuehdot olivat tuon lakiehdotuksen luonteena ja -kansanvaltaisen mullistuksen rajana. - -Hurjat innostuksen huudot olivat vastauksena tuohon uuteen -perustuslakiesitykseen, ja melskeen keskestä kohosi Cecco del Vecchion -kookas vartalo. Vaikka hänen yhteiskunnallinen asemansa oli alhainen, -hän oli peräti tärkeä mies nykyisessä käännekohdassa; hänen kiihkonsa -ja rohkeutensa, ja kenties vielä enemmän hänen karkeat intohimonsa ja -itsepintaiset ennakkoluulonsa olivat tehneet hänet kansan suosikiksi. -Alhaiset käsityöläisluokat pitivät häntä päämiehenään ja edustajanaan: -lujalla äänellä ja arkailematta hän puhui -- puhui hyvin, sillä hänen -sydämensä oli kylläinen siitä, mitä hänellä oli sanottavaa. - -"Maani miehet ja porvarit! -- Tämän uuden peruslain olette hyväksyneet --- se on paikallaan. Mutta mitä on kelpo la'eista, ellei meillä -ole kelpo miehiä niitä käytäntöön panemassa? Kuka kykenee lakia -käytäntöön panemaan yhtä hyvin kuin sen esittäjä? Jos te käskette minua -selittämään, kuinka kelvollinen kilpi on tehtävä, ja minun selitykseni -miellyttää teitä, teetättekö sen minulla vai jollakulla toisella -sepällä? Jos teetätte jollakin toisella, hän kyllä saattaa tehdä hyvän -kilven, mutta siitä ei tule sama, jonka minä olisin tehnyt, ja jonka -selitys kelpasi teille. Cola di Rienzi on esittänyt lakiteoksen, joka -on oleva kilpemme. Kuka saattaisi paremmin valvoa että kilpi tulee -sellaiseksi, kuin se on aiottu, kuin Cola di Rienzi? Roomalaiset! Minä -esitän että Cola di Rienzi saa kansalta vallan, minkä nimellisenä hän -tahtoo, panna uuden perustuslain käytäntöön -- ja millä keinoilla -tahansa, me, kansa, emme lue sitä hänelle viaksi." - -"Kauan eläköön Rienzi -- kauan eläköön Cecco del Vecchio! Hän puhui -hyvin! -- älköön kukaan muu kuin lainlaatija hallitko!" - -Tuollaiset huudot tervehtivät Rienzin kunnianhimoista sydäntä. Kansan -ääni soi hänelle ylimmän vallan. Hän oli luonut tasavallan -- ja voi -tulla, jos halutti, hirmuvaltiaaksi. - - - - -VII Luku. - -Vast'aika sataa kun heinät korjuussa ovat. - - -Sillä aikaa kun tämä tapahtui Roomassa, muuan Tapani Colonnan -palvelijoista jo oli matkalla Cornetoon. Helppo on kuvitella vanhan -ylimyksen hämmästystä, kun tuo sanoma saapui hänen korviinsa. -Silmänräpäystäkään kadottamatta hän kokosi joukkonsa, ja hänen -ollessaan lähdön touhussa, P. Johanneksen ritari äkkiä astui hänen -luoksensa. - -"Mitä tämä tietää?" sanoi hän heti, "kapinako? -- Rienzi Rooman -hallitsijana? -- Luottamistako noihin tietoihin?" - -"Ne ovat liian totta", sanoi Colonna katkerasti hymyillen. "Mihin -hirtämme hänet palattuamme?" - -"Älkää puhuko noin rajuja, herra hyvä", vastasi Montreal kursailematta. -"Rienzi on voimallisempi kuin luulette. Minä tunnen ihmiset, te vaan -ylimykset. Missä veljenpoikanne on?" - -"Hän on tuossa, jalo Montreal", sanoi Tapani hartioitaan kohottaen ja -ylönkatseellisesti hymyillen loukkauksesta, johon hän katsoi parhaaksi -olla vastaamatta, "hän on tuossa -- tuossa hän tulee." - -"Oletteko kuullut uutisia?" huudahti Montreal. - -"Olen." - -"Katsotteko tuon keikauksen ylön?" - -"Minä pelkään sitä." - -"Sitten teissä on hiukan järkeä. Mutta se ei kose minuun! en tahdo -häiritä keskustelujanne. Hyvästi tällä kertaa!" ja ennenkuin Tapani -ehti pidättää häntä, ritari oli pujahtanut huoneesta. - -"Mitä tuo villitsijä tarkottanee?" jupisi Montreal itsekseen. -"Yrittäneekö hän pettää minua? Lieneekö hän käyttänyt poissaoloani -hyväkseen, saadakseen yksin nauttia kaikki edut? Minä pahaa pelkään. -Tuota kavalaa roomalaista! Me pohjolan sotilaat emme ikinä saisi -voittoa noitten italialaisten älystä ilman heidän pelkuruuttaan. Mutta -mitä on tehtävä? Minä jo käskin Rodolfin juttelemaan noille sisseille, -ja he ovat juuri luopumaisillaan nykyisestä herrastaan. Hyvä, olkoon -menneeksi! Paras onkin, että ensiksi kukistan ylimysten vallan, ja -sitten miekka kädessä määrään ehtoni plebeijille. Jos en tuossa onnistu -suloinen Adeline! Taas saan sinut nähdä! se on oleva lohdutukseni! -- -ja Unkarin Ludvig on paljon tarjoava Walter de Montrealin käsivarresta -ja ajusta. Mitä, hei! Rodolf!" hän ärjäsi, huomatessaan roiman -ratsurinsa humalaisena kaakertelevan kartanolla. "Lurjus, oletko sikana -tähän aikaan päivästä?" - -"Sikana tai selvänä", vastasi Rodolf syvään kumartaen, "minä olen -teidän käskettävänänne." - -"Oikein sanottu! -- ovatko veikkosi valmiina ratsujen selkään?" - -"Kahdeksankymmentä heistä, kyllästyneenä laiskuuteen ja Rooman -raskaasen ilmaan, on kiitävä, mihin herra Walter de Montreal käskee." - -"Riennä sitten, -- hoputa he ratsaille, emme matkusta täältä -Colonnain seurassa -- lähdemme sill'aikaa kun he rupattavat, -- käske -aseenkantajani luokseni!" - -Vasta kun Tapani Colonna oli noussut heponsa selkään, hän sai -kuulla Provencen ritarin, ratsuri Rodolfin ynnä kahdeksankymmenen -palkkasoturin jo lähteneen -- mihin, sitä ei kukaan tiennyt. - -"Ehtiäkseen ennen meitä Roomaan! Ravakka barbaari!" virkkoi Colonna. -"Eteenpäin herrat!" - - - - -VIII Luku. - -Hyökkäys. Palaus. Valinta. - - -Kun Colonna joukkoineen saapui Rooman edustalle, hän huomasi -että portit olivat suljetut ja muurit miehitetyt. Tapani käski -torvensoittajiensa ja yhden päälliköistään jyrkästi vaatimaan -esteetöntä pääsyä. - -"Meitä on kielletty", vastasi kaupungin vartiaston päällikkö, -"laskemasta sisään ketään, jolla on mukanaan aseita, lippuja tahi -torvia. Hajottakoot herrat Colonnat seurueensa, niin he ovat -tervetulleet." - -"Kenen ovat nuot röyhkeät määräykset?" kysyi johtaja. - -"Orvieton herra piispan ja Cola di Rienzin, buono staton kummankin -suojelijan." - -Johtaja vei tuon sanoman Colonnalle. Tapanin raivo oli ääretön. "Mene -takasin", hän huusi niin pian kuin hän sai puhutuksi, "ja sano että, -jolleivät portit heti aukene minun ja seurueeni kulkea, niin plebeijien -veri langetkoon heidän omaan päähänsä. Mitä Raimondiin tulee, niin -paavin vikaarin valta on hengellinen, eikä maallinen. Määrätköön -paaston, niin tottelemme; mutta mitä tuohon kirottuun Rienziin tulee, -niin sano, että Tapani Colonna on etsivä hänet huomenna Capitolista, -heittääkseen hänet korkeimmasta ikkunasta mäelle." - -Lähetyskunta vei nuot sanat perille. - -Roomalaisten päällikön vastaus oli yhtä vakava. - -"Sanokaa herrallenne", sanoi hän, "että Rooma pitää häntä ja hänen -seuralaistaan kapinoitsijoina ja pettureina, ja että samana hetkenä kun -olette palanneet joukkoonne, joutsimiehemme saavat käskyn jännittää -joutsensa -- paavin, kaupungin ja vapauttajan nimessä." - -Tuo uhkaus täytettiin kirjaimen mukaisesti, ja ennenkuin vanha -ylimys oli ehtinyt saada miehensä kunnolliseen järjestykseen, portit -aukaistiin seljälleen ja hyvin varustettu, vaikka harjaantumaton -joukko purkautui ulos kauheasti kiljuen ja aseitaan kalistellen, -Rooman valtion taivaansiniset liput etupäässä. Niin kiivas oli heidän -rynnäkkönsä ja niin suuri heidän lukunsa, että lyhyen ja melskeisen -kahakan perästä ylimysten oli peräytyminen, ja heidän takaa-ajajansa -ahdistivat heitä penikulmaa kauemmaksi kaupungin muureista. - -Niinpian kuin ylimykset olivat tointuneet hämmingistään ja -peljästyksestään pidettiin hätäinen neuvottelu, jossa erilaisia ja -vastakkaisia mielipiteitä pyrki valtaan, Jotkut olivat sitä mieltä, -että heti oli lähdettävä Palestrinaan, joka kuului Colonnalle ja -jonka linnotukset olivat miltei mahdottomat vallottaa. Toiset -tahtoivat joukkoa hajaantumaan, ja että rauhallisesti eri osastoissa -pyrittäisiin kaupunkiin toisista porteista. Tapani Colonna -- -kiivastuneena ja kykenemättömänä tavalliseen itsensä hillitsemiseen -- -ei voinut säilyttää vaikutusvaltaansa; Luca di Savelli, arka, vaikka -petollinen ja kavala mies, oli jo pyöräyttänyt hevosensa ja kehotti -miehiänsä seuraamaan häntä Romagnassa olevaan linnaansa, kun vanha -Colonna keksi keinon, millä saisi joukkonsa estetyksi hajaantumasta, -josta hän huomasi lähtevän kovaonniset seuraukset heidän yhteiselle -asiallensa. Hän esitti että he heti lähtisivät Palestrinaan ja sen -lujaksi miehittäisivät, sillaikaa valittaisiin joku päälliköistä yksin -matkustamaan Roomaan, nöyrtyneen näköisenä hankkimaan tietoja Rienzin -voimista, ja valtuutettaisiin päättämään, ryhdytäänkö vastustamaan, -jos se on mahdollista, tai sopimaan parhaista kaupunkiin pääsemisen -ehdoista. - -"Mutta kuka", kysyi Savelli ivallisesti, "rupeaa tuohon vaaralliseen -lähettilään toimeen? Kuka aseettomana ja yksin antautuu Italian -hurjimman roistoväen raivon ja valtansa ensi puuskassa olevan -kansanyllyttäjän oikkujen vaaraan?" - -Ylimykset ja päälliköt katselivat ääneti toinen toistansa. Savelli -nauroi. - -Siihen saakka Adrian ei ollut ottanut osaa keskusteluun eikä paljon -äskeiseen kahakkaankaan. Hän tuli sukulaisensa avuksi. - -"Hyvät herrat", sanoi hän, "minä ryhdyn tuohon toimeen, -- mutta omasta -puolestani, teistä riippumattomana, -- vapaana toimimaan sen mukaan -kuin Rooman ylimyksen arvolle ja Rooman kansalaisen eduille soveliaaksi -katson, vapaana vetämään lippuni oman tornini harjalle, tai hyväksymään -uuden hallitusmuodon." - -"Oikein puhuttu!" huudahti vanha Colonna heti. "Taivas varjelkoon meitä -tulemasta Roomaan vihollisina, jos meidän vielä sallitaan palata sinne -ystävinä. Mitä arvelette, herrat?" - -"Paremmin emme olisi saattaneet valita", sanoi Savelli, "mutta -enpä todellakaan pidä mahdollisena, että joku Colonna saattaa olla -epätietoinen, hylkääkö vai hyväksyykö hän tuollaisen äkkinäisen -keikauksen." - -"Tuon, signor, minä itse ratkaisen; jos olette asiamiehen tarpeessa, -niin valitkaa itsellenne toinen. Minä ilmoitan teille suoraan että olen -tarpeeksi liikkunut muissa valtioissa, huomatakseni että Rooman olot -kaipasivat korjausta. Kelpaavatko Rienzi ja Raimond tuohon toimeen, -mihin he ovat ryhtyneet, sitä en tiedä." - -Savelli oli vaiti. Vanha Colonna puuttui puheeseen. - -"Palestrinaan sitten! -- suostutteko kaikki siihen? Millään muotoa -älkäämme hajaantuko! Ainoastaan sillä ehdolla myönnyn sukulaiseni -rohkeuteen." - -Ylimykset vähin mutisivat keskenänsä. -- Tapanin esityksen hyöty oli -silminnähtävä, ja he lopuksi suostuivat siihen. - -Adrian näki heidän lähtevän ja alkoi sitten, ainoastaan aseenkantaja -mukanaan, verkalleen ratsastaa kohden erästä etäistä tullia. -Saavuttuaan portille kysyttiin hänen nimeänsä, ja hän ilmoitti sen heti. - -"Lähtekää sisään, herrani", sanoi vartija, "meillä on käsky laskea -sisään kaupunkiin kaikki, jotka tulevat aseettomina ja seurueitta. -Mutta herra Adrian di Castellolle meitä erityisesti on käsketty -osottamaan kansalaiselle ja ystävälle tulevaa kunniaa." - -Adrian, hiukan liikutettuna tuosta ystävyydenosotuksesta, ratsasti -sivutse pitkän rivin aseellisia porvareita, jotka kunnioittaen -tervehtivät häntä, ja kun hän kohteliaasti vastasi tervehdykseen, niin -korkeaääninen mieltymyksen huuto seurasi hänen ratsunsa askeleita. - -Aseenkantaja vaan seurassaan nuori patriici kulki rauhallisesti pitkin -tyhjiä, autioita katuja -- sillä melkein toinen puoli asukkaista oli -kokoontunut muurien luoksi, ja toinen puoli täyttämään rauhallisempaa -velvollisuuttaan -- kunnes saavuttuaan kaupungin keskustaan, -- -Capitolin avara ja ylhäinen edusta aukeni hänen silmäinsä eteen. -Laskeva päivä paistoi äärettömään väkijoukkoon, joka täytti tuon -aukean, ja korkealla, keskeen rakennetun lavan yläpuolella välkkyi -länteen vaipuvan auringon viimeisistä säteistä Rooman hopeaisilla -tähdillä kirjaeltu suuri kirkkolippu. - -Adrian pysäytti ratsunsa. "Tämä", ajatteli hän "tuskin on sovelias -hetki ryhtyä keskusteluihin Rienzin kanssa, mutta haluttaapa minua -pistäytyä väkijoukkoon, saadakseni tietää kuinka laaja hänen valtansa -on, ja miten sitä käytetään". Hän vetäytyi eräälle synkälle, tyhjälle -kadulle, luovutti hevosensa aseenkantajalleen, sekä lainattuaan häneltä -kypärin ja pitkän viitan, hän asettui erään Capitolin sivuoven viereen -ja seisoi viittaansa kääriytyneenä väkijoukossa, odotellen, mitä oli -tapahtuva. - -"Mitä", hän kysyi eräältä yksinkertaisesti puetulta porvarilta, "tämä -kokous tarkottaa?" - -"Ettekö ole kuullut julistusta?" vastasi toinen hieman kummastellen. -"Ettekö tiedä että kaupungin neuvosto ja käsityöläisten ammattikunnat -ovat päättäneet tarjota Rienzille Rooman kuninkaan arvonimen?" - -Keisarin ritari, jolle kuului tuo ylhäinen arvo, sävähti. - -"Ja tämä alemman aateliston, neuvosmiesten ja käsityöläisten kokous", -jatkoi porvari, "odottaa hänen vastaustaan." - -"Se on tietysti myöntäväinen." - -"En tiedä -- kummallisia huhuja on liikkeellä: tähän saakka vapauttaja -on salannut mielipiteensä." - -Samassa sotaisen musiikin helisevät säveleet ilmoittivat Rienzin tulon. -Meluava väkijoukko jakaantui, ja Capitolin palatsista puhujalavalle -kulki Rienzi vielä täydessä sota-asussa, vaan kypärittä, ja hänen -kanssaan kaikessa piispallisen juhlapuvun komeudessa Orvieton Raimond. - -Niinpian kuin Rienzi oli noussut lavalle kaikkien kokoontuneitten -nähtäväksi, mitkään sanat eivät riitä kuvaelemaan sen hetken innostusta --- huutoja, eleitä, kyyneleitä, nyyhkytyksiä, hurjaa naurua, joihin -noitten hilpeitten ja tunteellisten etelän lasten suosio puhkesi -Palatsin ikkunat ja parvekkeet olivat täynnä alempain aatelisten ja -varakasten porvarien puolisoita ja tyttäriä, niiden joukossa Adrian -hiukan säpsähtäen huomasi oman Irenensä suloisen muodon -- kalpeana --- kyyneleissä -- muodon, joka sellaisenakin olisi pimentänyt kaikki -toiset, paitsi yhtä hänen vieressään olevaa, jonka kauneutta hetken -liikutus vaan enensi. Nina di Rasellin tummat, suuret, säteilevät -silmät olivat ylpeästi kiintyneet hänen valintansa sankariin, ja -ylpeys, enemmän kuin riemu, loi uhkeamman värin hänen poskiinsa ja -kuningattaren ryhdin hänen jaloon, täyteläiseen vartaloonsa. Laskeva -aurinko valoi täyden loistonsa tuohon paikkaan, paljastettuihin päihin --- innostuneihin kasvoihin -- laajan Capitolin harmaisin muureihin, ja -lähellä Rienziä se loi omituiseen pelottavaan valaistukseen mahdottoman -suuren, basalttiin hakatun leijonan ruhon, josta eräät Capitoliin -vievät portaat saivat nimensä. Se oli vanha egyptiläinen jäännös, -äärettömän suuri, ajan kalvama ja kauhea, jonkin hävinneen uskonnon -muistomerkki, jonka kasvot kuvanveistäjä oli kuvannut ihmisen muotoon -vivahtaviksi. Ja tuo sai aikaan nähtävästi tarkotetun vaikutuksen sekä -loi salaperäisen, ylönluonnollisen ja pelottavan ilmeen noihin synkkiin -piirteisin ja tuohon juhlalliseen ja hiljaiseen levollisuuteen, mikä -on egyptiläisen kuvanveistotaiteen omituinen salaisuus. Pelonsekaista -kunnioitusta, jota tuolla mahdottoman suurella ja uhkaavalla kuvalla -oli tarkotettu, tunsi rahvas sitä enemmän, kun "Leijonaportaita" -tavallisesti käytettiin sekä julkisena mestaus- että julkisena -juhlamenopaikkana. Ja harvoin unohti kopein porvari tehdä ristinmerkin, -tai tunsi itsensä kauhusta vapaaksi, kun hän kulkiessaan tuon paikan -ohi yhtäkkiä huomasi itseensä kiintyneeksi tuon Niilin kaupunkien -ikivanhan hirviön kivisen katseen ja pahaenteisen irvistyksen. - -Kului hetkinen aikaa, ennenkuin kokoontuneitten tunteet sallivat -Rienzin äänen päästä kuuluviin. Mutta kun vihdoin melu päättyi -yht'aikaisella huudolla "kauan eläköön Rienzi, Rooman vapauttaja -ja kuningas!" hän kärsimättömästi kohotti kättänsä ja väkijoukon -uteliaisuus sai aikaan äkkinäisen hiljaisuuden. - -"Rooman vapauttaja, maani miehet!" hän sanoi. "Niin, älkää muuttako -tuota arvonimeä -- minä olen liian kunnianhimoinen, tullakseni -kuninkaaksi! Pysykää kuuliaisina ylimmäiselle papillenne -- alamaisina -keisarillenne -- mutta uskollisina omalle vapaudellenne. Teillä -on oikeus muinaisiin perustuslakeihinne, mutta nuot perustuslait -eivät tarvinneet kuningasta. Brutuksen nimeä tavotellen, minä olen -Tarqvinien arvonimitysten yläpuolella. Roomalaiset, herätkää, -herätkää! innostukaa tuosta jalommasta vapauden rakkaudesta, kuin se -on, joka tänään kukistettuaan tyrannin, huomenna mielettömästi taas -antautuu tyranniuden vaaroihin! Rooma vielä on vapauttajan -- vaan ei -milloinkaan vallananastajan tarpeessa. Poistakaa tuo joutava!" - -Syntyi hiljaisuus; väkijoukko oli syvästi liikutettu -- mutta -ainoatakaan huutoa ei kuulunut, se odotti huolestuneena vastausta -neuvoskuntansa jäseniltä tahi kansan johtajilta. - -"Signor", sanoi Pandulfo di Guido, joka oli yksi Caporioneja, "teidän -vastauksenne on maineenne arvoinen. Mutta saadakseen lakeihinsa pontta, -Rooman on antaminen teille laillinen arvonimi -- ellei kuninkaan, niin -suostukaa ottamaan diktaattorin tahi konsulin arvonimi." - -"Kauan eläköön konsuli Rienzi!" huusivat monet äänet. - -Rienzi viittasi kädellään äänettömyyden merkiksi. - -"Pandulfo di Guido, ja te Rooman kunnioitettavat neuvosmiehet! Tuo -arvonimi on samalla liiaksi ylhäinen minun ansioihini ja sopimaton -minun tehtävääni nähden. Minä olen kansasta -- kansa on minun -huolenpitoni esine, ylimykset voivat itsensä suojella. Diktaattori ja -konsuli ovat patriicein virkanimiä. Niin", hän jatkoi lyhyen vaitiolon -jälkeen, "jos järjestyksen säilyttämiseksi pidätte tarpeellisena, että -kansalaisenne varustetaan muodollisella arvonimellä ja tunnustetulla -vallalla, olkoon menneeksi; mutta olkoon se sellainen, että se -ilmaisee uutten laitostemme luonnon, kansan viisauden ja sen johtajien -kohtuuden. Kerran, kansalaiseni, kansa valitsi oikeuksiaan puoltamaan -ja vapauttaan varjelemaan eräitä kansalle vastuunalaisia virkamiehiä, -jotka olivat kansasta valittuja, kansan etuja valvomaan. Heidän -valtansa oli suuri, mutta se oli myönnetty: heillä oli arvo, mutta -annettu. Näiden virkamiesten nimi oli Tribuunit. Se on arvo, jota ei -myönnetä ainoastaan huutamalla, vaan kansan täydessä eduskunnassa, -johon liittyy sellainen eduskunta, ja joka hallitsee sellaisen -eduskunnan ohessa, se on arvo, jonka kiitollisena otan vastaan." - -Rienzin puheen ja tarkotuksen tekivät paljoa tehokkaammaksi hänen -olemuksensa suoruus ja syvä vakavuus, ja useat turmeltuneista -roomalaisista tunsivat hetkellistä riemua johtajansa -vaatimattomuudesta. "Kauan eläköön Rooman tribuuni!" huudettiin, mutta -ei yhtä äänekkäästi, kuin "eläköön kuningas!" Ja rahvas melkein piti -vallankumousta vaillinaisena, kun uljaammasta arvonimestä ei huolittu. -Turmeltuneesta ja tietämättömästä kansasta vapaus näyttää mitättömältä, -ellei sitä ole koristamassa juuri tuon hirmuvaltiuden loisto, jonka -se kukisti. Kosto on heidän halunsa, pikemmin kuin huojennus, ja -mitä suurempi tuo uusi valta on, jonka he loivat, sitä paremmin he -luulevat kostaneensa Mutta kaikkia, jotka kokoontuneista olivat arvossa -pidettyjä, ajattelevia tai mahtimiehiä, miellytti tuo kohtuus, jonka -he huomasivat poistavan vaarat, jotka uhkasivat Roomaa sekä keisarin -että paavin puolelta. Ja heidän ihastuksensa yhä lisääntyi, kun Rienzi, -äänettömyyden päästyä valtaan, jatkoi: "Ja koska olemme yhdessä -työskennelleet saman asian hyväksi, niin samat kunnianosotukset, -joilla minua palkitaan, tulkoot myöskin paavin vikaarin Raimondin, -Orvieton piispan osaksi. Muistakaa että sekä kirkko että valtio ovat -kansan oikeat hallitsijat, koska ne ovat sen hyväntekijät. -- Kauan -eläköön paavin ensimmäinen vikaari, mikä milloinkaan on ollut valtion -vapauttajia!" - -Olkoon Rienzin kohtuullisuuden vaikuttanut hänen pelkkä -isänmaallisuutensa tai ei, varmaa on, että hänen älynsä oli ainakin -yhtä suuri kuin hänen hyveensä, eikä mikään kentiesi olisi lujemmin -vahvistanut vallankumousta, kuin vikaarin, paavillisen vallan edustajan -liittyminen siihen: se sai kerrassaan vahvistuksen itse paavilta, joka -siten joutui vastuunalaiseksi vallankumouksesta, saamatta yksinoikeutta -valtion hallintoon. - -Kansan tervehtiessä Rienzin esitystä, kun sen huudot vielä täyttivät -ilman, kun Raimond, hieman hämmästyneenä, koetti merkeillä ja eleillä -osottaa sekä kiitollisuuttaan että mitättömyyttään, niin vastavalittu -tribuuni, katsellessaan ympärilleen, huomasi useita, jotka siihen -saakka olivat vaan uteliaisuudesta saapuvilla, ja jotka heidän säätynsä -ja arvonsa takia oli suotavaa voittaa puolelleen yleisen innostuksen -ensi puuskassa. Kun sitten Raimond oli lausunut muutamia kauniita -lauseita -- joissa ihastus tuosta tarjotusta kunniasta oli omituisena -vastakohtana hänen hämmästyneelle mielelleen olla sekottamatta -itseänsä tai paavia mihinkään kiusallisiin mahdollisuuksiin, -- Rienzi -viittasi kahdelle takana seisovalle kuuluttajalle, joista toinen astui -esiin ja julisti -- "että koska oli toivottavaa, että kaikki, jotka -siihen saakka olivat olleet puolueettomia, nyt tunnustaisivat itsensä -joko ystäviksi tahi vihollisiksi, niin heitä pyydetään vannomaan -kuuliaisuutta laeille ja tunnustamaan buono stato." - -Niin suuri oli yleinen innostus, ja niin suuresti se oli -Rienzin puheista lisääntynyt ja jalostunut, että se tarttui -välinpitämättömimpiinkin; eikä kukaan tahtonut näyttää toisista -poikkeavalta, joten puolueettomimmat, jotka tiesivät että heitä enimmän -silmällä pidettiin, olivat kiihkeämpiä alistumaan buono statoon. -Ensimmäinen, joka astui lavan luokse valaa tekemään, oli signor di -Raselli, Ninan isä. Toiset aateliset seurasivat hänen esimerkkiään. - -Paavin vikaarin läsnäolo vaikutti ylimyksiin, kansan pelko taivutti -itsekkäät, rohkaisevat huudot ja onnittelut kiihottivat turhamaisia. -Adrianin ja Rienzin välinen tila tyhjeni. Nuori ylimys tunsi yhtäkkiä -että tribuunin silmät kohtasivat hänet, hän tunsi että nuot silmät -tutkistelivat ja kutsuivat häntä -- hän punastui -- hän hengästyi. -Rienzin ylevä vaatimattomuus liikutti hänen sydäntänsä -- melu -- -loisto -- yleinen innostus hämmensivät -- huumasivat hänet. -- Hän -kohotti silmänsä ja näki edessään tribuunin sisaren -- rakkautensa -immen! Hän epäröitsi -- pysyi liikahtamatta, kunnes Raimond -huomatessaan hänet ja totellen Rienzin kuiskausta, kekseliäästi huusi: --- "Tilaa herra Adrian di Castellolle, eläköön Colonna! eläköön -Colonna!" Paluu oli tukittu. Koneentapaisesti, ikäänkuin unessa, Adrian -astui lavalle: ja tribuunin voittoriemun täydentämiseksi auringon -viimeiset säteet näkivät Colonnain kukan -- parhaimman ja uljaimman -Rooman ylimyksistä -- tunnustavan hänen arvonsa ja alistuvan hänen -lakeihinsa. - - - - - - -KOLMAS KIRJA. - - - - -VAPAUS ILMAN LAKIA. - -I Luku. Walter de Montreal vetäytyy linnaansa. - - -Kun Walter de Montreal palkkasotureinensa oli jättänyt Corneton, he -oikopäätä olivat rientäneet Roomaan. Saavuttuansa sinne paljoa ennen -ylimysjoukkoa, he tapasivat porteilla saman vastuksen, mutta Montreal -älykkäästi pidätti itsensä kaikesta uhkauksesta ja väkivallasta, -sekä lähetti uskollisen Rodolfinsa kaupunkiin tapaamaan Rienziä, ja -hankkimaan lupaa päästä sisään joukkoinensa. Rodolf palasi pikemmin -kuin luultiinkaan. "No", sanoi Montreal kärsimättömänä, "sinulla on -määräys tietysti. Käskemmekö heitä aukasemaan portit?" - -"Käskekää heitä aukasemaan hautamme", vastata mölähytti saksilainen. -"Toivon, kun ensi kerralla minä määrätään lähettilääksi, saavani -matkustaa hiukan ystävälliseni pään hoviin." - -"Mitä! Mitä tarkotat?" - -"Lyhyesti tätä: -- löysin tuon uuden maaherran, vai mikä hänen nimensä -lienee, Capitolin palatsista, vartijain ja neuvonantajien seurasta ja -yllään hienoin sotisopa, mikä milloinkaan on Milanosta lähtenyt." - -"Piru hänen sotisopiinsa! mitä hän vastasi?" - -"'Kerro Walter de Montrealille', sanoi hän sitten, jos sen nyt tahdotte -tietää, 'että Rooma ei ole enään varkaitten luola, kerro hänelle, että -jos hän tulee kaupunkiin, niin oikeuden käynti on häntä odottamassa --'" - -"Oikeudenkäynti!" huusi Montreal, purren hammastaan. - -"Osallisuudestaan Wernerin ja hänen rosvojensa pahantekoihin." - -"Haa!" - -"Kerro hänelle vielä että Rooma on julistanut sodan kaikkia rosvoja -vastaan, asuskelkoot he telteissä tahi linnoissa, ja että me käskemme -hänen kahdeksanviidettä tunnin kuluessa poistumaan kirkon alueelta." - -"Hän siis ei ainoastaan petä, vaan vielä uhkaakin minua. Hyvä, jatka!" - -"Tämä oli kaikki, mitä hänellä teille oli sanottavaa, mutta minulle -hän näki hyväksi tehdä vielä kohteliaamman muistutuksen. 'Kuuleppas, -ystäväni', hän sanoi, 'jokaiselle saksalaiselle roistolle, joka -huomispäivän perästä tavataan Roomassa, on tervehdyksemme oleva naru ja -hirsi. Tiehes!'" - -"Riittää! Riittää!" huusi Montreal raivosta ja häpeästä punasena. -"Rodolf, sinulla on tarkka silmä noissa asioissa, montako pohjolaista -tarvittaisiin, voidaksemme toimittaa tuon nousukkaan samaiseen hirteen?" - -Rodolf kynsi isoa päätänsä ja näytti harkitsevan asiaa; vihdoin hän -sanoi: "Te, herra päällikköni, sen itse parhaiten pystytte päättämään, -kun sanon teille että kaksikymmentätuhatta roomalaista vähintään on -hänen voimansa, niin siellä ohimennen kuulin; ja tänä ehtoona hän on -aikeissa laskea kruunu päähänsä ja panna keisari viralta". - -"Ha, ha!" nauroi Montreal, "onko hän seinähullu? Sitten hän ei tarvitse -meidän apuamme hirteen mennessään. Odottakaamme päätöstä, ystäväni. -Nykyään eivät ylimykset eikä kansa halua täyttää raha-arkkujamme. -Lähtekäämme poikki maitten Terracinaan. Kiitos pyhimysten", ja Montreal -(joka ei ollut omituista uskonnollista hartautta paitsi, -- hän -todella piti tuota avua ritarillisuuteen kuuluvana) teki hurskaasti -ristinmerkin, "vapaat veikot eivät koskaan ole kauvoja kortteeritta!" - -"Eläköön P. Johanneksen ritari!" huusivat palkkasoturit. - -"Eläköön ihana Provence ja rohkea Saksa!" lisäsi ritari, heiluttaen -kättään; ja iskien kannuksensa jo väsyneen ratsunsa kupeisin, sekä -alottaen lempilaulunsa: - - Ratsunsa, miekkansa, - Neitonsa verraton j.n.e. - -Montreal ratsujoukkoineen läksi reippaasti retkeilemään halki Campagnan. - -Pian kuitenkin P. Johanneksen ritari vaipui syviin ja kolkkoihin -haaveiluihin; hänen seuralaisensa noudattivat päällikkönsä -äänettömyyttä ja hetken kuluttua vain aseitten kalahdukset ja kannusten -kilinä rikkoivat tuon laajan ja aution tasangon hiljaisuuden, jonka -poikki he vaelsivat kohden Terracinaa. Katkerin tuntein Montreal -muisteli kaikkea, mitä he olivat Rienzin kanssa keskustelleet, -ja ylpeillen omasta viekkaudestaan ja juonittelukyystään, häntä -syvästi nöyryytti ja kiukutti havainto että kavalampi juonikko oli -saanut hänet petetyksi. Hänen kunnianhimoiset aikeensa Roomaan -nähden olivat vastaiseksi katkaistut, jopa murskatut juuri niillä -keinoilla, joilla hän oli luullut ne toteuttavansa. Hän tunsi -tarpeeksi ylimykset, oivaltaakseen että niin kauan kuin Tapani -Colonna, heidän päämiehensä, oli elossa, ei ollut luultavaa että hän -saavuttaisi tuota valtion herruutta, joka, jos hän olisi liittyneenä -johonkin kunnianhimoisempaan, pelottomampaan ja vähemmän mahtavaan -signoriin, olisi palkintona hänen avustaan Rienzin karkottamisessa. -Joka tapauksessa hän piti parhaana pysytteleidä loitolla. Jos Rienzin -valta vahvistuisi, Montreal saattaisi niin edullisilla ehdoilla, -kuin häntä halutti, liittyä ylimyksiin; jos Rienzin valta raukenisi -niin hänen ylpeytensä, tarpeellisesti nöyristettynä, saattaisi -varmaan pakottaa hänen etsimään Montrealin apua ja alistumaan hänen -ehtoihinsa. Provencelaisen kunnianhimo, vaikka ääretön ja uskaltava, -ei ollut luonnosta kestävä eikä vakava. Toimi ja yritykset olivat -sittenkin hänestä kalliimpia, kuin niiltä koituva palkinto, ja jos -hän toisella kulmalla pettyi, niin hän tosihenkisenä harharitarina -käänsi yritteliäisyytensä toisille urille. Ludvig, Unkarin kuningas, -ankarana, sotaisana, leppymättömänä, etsien kostoa kovaonnisen -veljensä murhasta, jonka puolisona oli ollut. Johanna (Neapelin -ihana ja pattoinen kuningatar -- Italian Maria Stuart), oli jo -valmiina laskemaan Campanian puutarhan Unkarin ikeen alle. Jo oli -hänen äpäräveljensä hyökännyt Italiaan jo olivat muutamat Neapelin -alueista ilmoittaneet suostuvansa häneen -- jo oli tuon pohjolaisen -hallitsijan lupauksia tarjoiltu hajaantuneille komppanioille -- ja jo -olivat nuot julmat palkkasoturit uhkaavina kokoontuneet tuon Italian -Eedenin rintamaille vainuten sodan valmistuksia ja ryöstön tilaisuutta, -niinkuin korpikotkat haaskaa vaanivat. Tuolle alalle oli Montrealin -rohkea mieli nyt kääntänyt ajatuksensa, ja hänen sotamiehensä olivat -mielihyvissään arvanneet hänen tuumansa, kuullessaan että Terracina -oli heidän matkansa päämäärä. Käyttäen hyväkseen kaikkia apuneuvoja, -ja yhdistäen uhkarohkeaan ja perusaatteettomaan urhoollisuuteensa -tarkkaälyisyyden, josta, jahka vuodet olivat ehtineet kypsentää ja -tasottaa hänen levotonta ritarillisuuttaan, saattoi päättää hänestä -sukeutuvan vaarallisimpia vihollisia, mitä Italialla konsanaan oli -ollut, Montreal heti, tultuaan Ludvigin sotaisten aikomusten perille, -oli anastanut lujan linnotuksen Terracinan ihanalta rannikolta, läheltä -sitä kuuluisaa vuorensolaa, jota Fabius muinoin puolusti Hannibalia -vastaan, ja jota luonto on niin suosinut sekä sotaa että rauhaa varten, -että kourallinen aseellisia miehiä voi siihen seisauttaa kokonaisen -armeijan. Tuollaisen, aivan Neapelin rajamailla olevan linnotuksen -omistaminen teki Montrealin tärkeäksi henkilöksi, jota seikkaa hän -arveli voivansa käyttää hyväksensä Unkarin kuninkaan avulla; ja nyt kun -hänen suuria tavottelevat aikeensa Roomaan nähden olivat rauenneet, -hänen eloisa, toimelias ja kimmoinen henkensä onnitteli itseänsä tuon -apulähteen keksimisestä. - -Hämärän aikaan joukko pysähtyi Pontinumin nevojen pohjoispuoliseen -päähän ja majoittui arvelematta muutamiin hökkeleihin ja suojiin, -joiden poloiset asukkaat häädettiin matkoihinsa, sekä teurasti -empimättä erään naapuritalon siat, raavaat ja siipikarjan. Heti päivän -koettaessa he kulkivat poikki noitten turmiollisten rämeitten, joita -Bonifacius VIII jo osittain oli kuivannut: ja unesta virkistynyt -Montreal, jonka Neapelia uhkaavan sodan edut jo olivat lepyttäneet -äskeisestä nöyryytyksestä, ja iloiten lähestyessään paikkaa, jossa asui -hän, joka kunnianhimon kanssa tasasi hänen sydämensä, oli saavuttanut -kaiken hilpeytensä, mikä kuului hänen gallialaiselle syntyperälleen ja -huolettomille elintavoilleen. Ja tuo kuolettava mutta pyhitetty tie, -jossa vielä nähdään Augustuksen töitä kanavassa, joka oli Horaatsiuksen -hupaisesti kertoman matkan todistajana, kajahteli naurunhohotuksista ja -hurjien laulujen yhtämittaisista säveleistä, joilla muukalaiset rosvot -hauskuttivat rivakkaa marssiaan. - -Oli puolenpäivän aika, kun joukko saapui tuohon yllämainittuun -romantilliseen vuorensolaan -- jonka muinainen nimi oli Lantulae. -Vasemmalla puolen kohosivat ilmoille korkeat ja äkkinäiset -vuorenjyrkänteet, verhottuina uhkealla vihannalla ja päättymäisillään -olevan toukokuun lukemattomilla kukilla; oikealla meri, rauhallisena -kuin lammikko ja siintävänä kuin taivas, loiski sulosointuisena -heidän jalkainsa juuressa. Montreal, jossa paljon oli kotimaansa -runollisuutta, johon niin verrattomasti liittyy rakkaus luontoon, olisi -jonakin toisena aikana saattanut ihailla tuon näköalan kauneutta, -mutta tuona hetkenä vähemmän ulkonaiset ja enemmän kodikkaat kuvat -vallitsivat hänen mieltänsä. - -Nousten vuorenrinnettä ylös pitkin jyrkkää, luikertelevaa polkua, joka -töin tuskin soi tukalan sijan hevosten kavioille, joukko vihdoin saapui -lujan, harmaakivisen linnotuksen edustalle, jonka torneja tuuheat -puut estivät näkymästä, kunnes ne yht'äkkiä synkkinä ilmaantuivat -hymyilevien lehvien keskeltä. Torventoitotus, ritarin värit ja -kerkeästi lausuttu tunnussana saivat kahden- kolmenkymmenen vallilla -seisovan julmannäköisen soturin päästämään hurjan tervehdyshuudon; -salvat työnnettiin auki, ja Montreal hyppäsi vohkuvan ratsunsa seljästä -ja riensi läpi pylväsetehisen avaraan saliin, jossa nainen -- nuori, -ihana ja uhkeasti puettu -- kiiruhti häntä vastaan yhtä nopein askelin -ja vaipui riemun valtaamana hänen syleilyynsä. - -"Walterini! lempimäni, armas Walter, tervetultuasi -- tuhannesti -tervetullut!" - -"Adeline, ihanaiseni! -- jumaloimani -- saan nähdä sinut jälleen!" - -Nuot olivat tervehdykset, Montrealin painaessa impeänsä vasten -sydäntänsä, suudellen pois hänen kyyneleensä ja kohottaen hänen -kasvonsa lähelle omiansa ja katsellessaan niitten vienoa kukkeutta -poissaolleen huolestunein, hellin katsein. - -"Armaani", hän sanoi hellästi, "olet surrut, -- olet menettänyt -uhkeuttasi, siitä kun erosimme. Tule, tule, olet liian hempeä, tai -liian hupsu sotilaan lemmityksi." - -"Voi, Walter!" vastasi Adeline takertuen häneen, "nyt sinä olet -palannut ja minä olen elpyvä. Ethän jätä minua pitkään, pitkään aikaan!" - -"En, oma lemmittyni, en", ja Montrealin kierrettyä käsivartensa hänen -vyötäisilleen rakastajat -- sillä voi! he eivät olleet avioita! -- -vetäytyivät linnan sisempiin kammioihin. - - - - -II Luku. - -Lemmen ja sodan elämää. Rauhan airut. Aseleikit. - - -Ympärillään sotilaansa, turvallisena vanhassa linnassaan, -hurmaantuneena maan, taivaan ja meren kauneudesta ja intohimoisesti -rakastaen Adelineansa, Montreal hetkeksi unhotti melskeisemmät -toimensa ja karkeammat pyrintönsä. Hänen luontonsa oli altis suurelle -hellyydelle samoin kuin suurelle julmuudelle, ja hänen sydäntänsä -viilsi, kun hän katsellessaan neitonsa ihanata muotoa huomasi, ettei -hänenkään läsnäolonsa voinut palauttaa entistä hymyä ja kukkeata väriä. -Usein hän kirosi tuota ritarikuntansa onnetonta valaa, joka kielsi -häntä solmiamasta avioliittoa, vieläpä sellaisenkin kanssa, joka oli -enempi kuin hänen vertaisensa; ja omantunnon vaivat katkeroittivat -hänen autuaimmat hetkensä. Tuo lempeä impi rosvoluolaan joutuneena, -menettäneenä kaikki mitä hän oli oppinut korkeimmassa arvossa pitämään --- äitinsä, ystävänsä, puhtaan maineensa -- vaan sitä palavammin -rakasti viettelijäänsä, vaan sitä enemmän kohdisti yhteen ainoaan -esineesen kaikki nuot naiselliset ja hellät tunteet, joille ei oltu -sallittu mitään muuta eikä vähemmän synnillistä purkausta. Mutta hän -tunsi häpeänsä, vaikka hän koetti salata sitä, ja vielä kalvavampi -murhe, kuin häpeän, painoi hänen mieltänsä ja jäyti hänen terveyttään. -Mutta kuitenkin hän Montrealin luona oli huolissaankin onnellinen, -ja terveytensä murtuessa hänellä ainakin oli lohdutuksena toivo -saada kuolla hänen lempensä ollessa heikontumattomana. Joskus he -lähtivät lyhyeille retkeilyille, sillä maan rauhaton tila esti heitä -poistumasta kauas linnasta, halki päivärinteisten metsäin ja pitkin -peilikirkasta merta, joka teki hurmaavaksi tuon viehättävän seudun; -ja tuo karkeuden ja vienoisuuden sekotus, hurja saattojoukko, teltti, -päiväsydännä pystytetty jollekin metsistön viheriälle kedolle. Adelinea -ääni ja kitarri, julmien soturien ryhmät kuunnellen taampana, olisi -oivallisesti soveltunut Arioston säkeille ja yhtyi sopusointuisesti -noihin omituisiin, rauhattomiin ja ritarillisiin aikoihin, jolloin -klassillinen etelä muuttui pohjolan romantisuuden tyyssijaksi. Montreal -kuitenkin oli ryhtynyt salaisiin keskusteluihin Unkarin kuninkaan -kanssa, ja jouduttuaan uusiin puuhiin, hän siksi kertaa mielellään -oli luopunut kaikista aikeistaan Roomaan nähden. Hän kuitenkin piti -korkeimman kunnianhimonsa toteuttamista vaan toistaiseksi lykättynä, ja -kirkkaana hänen vaihtelevan elämänuransa etäisemmissä vaiheissa kohosi -Rooman Capitoli ja välkkyi Caesarien valtikka. - -Eräänä päivänä, kun Montreal vähänen saattojoukko seurassaan ratsasti -lähelle Terracinan valleja, portit yht'äkkiä aukaistiin seljälleen, ja -suuri väkijoukko purkautui ulos, edessä omituisen näköinen henkilö, -jonka askeleita seurattiin paljain päin ja korkeaäänisin siunauksin. -Munkkijoukko päätti kulkuen, laulaen hymniä, jonka loppusanat olivat -seuraavat: - - Poikki vuorten ihanat - Sun jalkaa sulosanan meille toivat; - Sun polkus kukkain verhomat, - Ja harpuin enkeleitten äänet taivon soivat: - Ja heltyy vainon mies, - Miss', airut rauhan, siunattu sun käypi ties! - Halki korven jylhäkköin - Käy kulkus pyhä päivin, öin, - Turvallisna ainiaan, - Yksin -- luonas Herra vaan. - Missä raivo hurjin on, - Sinne käyt sä kalvaton - Ilman rautahaarniskaa, - Sua valkoviittas turvajaa. - Ei miekka kättäs tahraja, - Vaan sauva siinä hopea; - Halki leirin, linnojen, - Läpi rosvoluolien, - Kyyhkyn sanansaattaja, - Rakkauden airut sa, - Hurjintakin rauhaan koitat, - Mailman Kristukselle voitat. - Niinkuin askel Jumalan - Tyynsi vetten pauhinan; - Vaino, kiukku, murhamiesi - Talttuu, rauhan airut, varrella sun tiesi. - -Tuntematon, jolle tuollaista kunniaa osotettiin, oli nuori, parraton -mies, puettu Valkoseen hopealla kirjailtuun vaatteukseen; hän oli -aseeton ja avojaloin, ja hänen kädessään oli pitkä, hopeainen sauva. -Montreal pysähtyi joukkoneen kummastuen ja ihmeissään, ja ritari -kannusti hevostaan kohden väkijoukkoa ja puhutteli tuntematonta. - -"Hei, ystäväni", virkkoi provencelainen, "mikä sinä olet miehiäsi, -toivioretkeläinenkö, vai mikä erinomainen pyhyys tuottaa sinulle tuon -kunnioituksen?" - -"Pois, pois", huusivat muutamat rohkeimmat joukosta, "rosvo älköön -ehkäiskö rauhan airuen tietä?" - -Montreal viittasi kädellään ylenkatseellisesti. - -"Minä en puhu teille, hyvät miehet, ja kunnianarvoisat munkit, jotka -kulkevat takananne varsin hyvin tietävät, etten milloinkaan ole -loukannut sanansaattajaa enkä pyhiinvaeltajaa." - -Munkit lopettivat virtensä ja riensivät saapuville; totta olikin, että -Montrealin uskonnollinen hartaus oli aina anteliaasti hankkinut suosion -luostarilta, joka sattui hänen harhailevan kotinsa läheisyyteen. - -"Poikani", virkkoi vanhin veljistä, "tämä on merkillinen ja pyhä -toimitus, ja saatuasi tietää kaikki, olet antava lähettiläälle -turvallisuuden vakuutuksen, etkä katkaise hänen tietänsä." - -"Yhä enemmän panette kehnon pääni pyörälle", sanoi Montreal -kärsimättömästi, "sallikaa nuorukaisen itse puhua puolestaan; minä näen -hänen viitassaan Rooman vaakunan ynnä muita salaperäisiä merkkejä, -joita en taida selittää, ehkä olenkin perehtynyt vaakunatietoihin, -niinkuin aatelismiehen ja ritarin tulee." - -"Signor", sanoi nuorukainen arvokkaasti, "tietäkää että olen Cola di -Rienzin, Rooman tribuunin airut, joka olen viemässä kirjeitä monille -Rooman ja Neapelin välillä asuville ylimyksille ja ruhtinaille. -Vaakunat, joita viittaani on kirjaeltu, ovat paavin, kaupungin ja -tribuunin". - -"Sinäpä tarvitset lujat hermot vaeltaessasi poikki Campagnan muitta -aseitta, kuin tuollainen hopeapuikko kädessäsi!" - -"Erehdytte, herra ritari", vastasi nuorukainen rohkeasti, "ja -tuomitsette nykyisyyttä entisyyden mukaan; tietäkää ettei ainoatakaan -rosvoa piile Campaniassa, tribuunin aseet ovat tehneet kaupungin -ympäristön joka polun yhtä turvalliseksi, kuin itse kaupungin pääkadut." - -"Ihmeitä puhut." - -"Halki metsäin -- läpi linnotusten -- poikki jylhimpien korpien -- -väkirikkaimpien kaupunkien keskitse -- ovat toverini häiritsemättöminä -ja loukkauksetta kuljettaneet tätä hopeaista sauvaa. Mihin ikänänsä -tulemme, tuhannet tervehtivät meitä, riemun kyynelet siunaavat sen -miehen airutta, joka karkotti ryövärin luolasta, tyrannin linnasta ja -turvasi kauppamiehen elinkeinon ja talonpojan hökkelin." - -"_Pardieu_", sanoi Montreal kolkosti hymyillen, "minun tulisi olla -kiitollinen minulle osotetusta kohteliaisuudesta. Vielä en ole saanut -kuulla tribuunin käskyjä, enkä tuntea hänen kostoansa, ja sentään minun -mitätön linnani on juuri P. Pietarin perintötiluksilla." - -"Anteeksi, signor Cavaliere", sanoi nuorukainen, "puhuttelenko -kuuluisaa P. Johanneksen ritaria, Ristin sotilasta ja rosvopäällikköä?" - -"Poika, olet rohkea; minä olen Walter de Montreal." - -"Olen matkalla sitten, herra ritari, teidän linnaanne." - -"Ole rientämättä sinne ennen minua, muuten saatat kerkeästi tulla -ajetuksi sieltä tiehesi. Mitä nyt, ystäväiseni!" sanoi Montreal, -nähdessään että väkijoukko hänen noita sanoja lausuessaan tunkeutui -lähemmäksi sanantuojaa. "Luuletteko minun, joka olen kuninkaita -kukistellut, tuhoavan aseetonta poikaa? Hävetkää! tehkää tietä -- -tietä. Nuori mies, seuraa minua kotiini; olet linnassani yhtä turvassa -kuin äitisi sylissä." - -Niin sanoen Montreal arvokkaasti lähti verkalleen ratsastamaan kohden -linnaansa. Hänen soturinsa kummastellen seurasivat häntä taampana -sekä valkovaatteinen sanansaattaja väkijoukon mukana, joka kieltäytyi -jättämästä häntä; ja niin suuri oli sen into, että se saattoi -häntä tuon peljätyn linnan porteille saakka, ja koko ajan odotteli -ulkopuolella, kunnes nuorukaisen palaaminen todistaisi ettei hänelle -mitään väkivaltaa ollut tapahtunut. - -Montreal, joka kaikkialla muualla uhmasi lakia, mutta omassa -naapurustossaan tarkoin noudatti mitättömimmänkin maalaisen oikeutta ja -ainakin oli olevinaan köyhien ystävä, kutsui joukon linnan pihalle ja -käski palvelijansa tuomaan esiin viiniä ja virvokkeita, kestitsi kunnon -munkkeja avarassa salissaan ja vetäytyi sitten pieneen kammioon, jonne -hän kutsui sanansaattajan. - -"Tästä", sanoi nuorukainen laskien kirjeen Montrealin eteen, "on -parhaiten selviävä lähettilästoimeni." - -Ritari katkasi silkkinauhan puukollaan ja luki aivan tyynenä -kirjoituksen. - -"Tribuuninne", sanoi hän lopetettuaan, "on pian perehtynyt valtijaan -lakooniseen kirjoitustapaan. Hän käskee minun luopumaan tästä linnasta, -ja kymmenessä päivässä suoriutumaan paavin tiluksilta. Hän on -kohtelias; tarvitsenpa hiukan aikaa vetääkseni henkeäni ja miettiäkseni -tuota esitystä; tehkää hyvin ja istukaa, nuori herra. Suokaa anteeksi, -mutta luulinpa hänen saaneen täyden työn omista roomalaisista -ylimyksistään, ollakseen hieman suopeampi meille ulkomaalaisille -vierailleen. Tapani Colonna --" - -"On palannut Roomaan ja tehnyt uskollisuuden valan; Savellit, Orsinit -ja Frangipanit ovat kaikki allekirjoittaneet alistumisensa buono -statoon." - -"Mitä!" huusi Montreal peräti hämmästyneenä. - -"Ne eivät ainoastaan ole palanneet takasin, vaan ovat myöskin -suostuneet hajottamaan palkkasoturijoukkonsa ja riisumaan kaikki -linnotuksensa. Orsinein palatsin rautavarustukset suojaavat nykyään -Capitolia ja Colonnain ja Savellien kivimuurit vahvistavat Lateranin ja -P. Laurentsiuksen porttien kestävyyttä." - -"Merkillinen mies", sanoi Montreal, vasten tahtoansa ihastuen. "Millä -keinoin tuo on saatu aikaan?" - -"Ankaruudella ja lujalla voimalla sen takana. Ison kellon ensi -jymähdyksestä kaksikymmentätuhatta roomalaista nousi aseisin. Mitä ovat -Orsinein ja Colonnain sissit sellaisen armeijan rinnalla? -- Herra -ritari, teidän urhoollisuutenne ja maineenne panevat itse Roomankin -ihmettelemään, ja minä, roomalainen, varotan teitä." - -"Hyvä, minä kiitän sinua -- uutisesi, ystäväni, hämmästyttävät minua. -Ylimykset siis masentuivat?" - -"Masentuivat. Ensi päivänä yksi Colonnoista, herra Adrian teki -valan, viikon kuluttua Tapani, vakuutettuna turvallisuudestaan jätti -Palestrinan, Savellit mukanaan; Orsinit seurasivat -- Martino di -Portokin on hiljaisuudessa lannistunut". - -"Tribuuni -- tuoko hänen arvonimensä -- minä kuulin, että hänestä piti -tulleen kuningas --?" - -"Tuota nimeä tarjottiin hänelle, mutta hän ei siitä huolinut. Hänen -nykyinen arvonsa, johon ei liity mitään patriicein kunnianloistoa, -edisti suuressa määrässä ylimysten leppymistä." - -"Nerokas lurjus! -- anteeksi, viisas ruhtinas! -- Noo, tribuuni kai ei -paljon surkeile noita Rooman suuria nimiä?" - -"Suokaa anteeksi -- hän puolueettoman oikeatuntoisesti kohtelee -talonpoikaa ja patriicia, mutta ylimyksille on hän säilyttänyt kaikki -heidän kohtuulliset etuoikeutensa ja lainmukaisen arvonsa." - -"Haa! -- ja nuot turhamaiset narrit, saadessaan kuoren säilyttää, -tuskin menettävät mitään sisällöstä -- minä ymmärrän. Mutta tuo osottaa -neroa -- tribuuni on naimaton, tietääkseni. Eikö hän Colonnain joukosta -katsele vaimoa itselleen?" - -"Herra ritari, tribuuni on jo naimisissa, kolme päivää -valtaannousemisensa jälestä hän puolisonaan vei kotiinsa parooni di -Rasellin tyttären." - -"Rasellin! Tuo ei ole suuria nimiä; olisi hän saattanut paremminkin -valita." - -"Mutta puhutaan", lisäsi nuorukainen hymyillen, "että tribuuni piakkoin -on tuleva Colonnain sukulaiseksi ihanan sisarensa, signora Irenen -kautta. Parooni di Castello kosii häntä." - -"Mitä, Adrian Colonnako! Riittää! Olet osottanut minulle että mies, -joka tyydyttää kansan ja pitää kurissa ja sovittaa ylimykset, on luotu -valtijaaksi. Tämän kirjeen vastauksen minä itse toimitan perille. -Uutisistasi, herra sanansaattaja, ota tämä juveeli", ja ritari otti -sormestaan kallisarvoisen jalokiven. "Ei, älä säpsähdä, se on yhtä -vapaaehtoisesti annettu minulle, kuin se nyt lahjotetaan sinulle." - -Nuorukainen, johon mainehikkaan rauhanrikkojan käytös oli tehnyt -mieluisan vaikutuksen, ja jota itseä suuresti kummastutti tuo -tuttavallisuus ja ystävyys, joka Fra Morealen omassa linnassa oli -tullut hänen osakseen, kertoessaan Rooman uutisia, kumarsi syvään ja -otti vastaan lahjan. - -Viekas provencelainen, joka huomasi tuon ilmeisen vaikutuksen, -minkä hän oli tehnyt, käsitti myöskin että se saattoi olla eduksi -niitten toimenpiteitten viivyttämiselle, joihin hän näki soveliaaksi -ryhtyä. "Vakuuta tribuunille", hän sanoi laskiessaan sanansaattajan -luotansa, "jos olet palannut ennen kirjeen perille tuloa, että minä -ihailen hänen neroansa, toivotan onnea hänen vallalleen, ja että minä -hänen vaatimuksiinsa nähden olen menettelevä niin suotuisasti kuin -mahdollista". - -"Parempi", sanoi lämpimästi sanansaattaja (joka oli jalosukuinen ja -hieno käytökseltään) -- "kymmenen tyrannia vihollisena, kuin yksi -Montreal." - -"Vihollisena! Usko minua, minä en etsi ruhtinasten vihollisuutta, jotka -osaavat ohjata, enkä kansan, joka samalla kertaa ymmärtää hallita ja -totella." - -Koko tuon päivän Montreal oli aatoksissaan ja haluton; hän lähetti -luotettavia sanansaattajia Aqvilan maaherralle (joka siihen -aikaan oli Unkarin Ludvigin liitossa), Neapeliin ja Roomaan; -- -jälkimäiselle annettiin kirje tribuunille vietäväksi, jossa hän, -suorastaan alistumatta, oli myöntyvinään, ja pyysi vain pitempää aikaa -valmistellakseen lähtöä. Mutta samaan aikaan uusilla varustuksilla -lisättiin linnan lujuutta, melkoisia muonavarastoja koottiin ja yöt -päivät oli vakoojia ja urkkijoita liikkeellä pitkin vuorensolia ja -Terracinan kaupunkia. Montreal oli juuri niitä päälliköitä, jotka -rauhaa teeskennellessään enimmin sotaa valmistelevat. - -Eräänä aamuna, viidentenä roomalaisen airuen käynnistä, Montreal, -huolellisesti tarkastettuaan ulkovarustukset ja muonavarastonsa, ja -mielihyvissään huomattuaan pystyvänsä kestämään vähintään kuukauden -piirityksen, astui Adelinen kammioon muoto iloisempana kuin pitkään -aikaan. - -Adeline istui tornin akkunan ääressä, josta näkyi tuo ihana maisema, -metsät, laaksot, oranjilehdot -- tuollaisen palatsin ihmeellinen -puutarha! Hänen nojatessaan poskeaan vasten kättänsä, kasvojen -ulkopiirteet hieman Montrealiin käännettyinä, tuossa oli jotakin -sanomatonta suloa, kaulan kaarevuudessa -- jalolle synnynnälle -ominaisessa pienoisessa päässä -- kiharoissa, jotka olivat jaetut -tuohon yksinkertaiseen tapaan, minkä nykyinen aika onnellisesti on -uudistanut. Mutta hänen puoleksi poiskäännetyn muotonsa ilme, katseen -hajamielinen kiinteys, ja hänen asentonsa syvä rauhallisuus, olivat -niin haikean ja murheellisen näköiset, että Montrealin kohtelias ja -iloinen tervehdys hyytyi hänen huulilleen. Hän lähestyi ääneti ja laski -kätensä hänen olalleen. - -Adeline kääntyi ja tarttuen hänen käteensä puristi sitä sydäntänsä -vasten, hymyillen kaiken surun tiehensä. "Rakkaimpani", sanoi Montreal, -"jospa tietäisit kuinka armaan muotosi jokainen murheen varjo pimentää -sydämeni, et milloinkaan murehtisi. Mutta eipä ihme, että näitten -kolkkojen muurien sisällä, -- ilman vertaisesi naisen seuraa, ja -korviasi viiltäessä vaan sellaisten huvitusten, joita Montreal voi -panna toimeen saleissansa -- eipä ihme että valintaasi kadut." - -"Voi, en -- en, Walter, en milloinkaan kadu. Muistelin vain lastamme, -tullessasi sisään. Voi, tuo meidän ainoa lapsemme! Kuinka ihana hän -oli, Walter, kuinka hän oli sinun näköisesi!" - -"Ei, hänellä oli sinun silmäsi ja sinun kulmasi", vastasi ritari -vapisevin äänin ja pää pois käännettynä. - -"Walter", jatkoi Adeline huoaten, "muistatko, -- tänään on hänen -syntymäpäivänsä. Hän täyttäisi tänään kymmenen vuotta. Yksitoista -vuotta olemme rakastaneet toisiamme, etkä vielä ole kyllästynyt -Adeline-parkaan." - -"Yhtä hyvin saattaisivat pyhimykset paratiisiin tyrttyä", vastasi -Montreal niin lumoavan hellänä, että koko hänen sankarimuotonsa luonne -muuttui pelkäksi lempeydeksi. - -"Jospa tuon voisin ajatella, olisin todella autuas!" vastasi Adeline. -"Mutta hetkisen kuluttua tuo vähäinen sulo, mikä minussa vielä on, on -kuihtuva; mitä muuta oikeutta minulla on sinuun?" - -"Kaikki oikeus, -- ensimmäisen punastumisesi muisto -- ensimmäisen -suutelosi -- pyhän uhrauksesi -- kärsimystesi -- vaikeroimattoman -lempesi! Voi, Adeline, me olemme provencelaisia, emmekä italialaisia; -milloin on Provencen ritari väistänyt vihollistaan, tai lempensä -hyljännyt? Mutta kylläksi armaani, mielihaikeutta täksi päivää. Tulin -hakemaan sinua huviretkelle. Lähetin palvelijat pystyttämään telttimme -meren rantaan -- ihaelkaamme oranjien kukoistusta, niinkauan kuin -meille on suotu. Ennen viikon kuluttua meillä saattanee olla vakavampaa -tehtävää ja ahtaampi liikunta-ala." - -"Kuinka, rakas Walter, aavistatko vaaraa?" - -"Puhut, lintuseni", sanoi Montreal nauraen, "ikäänkuin vaara olisi -jotakin uuden uutukaista. Pitäisipä mielestäni sinun tuntea se yhtä -hyvin kuin ilman, jota hengitämme." - -"Voi, Walter, onko tätä aina kestävä? Olethan nyt rikas ja kuuluisa; -etkö voi luopua tuosta melskeisestä elämästäsi?" - -"Oi, oma Adelineni! Mitä ovat rikkaus ja maine muuta kuin vallan -keinoja! Ja mitä melskeisin tulee, sotilaan kilpi oli kätkyeni --- suokoot pyhimykset että se olisi ruumispaarini! Nuot elämän -hurjat ja lumoavat äärimmäiset kohdat -- kukkasmajoista teltteihin --- luolista palatseihin -- tänään harhailevana maanpakolaisena, -huomenna kuningasten vertaisena -- nuot ovat normannilaisteni isieni -ritarillisuuden tosi elementtejä. Normandia minulle sodan opetti, -suloinen Provence lemmen. Suutele minua, armas Adeline, ja anna -kamarineitsyesi pukea itsesi. Älä unohda soitikkoasi ihanaiseni. -Provencen lauluilla me kaiun nostamme." - -Adelinen taipuvainen luonne helposti mukaantui hänen rakastettunsa -hilpeyteen, ja seurue pian lähti linnasta liikkeelle, kohden sitä -paikkaa, jonka Montreal oli määrännyt heidän virvotuspaikakseen päivän -helteen ajaksi. Mutta ylläkön varalle asetettiin linnaan valppaat -vartijat, ja paitsi talouden palvelijoita, kymmenmiehinen, täysin -asestettu soturiosasto seurasi lempiviä. Montrealilla itsellä oli -sota-asu yllään, ja hänen aseenkantajansa hoitivat hänen kypäriään -ja peistään. Vähän matkan päässä linnan juurella olevasta ahtaasta -kujasta tie levisi avaraksi nurmikoksi, jota kaikilta tahoilta, paitsi -avoimelta meren puolelta, ympäröitsi metsä, jossa sekasin kasvoi myrtti -ja oranji sekä monet tuoksuavat pensaat. Tuolle nurmelle, lakkapäisen, -klassillisen _faguksen_ varaan, oli valmistettu iloinen maja, joka -soi näköalan välkkyvälle ulapalle, kaihtaen auringon helteen, mutta -avoinna lempeille tuulosille. Tuo tarjosi Adeline-rukalle mieluisen -virkistyksen, jos sitä virkistykseksi saattoi sanoa. Hän riemuitsi -saadessaan jättää linnotetun tyrmänsä kolkot muurit, ja nauttia -päivänpaistetta ja tuon hekumallisen ilmanalan ihanuutta, tuntematta -uupumusta, jota viimeaikoina kaikkinainen liikunto oli vaikuttanut -hänessä. Tuo oli hienotunteisuutta, jota Montreal osotti, aavistaessaan -kuinka lyhyessä ajassa Rienzin joukot saattoivat saapua hänen muuriensa -edustalle, ja joka itse yhtä hyvin oli kotonaan lehtimajoissa kuin -tappotanterilla. - -Rakastavien ollessa majassaan, seuralaisista muutamat loikoivat -joutilaina rannikolla, muutamat levittivät huvipurren aurinkotelttiä -suojaksi päivän hellettä vastaan, muutamat valmistivat -päivällisateriaansa etäämpänä metsässä olevassa teltissä, Montrealin -tottuneen taidon loihtiessa soitikon kielistä säveleitä sydänpäivän -raukeaan hiljaisuuteen. - -Heidän ollessaan noissa toimissa, yksi Montrealin vakoojista saapui -hengästyneenä ja palavissaan teltin luo. "Päällikköni", sanoi hän, -"kolmenkymmenen peitsen suuruinen, täydellisesti asestettu joukko -ynnä suuri seurue aseenkantajia ja palvelijoita on vastikään lähtenyt -Terracinasta. Heidän lipuissaan ovat Rooman ja Colonnain kaksoismerkit." - -"Hei!" sanoi Montreal iloisesti, "sellainen joukko on tervetullut lisä -seuraamme. Käske tänne aseenkantajani." Aseenkantaja lähestyi. - -"Kiidä ratsain kohden joukkoa, jonka tapaat solatiellä (ei oma armaani, -ei mitään estelemisiä!) etsi päällikkö, ja sano, että kelpo ritari -Walter de Montreal lähettää hänelle terveisensä, ja kutsuu häntä -tervetulleeksi vieraaksensa; ja -- odotappas -- lisää, että jos hän -yhteiseksi ratoksi suostuu kuluttamaan tunnin verran aikaa, Walter de -Montrealia huvittaisi taittaa peistä hänen kanssaan tai minkä ritarin -kanssa hyvänsä hänen seurastaan, asianomaisten naisten kunniaksi. -Riennä!" - -"Walter, Walter", alkoi Adeline, jossa oli tuo tarkka hienotunteisuus -asemaansa nähden, minkä hänen huoleton rakastajansa usein -kevytmielisesti unhotti. "Walter, rakas Walter, saatatko pitää -kunniana --" - -"Hiljaa, suloinen _Fleur de lis_! Sellaista huvia et ole nähnyt pitkään -aikaan; minua haluttaa saada sinulle todistaa että vielä olet Italian -ihanin nainen -- vieläpä koko kristikunnan. Mutta nuot italialaiset -ovat arkoja ritareja, eikä sinun tarvitse peljätä että tarjoukseeni -suostutaan. Mutta todellakin ihanaiseni, minulla on vakavampia asioita -mielessäni; tuo sattumus tuo luokseni roomalaisen ylimyksen, ehkäpä -Colonnan. Naiset eivät ymmärrä noita seikkoja; kaikki mikä koskee -Roomaa, koskee meitäkin tänä hetkenä." - -Ritari synkistyi, niinkuin ainakin kun hän vaipui mietteisiinsä, eikä -Adeline rohjennut enempää puhua, vaan vetäytyi majan sisimpään osaan. - -Sillävälin aseenkantaja saapui joukon luokse, joka jo oli ehtinyt -solatien puoliväliin. Komea ja uljas seurue tuo olikin. Soturien -täydelliset varustukset näyttivät puhuvan sotaisia tarkotuksia, mutta -toiselta puolen aseettomien palvelijain ja uhkeasti puettujen paaschien -joukko ilmaisi vastakohdan, ja kaksi lipunkantajien edessä kulkevaa, -loistavaa kuuluttajaa julisti heidän aikeensa rauhallisiksi ja heidän -tiensä pyhitetyksi. Ensi silmäyksessä tunnettiin joukon johtaja. -Yllään kultaisilla arabeskeillä loistavasti silattu, teräksinen -rintalevy, jonka päällä liehui helmillä päärmätty, tummanviheriäinen -samettiviitta, pitkien, tummien kiharain yläpuolella huiskuva musta -kameelikurjen sulka kiinnitettynä korkeaan makedonialaiseen lakkiin, -jollaista nykyään luullakseni P. Konstantinuksen ritarikunnan -suurmestari käyttää, joukon etupäässä ratsasti nuori ritari, joka erosi -tovereistaan osaksi miellyttävän olemuksensa osaksi loistavan asunsa -puolesta. - -Aseenkantaja lähestyi kunnioittaen, ja hypättyään ratsunsa seljästä -sanoi hänelle sanottavansa. - -Nuori ritari hymyili vastatessaan, "Vie takasin herra Walter de -Montrealille Adrian Colonnan, parooni di Castellon tervehdys, ja sano -että matkani juhlallinen tarkotus tuskin myöntää minulle tilaisuutta -kohdata niin kuuluisan ritarin peljättyä peistä, ja siitä olen sitä -enemmän pahoillani, kuin en kenellekään muulle tahtoisi luovuttaa oman -naiseni kauneuden palmua. Minun on jääminen suotuisamman tilaisuuden -toivoon. Mutta olen mielelläni jonkun hetken viivähtävä niin kohteliaan -isännän vieraana." - -Aseenkantaja kumarsi syvään. "Herrani on suuresti pahastuva", sanoi -hän epäröiden, "kadottaessaan niin jalon vastustajan. Mutta minun -lähettilästoimeni koskee koko tätä ritarillista ja uljasta joukkoa, ja -jos herra Adrian di Castello pitää nykyisen matkansa tarkotuksen häntä -estävänä tuosta peitsen taitannasta, niin varmaan hänen tovereistaan -joku hänen sijaisenaan ryhtyy herraani vastaan." - -Vilkkaasti vastasi eräs nuori, Adrianin rinnalla ratsastava ylimys, -Riccardo Annibaldi, joka myöhemmin teki suurta hyötyä tribuunille -ja Roomalle, ja jonka urhoollisuus sittemmin saattoi ennenaikaiseen -kuolemaan. - -"Herra Adrianin luvalla", huudahti hän, "olen taittava peistä --" - -"Vaiti, Annibaldi", keskeytti Adrian. "Ja te, herra aseenkantaja, -tietäkää että Adrian di Castello ei suvaitse sijaisia aseseikoissa. -Ilmoittakaa P. Johanneksen ritarille että me suostumme hänen -vieraanvaraisuuden tarjoukseensa, ja että, jos hänellä vielä, -hiukan keskusteltuamme vakavammista asioista, on halua tuollaisiin -huvituksiin, minä olen unhottava olevani Neapeliin matkalla oleva -lähettiläs, ja vaan muistava olevani keisarin ritari. Siinä -vastaukseni." - -Aseenkantaja kursastellen lausui jäähyväiset, nousi ratsunsa selkään ja -laski täyttä laukkaa herransa luo. - -"Anna minulle anteeksi, rakas Annibaldi", sanoi Adrian, "että -tulin urheutesi tielle, ja usko minua, etten koskaan ole enemmän -halunnut kenenkään kanssa päästä peitsisille kuin tuon suurisuisen -ranskalaisen. Mutta muista, että vaikka meihin nähden, jotka olemme -oppineet elämään ritarisuuden lakien mukaan, Walter de Montreal on tuo -kuuluisa Provencen ritari, niin mitä Rooman tribuuniin tulee, jonka -tärkeässä lähettilästoimessa nyt olemme, hän on vaan Vapaan Komppanian -voitonhimoinen päällikkö. Pahasti tahraisimme hänen silmissään oman -arvomme, jos niin kevytmielisesti ja tarpeettomasti ryhtyisimme -kilpailemaan miehen kanssa, joka on elinkeinoltaan rosvo." - -"Sittenkään", sanoi Annibaldi, "älköön rosvo pääskö kerskaamaan että -roomalainen ritari on väistänyt provencelaisen peistä." - -"Herkeä, pyydän sinua!" sanoi Adrian malttamattomana. Nuorta Colonnaa -jo tosiaan katkerasti kiukutti järkevä ja arvokas kieltäytymisensä -Montrealin esityksestä, ja mieli karvaana muistellessaan tuota -ylenkatseellista tapaa, jolla provencelainen oli puhunut roomalaisesta -ritarillisuudesta, sekä tuota etevämmyyttä, jonka varalta hän aina -oli käsitellyt hänen kanssaan kaikkia sotaa koskevia asioita -- -hän tunsi poskensa polttavan ja huulensa vavahtavan. Ollen täysin -perehtynyt aikansa sotaisiin harrastuksiin, hänessä oli luonnollinen -ja anteeksiannettava halu näyttää ettei hän ainakaan ollut Italian -parhaimmankaan peitsenkantajan arvoton vastustaja; ja sitäpaitsi -tuo ajan ritarillisuus sai hänen pitämään sitä jonkinlaisena -vallitsijattarensa pettämisenä, jos hän laiminlöisi minkä tilaisuuden -tahansa, hänen täydellisyyttään vakuuttaakseen. - -Melkoisesti suuttuneena Adrian näin ollen, Montrealin teltin tultua -näkyviin, huomasi aseenkantajan palajavan. Ja lukija saattanee päättää, -kuinka hänen harminsa lisääntyi, kun jälkimäinen, hypättyään taasen -ratsailta, puhutteli häntä seuraavasti: - -"Herrani, P. Johanneksen ritari, saatuaan kuulla herra Adrian di -Castellon kohteliaan vastauksen, käskee minun sanomaan että, koska -tuo herra Adrianin mainitsema vakava keskustelu saattaisi pilata -rauhallisen ja ystävällisen urheilun, hän kunnioittaen rohkenee -esittää, että aseleikit pantaisiin toimeen ennen keskustelua. Maaperä -on teltin edustalla sileä ja pehmonen, joten ei härkäpyllykään saata -olla ritarille eikä ratsulle _turmiollinen_." - -"Pyhä Neitsyt!" huudahtivat Adrian ja Annibaldi yhteen ääneen, -"olivatpa viimeiset sanasi töykeät, ja (jatkoi Adrian, tointuen -hämmästyksestään) koska herrasi sen tahtoo, kiristäköön satulavyönsä. -Minä en vastusta hänen haluaan." - -Montreal, joka itsepintaisesti oli pysynyt päätöksessään saada tuo -näytelmä toimeen, osaksi kenties hänen urheissa maanmiehissään vieläkin -tavattavasta kevytmielisyydestä ja kopeasta pöyhkeilemisen halusta, -osaksi koska hän mielellään tahtoi päästä näyttelemään noille, -jotka pian saattoivat olla hänen julkisia vihollisiaan, verratonta -aseitten käyttämistaitoansa, oli yhä enemmän yltynyt, saadessaan -kuulla roomalaisjoukon johtajan nimen; sillä hänen turhamainen ja -ylpeä henkensä, vaikka se oli peitellyt näräänsä, ei ollut antanut -anteeksi muutamia pikaisia sanoja, joita Adrian oli lausunut Tapani -Colonnan palatsissa sekä tuolla kovaonnisella Corneton matkalla. -Adrian seisahtui solatien suuhun, puki kiukuissaan mutta huolellisesti -aseenkantajansa auttaessa loput varustuksistaan ylleen, tarkasteli itse -vyöt, jalustinhihnat sekä oivallisen ratsunsa valjaitten joka soljen -Montreal suuteli iloisena kultaansa, joka, vaikka hän olikin liian -lempeä ollakseen vihanen, oli mielipahoillaan (ja puoleksi unhotti -mielipahansakin, hänen vaaransa pelon takia), sieppasi hänen sinisen -vyöhyensä, heitti sen rintahaarniskansa päälle, täydensi sota-asunsa -välinpitämättömänä ja voitostaan varman näköisenä. Yksi suuri haitta -oli kuitenkin tullakseen hänen osalleen; hänen asunsa ja peitsensä oli -tuotu linnasta, vaan ei hänen sotahevostaan. Hänen ratsunsa oli liian -hento kestämään hänen tamineittensa suurta painoa, eikä löytynyt hänen -joukossaankaan ainoata, joka voimansa ja rakenteensa puolesta olisi -vetänyt vertoja Adrianin orhille. Hän valitsi kuitenkin vankimman -käsillä olevista, ja korkeilla huudoilla hänen hurjat, seuralaisensa -ilmaisivat ihastustaan hänen ilman apua loikatessaan maasta satulaan, -mikä oli vaikea ja tavaton voimanosotus noissa painavissa asuissa, -mitkä siihen aikaan olivat kotoisin Milanon pajoista ja joita Italiassa -käytettiin paljoa raskaampia kuin missään muualla Europassa. Kumpikin -puolue asettui verkalleen piiriin ympäri kenttää, ja roomalaisten -kuuluttajain puuhaten kehottaessa järjestykseen Montreal ohjasi -ratsuansa pitkin nurmea moninaisissa kuvioissa ja näytteli erinomaista -hevosmiehentaitoaan turhamaisuudessaan, mikä oli hänelle ominaista. - -Vihdoin Adrian silmiristikko alas laskettuna, ratsasti verkalleen -ruohonpäiselle tanterelle puoluelaistensa ihastushuutojen raikuessa. -Ritarit vakavina seisahtuivat kumpainenkin puolelleen, toinen -toistansa vastaan. He tervehtivät kohteliaasti peitsillään, -niinkuin ystävällisissä ja iloisissa aseleikeissä oli tapana, ja -heidän odotellessaan alkamisen merkkiä, italialaiset vapisivat -päällikkönsä kunnian puolesta, sillä Montrealin mittava ruumis ja -hänen rintakehänsä laajuus näyttivät sota-asussakin luovan jyrkän -vastakohdan Adrianin vartalolle, joka, vaikka se oli jänteväksi -muodostunut, oli rakenteeltaan kevyt ja hento. Mutta siihen määrään -oli aseitten käyttämisen taito noina aikoina kehittynyt, että suuri -ruumiin voima tahi koko eivät suinkaan olleet kuuluisinten ritarien -ehdottomia tarvittavia tai edes heidän tavallisia ominaisuuksiaankaan; -niin suuriarvoiset todella olivat ratsu ja sen ohjaamistaito, -että ratsastajan keveys usein oli hänelle pikemmin eduksi kuin -haitaksi, ja myöhempinäkin aikoina voitollisimmat turnajaissankarit, -ranskalainen Bayard ja englantilainen Sydney, eivät likimainkaan olleet -ruumiinvoimistaan tahi vantteruudestaan tunnettuja. - -Mitä etuja hyvänsä Montrealin ruumiilliset voimat hänelle tuottivatkin, -niitä suuressa määrin tasotti hänen ala-arvoinen hevosensa, joka, -vaikka se oli tukevarakenteinen ja tanakka kalabrialainen, ei vetänyt -vertoja eloisuudessa, nuorteudessa eikä harjaantuneessa kurissa -roomalaisen pohjolaiselle ratsulle. Viimeksimainitun ratsun sysimustan -karvan kiiltoa enensi heleänpunainen; kullalla kirjailtu loimi: sen -kaula ja olkapäät olivat rautaisen suomuksen verhossa, sen otsassa -törötti pitkä, unicornin sarven näköinen piikki ja sen päässä liehui -tuuhea puna- ja valkosulkainen töyhtö. Kun Adrian komeilevassa ja -juhlallisessa lähettilästoimessa oli matkalla Neapelin loistoa -rakastavaan hoviin, hänen varustuksensa ja seuralaisensa olivat tuon -tarkotuksen ja sen ajan pöyhkeilemisen halun mukaisia, joten hänen -ohjaksensakin, jotka olivat kolmen tuuman levyiset, olivat kullalla, -jopa jalokivilläkin silatut. Ritari itse oli puettu rautapaitaan, joka -todisti kuuluisan milanolaisen Ludovicon hienointa käsialaa, koko hänen -olentonsa oli tavattoman loistava ja uljas, jota vielä vastakohtana -enensi Montrealin yksinkertainen, mutta kirkkaasti kiillotettu ja -taitehikkaasti joustava sotisopa -- jota vaan hänen valtijattarensa -vyöhyt kaunisti -- sekä hänen ratsunsa tavallinen karkea asu. -Tuo vastakohta ei kuitenkaan ollut provencelaisen mieleen, jonka -turhamaisuus erittäinkin esiintyi sotavarustuksissa, ja joka, jos hän -olisi ennakolta tiennyt, mikä "huvi" tuli hänen osakseen, olisi itse -Colonnankin loiston pimentänyt. - -Kumpasenkin puolen torvensoittajat puhalsivat lyhyen merkin -- ritarit -pysyivät järkähtämättöminä, kuin rautaiset patsaat; toisen, jo kumpikin -hieman kumartui satulassaan; kolmannen, niin peitset tanassa ja höllin -ohjaksin täyttä laukkaa eteenpäin he kiitivät ja hurjasti rynnistivät -päin toisiansa puolitiessä. Välinpitämättömän röyhkeänä Montreal oli -kuvitellut että Adrian hänen peitsensä ensi kosketuksesta suistuisi -ratsunsa seljästä; mutta hänen suureksi kummakseen nuori roomalainen -pysyi järkähtämättömänä ja seuralaistensa riemuhuutojen kaikuessa -jatkoi matkaansa radan toiseen päähän. Montreal itse sai ankaran -kolauksen, työntymättä kuitenkaan satulasta tai jalustimistaan. - -"Tuo ei olekaan lellipoikia", mutisi Montreal purren hammastaan ja -päättäen panna kaiken taitonsa liikkeelle toisessa hyökkäyksessä; ja -Adrian huomaten ratsunsa suuren etevämmyyden katsoi parhaaksi lennättää -päin vastustajaansa. Näin ollen, kun ritarit taas karahuttivat -eteenpäin, Adrian, peittyen tarkoin kilpensä suojaan, terotti vähemmän -huomiotansa taistelukumppaniinsa, josta hän huomasi ettei kenenkään -kuolevaisen käsi kykenisi hellittämään häntä satulasta, kuin hänen -epäjaloon ratsuunsa. Montrealin hyökkäys oli kuin laviinin vyörinä -- -hänen peitsensä rämähti tuhansiksi pirstaleiksi. Adrianin molemmat -jalat kirposivat jalustimista, ja ilman rautaisia kaaria, jotka -suojasivat satulaa edestä ja takaa, hän auttamattomasti olisi suistunut -tanterelle; näin ollen hän horjahti täräyksestä taapäin, hänen -korvansa soivat ja silmänsä säkenöitsivät, jotta hän hetkeksi melkein -taintui. Mutta hänen kelpo orhinsapa palkitsi kasvatuksensa vaivat. -Juuri kun ratsastajat iskivät yhteen, se nousten kahdelle jalalle -puski vastustajaansa sellaisella voimalla, että Montrealin hevonen -työntyi useita askeleita taapäin, sillaikaa kun Adrianin peitsi, jota -erinomainen taito suuntasi, kolahti vasten provencelaisen kypäriä -ja hieman karkeasti poisti ritarin huomion ohjaamisesta. Montreal -tahtomattaan kiristi ohjaksia liian piukkaan; hevonen nousi pystyyn, -ja samana hetkenä kun Adrianin ratsun terävä sarvi ja rautainen -otsavarustus jymähtivät vasten sen rintakilpeä se horjahti nurinniskoin -ratsastajineen nurmikolle. Raivostuneena ja häpeissään Montreal -pyrki irralleen, heikko huudahdus kuului huvimajasta lisäten hänen -nöyryytystään. Hän nousi helposti seisoalleen, mikä suuresti ihmetytti -katselijoita, sillä niin raskaita olivat sen aikaiset sota-asut, että -harva maahan sortunut ritari kykeni omin neuvoin nousemaan pystyyn, -paljasti miekkansa ja kiljui hurjistuneena -- "jalan, jalan! -- -kaatuminen ei ollut minun syyni, vaan tuon kirotun raavaan, jonka -minun, syntieni rangaistukseksi, piti ratsun arvoon ylentämäni. -- -Tulkaa --" - -"En, herra ritari", vastasi Adrian, riisuen hansikkaansa ja kypärinsä, -jonka hän viskasi maahan, "tulen luoksenne vieraana ja ystävänä, -mutta jalan taisteleminen on verivihollisten tapa. Jos suostuisin -ehdotukseenne, niin häviöni olisi vain ritariutenne tahra." - -Montreal, jonka intohimot olivat hetkeksi vallanneet, alistui synkkänä -tuohon. Adrian kiiruhti lohduttamaan vastustajaansa. "Muuten", sanoi -hän, "en saata vaatia itselleni voittoa. Teidän peitsenne kirvotti -minut jalustimista -- minun ei teitä järkähyttänyt. Olette oikeassa! -Häviönne, jos mikään, oli ratsunne." - -"Koettakaamme vielä kerta, päästyämme yhtä hyvien hevosten selkään", -sanoi Montreal yhä kiukutellen. - -"Ei, pyhä Neitsyt varjelkoon!" huudahti Adrian niin hartaan totisena, -että läsnäolijat eivät voineet pidättää itseänsä nauramasta, ja -Montrealin synkkänä vasten tahtoansa yhtyi iloon. Hänen vihollisensa -kohteliaisuus kuitenkin sovitti ja liikutti hänen luontonsa suopeampia -sotilaan ominaisuuksia ja tyyntyen hän vastasi: - -"Signor di Castello, minä jään teille velkaa kohteliaisuuden, jota -minä en ole noudattanut. Mutta jos ikipäiviksi tahdotte kiinnittää -minut itseenne kiitollisuuden siteillä, niin sallitte minun lähettää -noutamaan oman ratsuni ja suotte minulle tilaisuuden puhdistaa -kunniani. Sen orhin seljässä, tahi jonkun muun, joka on omanne -vertainen, joka näyttää olevan englantilaista rotua, minä olen -puolustava tämän solan jokaista vastaan seurueestanne yksitellen, -siitä panen vakuudeksi kaikki mitä minulla on, linnani, tilukseni, -rikkauteni, miekkani ja kannukseni." - -Onneksi ehkä Adrianille, ennenkuin hän ehti vastata, Riccardo Annibaldi -innokkaasti huudahti, "herra ritari, minulla on mukanani kaksi orhitta, -täydellisesti turnajaisiin harjaantunutta: valitkaa ja sallikaa minun -puolustaa roomalaista ritariutta ranskalaista vastaan, -- siinä minun -vakuutukseni." - -"Signor", vastasi Montreal, huonosti peittäen ihastustaan, "esityksenne -ilmaisee niin urhean ja vapaan hengen, että olisi synti siitä -kieltäytyä. Minä suostun tarjoukseenne, ja kummanka ratsuistanne -tahansa hylkäätte, tuokaa tänne se Jumalan nimessä ja älkäämme tuhlatko -enää sanoja toiminnan edellä." - -Adrian, joka tiesi, että roomalaisten oli tähän saakka käynyt -onnellisesti pikemmin sattumuksesta kuin ansiosta, koetti turhaan estää -tuota toista uhkayritystä. Mutta Annibaldi oli suuresti innoissaan, ja -hänen korkean arvonsa takia Adrian piti sopimattomana loukata häntä -jyrkällä kiellolla; Colonna vastahakoisesti siis antoi suostumuksensa. -Annibaldin ratsut tuotiin esiin; toinen oli uhkea kimo, toinen rautio -hieman tavallisempaa rotua ja rakennetta, mutta kuitenkin voimallinen -ja kallishintainen. Montreal, jota vaadittiin ensiksi valitsemaan, otti -kohteliaasti viimeksi mainitun, ala-arvoisemman. - -Annibaldi oli pian sotavarustuksiinsa puettuna, ja Adrian antoi -torvensoittajille merkin. Roomalainen oli vartaloltaan melkein -Montrealin mittainen, ja vaikka hän oli muutamaa vuotta nuorempi, -hän sota-asussaan oli lähes saman kokoinen ja vahvuinen, joten nuot -vastustajat ensi silmäyksellä näyttivät enemmän toistensa vertaisilta, -kuin edelliset. Mutta tällä kertaa Montreal kelpo ratsun seljässä sekä -häpeän ja ylpeyden tulistamana tunsi vetävänsä vertoja armeijalle; ja -hän syöksyi nuorta ylimystä vastaan sellaisella voimalla, että vaikka -hänen oman kypärinsä höyhentöyhtö tuskin huiskahtikaan, italialainen -suistui monen askeleen päähän ratsustaan ja vasta hetken kuluttua siitä -kuin hänen aseenkantajansa olivat aukaisseet hänen silmiristikkonsa, -hän virkosi henkiin. Tuo tapaus taasen palautti Montrealin koko -luonnollisen hilpeyden sekä sai hyvälle tuulelle hänen seuralaisensa, -jotka äskeisestä tapahtumasta olivat aivan kallella kypärin. - -Hän itse kohteliaasti auttoi Annibaldia nousemaan eikä säästellyt -ylistyslauseitakaan, joita ylpeä roomalainen vaitiollen ja synkkänä -kuunteli, lähti huvimajaan sekä jakeli kovaäänisiä pitojen -valmistamismääräyksiä. Annibaldi kuitenkin jöröili taampana, ja Adrian, -joka älysi hänen ajatuksensa sekä aavisti että riita nähtävästi -oli nouseva provencelaisen ja hänen ystävänsä kesken maljain -ääressä, veti hänet syrjään ja virkkoi: "minusta, rakas Annibaldi, -olisi parasta, että joukkomme pääosan kanssa lähtisit matkustamaan -edelleen kohden Fondia, jossa olen liittyvä teihin auringon laskun -aikana. Aseenkantajani ja kahdeksan peitsimiestä riittävät minulle -turvajoukoksi; ja totta sanoakseni minua haluttaa puhua omituisen -isäntämme kanssa pari sanaa kahden kesken, koettaakseni häntä saada -rauhallisesti lähtemään tiehensä ilman roomalaisten joukkojemme -avittamista, joiden urhoollisuudella on muualla yllin kyllin alaa." - -Annibaldi puristi toverinsa kättä: "Minä ymmärrän sinun", hän vastasi -hieman punastuen, "ja tuskin todella saisin kärsityksi tuon barbaarin -imartelevaa voitonriemua. Suostun esitykseesi." - - - - -III Luku. - -Roomalaisen ja provencelaisen välinen keskustelu. Adelinen vaiheet. -Kuutamoinen meri. Soittoa ja laulua. - - -Katseltuaan Annibaldin ja seurueensa suurimman osan lähtöä ja -päästettyään raskaat jalkakilpensä yltään, Adrian astui yksinään P. -Johanneksen ritarin majaan. Montreal oli jo riisunut asunsa paitsi -rintakilpeänsä, ja astui tervehtimään vierastaan tuolla miellyttävällä -ja valtaavalla sulolla, mikä paremmin soveltui hänen syntymälleen -kuin ammatilleen. Hän kuunteli Annibaldin ja soisten ritarien lähtöä -koskevia anteeksipyyntöjä, huulilla hymy, joka ilmaisi, kuinka hyvin -hän arvasi syyn, sekä vei Adrianin majan perimmäiseen osastoon, mihin -ateria (varsin maittava vieraan ja isännän äskeisiin ponnistuksiin -nähden), oli valmistettu; siellä Adrian ensi kerran näki Adelinen. -Pitkällinen tottumus lemmittynsä huikenteleviin ja levottomiin -elintapoihin, johon yhdistyi jokin, hänen itse tietämästään, vaikka -harhaan joutuneesta jalosta sukuperästä johtuva ylpeys, loi tuon -ihanan naisen ulkonaiselle olemukselle pakottaman leiman, joka usein -Montrealiltakin peitti hänen avuttoman tilansa tunteellisuuden. Joskus -todellakin, ollessaan kahdenkesken Montrealin kanssa, jota hän rakasti -romantisuuden kaikin hartauksin, hän oli tunteellinen vain nykyhetken -hurmaukselle, joka soi hänelle kaiken lohdutuksen, mutta hänen taajoina -poissaolonsa hetkinä, tahi jonkun vieraan seurassa lumous katosi -- -todellisuus palasi. Nais-parka! Luonto ei ollut muodostanut, kasvatus -opastanut, tottumus sovittanut häntä häpeän henkeen! - -Nuori Colonna hämmästyi hänen kauneuttaan, ja vielä enemmän hänen -hienoa ja ylhäistä sulouttaan. Samoin kuin Montreal, hän oli nuoremman -näköinen, kuin mitä hänellä todella oli ikää; aika näytti säästävän -kukoistusta, jonka kokeneen silmä saattoi huomata ennen aikaiseen -hautaan tuomituksi. Hänessä oli melkein jotakin tyttömäistä, -- -hänen vartalonsa keveydessä, hänen tummanruskean tukkansa uhkeissa -kiharoissa, ja hipiän värissä, joka palasi ja katosi ei ainoastaan joka -tunteen, vaan melkein joka sanan keralla. Nuot vastakkaisuudet hänessä -ja Montrealissa soveltuivat heille kummallekin -- ne olivat hartaan -turvaantumisen ja suojelevan voiman vastakohdat, kumpainenkin näytti -kauniimmalta toisensa seurassa, ja istuessaan uhkeasti katetun pöydän -ääreen Adrian ajatteli, ettei hän milloinkaan ollut nähnyt paria, -joka paremmin soveltuisi heidän kotimaansa trubaduurien runollisille -legendoille. - -Montreal keskusteli iloisesti tuhansista eri seikoista -- tyrkytti -viinimaljoja -- ja valitsi vieraalleen parhaita paloja meren -herkullista _spicolaa_ sekä Pontiinin rämeitten oivallista villisikaa. - -"Mutta sanokaapa", virkkoi Montreal, kun heidän nälkänsä oli tyydytetty --- "sanokaapa minulle kuinka sukulaisenne, Tapani Colonna jaksaa? -Ketterä vanhus ikäisekseen." - -"Hän on kuin nuorin meistä", vastasi Adrian. - -"Äskeiset tapaukset kaiketi ovat hieman kolhineet häntä", sanoi -Montreal viekkaasti hymyillen. "Käytte vakavan näköiseksi -- enkö -aavistanut oikein? Minä sukulaisellenne ensimmäisenä ennustin Cola di -Rienzin kohoamista; hän näyttää suurelta mieheltä -- suuremmalta kuin -milloinkaan sovittaessaan Colonnat ja Orsinit." - -"Tribuuni", vastasi Adrian kartellen, "on varmaan erinomaisen nerokas -mies Ja nyt nähdessäni hänen käskevän, minua vain ihmetyttää, kuinka -hän milloinkaan alistui tottelemaan -- majesteetti näyttää olevan osa -hänen olennostaan." - -"Miehet, jotka voittavat vallan, helposti saavat sen haarniskan, -arvokkaisuuden", vastasi Montreal, "ja jos olen oikein kuullut --- (armaanne malja) -- niin tribuuni, vaikka hän itse ei olekaan -jalosukuinen, on pian pääsevä jaloon sukuun." - -"Hän on jo nainut Rasellin tyttären, vanhaa roomalaista sukua", vastasi -Adrian. - -"Kiertelette tiedustelemistani -- _Le doulx soupir, le doulx soupir!_ -niinkuin vanha Cabestan sanoo" -- sanoi Montreal nauraen. "Hyvä, olen -juonut armaanne maljan, sallikaa minun juoda toinen ihanan Irenen, -tribuunin sisaren kunniaksi -- edellyttäen tietysti, etteivät ne ole -sama henkilö. -- Hymyilette ja pudistatte päätänne." - -"En salaa teiltä, jalo ritari", vastasi Adrian "toivovani, että -täytettyäni lähettilästoimeni tuo liitto, joka solmitaan tribuunin ja -Colonnan välille, on kummallekin oleva eduksi." - -"Olen siis oikein kuullut", vastasi Montreal vakavasti ja -miettiväisenä. "Rienzin valta on todella suuri." - -"Siitä on minun lähettilästoimeni todisteena. Tiedättekö, signor de -Montreal, että Ludvig, Unkarin kuningas --" - -"No, mitä hänestä?" - -"On lykännyt hänen ja Neapelin Johannan välisen riidan, joka koskee -viimemainitun kuninkaallisen puolison, Ludvigin veljen kuolemaa, -tribuunin ratkaistavaksi? Tämä on ensimmäinen kerta, minun tietääkseni, -sitten Konstantinuksen aikojen kun roomalaisen osaksi on tullut niin -suuri luottamus ja niin ylhäinen toimi!" - -"Kaikki almanakan pyhimykset", huudahti Montreal tehden ristinmerkin, -"jopa kummia kuuluu! Unkarin kopea Ludvig hylkää miekan oikeuden ja -suostuu muuhun kuin sotakentän riidanratkasuun!" - -"Juuri tämä", jatkoi Adrian merkillinen paino äänessä, "juuri tämä -seikka sai minun noudattamaan kohteliaita kutsujanne. Minä tiedän, -urhea Montreal, että olette Ludvigin liitossa. Ludvig on kaikin tavoin -vakuuttanut tribuunille ystävyyttään ja liittoa; olisiko järkevästi -tehty jos --" - -"Rupeaisitte sotimaan Unkarin liittolaista vastaan", keskeytti -Montreal. "Tuon aioitte lisätä; sama ajatus välähti minunkin mieleeni. -Hyvä herra, antakaa anteeksi, -- italialaiset joskus keksivät, mitä he -toivovat. Keisarin ritarin kunnian kautta, onko sananne sulaa totta?" - -"Kunniani ja Ristin nimessä", vastasi Adrian, oikaisten itsensä, -"ja todistuksena siitä minä nyt olen matkalla Neapeliin sopimaan -kuningattaren kanssa tutkinnon valmistuksista." - -"Kaksi kruunattua päätä plebeijin tuomioistuimen edessä, ja toinen -murhasta syytettynä!" jupisi Montreal, "hämmästyttäviä uutisia!" - -Hän vaikeni sekä vaipui mietteisiinsä hetkiseksi aikaa, kunnes hän, -katsahtaessaan ylös kohtasi Adelinen hellän katseen, joka syvästi -huolestuneena tarkasteli noitten tuumien ja suunnitelmien ulkonaista -vaikutusta, ollen liian hellä hallitakseen niitä tietää ja liian viaton -niihin myöntyäkseen. - -"Armaani", sanoi provencelainen lempeästi, "mitä arvelet? Onko meidän -vaihtaminen vuorilinnamme ja nämät rehottavat metsät kaupungin -kolkkoihin muureihin? Minä pahaa pelkään. Rakkaalla Adelinellani on -omituinen mielihalu, hän vihaa katujen iloista hyörinää, eikä pidä -mitään palatsia lainhylyn luolan arvoisena. Ja minun mielestäni -hän kuitenkin kauneudessa voittaa kaikki Italian naiset -- teidän -armastanne tietysti, herra Adrian, lukuun ottamatta." - -"Se on poikkeus, jota ei muu kuin rakastaja ja kihlattu rakastaja -uskaltaisi tehdä", vastasi Adrian kohteliaasti. - -"Ei", sanoi Adeline erinomaisen suloisella ja kirkkaalla äänellä, "ei, -minä hyvin tiedän, minkä arvon annan herrani imartelulle ja signor -di Castellon kohteliaisuudelle. Mutta olette matkalla, herra ritari, -hoviin, jonka kuningatar, jos maine totta puhuu, on kauneuden ihme ja -malli." - -"Muutamia vuosia sitten näin Neapelin kuningattaren", vastasi Adrian, -"ja enpä silloin, katsellessani tuota enkelin muotoa saattanut -aavistaa, että saisin kuulla häntä syytettävän katalimmasta murhasta, -mikä milloinkaan on Italiankaan kuninkaallista kruunua tahrannut." - -"Ja aivan kuin vahvistaakseen syyllisyytensä", sanoi Montreal, "hän -ennen pitkää menee saman miehen avioksi, joka teki tuon työn. Siitä -minulla on varmat todistukset." - -Ritarien näin keskustellessa päivä läheni loppuansa, ja avonaisesta -teltistä he katselivat laskevan auringon säteistä välkkyvää -purppuraista merta. Adeline oli kauan sitten poistunut pöydästä, ja -palvelijatyttöjensä seurassa vetäytynyt puron partaalle, josta hänen -soitikkonsa ääni heikosti kuului heidän korviinsa. Kun Montreal -kuuli säveleet, hän vaikeni ja huoaten peitti kasvonsa käsillään. -Pieni nurjamielisyys ja epäsopu, joka Roomassa oli noussut ritarien -välille, oli kokonaan haihtunut. Kumpaakin vallitsi ajan ritarillinen -henki, ja heidän aamullinen kilpailunsa oli saanut heissä aikaan tuon -omituisen kunnioituksen, vieläpä sydämellisyyden, jota urhoollinen mies -vieläkin (kuinka paljoa enemmän tuohon aikaan!) tuntee toiseen, jonka -rohkeutta hän on kokenut omaansa osottaessaan. Se on ikäänkuin siihen -asti piillyt heimolaisuuden tunto, ja sotaelämässä usein yhtäkkiä -syntyy pysyväinen ystävyys itse vihamielisyyden helmassa. Tuota -tunnetta oli vahvistanut heidän äskeinen tutunomainen keskustelunsa, -ja sitä Adrianin puolelta lisäsi tieto, että hän, saatuaan Montrealin -vakuutetuksi, että oli järkevintä jättää Rooman alueet, oli tehnyt -tehtävän, mikä hyvin korvasi kaiken vaaran ja viivyttelemisen. - -Montrealin huokaus ja muuttunut olemus eivät jääneet Adrianilta -huomaamatta, ja hän luonnollisesti aavisti että niillä oli jotakin -yhteyttä hänen rakastettunsa kanssa, jonka soitto oli siihen -silminnähtävänä syynä. - -"Tuo ihana nainen", sanoi hän kohteliaasti, "koskettelee soitikkoansa -tosi tenhottaren sormilla, ja tuo surumielinen laulu tuntuu korvissani -Provencen säveleltä". - -"Tuon laulun minä hänelle opetin", sanoi Montreal surumielisesti, -"sillä minä ensi kertaa kosin sydäntä, jonka ei milloinkaan olisi -pitänyt omakseni antautua! Niin, nuori Colonna, monena yönä on purteni -laskenut tähtikirkkaan Sorgian rantaan, joka huuhtoo hänen ylpeän -isänsä linnan muuria, ja ääneni sotilaan lemmenlauluilla häirinnyt -nuokkuvien kaislojen hiljaisuutta. Suloiset muistot, katkerat hedelmät!" - -"Miksi katkerat? Rakastattehan toisianne vielä!" - -"Minä olen sitoutunut naimattomuuteen, ja Adeline de Courval on -jalkavaimo, sen sijaan että hänen pitäisi olla aviovaimo. Minua tuo -asia kalvaa enemmän, kuin milloinkaan häntä -- armasta Adelineani!" - -"Armaanne siis, niinkuin kaikki voivat huomata, on jaloa sukua?" - -"On", vastasi Montreal syvän ja silminnähtävän liikutuksen valtaamana, -joka harvoin, tuskin milloinkaan paitsi lempiessä, pystyi hänen -rohkeaan sydämeensä. "Hän on. Kertomuksemme on lyhyt: -- me lapsuudesta -asti rakastimme toisiamme. Hän oli mahtavampaa perhettä kuin minä, -meidät erotettiin. Minulle kerrottiin, että hän oli hyljännyt -minut. Minä jouduin epätoivoon ja epätoivossani suostuin ottamaan -P. Johanneksen ristin. Sattumuksesta kohtasimme taas toisemme. Minä -huomasin, että hänen rakkautensa oli vilpitön. Lapsi parka! -- hän -oli silloinkin, jalo ritari, vain lapsi! Minä hurja -- huoleton -- ja -en, kenties, tietämätön kuinka kositaan ja voitetaan. Hän ei voinut -vastustaa minun rukouksiani eikä omaa lempeänsä! -- Me pakenimme. -Siitä huomaatte seuraavien vaiheitteni kulun. Miekkani ja Adelineni -olivat koko omaisuuteni. Seurapiirit hylkäsivät meidät. Kirkko uhkasi -sieluani. Suurmestari henkeäni. Minusta tuli seikkailijaritari. -Sallimus ja oikea käteni suosivat minua. Minä panin ne, jotka -halveksivat minua, vapisemaan nimeäni. Tuo nimi vielä on tähtenä -tai virvatulena välähtelevä säikähtäneille kansoille, ja vielä minä -saatan hankkia paavilta väkisin tuon päästön, jota rukouksistani ei -ole myönnetty. Samana päivänä saatan tarjota Adelinalle diadeemin ja -sormuksen. -- Kylläksi tästä, -- katselitteko Adelinen poskea! -- Eikö -se näytä kuihtuvalta? Minä en pidä tuosta vaihtelevasta punasta, -- hän -liikkuu raukeasti -- _hänen_ askeleensa, joka oli niin iloinen!" - -"Olinpaikan muutos ja lempeä etelä pian palauttavat hänen terveytensä", -sanoi Adrian, "teidän omituisen elämänlaatunne tähden hän niin vähän -saa tavata toisia, erittäinkin omaa sukupuoltansa, että luulen hänen -vain harvoin tulevan huomaamaan tuota, mikä hänen tilassaan on -tuskallista. Ja naisen lempi, Montreal, niinkuin kumpikin tiedämme, on -verho, joka suojaa hänet monilta myrskyiltä." - -"Te puhutte ystävällisesti", vastasi ritari, "mutta ette tunne kaikkia -murheemme syitä. Adelinen isä, kopea herra, kuoli -- sydän murtuneena, -sanottiin -- mutta vanhukset kuolevat monista muistakin syistä! Äiti, -joka ruhtinaista kerskasi polveutuvansa, katsoi asiaa jyrkemmältä -kannalta kuin isä, huusi kostoa -- mikä oli kummallista, sillä hän -on hurskas kuin dominikaani, ja kosto ei ole naisessa kristillistä, -vaikka se on ritarillista miehessä, -- Niin, herra ritari, meillä oli -poika, ainoa lapsemme, joka oli Adelinen lohdutuksena minun poissa -ollessani, jonka somat soperrukset olivat hänen koko maailmansa. Hän -rakasti häntä niin, että ellei lapsella olisi ollut hänen silmiänsä ja -ellei se nukkuessaan olisi ollut hänen näköisensä, minä olisin käynyt -mustasukkaiseksi. Lapsi kasvoi hurjan elämämme ohessa voimallisena -ja reippaana; tuosta nuoresta veitikasta olisi varttunut kelpo -ritari! Epäsuotuisat tähteni johtivat minut Milanoon, jossa olin -asioissa Viscontien kanssa. Eräänä kauniina kesäkuun aamuna poikamme -varastettiin; tuo kesäkuu oli todella meille talvikuu!" - -"Varastettiin! -- kuinka? -- kuka --" - -"Ensimmäiseen kysymykseenne on helppo vastata; poika oli -hoitajansa kanssa? kartanolla, tuo huolimaton ihminen jätti hänet -silmänräpäykseksi -- niin hän kertoi -- noutaakseen jonkin lelun; hänen -palattuaan lapsi oli kadonnut, jättämättä muuta jälkeä kuin soman, -höyhentöyhtöisen lakkinsa. Adeline parka, monet kerrat tapasin hänet -suutelemassa tuota pyhää jäännöstä, kunnes se hänen kyyneleistään -kostui!" - -"Kummallinen tapaus todellakin. Mutta mitä etua saattoi --" - -"Minä kerron teille", keskeytti Montreal, "ainoan arvelun, joka minusta -saattaa olla mahdollinen; -- Adelinen äiti, saatuaan tietää, että -meillä oli poika, lähetti Adelinelle kirjeen, joka oli murtaa hänen -sydämensä, soimaten häntä hänen rakkaudestaan minuun ja niin poispäin, -ikäänkuin tuo olisi tehnyt hänet sukupuolensa katalimmaksi. Hän -pyysi häntä säälimään lastansa, eikä kasvattamaan häntä rosvotoimeen --- sillä nimellä hän näki hyväksi mainita Walter de Montrealin -uljasta elämänrataa. Hän tarjoutui holhoomaan lasta omissa kolkoissa -saleissaan, epäilemättä kehittääkseen hänet ajeltu-kiireiseksi -munkiksi. Häntä kovasti kiukutti kun äiti ei luopunut aarteestaan! Hän -yksin, osaksi kostonhimosta, osaksi typerästä säälistä, osaksi kenties -hurskaasta yltiöpäisyydestä, niin minusta näytti, saattoi meiltä -ryöstää poikamme. Tiedustellessani sain tietää hoitajalta -- jollei -hän olisi ollut Adelinen sukupuolta, hän olisi saanut tuntea puukkoani --- että heidän kävelymatkoillansa muuan elähtänyt vaimo, nähtävästi -alhaista säätyä (hän saattoi olla valhepuvussa!) oli usein pysähtynyt -hyväilemään ja ihailemaan lasta. Minä lähdin heti Ranskaan, riensin De -Courvalin vanhaan linnaan; se oli joutunut lähimmän perillisen haltuun, -ja vanha leski oli matkustanut pois, kukaan ei tiennyt mihin, mutta -arveltiin hänen kätkeytyneen jonkin etäisen luostarin huntuun." - -"Ettekö milloinkaan häntä sittemmin tavannut?" - -"Tapasin Roomassa", vastasi Montreal, käyden kalpeaksi, "viimeksi -siellä ollessani äkkiarvaamatta kohtasin hänet. Silloin vihdoin -tulin tuntemaan poikani kohtalon ja arveluitteni todenperäisyyden; -hän tunnusti varkauden -- ja lapseni oli kuollut! En ole rohjennut -sanoa sitä Adelinelle; se olisi mielestäni sama, kuin jos tempaisi -nuolen haavoitetusta rinnasta -- ja hän kuolisi heti, jos häneltä -riistettäisiin epätieto, joka häilyy hänen povessaan. Hänessä vielä -on toivo -- se on hänen lohdutuksensa, vaikka sydäntäni särkee -ajatellessani sen turhuutta, Mutta mitäpä siitä, herra Colonna!" - -Ja Montreal hypähti seisoalleen ikäänkuin ponnistaen voimiansa -karkottamaan heikkoutta, joka hänen kertomuksensa aikana oli vallannut -hänet. - -"Älkää ajatelko tuota enää. Elämä on lyhyt -- siinä on paljon okaita -- -älkäämme hyljeksikö sen ainoatakaan kukkaa. Tuo on hurskasta ja myöskin -viisasta. Luonto, joka määräsi minut taisteluun ja työhön, soi onneksi -minulle ranskalaisen eloisan sydämen ja joustavan mielen, ja minä olen -kylläksi elänyt tunnustaakseni, ettei nuoren kuolema ole kovaonni. -Tulkaa, herra Adrian, liittykäämme armaani seuraan ennenkuin lähdette, -jos teidän on lähteminen; kuu pian nousee ja Fondi on vain lyhyen -matkan päässä täältä. Te tiedätte, että vaikken ihailekaan teidän -Petrarcaanne, te sitä kohteliaammin ylistätte meidän provencelaisia -ballaadiamme, ja teidän tulee kuulla Adelinen laulavan sellaisen, -pitääksenne niitä vielä suuremmassa arvossa. Trubaduurien suku on -kuollut, mutta laulu elää laulajaansa kauemmin!" - -Adrian, joka tuskin tiesi, miten lohduttaa isäntänsä kovaa onnea, -melkoisesti ihastui hänen mielialansa muutoksesta, vaikka hänen -vakavampi ja tunteellisempi luontonsa hiukan hämmästyi tuota -äkkinäisyyttä. Mutta niinkuin ennen olemme nähneet, Montrealin henki -(ja siinä oli ehkä sen viehätys) oli kuin epävakainen taivas; iloisin -päivänpaiste ja hirmuisin myrsky seurasivat nopeasti vaihdellen -toisiansa, ja sen mahtaviin ja suurenmoisiin ominaisuuksiin, jotka -oikein suunnattuina ja kohdistettuina olisivat tehneet hänestä aikansa -siunauksen ja kunnian, sekaantui poikamainen huikentelevaisuus, joka -äkkinäisestä sattumuksesta ja kevytmielisestä oikusta, ryhtyi sotaan ja -hävitykseen, tahi uinahti lempeään rauhaan. - -Heidän lähestyessään meren rantaa, Adelinen soitikon sävelet yhä -selvemmin kuuluivat heidän korviinsa, ja he tietämättään hiljensivät -askeleensa kulkiessaan pitkin rehevää, tuoksuavaa ruohostoa, kun hän -äänellä, joka tosin ei ollut voimallinen, mutta ihmeellisen suloinen -ja kirkas sekä hyvin soveltuva noihin yksinkertaisiin sanoihin ja -säveliin, lauloi seuraavat säkeet: - - Provencelaisen neidon laulu. - - 1. - - Sydän miksikä auvoton, - Synkkä sä myötä? - Miks' kirkkaus taivon on - Sulle vain yötä? - Voi mua, voi mua! - Riemulle suo tää maa, - Se murhetta kaihoaa, - Oi ainoa paikka suo - Sä, minnek' ei pääse tuo - Huokaus, Voi mua! -- - Voi mua! - - 2. - - Rajuilmankin lintunen - Vainuvi ennen, - Myös on aikansa myrskysen - Aavistus hengen; - Voi mua, voi mua! - Sä riemuitse sallittua, - Oi syömmeni, pyydän sua, - Oi miksikä, tiedä en, - Sä vastoat huoaten - (Sydän hupsu!), Voi mua! -- - Voi mua! - - 3. - - Suru niinkuni yöhyt luo - Toivottomuutta; - Ken tiesi min huomen tuo - Helmassa uutta? - Voi mua, voi mua! - Iloitse soitikkon', - Pian kielesi vaiti on - Iloitse -- kuule, voi! - Sen enteinen sävel soi - Viimeisen -- Voi mua! -- - Voi mua! - -"Oma Adelineni, suloinen satakieleni!" kuiskasi Montreal hiljaa -lähestyen, ja vaipui hänen jalkoihinsa -- "laulusi on liian -murheellinen täksi kultaiseksi illaksi." - -"Ei milloinkaan ole sydämeen tunkeutunut sävel", sanoi Adrian, "jonka -nuolessa ei suru olisi ollut sulkana. Tositunteellisuuteen, Montreal, -yhtyy kaiho, jos kohta ei synkkämielisyys." - -Adeline katsahti hellästi ja hyväksyen Adrianin kasvoihin; häntä -miellytti niitten ilme, häntä vielä enemmän miellyttivät nuot sanat, -joitten totuuden nainen pikemmin tunnustaisi kuin mies. Adrianin -katseessa kuvautui syvä ja kaunopuhelias myötätuntoisuus ja kunnioitus; -todella tuo lyhyt kertomus, jonka hän oli kuullut Montrealilta, oli -tehnyt syvän vaikutuksen häneen; eikä milloinkaan hänen käytöksensä -ollut tuon loistavan kuningattaren seurassa, jonka hoviin hän oli -matkalla, ilmaissut niin ritarillista ja todellista kunnioitusta, kuin -hän osotti tuolle yksinäiselle ja kovaosaiselle naiselle Terracinan -illanhämäräisellä rannikolla. - -Adeline keveästi punastui ja huokasi; ja sitten katkaistakseen tukalan -äänettömyyden, joka oli syntynyt, Montrealin huolimatta Adrianin -äskeisistä sanoista viritellessä soitikon kieliä, hän sanoi: "Tekin -tietysti, signor di Castello, olette Petrarcan ihailijoita?" - -"Niin", huudahti Montreal, "lemmittyni on mielettömästi ihastunut -Petrarcaan, niinkuin kaikki naiset; mutta sen verran, kuin minä tiedän, -ei sota-asuinen ritari eikä reilu rakastaja milloinkaan ole kosinut -sellaisin haaveksivin ja rääkätyin lauseparsin." - -"Italiassa", vastasi Adrian, "tavallinen puhekin on liiottelua: -- -mutta sanoneepa oma trubaduurirunoutennekin teille, että lemmen, -joka yhäti etsii uutta kieltänsä, usein on puhkeaminen sellaiseen, -joka kaikista muista paitsi rakastuneista, tuntuu teeskennellyltä ja -vääristellyltä." - -"Koettakaamme, signor", sanoi Montreal, antaen soitikon Adrianin -käteen, "olkoon Adeline tuomarimme, kumman laulu -- teidän vai minun -- -on tenhosampi kosiessa." - -"Pelkäänpä, jalo ritari", sanoi Adrian nauraen, "teidän jo lahjoneen -tuomarin." - -Montrealin ja Adelinen silmäykset kohtasivat toisensa, ja tuo katse sai -Adelinen unhottamaan kaikki murheensa. - -Tottunein sormin kosketti Adrian kieliä ja valitsi laulun, joka oli -yksinkertaisemmasti sepitetty kuin hänen maanmiestensä tavallisimmat, -vaikka se oli italialaisen hengen ja niitten tunteitten mukainen, joita -hän vast'ikään oli Adelinelle ilmaissut, sekä lauloi: - - Miksi lempi on suruinen? - - Mä vaikka luonas huoleksun, - Äl' armas moiti kulta; - Käy mieli kaihoiseksi, kun - Se täynn' on lemmen tulta. - Niin varjon pilvi taivon luo - Kuin pintaan lahdelmoitten, - On varjo rinnassainkin tuo - Vain taivon hattaroitten! - Mun sieluni sun katsantos - Niin tarkoin heijastaapi: - Äl' laita, kanssa _päivän_ jos - Myös _varjo_ yöksi saapi. - -"Ja nyt", sanoi Adrian lopetettuaan, "on teidän vuoronne: minun lauluni -oli vaan teidän voittonne etusävel." - -Provencelainen nauroi ja ravisti päätänsä. -- "Jos ken tahansa toinen -olisi ollut ratkaisijana, mentyäni uhmaamaan sellaista kilpailijaa, -olisinpa lyönyt soitikkoni omaan kallooni pirstaksi; mutta ei auta -peräytyä itse nostamastani kiistasta, jos kohta joudunkin samana -päivänä kahdesti tappiolle." Ja syvällä, erinomaisen soinnukkaalla -äänellä, josta taiteellista harjotusta tosin puuttui, P. Johanneksen -ritari alkoi - - Trubaduurin laulun. - - 1. - - Jalo virta, mun kirkkahan kalvosi tie - Luo impeni kuutamoiltana vie; - Venon akkunan alle mä rantaan saan, -- - Trubaduuri ja neito ne valveilla vaan. - Veet nuo kuni tähditetyt, - Valo henkeni myös olet sie; - Kuni rannassa purteni nyt, - Ihanuutesi kahleissa mie, -- - _Bel' amie, bel' amie, bel' amie!_ - - 2. - - Jätä maailma! Lempi on riippumaton, - Se murtavi liiton, mi kultanen on; - Katon alhasen alla jos alku on sen, - Se kuihtuvi linnassa mahtavien. - Povi tää jospa maailmas ois, - Ei toist' olis kirkkaampaa; - Mikä konsana varjota vois, - Mi päivyen sulta kun saa -- - _Bel' amie, bel' amie, bel' amie!_ - - 3. - - Kosijanasi mahtava, suuri, mä vain - Oon köyhä, jos kuulukin heimoltain; - Mut' tää povi sykkinyt sulle on vaan, -- - Tää kantelo vilpitön kieloltaan. - Suru silloin kohdata saa, - Mull' ompi kun lohtusi sun, - Viholaisena jos koko maa, - Povi hellä kun rinnalla mun, -- - _Bel' amie, bel' amie, bel' amie!_ - - 4. - - Ja huokaus neitosen rinnasta käy, - Ei pilveä taivahan kannella näy; - Ja vaikkapa myrskykin riehunut ois, - Ei linnaa tuota se häiritä vois. - Sydämeeni kun juurtunut on - Suloliljani, armasko vois, - Nyt kolkkoon kalliohon - Puutarhansa vaihtaa pois -- - _Bel' amie, bel' amie, bel' amie?_ - -Näin heidän aikansa kului keskustelun ja laulun vaiheilla, kunnes -metsäiset kukkulat loivat terävät varjonsa meren pintaan, kesän -tuoksuvien tuulosten hiiviskellessä rehottavilla kukkaskedoilla ja -sitrooni- ja oranjilehtoloissa, joissa tumma aloe siellä täällä -juhlallisena pistäytyi näkyviin, ja iloisten kiiltomatojen välkkyessä -purppuraisen ja ruusunkarvaisen meren rannikolla, jonka aurinko jo -oli luovuttanut hämärän huostaan. Vihdoin kuu verkalleen nousi yli -metsän tummien kukkulain, valaisten heleänä iloista majaa, Montrealin -välkkyvää kypäriä -- ruohonpäistä nurmea, tammien ja sypressien alla -venyvien soturiryhmien kiillotettuja haarniskoita sekä sovinnossa -ruohoa haukkovia ratsuja -- omituista paimen- ja rauta-ajan sekotusta. - -Adrian, muistellen matkaansa, nousi vastahakoisesti lähteäksensä. - -"Pelkäänpä", sanoi hän Adelinelle, "että liian myöhään olen viivyttänyt -teitä ehtooilmassa, mutta itsekkäisyys on muista välinpitämätön." - -"Näettehän, että olemme varovaisia", sanoi Adeline osottaen Montrealin -viittaa, jonka hän huolellisin käsin jo kauan sitten oli kietonut -armaansa ympärille, "mutta jos teidän lähteminen on, niin jääkää -hyvästi, onni olkoon myötänne!" - -"Toivoakseni vielä kohtaamme toisemme", sanoi Adrian. - -Adeline huokasi hiljaa, ja Colonna katsahtaessaan kuun valossa hänen -muotoansa tuskallisesti säpsähti sen melkein läpikuultavaa hempeyttä. -Ennenkuin hän nousi ratsunsa selkään, hän sääliväisenä veti Montrealin -syrjään. -- "Antakaa minulle anteeksi, jos näytän luulottelevalta", -sanoi hän, "mutta niin jalolle tämä hurja elämä tuskin on sovelias -ala. Minä tiedän, että meidän aikanamme sota kaikki lapsensa pyhittää, -mutta varmaan vakinainen arvosija keisarin hovissa tahi rehellinen -liittyminen ritarillisiin veljiinne olisi parempi --." - -"Kuin tattarileiri ja rosvolinna", keskeytti Montreal hieman -kärsimättömänä. "Tuon olitte sanomaisillanne -- erehdytte. Yhteiskunta -on työntänyt minut sylistään, korjatkoon yhteiskunta kylvämänsä -hedelmät. 'Vakinainen arvosija', sanotte, jokin alapäällikönvirka -toisten käskettävänä! Ette tunne minua: Walter de Montreal ei ole -luotu tottelemaan. Taistella koska tahdon ja levätä koska haluttaa, -se on minun vaakunakilpeni tunnuslause. Kunnianhimoni tarjoo minulle -palkinnolta, joita ette aavistakaan, ja minä olen niitten luontoa -ja rotua, joitten miekoilla valtaistuimia on voitettu. Mitä tulee -uutiseenne, että Unkarin Ludvig on liittynyt tribuuniinne, niin on -välttämätöntä, että Ludvigin ystävä kavahtaa itsensä joutumasta Rooman -kanssa mihinkään riitoihin. Ennen viikon vierimistä nuot harmaat tornit -lienevät pöllöjen ja lepakoitten asuntona." - -"Entä lemmittynne?" - -"On tottunut muutoksiin. -- Jumala häntä auttakoon ja antakoon raisun -tuulensa karitsaan vienompana puhaltaa." - -"Hyvästi, herra ritari: ja jos haluatte varmaa turvapaikkaa Roomassa -tuolle jalolle ja korkeasukuiselle naiselle, niin ritarin käden kautta -tarjoan varman suojan ja kunnioitetun kodin signora Adelinelle." - -Montreal painoi tarjottua kättä sydämelleen, sitten temmaten omansa -äkkiä irti hän pyyhkäsi sillä silmiään ja liittyi Adelinen seuraan -äänetönnä, mikä osotti, ettei hänestä ollut puhumaan. Hetkisen perästä -Adrian seurueineen lähti liikkeelle, mutta vielä kääntyi nuori Colonna -katselemaan hurjaa isäntäänsä ja tuota viehättävää naista, jotka -vielä viipyivät kuutamoisella nurmella, meren surumielisen loiskeen -hyväillessä heidän korviansa. - -Ei kulunut monta kuukautta tuosta päivästä, kun Fra Morealen nimi -levitti pelkoa ja kauhua läpi ihanan Campanian. Unkarin kuninkaan -oikeana kätenä, hänen hyökätessään Neapeliin, hän sittemmin valittiin -Ludvigin vikaariksi (eli varahallitsijaksi) Aversaan, ja maine ja -sallimus näyttivät voittokulussa johtavan häntä eteenpäin tuota -valitsemaansa kunnianhimoista rataa, vei se sitten hirteen tai -valtaistuimelle. - - - - - - -NELJÄS KIRJA. - -VOITTORIEMU JA LOISTO. - - - - -I Luku. - -Poika Angelo. Ninan uni toteutuneena. - - -Kertomukseni vaiheet vievät meidät jälleen Roomaan. Muutamassa -Aventinin juurella olevan rappeutuneen talon vähäisessä kammiossa istui -eräänä iltana nuori poika, seurassaan pitkä, uljasvartaloinen vaimo, -jonka ruumista sairaus ja vuodet tosin olivat hieman köyristäneet. -Poika oli kaunis ja miellyttävä, ja hänen olemuksessaan ilmaantui tuota -reippautta, avomielisyyttä ja rohkeutta, joka teki hänen vanhemman -näköiseksi kuin hän todella oli. - -Vanhus istui syvän akkunakomeron ääressä ja näytti tutkivan raamattua, -joka oli avattuna hänen polvellaan, mutta silloin tällöin hän loi -ylös silmänsä ja tarkasteli nuorta seuralaistansa murheellisin ja -huolestunein katsein. - -"Jospa olisitte nähnyt", toimitti poika, joka uutterasti veisteli -puista miekkaansa, "tämänpäiväisen juhlan komeuden. Joka päivä on -Roomassa nykyään juhla! Siinäkin on jo kyllin nähtävää, kun tribuuni -itse ratsastaa valkean ratsunsa seljässä, valkea viitta aivan -jalokivien peitossa. Mutta tänään, niinkuin jo kerroin teille, hänen -puolisonsa Nina huomasi minut, seisoessani Capitolin portailla; minulla -oli, muistattehan, paras sinisamettinen nuttuni ylläni." - -"Ja hän sanoi sinua sieväksi pojaksi, sekä kysyi, tahtoisitko tulla -hänen pikku paaschikseen, ja tuo pani pääsi pyörälle; sinä aina -vallaton vintiö --" - -"Mitäpä sanoista; jos hänen näkisitte, niin myöntäisitte, että hänen -hymynsä panisi Italian oppineimman pään pyörälle. Voi kuinka mielelläni -palvelisin tribuunia! Kaikki minun ikäiseni pojat ovat mielettömästi -hurmaantuneet häneen. Huomennakos ne koulussa mulkoilevat ja kadehtivat -minua! Te tiedätte, että olen roomalainen, vaikken aina ole ollutkaan -Roomassa. Jokainen roomalainen rakastaa Rienziä." - -"Kyllä nykyään, mutta ääni pian muuttuu. Sinun turhamaisuutesi, Angelo, -huolestuttaa vanhaa sydäntäni. Tahtoisin että olisit nöyrempi." - -"Äpäräin on itse hankkiminen nimi itselleen", sanoi poika syvästi -punastuen. "Alinomaa minua härnätään, kun en tiedä kutka isäni ja -äitini ovat." - -"Sitä he eivät saa tehdä", virkkoi vanhus äkkiä. "Sinä olet jaloa verta -ja vanhaa sukuperää, vaikk'en niinkuin usein olen kertonut sinulle, -tiedä vanhempiesi oikeata nimeä. Mutta mitä siitä sitkeästä tammen -pölikästä muovaelet?" - -"Miekan, auttaakseni tribuunia rosvoja hävittämään." - -"Voi, pelkäänpä että hän, niinkuin kaikki, jotka Italiassa valtaan -pyrkivät, ennemmin liittyy rosvoihin, kuin ahdistaa niitä". - -"Kylläpä, kuuluu että elätte yksinäisyydessä, muuten olisitte saanut -tietää että kaikista rosvoista julmin, Fra Moreale, on vihdoinkin -totellut tribuunia ja paennut linnastaan, kuin rotta hävitetystä -talosta." - -"Mitä, mitä!" huudahti vanhus, "mitä sanot? onko tuo plebeiji, jota te -kutsutte tribuuniksi -- onko hän uskaltanut heittää hansikkaansa tuon -peljätyn soturin eteen, ja onko Montreal lähtenyt Rooman alueilta?" - -"Niin kaupungilla puhutaan. Mutta näyttehän pitävän Fra Morealea -samallaisena lastenpöpönä, kuin kaikki Rooman äidit. Onko hän koskaan -tehnyt teille pahaa?" - -"On!" huudahti vanhus niin hurjan raivoisena, että reipas poikakin -säpsähti. - -"Tahtoisinpa sitten tavata hänet", sanoi hän hetkisen kuluttua, -heiluttaen puista asettaan. - -"Taivas varjelkoon! Sinun tulee aina kammota häntä, sekä rauhan että -sodan aikana. Tämä hyvä tribuuni siis ei ole liitossa Vapaitten Peisten -kanssa." - -"Ei, sen koko Rooma tietää." - -"Hän on hurskas myöskin, olen kuullut, ja kerrotaan hänen näkevän -näkyjä ja saavan voimia ylhäältä", sanoi vaimo, puhuen itsekseen. -Sitten kääntyen Angeloon, hän jatkoi, -- "suostuisitko mielelläsi hänen -puolisonsa tarjoukseen?" - -"Voi, mielelläni, jos vaan te tulette toimeen ilman minua." - -"Lapseni", sanoi vanhus juhlallisesti, "minun hiekkani on melkein -loppuun juossut, ja toivoni on nähdä sinut jonkun huostassa, joka -holhoo sinua nuoruudenaikanasi sekä pelastaa sinut rikoksellisesta -elämästä. Sitten saan täyttää lupaukseni ja pyhittää Jumalalle -elämäni yksinäiset loppupäivät. Tahdon ajatella tarkemmin tuota, -lapseni. Etpä ollut määrätty asumaan mokoman plebeijin katon alla -etkä vieraan pöydästä ravintoasi saamaan, mutta kuollut on Roomasta -viimeinen sukulaiseni, joka olisi tuon luottamuksen arvoinen; -- ja -onpa kuitenkin parempi rehellisyys, jota ei huomata, kuin pöyhkeilevä -rikos. Hilpeä luonteesi jo huolestuttaa minua. Väisty, lapseni, minun -on lähteminen kammiooni, valvomaan ja rukoilemaan." - -Näin sanoen vanhus nousi ja lähti huoneesta katkaisten pojan jupisevan, -puoleksi ystävällisen, puoleksi vastustelevan ja äreän puheen. - -Poika katseli hajamielisenä suljettuun oveen ja virkkoi itsekseen: -- -"Eukon puhe on aina arvotusta; tietäneekö hän minusta enemmän kuin hän -sanoo, tai lieneekö hän minun sukuani. Enpä tuota haluaisi, sillä en -pidä paljoa hänestä. Tahtoisin että hän veisi minut tribuunin puolison -palvelukseen, sittenpä saataisiin katsoa, kuka pojista kutsuisi Angelo -Villania äpäräksi." - -Poika ryhtyi taasen kaksinkertaisesti innostuneena miekkaansa -veistelemään. Todellakin tuon vanhuksen kylmä kohtelu, hänen ainoan -hoitajansa, seuransa ja vanhempainsa sijaisen, oli karkottanut hänen -rakkautensa, hillitsemättä hänen luonnettaan, ja vaikkei hän alkuaan -ollut mielenlaadultaan ilkeä, Angelo Villani jo oli uhmaavainen, kavala -ja kostonhimoinen, mutta hän oli herkkä tuntemaan ystävällisyyttä, -teräväluontoinen käsittämään ja suuressa määrässä peloton. Kasvaneena -rauhallisessa yltäkylläisyydessä, pikemmin kuin ylöllisyydessä, ja -paljon oleskeltuaan suojelijansa seurassa, jonka hän tunsi vain -Ursula-nimiseksi, hänen olemuksensa oli miellyttävä ja hänen muotonsa -jalosukuisen. Ja hänen esiintymisensä, kentiesi, juuri oli kääntänyt -tribuunin puolison huomion hänen puoleensa pikemmin, kuin hänen -kasvonsa, joissa, vaikka ne olivat somat, enemmän kuvaantui älyä -kuin kauneutta. Hänen kasvatuksensa oli sellaisen, joka on määrätty -jollekin oppineitten uralle. Hän ei ollut ainoastaan oppinut lukemaan -ja kirjottamaan, vaan tunsi myöskin latinan alkuperusteet. Näihin -opinnoitiin hänellä ei kuitenkaan ollut puoleksikaan yhtä suurta halua -kuin toveriensa kisoihin, katujen juhlakulkueisin tai kansanmelskeisin, -joissa kaikissa hänen piti olla mukana; ja joista hänen aina onnistui -suoriutua ehjin nahoin. - -Seuraavana aamuna astui Ursula nuoren Angelon kammioon. "Pue taasen -yllesi sininen nuttusi tänään", sanoi hän, "tahdon että olet -parhaimpasi näkönen. Lähdet kanssani palatsiin." - -"Mitä, tänäänkö?" huudahti poika riemastuen ja hyppäsi vuoteeltaan. -"Rakas Ursula, pääsenkö todella suuren tribuunin puolison seurueesen?" - -"Pääset, ja jättämään vanhuksen yksin kuolemaan. Riemusi soveltuu -sinulle -- mutta kiittämättömyys on veressäsi. Kiittämättömyys! Voi, se -on sydämeni tuhaksi polttanut -- eikä sinunkaan, poika, voi enää saada -virikettä lahonneista muruista." - -"Voi, te olette aina pistelijäs. Sanoittehan tahtovanne vetäytyä -luostariin, ja että minä olen teille liian meluava kasvatti. Mutta te -aina mielellänne torutte minua, sekä syystä että syyttömästi." - -"Minä olen jo tehnyt tehtäväni", sanoi Ursula syvään huoaten. - -Poika ei vastannut, ja vanhus vetäytyi pois raskain askelin ja -kenties raskaammin sydämin. Tavattuaan hänet jälleen heidän -yhteisessä asuinhuoneessaan, Angelo huomasi, mitä häneltä äskeisessä -riemastuksessa oli jäänyt huomaamatta -- että Ursula ei ollutkaan -puettuna tavalliseen yksinkertaiseen pukuunsa. Kultaketjut, joilla -siihen aikaan harvoin koreilivat halpasukuiset naiset -- vaikka valtion -virkamiehet ja varakkaat kauppiaat toista sukupuolta niitä pitivät --- välkkyivät uhkeasta, kukitellusta Venetsian kankaasta ommellussa -vaipassa, ja rinnan ja vyötäisten solkia kaunistivat kallisarvoiset -jalokivet. - -Angeloa hämmästytti tuo muutos, mutta hän tunsi miehekkäämpää ylpeyttä, -huomatessaan että tuo oivallisesti soveltui vanhukselle. Hänen -olemuksestaan ja ilmeestään näkyi, että hän oli tottunut sellaisiin -pukuihin, ja hän oli tänä päivänä jäykemmän ja arvokkaamman näkönen -kuin tavallisesti. - -Hän silitti pojan kiharat, sovitti hänen lyhyen levättinsä somemmaksi -hänen hartioilleen sekä pisti hänen vyöhönsä tikarin, jonka pää oli -uhkeasti koristettu, sekä floriineilla täytetyn kukkaron. - -"Opettele käyttämään kumpaakin järkevästi", sanoi hän, "niin ei -sinun milloinkaan, olen minä kuollut taikka elossa, tarvitse tarttua -tikariisi, saadaksesi kultaa." - -"Tämä on siis", huudahti Angelo ihastuneena, "oikea tikari, jolla saa -rosvojen kanssa tapella! Tämä kädessäni en pelkäisi _Fra Morealea_, -joka on sinulle paha ollut. Toivon saavani kostaa puolestasi, vaikka -vast'ikään syytit minua kiittämättömyydestä." - -"Minun puolestani _on_ kostettu. Karkota mielestäsi tuollaiset -ajatukset, ne ovat syntisiä; ainakin pelkään sitä. Käy pöytään syömään, -lähdemme ajoissa, niinkuin armonanojien tulee." - -Angelo pian päätti murkinansa ja tultuaan Ursulan seurassa eteiseen, -hän hämmästyen huomasi neljä palvelijaa, joita silloin tavallisesti -käyttivät ylhäiset henkilöt, ja joita muukalaisten mukavuutta ja -pöyhkeilevien porvarien juhlakomeutta varten jokaisessa kaupungissa oli -saatavissa. - -"Kuinka ylhäisiä me olemme tänään!" sanoi hän taputtaen käsiänsä niin -kiihkeästi, ettei Ursula saattanut olla sitä nuhtelematta. - -"Emme turhan komeilemisen vuoksi", lisäsi vanhus, "jota tosi aatelius -ei kaipaa, vaan päästäksemme alttiimmin palatsiin. Noitten eilispäivän -ruhtinasten puheille ei ole varsin nöyrän helppo pääsy." - -"Voi! nytpä olette kohtuuton", sanoi poika. "Tribuuni laskee luokseen -kaikki ihmiset, köyhimmät ja rikkaimmat. Vieläpä pääsee hänen -pakeilleen repaleinen maamies ja avojalkainen munkki pikemmin kuin -kopea ylimys. Siitä syystä kansa häntä rakastaa. Ja hän uhraa yhden -päivän viikosta ottaen vastaan leskiä ja orpoja; -- ja minähän olen -orpo." - -Ursula, omiin ajatuksiinsa vaipuneena, ei vastannut, ja tuskin -kuulikaan hän pojan puhetta, vaan nojaten hänen nuoreen käsivarteensa -hän palvelijain tietä tehdessä verkalleen kulki kohden Capitolin -palatsia. - -Merkillisen seikan olisi tarkkaava silmä huomannut, katsellessaan -muutosta, jonka tribuunin kaksi tahi kolme lyhyttä kuukautta kestänyt -ankara, mutta terveellinen ja viisas hallitus oli saanut aikaan Rooman -kaduilla. Ei näkynyt enää muukalaisten palkkasoturien kookkaita, -rautasopaisia vartaloita pitkin kujia pöyhkeilemässä eikä synkkäin -palatsien varustettujen porttien edustalla hävyttöminä vetelehtimässä. -Puodit, jotka monissa kortteleissa olivat olleet vuosikausia -suljettuina, olivat jälleen auki, välkkyen tavaroista ja kihisten -uutteroita ihmisiä. Turuilla, joilla ennen vallitsi joko kuolon -hiljaisuus, tahi joitten poikki arka, yksinäinen kulkija kiiruhti -nopein askelin silmillään tähystellen jokaista kolkkaa, tahi jotka -kajahtelivat köyhän roistoväen kiljunnasta tahi raakojen ylimysten -julkisesta melskeistä, solui nyt sivistyneen elämän säännöllinen, -terve ja monimutkainen virta joko huvin tai kaupan alalla. Rattaat -ja vankkurit täynnä tavaroita, jotka esteettä olivat matkanneet -Campagnan riisuttujen rosvoluolien sivutse, vyöryivät iloisesti pitkin -tanhuvia. "Eipä koskaan, kenties" -- käyttääksemme erään uudemman ajan -italialaisen, eikä suinkaan puolueellisen historioitsijan [Gibbonin] -sanoja -- "Eipä koskaan, kenties, ole yhden ainoan hengen kunto ja -pontevuus selvemmin tuntuneet, kuin tribuuni Rienzin yhtäkkisessä -Rooman puhdistuksessa. Rosvoluolaan pantiin toimeen leiri- ja -luostarikuri. 'Tähän aikaan', sanoo historiankirjoittaja, 'metsät -riemuitsivat, päästyään rosvojen rasituksesta, härjillä ruvettiin -maata kyntämään, toivioretkeläiset käyskentelivät pyhäköissä, tiet -ja ravintolat täyttyivät matkamiehistä; uutteruus, yltäkylläisyys ja -luotto palasivat toreille ja kultakukkaro olisi saattanut vaaratta -säilyä keskellä maanteitä'." - -Kaiken tuon nähtävän kansan mukavuuden ja turvallisuuden ohessa, aina -sentään joku synkkä ja tyytymätön naama näkyi väkijoukossa, ja milloin -hyvänsä joku Colonnain tahi Orsinien liveriin puettu tunsi tyrkkäyksen -tungoksessa, niin hurja käsi tahdottomasti tarttui miekan kahvaan, ja -puolittain hillitty kirous päättyi kiukustuneen huokaukseen. Siellä -täällä -- vastakohtana somille, siisteille ja hymyileville puodeille -- -jonkun uhkean palatsin porttien edustalle kokoontuneet törkyröykkiöt -ilmaisivat sotavarustusten jaottamista, mikä voimattomista omistajista -tuntui pyhyydenhäväistykseltä. Pitkin sellaisia katuja ja kujia kulki -tuo joukko, jota seuraamme, kunnes se saapui Capitolin edustalle -kokooni uneen väentungoksen luo. Sinne asetetut viranomaiset pitivät -kuitenkin niin taitavasti ja maltillisesti järjestystä, ettei sitä -kauan pidätetty; ja saavuttuaan tuon muistorikkaan rakennuksen avaraan -pihaan, he näkivät edessään suuren oikeussalin avonaiset ovet, jota -vartioitsi vain yksi ainoa soturi ja jossa tribuuni vietti kuusi -tuntia päivästä, sillä "hänen tuomioistuimensa, joka oli kärsivällinen -kuulemaan, nopea oikaisemaan, heltymätön rangaistussaan, oli aina -köyhälle ja muukalaiselle avoinna." [Gibbon] - -Tuohon saliin ei seurue kuitenkaan suunnannut kulkuansa, vaan eteiseen, -josta päästiin palatsin yksityisiin asunnoihin. Ja sielläpä tribuunin -asunnon komeus, ylöllisyys ja enempi kuin kuninkaallinen loisto -esiintyi tuon patriarkkaalisen yksinkertaisuuden jyrkkänä vastakohtana, -mikä vallitsi hänen oikeussalissaan. - -Ursulakin, joka vanhastaan ei ollut vieras Italian ja Ranskan -hallitsijaan ylölliselle hovielämälle, näytti hämmästyksissään -katselevan salissa tungeskelevia kallispukuisia palvelijoita, -marmorisia ja kukkaisköynnöksillä verhottuja, kullatuita pylväitä ja -kaikkialla nähtäviä uljaita lippuja, joihin tasavaltaisen kaupungin ja -paavillisen istuimen välkkyviä vaakunoita oli kirjaeltu. - -Ursulan, joka tuskin tiesi kenen puoleen kääntyä tuossa sekalaisessa -seurassa, pelasti epätietoisuudesta muuan karmosiiniin ja kultaan -puettu virkamies, joka, osottaen arvokasta ja tavanmukaista -kohteliaisuutta, mikä näytti vallitsevan koko tuossa joukkokunnassa, -kunnioittaen kysyi, ketä hän etsi. "Signora Ninaa", vastasi Ursula, -oikaisten uljaan vartalonsa luonnollisen, vaikka hieman vanhanaikuisen -arvokkaana. Hänen äänen korossaan oli jotakin muukalaista, joka -vaikutti upseerin vastaukseen. - -"Pelkään, rouvani, että signora tänään ottaa vastaan ainoastaan Rooman -naisia. Huomispäivä on määrätty arvokkaitten muukalaisten naisten -osaksi." - -Ursula, äänessä hieman kärsimättömyyttä, vastasi: - -"Minun asiani on sitä laatua, että se on palatseihin tervetullut minä -päivänä tahansa. Olen tullut, signor, laskemaan signoran jalkain eteen -eräitä lahjoja, jotka hän toivoakseni suostuu ottamaan vastaan." - -"Ja sanokaa", lisäsi poika samassa, "että Angelo Villani, jota -signora Nina eilen kunnioitti huomiollansa, ei ole muukalainen, vaan -roomalainen, sekä on tullut niinkuin häntä käskettiin, tarjoamaan -Signoralle palvelustaan ja kunnioitustaan." - -Vakava upseeri ei saattanut olla hymyilemättä pojan nenäkkäälle, mutta -miellyttävälle rohkeudelle. - -"Minä muistan, nuori Angelo Villani herra", hän vastasi, "että signora -Nina puhutteli teitä porraskäytävässä. Rouvani, olen toimittava -asianne. Tehkää hyvin, seuratkaa minua huoneesen, joka on soveliaampi -sukupuoleenne ja olentoonne katsoen." - -Tuon sanottuaan hän johti heidät poikki salin leveään, -valkomarmooriseen porraskäytävään, jonka keskustaa verhosivat uhkeat -itämaalaiset matot, jotka tuona aikana, jolloin englantilaisen -hallitsijan asunnon lattiat olivat kaislain peitossa, eivät enää -olleet harvinaisia Italian palatsien suuremmassa ylöllisyydessä. -Avattuaan oven hän saattoi Ursulan ynnä hänen nuoren kasvattinsa -korkeaan, kirjailluilla samettiverhoilla kaunistettuun odotushuoneesen; -yläpuolella vastakkaista ovea, josta upseri poistui, välkkyi -vaakunakilpiä, joita tribuuni aina yhdisti kaikkeen loistoonsa, -vähemmin komeilemisen vuoksi, kuin halusta saada ylimmäisen papin -avaimet liittymään tasavallan merkkikuviin. - -"Ei ole Valoisin Filipin kodissa sellaista komeutta, kuin tuon miehen!" -jupisi Ursula. "Jos tuota kestää, olen tehnyt kasvatilleni paremman -työn kuin luulinkaan." - -Viranomainen pian palasi ja vei heidät avaran salin poikki, joka -todella oli palatsin suuri vastaanottohuone. Neljäkolmatta pylvästä -Orientin alabasteria, jotka olivat olleet viimeisten keisarien -rosvoamisten todistajina ja kaivetut esiin unhoon joutuneista -raunioista kaunistamaan muinaisen tasavallan uudistajan palatsia, -tuki kevyttä, rakennustavaltaan puoleksi gootilaista, puoleksi -klassillista kattoa, johon kullattua ja purppuraista mosaikkiä oli -upotettu. Ruutuisen lattian keskustaa peitti kultainen vaate, seiniltä -riippuivat välimatkojen päässä toisistaan samallaiset uhkeat verhot, -joiden välisiin, vast'ikään maalattuihin liisteisin oli hehkuvin -värin kuvattu salaperäisiä merkkikuvia. Tämän kuninkaallisen huoneen -toisessa päässä kohosi kaksi astuinta tribuunin valtaistuimen sijalle, -jonka yläpuolelle oli kirjaeltu ylimmäisen papin ja kaupungin ikuiset -vaakunat. - -Kuljettuaan tämän huoneen poikki, avattiin ovi, mistä päästiin -vähäiseen kammioon, joka oli täynnä uhkeihin hopea- ja -sinisamettipukuihin puettuja hovipoikia. Monta siellä ei ollut Angeloa -vanhempaa, ja heidän kaikkien kauneudesta päättäen, he näyttivät olevan -kaupungin kukkeinta nuorisoa. - -Vähän aikaa oli Angelolla katsella vastaisia tovereitansa, hetkisen -kuluttua hän holhoojinensa oli tribuunin puolison edessä. - -Kammio ei ollut avara -- mutta tarpeeksi avara osottamaan että Rasellin -ihana tytär oli toteuttanut turhuuden ja loiston unelmansa. - -Se oli huone, jota on suotta yrittää kuvaella, se näytti maailman -helmien aarrelippaalta. Päivänvalo, jota lievensivät korkeat ja syvät -akkunat värjättyä lasia, virtaili lempeänä ja purppurankarvaisena yli -kaiken, mitä tuon aikainen taide piti arvokkaimpana ja kuninkaallinen -ylöllisyys kalliimpana. Kynttilänjalat florentiiniläistä hopeasepän -työtä, matot ja verhot Idän, akuttimet Venetsian ja Genuan, taulut -kuin kuvatut messukirjat, joissa kulta yhtyy sineen ja karmosiiniin, -muinaisajan marmoripatsaat, jotka kertoivat Ateenan mainehikkaista -laakeriseppeleistä, maasta kaivetut mosaikkipöydät, oivalliset, -kuin taikavoiman säilyttämät, kultaiset suitsutusastiat levittäen -Araabian tuoksuja, vaan miedosti, ikäänkuin varoen tukahuttaa -terveellisempää kukkasten henkäystä, joita rehotti jokaisessa kolkassa -marmori- ja alabasterivaaseissa, pienoinen suihkulähde, joka näytti -ruususeppeleistä puhkeavan, valaen timanttikirkkaalla suihkullaan -suloista viileyttä ilmaan, -- kaikki nuot ja tuonkaltaiset, joita -olisi turha kertoa, koottuina uhkeimmaksi ylöllisyydeksi, erinomaisen -aistin sopusoinnuttamina, yhdistäen muinaisen ja silloisen taiteen, -hämmästyttivät katselijaa ja huumasivat hänen aistinsa. Ei kalleus -eikä hekuma olleet tuon suojan luonteena: se oli jokin suurenmoinen -ja melkein yläilmainen haaveksiminen: -- jotta se pikemmin näytti -olevan tenhottaren, jonka käskystä haltiat riistivät maan ja ilmanimmet -järjestivät saaliin, kuin maallisen kuningattaren karkeampaa loistoa. -Patjojen takana, joihin Nina puoleksi nojautui, seisoi neljä tyttöä, -ihanaa kuin nymphiä, kädessä viuhkat harvinaisimpia sulkia, ja hänen -jalkainsa edessä lepäsi yksi muita vanhempi, jonka soitikko, vaikka nyt -äänetönnä, ilmaisi hänen tavallisen toimensa. - -Mutta vaikka huone itsessään olisikin näyttänyt hieman tavattomalta ja -ylöllisine koristuksineen liiaksi sälystetyltä, niin Ninan vartaloon -ja muotoon nähden kaikki olisi kerrassaan käynyt parahultaiseksi; niin -täydellisesti näytti hän paikan hengettäreltä, niin ihmeellisesti -hänen kauneutensa, joka nyt oli tyydytetystä lemmestä, noudatetusta -turhamaisuudesta, riemuitsevista toiveista enentynyt, loi esiin -loistavimman näyn, mikä milloinkaan on avautunut Tasson eteen, hänen -kuolemattomaan luomukseen yhdistäessään tenhottaren kunnian ja naisen -sulon. - -Nina puolittain nousi ylös nähdessään Ursulan, jonka levolliset ja -murheiset kasvonpiirteet vasten tahtoa ilmaisivat hänen ihailevan tuota -harvinaista ja hämmästyttävää ihanuutta, mutta joka oudoksumatta häntä -ympäröivät loiston, pian oli saavuttanut tavallisen tasamielisyytensä -ja istuutunut Ninan osottamalle patjalle; nuoren vieraan jäädessä -lapsellisessa kummastuksessa seisomaan keskelle permantoa. - -"No, sievä poikani, sinun vilkas silmäsi ja reipas olentosi saivat -minun eilen mieltymään! Tulitko suostumaan tarjoukseeni? Teidänkö, -rouvani, on tuo kaunis lapsi?" - -"Signora", vastasi Ursula, "minun asiani on lyhyt. Monien vaiheiden -perästä, joiden kertomisella on tarpeetonta vaivata teitä, tämä poika -pienokaisena joutui hoitooni -- raskas ja huolestuttava toimi sille, -jonka ajatukset liikkuvat elämänijän tuolla puolen. Olen antanut -hänelle kasvatuksen, sellaisen kuin jalosukuisen lapselle on tuleva, -sillä molempain vanhempainsa puolelta hän on korkeata sukuperää, vaikka -orpo, äiditön ja isätön." - -"Lapsiparka!" sanoi Nina säälien. - -"Mutta vanhuuden alkaessa rasittaa", jatkoi Ursula, "ja halaten vain -päästä taivaan rauhaan, minä muutamia kuukausia sitten matkustin -tänne, jättääkseni pojan erään sukulaiseni huostaan, ja tuon tehtyäni -antautuakseni luostariin apostolein kaupungissa. Voi! Heimolaiseni -oli kuollut ja eräs hurja ja irstasluontoinen ylimys tullut hänen -perilliseksensä. Epätietoisena ja huolestuneena ollessani, luulin -kuulevani Kaitselmuksen äänen, kun lapsi eilen illalla kertoi minulle -että hänen osakseen oli tullut kunnia, joutua teidän huomioonne. -Samoinkuin koko Rooma, on hänkin jo oppinut ihailemaan tribuunia -- -kunnioittamaan tribuunin puolisoa. Tahdotteko todella ottaa hänet -huoneesenne? Hän ei ole häpäisevä luottamustanne sukuperällään, eikä -toivoakseni käytökselläänkään." - -"Siitä pitäisin hänen muotoansa takauksena, vieläpä ilman teidän -erinomaista puoltolausettanne. Onko hän roomalainen? Sitten hänen -nimensä pitäisi olla minulle tunnettu." - -"Anteeksi, signora", vastasi Ursula: "Angelo Villani on hänen nimensä --- ei isänsä, eikä äitinsä nimi. Erään jalon perheen kunnia vaatii että -hänen syntyperänsä jää ainiaaksi tuntemattomaksi. Hän ei ole kirkon -pyhittämän lemmen hedelmä." - -"Sitä enemmän hän saakoon osakseen rakkautta ja sääliä, syytön synnin -uhri!" vastasi Nina silmät kosteina, huomatessaan syvän, hehkuvan punan -peittävän pojan poskia. "Tribuunin hallituksesta alkaa uusi aateliuden -ajanjakso, jolloin arvo ja ritarius voitetaan vain miehen omalla, eikä -esi-isien kunnolla. Olkaa huoletta, rouvani, minun huoneessani häntä ei -solvaista." - -Ursulan ylpeyttä liikutti Ninan ystävällisyys; hän lähestyi -tahdottomasti kunnioittaen ja suuteli signoran kättä. -- - -"Pyhä Äiti jalon sydämenne palkitkoon!" sanoi hän, "ja nyt on minun -tehtäväni tehty ja maallinen päämääräni saavutettu. Lisätkää vain, -signora, kallisarvoisiin suosionosotuksiinne vielä yksi. Nämät -jalokivet" -- ja Ursula veti esiin vähäisen rasian, kosketti pontimeen, -ja kannen auettua tuli näkyviin suuria jalokiviä, kirkkainta välkettä, --- "nämät jalokivet", hän jatkoi, laskien rasian Ninan jalkoihin, -"jotka kerran kuuluivat Toulousen ruhtinassuvulle, ovat minulle -ja omaisilleni arvottomia. Sallikaa minun ajatella, että ne ovat -siirtyneet sen omaksi, jonka kuninkaallinen otsa on antava niille -loiston, jota sen ei tarvitse lainata." - -"Mitä!" sanoi Nina syvään punastuen, "luuletteko, rouvani, ystävyyteni -olevan ostettavissa? Minkä naisen on milloinkaan ollut? Ei, ei -- -ottakaa lahjanne takasin, tai pyydän teitä ottamaan takasin poikanne." - -Ursula kummastui ja kävi hämilleen; hänen kokemuksestaan tuollainen -kohtuullisuus oli outoa, ja hän tuskin tiesi, miten menetellä. Nina -tarkasti hänen epäröimistään ylpeästi ja voitollisesti hymyillen, -ja sitten saavutettuaan äskeisen kohteliaan olemuksensa, hän sanoi -arvokkaan lempeänä: - -"Tribuunin kädet ovat puhtaat -- älköön tribuunin puolisoon -epäluuloa langetko. Pikemmin olisi minun _teille_ tyrkyttäminen -jokin vaihtomerkki tuosta sievästä holhotista, jonka olette uskoneet -haltuuni. Jalokivenne saattavat kenties olla pojallenne hyödyksi hänen -elämänsä varrella, säästäkää ne tarvitsevalle." - -"Ei signora", sanoi Ursula nousten seisoalleen ja luoden silmänsä -taivasta kohden, -- "ostettakoon niillä hänen äitinsä sielumessuja; -hänelle olen tallettava pienen omaisuuden, kunnes hän on varttunut -sitä tarvitsemaan. Signora, ottakaa onnettoman ja murtuneen sydämen -kiitokset. Jääkää hyvästi!" - -Hän kääntyi jättääkseen huoneen, mutta niin horjuvin ja voimattomin -askelin, että Nina heltyneenä ja liikutettuna, hyppäsi seisomaan ja -omin käsin talutti vanhuksen huoneen poikki, kuiskaellen rauhaa ja -lohdutusta. Heidän päästyänsä ovelle, syöksähti poika heidän luoksensa -ja tarttuen Ursulan hameesen, nyyhkytti: "rakas kasvattajani, eikö -jäähyväissanaakaan pikku Angelollenne! Antakaa hänelle anteeksi kaikki -surut, mitkä hän on tuottanut! Nyt ensi kertaa tunnen, kuinka ilkeä ja -kiittämätön olen ollut." - -Vanhus sulki hänen syliinsä ja suuteli häntä intohimoisesti; mutta -poika, ikäänkuin äkkinäinen ajatus olisi välähtänyt hänen mieleensä, -tempasi esiin samassa rahakukkaron sekä virkkoi liikutettuna ja tuskin -ymmärrettävin äänin: "Ja käyttäkää tämä, rakkahin kasvatusemoni, -_isävainajani_ sielumessuihin, sillä tiedättehän että _hänkin_ on -kuollut". - -Nuot sanat näyttivät hyytävän kaikki Ursulan hellemmät tunteet. Hän -työnsi pojan luotaan sama kylmä ja ankara jäykkyys kasvoissa ja -olemuksessa, jota hän oli saanut tuta usein ennenkin, ja saavutettuaan -tasamielisyytensä jälleen, hän lähti äkkiä huoneesta sanaakaan -sanomatta. Nina, kummastellen, mutta yhä säälien hänen suruansa ja -kunnioittaen hänen ikäänsä, seurasi hänen askeleitansa poikki paaschien -kammion ja vastaanottohuoneen vieläpä portaitten juurelle asti -- -jollaista suosiota ei Rooman ylpein ruhtinatar olisi saanut osakseen; -ja palattuaan surullisena ja aatoksissaan, hän tarttui pojan käteen ja -suuteli kiihkeästi hänen otsaansa. - -"Poikaparka!" hän sanoi, "näyttääpä siltä kuin Kaitselmus olisi -johtanut minua eilen valitsemaan sinut rahvaan joukosta ja saattanut -sinun oikeaan asuinpaikkaasi. Sillä kenen luoksi tulisivat Rooman -hyljätyt ja orvot, elleivät Rooman ensimmäisen virkamiehen palatsiin?" -Kääntyen seuralaisiinsa hän antoi heille uuden holhottinsa mukavuutta -koskevia määräyksiä, mikä osotti, että vaikka valta oli tyydyttänyt -hänen turhamaisuutensa, se ei ollut paaduttanut hänen sydäntänsä. -Angelo Villani varttui, _hyvin_ palkitaksensa hänen! - -Hän pidätti pojan luonansa ja tutunomaisesti keskustellessaan hänen -kanssansa hän yhä enemmän mieltyi hänen rohkeaan henkeensä ja -raittiisen olentoonsa. Mutta päivän joutuessa, useitten Rooman ylhäisön -naisten saavuttua heidän keskustelunsa keskeytyi. Ja silloinpa Ninan -hyveet jäivät varjoon ja hänen virheensä pistivät näkyviin. Hän ei -voinut vastustaa naisen voittoriemua noista pöyhkeistä signoreista, -jotka nyt taipuivat nöyrään kunnioitukseen, ennen halveksien -ylönkatsottuaan. Hän näyttäytyi kuningattarena ja vaati sille tulevan -kunnioituksen. Ja noilla monilla hienoilla keinoilla, jotka naissuku -hyvin tuntee, hän kohteliaisuudellaankin osasi nöyryyttää kopeita -vieraitaan. Hänen valtaava kauneutensa sekä hienontunut järkensä tosin -pelastivat hänen nousukkaan halvasta röyhkeydestä, mutta sitä syvempään -viilsi ylpeys, antamatta masennetuille tilaisuutta halveksimisella -takasin maksuun. Hänen olivat peitetty pistos -- hymyilevä loukkaus --- pureva ylistys -- välinpitämätön pakottaminen mitättömimpiä -kohteliaisuuksia noudattamaan, josta ulkonaisesti ei saatettu -vihotella, mutta jota sisällisesti ei voitu anteeksi antaa. - -"Hyvää päivää, signora Colonna", sanoi hän kopean Tapanin kopealle -puolisolle. "Kuljimme eilen palatsinne ohi. Kuinka kauniilta se nyt -näytti, kun nuot kolkot varustukset ovat poistetut, joita teidän -varmaan oli ikävä katsella. Signora (kääntyen erään Orsinin puoleen) -herranne on tribuunin suuressa suosiossa: hän on aikeissa määrätä hänet -tärkeään toimeen. Hänen tulevaisuutensa on taattu, ja me iloitsemme -siitä, sillä ei kukaan palvele kuuliaisemmin valtiota. Oletteko nähnyt, -ihana signora Frangipani, Petrarcan viimeisiä runoja herrani kunniaksi? -Tuolla ne ovat. Rohkenisimmeko pyytää teitä näyttämään ihanimmat -paikat, signora di Savellille? Iloitsemme, jalo signora Malatesta, että -näkönne on noin parantunut. Viime kerralla kun kohtasimme toisemme, -vaikka seisoimme aivan vieressänne signora Giulian tanssijaisissa, -tuskin näyitte erottavan meitä patsaasta, jonka ääressä seisoimme!" - -"Täytyykö meidän kärsiä tuollaista röyhkeyttä!" kuiskasi signora -Frangipani signora Malatestalle. - -"Hiljaa, hiljaa; ehkä kerran vielä koittaa _meidänkin_ päivämme!" - - - - -II Luku. - -Siunattu se neuvonantaja, jonka edut ja sydän ovat omamme. Korret -nousevat pystyyn -- tietäneekö myrskyä? - - -Tavallista myöhempään palasi Rienzi tuona päivänä palatsin -oikeussalista asuntoonsa. Hänen astuessaan vastaanottohuoneen -poikki, hänen kasvonsa punottivat, hän oli purrut hampaansa lujasti -yhteen miehen tavoin, joka on tehnyt vakavan päätöksen ja päättänyt -järkähtymättä siinä pysyä; hänen otsaansa varjosti uhkaava ja pelottava -pilvi, jonka hänen persoonansa kuvaajat aina ovat huomauttaneet -tietäneen kiukkua, joka oli sitä kauheampi, kun se erehtymättä aina oli -oikeutettu. Hänen kintereillään seurasivat Orvieton piispa ja Tapani -Colonna. "Minä sanon teille, hyvät herrat" sanoi Rienzi, "että turhaan -puoltelette. Rooma ei tunne säätyerotusta. Laki on sokea rikkojalleen, --- ilveksensilmäinen teolle." - -"Mutta", sanoi Raimond epäröiden, "mieti tarkoin, tribuuni, hän on -kahden kardinaalin veljenpoika ja itse entinen senaattori." - -Rienzi seisahtui äkkiä ja katsoi seuralaistensa kasvoihin. "Herra -piispa", sanoi hän, "eikö se vaan pahenna rikosta? Kuulkaa, näin -on laita: -- alus, purjehtien Avignonista Neapeliin, lastattuna -Provencen tuloilla matkalla kuningatar Johannalle, jonka asiasta, -niinkuin tiedätte, äskettäin pidimme juhlallisen neuvottelun, joutuu -haaksirikkoon Tiberin suussa. Martino di Porto -- jalo, niinkuin te -sanotte -- tuon linnan omistaja, josta hän johtaa arvonimensä -- ja -ylhäisen syntyperänsä vuoksi sekä ollen aivan vieressä kaksinkerroin -velvollinen auttamaan hätääntyneitä -- karkaa joukkoineen aluksen -kimppuun (mitähän tuolla kapinoitsijalla on aseellisilla joukoilla -tekemistä?) -- ja ryöstää sen puhtaaksi kuin maantierosvo. Hän otetaan -kiinni -- tuodaan tuomioistuimeni eteen -- asia tyystin tutkitaan -- -hän tuomitaan kuolemaan. Sellainen on laki -- mitä muuta tahdotte?" - -"Armoa", sanoi Colonna. - -Rienzi laski käsivartensa ristiin ja nauroi ylönkatseellisesti. "Enpä -koskaan kuullut jalon Colonnan anelevan armoa, kun talonpoika oli -varastanut leivän, tyydyttääkseen nälkään nääntyviä lapsiansa." - -"Talonpojan ja ruhtinaan välillä, tribuuni, on mielestäni erotus -- -Orsinein uljasta verta älköön vuodatettako samoin kuin halvan plebeijin ---" - -"Jota, sen muistan", sanoi Rienzi matalin äänin, "te piditte varsin -joutavana asiana silloin, kuu veljyeni syyttä sortui kopean poikanne -peitsen alle. Olkaa herättämättä tuota muistoa, minä varotan teitä; -antakaa sen uinua. -- Hävetkää, vanha Colonna -- hävetkää; niin -lähellä hautaanne, jossa toukat kaiken lihan tasaavat, harmaahapsisena -saarnaatte tylyä ihmisen ja ihmisen erotusta. Eikö sentäänkin ole -tarpeeksi erotusta? Eikö toinen käy purppurassa, toinen repaleissa? -Eikö toinen, ole joutilas, toinen raada? Eikö toinen elä hekumassa, -toinen näänny nälkään? Onko minulla mielettömiä tuumia tasottaa -arvoasteita, jotka yhteiskunnan vuoksi ovat välttämätön paha? Ei. Minä -en vastusta rikasta miestä enempää kuin Latsarustakaan. Mutta ihmisen -tuomioistuimen edessä, niinkuin Jumalankin, Latsarus ja rikasmies ovat -samanarvoisia. Ei enempää." - -Colonna kääri ylpeästi viittansa ympärilleen ja puri ääneti huultansa. -Raimond rupesi välittämään. - -"Kaikki tuo on totta, tribuuni. Mutta", hän veti Rienzin syrjään, -"tiedä, että meidän tulee olla sekä valtioviisaita että oikeatuntoisia. -Hän on kahden kardinaalin veljenpoika, mikä vihamielisyys on -Avignonissa nouseva!" - -"Olkaa huoleti, pyhä Raimond, siitä minä vastaan paaville." Heidän -puhuessaan kello alkoi soida, raskaasti ja kumeasti. - -Colonna säpsähti. - -"Suuri tribuuni", sanoi hän, hieman ylönkatseellisesti, "suostu -miettimään, ennenkuin se on liian myöhäistä. En koskaan ennen ole -kääntynyt puoleesi anovaisena, ja nyt pyydän sinua säästämään omaa -vihollistani. Tapani Colonna rukoilee Cola di Rienziä säästämään -Orsinin hengen". - -"Ymmärrän pistoksen, vanha herra", sanoi Rienzi tyynesti, "mutta en -moisista välitä. Olette Orsinin vihollinen ja puhelette sittenkin -hänen puolestansa -- tuo kuuluu jalomieliseltä; mutta kuulkaa -- te -olette enemmän säätynne ystävä, kuin kilpailijanne vihamies. Ette -voi sietää että kukaan, joka on ollut tarpeeksi suuri kanssanne -kiistelemään, varkaana tuhottaisiin. Myönnän täyden kunnian tuolle -ylevälle anteeksiannolle, mutta minä en ole ylimys enkä samaa mieltä. -Vielä sananen. -- Jos tämä olisi tuon rosvoylimyksen ainoa katala ja -väkivaltainen teko, teidän armonanomuksenne otettaisiin varteen, mutta -eikö hänen elämänsä ole mainittu? Eikö hän poikaijästänsä saakka ole -ollut Rooman kauhu ja häpeä? Kuinka monta häväistyä aviopuolisota, -ryöstettyä kauppiasta, päiväsydännä puukotettua kulkijaa nousisi -todistamaan vangittua vastaan? Ja tuollaiselle miehelle minun täytyy -kuulla ijäkkään ruhtinaan ja varavirkaisen paavin armoa pyytelevän! -Hyi, hyi! Mutta tahdonpa olla teille kohtuullinen. Ensimmäisen -_köyhän_, jonka laki tuomitsee kuolemaan, olen teidän tähtenne -armahtava." - -Raimond jälleen veti tribuunin syrjään, Colonnan koettaessa raivoansa -hillitä. - -"Ystäväni", sanoi piispa, "ylimykset katsovat tämän koko säätynsä -häväistykseksi, Orsinin pahimman vihollisen armonpyynnöistä sen jo -huomaat. Martinon veri on oleva heidän sovintonsa sinetti, ja he yhtenä -miehenä nousevat sinua vastaan." - -"Nouskoot; Jumala ja kansa puolellani minä vaikka roomalaisenakin -uskallan oikeutta noudattaa. Kellonsoitto taukoo -- jo on myöhäistä." -Näin sanoen Rienzi työnsi akkunan auki ja Leijonaportaitten vieressä -nähtiin hirsipuu, jossa patriicipuvussaan natisten heilui vielä -vavahtelevana ruumiina Martino di Porto. - -"Katsokaa!" sanoi tribuuni ankarana, "noin kaikki rosvot kuolevat. -_Pettureille_ sama laki määrää kirveen ja pölkyn!" - -Raimond vetäytyi takasin kalpeana. Mutta ei ylimysvanhus. Haavotetun -ylpeyden kyyneleet puhkesivat hänen silmistään. Hän lähestyi sauvansa -nojassa Rienziä, kosketti hänen olkapäähänsä ja sanoi: - -"Ilman petostakin moni tuomari on tullut kadehtimaan uhriansa!" - -Rienzi kääntyi yhtä ylpeänä ylimykseen. - -"Suomme anteeksi ikäloppujen joutavat jaaritukset. Herrani, onko -asianne toimitettu? Tahdomme olla yksin." - -"Anna kätesi minulle, Raimond", sanoi Tapani. "Tribuuni -- hyvästi. -Unhota että Colonna pyyteli sinulta, se lienee helppoa, sillä vaikka -viisas oletkin, olet unohtanut, minkä jokainen muu muistaa." - -"No minkä, herrani?" - -"Sukuperän, tribuuni, sukuperän -- et muuta!" - -"Signor Colonna on ryhtynyt minun entiseen toimeeni ja ruvennut -kokkapuhujaksi", vastasi Rienzi tyynin ja välinpitämättömin äänin. - -Sitten seuraten silmillään Raimondia ja Tapania, kunnes ovi sulkeutui, -hän jupisi, "Tuota röyhkeätä! Vain Adrianin tähden sun harmaa partasi -sua suojelee. Sukuperän! Mikä Colonna olisi kerskaamatta olevansa -keisarin pojanpoika? Olet vaarallinen vanhus, sinua tarvitsee -silmällä pitää." Hän läheni aatoksissaan akkunaa, ja taasen tuo -hirvittävä kuoleman näytelmä kohtasi hänen silmänsä. Kansaa oli paljon -kokoontunut iloitsemaan tuon miehen hirttämisestä, jonka koko elämä -oli ollut tahraa ja väkivaltaa -- mutta joka näytti olleen oikeuden -ulkopuolella -- hurjasti meluten, niinkuin roistoväki riemuitsee -muserretusta vihamiehestään. Ja tuossa seisoessaan Rienzi kuuli heidän -huutonsa: "kauan eläköön tribuuni, oikeutta noudattava tuomari, -Rooman vapauttaja!" Mutta tällä kertaa muut ajatukset pitivät hänen -tunteettomana kansan innostukselle. - -"Veliparkani", hän sanoi kyyneleet silmissä, "tuon miehen rikoksesta --- ja melkein samallaisesta, josta hän nyt on saanut rangaistuksensa --- sait surmasi, ja nuot, joiden ei karitsaa surku tullut, hukalle -armoa pyytävät. Voi, jospa nyt olisit elossa, kuinka nuot ylpeät päät -taipuisivat edessäsi, vaikk'et kuollessasi ollut ajatuksen arvoinen. -Suokoon Jumala rauhan jalolle hengellesi ja säilyttäköön kunnianhimoni -puhtaana, sellaisena kuin se oli yhdessä vaeltaessamme rinnatusten -illan hämärässä!" - -Tribuuni sulki akkunan ja lähti Ninan huoneesen. Kuultuaan hänen -askeleensa, Nina jo oli noussut vuoteeltaan ja silmät säkenöiden ja -povi kohoten hän heittäytyi hänen kaulaansa ja kuiskutteli, takertuen -hänen rintaansa: "Voi hetkiä, jolloin sinä olet poissa!" - -Oli omituista huomata, kuinka tuo ylpeä nainen, ylpeä kauneudestaan, -asemastaan, hänelle osotetusta kunniasta -- jonka loistelias -turhamaisuus jo oli Rooman puheenaiheena ja Rienzin soimauksena, -- -kuinka äkkiä ja ihmeellisesti hän näytti muuttuvan hänen läsnäollessan. -Punastuen ja arkana, hän näytti tukahuttaneen kaiken oman ylpeytensä -ylpeäksi rakkaudeksi. Ei milloinkaan ole nainen rakastanut täysin -intohimoin kunnioittamatta siinä, missä hän rakasti, ja tuntematta -nöyryyttä (suloista nöyryytystä) tuosta rakkautensa esineen -liioitellusta ja jumaloivasta arvostelusta. - -Kenties tieto tuosta erotuksesta, joka hänen puolisonsa mielestä oli -olemassa hänen ja muitten luotujen välillä, yhä enensi tribuunin -rakkautta häneen, sokasi hänen silmänsä näkemästä hänen virheitään ja -saattoi hänen hemmottelemaan hänen himoansa suuremmoiseen loistoon, -jota, vaikka se jonkun verran oli valtioviisasta, kehitettiin siihen -määrään, että, jos ei se olisikaan ollut syynä hänen kukistumiseensa, -se on kelvannut roomalaisille heidän oman pelkuruutensa ja -epävakaisuutensa puolustukseksi, ja historiankirjoittajille mukavaksi -selitykseksi tapauksista, joiden perille heillä ei ole ollut kykyä -päästä. Rienzi vastasi yhtä hellästi puolisonsa hyväilyihin ja hänen -kumartuessaan noitten ihanien kasvojen puoleen tuo näkö oli riittävä -karkottamaan nuot ankarat tai surulliset pilvet, jotka äsken olivat -pimentäneet hänen laajan otsansa. - -"Et ole ollut ulkona tänä aamuna, Nina!" - -"En, päivä on ollut liiaksi helteinen. Mutta enpä silti, Cola, ole -ollut seuran puutteessa -- puolet Rooman naisista ovat tulvineet -palatsissa." - -"Sen arvaan. -- Mutta tuo poika häntä en ole ennen nähnyt?" - -"Hiljaa, Cola, puhuttele ystävällisesti häntä, pyydän sinua, kohta -saat kuulla hänen elämäkertansa. Tule lähemmäksi, Angelo. Näet uuden -herrasi, Rooman tribuunin." - -Angelo lähestyi, vasten tavallisuutta arkana, sillä majesteettia -oli kaikkina aikoina ollut Rienzin luonnossa, mutta hänen valtaan -päästyänsä se oli saanut ankaramman ja jyrkemmän muodon, joka vaikutti -ehdotonta kunnioitusta niihin, jotka lähestyivät häntä, vieläpä -ruhtinasten lähettiläisin. Tribuuni hymyili huomatessaan tekemänsä -vaikutuksen ja, ollen luonnostaan lempeä lapsille ja ystävällinen -kaikille paitsi mahtajille, hän kiiruhti lieventämään sitä. Hän nosti -lapsen hellästi syliinsä, suunteli häntä ja sanoi hänen tervetulleeksi. - -"Saakoomme mekin pojan, yhtä kauniin!" hän kuiskasi Ninalle, joka -punastui ja kääntyi pois. - -"Nimesi, pieni ystäväni?" - -"Angelo Villani." - -"Toskaanalainen nimi. Florensissa löytyy eräs Villani-niminen -tiedemies, joka epäilemättä parast'aikaa kirjottaa historiaamme -kulkupuheitten mukaan. Sukuasi, ehkä?" - -"Minulla ei ole sukua", vastasi poika töykeästi, "ja sitä enemmän -olen rakastava signoraa ja kunnioittava teitä, jos saan. Minä olen -roomalainen ja jokainen Rooman poika kunnioittaa Rienziä." - -"Vai niin, reipas poikani", sanoi Rienzi punastuen mielihyvästä, "sepä -hyvä merkki tulevaisesta menestyksestäni." Hän laski pojan sylistään ja -asettui patjoille, Ninan sijoittuessa hänen viereensä jonkinlaiselle -istuimelle. - -"Jättäkää meidät kahden kesken", sanoi hän, ja Nina antoi -palvelijatytöille merkin poistumaan. - -"Ottakaa uusi hovipoikani mukaanne", sanoi hän, "häntä ehkä koti-ikävä -vielä estää suostumasta vallattomiin veikkoihinsa." - -Heidän jäätyään kahden kesken, Nina ryhtyi kertomaan Rienzille -aamullista kohtausta; mutta vaikka hän ulkonaisesti näytti kuuntelevan, -hänen katseensa harhaili, hän nähtävästi oli hajamielinen ja omissa -aatoksissaan. Vihdoin Ninan lopetettua hän sanoi: "oikein, Nina, -olet ystävällisesti ja jalosti menetellyt, niinkuin ainakin. Mutta -puhukaamme muista asioista. Minä olen vaarassa." - -"Vaarassa", kertoi Nina, vaaleten. - -"Älköön tuo sana pelottako sinua -- sinun henkesi on minun kaltaiseni, -joka halveksuu vaaraa; siksipä oletkin Nina, ainoa uskottuni koko -Roomassa. Ei antanut taivas sinua minulle vain ilahuttaaksensa minua -kauneudellasi, vaan vahvistaaksensa minua neuvoillasi ja tukeakseen -minua rohkeudellasi." - -"Pyhä Neitsyt sinua noista sanoistasi siunatkoon!" sanoi Nina, -suudellen kättä, joka riippui hänen olaltaan, "ja vaikka säpsähdin -sanasta 'vaara', niin tuo oli vain naisen ajatus sinusta -- halpa -ajatus, Colani, sillä kunnia ja vaara käyvät käsi kädessä. Ja minä -olen yhtä valmis tasaamaan jälkimäisen, kuin edellisenkin. Jos -koettelemuksen hetki milloinkaan on tuleva, ei ainoakaan ystävistäsi -ole niin uskollisena oleva rinnallasi, kuin tämä heikko vartalo, mutta -peloton sydän." - -"Minä tiedän sen, oma Ninani, minä tiedän sen", sanoi Rienzi, nousten -ylös ja käyskennellen edestakasin pitkin ja kiivain askelin. "Kuule -nyt minua. Sinä tiedät, että hallita turvallisena on ollut minun -valtiotaitoni tarkotus, hallita oikeudenmukaisesti minun ylpeyteni. -Hallita oikeudenmukaisesti on pelottava seikka lainrikkojien ollessa -mahtavia ylimyksiä. Nina, julkeasta, uhkarohkeasta rosvoamisesta on -oikeutemme tuominnut Martino Orsinin, Porton herran, kuolemaan. Hänen -ruumiinsa roikkuu nyt Leijonaportaitten hirsipuussa." - -"Hirvittävä tuomio!" sanoi Nina pöyristyksen valtaamana. - -"Se on totta; mutta hänen kuoltuaan tuhannet köyhät ja rehelliset -ihmiset saavat elää rauhassa. Tuo minua ei huolestuta; ylimykset ovat -kiukuissaan tuosta teosta, se oli muka solvaus heille, että laki -ulotettiin ylimyksiin. He tekevät pystyn -- kapinan. Minä näen myrskyn --- enkä tunne luotteita, millä asettaa se." - -Nina oli hetkisen vaiti. -- "He ovat Herran Ehtoollisella", sanoi hän -vihdoin, "juhlallisesti vannoneet olevansa nousematta aseisin sinua -vastaan." - -"Valapattous on mitätön lisä varkauteen ja murhaan", vastasi Rienzi -pilkallisesti hymyillen. - -"Mutta kansa on uskollinen." - -"Niin onkin; mutta kansalaissodassa (josta pyhimykset varjelkoot!) -ne taistelijat ovat varmimmat, joilla ei ole muuta kotia kuin -rautapaitansa, muuta liikutettavaa kuin miekkansa. Liikemies ei jätä -tointansa kellon joka päivä pauhatessa, mutta ylimyksen sotavoima on -valmis minä hetkenä tahansa". - -"Ollakseen luja", sanoi Nina, joka herransa neuvotteluista osallisena, -osotti tuon kunnian mukaista älyä -- "ollakseen luja vaaran aikoina, -hallituksen tulee _näyttää_ lujalta. Juuri siten, ettet pelkoa osota, -voit estää pelon syyn." - -"Oma ajatukseni!" vastasi Rienzi vilkkaasti. "Sinä tiedät että puoli -valtaani noitten ylimysten yli johtuu vierasten valtioitten minulle -osottamasta kunniasta. Kruunupäisten ruhtinasten lähettiläitten, -jokaisesta Italian kaupungista, pyrkiessä tribuunin liittoon, heidän -täytyy peittää kiukkunsa plebeijin kohoamisesta. Mutta toiselta -puolen, ollakseni luja ulkona, minun täytyy näyttää lujalta kotona; -suuret tuumani, joita olen suunnitellut ja aivan kuin ihmeen kautta -alkanut toteuttaa, kerrassaan raukeavat tyhjiin, jos ulkomailla -tullaan huomaamaan että ne perustuvat epävakavaan ja horjuvaan -valtaan. Tämä yritys (jatkoi Rienzi, laskien kätensä nuoren -Augustuksen marmoripatsaalle) on suurenmoisempi, kuin tuon miehen, -jonka syvä, mutta hyinen henki lannisti Italian yhdeksi -- sillä -se yhdistäisi Italian vapaaksi. Niin, jos vaan voisimme yhdistää -suureksi liittovaltakunnaksi kaikki Italian valtiot, joista jokaista -hallittaisiin omien lakiensa mukaan, mutta kaikki olisivat yhtyneet -itse kunkin ja yhteiseksi turvaksi pohjolan Attiloita vastaan, Rooma -pääkaupunkina ja äitinä, tämä aikakausi ja nämät aivot olisivat -suorittaneet työn, josta ihmiset puhuisivat hamaan viimeiseen -tuomiopäivään asti." - -"Minä tunnen tuumasi", sanoi Nina yhtyen hänen innostukseensa, "ja -entä, vaikka niitten toteuttamisessa olisikin vaaroja? Emmekö ensi -askeleella voittaneet suurinta vaaraa?" - -"Oikein, Nina, oikein! Taivas" (ja tribuuni joka menestyksessään aina -tunsi Korkeimman käden, teki hartaasti ristinmerkin) "on suojeleva -sitä, jonka se on suonut hengessä nähdä todellisen kirkon alueen -pelastuksen ja sen lapsien vapauden ja menestyksen! Sen uskon. Monet -Toskanan kaupungeista ovat jo ryhtyneet keskusteluihin tuon liiton -solmiamiseksi; kaikilta tyranneilta, paitse Johan di Vicolta, olen -saanut kauniita ja imartelevia lupauksia. Tuon suurimman teon aika on -ehtinyt." - -"Ja mikä se on?" kysyi Nina kummastellen. - -"Luopuminen kaikesta ulkomaisten vaikutuksesta. Millä oikeudella -asettaa jokin vierasten ruhtinaitten synoodi Rooman kuninkaaksi milloin -minkin saksalaisen keisarin? Rooman kansa yksin valitkoon Rooman -hallitsijan; onko meidän kulkeminen Alppien poikki viemään herramme -arvonimeä goottein jälkeläisille?" - -Nina oli vaiti; tuota tapaa, jonka mukaan hallitsijan vaali -toimitettiin valtiopäivillä Reinin tuolla puolen ja sitä seuraavan -kruunauksen juhlamenot pysytettiin roomalaisten turhanpäiväisen -myöntämisen varassa, olkoon se ollut kuinka nöyryyttävä kansalle, ja -kuinka todellista riippumattomuuden käsitettä vastustava tahansa, -pidettiin siihen aikaan niin luonnollisena, että Rienzin rohkeat -sanat häntä hämmästyttivät, vaikka hän oli valmis kuulemaan kuinka -uhkarohkeita suunnitelmia hyvänsä. - -"Kuinka!" sanoi hän pitkän vaitiolon perästä, "ymmärränkö oikein? -Tarkotatko luopumista keisarista?" - -"Kuulehan: tällä hetkellä kaksi miestä pyrkii Rooman valtaistuimelle --- Italian keisarilliselle valtaistuimelle -- böömiläinen ja -baijerilainen. Heidän valitsemiseensa meidän suostumustamme -- -Rooman suostumusta -- ei kaivata -- ei pyydetä. Saatetaanko meitä -kutsua vapaiksi -- saatammeko me kerskata olevamme tasavaltaisia --- kun muukalainen ja barbaari noin paiskataan niskaamme? Emme, me -tahdomme olla vapaita sekä todellisuudessa että nimeltä. Muuten -(jatkoi tribuuni tyynempänä) tuo näyttää minusta yhtä valtioviisaalta, -kuin uskalletulta. Kansa yhtämittaa vaatii ihmeitä minulta, kuinka -minä voin jalommasti huikaista, kunnokkaammin voittaa heidät, -kuin vakuuttamalla heidän luovuttamattoman oikeutensa valita omat -hallitsijansa? Tuo rohkea teko on herättävä pelkoa ylimyksissä, -vieläpä ulkomaalaisissakin; se on oleva säikähyttävänä esimerkkinä -koko Italiassa; se on oleva yleisen tulenliekin alkukekäle. Se on -toimeenpantava ja asianmukaisella loistolla." - -"Cola", sanoi Nina epäröiden, "sinun henkesi usein kiitää korkeuteen, -minne minun ei jaksa seurata; älä vaan ole liian rohkea." - -"Etkö äskön toista oppia julistanut? Ollakseni luja, eikö minun ollut -näyttäminen lujalta?" - -"Sallimus sinua suojatkoon!" sanoi Nina huoaten, pahaa aavistaen. - -"Sallimus!" huudahti Rienzi. "Sallimusta _ei ole_. Ajatuksen ja -menestyksen välillä Jumala on ainoa välittäjä, eikä (lisäsi hän -juhlallisella äänellä) hän minua hylkää. Öiset näkyni, sinunkin -syleilyssäsi, päivin enteet ja aavistukset, rohkaisevat ja -jumalalliset, kansajoukon hälinässäkin, johtavat vaellustani ja -viittaavat päämääräni. Nytkin, juuri nyt, kuulen äänen kuiskaavan -korvaani -- älä pysähdy, älä vapise, älä horju: -- sillä Kaikkinäkevän -silmä katsoo puoleesi, Kaikkivaltijaan käsi suojaa sinua." - -Rienzin näin puhuessa hänen muotonsa kävi kalpeaksi, hänen tukkansa -näytti nousevan pystyyn, hänen korkea ja uljas runkonsa tärisi -huomattavasti ja hän vaipui istumaan sekä peitti kasvonsa käsillään. - -Pelko valtasi Ninan, vaikkei hän ollut tottumaton noihin -eriskummallisiin ja ylönluonnollisiin mielenpurkauksiin, jotka -tuntuivat sitä oudommilta, kun ne olivat miehen, joka tavallisissa -oloissa oli tyyni, luja ja tasamielinen. Mutta vallan ja menestyksen -yhä varttuessa noitten mielenliikutusten kiihkeys näytti kasvavan, -ikäänkuin tribuunin hurskas ja yletön taikausko tuossa varttumisessa -olisi tunnustanut uuden todistuksen salaperäisestä suojeluksesta, -voimallisemmasta, kuin ihmisen uskallus tahi kyky. - -Nina lähestyi peloissaan ja kiersi käsivartensa hänen kaulaansa, mutta -sanaakaan sanomatta. - -Ennenkuin tribuuni oli täysin tointunut, kevyt kolkutus kuului ovelta, -jolloin hän heti näytti saavuttavan tasamielisyytensä. - -"Sisään", hän sanoi, nostaen kasvonsa, joihin tavallinen väri verkkaan -palasi. - -Muuan upseeri, avaten oven, ilmoitti että henkilö, jota hän oli -lähettänyt noutamaan, odotti häntä. - -"Minä tulen! -- Sydämeni sydän", hän kuiskasi Ninalle, "syömme tänään -kahdenkesken illallista, puhuaksemme enemmin näistä asioista." Näin -sanoen hän lähti omaan kammioonsa, joka oli vastaanottohuoneen perällä. -siellä hän tapasi Cecco del Vecchion. - -"No, reipas poikani", sanoi tribuuni, ihmeteltävän keveästi omistaen -tuon vertaisen ystävyyden, jota hän aina osotti halpasäätyisille, ja -joka oli sen yhtä luonnollisen majesteetin kummastuttava vastakohta, -joka ilmaantui hänen kohdellessaan ylhäisiä. "No, mitä kuulumisia, -Cecco poikaseni? Sinä hyvin jaksat, näen mä, tässä kivuliaassa -helteessä; meillä työmiehillä -- sillä kumpikin teemme työtä, Cecco -- -on liian paljon tointa joutuaksemme laiskurien tavoin: sairastamaan, -Rooman taivaan joko suven tai syksyn aikana. Lähetin noutamaan -sinua, Cecco, saadakseni tietää, mitä työtoverisi arvelevat Ursinin -hirttämisestä." - -"Niin, tribuuni", vastasi käsityöläinen, joka nyt tultuaan -Rienzin läheisempään tuttavuuteen oli menettänyt paljon entisestä -pelonsekaisesta kunnioituksestaan sekä piti tribuunin valtaa osittain -omana ansionaan, "ne ovat ihan ymmällä, kun tohditte rangasta suurta -niinkuin pientäkin." - -"Vai niin, sitten olen tyytyväinen. Mutta kuule, Cecco, siitä ehkä -nousee meille kuumat päivät. Jokainen ylimys pelkää että ensi -kerralla tullee hänen vuoronsa, ja pelko tekee heidät rohkeiksi kuin -epätoivoiset rotat. Vielä saanemme taistella buono staton eteen." - -"Halusta, tribuuni", vastasi Cecco karmeasti. "Minä puolestani en ole -pelkureita." - -"Pidä sama henki vallalla sitten kaikissa käsityöläisten kokouksissa. -Minä taistelen kansan puolella. Kansan täytyy empimättä taistella minun -puolellani." - -"Kyllä se, kyllä se", vastasi Cecco. - -"Cecco, tämä kaupunki on paavin hengellisen hallinnon alainen -- se -on oikein -- se on kunnia eikä rasitus. Mutta _ajallinen_ hallinto, -ystäväni, olkoon yksin roomalaisten. Eikö ole tasavaltaisen Rooman -häpeä, että nyt tässä jutellessamme, muutamat raakalaiset, joista emme -koskaan ole kuulleet puhuttavankaan, päättelevät Alppien takana kahden -hallitsijan ansioista, joita emme milloinkaan ole nähneet? Eikö tuota -asiaa ole vastustettava? Italialainen kaupunki -- mitä se böömiläisellä -keisarilla tekee?" - -"Vähän, vähän, P. Paavali nähköön!" sanoi Cecco. - -"Eikö tuota asiaa olisi tutkittava?" - -"Eiköhän", vastasi seppä. - -"Ja jos huomataan että ikivanhoja lakiamme rikotaan, eikö tuota asiaa -olisi vastustettava?" - -"Epäilemättä." - -"No hyvä! Arkistot vakuuttavat ettei milloinkaan ole keisaria -laillisesti kruunattu muuten kuin kansan vapaasta äänestyksestä. Me -emme milloinkaan ole valinneet böömiläistä emmekä baijerilaista." - -"Päinvastoin, jos nuo pohjolaiset tulevat tänne kruunattaviksi, niin -koetammepa ajaa heidät matkoihinsa kivillä ja kirouksilla, sillä me -olemme kansa, tribuuni, ja pidämme oikeuksistamme kiinni." - -"Palaja ystäviesi luokse -- puhuttele heitä -- sano että tribuunianne -haluttaa kysyä noilta valtaanpyrkijöiltä, mitä oikeutta heillä on -Rooman valtaistuimeen. Älä yllytä äläkä heitä säikäytä, mutta ole -tukenani silloin kun aika on tullut." - -"Tuo on minun mieleeni", sanoi kookas seppä, "sillä ystävämme ovat -viime aikoina käyneet vähin levottomiksi ja sanovat --" - -"Mitä he sanovat?" - -"Että tosin olette karkottanut rosvot, hillinnyt ylimykset, noudatatte -puolueetonta oikeutta --" - -"Eikö se ole riittävä ihme kahdessa tai kolmessa lyhyessä kuukaudessa?" - -"Kyllä, ne sanovat että siinä olisi enempikin kuin tarpeeksi ylimyksen -työksi, mutta te, joka olette kansasta kohonnut ja jolla on sellaiset -lahjat ja niin poispäin, voisitte tehdä vielä enemmän. Siitä on jo -kolme viikkoa, kun heillä on ollut mitään uutta puhuttavaa, mutta -Orsinin tämänpäiväinen hirttäminen on heitä pikkusen virkistävä." - -"Hyvä, Cecco, hyvä", sanoi tribuuni, nousten seisoalleen, "kohta saavat -he enemmän suunkäytettä. Vai luulet etteivät pidä minusta enää juuri -yhtä paljon, kuin noin kolme viikkoa sitten?" - -"Sitä en juuri väitä", vastasi Cecco. "Mutta me roomalaiset olemme -tuollainen malttamaton kansa." - -"Niin, Jumala paratkoon!" - -"Kyllä ne sittenkin epäilemättä teissä tiukasti pysyvät, jollette, hyvä -tribuuni, pane niille uusia veroja." - -"Haa! Mutta jos vapauden tähden on taisteltava -- jos taistelemiseen -tarvitaan sotamiehiä, ja jos sotamiehille on palkka maksettava --- eikö kansan tule uhrata jotakin omien oikeuksiensa hyväksi -- -oikeudenmukaisten lakien ja oman turvallisuutensa hyväksi!" - -"En minä tiedä", vastasi seppä kynsien päätänsä ja käyden hiukan -hämillään, "mutta sen vaan tiedän ettei köyhiä ihmisiä saa liiaksi -mennä verottamaan. Ne sanovat teidän hallitessanne tulevansa paremmin -toimeen, kuin ennen ylimysten aikoina, ja sen vuoksi ne teistä -pitävät. Mutta työtä tekevien miesten, köyhien, perheellisten miesten -täytyy muistaa mahaansa. Yksi kymmenestä käy lakituvassa -- yhden -kahdestakymmenestä tappavat ylimysten rosvosoturit, mutta joka mies -syö, juo ja tuntee verotaakan." - -"Tuo ei liene järkesi juoksu, Cecco!" sanoi Rienzi vakavasti. - -"Kyllä tribuuni, minä olen reilu mies, mutta minulla on suuri perhe -hoivissani." - -"Riittää, riittää!" sanoi tribuuni vilkkaasti, ja sitten hän -hajamielisesti lisäsi, ikäänkuin itsekseen, mutta ääneensä: "minusta -näyttää, kuin olisimme olleet liiaksi tuhlaavaisia, näistä näytelmistä -on loppu tuleva." - -"Mitä!" huudahti Cecco, "mitä, tribuuni, ettekö soisi noille -ihmisparoille juhlapäivääkään? He ovat kylläksi kovassa työssä, -ja heidän ainoana huvituksenaan ovat teidän uhkeat näytelmänne ja -juhlakulkueenne, joista he käyvät kotiinsa sanoen -- 'kas _meidän_ -miehemme pimentää ylimysten loiston!'" - -"Vai eivät moiti minun komeilemistani!" - -"Moitiko! Ei sinne päinkään! Ilman sitä he häpeisivät tähtenne ja -pitäisivät _buono statoa_ vaan joutavana ilveenä." - -"Paksuja puhut, Cecco, mutta älykkäästi, kenties. Pyhimysten haltuun. -Älä unhota mitä sanoin!" - -"En, en. On häpeä, että meille keisari noin lykätään, on totisesti. -Hyvästi, tribuuni." - -Jäätyään yksin tribuuni vaipui synkkiin, pahaa aavistaviin mietteisin. - -"Olen keskellä taikurin loitsua", sanoi hän "jos annan myöden, niin -hornanhenget repivät minut kappaleiksi. Minkä olen alottanut, se on -päätettävä. Mutta tuo raaka mies minulle liiankin selvästi näyttää, -millä vehkeillä työskentelen. Minuun nähden häviö ei merkitse mitään. -Minä olen jo kiivennyt korkeuteen, joka huimaisi monen ruhtinaaksi -syntyneen päätä. Mutta kanssani sortuu -- Rooma, Italia, Rauha, Oikeus, -Sivistys, -- kaikki vaipuu jälleen ajan kuiluun!" - -Hän nousi seisomaan, ja käveltyänsä jonkun kerran poikki huoneensa, -jonka monista patsaista muinaisuuden sankarien marmoriset kasvot häntä -katselivat, hän avasi akkunan hengittääkseen ehtooilmaa. - -Capitolin edusta oli hiljainen; ei kuulunut muuta kuin ainoan -vartiomiehen astuntaa. Mutta synkkänä ja hirvittävänä roikkui vielä -korkeasta hirsipuusta rosvoylimyksen ruumis, ja egyptiläisen jalopeuran -mahtavat piirteet häämöttivät jyrkkinä ja pimeinä viimattomassa ilmassa. - -"Kauhistava patsas!" ajatteli Rienzi, "kuinka monet tuntemattomat -juhlamenot olet nähnyt kotoisen Niilisi rannoilla, ennenkuin -roomalaisten käsi siirsi sinut tänne -- sinä roomalaisten rikosten -ikivanha todistaja! Merkillistä! Sinua katsellessani tunnen ikäänkuin -sinulla olisi jokin salaperäinen vaikutus omiin kohtaloihini. Sinun -ääressäsi minä tervehdittiin tasavaltaisen Rooman herraksi, sinun -ääressäsi ovat palatsini, tribunaalini, tuomioistuimeni, triumfini, -loistoni -- sinut tapaavat silmäni valtavuoteeltani; ja jos minun -on suotu mahtavana ja rauhassa kuolla, sinä olet oleva viimeinen -esine, jonka silmäni erottavat! Tai jos itse uhrina --" hän sävähti -tuota ajatusta -- lähestyi erästä kammionkomeroa -- veti syrjään -esiripun, joka verhosi ristiinnaulitunkuvaa ja vähäistä pöytää, jolla -nähtiin raamattu ja pääkallon ynnä sääriluitten merkkikuvat -- vallan -mitättömyyden ja elämän epävakaisuuden todella ankarat ja epäämättömät -merkkikuvat. Noitten pyhien muistuttajien viereen, joko nöyrtyäkseen -tahi rohkaistuakseen, vaipui polvilleen tuo ylpeä ja yritteliäs mies; -ja hänen noustuaan hänen askeleensa oli keveämpi, hänen muotonsa -iloisempi kuin koko tuona päivänä. - - - - -III Luku. - -Sankari naamarittomana. - - -"Juovuspäissään", sanoo sananparsi, "ihmiset näyttävät todellisen -luonteensa." Yhtä rehellinen ja totuuden paljastava juopumus kuin -viinassa, on menestyksessäkin. Vallan kiille luo kerrassaan näkyviin -ihmisen muotokuvan puutteellisuuden ja kauneuden. - -Rienzin verratonta ja miltei ihmeenkaltaista kohoamista paavin -virkamiehen arvosta Rooman herraksi, olisi seurannut vielä suurempi -ihme, ellei se olisi hieman häikäissyt ja turmellut sitä, joka kohosi. -Jos, kuten hyvin järjestetyissä valtioissa ja rauhallisina aikoina, -mies kohoaa verkalleen, askel askeleelta, hän tottuu kasvavaan -onneensa. Mutta silmänräpäyksellinen hyppäys porvarista ruhtinaaksi --- sorron uhrista oikeuden valvojaksi -- on äkkinäinen muutos, joka -panee terveimmänkin ajun ymmälle. Ja ehkäpä, miehen mielenkuvittelun, -intoisuuden ja neron mukaan, tuo äkillisyys on käypä vaaralliseksi -- -herättävä ylön liioiteltuja toiveita -- ja johtava pilviä tavottelevaan -kunnianhimoon. Samat ominaisuudet, jotka hänen kohottivat, jouduttavat -hänen turmaansa, hänen onnensa Marengon voitto ajaa häntä sen Moskovan -tappioon. - -Suuruutensa aikana Rienzi ei niin paljon saavuttanut uusia -ominaisuuksia, kuin hän kirkkaammaksi valoksi ja tummemmaksi varjoksi -kehitti niitä, joita hän jo oli osottanut. Toiselta puolen hän oli -oikeatuntoinen -- päättäväinen -- sorretun ystävä -- sortajan kauhu. -Hänen ihmeteltävä järkensä valasi kaikki, mihin se kajosi. Poistaen -väärinkäytökset ja tarkoin tutkien sekä viisaasti järjestellen, hän -oli nostanut kaupungin tulot kolmenkertaisiksi, lisäämättä ainoatakaan -uutta veroa. Pysyen uskollisena vapauden epäjumalalleen, hän ei ollut -hairahtunut noudattamaan kansan toivomusta, rupeamalla itsevaltiaaksi, -vaan oli, niinkuin olemme nähneet, henkiin herättänyt ja uusilla -oikeuksilla vahvistanut kaupungin parlamenttaarisen konseljin. Olkoon -hänen valtansa ollut kuinka lavea tahansa, hän aina käytti sitä -kansan valtuuttamana, sen nimessä vaan hän selitti hallitsevansa, -eikä hän koskaan pannut toimeen mitään tärkeätä päätöstä, esittämättä -sille sen aihetta ja syitä. Yhtä uskollisena aikeelleen palauttaa -Roomaan hyvinvointi samoinkuin vapauskin, hän oli käyttänyt valtansa -huikaisevan alkuajan, tuon suuren, Italian valtioitten välisen liiton -valmistuksiin, joka, niinkuin hän oikein sanoi, olisi kieltämättömästi -kohottanut Rooman Europan kansojen etupäähän. Hänen hallitessaan -elinkeinot olivat turvatut, kirjallisuutta suosittiin, taide alkoi -elpyä. - -Toiselta puolen tuo menestys, joka toi kirkkaampaan valoon hänen -oikeudentuntonsa, rehellisyytensä, isänmaanrakkautensa, avunsa ja -neronsa, loi yhtä selvästi näkyviin hänen kopean etevämmyydentietonsa; -hänen loistonhalunsa ja hänen kunnianhimonsa hurjan ja uskaltavan -uhman. Vaikka hän oli liiaksi kohtuullinen maksaaksensa samalla mitalla -patriiceille heidän väkivaltaisuuksiansa takasin, vaikkei häntä hänen -vihamiehensäkään voi moittia ainoastakaan syyttömästä tai laittomasta -ylimyksen tai porvarin surmaamisesta hänen levottoman ja myrskyisen -tribuuniutensa aikana, niin hänessä kuitenkin oli Ninan vähemmän -anteeksi annettavaa heikkoutta, eikä hän voinut riistää ylpeältä -sydämeltään huvia saada nöyryyttää noita, jotka olivat nauraneet -häntä narrinansa, ylönkatsoneet häntä plebeijinä, ja jotka nytkin -vaikka orjamaisina hänen edessään, olivat rivoja hänen takanaan. "He -seisoivat hänen edessään, hänen istuessaan", sanoo hänen elämäkertansa -kirjoittaja, "kaikki nuot ylimykset, paljain päin, kädet ristissä -rinnoilla, silmät maahan luotuina, voi, kuinka ne pelkäsivät!" Se -on kuvaus, häpeällisempi ylimysten orjamaiselle pelkuruudelle, kuin -tribuunin ylpeälle ankaruudelle. Kenties piti hän valtioviisautena -lannistaa vihollistensa hengen ja herättää pelkoa niissä, joilta oli -turha toivoa sovintoa. - -Hänen komeilemistaan on helpompi puolustaa; se oli ajan tapa, se oli -vallan merkki ja todiste; ja kun nykyajan historioitsija herjaa häntä -siitä, ettei hän noudattanut muinaisen tribuunin yksinkertaisuutta, -niin soimauksesta ilmenee, ettei hän tunne sen ajan henkeä eikä -turhamaista kansaa, jota tuo ylin virkamies hallitsi. Epäilemättä -hänen suurenmoiset pitonsa, juhlalliset kulkueensa, hienontuneen ja -tavattoman uhkuvan mielenkuvituksen kaunistamina ja jalostamina, joihin -rahvaanomaiset merkkikuvat aina liittyivät ja joiden tarkotuksena oli -esittää palautetun vapauden riemun käsitettä ja todistaa uudistetun -Rooman arvoa ja majesteettia -- epäilemättä nuot näytelmät, joita -toisella lailla arvostelevat valistuneempi aikakausi ja kamarioppineet, -suuresti vaikuttivat tribuunin merkityksen lisääntymiseen ulkomailla -ja kutkuttivat levottoman ja pöyhkeilevän rahvaan ylpeyttä. Ja aisti -hienoni, ylellisyys vaati työtä palvelukseensa, ja vieraita kaikista -valtioista veti puoleensa tuo suurellinen hovi, jossa johtajina oli -kaksi, nimeltään tasavaltaista hallitsijaa, nuorta ja loistavaa, -toinen kuulu nerostaan, toinen verraton kauneudeltaan. Rooma, jolta -oli riistetty sen ylimmäinen pappi ja hänen hekumallinen seurueensa, -näki pitkän yönsä kestäessä todella huikaisevan ja kuninkaallisen -unelman -- Cola di Rienzin juhlahallituksen! Ja usein jälkeenpäin -sitä muisteltaessa huokaus pakeni rinnasta, ei ainoastaan köyhän -muistellessa sen oikeatuntoisuutta, kauppiaan sen turvallisuutta, vaan -myöskin hienostuneen sen loistoa ja runoilijan sen ihanteellista ja -henkistä suloa! - -Ja ikäänkuin näyttääkseen ettei hänen tarkotuksensa ollut tyydyttää -alhaisia himoja ja haluja, niin loistonsa keskellä, jolloin pöydät -notkuivat kaikkien ilmanalojen herkuista, jolloin viini virtasi -loppumatta, tribuuni itse noudatti kohtuullista, jopa ankaraa -raittiutta. -- Valtahuoneukset sekä hänen puolisonsa asunto olivat -tuhlaavan ylöllisesti ja komeasti kaunistetut, mutta omiin yksityisiin -kammioihinsa hän oli siirtänyt aivan saman kaluston, johon hän oli -perehtynyt vaatimattoman elämänsä aikana. Kirjoihin, patsaisin, -kohokuviin, aseisin, jotka ennen olivat loihtineet esiin menneisyyden -näkyjä, liittyi tuttavuus, jota hän ei raahtinut rikkoa. - -Mutta merkillisimpänä hänen luonteensa piirteenä, joka vieläkin -verhoaa kaiken hänen ympäristönsä jonkinlaiseen salaperäisyyteen, -oli hänen uskonnollinen intonsa. Arnold Bresoialaisen rohkea, mutta -hurja oppi, tuon miehen, joka kaksi vuosisataa ennen oli saarnannut -puhdistusta, mutta joutunut mystisyyteen, kyti vielä Roomassa ja -oli Rienzin varhaisena nuoruutena tehnyt syvän vaikutuksen hänen -mieleensä. Ja niinkuin olen huomauttanut, hänen taipumuksensa -haaveilevaan mietiskelyyn, hänen veljensä kovaonninen kuolema, hänen -omat vaihtelevat, vaikka menestykselliset vaiheensa, kaikki olivat -vaalineet tuon merkillisen miehen kiihkeimpiä ja ylevimpiä pyrinnöitä -Samoinkuin Arnold Brescialaisen, hänenkin uskonsa oli suuresti omien -kansalaissotiemme puritaanien tulisen uskonvimman kaltainen, aivan kuin -yhtäläiset valtiolliset olot johtaisivat yhtäläisiin uskonnollisiin -kantoihin. Hän uskoi mahtavan ilmestyksen kautta olevansa yhteydessä -paremman maailman olentojen kanssa. Pyhimykset ja enkelit täyttivät -hänen unelmansa; ja ilman tuota syvempää ja pyhempää innostusta, -häntä tuskin pelkkä inhimillinen isänmaanrakkaus milloinkaan olisi -kyennyt viemään hänen verrattomaan yritykseensä; siinä suuren osan -hänen suuruuttansa -- monien hänen virheittensä selitys. Niinkuin -kaikista miehistä, joita näin sokasee kunnianhimoinen, mutta ei -kunniaton taikausko, jota maallinen maineenpyynti on värittämässä, -on hänestäkin mahdotonta sanoa, missä määrässä hän oli haaveksija ja -minkä verran hän kulloinkin uskalsi olla petturi. Hänen pitojensa -juhlamenoissa, hänen persoonansa koristuksissa nähtiin poikkeamatta -salaperäisiä merkkikuvia. Vaaran aikoina hän julkisesti vakuutti -saaneensa rohkaistusta ja johtoa jumalallisissa unennäöissä, ja kun -monet tapaukset ihmeteltävästi toteuttivat hänen profeetalliset -julistuksensa, niin hänen vaikutustaan kansaan lisäsi usko taivaan -suosioon ja välitykseen. Niin oma harhaantuminen saattoi vietellä -ja johtaa sokasemaan muita, eikä hän liene arvellut käyttää -tilaisuutta hyväkseen ja näyttää siltä, mitä hän luuli olevansa. -Vieläpä tuo huumaava herkkäuskoisuus epäilemättä syöksi hänen -kohtuuttomuuteen, joka oli arvoton sekä kummallinen vastakohta hänen -raittiimmalle järjelleen, ja sai hänen jättämään huomioon ottamatta -laajan tarkotusperänsä ja epävarmojen keinojensa välisen suhteen -sekä kopeana vartoomaan, että, missä ihminen uupuu, siinä Jumala -astuu sijaan Cola di Rienzi ei ollut virheetön romaanisankari. -Hänessä kilpaillen rehottivat luonteen uhkeimmat ja vastakkaisimmat -ainekset. Vankka järki, harhaileva taikausko, kaunopuheliaisuus -ja mielenlujuus, joka valtasi kaikki, joiden puoleen hän kääntyi, -sokea innostus, joka valtasi hänet; ylellisyys ja kohtuullisuus, -jäykkyys ja hellätunteisuus, ylpeys mahtaviin, nöyryys alhaisiin -nähden, alttiiksiantavaisin isänmaanrakkaus, palavin persoonallisen -vallan pyynti. Niinkuin suuriin ja epätoivoisiin yrityksiin ryhtyvät -harvat miehet, joilla ei ole voimallisia eläimellisiä kykyjä, -niin on huomattava, että enimmissä, jotka ovat kohonneet lauman -yläpuolelle, ajoittaisin löytyy taipumusta hurjaan hilpeyteen ja -mielialan joustavuutta, mikä useasti hämmästyttää raittiimpia -ja säännönmukaisempia mieliä noita "elämän alahuoneelaisia:" ja -Napoleonin teatterimaisen suuruuden, Cromwellin ankaran arvokkaisuuden -omituisena vastakohtana oli heidän usein, eikä suinkaan aina -sopivaan aikaan esiintyvä ilveilynsä, jota on vaikea saada heidän -luonteensa ihanteen tai heidän elämänratansa, synkkien ja hirmuisten -tapausten kanssa sopusointuun. Tuo sama piirre löytyi Rienzinkin -luonnonlaadussa; se tuli näkyviin hänen lepohetkinään ja vaikutti tuon -ihmeellisen nuorteuden, joka mukaannutti hänen jäykemmän luontonsa -kaikkiin mielialoihin ja kaikkiin ihmisiin. Usein hän ankaralta -tuomioistuimeltaan läksi seurapiiriin toisena miehenä; synkät -ylimyksetkin, jotka vastahakoisesti kävivät hänen juhlissaan, unohtivat -hänen valtiollisen suuruutensa hänen hauskojen kokkapuheittensa -raikuessa, vaikka tuo huoleton pila ei aina voinutkaan olla etsimättä -esinettään kukistetun vihollisen nöyryyttämisestä -- mistä huvista -olisi ollut älykkäämpää ja jalomielisempää kieltäytyä Ja kukaties hän -osaksi tuon hillitsemättömän ja purevan hilpeyden kiihotuksesta usein -yhtä mielellään hämmästytti, kuin säikähytti Mutta tuo iloisuuskin, -jos sitä siksi saatetaan kutsua, ollen tuttavallisen avomielisyyden -kaltaista, vaikutti suuresti hänen suosionsa lisääntymiseen alempain -kansanluokkain piireissä; jos se oli ruhtinaan vika, se oli -kansanyllyttäjän avu. - -Näihin moninaisiin, nyt täysin kehittyneisiin luonteenominaisuuksiin -lukija lisätköön neron, niin rohkeasti suunnittelevan, niin -suurenmoisia ja yleviä tavottelevan, johon vielä yhtyi tuo tarkempi -ja tavallisempi kyky vallita sivuseikkoja, että urhoollinen, jalo, -kyvykäs, alttiiksiantavainen kansa hänen tuumiensa tukena, tribuunin -valtaan nouseminen olisi ollut Italian orjuuden loppu, ja Europan -pimeän ajan jyrkkä raja. Sellaisen kansan parissa hänen virheensä -olisivat huomaamatta hillityt, hänen epäterveellisempi valtansa -pysynyt tarpeellisessa kurissa. Kokemus olisi perehdyttänyt hänen -valtaan, olisi vähitellen vierottanut hänen liiallisesta loistosta, -ja hänen järkensä toimelias ja miehuullinen tarmo olisi keksinyt -vaikutusalaa levottomammille hengenominaisuuksille, samoinkuin hänen -oikeudentuntonsa antoi suojaa rauhallisemmille Vikoja hänessä oli, -mutta olivatko nuot viat vai kansan viat hänen kukistumisensa syynä, -näemme vast'edes. - -Näin ollen, tyytymättömän ylimystön ja epävakaisen kansan keskellä, -levon vaaran ahdistaessa toiminnan vaaran, osaksi ulkonaisen valtansa -sokasemana, osaksi sisällistä heikkoutta peljäten, neronsa ja -uskonvimmansa elähyttämänä ja rahvaan odotuksista levottomana -- -hän syöksyi päistikkaa kiitävän Ajan kurimukseen, uskomatta ylevää -henkeänsä muuhun johtoon, kuin omaan vakuutukseensa sen luonnollisesta -pinnalla pysymisestä ja sen taivaasen aukenevasta valkamasta. - - - - -IV Luku. - -Vihollisen leiri. - - -Sillä aikaa kun Rienzi, kenties menestyen, keskusteli urhoollisten -toskanalaisten valtioitten 'lähettilästen' kanssa, joitten -isänmaanylpeyden ja vapaudenrakkauden oli helppo perehtyä ja suostua -hänen suunnitelmiinsa, vapauttaa maailman kuningatar ja ikuinen -puutarha kaikesta muukalaisesta ikeestä, ylimykset hetkeäkään -levähtämättä, mietiskelivät keinoja oman valtansa palauttamiseksi. - -Eräänä aamuna kokoontuivat Savellien, Orsinien ja Frangipanien -päämiehet Tapani Colonnan sotavarustuksista riisuttuun palatsiin. -Heidän keskustelunsa oli kiivas ja vakava -- milloin luja, milloin -epävarma aikeissaan -- aina sen mukaan kuin kiukku tai pelko oli -vallalla. - -"Olette kuulleet", sanoi Luca di Savelli lempeällä ja naisellisella -äänellään, "että tribuuni on julistanut olevansa aikeissa ylihuomenna -ruveta ritarikunnan jäseneksi sekä valvoa edellisen yön Lateranin -kirkossa! Hän on kunnioittanut minua kutsumalla minut kanssaan -valvomaan." - -"Mitähän tuo lurjus silläkin hullutuksella taas tarkottaa?" sanoi hurja -Orsinin ruhtinas. - -"Ehkä saadakseen ritarin oikeuden vaatia ylimyksiä kaksintaisteluun", -sanoi vanha Colonna, "muuta en voi arvata. Eikö Rooma kerrankin -kyllästy tuohon mielipuoleen!" - -"Rooma noista kahdesta mielettömämpi on", sanoi Luca di Savelli; "mutta -minusta näyttää tribuuni hurjuudessaan tehneen virheen, jota meidän -sopii käyttää hyväksemme Avignonissa." - -"Niin", huusi vanha Colonna, "sellainen olkoon pelimme, täällä rauha, -Avignonissa taistelu." - -"Sanalla sanoen, hän on määrännyt kylpynsä laitettavaksi pyhään -porfyrivaasiin, jossa kerran kylpi keisari Konstantinus!" - -"Pyhyydenhäväistystä! Pyhyydenhäväistystä!" huusi Tapani. "Siinä on -tarpeeksi pannakirjeen aihetta. Tuo tulkoon paavin tietoihin. Heti -sananviejä liikkeelle." - -"Parempi odottaa juhlamenoja", virkkoi Savelli, "jollakin suuremmalla -hullutuksella toimitus on päättyvä, se on varma". - -"Kuulkaa minua, hyvät herrat", sanoi julma Orsini, "te puolustatte -vitkastelemista ja varovaisuutta, minä päättäväisyyttä ja rohkeutta; -sukuni veri huutaa ääneensä eikä myönnä viivytystä." - -"Mitä tehdä?" sanoi lempeä-ääninen Savelli, "taistellako ilman -sotamiehiä kahtakymmentä tuhatta raivostunutta roomalaista vastaan? En -minä." - -Orsini alensi äänensä salakähmäiseen kuiskeesen. "Venetsiassa", sanoi -hän, "tuollaisesta nousukkaasta päästäisiin sotajoukoitta. Luuletteko -ettei Roomassa kellään ole tikaria?" - -"Vaiti", sanoi Tapani, joka oli luonnostaan paljoa jalompi ja parempi -kuin toiset, ja joka, hyväksyen kaikki muut tribuunin vastustamisen -keinot, tunsi omantuntonsa nousevan salamurhaa vastaan, "tuo ei saa -tapahtua, -- intonne vie teidät liian kauas." - -"Ketäpä muuten voisimme siihen käyttääkään? Tuskin löytyy ainoatakaan -saksalaista kaupungissa, ja jos menisi kuiskaamaan tuollaista -roomalaisen korvaan, niin saisipa vaihtaa paikkaa Martinoparan kanssa --- taivas hänen korjatkoon, sillä lähempänä taivasta hän on, kuin -koskaan ennen", sanoi Savelli. - -"Ole laskematta moista pilaa", sanoi Orsini julmistuneena. "Laskea -pilaa tuosta asiasta! Tahtoisinpa, P. Francisco avita, koska pidät -tuollaisesta sukkeluudesta, että itse saisit sitä kokea, ja muistanpa -nähneeni sinun tribuunin pöydässä nauravan hänen törkeille jutuilleen, -niin että olit läkähtyä, tarvitsematta nuoran silmukkaa siihen." - -"Parempi nauraa kuin vapista", vastasi Savelli. - -"Mitä, sanotko, että minä vapisen?" huusi ylimys. - -"Hiljaa, hiljaa", sanoi vanha Colonna arvokkaana, "ei ole nyt sopiva -aika riidellä keskenänne. Suvaitsevaisuutta, hyvät herrat". - -"Teidän varovaisuutenne, signor", sanoi pistelijäs Savelli, "johtuu -teidän suuremmasta turvallisuudestanne. Teidän huoneenne pian saa -suojaa tribuunin katon alta; kun herra Adrian palaa Neapelista, tulee -kapakoitsijan pojasta sukulaisenne veli." - -"Olisitte saattanut jättää tuon pistoksen sikseen", sanoi vanha ylimys -hieman kiivastuen. "Taivas tietää, kuinka tuo ajatus on katkeroittanut -mieltäni; mutta tahtoisinpa että Adrian olisi luonamme. Hänen sanansa -suuressa määrässä hillitsee tribuunia ja ohjaa omaakin kulkuani, sillä -intohimoni sokasee järkeni; ja minusta näyttää, kuin hänen poissaolonsa -aikana olisimme olleet ynseämpiä, olematta silti voimakkaampia. -Mutta tuo sikseen. Vaikka oma poikani naisi tribuunin sisaren, niin -minä vielä iskisin iskun vanhan valtiolaitoksemme puolesta, niinkuin -ylimyksen tulee, jos vaan tietäisin, ettei tuo isku katkaisisi omaa -päätäni." - -Savelli, joka oli kuiskutellut sivullapäin Rinaldo Frangipanin kanssa, -virkkoi: - -"Jalo ruhtinas, kuulkaa minua. Teitä sukulaisenne kohdakkoinen -naiminen, kunnianarvoinen ikänne sekä likeinen välinne paaviin, -velvottaa suurempaan varovaisuuteen. Jättäkää toiminta meille ja olkaa -vakuutettu meidän maltillisuudestamme." - -Nuori poika, Stefanello, josta sittemmin tuli Colonnan suoraan -etenevän sukuhaaran edustaja ja jonka lukija vielä on tapaava ennen -kertomuksemme loppua, leikki isoisänsä jaloissa. Hän katsoi terävästi -Savelliin ja sanoi: "Isoisäni on liian viisas ja te olette liian -arkoja. Frangipani on liiaksi myöntyväinen ja Orsini kuin vihanen -sonni. Tahtoisinpa olla paria vuotta vanhempi." - -"No, mitä silloin tekisit, soma viisastelijani?" sanoi leppeä Savelli, -purren hymyilevää huultansa. - -"Lävistäisin tribuunin omalla tikarillani ja sitten huilaisin -Palestrinaan!" - -"Siitä munasta hautuu äkeä mato", virkkoi Savelli. "Mutta miksi olet -tribuunille niin käärmeissäsi?" - -"Kun hän antoi hävyttömän rihkamasaksan vangita setäni Agapetuksen -velasta. Velka oli jo kymmenen vuotta vanha, ja vaikka sanotaan -ettei kenelläkään Roomassa ole enemmän velkoja kuin Colonnoilla, -tämä on ensimmäinen kerta, kuin kuulen että velkojalurjus saa vaatia -saataviansa muuten kuin lakki kourassa ja polvet koukussa. Ja sen minä -sanon, etten tahdo tulla ylimykseksi, jos mokoma hävytön saa tulla -niskaani." - -"Lapseni", sanoi vanha Tapani sydämellisesti nauraen, "näen että jalo -luokkamme on oleva turvassa sinun käsissäsi." - -"Ja jos minulla olisi aikaa", jatkoi lapsi yltyen kiitoksesta, "niin -tapettuani tribuunin, antaisin mielelläni toisen iskun --" - -"Kenelle?" sanoi Savelli, huomaten pojan vaikenevan. - -"Orpanalleni Adrianille. Hänen tulisi hävetä, kun aikoo ottaa -puolisokseen sellaisen, jonka sukuperä tuskin sopisi Colonnan -jalkavaimolle." - -"Lähde leikkimään, lapseni -- lähde leikkimään", sanoi vanha Colonna, -työntäen pojan luotaan. - -"Tarpeeksi tätä rupatusta", huusi Orsini jyrkästi. "Kuulkaa, -vanha herra, tänne tullessani näin erään vanhan ystävän, entisen -palkkasoturinne, tulevan palatsistanne, -- saanko kysyä, millä asioilla -hän kulkee?" - -"Kyllä; hän on Fra Morealen lähetti. Kirjoitin ritarille, nuhtelin -häntä hänen luopumisestaan onnettomalla Corneton matkallamme ja saatoin -hänen tietoihinsa, että viisisataa peitsiniekkaa saisi hyvän palkan -juuri nyt." - -"No", sanoi Savelli, "miten tuo vastasi?" - -"Viekkaasti, kierrellen kaarrellen. Imartelua ja hyvää tahtoa häneltä -ei puutu; sanoo olevansa Unkarin kuninkaan palveluksessa, jonka asia on -Rienzin tuomittavana, ettei hän saata luopua nykyisestä lipustaan, että -hän pelkää ylimysten ja kansan olevan Roomassa siksi tasavoimaisia, -että, kumpi puolue tahansa pääsee voitolle, sen on kutsuminen podesta, -ja että tuo toimi vaan muka hänelle soveltuu." - -"Montreal meidän podestaksemme?" huusi Orsini. - -"Miksei", sanoi Savelli, "yhtä hyvin korkeasukuinen podesta kuin -halpasukuinen tribuuni! Mutta minä luulen että tulemme toimeen ilman -kumpaakin, Colonna, onko tuo Fra Morealen lähettiläs jo lähtenyt -kaupungista?" - -"Luullakseni." - -"Ei", sanoi Orsini, "minä tapasin hänet portilla ja tunsin hänet -vanhastaan; hän on Rodolf, saksilainen, entinen Colonnan palkkalainen, -joka vanhoina hyvinä aikoina teki leskiksi monet klienteistäni. Hän -on salapuvun tapasessa, vaikka minä hänet tunsin ja puhuttelin häntä, -ajatellen, että hänestä saattaa vielä tulla kelpo ystävä, sekä käskin -häntä odottamaan palatsissani." - -"Oikein tehty", sanoi Savelli aatoksissaan ja hänen silmänsä kohtasivat -Orsinin. Hetken perästä hajosi kokous, jossa paljon oli puhuttu eikä -mitään päätetty. Mutta Luca di Savelli odotti porttikäytävässä ja -kehotti Frangipania ynnä muita ylimyksiä yhtymään Orsinin palatsissa. - -"Colonna-ukko", sanoi hän, "on jo melkein vanhuudenhöperö. Ilman häntä -pääsemme pian päätökseen, hänen poikansa kyllä käy valtakirjasta." - -Se ennustus oli totta, sillä puolen tuntia kestänyt keskustelu Rodof -Saksilaisen kanssa kypsytti ajatuksen toiminnaksi. - - - - -V Luku. - -Yö ja sen tapaukset. - - -Seuraavana iltana pantiin Roomassa toimeen suurenmoisin näytelmä, -minkä keisarikaupunki oli nähnyt, sitten Caesarien kukistumisen. -Rooman kansa oli erityisenä etuoikeutenaan säilyttänyt kansalaistensa -asettamisen ritarikuntaan. Kahtakymmentä vuotta ennen oli Colonnan -ja Orsinin osaksi tullut tuo kansallinen kunnianosotus. Rienzi, -joka piti sitä alkunäytäntönä tärkeämpään juhlatoimitukseen, -annatti itselleen tuon saman arvon. Capitolista Lateraniin, -pitkänä saattojoukkona vaelsi kaikki, mitä Roomassa löytyi jaloa, -kaunista ja uljasta. Etupäässä kulki lukematon joukko ratsumiehiä -kaikista lähiseuduista Italiaa, tilaisuuteen täysin soveltuvissa -tamineissa. Sitten tuli torventoitottajia, hopeaisine torvineen sekä -soittoniekkoja kaikenlaatuisia, ritarin sotaoriin kullalla silattuja -varustuksia kantavia nuorukaisia seurasi Rooman ylhäisimmät naiset, -joiden komeilemishalu ja kenties ihastus kunnian voittoriemusta -(joka vaikuttaa, että naiset sopivat monet loukkaukset) sai heidän -unhottamaan puolisoittensa nöyryytyksen; ja heidän keskellään Nina -ja Irene, pimentäen kaikki muut. Sitten kulki tribuuni ja paavin -vikaari, ympärillään kaikki kaupungin mahtavat signorit, jotka, -sydämissä kiukku, kostonhimo ja halveksuminen, kiistelivät, kuka saisi -olla lähinnä päivän ruhtinasta. Ylpeäsydäminen Colonna vanhus yksin -pysyi erillään, seuraten lyhyen välimatkan päässä tarkoin harkitun -yksinkertaisessa puvussa. Mutta hänen ikänsä, hänen arvonsa, hänen -entinen sodassa ja valtioasioissa saavuttamansa maine eivät olleet -riittäviä nostamaan hänen harmaitten hapsiensa ja ylhäisen olemuksensa -osaksi ainoatakaan sellaista suostumuksenhuutoa, millä tervehdittiin -mitättömintä signoria, jolle suuri tribuuni hymyili. Lähinnä Rienziä -kulki Savelli, nöyrimpänä kursastelevasta joukosta; aivan tribuunin -edessä astui kaksi miestä, toisella paljastettu miekka kädessä, -toinen kantaen _pendonea_ eli kuninkaallista arvoa kuvaavaa lippua. -Tribuuni itse oli puettuna pitkään, kullalla uhkeasti kirjattuun -viittaan, valkeata satiinia, jonka lumikirkkaasta heijastuksesta -(_miri candoris_) historioitsija erityisesti kertoo; hänen rinnassaan -oli useita noita ennen mainitsemiani salaperäisiä merkkejä, joitten -merkityksen tunsi kenties hän vaan yksin. Hänen tummasta silmästään ja -tuosta korkeasta otsasta, jossa ajatus näytti uinahtaneen, niinkuin -uinahtaa myrsky, heti saatettiin huomata että hänen mielensä pysyi -vieraana häntä ympäröivälle loistolle, mutta silloin tällöin hän -ponnisti itseänsä ja puhui jonkun sanan Raimondille tahi Savellille. - -"Tämä on hauska näytelmä", sanoi Orsini, jääden vanhan Colonnan -rinnalle, "mutta se saattaa päättyä surkeasti." - -"Saattaa kyllä", sanoi vanhus, "jos tribuuni kuulee puheesi." - -Orsini vaaleni. "Mitä -- ei -- ei, vaikka hän kuulisikin, ei hän -koskaan vihastu sanoista, vaan sanoo nauravansa meidän tyhjälle -raivollemme. Toissapäivänä joku lurjus kertoi hänelle, mitä Annibaldi -oli sanonut hänestä -- sanoja joista tosi ritari olisi sydänveren -vaatinut, mutta hän lähetti noutamaan Annibaldin luokseen ja sanoi, -'ystäväni, ota tämä kultakukkaro -- hovinarrin tulee saada palkkansa'." - -"Ottiko Annibaldi sen vastaan?" - -"No ei; tribuunia miellytti hänen sukkeluutensa, ja hän pyysi häntä -syömään kanssaan illallista; ja Annibaldi sanoo, ettei hän milloinkaan -ole viettänyt hauskempaa iltaa, eikä hän enää ihmettele että hänen -sukulaisensa Ricardo paljon pitää tuosta vekkulista." - -Heidän saavuttuaan Lateranin kirkolle, Luca di Savelli myöskin jäi -jälelle, sekä kuiskutteli Orsinin korvaan. Frangipani ja muutamat muut -ylimykset vaihtoivat merkitseviä silmäyksiä. Rienzi ennen lähtemistään -tuohon hiljaiseen rakennukseen, jossa hänen tavan mukaan tuli viettää -yönsä vartioiden asevarustustaan, jätti hyvästi väkijoukon sekä -kehotti sitä seuraavana aamuna "tulemaan kuulemaan asioita, jotka, hän -vakuutti, olivat otollisia taivaalle ja maalle." - -Äärettömässä väkijoukossa nuot sanat herättivät uteliaisuutta -ja riemua, ja ne, joita Cecco del Vecchio oli ennakolta vähin -valmistellut, tervehtivät niitä tribuuninsa heikontumattoman -päättäväisyyden enteeksi. Kansa hajaantui erinomaisessa järjestyksessä -ja rauhassa, ja merkillisenä seikkana mainitaan, ettei niin -suuressa tungoksessa, jossa oli miehiä kaikista puolueista, ei -kukaan käyttänyt väkivaltaa eikä haastanut riitaa. Vain muutamia -ylimyksiä ja sotilaita, muitten mukana Luca di Savelli, jonka liukas -kohteliaisuus ja ivallinen mielenlaatu huvittivat tribuunia, sekä -muutamia hovipoikia ja palvelijoita jäi jälelle. Paitse yhtä ainoata -pylväskäytävässä astuskelevaa vahtimiestä palatsin, basiilikan ja -Konstantinuksen lähteen avara edusta pian oli autiona ja rauhallisena -kolkossa kuutamossa. Tuossa kirkossa ajan tapojen ja juhlamenojen -mukaan teutoonilaisten kuninkaitten jälkeläinen otettiin Santo -Spiriton ritarikuntaan. Hänen ylpeytensä tai jokin yhtä heikko, vaikka -anteeksiannettavampi taikausko sai hänen kylpemään parfyyrivaasissa, -jonka perätön taru pyhitti Konstantinukselle, ja tämä teko, niinkuin -Savelli oli ennustanut, kävi hänelle kalliiksi. Määrättyjen menojen -päätyttyä, hänen aseensa sijoitettiin P. Johanneksen pylväitten -suojaan. Sinne hänen valtavuoteensakin oli valmistettu. [Pohjoisemmissa -maissa ritarin olisi ollut viettäminen yönsä nukkumatta. Italiassa -aseitten vartioimismenoja ei näy yhtä ankarasti noudatetun.] - -Seuralaiset, hovipojat ja kamaripalvelijat poistuivat näkyvistä -erääseen rakennuksen sivukappeliin, ja Rienzi jäi yksin. Yksi -ainoa, hänen vuoteensa vieressä palava lamppu kilpaili surullisen -kuutamon kanssa, joka korkeista ikkunoista loi käytävään ja pylväisin -"hämärän, salaperäisen valonsa." Paikan pyhyys, hetken juhlallisuus, -ja häntä ympäröivä yksinäinen hiljaisuus olivat omiansa syventämään -tuon menestyksen pojan harrasta mielialaa. Monet ja korkeat -aatokset liitivät edelleen, milloin maallisia pyrintöjä, milloin -ylevämpää, mutta uneksivaa uskoa, kunnes hän vihdoin mietiskelyistään -väsyneenä heittäytyi vuoteelle. Enne, jota vakavampi historia ei -jätä mainitsematta, tapahtui samana hetkenä, jolloin hän laskeutui -vuoteelle, joka oli uusi ja tilaisuutta varten valmistettu. Osa siitä -vajosi hänen alleen; häneen itseensä tuo tapaus teki vaikutuksen, ja -hän hyppäsi pystyyn vaaleten ja jupisten itsekseen, mutta, ikäänkuin -häveten heikkouttaan, hän hetkisen kuluttua asettui levolle sekä veti -esiriput ympärilleen. - -Ajan ehtiessä kuun säteet yhä himmentyivät ja valon ja varjon -jyrkkä erotus hälveni marmorisillalta nopeaan; silloin rakennuksen -syrjäisimmästä kolkasta pylvään takaa kummallinen varjo äkkiä loihe -kehnoon valaistukseen -- se hiipi eteenpäin -- se liikkui kaikua -herättämättä -- pylväästä pylvääsen se liehui -- se vetäytyi vihdoin -tribuunin vuodetta lähimmän patsaan taakse -- se pysyi liikkumatta. - -Varjot yhä tummenivat; hiljaisuus tuntui syvenevän; kuu oli laskenut; -paitsi Rienzin vieressä tuikuttavan lampun alakuloista sädettä yön -pimeys verhosi tuon juhlallisen ja kummittelevan näkymön. - -Eräässä sivukappelissa, joka tuon kirkon monissa korjauksissa -luultavasti kauan sitten on hävinnyt, olivat, niinkuin ennen olen -maininnut, Savelli ynnä ne muutamat palvelijat, jotka tribuuni oli -pidättänyt luonaan. Savelli yksin ei maannut; hän istui suorana ja -kuunnellen henkeään vetämättä, kappelin korkeitten kynttiläin luodessa -kirkkaan valonsa hänen nopeasti vaihtelevaan muotoonsa. - -"Nyt taivas suokoon!" sanoi hän, "tuon lurjuksen onnistuvan! Tällaista -tilaisuutta ei tule koskaan enää. Hänellä on lujat jäntereet ja -tottunut käsi, epäilemättä; mutta toinen on väkevä mies. Kun työ kerran -on tehty, en pidä lukua, pääseekö tekijä pakoon vai ei; joll'ei, meidän -täytyy tukkia hänen suunsa! Kuolleet eivät lörpöttele. Mutta pahimmassa -tapauksessa, kuka voi kostaa Rienzin puolesta? Ei ole toista Rienziä! -Meidän miehet ja Frangipanit ottavat haltuunsa Aventinin, Colonnat -ja Orsinit kaupungin muut korttelit, ja kun tuota mestarineroa ei -ole olemassa, me nauramme kansan raivolle. Mutta jos jouduttaisiin -kiikkiin --" ja Savelli, jonka hermot hänen vihollistensa onneksi eivät -olleet hänen tahtonsa mukaiset, peitti kauhistuen kasvonsa, -- "luulen -kuulevani kolinaa -- ei -- tuuliko se on -- turhia, vanha Vico de -Scotto kai käänteleikse rautapaidassaan -- hiljaista -- en pidä tuosta -hiljaisuudesta! Ei huutoa -- ei hiiskahdusta! Olisiko roisto pettänyt, -tai jollei hän olisi päässyt akkunasta? Lapsen työhän se olisi -- vai -olisiko vahtimies tavannut hänet?" - -Aika kului, päivän ensi säde hitaasti valkeni, kun hän luuli kuulevansa -kirkon ovea suljettavan. Savellin epätietoisuus kävi kärsimättömäksi. -Hän hiipi kappelista tribuunin vuodetta kohti -- kaikki oli -hiljaisuutta. - -"Ehkä kuolon hiljaisuutta", sanoi Savelli, peräytyen takaisin. - -Sillävälin tribuuni koettaen turhaan sulkea silmiänsä pysyi vielä -valppaampana epämukavan asentonsa takia, jossa hänen täytyi maata -- -sillä kun vuoteen pääpuoli oli antanut myöden, mutta muu osa pysynyt -eheänä, hän oli siirtynyt jalkopäähän ja asettunut sinne niin mukavasti -kuin oli mahdollista. Lamppu, vaikka esiriput sitä kaihtivat, oli -näin ollen häntä vastapäätä. Hermostuneena valppaudestaan hän vihdoin -arveli, että tuo ikävä ja värähtelevä valo piti unosen etäällä, ja oli -nousemaisillaan siirtämään sitä etäämmälle, kun hän huomasi vuoteen -toisen pään esirippua varovaisesti kohotettavan. Hän pysyi hiljaa ja -varuillaan. Ennenkuin hän ehti vetää henkeänsä, tumma haamu ilmaantui -valolähteen ja vuoteen väliin, ja hän tunsi että isku lankesi siihen -kohtaan vuodetta, jossa se ilman tuota tapausta, joka oli näyttänyt -hänestä merkilliseltä, olisi lävistänyt hänen rintansa. Rienzi ei -odotellut toista paremmin suunnattua iskua; kun salamurhaaja vielä -kumarruksissaan hapuili hämärässä valaistuksessa, hän hyökkäsi rotevan -ja jäntereisen ruumiinsa kaikin painoin ja voimin hänen kimppuunsa, -väänsi tikarin konnan kädestä ja paiskattuaan hänen vuoteesen painoi -polvensa hänen rintaansa. -- Tikari kohosi -- välähti -- laskeusi --- murhaaja kiemartui sivulle, ja se lävisti vain hänen oikean -käsivartensa. Tribuuni nosti tappavaa iskua varten kostavan aseen. - -Näin pettynyt salamurhaaja oli kaikkiin vaaran muotoihin tottunut mies, -eikä hän nytkään menettänyt mielenmalttiaan. - -"Malttakaa", sanoi hän, "jos tapatte minun, olette itse kuoleman oma. -Säästäkää minua, niin minä pelastan teidän." - -"Konna!" - -"Hiljaa -- ei niin lujaa, seuralaisenne saattavat kuulla, ja joku -heistä panna toimeen, mitä minä en saanut tehdyksi. Armahtakaa minua, -niin ilmaisen teille asioita, jotka ovat arvokkaampia kuin henkeni, -mutta älkää huutako -- älkää puhuko lujaa, minä varotan teitä!" - -Tribuuni tunsi sydämensä seisahtuvan. Tuossa yksinäisessä paikassa, -etäällä jumaloivasta kansastaan -- hartaasta turvajoukostaan -- vain -vihamielisiä ylimyksiä tai kenties petollisia palvelijoita kuuluvissa, -eikö pettynyt murhamies antanut hänelle terveellistä varotusta? Ja nuot -sanat ja tuo epäileminen näyttivät yht'äkkiä vaihtavan heidän asemansa -ja jättävän voittajan vielä salamurhaajan valtaan. - -"Koetat pettää minua", sanoi hän, mutta kuiskaavalla ja epävarmalla -äänellä, joka ilmaisi roistolle, minkä voiton hän oli saavuttanut, -"tahtoisit että päästäisin sinun irti, kutsumatta seuralaisiani, -saadaksesi vielä kerran uhata henkeäni." - -"Oikeata kättäni en voi käyttää ja ainoa aseeni on poissa." - -"Kuinka pääsit tänne?" - -"Toisten avulla." - -"Mistä tämä yritys?" - -"Toisten käskystä." - -"Jos armahdan sinua --" - -"Ilmaisen kaikki." - -"Nouse", sanoi tribuuni vapauttaen vankinsa, mutta varoen ja toinen -käsi vielä kiinni hänen olkapäässään, toisen tähdätessä puukkoa hänen -kurkkuunsa. - -"Laskiko vahtimieheni sinut sisään? Kirkkoon päästään tietääkseni vaan -yhdestä ovesta." - -"Eikä; seuratkaa minua, niin kerron teille enemmän." - -"Sinulla on rikostoveria, koira!" - -"Jos olisi, onhan puukko kurkussani." - -"Pyritkö karkuun?" - -"En pääse, jos pyrkisinkin." - -Rienzi katseli tarkkaan salamurhaajaa lampun kolkossa valossa. -Hänen raaka ja siivoton naamansa, karkea vaatteuksensa ja vieras -äänensointunsa tuntuivat riittävästi todistavan että hän oli vaan -muitten kätyri; ja saattoipa olla viisasta uhmata nykyistä ja tiettyä -vaaraa, monien vastaisten ja aavistamattomien välttämiseksi. Ja Rienzi -oli aseella varustettu, väkevä, notkea, nuoruuden kukoistuksessa; ja -pahimmassa tapauksessa huoneen jokaisesta kolkasta hänen äänensä olisi -ulottunut kappelissa oleviin -- jos heihin saattoi luottaa. - -"Näytä minulle sisääntulopaikkasi ja keinosi", sanoi hän, "ja jos -epäilen vaan sinua kulkiessamme -- olet kuoleman oma. Ota lamppu." - -Roisto nyökkäsi päätään, otti vasempaan käteensä lampun, niinkuin -oli käsketty, ja Rienzin koura hänen olkapäässään kiinni, veren -tippuessa oikeasta käsivarresta hän hiipi hiljaa pitkin kirkkoa -- ehti -alttarille -- jonka vasemmalla puolella oli vähäinen huone, johon papit -tavallisesti vetäytyivät. Rienziä hetkisen arvelutti. - -"Jos huomaan", hän kuiskasi, "pienimmänkin kavaluuden merkin, olet -ensimmäinen uhri!" - -Salamurhaaja nyökkäsi jälleen päätänsä ja kulki edelleen. He astuivat -huoneesen; tribuunin omituinen opas viittasi avonaiseen akkunaan. -"Tuosta tulin sisään", sanoi hän, "ja jos sallitte, menen uloskin --" - -"Ei pääse sammakko kaivosta yhtä helposti kuin se loikkasi sisään, -ystäväni", vastasi Rienzi hymyillen. "No nyt, jollen kutsu -vartijoitani, mitä sinulle teen?" - -"Antakaa minun mennä, niin tulen huomenna luoksenne, ja jos -kunnollisesti maksatte sekä lupaatte päästää minun ehjin nahoin -matkoihini, niin annan vihollisenne ja palkkaajani valtaanne." - -Rienzi ei voinut olla naurahtamatta tuolle esitykselle, mutta hilliten -itsensä hän vastasi: "entäs jos kutsun seuralaiseni ja annan sinut -heidän haltuunsa?" - -"Niin annatte minut juuri noitten vihollistenne ja palkkaajieni -haltuun, ja peläten että kavaltaisin heidät, he ennen päivän nousua -leikkaisivat poikki kurkkuni -- tai omanne'." - -"Olenpa luullakseni nähnyt sinun ennenkin, lurjus." - -"Olette. En punastu nimeäni enkä maatani. Olen Rodolf, saksilainen." - -"Minä muistan -- Walter de Montrealin palvelija. Hän siis on -yllyttäjäsi." - -"Ei, roomalainen! Tuo jalo ritari halveksuu muita aseita kuin -paljastettua miekkaa, ja hänen oma kätensä lyö hänen omat vihollisensa. -Vaan teidän kurjat, pelkurit italialaisenne vuokraavat toisen rohkeuden -ja palkkaavat toisen käsivarren." - -Rienzi oli vaiti. Hän oli laskenut irti vankinsa ja seisoi hänen -vastassaan, silloin tällöin katsoen häntä kasvoihin ja jälleen vaipuen -aatoksiinsa. Vihdoin luoden silmänsä ympäri tuota omituista huonetta, -hän huomasi jonkinlaisen komeron, jossa säilytettiin pappien pukuja -ynnä muutamia jumalanpalveluksessa tarvittavia kapineita. Se johti -hänen mieleensä keinon, millä päästä pulasta; hän viittasi siihen. - -"Tuossa, Rodolf Saksilainen, saat viettää lopun yötä -- se on pieni -rangaistus aikomastasi rikoksesta, ja huomenna, jos hengestäsi välität, -olet tunnustava kaikki." - -"Kuulkaa, tribuuni", sanoi saksilainen itsepintaisesti, "vapauteni on -vallassanne, mutta ei kieleni eikä henkeni. Jos suostun sulkeutumaan -tuohon lokeroon, teidän on tuon tikarin pään ristin kautta vannominen -että, tunnustettuani kaikki, mitä tiedän, annatte anteeksi minulle -ja päästätte minun vapaaksi. Paikkaajani yllin kyllin riittävät -sammuttamaan raivonne, vaikka olisitte tiikeri. Jollette tuota vanno --" - -"No, vaatimaton ystäväni, kuinka sitten kävisi?" - -"Pusken pääni kiviseinään puhki! Parempi sellainen kuolema kuin -kidutuslava!" - -"Hupsu, en tahdo kostaa mokomalle. Ole rehellinen niin vannon -että kahdentoista tunnin kuluttua tunnustuksestasi olet eheänä ja -turvallisena oleva Rooman muurien ulkopuolella. Niin totta kuin minua -auttakoot Jumala ja hänen pyhimyksensä." - -"Olen tyytyväinen! -- _Donner und Hagel_, olen elänyt tarpeeksi -kauan oppiakseni pitämään huolta vaan omasta hengestäni ja suuresta -päälliköstäni sen jälkeen; -- muuten en pidä lukua vaikka te -etelämaalaiset leikkelette toistenne kurkkuja ja teette koko Italian -yhdeksi ainoaksi haudaksi." - -Nuot hyväntahtoiset sanat sanottuaan Rodolf läksi lokeroonsa, mutta -ennenkuin Rienzi ehti sulkea oven, hän astui jälleen ulos. - -"Malttakaa", sanoi hän, "tuo veri juoksee kovasti. Auttakaa minua -sitomaan haava, muuten vereni juoksee kuiviin ennenkuin ehdin -tunnustukselle." - -"_Perfede_", sanoi tribuuni, jonka omituinen hilpeys ihaeli tuon -miehen kylmää rohkeutta, "tuohon palvelukseen katsoen, jonka ai'oit -tehdä minulle, sinä olet miellyttävin, vaatimattomin, hävyttömin, -hyväntahtoisin vekkuli, mitä olen nähnyt moneen vuoteen. Anna vyösi -tänne. Enpä osannut aavistaa että ritariuteni ensi yö kuluisi -tällaisissa laupeudentöissä." - -"Noista kaapuista saisimme luullakseni parempia siteitä", sanoi Rodolf, -viitaten seinällä riippuviin papinpukuihin. - -"Vaiti, lurjus", sanoi tribuuni synkistyen, "ei pyhäinhäväistystä! -Mutta koska pidät niin hellää huolta itsestäsi, saat oman vyöni -tarpeesesi." - -Tribuni laski tikarin lattialle, ja suojaten varovasti sitä jalallaan -hän sitoi haavotetun jäsenen, josta ystävällisyydestä Rodolf häntä -lyhyesti kiitti; sitten hän otti aseensa ja lampun, sulki oven, työnsi -raskaan salvan eteen ja palasi vuoteesensa syvästi liikutettuna tuosta -murhayrityksestä, josta hän niin onnellisesti oli pelastunut. - -Päivän sarastaessa hän astui ulos kirkon isosta ovesta, kutsui luokseen -vahtimiehen, joka oli hänen omaa vartioväkeään, ja käski hänen -hiljaisesti ja heti, ennenkuin ihmiset olivat liikkeellä, viemään -vangitun Capitolin salaiseen tyrmään. "Ole ääneti", sanoi hän, "älä -puhu tästä sanaakaan kellekään, ole kuuliainen, niin tulevaisuutesi on -turvattu. Tuon tehtyäsi etsi neuvosmies Pandulfo di Guido, ja käske -häntä tulemaan tänne luokseni, ennenkuin väkijoukko on kokoontunut." - -Käskettyään vahtimiehen riisumaan raskaat rautajalkineensa hän saattoi -hänen kirkon lävitse, antoi Rodolfin hänen huostaansa, katseli heidän -lähtöänsä, ja hetkisen perästä läheisessä kappelissa olijat kuulivat -hänen äänensä ja olivat pian hänen ympärillään. - -Hän seisoi permannolla, puettuna pitkään, turkiksilla päärmättyyn -viittaan, ja hänen lävistävä katseensa tarkasteli tutkivasti jokaista -lähestyvää miestä. Kahdessa Frangipanissa näkyi hämmästyksen merkkiä, -mistä he pian tointuivat tribuunin avomielisesti tervehtiessä. - -Mutta kaikki Savellin taito ei voinut estää välinpitämättömintä -silmää huomaamasta hänen sielunsa kauhua; ja tuntiessaan tribuunin -läpitunkevan katseen, hän huojui joka saumastaan. Mutta Rienzi vaan ei -näyttänyt huomaavan hänen liikutustaan; ja kun Vico di Scotto, vanha -ritari, jonka kädestä hän otti vastaan miekkansa, kysyi häneltä, kuinka -yö oli kulunut, hän vastasi iloisesti: - -"Hyvin, hyvin, urhea ystäväni! Neitsyeellistä ritaria aina joku hyvä -enkeli suojelee. Signor Luca di Savelli, pelkään että olette maannut -huonosti; olette kalpean näkönen. Mitäpä siitä! Tämänpäiväiset keinumme -pian kirkastavat vilkkaan verenne." - -"Veren, tribuuni!" Sanoi Di Scotto, joka oli salahankkeista tietämätön, -"mainitsit verta ja katso, permannolla on suuri laimisko, aivan -tuoretta!" - -"Miksi vanha urho paljastat kömpelyyttäni! Silpaisin riisuessani -itseäni omalla puukollani. Kiitos Jumalan, sen terä ei ole myrkytetty!" - -Frangipanit vaihtoivat silmäyksiä -- Luca di Savelli nojautui -pylvääsen, pystyssä pysyäkseen -- muut näyttivät vakavilta ja -hämmästyneiltä. - -"Älkää siitä lukua pitäkö, hyvät herrat", sanoi Rienzi, "se on hyvä -merkki ja oikea enne. Se tietää sitä, että sen, joka vyöttää miekan -kupeellensa valtion hyväksi, tulee olla valmis vuodattamaan verensä -sen edestä; niin olenkin. Ei sen enempää siitä -- turhanpäiväinen -naarmu; siristipä se enemmän verta kuin luulinkaan, ja säästi -haavurilta suonenisku-vaivat. Kuinka kirkkaana päivä koittaa! Meidän on -valmistautuminen kohtaamaan kaupunkilaisiamme -- ne ovat täällä pian. -Hei, Pandulfoni -- terve tuloa! Sinun, vanha ystäväni, tulee kiinnittää -viitta ylleni!" - -Pandulfon ryhdyttyä tuohon toimeen, tribuuni kuiskasi hänen korvaansa -muutamia sanoja, jotka seuralaiset hänen hymystään päättivät -ystävälliseksi pilaksi, jota Rienzi tavallisesti laski keskustellessaan -läheisten tuttaviensa kanssa. - - - - -VI Luku. - -Julkinen manuu. - - -Lateranin suuren kirkon kellon pauhatessa alkoi väkeä saapua vielä -taajemmissa joukoin kuin edellisenä iltana. Määrätyt viranomaiset -saivat vaivaloisesti ylimyksille ja lähettiläille tehdyksi tietä, ja -tuskin olivat he ehtineet sisälle, kun kansa tunkeutui kirkkoon ja -rynnisti Bonifacius VIII:n kappeliin. Siellä täyttäen joka komeron, -tukkien käytävät, onnellisimmat joukosta saivat nähdä hänen tuon -loistavan seurueen ympäröimänä, minkä hänen neronsa oli valinnut ja -hänen onnensa luonut. Vihdoin kun ylevä kirkkomusiikki alkoi tulvia -läpi rakennuksen, alkusäveleenä juhlalliseen messutoimitukseen, -tribuuni astui esiin, ja musiikin vaikenemisesta syntynyttä -äänettömyyttä enensi kuulijakunnan yleinen kuolonhiljaisuus. Hänen -vartalonsa, hänen olentonsa, hänen muotonsa olivat sellaiset, jotka -aina vallitsevat väkijoukkojen tarkkaavaisuuden; ja tällä kertaa ne -saivat kaiken lisän tilaisuuden tärkeydestä ja tuosta omituisesta, -tulisen, mutta hillityn innon katseesta, joka, kenties, on ainoa -kaunopuhettaan lahja, minkä luonto yksin voi antaa. - -"Tulkoon tiettäväksi", sanoi hän verkalleen ja juhlallisesti, "sen -arvon, vallan ja päätösoikeuden nojalla, johon Rooman kansa yleisessä -eduskunnassa on meidän valtuuttanut ja jonka ylin päämies paavi on -vahvistanut, että me, tunnustaen Pyhän Hengen armolahjat -- jonka -sotilas nyt olemme -- sekä Rooman kansan suosion, julistamme Rooman, -maailman pääkaupungin ja kristillisen kirkon perustuksen, sekä Italian -jokaisen kaupungin, valtion ja kansan tästälähin vapaaksi. Tämän -vapauden ja pyhitetyn vallan nimessä me kuulutamme, että vaalioikeus, -lainsäädäntö ja Rooman valtakunnan yksinvaltius kuuluu Roomalle ja -Rooman kansalle sekä kaikelle Italialle. Me manaamme täten ja vaadimme -kuuluisia ruhtinoita, Ludvigia, Baijerin herttuata, ja Kaarlea, Böömin -kuningasta, joita haluttaa kutsua itseänsä Italian keisareiksi, -persoonallisesti saapumaan meidän tahi muitten Rooman viranomaisten -eteen puolustamaan ja todistamaan vaatimuksiaan tämän päivän ja -Helluntain välillä. Me manaamme vielä, ja saman määräajan kuluessa, -Saksin herttuata, Brandenburgin ruhtinasta ja ketä hyvänsä muuta -valtiasta, ruhtinasta tahi kirkkoylimystä, joka vaitelee itselleen -keisarillisen istuimen vaalioikeutta -- oikeutta, joka, niinkuin -ijänikuisista aikakirjoista käy selville, kuuluu yksinomaan Rooman -kansalle -- ja sen me teemme kansalaisoikeuksiemme vahvistamiseksi, -vahingoittamatta kirkon, paavin tai pyhän neuvoston hengellistä valtaa. -Kuuluttaja, lue julki laajempi ja seikkaperäisempi manaus Lateranin -ulkopuolella." - -Kun Rienzi oli lopettanut tuon rohkean Italian vapauden julistuksen, -niin Toskanan ynnä muutamien muitten vapaavaltioitten lähettiläät -ilmaisivat hiljaa mieltymystänsä. Keisarin puolta pitävien valtioitten -lähettiläät katsoivat pitkään ja pelästyneinä toisiinsa. Rooman -ylimykset pysyivät ääneti ja silmät maahan luotuina: ijäkkään Tapani -Colonnan kasvoihin vain levisi puoleksi ylönkatsova, puoleksi -riemuitseva hymy. Mutta rahvaan suuren joukon valtasivat nuot sanat, -jotka aukasivat niin suurenmoisen uran kuin koko Italian vapauttamisen; -ja tribuunin vallan ja menestyksen kunnioitus oli melkein kuin -ylönluonnolliselle olennolle tuleva, joten he eivät ryhtyneet -tarkastelemaan keinoja, millä tukea tuota kerskausta. - -Hänen katseensa harhaillessa yli väkijoukon, tuo loistava seura -edessään, jumaloiva kansa taampana -- hänen korviinsa tunkiessa -Konstantinuksen palatsin (nyt hänen omansa) edustalta humina tuhansien -ja kymmentuhansien, jotka olivat vannoutuneet uhraamaan henkensä -ja omaisuutensa hänen asiansa hyväksi, onnensa tulvassa, joka ei -vielä tietänyt vastoinkäymisistä, tribuunin sydän ylpeydestä paisui: -mahtavan maineen ja rajattoman vallan näyt -- hänen rakastetun -ja hänen uudistamansa Rooman entisen vallan ja maineen, kiitivät -hänen huumaantuneen katseensa edessä; ja noissa hurmaantuneissa ja -intohimoisissa hetken aatoksissa hän käänsi miekkansa kolmea silloin -tunnetun maan suuntaa kohden ja sanoi hajamielisesti, ikäänkuin -nukkuvan äänellä: "Rooman kansan oikeuden mukaan _tuokin_ on minun!" - -Vaikka tuo hurja kerskaus lausuttiin hiljaisella äänellä, se kuului -kaikkien ympärillä olevien korviin yhtä selvästi kuin ukkosen jyräys. -Ja turhaa olisi kuvailla sen erilaisia vaikutuksia; sen luonnottomuus -olisi herättänyt hänen vihollisissaan ylönkatsetta, hänen ystävissään -surua, paitsi puhujan olentoa, joka ylevänä ja käskevänä hillitsi -hetkeksi itse järjen ja vihan kunnioitukseen. Jälkeenpäin muisteltuina, -erillään lausujasta lähteneestä lumouksesta, noita sanoja kohtasi -terveen järjen kirous, mutta tuona hetkenä kaikki näytti kansan -sankarille mahdolliselta. Hän puhui kuin haltioissaan -- vavistiin ja -uskottiin: ja ikäänkuin näyn hurmaamana hän seisoi hetkisen hiljaa, -käsi yhä ojennettuna -- tumma, avonainen silmä kiintyneenä avaruuteen --- huulet erillään -- uljas pää pystyisenä muitten yläpuolella -- -innostus vallaten kaikki etäisimmätkin saapuvilla olijat, ja syvä -humina, lähtien yhdestä, kaikui kaikista: "Herra on Italian ja Rienzin -kanssa." - -Tribuuni kääntyi ja näki paavin vikaarin hämmästyksissään ja -hurjistuneena nousevan puhumaan. Hänen itsetietonsa ja älynsä -palautuivat oitis, ja päättäen tukahuttaa paavillisen auktoriteetin -hänen rohkeutensa vaarallisen paheksumisen, joka oli pääsemäisillään -Raimondin huulilta, hän viittasi sukkelaan laulajille, ja kirkonmenojen -juhlalliset säveleet riistivät Orvieton piispalta kaiken itsensä -puhdistamisen ja vastauksen tilaisuuden. - -Kirkonmenot olivat ohitse. Rienzi kosketti piispaan ja kuiskasi: "tämän -selvitämme mielenne mukaan. Tulette juhlaamme Lateraniin. -- Kätenne." -Eikä luopunut hän piispan kädestä eikä uskonut häntä muitten haltuun, -ennenkuin tribuuni ja hänen ylimyksensä torvien, rumpujen ja symbaalien -räikyessä ja samallaisen ihmisjoukon riemuitessa ja samassa paikassa, -jossa Konstantinuksen tarunomainen kaste lienee toimitettu, astuivat -Lateranin, silloisen maailman palatsin porteista sisään. - -Niin päättyi tuo merkillinen juhlatoimitus ja tuo uljas pohjoisten -valtain taisteluunvaatiminen Italian vapauttamiseksi, jota, jos sitä -olisi menestys seurannut, olisi ylevänä tekona pidetty, jota, kun ei se -onnistunut, on yleensä katsottu mielettömäksi uhkarohkeudeksi, mutta -joka, kun tyynesti punnitaan vallitsevat olot ja tribuunia ympäröivä -voima, ei kenties ollut niin aivan järjetön, kun se näytti. Mutta jos -myönnetäänkin tuo varomattomuudeksi äärimmäisimmässä merkityksessä, -- -korkeampiluokkaisten luonteiden läpitunkevampi tuomari on varmaankin -pitävä sitä uskaliaan luonnon loistavana hairahduksena, luonnon, jota -asema ja menestys kiihottivat, uskonnolliset haaveilut, isänmaallinen -innostus ja skolastiset näyt siirsivät liian äkkiä tuumasta toimeen, -ja ulkopuolelle tuota maallista valtioviisautta, joka hioo aseensa, -ennenkuin se viskaa hansikkaansa. - - - - -VII Luku. - -Pidot. - - -Tuon päivän pidot olivat uhkeimmat, mitä siihen asti oli nähty. Cecco -del Vecchion huomautus, joka hyvin kuvasi hänen maanmiehissään vielä -nytkin, ehk'ei samassa määrässä tavattavaa taipumusta loistaviin -juhlimisiin ja ulkonaiseen komeuteen, ei ollut haihtunut turhiin. -Esimerkkinä yleisistä kemuista (jotka todellakin olivat ai'otut -enemmän kansaa kuin ylempiä luokkia varten) olkoon näiden enemmän kuin -kuninkaallinen ylöllisyys. Aamusta iltaan viinivirrat suihkusivat kuin -lähteestä Konstantinuksen suuren muistopatsaan ratsun sieramista. -Lateranin palatsin uljaat salit, kaikille ihmisluokille avoinna, -olivat tuhlaavaisesti sisustetut: leikkejä, urheiluja ja sen ajan -ilveilyjä oli kaikkialla nähtävänä. Tribunessa, joksi Ninaa jotenkin -epäklassillisesti kutsuttiin, huvitteli Rooman naisia, ja tribuuni -oli niin täydellisesti saanut Raimondin vaikenemaan ja sopimaan, -että kunnon piispa istui hänen erityisen pöytänsä ääressä -- ainoa, -jolle tuo kunnia suotiin. Silmän risteillessä noissa saleissa, se -sai nähdä nuot suojat täynnä jalosukuisia ja ritareita -- Italian -pääkaupungin oppineet ja kaunottaret Alppien takaakin saapuneitten -lähettilästen ja ylhäisten vieraitten joukossa -- eikä ainoastaan -tribuunin kohoamista tervehtineitten vapaavaltioitten edustajia, vaan -myöskin kopeitten tyrannien, jotka ensimmältä olivat pilkanneet hänen -röyhkeyttään, mutta nyt ryömivät hänen valtansa edessä. Siellä ei -ollut lähettiläitä ainoastaan Florensista, Siennasta, Arezzosta (joka -viimeksimainittu alistui tribuunin hallitukseen), Todista, Spoletosta -ja lukemattomista muista pienemmistä kaupungeista ja valtioista, vaan -myöskin olivat edustettuina synkkä ja peljätty Visconti, Milanon -ruhtinas, Ferraran Obizzo sekä Veronan ja Bolognan tyrannivaltijaat, -vieläpä kopea ja tarkkaälyinen Malatestakin, Riminin herra, jonka -käsi sittemmin hetkeksi lannisti Montrealin vallan, hänen Suuren -Komppaniansa etupäästä, oli jaloimman ylimyksensä lähettänyt. Johan -di Vico, aikakautensa pahin ja leppymättömin despootti, joka oli -jyrkästi uhmannut tribuunin aseita, oli nyt masentuneena ja nöyränä -itse saapuvilla; sekä Unkarin ja Neapelin edustajat yhdessä Baijerin ja -Böömin lähettilästen seurassa, joiden hallitsijat samana päivänä olivat -manatut Rooman tuomioistuimen eteen. Huiskuvat töyhdöt, jalokivien ja -kultakankaiden välke, silkkivaatteen kahina ja kultakannusten kilinä, -katoilta liehuvat liput, parville sijoitettujen soittoniekkojen -säveleet, kaikki loivat sellaisen vallan ja loiston kuvan -- sellaisen -ritarillisen hovinäytelmän -- jotta läänityskuninkaista mahtavin olisi -sitä katsellut säkenöitsevin silmin ja paisuvin sydämin. Mutta kaiken -tuon ihanuuden alku ja herra istuskeli alakuloisena ja hajamielisenä, -miettiväisin otsin muistellen yöllistä tapausta ja tuntien, että hänen -iloisinten vierastensa joukossa piilivät hänen murhanyrittäjänsä. -Sävelten hehun ja loistavan tungoksen keskellä hän tunsi petoksen -irvistävän vieressään, ja luurangon haamu, joka, niinkuin muinoinkin, -oli pakottamassa hirvittäviä kuoleman ajatuksia juhlivain mieleen, -pimensi viinin kirkkauden ja hyyti kimaltavan loiston. - -Juhlan ollessa ylimmillään Rienzin paaschi nähtiin pujahtelevan -vierasten joukossa ja kuiskuttelevan useille ylimyksille; jokainen -heistä kumartui syvään, mutta vaaleten hänen asiataan. - -"Herrani, Savelli", sanoi Orsini itsekin väristen, "reippaammin -käyttäytykää. Tämä tarkottaa kunnianosotusta eikä kostoa. Saitte -arvatenkin saman käskyn kuin minäkin." - -"Hän kutsuu -- kutsuu minua illallisille Capitoliin; ystävien -illanvietto -- (rutto hänen ystävyyteensä!) -- päivän puuhien perästä". - -"Samat sanat!" sanoi Orsini kääntyen Frangipanin puoleen. - -Ne jotka saivat nuot kutsut vetäytyivät syrjään ja kokoontuivat, -kiivaaseen neuvotteluun. Muutamat ehdottivat pakoa, mutta pako -oli tunnustus; heidän lukunsa, arvonsa ja heidän kauan kestänyt -turvallisuutensa rohkaisivat heitä ja he päättivät totella. Vanha -Colonna, ainoa kutsutuista ylimyksistä syytön, kieltäytyi kutsuista. - -"Turhia", sanoi hän äreästi, "tää riittää kyllä yhdeksi päivää! Sanokaa -tribuunille, että, ennenkuin hän rupeaa illalliselle, minä jo toivon -nukkuvani. Ei harmaapää tuollaista juhlakuumetta kestä." - -Rienzin tehdessä lähtöä varhain, sillä kemut jatkuivat aamuun asti, -Raimond, haluten päästä tiehensä sekä neuvottelemaan hengellisten -ystäviensä kanssa paaville lähetettävästä kertomuksesta, oli -lausumaisillaan jäähyväisensä, kun armoton tribuuni virkkoi hänelle -vakavasti: - -"Herrani, tarvitsemme teitä tärkeisin asioihin Capitoliin. Vangittu --- tutkinto -- kenties (hän lisäsi pahaenteisesti synkistyen) tuomion -_täytäntö_ odottaa meitä! Tulkaa." - -"Tosiaan, tribuuni", änkytti piispa, "tämäpä kummallinen tuomion -täytännön aika!" - -"Mennyt yö oli kummallisempi. -- Tulkaa." - -Noiden loppusanojen ääntämisessä oli jotakin, jota Raimond ei voinut -vastustaa. Hän huokasi, jupisi itsekseen ja seurasi tribuunia. Heidän -kulkiessaan poikki salien seura nousi seisomaan joka taholta. Rienzi -vastasi tervehdyksiin avosydämisen kohteliaisuuden ja valtaavan -hienotunteisuuden hymyllä ja kuiskeella. Ollen vielä nuori sekä uljas -ja jalo näöltään, jolle loistava vaatteus soi kaikki etunsa ja vielä -enemmän hänen otsassaan ja silmässään kuvaantuva henkinen voima, jota -tuon pimeän ajan vähemmän sivistyneet signorit ehdottomasti olivat -vailla -- hän säteili yli hovin arvokkaana muodostamaan ja soveliaana -hallitsemaan sitä; ja hänen luultu teutoonilaisista keisareista -polveutumisensa, josta hänen suureksi tultuaan yleisesti puhuttiin -ja oltiin varmoja ulkomailla, näytti muukalaisten herrojen silmissä -kieltämättä tulevan ilmi hänen olemuksensa majesteetissa ja hänen -esiintymisensä vapaassa herttaisuudessa. - -"Herra prefekti", sanoi hän eräälle synkännäköiselle, mustaan samettiin -puetulle henkilölle, mahtavalle ja röyhkeälle Johan di Vicolle, Rooman -prefektille, "iloitsemme nähdessämme niin jalon vieraan Roomassa, -ennen pitkään vastaamme kohteliaisuuteenne yllättämällä teidät omassa -palatsissanne. Ettekä tekään, signor (kääntyen Tivolin lähettilään -puoleen) ole kieltävä meiltä suojaa lehdoissanne, koskienne partailla, -ennen viininkorjuuta. Kun Rooma on suloiseen Tivoliin yhdistetty, niin -runottaretkin sopivat pois. Hakemuksenne on myönnetty, nuori Venoni, -neuvosto tunnustaa sen kohtuuden. Säästin uutiseni täksi päiväksi --- ettehän siitä minua moittine?" Nuot sanat kuiskattiin puolittain -teeskennellen eräälle arvoisalle porvarille, jota, huomaten olevansa -niin monen mahtavan seurassa, olisi haluttanut pujahtaa tiehensä -tribuunin näkyvistä; mutta tribuunin valtioviisaus oli osottaa -erityistä ja tarkkaa huomiota kaupan toimissa liikkuville. Kun hän, -viivyttyään hetkisen kauppiaan pateilla, kulki edelleen, niin vanhan -Colonnan pitkä vartalo sattui hänen silmäänsä. - -"Signor", sanoi hän, taivuttaen syvään päätänsä, mutta hieno ponsi -äänessä, "te ette jää pois täksi illaksi." - -"Tribuuni --" alkoi Colonna. - -"Ei mitään estelemisiä", keskeytti tribuuni ja läksi edelleen. - -Hän seisahtui hetkeksi pienen ryhmän luo yksinkertaisesti puettuja -miehiä, jotka huolellisesti tarkastivat häntä; ne olivat myös -oppineita ja Rienzin kohoamisessa ne näkivät jälleen todistuksen siitä -ihmeellisestä ja äkkiarvaamattomasta vallasta, jonka järki oli ruvennut -saamaan raa'asta voimasta. Näitten seurassa, ikäänkin heimolaishenkien -pariin päästyään, tribuunin otsalta hölleni kaikki ankaruus. -Onnellisempi, kenties, hänen elämänratansa -- vähemmän hämärä hänen -jättämänsä maine -- jos hänen pyrintönsä ja kantansa olisivat pysyneet -samoina kuin noitten miesten! - -"No, carissime!" sanoi hän yhdelle, jonka käsivarren hän veti -kainaloonsa -- "kuinka edistyy vanhain kirjoitusten selvittelemiset? -- -Puoleksi perillä? Hauskaa kuulla! Jutteleppas vaan niinkuin ennenkin -kanssani. Huomenna -- ei, eikä ylihuomenna -- mutta ensi viikolla -- -viettäkäämme rauhallinen ilta. Oodisi, rakas runoilijani, siirsi minut -Horaatsiuksen aikoihin; mutta ei ole minusta oikein, että hyljeksimme -kotimaista latinan tähden. Pudista vaan päätäsi! No, Petrarca on -puolellasi: hänen suuri epiikinsä liikkuu jättiläisaskelin -- niin -kuulin hänen ystävältään ja lähettiläältään -- tuossa hän onkin. -Laelius, siksihän Petrarca sinua kutsuu? Miten kuvailla ihastustani -hänen lohduttavasta, innostuttavasta kirjeestänsä! Voi! hän ei liiaksi -arvaa tarkotuksiani, mutta kyllä valtani. Tästä saamme toiste puhua." - -Hieno varjo pimensi tribuunin otsaa hänen sanottuaan nuot sanat, mutta -kulkien eteenpäin pitkä rivi ylimyksiä ja ruhtinoita kummallakin -puolen, hän saavutti jälleen tasamielisyytensä ja arvokkaisuutensa, -josta hän oli luopunut entisten vertaistensa parissa. Niin hän kulki -läpi tungoksen ja vähitellen katosi. - -"Hän käyttäytyy oivallisesti", sanoi joku, kun vieraat olivat -istuutuneet. "Huomasitteko tuota _meitä_ -- tuota kuninkaallista -olemistapaa?" - -"Mutta on myönnettävä että se on hänessä paikallaan", sanoi Viscontin -lähettiläs, "vähempi määrä ylpeyttä olisi ryömimistä hänen uijaan -hovikuntansa edessä." - -"Miksikä", sanoi muuan Bolognan professori, "miksikä tribuunia sanotaan -ylpeäksi. Minä en näe hänessä ylpeyttä." - -"Enkä minä", virkkoi joku varakas kultaseppä. - -Sillä aikaa kun tuollaisia ja vielä vastakkaisempia huomautuksia kuului -tribuunin poislähdettyä, hän saapui saliin, jossa Nina oli ylimmäisenä; -ja siellä hänen miellyttävä olentonsa ja rattoisat lausuntansa (_Suavis -colorataeque sententiae_ Petrarcan kertomuksen mukaan) voittivat -yleisempää suosiota naisilta kuin hän oli saanut osakseen heidän -herroiltaan, ja olivat, niinkuin aina tuollaisissa tiloissa, melkoisena -vastakohtana piispaparan tavanmukaisille ja hätäisille korulauseille. - -Mutta heti kun juhlamenot olivat päättyneet ja Rienzi noussut -ratsunsa selkään, hänen olentonsa muuttui synkäksi ja pahaenteiseksi -ankaruudeksi. - -"Vikaari", sanoi hän äkkiä piispalle, "saattanemme hyvin tarvita -läsnäoloanne. Tietäkää, että Capitolissa par'aikaa neuvosto istuu -tuomitsemassa salamurhaajaa. Viime yönä, ilman taivaan armoa, olisin -joutunut palkatun murhamiehen puukon uhriksi. Tiedättekö siitä mitään?" - -Ja hän kääntyi niin jyrkästi piispan puoleen, että pappiparka -hämmästyksestä ja kauhusta oli kirvota hevosensa seljästä. - -"Minä! --" sanoi hän. - -Rienzi hymyili. -- "Ei, hyvä herra piispa, näen ett'ette te ole -murhamiehen rotua. Mutta sitten: -- jott'en näyttäisi vaikuttavan omaan -asiaani, minä määräsin vangitun tutkittavaksi poissa ollessani. Tuossa -tutkinnossa (te huomasitte että minulle tuotiin kirje juhlan kestäessä) -minä --" - -"Kyllä, ja te vaalenitte." - -"Kenties; tuossa tutkinnossa, minä sanon, hän on tunnustanut, että -yhdeksän Rooman mahtavinta ylimystä oli hänen yllyttäjiään. _Ne tulevat -tänään luokseni illalliselle!_ -- Eteenpäin vikaari!" - - - - - - -VIIDES KIRJA. - -KÄÄNNE. - - - - - -I Luku. - -Tribuunin tuomio. - - -Nuot muutamat sanat, jotka tribuuni oli lausunut Tapani Colonnalle, -vaikka ne kiihottivat ylpeän ylimyksen raivoa, olivat senlaatuisia, -että hän harkitsi parhaaksi totella niitä. Hän siis määrättynä hetkenä -saapui Capitolin saliin yhdessä muitten kutsuttujen kanssa. Rienzi otti -heidät vastaan miellyttävämpänä kuin milloinkaan. - -He istuivat uhkeasti katettuun pöytään salaisen levottomuuden ja pelon -ahdistamina, nähdessään että, paitsi Tapani Colonnaa, ei ketään muuta -kuin salaliittolaisia oltu kutsuttu kemuihin. Rienzi, välittämättä -heidän äänettömyydestään ja hajamielisyydestänsä, oli tavallista -hilpeämpi -- Colonna-vanhus tavallista synkempi. - -"Pelkäämme, jalo herra Colonna, että olemme kutsuillamme vain -pahottanut mielenne. Ennen, muistaakseni, oli meidän helpompi saada -teidät hymyilemään." - -"Asemat ovat vaihtuneet, tribuuni, siitä kun te olitte minun -vieraanani." - -"Tuskinpa niin. Minä olen kohonnut, mutta te ette ole alennut. Öin -päivin saatatte häiritsemättä, rauhassa liikkua kaduilla, henkenne -on rosvoilta turvattu eikä palatsinne enää tarvitse salpoja eikä -varustuksia suojaamaan teitä omilta kansalaisiltanne. Minä olen -kohonnut, mutta _me kaikki_ olemme kohonneet -- barbaarisesta -sekamelskasta sivistyneeseen elämään! Herra Gianni Colonna, te, -jonka teimme Campagnan päälliköksi, ette kieltäydy juomasta maljaa -buono staton onneksi; emme epäile urhollisuuttanne, joskin sanomme -iloitsevamme, ettei Roomalla ole yhtään vihollisia, jotka saisivat -todistaa päällikkökuntonne." - -"Luullakseni", virkkoi vanha Colonna töykeästi, "saamme Böömistä ja -Baijerista yllinkyllin vihollisia, ennen kuin ensi oraat ovat vihantia." - -"Entä sitten", vastasi tribuuni tyynesti, "ennen muukalaiset viholliset -kuin kansalaiseripuraisuudet." - -"Kyllä, jos rahastossa löytyisi jotakin, mikä ei ole juuri luultavaa, -jos tällaisia juhlia paljon vietetään." - -"Olette ilkeä, herra", sanoi tribuuni, "ja sitä paitse olette -epäkohteliaampi Roomalle kuin meille. Kuka kansalainen olisi luopumatta -kullasta, ostaakseen mainetta ja vapautta?" - -"Minä tunnen Roomassa hyvin vähän sellaisia, jotka luopuisivat", -vastasi ylimys. "Mutta sanokaapa, tribuuni, te, joka olette tunnettu -omantunnon-mies, kumpi olisi valtiolle parempi -- ettäkö sen hallitsija -olisi liian säästäväinen, vai liian tuhlaavainen?" - -"Minä lykkään kysymyksen ystäväni Luca di Savellin ratkaistavaksi", -vastasi Rienzi. "Hän on suuri filosoofi ja pystyy selittämään -monimutkaisemmankin arvotuksen, minkä kohta alistan hänen neronsa -harkittavaksi." - -Ylimykset, joita suuresti oli hämmästyttänyt vanhan Colonnan rohkea -puhe, katsoivat kaikki Savelliin, joka vastasi paljoa maltillisemmin, -kuin oli odotettu. - -"Tuohon kysymykseen saatetaan vastata kahdella lailla. Sen miehen, joka -on _syntynyt_ hallitsijaksi ja joka halliten pelon varassa ylläpitää -muukalaista sotavoimaa, tulee olla kitsaan. Sen miehen, joka on _tehty_ -hallitsijaksi, joka mielistelee kansaa ja haluaisi hallita rakkauden -nojalla, on voittaminen sen suosio anteliaisuudella ja häikäseminen sen -oikut komeudella. Se on minun tietääkseni ollut tavallinen ohjesääntö -Italiassa, joka on jotakuinkin kokenut kaikellaista valtioviisautta."' - -Ylimykset yksimielisesti hyväksyivät Savellin vastauksen, paitsi vanha -Colonna. - -"Anna minulle anteeksi, tribuuni", sanoi Tapani, "jos en yhdy ystävämme -hovimiehen selitykseen, ja, vaikka kaikin kunnioituksin, olen sitä -mieltä että munkin karkea vaatteus, nöyryyden juhlapuku, paremmin -sinulle soveltuisi, kuin tuollainen pöyhkeä komeus, ylpeyden verho!" -Näin sanoen hän kosketti tribuunin purppuraviitan väljään, kullalla -päärmättyyn hijaan. - -"Vaiti, isä!" sanoi Gianni, Colonnan poika, punastuen vanhuksen -tarpeetonta karkeutta ja pelottavaa suoruutta. - -"Ei, ei laisinkaan väliä", sanoi tribuuni teeskennellen -välinpitämättömyyttä, vaikka huuli värisi, silmä iski tulta; sitten -hetken vaitiolon jälkeen hän jatkoi kamala hymy huulilla -- "jos -Colonnaa miellyttää munkin vaate, hän saa sitä kyllä nähdä tarpeekseen, -ennenkuin eroamme. Nyt, jalo herra Savelli, kuulkaa kysymystäni, siihen -tarvitaan kaikki terävyytenne. Onko valtion hallitsijan parempi olla -liian suopea vai liian oikeatuntoinen? Vetäkää henkeänne ennenkuin -vastaatte: menette tainnoksiin -- vaalenette -- vapisette -- peitätte -kasvonne! Petturi ja salamurhaaja, omatuntosi paljastaa sinut! Herrani, -auttakaa rikostoverianne ja vastatkaa kysymykseeni." - -"Ilmi tultuamme", sanoi Orsini hypäten pystyyn epätoivoisena, "emme -kukistu kostamatta -- kuole, tyranni!" - -Hän karkasi kohden Rienziä, joka myöskin oli noussut seisomaan, ja -suuntasi tikariniskun hänen rintaansa; terä lävisti purppuraviitan, -mutta luiskahti vahinkoa tekemättä sivulle -- ja tribuuni katseli -pettynyttä murhaajaa halveksivasti hymyillen. - -"Viime yöhön saakka en ollut uneksinutkaan että minun valtaviittani -alle tarvitsisi kätkeä haarniskaa", sanoi hän. "Hyvät herrat, olette -luettaneet minulle ikävän läksyn, minä kiitän teitä." - -Näin sanoen hän löi yhteen käsiään, ja salin perässä olevien -kaksoisovien äkkiä auettua nähtiin neuvoshuone, veripunaisella, -valkoraitaisella silkillä verhottu -- rikoksen ja kalman karva. Pitkän -pöydän ääressä istuivat neuvosmiehet, virkapuku yllään; syytettyjen -paikalla seisoi roistonnäköinen mies, jonka vieraat hyvin tunsivat. - -"Tuokaa Rodolf Saksilainen!" sanoi tribuuni. - -Rosvo astui kahden vartijan saattamana saliin. - -"Konna, _sinäkö_ meidät kavalsit!" sanoi joku Frangipaneista. - -"Rodolf Saksilainen rupeaa enimmän tarjoovalle", vastasi roisto -kauheasti irvistäen. "Te annoitte minulle rahaa, jotta olisin tappanut -vihollisenne; vihollisenne voitti, hän antaa minulle henkeni, ja henki -on parempi ottaa kuin kulta!" - -"Tunnustatte rikoksenne, jalot herrat! Äänettömiä! Mykkiä! Missä on -sukkeluutenne, Savelli? Missä ylpeytenne, Rinaldo di Orsini? Gianni -Colonna, tähänkö ritariutenne on tullut?" - -"Voi!" jatkoi Rienzi katkerin, intohimoisin äänin, "voi herrat -hyvät, eikö mikään voi teitä sovittaa -- ei itseeni, vaan Roomaan? -Missä on ollut minun pattoni teitä ja teikäläisiä vastaan? Rosvot -tiessään (syyttäjänne kaltaiset) -- linnotukset riisuttuina -- laki -puolueettomana -- kuka, kaikissa Italian hurjissa mullistuksissa, -kansasta lähtenyt mies, on vähemmän myöntynyt sen väkivaltaisuuteen? -Ei ropoakaan teidän arkuistanne ole liikuttanut kevytmielinen -valta, -- ei hiuskarvaakaan päästänne kohdannut yksityinen kosto. -Te, Gianni Colonna, osananne kunnianosotuksia, päällikönvirkoja -- -te, Alfonso di Frangipani, hallussanne ruhtinaskuntia -- muisteliko -tribuuni ainoatakaan loukkausta, jonka hän kärsi plebeijinä? Syytätte -minua ylpeydestä; oliko minun vikani, että ryömitte ja matelitte -valtani edessä -- imarre huulilla, sydämissä myrkky? Ei, minä -en loukannut teitä; myöntäkää maailman tiedoksi että minussa te -tähtäsitte vapautta, oikeutta, lakia, järjestystä, Rooman uudistettua -suuruutta ja palautettuja oikeuksia! Niitä, tuota yleisellistä ja -kuolematonta -- ei tätä haurasta runkoa -- teidän iskunne tavotti, -- -niiden jumalallisuuden kautta te olette hukassa, -- niiden loukatun -majesteetin tähden -- rikokselliset ja uhrit -- teidän täytyy kuolla!" - -Nuot sanat sanottuaan ääneltään ja olennoltaan muinaisen kaupungin -ylevimmän hengen kaltaisena, Rienzi majesteetillisin askelin kulki -neuvossaliin. - -Koko yöksi jätettiin salaliittolaiset tuohon huoneesen, ovet lukittuina -ja vartioittuina; juhla-ateria oli paikoillaan, ja sen komeus vierasten -mielialan omituisena vastakohtana. - -Kuinka erilaisia Ranskan ja Englannin ritarillisiin ylimyksiin verraten -olivat nuot viheliäiset rikolliset, joiden alakuloisuuden ja epätoivon -historioitsija on kuvannut inhottavan valjuun karvaan. Vanha Colonna -yksin säilytti rajun ja vallitsevan luonteensa. Hän samosi kuin -leijona häkissään edestakasin huoneessa päästellen kovaäänisiä ja -kiukkuisia uhkauksia ja jyskytteli nyrkillään ovea vaatien ulospääsyä -ja vakuuttaen paavin kostoa. - -Päivä sarasti, verkalleen ja harmaana, yli tuon kuolon tuskissa -kamppailevan joukkion; ja kun he viimeisen tähden hälvetessä -murheellisesta näköpiiristä, kolkon ja toivottoman taivaan valossa -katsahtivat toistensa, kauhusta ja pelvosta melkein aaveenkaltaisiin -kasvoihin, Capitolin iso kello päästi säveleen, jonka he hyvin tunsivat -kuolonsoitoksi! Silloin ovi aukeni ja surullinen ja synkkä kulkue -fransiskaanimunkkeja astui huoneesen, yksi kullekin ylimykselle! Tuon -nähdessään, niin kerrotaan, valtasi salaliittolaiset niin suuri kauhu, -että se jähmetytti heidän puhumiskykynsä. Suurin osa vihdoin, huomaten -kaiken toivon turhaksi, antautui rippi-isiensä haltuun. Mutta kun -Tapanille määrätty munkki lähestyi tuota intohimoista vanhusta, hän -viittasi kärsimättömästi kädellään ja sanoi: "Älä kiusaa minua! Älä -kiusaa minua!" - -"Valmistaudu, poikani, hirveään hetkeen." - -"Poika, todellakin!" virkkoi ylimys. "Minä olen kylläksi vanha -sinun isoisäksesi; ja kerro muuten sille, joka sinut lähetti, etten -ole valmis kuolemaan, enkä tahdo valmistua! Olen päättänyt elää -vielä kaksikymmentä vuotta ja kauemminkin, ellen kuolettavasti ole -kylmettynyt tänä kirottuna yönä." - -Tuona hetkenä kuului huuto, joka tuntui järkyttävän Capitolin -perustuksia, ja kansa kiljui kuin yhdestä suusta: - -"Kuolema kapinoitsijoille! -- kuolema! kuolema!" - -Sillä aikaa kun tuo tapahtui salissa, tribuuni astui kammiostaan, jossa -hän oli oleskellut puolisonsa ja sisarensa kanssa. Toisen jalo luonne, -toisen kyyneleet ja murhe (nähdessään kihlattunsa perheen tuhottavan -yhdellä iskulla), eivät olleet vaikuttamatta tosin ankaraan ja -oikeatuntoiseen, mutta luonnostaan verta kammovaan mielenlaatuun sekä -sydämeen, jolle ylevimmät kostonlajit eivät olleet outoja. - -Hän astui neuvostoon, joka yhäti istui, otsa tyynenä vieläpä silmä -iloisena. - -"Pandulfo di Guido", hän sanoi tuolle porvarille, "olette oikeassa; -puhutte kuin mies ja isänmaanystävä, sanoessanne, että jos yhdellä -iskulla, vaikkapa syystäkin, katkaisisimme Rooman jaloimmat päät, se -saattaisi valtion vaaraan, tuottaisi purppurallemme poistamattoman -tahran ja yhdistäisi Italian ylimystön vastaamme." - -"Se, tribuuni, oli minun mielipiteeni, vaikka neuvosto päätti toisin." - -"Kuulkaa kansan huutoja, ette voi lepyttää sen oikeutettua -kiivastusta", sanoi kansanmielinen Baroncelli. - -Neuvoston jäsenten joukosta kuului hyväksymisen ääniä. - -"Ystäväni", sanoi tribuuni ylevän ja vakavan näkösenä, "älkäämme antako -jälkimaailman sanoa että vapaus on verenhimoinen; seuratkaamme suuren -Vapahtajamme esimerkkiä ja olkaamme armeliaita! Olemme voittaneet -- -olkaamme nöyriä: olemme pelastuneet -- antakaamme anteeksi!" - -Tribuunin puhetta kannatti Pandulfo ynnä muutamat leppeät ja -maltilliset miehet; ja lyhyen mutta kiivaan keskustelun perästä Rienzin -vaikutus pääsi voitolle ja kuolemantuomio kumottiin, mutta pienellä -enemmistöllä. "Ja nyt", sanoi Rienzi, "olkaamme enemmän kuin oikeutta -noudattavia, olkaamme jalomielisiä. Puhukaa -- ja rohkeasti. Olenko -mielestänne ollut liian kova, liian kopea noille itsepintaisille -sieluille? Luen vastauksen otsaltanne! -- Olen! Luuleeko joku teistä -että tämä minun vikani lienee yllyttänyt heitä tuohon pimeään kostoon? -Luuleeko joku teistä että heissä on ihmiselimen luonto, niinkuin -meissä, -- että heihin pystyy ystävällisyys, että heitä jalomielisyys -liikuttaa -- että heiltä riisuu aseet sellainen kosto, jonka -kristillinen laki käskee kostamaan jaloille vihamiehille?" - -"Minusta" sanoi Pandulfo hetken äänettömyyden perästä, "ei ole -ihmisluonnon mukaista, jos nuot miehet, jotka armahdatte, noin -rikottuaan ja noin ilmitultuaan, jälleen vainoovat henkeänne." - -"Minun mielestäni", sanoi Rienzi, "on tehtävä enemmänkin kuin annettava -anteeksi. Ensimmäinen suuri Caesar, milloin hän ei musertanut -vihollistaan, koetti tehdä hänestä ystävän --" - -"Ja sai surmansa tuossa yrityksessä", sanoi äkkiä Baroncelli. - -Rienzi sävähti ja vaaleni. - -"Jos haluatte pelastaa nuot kurjat vangitut, on parasta olla -odottamatta, kunnes roistoväen raivo käy mahdottomaksi hillitä", -kuiskasi Pandulfo. - -Tribuuni havahti aatoksistaan. - -"Pandulfo", sanoi hän yhtä hiljaa: "sydämeni on täynnä aavistuksia -- -käärmeen sikiöt ovat kädessäni -- enkä muserra niitä -- ne saattavat -pistää minut kuoliaaksi armeliaisuuteni palkaksi -- se on niitten -vaisto! Ei väliä; eipä sitten sanota että Rooman tribuuni niin monella -ihmishengellä osti oman turvallisuutensa, eikä hautakiveeni kirjoiteta: -'Tässä lepää raukka, joka ei uskaltanut anteeksi antaa'. -- Hei, -upseerit, ovet auki! Hyvät herrat, julistakaamme vangituille tuomio." - -Rienzi istui tuolilleen pöydän päähän, vasta nousseen auringon luodessa -säteitään veripunaiseen seinään, joista huoneesen tuodut ylimykset -luulivat lukevansa kohtalonsa. - -"Hyvät herrat", sanoi tribuuni, "te olette Jumalan ja ihmisten lakia -loukanneet, mutta Jumala opettaa ihmisille, kuinka on armahdettava. -Tietäkää kerrankin että elämäni on taijottu. Eikä se, jonka taivas -korkeita tarkotuksia varten mökistä ylensi kansan valtaistuimelle, -ole näkymätöntä ja korkeampaa suojelusta vailla. Jos perinnöllisiä -yksinvaltiaita on pidettävä pyhinä, kuinka paljoa enemmän sitä, jonka -valtaan Jumalan käsi on kirjoittanut todistuksensa! Niin, sitä, joka -henkii vaan maansa hyväksi, jonka suuruus on maansa lahja, jonka elämä -on maansa vapaus, vartioitsevat oikeuden henget ja miekkakätisten -serafiimein unettomat silmät! Oppikaa äskeisen yrityksenne tyhjiin -raukeamisesta ja nykyisestä vaarastanne tukahuttamaan kiukkunne -minuun, pitäkää arvossa lakeja, kunnioittakaa kaupunkinne vapautta ja -uskokaa, ettei missään valtiossa ole jalompaa nähtävää kuin miehet, -jalosukuiset kuin te -- patriicein loistava luokka -- käyttäessänne -mahtinne kaupunkinne turvaksi, rikkautenne sen tieteitten ja taiteitten -elvyttämiseksi, ritarillisuutenne sen lakien suojaksi! Ottakaa takasin -miekkanne -- ja ensimmäinen mies, joka loukkaa Rooman vapautta, -_hänestä_ tulkoon uhrinne, vaikkapa tuo uhri olisi tribuuninne. Teidän -asianne on tutkittu -- teidän tuomionne laskettu. Uudistakaa valanne, -luopuvanne kaikesta vihollisuudesta, salaisesta tai julkisesta, Rooman -hallitusta ja viranomaisia vastaan, niin saatte anteeksi -- olette -vapaat!" - -Hämmästyneinä, huumaantuneina ylimykset vaistomaisesti taivuttivat -polvensa; munkit, jotka olivat heidät ripittäneet, lukivat määrätyn -valankaavan; ja värittömin huulin jupistessaan noita juhlallisia -sanoja, he kuulivat ulkoa rahvaan huudot, jotka vaativat heidän -vertansa. - -Noitten menojen päätyttyä tribuuni astui juhlasaliin, josta päästiin -parvekkeelle, mistä hänen oli tapana puhua kansalle: eikä milloinkaan, -kenties, hänen ihmeellinen valtansa kuulijakunnan intohimojen yli ollut -tarpeellisempi eikä loistavammin tullut ilmi, kuin tuona päivänä; -sillä kansan raivo oli korkeimmillaan, ja kauan kesti ennenkuin hänen -onnistui sivuuttaa se. Mutta ennenkuin hän lopetti, jokainen tuon -hurjistuneen meren aalto oli viihdytetty. -- Puhuja oli elämänsä -varrella tuossa samassa paikassa elävä hetken, jolloin hän sai anella -armoa hengelle, jalommalle kuin nuot nyt pelastamansa -- ja anella -menestyksettä ja turhaan! - -Niin pian kun tribuuni huomasi suotuisan hetken tulleeksi, ylimykset -päästettiin parvekkeelle; -- noitten tuhansien hiiskumattomina -läsnäollessa, he juhlallisesti sitoutuivat suojelemaan buono statoa. -Ja näin aamu, josta näytti heidän mestauspäivänsä vähenevän, sai nähdä -heidän sopivan kansan kanssa. - -Väkijoukko hajosi, enemmistö mielihyvissään ja rauhallisena, -- -älykkäimmät pahoillaan ja tyytymättöminä. -- - -"Hän vaan yllyttää savua ja liekkejä, joita hän ei kykene -tukahuttamaan", mutisi Cecco del Vecchio, ja sepän lause kävi -sananparreksi ja ennustukseksi. - -Sillävälin tribuuni, joka ainakin tiesi ylevämmän suunnan valinneensa, -lähti neuvostosta ja vetäytyi kammioon, jossa Nina ja hänen sisarensa -odottivat häntä. Nuot ihanat naiset olivat hellimmällä ystävyydellä -kiintyneet toisiinsa. Heidän erilaiset sekä luonteen- että -muodonominaisuutensa näyttivät vastakkaisuuksillaan enentävän kummankin -suloa, aivan kuin taitehikkaassa jalokivikoristeessa helmet ja timantit -suovat toisilleen kauneutta. - -Irenen kääntäessä kalpeat kasvonsa ja kyyneleiset silmänsä povesta, -josta hän oli etsinyt tukea, tuo arka sisar, huolehtiva, epäilevä, -tarkkaava: -- uljas puoliso, toivorikas ja varma, ikäänkuin hän -ei milloinkaan olisi luottamatta Rienzinsä aikeisin ja mahtiin -- -nuot vastakohdat olisivat luoneet maalarin eteen arvokkaan Lemmen -olennoiman, joka kaikkea toivoi, ja Lemmen, joka kaikkea pelkäsi. - -"Iloitse, sisareni", sanoi tribuuni huomaten ensiksi Irenen rukoilevan -katseen, "ei hiuskarvaakaan ole loukattu niitten päästä, jotka -ylpeilevät lemmittysi nimestä. -- Kiitos Jumalan", jatkoi hän, kun -sisar huudahtaen heittäytyi hänen syliinsä, "että tuo salaliitto -tähtäsi minun henkeäni! Jos se olisi toista roomalaista tarkottanut, -armo olisi ollut rikos! Armaani, rakastakoon Adrian sinua puoleksikin -niin paljon kuin minä; eipä, siskoni ja lapseni, kenkään voi tuntea -lempeätä sieluasi niinkuin se, joka on valvonut sen vieressä, siitä -saakka kuin sen ensimmäinen kukka puhkesi auringolle. Veliparkani! -eläisi hän, teidän neuvostonne olisi hänenkin; ja minusta tuntuu -kuin hänen jalon henkensä kuiskauksesta usein ottaisi poistuakseen -tuo karkeus, joka on paaduttaa omani. Nina, kuningattareni, -tenhottareni, muistuttajani -- samoin sinunkin sydämesi, miehuullinen -onnettomuudessa, olkoon naisellinen menestyksessä, ja ole Irenen kanssa -maan päällä minulle, mikä veljeni on taivaassa." - -Tribuuni, väsyneenä yöllisistä ponnistuksista, lähti muutamaksi -hetkeksi levolle; ja kun Nina kietoen kätensä hänen kaulaansa -tarkasteli hänen jaloa muotoansa -- huolet asettuivat, kunnianhimo -vaikeni, sen rauhassa oli melkein jotakin taivaallista. Ja sellaisen -hekumallisen ylpeyden kyyneleet, joita nainen vuodattaa unelmainsa -sankarin tähden, täyttivät hänen puolisonsa silmät, hänen sydämensä -syvimmässä hiljaisuudessa riemuitessaan enemmän yksinomaisesta -etuoikeudestaan noihin rauhallisiin hetkiin, kuin kaikessa loistossaan, -johon hänen puolisonsa kohtalo oli kohottanut hänet, ja jota -ylentämään ja nauttimaan hänen luontonsa teki hänen soveliaaksi. -Tuona yksinäisenä ja rauhallisena hetkenä hän mielisteli sydäntänsä -valvovan unelmilla, huikentelevammilla kuin nukkuneen; ja hän kuvitteli -itselleen pitkällistä kunniarikasta elämänrataa ja ylevää, rauhallista -poistumista, jotka olivat tulevat hänen puolisonsa osaksi. - -Ja hänen noin valvoessaan ja noin uneksiessaan, pilvi, joka ei vielä -ollut miehen kämmentä suurempi, pimensi taivaanrantaa kohtalon, jonka -päivänpaiste oli melkein mennyttä! - - - - -II Luku. - -Pako. - - -Uhitellen ylpeässä sydämessään, niinkuin orhi uhittelee kuolaimistaan, -vanha Colonna saapui palatsiinsa. Hänestä, joka oli syytön -sukulaistensa ja kumppaniensa yrittämään rikokseen, koko tuo yöllinen -ja aamullinen kohtaus näytti vaan häpäisemistä ja nöyryytystä -tarkottavan. Tuskin ehdittyään palatsiinsa hän käski luotettavimmat -kurjeerinsa olemaan valmiina tottelemaan hänen määräyksiään. "Tuo -Avignoniin", sanoi hän itsekseen päätettyään paaville kirjoittamansa -kirjeen. -- "Katsotaanpas, eikö Colonnain mahtavan suvun ystävyys -paina enempää kuin tuon roistoväen narrin joutava kannatus. -- Tuo -Palestrinaan -- sitä kalliota ei valloteta! -- Tuo Johan di Vicolle, -häneen saattanee luottaa, vaikka hän onkin petturi! -- Tuo Neapeliin; -Colonnat kieltävät tribuunin lähettilään, ellei hän luovu toimestaan ja -kiiruhda tänne, ei lempijänä vaan sotilaana! -- Ja tuo tavatkoon Walter -de Montrealin. Kelpo lähetin hän pani tulemaan tänne, mutta kaikki -annan anteeksi -- kaikki, tuhannesta peitsestä." Ja vapisevin käsin -solmitessaan silkkinauhoja kirjeitten ympärille hän käski paaschinsa -kutsumaan pöytäänsä seuraavaksi päiväksi kaikki signorit, jotka olivat -olleet hänen seurassaan edellisenä yönä. - -Ylimykset saapuivat -- paljoa enemmän raivoissaan anteeksisaannin -häpeästä, kuin kiitollisina armolahjasta. Pelko yhdistyi heidän -ylpeyteensä; ja väkijoukon huutojen ja munkkien valitusten vielä -soidessa heidän korvissaan, he päättivät että yhteinen vastarinta -vaan saattoi turvata heidän henkensä ja kostaa heidän häväistyksensä. -Heistä tribuunin julkinen armonanto oli vaan yksityisen koston -peittelemistä. Sen he uskoivat, että Rienzi ei uskaltanut tuhota heitä -päivän valossa; unho ja anteeksianti näyttivät heistä keinoilta, millä -tuutia heidän valppauttaan ja samalla lannistaa heidän ylpeyttään, ja -rikoksen ilmitulon tieto riisti heiltä kaiken turvallisuuden toivon. -Heidän oman palkkaamansa salamurhaajan käsi saatettiin kääntää heitä -itseänsä vastaan, tahi he saatettiin surmata yksitellen, niinkuin sen -ajan tyrannien tapa oli. Omituista kyllä, Luca di Savelli kiihkeimmin -vaati että kapina heti oli nostettava. Kuolemanpelko teki pelkurista -urhoollisen. - -Kykenemättä ymmärtämään tribuunin romantillista jalomielisyyttä, -ylimykset tulivat yhä levottomammiksi, kun Rienzi seuraavana päivänä -kutsui heidät, yhden erältään, yksityisesti luokseen, antoi heille -lahjoja ja pyysi heitä unhottamaan entiset: pahoillaan pikemmin -itse kuin heidän tähtensä, sekä jakeli heille uusia virkoja ja -kunnianosotuksia. - -Luonnosta kuninkaallisen sydämensä hullutellessa hän ei luullut -mitään keskiväliä olevan olemassa ja uskoi luottamuksella ja -suosionosotuksilla voivansa musertaa vihamielisyyden, jota hän ei -tahtonut tukahuttaa kuolemalla. Jos kuninkaaksi syntynyt olisi -perittyihin alamaisiinsa nähden siten menetellyt, tuo olisi saattanut -onnistua; mutta herrojensa yli äkkiä kohonneen jalomielisyys on vaan -loukkaavaa röyhkeyttä. Rienzi tuossa ja ehkä itse anteeksiannossaan -teki onnettoman _valtiotaidon_-erehdyksen, jota jonkun Viscontin -tahi myöhempinä aikoina jonkun Borgian pimeä oveluus ei koskaan -olisi päästänyt viakseen. Mutta se oli loistavan ja suuren hengen -erehdys. Nina istui palatsin suuressa salissa -- oli Rooman naisten -vastaanottopäivä. - -Vierasten luku oli niin paljoa tavallista vähempi, että häntä -kummastutti, ja saapuneitten olemuksessa hän luuli huomaavansa -kylmyyttä ja pakkoa, mikä hiukan koski hänen turhamaisuuteensa. - -"Toivon, ett'emme ole loukannut Signora Colonnaa", hän sanoi Giannin, -Tapanin pojan puolisolle. "Hänen käyntinsä ovat tuottaneet kunniaa -saleillemme, kaipaamme suuresti hänen arvokasta seuraansa." - -"Signora, puolisoni äiti voi pahoin!" - -"Pahoinko? Lähetämme hänelle parempia uutisia. Tuntuu kuin olisimme -hyljätty tänään." - -Puhuessaan hän huolimattomasti pudotti nenäliinansa -- Colonnan ylpeä -puoliso ei kumartunut -- ei ainoakaan käsi liikahtanut; tribunessa -näytti hetkisen kummastelevan ja käyvän hämilleen. Liidättäessään -katseensa läpi seuran, hän huomasi monien, jotka hän tiesi Rienzin -vihamiesten puolisoiksi, kuiskaelevan keskenään merkitsevin -silmäyksin, ja yhtä useampi pahansuopa pilkkahymy oli nähtävissä hänen -nöyryytyksestään. Hän tointui heti ja sanoi signora Frangipanille -hymyillen: "pääsemmekö hauskuudestanne osalliseksi? Näytti juolahtaneen -mieleenne jokin hupainen ajatus, jota olisi synti olla päästämättä -kaikkien tiedoksi." - -Näin puhuteltu keveästi punastui ja vastasi: "ajattelimme, signora, -että, jos tribuuni olisi ollut saapuvilla, hänen ritarilupauksensa -olisi nyt ollut koetuksessa." - -"Kuinka, signora?" - -"Hänen suloinen velvollisuutensa olisi ollut auttaa hätääntynyttä." Ja -signora katsahti nenäliinaan, joka yhä oli lattialla. - -"Minua siis tarkotti, signorat, tuo ylönkatse", sanoi Nina nousten -majesteetillisena seisomaan. "En tiedä, ovatko herranne yhtä rohkeita -tribuunille, mutta sen minä tiedän, että tribuunin puoliso ei ole -pahoillaan, jos vast'edes pysytte poissa. Neljä vuosisataa sitten -Frangipani-niminen hyvin saattoi taipua kumartumaan Rasellin edessä; -tänä päivänä roomalaisen patriicin puolison tulisi myöntää etusija -Rooman ensimmäisen virkamiehen puolisolle. Minä en pakota teidän -kohteliaisuuttanne, enkä etsi sitä." - -"Olemme menneet liian kauas", kuiskasi joku naisista naapurilleen. -"Kenties ei tuo yritys onnistu; silloin --" - -Tribuunin äkkinäinen tulo katkasi pitemmät puheet. Hän oli kiireissään -ja hänen otsaansa synkistivät nuot rypyt, joita ei kukaan milloinkaan -nähnyt peljästymättä. "Kuinka, ihanat naiset!" sanoi hän luoden -silmänsä nopeasti ympäri huoneen, "te ette ole vielä hyljänneet -meitä. Pyhän ristin kautta, herranne mielistelevät rehellisyyttämme -jättäessään meille noin suloisia panttivankeja, tai muuten Jumal'avita, -he ovat kiittämättömiä aviomiehiä. Niin", sanoi hän kääntyen äkkiä -Gianni Colonnan puolison puoleen, "teidän miehenne on paennut -Palestrinaan, teidän, signora Orsini, Marinoon, hänen mukanaan ylkänne, -ihana Frangipanin morsio, -- tulitte tänne siksi, että --. Mutta te -olette turvassa sanaltakin!" - -Tribuuni vaikeni hetkeksi, nähtävästi koettaen hillitä itseänsä -huomatessaan peljästyksen, jonka hän oli saanut aikaan -- hänen -silmänsä kohtasivat Ninan, joka unhottaen äskeisen kiivastuksensa -tarkasteli häntä huolestunein katsein. "Niin", sanoi hän, "sinä -ehkä olet ainoa tässä ihanassa seurassa, joka et tiedä, että nuot -korkeasukuiset, jotka äsken kirvotin pyövelin kourista, ovat toisen -kerran valapattureina. Yön hiljaisuudessa he ovat jättäneet kotinsa ja -kuuluttajat paraikaa julistavat heidät pettureiksi ja kapinoitsijoiksi. -_Rienzi ei anna enää kellekään anteeksi_!" - -"Tribuuni", huudahti signora Frangipani, jonka suonissa oli enemmän -kylmäverisyyttä kuin koko hänen suvussaan, "jos minä olisin sinun -sukupuoltasi, niin viskaisin nuot sanat, petturi ja kapinoitsija, jotka -miehestäni sanoit, vasten omia kasvojasi! -- Korska mies, paavi on tuon -tehtävän pian tekevä!" - -"Herrallennepa on suotu kyyhkyläinen, kaunokaiseni", sanoi tribuuni -ylönkatseellisesti. "Älkää peljätkö naiseni, niin kauan kuin Rienzi -on elossa, hänen verivihollisensa puoliso on turvattu ja kunniassa. -Kansa on tuokion kuluttua oleva täällä, vahtimiehemme saattavat teidät -rauhassa kotiin, tai tämä palatsi olkoon teidän suojanne -- sillä minä -varotan teitä, teidän herranne ovat syöksyneet suureen vaaraan. Ja -ennen kuin montakaan päivää on ehtinyt kulua, Rooman kadut saattavat -olla tulvillaan verta." - -"Suostumme tarjoukseenne, tribuuni", sanoi signora Frangipani, johon -tribuunin menettely koski ja vaikutti kunnioitusta. Ja puhuessaan -hän laskeutui polvelleen, poimi ylös nenäliinan ja tarjoten sitä -kunnioittaen Ninalle sanoi: "signora, antakaa minulle anteeksi. Minä -yksin näistä läsnäolevista kunnioitan teitä enemmän vaarassa kuin -ylpeydessänne." - -"Ja minä", vastasi Nina, nojautuen luottavaisella sulolla Rienzin -käsivarteen, "minä vastaan: jos vaaraa on olemassa, sitä enemmän -tarvitaan uljuutta." - -Koko päivän ja yön soi Capitolin iso kello. Mutta seuraavan aamun -koettaessa oli kokoontuneitten joukko hajanainen ja harva; suuri -peljästys ylimysten paosta oli vallannut kansan sydämet, ja Rienziä -katkerasti ja ääneen, syytettiin siitä, että hän oli säästänyt -heitä tuota onnettomuutta aikaan saamaan. Tuona päivänä huhuja -oli liikkeellä; tyytymättömät enimmäkseen pysyivät kotonaan tai -kokoontuivat välinpitämättömiin, toimettomiin joukkioihin. Seuraava -päivä valkeni; sama uneliaisuus vallalla. Tribuuni kutsui neuvostonsa -(joka oli eduskunnallinen kokous). - -"Lähdemmekö liikkeelle", sanoi hän, "niine harvoine, jotka tahtovat -Rooman lippua seurata?" - -"Aikaamme", sanoi Pandulfo, joka, vaikka luonnostaan arka, hyvin -tunsi kansan mielialan ja sentähden oli tarkkanäköinen neuvonantaja. -"Pysykäämme alallamme; odotelkaamme, kunnes kapinoitsijat ryhtyvät -johonkin pirulliseen väkivaltaisuuteen, silloin kiukku yhdistää -epäröivät ja kosto johtaa heitä." - -Se oli neuvoston päätös. Jotta viivyttelemisellä näyttäisi olevan -arvokkaat syynsä, sanansaattajia lähetettiin Marinoon, johon suurin osa -ylimyksiä oli paennut, käskemään heitä heti palaamaan. - -Samana päivänä, jolloin Rienzille tuotiin kapinoitsijain kopea kielto, -saapui pakolaisia kaikista Campagnan ääristä. Talojen poltot -- -luostarien ja viinitarhojen hävitykset -- karjojen ja hevosten ryöstöt --- todistivat ylimysten sodankäyntitapaa ja saivat eloa toimettomiin -roomalaisiin, näyttämällä mitä armoa heidän itse sopi odottaa. Illalla -roomalaiset omasta ehdostaan riensivät Capitolin edustalle: -- Rinaldo -Orsini oli anastanut aivan Rooman läheisyydestä linnotuksen ja pistänyt -tuleen tornin, josta liekit näkyivät kaupunkiin saakka. Tornin asukas, -korkeasukuinen vanha leskivaimo, oli palanut elävältä. Silloin nousi -hurja huuto -- ääretön kiukku -- silmitön raivo. Toiminnan hetki oli -lyönyt. - - - - -III Luku. - -Taistelu. - - -"Olen nähnyt unen", huudahti Rienzi, hypäten vuoteestaan. -"Leijonamielinen Bonifacius, Colonnain vihollinen ja uhri ilmestyi -minulle luvaten voittoa. Nina, valmista laakeriseppele! tänäpäivänä on -voitto meidän!" - -"Rienzi, tänäpäivänäkö?" - -"Niin, kuule kelloa -- kuule torventoitotusta. Kuulenpa valkean -sotaorhini kärsimättömänä tömistelevän! Suutele minua, Ninani, -ennenkuin varustaun voittoon -- maltappas -- lohduta Irene-rukkaa, älä -laske häntä näkyviini -- hän itkee sitä, että viholliseni ovat hänen -ylkänsä heimoa; en voi kestää hänen kyyneleitänsä, olen vaalinut häntä -hänen kätkyessään. Tänä päivänä pysyköön heikkous poissa hengestäni! -Konnat, kaksinkertaiset valapatot! Kesyttymättömät hukat -- kohtaanko -kerrankin teidät miekka miekkaa vastaan? Pois, suloinen Nina, Irenen -luokse! Adrian on Neapelissa, ja vaikka hän olisi Roomassa, Irenen -lemmitty on pyhä, olkoon hän sata kertaa Colonna." Tribuuni lähti -pukuhuoneesensa, missä paaschit ja kamaripalvelijat odottelivat, hänen -sota-asunsa valmiina. "Kuulin vakoojiltamme", sanoi hän, "että he ovat -porttiemme edustalla ennen puolta päivää -- neljätuhatta jalkamiestä, -seitsemänsataa ratsastajaa. Antakaamme heille kunnon tervetulijaiset, -hyvät herrat. Mitä, Angelo Villani, sievä paaschini, miksikä et ole -emäntäsi luona?" - -"Tahtoisin mielelläni nähdä, kuinka sotilas varustautuu Roomaa -puolustamaan", sanoi poika, poikamaisen mahtipontisena. - -"Jumala sinua siunatkoon, lapseni, niin puhuu Rooman oikea poika!" - -"Ja signora sanoi että pääsen hänen turvajoukkonsa mukana porteille, -kuulemaan uutisia --" - -"Ja voitonsanaa saattamaan -- pääset. Mutta älköön laskettako sinua -nuolten kantomatkan piiriin. Mitä, Pandulfoni, sinä sotisovassa?" - -"Rooma tarvitsee joka miehen", sanoi porvari, jonka heikkoja hermoja -yleinen innostus oli karaissut. - -"Niin -- ja minä olen jälleen ylpeä siitä että olen roomalainen. Nyt, -hyvät herrat, ylleni dalmaticum: tahtoisin, että jokainen vihollinen -tuntisi Rienzin, ja, sotajoukkojen Jumala auttakoon, taistellessani -keisarillisen kansan etupäässä, minulla on oikeus keisarilliseen -vaatteukseen. Ovatko munkit valmiina? Porteille marssiessamme -laulettakoon juhlallista hymniä -- niin läksivät esi-isämme taisteluun." - -"Tribuuni, Johan di Vico on saapunut puolustamaan buono statoa sata -ratsumiestä muassaan." - -"Onko! -- Sitten on Herra pelastanut meidät yhdestä vihollisesta ja -suonut tyrmillemme petturin! -- Anna tänne tuo lipas, Angelo. -- Niin --- ole tarkkaavainen! Pandulfo, lue tämä kirje." - -Porvari luki hämmästyen kavalan prefektin vastauksen Colonnan kirjeesen. - -"Hän lupaa Colonnalle taistelun kuluessa karata hänen puolelleen -prefektin lippu mukanaan", sanoi Pandulfo. "Mitä on tehtävä?" - -"Mitäkö? Ota sinettini -- tuossa -- toimita hän heti Capitolin -vankilaan. Käske hänen miehiänsä jättämään Rooma ja sano heille, -että, jos he huomataan olevan tekemisissä ylimysten kanssa, heidän -päällikkönsä on kuoleva. Lähde -- toimita tuo silmänräpäystäkään -viivyttelemättä. Sillä aikaa lähden kappeliin messua kuulemaan." - -Tunnin kuluttua roomalainen sotajoukko -- laaja, sekalainen -- -vanhuksia ja poikia ynnä parhaassa ijässä olevia miehiä, marssi San -Lorenzon porttia kohti; sen luvusta, joka nousi kahteenkymmeneen -tuhanteen jalkamiehiä, ei kuudetta osaakaan saatettu pitää -sotakuntoisena; mutta ratsuväki oli hyvin varustettu ja sen muodosti -alempi aatelisto ja varakkaammat porvarit. Niitten etupäässä ratsasti -tribuuni täydessä sota-asussa, kypärissä hopeaisista tammen ja -oliivin lehdistä sommiteltu seppele. Hänen edessään liehui Rooman -suuri kirkkolippu, ja koko tuon väenpaljouden etupäässä kulki joukko -munkkeja P. Fransiskuksen veljeskunnasta, laulaen pitkäveteistä hymniä, -jonka jokaisen värsyn lopussa aseitten kalske, torvien toitotukset ja -rumpujen syvä jyminä mahtavasti yhtyivät lauluun, ja olivat ikäänkuin -sen sotaisena köörinä. - -Tuossa järjestyksessä he saapuivat laajalle aukealle, jonka aika ja -hävitys olivat raivanneet porttien sisäpuolelle, sekä asettuivat -pitkiin riveihin kummallekin puolelle, ulottuen kauas pitkin katuja, ja -jättäen väliinsä leveän tilan, ja odottivat johtajansa käskyjä. - -"Portit auki ja vihollinen sisään!" huusi Rienzi korkealla äänellä, kun -torvien toitotukset ilmaisivat ylimysten tuloa. - - * * * * * - -Sillävälin kapinoitsevat ylimykset, jotka olivat lähteneet liikkeelle -Monument-nimisestä paikasta, lähenivät reippaasti ja rohkeina. - -Vanhan Colonnan rinnalla, jonka mittava vartalo ja uljas ryhti hyvin -tulivat näkyviin hänen loistavassa sota-asussaan, ratsastivat hänen -poikansa, Frangipani, Savelli ynnä Giordano Orsini, Rinaldon veli. - -"Tänä päivänä on tyranni kukistuva", sanoi ylpeä ylimys, "ja Colonnan -lippu liehuva Capitolin harjalla!" - -"Karhun lippu", sanoi Giordano Orsini äreästi. -- "Voitto ei ole oleva -_teidän_ yksin, hyvä herra!" - -"Meidän sukumme on aina ennenkin käynyt Rooman etupäässä", vastasi -Colonna kopeasti. - -"Ei niin kauan kuin Orsinin palatsia on kivi kiven päällä." - -"Malttakaa", sanoi Luca di Savelli, "kiistelettekö taljasta pedon vielä -eläessä? Meillä on ankara päivätyö tehtävänä." - -"Eikä aivan", sanoi Colonna-vanhus; "Johan di Vico on ensimmäisessä -hyökkäyksessä karkaava puolellemme ja muutamat tyytymättömät ovat -luvanneet avata portit. -- No, mitä uutisia?" kysyi hän vakoojalta, -joka täyttä laukkaa oli laskettanut hänen luokseen. - -"Portit ovat auki -- ei peitsen kärkeä välky vallilla!" - -"Enkö sanonut sitä, hyvät herrat?" huudahti Colonna voittoriemuisena, -"Näyttää siltä kun voittaisimme Rooman miekan iskutta. -- Pietro, -kuinka käy sinun pahojen aavistustesi?" Tuo sanottiin yhdelle hänen -pojanpojistaan -- Giannnin esikoiselle -- kauniille nuorukaiselle, joka -tuskin kahta viikkoa oli ollut naimisissa. Hän ei vastannut mitään. -"Pikku Pietroni", jatkoi Colonna, puhuen seuralaisilleen, "on niin -nuori aviomies vasta, että hän, viime yönä näki unta puolisostaan, ja -tuota pitää hän, poika-parka, pahana enteenä." - -"Hän oli surupuvussa ja vetäytyi syleilystäni sanoen: 'Voi Colonnaa, -voi Colonnaa!'" sanoi tuo nuori mies vakavana. - -"Olen elänyt lähes yhdeksänkymmentä vuotta", vastasi vanhus, "ja nähnyt -siis ehkä neljäkymmentä tuhatta unta, joista kaksi on toteutunut, muut -ovat olleet perättömiä. Päätä sitten minkä verran todenmukaisuutta -tuolla tieteelläsi on." - -Näin jutellen he saapuivat jousten kantomatkan päähän porteista, jotka -vielä olivat auki. Kaikkialla vallitsi kuolon hiljaisuus. Joukko, josta -suurin osa oli ulkomaalaisia palkkasotureita, seisahtui neuvottelemaan --- silloin yht'äkkiä tulisoihtu lensi korkealle yli muurien, se loisti -hetkisen ja sammui sitten sähisten savilätäkköön. "Se oli ystäviemme -merkki, niinkuin sopimus oli", huusi vanha Colonna. "Pietro, eteenpäin -joukkoinesi!" - -Nuori ylimys sulki silmiristikkonsa, asettui osastonsa etupäähän -ja ratsasti peitsi tanassa porteille. Aamu oli ollut sumuinen ja -kolea, ja aurinko, joka vaan silloin tällöin oli pilkistänyt pilvien -lomasta, puhkesi nyt esiin, valaen kirkkauttaan täydeltä terältä --- kimallellen nuoren ratsumiehen huiskuvasta höyhentöyhdöstä ja -välkkyvästä sotisovasta, hänen kiitäessään synkkään porttikaarrokseen -useita askelia joukkonsa edellä. Eteenpäin riensivät hänen miehensä. -- -eteenpäin pyyhkäsi ratsuväki, Gianni Colonnan, Pietron isän johtamana. --- Oli syntynyt hetken hiljaisuus, jonka rikkoivat vaan aseitten kalske -ja kavioitten töminä -- kun muurien sisäpuolelta raju huuto kajahti --- "Rooma, tribuuni ja kansa! _Spirito Santo Cavaliere_!" Pääjoukko -seisahtui hämmästyneenä. Yht'äkkiä Gianni Colonna nähtiin pakenevan -täyttä laukkaa portista. - -"Poikani, poikani!" hän huusi, "poikani murhattu!" -- hän pysähtyi -äkkiä neuvottomana ja lisäten: "mutta olen kostava!" hän kääntyi -takasin ja nelisti porttikäytävään jälleen -- silloin mahdottoman -suuren laskusalvan muotoinen rautainen vehje laukesi onnettoman -isän päälle musertaen miehen ja hevosen maahan -- samaksi sekavaksi -veriseksi läjäksi. - -Vanha Colonna näki tuon ja tuskin uskoi silmiänsä; ja ennenkuin hänen -joukkonsa tointuivat kauhistuksestaan, kone kohosi ylös ja ruumiin -päällitse syöksyi esiin kansan sotavoima. Tuhansin tuhansien perästä -se rynnisti eteenpäin, hurjana, ärjyvänä, raivostuneena virtana. -Joka taholta se painui vasten vihollistaan, jonka ankara sotakuri ja -täydelliset rauta-asut kestivät ja torjuivat hyökkäyksen. - -"Kosto ja Colonna!" -- "Karhu ja Orsini!" -- "Sääli ja Frangipani!" -"Lyökää käärmeen ja Savellin edestä!" kaikui ilmoille sekaantuen -saksalaisten karheisin huutoihin: "Täydet kukkarot ja kolme Kölnin -kuningasta!" Roomalaisia, joitten raivo oli suurempi kuin sotakunto, -kaatui laumottain palkkasoturien rivien ympärille: mutta kun -toinen kaatui, toinen astui sijaan, ja yhä raikui vähentymättömän -innokkaana sotahuuto: "Rooma, tribuuni ja kansa! -- _Spirito Santo -Cavaliere!_" Päähineensä ja keisarillisen viittansa takia alttiina -joka nuolelle ja miekaniskulle raivostunut Rienzi johti jokaista -rynnäkköä, huitoen hirvittävällä tapparallaan, jonka käyttämisestä -italialaiset olivat kuuluisia ja jota hän piti kansallisena aseena. -Luontonsa jokaisen synkemmän ja karkeamman vietin kiihottamana, veri -tulistuneena, intohimot tulvillaan, taistellen kuin kansalainen -vapautensa, hallitsija kruununsa edestä, hänen uhkarohkeutensa näytti -hämmästyneestä vihollisesta mielettömyydeltä, hänen ehjänä säilymisensä -tai'alta. Kaikkialla, missä hyvänsä uupui hänen omansa, tai vihollisen -oli peräytyminen, välkkyi hänen valkea viittansa ja heilahteli hänen -pertuskansa; mutta hänen raivonsa näytti etupäässä olevan suunnattu -päälliköihin ja aina missä hänen ratsunsa pyörähteli kuultiin hänen -äänensä: "missä on Colonna?" -- "Tänne Orsini!" -- _"Spirito Santo -Cavaliere!"_ Kolme kertaa hyökättiin porteilta, kolme kertaa lyötiin -roomalaiset takasin; kolmannella gonfalon, kirkkolippu, jota kannettiin -tribuunin edessä, iskettiin maahan. Silloin hän ensikerran näytti -hämmästyvän ja peljästyvän ja nostaen silmänsä taivasta kohden hän -huudahti: "Oi Herra, oletko minun hyljännyt?" Tuon sanottuaan hän -rohkaistuneena vielä kerran viittasi kädellään ja johti hurjan -joukkonsa rynnäkköön. - -Iltapuoleen taistelu päättyi. Ylimyksiltä, joita tribuunin hyökkäykset -etupäässä olivat tavotelleet, oli ylpeys ja kukka murrettu. Colonnan -ruhtinaallisesta sukuhaarasta oli kolme saanut surmansa. Giordano -Orsini oli kuolettavasti haavotettu; hurja Rinaldo oli jäänyt pois -taistelusta. Frangipanein uljaimpia signoreja ei ollut enää olemassa; -ja Luca, Savellien pelkuri päämies, oli kauan sitten pelastunut -pakenemalla. Toiselta puolen kaupunkilaisten vaurio oli ollut -hirveä; -- maa oli kuin verinen räme -- ja surmattujen (ratsujen ja -ratsumiesten) ruumisröykkiöitten keskellä ehtootähti näki Rienzin -ja roomalaisten palajavan voitettujen takaa-ajosta. Riemuhuudot -seurasivat tribuunin vonkuvaa ratsua hänen kulkiessaan kaupungin -portista; ja saavuttuaan sisäpuolella olevalle aukealle, hän kohtasi -suuren joukon sellaisia, jotka kykenemättömyytensä, sukupuolensa tahi -ikävuosiensa takia olivat olleet taisteluun osaaottamatta -- vaimoja, -lapsia, ikäloppuja ynnä avojalkaisia, mustakaapuisia munkkeja -- ja -voitonsanoman kuultuaan tulleet hänen riemukulkuaan tervehtimään. - -Rienzi seisautti ratsunsa Colonnan pojan ruumiin viereen, joka -puolittain virui vesilätäkössä, ja sen rinnalla, porttikäytävästä -korjattuna, Gianni Colonna (sama Gianni Colonna, jonka peitsi -oli tuhonnut hänen hennon veliparkansa). Hän katseli kaatuneita -iltatähden murheellisesti kuvastuessa veriseen lätäkköön ja hurmeiseen -haarniskaan, sydän täynnä monenlaisia tunteita; ja kääntyessään -poispäin hän näki nuoren Angelon, joka muutamien Ninan varusväkeen -kuuluvien seurassa oli saapunut paikalle ja lähestyi tribuunia. - -"Lapsi", sanoi Rienzi viitaten vainajaan; "_siunattu sinä, jolla ei ole -omaisesi verta kostettavana_! Jolla on, hänen hetkensä on ennemmin tai -myöhemmin tuleva, ja kauhea hetki se on!" - -Nuot sanat painuivat syvään Angelon sydämeen, ja ne sittemmin kävivät -kohtalonomaisiksi sanoiksi puhujalle ja kuulijalle. - -Ennenkuin Rienzi oli täysin tyyntynyt, ja surmattujen leskien ja -äitien parannan -- kuolevien valitusten munkkien rohkaistusten -- -yhtyessä voittoriemun jylinään -- taistelutanterelta kuului vaimojen ja -jälellejääneitten suusta huuto: "vihollinen! -- vihollinen!" - -"Aseisiin!" huusi tribuuni, "takasin järjestykseen -- mutta ne eivät -saata olla niin rohkeita!" - -Kavioitten töminää, torvien toitotusta kuului; samassa täyttä laukkaa -porteista sisään raisusti karahutti ratsumiehiä kolmenkymmenen -paikoille. - -"Joutsiin!" huusi tribuuni, astuen eteenpäin, -- "mutta malttakaa --- johtaja on aseeton -- lippu omamme. Pyhä Neitsyt, tuohan on -neapelilainen lähettiläämme, Adrian di Castello!" - -Hengästyneenä -- pölyisenä -- Adrian seisahtui heimolaistensa -verestä punottavan lätäkön ääreen -- kuolleitten kalpeitten kasvojen -tuijottaessa häneen. - -"Liian myöhään -- voi, voi! -- hirmuinen kohtalo! kovaonninen Rooma!" - -"He lankesivat itse kaivamaansa kuoppaan", sanoi, tribuuni lujalla -mutta kolkolla äänellä. -- "Jalo Adrian, jospa varotuksesi olisi tämän -ehkäissyt!" - -"Pois korska mies! -- pois!" sanoi Andrian viitaten kärsimättömästi -kädellään, "sinun pitäisi suojella roomalaisten henkeä, ja -- voi -Gianni! -- Pietro! -- -- eikö syntyperä, maine ja nuoruutesi, poika -parka -- eikö se voinut sinua pelastaa?" - -"Antakaa hänelle anteeksi, ystäväni", sanoi tribuuni väkijoukolle, --- "hänen murheensa on luonnollinen ja hän ei tunne koko heidän -rikkomustaan. -- Poistukaa, minä pyydän -- jättäkää hän meidän -haltuumme". - -Adrianin olisi saattanut käydä huonosti ilman noita tribuunin sanoja. -Nuori ylimys astui ratsunsa seljästä ja kumartui sukulaistensa puoleen: -tribuunikin luovutti hevosensa aseenkantajansa huostaan, lähestyi -Adriania ja, huolimatta hänen vastustelemisistansa vei hänet syrjään --: - -"Nuori ystäväni", sanoi hän suruissaan, "sydäntäni verestää; mutta -kansa on vielä raivostunut, ole varovainen!" - -"Varovainen!" - -"Kuule -- kautta kunniani, nuot miehet eivät olleet nimesi arvoisia. -Kaksinkertaisesti valapattoja -- salamurhaajia -- kapinoitsijoita -- -kuule minua!" - -"Tribuuni, en tarvitse selvityksiä siitä mitä näen olkoot he kuolleet -syystä tahi konnamaisesti teurastetut. Sukuni pyövelin ja minun -välilläni ei ole sovintoa." - -"Tuleeko _sinustakin_ valapatto? -- Tule, tule, en kuule noita sanoja. -Rauhotu -- lähde pois -- ja jos kolmen päivän kuluttua syytät minua -muusta kuin liiallisesta lempeydestä, niin päästän sinut valastasi -ja olet vapaa olemaan viholliseni. Kansa tarkastelee meitä -- hetken -kuluttua en ehkä voi pelastaa sinua." - -Nuoren patriicin tunteita ei ole helppo kuvata. Hän ei ollut paljoa -oleskellut sukulaistensa parissa eikä milloinkaan saanut heidän -puoleltaan tuta muuta kuin tavallista kohteliaisuutta. Mutta -sukulaisuus on aina sukulaisuutta! Ja tuossa, sodan kovaonnisina -uhreina olivat kaadettuina hänen sukunsa puu ja vesa, ydin ja -toivo. Hän tunsi että tribuunia ei käynyt syyttäminen, heidän -surmapaikkansakin todisti että he olivat kaatuneet maamiestensä -kimppuun hyökätessään. Hän ei tuntenut myötätuntoisuutta heidän -asiaansa, vaan heidän kohtaloonsa. Kiukku ja kostokin olivat -häneltä kielletyt -- sydän sitä enemmän alttiina murheen iskulle ja -hermottomuudelle. Hän oli vaiti ja tuijotti yhä vainajiin, runsaitten -kyynelten virratessa pitkin hänen poskiaan, ja hänen toivoton ja -surullinen tilansa oli siinä määrin liikuttava, että väkijoukko, joka -ensin oli vihoissaan, alkoi sääliä hänen murhettaan. Vihdoin hän näytti -tehneen päätöksensä. Hän kääntyi Rienzin puoleen ja sanoi änkyttäen: -"tribuuni, en moiti sinua enkä syytä. Jos olet ollut äkkinäinen tässä, -Jumala on vaativa veren verestä. En ryhdy sotimaan vastaasi -- puhut -totta, valani on esteenä; ja jos hyvin hallitset, voin vielä muistaa -olevani roomalainen. Mutta -- mutta -- katso noita verisiä ruumiita --- me emme enää tapaa toisiamme! -- Sisaresi -- Jumala olkoon hänen -kanssaan! -- hänen ja minun välilläni on pimeä juopa!" Nuori ylimys -vaikeni hetkeksi liikutuksen valtaamana ja jatkoi sitten: "nämät -paperit vapauttavat minut lähettilästoimestani. Lipunkantajat, laskekaa -alas tasavallan lippu. Tribuuni, älä puhu -- tahdon olla tyyni -- -tyyni. Sitten hyvästi Rooma." Katsahtaen hätäisesti vainajiin hän -hyppäsi ratsunsa selkään ja joukkonsa seuraamana katosi portista. - -Tribuuni ei ollut yrittänyt pidättää häntä -- ei ollut keskeyttänyt -häntä. Hän tunsi että nuori ylimys oli ajatellut -- toiminut niinkuin -paras oli. Hän seurasi häntä silmillään. - -"Näin kohtaloni", sanoi hän synkästi, "tempaa minulta jaloimman -ystäväni ja parhaimman neuvonantajani -- parempaa miestä ei Rooma ole -milloinkaan menettänyt!" - -Se on melskeisten valtioitten ikuinen kohtalo. Luokkain ja luokkain -välittäjä -- luonnoltaan jalo -- intohimoton isänmaanystävä -- -ensimmäinen toimimaan -- toiminnassaan tervein -- katoaa pimeään -näkymöltä. Hurjemmat ja vähemmän arkatuntoiset henget saavat yksinään -mellastella tantereella; ei ainoatakaan puolueetonta eikä sovittavaa -rengasta jää vihan ja vihan väliin -- siksi kun uupumus, hirmutöistä -kylläisenä, seuraa raivoa, ja lepona tervehditään despotismia. - - - - -IV Luku. - -Perustuksen onteluus. - - -Valtiollisten tapahtumain nopea ja vaiheinen juoksu on vienyt -meidät etäälle tribuunin sisaresta ja Adrianin kihlatusta. Ja tuon -ihanan ja lempivän tytön mieluisat ajatukset ja suloiset haaveilut, -vaikka ne _hänestä_ olivat kaikkia kunnianhimon myrskyjä ja vaaroja -arvokkaammat, eivät sovellu yhtä hyvin kerrottaviksi: -- niitten lempeä -yksitoikkoisuus on muutamalla sanalla kuvattu. Niillä oli vain yksi -esine, ne pyrkivät vain yhteen päämäärään. Kaihoksuen veljensä hovin -loistoa ja, milloin hän pakotti itsensä näyttäytymään, Ninan uhkeamman -ja häikäisevän kauneuden ja kaikkivaltaavan läsnäolon pimentämänä --- hänestä tuo komeus ja nuot ihmisjoukot näyttivät epätodelliselta -näytelmältä, josta hän palasi _tosielämään_, -- oman sydämensä -toiveisiin ja aatoksiin. Tyttö parka! Velivainajansa hempeä ja hellä -luonto oli hänessä kokonaan, eikä hiukkaakaan elossa olevan ankaraa -henkeä eikä rajatonta kunnianhimoa -- silmää väsyttävää, kiihkeätä -loisteliaisuutta, -- hän huonosti soveltui tuohon levottomaan, mutta -uhkeaan ympäristöönsä, johon hän oli näin äkkiä siirretty. - -Koko hänen hellä rakkautensa Rienziin ei pystynyt voittamaan -jonkinlaista pelkoa, joka yhdessä sukupuolen ja ijän erilaisuuden -kanssa esti häntä uskomasta hänelle asioita, jotka enimmin olivat hänen -sydämellään. - -Kun Adrianin Neapelin hovissa viipymisen määräaika oli kulunut umpeen -(sillä tuohon hoviin, jonka valtaistuin oli ankarinten riitojen -esineenä, tribuuni tarvitsi jaloimman ja ky'ykkäimmän edustajansa -- -ja juonet ja vastajuonet viivyttivät hänen lähtöänsä viikko viikolta), -niin hän alkoi käydä levottomaksi ja aavistaa pahaa. Niinkuin monet -itse näkymättömät, toimettomat katselijat, hän näki tietämättään -kauemmaksi tulevaisuuteen kuin sekä tribuunin että Ninan syvempi järki; -ja ylimysten vaarallisen tyytymättömyyden hän näki ja kuuli katseista -ja kuiskauksista, jotka eivät tulleet tarkempiin ja epäluuloisempiin -silmiin eikä korviin. Huolissaan, rauhattomana hän odotteli Adrianin -palajamista, ei itsekkäisistä aiheista yksin, vaan syystä peljäten -veljensä puolesta. Adrian di Castellossa, joka samalla oli sekä ylimys -että isänmaan ystävä, oli kullakin puolueella välittäjä, ja hänen -läsnäolonsa kävi päivä päivältä tarpeellisemmaksi, kunnes ylimysten -salaliitto vihdoin puhkesi ilmi. Siitä hetkestä hän tuskin uskalsi -toivoa: hänen tyyni mielensä, jota ei ollut sokasemassa korkealle -kehittynyt nero, mikä, kuten liian usein on laita, sai tribuunin -näkemään kovaa todellisuutta läpi petollisen ja välkkyvän valon, -oivalsi että Rubiconin poikki oli kuljettu, ja kaikista seuraavista -tapauksista hän sai vain selville kaksi seikkaa -- veljensä vaaran ja -ylkänsä poisjäämisen. - -Vain Ninan kanssa saattoi hänen täysi sydämensä neuvotella, sillä -Nina, olkoon heidän luonteensa olleet kuinka erilaiset tahansa, oli -nainen, joka rakasti. Ja se heidät yhdisti. Rienzin vallan alkuaikoina -he olivat viettäneet monta onnellisimmista hetkistään yhdessä, etäällä -iloisista kansajoukoista, yksinään ja häiritsemättä, kesäiltoina -kuutamoisilla parvekkeilla, tuossa keskinäisessä myötätuntoisuuden ja -lohdutuksen jakelussa, joka kahdelle intohimoisolle ja vilpittömälle -naiselle suo hupaista ajankuluketta ja tehokkainta lohtua. Mutta -viimeisinä aikoina tuo seurustelu oli suuressa määrin pilaantunut. -Siitä aamusta, jona ylimykset olivat saaneet anteeksi, siihen, jolloin -he olivat marssineet Roomaa vastaan, oli kaikki ollut yhtämittaista -rajua mielenliikutusta. Jokainen muoto, minkä Irene näki, oli uhkaava -ja synkkä -- kaikki hilpeys oli poissa -- puuhaavaiset, huolestuneet -neuvosmiehet tai aseelliset soturit olivat päiväkaudet olleet ainoat -palatsissa kävijät. Rienziä ei ollut näkynyt kuin pikimältään; otsa -synkkänä, Nina oli hellempi, hyväileväisempi kuin koskaan, mutta noista -hyväilyistä pisti esiin murheellinen ja pahaenteinen sääli. Lohdutuksen -ja rohkaisemisen yrityksiä seurasi sairaan hymy ja katkonaisia sanoja; -ja Irenen olivat hänen oman sydämensä aavistukset valmistelleet -sitä iskua kohtaamaan, joka lankesi -- voitto oli hänen veljensä -- -vihollinen lannistettu -- Rooma oli vapaa -- mutta Colonnain ylevä -huone oli menettänyt uljaimmat tukensa ja Adrian poistunut ijäksi! -- -Hän ei moittinut häntä, hän ei saattanut moittia veljeänsä, kumpikin -oli menetellyt niinkuin kummankin tuli. Hän oli tapausten ja kohtalon -uhrirukka -- niitten tuulten Iphigenia, joitten tuli Rooma-laiva -satamaan viedä, tahi, kenties, paiskata se syvyyteen. Hän huumaantui -iskusta; hän ei itkenyt eikä valittanut; hän taipui myrskyn riehuessa, -ja se kulki päällitse. Kahteen päivään hän ei nauttinut ravintoa -eikä lepoa, hän sulkeutui huoneesensa, hän pyysi ainoastaan saada -olla yksin: mutta kolmantena aamuna hän tointui kuin ihmeestä, sillä -kolmantena aamuna tuotiin palatsiin seuraava kirje: - -"IRENE. -- Ennen tätä olet saanut tietää syvän suruni syyn, tunnet -ettei Rooma enää voi olla Colonnan koti eikä Rooman tribuuni hänen -veljensä. Kirjoittaessani näitä sanoja kunniani vain heikosti -pitää minua pystyssä, kaikki rauenneet toiveeni, kaikki laatimani -suunnitelmat, kaikki entinen ja nykyinen rakkauteni sinuun valtaavat -sydämeni, enkä voi muuta tuntea kuin olevani kurja, Irene, Irene, -suloinen muotosi ilmestyy eteeni, ja noista armaista silmistä minä luen -että annat minulle anteeksi, -- sinä ymmärrät minut, ja niin kalliisti -kun tiedän sinun minua rakastavan, tahtoisit ennemmin että olisit -kadottanut minun, ennemmin että olisin heimolaisteni kanssa haudassa, -kuin tietää, että eläisin luokkani häväistyksenä, heimoni luopiona. -Voi, miksikä olin Colonna? Miksikä sallimus teki minun jalosukuiseksi -ja luonto ja olot kiinnittivät minun kansaan? Minä olen suljettu -sekä lemmestä että kostosta: kaikki kostoni lankee minuun ja sinuun. -Jumaloimani! Olemme kenties ijäksi erotetut; mutta kaiken sen autuuden -nimessä, jonka olen tuntenut rinnallasi -- kaiken sen humauksen, -josta uneksuin -- sen suloisen hetken, jolloin katseeni ensi kertaa -kohtasi sinut, vartioidessani lempeän sielusi palajamista silmiisi ja -huuliisi -- ensimmäisen lemmentunnustuksesi -- ensimmäisen suutelomme --- viimeisten jäähyväistemme nimessä -- vannon olevani uskollinen -kuolemaani asti. Ei kukaan toinen ole koskaan karkottava sinun kuvaasi -sydämestäni. Ja nyt, kun toivo näyttää rauenneen, uskollisuus käy -kaksinkertaisesti pyhäksi. Ja sinä, armaani, etkö muistele minua? -Etkö tahdo tuntea että olisimme kuin taivaan kihlattuja? Pohjolan -taruissa kerrotaan ritarista, joka palattuaan Pyhältä Maalta tapasi -impensä (joka luuli hänen kuolleeksi) taivaan morsiamena; hän rakensi -erakkomajan tuon luostarin viereen ja, vaikk'eivät he enää milloinkaan -nähneet toisiansa, heidän sielunsa olivat uskollisia kuolemaan asti. -Samoin, Irene, olkaamme me toisillemme -- kuolleita kaikelle muulle -- -kihlattuja muistossamme -- ylhäällä vihkiytyäksemme. Mutta ennenkuin -lopetan, yksi toivo sittenkin minulle sarastaa. Veljesi elämänrata, -loistava ja ylevä, saattaa olla vain kuin putoavan tähden; jos pimeys -sen nielisi, jos hänen valtansa loppuisi, jos hänen valtaistuimensa -särkyisi ja Rooma ei enää tuntisi tribuuniansa, jos sinulla ei -enää olisi veljenä heimoni tuomari ja surma, jos sinä loistostasi -syöstäisiin, jos olisit ystävittä, sukulaisitta, yksin -- silloin -ilman kunniani tahraa, ilman häpeätä ja inhoa ottamastani mahtia ja -onnellisuutta kädestä, joka vielä punottaa heimoni verestä, voin vaatia -sinut omakseni. Kunnia lakkaa vallitsemasta, silloin kun sinä lakkaat -olemasta suuri. En uskalla liiaksi antautua tuon unelman valtaan, se -luettanee synniksi meille kummallekin. Mutta se on kuiskattava, jotta -tuntisit Adrianisi kokonaan, koko hänen heikkoutensa ja voimansa. Oma -lemmittyni, ikuisesti lemmittyni, toivottomasti lemmittynä hellemmin -lemmittyni, hyvästi! Enkelit murheesi lieventäkööt ja varjelkoot minua -synnistä, että ainakin tämän perästä kohtaisimme toisemme jälleen!" -- - -"Hän rakastaa minua -- hän rakastaa minua vielä!" sanoi impi, puhjeten -vihdoin itkuun, "ja minä olen jälleen autuas!" - -Tuo kirje painettuna sydämelleen hän näytti toipuvan murheensa -syvyydestä; hän kohtasi veljensä hymy huulilla, Ninan avoimin sylin, -ja jos häntä murhe vielä kalvoi, niin se oli kätkössä kuin mato kukan -helmassa. - -Sillä välin, ensimmäisen voitoninnostuksen perästä, vaikeroiminen -seurasi Rooman ihastusta; niin suuri oli ollut mieshukka, että -yksityisten murhe riitti tukahuttamaan yleisen voittoriemun, ja useat -surevista syyttivät puolustajaansa sortajiensa tuhotöistä, "_Roma fu -terribilmente vedovata_" ["Rooma hirmuisesti leskeytyi"]. Lukuisat -hautajaiset syvästi koskivat tribuuniin, ja samassa suhteessa kuin -hänen myötätuntoisuutensa kansaan, kasvoi hänen vihansa ylimyksiin. -Niinkuin kaikki, joitten uskonto on palava ja innokas, ei tribuunikaan -paljoa sietänyt rikoksia, jotka koskivat uskonnon perustuksia. -Valapatto oli hänestä alhaisin ja sovittamattomin teko, ja surmansa -saaneet ylimykset olivat olleet kahdesti valapattoisia. Vihansa -katkeruudessa hän kielsi heidän perheensä moneen päivään vaikeroimasta -heidän ruumiittensa ääressä ja hän salli heidät vaan yksityisesti -ja hiljaisesti haudattaa esi-isiensä holveihin: kohtuuton kosto, -joka tahrasi hänen laakerinsa, mutta joka tuskin saattoi eritä hänen -jyrkästä isänmaanrakkaudestaan. Kiirehtien lopettamaan, mitä hän oli -alottanut ja päättäen heti marssia Marinoon, mihin kapinoitsijat -olivat koonneet pirstaantuneet joukkonsa, hän kutsui neuvostonsa -kokoon, esitti sille voiton varmuuden ja sitä seuraavan täydellisen -rauhan paluutuksen. Mutta sotamiesten palkka oli maksamatta; ne olivat -jo nurisseet; rahasto oli tyhjennetty, oli välttämätöntä täyttää se -uudella verotuksella. - -Neuvosmiesten joukossa oli useita, joitten perheet olivat saaneet -hirmuisesti kärsiä taistelusta -- ne kylmäverisesti kuuntelivat -sodan jatkamista esitettävän. Toiset, niitten joukossa arka, -mutta hyvää tarkottava Pandulfo, jotka tiesivät että heidän oman -voittoriemunsakin suru ynnä kauhu oli synnyttänyt vastavaikutusta -kansassa, selittivät että ei ollut menemistä esittämään uusia veroja. -Rohkeampaa vastarintaa teki kolmas puolue, etupäässä Baroncelli -- -perusaatteeton, kunnianhimonen yllyttäjä -- joka rahvaan mieleisellä -luontonsa raakuudella kutkutellen sen huonoimpia intohimoja ja tuolla -edistämisen teeskentelyllä, jota nykyään kutsutaan "liikutukseksi", -jolla usein hurjin hullu pääsee tarkinta valtiomiestä edemmäksi, -oli hiljaisesti saavuttanut suuren vaikutuksen alemmissa luokissa. -Ne uskalsivat moittia uljasta tribuunia liiallisesta komeudesta, -jota he itse ensimmäisinä olivat terottaneet hänen mieleensä -- ja -puolittain viittailivat kehnoihin ja epärehellisiin vaikuttimiin hänen -vapauttaessaan ylimykset Rodolfin syytöksestä. Samasta eduskunnasta, -jonka tribuuni oli henkiin herättänyt ja uudistanut vapauden -tueksi -- vapaus oli hyljätty. Hänen tulinen kaunopuheliaisuutensa -vaikutti kolkkoa vaitioloa, ja lopuksi äänet olivat uusia veroja -ja Marinon-retkeä vastaan. Rienzi lähti kokouksesta kiireesti ja -hätäisenä. Lähtiessään salista, kirje annettiin hänen käteensä; hän -luki sen ja oli hetken kuin ukkosen iskemänä. Sitten hän kutsui -vartiojoukkonsa päällikön ja määräsi viisikymmentä ratsumiestä olemaan -valmiina hänen käskyilleen, lähti Ninan huoneesen, tapasi hänen -yksinään ja seisahtui hetkeksi katselemaan häntä niin kiinteästi, ettei -hän peljästyksen valtaamana kyennyt puhumaan sanaakaan. - -"Meidän on eroaminen." - -"Eroaminen!" - -"Niin, Nina; saattojoukkosi on valmiina, sinulla on sukulaisia, minulla -ystäviä Florensissa. Florens on oleva kotisi." - -"Cola --" - -"Älä katsele minua noin. Vallan, loiston turvallisina aikoina sinä olit -kaunistukseni, neuvonantajani. _Nyt_ olet vaan minulle häiriöksi. Ja --" - -"Voi Cola, älä puhu tuollaista! Mitä on tapahtunut? Älä ole noin kylmä --- älä synkistä kulmiasi -- älä käänny pois! Enkö ole sinulle enempi -kuin iloisten hetkien toveri -- kuin lempilintunen? Enkö ole puolisosi, -Cola -- enkä jalkavaimosi?" - -"Liian rakas -- liian rakas minulle", jupisi tribuuni; "sinä sivullani -minä olen vaan puoleksi roomalainen. Nina, nuo kehnot orjat, jotka -itse vapautin, hylkäävät minut. -- Nyt juuri tänä hetkenä, jolloin -saattaisin ainiaaksi häätää kaikki esteet Rooman uudistamisen tieltä -nyt kun yksi voitto viittaa täydellisen menestyksen uraan -- nyt kun -maa on näkyvissä onneni jättää minut ulapalle! Nyt on vaara suurempi -kuin ylimysten raivotessa -- ylimykset ovat paenneet; kansa on -kavaltamaisillaan Rooman ja minun." - -"Ja tahtoisitko että _minustakin_ tulisi petturi! Ei, Cola; -kuolemassakin on Nina oleva rinnallasi. Elämä ja kunnia heijastuvat -sinusta, ja se isku, joka kumoaa olemuksen, on hävittävä mitättömän -varjonkin. Minä en tahdo erota sinusta." - -"Nina", sanoi tribuuni ponnistellen suonenvedon tapaisessa -liikutuksessa, -- "saatat puhua _kuolemasta_ sanan oikeassa -merkityksessä. -- Lähde! Jätä hän, joka ei enää voi suojella sinua eikä -Roomaa!" - -"En koskaan -- koskaan." - -"Oletko päättänyt?" - -"Olen." - -"Olkoon niin", sanoi tribuuni syvästi murheellisin äänin. "Valmistaudu -pahimpaan." - -"_Pahinta_ ei ole sinun luonasi Cola!" - -"Tule syliini, uljas nainen, sanasi kurittavat heikkouttani. Mutta -sisareni? Jos kaadun, _sinä_, Nina, et ole elävä jälkeeni -- kauneutesi -hekumallisimman sydämen ja voimakkaimman käden saaliina. _Meillä_ on -oleva sama hauta Rooman vapauden pirstojen keskellä. Mutta Irene on -heikompaa ainetta, lapsi parka, minä olen ryöstänyt häneltä lemmittynsä -ja nyt --" - -"Olet oikeassa; Irene lähteköön. Ja hyvin saattanemme salata häneltä -hänen lähtönsä todellisen syyn. Olojen muutos olisi paras hänen -murheelleen ja joka tapauksessa se näyttäisi uteliaista luonnolliselta. -Minä lähden häntä valmistelemaan." - -"Lähde, armaani. Tahtoisin mielelläni olla yksin ajatuksineni. Mutta -muista, hänen on lähteminen tänään -- hiekkamme juoksee nopeaan." - -Kun Nina oli sulkenut oven, niin tribuuni otti kirjeen esiin ja luki -sen uudestaan huolellisesti. "Paavin legaatti lähtenyt Siennasta --- käskenyt tuota tasavaltaa peräyttämään apujoukkonsa Roomasta -- -julistanut minut kapinoitsijaksi ja kerettiläiseksi -- sieltä lähtenyt -Marinoon ja on nyt keskusteluissa ylimysten kanssa. Voi, ovatko uneni -olleet valheellisia -- yhtä petollisia kuin valveilla olevaiset, jotka -päivällä imartelevat ja pettävät? Tuollaisessa vaarassa hylkääkö kansa -minut ja itsensä? Pyhimysten ja marttyyrien sotajoukko, urhojen ja -sankarien haamut, oletteko ijäksi jättäneet muinaisen kotinne? Ette, -ette, minua ei nostettu näin sortuakseni; minä olen he vielä masentava --- ja jättävä nimeni perinnöksi Roomalle, sortajan varotukseksi -- -vapauden esikuvaksi!" - - - - -V Luku. - -Rakennuksen laho. - - -Ninan ystävällinen taito sai Irenen uskomaan että hänen aiotun -Florensin-matkansa aiheena oli vain hänen veljensä hellä tarkotus -saada häntä muuttamaan olinpaikkaa, jota hänen omat ajatuksensa -katkeroitsivat ja jossa hän itsensä ja Adrianin välisen suhteen takia -oli alttiina kaikelle, mikä saattoi olla kiusallista ja ikävää. -Sen pikaisuuden syyksi pantiin äkkiarvaamatta Florensiin aseita ja -rahaa lainaamaan matkustavan lähetyskunnan lähtö, joten hän saisi -turvallisen ja arvokkaan saattojoukon. -- Kärsivällisesti hän alistui -tuohon, mitä hän piti huojennuksena, ja sovittu oli että hän oli -jonkun ajan vieraileva erään Ninan sukulaisen luona, joka oli mahtavan -florensilaisen luostarin abbedissa. Luostarin yksinäisyyden aatos oli -tervetullut tuolle särjetylle sydämelle ja väsyneelle mielelle. - -Mutta vaikka hänelle ei oltu ilmaistu Rienziä uhkaavaa vaaraa, niin -syvästi murheellisena ja pahaa aavistaen hän vastasi hänen syleilyynsä -ja jäähyväis-siunaukseensa; ja vihdoin kantotuolissaan, Rooman -porttien ulkopuolella, hän katui lähtöä, jolle vaaran mahdollisuus loi -pakenemisen näön. - -Mutta kantotuolin ja sen saattojoukon peittyessä illan hämärään, -draaman melskeisimmät henkilöt kääntävät huomiomme puoleensa. Rooman -kauppiaat ja käsityöläiset pitivät tuona aikana ja erittäin Rienzin -kansallismielisenä hallituskautena joka viikko kokouksia kussakin -kaupungin kolmessatoista korttelissa. Ja kansanvaltaisimmassa näistä -oli Cecco del Vecchio oraakeli ja johtaja. Tuosta kokouksesta, jossa -seppä oli esimiehenä, kuului jytinä, joka kävi maanjäristyksen edellä. - -"Niin", sanoi yksi joukosta -- Luigi, teurastaja -- "sanotaan hänen -tahtoneen panna uutta veroa ja sentähden hajottaneen neuvoston istunnon -tänään, kun noitten kelpo miesten tuli kansaa surku; se on synti ja -häpeä, että rahasto on tyhjä." - -"Minä sanoin hänelle", virkkoi seppä, "että olkoon hän varuillaan -kansaa verottaessaan. Ei köyhät ihmiset veroja siedä. Mutta kun ei hän -ota neuvojani onkeensa, nähköön, kuinka käy -- hepo juoksee tiehensä, -marhaminta jää kouraan." - -"_Sinunko_ neuvojasi, Cecco! Ei hänen mahansa niitä enää sulata. Se -mies on käynyt ylpeäksi kuin paavi." - -"Mutta hän on sentään suuri mies", sanoi muuan joukosta. "Hän meille -lait antoi -- puhdisti Campagnan rosvoista -- täytti katujen varret -kauppioilla, puodit tavaroilla, lannisti Italian kopeimmat herrat ja -hurjimmat soturit --" - -"Ja panee nyt veroja kansan niskoille, -- siinä suurkiitokset -avustamme", sanoi äkeä Cecco. "Mitä hän olisi ilman meitä? -- Me, jotka -teimme, voimme tehdä tekemättömäksikin." - -"Mutta", jatkoi puolustaja huomatessaan että hänellä oli kannattajansa. --- "sittenpä hän verottaa meitä omista eduistamme." - -"Kuka niitä nyt ahdistaa?" kysyi teurastaja. - -"Kyllä, ylimykset kokoovat uusia voimia Marinossa." - -"Marino ei ole Rooma", sanoi Luigi, teurastaja. "Odottakaamme, kunnes -he tulevat porteillemme -- kyllä tiedämme kuinka heitä vastaan otamme. -Taikka, mitä siihen tulee, lienemme saaneet tarpeeksemme tappelusta -- -kaksi veliparkaani sai kumpikin pistoksen liikaa. Miksi ei tribuuni, -jos hän on suuri mies, anna meille rauhaa? Lepo on kaikki mitä -tarvitsemme." - -"Voi!" huokasi muuan satulaseppä. "Sopikoon hän vaan ylimysten kanssa. -Ne olivat ainakin hyviä ostajia." - -"Minä puolestani", sanoi eräs hauskannäköinen veitikka, joka oli ollut -haudankaivaja huonoina aikoina, mutta nyt avannut puodin ja ruvennut -myymään rihkamoita elossa oleville, "minä hänelle kaikki antaisin -anteeksi, mutta en tuota porfyrivaasikylpyä." - -"Se oli paha paikka se", sanoivat useat pudistaen päätänsä. - -"Ja joutavia temppuja koko ritariksi rupeaminen paitsi tuota viiniä, -joka juoksi hevosen sieramista -- _siinä_ oli hiukan järkeä." - -"Hyvät herrat", sanoi Cecco, "siinä se hulluus oli, ettei hän tehnyt -ylimyksiä päätä lyhemmiksi, kun ne pyristelivät hänen verkossaan, niin -sanoo Messere Baroncellikin. Niin, Baroncelli on kunnon mies, ei hän -tyydy puolinaisiin toimiin. Se oli jonkinlaista kansan pettämistä. -Silloin emme olisi ikinä menettäneet niin monta reipasta poikaa San -Lorenzon portilla." - -"Totta, totta, se oli häpeä; jotkut sanovat että ylimykset olivat -lahjoneet hänen." - -"Ja nuot jalot Colonna-parat", virkkoi toinen -- "poika ja isä -- ne -olivat perheensä parhaita, paitsi Castelloa. Minun tulee heitä surku ja -sääli." - -"Mutta asiaan", sanoi eräs, joka oli _rikkain_ joukosta, "_verossa se -ponsi löytyy_, Kehtaa verottaa _meitä_. -- Uskaltakoon!" - -"Sitä hän ei uskalla; sanotaan paavinkin jo nousevan karvat pystyyn, -joten hänellä ei ole muihin kuin meihin turvattavaa!" - -Ovi lensi seljälleen -- mies syöksähti suu auki sisään: - -"Hyvät herrat, paavin legaatti on saapunut Roomaan ja kutsunut luokseen -tribuunin, joka vast'ikään on lähtenyt hänen luotaan." - -Ennenkuin kuulijat ehtivät tointua hämmästyksestään, sai torvien -toitotus heidän rientämään paikoiltaan; he näkivät Rienzin olevan -liikkeellä uljaassa loistossaan, tavanmukaisen ratsujoukkonsa keralla. -Hämärä oli tulossa, ja soihdunkantajat kulkivat hänen edellään. Hänen -kasvoillaan vallitsi syvä tyyni, mutta se ei ollut tyytyväisyyden -tyyntä. Hän kulki edelleen, ja katu oli jälleen autio. Rienzi saapui -Capitoliin ääneti ja läksi siihen palatsin huoneustoon, missä Nina -kalpeana ja hätäisenä odotti häntä. - -"Hyvin, hyvin, hymyilethän! Ei -- se on tuo hirmuinen hymy, pahempi -kuin synkkä katseesi. Puhu, lemmittyni, puhu! Mitä kardinaali sanoi?" - -"Vähän, mikä sinua ilahuttaa. Hän puhui ensiksi komeasti ja -juhlallisesti tuosta rikoksesta julistaa roomalaiset vapaiksi; sitten -kavalluksesta mennä vakuuttamaan että Rooman kuninkaan valitseminen on -roomalaisten asia." - -"Hyvä -- vastauksesi?" - -"Sellainen, joka sopii Rooman tribuunille: vakuutin ja todistin joka -oikeuden. Kardinaali siirtyi toisiin syytöksiin." - -"Mihin?" - -"Ylimysten verenvuodatukseen San Lorenzon porteilla -- puolustaessamme -itseämme valapattoisilta salamurhaajilta; tuo on oikeastaan päärikos. -Paavi kallistaa korvansa Colonnain puheille. Sitten pyhyydenhäväistys --- niin, pyhyydenhäväistys (naura jo Nina, naura!) kun kylvin -porfyriastiassa, jota Konstantinus käytti pakanana ollessaan." - -"Onko mahdollista! Mitä vastasit?" - -"Nauroin. 'Kardinaali', sanoin, 'mikä ei ollut liika hyvä -pakanalle, ei ole liika hyvä kristilliselle katoolilaiselle!' Ja -tuo tuulikuiva ranskalainen oli kuin puulla päähän lyöty. Sitten -kysyin minä vuorostani, 'syytetäänkö minua siitä, että olen tehnyt -tuomioistuimeltani jollekin vääryyttä?' -- Äänettömyys. 'Sanotaanko -minun rikkoneen ainoatakaan valtion lakia?' -- Äänettömyys. -'Kuiskataanko edes ettei kauppa kukoista -- ettei henki ole turvattu --- ettei ulkomailla tai kotona Rooman nimi ole kunnioitettu siihen -määrään, jolle ei mikään edellinen hallitus pysty vertoja vetämään?' -- -Vaiti. 'Siis', sanoin, 'minulle on tuleva kiitoksesi eikä moitteesi, -herra kardinaali'. Ranskalainen katsoi katsomistaan, tutisi ja vapisi -ja sitten puhkesi sanoiksi. 'Minulla on vaan yksi paavin määräys -täytettävänä -- luovu heti tribuuniudestasi, muuten kirkko laskettaa -päällesi juhlallisen kirouksensa'." - -"Mitä -- mitä?" sanoi Nina käyden kalpeaksi; "mikä on kohtaava sinua?" - -"Kirkonkirous!" - -Tuo kamala sana, jolla hengellinen valta niin usein oli musertanut -hurjimman vihollisensa, kuului Ninan korvissa sanomakellojen soitolta. -Hän peitti kasvonsa käsillään. Rienzi käveli edestakasin kiivain -askelin. "Kirous", hän jupisi, "kirkonkirous -- minulle -- _minulle_!" - -"Voi, Cola! etkö koettanut lepyttää tuota ankaraa-" - -"Lepyttää! Kuolema ja häpeä! Lepyttää! 'Kardinaali', sanoin ja minä -tunsin hänen sielunsa surkastuvan katseestani, 'valtani minä sain -kansalta -- kansalle yksin annan sen takasin. Kautta henkeni, ihmisen -sanat eivät pysty sitä vikuuttumaan. Sinä korska pappi, sinä itse olet -kirottu, sinä halpojen juonien ja maanpakolaisten tyrannien narri ja -kätyri, jos oikeuden Herran nimeen vedät henkäyksenkin sortajan hyväksi -ja sorretun oikeuksia vastaan.' Sitten jätin hänen ja nyt --" - -"Nyt -- mitä on nyt tapahtuva? Kirkonkirous! Kirkon pääkaupungissa -- -kansan taikausko! Voi Cola!" - -"Jos", jupisi Rienzi, "jos omatuntoni syyttäisi minua yhdestäkin -rikoksesta -- jos olisin tahrannut käteni yhdenkin rehellisen miehen -verellä -- jos olisin rikkonut ainoatakaan itse laatimistani laeista -- -jos olisin ottanut lahjoja tai tehnyt köyhälle vääryyttä, ollut tyly -orvoille tai sulkenut sydämeni leskiltä -- silloin, silloin -- mutta -ei! Herra, _sinä_ et hylkää minua!" - -"Mutta _ihmiset_!" ajatteli Nina murheellisena, huomatessaan että -Rienzin oli valtaamaisillaan noitten uskonnollisten ja salaperäisten -haaveilujen puuska, jota hän ei sallinut kenenkään kuolevaisen silmän -näkevän, ei Ninankaan, silloin kun ne olivat ehtineet korkeimmilleen. -Ja nyt todellakin, hetkisen itsekseen jupistuaan, muoto ponnistellen, -niin että hänen ohimonsa verisuonet paisuivat paloiksi, hän lähti äkkiä -yksityiseen rukoushuoneesensa, joka oli hänen kammionsa vieressä. -Heittäkäämme verho niitten mielenliikutusten päälle, joitten valtaan -hän siellä antautui. Kuka on kertova nuot pelottavat, salaperäiset -hetket, jolloin ihminen polttavine intohimoineen, myrskyävine -ajatuksineen, hurjine haluineen, epätoivoisine pelkoineen anoo -yksinäistä luoksipääsyä Luojaltansa? - -Pitkän ajan kuluttua siitä kuin Rienzi oli keskustellut Ninan kanssa -ja puoliyönkellon jo kauan sitten lyötyä, hän seisoi yksin eräällä -palatsin parvekkeella kirkkaassa ilmassa jäähdyttääkseen kuumetta, -joka vielä viipyi hänen uupuneessa ruumiissaan. Yö oli erinomaisen -tyyni, ja ilma kirkas, mutta viileä, sillä oltiin joulukuussa. Hän -katseli kiinteästi tuikkivia taivaankappaleita, joihin rajaton -herkkäuskoisuutemme on sijoittanut tulevaisuutemme tuomion. - -"Joutava tiede", tribuuni ajatteli, "ja synkkä haaveksima, että ihmisen -kohtalo on ennakolta määrätty -- peruuttamaton -- muuttumaton hänen -synnyinhetkestään saakka! Mutta ellei tuo unelma olisi perätön, niin -olisinpa halukas tietämään mikä noista uhkeista valoilmiöistä on minun -syntymätähteni, -- mikä kuvaa -- mikä heijastaa minun elinrataani ja -sitä muistoa, minkä minä olen kuoltuani jättävä." Tuo ajatus mielessään -ja katse vielä luotuna ylös hän näki, ikäänkuin yhtäkkiä muitten -tähtien joukosta selkenevän tuon nopean ja loistavan pyrstötähden, -joka talvella 1347 herätti kauhua taikauskoisissa, jotka pitivät tuota -avaruutten vaeltajaa onnettomuuden ja murheen enteenä. Hän säpsähti -tuon nähdessään ja jupisi itsekseen, "sellainenko todella on minun -vertauskuvani tai, jos tarut puhuvat totta ja nuot oudot ilmiöt -tietävät kansojen perikatoa ja valtioitten kukistusta, ennustaako -se minun kohtaloani? En tahdo sitä enempää ajatella." [Voi! jos tuo -pyrstötähti Rooman oloissa oli yhteydessä Rienzin kukistumisen kanssa, -niin sitä muualla Europassa seurasi sitä hirveämpi vitsaus, rutto, -Hirmukuolema eli Mustasurma.] - -Siirtäessään katseensa maahan hänen silmänsä viipyivät edustalla -olevassa basalttileijonassa, jonka harmaaseen ja suunnattomaan -vartaloon tähdet loivat kelmeän valon; silloin hän huomasi kaksi -mustiin viittoihin puettua henkilöä patsasta kannattavan jalustan -vieressä nähtävästi jossakin toimessa, jota hän ei saattanut erottaa. -Hän peljästyi, sillä hän ei ollut koskaan voinut päästä siitä -epämääräisestä luulosta, että oli olemassa jokin vakava ja määrätty -yhteys hänen kohtalonsa ja tuon vanhan basalttileijonan välillä. -Hän hiukan rohkasi mieltänsä kuullessaan vahtimiehen varottavan -tunkeilijoita, ja heidän astuttuaan valoisammalle paikalle, hän huomasi -heidän olevan munkkikaapuihin puettuja. - -"Ole häiritsemättä meitä, poikani", sanoi toinen heistä vahtimiehelle. -"Pyhän Isän legaatin käskystä me tähän julkiseen oikeuden ja -rangaistuksen muistomerkkiin kiinnitämme kerettiläisen ja kapinoitsijan -pannaanjulistuksen. _Voi kirkon kiroomaa!_" - - - - -VI Luku. - -Temppelin kukistus. - - -Tuo oli kuin salama kirkkaana päivänä -- tuo tribuunia kohdannut -kovaonni, hänen valtansa kukkulalla, jolloin hän kourallisella -urhoollisia, vapaudestaan pitäviä roomalaisia olisi ainiaaksi voinut -musertaa Rooman vapautta vastustavan voiman -- vahvistaa maansa -oikeudet ja täyttää oman kunniansa määrän. Sellainen kovaonni oli -kuin ivaa Kaitselmukselta, joka oli tukenut häntä ahtaina aikoina, -hyljätäkseen hänet menestyksen auringonpaisteisimpana päiväsydännä. - -Seuraavana aamuna ei ainoatakaan henkeä näkynyt kaduilla; puodit -olivat kiinni -- kirkot suljetut, kaupunki oli kuin kirkon -yhteydestä erotettu. Paavillisen pannajulistuksen kauhea kirous, -joka oli kohdannut ylimmäispapillisen kaupungin ylintä virkamiestä, -näytti hyytävän kaikki elämän valtimot. Legaatti itse, peljäten -muka henkeänsä, oli heti pannakirjan julkaisun jälkeen paennut -Monte Fiasconeen, jossa hän liittyi ylimysten joukkoon. Kirous oli -tehokkaampi kiroojan poissaollessa. - -Iltapuoleen nähtiin muutamien henkilöitten kulkevan poikki Capitolin -avaran edustan; he tekivät ristinmerkin nähdessään leijonaan -kiinnitetyn julistuksen ja katosivat suuren palatsin ovista. Vähitellen -muutamia huolestuneita ryhmiä keräytyi kaduille, mutta ne pian -hajaantuivat. Kaikki yhteys ja liike oli lamaantunut. Tuota aseetonta -hengellistä valtaa, joka Jumalan näkymättömän käden tavoin raivasi -torit autioiksi ja nöyryytti kruunupäät, ei mikään fyysillinen voima -pystynyt uhmaamaan eikä vastustamaan. Mutta yleisen kauhun ohessa -yksi tieto kosketti ihmisten sydämiä -- heidän tähtensä tribuuni sai -noin kunniansa keskellä surkastua! Nuot tulisin kirjaimin seiniin -ja patsaisiin kirjotetut sanat kertoivat hänen rikkomuksensa: -- -kapinoitsemisen, vakuuttaessaan Rooman oikeuksia -- kerettiläisyyden, -poistaessaan kirkollisia väärinkäytöksiä, ja tuon toisten viheliäisen -verhon, pyhyydenhäväistyksen, kylpemisestään Konstantinuksen -porfyrivaasissa! He tunsivat tuon vakuutuksen, he huokasivat -- heitä -pöyristytti -- ja autiossa palatsissaan, paitsi muutamia uskollisia -sydämiä, tribuuni oli yksin! - -Luotettavimmat toskanalaisista sotamiehistä olivat lähteneet Irenen -mukana. Muu osa hänen voimaansa, paitsi joitakuita jälelle jääneitä -vartioita, oli palkattua roomalaista väkeä, kaupunkilaisia, jotka -kauan olivat olleet tyytymättömiä palkkojen viipymiseen ja nyt, -vetäen puolustuksekseen kirkonkirouksen, pysyivät toimettomina, mutta -nuristen, kotonansa. - -Kolmantena päivänä uusi tapahtuma häiritsi kaupungin kuolonkaltaista -horrostilaa. Sataviisikymmentä palkkasoturia, johtajana neapelilainen -Pepin Minorbino, puoleksi ylimys, puoleksi rosvo (Montrealin kätyri), -saapui kaupunkiin, sijoittui Colonnan linnaan ja lähetti kuuluttajan -kardinaali-legaatin nimessä julistamaan kymmenentuhannen floriinin -palkinnon Cola di Rienzin päästä. - -Silloin kajahti ilmoille heleänä, mutta ei innostuttavana niinkuin -ennen, Capitolin isonkellon ääni -- kansa, välinpitämättömänä, -alakuloisena, mielessä paavin hengellisen vallan pelko (joka oli -tuollaisissa tapauksissa sitä suurempi kuin hänen istuimensa oli pois -muutettu) saapui aseettomana Capitolin edustalle; siellä Leijonapaikan -luona seisoi tribuuni. Hänen aseenkantajansa pitelivät portaitten -edessä hänen sotahevostaan, hänen kypäriään ja samaa pertuskaa, joka -oli ensimmäisinä välähdellyt voittoisassa taistelussa. - -Hänen vieressään oli muutamia hänen vartioväestään, palvelijoistaan -ynnä kaksi tai kolme etevintä porvaria. - -Hän seisoi paljain päin ja pystyisenä, katsellen häpeävää, aseetonta -rahvasta halveksivin, säälinsekaisin silmäyksin; ja kellonsoiton -tauottua ja väkijoukon hiljaisena kuunnellessa hän näin puhui: - -"Tulitte siis kerran vielä! Tulitteko orjina vai vapaina? Kourallinen -aseellisia miehiä on muurienne sisäpuolella: taivutteko te, jotka -porteiltanne karkotitte uljaimmat ritarit, Rooman kokeneimmat -sotasankarit, sadanviidenkymmenen palkkalaisen ja vieraan ikeen alle? -Tartutteko aseisin tribuuninne puolesta? Olette vaiti! -- olkoon -niin. Tartutteko aseisin _omien_ oikeuksienne -- _oman_ Roomanne -puolesta? Yhtä äänettömiä! Kautta pyhimysten, jotka pakanallisten -jumalien valtaistuimilla hallitsevat, oletteko niin langenneet -synnyinoikeudestanne? Ettekö ryhdy aseisin omaksi puolustukseksenne? -Roomalaiset, kuulkaa minua! Olenko loukannut teitä? Jos niin on laita, -_teidän_ kätenne minut surmatkoot, ja sitten puukkonne vielä verestäni -höyryävinä käykää päin rosvoa, joka on vain orjuutenne julistaja, -silloin minä kuolen kunnioitettuna, kiitollisena ja kostettuna. Te -itkette! Suuri Jumala, te itkette! Niin, minunkin tulisi itkeä -- -eläessäni hetken, jolloin saan turhaan puhua vapaudesta roomalaisille. --- Itkeä! Onko tämä kyynelten aika? Itkekää nyt, niin kyyneleistänne -olette korjaavat sadon rikosta, laittomuutta ja hirmuvaltaa! -Roomalaiset, tarttukaa aseisiin! Seuratkaa minua heti Colonnan -palatsiin, karkottakaa tuo roisto -- karkottakaa vihollisenne (tehkää -minun sitten mitä tahansa)", hän vaikeni, ei innostuksen kipinää -synnyttäneet hänen sanansa -- "tahi", hän jatkoi, "minä jätän teidät -kohtalonne haltuun." - -Syntyi pitkällinen, syvä, yleinen murina; se vihdoin puhkesi sanoiksi -ja useat äänet huusivat yhdestä suusta: "paavin panna -- sinä olet -kirottu mies!" - -"Mitä!" huusi tribuuni, "ja te minut hylkäätte, te, joitten tähden -yksin ihminen uskaltaa langettaa minuun Jumalansa vasaman! Enkö minä -_teidän_ takianne ole julistettu kerettiläiseksi ja kapinoitsijaksi? -Mitkä ovat minun luullut rikokseni? Että olen _tehnyt_ Rooman ja -väittänyt Italiata vapaaksi, että olen masentanut nuot kopeat -valtaherrat, jotka olivat sekä paavin että kansan vitsaus. Ja te -- -te soimaatte minua siitä, mitä olen uskaltanut ja tehnyt hyväksenne! -Hyvät ihmiset, teidän _kanssanne_ olisin tahtonut taistella, teidän -_edestänne_ kuolla. Hyljätessänne minut te hyljäätte itsenne, ja koska -en enää hallitse urhoollisia miehiä, niin luovutan valtani tyrannille, -jota pidätte parempana. Seitsemän kuukautta olen ollut hallituksessa, -kaupan vaurastuttanut, nuhteettomasti tuominnut, sotakentällä ollut -voitollinen; -- olen näyttänyt teille millainen Rooma voisi olla; ja -nyt luopuessani vallasta, jonka minulle annoitte, kun minä olen poissa, -iskekää oman vapautenne puolesta! Se ei merkitse mitään, kuka on -urhoollisen ja suuren kansan ensimmäisenä. Näyttäkää, että Roomalla on -useita Rienziä, mutta onnellisempia!" - -"Kuka käski mennä meitä verottelemaan", sanoi Cecco del Vecchio, joka -oli rahvaan mielipiteen olennoima: "ja miksei pannut ylimysten päitä -poikki." - -"Niin", sanoi entinen haudankaivaja, "mutta tuo siunattu porfyriastia!" - -"Ja mitäs me menisimme surman suuhun", sanoi Luigi teurastaja, -"niinkuin kaksi veljeäni? -- Taivas heitä armahtakoon!" - -Ihmisten kasvoissa nähtiin epäröimisen ja häpeän ilme; moni itki -ja vaikeroitsi, ei kukaan (paitsi äskenmainittuja nureksijoita) -_syyttänyt_, ei kukaan soimannut, mutta ei kukaan näyttänyt olevan -halukas ryhtymään aseisiin. Oli päässyt valtaan yleinen kauhu, -kummallinen välinpitämättömyyden ja tunnottomuuden tyven, mikä usein -tapaa kansan, josta vapaus on vietin ja oikun asia, jossa se on käynyt -kompasanaksi, joka ei ole kauan nauttinut kaikkia sen järkeviä, -terveitä, hyödyllisiä ja siunattuja seurauksia, joka on säikähtänyt sen -sarastusta julistavia myrskyjä. Kansa sellainen on etelässä tavallinen, -se ei ole pohjolassakaan outo; sellaisen, jos Cromwell olisi elänyt -vuotta kauemmin, Englantikin olisi saattanut nähdä: ja todellakin, -jossakin määrin, sellaisen palauksen kansallisesta innostuksesta -kansalliseen välinpitämättömyyteen Englanti _näkikin_, silloin kun sen -lapset mielettöminä, ilman pidätystä, eteensä katsomatta luovuttivat -verisen sodan hedelmät Ludvigin irstaalle kätyrille ja Sydneyn -kuninkaalliselle murhaajalle. Sellaiseen henkiseen lainaukseen, -sellaiseen järjen sokeuteen jaloinkin kansa joutuu, kun vapautta, jonka -tulisi olla vuosisatojen kasvu, jonka juuret ulottuvat läpi tuhansien -ylimuistoisten olojen kerrosten, vaalitaan vieraan maan kasvina ja -se;, (samoin kuin muinaisen tarun puu ja Dryaadi) kukoistaa ja kuihtuu -yhden ainoan suojelushenkensä mukana. - -"Voi taivas, olisin minä mies!" huudahti Angelo, joka seisoi Rienzin -takana. - -"Kuulkaa häntä, kuulkaa poikaa!" huusi tribuuni, "lasten suusta viisaus -puhuu! Hän toivoo olevansa mies niinkuin te olette, tehdäkseen, mitä -teidän tulisi tehdä. Kuulkaa minua -- näiden muutamien uskollisten -kanssa minä ratsastan Colonnain korttelin läpi, vihollisenne linnan -edustalle. Kolme kertaa on torveni törähtävä tuon linnan edustalla; -jos kolmannella kerralla ette tule, aseellisina, -- en sano kaikki, -vaan kolme-, vaan kaksisataa, vaan yksi sata teistä -- minä katkasen -virkasauvani, ja maailma sanokoon että sataviisikymmentä rosvoa -lannisti Rooman hengen ja hävitti sen hallinnon ja lait!" - -Tuon sanottuaan hän astui alas portaita ja nousi ratsunsa selkään; -ihmiset tekivät tietä äänettöminä, ja heidän tribuuninsa ja hänen -pienoinen seurueensa kulkivat verkalleen eteenpäin ja poistuivat -vähitellen yhä kasvavan väkijoukon silmistä. - -Roomalaiset jäivät paikoilleen ja hetken päästä yllyttäjä Baroncelli, -joka huomasi kunnianhimolleen aukenevan alan, alkoi puhutella heitä. -Taikka hän ei ollut kaunopuhelias eikä lahjakas mies, hän osasi puhua -rahvaisimpaan tapaan. Ja hän tiesi että turhamaisuus, velttous ja -pöyhkeilevä ylpeys olivat hänen kuulijakuntansa heikkoja puolia. - -"Hyvät herrat", sanoi hän noustuaan Leijonapaikalle, "tribuuni -puhuu oivallisesti -- niin hän ainakin puhuu -- mutta marakattikin -pani kissan kastanjoitaan noukkimaan; hän kärventäisi käpälänne -tulennoksessa, mutta tepäs ette olekaan niin typeriä. Pyhimykset meitä -auttakoot! Mutta tribuuni, hyvä mies, asuskelee palatsissa, pitää -pitoja ja kylpee porfyriastioissa -- hävetköön vähän -- jossa P. -Sylvesteri kastoi keisari Konstantinuksen; kyllähän tuosta taistella -kannattaa, mutta mitä _te_ siitä kostutte, muuta kuin saatte tuimia -iskuja ja mulkoilla juhlanäytelmiä? Jos ajatte pois nuo miehet, niin -saatte uuden viiniveron niskaanne: sen te saatte palkaksenne!" - -"Kuulkaa!" huusi Cecco, "torvi soi -- ikävä kyllä, paha, että hän -rupesi verottamaan meitä!" - -"Torvi soi", sanoi Baroncelli, "_hopeainen_ torvi, Herra nähköön! Ensi -viikolla, jos päästätte hänen pulasta, hänellä on kultanen. Mutta -menkää -- miksi ette lähde liikkeelle ystäväni -- sataviisikymmentä -palkkasoturia vaan. Ne ovat tosin koko piruja tappelemaan, kiireestä -kantapäähän rauta-asussa, no entä sitten -- jos ne katkovatkin neljä -tai viisisataa kurkkua, niin saattehan ne viimein matkoihinsa, ja -tribuuni syö sitä muhkeammat iltaset." - -"Torvi soi toisen kerran", sanoi teurastaja. "Ellei vanha äitini olisi -jo menettänyt kahta meistä, niin iskisinpä kiinni uljaan tribuunimme -puolesta." - -"Tarvitsette enemmän elohopeata sisäänne", jatkoi Baroncelli, "muuten -myöhästytte. Ja mikä vahinko se olisi! -- Jos uskotte tribuunia, niin -hän on ainoa mies, joka kykenee pelastamaan Rooman. Mitä, te maailman -jaloin kansa -- tekö ette pystyisi pitämään puolianne! Tekö yhdestä -miehestä riippuisitte -- ette saisi Colonnaa ja Orsinia aisoissa -pysymään! Kukas ylimykset San Lorenzon portilla löylytti? Ettekö te? Te -saitte puustit ja tribuuni rahat! Loruja, antakaa miehen mennä, yhtä -hyviä saa halvemmalla yllin kyllin. Ja kuulkaa, tuo on kolmas töräys, -nyt on myöhästä." - -Ja etäältä kuuluva pitkäveteinen torventoitotus oli kuin paikan -poistuvan suojelushengen viimeinen varotus; ja kun sävel oli haihtunut -hiljaisuuteen, apea mieliala valtasi kokoontuneet. He alkoivat kaivata, -katua, silloin kuin kaipuu ja katumus eivät enää auttaneet. Baroncellin -sukkeluudet kävivät yhtäkkiä vastenmielisiksi, ja puhuja sai harmikseen -nähdä kuulijakuntansa hajaantuvan kaikille suunnille, juuri ollessaan -ryhtymäisillään selittämään, mitä suuria hän itse voi saada aikaan -heidän hyväksensä. - -Mutta tribuuni kulki vahingoittumatta halki vaarallisen korttelin, -jossa viholliset hänen tulostaan peljästyneinä, olivat vetäytyneet -varustuksiinsa, jatkoi matkaansa P. Angelon linnaan, jonne Nina oli -lähtenyt ennen häntä. Sinne hän saapui ja siellä oli häntä vastassa tuo -uljas nainen hymy huulillaan hänen pelastumisestaan -- vuodattamatta -kyyneltäkään hänen onnettomuudestaan. - - - - -VII Luku. - -Menestyksettömän vallankumouksen seuraajat. Kenen moite -- hyljätyn vai -hyljääjien? - - -Talviauringon iloisesti paistaessa ylimysten sotajoukko kulki pitkin -Rooman katuja. Kardinaali-legaatti ratsasti ensimmäisenä; vanha Tapani -Colonna, (ei enää ylpeänä ja pystyisenä, vaan kumaraisena ja poikainsa -kuoltua surusta murtuneena) hänen oikealla puolellaan; viekkaasti -hymyilyvä Luca Savelli ja synkkäuhkainen Rinaldo Orsini kohta heidän -takanaan. Pitkä, mutta raa'an näköinen jono se oli, enimmäkseen -vieraita palkkalaisia, eikä näyttänyt tuo kulkue maanpaosta palaavilta -kansalaisilta, vaan sisäänmarssivilta vihollisilta. - -"Jalo herra Colonna", sanoi kardinaali-legaatti pieni, kuiva -ranskalainen, täynnä karvaimpia ennakkoluuloja roomalaisiin, jotka -niinkuin kaikkia vieraita pappismiehiä olivat peräti huonosti -kohdelleet häntä hänen edellisellä matkallaan, "tuo Pepin, jonka -Montreal lähetti käskettäväksenne on todellakin tehnyt meille kunnon -työn." - -Vanha Colonna nyökkäsi päätään, mutta ei vastannut mitään. Hänen vankka -järkensä oli jo murtunut, ja höperyys oli nähtävänä hänen kankeassa -katseessaan. Kardinaali jupisi: "hän ei kuule puhettani, murhe on -tehnyt hänen lapseksi jälleen!" ja kääntyen ympäri hän viittasi -kädellään Luca Savellia luokseen. - -"Luca" sanoi legaatti, "olipa onni että Unkarin musta lippu pidätti -provencelaisen Aversassa. Jos hän olisi lähtenyt Roomaan, niin -olisimmepa saaneet tribuunin seuraajasta pahemman vastuksen kuin -itse tribuunista! Montreal", sanoi hän mahtipontisesti ja hieman -hymyillen, "on aatelismies ja ranskalainen. Tuo Pepin, joka on -hänen valtuuttamansa, on joko lahjomisella tai uhkauksilla saatava -puolellemme." - -"Varmaan", vastasi Savelli, "se ei ole vaikeata. Montreal arveli käyvän -lujemmaksi tuon vastarinnan, jonka hän itse olisi mielellään lopettanut ---" - -"Podestana tahi Rooman ruhtinaana, tuo vaatimaton mies! Me ranskalaiset -ymmärrämme pitää ansioitamme asianmukaisessa arvossa; mutta tämä -äkkiarvaamaton voitto hämmästyttää häntä niinkuin meitäkin, Luca; -meidän tulee siepata saalis Pepiniltä, ennenkuin Montreal pääsee hänen -avukseen. Mutta Rienzin täytyy kuolla. Kuulin että hän yhä pysyy P. -Angeloon sulkeutuneena. Orsini rynnätköön hänen kimppuunsa. Tänään -otamme haltuumme Capitolin -- kumoamme kapinoitsijan lait -- hajotamme -tuon hullunkurisen eduskunnan ja panemme kaupungin hallinnon kolmen -senaattorin käsiin -- Rinaldo Orsinin, Colonnan ja itseni; teille, jalo -herra, katsomme soveliaan toimen." - -"Siinä on kylläksi, kun taasen pääsen palatsiini, ja retki kultaseppäin -kortteliin pian sen linnotukset nostaa. Luca Savelli ei ole -kunnianhimoinen mies. Hän vaan tahtoo olla rauhassa." - -Kardinaali naurahti ivallisesti ja poikkesi Capitoliin vievälle -tielle. Edustalle oli kerääntynyt katselijoita, kuten tavallisesti. -"Tehkää tietä, tehkää tietä, lurjukset!" huusivat soturit rynnistäen -kummallekin puolen väkijoukkoon, joka oli tottunut Rienzin seuralaisten -rauhalliseen ja ystävälliseen kohteluun ja peräytyi liian hitaasti -soturien keihästen ja hevosten kavioitten alta. Ystävämme Luigi, -teurastaja, oli myöskin joukossa, ja hänen roomalainen verensä kovasti -kuohahti, kun saksalaisen peitsen järeä varsi sattui hänen pyylevään -vatsaansa. "Tuosta saat, roomalainen", sanoi raaka palkkasoturi -koettaen solkata italiaa, "tehkää tietä paremmillenne, jo olette -tarpeeksenne saaneet nähdä väenkokouksia ja näytelmiä." - -"Paremmillenne!" murisi teurastaja parka, "roomalaisella ei ole -parempia, ja jollen olisi menettänyt kahta veljeäni San Lorenzon luona, ---" - -"Tuo koira niskottelee", sanoi joku Orsinin seuralaisista, "ja puhuu -San Lorenzosta!" - -"Minä muistan hänen vanhastaan", sanoi toinen vieressä ratsastava -Orsinilainen. "Hän oli Rienzin joukkiota!" - -"Oliko?" virkkoi toinen synkästi, "sitten eivät ole terveelliset -esimerkit liian aikasia", ja huomatessaan teurastajan hurjistuneen -ja uhmaavan katseen, Orsinilainen kylmästi survasi peitsensä hänen -sydämeensä ja ratsasti hänen ruumiinsa ylitse. - -"Häpeä! Häpeä!" "Murha! Murha!" huusi joukko ja alkoi hetken -kiivastuksessa tunkeilla hurjien soturien ympärillä. - -Legaatti kuuli huudon ja näki liikkeen; hän vaaleni. "Roistot nousevat -uudestaan kapinaan!" hän jupisi. - -"Eivät, teidän korkeutenne -- eivät", sanoi Luca, "mutta saattaa olla -hyvä herättää heissä terveellistä pelkoa; ne ovat aseettomia, sallikaa -minun käskeä soturieni hajottamaan ne. Yksi ainoa sana on riittävä." - -Kardinaali suostui ja sana sanottiin. Soturit, joiden sisua vielä -kaiveli katkera muisto harjaantumattoman rahvaan voitosta, hajottivat -väkijoukon pitkin katuja ilman sääliä ja armoa -- ratsastaen kumoon -tahi keihästäen kuka eteen sattui -- täyttäen ilman huudoilla ja -kirkunalla ja sortaen maahan melkein yhtä monta miestä, kuin joku päivä -ennemmin olisi riittänyt Rooman puolustukseksi ja sen valtiolaitoksen -turvaksi! Tuon hurjan ja melskeisen kohtauksen perästä ja sen uhrien -ruumisten päällitse ratsasti legaatti seurueineen ottamaan Capitolin -salissa vastaan kaupunkilaisten uskollisuudenvakuutusta ja julistamaan -sortajat palanneiksi. - -Heidän astuessaan portaitten vieressä ratsujensa seljästä, suurilla -kirjaimilla kirjoitettu lappu pisti legaatin silmään. Se oli -kiinnitetty basalttileijonan jalustaan ja peitti juuri sen kohdan, -jossa paavin pannajulistus oli ollut. Siinä nähtiin sanat: - -_"Vapiskaa! Rienzi palajaa!"_ - -"Mitä kujeita tuo on!" huusi legaatti jo vapisten ja katsoi ylimyksiin. - -"Teidän korkeutenne", sanoi eräs neuvosmiehistä, joka oli tullut -Capitolista ottamaan vastaan legaattia, "me huomasimme sen siinä päivän -koittaessa; muste oli vielä märkä saapuessamme tänne. Pidimme parhaana -näyttää sitä teidän korkeudellenne." - -"_Tekö_ piditte! Kuka te sitten olette?" - -"Neuvoskunnan jäseniä, teidän korkeutenne, ja tribuunin jyrkkä -vastustaja, niinkuin nähtiin silloin kuin hän tahtoi uutta veroa --" - -"Neuvoskunnan -- loruja! Ei neuvoskuntia tarvita! Järjestys on -kerrankin saatu toimeen. Orsini ja Colonna pitävät teistä vast'edes -huolta. Vai vastustitte veroa? Se oli aivan oikein, kun tyranni siitä -puhui; mutta minä varotan teitä, ystäväni, vastustelemasta niitä -veroja, joita _me_ tulemme panemaan. Kiittäkää onneanne, jos voitte -ostaa kirkolta rauhaa niilläkään hinnalla -- ja hänen Pyhyytensä on -vähän floriinien tarpeessa." - -Neuvosmies vetäytyi nolostuneena takasin. - -"Repikää pois tuo hävytön lappu. Ei, malttakaa, kiinnittäkää sen -päälle kymmenentuhannen floriinin palkinnon lupaus tuon kerettiläisen -päästä! _Kymmenen tuhannen_, se on minusta liian paljon _nykyään_ -- -mutta muuttakaamme luku. Te Rinaldo Orsini, herra senaattori, lähtekää -sotureinenne P. Angeloon, saammepa nähdä, kestääkö kerettiläinen -piiritystä." - -"Ei ole tarpeen, teidän korkeutenne", sanoi neuvosmies virkaintonsa -puuhassa, "P. Angelo on vallotettu. Tribuuni, hänen puolisonsa sekä -yksi paaschi pääsivät viime yönä pujahtamaan tiehensä, valepuvussa, -kerrotaan." - -"Voi", sanoi vanha Colonna, jonka tylstynyt järki vihdoin käsitti, että -jokin merkillinen seikka viivytti hänen ystäviänsä. "Mitä on tekeillä? -Mikä tuo lappu on? Eikö kukaan sano minulle sen sisällystä? Vanhoja -silmiäni hämärtää." - -Hänen tehdessään noita kysymyksiä kimakasti ja terävästi, syvä ja -luja ääni vastasi -- ei kukaan tiennyt mistä se tuli, väkijoukko -oli supistunut muutamiin harvoihin etupäässä munkkeihin, joitten -uteliaisuutta ei mikään voinut hillitä, ja joiden puku oli heidän -turvansa, sekä sotamiehiin -- ääni, joka karkotti punan monilta -poskilta, vastasi Colonalle, sanoen: - -_"Vapiskaa! Rienzi palajaa!"_ - - - - - - -KUUDES KIRJA. - - - - -I Luku. - -Lempivän olinpaikka. - - -Erään Pohjois-Italian ihanimman järven rannalla oli Adrian di Castellon -lempimaatila, minne usein rauhallisina hetkinä hänen mielikuvituksensa -oli hellästi ikävöinnyt; sinne tuo nuori ylimys, erottuaan Neapelin -lähetyskunnan ylhäisimmistä jäsenistä, oli vetäytynyt kovaonnisen -Roomaan palaamisensa jälkeen. Useimmat hänen tovereistansa -olivat liittyneet ylimyksiin; nuori Annibaldi, jonka uskalias ja -kunnianhimoinen luonto oli lujasti kiintynyt tribuuniin, pysyi -puolueettomana sekä läksi Campagnassa olevaan linnaansa eikä palannut -Roomaan ennen Rienzin kukistumista. - -Irenen lemmityn olinpaikka oli sangen soveltuvainen hänen -surumielisille aatoksilleen. Vaikka se ei ollut täydellinen -linnotus, se kuitenkin oli tarpeeksi luja kestääkseen vuoriston -rosvojen ja naapuriston vähäpätöisten tyrannien hyökkäyksiä. Joku -entisistä omistajista oli rakentanut sen muinaisten roomalaisten -häviöönjoutuneitten kesäasuntojen raunioista, ja sen marmoriset patsaat -ja sirotöiset kivitykset olivat läänitysajan harmajakivisten seinien -ja vankkojen tornien siventämättömän sulon omituisena vastakohtana. -Järveenpäin viettävältä, viheriäiseltä kunnaalta loi uljas rakennus -synkän varjonsa kauas siintävälle selälle; sen vieressä, taustassa -kohoavasta metsänpeittoisesta vuoristosta solui puron säännöttömästi -polveileva juoksu -- milloin lehvien kätkössä, milloin välkkyen -näkyvissä ja keräytyen vihdoin leveäksi suvannoksi -- jonka reunalla -vähäinen suihkulähde jonkun unhoon joutuneen runoilijaylimyksen -muistomerkki, puoleksi rappeutunein kirjoituksineen todisti menneitten -klassillisten aikojen hienontunutta aistia: sekä purki sitten -sammalten, jäkäläin ja tuoksuvien yrttien lomitse lyhyenä putaana liian -vetensä järveen. Ja siellä Pohjolan jäykempien lehvien keskellä rehotti -moni aikoja sitten istutettu aurinkoisemman Idän puu, joka ei ottanut -surkastuakseen tuossa kultaisessa ilmanalassa, joka kuin äidin huolella -kasvattaa melkein mitä luonnontuotetta tahansa. Paikka oli syrjäinen -ja yksinäinen. Sinne etäisistä kaupungeista vievät tiet olivat -monimutkaisia, vuorisia ja rosvojen hallussa. Muutamat hökkelit ja -neljänneksen penikulman päässä viheriäisellä rannikolla oleva luostari -olivat lähimmät asumukset, ja paitsi satunnaista toivioretkeläistä tahi -eksynyttä matkamiestä, tuota yksinäisyyttä harvoin kukaan häiritsi. Se -oli aivan sellainen paikka, joka tarjoaa lepoa maailmaan kyllästyneelle -sekä vaalii muistoja, jotka uhkeassa viljavuudessa rehottavat -intohimojen raunioilla. Ja se, jonka samalla sekä lempeä että itseensä -turvautuva mieli voi kestää yksinäisyyttä, ei olisi koko maailmasta -löytänyt ihanampaa ja rauhallisempaa tyyssijaa. - -Mutta sellaiselle yksinäisyydelle Adrianin aikaisemmat unelmat eivät -olleet omistaneet tuota paikkaa. Siellä, hän oli ajatellut, kirkas -olento oli hallitseva -- sieltä lempi oli löytävä satamansa, ja -sinne, kun lempi vihdoin sieti häiriytyä, varallisuus ja synnynnäinen -jalous kutsuisivat kaikki lempeimmät ja parhaimmat henget, joita oli -alkanut liikkua Italian murheisessa povessa, luvaten toista, nuorempaa -runollisuuden, tieteitten ja taiteitten valtakuntaa. Tuon nuoren -ylimyksen jalolle ja romantilliselle, mutta hieman hajanaiselle ja -toimettomalle luonteelle, joka paremmin olisi soveltunut tyyneen ja -sivistyneesen, kuin myrskyiseen ja raakaan aikakauteen, kunnianhimo ei -tarjonnut mitään niin ihanaa palkintoa kuin kirjallisen joutoajan ja -henkisen levon. Hänen nuoruutensa oli Petrarcan vaikutus värittänyt, -hänen miehuutensa oli haaveksinut onnellisemmasta Vauclusesta, josta -Lauraakaan ei puuttunut. Unelmat, jotka olivat yhdistäneet tuon -näkymön Irenen kuvaan, vielä loivat siihen hänen varjonsa; ja aika ja -poissaolo vaan vaalivat hänen polttavia aatoksiaan, syvensivät hänen -synkeämielisyyttään ja enensivät hänen lempeään. - -Tuossa yksinäisessä paikassa -- joka muistista kertoessanikin, sillä -nämät silmät ovat sen nähneet, nämät jalat siinä astuneet, tämä sydän -siinä auvoinnut -- joka, sanon, tätä kertoessanikin tuntuu minusta -(ja kenties suopeasta lukijastakin) mieluiselta ja tervetulleelta -muutokselta toiminnan myrskyistä ja kunnianpyynnin vaiheista, jotka -niin kauan ovat vallinneet kertomista -- tuossa paikassa Adrian -vietti talven, joka tuohon juovuttavaan ilmanalaan saapuu lempeänä -vaihteluna. Maailman jyty saapui vain heikkona ja epäselvänä humuna -hänen korviinsa. Hän sai vain vajanaisina ja ristiriitaisina -tietoihinsa nuot uutiset, jotka ukkosen vasamana iskivät halki -Italian, että tuo erinomainen ja suuremmoisia tavotteleva mies -- -tuo itsessään mullistus -- joka oli herättänyt koko Europan ihailun, -innostuneitten kirkkaimmat toiveet, suurten tuhlaavimman ylistyksen, -itsevaltijaitten syvimmän kauhun, kaikkien vapaitten henkien hurjimmat -pyrinnöt, -- oli yht'äkkiä syösty vallastaan kirottuna, lainhylkynä. -Tuo tapahtui lopulla Joulukuuta ja Maaliskuun alussa sai Adrian siitä -tiedon eräältä pyhiinvaeltajalta, runsaasti kaksi kuukautta tapauksen -jälkeen, Maaliskuun vuonna 1348, joka näki Europan ja eritoten Italian -hirvittävimmän ruton hävittämänä, mitä historia tietää mainita, sekä -uhrien lukuun että ylhäisyyteen nähden kamalimman, ja joka omituisesti -liittyy muutamiin Boccaccion sulon ja Petrarcan kaunopuheliaisuuden -kuvausten yhteyteen. - -Toivioretkeläinen, jolta Adrian sai tiedon Rooman vallankumouksesta, -ei tietänyt Rienzin eikä hänen perheensä seuraavista vaiheista. -Tiedettiin vain että tribuuni vaimoineen oli päässyt pakenemaan; -mihin, siitä ei kukaan ollut selvillä. Moni arveli että he jo olivat -kuolleet, joutuneet epälukuisten rosvojen uhriksi, jotka heti -tribuunin kukistumisen jälkeen olivat ryhtyneet harjoittamaan entistä -tointansa, säästämättä ijäkästä tai heikkoa, rikasta tai köyhää. -Kaikki, mikä koski entistä tribuunia, oli yleisen huomion esineenä, ja -pyhiinvaeltajakin oli saanut kuulla että ennen Rienzin kukistumista -hänen sisarensa oli lähtenyt Roomasta, mutta ei tiennyt mihin paikkaan -hän oli saatettu. - -Nuot uutiset herättivät Adrianin hänen uneksivasta elämästään. Irene -oli joutunut siihen tilaan, jota hän kirjeessään oli rohjennut kuvailla --- erotettuna veljestään, loistostaan sortuneena, turvatonna ja -ystävittä. "Nyt", sanoi tuo jalo ja ylevämielinen lempijä, "nyt hän -saattaa tulla omakseni tuottamatta tahraa nimelleni. Olkoot Rienzin -viat mitkä tahansa, hän ei ole niistä osallinen. _Hänen_ kätensä eivät -punota heimoni verestä; ihmiset eivät saata sanoa että Adrian di -Castello liittyy perheesen, jonka mahti on rakennettu Colonnan huoneen -raunioille. Colonnat ovat palanneet -- riemuitsevat -- Rienzi ei ole -mitään -- kovaonni ja hätä yhdistävät minut tuohon naiseen, jota ne -ovat kohdanneet." - -Mutta kuinka panna toimeen nuot romantilliset päätökset -- Irenen -olinpaikan ollessa tuntemattomana? Hän päätti lähteä Roomaan hankkimaan -tarvittavia tietoja; hän kutsui palvelijansa, joita ilahutti matkaan -lähtö. Sota-asut otettiin esille varushuoneesta -- lippu juhlasalista --- ja kahden päivän vilkkaan hyörinän perästä vain palajavan kevään -linnut häiritsivät suihkulähteen hiljaisuutta, jonka vaiheilla Adrian -oli viettänyt monet haaveksivat hetkensä; ja öinen lamppu ei enää -heittänyt yksinäistä valosädettään tornikammiosta aution järven selälle. - - - - -II Luku. - -Etsivä. - - -Eräänä päivänpaisteisena, tukahuttavan helteisenä aamupäivänä -nähtiin yksinäinen ratsumies vaeltavan tuota verratonta tietä, jonka -ylänteiltä, viikunapuitten, viiniköynnösten ja oliivien joukosta -matkustajan silmien eteen vähitellen aukenee Arnon ihana laakso ja -Florensin kirkkojen tornit. Mutta matkustajan tavallinen ihastus -ei loistanut tuon yksinäisen ratsastajan silmistä eikä Toskanan -elämän tavallista toimeliaisuutta, hilpeyttä ja iloa valaissut tuo -aamupäivän aurinko. Kaikki oli äänetöntä tyhjää ja hiljaista; taivaan -valossakin tuntui olevan kivulias ja kauhea hehku. Tien varressa -olevista mökeistä olivat muutamain ovet ja akkunat teljetyt muutamat -auki, mutta nähtävästi ilman asukkaita. Auralla ei kynnetty, värttinä -oli koskematta: juhdalla ja ihmisellä oli hirmuinen lepopäivä. -Kiro, Kainin kiroa pimeämpi, painoi maata! Silloin tällöin joku -yksinäinen, enimmäksen tummaan munkkiviittaan puettu olento samosi -poikki tien, luoden matkamieheen kummastelevan katseen ja riensi -eteenpäin kadoten johonkin suojaan, mistä kuului kuolevan heikko -valitus, joka ilman ympärillä vallitsevaa hiljaisuutta tuskin olisi -ulottunut kynnystä kauemmaksi. Matkustajan lähestyessä kaupunkia -näkymö muuttui vähemmän autioksi, mutta vielä hirveämmäksi. Näkyi -purjekankaisin tarkoin käärittyjä rattaita ja vankkuria täynnä -sellaisia, jotka etsivät paosta pelastusta, unhottaen että rutto oli -joka paikassa! Luurangoiksi kuihtuneitten hevoskulujen raskaasti vetää -retuuttaessa noita ruumisvaunujen kaltaisia ajoneuvoja, joskus huuto -rikkoi hiljaisuuden, ja ratsastajan hevonen hypähti tien viereen, kun -toverien sydämettömästä itsekkäisyydestä joku onneton, jossa tauti oli -puhjennut ilmi, suistettiin ajoneuvoista ja jätettiin tien varteen -menehtymään. Eräät vankkurit pysähtyivät aivan portin edustalle ja -muuan mies naamari silmillä tyhjensi sen sisällön tien vieressä olevaan -vihertävään allikkoon. Siinä oli pukuja ja verhoja kaikenlaatuisia ja -arvoisia, keikarin päärmättyjä manttelia, armollisen neidin myssyjä ja -huntuja ja kerjäläisen repaleita. Katsellessaan naamioitetun tointa -näki ratsastaja lauman laihtuneita, nälkäisiä sikoja juoksevan paikalle -ravinnon toivossa, ja matkamiestä pöyristi ajatellessaan, _mitä_ -ravintoa ne lienevät vainunneet! Mutta ennenkuin hän ehti portille, -ne elukoista, jotka olivat uutterimmin tonkineet saastutettua läjää, -kaatuivat kuolleina toisten keskelle. - -"Hoh hoo!" sanoi naamariniekka ja hänen hotto äänensä kuului vielä -hotommalta naamarin takaa -- "tuletko tänne kuolemaan, muukalainen? -Ei uhkea samettiviittasi eivätkä kultakirjasi sinua gavocciololta -[paisukkeita, taudin kauhea tuntomerkki] suojele. Jatka matkaasi, jatka -matkaasi, -- tänäpäivänä armaasi suuteloitten herkkupala, huomenna -rotille ja madoille liian saastainen!" - -Vastaamatta tuohon kamottavaan tervehdykseen Adrian, sillä ratsastaja -oli hän, kulki edelleen. Portit olivat seljällään; se oli kaikista -pelottavin merkki, sillä ensimmältä oli huolellisimmasti varoen -estetty muukalaisia kaupunkiin pääsemästä. Kaikki huolenpito, kaikki -varovaisuus, kaikki valppaus oli turhaa. Ja kolme kertaa yhdeksän -vartijaa oli kuollut tuohon ainoaan paikkaan, ja upseeritkin, -joitten tuli määrätä heidän seuraajansa olivat kuolleet. Lain ja -järjestyksen, terveyshoitokunnat ja turvallisuusyhdistykset -- kaikki -oli kuolema lakkauttanut! Ja rutto oli tappanut tieteet ja taiteetkin, -yhteiskunnalliset laitokset, sivistyksen sopusoinnun ja koneiston, -aivan kuin ne olisivat olleet lihaa ja verta! - -Yksinään ja hiljalleen vaelsi lempijä edelleen lemmenretkellään, -päättäen löytää ja pelastaa kihlattunsa, ja läpi kauhujen erämaan -opasti häntä (tuota uskollista ja oikeata ritaria!) tuon ihmeellisen -intohimon autuas toivo, jaloimman kun se on jalo, katalimman, kun -se on katala! Hän saapui tilavalle, palatsia ympäröimälle aukealle, -jonka varrella Italian parhaimmat ja hienoimmat ylimykset tavallisesti -asuivat. Muukalainen oli yksin, ja hänen oivallisen ratsunsa astunta -tuntui kamottavalta ja tuskalliselta hänen korvissaan. Silloin, -poiketessaan muutamasta kadunkulmasta, hän näki erään vaimon hiipivän -eteenpäin lapsi sylissä ja toinen takertuneena hänen hameesensa. Hän -piti suurta kukkakimppua sieramiensa edessä (yleinen, mutta turha keino -tarttumista vastaan) ja jupisi lapsille, jotka valittivat nälkäänsä, --- "kyllä, kyllä saatte ruokaa! Tarpeeksenne ruokaa, jos nyt kuljette -eteenpäin. Mutta voi tätä kulkua!" -- ja hän katseli ympärilleen, -olisiko joku tautinen lähellä. - -"Ystäväni", sanoi Adrian, "tietänettekö missä luostari --" - -"Pois, mies, pois!" huusi vaimo. - -"Voi", sanoi Adrian murheellisesti hymyillen, "näettehän etten vielä -ainakaan _levitä_ tautia!" - -Mutta vaimo, pitämättä hänestä lukua, läksi pakenemaan; silloin -muutaman askeleen päässä lapsi, joka piti hänestä kiinni, pidätti hänet. - -"Äiti, äiti!" hän huusi, "olen kipeä -- en jaksa liikkua." - -Vaimo seisahtui, vetäsi syrjään lapsen nutun ja, nähtyään sen -kainalossa pelottavat paisumat, hyljäsi oman lihansa ja pakeni -kiljaisten pitkin toria. Kiljaus soi kauan Adrianin korvissa, -vaikkei hän nähnyt sen luonnotonta syytä, -- _äiti ei pelännyt -pienokaisensa, vaan itsensä puolesta_. Luonnon ääntä ei kuultu tuossa -ruumiskaupungissa enempää kuin itse haudassa! Adrian ratsasti eteenpäin -rivakkaammin askelin ja saapui vihdoin komean kirkon edustalle. Ovet -olivat selki seljällään; hän näki sisällä joukon munkkeja (kirkossa -ei ollut muita Jumalaa palvelevia ja nekin naamarit silmillä), jotka -olivat kokoontuneet alttarin ympärille ja lauloivat virttä _Miserere -Domine_. -- Italian hurskaimpana pidetyn kaupungin herranpalvelijat -seurakunnatta! - -Nuori ylimys pysähtyi ovelle ja odotti, kunnes jumalanpalvelus oli -päättynyt ja munkit astuivat portaita myöten kadulle. - -"Pyhät isät", sanoi hän heille, "saanko pyytää teidän hyvyyttänne -neuvomaan minulle suorimman tien Santa Maria di Pazzin luostariin?" - -"Poikani", sanoi joku noista muodottomista haamuista, joitten näköisiä -ne olivat kääriliinojen kaltaisissa viitoissaan ja omituisissa -naamareissaan, "jatka matkaasi ja Jumala olkoon kanssasi. Mainitsemasi -pyhä luostari lienee nyt rosvojen tai hurjehtijoitten hallussa. -Abbedissa on kuollut ja moni sisarista lepää hänen vieressään. Muut -nunnat ovat paenneet ruttoa." - -Adrian oli kirvota hevosensa seljästä, ja hänen vielä tuijottaessaan -paikallaan tuo kolkko kulkue jatkoi matkaansa pitkin autiota katua -veisaten juhlallisella äänellä munkkivirttä: - - "Kautta Äidin, Pojan on - Ota kuolon tehoton; - Anteeks' anna velkamme, - _Miserere Domine_!" - -Toinnuttuaan kauhistuksestaan Adrian lähti munkkien jälestä ja heidän -lopetettuaan värsynsä hän puhutteli heitä jälleen. - -"Pyhät isät, älkää minua noin jättäkö. Kenties luostarissa tiedetään -jotakin hänestä, jota etsin. Sanokaa, mitä tietä pääsen perille." - -"Älä kiusaa meitä, poikani", sanoi munkki, joka äsken oli puhunut. -"Pahaa tietää sinulle taivaan palvelijoitten rukousten häiritseminen." - -"Antakaa minulle anteeksi, antakaa minulle anteeksi! Suuret sovinnot -olen suorittava, monet messut maksava; mutta etsin kallista ystävää -- -tieni -- tieni --" - -"Oikealle, kunnes saavut ensimmäiselle sillalle. Kolmannen sillan -takana tapaat virran rannalla luostarin", sanoi toinen munkki, jota -Adrianin kiihko liikutti. - -"Jumalan siunaus, pyhät isät", jupisi Adrian ja kannusti ratsuaan -neuvottuun suuntaan. Munkit eivät välittäneet hänestä enempää, vaan -jatkoivat virttänsä. Hevosen kavioitten kalkkaessa vasten kivitystä -kuului ratsastajan korviin rukoileva säe -- - - "Miserere Domine!" - -Kärsimättömänä, toivottomana, Adrian ajoi täyttä laukkaa pitkin katua. -Hän kulki poikki torin -- se oli tyhjä kuin erämaa -- synkkien, -suljettujen katujen, joilla Guelfien ja Ghibellinein sotahuudot ennen -olivat innostuttaneet Florensin ritarillista ylimystöä. Nyt olivat -sekasin hautaholvissa ja kuopassa Guelfi ja Ghibellini, ritarin -kannukset ja kerjuusauva. Tuon äänettömyyden rinnalla kansalaissodan -kiljuntakin olisi ollut siunaus! - -Ensimmäisen, toisen ja kolmannen sillan hän tapasi ja seisautti -vihdoin ratsunsa luostarin muurien edustalle. Portti oli raollaan ja -saranoilta putoamaisillaan; hän sitoi ratsunsa pielukseen, kulki pihan -poikki ja saapui vastakkaiselle ovelle, joka vei päärakennukseen, sekä -kateelliselle rautaristikolle, joka ei enää ollut saastaisen maailman -esteenä. Siihen seisahtuessaan hetkiseksi henkeänsä vetämään ja -hermostoansa tyynnyttämään, raaka nauru ja kovaääninen laulu, kirousten -säestämä ja keskeyttämä saapui hänen korviinsa. Hän työnsi ristikkoisen -oven syrjään, astui sisään ja melun johtamana hän saapui luostarin -ravintohuoneeseen. Tuossa ankarain ja puhtaitten taivaan morsianten -kokouspaikassa hän ennen abbedissan hallussa olleessa pöydän päässä -näki kummallisen sekalaisen roistojoukkion, jossa ensi silmäyksestä -päättäen näytti olevan kaikenarvoista ihmisluokkaa, sillä muutamain -yllä olivat karkeat, jopa ryysyiset vaatteet, muutamien verhona uhkeat -silkkiin ja samettiin kirjaellut viitat ja höyhentöyhtöiset päähineet. -Mutta toinen silmäys riitti jo ilmaisemaan että kumppanukset olivat -samallaista joukkokuntaa, ja että tuo silmiinpistävä komeus oli vaan -vartijattomista palatseista tai isännättömistä myymälöistä riistettyä -saalista, sillä sulkakoristeisten, jalokivistä välkkyvien hattujen -alta näkyivät hurjat, pesemättömät ja parrottuneet naamat, joita -kaihtavat pitkät kiharat, joita hiotun veitsen ja palkkalaiskäsivarren -ammattiveljet olivat alkaneet kasvattaa, käyttääkseen niitä useasti -naamarin verosta. Noitten nurjien mässäävien joukossa oli useita -naisia, nuoria ja keski-ikäisiä, rumia ja kauniita, ja hurskasta -Adriania pöyristytti nähdessään julkeitten porttojen yllä nunnien -puhtaita vaatteita ja heidän alastomilla rinnoillaan pyhiä -rukousnauhoja. Pöytä oli täynnä viinipulloja, herkullisia ruokia ja -enimmäkseen jumalanpalvelukseen pyhitettyjä kulta- ja hopea-astioita. -Kun nuori roomalainen hämmästyneenä seisahtui kynnykselle, niin mies, -joka oli pitojen esimiehenä, kookas, mustaverinen roisto, kasvoissa -syvä arpi, joka kävi hänen vasemman poskensa ja ylähuulensa poikki ja -loi hänen karkeisiin piirteisinsä luonnottoman hirveän näön, ärjäsi -hänelle: - -"Astu sisään, mies -- astu sisään! vai siinä mykkänä töllistät! Me -olemme vierasvaraisia isäntiä ja kaikkien pitää saaman tervetuliaiset. -Meillä on viiniä ja naisia. Herra piispan viiniä ja abbedissan naisia! - - "Tää kuoleman laulu on voittoisen, - Sotajoukot se kaatavi henkäisten; - Se katkovi tyrmän ja linnain salvat, - Se hirttäjän kynsistä riistää halvat. - Oi terve sä rutto! Se rikkaan hyytää, - Jo köyhäkin kehtavi leipää pyytää. - Oi terve sä rutto! Sun vaan hyvä jatko! - Sä nunnan ja vangitun kahlehet ratko! - Jo, sorrettu, aukeni tyrmäsi sulle, - Eläköön kiroo maan -- se on siunaus mulle!" - -Ennenkuin nuo hirvittävät säkeet olivat päättyneet, Adrian jo -lähti tuosta häväistystä huoneesta, huomaten ettei hän tuollaisten -raivostuneitten parissa pääsisi tiedustelujensa perille ja pakeni -kauhistuneena tuskin henkeänsä vetäisten, kunnes hän jälleen seisahtui -pihalle kivuliaaseen, viimattomaan auringon paahteesen, joka näytti -olevan sovelias sää niille tapahtumille, joita se valaisi. Hän päätti -kuitenkin viivähtää tuossa paikassa ja yrittää vielä tiedustella, ja -seisoessaan ulkona mietiskellen ja epätietoisena hän huomasi lähellä -pienen kappelin, jonka kapeasta akkunasta heikosti kuullotti päivän -himmentämä vahakynttiläin valo. Hän lähestyi sitä, astui sisään ja -näki sen pyhäkössä yksinäisen, polvillaan rukoilevan nunnan. Kapealla -käytävällä olevalla pöydällä, jonka kummassakin päässä oli pitkiä -vahakynttilöitä palamassa, useista ruumiskääreistä näkyi kuoleman -viihdyttämien vainajien epäselviä piirteitä. Adrian itse, johon paikan -pyhyys ja murhe koski sekä tuon yksinäisen, itsekkäisyydelle vieraan -kuolleitten vartijan liikuttava näkö, laskeutui polvilleen ja vaipui -palavaan rukoukseen. - -Hänen noustuaan, taakka sydämestään hieman huojentuneena, nunnakin -nousi seisomaan ja pelästyi huomatessaan hänen. - -"Onneton mies", sanoi hän äänellä, niin matalalla ja juhlallisella, -että se kaikui kuin haamun suusta -- "mikä kova kohtalo toi sinut -tänne? Etkö näe vieressäsi ruton koskettamaa tomua -- hengität ilmaa, -joka tuhoaa! Pois täältä! Etsi hävityksen joukosta paikka, jossa musta -vieras ei ole käynyt!" - -"Pyhä neito", vastasi Adrian, "tuo vaara ei pelota minua -- etsin -häntä, jonka elämä on omaani kalliimpi". - -"Ei tarvitse sinun sanoa minulle että olet äskettäin tullut Florensiin! -Täällä poika luopuu isästään ja äiti hyljää lapsensa. Silloin kun elämä -on toivottomin, nuot yhden päivän toukat takertuvat siihen, kuin se -olisi kuolemattomuuden lunastus! Minua yksin ei kuolo kauhista. Kauan -oltuani maailmasta erilläni, olen nähnyt sisaruskuntani perikadon -- -Jumalan huoneen häväistynä -- sen alttarin kumottuna, miksi eläisin -minä -- viimeinen, jota rutto ei ole saanut valapattoiseksi eikä -hengiltä!" - -Nunna vaikeni hetkeksi, ja katsoen tarkastaen Adrianin tervettä muotoa -ja murtumatonta vartaloa, hän huokasi raskaasti. -- "Muukalainen, miksi -et pakene?" hän sanoi. "Yhtä hyvin saattaisit täysinäisistä holveista -ja kuoleman saastaisesta mädännyksestä hakea elossa olevaa kuin tästä -kaupungista." - -"Sisar ja siunatun Vapahtajan morsian!" sanoi roomalainen pannen -kätensä ristiin -- "yhtä sanaa rukoilen sinulta. Olet arvattavasti -tämän häviöön joutuneen luostarin sisaruskuntaa! sano minulle, -tiedätkö, onko Irene di Gabrini [Rienzin sukunimi oli Gabrini] -- -entisen abbedissan vieras, Rooman kukistetun tribuunin sisar -- vielä -elävien joukossa?" - -"Oletko hänen veljensä?" sanoi nunna. "Oletko tuo laskenut aamun -aurinko?" - -"Olen hänen ylkänsä", vastasi Adrian suruisesti. "Puhu!" - -"Voi liha! liha! kuinka olet voitolla viimeisiin asti, turmeluksen -pitaalihuoneessakin!" sanoi nunna. "Turhamielinen! Ole ajattelematta -maallisia liittoja; tee sovinto taivaan ja itsesi välille, sillä -päiväsi ovat varmaan luetut!" - -"Nainen!" huusi Adrian kärsimättömänä -- "älä puhu minulle itsestäni -äläkä herjaa siteitä, joiden pyhyyttä et voi tuntea. Minä kysyn sinulta -vielä, niin totisesti kuin itse toivot armoa ja autuaaksi, onko Irene -elossa?" - -Nunna pelästyi nuoren rakastavan kiihkeyttä ja hetkisen kuluttua, mikä -Adrianista oli kuin vuosisata tuskallista epäilystä, hän vastasi: - -"Neito, josta puhut, jäi elämään muitten kuoltua. Harvojen -eloonjääneitten hajaantuessa eri tahoille, hän lähti luostarista -- en -tiedä mihin; mutta hänellä oli ystäviä Florensissa -- joitten nimeä en -tunne." - -"Ollos siunattu, pyhä sisar! Kauanko sitten hän lähti luostarista?" - -"Neljä päivää on kulunut siitä kuin rosvot ja portot anastivat Santa -Marian asumuksen", vastasi nunna vaikeroiden. - -"Neljä päivää! -- Etkö tiedä mitään enempää?" - -"En -- mutta maltappa, nuori mies!" ja nunna lähestyi sekä alensi -äänensä käheäksi kuiskeeksi -- "kysy _Becchineiltä_." [Florensissa -tavallisesti samaan säätyyn kuuluvat kaupunkilaiset kantoivat -vainajansa paarilla hautaan, mutta rutto oli luonut uuden elinkeinon, -ja väestön alhaisin rupa oli äärettömästä maksusta ottanut -kuljettaakseen uhrien jäännöksiä. Sellaisten miesten nimi oli Becchini.] - -Adrian peräytyi säpsähtäen, teki hätäisesti ristinmerkin ja lähti -mitään vastaamatta luostarista. Hän palasi hevosensa luokse ja ratsasti -kaupungin liikkeettömään sydämeen. Ravintoloita ja majapaikkoja ei -enää ollut, mutta kuolleitten ruhtinasten palatsit olivat elävälle -muukalaiselle avoinna. Hän poikkesi niistä yhteen -- avaraan, uljaaseen -taloon. Tallissa hän tapasi rehua soimessa, mutta hevoset, jotka siihen -aikaan Italian kaupungeissa merkitsivät sekä arvoa että varallisuutta, -olivat ruokkijaansa tiessä. Jalosukuinen ritari ryhtyi hevoshoitajan -toimeen, riisui raskaat tamineet, solmi ratsunsa häkkiin kiinni, ja -kun uupunut elukka ympäröivistä hirmuista tietämättömänä, ahnaasti -rynnisti ateriansa kimppuun, sen nuori herra kääntyi poispäin jupisten, -"uskollinen palvelija ja ainoa toveri, säästäköön sinua rutto, joka ei -ole säälinyt eläintä eikä ihmistä, ja vieös minä täältä sydämeltäni -keventyneenä!" - -Avara eteinen, yltympäri aseita ja lippuja -- leveät marmoriportaat, -joitten seinät olivat täynnä sen ajan kankeapiirteisiä ja -räikeänvärisiä maalauksia, johtivat väljiin suojiin, joissa riippui -sametti- ja kultakankaisia verhoja, mutta joissa haudan hiljaisuus -vallitsi. Hän heittäytyi patjoille, joita oli kasattu keskelle -huonetta, sillä hän oli ratsastanut koko aamun ja monta päivää -perätysten sekä oli uupunut joka jäsenestään, mutta hän ei voinut -levätä. Kärsimättömyys, murhe, toivo ja pelko jäytivät hänen sydäntään -ja polttivat hänen suoniaan ja hetkisen turhaan yritettyään viihdyttää -ajatuksiaan ja laatia varmempaa suunnitelmaa, kuin minkä sattumus ehkä -hänelle tarjoisi, hän nousi ylös ja lähti kulkemaan läpi huoneitten -epämääräisessä toivossa, jonka vaan sattumus saattoi tyydyttää. - -Oli helppo huomata että hän oli lepopaikakseen valinnut jonkun -ruhtinaan kodin, ja kaikki häntä ympäröivä loisto himmensi kerrassaan -vähemmän sivistyneitten ja varakasten roomalaisten raa'an ja karkean -komeuden. Tuossa oli soitikko, jonka kieliä oli äskettäin kosketeltu, -ja kullattu kuvateos, kuin äskettäin avattu; tuossa olivat istuimet -tuttavallisesti vieritysten, aivankuin neiti mielitiettyineen olisi -siinä vast'ikään kuiskaellut. - -"Samaan tyhjyyteen", ajatteli Adrian, -- "kuin isännän, saattavat pian -haihtua kutsumattoman vieraankin jäljet!" - -Vihdoin hän saapui saliin, jossa oli pöydällä viinipulloja, lasisia -maljoja ja yksi hopeainen, lakastuneita kukkia, homehtuneita hedelmiä -ja paisteja. Toisella puolen akuttimilla verhotuista kaksoisovista -päästiin avaraan porraskäytävään, joka vei rakennuksen takana olevaan -vähäiseen puutarhaan, missä suihkulähde vielä pulputteli välkkyvänä -ja eloisana -- paitsi vierasta, ainoa elollinen esine! Portailla oli -karmosiininkarvainen mantteli sekä sen vieressä naisen hansikas. -Nuot jäännökset näyttivät kertovan lempivän sydämelle lempivän -viimeisestä hyväilystä ja viimeisestä erohetkestä. Hän vaikeroitsi -ääneensä, ja tuntiessaan olevansa kaikkien voimainsa tarpeessa hän -täytti yhden maljoista puoleksi tyhjennetystä pullosta Kyypron viiniä. -Hän siemasi sen -- se virkisti häntä. "Nyt", hän sanoi, "toimeeni -taasen, -- lähdenpä retkelleni", kun hän yht'äkkiä kuuli raskasta -astuntaa huoneesta, jonka hän oli jättänyt -- se lähestyi -- ja saliin -saapasteli kaksi kookasta, pelottavan näköistä henkilöä. Ne olivat -mustiin, karkeisin vaatteisin puettuja, käsivarret paljaina, kasvoilla -suuret, muodottomat naamarit, jotka ulottuivat rintaan saakka ja joissa -oli vaan kolme pientä aukkoa, näön ja hengittämisen varaksi. Colonna -tarttui miekkaansa, sillä nuo oudot eivät olleet sellaisten näköisiä, -joita tavallisesti saattaa huoletta katsella. - -"Hei", sanoi toinen, "palatsi on saanut uuden vieraan tänään. Älä -meitä pelkää, muukalainen, tilaa -- ja tavaraakin on yllin kyllin -kaikille, jotka nykyään oleskelevat Florensissa! Kas pirua, tuossa on -yksi hopeapikari vielä -- mistä se tulee?" Niin sanoen mies sieppasi -maljan, jonka Adrian oli tyhjentänyt, ja pisti sen poveensa. Sitten hän -kääntyi Adrianiin, jonka käsi yhä oli miekankahvassa, ja sanoi puhjeten -nauruun, joka kuului tukahutetulta ja kumealta naamarin takaa -- -"emme me kenenkään kurkkuja katko, signor; Näkymätön meiltä ne vaivat -säästää. Me olemme rehellistä väkeä, valtion virkamiehiä, ja tulimme -vaan katsomaan, tarvitsisiko vaunujen poiketa tänne ensi yönä." - -"Olette siis --" - -"Becchiniä!" - -Adrianin veri jähmettyi. Becchino jatkoi. -- "Ja aiotteko asua tässä -talossa sen ajan, kun viivytte Florensissa, signor?" - -"Aion, jollei oikea haltija vaadi sitä itselleen." - -"Hah haa! Oikea haltija! Rutto nyt on kaiken haltija! Menneellä viikkoa -tässä palatsissa kolme uljasta seuraa asuskeli ja kaikki hautasin -- -kaikki! Hauska talo ja peräti tuottava. Oletteko yksin?" - -"Olen, nykyään." - -"Näyttäkää meille, missä makaatte, että tiedämme tulla noutamaan teitä. -Kolmeen päivään ette näy tarvitsevan meitä." - -"Hauskoja tervetuliaisia!" sanoi Adrian! -- "mutta kuulkaa. Oletteko -yhtä vikkeliä löytämään elossa olevia, kuin hautaamaan kuolleita? Minä -etsin täältä kaupungista erästä, joka, jos hänet löydätte, maksaa -teille koko vuotiset maahanpanijaiset." - -"Ei, ei! Se ei kuulu meidän ammattiimme. Yhtä helppo on hakea -kadonnutta hiekkamurua meren rannalta kuin elävää olentoa teljetyistä -taloista ja ammottavista haudoista; mutta jos maksatte köyhälle -haudankaivajalle vähän ennakolta, niin pääsette ensimmäisenä uuteen -ruumishuoneeseen -- se valmistuu parhaiksi teidän tarpeeksenne." - -"Tuossa!" sanoi Adrian heittäen lurjuksille muutaman kultakolikon --- "ja jos tahdotte tehdä minulle ystävällisemmän palveluksen, niin -jättäkää minä ainakin eläessäni rauhaan, tai säästän teiltä sen -vaivan." Ja hän lähti huoneesta. - -Puheliaampi Becchino seurasi häntä. "Te olette jalomielinen, signor, -malttakaa; tarvitsette kai tuoreempaa ruokaa, kuin tuollaiset -siivottomat tähteet. Minä pidän siitä huolen niin kauan -- niin kauan -kuin tarvitsette. Kuulkaa -- ketä minun piti etsimäni?" - -Tuo kysymys viivytti Adrianin lähdön. Hän mainitsi nimen ja selitti -kaikki Irenen erityisominaisuudet sekä kuvaili katkerin mielin -hiukset, kasvonpiirteet, vartalon, tuon armaan ja pyhän olennon, -joka olisi runoilijan innostuksen aiheena saattanut olla, ja nyt oli -haudankaivajan osviittana. Mutta tuo olento, joka ei ollut pyhä, -pudisti päätänsä, kun Adrian oli lopettanut. "Viisisataa sellaista -kertomusta kuulin ruton ensi päivinä, jolloin vielä oli sellaisia -seikkoja kuin lempiviä ja lemmittyjä; mutta tuo oli herkkuluettelo, -signor, ja Becchino parka olisi mielissään, jos saisi tavata, taikka -vaikkapa haudatakin niin paljon suloa. Tahdon koettaa parastani; mutta -käyttääksenne aikanne parhaiten, niin tietäisinpä sivumennen neuvoa -teille monta armasta muotoa ja sorjaa vartaloa --" - -"Pois, hornalainen!" murahti Adrian, "hulluutta kuluttaa aikaansa -sellaisen parissa!" - -Haudankaivajan nauru seurasi hänen askeleitaan. - -Kaiken päivää kuljeskeli Adrian pitkin kaupunkia, mutta etsiminen ja -tiedustelu olivat yhtä turhia; kaikki, joita hän kohtasi ja puhutteli, -näyttivät pitävän häntä mielettömänä. Meluavat juopuneitten joukkiot, -munkkikulkueet ja siellä täällä joku yksinäinen arka olento, joka -vältti kaikkien lähestymistä ja puhetta, olivat ainoat, mitkä hän -tapasi kulkiessaan noilla kolkoilla kaduilla, kunnes kellertävän harmaa -aurinko vaipui kukkulain taakse ja pimeys peitti verhoonsa ruton -äänettömät tiet. - - - - -III Luku. - -Kukkia hautakumpujen vaiheilla. - - -Adrian huomasi Becchinon pitäneen huolta ettei nälkäkuolema ehtisi -ennen ruttoa. Kuolleitten atria oli korjattu pois ja ruoat ja -kaikenlaiset viinit täyttivät pöydän -- yltäkylläisyys vallitsi -silloin Florensissa! Hän nautti ravintoa, mutta säästäen, ja häntä -kauhistutti laskeutua levolle vuoteisin, joitten uhkeitten esirippujen -ääressä kuolema vast'ikään oli askaroinnut, sulki huolellisesti ovet -ja akkunat, kääriytyi viittaansa ja asettui patjoille levähtääkseen -siinä huoneessa, jossa hän oli syönyt illallisensa. Väsymys viihdytti -hänen levottomaan uinahdukseen, josta hän yht'äkkiä havahti ajoneuvojen -jyryyn ja kellojen kilinään. Hän kuunteli, kuinka ajoneuvot kulkivat -hiljalleen ovelta ovelle, ja jyrinä vihdoin haihtui etäisyyteen. -- Hän -ei nukkunut enää sinä yönä! - -Aurinko ei ollut ehtinyt korkealle, kun hän jälleen ryhtyi toimeensa, -ja oli vielä varhaista, kun hän kulkiessaan erään kirkon ohitse näki -kaksi uhkeasti puettua naishenkilöä tulevan pylväskäytävästä ja -suurimmalla huomiolla katselevan häntä naamariensa läpi. Hän seisahtui -ja toinen nainen sanoi: "olette uhkarohkea, kaunis herra, ette pidä -naamaria ettekä liioin tule kukkain tuoksulta." - -"En pidä naamaria, naiseni, sillä haluan tulla tunnetuksi: etsin näiltä -poloisilta tienoilta muutamaa, jonka elämää elän." - -"Hän on nuori, uljas ja nähtävästi jalosukuinen, eikä rutto ole -koskettanut häneen; hän on aivan tarkotuksemme mukainen", kuiskasi -toinen naisista toiselleen. - -"Kerrot omat ajatukseni", vastasi hänen toverinsa, ja kääntyen -Adrianiin hän sanoi: "etsitte jotakuta, johon ette ole vihitty, koska -niin palavasti etsitte?" - -"Se on totta." - -"Nuori ja ihana, tummahiuksinen ja lumivalkea povi; vien teidät hänen -luokseen." - -"Signora!" - -"Seuratkaa meitä!" - -"Tiedättekö ken olen ja ketä etsin?" - -"Tiedän." - -"Onko tiedossanne tosiansa jotakin Irenestä?" - -"On, seuratkaa minua." - -"Hänen luokseenko?" - -"Hänen luokseen -- seuratkaa meitä!" - -Naiset lähtivät edelleen, ikäänkuin päästäkseen pitemmistä puheista. -Hämmästyneenä, epäillen ja kuin unessa Adrian seurasi heitä. Heidän -pukunsa, olemuksensa ja toisen puhdas toskanankieli ilmaisivat heidän -asemansa ja syntyperänsä, mutta kaikki muu oli arvotus, josta hän ei -päässyt selville. - -He saapuivat erään sillan luokse, missä hevoskantotuoli ja ratsu, -jota palvelija piteli suitsista, olivat varalla, Naiset nousivat -kantotuoliin ja toinen heistä käski Adriania seuraamaan ratsain. - -"Mutta sanokaa" -- hän alotti. - -"Kyselemättä, signor!" sanoi hän maltittomana, "seuratkaa elossa olevaa -ääneti, tai pysykää kuolleitten seurassa, kuinka haluatte." - -Kantotuoli lähti liikkeelle ja Adrian nousi kummastellen ratsunsa -selkään sekä seurasi omituisia tovereitaan, joiden kulku oli melkein -rivakasta. Tultuaan sillan taakse he pian saapuivat loitolle ylängölle, -ja kolkot muurit ja tyhjät kadut pian vaihtuivat maaseudun puihin ja -kukoistaviin nurmikoihin. Näin puolen tunnin verran kuljettuaan, he -poikkesivat tieltä viheriäiselle tanhualle ja näkivät yht'äkkiä ihanan -palatsin edessään. Naiset laskeutuivat kantotuolistaan, ja Adrian, -joka turhaan oli koettanut houkutella seuralaisiltaan tietoja, hyppäsi -myöskin ratsunsa seljästä ja seurattuaan heitä avaran pihan poikki, -jonka kummankin puolen täyttivät kukkaisvaasit ja oranjipuut, sekä -läpi korkean eteisen rakennuksen perimmäiseen kylkeen, hän saapui -armahimpaan paikkaan, minkä silmä milloinkaan on nähnyt tai runoilija -milloinkaan ylistänyt. Se oli puutarha-sommitelma rehevintä vihantaa; -kummankin sivun laakeri- ja myrttimajoista aukenivat clematisten -ja ruusujen puoleksi kaihtamat näköalat, joitten kaarrosten takana -kuvapatsaat ja välkkyvät suihkulähteet rajottivat maiseman; edustan -nurmikolla nähtiin marmorijalustaisten kukkaisvaasien rivejä, ja -tilavat ja loitot porraskerrokset häikäisevintä marmoria viettivät -penger penkereltä, joista jokainen oli kaunistettu kuvapatsailla -ja suihkulähteillä, puoliväliin korkeata, mutta verkkanousuista ja -vihantaa kunnasta. Taampana Arno-laakson vaihtelevat, rehottavat -lehdot, viinitarhat ja oliivipuistot, maatilat ja kylät halkileikkaamat -hopeaisen virran, ja kaupunki rauhallisena, mutta hirmutonna, kohottaen -kattojansa ja tornejansa auringon paisteessa. Kaiken värisiä ja äänisiä -laululintuja, muutamat vapaina, muutamat kultaisten verkkojen sisällä, -viserteli ylt'ympäri, ja nurmikon keskellä venyi neljä uhkeasti -puettua, naamaritonta naista, joista vanhin näytti tuskin olevan -kahtakymmentä vanhempi, ja viisi ritaria, nuorta ja uljasta, joitten -jalokivistä kimaltelevat nutut ja kultaiset ketjut ilmaisivat heidän -arvonsa. Viinejä ja hedelmiä oli viereisellä, matalalla pöydällä, ja -soitikoita, shakkipöytiä nurmella huiskin haiskin. Niin suloista ryhmää -ja niin viehättävää näkymöä ei Adrian nähnyt kuin yhden kerran, ja sen -Italian hirmuisimmassa ruttopesässä! -- sellaisen ryhmän ja sellaisen -näkymön saatamme vielä tavata ihanan Boccaccion kertomuksista. - -Nähdessään Adrianin saattajineen lähestyvän seurue nousi heti -seisoalleen, ja yksi naisista, jonka päässä oli laakeriseppele, astui -toisten eteen huudahtaen: "oivallista, Mariana, terve tultuanne -takasin, viehättävät alamaiseni. Ja te, herrani, tervetuloa tänne." - -Colonnan kaksi seuralaista oli riisunut naamarinsa ja toinen heistä, -joka häntä ensin oli puhutellut, pudistaen pitkät, sysimustat kiharansa -kirkkailta, hymyileviltä silmiltään ja poskelta, jonka synnynnäinen -oliivinkarva nyt keveästi punastui, kääntyi hänen puoleensa ennenkuin -hän ennätti vastata tervetuliaisiinsa. "Herra ritari", sanoi hän, "nyt -näette, mihin olen teidät vietellyt. Myöntäkää että tämä on hauskempaa, -kuin kaupunki, jonka jätimme. Katselette minua kummastellen. Nähkää, -kuningattareni, kuinka sanattomaksi hovinne herättämä ihmettely -on saattanut uuden ritarimme; vakuutan että häneltä hyvästi sanat -sujuivat, kun me olimme hänen ainoat puhekumppaninsa, olinpa vielä -pakotettu käskemään häntä vaikenemaan." - -"Oi, etkö vielä ole kertonut hänelle sen hovin tapoja ja syntyä, johon -hän on saapunut?" virkkoi laakeriseppele. - -"En, kuningattareni, arvelin että mikään kertomus, ei saavuttaisi -tarkotustaan sellaisessa paikassa, kuin Florens parkamme nykyään on. -Olen tehnyt tehtäväni ja ja luovutan hänet teidän suosioonne!" - -Näin sanoen neito sipsutteli keveästi poispäin ja ryhtyi keikaillen -silittelemään kiharoitaan marmorialtaan vienossa kuvastimessa, -jonka vesi reunain yli sirisi nurmelle; tuon tuostakin veikistellen -vilkaisten vieraasen ja ollen kylläksi lähellä kuullakseen kaikki mitä -puhuttiin. - -"Ensiksikin, signor", sanoi nainen, jota oli puhuteltu kuningattareksi, -"salli meidän tiedustaa nimesi, arvosi ja syntymäpaikkasi." - -"Signora", vastasi Adrian, "vähän saatoin aavistaa tulevani tänne -vastaamaan itseäni koskeviin kysymyksiin; mutta mikä teitä miellyttää -kysyä, siihen täytyy minun mieltyä vastaamaan. Nimeni on Adrian di -Castello, olen roomalaisen Colonnan huoneen jäsen." - -"Uljaan huoneen uljas pylväs!" vastasi kuningatar. "Mitä tulee meihin, -joihin nähden uteliaisuutesi lienee herännyt, niin tiedä että me -kuusi Florensin naista, joitten sukulaiset ja holhoojat joko ovat -paenneet tahi kuolleet, päätimme vetäytyä tähän palatsiin, jossa, -jos kuolema tulee, se tulee puolet hirmuistaan riistettynä; ja kun -oppineet sanovat että murhe tuota kauheata tautia suosii, niin -näette että olemme liittoutuneet murheen vihollisiksi. Kuusi herraa -tuttavistamme on liittynyt meihin. Vietämme aikamme, olkoon se pitkä -tai lyhyt, huvituksissa, joita satumme löytämään tai keksimään. -Soitossa ja karkeloissa, iloisessa haastelussa ja hilpeissä lauluissa, -sen verran näkymön vaihtelua tuon ohessa kuin nurmikolta siimekseen, -lehtokujista suihkulähteen partaille, niin kuluu aikamme ja niin -valmistumme rauhallisesti nukkumaan ja suloista unta näkemään. Kukin -naisista on vuorostaan keijukaishovimme kuningattarena, niinkuin tämä -päivä on minun osani. Yksi laki on valtiolaitoksemme perustuksena -- -mikään murhe älköön pääskö luoksemme. Tahtoisimme elää ikäänkuin tuota -kaupunkia ei olisi olemassa, ja ikäänkuin (lisäsi ihana kuningatar -keveästi huoaten) nuoruus, sulo ja kauneus kestäisivät ijän kaiken. -Yksi ritareistamme lähti mielettömästi päiväksi luotamme, luvaten -palata; emme ole häntä sen koommin nähneet: emme tahdo arvata, mitä -hänelle on tapahtunut. Oli tarpeellista täyttää hänen paikkansa; -heitimme arpaa, kuka etsisi hänelle sijaisen, se lankesi noille -naisille, jotka -- eivät toivoakseni mielipahaksenne -- toivat teidät -tänne. Uljas herra, selvitykseni on valmis." - -"Voi, armas kuningatar!" sanoi Adrian taistellen ankarasti, vaikka -turhaan, katkeraa pettymystään vastaan -- "en voi jäädä teidän -onnelliseen piiriinne; olen itsessäni lakinne rikkomus. Mielessäni on -vaan yksi ainoa murheellinen ja levoton ajatus, jonka rinnalla kaikki -hilpeys näyttäisi jumalattomalta. Etsin elävien ja kuolleitten joukosta -olentoa, jonka kohtalosta olen tietämätön; ja vaan ihanan saattajani -suusta kuulemani sanat saivat minun vietellyksi suruisesta toimestani -tänne. Salli minun, armollinen signora, palata Florensiin." - -Kuningatar katsahti närkästyneenä tummasilmäiseen Marianaan, joka -vastaukseksi loi yhtä merkitsevän katseen ja sitten äkkiä astui -Adrianin luokse, sanoen: - -"Mutta, signor, jos sittenkin olisin sanojeni niittänen, jos kykenisin -rauhottamaan sinua tiedolla, että terveenä ja turvassa on -- on Irene." - -"Irene!" kertoi Adrian hämmästyneenä, unhottaen että hän ennen oli -ilmaissut etsittävänsä nimen -- "Irene -- Irene di Gabrini, kerran -kuuluisan Rienzin sisar!" - -"Sama", vastasi Mariana vikkelään; "minä tunsin hänet, niinkuin sanoin. -Ei, signor, en minä sinua petä. Totta on, etten voi viedä sinua hänen -luokseen, mutta paras se onkin -- hän lähti pois monta päivää sitten -erääsen Lombardian kaupunkiin, johon ruton ei vielä sanota ennättäneen. -No, jalo herra, eikö sydämesi keventynyt? Ja lähdetkö heti karkuun -Ystävyyden, ja kenties", hän lisäsi luoden hellän katseen suurista, -tummista silmistään, "Lemmen hovista?" - -"Rohkenenko tosiaan uskoa sinua, signora?" sanoi Adrian ihastuksissaan, -mutta vielä epäillen. - -"Pettäisinkö uskollista rakastajaa, joka tunnut olevan? Usko pois. Ota -vastaan, kuningatar, alamaisesi." - -Kuningatar ojensi kätensä Adrianille ja talutti hänen toisten luokse, -jotka vielä seisoivat lähellä ruohostossa. He tervehtivät häntä -veljekseen ja pian suvaitsivat hänen hajamielisen kohteliaisuutensa, -hänen miellyttävän ulkomuotonsa ja kuuluisan nimensä hyvittäminä. - -Kuningatar taputti käsiään, ja seurue sijoittui nurmikolle jälleen. -Kukin nainen mielitiettynsä viereen. "Sinä Mariana, ellet ole väsynyt", -sanoi kuningatar, "otat soitikkosi ja viihdytät nuot äänekkäät -heinäsirkat, jotka visertelevät vaateliaina, kuin olisivat satakieliä. -Laulakaa, viehättävät alamaiseni, laulakaa; ja alotappas rakkaan -ystävämme signor Visdominin laulu, se on kuin tehty jonkinlaiseksi -vihkimävirren mukaiseksi niille, jotka olemme ottaneet hoviimme." - -Mariana, joka oli asettunut Adrianin viereen, otti soitikkonsa ja -lauloi muutamien etusävelten perästä sanat, jotka vajanaisesti -käännettyinä olivat seuraavat: - - Florentiiniläisen neidin laulu. - - Sä nauti hetken riemussa, - Jos huomen synkistyypi, - Tai murhe linnas helposta - Pian kuolemalle myypi. - - Me kuolon kaikki -- murhe pois! - Sep' oiva herra vasta! - Jos kaiken päivän pilvet ois, - Sais yökin varhemmasta. - - Sä lemmi -- juhli -- hulmua, - Se haudan ohje meillä! - Kun itse kumpus kuolema - Verhoopi laakereilla. - - [Siihen aikaan Italiassa laakeri tavallisesti - istutettiin vainajien hautakummuille.] - - Kun katsot lemmittyysi sie, - Saa silmäs kirkkahiksi -- - Jos pyhäin osa riemu lie, - Näin valmistumme siksi. - -Tuota laulua, joka nosti vilkkaita mieltymyksen osotuksia, seurasi -eloisia kertomuksia, joiden sepittämisessä Italian novellinkirjoittajat -olivat Voltairen ja Marmontelin esikuvana -- kukin vuorostaan jatkaen -esitystä ja yhtä taitavasti karttaen jokaista haikeata kohtaa tai -apeata mielijohdetta, joka olisi saattanut muistuttaa kuoleman -läheisyyttä noille viehättäville laiskureille. Minä muuna aikana -tahansa nuoren di Castellon herran luonne ja ky'yt olisivat olleet -omiansa loistamaan tuossa Arkaadian hovissa. Mutta nyt hän turhaan -koetti häätää pilveä otsaltaan ja levottomuutta sydämestään. Hän -pohti mielessään tuota tietoa, jonka oli saanut, kummasteli, arveli, -toivoi ja pelkäsi, ja jos hetkeksi hänen mielensä kääntyi ympäröiviin -oloihin, niin hänen luontonsa, joka oli liiaksi tosi runollinen tuon -paikan valheelliselle tunteellisuudelle, kysyi itseltään, missä, -paitsi kiiltävää kuorta ja armasta asemaa, tuo hilpeys, jota hän nyt -vasten tahtoansa oli näkemässä, erosi Santa Marian luostarin rivosta -mässäyksestä -- kummallakin sama aihe, vaikka erilaiset tavat -- -kumpikin yhtä hermoton, yhtä itsekäs, kumpikin lyöden hirmun huviksi. - -Ihanata Marianaa joka, niinkuin kuningatar oli maininnut, oli -kadottanut kumppaninsa, ei lainkaan haluttanut menettää uutta -ystäväänsä. Hän tavan takaa tyrkytti hänelle viiniä ja hedelmiä, -ja tuon viattoman kohteliaisuuden ohessa hänen kätösensä hellästi -viivähti Adrianin kädellä. Vihdoin lähestyi hetki, jolloin seurue -vetäytyi palatsiin, päiväsydämen räkittävän helteen ajaksi -- -tullakseen auringon laskiessa jälleen iltaiselle suihkulähteitten -viereen, karkelemaan, laulamaan ja kisaamaan soihtujen ja tähtien -valossa lepohetkeen asti. Mutta Adriania ei haluttanut pitkittää tuota -hauskuutta, ja tuskin ehdittyään huoneesen, johon hän saatettiin, -hän päätti lähteä hiljaisuudessa pakkoon, mikä joka tapauksessa oli -mukavin, eikä kenties epäkohteliain, tarjona oleva erokeino. Kun -kaikki näytti olevan hiljaista ja vaipuneena lepoon, mikä tuona -hetkenä on tavallista etelän asujamilla, hän lähti suojastaan, astui -alas portaista, kulki poikki ulkopihan ja oli portissa, kun hän kuuli -itseänsä kutsuttavan, äänellä, josta suuttumus ja hämmästys puhuivat. -Hän kääntyi ja huomasi Marianan. - -"Mitä nyt, signor di Castello, onko seuramme niin ikävä, sävelemme -niin räikeitä vai otsamme niin ryppyisiä, että pakenette meitä kuin -matkamies Beneventon noitia? Ei, eihän tarkotuksenne ole jättää meitä?" - -"Ihana nainen", vastasi ritari hieman hämillään, "on turhaa että koetan -lohduttaa surullista mieltäni ja tulla kelpaavaksi hoviin, mihin mikään -murhe ei saa saapua. Lakinne uhkaa minua kuin rikoksellista -- parempi -on aikoinaan paeta kuin tulla tylysti karkotetuksi." - -Puhuessaan hän yhä eteni ja olisi ehtinyt portista, ellei Mariana olisi -tarttunut hänen käsivarteensa. - -"Oi", sanoi hän hellästi, "eikö ole tummankirkasta silmää, eikö talven -lumivalkeata povea, mikä voi korvata poissa olevan? Jää tänne ja -unhota, niinkuin poissa ollessasi epäilemättä _sinäkin_ unhotetaan!" - -"Signora", vastasi Adrian arvokkaana ja silminnähtävästi halveksien, -"en ole oleskellut tarpeeksi kauan näitten hirmujen seassa, jotta -sydämestäni ja hengestäni olisi kaiken tunnollisuus sammunut. Nauti, -jos saatat, ja poimi haudan tympeitä ruusuja, mutta minussa, mielessäni -vielä kuoleman kauhut, ei kauneus herätä ihastusta, ja lempi -- -_pyhäkin_ lempi -- näyttää minusta pimentyvän kalman varjossa. Antakaa -minulle anteeksi ja jääkää hyvästi." - -"Lähde sitten", sanoi florentiiniläinen, jota tuo kylmyys pisti ja -raivostutti, "lähde ja löytäös armaasi niiltä tienoilta, joissa -filosofiasi niin hyvästi viihtyy. Pilaa vain tein sinusta silmitön -hupsu, katsoessani omaa parastasi, kun kerroin että Irene -- (sekö -hänen nimensä?) -- oli lähtenyt Florensista. Hänestä en tiedä mitään, -enkä ole kuullut mitään, paitsi sinulta. Lähde takasin etsimään -ruumishuoneet ja katsomaan vieläkö häntä rakastat!" - - - - -IV Luku. - -Löydämme mitä etsimme, emmekä tiedä siitä. - - -Päivän paahtavimmassa helteessä ja jalan palasi Adrian Florensiin. -Lähestyessään kaupunkia koko tuo äskeinen upea näytelmä tuntui -hänestä kuin unennäöltä, kuin tenhottaren loihtimilta puutarhoilta ja -lehtimajoilta, ja hän havahtui yht'äkkiä kuin rikoksellinen havahtunee -tuomiontäytäntö-aamunaan, nähdessään hirsipuun ja surmamiehen, -- -siten palautti jokainen vainajien kaupunkia kohden vievä askel hänen -hurjistuneita ajatuksiaan samalla sekä elämään että kuolemaan. Marianan -viimeiset sanat soivat hänen sydämelleen kuin sanomakellot, Päivän -helle, auertava taivas, pitkällinen väsymys, raukaisevat ponnistukset -ja mielenliikutukset ynnä sen ohessa pettymyksen haikeus, kalvava -tieto kalliitten hetkien korvaamattomasta hukasta ja toivottomuuden -vaivat minkään järjellisen etsimissuunnitelman laatimisesta -- kaiken -tuon vaikuttaessa, kuume alkoi rajusti polttaa hänen suonissaan. Hänen -ohimoitaan tuntui kiristävän vuoren paino, hänen huulensa kuivasi -tuskallinen jano, hänen voimansa näyttivät äkkiä luopuneen hänestä ja -hän töin tuskin laahusteli veltostuneita jäseniään edelleen. - -"Minä tunnen sen", ajatteli hän, iljettävän kuvotuksen ja pudistelevan -kauhun valtaamana, niinkuin luonto aina ponnistelee kuolemaa vastaan, -"minä tunnen sen itsessäni -- tuon Raatelevan ja Näkymättömän -- tuhoni -on tullut, enkä ole pelastanut häntä; eikä sama hautakaan meitä kätke!" - -Mutta nuot ajatukset vaan antoivat oiva yltyä taudille, joka -alkoi setkiä hänessä; ja ennenkuin hän ehti kaupungin piiriin, -ajatuskykykin hyljäsi hänet. Ihmisten ja talojen kuvat kävivät hänen -silmissään epäselviksi ja varjokkaiksi ja polttava kivitys tuntui -epävakavaiselta ja kaventelevan hänen jalkainsa tieltä, hän rupesi -houraamaan ja hoiperteli edelleen murahdellen yhteyttömiä, katkonaisia -sanoja; harvat vastaantulijat pakenivat häntä kauhistuen. Munkitkin -surullisine kulkueineen, väistyivät _bene vobistaan_ jupisten horjuvaa -tien varteen. Erään kadun kulmauksen koppelista neljä ryyppyistä -Becchiniä iski läpi mustain naamareittensa silmänsä häneen, niinkuin -korpikotka iskee erämaan kuolevaan matkamieheen. Eteenpäin hän vielä -pyrki, levitellen käsiään kuin pimeässä hapuileva ja hämärin tunnoin -tavotellen taloa, johon oli osunut asumaan, vaikka hänen tiensä -vieressä oli portit seljällään monia, joissa yhtä hyvin olisi saattanut -sekä elää että kuolla. - -"Irene, Irene!" hän huudahteli, milloin epäselvällä äänellä, milloin -rajusti kiljaisten, "missä olet? Missä? Tulen pelastamaan sinut, nuot -saastaiset hornanhenget eivät saa sinua haltuunsa! Voi, kuinka ilma -haisee kuolleitten lihalta! Irene, Irene! Lähtekäämme omaan palatsiini, -taivaallisen järven rannoille - Irene!" - -Hänen näin pimentyneenä houraillessaan kaksi naamareihin ja -mantteleihin verhottua naishenkilöä ilmaantui yht'äkkiä läheisestä -talosta. - -"Turhuutta!" sanoi solakampi heistä, jonka tummansinisen, hopealla -kirjaillun manttelin väri ja leikkaus, niinkuin tässä on tarpeellista -ottaa huomioon, eivät olleet Florensissa käytettyjä, mutta tavallisia -Roomassa, jossa ylhäisten naisten puvut olivat räikeitä karvaltaan -ja erittäin avarapoimuisia -- näin eroten toskanalaisen kuosin -yksinkertaisemmasta ja sirotekoisemmasta vaateparresta -- "turhaa paeta -leppymätöntä ja varmaa kohtaloansa!" - -"Ethän tahtone että jäisimme taloon, jossa on kolme ruumista -viereisessä huoneessa, vaikka Florensissa on tyhjiä saleja yllinkyllin? -Usko minua, ei meidän tarvitse pitkältä kulkea, ennenkuin keksimme -turvallisemman asunnon." - -"Tähän saakka olemme tosin ihmeellisesti säilyneet", huokasi toinen, -jonka ääni ja vartalo ilmaisivat nuoruuden kukoistusta; "jospa vaan -tietäisimme mihin paeta -- mikä metsä, mikä vuorenvinkalo kätkee -veljeni ja hänen uskollisen Ninansa! Nämät hirmut minun näännyttävät!" - -"Irene, Irene! Jos olet Milanossa tahi jossakin Lombardian kaupungissa, -miksi viivyn täällä? Hevoseni, hevoseni! Ei, ei! -- Ei tuota -kellohevosta eikä ruumisvaunuja." - -Kiljaisten, hurjemmin kun tuo sairas mies milloinkaan, nuori nainen -syöksähti seuralaisensa vierestä. Yksi askel näytti lennättävän hänen -Adrianin luokse. Hän kävi hänen käsivarteensa -- katsoi häntä kasvoihin --- kauhistava tuli paloi hänen silmissään. "Se on tarttunut häneen!" -(hän lisäsi syvällä, mutta tyynemmällä äänellä) -- "rutto!" - -"Pois, pois, oletko mieletön!" huusi hänen toverinsa, "pois täältä -- -älä koske minuun, olet koskenut häneen -- tässä eroamme!" - -"Auttakaa minua kantamaan häntä jonnekin; nähkää hän pyörtyy, kaatuu! --- auttakaa minua, kallein signora, Jumalan armon ja rakkauden tähden!" - -Mutta kokonaan itsekkään pelon omana, joka valtasi kaikki tuona -viheliäisenä aikana, vanhempi nainen, vaikka luonnostaan ystävällinen, -säälivä ja hyväntahtoinen, pakeni nopeasti ja katosi pian näkyvistä. -Jäätyään kahden kesken Adrianin kanssa, joka kuumeen kouristelemana oli -kaatunut maahan, tuon nuoren tytön voimat ja hermot eivät pettäneet -häntä. Hän repäsi auki raskaan vaipan, joka oli hänen käsivarsiensa -haittana ja heitti sen yltään, ja sitten nostaen ylös lemmittynsä -kasvot - sillä kuka muu kuin Irene oli tuo hento nainen, jota kuoleman -tartunta ei pelottanut? -- hän tuki häntä vasten poveansa ja huusi -jälleen apua. Vihdoin Becchinit, jotka olivat paatuneet ammatissaan -ja siten paremmin kuin varovaisimmat säilyneet rutosta, verkalleen -lähestyivät ennenmainitusta koppelista. -- "Pikemmin, pikemmin, -Kristuksen armon tähden!" sanoi Irene. "Minulla on paljon kultaa. -Saatte hyvät palkinnot: auttakaa minua kantamaan hänet läheisimmän -katon alle." - -"Jättäkäähän meidän haltuumme, nuori neiti; olemme pitäneet häntä -silmällä", sanoi toinen hautureista. "Me emme velvollisuuttamme -laiminlyö." - -"Ei, ei! Älkää koskeko hänen päähänsä -- siitä minä pidän huolen. Minä -autan teitä, niin -- eteenpäin -- mutta hiljaa!" - -Noitten kammottavien virkakumppanusten avulla kantoi Irene Adrianin -läheiseen taloon hellittämättä taakkaansa ja katsellen rakastetun -suljettuja silmiä ja huulia, ikäänkuin tahtoen maanitella takasin -eroavan hengen, ja sijoitti hänen vuoteeseen, josta hän, säilyttäen -sellaisina hetkinä vain naisissa tavattavan mielenmaltin ja -huolenpidon, mikä on heidän herkkätuntoisuutensa ylevänä vastakohtana, -otatti pois uutimet ja verhot, joissa saattoi piillä uusia taudin -itiöitä. Sitten hän joudutti heitä noutamaan uusia vuodevaatteita -ja mitä lääkäriä tahansa, jota raha vielä saattoi viekotella -velvollisuuteen, joka enimmäkseen oli luovutettu noille sankarien -veljeskunnille, jotka, vaikka muutamien kelvottomien jäsenten -rikokset ovat ne häväisseet nykyajan arvostelijan silmissä, kuitenkin -olivat noina pimeinä aikoina parhaat, urhoollisimmat ja pyhimmät -välittäjät, mitkä Jumala milloinkaan on valtuuttanut vastustamaan -sortajaa -- ruokkimaan nälkäistä -- lievittämään kurjuutta. Ne yksin -tuon tuhoavan ruton keskellä, joka oli kuin hornanhenki, päästetty -irroilleen atoomeiksi murskaamaan kaikki, mikä yhdistää maailman -hyveesen ja lakiin, ne yksin näyttivät heräävän kuin enkelin pasuunan -äänestä, tuohon jaloimpaan Ristin ritariuteen -- jonka uskonto on -itsenuhraamista -- jonka toivo on pitaalihuoneen tuolla puolen -- jonka -jalat jo kuolemattomuutta varten siivekkäinä, kulkevat vallottajan -askelin kuoleman haudoilla! - -Lemmen näin tehdessä velvollista palvelustaan -- niin pitkin tuota -katua, jolla Adrian ja Irene olivat viimeksi tavanneet toisensa -- -kulki laulaen, hoiperrellen, rähisten tuo irstaileva heittiöjoukko, -joka oli tyyssijakseen ottanut Santa Maria di Pazzan luostarin, -etupäässä roistojohtaja kummassakin käsivarressa nunna (joka ei enää -ollut nunnapuvussa). "Eläköön rutto!" kiljui konna; "Eläköön rutto!" -vastasivat mielettömät juopuneet. - - "Oi terve sä rutto! Sun vaan hyvä jatko! - Sä nunnan ja vangitun kahlehet ratko. - Jo, sorrettu, aukeni tyrmäsi sulle, - Eläköön kiro maan -- se on siunaus mulle!" - -"Hei!" huusi johtaja pysähtyen, "katsos Margerita, tuosta saat korean -vaipan, tyttöseni, hopeaakin siitä heitä kukkarosi täyteen, jos se -joskus tyhjenisi; niin saattaa käydä, jos rutto kerran helpottaa." - -"Ei", sanoi tyttö, jossa kaiken irstaisuuden ohessa oli säilynyt paljon -vartalon ja muodon viehkeyttä, "ei, Guidotto; jos siinä on tarttumaa." - -"Loruja, lapskultani, ei hopeasta mitään tartu. Heitä selkääsi vaan. -Muuten sallimus on sallimus, ja kun sinun hetkesi on tullut, on -muitakin keinoja kuin gavocciolo." -- - -Näin sanoen hän sieppasi viitan, heitti sen töykeästi hänen -hartioilleen ja hoiperteli eteenpäin osittain mielissään löydöstä, -osittain peljäten vaaraa; vähitellen hälveni kalmankarvaiseen ilmaan ja -murheellisille kaduille tuo kurjimman hilpeyden laulu. - - - - -V Luku. - -Erehdys. - - -Kolme päivää, kolme ratkaisevaa päivää oli Adrian voimatonna ja -tajutonna. Mutta tuo vitsaus ei ollut tavannut häntä, niinkuin hänen -harrasmielinen ja jalo hoitajansa oli varonut. Tauti oli polttavaa ja -vaarallista kuumetta, suuren uupumuksen, levottomuuden ja hirveitten -mielenponnistusten siittämää. - -Ei ainoatakaan ammattirohtomiestä ollut saatavissa mutta hänen -luonaan kävi joka päivä eräs hyväsydäminen munkki, etevämpi kenties -parannustaidossa kuin moni, joka väitteli sen yksinoikeudekseen. -Ja munkin pitkinä poissaoloaikoina, joihin hän monien muitten -velvollisuuksiensa takia oli pakotettu, oli yksi aina saapuvilla, -pään-alusta korjaamassa, otsaa silittämässä, valitusta kuulemassa, -nukkuvaa valvomassa. Ja tuossa surettavassa toimessakin, kun hänen -nimensä intohimoisten lemmenlauseitten keralla puhkesi tuskaisen -potevan huulilta, morsiamen sydämen lävisti omituisen mielihyvän -pistos, jota hän paheksui kuin se olisi ollut rikos. Mutta kaikkein -vähimminkin maallinen rakkaus on itsekäs vastarakkauden hurmauksessa! -Sanat eivät pysty kertomaan, sydän ei voi aavistaa, niitä sekanaisia -tunnelmia, joiden valtaan hän joutui, hämärästi käsittäessään noista -katkonaisista houreista että _hänen_ tähtensä kaupunkiin oli tultu, -kuolemanvaaraa uhmattu. Ja kumartuessaan intohimoisesti suutelemaan -tuota polttavaa otsaa, hänen kyyneleensä virtasivat nopeaan yli hänen -nuoruutensa epäjumalan, niitten synnyinlähteet olivat sellaiset, -tutkimattomat ja lukemattomat, joita ei elämäikä voi itkeä kuiviin. Ei -ainoakaan ihmisen eikä naisen sydämenvietti ollut koskematta; jumaloiva -kiitollisuus, hellä ihmettely sellaisen rakkauden omistamisesta, ja -samassa pitäen mitättömänä seikkana sellaisen rakkauden osottamisen --- ikäänkuin kaikki hänen uhrauksensa olisi tietty asia -- hänelle -osotettu verraton hyve! Ja tuossa hän makasi oman pelottoman -uskollisuutensa uhrina -- hänestä riippuvana -- häilyen elämän ja -kuoleman vaiheilla tuo ylistettävä vaalittava -- tuo ylpeiltävä, mutta -holhottava, tuo säälittävä, mutta kunnioitettava -- tuo pelastettava -pelastaja! Ei milloinkaan ole yksi esine kerrallaan ainoalta sydämeltä -vaatinut itselleen niin monia ja niin syvällisiä tunteita, tytön -romantillista intoa -- morsiamen harrasta jumaloimista -- äidin hellää -huolenpitoa lapsestaan. - -Ja kummallista sanoa, tuon yksinäisen valvonnan kaikki ponnistukset --- hän tuskin liikahti hänen luotaan, nautti ravintoa vaan, etteivät -voimat pettäisi häntä -- kykenemättä sulkemaan silmiään -- vaikka hän -samasta syystä olisi mielellään levähtänyt, kun hänen turvattinsa -vaipui unosen helmaan -- kaikki ruumiin ja sydämen rasitukset hän -näytti ihmeellisesti kestävän. Ja pyhä mies ihmetteli joka käynnillään -nähdessään holhottaren posken yhä pirteänä ja silmän yhä kirkkaana. -Taikamaisessa uskossaan Irene ajatteli ja tunsi, että taivas oli -lahjottanut hänelle ylönluonnollisen ky'yn pysymään tuolle pyhälle -tehtävälle uskollisena; eikä hän tuossa mielipiteessään kokonaan -pettynyt -- sillä taivas oli lahjottanut hänelle jumalallisen mahdin -istuttaessaan tuohon hellään sydämeen rakkauden lannistumattoman -voiman ja tarmon! Munkki oli käynyt sairaan luona kolmantena iltana -myöhään ja antanut hänelle voimallista rauhotusainetta. "Tämä yö", -sanoi hän Irenelle, "on taudin ratkaisukohta: jos hän herää, niinkuin -toivon, tajussaan ja valtimo rauhallisena, hän jääpi elämään; ellei, -nuori tyttäreni, valmistaudu pahimpaan. Mutta jos huomaat taudin -käänteessä jotakin huolestuttavaa, tai mikä tekisi minun läsnäoloni -tarpeelliseksi, niin tästä paperikäärystä saat tietää, missä olen, jos -Jumala minua varjelee jokaisena yön ja aamun hetkenä." - -Munkki lähti pois ja Irene jäi hoidokkaansa luokse. - -Adrianin uni oli ensimmältä herkkää ja keskettyvää -- hänen kasvonsa, -huudahduksensa, eleensä, kaikki todisti suurta, joko sielun tai ruumiin -tuskaa; tuo näytti, mikä se kukaties olikin, elämän ja kuoleman -hurjalta ja epätietoiselta taistelulta nukkujan ollessa voittosaaliina. -Kärsivällisenä, ääneti ja hengittäen -- vaan pitkäveteisin siemauksin -Irene istui vuoteen pääpuolessa. Lamppu oli siirretty kammion -äärimmäiseen päähän ja sen uutimien kaihtama valonsäde riitti luomaan -näkyviin vain hänen hoidokkaansa kasvojen ulkopiirteet. Tuossa -kauheassa epäilyksessä kaikki hänen mieltänsä siihen asti mylleröinneet -ajatukset olivat viihtyneet ja vaiti. Hän tunsi vaan tuon sanomattoman -pelon, jota harvojen meistä on onnistunut päästä kokemasta. Tuon -musertavan painon, jonka alaisina tuskin voimme hengittää tai liikkua, -tuon uhkaavan ja hyytävän laviinin, jonka alta emme voi väistyä, joka -joka hetki saattaa yllättää ja haudata meidät. Koko elämän kohtalo oli -tuon ainoan yön vaiheissa! Juuri silloin kun Adrian vihdoin näytti -nukkuvan syvempään ja rauhallisempaan uneen, helähti ruumisvaunujen -sanomakellojen soitto katujen kuolonhiljaisuudessa. Milloin vaieten, -milloin uudelleen helisten, sen mukaan kuin vaunut pysähtyivät synkkien -matkustajiensa varalle, ja tulivat yhä lähemmäksi joka pysäyksen -perästä. Vihdoin hän kuuli järeitten pyörien seisahtuvan akkunan alle -ja matalan äänen ärähtävän: "tuokaa ruumis ulos!" Hänen hiipiessään -ovea telkeämään lampun alakuloinen valo tapasi Becchinein häämöttävät -vartalot. - -"Ette ole merkinnyt ovea, ettekä pannut ulos ruumista", sanoi yksi -heistä äreästi; "vaikka tämä on _kolmas yö_! Hän on meidän omamme". - -"Hiljaa, hän nukkuu -- pois; rutto ei ole tarttunut häneen". - -"Vai ei rutto?" murahti Becchino pettyneenä. "Luulin ettei muu tauti -uskaltaisi loukata gavocciolon oikeuksia!" - -"Lähtekää -- tässä on rahaa; jättäkää me rauhaan!" - -Ja hirveät ajurit poistuivat äreinä. Vankkurit lähtivät liikkeelle, -kello soitteli merkkiään, kunnes tuo kamala hälytys vähitellen haihtui -kuulumattomiin. - -Kaihtaen kädellään lampun valoa, Irene hiipi vuoteen ääreen peljäten -tunkeilijoitten melun häirinneen nukkunutta. Mutta tuo raudansitkeä uni -oli kiristänyt hänen muotonsa kuin ruuvipihtiin. Hän ei hiiskahtanut --- hän tuskin veti henkeään -- Irene tunnusteli hänen valtimoansa, -tuon näivettyneen käden levätessä peitteellä -- se heikosti tykytti -- -hän rauhottui -- siirsi valoneuvot syrjään ja vetäydyttyään kammion -nurkkaan, hän otti kaulastaan pienen ristin, asetti sen pöydälle -ja lähestyi katkerissa kärsimyksissään rukoillen Häntä, joka oli -kuoleman kokenut ja joka -- vaikka Taivasten Poika ja Seraphiimien -Valtijas -- oli myöskin rukoillut maallisissa vaivoissaan, että kalkki -poistettaisiin. - -Tuli aamu, ei niinkuin Pohjolassa, verkalleen ja läpi varjojen, vaan -täydellisessä kunniassa, niinkuin tuon ilmanalan päivä tervehtii maata --- kuin unestaan havahtuva jättiläinen. Yht'äkkinen hymy -- säteilevä -hehku -- ja yö oli hälvennyt. Adrian yhä nukkui; ei ainoakaan jänner -näyttänyt liikahtavan: uni oli entistäkin raskaampi, hiljaisuus -kävi rasittavaksi. Nyt tuossa kuolonkaltaisessa tyrmistyksessä, -yksinäinen vaalija hätääntyi. Aika kului -- aamu koitui puolipäiväksi --- ei vieläkään hiiskausta. Aurinko oli taivaan laella -- munkkia ei -kuulunut. Ja koskiessaan jälleen Adrianin valtimoon, hän ei tuntenut -tykytystä -- hän katseli häntä peljästyen ja hämmästyneenä, niin -hiiskumaton ja kalpea eimikään elollinen saattanut olla. "Olikohan -tuo tosiansa unta, eikö se saattanut olla --." Hän kääntyi poispäin -hervahtaen ja tyrmistyneenä, hänen kielensä takertui hänen suuhunsa. -Miksikä isä viipyi? Hän tahtoi lähteä hänen luoksensa -- hän tahtoi -kuulla pahimman -- hän ei voinut odottaa enää. Hän vilkasi munkin -jättämään paperikääryyn: "Auringonnoususta", siinä sanottiin, "olen -dominikaanien luostarissa. Kuolema on korjannut monta veljeksistä." -Luostari oli melkoisen matkan päässä mutta hän osasi tien ja pelko oli -siivittävä hänen askeleensa. Hän loi ikävöitsevän silmäyksen nukkuvaan -ja riensi talosta. "Pian näen sinun jälleen", hän kuiskasi. Voi! Mikä -toivo osaa laskea hetken tuolle puolen? Ja kuka on vaativa omakseen -tuota "jälleen?" - -Hetkisen kuluttua Irenen lähdöstä aukasi Adrian pitkään huoaten -silmänsä -- muuttuneena ja toisena miehenä; kuume oli tiessään, elpynyt -valtimo sykki heikosti tosin, mutta levollisesti. Hänen henkensä oli -taasen hänen ruumiinsa herra, ja vaikka hän oli raukea ja heikko, niin -vaara oli ohi ja elämä ja järki palanneet. - -"Olen kauan nukkunut", hän jupisi: "voi sellaisia unelmia! Ja -tuntui kuin olisin nähnyt Irenen, mutta en voinut puhua hänelle, ja -koettaessani syleillä häntä, hänen muotonsa vaihettui ja vartalonsa -laajeni ja jouduin saastaisen haudankaivajan kouriin. On myöhäistä --- aurinko on korkealla -- minun täytyy nousta liikkeelle. Irene on -Lombardiassa. Ei, ei; se oli valhe, kurja valhe; hän on Florensissa, -minun on jatkaminen etsimistäni." - -Muistaessaan tuon velvollisuutensa hän nousi vuoteestaan -- kummasteli -voimattomuuttaan; alussa hän ei pysynyt pystyssä nojaamatta seinään, -mutta vähitellen hän pääsi sen verran jäsentensä herraksi, että hän -kykeni kävelemään, vaikka töin tuskin. Kalvava nälkä ahdisti häntä, -hän löysi huoneesta hiukan helppoa ravintoa, josta hän ahneesti teki -lopun. Ja melkein yhtä halukkaasti hän pesi heikontuneen ruumiinsa ja -näivettyneet kasvonsa vedellä, jota oli käsillä. Hän tunsi itsensä -virkummaksi ja voimistuneeksi ja alkoi pukea ylleen vaatteitaan, -jotka olivat heitetyt kokoon hänen vuoteensa viereen. Hän katseli, -kummastellen ja omituisesti itseään säälien, surkastuneita käsiään ja -raajojaan ja alkoi ymmärtää että hän lienee sairastanut jotakin kovaa -tautia, josta hänellä ei ollut tietoa. "Ja yksin", ajatteli hän, "eikä -ketään minua hoitamassa! Luonto ainoana holhottarena! Mutta voi! Kuinka -pitkä aika lienee kulunut, ja lemmittyni, Ireneni -- pian, pian, en -hetkeäkään enää menetä." - -Hän tuli autiolle kadulle; ilma elvytti häntä, ja siunattu tuulenviima -oli tuona aamuna virennyt, ainoa viikkokausiin. Hän kuljeskeli -verkalleen eteenpäin, kunnes hän saapui avaralle torille, josta näkyi -eräs Florensin pääporteista ynnä viikunapuut ja oliivilehdot taampana. -Silloin eräs pitkävartaloinen pyhiinvaeltaja läheni häntä portilta -päin; hänen huntunsa oli laskettu alas, ja hänen vallitsevat mutta -murheelliset kasvonsa olivat näkyvissä, kasvot, joitten enemmän ankaran -kuin hellän surumielisyyden varjostamiin yleviin piirteisin, lujaan -otsaan, järkähtämättömään katseeseen Luonto näytti kirjoittaneen -majesteettia, Kaitselmus onnettomuutta. Noitten kadun ainoitten -kulkijoitten kohdatessa toisensa tuossa autiossa, hiljaisessa paikassa -Adrian hämmästyneenä seisahtui yht'äkkiä ja virkkoi epäilevin äänin: -"vieläkö uneksun, vai näenkö Rienzin?" - -Pyhiinvaeltaja seisahtui kuullessaan nimen, ja katsellen pitkään -nuoren ylimyksen kuihtunutta muotoa hän sanoi: "Olen se; joka oli -Rienzi! Ja sinä kalvakas varjo, tässä Italian haudassako kohtaan -iloisen ja korkean Colonnan? Voi nuori ystävä", hän lisäsi hellemmin -ja ystävällisemmin "eikö rutto ole säästänyt Rooman jalointen kukkaa? -Tule, minä julma ja ankara tribuuni, minä käyn hoitajaksesi: hän, jonka -piti olla veljeni, saakoon vielä minulta veljen holhun." - -Näin sanoen hän hellästi kietoi käsivartensa Adrianin ympärille, ja -nuori ylimys, jota sääli ja hämmästys liikuttivat, nojautui ääneti -Rienzin rintaa vastaan. - -"Nuorukaisparka", jatkoi tribuuni, sillä koska hän oli pikemmin -kukistunut kuin erotettu, häntä saatetaan vielä siksi kutsua, "minä -olen aina pitänyt nuorista (veljeni kuoli nuorena) ja sinusta enemmän -kuin useimmista. Mikä kova onni toi sinut tänne?" - -"Irene!" sanoi Adrian änkyttäen. - -"Niinkö todella! Oletko sinä Colonna ja annat vielä arvon sortuneelle? -Sama velvollisuus toi minutkin Kuoleman kaupunkiin. Äärimmästä etelästä --- poikki rosvojen vuoristojen -- läpi vihollisteni linnotuksen --- halki kaupunkien, joissa kuuluttajat korviini huusivat pääni -hintaa -- olen tullut tänne jalan ja yksin, Kaikkivaltijaan siipien -suojassa. Nuori mies, olisit jättänyt tuon tehtävän hänelle, jonka -elämä on taijottu ja jonka taivas ja maa vielä pidättävät määrättyyn -tarkotukseen!" - -Tribuuni sanoi tuon matalalla ja sisällisellä äänellä ja hänen -kohotetusta silmästään ja juhlallisesta otsastaan näkyi, kuinka paljon -hänen kovat kohtalonsa olivat syventäneet hänen yltiöpäisyyttään, -vieläpä enentäneet hänen toiveittensa eloisuutta. - -"Mutta", kysyi Adrian irtaantuen hellästi Rienzin käsivarresta, -"tiedäthän siis, mistä Irenen löydämme, lähtekäämme yhdessä hänen -luokseen. Älkäämme hetkeäkään hukatko; aika on verrattoman kallis ja -silmänräpäys tässä kaupungissa vie usein ijankaikkisuuden partaalle." - -"Totta", vastasi Rienzi heräten haaveiluistaan. "Mutta älä pelkää, -minä olen uneksinut pelastavani hänet, sukuni helmen ja lemmikin. Ole -pelkäämättä, minä en pelkää." - -"Tiedätkö mistä etsiä?" sanoi Adrian kärsimättömänä, "luostarissa on -perin toisellaisia vieraita." - -"Voi, niin sanoo uneni!" - -"Älä unista puhu", sanoi lempijä, "ellei sinulla ole muuta opasta, -niin erotkaamme heti häntä etsimään. Minä lähden tuota katua, sinä -vastakkaista, ja auringon laskiessa kohdatkaamme toisemme samassa -paikassa." - -"Jyrkkä mies!" sanoi tribuuni juhlallisena, "ole herjaamatta näkyjä, -joissa taivas puhuu vertauksissa valituilleen. Sinä pyydät neuvoa -inhimilliseltä viisaudeltasi, minä vähemmän luulotteleva, seuraan -salaperäisen Kaitselmuksen käden viittaa, joka nytkin valopatsaana -liikkuu silmäini edessä hirmujen korvessa. Niin tapaa minut tässä -päivän laskiessa, niin näet kenen opas on varmin. Jos uneni puhuu -totta, olen näkevä sisareni elossa, ennenkuin aurinko ennättää tuon -kukkulan, P. Markuksen kirkon luona." - -Rienzin ankara vakavuus herätti Adrianissa toivoa, jota hänen järkensä -ei ottanut hyväksyäkseen. Hän näki hänen poistuvan uljain ja reippain -askelin, ja hänen laahustava vaatteuksensa loi hänen ryhtiinsä vielä -enemmän arvokkaisuutta; sitten hän poikkesi oikeanpuoliselle kadulle. -Hän ei ollut ehtinyt puoliväliin, kun hän tunsi viitastaan nykäistävän. -Hän kääntyi ja näki Becchinon ruman naamarin. - -"Pelkäsin että olitte valmis ja että toinen oli tehnyt tehtäväni", -sanoi haudankaivaja, "kun ette palannut vanhan ruhtinaan palatsiin. -Ette erota minua toisista, näemmä; minä olen se, jota pyysitte etsimään ---" - -"Ireneä!" - -"Niin, Irene di Gabriniä; lupasitte hyvän palkinnon." - -"Saatte." - -"Seuratkaa minua." - -Becchino kulki edellä ja saapui pian erään talon eteen. Hän kolahutti -kahdesti portinvartijan oveen, ja vanha akka raotti varovasti porttia. -"Älä pelkää, hyvä eukko", sanoi haudankaivaja, "tämä on se nuori herra, -josta puhuin. Sanoit että palatsissasi oli kaksi naishenkilöä, jotka -kaikista sen asukkaista vaan jäivät henkiin, ja että niitten nimet -olivat Bianca di Medici ja -- mikä tuo toinen oli?" - -"Irene di Gabrini, roomalainen neiti. Mutta sanoinhan että tämä on -neljäs päivä siitä, kun he lähtivät talosta peljäten täällä olevia -ruumiita." - -"Sen teit -- oliko signora di Gabrinin puvussa mitään merkillistä?" - -"Oli, johan sen sanoin: sininen mantteli, jollaista en usein ole -nähnyt, hopealla kirjaeltu." - -"Oliko kirjaus tähtinen, hopeatähtinen", huudahti Adrian, "aurinko -keskellä." - -"Oli." - -"Voi, voi! Tribuunin suvun vaakuna. Minä muistan kuinka kiittelin tuota -manttelia ensi päivänä kun se oli hänen yllään -- kihlauspäivänämme!" -Ja ylkä heti oivalsi tuon salaisen tunteen, jonka yllystä Irene niin -huolellisesti oli säilyttänyt tuon kallismuistoisen vaatteen. - -"Etkö muuta tiedä heistä?" - -"En mitään." - -"Siinäkö kaikki, mitä olet saanut tietoosi, lurjus?" huusi Adrian. - -"Malttakaa. Koetuksesta koetukseen on minun vieminen teidät, porras -portaalta, voittaakseni palkintoni. Seuratkaa, signor." - -Kuljettuaan useita katuja ja kujia Becchino seisahtui toisen, vähemmän -uljaan rakennuksen edustalle. Taas hän kolahutti kolmasti vartijan -ovea, ja ulos astui tällä kertaa vanha mies, surkastunut ja halvattu, -jota kuolema ei näyttänyt kehdanneen korjata. - -"Signor Astuccio", sanoi Becchino, "antakaa anteeksi, mutta sanoinhan -että vaivannen teitä vielä. Tämä on se herra, joka haluaa tietää -mitä usein olisi paras olla tietämättä -- mutta se ei ole minun -asiani. Tuliko eräs naishenkilö -- nuori ja kaunis -- tummatukkainen -ja sorjavartaloinen tähän taloon, ruton ensi oireissa, kolme päivää -sitten?" - -"Kyllä, hyvinhän sen tiedät, ja vielä paremmin tiedät että hän kaksi -päivää sitten läksi: hänestä oli vähän vaivaa, vähemmän kuin monista!" - -"Oliko hänen yllään mitään silmiinpistävää?" - -"Oli, oli, kiusallinen mies, sininen vaippa, hopeatähtinen." - -"Lieneeköhän teillä aavistusta hänen entisistä oloistaan?" - -"Ei muuta kuin että hän kovin houraili Santa Maria di Pazzin -luostarista, rosvoista ja pyhäinhäväistyksestä." - -"Oletteko tyytyväinen, signor?" kysyi haudankaivaja, voittoriemussaan -kääntyen Adrianiin. "Mutta tyydytänpä teidät paremmin, jos teissä on -rohkeutta. Haluatteko seurata?" - -"Ymmärrän sinut täydelleen. Rohkeutta! Mitä on maan päällä enää -peljättävää?" - -Haudankaivaja jupisi itsekseen: "kyllä, jättää minut yksin. Minun pääni -se jotakin maksaa. En pyydä minäkään herrasmiehiä sanojani tottelemaan. -Päättäköön omilla silmillään mitä vaivani maksaa", ja suuntasi kulkunsa -eräästä portista vähän matkan päähän kaupungista. Siellä, eräässä -vajassa, istui kuusi hänen kauhistavaa toveriaan, lapiot ja kanget -jalkain vieressä. - -Opas kääntyi Adrianiin, jonka kasvot olivat rauhalliset ja epätoivossa -järkähtämättömät. - -"Uljas herra", sanoi hän rahtusen sääliväisesti viivytellen, -"tahdotteko todella omin silmin ja sydämin tulla vakuutukseen? -- Näky -kenties peljästyttää, tarttuma tuhoaa -- jollei tosiansa, niinkuin -minusta näyttää, Kuolema jo ole kirjoittanut otsaanne, _omani_." - -"Kovan-onnen ja murheen korppi!" vastasi Adrian, "etkö näe, että muuta -en kauhistu kuin sinun ääntäsi ja näköäsi. Näytä minulle hän, jota -etsin, olkoon hän elävänä tai kuolleena." - -"Minä näytän hänen teille sitten"; sanoi Becchino äreästi, "sellaisena -kuin hän kaksi yötä sitten annettiin haltuuni. Kasvonpiirteet -saattanevat jo olla sileiksi lakaistut, sillä rutolla on kova luuta, -mutta jätin hänen ylleen tuon, mistä näette ettei Becchino ole -valehtelija. Tuokaa soihtuja tänne, veikot, ja nostakaa luukku. Älkää -töllistäkö; herra hulluttelee, kyllä hän maksaa." - -Adrianin koneentapaisesti seuratessa oppaitaan hänen silmäänsä odotti -näky, jonka hirveä filosofia kuin pyörällä murskaksi musertaa kaiken -kuolevaisten ylpeyden -- tuon kuopan näky, johon maa kätkee kaiken, -mikä maan päällä rehotti, suloili, riemuitsi! - -Becchinit nostivat ylös raskaan luukun, alensivat soihtunsa (tuskin -tarpeellista, sillä aukosta syöksähti kammottavana välkkyen polttavan -auringon valo) ja viittasivat Adriania lähestymään. Hän seisoi manalan -partaalla ja katsoi alas. - - * * * * * - -Onkalo oli avara ja syvä sekä pyöreämuotoinen, kuin tyhjän kaivon -pohja. Maaseinään ylt'ympäri uurretuissa lokeroissa lepäsivät -ruumisarkuissaan ruton alkuajan uhrit, jolloin Becchinon ammatti -vielä ei kukoistanut, jolloin pappi saattoi ja ystävä suri -vainajata. Mutta alhaalla, _siellä_ oli iljettävä kauhistus! -Sekasin viskottuina -- muutamat alasti, muutamat jo mustenneissa ja -mädäntyneissä kääriliinoissaan -- viruivat viimeksi saapuneet vieraat, -ripittämättömät ja siunaamattomat! Tulisoihtujen ja auringon valo -levisi selvänä ja punertavana yli turmeluksen kaikkien asteitten, -kalvakkaan sinertyneestä hipiästä ja turvonneesta ruhosta tahmaiseen, -sekavaan läjään tahi paijaisin luihin, joista vielä roikkui, siruina -ja riekaleina, mädäntynyt, musta liha. Monien kasvot olivat säilyneet -melkein täydellisinä, muun ruumiin ollessa paljaana luuna: pitkät -hiukset, ihmisen muoto, hirvittävän luurangon päässä. Siinä oli -vakahainen lapsi, vielä äitinsä rinnoilla, siinä oli ylkä viruen -poikki lemmittynsä armaitten jäsenten! Rotat (ja niitä vilisi noissa -juhlapidoissa) herkesivät valon välähtäessä kauheasta ateriastaan, -häiriytyneinä, mutta peljästymättä, ja tuhansittain niitä venyi -ylt'ympäri, kankeina ja kuolleina, myrkkyisen ruokansa tappamina! -Sinne myöskin riistettyään niistä kullan ja jalokivet, haudankaivajien -hurja iva oli viskannut mennyttä arvoa puhuvat merkit -- neuvosmiehen -taittuneen puikon, kenraalin sauvan, piispan hiipan! Saastainen, -siinteä hönkä oli asettunut kuin liha itse, sienettävänä, mätänä, -seiniin ja -- -- -- - - * * * * * - -Mutta kuka on kertova ne sanomattomat ja kuvittelemattomat hirmut, -jotka vallitsivat palatsissa, missä Suuri Kuningas otti vastaan Ruton -miekalla lannistetut vangit? - -Mutta koko tuossa hovikunnassa -- täynnä kauneutta ja jaloutta, -nuorukaisen voimaa ja vanhuksen kunniaa, sankarin uljuutta ja oppineen -viisautta, pilkkaajan ilkkua ja uskovaisen hurskautta -- yhteen ainoaan -kohtaan oli Adrianin katse kiintynyt. Erillään muista, vasta tulleena --- pitkät kiharat tummina valuen kauas yli käsivarren ja rinnan -- -oli nainen kasvot osaksi poiskäännettyinä ja näkyväinen osa vainajan -äidillekin tuntemattomana, -- mutta yllään tuo kovaonninen vaippa, -jossa, vaikka himmentyneinä ja mustuneina, vielä oli nähtävissä nuot -vaakunatähdet, joita Rooman uljaan tribuunin nimen omistajat olivat -käyttäneet. Adrian ei nähnyt enempää -- hän horjahti haudankaivajain -syliin. Herättyään hän vielä oli Florensin porttein ulkopuolella -- -venyi viheriällä nurmella -- opas seisoi hänen vieressään -- pidellen -suitsista hänen ratsuansa, joka pureskeli rauhallisena mehevää ruohoa. -Toiset lapiomiehet istuskelivat vajassaan. - -"Vai jo virkositte! Arvelinkin että se vaan oli tuon lemun vaikutusta; -harvat sen kestävät niinkuin me. Ja koska olette etsimistenne perillä -ja ajattelin että jättänette nyt Florensin, jos teillä hiukkakin on -järkeä jälellä, niin kävin noutamassa teidän oivan hevosenne. Minä -olen ruokkinut sitä siitä saakka kuin lähditte palatsista. Luulin -tosiansa että siitä olisi tullut minun omaisuuttani, mutta onhan niitä -yllinkyllin yhtä hyviä. Nouskaa selkään, nuori herra. Minun tulee -surku teitä, en tiedä miksi, paitsi että olette ainoa, jonka olen -viikkokausiin nähnyt pitävän enemmän huolta toisesta kuin itsestään. -Toivon että olette tyytyväinen, kun olen osottanut hiukan älyä tässä, -heh, palveluksessanne, ja niinkuin minä olen tehnyt tehtäväni, tekin -pitäisitte lupauksenne." - -"Ystäväni", sanoi Adrian, "tuosta saat kylläksi kultaa, tullaksesi -rikkaaksi, ja tuon jalokiven, jota kauppiailta saat kuulla ruhtinaitten -kilvan ostelevan. Näytät rehelliseltä, ammatistasi huolimatta, muuten -olisit ryöstänyt ja murhannut minut aikoja sitten. Tee minulle yksi -palvelus vielä." - -"Äiti parkani sielun kautta, teen." - -"Ota tuo -- tuo ruumis tuosta hirveästä paikasta. Hautaa se johonkin -rauhalliseen ja syrjäiseen paikkaan -- erikseen -- yksin! Lupaatko? --- vannotko? -- hyvä! Ja nyt auta minua ratsuni selkään. Hyvästi -Italia, ja ellen tästä iskusta kuole, niin tulkoon kuolema niinkuin -tulee kunnian ja epätoivon -- torvien soidessa ja lippujen liehuessa --- uljaassa rintamassa, arvokkaan vihollisen vastassa! -- Paitsi -ritarinkuolemaa ei ole mitään elettävää jäljellä!" - - - - - - -SEITSEMÄS KIRJA. - -VANKEUS. - - - - -I Luku. - -Avignon. Kaksi hovipoikaa. Vieras kaunotar. - - -On erotus Shakespearen ja melkein jokaisen muun saman taiteen mestarin -draamalla, siinä että ensinmainitussa loppuromahdus harvoin johtuu -yhdestä ainoasta aiheesta -- yhdestä selvästä ja yhtämittaisesta -tapausten kehittymisestä. Vaihtelevat ja monimutkaiset vaikuttimet -muodostavat lopullisen päätöksen. Ajan ja paikan rajoista riippumatta, -kukin aika, kukin paikka kuvataan, esitetään meille toiminnan ja -henkilöitten täsmällisine vaihdoksineen. Joskus huomio näyttää -seisahtuvan, poikkeavan syrjään, tapaavan uusia, siihen asti -tuntemattomia esineitä, tahi luonteenominaisuuksia, joihin siihen -saakka on viitattu, vaan joita ei ole kehitetty. Mutta todella -toiminta noin pysähtyessään vaan kokoaa, poimii ja kerää yhteen -kaikki olojen vaiheet, jotka vievät tuohon suureen päätökseen: ja -runoelman taide on vaan hyljätty historian uskollisuuden vuoksi. Kuka -hyvänsä ryhtyy asettamaan maailman eteen ihmisen elämän ja aikakauden -uskollista esitystä ja ulottaen dramatiikan epiikaksi levittää -kertomuksensa yli vuosien vaiheitten, hän tuossa tietämättänsä huomaa -olleensa Shakespearen osottelija. Uusia luonteita, jokainen vieden -päätökseen -- uusia näkymöitä, jokainen johtaen viimeiseen, ilmaantuu -yhtämittaa hänen eteensä, joskus näyttäen lukijasta viivyttävän, -niiden jouduttaessakin loppuromahdusta. Uhrikulkue vaeltaa eteenpäin, -lisääntyen uusista tulokkaista, kadottaen monta, jotka siihen alussa -liittyivät, kunnes vihdoin, samana kokonaisuudessaan, mutta jäseniltään -erilaisena, joukko saavuttaa määrätyn alttarin ja uhrin. - -On kulunut viisi vuotta edellisistä tapauksista, ja kertomukseni -siirtää meidät Avignonin paavilliseen hoviin -- tuohon rauhalliseen -valtaistuimen paikkaan, johon P. Pietarin seuraajat olivat muuttaneet -keisarillisen kaupungin ylöllisyyden, komeuden ja paheet. Päästyään -turviin mahtavan ja raa'an ylimystön kavaluudesta ja väkivallasta, -pyhän istuimen hovilaiset antautuivat juhlapäivän huumaukseen -- heidän -leponsa oli nautinnoille pyhitetty, ja Avignonissa nähtiin siihen -aikaan Europan kenties iloisin ja hekumallisin seurapiiri. Clemens VI:n -hieno aisti oli virittänyt tuulahduksen kirjallista sivistystä paikan -karkeisiin huvituksiin, ja Petrarcan henki yhä raivasi tietänsä läpi -melskeisten kokousten ja yökuntaisten mässäysten. - -Innocentius VI oli vast'ikään seurannut Clemensiä, ja mitä vaatimuksia -hänellä omaan oppiinsa nähden lienee ollutkin, hän ainakin piti -arvossa toisten tietoja ja neroa, ja ajan sulokas turhantapaisuus aina -yhdistyi huvien tavottelemiseen. Paikkakunnalla vallitseva turmelus -oli liiaksi vakaantunut, jotta siihen olisi vaikuttanut Innocentiuksen -esimerkki, joka itse oli tavoiltaan yksinkertainen ja elämältään -esimerkiksi kelpaava mies. Vaikka Innocentius, samoin kuin hänen -edeltäjänsä, noudatti Ranskan politiikkiä, hänessä asui itsepintainen -ja ääretön kunnianhimo. Sydämestään tarkottaen kirkon parasta hän oli -laatinut suunnitelman palauttaakseen ja vahvistaakseen sen järkytetyn -ylivallan Italiaan, ja monilukuisten valtioitten tyranneja hän piti -hengellisen kunnianhimonsa pääesteenä. Eikä tuo ollut Innocentius VI:n -politiikki yksin. Niine poikkeuksineen, joita erityiset asianhaarat -välttämättömästi vaikuttivat, paavinistuin, ylipäänsä, suosi Italian -valtiollisia oikeuksia. Keskiajan tasavallat versoivat kirkon varjossa; -ja siellä, niinkuin muuallakin, nähtiin, päin vastoin yleistä -mielipidettä, että uskonto, vaikkapa häväisty ja nurinpuolinen, edisti -kansalaisvapauden yleistä suojelusta -- nosti alhaista ja vastusti -sortajaa. - -Tähän aikaan ilmestyi Avignoniin eräs merkillinen ja verraton kaunotar. -Hän oli tullut vähäisen mutta uhkean seurueen keralla Florensista, ja -ilmottanut olevansa neapelilaista syntyperää, erään ylimyksen leski -kovaonnisen Johannan loistavasta hovista. Hänen nimensä oli Cesarini. -Tultuaan paikkaan, jossa Venuksella oli ikivanha valtansa kristikunnan -pesälinnassakin, jossa lemmellä oli elämän ensi sija ja kauneus oli -mahti, signora Cesarini oli tuskin näyttäytynyt julkisesti, kun -puoli Avignonin hienointa yleisöä oli hänen jalkainsa edessä. Hänen -naispalvelijoilleen laitettiin kallisarvoisia lahjoja, ja valittavia -serenaadeja kuului öisin hänen akkunansa alta. Hän antautui vapaasti -kaupungin iloisiin huvitteluihin ja hänen sulonsa oli Petrarcan -säkeitten keralla yleisen ihailun esineenä. Mutta vaikkei hän ollut -kenellekään jyrkkä, ei kenkään saattanut väittää omakseen hänen -hymyjensä etuoikeutta. Hänen maineensa oli vielä nuhteeton; mutta -jos joku saattoi olla muita edellä, niin hän näytti pikemmin tehneen -kunnianhimon kuin lemmen valinnan, ja Giles, sotainen kardinaali -d'Albornoz, pyhän hovin kaikkivaltijas, jo ennusti voittoriemunsa -hetkeä. - -Oli sydänpäivä, ja ihanan signoran eteisessä odotteli kaksi kaunista -ja komeasti puettua paaschia, tuota veljeskuntaa, josta siihen aikaan -ylhäiset, molemmat sukupuolet, ottivat mielipalvelijansa. - -"Uskoni kautta", huudahti toinen nuorista palvelijoista, työntäen -syrjään noppapelin, jolla hän toverinsa kanssa oli koettanut kuluttaa -aikaansa, "tämäpä kuiva oltava! Paras osa päivää jo mennyttä! Emäntämme -ei pidä kiirutta." - -"Ja minäkin puin uuden samettinuttuni ylleni", vastasi toinen, -katsellen surkutellen komeuttaan. - -"Älä turhias puhu, Giacomo", sanoi toveri haukotellen. -- "Mitähän nyt -uusia kuuluu? Onko hänen Pyhyytensä jo tullut järkiinsä?" - -"Järkiinsä, onko hän ollut hulluna sitten?" kuiskasi Giacomo totisena. - -"Mikä hän muu on, kun, vaikka on paavi, ei vielä huomaa, että olisi -aika heittää naamari silmiltä? Siivo kardinaali -- irstas paavi, se on -se vanha sananlasku; jokin vika on sen miesparan päässä, jos hän noin -erakkona pysyy." - -"Aha, jo ymmärrän, mutta onpa toden totta hänen Pyhyydellään tarpeeksi -sijaisia. Piispat kyllä pitävät huolen, etteivät naiset, taivas -heitä siunatkoon, tule vanhanaikaisiksi; eikä Albornozkaan todista -sananparttasi, mitä kardinaaleihin tulee." - -"Totta, mutta Giles on taistelija, -- kardinaali kirkossa, mutta -sotilas sen ulkopuolella." - -"Voittaako hän tämän linnan, luuletko, Angelo?" - -"Linna on naispuolinen, mutta --" - -"Mutta mitä?" - -"Signora on luotu valtaan ennemmin kuin lempeen, olkoon hän kuinka -kaunis tahansa. Hän pitää Albornozta ruhtinaana, mutta ei lempijänä. -Millainen hänen askeleensa, se halveksii kultakankaitakin!" - -"Kuule", huudahti Giacomo rientäen akkunaan, "kuule kavioitten -kapsetta! Julkinen joukko!" - -"Palaavat haukkajahdista", vastasi Angelo, katsellen halukkaasti -ratsastajia, jotka kulkivat ohi pitkin kapeata katua. "Töyhdöt -liehuvat, ratsut tepastelevat -- katsos kuinka tuo keikari mielistelee -naistaan!" - -"Vaippansa näkyy olevan samankarvainen kuin minun", huokasi Giacomo. - -Kun seurue oli hävinnyt ahtaitten katujen mutkiin ja naurunhohotusta -ja hevosten astuntaa vielä heikosti kuului etäältä, kääntyi paaschien -huomio synkkään, yhdennentoista vuosisadan vankkaan tapaan muurattuun -torniin, joka uhkaavana kohosi heidän tarkastelevan katseensa -edessä. Aurinko paistoi raukeasti sen kolkkoihin kylkiin, joihin -sinne tänne oli jätetty ampumareikiä ja kapeita rakoja, pikemmin -kuin akkunoita. Se oli jyrkkä vastakohta iloisen mielialan, katujen -välkkyvien myymälöitten ja äsken ohitse kulkeneen hilpeän matkueen. -Tuon vastakohdan nuorukaiset näyttivät tahtomattaan käsittäneen; he -vetäytyivät pois ja katsoivat toinen toistaan. - -"Tiedän ajatuksesi, Giacomo", sanoi Angelo, sievempi ja vanhempi -heistä. "Ajattelet että tuo torni on ikävä asunto." - -"Ja kiitän tähtiäni etten ole kylläksi ylhäinen tarvitakseni tuollaista -häkkiä", lisäsi Giacomo. - -"Sentäänkin", huomautti Angelo, "se pitelee erästä, joka synnyltään ei -ole meitä korkeampi." - -"Kerro minulle jotakin tuosta merkillisestä miehestä", sanoi Giacomo -istuutuen, "olethan roomalainen ja sinun pitäisi tietämän." - -"Olen!" vastasi Angelo oikaisten itsensä. "Minä _olen_ roomalainen ja -olisin synnynnalleni arvoton, ellen tietäisi mikä kunnioitus on Cola di -Rienzin nimelle tuleva." - -"Ja kumminkin sinun roomalaisesi olivat kivittää hänet, muistaakseni", -mutisi Giacomo. "Kunniasta näyttää koituvan enemmän potkuja kuin rahaa. -Tiedätkös", jatkoi paaschi äänekkäämmin, "tiedätkös, onko se totta, -että Rienzi kävi Praagissa keisarin luona ja ennusti että edellinen -paavi ja kaikki kardinaalit murhattaisiin ja valittaisiin italialainen -paavi, joka lahjottaisi keisarille Sisilian, Kalabrian ja Apulian -hallitsijan kultaisen kruunun [perätön, muutamien historioitsijain -kannattama taru] ja hänelle itselle Rooman ja koko Italian kuninkaan -hopeakruunun? Ja --" - -"Vaiti!" keskeytti Angelo maltittomana. "Kuule minua, niin saat tietää -kuinka asian laita on. Lähdettyään _viimeksi_ Roomasta (tiedäthän -että hän kukistuksensa jälkeen oli valepuvussa läsnä riemujuhlassa) -_tribuuni_ -- --" Angelo vaikeni ja katseli ympärilleen, sekä jatkoi -sitten poski hehkuen ja ääni innostuen, "niin tribuuni, joka _oli_ ja -_on_ oleva -- matkusti pyhiinvaeltajaksi puettuna, poikki metsäin ja -vuorten, yöt päivät, sateessa ja myrskyssä, korven onkalot ainoana -suojanaan, -- tuo, jota hekuman raiskaamaksi sanotaan. Tultuaan vihdoin -Böömiin hän ilmaisi itsensä eräälle Praagissa asuvalle florensilaiselle -ja hänen avullaan hän pääsi keisari Kaarlen puheille." - -"Viisas mies tuo keisari!" sanoi Giacomo, "tarkka kuin saituri. Hän -vallottelee ostokaupalla ja hankkii torilta laakerinsa, -- niinkuin -veljelläni, joka palveli hänen luonaan, on tapana sanoa." - -"Totta, mutta sanotaan myöskin että hän suosii kirjamiehiä ja oppineita --- on järkevä ja kohtuullinen, ja paljon hänestä vielä toivotaan -Italiassa! Keisarin eteen tuli, niinkuin sanoin, Rienzi. 'Tietäkää, -suuri ruhtinas', hän sanoi, 'että minä olen se Rienzi, jonka Jumala -asetti hallitsemaan Roomaa, rauhan, oikeuden ja vapauden mukaisesti. -Minä hillitsin ylimykset, raivasin pois turmeluksen, palautin lain. -Mahtavat vainosivat minua -- ylpeys ja kateus karkottivat minut -vallastani. Jos kohta te olette suuri, jos kohta minä olen sortunut, -minä myöskin olen heiluttanut valtikkaa, ja olisin saattanut laskea -päähäni kruunun. Tietäkää myöskin että olen, ehk'en laillisesti, -teidän sukuanne, isäni oli Henrik VII:n poika [keisari Kaarlen setä]; -teutoonilaista verta juoksee suonissani, jos kohta varhaisemmat elämäni -vaiheet olivat ahtaat ja nimeni mitätön. Teiltä, oi kuningas, minä -etsin suojelusta ja odotan oikeutta.'" - -"Rohkea puhe, niinkuin vertainen puhuu vertaiselle", sanoi Giacomo; -"hiukan luottelet kai tuota sanatulvaa." - -"En tippaakaan; keisarin sihteeri kirjoitti muistiin joka sanan, ja -jokainen roomalainen, joka ne on kerran kuullut, osaa ne ulkoa. Ennen -oli jokainen roomalainen kuninkaan vertainen, ja Rienzi puolusti meidän -arvoamme vakuuttaessaan omaansa." - -Giacomo, joka järkevästi karttoi riitaa, tunsi ystävänsä heikon -puolen, ja vaikka hän sydämestään piti roomalaisia kelvottomimpana -räysäjoukkiona, mitä Italiasta saattoi löytyä, hän vain hypisteli -rikkaa nutustaan ja virkkoi hieman maltittomin äänin: "No, jatka! -Käskikö keisari hänen pois?" - -"Eipäs! Kaarle ihmetteli hänen käytöstään ja neroaan, otti armollisesti -hänen vastaan ja kestitsi häntä vieraanvaraisesti. Hän jäi muutamaksi -aikaa Praagiin ja hämmästytti kaikki oppineet tiedoillaan ja -kaunopuheliaisuudellaan." - -"Mutta jos häntä noin kunnioitettiin Praagissa, mitä hän Avignoniin -tuli vankeuteen?" - -"Giacomo", sanoi Angelo hajamielisesti, "löytyy miehiä, joista me, -jotka olemme toista luontoa ja rotua, harvoin saamme tolkkua, emmekä -koskaan pääse selville. Ja sellaisista miehistä minä olen huomannut, -että niissä rajaton luottamus omaan onneensa tai omaan henkeensä on -mitä tavallisin ominaisuus. Tuo mielessään ja tuo tukenaan he syöksyvät -vaaraan nähtävästi järjettöminä, ja vaarasta he leijailevat suuruuteen -tahi vaipuvat kuolemaan. Niin on Rienzinkin laita; välittämättä -tyhjistä kohteliaisuudenosotuksista ja kyllästyneenä näyttelemään -pedantin osaa, kerran näyteltyään ruhtinaan osaa -- vapaaehtoisesti, -sanotaan, (vaikka toiset kertovat että Kaarle antoi hänet paavin -legaatin haltuun) hän jätti keisarin hovin ja aseettomana, rahattomana, -läksi oikopäätä Avignoniin!" - -"Hullusti tehty!" - -"Mutta joka tapauksessa hänen ainoa keinonsa kukaties", jatkoi vanhempi -paaschi. "Kerran ennen kukistumistaan ja kerran hänen poissa ollessaan -Roomasta paavin legaatti oli julistanut hänet pannaan. Häntä oli -syytetty kerettiläisyydestä -- panna oli vielä hänen päällänsä. Oli -välttämätöntä että hän puhdistaisi itsensä. Kuinka maanpakolaisparka -sen tekisi? Ei kukaan mahtava ystävä ruvennut kansan ystävän asiaa -ajamaan; ei kukaan hovilainen puolustamaan häntä, joka oli ylimysten -niskalle astunut. Hänen oma henkensä oli hänen ainoa ystävänsä, siihen -yksin hän saattoi luottaa. Hän läksi Avignoniin puhdistamaan itsensä -syytöksistä, ja epäilemättä hän toivoi että hänen puhdistuksestaan -oli vain yksi askel hänen valtansa palauttamiseen. On muuten varma -että keisaria oli vaadittu luovuttamaan Rienzi. Tuo mahdollisuus oli -hänellä tarjona, sillä niin oli ennemmin tahi myöhemmin käypä -- lähteä -vapaana tahi lähteä kahleissa -- joko roomalaisena tahi rikoksellisena. -Hän valitsi edellisen. Kaikkialla missä hän kulki, nousi kansa joka -kaupungissa, joka kylässä. Suuren tribuunin nimeä kunnioitettiin halki -koko Italian. Häntä kiellettiin lähtemästä vaarojen pesäpaikkaan -- -häntä rukoiltiin suojelemaan itseänsä tuon maan hyväksi, jota hän oli -koettanut kohottaa. 'Menen puolustamaan itseäni ja triumfoimaan', -oli tribuunin vastaus. Suuria kunnianosotuksia valmistettiin hänelle -kaupungeissa, joitten läpi hän kulki, ja sanotaan, ettei milloinkaan -ole lähettiläs tahi ruhtinas saapunut Avignoniin niin suuren seurueen -keralla, kuin se oli, joka saattoi näitten muurien sisälle Cola di -Rienziä." - -"Ja tultuaan perille?" - -"Hän anoi päästä paavin puheille saadakseen kumota häntä vastaan tehdyt -syytökset. Hän viskasi kannikkaansa niitten kopeitten kardinaalien -eteen, jotka olivat hänet pannaan julistaneet. Hän pyysi tutkintoa.". - -"Mitä paavi sanoi?" - -"Ei mitään. Tuo torni on hänen vastauksensa." - -"Jyrkkä vastaus." - -"Mutta on pitempiäkin teitä ollut vankilasta palatsiin, ja Jumala ei -luonut Rienzin kaltaisia miehiä tyrmiä ja kahleita varten." - -Angelon sanoessa tuon kovaäänisesti ja koko sen innostuksen valtaamana, -minkä kukistuneen tribuunin maine oli herättänyt Rooman nuorisossa, hän -kuuli huokauksen takanansa. Hän kääntyi hieman hämillään, ja signora -Cesarinin huoneen ovessa seisoi ylhäisen näköinen naishenkilö. Hän -oli puettuna uhkeaan vaatteukseen, kulta ja jalokivet himmentyivät -hänen tummain silmiensä loiston rinnalla, ja hänen tuossa seisoessaan -pystyisenä ja valtaavana, ei milloinkaan enemmän näyttänyt otsa -luodulta kuninkaallista kruunua varten -- ei milloinkaan inhimillinen -kauneus täydellisemmin toteuttanut sankaritar ja kuningatarihannetta. - -"Antakaa minulle anteeksi, signora", sanoi Angelo epäröiden, "puhuin -kovasti, häiritsin teitä; mutta olen roomalainen ja aineeni oli --" - -"Rienzi!" sanoi nainen lähestyen, "se on sovelias aine liikuttamaan -roomalaisen sydäntä. Ei mitään anteeksipyyntiä. Voi, jospa" -- ja -signora vaikeni äkkiä, ja jatkoi sitten muuttuneella ja arvokkaammalla -äänellä -- "jospa sallimus asettaa Rienzin takasin hänen oikeaan -asemaansa, hän on tietävä mitä sinä hänestä ajattelet." - -"Kun te, signora, joka olette Neapelista", sanoi Angelo omituinen korko -äänessään, "noin puhutte maanpakolaiseksi joutuneesta, mitä tuntenen -minä, jonka hallitsija hän oli?" - -"Rienzi ei ole Rooman yksin -- hän on Italian -- maailman", vastasi -signora, "ja sinä Angelo, joka uskallat puhua noin kukistuneesta, olet -osottanut kuinka uskollisesti palvelet niitä, joilla on onni omistaa -sinut." - -Puhuttuaan signora katseli kauan ja tarkkaan paaschin alas käännettyä -ja punastunutta muotoa, katsein, jotka olivat tottuneet lukemaan sielun -kasvoista. - -"Miehet usein pettyvät", sanoi hän surullisesti ja puoleksi hymyillen, -"naiset harvoin -- paitsi lemmessä. Tahtoisin että Roomassa olisi -pelkkiä sinun kaltaisiasi! Riittää! Kuule! Eikö kavioin kapsetta kuulu -pihalta?" - -"Signora", sanoi Giacomo, vaippa teikarin tavoin sovitettuna -hartioille, "näen monsignore d'Albornozen palvelijat. -- Kardinaali -itse on tullut." - -"Hyvä!" sanoi signora, silmä kirkastuen, "odotan häntä!" Näin sanoen -hän poistui ovesta, josta hän oli roomalaisen paaschin yllättänyt. - - - - -II Luku. - -Erään sotilas-papin luonne. Keskustelu. Juonia ja vastajuonia. - - -Giles (eli Egidio), kardinaali d'Albornoz, oli tuon merkillisen -ajan merkillisimpiä miehiä. Hän kerskasi polveutuvansa Aragonian -ja Leonin kuninkaallisesta suvusta ja oli varhain astunut kirkon -palvelukseen sekä melkein nuorukaisena jo saanut haltuunsa Toledon -arkkihiippakunnan. Mutta ei mikään rauhallinen elämänrata, kuinka -loistava se lieneekin ollut, riittänyt hänen kunnianhimolleen. Hän -ei tyytynyt kirkon kunniaan, ellei se ollut taistelevan kirkon -kunniaa. Maurilaissodassa ei kukaan espanialainen ollut enempää -kunnostanut itseään, ja Alphonso XI, Castilian kuningas, oli tahtonut -saada ritarimerkkinsä tuon sotaisen papin kädestä. Häneen kovasti -kiintyneen Alphonson kuoltua, Albornoz lähti Avignoniin, jossa hän -Clemens VI:lta sai kardinaalihatun. Innocentiuskin piti häntä suuresti -suosiossaan, ja nyt kun hän aina oli paavin neuvostossa läsnä, oli -jo hovissa liikkeellä huhuja, että sotavoimia kerättiin Albornozen -lippujen juureen, pelastamaan paavin alueita epälukuisten tyrannien -vallasta, jotka olivat niitä anastelleet. Rohkea, terävä, yritteliäs ja -kylmäverinen -- urhea kuin ritari, viekas kuin pappi -- sellainen oli -Gilesin, kardinaali d'Albornozin luonne. - -[Tuota karskia kirkonmiestä kuvaa muuan kasku, joka kertoo, että -Urbanus V erään kerran vaati häneltä tiliä rahasummista, jotka hän oli -käyttänyt Italian tyranneja vastaan tekemäänsä sotaretkeen. Kardinaali -näytti hänelle vaunut, jotka olivat hänen vallottamainsa kaupunkien -ja linnotusten avaimia täynnä. "Tuossa on tilini", sanoi hän, "siitä -näette mihin rahanne ovat hävinneet." Paavi syleili häntä, eikä -vaivannut häntä enää tileillä.] - -Jätettyään seuralaisensa eteiseen, Albornoz saatettiin signora -Cesarinin huoneesen. Kardinaali oli keskikokoinen mies; Espanian -tumma hipiä oli ajattelusta ja kunnianhimoisista tuumista valjennut -kelmeäksi, mutta ankaraksi väriksi; hänen otsansa oli syvään uurrettu, -ja vaikka Albornoz vielä oli parhaassa ijässään, hän olisi saattanut -olla ikämiehen näköinen, ilman tuota astunnan lujuutta, nuorteata -vartalon jäntevyyttä ja silmää, johon ajatus oli painanut tyyntä -syvyyttä, hävittämättä mitään nuoruuden välkkeestä. - -"Ihana signora", sanoi kardinaali kumartuen hänen kätensä yli ja -osottaen suloa, mikä enemmän kuului ruhtinaalle kuin papille, "hänen -Pyhyytensä käskyt ovat myöhästyttäneet minut siitä ajasta, jonka -suosiollisesti määräsitte tervehdykselleni, mutta sydämeni on -eronhetkestä saakka ollut luonanne." - -"Kardinaali d'Albornozen arvon ja kunnian velvollisuudet", vastasi -Signora irrottaen hiljaa kätensä ja istuutuen, "vaativat niin -paljon hänen ajaltansa, että minusta tuntuu kuin hänen huomionsa -viivähyttäminen vähemmän jaloissa ajatuksissa olisi jonkinlaista hänen -maineensa kavaltamista." - -"Oi, signora", vastasi kardinaali, "ei koskaan ole kunnianhimoni ollut -niin jalosti suunnattu kuin nyt. Ja uljaampi osa olisi olla teidän -jalkainne edessä kuin P. Pietarin valtaistuimella." - -Hetkisen puna välähti signoran poskille, mutta se näytti yhtäpaljon -suuttumuksen kuin turhamaisuuden punalta; ääretön kalpeus seurasi -sitä. Hän oli vähän aikaa vaiti, ja luoden suuret ja ylpeät silmänsä -rakastuneeseen spanialaiseen hän virkkoi matalin äänin: - -"Herra kardinaali, en tahdo olla väärin käsittävinäni sanojanne, enkä -myöskään panna niitä tavallisten korulauseitten laskuun. Olen kylläksi -turhamainen uskoakseni että luulette puhuvanne totta kun sanotte -rakastavanne minua." - -"Luulette!" matki spanialainen. - -"Kuulkaa minua", jatkoi signora. "Hänellä, jota kardinaali Albornoz -kunnioittaa rakkaudellaan, on oikeus vaatia sen todistuksia. Paavin -hovissa ken vetää hänen vallalleen vertoja? -- Minä pyydän teitä sitä -käyttämään hyväkseni." - -"Puhukaa armahin signora, ovatko raakalaiset riistäneet tiluksianne -näinä väkivaltaisina aikoina? Onko joku uskaltanut loukata teitä? -Rikkauttako ja arvonimiä, niitäkö haluatte? -- Valtani on orjanne." - -"Ei, kardinaali, on seikka, joka on italialaiselle ja naiselle -rikkautta ja kunnioitusta kalliimpi -- se on kosto!" - -Kardinaali säpsähti välähtelevää silmää, joka oli häneen luotu, mutta -noitten sanojen henki sattui synnynnäiseen kieleen. - -"Siinäpä", sanoi hän hetkisen päästä, "siinä ylhäinen sukuperä puhuu. -Kosto on jalosukuisten hekuma. Orjat ja lurjukset antakoot loukkauksen -anteeksi! Jatkakaa, signora." - -"Oletteko kuullut viimeisiä uutisia Roomasta?" kysyi signora. - -"Tietysti", vastasi kardinaali hiukan kummastellen, "olisimmepa kehnoja -valtiomiehiä, jollemme tuntisi paavin vallan pääkaupungin tilaa; ja -sydäntäni surettaa tuo onneton kaupunki. Mutta miksikä tiedustelette -Rooman oloja -- olettehan --" - -"Roomalainen! Tietäkää, jalo herra, että minulla on syyni, minkätähden -sanoin olevani Neapelista. Teidän tunnollisuudellenne paljastan -salaisuuteni -- olen Roomasta! Kertokaa minulle sen tilasta." - -"Ihanaiseni", vastasi kardinaali, "pitihän tietämäni että tuo otsa -ja olemus eivät olleet kevyestä Campaniasta. Pitihän järkeni sanoman -minulle että niistä näkyi maailman valtijattaren leima. Rooman -tila", jatkoi Albornoz vakavampana, "on pian kuvattu. Tiedätte että -ky'ykkään, mutta röyhkeän Rienzin kukistuttua, Pepin, Minorbinon kreivi -(Montrealen kätyri), joka oli antanut apuaan hänen karkottamiseensa, -oli aikeissa luovuttaa Rooma Montrealen haltuun -- mutta hänellä ei -ollut voimia eikä älyä tarpeeksi, ja ylimykset ajoivat hänen tiehensä, -samoin kuin hän oli ajanut tribuunin. Jonkun ajan kuluttua uusi -kansanvillitsijä, Juhani Cerroni, vihittiin Capitolissa. Hän taas -karkotti ylimykset, uusia mullistuksia seurasi -- ylimykset kutsuttiin -takasin. Rienzin heikko seuraaja kutsui kansan aseisin -- turhaan; -peloissaan ja toivottomana hän luopui vallastaan ja jätti kaupungin -Orsinein, Colonnain ja Savellien esteettömän riehunnan saaliiksi." - -"Tuon tiedän, jalo herra, mutta kun hänen Pyhyytensä oli noussut -Clemens VI:n istuimelle --" - -"Sitten", sanoi Albornoz ja hänen kelmeä otsansa hieman synkistyi, -"sitten seuraa kertomuksen mustempi osa. Kaksi senaattoria valittiin -paavin suostumuksesta". - -"Niiden nimet?" - -"Bertoldo Orsini ja yksi Colonnoista. Muutaman viikon kuluttua -elantovarojen korkea hinta alkoi purra roistoväen vatsaa -- kansa -nurisi, tarttui aseisin, piiritti Capitolin --" - -"Hyvä, hyvä", huudahti signora taputtaen käsiänsä ja osottaen -vilkkainta osanottoa kertomukseen. - -"Colonna vain pääsi pakoon viheliäisessä valepuvussa; Bertoldo Orsini -kivitettiin kuoliaaksi." - -"Kivitettiin!" - -"Niin, signora, suuren suvun jäsen, jonka veripisarakin oli kalliimpi -kuin valtamerellinen plebeijiläistä sotkua. Nykyään on kaikki -Roomassa epäjärjestystä, vallattomuutta, anarkiiaa. Ylimysten kiistat -järkyttävät kaupunkia, ja ruhtinailla ja kansalla, väsyttyään noihin -moniin hallintokokeisin, ei nyt ole muuta hallitusta kuin miekan pelko. -Sellainen, ihanaiseni, on Rooman tila. Älkää huo'atko, se on paraikaa -huolenpitomme esineenä. Se tulee korjatuksi; ja minä, signora, olen -kenties oleva syntymäkaupunkinne rauhan palauttamisen onnellinen -välikappale." - -"On olemassa vaan yksi Rooman rauhan palauttamiskeino", vastasi signora -äkkiä, "ja se on -- Rienzin palauttaminen!" - -Kardinaali säpsähti, "Signora", sanoi hän, "kuulenko oikein? -- -Olettehan jalosukuinen -- saatatteko toivoa plebeijin nousevan? -Puhuittehan kostosta ja nyt anotte armoa." - -"Herra kardinaali", sanoi ihana signora vakavana, "en ano armoa: sitä -sanaa ei ole sen huulilla, joka vaatii oikeutta. Jaloa verta olen -- -vieläpä muinaisen Rooman patriicien sukua, jonka polveutumisen rinnalla -itse Aragonian korkea suku olisi eilispäiväistä. Ei, en tahtonut -loukata teitä, monsignore; teidän suuruutenne ei johdu sukuluetteloista -ja hautakivistä -- teidän suuruutenne on omaa työtänne, ja jos suoraan -puhuisitte, jalo herra, niin myöntäisitte, että ylpeilette vaan -_omista_ laakereistanne, ja että sydämessänne nauratte noita typeriä, -jotka komeilevat vainajien lahoilla koruilla!" - -"Runotar, profetissa, totta puhut", sanoi ylpeä kardinaali kiihkeästi, -"ja äänesi on kuin tuon Maineen, josta nuoruudessani uneksuin. Puhu, -puhu aina!" - -"Sellainen", jatkoi signora, "sellainen kuin teidän ylpeytenne, on -Rienzinkin oikeutettu ylpeys. Ylpeä siitä, että hän on oman suuren -maineensa seppä. Sellaiset, kuin Rooman tribuuni on, me tunnustamme -jalojen sukujen kanta-isiksi. Sukuperä ei tee heitä, mutta he -tekevät sukuperän. Tarpeeksi siitä. Olen jalosukuinen, se on totta; -mutta heimoni, samoin kuin monien muitten, on sortunut Orsinien ja -Colonnain ikeen alla -- heitä kostoni tähtää. Mutta minä olen parempi -kuin italialainen signora -- minä olen roomalainen nainen -- itken -verikyyneleltä onnettoman maani tähden. Minua surettaa, että tekin, -jalo herra, -- että barbaari, jos kohta ylhäinen, jos kohta suuri, -suree Roomaa. Minä toivon että sen mahtavuus uudistuu." - -"Mutta Rienzi uudistaisi vaan omansa." - -"Ei niin, herra kardinaali, ei niin. Olkoon hän kunnianhimoinen ja -ylpeä -- suuret henget aina ovat -- mutta hänen ainoakaan toiveensa -ei ole Rooman menestyksestä poikennut. Mutta jättäkäämme sikseen -kaikki ajatukset hänen eduistaan -- niistä en puhu. Tahtoisitte -palauttaa paavin vallan Roomaan. Senaattorinne eivät siinä onnistuneet. -Kansanvillitsijät eivät myöskään -- Rienzi yksin onnistuu; hän yksin -pystyy pitämään ylimysten riehuvat intohimot kurissa -- hän yksin -kykenee johtamaan oikkuista ja huikentelevaa rahvasta. Vapauttakaa, -palauttakaa Rienzi, niin Rienzin kautta paavi voittaa Rooman!" - -Kardinaali oli vaiti hetken aikaa. Kuin haaveiluihin vaipuneena hän -istui liikahtamatta, kaihtaen kasvojaan kädellään. Kenties hän salassa -myönsi signoran mielipiteet valtioviisaammiksi kuin hän huoli hänelle -tunnustaa. Nostaen päänsä vihdoin rinnaltaan, hän kiinnitti katseensa -signoran tarkastelevaan muotoon ja virkkoi pakottaen itsensä hymyyn: - -"Suokaa anteeksi, signora, mutta ollessamme tässä valtiomiehisillä, -älkäämme unhottako että olen ihailijanne. Jos kohta neuvonne ovatkin -älykkäitä, miksikä ne ovat niin kiihkeitä? Mistä tuo huolestunut -osanotto Rienziin? Jos kohta kirkko, vapauttaessaan hänet, saisi -liittolaisen, olenko minä varma, ettei Giles Albornoz nosta itselleen -lemmenkilpailijaa?" - -"Jalo herra", sanoi signora, "te olette minun ihailijani, mutta arvonne -ei minua kiusaa -- kultanne ei voi ostaa. Jos minua rakastatte, -minulla on oikeus käyttää palvelustanne mihin toimeen haluan -- se -on ritariuden laki. Jos milloinkaan suon etusijan kuolevaiselle -rakastajalle, niin suon sen sille miehelle, joka antaa takasin -synnyinmaalleni sen sankarin ja pelastajan." - -"Suloinen isänmaanystävä", sanoi kardinaali, "sananne rohkaisevat -toivoani, mutta ne laimentavat kunnianhimoani; sillä mielelläni -tahtoisin että lempi yksin, eikä palvelus, soisi minulle pyytämäni -aarteen. Mutta kuulkaa, ihana nainen, arvaatte valtani liian suureksi: -en voi pelastaa Rienziä -- häntä syytetään kapinannostosta, hän on -kerettiläisyydestä kirkonkirouksessa." - -"Voitteko saada hänen tutkittavaksi?" - -"Kenties, signora." - -"Se _on_ hänen vapautuksensa. Ja toimittaa hänen yksityisesti paavin -puheille?" - -"Epäilemättä." - -"_Se_ on hänen takasin asettamisensa! Siinä kaikki mitä pyydän!" - -"Ja sitten, suloinen roomatar, on _minun_ pyyntöni vuoro", sanoi -kardinaali intohimoisesti, laskeutuen polvelleen ja tarttuen signoran -käteen. Tuona hetkenä ylpeä signora tunsi olevansa nainen -- hän -punastui hän vapisi, mutta tuo ei ollut (jos kardinaali olisi voinut -lukea tuon sydämen) intohimoa tai heikkoutta; se oli kauhua ja häpeää. -Kärsivänä hän antoi kätensä kardinaalille, joka peitti sen suuteloilla. - -"Näin tenhottuna", sanoi Albornoz nousten seisomaan, "en epäile -menestyksestä. Huomenna tulen jälleen luoksenne." - -Hän puristi hänen kättään sydämelleen -- nainen ei tuntenut sitä. Hän -huokasi jäähyväisensä -- hän ei kuullut sitä. Pitkään hän katsoi ja -hitaasti hän läksi. Mutta hetkistä ennen kuin signora tointui ja tunsi -olevansa yksin. - -"Yksin!" hän huudahti haikeasti, "yksin! Voi, mihin olen ryhtynyt -- -mitä olen sanonut! Uskoton ajatuksissakaan _hänelle_! Voi, en koskaan, -koskaan! Minä, joka olen tuntenut hänen pyhäin huultensa suutelon --- joka olen uinunut hänen kuninkaallisella sydämellään -- minä! --- Pyhä Äiti ole minulle suosiollinen ja anna minulle voimia!" hän -jatkoi, katkerasti itkien ja lankesi polvilleen sekä vaipui hetkeksi -rukoukseen. Sitten noustuaan ylös tyynenä, mutta kuolonkalpeana ja -kyyneleet vuotaen raskaasti pitkin hänen poskiaan, hän astui akkunan -ääreen; hän työnsi sen auki ja kumartui eteenpäin. Ehtooilma hiveli -hellästi hänen ohimoltaan; se viivästi, se lievensi kuumetta, joka -poltti sisällä. Uhkaavana kohosi hänen edessään synkässä varjossa -torni, johon Rienzi oli lannistettu; hän katseli sitä kauan ja -tarkasti, ja kääntyessään poispäin hän veti esiin hameensa poimuista -vähäsen ja terävän tikarin. "Pelastettuani hänen kunniaan", hän jupisi, -"_tämä_ on pelastava minun häpeästä!" - - - - -III Luku. - -Pyhiä miehiä -- viisasta neuvottelua -- oikeita päätelmiä -- kehnoja -perusteita. - - -Vaikka Espanian sotainen kardinaali oli rakastunut signora Cesarinin -kauneuteen ja melkein yhtä paljon hänen ylevään henkeensä, lempi ei -niinkään ollut hänessä vallitseva intohimo, kuin tuo kaiken elämän -toiminnan täydellisen menestyksen kunnianpyynti, joka siihen saakka -oli elähyttänyt hänen luonteensa ja viitannut hänen elämänratansa. -Mietiskellessään signoran luota lähdettyään tuota hänen toivomustaan, -saada Rooman tribuuni palautetuksi, hänen kokenut ja juurtajaksainen -järkensä katsahti, mitä etuja hänen omille valtiollisille aikeilleen -saattaisi koitua tuosta palveluksesta. Olemme nähneet että uusi paavi -oli aikeissa ryhtyä hankkimaan takasin perintötiluksiansa, jotka -kykenevät ja vihamieliset tyrannit olivat häneltä riistäneet. Tätä -tarkotusta varten jo koottiin sotavoimia ja kardinaali oli salaisesti -nimitetty niitten päälliköksi. Mutta nuot voimat eivät vastanneet -yritystä, ja Albornoz oli suuresti riippuvainen asian moraalisesta -voimasta, jonka tuli hankkia rekryyttejä lippujen juureen hänen -kulkiessaan Italian valtioitten läpi. Rienzin ihmeellinen kohoaminen -oli herättänyt ääretöntä innostusta kaikissa Italian valtioissa. Ja -sitä oli vielä valtaavalla kaunopuheliaisuudellaan pitänyt vireillä ja -tulistuttanut Petrarca, joka siihen aikaan, ollen suuremmassa mahdissa, -mihin yksinäinen kirjamies milloinkaan, ennemmin tai myöhemmin on -päässyt (Ferneyn viisaskin lukuunotettuna), oli pannut liikkeelle -rohkeimman neronsa Rooman tribuunin hyväksi. Rienzin kaltainen -seuralainen vaikuttaisi kardinaalin leirissä maneetin tavoin Italian -nuorisoon ja yritteliäisyyteen. Lähestyessään Roomaa hän saattoi itse -päättää, minkä verran oli järkevää päästää Rienzi paavillista valtaa -edustamaan. Ja sillävälin roomalaisen vaikutusta? saattoi käyttää -hyväkseen joko pelottamaan kapinallisia ylimyksiä tahi sovittamaan -itsepintaista kansaa. Toiselta puolen kardinaali oli kyllin älykäs -huomatakseen ettei mitään hyvää saattanut koitua Rienzin nykyisestä -vankeudesta. Päivä päivältä se herätti syvempää ja yleisempää -osanottoa. Hänen yksinäiseen tyrmäänsä puolet tasavaltalaisen Italian -sydämiä olivat kääntyneinä. Kirjallisuus oli liittänyt uuden ja -äkkiarvaamattoman ja sentähden mahtavan vieläpä epäsuhtaisen voimansa -hänen asiaansa; ja paavi, joka ei uskaltanut ruveta hänen tuomarikseen, -oli tullut hänen vihatuksi vanginvartijakseen. "Kansanmieleinen vanki", -virkkoi kavala kardinaali itsekseen, "on vieraista vaarallisin. Tee -hänestä jälleen palvelijasi, tai tuhoa hän vihollisenasi! Tässä -tapauksessa en minä näe muuta valittavaa, kuin irtipäästämisen -tahi puukon!" Näin mietiskellen tuo kyvykäs, syvästi aikansa -macchiavellismiin perehtynyt vehkeilijä erotti valtiomiehestä lempijän. - -Kääntyen sitten tuohon toiseen ominaisuuteen hän tuossa rakastettunsa -vakavassa osanotossa tunsi ikäviä aavistuksia. Mielellään hän -olisi jonkun isänmaallisuuden haaveilun tahi kostonpyynnin syyksi -lukenut Cesarinin huoleksimisen, ja lemmittynsä jäykässä ja ylpeässä -luonteessa oli paljon, mikä puolusti tuota uskoa. Mutta hänen oli -tunnustaminen itsellensä mustasukkaisesti vaanivansa jotakin piilevää -sivutarkoitusta, joka koski hänen turhamaisuuteensa ja säikäytti hänen -lempeänsä. "Olkoon miten tahansa", hän tuumi kääntyen vastenmielisesti -pelostaan, "minä saatan käyttää hänen omia aseitaan; voin saada Rienzin -vapaaksi ja vaatia palkkaani. Jos se kielletään, sama käsi, joka avasi -vankilan, saattaa jälleen ummistaa kahleet. Hänen huolessaan on minun -valtani!" - -Noita ajatuksia kardinaali yhä mietiskeli palatsissaan, kun hän -yhtäkkiä kutsuttiin paavin luokse. - -Paavin palatsissa ei vallinnut enää Clemens VI:n loistava ja hieno -ylöllisyys, ja ivallinen kardinaali hymyili itsekseen etuhuoneitten -kolkolle hiljaisuudelle. "Hän tahtoo näyttää esimerkkiä -- tuo -limogesiläisparka!" tuumi Albornoz, "ja saa vaan harmikseen huomata -että mitättömin piispa saa hänen varjoon. Hän nöyryyttää itsensä ja -luulee että nöyryys tarttuu". - -Hänen Pyhyytensä istui pienen ja järeän, papereilla täytetyn pöydän -ääressä, kasvot käsiin kätkettyinä. Huone oli yksinkertaisesti -sisustettu; akkunan viereisessä pienessä lokerossa oli elefantinluinen -ristiinnaulitunkuva ja sen alla pääkallo ynnä sääriluut, joita -koristuksia useimmat munkit silloin käyttivät samassa tarkotuksessa -kuin muinaisajan ihmiset -- muistuttamaan elämän lyhyyttä ja sen vuoksi -kehottamaan nauttimaan siitä parhaimman mukaan. Lattialla oli paavin -alueitten kartta, jossa erittäinkin linnotetut paikat olivat selvästi -näkyviin merkityt. Paavi kohotti hiukan päätänsä, kun kardinaalin tulo -ilmoitettiin, ja hänen kasvoissaan näkyi avonainen, mutta tunteellinen -ja hieman huolehtiva ilme. - -"Poikani!" sanoi hän ystävällisesti vastaten spanialaisen nöyrään -tervehdykseen, "tuskinpa saatoit aavistaa aamullisen pitkän -keskustelumme jälkeen että uudet huolet näin pian vaatisivat -neuvojesi tukea. Tosiansa, orjantappuraseppele pistää terävästi -kolmenkertaisen kruunun alla, ja ikävöitsenpä usein entisen Toulousen -professorin-istuimeni rauhallisuutta; elämäni on murhetta ja vaivaa". - -"Jumalan tuuli puhaltaa keveämpänä kerittyyn karitsaan", huomautti -kardinaali hurskaana ja säälivän vakavana. - -Innocentius tuskin voi pidättää hymyään vastatessaan, "karitsa, joka -ristiä kantaa, tarvitsee leijonan voimat. Sen jälkeen kuin erosimme -olen saanut ikäviä tietoja; kurjeerimme ovat palanneet Campagnasta --- uskottomien raivo on hirmuinen -- Johan di Vicon voimat ovat -lisääntyneet uhkaavassa määrässä, ja Europan peljätyin seikkailija -taistelee hänen lippujensa alla". - -"Puhuuko hänen Pyhyytensä?", huudahti kardinaali huolestuen, "Fra -Morealesta, P. Johanneksen ritarista?" - -"En kenestäkään huonommasta soturista", vastasi paavi. "Minä pelkään -tuon hurjan seikkailijan ääretöntä kunnianhimoa." - -"Syystä kyllä, teidän Pyhyytenne", sanoi kardinaali kuivasti. - -"Muutamia hänen kirjeistään on joutunut kirkon palvelijain käsiin; ne -ovat tässä, lue ne, poikani." - -Albornoz otti kirjeet ja luki ne tarkkaan; sitten hän laski ne pöydälle -ja oli hetkisen ääneti ja hajamielisenä. - -"Mitä ajattelet poikani?" sanoi vihdoin paavi kärsimättömänä. - -"Ajattelen että kun Montrealen tulinen nero ja Johan di Vicon kylmä -konnuus lyöttäytyvät yhteen, niin teidän Pyhyytenne ehkä vielä saa -kadehtia, jollei professorintuolin rauhallisuutta, niin ainakin sen -tuloja." - -"Mitä, kardinaali!" sanoi paavi kiivaasti ja kiukun puna kohosi hänen -kalpeille ohimoilleen. Kardinaali jatkoi tyyneesti: - -"Noista kirjeistä päättäen, Montreal on kirjoittanut kaikille Italian -vapaiden peitsien päälliköille ja tarjonnut korkeimman palkan, joka -miehelle joka liittyy hänen lippuihinsa, sekä luvannut parhaimman -ryöstösaaliin. Hänellä on suuremmoiset tuumat siis! -- Minä tunnen -miehen!" - -"Mitä on tehtävä?" - -"Se on selvä", sanoi kardinaali, jonka silmä välähti sotilaan tulta. -"Emme hetkeäkään saa hukata! Poikasi on heti lähteminen sotakentälle. -Ylös kirkon lippu!" - -"Mutta olemmeko kyllin voimakkaita? Lukumme on pieni. Into laimenee, -Balduinin hurskautta ei enää ole!" -- - -"Teidän Pyhyytenne", sanoi kardinaali, "tiedätte että suurimmalla -osalla ihmisiä on kaksi tunnussanaa -- vapaus ja uskonto. Jos uskonto -alkaa käydä riittämättömäksi, meidän on käyttäminen tuota epäpyhempää -sanaa. 'Ylös kirkon lippu -- ja alas tyrannit!' Julistakaamme -puolueetonta lakia ja vapaata hallintoa, niin Jumalan avulla meidän -leirimme saavuttua enemmän noilla lupauksilla, kuin Montrealen teltit -tuolla tavallisemmalla huudolla 'palkkaa ja ryöstöä'." - -"Giles d'Albornoz", sanoi paavi pontevasti, ja innostuneena kardinaalin -luottamuksesta häneltä jäi tavanmukainen puhuttelusana sikseen, "minä -luotan teihin sokeasti. Nyt kirkon oikea käsi -- vast'edes, kenties, -sen pää. Liian hyvin tunnen että arpa on langennut arvottomaan -paikkaan. Seuraajani on korvaava puutteellisuuteni." - -Ei posken väri, ei silmän välke ilmaissut paavin tutkivalle katseelle, -minkä vaikutuksen nuot sanat tekivät kunniahimoisen kardinaalin -poveen. Hän kumarsi nöyrästi ylpeätä päätänsä vastatessaan, "suokoon -taivas että Innocentius VI kauan eläisi johtaakseen kirkkoa kunniaan. -Giles d'Albornoz on vähemmän pappi kuin sotilas, ja hänessä taistelun -tuoksina ja sotaorhin korske vaan herättävät niitä toiveita, joita hän -aina rohkenee vaalia. Mutta onko teidän Pyhyytenne suonut palvelijansa -tietää kaikki, mitä --" - -"Ei", keskeytti Innocentius, "minulla on vielä yhtä pahaa tietävä -sanoma. Tuo Johan di Vico -- rutto häneen! -- joka yhä kutsuu itseänsä -(tuo kirkon kirooma konna) Rooman prefektiksi, on niin täyttänyt tuon -onnettoman kaupungin kätyreillään, että olemme melkein menettäneet -apostolien istuimen. Rooma, jossa kauan on vallinnut anarkiia, näyttää -nyt olevan ilmi kapinassa. Ylimykset -- Belialin pojat! -- ovat -kerran nöyryytetyt, se on totta, mutta kuinka? -- Muuan Baroncelli, -uusi villitsijä, julmin -- verenhimoisin, mitä paholainen milloinkaan -on suosinut -- on noussut -- on päässyt roistoväen avulla valtaan -ja käyttää sitä, teurastaen kansaa ja solvaten paavia. Kansa on -kyllästynyt tuon miehen rikoksiin (jota kykykään ei kaunista) ja sen -huuto on yötä ja päivää 'Rienzi, tribuuni'!" - -"Rooma on siis", sanoi kardinaali, "antanut anteeksi Rienzin viat, ja -siellä vallitsee sama innostus häneen kuin muuallakin Italiassa?" - -"Voi, niin on laita!" - -"Se on hyvä, sitä olen ajatellut; Rienzi olkoon mukanani -voittoretkelläni --" - -"Poikani, tuo kapinoitsija, kerettiläinen --" - -"Muuttuu teidän Pyhyytenne anteeksi annon kautta rauhalliseksi -alamaiseksi ja puhdasoppiseksi katoolilaiseksi", sanoi Albornoz. -"Ihmiset ovat hyviä tai pahoja, aina tarkotuksemme mukaan. Mitä väliä -on hyveellä, joka on hyödytön, ja rikoksella, joka on hyödyllinen -meille? Kirkon sotavoima lähtee tyranneja vastaan -- se julistaa -kaikkialla paavillisille kaupungeille kansanvaltaisten laitosten -palauttamisen. Näettehän, teidän Pyhyytenne, että Rienzin, kansan -lemmikin, vapautusta tervehditään teidän todenperäisyytenne vakuutteena --- näettehän, teidän Pyhyytenne, että hänen nimensä on taisteleva -edestämme -- näettehän, teidän Pyhyytenne, että suurta villitsijää -Rienziä tulee käyttää pikku villitsijän Baroncellin tuhoamiseksi. -Meidän täytyy voittaa takasin roomalaiset. Kun he saavat kuulla että -Rienzi on meidän leirissämme, niin, uskokaa pois, joukottain on -karkureita saapuva tyrannien puolelta -- uskokaa pois, emme milloinkaan -enää kuule Baroncellistä." - -"Aina älykäs", sanoi paavi mietteissään; "totta on, saatamme käyttää -tuota miestä, mutta varoen. Hänen neronsa on pelottava --" - -"Ja sentähden sovitettava; jos hänet vapautamme, hänestä on tehtävä -meikäläinen. Kokemukseni on osottanut minulle, että, kun et lain -voimalla pysty kansanvillitsijään, muserra hän kunnianosotuksilla. -Älköön hän kauemmin olko kansan tribuunina. Antakaa hänelle patriicinen -_Senaattorin_ nimi, silloin hän on paavin virkamies." - -"Tahdon miettiä tuota, poikani, -- tuumasi miellyttävät, mutta -huolestuttavat minua. Ainakin hän tutkittakoon, -- mutta jos hän -huomataan kerettiläiseksi --" - -"Niin hän minun nöyrän neuvoni mukaan julistettakoon pyhimykseksi." - -Paavi taivutti alas päätänsä, mutta koetus oli liian vaikea hänelle, ja -hetkisen ponnisteltuaan, hän räjähti makeaan nauruun. - -"Mene nyt, poikani", sanoi hän ystävällisesti taputtaen kardinaalin -kelmeätä poskea. "Mene nyt. -- Jos maailma kuulisi sinun, mitä se -sanoisikaan?" - -"Että Giles d'Albornozella on juuri tarpeeksi uskontoa muistaakseen -että valtio on kirkko, mutt'ei liikoja unhottaakseen että kirkko on -valtio." - -Näihin sanoihin keskustelu päättyi. Samana iltana paavi määräsi että -Rienzille myönnettäisiin tutkinto, jota hän oli pyytänyt. - - - - -IV Luku. - -Emäntä ja palvelija. - - -Puuttui kolme hetkeä puoliyöstä, kun Albornoz, ryhtyen jälleen lempijän -toimiin, lähetti signora Cesarinille seuraavan kirjelmän: - -"Käskynne on täytetty. Rienzin uskontunnustus tulee tutkittavaksi. -Olisi hyvä, jos hän valmistelisi itseään. Soveltunee tuolle -tarkotuksellenne, josta käsitykseni on hämärä, saattaa vangitun tietoon -mikä olette -- tuon armon aikaansaaja. Noin sokeasti jalo sydän voipi -luottaa toiseen! Lähetän tämän tuojan mukana määräyksen, jonka nojalla -joku palvelijoistanne päästetään vangitun kammioon. Olkoon teidän -asianne, jos tahdotte, saattaa hänen tietoonsa tuo hänen kohtalonsa -uusi vaihe. Voi, signora, olkoon onni yhtä myötäinen minulle ja suokoon -minulle saman suosijan -- huuliltanne on tuomioni lankeava." - -Päätettyään tuon kirjeen Albornoz kutsui uskotun palvelijansa, erään -espanjalaisen aatelismiehen, joka ei jalossa sukuperässään nähnyt -mitään estettä kaikenmoisten kardinaalin käskyjen täyttämiselle. - -"Alvarez", sanoi hän, "tuo signora Cesarinille kahdenkesken: hänen -palvelijansa eivät tunne sinua. Sitten lähdet valtiovankilaan: tuon -näytettyäsi päällikkö laskee sinut sisään. Pidä varalla, kuka käy -vangitun Cola di Rienzin luona. Ota selvä hänen nimestään, tutkistele, -mistä hän tulee. Ole tarkka, Alvarez. Tiedustele mistä syystä tuo -Cesarini on huolissaan vangitun kohtalosta. Kaikki myöskin, mikä koskee -häntä itseä, hänen syntyperäänsä, varallisuuttaan, sukuaan, olisi -tervetullutta tietoa. Ymmärräthän? Hyvä. Varovaisuutta -- sinulla ei -ole mitään määräystä minulta, mitään tekemistä luonani. Olet vankilan -virkamies, tahi paavin -- mielesi mukaan. Anna tänne rukousnauha, -sytytä lamppu ristiinnaulitun kuvan eteen; pane tuo jouhipaita tuohon -sota-asuun. Tahdon että näyttäisi siltä kuin koetettaisiin sitä salata! -Sano Gomezelle että dominikaani päästetään sisälle." - -"Noissa munkeissa on intoa", jatkoi kardinaali itsekseen, kun Alvarez -täytettyään hänen käskynsä oli poistunut. "Ne polttaisivat ihmisen -- -mutta raamatun päälle! Ne tulee sovittaa itseensä, jos kolmenkertainen -kruunu todella on voittamisen arvoinen.; jos se olisi minun, niin -lisäisinpä siihen kotkan sulan." - -Ja vaivuttuaan tulevaisuuden aatoksiin tuo rohkea mies unhotti -intohimonsa esineenkin. Todellisessa elämässä, määrättyyn ikään -tultuaan, kunnianhimoiset miehet tosin rakastavat, mutta se on vaan -välinäytöstä. Ja useimmilla miehillä on tosiaan elämässä kiivaampia, -vaikk'ei lukuisempia puuhia kuin lemmenpuuhat. Lempi on joutilaan -tointa, mutta toimeliaan joutoa. - -Signora Cesarini oli yksin, kun kardinaalin lähetti saapui, ja tuskin -hän oli kirjoittanut hänen mukaansa muutamia kiitollisuutta ilmaisevia -rivejä, jotka näyttivät jaottavan kaikki varokeinot, joilla signoran -kylmyys tavallisesti oli ympäröinnyt hänen ylpeytensä, kun hän kutsui -paaschi Angelon luoksensa. - -Lähestyvän yön hämärä vallitsi huoneessa, kun nuorukainen astui sisään, -ja hän erotti vaan himmeästi signoran uhkean vartalon piirteet; mutta -hänen äänestään hän huomasi hänen olevan syvästi liikutetun. - -"Angelo", sanoi hän lähestyen, "Angelo --" ja hänen äänensä petti hänen. -Hän vaikeni ikäänkuin henkeänsä vetääkseen ja jatkoi sitten, "sinä -yksin olet palvellut meitä uskollisesti; sinä yksin olet seurannut -meitä retkillämme, maanpaossa, -- sinä yksin tiedät salaisuuteni --- sinä seurueestani olet ainoa roomalainen! -- Roomalainen! Tuo -oli kerran suuri nimi. Angelo, se nimi on langennut, mutta vaan -sentähden, että roomalaisen suvun luonto ensin lankesi. Ylpeä se -on, mutta horjuva; riehuva, mutta pelkuri; uljas lupaamaan, mutta -rehellisyydeltään mädännyt. Olet roomalainen, ja vaikka olen kokenut -uskollisuuttasi, niin syntymäsi epäilyttää minua vilpistä." - -"Signora", sanoi paaschi, "olin lapsi, kun otitte minut palvelukseenne, -ja olen nyt vasta miehuuden rajalla. Mutta vaikka lienenkin vielä -poika, niin tahtoisinpa uhmata uljaimman ritarin tahi rauhanrikkojan -peistä puolustaakseni Angelo Villanin uskollisuutta hänen -hallitsijattarelleen ja synnyinmaalleen." - -"Voi, voi!" sanoi signora katkerasti, "niin ovat tuhannet suvustasi -_sanoneet_! Mitä he ovat tehneet? Mutta tahdon luottaa sinuun, -niinkuin olen aina luottanut. Tiedän että tavottelet mainetta, että -sinussa on nuorukaisen puhdas ja kirkas kunnianhimo." - -"Olen orpo ja äpärä!" virkkoi Angelo töykeästi. "Ja olot ärsyttävät -minua toimintaan, tahtoisin voittaa oman nimeni." - -"Ja olet voittava", sanoi signora. "Vielä näemme ajan, jolloin saat -palkintosi. Mutta nyt ole vikkelä. Tuo tänne yksi paaschipuvuistasi --- vaippasi ja päähineesi. Sukkelaan, äläkä virka hiiskaustakaan -kenellekään siitä mitä olen sinulta pyytänyt." - - - - -V Luku. - -Tornin asujain. - - -Yö läheni lähenemistään, ja kolkon tornin ylimmässä kammiossa, joka -oli Cesarinin palatsin akkunoita vastapäättä, istui yksinäinen -vanki. Vähäinen lamppu paloi kivipöydällä hänen edessään, luoden -valonsa avattuun raamattuun sekä noihin ankariin, mutta haaveellisiin -muinaisen Rooman mahtavuuden kertomuksiin, jotka Liviuksen nero jalosti -historiaksi. Kahleet riippuivat tornin, kupulaesta, pitäen vangittua -ahtaalla, mutta myönsivät kuitenkin hänen jäsenilleen tarpeeksi -vapautta mittelemään suurinta osaa kammiosta. Vihertävät ja kosteat -olivat seinäin jykevät paateret, ja korkealla olevasta ahtaasta aukosta -virtasi kuunvalo, uinuen sankassa varjossa yli karkean lattian. -Kolkassa oleva vuode täydensi huoneen kaluston. Sellainen oli kuukausia -ollut kopeimpien ylimysten voittajan ja maailman uljaimman kaupungin -hekumallisen diktaattorin asuinpaikka! - -Huolet ja matkat, aika ja kommellukset olivat tehneet vaikutuksensa -Rienzin persoonaan. Hänen vartalonsa suhteet olivat varhaisemman -miehuuden taneasta voimasta laajentuneet, hänen kirkkaan valjakkaa -poskeansa peitti kivulias, pettävä hehku. Noissa tutkisteluissaankaan, -vaikka hän näytti niihin vajonneen, ja vaikka tuo luettava oli hänen -yltiöpäisyyteen saakka intoilevan mielensä mukaista, hänen katseensa -ei voinut kiintyä riveihin yhtä vakavasti kuin ennen. Kirjoista oli -tenhotiessään. Silloin tällöin hän liikahti levottomana, hypähti -pystyyn, istuutui jälleen sekä päästeli katkonaisia huudahduksia, -kuin pahaa unta näkevä mies. Tuon tuostakin hänen silmäyksensä -kärsimättömästi siirtyi ylöspäin, ylt'ympäri, ja noissa suurissa -syvissä silmissä paloi merkillinen, välähtelevä tuli, joka olisi -saattanut katsojassa herättää epämääräistä, selittämätöntä pelkoa. - -Angelo oli pääasiallisesti oikein kertonut Rienzin kukistumisen -jälkeiset myöhemmät vaiheet. Hän oli ensin Ninan ja Angelon kanssa -lähtenyt Neapeliin ja päässyt vähäksi aikaa Ludvigin, Unkarin kuninkaan -epävakaiseen suosioon. Tuo ankara, mutta jalomielinen hallitsija oli -kieltäytynyt luovuttamasta mainehikasta vierastaan Clemensin haltuun, -mutta samalla selittänyt olevansa kykenemätön säilyttämään häntä -turvassa. Ollen salaisessa yhteydessä Roomassa olevien puoluelaistensa -kanssa, pakolainen sitten etsi suojaa Monte Maiellan onkaloissa -asuvien erakoitten luota, jossa hän yksinäisyydessä ja mietiskelyissä -vietti kokonaisen vuoden, paitsi tuota aikaa, jonka hän oli käyttänyt -Florensin matkaansa. Käyttäen hyväkseen Rooman riemujuhlaa, hän -pyhiinvaeltajaksi puettuna oli matkustanut läpi laaksoin ja vuoristoin, -missä vielä oli viljalta muinaisen Rooman kolkkoja raunioita, ja -tultuaan kaupunkiin hänen levoton ja kunnianhimoinen henkensä ryhtyi -puuhaamaan uusia salaliittoja, mutta turhaan. Kardinaali Ceccano laski -hänen toisen kerran kirkon kiroukseen, ja jättäessään taas kaupungin -pakolaisena, hän pudistaen tomun jaloistaan ja nostaen kätensä kohti -noita muureja, jotka vielä ovat Tarqvinien todistajina, hän huusi -- -"olet kunnioittanut minua ruhtinaanasi -- vainonnut minua uhrinasi -- -Rooma, Rooma, vielä olet ottava minut vastaan vallottajana!" - -Yhä pyhiinvaeltajaksi puettuna hän onnellisesti samosi läpi Italian -keisari Kaarle Böömiläisen hoviin, jossa hän vastaan otettiin niinkuin -hovipoika oli kertonut, joka nähtävästi oli ollut paikalla. On -epäiltävää kuitenkin, oliko keisari kohdellut häntä niin ritarillisesti -kuin Angelon kertomuksesta näkyy, vai oliko hän luovuttanut Rienzin -paavin kätyrien haltuun. Varmaa on joka tapauksessa että kukistuneen -tribuunin matka Praagista Avignoniin oli kuin riemuretkeä. Hänen -kummalliset kohtalonsa -- hänen murtumaton henkensä -- tuo uusi mahti, -jolla järki ihmeellisesti oli voittanut alaa nousevan sukupolven -mielissä -- Petrarcan kaunopuheliaisuus ja tuo tavallinen mielensuosio; -jonka kukistunut suuruus yleensä saa osakseen -- kaikki tuo yhdessä -teki Rienzistä aikakautensa sankarin. Ei ainoakaan kaupunki, johon hän -saapui, olisi ollut uhmaamatta piiritystä hänen turvaamisekseen -- ei -ainoakaan talo olisi ollut suojaamatta häntä -- ei ainoakaan käsi olisi -ollut iskemättä iskua hänen puolustuksekseen. Kieltäytyen kaikista avun -tarjouksista, halveksuen jokaista paon tilaisuutta, masentumattoman -toivonsa innostamana ja vahvasti uskoen kohtalonsa ylevyyteen, tribuuni -läksi Avignoniin -- ja joutui vankityrmään! - -Sellaiset ovat hänen ulkonaiset vaiheensa lyhyesti ja pikaisesti -kerrottuina; mutta kuka on sanova mitä sisällä tapahtui, kuka kertova -sydämen hirveän historian -- kuka kuvaava nuot tunteitten ja ajatusten -rajut vaihdokset -- suuttuneen mielihaikean -- kolkon murheen -- -ylpeän pettymyksen, joka suretti, milloinkaan hävittämättä, tuon -suuren hengen tarmoa? Kuka on sanova mitä lienee kärsitty Maiellan -erakkomajoissa -- tuon hävinneen valtakunnan autioilla kunnailla, jonka -hän unelmissaan oli uudistava -- barbaarilaiskuningasten hoveissa, ja -ennen kaikkia palatessaan hyljättynä ja valepuvussa, kristityn maailman -kansajoukkojen seassa, entisen valtansa paikkaan? Minkä muistojen -vallassa, kuinka hurjistunein ja polttavin ajuin! Mitä lieneekään -Avignonin vankikomeroissa mietiskellyt mies, joka oli syössyt -kaikkeen yltiöpäisyyden vimmaan -- neljä intohimoa, joista jokainen -ylenmääräisenä yksin olisi ollut riittävä runtelemaan vankimman järjen --- intohimoa, joita itsessään on vaikeinta yhdistää toisiinsa -- tuo -vapauden ja samalla vallan -- tiedon ja samalla uskonnon haaveksija -- -innoittelija -- himoitsija! - -"Niin", jupisi vanki, "tuo teksti on lohduttavaa -- lohduttavaa. Niitä, -jotka oikeassa ovat, ei aina sorreta." Pitkään huoaten hän verkalleen -työnsi raamatun syrjään, suuteli sitä hartaasti ja oli hetkisen -ääneti ja mietteissään; ja sitten kuullessaan hiljaista rapinaa kopin -nurkasta, hän virkkoi hellästi, "voi ystäväni, toverini, rotat, -niitten aika on nyt -- olen mielissäni että säästin niille leipää!" -Hänen silmänsä kirkastui huomatessaan nuot omituiset eläimet, joita -pujahteli esiin seinän raosta ja pelkäämättä hiiviskeli hänen luokseen. -Hän heitti niille muutamia leivänmuruja ja tarkasteli hymyillen -niitten hyppyjä. "Manchino, valkonaamainen lurjus! se pitää puolensa. -Ha, ha! se on etevämpi -- se johtaa muita ja joutuu ensimmäisenä -kiikkiin. Kuinka se on pureskeleva rautaista seinää, tuo kelpo poika, -ja sill'aikaa kurja lauma töllistää etäällä, vapisee ja pelkää, eikä -ikinä auta! Yhdistetyin voimin ne kyllä saattaisivat murtaa häkin -ja vapauttaa johtajansa! Voi teitä viheliäisiä syöpäläisiä, syötte -leipääni ja jos kuolema minut tapaisi, karkaisitte raatoni kimppuun. -Pois!" ja hänen läiskäyttäessään käsiään, kahleet kilahtivat ja hänen -vankeutensa kumppanit katosivat samassa. - -Tuo omituinen ja vallaton hilpeys joka asui Rienzissä ja jota tuhman -jäykät roomalaiset olivat pitäneet narrimaisuutena, oli yhä säilyttänyt -entisen ilmeensä hänen kasvoillaan ja hän nauroi ääneensä nähdessään -itikkain rientävän piilopaikkoihinsa. - -"Hiukan melua ja kahleitten kilinää -- hyi, aivan kuin ihmiskunta!" Hän -vaipui äänettömyyteen ja vetäen verkalleen eteensä Liviuksen eloiset -kertomukset hän virkkoi: "hetki puoliyöhön! -- paremmat hereisen -unelmat kuin nukkuneen. Historia kertoo, kuinka miehet ovat nousseet --- vieläpä kansatkin -- surullisemminkin langettuaan kuin Rienzi tai -Rooma!" - -Hetken perästä hän näytti vajonneen lukemiseensa, ja niin kiinteästi -hän oli toimessaan, ettei hän kuullut askelia, jotka kierreportaita -myöten lähenivät hänen kammiotaan. Vasta silloin Rienzi, kummastellen -että häntä noin tavattomana hetkenä häirittiin, nosti silmänsä, kun -vartijat kiersivät suunnatonta avaintaan ja uksi ulvahti saranoillaan. -Ovi sulkeutui jälleen, ja hän lampun himmeässä valossa huomasi -henkilön, joka nojautui seinään, ikäänkuin tukeakseen itseään. Hän oli -päästä jalkoihin kääriytynyt sen aikuiseen pitkään viittaan, joka, ynnä -leveä, höyhentöyhtöinen hattu, salasi vieraan kasvonpiirteetkin. - -Rienzi katsoi pitkään ja tutkivasti. "Puhukaa", hän sanoi, laskien -kätensä otsalleen. "Pitkällinen yksinäisyys lienee huumannut minut -tahi teidän olentonne, hyvä herra, huikaisee. En tunne teitä, en --- tiedä -- olenko varma --" ja Rienzin tukka nousi pystyyn hänen -hitaasti kohotessaan seisomaan -- "olenko varma että elävä olento -seisoo edessäni? Enkelit ovat ennenkin astuneet vankiloihin. Voi! eipä -milloinkaan ole enkelin lohdutusta paremmin tarvittu." - -Vieras ei vastannut, mutta vanki näki hänen povensa kohoilevan viitan -alla; äänekkäät nyyhkytykset tukahuttivat hänen puheensa, ja vihdoin -ikäänkuin väkivaltaisesti ponnistaen itseään, hän syöksähti eteenpäin -ja vaipui tribuunia jalkoihin. Salaava hattu ja pitkä viitta putosivat -permannolle -- naisen kasvot katsoivat ylös läpi intohimoisten, -kiiltävien kyynelten -- naisen käsivarret syleilivät vangin polvia! -Rienzi tuijotti ääneti ja liikahtamatta kuin kivi. "Taivaan voimat ja -pyhimykset!" hän jupisi vihdoin, "vieläkö minua kiusaatte? -- oletko -hän? -- ei, ei -- mutta puhu!" - -"Armaani -- jumaloimani -- etkö minua tunne?" - -"Olet -- olet!" huudahti Rienzi hurjasti, -- "olet Ninani -- puolisoni --- oma -- --" - -Hänen äänensä tukahtui. Toinen toisensa syleilyssä nuot poloiset -näyttivät hetkeksi kadottavan jälleenyhtymisen autuuden tunnonkin. Se -oli tiedoton, syvä, hurmaus, jonka läpi jotakin unenkaltaista vain -heikosti ja epäselvästi häämöttää. - -Vihdoin toinnuttuaan -- vihdoin tultuansa järkiinsä -- ensimmäisten -katkonaisten huudahdusten, riemun ensimmäisten hurjien hyväilyjen -perästä. -- Nina kohotti päänsä puolisonsa povelta ja katsahti -suruisena hänen? muotoaan. -- "Voi, mitä olet kokenut siitä kuin -erosimme! -- mitä siitä hetkestä, jolloin rohkean sydämesi ja hurjan -kohtalosi ajamana jätit minut keisarilliseen hoviin, etsiäksesi jälleen -kruunua ja löytääksesi kahleet! Voi, miksi huolin käskyistäsi -- miksi -annoin sinun lähteä yksin? Kuinka usein matkallasi epäilyksessä, -vaarassa, tämä povi olisi saattanut olla lepopaikkasi, tämä ääni -kuiskata lohtua sielullesi! Oletko terve, herrani -- Colani? Valtimosi -lyö nopeammin kuin ennen -- otsasi on uurteinen. Voi, sano minulle -olevasi terve!" - -"Terve", virkkoi Rienzi hajamielisenä. "Luulenpa niin! -- Sairas -mieli huumaa kaiken ruumiin raihnauden. Terve -- kyllä! Ja sinä --- sinä ainakaan et ole muuttunut, ellei kauneutesi uhkeammaksi. -Laakeriseppeleen kunnia ei ole kuihtunut kulmiltasi. Vielä sinä --" -sitten keskeytti hän yht'äkkiä -- "Rooma -- kerro minulle Roomasta! -Ja sinä -- kuinka tulit tänne? Voi, kenties tuomioni on laskettu, ja -armosta suotu minun nähdä sinut kerran vielä, ennenkuin telottaja minut -sokasee. Minä muistan, se suosio myönnetään pahantekijöille. Silloin -kun minä olin elämän ja kuoleman herra, minäkin sallin halvimman -rikoksellisen jättää hyvästi ne, jotka olivat sille rakkaita." - -"Ei -- ei niin, Cola!" huudahti Nina, laskien kätensä hänen suulleen. -"Tuonpa sinulle ilahuttavampia uutisia. Huomenna sinua kuulustellaan. -Tuomioistuin on sinulle suosiollinen. Olet pääsevä vankeudestasi." - -"Voi, sano se vielä kerta!" - -"Sinua kuullaan, Colani -- sinun täytyy päästä vankeudestasi!" - -"Ja Rooman tulla vapaaksi! Suuri Jumala, minä kiitän sinua!" - -Tribuuni vaipui polvilleen, ja milloinkaan ei ollut hänen sydämestään -kohonnut hartaampaa ja itsekkäisyydestä vapaampaa kiitosrukousta. Kun -hän taasen nousi, koko mies näytti muuttuneelta. Hänen silmässään -oli jälleen sen entisen syvän ja tyynen mahdin ilme. Majesteetti -kuvautui hänen otsallaan. Maanpaon murheet olivat unhotetut. Eloisissa -ajatuksissaan hän vielä kerran seisoi maansa vartijana, -- ja sen -hallitsijana! - -Nina katseli häntä hartain kunnioituksin, jotka sulattivat hänen -turhamaisemmat ja karkeammat ominaisuutensa kaikeksi vienoimman naisen -hellyydeksi. "Sellainen", hän ajatteli, "oli hänen katseensa kahdeksan -vuotta sitten, kun hän jätti neitsytkammioni, täynnä mahtavia tuumia, -jotka Rooman vapauttivat -- sellainen hänen katseensa, kun hän päivän -koettaessa ryömivien ylimysten ja polviaan notkistavan kansan joukossa -asteli tuossa kaupungissa, jonka hän oli tehnyt valtaistuimeksensa!" - -"Niin, Nina", sanoi Rienzi kääntyen ja kohdaten hänen silmäyksensä. -"Sieluni sanoo minulle että hetkeni on lähellä. Jos he tutkivat -minua julkisesti, he eivät uskalla minua langettaa -- jos he minun -vapauttavat, he eivät uskalla olla minua takasin asettamatta. Huomenna, -sanoit, huomenna?" - -"Huomenna, Rienzi; ole valmis!" - -"Olen -- voittoriemuun! Mutta kerro minulle, mikä onnellinen sattuma -toi sinut Avignoniin?" - -"_Sattuma_, Cola!" sanoi hän hellästi nuhdellen. "Saatoinko viipyä -turvallisessa joutilaisuudessa Praagissa, tietäessäni sinun kuihtuvan -paavin vankikomeroissa? Keisarin hovissakin sinulla oli puolueesi ja -suosijasi. Raha oli helposti hankittu. Läksin Florensiin -- salasin -nimeni -- tulin tänne juonittelemaan, vehkeilemään voittamaan vapautesi -tai kuolemaan kanssasi. Voi! eikö sydämesi sanonut sinulle että aamuin -illoin uskollisen Ninasi silmät vartioivat tätä kolkkoa tornia, ja että -yksi ystävä, vaikkakin mitätön, ei koskaan voinut luopua sinusta?" - -"Suloinen Nina! Mutta -- mutta -- Avignonissa mahti ei taivu kauneuden -edessä palkatta. Muista, on olemassa pahempi kuolema kuin elämänloppu." - -Nina kalpeni. "Ole pelkäämättä", hän sanoi matalalla, mutta lujalla -äänellä, "ihmisten huulien sanovan että Rienzin puoliso hänet vapautti. -Ei kukaan tässä irstaassa hovissa tiedä että olen puolisosi." - -"Vaimo", sanoi tribuuni synkästi, "huulesi karttelevat vastausta, jota -etsin. Turmeltuneena aikanamme ja turmeltuneessa maassamme sinun ja -meidän sukupuolemme häpeällisesti unhottavat minkä pitaalin vähinkin -tahra tartuttaa vaimon kunniaan. Uskon että sydämesi ei milloinkaan -solvannut minua; mutta jos heikkoutesi, kuolemani pelko solvaisisi -minut, olisit katkerampi Rienzin vihollinen kuin Colonnain miekat. Nina -puhu!" - -"Voi, jospa sieluni voisi puhua!" vastasi Nina. "Sanasi ovat -sulosäveliä minulle, ja jokainen ajatukseni kaikuu niistä. Koskisinko -tuota kättä, kohtaisinko tuota katsetta, enkä tietäisi että kuolema -olisi sinulle häpeätä kalliimpi! Rienzi, viimeksi erotessamme murheen -ja toivon vaiheilla, mikä oli sanomasi minulle?" - -"Muistan sen hyvin", vastasi tribuni. "'Jätän sinut', sanoin, 'keisarin -hoviin, nerollasi vireillä pitämään suurta asiaamme. Sinussa on -nuoruutta ja kauneutta -- ja hovissa on tunnottomia konnia. En varota -sinua; se olisi sinulle ja minulle arvotonta. Mutta minä jätän sinulle -kuoleman vallan.' Ja sitten, Nina --" - -"Kätesi vapisten antoivat minulle tämän tikarin. Elän -- tarvitseeko -minun muuta sanoa?" - -"Jalo, lemmitty Ninani, se on kylläksi. Pidä tikarisi vielä." - -"Pidän, kunnes tapaamme toisemme Rooman Capitolissa." - -Kevyt kolkutus kuului ovelta; Nina verhoutui salapukuunsa. - -"Kohta lyö puoliyö", sanoi vartija ilmaantuen kynnykselle. - -"Tulen", sanoi Nina. - -"Ja sinä valmista ajatuksesi", hän kuiskasi Rienzille: "asesta koko -huikaiseva nerosi. Voi! taasko eroamme? Kuinka sydämeni surkastuu!" - -Kynnyksellä seisova vartija katkasi eronhetken katkeruuden. Valepaaschi -painoi huulensa vangitun kättä vastaan ja läksi kammiosta. - -Vartija jäi hetkeksi jälelle ja laski pöydälle pergamentin. Se oli -hovista tullut, tribuunin tutkintoa koskeva paituu. - - - - -VI Luku. - -Pappi ja sotilas. - - -Laskeutuessaan portaita alas Nina kohtasi Alvarezen. - -"Kuuleppas soma paaschi", sanoi spanialainen iloisesti, "nimesihän on -Villani, sanoit -- Angelo Villani -- luulenpa tuntevani sukulaisesi. -Suvaitseppas, nuori herra lähteä kanssani tuonne kammioon tyhjentämään -yömaljanen armaasi terveydeksi; mielelläni kuulisin, miten vanhat -ystäväni elelevät." - -"Toisella kertaa", vastasi vale-Angelo vetäen viittansa tarkemmin -kasvoilleen; "on myöhäistä -- minun on kiire." - -"Jopa joutavia", sanoi spanialainen, "et minusta hevillä pääse", ja hän -tarttui tukevasti paaschin hartioihin. - -"Päästäkää irti minä!" sanoi Nina kiivaasti ja melkein itkien, sillä -hänen lujat hermonsa olivat vielä kiihotuksissa. "Vartija, henkesi -uhalla -- portti auki!" - -"Tuota tuittupäätä", tuumi Alvarez, oudoksuen moista paaschissa -löytyvää arvokkaisuutta; "ei, ei ollut tarkotukseni loukata sinua. -Saanko käydä huomenna luonasi." - -"Kyllä huomenna", sanoi Nina pyrkien tiehensä. "Lähden tästä sentään", -virkkoi Alvarez, "saattamaan sinua kotiin -- saammehan jutella tiellä." - -Niin sanoen ja huolimatta luullun paaschin estelemisistä hän seurasi -Ninaa. "Emäntäsi", sanoi hän välinpitämättömästi, "on ihmeen kaunis; -hänen mitättömin toivomuksensa on Avignonin jaloimman miehen laki. -Lienee kotosin Neapelista -- onko hän? Mykkäkö sinä olet, kaunis -nuorukainen?" - -Paaschi ei vastannut, vaan ripeästi astuen ja hitaan spanialaisen -pahasti hengästyessä, hän kiiruhti poikki vähäsen aukean, joka oli -tornin ja signora Cesarinin palatsin välillä. Eivät saaneet Alvarezen -puuhat esiin tavuakaan vastahakoiselta kumppanilta, ja saavuttuaan -palatsin portille, hän huomasi itsensä tylysti jätetyksi muurien -ulkopuolelle. - -"Rutto tuohon poikaan!" sanoi hän purren huuliansa; "jos kardinaali -toimittaa yhtähyvin asiansa, kuin hänen palveliansa, jumal'auta, -monsignor on onnen mies!" Vitkastellen palasi spanialainen kotiinsa, -eikä häntä lainkaan haluttanut kohdata Albornozta, joka, samoin -kuin monet etevät miehet, arvosteli tarvitsemiensa ihmisten kykyjä -täsmälleen menestyksen mukaan. Hänelle suodun vapauden nojalla hän -astui kardinaalin huoneesen jotenkin töykeästi ja huomasi hänen -vakavasti keskustelevan erään ritarin kanssa, jonka pitkät, ylöspäin -kierretyt viikset sekä vaipan alta välkkyvä haarniska näyttivät -ilmaisevan sotaista ammattia. Mielissään tuosta lykkäyksestä, Alvarez -nopeasti poistui; ja todella kardinaalin ajatukset tuona hetkenä ja -tuona yönä liikkuivat peräti toisellaisilla kuin lemmen aloilla. - -Keskeytys kuitenkin vaikutti Albornozen ja vieraan keskustelun -lyhenemiseen. Jälkimäinen nousi seisoalleen. - -"Luulen", sanoi hän, ripustaen uumalleen lyhyen ja leveän miekkansa, -jonka hän puhelun ajaksi oli laskenut viereensä -- "luulen, herra -kardinaali, rohkenevani katsoa välimme onnellisesti ratkaistuksi. -Kymmenentuhatta floriinia, niin veljeni jättää Viterbon ja lennättää -Komppanian ukonvaajan Riminin alueille. Teidän puolestanne --" - -"Minun puolestani menneeksi olkoon", sanoi kardinaali, "kirkon -sotavoima ei astu veljenne aseitten tielle -- välillämme on rauha. -Sotilaat ymmärtävät toisensa!" - -"Ja Giles d'Albornozen, Aragonian kuninkaallisen suvun heimolaisen -sana on kardinaalin rehellisyyden takuuna", vastasi ritari hymyillen. -"Teidän edelliseen ominaisuuteenne nähden, jalo herra, olemme asioissa." - -"Tuossa käteni" vastasi Albornoz, joka oli liiaksi valtioviisas -huoliakseen pistoksesta. Ritari kohotti sen kunnioittaen huulilleen, ja -hänen helisevä astuntansa pian haihtui kuuluvista. - -"Voitto!" huudahti Albornoz, levittäen kätensä. "Voitto, nyt olet -minun!" - -Näin sanoen hän nousi äkkiä, sovitti paperinsa rautaseen lippaasen -ja avattuaan verhojen takaisen salaoven, hän astui kammioon, joka -pikemmin oli munkkikopin, kuin ruhtinaan asunnon näkönen. Kehnon -lavitsan yläpuolella riippui miekka, tikari ynnä karkea Neitsyen kuva. -Kutsumatta Alvarezta kardinaali riisuutui ja oli hetken kuluttua -nukuksissa. - - - - -VII Luku. - -Vaucluse ja sen genius loci. Vanha tuttava tavataan. - - -Seuraavana aamuna varhain nähtiin edellisessä luvussamme lukijalle -esitetty ritari vantteran normannilaisheponsa seljässä ratsastavan -verkalleen pitkin viheriää, ihanaista polkua, muutaman penikulman -päässä Avignonista. Vihdoin hän saapui raivaamattomaan, romantiseen -laaksoon, jonka lävitse juoksi tuo suloinen virta, jonka nimelle -Petrarcan säkeet ovat luoneet sen armaan maineen. Kallionlohkareitten -ja tuhansilla villikukilla siroteltujen ruohonpäisten äyräitten lomitse -solui kiteinen Sorgia. Etäämpänä maisema kävi kolkomman ja karumman -näköseksi. Laakson näyttivät ahtavan ja sulkevan tuhatmuotoiset, -kummannäköiset kalliot, joitten rinteillä kohahteli tuhansittain -välkkyviä puroja. Ja näkymön synkimmässä kohdassa maa yht'äkkiä -levisi somaksi, viljellyksi puutarhaksi, jonka keskellä tuuheitten -lehvien varjossa pilkottihe vähänen, herttainen asumus -- paikan -erakkomaja. Ratsastaja oli Vauclusen laaksossa, ja hänen silmiensä -edessä _Petrarcan_ puutarha ja asunto! Mutta välinpitämättömänä liiti -hänen silmäyksensä tuossa pyhässä paikassa ja itsetiedottomasti se -hetkeksi pysähtyi yksinäiseen henkilöön, joka mietiskellen istui virran -partaalla. Iso koira haukkui ratsastajaa tuon aamupäivän laiskottelijan -vieressä. "Kelpo eläin ja mainio haukku!" tuumi matkamies; hänestä -koira näytti paljoa paremmin huomiota ansaitsevalta kuin sen herra. Ja -sitten -- samoinkuin vähäpätöisten ihmisten joukko kulkee huomaamatta -ja liikutuksetta niitten ohi, jotka jälkimaailma on tunnustava heidän -aikakautensa tulimajakoiksi -- ratsastajan katse siirtyi runoilijasta -pois. - -Kolmasti siunattu nimi! Kuolematon florentiiniläinen! [Tuskin -tarvinnee mainita että hänen sukuperänsä, eikä synnyntänsä, oikeuttaa -meitä kutsumaan Petrarcaa florentiiniläiseksi.] Ei lempijä, eikä -runoilija ole mielessäni kumartaessani pyhälle muistollesi -- -kunnioittaessani sinua sellaisena, jota olisi pyhäinhäväistys esittää -näillä arvottomilla sivuilla -- paitsi nimeltä ja varjona; vaan -tuo ensimmäinen, joka milloinkaan vakuutti kansalle ja ruhtinaalle -kirjallisuuden ylevän majesteetin, joka Nerolle vaati etuoikeuden -vaikuttaa raitioihin, hillitä mielipiteitä, vallita ihmissydämiä ja -valmistaa tapauksia, elostamalla intohimoja ja opastamalla ajatusta! -Mitä (vaikka se heikosti tunnetaan ja hämärästi nähdään) -- mitä olemme -sinulle velkaa, jos tieto nyt on valta, jos järki on profeetta ja -kaitselmus, joka ennustaa ja tuomitsee tulevaisia asioita! Suurimmalle -ja mitättömimmälle meistä, joitten kynä on sekä valtikka että miekka, -halpasukuinen florentiiniläinen arkki-airueena on tasottanut tietä -ja valmistanut tervetulijaisia. Niin, vähäpätöisinkin jälkeläisistä --- hänkin, joka purkaa kiitollisuuttaan -- on ikuinen velallisesi! -Kuinka suuri on kunniasi, kun työsi, olkoon ne vaatimattomat, löytävät -kuulijakunnan kaikkialla, missä kirjallisuutta tunnetaan, maan-äärissä -saarnaten unhoon joutuneitten mullistusten siveysoppia ja sirottaen -palatseihin ja turuille siemeniään, jotka kypsyvät hedelmiksi, -silloin kun kylväjän käsi on tomu, ja hänen nimensäkin, kenties, -hukkunut! Sillä voi! harvat ovat ne, joitten _nimet_ säilynevät hautaa -kauemmin; mutta _ajatukset_ jokaisen miehen, joka kirjoittaa, käyvät -kuolemattomiksi -- toiset omistavat, vievät eteenpäin, ylentävät ne; -ja miljoonain mielet, tuntemattomat, aavistamattomat, kutsutaan yhden -kuolemattomuutta valmistamaan! -- - -Aivan toisellaisissa aatoksissa, niihin verraten, joita Petrarca -myöhempinä aikoina herättää, ritari jatkoi matkaansa. - -Laakso oli jäänyt kauas taakse ja tiehyt käynyt yhä epäselvemmäksi, -kunnes se loppui metsään, jonka tiheitten lehvien lomitse auringon -säteet kirmaten murtivat tiensä. Vihdoin metsä aukeni väljäksi -nurmikoksi, jonka laidalla jyrkkänousuinen törmä kohosi ilmoille, -kiireellä muinaisen linnan rauniot. Matkamies laskeusi maahan -- -talutti hevosensa rinnettä ylös, ja saavuttuaan raunioille hän jätti -ratsunsa ruohottuneesen ja pensaikkoa versovaan, katottomaan suojaan; -sitten hän hieman vaivaloisesti nousi ahtaita ja vajanaisia portaita -sekä saapui vähäseen huoneesen, joka oli muita vähemmän rapistunut -ja jonka katto sekä lattia vielä olivat kunnossa. Allaan vaippansa -ja tukien miettiväisenä päätään kädellään, loikoi permannolla -pitkävartaloinen, keski-ikäinen mies. Ritarin astuessa sisään hän -riemastuen hyppäsi pystyyn. - -"No, Brettone, olen lukenut hetket -- mitä kuuluu?" - -"Albornoz suostuu." - -"Hauskoja uutisia! Annat minulle uutta eloa. _Pardieu_, nytpä -veikkoseni, murkina maittaa. Muistit kaiketi että olen nälkään -nääntymäisilläni?" - -Brettone veti esiin viittansa alta kelpo viininassakan sekä -siedettävästi evästetyn vasun, ja raunioitten asujain ryhtyi sangen -hartaasti muonavaroihin. Kumpanenkin soturi oikasihe pitkäkseen maahan, -kestaillakseen parhaimpansa mukaan sekä rupattaen iloisesti joka -suuntäyden lomassa. - -"Äläppäs hätäile, Brettone, olet jo hotkassut enemmän puolen -piirakasta; lykkääppäs vähän sitä tännekin päin. Vai on kardinaali -suostuvainen. Mitä sorttia sekin, lienee? Pystyväinen mies, kuulemma!" - -"Vilkas, terävä ja innokas, silmä tulinen, ei tarvitse monia sanoja, -kun on perillä." - -"Ei ole hänestä papiksi sitten; hyvä sissi pilattu. Mitä kuulit hänen -sotavoimistaan? No, no, älä huoli sitä viiniä niin persotella." - -"Niitten on niin näin laita. -- Hän toivoo rekryyttejä Italiasta." - -"Mitä arvellee hän Roomasta? Sinne, veljeni, sinne sieluni kallistuu. -Noista pikku kaupungeista ja pikku tyranneista en välitä, käyköön -niitten kuinka tahansa. Mutta paavi ei saa palata Roomaan. Rooman -täytyy tulla omakseni. Tuon uuden valtakunnan pääkaupungin, tuon uuden -Attilan saaliin! Siellä kaikki seikat ryhmittyvät edukseni! -- paavin -poissaolo, keskisäädyn heikkous, rahvaan köyhyys, ylimysten mieletön -ja julma raakuus ovat kauan sitten tehneet Roomasta helpoimman, mutta -kunniakkaimman vallotettavan." - -"Rukoile taivasta, veljeni, ettei kunnianhimosi sinua viimein paiskaisi -perikatoon; sinä aina hukkaat maan näkyvistäsi. Tosiansa, äärettömän -rikkautemme avulla saattaisi --" - -"Meistä tulee jotakin suurempaa kuin Vapaita Veikkoja, tänään -kenraaleja, huomenna seikkailijoita. Muistatko kuinka normannin -miekka voitti Sicilian ja kuinka äpärä Wilhelmi teki Hastingsin -kentällä sauvastaan valtikan? Tahdonpa sanoa sinulle, Brettone, -tuossa hajallisessa Italiassa kruunut ovat aidanseipäissä taitavan -käden noukata ne peitsensä kärkeen. Minun suuntani on määrätty; -muodostan kauniimman armeijan Italiassa ja voitan sillä Capitolista -valta-istuimen. Hassu olin kuusi vuotta sitten! -- Olisin sen sijaan -että lähetin tuon hullun rahjuksen Minorbinin Pepinin, itse jättänyt -unkarilaisen ja lähtenyt sotureineni Roomaan, niin Rienzin kukistusta -olisi seurannut Montrealin nousu. Pepin viekastettiin, ja hän -viskasi otuksen pois ajettuaan sen kumoon. Leijona ei usko enää ajoa -sakaalille!" - -"Mainitsit Rienzin kohtalon, Walter, ota siitä oppia." - -"Rienzin", vastasi Montreal, "minä tunnen tuon miehen! Rauhallisina -aikoina ja rehellisen kansan parissa hänestä olisi tullut suuren -hallitsijasuvun kanta-isä. Mutta hän unissaan hankki lakeja ja -oikeuksia ihmisille, jotka halveksivat edellisiä eivätkä halua -suojata jälkimäisiä. Me, jotka olemme rajumpaa rotua, tiedämme että -uusi valta-istuin on rakennettava läänitys- eikä kansalaistietä; ja -kaupunkiin meidän on vieminen leirimme. Rahvaan kädestä tuo uljas -tribuuni sai valtansa, -- rahvas sen häneltä veikin; minä voitan sen -miekalla ja miekka kädessä sen pidänkin!" - -"Rienzi oli liian julma, hänen ei olisi pitänyt suututtaman ylimyksiä", -sanoi Brettone, mielien lopettaa viinilekkerin, mutta veljen kova käsi -tempasi sen häneltä, ehkäisten aikomuksen. - -"Huh", sanoi Montreal, päättäen kulauksensa pitkään henkäykseen, "hän -ei ollut tarpeeksi julma. Hän koetti olla oikeatuntoinen sekä olla -tekemättä erotusta jalosukuisen ja talonpojan välillä. Hänen olisi -pitänyt raivata ylimykset sukupuuttoon, juurta jaksain ja vesoineen -päivineen. Mutta sitä ei pystykään kukaan italialainen tekemään. Se on -pidätetty minulle." - -"Ethän teurastaisi kaikkia Rooman jaloimpia?" - -"Teurastaisi! En teurastaisi, mutta anastaisin heidän tiluksensa ja -lahjottaisin ne uudelle ylimystölle, Pohjolan reippaalle ja rajulle -ylimystölle, joka ymmärtää suojella ruhtinastaan ja _tahtoo_ suojella -häntä, joka on heidän oman voimansa lähde. Mutta kylläksi siitä. Ja -puhuessamme Rienzistä -- yhäkö häntä vankeudessa kiusataan?" - -"Minä tänä aamuna ennen lähtöäni sain kummia kuulla. Koko kaupunki -oli liikkeellä, kansaa joka kadunkulmassa. Sanottiin Rienzin asiaa -tutkittavan tänään, ja hänen tuomariensa nimistä pääteltiin hänen -vapaaksi pääsemistänsä varmaksi." - -"Haa! Tuon sinun olisi pitänyt kertoa minulle oitis." - -"Sotisiko se tuumiasi vastaan, jos Rienzi asetettaisiin takasin -Roomaan?" - -"Hm; en tiedä -- syvää ajatusta ja älykkäitä toimenpiteitä -tarvittaisiin. En mielelläni lähtisi tästä paikasta, ennenkuin saan -kuulla mitä päätetään." - -"Olisi ollut viisainta ja varminta, Walter, että olisit jäänyt -soturiesi luokse ja uskonut minulle kokonaan tämän seikan -suorittamisen." - -"Eikä", vastasi Montreal; "olet rohkea poika ja mielevä -- mutta minun -pääni on näissä asioissa parempi kuin sinun. Mutta", jatkoi ritari -alentaen äänensä ja kaihtaen kasvojaan kädellään, "olen luvannut -tehdä toivioretken tuon rakkaan virran rannalle. Voi, minua! -- Mutta -kaikkea tuota, Brettone, sinä et ymmärrä -- äläkä siitä huoli. Mitä -turvallisuuteeni tulee, niin saatuamme tuon Albornozen aneen, en paljoa -pelkää, vaikka tulisinkin ilmi; sitä paitsi olen floriinien tarpeessa. -Täällä on tässä maassa saksalaisia, jotka voisivat syödä italialaisen -armeijan suuruksekseen, jotka halusta pestaisin joukkooni, mutta heidän -päällikkönsä vaitelevat käsirahoja -- nylkyrit! -- Mitenkä kardinaalin -floriinit maksetaan?" - -"Puolet nyt -- puolet kun joukkosi ovat Riminin edustalla!" - -"Riminin! Tuo ajatus hioo miekkani. Muistatko, kuinka tuo kirottu -Malatesta ajoi minut Aversasta, hajotti leirini ja pani minut antamaan -kaiken saaliini hänelle? Siinä raukeni vuosikausien työ! Ilman sitä -lippuni liehuisi nyt St. Angelossa. Tuon velan olen maksava tulella ja -miekalla, ennenkuin kesä on lehtensä varistanut!" - -Montrealen kauniit kasvot kävivät pelottaviksi hänen tuota sanoessaan; -hänen kätensä puristivat miekan kahvaa ja hänen voimakas ruhonsa huojui -huomattavasti, merkiten noita rajuja ja armottomia intohimoja, jotka -rosvoukselle ja kostolle omistetun elämän ohessa olivat turmelleet -luonnon, joka alkujaan oli täynnä sekä sääliä että provencelaisen -ritarin tosi urheutta. - -Sellainen oli tuo hirmuinen mies, joka nyt (nuoruuden hurjuus -talttuneena sekä kunnianhimo karaistuna ja kohdistettuna) kilpaili -Rienzin kanssa Rooman herruudesta. - - - - -VIII Luku. - -Väenkokous. Tutkinto. Tuomio. Soturi ja hovipoika. - - -Seuraavana iltana oli suuria väkijoukkoja koossa Avignonin kaduilla. -Oli Rienzin tutkinnon toinen päivä, ja joka hetki odotettiin päätöksen -julkaisua. Muukalaisten joukossa, joita kaikista maista oli kokoontunut -tuohon paavillisen loiston pesäpaikkaan, mielenjännitys oli suuri. -Italialaiset, ylhäisimmätkin, olivat tribuunin puolella, ranskalaiset -häntä vastaan. Kunnon avignonilaisia ei paljoa liikuttanut mikään, joka -ei tuottanut rahaa taskuihin; ja jos hiljaisesti olisi pantu äänestys -toimeen, niin epäilemättä valtava enemmistö olisi vaatinut vangitun -polttamista, pitäen sitä erinomaisena keinottelutilaisuutena. - -Väkitungoksessa oli muuan kookas, yksinkertaiseen ja ruostuneeseen -rautapaitaan puettu mies, jonka ritarillinen olemus kuitenkin teki -hänen sota-asunsa törkeyden hieman epäiltäväksi; hänen päässään ei -ollut kypäriä, vaan leveäröytäinen nahkahattu, jollaista siihen aikaan -etelän kuuman ilmanalan matkamiehet tavallisesti pitivät. Musta tilkku -peitti hänen toisen poskensa melkein kokonaan; ja hän oli täydellisesti -julman soturin näkönen, jota sota oli kovasti kolhinut sekä mumisen -että rahakukkaroon nähden. - -Paljon pilaa laski hilpeä rahvas kurjan miekkamiehen kustannuksella; ja -vaikka hatunlieret kaihtoivatkin hänen silmiänsä, hänen suupielissään -liikkuva veikeä, iloinen hymy ilmaisi hänen kykenevän ymmärtämään ivaa. - -"Minä" sanoi joku joukosta (rikas milanolainen) "olen kotosin -valtiosta, joka _oli_ vapaa, ja tahdon että kansanmiehelle suodaan -oikeutta." - -"Amen", sanoi eräs vakava florensilainen. "Sanotaan", kuiskasi muuan -nuori pariisilainen opiskeleva vieressään seisovalle lakitiedeitten -tohtorille "että hänen puolustuksensa oli mestarillinen." - -"Hänellä ei ole oppiarvoa", vastasi tohtori, epäillen. "No, no, -ystäväni, miksi tyrkit minua? Revit viittani." Tuo sanottiin eräälle -kuljeksivalle laulajalle, joka soitikko kainalossa kiivaasti tunki -eteenpäin. - -"Pyydän anteeksi, arvoisa herra", sanoi laulunlaatija, "mutta tämäpä -tapahtuma, joka laululle sopii! Vuosisatojen kuluttua -- maan äärissä --- laulu ja legenda kertovat Cola di Rienzin, Petrarcan ystävän ja -Rooman tribuunin kohtaloita!" - -Nuori ranskalainen opiskeleva kääntyi sukkelaan katsomaan laulajaa, -hehku valjakoissa kasvoissa. Hän ei ajatellut Rienzistä samaa, kuin -hänen maamiehensä yleensä, hän tunsi että uusi ajanjakso oli tulossa -maailmaan, kun laulaja siten puhui järjen eikä sodan sankareista. - -Samassa mittavan soturin selkään jyskytettiin kiivaasti. - -"Pyytäisin sinua, suuri herra", sanoi kimakka, käskevä ääni, -"siirtämään ruhoasi hiukan syrjään -- en näe lävitsesi, ja mielelläni -tahtoisin että silmäni olisivat ensimmäisinä näkemässä Rienziä, kun hän -palaa oikeussalista." - -"Kaunis paaschi", virkkoi soturi leppyisesti, tehden tietä Angelo -Villanille, "et ole aina pääsevä perille maailmassa käskemällä -väkevämpääsi. Vanhemmaksi tultuasi uhkaat heikkoa ja mielistelet -voimallista." - -"Sitten täytyy minun vaihtaa luontoa", vastasi Angelo (joka oli -ruumiiltaan lyhytläntä, eikä vielä täysin varttunut), koettaen yhä -kurkottaa itseänsä väkijoukon päitten yli. - -Soturi katseli häntä hyväksyen ja huokasi; kummallinen liikutus -vavahutti hänen huuliaan. - -"Puhut oikein", sanoi hän hetken päästä. "Suo anteeksi kysymykseni -töykeys, oletko Italiasta? Kielessäsi olen tuntevinani Rooman murteen, -mutta olen nähnyt näkösesi kasvonpiirteet tällä puolen Alppeja." - -"Vai niin, veikkoseni", virkkoi paaschi ylpeästi, "mutta, kiitos -Taivaan, olenkin Roomasta." - -Samassa kova huuto kuului lähinnä oikeussalia olevasta väkijoukosta. -Torventoitotukset sen jälleen viihdyttivät syvään äänettömyyteen, -ja paavin vartiomiehet, joita oli asetettu oikeustalon edustalle, -oikasivat itsensä sekä peräyttivät rahvasta askeleen verran taapäin. - -Torvien vaiettua kuului julistajan ääni, mutta hänen sanansa eivät -ulottuneet siihen paikkaan, missä Angelo ja soturi seisoivat; ja vain -mahtava riemuhuuto, joka kajahti ylt'ympäri laajaa väkijoukkoa -- -akkunoista huiskuvat huivit -- katkonaiset huudahdukset, jotka kulkivat -suusta suuhun, ilmaisivat paaschille, että Rienzi oli vapautettu. -"Tahtoisinpa nähdä hänen kasvonsa!" huoahti paaschi suruisena. - -"Ja saatkin", sanoi soturi, ja nostaen pojan syliinsä hän jättiläisen -voimin tunkeutui eteenpäin sekä puskien elävän virran oikealle ja -vasemmalle hän suuntasi kulkunsa vartijain viereen, josta Rienzi oli -kulkeva. - -Paaschi, puoleksi mielissään, puoleksi harmissaan, sätkytteli vastaan, -mutta huomattuaan sen turhaksi hän tyytyi ääneti asemaansa, mitä hän -piti syvänä arvonsa alennuksena. - -"Ei väliä", virkkoi soturi, "olet ensimmäinen jonka milloinkaan -vapaasta tahdosta laskin päälleni; ja sen tein nyt kauniin muotosi -vuoksi, mikä muistuttaa eräästä, jota rakastin." - -Mutta nuot viimeiset sanat lausuttiin hiljaa, ja pojalta, jonka silmät -tapailivat Rooman sankaria, ne jäivät huomaamatta. Samassa Rienzi -tulikin; kaksi paavin oman seurueen jäsentä kulki hänen sivullaan. Hän -liikkui verkalleen, kansan tervehdyshuutojen raikuessa, katsomatta -kummallekaan puolelleen. Hänen olemuksensa oli vakava ja rauhallinen, -ja paitsi hänen poskensa punaa, ei hänessä näkynyt mitään riemun tai -liikutuksen merkkiä. Kukkia putoili joka parvekkeelta hänen tielleen; -ja saavuttuaan avarammalle kohdalle, missä maa oli hieman ylevää, -ja missä hän täydellisesti oli ympärillä olevien talojen näkyvissä, -hän seisahtui -- ja paljastaen päänsä hän tunnusti osakseen tulleen -mielensuosion, katsein - elein -- joita ei kukaan, joka ne näki, -milloinkaan unhottanut! Ne muistuivat mieliin tuossa iloisessa, -huikentelevassa hovissakin, Rienzin elämän viimeisen sanoman sinne -saapuessa. Ja Angelo, kykkien soturin hartioilla, muisteli -- mutta -älkäämme kiiruhtako kertomuksen edelle. - -Kolkkoon torniinsa ei Rienzi kuitenkaan palannut. Hänen asumuksensa oli -valmistettu kardinaali Albornozen palatsiin. Seuraavana päivänä hän -päästettiin paavin puheille, ja saman päivän illalla hän julistettiin -Rooman senaattoriksi. - -Mutta soturi oli laskenut Angelon maahan, ja paaschin lausuessa -hänelle jäykät kiitoksensa, hän keskeytti hänet murheellisella mutta -ystävällisellä äänellä, mikä suuresti kummastutti paaschia; niin -huonosti se soveltui miehen karkeaan ja halpaan ulkomuotoon. - -"Eroamme", hän sanoi, "vieraina, sorea poika, ja sanoessasi olevasi -Roomasta, ei ole syytä, miksi sydämeni olet saanut lämpimäksi; mutta -jos milloinkaan tulet ystävän turpeeseen, -- käänny --" ja hänen -äänensä aleni kuiskeeksi -- "Walter de Montrealin puoleen." - -Ennenkuin paaschi tointui hämmästyksestä, minkä tuo peljätty nimi -oli vaikuttanut, jota hän varhaisimmasta lapsuudestaan oli opetettu -kammomaan, P. Johanneksen ritari oli hävinnyt väkijoukkoon. - - - - -IX Luku. - -Albornoz ja Nina. - - -Mutta niiltä silmiltä, jotka ennen kaikkia, jospa vilahdukseltakin, -himoitsivat nähdä vapautettua vankia, oli tuo hekuma kielletty. -Yksinään kammiossaan Nina odotteli tutkinnon päätöstä. Hän kuuli -rajut huudot, tuhansien astunnan kaduilta, hän tunsi että voitto -oli saatu; ja hän, jonka sydän kauan oli ollut pakahtua, puhkesi -intohimoisiin kyyneleihin. Angelon palattua hän sai tietää kaikki, -mitä oli tapahtunut; mutta kuullessaan että Rienzi oli pelottavan -kardinaalin vieraana, hänen riemunsa melkoisesti laimentui. Tuo -järistys, jonka varmuus, olkoon se onnellinenkin, synnyttää astuessaan -epätiedon sijaan, ynnä kardinaalin tulon pöyristävä pelko, vaikuttivat -niin voimallisesti hänen ruumiisensa, että hän kävi kolmeksi päiväksi -huolestuttavan sairaaksi; ja vasta viidentenä siitä päivästä, joka -näki Rienzin Rooman senaattorin arvoon asetettuna, hän oli tointunut -tarpeeksi, laskeakseen Albornozen luoksensa. - -Kardinaali oli joka päivä tiedustellut hänen terveyttään, ja noissa -tiedusteluissa hänen rauhaton mielensä oli huomaavinaan vihjauksen -niitten tekemisen oikeuteen. Sillä aikaa oli Albornozen ajatuksilla -ollut kylläksi muuta työtä. Saatuaan kauhean Montrealen maksusta -jättämään Johan di Vicon palveluksen, tuon kirkon ky'ykkäimmän ja -julmimman vihollisen, hän oli päättänyt marssia niin kiivaasti kuin -mahdollista tuon tyrannin alueille, antamatta hänelle aikaa hankkia -apua muilta palkkalaisseikkailijajoukoilta, joiden urheudella Italiassa -oli oivalliset markkinat. Kooten sotavoimia, hankkien rahaa, ollen -keskusteluissa monilukuisten vapaavaltioitten kanssa sekä solmiten -liittoja Avignonin hovissa vastaisten ja kunniarikkaampien tuumainsa -varaksi, kardinaali siedettävän maltillisena vuotteli aikaa, jolloin -hän signora Cesarinilta saattoi vaatia palkintoa, minkä hän piti -itselleen tulevana. Sillävälin hän oli ensi kertoja keskustellut -Rienzin kanssa ja, teeskennellen kohteliaisuutta vapaaksi päästetylle -tribuunille, kutsunut hänet vieraakseen, saadakseen selvän tuon -vastaisen palvelijansa ja aseensa luonteesta ja pyrinnöistä. Tuo -ihmeellinen ja taikainen taito, minkä sen aikuiset historioitsijat -todistavat, jolla Rienzi valtasi kaikki, joitten kanssa hän tuli -tekemisiin, olkoot he olleet luonnonlaadultaan, asemaltaan, -mielipiteiltään kuinka erilaisia tahansa, ei ollut pettänyt häntä hänen -keskustellessaan paavin kanssa. Niin uskollisesti hän oli kertonut -Rooman todellisen tilan, niin johdonmukaisesti hän oli pohtinut sen -onnettomuuden syyt ja parannuskeinot, niin elävästi selittänyt omat -kykynsä sen olojen järjestämiseksi, niin loistavasti hän oli kuvannut -ne urat, jotka tuosta järjestämisestä urkenivat kirkon parhaaksi ja -paavin eduksi, että Innocentius, vaikka hän oli tarkka ja kiero mies, -sekä hieman epäillen arvaeli maallisia sattumia, kokonaan hurmaantui -roomalaisen kaunopuheliaisuudesta. - -"Onko tuo se mies", kerrotaan hänen sanoneen, "jota kaksitoista -kuukautta olemme pitäneet vankina ja rikoksentekijänä? Hänenpä -hartioillaan kristillisen valtakunnan sopisi levätä!" - -Keskustelun päätyttyä hän kaikin suosion- ja kunnianosotuksin -oli antanut Rienzille senaattorin, elikkä, todenteolla, Rooman -varakuninkaan arvon, sekä alttiisti myöntynyt kaikkiin tuumiin, mihin -yritteliäs Rienzi taasen oli ryhtynyt -- sekä voittaakseen takasin -kirkon tilukset, että myöskin levittääkseen seitsenkukkulaisen -kaupungin ylivaltaa Italiassa. - -Albornoz, jolle paavi kertoi keskustelun sisällön, alkoi hieman -kadehtia tuota suosiota, joka niin äkkiä oli tullut uuden senaattorin -osaksi, sekä läksi heti kotiin tultuansa vieraansa puheille. -Sydämessään herra kardinaali, joka oli ponteva toiminnan mies, piti -Rienziä pikemmin viekkaana kuin viisaana -- pikemmin menestyneenä -kuin suurena -- pedantin ja kansanvillitsijän sekotuksena. Mutta -kauan ja perinpohjaisesti keskusteltuaan uuden senaattorin kanssa, -hänkin mukaantui hänen lumoavaan mestarineronsa luotteisin. Vasten -tahtoaan Albornoz tunnusti itselleen että Rienzin kohoaminen ei ollut -sattumuksen asia; ja vielä vastemmin tahtoaan hän älysi että senaattori -oli mies, jota hän saattoi pitää vertaisenaan, mutta ei voinut ohjata -suosikkinaan. Ja häntä kovin epäilytti, oliko viisasta asettaa -häntä valtaan, jota hän näytti kykenevän käyttämään ja ymmärtävän -laventaa. Vielä hän ei katunut osaa, mikä hänellä oli ollut Rienzin -vapauttamisessa. Hänen läsnäolonsa oli tuiki tarpeellinen leirissä, -joka oli ohuesti väestetty. Ja hänen vaikutuksellaan kardinaali enemmän -kuin koskaan toivoi saavansa roomalaiset liittymään yritykseensä, -voittavansa takasin P. Pietarin tilukset. - -Rienzi, joka ikävöitsi nähdäkseen jälleen Ninansa, jonka tutkinto -ja poissa-olo, kuin uudet häät, olivat tehneet hänelle armaaksi, ei -osannut arvata minkä nimellisenä hän kulki Avignonissa; ja hänen -asuessaan kardinaalin luona, missä häntä tarkasti, mutta kunnioittaen -pidettiin silmällä, ei Ninalla ollut mitään likenemisen tilaisuutta. -Muutamat puoleksi ivalliset sanat, joilla Albornoz oli viittaellut -Avignonin mainiointa kaunotarta hänen menestyksensä, vaikuttimeksi, -täyttivät hänen epämääräisellä levottomuudella, jota hän ei tohtinut -tunnustaa itselleenkään. Mutta tuo _volto sciolto_, joka, kuten yleensä -italialaisissa valtiomiehissä, salasi kaikki, mitkä olivat _pensieri -stretti_, -- sokasi täydellisesti kardinaalin mustasukkaisen ja -ilveksensilmäisen tarkkaamisen. Eikä Alvarezkaan ollut paremmin kyennyt -tyydyttämään herransa uteliaisuutta. Hän oli tosin käynyt paaschi -Villanin luona, mutta tuon äreän ja itsepäisen pojan kopea käytös oli -katkassut kaikki ristikuulustelun yritykset. Ja kaikki, mistä hän oli -päässyt selville, oli että oikea Angelo Villani ei ollut se Angelo -Villani, joka oli käynyt Rienzin luona. - -Toivoen vihdoinkin saavansa tietää kaikki, sekä sellaisen intohimon ja -sellaisen toivon tulistamana, jota hän kykeni tuntemaan, Albornoz läksi -Cesarinin palatsiin. - -Hän tavanmukaisen kohteliaasti saatettiin hänen huoneesensa. -Signora oli kalpea, ja sairauden jäljet olivat nähtävinä hänen -kuvapatsaankaltaisissa piirteissään. Hän nousi seisomaan Albornozen -astuessa sisään, ja hänen lähestyessään hän notkisti polvensa ja nosti -hänen kätensä huulilleen. Hämmästyneenä ja ihastuen tuosta tavattomasta -vastaan-otosta, kardinaali kiiruhti ehkäisemään moista alistumista; -tarttuen hänen kumpaankin käteensä, hän tavotti hellästi painaa niitä -sydämelleen. - -"Ihanaiseni!" hän kuiskasi, "jospa tietäisit, kuinka olen surrut -sairauttasi -- ja kuitenkin se on jättänyt sinut suloisemmaksi, -niinkuin sade vaan virkistää kukkasta. Oi! onnellinen minä, jos olen -täyttänyt pienimmänkään toiveesi, ja silmistäsi vast'edes saan etsiä -enkelin opastamaan ja paratiisin palkitsemaan." - -Nina irrottaen kätensä, viittasi kardinaalia istumaan. Istuutuen itse -vähän matkan päähän, hän sitten puhui arvokkaana ja silmät maahan -luotuina. - -"Jalo herrani, teidän välityksenne sekä hänen oma viattomuutensa -vapauttivat tuosta linnasta Rooman kansan valitun hallitsijan. -Mutta vapaus on pienin jaloista lahjoistanne; suurempi on uljaan -nimen puhdistus sekä oikeutetun kunnian takasin-anti. Siitä jään -teille ikuiseen velkaan, siitä, jos synnytän lapsia, ne ovat oppivat -siunaamaan nimeänne; siitä historioitsija, joka kertoo tämän ajan -tapahtumia ja Cola di Rienzin kohtaloja, on lisäävä uuden seppeleen jo -voittamiinne laakereihin. Herra kardinaali, lienen hairahtunut. Lienen -loukannut teitä -- saattanette syyttää minua naisen kavaluudesta. Älkää -puhuko, älkää oudoksuko -- kuulkaa minua loppuun. Minulla on vain yksi -puolustus, sanoessani pitäneeni luvallisina kaikki keinot, paitsi -häpeää, pelastaessani Cola di Rienzin hengen ja menestyksen. Tietäkää, -jalo herra, että hän, joka teille nyt puhuu, on hänen puolisonsa." - -Kardinaali oli liikahtamatta ja ääneti. Mutta hänen kelmeä muotonsa -punastui ohimoista kaulaan ja hänen ohuet huulensa värähtivät ja -vääntyivät surkeaan ja karvaasen hymyyn. Vihdoin hän nousi istualtaan -vitkalleen, ja virkkoi intohimosta vapisevin äänin: - -"Hyvä on, signora. Giles d'Albornoz on siis ollut Rooman -plebeiji-demagoogin narrina, hänen nousunsa astuinlautana. Minulla -vain kujeilitte päästäksenne omien tarkotustenne perille, ja Espanian -kardinaalista ja Aragonian kuninkaallisen suvun ruhtinaasta tehtiin -silmänkääntäjän vehkeitten ase! Signora, teitä ja miestänne saattaisi -tosiaan syyttää kunnianhimoisista --" - -"Herjetkää, jalo herra", sanoi Nina, sanomattoman arvokkaana; "olkoon -teitä miten tahansa loukattu, siihen minä yksin olen syypää. Viimeiseen -keskusteluumme saakka Rienzi ei tiennyt minun olevankaan Avignonissa." - -"Viimeisessä keskustelussamme, signora (hyvä että muistutatte!), -teimme muistaakseni eräänlaisen sopimuksen. Minä olen täyttänyt -osani -- vaadin teitäkin täyttämään. Kuulkaa minua! Minä en luovu -vaatimuksestani. Yhtä helposti kuin revin tämän hansikkaan, saatan -myöskin repiä pergamentin, joka julistaa miehenne Rooman senaattoriksi. -Vankila ei ole kuolema, sen ovi saattaa _kahdesti_ aueta." - -"Herrani -- herrani!" huusi Nina kauhistuen, "älkää niin solvaisko -jaloa luontoanne, suurta nimeänne, pyhää arvoanne, ritarillista -vertanne. Olettehan Espanian ritarillista heimoa, teidän eivät ole nuo -pimeät, halvat, leppymättömät paheet, mitkä tahraavat tämän onnettoman -maan mitättömiä tyranneja. Te ette ole Visconti -- ette Castracani -- -ette voi loata laakereitanne kostamalla naiselle. Kuulkaa minua", hän -jatkoi, langeten yht'äkkiä hänen jalkainsa eteen, "miehet kiehtovat, -pettävät sukupuolemme -- itsekkäisissä tarkotuksissa; he saavat -anteeksi -- uhreiltaankin. Pettelinkö _minä_ teitä väärällä toiveella? -Olkoon -- mikä oli pyrintöni -- mikä puoleni? -- mieheni vapaus -- -isänmaani pelastus. Nainen, -- voi, jalo herra, sukupuolenne liian -harvoin ymmärtää hänen heikkouttaan tai hänen suuruuttaan! Jos kohta -hän hairahtuu -- on kokonaan inhimillinen muihin nähden -- Jumala -hänelle lahjottaa tuhannet hyveet tuota yhtä varten, jota hän rakastaa! -Tuosta rakkaudesta yksin hän juo jalomman luontonsa. Jumaloimansa -sankarin varaksi hänellä on kyyhkyn vienoisuus -- pyhimyksen hartaus; -hänen vaaransa turvaksi, hänen kovanonnensa torjumiseksi hänen -huikenteleva mielensä imee itseensä käärmeen terävyyden -- hänen heikko -sydämensä leijonan rohkeuden! Tuo se hänen poissaollessaan sai minun -salaamaan kasvojeni hymyihin, jotta kodittoman tribuunin ystäväin -ei tarvitsisi olla hänen kohtalostaan toivottomia -- tuo minut läpi -rosvoisten metsäin toi valvomaan tuohon yksinäiseen torniin kiiluvia -tähtiä -- tuo minun askeleeni johti vihatun hovinne mässäyksiin --- tuo minun sai pelastusta etsimään sen jaloimmasta päälliköstä --- tuo vihdoin on avannut tyrmän oven vangitulle, joka nyt asuu -saleissanne; ja tuo, jalo kardinaali", jatkoi Nina, nousten seisomaan -ja laskien kätensä sydämelleen, -- "tuo, jos kiukkunne etsii uhria, on -innostuttava minua kuolemaan valituksetta -- mutta häpeättä!" - -Albornoz seisoi kuin maahan puuntuneena. Hämmästys -- liikutus -- -ihastus -- kaikki työskentelivät hänen sydämessään. Hän katseli Ninan -välähteleviä silmiä ja kohoilevaa povea, kuin muinais-ajan soturi -haltioissaan olevaa profetissaa. Hänen silmänsä olivat kuin taijotut -kiini häneen. Hän yritti puhua, mutta hänen äänensä petti hänet. - -Nina jatkoi: - -"Niin, jalo herra; nuot eivät ole turhia sanoja! Jos kostoa etsitte, -se on vallassanne. Tehkää tekemättömäksi, mitä olette tehnyt. Antakaa -Rienzi vankikomeroille takasin, niin olette kostanut; mutta ette -_hänelle_. Jokainen Italian sydän on käypä hänelle toiseksi Ninaksi! -Minä olen syyllinen ja minä kärsivä. Kuulkaa valani -- samana hetkenä, -jolloin Rienzille uutta vääryyttä tehdään, tämä käsi on oleva -tuhoojani. -- Jalo herra, en rukoile teitä enää!" - -Albornoz oli syvästi liikutettu. Nina oikein päätti hänestä, -erottaessaan ylpeän spanialaisen Italian raa'oista ja heltymättömistä -mässäreistä. Huolimatta hänen pyhitettyä kaapuansa tahraavasta -haureellisuudesta -- huolimatta pahinten aikojen pahimpain luonteitten -joukkoon viskatun, karkean, juonittelevan, epäilevän miehen kasvavasta -tunnottomuudesta -- hänessä oli paljon jälellä heimonsa ja isänmaansa -ritarillista kunniantuntoa. Vievä ajatus ja rohkea henki koskettivat -hänen sydämensä synnynnäistä kieltä, ja sitä enemmän, kun hän -oli vain harvoin niitä tavannut leireissä ja hoveissa saamiensa -kokemusten aikana. Ensi kertaa elämässään hän tunsi nähneensä naisen, -joka olisi saattanut avioliitollakin tyydyttää hänet sekä opettaa -hänelle tuota uljasta ja uskollista lempeä, josta Espanian runoniekat -olivat laulaneet. Hän huokasi, ja yhä katsellen Ninaa, hän lähestyi -kunnioittaen häntä, notkistui polvilleen ja suuteli hänen hameensa -lievettä. "Signora", hän sanoi, "tahtoisinpa voivani uskoa, että olet -täydellisesti arvostellut luonteeni oikein, mutta olisinpa todella -kaikkeen rehellisyyteen mahdoton ja jalolle synnynnälle arvoton, -jos minussa vielä piilisi ainoakin ajatus sinun kaltaisesi naisen -rauhaa ja hyvettä vastaan. Ihana sankaritar", -- hän jatkoi -- "niin -rakastettava ja niin puhdas -- niin uljas ja niin hellä -- olet -avannut minulle ihanimman sivun, minkä nämät silmät milloinkaan ovat -tavanneet ihmiskunnan tahraisessa kirjassa. Löytäös onni, mikäli -elämä sen voi antaa; mutta henget, sinun kaltaisesi, pesivät kotkan -tavoin vuorilla ja myrskyn riehunnassa. Älä pelkää minua enää -- älä -ajattele minua enää -- paitsi joskus, kuullessasi ihmisten puhuvan -Giles d'Albornoz'estä, sano'os omassa sydämessäsi", -- ja kardinaalin -huulilla liehui ylenkatseellinen hymy -- "hänessä kaikki miehelle -arvokkaat tunteet eivät kuoleutuneet, kun kunnianhimo ja sallimus hänet -verhosivat papin messupaitaan." - -Espanialainen oli lähtenyt, ennenkuin Nina ehti vastata. - - - - - - -KAHDEKSAS KIRJA. - -SUURI KOMPPANIA. - - - - -I Luku. - -Leiri. - - -Oli ihanin päivä Italian helteisintä suvisydäntä, kun vähänen -joukko ratsumiehiä nähtiin laskeutuvan erään kukkulan rinnettä, -missä heidän silmäinsä eteen levisivät Toskanan armaimmat maisemat. -Heidän etupäässään ratsastava ritari oli puettuna täydelliseen -rengashaarniskaan, jonka silmukat olivat niin hienotakeisia, että ne -näyttivät sirolta, omituiselta havaskudokselta, mutta niin lujia, että -ne yhtä tehokkaasti kuin raskain panssari olisivat kestäneet peistä -tahi miekansivallusta, ja samalla tarkoin ja helposti mukaantuivat -ratsastajan kevyen ja sorean vartalon jokaiseen liikkeeseen. Hänen -päässään oli pitkäin sulkien kaihtama hattu tummanviheriätä samettia, -ja hänen takanaan ratsastavista aseenkantajista toisella oli hallussaan -hänen kypärinsä ja peitsensä, toinen talutti tanakkaa, täydelliseen -rauta-asuun lyötyä sotahevosta, jonka kepeitä ja reippaita askelia -se tuskin näytti haittaavan. Ritarin kasvot olivat sirot, mutta -jäykkäpiirteiset, ja monien ilmanalojen auringossa tummentuneet -syväksi, metallinkarvaiseksi hipiäksi; jokunen sysimusta kihara oli -pujahtanut hatun alta hänen tarkoin ajellulle poskelleen. Hänen -muotonsa ilme oli tyyni, vieläpä murheellisuuteen saakka vakava; eikä -hänen edessään olevan verrattoman maiseman ihanuus voinut karkottaa -tuota levollista ja asettunutta surumielisyyttä hänen silmistään. -Paitsi aseenkantajia, kymmenen kiireestä kantapäähän asestettua -ratsumiestä seurasi ritaria, ja heidän matalaääninen keskustelunsa -sekä pitkä, vaalea tukkansa, kookkaat vartalonsa, sakeat, lyhyet -partansa ynnä aseitten ja ratsastamineitten oivallinen kunto ilmaisivat -heidän olevan reippaampaa ja sotaisempaa rotua kuin etelän lapsia. -Ratsastajien joukon päätti melkein jättiläisen mittanen mies, joka -kantoi uhkeasti koristettua lippua, mihin oli ommeltu patsas sekä -kirjoitus, _"Yksin raunioitten keskellä"._ Ihana todella oli näköala, -minkä moninainen kauneus joka askeleella varttumistaan varttui. Suoraan -eteen ulottui pitkä laakso, milloin auringonpaisteessa välkkyvien -metsikköjen peittämänä, milloin aueten vihanniksi nurmikoiksi, joita -reunustavien kukkulain sammalpeitteisillä rinteillä kaikenlaatuiset -pensaskasvit levittivät tuoksuansa; keskellä leveä, hopeanhohtava virta -polveili, tuon tuostakin peittyen silmältä metsän ja kukkulan helmaan, -vaan yhtäkkiä hämmästyttääkseen sitä jälleen kirkkaalla loistollaan. -Kunnaitten vastainen rinne, samoinkuin sekin, jota ratsumiehet paraikaa -laskeutuivat, oli täynnä viinitarhoja kujineen ja kaarroksineen, ja -uhkea rypäle rehotti jokaisessa välkkyvässä lehvässä, iloisena kuin -jos faunit olisivat viettäneet juhlaansa siimeksessä. Ritarin katse -liiti haluttomasti yli hurmaavan maiseman, joka uinui Toskanan taivaan -ruusunkarvaisessa valossa, ja kiintyi vihdoin tarkkaavana erään etäisen -linnan harmaisiin muureihin, joka vastakkaisten kukkulain jyrkimmällä -rinteellä kohosi yli laakson. - -"Katso", hän jupisi itsekseen, "kuinka jokaisella Italian Eedenillä on -kironsa! Missä konsanaan maa armainna hymyilee, sieltä varmaan löydät -rosvon teltin ja tyrannin linnan!" - -Hänen tuota miettiessään, räikeä torven törähdys yht'äkkiä kajahti -ratsastajain korviin polun varrella olevista viinitarhoista. Joukko -seisahtui kuin naulaan. Johtaja viittasi taisteluhevosta taluttavalle -aseenkantajalle. Jalo ja harjaantunut elukka pysyi aivan hiljaisena, -vain pureskellen kuolaimiaan levottomasti ja heristellen terävää -korvaansa, ikäänkuin tuntien vaaran lähestyvän, -- ja aseenkantaja, -jota saksalaisten painavat asut eivät haitanneet, syöksähti viidakkoon -ja katosi. Hän palasi hetkisen perästä hiessään ja hengästyneenä. - -"Olkaamme varuillamme", hän kuiskasi, "näin teräksen välkkyvän -viiniköynnösten lomasta." - -"Asemamme on onnettoman epäedullinen", sanoi ritari, hät'hätää -kiinnittäen kypärinsä ja hypäten ratsunsa selkään: ja viitattuaan -kädellään erääseen avarampaan tien kohtaan, joka ratsumiehille soi -enemmän tilaa yhdysvaikutukseen, hän vei vähäsen joukkonsa sinne, -soturien varustusten raskaasti kalahdellessa, heidän kaksi rinnakkain -rientäessään eteenpäin. - -Ritarin osottama paikka oli viheriäinen, avarahko puoliympyrä; se -vietti alas laaksoon ja tiheä pensasto reunusti sitä. Sinne saavuttuaan -joukko asettui taajaan, puolikuun muotoiseen asentoon; jokaisen -silmikko oli suljettu paitsi ritarin, joka huolestuneena tähysteli -ympäri maiseman. - -"Oletko kuullut, Giulio", hän sanoi suosikki-aseenkantajalleen (joka -oli ainoa italialainen hänen seurueestaan), "onko rosvojoukkoja -hiljattain liikkunut näillä tienoin?" - -"En, herra; päinvastoin kerrotaan että jokainen peitsi on jättänyt -tämän maan ja liittynyt Fra Morealen Suureen Komppaniaan. Palkan ja -ryöstön toivo on viekotellut kaikkien Toskanan signorien palkkasoturit." - -Hänen vaiettuaan torven ääni kuului taas melkein äskeisestä paikasta; -siihen vastasi lyhyt sotainen merkki aivan ratsumiesten seljän takaa. -Samassa takana olevasta vehmastosta näkyi haarniskan ja keihäitten -välkettä. Toinen toisensa, rivi rivin perästä syöksähti pensaikosta -esiin aseellisia miehiä, ja edustan viinitarhoista vielä suurempia -määriä, kova-äänisten ja hurjien huutojen kaikuessa. - -"Jumala, keisari ja Colonna!" kiljasi ritari sulkien silmikkonsa, ja -vähänen joukko, piukkaan suljettuna, jokainen peitsi tanassa rynnisti -edessä olevan vihollisen kimppuun. Jokunen kymmenkunta sortui maahan -rynnäkössä jättäen ratsumiehille tien auki, ja odottamatta muitten -hyökkäystä, ritari pyöräytti ratsunsa ja täyttä laukkaa kiiti alas -kukkulan jyrkkää rinnettä; nuolivaaru kilpistyi tehottomana vasten -rautasia asuja. - -"Ellei heillä ole ratsuja", huusi ritari, "olemme pelastetut!" - -Ja vihollista tosiansa ei näyttänyt haluttavan ryhtyä takaa-ajoon; -kokoontuen kukkulan kielelle se vaan tyytyi katselemaan heidän pakoansa. - -Yht'äkkiä eräässä tienmutkassa he näkivät edessään tilavan, melkein -tasapintaisen aukean, joka keskeytti kukkulan vietoksen. Aukean -etummaisessa päässä auringon paisteessa kiilsivät pitkän ratsumiesjonon -rintalevyt, jotka tien polvekkeet siihen saakka olivat kätkeneet -ritarin ja hänen seurueensa näkyvistä. - -Pieni joukko seisahtui yht'äkkiä -- paluu -- eteentyminen katkaistuna; -katsahtaen ensin edessä olevaa vihollista, joka pysyi hiljaa kuin -muuri, jokainen silmä kääntyi ritarin puoleen. - -"Jos tahdot, jalo herra", sanoi pohjolaisten johtaja huomaten -päällikkönsä epäröimisen, "tappelemme viimeiseen mieheen. Olet ainoa -italialainen, minkä milloinkaan tunsin, jonka edestä mielelläni -kuolisin!" - -Toiset suostumustaan muristen hyväksyivät nuot karkeat sanat, ja -soturit painuivat taajempaan ritarin ympärille. - -"Ei pojat", sanoi Colonna nostaen silmikkonsa, "noin kunniattomalla -kentällä ei meitä tuomittu joutumaan turman omiksi, niin monista -vaiheista selvittyämme. Jos nuot ovat rosvoja, niinkuin on luultavaa, -saamme vielä ostaa tiemme. Jos jonkun signorin joukkoja, olemme hänen -kiistoilleen vieraita. Tänne lippu -- ratsastanpa heidän luokseen." - -"Ei, herra", sanoi Giulio, "moiset heittiöt eivät aina säästä aselevon -lippua. On vaara --" - -"Siksi päällikkönne uhmaa sen. Pian!" - -Ritari otti lipun ja ratsasti verkalleen soturien luo. Lähestyessään -heitä hänen sota-asioihin perehtynyt silmänsä ei saattanut olla -ihaelematta heidän varustustensa täydellistä kuntoa, ratsujen voimaa ja -kauneutta sekä pitkän, välkkyvän rintaman oivallista kuria. - -Hänen saavuttuaan heidän luokseen kädessä komeasti liehuva lippu, -soturit tervehtivät häntä. Se tiesi hyvää ja hän piti sitä hyvänä -enteenä. "Jalot herrat", sanoi ritari, "tulen luoksenne airueena -ja vähäsen seurueeni päällikkönä, joka vastikään suoriutui tuolla -kukkulalla aseellisten miesten äkkiarvaamattomasta hyökkäyksestä -- -ja anoen turvaa, niinkuin ritari anoo ritarilta, sotilas sotilaalta, -luovutan joukkoni johtajanne suojelukseen. Sallikaa minun nähdä hänet." - -"Herra ritari", vastasi eräs, joka näytti olevan joukon päällikkö, -"pahoillani olen viivyttäessäni kaltaistanne miestä, ja sitä enemmän -tuntiessani Italian mahtavimpien sukujen merkit. Mutta saamamme -määräykset ovat ankarat, ja meidän on vieminen kaikki aseelliset miehet -kenraalimme leiriin." - -"Kauan oltuani poissa synnyinmaastani", vastasi ritari, "en tiennyt -että Toskana on sotaan joutunut. Suokaa minun tiedustaa mainitsemanne -kenraalin sekä vihollisenne nimeä." - -Päällikkö hieman hymyili. - -"Walter de Montreal on Suuren Komppanian kenraali ja Florens hänen -nykyinen vihollisensa." - -"Sitten olemme joutuneet ystävällisiin, jos kohta hurjiin käsiin", -vastasi ritari hetkisen kuluttua, "Herranne Walter de Montrealen -tunnen vanhastaan. Sallikaa minun palata toverieni luokse ilmoittamaan -että vaikka sattumus on tehnyt meidät vangeiksi, olemme ainakin aikamme -tottuneimman soturin lannistamina." - -Italialainen käänsi ratsunsa ja läksi toveriensa luo. "Kelpo ritari ja -oiva ryhti", sanoi päällikkö kumppanilleen, "vaikka tuskin luulen että -tuo on sama joukkio, jonka meidän piti siepata. Mutta kiitos Neitsyen, -hänen miehensä näkyvät olevan pohjolaisia. Toivoaksemme värväämme ne." - -Ritari saapui miehineen joukon luokse. Ja saatuaan heidän sanansa, -etteivät yrittäisi pakoon päästä, kolmenkymmenen ratsastajan suuruinen -osasto läksi saattamaan vangituita Suuren Komppanian leiriin. - -Poikettuaan valtatieltä ahtaaseen, kukkulainväliseen solaan, josta tie -jatkui synkän korpimetsän halki, joukon eteen levisi vihdoin laaja, -alava tasanko, täynnä telttiä, joihin, italialaiseen sodankäyntiin -katsoen, saattoi päättää mahtavan armeijan majaantuneen, virta vain, -jonka poikki vajanaisia ja tilapäisiä siltoja oli kyhätty läheisen -metsän hirsikosta, erotti ratsumiehet leiristä. - -"Uhkea näky!" sanoi vangittu ritari innostuen, pysäyttäessään ratsunsa -ja katsellen sotaisia, purjekankaisia kujia, jotka leveinä ja -säännöllisinä leikkasivat toinen toistansa. - -Eräs Suuren Komppanian päälliköistä, joka ratsasti hänen vieressään, -hymyili mielistyen. - -"Ei liene monta mestaria, joka vetää Fra Morealelle sota-asioissa -vertoja", sanoi hän, "ja hurjia, heittiöitä ja kaikista maan ääristä -haalittuja jos kohta hänen miehensä ovatkin -- luolista, turuilta, -vankiloista ja palatseista, hän pitää ne kurissa, joka saattaa -keisarikunnan sotavoimat häpeään." - -Ritari ei vastannut mitään, vaan kannustaen hevostaan hän pian ratsasti -hataraisesta sillasta leiriin. Mutta siinä kohdassa, johon hän saapui, -ei soturien kuri ollut varsin kehuttavalla kannalla. Suurempaa -sekasotkua ei ritari, joka oli tottunut Englannin, Ranskan ja Saksan -kurinpidon jäykkään säännöllisyyteen, luullut milloinkaan tavanneensa. -Siellä täällä näkyi villiä, parrakkaita, puolialastomia rosvoja, -ajellen edellään raavaskarjaa, jota oli ryöstöretkillä keräytynyt. -Riettaita naisia seisoi ryhmittäin -- juoruten, toraillen, eleillen -- -villien pörhöisten pohjolaisten ympärillä, joiden juomingit kirkkaana -kesäisenä päiväsydännä jo olivat pitkälle ehtineet. Kirouksia ja -naurua, juopuneitten melua ja hurjaa riitaa räjähteli joka taholta, -ja tuon tuostakin joukon silmäin edessä ja melkein sen tiellä -Kalabrian tai Apenniinien tuliset salamurhaajat suorittivat äkilliset -kiistansa välähtelevin puukoin. Nuoralla-hyppijät, voimistelijat, -silmänkääntäjät, kaupustelija-juutalaiset esittivät temppujaan -tahi tavaroitaan missä tila myönsi, nähtävästi hyvin perehtyneinä -laittomaan ja melskeiseen paikkaan, jossa he harjottivat liikettänsä. -Vaikka vangituilla oli ratsujoukko suojanaan, he eivät saaneet kulkea -häiriöttä. Likaiset, ryysyiset lapsiliudat, joita näytti maan alta -ilmaantuvan, piirittivät hevosia itsepintaisina kuin mehiläisparvet -ja päästellen korvia viiltäviä huutoja, pikemmin vaativat kuin -kerjäsivät rahaa, jota saatuaan heidän hävyttömyytensä näytti yhä -yltyvän. Joukossa näkyi joskus tyttöjä, puoleksi anoen, puoleksi -nauraen hymyileviä kirkassilmäisiä, oliiviposkisia tyttöjä, joiden -tuskin lapsuuden jättänyt nuoruus loi äärimmäisen ja auttamattoman -heittäytymisen pelottavasti näkyviin. - -"Etteköhän liioitellut Suuren Komppanian järjestystä!" huudahti ritari -vakavana uudelle tuttavalleen. - -"Signor", vastasi toinen, "älkää langettako sydämestä päätöstänne -kuoren mukaan. Tuskin vielä olemme leirissä. Nämät ovat ulkoliepeitä, -jotka pikemmin ovat roistoväen kuin sotilaitten hallussa. -Kaksikymmentätuhatta hylkyä, tunnustettakoon se, jokaisesta Italian -kaupungista, seuraa leiriä, rosvotakseen ja muonavarojen hankintaa -varten -- nuot ovat sitä lajia. Kohta näette toista sorttia." - -Ritarin sydän kuohahti. "Ja sellaisten hallussa on Italia!" Hänen -mietteensä keskeytyivät äänekkäistä mieltymyksen osotuksista, joita -kuului eräästä läheisestä juomaseurasta. Hän kääntyi ja näki pitkän -teltin suojassa, pyöreän, juoma- ja ruokatavaroilla katetun pöydän -ympärillä istuvan kolme- neljäkymmentä roistoa. Repaleinen, tavattoman -pitkäpartainen trubaduurin säestäjä eli jonglööri soitteli virheettömän -taitavasti kitarria, joka oli seurannut häntä kaikilla retkillä -- ja -alotti yht'äkkiä ryhtyen hurjaan, sotaiseen säveleesen, lujalla ja -syvällä äänellä seuraavan lauluun: - - Suuren Komppanian laulu. - - Hei, urho päivän paahtama, -- - Hei, Pohjan valjo mies, - Hei, rautapaita, peitsikäs -- - Hei, veikko, minne ties? - "Me poikki merten tullahan - Ja halki vuoriston, - Tää seura uljas retkeilee - Montrealin joukkohon." - Oi, sun rinta huoleton, - Käsvarsi raskas on -- - Oi, peitset vapahain! - - Hei, linnan uhka ruhtinat -- - Hei, räämäporvarit, - Apuulian voima, Romagnan, - Hei, Tuscan kaupungit! - Mi vaivaa nyt? Mi kaivaa nyt? - Mi kumma pelvon luo? - "Se marssi, lippu hurmeinen, - Montrealin joukon tuo!" - Oi, elo armas tää -- - Oi, taiston myrskysää! - Oi, peitset vapahain! - - Hei, kilvet hautakaarrosten - Normannin urhojen, - Miks häilytte? Miks päilytte? - Hei, käykö tuulonen? - "Ei tuuli meitä häilytä, - Mutt' urhot haudastaan, - Kun Pohjan kunnon elvyttää - Taas Montreal joukollaan." - Vain Rooger urhea - Se meidän vertoja, - Oi, peitset vapahain! - - Hei, mainehelle herkkä jos - Ja urhotöille oot -- - Jos tahdot saada kunniaa - Ja runsaat kultako'o', - Jos joutilaisuus iljettää. - Lait vaivaa vastuksin -- - Hei, astu ratsus selkähän, - Käy joukkoon Montrealin. - Sun kult' on saiturin - Ja neito armahin! - Oi peitset vapahain! - -Hetken perästä ja kuljettuaan muutaman kapean vallituksen poikki joukko -saapui eloiseen kortteliin, mutta jossa peräti toisellainen elämä -vallitsi. Pitkiä riviä aseellisia sotilaita oli järjestetty kummallekin -puolen tietä, joka vei vähäiselle kunnaalle pystytettyyn avaraan -telttiin, jonka harjalle sininen lippu oli vedetty, ja pitkin tuota -tietä kulki edestakasin aseellisia miehiä täydessä järjestyksessä, -mutta tummissa kasvoissa tyytyväisyyden ja mielihyvän sävy. Muutamilla, -jotka pyrkivät telttiin, oli tavaramyttyjä hartioilla -- ne, jotka -olivat paluumatkalla tuntuivat päässeen taakastaan, mutta silloin -tällöin maltittomina aukoen kouriaan he näyttivät tavantakaa laskevan -niissä löytyviä kolikoita. - -Ritari kääntyi kysyväisenä seuralaisensa puoleen. - -"Se on kauppiasten teltti", sanoi päällikkö, "niillä on esteetön -pääsy leiriin, ja heidän omaisuuttaan ja persoonaansa pidetään -ankarasti rauhotettuna. Ne ostavat pilkkahinnasta kunkin sotamiehen -ryöstösaalis-osuudet, ja kumpikin puoli on kauppaan tyytyväinen." - -"Näytäänpä jonkinlaista raakaa oikeuttakin noudatettavan -keskuudessanne", sanoi ritari. - -"Raakaa! Jumaliste! Ei ole ainoatakaan kaupunkia Italiassa, joka olisi -iloitsematta niin tasapuolisesta oikeudesta ja yhtä puolueettomista -laeista. Nuot teltit tuolla ovat tuomarien, joitten tehtävänä on -tutkia sotilaitten, sotilaille tekemät vääryydet. Tuo oikealla, jonka -päällä näette kultasen pallon, on armeijan rahasto. Fra Moreale ei ole -miehilleen velkaa." - -Niillä keinoin todella P. Johanneksen ritari oli koonnut Italian -parhaimmin varustetun ja tyytyväisimmän sotavoiman. Joka päivä toi -hänelle rekryyttejä. Italian palkkasoturien keskuudessa ei muusta -puhuttu kuin hänen palveluksessaan hankituista rikkauksista, ja -jokainen tasavaltaa tai tyrannia palveleva ikävöiden kaipasi Fra -Morealen laitonta lippua. Jo olivat liioitellut kertomukset Suuren -Komppanian riveistä löydettävästä onnesta ehtineet Alppein taakse, ja -nytkin ritari, edetessään leirin keskuuteen, näki useista telteistä -Saksan ylimystön ja Gallian ritarien uljaita lippuja ja vaakunakuvia. - -"Näette", sanoi Vapaa Veikko, osottaen noita merkkejä, "eipä ole hurja -kaupunkimme eri arvoasteita vailla. Ja nytkin, puhuessamme, moni -kultakannus kiitää Pohjolasta tännekäsin!" - -Kortteli, johon he nyt saapuivat oli hiljainen ja juhlallinen; vain -etäältä kuului epäselvää humua tai taakse jääneestä sekaseurasta -äkkinäistä huutoa, minkä matkan pituus vienonsi omituiseksi soinnuksi. -Muuan soturi kulki poikki heidän tiensä, astuskellen verkalleen ja -ääneti johonkin naapuriston telttiin, eikä näyttänyt tuskin huomaavan -heidän tuloaan. - -"Olemme kenraalin majan edustalla", sanoi soturi. - -Hiukan muista erillään oli Montrealen purppuralla ja kullalla kirjaeltu -teltti. Vähäsen puron lirinä hiveli hyväillen korvaa, ja korkea, -lakkapäinen pyökki loi varjonsa uhkeaan purjekankaaseen. - -Joukko jäi ulkopuolelle ja ritari saatettiin heti peljätyn seikkailijan -eteen. - - - - -II Luku. - -Adrian vielä kerran Montrealen vieraana. - - -Montreal istui pitkän pöydän päässä, seurassaan joukko miehiä, muutamat -sotilaita, muutamat siviiliä, joita hän kutsui neuvonantajikseen ja -joiden kanssa hän nähtävästi laati kaikki suunnitelmansa. Noilla -eri kaupungeista lähteneillä miehillä oli kullakin tarkoin selvillä -itsekunkin valtion sisälliset olot. He täsmälleen tunsivat Signorien -voimat, kauppiaan varat, roistoväen vallan. Näin Montreal johti -laitonta leiriään yhtä paljon valtiomiehenä kuin kenraalina. Nuot -tiedot olivat Suuren Komppanian päällikölle verrattomasti tähelliset. -Niitten nojalla hän pystyi osaavasti arvaamaan ajan, milloin oli -karattava vihollisen kimppuun, sekä summan, jonka saattoi vaatia -vihollisuudesta luovuttaessa. Hän tiesi mihin puolueeseen liittyä -- -missä sekaantua -- mistä pysyä erillään. Ja tavallisesti kun Montrealen -lippu ilmaantui jonkun kaupungin muurien edustalle, se salaisesta -sopimuksesta oli jonkun sisällä nousevan mylläkän merkkinä. Kenties hän -siten toimi yhtä paljon vastaisen kuin silloisen politiikkansa eteen. - -Divaani oli kiivaassa neuvottelussa, kun upseeri astui sisään ja -kuiskasi jonkun sanan Montrealen korvaan. Hänen katseensa kirkastui. -"Laske sisään", hän sanoi heti. "Hyvät herrat" hän lisäsi käsiään -hykertäen, "takertuipa luullakseni lintusemme verkkoon. Katsotaanpas." - -Samassa kaihdinta nostettiin ja ritari laskettiin sisään. - -"Mitä!" jupisi Montreal vaaleten ja nähtävästi pettyneenä. "Ainako -minun noin hullusti käy!" - -"Herra Walter de Montreal", sanoi vangittu, "olen jälleen vieraananne. -Näistä muuttuneista piirteistä tuskin enää tunnette Adrian di -Castelloa." - -"Antakaa minulle anteeksi, jalo signor", sanoi Montreal nousten -erinomaisen kohteliaana seisomaan, "palvelijoitteni hairahdus sai minun -hetkeksi hämille. -- Olen iloissani saadessani taasen puristaa kättä, -joka on niin monet laakerit voittanut sittenkuin erosimme. Maineenne on -tehnyt hyvää korvilleni. Hei!" jatkoi päällikkö läiskäyttäen käsiään, -"katsokaa virvotuksia ja leposijoja tälle jalolle ritarille ja hänen -seurueelleen. Signor Adrian, olen kohta luonanne." - -Adrian poistui. Montreal, huolimatta neuvoskunnastaan, astui kiivain -askelin teltissä edestakasin; sitten kutsuen upseerin, joka oli tuonut -Adrianin, hän sanoi: "Kreivi Landau yhä vartioitsee solatietä?" - -"Niin, kenraali!" - -"Lähde sievään takasin -- väjyjät viipykööt puoleen yöhön. Väärä kettu -meni ritaan." - -Upseeri lähti, ja pian sen jälkeen Montreal hajotti neuvoston. Hän kävi -Adrianin luokse, joka oli majotettu hänen oman telttinsä viereiseen -suojaan. - -"Herrani", sanoi Montreal, "totta on että miehilläni on käsky pysäyttää -jokainen, joka tavataan Florensiin vievillä teillä. Olen sodassa tuon -kaupungin kanssa. Aivan toisellaista vankia odotin. Tarvitseeko minun -lisätä että te miehinenne olette vapaat!" - -"Otan kohteliaisuutenne vastaan, jalo Montreal, yhtä auliisti kuin se -suodaan. Saanko toivoa saavani joskus palkita sitä? Mutta sallikaa -minua kaikin kunnioituksin sanoa että, jos olisin tiennyt Suuren -Komppanian olevan tällä kulmalla, olisin muuttanut suuntani. Kuulin -että aseenne, (mielestäni hiukan kunniakkaammin) olivat suunnatut -Malatestaa, Riminin tyrannia vastaan." - -"Niin olivat. Hän _oli_ viholliseni, mutta _on_ alamaiseni. Voitimme -hänet. Hän suoritti vapautensa hinnan. Ascanion kautta marssimme -Siennaan. Kuudestatoistatuhannesta floriinista säästimme tuon -kaupungin, ja nyt vaanimme kuin ukonpilvi Florensin päällä, joka -uskalsi lähettää kurjan apunsa Riminin puolustajille. Marssimme ovat -ripeät ja leirimme on vast'ikään pystytetty tälle tasangolle." - -"Sanotaan Suuren Komppanian olevan Albornozen liitossa ja sen kenraalin -salaisesti kirkon sotilaan. Onko perää?" - -"Niin -- Albornoz ja minä ymmärrämme toisemme", vastasi Montreal -välinpitämättömästi; "semminkin kun Visconti, Milanon arkkipiispa, on -yhteinen vihollisemme, jonka olemme vannoneet musertavamme." - -"Visconti! Italian ruhtinaista mahtavin! Kirkon vihoihin hän syystä -on joutunut, sen tiedän -- ja helposti käsitän että Innocentius on -peruuttanut anteen, jonka arkkipiispa juonillaan sai Clemens VI:lta -ostetuksi. Mutta en sentään näe, miksi Montreal suotta ärsyttäisi niin -hirmuista vihollista." - -Montreal hymyili synkästi. "Ettekö tunne Viscontin rajatonta -kunnianhimoa. Pyhä Hauta, ihka sellaista vihollista sieluni himoitsee -kohdata! Hänen neronsa on Montrealen arvokas kiistakumppani. Minä olen -hänen salaisten tuumainsa perillä -- ne ovat tavattomia. Sanalla sanoen -arkkipiispa aikoo voittaa koko Italian. Hänen äärettömät rikkautensa -lahjovat turmeltuneet -- hänen synkkä älynsä kietoo herkkäuskoiset --- hänen uskalias kuntonsa pelottaa heikot. Jokaisen vihollisen hän -lannistaa -- jokaisen liittolaisen hän orjuuttaa. Juuri tuon ruhtinaan -menetyksen Walter de Montrealen täytyy katkaista. Sillä juuri tuo -ruhtinas, (hän sanoi kuiskaten kuin itsekseen) jos se saa levittää -valtaansa, on tyhjiksi tekevä Walter de Montrealen tuumat ja murtava -hänen voimansa." - -Adrian oli ääneti, ja ensi kerran provencelaisen todellisten aikeitten -aavistus välähti hänen mieleensä. - -"Mutta jalo Montreal", virkkoi Colonna, "kertokaapa minulle te, joka -epäilemättä tiedätte, synnyinkaupunkini tuoreimpia uutisia. Olen -roomalainen ja Rooma on aina mielessäni." - -"Niinpä niin", vastasi Montreal sukkelaan. "Tiedätte että Albornoz, -legaattina, vei kirkon armeijan paavin tiluksille. Hän otti Cola -di Rienzin mukaansa. Roomalaisia, jokaista luokkaa, riensi Monte -Fiasconeen ottamaan tribuunia vastaan. Kumppaninsa kansan suosiossa -legaatti joutui unohduksiin. Joko sitten Albornozen kävi kateeksi -- -sillä hän on ylpeä kuin perkele -- tribuunin osaksi tullut kunnioitus, -tahi lieneekö hän peljännyt hänen valtansa uudistusta, sitä en -tiedä. Mutta hän pidätti hänen leirissään ja kieltäytyi päästämästä -häntä, kaikista roomalaisten pyynnöistä ja lähetystöistä huolimatta. -Taitavasti hän kuitenkin saavutti yhden tositarkotuksensa, jossa -Rienzi päästettiin irti. Hänen kauttansa hän sai Rooman näkyvästi -kirkolle uskolliseksi ja hänen läsnäolonsa veti leiriin roomalaisia -rekryyttejä. Viterbon luona Rienzi erinomaisesti kunnosti itsensä -Johan di Vicoa vastaan taisteltaessa. Hän oli tapellut totta totisesti -kuin olisi kuulunut Suureen Komppaniaan. Se enensi roomalaisten -intoa ja puoli kaupungin asukkaista läksi uljaan tribuunin seuraan. -Noille rukoileville kunnon porvareille (ehkä juuri samoille, jotka -ennen olivat lemmikkinsä sulkeneet St. Angeloon) kavala legaatti vain -vastaeli: varustautukaa Johan di Vicoa vastaan -- ajakaa tyrannit -kirkon tiluksilta -- uudistakaa P. Pietarin perintö, niin Rienzi -julistetaan senaattoriksi ja saa palata Roomaan". - -"Nuot sanat herättivät roomalaisissa niin suurta intoa, että he -halukkaasti antoivat apuaan legaatille. Aquapendente, Bolzena -antautuivat, Johan di Vico puoleksi pakosta, puoleksi peljästyksestä -masentui, ja Gabrielli, Agobbion tyranni, taipui sittemmin. Kunnia on -kardinaalin, mutta ansio Rienzin." - -"Entäs nykyään?" - -"Albornoz yhä viihdytteli senaattori-tribuunia suurella loistolla ja -imelillä loruilla, puhumatta sanaakaan hänen takasin asettamisestaan. -Kyllästyneenä tuollaiseen viivyttelemiseen, Rienzi jätti leirin, -niinkuin olen saanut salaa tietää, ja läksi muutamien seuralaistensa -kanssa matkalle Florensiin, ystäviensä luokse, joiden tulisi toimittaa -hänelle aseita ja rahaa, jotta hän pääsisi Roomaan." - -"Nytpä arvaan", sanoi Adrian hymyillen, "keneksi minä luultiin!" - -Montreal keveästi punastui. "Oikein arvattu." - -"Mutta Roomassa", jatkoi provencelainen -- "Roomassa teidän arvoisa -sukunne ja Orsinit, tultuaan valituiksi ylimpään valtaan, riitaantuivat -keskenään, eivätkä kyenneet säilyttämään arvoaan. Francesco Baroncelli, -uusi villitsijä, Rienzin mitätön osottelija, kohosi ylimysten rikkoman -rauhan raunioille, sai tribuunin arvonimen sekä käytti edeltäjänsä -merkkejä. Mutta vähemmän älykkäänä kuin Rienzi, hän pyrki paavin -vastaiseen suuntaan. Ja legaatin sopi siten ruveta paavin puolesta -yllyttelemään vallan-anastajaa vastaan, Baroncelli oli heikko mies; -hänen poikansa harjoittivat kaikenlaista väkivaltaa, aivankuin Paduan -ja Milanon jalosukuiset tyrannit. Neitojen raiskiot, puolisoitten -häväistykset olivat Rienzin juhlallisen ja mahtavan hallituksen -jokseenkin jyrkkänä vastakohtana; lopuksi Baroncelli sortui kansan -raatelemana. Ja nyt, jos kysytte, kuka Roomaa hallitsee, niin vastaan: -'Rienzin toivo'." - -"Merkillinen mies ja monivaiheiset kohtalot. Mihinkä ne päättyvät!" - -"Salamurhaan aluksi ja ikuiseen maineesen lopuksi", vastasi Montreal -tyynesti. "Rienzi palajaa takasin; tuo rohkea phoenix on kiidättävä -tiensä läpi myrskyn ja usvien omalle polttoroviolleen; minä näen sen, -surkuttelen, ihailen. -- Ja sitten", lisäsi Montreal, "minä näen -_tuonnemmaksi_." - -"Mutta miksi pidätte niin varmana että Rienzin, jos hän takasin -asetetaan, hukka perii?" - -"Eikö sitä jokainen silmä näe, jota kunnianhimo ei sokase? Kuinka voi -kuolevaisen nero, olkoon se kuinka suuri tahansa, kansanomaisilla -keinoilla ohjata tuota turmeltuneinta kansaa? Ylimykset -- niitten -leppymättömän julmuuden te tunnette -- väärinkäytöksiin piintyneet, -kammovat jokaista lain varjoa; ylimykset, hetkeksi nöyryytetyt, -vartoovat tilaisuutta ja nousevat. Kansa taas luopuu. Tahi uusi -senaattori, yhdessä kohden kokemuksesta viisastuneena, tietää että -kansan suosiolla on kova ääni, mutta epävarma käsivarsi. Hän ylimysten -tavoin ympäröitsee itsensä ulkomaalaisilla miekoilla. Osasto Suurta -Komppaniaa on oleva hänen hovimiehinään, ne ovat hänen herransa! -Maksaaksensa niitten palkat, kansaa täytyy verottaa. Silloin on -epäjumala kirottu. Ei ainoakaan italialainen käsi pysty hillitsemään -noita itsepintaisia Pohjolan piruja; ne tekevät pystyn ja luopuvat. -Uusi yllyttäjä johtaa kansaa, ja Rienzi joutuu uhriksi. Painakaa -mieleenne ennustukseni!" - -"Ja sitten te katsotte tuonnemmaksi?" - -"Ja näen Rooman pitkiksi aikakausiksi vajoovan syvimpään alennustilaan; -Jumala ei luo kahta Rienziä; _tahi_", sanoi Montreal ylpeänä, -"uutta eloa vuodatetaan tautiseen, näivettyneesen runkoon, -- uusi -hallitsijasuku perustetaan. Tosiansa katsellessani ympärilleni, minä -uskon että kansojen ohjaajan tarkotus on uudistaa Etelä Pohjolan -hyökkäyksillä; ja että vanhoista frankkein ja germaanien roduista -maailman tulevat valtijaat nousevat." - -Montrealen lausuessa tuon, pitkään miekkaansa nojautuneena, uljas -sankarimuoto -- avonaisine, pelottomine ilmeineen kuinka eroava tuosta -synkästä, kavalasta älystä, mikä Etelän piirteille on ominaista -- -puhuen sekä innostusta että aatosta -- hän saattoi näyttää soveliaalta -edustamaan tuota pohjoisen ritariuden henkeä, josta hän puhui. Ja olipa -Adrian luulla näkevänsä edessään jonkun länsimaailman goottilaisista -vitsauksista. - -Torventoitotus katkasi heidän keskustelunsa, ja muuan upseeri astui -sisään ilmoittamaan että Florensin lähetystö oli saapunut. - -"Taas on minun pyytäminen anteeksi, jalo Adrian", sanoi Montreal, "ja -sallikaa minun pitää teitä vieraana ainakin tämä yö. Täällä olette -turvallisena lepäävä, ja lähtiessänne mieheni saattavat teidät minkä -alueen rajoille haluatte." - -Adrian, joka ei ollut vastahakoinen tutustumaan enemmän tuohon kuuluun -mieheen, suostui tarjoukseen. - -Hän jäi yksin ja nojaten päätään kädellään hän vaipui mietteisinsä. - - - - -III Luku. - -Uskollinen ja kovaosainen rakkaus. -- Rakkaus, jonka korvaa -kunnianpyynti. - - -Siitä hirveästä hetkestä, jolloin Adrian Colonna oli katsellut armaan -Irenensä elotonta ruumista, noitten melskeisten aikojen tavallinen -levoton, vaiheikas elämä oli ollut tuon nuoren roomalaisen osana. -Hänen isänmaansa ei tuntunut hänestä enää rakkaalta. Hänen arvonsakin -sulki hänet paikasta, jonka hän kerran oli toivonut saavuttavansa -Rooman vapauttajien joukossa; ja hän tunsi, että jos milloinkaan -sellainen mullistus koituisi, se oli suotu sen miehen tehtäväksi, -jonka synnyntään ja tapoihin kansa saattaisi tuntea myötätuntoisuutta -ja heimolaisuutta, ja joka saattaisi nostaa kätensä heidän hyväkseen -tulematta oman säätynsä luopioksi ja oman huoneensa tuomariksi. Hän -oli matkustellut monissa hoveissa ja saavuttanut mainetta monilla -tappotantereilla. Vaikka hän oli saanut osakseen rakkautta ja -kunnioitusta joka paikassa, minkä hän oli valinnut satunnaiseksi -kodikseen, ei mikään muutos ollut karkottanut hänen synkkämielisyyttään --- ei mikään uusi side kadotetun muistoa. Tuona intohimoisena ja -runollisena romantisuuden aikakautena, jonka edustaja Petrarca pikemmin -on kuin luoja, Lempi jo alkoi saada hellemmän ja pyhemmän luonteen, -kuin mitä siihen asti oli tunnettu; se vähitellen oli ruvennut -huokumaan jumalallista henkeä, jota sille suo kristinoppi ja joka -sulattaa toisiinsa maalliset murheet ja taivaalliset näyt ja toiveet. -Sen, joka luottaa kuolemattomuuteen, on helppo pysyä uskollisena -vainajalle, kuolo kun ei voi sammuttaa toivoa, ja surevan henki on -jo puolittain tulevassa maailmassa. On aika, joka tekee tulevaisen -elämän epäilyttäväksi, -- esittäen kuoleman ikuisena erona -- jolloin, -joskin ihmiset vainajata hetken surevat, he pian mukaantuvat elossa -oleviin. Totta on tuo vanha lauselma, toivotonta rakkautta ei ole. -Koko tuolla haaveksivalla jumaloimisella, jonka Vauclusen erakko -tunsi, tai oli tuntevinaan, Lauraansa, oli temppelinsä Adrian Colonnan -autiossa sydämessä. Hän todella oli aikansa mukainen rakastava! Usein -kun hän, kiertäessään maita, mantereita, kulki jonkin yksinäisen -rauhallisen luostarin muurien ohitse, hän vakavasti mietiskeli noita -pyhiä lupauksia sekä itsekseen päätti viettää lopun ikäänsä munkkina. -Vuosikausien poissaolo oli kuitenkin jossakin määrin virkistänyt hänen -himmentynyttä isänmaanrakkauttaan, ja häntä halutti vielä päästä -kaupunkiin, missä hän ensi kerran oli nähnyt Irenen. "Kenties", hän -ajatteli, "on aikain kuluessa tapahtunut jokin odottamaton käänne, ja -vielä voinen olla maalleni hyödyksi." - -Mutta tuohon kytevään isänmaanrakkauteen ei liittynyt kunnianhimo. -Tuolla tulisen toiminnan näyttämöllä, jossa vallanhimo näytti -jokaista sydäntä elähyttävän ja Italia oli tuhansille juonitteleville -uskalikoille käynyt rikkauden El Doradoksi ja mahtavuuden Utopiaksi, -oli ainakin yksi povi, joka sykki erakon tosi filosofiaa. Adrianin -uljaassa ja miehekkäässä luonnossa löytyi erinomaisessa määrässä -tuota mielenlaadun hienoutta, joka sävähtää karkeasta kosketuksesta -ja josta kirjallisuutta viljelevä joutilaisuus on äärimmäisin hekuma. -Hänen kasvatuksensa, kokemuksensa ja tietonsa asettivat hänet kauas -aikansa edelle, ja hän tunsi syvää halveksimista katsellessaan törkeitä -ilkitöitä ja alhaisia konnankoukkuja, joilla italialainen kunnianhimo -raivasi vallan tietä. Olkoon Rienzin viat olleet mitkä tahansa, hän -ainakin oli aikansa itsekohonneista ruhtinaista puhtain ja rehellisin, -ja hänen nousunsa ja kukistumisensa saivat Adrianin samoin epäilemään -jalojen rientojen menestystä, kuin hän kammoi itsekkäisiä. Ja hänen -poloisen lempensä synnyttämä kolkko alakuloisuus vielä enemmän -vierotti hänet maailman joutavista arkiopyrinnöistä. Hänen luonteensa -oli täynnä kauneutta ja runollisuutta, ehk'ei hän runoilijan tavoin -purkanutkaan tunteitaan ilmoille tosi toimessa! Sisään suljettuina -ne tulvivat yli kaikkien hänen ajatustensa ja värittivät koko hänen -henkensä. Usein aatostensa autuaassa hajamielisyydessä hän kuvaili -itselleen tuon osansa, jonka hän olisi valinnut, jos Irene olisi jäänyt -eloon ja sallimus yhdistänyt heidät -- etäälle Rooman levottomasta -hälinästä -- mutta jonkin ihanan Italian vielä tahrattomaksi jääneen -seudun yksinäisyyteen. Hänen silmäinsä eteen levisi armas maisema -- -aallottoman järven partailta kohoova palatsi -- laakson viinitarhat -- -kukkulain humisevat metsiköt -- sekä tuo koti, Italian kaiken runouden -ja lemmen turva ja pakopaikka, jota tuo "Lampeggiar dell' angelico -riso" kirkastaisi. Useasti noissa unelmissaan kokonaan unhottaen -kadottamuksensa, nuori matkamies havahtui ihanteellisesta autuudestaan, -nähdäkseen tien aukean erämaan -- tahi sodan kuutamoiset teltit -- -tahi, sen pahempi, ulkomaisten hovien tunkeilevat mässääjät. - -Kenties nuot haaveilut liikkuivat hänen mielessään, herättyään -ehkä Irenen veljen nimestä, joka ei milloinkaan soinut hänen -korvissaan nostamatta tuhansittain aatoksia, Colonnan miettiessä -hajamielisenä, kunnes häntä häiritsi oma aseenkantajansa, joka -Montrealen palvelijain mukana toi sisään hänen yksinäisen mutta -uhkean ateriansa. Oivallisimmat Florensin viinit -- ruoat valmistetut -taidolla, jota valitettavasti ei Italiassa enää tavata! -- karkeilla -jalokivillä tuhlaavasti sirotellut maljat ja lautaset -- todistivat -Suuren Komppanian leirissä vallitsevaa ruhtinaallista ylöllisyyttä. -Mutta Adrian kaikessa näki vaan alennetusta maastaan riistettyä -saalista, ja tuo loisto tuntui hänestä miltei solvaukselta. Yksinäisen -ateriansa pian päätettyään, hänestä teltin yksitoikkoisuus alkoi käydä -sietämättömäksi, ja illan viileä ilma houkutteli hänet ulos. Hän läksi -astumaan pitkin Montrealen teltin ohitse luikertelevan puron äyrästä, -ja keksittyään jotakuinkin rauhallisen ja sotaisista vehkeistä erillään -olevan paikan, hän sijoittui puron varrelle levähtämään. - -Auringon viimeiset säteet päilyivät lainosiin, jotka sointuisina -karkelivat kivisessä altaassaan; ja vastakkaisen partaan vähäisessä -viidakossa kajahutti lauluaan jokin purppuraisen ilman asukas, jota -leirin melu ei ollut karkottanut sen viheriäisestä asuinpaikasta. -Lännen pilvet lonkailivat liikkumatta tuolla tumman ja heleän sinisellä -taivaalla, joka vaan nähdään Clauden ja Rosan kuvaamien maisemien yli -kaareutuvan, ja himmeä, vieno ruusunkarva verhosi etäisten Apenniinien -harmaat kukkulat. Kuului etäistä leirin humua, jonka palajavien -ratsujen hirnunta rikkoi, torventoitotusta ja jonkun lähellä olevan -aseellisen vahtimiehen säännöllistä astuntaa. Ja vastapäätä, vasemmalla -puolen pensaikkoa -- saroja ja sammalta kasvavalla rinteellä -- -näkyivät jonkun muinaisen etruskilaisen rakennuksen rauniot, jonka nimi -oli hävinnyt, jonka tarkotuskin oli tuntematon. - -Tuo näkymö oli niin armas ja rauhallinen Adrianin sitä katsellessa, -että tuskin saattoi ajatella sen samana hetkenä olevan noitten julmien -rosvojen pesäpaikkana, joista useampien ihmissielukin oli tunnottomaksi -paatunut, joilla tavallisena elämäntoimena oli murha ja ryöstö. - -Yhä aatoksiinsa vaipuneena ja huolettomasti viskellen kiviä lorisevaan -puroon, Adrian havahtui astunnan kahinaan. - -"Ihana paikka kuunnella soitikon kieltä ja Provencen ballaadeja", sanoi -Montrealen ääni ja P. Johanneksen ritari heittäytyi nurmikolle nuoren -Colonnan viereen. - -"Vielä teissä siis on säilynyt entinen rakkautenne kansallisiin -säveliinne", sanoi Adriaan. - -"Kyllä, koko nuoruuttani en vielä ole elänyt", vastasi Montreal -huoahtaen. "Mutta kuinka lieneekään, sävelet, jotka kerran hyväilivät -mielenkuvitustani, käyvät nyt liian oikopäätä sydämeeni. Niin, vaikka -vieläkin minusta soittajat ja runolaulajat ovat tervetulleita, pyydän -heitä laulamaan _uusimpia_ laulujaan. En koskaan enää voi kuulla -runoutta, jota kuuntelin _nuorena_ ollessani!" - -"Antakaa minulle anteeksi", sanoi Adrian myötätuntoisesti, "mutta -mielelläni olisin rohjennut, vaikka salainen arvelus on minua tähän -saakka pidättänyt -- mielelläni olisin rohjennut tiedustella teiltä -tuota suloista naista, jonka seurassa seitsemän vuotta sitten -kuutamossa ihailimme Terracinan oranjilehtoja ja ruusunkarvaisia -ulapoita." - -Montreal käänsi kasvonsa poispäin; hän laski kätensä Adrianin -käsivarrelle ja jupisi syvällä, käheällä äänellä. "Nyt olen yksin!" - -Adrian puristi ääneti hänen kättänsä. Häneen syvästi koski tieto tuon -lempeän, armaan poloisen kuolemasta. - -"Ritarilupaukseni", jatkoi Montreal, "joka sulki Adelinen avioliiton -oikeuksista -- hänen sukunsa häpeä -- äitinsä suuttunut murhe -- -vaaranalaisen elämäni hurjat vaiheet -- poikansa kadottaminen -- kaikki -jäytivät hiljalleen hänen runkoansa. Hän ei kuollut -- kuolo on liian -karkea sana! -- hän lakastui ja kohosi taivaasen. Niinkuin kesäaamun -unelma hiipii luotamme, käyden yhä vähemmän ja vähemmän selväksi, -kunnes se haihtuu kuin valoksi, ja me heräämme -- niin lakastui -Adelinen eroava henki, kunnes Jumalan päivä siihen koitti." - -Montreal vaikeni hetkiseksi ja jatkoi sitten: "Nuot ajatukset saavat -joskus rohkeimmatkin meistä heikoiksi, ja provencelaiset ovat noissa -asioissa hupsuja! -- Jumala tietäköön, hän oli kallis minulle!" - -Ritari kumartui ja teki hartaasti ristinmerkin, huulet mutisten -rukousta. - -Kummalliselta näyttänee meidän valistuneemmasta ajastamme, mutta niin -sotaisen verhon peitossa oli silloin moraalisuus, että tuo mies, jonka -sanasta kaupunkeja oli poltettu ja verivirtoja vuotanut, ei pitänyt -itseään, eikä hänen aikakautensa enemmistö häntä, rikoksellisena. -Hänen puoleksi munkki- puoleksi sotilassäätynsä kuvaantui hänessä. Hän -sorti ihmisiä, mutta nöyrtyi Jumalan edessä; eikä ollut koko hänen -tutustumisensa Italian hienostuneeseen skeptisismiin järkyttänyt -uljaan provencelaisen lujaa yksinkertaista uskoa. Kaukana siitä että -hän olisi myöntänyt mitään sopusoinnun puutetta olevan ammattinsa ja -uskontunnustuksensa välillä, hän ei pitänyt tosi ritarina sitä miestä, -joka ei ollut yhtä harras ristille, kuin miekka kädessä armoton. - -"Eikö teillä ole muuta lasta paitsi tuota kadonnutta?" kysyi Adrian -huomatessaan Montrealen tavallisen levollisuuden palajavan. - -"Ei ainoatakaan!" sanoi Montreal, otsa jälleen synkistyen. "Ei ainoakaan -lemmen luoma perillinen ole omistava onnenlahjoja, joita vielä toivon -osakseni. En milloinkaan ole näkevä Adelinen näköä hänen lapsensa -kasvoissa! Avignonissa näin pojan, jonka olisin tahtonut omakseni, -sillä minusta tuntui kuin hän olisi katsonut sielunsa pojan silmiin, -niin ne olivat hänen näköisensä! Onpa sentään Provencen puussa muitakin -oksia; joku syntymätön veljenpoika tulkoon -- miksi? Tähdet eivät -ole vielä sitä päättäneet! Kunnianpyynti on enää ainoa lemmittyni -maailmassa." - -"Niin eri lailla vaikuttaa sama kovaonni eri luonteisin", ajatteli -Colonna. "Minusta kruunut tulivat arvottomiksi, kun ei enää käynyt -uneksiminen että saisin laskea ne Irenen kiireelle." - -Mutta heidän samallaiset kohtalonsa vetivät Adriania lujasti -hänen isäntänsä puoleen, ja noitten kahden ritarin keskustelu oli -tuttavallisempi ja vapaampi kuin koskaan ennen. Vihdoin Montreal sanoi -"enhän muuten vielä ole kysynyt, mihin olette menossa". - -"Roomaan", sanoi Adrian, "ja teiltä saamani tiedot kiirehtivät minua -sinne yhä enemmän. Jos Rienzi palajaa, saatan ehkä menestyen välittää -tribuuni-senaattoria ja ylimyksiä; ja jos serkkuni, nuori Stefanello, -nykyinen sukumme päämies, on isiänsä myöntyvämpi, luulen helposti -voivani sovittaa vähemmän mahtavat ylimykset. Rooma on levon tarpeessa, -ja kuka hyvänsä sitä hallitseekin, joka oikeudenmukaisesti sitä -hallitsee, hänen tulee saada sekä ruhtinaan että plebeijin kannatusta." - -Montreal kuunteli sangen tarkasti ja mutisi itsekseen. "Ei, siitä -ei lähde mitään!" Hän mietiskeli hetken aikaa, varjostaen otsaansa -kädellään, ennenkuin hän sanoi ääneensä, "Roomaan olette menossa. Hyvä, -pian tapaamme toisemme sen rauniolla. Tietäkää muuten että tarkotukseni -on saavutettu: nuot Florensin kauppiaat ovat suostuneet ehtoihini, ovat -ostaneet kahden vuoden rauhan; huomenna leiri lähtee liikkeelle ja -Suuri Komppania marssii Lombardiaan. Siellä, jos tuumani luonnistuvat, -ja venetsialaiset maksavat mitä vaadin, minä Viscontin uhmalla luovutan -nuot lurjukset Merikaupungin liittoon (alipäällikköni Landaun johdolla) -ja vietän Rooman komeudessa syksyni rauhallisesti." - -"Herra Walter de Montreal", sanoi Adrian, "avomielisyytenne ehkä tekee -minut röyhkeäksi: mutta kuullessani teidän kuin nylkyrisaksan kertovan -myyskentelevänne ystävyyttänne ja suosiotanne, kysyn itseltäni, onko -tuo suuri P. Johanneksen ritari, ja ovatko ihmiset puhuneet totta, -vakuuttaessaan hänen laakeriensa ainoan tahran olevan ahneuden?" - -Montreal purasi huultansa; vastasi sentään tyynesti, "suoruuteni sai -ansaitun palkkansa, jalo Adrian. Enpä kuitenkaan saata jättää teidän -arvoiseenne vieraaseen vaikutusta, jonka tunnen todenmukaiseksi, -mutt'en oikeaksi. Ei urhea Colonna; huhu on minulle kohtuuton. Pidän -kultaa arvossa, sillä kulta on vallan rakennusmestari. Se leirit -täyttää -- voittaa linnat -- ostaa kauppapaikat -- pystyttää palatsit --- perustaa valtaistuimet. Pidän kultaa arvossa -- se on keino, jonka -välttämättä tarvitsen päästäkseni päämääräni perille!" - -"Ja tuo päämäärä --?" - -"On -- mikä hyvänsä", sanoi ritari kylmästi. "Lähtekäämme teltteihin, -kaste lankee raskaana ja _malaria_ hiiviskelee näillä asumattomilla -tienoilla." - -He nousivat; -- mutta hetken ihanuuden hurmaamina he viivähtivät puron -partaalla. Varhaisimmat tähdet loivat valonsa väreilevään kalvoon, ja -lempeä tuulonen suhaili vienosti yrttien tutkaimilla. - -"Näin katsellessamme", sanoi Montreal hellästi, "me käännämme tuon -runoilijain vanhan Medusan-tarun toisapäin, ja katsomme ja ajattelemme -itsemme _ulos_ kivestä. Äsken _auringonvalo_ kultasi lainosen harjan --- nyt se välkkyy yhtä kirkkaana ja soluu yhtä iloisena _tähtien_ -tuikkeessa; samoin vyöryy ajan virta: toinen valolähde seuran toista, -yhtä tervetulleena -- yhtä valaisevana -- yhtä sammuvana! -- Näette -että Provencen runollisuus vielä elää sotisopani alla!" - -Adrian läksi varhain vuoteesensa; mutta hänen omat ajatuksensa ja -vallattoman hilpeyden äänet, jotka kuuluivat Montrealen teltistä, missä -hän kestitsi joukkonsa päällystöä, pidot, joista hän hienotunteisesti -soi roomalaisen ylimyksen jäädä pois, pitivät Colonnaa kauan -hereillä; ja hän oli tuskin vaipunut rauhattomaan uinahdukseen, kun -vielä äänekkäämpi melu häiritsi hänen lepoansa. Aikaisemman päivän -sarastaessa koko laaja varuskunta oli pystyssä -- köysien natina -- -miesten astunta -- äänekkäät käskyt ja äänekkäimmät kiroukset -- -tavaravankkurien jyrinä -- aseseppien kalkutus ilmaisivat leirin -muuttoa ja Suuren Komppanian lähestyvää matkaa. - -Ennenkuin Adrian oli vaatteissaan, Montreal astui telttiin. - -"Olen määrännyt satakunnan peistä luotettavan päällikön johdolla -saattamaan teitä Romagnan rajoille, jalo Adrian; ne ovat valmiina -tottelemaan käskyjänne. Tuokion kuluttua minä lähden, etujoukot ovat jo -liikkeellä." - -Adrian olisi mielellään kieltäytynyt saattojoukosta, mutta hän oivalsi -siten vaan loukkaavansa ylpeätä päällikköä, joka pian poistui. -Sukkelaan hän puki ylleen asunsa -- vilvas aamuilma ja kukkulain takaa -iloisena nouseva aimo päivä virkistivät hänen väsynyttä mieltänsä. Hän -läksi tapaamaan Montrealea, joka istui teltissään kirjoituskapineitten -ääressä, voittoriemuinen hymy huulilla. - -"Onnetar yhä suosii minua!" sanoi hän iloisesti. "Eilen florensilaiset -säästivät minulta piiritysvaivat, tänäpäivä (sen jälkeen kun viimeksi -tapasin teidät - joku minuutti sitten) on antanut haltuuni Rooman uuden -senaattorin!" - -"Mitä! ovatko joukkonne saaneet Rienzin vangiksi?" - -"Eipä niin -- vaan paremmin! Tribuuni muutti tuumansa ja läksi -Perugiaan, jossa veljeni nykyään oleskelevat -- kävi heidän luonansa -- -sai heiltä rahaa ja sotamiehiä tien vaaroja torjuakseen ja ylimysten -miekkoja uhmatakseen. Niin kirjoittaa rakas veljeni Arimbaldo, -kirjanoppinut, jonka tribuuni luulee oikein pöllöttäneensä vanhoilla -Rooman suuruuden jaarituksilla, ja lupaa vahvasti menestystä. Ilmoitan -tässä kiiruimmiten olevani noihin toimenpiteisin tyytyväinen. Veljeni -saattavat senaattori-tribuunin Capitolin muurien edustalle." - -"Mutta enpä sittenkään huomaa, kuinka Rienzi tuosta joutuu valtaanne." - -"Vai ette! Hänen sotilaansa ovat kätyreitäni -- hänen toverinsa -veljiäni -- hänen velkojansa itse minä! Hallitkoon hän sitten Roomaa -- -tuleepa aika, jolloin nimihallitsijan on väistyminen --" - -"Suuren Komppanian päällikön tieltä", keskeytti Adrian kauhistuen, -mikä omien ajatustensa peittelemättömästä kiihotuksesta pöyhistyneeltä -Montrealelta jäi huomaamatta. "Ei, Provencen ritari, kurjasti olemme -taipuneet kotoisten tyrannien alle, mutta koskaan, toivoakseni, -eivät roomalaiset tule niin kataliksi, jotta kantaisivat ulkomaisen -vallanryöstäjän iestä." - -Montreal silmäili kiinteästi Adriania ja hymyili kolkosti. - -"Te väärinkäsitätte minut", sanoi hän; "ja teillä on kyllin aikaa -ruveta Brutukseksi, kun minä ryhdyn Caesarin osaan. Mutta olemmehan -isäntä ja vieras. Vaihtakaamme puheen-ainetta." - -Kuitenkin heidän viimeinen keskustelunsa teki kylmäksi ritarien välin -tuoksi lyhyeksi ajaksi, jonka he vielä olivat toistensa seurassa, eikä -heidän erohetkensä kursasteleminen ollut lainkaan edellisen illan -ystävällisen seurustelun mukaista. Montreal tunsi varomattomasti -paljastaneensa itsensä, mutta varovaisuus ei ollut hänen luonteensa -ominaisuuksia, kun hän oli armeijan etupäässä ja onnensa kukkuloilla; -ja tuona hetkenä niin varma oli hän hurjimpien tuumainsa menestyksestä, -että hän vähän välitti, ketä loukkasi, ketä säikähytti. - -Verkalleen, omituisine saattojoukkoineen alkoi Adrian matkansa. -Noustuaan jyrkkää rinnettä tasangolta, hän saapui harjanteelle, -josta sopi nähdä koko marssivan sotajoukon, -- liehuvat liput -- -auringon paisteessa säteilevät haarniskat, jono jonon perässä kuin -teräsvirrat, ja koko alanko täynnä liikkuvaa sotavehjettä, -- -sotaisten ja ylevien säveleitten silloin tällöin tukahuttaessa noitten -asestettujen tuhansien mahtavan astunnan töminän. Vihdoin Adrianin -silmä tapasi mustan hevosen seljässä ratsastavan, uljasvartaloisen -Montrealen, joka tuon matkan päässäkin erosi muista, vähemmän komean -asunsa kuin mittavan ruumiinsa puolesta. Siinä hän retkeili, toiveet -kukkeimmillaan, tuo joukkonsa ylpeys -- valtavan sotavoiman pää -- -Italian hirmu -- sankari, joka hän oli -- valtijas, joksi hän saattoi -tulla! - -Kolme lyhyttä kuukautta kului, ja kuusi jalkaa maata riitti koko hänen -suuruudelleen. - - - - - - -YHDEKSÄS KIRJA. - -PALAJAMINEN. - - - - -I Luku. - -Riemukulku. - - -Koko Rooma oli liikkeellä! -- P. Angelosta Capitoliin akkunat, -parvekkeet, katot täynnä iloisia tuhansia. Siellä täällä -vaan, Colonnain, Orsinein ja Savellien synkissä kortteleissa, -vallitsi kuolonhiljaisuus. Ei kuulunut niiden linnotuksista -barbaarilaisvahtimiesten tavallista astuntaakaan. Portit olivat lukitut --- akkunat teljetyt -- kolkko äänettömyys ylt'ympäri -- kaikki todisti -ylimysten poissaoloa. He olivat jättäneet kaupungin heti saatuaan -varman tiedon Rienzin lähenemisestä. Campagnan kylissä ja linnotuksissa -he palkkasotureittensa turvissa odottelivat hetkeä, jolloin kansa, -epäjumalaansa kyllästyneenä, kutsuisi takasin jopa nuot julmat -pyhimysten hävittäjätkin. - -Noine poikkeuksineen koko Rooma oli täynnä liikettä! Kulta- ja -hopeakankailla verhottuihin riemuportteihin, joita oli pystytetty -jokaiselle pääaukealle, oli kirjoitettu tervehdys- ja ylistyslauseita. -Välimatkoilla seisoi nuorukaisia ja neitosia kukkas- ja laakerivasut -kädessä. Korkealla yli kansajoukkojen -- Hadrianuksen mahtavasta -tornista -- Capitolin huipuilta -- apostoleille ja pyhimyksille -omistettujen rakennusten harjoilta -- liehui lippuja kuin voiton -merkiksi. Rooma jälleen avasi sylinsä tribuunilleen. - -Väkijoukossa -- avaraan viittaansa kääriytyneenä -- tungoksen kätkössä --- ja todella useampain muistosta hävinneenä -- oli Adrian Colonna! Hän -ei ollut voinut jäädä Irenen veljestä välinpitämättömäksi. Yksinään -kansalaistensa joukossa hän seisoi -- tuo Colonnain uljaasta suvusta -ainoa, joka oli kansan lemmikin riemuretkeä näkemässä. - -"Sanotaan hänen varttuneen vankeudessa", virkkoi joku katselijoista, -"hoikka hän kumminkin oli pulahtaessaan P. Angelon kirkosta päivän -koittaessa!" - -"Siinä puheessa on perää", sanoi toinen, pieni, juonikkaan näkönen -mies, "minä näin hänen jättävän legaatille hyvästi." - -Jokainen silmä kääntyi viimeisen puhujan puoleen; hän tuli kerrassaan -tärkeäksi henkilöksi. "Niin", jatkoi pikkumies mahtavana, "heti -saatuaan, nähkääs, Messere Brettonen ja Messere Arimbaldin, Fra -Morealen veljet, saattamaan häntä Perugiasta Monte Fiasconeen, hän -lähti legaatti d'Albornozen luo, joka keskusteli päälliköittensä -kanssa avoimen taivaan alla. Väkijoukko seurasi. Minä sen mukana, -ja -- tribuuni nyökkäsi päätään minulle -- nyökkäsipä -- ja sitten -karmosiininen vaippa yllään ja karmosiininen lakki päässään hän -silmäili kopeata kardinaalia, kopeampana kuin hän itse. 'Monsignore', -sanoi hän, 'vaikka ette annakaan minulle rahaa ettekä aseita, millä -torjua tien vaaroja ja ylimysten väjymisiä, olen valmis lähtemään. -Rooman senaattoriksi hänen Pyhyytensä teki minut; pyydän teitä, -monsignore, tavanmukaisesti heti vahvistamaan tuo arvo'. Olisittepa -nähneet, kuinka kopea spanialainen ällistyi, punastui ja synkistyi, -mutta puri vaan huultansa eikä paljoa puhunut." - -"Ja vahvisti Rienzin senaattoriksi?" - -"Vahvisti; siunasi häntä ja käski lähtemään." - -"Senaattoriksi!" huudahti muuan harmaahapsinen jättiläinen, kädet -rinnalla, "en pidä noista entisistä patriicein arvonimistä. Pelkään -että hän tuon uuden tähden unhottaa vanhan." - -"Hyi, Cecco del Vecchio, ainainen nurkuja!" sanoi eräs verkakauppias, -joka juhlavarustuksista oli suuresti kostunut. "Minun mielestäni ei -senaattori ole niinkään pöyhkeä arvonimi kuin tribuuni. Toivon että -tästä kerran ruvetaan juhlimaan. Rooma onkin kauan ollut ikävissään. -Huonot liikeajat, kerrassaan." - -Käsityöläinen hymyili halveksien. Hän oli niitä, jotka tekivät -erotuksen keskisäädyn ja työntekijäin välillä, ja hän vihasi kauppiasta -yhtä paljon kuin ylimystä. "Päivä kuluu", sanoi pikkumies, "kohta hänen -pitäisi saapuman. Senaattorin puoliso ja koko hänen seurueensa läksivät -kohtaamaan häntä kaksi tuntia sitten." - -Tuskin olivat nuot sanat sanotut, kun väkijoukko alkoi levottomasti -häilyä ja samassa nähtiin ratsumies kiitävän pitkin katua. "Tehkää -tietä! Peräytykää! Tietä kuuluisimmalle Rooman senaattorille!" - -Väkijoukko vaikeni -- sitten nurisi -- ja vaikeni jälleen. Parvekkeista -ja akkunoista kurkotti jokainen katsoja päätänsä. Hevosten astuntaa -ja torvien soittoa kuului kaukaa, sitten etäisestä kadunkulmasta -välähtivät näkyviin liput ja keihäät -- sitten kuin yhdestä suusta -kajahti huuto -- "hän tulee! hän tulee!" - -Adrian vetäytyi yhä taammaksi väkijoukkoa ja nojaten erään huoneen -seinustaan, hän katseli lähestyvää näytelmää. - -Etupäässä ratsasti, kuusi miestä rinnakkain, roomalaisten hevosmiesten -kulkue, joka oli lähtenyt kohtaamaan senaattoria; kaikilla oli -öljypuunoksat kädessä ja jokaisen sataluvun edessä liehui lippuja, -joihin oli kirjoitettu sanat: "Vapaus ja rauha maassa." Heidän -kulkiessaan Adrianin ohi jokainen kansanmieleinen ratsastaja -huomattiin ja vastaanotettiin kovaäänisillä huudoilla. Heidän -puvustaan ja sota-asustaan Adrian tunsi heidän enimmäkseen kuuluvan -Rooman kauppasäätyyn, joka, niinkuin hän hyvin tiesi, ellei se ollut -kummallisesti muuttunut, arvosteli vapautta vaan kauppayritysten -kannalta. "Huono turva noista", ajatteli Colonna; -- "mitähän lähinnä -seurannee?" Sitten tuli saksalaisia palkkasoturia välkkyvine asuineen, -Provencen veljesten kullalla palkattuja, entisiä Riminin Malatestan -kätyriä, kookkaita, tyyniä, harjaantuneita miehiä, jotka silmäilivät -väkijoukkoa puoleksi barbaarimaisesti ihmetellen, puoleksi röyhkeästi -ylönkatsoen. Ei ainoakaan huudahdus tervehtinyt karskia muukalaisia; -oli silminnähtävää että heidän näkönsä karvasteli katsojain sydämiä. - -"Häpeä!" murisi Cecco del Vecchio kuuluvasti. "Tarvitseeko kansanystävä -noitten miekkoja, jotka Orsinia ja Malatestaa suojelevat? -- Häpeä!" - -Ei yksikään ääni noussut tällä kertaa rotevaa nureksijaa vastaan. - -"Hänen ainoa todellinen puolensa ylimyksiä vastaan", tuumi Adrian, "jos -hän niille hyvin maksaa! Mutta heidän lukunsa ei riitä!" - -Sitten tuli kaksisataa fantassinia eli toskanalaista jalkamiestä, -raskasaseista, haarniskoittua väkeä -- uljas joukko, jonka iloinen -katse ja ystävällinen olemus näyttivät miellyttävän rahvasta. Ja niin -oli todella laita, -- sillä he olivat toskanalaisia ja siis vapautta -rakastavia. Missä roomalaiset näyttivät tuntevan luonnolliset ja oikeat -liittolaisensa, -- ja yleinen huuto nousi "vivanoi bravi Toscani!" - -"Huono turva", ajatteli tarkka-älyinen Colonna; "ylimykset saattavat ne -pelottaa ja roistoväki ne turmella." - -Sitten seurasivat torvensoittajat ja lipunkantajat -- silloin musiikin -säveleet hukkuivat huutoihin, jotka yht'aikaa kajahtivat kaupungin -kaikista ääristä: - -"Rienzi! Rienzi! Terve, terve! Rienzi ja buono stato!" Kukkia sateli -hänen tielleen, huivia ja lippuja liehui jokaisesta talosta, -- -kyyneleitä nähtiin peittelemättä vuotavan pitkin partaisia poskia, --- nuorukainen ja vanhus nähtiin polvillaan, kohotetuin käsin -siunaavan palannutta. Hän saapui, tuo senaattori-tribuuni -- "_Phoenix -roviolleen_!" - -Kullasta välkkyvään purppuraan puettuna, uljas pää paljaana auringon -paisteessa ja satulakaarta kohden kumartuneena, Rienzi ratsasti -hiljalleen läpi väkijoukon. Ei näkynyt hetken liikutuksessa taudin -ja kärsimysten merkkejä hänen jalossa muodossaan; hänen varttunut -ruumiinsakin loi suurempaa majesteettia hänen olemukselleen. Toivo -säteili hänen silmästään -- voittoriemu ja valta kuvautuivat hänen -otsallaan. Väkijoukot eivät enää voineet pysyä alallaan; kaikki -rynnistivät eteenpäin toivoen saavansa kohdata hänen katseensa, -koskettaa hänen viittansa lievettä. Häntä itseä syvästi liikutti -yleinen riemu. Hän pysähtyi; vapisevin äänin hän yritti puhua kansalle. -"Olen palkittu", hän sanoi -- "palkittu kaikesta; -- onnistukoon minun -tehdä teidät onnellisiksi!" - -Väkijoukko antoi tietä -- senaattori kulki edelleen -- taas väkijoukko -painui yhteen. Tribuunin takana kiihottunut mielenkuvitus näki itse -muinaisen Rooman jumalattaren. - -Kultakankailla verhottua ratsua -- yllään lumivalkea, jalokivistä -välkkyvä hame -- ohjasi ihana, kuninkaallinen Nina. Hänen kopeutensa, -loistonhimonsa olivat tuona hetkenä unhotetut; hän tuskin oli vähemmän -tervetullut, vähemmän jumaloitu, kuin hänen puolisonsa. Ja hymy -onnellisuutta säteillen -- huuli ylpeätä ja riemuitsevaa tunnetta -vavahdellen -- hän ei milloinkaan ollut näyttänyt niin kerrassaan sekä -lempeen että valtaan syntyneeltä, -- kulkiessaan kuin Zenobia läpi -Rooman komeuden -- ei vangittuna, vaan kuningattarena. - -Mutta tuohon uljaaseen vartaloon ei ollut Adrianin katse kiinnitetty, -hänen kalpeana, vapisten, henkeään vetämättä nojatessaan seinustaan. -Oliko tuo unta? Oliko kuollut henkiin vironnut? Vai oliko tuo hänen -oma, elävä Irenensä, jonka vieno sulo loisti suruisena Ninan vieressä --- tähtönen kuun rinnalla? Komea näytelmä hälveni hänen silmistään -- -kaikki himmeni ja pimeni. Hän hetkiseksi meni tainnuksiin. Toivuttuaan -hän näki kansan rientävän eteenpäin, mahtavana virtana seuraavan -kulkuetta. Joukon seassa hänen katseensa tapasi Irenen armaan vartalon, -jonka kulkueen liput pian peittivät hänen silmistään. Veri syöksähti -hänen sydämestään läpi jokaisen suonen. Hän oli mies, joka vuosikausia -oli ollut kauheassa horrostilassa ja yhtäkkiä havahti taivaan valoon. - -Paitsi Adriania yksi mies jäi jälelle tungoksesta. Se mies oli Cecco -del Vecchio. - -_"Hän ei nähnyt minua"_, jupisi seppä, "_vanhoja ystäviä ei enää -muisteta!_ Hyvä, hyvä, Cecco del Vecchio vihaa vielä tyrannia -- -olkoot ne minkä nimellisiä tahtovat ja pukeutukoot ne kuinka koreisin -vaatteisin hyvänsä. Hän ei nähnyt _minua_. Vai niin!" - - - - -II Luku. - -Naamiaiset. - - -Tarkkaälyinen lukija jo on tullut tietämään, ilman tekijän suoranaista -välitystä kertojana, tapahtumat, jotka olivat kohdanneet Rienziä hänen -vapaaksipääsemisensä ja Roomaan tulonsa välillä. Kun tuo vaikutus, -jonka Nina oli tehnyt Albornozen hellempään ja parempaan luontoon, -oli haihtunut, hän luonnollisesti alkoi pitää vierastaan -- minä sen -aikuiset valtiomiehet aina pitivät ihmisiä -- suuren shakkipelin -huovina, jonka sopi siirtää, työntää esiin, uhrata, miten parhaiten -kulloinkin soveltui. Päästyään tuumainsa perille, hankittuaan takasin -paavin perintötilukset, lannistettuaan Johan di Vicon, sekä yllyttäjä -Baroncellin kukistuttua ja kuoltua, ei kardinaali suinkaan katsonut -soveliaaksi asettaa ky'ykästä ja kunnianhimoista Rienziä takasin -Roomaan ja niin korkeaan arvoon. Uskaliaan roomalaisen rinnalla hänen -omakin suuri henkensä surkastui; ja hän oli täydellisesti kykenemätön -ymmärtämään tahi arvaamaan politiikkaa, johon uusi senaattori ryhtyisi, -päästyään taas Rooman herraksi. Teeskentelemättä viivytystä, hän -sentähden kieltäytyi auttamasta häntä. Ja niin Rienzi oli lyhyen -matkan päässä Roomasta, ilman ainoatakaan sotamiestä turvanaan -ylimyksiä vastaan. Mutta Taivas ei ollut päättänyt että yksi mies, jos -kohta lahjakas ja mahtava, kauan sai vastustella ja vallita Rienzin -kohtaloita; ja tuskinpa hän milloinkaan elämänsä loistavimmissa -vaiheissa oli näyttänyt niin terävää ja kekseliästä järkeä, kuin -silloin selvitessään kardinaalin vehkeistä. Käytyään Perugiassa, hän, -niinkuin olemme nähneet, sai Montrealen veljiltä miehiä ja rahaa -hankituksi palaustaan varten. Mutta P. Johanneksen ritari pahasti -erehtyi, jos hän luuli ettei Rienzi läpikotasin oivaltanut saamansa -avun kavalia ja turmiollisia ehtoja. Hänen tarkka silmänsä ensi -katsauksessa luki Montrealen veljien tarkotusperät ja luonteet -- hän -huomasi että ollessaan palvelevinaan häntä, he tarkottivat pitää häntä -ohjissa -- että, jouduttuaan ahnaan ja kunnianhimoisen Montrealen -velalliseksi, ja Montrealen veljien johtamat joukot ympärillään, -hän pyristeli verkossa, joka, ellei hän sitä saisi murretuksi, pian -kietoisi hänen menestyksensä ja henkensäkin surmansilmukoihin. Mutta -luottaen oman neronsa kekseliäisyyteen ja apukeinoihin hän eloisasti -luotti siihen, että noista oli tuleva _hänen_ narrejaan, jotka unissaan -pitävät häntä omanaan, ja valtakunta panoksena, hän ei välittänyt -vastapuolueen juonista. - -Sillä välin, yhdistäen kaikkiin ripeämpiin ja jalompiin -ominaisuuksiinsa äärettömän teeskentelyn, hän oli sokeasti luottavinaan -provencelaisiin tovereihinsa; ja hän ensi toimekseen, riemusaaton -jälkeen ja tultuaan Capitoliin, korkeimmilla kunnianosotuksilla, mitä -hänen vallassaan oli, palkitsi Messere Arimboldon ja Messere Brettone -de Montrealen! - -Ankarasti juhlittiin tuona iltana Capitolin saleissa; mutta kaiken -komeutta kalliimpi oli Rienzille Ninan hymyily. Hänen uljaat ja -ihastelevat silmänsä, tulvien autuaita kyyneliä, olivat Rienzin -kasvoihin luotuina; hän vain tunsi että he olivat jälleen yhdistetyt ja -että aika, jos kohtakin kirkkaasti loistava, riensi hetkeksi, jolloin -he murheellisen ja synkän eronsa perästä taasen saisivat olla yksin. - -Peräti toisellaiset olivat Adrian Colonnan ajatukset, hänen yksin -istuessaan uljaan sukunsa kolkon korttelin kolkossa palatsissa. Irene -siis oli elossa, -- jokin kummallinen erehdys oli pettänyt hänet, -- -Irene oli säilynyt raatelevalta rutolta; ja jokin hänen armaan muotonsa -suruisessa kalpeudessa tuon päivän riemussakin kertoi hänelle, että -häntä vielä muisteltiin. Mutta hänen mielensä vähitellen toinnuttua -ensimmäisestä rajusta ihastuksestaan, hän ei saattanut olla kysymättä -itseltään, eivätkö he yhä tulisi olemaan erillään Stefanello Colonna, -vanhan Tapaninpojan poika, josta (isänsä ja veljensä kuoltua) oli -tullut tuon mahtavan suvun nuorellinen päämies, oli jo nostanut -lippunsa senaattoria vastaan. Linnotettuaan itsensä Palestrinan melkein -voittamattomiin varustuksiin, hän oli koonnut ympärilleen kaikki -perheensä alustalaiset, ja hänen hillitsemättömät soturinsa hävittivät -parast'aikaa läheisiä tasankoja kauas ja laajalti. - -Adrian näki että muutamien päivien kuluttua Colonnain ja -senaattorin väli puhkeaisi ilmi sodaksi. Saattoiko hän ryhtyä omaa -heimoansa vastaan! Hänen lemmensuhteensa Ireneen vielä enemmän -riistäisi sellaiselta menettelyltä kaiken omanvoitonpyytämättömän -isänmaanrakkauden näön, ja vielä auttamattomammin tahraisi hänen -ritarillisen maineensa, missä hyvänsä hänen vertaistensa mielensuosio -kallistui Colonnain asian puolelle. Toiselta puolen sekä hänen -rakkautensa senaattorin sisareen että hänen oma taipumuksensa ja -rehellinen vakuutuksensa olivat tuon puolella, jolla yksin hänestä -näytti olevan halua ja kykyä korjata hänen langenneen kaupunkinsa -sekasortoa. Kauan mietiskeltyään hän alkoi peljätä että muuta -keinoa hänellä ei ollut, kuin tuo julma puolueettomuus, mihin hän -oli ennen tuomittu; mutta hän päätti ainakin yrittää -- mikä oli -hänen synnynnälleen ja maineelleen suotuisa -- sovittaa kiisteleviä -puolueita. Sitä varten hänen oli alottaminen ylpeästä serkustaan. Hän -hyvin älysi, että jos tiedettäisiin hänen ensiksi kohdanneen Rienzin, -hän näyttäisi senaattorin valtuuttamalta -- ja vaikka Stefanello itse -saattaisikin suostua hänen edustukseensa, häntä ympäröivät kopeat -ja julmat ylimykset eivät alentuisi kuulemaan kansan valitsemaa -lähettilästä; ja sen sijaan että häntä kunnioitettaisiin välittäjänä, -häntä epäiltäisiin petturiksi. Hän päätti siis lähteä Palestrinaan; -mutta (hänen sydämensä tykytti kuuluvasti) eikö olisi mahdollista -tavata ensin Ireneä? Se ei ollut helppo yritys, mutta hän tahtoi -koettaa. Hän kutsui Giulion. - -"Senaattori pitää pidot tänä iltana -- arveletko niihin paljo väkeä -saapuvan?" - -"Sanotaan" vastasi Giulio, "että lähettilästen ja signorien -tämänpäiväisten kestein perästä pidetään huomenna naamiohuvit, joihin -kaikki luokat pääsevät. Jos tribuuni vaan ylimykset kutsuisi, niin -mahtuisivatpa, hitto vieköön, kaikki hänen naamariniekkansa Capitolin -pienimpään kammioon. Luultavasti naamarit ovat määrätyt hänen -vierastensa laadun salaamiseksi." - -Adrian hetkisen aprikoittuaan päätti lykätä Palestrinan matkansa -toistaiseksi -- käyttää hyväkseen kemuja sekä lähteä naamiohuveihin. - -Tuon huvittelutavan, vaikka se vuoden-aikaan nähden ei ollut -tavallinen, Rienzi oli pitänyt muita parempana, osaksi ja nähtävästi -siksi, että hän siten saattoi parhaiten vastaanottaa lukuisat ja -kirjavat kannattajansa; mutta etupäässä ja salaisesti siksi, että -se hänelle ja hänen luotettaville ystävilleen soi tilaisuuden -epäluuloa herättämättä sekaantua tungokseen sekä oppia paremmin -tuntemaan roomalaisten todellisia mielipiteitä hänen politiikastaan ja -voimistaan, kuin mitä julkisen näytelmän ihastuksesta saattoi päättää. -Tuo päätös viivytti Adrianin Palestrinan matkan. - -Seuraava ilta oli tyyni ja kirkas. Lukuisten vieraitten mukavuudeksi -sekä ilman vienon ja kuutamoisen viileyden vuoksi Capitolin edusta -Leijonapaikkoineen (sekä sisustan virastohuoneustot) omistettiin -pidoille. - -Adrianin tultua juhlapaikalle, sattui väentungoksessa että hänen -naamarinsa toisten varomattomuuden takia irtaantui. Hän nopeasti asetti -sen paikoilleen, mutta yksi vieraista ehti tuntea hänen kasvonsa. - -Rienzi ja hänen perheensä olivat kohteliaisuudesta aluksi -naamaritta. He seisoivat vanhasta egyptiläisestä leijonasta nimensä -saaneitten portaitten päässä. Valaistus loihe tuohon muinaisesta -kodistaan riistettyyn jättiläis-muistomerkkiin -- joka kauheassa -levollisuudessaan oli ollut lukemattomien sukupolvien nousun sekä -sammumisen ja kostavan kohtalon pimeitten ja myrskyisten mullistusten -todistajana. Tuo oli paha, useasti jäljestäpäin huomattu enne, että -tuo julkisten pitojen paikka myös oli julkisten mestausten paikka. -Mutta tuona hetkenä joukon perästä tunkiessa esiin, voittaakseen hymyn -ja sanan tuolta mainiolta mieheltä, jonka vaiheet olivat Europan -puheen-aineena, tai luodakseen kunnioituksensa Ninan säteilevälle -sulolle, ei mikään enne, ei mikään aavistus varjostanut yleistä riemua. - -Ninan takana, varsin tyytyväisenä päästessään väkijoukon katseista sekä -tuntiessaan veljensä puolison häikäisevän ja uhkean sulon pimentävän -hänen vienomman kauneutensa, seisoi Irene. Häneen vain olivat Adrianin -silmät luodut. Vuodet, jotka olivat liitäneet yli kuudentoista vuotiaan -tytön ihanan muodon -- hänen, jota silloin elähytti, mutta säikytti -lemmen ensimmäinen raju tuulissää, -- nuoruutta joka suonessa -- -intohimoa ja lapsellista hellyyttä joka aatoksessa, eivät olleet -pilanneet, mutta ne olivat muuttaneet Irenen kauneuden luonnetta. -Hänen poskensa hipiä, joka ei enää vaihdellut joka silmänräpäyksen -keralla oli asettunut vienoksi ja miettiväksi kalvakkuudeksi -- -roomalaisen kauneuden suhteiksi enemmän täydentynyt vartalo oli -saavuttanut arvokkaan ja tyynen levollisuuden näön. Enää ei silmä -levottomana harhaillut jotakin kuviteltua esinettä etsien; enää ei -saanut huulta hymyihin jokin salainen toive tai puoleksi epätietoinen -muistelma. Tasainen ja murheellinen sävy loi hänen armaille kasvoilleen -vakavuuden, joka oli hänen vuosiansa ulompana. Sydämen hehku, -kukoistava nuoruuden kevät oli mennyttä; mutta ei aika eikä suru -eikä kovaonninen rakkaus olleet riistäneet hänen kasvoistaan niitten -erinomaista enkelinkaunoista vienoutta eikä tuota selittämätöntä ja -neitsyeellistä muodon ja katsannon kainoutta, joka Italian uhkeampien -kauneutten vastakohtana, ennen kaikkea oli Adrianille kaikista muista -naisista merkinnyt hänen sydämensä jumaloiman. Ja katse kiintyneenä -noihin tummansinisiin silmiin, jotka puhuivat etäällä liikkuvia -ajatuksia ja menneisyyden muistoja, Adrian tuntemistaan tunsi ettei hän -ollut unohdettu! Seisoessaan hänen lähellään ja väkijoukon vaeltaessa -ohitse, hän ei havainnut että tribuunin kotkansilmä oli häneen -kiintynyt. - -Tosiansa yhden naamariniekan kulkiessa Rienzin ohi, hän kuiskasi -"varuillanne! Colonna on saapuvilla! Kestivieraan vaipan alla on usein -piillyt salamurhaajan tikari. Tuolla vihollisenne seisoo -- pitäkää -häntä silmällä!" - -Tuo oli ensimmäinen terävä ja läpitunkeva vaarain huomautus, minkä -senaattori-tribuuni oli saanut sitten palajamisensa. Hänen kasvonsa -valjautuivat, ja kohtelias hymy ja avonainen tervehdys, mitkä siihen -asti olivat ihastuttaneet jokaista vierasta, poistuivat hetkeksi -sankean hajamielisyyden tieltä. - -"Miksi tuo mies seisoskelee tuolla mykkänä ja liikkumatta?" hän -kuiskasi Ninalle. "Hän ei puhuttele ketään -- hän ei lähesty meitä -- -lurjus, lurjus! -- häntä on varalla pidettävä." - -"Epäilemättä joku saksalainen tai englantilainen barbaari", vastasi -Nina. "Älä salli, herrani, niin mitättömän pilven himmentää iloasi." - -"Olet oikeassa, armaani, meillä on ystäviä täällä; olemme hyvässä -turvassa. Ja kautta isäni tuhan, tunnen että minun on tottuminen -vaaraan. Nina lähtekäämme liikkeelle, liittykäämme joukkoon itsekin -naamareissa." - -Musiikin sävelet kajahtelivat iloisesti, senaattorin ja hänen perheensä -hävitessä tungokseen. Mutta yhä hänen silmänsä kääntyivät Adrianin -harmaasen kaapuun ja hän huomasi sen seuraavan hänen askeleitansa. -Lähestyessään Capitolin yksinäistä sisäänpääsypaikkaa, hän hetkeksi -kadotti tunkeilevan vieraansa näkyvistään; mutta juuri ehdittyään -sisälle ja kääntyessään äkkiä, Rienzi huomasi hänen vieressään -- -seuraavassa silmänräpäyksessä vieras oli kadonnut väkijoukkoon. Mutta -tuo silmänräpäyksen aika riitti Adrianille -- hän oli saavuttanut -Irenen. "Adrian Colonna (hän kuiskasi) odottaa sinua leijonan vieressä." - -Omiin aatoksiinsa vaipuneena Rienzi ei huomannut sisarensa äkillistä -kalpeutta eikä mielenliikutusta. Tultuaan palatsiin hän kutsui viiniä --- siemaus virkisti hänen mieltänsä -- hän kuunteli hymyillen Ninan -säihkyviä huomautuksia; ja pukeutuen naamariinsa ja salapukuunsa, hän -virkkoi iloisesti, "Nyt totuuteen -- kummallista että se juhlatiloissa -puhuu vain naamarien takaa! Sisareni, suloiseni, olet menettänyt -entisen hymysi, tahtoisin mieluummin katsella sitä kuin -- mutta onko -Irene kadonnut?" - -"Vain luullakseni muuttamaan pukua, Colani, liittyäkseen vieraitten -joukkoon", vastasi Nina. "Salli minun korvata hänen hymynsä?" - -Rienzi suuteli puolisonsa kirkasta otsaa hänen hellästi painuessaan -hänen poveansa vastaan. "Sinun hymysi on päiväpaiste", sanoi hän, -"mutta tuo tyttö huolestuttaa minua. Tulisipa hänen mielestäni nyt -ainakin olla iloisemman näkönen." - -"Piileehän lempi siskoni apeassa katsannossa", vastasi Nina. "Eikö -muistu mieleesi, kuinka hän rakasti Adrian Colonnaa?" - -"Yhäkö tuota haaveilua kestää?" virkkoi Rienzi aatoksissaan. "Niin, hän -on valtijaalle sopiva morsian." - -"Se olisi liitto, joka paremmin kuin valtijoihin solmittu, vahvistaisi -valtasi Roomassa!" - -"Niin, jos se olisi mahdollinen; mutta tuo kopea suku! -- Ehkäpä juuri -tuo naamariniekka, joka askeleitamme vaanii, oli hänen lemmittynsä. -Tahdonpa katsoa. Lähtekäämme liikkeelle, Ninani. Peitynkö viittaani -hyvin?" - -"Oivallisesti -- entäs minä?" - -"Aurinko pilven takainen." - -"Voi älkäämme kauan viipykö; mikä juhlahetki voittaa sen, jolloin käsi -kädessä, pääni povellasi unhotamme kokemamme surut vieläpä jakamamme -triumfitkin?" - -Sillä välin Irene, tuhansien tunteitten vallassa oli jo pukeutunut -salaavaan pukuunsa sekä lähtenyt Leijonaportaita kohden. Senaattorin -lähdettyä tuo paikka oli melkein tyhjentynyt. Soitto ja tanssi olivat -houkutelleet yleisön toisille suunnille. Irene lähestyessään näki -kuvapatsaan kuutamossa ja yksinäisen henkilön nojautuvan jalustaa -vastaan. Hän pysähtyi, henkilö läheni, ja jälleen hän kuuli lemmittynsä -äänen. - -"Oi, Irene! salapuvussakin tunnettu", sanoi Adrian tarttuen hänen -vapisevaan käteensä: "vieläkö saan nähdä sinut -- vieläkö koskettaa -tuota kättä? Eivätkö nämät silmät nähneet sinua elottomana tuossa -hirmuisessa kaivoksessa, jota muistellessani kauhistun? Minkä ihmeen -kautta nousit jälleen? Millä keinoin taivas antoi maalle hänet, jonka -se jo näytti laskeneen enkeleittensä joukkoon?" - -"Tuonko todella uskoit?" sanoi Irene änkyttäen, mutta äänessä riemun -kaunopuhelias korko. "Vapaasta tahdostasi et siis hyljännyt minua? -Kohtuuton olin, tein jalolle luonnollesi väärin, päättäessäni että -veljeni kukistuminen, alhainen sukuperäni, loistava kohtalosi saivat -sinun unhottamaan Irenen." - -"Kohtuuton todella!" vastasi lempivä. "Mutta varmaan minä näin sinua -vainajien joukossa! -- vaippasi, hopeatähtisen -- kuka muu pitäisi -Rooman tribuunin vaakunaa?" - -"Tuo kadulle kirvonnut vaippako vaan, jonka joku kovempi-onninen uhri -lienee korjannut, _senkö_ näkeminen yksin sai sinut epätoivoiseksi? Voi -Adrian", jatkoi Irene hellästi nuhdellen, "enpä joutunut epätoivoon -minä, en silloinkaan, kun katselin _sinua_ maatessasi nähtävästi -hengettömänä vuoteen omana, jonka ääressä valvoin kolme päivää ja yötä!" - -"Mitä, eikö siis näkyni pettäneet minua! Sinäkö valvoit vuoteeni -vaiheilla noina hirveinä hetkinä, sinunko lempesi suojeli, sinunko -huolesi säilytti minut? Voi minua kurjaa!" - -"Ei", vastasi Irene, "ajatuksesi oli luonnollinen. Taivas tuntui -antavan minulle yli-ihmiselliset voimat ollessani sinulle välttämätön. -Mutta päätä peljästykseni. Jätin sinut, käydäkseni tuon hyväsydämisen -munkin luona, joka oli lääkärisi: palattuani en tavannut sinua. -Sydämentuskissani etsin sinua autiosta kaupungista turhaan. Toivon -tukemana olin voimallinen, pelko minut lannisti. -- Veljeni löysi -minut, maatessani tunnottomana maassa P. Markuksen kirkon luona." - -"P. Markuksen kirkon luona. Sen ennusti hänen unensa!" - -"Hän kertoi tavanneensa sinut; turhaan etsimme sinua. Vihdoin saimme -tietää että olit lähtenyt kaupungista, ja -- ja minä iloitsin, Adrian, -mutta nureksin.'" - -Nuoret rakastavat hetkeksi antaantuivat jälleenyhdistyksensä autuuteen, -uutten selitysten tuottaessa uutta hurmausta. - -"Ja nyt", kuiskasi Irene, "nyt kohdattuamme toisemme --" hän vaikeni ja -naamari peitti hänen punastumisensa. - -"Nyt kohdattuamme toisemme", sanoi Adrian, tarttuen puheeseen, "olitko -sanoa, älkäämme erotko? Usko minua, kultaseni, toivo elää sydämessäni. -Vain näitten lyhyitten, armaitten hetkien vuoksi olen viivyttänyt -Palestrinan matkaani. Jospa saisin nuoren orpanani veljesi ystävyyteen, -ei mikään este olisi liittomme tiellä. Mielelläni unhotan entiset --- onnettomain sukulaisteni (omien vikojensa uhrien) surman; eipä -kenties hänen palaustaan tervehtivissä väkijoukoissa ainoakaan paremmin -arvostellut Cola di Rienzin suuria ja yleviä ominaisuuksia, kuin -arvosteli Adrian Colonna." - -"Jos niin lienee laita", sanoi Irene, "minä parhainta toivon; mutta -kylläksi on minulla lohtua ja autuutta tietäessäni rakastavamme -toisiamme kuin ennen. Voi, Adrian, minä olen surkeasti muuttunut, ja -olen usein ajatellut sitä mahdottomaksi unelmaksi, että nähtyäsi minut -vielä minua rakastaisit." - -"Ihanampi olet ja armaampi kuin koskaan", vastasi Adrian kiihkeästi, -"ja aika, joka on kukoistuksesi valmistanut, vaan opetti minut syvemmin -tuntemaan arvosi. Hyvästi, Irene, en jää tänne kauemmaksi; pian saat -toivoakseni kuulla menestyksin keskustelleeni heimoni kanssa, ja ennen -viikon vierittyä palannen omistamaan kätesi päivän valossa." - -Lempivät erosivat. Adrian viipyi paikallaan ja Irene riensi kammioonsa -kätkemään mielenliikutuksensa ja hurmauksensa. - -Hänen poistuessaan ja nuoren Colonnan verkalleen kääntyessä lähtemään, -muuan mittava naamariniekka töykeästi pyrki hänen pateilleen. - -"Olet Colonna" se sanoi, "ja senaattorin vallassa. Eikö vapise?" - -"Jos lienen Colonna, ynseä naamari", vastasi Adrian kylmästi, "pitäisi -tietämäsi tuo vanha sananparsi, joka kolonnaa järkyttää, varokoon sen -romahdusta." - -Tuntematon nauroi ääneensä, ja hänen nostaessaan naamariansa, Adrian -näki senaattorin seisovan edessään. "Jalo herra, Adrian di Castello", -sanoi Rienzi taasen kaikessa vakavuudessaan, "ystävänäkö vai -vihollisena olette kunnioittanut tämän-iltasia pitojamme?" - -"Rooman senaattori", vastasi Adrian yhtä arvokkaana, "en käytä -kenenkään vieraanvaraisuutta, paitsi ystävänä. Vihollisena, ainakaan -teidän vihollisenanne minua toivoakseni ei koskaan syystä pidetä." - -"Tahtoisinpa", virkkoi Rienzi, "täydelleen voivani sovelluttaa itseeni -tuon minulle imartelevamman lausunnon. Tulevatko nuot ystävälliset -tunteet osakseni Rooman kansan johtajana, vaiko tuon naisen veljenä, -joka on kuunnellut lemmenselityksiänne?" - -Adrian, joka senaattorin poistettua naamarinsa oli seurannut hänen -esimerkkiään, tunsi noista sanoista katseensa nolostuvan Rienzin -silmäin edessä. Hän kuitenkin maltillisena, kuten italialainen ainakin, -tointui sekä vastasi lakoonisesti: "Kumpanakin." - -"Kumpanakin!" kertoi Rienzi. "Sitten todella, jalo Adrian, -tervetultuanne tänne! Mutta jos myönnätte ettei vihamielisyyden syytä -ole välillämme, tuntuupa minusta kuin olisitte saattanut kosia Cola -di Rienzin sisarta synnyntänne, ja sallikaa minun lisätä, Jumalan, -kohtaloni, ja isänmaani _minulle_ antaman aseman mukaisemmassa asussa. -Ette uskalla, nuori Colonna, miettiä epäkunniaa Rooman senaattorin -sisarelle. Korkeasukuinen olette, hän vertaisenne." - -"Jos olisin keisari, jonka halpa ritari vaan olen, sisarenne olisi -vertaiseni", vastasi Adrian lämpimästi. "Rienzi, olen pahoillani -että jo saitte minut ilmi. Toivoin ylimyksiä ja teitä välittämällä -voittavani luottamuksenne ja sitten periväni palkintoni. Tietäkää -että huomenen sarastaessa matkustan Palestrinaan, sovittamaan -nuorta serkkuani kansan ja paavin valioon. Monet seikat, joita en -huoli mainita, tekivät minulle suotavaksi ryhtyä tuohon rauhan -lähetystoimeen, ennenkuin kohtaisin teidät. Mutta kun nyt _olemme_ -tavanneet toisemme ilmoittakaa minulle sovintoehdot, niin takaan teille -tuolla oikealla kädelläni, en roomalaisena jalosukuisena -- voi; sen -vakuuden _prisca fides_ on mennyttä! -- vaan keisarillisen hovin -ritarina ettette luottamuksessanne pety." - -Rienzi, joka oli tottunut lukemaan ihmisten kasvoja, oli Adrianin -puhuessa pitänyt katseensa kiinteästi häneen iskettynä; Colonnan -lopetettua, hän puristi tarjottua kättä, olemuksessa tuo tuttavallinen -ja voittava sulo, jota hän usein ilmaisi. - -"Luotan teihin, Adrian, sielustani. Olitte ystäväni tyynempinä, ehkäpä -onnellisempina aikoina. Ei konsanaan virtaan ole selvemmin tähdet -kuvastuneet kuin sydämenne silloin heijasti totuuden. Minä luotan -teihin!" - -Näin puhuessaan hän tietämättään oli vienyt Colonnan takasin -leijonapatsaan viereen; siihen seisahtuen hän jatkoi: - -"Tietäkää että tänä aamuna lähetin lähettilääni serkkunne Stefanellon -luo. Kaikin kunnioituksin ilmoitin hänelle palanneeni sekä kutsuin -häntä läsnäolollaan kunnioittamaan Roomaa. Unhottaen kaikki katkerat -kiistat, oman maanpakolaisuuteni, vakuutin hänellä täällä olevan -Colonnain päämiehelle tulevan aseman ja arvon. Lainkuuliaisuus oli -kaikki mitä pyysin häneltä. Vuodet ja vastoinkäymiset ovat taltuttaneet -nuoruuteni ylpeyden, ja jos kohta minussa lieneekin jäljellä tuomarin -ankaruus, ei kenkään ole enää valittava tribuunin röyhkeyttä." - -"Olisinpa suonut", vastasi Adrian, "että keskustelut joihin ryhdyitte -Stefanelloon nähden, olisivat päivän myöhästyneet; olisin mielelläni -niitten menestystä valmistellut. Kuitenkin kaikitenkin te lähtöhaluani -kiihotatte, ja jos vielä onnistuisin saamaan aikaan kunniallisen -sovinnon, en silloin salapuvussa kosisi sisartanne." - -"Eikä milloinkaan", sanoi Rienzi ylpeästi, "Colonna tuonut huoneesensa -neitoa, johon liittyminen paremmin vastaisi kunnianhimoa. Omissa -aikeissani ja omissa kohtaloissani minä näen, niinkuin aina olen -nähnyt, uuden roomalaisen valtakunnan kartan!" - -"Älä vielä ole liiaksi rohkea toiveinesi, urhea Rienzi", vastasi Adrian -laskien kätensä basalttileijonaan; "mieti, kuinka monien yrittelijästen -ajujen tämä mykkä kivipatsas jalustaltaan on nähnyt raukeavan -- -hiekkasten yritysten, maantomusten yrittäjäin. Tarpeeksi on nykyään -tarmollasi alaa -- ole laventamatta valtaasi, mutta turvaa itsesi. -Sillä, usko minua, ei koskaan ole inhimillinen suuruus ollut yhtä -huimaavan ja pimeän jyrkänteen partaalla!" - -"Olet rehellinen", virkkoi senaattori; "ja nuot ovat ensimmäiset -epäilyksen jos kohta myötätuntoisuuden sanat, mitkä Roomassa olen -kuullut. Mutta kansa rakastaa minua, ylimykset ovat paenneet Roomasta, -paavi on suosiollinen ja pohjolaisten miekat vartioivat Capitolin -käytäviä. Mutta nuot eivät ole mitään; oma rehellisyyteni on keihääni -ja kilpeni. Oi, ei milloinkaan", jatkoi Rienzi innostuneena, "ei -milloinkaan sitten muinaisen tasavallan päivien, roomalainen uneksinut -puhtaampia ja kirkkaampia pyrintöjä, kuin mitkä tällä haavaa -elähyttävät ja pitävät pystyssä minua. Rauha palannut -- lait voimassa --- taiteet, kirjallisuus, sivistys sarastavat ajan yöhön; patriicit -eivät enää rosvoamisen toimissa, vaan järjestystä valvomassa; kansa -roistoväestä ylennetty, uljaana suojelemaan, valistuneena ohjaamaan -itseänsä. Silloin, ei aseitten väkivallalla, vaan siveellisen voimansa -majesteetilla kansojen äiti vaatikoon tapsiltansa kuuliaisuutta. Tuo -unelmanani, tuo toivonani, vapisenko tai epäilenkö? Colonna, tulkoon -onni tahi kovaonni, minä järkähtämättä En, Adrian ja pelotta kestän -kohtaloni vaiheet." - -Niin suuresti senaattorin olemus ja ääni ylensivät hänen sanansa, että -Adrianinkin raitis mieli hurmaantui ja lannistui. Hän suuteli kädessään -olevaa kättä ja sanoi vakavasti: - -"Kohtalon, jonka osallisuudesta ylpeilen -- uran, jota pidän kunnianani -tasottaa. Jos onnistun nykyisessä tehtävässäni --" - -"Olet veljeni!" sanoi Rienzi. - -"Jos en onnistu?" - -"Saatat yhtä hyvin solmita tuon liiton. -- Olet vaiti -- vaalenet." - -"Saatanko hyljätä sukuni?" - -"Nuori herra", sanoi Rienzi, "sano ennemmin, saatanko isänmaani -hyljätä? Jos epäilet rehellisyyttäni, jos pelkäät kunnianhimoani, -luovu yrityksestäsi, älä riistä minulta ainoatakaan vihamiestä. Mutta -jos uskot minussa olevan tahtoa ja voimaa palvella valtiota -- jos -vaivoissa ja vastuksissa, jotka olen saanut tuta ja voittaa, tunnustat -kansojen Vapahtajan suojaavan käden -- jos nuot vastukset olivat vain -Hänen armoansa, joka kurittaa -- tarpeelliset kukaties varhaisemman -uskaliaisuuteni ojentamiseksi ja järkeni terottamiseksi -- jos sanalla -sanoen uskot minun olevan, mitkä lienevätkin vikani, sen, jonka Jumala -on säilyttänyt Rooman hyväksi, unhota että olet Colonna -- muista -olevasi roomalainen!" -- - -"Olet voittanut minut, merkillinen ja valtaava henki" sanoi Adrian -hiljaa ja kokonaan hurmaantuneena; "ja mikä lieneekin heimoni asema, -minä olen sinun ja Rooman. Hyvästi!" - - - - -III Luku. - -Adrianin matka Palestrinaan. - - -Päivä oli vasta puolessa, kun Adrian näki edessään korkeat vuoret, -jotka suojaavat Palestrinaa, vanhan ajan _Praenestee_. Ta'emmaksi -Romulusta, tuon salaperäisen sivistyksen varhaimpaan aikakauteen, -joka Italiassa oli Rooman syntymän edellä, saatamme seurata tuon -kalliokaupungin olemassa-oloa ja mahtavuutta. Kahdeksan aluskaupunkia -todisti sen valtaa ja varallisuutta; sen asema ja vankat muurit, -joitten raunioissa vielä saatetaan huomata etäisten pelasgien -käsi-alaa, olivat kauan uhmanneet läheisen Rooman kunnianhimoa. Tuossa -linnassa, tuossa vuoriston muuriseppeleessä oli Mariuksen lippu -liehunut; ja tuolla tiellä, jota Adrian vähäisine ratsasjoukkoineen -verkkaan kierrätteli, oli verenhimoisen Sullan marssi kaikunut, hänen -palatessaan Mithridateen sodasta. Alempana, missä kaupunki antaa -tasankoon päin, vielä näkyi kuuluisan Fortunan temppelin särkyneitä ja -katottomia pylväitä; ja ikimuistoiset oliivit vielä töröilivät harmaina -ja murheellisina raunioitten ympärillä. - -Pelottavampaa pesäpaikkaa eivät Rooman ylimykset olisi saattaneet -valita, ja Adrianin sotalaitoksiin perehtyneen silmän tarkastellessa -tuota jyrkkää nousua ja järeitä muureja, hän huomasi että se, -joltisenkin taidon johtamana, voisi kuukausia uhmata Rooman senaattorin -voimaa. Alhaalla hedelmällisessä laaksossa hävitetyt hökkelit ja -tallatut laihot todistivat kapinoivien ylimysten väkivaltaisuutta; ja -tuona samana hetkenä, sotaisten hernicein muinaisilla tasangoilla, -näkyi asestettuja miesjoukkoja ajelevan edellään laittomilla retkillä -keräytyneitä lammas- ja karjalaumoja. Tuota _Praenesteä_ katseltaessa, -joka oli ollut Rooman hekumallisten herrain lempisuoja sen kirkkaimpina -päivinä, rauta-aika näytti uudistaneen. - -Colonnan lipun alla, jota Adrianin joukko käytti, se alttiisti pääsi -Porta del Solesta sisään. Sen kulkiessa pitkin pesälinnaan vieviä -säännöttömiä, ahtaita kujia, muukalaisia palkkasoturijoukkoja -- -puoleksi ryysyisiä, puoleksi korupukuisia heittiönaisia, joitten -joukossa siellä täällä vilahteli Colonnan liveriä -- vetelehti -muinaisten temppelien ja palatsien raunioilla tai loikoi joutilaina -auringon paahteessa penkereillä, joitten nurmettuneessa kamarassa -noitten uhkeitten mosaikkien häviämättömät värit helottivat, joista -oli ylpeillyt tuo hieno ja valistunut ylimystö, minkä perillisiä nuot -julmat raakalaiset olivat. - -Menneisyyden ja nykyisyyden vastakkaisuus valtaavasti vaikutti -Adrianiin, hänen kulkiessaan eteenpäin; ja säätyynsä katsomatta, hän -tunsi kuin sivistys itse olisi astunut Rienzin puolelle hänen sukuansa -vastaan. - -Jätettyään seurueensa linnan pihaan, Adrian pyysi päästä serkkunsa -puheille. Stefanello oli ollut lapsi hänen lähtiessään Roomasta, ja -vaikka he olivat sukulaisia, heidän tuttavuutensa ei saattanut muuta -olla kuin epäystävällinen ja kevyt. - -Naurunhohotusta kuului hänen korviinsa, hänen seuratessaan Stefanellon -palvelijaa pitkin mutkaista käytävää. Ovi yht'äkkiä lensi auki ja -Adrian saapui kolkkoon saliin, jossa hätiköittyä komeutta ja tavoteltua -mukavuutta saatettiin huomata hieman. Kallisarvoiset verhot peittivät -vajanaisesti kivisiä seiniä, ja oivalliset istuimet sekä sirotöiset -pöydät, joita Italian pohjoisten kaupunkien versova sivistys jo oli -hankkinut Italian ylimysten palatseihin, olivat karkean, haarniskoilla -sullotun kivipermannon omituisena vastakohtana. Etäisimmässä päässä -Adrian kauhistuen huomasi tarpeellisessa ja oivallisessa kunnossa -olevat kidutusvehkeet. - -Stefanello kahden muun jalosukuisen seurassa istui huolettomana pöydän -ääressä eräässä syvässä akkunakomerossa, josta vielä saatetaan nähdä -tuo suurenmoinen maisema, Rooman häämöttävät tornienhuiput taustana, -jota Hannibal ja Pyrrhus olivat tuosta samasta linnasta katselleet! - -Nuoruuden ensi kukoistuksessa olevan Stefanellon parrattomissa -kasvoissa olivat jo nuot jäljet nähtävinä, jotka tavallisesti ovat -myöhäisemmän miehuuden intohimojen ja paheitten työtä. Hänen muotonsa -oli vanhan Tapanin kaavaan valettu; sen selvissä, terävissä, ylevissä -piirteissä havaittiin tuo säännöllinen ja viehättävä tasasuhtaisuus, -jonka veri, niin ihmisissä kuin eläimissäkin, joskus säilyttää halki -sukupolvien; mutta nuot kasvot olivat kuihtuneet ja laihat. Hänen -kulmiansa puristi ikuinen uhka; hänen ohuilla, verettömillä huulillaan -liehui tuo röyhkeä ylenkatse, joka varhaisessa nuoruudessa tavattuna, -näyttää niin erityisen kylmältä ja vastenmieliseltä; ja hänen silmiänsä -ympäröivät syvät ja sinertävät uurrokset puhuivat tavanmukaista -irstautta ja ennenaikuista uupumusta. Hänen vieressään istuivat (vihan -sovittamina) hänen heimonsa perintöviholliset; salakavalan Luca di -Savellin leppeä muoto Orsinin ruhtinaan rotevan vartalon ja verta -vaanivan katseen vastassa. - -Colonnain nuori päämies nousi melkein sydämellisenä ottamaan vastaan -sukulaistaan. "Terve tultuasi, rakas Adrian", hän sanoi; "tulitpa -sopivaan aikaan auttamaan meitä tunnetulla sotataidollasi. Etkö -luule että kestämme pitkällisen piirityksen, jos tuolla hävyttömällä -plebeijillä on siihen uskallusta? Tunnethan ystävämme Orsinin ja -Savellin? Kiitos P. Pietarin tai hänen lähettäjinänsä, meillä nyt on -huonompia kurkkuja katkottavana kuin omamme!" - -Näin sanoen Stefanello jälleen heittäytyi välinpitämättömästi -istuimelleen ja Savellin kimeä naisen-ääni tarttui puheesen. - -"Tahtoisinpa, jalo signor, että olisitte tullut paria hetkeä ennemmin; -meitä vielä naurattaa muistellessamme -- hi, hi, hi!" - -"Mainiota", huusi Stefanello yhtyen nauruun; "orpanallemme tapahtui -vahinko, Kuule, Adrian, tuo lurjus, jonka paavi röyhkeydessään teki -senaattoriksi, uskalsi eilispäivänä lähettää luoksemme kasakkansa, jota -hän -- Jumal'auta -- kutsui _lähettilääksensä_!" - -"Olisitte nähnyt hänen viittansa, signor Adrian!" liitti puheesen -Savelli, "purppurasamettia, niin totta kuin elän, kullalla kirjatut -Rooman vaakunat: me pian korut pilasimme!" - -"Mitä!" huusi Adrian, "rikoitteko kaiken jalomielisyyden ja ritariuden -lait? -- Ette airutta häväisseet?" - -"Airutta, sanot!" kiljasi Stefanello, rypistäen otsaansa, niin että -silmiä tuskin näkyi. "Vaan ruhtinaitten ja ylimysten on oikeus käyttää -airueita. Jos minä olisin saanut tehdä tahtoni, olisin lähettänyt -roiston pään tuolle vallanryöstäjälle." - -"Mitä teitte sitten?" kysyi Adrian kylmästi. - -"Käskimme sikopaimenemme kastamaan lurjuksen kuralätäkköön ja annoimme -hänelle yökortteerin tyrmässämme, jotta hän saisi valua." - -"Ja tänä aamuna -- hi, hi, hi!" jatkoi Savelli, "me tuotimme hänet -eteemme ja kiskoimme hampaat häneltä, yhden erältään; -- olisitte -kuullut ryökäleen molottavan armoa!" - -Adrian nousi äkkiä seisomaan ja paiskasi hurjistuneen hansikkaansa -pöytään. - -"Stefanello Colonna", hän sanoi, punastuen ylevää raivoa, "vastaa -minulle: uskalsitko liittää tuon poistamattoman saastan nimeen, joka -meille on yhteinen? Sano ainakin vastustaneesi tuota kaiken sivistyksen -ja kunnian lakien katalaa petosta. Et vastaa. Colonnan suku saattaako -sellainen olla edustajasi?" - -"Minulle, tuollaisiako sanoja!" virkkoi Stefanello, intohimossaan -vavisten. "Pidä varasi! Sinä minusta petturi olet, tuon roistoväen -puolella kenties. Hyvin muistan että sinä, tuon villitsijän sisaren -ylkä, et liittynyt setääni etkä isääni, vaan kurjasti luovutit -kaupungin sen plebeijityrannin haltuun." - -"Sen hän teki!" sanoi julma Orsini, läheten uhkaavana Adriania, leppeän -Savellin pelkurimaisesti koettaessa pidellä häntä nutun liepeestä. -- -"Sen hän teki, ja ilman sinua Stefanello -- --." - -"Pelkuri ja öykkäri!" keskeytti Adrian, suunniltansa kiukusta ja -häpeästä ja iskien hansikkaansa päin likenevän Orsinin kasvoja -- -"uhkaatko sitä miestä, joka Europan kaikilla kiistakentillä ja Pohjolan -uljaimpia ritaria vastaan on pystyssä pitänyt Rooman kunniaa, silloin -kuin sinun tekosi sen alensivat. Tuossa panttini, minä syljen sinua -ja uhmaan sinua. Peitsin tai miekoin, ratsain tai jalan väitän sinua -ja koko sukuasi vastaan ettet ole ritari, rääkättyäsi rauhanalaista -ja aseetonta airutta. Niin, tässäkin häpeäsi paikassa vaadin sinut -aseisin!" - -"Alas pihalle! seuraa minua", sanoi Orsini karkeasti ja riensi kynnystä -kohden. "Hei! tänne kypärini ja rintalevyni!" - -"Malta, jalo Orsini", sanoi Stefanello. "Kärsimäsi solvaus on minun -asiani -- minun oli teko -- ja minua vastaan puhuu tämä sukumme -surkamustunut vesa. Adrian di Castello -- kerran Colonnaksi kutsuttu -- -tänne miekkasi: olet vankini!" - -"Voi!" sanoi Adrian purren hampaitaan, "ellei heimoni veri juoksisi -suonissasi -- mutta riittää! Ritaria minun kaltaistani, jota suosii -keisari, jonka lähestyminen jo kirkastaa Italian rajamaita -- minua -ette uskalla pidättää. Ystäväsi taasen olen kohtaava, ennenkuin monta -päivää on kulunut, silloin ei kukaan ole erottava miekkojamme. Siksi -muista, Orsini, että harjaantumaton ei ole käsi, jota vastaan sinun on -puhdistaminen kunniasi!" - -Adrian riensi miekka paljastettuna ovelle, kulki ohi Orsinin, joka -synkkänä ja epätietoisena seisoi keskellä huonetta. - -"Stefanello", kuiskasi Savelli. "Hän sanoi, ennenkuin monta päivää -on kulunut! Varmaan hän lähtee Rienzin puolelle. Muista, että hänen -ja tribuunin sisaren välinen liitto saattaa vielä uudistua. Ole -varuillasi! Colonnan nimi, roistoväkeen liittyneenä, jakaisi ja -poistaisi puolet voimistamme." - -"Älä pelkää", vastasi Stefanello ilkeästi hymyillen. "Ennenkuin tuon -sanoit, olin tehnyt päätökseni!" - -Nuori Colonna siirsi kaihtimia seinästä, avasi oven ja astui matalaan -saliin, jossa istui kaksikymmentä palkkasoturia. - -"Joutuin!" hän sanoi. "Ottakaa kiinni tuo viheriävaippainen vieras -ja riisukaa aseet häneltä -- mutta älkää häntä tappako. Käskekää -vartioston laittamaan tyrmään hänen seurueensa. Pian, ennenkuin hän -ehtii portille!" - -Adrian oli ennättänyt alhaalla olevaan avonaiseen suojaan -- hänen -joukkonsa ja ratsunsa olivat pihalla näkyvissä -- kun yht'äkkiä -Colonnan soturit syöksähtivät esiin toisesta käytävästä, ympäröitsivät -hänet ja katkasivat hänen tiensä. - -"Antaudu, Adrian di Castello", huusi Stefanello portaitten päästä, "tai -veresi tulkoon omaksi syyksesi." - -Kolme askeletta Adrian astui läpi miesjoukon, ja kolme vihollista -kaatui hänen miekkaansa. "Avuksi!" huusi hän miehilleen, ja jo olivat -nuot urheat ratsurit ehtineet suojaan. Samassa kajahti hälytyskello --- piha vilisi sotilaista. Ylivoiman rynnistämänä Adrianin pieni -joukko pian oli korjattu talteen, ja Colonnain kukka, haavoitettuna, -aseettomana, mutta vielä uhmillaan, oli vankina sukulaisensa linnassa. - - - - -IV Luku. - -Senaattorin asema. Vuosien työ. Kunnianhimon palkka. - - -On helppo ymmärtää Rienzin kiivastuksen, kun hän näki airueensa -rääkättynä ja häväistynä. Hänen luonnosta ankara mielenlaatunsa yhä -paatumistaan paatui, milloin hän muisteli kärsimiään vääryyksiä ja -koettelemuksia, ja hänen sovintoyritystensä tyhjiinraukeneminen pisti -häntä sydämeen. - -Kymmenen minuutin kuluttua lähettilään palauksesta Capitolin kello -hälytti aseisin. Rooman suuri gonfalon liehui korkeimman tornin -huipussa; ja jo Adrianin vangitsemispäivän iltana senaattorin -sotavoimat, itse Rienzi etupäässä, olivat matkalla Palestrinaan. -Mutta ylimysten ratsumiesten retkeillessä aina Tivoliin saakka, -ollen, kuten arveltiin, salaisessa yhteydessä asujanten kanssa, -Rienzi seisahtui tuohon ihanaan paikkaan nostaakseen rekryyttejä ja -ottaakseen vastaan epäiltävien uskollisuudenvakuutusta, sill'aikaa -kun hänen sotilaansa Arimbaldon ja Brettonen johdolla etsiskelivät -kuljeksivia rosvoilijoita. Montrealen veljet palasivat myöhään yöllä, -tuoden tietonaan että ylimysten ratsumiehet olivat vetäytyneet Pantanon -metsien lymypaikkoihin. - -Puna kohosi Rienzin ohimoille. Hän katseli kiinteästi Brettonea, -joka kertoi hänelle uutisen, ja luonnollinen epäluulo välähti hänen -mieleensä. - -"Kuinka! -- Päässeet tiehensä!" hän sanoi. "Onko se mahdollista! Jo -riittävät mokomat joutavat kahakat noille rosvoherroille. Eikö hetki -kerrankin tule, jolloin kohtaan heidät mies miestä vastaan? Brettone", -ja Montrealen veli tunsi Rienzin synkän katseen tunkevan sydämeensä: -"Brettone!" hän sanoi äkkiä muuttaen äänensä, "ovatko miehenne -_luotettavia_? Eivätkö he vehkeile ylimysten kanssa?" - -"Mitä!" sanoi Brettone äreästi, mutta hieman hämillään. - -"Älkää töllistelkö!" virkkoi tribuuni-senaattori kiivaasti. "Minä -tiedän, että olette urheitten miesten urhea päällikkö. Te ja veljenne -Arimbaldo olette hyvin minua palvelleet ja minä olen hyvin teidät -palkinnut. Olenko? Sanokaa!" - -"Senaattori", vastasi Arimbaldo, ryhtyen puheeseen, "olette -pitänyt sananne mitä meihin tulee. Olette kohottanut meidät -ylimpään arvoasteeseen, minkä valtanne myöntää, ja siten on mitätön -palveluksemme jalosti sovitettu". - -"Minua ilahuttaa että tuon myönnätte", sanoi tribuuni. - -Arimbaldo jatkoi hieman rehennellen, "toivoakseni, jalo herra, ette -epäile meitä?" - -"Arimbaldo", vastasi Rienzi syvällä äänellä ja vaivoin hilliten -kiivastustaan, "olette oppinut mies ja näytätte kannattavan yhteisen -sukumme pelastusta tarkottavia tuumiani. _Te_ ette saa pettää minua. -Meillä on jotakin yhteistä. Mutta, älkää närkästykö, petos piirittää -minua, ja ilmakin, jota hengitän, tuntuu huulilleni myrkyltä." - -Noissa oli tunnetta noissa Rienzin sanoissa, mikä koski Montrealen -hellempään veljeen. Hän kumarsi ääneti. Rienzi katseli häntä -aatoksissaan ja huokasi. Sitten muuttaen puheen-ainetta hän alkoi -jutella Palestrinan piirityksestä, ja hetken päästä vetäytyi levolle. - -Veljesten jäätyä kahdenkesken he silmäilivät toisiaan äänettöminä. -"Brettone", sanoi Arimbaldo vihdoin, kuiskaten, "sydäntäni epäilyttää. -En pidä Walterin kunniaa pyytävistä tuumista. Olemmehan maanmiehiimme -nähden suoria ja avomielisiä, miksikä pettelemme tuota ylevähenkistä -roomalaista?" - -"Vaiti", sanoi Brettone. "Ainoastaan veljemme rautainen käsi pystyy -ohjaamaan tuota melskeistä kansaa, ja samoinkuin Rienzi, pettyy hänen -vihollisensakin, ylimykset. Ei siitä sen enempää! Sainpa tietoja -Montrealesta, hän jonkun päivän päästä saapuu Roomaan." - -"Entäs sitten!" - -"Rienzi ylimysten heikontamana (sillä hän ei saa voittaa) -- ylimykset -Rienzin heikontamina -- pohjolaisemme ottavat haltuunsa Capitolin ja -sotamiehistömme, jotka nyt ovat hajallaan pitkin Italiaa, samoavat -Suuren Kapteenin lippujen juurelle. Montrealesta tulee ensin podosta, -sitten Rooman kuningas." - -Arimbaldo kiikkui levottomana tuolillansa ja keskustelu päättyi siihen. - -Rienzin tila oli aivan sellainen, joka enimmin pyrkii katkeroittamaan -ja paaduttamaan parhaimman luonnon. Henki suurenmoisimpiin pyrinnöihin -kykenevä, sydän ylevimpiä tunnelmia täynnä, vallan päivänpaisteisille -kiireille kiivenneenä ja äänekkäitten liehakoitsijain ympäröimänä, -hän ei tuntenut ainoatakaan miestä, johon hän saattoi luottaa. Hän -oli kuin jyrkänteen partaalle joutunut, jonka jalansija murenee ja -jokainen oksa, mihin hän tarttuu, tuntuu kosketuksesta lahoavan. -Kansan hän tiesi olevan hänen parhaakseen kaunopuheliaamman kuin -milloinkaan, mutta sen ihastustaan kiljuessa, ei kenelläkään ollut -tarmoa _uhrata hänelle_! Valtion vapautta ei koskaan saa aikaan yksi -ainoa henkilö; ellei kansa -- ellei suurempi joukko -- ponteva, -innokas vähemmistö ainakin, käy käsi kädessä hänen kanssaan. Rooma -kysyi uhria kaikilta, jotka halusivat roomalaista uudestasyntymistä --- ajan, mukavuuden ja rahan uhria. Väkijoukko seurasi senaattorin -juhlakulkuetta, mutta ainoakaan roomalainen ei pyhittänyt itseään hänen -lipulleen _maksutta_! ainoastakaan kolikosta ei luovuttu vapauden -turvaksi. Häntä vastaan olivat sonnustettuina Italian mahtavimmat ja -julmimmat ylimykset, joista jokainen pystyi omalla kustannuksellaan -taistelukunnossa pitämään vähäsen armeijan harjaantuneita sotakarhuja. -Rienzin puolella olivat kauppiaat ja käsityöläiset, jotka olivat -kerkeitä nauttimaan vapauden hedelmiä, mutt'eivät maata muokkaamaan; -jotka tyhjästä huudostaan vaitelivat rauhaa ja rahaa ja jotka odottivat -että yksi mies olisi päivässä toimittanut sen, mikä sukupolven -ponnistuksilla olisi ollut helposta hinnasta saatu. Kaikki heidän -hämärä ja törkeä käsityksensä parannetusta valtiosta rajoittui siihen, -että he säilyisivät ylimyksiltä ehjin nahoin sekä saisivat olla -hallitusmiestensä verotuksista rauhassa. Rooma, sanon, ei antanut -senaattorilleen ainoatakaan vapaata kättä, ei ainoatakaan pakotonta -floriinia. Hyvin oivaltaen vaaran, mikä vaanii hallitsijaa, joka -puolustaa valtiota ulkomaalaisten miekoilla, Rienzin hartaimpana -toivomuksena ja kirkkaimpana unelmana oli hänen palauksensa ensi -innostuksen kestäessä muodostaa roomalaisista järjestetty ja -vapaaehtoinen voima, joka häntä suojellessaan suojelisi heitä itseä, --- toisellainen verraten hänen ensimmäisen valtansa kahdenkymmenen -tuhannen miehen _nimelliseen_ voimaan, jonka milloin hyvänsä saattoi -lannistaa (niinkuin lannistikin) sata ja viisikymmentä, säännöllinen, -hyvin harjaantunut ja luotettava kunta, joka oli kylläksi lukuisa, -kestääkseen hyökkäyksiä, eikä liiaksi lukuisa ruvetakseen hyökkääjäksi. - -Siihen saakka kaikista hänen yksityisistä kokeistaan, julkisista -kehotuksistaan ei ollut lähtenyt mitään; kansa kummasteli -- kiljui --- näki hänen lähtevän kaupungista tyrannejansa vastaan ja palasi -puoteihinsa sanoen, "tuota suurta miestä!" - -Rienzin luonne on tuomarikseen saanut etupäässä kamariherroja, jotka -tarkastelevat ihmisolentoja aivan kuin ne olisivat koneita; jotka -eivät arvostele suuruuksia niitten ansion, vaan menestyksen mukaan, ja -jotka ovat moittineet ja irvistelleet tribuunia siinä, missä heidän -olisi pitänyt langettaa kansa. Olisi Roomasta löytynyt puolikin sitä -henkeä, joka virtasi Cola di Rienzin pienimmässä suonilossa, tuo -ylevä tasavalta, jollei majesteetillinen Rooman valtakunta, saattaisi -nyt olla olemassa! Kääntyen kansasta, senaattori näki julmat, -tyrannien leirin väkivaltaan tottuneet joukkonsa sekä päälliköt, -joihin luottaminen oli turmiota tuottava -- joita julkisesti epäillä -oli yhtä turmiollista. Joka taholta vaaroihin kiedottuna hänen -luonteensa kävi päivä päivältä levottomammaksi, valppaammaksi ja -ankarammaksi, ja kaikkien isänmaanystävän tarkotusten ohessa hän tunsi -kaiken tyrannin kirouksen. Vaikka hänen ei ollut tuo melskeinen ja -paaduttava rata, joka sotakentällä vietetyn elämän läpi vei Cromwellin -samallaiseen valtaan -- vaikka hänen olennossaan oli enemmän suloa -ja henkistä vienoutta, hän muutamilta luonteen piirteiltä oli tuon -vielä suuremman miehen kaltainen -- uskonnolliselta innoltaan, -jyrkältä oikeudentunnoltaan, jonka asianhaarat usein pakottivat -ankaruuteen, mutta joka milloinkaan ei tarpeettomasti ollut julma eikä -verenhimoinen; ylenpalttiselta maansa ylpeydeltä ja salaperäiseltä -ky'yltään vallita muitten mieliä. Mutta hän oloihin nähden oli -verrattomasti enemmän tuon jättiläis-englantilaisen kaltainen, kuin -alkuperäiseltä luonnoltaan, ja nuot olot ne saivat heidän luonteensa -toistensa kaltaisiksi heidän eri elämän-uriensa lopulla. Samoin kuin -oli laita salaisten ja julkisten vihollisten ahdistaman Cromwellin, -salamurhaajan tikari aina välkkyi hänen silmäinsä edessä, ja hänen -ylpeä sydämensä, joka ei peljännyt todellisia, vapisi luultuja hirmuja. -Kasvojen äkillinen värivaihdos, punan ja kalvean -- verensyöksy, -levoton silmä, paljastaen olemuksen tyynen majesteetin valheen -- -jupisevat huulet -- rauhaton uni -- salainen haarniska -- ne olivat -kummankin vallan palkinnot! - -Nuoruuden kimmoisuus oli jättänyt tribuunin! Hänen monta kommelusta -kestänyt ruumiinsa oli Avignonin vankikomeroissa löyttäytynyt -tuskallisen kivuliaaksi -- hänen ylevä henkensä häntä vielä piti -pystyssä, mutta hermot ne myönsivät. Kyyneleet helposti herahtivat -hänen silmiinsä, ja usein, samoinkuin Cromwellin, hänen luultiin -itkevän tekohartauttaan, kun tosisyynä oli rasitetun ja ärtyneen mielen -sairaudenpuuska. Ollen varhaisemmassa elämässään erinomaisen raitis, -hän nyt pakeni jäytävistä ajatuksistaan viinin pettävään kiihotukseen. -Hän joi syvään, vaikka vaikutus ei koskaan näyttäytynyt muuten kuin -vapaammassa ja hurjemmassa mielialassa sekä tuossa kohahtelevassa -tuulessa, puoleksi hilpeässä, puoleksi katkerassa, mikä hänen -nuoruutensa päiville oli ollut ominaista. Nyt hilpeydessä oli enemmän -ääntä, mutta katkeruudessa enemmän sappea. - -Sellaiset olivat Rienzin ominaisuudet hänen valtaan palatessaan -- -ja päivä päivältä ne kävivät selvemmiksi. Ninaa hän yhä rakasti yhtä -hellästi, ja, jos mahdollista, hän Rienziä enemmän kuin koskaan; mutta -sittenkuin kunnian voittoriemun veres oli mennyttä, miten lieneekin, -heidän välissään ei enää ollut sen entistä hurmaa. Ennen he alinomaa -puhuivat _tulevaisuudesta_ -- kirkkaitten päiviensä varastosta. Nyt -Rienzi kärtyisenä ja tuskastuneena käänsi kaikki ajatuksensa tuosta -"hyvästä huomenesta." Hän ei välittänyt "hyvästä huomenesta!" Pimeä -ja okainen oli nykyinen hetki, kaikki sen tuolla puolen oleva lupasi -vielä vähemmän auvoa, enemmän uhkaa. Vielä hänellä oli hetkiä, lyhyitä -mutta valoisia, jolloin hän unhottaen tuon rautaisen sukukunnan, -jonka keskeen hän oli viskattu, vaipui skolastisiin, jumaloimansa -menneisyyden unelmiin ja puolittain haaveksi olevansa kansasta, joka -oli hänen neronsa ja hartautensa arvoinen. Samoinkuin enimmät miehet, -jotka ovat säilyneet läpi suurien vaarojen, hän yhä yltyen vaali -herkkää uskoansa oman kohtalonsa suuruuteen. Hän ei voinut luulla -siten pelastuneensa tarkotuksetta! Hän oli tuo Valittu ja siis Taivaan -Ase. Ja niin tuo raamattu, joka hänen yksinäisyydessään, retkillään -ja vankeudessaan oli ollut hänen tukensa ja lohdutuksensa, oli hänen -suuruudessaan tarpeellisempi; kuin milloinkaan. - -Oli vielä huolen ja murheen syy miehellä, joka julkisten vaarojen -keskellä erityisesti kaipasi yksityisten ystävien tukea ja -myötätuntoisuutta, -- se että hän sai kärsiä tuon tavallisen, -vanhojen kannattajien poissaolon rangaistuksen. Muutamat olivat -kuolleet, muutamat julkisen elämän myrskyistä uupuneina ja -kyllästyneinä noihin melskeisin mullistuksiin, joihin Rooma -pyrkiessään parannukseen joka kerta joutui, olivat vetäytyneet pois --- toiset koko kaupungista, toiset kaikesta valtiollisten puuhain -osallisuudesta. Saleissaan tribuuni näki epäystävällisiä naamoja ja -uuden sukupolven. Kansanmielisen puolueen johtajista useimmat olivat -haikean vastahakoisia paavin herruudelle ja katselivat epäluuloin ja -varoen tuota kansan hyväksi hallitsevaista, jonka paavi oli asettanut -virkaan ja tunnustanut. Rienzi ei ollut niitä miehiä, jotka entiset -ystävänsä unohtavat, jos kohta ne halpa-arvoisiakin ovat, ja hänellä -oli jo ollut tilaisuus puhuttaa Cecco del Vecchiota. Mutta tuo karski -tasavaltalainen oli kylmästi kohdellut häntä. Hänen muukalaiset -palkkasoturinsa ja senaattorin-arvonimensä olivat seikkoja, jotka eivät -mahtuneet käsityöläiseen. Töykeänä kuten ainakin, hän oli sen sanonut -Rienzille. - -"Mitä tuohon jälkimäiseen seikkaan tulee", vastasi tribuuni -ystävällisesti, "niin ei nimi luontoa muuta. Jahka minä unohdan että -paavin lähettämä on hänen laumansa vartija, niin hyljätkää minä. Ja -mitä tulee ensinmainittuun, niin näyttäkää minulle vaan viisisataa -roomalaista, jotka vannoutuvat öin päivin seisomaan aseissa Rooman -puolustukseksi, niin lasken pohjolaiset liesuun." - -Cecco del Vecchio oli leppymätön; rehellinen, mutta sivistymätön --- mahdoton, ja ollen luonnoltaan tyytymätön hänestä tuntui, -ikäänkuin hän ei enää olisi senaattorille välttämätön, ja se loukkasi -hänen ylpeyttään. Niin kummalliselta kuin tuntuneekin, tuota -tylyä käsityöntekijää kaiveli salaisesti se seikka, ettei Rienzi -riemukulussaan ollut nähnyt ja erottanut häntä tuhansien joukosta. -Sellaisia ovat pienet loukkaukset, joista suurelle miehelle koituu -ankara vaara! - -Käsityöläiset pitivät vielä kokouksiaan, ja Cecco del Vecchion -voimallisen äänen kuultiin äkeästi ennustelevan. Mutta syvemmin -kuin muitten vieraantuminen koski Rienziin hänen vanhan ystävänsä -Pandulfo di Guidon hämärä ja muuttunut käytös. Oudoksuen ettei tuota -tunnettua kaupunkilaista näkynyt niitten joukossa, jotka joka päivä -kävivät Capitolissa terveisillä, hän oli lähettänyt noutamaan häntä ja -turhaan koettanut elvyttää heidän entistä tuttavallisuuttaan. Pandulfo -teeskenteli suurta kunnioitusta, mutta kaikki senaattorin suopeus ei -pystynyt voittamaan tuota etäistä miestä. Tosiansa, Pandulfo di Guido -oli jo oppinut laatimaan kunniakkaita tuumia itse puolestaan, ja hän -tunsi että ilman Rienzin paluuta hän nyt saattaisi olla turvallinen -ja osaksi ylimysten kannattama kansan tribuuni. Helppo vaikuttavaan -asemaan pääsy, minkä sekasortoinen ja turmeltunut valtio, josta -säännöllisten laitosten siunaus puuttuu, tarjoo kunnianhimolle, -synnyttää kateutta ja kilpailua, joka hävittää yhteyden ja mädäntää -puoluesiteet. - -Sellainen oli Rienzin tila ja kumminkin, ihmeellistä sanoa, rahvas -näytti jumaloivan häntä, ja laki ja vapaus, elämä ja kuolema olivat -hänen kädessään! - -Kaikista niistä, joiden toimena oli pitää huolta hänen persoonastaan, -Angelo Villani oli enimmin suosittu. Tuo nuorukainen, joka oli -seurannut Rienziä hänen pitkän maanpakonsa kestäessä, oli myöskin, -Ninan tahdosta, palvellut häntä, hänen lähtiessään Avignonista, -Albornozen leirissä. Hänen intonsa, älynsä ja suora ja avomielinen -hartautensa sokasivat senaattorin näkemästä hänen luonteensa vikoja -ja hankkivat hänelle yhä enemmän ja enemmän Rienzin suosion. Hän -mielellään tunsi että yksi uskollinen sydän sykki hänen lähellään, ja -tuo kamaripalvelijan arvoon ylennyt hovipoika seurasi aina häntä ja -makasi hänen eteisessään. - -Vetäydyttyään tuona iltana asumukseensa, joka oli valmistettu hänelle -Tivolissa, senaattori istui avonaisen akkunan ääressä, josta tähtien -valossa nähtiin kukkuloita verhoovat havumetsät, vaan koskien kohinan -ja alhaalta kuuluvan vahtimiehen säännöllisen astunnan rikkoessa hetken -hiljaisuuden. Nojaten poskeansa käteensä, Rienzi istui kauan, mieli -täynnä kolkkoja ajatuksia, ja katsahtaessaan vihdoin ylös, hän huomasi -Villanin kirkkaansiniset silmät, ja huolestuneen myötätuntoisuuden -kuvaantuvan hänen kasvoillaan. - -"Onko herrani sairas?" kysyi nuori kamaripalvelija epäröiden. - -"Ei, Angelo-poikani, vaan hieman sydämen raivoissa. Syyskuun illaksi -minusta ilma on kolkkoa!" - -"Angelo", jatkoi Rienzi, jota jo oli ruvennut ahdistamaan tuo rauhaton -uteliaisuus, joka epävarmalle vallalle kuuluu. -- "Angelo, tuoppa -minulle nuot kirjotusneuvot; oletko kuullut mitä ihmiset sanovat meidän -toimiemme luonnistumisesta tässä Palestrinan asiassa?" - -"Haluttaisiko herraani kuulla tuollaista suunpieksoa, joko se -miellyttää tai ei?" vastasi Angelo. - -"Jos tahtoisin kuulla vaan sitä, joka minua miellyttää, Angelo, enpä -olisi koskaan palannut Roomaan." - -"No, kuulinhan tässä erään pohjolaisten konstaapelin paneskelevan että -sen paikan vallotuksesta ei lähde mitään." - -"Hm! Ja mitä roomalaisen legionini päälliköt sanoivat?" - -"Jalo herrani, kuulin supistavan että he niin paljon eivät pelkää -tappiota kuin ylimysten kostoa, jos voitolle pääsevät." - -"Ja mokomilla aseilla saavat Europan elävä sukukunta ja pettyvä -jälkimaailma päättää työmiehen pystyvän toteuttamaan ihanteita ja -täydellisyyttä! Anna minulle tuo raamattu!" - -Angelo kunnioittaen toi Rienzille tuon pyhän kirjan ja sanoi: - -"Vähää ennen kuin lähdin toverieni luota siellä huhuttiin että ritari -Adrian Colonna on joutunut sukulaisensa vangiksi." - -"Minäkin siitä kuulin ja uskonkin sen", vastasi Rienzi, "nuot ylimykset -löisivät omat lapsensa rautoihin, jotteivät helat suotta ruostumaan -pääsisi. Mutta ilkiöt maahan masentuvat ja heidän linnoitetut paikkansa -käyvät autioiksi." - -"Soisin, jalo herrani", sanoi Villani, "että pohjolaisillamme olisi -toiset päälliköt, kuin nuot provencelaiset." - -"Minkätähden?" kysyi Rienzi äkkiä. - -"Ovatko Suuren Komppanian päällikön kätyrit milloinkaan olleet sanansa -mittaisia mieheen nähden, jota Montrealen rahan- tai kunnianhimon on -kelvannut pettää? Eikö hän muutamia kuukausia sitten ollut Johan di -Vicon oikeana kätenä, ja eikö hän myynyt palvelustaan Johan di Vicon -vihamiehelle, kardinaali Albornozelle? Nuot sotilaiset vaihtavat miestä -kuin elukkaa." - -"Päätät oikein Montrealesta: hän on turmiollinen ja hirmuinen mies. -Mutta minusta hänen veljensä ovat tylsempää ja vähäpätöistä lajia; -niillä ei ole uskallusta rosvokapteenin rikoksiin. Kosketit kuitenkin, -Angelo, kieleen, jopa ei soinnu ensi yön unen kanssa yhteen. Sorea -nuorukainen, nuoret silmäsi tarvitsevat unta; lähde levolle, ja -kuullessasi ihmisten kadehtivan Rienziä, ajattele että --" - -"Jumala ei koskaan luonut neroa kadehdittavaksi!" keskeytti Villani, -jossa kiihko voitti kunnioituksen. "Emmehän aurinkoakaan kadehdi, vaan -pikemmin laaksoa, joka sen säteistä vaurastuu." - -"Tosiaan, jos olen aurinko", sanoi Rienzi katkerasti ja kolkosti -hymyillen, "minä ikävöitsen yötä -- ja tuleva se on, niin ihmisellisen -kuin taivaallisen toivioretkeläisen! -- Kiitos Jumalan, ettei -kunnianhimomme voi tehdä meitä ainakaan kuolemattomiksi!" - - - - -V Luku. - -Pettäjä pettynyt. - - -Seuraavana aamuna Rienzin astuessa huoneesen, missä hänen päällikkönsä -odottivat häntä, hänen tarkka silmänsä; heti huomasi että pilvi -vielä varjosti messere Brettonen otsaa. Arimbaldo, nojallaan syvässä -akkunakomerossa, vältteli hänen silmäystään. - -"Hyvää huomenta, herrat", sanoi Rienzi; "aurinko hymyten suosii -yritystämme. Sain tietoja Roomasta -- vereksiä joukkoja liittyy meihin -ennen puoltapäivää." - -"Olenpa iloinen, senaattori", vastasi Brettone, "että teillä on -vastetta meidän uutistemme häjyydelle. Sotamiehet ääneensä nurisevat --- palkat ovat maksamatta, pelkäänpä etteivät he rahatta marssi -Palestrinaan." - -"Tehkööt tahtonsa", vastasi Rienzi huolettomasti. "Vasta muutamia -päiviä sitten he tulivat Roomaan; palkkaa he saivat ennakolta -- jos -he lisää tahtovat, maksakoot Colonnat ja Orsinit enemmän. Viekää pois -soturinne, herra ritari, ja Jumalan haltuun!" - -Brettone ällistyi -- hänen tarkotuksensa oli saada Rienzi yhä enemmän -ja enemmän valtoihinsa, eikä hän ollut halukas suomaan hänelle tuota -voimanlisäystä mikä koituisi Palestrinan kukistumisesta. Senaattorin -välinpitämättömyys lannisti ja kietoi hänet omaan verkkoonsa. - -"Ei käy päinsä", sanoi Montrealen veli nolon äänettömyyden perästä; -"emme saata jättää teitä näin vihollistenne hoteisin -- sotamiehet -vaativat palkkaansa, tosin, --" - -"Ja saavat sen", sanoi Rienzi. "Minä tunnen nuot palkkasoturit -- -aina vaan kapina taikka raha mielessä. Nyt turvaannun roomalaisiini -ja triumfoin -- tai kaadun, jos Taivas sen tahtoo, heidän kanssansa. -Ilmoittakaa konstaapeleillenne päätökseni." - -Tuskin olivat nuot sanat sanotut kun, aivankuin sopimuksesta, -palkkasoturien ylikonstaapeli ilmaantui ovelle. "Senaattori", sanoi hän -törkeästi kunnioitusta tapaillen, "marssimääräyksenne sain, ryhdyin -miehiäni järjestämään -- mutta --" - -"Tiedän mitä olit sanoa, ystäväni", keskeytti Rienzi kättään -häilyttäen: "messere Brettonelta saat vastaukseni. Toiste, konstaapeli, -suurempaa kunniaa Rooman senaattorille -- saat mennä." - -Rienzin odottamaton arvokkaisuus kuritti konstaapelin; hän vilkasi -Brettoneen, joka viittasi häntä lähtemään. Hän sulki oven ja meni -matkoihinsa. "Mitä tehdä?" sanoi Brettone. "Herra ritari", vastasi -Rienzi vakavasti, "ymmärtäkäämme toisemme. Tahdotteko minua palvella, -vai ettekö? Jos tahdotte, ette ole vertaiseni, vaan käskyläiseni -- ja -teidän on totteleminen, eikä määrääminen; joll'ette, velkani teille -suoritetaan, ja maailmassa on kummallekin meistä kyllin tilaa." - -"Olemme luvanneet teille uskollisuutta", vastasi Brettone, "ja se on -teille tuleva." - -"Yksi muistutus ennenkuin tuohon taasen suostun", vastasi Rienzi hyvin -verkkaan. "Julkisen vihollisen varaksi minulla on miekkani -- petturia -varten, kuulkaa tarkoin, Roomalla on kirves: edellisessä tapauksessa -olen peloton, jälkimäisessä armoton." - -"Tuollaisia sanoja älköön haasteltako ystävien kesken", sanoi Brettone, -vaaleten peitettyä hätääntymistään. "Ystävien! -- olettehan ystäviäni, -siis -- kätenne! Ystäviänihän olette -- ja näytätte sen! Sinä rakas -Arimbaldo, kirjanoppinut, niinkuin minäkin -- hengellinen sotilas. -Muistatko, kuinka Rooman historiassa kerrotaan että valtiovarasto uupui -rahaa sotureille? Konsuli kutsui kokoon ylimykset. 'Teidän', sanoi -hän, 'joiden hallussa virat ja arvosijat ovat, tulisi ensimmäisinä -maksaa heille.' Nähkäät, ystäväni, yskä ymmärrettiin, rahaa tuli -- -ja sotajoukko sai saatavansa. Tuo esimerkki ei ole teihin nähden -hukkaantunut. Minä olen teidät tehnyt sotavoimani päälliköksi, Rooma -varistanut teille kunniataan. Teidän jalomielisyytenne on alottava -esimerkin, jonka roomalaiset siten saavat oppia muukalaisilta. -Silmäilette minua, _ystäväni_! Luen teidän jalot sydämenne -- ja kiitän -teitä ennakolta. Teillä on arvosijat ja virat, teillä on varaakin -- -maksakaa palkkalaisille, maksakaa pois!" - -Jos pitkäinen olisi iskenyt Brettonen jalkain juureen, hän ei olisi -saattanut enemmän hämmästyä, kuin tuosta Rienzin yksinkertaisesta -esityksestä. Hän loi silmänsä senaattorin kasvoihin ja näki niissä tuon -hymyn, jota, rohkea vaikka hän oli, hän jo oli oppinut pelkäämään. -Hän tunsi koreasti lupsahtaneensa muille kaivamaansa kuoppaan. -Senaattori-tribuunin otsassa oli jotakin, joka kerto: hänelle, että -kieltäytyminen oli julkisen sodan julistaminen ja hetki ei ollut siksi -vielä ehtinyt. - -"Te suostutte", sanoi Rienzi; "teette oikein." - -Senaattori löi yhteen käsiään -- vartija ilmaantui. - -"Käske tänne ylikonstaapelit." - -Veljekset yhä olivat mykkinä. - -Konstaapelit astuivat sisään, - -"Ystäväni", sanoi Rienzi, "messere Brettonella ja messere Arimbaldolla -on määräykseni jakaa tuhannen floriinia sotamiehillenne. Tänä iltana -lyömme leirimme Palestrinan edustalle." - -Konstaapelit poistuivat nähtävästi hämmästyneinä. Rienzi katseli hetken -aikaa veljeksiä, ja ivallinen hymy ilmaisi hänen voittoriemunsa. -"Ettehän uhraustanne surkeile, _ystäväni_!" - -"Emme", sanoi Brettone, "turhan se saatavaamme nostaa." - -"Suoraan puhuttu -- vielä kerran kätenne! -- Kunnon tivolilaiset -odottavat minua Piazzalla -- tarvitsevatpa pienen muistutuksen. Hyvästi -puolipäivään." - -Rienzin lähdettyä Brettone tarttui kiivaasti miekkansa kahvaan. -- "Tuo -roomalainen pilkkaa meitä", sanoi hän. "Mutta Walter de Montrealen -kerran tultua Roomaan tuo liekiö saa kalliisti tämän maksaa." - -"Hiljaa!" sanoi Arimbaldo, "seinillä on korvat, tuo saatanan sikiö, tuo -Villani, on aina kintuissamme!" - -"Tuhannen floriinia! Toivon että hänen sydämessään on yhtä monta -pisaraa", noitui äkeissään Brettone, veljestään välittämättä. - -Soturit saivat palkkansa -- armeija lähti liikkeelle -- senaattorin -kaunopuheliaisuus lisäsi hänen voimaansa tivolilaisilla -vapaaehtoisilla, ja hurjia, puolittain asestettuja maalaisjoukkoja -liittyi hänen lippuihinsa Campagnasta ja läheisistä vuoriseuduista. - -Palestrina piiritettiin; Rienzi yhä piti tarkasti silmällä Montrealen -veljiä. Käyttääkseen muka heidän sotataitoaan italialaisten -vapaaehtoisten hyväksi, hän erotti heidät palkkasotureista ja luovutti -heidän johtoonsa vähemmän harjaantuneet italialaiset, joiden parissa -heidän, hänen uskoakseen, ei olisi hiki ruveta vehkeilemään. Itse hän -ryhtyi pohjolaisten päällikkyyteen -- ja he vasten tahtoaan ihastuivat -hänen taitavasta mutta arvokkaasta käytöksestään sekä mieskohtaisesta -urheudestaan, jota hän osotti muutamissa piiritettyjen hyökkäyksissä. -Mutta niinkuin metsästäjät, otuksen viekkaimmista mutkista huolimatta, -tunnottomat ja kiitävät Vaiheettaret ahdistivat Cola di Rienziä! - - - - -VI Luku. - -Tapaukset lähenevät loppuaan. - - -Sill'aikaa kuin äskenmainitut seikat selvitettiin parittajien leirissä, -istuivat Luca di Savelli ja Stefanello Colonna erään vieraan seurassa, -joka salavihkaa oli saapunut Palestrinaan yöllä ennenkuin roomalaiset -pystyttivät telttinsä sen muurien edustalle. Vieraassa, joka saattoi -olla neljännen kymmenennen vuotensa täyttänyt, oli vielä melkein -vähentymättömänä jäljellä tuo vartalon ja kasvojen tavaton kauneus, -mikä hänen nuoruuden päivinään oli ollut erinomainen. Mutta tuo -kauneuden luonne ei enää ollut se, joka kuvattiin silloin kuin hän -ensi kerta esitettiin lukijalle. Se ei ollut enää tuota piirteitten -ja hipiän melkein naisellista hempeyttä, eikä tuota olemuksen jaloa -kiillettä ja viehättävää suloa, mikä Walter de Montrealelle oli -ominaista: monivaiheinen ja sotainen elämä oli vihdoinkin tehnyt -työnsä. Hänen käytöksensä oli nyt jyrkkä ja komentava, kuin miehen, -joka on tottunut rajuja henkiä hillitsemään, ja hänessä vakuutuksen -sulo oli vaihtunut käskevään ankaruuteen. Hänen sankarivartalonsa oli -laihtunut ja jännertynyt, ja hänen hieman rypistynyt otsansa, jota -ennen sakeat suortuvat puoleksi kaihtoivat, oli ohimoilta täydellisesti -paljas, ja sen tavaton korkeus enensi hänen olentonsa arvokkaisuutta ja -miehuutta. Hänen ihonsa kukkeus oli lakastunut, vähemmän ulkonaisesta -vaikutuksesta, kuin sisällisistä ponnistuksista, metallinkarvaiseksi, -asettuneeksi kalvakkuudeksi; ja hänen juonteensa näyttivät nyt -selvemmiltä ja ulkonevammilta, kun lihakset olivat hieman laskeneet -hänen poskensa piiristä. Mutta muutos oli ijän ja olosuhteitten -mukainen; ja jos provencelainen nyt vähemmän toteutti urhean ja kauniin -vaeltavan-ritarin ihanteen, hän sitä enemmän soveltui siksi, miksi -vaeltava-ritari oli varttunut -- älykkääksi valtaherraksi ja mahtavaksi -päälliköksi. - -"Teidän tulee muistaa", sanoi Montreal, jatkaen keskustelua, joka -näytti tehneen valtaavan vaikutuksen hänen kumppaneihinsa, "että -tässä teidän ja senaattorin välisessä kiistassa minä yksin pidän -tasapainoa. Rienzi on kokonaan vallassani -- veljeni hänen sotavoimansa -päällikkönä, minä itse hänen velkojansa. Minä mieleni mukaan joko -vahvistan hänet valtaistuimelle, tai lähetän hänet hirteen. Annan -käskyni, niin Suuri Komppania on Roomassa; mutta ilman senkin -vaikutusta luulen, jos sovimme yhteen, aikeemme onnistuvat." - -"Ja sentään veljenne piirittävät Palestrinaa!" sanoi Stefanello -terävästi. - -"Mutta he minun määräyksestäni kuluttavat aikansa sen muurien -edustalla. Ettekö näe että juuri tässä piirityksessä, hyödyttömässä jos -tahdon, Rienzi menettää ulkomaisen maineensa ja kansan suosion, mikä -hänellä on Roomassa." - -"Herra ritari", sanoi Luca di Savelli, "puhutte kuin mies, joka on -perehtynyt aikamme syvään valtiotaitoon; ja kaikkiin meitä uhkaaviin -olosuhteisin katsoen, esityksenne näyttää kerrassaan soveliaalta ja -kohtuulliselta. Te, toiselta puolen sitoudutte asettamaan meidät ja -toiset ylimykset Roomaan sekä toimittamaan Rienzin Leijonaportaille --" - -"Ei sillä lailla, ei sillä lailla", vastasi Montreal vilkkaasti. "Minä -suostun joko masentamaan ja hervaamaan hänen voimansa, niin että -hänestä tulee kätyrimme, pelkkä vallan varjo -- taikka, jos hänen ylpeä -henkensä ei pysy aisoissaan, laskemaan hänen jälleen vapauteen Saksan -erämaihin. Tahtoisin saada hänen kahlehdituksi tai maasta pois, mutta -en tuhota häntä, ellei (lisäsi Montreal hetken vaitioltuaan) sallimus -ehdottomasti aja meitä siihen. Valta ei saisi kysyä uhria, mutta sen -vakuuttamisessa uhrit saattavat käydä tarpeellisiksi." - -"Minä ymmärrän teidän perinpohjaisuutenne", sanoi Luca di Savelli, -jäinen hymy huulillaan, "ja olen tyydydetty. Kun kerran olemme päässeet -asemillemme ja palatsimme taasen ovat miehiä täynnä, niin suonpa -senaattorille pitkää ikää. Tuon lupaatte saada aikaan?" - -"Lupaan." - -"Ja palkaksi vaaditte meidän suostumuksemme podestan virkaan viideksi -vuotta." - -"Oikein sanotte." - -"Minä kerrassaan suostun ehtoihin", sanoi Savelli: "tuossa käteni. -Olen kyllästynyt näihin riitaisuksiin, keskinäisiimmekin, ja minun -mielestäni muukalainen hallitusmies parhaiten kykenee järjestämään -olot: eritenkin jos, kuten teidän on laita, herra ritari, hänen -synnyntänsä ja maineensa ovat sellaisia, että hän kykenee ymmärtämään -ylimysten ja plebeijien erotuksen." - -"Minä puolestani", sanoi Stefanello, "minä näen että meidän on vaan -kahdesta pahasta valittava -- en pidä muukalaisesta podestasta, mutta -vielä vähemmän pidän plebeiji-senaattorista: -- tuossa minunkin käteni, -herra ritari." - -"Jalot herrat", sanoi Montreal lyhyen vaitiolon jälkeen, siirtäen -miettiväisenä läpitunkevan katseensa toisesta toiseen, "välikirjamme -on vahvistettu, sananen vielä jälkiliitteeksi. Walter de Montreal -ei ole Pepin, Minorbinon kreivi! Kerran ennen, aavistamatta, sen -tunnustan, että voitto olisi niin helppo, uskoin teidän asianne ja -omani valtuutetulle; teidän asianne hän ajoi perille, minun asiani -hän menetti. Hän karkotti tribuunin ja antoi sitten ylimysten ajaa -hänet itse tiehensä. Tällä kertaa minä pidän omia puoliani; ja pankaa -mieleenne, minä Suuressa Komppaniassa olen oppinut sen läksyn, ettei -koskaan ole vakoojaa eikä karkuria armahtamista, olkoon hän mitä arvoa -tahansa. Suotte anteeksi vihjaukseni. Muuttakaamme puheenainetta. Vai -pitelette linnassanne vanhaa ystävääni di Castelloa?" - -"Niin", sanoi Luca di Savelli, sillä Stefanello, jota pisti Montrealen -uhkaus, johon hän ei uskaltanut sanoin vastata, pysyi harmistuneena -vaiti; "niin, ja senaattorin neuvoskunta on yhtä jalosukuista vähempi." - -"Viisaasti teette. Minä tunnen hänen kantansa ja luonteensa, hän on -tuumillemme nykyään vaarallinen. Mutta kohdelkaa häntä hyvin, minä -pyydän teitä; hän saattaa vast'edes olla meille hyödyksi. Ja nyt hyvät -herrat, silmiäni raukasee, sallikaa minun poistua. Hauskoja unia -nähkäämme kaikki uudesta vallankumouksesta!" - -"Teidän luvallanne, jalo Montreal, saatamme teidät levolle", sanoi Luca -di Savelli. - -"Kautta uskoni, ette ikinä. En ole tribuuni, jolla on korkeita signoria -hovipoikina, vaan vaatimaton herrasmies ja reima soturi; palvelijanne -minulle osottavat kammion, minkä vieraanvaraisuutenne määrää miehelle, -joka makeasti nukkuisi missä aitovieressä tahansa, avonaisen taivaanne -alla." - -Savelli kuitenkin saattoi tulevan podestan hänen suojaansa. Sitten -hän palasi Stefanellon luokse, joka astuskeli edestakasin huoneessa -mittavin ja kiivain askelin. "Mitä olemme tehneet, Savelli?" sanoi hän -hätäisesti; "myyneet kaupunkimme raakalaiselle!" - -"Myyneet!" sanoi Savelli; "minun mielestäni meillä on toinen osa -tuossa kaupassa, josta olemme sopineet. Olemme ostaneet, Colonna, emme -myyneet -- ostaneet henkemme tuolta sotavoimalta; ostaneet valtamme, -varallisuutemme, linnamme tuon senaattori-villitsijän käsistä; ostaneet -parhaimman kaikista, voittoriemun ja koston. Vaiti, Colonna, ettekö -näe, että surmamme olisi tullut, jos olisimme uhmanneet tuota suurta -soturia. Senaattorin liittolaisena Suuri Komppania olisi marssinut -Roomaan, ja jos sitten Montreal olisi auttanut Rienziä tahi tappanut -hänet (sillä minusta hän on Romulus, joka ei suvaitse Remusta), me -kuitenkin olisimme hukassa. _Nyt_ me olemme määränneet omat ehtomme -ja osamme ovat tasatut. Vieläpä ensi askel otetaan meidän hyväksemme. -Rienzi joutuu paulaan, ja me palaamme Roomaan." - -"Ja sitten provencelaisesta tulee kaupungin hirmuvaltijas." - -"Podesta, suvaitkaa. Podestat, jotka loukkaavat kansaa, usein -karkotetaan ja joskus kivitetään -- podestat, jotka solvaavat -ylimyksiä, usein puukotetaan, joskus myrkytetään", sanoi Savelli. -"Riittäköön täksi päivää. Älkäämme kuitenkaan tuolle karhulle, -Orsinille, mitään puhuko. Sellaiset miehet pilaavat kaiken järkevyyden. -Olkaamme huoleti, Stefanello." - -"Luca di Savelli, teillä ei ole Roomassa sellaista, panosta, kuin -minulla on", sanoi nuori ylimys kopeasti;, "ei mikään podesta voi -teiltä riistää Italian pääkaupungin ensimmäisen signorin arvoa!" - -"Jos tuon olisitte Orsinille sanonut, olisivatpa miekat hellinneet -huotrasta", virkkoi Savelli. "Mutta olkaa huoleti, sanon minä; ensi -toimemme on tuhota Rienzi, ja sitten onhan toisen vihollisen kuoleman -ja toisen nousun välillä keinoja, joita Ezzelino da Romana opetti -varoville miehille. Olkaa huoleti, niin ensi vuonna, jos vaan yhtä -köyttä vedämme, Stefanello Colonna ja Luca di Savelli ovat Rooman -senaattoreina ja nuot suuret miehet matojen ruokana!" - -Heidän noin keskustellessaan Montreal, ennen levolle menoaan, katseli -kammionsa avonaisesta akkunasta syksyisessä kuutamossa uinuvaa -maisemaa, jossa yltympäri piirittäjien leiritulet loistivat kalvakoina -ja vakavina. - -"Aavat tasangot ja väljät laaksot", ajatteli soturi, "ennen pitkää -saatte rauhassa levätä uuden valtikan alla, jota vastaan ei -vähäpätöinen tyranni uskalla nousta. Ja te valkeat palttinaseinät, te -minulle muistutatte kuinka valtakuntia voitetaan. Samoin kuin muinoin -paimentolaistelteistä kohosi mahtava Babylon, jota 'ei ollut siihen -asti kuin assyrialainen sen perusti niille, jotka erämaassa asuivat', -niin perustetaan Europan uusista ismaeliitoista sukukunta, josta ei nyt -uneksuta, ja eilinen leiri on oleva huomispäivän pääkaupunki. Vähän -aavisti tosiansa paavi työntäessään minut kirkon helmasta joutavan -virheen takia, minkä vihollisen hän Roomalle nosti! Kuinka juhlallinen -yö! -- kuinka hiljaa taivaat ja maa! -- tähdetkin rauhallisina -ikäänkuin odottaen alahan tapahtumia! Kuinka juhlalliselta ja -hiljaiselta tuntuu oma mieleni, ja kuitenkin outo tunne sanoo minulle -että lähestyn uskaltavan eloni ratkaisevaa kohtaa." - - - - - - -KYMMENES KIRJA. - -BASALTTILEIJONA. - - - - -I Luku. - -Vihamieliset tähdet varjostavat toisensa kuoleman kartanolla. - - -Piirityksen neljäntenä päivänä ja lyötyään takasin noitten miltei -voittamattomien muurien turviin Orsinin ruhtinaan johtamat ylimysten -sotavoimat, senaattori palasi telttiinsä, missä Roomasta saapuneet -viestit odottivat häntä. Hän vilkasi ne hät'hätää lävitse; mutta -jokainen sisälsi uutisia, jotka kauemmin olisivat viivyttäneet -vaaroihin tottumattomamman miehen silmää. Yksi kertoi että Albornoz, -jonka siunaus oli vahvistanut hänet senaattorin arvoon, oli erityisen -suosiollisesti ottanut vastaan Orsinein ja Colonnain lähettiläät. -Hän tiesi että kardinaali, jonka tuumat liittivät hänet Rooman -patriiceihin, toivoi hänen kukistumistaan, mutta hän ei peljännyt -Albornozta; kenties hän sisimmässä sydämessään odotti että paavin -legaatti ryhtyisi johonkin julkiseen väkivaltaisuuteen, joka -vieroittaisi hänet kokonaan kansasta. - -Vielä sai hän tietää senkin, että hänen lyhyenä poissaolo-aikanaan -Pandulfo di Guido oli kahdesti puhutellut kansaa, ei senaattorin -hyväksi, vaan surkeasti valittaen Rooman kaupan lamausta sen -rikkaampien ylimysten poistumisen seurauksena. - -"Sen takia hän siis on luopunut minusta", sanoi Rienzi itsekseen. -"Pitäköön varansa!" - -Sitä seuraavat tiedot koskivat häneen syvästi. Walter de Montreal oli -julkisesti saapunut Roomaan. Tuo tunnoton rosvo, jonka ryöstösaalista -kaikki Europan pankit olivat väärällään -- jonka Komppania oli -kuninkaan armeija -- jonka äärettömän, perus-aatteettoman kunnianhimon -hän hyvästi tunsi -- jonka veljet olivat hänen leirissään petoksesta jo -enemmän kuin epäiltyinä: -- Walter de Montreal oli Roomassa! - -Senaattori joutui aivan suunniltaan tuosta uudesta vaarasta; sitten hän -virkkoi hampaitaan kiristellen: - -"Olet leijonan luolassa, tiikeri!" Hetken perästä hän jatkoi: "Yksi -harha-askel, Walter de Montreal, eikä Suuren Komppanian luustoiset -kourat sua tempaa helvetistä! Mutta mitä minä voin tehdä! Palatako -Roomaan -- Montrealen tuumat eivät ole ilmi -- ei mitään syytöstä häntä -vastassa! Minkä verukkeen nojalla minä saatan luopua piirityksestä? -Palestrinan jättäminen on ylimysten voittoriemu -- Adrianin -hylkääminen, asiani alennus. Joka hetki, jonka olen poissa Roomasta, -hautoo petosta ja vaaraa. Pandulfo, Albornoz, Montreal -- kaikki -työskentelevät vastaani. Nyt tarkka ja luotettava urkkija liikkeelle -- -aivan niin, tulipa mieleeni -- Villani! Hei, Angelo Villani!" - -Nuori kamaripalvelija ilmaantui. - -"Luulenpa", sanoi Rienzi, "usein kuulleeni että olet orpo?" - -"Olen, herrani: vanha augustinolainen nunna, joka hoiti lapsuuttani, -kertoi minulle monet kerrat että vanhempani ovat kuolleet. Molemmat he -olivat jalosukuisia, herrani; mutta minä olen häpeän lapsi. Ja minä -usein puhun ja aina ajattelen sitä, muistuttaakseni Angelo Villanille, -että hänen on voittaminen nimi itse." - -"Nuori mies, palvele minua niinkuin olet palvellut, niin, jos elän, -sinun ei tarvitse kutsua itseäsi orvoksi. Kuule minua! Tarvitsen -ystävän -- Rooman senaattori tarvitsee ystävän -- vain yhden ystävän -- -armias Jumala! vain yhden ainoan!" - -Angelo lankesi polvelleen ja suuteli herransa viittaa. - -"Sanokaa palvelijan. Olen liian halpa Rienzin ystäväksi." - -"Liian halpa! -- Jumalan edessä ei mikään ole halpa, ellei katala -sielu ylhäisten arvonimien alla. Minulle, poikani, on olemassa vaan -yksi aateluus ja Luonto kirjoittaa sen valtakirjan. Niin, kuulethan -joka päivä noitten provencelaisten veljestä Walter de Montrealesta -- -suurten rosvojen suuresta päälliköstä." - -"Kyllä, herrani, ja olen nähnyt hänen." - -"Hyvä, hän on Roomassa. Vain jokin rohkea tuuma -- jokin kannatettu -ja tarkoin suunniteltu konnankoukku on saattanut saada tuon rosvon -julkisesti saapumaan Italian kaupunkiin, jonka aluetta hän muutama -kuukausi sitten raivasi tulella ja miekalla. Mutta hänen veljensä -ovat lainanneet minulle rahaa -- ovat olleet apuna palatessani, -- -omissa tarkotuksissaan tosin, mutta minun näennäinen riippuvaisuuteni -suo heille tosi vallan. Nuot Pohjolan miekkamiehet leikkaisivat -kurkkuni poikki, jos Suuri Kapteeni käskisi. Hän toimii otaksumansa -heikkouteni varalta. Minä tunnen hänen vanhastaan. Epäilen -- luen -hänen aikeensa, mutta en voi niitä todistaa. Todistuskappaleitta -en voi jättää Palestrinaa, en lähteä syyttämään enkä kiiniottamaan -häntä. Sinä olet älykäs, ajatteleva, terävä -- lähtisitkös Roomaan? -- -pitämään öin päivin varalla hänen toimiaan -- ottamaan selkoa, käykö -hänen luonaan Albornozen tai ylimysten lähettiä, onko hän Pandulfo di -Guidon kanssa keskusteluissa -- lyhyesti, vartioimaan hänen asuntoaan -yöt päivät. Hän ei pidä salakähmästä, tehtäväsi on vähemmän vaikea kuin -miltä se näyttää. Ilmoita Signoralle kaikki, mitä saat tietää. Toimita -tietoihini uutisesi joka päivä. Tahdotko ottaa tuon tehtäväksesi?" - -"Kyllä, herrani." - -"Heti sitten ratsun selkään! -- ja muista että paitsi sydämeni puolisoa -minulla ei ole Roomassa ainoatakaan uskottua." - - - - -II Luku. - -Montreal Roomassa. - - -Vaara, joka Montrealen tulosta uhkasi Rienziä oli tosiansa hirvittävä -P. Johanneksen ritari oli vienyt sotavoimansa Lombardiaan ja -luovuttanut sen Venetsian valtion käytettäväksi sen sodassa Milanon -arkkipiispaa vastaan. Tuosta palveluksesta hän otti äärettömän -maksun, sekä sai talveksi mukavasti majoitetuksi joukkonsa, jolle hän -seuraavaksi kevääksi valmisteli suurenmoisia tehtäviä. Jätettyään -Palestrinan salaa ja valepuvussa, Montreal pienen seurueensa keralla, -joka Tivolissa liittyi häneen, läksi Roomaan. Hänen näennäisenä -tarkotuksenaan oli osaksi onnitella palannutta senaattoria, osaksi -periä rahat, jotka hänen veljensä oli lainannut Rienzille. - -Hänen salaisen tarkotuksensa olemme jo osittain nähneet; mutta -tyytymättä ylimysten kannatukseen, hän suunnattoman rikkautensa -turmelevilla keinoilla toivoi saavansa muodostetuksi kolmannen -puolueen, omien vastaisten aikeittensa varaksi. Rikkaus todella tuona -aikana ja tuossa maassa tuskin vähemmän osteli kruunuja, kuin Rooman -keisarikunnan viimeisinä päivinä. Ja monissa perinnöllisten kiistojen -kuluttamissa kaupungeissa puolueviha oli yltynyt siihen määrään, että -vieras tyranni, jos hänessä oli tahtoa ja kykyä karkottaa toinen -puolue, sai ainakin ajaksi toisen allensa. Hänen jälempi menestyksensä -oli suuresti sen mukainen, kuinka hän pystyi säilyttämään asemansa -kaupunkilaisista riippumattomilla voimilla, ja oliko hänen rahastonsa -siinä kunnossa, ettei se kaivannut veron kammottua apuväkeä. Mutta -ollen enemmän ahnaita kuin kunnianhimoisia, enemmän julmia kuin -jänteviä, tuollaiset vallanriistäjät tavallisesti kukistuivat -kouristavaan pakkoverotukseen tai tarpeettomaan verilöylyyn. - -Montreal, joka tyynin ja tarkastelevin silmin oli seurannut aikansa -epälukuisia vallankumouksia, luuli voivansa välttää noita erehdyksiä. -Ja niinkuin lukija jo on huomannut, hän oli perinpohjaisesti ja -älykkäästi päättänyt lujentaa anastuksensa ihka uudella ylimysrodulla, -joka, palvellessaan häntä Pohjolan läänitys-ehdoilla ja aina valmiina -puolustamaan häntä, koska se siten valvoi omaa parastaan, auttaisi -häntä pystyttämään, ei yksinäisen tyrannin mätää ja hataraa kyhäystä, -vaan uuden, lujan ja ehjän ylimysvallan järkkymätöntä linnaa. -Siten suuret hallitsijahuoneet olivat perustetut Pohjolassa, missä -kuningasta, vaikka hän näennäisesti oli ylimysten ohjissa, tosiasiassa -tuki yhteinen etu, sekä masennettua väestöä että vieraita hyökkäyksiä -vastaan. - -Sellaiset tuumat mielessä -- liidellen vielä väljemmillä, vain Alppien -rajoittamilla kunnian ja voiton kentillä -- Suuren Komppanian päällikkö -katseli seitsenkukkulaisen kaupungin pylväitä ja kaarroksia. - -Pelko ei haitannut hänen ajatustensa pitkää virtaa. Hänen veljensä -olivat Rienzin palkkalaisarmeijan johtajia -- tuo armeija hänen -kätyrinsä. Rienziin nähden hänellä oli velkojan oikeudet. Näin hän yhtä -puoluetta vastaan piti itsensä turvattuna. Mitä paavin ystäviin tulee, -hän oli saanut yksityisiä, vaikka varovaisia kirjeitä Albornozelta, -joka vaan tahtoi käyttää häntä hyväkseen saadakseen ylimykset takasin, -ja hänen ja viimeksimainittujen sopimuksen tunnemme ennaltaan. -Siten hän luuli pystyvänsä juonittelemaan ja tekemään tutkimuksiaan -kummassakin puolueessa ja valitsemaan kummastakin tarvitsemiaan -aineksia. - -Montrealen julkinen ilmaantuminen Roomaan herätti tavatonta -huomiota. Ylimysten ystävät levittivät huhuja että Rienzi oli Suuren -Komppanian liitossa ja että hän aikoi myydä keisarillisen kaupungin -barbaarilaisrosvojen ryöstettäväksi. Tuo hävyttömyys, jota Montreal -(jota vastaan paavi kertaa useammin oli sinkauttanut pannakirjojaan) -oli osottanut ilmaantumalla Kirkon pääkaupunkiin, kävi vielä -röyhkeämmäksi muisteltaessa tribuunin ankaraa oikeudentuntoa, joka oli -julistanut sodan kaikkia Italian rosvoja vastaan, ja tuo uhkarohkeus -sovitettiin siihen tosiseikkaan, että hurjan provencelaisen veljet -olivat Rienzin palauksen välikappaleet. Niin nopeaan levisi epäluulo -läpi kaupungin, että pelkkä Montrealen läsnäolo olisi riittänyt -muutamassa viikossa kukistamaan senaattorin. Sillä välin Montrealen -luontainen rohkeus viihdytti jokaisen varovaisuuden kuiskeen, -ja huikaisevien toiveittensa sokaisemana, ikäänkuin antaakseen -kaksinkertaista painoa tulolleen, P. Johanneksen ritari asustui -upeimpaan palatsiin, ja hänen seurueensa kilpaili ulkonaisessa -komeudessa itse Rienzin aikaisemman ja kirkkaamman vallan loiston -kanssa. - -Tuon levottomuuden yhä yltyessä Angelo Villani saapui Roomaan. Tuon -nuorukaisen luonne oli kehittynyt hänen omituisissa olosuhteissaan. -Hänessä oli ominaisuuksia, jotka usein lyövät aviottomiin ikäänkuin -yhteisen leiman. Hän oli röyhkeä, niinkuin useimmat, joitten sukuperä -on hämärä, ja hävetessään äpäryyttään hän kopeili tuntemattomien -vanhempiensa luullulla jaloudella. Tuon ajan Italian yleinen kuohina ja -sekasorto saivat kunnianhimon kaikista intohimoista tavallisimmaksi, ja -siten kunnianhimo kaikkine vivahduksineen ja vaihdoksineen tunkeutuu -tämän historian luonteenkuvauksiin. Vaikka Angelo Villanissa tuon -ylevän heikkouden unelmat eivät olleet korkeinta ja jalointa laatua, -häntä lujasti elähyttivät halu ja päätös _nousta_. Hänessä oli -lämpimiä tunteita ja kiitollisia viettejä, ja hänen uskollisuutensa -suosijaansa oli käynyt hyveeksi; mutta säännöttömän ja pintapuolisen -kasvatuksensa sekä niitten rajattoman kevytmielisyyden vuoksi, joitten -seurassa, eteisissä ja odotushuoneissa, suuri osa hänen nuoruuttaan -oli kulunut, hänessä ei löytynyt parhaita perus-aatteita eikä -valistunutta kunniantuntoa. Ollen kavala ja juonikas, niinkuin useimmat -italialaiset, hän ei kavahtanut mitään vilppiä, joka auttoi tarkotusta -tahi ystävää. Hänen oma etunsa ja kiintymyksensä Rienziin kiihottivat -häntä jokaiseen ponnistukseen, mikä edisti hänen hyväntekijänsä tuumia -ja turvallisuutta, ja ryhtyessään nykyiseen tehtäväänsä, hänen ainoa -ajatuksensa oli tehdä se täydellisimmällä menestyksellä. Italialaisiin -verraten urhoollisempana ja uskaltavampana ultra-montaanilaisen -rodun kestävyys soi voimaa ja tarmoa hänen viekkaudelleen; ja hänen -rohkeutensa ei milloinkaan kavahtanut sitä, mitä hänen älynsä keksi. - -Kun Rienzi oli ilmaissut hänelle tuumansa, hänen mieleensä heti -välähti seikkailu, johon hän oli joutunut tuon pitkän soturin seurassa -Avignonin väkitungoksessa. "Jos milloinkaan tulet ystävän turpeeseen, -käänny Walter de Montrealen puoleen", olivat sanoja, jotka usein olivat -soineet hänen korvissaan ja nyt profeetallisina selvisivät hänen -mieleensä. Hän ei epäillyt, että itse Walter de Montreal oli tuon -sanonut. Miksikä suuri Kapteeni oli häneen huomionsa kiinnittänyt, -sitä ei Angelo paljoa viitsinyt aprikoida. Nähtävästi tuo oli vaan -tekosyy -- tavallinen keino, jolla Suuren Komppanian päällikkö veti -luokseen Italian nuorison, samoin kuin Pohjolan soturit. Nyt hän vaan -ajatteli miten hän saisi ritarin lupauksen täytäntöön. Mikä helpompaa -kuin lähteä Montrealen luokse -- muistuttaa häntä noista sanoista -- -ryhtyä hänen palvelukseensa -- ja siten tarkasti pitää häntä silmällä? -Vakoojan toimi ei olisi ollut jokaisen mielelle otollinen, mutta Angelo -Villania se ei arveluttanut; ja kauhea viha, jota hänen suosijansa oli -osottanut useasti puhuessaan tuosta ahnaasta ja julmasta rosvosta -- -hänen synnyinmaansa vitsauksesta -- oli herättänyt samallaisen tunteen -tuossa nuoressa miehessä, jossa suuressa määrin löytyi roomalaisten -kopeata teko-isänmaallisuutta. Ollen myöskin enemmän kostonhimoinen -kuin kiitollinen, hänessä piili salaviha Montrealen veljeksiin, -joitten karkea kohtelu usein oli haavottanut hänen ylpeyttään; ja -ennen kaikkia hänen varhaisimmat muistonsa Ursulan kauhusta, joka aina -näytti vallanneen hänet hirmuista Fra Morealea mainittaessa, saivat -hänen epämääräisesti uskomaan, että provencelainen oli hänelle tai -hänen suvulleen tehnyt jonkun vääryyden, jonka koston tilaisuus häntä -ilahutti. Tosiansa Ursulan salaperäisesti ja hämärästi syyttävät sanat -olivat herättäneet Villanin pojanmielessä selittämättömän kammon ja -vihan tuohon mieheen, jonka hänen aikomuksensa nyt oli kavaltaa. Muuten -hänestä näytti soveliaalta ja oikeutetulta jokainen keino, joka vaan -pelasti hänen herransa, hyödytti hänen maatansa ja edisti hänen omia -tuumiaan. - -Montreal oli yksinään kammiossaan, kun ilmoitettiin että eräs nuori -italialainen pyysi päästä hänen puheilleen. Hän alttiisti käski -paikalla laskea pyrkijän luokseen. - -P. Johanneksen ritari heti tunsi hovipojan, jonka hän oli tavannut -Avignonissa; ja Angelo Villanin rohkeasti sanoessa, "tulen -muistuttamaan ritari Walter de Montrealea lupauksesta --" hän -keskeytti hänet sydämellisen avomielisenä -- "ei ole tarpeen -- minä -muistan sen. Tulitko nyt ystävyyttäni pyytämään?" - -"Tulin, jalo signor!" vastasi Angelo. "En tiedä mistä muualta etsiä -suojaa." - -"Osaatko lukea ja kirjoittaa, tuskin?" - -"Olen oppinut kummankin taidon", vastasi Villani. - -"Hyvä. Onko sukusi jalo?" - -"On." - -"Aina parempi; -- nimesi?" - -"Angelo Villani." - -"Siniset silmäsi ja leveän otsasi", sanoi Montreal, "pidän -uskollisuutesi takuuna. Tästälähin, Angelo Villani, kuulut kirjurieni -luokkaan. Toiste saat kertoa minulle enemmän itsestäsi. Palveluksesi -alkaa tästä päivästä. Eipä muuten ole milloinkaan puuttunut -varallisuutta keneltäkään, joka palveli Walter de Montrealea, eikä -menestystä siltä, joka palveli häntä uskollisesti. Tuo kammioni tuolla -on oleva huoneesi. Kysy lyonilaista Lusignania, ja käske hän tänne; -hän on pääkirjurini ja on pitävä huolta sinusta sekä opastava sinua -tehtäviisi." - -Angelo poistui. -- Montrealen silmä seurasi häntä. - -"Merkillinen yhdennäköisyys!" sanoi hän mietiskellen, "tuo poika -sydämeni pauloo." - - - - -III Luku. - -Montrealen pidot. - - -Muutaman päivän kuluttua sai Rienzi Roomasta uutisia, jotka näyttivät -vaikuttavan hänessä suurinta riemastusta. Hänen joukkonsa yhä -vaaruivat Palestrinan edustalla, ja ylimysten lippu yhä liehui -sen voittamattomilla valleilla. Mutta todella puoli italialaisten -ajasta kului keskinäisiin riitoihin: velletritranit kiistelivät -tivolilaisten kanssa, ja roomalaiset yhä pelkäsivät ylimysten kostoa. --- "Herhiläinen", he sanoivat, "pistää pahimmin kuolemansa jälestä, -eivätkä Orsinit, Savellit ja Colonnat koskaan ole olleet tunnettuja -anteeksi-antavaisuudestaan." - -Tuon tuostakin olivat armeijan päälliköt vakuuttaneet sydäntyneelle -senaattorille että linna oli mahdoton vallottaa, ja että oli suotta -tuhlata aikaa ja rahaa piiritykseen. Rienzi sen paremmin tiesi, mutta -hän salasi ajatuksensa. - -Hän kutsui telttiinsä Provencen veljekset ja ilmoitti heille -aikovansa heti palata Roomaan. "Palkkasoturit pitkittäkööt piiritystä -alipäällikkönne johdolla, ja te roomalaisen legioonini mukana lähdette -kanssani. Veljenne, herra Walter, ja minä tarvitsemme teitä; meillä -on asioita keskenämme. Jonkun päivän perästä palaan, hankittuani -rekryyttejä kaupungista." - -Sitä veljekset toivoivatkin; he nähtävästi ihastuneina suostuivat -esitykseen. - -Rienzi lähetti noutamaan valiojoukkonsa päällikköä, samaa Riccardo -Annibaldia, jonka lukija muistaa tämän teoksen alkupuolella mainituksi -Montrealen peitsen vastustajaksi. Tuo nuori mies -- niitä harvoja -ylimyksiä, jotka kannattivat senaattoria -- oli osottanut suurta -rohkeutta ja sotaista kuntoa ja hänestä saattoi odottaa sukeutuvan -aikansa etevimpiä sotapäälliköitä. - -"Rakas Annibaldi", sanoi Rienzi, "vihdoinkin voin toteuttaa tuumani, -josta olemme kahdenkesken neuvotelleet. Otan mukaani Roomaan nuot -provencelaiset päälliköt -- jätän teille armeijan johdon. Nyt -Palestrina antautuu -- ha, ha, ha! -- Nyt Palestrina antautuu!" - -"Kautta oikean käteni, sitä minäkin, senaattori", vastasi Annibaldi. -"Nuot muukalaiset ovat tähän saakka vaan nostaneet riitaa -keskuudessamme, ja elleivät he ole pelkuria niin he ovat petturia!" - -"Vaiti, vaiti, vaiti! Petturia! Oppinut Arimbaldo, urhea Brettone -petturia! Hyi mokomaa! Ei, ei; he ovat erinomaisia, kelpo miehiä, -vaikk'eivät voittoisia sotakentällä, -- vaikk'eivät voittoisia -sotakentällä; -- parempi onni heille kaupungissa! Ja nyt toimeen!" - -Senaattori selvitti hänelle suunnitelman, jonka mukaan kaupunki oli -vallotettava, ja Annibaldin sotatiedot kerrassaan myönsivät sen -toteutuviksi. - -Roomalaisen joukon keralla ja Montrealen veli kummallakin puolellaan -Rienzi sitten läksi Roomaan. - - * * * * * - -Samana iltana piti Montreal pidot Pandulfo di Guidolle ja muutamille -etevimmille porvareille, joita hän oli yksitellen tutkistellut, ja -havainnut heidän hyvin vähän valittavan senaattorista. - -Pandulfo istui P. Johanneksen ritarin oikealla puolella ja Montreal -tuhlasi häneen kohteliaisinta huomaavaisuuttaan. - -"Suvaitkaapa tätä -- se on Chianan laaksosta, Monte Pulcianon -juurelta", sanoi Montreal. "Luulen kuulleeni oppineitten sanovan -(tiedättehän, signor Pandulfo että nykyään pitäisi kaikkien meidän olla -kirjanoppineita!) että paikka on vanhastaan kuulu. Tosiansa, siinä -viinissä on pirteä väki." - -"Olenpa kuullut", sanoi Bruttini, muuan vähäpätöinen ylimys ja Colonnan -luotettu ystävä, "että kapakan pojalle siinä suhteessa on ollut oppinsa -hyödyksi; hän tietää kaikki paikat, missä köynnös uhkeimpana rehottaa." - -"Mitä! Senaattoriko ruvennut juopottelemaan!" sanoi Montreal nielaisten -suunnattoman maljallisen viiniä, "sehän tekee hänet kykenemättömäksi -asioita hoitamaan -- vahinko." - -"Todella", sanoi Pandulfo; "valtiota johtavan miehen tulee olla -kohtuullisen -- minä en koskaan juo sekottamatonta viiniä." - -"Voi" kuiskasi Montreal, "jos teidän tyyni ja suopea henkenne ohjaisi -Roomaa, saisipa todella Italian pääkaupunki nauttia rauhaa. Signor -Vivaldi" -- ja isäntä kääntyi erään arvokkaan verkasaksan puoleen, -- -"Nämät mellastukset häiritsevät kauppaa." - -"Kovasti, kovasti!" päivitti saksa. - -"Ylimykset ovat parhaita ostajianne", virkkoi pikku ylimys. - -"Parhaita, parhaita!" tuumi verkamies. - -"Surkeata että he niin tylysti karkotetun", sanoi Montreal -murheellisena. "Eikö olisi mahdollista, jos senaattori (hänen -maljansa!) olisi vähemmän äkkinäinen -- vähemmän innokas, pikemmin -- -yhdistää vapaat laitokset ja ylimysten palajamisen? -- _Siihen_ pyrkisi -todellisesti viisas valtiomies." - -"Se kyllä kävisi päinsä", vastasi Vivaldi, "Savelleista yksin ansaitsin -enemmän kuin koko Roomasta." - -"En tiedä, olisiko se mahdollista", sanoi Bruttini, "mutta sen tiedän, -että loukkaa kaikkea säädyllisyyttä, kun kapakan poika saa raivata -Rooman palatsit autioiksi." - -"Se ainakin osottaa liian tavallista roskaväen suosioon pyrkimistä" -sanoi Montreal. "Vaikka toivonpa, että nuot ristiriitaisuudet vielä -saamme tasaantumaan. Rienzi kenties -- epäilemättä, _tarkottaa_ hyvää!" - -"Tahtoisinpa", sanoi Vivaldi, joka oli pirteimmillään, "että -muodostaisimme sekanaisen valtiolaitoksen -- plebeijit ja patriicit, -kumpikin omassa luokassaan." - -"Mutta" virkkoi Montreal totisena, "niin uutukainen koe kysyisi suurta -fyysillistä voimaa." - -"Totta kyllä, mutta saattaisimmehan kutsua muualta ratkaisijan -- -vieraan, jota ei kumpikaan puolue liikuttaisi -- joka suojelisi uutta -buono statoa, -- podestan, niinkuin ennenkin, sellaisen kuin oli -esimerkiksi Brancalecone. Kuinka hyvin ja viisaasti hän hallitsi! -Silloin oli Roomalla kulta-ajat. Podesta ijäksi päivää! -- se on minun -mielipiteeni." - -"Ei tarvitse teidän kaukaa etsiä neuvostonne esimiestä", sanoi -Montreal, katsoen hymyillen Pandulfon puoleen, "tunnettu, jalosukuinen -ja varakas kaupunkilainen on oikealla kädelläni." - -Pandulfo myhäili ja punastui. - -Montreal jatkoi. "Kauppa-asiain hallituskunnassa olisi signor -Vivaldilla kunniakas asema; kaikkien ulkomaisten seikkain käsittely --- sotavoimain hankinta y.m., jätettäisiin ylimyskunnan huostaan, -sittenkuin, signor di Bruttini, toisen luokan ylimystölle olisi -suotu laveampi sananvalta, kuin mitä sillä tähän asti on ollut, -sen syntyperään ja tärkeyteen nähden. Hyvät herrat, maistakaamme -malvoasiitä!" - -"Mutta", sanoi Vivaldi hetken päästä -- (Vivaldi jo luulotteli -itselleen saavansa täyttää vähintään koko Suuren Komppanian -verantarpeet) -- "mutta niin kohtuulliseen ja järkevään -konstitutsiooniin ei Rienzi koskaan suostu." - -"Olkoon suostumatta! Mitä Rienziä tarvitaan?" huudahti Bruttini. -"Rienzi saa pötkiä Böömiinsä kerran vielä". - -"Hiljaa, hiljaa", sanoi Montreal; "minä en ole toivoton. Kaikki -julkinen väkivalta vaan vahvistaisi senaattorin valtaa. Ei, ei, -nöyryyttäkää hän -- ottakaa ylimykset vastaan ja sitten määrätkää omat -ehtonne. Silloin saattaa saada kummankin puolueen sopivaan tasapainoon. -Ja jotta uusi valtiolaitoksenne säilyisi vapaana kaikkinaisesta -pakosta, löytyy sotilaita ja ritariakin, jotka, saadessaan jonkun -arvosijan Rooman suuressa kaupungissa, suostuisivat pitämään miehiä -ja hevosia sen palveluksessa. Meitä Ultra-Montaania usein väärin -tuomitaan; me olemme kulkureita ja ismaeliittoja vaan sentähden ettei -meillä ole kelpo lepopaikkaa. Ja jos minua --" - -"Niin, jos teitä, jalo Montreal!" sanoi Vivaldi. - -Seurue kuunteli henkeään vetämättä, kun yht'äkkiä jymähti -- syvänä, -juhlallisena -- Capitolin isonkellon ääni. - -"Kuulkaa!" sanoi Vivaldi, "soitetaan mestaukseen; tänä tavattomana -hetkenä!" - -"Varmaankaan ei liene senaattori palannut!" huudahti Pandulfo di Guido, -vaaleten. - -"Ei, ei", virkkoi Bruttini, "kuulin että kaksi päivää sitten otettiin -Romagnassa muuan rosvo kiinni. Hän tuomittiin hirtettäväksi tänä -iltana." - -Sanasta "rosvo" Montrealen muoto hieman muuttui. Maljoja täyteltiin -- -kello yhä pauhasi -- siitä ei enää kukaan välittänyt. Keskustelu sujui -taasen. - -"Mitä ai'oitte sanoa, jalo ritari?" kysyi Vivaldi. - -"Niin, malttakaapas, -- puhuessani kuinka välttämätöntä on turvata -uudet olot sotavoimalla, sanoin että jos minua --" - -"Siinä se oli!" virkkoi Bruttini, lyöden nyrkkinsä pöytään. - -"Jos minua pyydettäisiin avuksenne -- _pyydettäisiin_, ja paavin -legaatti päästäisi minut entisistä synneistäni -- (ne raskaasti -painavat minua, hyvät herrat) -- minä itse uljailla miekkamiehilläni -varjelisin kaupunkianne ulkonaisista vihollisista ja kansallisista -kiistoista. Ei ainoankaan Rooman kansalaisen tarvitsisi suorittaa -danaroakaan siihen." - -"_Viva Fra Moreale_!" huusi Bruttini, ja koko iloinen seura kertoi -huudon. - -"On tarpeeksi minulle", jatkoi Montreal, "kun sovitan pattoni. Te -tiedätte, hyvät herrat, että ritarikuntani on pyhitetty Jumalalle -ja kirkolle -- olen sotiva munkki! On tarpeeksi minulle, sanon, kun -sovitan rikkomukseni, pyhää kaupunkia puolustamalla. Mutta minullakin -on yksityiset, maallisemmat pyrintöni -- kukapa niistä on vapaa? minä --- kellonsoitto muuttuu!" - -"Ne ovat vaan hirttäjäisten säveliä -- rosvo parka on kuoleman -kielissä!" - -Montreal teki ristinmerkin sekä jatkoi: -- "Minä olen ritari ja -jalosukuinen", sanoi hän ylpeästi, "ammattini on ollut aseitten -ammattia; mutta -- en tahdo peitellä -- vertaiseni ovat pitäneet -minua miehenä, joka liian tunnottomalla kunnian ja voiton pyynnillä -on tahrannut kilpensä. Haluan sopia ritarikuntani kanssa -- ostaa -itselleni uuden nimen -- puhdistaa itseni suurmestarin ja paavin -silmissä. Olen saanut vihjauksia, hyvät herrat -- vihjauksia, että -parhaiten saavuttaisin tarkotukseni palauttamalla järjestyksen -paavilliseen pääkaupunkiin. Legaatti Albornoz (tässä on hänen -kirjeensä) kehottaa minua pitämään senaattoria silmällä." - -"Varmaan", keskeytti Pandulfo, "kuulen astuntaa alhaalta." - -"Roistoväkeä menossa hirttäjäisiin", sanoi Bruttini; "jatkakaa herra -ritari!" - -"Ja mitä", sanoi Montreal tarkastellen kuulijakuntaansa, ennenkuin hän -pitkitti, "mitä pidätte, -- (kysyn vaan teidän mielipidettänne, joka -on omaani viisaampi) -- mitä pidätte sopivana varokeinona senaattorin -liiaksi paisuvaa valtaa vastaan -- mitä arvelette Colonnan ja -Palestrinan uljaitten ylimysten paluusta?" - -"Tämä heidän maljansa!" huusi Vivaldi. Ikäänkuin vaistomaisesti seura -nousi seisomaan. "Piiritettyjen ylimysten terveydeksi!" kajahti -kaikkien suusta. - -"Sitten, -- mitäpä jos -- (minä vaan nöyrästi esittelen) -- mitäpä jos -antaisitte senaattorille virkaveljen! -- se ei ole hänelle solvaus. -Eipä siitä kauvoja ole kun Colonna, joka oli senaattorina, sai -virkaveljekseen Bertoldo di Orsinin." - -"Älykkäin varokeino", huusi Vivaldi. "Ja missä olisi virkaveli, -Pandulfo di Guidon vertainen?" - -_"Viva Pandulfo di Guido!"_ kiljuivat vieraat ja taas maljat tyhjenivät -pohjia myöten. - -"Ja jos tässä korealla puheella voin vaikuttaa senaattoriin -(tiedättehän että hän on minulle rahoja velkaa -- veljeni ovat -palvelleet häntä), käskekää Walter de Montrealea." - -"Mutta jos koreat puheet eivät auta?" sanoi Vivaldi. - -"Suuri Komppania -- (huomatkaa, _te_ olette neuvosmiehiä) -- Suuri -Komppania on tottunut rientomarsseihin!" - -_"Viva Fra Moreale!"_ huusivat Bruttini ja Vivaldi yht'aikaa. "Terve -ystäväni kaikki", jatkoi Bruttini, "terve ylimykset, Rooman vanhat -ystävät, Pandulfo di Guido, senaattorin uusi virkaveli, ja Fra Moreale, -Rooman uusi podesta!" - -"Kellonsoitto on tauonnut", sanoi Vivaldi, laskien maljansa pöydälle. - -"Taivas rosvoa armahtakoon!" lisäsi Bruttini. - -Tuskin oli hän nuot sanat sanonut, kun kolme kolausta kuului ovelta -- -vieraat katsoivat kummastellen toisiinsa. - -"Uusia vieraita!" sanoi Montreal, "käskin muutamia luotettavia ystäviä -seuraamme täksi iltaa. Kautta uskoni, he ovat tervetulleet! Sisään!" - -Ovi aukeni hitaasti: kulmittaisin astui sisään täydessä asussa -senaattorin vartiomiehiä. Esiin he marssivat jäykkinä, sanattomina. -He piirittivät pitopöydän -- täyttivät avaran salin, ja juominkien -valaistus heijastui heidän sotisovistaan kuin teräsmuurista. - -Ei tavuakaan päässyt juhlivien suusta, he olivat kuin kivettyneinä. -Pian tekivät vartijat tietä, ja itse Rienzi ilmaantui näkyviin. Hän -lähestyi pöytää ja käsivarret ristissä hän antoi katseensa verkalleen -siirtyä vieraasta vieraasen, kunnes vihdoin hänen silmänsä pysähtyivät -Montrealeen, joka myös oli noussut seisomaan ja joka yksin koko -seurasta oli tointunut hetken hämmästyksestä. - -Noitten kahden miehen, niin kuuluisan, uljaan, ky'ykkään ja -kunnianhimoisen tuossa seisoessa otsatusten oli aivankuin Väkivallan -ja Neron, Järjestyksen ja Kiistan, Miekan ja Vitsakimpun kilpailevat -henget -- vastakkaiset voimat, joilla valtakuntia hallitaan ja -valtakuntia tuhotaan, olisivat kohdanneet toisensa, olennoituina ja -vastatusten. He seisoivat kumpikin ääneti -- kuin toinen toisensa -katseen lumoamana, vartaloltaan ylevämpänä ja olemukseltaan -ympäristöään jalompana. - -Montreal puhui ensin, pakkoinen hymy huulilla. - -"Rooman senaattori! -- tohdinko uskoa että kehnot kestini sinua -miellyttävät, ja saanko arvata, että nuot aseelliset miehet ovat -vaan kohteliaisuuden osotuksena miehelle, jonka elämäntyötä on tehty -sota-aseilla." - -Rienzi ei vastannut, viittasi vaan kädellään vartioihin. Montreal -otettiin kiinni paikalla. Jälleen hän katseli vieraita, -- kuin lintu -kalkkarokäärmettä kauhistui Pandulfo di Guido vapisten senaattorin -välähtelevää silmää. Verkkaan ojensi Rienzi kohtalon-omaisen kätensä -kohti onnetonta porvaria -- Pandulfo näki, -- tunsi tuomionsa, -- -parahti -- ja vaipui tunnotonna soturien syliin. - -Vielä loi senaattori pikaisen silmäyksen ympäri pöydän ja sitten -ylenkatseellisesti hymyillen, ikäänkuin välittämättä huonommasta -saaliista, hän kääntyi pois. Ei hiiskaustakaan ollut vielä päässyt -hänen huuliltaan -- kaikki oli ollut mykkää näytelmää -- ja hänen -hirveä äänettömyytensä oli vaikuttanut vielä hyytävämmän kauhun hänen -äkkiarvaamattomaan ilmaaatumiseensa. Vasta saavuttuaan ovelle hän -kääntyi takasin, katseli P. Johanneksen ritarin pelotonta, miehekästä -muotoa ja virkkoi melkein kuiskaten, "Walter de Montreal! -- kuulitte -kuolonkellot!" - - - - -IV Luku. - -Walter de Montrealen tuomio. - - -Hiljaisesti vietiin Suuren Komppanian päällikkö Capitolin tyrmään. -Samassa rakennuksessa majailivat nuot Rooman hallituksesta kilpailevat; -toinen asui vankilassa, toinen palatsissa. Vartijat eivät huolineet -panna häntä kahleisin, ja pöydällä palavan lampun valossa Montreal näki -ettei hän ollut yksin -- hänen veljensä olivat joutuneet sinne ennen -häntä. - -"Hauskaa että tavattiin", sanoi P. Johanneksen ritari, "olemmepa -viettäneet hupaisempiakin öitä yhdessä, kuin mitä tästä arvattavasti -koituu." - -"Lasketko leikkiä, Walter?" sanoi Arimbaldo puoleksi itkien. "Etkö -tiedä että kohtalomme on ratkaistu? Kuolema vaanii meitä." - -"Kuolema!" kertoi Montreal, ja ensi kertaa hän kalpeni; kenties ensi -kertaa elämässään hän tunsi pelon tuskaa. - -"Kuolema!" hän kertoi jälleen. "Mahdotonta! Hän ei uskalla! Hän ei -uskalla, Brettone; soturit, pohjolaiset! -- ne nostavat metelin, -riistävät meidät pyövelin kynsistä!" - -"Heitä pois turha toivo", sanoi Brettone kolkosti; "soturit ovat -Palestrinan edustalla leiriytyneinä." - -"Mitä! Typerä -- mieletön! Tulitteko Roomaan yksinänne tuon hirmuisen -miehen pateille?" - -"Itse olet typerä! Miksi tulit tänne?" vastasi veli. - -"Miksi tosiaan! tietäessäni sinun olevan sotavoimain päällikkönä; ja -- -mutta olet oikeassa -- minä olin typerä, pannessani kavalaa tribuunia -vastaan sinun ala-arvoisen tajusi. Riittää! Soimaus on turhaa. Milloin -te vangittiin?" - -"Hämärissä -- heti päästyämme Rooman porteista sisään. Rienzi oli -saapunut salavihkaa." - -"Hm! Mitä hänellä lienee minua vastaan tiedossa? Kuka lienee kavaltanut -minut? Kirjurini ovat luotettavia -- kaikki koeteltuja -- paitsi tuota -nuorukaista, ja hän näytti niin hartaalta -- tuo Angelo Villani!" - -"Villani! Angelo Villani!" huudahtivat veljet yhteen ääneen. "Oletko -uskonut hänelle jotakin?" - -"Niin, pelkäänpä että hän lienee nähnyt -- ainakin osittain -- minun -ja teidän sekä ylimysten välisen kirjevaihdon -- hän oli kirjurinani. -Tiedättekö hänestä jotakin?" - -"Taivas on sokaissut sinut Walter!" sanoi Brettone. "Angelo Villani on -senaattorin suosikki." - -"Nuot silmät siis pettivät minut", jupisi Montreal kauhistuen; "ja -ikäänkuin _hänen_ henkensä olisi palannut maahan, Jumala minua -rankasee." - -Pitkä äänettömyys seurasi. Vihdoin Montreal, jonka reipas ja eloisa -luonne ei pitkäksi aikaa synkistynyt, puhui jälleen: - -"Ovatko senaattorin raha-arkut täynnä? -- Mahdotonta." - -"Tyhjät kuin dominikaanin!" - -"Sitten olemme pelastetut. Määrätköön hän päämme hinnan. Raha -hyödyttänee häntä enemmän kuin veri." - -Ja ikäänkuin tuo ajatus olisi tehnyt kaiken muun miettimisen -tarpeettomaksi, Montreal riisui vaippansa, rukoili lyhyen rukouksen ja -heittäytyi kopin nurkassa olevalle rahille. - -"Onpa sitä huonommillakin vuoteilla maattu", sanoi ritari, oikaisten -itsensä ja oli hetkisen perästä sikeässä unessa. - -Veljekset kuuntelivat hänen syvää, mutta tasaista hengitystään -kadehtien ja ihmetellen; he vaan eivät olleet keskustelu-tuulella. -Hiljaa ja ääneti kuin kuvapatsaat he istuivat nukkuvan vieressä. Aika -kului, ja puoliyötä seuraavan hetken ensimmäinen viileä henkäys puhalsi -läpi heidän komeronsa ristikon. Salvat helähtivät, ovi aukeni, kuusi -aseellista miestä astui sisään, kulki ohi veljesten ja yksi heistä -kosketti Montrealea. - -"Voi!" hän sanoi, yhä nukkuen, mutta kääntäen kylkeänsä. "Voi!" hän -sanoi vienolla Provencen kielellä, "suloinen Adeline, emmehän vielä -nouse -- niin pitkään, pitkään aikaan emme ole nähneet toisiamme!" - -"Mitä hän sanoo?" murahti vartija, ravistaen Montrealea tylysti. Ritari -hyppäsi heti pystyyn ja hänen kätensä hapueli vuoteen päätä ikäänkuin -miekkaa tavotellen. Hän tuijotti hurjistuneena ympärilleen, hieroi -silmiään ja sitten katsellen vartijaa hän tajusi tilansa. - -"Aikasinpa Capitolissa noustaan", sanoi hän. "Mitä minusta tahdotte?" - -"Se on valmiina!" - -"Se! Mikä se?" sanoi Montreal. - -"Piinapenkki!" vastasi soturi pahansuovan riemuin. - -Suuri päällikkö ei sanonut sanaakaan. Hän silmäili hetkisen aikaa -noita kuutta miekkamiestä, ikäänkuin mitellen omaa voimaansa heidän -rinnallaan. Hänen katseensa liiti ympäri huoneen. Karkein rautakanki -olisi ollut hänelle arvokkaampi kuin milloinkaan vielä Milanon -oivallisin säilä. Hänen tarkastuksensa päättyi huokaukseen, hän -heitti vaippansa hartioilleen, nyökkäsi veljilleen päätään ja seurasi -vartijoita. - -Eräässä Capitolin salissa, jonka seinää verhosi pahaatietävä, -veripunanen, valkoraitainen silkki, istui Rienzi neuvoskuntineen. -Muutaman komeron eteen oli musta esirippu vedetty. - -"Walter de Montreal", sanoi eräs pieni pöydän ääressä istuva mies, -"Jerusalemin kuuluisan P. Johanneksen ritarikunnan jäsen --" - -"Ja Suuren Komppanian päällikkö!" lisäsi vangittu lujalla äänellä. - -"Te olette useista rikoksista syytettynä: rosvoamisesta ja murhasta -Toskanassa, Romagnassa, Apuliassa --" - -"Rosvoamisen ja murhan asemasta urheat miehet ja kunnon ritarit", sanoi -Montreal oikaisten itsensä, "käyttäisivät sanoja 'sota ja voitto'. -Niihin tunnustan itseni syypääksi! Jatkakaa." - -"Sitten teitä syytetään katalasta juonittelusta Rooman vapautta -vastaan karkotettujen ylimysten palauttamiseksi sekä rikoksellisesta -kirjevaihdosta, jossa olette ollut Stefanello Colonnan kanssa." - -"Syyttäjäni?" - -"Astu esiin, Angelo Villani!" - -"_Sinäkö_ siis minut kavalsit?" sanoi Montreal vakavana. "Sen -ansaitsinkin. Minä pyydän teitä, Rooman senaattori, antakaa tuon nuoren -miehen poistua. Minä tunnustan olleeni kirjevaihdossa Colonnain kanssa -ja aikoneeni palauttaa ylimykset." - -Rienzi viittasi Villanille, joka kumarsi ja poistui. "Sitten on -teidän vielä, Walter de Montreal, täydellisesti ja todenperäisesti -paljastaminen salaliittonne." - -"Se on mahdotonta", vastasi Montreal huolettomasti. - -"Ja miksikä?" - -"Siksi että vaikka omaan elämääni nähden menettelen niinkuin parhaaksi -katson, en tahdo kavaltaa muitten henkeä." - -"Miettikää -- olittehan kavaltaa tuomarinne hengen!" - -"En kavaltaa -- eihän minulla ollut luottamustanne." - -"Lailla, Walter de Montreal, on kireitä pakotusneuvoja -- katsokaa!" - -Musta esirippu vedettiin syrjään, ja Montrealen silmä tapasi pyövelin -ja kidutuslavan. Hänen uljas rintansa kohoili inhosta. - -"Rooman Senaattori", sanoi hän, "nuot kapineet ovat orjia ja konnia -varten. Minä olen ollut sotilas ja päällikkö; elämän ja kuoleman -ollessa kädessäni -- olen menetellyt mieleni mukaan, mutta vertaistani -ja vihollistani en koskaan ole kidutuksella häväissyt." - -"Ritari Walter de Montreal", virkkoi senaattori arvokkaasti, -mutta hieman kursastellen, "vastauksenne on senkaltainen, mikä -luonnollisesti nousee urhoollisten miesten huulille. Mutta kuulkaa -minulta, jonka onni on tehnyt tuomariksenne, että ei enemmän orjiin -ja konniin, kuin ritareihin ja jalosukuisiin nähden nuot kapineet -ole lain koneita eikä totuuden tutkijoita. Myönnyin vaan näitten -kunnianarvoisten neuvosmiesten toivomukseen koetellakseni hermojanne. -Mutta vaikka olisitte Campagnan mitättömin maalainen, ei teidän -minun tuomioistuimeni edessä tarvitsisi peljätä kidutusta. Walter de -Montreal löytyykö Italian ruhtinaissa, joita olette tuntenut, Rooman -ylimyksissä, joita tahdoitte auttaa, ainoata, joka saattaisi siitä -kerskata!" - -"Tahdoin vaan", sanoi Montreal hiukan epäröiden, "yhdistää ylimykset -teihin, henkeänne vastaan en juonitellut!" - -Rienzi synkistyi. -- "Riittää", sanoi hän äkkiä. "P. Johanneksen -ritari, minä tiedän salaiset tuumanne, kaartelemiset ja verukkeet eivät -sovi eivätkä ole hyödyksi teille. Ellette juonitellut minun henkeäni, -juonittelitte Rooman henkeä vastaan. Yksi ainoa pyyntö teille vielä -suodaan maailmassa, kuolintapanne." Montrealen huulet värähtivät. - -"Senaattori", sanoi hän hiljaa, "saanko puhua kanssanne tuokion -kahdenkesken?" - -Neuvosmiehet katsahtivat ylös. "Herrani", kuiskasi heistä vanhin, -"epäilemättä hänellä on aseita kätkettynä -- ei ole häneen luottamista." - -"Vangittu", vastasi Rienzi hetken vaitiolon päästä, "jos armoa anot, -on pyyntösi turha ja apulaisiltani minä en mitään salaa. Sano pois -sanottavasi!" - -"Mutta kuulkaa", sanoi vangittu laskien käsivartensa ristiin, "se ei -koske minun henkeäni, vaan Rooman menestystä." - -"Sitten", sanoi Rienzi muuttunein äänin, "on pyyntösi myönnetty. -Liittäös rikkomukseesi salamurhan aikeet, mutta Rooman hyväksi minä -uhmaisin suuremmatkin vaarat." - -Niin sanoen hän viittasi neuvosmiehille, jotka poistuivat ovesta, mistä -Villani oli saapunut sisään, ja vartijat peräytyivät salin etäisimpään -päähän. - -"No, Walter de Montreal, älä vitkastele, aikasi on täpärä." - -"Senaattori", sanoi Montreal, "henkeni on teille vähästä arvosta; -tullaan sanomaan että velkojanne tuhositte päästäksenne velastanne -kuittiin. Määrätkää henkeni hinta, arvostelkaa se valtijaan mukaan, -joka floriini teille maksetaan, ja rahastonne täytyy viideksi vuotta. -Jos buono stato on teidän hallinnostanne riippuvainen, teidän -huolenpitonne Roomasta ei salli teidän kieltää, mitä olen pyytänyt." - -"Et tunne minua, rohkea rosvo", sanoi Rienzi ankarana, "kavaluuttasi -vastaan saatan olla varuillani ja antaa sen anteeksi, _kunnianhimoasi_ -en ikinä. Minä tunnen sinut. Laske kätesi sydämellesi ja sano, -jos voisimme vaihtaa paikkaa, sallisitko Rienzinä kaikesta -maailman kullasta Walter de Montrealen henkeä ostettavan? Mitä -ihmiset menettelystäni päättävät, se on minun kestäminen; omaksi -tuomiokseni olkoot silmäni luusimuksesta puhtaat. Minä olen Jumalalle -vastuunalainen Roomasta, joka on minulle uskottu. Ja Rooma vapisee -niinkauan kuin Suuren Komppanian päällikössä, elää Walter de Montrealen -juonitteleva aju ja uskaltava sydän. Mies -- mahtava, suuri ja älykäs, -hetkesi ovat luetut; päivän koittaessa kuolet!" - -Montrealen, senaattorin kasvoihin kiintynyt katse näki että toivo oli -ohi; hänen ylpeytensä ja uljuutensa palasivat. - -"Olemme tuhlanneet sanoja", hän virkkoi. "Pelasin uhkapeliä, -tappasin, ja saan sovittaa häviöni! Olen valmis. Tuntemattoman -maailman kynnyksellä ennustuksen synkkä henki ilmestyy meille. Herra -senaattori, lähden ennen sinua ilmoittamaan -- että taivaassa tai -helvetissä -- ennenkuin monta päivää on kulunut, on tehtävä tilaa minua -mahtavammalle!" - -Hänen puhuessaan hänen vartalonsa laajeni, hänen silmänsä välähteli; -ja Rienzi, vavisten, niinkuin hän ei milloinkaan ollut vavissut ennen, -horjahti taapäin ja peitti kasvonsa käsillään. - -"Kuolintapasi?" hän kysyi ontolla äänellä. - -"Kirves: se sopii ritarille ja sotilaalle. Sinua varten, senaattori, -Kohtalolla on epäjalompi kuolema." - -"Rosvo, ole mykkä!" kiljasi senaattori kiihkoisesti; "vartijat viekää -vangittu pois. Auringon noustessa Montreal -- --" - -"_Laskee_ Italian vitsauksen aurinko", sanoi ritari katkerasti. "Olkoon -menneeksi. Vielä yksi pyyntö; P. Johanneksen ritarit ovat Augustinuksen -munkkikunnan ystävyydessä: myönnä minulle augustinolainen rippi-isä." - -"Se on myönnetty; ja minä, joka en voi sinulle maallista sääliä -osottaa, olen rukoileva Korkeimmalta Tuomarilta armoa sielullesi!" - -"Senaattori, minulla ei ole ihmisten kanssa enää tehtävää. Veljeni? -Turvallisuutesi ja kostosi eivät kaipaa heidän kuolemaansa!" - -Rienzi mietti hetkisen. "Eivät", sanoi hän, "vaarallisia aseita he -olivat, mutta työmiehettä ne ruostuvat haitattomiksi. He kerran tekivät -minulle palveluksen. Vanki, heidän henkensä on säästetty." - - - - -V Luku. - -Ilmitulo. - - -Neuvosto hajosi -- Rienzi riensi omaan asuntoonsa. Tavattuaan tiellä -Villanin, hän puristi hellästi nuorukaisen kättä. "Pelastit Rooman ja -minut suuresta vaarasta", sanoi hän; "pyhimykset sinut palkitkoot!" -Huolimatta Villanin vastauksesta, hän kiiruhti edelleen. Nina, -levottomana ja huolissaan, odotteli häntä heidän kammiossaan. - -"Etkä vielä vuoteessa?" sanoi Rienzi, "Ninani, sinunkaan kauneutesi ei -kestä moista valvontaa." - -"En saattanut levätä ennenkuin olin nähnyt sinut. Kuulin (ja koko Rooma -sen jo tietää) että olet ottanut kiinni Walter de Montrealen ja että -hän on mestauspölkyllä saapa surmansa." - -"Ensimmäinen rosvo, joka koskaan kuoli niin uljaan kuoleman", virkkoi -Rienzi verkalleen riisuutuen. - -"Cola, en ole milloinkaan ryhtynyt suunnitelmiisi -- valtiotuumiisi -esitykselläkään. Kylläksi on ollut minulle riemuita niitten -menestyksestä, surra niitten raukenemisesta. Nyt minulla on sinulle -yksi anomus -- säästä tuon miehen henki." - -"Nina -- --" - -"Kuule minua, -- puhun omaksi parhaaksesi! Hänen rikostensa uhalla -hänen uljuutensa ja neronsa ovat hankkineet hänelle ihailijoita hänen -vihollistensakin joukosta. Moni ruhtinas, moni valtio, joka salaisesti -iloitsee hänen kukistumisestaan, on teeskentelevä kauhua hänen -tuomariinsa. Kuule vielä, hänen veljensä auttoivat paluutasi, maailma -on sanova sinua kiittämättömäksi. Hänen veljensä lainasivat sinulle -rahaa, maailma -- tiedä se -- on sanova sinua --" - -"Seis!" katkasi senaattori. "Kaikki, mitä olit sanova, on mielessäni -ennakolta. Tunnethan minut -- sinulta en mitään peittele. Mikään -liitto ei voi sitoa Montrealen uskollisuutta -- ei mikään armo voittaa -hänen kiitollisuuttaan. Hänen verisen kätensä tieltä ovat totuus ja -oikeus pois pyyhkäistyt. Jos langetan Montrealen, joudun epäsuosioon -ja vaaraan -- myönnetään. Jos vapautan hänet, ennen huhtikuun ensi -sateita pohjolaisten ratsut hirnuvat Capitolin saleissa. Kummanko tässä -tapauksessa lasken vaaran alaiseksi, itsenikö vai Rooman? Älä kysy -enempää -- vuoteeseen, vuoteesen!" - -"Lukisitko aavistukseni, Cola, salaperäiset -- synkät -- kummalliset!" - -"Aavistuksesi! -- Minulla on omani", vastasi Rienzi suruisena, -katsellen avaruuteen ikäänkuin ajatuksissaan asuttaen sen aaveilla. -Sitten kohottaen silmänsä taivaaseen, hän sanoi tuon yltiöpäisyyden -kiihkeyksin, mikä oli suurena osana hänen sekä voimaansa että -heikkouttaan: -- "Herra, minun älköön olko ainakaan Saulin synti! -Amaleekilainen ei ole säästyvä!" - -Rienzin nauttiessa lyhyttä, herkkää ja levotonta untaan, jota Nina -vartioitsi -- unettomana, huolissaan, kyyneleissään sekä synkkien -ja hirmuisten aavistusten ahdistamana -- syyttäjä oli tuomaria -onnellisempi. Viimeiset ajatukset, jotka liitivät Angelo Villanin -mielessä, ennenkuin ne uneen verhoutuivat, olivat kirkkaat ja eloisat. -Hän ei tuntenut omantunnonvaivoja petettyään toisen luottamuksen -- -hän tunsi vaan että tuumansa olivat menestyneet, että tehtävänsä oli -luonnistunut. Rienzin kiitolliset sanat soivat hänen korvissaan, ja -menestyksen mahtavat toiveet Rooman senaattorin ohella, viihdyttivät -hänen nukkumaan ja värittivät hänen unelmansa. - -Mutta tuskin oli hän kahta hetkeä maannut; kun hänet herätti eräs -palatsin palvelijoista, joka itse oli unenpöpperössä. "Antakaa -anteeksi, messere Villani", sanoi hän, "mutta alhaalla on -Ursula-sisaren lähetti; hän käskee teitä heti luostariin -- hän on -kuoleman kielissä ja tahtoisi välttämättömästi tavata teitä." - -Angelo, jonka herkkää tunteellisuutta, mitä hänen syntyperäänsä tuli, -aina kiihottivat epämääräiset, mutta kunnianhimoiset toiveet -- -hyppäsi vuoteestaan, pukeutui hät'hätää sekä läksi lähetin keralla -luostariin. Capitolin pihasta ja leijonaportaitten luota jo kuului -työmiesten hälinää, ja katsoessaan taakseen Villani näki mustaan -verhotun mestauslavan pilvenlongan kaltaisena tötöttävän päivänkoitteen -harmaassa valossa -- samassa Capitolin kello raskaasti jymähti. -Tuska valtasi hänet. Hän kiiruhti eteenpäin; -- tuona varhaisena -hetkenä hän jo kohtasi ihmisjoukkoja, kumpaakin sukupuolta, jotka -riensivät pitkin katuja, katsomaan mainion Suuren Komppanian päällikön -telotusta. Augustinolaisluostari oli kaupungin syrjäisimmässä laidassa, -ja punertava valo jo julisti auringon nousua kukkulain huipuilta, -kun nuori mies saapui tuon kunnianarvoisan rakennuksen edustalle. -Ilmoitettuaan nimensä hän heti laskettiin sisään. - -"Suokoon Taivas", sanoi vanha nunna, joka saattoi häntä läpi pitkän, -kiertelevän käytävän, "sinun tuovan lohdutusta sairaalle sisarelle: hän -on sitten huomenmessun sinua katkerasti ikävöinnyt." - -Syrjäisessä kammiossa, jossa ne sisaruskunnan jäsenistä, joille -myönnettiin siihen tarvittava lupa, kohtasivat ulkomaailmasta saapuvat -vieraansa, istui ijäkäs nunna. Roomaan palattuaan Angelo oli nähnyt -hänet vain kerran, ja sen jälkeen oli tauti rajusti runnellut hänen -ruumistaan sekä muotoaan. Ja kääriliinain kaltaisissa vaatteissaan ja -vartalo kuihtuneena, hän aamuisessa valossa näytti aaveelta, jonka -päivä oli maan päällä yllättänyt. Mutta hän lähestyi nuorukaista -liikkuen kimmokkaammin ja eloisammin kuin näytti hänen surkastuneelle -ruumiilleen mahdolliselta. "Olet tullut", hän sanoi. "Hyvä, hyvä! -Tänä aamuna huomenmessun jälestä rippi-isäni, augustinolainen, joka -yksin tuntee elämäni salaisuudet, kutsui minut erikseen, ja kertoi -että senaattori on ottanut kiinni Walter de Montrealen, että hän on -tuomittu kuolemaan ja että augustinolais-veljeskunnasta on pyydetty -joku huolimaan hänen viimeisiä hetkiään -- niinkö lienee?" - -"Olette oikeassa", sanoi Angelo kummastellen. "Tuo mies, jonka nimi -teitä kauhistutti -- josta useasti varotitte minua -- kuolee päivän -koittaessa." - -"Niin pian! -- niin pian! -- Voi armias Äiti! Juokse! Olet senaattorin -lähellä, suuresti hänen suosiossaan; juokse! Lankea polvillesi -- ja -niinkuin Jumalan armoon turvaat -- älä nouse ennenkuin olet saanut -provencelaisen hengen pelastetuksi." - -"Hän hourii", jupisi Angelo huulet valkeina. - -"En houri, -- poika!" kujasi sisar hurjasti; "tiedä että tyttäreni oli -hänen jalkavaimonsa. Hän tahrasi sukumme -- omaansa uljaamman suvun. -Minä syntinen vannoin kostavani. Hänen poikansa -- heillä oli vaan yksi -ainoa! -- kasvoi rosvon leirissä; -- verivimmainen elämä -- häpeän -kuolema -- helvetin tulevaisuus -- eli hänen edessään. Minä tempasin -lapsen sellaisen kohtalon kynsistä -- vein pois hänet -- kerroin isälle -hänen kuolleen -- laskin hänet kunniallisten vaiheitten polulle. -Annettakoon rikkomukseni anteeksi! Angelo Villani, sinä olet tuo lapsi; --- Walter de Montreal on isäsi. Mutta nyt kuolonvaivoissani minä -kauhistun kostonhimoisia ajatuksiani. Kenties --" - -"Pattoinen ja kirottu!" katkasi Villani kiljaisten: -- "pattoinen ja -kirottu olet tosiansa! Tiedä että minä tyttäresi rakastajan kavalsin! --- pojan pettämänä isä kuolee!" - -Ei silmänräpäystäkään hän viivytellyt, ei jäänyt hän näkemään sanojensa -vaikutusta. Kuin mieletön -- kuin vainolainen kintereillään -- hän -syöksyi luostarista -- kiiti pitkin autioita katuja. Kuolonkellot -soivat, ensin epäselvästi, sitten pauhaten, hänen korvissaan. Jokainen -sävel tuntui hänestä Jumalan kiroukselta; eteenpäin -- eteenpäin -- -hän riensi läpi tyhjentyneen kaupunginosan, väkijoukot häilyivät hänen -edessään -- hän sekaantui elävään virtaan, pidätettiin, töytättiin -takasin -- tuhansia tuhansien perästä hänen ympärillään -- edessään. -Hengästyneenä, läähättäen hän tunki edelleen -- rynnisti tiensä -- -kuulematta -- näkemättä -- kaikki oli kuin unta. Yli etäisten kukkulain -välähti aurinko; kellonsoitto taukosi! Oikealta ja vasemmalta hän -työnsi tungoksen syrjään. Hänen voimansa olivat kuin jättiläisen! Hän -läheni kovaonnista paikkaa. Kuolon hiljaisuus painoi kuin sankka usma -väkijoukkoa. Hän kuuli äänen, painuessaan eteenpäin, syvän, kirkkaan --- se oli hänen isänsä ääni! -- se vaikeni -- kuulijakunta hengitti -raskaasti -- humisi -- huojui sinne tänne. Eteenpäin, eteenpäin kulki -Angelo Villani. Senaattorin vartiomiehet katkasivat hänen tiensä -- hän -syrjäytti heidän keihäänsä -- riistäytyi heidän kouristaan -- murti -aseellisen ympäryksen -- seisoi Capitolin edustalla. "Seis, seis" hän -olisi huutanut, mutta kauhu teki hänet mykäksi. Hän näki välähtävän -kirveen -- näki taivutetun niskan. Ennenkuin toinen henkäys ehti hänen -huulilleen, kalinainen rungoton pää nostettiin ilmaan, -- Walter de -Montrealea ei ollut enää. - -Villani näki -- hän ei pyörtynyt -- ei kaatunut -- vaan loi silmänsä -tuosta nostetusta päästä, tippuvasta hurmeesta, parvekkeeseen, jossa -tavan mukaan juhla-asussaan istui Rooman senaattori -- ja nuorukaisen -muoto oli kuin hornanhengen muoto! - -"Haa!" hän sanoi, jupisten itsekseen ja muistaen Rienzin seitsemän -vuotta ennen lausumat sanat -- _"Siunattu olet sinä, jolla ei ole -omaisen verta kostettavana!"_ - - - - -VI Luku. - -Epätietoisuus. - - -Walter de Montreal haudattiin St. Maria dell' Aracelin kirkkoon. -Mutta "hänen tekemänsä paha eli hänen jälkeensä!" Vaikka rahvas, -hänen vangitsemiseensa saakka oli nurkunut Rienzille siitä, että niin -kuulu rauhanhäiritsijä sai vapaana liikkua, hän tuskin oli kuollut, -kun se aikoi sääliä kauhunsa esinettä. Tuon omituisen hurskauden -vallassa, jota Montreal aina oli osottanut, pitäen sitä sotilaan -luonteen kauniina ja luonnollisena puolena, hän heti tuomion langettua -oli antautunut hartaisin kuoleman valmistuksiin. Augustinolaismunkin -seurassa hän kulutti yön lyhyet, jälellä olevat hetket rukouksissa -ja synnintunnustuksissa, lohdutti veljiänsä ja kulki telotuslavalle -sankarin askelin ja marttyrin itsen-uhrauksin. Ihmissydän kummallisesti -hairahtuen, rahtuakaan katumatta elämänsä ammattirosvousta ja murhaa, -tuon urhean soturin melkein viimeiset sanat olivat hänen omien -töittensä ylpeätä kerskausta. "Olkaa urhoollisia, niinkuin minä olin", -hän sanoi veljilleen, "ja muistakaa että nyt olette Apulian, Toscanan -ja La Marcan nöyryyttäjän perillisiä." - -Tätä mielenlujuutta kesti hänessä telotuslavallakin. "Minä kuolen", -hän sanoi kääntyen roomalaisiin -- "minä kuolen tyytyväisenä, kun -luuni saavat levätä P. Pietarin ja P. Paavalin pyhässä kaupungissa ja -Kristuksen sotamiehelle suodaan Apostolien hautuumaa. Mutta minä kuolen -syyttömänä. Rikkauteni on rikokseni -- valtionne köyhyys syyttäjäni. -Rooman senaattori, saattanet kadehtia viimeistä hetkeäni -- Walter de -Montrealen kaltaiset miehet eivät sorru kostamatta." Näin sanoen hän -kääntyi itään, jupisi lyhykäisen rukouksen, laskeutui rauhallisena -polvilleen jo sanoi itsekseen, "Rooma, säilytä tuhkani! -- Maa -muistoni! Kaitselmus kostoni; ja nyt, Taivas ota henkeni! -- iske!" -Ensi lyönnistä pää erkani ruumiista. - -Hänen petollisuutensa vain osaksi tunnettiin, pelko oli unehtunut, -ja kaikki mitä Walter de Montrealen muistosta Roomassa eli, oli -hänen sankariutensa ihailua ja loppunsa sääliä. Pandulfo di Guidon -kohtalo, joka seurasi muutaman päivän perästä, kiihotti vielä syvemmän -vaikka levollisemman tunteen senaattoria vastaan. "Hän oli kerran -Rienzin ystävä!" sanoi joku. "Hän oli rehellinen, suora kansalainen!" -nureksi toinen. "Hän ajoi kansan asiaa!" murisi Cecco del Vecchio. -Mutta senaattori oli ponnistellut päätökseen olla järkähtämättä -oikeatuntoinen ja katsella kaikkia Rooman vaaroja niinkuin roomalaisen -tuli. Rienzi muisteli ettei hän milloinkaan ollut luottanut -tulematta petetyksi, ei milloinkaan antanut anteeksi terottamatta -vihollisuutta. Hän oli julman kansan, epäluotettavien ystävien, -katalain vihollisten keskellä, ja epäkohtainen armahdus synnyttäisi -vaan salaliiton palkaksi. Mutta tuo taistelu, jota hän taisteli, -nähtiin hysteerillisistä puuskista, joita hän ei voinut salata. Hän -milloin itki katkerasti, milloin hurjasti nauroi. "Enkö koskaan enää -saa nauttia anteeksiantamisen hekumaa?" sanoi hän. Tylyt katselijat -pitivät sitä -- muutamat houkkeutena, muutamat vehkeilynä. Mutta tuo -ankaruus teki hetkeksi tarkotetun vaikutuksen. Kaikki kuohus taukosi, -pelko hiipi läpi kaupungin, järjestys ja rauha nousivat pinnalle: mutta -alta, sen aikaisen kirjoittajan jyrkän lausunnon mukaan, "_Lo mormorito -quetamente suonava_". ["Kuului hiljaista jytyä."] - -Jos tyynesti tarkastellaan Rienzin menettelyä tuohon pelottavaan aikaan -hänen elämätään, on tuskin mahdollista syyttää häntä ainoastakaan -valtiotaidon erehdyksestä. Virheistään parantuneena hän ei esittänyt -mitään tarpeetonta komeutta -- ei antautunut mihinkään juopuneen -ylpeyden näytelmiin -- tuon uhkean mielenkuvituksen pikemmin kuin -turhamaisuuden, joka tribuunin oli vienyt loiston osotuksiin, olivat -nyt raskaitten kohtalojen muisto sekä kypsyneemmän järjen jäykkä -tyyneys lepoon viihdyttäneet. Hän oli kohtuullinen, säästäväinen, -varovainen, maltillinen, "eikä milloinkaan", huomauttaa muuan -todistaja, joka ei suinkaan ole puolueellinen, "ole niin erinomaista -miestä nähty. [Vit. di Cola di Rienzi] Hänessä jokainen ajatus oli -Rooman jokaiseen turpeeseen kohdistunut." Uupumatta työssä, hän -tarkasti, määräsi, järjesti kaikki tyyni, kaupungissa, sotajoukossa, -rauhan ja sodan asiat. Mutta häntä heikosti tuettiin, ja ne, joita -hän käytti, olivat laimeita ja velttoja. Sittenkin hänen aseensa -menestyivät. Paikka paikan, linna linnan perästä antautui senaattorin -sotapäällikölle, ja itse Palestrinan vallotus oli hetken kysymys. -Hänen taitonsa ja sanansa esiintyivät ratkaisevina vaikeissa tiloissa, -ja lukijalta ei saattanut jäädä huomaamatta, kuinka selvästi niitä -käytettiin, silloin kun hän vapautui ulkomaisten palkkasoturiensa -rautaisesta holhouksesta. Montreal surmattuna, hänen veljensä -vangittuina (vaikka heidän henkensä säästettiin) -- pelko joka loi -nöyryyttä, iski noitten rosvosoturien poviin. Ollen poissa Roomasta ja -Annibaldin johdolla taistellen ylimyksiä vastaan, nuot välttämättömät -paholaiset alituisen toiminnan ja alituisen menestyksen vuoksi -eivät saattaneet karata herransa kimppuun; ja Rienzi, mielellään -mukaantuen roomalaisten luonnolliseen vastenmielisyyteen, pidätti -siten pohjolaiset kaikesta kaupungin yhteydestä, sekä kuten hän -kerskaili, oli Italian ainoa valtija, joka hallitsi, palatsi vain omien -kansalaistensa vartioimana. - -Hänen vaarallisesta asemastaan huolimatta -- hänen epäluuloistaan -ja pelostaan huolimatta, ei mikään suottainen julmuus tahrannut -hänen ankaraa oikeudentuntoaan. -- Montreal ja Pandulfo di Guido -olivat ainoat valtiolliset uhrit, jotka hän vaati. Jos italialaisen -viisauden pimeän macchiavellismin mukaan noitten vihollisten kuolema -oli epäpoliittisuutta, niin se ei ollut työssä vaan tekotavassa. -Jokin Bolognan tahi Milanon ruhtinas olisi välttänyt telotuslavan -synnyttämää osanottoa, ja myrkkyjuoma tahi tikari olisi turvallisemmin -kirveen korvannut. Mutta kaikkine vikoineen, todellisine tai luultuine, -ei ainoallakaan tuon katalan ja verisen valtiotaidon teolla, mikä -Italian menestyksellisempiä ruhtinaita ohjasi, koskaan noudattanut -kunnianhimoaan tai vakuuttanut turvallisuuttaan Rooman viimeinen -tribuuni. Mitkä hyvänsä hänen hairahduksensa lienevätkin olleet, hän -eli ja kuoli miehenä, joka uneksui turhan, mutta kunniakkaan unelman, -turmeltuneessa ja raukkamaisessa kansassa saavansa hereille muinaisen -tasavallan hengen. - -Kaikista senaattorin seuralaisista uutterin ja suosituin yhä oli Angelo -Villani. Kohotettuaan hänet korkeaan asemaan, Rienzi tunsi itsensä -ikäänkuin uudestaan nuoreksi, tavattuaan henkilön, joka oli hänen -kiitollisuuteensa oikeutettu -- hän rakasti nuorukaista kuin omaa -poikaansa. Villani ei milloinkaan poistunut hänen sivultaan, paitsi -keskustellakseen kaupungin eri korttelien eri kansanjohtajien kanssa; -ja näissä keskusteluissa hänen intonsa näytti olevan laimentumaton -- -näytti koskevan hänen terveyteensä; ja Rienzi häntä hellästi nuhteli, -milloin hyvänsä omista aatoksistaan havahtuen hän katseli hajamielistä -silmää ja lyijynkarvaista kalvakkuutta, mikä oli seurannut nuoruuden -kukkeutta ja välkettä. - -Sellaiseen toreilemiseen nuori mies vastaili vain samoilla -muuttumattomilla sanoilla. - -"Senaattori, minulla on suuri työ tehtävänä", ja näitä sanoja -sanoessaan hän hymyili. - -Eräänä päivänä ollessaan senaattorin luona Villani jotenkin töykeästi -sanoi, "muistatteko, herrani, minun niin kunnostaneeni itseäni Viterbon -tappelussa, että kardinaali d'Albornozkin suvaitsi huomata minut?" - -"Muistan urhollisuutesi hyvin, Angelo, mutta miksi tuota kysyit?" - -"Herrani, Bellini, Capitolin vartioston päällikkö on vaarallisesti -sairastunut?" - -"Tiedän sen." - -"Kenelle saattaa herrani uskoa tuon toimen?" - -"Häntä lähimmälle, vaikka." - -"Mitä! Soturille joka on Orsinia palvellut!" - -"Se on totta. No, otamme Tommaso Pilangierin." - -"Kelpo mies; mutta eikö hän ole Pandulfo di Guidon sukulainen?" - -"Onko niin laita? Se seikka on huomioon otettava. Onko sinulla joku -ystävä tiedossa?" sanoi senaattori hymyillen. "Utelemisesi mielestäni -siihen viittaa." - -"Herrani" vastasi Villani punastuen, "olen kenties liian nuori; mutta -tuo toimi kysyy uskollisuutta enemmän kuin vuosia. Tunnustanko? -Taipumukseni on pikemmin palvella teitä miekallani kuin kynälläni." - -"Haluatko todentotta ryhtyä tuohon toimeen? Se on vähempiarvoinen eikä -yhtä tuottava kuin nykyinen virkasi, ja olethan liian nuori johtamaan -noita itsepintaisia olentoja." - -"Senaattori, veinpä hurjempiakin poikia Viterbossa hyökkäykseen. Mutta -olkoon niinkuin teidän etevämpi viisautenne parhaaksi katsoo. Mitä -tehnettekin, pyydän teitä olemaan varuillanne. Jos petturin valitsette -Capitolin vartioston päälliköksi, -- minä vapisen tuota ajatellessani!" - -"Kautta uskoni, kalpenetpa jo, rakas poikani; ystävyytesi on suloinen -pisara karvaassa juomassa. Kenen saattaisin valita paremmin kuin sinun? -Sinä saat tuon paikan, ainakin Bellinin sairauden ajaksi. Tahdon tänään -antaa määräykseni. Se toimi vähemmän rasittaakin nuorta mieltäsi, kuin -se, jota nyt hoidat. Olet liiaksi uuttera asiamme hyväksi." - -"Senaattori, siihen vastaan vaan tapani mukaan -- minulla on suuri työ -tehtävänä!" - - - - -VII Luku. - -Verotus. - - -Nuot pelottavat salaliitot tukahutettuaan, ylimykset miltei -masennettuaan, ja liitettyään kolme neljättä osaa paavillista aluetta -takasin Roomaan, Rienzi synnyinkaupunkinsa vapauden suojaamiseksi -arveli olevan sopivan ajan ryhtyä toteuttamaan mielituumaansa: nostaa -ja järjestään kuhunkin kaupunginosaan roomalainen legioona. Hän toivoi -täten omista kaupunkilaisista saavansa kokoon kaiken sotavoiman, minkä -Rooma omien laitostensa puolustukseksi tarvitsisi. - -Mutta niin kehnot olivat aseet, joilla tuo suuri mies oli tuomittu -jaloja aatteitansa toteuttamaan, ettei löytynyt ainoatakaan -roomalaista, joka olisi omaa maatansa palvellut vaatimatta ainakin -samaa palkkaa kuin maksettiin vieraille palkkalaisille. Röyhkeydessään, -joka on niin ominaista suvulle, joka kerran oli suuri, kukin -roomalainen sanoi, "Enköhän minä ole saksalaista parempi? -- Maksakaa -minulle sen mukaan." - -Senaattori tukahutti inhonsa -- hän kerrankin oli tullut tuntemaan että -Catojen aika oli mennyttä. Uskaltavasta innottelijasta kokemus oli -tehnyt käytännöllisen valtiomiehen. Rooma tarvitsi legiooneja -- ne -muodostettiin -- uljaat nähdä, varustuksiltaan virheettömät. Mitenkä -saada ne maksoon? Oli vaan yksi keino pitää Rooma pystyssä -- Roomaa -täytyi verottaa. Verotettiin viini ja suola. - -Julistus oli seuraava: - -"Roomalaiset! Senaattorinne arvoon kohottuani, kaikki ajatukseni ovat -tarkottaneet teidän vapauttanne ja menestystänne; jo ovat kavaltajat -tuhotut kaupungin sisältä, lippumme voitollisina ulkopuolella, -todistaen että Jumaluus suosii miehiä, jotka pyrkivät vapautta -lakiin yhdistämään. Näyttäkäämme esimerkki Italialle ja maailmalle! -Osottakaamme että roomalaisen miekka pystyy suojelemaan roomalaisen -forumin. Kaupungin jokaiseen Rioneen on järjestetty kauppiaista ja -käsityöläisistä koottu porvarilegiona; he väittävät etteivät voi -palkkiotta jättää ammattiansa. Senaattorinne kutsuu teitä auttamaan -vapaatahtoisesi omassa puolustuksessanne. Hän on antanut teille -vapauden, hän on rauhan teille palauttanut; sortajanne ovat ympäri -maan hajotetut. Hän pyytää teitä säilyttämään aarteet, jotka saitte. -Ollaksenne vapaat, teidän on jotakin uhraaminen; vapauden eteen, mikä -uhraus on liika suuri? Kannatukseenne luottaen minä vihdoin, ensi -kerran, käytän virkani myöntämää oikeutta -- ja Rooman pelastukseksi -minä verotan roomalaisia!" - -Sitten seurasi veroilmoitus. - -Julistus naulattiin yleisiin paikkoihin. Erään plakaatin eteen -kokoontui väkeä. Sen eleet olivat tuliset ja hillitsemättömät -- silmät -välähtelivät -- se keskusteli hiljaa, mutta kiivaasti. - -"Uskaltaa siis verottaa meitä! Eiväthän ylimykset eikä paavikaan olisi -tuota enempää voineet tehdä!" - -"Hävetköön! hävetköön!" huudahti muuan kuihtunut nainen, "meitä, jotka -olimme hänen ystäviään! Mistä saavat pienokaisemme leipää?" - -"Olisi siepannut paavin rahat!" virkkoi eräs kunnon viininmyyjä. - -"Voi, voi! Pandulfo di Guido olisi omilla varoillaan elättänyt -sotajoukon. Hän oli rikas mies. Mikä hävyttömyys kapakan pojassa!" - -"Emme ole roomalaisia, jos tuota kärsimme!" sanoi eräs Palestrinasta -karannut. - -"Kansalaiset!" ärähti karkeasti eräs pitkä mies, joka siihen saakka -oli kirjurilla luetuttanut itselleen verojulistuksen erityiskohtia, -ja jonka raskas aju lopuksi älysi että viini oli kallistuva -- -"kansalaiset, me tarvitsemme uuden vallankumouksen. Tämä totta -vieköön on kiitollisuutta! Mitä me olemme kostuneet tuon miehen -palauttamisesta? Ainako meitä maahan paiskotaan? Maksamaan -- maksamaan --- maksamaan! Siihenkö vaan kelpaamme?" - -"Kuulkaa Cecco del Vecchiota!" - -"Ei, ei; ei nyt", murisi seppä. "Käsityöläisillä on tänä ehtoona -erityinen kokous. Nähdäänpäs -- nähdäänpäs!" - -Nuori, viittaan kääriytynyt mies, jota kukaan ei ollut huomannut, -kosketti seppää. - -"Kuka hyvänsä ryntää Capitoliin ylihuomenna päivänkoiton aikaan", hän -kuiskasi, "ei tapaa siellä vartijoita!" - -Hän oli tiessään ennenkuin seppä ehti katsoa taaksensa. - - * * * * * - -Samana iltana Rienzi, levolle mennessään, sanoi Angelo Villanille -- -"rohkeutta, välttämätön on tämä tekoni! Mitä kansa siitä arvelee?" - -"Hieman nurkuu, mutta näyttää älyävän että se on välttämätön. Cecco del -Vecchio oli äänekkäin nureksija, mutta on nyt äänekkäin puoltaja." - -"Se on yrmeä mies, hän kerran hyljäsi minut; mutta tuo kamala -kirkonkirous! Hän ja roomalaiset saivat tuosta hyljäämisestään -oppia karvaan läksyn, ja kokemus on toivoakseni opettanut heidät -rehellisiksi. Hyvä, jos tuo verotus päättyy rauhallisesti, niin kahden -vuoden päästä Rooma on jälleen oleva Italian kuningatar, -- sen -sotavoima kunnossa -- sen tasavalta muodostunut; ja silloin -- silloin ---" - -"Silloin mitä, senaattori?" - -"Niin, silloin, oma Angeloni, Cola di Rienzi saattaa kuolla rauhassa! -On tarve, jonka vallan ja loiston syvä kokemus vihdoin meille tuottaa --- jäytävä kuin nälän, raukaiseva kuin unen tarve; -- _Angeloni, se on -kuoleman tarve_!" - -"Herrani, tuon oikean käteni antaisin", huudahti Villani innokkaasti, -"jos kuulisin teidän sanovan olevanne elämään kiintyneen!" - -"Olet kelpo nuorukainen, Angelo!" sanoi Rienzi lähtien Ninan kammioon; -ja hänen hymyissään ja kiihkeissä hyväilyissään hän hetkeksi unhotti -olevansa suuri mies! - - - - -VIII Luku. - -Päätöksen kynnyksellä. - - -Seuraavana aamuna Rooman senaattorilla oli suuri vastaanotto -Capitolissa. Florensista, Paduasta, Pisasta, Milanostakin -(Viscontilta), Cenuasta, Neapelista -- oli saapunut lähettiläitä -onnittelemaan hänen palaustaan tahi kiittämään häntä siitä, että hän -oli pelastanut Italian Montrealen tuhotöistä, Venetsia yksin, jonka -palveluksessa Suuri Komppania oli, pysyi erillään. Koskaan ei ollut -Rienzi näyttänyt onnekkaammalta ja mahtavammalta, eikä koskaan ollut -hän osottanut olemuksen vapaampaa ja iloisempaa majesteettia. - -Tuskin oli vastaanotto ohitse, kun sanansaattaja saapui Palestrinasta. -Kaupunki oli antautunut, Colonna paennut, ja senaattorin lippu liehui -kapinallisten ylimysten viimeisen turvapaikan valleilla. Rooma saattoi -vihdoinkin pitää itseään vapaana, ja ainoakaan vihollinen ei näkynyt -uhkaavan Rienzin lepoa. - -Seurue hajaantui. Senaattori ylpeänä ja riemuiten läksi yksityiseen -asuntoonsa, ennen lähettiläille annettavan juhlan alkamista. Hän -kohtasi Villanin, joka oli synkkä katsannoltaan, kuten tavallisesti. - -"Ei suruja tänään, Angelo", sanoi senaattori iloisesti; "Palestrina on -meidän!" - -"Minä iloitsen kuullessani sellaisia uutisia ja nähdessäni herrani -olevan niin uhkealla mielialalla", vastasi Angelo "Haluttaako herraani -nyt elää?" - -"Kunnes roomalainen hyve elpyy, kenties -- haluttaa! Mutta niin olemme -Onnen vauvoja, -- tänäpänä iloisia -- huomenna alakuloisia!" - -"Huomenna", kertoi Villani koneentapaisesti: "niin huomenna -kulonalaisia!" - -"Kirmaat sanoillani, poika", sanoi Rienzi puoleksi suuttuen ja kääntyi -pois. - -Villani ei huomannut herransa närkästystä. Pidot olivat ahdinkoon -täynnä väkeä ja loistavat; Rienzi tuona päivänä oli pakoton, kohtelias -isäntä. - -Milanolaiset, padualaiset, pisalaiset, neapelilaiset, kilpailivat -toistensa kanssa, mahtavan senaattorin hymyilyistä. Uhkuvat olivat -heidän ylistyslauseensa -- tuhlaavat avuntarjouksensa. Ei ainoakaan -Italian hallitsija näyttänyt olevan turvallisempana valtaistuimellaan. - -Pidot päättyivät aikaiseen (niinkuin valtiollisissa tiloissa -tavallisesti), ja Rienzi, hiukan viinin liikuttamana, kuljeskeli -yksinään Capitolista poispäin. Suunnaten yksinäisen kulkunsa kohden -Palatinia, hän näki haljakasten, hunnunkaltaisten usvain, jotka -päivänlaskua seuraavat, laskeutuvan Caesarien palatsin jäännöksillä -nuokkuvan rehevän ruohoston päälle. Erääsen raunioitten kohtaan -(kumotun pylvään ja kaarroksen ääreen) hän seisahtui käsivarret -ristissä, syvissä aatoksissaan. Etäällä näkyivät Campagnan surumieliset -hautakummut sekä kukkulain piiri, joitten kiireiltä purppurankarva -pian oli tähtien valoksi sulava. Ei tuulenhenkäys suhahtanut tummassa -sypressissä eikä huojumattomassa pineassa. Oli jotakin kammottavaista -maan kolkkoa ihanuutta viihdyttävän taivaan tyynessä. Monet ja -erilaiset olivat ajatukset, jotka liitelivät Rienzin povessa: muisto -työskenteli hänen sydämessään. Kuinka monesti hän nuoruudessaan oli -astellut tuossa samassa paikassa! -- mitä unelmia hän oli vaalinut! --- mitä toiveita tuntenut! Hänen elämänsä viimeisten aikojen -melskeissä Muisto oli kauan uinunut; mutta tuona hetkenä se anasti -varjoisen haltunsa yksinvaltaisuudella, mikä tuntui profeetalliselta. -Hän kuljeskeli -- poikana, nuoren veljensä keralla, käsi kädessä, -illanhetkenä pitkin virran äyräitä: hän näki kalpean muodon, näki -hurmeisen rinnan, ja taas hän lausui kostonsadatuksensa! Hänen ensi -menestyksensä, neitsyeellinen riemunsa, salainen lempensä, maineensa, -mahtinsa, kovaonnensa, Maiellan erakkomaja, Avignonin vankikomerot, -voitollinen paluunsa Roomaan -- kaikki kiitivät läpi hänen povensa -yhtä selvinä, kuin jos hän olisi elänyt nuot seikat uudelleen! -- ja -nyt! -- hän säikähti _nykyisyyttä_ ja astui alas kunnaalta. Kuu, jo -noussut, loi valonsa yli Forumin, hänen kulkiessaan halki sen monien -raunioitten. Jupiterin temppelin tienoilla kaksi olentoa yht'äkkiä -pujahti näkyviin; kuutamo lankesi heidän kasvoihinsa ja Rienzi tunsi -Cecco del Vecchion ja Angelo Villanin. Ne eivät nähneet häntä; vaan -kiivaasti keskustellen he katosivat Trajanuksen Kaaren kohdalla. - -"Villani! Tuo aina uuttera palvelijani!" tuumi senaattori! "tänä aamuna -lienen puhunut tylysti hänelle -- se oli pahoin tehty!" - -Hän kääntyi takasin Capitolia kohden -- hän seisoi Leijonaportaitten -vieressä. Punanen täplä oli Montrealen telotuksesta jäänyt kivitykseen; -senaattoria puistatti ja hän vetäytyi syrjään. Kummitteleva kuutamoko -loi ikivanhan egyptiläisen hirviön kasvoihin kuin elollisen näön? -Kiviset silmämunat näyttivät isketyn häneen ilkeästi tuijottaen, -ja kun hän jatkaen matkaansa katsoi taakseen, ne tuntuivat melkein -ylönluonnollisella tavalla seuraavan hänen askeleitaan. Vilu, hän ei -tiennyt miksi, laskeutui hänen sydämeensä. Hän kiiruhti palatsiinsa -päästäkseen. Vartiomiehet tekivät tietä hänelle. - -"Senaattori", sanoi joku heistä, epäröiden, "Messere Angelo Villani on -uusi päällikkömme -- totteleminenko hänen käskyjään?" - -"Tietysti", vastasi senaattori, kulkien edelleen. Mies viivähti -paikallaan kahden vaiheilla, ikäänkuin tahtoen puhua, mutta Rienzi -ei häntä älynnyt. Tultuaan kammioonsa hän tapasi Ninan ja Irenen -odottamassa. Hänen sydämensä halasi puolisonsa luokse. Murheet ja -ponnistukset olivat viimeisinä aikoina vieroittaneet hänen ajatuksensa -hänestä, ja hän tunsi sen katuen, katsellessaan hänen jaloa, -väsymättömän ja huolehtivan lemmen vienontamaa muotoansa. - -"Ihanaiseni", sanoi hän sulkien hänet hellästi syliinsä, "huulesi eivät -koskaan toru minua, mutta silmäsi joskus! Olemme liian kauvan olleet -erillämme. Kirkkaammat päivät koettavat meille, jolloin saan joutoa -kiittääkseni sinua kaikesta huolestasi. Ja sinä, suloinen siskoni, sinä -hymyilet minulle -- voi, oletpa kuullut jo että ylkäsi on Palestrinan -antauduttua päässyt vapaaksi, ja huominen päivä on näkevä hänet -jalkaisi edessä. Kaikkien päivän huolien ohessa minä muistin sinua, -Ireneni, ja panin lähetin saamaan takaisin punan kalpealle poskellesi. -Tule, tule, olkaamme jälleen onnellisia!" Ja tuon kotoisen hellyytensä -valtaan antautuneena, joka oli hänelle ominaista, milloin karkeammat -ajatukset myönsivät, hän istuutui noitten kahden henkilön viereen, -jotka olivat hänen sydämelleen kalliimpia. - -"Näin onnellisia -- jospa meillä voisi olla monta tällaista hetkeä!" -kuiskasi Nina, vaipuen hänen povelleen. "Mutta minä joskus kaipaan --" - -"Niin minäkin", keskeytti Rienzi; "sillä luen sinun naisen ajatuksesi --- minäkin joskus toivon että kaitselmus olisi asettanut meidät elämän -alempiin alhoihin! Mutta sekin aika tullee vielä! Irene Adrianin -puolisona -- Rooma Vapauden aviona -- silloin, Nina, sinä ja minä -etsikäämme jokin rauhallinen erakkomaja jutellaksemme menneestä -loistosta ja voittoriemusta, niinkuin kesäisistä unelmista. Suutele -minua, kaunoiseni! Voisitko olla tätä komeutta paitsi?" - -"Erämaassa _sinun_ kanssasi, Cola!" - -"Annappa minun muistella", jatkoi Rienzi; "eikö tänään ole seitsemäs -päivä lokakuuta? Niin, seitsemäntenä päivänä, se on huomattava, -viholliseni joutuivat valtaani! Seitsemän! minun kohtalonomainen -lukuni, joko hyvä tahi pahaenteinen! Seitsemän kuukautta hallitsin -tribuunina -- seitsemän vuotta olin poissa maanpakolaisena; -huomispäivä, joka näkee minun vihollisetta, täydentää seitsemännen -viikon lukien palauksestani!" - -"Ja seitsemän oli kruunujen luku, jotka Rooman luostarit ja Rooman -neuvosto sinulle antoivat _santo spiriton_ ritarikunnan juhlamenojen -jälkeen!" sanoi Nina, naisen hellin sukkeluuksin lisäten, "loistavin -yhteys kaikista!" - -"Hullutukselta nuot ajatukset muista näyttävät, ja filosofian kannalta -ne todella sitä ovatkin", sanoi Rienzi; "mutta koko elämänikäni enteet -ja merkit ja utukuvat ovat liittyneet toimintaan ja tapauksiin: ja -muitten ihmisten ilmakehä ei ole ollut minun. Elämä itsessään on -arvotus, miksikä arvotukset meitä ihmetyttäisivät? _Tulevaisuus!_ --- mikä salaperäisyys jo tuossa sanassa! Jos olisimme eläneet -läpi menneisyyden, mikäli aika oli, syvin, tuhansien vuosisatojen -kokemuksemme ei voisi myöntää meidän arvata tapauksia, jotka odottavat -hetkeä, johon olemme astumaisillamme! Kummako, jos näin järjen -hyljääminä turvaannumme mielenkuvitukseen, jossa unien ja merkkien -kautta Jumala joskus kuvaa vastaisten asioitten yhdenkaltaisuuden? Kuka -jaksaa jättää tulevaisuuden kokonaan arvaamatta, ja alistuen vaikeroida -nykyhetken taakan alla? Ei, ei! tuo, jota tyhmänviisaat kutsuvat -yltiöpäisyydeksi, kuuluu samaan osaan meitä kuin toivo. Kumpikin -vaan vie meitä eteenpäin -- auhtoiselta rannalta ihanalle, jos kohta -äärettömälle ulapalle. Kumpikin kaipaa _suurelle tuollepuolelle_, mikä -todistaa kuolemattomuutemme. Kummallakin on näkynsä ja utukuvansa -- -joista jotkut ovat vääriä, mutta _jotkut_ oikeita! Tosiansa, ihminen, -joka tulee suureksi, tulee usein siksi vaan oman henkensä jonkinlaisen -taian kautta -- Pythian, joka ennakolta sanoo että hän _on_ tuleva -suureksi -- ja sitten tekee elämän tuota ennustusta toteuttavaksi -ponnistukseksi! Onko tuo hullutusta? -- Olisi, jos kaikki seisahtuisi -haudan partaalle! Mutta kukaties juuri tuo kykyjen täällä tapahtuva -terotus, harjotus ja ylentäminen -- vaikka vaan joutuvaa tarkotusta -varten maan _päällä_ -- saattaa olla määrätty tarkottamaan valmistaa -näin elvytettyä ja jalostettua henkeä jotakin korkeata päämäärää varten -maan _tuolla puolen_! Kuka sanoo? En minä! -- Rukoilkaamme!" - -Senaattorin ollessa näissä toimissa Rooma eri osissaan esitti vähemmän -pyhiä ja rauhallisia näkymöitä. - -Orsinein linnassa valoja välähteli edestakasin. Angelo Villani -nähtiin pistäytyvän takaportista. Hetken perästä kuu oli korkealla; -kohden Colosseumin raunioita nähtiin miehiä, joitten puku ilmaisi -heidän olevan alinta kansankerrosta, hiipivän kujilta ja tanhuvilta -kaksitellen; Montrealen poika taas pujahti raunioista. Vielä myöhempään --- kuu tekee laskuaan -- harmaa valo kajastaa idässä -- Lateranin P. -Johanneksen kirkon kohdalla Rooman portit ovat seljällään! Villani -juttelee varjesoturien kanssa! Kuu on laskenut -- murheellinen ja -viluinen harso himmentää kukkulat -- Villani on Capitolin palatsin -edustalla -- _ainoa_ aseellinen! Missä Rooman legioonat ovat -vartioimasta Rooman vapauttaja vapauttajaa? - - - - -Viimeinen Luku. - -Ajon loppu. - - -Oli lokakuun kahdeksannen päivän aamu 1354. Rienzi, joka aina nousi -varhain, liikahteli levottomana vuoteessaan. "On vielä aikaista", hän -sanoi Ninalle, jonka käsivarsi oli hellästi hänen kaulansa ympärillä: -"ei kenkään väestäni kuulu olevan hereillä. Mutta _minunhan_ päiväni -alkaa ennen kuin _heidän_." - -"Lepää vielä, Colani; olet unen tarpeessa.". "En; tunnen kuumetta, ja -kylkeni vanha pistos vaivaa minua. Minulla on kirjeitä kirjoitettavana." - -"Päästä minä kirjuriksesi, armaani", sanoi Nina. - -Rienzi noustessaan hellästi hymyili; hän läksi makuuhuoneen viereiseen -kammioonsa kylpeytymään, niinkuin hänen tapansa oli. Sitten -pukeuduttuaan hän palasi Ninan luokse, joka väljässä vaatteuksessaan jo -istui kirjoituspöydän ääressä, rakkauden virkaansa valmiina. - -"Kuinka hiljaista kaikki on", sanoi Rienzi. "Mikä puuhaisen päivän -vilpas ja vieno etusävel on näissä varhaisissa hetkissä." - -Kumartuen vaimonsa puoleen hän sitten saneli useita kirjeitä, silloin -tällöin keskeyttäen toimensa huomautuksilla, jotka välähtivät hänen -mieleensä. - -"Niin, nytten Annibaldille! Nuoren Adrianinkin muuten pitäisi tänään -tulla luoksemme; kuinka riemuitsen Irenen tähden!" - -"Armas sisko -- niin! hän rakastaa -- jos kukaan, Cola, niin voi -rakastaa -- kuin me." - -"Niin, mutta työhösi, ihana kirjurini. Haa! Mitä melua tuo? Kuulen -aseellisten askeleita -- portaat jytisevät -- joku huutaa nimeäni." - -Rienzi sieppasi miekkansa! Ovi paiskattiin töykeästi seljälleen ja -täydelliseen sota-asuun puettu henkilö ilmaantui kammioon. - -"Mitä! mitä tämä tietää?" sanoi Rienzi seisoen Ninan edessä miekka -tupesta paljastettuna. - -Sisääntunkenut nosti silmikkonsa -- hän oli Adrian Colonna. - -"Pakene, Rienzi! -- riennä, signora! Kiitos Taivaan, vielä voin teidät -pelastaa! Palestrinan antauduttua pääsin joukkoineni vapaaksi, mutta -haavani tuskat minut viivyttivät viime yön Tivolissa. Kaupunki oli -täynnä aseellista miestä -- mutta ei _sinun_ miestäsi, senaattori. -Kuulin huolestuttavia kulkupuheita. Päätin jatkaa matkaani -- saavuin -Roomaan, kaupungin portit olivat selki seljällään!" - -"Mitä!" - -"Vartiostosi tiessään. Vast'ikään joukko Savellin miehiä tuli vastaani. -Merkkini, Colonnain merkit, eksyttivät heidät. Kuulin että tänä samana -hetkenä moniaat vihollisistasi ovat kaupungin sisällä, loput tulossa --- kansa itse ryhtyy vastaasi aseisin. Syrjäkatuja pitkin kuljin, -roistoväki jo varustihe. Piti minua vihollisenasi ja kiljui. Tulin -tänne -- vahtimiehesi ovat kadonneet. Salaovesi on auki. Ei elävää -olentoa näytä oleskelevan palatsissasi. Riennä -- pakene -- pelasta -itsesi! Missä Irene on?" - -"Capitoliko tyhjänä! -- mahdotonta!" huusi Rienzi. Hän läksi -etuhuoneesen, jossa hänen yövartijansa tavallisesti oleskelivat -- -se oli asujaton! Hän olisi mennyt ulommaksi, mutta ovet olivat ulkoa -teljetyt. Oli silminnähtävää, että ulospääsy oli ehkäisty kaikkialta, -paitsi alhaalla olevaa yksityistä ovea, ja se oli jätetty hänen -murhamiehillensä auki! Hän palasi huoneeseensa -- Nina oli jo mennyt -herättelemään ja valmistelemaan Ireneä, jonka kammio oli rakennuksen -toisessa sivussa. - -"Pian, senaattori!" sanoi Adrian. "Luulen vielä olevan aikaa. Meidän -täytyy kulkea Tiberin poikki. Sijoitin luotettavia asemiehiäni ja -pohjolaisia sinne. Vene on valmiina." - -"Kuule!" keskeytti Rienzi, jonka aistimet viimeisinä aikoina olivat -ylönluonnollisesti terottuneet. "Kuulen etäistä huutoa -- tuttua -huutoa, _'Viva 'l Popolo!'_ Niinhän minäkin sanon! Ne varmaan ovat -ystäviä." - -"Ole pettelemättä itseäsi! Sinulla tuskin on ainoatakaan ystävää -Roomassa." - -"Hist!" sanoi Rienzi kuiskaten; "paitsi Ninaa -- paitsi Ireneä. En voi -seurata sinua." - -"Oletko mieletön?" - -"En, mutta peloton. Muuten jos lähtisinkin kanssanne, minä vaan -saattaisin olla teille kaikille turmioksi. Jos minä tavattaisiin -seurassasi, sinä ynnä yhdessä ruhjottaisiin. Minutta olet turvassa. -Eipä senaattorin puolisokaan eikä sisar ole kostonpyyntöä elvyttänyt. -Pelasta he; jalo Colonna! Cola di Rienzi uskaltaa Jumalaansa yksin!" - -Sillä välin Nina oli palannut; Irene hänen seurassaan. Etäältä kuului -onnettoman väkijoukon töminä, yhtämittaisena -- verkkaisena -- yltyvänä. - -"Nyt, Cola", sanoi Nina rohkeana ja iloisen näköisenä, tarttuen -miehensä kainaloon, Adrianin jo löydettyä turvattinsa Irenessä. - -"Niin, _nyt_, Nina!" sanoi Rienzi; "vihdoinkin eroamme! Jos tämä -on viimeinen hetkeni -- minä viimeisenä hetkenäni rukoilen Jumalaa -siunaamaan ja suojaamaan sinua; sinä todella olet ollut minun -ylönpalttinen lohdutukseni -- huolehtiva kuin vanhin, hellä kuin lapsi, -kotilieteni hymy, mun --" - -Rienzi oli melkein suunniltaan. Mielenliikutukset, syvät, -ristiriitaiset, puhumattoman suloiset ja hupsut, tukahuttivat hänen -sanansa. - -"Mitä!" huusi Nina, takertuen hänen rintaansa ja jakaen hiuksensa -silmiltään tavotellessaan hänen poiskäännettyjä kasvojaan. "Erota! -- -emme koskaan! Tämä on minun paikkani -- koko Rooma ei ole repivä minua -siitä!" - -Adrian epätoivoisena tarttui hänen käteensä ja koetti vedältää häntä -pois. - -"Olkaa koskematta minuun, herra!" sanoi Nina ojentaen kätensä suuttuneen -majesteetin tavoin, ja silmät säkenöiden kuin leijonaemon, jolta -metsämies mielii poikasen riistää. "Minä olen Cola di Rienzin, Rooman -suuren senaattorin puoliso, ja hänen rinnallaan olen elävä ja kuoleva!" - -"Viekää hän täältä, joutuen! -- joutuen! Kuulen väkijoukon olevan -lähellä." - -Irene ryöstäytyi Adrianin käsistä ja lankesi Rienzin jalkoihin -- hän -syleili hänen polviansa. - -"Tule, veljeni, tule! Miksi hukkaamme kallista aikaa? Rooma kieltää -sinua menettämästä henkeä, johonka sen oma itse on sulautunut." - -"Oikein, Irene; Rooma on sulautunut minuun, ja me nousemme tai -lankeemme yhtenä! -- ei sen enempää!" - -"Sinä viet meidät kaikki perikatoon!" sanoi Adrian jalomielisen ja -kärsimättömän kiihkeänä. "Muutaman silmänräpäyksen kuluttua olemme -hukassa. Uhmoova mies! Et monista vaaroistasi säilynyt riehuvan -roistoväen teuraaksi." - -"Sen uskonkin", sanoi senaattori, ja hänen mittava vartalonsa näytti -laajenevan hänen oman henkensä suuruutta. "Vielä olen triumfoiva. -Koskaan eivät viholliseni -- koskaan ei jälkimaailma saa sanoa että -_toisen_ kerran Rienzi luopui Roomasta! Kuulkaa! _'Viva 'l popolo!'_ -Vielä huudetaan 'eläköön kansa!' Tuo huuto ei säikytä ketään paitsi -tyrannia! Minä triumfoin ja jään eloon!" - -"Ja minä kanssasi!" sanoi Nina lujasti. Rienzi epäröitsi hetkisen, -katseli vaimoansa, painoi intohimoisesti hänet sydäntänsä vastaan, -suuteli ja vielä suuteli häntä sekä virkkoi: "Nina, minä käsken sinua, --- lähde!" - -"En ikinä!" - -Rienzi oli vaiti. Irenen kyyneltulvaiset kasvot kohtasivat hänen -silmänsä. "Me kaikki tahdomme kuolla kanssasi", sanoi hänen sisarensa: -"sinä vain, Adrian, jätä meidät!" - -"Olkoon sitten", sanoi ritari suruisena; "jäämme _kaikin_ tänne", ja -hän kerrassaan luopui enemmästä yrityksestä. - -Lyhyt kuolonäänettömyys, jonka vaan Irenen tuskainen nyyhkytys rikkoi, -pääsi valtaan. Raivoavien tuhanten jymy kuului hirvittävän selvänä. -Rienzi näytti vaipuneen ajatuksiinsa -- sitten kohottaen päänsä, hän -virkkoi tyynesti, "olette voittaneet -- lähden kanssanne -- kokoan vain -nämät paperit ja seuraan teitä. Nopeaan, Adrian -- pelasta he!" ja hän -tarkottaen osotti Ninaa. - -Toista viittausta odottamatta nuori Colonna tempasi Ninan voimalliseen -kouraukseensa, vasemmalla kädellään hän tuki Ireneä, joka kauhusta ja -mielenliikutuksesta oli melkein tunnottomana. Rienzi vapautti hänet -kevyemmästä taakasta -- hän otti sisarensa syliinsä sekä laskeutui -kierreportaita alas. Nina ei vastustellut -- hän kuuli puolisonsa -astunnan takanaan, siinä oli hänelle kylläksi -- hän kerran vain -kääntyi kiittämään häntä silmillään. Kookas, haarniskoittu pohjolainen -seisoi avonaisessa ovessa, Rienzi luovutti Irenen, joka nyt oli täysin -tiedoton, soturin syliin, ja suuteli äänetönnä hänen kalvakasta -poskeansa. - -"Pian, herrani", sanoi pohjolainen, "kaikilta tahoilta rynnistetään!" -Näin sanoen hän läksi alas taakkoineen. Adrian ynnä Nina seurasivat; -senaattori seisoi hetkisen paikallaan, kääntyi ympäri sekä oli -huoneessaan ennenkuin Adrian huomasi että hän oli kadonnut. - -Sukkelaan hän tempasi peitteen vuoteestaan, kiinnitti sen -akkunapuitteesen ja laskeutui sen avulla (useain jalkain matkan) -alempana olevalle parvekkeelle. "En kuolekaan rotan tavoin", sanoi hän, -"eteeni viritettyyn pyydykseen! Koko väkijoukko on ainakin näkevä ja -kuuleva minut." - -Tuo oli silmänräpäyksen työ. - -Sillä välin Nina oli tuskin kuutta askelta ehtinyt, kun hän huomasi -olevansa Adrianin kanssa kahden kesken. - -"Haa! Cola!" hän kiljasi, "missä hän on! Hän on poissa!" - -"Malttakaa mielenne, signora, hän vaan palasi noutamaan muutamia -salaisia papereita, jotka unehtuivat. Hän on heti seuraava meitä." - -"Odottakaamme sitten." - -"Signora", sanoi Adrian kiristellen hampaitansa, "ettekö kuule -väkijoukkoa? -- pois, pois!" ja hän läksi pakenemaan nopeammin askelin. -Nina ponnisteli hänen kourissaan -- rakkaus antoi hänelle epätoivon -voiman. Hurjasti nauraen hän ryöstäytyi hänestä. Hän riensi takasin -- -ovi oli suljettu -- mutta teljetön -- hänen vapiseva kätensä viivähti -hetkisen rivassa. Hän avasi oven, työnsi raskaan salvan eteen, jotta -Adrianin oli mahdoton saavuttaa häntä. Hän oli portailla -- hän oli -huoneessa. Rienzi oli poissa! Hän samosi, hänen nimeänsä huudellen, -läpi valtahuoneuston -- kaikki oli autiota. - -Kaikki ovet, joista päästiin alasvieviin käytäviin olivat ulkoa -teljetyt. Hengästyneenä, läähöttäen, hän palasi kammioon. Hän riensi -akkunaan -- älysi keinon, jolla Rienzi oli päässyt alas -- hänen uljas -sydämensä ilmaisi hänelle Rienzin uljaat aikeet: -- hän näki että he -olivat erotetut. -- "Mutta sama katto suojaa meitä", hän huudahti -riemuiten, "ja sama on kohtalomme oleva!" Tuo ajatus mielessään hän -vaipui ääneti, kärsivällisenä, permannolle. - -Tehden jalon päätöksen olla hylkäämättä noita uskollisia -lemmenliittolaisia ilman uutta yritystä, Adrian oli seurannut Ninaa, -mutta liian myöhään -- ovi oli suljettu hänen ponnistustensa varalle. -Väkijoukko marssi edelleen -- hän kuuli sen huudon äkkiä muuttuvan -- -se ei enää ollut _"Eläköön Kansa!"_ vaan _"Surma pettäjälle!"_ Hänen -seuralaisensa oli jo poistunut, ja huolien nyt vaan Irenen vaarasta, -Colonna katkerin murhein kääntyi pois, kulki alas porraskäytävää ja -kiiruhti virran rantaan, missä venhe ja hänen joukkonsa odottivat häntä. - -Parveke, jolle Rienzi oli laskeutunut, oli sama, josta hänen tapansa -oli puhua kansalle -- se liittyi avaraan saliin, jota käytettiin -valtiollisissa juhlatiloissa -- ja sen kummallakin puolen kohosi -ulkoneva torni, jonka ristikkoakkunat antoivat parvekkeen puoleen. -Toista näistä torneista käytettiin asevarastona, toisessa oli -Brettonen, Montrealen veljen, vankisuoja. Viimeksimainitun tornin -takana oli Capitolin yhteinen tyrmä. Silloin vankila ja palatsi olivat -hirvittävän lähellä toisiansa! - -Juhlasalin akkunat olivat vielä auki -- ja Rienzi astui sinne -parvekkeelta -- edellisen päivän pitojen merkkiä oli siellä nähtävänä --- vielä kosteat viinitäplät punasivat lattiata, ja kulta- ja -hopeamaljoja väikkyi akkunakomeroissa. Hän läksi asehuoneesen oikopäätä -ja valitsi monista sota-asuista sen, joka oli ollut hänen yllään, kun -hän lähes kahdeksan vuotta sitten karkotti ylimykset Rooman porteilta. -Hän pukeutui rautaan, jättäen vaan päänsä paljaaksi; ja sitten ottaen -seinältä oikeaan käteensä Rooman suuren gonfalonin, hän palasi heti -saliin. Ei ketään ihmistä hän tavannut. Tuossa laajassa rakennuksessa, -paitsi vangituita ja uskollista Ninaa, jonka läsnäolosta hän ei tiennyt --- senaattori oli yksin. - -Eteenpäin kulki väkijoukko, ei enää määrätyssä järjestyksessä; kuin -virta virran perästä -- kaduilta, kujilta, palatsista ja hökkelistä --- riehuva meri sai uutta lisää. Eteenpäin se kulki -- intohimot -paljoudesta yltyneinä -- vaimot ja miehet, lapset ja raihnainen ikä --- heränneen, irtipäässeen, vastustamattoman fyysillisen voiman ja -eläimellisen kiukun kauheassa rintamassa. -- "Surma pettäjälle -- -kuolema tyrannille -- kuolema sille, joka kansaa verotti!" "_Mora l' -traditore che ha fatta la gabella! -- Mora_!" Se oli kansan huuto -- -se senaattorin rikos! He ryntäsivät Capitolin matalan aituuksen yli -- -he täyttivät yht'äkkisellä syöksyllä tuon tilavan, hetkistä ennen niin -tyhjän -- nyt verta janoovia ihmisolentoja kihisevän aukean. Samassa -syntyi kuolemanhiljaisuus, ylhäällä parvekkeella Rienzi seisoi -- -hänen päänsä oli paljastettu, ja aamuaurinko paistoi tuohon uljaasen -otsaan ja kiharoihin, jotka ennen aikojaan olivat harmaantuneet tuon -mielettömän joukon palveluksessa. Kalpeana ja pystyisenä hän seisoi --- ei pelkoa, ei kiukkua, ei uhkaa nähty hänen kasvoillaan -- mutta -syvää murhetta ja ylevää mielenlujuutta! Hetkeinen häpeä -- hetkeinen -kunnioitus valtasi väkijoukon. Hän viittasi gonfaloniin, johon -tasavallan merkkisanat ja Rooman vaakuna olivat kirjaillut, ja näin hän -alkoi: - -"Minäkin olen roomalainen ja kansalainen! kuulkaa minua!" - -"Älkää kuulko häntä! älkää kuulko häntä! hänen kavala kielensä saattaa -lumota meidät!" huusi joku häntä äänekkäämmin, ja Rienzi tunsi Cecco -del Vecchion. - -"Älkää kuulko häntä! alas tyranni!" huusi kimakampi ja nuorekkaampi -ääni, ja käsityöläisen rinnan seisoi Angelo Villani. - -"Älkää kuulko häntä! kuolema surmalaiselle!" huusi ääni hänen -sivullaan, ja viereisen vankilan ristikko-akkunasta tuijotti häneen -kuin tiikerin silmin Montrealen veljen kostava katse. Silloin maasta -taivaasen nousi huuto -- "Alas tyranni -- alas kansan verottaja!" - -Vaaru kiviä rämähti senaattorin sotasopaan -- vielä hän pysyi -liikahtamatta. Ei ainoankaan lihaksen väräys ilmaissut pelkoa. -Hänen oman ihmeellisen kaunopuheliaisuutensa vakuutus, jos häntä -vain kuultaisiin, elvytti vielä toivoa hänessä; hän seisoi lujana -omissa suuttuneissa, mutta järkähtämättömissä aatoksissaan! -- -mutta juuri tuon kaunopuheliaisuuden tieto oli nyt hänen verisin -vihollisensa. Joukon johtajia vapisutti, että jos häntä kuultaisiin; ja -_"epäilemättä"_, sanoo hänen samanaikainen elämäkerrankirjoittajansa, -_"jos hän olisi puhunut vain, hän olisi muuttanut heidän kaikkien -mielet, ja työ ollut pilalla"_. - -Ylimysten soturit olivat jo yhtyneet väkitungokseen -- kiviä -tappavammat aseet enensivät joukon raivoa -- keihäät ja nuolet -pimensivät ilman; jo kuultiin äänen kiljaisevan, "tietä sainioille!" -Loimottaen soihdut punersivat päivänvalossa ja huiskuivat väkijoukon -päitten päällä, kuin hornalaiset, roistoväen sekaan irtipäässeet! Ja -missäpä paikkaa helvettiä on hornanhenkiä sellaisia kuin mieletön -roistoväki voi luoda? Heiniä, halkoja ja olkia koottiin yht'äkkiä -Capitolin suurten ovien eteen, ja haiku kiiriskeli tuokion kuluttua -ilmoille, lyöden hyökkäävät peräytymään. - -Rienziä ei enää näkynyt; nuoli oli lävistänyt hänen kätensä -- tuon -oikean käden, joka piti Rooman lippua pystyssä -- tuon oikean käden, -joka antoi tasavallalle valtiosäännön. Hän peräytyi myrskystä autioon -saliin. - -Hän istuutui, -- ja kyyneleet, jotka eivät juosseet heikosta ja -naisellisesta hetteestä, vaan kyyneleet tunteitten ylevimmästä -lähteestä -- kyyneleet, jotka soveltuvat sotilaalle, jonka omat -joukot ovat hyljänneet -- isänmaanystävälle, jonka maanmiehet -syöksyvät päin omaa perikatoaan -- isälle, jonka lapset niskottelevat -hänen rakkauttaan vastaan, -- senkaltaiset kyyneleet tulvivat hänen -silmistään, ja ne huojensivat, mutta _ne muuttivat_ hänen sydämensä! - -"Riittää, riittää!" hän sanoi nousten ja pyyhkäisten halveksuen vedet -tiehensä; "olen tarpeeksi uskaltanut, ponnistellut, tuon raukan, -epäkelvon sukukunnan hyväksi. Minä vielä sen häjyn ällistytän -- luovun -ajatuksesta, jonka he niin vähän ansaitsevat! Rooma sortukoon! -- -Tunnen ainakin olevani maatani jalompi! -- se ei kannata niin ylevää -uhria!" - -Hänen tuota tuntiessaan kuolema kadotti kaiken jalouden näön, mikä -sillä oli ollut, ja hän kiittämättömiä vihollisiansa ylönkatsoen -ja heidän luonnottoman raivonsa uhmilla päätti tehdä ponnistuksen -henkensä pelastukseksi! Hän riisui kimaltavan asunsa; hänen älynsä, -kekseliäisyytensä, viekkautensa palasivat. Hänen tarmokas mielensä -ajatteli salapukua -- pakoonpääsyä: -- hän jätti salin -- kulki -palvelijain huoneitten läpi - löysi niistä eräästä karkean työpuvun -- -pukeutui siihen -- heitti päänsä päälle muutamia palatsin verhoimia, -ikäänkuin pyrkien tiehensä ne anastettuaan, sekä virkkoi entisin -"_fantastico riso_" -- "Kun kaikki muut ystävät luopuvat minusta, -saattanen itsekin hyljätä itseni!" Sen jälkeen hän odotti tilaisuuttaan. - -Sillävälin liekit roihusivat yltyen yltymistään; ulko-ovi oli jo -tuhkana; huoneesta, jonka hän oli jättänyt, savu tuprusi pilvinä -- puu -räiski -- lyijy suli -- ryskyen sortuivat monet portit -- hirvittävä -pääsy oli koko väkijoukolle auki -- Caesarien Capitoli jo horjui päin -kukistustaan! -- Nyt oli aika! -- hän kulki lieskaisesta ovesta -- -poikki kytevän kynnyksen; -- hän kulki ulkoportista vahingoittumatta -- -hän oli keskellä väkitungosta. "Viljalti saalista tarjona", hän sanoi -roomalaisella murteella lähinnä seisoville, kasvot taakkansa kätkössä --- "_Suso, suso a gliu traditore_!" Roistoväki ryntäsi hänen jälkeensä --- hän riensi eteenpäin -- hän saapui viimeiselle portaalle, joka vei -aukealle kadulle -- hän oli viimeisellä ovella -- vapaus ja elämä -olivat hänelle avoinna. Muuan soturi (hänen omansa) tarttui häneen. -"Seis -- mihin sinä menet?" - -"Varokaa ettei senaattori pääse valepuvussa karkuun!" huusi ääni hänen -takaansa -- se oli Villanin. Peittävä taakka temmattiin hänen päänsä -päältä -- Rienzi seisoi paljastettuna: "Minä olen senaattori!" hän -sanoi lujalla äänellä. "Kuka uskaltaa kansan edustajaan koskea?" - -Tuokiossa väkijoukko piiritti hänet. Ei taluttaen, vaan lennättäen -raastettiin senaattori Leijonapaikalle. Liekkien roihutessa harmaa -kuvapatsas heijasti kalmankeltaisen valon ja hehkui -- (tuo hirvittävä -ja juhlallinen muistomerkki!) -- kuin itse valkea! - -Sinne tultuaan, väkijoukko peräytyi, uhrinsa suuruutta kauhistuen. -Ääneti hän seisoi, kääntäen kasvonsa ylt'ympäri; eikä voinut hänen -vaatteuksensa karkeus, ei hetken hirmu, ei ilmitulon ylpeä murhe -lannistaa hänen olemuksensa majesteettia, eikä palauttaa rohkeutta -noihin tuhansiin, jotka hämmästyneinä tunkeilivat hänen ympärillään. -Vanha Capitoli liekkien verhossa valaisi hirvittävän komeana tuota -ääretöntä kansanjoukkoa. Kauas pitkin katuja ulottui tulinen loimotus -sekä taajaa väentungosta, kunnes se päättyi Colonnain -- Orsinein --- Savellein välkkyviin lippuihin! Rooman tosi tyrannit marssivat -kaupunkiin! Heidän torviensa toitotusten kajahtaessa läpi polttavan -ilman, roistoväki näytti saavuttavan rohkeutensa. Rienzi alkoi puhua; -hänen ensi sanansa oli hänen oman kuolemansa merkki. - -"Kuole, tyranni!" kiljasi Cecco del Vecchio, työntäen väkipuukon -senaattorin rintaan. - -"Kuole, Montrealen surmalainen!" jupisi Villani: "näin tehtäväni -on tehty!" ja hänen oli toinen isku. Sitten vetäytyessään pois ja -nähdessään käsityöläisen, kaiken eläimellisen intohimon juopuneen -raivon vallassa, lakkiaan heiluttaen ja kiljuen potkivan kaatunutta -jalopeuraa, -- nuori mies katseli häntä katkeran ja masentavan -ylönkatseen silmäyksin ja sanoi pistäessään aseensa tuppeen ja -verkalleen kääntyessään, jättääkseen väkijoukon: - -"Hullu, viheliäinen hullu! _sinulla ja noilla_ ainakaan _ei ollut -omaisen verta kostettavana_!" - -Hänen sanojaan ei kuultu -- hänen lähtöään ei huomattu; sillä kun -Rienzi sanatta, valituksetta vaipui maahan, -- kun väkijoukon ärjyvät -aallot vyöryivät hänen päällitsensä, -- ääni, kimakka, terävä ja -hurja, kuului yli kaiken jylinän. Palatsin akkunassa (morsiuskammionsa -akkunassa) Nina seisoi! -- alhaalla ja ylt'ympäri raivoavien liekkien -lomitse kasvot ja ojennetut kädet näkyvissä! Ennenkuin vielä tuon -läpitunkevan kiljauksen väreet olivat hälvenneet ilmoille, maahan -mahtavasti romahtaen sortui koko tuo Capitolin sivusta, -- mustaksi, -kyteväksi raunioksi. - - * * * * * - -Samana hetkenä yksinäinen pursi kiiti vinhasti pitkin Tiberiä. -Rooma oli melkeän matkan päässä, mutta palon kellertävä hehku loi -häämötyksensä virran rauhalliseen ja kuvastavaan kalvoon: sanomattoman -ihana oli maisema! vieno, kaikkea maalarin ja runoniekan taidetta -ylempi, auringonvalo väreillen yli syksyisten kasvikkoin ja vyyhdyttäen -kultaisen Virran aallot lempeään rauhaan! - -Adrianin katse oli kiintynyt Capitolin torneihin, jotka liekehtien -kohosivat ilmoille ympäröivien rakennusten huippujen joukosta; -- -tajuttomana ja hänen suojelevaan rintaansa turvaantuneena, Irene -onneksi oli hetken hirmuista tietämättömänä. - -"Ne eivät uskalla -- ne eivät uskalla", virkkoi urhea Colonna, "loukata -hiuskarvaakaan tuosta pyhästä päästä! -- Jos Rienzi menehtyy, Rooman -vapaus menehtyy ainiaaksi! Niinkuin nuot tornit, jotka kohoavat -liekkien helmoista, Rooman ylpeys ja muistomerkki, hän on nouseva -hetken vaarojen ylitse. Katso, yhä vikautumattomana riehuvan elementin -keskellä, Capitoli itse on hänen merkkikuvansa!" - -Tuskin hän oli nuot sanat sanonut, kun ääretön savuröykkiö pimensi -etäisen palon ja raskas romahdus, matkan heikontamana, saapui hänen -korviinsa; seuraavana silmänräpäyksenä tornit, joita hän oli katsellut, -olivat kadonneet näkyvistä, ja kiinteä ja uhkaava tulihehku näytti -ammahtaneen ilmoille -- koko Roomasta itsestä tehden polttorovion - - _Rooman viimeiselle tribuunille!_ - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RIENZI*** - - -******* This file should be named 57363-8.txt or 57363-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/7/3/6/57363 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |