diff options
Diffstat (limited to '57363-0.txt')
| -rw-r--r-- | 57363-0.txt | 19384 |
1 files changed, 19384 insertions, 0 deletions
diff --git a/57363-0.txt b/57363-0.txt new file mode 100644 index 0000000..558e822 --- /dev/null +++ b/57363-0.txt @@ -0,0 +1,19384 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57363 *** + + + +E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen + + + +RIENZI + +Rooman viimeinen tribuuni + +Kirj. + +EDWARD BULWER LYTTON + +Englanninkielestä suomentanut A. N. + + + + + + +Tampereella +Hj. Hagelbergin kustantama, +1893. + + + + +ENSIMMÄINEM KIRJA. + +AIKA, PAIKKA JA HENKILÖT. + + + + +I Luku. + +Veljekset. + + +Kuuluisa nimi, joka on tämän teoksen ensi lehdellä, on kyllin riittävä +ilmaisemaan lukijalle että kertomukseni liikkuu neljännentoista +vuosisadan keskivaiheilla. + +Oli muuan kesäilta, kun kaksi nuorukaista nähtiin kävelevän Tiberin +äyräitten vieressä, lähellä sitä kohtaa sen luikertelevaa juoksua, joka +huuhtoo Aventinin kukkulan juurta. Polku, jonka he olivat valinneet, +oli syrjäinen ja rauhallinen. Vain etäällä nähtiin virtaa reunustavia, +hajallisia ja likaisia taloja, joiden joukosta jyrkkiä kattoja ja +monilukuisia, suunnattomia torneja uhkaavina kohosi, merkiten jonkun +roomalaisen ylimyksen linnoitettua asuinpaikkaa. Virran toisella +puolella, kalastajain hökkelien takana, kohosi ilmoille Janiculumin +kukkula, tummana taajoista lehvistä, joiden välistä, lyhyitten matkain +päässä, välkkyivät monien varustettujen palatsien harmaat muurit +sekä satojen kirkkojen tornit ja pylväät; toisella puolen autio +Aventini kohosi jyrkkänä ja teräviina, tiheän pensaston peitossa. +Monista kätkössä olevista luostareista kuului kellojen pyhä soitto, +sopusointuisena kiiriskellen yli rauhaisten maisemien ja väreilevien +vetten. + +Tällä näkymöllä esiintyneistä nuorukaisista vanhempi, joka +lienee hiukan ehtinyt kahdennestakymmenennestä vuodestaan, oli +pitkävartaloinen ja käskevä näöltään. Hänen olemuksessaan oli jotakin +huomattavaa ja melkeinpä ylevää, huolimatta hänen yksinkertaisesta +vaatteuksestaan, johon kuului pitkä, väljä viitta ynnä sileä tunika, +molemmat tummanharmaata sarsia. Sellaista pukua pitivät siihen +aikaan alhaisemmat opiskelevaiset, jotka luostareista etsiskelivät +noita karkeita tietoja, mitkä silloin olivat uutteran työn niukkana +palkkana. Hänen kasvonsa olivat miellyttävät, ja ne olisivat kuvanneet +ennemmin hilpeyttä kuin tuumiskelua, paitsi tuota epämääräistä ja +poissa viipyvää silmän uneksumista, joka varsin tavallisesti ilmaisee +taipumusta haaveiluihin ja mietiskelemiseen sekä paljastaa että +menneisyys tai tulevaisuus enemmin viihtyy mielessä, kuin nykyhetken +nautinto ja toimi. + +Nuorempi heistä oli vasta poika, eikä hänen olemuksessaan tai +kasvoissaan ollut mitään silmiinpistävää, ellei suuren lempeyden ja +sulon sävyä saateta siksi kutsua; ja hellässä kunnioituksessa, jota +hän osotti kuunnellessaan toveriansa, oli jotakin melkein naisellista. +Hänen pukunsa oli sellainen, jota alhainen luokka tavallisesti +käytti, ehkä hiukan siistimpi ja uudempi, ja äidin hellä turhamaisuus +saatettiin huomata huolellisuudesta, mikä hänen pitkät silkkikiharansa +oli silittänyt ja jakanut, niitten päästyä lakin alta valumaan pitkin +hartioita. + +Tuossa oli suloa heidän noin vaeltaessaan pitkin virran kuiskaavan +kahiliston reunaa, kumpainenkin käsivarsi toverinsa vyötäisten +ympärillä, suloa eleissä, nuoruudessa ja huomattavassa veljesten +rakkaudessa -- sillä sellainen oli heidän suhteensa -- mikä kohotti +heidän silminnähtävän alhaisen asemansa. + +"Rakas veli", sanoi vanhempi, "en kykene sanomaan sinulle, kuinka +nautin näistä iltahetkistä. Sinun luonasi vain minä tunnen, ikäänkuin +en olisikaan pelkkä haaveksija enkä tyhjäntoimittaja, puhuessani +epävarmasta tulevaisuudesta ja rakentaessani ilmalinnojani. Vanhempamme +kuuntelevat minua, aivankuin latelisin kirjasta kauniita asioita, ja +rakas äitini, taivas häntä siunatkoon, pyyhkii silmiänsä ja sanoo: +'kuulkaa kuinka oppinut hän on!' Ja munkit sitten, milloin hyvänsä +uskallan katsahtaa Liviuksestani ja huudahtaa: 'sellaiseksi tulkoon +Rooma jälleen!' he tuijottavat suu auki, vihaisina, ikäänkuin olisin +lausunut jotakin harhaoppista. Mutta sinä, armas veljeni, vaikk'et +olekaan osallinen minun opinnoistani, olet niin ystävällisesti +mieltynyt niitten tuloksiin -- näyt hyväksyvän hurjat tuumani +ja rohkaisevan kunnianhimoisia toiveitani -- että usein unhotan +syntyperämme, tilamme, sekä ajattelen ja toimin ikäänkuin suonissamme +virtaisi teutoonilaisen keisarin verta." + +"Minusta näyttää, rakas Cola", sanoi nuorempi veli, "kuin luonto olisi +tehnyt meille ruman kepposen -- sinulle se soi isämme puolelta johtuvan +kuninkaallisen hengen, minulle vaan äitini alhaisen sukuperän hiljaisen +ja nöyrän mielen." + +"Ei", vastasi Cola vilkkaasti, "silloin sinä olisit saanut paremman +osan -- sillä minulla olisi vain barbaarinen syntyperä, sinulla +roomalainen. Oli aika, jolloin oli jalompaa olla tavallinen +roomalainen, kuin pohjolainen kuningas. Mutta vielä saanemme elämämme +varrella nähdä suuria tapauksia!" + +"Minä olen elävä nähdäkseni sinun suurena miehenä, ja siinä on minulle +kylliksi", sanoi nuorempi hellästi hymyillen: "korkeasti oppineeksi +kaikki sinun jo tunnustavat: äitimme ennustelee menestystäsi joka kerta +kun hän saa kuulla sinun vieraissa käyneistäsi Colonnain luona." + +"Colonnat!" sanoi Cola katkerasti hymyillen; "Colonnat -- noita +supistuneita! He luuletteleivat, nuot ahdasmieliset, tuntevansa +menneisyyttä, ovat olevinansa patrooneja ja väärin laskettelevat +latinaa maljoihinsa! He mielellään sanovat minut tervetulleeksi +pöytäänsä, koska Rooman tohtorit mainitsevat minut oppineeksi, ja +luonto on antanut minulle hurjan terävyyden, mikä huvittaa heitä +enemmän kuin palkatun narrin kuluneet sukkeluudet. Kyllä he auttaisivat +minun edistystäni -- mutta kuinka? Jollakin paikalla yleisissä +virastoissa, joka täyttäisi hävettävän raha-arkun puristamalla +työläästi ansaitut rovot nälkään nääntyviltä kansalaisiltamme! Jos +maailmassa on kurja olento, niin se on plebeiji, joka on patriicien +avulla kohonnut, ei oman säätynsä hyvittämiseksi, vaan ollakseen heidän +huonoimpien tarkoitustenpa parittaja. Joka on kansasta, hän vaan tekee +itsensä synnyntänsä petturiksi, jos hän noille kerskaaville tyranneille +valmistaa sen verukkeen, että he kättänsä kohottaen saavat huutaa: +'kas tällainen vapaus vallitsee Roomassa, näin me patriicit ylennämme +plebeijiä!' Ovatko he milloinkaan ylentäneet plebeijiä, joka on ollut +plebeijimielinen? Eivät, veli; jos minä kohoaisin säätyni yli, minä +tahtoisin tulla nostetuksi maanmiesteni käsivarsilla, enkä heidän +niskoilleen." + +"Kaikki toivoni on, Cola, ett'et ponnistellessasi kansalaistesi +parhaaksi unohtaisi, kuinka kallis olet meille. Ei mikään suuruus voisi +sovittaa minulle ajatusta, että se on saattanut sinut vaaraan." + +"Ja minä nauraisin kaikelle vaaralle, jos se veisi suuruuteen! Mutta +suuruus -- suuruus! Turha unelma! Jättäkäämme se yöuneksemme. Kylläksi +minusta; nyt, rakkahin veli sinunkin aikeistasi." + +Tulinen ja hilpeä kimmoisuus, joka oli hänelle ominaista, sai nuoren +Colan hajottamaan kaikki hurjemmat ajatukset ja käänsi hänen mielensä +kuuntelemaan ja seuraamaan veljen vähäpätöisempiä esityksiä. Uusi +venhe, juhlapuku, mökki jossakin ylimysten sorrosta turvatummassa +korttelissa ja sellaisia etäisiä rakkauden kuvauksia, joita tumma silmä +ja rattoisa huuli loihtivat pojan epävakaiseen mieleen. Tällaisten +esineitten rajottamia mielihaluja ja himoja kuunteli nuori oppinut +hellästi hymyillen ja otsa kirkastuen, ja myöhempään elämässään tämä +keskustelu usein muistui hänen mieleensä, kun hän kauhistuen kysyi +omalta sydämeltään, kumpaisenko kunnianhimo oli järkevämpi. + +"Ja sitten", jatkoi nuorempi veli, "minä vähitellen saanen säästetyksi +niin paljon, että pystyn ostamaan tuollaisen laivan, jonka tuolla +näemme, epäilemättä viljalla ja kauppatavaralla lastattuna, mikä on +tuottava paljon, -- voi sitä onnea -- että saan täyttää huoneesi +kirjoilla, eikä minun milloinkaan tarvitse kuulla sinun valittavan +ett'et ole tarpeeksi rikas voidaksesi ostaa munkeilta vanhaa, risaista +käsikirjoitusta. Voi, kuinka onnelliseksi se on minun tekevä!" Cola +hymyili painaessaan veljensä lähemmäksi rintaansa. + +"Rakas poika", sanoi hän, "olkoon ennemmin minun asiani täyttää sinun +toiveesi! Näyttääpä minusta kuin ei tuon aluksen isäntäin omaisuus +olisi niin kadehdittava; katso kuinka arasti nuo miehet vilkuvat +ympärilleen, taaksensa ja eteensä; vaikka rauhan toimissa, he näyttävät +pelkäävän itse kaupungin piirissä (entisessä sivistyneen maailman +kaupankeskustassa) merirosvoja kintereillään; ja ennenkuin he ovat +matkansa perillä, he saattavat jonkun roomalaisen ylimyksen tuta tuoksi +rosvoksi. Voi, sellaisiksi olemme muuttuneet!" + +Mainittu alus kiiti vinhasti virtaa alas, ja kolme tahi neljä +aseellista miestä sen kannella tähysteli todellakin tarkasti kummankin +puoleisia rauhallisia äyräitä, ikäänkuin vainuten vihollista. Pursi +kuitenkin pian liukui näkyvistä, ja veljekset vaipuivat jälleen +noihin puheenaineisiinsa, joiden nuorta viehättääkseen tarvitsee vain +tulevaisuutta kosketella. + +Illan vihdoin pimetessä he muistivat että jo oli myöhäisempi, kuin +heidän tavallinen kotiintulo-aikansa, ja he kääntyivät palausmatkalle. + +"Maltahan", sanoi Cola äkkiä, "kuinka puhelumme on huumannut minut! +Isä Uberto lupasi minulle harvinaisen käsikirjoituksen, jonka tuo +hyvänluontoinen munkki väittää panneen koko veljeskunnan päät pyörälle. +Minun piti käymäni noutamassa se tänä iltana hänen kammiostaan. Viivy +tässä hetkinen, se on vain puolitiessä Aventinille noustessa. Minä heti +palaan?" + +"Enkö saa tulla mukaasi?" + +"Et", vastasi Cola hellästi päättäväisenä, "sinä olet raatanut kaiken +päivää ja olet varmaan väsynyt: minun työni, ruumiillinen ainakin, +on ollut peräti helppo. Sinä olet hento sen lisäksi ja näytät jo +uupuneelta; lepo on virkistävä sinua. En kauvaa viivy." + +Poika myöntyi, vaikka hän mieluummin halusi seurata veljeänsä, mutta +hän oli hiljainen ja taipuvainen luonteeltaan ja hän harvoin oli +vastahakoinen rakastamiensa pienimmillekin käskyille. Hän istui +pienelle töyräälle virran puolelle ja hänen veljensä vakava astunta +ja pystyinen vartalo peittyivät pian hänen katseiltaan tiheään, +surumieliseen vehmastoon. + +Aluksi hän istui hiljaisena, ihaellen raitista ilmaa ja ajatellen +muinaisen Rooman tapauksia, joita hänen veljensä oli heidän +kävellessään kertonut. Vihdoin hän muisti että hänen pikku sisarensa +Irene oli pyytänyt häntä tuomaan vähän kukkasia; koottuansa niitä, +joita hänen vieressään löytyi (ja monellaisia kukkia rehotti villinä +tuossa yksinäisessä paikassa), hän jälleen istuutui ja alkoi +sommitella niitä kiehkuraksi, joihin etelän asujamissa vielä on +säilynyt heidän muinoinen rakkautensa ja osaksi niitten klassillinen +valmistamistaitokin. + +Pojan ollessa tuossa toimessa alkoi etäältä kuulua hevosten kavioin +kapsetta ja kovia huutoja. Ne lähenivät lähenemistään. + +"Jonkun ylimyksen seurue, paluumatkalla ehkä jostakin juhlasta", +arveli poika. "Kaunis nähtävä varmaan -- heidän valkeat töyhtönsä ja +heleänpunaiset viittansa! Halukkaasti katselen tuollaisia nähtäviä, +mutta menenpä sentään heidän tieltänsä." + +Ja yhä punoen seppelettään, mutta silmät suunnattuina odotettua +seuruetta kohti, nuori roomalainen siirtyi vielä lähemmäksi virtaa. + +Pian joukko tuli näkyviin -- uljas ryhmä tosiaankin; edessä +hevosmiehiä, ratsastaen kaksi vierekkäin, missä polku myönsi, oriit +uhkeasti verhottuina, höyhentöyhdöt iloisesti huiskuen, haarniskat +kimallellen läpi pimenevän hämärän varjoin. Laaja, sekalainen joukko +miehiä, jokainen aseissa, seurasi ratsureita, toiset varustettuina +keihäillä ja panssareilla, toiset vähemmän sotaisilla tahi +huonommanlaatuisilla aseilla; yli töyhtöjen ja keihäitten liehui +Orsinin veripunainen lippu, johon oli kullalla kirjoitettu tunnuslause +ja merkkikuvat (Guelfien kopeileva vaakuna, P. Pietarin avaimet). +Äkillinen pelko valtasi pojan mielen, sillä siihen aikaan ja siinä +kaupungissa plebeijit pelkäsivät aseellisten seuralaistensa kanssa +liikkeellä olevaa ylimystä enemmän kuin metsän petoa, mutta pako oli jo +myöhäinen -- joukko oli hänen vieressään. + +"Hei, poika!" huusi ratsumiesten johtaja, Martino di Porto, Orsinien +mahtavan perheen jäsen, "oletko nähnyt veneen purjehtivan tästä virtaa +alas? Mutta et saattanut olla sitä näkemättä -- onko siitä pitkä aika?" + +"Puolen tuntia sitten näin ison veneen", vastasi poika pelästyneenä +ratsumiehen karkeasta äänestä ja kopeasta ryhdistä. + +"Purjehtivan suoraan eteenpäin, viheriä lippu keulassa?" + +"Sen saman, jalo herra." + +"Sitten eteenpäin! Sen kulun katkaisemme ennenkuin kuu on noussut", +sanoi ylimys. "Eteenpäin! -- ottakaa poika mukaamme, muuten hän +kavaltaa meidät ja hälyttää Colonnan liikkeelle." + +"Orsini, Orsini!" karjui joukkio; "eteenpäin, eteenpäin!" ja huolimatta +pojan rukouksista ja selityksistä hän pantiin väkijoukon keskelle ja +kannettiin, tahi pikemmin laahattiin muitten mukaan -- pelästyneenä, +hengästyneenä, melkein itkussa silmin, pikku seppele vielä riippuen +käsivarrella ja silmukka pistettynä hänen vastahakoiseen käteensä. Hän +sentään tunsi, kaiken pelästyksensä ohessa, jonkinlaista lapsellista +uteliaisuutta näkemään takaa-ajon seurauksia. + +Ympärillään olevien kova-äänisestä ja kiihkeästä keskustelusta hän +tuli tietämään että näkemänsä alus sisälsi viljavaraston, aiotun +erääseen virran varrella olevaan linnoitukseen, joka oli Orsinin +silloisen verivihollisen, Colonnan, vallassa; ja aikomuksena oli +tuolla matkueella, johon kovaonninen poika oli joutunut, siepata nuo +muonavarat ja jakaa ne Martino di Porton miehistölle. Nämät tiedot +lisäsivät yhä hänen pelkoansa, sillä poika kuului perheeseen, joka oli +Colonnan suojeluksen alla. + +Tuskallisena ja kyyneleet silmissä hän tavan takaa katsasteli +Aventinin jyrkkää nousua: mutta poissa viipyi vielä hänen holhoojansa, +suojelijansa. + +He olivat jo kulkeneet vähäsen matkaa, kun tien mutka heille yhtäkkiä +paljasti heidän takaa-ajonsa esineen, joka varhaimpien tähtien +valaisemana nopeasti luovi pitkin virtaa. + +"Nyt, siunaus pyhimysten!" lausui päällikkö, "se on omamme!" + +"Kuulkaa!" sanoi Martinon vieressä ratsastava päällikkö (saksalainen) +puoleksi kuiskaten, "minä kuulen ääniä, joista en ensinkään pidä, +noitten puitten tyköä -- kuulkaa! hevosen hirnuntaa! -- uskoni kautta, +tuolla välähti haarniskakin." + +"Päin pojat", huusi Martino, "ei haikara kotkan vertainen -- eteenpäin!" + +Uudistettujen huutojen kaikuessa jalkamiehet hyökkäsivät eteenpäin, +kunnes heidän melkein saavuttuaan saksalaisen mainitseman pensaston +luokse, pieni, taaja ratsastajajoukko, kiireestä kantapäähän aseissa, +syöksähti esiin, peitset tanassa rynnäten kohti takaa-ajajien rivejä. + +"Colonna! Colonna!" "Orsini! Orsini!" olivat ylpeät vuorottelevat +huudot. Martino di Porto, rotevaruumiinen, hurjannäköinen mies, +sekä hänen ratsumiehensä, jotka enimmäkseen olivat saksalaisia +palkkasotureita, ryhtyivät taisteluun empimättä. + +"Varo karhun syleilyä", huusi Orsini, kun maahan sortui vastustaja, +ratsuri ohrinensa, hänen keihäänsä lävistämänä. + +Kahakka oli lyhyt ja tulinen; hevosmiesten täydelliset haarniskat +suojelivat heitä joka taholta haavoittumasta -- yhtä vahingoittumatta +eivät päässeet Orsinin puolittain varustetut jalkalaiset, heidän +painuessaan, toinen toistensa survomina, Colonnaa vastaan. Lähetettyään +vaarun kiviä ja nuolia, jotka vaan rakeitten tavoin kilpistyivät +ratsumiesten paksuja panssareita vastaan, he sulloutuivat yhteen ja +monilukuisuudellaan haittasivat ratsujen liikkeitä, vastustajain +peitsien, miekkain ja tapparain säälimättömästi ruhjoen heidän +harjaantumattomia rivejään. Ja Martino, joka vähän välitti, paljonko +hänen roskaväestään tuli teurastetuksi, huomatessaan että vihollisensa +par'aikaa olivat hänen jalkajoukkonsa hurjasta hyökkäyksestä +epäjärjestyksessä sekä joutuneet piiriin suljetuksi (sillä +taistelupaikka, vaikka avarampi kuin äskeinen tie, oli kapea ja ahdas), +antoi muutamille hevosmiehilleen merkin ja oli ratsastamaisillaan +eteenpäin kohden venhettä, joka jo oli melkein näkyvistä, kun jonkun +matkan päästä kuului torven toitotus, johon hänen vihollisensa vastasi, +ja huuto "Colonna avuksemme!" kajahti ilmoille kauas. Hetkisen päästä +nähtiin lukuisa hevosjoukko karahuttavan täyttä laukkaa, Colonnan liput +uljaasti liehuen rintamassa. + +"Kirotut poppamiehet! kuka olisi luullut että he noin viekkaasti +saisivat meidät petetyiksi!" mutisi Martino; "tuota ylivoimaa emme +voi vastustaa", ja käsi, jonka piti antaman etenemiskäskyn, antoi +peräytymismerkin. + +Rinnatusten täydellisessä järjestyksessä alkoivat Martinon ratsumiehet +paeta; jalkamiesroistot, jotka olivat lähteneet ryöstöretkelle, olivat +joutuneet verilöylyyn. He koettivat noudattaa johtajansa esimerkkiä, +mutta kuinka voivat he pelastua vihollisiensa korskuvien ratsujen ja +terävien keihäitten alta, vihollistensa, joiden veri oli taistelussa +kuumentunut ja jotka surkeilivat heidän henkeänsä yhtä paljon kuin +poika kimalaispesää, jota hän hävittää. Joukko hävisi kaikkiin +suuntiin -- joku sentään pääsi kukkuloille, jonne hevosten oli vaikea +tunkeutua; jokunen loiskahti virtaan ja ui vastaiselle partaalle +-- ne vähemmän kylmäveriset tai kokeneet, jotka pakenivat suoraan +eteenpäin, helpottivat johtajiensa pakoa tukkimalla vihollisen tien, +mutta kaatuivat itse, ruumis ruumiin päälle, teurastettuina tuossa +säälimättömässä ja vastustamattomassa takaa-ajossa. + +"Ei armoa ryöväreille -- jokaisen orsinilaisen tappo on yhden rosvon +häviö -- lyökää Jumalan, keisarin ja Colonnan nimeen!" nuot huudot +olivat kauhistuneitten ja kaatuvien pakolaisten sielukellon-soittoa. +Suoraan eteenpäin pakenevien joukossa itse polulla, johon ratsuväki +parhaiten pääsi, oli Colan nuori veli, joka viattomasti oli joutunut +kahakkaan. Nopeasti hän pakeni kauhusta mielettömänä -- poika parka, +joka tuskin milloinkaan oli poistunut vanhempainsa tahi veljensä +vierestä! -- puut kiitivät hänen ohitsensa -- virran äyräät jäivät +taakse, -- eteenpäin hän riensi ja nopeasti hänen takanaan seurasi +kavionkapse -- huutoja -- kirouksia -- vihollisten raakaa naurua, +heidän loikatessaan polulla viruvien kuolleitten ja kuolevien ylitse. +Hän oli juuri siinä paikassa, johon hänen veljensä oli jättänyt hänet; +hän äkkiä vilkasi taaksensa ja huomasi ratsumiehen ojennetun peitsen ja +hirmuisen kypäritöyhdön kintereillään; hän epätoivoisena loi silmänsä +ylös, ja katso! hänen veljensä murtautuen tiheäin saniaisten joukosta, +jotka peittivät vuorta, syöksyi hänen avuksensa. + +"Pelasta minut, pelasta minut, veljeni!" hän parkasi, ja parahdus +ennätti Colan korviin -- korskuva ratsu hengitti lämpimästi häneen -- +ja silmänräpäys sen jälkeen hurjasti huutaen kimakalla äänellä "armoa", +"armoa", hän vaipui maahan ruumiina. Vainolaisen peitsi oli lävistänyt +hänet seljästä rintaan, naulaten hänet samaan mättääseen, jolla hän +hetki sitten oli istunut, täynnä nuorta elämää ja huoletonta toivoa. + +Ratsastaja tempasi peitsensä irti ja jatkoi matkaansa uusia uhreja +etsiäkseen; hänen toverinsa seurasivat häntä. Cola oli palannut +vuorelta -- oli saapuvilla -- polvillaan murhatun veljensä vieressä. +Pian torvien räikyessä saapui paikalle joukko ylhäisempiä, kuin +useimmat siihenastisista, jotka tosiaankin olivat vain Colonnan +etujoukkoa. Heidän edessään ratsasti vanhus, jonka pitkä, valkea tukka +valui sulkatöyhtöisen lakin alta, sekaantuen hänen kunnian arvoiseen +partaansa. "Mitä tämä on?" sanoi päällikkö, pysäyttäen ratsunsa, "nuori +Rienzi!" + +Nuorukainen katsahti ylös kuultuaan tuon äänen, heittäytyi sitten +vanhan ylimyksen ratsun eteen ja hykertäen käsiään huusi tuskin +ymmärrettävällä äänellä: "Tuo on minun veljeni, jalo Tapani -- +poika, vasta lapsi! -- parhain, lempein! Katsokaa, kuinka hänen +verensä kostuttaa nurmea -- takasin, takasin -- hevosenne kaviot ovat +hurmevirrassa! Oikeutta, herrani, oikeutta! -- tehän olette suuri mies." + +"Kuka hänet tappoi? Orsini epäilemättä; sinä saat oikeutta." + +"Kiitoksia, kiitoksia", jupisi Rienzi, horjuen jälleen veljensä +viereen, käänsi pojan kasvot ruohosta ja koetti hurjistuneena koetella +hänen sydämensä lyöntiä; hän vetäsi äkkiä kätensä takaisin, sillä +se oli verestä käynyt heleänpunaseksi, ja kohottaen tuota kättänsä +korkeuteen, hän jälleen kiljui, "oikeutta, oikeutta!" + +Vanhaa Tapani Colonnaa ympäröivää joukkoa, vaikka se tällaisiin +kohtauksiin oli tottunut, liikutti tuo näky. Muuan kaunis poika, jonka +kyyneleet virtasivat nopeasti pitkin hänen poskiansa ja joka ohjasi +ratsuansa lähinnä Colonnan vieressä, paljasti miekkansa. "Herrani", hän +sanoi puoleksi nyyhkyttäen, "orsinilainen vain on saattanut teurastaa +tämänkaltaisen, viattoman pojan; älkäämme silmänräpäystäkään hukatko -- +lähtekäämme liikkeelle ja ajamaan rosvoja takaa."' + +"Ei, Adrian, ei!" huudahti Tapani, laskien kätensä pojan olalle; +"aikeesi on kiitettävä, mutta varokaamme salaväjyjiä. Miehemme ovat +poistuneet liian kauas, -- mitä tuo on! -- puhaltakaa peräytyminen". + +Torvensoittajat palauttivat lyhyessä ajassa takaa-ajajat -- niiden +joukossa senkin ratsumiehen, jonka peistä oli niin kovaonnisesti +väärinkäytetty. Hän oli niitten johtaja, jotka olivat taistelleet +Martino di Porton kanssa, ja hänen kullalla silattu sotisopansa sekä +komea satulaloimensa ilmaisivat hänen arvonsa. + +"Kiitoksia, poikani, kiitoksia", sanoi vanha Colonna päällikölle; "olet +hyvin toiminut ja reippaasti. Mutta sanoppa minulle, sinä, jolla on +kotkan silmä, kuka orsinilaisista tuon poika paran tappoi, -- hullusti +tehty; hänen perheensäkin on meidän klienttejämme!" + +"Kuka? Tuon pojanko?" vastasi ratsastaja, nostaen kypärin päästänsä +ja pyyhkien kuumia ohimoltansa, "niinkö sanotte! kuinka hän sitten +joutui Martinon roistojen joukkoon? Minä pelkään, tuo erehdys on käynyt +hänelle kalliiksi. En saattanut pitää häntä muuna kuin orsinilaisena +konnana, ja siksi -- ja siksi --" + +"_Tekö_ hänet tapoitte!" huusi Rienzi ukkosen äänellä, hypähtäen +maasta. "Oikeutta, herra Tapani, oikeutta sitten, te lupasitte minulle +oikeutta, ja minä tahdon sitä!" + +"Nuorukais-parka", sanoi vanhus säälien, "olisit saanut oikeutta +Orsinia vastaan, mutta etkö näe että tämä on ollut erehdys? En +kummastele että olet liiaksi murheissasi, kuullaksesi järjen sanoja +nyt. Me olemme palkitseva sinua." + +"Ja tuossa maksuksi pojan sielumessuista; olen suuresti pahoillani +kovaonnisesta tapauksesta", sanoi nuorempi Colonna, heittäen maahan +kultakukkaron, "Niin, käy luonamme palatsissamme ensi viikolla, nuori +Cola -- ensi viikolla. On parasta, isä, että lähdemme venettä kohden, +sen turvajoukko saattanee vielä tarvita meitä." + +"Oikein, Gianni; pari teistä jääköön poikaparan ruumista vartioimaan -- +ikävä seikka! kuinka saattoi tämä tapahtua?" + +Seurue palasi takasin samaa tietä, jota se oli tullutkin; kaksi +tavallista sotamiestä vaan jäi jälelle, paitsi poikaa, Adriania, joka +viipyi hetkisen aikaa, koettaen lohduttaa Rienziä, joka aivan kuin +järjiltänsä tuijotti liikkumatta etenevää, komeata joukkoa, itsekseen +jupisten, "oikeutta, oikeutta! Minä olen sitä vielä ottava." + +Vanhemman Colonnan äänekkäästä huudosta lähti Adrian vastahakoisesti +ja itkien pois. "Anna minun tulla veljeksesi", sanoi tuo kunnon poika, +kiihkeästi painaen Rienzin kättä sydämelleen; "olen sinunkaltaisesi +veljen tarpeessa." + +Rienzi ei vastannut mitään; hän ei kuullut eikä nähnyt häntä -- synkät +ja kolkot ajatukset täyttivät hänen sydämensä, ajatukset, joissa oli +mahtavan mullistuksen itu. Hän heräsi niistä säpsähtäen, kun sotamiehet +rupesivat sovittelemaan kilpiänsä, tehdäkseen niistä jonkinlaiset +ruumispaarit, ja sitten työntäen heidät väkivaltaisesti tieltään +hän puhkesi kyyneleihin sekä heittäytyi rinnoilleen hyytyneesen +verilätäkköön. + +Lapsiraukan seppele ei ollut kirvonnut hänen kädestään hänen +kaatuessaan, ja takertuneena vaatteukseen se vielä oli hänen +ympärillään. Tuo oli näky, joka palautti Colan mieleen hänen +ainoan veljensä -- hänen ainoan ystävänsä kaiken lempeyden, hellän +sydämen ja valtaavan sulon. Tuo oli näky, joka tuntui tekevän +vielä epäinhimillisemmäksi tuon viattoman pojan ennenaikaisen +ja ansaitsemattoman kohtalon. "Veljeni, veljeni!" vaikeroitsi +eloonjäänyt; "kuinka kohtaan minä äitimme? -- kuinka kohtaan minä yön +ja yksinäisyyden? -- niin nuori, niin viaton! Tietäkää te, herrat, +hän olikin liian jalo. Eikä meille annettaisi oikeutta, kun hänen +murhaajansa on jalosukuinen ja Colonna. Ja tämä kulta -- veljen veren +hinta. Eivätkö he anna" -- ja nuoren miehen silmät välähtivät tulta +"eivätkö he anna meille oikeutta? Aika on näyttävä!" Niin sanoen hän +kumartui ruumiin puoleen; hänen huulensa vavahtivat ikäänkuin rukoillen +tai avuksi huutaen; ja sitten noustessaan hänen kasvonsa olivat kalpeat +kuin vainaja hänen vieressään -- mutta ne eivät olleet enää kalpeat +_murheesta_. + +Tuosta hurmeisesta maasta ja hiljaisesta rukouksesta Cola di Rienzi +nousi uutena olentona. Hänen nuoressa veljessään hänen oma nuoruutensa +kuoli. Ilman tuota tapausta vastainen Rooman vapauttaja olisi saattanut +jäädä uneksijaksi vain, oppineeksi, runoilijaksi, rauhalliseksi +Petrarcan kilpailijaksi, ajatuksen eikä tekojen mieheksi. Mutta tuosta +ajasta kaikki hänen kykynsä, voimansa, halunsa, neronsa kohdistuivat +yhteen ainoaan pisteesen; ja isänmaanrakkaus, ennen vain utukuva, +puhkesi sellaisen intohimon eloon ja voimaan, jota lakkaamatta piti +vireillä, itsepintaisesti karkaisi ja kamalasti pyhitti -- kosto! + + + + +II. Luku. + +Historiallinen silmäys -- jonka ohitse älköön käykö kukaan, paitsi joka +ei pidä väliä luettavansa ymmärtämisestä. + + +Vuosia oli kulunut, ja roomalaisen pojan kuoleman, paljoa jalompien +ja vähemmän anteeksiannettavien verilöylyjen rinnalla pian kaikki +unohtivat -- unohtivat melkein surmatun vanhemmat, vanhemman poikansa +maineen ja onnen kasvaessa -- mutta ei unohtanut eikä anteeksi antanut +milloinkaan tuo poika itse. Mutta tämän verisen alkutoiminnan ja +sitä seuraavan valtiollisen näytelmän välillä -- niin sanoaksemme +unen haihtuvien näkyjen ja vakavamman elämän todellisten, toimivien +ja yhtämittaisten kiihotusten välillä -- tämä lienee soveliain aika +esittää lukijalle lyhyt ja pikainen piirre tuon kaupungin tilasta +ja oloista, missä tämän kertomuksen päätoiminta liikkuu -- piirre, +välttämätön kenties monelle, henkilöiden vaikuttimien ja tapausten +vaiheiden täydeksi ymmärtämiseksi. + +Vaikka moninaisia ja erinkaltaisia heimoja oli asettunut asumaan +Caesarien kaupunkiin, roomalainen väestö kuitenkin säilytti +rajattoman tiedon omasta etevämmyydestään muuhun maailmaan nähden; ja +vieraantuneina tasavallan rautaisista hyveistä, heissä oli valloillaan +kaikki tuo röyhkeä ja melskeinen hillittömyys, joka oli muinaisen +Forumin plebsille ominaista. Raa'an eikä enää urhoollisen väestön +joukossa ylimykset pitivät itseään pystyssä vähemmän tarkka-älyisten +tyrannien kuin tunnottomien bandittien tavoin. Paavit olivat turhaan +taistelleet näitä rajuja ja itsepintaisia ylimyksiä vastaan. Heidän +asemaansa pilkattiin, heidän käskyistään ei pidetty lukua, heidän +persoonansa julkisesti häväistiin, koko Europan pappisvaltijaita +pidettiin Vatikanissa vankina kuoleman kauhujen keskellä. Kun +kakdeksanneljättä vuotta ennen niitten tapausten alkua, joita tulemme +kertomaan, eräs ranskalainen, Clemens V:n nimellisenä nousi P. Pietarin +istuimelle, tuo uusi paavi, järkevämpänä kuin arvokkaana, vaihtoi +Rooman rauhalliseen turvapaikkaan, Avignoniin, ja vieraan maakunnan +huikentelevasta kaupungista tuli Rooman ylimmäisen papin hovikunta ja +kristityn kirkon hallituspaikka. + +Näin päästyään paavin läsnäolon nimellisistäkin ohjista, ylimysten +vallalla tuskin oli mitään rajoja, paitsi heidän omia oikkujansa tahi +keskinäistä kateutta ja riitaa. Vaikka he tarumaisten sukuluettelojen +mukaan johtivat syntyänsä muinaisista roomalaista, he todella olivat +pohjolan reippaampien barbaarien poikia; he olivat enemmän omistaneet +itselleen italialaista kavaluutta kuin heidän kansallisia hyveitään, ja +säilyttäneet muukalaisten esi-isiensä, valloitetun maan ja veltostuneen +kansan halveksumisen. Kun muu Italia, erittäinkin Florens, Venetsia +ja Milano, nopeasti edistyi muita Europan valtioita kauas edelle +sivistyksessä, tieteissä ja taiteissa, roomalaiset näyttivät pikemmin +taantuvan kuin edistyvän -- lakien siunauksen, tieteitten ja taiteitten +puutteessa, sotaisen kansan ritarisuudelle ja rauhaa rakastavan +suloille ventovieraina. Mutta heissä vielä oli vapauden tunto ja halu, +ja hurjilla kuohahduksilla ja epätoivoisilla taisteluilla he koettivat +puoltaa arvonimeä, joka heidän kaupungillaan vielä oli, "Maailman +Pääkaupunki." Kahtena viimeisenä vuosisatana he olivat kokeneet +moninaisia vallankumouksia -- lyhytaikaisia, usein verisiä, mutta aina +onnistumattomia. Olipa heillä vielä kiiltävä kuori kansanvaltaista +hallitusmuotoakin. Kaupungin kolmestatoista korttelista itse kukin +valitsi päällikkönsä; ja näiden Caporioni-nimisten virkamiesten +kokouksella oli teorian mukaan päätösvalta, jota se kuitenkaan +ei kyennyt eikä rohjennut panna käytäntöön. Olipa olemassa uljas +senaattorinkin nimi; mutta tähän aikaan tuo virka oli supistettu yhteen +tai kahteen henkilöön, jotka valitsi milloin paavi, milloin ylimykset. +Tuohon nimeen liittyneellä vallalla ei näyttänyt olleen määrättyjä +rajoja; se oli ankaralla diktaattorilla tai kelvottomalla vetelyksellä, +aina sen mukaan mitenkä nimen omistajalla oli tarmoa saada arvonsa +tunnustetuksi. Sitä ei milloinkaan myönnetty muille kuin ylimyksille, +ja ylimykset olivat kaikkiin väkivaltaisuuksiin syypäät. Yksityistä +vihamielisyyttä vaan tyydytettiin, milloin hyvänsä yleistä oikeutta +etsittiin, julkisen käskyn toimeenpano oli vain koston täytäntöä. + +Palatsit ruhtinasten tavoin linnoitettuina, jokainen pyrkien +riippumattomuuteen kaikesta vallanalaisuudesta ja laista, +sekä pystyttäen varustuksia ja anastaen ruhtinaskuntia kirkon +perinnöllisistä tiluksista, Rooman ylimykset tekivät asemansa +vielä turvatummaksi ja vihatummaksi pitämällä palveluksessaan +ulkomaisia (etenkin saksalaisia) palkkasotureita, jotka kerrassaan +olivat luonnostaan urhoollisempia, sotapalvelukseen kykenevämpiä +ja aseitten käytäntöön tottuneempia, kuin vapain tämän ajan +italialainen. Näin he yhdistivät oikeudellisen ja sotaisen voiman, +eivät Rooman turvaksi, vaan sen perikadoksi. Näistä ylimyksistä +olivat mahtavimmat Orsinit ja Colonnat; heidän verileikkinsä olivat +perinnölliset ja keskeytymättömät, ja jokainen päivä oli heidän +laittoman sodankäyntinsä hedelmäin todistajana, verenvuodatuksen, +ryöstön ja murhapolton. Imarrus Petrarcan ystävyydestä, jota nykyajan +historioitsijat liian herkästi uskovat, on kaunistanut Colonnat, +erittäinkin näinä aikoina, hienoudella ja kelvollisuudella, joka ei +ole heidän omansa. Väkivaltaisuus, vilppi, salamurhat, alhainen ahneus +tuottavien virkojen anastamisessa, kansalaisten hävytön sortaminen, +kurja ryömiminen mahtavampain edessä (vain harvoine poikkeuksineen) +ovat Rooman ensimmäisen perheen tuntomerkit. Mutta toisia ylimyksiä +mahtavampina, he olivat samalla ylöllisempiä ja kentiesi älykkäämpiä; +ja heidän ylpeyttänsä kutkutti se, että he olivat niitten tieteitten +ja taiteitten suojelijoita, joitten harjoittajiksi he eivät olisi +milloinkaan kyenneet. Näistä monista sortajistaan Rooman kansalaiset +hellästi ja haikeasti kaivaten kääntyivät vähäpätöisiin ja hämäriin +tietoihinsa menneestä vapaudesta ja suuruudesta. He sekottivat +keisarikunnan ajat tasavaltaan; ja he usein pitivät teutoonilaista +kuningasta, joka sai arvonsa Alppien takana, mutta keisarin _nimensä_ +roomalaisilta, laillisen toimensa ja oikean kotinsa luopiona, turhaan +luulotellen, että jos sekä keisari että ylimmäinen pappi kiintyisivät +Roomaan asumaan, vapaus ja laki jälleen etsisivät luonnollisen suojansa +Rooman kansan uudistetun majesteetin turvista. + +Paavin ja paavillisen hovin poissaolo vaikutti suuresti asukkaiden +köyhtymiseen, ja he saivat vielä näkyvämmin kärsiä lukuisain ja +surkeilemattomien rosvolaumojen ahdistelemisista. Ne hävittivät +Romagnaa, tukkien kaikki yleiset tiet, ja saivat milloin salaista +milloin julkista kannatusta ylimyksiltä, jotka usein täyttivät +rosvolinnueittensa aukkoja rosvosotilailla. + +Mutta paitsi vähäpätöisiä ja kurjia ryöväreitä, Italiassa oli +alkanut ilmaantua paljon kauheammanlaatuisia rauhanhäiritsijöitä. +Eräs saksalainen, joka komeasti kutsui itseään herttua Verneriksi, +oli muutamia vuosia ennen sitä aikaa, jota lähestymme, koonnut ja +järjestänyt melkoisen miesjoukon, nimeltä "Suuri Komppania", jolla +hän piiritti kaupunkeja ja hävitti valtioita, ilman muuta vähemmän +hävytöntä, kuin ryöstämisen syytä. Hänen esimerkkinsä pian tarttui; +lukuisat, samoin järjestetyt "komppaniat" havittelivat eripuraista, +palasteltua maata. Ne ilmaantuivat yhtäkkiä kuin noiduttuina kaupungin +muurien edustalle ja vaativat mahdottomia summia rauhan hinnaksi. Ei +tyranneilla eikä tasavalloilla ollut tarpeeksi voimia pidättää heitä; +ja jos toisia pohjolaisia palkkasotureita hankittiin vastustamaan +niitä, tuo oli vaan karkurien lisäämistä rauhanrikkojien lippujen +juurelle. Palkkasoturi ei taistellut palkkasoturia eikä saksalainen +saksalaista vastaan; ja suurempi palkka ynnä hillitsemättömämpi +ryöstö tekivät "komppanioitten" teltit paljoa viehättävämmiksi kuin +jonkun kaupungin määrätty maksu tahi päällikön ikävä linnoitus ja +tyhjennetty raha-arkku. Werner, joka oli leppymättömin ja julmin +näistä seikkailijoista ja joka siihen määrään julkeasti kerskaili +kauheista rikoksistaan, että hän rinnallaan kantoi hopeaista levyä, +johon oli piirretty sanat: "Jumalan, Säälin ja Armon Vihollinen", +oli hiljattain hävittänyt Romagnaa tulella ja miekalla. Mutta joko +lahjottuna tahi kykenemättömänä kurissa pitämään kiihottamiansa julmia +luonteita, hän senjälkeen vei joukkokuntansa takasin Saksaan. Pieniä +joukkioita kuitenkin jäi jälelle hajalleen pitkin maata, odottaen vaan +sopivaa johtajaa, joka heidät jälleen yhdistäisi. Niitten joukossa, +jotka näyttivät tähän tarkoitukseen soveliaimmilta, oli Walter de +Montreal, P. Johanneksen ritari, provencelainen aatelismies, jonka +nimen urhoollisuus ja sotainen kunto, vaikka hän vielä oli nuori, +olivat saattaneet pelottavaan maineesen, ja jonka kunnianhimo, kokemus +ja teräväjärkisyys, useitten ritarillisten ja jalojen ominaisuuksien +ohessa olisivat sopineet paljoa suurempiiri ja tärkeämpiin +yrityksiin, kuin kauhean Wernerin väkivaltaisiin ryöstöretkiin. Näistä +vitsauksista ei mikään valtio ollut kärsinyt surkeammin kuin Rooma. +Paavin perinnölliset alueet -- osaksi pienten tyrannien anastamina, +osaksi näitten ulkomaalaisten rosvojen hävittäminä -- tuottivat vain +niukan avun Clemens VI:n, tuon aikansa täydellisimmän hovimiehen ja +hienostuneimman mässääjän tarpeisin; mutta hyvä isä oli keksinyt +keinon, millä kerrassaan rikastuttaa roomalaiset ja heidän ylimmäinen +pappinsa. + +Noin viisikymmentä vuotta ennen sitä aikaa, jota lähdemme +käsittelemään, oli Bonifacius VIII, saadakseen täyteen paavin +raha-arkut ja tyydyttääkseen nälkää näkevät roomalaiset, julistanut +riemujuhlan eli Pyhän vuoden, mikä oikeastaan oli pakanallisten +juhlamenojen uudistaminen. Täydellinen synninpäästö luvattiin +jokaiselle katoolilaiselle, joka sinä vuonna ja jokaisen seuraavan +vuosisadan ensimmäisenä vuotena kävisi P. Pietarin ja P. Paavalin +kirkoissa. Ääretön pyhiinvaeltajain tulva, jokaiselta kristikunnan +kulmalta, todisti tuon keksinnön viisautta; "ja kaksi pappia oli yöt +ja päivät lapiot kädessä, laskematta kokoomassa kulta- ja hopealäjiä, +joita virtasi P. Paavalin alttarille." + +Ei ole kummaksumista että tämä perin tuottava juhla, ennenkuin seuraava +vuosisata oli puoleksi kulunut, tuli ymmärtäväisestä ylimmäisestä +papista näyttämään liian kauas lykätyltä. Ja sekä paavi että kaupunki +olivat yhtä mieltä siinä, että hyvin kannattaisi sen hiukan aikaisempi +uudistaminen. Seuraus oli, että Clemens VI julisti Mooseksen juhlan +nimellisenä toisen Pyhän vuoden vietettäväksi 1350, nim. kolme vuotta +jälkeen sen ajan, jolloin ensi luvussa kertomukseni alkaa. Tämä seikka +lisäsi suuresti kansan vihaa ylimyksiin ja valmisteli niitä tapauksia, +joita aijon kertoa, sillä, niinkuin ennen sanoin, rosvot, ylimysten +kätyrit ja liittolaiset tekivät tiet rauhattomiksi. Ja elleivät tiet +olleet auki, pyhiinvaeltajat eivät saapuisi. Paavin vikaarin Raimondin, +Orvieton piispan (joka oli huono valtiomies, mutta kelpo kanonisti) +päämääränä oli koittaa kaikin keinoin poistaa esteet; hurskauden uhrien +ja P. Pietarin aarre-aitan väliltä. + +Sellainen lyhyesti oli Rooman tila sinä aikakautena, jota aikomuksemme +on tutkia. Sen muinaisen maineen verho vielä Italian ja Europan +silmistä peitti sen turmion. Nimeksi ainakin se vielä oli maan +kuningatar, jonka kädestä saatiin pohjolan keisarinkruunu ja kirkon +isän avaimet. Sen asema oli aivan sellainen, joka tarjoo loistavan +triumfin rohkealle kunnianhimolle, innostuttavan, jos kohta suruisen +alan päättäväiselle isänmaanrakkaudelle, ja soveliaan näyttämön +mahtavalle murhenäytelmälle, joka etsii tapahtumansa, valitsee +henkilönsä ja kehittää siveys-oppinsa kansojen vaiheiden ja rikosten +keskellä. + + + + +III Luku. + +Kahakka. + + +Eräänä iltana huhtikuussa 1347 oli muutamaan noista avaroista +paikoista, joissa uudenaikainen ja muinainen Rooma näyttävät yhtyvän +-- yhtä autio ja yhtä raunioissa -- kokoontunut kirjava ja vihastunut +väkijoukko. Tuona aamuna Martino di Porton soturit olivat tunkeutuneet +erään roomalaisen kultasepän taloon ja ryöstäneet sen väkivaltaisella +tavalla, jolle ylhäisten tavallinen röyhkeyskään ei vetänyt vertoja. +Sääli ja hämmästys koko kaupungissa oli suuri ja uhkaava. + +"Tämän tyranniuden alle minä en koskaan alistu!" + +"Enkä minä!" + +"Enkä minä!" + +"En P. Pietarin luut avita, minäkään!" + +"No mikä, ystäväiseni, on tuo tyrannius, johon ette tahdo alistua?" +sanoi muuan nuori ylimys kääntyen tunkeilevien porvarien puoleen, jotka +tulistuneina, kiukuissaan, puolittain aseissa ja Italian intohimojen +kiihkeine eleineen vaelsivat alas pitkää ja kapeaa katua, joka johti +Orsinin hallussa olevaan synkkään kortteliin. + +"Voi herrani!" huusi kaksi tai kolme porvaria yhteen ääneen, +"tahdottehan että meille ollaan kohtuullisia -- tahdottehan että meille +suodaan oikeutta -- tehän olette Colonneja." + +"Ha, ha, ha!" nauroi ylönkatseellisesti muuan jättiläisen kokoinen +mies, heiluttaen ilmassa mahdottoman suurta vasaraa, joka ilmaisi hänen +ammattinsa. "Oikeus ja Colonna! jumal'avita! niitä nimiä ei usein +tavata yhdessä." + +"Alas hän! alas hän! hän on orsinilainen -- alas hän!" huusi ainakin +kymmenkunta joukosta; mutta yksikään käsi ei kohonnut jättiläistä +vastaan. + +"Hän puhuu totta", sanoi toinen ääni vakavasti. + +"Niin hän puhuukin", sanoi kolmas, rypistäen kulmiansa ja vetäen puukon +tupestaan, "ja me sallimme sen. Orsinit ovat tyranneja ja Colonnat +ainakin yhtä pahoja." + +"Valehtelet roisto!" huusi nuori ylimys, astuen tungokseen ja asettuen +Colonnan herjaajan eteen. + +Ritarin säkenöitsevän silmäyksen ja uhkaavan liikkeen edestä +riitakumppani peräytyi muutamia askeleita, joten avonainen paikka jäi +rotevaruumiisen sepän ja pienen, hennon mutta notkeavartaloisen nuoren +ylimyksen väliin. + +Syntymältään saakka opetettuina ylönkatsomaan plebeijien rohkeutta, +kuitenkaan välittämättä missä maineessa heidän omansa oli, Rooman +patriicit eivät olleet outoja tällaisille raa'oille kahakoille; ja +usein ylimyksen paljas läsnäolo oli riittävä hajottamaan kokonaisia +väkijoukkoja, jotka vähäistä ennen olivat uhkuneet kostoa hänelle ja +hänen heimolleen. + +Viitaten vaan kädellään sepälle ja aivan välinpitämättömänä sekä hänen +huiskuvasta aseestaan että hänen kookkaasta vartalostaan, nuori Adrian +di Castello, Colonnan etäinen sukulainen, ylpeästi käski hänen antamaan +tietä. + +"Kotiinne, ystävät! ja tietäkää", hän lisäsi arvokkaana, "että teette +meille suuresti väärin, luullessanne meidät osallisiksi Orsinin +väkivaltaisuuksiin, ja että me tyydytämme vain omia intohimojamme +heidän ja meidän sukumme välisessä taistelussa. Pyhä Äiti minut niin +tuomitkoon", jatkoi hän, hurskaasti luoden silmänsä ylöspäin, "kuin +minä nyt totisesti vakuutan että minä teidän kärsimänne vääryyden ja +Rooman kärsimän vääryyden tähden olen paljastanut tämän miekan Orsinia +vastaan." + +"Niin kaikki tyrannit sanovat", virkkoi seppä rohkeasti, nojaten +vasaroineen vasten kivilohkaretta -- sirpaletta muinaista Roomaa -- +"he eivät koskaan taistele keskenänsä muuten kuin meidän hyväksemme. +Colonna leikkaa kurkut Orsinin leipurilta -- meidän hyväksemme! toinen +Colonna anastaa Orsinin räätälin tyttären -- meidän hyväksemme! +_meidän_ hyväksemme -- niin, kansan hyväksi! leipurin ja räätälin +hyväksi, häh?" + +"Veikko", sanoi nuori ylimys arvokkaasti, "jos Colonna niin tekee, +hän tekee väärin: mutta pyhimmällä asialla saattaa olla huonoja +puolustajia." + +"Niin; itse pyhää kirkkoa tukevat keskinkertaiset kolonnat", vastasi +seppä karkeasti viitaten paavin ja Colonnain ystävyyteen. + +"Hän herjaa! seppä herjaa!" huusivat tuon mahtavan huoneen +puoluelaiset. "Eläköön Colonna, eläköön Colonna!" + +"Eläköön Orsini, eläköön Orsini!" kuului samassa vastakkainen huuto. + +_"Eläköön kansa!"_ kiljasi seppä, huiskuttaen kauheata asettaan +korkealla väkijoukon päitten päällä. + +Pian koko ryhmä, joka alkuaan oli yhtynyt saman miehen sortamista +vastaan, jakautui puoluevihan vuoksi. Orsini-huudon johdosta useita +uusia puoluelaisia riensi paikalle. Colonnan ystävät vetäytyivät +toiselle puolelle, Orsinin puoltajat toiselle, ja ne harvat, jotka +olivat sepän mieltä, että kumpainenkin puolue oli yhtä vihattava +ja että kansa on ainoa oikea huuto rahvaan kokouksissa, olisivat +poistuneet lähestyvästä kahakasta, ellei seppä itse, jota he pitivät +suuresti vaikuttavana auktoriteettina -- joko suutuksissaan nuoren +Colonnan ylpeästä käytöksestä tahi sellaisissa miehissä usein +tavattavasta tappelunhimosta, joilla on hänen kokonsa ja voimansa, +mitkä kaikissa persoonallisissa riitaisuuksissa vakuuttavat heille +etevämmyyden ylpeän nautinnon -- ellei, sanon, seppä itse, hetkisen +epäröityään, olisi astunut orsinilaisten joukkoon, ja esimerkillään +saanut ystäviänsä liittymään tämän puolueen suosijoihin. + +Kansanmylläkässä on jokaisen kulkeminen pyörteen mukana, usein +puolittain vasten tahtoansa ja suostumustaan. Muutamat rauhan +sanat, joita Adrian di Castello alkoi lausua ystävilleen, hukkuivat +heidän huutoihinsa. Ylpeinä siitä, että heidän joukossaan löytyi +yksi rakastetuimmista ja jaloimmista tuon nimellisistä, Colonnan +puoluelaiset asettivat hänet johtajakseen ja rynnistivät kiivaasti +vihollisiansa vastaan. Mutta Adriania, joka elämästään oli saanut +ritarillisen katsantotavan, josta hänen varmaan ei tarvinnut kiittää +roomalaista syntyperäänsä, alussa iletti hyökätä noitten miesten +kimppuun, joiden joukossa hän ei nähnyt ketään vertaistansa arvossa +tahi aseiden käyttämisessä. Hän tyytyi vaan harvojen iskujen +torjumiseen, joita suunnattiin häneen taistelun tuoksinassa, -- +harvojen, sillä niillä, jotka tunsivat hänen, vieläpä kiivaimmilla +Orsinin puoluelaisillakaan ei ollut halua joutua tuon miehen veren +vuodattamisesta nousevan vaaran ja vihan alaiseksi, miehen, jolla +korkean syntyperänsä ja heimolaistensa pelottavan vallan ohessa oli +itsekohtainen kansan suosio, josta hän oli enemmän velkaa sukulaistensa +julkisille paheille, kuin millekään tähän asti osottamallensa +huomattavalle hyveelle. Seppä, joka ei vielä ollut ottanut tehokasta +osaa kahakkaan, näytti valmistautuvan jyrkkään vastarintaan, kuu ritari +lähestyi muutaman askeleen päähän hänestä. + +"Emmekö sanoneet sinulle", virkkoi jättiläinen synkästi, "että Colonnat +ovat samallapa kansan vihollisia kuin Orsinit? Katso seuralaisiisi ja +klientteinäsi; eivätkö he katko alhaisten miesten kurkkuja, kostaessaan +ylhäisten rikoksia? Mutta tällä tavoin patriicit aina rankaisevat +toistensa väkivaltaa. He antavat raippojen kohdata kansan selkää ja +huutavat: katsokaa, kuinka oikeatuntoisia me olemme!" + +"En vastaa sinulle nyt", sanoi Adrian; "mutta jos kanssani olet +suruissasi tästä veren tuhlaamisesta, niin liity minuun koettamaan +estää sitä." + +"Minäkö -- en minä! virratkoon orjien veri tänään: pian on aika tuleva, +jolloin se huuhdotaan puhtaaksi ylimysten verellä." + +"Pois, konna", sanoi Adrian, koettamatta ryhtyä pitempiin +keskusteluihin ja pyyhkäisten seppää miekkansa lappeella. Samassa sepän +vasara heilahti ilmassa, ja ellei nuori ylimys olisi äkkiä hypähtänyt +syrjään, se auttamattomasti olisi musertanut hänet maahan. Ennenkuin +seppä ehti toistamiseen iskeä, Adrianin miekka lävisti kahdesti hänen +oikean käsivartensa, ja ase putosi raskaasti maahan. + +"Tappakaa hän, tappakaa hän!" huusivat useat Colonnan klienteistä, nyt +tunkeutuen pelkurimaisesti aseettoman ja turvattoman sepän ympärille. + +"Niin, tappakaa hän!" sanoi keskinkertaisella italiankielellä, mutta +barbaarimaisella äänenkorolla muuan puolittain panssaroittu mies, joka +vast'ikään oli liittynyt joukkoon ja joka oli niitä hurjia saksalaisia +rosvoja, joita Colonnat pitivät palveluksessaan: "hän kuuluu +pelottavaan roistojoukkioon, joka on liittäytynyt kaikkea järjestystä +ja rauhaa vastaan. Hän on Rienzin liittolaisia, ja, kolmen kuninkaan +kautta! hän yllyttää kansaa." + +"Totta puhut, barbaari", sanoi roteva seppä lujalla äänellä ja repäsi +vasemmalla kädellään nuttunsa rinnaltaan auki; "tulkaa kaikki -- +Colonnat ja Orsinit -- viillelkää terävällä säilällänne tätä sydäntä ja +päästyänne sen sisimpään sopukkaan, te sieltä löydätte yhteisen vihanne +esineen -- Rienzin ja Kansan!" + +Hänen lausuessaan tuon sanoilla, jotka ehkä näyttivät hänen asemaansa +ylevämmiltä (ellei jonkinlainen hehku ja liioittelevat puheenparret +sekä tunteellisuus olisi tavallisia kaikissa kiivastuneissa +roomalaisissa), hänen äänensä lujuus voitti häntä ympäröivän metelin +ja hiljensi hetkeksi yleisen mylläkän; ja kun vihdoin sanat "Rienzi ja +kansa" pääsivät ilmoille, ne tunkeutuivat läpi kasvavan väkijoukon, ja +niihin kaikuna vastasivat sadat äänet -- "Rienzi ja kansa!" + +Mutta minkälaisen vaikutuksen käsityöläisen sanat lienevätkin tehneet +muihin, se samoin oli nähtävänä nuoressa Colonnassa. Rienzin nimen +kuullessaan kiivastuksen hehku katosi hänen poskiltaan; hän säpsähti, +jupisi itsekseen ja näytti hetkeksi tuon meluavan väkijoukon keskellä +vaipuneen kummallisiin ja etäisiin haaveiluihin. Hän heräsi niistä +huutojen tau'ottua, ja sanottuaan sepälle hiljaisella äänellä: +"ystäväni, olen pahoillani haavastasi, mutta käy huomenna luokseni, +niin tulet huomaamaan että olet väärin tuominnut minut", hän päätänsä +nyökäten käski saksalaista seuraamaan itseään ja kulki halki +väkijoukon, joka kaikkialla väistyi hänen tieltään. Sillä katkerimpaan +ylimyskunnan vihaan sekaantui tänä aikana Roomassa heidän persoonainsa +orjamainen pelko ja heidän rajattoman valtansa salaperäinen kunnioitus. + +Adrianin kulkiessa siinä osassa väkijoukkoa, jossa kahakka vielä ei +ollut alkanut, kuului mielenpurkauksia, sellaisia, jotka eivät olisi +tulleet monien hänen heimolaistensa osaksi. + +"Colonna", sanoi joku. + +"Joka vielä ei ole rosvo", sanoi toinen, hurjasti nauraen. + +"Eikä murhamies", mutisi kolmas, painaen kättänsä rintaansa. "_Häntä_ +vastaan ei isäni veri huuda kostoa." + +"Siunattu hän", sanoi neljäs, "sillä vielä ei kukaan häntä kiroo!" + +"Voi, Jumala meitä auttakoon!" sanoi pitkä, harmaapartainen vanhus +sauvansa varassa; "käärmeen sikiö vasta, mujuhampaat kyllä ilmaantuvat." + +"Häpeä, isä! hän on uljas nuorukainen eikä lainkaan ylpeä. Kuinka +hän hymyilee!" virkkoi muuan kaunis vaimo, joka pysyttelihe mylläkän +reunalla. + +"Mennyttä kalua sen miehen kunnia, jonka vaimolle ylimys hymyilee", oli +vastaus. + +"Ei mar", sanoi Luigi, reipas, veitikkamainen teurastaja, "mitä +mies rehellisesti pystyy voittamaan neitosilta tahi vaimoilta, +pitäköön hyvänänsä, olkoon hän plebeiji tahi ylimys -- se on minun +siveys-oppini; mutta kun inhottava patriicivanhus, huomatessaan +etteivät lempeät sanat tahdo vaikuttaa lempeitä silmäyksiä, väkisin +vie neidon saksalaisen karjun seljässä, jolla on puukko vyöllä yljän +lohdutukseksi -- häntä minä sanon irstaaksi ja avionrikkojaksi." + +Tällaisia olivat huomautukset ja mielenpurkaukset, jotka seurasivat +ylimystä, mutta perin erilaisia olivat katseet ja sanat, mitkä +kohtasivat saksalaista soturia. + +Yhtä kiireesti, vieläpä kiireemminkin teki väkijoukko tietä hänen +aseissaan raskaasti astuessaan, mutta ei kunnioituksesta -- silmä +välkkyi hänen lähestyessään, poski vaaleni -- pää kumartui -- huuli +värähti; jokainen tunsi vihan ja pelon pudistuksen, ikäänkuin +kohdatessaan peljätyn verivihollisen. Selvään ja kiukuissaan huomasi +julma palkkasoturi yleisen inhon merkit. Hän astuskeli töykeästi ja +katseli milloin toiselle, milloin toiselle sivulleen -- puoleksi +ylenkatseellisesti hymyillen, puoleksi kostoa uhkaavana; ja hänen +pitkä, vaalea, suortuvainen tukkansa, kellertävä huulipartansa ja +jäntereinen runkonsa olivat italialaisten tummien silmien, sysimustien +kiharoitten ja hentojen vartaloitten jyrkkänä vastakohtana. + +"Perkele korjatkoon nuot saksalaiset kurkunleikkojat!" jupisi +hampaitansa kiristellen joku porvareista. + +"Amen!" vastasi sydämestään toinen. + +"Hiljaa!" sanoi kolmas, arasti katsahtaen ympärilleen. "Jos joku heistä +sattuu kuulemaan, olet mennyt mies." + +"Voi Rooma, Rooma! mihin olet vajonnut!" sanoi katkerasti muuan mustaan +puettu ja muita ylhäisemmän näköinen kaupunkilainen, "vapistessasi +palkatun barbaarin astuessa kaduillasi!" + +"Kuulkaa häntä, hän on oppineitamme ja varakkaita kaupunkilaisiamme!" +sanoi teurastaja kunnioittaen. + +"Hän on Rienzin ystävä", sanoi toinen joukosta, kohottaen lakkiaan. + +Silmät maahan luotuina ja kasvoissa murhe, häpeä ja kiukku nähtävästi +kuvaantuneina, Pandulfo di Guido, jalosukuinen ja arvossa pidetty +kaupunkilainen, kulki hitaasti halki väkijoukon ja katosi. + +Sillävälin Adrian, päästyään eräälle kadulle, joka vaikka se olikin +väkijoukon lähellä, oli tyhjä ja autio, kääntyi julman toverinsa +puoleen. "Rudolf", hän sanoi, "kuule! -- ei laisinkaan väkivaltaa +kaupunkilaisille. Palaja väkijoukkoon, kokoa ystävämme, vie pois ne +tuolta näyttämöitä; älä salli että Colonnaa moititaan tämän päivän +väkivaltaisuuksista; ja vakuuta minun nimessäni puoluelaisillemme, +keisarin kädestä saamani ritariarvon kautta vannovani, että Martino di +Porto on näistä häväistyksistä minun miekastani saapa rangaistuksensa. +Mielelläni tahtoisin itse, omassa persoonassani, hillitä melskeen, +mutta minun läsnäoloni vain näyttää enentävän sitä. Mene -- sinun +sanasi painavat heidän joukossaan." + +"Iskujen painolla, herra!" vastasi kauhea soturi. "Mutta käsky on kova; +minä mielelläni antaisin heidän kurjan verensä virrata jonkun hetken +kauemmin. Sitäpaitsi, antakaa minulle anteeksi; tottelemalla käskyjänne +tottelenko herraani, heimolaistanne? Vanhalta Tapani Colonnalta -- +joka harvoin surkeilee verta tai aarteita, Jumala häntä siunatkoon -- +(paitsi omiansa!) -- minä palkan saan, ja hänelle minä olen vannonut +kuuliaisuutta." + +"Diavolo!" mutisi ritari, ja kiukun tuli leimahti hänen poskilleen, +mutta Italian ylimysten tavallisella mielenmaltilla hän hillitsi +kuohuvan sappensa ja sanoi ääneensä tyynesti mutta arvokkaasti: + +"Te'e niinkuin käsken; rauhoita mylläkkä, te'e _meistä_ peräytyvä +puoli. Toimita niin, että kaikki on hiljaista tunnin kuluttua ja tule +huomenna luokseni palkintoasi perimään; olkoon tämä kukkaro vastaisen +kiitollisuuteni käsiraha. Mitä sukulaiseeni tulee, jota käsken sinun +mainitsemaan kunnioittavammin, niin minä puhun hänen nimessään. Kuule! +melu kasvaa -- eripuraisuus yltyy -- mene -- älä silmänräpäystäkään +hukkaa!" + +Säikähtyneenä patriicin levollisesta vakavuudesta, Rudolf nyökkäsi +päätään, pujahutti vastaamatta rahat poveensa ja lähti kulkemaan +tiheimpään tungokseen. Mutta juuri ennenkuin hän saapui perille, oli +äkkinäinen vastavaikutus päässyt voimaan. + +Nuori ritari, jäätyään yksin tuohon paikkaan, seurasi silmillään +palkkasoturin poistuvaa vartaloa, laskevan auringon viistoon paistaessa +hänen välähtelevään kypäriinsä, ja sanoi katkerasti itsekseen: +"Kovaonninen kaupunki, kaikkein mahtavimpien muistojen lähde -- +tuhansien kansakuntien kukistunut ruhtinatar -- kuinka ovat petolliset +ja uskottomat lapsesi alentaneet ja häväisseet sinun! Ylimyksesi +jaettuina, toinen toistansa vastassa kansasi kiroomina ylimyksesi -- +pappisi, joiden pitäisi rauhaa kylvämän, eripuraisuuden istuttajina +-- kirkkosi isä hyljännyt uljaat muurisi, hänen kotinsa pakopaikka, +hänen hiippansa läänitys, hänen hovinsa gallialainen kylä -- ja +me! me, jotka olemme Rooman jalointa verta -- me Caesarein pojat, +puolijumalista syntyisin, suojelemme hillitöntä, ja inhottua tilaa +noiden palkkalaisten miekoilla, jotka saadessaan maksunsa pilkkaavat +pelkuruuttamme -- jotka pitävät porvareitamme orjina ja kopeilevat +herrojansa vastaan! Voi, jospa meillä, Rooman perinnöllisillä +päälliköillä, olisi ainoa laillinen turvajoukkomme kansalaistemme +kiitollisissa sydämissä!" + +Niin syvästi tunsi nuori Adrian näitten sanojensa katkeran totuuden, +että haikeat kyyneleet vierivät pitkin hänen poskiansa hänen +puhuessaan. Hän ei tuntenut lainkaan häpeää pyyhkiessään niitä pois, +sillä heikkous, joka langennutta sukukuntaa itkee, ei ole naisen, vaan +enkelin heikkoutta. + +Kun hän kääntyi verkalleen jättääkseen paikan, hänen askeleitansa +yht'äkkiä ehkäisi korkea huuto: "Rienzi! Rienzi!" halkaisi ilman. +Capitolin muureista välkkyvän Tiberin kalvoon tuo nimi kaikui kauas +ja laajalti; ja kun huuto oli haihtunut ilmoihin, sitä seurasi +hiljaisuus niin syvä, niin yleinen, niin hengetön, että saattoi luulla +itse kuoleman levinneen yli kaupungin. Ja väkijoukon äärimmäisessä +reunassa sekä muita korkeammalle kohonneena, mahdottoman suurten +kivilohkareitten päällä, joita oli Rooman raunioista murrettu joissakin +äskeisissä, riitelevien puolueitten välillä tavallisissa taisteluissa, +rintavarustukseksi kansalaisille kansalaisia vastaan -- näitten +äänettömien muistojen päällä Rooman menneestä suuruudesta, nykyisestä +kurjuudesta, seisoi tuo erinomainen mies, johon syvimmin kaikista hänen +aikalaisistaan, koski toisen ajan kunnia, toisen alennus. + +Seisoen etäällä tuosta näyttämöstä, Adrian saattoi vain eroittaa +Rienzin vartalon tummat piirteet; hän saattoi vain kuulla heikon kai'un +hänen mahtavasta äänestään; hän saattoi vain huomata viihdytetystä, +vaan vielä aaltoilevasta ihmismerestä, joka levisi ylt'ympäri, +päät paljastettuina auringon viimeisille säteille, vaikutuksen +kaunopuheliaisuudesta, jota sen ajan ihmiset ovat vakuuttaneet ihmeen +kaltaiseksi -- mutta joka todellisuudessa oli sellainen vähemmän +miehen neron, kuin kuulijakunnan mielensuosion tähden -- vaikutuksen +jokaiseen, joka joi sydämeensä ja sieluunsa sen polttavain ajatusten +virrasta. + +Vain lyhyen aikaa oli tuo vartalo näkyvissä Adrian di Castellon +tarkastelevalle silmälle, ja tuon äänen kaiku kuuluvissa hänen +heristetylle korvalleen; mutta tämä aika oli tarpeeksi pitkä saamaan +toimeen kaiken sen vaikutuksen, minkä Adrian oli toivonut. + +Toinen huuto, kiihkeämpi, kestävämpi ensimmäistä -- huuto, jossa puhui +tulvailevien ajatusten ja hurjan innostuksen irroitus -- ilmaisi puheen +päättyneen; sitten hetken hiljaisuuden perästä nähtiin väentungoksen +hajaantuvan kaikille suunnille ja poistuvan pitkin katuja lukuisissa +ryhmissä ja joukkioissa, joista jokainen oli todistuksena siitä syvästä +ja pysyväisestä vaikutuksesta, minkä tuo puhe oli rahvaasen tehnyt. +Jokainen poski hehkui -- jokainen kieli puhui; puhujan mielentila +oli elävänä henkenä vallannut kuulijain sydämet. Hän oli pauhannut +patriicien laittomuuksia vastaan, mutta hän oli sanallaan riisunut +aseet plebeijien kiukulta -- hän oli saarnannut vapautta, mutta hän +oli vastustanut vallattomuutta. Hän oli rauhoittanut nykyisyyden +lupaamalla tulevaisuutta. Hän oli nuhdellut heidän riitojaan, mutta hän +oli puoltanut heidän asiaansa. Hän oli hillinnyt heidän tämänpäiväisen +kostonsa, juhlallisesti vakuuttaen heille huomispäiväistä oikeutta. +Niin suuri saattaa olla yhden miehen valta, niin mahtava hänen +kaunopuheliaisuutensa, niin pelottava hänen neronsa -- kun hän +aseettomana, arvoltaan alhaisena, miekatta ja kärpännahkaviitatta, +puhuu kansalle, jota sorretaan. + + + + +IV Luku. + +Eräs seikkailu. + + +Adrian Colonna, välttäen hajaantuneesta väkijoukosta irtaantuneita +ryhmiä, riensi kiivaasti pitkin kapeata katua kohden palatsiansa, +joka oli melkoisen matkan päässä äskeisestä tappelupaikasta. Hänen +elämänkasvatuksensa sai hänen tuntemaan syvää osanottoa sekä maansa +eripuraisuuksiin ja riitoihin, että myöskin äsken näkemäänsä +kohtaukseen ja Rienzin vaikutusvaltaan. + +Orpona, nuorempaa mutta varakasta Colonnasuvun haaraa, Adrian oli +kasvanut sukulaisensa hoidon ja holhouksen alaisena, tuon viekkaan +mutta urhean Tapani Colonnan, joka kaikista Rooman ylimyksistä +oli mahtavin, sekä paavin suosion että aseellisten palkkalaisten +paljouden tähden, joita hän rikkautensa vuoksi pystyi hankkimaan. +Adrian oli varhain osottanut siihen aikaan erinomaisena pidettyä +taipumusta henkisiin pyrinnöihin, ja omistanut itselleen paljon siitä +vähästä, mitä silloin tunnettiin hänen maansa muinaisesta kielestä ja +muinaisesta historiasta. + +Vaikka Adrian oli vielä poika, siihen aikaan kun hän ensikerran +lukijalle esitettynä oli sattunut näkemään Rienzin, veljen kuolemasta +johtuneen mielialan, hänen hellä sydämensä oli täyttynyt Colan murheen +osanotolla ja häpeällä sukulaistensa tunteettomuudesta heidän omien +kiistojensa seurauksesta. Hän vakavasti oli etsinyt Rienzin ystävyyttä +ja nuoruudestaan huolimatta tullut tuntemaan hänen luonteensa +mahtavuuden ja voiman. Mutta vaikka Rienzi lyhyen ajan perästä ei +näyttänyt enää muistelevan veljensä kuolemaa -- vaikka hän jälleen +oli saapunut Colonnan saleihin ja nauttinut heidän ylönkatsovaa +vieraanvaraisuuttaan, hän olemukseltaan pysyi erillään ja jonkun +matkan päässä, jonka perille Adriankin vaan osaksi saattoi päästä. +Pian kieltäytyi kaikista avun, suosion ja ylennyksen tarjouksista, ja +jokainen Adrianin osottama ystävyyden merkki, sen sijaan että se olisi +lähentänyt häntä, näytti vain loukaten saattavan häntä kylmempään +etäisyyteen. Hänen kevyt leikillisyytensä ja puheensa vilkkaus, +jotka ennen tekivät hänen tervetulleeksi vieraaksi niitten seuraan, +joiden elämä kului taistelujen ja juhlimisten vaiheilla, olivat +muuttuneet ivalliseksi, kyynilliseksi ja juroksi luonnonlaaduksi. Mutta +tylsistyneitä ylimyksiä huvitti hänen terävyytensä yhtä paljon, ja +Adrian oli melkein ainoa, joka huomasi hymyssä piilevän käärmeen. + +Usein Rienzi istui juhlassa äänetönnä, mutta tarkkaavana, ikäänkuin +vartioiden jokaista silmäystä, punniten jokaista sanaa, ottaen mittaa +jokaisen vieraan järjenvoimista, ky'yistä ja luonnonlaadusta; ja kun +hän näytti saaneen tarpeeksensa, hänen henkensä oli kuohahtaa, hänen +sanansa tulvata, ja kun hänen huikaiseva, mutta katkera sukkeluutensa +välähti yöllisissä kesteissä, kukaan ei huomannut, että tuo iloton +salama ennusti nousevaa myrskyä. Mutta sillävälin hän ei laiminlyönyt +ainoatakaan tilaisuutta seurustella alempien kaupunkilaisten kanssa, +yllyttää heidän mieliänsä, kiihoittaa heidän kuvitustansa, tulistuttaa +heidän ponnistuksiaan kuvauksilla nykyisyydestä ja kertomuksilla +menneisyydestä. Hänen kansansuosionsa ja maineensa kasvoivat, ja hänen +valtansa rahvaan joukossa oli sitä suurempi, kun hän oli ylhäisten +suosima. Kentiesi hän tätä varten jatkoi Colonnan luona vierailultaan. + +Kun kuusi vuotta ennen tuota aikaa Caesarien Capitoli oli saanut nähdä +Petrarcan triumfin, oli nuoren Rienzin skolastisuuden maine saavuttanut +runoilijan ystävyyden -- ystävyyden, joka lyhyine keskeytyksineen +jatkui loppuun asti, vaikka kummankin ala oli niin erilainen; ja +jälkeenpäin, yhtenä Rooman Avignoniin valitsemista lähettiläistä, +hän yhdessä Petrarcan kanssa kävi anomassa Clemens VI:lta, että hän +muuttaisi pyhän istuimensa Avignonista jälleen Roomaan. Tässä toimessa +hän ensikerran näytti kaunopuheliaisuutensa ja vakuutusvoimansa +äärettömän mahdin. Todistuskappaleet eivät tosin pystyneet ylimmäiseen +pappiin, joka piti enemmän lukua mukavuudesta kuin kunniasta, mutta +hän ihastui puhujaan, ja Rienzi palasi Roomaan täynnä kunniaa ja +verhottuna korkean ja vastuunalaisen viran arvokkaisuudella. Hän ei +enää ollut vähäpätöinen opiskelevainen, hauska toveri, hän kohosi +kerrassaan kaikkien vertaistensa yläpuolelle. Ei milloinkaan ennen +ole virkamies osottanut niin järkähtämätöntä rehellisyyttä, niin +turmeltumatonta intoa. Hän oli koettanut virkaveljissään herättää +samaa perus-aatteitten ylevyyttä -- mutta hän ei ollut onnistunut. +Nyt varmana urastaan, hän oli ruvennut julkisesti kääntymään kansan +puoleen; ja uusi henki näytti jo elähyttävän Rooman väestön. + +Rienzin eläessä näitä aikoja, oli Adrian ollut kauan erotettuna hänestä +ja poissa Roomasta. + +Colonnat olivat luotettavia keisarillisen puolueen kannattajia, ja +Adrian di Castello oli saanut kutsut keisarin hoviin ja noudattanut +niitä. Tämän hallitsijan johdolla hän oli harjaantunut aseitten +käyttämiseen, ja Saksan sotilasten joukossa hän oli oppinut +hillitsemään synnynnäistä italialaista viekkauttaan pohjolan urheuden +ritarillisuudella. + +Jätettyänsä Baijerin, hän oli viettänyt lyhyen ajan erään maatilansa +yksinäisyydessä, pohjoisen Italian ihanimpain järvien rannalla; +ja sitten, mieli jalostuneena toiminnasta ja opinnoista, hän +oli matkustellut useissa Italian vapaissa valtioissa, tullut +katsantokannalle, joka oli vähemmän ennakkoluuloinen kuin hänen +säädyssään vallitseva, sekä saavuttanut varhaista kunnioitusta +tutkiessaan muitten luonteita ja toimia. Hänessä jalosukuisen +italialaisen parhaimmat ominaisuudet yhtyivät. Intohimoisesti +antautuneena kirjallisuuden viljelemiseen, terävä ja perinpohjainen +valtiotaidossa, jalo ja ystävällinen olemukseltaan, hienotunteisella +aistilla jalostaen haluansa nautinnoihin, hän myöskin oli miellyttävä +käytökseltään, puhdas kunnialtaan ja taipumaton julmuuteen, mikä +ominaisuus siihen aikaan oli peräti harvinaista italialaisessa +luonnonlaadussa ja joka pohjan ritareistakin pian hävisi, heidän +tullessaan tekimisiin tuon perinpohjaisen kavaluuden ja rehellisyyden +halveksimisen kanssa, joka oli raakojen ja julmien etelämaalaisten +tuntomerkkinä. Näitten ominaisuuksien ohessa hänessä löytyi +maanmiestensä hellemmät intohimot -- hän kunnioitti kauneutta ja piti +lempeä jumaluutena. + +Hän oli vasta muutama viikko sitten palannut syntymäkaupunkiinsa, +johon hänen maineensa jo oli ehtinyt ennen häntä ja missä hänen +entistä rakkauttansa tieteisin ja jaloa olemustansa vielä muisteltiin. +Palattuaan hän huomasi Rienzin aseman paljoa enemmän muuttuneen +kuin omansa. Adrian ei ollut vielä käynyt tuon oppineen luona. Hän +tahtoi ensin omin silmin ja etäältä tarkastaa hänen menettelynsä syyt +ja tarkoitukset, sillä osaksi hänellä oli oman säätynsä epäluulot +Rienzistä, osaksi vallitsi hänessä kansan luottavainen innostus. + +"Varmaankaan", sanoi hän itsekseen, kulkiessaan mietteissään eteenpäin, +"varmaankaan ei ole enemmän kenenkään vallassa parantaa sairasta +valtiotamme, ummistaa juopiamme, herättää kansalaisissamme esi-isien +hyveitten muistoa. Mutta juuri tuo valta, kuinka vaarallinen se +on! Olenhan nähnyt Italian vapaissa valtioissa miesten, jotka ovat +ylennetyt valtaan kansan suojelemista varten, aluksi kunnostavan +itsensä, ja sitten äkkinäisestä arvosta huumaantuneina pettävän asian, +joka heidät kohotti? Totta kyllä, nuot miehet olivat päälliköitä ja +ylimyksiä, mutta ovatko plebeijit vähemmän inhimillisiä? Olen kuitenkin +kuullut ja nähnyt etäältä tarpeeksi -- nyt olen tutkiva miestä itseä." + +Näin itsekseen puhuessaan ei Adrian paljon huomannut monia +käyskentelijöitä, jotka yhä väheten, sen mukaan kuin iltaa kului, +riensivät kotiinsa. Niiden joukossa oli kaksi naista, jotka enää +Adrianin kanssa olivat ainoat tuolla pitkällä, synkällä kadulla, jolle +hän oli poikennut. Kuu paistoi jo kirkkaasti taivaalta, ja kun naiset +kevein ja sukkelin askelin kulkivat hänen sivutsensa, nuorempi kääntyi +takasin ja katseli häntä heleässä valossa kiihkein, mutta pelokkain +silmäyksin. + +"Miksi vapiset, kaunokaiseni?" sanoi hänen seuralaisensa, joka näytti +noin viidenviidettä vuotiselta ja jonka puku ja ääni ilmaisivat, että +hän oli alhaisempaa säätyä kuin nuorempi nainen. "Kadut ovat varsin +rauhallisen näköiset, emmekä, kiitos neitsyen! ole aivan kaukana +kotoakaan." + +"Oi! Benedetta, se on _hän_! tuo nuori signor, hän on Adrian!" + +"Sepä onni", sanoi hoitaja, sillä sellainen oli hänen toimensa, "häntä +sanotaan rohkeaksi kuin pohjalaista; ja koska palazzo Colonna ei +ole kaukana tästä, ehtii hänen apunsa meille hyvin, jos tulemme sen +tarpeesen; siinä tapauksessa, armaani, että kävelet hiukan hitaammin +kuin tähän asti." + +Nuori nainen hiljensi askeleensa ja huokasi. + +"Hän on todellakin hyvin uljas", virkkoi hoitaja; "mutta ällös ajattele +enempää häntä; mitä avioliittoon tulee, niin hän on liian paljon +ylhäisempi sinua, ja joksikin muuksi sinä olet liian siveä, ja veljesi +liian ylpeä --" + +"Ja sinä liian kielas, Benedetta. Kuinka saatat noin puhua, vaikka +tiedät ettei hän milloinkaan, ei ainakaan siitä saakka, kuin olin +pelkkä lapsi, ole puhutellutkaan minua, tuskinpa hän tietää koko +olemassa olostanikaan. Hän, ylhäinen Adrian di Castello, Irene-paran +unelmana! paljas ajatuskin on mielettömyyttä!" + +"Miksi sitten", sanoi hoitaja vilkkaasti, "uneksit _hänestä_?" + +Hänen kumppaninsa huokasi jälleen entistä syvempään. + +"Pyhä Katariina!" jatkoi Benedetta, "vaikka maailmassa löytyisi vaan +yksi ainoa mies, minä ennemmin kuolisin naimatonna, kuin ajattelisin +häntä, ennenkuin hän olisi vähintään kahdesti suudellut kättäni ja +jättänyt omaksi syykseni, ettei tuo kohdannut huuliani." + +Nuori neiti ei vieläkään vastannut mitään. + +"Mutta kuinka sinä olet saattanut rakastua häneen?" kysyi hoitaja. "Et +ole nähnytkään häntä aivan usein; ja vasta hän noin neljä tahi viisi +viikkoa sitten palasi Roomaan". + +"Voi kuinka tyhmä sinä olet", vastasi ihana Irene. "Enkö tavan takaa +ole kertonut sinulle, että rakastuin häneen kuusi vuotta sitten?" + +"Ollessasi vain kymmenvuotias, jolloin nukke olisi ollut soveliain +lemmittysi! Niin totta kuin olen kristitty, signora, sinä olet hyvin +käyttänyt aikasi." + +"Ja hänen poissa ollessaan", jatkoi tyttö, hellästi mutta +murheellisena, "enkö kuullut häntä mainittavan, ja eikö hänen nimensä +kaiku ollut kuin lemmen lahja, joka sai minut muistelemaan? Kun häntä +ylisteltiin, enkö riemuinnut? Kun häntä moitittiin, enkö vihastunut? Ja +kun kerrottiin, että hänen peitsensä oli aseleikeissä voitollinen, enkö +itkenyt ylpeyttä? Ja kun kuiskaeltiin, että hänen armastelunsa olivat +kukkasmajoissa tervetulleita, enkö yhtä kiihkeästi itkenyt murheesta? +Eikö hänen kuusivuotinen poissaolonsa ollut uni, ja eikö hänen +palajamisensa ollut heräjäminen valkeuteen -- kunniakas ja aurinkoinen +aamu. Ja minä saan nähdä hänen kirkossa hänen tietämättään minusta, +ja hänen ratsastaessaan vilppaan ratsunsa seljässä akkunani ohi; eikö +siinä ole kylläksi lemmen onnea?" + +"Mutta jos hän ei rakasta _sinua_?" + +"Hupsu! siitä en pidä väliä; enpä tiedä tahtoisinko sitä. Ehkä +mieluummin haluaisin uneksua hänestä sellaisena, joksi hänen tahtoisin, +kuin tuntea hänet siksi, mikä hän on. Hän saattaa olla tyly, epäjalo, +tahi vain hiukan rakastaa minua; ennen tahtoisin olla kaikkea lempeä +vailla, kuin olla kylmästi rakastettu, ja kuihduttaa sydäntäni +vertaamalla sitä häneen. Nyt voin häntä rakastaa epämääräisenä, +olemattomana, jumalallisena; mutta mikä olisi häpeäni, suruni, jos +huomaisin hänen vähäpätöisemmäksi kuin olen kuvitellut! Silloin +tosiaankin elämäni olisi raiskattu, silloin tosiaankin maan ihanuus +mennyttä!" + +Hyvänluontoinen hoitaja ei ollut aivan taipuvainen hyväksymään +tällaisia mielipiteitä. Vaikka heidän luonteensa olisivatkin olleet +enemmän toistensa kaltaiset, heidän ikänsä erotus olisi kuitenkin +tehnyt tällaisen yksimielisyyden mahdottomaksi. Mistäpä muusta kuin +nuoruudesta voipi kaikua takasin nuoruuden sielu -- kaikki sen +hurjien haaveilujen ja romantillisten hupsumaisuuksien säveleet? +Hyvänluontoiseen hoitajaan eivät, koskeneet nuoren emäntänsä tunteet, +mutta häneen koski suuri kiihkeys, jolla ne ilmaistiin. Hän piti +tuota kovin ilkeänä, mutta kovin liikuttavana; hän pyyhki silmiänsä +huntunsa kulmalla ja toivoi sydämensä pohjasta, että hänen nuori +hoidokkaansa pian saisi oikean miehen, joka karkottaisi hänen päästään +mokomat joutavat haaveet. Heidän keskustelunsa oli tauonnut hetkeksi, +kun eräästä katujen kulmauksesta kuului korkea-äänistä naurua ja +jalan-astuntaa. Tulisoihtuja näkyi korkealla, pilkaten kuun kelmeätä +valoa, ja varsin lyhyen matkan päässä noista kahdesta naisesta lähestyi +kadun kulmasta seitsemän tahi kahdeksan miehen suuruinen joukkio, jonka +soihtujen punertavassa valossa nähtiin kantavan Orsinin kauhistuttavaa +merkkiä. + +Tämän ajan muitten vallattomuuksien joukossa ei ollut nuorten ja +irstaisten ylimysten kesken harvinaista, että he pienissä aseellisissa +seurueissa öisin kuljeskelivat pitkin katuja etsien tilaisuutta +väkivaltaisiin seikkailuihin arkojen porvareitten parissa, tahi +miekkojen mittelemiseen jonkun kilpailevan öitsijän kanssa heidän +omasta säädystään. Tällaisen joukkion olivat Irene ja hänen +seuralaisensa nyt sattuneet kohtaamaan. + +"Pyhä Äiti", huusi Benedetta, käyden kalpeaksi ja melkein lähtien +juoksemaan, "mikä kirous on kohdannut meitä? Kuinka saatoimme olla niin +hupsuja ja viipyä näin myöhään neiti Ninan luona! Juokse, signora, +juokse -- tahi joudumme heidän käsiinsä!" + +Mutta Benedettan kehotus tuli liian myöhään -- naisten liehuvat +verhot jo olivat huomatut; hetki sen jälkeen roistot olivat heidän +ympärillään. Karkea käsi repäsi Benedettan hunnun syrjään, ja nähtyään +kasvot, joita, vaikka eivät ne olleetkaan ajan säästämät, ei kuitenkaan +sopinut varsin jyrkästi moittia, tuo raaka öykkäri viskasi hoitajaparan +vasten seinää, päästäen kirouksen, johon kaikuna vastasi hänen +toveriensa äänekäs nauru. + +"Sinullapa onni naamoinesi, Giuseppe!" + +"On sillä; eilenkin hän sai kiinni kuudenkymmenenvuotisen tytön". + +"Ja sitten yksin tein jalostuttaakseen hänen kauneuttaan viillätti +puukollaan hänen kasvojensa poikki, miks' -- eikä hän ollut vaan +kuudentoista!" + +"Hei, pojat! kukas tässä on?" huudahti joukkion päällikkö, komeasti +puettu mies, joka lähestyen keski-ikää, sitä enemmän oli tottunut +nuoruuden hurjuuksiin; puhuessaan hän tempasi vapisevan Irenen +toveriensa kourista. "Hoi, soihtuja tänne! _Oh che bella faccia!_ mikä +väri, mitkä silmät! -- älä alas katsele kaunokaiseni; ei tarvitse +sinun hävetä voittaessasi Orsinin rakkauden -- ei tarvitse: riemuitse +voitostasi -- itse Martino di Porto anelee hymyilyäsi." + +"Siunatun Äidin nimessä, päästäkää minut! Ei, herra, tämä ei käy +laatuun -- minä en ole ilman ystäviä -- tämä häväistys ei ole +tapahtuva!" + +"Kuulkaa hänen hopeanhelkkävää torumistaan, sepä parempi kuin +oivallisimman hurttani haukku! Tämä seikkailu vastaa kuukauden +etsintää. Mitä! etkö tahdo tulla? -- vastustelee ja huutaakin! -- +Francesco, Pietro, te olette joukon hienoimmat. Käärikää huntu hänen +ympärilleen -- lopettakaa tämä musiikki -- sillä lailla! kantakaa hän +edelläni palatsiini, ja huomenna sydänkäpyseni saat mennä kotiisi, +kädessäsi kultavasu, jonka saatat sanoa ostaneesi torilta." + +Mutta Irenen huudot, Irenen vastarinta olivat jo hankkineet apua +hänelle, ja Adrianin lähestyessä paikkaa, heittäytyi hoitaja polvilleen +hänen eteensä. + +"Voi, signor kulta, pelastakaa meidät Kristuksen tähden! vapauttakaa +nuori emäntäni -- hänen ystävänsä pitävät teistä paljon! Me olemme +kaikki colonnalaisia, olemme totta tosiaankin colonnalaisia! Pelastakaa +omien klienttienne heimolainen, armollinen signor!" + +"On tarpeeksi, että hän on nainen", vastasi Adrian ja lisäsi kiristäen +hampaitansa, "ja että Orsini on hänen ahdistajansa." Hän astui ylpeästi +joukon keskelle, palvelijain kädet tarttuivat miekan kahvoihin, mutta +he antoivat tietä hänelle, tunnettuaan hänet. Hän yllätti nuot kaksi +miestä, jotka jo olivat tarttuneet Ireneen; silmänräpäyksessä hän oli +paiskannut likimmäisen maahan ja kiertänyt vasemman käsivartensa neidon +keveän ja solakan vartalon ympärille, ja seisoi nyt Orsinin vastassa, +kädessään paljastettu säilä, jonka kärki kuitenkin oli maahan suunnattu. + +"Hävetkää, herrani -- hävetkää!" sanoi hän vihoissaan. "Pakotatteko +Rooman, viimeiseen mieheen nousemaan säätyämme vastaan? Älkää liiaksi +härsyttäkö kahlehdittuakaan jalopeuraa; sotikaa meitä vastaan jos +tahdotte, paljastakaa kalpanne miehille jos kohta he ovatkin omaa +heimoanne ja puhuvat kieltänne; mutta jos tahdotte maata yönne +rauhassa, pelkäämättä koston hetkeä -- jos tahdotte turvallisina käydä +tarulla -- olkaa loukkaamatta roomalaista naista! Itse ympäröivät +muurimme saarnaavat meille sellaisen teon rangaistusta: tästä +loukkauksesta kukistuivat Tarqvinit -- tästä loukkauksesta pyyhkäistiin +Decemvirit pois -- tästä loukkauksesta, jos sitä yhä pitkitätte, koko +huonekuntanne veri on virtana vuotava. Herjetkää siis, herra, noista +mielettömistä teoista, arvottomista suurelle niinellenne; ja kiittäkää +vielä Colonnaa, että hän tuli teidän ja hetken raivon väliin!" + +Niin jalot, niin ylevät olivat Adrianin katsanto ja eleet hänen +näin puhuessaan, että raa'at palvelijatkin tunsivat hyväksymisen ja +katumuksen tunteen -- niin ei ollut Martino di Porton laita. Hän +oli hurmaantunut, häneltä näin äkkiä temmatun saaliin kauneudesta; +hän oli tottunut pitkälliseen väkivaltaisuuteen ja saanut kauan +olla rankaisematta; Colonnan pelkkä näkeminen oli tulenliekki hänen +silmälleen, pelkkä äänen kuuleminen epäsointu hänen korvalleen; mitä +sitten, kun Colonna sekaantui hänen himoihinsa sekä soimasi hänen +paheitansa! + +"Rikkiviisas!" hän huusi vapisevin huulin, "ole lörpöttelemättä minulle +joutavia tarujasi ja lorujuttujasi, äläkä mielikään siepata minun +omaisuuttani, oman henkesi ollessa minun käsissäni. Luovu neidosta, +pistä miekkasi huotraan! käänny pitemmittä puheitta kotiisi, tahi, +uskoni ja seuralaisteni kalpojen kautta -- (katso tarkoin heitä) -- +sinä olet kuoleva!" + +"Signor", sanoi Adrian tyynesti, puhuessaan vähitellen likentyen +läheistä seinää ihanine taakkoineen, päästäkseen asemaan, jossa hänen +tarvitsisi panna vain etupuolensa alttiiksi noille hurjille ilkiöille, +"et käyttäne niin väärin nykyistä tilaasi, etkä panne omaa soimaustasi +ihmisten suuhun, että kahdeksalla miekalla käyt verivihollisesikaan +kimppuun, joka lisäksi on näin estetty. Ja kuule! -- jos olisit niissä +tuumissa, niin harkitse tarkoin, yksi ainoa huuto minun suustani, +on muuttaja enimmistön sinua vastaan. Sinä olet nyt minun heimoni +korttelissa, olet ympäröitty Colonnan asumuksilla; tuo palatsi on +täynnä miehiä, jotka makaavat haarniska yllä, miehiä, joiden korviin +ääneni voi ulottua, mutta joista se ei voi pelastaa sinua, jos he +kerran saavat verta maistaa." + +"Hän puhuu totta, jalo herra!" sanoi joku joukosta, "olemme poistuneet +liian kauaksi alueeltamme, olemme aivan heidän pesässään; vanhan +Tapani Colonnan palatsi on äänen kuuluvissa, ja sen mukaan kuin minä +tiedän", lisäsi hän kuiskaten, "kahdeksantoista reipasta asemiestä -- +ja pohjolaista sen lisäksi -- marssi sen porteista sisään tänäpäivänä." + +"Vaikka olisi kahdeksansataa miestä kyynärvarren päässä", vastasi +Martino raivoten, "en antaisi näin uhmata itseäni oman joukkoni, +keskellä! Tänne nainen! Rynnätkää päin! Rynnätkää päin!" + +Näin sanoen hän teki hurjan hyökkäyksen kohden Adriania, joka pitäen +tarkasti silmällä vihollisensa liikkeitä, oli valmis vastaamaan iskuja. +Sivuuttaessaan säilää omallansa, hän huusi kovalla äänellä -- "Colonna! +avuksi Colonna!" + +Adrianin älykäs ja itsensä hillitsevä mieli ei ollut ilman erityistä +syytä koettanut pitkittää puhetta tuohon saakka. Jo hänen alussa +puhuessaan Orsinille, hän oli kuutamossa huomannut kahden, kadun +kaukaisesta päästä lähenevän, miehen haarniskan välkkeen, ja heti +ympäristöstä päättänyt ne Colonnan palkkasotureiksi. + +Hellästi hän antoi Irenen vartalon, joka jo alkoi käydä hänelle liian +painavaksi, sillä Irene oli kauhusta pyörtynyt, luistaa vasemmalta +käsivarreltaan, ja astuen yli hänen vartalonsa, selkäpuoli seinän +turvassa, jonka luo hän oli varoen päässyt, hän ryhtyi vain torjumaan +nopeita iskuja, yrittämättä vastata niihin. Harvat roomalaisista, +vaikka tottuneet tällaiseen alituiseen sodankäyntiin, olivat siihen +aikaan perinpohjin harjaantuneita aseita käyttämään; ja oppi, jonka +Adrian oli hankkinut sotaisen pohjolan kouluissa, auttoi häntä nyt +tällaista ylivoimaakin vastaan. Tosin ei Orsinin seuralaisia ollut +kiihottamassa heidän herransa kiukku; osaksi peloissaan seurauksista, +jos heidän kätensä vuodattaisi tuon korkeasukuisen signorin verta, +osaksi epäröiden aavistuksesta, että he yht'äkkiä saisivat nähdä +kimpussaan nuot surkeilemattomat, niin lähellä olevat palkkalaiset, +he jakelivat vain huonosti suunnattuja ja umpimähkäisiä iskuja, +katsellen alinomaa taaksensa ja sivullensa, pikemmin valmiina pakoon +kuin taisteluun. Colonna-huudon kajahtaessa Benedetta-parka pakeni +ensimäisen miekaniskun kilahduksesta. Hän juoksi pitkin kolkkoa +katua yhä kertoen tuota huutoa, ja riensi ohi Tapanin palatsin +porttikäytävänkin (jossa vielä kuhnaili muutamia pelottavia haahmoja) +pysäyttämättä askeleitansa, niin suuri oli hänen hämmästyksensä ja +kauhunsa. + +Sillävälin nuot kaksi miestä, jotka Adrian oli havainnut, kulkivat +huoleti pitkin katua. Toinen oli raa'an ja kömpelön näköinen, +hänen aseensa ja hänen naamansa väri ilmaisivat hänen ammattinsa +ja kansakuntansa, ja suuresta kunnioituksesta, jota hän osoitti +toverilleen, nähtiin selvästi ettei tämä ollut italialaisia. Sillä +pohjolan rosvot, palvellessaan etelämaalaisten paheita, tuskin +viitsivät peittää heidän pelkuruutensa halveksimistaan. + +Palkkasoturin kumppani oli sotaisen ja huolettoman näköinen. Hänen +päätään ei peittänyt kypäri, vaan karmosiinin punanen samettilakki, +johon valkonen sulka oli kiinnitetty; hänen mantteliinsa eli +päällysnuttuunsa oli ommeltu leveä, valkonen risti sekä selkään että +rintaan; ja niin kirkas oli hänen rintahaarniskansa loiste, että, kun +viitta silloin tällöin heilahti sivulle ja paljasti sen kuun säteille, +se välkkyi kuin itse kuutamoinen. + +"Ei, Rodolf", sanoi hän, "jos sinun on niin hyvä olla täällä tuon +harmaapäisen juonittelijan luona, taivas varjelkoon, että tahtoisin +sinua viekotella takasin iloiseen joukkoomme. Mutta sano minulle -- +tämä Rienzi -- luuletko hänellä olevan pysyväistä ja pelättävää valtaa?" + +"Joutavia, jalo päällikköni, ei rahtuakaan. Hän on roskaväen mieleinen; +mutta ylhäiset häntä nauravat, ja mitä sotilaihin tulee, niin hänellä +ei ole rahaa!" + +"Hän miellyttää siis roskaväkeä?" + +"Kyllä, kyllä hän miellyttää; ja kun hän puhuu sille, niin koko Rooman +jyty vaikenee." + +"Hm! -- ylimysten ollessa vihattuja ja sotilasten ostettuja, saattaa +roskaväki minä hetkenä tahansa tulla herraksi. Turmeltumaton kansa +ja heikko roskaväki, -- turmeltunut kansa ja voimakas roskaväki", +sanoi toinen pikemmin itsekseen kuin toverilleen ja kenties tuskin +itsekään tuntien ajatelmansa ijankaikkista totuutta. "Hän ei ole pelkkä +räysääjä, tuo Rienzi, hänestä tarvitsee ottaa selko. Kuule! mikä melu +tuo on? Pyhän haudan nimessä, tuo on oman metallimme ääntä!" + +"Ja huuto - Colonna!" virkkoi Rodolf. "Anteeksi, herrani -- minun +täytyy rientää apuun!" + +"Oikein, palkkasi velvoittaa sinut, -- juokse; mutta odotappas, minä +seuraan sinua palkatta kerrankin ja puhtaasta riidanhalusta. Tuossa +käteni, ei mitkään säveleet voita miekkojen kalsketta!" + +Adrian yhä vielä puolusti itseään urheasti ja haavoittumatta, vaikka +hänen käsivartensa jo alkoi väsyä, hänen henkeänsä ahdistaa ja hänen +silmiänsä häikäisi heiluvien tulisoihtujen loimotus. Orsini itse, +kiukustaan uupuneena, oli hetkeksi tauonnut ja seisoi vihollisensa +vastassa kohoavin rinnoin ja hurjistunein silmäyksin, kun hänen +seuralaisensa äkkiä huusivat: "paetkaa, paetkaa! rosvot lähestyvät, +olemme saarretut!" ja kaksi palvelijoista pitemmittä mutkitta juoksi +käpälämäkeen. Mutta viisi seisoi epäröiden ja vain odottaen herransa +käskyä, kun valkosulkainen äskenmainituista sekaantui kahakkaan. + +"Kuinka, herrat!" hän sanoi, "joko lopetitte? Ette suinkaan, älkäämme +pilatko urheilua; alkakaamme uudeltaan, minä pyydän teitä. Mikä on +riitapuolten erotus? Hei, kuusi yhtä vastaan! eipä kumma, että odotatte +tasaisempaa peliä. Me kumpikin menemme heikommalle puolelle. Nyt +alkakaamme uudestaan." + +"Hävytön!" huusi Orsini. "Tiedätkö, kenelle röyhentelet! -- minä olen +Martino di Porto. Ken olet sinä miehiäsi?" + +"Walter de Montreal, provencelainen aatelismies, P. Johanneksen +ritari!" vastasi toinen levollisesti. + +Tuon nimen -- aikansa pelottavimman sotilaan ja hurjimman +rauhanrikkojan nimen -- kuullessaan Martinonkin poski vaaleni, ja hänen +seuralaisiltaan pääsi kauhistuksen huudahdus. + +"Ja tämä minun toverini", jatkoi ritari, "täydentääkseni esittelyn, +on varmaan paremmin kuin minä tuttu teille, Rooman herrat, ja te +epäilemättä tunnette hänet Rodolf Saksilaiseksi; hän on urhoollinen +mies ja uskollinen, jos hän vaan saa kunnon maksun palveluksestaan." + +"Signor", sanoi Adrian vihollisellensa joka hämmästyneenä ja mykkänä +yhä kankeasti tuijotti vastatulleita, "olette minun vallassani. +Katsokaa, omakin väkemme lähestyy." + +Ja tosiaankin, Tapani Colonnan palatsista alkoi tulisoihtuja välähdellä +ja aseellisia miehiä näkyi rientäen lähestyvän paikkaa. + +"Lähtekää kotiinne rauhassa, ja jos huomenna tahi jonakin muuna +teille sopivampana päivänä tahdotte kohdata minut yksin ja peitsi +peistä vastaan, niinkuin keisarikunnan ritareilla on tapana; tahi +joukko joukkoa, mies miestä vastaan, niinkuin Rooman tavat mieluummin +vaativat, minä en ole väistävä -- tuossa vakuutukseni." + +"Jalosti puhuttu", sanoi Montreal: "ja jos valitsette jälkimäisen, minä +teidän luvallanne olen ottava osaa seuraan." + +Martino ei vastannut; hän otti ylös hansikkaan, pisti sen poveensa ja +riensi kiireesti pois; mutta astuttuaan muutamia askeleita katua alas, +hän kääntyi ympäri, ja heristäen nyrkkiänsä Adrianille, hän huusi, ääni +väristen voimatonta raivoa -- "uskollinen kuolemaan!" + +Nuot sanat olivat Orsinin tunnuslauseita, ja mikä niitten aikaisempi +merkitys lienee ollut, ne olivat kau'an sitten käyneet yleiseksi +sananparreksi, merkitsemään heidän vihaansa Colonnoihin. + +Adrian, koettaen saada pystyyn ja virkoamaan Ireneä, joka vielä oli +tainnoksissa, jätti ylönkatsoen vastauksen Montrealin toimeksi. + +"En epäile, signor", sanoi jälkimäinen kylmästi, "että olette +uskollinen kuolemaan, sillä kuolema, Jumala tietää, on ainoa sitoumus, +josta kekseliäätkään ihmiset eivät pääse luikertelemaan." + +"Anteeksi, jalo ritari", sanoi Adrian, katsahtaen hoidettavastaan, +"etten vielä kokonaan antaudu kiitollisuuteni valtaan. Olen tarpeeksi +oppinut ritarillisuutta, tietääkseni että myönnätte ensimmäisen +velvollisuuteni olevan täällä --" + +"Hei, nainenko olikin riidan aiheena! Ei tarvitse minun kysyäkään, +kumpi oli oikeassa, kun toinen panee kilpakosijaansa vastaan sellaisen +ylivoiman kuin tuo lurjus." + +"Erehdytte hiukan, herra ritari -- minä vaan karitsan tempasin suden +suusta." + +"Omalle pöydällenne! Olkoon menneeksi!" vastasi ritari iloisesti. + +Adrian hymyili arvokkaasti ja pudisti kieltäen päätänsä. Hän tosin oli +hiukan hämillään asemastaan. Vaikka tavallisesti armastelijamiehiä, hän +ei ollut halukas panemaan äskeistä, omanvoitonpyytämätöntä menettelyään +alttiiksi väärinkäsityksille, eikä (sillä hänen tarkoituksensa +oli pysyä kansan suosiossa) tahraamaan urhollisuudestaan nousevaa +kaupunkilaisten ihastusta viemällä Irenen (jonka kauneuttakaan hän +tuskin vielä oli huomannut) omaan asuntoonsa; eikä hänellä hänen +nykyisessä tilassaan ollut muuta valittavaa. Neito ei näyttänyt elon +merkkiä. Hän ei tiennyt hänen kodistaan eikä suvustaan. Benedetta oli +kadonnut. Hän ei saattanut jättää häntä kadulle; hän ei saattanut +luovuttaa häntä kenenkään toisen hoitoon; ja hänen uinuessaan hänen +rinnallaan hän tunsi hänen jo kiintyvän häneen tuolla turvallisuuden +tunteella, joka on ihmissydämelle niin suloista. Hän sentähden lyhyesti +selitti ympärilleen kokoontuneille tilansa ja äskeisen kahakan syyn +sekä käski soihtujen kantajat saattamaan häntä kotiin. + +"Te, herra ritari", hän lisäsi kääntyen Montrealin puoleen, "ellei +teillä jo ole hauskempaa asuntoa, suostutte, toivoakseni, tulemaan +vieraakseni?" + +"Kiitoksia, signor", vastasi Montreal pisteliäästi, "mutta minullakin +ehkä on omat asiani toimitettavina. Hyvästi! Ensi tilassa käyn +luonanne. Hyvää yötä ja hauskoja unia! + + "Robers Bertrams qui estoit tora + Mais à ceval estoit mult fors + Cil avoit o lui grans effors + Multi ot 'homes per lui mors." + +[Kovaosainen mies mutta oiva ratsastaja oli Robert Bertram. Monet +suuret työt hän teki ja moni ihminen sai surmansa hänen kädestään.] + +Ja hyräillen tuota vanhaa provencelaista laulua "Roman de Rou", hän +Rodolfin seurassa jatkoi matkaansa. + +Rooman avara ala ja sen harva asutus vaikuttivat, että monet kaduista +olivat aivan autiot. Korkeimmat ylimykset saattoivat täten omistaa +laajoja rakennusryhmiä, jotka he linnoittivat, osaksi toinen toistansa, +osaksi kansaa vastaan: heidän lukuisat sukulaisensa ja klientinsä +asuivat heidän ympärillään, muodostaen täten erikseen pieniä, +varustettuja kaupunkeja. + +Melkein vastapäätä Colonnain pääpalatsia (joka oli hänen mahtavan +sukulaisensa Tapanin oma) oli Adrianin asunto. Raskaasti aukenivat +jykeät portit hänen lähestyessään: hän astui leveään porraskäytävään +ja kantoi taakkansa erääseen huoneesen, jonka hänen kauneudenaistinsa +oli varustanut tavalla, mikä siihen aikaan ei ollut yleinen. Muinaisia +vartalo- ja rintakuvia oli ylt'ympäri; Lombardian kirjaillut +silkkiverhot kaunistivat seiniä ja peittivät järeitä istuimia. + +"Hei, valoa ja viiniä tänne!" huusi hovimestari. + +"Jätä meidät kahdenkesken", sanoi Adrian intohimoisesti katsellen +Irenen kalpeata poskea, nyt kirkkaassa valossa huomatessaan hänen koko +kauneutensa; ja suloinen, mutta polttava toivo nousi hänen sydämeensä. + + + + +V Luku. + +Kuvaus salaliittolaisesta ja salaliiton synnystä. + + +Yksinään, monenlaisilla papereilla peitetyn pöydän ääressä istui +parhaassa ijässään oleva mies. Huone oli matala ja pitkä; useita +muinaisia, rikkinäisiä kohokuvia ja typistyneitä vartalopatsaita oli +sijoitettu pitkin seiniä ja niitten väliin, huiskin haiskin, ripusteltu +lyhyitä miekkoja sekä suljetuita kypäriä, ajan hampaan kalvamia +muistomerkkiä muinaisen Rooman miehuudesta. Aivan yläpuolella pöytää, +jonka ääressä hän istui, virtaili kuunvalo korkeasta ja kapeasta +akkunasta, joka upposi syvälle vankkaan seinään. Tämän ikkunan oikealla +puolella olevaan komeroon, jota suojeli sivulle työnnettävä, nyt +osittain syrjään siirretty ovi, joka, päättäen sen lujuudesta ja sitä +peittävästä rautalevystä ilmaisi kuinka arvokkaita omistajan mielestä +olivat sen kätkemät aarteet -- oli järjestetty kolme-, neljäkymmentä +nidosta, mitä silloin pidettiin melkoisena kirjastona, ja mitkä +omistajan käsi oli työläästi jäljentänyt kuolemattomista alkuteoksista. + +Nojaten poskeansa kättänsä vastaan, kulmat hieman rypistettyinä, huulet +kovasti yhteen puserrettuina, tuo henkilö oli vaipunut mietiskelyihin, +jotka olivat perin toisellaisia, kuin opiskelevan huolettomat unelmat. +Kirkkaan ja tyynen kuutamon paistaessa hänen kasvoihinsa, se lisäsi +juhlallista vakavuutta hänen piirteisinsä, jotka luonnostaan olivat +arvokkaan ja ylevän näköiset. Sakea, tummanruskea tukka, jonka väri, +harvinainen roomalaisissa, sanottiin johtuvan hänen polveutumisestaan +teutoonilaisesta keisarista, aaltoili tuuheissa kiharoissa korkean ja +laajan otsan yläpuolella; eikä kulmien syvämietteinen rypistyskään +voinut pilata tuota piilevän voiman näkyä joka johtuu pitkästä silmien +välistä, jolla Kreikan muinaiset kuvanveistäjät niin ihmeteltävästi +saivat mielenlujuuden ja äänettömän käskemisvoiman ilmaistuksi. Mutta +nuot piirteet eivät olleet valetut kreikkalaiseen, vielä vähemmin +teutoonilaiseen kaavaan. Rautainen alaleuka, kotkannenä, vajahtanut +poski ilmeisesti muistuttivat lujan roomalaisen rodun luonnetta, ja +olisivat saaneet maalarin hänessä keksimään nuoremman Brutuksen sopivan +mallin. + +Kasvojen määrättyjä ulkopiirteitä ja lyhyttä, lujaa ylähuulta ei +kätkenyt parta eivätkä viikset, joita silloin tavallisesti pidettiin, +ja tämän henkilön ränsistyneissä muotokuvissa, joita vielä tavataan +Roomassa, voitanee havaita jonkinlaista vivahdusta yleisesti +tunnettuihin Napoleonin piirteisin; ei tosin kasvojen juonteissa, +jotka roomalaisen kuvassa ovat synkemmät ja ulkonevammat, mutta tuossa +ylevän ja tyynen voiman kuvaantumisessa, joka niin lähelti toteuttaa +henkisen majesteetin ihanteen. Vaikka hän vielä oli nuori, nuoruudelle +parhaimmin kuuluvat edut -- kukoistus ja hehku, pullea poski, johon +huoli ei vielä ollut viiltänyt vakojaan, täysi, voipumaton silmä ja +vartalon viehättävä solakkuus -- nämät eivät olleet tuon yksinäisen +opiskelevan tunnusmerkkejä. Ja vaikka häntä hänen aikalaisensa pitivät +erinomaisen kauniina, tuo mielipide olettavasti johtui vähemmän tuon +etevämmyyden yleisemmistä käsitteistä, kuin vartalon pituudesta, +jota siihen aikaan pidettiin suuremmassa arvossa kuin nykyään, sekä +tuosta jalommasta kauneuden laadusta, jonka loi nero jo tavallisesti +yksinkertaiseenkin muotoon leimattu vallitseva luonne -- vielä +harvinaisempi tuona raakana aikakautena. + +Rienzin luonteesen (sillä tämän kertomuksen ensi luvussa lukijalle +esitetty nuorukainen on jälleen hänen edessään kypsyneemmässä ijässä) +oli tullut lujuutta ja pontevuutta jokaisella valtaan vievällä +porraskivellä. Olipa olemassa muuan hänen syntymäänsä koskeva seikka, +jolla lienee ollut suuri ja varhainen vaikutus hänen kunnianhimoonsa. +Vaikka hänen vanhempansa elivät yksinkertaisissa ja alhaisissa oloissa, +hänen isänsä oli keisari Henrik VII:n luonnollinen poika, ja varmaan +oli vanhempain ylpeys syynä siihen, että Rienzi sai kasvatuksen +harvinaisen lahjan. Tämä ylpeys siirtyneenä häneen itseensä -- hänen +polveutumisensa kuninkaasta kuiskattuna hänen korviinsa, piintyneenä +hänen ajatuksiinsa kätkyeestä saakka -- saattoi hänen jo varhaisimmassa +nuoruudessaan pitämään itseään Rooman Signorien vertaisena, ja +puolittain tietämättään pyrkimään heidän edelleen. Mutta kun Rooman +kirjallisuus aukeni hänen tulisille silmilleen ja kunnianhimoiselle +sydämelleen, hänet valtasi tuo kotimaan ylpeys, joka on sukuylpeyttä +jalompi; ja hän teeskentelemättä, paitsi silloin kun viitattiin +hänen syntyperäänsä, piti arvokkaampana olla roomalainen plebeiji, +kuin teutoonilaisen kuninkaan jälkeläinen. Hänen veljensä kuolema ja +hänen itse jo elämänsä vaiheet syvensivät hänen luonteensa vakavia ja +mahtavia ominaisuuksia, ja vihdoin nuot tavattomat järjen ky'yt olivat +kohdistetut yhteen tarkoitukseen -- joka jyrkästi ja salaperäisesti +uskonnolliselta ja samassa isänmaalliselta mieleltä sai pyhityksen +näön, ja kävi kerrassaan velvollisuudeksi ja intohimoksi. + +"Niin", sanoi Rienzi, katkaisten äkkiä mietteensä, "päivä on tulossa, +jolloin Rooma on jälleen nouseva tuhastansa; oikeus on kukistava +sorron; roomalaiset ovat jälleen kulkevat turvallisina muinaisella +Forumillansa. Me olemme herättävät Caton masentumattoman hengen hänen +unhoon joutuneesta haudastaan! Kerran vielä on _kansa_ oleva Roomassa! +Ja minä -- minä olen oleva tämän triumfin välikappale -- sukukuntani +uudistaja! Minun ääneni on ensimmäisenä kohottava vapauden sotahuudon +-- minun käteni ensimäisenä sen lipun nostava -- niin, sieluni +korkeudesta minä jo näen kuin vuorelta uuden Rooman koittavan vapauden +ja suuruuden; ja tuon mahtavan rakennuksen kulmakivessä on jälkimaailma +lukeva minun nimeni." + +Lausuessaan tuon ylevän kerskauksen, koko puhujan olento näytti +sulavan hänen kunnianhimoonsa. Hän astui synkässä kammiossaan kevein +ja nopein askelin, kuin ilmassa; hänen povensa kohoili, hänen silmänsä +hehkui. Hän tunsi, että tuskin itse lempikään voi synnyttää hurmausta +senkaltaista, jonka neitsyeellisessä ensi innostuksessaan tuntee +isänmaanystävä, joka tietää itsensä _rehelliseksi_! + +Kevyt kolkutus kuului ovelta, ja palvelija, yllään paavin väen +käyttämä, komea liveri, astui sisään. + +"Signor", sanoi hän, "herrani, Orvieton piispa on ulkona." + +"Vai sellainen onnenkohtaus. Valoa tänne! Herrani, tämä on kunnia, +jonka paremmin voin ymmärtää, kuin ilmi lausua." + +"Haidjai, miekkoseni!" sanoi piispa astuen sisään ja tutunomaisesti +istuutuen, "ei turhia kohteliaisuuksia kirkon palvelijain kesken; +eikä se, sen vakuutan, milloinkaan ole kipeämmin tarvinnut uskollisia +ystäviä kuin nykyään. Nämä jumalattomat mylläkät, nämät väkivaltaiset +melskeet itse P. Pietarin kaupungin piirissä ja pyhäköissä ovat koko +kristikunnan häpeäksi." + +"Ja ovat vastedeskin olevat", sanoi Rienzi, "kunnes hänen pyhyytensä +armollisesti suostuu pysyväisestä kiinnittämään istuimensa +edeltäjiensä asuinpaikkaan ja ankaralla kädellä hillitsemään ylimysten +liiallisuuksia." + +"Voi poikani", haasteli piispa, "tiedäthän että nuot sanat ovat +tuulenpieksemistä vain; sillä jos paavi täyttäisi sinun toivomuksesi ja +muuttaisi Avignonista Roomaan, niin eipä, P. Pietarin veri auttakoon, +hän hillitsisi ylimyksiä, vaan ylimykset hillitsisivät häntä. Sinä +hyvin tiedät, että siihen asti kuin hänen siunattu edeltäjänsä, +hurskas muistoltaan, teki tuon viisaan päätöksen, paeta Avignoniin, +kristityn maailman isää, niinkuin monia muitakin isiä heidän vanhoilla +päivillänsä, hänen tottelemattomat lapsensa olivat holhoomassa ja +ohjaamassa. Etkö muista, kuinka itse jaloa Bonifaciusta, jolla oli +suuri sydän ja rautaiset hermot, Orsinien esi-isät pitivät orjuudessa +-- kaikki hänen työnsä ja toimensa kävivät heidän tahtonsa mukaan -- +siksi kuin hän vangitun kotkan tavoin löi päänsä häkkinsä seinään ja +kuoli? Puhut Rooman muistoista; ne muistot eivät paavia houkuttele." + +"Kyllä", sanoi Rienzi lempeästi nauraen, "teillä herrani, on nykyään +parhaimmat todistuskappaleet käsillä; ja minun on myöntäminen, +että niin paljon mahtavuutta, väkivaltaisuutta ja riettautta kuin +ylimyssäädyssä silloin löytyikin, sitä nyt siinä löytyy vielä enemmän." + +"Minäkin", jatkoi Raimond, kiivastuen puhuessaan, "vaikka olen paavin +virantoimittaja ja hänen hengellisen valtansa edustaja, sain vasta +kolme päivää sitten kärsiä törkeän häväistyksen juuri tuolta Tapani +Colonnalta, joka pyhältä istuimelta on aina saanut osakseen suurta +mielensuosiota ja hellyyttä. Hänen palvelijansa tyrkkivät minun +palvelijoitani keskellä katua, ja minä itse -- minä kuningasten +kuninkaitten edustaja -- pakotettiin vetäytymään seinälle odottamaan, +kunnes tuo harmaapää öykkäri oli vaeltanut ohitse. Eikä puuttunut +herjaavia sanojakaan solvaamisen täydentämiseksi. 'Anteeksi, herra +piispa', sanoi hän kulkiessaan ohitseni, 'mutta tiedättehän että tämän +maailman välttämättömästi täytyy käydä toisen edellä!'" + +"Uskalsiko hän mennä niin pitkälle?" sanoi Rienzi, kaihtaen kädellään +kasvojaan, ja hänen huulillaan liehui omituinen hymy, joka tuskin +ilmaisi hilpeyttä, vaikka se muita ilahutti, ja joka täydellisesti +muutti hänen luonnosta synkkyyteen saakka ankarain kasvojensa luonteen. +"Sitten on sinun aika, pyhä isä, niinkuin meidänkin, ryhtyä --" + +"Mihinkä?" keskeytti piispa vilkkaasti. "Voimmeko me mitään? +Karkota innottelevat unelmasi, palaja todellisiin oloihin, katsele +tervejärkisesti ympärillemme. Mitä voimme me niin mahtavia miehiä +vastaan?" + +"Herrani", vastasi Rienzi vakavasti, "teidän arvoistenne signorein kova +onni on se, ettette koskaan tunne kansaa ettekä tarkkoja ajan merkkejä. +Niinkuin ne, jotka nousevat vuorten huipuille, näkevät pilvien +leijailevan allansa verhoten tasangot ja laaksot heidän silmäykseltään; +kun sitävastoin ne, jotka ovat vain hiukan pinnasta kohonneet, näkevät +ihmisten liikkeet ja kodit; samoin tekin ylhäisestä asemastanne näette +vain synkät ja sakeat usvat -- kun minä alhaisemmalta paikaltani +huomaan paimenten varustautuvan turvaamaan itseänsä ja laumaansa +myrskyltä, jota nuot pilvet tietävät. Älkää antautuko epätoivoon, +herrani, kärsivällisyydellä on määrätty rajansa -- tämän rajan se on jo +saavuttanut; Rooma odottelee vain tilaisuutta (se on pian tuleva, mutta +ei äkkiä) noustakseen yhtä haavaa sortajiansa vastaan." + +Kaunopuheliaisuuden suuri salaisuus on totisuudessa; Rienzin +kaunopuheliaisuuden suuri salaisuus oli hänen innostuksensa +mahtavuudessa. Hän ei milloinkaan puhunut sen tavoin, joka epäilee +menestyksestä. Kenties, niinkuin useimmat miehet, jotka ryhtyvät +korkeisin ja suuriin töihin, hänkään ei itse perinpohjin huomannut +tiellä kohtaavia esteitä. Hän näki päämäärän selvänä ja kirkkaana, +mutta henkensä näyssä hän jätti huomioon ottamatta polun mutkat ja +mitan; näin hänen oman sielunsa syvä vakuutus vastustamattomasti +leimautui toisiin. Hän vähemmän näytti lupaavan kuin ennustavan. + +Orvieton piispaan, joka ei ollut ylen älykäs, mutta kylmäluontoinen, +paljon kokenut mies, teki Rienzin tarmo voimallisen vaikutuksen; +ehkäpä tosiaan sitä enemmän, kuin hänen oma ylpeytensä ja hänen omat +intohimonsa olivat yllytetyt ylimysten röyhkeyttä ja vallattomuutta +vastaan. Hän oli hetkisen vaiti, ennenkuin hän vastasi Rienzille. + +"Mutta ovatko", hän kysyi vihdoin, "vain plebeijit nousemassa? Sinä +tiedät kuinka raukkamaisia ja epäröiviä he ovat." + +"Herrani", vastasi Rienzi, "päätä yhdestä ainoasta seikasta, kuinka +lujasti minua ympäröitsevät ystävät, jotka eivät ole alhaista luokkaa; +sinä tiedät kuinka korkea-äänisesti minä puhun ylimyksiä vastaan +-- minä mainitsen heitä nimeltä -- minä uhmaan Savellia, Orsinia, +Colonnaa, aivan heidän kuultensa. Luuletko että he antavat minulle +anteeksi? Luuletko etteivät he, jos minulla olisi ainoastaan plebeijit +varustusväkenäni ja kannattajinani, julkisesti, väkivaltaisesti olisi +panneet minua kiinni -- ettei minun suuni kauan sitten olisi ollut +tukittu heidän vankilainsa komeroissa tahi saatettu haudan ikuiseen +äänettömyyteen? Huomaa", hän jatkoi, kun hän, tarkastaessaan vikaarin +kasvoja, huomasi tekemänsä vaikutuksen -- "huomaa että halki koko +maailman suuri vallankumous on alkanut. Vuosisatojen barbaarinen +pimeys on murrettu; _tieto_, joka menneenä aikana teki ihmiset +puolijumaloiksi, on kutsuttu uurnastansa; mahti, raakaa voimaa ylevämpi +ja asestettuja miehiä voimallisempi, on työssä! olemme jälleen +ruvenneet kunnioittamaan järjen kuninkuutta. Niin tuo sama mahti, +joka muutama vuosi sitten kruunasi Petrarcan Capitolissa, jolloin se +kahdentoista vuosisadan hiljaisuuden jälkeen sai nähdä ihanan triumfin, +-- joka synnyltään halvalle ja aseitten käyttämisestä tietämättömälle +miehelle tuhlasi samoja kunnianosotuksia kuin ennen suotiin keisareille +ja kuningasten voittajille -- joka samaan kunnioitukseen yhdisti +kilpailevat Colonnan ja Orsinin perheetkin -- joka saattoi ylpeimmät +patriicit kiistellen kantamaan tuon florensilaisen plebeijin pojan +hännystä tai edes koskettamaan hänen purppuraiseen viittaansa, -- +joka vielä vetää Europan silmäykset matalaan Vauclusen mökkiin, -- +joka antaa halpasukuiselle oppineelle kaikkein tunnustaman oikeuden +nuhdella tyranneja ja lähestyä rohkeissa rukouksissa itse kirkon +isää! Niin, tuo sama mahti, joka, työskennellen läpi koko Italian, +täristelee Venetsian oligarkiian vankkoja perustuksia [noin kahdeksan +vuotta sen jälkeen Venetsian kansan kauan kytenyt viha puhkesi tuota +kaikista oligarkiioista viisainta ja valppainta, Italian Spartaa +vastaan, Marino Falieron salaliitossa]; joka Alppien tuolla puolen on +herännyt silminnähtävään ja äkkinäiseen eloon Espaniassa, Saksassa +ja Flandernissa, ja joka tuossa normannein miekan valloittamassa +raakalaissaaressakin, jota urhoollisin elävistä kuninkaista hallitsee +[Edvard III, jonka hallitessa paljoa yleisemmät kansallisuuden +liikkeet alkoivat työskennellä, kuin seuraavan vuosisadan kuluessa. +Sisälliset sodat käänsivät vaikutuksen vereksi. Tämä todellakin +oli ympäri maailman aikakausi, joka kasvoi reheviä kukkia, mutta +kypsymättömiä ja raakoja hedelmiä; -- omituinen liike, jota seurasi +yhtä omituinen hiljaisuus.], on synnyttänyt hengen, jota normanni ei +voi tukahuttaa -- kuninkaita, jotka hallitsevat, hallitaan -- niin, +tämä sama mahti joka paikassa on liikkeellä: se puhuu, se valloittaa +hänenkin äänellään, joka on edessänne; se yhdistää asiaansa jokaisen, +johon ainoakin valonsäde on tunkeutunut, jokaisen, jossa ainoakin +jalo toivo voi syttyä! Tietäkää, herra vikaari, ettei Roomassa löydy +ainoatakaan miestä paitsi itse sortajiamme -- ainoatakaan miestä, joka +on tavunkin oppinut muinaista kieltämme -- jonka sydän ja miekka eivät +olisi kanssani. Rauhalliset tieteitten viljelijät -- nuot toisen luokan +uljaat ylimykset -- nouseva sukupolvi, laiskureita isiänsä viisaampi, +ennen kaikkia, herrani, uskonnon alhaisemmat palvelijat, papit ja +munkit, joita ylellisyys ei ole sokaissut, hekuma huumannut, joita +kristikunnan äärettömäksi häpeäksi öin päivin solvaistaan kristittyjen +pääkaupungissa, nämät -- kaikki nämät -- liittyneinä kauppiaan ja +käsityöläisen kanssa murtumattomaan liittoon, odottavat vain merkkiä +kaatumaan tahi voittamaan, elämään vapaina tahi kuolemaan marttyyreinä +Rienzin ja maansa kanssa!" + +"Puhutko täyttä totta?" sanoi piispa säpsähtäen ja nousten istualtaan. +"Näytä sanasi todeksi, niin saat tietää että Jumalan palvelijat +harrastavat yhtä paljon ihmisten onnellisuutta, kuin heidän +maallikkoveljensäkin." + +"Mitä minä sanon", vastasi Rienzi tyynemmällä äänellä, "sen minä voin +todistaa! Mutta minä todistan sen vain niille, jotka ovat puolellamme." + +"Älä minua pelkää", vastasi Raimond. "Minä hyvin tiedän, mitkä salaiset +mielipiteet ovat hänen pyhyydellänsä, jonka valtuuttama ja edustaja +minä olen, ja jos hän vain saisi nähdä patriicien vallan supistettuna +sen lainmukaisiin ja luonnollisiin rajoihin, noiden röyhkeiden, jotka +itse kirkon arvon ovat tehneet mitättömäksi, hän puristaisi kättä, +joka veti tuon rajaviivan. Niin varma minä olen tästä, että jos +onnistut, minä, hänen vastuunalainen mutta arvoton vikaarinsa, olen +itse vahvistava menestyksen. Mutta varokaa julmuuksia; kirkko ei saa +heikontua liittymällä rikoksellisiin." + +"Oikein, herrani", vastasi Rienzi, "ja tässä uskonnon valtio-oppi +on sama kuin vapauden. Päättäkää minun varovaisuudestani ja +viivyttelemisestäni. Se, joka näkee kaikkien ympärillään olevan +kärsimättöminä -- itsensäkin yhtä paljon -- eikä vielä anna merkkiä, +odottaen hetkeä, hän varmaan ei menetä asiaansa varomattomuudesta." + +"Kohta tästä enemmän", sanoi piispa, istuutuen jälleen. "Älä pelkää +antaa minulle tietoja sen mukaan kuin tuumasi kypsyvät. Usko pois +ettei Roomalla ole varmempaa ystävää kuin se, joka, ollen määrätty +järjestystä suojelemaan, huomaa itsensä voimattomaksi vallattomuutta +vastaan. Mutta kääntykäämme tämän luonasi käyntini tarkotukseen, +joka kentiesi jossakin määrässä koskee näitä asioita, joita olemme +keskustelleet... Sinä tiedät että kun hänen pyhyytensä uskoi +sinulle nykyisen virkasi, hän käski sinun myöskin julistamaan hänen +hyväntekeväisen aikomuksensa myöntää yleinen riemujuhla vietettäväksi +Roomassa vuonna 1350 -- oivallinen aikomus kahdesta syystä, jotka +varsin hyvin tunnet: ensiksi, että jokainen kristitty, joka tähän +tilaisuuteen tekisi pyhiinvaelluksen Roomaan, saisi täydellisen +synninpäästön; ja toiseksi, koska, puhuaksemme aineellisesti, siten +kokoontuneiden pyhiinvaeltajain tulva, hurskaan liikutuksen valtaamana, +lahjoituksilla ja almuilla tuntuvasti kartuttaa pyhän istuimen tuloja, +jotka, sivumennen sanoen, eivät nykyään ole kukoistavassa tilassa. +Tämän sinä tiedät, rakas Rienzi." + +Rienzi nyökkäsi myöntäväisesti päätään, ja pappi jatkoi: + +"Näin ollen hänen pyhyytensä saa suurimmalla murheella huomata että +hänen hurskaat tuumansa ovat menossa myttyyn: sillä niin julmat ja +lukuisat ovat nykyään rosvot julkisilla, Roomaan vievillä teillä, +että rohkeintakin toivioretkeläistä varmaan arveluttaa hieman +matkaan ryhtyminen; ja ne, jotka tohtivat lähteä, ovat oletettavasti +kristillisen seurakunnan köyhimpiä, -- ihmisiä, joilla ei ole kultaa +eikä hopeaa, ei kallisarvoisia uhrattavia muassaan ja joilla ei +ole paljoa pelättävää rosvojen saaliinhimolta Tästä seuraa kaksi +johtopäätöstä: toiselta puolen rikkailta -- joilla, taivas tietää, +ja niinkuin evankeliumissa selvästi sanotaan, on kipein syntein +anteeksisaamisen tarve, riistetään tuo suloinen päästön tilaisuus; +toiselta puolen kirkon raha-arkuista jumalattomasti ryöstetään nuot +varat, jotka sen lasten innostus niihin epäilemättä kokoaisi." + +"Ei mikään ole selvempää, arvoisa herra", sanoi Rienzi. + +Vikaari jatkoi: -- "Viisi päivää sitten sain kirjoituksen hänen +pyhyydeltänsä; hän käski minua kuvaelemaan näitä kristikunnan +kauheita vaaroja useille patriiceille, jotka ovat kirkon lainmukaisia +alustalaisia, ja kehottamaan heitä ratkaisevasti ryhtymään +maantierosvoja vastustamaan. Olen neuvotellut heidän kanssaan, mutta +turhaan." + +"Sillä juuri noitten rosvojen avulla ja heidän joukoistaan patriicit +ovat miehittäneet palatsinsa toinen toistansa vastaan", lisäsi Rienzi. + +"Aivan siitä syystä", jatkoi piispa. "Vieläpä rohkeni Tapani +Colonna itse tunnustaa tuon. Täydellisesti heltymättä niin monen +hurskaan sielun, ja lisätkäämme paavin rahaston, joka ei saa olla +vähä-arvoisempi oikein ajattelevista miehistä, perikatoon joutumisesta, +he kieltäytyivät astumasta askeltakaan rosvoja vastaan. Kuullos siis +hänen pyhyytensä toista käskyä: -- 'Jos ylimyksiltä ei lähde apua', +hän sanoo viisaasti kuin profeeta, käänny Cola di Rienzin puoleen. Hän +on rohkea ja Jumalaa pelkääväinen mies, sekä puheesi mukaan suuresti +kansan arvossa pitämä; ja sano hänelle, että, jos hänen neronsa keksii +keinon noitten Belialin poikain hävittämiseksi ja yleisten teitten +rauhottamiseksi, suuresti ovat hänen ansionsa kohoavat -- ikuinen on +kiitollisuutemme velka oleva hänelle, ja mitä apua sinä ja istuimemme +palvelijat voitte hänelle antaa, sitä älkää pidättäkö'." + +"Sanoiko hänen pyhyytensä niin!" huudahti Rienzi. "Enempää en pyydä +-- minun on kiitollisuuden velka, koska hän on näin ajatellut +palvelijastaan ja minulle uskonut tuon toimen; minä suostun siihen -- +minä kerrassaan vastaan menestyksestä. Mutta selittäkäämme tarkoin +menettelylleni määrätyt rajat. Masentaakseni muurien ulkopuolella +olevat rosvot, minun täytyy saada sisäpuolella olevat kurissa pysymään. +Jos henkeni uhalla rupean puhdistamaan Rooman katuja rosvoista, onko +minulla täydellinen vapaus menetellä rohkeasti, ratkaisevasti ja +ankarasti?" + +"Sellaisenhan menettelyn vaatii itse toimen luonto", vastasi Raimond. + +"Silloinkin kun kohtelen päärikoksellisia -- rosvojen suosijoita +ylhäisimpiä itse ylimyksistä?" + +Piispa oli vaiti ja katseli kiinteästi puhujaa kasvoihin. "Minä vielä +kerran sanon", lausui hän vihdoin alentaen äänensä ja merkillinen paino +sanoissa, "näissä rohkeissa yrityksissä menestys on ainoa hyväksyttävä. +_Menesty_, niin annamme sinulle anteeksi kaikki -- vieläpä --" + +"Colonnan tahi Orsinin surmankin, jos oikeus sitä vaatii ja jos se +olisi lainmukaista sekä seuraisi lain rikkomisesta!" lisäsi Rienzi +vakavasti. + +Piispa ei vastannut sanoin, mutta kevyt pään nyökkäys oli riittävä +vastaus Rienzille. + +"Herrani", sanoi hän, "tästä ajasta sitten on kaikki valmiina; +vallankumouksen -- järjestyksen, valtion uudistuksen -- luen minä tästä +hetkestä, tästä keskustelusta alkaneeksi. Tähän asti, tietäen ettei +oikeus milloinkaan saa jättää suurimpia pahantekijöitä rankaisematta, +minä olen epäröinnyt, peljäten että sinä ja hänen pyhyytensä ehkä +pitäisitte sitä ankaruutena ja moittisitte häntä, joka täyttää lakia, +rangaistessaan lain rikkojia. Nyt minä ymmärrän teidät paremmin. +Kätenne, arvoisa herrani!" + +Piispa ojensi kätensä; Rienzi tarttui siihen lujasti ja kohotti sen +kunnioittaen huulillensa. Molemmat tunsivat että liitto oli vahvistettu. + +Tämä keskustelu, jonka kertominen on kestänyt näin kau'an, oli +todellisuudessa lyhyt; mutta sen aine jo loppui ja piispa nousi +lähteäksensä. Talon ulkoportti aukeni, ja piispan palvelijajoukko +nosti ylös soihtunsa, ja hän oli juuri kääntynyt Rienzistä, joka oli +saattanut häntä portille, kun muuan nainen nopeasti riensi halki +piispan saattojoukon, ja nähdessään Rienzin heittäytyi hänen jalkainsa +eteen. + +"Voi, rientäkää, herra! rientäkää, Jumalan rakkauden tähden rientäkää, +muuten nuori signora joutuu ijäksi hukkaan!" + +"Signora! -- taivaan ja maan nimessä, Benedetta, kenestä puhut? -- +sisarestani -- Irenestäkö? eikö hän ole kotona?" + +"Voi, herra, -- Orsinit -- Orsinit!" + +"Mitä heistä, puhu vaimo!" + +Sitten hengästyneenä, usein keskeyttäen, Benedetta kertoi Rienzille, +jonka lukija jo on tuntenut Irenen veljeksi, sen verran Martino +di Porton seikkailusta, kuin hän oli nähnyt: kahakan lopullisesta +päätöksestä hän ei tiennyt mitään. + +Rienzi kuunteli äänetönnä; mutta hänen kasvojensa kuolon kalpeus ja +hänen alahuulensa vavahdus ilmaisivat mielenliikutuksen, jota hän ei +päästänyt kuuluville. + +"Kuulette, herra piispa kuulette", sanoi hän Benedettan lopetettua ja +kääntyneenä piispaan, jonka lähtöä kertomus oli viivyttänyt, "kuulette, +millaista väkivaltaa Rooman asukkaat saavat kärsiä. Hattuni ja +miekkani, paikalla! Herrani, antakaa anteeksi kiivauteni." + +"Mihin on aikomuksesi?" kysyi Raimond. + +"Mihin -- mihin! Niin, minä unhotin, herrani, teillä oi ole sisarta, +Ehk'ei teillä ole ollut veljeäkään! Ei, ei; yhden uhrin kuitenkin olen +pelastava. Mihin, te kysytte -- Martino di Porton palatsiin." + +"Orsinin luokse _yksin_ ja oikeutta saamaan?" + +"Yksin ja _oikeutta_ saamaan! En!" kiljasi Rienzi tarttuen miekkaansa, +jonka palvelija oli tuonut hänelle, ja syöksyi talosta; "mutta yksi mies +riittää _kostamaan_." + +Piispa jäi hetkeksi miettimään. "Hän ei saa joutua turmioon", hän +jupisi, "niinkuin helposti saattaa käydä, jos hän yksinään antautuu +suden raivolle alttiiksi. Hei, pojat!" hän huusi; "eteenpäin soihdut! +Nopeaan, nopeaan! Me itse -- me paavin vikaari -- ryhdymme asiaan. +Rauhottukaa, hyvät ihmiset; nuoren signoranne saatte takasin. Eteenpäin +-- Martino di Porton palatsiin!" + + + + +VI Luku. + +Irenen olo Adrian di Castellon palatsissa. + + +Niinkuin Kyyprolainen katseli kuvapatsasta, johon hän oli unelmainsa +nuoruuden kuvannut, jolloin elollinen väri verkalleen alkoi puhjeta +marmoriin, niin katseli nuori ja intohimoinen Adrian edessään uinuvaa, +vähitellen eloon heräjävää impeä. Ja ehk'ei noitien kasvojen kauneus +ollut ylevintä eikä häikäisevintä laatua, ehkä niitten hempeän ja +rauhallisen luonteen monet saattoivat jättää varjoon, ei kuitenkaan +joittenkuitten mielestä saattanut löytyä hurmaavampaa muotoa, ei +milloinkaan toista, joka kaunopuheliaammin olisi kuvannut tuon +selittämättömän ja neitsyeellisen ilmeen, jota Italian taide etsii +malleistansa -- jossa kainous kuvautuu ulkonaisesti, lempeys piilevänä; +tuo sekä muodon että sydämen nuoruuden kukoistus, ennenkuin kummankaan +ensimmäinen vieno ja suloinen tuores on lakastunut, jolloin lempikin, +jonka tulisi olla tuon ijän ainoa rauhaton vieras, vielä on tunne vaan +eikä, intohimo. + +"Benedetta!" kuiskasi Irene, avaten vihdoin silmänsä ja luoden +ne itsetiedottomasti hänen vieressään polvillaan olevaan -- nuot +eriskummalliset, elollisimmat silmät, joita saattaisi vuosikausia +katsella tulematta milloinkaan tuntemaan niitten värin salaisuutta, +niin vaihteli se terän laajentuessa -- tummentuen varjossa ja +kirkastuen valossa taivaan sineksi. + +"Benedetta", sanoi Irene, "missä olen? Voi, Benedetta! Minä näin niin +kauniin unen." + +"Minäkin kauniin näyn", tuumi Adrian. + +"Missä olen?" huusi Irene nousten vuoteelta. "Tämä huone -- nämä verhot +-- Pyhä Neitsyt! vieläkö uneksun! -- ja te, taivas -- olettehan herra +Adrian di Castello!" + +"Onko tuo nimi, jota olet oppinut pelkäämään?" sanoi Adrian; "jos niin, +minä hylkään sen." + +Jos Irene nyt punastui, niin sitä ei vaikuttanut tuo hurja riemu, +jonka vallassa hänen haaveksiva sydämensä oli saattanut ennustaa hänen +kuuntelevan Adrian di Castellon lemmen ensimmäisiä sanoja. Mieletönnä +hämmästyksestä -- pelästyneenä oudosta paikasta, vieläpä kauhistuen +ajatusta, että hän oli kahdenkesken hänen kanssansa, joka vuosikaudet +oli ollut hänen haaveiluissansa läsnä -- pelästys ja suru olivat ne +tunteet, jotka hän enimmin tunsi ja jotka enimmin kuvaantuivat hänen +kasvoillansa. Ja kun Adrian lähestyi häntä, niin huolimatta hänen +äänensä ystävällisyydestä ja hänen katseensa kunnioituksesta, hänen +pelkonsa, joka ei ollut vähempi sentähden, että se oli epämääräinen, +lisääntyi; hän vetäytyi huoneen äärimmäiseen päähän, katseli hurjasti +ympärilleen ja sitten, peittäen kasvonsa käsillään, puhkesi katkeraan +kyyneltulvaan. + +Heltyneenä noista kyyneleistä ja arvaten hänen ajatuksensa, Adrian +hetkeksi luopui kaikista äskeisistä rohkeammista toiveistaan. + +"Älä pelkää, suloinen neiti", hän sanoi vakavasti; "toinnu, minä +rukoilen sinua; ei mikään vaara, ei mikään paha voi kohdata sinua +täällä; tämä käsi sinut pelasti Orsinin väkivallasta -- tämä katto +on vaan ystävän suoja! Mainitse minulle, ihana ilmestys, nimesi ja +asuinpaikkasi, niin kutsun palvelijani ja saatan sinut turvassa heti +kotiisi." + +Kenties kyynelten huojennus, vielä enemmän kuin Adrianin sanat, sai +Irenen tointumaan ja käsittämään omituisen asemansa; ja kun hänen +järkensä näin selvinneenä ilmaisi mitä hän oli velkaa hänelle, jota +hänen unelmansa niin kauan olivat pitäneet kaiken ylevyyden ihanteena, +hän pääsi itsensä valtijaaksi jälleen ja lausui kiitoksensa, ilmaisten +suloa, joka ei ollut vähemmän voittava, ehkä siinä vielä oli osaksi +hämminkiä. + +"Älä kiitä minua", vastasi Adrian kiihkeästi. "Minä olen koskettanut +käteesi -- minä olen palkittu. Palkittu! ei, kaiken kiitollisuuden -- +kaiken ylistyksen minä olen velkaa!" + +Punastuen jälleen, mutta varsin erilaisia tunteita, Irene hetkisen +vaitiolon jälkeen vastasi: "Vielä suurempana, herrani, on minun +velkaani pitäminen, teidän niin välinpitämättömästi siitä puhuessanne. +Ja nyt, tehkää kiitollisuuteni täydelliseksi. En näe seuralaistani -- +sallikaa hänen saattaa minut kotiini; se on vain lyhyen matkan päässä +tästä." + +"Siunattu on sitten se ilma, jota olen tietämättäni hengittänyt!" +sanoi Adrian. "Mutta seuralaisesi, neiti armahinen, ei ole täällä, hän +pakeni, luullakseni, kahakan häiriössä, ja koska en tuntenut nimeäsi +enkä ollessasi silloisessa tilassasi saanut tietää sitä huuliltasi, +minun oli onnellinen pakko tuoda sinut tänne; -- mutta minä olen oleva +seuralaisesi. Älä, miksi tuo arka katse; minun väkeni myös on lähtevä +mukaamme." + +"Minun kiitokseni, jalo herra, ovat vähäarvoiset; veljeni, joka ei ole +teille tuntematon, on kiittävä teitä soveliaammin. Saanko lähteä?" ja +Irene puhuessaan oli jo ovella. + +"Oletko niin kiihkeä pääsemään minusta?" vastasi Adrian suruissaan. +"Voi! lähdettyäsi silmistäni, en näyttävä, kuin kuu olisi hyljännyt +yön! -- mutta on autuasta totella käskyjäsi, silloinkin kun poistavat +sinut luotani." + +Hieno hymy irroitti Irenen huulet, ja Adrian kuuli sydämensä lyönnin, +kun hän tuota maahan luotua katsetta piti suotuisena enteenä. + +Vastahakoisesti ja verkalleen hän kääntyi ovea kohden sekä kutsui +palvelijoitaan. "Mutta", sanoi hän, heidän seisoessaan korkeassa +porraskäytävässä, "sanot, armas neiti, että veljesi nimi ei ole minulle +tuntematon. Taivas suokoon että hän olisi Colonnan ystävä." + +"Hänen ylpeytensä", vastasi Irene kartellen, "Cola di Rienzin ylpeys on +olla Rooman ystävien ystävä." + +"Pyhä Neitsyt taivahinen! -- onko veljesi tuo erinomainen mies?" +huudahti Adrian, joka tuon kuullessaan näki salvan ilmaantuneen +intohimonsa eteen. "Voi! Colonnassa, ylimyksessä hän ei näe mitään +hyvää, ei silloinkaan kun sinun onnellinen pelastajasi, armas neiti, +etsii hänen nuoruuden ystävyyttään!" + +"Olette suuresti kohtuuton hänelle, herrani", vastasi Irene lämpimästi; +"hän ennen kaikkia on mies, joka ihailee jalomielistä urhollisuutta, +vaikkapa se ilmaantuisikin vaan Rooman alhaisimman naisen +puolustuksessa -- kuinka paljoa enemmän sitten, kun sitä osotetaan +hänen sisarensa suojelemisessa." + +"Ajat todellakin ovat surettavat", vastasi Adrian aatoksissaan, +heidän nyt ollessaan aukealla kadulla, "kun miehet, jotka yhtä paljon +murehtivat maansa surkeutta, epäluuloisina katselevat toisiansa: kun +patriiceihin kuulumista pidetään kansan vainolaisiin kuulumisena, +kun kansan ystävän nimellistä pidetään patriicein vihollisena; mutta +tulkoon mitä tahansa, voi! salli minun toivoa, ihana neiti, etteivät +mitkään epäilykset, mitkään eripuraisuudet karkoita _sinun_ rinnastasi +ainoata hellää muistoa minusta!" + +"Voi! vähän, vähän tunnette minua", alkoi Irene ja lopetti äkkiä. + +"Puhu! puhu jälleen! -- mitkä säveleet tuo kateellinen vaikeneminen +riisti sielultani! Et tahdo siis unohtaa minua? Ja", jatkoi Adrian, "me +kohtaamme vielä toisemme? Me olemme Rienzin taloon menossa; huomenna +käyn entisen toverini luona -- huomenna saan nähdä sinut. Niinhän on +oleva?" + +Irenen äänettömyys oli hänen vastauksensa. + +"Ja mainittuasi minulle veljesi nimen, tee se suloiseksi korvalleni +lisäämällä omasikin." + +"Minua kutsutaan Ireneksi." + +"Irene, Irene! -- salli minun kertoa se. Se on lempeä nimi, ja viihtyy +huulilla, kuin se ei hentoisi luopua niiltä -- sopiva nimi sinun +kaltaisellesi." + +Näin pitäen mieluisasti kuultua ylistyspuhettaan tuolla hehkuvalla +kukkaiskielellä, joka tosin on ominaisempaa tuolle aikakaudelle ja +etelän hienolle kohteliaisuudelle, mutta joka myöskin on kieli, jolla +nuoruuden intohimoisuuden runollisuus kaikkina aikoina ja kaikissa +maissa lausuu uhkuvan yltäkylläisyytensä sydämen puhuessa sydämelle. +Adrian saatteli kotiinpäin kaunista turvattiansa, valiten sillävälin +kiertävimmän ja pisimmän tien, joka juoni Ireneltä joko jäi huomaamatta +tahi jonka hän ääneti soi anteeksi. Heidän näkyvissään oli jo katu, +jonka varrella Rienzi asui, kun heidät äkki-arvaamatta saavutti +tulisoihtuja kantava miesjoukko. Se oli Orvieton piispan seurue, +joka palasi Martino di Porton palatsista, matkalla (mukanaan Rienzi) +Adrianin asuntoon. He olivat edellisessä paikassa, Orsinia tapaamatta, +palvelijoilta kuulleet kahakan päätöksen ja Irenen sankarin nimen, ja +huolimatta Adrianin yleisestä armastelijan maineesta, Rienzi tarpeeksi +tunsi hänen luonteensa ja hänen mielenlaatunsa jalouden, varmasti +tietääkseen että Irene oli turvallisena hänen suojassaan. Voi! juuri +tuossa henkilön turvallisuudessa usein on suurin sydämen vaara. Nainen +ei koskaan vaarallisemmin rakasta, kuin silloin, kun se, joka häntä +rakastaa, hänen tähtensä hillitsee itsensä. + +Likistyneenä veljensä rintaan, Irene pyysi häntä kiittämään hänen +pelastajaansa; ja Rienzi tuolla lumoavalla avomielisyydellä, joka niin +hyvin sopii vaatimattomille, ja jota kaikkien, jotka tahtovat hallita +ihmisten sydämiä, joskus tulee osata näyttää, läheni nuorta Colonnaa ja +lausui hänelle kiitollisuutensa ja ylistyksensä. + +"Olemme liian kauan olleet erotettuina, meidän täytyy jälleen tulla +tuntemaan toisemme", vastasi Adrian. "Ole varma että minä pian kohtaan +sinun." + +Kääntyen jättämään Ireneä hyvästi, hän nosti hänen kätensä huulilleen +ja puristaessaan sitä sen luistaessa hänen omastaan, pettyikö hän +luullessaan että nuot suloiset sormet keveästi, tahdottomasti +vastasivat puserrukseen? + + + + +VII Luku. + +Lemmestä ja lempivistä. + + +Jos Romeon ja Julian lemmentarinaa käyttäen Shakespeare olisi vaihtanut +näkymön, jolle se kuvaantuu, pohjoisempaan ilmanalaan, saattanemme +epäillä, olisiko kerrassaan Shakespearenkään taito pystynyt sovittamaan +meitä Julian intohimon äkkinäisyyteen ja voimaan. Ja sellaisenakin kuin +se on, ei löytyne monta järkevissä ja tervemielisissä saarelaisissamme, +jotka eivät rehellisesti myöntäisi, jos heiltä suoraan kysyttäisiin, +pitävänsä moisten kova-onnisten Veronan lempeilijöitten rakkausjuttua +ja heidän tultansa outona ja liioiteltuna. Mutta Italiassa on kuvaus +tuosta yhden yön synnyttämästä tunteesta -- mutta "voimallisesta kuin +kuolema" -- niin yleinen, että jokapäiväisimmissä oloissa tavataan +samallaisia lukemattomia. Eri aikakausina ja eri ilmanaloissa +lempi ihmeellisesti vaihtelee esiintymismuodossaan. Ja vielä tänä +päivänäkin, Italian taivaan alla, moni halpa tyttö saattaa tuta +Julian tunteet, moni yksinkertainen veitikka kilpailla Romeon +kanssa liiallisuudessa. Pitkät temput ovat tuntemattomia tässä +päivänpaisteisessa maassa, jossa ja josta minä nyt kirjoitan. Ei +missään maassa kenties tavata niin yleisesti lempeä, syttynyttä ensi +kohtauksesta, mikä Ranskassa on pilan, Englannissa epäluulon; eipä +missään maassa myöskään lempeä, näin äkkiä syntynyttä, uskollisemmin +säilytetä. Se mikä on mielikuvituksessa kypsynyt, puhkeaa kerrassaan +intohimoksi, mutta sitä koko ajan sulostuttaa, tunteellisuus. Ja +olkoon tämä minun ja heidän puolustuksensa, jos Adrianin lempi +näyttää ennen aikojaan syttyneeltä, ja Irenen liiallisten haaveilujen +hedelmältä -- tuon puolustuksen he saavat ilmalta ja auringolta, +esivanhempainsa tavoilta, esimerkin lempeältä tarttumiselta. Mutta +heidän alistuessaan sydämiensä käskyille, tuossa oli jonkinlaista, +vaikka salaista surua, -- aavistusta, jolla ehkä oli sulonsa, vaikka +siinä oli katkeruutta ja ilkeyttä. Syntyisin niin ylhäisestä suvusta +Adrian tuskin saattoi uneksiakaan plebeijin sisaren kanssa solmittua +avioliittoa; eikä Irene, tietämättömänä veljensä nousevasta kunniasta, +rohjennut povessaan säilyttää muita toiveita, kuin olla lemmittynä. +Mutta nämät vastakkaiset olot, jotka karkeammissa, varovaisemmissa, +itsekieltävämmissä ja ehkäpä hyveisemmissä mielissä, jotka pohjolan +taivaan alla varttuvat, olisivat, olleet aiheena moista rakkautta +vastaan ponnistelemaan, vaan lisäsivät _heidän_ rakkautensa tulta +ja lujuutta vastuksillaan, joiden vetovoima on aina vaikuttanut +romaaneihin. Heillä oli taajoja, vaikka lyhyitä kohtaamisen +tilaisuuksia -- ei aivan kahdenkesken, mutta ainoastaan suopean +Benedettan läsnä ollen: milloin yleisissä puistoissa, milloin Rienzin +taloa ympäröivien autioitten raunioiden keskellä. He antautuivat, +tulevaisuudesta paljoa välittämättä, hetken hurmauksen autuuteen: he +elivät vain päivä päivältä; _heidän_ tulevaisuutensa oli ensi kerta, +jolloin he kohtaisivat toisensa; tuon ajankäänteen takana heidän +nuoruudenrakkautensa sumutkin sulkeutuivat pimeyteen ja varjoon, +jota he eivät koettaneet läväistä; eivätkä he vielä olleet tulleet +siihen tunteittensa ajankohtaan, jolloin heidän lankeemisensa vaara +olisi ollut tarjona -- heidän lempensä ei ollut vielä kulkenut siitä +kultaisesta portista, jossa taivas loppuu ja maa alkaa. Kaikki oli +heistä runollisuutta, epämääräistä, jalostettua -- ei valtavaa, +määrättyä, kuolevaista -- kaipuuta. Katse -- kuiskaus -- hiljainen +kädenpuserrus -- enintään ensimmäiset, muutamat ja harvat, lemmen +suudelmat -- nuot olivat tuon tunteen ihmiselliset rajat, joka täytti +heidän uudella elämällä, loi heihin ikäänkuin uuden sielun. + +Adrianin harhailevat tunteet olivat kerrassaan kiintyneet ja +kohdistuneet; hänen vienon impensä unelmat olivat heränneet elämään, +joka vielä uneksui, mutta "_todellisuuteen_ verhottuna." Kaikki kaiho +ja voima, ja tunteitten tulva, jotka hänen veljessään puhkesivat +isänmaallisuuden ja vallantavoittelemisen muotoihin, olivat Irenessä +vienontuneet yhteen olomuotoon, yhteen sielun kohdistumiseen -- +lempeen. Mutta tässä näöltään niin rajotetussa ajatuksen ja toiminnan +lajissa ei todellisuudessa ollut vähemmän ääretön tila, kuin hänen +veljensä kunnianhimon monipolkuisella alalla. Yhtä hyvin oli hänellä +valta ja vapaus kaikkiin ylevimpiin pyrinnöihin kuin meidän tomullemme +on suotu. Samallainen oli hänen haaveksiva intonsa epäjumalaansa; +samallainen, jos hän olisi ollut samoin koeteltu, olisi ollut hänen +jalomielisyytensä, alttiiksiantavaisuutensa -- suurempi varmaan hänen +rohkeutensa; vieroittumattomampi hänen jumaloimisensa; tahrattomampi +itsekkäisistä tarkotuksista ja likaisista näkökannoista. Ajan vaiheet, +kova onni, kiittämättömyys olisivat jättäneet _hänet_ samaksi! Mikä +valtio voisi kukistua, mikä vapaus masentua, jos miesten meluisan +isänmaallisuuden into olisi yhtä puhdas kuin naisen rakkauden hiljainen +lainkuuliaisuus. + +Heissä kaikki oli _nuorta_! -- sydän turmeltumaton, kuihtumaton -- +tuota elämän elämäntäyteläisyyttä ja uhkuvaisuutta, jossa on jotakin +jumalallista. Tuossa ijässä, jolloin näyttää kuin emme koskaan +voisi kuolla, kuinka kuolematonta, kuinka ikäänkuin jumalallisesta +nuoruudesta kuohuvaa ja valtavaa on kaikki mitä sydämemme luopi! Meidän +oma nuoruutemme on kuin itse maa, jolloin se täytti metsät ja vedet +jumaluuksilla, jolloin elämä solui hekumassa, mutta synnytti vaan +kaunista, -- kaikki sen runollisuuden muodot -- kaikki sointuisuudet, +Arkaadian ja Olympian säveleet! Kulta-aika ei koskaan lopu maailmasta; +se vielä on olemassa ja on oleva siksi kuin lempeä, terveyttä, +runollisuutta ei enään ole; mutta vain nuorilla! + +Kun näin viivyn, vaikka vaan hetkisen tässä välinäytöksessä tuota +draamaa, jossa miehekkäämpiä kuin lemmen intohimoja kehittyy, niin +syynä siihen on aavistukseni, että sellaista tilaisuutta on minulla +vain harvoin oleva. Kun viivyn Irenen ja hänen salaisen lempensä +kertomuksessa mieluummin, kuin että antaisin tapausten kuvata ne +paremmin kuin tekijän sanat pystyvät, niin syynä siihen on tietoni, +että tuo rakastava ja rakastettava henkilö niin kauan kuin mahdollista +on pysytettävä ennemmin varjona kuin muotokuvana -- jonka rohkeammat +henkilöt ja uhkeammat värit jättävät takaloon, niinkuin sellaisten +luonteiden tavallinen osa on; jonka läsnäolo pikemmin tunnetaan, kuin +nähdään, joka liittyy kokonaisuuden sopusointuisuuteenkin vaan tuolla +syrjäisellä ja vaatimattomalla paikallaan. + + + + +VIII Luku. + +Intomies järkimiehen arvostelemana. + + +"Sinä olet minulle kohtuuton", sanoi Rienzi lämpimästi Adrianille, +heidän istuessaan kahden kesken, pitkän keskustelun loppupuolella; +"minä en näyttele pelkän kansanvillitsijän osaa; minä en hämmennä +syvyyksiä siinä tarkotuksessa, että minun menestykseni pohjarupa +nousisi pinnalle. Niin kauan ovat ajatukseni hautoneet menneisyyttä, +että minusta näyttää kuin olisin käynyt osalliseksi siitä -- kuin ei +minulla olisi erinäistä olemusta. Minä olen koonnut koko sieluni yhteen +ainoaan intohimoon, -- ja sen päämäärä on Rooman uudistus." + +"Mutta millä keinoin?" + +"Herrani! herrani! On olemassa vain yksi kansan suuruuden +uudistamiskeino -- se on vetoaminen itse kansaan. Ei ole ruhtinaitten +ja ylimysten vallassa tehdä valtiota pysyväisesti kunniakkaaksi, he +itse kohoavat, mutta he eivät saa kansaa nousemaan mukanansa. Jokainen +suuri uudestasyntyminen on syvien kansakerrosten yleinen liike." + +"Ei", vastasi Adrian, "sitten olemme lukeneet historian eri lailla. +Minusta kaikki suuret uudestasyntymiset näyttävät muutamien harvojen +työltä, jonka kansanjoukko ääneti on hyväksynyt. Mutta älkäämme +kiistelkö eri koulujen tavoin. Sanot ääneen että mahtava käänne on +lähellä; että hyvät olot (_buono stato_) saadaan toimeen. Mitenkä? +missä ovat aseenne? -- sotamiehenne? Ovatko ylimykset vähemmän +voimallisia kuin ennen? onko roskaväki pelottomampi, vakavampi? Taivas +tietää etten puhu säätyni etuluulojen nojalla -- minä itken maani +alennusta! Minä olen roomalainen, sen takia minä unhotan olevani +ylimys. Mutta minä kauhistun myrskyä jonka tahdotte niin uhkarohkeasti +nostaa. Jos teidän kapinanne onnistuu, se on oleva väkivaltainen: +se ostetaan verellä -- kaikkien Rooman ylevinten nimien omistajain +verellä. Tekonne tarkottaa toista Tarqvinien karkotusta, mutta se on +enemmän näyttävä toiselta Sullan proskriptsioonilta. Verilöylyt ja +kapinat eivät milloinkaan tasota rauhan tietä. Jos, toiselta puolen, +ette onnistu, Rooman kahleet ovat ijäksi umpeen taotut: onnistumaton +pakoyritys on vaan orjan lisätyn rääkkäyksen veruke." + +"Mitähän sitten, herra Adrian, tahtoisitte meidän tekemään", +sanoi Rienzi, huulilla tuo omituinen, ivallinen hymy, jonka ennen +olemme huomanneet. "Odotammeko kunnes Colonna ja Orsini herkeävät +kiistelemästä? Pyydämmekö Colonnalta vapautta ja Orsinilta oikeutta? +Hyvä herra, emme voi ylimyksiä vastustaessamme vedota ylimyksiin. Me +emme saata pyytää heitä supistamaan valtaansa, meidän on uudistaminen +tämä valta itsellemme. Olkoon tuo yrityksemme vaarallinen -- mutta +me uskallamme sen Forumin muistomerkkien keskellä: ja jos tuhomme +on tuleva -- me kaadumme esi-isillemme arvokkaalla tavalla! Teidän +ovat korkeat sukuperät, sointuvat arvonimet, laajat alueet ja +puhutte _teidän_ muinaisesta kunniastanne! Meilläkin -- meillä +Rooman plebeijillä on _omamme_! Meidän isämme olivat vapaita! +missä on perintömme? ei myyty -- ei lahjoitettu: vaan varasteltu +meiltä, milloin kavaluudella, milloin väkisin viety -- nukkuessamme +näpistelty meiltä, tahi raa'asti väännetty käsistämme hätähuudoistamme +ja vastaanponnistuksistamme huolimatta. Herrani, me vaan pyydämme +laillista perintöämme takasin itsellemme; itsellemme -- ei, teidän +laitanne on samoin; teidän vapautenne on samoin mennyt. Uskallatteko +asua isäinne talossa torneitta, varustuksitta, palkattujen +salamurhaajien miekoitta? uskallatteko käydä kadulla pimeässä aseitta +ja seurueitta? Totta kyllä, te ylimys voitte antaa samalla mitalla +takasin, vaikka me emme tohdi. Te vuorostanne saatte harjoittaa +julmuutta ja vääryyttä takasin, mutta korvaako väkivalta vapautta? +Te olette saanut niistä loistoa ja voimaa -- mutta samallaisten +lakien turva olisi parempi lahja. Voi, vaikka minä olisin teidän +sijassanne -- vaikka minä olisin Tapani Colonna itse, minä janoisin, +niin yhtä polttavasti kuin nytkin, tuota vapaata ilmaa, jota ei ole +kansalaisiani vastaan nostamien! muurien ja vallitusten takana, vaan +avaran taivaan alla, lain hiljaisen kaitselmuksen eikä laihan pelon +ja onttosilmäisten epäluulojen, vihatun vallan seuralaisten turvissa. +Tyranni luulee olevansa vapaa, kun hänellä on orjia käskettävinään; +alhaisin vapaan valtion talonpoika on häntä vapaampi. Voi, herrani, +jospa sinä -- urhoollisin, jalomielisin, valistunein -- sinä melkein +ainoa säädystäsi, joka tunnet että meillä _on ollut_ isänmaa -- voi +jospa sinä, joka voit ottaa osaa kärsimyksiimme, taistelisit kanssamme +niitten auttamiseksi!" + +"Sinä tahdot sotaa Tapani Colonnaa, heimolaistani vastaan, ja vaikka +olen vaan vähän katsellut häntä, enkä, totta puhuakseni, pidä häntä +aivan suuressa arvossa, niin hän on sukumme ylpeys -- kuinka minä voin +liittyä sinuun?" + +"Hänen henkensä on oleva turvassa, hänen omaisuutensa turvassa, hänen +arvonsa turvassa. Mitä vastaan me sodimme? Hänen valtaansa tehdä muille +vääryyttä." + +"Jos hän huomaisi, että sinulla on voimaa sanojesi takana, hän vähemmin +armahtaisi _sinua_." + +"Eikö hän sitä ole huomannut? Eivätkö kansan huudot ilmaise hänelle +että minä olen mies, jota hänen tulisi peljätä? Rakentaako hän -- tuo +varovainen, kavala, perinpohjainen -- rakentaako hän linnoituksia ja +pystytteleekö hän torneja, huomaamatta niitten harjalta tuota mahtavaa +rakennusta, jonka minäkin olen valmistanut?" + +"Sinäkö! mihin Rienzi?" + +"Rooman sydämiin! Eikö hän sitä huomaa?" jatkoi Rienzi. "Ei, ei; hän -- +kaikki, koko hänen sukunsa on sokea. Eikö ole?" + +"Varmaan sukulaiseni ei vähääkään usko sinun valtaasi. Vieläpä hän +kolme päivää sitten vakavasti sanoi, että hän mieluummin tahtoo +että _sinä_ puhuttelet kansaa kuin kristikunnan paras pappi; sillä +muut puhujat muka villitsevät rahvaan, eikä kukaan saa sitä niin +rauhottumaan ja hajaantumaan kuin sinä." + +"Ja minä sanoin häntä perinpohjaiseksi! Eikö taivas rauhota ilmaa, +silloin kun se on myrskyyn puhkeamaisillaan? Kyllä, herrani, minä +ymmärrän. Tapani Colonna halveksii minua. Minä oleskelin" -- (tässä, +hänen jatkaessaan, syvä puna verhosi hänen poskensa) -- "sinä +muistat sen, nuoruuden päivinäni, hänen palatsissaan ja huvittelin +häntä sukkelilla puheilla ja keveillä sananparsilla. Vieläpä -- ha, +ha! -- hän joskus hauskasti kehuen, kutsui minua houkkiokseen -- +vekkulikseen! Minä kärsin hänen loukkauksensa: minä kumarsin hänen +kädentaputuksilleen. Minä tahdoinkin kärsiä tuon saman rangaistuksen, +alentua tuohon samaiseen häpeään, samassa tarkotuksessa, samoista +syistä. Mikä oli tarkotusperäni? Osaatko sen sanoa? Et. Minä kuiskaan +sen sinulle: se oli -- Tapani Colonnan ylönkatse. Tämä ylönkatse +suojeli minua siksi, kun suojelus ei enään ollut tarpeen. Minä halusin +etteivät patriicit pitäisi minua peljättävänä, saadakseni rauhaisa ja +epäluuloista vapaana vaeltaa tietäni kansan keskuudessa Sen minä olen +tehnyt; nyt viskaan naamarin syrjään. Jos olisin Tapani Colonnan kanssa +kasvoista kasvoihin, minä tänä hetkenä saattaisin sanoa hänelle, että +minä uhmaan hänen kiukkuaan, että minä nauran hänen vankikomeroilleen +ja asestetuille miehilleen. Mutta jos hän pitää minua samana Rienzinä +kuin ennen, pitäköön; minä saatan odottaa hetkeäni." + +"Mutta", sanoi Adrian, viivytellen vastaamistaan toverinsa rohkeaan +puheesen, "sano, mitä vaadit kansalle, välttääksesi vetoamista sen +intohimoihin? -- se on tietämätön ja oikullinen, sinä et saata vedota +sen järkeen". + +"Minä vaadin täyden oikeuden ja täyden turvallisuuden kaikille +ihmisille. En ole tyytyvä vähempään myönnytykseen. Minä vaadin +että ylimykset riisuvat linnoituksensa, hajottavat aseelliset +seuralaisjoukkonsa, ettei korkean sukuperän vuoksi jätetä rikoksia +rankaisematta, etteikä muusta etsitä suojaa kuin yleisen lain turvasta." + +"Turha toivomus!" sanoi Adrian. "Pyydä sellaista, johon saatetaan +suostua." + +"Ha, ha, ha!" vastasi Rienzi, nauraen katkerasti, "sanoinhan että +on suotta pyytää lakia ja oikeutta ylhäisiltä! Saatatteko moittia +minua, jos etsin sitä muualta?" Sitten muuttaen äkkiä äänensä hän +lisäsi juhlallisen vakavana -- "valveilla oleva näkee pettäviä ja +turhia näkyjä, mutta uni on usein mahtava ennustaja. Unessa taivas on +salaperäisessä yhteydessä luomiensa kanssa, sekä johdattaa ja tukee +välikappaleitaan sillä polulla, johon sen kaitselmus on ne ohjannut." + +Adrian ei vastannut mitään. Tämä ei ollut ensi kerta, kun hän huomasi +että Rienzin mahtavaan henkeen liittyi syvä, salaperäinen taika usko. +Ja tämä seikka sai vielä enemmän nuoren ylimyksen, joka, vaikka +hän olikin hurskas, ei paljoa pitänyt lukua aikansa tavattomasta +herkkäuskoisuudesta, epäilemään tuon haaveksijan tuumien menestystä. +Tässä hän suuresti erehtyi, vaikka hänen erehdyksensä olikin maallisen +viisaan. Sillä ei mikään niin innostuta ihmisen rohkeutta, kuin hurskas +usko siihen, että se on jumalallisen viisauden välikappale. Kosto ja +isänmaanrakkaus yhtyneinä yhteen, nerokkaasen ja kunnianhimoiseen +mieheen -- siinä se Arkimeeden vipu, joka _uskonvimmasta_ ottaa +maailman _ulkopuolelta_ sen kiinteän pisteen, josta se panee maailman +liikkeelle. Järkimies saattaa hallita valtakuntaa, mutta vaan +innostunut voi sen uudesta synnyttää -- tahi kukistaa. + + + + +IX Luku. + +"Kun kansa näki taulun, niin jokainen ihmetteli." + + +Kauppatorille, aivan Capitolin edustalle, oli kokoontunut suuri +väkijoukko. Jokainen koetti päästä toisensa edelle ja tavoitella erästä +paikkaa, jonka ympärillä taajimmin tunkeiltiin. + +"Corpo di Dio!" sanoi eräs tavattoman suurirunkoinen mies, tunkien +eteenpäin aimo laivan lailla, joka halkaisee ärjyvät aallot oikealle +ja vasemmalle, keulastansa, "tämäpä kuumaa työtä; mutta mitä Pyhän +Äidin nimessä te noin tunkeilette? Ettekö näe, herra Ribald, että oikea +käsivarteni on estetty, kääritty ja kapaloittu, niin että olen saamaton +kuin rintalapsi, ja sentään puskette minua kuin vanhaa seinää." + +"Voi Cecco del Vecchio; -- hyvä mies, me teemme tietä sinulle -- olet +liian pikkunen ja heikko väkijoukossa mihinkään pääsemään. Tule minun +turviini!" sanoi muuan neljän jalan pituinen kääpiö, katsellen ylös +jättiläiseen. + +"Todella", sanoi pelottava seppä silmäillen ympärillään olevaa +rahvasta, joka ääneensä nauroi kääpiön tarjoumusta, "me kaikki +tarvitsemme turvaa, suuret ja pienet. Mitä te nauratte apinat? -- te +ette kumminkaan ymmärrä vertauksia." + +"Ja sentään olemme tulleet vertausta katsomaan", sanoi joku joukosta +hymyillen. + +"Hyvää päivää, signor Baroncelli", vastasi Cecco del Vecchio, "te +olette kunnon mies ja rakastatte kansaa; tekee sydämelle hyvää nähdä +teitä. Mistä kaikki tämä melu?" + +"Kun paavin notaari on asettanut suuren kuvataulun torille, ja +katselijat sanovat sen tarkottavan Roomaa; ja he hautovat aivojaan, +tänä kuumana päivänä, saadakseen arvoituksen selville." + +"Ohoh!" sanoi seppä hyökäten eteenpäin niin kiivaasti, että puhuja jäi +kauas jälelle; "jos Cola di Rienzillä on tekemistä tuossa asiassa, minä +murran vaikka kalliot, päästäkseni perille." + +"Paljon me kuvista kostumme", sanoi Baroncelli ivallisesti ja +kääntyi vierikumppaneihinsa, mutta kun ei kukaan kuullut häntä, tuo +kansanyllyttäjä, mukamas, alkoi suutuksissaan pureskella huultansa. + +Puoleksi tukahutettuja valituksia ja kirouksia kuului sivulle +työnnettyjen miesten suusta sekä kovaäänistä torumista ja kimakoita +huudahduksia naisten puolelta, joitten hameita ja päähineitä ei +suuria surkeiltu, kun roteva seppä raivasi tiensä eräälle kahleilla +ympäröidylle aukealle paikalle, jonka keskelle oli asetettu mahdottoman +suuri kuvataulu. + +"Kuinka se on tuohon tullut?" huudahti joku; "minä olin ensimmäisinä +torilla." + +"Me äkkäsimme sen siinä päivän koettaessa", sanoi eräs hedelmäinmyyjä, +"eikä ketään ollut saapuvilla." + +"Mutta mistä päätätte Rienzin olevan tuossa osallisena?" + +"Kukas muu!" vastasi parikymmentä ääntä. + +"Totta kyllä! Kukapa muu?" virkkoi seppä. "Uskallanpa vannoa että tuo +hyvä mies on kuluttanut koko yön sitä itse maalatessaan. P. Pietarin +veri avita se on liiton korea. Mitä se kuvaa?" + +"Se on arvoitus", sanoi muuan miettiväinen kalaeukko, "jospa sen saisin +selville, kuolisin autuaana." + +"Varmaan se on jotakin vapautta tai veroja koskevaa", sanoi Luigi, +teurastaja, nojaten kahleisin. "Voi jos kaikki menisi Rienzin pään +mukaan, jokaisella köyhälläkin olisi lihamöykky padassa." + +"Ja tarpeeksi leipää", lisäsi eräs kalpea leipuri. + +"Älkää turhianne! Leipää ja lihaa -- joka miehellä sitä on -- mutta +mitä viiniä ihmisparat juovat! Ei uskalla kukaan ryhtyä viinitarhainsa +hoitoon", sanoi muuan viininviljelyä. + +"Hei, tuolla tulee mestari Pandulfo di Guido! antakaa tietä mestari +Pandulfolle; hän on oppinut mies; hän on suuren notaarin ystävä; hän on +selittävä meille kuvan, tehkää tietä, tehkää tietä!" + +Verkalleen ja sävyisenä Pandulfo di Guido saapui kahleitten luo, +rauhallinen, hyvinvoipa, rehellinen tiedemies, jota ei muu kuin ajan +vallattomuus olisi saanut liikkeelle hänen hiljaisesta talostaan ja +lukukammiostaan. Hän katseli kauan ja tarkkaan taulua, jonka uudet ja +kosteat värit vielä kiilsivät; se oli maalattu jotakuinkin tuon elpyvän +taiteen tapaan, jonka, tosin jyrkät ja kankeat, piirteet olivat siihen +aikaan yleiset ja jonka paljoa korkeammassa muodossa näemme seuraavan +miespolven aikana elävän Peruginon tauluissa. Kansa tungeskeli suu +auki oppineen ympärillä, kääntäen silmänsä milloin tauluun, milloin +Pandulfoon. + +"Ettekö ymmärrä", sanoi vihdoin Pandulfo, "tämän kuvan selvää ja +kouraantuntuvaa tarkotusta? Katsokaa, kuinka maalari on kuvannut +eteenne aavan ja myrskyisen meren -- nähkää, kuinka se aaltoilee --" + +"Puhukaa kovemmin -- kovemmin!" kiljui kärsimätön rahvas. + +"Hiljaa!" huusivat ne, jotka olivat aivan Pandulfon vieressä, "arvoisan +signorin puheen kuulee varsin hyvin". + +Sillävälin jotkut sukkelimmat riensivät erääsen myymäsuojaan ja +kantoivat sieltä järeän pöydän, jolle he pyysivät Pandulfon nousemaan +ja puhumaan kansalle. Kalpean oppineen, vastahakoisesti ja hämillään, +sillä hän ei ollut harjaantunut puhuja, oli suostuminen; mutta +luodessaan silmänsä laajaan ja äänettömään kansajoukkoon, hänen oma +syvä myötätuntoisuutensa heidän asiaansa innostutti ja rohkaisi häntä. +Salama välähti hänen sumastaan, hänen päänsä, joka tavallisesti oli +rinnalle vaipuneena, sai pystyisen ja uljaan ryhdin. + +"Te näette edessänne olevassa taulussa" (hän alkoi jälleen) "mahtavan +ja myrskyävän meren: sen aalloilla te huomaatte viisi laivaa; neljä +niistä on jo haaksihylkynä -- mastot poikki, aallot tunkeilevat läpi +halenneittein laitoin, niillä ei enää ole apua eikä toivoa: jokaisessa +näistä laivoista on naisen ruumis. Ettekö näe kalpeista kasvoista ja +mustanpuhuvista jäsenistä kuinka uskollisesti taituri on kuvannut +kalman karvan ja kauhun? Jokaisen laivan alla on sana, joka sovelluttaa +vertauksen todellisuuteen. Tuolla te näette Karttaagon nimen; muut +kolme ovat Troija, Jerusalem! ja Babyloni. Näillä neljällä on yhteinen +päällekirjoitus, 'Häviömme syy oli laittomuus.' Kääntäkää nyt silmänne +meren keskelle -- siellä te näette viidennen laivan, jota aallot +viskelevät, masto poikki, peräsin tiessään, purjeet repaleina, mutta +se ei ole vielä hylkynä niinkuin toiset, vaikka se pian siksi saattaa +tulla. Sen kannella on polvillaan murhepukuinen nainen; katsokaa +tarkoin hänen kasvoillaan kuvautuvaa surua, -- kuinka nerokkaasti +taiteilija on saanut sen syvyyden ja epätoivon ilmaistuksi; hän ojentaa +rukouksessa käsiänsä, hän anelee taivaan ja teidän apuanne. Huomatkaa +nyt päällekirjoitus -- 'Tämä on Rooma!' -- Niin, teidän isänmaanne +puhuu teille tässä vertauskuvassa!" + +Väkijoukko aaltoili sinne tänne, ja syvä murina alkoi voittaa +hiljaisuuden, joka siihen asti oli vallinnut. + +"Nyt", jatkoi Pandulfo, "kääntäkää katseenne taulun oikeaan reunaan, +niin saatte huomata rajuilman syyt -- saatte nähdä, miksi viides laiva +näin on joutunut perikadon partaalle, ja sen sisaret näin kärsineet +haaksirikon. Katsokaa neljää eri lajia eläimiä, jotka hirmuisista +kidoistaan syytävät tuulet ja myrskyt, jotka rääkkäävät ja kiduttavat +merta. Ensimmäisinä ovat jalopeurat, sudet ja karhut. Nämät, niinkuin +kirjoitus osottaa, ovat valtion laittomat ja julmat herrat. Niitä +lähinnä ovat koirat ja siat -- ne ovat huonot neuvonantajat ja loisina +eläjät. Kolmansina näette louhikäärmeet ja ketut -- ne ovat väärät +tuomarit ja petolliset virkamiehet ynnä ne, jotka myyvät oikeutta. +Neljänneksi, jäniksillä, vuohilla ja apinoilla, jotka puolestaan +lisäävät myrskyä, te oivallatte, kirjoituksen mukaan, tarkotettavan +tavallisia varkaita, murhamiehiä, raiskaajia ja rosvoja. Oletteko vielä +sokeita, oi roomalaiset! vai oletteko kuvan arvoituksen perillä?" + +Etäällä vankoissa palatseissaan Savellit ja Orsinit kuulivat: noitten +huutojen kai'un, jotka olivat vastauksena Pandulfon kysymykseen. + +"Mutta oletteko toivottomia!" jatkoi oppinut huutojen tauottua, +äänensä ensi värähdyksellä katkaisten huomautukset ja lausunnot, +joita jokainen oli kääntynyt tekemään vierikumppanilleen. "Oletteko +toivottomia? Eikö taulu, joka paljastaa murheenne, lupaa lainkaan +sovitusta? Nähkää, tuon kiukkuisen meren yläpuolella taivaat aukenevat +ja Jumalan kaikkivaltius astuu alas kirkkaudessaan, kuin tuomiolle; ja +Jumalan henkeä ympäröivistä säteistä kaksi säkenöivää miekkaa ulkonee +ja näiden miekkojen päällä, vihastuneina mutta pelastajina seisoo kaksi +suojeluspyhimystänne -- kaksi voimallista kaupunkinne vartijaa! Hyvästi +Rooman kansa! Arvoitus on selitetty!" + + + + +X Luku. + +Karkea henki heräjää, joka sittemmin poistaa lumouksen. + + +Sillä aikaa kuin tuo eloisa näytelmä näyteltiin Capitolin edustalla, +sen sisällä, eräässä palatsin huoneustossa, istui tämän kiihotuksen +syy ja alkuunpanija. Äänettömien kirjuriensa seurassa Rienzi näkyi +antautuneen kutsumuksensa kärsivällisyyttä kysyviin, perinpohjaisiin +valmistuksiin. Kun väkijoukon murina ja humu, huudot ja melske +vyöryivät hänen huoneesensa, hän ei näyttänyt pitävän niistä väliä +eikä hetkeksikään nousevan työstään. Koneen järkähtämättömin +säännöllisyyksin hän merkitsi isoon kirjaansa aikansa selvillä ja +siroilla kirjaimilla noita langettavia lukuja, jotka paremmin kuin +pitkät puheet ilmaisivat hänelle kansan kärsimät petokset ja antoivat +hänen käteensä tosi-asiain aseen, jota vääryyden on niin vaikea +sivuuttaa. + +"Sivu 2, nidos B", sanoi hän asioitsijan tyynellä äänellä +kirjureilleen, "katsokaapas suolaverotuloja; osasto N:o 3 -- hyvä, +hyvä. Sivu 9, nidos D minkä summan on Vescobaldi, kantomies, +ilmottanut? Mitä! kaksitoistatuhatta floriinia? -- ei enempää -- +tunnoton konna!" (Tässä kuului ulkoa korkea huuto "Pandulfo -- kauan +eläköön Pandulfo!") "Pastrucci, ystäväni, pääsi pyörii; kuuntelet tuota +melua -- oleppas hyvä ja laske vaan summat niinkuin käskin. Santi, +paljonko Antonio Tralli on jättänyt sisään?" + +Keveä kolkutus kuului ovelta, ja Pandulfo astui sisään. + +Kirjurit jatkoivat työtänsä, pikaisesti katsahtaen kalpeaan, +kunnianarvoiseen tulijaan, jonka nimi heidän suureksi kummastukseksensa +näin oli käynyt kansan huudoksi. + +"Hei, ystäväni", sanoi Rienzi varsin tyynenä ääneltään, mutta käsi +vavisten huonosti hillittyä liikutusta, "tahdotte puhua kanssani +kahdenkesken, niinhän? hyvä, hyvä -- tätä tietä." Näin sanoen hän +talutti vieraan pieneen, virastohuoneen peräiseen kammioon, sulki +huolellisesti oven ja antautuen luonteensa tavalliseen kiihkeyteen, +hän tarttui Pandulfon käteen: "Puhu!" hän huusi, "ymmärsivätkö +tulkitsemisen? -- selvititkö sen tarkoin ja kyllin tuntuvasti? -- +painuiko sen syvään heidän sieluihinsa?" + +"Kyllä, P. Pietari nähköön, kyllä!" vastasi oppinut, jonka +itseluottamus oli paisunut hänen äskeisestä havainnostaan, että hänkin +oli puhuja -- aran miehen ääretön mielihyvä. "He nielivät selityksen +joka sanan; he olivat ytimiinsä saakka liikutettuja -- saattaisit +vaikka tänä samaisena hetkenä johtaa heidät taisteluun ja nähdä heidät +sankareina. Mitä tuohon karskiin seppään tulee --" + +"Mitä! Cecco del Vecchio?" keskeytti Rienzi, "voi hänen sydämensä on +metalliin valettu -- entäs hän?" + +"Niin, hän tarttui vaatteeni liepeesen, astuessani alas puhujalavalta +(voi, olisit nähnyt minut! -- _por fede_ minulla oli aivan sinun +manttelisi -- minä olin toinen _sinä_!) ja sanoi itkien kuin lapsi, +'voi signor, minä olen vaan köyhä mies ja halpa-arvoinen, mutta jos +tämän ruumiin jokainen veripisara olisi elämä, minä antaisin sen +isänmaani edestä!'" + +"Urhea mies", sanoi Rienzi liikutettuna; "olisi Roomalla edes +viisikymmentä sellaista! Ei kukaan ole tehnyt meille enempää hyvää +omassa piirissään kuin Cecco del Vecchio." + +"Jo hänen kokoansakin he pitävät turvanaan!" sanoi Pandulfo. "Se kuuluu +joltakin kun tuollainen suuri poika laskettelee suuria sanoja." + +"Eikö noussut ääniä taulua ja sen tarkotusta vastaan?" + +"Ei ainoatakaan." + +"Aika on siis melkein ehtinyt, -- parin päivän paiste vielä, niin +hedelmät ovat koottavat. Aventini -- Laterani, -- ja sitten _pasuunan +äänen kuulette_!" Tämän sanottuaan Rienzi, käsivarret ristissä ja +silmät alas luotuina, näytti vaipuneen aatoksiin. + +"Mutta olinpa melkein unohtaa kertoa sinulle", sanoi Pandulfo, "että +rahvas olisi tahtonut tunkeutua tänne, niin kiihkeästi halusi se nähdä +sinua, mutta minä sain Cecco del Vecchion nousemaan puhujalavalle ja +kömpelöllä tavallaan selittämään sille että olisi nykyään sopimatonta +niin suurissa joukoin rynnätä luoksesi, sinulla kun on Capitolissa +paljon toimitettavia, valtiollisia ja hengellisiä asioita. Teinkö +oikein?" + +"Aivan oikein, oiva Pandulfo." + +"Mutta Cecco del Vecchio sanoo että hänen pitää tulla suutelemaan +kättäsi, ja sinun tulee odottaa häntä siksi, kun hän huomaamatta pääsee +pujahtamaan väkijoukosta." + +"Hän on tervetullut!" sanoi Rienzi puoleksi tietämättään, ollen vielä +mietteisiinsä vaipuneena. + +"Ja katsos! tuossa hän onkin" -- kun joku kirjureista ilmoitti sepän +tulon. + +"Laske hänet sisään!" sanoi Rienzi istuutuen rauhallisesti. + +Kookkaan sepän ollessa Rienzin pateilla, Pandulfoa huvitti tarkastella +hengen ihmeteltävää valtaa aineen yli. Tuo pelottava, itsepintainen +jättiläinen, joka kaikissa kansan melskeissä kohosi vertaistensa +yläpuolelle, jonka ympärille muut kokoontuivat turvaa etsien, jonka +jäntereet olivat kiveä, hermot rautaa, -- seisoi punastuen ja +vapisevana tuon järjen edessä, joka melkein oli luonut hänen omansa, +niin oli Rienzin kaunopuhelias henki sytyttänyt tuon kipinän, joka +siihen saakka oli kytenyt tuossa karkeassa povessa, ja vireillä pitänyt +sitä. Ja se todellakin, joka ensiksi herättää orjassa vapauden tunnon +ja hengen, pääsee niin lähelle kuin ihmiselle on sallittu, lähemmäksi +kuin filosoofi, lähemmäksi kuin runoilijakin, tuota Jumalan suurta +luopaa ominaisuutta! Mutta jos povi on viljelemätön, lahja antajaansa +kirota saattaa; ja se joka yht'äkkiä astuu orjuudesta vapauteen, +saattaa yhtä nopeasti muuttua vapaasta konnaksi. + +"Käy peremmäksi ystäväni", sanoi Rienzi hetken vaitiolon perästä; "minä +tiedän kaikki, mitä olet tehnyt ja tahtoisit tehdä Rooman hyväksi. Sinä +olet sen parhaimpiin päiviin ansiollinen ja olet syntynyt näkemään +niitten palajamisen." + +Seppä lankesi Rienzin jalkoihin, joka, nostaakseen ylös häntä, ojensi +kätensä, johon Cecco del Vecchio tarttui, kunnioittaen sitä suudellen. + +"Tuo suutelo ei petä", sanoi Rienzi hymyillen; "mutta nouse ylös, +ystäväni, -- tuo asento on tuleva vain Jumalalle ja hänen pyhillensä." + +"Se on pyhä, joka auttaa meitä hädässä!" älähti seppä, "ja sitä ei ole +kukaan tehnyt niinkuin sinä olet. Mutta koska", hän lisäsi, alentaen +äänensä ja iskien kiinteästi silmänsä Rienziin, niinkuin se, joka +odottaa merkkiä, paiskatakseen korvapuustin, "koska -- koska teemme +tuon suuren ponnistuksen?" + +"Olet puhunut kaikille reippaille miehille naapuristossasi -- ovatko he +kaikki valmiina?" + +"Elämään tahi kuolemaan, niinkuin Rienzi käskee." + +"Minä tahdon luettelon -- lukumäärän -- nimet -- talot ja ammatin, ensi +yönä!" + +"Saamasi pitää." + +"Joka miehen tulee omakätisesti kirjoittaa nimensä tahi puumerkkinsä." + +"Tahtosi on tapahtuva." + +"Ja kuule, käy Pandulfo di Guidon taloon tänä iltana, auringon +laskiessa. Häneltä saat tietää, missä ensi yönä olet tapaava muutamia +rohkeita miehiä; -- sinä olet ansiollinen heidän joukkoonsa luettaa. +Olet varmaan tuon tekevä!" + +"Pyhien portaitten nimessä! Olen laskeva hetket siihen asti", sanoi +seppä, tummat kasvot kirkastuen hänelle osotetun luottamuksen +ylpeydestä. + +"Sillävälin pidä silmällä naapureitasi; älä anna ainoankaan laimentua +tahi käydä arkamieliseksi, -- sinun ystävistäsi ei ainoastakaan saa +tulla petturia." + +"Kurkut poikki siltä mieheltä, vaikka hän olisi oman äitini poika, +jonka huomaan liittolaisistamme horjuvan!" sanoi hurja seppä. + +"Ha, ha!" lausui Rienzi, nauraen tuota kummallista naurua, joka oli +hänelle ominaista; "ihme! ihme! kuvataulu puhuu jo!" + + * * * * * + +Oli jo melkein hämärä kun Rienzi lähti Capitolista. Sen muurien +edustalla oleva tilava aukea oli tyhjä ja hiljainen, ja tarkoin +viittaansa kietoutuneena hän kulki mietiskellen eteenpäin. + +"Olen kiivennyt melkein huipulle", hän tuumiskeli, "ja näen nyt kuilun +ammottavan edessäni. Jos en onnistu, mikä putoaminen! Isänmaani +viimeinen toivo sortuu kanssani. Ei ylimys milloinkaan ole nouseva +ylimystä vastaan. Ei milloinkaan ole toisella plebeijillä oleva sitä +tilaisuutta ja valtaa, kuin minulla on! Rooma on sulkeutunut minuun +yhteen elämään. Kaikkien aikojen vapaus on kiintynyt korteen, jonka +tuulikin saattaa juuriltaan temmaista. Mutta oi kaitselmus! Olethan +määrännyt ja merkinnyt minun suuriin tekoihin. Kuinka askel askeleelta +olet johtanut minua tähän suurenmoiseen työhön! Kuinka jokainen hetki +on valmistanut seuraajansa. Mutta kuitenkin mikä vaara! jos epävakainen +kansa, orjuuden nöyryyttämä, vaan horjuu käännekohdassa, minä olen pois +pyyhkäisty!" + +Puhuessaan hän nosti ylös silmänsä, ja katso, hänen edessään hämärän +ensimmäinen tähti loisti rauhallisena Tarpeijan kallion louhittuihin +röykkiöihin. Tuo ei ollut suotuisa enne, ja hänen sydämensä sykki +nopeammin, kun tuo synkkä ja autio möhkäle näin äkkiä aukeni hänen +katseilleen. + +"Hirvittävä muistomerkki", ajatteli hän, "mitä pimeitä loppukohtauksia, +mitä tuntemattomia suunnitelmia olet ollut todistamassa! Kuinka monen +yrityksen, josta historia on mykkä, olet nähnyt päätettävän? Mistä +me tiedämme, olivatko ne rikoksellisia vai oikeudenmukaisia? Mistä +tiedämme, ehkä näin petturiksi tuomittua, jos hän olisi onnistunut, +olisi kuolemattomaksi vapauttajaksi ylistetty? Jos minä kukistun, +kuka on kirjoittava aikakirjani? Joku kansastako? voi! se on sokea ja +tietämätön, siinä ei ole ainoatakaan, joka voisi vedota jälkimaailmaan. +Joku patriiceistako? mihin karvaan minä silloin kuvataan! Ei +hautapatsastani ole kohoava pirstaleitten keskeltä; ei kenenkään käsi +sirota kukkia haudalleni! Kaikki muinaisen kunnian ja maineen näkyni +ovat synnyttäneet vaan ikuisen herjauksen kirouksen." + +Näin mietiskellen käännekohdassa tuota suurenmoista yritystä, johon hän +oli pyhittänyt itsensä, Rienzi jatkoi matkaansa. Hän saapui Tiberin +rannalle ja pysähtyi hetkiseksi sen tarunomaisen juoksun ääreen, johon +purppurainen ja tähtikirkas taivas loi syvään valonsa. Hän kulki sillan +poikki, joka johti Trasteveren kortteliin, minkä ylpeät asukkaat +vielä kerskaavat olevansa muinaisten roomalaisten ainoita todellisia +jälkeläisiä. Hänen askeleensa kävivät nopeammiksi ja keveämmiksi, +kirkkaampia, jos kohta ei yhtä suuremmoisia ajatuksia tulvaili hänen +rinnassaan, ja kunnianhimo sai hetkeksi uinahtaa sekä luovuttaa hänen +rasitetun mielensä hellemmän tunteen haltuun. + + + + +XI Luku. + +Nina di Raselli. + + +"Minä sanon sinulle, Lucia, etten pidä näistä kankaista; ne eivät +sovi minulle. Oletko koskaan nähnyt noin kurjia värejä? -- tämäpä +vasta purppuraa! ja tämä karmosiinia! Miksi annoit sen miehen jättää +ne? Anna hänen viedä ne huomenna muille. Käyttäkööt sellaisia tuolla +puolen Tiberiä asuvaiset signorat, jotka pitävät kaikkea venetsialaista +täydellisenä; mutta minä, Lucia, minä katson omilla silmilläni ja +päätän oman mieleni mukaan". + +"Voi rakas neiti", sanoi palvelustyttö, "jos te olisitte suuri signora, +joksi kerran epäilemättä tulette, kuinka arvokkaasti te viihtyisitte +kunniassanne! Santa Cecilia! ei ketään toista naista Roomassa +katsottaisikaan, neiti Ninan ollessa saapuvilla." + +"Emmekö opettaisi heille millaista loisto oli?" vastasi Nina. "Voi! +millaisia pitoja me pitäisimme! Etkös katsellut parvelta neiti Giulia +Savellin menneenviikkosia tanssiaisia?" + +"Kyllä, signora; ja kun te astuitte saliin helmeisessä ja +hopeanhohtavassa puvussanne, silloinpa kävi humina läpi koko parven, ja +jokainen huusi: 'Savellit ovat saaneet enkelin vieraakseen!'" + +"Hyi, Lucia; ole imartelematta tyttö." + +"Se on sula totuus, neiti, mutta nepä vasta pidot olivat, eivätkö +olleet? Voi sitä komeutta! -- viisikymmentä karmosiiniin ja kultaan +puettua palvelijaa, ja musiikki soitellen yhtämittaa. Soittoniekat +olivat tuodut Bergamosta. Eivätkö kemut olleet mieleenne? Voi, monta +kaunista sanaa saitte kuulla tuona päivänä, sen takaan!" + +"Hoh, hoo! -- en lainkaan, yhden ääni sieltä puuttui, ja se asia pilasi +koko musiikin. Mutta, tyttöseni, jos minä olisin neiti Giulia, enpäs +tyytyisikään noin kehnoihin tanssiaisiin!" + +"Vai kehnoihin! Vaikka kaikki ylhäiset sanovat että ne voittivat +Colonnain upeimmat hääpidot. Muuan neapelilainenkin, joka istui +vieressäni ja joka oli ollut nuoren kuningatar Johannan palveluksessa, +hänen naimisiin mennessänsä, sanoi ettei Neapelikaan piisannut". + +"Vaikka vaan. En minä Neapelista mitään tiedä: mutta sen minä tiedän +millainen _minun_ hovini olisi ollut, jos minä olisin se, joka en ole +ja joksi en milloinkaan tulekaan! Pitoastiat olisivat kultaa olleet, +maljat reunoihinsa saakka jalokivistä välkkyneet, ei tuumaakaan +karkeata lattiakiveä näkyvissä, kaikki olisi loistanut kullan peitossa; +pihan suihkulähde olisi pulpunnut Idän tuoksuja, paaschini eivät olisi +olleet löntteröitä nuorukaisia, jotka omaa kömpelyyttään punastuvat, +vaan suloisia poikia, Rooman ihanimmista palatseista poimittuja, jotka +vielä eivät olisi kahtatoista vuottaan nähneet; ja mitä musiikiin +tulee, voi Lucia! -- jokaisella soittoniekalla olisi ollut, seppele +päässä ja ansiosta saatu, ja parhain soittaja olisi saanut palkinnoksi, +toisten innostuttamiseksi -- ruusun minun kädestäni. Näitkös +Giulia-neidin hametta? Mitkä värit! ne olisivat sydänpäivän auringon +pimentäneet! -- keltasta ja sinistä ja oranjia ja karmiinia! Voi, hyvät +pyhimykset! -- silmiäni koko seuraavan päivän pakotti!" + +"Varmaan Giulia-neiti kadehtii teidän väriaistianne", sanoi mielistelevä +kamarineitsyt. + +"Ja mitkä eleet sitten! -- ei rahtuakaan ruhtinaallisuutta! Hän +kuljeskeli pitkin salia hännys aivan kintereillä aina; ja sitten +hän sanoi mielipuolen tavoin nauraen, 'nämät juhlahameet ovat vain +vastuksellista ylellisyyttä.' Mutta sillä, joka suuri on, ei olekaan +juhlahameita; itseäni enkä muita varten minä pukeutuisin! Joka +päivällä olisi uusi hameensa, edellistä uhkeampi; -- joka päivä olisi +juhlapäivä." + +"Minusta näytti", sanoi Lucia, "herra Giovanni Orsini peräti +pikiintyneen neitiini." + +"Hän, tuo karhu!" + +"Olkoon karhu, mutta sillä on kallisarvoinen talja. Hänen rikkautensa +ovat äärettömät." + +"Eikä tuo hullu ymmärrä käyttää niitä." + +"Eikö hän ollut nuori herra Adrian, jonka kanssa juttelitte pylväitten +luona, jossa musiikki soitteli?" + +"Kenties, -- olen unohtanut." + +"Olen kuullut ettei moni neiti unohda jalon Adrian di Castellon +armasteluja." + +"Siellä oli vaan yksi mies, jonka seura ansaitsee muistamista", vastasi +Nina huolimatta viekkaan palvelustytön viittauksista. + +"No kuka hän oli?" kysyi Lucia. + +"Vanha avignolainen oppinut!" + +"Mitä! tuo harmaapartako? No, signora!" + +"Niin", sanoi Niina vakavasti ja murheellisin äänin, "hänen puhuessaan +koko näyttämö katosi silmistäni -- sillä hän puhui minulle _hänestä_." + +Tätä sanoessaan signora huokasi syvään, ja kyyneleet kiilsivät hänen +silmissään. + +Kamarineitsyt kohotti halveksuen huulensa ja kummastellen katseensa, +uskaltamatta kuitenkaan mitään vastata. + +"Aukaise akkuna", sanoi Niina hetkisen kuluttua, Ja anna minulle tuo +paperi Älä sitä, tyttö -- vaan nuot säkeet, jotka eilen lähetettiin +minulle. Kuinka! oletko sinä italialainen, eikä vaistosi sano, että +puhun Petrarcan runoista?' + +Istuen avonaisen akkunan ääressä, josta lempeä ja kirkas kuutamo +hiiviskeli sisään, vieressään lamppu, jonka valolta hän oli +kaihtavinaan silmiänsä, vaikka todella koettaen peittää kasvojansa +Lucialta, nuori signora näkyi vaipuneen noihin hempeisin sonetteihin, +jotka silloin saivat Italian päät pyörälle ja sydämet syttymään. + +Syntyisin köyhtyneestä perheestä, jota, vaikka se kerskaili +polveutuvansa eräästä Rooman konsulisuvusta, nykyään tuskin saatettiin +lukea jalosukuisten alhaisimpaankaan luokkaan, Nina di Raselli oli +vanhempainsa pilattu lapsi -- epäjumala ja tyranni. Hänen ponteva ja +itsekäs luonteensa sai hänen vallitsemaan siinä, missä hänen olisi +tullut totella; ja niinkuin kaikkina aikoina mielentaipumus voi +irtautua tavoista, hän oli itselleen omistanut ja samassa voittanut +etuoikeutetun riippumattomuuden, vaikka hän eli sellaisessa maassa +ja ilmanalassa, jossa nuoret ja naidut hänen sukupuoltansa yleisesti +ovat kiinnikahlehditut. Hänellä tosin oli enemmän oppia ja neroa, kuin +mitä tavallisesti sen ajan naisten osana oli, ja tarpeeksi kumpaakin, +ollakseen vanhempainsa ihmelapsi; hän oli myöskin saanut osakseen +erinomaisen kauneuden, mitä he enemmän ihailivat, ja lannistumattoman +ylpeyden, mitä he enemmän pelkäsivät -- ylpeyden, jossa oli tuhansia +helliä ja vienoja ominaisuuksia siinä, missä hän rakasti, ja joka +todella hänen rakastaessaan näytti haihtuneen. Kerrassaan turhamainen, +mutta kuitenkin ylevämielinen, järkevä ja kuitenkin intohimoinen; +hänen turhamaisuudessaanko ja komeudessaan oli valtavaa suurellisuutta +-- hänen kiukuttelemisessaan ihanteellisuutta; hänen vikansa olivat +osa hänen loistostaan, ilman niitä hän olisi näyttänyt vähemmän +naiselta, ja jokainen, joka tunsi hänet, arvosteli kaikkia naisia +hän en mukaansa. Vienommat ominaisuudet eivät näyttäneet hänen +rinnallaan hurmaavammilta, vaan mitättömämmiltä. Hänessä ei ollut +tavallista kunnianhimoa, sillä hän oli itsepintaisesti kieltäytynyt +monista liitoista, joita Rasellin tytär tuskin olisi saattanut toivoa. +Rooman ylimysten tietämättömyys ja raaka valta näyttivät hänen +mielestään, joka oli täynnä kunnian runollisuutta sen hekumaa ja suloa, +barbaariselta ja ilettävältä, samassa pelottavalta ja halveksittavalta. +Sentähden hän oli täyttänyt kahdennenkymmenennen vuotensa naimattomana, +mutta ei lemmettömänä. Hänen luonteensa viatkin ylensivät hänen +luomansa lemmen ihannetta. Hän tarvitsi jonkun olennon, jonka ympärille +hänen huikentelevammat ominaisuutensa saattaisivat kokoontua; hän +tunsi, että missä hän rakastaisi, siinä hänen täytyisi jumaloida; -- +hänelle ei riittänyt mikään tavallinen epäjumala nöyryyttämään niin +voimallista ja mahtavaa mieltä. Päinvastoin keveämmästä aineesta +muovaeltuihin naisiin verraten, joita hetkisen aikaa haluttaa +tyydyttää suloisen valtansa oikkuja -- kun hän rakasti, hänen täytyi +lakata käskemästä; ylpeyden kerrassaan nöyrtyä jumaloimiseksi. Niin +harvinaisia olivat ne ominaisuudet, joihin hän saattoi kiintyä, niin +vaatimalla vaati hänen ylpeytensä että niitten täytyi olla yläpuolella +hänen omiansa, mutta samanlaatuisia, että hänen rakkautensa ylensi +esineensä Jumalan kaltaiseksi. Tottuneena halveksimaan, hän tunsi +kaiken hekuman, mikä kunnioittamisessa on! Ja jos hänen osansa olisi +oleva tulla yhdistetyksi näin rakastettuun, hänen luontoansa olisi +ylentävä tuo, jonka puoleen hän katsoi. Hänen kauneutensa -- lukija, +jos milloinkaan menet Roomaan, olet Capitolissa näkevä cumaelaisen +Sibyllan kuvan, jota, vaikka sitä usein jäljennetään, ei mikään +jäljennös voi heikostikaan edustaa. Pyydän ettet sekota tätä sibyllaa +toisiin, sillä Rooman taulukokoelmat ovat tulvillaan sibylloita. Se +sibylla, josta minä puhun, on tumma, ja sen kasvoissa itämainen leima; +turbaani ja vaippa, vaikka ne ovatkin loistavat, himmentyvät poskien +uhkuvien, mutta läpikuultavien ruusujen rinnalla: hiukset olisivat +mustat paitsi tuota kultaista hehkua, joka lieventää ne väriksi ja +loistoksi, jota vain etelässä nähdään, ja etelässäkin mitä harvimmin; +kasvojenjuonteet, jos kohta eivät kreikkalaiset, ovat kuitenkin +virheettömät; suu, otsa, uhkeat, erinomaiset piirteet, kaikki on +inhimillistä ja hekumallista, ilme jotakin ylevämpää, vartalo ehkä +sulouden täydellisyyteen, kuvanveistotaiteen suhteisin, Ateenan mallien +herttaisuuteen nähden liian täyteläinen, mutta tuossakin uhkuvassa +viassa löytyy majesteettia. Katsele kauan tuota taulua, se lumoo, se +vallitsee silmän. Sitä katsellessasi joudut viisi vuosisataa taapäin. +Näet edessäsi Nina di Rasellin elävän kuvan. + +Mutta nuot kehittyneet ja ylevät ajatukset, joissa Petrarca, olkoon +hän kuinka suuri runoilija tahansa, usein sekottaa turhantapaisuuden +intohimoihin, eivät tuona hetkenä täyttäneet ihanan Ninan mieltä. +Hänen silmänsä eivät olleet suunnatut kirjoitukseen, vaan akkunan +alla olevaan puutarhaan. Vanhoihin hedelmäpuihin ja riippuviin +viiniköynnöksiin loihe kuuvalo; ruohonpäisen mutta huonohoitoisen +nurmikon keskellä pulppusi ja kimalteli kuuvalossa vesi pienoisesta +suihkulähteestä, jonka täydelliset suhteet kertoivat kauan sitten +olleista ajoista. Tuo oli rauhainen ja kaunis näky, mutta sen rauhaa +eikä kauneutta ei ajatellut Nina, erääsen puutarhan synkimpään kohtaan +oli hänen katseensa luotu; siellä olivat puut tiheimmät ja peittivät +näkyvistä Rasellin taloa ympäröivän matalan, mutta vankan muurin. +Nina huomasi oksien liikahtavan ja pensastosta varovaisesti ja hiljaa +hiipivän esiin yksinäisen henkilön, jonka pitkä, synkkä varjo lankesi +ruohostolle. Se lähestyi akkunaa ja äänönen huoahti Ninan nimen. + +"Pian, Julia!" huudahti hän, kääntyen palvelustyttönsä puoleen: "pian, +nuoraportaat tänne! hän se on! hän on tullut! Kuinka hidas sinä olet, +riennä tyttö, -- hän saatetaan havaita! Tuolla, -- oi riemua -- oi +riemua! -- Lemmittyni, sankarini, Rienzini!" + +"Sinun luonasi!" sanoi Rienzi, astuen huoneesen ja kietoen käsivartensa +hänen puoleksi poiskäännetyn vartalonsa ympärille, "mikä yö on muille, +on päivä minulle." + +Tervehdyksen suloiset ensi hetket olivat ohitse; Rienzi istui +lemmittynsä jalkoihin, pää leväten hänen polvillaan -- silmät katsoen +hänen silmiinsä -- kädet käsissä. + +"Ja minun tähteni sinä uhmaat nuot vaarat", virkkoi rakastava, +"ilmitulon häpeän, vanhempaisi vihan!" + +"Mitä ne ovat sinun vaarojesi rinnalla? Voi taivas, jos isäni tapaisi +sinut täältä, olisit kuoleman oma!" + +"Hän pitäisi tuon sitten niin suurena alennuksena, kun sinä, ihana +Nina, joka saattaisit mennä Rooman ylhäisinten avioksi, tuhlaat +rakkautesi plebeijiin -- vaikka hän onkin keisarin pojanpoika." + +Ninan ylpeä sydän soveltui hyvin hänen rakastajansa haavoitettuun +ylpeyteen: hän huomasi kivun, joka piili hänen vastauksessaan, vaikka +se huolettomasti lausuttiin. + +"Olethan kertonut minulle", hän sanoi, "tuosta suuresta Mariuksesta, +joka ei ollut ylhäisiä, mutta josta mahtavin Colonna ilolla johtaisi +sukuansa, ja tiedänhän että sinä, puhtaana hänen paheistaan, olet +pimentävä Mariuksen maineen!" + +"Suloista imartelua, ihana profeeta!" sanoi Rienzi kolkosti hymyillen, +"eivät milloinkaan ole rohkaisevat tulevaisuudenlupauksesi olleet +minulle tervetulleempia kuin nyt, sillä sinulle minä haluan sanoa, +mitä en kenellekään muulle ilmaisisi -- minun sieluni on sortua tuon +ankaran taakan alle, jonka siihen olen sälyttänyt. Minä tarvitsen uutta +rohkeutta, tuon pelottavan hetken lähestyessä, ja sinun sanoistasi ja +katseistasi minä olen sitä ammentava." + +"Oi", vastasi Nina, punastuen puhuessaan, "ihana on todellakin osani, +jonka olen ostanut rakkaudellani; ihanaa olla osallinen vaiheistasi, +rohkaista sinua epäilyksessä, kuiskaella toivoa vaarassa." + +"Ja voittoriemuni sulostuttaa!" lisäsi Rienzi intohimoisesti. "Oi! +jos tulevaisuus kerran on näille ohimoille painava laakeriseppeleen, +joka isänmaan pelastajalle suodaan, mikä riemu, mikä palkkio on +oleva saada laskea se sinun jalkojesi eteen! Kenties noina pitkinä, +yksinäisinä väsymyksen ja heikkouden hetkinä, jotka täyttävät väliajat +-- raittiin ajatuksen loman, kiihottavan toiminnan käännekohtien +välillä -- kenties olisin horjunut ja laimentunut, ja karkottanut +Rooman unelmanikin, elleivät ne olisi yhtyneet unelmiini sinusta! -- +ellen olisi kuvannut itselleni hetkeä, jolloin kohtaloni nostaisi +minut syntyni yläpuolelle; jolloin isäsi ei pitäisi häpeänä antaa +sinua minun syleilyyni, jolloin sinäkin seisoisit Rooman naisten +joukossa muita kaikkia kunniakkaampana, niinkuin olet kauniimpikin; ja +jolloin näkisin tuon komeuden, jota koko sieluni inhoo, käyvän minua +miellyttäväksi ja ja suloiseksi, koska se sinua miellyttää! Niin, +tuo on innostuttanut minua, kun rajummat ajatukset ovat säikähtyneet +tiehensä tarkoitusperäänsä ympäröivistä aaveista. Oi, oma Ninani! +pyhän, voimallisen, kestävän täytyy todella sen rakkauden olla, joka +elää samassa puhtaassa ja ylhäisessä ilmassa, kuin se, joka elähyttää +minun vapauden ja maineen toiveitani." + +Tämä oli kieltä, joka vielä enemmän kuin uskollisuuden vakuutukset +ja suloiset ylistykset, jotka puhkeavat sydämen kyllyydestä, oli +sitonut Ninan ylpeän ja huikentelevaisen sielun kahleisin, joihin hän +mielellään suostui. Ehkä kuitenkin, Rienzin poissa ollessa, hänen +heikompi luontonsa kuvaeli hänelle tulevaista voittoriemua, jolloin hän +nöyryyttäisi korkeasukuiset signorat ja pimentäisi Rooman ylhäisten +raa'an ylöllisyyden; mutta hänen läsnäollessaan ja kuunnellessaan +hänen ylevämpää ja jalompaa kunnianhimoaan, joka vielä oli kaikkien +itsekästen tunteitten, paitsi hänen toiveensa, tahrasta vapaa, hänen +korkeimmat harrastuksensa yhtyivät Rienzin suunnitelmiin, hänen +mielensä pyrki samaan korkeuteen, ja hän ajatteli vähemmän omaa +ylennystään kuin Rienzin kunniaa. Hänen ylpeydellensä oli suloista olla +Rienzin salaisinten ajatusten ja rohkeimpien yritysten ainoa uskottu, +nähdä eteensä paljastettuna tuo monimutkainen ja juonitteleva henki, +saada tietoihinsa sekä sen epäilykset ja heikkoudet että sankariuden ja +mahdin. + +Ei mikään voinut olla vastakohtaisempaa kuin Rienzin ja Ninan, ja +toiselta puolen Adrianin ja Irenen lempi; jälkimäisessä kaikki oli +nuoruuden unelmaa, haaveilua, tavatonta; he eivät koskaan puhuneet +tulevaisuudesta, he eivät sekottaneet mitään muita toiveita lempeensä. +Vallanhimoa, kunniaa, korkeita maailman pyrinnöitä ei ollut olemassa +heidän yhdessä ollessaan; heidän lempensä oli niellyt maailman, +jättämättä muuta näkyvää auringon alle, kuin itsensä. Mutta Ninan +ja hänen rakastajansa intohimo oli monimutkaisempien luonteiden ja +kypsyneimpien vuosien intohimo; se oli koottu tuhansista tunteista, +joista jokainen oli luonnollisesti erotettu, mutta rakkauden mahtavan +kohdistamisen kautta käännetty yhteen polttopisteesen; heidän puheensa +oli maailmasta; maailmasta he ottivat ravinnon, joka sitä elätti; +heidän puheensa ja ajatuksensa koskivat tulevaisuutta; sen unelmista +ja kuvitellusta kunniasta he tekivät itselleen kodin ja alttarin, +heidän lemmessään oli enemmän järkinäistä kuin Adrianin ja Irenen; +se oli soveliaampi tähän karkeaan maahan; siinä oli myöskin enemmän +myöhäisemmän rautakauden kuohahdusta ja vähemmän ensimmäisen kultaisen +ajan runollisuutta. + +"Täytyykö sinun nyt jättää minut?" sanoi Nina, jonka poski ei enää +kääntynyt hänen huulistansa eikä vartalo hänen jäähyväissyleilystään. +"Kuu on vielä korkealla; lyhyen hetken olet vaan suonut minulle." + +"Yhden hetken! Voi!" sanoi Rienzi, "on lähes puoliyö -- ystävämme +odottavat minua." + +"Lähde sitten, sieluni parempi puoli, lähde; Nina ei hetkeäkään tahdo +pidättää sinua noista korkeammista päämääristä, jotka tekevät sinun +niin rakkaaksi Ninalle. Milloin -- milloin tapaamme toisemme jälleen?" + +"Emme", sanoi Rienzi ylpeänä, koko sielunsa hänen otsallaan, "emme +näin varkain, emme! emmekä näin kuin minä olen kohdannut sinua +tuntemattomana, ylönkatsottuna orjana! Kun ensi kerran näet minut, olen +oleva Rooman poikain etupäässä, sen sankarina, sen pelastajana! taikka +--" sanoi hän alentaen äänensä -- + +"Siinä ei ole _taikkaa_!" sanoi Niina, kietoen käsivartensa hänen +ympärilleen ja hänen innostuksensa valtaamana; "olet oman kohtalosi +lausunut." + +"Yksi suutelo vielä, -- jää hyvästi! -- kymmenes päivä huomenesta +valaisee Rooman vapauttamistyön." + + + + +XII Luku. + +Walter de Montrealin kummalliset seikkailut. + + +Samana iltana ja varhaimpien tähtien vielä loistaessa yli kaupungin +Walter de Montreal, palatessaan yksin Santa Maria del Priorta-nimisen +kirkon yhteydessä olevaan luostariin, (jotka molemmat kuuluivat +hospitaaliritareille ja joista jälkimäisessä Montreal asui) seisahtui +autioitten raunioiden keskelle, jotka olivat hänen polkunsa +varrella. Vaikka hän oli vain hiukan perehtynyt klassillisiin +muistoihin ja paikan entisyyteen, nuot kukistuneen mahtavuuden häntä +ympäröivät todistajat eivät olleet vaikuttamatta häneen; tuo oli +jättiläs-emovainajan mahdottoman suuri luuranko. + +"Nyt", hän ajatteli, katsellessaan ympärillään kaikkialla näkyviä +katottomia pylväitä ja sortuneita seiniä, joihin tähtein valo paistoi +kelmeinä ja kuulakkaana, joiden takalolla Frangipanin taistelukuntoiset +linnoitukset uhkaavina kohosivat, puoleksi peittäytyen tummiin lehviin, +jotka versoivat muinaisuuden pyhäköitten ja palatsien keskellä -- +luonto pilkaten taiteen haperuutta, "nyt", hän ajatteli, "kirjamiehet +joutuisivat ihmeellisiin ja haaveileviin menneisyyden näkyihin. +Mutta minulle nuot korkean kunnianhimon ja kuninkaallisen loiston +muistomerkit vaan luovat tulevaisuuden kuvia. Rooma elpynee vielä, +seitsenkukkulaisine kruunuineen, tuo voimakkaimman käden ja rohkeimman +soturin ryöstösaalis, mutta ei omien kunnottomien lastensa, vaan +vieraan rodun uudistaman veren kautta. Wilhelm Äpärä saattoi tuskin +saada reippaista Englannin pojista niin helppoa voittoa, kuin Walter +Jalosukuinen saanee noista Rooman kuohilaista. Ja kumpi vallotus olisi +kunniakkaampi -- raakalaissaari vaiko maailman pääkaupunki? Pieni askel +on kenraalista podestaksi -- pienempi askel podestasta kuninkaaksi!" + +Näin pohtien hurjaa, mutta ei aivan pilvenperäistä kunnianhimoaan, +Montreal kuuli nopsaa, kevyttä astuntaa ruohostosta ja katsahtaessaan +ylös, hän huomasi pitkän naishenkilön laskeutuvan alas pitkin monien +luostarien peittämää kukkulan rinnettä kohden Aventinin juurta. Hän +varasi askeleitaan pitkällä sauvalla ja liikkui niin kimmoisasti ja +pystyisenä, että kun hänen kasvonsa tähtien valossa tulivat näkyviin, +oli hämmästyttävää huomata niitten olevan vuosien kuluttamat -- +ankara, jyrkkä muoto, kuihtunut, syvään uurrettu, mutta jonkinlainen +säännöllisyys ulkopiirteissä. + +"Armias Neitsyt!" huusi Montreal säikähtäen, kun nuot kasvot kiiluivat +häneen, "onko mahdollista? Se on hän! -- se on --" + +Hän syöksähti eteenpäin ja seisahtui aivan vanhuksen eteen, joka näytti +yhtä hämmästyneeltä, vaikka pelästyneemmältä nähdessään Montrealin. + +"Olen vuosia etsinyt sinua", virkkoi ritari katkaisten ensiksi +äänettömyyden, "vuosia, pitkiä vuosia -- omatuntosi sanokoon sinulle +miksi." + +"_Minunko_, mies verinen!" huusi vaimo, vavisten raivosta tahi pelosta, +"uskallatko _sinä_ puhua omasta tunnosta? _Sinä_ raiskaaja, ryöväri +-- elinkeinoltasi murhamies! Sinä ritariutesi ja syntysi häpeä! +Sinä, jolla on puhtauden ja rauhan risti rinnassasi! Sinäkö puhut +omastatunnosta, tekopyhä! -- sinäkö?" + +"Vaimo -- vaimo!" sanoi Montreal rukoillen ja melkein pelästyen tuon +heikon vanhuksen tulista kiukkua, "olen ollut pattoinen sinua ja omiasi +vastaan. Mutta muista monet puoleni! varhainen rakkauteni kovaonniset +esteet -- varomaton valani -- vastustamaton kiusaus! Kenties", +hän lisäsi ylpeämpänä, "kenties minulla vielä on voimaa sovittaa +erehdykseni ja haarniska ylläni P. Pietarin seuraajalta, jolla on valta +sekä päästää että sitoa, saada -- --" + +"Luopio ja kadotettu!" keskeytti vaimo, "haaveksitko väkivallan voivan +ostaa lunastusta tahi että milloinkaan voisit sovittaa menneisyyttäsi? +Jalo nimi häväistynä, isän sydän murrettuna, kirous kuolevan huulilla! +Niin, tuo kirous, minä kuulen sen nyt, se soi hirvittävänä korvissani, +niinkuin silloin, kun vaalin hänen tomuansa, josta henki teki lähtöä. +Se on takertunut sinuun -- se ahdistaa sinua -- se on haarniskasi +lävistävä -- se on musertava sinut valtasi kukkulalla! Nero hukkaan +joutunut -- kunniantunto sammunut -- katumus tekemättä -- elämä +väkivaltaa, kuolema häpeää -- surmasi rikostesi sikiö! Tähän, tähän +vanhuksen kirous sinut tuomitsi! _Ja sinä olet tuomittu!_" + +Nämät sanat pikemmin kiljuttiin kuin lausuttiin, ja puhujan säkenöivät +silmät, kohotettu käsi ja laajentunut vartalo -- aika -- ympäröivien +raunioiden yksinäisyys -- kaikki vaikuttivat, että tuo kauhistava +kirous sai ennustuksen luonteen. Soturi, jonka pelotonta rintaa vastaan +sadat keihäät tehottomina olivat taittuneet, lankesi kauhistuneena ja +masentuneena maahan. Hän tarttui raivostuneen syyttäjän hameenliepeesen +ja huusi tukahutetuin ja ontoin äänin: "Säästä minua, säästä minua!" + +"Säästääkö sinua!" sanoi heltymätön vanhus; "säästitkö _sinä_ +milloinkaan miestä vihassasi, tahi naista himossasi! Voi, matele +maassa, ryömi - ryömi! -- villi petohan oletkin, jonka silonen nahka +ja kaunis karva ovat soaisseet varomattomat näkemästä kynsiä, jotka +viiltävät ja hampaita, jotka raatelevat; -- ryömi, niin vanhan ja +voimattoman jalka tallaa sinua!" + +"Velho!" huusi Montreal äkkinäisen raivon ja mielettömän ylpeyden +päästessä valtaan, ja hypähtäen pystyyn täyteen mittaansa. "Peikko! +Olet mennyt rajojen yli, joihin asti kärsivällisyyteni, muistaen ken +olet, sinun päästi. Olin melkein unohtaa että sinä olet ottanut minun +osani -- minä olen syyttäjä! -- Vaimo! tuo poika, -- älä vapise, puhu +suoraan, älä valehtele, -- sinä olit varas!" + +"Sinä minulle neuvoit, kuinka varastaa --" + +"Luovuta -- anna takasin hän!" keskeytti Montreal, polkien maahan niin +voimakkaasti, että marmorijäännösten pirstaleet murskaantuivat hänen +rautaisen kantapäänsä alla. + +Vaimo ei paljoa peljästynyt kiivautta, joka olisi Italian julmimman +soturin saanut vapisemaan; mutta hän ei heti vastannut. Hänen +kasvojensa luonne muuttui intohimosta vakavan, tarkan ja kolkon +miettimisen ilmeeksi. Vihdoin hän vastasi Montrealille, jonka käsi +oli siirtynyt miekan kahvaan, enemmän pitkän tottumuksen vaistosta, +suututtuaan, tahi kun häntä vastustettiin, kuin verenvuodatuksen +aikomuksesta; tähän, vaikka hän olikin kiivas ja kostonhimoinen, hän +oli kykenemätön vastustaessaan naista -- kaikkein enemmän tuota, joka +oli hänen edessään. + +"Walter de Montreal", sanoi hän, ääni niin tyynenä, että se melkein +kuului sääliväiseltä, "tuo poika ei ole luullakseni koskaan tuntenut +veljeä eikä sisarta, tuo ainoa lapsi, kerran ylhäistä ja mahtavaa +sukua sekä isän että äidin puolelta, vaikka nyt kumpaiseltakin häpeään +joutunut -- miksi olet niin kärsimätön? kohta saat kuulla pahimman -- +tuo poika on kuollut!" + +"Kuollut!" kertoi Montreal hypähtäen ja käyden kalpeaksi, "kuollut -- +ei, ei, -- älä sano tuota! Hänellä on äiti -- sinä tiedät että hänellä +on! -- lempeä, hellä, huolehtiva, toivova äiti! -- eihän? -- ei, hän ei +ole kuollut!" + +"Voitko heltyä äitiä muistellessasi?" virkkoi vanhus, nähtävästi +provencelaisen äänen liikuttamana. "Mutta ajattele, eikö ole parempi +että hauta on pelastanut hänet elämästä, joka on täynnä irstaisuutta, +verenvuodatusta ja rikosta? Parempi nukkua Jumalassa kuin valvoa +pahojen seurassa." + +"Kuollut?" kertoi Montreal; "kuollut! -- armaani niin nuorena, -- nuot +silmät -- äitinsä silmät -- niin varhain suljetut?" + +"Onko sinulla muuta sanottavaa? Näkösi pelottaa naisellisuuden +sielustani! -- anna minun lähteä." + +"Kuollut! uskonko sinua? vai ilkutko minulle? Olet lausunut sinun +kirouksesi, kuule minun varotustani: -- jos tämän olet valehdellut, +viimeinen hetkesi on kauhistava sinua, ja kuolinvuoteesi on oleva +epätoivoisen kuolinvuode!" + +"Sinun huulesi", vastasi vaimo halveksuvasti hymyillen, "paremmin +soveltuvat riettaita lupauksia lausumaan onnettomille neidoille, kuin +uhkausta, joka kuuluu painavalta vaan sen tullessa hyvän suusta. +Hyvästi!" + +"Seis, heltymätön vaimo, seis! -- missä hän lepää? Messuja +veisattakoon! papit rukoilkoot! -- isän patot älköön langetko tuohon +pienokaiseen!" + +"Florensissa!" vastasi vaimo hätäisesti. "Mutta kiveä ei ole +merkitsemässä kuolleen hautaa. Poikavainajalla ei ollut nimeä!" + +Odottamatta muita kysymyksiä vaimo lähti jatkamaan matkaansa; ja tiheä +vehmasto ynnä polun mutkallisuus pian riistivät hänen pahaenteisen +haahmonsa tuolta autiolta maisemalta. + +Montreal, jäätyään yksin vaipui syvään ja raskaasti huoaten maahan; +hän peitti kasvonsa käsillään, ja hänen murheensa puhkesi valloilleen. +Hänen rintansa kohoili, hänen koko runkonsa tärisi, hän itki ja nyyhki +ääneensä kaikin sellaisen miehen pelottavin rajuuksin, jonka intohimot +ovat voimalliset ja hurjat, mutta jolle murheen syvyys yksin on outo ja +vieras. + +Hän oli melkoisen ajan näin suunniltaan ja masentuneena, alkaen +vähitellen tyyntyä, sen mukaan kuin kyyneleet huojensivat hänen +mielentilaansa, ja hän lopuksi oli pikemmin kolkkojen haaveilujen +kuin synkän murheen vallassa. Kuu oli korkealla, ja aika myöhäinen, +kun hän nousi. Enää ei paljon mielenliikutuksen merkkiä näkynyt +hänen kasvoillaan, sillä Walter de Montreal ei ollut niitä miehiä, +joissa suru pääsee viipymään tai jotka murhe painaa tuohon ainaiseksi +juurtuneesen synkkämielisyyteen, mikä pimentää ne, joiden tunteet +ovat kestävämmät, mutta liikutus vähemmän myrskyinen. Hänen olivat +tosiranskalaisen luonteen alkuaineet, vaikka liioiteltuina: hänen +totisimpiin ja syvimpiin ominaisuuksiinsa yhtyi huikentelevaisuutta ja +epävakaisuutta; hänen terävän älynsä teki usein oikku mitättömäksi, +hänen ääretön kunnianhimonsa sai väistyä jonkun turhamaisen kiusauksen +tieltä, ja hänen kimmoinen, eloisa ja ylevämielinen luontonsa oli +uskollinen vaan sodan kunnianpyynnille, uskaltavan ja myrskyävän +elämän runollisuudelle sekä tuon hellän intohimon vaikutelmille, jonka +väristystä paitsi ei mikään ritariuden kuva ole täydellinen, ja jossa +hän saattoi osottaa tunnetta, hellyyttä ja kuuliasta hartautta, minkä +tuskin olisi luullut soveltuvan hänen rajattomaan kevytmielisyyteensä +ja säännöttömiin elintapoihinsa. + +"No niin", hän sanoi, nousten verkalleen pystyyn, ja käärittyään viitan +ympärilleen jatkoi matkaansa, "_itseäni_ ei tuo murhe kossut. Mutta +tuska on mennyttä ja pahin on tunnettu. Takasin nyt niihin seikkoihin, +jotka eivät koskaan kuole -- levottomiin toimiin ja hurjiin yrityksiin. +Tuon ämmän kiro vertani vielä hyytää ja tässä yksinäisyydessä on +jotakin pelottavaa ja kamalaa. Hei! mikäs valon välke tuo on?" + +Valo, jonka Montrealin silmä äkkäsi, oli melkein tähden näköinen, +tuskin suurempi, mutta punertavampi ja loimottavampi. Itsessään siinä +ei ollut mitään tavatonta; se olisi saattanut näkyä joko luostareista +tahi mökkilöistä. Mutta se loisti siltä puolelta Aventiniä jossa ei +ollut elävien asunnoita, vaan ainoastaan tyhjiä raunioita ja sortuneita +pylväskäytäviä, joiden muinaisten asukasten nimetkin ja muistot olivat +kuolleet. Huomatessaan sen, Montrealista alkoi tuntua hiukan oudolta, +sen luodessa kirkkaan valonsa kolkkoon maisemaan, sillä hän ei ollut +aikansa taika-uskosta vapaa, ja parhaallaan oli juuri aaveitten +ja henkien kummittelemisen hetki. Mutta pelko, tämän tahi tulevan +maailman, ei pystynyt kauvoja häiritsemään paatuneen rauhanrikkojan +mieltä, ja hetkisen epäröittyään hän päätti poiketa tieltään tutkimaan +ilmiön syytä. Tietämättään tuo sotaisa barbaari suuntasi kulkunsa +poikki mainehikkaan tahi pahamaineisen Isiksen temppelin sijan, jossa +kerran oli vietetty noita hurjia yöjuhlia, joista Juvenaali kertoo, +ja saapui vihdoin erään tiheän, synkän pensaston luo, jonka keskellä +olevasta aukosta tuo salaperäinen valo loisti. Tunkeutuen läpi sakean +vesakon, soturi huomasi edessään laajat, harmaat ja katottomat +rauniot, joitten sisältä kuului epäselvää, matala-äänistä puhetta. +Akkunantapaisesta aukosta, kymmenkunta jalkaa maasta, purkautui +valo yli sankkavarjoisen nurmen, virraten viereiseen, ränstyneesen +pylväskäytävään. Provencelainen seisoi, siitä tietämättään, itse +temppelin muinoin pyhittämässä paikassa: Vapauden pylvässalissa ja +kirjastossa (Rooman ensimmäisessä yleisessä kirjastossa). Raunioiden +seinä oli lukemattomien köynnösten ja villien pensaskasvien peitossa, +eikä Montreal tarvinnut suurta notkeutta kavutakseen näiden avulla +aukon kohdalle ja tuuheitten lehvien peittämänä hänen sopi katsella +sisään. Hän näki pöydän, jolla paloi vahakynttilöitä, niiden keskellä +oli ristiinnaulitun kuva, paljastettu väkipuukko, aukaistu paperikäärö +ja vaskinen malja. Satakunta pitkiin viittoihin puettua miestä, mustat +naamarit silmillä seisoi liikkumatta ympärillä; ja yksi muita pitempi, +ilman salapukua ja naamaritta -- jonka kalpea otsa ja synkät piirteet +näyttivät tuossa valaistuksessa vielä kalpeammilta ja synkemmiltä +tuntui lopettavan tovereilleen pitämäänsä puhetta. + +"Niin", hän sanoi, "Lateranin kirkossa minä viimeisen kerran vetoan +kansaan. Paavin vikaarin kannattamana, itse paavin virkamiehenä, minä +olen näyttävä että uskonto ja vapaus -- marttyyrit ja sankarit -- ovat +liittyneet yhteen. Tämän perästä sanat ovat turhia, toiminnan täytyy +alkaa. Tämän ristiinnaulitun kuvan nimessä minä panen uskoni, tämän +terän kautta minä pyhitän elämäni Rooman uudestasyntymisen hyväksi! +Ja te (silloin ei tarvita naamareita eikä kaapuja! )torventoitotuksen +kuullessanne ja yksinäisen ratsastajan nähdessänne, te vannokaa +kokoutuvanne Tasavallan lipun juurelle ja vastustavanne sortajan aseita +-- sydämestänne ja sielustanne, henkeen ja vereen, kuoleman pelotta ja +niin totta kuin toivotte lunastusta!" + +"Me vannomme -- me vannomme!" huusi jokainen ääni ja joukko tunkeutui +kohden ristiä ja asetta. Vahakynttilät peittyivät tungokseen, eikä +Montreal saattanut nähdä juhlallista toimitusta eikä kuulla valankaavan +kuisketta. Mutta hän saattoi arvata ettei sen ajan salaliittojen +tavallisia menoja -- joiden mukaan jokaisen salaliittolaisen oli +vuodattaminen muutamia pisaroita omaa vertansa, merkiksi siitä, +että itse elämäkin oli yritykselle pyhitetty -- tässäkään jätetty +noudattamatta, sillä joukon jälleen hajaantuessa sama henkilö, joka +äskenkin oli puhunut kokoontuneille, nosti ylös maljan molemmin käsin +-- jolloin hänen vasemmasta, paljastetusta käsivarrestaan veri verkkaan +tipahteli maahan -- ja lausui juhlallisin äänin, silmät ylöspäin +nostettuina: + +"Temppelisi raunioitten keskellä, oi Vapaus! me roomalaiset pyhitämme +sinulle tämän juomauhrin! Me, joita mitkään väärät ja valheelliset +jumalat eivät tue eivätkä innostuta, vaan sotajoukkojen Herra ja Hän, +joka alas maahan astuttuaan, ei kääntynyt keisarien eikä ruhtinasten, +vaan halpojen kalastajien ja maamiesten puoleen -- valiten alennetuista +ja köyhistä ilmestyksen lähettiläitä." + +Sitten kääntyen äkkiä seuralaisiinsa ja kasvojen ilme kummallisesti +vaihdellen, juhlallisesta hartaudesta sotaiseen ja hehkuvaan +innostukseen kirkastuen, hän huusi korkealla äänellä: "Kuolkoon +tyrannius! Eläköön tasavalta!" Tämän käänteen vaikutus oli pelottava. +Jokainen kuin tahdottomasti ja vastustamattomasta pakosta tarttui +miekkaan, kertoen nuot sanat; muutamat tempasivat ne tupestaan, +ikäänkuin valmiina heti ryhtymään toimeen. + +"Olen nähnyt tarpeeksi, nyt ne eroavat", sanoi Montreal itsekseen, +"ja tahtoisinpa ennen kohdata tuhansien suuruisen sotajoukon, kuin +puoltakaan tusinaa tuollaisia tulistuneita innottelijoita -- ja minä +tässä huomattuna". Hän laskeutui maahan ja hiipi tiehensä, ja keskiyön +hiljaisuudessa vielä hänen korviinsa kuului tukahutettu huuto: -- +_"Kuolkoon tyrannius! -- Eläköön tasavalta!"_ + + + + + + +TOINEN KIRJA. + + + + +VALLANKUMOUS. + + +I Luku. + +Provencelainen ritari ja hänen esityksensä. + +Oli puolenpäivän aika, kun Adrian astui Tapani Colonnan palatsin +porteista sisään. Ylimysten palatsit eivät silloin olleet sellaisia, +joina ne nyt näemme, Italian taiteen kuolemattomien maalausten ja +Kreikan ikuisten veistokuvien säilytyspaikkoja; mutta tähän päivään +asti ovat säilyneet nuot jykevät seinät, ristikkoakkunat ja avarat +pihat, jotka siihen aikaan olivat raakojen asukkaittensa suojana. +Porttien päältä kohosi ilmoille korkea, vankka torni, jonka huipusta +oli lavea näköala yli Rooman pirstattujen jäännösten; itse porttia +kaunistivat ja tukivat kummaltakin puolen graniitipylväät, joitten +doorilainen muoto paljasti tuon pyhäinhäväistyksen, joka oli riistänyt +ne jostakin niistä monista temppeleistä, mitkä muinoin ympäröivät pyhää +Forumia. Sama hävitys oli hankkinut suuret travertinimöhkäleetkin, +jotka muodostivat ulkopihan muurit. Niin yleinen oli siihen aikaan tuo +taiteen kallisarvoisinten muistomerkkien raaka hävitys, että kaikki +ihmisluokat pitivät muinaisen Rooman pylvässaleja ja temppeleitä +vaan kivilouhoksina, joista jokainen sai ottaa sekä linnansa että +hökkelinsä rakennusaineet. Tämä kevytmielinen ja hurja hävittäminen +oli paljoa suurempi kuin goottein, joiden niskoille myöhempi aika on +mielellään koettanut lykätä tuota häpeätä, ja se kenties enemmän kuin +raskaammat loukkaukset, kiihotti Petrarcan klassillista harmia ja sai +hänet mieltymään Rienzin Rooman toiveisin. Vielä nähdään tämän tahi +varhaisempienkin aikojen kirkkoja, mitä muodottominta rakennustapaa, +jotka ovat rakennetut samoille paikoille ja samoista marmoripaasista, +jotka pyhittivät Veenuksen, Jupiterin, Minervan nimiä (pikemmin kuin +saivat niistä pyhitystä). Prinssi Orsinin, Gravinan herttuan palatsi +kohoaa vielä nähtävien, Marcelluksen teatterin ihanien kaarien päällä; +se oli siihen aikaan Savellien linnotus. + +Adrianin kulkiessa pihan poikki järeät vankkurit tukkivat hänen +tiensä, täynnä mahdottoman suuria marmoripaasia, joita oli kiskottu +Neeron kultaisen talon tyhjentymättömästä kivimurroksesta. Ne olivat +aiotut lisätorniksi, vahvistamaan tuota muodotonta ja hirveännäköistä +rakennusta, joka soi vanhalle ylimykselle tilaisuuden anastaa +itsellensä lainrikkojan arvon. + +Petrarcan ystävä ja Rienzin suosikki huokasi syvään kulkiessaan uudella +ryöstösaaliilla täytettyjen ajoneuvojen ohitse, kun monisärmäinen +alabasteripatsas pääsi vankkureista luiskahtamaan ja rämähtäen kirposi +kivitykseen. Portaitten juurella oli tusinan verran noita rosvoja, +joita vanha Colonna piti palveluksessaan; ne pelasivat noppapeliä +muinaisaikaisen hauta-arkun päällä, jonka selvä ja syvä kirjoitus +(niin erilainen myöhempien aikojen hutiloituihin kyhäyksiin verraten) +ilmaisi sen olevan Rooman mahtavinten aikojen muistoja, ja joka nyt, +tuhasta tyhjänä ja kumossa, oli noitten vieraitten raakalaisten +pöytänä, ja jo tänä varhaisena hetkenä täynnä ruoan tähteitä ja +viinipulloja. He tuskin liikahtivat, he tuskin katsahtivat ylös, nuoren +ylimyksen kulkiessa heidän sivutsensa; heidän karheat kirouksensa ja +jollakin pohjolan raakalaismurteella äännetyt murahduksensa viilsivät +ilkeästi hänen korviinsa, hänen noustessaan hitain askelin ylös +korkeita, siivottomia portaita. Hän tuli avaraan etuhuoneesen, joka +oli puolellaan paremman arvoisia patriicien palvelijoita: viisi tai +kuusi alemmasta aatelistosta valittua hovipoikaa, jotka ollen koossa +kapean ja syvän akkunan vieressä keskustelivat tärkeistä vehkeistään ja +lemmenseikkailuistaan; kolme portailla olleen joukkion alapäällikköä, +haarniskat yllä sekä miekat ja kypärit vieressä, istui jäykkinä ja +äänettöminä huoneen keskellä olevan pöydän ääressä, ja heitä olisi +saattanut pitää automaatteina, elleivät he juhlallisen säännöllisesti +olisi tavantakaa nostelleet partaisille huulilleen juomamaljojaan, +ja sitten mielihyvästä rohkaisten jälleen vaipuneet mietteisiinsä. +Jyrkkänä vastakohtana esiintyi heidän pohjolainen kylmäverisyytensä +klienttijoukolle, armonanojille ja loisille, jotka levottomina +kävelivät edestakasin ja juttelivat äänekkäästi keskenänsä, kaikkine +etelän hilpeyden kiihkeine eleineen ja kasvonilmeiden alinomaa +vaihdellessa. Yleinen hälinä ja touhu syntyi Adrianin astuessa tuohon +sekalaiseen seuraan Rosvopäälliköt nyökkäsivät koneentapaisesti +päätänsä, hovipojat kumarsivat ja ihantelivat hänen höyhentöyhtönsä ja +nuttunsa komeutta, ja klientit, armonanojat ja loiset tungeskelivat +hänen ympärillään, kullakin eri suosionpyyntönsä hänen mahtavalle +sukulaiselleen vietävänä. Suuresti oli Adrian tavallisen tottumuksensa +tarpeessa päästäkseen heistä erilleen, ja vaivoin pääsi hän vihdoin +matalan ja kapean oven vieressä seisovan kookkaan palvelijan luokse, +joka omien etujensa tahi oikkujensa mukaan joko päästi pyrkijät sisään +tahi ajoi heidät ulos. + +"Onko herrasi yksinään?" kysyi Adrian. + +"Ei, jalo signor, muuan vieras herra on hänen luonaan -- mutta teidät +hän tietysti laskee luokseen." + +"Hyvä, päästä minut sisälle. Tahdon tiedustella hänen terveyttään." + +Palvelija avasi oven -- josta moni kateellinen ja utelias silmä +kurkisti sisään -- ja jätti Adrianin erään hovipojan johtoon, joka, +ollen vanhempi ja suurempiarvoinen kuin etuhuoneessa vetelehtijät, +oli linnan herran varsinainen uskottu. Kuljettuaan toisen, avaran ja +kolkon, mutta tyhjän huoneen poikki, Adrian saapui pieneen kammioon, +sukulaisensa eteen. + +Kirjoituskapineilla täytetyn pöydän ääressä istui vanha Colonna. +Komeilla turkiksilla päärmätty samettiviitta verhosi irtonaisena hänen +mittavaa, uljasta vartaloansa. Mukavan, punasen patalakin alta valui +muutamia harmaita suortuvia, sekaantuen pitkään, kunnianarvoiseen +partaan. Tuon ijäkkään, jo kauan sitten kahdeksankymmentä vuotta +täyttäneen ylimyksen muodossa oli vielä jäljellä kauneutta, josta hän +varhaisemmassa miehuudenijässään oli ollut kuuluisa. Hänen silmänsä, +vaikka ne olivat syvään vaipuneet, olivat vielä terävät ja eloisat +ja säkenöivät nuoruuden tulta; hänen suunsa kaareutui ylöspäin +miellyttävään, vaikka puoleksi pilkalliseen hymyyn; hänen olentonsa oli +kokonaisuudessaan vallitseva ja käskeväinen ja ilmaisi pikemmin jaloa +sukua, tarkkaa älyä ja patriicin altista urhoollisuutta, kuin hänen +kavaluuttaan, tekopyhyyttään ja tavallista, halveksuvaa sorronhimoaan. + +Tapani Colonna, vaikkei hän ollutkaan sankareita, oli kuitenkin paljoa +urhoollisempi kuin useimmat roomalaiset, mutta hän tarkoin seurasi +tuota italialaista perusaatetta -- olla taistelematta vihollisen +kanssa, jos oli mahdollista pettää hän. Kaksi vikaa kuitenkin pilasi +hänen älynsä edut: hänen mielenlaatunsa ääretön röyhkeys ja rajaton +luottamus kokemuksensa valoon. Hän ei kyennyt johtopäätöksiä tekemään. +Mitä ei ollut koskaan tapahtunut hänen eläessään, siitä hän oli +täydellisesti vakuutettu ettei se milloinkaan voisi tapahtua. Hänessä +löytyi, vaikka häntä yleisesti pidettiin taitavana diplomaattina, +juonittelijan viekkautta, mutta ei valtiomiehen viisautta. Mutta jos +hänen ylpeytensä teki hänet röyhkeäksi menestyksessä, niin se tuki +häntä vastoinkäymisissä. Ja osittain maanpaossa vietetyn elämänsä +aikaisemmissa vaiheissa hän oli osottanut monia jaloja urhoollisuuden, +kestävyyden ja todellisen mielensuuruuden ominaisuuksia, mikä seikka +ilmaisi että hänen vikansa pikemmin riippuivat tilaisuudesta, kuin +johtuivat luonnosta. Hänen lukuisa ja jalosyntyinen sukunsa oli +esimiehestään ylpeä, ja syystäkin, sillä hän ei ollut ainoastaan +Colonnasuvun suoraan etenevästä haarasta, vaan myös kenties kaikista +mahtavista ylimyksistä ky'ykkäin ja kunnioitetuin. + +Saman pöydän ääressä istui Colonnan seurassa eräs ylhäisen näköinen, +noin kolmen- tahi neljänneljättä vuotias mies, jonka Adrian heti +tunsi Walter de Montrealiksi. Tuon kuuluisan ritarin ulkomuoto tuskin +oli hänen nimensä herättämän kauhun mukainen. Hänen kasvonsa olivat +somat, melkein äärimmäisyyteen saakka naisellisen hempeät. Hänen +pitkät, vaaleat hiuksensa aaltoilivat vapaina valkean, kurtuttoman +otsan yläpuolella; ei kenttäelämä, ei Italian aurinko ollut paljoa +himmentänyt hänen tervettä hipiäänsä, jossa melkoisesti oli nuoruuden +kukkeutta jäljellä. Hänen kasvonpiirteensä olivat kotkanmuotoiset ja +säännölliset; hänen pähkinänruskeahkot silmänsä olivat suuret, kirkkaat +ja läpitunkevat; ja lyhyt, mustakiheräinen parta ynnä viikset, jotka +olivat sotilaan tarkkuudella kierretyt sekä tukkaa hieman tummemmat, +loivat tosiaankin hänen sirolle muodollensa sotaisen näön, mutta +näön, joka paremmin olisi sopinut hovien ja turnajaisten sankarille, +kuin rosvoleirin päällikölle. Provencelaisen muoto, ryhti ja olemus +olivat niitä, jotka hurmaavat pikemmin kuin pelottavat -- hänessä +jonkunlainen sotilaan avosydämisyys liittyi sellaisen miehen vapaaseen +ja miellyttävään arvokkaisuuteen, joka on itsetietäväinen jalosta +suvustaan ja tottunut vertaisena liikkumaan maan mahtavien piireissä. +Hänen vartalonsa sentään oli jyrkkänä vastakohtana hänen kasvojensa +luonteelle, jotka tarvitsivat ruumiinvoimaa ja kokoa, jotta niitten +erinomainen kauneus olisi vapautunut naisellisuuden syytöksestä, sillä +se oli mittava ja ilmaisi silminnähtävää lihasten voimaa lähestymällä +vähääkään löntteryyttä, se kallistui todellakin pikemmin laihuuden +kuin lihavuuden puoleen, -- se oli samalla vanttera ja sorja. Mutta +tuon sotilaan, Italian peljätyimmän peitsiniekan päätuntomerkki oli +hänen ritarillisen sankariolentonsa ja ryhtinsä sulo, jota tällä kertaa +oli enentämässä loistava helmikudonnainen puku ruskeata samettia, +jonka päällä riippui hospitaliritarin viitta, mihin ritarikunnan +merkki, valkea, kahdeksakärkinen risti oli ommeltu. Ritarin asennosta +päättäen oli keskustelu vakavaa laatua; hän oli hieman Colonnaan päin +kumarruksissa ja hänen molemmat kätensä -- jotka (niinkuin tavallisesti +normannein heimossa, mistä Montreal, vaikka hän oli Provencessa +syntynyt, kerskasi polveutuvansa) olivat pienet ja somat sekä sen +ajan tavan mukaan jalokivien peitossa -- pitelivät huikean miekan +kultaista kahvaa, jonka tuppeen oli taiteikkaasti kirjaeltu Jerusalemin +provencelaisen veljeskunnan merkkiä, hopeaisia liljoja. + +"Hyvää huomenta, kaunis sukulaiseni!" sanoi Tapani. "Istuppas, +tee hyvin, ja tietäös että tämä ritarillinen vieraani on kuuluisa +Montrealin herra." + +"Ja kuinka, herrani", virkkoi Montreal hymyillen, tervehtiessään +Adriania, "kuinka jaksaa kainaloinen kanasenne?" + +"Erehdytte, jalo ritari", lausui Tapani; "nuori sukulaiseni ei vielä +ole naimisissa, ja totta on, niinkuin paavi Bonifacius virkkoi +maatessaan tautivuoteellaan ja rippi-isän jutellessa hänelle Abrahamin +helmasta, se lysti on sitä suurempi, jota kauempana se on!" + +"Signor suonee anteeksi erehdykseni", vastasi Montreal. + +"Mutta en ritari Walterin välinpitämättömyyttä", sanoi Adrian, "joka +itse ei ole ottanut asiasta selvää. Kiitollisuuteni hänelle, jalo +sukulaiseni, on suurempi kuin tiedättekään, ja hän on luvannut käydä +minua tervehtimässä, jotta saisin sitä hänelle osottaa." + +"Vakuutan signor", vastasi Montreal, -- "etten ole kutsuja +unhottanut, mutta niin tärkeät ovat toimeni olleet Roomassa, että +olen ollut pakotettu hillitsemään kiihkoni tehdä teidän likeisempää +tuttavuuttanne." + +"Vai tunnette toisenne ennestään?" sanoi Tapani. "Kuinkasta?" + +"Siinä jutussa on mamselli mukana, herrani", vastasi Montreal. "Suokaa +anteeksi vaitioloni." + +"Ai, Adrian, Adrian! milloin opit minun kohtuuteni!" sanoi Tapani +juhlallisena sivellen harmaata partaansa. "Minkä esimerkin minä annan +sinulle! Mutta loppukoon tämä pakinamme -- palatkaamme äskeiseen +puheenaineesemme. Tietänet, Adrian, että minä vieraani urheasta +joukosta saan nuot alhaalla olevat reimat herrasmiehet, jotka tekevät +Rooman niin rauhalliseksi, vaikka minun kurjan asuntoni hieman +melskeiseksi. Hän on tullut tarjoamaan lisää apua, jos tarvitaan, ja +kuvaelemaan minulle Pohjois-Italian oloja. Jatkakaa, minä pyydän, herra +ritari, minä en sukulaiseltani mitään salaa." + +"Te näette", sanoi Montreal, kiinnittäen läpitunkevat silmänsä +Adrianiin, "te epäilemättä näette, hyvä herra, että Italia tähän +aikaan on huomiota herättävässä tilassa. Kaksi vastakkaista mahtia +riitelee keskenänsä, toinen koettaa masentaa toisensa. Toinen mahti on +levottoman ja melskeisen kansan -- mahti, jota kutsutaan vapaudeksi: +toinen on ylimysten ja ruhtinaitten -- mahti, jota osavammin kutsutaan +järjestykseksi. Näiden kahden puolueen kesken ovat Italian kaupungit +jaettuina. Florensissa, Genuassa ja Piisassa esimerkiksi, on saatu +toimeen vapaa valta -- tasavalta, Jumala nähköön, jota riettaampaa, +onnettomampaa hallitusmuotoa ei hevin saata olettaa." + +"Tuo on aivan totta", lausui Tapani, "serkuistani ensimmäinen +karkotettiin Genuasta." + +"Suuret perheet", jatkoi Montreal, "sanalla sanoen lakkaamatta +kiistelevät; yhtämittaista vainoa, omaisuuden takavarikkoon ottamista +ja maanpakoon ajelemista: tänään Guelfit julistavat hengiltä +Ghibellinit -- huomenna Ghibellinit karkottavat Guelfit. Jos tämä on +vapautta, niin se on voimakkaan vapautta heikkoa vastaan. Toisissa +kaupungeissa, niinkuin Milanossa, Veronassa ja Bolognassa, kansa +on yhden ainoan miehen ohjattavana -- joka itse kutsuu itseänsä +ruhtinaaksi, mutta jota hänen vihollisensa kutsuvat tyranniksi. Kun +hänellä on enemmän voimaa, kuin muilla kaupunkilaisilla, hän hallitsee +pontevasti; kun hän yhäti vaatii enemmän järjeltään ja tarmoltaan, +kuin muut kaupunkilaiset, hän hallitsee viisaasti. Nämät kaksi +hallitusmuotoa ovat toinen toisensa vastassa, milloin hyvänsä toisen +kansa nousee ruhtinastaan vastaan, silloin toisenkin kansa -- se on +vapaavallat -- lähettää aseita ja rahaa sen avuksi." + +"Kuulet, Adrian, kuinka jumalattomia nuot jälkimäiset ovat", virkkoi +Tapani. + +"Mutta minusta näyttää", jatkoi Montreal, "ettei tuo eripuraisuus voi +kauvoja kestää. Koko Italian täytyy tulla joko tasavaltaiseksi tai +yksinvaltaiseksi. On helppo sanoa, mikä on oleva päätös." + +"Niin, vapaus on lopuksi voittava", sanoi Adrian lämpimästi. + +"Anteeksi, nuori herrani, minun mielipiteeni on aivan päinvastainen. +Huomatkaa että nämä tasavallat ovat kauppavaltoja, -- ovat +ammattivaltoja; ne kunnioittavat rikkautta, halveksivat urhoollisuutta, +ne harjoittavat jokaista, paitsi asesepän ammattia. Siis, kuinka ne +käyvät sotaa? Omilla kansalaisillaanko? Ei sinne päinkään! Ne joko +kääntyvät jonkun muukalaisen päällikön puoleen ja tarjoavat hänelle +palkaksi, jos hän suostuu auttamaan heitä, kaupunkinsa ylivallan +viideksi tahi kymmeneksi vuodeksi; tahi ne lainaavat joltakin hurjalta, +minun moiseltani seikkailijalta, niin paljon joukkoja kuin heillä on +varaa maksaa. Eikö niin ole laita, herra Adrian?" + +Adrian nyökkäsi päätään, vastahakoisesti myöntäen. + +"Ja sitten on tuon muukalaisen päällikön oma vika, jos hän ei tee +valtaansa pysyväiseksi, niinkuin ovat tehneet kerran vapaina olleissa +valtioissa Viscontit ja Scalat; tahi on tuon palkkasoturi-kapteenin +oma syy, jos hän ei korota rosvojaan senaattoreiksi, eikä itseään +kuninkaaksi. Nämät ovat niin luonnollisia asioita, että pian on +samoin käypä läpi koko Italian. Ja koko Italia on silloin muuttuva +yksinvaltaiseksi. Nyt minusta näyttää kaikkien mahtavimpien perheitten +etu -- teidän Roomassa, samoinkuin Visconttien Milanossa -- vaativan +ryhtymään ratkaisevaan toimintaan ja tukahuttamaan, mihin vielä +helposti pystytte, nuot kansaan nopeasti leviävät kapinalliset +taudinidut, jotka siinä päättyvät vallattomuuden kuumeesen, mutta +teissä kuoleman mädännykseen. Näissä vapaissa valtioissa saavat +ylimykset ensiksi kärsiä: ensin etuoikeutenne, sitten omaisuutenne +pyyhkäistään pois. Niin, Florensissa, niinkuin hyvin tiedätte, hyvät +herrat, ei aatelismies pääse valtion mitättömimpäänkään virkaan." + +"Noita konnia!" sanoi Colonna, "rikkovat ensimmäisiä luonnon lakeja!" + +"Tähän aikaan", jatkoi Montreal, aineestansa innostuneena paljoa +huolimatta ylimyksen pyhän närkästyksen keskeyttämisistä: "tähän aikaan +monet -- viisaimmat ehkä, vapaissa valtioissa -- koettelevat uudistaa +vanhoja Lombardian liittoja, puolustaakseen yhteistä vapauttaan +kaikkialla ja jokaista vastaan, joka pyrkii ruhtinaaksi. Onneksi +näitten kauppavaltain keskinäinen kateus -- kurja plebeijimäinen +kateus -- enempi kaupan kuin kunnian -- on nykyjään tuon aikomuksen +voittamattomana esteenä; ja Florens, joka on vilkkain ja etevin niistä +kaikista sattuu onneksi olemaan sellaisessa kaupan ahdinkotilassa, +ettei se suinkaan kykene ryhtymään niin suureen yritykseen. Nyt, hyvät +herrat, on meidän aika, vihollistemme ollessa näin pahasti estettyinä, +nyt on meidän aika muodostaa luja vastaliitto Italian kaikkien +ruhtinasten kesken. Teidän luoksenne minä olen tullut, jalo Tapani, +niinkuin arvonne vaatii -- ainoastaan teidän luoksenne kaikista Rooman +ylimyksistä -- esittämään teille tuota kunniakasta yhtymistä. Huomatkaa +mitä etuja se huoneellenne tarjoo. Paavit ovat ijäksi päiviksi +jättäneet Rooman, kunnianpyynnillänne ei ole mitään vastapainoa, +-- vallallanne ei ole oleva mitään rajoja. Te näette edessänne +Viscontin ja Taddeo di Pepolin esimerkit. Olette tekevä Rooman Italian +ensimmäiseksi kaupungiksi, riippumattomaksi ja ylimmäksi hallitsijaksi, +olette perinpohjin masentava heikommat kilpailijanne -- Savellit, +Malatestat ja Orsinit -- sekä jättävä pojanpojallenne perinnöllisen +kuningaskunnan, joka kentiesi kerran vielä on pyrkivä maailmanvallaksi." + +Tapani kaihosi kädellään kasvojaan, vastatessaan: "mutta, jalo +Montreal, tämä kysyy keinoja: -- rahaa ja miestä." + +"Mitä jälkimäiseen tulee, käskekää, minulla on riittävästi -- minun +harjaantunein pikku joukkoni on (milloin vaan haluan) paisuva Italian +lukuisimmaksi ja tuohon toiseen puoleen katsoen, jalo herrani, +rikkaalla Colonnan huoneella ei ole hätää, sen laveiden tilusten +panttauskin tulee kyllä maksetuksi saatuanne Rooman kaikki tulot +haltuunne. Te näette", jatkoi Montreal, kääntyen Adrianin puoleen, +jonka nuoruutta hän piti parempana liittolaisena, kuin hänen +harmaantunutta sukulaistaan: "te ensi silmäyksessä näette, kuinka +helppo tämä tuuma on toteuttaa, ja mikä loistava ura teidän suvullanne +on avoinna." + +"Herra Walter de Montreal", sanoi Adrian nousten tuoliltaan, ja +päästäen valloilleen suuttumuksensa, jonka hän vaivoin oli saanut +salatuksi, "minua suuresti surettaa että Rooman ensimmäisen +kansalaisen katon alla muukalainen näin tyynesti ja keskeyttämättä +saa kiihotella kunnianhimoa seuraamaan jonkun Viscontin tahi Pepolin +kirottua mainetta. Puhukaa, herrani -- (kääntyen Tapanin puoleen) -- +puhukaa jalo heimolaiseni! ja sanokaa tälle Provencen ritarille että, +joll'eivät Colonnat kykene uudistamaan Rooman muinaista suuruutta, +niin Colonnain kädet ainakaan eivät pois lakase sen vapauden viimeisiä +jätteitä." + +"Mitä nyt Adrian! -- mitä nyt, hyvä sukulaiseni!" sanoi Tapani, johon +näin äkkiä oli vedottu, "rauhotu, pyydän sinua. Jalo herra Walter, hän +on nuori -- nuori ja pikainen -- ei hänen tarkotuksensa ole loukata." + +"Siitä olen vakuutettu", vastasi Montreal kylmästi, mutta vaivoin ja +kohteliaasti hilliten itsensä. "Hän puhuu hetken vaikutuksesta -- se on +nuoruuden kiitettävä vika. Minä olin hänen ikäisenään samallainen, ja +monta kertaa olen kiivauteni takia ollut pääsemäisilläni hengestäni. +Älkää, signor, älkää! -- Älkää niin uhoissanne miekkaanne pidelkö, +ikäänkuin luulisitte minun lausuneen uhkauksen, kaukana minusta +sellainen uhka. Sodissani olen, uskokaa pois, oppinut tarpeeksi +varovaisuutta, paljastaakseni kevytmielisesti vastaani miekan, jota +olen nähnyt heilutettavan moista ylivoimaa vastaan." + +Liikutettuna ritarin kohteliaisuudesta ja hänen viittauksestaan tuohon +kohtaukseen, jossa Montreal ehkä oli pelastanut hänen henkensä, Adrian +ojensi hänelle kätensä. + +"Ansaitsen moittimista äkkipikaisuudestani", sanoi hän avosydämisesti; +"mutta huomatkaa itse kiivaudestanikin", hän lisäsi arvokkaammin, +"että esityksellänne ei ole oleva ystäviä Colonnain piireissä. Vieläpä +jalon sukulaiseni aikana minä uskallan teille sanoa, että, jos hän +saattaisi antaa ylhäisen suostumuksensa sellaiseen yritykseen, hänen +heimonsa parhaimmat sydämet luopuisivat hänestä, ja minä itse, hänen +sukulaisensa, miehittäisin tuon linnan niin luonnotonta kunnianpyyntiä +vastustamaan!" + +Kevyt ja tuskin huomattava pilvi liiti yli Montrealin kasvojen noita +sanoja lausuttaessa; hän pureskeli huultansa ennenkuin hän vastasi: + +"Mutta jos Orsinit ovat vähemmän turhantarkkoja, niin heidän +ensimmäinen voimanosotuksensa saadaan kuulla Colonnain huoneen +romahtamisessa." + +"Tiedättekö että yksi meidän tunnuslauseistamme on nuot ylevät sanat +roomalaisille --, jos me kukistumme, kukistutte tekin? Ja parempi on +tuo kohtalo, kuin että kohoaisimme synnyinkaupunkimme pirstaleista." + +"Hyvä, hyvä, hyvä!" sanoi Montreal, istuutuen jälleen, "huomaan että +minun on jättäminen Rooma silleen, -- liiton täytyy tulla toimeen +ilman sen apua. Laskin vaan pilaa, mainitessani Orsinit, heillä ei +ole sitä mahtavuutta, joka tekisi yrityksen turvatuksi. Poistakaamme +sitten äskeinen keskustelu muistostamme. Yhdeksäntenätoista päivänähän +muistaakseni, jalo Colonna, on aikomuksenne lähteä Cornetoon ystävienne +ja seuralaistenne keralla, ja siksi olette kutsunut minun mukaanne?" + +"Samana päivänä, herra ritari", vastasi ylimys nähtävästi keskustelun +käänteestä mielistyneenä. "Asianlaita on se, että kun meitä syytetään +hyvän kansamme etujen välinpitämättömyydestä, niin minä tällä +matkallani tahdon näyttää tuon väitteen perättömäksi; sentähden +on aikomuksemme saattaa eräs viljakuormasto Cornetoon, ja olla +sitä suojelemassa maantierosvoilta. Mutta totta puhuakseni on +minulla, rosvojen pelon ohessa toinenkin syy, jonka vuoksi haluan +saada seurueeni niin lukuisaksi kuin mahdollista. Tahdon näyttää +vihollisilleni ja kansalle yleensä heimoni lujan ja varttuvan vallan: +sellaisen aseellisen joukon näkö, jonka toivon saavani kokoon, on +mahtavasti vaikuttava pelkoa levottomissa ja uppiniskaisissa. Adrian, +sinä olet toivoakseni kokoova palvelijasi tuoksi päiväksi; emme +tahtoisi olla ilman sinua." + +"Ja yhdessä ratsastaessamme, uljas signor", sanoi Montreal, kumartuen +Adrianin puoleen, "olemme ainakin keksivät yhden seikan, jossa +olemme samaa mieltä: kaikilla urhoollisilla miehillä ja todellisilla +ritareilla on yksi yhteinen puheen-aine -- ja sen nimi on nainen. +Teidän tulee tutustaa minut Rooman ihanimpien naisten nimiin, ja me +olemme keskustelevat vanhoista seikkailuista lemmen eduskunnassa ja +toivomme uusia. Te oletettavasti, herra Adrian, samoinkuin kaikki +maamiehenne, olette Petrarcakiihkoinen?" + +"Ettekö te yhdy meidän innostukseemme? älkää pilatko mainettanne." + +"Älkäämme taas kiistelkö; mutta minun mielestäni, totta vieköön, pieni +trubaduurin pätkä en arvokkaampi kuin kaikki mitä Petrarca on eläissään +kirjoittanut. Hän on vaan lainaellut ritarirunoudestamme ja sitä +vaatetellut, herra nähköön." + +"Hyvä", sanoi Adrian iloisesti, "joka rivistä teidän +trubaduurilaulujanne, saatte kuulla minulta toisen. Saatte anteeksi +kohtuuttomuutenne, mitä Petrarcaan tulee, jos olette trubaduureille +kohtuullinen." + +"Kohtuullinen!" huusi Montreal todellisesti innostuneena: "minä +olen trubaduurien maasta, niin, heidän vertansa. Mutta käymme liian +välinpitämättömiksi teidän jalosta sukulaisestanne, ja minun on jo +aika jättää teidät hyvästi tällä kertaa. Herrani Colonna, rauha +teille: hyvästi, herra Adrian, -- veljeni ritariudessa -- muistakaa +tarjouksenne." + +Vapaasti ja miellyttävän huolettomana jätti P. Johanneksen ritari +hyvästi. Vanha ylimys teki äänettömän anteeksipyynnön merkin Adrianille +ja seurasi Montrealia viereiseen huoneesen. + +"Herra ritari", sanoi hän, suljettuaan oven ja vetäen Montrealia +akkunan komeroa kohti, -- "sallikaa minun sanoa teille sana +kahdenkesken. Älkää luulko etten pidä arvossa tarjoustanne, mutta +noihin nuoriin miehiin nähden on oltava varovainen; tuo liitto on +suuremmoinen -- ylevä -- mieluinen sydämelleni, mutta se tarvitsee +aikaa ja varovaisuutta. Minulla on huonekunnassani voitettavana monta +samallaista turhantarkkaa kuin tuo tuittupää; tuo tie on houkutteleva, +mutta se on perinpohjaisesti tutkittava. Te ymmärrätte?" + +Kulmiansa rypistäen Montreal iski terävän silmäyksen Tapaniin ja +vastasi: + +"Ystävyyteni teille teki tuon tarjouksen. Liitto on tuleva toimeen +ilman Colonnaa -- varokaa aikaa, jolloin Colonna ei tule toimeen ilman +liittoa. Herrani, katsokaa tarkoin ympärillenne; Roomassa on enemmän +vapautettuja, kuin luulette -- vieläpä rohkeita, toimiviakin. Varokaa +Rienziä! Hyvästi, pian tapaamme toisemme." + +Tämän sanottuaan Montreal lähti, ja kulkiessaan huolettomin askelin +läpi meluisan etuhuoneen, hän jupisi itsekseen: + +"Täällä en onnistu! -- Noilla ylimyslurjuksilla ei ole rohkeutta tulla +suuriksi, eikä viisautta pysyä rehellisinä. Kukistukoot! -- Löytänen +kansasta seikkailijan, itseni kaltaisen, joka vastaa heitä kaikkia." + +Heti kun Tapani oli palannut Adrianin luokse, hän kiihkeästi syleili +turvattiansa, joka oli valmistellut ylpeyttään saamaan ankaran nuhteen +ajattelemattomuudestaan. + +"Jalosti näytelty, -- oivallisesti, oivallisesti!" huusi ylimys, +"todellisen valtiomiehen taidon olet saavuttanut keisarin hovissa. Sen +tiesinkin -- sen aina olen sanonut. Sinä huomasit kiipelini, mihin +olin joutunut hämmästyksissäni tuon raakalaisen hulluista tuumista. +Pelkäsin kieltäytyä -- vielä enemmän suostua. Sinä selvitit minut +täydellisellä taidollasi, tuo kiivastus -- niin luonnollinen sinun +ijälläsi -- oli mainio temppu; se peräytti hyökkäyksen, antoi minulle +aikaa vetää henkeäni ja miettiä kuinka menettelisin tuon julmurin +kanssa. Mutta sinä tiedät että emme saa loukata häntä: kaikki väkeni +luopuisi minusta, tai myisi minut Orsinille, tai katkaisisi kurkkuni, +jos hän vain nostaisi sormensa. Oi, tuo oli mainiosti tehty, Adrian -- +mainiosti!" + +"Kiitos taivaan!" sanoi Adrian tointuen hämmästyksistään, "ette aio +suostua tuohon pimeään esitykseen?" + +"Aioko! en tosiaankaan!" sanoi Tapani, heittäytyen jälleen tuolilleen. +"Etkö tiedä minun ikääni, poika? Olen kohta yhdeksänkymmenen vanha +ja olisin todella hullu jos antautuisin sellaisen levottomuuden ja +sekamelskan pyörteesen. Minun tulee säilyttää se, mitä minulla on, +eikä saattaa sitä vaaranalaiseksi tavottelemalla enempää. Eikö paavi +rakasta minua? Antautuisinko hänen kirouksensa vaaralle alttiiksi? +Enkö ole ylimyksistä mahtavin? Olisinko enempi, jos olisin kuningas? +Puhella minun ikäiselleni miehelle tuollaisia loruja! -- se mies on +heikkopäinen. Muuten", jatkoi vanhus alentaen ääntänsä ja katsellen +arasti ympärilleen, "jos olisin kuningas, niin poikani saattaisivat +myrkyttää minut päästäksensä perimään. Ne ovat kelpo poikia Adrian, +kerrassaan. Mutta sellainen kiusaus! -- siihen en heitä johdattaisi; +näissä harmaissa hapsissa on kokemusta! Tyrannit eivät kuole +luonnollista kuolemaa, eivät ikinä! Rutto tuohon ritariin, sen sanon; +hän sai minun jo kylmää hikeä huokumaan." + +Adrian tarkasteli tuon vanhuksen kasvoja, jota itsekkäisyys pidätti +rikoksesta. Hän kuulteli hänen loppusanojansa, jotka olivat täynnänsä +tuon ajan synkkää totuutta; ja kun Rienzin ylevä ja puhdas kunnianhimo +vastakohtana välähti hänen mieleensä, hän tunsi ettei hän voinut +moittia sen tulta eikä ihmetellä sen äärettömyyttä. + +"Ja sitten", jatkoi ylimys puhuen vakavammin saavutettuaan +mielenmalttinsa, "tuo mies varottaessaan minua paljasti minulle +täydellisesti kaiken tietämättömyytensä valtion tilasta. Mitä arvelet? +hän en oleskellut roskaväen parissa ja pitää sen valjua henkäystä +voimana: niin, hän luulee sanat sotamiehiksi ja käski minun -- minun, +Tapani Colonnan -- pitämään varani -- kenestä, tiedätkös? Et, et +milloinkaan arvaa! -- tuosta irvihampaasta, Rienzistä! entisestä +pilkkakirveestäni! Ha, ha, ha!" ja vanhus nauroi niin että kyyneleet +vierivät pitkin poskia. + +"Monet ylimyksistämme pelkäävät sittenkin tuota samaista Rienziä", +sanoi Adrian vakavasti. + +"Pelätkööt, pelätkööt! -- niillä ei ole meidän kokemustamme -- meidän +maailman tietoamme, Adrian. Vaiti, poikaseni, -- koska ovat kauniit +sanat ennen kukistaneet linnoja ja voittaneet sotajoukkoja? Rienzi +minun puolestani räysätköön vanhasta Roomasta roskaväelle, se antaa +sille jotakin ajateltavaa ja rähistävää, ja kaikki sen kiukku haihtuu +sanoihin; se polttelisi taloja, ellei se saisi puheita kuulla. Mutta +tästä kerran puhuessamme, minun on myöntäminen, että tuo kirjatoukka +on paisunut hävyttömäksi uuden viran saatuaan: tässä on -- minä sain +tällaisen paperin tänään ennen vuoteelta päästyäni. Olen kuullut että +kaikki ylimykset ovat saaneet samaa röyhkeyttä kokea. Lueppas se", ja +Colonna pisti paperikäärön sukulaisensa käteen. + +"Minä sain samallaisen", sanoi Adrian, vilkaisten siihen. "Se on +Rienzin kehotus saapumaan Lateranin P. Johanneksen kirkkoon, kuulemaan +erään vastikään löydetyn levyn selvittämistä. Hän sanoo sen mitä +lähemmin koskevan Rooman menestystä ja nykyistä tilaa." + +"Tuo huvittanee suuresti oppineita ja kirjamiehiä. Suo anteeksi, +sukulaiseni, että unhotin sinun mieltymyksesi tuollaisiin; poikani +Gianni on sinun kaltaisesi. Hyvä, hyvä! Tuo on varsin viatonta! Lähde +pois kuulemaan -- se mies puhuu hyvästi." + +"Ettekö tekin tule?" + +"Minäkö -- rakas poika -- minäkö!" sanoi vanha Colonna aukaisten +silmänsä seljälleen niin ällistyneen näköisenä, ettei Adrian saattanut +olla naurahtamatta oman kysymyksensä typeryyttä. + + + + +II Luku. + +Kohtaus ja epäilys. + + +Kun Adrian palasi holhoojansa palatsista ja kuljeskeli Forumia kohden, +hän aivan odottamattaan tapasi Raimondin, Orvieton piispan, joka +ratsastaen vähäsen hevosensa seljässä ja kolmen tai neljän palvelijan +seuraamana, pysähtyi äkkiä, huomatessaan nuoren ylimyksen. + +"No, poikani! harvoinpa sinua saa nähdä, kuinka olet jaksanut? -- +hyvin kai? Vai niin, vai niin! Hauskaa kuulla. Voi! millaista elämää +tämä on, Avignonin rauhallisiin huvituksiin verraten. Siellä kaikki, +joilla on samat pyrinnöt, niinkuin meillä, samat harrastukset, +_deliciae musarum_, hm, hm, (piispa ylpeili tilapäisistä lainasanoista, +olivat ne sitten oikeita tai vääriä) helposti ja luonnollisesti +yhtyvät. Mutta täällä me tuskin uskallamme liikkua talostamme, paitsi +tärkeitten tapausten sattuessa. Mutta puhuessamme tärkeistä tapauksista +ja muuseista, muistuu mieleeni hyvän ystävämme Rienzin kehotus +saapumaan Lateraniin, sinä tietysti tulethan jotakin tuiki sokkeloista +latinalaista kyhäystä aikonee selvitellä -- niin olen kumminkin kuullut +-- sangen huvittavaa meille poikani -- sangen." + +"Se on huomenna", vastasi Adrian. "Kyllä varmaan -- minä tulen sinne." + +"Ja kuule, poikani", sanoi piispa, laskien ystävällisesti +kätensä Adrianin olalle, "minulla on syytä toivoa että hän +kaupunkilaisparoillemme muistuttaa riemujuhlaa jota vietämme vuonna +viisikymmentä, ja saa heidät puhdistamaan tiet rosvoista puhtaaksi, +se on välttämätön säädös ja pian toimeenpantava, sillä kuka tulee +pattojansa anteeksi saamaan, jos on vaara tarjona yksin tein syöksyä +voitelemattomana kiirastuleen? Oletkos kuullut Rienzin puhuvan -- häh? +aivankuin Cicero -- aivan! No, taivas siunatkoon, sinua poikani, et +jääne tulematta?" + +"En, en jää tulematta." + +"Odotappas -- vielä sananen: saatat juuri selittää niille, joita +tapaat, kuinka mukavaa olisi että kokous tulisi niin lukuisaksi kuin +mahdollista, näyttää hyvältä, kun kaupungissa harrastetaan tieteitä." + +"Riemujuhlasta puhumattakaan", lisäsi Adrian hymyillen. + +"Niin, riemujuhlasta puhumattakaan -- mainiosti! hyvästi tällä erää!" +Ja piispa istui jälleen satulaan ja ajaa hölkötteli juhlallisen +näköisenä monien ystäviensä luokse, yllyttämään heitä kokoukseen. + +Mutta Adrian jatkoi kulkuansa ohi Capitolin, Severuksen Kaaren ja +Jupiterin temppelin sortuneen pylväistön ja saapui paikalle, missä +pitkä ruoho, kuiskaelevat saraheinät ja hoidottomat viiniköynnökset +nuokkuivat Neeron kultaisen talon menneelle komeudelle. Hän +istui kaatuneelle patsaalle -- sillä kohtaa, missä matkustaja +poikkeaa (niin-kutsuttuun) -- Livian kylpylaitokseen -- ja katseli +tyytymättömänä aurinkoa, ikäänkuin moittien sen kulun hitaisuutta. + +Kauvaa ei hänen kuitenkaan tarvinnut vuotella, ennenkuin keveän +astunnan kahinaa kuului tuoksuavasta ruohostosta ja samassa +viiniköynnösten lomasta pilkistihe kasvot, jotka hyvin olisivat +saattaneet olla haltijan, paikan jumalattaren. + +"Armaani! Ireneni, -- kuinka kiitän sinua!" + +Pitkä aika kului ennenkuin ihanteleva rakastaja malttoi huomata Irenen +kasvojen suruisuuden, mikä ei niitä tavallisesti ollut kaihtamassa +hänen seurassaan. + +Hänen äänensäkin vavahteli, ja hänen sanansa tuntuivat pakollisilta ja +kylmiltä. + +"Olenko loukannut sinua?" hän kysyi; "tai onko mikä pienempi +onnettomuus tapahtunut?" + +Irene kohotti silmänsä lemmittyynsä ja virkkoi, katsellen häntä +vakavasti. "Sano minulle, herrani, puhdas ja suora totuus, sano +minulle, olisitko kovin suruissasi, jos tämä olisi meidän viimeinen +kohtauksemme?" + +Vaaleammaksi kuin marmori hänen jaloissaan kävi Adrianin tumma poski. +Hetkinen kului ennenkuin hän kykeni vastaamaan, pakollinen hymy +väräjävillä huulilla. + +"Älä laske tuollaista pilaa, Irene! Viimeinen! -- tuo ei ole meidän +sanojamme!" + +"Kuule minua, herrani --" + +"Miksi noin kylmä? -- kutsu minua Adrianiksi, -- ystäväksesi, -- +lemmityksesi! tai ole mykkä!" + +"Kuule sitten, sieluni sielu! kaikkein toiveitteni esine! elämäni +elämä!" huudahti Irene intohimoisesti. "Pelkään että tänä hetkenä +seisomme kurimuksen partaalla, jonka syvyyttä en tunne, mutta joka +ainiaaksi saattaa meidät erottaa. Sinä tunnet veljeni todellisen +luonteen, etkä väärin häntä ymmärrä, niinkuin monet muut. Hän on kauan +valmistellut viittoja ja suunnitelmia sekä neuvotellut itsensä kanssa, +ja tuntien että hänen tiensä kulkee kansan keskitse, hän on tasotellut +johonkin suureen päämäärään vievää polkua. Mutta nyt -- (sinä et häntä +petä -- sinä et häntä vahingoita? -- hän on sinun ystäväsi!)" + +"Ja sinun veljesi! Henkeni antaisin hänen edestään. Jatka!" + +"Mutta nyt", jatkoi Irene, "mikä hyvänsä tuo yritys lieneekin, sen aika +lähenee lähenemistään. En tarkoin tunne sen laatua, mutta tiedän että +se on ylimyksiä vastaan suunnattu -- sinun säätyäsi vastaan -- sinun +perhekuntalaisiasi vastaan! Jos se onnistuu -- voi, Adrian! sinä itse +et ole vaaratta oleva: ja minun nimeni ainakin on löytyvä vihollistesi +nimien joukossa. Jos se raukenee, -- niin veljeni, uljas veljeni on +hukassa! Hän on kaatuva koston tai oikeuden uhrina, kutsu sitä miksi +tahdot. Sukulaisesi on oleva hänen tuomarinsa -- hänen telottajansa; ja +minä -- jos jäisinkin suremaan alhaisen sukuni ylpeyttä ja kunniaa -- +voisinko suostua rakastamaan, näkemään miestä, jonka suonissa virtaa +hänen tuhonsa verta? Voi minua poloista! -- minua poloista! -- nuot +ajatukset vievät järkeni!" Ja käsiään hykertäen Irene ääneensä nyyhki +katkerasti. + +Adrianiin valtavasti koski tuo hänen eteensä paljastettu kuvaus, +vaikka hänen mieleensä oli usein ennenkin hämärästi tunkeutunut tuo +kumpainenkin mahdollisuus. Totta kuitenkin oli, kun hän ei nähnyt +minkään fyysillisen voiman tukevan Rienzin tuumia, eikä ollut +milloinkaan nähnyt moraalisen vallankumouksen mahtavuutta, ettei hän +luullut niilläkään liikkeellä, johon hän kansan saisi yllytetyksi, +olevan pysyväistä menestystä ja mitä rangaistukseen tulee, niin +kaupungissa, jossa kaikki oikeus oli etujen orja, Adrian tunsi itsensä +kyllin mahtavaksi hankkimaan anteeksisaannin rikoksista suurimmallekin +-- ylimyksiä vastaan ase kädessä tehdylle kapinallekin. Näiden +ajatusten johtuessa hänen mieleensä, hän sai malttia lohduttaa ja +rohkaista Ireneä Mutta tuo yritys vaan osaksi onnistui. Huolistansa +heränneenä tulevaisuuden aatoksiin, jotka hän siihen saakka oli +unohtanut, Irene ensi kertaa oli tenhoojansa äänelle kuuro. + +"Voi", sanoi hän murheissaan, "parhaimminkin käydessä, kuinka tämä +lempi, jota olemme niin sokeasti rohkaisseet -- kuinka se on päättyvä? +Sinä et saa tulla minun kaltaiseni avioksi! ja minä! kuinka hupsu minä +olen ollut!" + +"Palaa järkiisi sitten, Irene", sanoi Adrian ylpeästi osaksi +kiivastuen, osaksi kokeneena naisten miehenä. "Lemmi toista ja +viisaammin, jos tahdot, peräytä minulle tekemäsi lupaukset ja pidä +edelleenkin lempeä rikoksena ja uskollisuutta hulluutena." + +"Julmuri!" sanoi Irene änkyttäen ja vuorostaan pelästyneenä. "Puhutko +täyttä totta?." + +"Sano minulle, ennenkuin vastaan, sano minulle: vaikka kuolema, tuska, +koko elämällinen murhetta tulisi tämän rakkauden lopuksi, katuisitko +rakastaneesi? Jos niin, et tunne rakkauttani sinuun." + +"En milloinkaan, en milloinkaan ole katuva!" sanoi Irene, langeten +Adrianin kaulaan, "anna minulle anteeksi!" + +"Mutta onko todellakin", sanoi Adrian, hetkisen kuluttua tuosta +rakastavien kiistasta ja sovinnosta, "onko todellakin niin huomattava +erotus veljesi entisen ja nykyisen olemuksen välillä? Mistä tiedät että +toiminnan hetki on niin lähellä?" + +"Sillä nyt hän oleilee yökaudet lukkojen takana kaikenlaatuisten +miesten parissa; hän on työntänyt kirjansa syrjään -- hän ei lue enää +-- vaan astuskelee edestakasin huoneessaan jupisten itsekseen. Silloin +tällöin hän pysähtyy kalenterin eteen, jonka hän hiljattain omin +käsin on ripustanut seinään, vetelee sormiaan kirjainten päällitse, +kunnes hän tapaa jonkun määräpäivän, ja silloin hän huitoo miekallaan +ja hymyilee. Mutta aseitakin tuotiin kaksi yötä sitten suuri joukko +taloon; ja minä kuulin kantajien päällysmiehen, joka on kauhea +jättiläinen ja hyvin tunnettu kansassa, sanoen ohimoitansa pyyhkien: +'Nämät saavat pian työtä!'" + +"Aseita! oletko varma siitä?" sanoi Adrian huolestuen. "Sittenpä noissa +tuumissa piilee enemmän kuin olen luullut! Mutta (huomattuaan että +Irenen kasvot pelästyneinä tarkastivat häntä, hänen äänensä muuttuessa, +hän lisäsi iloisemmin) -- mutta tulkoon mitä tahansa, -- usko minua, +-- armaani! jumaloimani! että niinkauan kuin minä elän, ei veljesi ole +kärsivä tuosta vihasta, jonka hän vastaansa nostanee, -- enkä minä, +vaikka hän onkin unhottanut entisen ystävyytemme, ole sinua vähemmän +rakastava." + +"Signora! Signora! lapsukaiseni! jo on aika! meidän on lähteminen!" +sanoi kimakalla äänellä Benedetta, kurkistaen lehvien lomasta. +"Työmiehet kulkevat kotiinsa tästä; minä näen heidän lähestyvän." + +Lempivät erosivat, ensimmäisen kerran oli käärme tunkeutunut heidän +Eedeniinsä -- he olivat keskustelleet, he olivat ajatelleet muita +asioita, kuin lempeä. + + + + +III Luku. + +Kansanmielisen patriicin asema kansan melskeiden aikana. Kohtaus +Lateranissa. + + +Kansaa rehellisesti rakastavan patriicin asema on noina kurjina +aikoina, jolloin vallanpitäjät sortavat ja vapaus ponnistelee vastaan +-- jolloin kaksi ihmisluokkaa kamppailee keskenänsä -- vaikein ja +tukalin, mihin hänen kohtalonsa saattaa hänet syöstä. Pitääkö hän +ylimysten puolta? hän pettää omantuntonsa! Vai kansanko? -- hän +kavaltaa ystävänsä! Mutta tuo jälkimäisen edellytyksen seuraus ei +ole ainoa -- eikä voimakkaasen luonteesen nähden kenties katkerin. +Kaikkia ihmisiä on yleinen mielipide ohjaamassa ja sitomassa -- se +on yhteinen tuomari; mutta yleinen mielipide ei ole sama kaikissa +arvoluokissa. Yleinen mielipide, joka yllyttää tahi pelottaa plebeijiä, +on plebeijien mielipide, -- niitten, jotka hän näkee, tapaa ja tuntee, +niitten, joiden kanssa hän on tekemisissä, -- niitten, joiden kanssa +hän on lapsuudesta asti seurustellut -- niitten, joiden kiitosta hän +on joka päivä kuullut, joiden moite häntä joka hetki uhkaa. Niinpä +myöskin ylhäisten yleinen mielipide on _heidän_ vertaistensa mielipide +-- niitten, jotka synnyntä tai sattumus on ainiaaksi heittänyt heidän +tiellensä. Tästä erikoisasemasta johtuu monta tärkeätä, käytännöllistä +seikkaa; se, enemmän kuin monet perusohjeet, painukoon politikoitsijan +mieleen, joka tahtoo olla perinpohjainen. Se on jumalantuomio, +pelottava kestää -- jonka vaan harvat plebeijit kestävät, ja jota +siis on kohtuutonta vaatia patriicein horjumatta läpäsemään -- +_heitä_ koskevan yleisen mielipiteen uhmaamisen jumalantuomio. He +eivät voi olla epäilemättä omaa päätöskykyään, -- he eivät voi olla +ajattelematta, että viisaus ja hyve puhuu noissa äänissä, joita he ovat +pitäneet oraakelin neuvoina kätkyeistään saakka. Lahkolaisetuluulojen +tuomioistuimen he luulevat ja tunnustavat yleisen omantunnon +oikeudeksi. Toisena sellaisessa asemassa olevan patriicin toiminnan +ankarana vastapainona on varmuus, että tuon toiminnan johtavat syyt +yhtä väärin selittää ylimyskunta, josta hän luopuu, kuin kansa, johon +hän liittyy. Tuo näyttää niin luonnottomalta, kun mies hyppää oman +säätynsä silmille, että maailma on kärkäs olettamaan jonkun muun +vaikuttimen tuohon salaperäisyyteen, kuin rehellisen vakuutuksen tai +ylevän isänmaanrakkauden. "Kunnianhimoa", sanoo joku. "Pettyneitä +toiveita", huutaa toinen. "Jotakin yksityistä kaunaa", pistelee +kolmas. "Turhamaista roskaväen mielistelyä", irvistelee neljäs. +Kansa ihantelee ensin, mutta epäilee sitten. Sinä hetkenä kun hän +vastustaa jotakin kansan toivetta, hän ei enään ole pelastettavissa; +häntä syytetään ulkokultaisuudesta, -- lampaannahan käyttämisestä, ja +sanotaan -- "kas, kuinka suden hampaat pilkistävät esiin!" Jos hän on +tutunomainen kansassa, -- hän on liehakoitsija! Jos hän pysyy erillään +-- se on ylpeyttä! Mikä sitten sellaisessa asemassa pitää pystyssä +miestä, joka seuraa omaatuntoansa ja silmillään näkee kaikki polkunsa +varrella uhkaavat vaarat? Pois yleisen mielipiteen sekamelska -- pois +kurja jälkimaailman oikeudentunnon haaveilu: edellistä hän loukkaa, +jälkimmäistä hän ei koskaan saa. Mikä pitää häntä pystyssä? Hänen +oma henkensä! Mies, joka todellisesti on suuri, tavallaan halveksii +sukuaan, auttaessaan sitä; sen paras tahi onnettomuus on hänelle kaikki +kaikessa: sen suosio -- sen moite -- ei mitään. Hän astuu ulos synnyn +ja tapain ahtaasta piiristä, hän ei välitä vähäpätöisten miesten +vähäpätöisistä vaikuttimista. Korkealla äärettömässä avaruudessa hänen +ratansa käy, hän kulkee uraansa, hän opastaa ja valaisee, mutta melu +alhaalta ei ylety hänen korviinsa. Kunnes pyörä murtuu -- kunnes pimeä +tyhjyys nielasee tähden -- sinnes sen sopusointu yöt päivät kohtaa +sen omaa korvaa; se ei himoitse ainoatakaan säveltä maasta, jota se +valaisee, ei ainoatakaan seuralaista uralleen, jota se vyöryy, se +tuntee kirkkautensa ja tyytyy siis olemaan _yksin_. + +Mutta tällaiset henget ovat harvinaisia. Joka aikakausi ei niitä +voi synnyttää. Ne ovat poikkeuksia tavallisesta ja ihmisellisestä +hyveestä, johon ulkonaiset olot vaikuttavat ja lyövät leimansa. +Aikana, jolloin jo se, joka oli vaan maineen äänelle herkkä, kohosi +siveellisten voimiensa puolesta suuresti kaikkien muitten ihmisten +yli, oli mahdotonta että kukaan olisi voinut tuntea tuota jalostettua, +metafyysillistä tunnetta, tuota ylevien tekojen puhtaampaa kiihotinta +-- tuota oman sydämen kunniantuntoa, joka on verrattoman korkeimpana +kaikkea ihmisten ylistyksen pyyntiä. Meidän todella täytyy, ennenkuin +voimme erkaantua maailmasta, pitkän ja kovan koetusajan kestettyämme +-- monen mietiskelyn ja surun perästä -- syvästi ja murheellisesti +vakuutettuina kaikesta turhuudesta, mitä maailma voi meille antaa, +olla kohonneet emme hetken kiivastuksessa, vaan pysyväisesti maailman +yli: tuon irtaantumisen -- tuon ihanteellisuuden -- kuinka harvat +ajattelevamman aikamme ajattelevimmista sen voivat saavuttaa. Mutta +ennenkuin olemme tuon onnelan ehdättäneet, emme tunne mietiskelemisen +todellista jumalallisuutta, emme omantunnon kaikkeen riittävää mahtia, +emmekä juhlallisin askelin voi vetäytyä tuohon oman henkemme pyhättöön, +jossa tiedämme ja tunnemme, kuinka paljon luonnossamme löytyy Jumalan +itseoloisuutta. + +Mutta palatkaamme maallisiin asioihin ja ajatuksiin. Nuot arvelut +ja näkökohdat, jotka olisivat monenkin rehellisen ja rohkean mielen +muuttaneet, muuttivat Adrianinkin mielen. Hän tunsi olevansa väärässä +asemassa. Hänen järkensä ja omatuntonsa olivat Rienzin tuumien +puolella, ja hänen luonnollinen ripeytensä ja toiminnanhalunsa vetivät +vastustamattomasti häntä ottamaan osaa niitten toimeenpanemisen +vaaroihin. Mutta hänen tuttavuuden ja ystävyyden liittonsa, hänen +yksityiset ja perheelliset olonsa jyrkästi sen kielsivät. Kuinka +saattoi hän säätyänsä, perhekuntaansa, nuoruudentovereitansa vastaan +juonitella salaisesti tahi toimia julkisesti? Hänen isänmaanrakkautensa +päämäärää verhosivat herjaus ja kiittämättömyys. Kuka uskoisi +rehelliseksi maansa sankariksi häntä, joka ystävänsä petti? Todella +hänen + + Luontainen päättäväisyytensä + Sai ajatuksen valjun leiman! + +ja hän, joka luonnostaan olisi ollut aikansa johtajia, jäi vaan +katselijaksi. Vieläpä Adrian koetti lohdutella toimettomuuttaan sillä, +että hänen menettelynsä oli järkevä Se, joka ei ota osaa kansallisten +mullistusten alkupuoleen, saattaa usein suurimmalla menestyksellä +ryhtyä välittämään sittemmin kehittyneitä intohimoja ja puolueita. +Ehkäpä Adrianin tilassa vitkasteleminen oli viisaan valtiomiehen +oikeata menettelyä; juuri niitten kanta, jotka alussa pysyvät +syrjässä, pääsee usein ennen loppua valtaan. Henkilöön, joka vapaana +kilpailevien puolueitten liiallisuuksista ja heidän kateudestansa +ilmaantuu melskeiseen draamaan, kaikki ihmiset ovat halukkaita +katsomaan kunnioituksin ja mielihyvin: hänen myöntyväisyytensä saattaa +hankkia hänelle kansan luottamuksen, hänen arvonsa tehdä hänet +sopivaksi välittäjäksi ylimyksiin nähden, ja samat ominaisuudet, +jotka vallankumouksen toisena aikakautena olisivat tehneet hänet +marttyyriksi, kohottavat toisena ehkä hänet pelastajaksi. + +Äänetönnä siis ja puolueettomana Adrian katseli tapausten menoa. Jos +Rienzin aikeet eivät onnistuisi, hän tuon puolueettomuutensa kautta +paremmin saisi kansan varjelluksi uusista kahleista ja sen sankarin +kuolemasta. Jos nuot tuumat menestyisivät, hän samoin saattoi saada +huonekuntansa pelastetuksi kansan raivolta -- ja edistäessään vapautta +estää, vallattomuutta. Nuot ainakin olivat hänen toivomuksensa, ja +näin italialainen tarkkanäköisyys ja hänen luonteensa varovaisuus +hillitsivät ja rauhottivat nuoruuden ja rohkeuden innostuksen. + +Aurinko paahteli tyyneltä, pilvettömältä taivaalta ääretöntä +väkijoukkoa, joka oli kokoontunut Lateranin P. Johanneksen kirkkoa +ympäröivälle aukealle. Osaksi uteliaisuudesta -- osaksi Orvieton +piispan kehotuksesta -- osaksi, koska tuo oli tilaisuus, jossa he +saivat näytellä seurueittensa komeutta -- monet Rooman etevimmistä +ylimyksistä olivat kokoontuneet tuohon paikkaan. + +Kirkkoon vievillä portailla, vaippa ympärilleen käärittynä, seisoi +Walter de Montreal katsellen monia ryhmiä, jotka toinen toisensa +perästä saapuivat pitkin kujaa, jota kirkon sotilaat pitivät +auki väkitungoksen keskellä, pääylimysten kulkea. Hän tarkasteli +huolellisesti, vaikka tapansa mukaan välinpitämättömän näköisenä +ja harhailevin silmäyksin, rahvaan erilaisia huomautuksia ja +tervehdyskatseita eri huomiota ansaitsevien henkilöitten saapuessa. +Liput ja viirit liehuivat ilmassa jokaisen Signorin edellä, ja +kompasanat ja haukkumanimet -- nuot lyhyet sisältörikkaat, kiitos- tahi +moitelauseet -- joita kuului sieltä täältä joukosta, hän kätki tarkoin +mieleensä. + +"Tehkää tietä! -- tietä korkealle herralle Martino Orsinille, parooni +di Portolle!" + +"Vaiti, tolvana! -- pois alta! tietä signor Adrian Colonnalle, parooni +di Castellolle -- keisarikunnan ritarille." + +Näitten huutojen kilpaa kaikuessa nähtiin Orsinien kultainen karhu +liehuvan korkealla, tunnuslauseineen -- "varo syleilyäni!" ja Colonnan +yksinäinen kolonni taivaansinisellä pohjalla ynnä Adrianin omat +mielisanat -- "murheellinen, mutta luja." Martino Orsinin seurue +oli melkoisesti lukuisampi kuin Adrianin, jolla vaan oli kymmenen +palvelijaa muassaan. Mutta Adrianin miehet herättivät paljoa suurempaa +ihailua väkijoukossa ja miellyttivät enemmän P. Johanneksen sotaisen +ritarin kokenutta silmää. Heidän aseensa välkkyivät kuin kuvastin, +heidän mitassaan ei ollut tuumankaan erotusta, astunta oli tasanen +ja tyyni, he eivät vilkistäneet oikealle eivätkä vasemmalle, heissä +tuo sanomaton kuri ilmaantui -- tuo järjestyksen sopusointu -- jonka +Adrian oli oppinut herättämään miehissään, omana oppiaikanaan. Mutta +Porto-herran hajanaisessa seurueessa oli kaikenmittaisia miehiä. +Heidän aseensa olivat huonosti kiillotetut ja kehnonlaatuiset; he +tyrkkivät epäjärjestyksessä toinen toistansa; he naureskelivat ja +juttelivat ääneensä, ja heidän naamansa ja ryhtinsä ilmaisivat +sellaisten miesten röyhkeyttä, jotka halveksivat yhtä paljon herraansa, +jota he palvelivat, kuin kansaa, jota heidän piti pitämän kurissa. +Näitten kahden joukon odottamatta yhdyttyä toisiinsa ahtaassa kujassa, +kumpaisenkin perheen kateus oitis näyttäytyi. Kumpikin tungeskeli +päästäkseen etupäähän, ja kun Adrianin seurueen luja järjestys sekä +sen harvalukuisuus ja ripeys vaikuttivat että se pääsi kilpailijansa +edelle, rahvas puhkesi korkeaan huutoon, -- "Eläköön Colonna!" -- +"Karhu hypelköön patsaan takana!" + +"Eteenpäin, lurjukset!" huusi Orsini miehilleen. "Kuinka sallitte +moisen häväistyksen?" Ja asettuen miestensä etupäähän, hän olisi +koettanut tunkeutua kilpailijansa joukon keskitse, ellei eräs paavin +liveriin puettu mittava vartija olisi laskenut sauvaansa hänen eteensä. + +"Anteeksi, herrani! meillä on vikaarin nimenomainen käsky hillitä eri +joukkoja tappelusta." + +"Lurjus, tuletko minua puhuttelemaan?" sanoi kopea Orsini, sivaltaen +sauvan miekallaan kahtia. + +"Vikaarin nimessä minä käsken teitä peräytymään!" sanoi itsepintainen +vartija, asettuen kookkaine vartaloineen aivan ylimyksen tielle. + +"Hän on Cecco del Vecchio!" huusivat ne rahvaasta, jotka olivat +kylläksi lähellä, nähdäkseen häiriön ja sen syyn. + +"Niin", sanoi joku, "kunnon vikaari on pistänyt monta uljainta poikaa +paavin liveriin, saadakseen paremmin rauhan säilymään. Ei olisi +saattanut Ceccoa parempaa löytää." + +"Mutta hän ei saa kaatua!" huusi toinen, kun Orsini mulkoillen seppää +heilahutti miekkansa taapäin, syöstäksensä sen hänen rintaansa. + +"Häpeä -- häpeä! Sallitaanko paavin noin tulla solvaistuksi, omassa +kaupungissaan?" huusivat useat äänet. "Maahan häväisijät -- maahan!" +Ja ikäänkuin ennakolta tehdystä suostumuksesta koko rahvaan joukko +täytti kujan ja hyökkäsi tulvan lailla Orsinin sekä hänen ponnistelevan +ja huonosti järjestetyn joukkonsa kimppuun. Orsini itse heitettiin +väkivaltaisesti maahan, ja joutui satojen jalkain tallattavaksi; +hänen miehensä, hätääntyneinä ja survien yhtäpaljon toisiansa kuin +rahvasta, hajautuivat ja syöstiin kumoon; ja kun sepän johtamien +vartijain suurista ponnistuksista järjestys saatiin palautetuksi ja +käytävä jälleen auki, niin Orsini, raivosta ja nöyryytyksestä melkein +menehtyneenä ja saamistaan kolahduksista pahoin ruhjottuna, tuskin +olisi päässyt maasta nousemaan. Paavin upseerit nostivat hänet ylös, +ja päästyään jaloilleen hän hurjin silmäyksin etsiskeli miekkaansa, +joka oli kirvonnut hänen kädestään ja potkaistu väkijoukkoon, ja kun +hän ei sitä tavannut, hän hampaitansa purren sanoi Cecco del Vecchiolle +-- "tästä häpeästä saat päälläsi vastata, mies, tahi Jumala minut +hyljätköön!" Sitten hän lähti kulkemaan pitkin käytävää, läsnä olevien +puoleksi tukahutettujen, ilkkuvien huudahdusten seuratessa hänen +kulkuansa. + +"Tehkää tietä", huusi seppä, "Martino di Portolle, ja tietäköön kaikki +kansa, että hän on uhannut henkeäni sentähden, että olen täyttänyt +velvollisuuteni, totellen paavin vikaaria!" + +"Uskaltakoon!" kiljuivat tuhannet äänet, "kansa on omansa puolella." + +Provencelaiselta ei jäänyt tuo kohtaus huomaamatta; hän kortten +heilumisesta osasi tuulen päättää ja huomasi rahvaan rohkeudesta +heti, että se tiesi myrskyn lähestymistä. "_Par Dieu_!" hän sanoi, +tervehtien Adrianea, joka arvokkaana, taakseen katsomatta oli juuri +saapunut kirkon portaille, "tuolla pitkällä veikolla on rohkea sydän ja +paljo ystäviäkin. Mitä arvelette", hän lisäsi hiljaa kuiskaten, "eikö +tuo tapaus osota, etteivät ylimykset ole niin turvallisia, kuin he +luulevat?" + +"Elukka on ruvennut potkimaan kannustuksesta, herra ritari", vastasi +Adrian; "viisas hevosmies sellaisessa tapauksessa älyäisi ettei saa +pinnistää ohjaksia liian piukkaan, muuten elukka saattaa nousta pystyyn +ja viskata hänet seljästään -- mutta niinhän te menettelisitte." + +"Erehdytte", sanoi Montreal; "minun toivoni oli, että Roomalla olisi +yksi hallitsija monien tyrannien sijasta, -- mutta kuulkaa, mitä +tarkottaa kellonsoitto?" + +"Juhlatoimitus on alkamaisillaan", vastasi Adrian. "Lähdemmekö yhdessä +kirkkoon?" + +Harvoin on Jumalalle pyhitetyssä temppelissä nähty eriskummallisempaa +nähtävää, kuin se, mikä Lateranin muurien sisällä sillä kertaa oli +tarjona. + +Kirkon keskellä kohosi istuimia amfiteatterin tapaan, ja sen +äärimmäisessä päässä muita paikkoja hieman korkeampi puhujalava, +jota alemmaksi, mutta tarpeeksi korkealle, jotta kuuliakunta saattoi +sen nähdä, oli asetettu mahdottoman suuri rautainen levy, johon oli +kaiverrettu muinaisaikainen kirjoitus, jota juuri piti selitettämän. + +Istuimet olivat uhkeilla, verkaisilla peitteillä verhotut. Kirkon +taustassa oli purppurainen esirippu laskettuna. Amfiteatterin ympärillä +olivat kirkon palvelijat paavin kirjaviin livereihin puettuna. +Puhujalavan oikealla puolella istui Raimond, Orvieton piispa, +juhlallisessa valtakaapussaan. Häntä ympäröivillä penkeillä nähtiin +kaikki Rooman tärkeimmät henkilöt -- tuomarit, tiedemiehet ja aatelisto +ylhäisestä Savellista aina alhaisimpaan Raselliin asti. Amfiteatterin +ulkopuolella olevan tilan täytti kansa, joka taajana virtana rynnisti +sisään; kaiken aikaa pauhasi juhlallisesti kirkon isokello. + +Vihdoin, kun Adrian ja Montreal olivat sijoittuneet lyhyen matkan +päähän Raimondista, kellonsoitto äkkiä taukosi -- kansan humina +viihtyi -- purppurainen esirippu vedettiin syrjään, ja Rienzi astui +esiin verkalleen, majesteettisin askelin. Hän esiintyi, mutta hänen +pukunsa ei ollut synkkä eikä yksinkertainen, niinkuin tavallisesti. +Hänen leveätä rintaansa verhosi häikäisevän valkea nuttu, ja väljän +toogan muotoinen viitta ulottui hänen jalkoihinsa laahaten permantoa. +Hänen päässään oli valkeasta verasta poimutettu päähine, jonka +keskellä välkkyi kultainen kruunu. Mutta kruunun jakoi, tahi ikäänkuin +halkasi kahtia, hopeaisen miekan salaperäinen kuva, joka veti yleisen +huomion puoleensa ja ilmaisi heti ettei hänellä ollut yllään tuo +eriskummallinen puku turhamaisuudesta tai komeilemisen halusta, vaan +näyttääkseen kokoontuneille -- kansalaisen persoonassa -- tyypin ja +vertauskuvan siitä kaupungin tilasta, jota hän lähti kuvaelemaan. + +"Todellakin", kuiskasi muuan vanha ylimys naapurilleen, "tuopa sopii +tuolle plebeijille mainiosti." + +"Tästäpä hauskaa tulee", sanoi toinen. "Mies varmaan aikoo höystää +puhettaan sukkeluuksilla." + +"Mitä hullutuksia", sanoi kolmas. + +"Hän on totta vieköön pöllähtänyt", virkkoi neljäs. + +"Kuinka kaunis hän on", sanoivat naiset, joita löytyi väkijoukossa. + +"Tuo mies osaa kansan ulkoa", huomautti Montreal Adrianille. "Hän +tietää, että hänen täytyy hivellä silmää, voittaakseen mielet, tuo +lurjus -- älykäs lurjus." + +Rienzi oli noussut puhujalavalle, ja hän katseli kauan ja vakavasti +ympärillään olevaa yleisöä; hänen majesteetillisen muotonsa ylevä ja +miettiväinen levollisuus sekä sen syvä ja juhlallinen avokkaisuus +saivat kaiken hälinän vaikenemaan ja tekivät saman vaikutuksen +ivallisiin ylimyksiin kuin kärsimättömään rahvaaseen. + +"Rooman signorit", hän sanoi vihdoin, "ynnä te ystävät ja +kaupunkilaiset, olette kuulleet, miksi olemme kokoontuneet tänne; +ja te, Orvieton herra piispa, -- ja te jotka olette työtovereitani +tieteitten vainiolla -- tekin tiedätte, että siihen on syynä jokin +seikka koskeva muinaista Roomaa, jonka menneen mahtavuuden ja kunnian +syntyä ja häviötä ymmärtääksemme, olemme kuluttaneet nuoruudenaikamme. +Mutta tämä, uskokaa minua ei ole mikään oppineitten arvoitus, joka vain +tiedemiehiä hyödyttää ja kuolleita koskee. Menneisyys hävitköön! -- +peittyköön pimeyteen, -- uinuelkoon ikuisesti sortuneitten temppeleinsä +ja unohtuneitten poikainsa autioitten hautakumpujen vaiheilla -- ellei +se päivänvaloon paljastetuista kätköistään kykene meille antamaan +nykyisyyden ja tulevaisuuden opasta. Hyvät herrat, olette luulleet että +me muinaisuuden tähden yksin olemme kuluttaneet yömme ja päivämme, +tutkiessamme mitä muinaisuus meille voi opettaa! Erehdyitte; ei +merkitse mitään se, että tiedämme, mitä olemme olleet, ellemme halua +tietää mitä meidän tulee olla. Esi-isämme ovat vaan tomua ja tuhkaa, +paitsi silloin kun he puhuvat jälkimaailmallemme; ja silloin ei heidän +äänensä kuulu maan povesta, vaan taivaan korkeudesta. Muistossa on +kaunopuheliaisuutta, sillä se on toivon vaalija. Menneisyydessä +on pyhyyttä, mutta vaan aikakirjoissa, jotka siihen perustuvat -- +ihmiskunnan edistyksen aikakirjoissa -- sivistyksen, vapauden ja +tiedon porraskivissä. Isämme kieltävät meitä taantumasta, -- he +opettavat meille, mikä oikeudenmukainen perintömme on, he käskevät +meitä omistamaan se, he käskevät meitä kartuttamaan tätä perintöä -- +säilyttämään heidän hyveensä ja karttamaan heidän vikojaan. Tämä on +menneisyyden oikea käytäntö. Samaten kuin tämä pyhä rakennus, jossa +olemme, -- se on hautakumpu, jolle temppeli on samoin pystytettävä. +Minä näen, että kummaksutte tätä pitkää johdantoa; te katselette +toinen toistanne -- kysytte mitä se tarkottaa. Katsokaa tätä rautaista +levyä; siihen on piirretty kirjoitus, se on äskettäin kaivettu +kiviröykkiöistä ja raunioista, jotka -- oi, Rooman häpeää! -- kerran +olivat maailmanvallan palatseja ja riemukulkueitten voitonkaaria. +Levyn keskellä olevat sanat, jotka näette, tarkottavat tuota Rooman +senaattorein tekoa, kun he Vespasianukselle antoivat keisariarvon. Tätä +kirjoitusta minä olen kutsunut teidät kuulemaan. Se tarkoin määrittelee +näin luovutetun vallan ehdot ja rajat. Keisarille uskottiin valta +säätää lakia ja solmita liittoja minkä kansan kanssa tahansa, laajentaa +tahi supistaa kaupunkien ja piirikuntien rajoja, ja -- huomatkaa tämä, +hyvät herrat! -- korottaa miehiä ruhtinasten ja kuninkaitten arvoon, +mutta myöskin alentaa ja panna heidät viralta, -- perustaa ja hajottaa +kaupunkeja: lyhyesti, kaikki mitä keisarilliseen valtaan kuuluu. +Niin, tämä keisari sai tuon äärettömän vallan; mutta keneltä? Kuulkaa +tarkkaan, minä pyydän teitä -- älkää päästäkö sanaakaan hukkaan -- +keneltä, sanon? Rooman senaatilta! Mikä oli Rooman senaatti? Rooman +kansan edustaja!" + +"Tiesin, että hän tuohon oli tuleva", sanoi seppä, joka seisoi ovella +tovereineen, mutta jonka korviin Rienzin ääni kajahti kirkkaana ja +selvänä. + +"Rohkea poika, ja herrojen aikana!" + +"Niin, siinä nyt kuulitte, mitä kansa oli; emme koskaan olisi saaneet +tuota tietää ilman häntä." + +"Hiljaa", sanoi muuan viranomainen niille, jotka noita mietteitään +kuiskaelivat. + +Rienzi jatkoi: -- "Niin, kansa tuon vallan luovutti -- kansan se +siis on oma! Anastiko tuo ylevä keisari kruununsa! Olisiko hän +saattanut omin päinsä ottaa tuon vallan? Oliko hän syntynyt siihen? +Johtuiko se, herrat ylimykset, varustetuista linnoista -- korkeasta +sukuperästä? Ei, vaikka hän itsevaltias olikin, hänellä ei ollut tuon +vallan hiukkaseenkaan mitään oikeutta, ilman Rooman kansan ääntä ja +luottamusta. Sellainen, maanmieheni! sellainen oli siihenkin aikaan, +jolloin vapaus oli vaan entisen itsensä varjo, -- sellainen oli isienne +tunnustettu etuoikeus! Kaikki valta oli kansan lahja. Mitä teillä nyt +on annettavaa? Kuka, kuka sanon -- kuka ainoa henkilö, mikä mitätön +päällikkö kysyy _teiltä_ lupaa anastaessaan millaisen vallan tahansa? +Hänen senaattinsa on hänen miekkansa, hänen valtuuskirjansa ei ole +musteella, vaan verellä kirjoitettu. -- Kansa! kansaa ei ole! Voi, +jospa Jumala soisi, että voisimme loihtia esiin menneisyyden hengen +yhtä helposti kuin sen asiakirjat!" + +"Olisin minä teidän sukulaisenne", kuiskasi Montreal Adrianille, "ei +tuolla miehellä olisi pitkiä aikoja noitten sanojensa ja viimeisen +ripityksensä välillä." + +"Kuka on teidän keisarinne?" jatkoi Rienzi, "muukalainen! Kuka teidän +kirkkonne suuri päämies? -- maanpakolainen! Te olette laillisia +päämiehiänne paitsi, miksikä? Siksi että teiltä ei puutu lakia +uhmaavia tyranneja! Ylimystenne väkivalta, heidän eripuraisuutensa +ja riitansa ovat riistäneet pyhältä isältämme P. Pietarin perinnön; +-- he ovat huuhtoneet katujanne teidän omalla verellänne, he ovat +tuhlanneet työnne hedelmät yksityisiin kiistoihinsa ja palkattujen +rosvojen elättämiseen! Voimanne ovat teitä itseänne vastaan uuvutetut. +Te olette tehneet irvitykseksi maanne, joka kerran oli maailman +valtijatar. Te olette valaneet sappea sen huulille -- te olette +painaneet orjantappurakruunun sen päähän. Mitä, hyvä herrat!" hän huusi +kääntyen kiivaasti kohden Savelleja ja Orsineja, jotka koettaen päästä +vaikutuksesta, jonka Rienzin tulinen kaunopuheliaisuus oli tehnyt +heidän sydämiinsä, ylönkatseellisilla eleillä ja halveksuvin hymyin +ilmaisivat tyytymättömyyttään, jota he eivät uskaltaneet vikaarin +ja kansan läsnäollessa ääneensä lausua. -- "Mitä! puhuessanikaan -- +tämän paikan pyhyys ei pidä teitä aisoissa! Minä olen halpa-arvoinen +mies -- Rooman kansalainen -- mutta minulla on tämä merkitys! Minä +olen hankkinut itselleni paljon vihamiehiä ja herjaajia sillä, mitä +olen Rooman hyväksi tehnyt. Minua vihataan, siksi että rakastan +maatani, minua halveksitaan, siksi että tahdon sen kohottaa. Olkoon +menneeksi -- minun puolestani kostetaan. Kolme petturia teidän omissa +palatseissanne kavaltaa teidät, niiden nimet ovat -- Ylöllisyys, Kateus +ja Eripuraisuus!" + +"Se naula veti!" + +"Ha, ha! Pyhän ristin nimessä, osavasti." + +"Vaikka hirteen minä menisin, jos hän vielä läimähyttäisi tuollaisen +iskun!" + +"Häpeä jos _me_ olisimme arkoja, kun tuo yksinään on noin rohkea", +sanoi seppä. + +"Tuollaista miestä olemme aina tarvinneet." + +"Hiljaa!" huusi viranomainen. + +"Oi, roomalaiset!" jatkoi Rienzi kiihkeästi -- "herätkää! Minä rukoilen +teitä! Painukoon tämän entisen valtanne, ikivanhan vapautenne muistutus +syvään sieluihinne. Suotuisana hetkenä, jos siihen tartutte, -- +kovaonnisena, jos päästätte kultaisen tilaisuuden käsistänne -- tämä +menneisyyden asiakirja on avattu silmienne nähtäväksi. Muistakaa että +riemujuhla lähestyy." + +Orvieton piispa hymyili ja nyökkäsi hyväksyen päätään; kansa, porvarit, +alemmat ylimykset hyvin huomasivat nuot kehottavaiset merkit, ja heidän +mielestään paavi itse, vikaarin persoonassa, katseli suopeasti uljasta +Rienziä. + +"Riemujuhla lähestyy, -- koko kristikunnan silmät kääntyvät tänne. +Tänne kaikilta maan ääriltä ihmisiä saapuu rauhaa saamaan, ovatko he +löytävät eripuraisuutta? -- sovitusta saamaan, ovatko he tapaavat +vaan rikosta? Jumalan valtakunnan keskustassa, ovatko he itkevät +teidän velttouttanne? -- pyhien marttyyrien asuinpaikassa, saavatko he +kauhistua teidän paheitanne? -- Kristuksen lain lähteellä, ovatko he +huomaavat kaiken lain tuntemattomaksi? Te olitte maailman kunnia -- +oletteko nyt sen irvikuva. Te olitte sen esimerkki, oletteko nyt sen +pelotus? Nouskaa hyvän sään aikana! -- puhdistakaa tienne rosvoista, +jotka ne tekevät levottomiksi, -- palkkalaisista muurinne, jotka niitä +suojaavat! Karkottakaa nuo keskinäiset riitanne tai miehet -- kuinka +ylpeitä, kuinka suuria tahansa he lienevätkin -- jotka niitä pitävät, +vireillä! Temmatkaa vaaka vilpiltä! -- vääntäkää miekka väkivallan +käsistä! -- vaaka ja miekka ovat muinaiset oikeuden merkit! -- antakaa +ne _sille_ jälleen. Tuo olkoon teidän korkea tarkotusperänne, tuo +teidän suuri päämääränne. Pitäkää jokaista joka sitä vastustaa, maansa +petturina. Voittakaa Caesarein voittoja suurempi voitto -- voitto +omasta itsestänne! Näyttäkää maailman toivioretkiläisille Rooman +uudistus. Tehkää uskonnon riemujuhlasta ja lain palauttamisesta yksi +ainoa suuri tapaus. Laskekaa himojenne kuolettamisen uhri -- jälleen +saavutetun vapautenne esikoinen -- jo näiden seinien suojelemalle +alttarille! eikä milloinkaan, oi, ei milloinkaan niin kauan kuin +maailma on ollut, ihmiset ole uhranneet Jumalalle otollisempaa uhria!" + +Niin valtaavasti vaikuttivat nämä sanat kuulijoihin -- niin +läpitunkevasti ja perinpohjin ne painuivat sydämiin, jotka ne +väkirynnäköllä valtasivat, että Rienzi oli astunut puhujalavalta ja +kadonnut esiripun taakse, ennenkuin väkijoukko täysin tajusi että hän +jo oli lopettanut. + +Tuon äkkinäisen ilmestyksen omituisuus -- salaperäinen, loistava +puku ja katoaminen samana hetkenä kuin se oli tehnyt tehtävänsä +-- enensi noitten sanojen vaikutusta. Koko tuon uljaan puheen +olento sai jonkinlaisen ylönluonnollisen innostuksen verhon; +kuolevainen oli kansan mielestä käynyt jumalalliseksi, ja ihaellen +tuota siekailematonta uskallusta, jota sen epäjumala oli osottanut +soimatessaan ja manatessaan kopeita ylimyksiä -- joista se jokaista +piti oikeutettuna telottajanaan, jonka kiukku saattoi milloin hyvänsä +tulla tuntumaan hirsipuun tahi kirveen haahmossa -- kansa ei voinut +olla tulematta taika-uskoiseen vakuutukseen, ettei mikään vähempi, kuin +ylhäältä tuleva voima antanut sen johtajalle tuota uhkarohkeutta, ja +suojellut häntä vaarasta, jonka se tuotti. Mutta tuossa pelottomuudessa +juuri oli Rienzin turva; hän oli sellaisessa asemassa, jossa +uhharohkeus on järkevää. Jos hän olisi ollut laimeampi, ylimykset +olisivat olleet ankarampia, mutta kun pyhän istuimen virkamies puhui +noin vapaata kieltä, he luonnollisesti päättelivät, että siihen oli +sekä paavi antanut erityisen suostumuksensa että kansa sen hyväksynyt. +Ne, jotka eivät Tapani Colonnan tavoin ylönkatsoneet sanoja paljaana +tuulenpieksemisenä, eivät milloinkaan olisi uskaltaneet yrittääkään +rangaista miestä, jonka ääni oli ylimmäisen papin tahdon vaikka +heikoimpanakin kaikuna. Ylimysten keskinäinen eripuraisuus oli yhtä +edullinen Rienzille. Hän ahdisti ruumista, jonka jäsenillä ei ollut +lainkaan yhteyttä. + +"_Minä_ en ole velkapää nutistamaan häntä!" sanoi joku. + +"_Minä_ en ole ylimysten edusmies", virkkoi toinen. + +"Jollei Tapani Colonna pidä hänestä lukua, niin olisi mieletöntä, sekä +vaarallistakin, huonomman miehen ruveta säätynsä sankariksi", sanoi +kolmas. + +Colonnat hymyilivät mielihyvissään, kun Rienzi ahdisti Orsineja, -- +Orsinit nauroivat ääneensä kun tuo kaunopuheliaisuus puhkesi Colonnoita +vastaan. Alemmat aateliset iloitsivat, kun kummankin kimppuun käytiin; +ja piispa taasen, kun Rienzi oli saanut olla noin kauan rankaisematta, +oli uskaltanut hyväksyä virkakumppaninsa menettelyn. Hän joskus tosin +oli nuhtelevinaan hänen liiallista kiivauttansa, mutta samassa hän +ylisti hänen rehellisyyttään, ja varavirkaisen paavin hyväksyminen +vahvisti ylimysten luulon, että itse paavi oli samaa mieltä. Hänen +innostuksensa pelottomuudesta juuri seurasivat Rienzin turvallisuus ja +menestys. + +Kun ylimykset olivat hiukan tointuneet hämmästyksistään, he katselivat +toinen toistansa, ja heidän silmäyksistään saatettiin päättää, että he +syvästi tunsivat puhujan röyhkeyden ja kärsimänsä häväistyksen. + +"_Per fede_!" virkkoi Reginaldo di Orsini, "tämä on tavatonta -- +plebeiji on mennyt liian pitkälle." + +"Katsokaa kansaa tuolla, kuinka se murisee ja mulkoilee -- kuinka sen +silmät välähtelevät -- millaisia katseita se meihin luo!" sanoi Luca +di Savelli verivihollisellensa Castruccio Malatestalle; sama vaara +sovitti vuosikausien vihollisuudet, mutta vaan silmänräpäykseksi. +"Diavolo!" kuiskasi Raselli (Ninan isä) eräälle yhtä köyhälle +ylimykselle, "mutta tuo kirjuri puhuu totta. Vahinko, ettei hän ole +jalompaa sukua." + +"Tarkat aivut pilalla", sanoi muuan florensilainen kauppias. "Tuosta +miehestä saattaisi jotakin tulla, jos hän olisi tarpeeksi varoissaan." + +Adrian ja Montreal olivat vaiti; edellinen näytti vaipuneen ajatuksiin, +jälkimäinen tarkasteli vaikutusta, jonka puhe oli tehnyt eri +kuulijoihin. + +"Hiljaa!" huusivat virkamiehet. "Hiljaa, herra vikaari puhuu." + +Kaikkien silmät kääntyivät Raimondiin, joka papillisen arvokkaana nousi +seisoalleen ja puhui kokoontuneille: + +"Vaikk'en minä, Rooman ylimykset ja porvarit, hellästi rakastetut +sanankuulijani ja lapsukaiseni, enempää kuin tekään ennakolta tuntenut +vastikään kuulemanne puheen sisältöä -- ja vaikk'en tunnekaan +täydellistä tyytyväisyyttä tuon innokkaan kehotuksen esittämistapaan, +enkä, saatan sen sanoa, koko sen aineesenkaan -- niin en _sittenkään_ +(pannen suuren painon tuolle viimeiselle sanalle) voi päästää teitä +eroamaan, liittämättä pyhän isämme palvelijan anomuksiin myöskin hänen +pyhyytensä hengellisen edustajan rukouksia. Totta on, riemujuhla +lähestyy! Riemujuhla lähestyy -- ja tiemme ovat aina Rooman porteille +saakka täynnä vertajanoovia, jumalattomia rosvoja! Kuka pyhiinvaeltaja +uskaltaa poikki Apenniinien saapua rukoilemaan P. Pietarin alttareille? +Riemujuhla lähestyy, mikä häpeä on oleva Roomalle, jos nämä pyhäköt +jäävät toivioretkiläisistä tyhjiksi -- jos arkamieliset jäävät +tulematta, jos rohkeat sortuvat matkan vaarojen uhriksi. Minä pyydän +siis teitä kaikkia, porvareja samoinkuin ylimyksiä -- minä pyydän +teitä kaikkia jättämään nuot onnettomat riitanne, jotka niin kauan +ovat kuluttaneet pyhän kaupunkimme voimia, ja yhtyneinä toisiinne +ystävyyden ja veljeyden siteillä, muodostamaan pyhä liitto teitten +häiritsijöitä vastaan. Näen joukossanne, hyvät herrat, monta valtion +tukea ja turvaa, mutta voi, minä murhein ja mielikarvauksin ajattelen +teidän keskinäistä, aiheetonta ja joutavaa vihaanne; se on kaupunkimme +häväistys, eikä se tuota kunniaa, sallikaa minun sanoa se, Kristuksen +uskonnolle, eikä kirkon puoltajien arvollenne." + +Alempien aatelisten joukosta -- tuomarien ja tiedemiesten penkeiltä -- +taajasta kansan joukosta -- kuului korkeita hyväksymisen ääniä. Korkeat +ylimykset katselivat ylpeästi, mutta ylönkatseetta piispaa kasvoihin ja +pysyivät jyrkästi vaiti. + +"Minä pyydän teitä", jatkoi piispa, "tässä pyhässä paikassa +luopumaan noista hyödyttömistä riitaisuuksistanne, jotka jo ovat +maksaneet kylläksi asti verta ja omaisuutta; ja jättäkäämme nämät +seinät, tehtyämme yhteinen päätös, näyttää rohkeuttamme ja osottaa +urhollisuuttamme vaan yhteistä vihollistamme vastustaen -- noita +rosvoja, jotka hävittävät peltojamme ja tekevät tiemme rauhattomiksi +-- noita vihollisia, sekä kansan jota meidän pitäisi suojeleman, että +Jumalan, jota meidän pitäisi palveleman!" + +Piispa istui paikalleen; ylimykset katselivat toinen toistansa raitaan +sanomatta, kansasta alkoi kuulua äänekästä supatusta, kun hetkisen +perästä Adrian di Castello nousi pystyyn. + +"Antakaa minulle anteeksi, hyvät herrat ja te kunnianarvoinen isä, että +minä vuosiltani kokematon sekä vähäpätöinen ja halpa-arvoinen teidän +joukossanne, ensimmäisenä ilmotan suostuvani vast'ikään kuulemaamme +ehdotukseen. Mielelläni sovin minä kaikki vanhat vihamielisyyden syyt +kenen vertaiseni kanssa tahansa Onneksi on pitkällinen poissaoloni +Roomasta muistostani haihduttanut varhaimman nuoruuteni riidat ja +verileikit ja tässä jalossa seurassa minä näen ainoastaan yhden miehen +(katsahtaen Martino di Portoon, joka kiukkuisena loi silmänsä maahan) +jota vastaan olen pitänyt velvollisuutenani paljastaa miekkani; +pantti, jonka kerran viskasin tuolle ylimykselle, on ilokseni vielä +lunastamatta Minä peräytän sen. Tästälähin ovat ainoat viholliseni +Rooman viholliset!" + +"Jalosti puhuttu!" sanoi piispa äänekkäästi. + +"Ja minä viskaan", jatkoi Adrian, heittäen hansikkaassa ylimysten +joukkoon, "hyvät herrat, näin peräyttämäni pantin teidän kaikkien +eteen, minä vaadin teidät ritarillisempaan kilpailuun ja jalommalle +alalle. Minä kutsun jokaista kilpailemaan tuosta päämäärästä kuinka +saadaan tiet rauhallisiksi ja järjestys palautetuksi valtioomme. +Se on kiista, jossa mielelläni en tahdo joutua alakynteen, mutta +jossa ilman kateutta suon palkinnon ansiokkaimmalle. Kymmenen päivän +kuluttua tästä hetkestä, kunnianarvoinen isä, on minulla neljäkymmentä +aseellista ratsumiestä oleva valmiina tottelemaan mitä Rooman valtion +turvallisuutta tarkottavaa käskyä tahansa. Ja te, oi roomalaiset, +minä pyydän teitä karkottamaan mielestänne nuot äskenkuulemanne +kaunopuheliaat kansalaistenne solvaukset. Jokainen meistä, olkoon hän +mitä säätyluokkaa tahansa, on saanut kokea näitten onnettomien aikojen +kovuutta; älkäämme kostako pahaa pahalla, vaan pyrkikäämme sovintoon ja +yhteyteen. Ja saakoon kansa vast'edes huomata että patriicin todellinen +ylpeys on siinä, että hän valtansa nojalla paremmin pystyy isänmaataan +palvelemaan." + +"Koreata puhetta!" virnisteli seppä. + +"Jospa nuot kaikki olisivat samallaisia!" sanoi sepän vierikumppani. + +"Hän auttoi ylimykset pulasta", arveli Pandulfo. "Hänessä tuntuu olevan +harmaantunut äly nuorten haivenien alla", sanoi muuan ijäkäs Malatesta. + +"Saitte tulvan kääntymään, mutta ette toetuksi, jalo Adrian", kuiskasi +Montreal, kun nuori Colonna yleisen hyväksymishuudon kaikuessa istuutui +paikalleen. + +"Mitä tarkotatte?" sanoi Adrian. + +"Sitä että leppyiset sananne, niinkuin aina patriicien +sovintoyritykset, ovat myöhäisiä." + +Kukaan toinen ylimys ei liikahtanut, vaikka he ehkä tunsivat +olevansa taipuvaisia yhtymään yleiseen sovintoon, sekä eleillään ja +kuiskauksillaan näyttivät hyväksyvän Adrianin puheen. Heihin oli +liiaksi piintynyt oppimattoman ilkeä kopeus, taipuakseen puhumaan +sovinnollista kieltä kansalle tahi vihamiehilleen. Raimond, josta +tuntui vastenmieliseltä tuo sopimaton äänettömyys, katsahti ympärilleen +ja nousi seisoalleen, antaakseen sille parhaan selityksen, mikä hänen +vallassaan oli. + +"Poikani, olet puhunut niinkuin isänmaan ystävän ja kristityn tulee, +vertaistesi myöntävästä vaitiolosta me kaikki tunnemme että he +mielipiteesi hyväksyvät. Lopettakaamme kokous -- sen tarkotus on +saavutettu. Keinot, joilla ryhdymme maantierosvoja vastustamaan, +vaativat tarkempaa harkitsemista muualla. Tämä päivä on oleva +historiamme merkkipäivä." + +"Niin onkin", virkkoi Cecco del Vecchio, synkkänä purren hampaitansa. + +"Lapseni, siunaukseni teille kaikille!" lopetti piispa levittäen +kätensä. + +Hetken perästä alkoi väki tunkea kirkosta. Palvelijat ja lipunkantajat +asettuivat portaille, jokainen seurue koettaen valvoa herransa etua, +ja ylimykset kokoontuneina pieniin joukkioihin, joissa ei ollut +lainkaan vihamielisiä aineksia, seurasivat rahvasta pitkin käytäviä. +Pian puhkesivat jälleen huudot ja meteli ja vihamielisten joukkojen +haukkumasanat ja kiroukset, vikaarin viranomaisten töin tuskin saadessa +pysymään heitä "hajanaisimmassa järjestyksessä." + +Mutta niin totta olivat Montrealin Adrianille lausumat sanat, että +rahvas jo puoleksi oli unohtanut nuoren ylimyksen jalon kehotuksen ja +vaan katkerasti muisteli hänen vertaistensa sopimatonta äänettömyyttä. +Mitäpä se siihen koskikaan oikeastaan tuo maantierosvoja vastaan +tekeillä oleva ristiretki? Se moitti kunnon piispaansa siitä, ettei +hän suoraan ollut sanonut ylimyksille: -- "Te olette ensimmäiset +rosvot, joita vastaan meidän on asettuminen sotakannalle!" Rahvaan +tyytymättömyyteen eivät riittäneet enää helpotuslääkkeet, se oli +ehtinyt siihen kohtaan, jolloin kansa vähemmän haluaa parannusta kuin +uudistusta. Löytyy aikoja, jolloin vallankumousta ei voida välttää, +sen täytyy tulla -- kohdatkoon sitä vastustukset tahi myönnytykset. +Voi sitä sukukuntaa, jossa vallankumous ei tuota mitään hedelmiä! -- +jossa ukonnuoli iskee huiput pirstaleiksi, puhdistamatta ilmaa! Suotta +kärsiä on usein jaloimman yksilön osa, mutta kun kansa suotta kärsii, +se kirotkoon itseänsä. + + + + +IV Luku. + +Kunnianhimoinen kansalainen ja kunnianhimoinen sotilas. + + +Orvieton piispa jäi keskustelemaan Rienzin kanssa, joka odotti häntä +Lateranin sisimmissä kammioissa. Raimondilla oli tarpeeksi älyä täysin +ymmärtääkseen, ettei ollut uskomista, että äskeinen kohtaus voisi saada +aikaan mitään muutosta ylimyksissä, sovittaa heidän kiistojaan tahi +panna heitä liikkeelle Campagnan hävittäjiä vastaan. Mutta kerrottuaan +Rienzille kaikki, mitä oli tapahtunut tuon näyttämön sankarin +poistumisen jälkeen, hän lausui: + +"Huomaat että yksi hyvä seuraus tästä on lähtevä: ensimmäinen +aseellisten kahakka -- ensimmäinen ylimysten meteli -- on näyttävä +lupauksen rikkomiselta ja oleva kansalla ja paavilla mukavana syynä +luopumaan kaikista ylimysten parantumisen toiveista -- syynä, joka on +oikeuttava edellisen ponnistukset ja jälkimäisen hyväksymisen." + +"Sellaista kahakkaa ei tarvitse kauaa odottaa", vastasi Rienzi. + +"Uskon ennustuksesi", vastasi Raimond hymyillen, "kaikki näyttää käyvän +hyvin. Lähdetkö kanssani kotiapäin?" + +"En, on ehkä paras että viivyn täällä, kunnes väkijoukko on kokonaan +hajaantunut, sillä jos se nykyisessä mielentilassaan saisi nähdä minut, +se saattaisi ryhtyä johonkin äkkinäiseen ja ajattelemattomaan tekoon. +Mutta", lisäsi Rienzi, "mitä tietämättömään kansaan tulee, olkoon se +kuinka rehellinen ja innostunut tahansa, niin on tarkoin muistettava +tuo sääntö -- älä päästä esiintymistäsi tavaksi. Älkööt milloinkaan +minun kaltaiseni miehet, joilla ei ole ulkonaista arvoa, näyttäytykö +kansajoukossa, paitsi niissä tilaisuuksissa, jolloin järki itsessään on +arvokas." + +"Niinpä niinkin, sinulla kun ei ole saattojoukkoja", vastasi Raimond, +muistellen omia uhkaliverisiä palvelijoitaan. "Hyvästi sitten, pian +tapaamme toisemme." + +"Niin, Filipissä. Siunauksesi, kunnianarvoinen isä." + +Hetken kuluttua tuosta keskustelusta läksi Rienzi pyhästä +rakennuksesta. Hän seisoi hiljaisen ja aution kirkon portailla hetkenä, +joka etelän lyhyen hämärän edellä loi taikaisen valonsa seutuun. Hän +näki suurenmoisen vesijohdon komeat kaaret, jotka ulottuivat kauas +etäisyyteen, ja niitten takana kaukaiset purppuraiset kunnaat. Hänen +edessään -- oikealla puolella -- oli Portti, jonka roomalainen nimi +johtui coeliläisestä vuoresta, jonka rinteellä se vieläkin nähdään. Sen +takana -- korkeilta portailtaan -- hän näki pitkin harmajata Campagnaa +sirotellut kylät, jotka loistivat auringon viistoisista säteistä, ja +kaikkein etäimpänä vuorten varjot alkoivat langeta muinaisen Tusculumin +kattoihin ja toiseen albanilaiseen kaupunkiin, joka vielä on olemassa, +autiona ja hyljättynä, Pompeijuksen ja Domitsianuksen hävinneitten +palatsien sijalla. [Ensimmäisen Alban -- Alba Longan -- jonka taru +kertoo Ascaniuksen perustamaksi, hävitti Tullus Hostilius. Toinen +Alba eli nykyinen Albano, syntyi entisen kaupungin edustalla olevalle +tasangolle vähää ennen Neeron aikoja.] + +Roomalainen seisoi hetken aikaa ajatuksiinsa vaipuneena ja +liikahtamatta katsellen maisemaa ja hengittäen vienon ilman suloista +tuoksua. Oli parhaillaan imanteinen kevät -- kukkien, vehreitten +lehvien ja kuiskaelevien tuulosten aika -- Italian runoilijain +idyllinen toukokuu, mutta vaiti oli laulun ääni Tiberin äyräillä -- +kaislat eivät synnyttäneet säveleitä enää. Pyhältä vuorelta, jossa +Saturnuksen koti oli, olivat ijäksi poistuneet Dryadit ja Nymphit, +ja Silvanus, Italian poika. Rienzin syntyperäinen luonto -- sen into +-- sen menneisyyden kunnioitus -- sen rakkaus kaikkeen, mikä oli +kaunista ja suurta -- vieläpä tuo mieltymys loiston suloihin, joka luo +elämän karkealle todellisuudelle niin kukkean luonteen, ja jonka valta +sittemmin liian ylölliseksi kehitti, ajatuksien ja mielenkuvitusten +uhkuvaisuus, joka valui hänen huuliltaan tuona välkkyvänä ja +tyhjentymättömänä virtana -- kaikki ilmaisi tuota nerokasta ja +haaveksivaa kykyä, joka rauhallisempina aikoina olisi saattanut +kohottaa hänet kirjallisuuden alalla kieltämättömämpään etevämmyyteen, +kuin mihin teot koskaan voivat viedä, ja osaksi sisällinen tieto siitä +liikkui tuona hetkenä hänen mielessään. + +"Parempi minun olisi ollut", hän ajatteli, "jos en koskaan olisi +omasta sydämestäni maailmaan katsahtanut. Minussa oli kaikki, mitä +tarvitaan nykyhetken tyytyväisyyteen, sillä minun oli tuo, joka +saattoi saada minun nykyhetken unhottamaan. Minun oli mahti sadostaa +-- luoda: muinaisuuden tarut ja unelmat -- jumalallinen runon kyky, +johon sydämen ihana kylläisyys voi purkautua -- nuot olivat omani! +Petrarca, hän valitsi viisaammin itselleen! Puhua maailmalle, mutta +maailman ulkopuolelta, vakuuttaa -- kiihottaa -- käskeä -- sillä siinä +on kunnianhimon päämäärä -- mutta karttaa sen melua ja puuhaa! Hänen +on tuo rauhallinen kammio, jonka hän täyttää kauneuden muodoilla +-- yksinäisyys, josta hän karkottaa nuo ilkeät hetket, jotka meitä +rasittavat ja jossa hän loihtii esiin menneitten aikojen jalot sydämet +ja kunniakkaat tapaukset. Mutta minä -- millaisiin huoliin minä olen +antautunut! millaisiin töihin minä olen sidottu! millaisia keinoja +minun on käyttäminen! millaista teeskentelyä minun on harjottaminen! +millaisiin juoniin ja kujeisin minun täytyy taivuttaa ylpeyteni! +Katalat ovat viholliseni -- epävarmat ystäväni! ja todella tässä +kamppauksessa soaistuja ja halpamielisiä miehiä vastaan itse henkikin +käy typistetyksi ja kääpiömäiseksi. Hiljalleen ja pimeässä täytyy +keinojen madella läpi luolien ja saastaisten usvien, saavuttaakseen +lopuksi valon, päämääränsä." + +Noissa mietteissä oli totuus, jonka katkeruutta ja surua tuo +roomalainen ei vielä ollut täysin kokenut. Olkoon pyrintöjemme esine +kuinka ylevä tahansa, jokainen kehno polku, jolle poikkeamme, sitä +saavuttaaksemme, rumentaa kunniantuntomme henkistä näkyä, ja keinot +vähitellen alentavat omien tarkotustensa päämäärän. Tämä on todellinen +kova-onni sen miehen, joka on aikaansa jalompi -- että keinot, +joita hänen on käyttäminen, tahraavat hänet, hän puoleksi parantaa +aikansa, mutta puoleksi aika myöskin turmelee parantajan. Hänen oma +juonittelunsa on hänen turvallisuutensa esteenä, -- kansa, jonka hän +itse totuttaa luonnottomaan kiihotukseen, on alinomaa sen tarpeessa, +ja kun johtaja lakkaa sen mielenkuvitusta ärsyttämästä, hän joutuu sen +uhriksi. Parannus, jonka hän saa niillä keinoilla aikaan, on ontelo +ja hetkellinen -- se on poispyyhkäisty hänen mukanansa, se oli vaan +kuje-näytelmä -- poppamiehen turhaan käytetty nero: esirippu lankee +-- taika on ohitse -- malja ja pallot potkaistaan syrjään. Parempi +yksi hidas askel valistukseen -- jota, kun sen on koko kansan järki +ottanut, ei voida peräyttää, -- kuin nuot äkilliset salamat yleisen +yön synkkyyteen, jotka pimeys, vastakohdasta kaksinkerroin pimeämpi, +ainiaaksi nielaisee! + +Kun Rienzi verkalleen ja mietteissään oli lähtemäisillään kirkon +edustalta, hän tunsi olkapäähänsä kevyesti kosketettavan. + +"Hyvää iltaa, herra oppinut", sanoi iloinen ääni. + +"Itsellenne peruutan saman kohteliaisuuden", vastasi Rienzi, katsellen +henkilöä, joka näin äkkiarvaamatta puhutteli häntä ja jonka valkoisesta +rististä ja sotaisesta ryhdistä lukija tuntee P. Johanneksen ritariksi. + +"Ette tunne minua, nähtävästi", sanoi Montreal, "mutta ei väliä, me +helposti tulemme tuttaviksi, mitä minuun tulee, niin minulla on jo +ollut onni tutustua teihin." + +"On mahdollista, että olemme tavanneet toisemme jossakin noitten +ylimysten kodissa, joitten luokkaan näytte kuuluvan." + +"Kuuluvanko! en, en vaseti!" vastasi Montreal ylpeästi. "Pitäkööt +teidän ylimyksenne itseänsä kuinka jalosukuisina ja mahtavina tahansa, +niinkauvan kuin vuoret tarjoavat pienenkin kolkan vapaata jalansijaa, +minä en vaihtaisi heidän kanssansa sitä paikkaa, mikä minulla on +maailman monien arvoasteitten joukossa. Urhoollinen tuntee vain yhden +lajin plebeijiä, ja se on pelkurit. Mutta teidän, viisas Rienzi", +jatkoi ritari iloisemmin äänin, "minä olen nähnyt melskeisemmissäkin +tiloissa kuin Rooman ylimysten saleissa." + +Rienzi katseli kiinteästi Montrealia, joka avoimin otsin kesti hänen +katseensa. + +"Kyllä", jatkoi ritari -- "mutta kävelkäämme eteenpäin, sallikaa minun +muutamia hetkiä olla seurassanne. Kyllä! Minä olen kuunnellut teitä -- +toissa iltana, jolloin puhuitte rahvaalle, tänään, kun rusikoitsitte +ylimyksiä, ja sydänyölläkin, hiljattain, kun (korvanne, uljas herra! +-- alemmaksi, se on salaisuus!) -- sydänyölläkin, kun vannotitte +uhittelevat salaliittolaiset veljeyden valaan Aventinin raunioilla." + +Lopetettuansa ritari vetäytyi syrjään tarkastamaan, minkä vaikutuksen +nuot hänen sanansa tekisivät Rienzin kasvoihin. + +Hieno vavistus kävi läpi kapinoitsijan ruumiin -- sillä siksi Rienziä +kutsuisivat muut kuin Montreal, ellei salaliitto onnistuisi; hän +kääntyi äkkiä päin ritaria ja tarttui tietämättään miekan kahvaan, +mutta hellitti sen heti. + +"Haa!" sanoi Rienzi pitkään, "jos tuo on totta, kukistu Rooma! +Vapaissakin on pettureita!" + +"Ei ainoatakaan petturia, uljas herra", vastasi Montreal, "minä tunnen +salaisuutenne -- mutta kukaan ei ole sitä minulle ilmaissut." + +"Ja luetteko itsenne sen ystäviin vai vihollisiin?" + +"Siinäpä se on", vastasi Montreal rauhallisesti. "Olkoon vaan sanottu +että, jos tahtoisin näyttää valtaani vihollisena, minun tarvitsisi +sanan sanoa, niin riippuisitte hirsipuussa; koska en ole tehnyt tuota, +osottaa se, että olen halukas olemaan ystävänne." + +"Erehdyt, muukalainen! Sitä miestä ei ole elävitten joukossa, joka +voisi vuodattaa vereni Rooman kaduilla! Hirsipuussa! Et tunne paljoa +Rienzin voimaa." + +Nuot sanat lausuttiin melkein ylönkatseellisesti ja katkerasti, mutta +hetken kuluttua jatkoi Rienzi tyynempänä: + +"Viittasi rististä päättäen kuulut uljaimpiin ritarikuntiin, olet +muukalainen ja ritari. Mikä ylevä myötätuntoisuus saattaa tehdä sinut +Rooman kansan ystäväksi?" + +"Cola di Rienzi", vastasi Montreal, "tuo sama myötätuntoisuus, joka +yhdistää kaikki, jotka omin ponnistuksinsa ovat kohonneet lauman +yläpuolelle. Totta kyllä, minä synnyin jalosukuisena -- mutta +mitättömänä ja köyhänä: nyt minun viittauksestani liikkuvat kaupungista +kaupunkiin vallan aseelliset välikappaleet, minun henkäykseni on +tuhansien laki. Nykyistä valtaani en perinyt, sen voitti kylmä järkeni +ja vakava käsivarteni. Tiedä että olen Walter de Montreal, eikö tuo +nimi puhu henkeä, omasi kaltaista? Eikö kunnianhimo ole yhteinen +tunteemme? Minä en järjestele sotajoukkoja pelkän voitonpyynnin +tähden, vaikka minua kutsutaan ahneeksi -- en telota talonpoikia +verenhimosta, vaikka minua julmuriksi sanotaan. Aseet ja rikkaus ovat +vaan vallan välikappaleita, valtaa minä himoitsen -- etkö sinä, rohkea +Rienzi, tavottele samaa? Oletko tyytyvä kynsilaukkaa purevan roskaväen +valjuun henkäykseen -- oppineitten kuiskaeltuun kateuteen -- lasten +turhanpäiväiseen rähinään, jotka kutsuvat sinua isänmaan ystäväksi ja +vapauttajaksi, huumatakseen korvasi? Nuot ovat vaan _sinun_ keinojasi, +tavotellessasi _valtaa_. Olenko puhunut totta?" + +Mitä vastenmielisyyttä Rienzi lienee tuntenutkin noita sanoja +kuullessaan, hän sitä ei paljastanut. "Tosiaan", hän sanoi "olisi +suotta, kuuluisa päällikkö, kieltää että pyrin tuohon valtaan, +josta puhut. Mutta mitä yhteyttä saattaa olla Rooman kansalaisen +ja palkattujen soturijoukkojen johtajan kunnianhimon välillä, +soturijoukkojen, jotka vaan palkan mukaan arvostelevat ajamaansa +asiaa -- tänään taistelevat vapauden puolesta Florensissa -- huomenna +tyrannien Bolognassa? Suo anteeksi avonaisuuteni, mutta tähän aikaan +ei pidetä häpeänä tuota, josta syytän joukkojasi. Urhoollisuus ja +sotapäällikön toimi pyhittävät nykyään jokaisen asian, mitä ne ajavat, +ja se, joka on ruhtinasten herra, ansaitsee varsin hyvin kunnian päästä +heidän vertaiseksensa." + +"Olemme tulossa vilkkaanlaiseen kortteliin", sanoi ritari, "eikö täällä +ole mitään yksinäistä paikkaa -- mitään Aventiniä -- jossakin kolkassa, +missä meidän sopisi keskustella?" + +"Hiljaa!" vastasi Rienzi, katsellen varovaisesti ympärilleen. "Kiitos, +jalo Montreal viittauksestasi, ei myöskään ole hyvä että meidät nähdään +oleskelevan yhdessä. Suostutko seuraamaan minua kotiini, Palatinin +sillan luo, siellä saamme häiritsemättä ja rauhassa jutella?" + +"Olkoon menneeksi", sanoi Montreal ja jäi jälelle. + +Nopein askelin kulki Rienzi läpi kaupungin, yksinäisten porvarien +erinomaisesti kunnioittaen tervehtiessä häntä, sekä kierrellen pitkin +pimeitä kujia, ikäänkuin vältellen vilkasliikkeisiä katuja, hän vihdoin +saapui virran rannalla olevalle aukealle. Yön ensimmäiset tähdet +valaisivat Fortuna Viriliksen muinaista temppeliä, jonka ajanvaiheet +jo olivat muuttaneet Egyptin P. Marian kirkoksi, ja vastapäätä tuota +kahdesti pyhitettyä rakennusta oli Rienzin asunto. + +"On suotuisa enne, että asuntoni on vastapäätä muinaista Fortunan +temppeliä", sanoi Rienzi hymyillen, Montrealin astuessa roomalaisen +jäljessä kammioon, jonka ennen olen kuvaellut. + +"Rohkean ei koskaan tarvitse Onnetarta rukoustaa", sanoi ritari, "hän +käskee." + +Kauan kesti noitten kahden, aikansa yrittelijäimmän miehen keskustelu. +Mutta tehkäämme lukijalle Montrealin luonteesta ja aikeista tarkempi +selko, kuin mitä tapausten juoksu tähän asti on myöntänyt. + +Walter de Montreal, italialaisissa kronikoissa tavallisesti tunnettu +nimellä Fra Moreale, oli tullut Italiaan rohkeana seikkailijana, noiden +levottomien normannien arvoisena jälkeläisenä, (joiden etevimmistä hän +äidin puolelta kerskasi polveutuvansa) joilla ennemmin oli ollut tuo +omituinen osa Europan harhailevassa ritariudessa, jotka toteuttivat +Amadiksen ja Palmerinin tarut (jokainen ritari itsessään sotajoukko), +vallottivat maakuntia ja kukistivat valtaistuimia, eivät tunnustaneet +muita kuin ritariuden lakeja, eivät milloinkaan sekaantuneet niihin +heimokuntiin, joiden joukkoon he asettuivat, jotka kykenemättöminä +tulemaan kansalaisiksi tuskin tyytyivät pyrkimään kuninkaiksi. Tähän +aikaan Italia oli kaikkien noitten jalosukuisten ja pennittömien +seikkailijain India, joiden, samoinkuin Montrealin mielikuvitus +oli kiihottunut vanhoista Roberttien ja Godfridein ballaadeista, +jotka nuoruudestaan saakka olivat tottuneet ohjaamaan ratsuansa ja +kesän helteessä kestämään aseitten painoa, ja joiden, tultuansa +tuohon veltostuneesen ja eripuraiseen maahan, vaan tarvitsi osottaa +rohkeutta, saadakseen rikkautta. Jäntevälle päällikölle ei luettu +ensinkään häpeäksi, jos hän kokosi ympärilleen joukon noita pelottomia +muukalaisia, vuoriston helmassa elääkseen rosvoamisesta ja ryöstöstä, +-- käydäkseen sotaa tyrannia tahi tasavaltaa vastaan, aina sen mukaan +kuin edut vaativat, sekä kaupittelemaan rauhanehtoja suunnattomista +hinnoista. Joskus he sitoutuivat puolustamaan jotakin valtiota toista +vastaan, mutta seuraava vuosi näki heidät sodalla ahdistavan entisiä +isäntiänsä. Nämät pohjolaiset palkkasoturijoukot olivat siis käyneet +tärkeiksi sekä sisällisiin että sota-asioihin nähden: ne olivat +yksinäisen valtion menestykselle yhtä välttämättömiä, kuin ne olivat +kaikkien valtioitten turvallisuudelle turmiollisia. Vaan viisi vuotta +ennen tätä aikaa Florensin tasavalta oli palkannut palvelukseensa +noitten vierasten sotilaitten kuulun johtajan Gualtierin, Ateenan +herttuaan. Mieltymyksen huudoilla kansa oli valinnut tuon sodankävijän +valtionsa ruhtinaaksi eli tyranniksi; ennen vuoden loppua se nousi +kapinaan hänen julmuuksiansa tai pikemmin hänen kiskomisiansa vastaan +-- sillä kaikista sen historioitsijain kerskauksista huolimatta, siihen +kipeämmin koski kukkaroon kajoaminen, kuin vapauden supistaminen -- +karkotti hänen kaupungistaan ja julisti itsensä taas tasavallaksi. +Urhoollisin ja suosituin Ateenan herttuan sotilaista oli Walter +de Montreal; hän oli ollut osallinen päällikkönsä menestyksessä +ja kukistumisessa. P. Johanneksen ritarin terävä ja huomaava äly +oli noissa kansan melskeissä saavuttanut suuren yhteiskunnallisen +kokemuksen, hän oli perehtynyt kansaan, tullut tuntemaan, paljonko se +sietää -- oppinut päättämään vallankumouksen merkeistä -- tulkitsemaan +aikansa. Ateenan herttuan kukistumisen jälkeen Montreal oli vapaana +veikkona, toisin sanoen rosvona, lisännyt rikkauttaan ja mainettaan +julman Wernerin johdon alaisena. Koska hänellä nykyään ei ollut +yrittelijään ja juonikkaan henkensä mukaista tointa, Rooman sekavat +ja johdottomat olot olivat vetäneet hänet sinne. Esittäissään tuota +liittoa Colonnalle -- kutkuttaessaan tuon herran turhamaisuutta -- +hänen tarkotuksensa oli ollut saada oma apunsa välttämättömäksi +-- päästä johtamaan sotavoimaa, jonka hänen aikeensa tekivät +tarpeelliseksi Colonnan kunnianhimolle, jos hän saisi sen yllytetyksi. +Ja hänen rajattoman yrittelijäs neronsa varmaan oivalsi että tuollaisen +voiman hallitseminen todellisuudessa olisi Rooman hallitsemista; +vastainen mullistus saattaisi helposti kukistaa Colonnan ja määrätä +hänet sijaiseksi. Oli joskus ollut Roomassa tapana, samoinkuin +muissakin Italian valtioissa, että _podestan_ nimelliseksi, ylimmäksi +virkamieheksi ennemmin valittiin muukalainen, kuin kotimainen mies. +Ja Montreal toivoi, että hän kyllä saattoi tulla Roomassa siksi, +miksi Ateenan herttua oli päässyt Florensissa -- tuota kunnianhimoa +ei voisi toteuttaa provencelainen aatelismies, sen hän hyvin tiesi, +mutta helposti sotajoukkojen päällikkö. Mutta, niinkuin jo olemme +nähneet, hänen tarkka älynsä heti käsitti ettei hän voinut taivuttaa +patriicein ijäkästä päämiestä noihin rohkeisiin ja vaarallisiin +keinoihin, jotka olivat välttämättömiä ylimmän vallan saavuttamiseksi. +Tyytyväisenä asemaansa, ja opittuaan varovaisuutta pitkästä ijästään +ja onnettomuuksistaan, Tapani Colonna ei ollut se mies, joka uhmasi +hirsipuuta, tavotellessaan valtaistuinta. Ylenkatseesta, jota vanha +ylimys osotti kansalle ja sen epäjumalalle, syvään ajatteleva Montreal +myöskin näki että, jos kohta Colonnassa ei ollut tuota kunnianhimoa, +hänessä myöskään ei ollut valtioviisautta, jota hallitsija tarvitsee. +Ritari huomasi varotuksensa Rienzistä turhaksi ja kääntyi itse Rienzin +puoleen. Vähän välitti P. Johanneksen ritari, kumpi puolue oli voitolla +-- ylimykset vai kansa -- kun hän oman tarkotuksensa perille pääsi, +hän todella ei ollutkaan tutkinut kansan oikkuja palvellakseen, +vaan hallitakseen sitä. Luullen samallaisen kunnianhimon olevan +kaikkia kiihottamassa, hän päätteli että, olkoon kansanvillitsijä +tai patriici hallituksessa, kansa kumminkin on joutuva uhriksi, ja +että tuollaiset huudot kuin "vapaus" toiselta, "järjestys" toiselta +puolen ovat pelkkiä verukkeita, joilla yhden miehen pontevuus koettaa +puolustella kunnianhimoansa rahvaan silmissä. Lukien itsensä aikansa +kunniallisinten joukkoon, hän ei uskonut mihinkään kunniaan, jota _hän_ +olisi ollut kykenemätön tuntemaan; hän oli epäilijä hyveessä, ja siis +herkkäuskoinen paheessa. + +Mutta hänen oma rohkea luontonsakin ehkä veti häntä pikemmin +uskalijaan Rienzin, kuin itserakkaan Colonnan puoleen, ja hän arveli, +että edellisen turvallisuudelle hän ja hänen aseelliset soturinsa +saattaisivat olla paljoa tarpeellisemmat, kuin jälkimäiselle. Tällä +kertaa hänen päätarkotuksensa oli saada Rienziltä tarkat tiedot hänen +voimainsa suuruudesta sekä mihin mittaan kapinan valmistukset todella +olivat ehtineet. + +Älykäs roomalainen piti varansa, toiselta puolen ilmaisemasta +ritarille enempää kuin hän jo tiesi, toiselta puolen suututtamasta +häntä ilmeisellä salaamisella. Vaikka Montreal oli viekas, hänessä +kuitenkaan ei ollut tuota ihmeteltävää toisten vallitsemiskykyä, joka +oli kaunopuheliaan ja juurtajaksaisen Rienzin loistava ominaisuus, +ja heidän järjenkykyjensä asteitten erotus näyttäytyi tässä heidän +keskustelussaan. + +"Minä ymmärrän", sanoi Rienzi, "ettei onnenkohtauksista, jotka näinä +aikoina ovat kunnianhimoani suosineet, mikään ole niin suotuisa kuin +se, joka minulle on tuottanut teidän mieltymyksenne ja ystävyytenne. +Minä todella olen aseellisen avun tarpeessa. Uskokaa pois, ystävämme, +jotka yksityisissä kokouksissa ovat varsin rohkeita, sentään +arkailevat julkista räjähdystä. He eivät pelkää patriiceja vaan +patriicein sotavoimia, sillä tuo on omituinen seikka italialaisten +urhoollisuudessa, että he eivät pelkää toinen toisiansa, mutta +muukalaisen palkkasoturin kypärin ja miekan nähdessään he käyvät +aroiksi kuin peurat." + +"He varmaan ihastuisivat kuullessaan että nuot palkkalaiset ovat +heidän puolellansa -- eivätkä vastassaan, ja niin paljon kuin niitä +vallankumoukseenne tarvitsette, niin paljon saattekin." + +"Mutta hinta ja ehdot", sanoi Rienzi, kuiva ja pureva hymynsä +huulillaan, "Miksi määräämme edellisen ja kuinka sovimme jälkimäisistä?" + +"Se asia on pian sovittu", vastasi Montreal. "Mitä minuun tulee, +niin puhuakseni suoraan, tuon suuren mullistuksen kunnia ja kiihotus +jo yksinään riittäisivät. Tuo on suloinen tunne, kun tuntee itsensä +välttämättömäksi suurenmoisten yritysten toteuttamisessa. Mutta +toinen on miesteni laita. Teidän ensi työnne on oleva valtion tulojen +anastaminen. No, ensi vuoden tulot, olkoot ne mitkä tahansa, suuret tai +pienet, jakakaamme tasan. Teille toinen, minulle ja miehilleni toinen +puoli". + +"Se on paljon", sanoi Rienzi vakavasti ja ikäänkuin laskien lukuja, +"mutta Rooman vapaudesta ei koskaan voida liikoja maksaa. Menneeksi +olkoon." + +"Amen! Mutta sanokaapa nyt, mitkä teidän voimanne ovat, sillä nuot +satakunta herrasmiestä, jotka tuolla Aventinilla olivat -- epäilemättä +kelpo poikia -- tuskin riittävät vallankumoukseen." + +Roomalainen katseli varovaisesti ympäri huonetta ja tarttui Montrealin +käsivarteen. + +"Liittomme tarvitsee aikaa lujentuakseen. Viiteen viikkoon emme voi +mihinkään ryhtyä. Minä olen liiaksi hätäillyt. Elo tosin on leikattu, +mutta nyt minun tulee hiljaisilla puheilla ja neuvoilla kokoella +hajallaan olevat sitomet." + +"Viiteen viikkoon", kertoi Montreal, "se on pitempi aika kuin +luulinkaan." + +"Tahtoni on", jatkoi Rienzi, kiinnittäen tutkivan katseensa +Montrealiin, "että tämän ajan pysymme täydellisesti hiljaa, +poistaaksemme kaikki epäluulot. Minä vaivun opiskeluihin!, enkä pidä +ainoatakaan kokousta." + +"Hyvä --" + +"Ja mitä teihin tulee, jalo ritari, niin, jos rohkenen neuvoa, +pyytäisin teitä ahkerasti liikkumaan ylimysten piireissä -- +vakuuttamaan heille suurimmasti halveksivanne minua ja kansaa +-- ja puolestanne yhä hurjemmin tuutimaan heidän valheellisen +turvallisuutensa kehtoa. Sillä aikaa saatatte hiljaisesti viedä niin +paljon aseellisia palkkasotureita pois Roomasta kuin suinkin, ja +jättää ylimykset heidän ainoata turvaansa paitsi. Koottuamme nuot +urheat sotilaat vuoriston kätköihin, päivän matkan päähän täältä, +saatamme tarpeen tullen kutsua heidät, ja he ilmaantuvat porteillemme +keskellä vallankumoustamme -- pelastajina ylimysten mielestä, mutta +todellisuudessa kansan liittolaisina. Huomattuaan erehdyksensä +vihollisemme hämmästyneinä ja epätoivoisina pakenevat kaupungista." + +"Ja valtakunta ja sen tulot ovat rohkean sotilaan ja juonikkaan +kansanyllyttäjän palkkio!" huusi Montreal nauraen. + +"Tasan panemme, herra ritari." + +"Tuohon käteen!" + +"Ja nyt, jalo Montreal, pullo viiniä, parhainta satoa", sanoi Rienzi, +muuttaen äänensä. + +"Tunnette provencelaiset", vastasi Montreal iloisesti. + +Viiniä tuotiin, keskustelu kävi vapaaksi ja tuttavalliseksi, +ja Montreal, jonka viekkaus oli teeskenneltyä ja avomielisyys +luonnollista, paljasteli tietämättään Rienzille salaisia tuumiansa ja +kunnianhimoansa enemmän, kuin hänen aikomuksensa oli ollut. He erosivat +silminnähtävästi parhaina ystävinä. + +"Sivumennen sanoen", sanoi Rienzi heidän tyhjentäessään viimeistä +maljaa, "Tapani Colonna aikonee 19:nä päivänä lähteä saattamaan +viljakuormastoa Cornetoon. Eiköhän olisi paikallaan, että lähdette +hänen mukaansa? Saattaisitte matkalla levittää tyytymättömyyttä häntä +seuraaviin palkkasotureihin sekä voittaa ne puolellenne." + +"Sitä olen ennen tuuminut", vastasi Montreal; "sen olen tekevä. Hyvästi +tällä erää! + + "Ratsunsa, miekkansa, + Neitonsa verraton + Roolandi urholla + Ainoa aarre on. + Onnetar aina on + Normannin myötä; + Sen kunnia nautinto -- + Nautinto työtä." + +Laulellen tuota raakaa renkutusta ritari puki viitan ylleen, pudisti +vielä Rienzin kättä ja lähti. + +Rienzi katseli vieraansa poistuvaa vartaloa kasvoilla viha ja pelko +nähtävinä. "Jos tuo mies saisi vallan", hän jupisi, "niin toinen Totila +hänestä koituisi. [Innocentsius VI muutaman vuoden perästä julisti +Montrealen Totilaa _pahemmaksi_.] Läpi iloisen kiilteen ja ritarillisen +sulon näen hänen julmassa rosvoluonteessaan vanhain gootilaisten +vihollistemme olennoiman. Luulenpa viihdyttäneeni hänet! Kaksi aurinkoa +ei saattaisi enemmän valaista yhtä pallonpuoliskoa, kuin Walter de +Montreal ja Cola di Rienzi elää samassa kaupungissa. Tähteintutkijat +sanovat että tunnemme salaista ja voittamatonta vastenmielisyyttä +niihin, jotka heidän tähtivaikutuksensa määräävät aikaan saamaan meille +pahaa, sellaista vastenmielisyyttä minä tunnen tuohon sironaamaiseen +murhamieheen. Ole leikkaamatta polkuani, Montreal! -- ole leikkaamatta +polkuani!" + +Noin itsekseen puhuen Rienzi kääntyi kammioonsa, näyttäytymättä sinä +iltana enää. + + + + +V Luku. + +Ylimysten matkue. Lopun alku. + + +Oli Toukokuun 19:nen päivän aamu; ilma oli viileä ja kirkas, ja vasta +noussut aurinko paistoi iloisesti uhkean, pitkin Rooman pääkatua +kulkevan ratsujoukon välkkyviin kypäreihin ja keihäisiin. Hevosten +hirnunta kavioitten kapse, häikäisevät haarniskat ja Colonnan komeilla +merkkikuvilla kirjaellut liehuvat liput loivat iloisen ja uljaan +näytelmän, mikä keskiajalle oli ominaista. + +Joukon etupäässä oli Tapani Colonna pärskyvän ratsunsa seljässä. Hänen +oikealla puolellansa oli provencelainen ritari, joka tottuneella +kädellä ohjasi solakkaa, tulista araabikkoansa; häntä seurasi kaksi +palvelijaa, joista toinen talutti hänen sotahevostansa, toinen kantoi +hänen keihästänsä ja kypäriänsä. Tapani Colonnan vasemmalla puolella +ratsasti Adrian vakavana ja ääneti, vaan yksitavuisesti vastaellen +provencelaisen iloiseen rupatukseen. Paljon jalosukuisia roomalaisia +seurasi vanhaa ylimystä, ja seurueen päätti joukko täysiin varustuksiin +puettuja ulkomaalaisia ratsumiehiä. + +Kadulla ei liikkunut paljon väkeä, -- porvarit katselivat nähtävästi +välinpitämättöminä matkuetta puoleksi suljetuista puodeistansa. + +"Eivätkö nuot roomalaiset välitä kauniista näytelmistä?" kysyi +Montreal, "jos niitä olisi helpompi huvittaa, niitä olisi helpompi +hallita." + +"Oh, kyllä Rienzi ja moiset narrit huvittavat. Meillä on parempaa työtä +-- me täristelemme", vastasi Tapani. + +"Mitäs trubaduuri laulaa, herra Adrian?" sanoi Montreal. + + "Hymy viekas taito olkoon sen, + Jos valtaan tahtoo päästä ken; + Se urhot voittaa, kaunoisat, + Ja pettää maitten mahtavat. + Hymy, viekas hymy! + + "Uhka suora urhot nostaa vaan, + Saa kaunokaiset kammomaan, + Se ylpeät vain haavottaa + Ja myrkkymaljat valmiiks' saa. + Uhka, suora uhka! + +"Tuo on ranskalainen laulu, signor, mutta sen viisaus nähtävästi +Italiasta kotosin, sillä käärmeen hymy on teidän maanmiestenne +ominaisuuksia, synkkä katse sopii heille huonosti." + +"Herra ritari", vastasi Adrian terävästi ja kiivastuen solvauksesta, +"te ulkomaalaiset olette opettaneet meidät synkästi katsomaan -- mikä +joskus on hyve." + +"Mutta ei järkevää, ellei käsi pysty täyttämään, mitä otsa uhkaa", +vastasi Montreal kopeillen, sillä hänessä oli paljon ranskalaista +vilkkautta, mikä usein voitti hänen varovaisuutensa, ja salaista kaunaa +vielä Adrianiin, siitä saakka kuin he olivat kohdanneet toisensa +Tapanin palatsissa. + +"Herra ritari", vastasi Adrian punastuen, "puheemme saattaa johtaa +kiivaampiin sanoihin, kuin soisin joutuvani vaihtamaan miehen kanssa, +joka on tehnyt minulle niin jalon palveluksen." + +"No, palatkaamme sitten jälleen trubaduureihin", sanoi Montreal +välinpitämättömästi. "Antakaa minulle anteeksi, jos ei minulla yleensä +ole korkeita ajatuksia italialaisten rehellisyydestä eikä italialaisten +urhoollisuudesta; _teidän_ urhoollisuutenne minä tunnustan, sillä olen +saanut nähdä sen, ja urhoollisuus ja rehellisyys käyvät yhdessä, -- +tyytykää siihen." + +Kun Adrian oli vastaamaisillaan, hänen silmänsä kohtasivat äkkiä Cecco +del Vecchion kookkaan vartalon, joka paljain, jäntereisin käsivarsin +nojautui alasimeensa ja hymyillen katseli joukkoa. Tuossa hymyssä oli +jotakin, joka käänsi Adrianin ajatukset toisaalle ja jota hän ei voinut +katsella, tuntematta selittämätöntä, ilkeätä tunnetta. + +"Ravakas lurjus tuo", sanoi Montreal, myöskin silmäillen seppää. "Tuo +kelpaisi minun joukkooni. Hei, veikko!" huusi hän, "sinun käsivartesi +kelpaisi yhtä hyvästi miekkaa heiluttelemaan, kuin takomaan sitä. Heitä +alasimesi ja liity Fra Morealen poikiin!" + +Seppä nyökkäsi päätään. "Herra ritari", sanoi hän vakavasti, "meillä +miesparoilla ei ole halua sotiin, ei toisia tappamaan -- haluaisimme +vaan saada itse elää -- jos te sallisitte!." + +"Pyhä Äiti avita, tuopa orjamainen vastaus! Mutta te roomalaiset --" + +"_Olette_ orjia!" keskeytti seppä ja vetäytyi pajaansa. + +"Koira juonittelee", sanoi vanha Colonna. Joukon kulkiessa ohitse, +raa'oista muukalaisista jokainen, johtajiensa rohkaisemina alkoi, +törkeästi osotellen etelän murretta, irvistellä ja pilkata kömpelöä +jättiläistä, kun hän taasen ilmaantui pajan edustalle ja nojautui +alasimeensa, pitämättä rahtuakaan väliä herjaajistaan, paitsi että +syvempi hehku peitti hänen mustan naamansa. Uljas matkue kulki +kulkemistaan pitkin katuja ja läksi Ikuisesta Kaupungista. + +Syvä äänettömyys -- yleinen tyyni -- valtasi Rooman; puodit olivat yhä +vaan puoleksi avatut, kukaan ei ryhtynyt toimiinsa, oli juuri kuin +juhlan alku, jolloin huolettomuus täyttää mielet ennen riemun nousua. + +Puolenpäivän aikaan nähtiin kaduilla vähäisiä, kuiskailevia miesryhmiä, +jotka pian hajaantuivat, ja silloin tällöin yksinäinen kirjamiesten +käyttämään viittaan tahi synkempään munkin kaapuun puettu jalkamies +rientävän pitkin katuja kohden Egyptin P. Marian kirkkoa, muinaista +Fortunan temppeliä. Sitten taas kaikki oli hiljaista ja autiota. +Yht'äkkiä kuului _pasuunan ääni_! Se paisui -- se tunkeutui korviin. +Cecco del Vecchio katsahti alasimestaan! _Yksinäinen ratsastaja_ kulki +verkalleen pajan ohitse ja puhalsi pitkän toitotuksen torveensa, joka +riippui hänen kaulastaan. Sitten yhtäkkiä nähtiin ikäänkuin loihdittuna +väkeä ilmestyvän joka kulmasta, kadut täyttyivät ihmisistä, mutta vaan +jalkain polenta ja epäselvä hiljainen hälinä rikkoi äänettömyyden. +Taas puhalsi ratsumies torveen, ja kun sävel oli haihtunut, hän huusi +korkealla äänellä: "Ystävät ja roomalaiset! huomenna päivän valjetessa +saapukoon joka mies aseetonna P. Angelon kirkon edustalle. Cola di +Rienzi kutsuu roomalaiset järjestämään Rooman olot". Huuto, joka tuntui +täristelevän seitsemän kukkulan juuria, puhkesi tuon lyhyen kehotuksen +päätyttyä; ratsumies lähti verkalleen liikkeelle, ja väkijoukko seurasi +häntä. -- Tuo oli vallankumouksen alku! + + + + +VI Luku. + +Salaliittolaisesta tulee ylin virkamies. + + +Yösydännä, jolloin koko kaupunki näytti lepoon vaipuneelta, kirkas valo +loisti P. Angelon kirkon akkunoista. Pyhän musiikin pitkäveteiset ja +juhlalliset sävelet kohosivat tavan takaa ilmoille sen kajahtelevista +kaarroksista. Rienzi oli kirkossa rukoilemassa; kolmekymmentä +messua kulutti yön hetket, ja kaikki uskonnon menot täytettiin +vapauttamisyrityksen pyhittämiseksi. Aurinko oli kauan sitten noussut +ja kansa kauan ollut kokoontuneena kirkon ovien edustalle sekä +äärettömissä joukoin kaikille läheisille kaduille -- kun kirkonkellot +alkoivat pitkän ja iloisen soittonsa, ja sen tauottua kuorilaulajain +äänet lauloivat seuraavan hymnin, jossa omituisesti, vaikka karkeasti, +klassillisen isänmaanrakkauden henki sekaantui uskonnollisen innon +palavuuteen: + + Roomalainen vapauden hymni. + + Saa maailma riemuitseen! + Jo kruunattu kunnailleen + Iki Rooma on muistoineen! + Jubilate! + + Ilo käy yli vetten, maan! + Nyt sankarit laakerissaan + Taas katsovat haudoistaan! + Jubilate! + + Oi, kalpea haamu mi tää + Ajan kuilusta liiti? + Kuin tuuli se kiiti, + Kuin tuuli, kun myrsky on sää; + + Sen jättiläsvartalo varjoinen + Sotajoukkojen täyttävi keskuksen! + Se verhottu ruumihin kääreisin, + Saa varjoksi kirkkahan päivänkin; + Ja maailma katsovi, kummeksii, + Ja muinasta henkeä tervehtii! + Terve! Sä terve! + + Se liikkua alkavi, hengittään -- + On laakeriseppele kiireellään -- + Valosaksi jo haamio käy tuo, oi! + Kuni yön utuhelmasta kirpova koi. + Terve! Sä terve! + + Henki menneisyyden on + Omassa kodissa, + Rooman povissa, + Saanut jo hallinnon! + + Maine, profetan äänin sie, + Maan äärihin viesti vie! + Miss' ylpeä kohtuuton + Ja sorrettu oikeus on. -- + Vie tietosi riemusuin + Sä tyrmihin vainottuni; -- + Käy torvella kuuluttaan + Nyt tiedoksi kansain maan -- + On kunnailla sankarien + Ja haudoilla pyhimysten, + Miss' Caesarit astui ja marttyrit Herran, + Uni loppunut jo, heräs nukkuja kerran! + Ja mennyt on gootin ja vandalin hetki: + Taas alkavi Rooman jo voittosa retki! + +Kun hymni päättyi, kirkon ovet aukenivat, kansa teki tietä kummallekin +puolen, ja kolmen nuoren ylimyksen jäljessä, jotka kantoivat Vapauden, +Oikeuden ja Sovinnon voittoriemun vertauskuvilla kaunistettuja lippuja, +nähtiin Rienzi täydessä sotisovassa vaan kypäriä paitse. Hänen muotonsa +oli valvomisesta ja kovasta mielenjännityksestä kalvakka -- mutta +ankara, vakava, ja juhlallisen tyyni; ja sen ilme niin pidätti kaiken +yleisen ja äänekkään tunteitten ilmipuhkeamisen, että ne, jotka sen +näkivät, hillitsivät huudon huulilleen ja nuhdellen viihdyttivät takana +seisovan väkijoukon tervehdyksen. Rienzin vieressä astui Raimond, +Orvieton piispa, ja takana seurasi, marssien kaksi rinnatusten, sata +aseellista miestä. Täydellisessä hiljaisuudessa alkoi kulkue matkansa, +kunnes, sen saavuttua Capitolin luokse, väkijoukon maltti oli ehtinyt +haihtua, ja tuhannet äänet kohottivat ilmoille hurjia innostuksen ja +riemun huutoja. + +Saavuttuaan suurten portaitten juurelle, joista siihen aikaan oli +pääkäytävä Capitolin edustalle, kulkue seisahtui, ja väestön täyttäessä +laajan aukean -- jota monet muinaisten temppelein mahtavat patsaat +kaunistivat ja pyhittivät -- Rienzi puhui rahvaalle, jonka hän +yht'äkkiä oli kansaksi kohottanut. + +Hän kuvaeli pontevasti kaupunkilaisten orjuutta ja kurjuutta, +täydellistä laittomuuden tilaa, hengen ja omaisuuden yleisen +turvallisuudenkin puutetta. Hän selitti mitään vaaroja pelkäämättä +pyhittävänsä elämänsä heidän yhteisen isänmaansa uudestasyntymisen +hyväksi, ja juhlallisesti kehotti kansaa tukemaan hänen toimiaan ja +kerrassaan hyväksymään ja vahvistamaan vallankumouksen, järjestämällä +lakiteoksen ja perustuslaillisen kokouksen. Sitten hän käski +kuuluttajan lukemaan kansalle hänen esittämänsä perustuslainkaavan +pääpiirteet. + +Siinä luotiin -- tai pikemmin uudistettiin lisättyine etuoikeuksineen +neuvosmiesten eduskunnallinen kokous. Siinä julistettiin ensimmäiseksi +lainpykäläksi, mikä meidän onnellisempina aikoinamme näyttää peräti +yksinkertaiselta, mutta jota siihen asti ei milloinkaan oltu pantu +Roomassa täytäntöön, jokainen ilkinen murhamies, olkoon hän mitä +säätyä tahansa, rangaistaan kuolemalla. Se määräsi, ettei kenelläkään +yksityisellä, ylimyksellä eikä porvarilla, saanut olla sotavarustuksia +eikä linnueita kaupungissa eikä maalla, että valtion portit ja sillat +olivat valittavan ylimmän virkamiehen katsannon alaisia. Se kielsi +tuhannen hopeamarkan sakon uhalla kaiken rosvojen, palkkasoturien +ja sissien suojelemisen, se velvotti läheiset alueet omistavat +ylimykset vastuunalaisiksi teitten ja kauppatavarain kuljetuksen +turvallisuudesta. Se otti leskivaimot ja orvot valtion holhottaviksi. +Se järjesti jokaiseen kaupungin kortteliin aseellisen sotavoiman, jonka +Capitolin kellon soidessa, minä hetkenä tahansa, oli kokoontuminen +valtiota suojelemaan. Se sijotti kaupan turvaksi laivan jokaiseen +merisatamaan. Se määräsi sadan floriinin suuruisen summan maksettavaksi +jokaisen Roomaa puolustaessaan kaatuneen miehen perillisille, ja +yleiset tulot käytettäviksi valtion turvaksi ja hyväksi. + +Niin samassa kohtuulliset ja tehokkaat olivat uuden peruslain +pääpiirteet; ja lukijaa huvittanee huomata, kuinka suuri mahtoi olla +kaupungin entinen epäjärjestys, kun sivistyksen ja turvallisuuden +tavallisimmat alkuehdot olivat tuon lakiehdotuksen luonteena ja +kansanvaltaisen mullistuksen rajana. + +Hurjat innostuksen huudot olivat vastauksena tuohon uuteen +perustuslakiesitykseen, ja melskeen keskestä kohosi Cecco del Vecchion +kookas vartalo. Vaikka hänen yhteiskunnallinen asemansa oli alhainen, +hän oli peräti tärkeä mies nykyisessä käännekohdassa; hänen kiihkonsa +ja rohkeutensa, ja kenties vielä enemmän hänen karkeat intohimonsa ja +itsepintaiset ennakkoluulonsa olivat tehneet hänet kansan suosikiksi. +Alhaiset käsityöläisluokat pitivät häntä päämiehenään ja edustajanaan: +lujalla äänellä ja arkailematta hän puhui -- puhui hyvin, sillä hänen +sydämensä oli kylläinen siitä, mitä hänellä oli sanottavaa. + +"Maani miehet ja porvarit! -- Tämän uuden peruslain olette hyväksyneet +-- se on paikallaan. Mutta mitä on kelpo la'eista, ellei meillä +ole kelpo miehiä niitä käytäntöön panemassa? Kuka kykenee lakia +käytäntöön panemaan yhtä hyvin kuin sen esittäjä? Jos te käskette minua +selittämään, kuinka kelvollinen kilpi on tehtävä, ja minun selitykseni +miellyttää teitä, teetättekö sen minulla vai jollakulla toisella +sepällä? Jos teetätte jollakin toisella, hän kyllä saattaa tehdä hyvän +kilven, mutta siitä ei tule sama, jonka minä olisin tehnyt, ja jonka +selitys kelpasi teille. Cola di Rienzi on esittänyt lakiteoksen, joka +on oleva kilpemme. Kuka saattaisi paremmin valvoa että kilpi tulee +sellaiseksi, kuin se on aiottu, kuin Cola di Rienzi? Roomalaiset! Minä +esitän että Cola di Rienzi saa kansalta vallan, minkä nimellisenä hän +tahtoo, panna uuden perustuslain käytäntöön -- ja millä keinoilla +tahansa, me, kansa, emme lue sitä hänelle viaksi." + +"Kauan eläköön Rienzi -- kauan eläköön Cecco del Vecchio! Hän puhui +hyvin! -- älköön kukaan muu kuin lainlaatija hallitko!" + +Tuollaiset huudot tervehtivät Rienzin kunnianhimoista sydäntä. Kansan +ääni soi hänelle ylimmän vallan. Hän oli luonut tasavallan -- ja voi +tulla, jos halutti, hirmuvaltiaaksi. + + + + +VII Luku. + +Vast'aika sataa kun heinät korjuussa ovat. + + +Sillä aikaa kun tämä tapahtui Roomassa, muuan Tapani Colonnan +palvelijoista jo oli matkalla Cornetoon. Helppo on kuvitella vanhan +ylimyksen hämmästystä, kun tuo sanoma saapui hänen korviinsa. +Silmänräpäystäkään kadottamatta hän kokosi joukkonsa, ja hänen +ollessaan lähdön touhussa, P. Johanneksen ritari äkkiä astui hänen +luoksensa. + +"Mitä tämä tietää?" sanoi hän heti, "kapinako? -- Rienzi Rooman +hallitsijana? -- Luottamistako noihin tietoihin?" + +"Ne ovat liian totta", sanoi Colonna katkerasti hymyillen. "Mihin +hirtämme hänet palattuamme?" + +"Älkää puhuko noin rajuja, herra hyvä", vastasi Montreal kursailematta. +"Rienzi on voimallisempi kuin luulette. Minä tunnen ihmiset, te vaan +ylimykset. Missä veljenpoikanne on?" + +"Hän on tuossa, jalo Montreal", sanoi Tapani hartioitaan kohottaen ja +ylönkatseellisesti hymyillen loukkauksesta, johon hän katsoi parhaaksi +olla vastaamatta, "hän on tuossa -- tuossa hän tulee." + +"Oletteko kuullut uutisia?" huudahti Montreal. + +"Olen." + +"Katsotteko tuon keikauksen ylön?" + +"Minä pelkään sitä." + +"Sitten teissä on hiukan järkeä. Mutta se ei kose minuun! en tahdo +häiritä keskustelujanne. Hyvästi tällä kertaa!" ja ennenkuin Tapani +ehti pidättää häntä, ritari oli pujahtanut huoneesta. + +"Mitä tuo villitsijä tarkottanee?" jupisi Montreal itsekseen. +"Yrittäneekö hän pettää minua? Lieneekö hän käyttänyt poissaoloani +hyväkseen, saadakseen yksin nauttia kaikki edut? Minä pahaa pelkään. +Tuota kavalaa roomalaista! Me pohjolan sotilaat emme ikinä saisi +voittoa noitten italialaisten älystä ilman heidän pelkuruuttaan. Mutta +mitä on tehtävä? Minä jo käskin Rodolfin juttelemaan noille sisseille, +ja he ovat juuri luopumaisillaan nykyisestä herrastaan. Hyvä, olkoon +menneeksi! Paras onkin, että ensiksi kukistan ylimysten vallan, ja +sitten miekka kädessä määrään ehtoni plebeijille. Jos en tuossa onnistu +suloinen Adeline! Taas saan sinut nähdä! se on oleva lohdutukseni! -- +ja Unkarin Ludvig on paljon tarjoava Walter de Montrealin käsivarresta +ja ajusta. Mitä, hei! Rodolf!" hän ärjäsi, huomatessaan roiman +ratsurinsa humalaisena kaakertelevan kartanolla. "Lurjus, oletko sikana +tähän aikaan päivästä?" + +"Sikana tai selvänä", vastasi Rodolf syvään kumartaen, "minä olen +teidän käskettävänänne." + +"Oikein sanottu! -- ovatko veikkosi valmiina ratsujen selkään?" + +"Kahdeksankymmentä heistä, kyllästyneenä laiskuuteen ja Rooman +raskaasen ilmaan, on kiitävä, mihin herra Walter de Montreal käskee." + +"Riennä sitten, -- hoputa he ratsaille, emme matkusta täältä +Colonnain seurassa -- lähdemme sill'aikaa kun he rupattavat, -- käske +aseenkantajani luokseni!" + +Vasta kun Tapani Colonna oli noussut heponsa selkään, hän sai +kuulla Provencen ritarin, ratsuri Rodolfin ynnä kahdeksankymmenen +palkkasoturin jo lähteneen -- mihin, sitä ei kukaan tiennyt. + +"Ehtiäkseen ennen meitä Roomaan! Ravakka barbaari!" virkkoi Colonna. +"Eteenpäin herrat!" + + + + +VIII Luku. + +Hyökkäys. Palaus. Valinta. + + +Kun Colonna joukkoineen saapui Rooman edustalle, hän huomasi +että portit olivat suljetut ja muurit miehitetyt. Tapani käski +torvensoittajiensa ja yhden päälliköistään jyrkästi vaatimaan +esteetöntä pääsyä. + +"Meitä on kielletty", vastasi kaupungin vartiaston päällikkö, +"laskemasta sisään ketään, jolla on mukanaan aseita, lippuja tahi +torvia. Hajottakoot herrat Colonnat seurueensa, niin he ovat +tervetulleet." + +"Kenen ovat nuot röyhkeät määräykset?" kysyi johtaja. + +"Orvieton herra piispan ja Cola di Rienzin, buono staton kummankin +suojelijan." + +Johtaja vei tuon sanoman Colonnalle. Tapanin raivo oli ääretön. "Mene +takasin", hän huusi niin pian kuin hän sai puhutuksi, "ja sano että, +jolleivät portit heti aukene minun ja seurueeni kulkea, niin plebeijien +veri langetkoon heidän omaan päähänsä. Mitä Raimondiin tulee, niin +paavin vikaarin valta on hengellinen, eikä maallinen. Määrätköön +paaston, niin tottelemme; mutta mitä tuohon kirottuun Rienziin tulee, +niin sano, että Tapani Colonna on etsivä hänet huomenna Capitolista, +heittääkseen hänet korkeimmasta ikkunasta mäelle." + +Lähetyskunta vei nuot sanat perille. + +Roomalaisten päällikön vastaus oli yhtä vakava. + +"Sanokaa herrallenne", sanoi hän, "että Rooma pitää häntä ja hänen +seuralaistaan kapinoitsijoina ja pettureina, ja että samana hetkenä kun +olette palanneet joukkoonne, joutsimiehemme saavat käskyn jännittää +joutsensa -- paavin, kaupungin ja vapauttajan nimessä." + +Tuo uhkaus täytettiin kirjaimen mukaisesti, ja ennenkuin vanha +ylimys oli ehtinyt saada miehensä kunnolliseen järjestykseen, portit +aukaistiin seljälleen ja hyvin varustettu, vaikka harjaantumaton +joukko purkautui ulos kauheasti kiljuen ja aseitaan kalistellen, +Rooman valtion taivaansiniset liput etupäässä. Niin kiivas oli heidän +rynnäkkönsä ja niin suuri heidän lukunsa, että lyhyen ja melskeisen +kahakan perästä ylimysten oli peräytyminen, ja heidän takaa-ajajansa +ahdistivat heitä penikulmaa kauemmaksi kaupungin muureista. + +Niinpian kuin ylimykset olivat tointuneet hämmingistään ja +peljästyksestään pidettiin hätäinen neuvottelu, jossa erilaisia ja +vastakkaisia mielipiteitä pyrki valtaan, Jotkut olivat sitä mieltä, +että heti oli lähdettävä Palestrinaan, joka kuului Colonnalle ja +jonka linnotukset olivat miltei mahdottomat vallottaa. Toiset +tahtoivat joukkoa hajaantumaan, ja että rauhallisesti eri osastoissa +pyrittäisiin kaupunkiin toisista porteista. Tapani Colonna -- +kiivastuneena ja kykenemättömänä tavalliseen itsensä hillitsemiseen -- +ei voinut säilyttää vaikutusvaltaansa; Luca di Savelli, arka, vaikka +petollinen ja kavala mies, oli jo pyöräyttänyt hevosensa ja kehotti +miehiänsä seuraamaan häntä Romagnassa olevaan linnaansa, kun vanha +Colonna keksi keinon, millä saisi joukkonsa estetyksi hajaantumasta, +josta hän huomasi lähtevän kovaonniset seuraukset heidän yhteiselle +asiallensa. Hän esitti että he heti lähtisivät Palestrinaan ja sen +lujaksi miehittäisivät, sillaikaa valittaisiin joku päälliköistä yksin +matkustamaan Roomaan, nöyrtyneen näköisenä hankkimaan tietoja Rienzin +voimista, ja valtuutettaisiin päättämään, ryhdytäänkö vastustamaan, +jos se on mahdollista, tai sopimaan parhaista kaupunkiin pääsemisen +ehdoista. + +"Mutta kuka", kysyi Savelli ivallisesti, "rupeaa tuohon vaaralliseen +lähettilään toimeen? Kuka aseettomana ja yksin antautuu Italian +hurjimman roistoväen raivon ja valtansa ensi puuskassa olevan +kansanyllyttäjän oikkujen vaaraan?" + +Ylimykset ja päälliköt katselivat ääneti toinen toistansa. Savelli +nauroi. + +Siihen saakka Adrian ei ollut ottanut osaa keskusteluun eikä paljon +äskeiseen kahakkaankaan. Hän tuli sukulaisensa avuksi. + +"Hyvät herrat", sanoi hän, "minä ryhdyn tuohon toimeen, -- mutta omasta +puolestani, teistä riippumattomana, -- vapaana toimimaan sen mukaan +kuin Rooman ylimyksen arvolle ja Rooman kansalaisen eduille soveliaaksi +katson, vapaana vetämään lippuni oman tornini harjalle, tai hyväksymään +uuden hallitusmuodon." + +"Oikein puhuttu!" huudahti vanha Colonna heti. "Taivas varjelkoon meitä +tulemasta Roomaan vihollisina, jos meidän vielä sallitaan palata sinne +ystävinä. Mitä arvelette, herrat?" + +"Paremmin emme olisi saattaneet valita", sanoi Savelli, "mutta +enpä todellakaan pidä mahdollisena, että joku Colonna saattaa olla +epätietoinen, hylkääkö vai hyväksyykö hän tuollaisen äkkinäisen +keikauksen." + +"Tuon, signor, minä itse ratkaisen; jos olette asiamiehen tarpeessa, +niin valitkaa itsellenne toinen. Minä ilmoitan teille suoraan että olen +tarpeeksi liikkunut muissa valtioissa, huomatakseni että Rooman olot +kaipasivat korjausta. Kelpaavatko Rienzi ja Raimond tuohon toimeen, +mihin he ovat ryhtyneet, sitä en tiedä." + +Savelli oli vaiti. Vanha Colonna puuttui puheeseen. + +"Palestrinaan sitten! -- suostutteko kaikki siihen? Millään muotoa +älkäämme hajaantuko! Ainoastaan sillä ehdolla myönnyn sukulaiseni +rohkeuteen." + +Ylimykset vähin mutisivat keskenänsä. -- Tapanin esityksen hyöty oli +silminnähtävä, ja he lopuksi suostuivat siihen. + +Adrian näki heidän lähtevän ja alkoi sitten, ainoastaan aseenkantaja +mukanaan, verkalleen ratsastaa kohden erästä etäistä tullia. +Saavuttuaan portille kysyttiin hänen nimeänsä, ja hän ilmoitti sen heti. + +"Lähtekää sisään, herrani", sanoi vartija, "meillä on käsky laskea +sisään kaupunkiin kaikki, jotka tulevat aseettomina ja seurueitta. +Mutta herra Adrian di Castellolle meitä erityisesti on käsketty +osottamaan kansalaiselle ja ystävälle tulevaa kunniaa." + +Adrian, hiukan liikutettuna tuosta ystävyydenosotuksesta, ratsasti +sivutse pitkän rivin aseellisia porvareita, jotka kunnioittaen +tervehtivät häntä, ja kun hän kohteliaasti vastasi tervehdykseen, niin +korkeaääninen mieltymyksen huuto seurasi hänen ratsunsa askeleita. + +Aseenkantaja vaan seurassaan nuori patriici kulki rauhallisesti pitkin +tyhjiä, autioita katuja -- sillä melkein toinen puoli asukkaista oli +kokoontunut muurien luoksi, ja toinen puoli täyttämään rauhallisempaa +velvollisuuttaan -- kunnes saavuttuaan kaupungin keskustaan, -- +Capitolin avara ja ylhäinen edusta aukeni hänen silmäinsä eteen. +Laskeva päivä paistoi äärettömään väkijoukkoon, joka täytti tuon +aukean, ja korkealla, keskeen rakennetun lavan yläpuolella välkkyi +länteen vaipuvan auringon viimeisistä säteistä Rooman hopeaisilla +tähdillä kirjaeltu suuri kirkkolippu. + +Adrian pysäytti ratsunsa. "Tämä", ajatteli hän "tuskin on sovelias +hetki ryhtyä keskusteluihin Rienzin kanssa, mutta haluttaapa minua +pistäytyä väkijoukkoon, saadakseni tietää kuinka laaja hänen valtansa +on, ja miten sitä käytetään". Hän vetäytyi eräälle synkälle, tyhjälle +kadulle, luovutti hevosensa aseenkantajalleen, sekä lainattuaan häneltä +kypärin ja pitkän viitan, hän asettui erään Capitolin sivuoven viereen +ja seisoi viittaansa kääriytyneenä väkijoukossa, odotellen, mitä oli +tapahtuva. + +"Mitä", hän kysyi eräältä yksinkertaisesti puetulta porvarilta, "tämä +kokous tarkottaa?" + +"Ettekö ole kuullut julistusta?" vastasi toinen hieman kummastellen. +"Ettekö tiedä että kaupungin neuvosto ja käsityöläisten ammattikunnat +ovat päättäneet tarjota Rienzille Rooman kuninkaan arvonimen?" + +Keisarin ritari, jolle kuului tuo ylhäinen arvo, sävähti. + +"Ja tämä alemman aateliston, neuvosmiesten ja käsityöläisten kokous", +jatkoi porvari, "odottaa hänen vastaustaan." + +"Se on tietysti myöntäväinen." + +"En tiedä -- kummallisia huhuja on liikkeellä: tähän saakka vapauttaja +on salannut mielipiteensä." + +Samassa sotaisen musiikin helisevät säveleet ilmoittivat Rienzin tulon. +Meluava väkijoukko jakaantui, ja Capitolin palatsista puhujalavalle +kulki Rienzi vielä täydessä sota-asussa, vaan kypärittä, ja hänen +kanssaan kaikessa piispallisen juhlapuvun komeudessa Orvieton Raimond. + +Niinpian kuin Rienzi oli noussut lavalle kaikkien kokoontuneitten +nähtäväksi, mitkään sanat eivät riitä kuvaelemaan sen hetken innostusta +-- huutoja, eleitä, kyyneleitä, nyyhkytyksiä, hurjaa naurua, joihin +noitten hilpeitten ja tunteellisten etelän lasten suosio puhkesi +Palatsin ikkunat ja parvekkeet olivat täynnä alempain aatelisten ja +varakasten porvarien puolisoita ja tyttäriä, niiden joukossa Adrian +hiukan säpsähtäen huomasi oman Irenensä suloisen muodon -- kalpeana +-- kyyneleissä -- muodon, joka sellaisenakin olisi pimentänyt kaikki +toiset, paitsi yhtä hänen vieressään olevaa, jonka kauneutta hetken +liikutus vaan enensi. Nina di Rasellin tummat, suuret, säteilevät +silmät olivat ylpeästi kiintyneet hänen valintansa sankariin, ja +ylpeys, enemmän kuin riemu, loi uhkeamman värin hänen poskiinsa ja +kuningattaren ryhdin hänen jaloon, täyteläiseen vartaloonsa. Laskeva +aurinko valoi täyden loistonsa tuohon paikkaan, paljastettuihin päihin +-- innostuneihin kasvoihin -- laajan Capitolin harmaisin muureihin, ja +lähellä Rienziä se loi omituiseen pelottavaan valaistukseen mahdottoman +suuren, basalttiin hakatun leijonan ruhon, josta eräät Capitoliin +vievät portaat saivat nimensä. Se oli vanha egyptiläinen jäännös, +äärettömän suuri, ajan kalvama ja kauhea, jonkin hävinneen uskonnon +muistomerkki, jonka kasvot kuvanveistäjä oli kuvannut ihmisen muotoon +vivahtaviksi. Ja tuo sai aikaan nähtävästi tarkotetun vaikutuksen sekä +loi salaperäisen, ylönluonnollisen ja pelottavan ilmeen noihin synkkiin +piirteisin ja tuohon juhlalliseen ja hiljaiseen levollisuuteen, mikä +on egyptiläisen kuvanveistotaiteen omituinen salaisuus. Pelonsekaista +kunnioitusta, jota tuolla mahdottoman suurella ja uhkaavalla kuvalla +oli tarkotettu, tunsi rahvas sitä enemmän, kun "Leijonaportaita" +tavallisesti käytettiin sekä julkisena mestaus- että julkisena +juhlamenopaikkana. Ja harvoin unohti kopein porvari tehdä ristinmerkin, +tai tunsi itsensä kauhusta vapaaksi, kun hän kulkiessaan tuon paikan +ohi yhtäkkiä huomasi itseensä kiintyneeksi tuon Niilin kaupunkien +ikivanhan hirviön kivisen katseen ja pahaenteisen irvistyksen. + +Kului hetkinen aikaa, ennenkuin kokoontuneitten tunteet sallivat +Rienzin äänen päästä kuuluviin. Mutta kun vihdoin melu päättyi +yht'aikaisella huudolla "kauan eläköön Rienzi, Rooman vapauttaja +ja kuningas!" hän kärsimättömästi kohotti kättänsä ja väkijoukon +uteliaisuus sai aikaan äkkinäisen hiljaisuuden. + +"Rooman vapauttaja, maani miehet!" hän sanoi. "Niin, älkää muuttako +tuota arvonimeä -- minä olen liian kunnianhimoinen, tullakseni +kuninkaaksi! Pysykää kuuliaisina ylimmäiselle papillenne -- alamaisina +keisarillenne -- mutta uskollisina omalle vapaudellenne. Teillä +on oikeus muinaisiin perustuslakeihinne, mutta nuot perustuslait +eivät tarvinneet kuningasta. Brutuksen nimeä tavotellen, minä olen +Tarqvinien arvonimitysten yläpuolella. Roomalaiset, herätkää, +herätkää! innostukaa tuosta jalommasta vapauden rakkaudesta, kuin se +on, joka tänään kukistettuaan tyrannin, huomenna mielettömästi taas +antautuu tyranniuden vaaroihin! Rooma vielä on vapauttajan -- vaan ei +milloinkaan vallananastajan tarpeessa. Poistakaa tuo joutava!" + +Syntyi hiljaisuus; väkijoukko oli syvästi liikutettu -- mutta +ainoatakaan huutoa ei kuulunut, se odotti huolestuneena vastausta +neuvoskuntansa jäseniltä tahi kansan johtajilta. + +"Signor", sanoi Pandulfo di Guido, joka oli yksi Caporioneja, "teidän +vastauksenne on maineenne arvoinen. Mutta saadakseen lakeihinsa pontta, +Rooman on antaminen teille laillinen arvonimi -- ellei kuninkaan, niin +suostukaa ottamaan diktaattorin tahi konsulin arvonimi." + +"Kauan eläköön konsuli Rienzi!" huusivat monet äänet. + +Rienzi viittasi kädellään äänettömyyden merkiksi. + +"Pandulfo di Guido, ja te Rooman kunnioitettavat neuvosmiehet! Tuo +arvonimi on samalla liiaksi ylhäinen minun ansioihini ja sopimaton +minun tehtävääni nähden. Minä olen kansasta -- kansa on minun +huolenpitoni esine, ylimykset voivat itsensä suojella. Diktaattori ja +konsuli ovat patriicein virkanimiä. Niin", hän jatkoi lyhyen vaitiolon +jälkeen, "jos järjestyksen säilyttämiseksi pidätte tarpeellisena, että +kansalaisenne varustetaan muodollisella arvonimellä ja tunnustetulla +vallalla, olkoon menneeksi; mutta olkoon se sellainen, että se +ilmaisee uutten laitostemme luonnon, kansan viisauden ja sen johtajien +kohtuuden. Kerran, kansalaiseni, kansa valitsi oikeuksiaan puoltamaan +ja vapauttaan varjelemaan eräitä kansalle vastuunalaisia virkamiehiä, +jotka olivat kansasta valittuja, kansan etuja valvomaan. Heidän +valtansa oli suuri, mutta se oli myönnetty: heillä oli arvo, mutta +annettu. Näiden virkamiesten nimi oli Tribuunit. Se on arvo, jota ei +myönnetä ainoastaan huutamalla, vaan kansan täydessä eduskunnassa, +johon liittyy sellainen eduskunta, ja joka hallitsee sellaisen +eduskunnan ohessa, se on arvo, jonka kiitollisena otan vastaan." + +Rienzin puheen ja tarkotuksen tekivät paljoa tehokkaammaksi hänen +olemuksensa suoruus ja syvä vakavuus, ja useat turmeltuneista +roomalaisista tunsivat hetkellistä riemua johtajansa +vaatimattomuudesta. "Kauan eläköön Rooman tribuuni!" huudettiin, mutta +ei yhtä äänekkäästi, kuin "eläköön kuningas!" Ja rahvas melkein piti +vallankumousta vaillinaisena, kun uljaammasta arvonimestä ei huolittu. +Turmeltuneesta ja tietämättömästä kansasta vapaus näyttää mitättömältä, +ellei sitä ole koristamassa juuri tuon hirmuvaltiuden loisto, jonka +se kukisti. Kosto on heidän halunsa, pikemmin kuin huojennus, ja +mitä suurempi tuo uusi valta on, jonka he loivat, sitä paremmin he +luulevat kostaneensa Mutta kaikkia, jotka kokoontuneista olivat arvossa +pidettyjä, ajattelevia tai mahtimiehiä, miellytti tuo kohtuus, jonka +he huomasivat poistavan vaarat, jotka uhkasivat Roomaa sekä keisarin +että paavin puolelta. Ja heidän ihastuksensa yhä lisääntyi, kun Rienzi, +äänettömyyden päästyä valtaan, jatkoi: "Ja koska olemme yhdessä +työskennelleet saman asian hyväksi, niin samat kunnianosotukset, +joilla minua palkitaan, tulkoot myöskin paavin vikaarin Raimondin, +Orvieton piispan osaksi. Muistakaa että sekä kirkko että valtio ovat +kansan oikeat hallitsijat, koska ne ovat sen hyväntekijät. -- Kauan +eläköön paavin ensimmäinen vikaari, mikä milloinkaan on ollut valtion +vapauttajia!" + +Olkoon Rienzin kohtuullisuuden vaikuttanut hänen pelkkä +isänmaallisuutensa tai ei, varmaa on, että hänen älynsä oli ainakin +yhtä suuri kuin hänen hyveensä, eikä mikään kentiesi olisi lujemmin +vahvistanut vallankumousta, kuin vikaarin, paavillisen vallan edustajan +liittyminen siihen: se sai kerrassaan vahvistuksen itse paavilta, joka +siten joutui vastuunalaiseksi vallankumouksesta, saamatta yksinoikeutta +valtion hallintoon. + +Kansan tervehtiessä Rienzin esitystä, kun sen huudot vielä täyttivät +ilman, kun Raimond, hieman hämmästyneenä, koetti merkeillä ja eleillä +osottaa sekä kiitollisuuttaan että mitättömyyttään, niin vastavalittu +tribuuni, katsellessaan ympärilleen, huomasi useita, jotka siihen +saakka olivat vaan uteliaisuudesta saapuvilla, ja jotka heidän säätynsä +ja arvonsa takia oli suotavaa voittaa puolelleen yleisen innostuksen +ensi puuskassa. Kun sitten Raimond oli lausunut muutamia kauniita +lauseita -- joissa ihastus tuosta tarjotusta kunniasta oli omituisena +vastakohtana hänen hämmästyneelle mielelleen olla sekottamatta +itseänsä tai paavia mihinkään kiusallisiin mahdollisuuksiin, -- Rienzi +viittasi kahdelle takana seisovalle kuuluttajalle, joista toinen astui +esiin ja julisti -- "että koska oli toivottavaa, että kaikki, jotka +siihen saakka olivat olleet puolueettomia, nyt tunnustaisivat itsensä +joko ystäviksi tahi vihollisiksi, niin heitä pyydetään vannomaan +kuuliaisuutta laeille ja tunnustamaan buono stato." + +Niin suuri oli yleinen innostus, ja niin suuresti se oli +Rienzin puheista lisääntynyt ja jalostunut, että se tarttui +välinpitämättömimpiinkin; eikä kukaan tahtonut näyttää toisista +poikkeavalta, joten puolueettomimmat, jotka tiesivät että heitä enimmän +silmällä pidettiin, olivat kiihkeämpiä alistumaan buono statoon. +Ensimmäinen, joka astui lavan luokse valaa tekemään, oli signor di +Raselli, Ninan isä. Toiset aateliset seurasivat hänen esimerkkiään. + +Paavin vikaarin läsnäolo vaikutti ylimyksiin, kansan pelko taivutti +itsekkäät, rohkaisevat huudot ja onnittelut kiihottivat turhamaisia. +Adrianin ja Rienzin välinen tila tyhjeni. Nuori ylimys tunsi yhtäkkiä +että tribuunin silmät kohtasivat hänet, hän tunsi että nuot silmät +tutkistelivat ja kutsuivat häntä -- hän punastui -- hän hengästyi. +Rienzin ylevä vaatimattomuus liikutti hänen sydäntänsä -- melu -- +loisto -- yleinen innostus hämmensivät -- huumasivat hänet. -- Hän +kohotti silmänsä ja näki edessään tribuunin sisaren -- rakkautensa +immen! Hän epäröitsi -- pysyi liikahtamatta, kunnes Raimond +huomatessaan hänet ja totellen Rienzin kuiskausta, kekseliäästi huusi: +-- "Tilaa herra Adrian di Castellolle, eläköön Colonna! eläköön +Colonna!" Paluu oli tukittu. Koneentapaisesti, ikäänkuin unessa, Adrian +astui lavalle: ja tribuunin voittoriemun täydentämiseksi auringon +viimeiset säteet näkivät Colonnain kukan -- parhaimman ja uljaimman +Rooman ylimyksistä -- tunnustavan hänen arvonsa ja alistuvan hänen +lakeihinsa. + + + + + + +KOLMAS KIRJA. + + + + +VAPAUS ILMAN LAKIA. + +I Luku. Walter de Montreal vetäytyy linnaansa. + + +Kun Walter de Montreal palkkasotureinensa oli jättänyt Corneton, he +oikopäätä olivat rientäneet Roomaan. Saavuttuansa sinne paljoa ennen +ylimysjoukkoa, he tapasivat porteilla saman vastuksen, mutta Montreal +älykkäästi pidätti itsensä kaikesta uhkauksesta ja väkivallasta, +sekä lähetti uskollisen Rodolfinsa kaupunkiin tapaamaan Rienziä, ja +hankkimaan lupaa päästä sisään joukkoinensa. Rodolf palasi pikemmin +kuin luultiinkaan. "No", sanoi Montreal kärsimättömänä, "sinulla on +määräys tietysti. Käskemmekö heitä aukasemaan portit?" + +"Käskekää heitä aukasemaan hautamme", vastata mölähytti saksilainen. +"Toivon, kun ensi kerralla minä määrätään lähettilääksi, saavani +matkustaa hiukan ystävälliseni pään hoviin." + +"Mitä! Mitä tarkotat?" + +"Lyhyesti tätä: -- löysin tuon uuden maaherran, vai mikä hänen nimensä +lienee, Capitolin palatsista, vartijain ja neuvonantajien seurasta ja +yllään hienoin sotisopa, mikä milloinkaan on Milanosta lähtenyt." + +"Piru hänen sotisopiinsa! mitä hän vastasi?" + +"'Kerro Walter de Montrealille', sanoi hän sitten, jos sen nyt tahdotte +tietää, 'että Rooma ei ole enään varkaitten luola, kerro hänelle, että +jos hän tulee kaupunkiin, niin oikeuden käynti on häntä odottamassa --'" + +"Oikeudenkäynti!" huusi Montreal, purren hammastaan. + +"Osallisuudestaan Wernerin ja hänen rosvojensa pahantekoihin." + +"Haa!" + +"Kerro hänelle vielä että Rooma on julistanut sodan kaikkia rosvoja +vastaan, asuskelkoot he telteissä tahi linnoissa, ja että me käskemme +hänen kahdeksanviidettä tunnin kuluessa poistumaan kirkon alueelta." + +"Hän siis ei ainoastaan petä, vaan vielä uhkaakin minua. Hyvä, jatka!" + +"Tämä oli kaikki, mitä hänellä teille oli sanottavaa, mutta minulle +hän näki hyväksi tehdä vielä kohteliaamman muistutuksen. 'Kuuleppas, +ystäväni', hän sanoi, 'jokaiselle saksalaiselle roistolle, joka +huomispäivän perästä tavataan Roomassa, on tervehdyksemme oleva naru ja +hirsi. Tiehes!'" + +"Riittää! Riittää!" huusi Montreal raivosta ja häpeästä punasena. +"Rodolf, sinulla on tarkka silmä noissa asioissa, montako pohjolaista +tarvittaisiin, voidaksemme toimittaa tuon nousukkaan samaiseen hirteen?" + +Rodolf kynsi isoa päätänsä ja näytti harkitsevan asiaa; vihdoin hän +sanoi: "Te, herra päällikköni, sen itse parhaiten pystytte päättämään, +kun sanon teille että kaksikymmentätuhatta roomalaista vähintään on +hänen voimansa, niin siellä ohimennen kuulin; ja tänä ehtoona hän on +aikeissa laskea kruunu päähänsä ja panna keisari viralta". + +"Ha, ha!" nauroi Montreal, "onko hän seinähullu? Sitten hän ei tarvitse +meidän apuamme hirteen mennessään. Odottakaamme päätöstä, ystäväni. +Nykyään eivät ylimykset eikä kansa halua täyttää raha-arkkujamme. +Lähtekäämme poikki maitten Terracinaan. Kiitos pyhimysten", ja Montreal +(joka ei ollut omituista uskonnollista hartautta paitsi, -- hän +todella piti tuota avua ritarillisuuteen kuuluvana) teki hurskaasti +ristinmerkin, "vapaat veikot eivät koskaan ole kauvoja kortteeritta!" + +"Eläköön P. Johanneksen ritari!" huusivat palkkasoturit. + +"Eläköön ihana Provence ja rohkea Saksa!" lisäsi ritari, heiluttaen +kättään; ja iskien kannuksensa jo väsyneen ratsunsa kupeisin, sekä +alottaen lempilaulunsa: + + Ratsunsa, miekkansa, + Neitonsa verraton j.n.e. + +Montreal ratsujoukkoineen läksi reippaasti retkeilemään halki Campagnan. + +Pian kuitenkin P. Johanneksen ritari vaipui syviin ja kolkkoihin +haaveiluihin; hänen seuralaisensa noudattivat päällikkönsä +äänettömyyttä ja hetken kuluttua vain aseitten kalahdukset ja kannusten +kilinä rikkoivat tuon laajan ja aution tasangon hiljaisuuden, jonka +poikki he vaelsivat kohden Terracinaa. Katkerin tuntein Montreal +muisteli kaikkea, mitä he olivat Rienzin kanssa keskustelleet, +ja ylpeillen omasta viekkaudestaan ja juonittelukyystään, häntä +syvästi nöyryytti ja kiukutti havainto että kavalampi juonikko oli +saanut hänet petetyksi. Hänen kunnianhimoiset aikeensa Roomaan +nähden olivat vastaiseksi katkaistut, jopa murskatut juuri niillä +keinoilla, joilla hän oli luullut ne toteuttavansa. Hän tunsi +tarpeeksi ylimykset, oivaltaakseen että niin kauan kuin Tapani +Colonna, heidän päämiehensä, oli elossa, ei ollut luultavaa että hän +saavuttaisi tuota valtion herruutta, joka, jos hän olisi liittyneenä +johonkin kunnianhimoisempaan, pelottomampaan ja vähemmän mahtavaan +signoriin, olisi palkintona hänen avustaan Rienzin karkottamisessa. +Joka tapauksessa hän piti parhaana pysytteleidä loitolla. Jos Rienzin +valta vahvistuisi, Montreal saattaisi niin edullisilla ehdoilla, +kuin häntä halutti, liittyä ylimyksiin; jos Rienzin valta raukenisi +niin hänen ylpeytensä, tarpeellisesti nöyristettynä, saattaisi +varmaan pakottaa hänen etsimään Montrealin apua ja alistumaan hänen +ehtoihinsa. Provencelaisen kunnianhimo, vaikka ääretön ja uskaltava, +ei ollut luonnosta kestävä eikä vakava. Toimi ja yritykset olivat +sittenkin hänestä kalliimpia, kuin niiltä koituva palkinto, ja jos +hän toisella kulmalla pettyi, niin hän tosihenkisenä harharitarina +käänsi yritteliäisyytensä toisille urille. Ludvig, Unkarin kuningas, +ankarana, sotaisana, leppymättömänä, etsien kostoa kovaonnisen +veljensä murhasta, jonka puolisona oli ollut. Johanna (Neapelin +ihana ja pattoinen kuningatar -- Italian Maria Stuart), oli jo +valmiina laskemaan Campanian puutarhan Unkarin ikeen alle. Jo oli +hänen äpäräveljensä hyökännyt Italiaan jo olivat muutamat Neapelin +alueista ilmoittaneet suostuvansa häneen -- jo oli tuon pohjolaisen +hallitsijan lupauksia tarjoiltu hajaantuneille komppanioille -- ja jo +olivat nuot julmat palkkasoturit uhkaavina kokoontuneet tuon Italian +Eedenin rintamaille vainuten sodan valmistuksia ja ryöstön tilaisuutta, +niinkuin korpikotkat haaskaa vaanivat. Tuolle alalle oli Montrealin +rohkea mieli nyt kääntänyt ajatuksensa, ja hänen sotamiehensä olivat +mielihyvissään arvanneet hänen tuumansa, kuullessaan että Terracina +oli heidän matkansa päämäärä. Käyttäen hyväkseen kaikkia apuneuvoja, +ja yhdistäen uhkarohkeaan ja perusaatteettomaan urhoollisuuteensa +tarkkaälyisyyden, josta, jahka vuodet olivat ehtineet kypsentää ja +tasottaa hänen levotonta ritarillisuuttaan, saattoi päättää hänestä +sukeutuvan vaarallisimpia vihollisia, mitä Italialla konsanaan oli +ollut, Montreal heti, tultuaan Ludvigin sotaisten aikomusten perille, +oli anastanut lujan linnotuksen Terracinan ihanalta rannikolta, läheltä +sitä kuuluisaa vuorensolaa, jota Fabius muinoin puolusti Hannibalia +vastaan, ja jota luonto on niin suosinut sekä sotaa että rauhaa varten, +että kourallinen aseellisia miehiä voi siihen seisauttaa kokonaisen +armeijan. Tuollaisen, aivan Neapelin rajamailla olevan linnotuksen +omistaminen teki Montrealin tärkeäksi henkilöksi, jota seikkaa hän +arveli voivansa käyttää hyväksensä Unkarin kuninkaan avulla; ja nyt kun +hänen suuria tavottelevat aikeensa Roomaan nähden olivat rauenneet, +hänen eloisa, toimelias ja kimmoinen henkensä onnitteli itseänsä tuon +apulähteen keksimisestä. + +Hämärän aikaan joukko pysähtyi Pontinumin nevojen pohjoispuoliseen +päähän ja majoittui arvelematta muutamiin hökkeleihin ja suojiin, +joiden poloiset asukkaat häädettiin matkoihinsa, sekä teurasti +empimättä erään naapuritalon siat, raavaat ja siipikarjan. Heti päivän +koettaessa he kulkivat poikki noitten turmiollisten rämeitten, joita +Bonifacius VIII jo osittain oli kuivannut: ja unesta virkistynyt +Montreal, jonka Neapelia uhkaavan sodan edut jo olivat lepyttäneet +äskeisestä nöyryytyksestä, ja iloiten lähestyessään paikkaa, jossa asui +hän, joka kunnianhimon kanssa tasasi hänen sydämensä, oli saavuttanut +kaiken hilpeytensä, mikä kuului hänen gallialaiselle syntyperälleen ja +huolettomille elintavoilleen. Ja tuo kuolettava mutta pyhitetty tie, +jossa vielä nähdään Augustuksen töitä kanavassa, joka oli Horaatsiuksen +hupaisesti kertoman matkan todistajana, kajahteli naurunhohotuksista ja +hurjien laulujen yhtämittaisista säveleistä, joilla muukalaiset rosvot +hauskuttivat rivakkaa marssiaan. + +Oli puolenpäivän aika, kun joukko saapui tuohon yllämainittuun +romantilliseen vuorensolaan -- jonka muinainen nimi oli Lantulae. +Vasemmalla puolen kohosivat ilmoille korkeat ja äkkinäiset +vuorenjyrkänteet, verhottuina uhkealla vihannalla ja päättymäisillään +olevan toukokuun lukemattomilla kukilla; oikealla meri, rauhallisena +kuin lammikko ja siintävänä kuin taivas, loiski sulosointuisena +heidän jalkainsa juuressa. Montreal, jossa paljon oli kotimaansa +runollisuutta, johon niin verrattomasti liittyy rakkaus luontoon, olisi +jonakin toisena aikana saattanut ihailla tuon näköalan kauneutta, +mutta tuona hetkenä vähemmän ulkonaiset ja enemmän kodikkaat kuvat +vallitsivat hänen mieltänsä. + +Nousten vuorenrinnettä ylös pitkin jyrkkää, luikertelevaa polkua, joka +töin tuskin soi tukalan sijan hevosten kavioille, joukko vihdoin saapui +lujan, harmaakivisen linnotuksen edustalle, jonka torneja tuuheat +puut estivät näkymästä, kunnes ne yht'äkkiä synkkinä ilmaantuivat +hymyilevien lehvien keskeltä. Torventoitotus, ritarin värit ja +kerkeästi lausuttu tunnussana saivat kahden- kolmenkymmenen vallilla +seisovan julmannäköisen soturin päästämään hurjan tervehdyshuudon; +salvat työnnettiin auki, ja Montreal hyppäsi vohkuvan ratsunsa seljästä +ja riensi läpi pylväsetehisen avaraan saliin, jossa nainen -- nuori, +ihana ja uhkeasti puettu -- kiiruhti häntä vastaan yhtä nopein askelin +ja vaipui riemun valtaamana hänen syleilyynsä. + +"Walterini! lempimäni, armas Walter, tervetultuasi -- tuhannesti +tervetullut!" + +"Adeline, ihanaiseni! -- jumaloimani -- saan nähdä sinut jälleen!" + +Nuot olivat tervehdykset, Montrealin painaessa impeänsä vasten +sydäntänsä, suudellen pois hänen kyyneleensä ja kohottaen hänen +kasvonsa lähelle omiansa ja katsellessaan niitten vienoa kukkeutta +poissaolleen huolestunein, hellin katsein. + +"Armaani", hän sanoi hellästi, "olet surrut, -- olet menettänyt +uhkeuttasi, siitä kun erosimme. Tule, tule, olet liian hempeä, tai +liian hupsu sotilaan lemmityksi." + +"Voi, Walter!" vastasi Adeline takertuen häneen, "nyt sinä olet +palannut ja minä olen elpyvä. Ethän jätä minua pitkään, pitkään aikaan!" + +"En, oma lemmittyni, en", ja Montrealin kierrettyä käsivartensa hänen +vyötäisilleen rakastajat -- sillä voi! he eivät olleet avioita! -- +vetäytyivät linnan sisempiin kammioihin. + + + + +II Luku. + +Lemmen ja sodan elämää. Rauhan airut. Aseleikit. + + +Ympärillään sotilaansa, turvallisena vanhassa linnassaan, +hurmaantuneena maan, taivaan ja meren kauneudesta ja intohimoisesti +rakastaen Adelineansa, Montreal hetkeksi unhotti melskeisemmät +toimensa ja karkeammat pyrintönsä. Hänen luontonsa oli altis suurelle +hellyydelle samoin kuin suurelle julmuudelle, ja hänen sydäntänsä +viilsi, kun hän katsellessaan neitonsa ihanata muotoa huomasi, ettei +hänenkään läsnäolonsa voinut palauttaa entistä hymyä ja kukkeata väriä. +Usein hän kirosi tuota ritarikuntansa onnetonta valaa, joka kielsi +häntä solmiamasta avioliittoa, vieläpä sellaisenkin kanssa, joka oli +enempi kuin hänen vertaisensa; ja omantunnon vaivat katkeroittivat +hänen autuaimmat hetkensä. Tuo lempeä impi rosvoluolaan joutuneena, +menettäneenä kaikki mitä hän oli oppinut korkeimmassa arvossa pitämään +-- äitinsä, ystävänsä, puhtaan maineensa -- vaan sitä palavammin +rakasti viettelijäänsä, vaan sitä enemmän kohdisti yhteen ainoaan +esineesen kaikki nuot naiselliset ja hellät tunteet, joille ei oltu +sallittu mitään muuta eikä vähemmän synnillistä purkausta. Mutta hän +tunsi häpeänsä, vaikka hän koetti salata sitä, ja vielä kalvavampi +murhe, kuin häpeän, painoi hänen mieltänsä ja jäyti hänen terveyttään. +Mutta kuitenkin hän Montrealin luona oli huolissaankin onnellinen, +ja terveytensä murtuessa hänellä ainakin oli lohdutuksena toivo +saada kuolla hänen lempensä ollessa heikontumattomana. Joskus he +lähtivät lyhyeille retkeilyille, sillä maan rauhaton tila esti heitä +poistumasta kauas linnasta, halki päivärinteisten metsäin ja pitkin +peilikirkasta merta, joka teki hurmaavaksi tuon viehättävän seudun; +ja tuo karkeuden ja vienoisuuden sekotus, hurja saattojoukko, teltti, +päiväsydännä pystytetty jollekin metsistön viheriälle kedolle. Adelinea +ääni ja kitarri, julmien soturien ryhmät kuunnellen taampana, olisi +oivallisesti soveltunut Arioston säkeille ja yhtyi sopusointuisesti +noihin omituisiin, rauhattomiin ja ritarillisiin aikoihin, jolloin +klassillinen etelä muuttui pohjolan romantisuuden tyyssijaksi. Montreal +kuitenkin oli ryhtynyt salaisiin keskusteluihin Unkarin kuninkaan +kanssa, ja jouduttuaan uusiin puuhiin, hän siksi kertaa mielellään +oli luopunut kaikista aikeistaan Roomaan nähden. Hän kuitenkin piti +korkeimman kunnianhimonsa toteuttamista vaan toistaiseksi lykättynä, ja +kirkkaana hänen vaihtelevan elämänuransa etäisemmissä vaiheissa kohosi +Rooman Capitoli ja välkkyi Caesarien valtikka. + +Eräänä päivänä, kun Montreal vähänen saattojoukko seurassaan ratsasti +lähelle Terracinan valleja, portit yht'äkkiä aukaistiin seljälleen, ja +suuri väkijoukko purkautui ulos, edessä omituisen näköinen henkilö, +jonka askeleita seurattiin paljain päin ja korkeaäänisin siunauksin. +Munkkijoukko päätti kulkuen, laulaen hymniä, jonka loppusanat olivat +seuraavat: + + Poikki vuorten ihanat + Sun jalkaa sulosanan meille toivat; + Sun polkus kukkain verhomat, + Ja harpuin enkeleitten äänet taivon soivat: + Ja heltyy vainon mies, + Miss', airut rauhan, siunattu sun käypi ties! + Halki korven jylhäkköin + Käy kulkus pyhä päivin, öin, + Turvallisna ainiaan, + Yksin -- luonas Herra vaan. + Missä raivo hurjin on, + Sinne käyt sä kalvaton + Ilman rautahaarniskaa, + Sua valkoviittas turvajaa. + Ei miekka kättäs tahraja, + Vaan sauva siinä hopea; + Halki leirin, linnojen, + Läpi rosvoluolien, + Kyyhkyn sanansaattaja, + Rakkauden airut sa, + Hurjintakin rauhaan koitat, + Mailman Kristukselle voitat. + Niinkuin askel Jumalan + Tyynsi vetten pauhinan; + Vaino, kiukku, murhamiesi + Talttuu, rauhan airut, varrella sun tiesi. + +Tuntematon, jolle tuollaista kunniaa osotettiin, oli nuori, parraton +mies, puettu Valkoseen hopealla kirjailtuun vaatteukseen; hän oli +aseeton ja avojaloin, ja hänen kädessään oli pitkä, hopeainen sauva. +Montreal pysähtyi joukkoneen kummastuen ja ihmeissään, ja ritari +kannusti hevostaan kohden väkijoukkoa ja puhutteli tuntematonta. + +"Hei, ystäväni", virkkoi provencelainen, "mikä sinä olet miehiäsi, +toivioretkeläinenkö, vai mikä erinomainen pyhyys tuottaa sinulle tuon +kunnioituksen?" + +"Pois, pois", huusivat muutamat rohkeimmat joukosta, "rosvo älköön +ehkäiskö rauhan airuen tietä?" + +Montreal viittasi kädellään ylenkatseellisesti. + +"Minä en puhu teille, hyvät miehet, ja kunnianarvoisat munkit, jotka +kulkevat takananne varsin hyvin tietävät, etten milloinkaan ole +loukannut sanansaattajaa enkä pyhiinvaeltajaa." + +Munkit lopettivat virtensä ja riensivät saapuville; totta olikin, että +Montrealin uskonnollinen hartaus oli aina anteliaasti hankkinut suosion +luostarilta, joka sattui hänen harhailevan kotinsa läheisyyteen. + +"Poikani", virkkoi vanhin veljistä, "tämä on merkillinen ja pyhä +toimitus, ja saatuasi tietää kaikki, olet antava lähettiläälle +turvallisuuden vakuutuksen, etkä katkaise hänen tietänsä." + +"Yhä enemmän panette kehnon pääni pyörälle", sanoi Montreal +kärsimättömästi, "sallikaa nuorukaisen itse puhua puolestaan; minä näen +hänen viitassaan Rooman vaakunan ynnä muita salaperäisiä merkkejä, +joita en taida selittää, ehkä olenkin perehtynyt vaakunatietoihin, +niinkuin aatelismiehen ja ritarin tulee." + +"Signor", sanoi nuorukainen arvokkaasti, "tietäkää että olen Cola di +Rienzin, Rooman tribuunin airut, joka olen viemässä kirjeitä monille +Rooman ja Neapelin välillä asuville ylimyksille ja ruhtinaille. +Vaakunat, joita viittaani on kirjaeltu, ovat paavin, kaupungin ja +tribuunin". + +"Sinäpä tarvitset lujat hermot vaeltaessasi poikki Campagnan muitta +aseitta, kuin tuollainen hopeapuikko kädessäsi!" + +"Erehdytte, herra ritari", vastasi nuorukainen rohkeasti, "ja +tuomitsette nykyisyyttä entisyyden mukaan; tietäkää ettei ainoatakaan +rosvoa piile Campaniassa, tribuunin aseet ovat tehneet kaupungin +ympäristön joka polun yhtä turvalliseksi, kuin itse kaupungin pääkadut." + +"Ihmeitä puhut." + +"Halki metsäin -- läpi linnotusten -- poikki jylhimpien korpien -- +väkirikkaimpien kaupunkien keskitse -- ovat toverini häiritsemättöminä +ja loukkauksetta kuljettaneet tätä hopeaista sauvaa. Mihin ikänänsä +tulemme, tuhannet tervehtivät meitä, riemun kyynelet siunaavat sen +miehen airutta, joka karkotti ryövärin luolasta, tyrannin linnasta ja +turvasi kauppamiehen elinkeinon ja talonpojan hökkelin." + +"_Pardieu_", sanoi Montreal kolkosti hymyillen, "minun tulisi olla +kiitollinen minulle osotetusta kohteliaisuudesta. Vielä en ole saanut +kuulla tribuunin käskyjä, enkä tuntea hänen kostoansa, ja sentään minun +mitätön linnani on juuri P. Pietarin perintötiluksilla." + +"Anteeksi, signor Cavaliere", sanoi nuorukainen, "puhuttelenko +kuuluisaa P. Johanneksen ritaria, Ristin sotilasta ja rosvopäällikköä?" + +"Poika, olet rohkea; minä olen Walter de Montreal." + +"Olen matkalla sitten, herra ritari, teidän linnaanne." + +"Ole rientämättä sinne ennen minua, muuten saatat kerkeästi tulla +ajetuksi sieltä tiehesi. Mitä nyt, ystäväiseni!" sanoi Montreal, +nähdessään että väkijoukko hänen noita sanoja lausuessaan tunkeutui +lähemmäksi sanantuojaa. "Luuletteko minun, joka olen kuninkaita +kukistellut, tuhoavan aseetonta poikaa? Hävetkää! tehkää tietä -- +tietä. Nuori mies, seuraa minua kotiini; olet linnassani yhtä turvassa +kuin äitisi sylissä." + +Niin sanoen Montreal arvokkaasti lähti verkalleen ratsastamaan kohden +linnaansa. Hänen soturinsa kummastellen seurasivat häntä taampana +sekä valkovaatteinen sanansaattaja väkijoukon mukana, joka kieltäytyi +jättämästä häntä; ja niin suuri oli sen into, että se saattoi +häntä tuon peljätyn linnan porteille saakka, ja koko ajan odotteli +ulkopuolella, kunnes nuorukaisen palaaminen todistaisi ettei hänelle +mitään väkivaltaa ollut tapahtunut. + +Montreal, joka kaikkialla muualla uhmasi lakia, mutta omassa +naapurustossaan tarkoin noudatti mitättömimmänkin maalaisen oikeutta ja +ainakin oli olevinaan köyhien ystävä, kutsui joukon linnan pihalle ja +käski palvelijansa tuomaan esiin viiniä ja virvokkeita, kestitsi kunnon +munkkeja avarassa salissaan ja vetäytyi sitten pieneen kammioon, jonne +hän kutsui sanansaattajan. + +"Tästä", sanoi nuorukainen laskien kirjeen Montrealin eteen, "on +parhaiten selviävä lähettilästoimeni." + +Ritari katkasi silkkinauhan puukollaan ja luki aivan tyynenä +kirjoituksen. + +"Tribuuninne", sanoi hän lopetettuaan, "on pian perehtynyt valtijaan +lakooniseen kirjoitustapaan. Hän käskee minun luopumaan tästä linnasta, +ja kymmenessä päivässä suoriutumaan paavin tiluksilta. Hän on +kohtelias; tarvitsenpa hiukan aikaa vetääkseni henkeäni ja miettiäkseni +tuota esitystä; tehkää hyvin ja istukaa, nuori herra. Suokaa anteeksi, +mutta luulinpa hänen saaneen täyden työn omista roomalaisista +ylimyksistään, ollakseen hieman suopeampi meille ulkomaalaisille +vierailleen. Tapani Colonna --" + +"On palannut Roomaan ja tehnyt uskollisuuden valan; Savellit, Orsinit +ja Frangipanit ovat kaikki allekirjoittaneet alistumisensa buono +statoon." + +"Mitä!" huusi Montreal peräti hämmästyneenä. + +"Ne eivät ainoastaan ole palanneet takasin, vaan ovat myöskin +suostuneet hajottamaan palkkasoturijoukkonsa ja riisumaan kaikki +linnotuksensa. Orsinein palatsin rautavarustukset suojaavat nykyään +Capitolia ja Colonnain ja Savellien kivimuurit vahvistavat Lateranin ja +P. Laurentsiuksen porttien kestävyyttä." + +"Merkillinen mies", sanoi Montreal, vasten tahtoansa ihastuen. "Millä +keinoin tuo on saatu aikaan?" + +"Ankaruudella ja lujalla voimalla sen takana. Ison kellon ensi +jymähdyksestä kaksikymmentätuhatta roomalaista nousi aseisin. Mitä ovat +Orsinein ja Colonnain sissit sellaisen armeijan rinnalla? -- Herra +ritari, teidän urhoollisuutenne ja maineenne panevat itse Roomankin +ihmettelemään, ja minä, roomalainen, varotan teitä." + +"Hyvä, minä kiitän sinua -- uutisesi, ystäväni, hämmästyttävät minua. +Ylimykset siis masentuivat?" + +"Masentuivat. Ensi päivänä yksi Colonnoista, herra Adrian teki +valan, viikon kuluttua Tapani, vakuutettuna turvallisuudestaan jätti +Palestrinan, Savellit mukanaan; Orsinit seurasivat -- Martino di +Portokin on hiljaisuudessa lannistunut". + +"Tribuuni -- tuoko hänen arvonimensä -- minä kuulin, että hänestä piti +tulleen kuningas --?" + +"Tuota nimeä tarjottiin hänelle, mutta hän ei siitä huolinut. Hänen +nykyinen arvonsa, johon ei liity mitään patriicein kunnianloistoa, +edisti suuressa määrässä ylimysten leppymistä." + +"Nerokas lurjus! -- anteeksi, viisas ruhtinas! -- Noo, tribuuni kai ei +paljon surkeile noita Rooman suuria nimiä?" + +"Suokaa anteeksi -- hän puolueettoman oikeatuntoisesti kohtelee +talonpoikaa ja patriicia, mutta ylimyksille on hän säilyttänyt kaikki +heidän kohtuulliset etuoikeutensa ja lainmukaisen arvonsa." + +"Haa! -- ja nuot turhamaiset narrit, saadessaan kuoren säilyttää, +tuskin menettävät mitään sisällöstä -- minä ymmärrän. Mutta tuo osottaa +neroa -- tribuuni on naimaton, tietääkseni. Eikö hän Colonnain joukosta +katsele vaimoa itselleen?" + +"Herra ritari, tribuuni on jo naimisissa, kolme päivää +valtaannousemisensa jälestä hän puolisonaan vei kotiinsa parooni di +Rasellin tyttären." + +"Rasellin! Tuo ei ole suuria nimiä; olisi hän saattanut paremminkin +valita." + +"Mutta puhutaan", lisäsi nuorukainen hymyillen, "että tribuuni piakkoin +on tuleva Colonnain sukulaiseksi ihanan sisarensa, signora Irenen +kautta. Parooni di Castello kosii häntä." + +"Mitä, Adrian Colonnako! Riittää! Olet osottanut minulle että mies, +joka tyydyttää kansan ja pitää kurissa ja sovittaa ylimykset, on luotu +valtijaaksi. Tämän kirjeen vastauksen minä itse toimitan perille. +Uutisistasi, herra sanansaattaja, ota tämä juveeli", ja ritari otti +sormestaan kallisarvoisen jalokiven. "Ei, älä säpsähdä, se on yhtä +vapaaehtoisesti annettu minulle, kuin se nyt lahjotetaan sinulle." + +Nuorukainen, johon mainehikkaan rauhanrikkojan käytös oli tehnyt +mieluisan vaikutuksen, ja jota itseä suuresti kummastutti tuo +tuttavallisuus ja ystävyys, joka Fra Morealen omassa linnassa oli +tullut hänen osakseen, kertoessaan Rooman uutisia, kumarsi syvään ja +otti vastaan lahjan. + +Viekas provencelainen, joka huomasi tuon ilmeisen vaikutuksen, +minkä hän oli tehnyt, käsitti myöskin että se saattoi olla eduksi +niitten toimenpiteitten viivyttämiselle, joihin hän näki soveliaaksi +ryhtyä. "Vakuuta tribuunille", hän sanoi laskiessaan sanansaattajan +luotansa, "jos olet palannut ennen kirjeen perille tuloa, että minä +ihailen hänen neroansa, toivotan onnea hänen vallalleen, ja että minä +hänen vaatimuksiinsa nähden olen menettelevä niin suotuisasti kuin +mahdollista". + +"Parempi", sanoi lämpimästi sanansaattaja (joka oli jalosukuinen ja +hieno käytökseltään) -- "kymmenen tyrannia vihollisena, kuin yksi +Montreal." + +"Vihollisena! Usko minua, minä en etsi ruhtinasten vihollisuutta, jotka +osaavat ohjata, enkä kansan, joka samalla kertaa ymmärtää hallita ja +totella." + +Koko tuon päivän Montreal oli aatoksissaan ja haluton; hän lähetti +luotettavia sanansaattajia Aqvilan maaherralle (joka siihen +aikaan oli Unkarin Ludvigin liitossa), Neapeliin ja Roomaan; -- +jälkimäiselle annettiin kirje tribuunille vietäväksi, jossa hän, +suorastaan alistumatta, oli myöntyvinään, ja pyysi vain pitempää aikaa +valmistellakseen lähtöä. Mutta samaan aikaan uusilla varustuksilla +lisättiin linnan lujuutta, melkoisia muonavarastoja koottiin ja yöt +päivät oli vakoojia ja urkkijoita liikkeellä pitkin vuorensolia ja +Terracinan kaupunkia. Montreal oli juuri niitä päälliköitä, jotka +rauhaa teeskennellessään enimmin sotaa valmistelevat. + +Eräänä aamuna, viidentenä roomalaisen airuen käynnistä, Montreal, +huolellisesti tarkastettuaan ulkovarustukset ja muonavarastonsa, ja +mielihyvissään huomattuaan pystyvänsä kestämään vähintään kuukauden +piirityksen, astui Adelinen kammioon muoto iloisempana kuin pitkään +aikaan. + +Adeline istui tornin akkunan ääressä, josta näkyi tuo ihana maisema, +metsät, laaksot, oranjilehdot -- tuollaisen palatsin ihmeellinen +puutarha! Hänen nojatessaan poskeaan vasten kättänsä, kasvojen +ulkopiirteet hieman Montrealiin käännettyinä, tuossa oli jotakin +sanomatonta suloa, kaulan kaarevuudessa -- jalolle synnynnälle +ominaisessa pienoisessa päässä -- kiharoissa, jotka olivat jaetut +tuohon yksinkertaiseen tapaan, minkä nykyinen aika onnellisesti on +uudistanut. Mutta hänen puoleksi poiskäännetyn muotonsa ilme, katseen +hajamielinen kiinteys, ja hänen asentonsa syvä rauhallisuus, olivat +niin haikean ja murheellisen näköiset, että Montrealin kohtelias ja +iloinen tervehdys hyytyi hänen huulilleen. Hän lähestyi ääneti ja laski +kätensä hänen olalleen. + +Adeline kääntyi ja tarttuen hänen käteensä puristi sitä sydäntänsä +vasten, hymyillen kaiken surun tiehensä. "Rakkaimpani", sanoi Montreal, +"jospa tietäisit kuinka armaan muotosi jokainen murheen varjo pimentää +sydämeni, et milloinkaan murehtisi. Mutta eipä ihme, että näitten +kolkkojen muurien sisällä, -- ilman vertaisesi naisen seuraa, ja +korviasi viiltäessä vaan sellaisten huvitusten, joita Montreal voi +panna toimeen saleissansa -- eipä ihme että valintaasi kadut." + +"Voi, en -- en, Walter, en milloinkaan kadu. Muistelin vain lastamme, +tullessasi sisään. Voi, tuo meidän ainoa lapsemme! Kuinka ihana hän +oli, Walter, kuinka hän oli sinun näköisesi!" + +"Ei, hänellä oli sinun silmäsi ja sinun kulmasi", vastasi ritari +vapisevin äänin ja pää pois käännettynä. + +"Walter", jatkoi Adeline huoaten, "muistatko, -- tänään on hänen +syntymäpäivänsä. Hän täyttäisi tänään kymmenen vuotta. Yksitoista +vuotta olemme rakastaneet toisiamme, etkä vielä ole kyllästynyt +Adeline-parkaan." + +"Yhtä hyvin saattaisivat pyhimykset paratiisiin tyrttyä", vastasi +Montreal niin lumoavan hellänä, että koko hänen sankarimuotonsa luonne +muuttui pelkäksi lempeydeksi. + +"Jospa tuon voisin ajatella, olisin todella autuas!" vastasi Adeline. +"Mutta hetkisen kuluttua tuo vähäinen sulo, mikä minussa vielä on, on +kuihtuva; mitä muuta oikeutta minulla on sinuun?" + +"Kaikki oikeus, -- ensimmäisen punastumisesi muisto -- ensimmäisen +suutelosi -- pyhän uhrauksesi -- kärsimystesi -- vaikeroimattoman +lempesi! Voi, Adeline, me olemme provencelaisia, emmekä italialaisia; +milloin on Provencen ritari väistänyt vihollistaan, tai lempensä +hyljännyt? Mutta kylläksi armaani, mielihaikeutta täksi päivää. Tulin +hakemaan sinua huviretkelle. Lähetin palvelijat pystyttämään telttimme +meren rantaan -- ihaelkaamme oranjien kukoistusta, niinkauan kuin +meille on suotu. Ennen viikon kuluttua meillä saattanee olla vakavampaa +tehtävää ja ahtaampi liikunta-ala." + +"Kuinka, rakas Walter, aavistatko vaaraa?" + +"Puhut, lintuseni", sanoi Montreal nauraen, "ikäänkuin vaara olisi +jotakin uuden uutukaista. Pitäisipä mielestäni sinun tuntea se yhtä +hyvin kuin ilman, jota hengitämme." + +"Voi, Walter, onko tätä aina kestävä? Olethan nyt rikas ja kuuluisa; +etkö voi luopua tuosta melskeisestä elämästäsi?" + +"Oi, oma Adelineni! Mitä ovat rikkaus ja maine muuta kuin vallan +keinoja! Ja mitä melskeisin tulee, sotilaan kilpi oli kätkyeni +-- suokoot pyhimykset että se olisi ruumispaarini! Nuot elämän +hurjat ja lumoavat äärimmäiset kohdat -- kukkasmajoista teltteihin +-- luolista palatseihin -- tänään harhailevana maanpakolaisena, +huomenna kuningasten vertaisena -- nuot ovat normannilaisteni isieni +ritarillisuuden tosi elementtejä. Normandia minulle sodan opetti, +suloinen Provence lemmen. Suutele minua, armas Adeline, ja anna +kamarineitsyesi pukea itsesi. Älä unohda soitikkoasi ihanaiseni. +Provencen lauluilla me kaiun nostamme." + +Adelinen taipuvainen luonne helposti mukaantui hänen rakastettunsa +hilpeyteen, ja seurue pian lähti linnasta liikkeelle, kohden sitä +paikkaa, jonka Montreal oli määrännyt heidän virvotuspaikakseen päivän +helteen ajaksi. Mutta ylläkön varalle asetettiin linnaan valppaat +vartijat, ja paitsi talouden palvelijoita, kymmenmiehinen, täysin +asestettu soturiosasto seurasi lempiviä. Montrealilla itsellä oli +sota-asu yllään, ja hänen aseenkantajansa hoitivat hänen kypäriään +ja peistään. Vähän matkan päässä linnan juurella olevasta ahtaasta +kujasta tie levisi avaraksi nurmikoksi, jota kaikilta tahoilta, paitsi +avoimelta meren puolelta, ympäröitsi metsä, jossa sekasin kasvoi myrtti +ja oranji sekä monet tuoksuavat pensaat. Tuolle nurmelle, lakkapäisen, +klassillisen _faguksen_ varaan, oli valmistettu iloinen maja, joka +soi näköalan välkkyvälle ulapalle, kaihtaen auringon helteen, mutta +avoinna lempeille tuulosille. Tuo tarjosi Adeline-rukalle mieluisen +virkistyksen, jos sitä virkistykseksi saattoi sanoa. Hän riemuitsi +saadessaan jättää linnotetun tyrmänsä kolkot muurit, ja nauttia +päivänpaistetta ja tuon hekumallisen ilmanalan ihanuutta, tuntematta +uupumusta, jota viimeaikoina kaikkinainen liikunto oli vaikuttanut +hänessä. Tuo oli hienotunteisuutta, jota Montreal osotti, aavistaessaan +kuinka lyhyessä ajassa Rienzin joukot saattoivat saapua hänen muuriensa +edustalle, ja joka itse yhtä hyvin oli kotonaan lehtimajoissa kuin +tappotanterilla. + +Rakastavien ollessa majassaan, seuralaisista muutamat loikoivat +joutilaina rannikolla, muutamat levittivät huvipurren aurinkotelttiä +suojaksi päivän hellettä vastaan, muutamat valmistivat +päivällisateriaansa etäämpänä metsässä olevassa teltissä, Montrealin +tottuneen taidon loihtiessa soitikon kielistä säveleitä sydänpäivän +raukeaan hiljaisuuteen. + +Heidän ollessaan noissa toimissa, yksi Montrealin vakoojista saapui +hengästyneenä ja palavissaan teltin luo. "Päällikköni", sanoi hän, +"kolmenkymmenen peitsen suuruinen, täydellisesti asestettu joukko +ynnä suuri seurue aseenkantajia ja palvelijoita on vastikään lähtenyt +Terracinasta. Heidän lipuissaan ovat Rooman ja Colonnain kaksoismerkit." + +"Hei!" sanoi Montreal iloisesti, "sellainen joukko on tervetullut lisä +seuraamme. Käske tänne aseenkantajani." Aseenkantaja lähestyi. + +"Kiidä ratsain kohden joukkoa, jonka tapaat solatiellä (ei oma armaani, +ei mitään estelemisiä!) etsi päällikkö, ja sano, että kelpo ritari +Walter de Montreal lähettää hänelle terveisensä, ja kutsuu häntä +tervetulleeksi vieraaksensa; ja -- odotappas -- lisää, että jos hän +yhteiseksi ratoksi suostuu kuluttamaan tunnin verran aikaa, Walter de +Montrealia huvittaisi taittaa peistä hänen kanssaan tai minkä ritarin +kanssa hyvänsä hänen seurastaan, asianomaisten naisten kunniaksi. +Riennä!" + +"Walter, Walter", alkoi Adeline, jossa oli tuo tarkka hienotunteisuus +asemaansa nähden, minkä hänen huoleton rakastajansa usein +kevytmielisesti unhotti. "Walter, rakas Walter, saatatko pitää +kunniana --" + +"Hiljaa, suloinen _Fleur de lis_! Sellaista huvia et ole nähnyt pitkään +aikaan; minua haluttaa saada sinulle todistaa että vielä olet Italian +ihanin nainen -- vieläpä koko kristikunnan. Mutta nuot italialaiset +ovat arkoja ritareja, eikä sinun tarvitse peljätä että tarjoukseeni +suostutaan. Mutta todellakin ihanaiseni, minulla on vakavampia asioita +mielessäni; tuo sattumus tuo luokseni roomalaisen ylimyksen, ehkäpä +Colonnan. Naiset eivät ymmärrä noita seikkoja; kaikki mikä koskee +Roomaa, koskee meitäkin tänä hetkenä." + +Ritari synkistyi, niinkuin ainakin kun hän vaipui mietteisiinsä, eikä +Adeline rohjennut enempää puhua, vaan vetäytyi majan sisimpään osaan. + +Sillävälin aseenkantaja saapui joukon luokse, joka jo oli ehtinyt +solatien puoliväliin. Komea ja uljas seurue tuo olikin. Soturien +täydelliset varustukset näyttivät puhuvan sotaisia tarkotuksia, mutta +toiselta puolen aseettomien palvelijain ja uhkeasti puettujen paaschien +joukko ilmaisi vastakohdan, ja kaksi lipunkantajien edessä kulkevaa, +loistavaa kuuluttajaa julisti heidän aikeensa rauhallisiksi ja heidän +tiensä pyhitetyksi. Ensi silmäyksessä tunnettiin joukon johtaja. +Yllään kultaisilla arabeskeillä loistavasti silattu, teräksinen +rintalevy, jonka päällä liehui helmillä päärmätty, tummanviheriäinen +samettiviitta, pitkien, tummien kiharain yläpuolella huiskuva musta +kameelikurjen sulka kiinnitettynä korkeaan makedonialaiseen lakkiin, +jollaista nykyään luullakseni P. Konstantinuksen ritarikunnan +suurmestari käyttää, joukon etupäässä ratsasti nuori ritari, joka erosi +tovereistaan osaksi miellyttävän olemuksensa osaksi loistavan asunsa +puolesta. + +Aseenkantaja lähestyi kunnioittaen, ja hypättyään ratsunsa seljästä +sanoi hänelle sanottavansa. + +Nuori ritari hymyili vastatessaan, "Vie takasin herra Walter de +Montrealille Adrian Colonnan, parooni di Castellon tervehdys, ja sano +että matkani juhlallinen tarkotus tuskin myöntää minulle tilaisuutta +kohdata niin kuuluisan ritarin peljättyä peistä, ja siitä olen sitä +enemmän pahoillani, kuin en kenellekään muulle tahtoisi luovuttaa oman +naiseni kauneuden palmua. Minun on jääminen suotuisamman tilaisuuden +toivoon. Mutta olen mielelläni jonkun hetken viivähtävä niin kohteliaan +isännän vieraana." + +Aseenkantaja kumarsi syvään. "Herrani on suuresti pahastuva", sanoi +hän epäröiden, "kadottaessaan niin jalon vastustajan. Mutta minun +lähettilästoimeni koskee koko tätä ritarillista ja uljasta joukkoa, ja +jos herra Adrian di Castello pitää nykyisen matkansa tarkotuksen häntä +estävänä tuosta peitsen taitannasta, niin varmaan hänen tovereistaan +joku hänen sijaisenaan ryhtyy herraani vastaan." + +Vilkkaasti vastasi eräs nuori, Adrianin rinnalla ratsastava ylimys, +Riccardo Annibaldi, joka myöhemmin teki suurta hyötyä tribuunille +ja Roomalle, ja jonka urhoollisuus sittemmin saattoi ennenaikaiseen +kuolemaan. + +"Herra Adrianin luvalla", huudahti hän, "olen taittava peistä --" + +"Vaiti, Annibaldi", keskeytti Adrian. "Ja te, herra aseenkantaja, +tietäkää että Adrian di Castello ei suvaitse sijaisia aseseikoissa. +Ilmoittakaa P. Johanneksen ritarille että me suostumme hänen +vieraanvaraisuuden tarjoukseensa, ja että, jos hänellä vielä, +hiukan keskusteltuamme vakavammista asioista, on halua tuollaisiin +huvituksiin, minä olen unhottava olevani Neapeliin matkalla oleva +lähettiläs, ja vaan muistava olevani keisarin ritari. Siinä +vastaukseni." + +Aseenkantaja kursastellen lausui jäähyväiset, nousi ratsunsa selkään ja +laski täyttä laukkaa herransa luo. + +"Anna minulle anteeksi, rakas Annibaldi", sanoi Adrian, "että +tulin urheutesi tielle, ja usko minua, etten koskaan ole enemmän +halunnut kenenkään kanssa päästä peitsisille kuin tuon suurisuisen +ranskalaisen. Mutta muista, että vaikka meihin nähden, jotka olemme +oppineet elämään ritarisuuden lakien mukaan, Walter de Montreal on tuo +kuuluisa Provencen ritari, niin mitä Rooman tribuuniin tulee, jonka +tärkeässä lähettilästoimessa nyt olemme, hän on vaan Vapaan Komppanian +voitonhimoinen päällikkö. Pahasti tahraisimme hänen silmissään oman +arvomme, jos niin kevytmielisesti ja tarpeettomasti ryhtyisimme +kilpailemaan miehen kanssa, joka on elinkeinoltaan rosvo." + +"Sittenkään", sanoi Annibaldi, "älköön rosvo pääskö kerskaamaan että +roomalainen ritari on väistänyt provencelaisen peistä." + +"Herkeä, pyydän sinua!" sanoi Adrian malttamattomana. Nuorta Colonnaa +jo tosiaan katkerasti kiukutti järkevä ja arvokas kieltäytymisensä +Montrealin esityksestä, ja mieli karvaana muistellessaan tuota +ylenkatseellista tapaa, jolla provencelainen oli puhunut roomalaisesta +ritarillisuudesta, sekä tuota etevämmyyttä, jonka varalta hän aina +oli käsitellyt hänen kanssaan kaikkia sotaa koskevia asioita -- +hän tunsi poskensa polttavan ja huulensa vavahtavan. Ollen täysin +perehtynyt aikansa sotaisiin harrastuksiin, hänessä oli luonnollinen +ja anteeksiannettava halu näyttää ettei hän ainakaan ollut Italian +parhaimmankaan peitsenkantajan arvoton vastustaja; ja sitäpaitsi +tuo ajan ritarillisuus sai hänen pitämään sitä jonkinlaisena +vallitsijattarensa pettämisenä, jos hän laiminlöisi minkä tilaisuuden +tahansa, hänen täydellisyyttään vakuuttaakseen. + +Melkoisesti suuttuneena Adrian näin ollen, Montrealin teltin tultua +näkyviin, huomasi aseenkantajan palajavan. Ja lukija saattanee päättää, +kuinka hänen harminsa lisääntyi, kun jälkimäinen, hypättyään taasen +ratsailta, puhutteli häntä seuraavasti: + +"Herrani, P. Johanneksen ritari, saatuaan kuulla herra Adrian di +Castellon kohteliaan vastauksen, käskee minun sanomaan että, koska +tuo herra Adrianin mainitsema vakava keskustelu saattaisi pilata +rauhallisen ja ystävällisen urheilun, hän kunnioittaen rohkenee +esittää, että aseleikit pantaisiin toimeen ennen keskustelua. Maaperä +on teltin edustalla sileä ja pehmonen, joten ei härkäpyllykään saata +olla ritarille eikä ratsulle _turmiollinen_." + +"Pyhä Neitsyt!" huudahtivat Adrian ja Annibaldi yhteen ääneen, +"olivatpa viimeiset sanasi töykeät, ja (jatkoi Adrian, tointuen +hämmästyksestään) koska herrasi sen tahtoo, kiristäköön satulavyönsä. +Minä en vastusta hänen haluaan." + +Montreal, joka itsepintaisesti oli pysynyt päätöksessään saada tuo +näytelmä toimeen, osaksi kenties hänen urheissa maanmiehissään vieläkin +tavattavasta kevytmielisyydestä ja kopeasta pöyhkeilemisen halusta, +osaksi koska hän mielellään tahtoi päästä näyttelemään noille, +jotka pian saattoivat olla hänen julkisia vihollisiaan, verratonta +aseitten käyttämistaitoansa, oli yhä enemmän yltynyt, saadessaan +kuulla roomalaisjoukon johtajan nimen; sillä hänen turhamainen ja +ylpeä henkensä, vaikka se oli peitellyt näräänsä, ei ollut antanut +anteeksi muutamia pikaisia sanoja, joita Adrian oli lausunut Tapani +Colonnan palatsissa sekä tuolla kovaonnisella Corneton matkalla. +Adrian seisahtui solatien suuhun, puki kiukuissaan mutta huolellisesti +aseenkantajansa auttaessa loput varustuksistaan ylleen, tarkasteli itse +vyöt, jalustinhihnat sekä oivallisen ratsunsa valjaitten joka soljen +Montreal suuteli iloisena kultaansa, joka, vaikka hän olikin liian +lempeä ollakseen vihanen, oli mielipahoillaan (ja puoleksi unhotti +mielipahansakin, hänen vaaransa pelon takia), sieppasi hänen sinisen +vyöhyensä, heitti sen rintahaarniskansa päälle, täydensi sota-asunsa +välinpitämättömänä ja voitostaan varman näköisenä. Yksi suuri haitta +oli kuitenkin tullakseen hänen osalleen; hänen asunsa ja peitsensä oli +tuotu linnasta, vaan ei hänen sotahevostaan. Hänen ratsunsa oli liian +hento kestämään hänen tamineittensa suurta painoa, eikä löytynyt hänen +joukossaankaan ainoata, joka voimansa ja rakenteensa puolesta olisi +vetänyt vertoja Adrianin orhille. Hän valitsi kuitenkin vankimman +käsillä olevista, ja korkeilla huudoilla hänen hurjat, seuralaisensa +ilmaisivat ihastustaan hänen ilman apua loikatessaan maasta satulaan, +mikä oli vaikea ja tavaton voimanosotus noissa painavissa asuissa, +mitkä siihen aikaan olivat kotoisin Milanon pajoista ja joita Italiassa +käytettiin paljoa raskaampia kuin missään muualla Europassa. Kumpikin +puolue asettui verkalleen piiriin ympäri kenttää, ja roomalaisten +kuuluttajain puuhaten kehottaessa järjestykseen Montreal ohjasi +ratsuansa pitkin nurmea moninaisissa kuvioissa ja näytteli erinomaista +hevosmiehentaitoaan turhamaisuudessaan, mikä oli hänelle ominaista. + +Vihdoin Adrian silmiristikko alas laskettuna, ratsasti verkalleen +ruohonpäiselle tanterelle puoluelaistensa ihastushuutojen raikuessa. +Ritarit vakavina seisahtuivat kumpainenkin puolelleen, toinen +toistansa vastaan. He tervehtivät kohteliaasti peitsillään, +niinkuin ystävällisissä ja iloisissa aseleikeissä oli tapana, ja +heidän odotellessaan alkamisen merkkiä, italialaiset vapisivat +päällikkönsä kunnian puolesta, sillä Montrealin mittava ruumis ja +hänen rintakehänsä laajuus näyttivät sota-asussakin luovan jyrkän +vastakohdan Adrianin vartalolle, joka, vaikka se oli jänteväksi +muodostunut, oli rakenteeltaan kevyt ja hento. Mutta siihen määrään +oli aseitten käyttämisen taito noina aikoina kehittynyt, että suuri +ruumiin voima tahi koko eivät suinkaan olleet kuuluisinten ritarien +ehdottomia tarvittavia tai edes heidän tavallisia ominaisuuksiaankaan; +niin suuriarvoiset todella olivat ratsu ja sen ohjaamistaito, +että ratsastajan keveys usein oli hänelle pikemmin eduksi kuin +haitaksi, ja myöhempinäkin aikoina voitollisimmat turnajaissankarit, +ranskalainen Bayard ja englantilainen Sydney, eivät likimainkaan olleet +ruumiinvoimistaan tahi vantteruudestaan tunnettuja. + +Mitä etuja hyvänsä Montrealin ruumiilliset voimat hänelle tuottivatkin, +niitä suuressa määrin tasotti hänen ala-arvoinen hevosensa, joka, +vaikka se oli tukevarakenteinen ja tanakka kalabrialainen, ei vetänyt +vertoja eloisuudessa, nuorteudessa eikä harjaantuneessa kurissa +roomalaisen pohjolaiselle ratsulle. Viimeksimainitun ratsun sysimustan +karvan kiiltoa enensi heleänpunainen; kullalla kirjailtu loimi: sen +kaula ja olkapäät olivat rautaisen suomuksen verhossa, sen otsassa +törötti pitkä, unicornin sarven näköinen piikki ja sen päässä liehui +tuuhea puna- ja valkosulkainen töyhtö. Kun Adrian komeilevassa ja +juhlallisessa lähettilästoimessa oli matkalla Neapelin loistoa +rakastavaan hoviin, hänen varustuksensa ja seuralaisensa olivat tuon +tarkotuksen ja sen ajan pöyhkeilemisen halun mukaisia, joten hänen +ohjaksensakin, jotka olivat kolmen tuuman levyiset, olivat kullalla, +jopa jalokivilläkin silatut. Ritari itse oli puettu rautapaitaan, joka +todisti kuuluisan milanolaisen Ludovicon hienointa käsialaa, koko hänen +olentonsa oli tavattoman loistava ja uljas, jota vielä vastakohtana +enensi Montrealin yksinkertainen, mutta kirkkaasti kiillotettu ja +taitehikkaasti joustava sotisopa -- jota vaan hänen valtijattarensa +vyöhyt kaunisti -- sekä hänen ratsunsa tavallinen karkea asu. +Tuo vastakohta ei kuitenkaan ollut provencelaisen mieleen, jonka +turhamaisuus erittäinkin esiintyi sotavarustuksissa, ja joka, jos hän +olisi ennakolta tiennyt, mikä "huvi" tuli hänen osakseen, olisi itse +Colonnankin loiston pimentänyt. + +Kumpasenkin puolen torvensoittajat puhalsivat lyhyen merkin -- ritarit +pysyivät järkähtämättöminä, kuin rautaiset patsaat; toisen, jo kumpikin +hieman kumartui satulassaan; kolmannen, niin peitset tanassa ja höllin +ohjaksin täyttä laukkaa eteenpäin he kiitivät ja hurjasti rynnistivät +päin toisiansa puolitiessä. Välinpitämättömän röyhkeänä Montreal oli +kuvitellut että Adrian hänen peitsensä ensi kosketuksesta suistuisi +ratsunsa seljästä; mutta hänen suureksi kummakseen nuori roomalainen +pysyi järkähtämättömänä ja seuralaistensa riemuhuutojen kaikuessa +jatkoi matkaansa radan toiseen päähän. Montreal itse sai ankaran +kolauksen, työntymättä kuitenkaan satulasta tai jalustimistaan. + +"Tuo ei olekaan lellipoikia", mutisi Montreal purren hammastaan ja +päättäen panna kaiken taitonsa liikkeelle toisessa hyökkäyksessä; ja +Adrian huomaten ratsunsa suuren etevämmyyden katsoi parhaaksi lennättää +päin vastustajaansa. Näin ollen, kun ritarit taas karahuttivat +eteenpäin, Adrian, peittyen tarkoin kilpensä suojaan, terotti vähemmän +huomiotansa taistelukumppaniinsa, josta hän huomasi ettei kenenkään +kuolevaisen käsi kykenisi hellittämään häntä satulasta, kuin hänen +epäjaloon ratsuunsa. Montrealin hyökkäys oli kuin laviinin vyörinä -- +hänen peitsensä rämähti tuhansiksi pirstaleiksi. Adrianin molemmat +jalat kirposivat jalustimista, ja ilman rautaisia kaaria, jotka +suojasivat satulaa edestä ja takaa, hän auttamattomasti olisi suistunut +tanterelle; näin ollen hän horjahti täräyksestä taapäin, hänen +korvansa soivat ja silmänsä säkenöitsivät, jotta hän hetkeksi melkein +taintui. Mutta hänen kelpo orhinsapa palkitsi kasvatuksensa vaivat. +Juuri kun ratsastajat iskivät yhteen, se nousten kahdelle jalalle +puski vastustajaansa sellaisella voimalla, että Montrealin hevonen +työntyi useita askeleita taapäin, sillaikaa kun Adrianin peitsi, jota +erinomainen taito suuntasi, kolahti vasten provencelaisen kypäriä +ja hieman karkeasti poisti ritarin huomion ohjaamisesta. Montreal +tahtomattaan kiristi ohjaksia liian piukkaan; hevonen nousi pystyyn, +ja samana hetkenä kun Adrianin ratsun terävä sarvi ja rautainen +otsavarustus jymähtivät vasten sen rintakilpeä se horjahti nurinniskoin +ratsastajineen nurmikolle. Raivostuneena ja häpeissään Montreal +pyrki irralleen, heikko huudahdus kuului huvimajasta lisäten hänen +nöyryytystään. Hän nousi helposti seisoalleen, mikä suuresti ihmetytti +katselijoita, sillä niin raskaita olivat sen aikaiset sota-asut, että +harva maahan sortunut ritari kykeni omin neuvoin nousemaan pystyyn, +paljasti miekkansa ja kiljui hurjistuneena -- "jalan, jalan! -- +kaatuminen ei ollut minun syyni, vaan tuon kirotun raavaan, jonka +minun, syntieni rangaistukseksi, piti ratsun arvoon ylentämäni. -- +Tulkaa --" + +"En, herra ritari", vastasi Adrian, riisuen hansikkaansa ja kypärinsä, +jonka hän viskasi maahan, "tulen luoksenne vieraana ja ystävänä, +mutta jalan taisteleminen on verivihollisten tapa. Jos suostuisin +ehdotukseenne, niin häviöni olisi vain ritariutenne tahra." + +Montreal, jonka intohimot olivat hetkeksi vallanneet, alistui synkkänä +tuohon. Adrian kiiruhti lohduttamaan vastustajaansa. "Muuten", sanoi +hän, "en saata vaatia itselleni voittoa. Teidän peitsenne kirvotti +minut jalustimista -- minun ei teitä järkähyttänyt. Olette oikeassa! +Häviönne, jos mikään, oli ratsunne." + +"Koettakaamme vielä kerta, päästyämme yhtä hyvien hevosten selkään", +sanoi Montreal yhä kiukutellen. + +"Ei, pyhä Neitsyt varjelkoon!" huudahti Adrian niin hartaan totisena, +että läsnäolijat eivät voineet pidättää itseänsä nauramasta, ja +Montrealin synkkänä vasten tahtoansa yhtyi iloon. Hänen vihollisensa +kohteliaisuus kuitenkin sovitti ja liikutti hänen luontonsa suopeampia +sotilaan ominaisuuksia ja tyyntyen hän vastasi: + +"Signor di Castello, minä jään teille velkaa kohteliaisuuden, jota +minä en ole noudattanut. Mutta jos ikipäiviksi tahdotte kiinnittää +minut itseenne kiitollisuuden siteillä, niin sallitte minun lähettää +noutamaan oman ratsuni ja suotte minulle tilaisuuden puhdistaa +kunniani. Sen orhin seljässä, tahi jonkun muun, joka on omanne +vertainen, joka näyttää olevan englantilaista rotua, minä olen +puolustava tämän solan jokaista vastaan seurueestanne yksitellen, +siitä panen vakuudeksi kaikki mitä minulla on, linnani, tilukseni, +rikkauteni, miekkani ja kannukseni." + +Onneksi ehkä Adrianille, ennenkuin hän ehti vastata, Riccardo Annibaldi +innokkaasti huudahti, "herra ritari, minulla on mukanani kaksi orhitta, +täydellisesti turnajaisiin harjaantunutta: valitkaa ja sallikaa minun +puolustaa roomalaista ritariutta ranskalaista vastaan, -- siinä minun +vakuutukseni." + +"Signor", vastasi Montreal, huonosti peittäen ihastustaan, "esityksenne +ilmaisee niin urhean ja vapaan hengen, että olisi synti siitä +kieltäytyä. Minä suostun tarjoukseenne, ja kummanka ratsuistanne +tahansa hylkäätte, tuokaa tänne se Jumalan nimessä ja älkäämme tuhlatko +enää sanoja toiminnan edellä." + +Adrian, joka tiesi, että roomalaisten oli tähän saakka käynyt +onnellisesti pikemmin sattumuksesta kuin ansiosta, koetti turhaan estää +tuota toista uhkayritystä. Mutta Annibaldi oli suuresti innoissaan, ja +hänen korkean arvonsa takia Adrian piti sopimattomana loukata häntä +jyrkällä kiellolla; Colonna vastahakoisesti siis antoi suostumuksensa. +Annibaldin ratsut tuotiin esiin; toinen oli uhkea kimo, toinen rautio +hieman tavallisempaa rotua ja rakennetta, mutta kuitenkin voimallinen +ja kallishintainen. Montreal, jota vaadittiin ensiksi valitsemaan, otti +kohteliaasti viimeksi mainitun, ala-arvoisemman. + +Annibaldi oli pian sotavarustuksiinsa puettuna, ja Adrian antoi +torvensoittajille merkin. Roomalainen oli vartaloltaan melkein +Montrealin mittainen, ja vaikka hän oli muutamaa vuotta nuorempi, +hän sota-asussaan oli lähes saman kokoinen ja vahvuinen, joten nuot +vastustajat ensi silmäyksellä näyttivät enemmän toistensa vertaisilta, +kuin edelliset. Mutta tällä kertaa Montreal kelpo ratsun seljässä sekä +häpeän ja ylpeyden tulistamana tunsi vetävänsä vertoja armeijalle; ja +hän syöksyi nuorta ylimystä vastaan sellaisella voimalla, että vaikka +hänen oman kypärinsä höyhentöyhtö tuskin huiskahtikaan, italialainen +suistui monen askeleen päähän ratsustaan ja vasta hetken kuluttua siitä +kuin hänen aseenkantajansa olivat aukaisseet hänen silmiristikkonsa, +hän virkosi henkiin. Tuo tapaus taasen palautti Montrealin koko +luonnollisen hilpeyden sekä sai hyvälle tuulelle hänen seuralaisensa, +jotka äskeisestä tapahtumasta olivat aivan kallella kypärin. + +Hän itse kohteliaasti auttoi Annibaldia nousemaan eikä säästellyt +ylistyslauseitakaan, joita ylpeä roomalainen vaitiollen ja synkkänä +kuunteli, lähti huvimajaan sekä jakeli kovaäänisiä pitojen +valmistamismääräyksiä. Annibaldi kuitenkin jöröili taampana, ja Adrian, +joka älysi hänen ajatuksensa sekä aavisti että riita nähtävästi +oli nouseva provencelaisen ja hänen ystävänsä kesken maljain +ääressä, veti hänet syrjään ja virkkoi: "minusta, rakas Annibaldi, +olisi parasta, että joukkomme pääosan kanssa lähtisit matkustamaan +edelleen kohden Fondia, jossa olen liittyvä teihin auringon laskun +aikana. Aseenkantajani ja kahdeksan peitsimiestä riittävät minulle +turvajoukoksi; ja totta sanoakseni minua haluttaa puhua omituisen +isäntämme kanssa pari sanaa kahden kesken, koettaakseni häntä saada +rauhallisesti lähtemään tiehensä ilman roomalaisten joukkojemme +avittamista, joiden urhoollisuudella on muualla yllin kyllin alaa." + +Annibaldi puristi toverinsa kättä: "Minä ymmärrän sinun", hän vastasi +hieman punastuen, "ja tuskin todella saisin kärsityksi tuon barbaarin +imartelevaa voitonriemua. Suostun esitykseesi." + + + + +III Luku. + +Roomalaisen ja provencelaisen välinen keskustelu. Adelinen vaiheet. +Kuutamoinen meri. Soittoa ja laulua. + + +Katseltuaan Annibaldin ja seurueensa suurimman osan lähtöä ja +päästettyään raskaat jalkakilpensä yltään, Adrian astui yksinään P. +Johanneksen ritarin majaan. Montreal oli jo riisunut asunsa paitsi +rintakilpeänsä, ja astui tervehtimään vierastaan tuolla miellyttävällä +ja valtaavalla sulolla, mikä paremmin soveltui hänen syntymälleen +kuin ammatilleen. Hän kuunteli Annibaldin ja soisten ritarien lähtöä +koskevia anteeksipyyntöjä, huulilla hymy, joka ilmaisi, kuinka hyvin +hän arvasi syyn, sekä vei Adrianin majan perimmäiseen osastoon, mihin +ateria (varsin maittava vieraan ja isännän äskeisiin ponnistuksiin +nähden), oli valmistettu; siellä Adrian ensi kerran näki Adelinen. +Pitkällinen tottumus lemmittynsä huikenteleviin ja levottomiin +elintapoihin, johon yhdistyi jokin, hänen itse tietämästään, vaikka +harhaan joutuneesta jalosta sukuperästä johtuva ylpeys, loi tuon +ihanan naisen ulkonaiselle olemukselle pakottaman leiman, joka usein +Montrealiltakin peitti hänen avuttoman tilansa tunteellisuuden. Joskus +todellakin, ollessaan kahdenkesken Montrealin kanssa, jota hän rakasti +romantisuuden kaikin hartauksin, hän oli tunteellinen vain nykyhetken +hurmaukselle, joka soi hänelle kaiken lohdutuksen, mutta hänen taajoina +poissaolonsa hetkinä, tahi jonkun vieraan seurassa lumous katosi -- +todellisuus palasi. Nais-parka! Luonto ei ollut muodostanut, kasvatus +opastanut, tottumus sovittanut häntä häpeän henkeen! + +Nuori Colonna hämmästyi hänen kauneuttaan, ja vielä enemmän hänen +hienoa ja ylhäistä sulouttaan. Samoin kuin Montreal, hän oli nuoremman +näköinen, kuin mitä hänellä todella oli ikää; aika näytti säästävän +kukoistusta, jonka kokeneen silmä saattoi huomata ennen aikaiseen +hautaan tuomituksi. Hänessä oli melkein jotakin tyttömäistä, -- +hänen vartalonsa keveydessä, hänen tummanruskean tukkansa uhkeissa +kiharoissa, ja hipiän värissä, joka palasi ja katosi ei ainoastaan joka +tunteen, vaan melkein joka sanan keralla. Nuot vastakkaisuudet hänessä +ja Montrealissa soveltuivat heille kummallekin -- ne olivat hartaan +turvaantumisen ja suojelevan voiman vastakohdat, kumpainenkin näytti +kauniimmalta toisensa seurassa, ja istuessaan uhkeasti katetun pöydän +ääreen Adrian ajatteli, ettei hän milloinkaan ollut nähnyt paria, +joka paremmin soveltuisi heidän kotimaansa trubaduurien runollisille +legendoille. + +Montreal keskusteli iloisesti tuhansista eri seikoista -- tyrkytti +viinimaljoja -- ja valitsi vieraalleen parhaita paloja meren +herkullista _spicolaa_ sekä Pontiinin rämeitten oivallista villisikaa. + +"Mutta sanokaapa", virkkoi Montreal, kun heidän nälkänsä oli tyydytetty +-- "sanokaapa minulle kuinka sukulaisenne, Tapani Colonna jaksaa? +Ketterä vanhus ikäisekseen." + +"Hän on kuin nuorin meistä", vastasi Adrian. + +"Äskeiset tapaukset kaiketi ovat hieman kolhineet häntä", sanoi +Montreal viekkaasti hymyillen. "Käytte vakavan näköiseksi -- enkö +aavistanut oikein? Minä sukulaisellenne ensimmäisenä ennustin Cola di +Rienzin kohoamista; hän näyttää suurelta mieheltä -- suuremmalta kuin +milloinkaan sovittaessaan Colonnat ja Orsinit." + +"Tribuuni", vastasi Adrian kartellen, "on varmaan erinomaisen nerokas +mies Ja nyt nähdessäni hänen käskevän, minua vain ihmetyttää, kuinka +hän milloinkaan alistui tottelemaan -- majesteetti näyttää olevan osa +hänen olennostaan." + +"Miehet, jotka voittavat vallan, helposti saavat sen haarniskan, +arvokkaisuuden", vastasi Montreal, "ja jos olen oikein kuullut +-- (armaanne malja) -- niin tribuuni, vaikka hän itse ei olekaan +jalosukuinen, on pian pääsevä jaloon sukuun." + +"Hän on jo nainut Rasellin tyttären, vanhaa roomalaista sukua", vastasi +Adrian. + +"Kiertelette tiedustelemistani -- _Le doulx soupir, le doulx soupir!_ +niinkuin vanha Cabestan sanoo" -- sanoi Montreal nauraen. "Hyvä, olen +juonut armaanne maljan, sallikaa minun juoda toinen ihanan Irenen, +tribuunin sisaren kunniaksi -- edellyttäen tietysti, etteivät ne ole +sama henkilö. -- Hymyilette ja pudistatte päätänne." + +"En salaa teiltä, jalo ritari", vastasi Adrian "toivovani, että +täytettyäni lähettilästoimeni tuo liitto, joka solmitaan tribuunin ja +Colonnan välille, on kummallekin oleva eduksi." + +"Olen siis oikein kuullut", vastasi Montreal vakavasti ja +miettiväisenä. "Rienzin valta on todella suuri." + +"Siitä on minun lähettilästoimeni todisteena. Tiedättekö, signor de +Montreal, että Ludvig, Unkarin kuningas --" + +"No, mitä hänestä?" + +"On lykännyt hänen ja Neapelin Johannan välisen riidan, joka koskee +viimemainitun kuninkaallisen puolison, Ludvigin veljen kuolemaa, +tribuunin ratkaistavaksi? Tämä on ensimmäinen kerta, minun tietääkseni, +sitten Konstantinuksen aikojen kun roomalaisen osaksi on tullut niin +suuri luottamus ja niin ylhäinen toimi!" + +"Kaikki almanakan pyhimykset", huudahti Montreal tehden ristinmerkin, +"jopa kummia kuuluu! Unkarin kopea Ludvig hylkää miekan oikeuden ja +suostuu muuhun kuin sotakentän riidanratkasuun!" + +"Juuri tämä", jatkoi Adrian merkillinen paino äänessä, "juuri tämä +seikka sai minun noudattamaan kohteliaita kutsujanne. Minä tiedän, +urhea Montreal, että olette Ludvigin liitossa. Ludvig on kaikin tavoin +vakuuttanut tribuunille ystävyyttään ja liittoa; olisiko järkevästi +tehty jos --" + +"Rupeaisitte sotimaan Unkarin liittolaista vastaan", keskeytti +Montreal. "Tuon aioitte lisätä; sama ajatus välähti minunkin mieleeni. +Hyvä herra, antakaa anteeksi, -- italialaiset joskus keksivät, mitä he +toivovat. Keisarin ritarin kunnian kautta, onko sananne sulaa totta?" + +"Kunniani ja Ristin nimessä", vastasi Adrian, oikaisten itsensä, +"ja todistuksena siitä minä nyt olen matkalla Neapeliin sopimaan +kuningattaren kanssa tutkinnon valmistuksista." + +"Kaksi kruunattua päätä plebeijin tuomioistuimen edessä, ja toinen +murhasta syytettynä!" jupisi Montreal, "hämmästyttäviä uutisia!" + +Hän vaikeni sekä vaipui mietteisiinsä hetkiseksi aikaa, kunnes hän, +katsahtaessaan ylös kohtasi Adelinen hellän katseen, joka syvästi +huolestuneena tarkasteli noitten tuumien ja suunnitelmien ulkonaista +vaikutusta, ollen liian hellä hallitakseen niitä tietää ja liian viaton +niihin myöntyäkseen. + +"Armaani", sanoi provencelainen lempeästi, "mitä arvelet? Onko meidän +vaihtaminen vuorilinnamme ja nämät rehottavat metsät kaupungin +kolkkoihin muureihin? Minä pahaa pelkään. Rakkaalla Adelinellani on +omituinen mielihalu, hän vihaa katujen iloista hyörinää, eikä pidä +mitään palatsia lainhylyn luolan arvoisena. Ja minun mielestäni +hän kuitenkin kauneudessa voittaa kaikki Italian naiset -- teidän +armastanne tietysti, herra Adrian, lukuun ottamatta." + +"Se on poikkeus, jota ei muu kuin rakastaja ja kihlattu rakastaja +uskaltaisi tehdä", vastasi Adrian kohteliaasti. + +"Ei", sanoi Adeline erinomaisen suloisella ja kirkkaalla äänellä, "ei, +minä hyvin tiedän, minkä arvon annan herrani imartelulle ja signor +di Castellon kohteliaisuudelle. Mutta olette matkalla, herra ritari, +hoviin, jonka kuningatar, jos maine totta puhuu, on kauneuden ihme ja +malli." + +"Muutamia vuosia sitten näin Neapelin kuningattaren", vastasi Adrian, +"ja enpä silloin, katsellessani tuota enkelin muotoa saattanut +aavistaa, että saisin kuulla häntä syytettävän katalimmasta murhasta, +mikä milloinkaan on Italiankaan kuninkaallista kruunua tahrannut." + +"Ja aivan kuin vahvistaakseen syyllisyytensä", sanoi Montreal, "hän +ennen pitkää menee saman miehen avioksi, joka teki tuon työn. Siitä +minulla on varmat todistukset." + +Ritarien näin keskustellessa päivä läheni loppuansa, ja avonaisesta +teltistä he katselivat laskevan auringon säteistä välkkyvää +purppuraista merta. Adeline oli kauan sitten poistunut pöydästä, ja +palvelijatyttöjensä seurassa vetäytynyt puron partaalle, josta hänen +soitikkonsa ääni heikosti kuului heidän korviinsa. Kun Montreal +kuuli säveleet, hän vaikeni ja huoaten peitti kasvonsa käsillään. +Pieni nurjamielisyys ja epäsopu, joka Roomassa oli noussut ritarien +välille, oli kokonaan haihtunut. Kumpaakin vallitsi ajan ritarillinen +henki, ja heidän aamullinen kilpailunsa oli saanut heissä aikaan tuon +omituisen kunnioituksen, vieläpä sydämellisyyden, jota urhoollinen mies +vieläkin (kuinka paljoa enemmän tuohon aikaan!) tuntee toiseen, jonka +rohkeutta hän on kokenut omaansa osottaessaan. Se on ikäänkuin siihen +asti piillyt heimolaisuuden tunto, ja sotaelämässä usein yhtäkkiä +syntyy pysyväinen ystävyys itse vihamielisyyden helmassa. Tuota +tunnetta oli vahvistanut heidän äskeinen tutunomainen keskustelunsa, +ja sitä Adrianin puolelta lisäsi tieto, että hän, saatuaan Montrealin +vakuutetuksi, että oli järkevintä jättää Rooman alueet, oli tehnyt +tehtävän, mikä hyvin korvasi kaiken vaaran ja viivyttelemisen. + +Montrealin huokaus ja muuttunut olemus eivät jääneet Adrianilta +huomaamatta, ja hän luonnollisesti aavisti että niillä oli jotakin +yhteyttä hänen rakastettunsa kanssa, jonka soitto oli siihen +silminnähtävänä syynä. + +"Tuo ihana nainen", sanoi hän kohteliaasti, "koskettelee soitikkoansa +tosi tenhottaren sormilla, ja tuo surumielinen laulu tuntuu korvissani +Provencen säveleltä". + +"Tuon laulun minä hänelle opetin", sanoi Montreal surumielisesti, +"sillä minä ensi kertaa kosin sydäntä, jonka ei milloinkaan olisi +pitänyt omakseni antautua! Niin, nuori Colonna, monena yönä on purteni +laskenut tähtikirkkaan Sorgian rantaan, joka huuhtoo hänen ylpeän +isänsä linnan muuria, ja ääneni sotilaan lemmenlauluilla häirinnyt +nuokkuvien kaislojen hiljaisuutta. Suloiset muistot, katkerat hedelmät!" + +"Miksi katkerat? Rakastattehan toisianne vielä!" + +"Minä olen sitoutunut naimattomuuteen, ja Adeline de Courval on +jalkavaimo, sen sijaan että hänen pitäisi olla aviovaimo. Minua tuo +asia kalvaa enemmän, kuin milloinkaan häntä -- armasta Adelineani!" + +"Armaanne siis, niinkuin kaikki voivat huomata, on jaloa sukua?" + +"On", vastasi Montreal syvän ja silminnähtävän liikutuksen valtaamana, +joka harvoin, tuskin milloinkaan paitsi lempiessä, pystyi hänen +rohkeaan sydämeensä. "Hän on. Kertomuksemme on lyhyt: -- me lapsuudesta +asti rakastimme toisiamme. Hän oli mahtavampaa perhettä kuin minä, +meidät erotettiin. Minulle kerrottiin, että hän oli hyljännyt +minut. Minä jouduin epätoivoon ja epätoivossani suostuin ottamaan +P. Johanneksen ristin. Sattumuksesta kohtasimme taas toisemme. Minä +huomasin, että hänen rakkautensa oli vilpitön. Lapsi parka! -- hän +oli silloinkin, jalo ritari, vain lapsi! Minä hurja -- huoleton -- ja +en, kenties, tietämätön kuinka kositaan ja voitetaan. Hän ei voinut +vastustaa minun rukouksiani eikä omaa lempeänsä! -- Me pakenimme. +Siitä huomaatte seuraavien vaiheitteni kulun. Miekkani ja Adelineni +olivat koko omaisuuteni. Seurapiirit hylkäsivät meidät. Kirkko uhkasi +sieluani. Suurmestari henkeäni. Minusta tuli seikkailijaritari. +Sallimus ja oikea käteni suosivat minua. Minä panin ne, jotka +halveksivat minua, vapisemaan nimeäni. Tuo nimi vielä on tähtenä +tai virvatulena välähtelevä säikähtäneille kansoille, ja vielä minä +saatan hankkia paavilta väkisin tuon päästön, jota rukouksistani ei +ole myönnetty. Samana päivänä saatan tarjota Adelinalle diadeemin ja +sormuksen. -- Kylläksi tästä, -- katselitteko Adelinen poskea! -- Eikö +se näytä kuihtuvalta? Minä en pidä tuosta vaihtelevasta punasta, -- hän +liikkuu raukeasti -- _hänen_ askeleensa, joka oli niin iloinen!" + +"Olinpaikan muutos ja lempeä etelä pian palauttavat hänen terveytensä", +sanoi Adrian, "teidän omituisen elämänlaatunne tähden hän niin vähän +saa tavata toisia, erittäinkin omaa sukupuoltansa, että luulen hänen +vain harvoin tulevan huomaamaan tuota, mikä hänen tilassaan on +tuskallista. Ja naisen lempi, Montreal, niinkuin kumpikin tiedämme, on +verho, joka suojaa hänet monilta myrskyiltä." + +"Te puhutte ystävällisesti", vastasi ritari, "mutta ette tunne kaikkia +murheemme syitä. Adelinen isä, kopea herra, kuoli -- sydän murtuneena, +sanottiin -- mutta vanhukset kuolevat monista muistakin syistä! Äiti, +joka ruhtinaista kerskasi polveutuvansa, katsoi asiaa jyrkemmältä +kannalta kuin isä, huusi kostoa -- mikä oli kummallista, sillä hän +on hurskas kuin dominikaani, ja kosto ei ole naisessa kristillistä, +vaikka se on ritarillista miehessä, -- Niin, herra ritari, meillä oli +poika, ainoa lapsemme, joka oli Adelinen lohdutuksena minun poissa +ollessani, jonka somat soperrukset olivat hänen koko maailmansa. Hän +rakasti häntä niin, että ellei lapsella olisi ollut hänen silmiänsä ja +ellei se nukkuessaan olisi ollut hänen näköisensä, minä olisin käynyt +mustasukkaiseksi. Lapsi kasvoi hurjan elämämme ohessa voimallisena +ja reippaana; tuosta nuoresta veitikasta olisi varttunut kelpo +ritari! Epäsuotuisat tähteni johtivat minut Milanoon, jossa olin +asioissa Viscontien kanssa. Eräänä kauniina kesäkuun aamuna poikamme +varastettiin; tuo kesäkuu oli todella meille talvikuu!" + +"Varastettiin! -- kuinka? -- kuka --" + +"Ensimmäiseen kysymykseenne on helppo vastata; poika oli +hoitajansa kanssa? kartanolla, tuo huolimaton ihminen jätti hänet +silmänräpäykseksi -- niin hän kertoi -- noutaakseen jonkin lelun; hänen +palattuaan lapsi oli kadonnut, jättämättä muuta jälkeä kuin soman, +höyhentöyhtöisen lakkinsa. Adeline parka, monet kerrat tapasin hänet +suutelemassa tuota pyhää jäännöstä, kunnes se hänen kyyneleistään +kostui!" + +"Kummallinen tapaus todellakin. Mutta mitä etua saattoi --" + +"Minä kerron teille", keskeytti Montreal, "ainoan arvelun, joka minusta +saattaa olla mahdollinen; -- Adelinen äiti, saatuaan tietää, että +meillä oli poika, lähetti Adelinelle kirjeen, joka oli murtaa hänen +sydämensä, soimaten häntä hänen rakkaudestaan minuun ja niin poispäin, +ikäänkuin tuo olisi tehnyt hänet sukupuolensa katalimmaksi. Hän +pyysi häntä säälimään lastansa, eikä kasvattamaan häntä rosvotoimeen +-- sillä nimellä hän näki hyväksi mainita Walter de Montrealin +uljasta elämänrataa. Hän tarjoutui holhoomaan lasta omissa kolkoissa +saleissaan, epäilemättä kehittääkseen hänet ajeltu-kiireiseksi +munkiksi. Häntä kovasti kiukutti kun äiti ei luopunut aarteestaan! Hän +yksin, osaksi kostonhimosta, osaksi typerästä säälistä, osaksi kenties +hurskaasta yltiöpäisyydestä, niin minusta näytti, saattoi meiltä +ryöstää poikamme. Tiedustellessani sain tietää hoitajalta -- jollei +hän olisi ollut Adelinen sukupuolta, hän olisi saanut tuntea puukkoani +-- että heidän kävelymatkoillansa muuan elähtänyt vaimo, nähtävästi +alhaista säätyä (hän saattoi olla valhepuvussa!) oli usein pysähtynyt +hyväilemään ja ihailemaan lasta. Minä lähdin heti Ranskaan, riensin De +Courvalin vanhaan linnaan; se oli joutunut lähimmän perillisen haltuun, +ja vanha leski oli matkustanut pois, kukaan ei tiennyt mihin, mutta +arveltiin hänen kätkeytyneen jonkin etäisen luostarin huntuun." + +"Ettekö milloinkaan häntä sittemmin tavannut?" + +"Tapasin Roomassa", vastasi Montreal, käyden kalpeaksi, "viimeksi +siellä ollessani äkkiarvaamatta kohtasin hänet. Silloin vihdoin +tulin tuntemaan poikani kohtalon ja arveluitteni todenperäisyyden; +hän tunnusti varkauden -- ja lapseni oli kuollut! En ole rohjennut +sanoa sitä Adelinelle; se olisi mielestäni sama, kuin jos tempaisi +nuolen haavoitetusta rinnasta -- ja hän kuolisi heti, jos häneltä +riistettäisiin epätieto, joka häilyy hänen povessaan. Hänessä vielä +on toivo -- se on hänen lohdutuksensa, vaikka sydäntäni särkee +ajatellessani sen turhuutta, Mutta mitäpä siitä, herra Colonna!" + +Ja Montreal hypähti seisoalleen ikäänkuin ponnistaen voimiansa +karkottamaan heikkoutta, joka hänen kertomuksensa aikana oli vallannut +hänet. + +"Älkää ajatelko tuota enää. Elämä on lyhyt -- siinä on paljon okaita -- +älkäämme hyljeksikö sen ainoatakaan kukkaa. Tuo on hurskasta ja myöskin +viisasta. Luonto, joka määräsi minut taisteluun ja työhön, soi onneksi +minulle ranskalaisen eloisan sydämen ja joustavan mielen, ja minä olen +kylläksi elänyt tunnustaakseni, ettei nuoren kuolema ole kovaonni. +Tulkaa, herra Adrian, liittykäämme armaani seuraan ennenkuin lähdette, +jos teidän on lähteminen; kuu pian nousee ja Fondi on vain lyhyen +matkan päässä täältä. Te tiedätte, että vaikken ihailekaan teidän +Petrarcaanne, te sitä kohteliaammin ylistätte meidän provencelaisia +ballaadiamme, ja teidän tulee kuulla Adelinen laulavan sellaisen, +pitääksenne niitä vielä suuremmassa arvossa. Trubaduurien suku on +kuollut, mutta laulu elää laulajaansa kauemmin!" + +Adrian, joka tuskin tiesi, miten lohduttaa isäntänsä kovaa onnea, +melkoisesti ihastui hänen mielialansa muutoksesta, vaikka hänen +vakavampi ja tunteellisempi luontonsa hiukan hämmästyi tuota +äkkinäisyyttä. Mutta niinkuin ennen olemme nähneet, Montrealin henki +(ja siinä oli ehkä sen viehätys) oli kuin epävakainen taivas; iloisin +päivänpaiste ja hirmuisin myrsky seurasivat nopeasti vaihdellen +toisiansa, ja sen mahtaviin ja suurenmoisiin ominaisuuksiin, jotka +oikein suunnattuina ja kohdistettuina olisivat tehneet hänestä aikansa +siunauksen ja kunnian, sekaantui poikamainen huikentelevaisuus, joka +äkkinäisestä sattumuksesta ja kevytmielisestä oikusta, ryhtyi sotaan ja +hävitykseen, tahi uinahti lempeään rauhaan. + +Heidän lähestyessään meren rantaa, Adelinen soitikon sävelet yhä +selvemmin kuuluivat heidän korviinsa, ja he tietämättään hiljensivät +askeleensa kulkiessaan pitkin rehevää, tuoksuavaa ruohostoa, kun hän +äänellä, joka tosin ei ollut voimallinen, mutta ihmeellisen suloinen +ja kirkas sekä hyvin soveltuva noihin yksinkertaisiin sanoihin ja +säveliin, lauloi seuraavat säkeet: + + Provencelaisen neidon laulu. + + 1. + + Sydän miksikä auvoton, + Synkkä sä myötä? + Miks' kirkkaus taivon on + Sulle vain yötä? + Voi mua, voi mua! + Riemulle suo tää maa, + Se murhetta kaihoaa, + Oi ainoa paikka suo + Sä, minnek' ei pääse tuo + Huokaus, Voi mua! -- + Voi mua! + + 2. + + Rajuilmankin lintunen + Vainuvi ennen, + Myös on aikansa myrskysen + Aavistus hengen; + Voi mua, voi mua! + Sä riemuitse sallittua, + Oi syömmeni, pyydän sua, + Oi miksikä, tiedä en, + Sä vastoat huoaten + (Sydän hupsu!), Voi mua! -- + Voi mua! + + 3. + + Suru niinkuni yöhyt luo + Toivottomuutta; + Ken tiesi min huomen tuo + Helmassa uutta? + Voi mua, voi mua! + Iloitse soitikkon', + Pian kielesi vaiti on + Iloitse -- kuule, voi! + Sen enteinen sävel soi + Viimeisen -- Voi mua! -- + Voi mua! + +"Oma Adelineni, suloinen satakieleni!" kuiskasi Montreal hiljaa +lähestyen, ja vaipui hänen jalkoihinsa -- "laulusi on liian +murheellinen täksi kultaiseksi illaksi." + +"Ei milloinkaan ole sydämeen tunkeutunut sävel", sanoi Adrian, "jonka +nuolessa ei suru olisi ollut sulkana. Tositunteellisuuteen, Montreal, +yhtyy kaiho, jos kohta ei synkkämielisyys." + +Adeline katsahti hellästi ja hyväksyen Adrianin kasvoihin; häntä +miellytti niitten ilme, häntä vielä enemmän miellyttivät nuot sanat, +joitten totuuden nainen pikemmin tunnustaisi kuin mies. Adrianin +katseessa kuvautui syvä ja kaunopuhelias myötätuntoisuus ja kunnioitus; +todella tuo lyhyt kertomus, jonka hän oli kuullut Montrealilta, oli +tehnyt syvän vaikutuksen häneen; eikä milloinkaan hänen käytöksensä +ollut tuon loistavan kuningattaren seurassa, jonka hoviin hän oli +matkalla, ilmaissut niin ritarillista ja todellista kunnioitusta, kuin +hän osotti tuolle yksinäiselle ja kovaosaiselle naiselle Terracinan +illanhämäräisellä rannikolla. + +Adeline keveästi punastui ja huokasi; ja sitten katkaistakseen tukalan +äänettömyyden, joka oli syntynyt, Montrealin huolimatta Adrianin +äskeisistä sanoista viritellessä soitikon kieliä, hän sanoi: "Tekin +tietysti, signor di Castello, olette Petrarcan ihailijoita?" + +"Niin", huudahti Montreal, "lemmittyni on mielettömästi ihastunut +Petrarcaan, niinkuin kaikki naiset; mutta sen verran, kuin minä tiedän, +ei sota-asuinen ritari eikä reilu rakastaja milloinkaan ole kosinut +sellaisin haaveksivin ja rääkätyin lauseparsin." + +"Italiassa", vastasi Adrian, "tavallinen puhekin on liiottelua: -- +mutta sanoneepa oma trubaduurirunoutennekin teille, että lemmen, +joka yhäti etsii uutta kieltänsä, usein on puhkeaminen sellaiseen, +joka kaikista muista paitsi rakastuneista, tuntuu teeskennellyltä ja +vääristellyltä." + +"Koettakaamme, signor", sanoi Montreal, antaen soitikon Adrianin +käteen, "olkoon Adeline tuomarimme, kumman laulu -- teidän vai minun -- +on tenhosampi kosiessa." + +"Pelkäänpä, jalo ritari", sanoi Adrian nauraen, "teidän jo lahjoneen +tuomarin." + +Montrealin ja Adelinen silmäykset kohtasivat toisensa, ja tuo katse sai +Adelinen unhottamaan kaikki murheensa. + +Tottunein sormin kosketti Adrian kieliä ja valitsi laulun, joka oli +yksinkertaisemmasti sepitetty kuin hänen maanmiestensä tavallisimmat, +vaikka se oli italialaisen hengen ja niitten tunteitten mukainen, joita +hän vast'ikään oli Adelinelle ilmaissut, sekä lauloi: + + Miksi lempi on suruinen? + + Mä vaikka luonas huoleksun, + Äl' armas moiti kulta; + Käy mieli kaihoiseksi, kun + Se täynn' on lemmen tulta. + Niin varjon pilvi taivon luo + Kuin pintaan lahdelmoitten, + On varjo rinnassainkin tuo + Vain taivon hattaroitten! + Mun sieluni sun katsantos + Niin tarkoin heijastaapi: + Äl' laita, kanssa _päivän_ jos + Myös _varjo_ yöksi saapi. + +"Ja nyt", sanoi Adrian lopetettuaan, "on teidän vuoronne: minun lauluni +oli vaan teidän voittonne etusävel." + +Provencelainen nauroi ja ravisti päätänsä. -- "Jos ken tahansa toinen +olisi ollut ratkaisijana, mentyäni uhmaamaan sellaista kilpailijaa, +olisinpa lyönyt soitikkoni omaan kallooni pirstaksi; mutta ei auta +peräytyä itse nostamastani kiistasta, jos kohta joudunkin samana +päivänä kahdesti tappiolle." Ja syvällä, erinomaisen soinnukkaalla +äänellä, josta taiteellista harjotusta tosin puuttui, P. Johanneksen +ritari alkoi + + Trubaduurin laulun. + + 1. + + Jalo virta, mun kirkkahan kalvosi tie + Luo impeni kuutamoiltana vie; + Venon akkunan alle mä rantaan saan, -- + Trubaduuri ja neito ne valveilla vaan. + Veet nuo kuni tähditetyt, + Valo henkeni myös olet sie; + Kuni rannassa purteni nyt, + Ihanuutesi kahleissa mie, -- + _Bel' amie, bel' amie, bel' amie!_ + + 2. + + Jätä maailma! Lempi on riippumaton, + Se murtavi liiton, mi kultanen on; + Katon alhasen alla jos alku on sen, + Se kuihtuvi linnassa mahtavien. + Povi tää jospa maailmas ois, + Ei toist' olis kirkkaampaa; + Mikä konsana varjota vois, + Mi päivyen sulta kun saa -- + _Bel' amie, bel' amie, bel' amie!_ + + 3. + + Kosijanasi mahtava, suuri, mä vain + Oon köyhä, jos kuulukin heimoltain; + Mut' tää povi sykkinyt sulle on vaan, -- + Tää kantelo vilpitön kieloltaan. + Suru silloin kohdata saa, + Mull' ompi kun lohtusi sun, + Viholaisena jos koko maa, + Povi hellä kun rinnalla mun, -- + _Bel' amie, bel' amie, bel' amie!_ + + 4. + + Ja huokaus neitosen rinnasta käy, + Ei pilveä taivahan kannella näy; + Ja vaikkapa myrskykin riehunut ois, + Ei linnaa tuota se häiritä vois. + Sydämeeni kun juurtunut on + Suloliljani, armasko vois, + Nyt kolkkoon kalliohon + Puutarhansa vaihtaa pois -- + _Bel' amie, bel' amie, bel' amie?_ + +Näin heidän aikansa kului keskustelun ja laulun vaiheilla, kunnes +metsäiset kukkulat loivat terävät varjonsa meren pintaan, kesän +tuoksuvien tuulosten hiiviskellessä rehottavilla kukkaskedoilla ja +sitrooni- ja oranjilehtoloissa, joissa tumma aloe siellä täällä +juhlallisena pistäytyi näkyviin, ja iloisten kiiltomatojen välkkyessä +purppuraisen ja ruusunkarvaisen meren rannikolla, jonka aurinko jo +oli luovuttanut hämärän huostaan. Vihdoin kuu verkalleen nousi yli +metsän tummien kukkulain, valaisten heleänä iloista majaa, Montrealin +välkkyvää kypäriä -- ruohonpäistä nurmea, tammien ja sypressien alla +venyvien soturiryhmien kiillotettuja haarniskoita sekä sovinnossa +ruohoa haukkovia ratsuja -- omituista paimen- ja rauta-ajan sekotusta. + +Adrian, muistellen matkaansa, nousi vastahakoisesti lähteäksensä. + +"Pelkäänpä", sanoi hän Adelinelle, "että liian myöhään olen viivyttänyt +teitä ehtooilmassa, mutta itsekkäisyys on muista välinpitämätön." + +"Näettehän, että olemme varovaisia", sanoi Adeline osottaen Montrealin +viittaa, jonka hän huolellisin käsin jo kauan sitten oli kietonut +armaansa ympärille, "mutta jos teidän lähteminen on, niin jääkää +hyvästi, onni olkoon myötänne!" + +"Toivoakseni vielä kohtaamme toisemme", sanoi Adrian. + +Adeline huokasi hiljaa, ja Colonna katsahtaessaan kuun valossa hänen +muotoansa tuskallisesti säpsähti sen melkein läpikuultavaa hempeyttä. +Ennenkuin hän nousi ratsunsa selkään, hän sääliväisenä veti Montrealin +syrjään. -- "Antakaa minulle anteeksi, jos näytän luulottelevalta", +sanoi hän, "mutta niin jalolle tämä hurja elämä tuskin on sovelias +ala. Minä tiedän, että meidän aikanamme sota kaikki lapsensa pyhittää, +mutta varmaan vakinainen arvosija keisarin hovissa tahi rehellinen +liittyminen ritarillisiin veljiinne olisi parempi --." + +"Kuin tattarileiri ja rosvolinna", keskeytti Montreal hieman +kärsimättömänä. "Tuon olitte sanomaisillanne -- erehdytte. Yhteiskunta +on työntänyt minut sylistään, korjatkoon yhteiskunta kylvämänsä +hedelmät. 'Vakinainen arvosija', sanotte, jokin alapäällikönvirka +toisten käskettävänä! Ette tunne minua: Walter de Montreal ei ole +luotu tottelemaan. Taistella koska tahdon ja levätä koska haluttaa, +se on minun vaakunakilpeni tunnuslause. Kunnianhimoni tarjoo minulle +palkinnolta, joita ette aavistakaan, ja minä olen niitten luontoa +ja rotua, joitten miekoilla valtaistuimia on voitettu. Mitä tulee +uutiseenne, että Unkarin Ludvig on liittynyt tribuuniinne, niin on +välttämätöntä, että Ludvigin ystävä kavahtaa itsensä joutumasta Rooman +kanssa mihinkään riitoihin. Ennen viikon vierimistä nuot harmaat tornit +lienevät pöllöjen ja lepakoitten asuntona." + +"Entä lemmittynne?" + +"On tottunut muutoksiin. -- Jumala häntä auttakoon ja antakoon raisun +tuulensa karitsaan vienompana puhaltaa." + +"Hyvästi, herra ritari: ja jos haluatte varmaa turvapaikkaa Roomassa +tuolle jalolle ja korkeasukuiselle naiselle, niin ritarin käden kautta +tarjoan varman suojan ja kunnioitetun kodin signora Adelinelle." + +Montreal painoi tarjottua kättä sydämelleen, sitten temmaten omansa +äkkiä irti hän pyyhkäsi sillä silmiään ja liittyi Adelinen seuraan +äänetönnä, mikä osotti, ettei hänestä ollut puhumaan. Hetkisen perästä +Adrian seurueineen lähti liikkeelle, mutta vielä kääntyi nuori Colonna +katselemaan hurjaa isäntäänsä ja tuota viehättävää naista, jotka +vielä viipyivät kuutamoisella nurmella, meren surumielisen loiskeen +hyväillessä heidän korviansa. + +Ei kulunut monta kuukautta tuosta päivästä, kun Fra Morealen nimi +levitti pelkoa ja kauhua läpi ihanan Campanian. Unkarin kuninkaan +oikeana kätenä, hänen hyökätessään Neapeliin, hän sittemmin valittiin +Ludvigin vikaariksi (eli varahallitsijaksi) Aversaan, ja maine ja +sallimus näyttivät voittokulussa johtavan häntä eteenpäin tuota +valitsemaansa kunnianhimoista rataa, vei se sitten hirteen tai +valtaistuimelle. + + + + + + +NELJÄS KIRJA. + +VOITTORIEMU JA LOISTO. + + + + +I Luku. + +Poika Angelo. Ninan uni toteutuneena. + + +Kertomukseni vaiheet vievät meidät jälleen Roomaan. Muutamassa +Aventinin juurella olevan rappeutuneen talon vähäisessä kammiossa istui +eräänä iltana nuori poika, seurassaan pitkä, uljasvartaloinen vaimo, +jonka ruumista sairaus ja vuodet tosin olivat hieman köyristäneet. +Poika oli kaunis ja miellyttävä, ja hänen olemuksessaan ilmaantui tuota +reippautta, avomielisyyttä ja rohkeutta, joka teki hänen vanhemman +näköiseksi kuin hän todella oli. + +Vanhus istui syvän akkunakomeron ääressä ja näytti tutkivan raamattua, +joka oli avattuna hänen polvellaan, mutta silloin tällöin hän loi +ylös silmänsä ja tarkasteli nuorta seuralaistansa murheellisin ja +huolestunein katsein. + +"Jospa olisitte nähnyt", toimitti poika, joka uutterasti veisteli +puista miekkaansa, "tämänpäiväisen juhlan komeuden. Joka päivä on +Roomassa nykyään juhla! Siinäkin on jo kyllin nähtävää, kun tribuuni +itse ratsastaa valkean ratsunsa seljässä, valkea viitta aivan +jalokivien peitossa. Mutta tänään, niinkuin jo kerroin teille, hänen +puolisonsa Nina huomasi minut, seisoessani Capitolin portailla; minulla +oli, muistattehan, paras sinisamettinen nuttuni ylläni." + +"Ja hän sanoi sinua sieväksi pojaksi, sekä kysyi, tahtoisitko tulla +hänen pikku paaschikseen, ja tuo pani pääsi pyörälle; sinä aina +vallaton vintiö --" + +"Mitäpä sanoista; jos hänen näkisitte, niin myöntäisitte, että hänen +hymynsä panisi Italian oppineimman pään pyörälle. Voi kuinka mielelläni +palvelisin tribuunia! Kaikki minun ikäiseni pojat ovat mielettömästi +hurmaantuneet häneen. Huomennakos ne koulussa mulkoilevat ja kadehtivat +minua! Te tiedätte, että olen roomalainen, vaikken aina ole ollutkaan +Roomassa. Jokainen roomalainen rakastaa Rienziä." + +"Kyllä nykyään, mutta ääni pian muuttuu. Sinun turhamaisuutesi, Angelo, +huolestuttaa vanhaa sydäntäni. Tahtoisin että olisit nöyrempi." + +"Äpäräin on itse hankkiminen nimi itselleen", sanoi poika syvästi +punastuen. "Alinomaa minua härnätään, kun en tiedä kutka isäni ja +äitini ovat." + +"Sitä he eivät saa tehdä", virkkoi vanhus äkkiä. "Sinä olet jaloa verta +ja vanhaa sukuperää, vaikk'en niinkuin usein olen kertonut sinulle, +tiedä vanhempiesi oikeata nimeä. Mutta mitä siitä sitkeästä tammen +pölikästä muovaelet?" + +"Miekan, auttaakseni tribuunia rosvoja hävittämään." + +"Voi, pelkäänpä että hän, niinkuin kaikki, jotka Italiassa valtaan +pyrkivät, ennemmin liittyy rosvoihin, kuin ahdistaa niitä". + +"Kylläpä, kuuluu että elätte yksinäisyydessä, muuten olisitte saanut +tietää että kaikista rosvoista julmin, Fra Moreale, on vihdoinkin +totellut tribuunia ja paennut linnastaan, kuin rotta hävitetystä +talosta." + +"Mitä, mitä!" huudahti vanhus, "mitä sanot? onko tuo plebeiji, jota te +kutsutte tribuuniksi -- onko hän uskaltanut heittää hansikkaansa tuon +peljätyn soturin eteen, ja onko Montreal lähtenyt Rooman alueilta?" + +"Niin kaupungilla puhutaan. Mutta näyttehän pitävän Fra Morealea +samallaisena lastenpöpönä, kuin kaikki Rooman äidit. Onko hän koskaan +tehnyt teille pahaa?" + +"On!" huudahti vanhus niin hurjan raivoisena, että reipas poikakin +säpsähti. + +"Tahtoisinpa sitten tavata hänet", sanoi hän hetkisen kuluttua, +heiluttaen puista asettaan. + +"Taivas varjelkoon! Sinun tulee aina kammota häntä, sekä rauhan että +sodan aikana. Tämä hyvä tribuuni siis ei ole liitossa Vapaitten Peisten +kanssa." + +"Ei, sen koko Rooma tietää." + +"Hän on hurskas myöskin, olen kuullut, ja kerrotaan hänen näkevän +näkyjä ja saavan voimia ylhäältä", sanoi vaimo, puhuen itsekseen. +Sitten kääntyen Angeloon, hän jatkoi, -- "suostuisitko mielelläsi hänen +puolisonsa tarjoukseen?" + +"Voi, mielelläni, jos vaan te tulette toimeen ilman minua." + +"Lapseni", sanoi vanhus juhlallisesti, "minun hiekkani on melkein +loppuun juossut, ja toivoni on nähdä sinut jonkun huostassa, joka +holhoo sinua nuoruudenaikanasi sekä pelastaa sinut rikoksellisesta +elämästä. Sitten saan täyttää lupaukseni ja pyhittää Jumalalle +elämäni yksinäiset loppupäivät. Tahdon ajatella tarkemmin tuota, +lapseni. Etpä ollut määrätty asumaan mokoman plebeijin katon alla +etkä vieraan pöydästä ravintoasi saamaan, mutta kuollut on Roomasta +viimeinen sukulaiseni, joka olisi tuon luottamuksen arvoinen; -- ja +onpa kuitenkin parempi rehellisyys, jota ei huomata, kuin pöyhkeilevä +rikos. Hilpeä luonteesi jo huolestuttaa minua. Väisty, lapseni, minun +on lähteminen kammiooni, valvomaan ja rukoilemaan." + +Näin sanoen vanhus nousi ja lähti huoneesta katkaisten pojan jupisevan, +puoleksi ystävällisen, puoleksi vastustelevan ja äreän puheen. + +Poika katseli hajamielisenä suljettuun oveen ja virkkoi itsekseen: -- +"Eukon puhe on aina arvotusta; tietäneekö hän minusta enemmän kuin hän +sanoo, tai lieneekö hän minun sukuani. Enpä tuota haluaisi, sillä en +pidä paljoa hänestä. Tahtoisin että hän veisi minut tribuunin puolison +palvelukseen, sittenpä saataisiin katsoa, kuka pojista kutsuisi Angelo +Villania äpäräksi." + +Poika ryhtyi taasen kaksinkertaisesti innostuneena miekkaansa +veistelemään. Todellakin tuon vanhuksen kylmä kohtelu, hänen ainoan +hoitajansa, seuransa ja vanhempainsa sijaisen, oli karkottanut hänen +rakkautensa, hillitsemättä hänen luonnettaan, ja vaikkei hän alkuaan +ollut mielenlaadultaan ilkeä, Angelo Villani jo oli uhmaavainen, kavala +ja kostonhimoinen, mutta hän oli herkkä tuntemaan ystävällisyyttä, +teräväluontoinen käsittämään ja suuressa määrässä peloton. Kasvaneena +rauhallisessa yltäkylläisyydessä, pikemmin kuin ylöllisyydessä, ja +paljon oleskeltuaan suojelijansa seurassa, jonka hän tunsi vain +Ursula-nimiseksi, hänen olemuksensa oli miellyttävä ja hänen muotonsa +jalosukuisen. Ja hänen esiintymisensä, kentiesi, juuri oli kääntänyt +tribuunin puolison huomion hänen puoleensa pikemmin, kuin hänen +kasvonsa, joissa, vaikka ne olivat somat, enemmän kuvaantui älyä +kuin kauneutta. Hänen kasvatuksensa oli sellaisen, joka on määrätty +jollekin oppineitten uralle. Hän ei ollut ainoastaan oppinut lukemaan +ja kirjottamaan, vaan tunsi myöskin latinan alkuperusteet. Näihin +opinnoitiin hänellä ei kuitenkaan ollut puoleksikaan yhtä suurta halua +kuin toveriensa kisoihin, katujen juhlakulkueisin tai kansanmelskeisin, +joissa kaikissa hänen piti olla mukana; ja joista hänen aina onnistui +suoriutua ehjin nahoin. + +Seuraavana aamuna astui Ursula nuoren Angelon kammioon. "Pue taasen +yllesi sininen nuttusi tänään", sanoi hän, "tahdon että olet +parhaimpasi näkönen. Lähdet kanssani palatsiin." + +"Mitä, tänäänkö?" huudahti poika riemastuen ja hyppäsi vuoteeltaan. +"Rakas Ursula, pääsenkö todella suuren tribuunin puolison seurueesen?" + +"Pääset, ja jättämään vanhuksen yksin kuolemaan. Riemusi soveltuu +sinulle -- mutta kiittämättömyys on veressäsi. Kiittämättömyys! Voi, se +on sydämeni tuhaksi polttanut -- eikä sinunkaan, poika, voi enää saada +virikettä lahonneista muruista." + +"Voi, te olette aina pistelijäs. Sanoittehan tahtovanne vetäytyä +luostariin, ja että minä olen teille liian meluava kasvatti. Mutta te +aina mielellänne torutte minua, sekä syystä että syyttömästi." + +"Minä olen jo tehnyt tehtäväni", sanoi Ursula syvään huoaten. + +Poika ei vastannut, ja vanhus vetäytyi pois raskain askelin ja +kenties raskaammin sydämin. Tavattuaan hänet jälleen heidän +yhteisessä asuinhuoneessaan, Angelo huomasi, mitä häneltä äskeisessä +riemastuksessa oli jäänyt huomaamatta -- että Ursula ei ollutkaan +puettuna tavalliseen yksinkertaiseen pukuunsa. Kultaketjut, joilla +siihen aikaan harvoin koreilivat halpasukuiset naiset -- vaikka valtion +virkamiehet ja varakkaat kauppiaat toista sukupuolta niitä pitivät +-- välkkyivät uhkeasta, kukitellusta Venetsian kankaasta ommellussa +vaipassa, ja rinnan ja vyötäisten solkia kaunistivat kallisarvoiset +jalokivet. + +Angeloa hämmästytti tuo muutos, mutta hän tunsi miehekkäämpää ylpeyttä, +huomatessaan että tuo oivallisesti soveltui vanhukselle. Hänen +olemuksestaan ja ilmeestään näkyi, että hän oli tottunut sellaisiin +pukuihin, ja hän oli tänä päivänä jäykemmän ja arvokkaamman näkönen +kuin tavallisesti. + +Hän silitti pojan kiharat, sovitti hänen lyhyen levättinsä somemmaksi +hänen hartioilleen sekä pisti hänen vyöhönsä tikarin, jonka pää oli +uhkeasti koristettu, sekä floriineilla täytetyn kukkaron. + +"Opettele käyttämään kumpaakin järkevästi", sanoi hän, "niin ei +sinun milloinkaan, olen minä kuollut taikka elossa, tarvitse tarttua +tikariisi, saadaksesi kultaa." + +"Tämä on siis", huudahti Angelo ihastuneena, "oikea tikari, jolla saa +rosvojen kanssa tapella! Tämä kädessäni en pelkäisi _Fra Morealea_, +joka on sinulle paha ollut. Toivon saavani kostaa puolestasi, vaikka +vast'ikään syytit minua kiittämättömyydestä." + +"Minun puolestani _on_ kostettu. Karkota mielestäsi tuollaiset +ajatukset, ne ovat syntisiä; ainakin pelkään sitä. Käy pöytään syömään, +lähdemme ajoissa, niinkuin armonanojien tulee." + +Angelo pian päätti murkinansa ja tultuaan Ursulan seurassa eteiseen, +hän hämmästyen huomasi neljä palvelijaa, joita silloin tavallisesti +käyttivät ylhäiset henkilöt, ja joita muukalaisten mukavuutta ja +pöyhkeilevien porvarien juhlakomeutta varten jokaisessa kaupungissa oli +saatavissa. + +"Kuinka ylhäisiä me olemme tänään!" sanoi hän taputtaen käsiänsä niin +kiihkeästi, ettei Ursula saattanut olla sitä nuhtelematta. + +"Emme turhan komeilemisen vuoksi", lisäsi vanhus, "jota tosi aatelius +ei kaipaa, vaan päästäksemme alttiimmin palatsiin. Noitten eilispäivän +ruhtinasten puheille ei ole varsin nöyrän helppo pääsy." + +"Voi! nytpä olette kohtuuton", sanoi poika. "Tribuuni laskee luokseen +kaikki ihmiset, köyhimmät ja rikkaimmat. Vieläpä pääsee hänen +pakeilleen repaleinen maamies ja avojalkainen munkki pikemmin kuin +kopea ylimys. Siitä syystä kansa häntä rakastaa. Ja hän uhraa yhden +päivän viikosta ottaen vastaan leskiä ja orpoja; -- ja minähän olen +orpo." + +Ursula, omiin ajatuksiinsa vaipuneena, ei vastannut, ja tuskin +kuulikaan hän pojan puhetta, vaan nojaten hänen nuoreen käsivarteensa +hän palvelijain tietä tehdessä verkalleen kulki kohden Capitolin +palatsia. + +Merkillisen seikan olisi tarkkaava silmä huomannut, katsellessaan +muutosta, jonka tribuunin kaksi tahi kolme lyhyttä kuukautta kestänyt +ankara, mutta terveellinen ja viisas hallitus oli saanut aikaan Rooman +kaduilla. Ei näkynyt enää muukalaisten palkkasoturien kookkaita, +rautasopaisia vartaloita pitkin kujia pöyhkeilemässä eikä synkkäin +palatsien varustettujen porttien edustalla hävyttöminä vetelehtimässä. +Puodit, jotka monissa kortteleissa olivat olleet vuosikausia +suljettuina, olivat jälleen auki, välkkyen tavaroista ja kihisten +uutteroita ihmisiä. Turuilla, joilla ennen vallitsi joko kuolon +hiljaisuus, tahi joitten poikki arka, yksinäinen kulkija kiiruhti +nopein askelin silmillään tähystellen jokaista kolkkaa, tahi jotka +kajahtelivat köyhän roistoväen kiljunnasta tahi raakojen ylimysten +julkisesta melskeistä, solui nyt sivistyneen elämän säännöllinen, +terve ja monimutkainen virta joko huvin tai kaupan alalla. Rattaat +ja vankkurit täynnä tavaroita, jotka esteettä olivat matkanneet +Campagnan riisuttujen rosvoluolien sivutse, vyöryivät iloisesti pitkin +tanhuvia. "Eipä koskaan, kenties" -- käyttääksemme erään uudemman ajan +italialaisen, eikä suinkaan puolueellisen historioitsijan [Gibbonin] +sanoja -- "Eipä koskaan, kenties, ole yhden ainoan hengen kunto ja +pontevuus selvemmin tuntuneet, kuin tribuuni Rienzin yhtäkkisessä +Rooman puhdistuksessa. Rosvoluolaan pantiin toimeen leiri- ja +luostarikuri. 'Tähän aikaan', sanoo historiankirjoittaja, 'metsät +riemuitsivat, päästyään rosvojen rasituksesta, härjillä ruvettiin +maata kyntämään, toivioretkeläiset käyskentelivät pyhäköissä, tiet +ja ravintolat täyttyivät matkamiehistä; uutteruus, yltäkylläisyys ja +luotto palasivat toreille ja kultakukkaro olisi saattanut vaaratta +säilyä keskellä maanteitä'." + +Kaiken tuon nähtävän kansan mukavuuden ja turvallisuuden ohessa, aina +sentään joku synkkä ja tyytymätön naama näkyi väkijoukossa, ja milloin +hyvänsä joku Colonnain tahi Orsinien liveriin puettu tunsi tyrkkäyksen +tungoksessa, niin hurja käsi tahdottomasti tarttui miekan kahvaan, ja +puolittain hillitty kirous päättyi kiukustuneen huokaukseen. Siellä +täällä -- vastakohtana somille, siisteille ja hymyileville puodeille -- +jonkun uhkean palatsin porttien edustalle kokoontuneet törkyröykkiöt +ilmaisivat sotavarustusten jaottamista, mikä voimattomista omistajista +tuntui pyhyydenhäväistykseltä. Pitkin sellaisia katuja ja kujia kulki +tuo joukko, jota seuraamme, kunnes se saapui Capitolin edustalle +kokooni uneen väentungoksen luo. Sinne asetetut viranomaiset pitivät +kuitenkin niin taitavasti ja maltillisesti järjestystä, ettei sitä +kauan pidätetty; ja saavuttuaan tuon muistorikkaan rakennuksen avaraan +pihaan, he näkivät edessään suuren oikeussalin avonaiset ovet, jota +vartioitsi vain yksi ainoa soturi ja jossa tribuuni vietti kuusi +tuntia päivästä, sillä "hänen tuomioistuimensa, joka oli kärsivällinen +kuulemaan, nopea oikaisemaan, heltymätön rangaistussaan, oli aina +köyhälle ja muukalaiselle avoinna." [Gibbon] + +Tuohon saliin ei seurue kuitenkaan suunnannut kulkuansa, vaan eteiseen, +josta päästiin palatsin yksityisiin asunnoihin. Ja sielläpä tribuunin +asunnon komeus, ylöllisyys ja enempi kuin kuninkaallinen loisto +esiintyi tuon patriarkkaalisen yksinkertaisuuden jyrkkänä vastakohtana, +mikä vallitsi hänen oikeussalissaan. + +Ursulakin, joka vanhastaan ei ollut vieras Italian ja Ranskan +hallitsijaan ylölliselle hovielämälle, näytti hämmästyksissään +katselevan salissa tungeskelevia kallispukuisia palvelijoita, +marmorisia ja kukkaisköynnöksillä verhottuja, kullatuita pylväitä ja +kaikkialla nähtäviä uljaita lippuja, joihin tasavaltaisen kaupungin ja +paavillisen istuimen välkkyviä vaakunoita oli kirjaeltu. + +Ursulan, joka tuskin tiesi kenen puoleen kääntyä tuossa sekalaisessa +seurassa, pelasti epätietoisuudesta muuan karmosiiniin ja kultaan +puettu virkamies, joka, osottaen arvokasta ja tavanmukaista +kohteliaisuutta, mikä näytti vallitsevan koko tuossa joukkokunnassa, +kunnioittaen kysyi, ketä hän etsi. "Signora Ninaa", vastasi Ursula, +oikaisten uljaan vartalonsa luonnollisen, vaikka hieman vanhanaikuisen +arvokkaana. Hänen äänen korossaan oli jotakin muukalaista, joka +vaikutti upseerin vastaukseen. + +"Pelkään, rouvani, että signora tänään ottaa vastaan ainoastaan Rooman +naisia. Huomispäivä on määrätty arvokkaitten muukalaisten naisten +osaksi." + +Ursula, äänessä hieman kärsimättömyyttä, vastasi: + +"Minun asiani on sitä laatua, että se on palatseihin tervetullut minä +päivänä tahansa. Olen tullut, signor, laskemaan signoran jalkain eteen +eräitä lahjoja, jotka hän toivoakseni suostuu ottamaan vastaan." + +"Ja sanokaa", lisäsi poika samassa, "että Angelo Villani, jota +signora Nina eilen kunnioitti huomiollansa, ei ole muukalainen, vaan +roomalainen, sekä on tullut niinkuin häntä käskettiin, tarjoamaan +Signoralle palvelustaan ja kunnioitustaan." + +Vakava upseeri ei saattanut olla hymyilemättä pojan nenäkkäälle, mutta +miellyttävälle rohkeudelle. + +"Minä muistan, nuori Angelo Villani herra", hän vastasi, "että signora +Nina puhutteli teitä porraskäytävässä. Rouvani, olen toimittava +asianne. Tehkää hyvin, seuratkaa minua huoneesen, joka on soveliaampi +sukupuoleenne ja olentoonne katsoen." + +Tuon sanottuaan hän johti heidät poikki salin leveään, +valkomarmooriseen porraskäytävään, jonka keskustaa verhosivat uhkeat +itämaalaiset matot, jotka tuona aikana, jolloin englantilaisen +hallitsijan asunnon lattiat olivat kaislain peitossa, eivät enää +olleet harvinaisia Italian palatsien suuremmassa ylöllisyydessä. +Avattuaan oven hän saattoi Ursulan ynnä hänen nuoren kasvattinsa +korkeaan, kirjailluilla samettiverhoilla kaunistettuun odotushuoneesen; +yläpuolella vastakkaista ovea, josta upseri poistui, välkkyi +vaakunakilpiä, joita tribuuni aina yhdisti kaikkeen loistoonsa, +vähemmin komeilemisen vuoksi, kuin halusta saada ylimmäisen papin +avaimet liittymään tasavallan merkkikuviin. + +"Ei ole Valoisin Filipin kodissa sellaista komeutta, kuin tuon miehen!" +jupisi Ursula. "Jos tuota kestää, olen tehnyt kasvatilleni paremman +työn kuin luulinkaan." + +Viranomainen pian palasi ja vei heidät avaran salin poikki, joka +todella oli palatsin suuri vastaanottohuone. Neljäkolmatta pylvästä +Orientin alabasteria, jotka olivat olleet viimeisten keisarien +rosvoamisten todistajina ja kaivetut esiin unhoon joutuneista +raunioista kaunistamaan muinaisen tasavallan uudistajan palatsia, +tuki kevyttä, rakennustavaltaan puoleksi gootilaista, puoleksi +klassillista kattoa, johon kullattua ja purppuraista mosaikkiä oli +upotettu. Ruutuisen lattian keskustaa peitti kultainen vaate, seiniltä +riippuivat välimatkojen päässä toisistaan samallaiset uhkeat verhot, +joiden välisiin, vast'ikään maalattuihin liisteisin oli hehkuvin +värin kuvattu salaperäisiä merkkikuvia. Tämän kuninkaallisen huoneen +toisessa päässä kohosi kaksi astuinta tribuunin valtaistuimen sijalle, +jonka yläpuolelle oli kirjaeltu ylimmäisen papin ja kaupungin ikuiset +vaakunat. + +Kuljettuaan tämän huoneen poikki, avattiin ovi, mistä päästiin +vähäiseen kammioon, joka oli täynnä uhkeihin hopea- ja +sinisamettipukuihin puettuja hovipoikia. Monta siellä ei ollut Angeloa +vanhempaa, ja heidän kaikkien kauneudesta päättäen, he näyttivät olevan +kaupungin kukkeinta nuorisoa. + +Vähän aikaa oli Angelolla katsella vastaisia tovereitansa, hetkisen +kuluttua hän holhoojinensa oli tribuunin puolison edessä. + +Kammio ei ollut avara -- mutta tarpeeksi avara osottamaan että Rasellin +ihana tytär oli toteuttanut turhuuden ja loiston unelmansa. + +Se oli huone, jota on suotta yrittää kuvaella, se näytti maailman +helmien aarrelippaalta. Päivänvalo, jota lievensivät korkeat ja syvät +akkunat värjättyä lasia, virtaili lempeänä ja purppurankarvaisena yli +kaiken, mitä tuon aikainen taide piti arvokkaimpana ja kuninkaallinen +ylöllisyys kalliimpana. Kynttilänjalat florentiiniläistä hopeasepän +työtä, matot ja verhot Idän, akuttimet Venetsian ja Genuan, taulut +kuin kuvatut messukirjat, joissa kulta yhtyy sineen ja karmosiiniin, +muinaisajan marmoripatsaat, jotka kertoivat Ateenan mainehikkaista +laakeriseppeleistä, maasta kaivetut mosaikkipöydät, oivalliset, +kuin taikavoiman säilyttämät, kultaiset suitsutusastiat levittäen +Araabian tuoksuja, vaan miedosti, ikäänkuin varoen tukahuttaa +terveellisempää kukkasten henkäystä, joita rehotti jokaisessa kolkassa +marmori- ja alabasterivaaseissa, pienoinen suihkulähde, joka näytti +ruususeppeleistä puhkeavan, valaen timanttikirkkaalla suihkullaan +suloista viileyttä ilmaan, -- kaikki nuot ja tuonkaltaiset, joita +olisi turha kertoa, koottuina uhkeimmaksi ylöllisyydeksi, erinomaisen +aistin sopusoinnuttamina, yhdistäen muinaisen ja silloisen taiteen, +hämmästyttivät katselijaa ja huumasivat hänen aistinsa. Ei kalleus +eikä hekuma olleet tuon suojan luonteena: se oli jokin suurenmoinen +ja melkein yläilmainen haaveksiminen: -- jotta se pikemmin näytti +olevan tenhottaren, jonka käskystä haltiat riistivät maan ja ilmanimmet +järjestivät saaliin, kuin maallisen kuningattaren karkeampaa loistoa. +Patjojen takana, joihin Nina puoleksi nojautui, seisoi neljä tyttöä, +ihanaa kuin nymphiä, kädessä viuhkat harvinaisimpia sulkia, ja hänen +jalkainsa edessä lepäsi yksi muita vanhempi, jonka soitikko, vaikka nyt +äänetönnä, ilmaisi hänen tavallisen toimensa. + +Mutta vaikka huone itsessään olisikin näyttänyt hieman tavattomalta ja +ylöllisine koristuksineen liiaksi sälystetyltä, niin Ninan vartaloon +ja muotoon nähden kaikki olisi kerrassaan käynyt parahultaiseksi; niin +täydellisesti näytti hän paikan hengettäreltä, niin ihmeellisesti +hänen kauneutensa, joka nyt oli tyydytetystä lemmestä, noudatetusta +turhamaisuudesta, riemuitsevista toiveista enentynyt, loi esiin +loistavimman näyn, mikä milloinkaan on avautunut Tasson eteen, hänen +kuolemattomaan luomukseen yhdistäessään tenhottaren kunnian ja naisen +sulon. + +Nina puolittain nousi ylös nähdessään Ursulan, jonka levolliset ja +murheiset kasvonpiirteet vasten tahtoa ilmaisivat hänen ihailevan tuota +harvinaista ja hämmästyttävää ihanuutta, mutta joka oudoksumatta häntä +ympäröivät loiston, pian oli saavuttanut tavallisen tasamielisyytensä +ja istuutunut Ninan osottamalle patjalle; nuoren vieraan jäädessä +lapsellisessa kummastuksessa seisomaan keskelle permantoa. + +"No, sievä poikani, sinun vilkas silmäsi ja reipas olentosi saivat +minun eilen mieltymään! Tulitko suostumaan tarjoukseeni? Teidänkö, +rouvani, on tuo kaunis lapsi?" + +"Signora", vastasi Ursula, "minun asiani on lyhyt. Monien vaiheiden +perästä, joiden kertomisella on tarpeetonta vaivata teitä, tämä poika +pienokaisena joutui hoitooni -- raskas ja huolestuttava toimi sille, +jonka ajatukset liikkuvat elämänijän tuolla puolen. Olen antanut +hänelle kasvatuksen, sellaisen kuin jalosukuisen lapselle on tuleva, +sillä molempain vanhempainsa puolelta hän on korkeata sukuperää, vaikka +orpo, äiditön ja isätön." + +"Lapsiparka!" sanoi Nina säälien. + +"Mutta vanhuuden alkaessa rasittaa", jatkoi Ursula, "ja halaten vain +päästä taivaan rauhaan, minä muutamia kuukausia sitten matkustin +tänne, jättääkseni pojan erään sukulaiseni huostaan, ja tuon tehtyäni +antautuakseni luostariin apostolein kaupungissa. Voi! Heimolaiseni +oli kuollut ja eräs hurja ja irstasluontoinen ylimys tullut hänen +perilliseksensä. Epätietoisena ja huolestuneena ollessani, luulin +kuulevani Kaitselmuksen äänen, kun lapsi eilen illalla kertoi minulle +että hänen osakseen oli tullut kunnia, joutua teidän huomioonne. +Samoinkuin koko Rooma, on hänkin jo oppinut ihailemaan tribuunia -- +kunnioittamaan tribuunin puolisoa. Tahdotteko todella ottaa hänet +huoneesenne? Hän ei ole häpäisevä luottamustanne sukuperällään, eikä +toivoakseni käytökselläänkään." + +"Siitä pitäisin hänen muotoansa takauksena, vieläpä ilman teidän +erinomaista puoltolausettanne. Onko hän roomalainen? Sitten hänen +nimensä pitäisi olla minulle tunnettu." + +"Anteeksi, signora", vastasi Ursula: "Angelo Villani on hänen nimensä +-- ei isänsä, eikä äitinsä nimi. Erään jalon perheen kunnia vaatii että +hänen syntyperänsä jää ainiaaksi tuntemattomaksi. Hän ei ole kirkon +pyhittämän lemmen hedelmä." + +"Sitä enemmän hän saakoon osakseen rakkautta ja sääliä, syytön synnin +uhri!" vastasi Nina silmät kosteina, huomatessaan syvän, hehkuvan punan +peittävän pojan poskia. "Tribuunin hallituksesta alkaa uusi aateliuden +ajanjakso, jolloin arvo ja ritarius voitetaan vain miehen omalla, eikä +esi-isien kunnolla. Olkaa huoletta, rouvani, minun huoneessani häntä ei +solvaista." + +Ursulan ylpeyttä liikutti Ninan ystävällisyys; hän lähestyi +tahdottomasti kunnioittaen ja suuteli signoran kättä. -- + +"Pyhä Äiti jalon sydämenne palkitkoon!" sanoi hän, "ja nyt on minun +tehtäväni tehty ja maallinen päämääräni saavutettu. Lisätkää vain, +signora, kallisarvoisiin suosionosotuksiinne vielä yksi. Nämät +jalokivet" -- ja Ursula veti esiin vähäisen rasian, kosketti pontimeen, +ja kannen auettua tuli näkyviin suuria jalokiviä, kirkkainta välkettä, +-- "nämät jalokivet", hän jatkoi, laskien rasian Ninan jalkoihin, +"jotka kerran kuuluivat Toulousen ruhtinassuvulle, ovat minulle +ja omaisilleni arvottomia. Sallikaa minun ajatella, että ne ovat +siirtyneet sen omaksi, jonka kuninkaallinen otsa on antava niille +loiston, jota sen ei tarvitse lainata." + +"Mitä!" sanoi Nina syvään punastuen, "luuletteko, rouvani, ystävyyteni +olevan ostettavissa? Minkä naisen on milloinkaan ollut? Ei, ei -- +ottakaa lahjanne takasin, tai pyydän teitä ottamaan takasin poikanne." + +Ursula kummastui ja kävi hämilleen; hänen kokemuksestaan tuollainen +kohtuullisuus oli outoa, ja hän tuskin tiesi, miten menetellä. Nina +tarkasti hänen epäröimistään ylpeästi ja voitollisesti hymyillen, +ja sitten saavutettuaan äskeisen kohteliaan olemuksensa, hän sanoi +arvokkaan lempeänä: + +"Tribuunin kädet ovat puhtaat -- älköön tribuunin puolisoon +epäluuloa langetko. Pikemmin olisi minun _teille_ tyrkyttäminen +jokin vaihtomerkki tuosta sievästä holhotista, jonka olette uskoneet +haltuuni. Jalokivenne saattavat kenties olla pojallenne hyödyksi hänen +elämänsä varrella, säästäkää ne tarvitsevalle." + +"Ei signora", sanoi Ursula nousten seisoalleen ja luoden silmänsä +taivasta kohden, -- "ostettakoon niillä hänen äitinsä sielumessuja; +hänelle olen tallettava pienen omaisuuden, kunnes hän on varttunut +sitä tarvitsemaan. Signora, ottakaa onnettoman ja murtuneen sydämen +kiitokset. Jääkää hyvästi!" + +Hän kääntyi jättääkseen huoneen, mutta niin horjuvin ja voimattomin +askelin, että Nina heltyneenä ja liikutettuna, hyppäsi seisomaan ja +omin käsin talutti vanhuksen huoneen poikki, kuiskaellen rauhaa ja +lohdutusta. Heidän päästyänsä ovelle, syöksähti poika heidän luoksensa +ja tarttuen Ursulan hameesen, nyyhkytti: "rakas kasvattajani, eikö +jäähyväissanaakaan pikku Angelollenne! Antakaa hänelle anteeksi kaikki +surut, mitkä hän on tuottanut! Nyt ensi kertaa tunnen, kuinka ilkeä ja +kiittämätön olen ollut." + +Vanhus sulki hänen syliinsä ja suuteli häntä intohimoisesti; mutta +poika, ikäänkuin äkkinäinen ajatus olisi välähtänyt hänen mieleensä, +tempasi esiin samassa rahakukkaron sekä virkkoi liikutettuna ja tuskin +ymmärrettävin äänin: "Ja käyttäkää tämä, rakkahin kasvatusemoni, +_isävainajani_ sielumessuihin, sillä tiedättehän että _hänkin_ on +kuollut". + +Nuot sanat näyttivät hyytävän kaikki Ursulan hellemmät tunteet. Hän +työnsi pojan luotaan sama kylmä ja ankara jäykkyys kasvoissa ja +olemuksessa, jota hän oli saanut tuta usein ennenkin, ja saavutettuaan +tasamielisyytensä jälleen, hän lähti äkkiä huoneesta sanaakaan +sanomatta. Nina, kummastellen, mutta yhä säälien hänen suruansa ja +kunnioittaen hänen ikäänsä, seurasi hänen askeleitansa poikki paaschien +kammion ja vastaanottohuoneen vieläpä portaitten juurelle asti -- +jollaista suosiota ei Rooman ylpein ruhtinatar olisi saanut osakseen; +ja palattuaan surullisena ja aatoksissaan, hän tarttui pojan käteen ja +suuteli kiihkeästi hänen otsaansa. + +"Poikaparka!" hän sanoi, "näyttääpä siltä kuin Kaitselmus olisi +johtanut minua eilen valitsemaan sinut rahvaan joukosta ja saattanut +sinun oikeaan asuinpaikkaasi. Sillä kenen luoksi tulisivat Rooman +hyljätyt ja orvot, elleivät Rooman ensimmäisen virkamiehen palatsiin?" +Kääntyen seuralaisiinsa hän antoi heille uuden holhottinsa mukavuutta +koskevia määräyksiä, mikä osotti, että vaikka valta oli tyydyttänyt +hänen turhamaisuutensa, se ei ollut paaduttanut hänen sydäntänsä. +Angelo Villani varttui, _hyvin_ palkitaksensa hänen! + +Hän pidätti pojan luonansa ja tutunomaisesti keskustellessaan hänen +kanssansa hän yhä enemmän mieltyi hänen rohkeaan henkeensä ja +raittiisen olentoonsa. Mutta päivän joutuessa, useitten Rooman ylhäisön +naisten saavuttua heidän keskustelunsa keskeytyi. Ja silloinpa Ninan +hyveet jäivät varjoon ja hänen virheensä pistivät näkyviin. Hän ei +voinut vastustaa naisen voittoriemua noista pöyhkeistä signoreista, +jotka nyt taipuivat nöyrään kunnioitukseen, ennen halveksien +ylönkatsottuaan. Hän näyttäytyi kuningattarena ja vaati sille tulevan +kunnioituksen. Ja noilla monilla hienoilla keinoilla, jotka naissuku +hyvin tuntee, hän kohteliaisuudellaankin osasi nöyryyttää kopeita +vieraitaan. Hänen valtaava kauneutensa sekä hienontunut järkensä tosin +pelastivat hänen nousukkaan halvasta röyhkeydestä, mutta sitä syvempään +viilsi ylpeys, antamatta masennetuille tilaisuutta halveksimisella +takasin maksuun. Hänen olivat peitetty pistos -- hymyilevä loukkaus +-- pureva ylistys -- välinpitämätön pakottaminen mitättömimpiä +kohteliaisuuksia noudattamaan, josta ulkonaisesti ei saatettu +vihotella, mutta jota sisällisesti ei voitu anteeksi antaa. + +"Hyvää päivää, signora Colonna", sanoi hän kopean Tapanin kopealle +puolisolle. "Kuljimme eilen palatsinne ohi. Kuinka kauniilta se nyt +näytti, kun nuot kolkot varustukset ovat poistetut, joita teidän +varmaan oli ikävä katsella. Signora (kääntyen erään Orsinin puoleen) +herranne on tribuunin suuressa suosiossa: hän on aikeissa määrätä hänet +tärkeään toimeen. Hänen tulevaisuutensa on taattu, ja me iloitsemme +siitä, sillä ei kukaan palvele kuuliaisemmin valtiota. Oletteko nähnyt, +ihana signora Frangipani, Petrarcan viimeisiä runoja herrani kunniaksi? +Tuolla ne ovat. Rohkenisimmeko pyytää teitä näyttämään ihanimmat +paikat, signora di Savellille? Iloitsemme, jalo signora Malatesta, että +näkönne on noin parantunut. Viime kerralla kun kohtasimme toisemme, +vaikka seisoimme aivan vieressänne signora Giulian tanssijaisissa, +tuskin näyitte erottavan meitä patsaasta, jonka ääressä seisoimme!" + +"Täytyykö meidän kärsiä tuollaista röyhkeyttä!" kuiskasi signora +Frangipani signora Malatestalle. + +"Hiljaa, hiljaa; ehkä kerran vielä koittaa _meidänkin_ päivämme!" + + + + +II Luku. + +Siunattu se neuvonantaja, jonka edut ja sydän ovat omamme. Korret +nousevat pystyyn -- tietäneekö myrskyä? + + +Tavallista myöhempään palasi Rienzi tuona päivänä palatsin +oikeussalista asuntoonsa. Hänen astuessaan vastaanottohuoneen +poikki, hänen kasvonsa punottivat, hän oli purrut hampaansa lujasti +yhteen miehen tavoin, joka on tehnyt vakavan päätöksen ja päättänyt +järkähtymättä siinä pysyä; hänen otsaansa varjosti uhkaava ja pelottava +pilvi, jonka hänen persoonansa kuvaajat aina ovat huomauttaneet +tietäneen kiukkua, joka oli sitä kauheampi, kun se erehtymättä aina oli +oikeutettu. Hänen kintereillään seurasivat Orvieton piispa ja Tapani +Colonna. "Minä sanon teille, hyvät herrat" sanoi Rienzi, "että turhaan +puoltelette. Rooma ei tunne säätyerotusta. Laki on sokea rikkojalleen, +-- ilveksensilmäinen teolle." + +"Mutta", sanoi Raimond epäröiden, "mieti tarkoin, tribuuni, hän on +kahden kardinaalin veljenpoika ja itse entinen senaattori." + +Rienzi seisahtui äkkiä ja katsoi seuralaistensa kasvoihin. "Herra +piispa", sanoi hän, "eikö se vaan pahenna rikosta? Kuulkaa, näin +on laita: -- alus, purjehtien Avignonista Neapeliin, lastattuna +Provencen tuloilla matkalla kuningatar Johannalle, jonka asiasta, +niinkuin tiedätte, äskettäin pidimme juhlallisen neuvottelun, joutuu +haaksirikkoon Tiberin suussa. Martino di Porto -- jalo, niinkuin te +sanotte -- tuon linnan omistaja, josta hän johtaa arvonimensä -- ja +ylhäisen syntyperänsä vuoksi sekä ollen aivan vieressä kaksinkerroin +velvollinen auttamaan hätääntyneitä -- karkaa joukkoineen aluksen +kimppuun (mitähän tuolla kapinoitsijalla on aseellisilla joukoilla +tekemistä?) -- ja ryöstää sen puhtaaksi kuin maantierosvo. Hän otetaan +kiinni -- tuodaan tuomioistuimeni eteen -- asia tyystin tutkitaan -- +hän tuomitaan kuolemaan. Sellainen on laki -- mitä muuta tahdotte?" + +"Armoa", sanoi Colonna. + +Rienzi laski käsivartensa ristiin ja nauroi ylönkatseellisesti. "Enpä +koskaan kuullut jalon Colonnan anelevan armoa, kun talonpoika oli +varastanut leivän, tyydyttääkseen nälkään nääntyviä lapsiansa." + +"Talonpojan ja ruhtinaan välillä, tribuuni, on mielestäni erotus -- +Orsinein uljasta verta älköön vuodatettako samoin kuin halvan plebeijin +--" + +"Jota, sen muistan", sanoi Rienzi matalin äänin, "te piditte varsin +joutavana asiana silloin, kuu veljyeni syyttä sortui kopean poikanne +peitsen alle. Olkaa herättämättä tuota muistoa, minä varotan teitä; +antakaa sen uinua. -- Hävetkää, vanha Colonna -- hävetkää; niin +lähellä hautaanne, jossa toukat kaiken lihan tasaavat, harmaahapsisena +saarnaatte tylyä ihmisen ja ihmisen erotusta. Eikö sentäänkin ole +tarpeeksi erotusta? Eikö toinen käy purppurassa, toinen repaleissa? +Eikö toinen, ole joutilas, toinen raada? Eikö toinen elä hekumassa, +toinen näänny nälkään? Onko minulla mielettömiä tuumia tasottaa +arvoasteita, jotka yhteiskunnan vuoksi ovat välttämätön paha? Ei. Minä +en vastusta rikasta miestä enempää kuin Latsarustakaan. Mutta ihmisen +tuomioistuimen edessä, niinkuin Jumalankin, Latsarus ja rikasmies ovat +samanarvoisia. Ei enempää." + +Colonna kääri ylpeästi viittansa ympärilleen ja puri ääneti huultansa. +Raimond rupesi välittämään. + +"Kaikki tuo on totta, tribuuni. Mutta", hän veti Rienzin syrjään, +"tiedä, että meidän tulee olla sekä valtioviisaita että oikeatuntoisia. +Hän on kahden kardinaalin veljenpoika, mikä vihamielisyys on +Avignonissa nouseva!" + +"Olkaa huoleti, pyhä Raimond, siitä minä vastaan paaville." Heidän +puhuessaan kello alkoi soida, raskaasti ja kumeasti. + +Colonna säpsähti. + +"Suuri tribuuni", sanoi hän, hieman ylönkatseellisesti, "suostu +miettimään, ennenkuin se on liian myöhäistä. En koskaan ennen ole +kääntynyt puoleesi anovaisena, ja nyt pyydän sinua säästämään omaa +vihollistani. Tapani Colonna rukoilee Cola di Rienziä säästämään +Orsinin hengen". + +"Ymmärrän pistoksen, vanha herra", sanoi Rienzi tyynesti, "mutta en +moisista välitä. Olette Orsinin vihollinen ja puhelette sittenkin +hänen puolestansa -- tuo kuuluu jalomieliseltä; mutta kuulkaa -- te +olette enemmän säätynne ystävä, kuin kilpailijanne vihamies. Ette +voi sietää että kukaan, joka on ollut tarpeeksi suuri kanssanne +kiistelemään, varkaana tuhottaisiin. Myönnän täyden kunnian tuolle +ylevälle anteeksiannolle, mutta minä en ole ylimys enkä samaa mieltä. +Vielä sananen. -- Jos tämä olisi tuon rosvoylimyksen ainoa katala ja +väkivaltainen teko, teidän armonanomuksenne otettaisiin varteen, mutta +eikö hänen elämänsä ole mainittu? Eikö hän poikaijästänsä saakka ole +ollut Rooman kauhu ja häpeä? Kuinka monta häväistyä aviopuolisota, +ryöstettyä kauppiasta, päiväsydännä puukotettua kulkijaa nousisi +todistamaan vangittua vastaan? Ja tuollaiselle miehelle minun täytyy +kuulla ijäkkään ruhtinaan ja varavirkaisen paavin armoa pyytelevän! +Hyi, hyi! Mutta tahdonpa olla teille kohtuullinen. Ensimmäisen +_köyhän_, jonka laki tuomitsee kuolemaan, olen teidän tähtenne +armahtava." + +Raimond jälleen veti tribuunin syrjään, Colonnan koettaessa raivoansa +hillitä. + +"Ystäväni", sanoi piispa, "ylimykset katsovat tämän koko säätynsä +häväistykseksi, Orsinin pahimman vihollisen armonpyynnöistä sen jo +huomaat. Martinon veri on oleva heidän sovintonsa sinetti, ja he yhtenä +miehenä nousevat sinua vastaan." + +"Nouskoot; Jumala ja kansa puolellani minä vaikka roomalaisenakin +uskallan oikeutta noudattaa. Kellonsoitto taukoo -- jo on myöhäistä." +Näin sanoen Rienzi työnsi akkunan auki ja Leijonaportaitten vieressä +nähtiin hirsipuu, jossa patriicipuvussaan natisten heilui vielä +vavahtelevana ruumiina Martino di Porto. + +"Katsokaa!" sanoi tribuuni ankarana, "noin kaikki rosvot kuolevat. +_Pettureille_ sama laki määrää kirveen ja pölkyn!" + +Raimond vetäytyi takasin kalpeana. Mutta ei ylimysvanhus. Haavotetun +ylpeyden kyyneleet puhkesivat hänen silmistään. Hän lähestyi sauvansa +nojassa Rienziä, kosketti hänen olkapäähänsä ja sanoi: + +"Ilman petostakin moni tuomari on tullut kadehtimaan uhriansa!" + +Rienzi kääntyi yhtä ylpeänä ylimykseen. + +"Suomme anteeksi ikäloppujen joutavat jaaritukset. Herrani, onko +asianne toimitettu? Tahdomme olla yksin." + +"Anna kätesi minulle, Raimond", sanoi Tapani. "Tribuuni -- hyvästi. +Unhota että Colonna pyyteli sinulta, se lienee helppoa, sillä vaikka +viisas oletkin, olet unohtanut, minkä jokainen muu muistaa." + +"No minkä, herrani?" + +"Sukuperän, tribuuni, sukuperän -- et muuta!" + +"Signor Colonna on ryhtynyt minun entiseen toimeeni ja ruvennut +kokkapuhujaksi", vastasi Rienzi tyynin ja välinpitämättömin äänin. + +Sitten seuraten silmillään Raimondia ja Tapania, kunnes ovi sulkeutui, +hän jupisi, "Tuota röyhkeätä! Vain Adrianin tähden sun harmaa partasi +sua suojelee. Sukuperän! Mikä Colonna olisi kerskaamatta olevansa +keisarin pojanpoika? Olet vaarallinen vanhus, sinua tarvitsee +silmällä pitää." Hän läheni aatoksissaan akkunaa, ja taasen tuo +hirvittävä kuoleman näytelmä kohtasi hänen silmänsä. Kansaa oli paljon +kokoontunut iloitsemaan tuon miehen hirttämisestä, jonka koko elämä +oli ollut tahraa ja väkivaltaa -- mutta joka näytti olleen oikeuden +ulkopuolella -- hurjasti meluten, niinkuin roistoväki riemuitsee +muserretusta vihamiehestään. Ja tuossa seisoessaan Rienzi kuuli heidän +huutonsa: "kauan eläköön tribuuni, oikeutta noudattava tuomari, +Rooman vapauttaja!" Mutta tällä kertaa muut ajatukset pitivät hänen +tunteettomana kansan innostukselle. + +"Veliparkani", hän sanoi kyyneleet silmissä, "tuon miehen rikoksesta +-- ja melkein samallaisesta, josta hän nyt on saanut rangaistuksensa +-- sait surmasi, ja nuot, joiden ei karitsaa surku tullut, hukalle +armoa pyytävät. Voi, jospa nyt olisit elossa, kuinka nuot ylpeät päät +taipuisivat edessäsi, vaikk'et kuollessasi ollut ajatuksen arvoinen. +Suokoon Jumala rauhan jalolle hengellesi ja säilyttäköön kunnianhimoni +puhtaana, sellaisena kuin se oli yhdessä vaeltaessamme rinnatusten +illan hämärässä!" + +Tribuuni sulki akkunan ja lähti Ninan huoneesen. Kuultuaan hänen +askeleensa, Nina jo oli noussut vuoteeltaan ja silmät säkenöiden ja +povi kohoten hän heittäytyi hänen kaulaansa ja kuiskutteli, takertuen +hänen rintaansa: "Voi hetkiä, jolloin sinä olet poissa!" + +Oli omituista huomata, kuinka tuo ylpeä nainen, ylpeä kauneudestaan, +asemastaan, hänelle osotetusta kunniasta -- jonka loistelias +turhamaisuus jo oli Rooman puheenaiheena ja Rienzin soimauksena, -- +kuinka äkkiä ja ihmeellisesti hän näytti muuttuvan hänen läsnäollessan. +Punastuen ja arkana, hän näytti tukahuttaneen kaiken oman ylpeytensä +ylpeäksi rakkaudeksi. Ei milloinkaan ole nainen rakastanut täysin +intohimoin kunnioittamatta siinä, missä hän rakasti, ja tuntematta +nöyryyttä (suloista nöyryytystä) tuosta rakkautensa esineen +liioitellusta ja jumaloivasta arvostelusta. + +Kenties tieto tuosta erotuksesta, joka hänen puolisonsa mielestä oli +olemassa hänen ja muitten luotujen välillä, yhä enensi tribuunin +rakkautta häneen, sokasi hänen silmänsä näkemästä hänen virheitään ja +saattoi hänen hemmottelemaan hänen himoansa suuremmoiseen loistoon, +jota, vaikka se jonkun verran oli valtioviisasta, kehitettiin siihen +määrään, että, jos ei se olisikaan ollut syynä hänen kukistumiseensa, +se on kelvannut roomalaisille heidän oman pelkuruutensa ja +epävakaisuutensa puolustukseksi, ja historiankirjoittajille mukavaksi +selitykseksi tapauksista, joiden perille heillä ei ole ollut kykyä +päästä. Rienzi vastasi yhtä hellästi puolisonsa hyväilyihin ja hänen +kumartuessaan noitten ihanien kasvojen puoleen tuo näkö oli riittävä +karkottamaan nuot ankarat tai surulliset pilvet, jotka äsken olivat +pimentäneet hänen laajan otsansa. + +"Et ole ollut ulkona tänä aamuna, Nina!" + +"En, päivä on ollut liiaksi helteinen. Mutta enpä silti, Cola, ole +ollut seuran puutteessa -- puolet Rooman naisista ovat tulvineet +palatsissa." + +"Sen arvaan. -- Mutta tuo poika häntä en ole ennen nähnyt?" + +"Hiljaa, Cola, puhuttele ystävällisesti häntä, pyydän sinua, kohta +saat kuulla hänen elämäkertansa. Tule lähemmäksi, Angelo. Näet uuden +herrasi, Rooman tribuunin." + +Angelo lähestyi, vasten tavallisuutta arkana, sillä majesteettia +oli kaikkina aikoina ollut Rienzin luonnossa, mutta hänen valtaan +päästyänsä se oli saanut ankaramman ja jyrkemmän muodon, joka vaikutti +ehdotonta kunnioitusta niihin, jotka lähestyivät häntä, vieläpä +ruhtinasten lähettiläisin. Tribuuni hymyili huomatessaan tekemänsä +vaikutuksen ja, ollen luonnostaan lempeä lapsille ja ystävällinen +kaikille paitsi mahtajille, hän kiiruhti lieventämään sitä. Hän nosti +lapsen hellästi syliinsä, suunteli häntä ja sanoi hänen tervetulleeksi. + +"Saakoomme mekin pojan, yhtä kauniin!" hän kuiskasi Ninalle, joka +punastui ja kääntyi pois. + +"Nimesi, pieni ystäväni?" + +"Angelo Villani." + +"Toskaanalainen nimi. Florensissa löytyy eräs Villani-niminen +tiedemies, joka epäilemättä parast'aikaa kirjottaa historiaamme +kulkupuheitten mukaan. Sukuasi, ehkä?" + +"Minulla ei ole sukua", vastasi poika töykeästi, "ja sitä enemmän +olen rakastava signoraa ja kunnioittava teitä, jos saan. Minä olen +roomalainen ja jokainen Rooman poika kunnioittaa Rienziä." + +"Vai niin, reipas poikani", sanoi Rienzi punastuen mielihyvästä, "sepä +hyvä merkki tulevaisesta menestyksestäni." Hän laski pojan sylistään ja +asettui patjoille, Ninan sijoittuessa hänen viereensä jonkinlaiselle +istuimelle. + +"Jättäkää meidät kahden kesken", sanoi hän, ja Nina antoi +palvelijatytöille merkin poistumaan. + +"Ottakaa uusi hovipoikani mukaanne", sanoi hän, "häntä ehkä koti-ikävä +vielä estää suostumasta vallattomiin veikkoihinsa." + +Heidän jäätyään kahden kesken, Nina ryhtyi kertomaan Rienzille +aamullista kohtausta; mutta vaikka hän ulkonaisesti näytti kuuntelevan, +hänen katseensa harhaili, hän nähtävästi oli hajamielinen ja omissa +aatoksissaan. Vihdoin Ninan lopetettua hän sanoi: "oikein, Nina, +olet ystävällisesti ja jalosti menetellyt, niinkuin ainakin. Mutta +puhukaamme muista asioista. Minä olen vaarassa." + +"Vaarassa", kertoi Nina, vaaleten. + +"Älköön tuo sana pelottako sinua -- sinun henkesi on minun kaltaiseni, +joka halveksuu vaaraa; siksipä oletkin Nina, ainoa uskottuni koko +Roomassa. Ei antanut taivas sinua minulle vain ilahuttaaksensa minua +kauneudellasi, vaan vahvistaaksensa minua neuvoillasi ja tukeakseen +minua rohkeudellasi." + +"Pyhä Neitsyt sinua noista sanoistasi siunatkoon!" sanoi Nina, +suudellen kättä, joka riippui hänen olaltaan, "ja vaikka säpsähdin +sanasta 'vaara', niin tuo oli vain naisen ajatus sinusta -- halpa +ajatus, Colani, sillä kunnia ja vaara käyvät käsi kädessä. Ja minä +olen yhtä valmis tasaamaan jälkimäisen, kuin edellisenkin. Jos +koettelemuksen hetki milloinkaan on tuleva, ei ainoakaan ystävistäsi +ole niin uskollisena oleva rinnallasi, kuin tämä heikko vartalo, mutta +peloton sydän." + +"Minä tiedän sen, oma Ninani, minä tiedän sen", sanoi Rienzi, nousten +ylös ja käyskennellen edestakasin pitkin ja kiivain askelin. "Kuule +nyt minua. Sinä tiedät, että hallita turvallisena on ollut minun +valtiotaitoni tarkotus, hallita oikeudenmukaisesti minun ylpeyteni. +Hallita oikeudenmukaisesti on pelottava seikka lainrikkojien ollessa +mahtavia ylimyksiä. Nina, julkeasta, uhkarohkeasta rosvoamisesta on +oikeutemme tuominnut Martino Orsinin, Porton herran, kuolemaan. Hänen +ruumiinsa roikkuu nyt Leijonaportaitten hirsipuussa." + +"Hirvittävä tuomio!" sanoi Nina pöyristyksen valtaamana. + +"Se on totta; mutta hänen kuoltuaan tuhannet köyhät ja rehelliset +ihmiset saavat elää rauhassa. Tuo minua ei huolestuta; ylimykset ovat +kiukuissaan tuosta teosta, se oli muka solvaus heille, että laki +ulotettiin ylimyksiin. He tekevät pystyn -- kapinan. Minä näen myrskyn +-- enkä tunne luotteita, millä asettaa se." + +Nina oli hetkisen vaiti. -- "He ovat Herran Ehtoollisella", sanoi hän +vihdoin, "juhlallisesti vannoneet olevansa nousematta aseisin sinua +vastaan." + +"Valapattous on mitätön lisä varkauteen ja murhaan", vastasi Rienzi +pilkallisesti hymyillen. + +"Mutta kansa on uskollinen." + +"Niin onkin; mutta kansalaissodassa (josta pyhimykset varjelkoot!) +ne taistelijat ovat varmimmat, joilla ei ole muuta kotia kuin +rautapaitansa, muuta liikutettavaa kuin miekkansa. Liikemies ei jätä +tointansa kellon joka päivä pauhatessa, mutta ylimyksen sotavoima on +valmis minä hetkenä tahansa". + +"Ollakseen luja", sanoi Nina, joka herransa neuvotteluista osallisena, +osotti tuon kunnian mukaista älyä -- "ollakseen luja vaaran aikoina, +hallituksen tulee _näyttää_ lujalta. Juuri siten, ettet pelkoa osota, +voit estää pelon syyn." + +"Oma ajatukseni!" vastasi Rienzi vilkkaasti. "Sinä tiedät että puoli +valtaani noitten ylimysten yli johtuu vierasten valtioitten minulle +osottamasta kunniasta. Kruunupäisten ruhtinasten lähettiläitten, +jokaisesta Italian kaupungista, pyrkiessä tribuunin liittoon, heidän +täytyy peittää kiukkunsa plebeijin kohoamisesta. Mutta toiselta +puolen, ollakseni luja ulkona, minun täytyy näyttää lujalta kotona; +suuret tuumani, joita olen suunnitellut ja aivan kuin ihmeen kautta +alkanut toteuttaa, kerrassaan raukeavat tyhjiin, jos ulkomailla +tullaan huomaamaan että ne perustuvat epävakavaan ja horjuvaan +valtaan. Tämä yritys (jatkoi Rienzi, laskien kätensä nuoren +Augustuksen marmoripatsaalle) on suurenmoisempi, kuin tuon miehen, +jonka syvä, mutta hyinen henki lannisti Italian yhdeksi -- sillä +se yhdistäisi Italian vapaaksi. Niin, jos vaan voisimme yhdistää +suureksi liittovaltakunnaksi kaikki Italian valtiot, joista jokaista +hallittaisiin omien lakiensa mukaan, mutta kaikki olisivat yhtyneet +itse kunkin ja yhteiseksi turvaksi pohjolan Attiloita vastaan, Rooma +pääkaupunkina ja äitinä, tämä aikakausi ja nämät aivot olisivat +suorittaneet työn, josta ihmiset puhuisivat hamaan viimeiseen +tuomiopäivään asti." + +"Minä tunnen tuumasi", sanoi Nina yhtyen hänen innostukseensa, "ja +entä, vaikka niitten toteuttamisessa olisikin vaaroja? Emmekö ensi +askeleella voittaneet suurinta vaaraa?" + +"Oikein, Nina, oikein! Taivas" (ja tribuuni joka menestyksessään aina +tunsi Korkeimman käden, teki hartaasti ristinmerkin) "on suojeleva +sitä, jonka se on suonut hengessä nähdä todellisen kirkon alueen +pelastuksen ja sen lapsien vapauden ja menestyksen! Sen uskon. Monet +Toskanan kaupungeista ovat jo ryhtyneet keskusteluihin tuon liiton +solmiamiseksi; kaikilta tyranneilta, paitse Johan di Vicolta, olen +saanut kauniita ja imartelevia lupauksia. Tuon suurimman teon aika on +ehtinyt." + +"Ja mikä se on?" kysyi Nina kummastellen. + +"Luopuminen kaikesta ulkomaisten vaikutuksesta. Millä oikeudella +asettaa jokin vierasten ruhtinaitten synoodi Rooman kuninkaaksi milloin +minkin saksalaisen keisarin? Rooman kansa yksin valitkoon Rooman +hallitsijan; onko meidän kulkeminen Alppien poikki viemään herramme +arvonimeä goottein jälkeläisille?" + +Nina oli vaiti; tuota tapaa, jonka mukaan hallitsijan vaali +toimitettiin valtiopäivillä Reinin tuolla puolen ja sitä seuraavan +kruunauksen juhlamenot pysytettiin roomalaisten turhanpäiväisen +myöntämisen varassa, olkoon se ollut kuinka nöyryyttävä kansalle, ja +kuinka todellista riippumattomuuden käsitettä vastustava tahansa, +pidettiin siihen aikaan niin luonnollisena, että Rienzin rohkeat +sanat häntä hämmästyttivät, vaikka hän oli valmis kuulemaan kuinka +uhkarohkeita suunnitelmia hyvänsä. + +"Kuinka!" sanoi hän pitkän vaitiolon perästä, "ymmärränkö oikein? +Tarkotatko luopumista keisarista?" + +"Kuulehan: tällä hetkellä kaksi miestä pyrkii Rooman valtaistuimelle +-- Italian keisarilliselle valtaistuimelle -- böömiläinen ja +baijerilainen. Heidän valitsemiseensa meidän suostumustamme -- +Rooman suostumusta -- ei kaivata -- ei pyydetä. Saatetaanko meitä +kutsua vapaiksi -- saatammeko me kerskata olevamme tasavaltaisia +-- kun muukalainen ja barbaari noin paiskataan niskaamme? Emme, me +tahdomme olla vapaita sekä todellisuudessa että nimeltä. Muuten +(jatkoi tribuuni tyynempänä) tuo näyttää minusta yhtä valtioviisaalta, +kuin uskalletulta. Kansa yhtämittaa vaatii ihmeitä minulta, kuinka +minä voin jalommasti huikaista, kunnokkaammin voittaa heidät, +kuin vakuuttamalla heidän luovuttamattoman oikeutensa valita omat +hallitsijansa? Tuo rohkea teko on herättävä pelkoa ylimyksissä, +vieläpä ulkomaalaisissakin; se on oleva säikähyttävänä esimerkkinä +koko Italiassa; se on oleva yleisen tulenliekin alkukekäle. Se on +toimeenpantava ja asianmukaisella loistolla." + +"Cola", sanoi Nina epäröiden, "sinun henkesi usein kiitää korkeuteen, +minne minun ei jaksa seurata; älä vaan ole liian rohkea." + +"Etkö äskön toista oppia julistanut? Ollakseni luja, eikö minun ollut +näyttäminen lujalta?" + +"Sallimus sinua suojatkoon!" sanoi Nina huoaten, pahaa aavistaen. + +"Sallimus!" huudahti Rienzi. "Sallimusta _ei ole_. Ajatuksen ja +menestyksen välillä Jumala on ainoa välittäjä, eikä (lisäsi hän +juhlallisella äänellä) hän minua hylkää. Öiset näkyni, sinunkin +syleilyssäsi, päivin enteet ja aavistukset, rohkaisevat ja +jumalalliset, kansajoukon hälinässäkin, johtavat vaellustani ja +viittaavat päämääräni. Nytkin, juuri nyt, kuulen äänen kuiskaavan +korvaani -- älä pysähdy, älä vapise, älä horju: -- sillä Kaikkinäkevän +silmä katsoo puoleesi, Kaikkivaltijaan käsi suojaa sinua." + +Rienzin näin puhuessa hänen muotonsa kävi kalpeaksi, hänen tukkansa +näytti nousevan pystyyn, hänen korkea ja uljas runkonsa tärisi +huomattavasti ja hän vaipui istumaan sekä peitti kasvonsa käsillään. + +Pelko valtasi Ninan, vaikkei hän ollut tottumaton noihin +eriskummallisiin ja ylönluonnollisiin mielenpurkauksiin, jotka +tuntuivat sitä oudommilta, kun ne olivat miehen, joka tavallisissa +oloissa oli tyyni, luja ja tasamielinen. Mutta vallan ja menestyksen +yhä varttuessa noitten mielenliikutusten kiihkeys näytti kasvavan, +ikäänkuin tribuunin hurskas ja yletön taikausko tuossa varttumisessa +olisi tunnustanut uuden todistuksen salaperäisestä suojeluksesta, +voimallisemmasta, kuin ihmisen uskallus tahi kyky. + +Nina lähestyi peloissaan ja kiersi käsivartensa hänen kaulaansa, mutta +sanaakaan sanomatta. + +Ennenkuin tribuuni oli täysin tointunut, kevyt kolkutus kuului ovelta, +jolloin hän heti näytti saavuttavan tasamielisyytensä. + +"Sisään", hän sanoi, nostaen kasvonsa, joihin tavallinen väri verkkaan +palasi. + +Muuan upseeri, avaten oven, ilmoitti että henkilö, jota hän oli +lähettänyt noutamaan, odotti häntä. + +"Minä tulen! -- Sydämeni sydän", hän kuiskasi Ninalle, "syömme tänään +kahdenkesken illallista, puhuaksemme enemmin näistä asioista." Näin +sanoen hän lähti omaan kammioonsa, joka oli vastaanottohuoneen perällä. +siellä hän tapasi Cecco del Vecchion. + +"No, reipas poikani", sanoi tribuuni, ihmeteltävän keveästi omistaen +tuon vertaisen ystävyyden, jota hän aina osotti halpasäätyisille, ja +joka oli sen yhtä luonnollisen majesteetin kummastuttava vastakohta, +joka ilmaantui hänen kohdellessaan ylhäisiä. "No, mitä kuulumisia, +Cecco poikaseni? Sinä hyvin jaksat, näen mä, tässä kivuliaassa +helteessä; meillä työmiehillä -- sillä kumpikin teemme työtä, Cecco -- +on liian paljon tointa joutuaksemme laiskurien tavoin: sairastamaan, +Rooman taivaan joko suven tai syksyn aikana. Lähetin noutamaan +sinua, Cecco, saadakseni tietää, mitä työtoverisi arvelevat Ursinin +hirttämisestä." + +"Niin, tribuuni", vastasi käsityöläinen, joka nyt tultuaan +Rienzin läheisempään tuttavuuteen oli menettänyt paljon entisestä +pelonsekaisesta kunnioituksestaan sekä piti tribuunin valtaa osittain +omana ansionaan, "ne ovat ihan ymmällä, kun tohditte rangasta suurta +niinkuin pientäkin." + +"Vai niin, sitten olen tyytyväinen. Mutta kuule, Cecco, siitä ehkä +nousee meille kuumat päivät. Jokainen ylimys pelkää että ensi +kerralla tullee hänen vuoronsa, ja pelko tekee heidät rohkeiksi kuin +epätoivoiset rotat. Vielä saanemme taistella buono staton eteen." + +"Halusta, tribuuni", vastasi Cecco karmeasti. "Minä puolestani en ole +pelkureita." + +"Pidä sama henki vallalla sitten kaikissa käsityöläisten kokouksissa. +Minä taistelen kansan puolella. Kansan täytyy empimättä taistella minun +puolellani." + +"Kyllä se, kyllä se", vastasi Cecco. + +"Cecco, tämä kaupunki on paavin hengellisen hallinnon alainen -- se +on oikein -- se on kunnia eikä rasitus. Mutta _ajallinen_ hallinto, +ystäväni, olkoon yksin roomalaisten. Eikö ole tasavaltaisen Rooman +häpeä, että nyt tässä jutellessamme, muutamat raakalaiset, joista emme +koskaan ole kuulleet puhuttavankaan, päättelevät Alppien takana kahden +hallitsijan ansioista, joita emme milloinkaan ole nähneet? Eikö tuota +asiaa ole vastustettava? Italialainen kaupunki -- mitä se böömiläisellä +keisarilla tekee?" + +"Vähän, vähän, P. Paavali nähköön!" sanoi Cecco. + +"Eikö tuota asiaa olisi tutkittava?" + +"Eiköhän", vastasi seppä. + +"Ja jos huomataan että ikivanhoja lakiamme rikotaan, eikö tuota asiaa +olisi vastustettava?" + +"Epäilemättä." + +"No hyvä! Arkistot vakuuttavat ettei milloinkaan ole keisaria +laillisesti kruunattu muuten kuin kansan vapaasta äänestyksestä. Me +emme milloinkaan ole valinneet böömiläistä emmekä baijerilaista." + +"Päinvastoin, jos nuo pohjolaiset tulevat tänne kruunattaviksi, niin +koetammepa ajaa heidät matkoihinsa kivillä ja kirouksilla, sillä me +olemme kansa, tribuuni, ja pidämme oikeuksistamme kiinni." + +"Palaja ystäviesi luokse -- puhuttele heitä -- sano että tribuunianne +haluttaa kysyä noilta valtaanpyrkijöiltä, mitä oikeutta heillä on +Rooman valtaistuimeen. Älä yllytä äläkä heitä säikäytä, mutta ole +tukenani silloin kun aika on tullut." + +"Tuo on minun mieleeni", sanoi kookas seppä, "sillä ystävämme ovat +viime aikoina käyneet vähin levottomiksi ja sanovat --" + +"Mitä he sanovat?" + +"Että tosin olette karkottanut rosvot, hillinnyt ylimykset, noudatatte +puolueetonta oikeutta --" + +"Eikö se ole riittävä ihme kahdessa tai kolmessa lyhyessä kuukaudessa?" + +"Kyllä, ne sanovat että siinä olisi enempikin kuin tarpeeksi ylimyksen +työksi, mutta te, joka olette kansasta kohonnut ja jolla on sellaiset +lahjat ja niin poispäin, voisitte tehdä vielä enemmän. Siitä on jo +kolme viikkoa, kun heillä on ollut mitään uutta puhuttavaa, mutta +Orsinin tämänpäiväinen hirttäminen on heitä pikkusen virkistävä." + +"Hyvä, Cecco, hyvä", sanoi tribuuni, nousten seisoalleen, "kohta saavat +he enemmän suunkäytettä. Vai luulet etteivät pidä minusta enää juuri +yhtä paljon, kuin noin kolme viikkoa sitten?" + +"Sitä en juuri väitä", vastasi Cecco. "Mutta me roomalaiset olemme +tuollainen malttamaton kansa." + +"Niin, Jumala paratkoon!" + +"Kyllä ne sittenkin epäilemättä teissä tiukasti pysyvät, jollette, hyvä +tribuuni, pane niille uusia veroja." + +"Haa! Mutta jos vapauden tähden on taisteltava -- jos taistelemiseen +tarvitaan sotamiehiä, ja jos sotamiehille on palkka maksettava +-- eikö kansan tule uhrata jotakin omien oikeuksiensa hyväksi -- +oikeudenmukaisten lakien ja oman turvallisuutensa hyväksi!" + +"En minä tiedä", vastasi seppä kynsien päätänsä ja käyden hiukan +hämillään, "mutta sen vaan tiedän ettei köyhiä ihmisiä saa liiaksi +mennä verottamaan. Ne sanovat teidän hallitessanne tulevansa paremmin +toimeen, kuin ennen ylimysten aikoina, ja sen vuoksi ne teistä +pitävät. Mutta työtä tekevien miesten, köyhien, perheellisten miesten +täytyy muistaa mahaansa. Yksi kymmenestä käy lakituvassa -- yhden +kahdestakymmenestä tappavat ylimysten rosvosoturit, mutta joka mies +syö, juo ja tuntee verotaakan." + +"Tuo ei liene järkesi juoksu, Cecco!" sanoi Rienzi vakavasti. + +"Kyllä tribuuni, minä olen reilu mies, mutta minulla on suuri perhe +hoivissani." + +"Riittää, riittää!" sanoi tribuuni vilkkaasti, ja sitten hän +hajamielisesti lisäsi, ikäänkuin itsekseen, mutta ääneensä: "minusta +näyttää, kuin olisimme olleet liiaksi tuhlaavaisia, näistä näytelmistä +on loppu tuleva." + +"Mitä!" huudahti Cecco, "mitä, tribuuni, ettekö soisi noille +ihmisparoille juhlapäivääkään? He ovat kylläksi kovassa työssä, +ja heidän ainoana huvituksenaan ovat teidän uhkeat näytelmänne ja +juhlakulkueenne, joista he käyvät kotiinsa sanoen -- 'kas _meidän_ +miehemme pimentää ylimysten loiston!'" + +"Vai eivät moiti minun komeilemistani!" + +"Moitiko! Ei sinne päinkään! Ilman sitä he häpeisivät tähtenne ja +pitäisivät _buono statoa_ vaan joutavana ilveenä." + +"Paksuja puhut, Cecco, mutta älykkäästi, kenties. Pyhimysten haltuun. +Älä unhota mitä sanoin!" + +"En, en. On häpeä, että meille keisari noin lykätään, on totisesti. +Hyvästi, tribuuni." + +Jäätyään yksin tribuuni vaipui synkkiin, pahaa aavistaviin mietteisin. + +"Olen keskellä taikurin loitsua", sanoi hän "jos annan myöden, niin +hornanhenget repivät minut kappaleiksi. Minkä olen alottanut, se on +päätettävä. Mutta tuo raaka mies minulle liiankin selvästi näyttää, +millä vehkeillä työskentelen. Minuun nähden häviö ei merkitse mitään. +Minä olen jo kiivennyt korkeuteen, joka huimaisi monen ruhtinaaksi +syntyneen päätä. Mutta kanssani sortuu -- Rooma, Italia, Rauha, Oikeus, +Sivistys, -- kaikki vaipuu jälleen ajan kuiluun!" + +Hän nousi seisomaan, ja käveltyänsä jonkun kerran poikki huoneensa, +jonka monista patsaista muinaisuuden sankarien marmoriset kasvot häntä +katselivat, hän avasi akkunan hengittääkseen ehtooilmaa. + +Capitolin edusta oli hiljainen; ei kuulunut muuta kuin ainoan +vartiomiehen astuntaa. Mutta synkkänä ja hirvittävänä roikkui vielä +korkeasta hirsipuusta rosvoylimyksen ruumis, ja egyptiläisen jalopeuran +mahtavat piirteet häämöttivät jyrkkinä ja pimeinä viimattomassa ilmassa. + +"Kauhistava patsas!" ajatteli Rienzi, "kuinka monet tuntemattomat +juhlamenot olet nähnyt kotoisen Niilisi rannoilla, ennenkuin +roomalaisten käsi siirsi sinut tänne -- sinä roomalaisten rikosten +ikivanha todistaja! Merkillistä! Sinua katsellessani tunnen ikäänkuin +sinulla olisi jokin salaperäinen vaikutus omiin kohtaloihini. Sinun +ääressäsi minä tervehdittiin tasavaltaisen Rooman herraksi, sinun +ääressäsi ovat palatsini, tribunaalini, tuomioistuimeni, triumfini, +loistoni -- sinut tapaavat silmäni valtavuoteeltani; ja jos minun +on suotu mahtavana ja rauhassa kuolla, sinä olet oleva viimeinen +esine, jonka silmäni erottavat! Tai jos itse uhrina --" hän sävähti +tuota ajatusta -- lähestyi erästä kammionkomeroa -- veti syrjään +esiripun, joka verhosi ristiinnaulitunkuvaa ja vähäistä pöytää, jolla +nähtiin raamattu ja pääkallon ynnä sääriluitten merkkikuvat -- vallan +mitättömyyden ja elämän epävakaisuuden todella ankarat ja epäämättömät +merkkikuvat. Noitten pyhien muistuttajien viereen, joko nöyrtyäkseen +tahi rohkaistuakseen, vaipui polvilleen tuo ylpeä ja yritteliäs mies; +ja hänen noustuaan hänen askeleensa oli keveämpi, hänen muotonsa +iloisempi kuin koko tuona päivänä. + + + + +III Luku. + +Sankari naamarittomana. + + +"Juovuspäissään", sanoo sananparsi, "ihmiset näyttävät todellisen +luonteensa." Yhtä rehellinen ja totuuden paljastava juopumus kuin +viinassa, on menestyksessäkin. Vallan kiille luo kerrassaan näkyviin +ihmisen muotokuvan puutteellisuuden ja kauneuden. + +Rienzin verratonta ja miltei ihmeenkaltaista kohoamista paavin +virkamiehen arvosta Rooman herraksi, olisi seurannut vielä suurempi +ihme, ellei se olisi hieman häikäissyt ja turmellut sitä, joka kohosi. +Jos, kuten hyvin järjestetyissä valtioissa ja rauhallisina aikoina, +mies kohoaa verkalleen, askel askeleelta, hän tottuu kasvavaan +onneensa. Mutta silmänräpäyksellinen hyppäys porvarista ruhtinaaksi +-- sorron uhrista oikeuden valvojaksi -- on äkkinäinen muutos, joka +panee terveimmänkin ajun ymmälle. Ja ehkäpä, miehen mielenkuvittelun, +intoisuuden ja neron mukaan, tuo äkillisyys on käypä vaaralliseksi -- +herättävä ylön liioiteltuja toiveita -- ja johtava pilviä tavottelevaan +kunnianhimoon. Samat ominaisuudet, jotka hänen kohottivat, jouduttavat +hänen turmaansa, hänen onnensa Marengon voitto ajaa häntä sen Moskovan +tappioon. + +Suuruutensa aikana Rienzi ei niin paljon saavuttanut uusia +ominaisuuksia, kuin hän kirkkaammaksi valoksi ja tummemmaksi varjoksi +kehitti niitä, joita hän jo oli osottanut. Toiselta puolen hän oli +oikeatuntoinen -- päättäväinen -- sorretun ystävä -- sortajan kauhu. +Hänen ihmeteltävä järkensä valasi kaikki, mihin se kajosi. Poistaen +väärinkäytökset ja tarkoin tutkien sekä viisaasti järjestellen, hän +oli nostanut kaupungin tulot kolmenkertaisiksi, lisäämättä ainoatakaan +uutta veroa. Pysyen uskollisena vapauden epäjumalalleen, hän ei ollut +hairahtunut noudattamaan kansan toivomusta, rupeamalla itsevaltiaaksi, +vaan oli, niinkuin olemme nähneet, henkiin herättänyt ja uusilla +oikeuksilla vahvistanut kaupungin parlamenttaarisen konseljin. Olkoon +hänen valtansa ollut kuinka lavea tahansa, hän aina käytti sitä +kansan valtuuttamana, sen nimessä vaan hän selitti hallitsevansa, +eikä hän koskaan pannut toimeen mitään tärkeätä päätöstä, esittämättä +sille sen aihetta ja syitä. Yhtä uskollisena aikeelleen palauttaa +Roomaan hyvinvointi samoinkuin vapauskin, hän oli käyttänyt valtansa +huikaisevan alkuajan, tuon suuren, Italian valtioitten välisen liiton +valmistuksiin, joka, niinkuin hän oikein sanoi, olisi kieltämättömästi +kohottanut Rooman Europan kansojen etupäähän. Hänen hallitessaan +elinkeinot olivat turvatut, kirjallisuutta suosittiin, taide alkoi +elpyä. + +Toiselta puolen tuo menestys, joka toi kirkkaampaan valoon hänen +oikeudentuntonsa, rehellisyytensä, isänmaanrakkautensa, avunsa ja +neronsa, loi yhtä selvästi näkyviin hänen kopean etevämmyydentietonsa; +hänen loistonhalunsa ja hänen kunnianhimonsa hurjan ja uskaltavan +uhman. Vaikka hän oli liiaksi kohtuullinen maksaaksensa samalla mitalla +patriiceille heidän väkivaltaisuuksiansa takasin, vaikkei häntä hänen +vihamiehensäkään voi moittia ainoastakaan syyttömästä tai laittomasta +ylimyksen tai porvarin surmaamisesta hänen levottoman ja myrskyisen +tribuuniutensa aikana, niin hänessä kuitenkin oli Ninan vähemmän +anteeksi annettavaa heikkoutta, eikä hän voinut riistää ylpeältä +sydämeltään huvia saada nöyryyttää noita, jotka olivat nauraneet +häntä narrinansa, ylönkatsoneet häntä plebeijinä, ja jotka nytkin +vaikka orjamaisina hänen edessään, olivat rivoja hänen takanaan. "He +seisoivat hänen edessään, hänen istuessaan", sanoo hänen elämäkertansa +kirjoittaja, "kaikki nuot ylimykset, paljain päin, kädet ristissä +rinnoilla, silmät maahan luotuina, voi, kuinka ne pelkäsivät!" Se +on kuvaus, häpeällisempi ylimysten orjamaiselle pelkuruudelle, kuin +tribuunin ylpeälle ankaruudelle. Kenties piti hän valtioviisautena +lannistaa vihollistensa hengen ja herättää pelkoa niissä, joilta oli +turha toivoa sovintoa. + +Hänen komeilemistaan on helpompi puolustaa; se oli ajan tapa, se oli +vallan merkki ja todiste; ja kun nykyajan historioitsija herjaa häntä +siitä, ettei hän noudattanut muinaisen tribuunin yksinkertaisuutta, +niin soimauksesta ilmenee, ettei hän tunne sen ajan henkeä eikä +turhamaista kansaa, jota tuo ylin virkamies hallitsi. Epäilemättä +hänen suurenmoiset pitonsa, juhlalliset kulkueensa, hienontuneen ja +tavattoman uhkuvan mielenkuvituksen kaunistamina ja jalostamina, joihin +rahvaanomaiset merkkikuvat aina liittyivät ja joiden tarkotuksena oli +esittää palautetun vapauden riemun käsitettä ja todistaa uudistetun +Rooman arvoa ja majesteettia -- epäilemättä nuot näytelmät, joita +toisella lailla arvostelevat valistuneempi aikakausi ja kamarioppineet, +suuresti vaikuttivat tribuunin merkityksen lisääntymiseen ulkomailla +ja kutkuttivat levottoman ja pöyhkeilevän rahvaan ylpeyttä. Ja aisti +hienoni, ylellisyys vaati työtä palvelukseensa, ja vieraita kaikista +valtioista veti puoleensa tuo suurellinen hovi, jossa johtajina oli +kaksi, nimeltään tasavaltaista hallitsijaa, nuorta ja loistavaa, +toinen kuulu nerostaan, toinen verraton kauneudeltaan. Rooma, jolta +oli riistetty sen ylimmäinen pappi ja hänen hekumallinen seurueensa, +näki pitkän yönsä kestäessä todella huikaisevan ja kuninkaallisen +unelman -- Cola di Rienzin juhlahallituksen! Ja usein jälkeenpäin +sitä muisteltaessa huokaus pakeni rinnasta, ei ainoastaan köyhän +muistellessa sen oikeatuntoisuutta, kauppiaan sen turvallisuutta, vaan +myöskin hienostuneen sen loistoa ja runoilijan sen ihanteellista ja +henkistä suloa! + +Ja ikäänkuin näyttääkseen ettei hänen tarkotuksensa ollut tyydyttää +alhaisia himoja ja haluja, niin loistonsa keskellä, jolloin pöydät +notkuivat kaikkien ilmanalojen herkuista, jolloin viini virtasi +loppumatta, tribuuni itse noudatti kohtuullista, jopa ankaraa +raittiutta. -- Valtahuoneukset sekä hänen puolisonsa asunto olivat +tuhlaavan ylöllisesti ja komeasti kaunistetut, mutta omiin yksityisiin +kammioihinsa hän oli siirtänyt aivan saman kaluston, johon hän oli +perehtynyt vaatimattoman elämänsä aikana. Kirjoihin, patsaisin, +kohokuviin, aseisin, jotka ennen olivat loihtineet esiin menneisyyden +näkyjä, liittyi tuttavuus, jota hän ei raahtinut rikkoa. + +Mutta merkillisimpänä hänen luonteensa piirteenä, joka vieläkin +verhoaa kaiken hänen ympäristönsä jonkinlaiseen salaperäisyyteen, +oli hänen uskonnollinen intonsa. Arnold Bresoialaisen rohkea, mutta +hurja oppi, tuon miehen, joka kaksi vuosisataa ennen oli saarnannut +puhdistusta, mutta joutunut mystisyyteen, kyti vielä Roomassa ja +oli Rienzin varhaisena nuoruutena tehnyt syvän vaikutuksen hänen +mieleensä. Ja niinkuin olen huomauttanut, hänen taipumuksensa +haaveilevaan mietiskelyyn, hänen veljensä kovaonninen kuolema, hänen +omat vaihtelevat, vaikka menestykselliset vaiheensa, kaikki olivat +vaalineet tuon merkillisen miehen kiihkeimpiä ja ylevimpiä pyrinnöitä +Samoinkuin Arnold Brescialaisen, hänenkin uskonsa oli suuresti omien +kansalaissotiemme puritaanien tulisen uskonvimman kaltainen, aivan kuin +yhtäläiset valtiolliset olot johtaisivat yhtäläisiin uskonnollisiin +kantoihin. Hän uskoi mahtavan ilmestyksen kautta olevansa yhteydessä +paremman maailman olentojen kanssa. Pyhimykset ja enkelit täyttivät +hänen unelmansa; ja ilman tuota syvempää ja pyhempää innostusta, +häntä tuskin pelkkä inhimillinen isänmaanrakkaus milloinkaan olisi +kyennyt viemään hänen verrattomaan yritykseensä; siinä suuren osan +hänen suuruuttansa -- monien hänen virheittensä selitys. Niinkuin +kaikista miehistä, joita näin sokasee kunnianhimoinen, mutta ei +kunniaton taikausko, jota maallinen maineenpyynti on värittämässä, +on hänestäkin mahdotonta sanoa, missä määrässä hän oli haaveksija ja +minkä verran hän kulloinkin uskalsi olla petturi. Hänen pitojensa +juhlamenoissa, hänen persoonansa koristuksissa nähtiin poikkeamatta +salaperäisiä merkkikuvia. Vaaran aikoina hän julkisesti vakuutti +saaneensa rohkaistusta ja johtoa jumalallisissa unennäöissä, ja kun +monet tapaukset ihmeteltävästi toteuttivat hänen profeetalliset +julistuksensa, niin hänen vaikutustaan kansaan lisäsi usko taivaan +suosioon ja välitykseen. Niin oma harhaantuminen saattoi vietellä +ja johtaa sokasemaan muita, eikä hän liene arvellut käyttää +tilaisuutta hyväkseen ja näyttää siltä, mitä hän luuli olevansa. +Vieläpä tuo huumaava herkkäuskoisuus epäilemättä syöksi hänen +kohtuuttomuuteen, joka oli arvoton sekä kummallinen vastakohta hänen +raittiimmalle järjelleen, ja sai hänen jättämään huomioon ottamatta +laajan tarkotusperänsä ja epävarmojen keinojensa välisen suhteen +sekä kopeana vartoomaan, että, missä ihminen uupuu, siinä Jumala +astuu sijaan Cola di Rienzi ei ollut virheetön romaanisankari. +Hänessä kilpaillen rehottivat luonteen uhkeimmat ja vastakkaisimmat +ainekset. Vankka järki, harhaileva taikausko, kaunopuheliaisuus +ja mielenlujuus, joka valtasi kaikki, joiden puoleen hän kääntyi, +sokea innostus, joka valtasi hänet; ylellisyys ja kohtuullisuus, +jäykkyys ja hellätunteisuus, ylpeys mahtaviin, nöyryys alhaisiin +nähden, alttiiksiantavaisin isänmaanrakkaus, palavin persoonallisen +vallan pyynti. Niinkuin suuriin ja epätoivoisiin yrityksiin ryhtyvät +harvat miehet, joilla ei ole voimallisia eläimellisiä kykyjä, +niin on huomattava, että enimmissä, jotka ovat kohonneet lauman +yläpuolelle, ajoittaisin löytyy taipumusta hurjaan hilpeyteen ja +mielialan joustavuutta, mikä useasti hämmästyttää raittiimpia +ja säännönmukaisempia mieliä noita "elämän alahuoneelaisia:" ja +Napoleonin teatterimaisen suuruuden, Cromwellin ankaran arvokkaisuuden +omituisena vastakohtana oli heidän usein, eikä suinkaan aina +sopivaan aikaan esiintyvä ilveilynsä, jota on vaikea saada heidän +luonteensa ihanteen tai heidän elämänratansa, synkkien ja hirmuisten +tapausten kanssa sopusointuun. Tuo sama piirre löytyi Rienzinkin +luonnonlaadussa; se tuli näkyviin hänen lepohetkinään ja vaikutti tuon +ihmeellisen nuorteuden, joka mukaannutti hänen jäykemmän luontonsa +kaikkiin mielialoihin ja kaikkiin ihmisiin. Usein hän ankaralta +tuomioistuimeltaan läksi seurapiiriin toisena miehenä; synkät +ylimyksetkin, jotka vastahakoisesti kävivät hänen juhlissaan, unohtivat +hänen valtiollisen suuruutensa hänen hauskojen kokkapuheittensa +raikuessa, vaikka tuo huoleton pila ei aina voinutkaan olla etsimättä +esinettään kukistetun vihollisen nöyryyttämisestä -- mistä huvista +olisi ollut älykkäämpää ja jalomielisempää kieltäytyä Ja kukaties hän +osaksi tuon hillitsemättömän ja purevan hilpeyden kiihotuksesta usein +yhtä mielellään hämmästytti, kuin säikähytti Mutta tuo iloisuuskin, +jos sitä siksi saatetaan kutsua, ollen tuttavallisen avomielisyyden +kaltaista, vaikutti suuresti hänen suosionsa lisääntymiseen alempain +kansanluokkain piireissä; jos se oli ruhtinaan vika, se oli +kansanyllyttäjän avu. + +Näihin moninaisiin, nyt täysin kehittyneisiin luonteenominaisuuksiin +lukija lisätköön neron, niin rohkeasti suunnittelevan, niin +suurenmoisia ja yleviä tavottelevan, johon vielä yhtyi tuo tarkempi +ja tavallisempi kyky vallita sivuseikkoja, että urhoollinen, jalo, +kyvykäs, alttiiksiantavainen kansa hänen tuumiensa tukena, tribuunin +valtaan nouseminen olisi ollut Italian orjuuden loppu, ja Europan +pimeän ajan jyrkkä raja. Sellaisen kansan parissa hänen virheensä +olisivat huomaamatta hillityt, hänen epäterveellisempi valtansa +pysynyt tarpeellisessa kurissa. Kokemus olisi perehdyttänyt hänen +valtaan, olisi vähitellen vierottanut hänen liiallisesta loistosta, +ja hänen järkensä toimelias ja miehuullinen tarmo olisi keksinyt +vaikutusalaa levottomammille hengenominaisuuksille, samoinkuin hänen +oikeudentuntonsa antoi suojaa rauhallisemmille Vikoja hänessä oli, +mutta olivatko nuot viat vai kansan viat hänen kukistumisensa syynä, +näemme vast'edes. + +Näin ollen, tyytymättömän ylimystön ja epävakaisen kansan keskellä, +levon vaaran ahdistaessa toiminnan vaaran, osaksi ulkonaisen valtansa +sokasemana, osaksi sisällistä heikkoutta peljäten, neronsa ja +uskonvimmansa elähyttämänä ja rahvaan odotuksista levottomana -- +hän syöksyi päistikkaa kiitävän Ajan kurimukseen, uskomatta ylevää +henkeänsä muuhun johtoon, kuin omaan vakuutukseensa sen luonnollisesta +pinnalla pysymisestä ja sen taivaasen aukenevasta valkamasta. + + + + +IV Luku. + +Vihollisen leiri. + + +Sillä aikaa kun Rienzi, kenties menestyen, keskusteli urhoollisten +toskanalaisten valtioitten 'lähettilästen' kanssa, joitten +isänmaanylpeyden ja vapaudenrakkauden oli helppo perehtyä ja suostua +hänen suunnitelmiinsa, vapauttaa maailman kuningatar ja ikuinen +puutarha kaikesta muukalaisesta ikeestä, ylimykset hetkeäkään +levähtämättä, mietiskelivät keinoja oman valtansa palauttamiseksi. + +Eräänä aamuna kokoontuivat Savellien, Orsinien ja Frangipanien +päämiehet Tapani Colonnan sotavarustuksista riisuttuun palatsiin. +Heidän keskustelunsa oli kiivas ja vakava -- milloin luja, milloin +epävarma aikeissaan -- aina sen mukaan kuin kiukku tai pelko oli +vallalla. + +"Olette kuulleet", sanoi Luca di Savelli lempeällä ja naisellisella +äänellään, "että tribuuni on julistanut olevansa aikeissa ylihuomenna +ruveta ritarikunnan jäseneksi sekä valvoa edellisen yön Lateranin +kirkossa! Hän on kunnioittanut minua kutsumalla minut kanssaan +valvomaan." + +"Mitähän tuo lurjus silläkin hullutuksella taas tarkottaa?" sanoi hurja +Orsinin ruhtinas. + +"Ehkä saadakseen ritarin oikeuden vaatia ylimyksiä kaksintaisteluun", +sanoi vanha Colonna, "muuta en voi arvata. Eikö Rooma kerrankin +kyllästy tuohon mielipuoleen!" + +"Rooma noista kahdesta mielettömämpi on", sanoi Luca di Savelli; "mutta +minusta näyttää tribuuni hurjuudessaan tehneen virheen, jota meidän +sopii käyttää hyväksemme Avignonissa." + +"Niin", huusi vanha Colonna, "sellainen olkoon pelimme, täällä rauha, +Avignonissa taistelu." + +"Sanalla sanoen, hän on määrännyt kylpynsä laitettavaksi pyhään +porfyrivaasiin, jossa kerran kylpi keisari Konstantinus!" + +"Pyhyydenhäväistystä! Pyhyydenhäväistystä!" huusi Tapani. "Siinä on +tarpeeksi pannakirjeen aihetta. Tuo tulkoon paavin tietoihin. Heti +sananviejä liikkeelle." + +"Parempi odottaa juhlamenoja", virkkoi Savelli, "jollakin suuremmalla +hullutuksella toimitus on päättyvä, se on varma". + +"Kuulkaa minua, hyvät herrat", sanoi julma Orsini, "te puolustatte +vitkastelemista ja varovaisuutta, minä päättäväisyyttä ja rohkeutta; +sukuni veri huutaa ääneensä eikä myönnä viivytystä." + +"Mitä tehdä?" sanoi lempeä-ääninen Savelli, "taistellako ilman +sotamiehiä kahtakymmentä tuhatta raivostunutta roomalaista vastaan? En +minä." + +Orsini alensi äänensä salakähmäiseen kuiskeesen. "Venetsiassa", sanoi +hän, "tuollaisesta nousukkaasta päästäisiin sotajoukoitta. Luuletteko +ettei Roomassa kellään ole tikaria?" + +"Vaiti", sanoi Tapani, joka oli luonnostaan paljoa jalompi ja parempi +kuin toiset, ja joka, hyväksyen kaikki muut tribuunin vastustamisen +keinot, tunsi omantuntonsa nousevan salamurhaa vastaan, "tuo ei saa +tapahtua, -- intonne vie teidät liian kauas." + +"Ketäpä muuten voisimme siihen käyttääkään? Tuskin löytyy ainoatakaan +saksalaista kaupungissa, ja jos menisi kuiskaamaan tuollaista +roomalaisen korvaan, niin saisipa vaihtaa paikkaa Martinoparan kanssa +-- taivas hänen korjatkoon, sillä lähempänä taivasta hän on, kuin +koskaan ennen", sanoi Savelli. + +"Ole laskematta moista pilaa", sanoi Orsini julmistuneena. "Laskea +pilaa tuosta asiasta! Tahtoisinpa, P. Francisco avita, koska pidät +tuollaisesta sukkeluudesta, että itse saisit sitä kokea, ja muistanpa +nähneeni sinun tribuunin pöydässä nauravan hänen törkeille jutuilleen, +niin että olit läkähtyä, tarvitsematta nuoran silmukkaa siihen." + +"Parempi nauraa kuin vapista", vastasi Savelli. + +"Mitä, sanotko, että minä vapisen?" huusi ylimys. + +"Hiljaa, hiljaa", sanoi vanha Colonna arvokkaana, "ei ole nyt sopiva +aika riidellä keskenänne. Suvaitsevaisuutta, hyvät herrat". + +"Teidän varovaisuutenne, signor", sanoi pistelijäs Savelli, "johtuu +teidän suuremmasta turvallisuudestanne. Teidän huoneenne pian saa +suojaa tribuunin katon alta; kun herra Adrian palaa Neapelista, tulee +kapakoitsijan pojasta sukulaisenne veli." + +"Olisitte saattanut jättää tuon pistoksen sikseen", sanoi vanha ylimys +hieman kiivastuen. "Taivas tietää, kuinka tuo ajatus on katkeroittanut +mieltäni; mutta tahtoisinpa että Adrian olisi luonamme. Hänen sanansa +suuressa määrässä hillitsee tribuunia ja ohjaa omaakin kulkuani, sillä +intohimoni sokasee järkeni; ja minusta näyttää, kuin hänen poissaolonsa +aikana olisimme olleet ynseämpiä, olematta silti voimakkaampia. +Mutta tuo sikseen. Vaikka oma poikani naisi tribuunin sisaren, niin +minä vielä iskisin iskun vanhan valtiolaitoksemme puolesta, niinkuin +ylimyksen tulee, jos vaan tietäisin, ettei tuo isku katkaisisi omaa +päätäni." + +Savelli, joka oli kuiskutellut sivullapäin Rinaldo Frangipanin kanssa, +virkkoi: + +"Jalo ruhtinas, kuulkaa minua. Teitä sukulaisenne kohdakkoinen +naiminen, kunnianarvoinen ikänne sekä likeinen välinne paaviin, +velvottaa suurempaan varovaisuuteen. Jättäkää toiminta meille ja olkaa +vakuutettu meidän maltillisuudestamme." + +Nuori poika, Stefanello, josta sittemmin tuli Colonnan suoraan +etenevän sukuhaaran edustaja ja jonka lukija vielä on tapaava ennen +kertomuksemme loppua, leikki isoisänsä jaloissa. Hän katsoi terävästi +Savelliin ja sanoi: "Isoisäni on liian viisas ja te olette liian +arkoja. Frangipani on liiaksi myöntyväinen ja Orsini kuin vihanen +sonni. Tahtoisinpa olla paria vuotta vanhempi." + +"No, mitä silloin tekisit, soma viisastelijani?" sanoi leppeä Savelli, +purren hymyilevää huultansa. + +"Lävistäisin tribuunin omalla tikarillani ja sitten huilaisin +Palestrinaan!" + +"Siitä munasta hautuu äkeä mato", virkkoi Savelli. "Mutta miksi olet +tribuunille niin käärmeissäsi?" + +"Kun hän antoi hävyttömän rihkamasaksan vangita setäni Agapetuksen +velasta. Velka oli jo kymmenen vuotta vanha, ja vaikka sanotaan +ettei kenelläkään Roomassa ole enemmän velkoja kuin Colonnoilla, +tämä on ensimmäinen kerta, kuin kuulen että velkojalurjus saa vaatia +saataviansa muuten kuin lakki kourassa ja polvet koukussa. Ja sen minä +sanon, etten tahdo tulla ylimykseksi, jos mokoma hävytön saa tulla +niskaani." + +"Lapseni", sanoi vanha Tapani sydämellisesti nauraen, "näen että jalo +luokkamme on oleva turvassa sinun käsissäsi." + +"Ja jos minulla olisi aikaa", jatkoi lapsi yltyen kiitoksesta, "niin +tapettuani tribuunin, antaisin mielelläni toisen iskun --" + +"Kenelle?" sanoi Savelli, huomaten pojan vaikenevan. + +"Orpanalleni Adrianille. Hänen tulisi hävetä, kun aikoo ottaa +puolisokseen sellaisen, jonka sukuperä tuskin sopisi Colonnan +jalkavaimolle." + +"Lähde leikkimään, lapseni -- lähde leikkimään", sanoi vanha Colonna, +työntäen pojan luotaan. + +"Tarpeeksi tätä rupatusta", huusi Orsini jyrkästi. "Kuulkaa, +vanha herra, tänne tullessani näin erään vanhan ystävän, entisen +palkkasoturinne, tulevan palatsistanne, -- saanko kysyä, millä asioilla +hän kulkee?" + +"Kyllä; hän on Fra Morealen lähetti. Kirjoitin ritarille, nuhtelin +häntä hänen luopumisestaan onnettomalla Corneton matkallamme ja saatoin +hänen tietoihinsa, että viisisataa peitsiniekkaa saisi hyvän palkan +juuri nyt." + +"No", sanoi Savelli, "miten tuo vastasi?" + +"Viekkaasti, kierrellen kaarrellen. Imartelua ja hyvää tahtoa häneltä +ei puutu; sanoo olevansa Unkarin kuninkaan palveluksessa, jonka asia on +Rienzin tuomittavana, ettei hän saata luopua nykyisestä lipustaan, että +hän pelkää ylimysten ja kansan olevan Roomassa siksi tasavoimaisia, +että, kumpi puolue tahansa pääsee voitolle, sen on kutsuminen podesta, +ja että tuo toimi vaan muka hänelle soveltuu." + +"Montreal meidän podestaksemme?" huusi Orsini. + +"Miksei", sanoi Savelli, "yhtä hyvin korkeasukuinen podesta kuin +halpasukuinen tribuuni! Mutta minä luulen että tulemme toimeen ilman +kumpaakin, Colonna, onko tuo Fra Morealen lähettiläs jo lähtenyt +kaupungista?" + +"Luullakseni." + +"Ei", sanoi Orsini, "minä tapasin hänet portilla ja tunsin hänet +vanhastaan; hän on Rodolf, saksilainen, entinen Colonnan palkkalainen, +joka vanhoina hyvinä aikoina teki leskiksi monet klienteistäni. Hän +on salapuvun tapasessa, vaikka minä hänet tunsin ja puhuttelin häntä, +ajatellen, että hänestä saattaa vielä tulla kelpo ystävä, sekä käskin +häntä odottamaan palatsissani." + +"Oikein tehty", sanoi Savelli aatoksissaan ja hänen silmänsä kohtasivat +Orsinin. Hetken perästä hajosi kokous, jossa paljon oli puhuttu eikä +mitään päätetty. Mutta Luca di Savelli odotti porttikäytävässä ja +kehotti Frangipania ynnä muita ylimyksiä yhtymään Orsinin palatsissa. + +"Colonna-ukko", sanoi hän, "on jo melkein vanhuudenhöperö. Ilman häntä +pääsemme pian päätökseen, hänen poikansa kyllä käy valtakirjasta." + +Se ennustus oli totta, sillä puolen tuntia kestänyt keskustelu Rodof +Saksilaisen kanssa kypsytti ajatuksen toiminnaksi. + + + + +V Luku. + +Yö ja sen tapaukset. + + +Seuraavana iltana pantiin Roomassa toimeen suurenmoisin näytelmä, +minkä keisarikaupunki oli nähnyt, sitten Caesarien kukistumisen. +Rooman kansa oli erityisenä etuoikeutenaan säilyttänyt kansalaistensa +asettamisen ritarikuntaan. Kahtakymmentä vuotta ennen oli Colonnan +ja Orsinin osaksi tullut tuo kansallinen kunnianosotus. Rienzi, +joka piti sitä alkunäytäntönä tärkeämpään juhlatoimitukseen, +annatti itselleen tuon saman arvon. Capitolista Lateraniin, +pitkänä saattojoukkona vaelsi kaikki, mitä Roomassa löytyi jaloa, +kaunista ja uljasta. Etupäässä kulki lukematon joukko ratsumiehiä +kaikista lähiseuduista Italiaa, tilaisuuteen täysin soveltuvissa +tamineissa. Sitten tuli torventoitottajia, hopeaisine torvineen sekä +soittoniekkoja kaikenlaatuisia, ritarin sotaoriin kullalla silattuja +varustuksia kantavia nuorukaisia seurasi Rooman ylhäisimmät naiset, +joiden komeilemishalu ja kenties ihastus kunnian voittoriemusta +(joka vaikuttaa, että naiset sopivat monet loukkaukset) sai heidän +unhottamaan puolisoittensa nöyryytyksen; ja heidän keskellään Nina +ja Irene, pimentäen kaikki muut. Sitten kulki tribuuni ja paavin +vikaari, ympärillään kaikki kaupungin mahtavat signorit, jotka, +sydämissä kiukku, kostonhimo ja halveksuminen, kiistelivät, kuka saisi +olla lähinnä päivän ruhtinasta. Ylpeäsydäminen Colonna vanhus yksin +pysyi erillään, seuraten lyhyen välimatkan päässä tarkoin harkitun +yksinkertaisessa puvussa. Mutta hänen ikänsä, hänen arvonsa, hänen +entinen sodassa ja valtioasioissa saavuttamansa maine eivät olleet +riittäviä nostamaan hänen harmaitten hapsiensa ja ylhäisen olemuksensa +osaksi ainoatakaan sellaista suostumuksenhuutoa, millä tervehdittiin +mitättömintä signoria, jolle suuri tribuuni hymyili. Lähinnä Rienziä +kulki Savelli, nöyrimpänä kursastelevasta joukosta; aivan tribuunin +edessä astui kaksi miestä, toisella paljastettu miekka kädessä, +toinen kantaen _pendonea_ eli kuninkaallista arvoa kuvaavaa lippua. +Tribuuni itse oli puettuna pitkään, kullalla uhkeasti kirjattuun +viittaan, valkeata satiinia, jonka lumikirkkaasta heijastuksesta +(_miri candoris_) historioitsija erityisesti kertoo; hänen rinnassaan +oli useita noita ennen mainitsemiani salaperäisiä merkkejä, joitten +merkityksen tunsi kenties hän vaan yksin. Hänen tummasta silmästään ja +tuosta korkeasta otsasta, jossa ajatus näytti uinahtaneen, niinkuin +uinahtaa myrsky, heti saatettiin huomata että hänen mielensä pysyi +vieraana häntä ympäröivälle loistolle, mutta silloin tällöin hän +ponnisti itseänsä ja puhui jonkun sanan Raimondille tahi Savellille. + +"Tämä on hauska näytelmä", sanoi Orsini, jääden vanhan Colonnan +rinnalle, "mutta se saattaa päättyä surkeasti." + +"Saattaa kyllä", sanoi vanhus, "jos tribuuni kuulee puheesi." + +Orsini vaaleni. "Mitä -- ei -- ei, vaikka hän kuulisikin, ei hän +koskaan vihastu sanoista, vaan sanoo nauravansa meidän tyhjälle +raivollemme. Toissapäivänä joku lurjus kertoi hänelle, mitä Annibaldi +oli sanonut hänestä -- sanoja joista tosi ritari olisi sydänveren +vaatinut, mutta hän lähetti noutamaan Annibaldin luokseen ja sanoi, +'ystäväni, ota tämä kultakukkaro -- hovinarrin tulee saada palkkansa'." + +"Ottiko Annibaldi sen vastaan?" + +"No ei; tribuunia miellytti hänen sukkeluutensa, ja hän pyysi häntä +syömään kanssaan illallista; ja Annibaldi sanoo, ettei hän milloinkaan +ole viettänyt hauskempaa iltaa, eikä hän enää ihmettele että hänen +sukulaisensa Ricardo paljon pitää tuosta vekkulista." + +Heidän saavuttuaan Lateranin kirkolle, Luca di Savelli myöskin jäi +jälelle, sekä kuiskutteli Orsinin korvaan. Frangipani ja muutamat muut +ylimykset vaihtoivat merkitseviä silmäyksiä. Rienzi ennen lähtemistään +tuohon hiljaiseen rakennukseen, jossa hänen tavan mukaan tuli viettää +yönsä vartioiden asevarustustaan, jätti hyvästi väkijoukon sekä +kehotti sitä seuraavana aamuna "tulemaan kuulemaan asioita, jotka, hän +vakuutti, olivat otollisia taivaalle ja maalle." + +Äärettömässä väkijoukossa nuot sanat herättivät uteliaisuutta +ja riemua, ja ne, joita Cecco del Vecchio oli ennakolta vähin +valmistellut, tervehtivät niitä tribuuninsa heikontumattoman +päättäväisyyden enteeksi. Kansa hajaantui erinomaisessa järjestyksessä +ja rauhassa, ja merkillisenä seikkana mainitaan, ettei niin +suuressa tungoksessa, jossa oli miehiä kaikista puolueista, ei +kukaan käyttänyt väkivaltaa eikä haastanut riitaa. Vain muutamia +ylimyksiä ja sotilaita, muitten mukana Luca di Savelli, jonka liukas +kohteliaisuus ja ivallinen mielenlaatu huvittivat tribuunia, sekä +muutamia hovipoikia ja palvelijoita jäi jälelle. Paitse yhtä ainoata +pylväskäytävässä astuskelevaa vahtimiestä palatsin, basiilikan ja +Konstantinuksen lähteen avara edusta pian oli autiona ja rauhallisena +kolkossa kuutamossa. Tuossa kirkossa ajan tapojen ja juhlamenojen +mukaan teutoonilaisten kuninkaitten jälkeläinen otettiin Santo +Spiriton ritarikuntaan. Hänen ylpeytensä tai jokin yhtä heikko, vaikka +anteeksiannettavampi taikausko sai hänen kylpemään parfyyrivaasissa, +jonka perätön taru pyhitti Konstantinukselle, ja tämä teko, niinkuin +Savelli oli ennustanut, kävi hänelle kalliiksi. Määrättyjen menojen +päätyttyä, hänen aseensa sijoitettiin P. Johanneksen pylväitten +suojaan. Sinne hänen valtavuoteensakin oli valmistettu. [Pohjoisemmissa +maissa ritarin olisi ollut viettäminen yönsä nukkumatta. Italiassa +aseitten vartioimismenoja ei näy yhtä ankarasti noudatetun.] + +Seuralaiset, hovipojat ja kamaripalvelijat poistuivat näkyvistä +erääseen rakennuksen sivukappeliin, ja Rienzi jäi yksin. Yksi +ainoa, hänen vuoteensa vieressä palava lamppu kilpaili surullisen +kuutamon kanssa, joka korkeista ikkunoista loi käytävään ja pylväisin +"hämärän, salaperäisen valonsa." Paikan pyhyys, hetken juhlallisuus, +ja häntä ympäröivä yksinäinen hiljaisuus olivat omiansa syventämään +tuon menestyksen pojan harrasta mielialaa. Monet ja korkeat +aatokset liitivät edelleen, milloin maallisia pyrintöjä, milloin +ylevämpää, mutta uneksivaa uskoa, kunnes hän vihdoin mietiskelyistään +väsyneenä heittäytyi vuoteelle. Enne, jota vakavampi historia ei +jätä mainitsematta, tapahtui samana hetkenä, jolloin hän laskeutui +vuoteelle, joka oli uusi ja tilaisuutta varten valmistettu. Osa siitä +vajosi hänen alleen; häneen itseensä tuo tapaus teki vaikutuksen, ja +hän hyppäsi pystyyn vaaleten ja jupisten itsekseen, mutta, ikäänkuin +häveten heikkouttaan, hän hetkisen kuluttua asettui levolle sekä veti +esiriput ympärilleen. + +Ajan ehtiessä kuun säteet yhä himmentyivät ja valon ja varjon +jyrkkä erotus hälveni marmorisillalta nopeaan; silloin rakennuksen +syrjäisimmästä kolkasta pylvään takaa kummallinen varjo äkkiä loihe +kehnoon valaistukseen -- se hiipi eteenpäin -- se liikkui kaikua +herättämättä -- pylväästä pylvääsen se liehui -- se vetäytyi vihdoin +tribuunin vuodetta lähimmän patsaan taakse -- se pysyi liikkumatta. + +Varjot yhä tummenivat; hiljaisuus tuntui syvenevän; kuu oli laskenut; +paitsi Rienzin vieressä tuikuttavan lampun alakuloista sädettä yön +pimeys verhosi tuon juhlallisen ja kummittelevan näkymön. + +Eräässä sivukappelissa, joka tuon kirkon monissa korjauksissa +luultavasti kauan sitten on hävinnyt, olivat, niinkuin ennen olen +maininnut, Savelli ynnä ne muutamat palvelijat, jotka tribuuni oli +pidättänyt luonaan. Savelli yksin ei maannut; hän istui suorana ja +kuunnellen henkeään vetämättä, kappelin korkeitten kynttiläin luodessa +kirkkaan valonsa hänen nopeasti vaihtelevaan muotoonsa. + +"Nyt taivas suokoon!" sanoi hän, "tuon lurjuksen onnistuvan! Tällaista +tilaisuutta ei tule koskaan enää. Hänellä on lujat jäntereet ja +tottunut käsi, epäilemättä; mutta toinen on väkevä mies. Kun työ kerran +on tehty, en pidä lukua, pääseekö tekijä pakoon vai ei; joll'ei, meidän +täytyy tukkia hänen suunsa! Kuolleet eivät lörpöttele. Mutta pahimmassa +tapauksessa, kuka voi kostaa Rienzin puolesta? Ei ole toista Rienziä! +Meidän miehet ja Frangipanit ottavat haltuunsa Aventinin, Colonnat +ja Orsinit kaupungin muut korttelit, ja kun tuota mestarineroa ei +ole olemassa, me nauramme kansan raivolle. Mutta jos jouduttaisiin +kiikkiin --" ja Savelli, jonka hermot hänen vihollistensa onneksi eivät +olleet hänen tahtonsa mukaiset, peitti kauhistuen kasvonsa, -- "luulen +kuulevani kolinaa -- ei -- tuuliko se on -- turhia, vanha Vico de +Scotto kai käänteleikse rautapaidassaan -- hiljaista -- en pidä tuosta +hiljaisuudesta! Ei huutoa -- ei hiiskahdusta! Olisiko roisto pettänyt, +tai jollei hän olisi päässyt akkunasta? Lapsen työhän se olisi -- vai +olisiko vahtimies tavannut hänet?" + +Aika kului, päivän ensi säde hitaasti valkeni, kun hän luuli kuulevansa +kirkon ovea suljettavan. Savellin epätietoisuus kävi kärsimättömäksi. +Hän hiipi kappelista tribuunin vuodetta kohti -- kaikki oli +hiljaisuutta. + +"Ehkä kuolon hiljaisuutta", sanoi Savelli, peräytyen takaisin. + +Sillävälin tribuuni koettaen turhaan sulkea silmiänsä pysyi vielä +valppaampana epämukavan asentonsa takia, jossa hänen täytyi maata -- +sillä kun vuoteen pääpuoli oli antanut myöden, mutta muu osa pysynyt +eheänä, hän oli siirtynyt jalkopäähän ja asettunut sinne niin mukavasti +kuin oli mahdollista. Lamppu, vaikka esiriput sitä kaihtivat, oli +näin ollen häntä vastapäätä. Hermostuneena valppaudestaan hän vihdoin +arveli, että tuo ikävä ja värähtelevä valo piti unosen etäällä, ja oli +nousemaisillaan siirtämään sitä etäämmälle, kun hän huomasi vuoteen +toisen pään esirippua varovaisesti kohotettavan. Hän pysyi hiljaa ja +varuillaan. Ennenkuin hän ehti vetää henkeänsä, tumma haamu ilmaantui +valolähteen ja vuoteen väliin, ja hän tunsi että isku lankesi siihen +kohtaan vuodetta, jossa se ilman tuota tapausta, joka oli näyttänyt +hänestä merkilliseltä, olisi lävistänyt hänen rintansa. Rienzi ei +odotellut toista paremmin suunnattua iskua; kun salamurhaaja vielä +kumarruksissaan hapuili hämärässä valaistuksessa, hän hyökkäsi rotevan +ja jäntereisen ruumiinsa kaikin painoin ja voimin hänen kimppuunsa, +väänsi tikarin konnan kädestä ja paiskattuaan hänen vuoteesen painoi +polvensa hänen rintaansa. -- Tikari kohosi -- välähti -- laskeusi +-- murhaaja kiemartui sivulle, ja se lävisti vain hänen oikean +käsivartensa. Tribuuni nosti tappavaa iskua varten kostavan aseen. + +Näin pettynyt salamurhaaja oli kaikkiin vaaran muotoihin tottunut mies, +eikä hän nytkään menettänyt mielenmalttiaan. + +"Malttakaa", sanoi hän, "jos tapatte minun, olette itse kuoleman oma. +Säästäkää minua, niin minä pelastan teidän." + +"Konna!" + +"Hiljaa -- ei niin lujaa, seuralaisenne saattavat kuulla, ja joku +heistä panna toimeen, mitä minä en saanut tehdyksi. Armahtakaa minua, +niin ilmaisen teille asioita, jotka ovat arvokkaampia kuin henkeni, +mutta älkää huutako -- älkää puhuko lujaa, minä varotan teitä!" + +Tribuuni tunsi sydämensä seisahtuvan. Tuossa yksinäisessä paikassa, +etäällä jumaloivasta kansastaan -- hartaasta turvajoukostaan -- vain +vihamielisiä ylimyksiä tai kenties petollisia palvelijoita kuuluvissa, +eikö pettynyt murhamies antanut hänelle terveellistä varotusta? Ja nuot +sanat ja tuo epäileminen näyttivät yht'äkkiä vaihtavan heidän asemansa +ja jättävän voittajan vielä salamurhaajan valtaan. + +"Koetat pettää minua", sanoi hän, mutta kuiskaavalla ja epävarmalla +äänellä, joka ilmaisi roistolle, minkä voiton hän oli saavuttanut, +"tahtoisit että päästäisin sinun irti, kutsumatta seuralaisiani, +saadaksesi vielä kerran uhata henkeäni." + +"Oikeata kättäni en voi käyttää ja ainoa aseeni on poissa." + +"Kuinka pääsit tänne?" + +"Toisten avulla." + +"Mistä tämä yritys?" + +"Toisten käskystä." + +"Jos armahdan sinua --" + +"Ilmaisen kaikki." + +"Nouse", sanoi tribuuni vapauttaen vankinsa, mutta varoen ja toinen +käsi vielä kiinni hänen olkapäässään, toisen tähdätessä puukkoa hänen +kurkkuunsa. + +"Laskiko vahtimieheni sinut sisään? Kirkkoon päästään tietääkseni vaan +yhdestä ovesta." + +"Eikä; seuratkaa minua, niin kerron teille enemmän." + +"Sinulla on rikostoveria, koira!" + +"Jos olisi, onhan puukko kurkussani." + +"Pyritkö karkuun?" + +"En pääse, jos pyrkisinkin." + +Rienzi katseli tarkkaan salamurhaajaa lampun kolkossa valossa. +Hänen raaka ja siivoton naamansa, karkea vaatteuksensa ja vieras +äänensointunsa tuntuivat riittävästi todistavan että hän oli vaan +muitten kätyri; ja saattoipa olla viisasta uhmata nykyistä ja tiettyä +vaaraa, monien vastaisten ja aavistamattomien välttämiseksi. Ja Rienzi +oli aseella varustettu, väkevä, notkea, nuoruuden kukoistuksessa; ja +pahimmassa tapauksessa huoneen jokaisesta kolkasta hänen äänensä olisi +ulottunut kappelissa oleviin -- jos heihin saattoi luottaa. + +"Näytä minulle sisääntulopaikkasi ja keinosi", sanoi hän, "ja jos +epäilen vaan sinua kulkiessamme -- olet kuoleman oma. Ota lamppu." + +Roisto nyökkäsi päätään, otti vasempaan käteensä lampun, niinkuin +oli käsketty, ja Rienzin koura hänen olkapäässään kiinni, veren +tippuessa oikeasta käsivarresta hän hiipi hiljaa pitkin kirkkoa -- ehti +alttarille -- jonka vasemmalla puolella oli vähäinen huone, johon papit +tavallisesti vetäytyivät. Rienziä hetkisen arvelutti. + +"Jos huomaan", hän kuiskasi, "pienimmänkin kavaluuden merkin, olet +ensimmäinen uhri!" + +Salamurhaaja nyökkäsi jälleen päätänsä ja kulki edelleen. He astuivat +huoneesen; tribuunin omituinen opas viittasi avonaiseen akkunaan. +"Tuosta tulin sisään", sanoi hän, "ja jos sallitte, menen uloskin --" + +"Ei pääse sammakko kaivosta yhtä helposti kuin se loikkasi sisään, +ystäväni", vastasi Rienzi hymyillen. "No nyt, jollen kutsu +vartijoitani, mitä sinulle teen?" + +"Antakaa minun mennä, niin tulen huomenna luoksenne, ja jos +kunnollisesti maksatte sekä lupaatte päästää minun ehjin nahoin +matkoihini, niin annan vihollisenne ja palkkaajani valtaanne." + +Rienzi ei voinut olla naurahtamatta tuolle esitykselle, mutta hilliten +itsensä hän vastasi: "entäs jos kutsun seuralaiseni ja annan sinut +heidän haltuunsa?" + +"Niin annatte minut juuri noitten vihollistenne ja palkkaajieni +haltuun, ja peläten että kavaltaisin heidät, he ennen päivän nousua +leikkaisivat poikki kurkkuni -- tai omanne'." + +"Olenpa luullakseni nähnyt sinun ennenkin, lurjus." + +"Olette. En punastu nimeäni enkä maatani. Olen Rodolf, saksilainen." + +"Minä muistan -- Walter de Montrealin palvelija. Hän siis on +yllyttäjäsi." + +"Ei, roomalainen! Tuo jalo ritari halveksuu muita aseita kuin +paljastettua miekkaa, ja hänen oma kätensä lyö hänen omat vihollisensa. +Vaan teidän kurjat, pelkurit italialaisenne vuokraavat toisen rohkeuden +ja palkkaavat toisen käsivarren." + +Rienzi oli vaiti. Hän oli laskenut irti vankinsa ja seisoi hänen +vastassaan, silloin tällöin katsoen häntä kasvoihin ja jälleen vaipuen +aatoksiinsa. Vihdoin luoden silmänsä ympäri tuota omituista huonetta, +hän huomasi jonkinlaisen komeron, jossa säilytettiin pappien pukuja +ynnä muutamia jumalanpalveluksessa tarvittavia kapineita. Se johti +hänen mieleensä keinon, millä päästä pulasta; hän viittasi siihen. + +"Tuossa, Rodolf Saksilainen, saat viettää lopun yötä -- se on pieni +rangaistus aikomastasi rikoksesta, ja huomenna, jos hengestäsi välität, +olet tunnustava kaikki." + +"Kuulkaa, tribuuni", sanoi saksilainen itsepintaisesti, "vapauteni on +vallassanne, mutta ei kieleni eikä henkeni. Jos suostun sulkeutumaan +tuohon lokeroon, teidän on tuon tikarin pään ristin kautta vannominen +että, tunnustettuani kaikki, mitä tiedän, annatte anteeksi minulle +ja päästätte minun vapaaksi. Paikkaajani yllin kyllin riittävät +sammuttamaan raivonne, vaikka olisitte tiikeri. Jollette tuota vanno --" + +"No, vaatimaton ystäväni, kuinka sitten kävisi?" + +"Pusken pääni kiviseinään puhki! Parempi sellainen kuolema kuin +kidutuslava!" + +"Hupsu, en tahdo kostaa mokomalle. Ole rehellinen niin vannon +että kahdentoista tunnin kuluttua tunnustuksestasi olet eheänä ja +turvallisena oleva Rooman muurien ulkopuolella. Niin totta kuin minua +auttakoot Jumala ja hänen pyhimyksensä." + +"Olen tyytyväinen! -- _Donner und Hagel_, olen elänyt tarpeeksi +kauan oppiakseni pitämään huolta vaan omasta hengestäni ja suuresta +päälliköstäni sen jälkeen; -- muuten en pidä lukua vaikka te +etelämaalaiset leikkelette toistenne kurkkuja ja teette koko Italian +yhdeksi ainoaksi haudaksi." + +Nuot hyväntahtoiset sanat sanottuaan Rodolf läksi lokeroonsa, mutta +ennenkuin Rienzi ehti sulkea oven, hän astui jälleen ulos. + +"Malttakaa", sanoi hän, "tuo veri juoksee kovasti. Auttakaa minua +sitomaan haava, muuten vereni juoksee kuiviin ennenkuin ehdin +tunnustukselle." + +"_Perfede_", sanoi tribuuni, jonka omituinen hilpeys ihaeli tuon +miehen kylmää rohkeutta, "tuohon palvelukseen katsoen, jonka ai'oit +tehdä minulle, sinä olet miellyttävin, vaatimattomin, hävyttömin, +hyväntahtoisin vekkuli, mitä olen nähnyt moneen vuoteen. Anna vyösi +tänne. Enpä osannut aavistaa että ritariuteni ensi yö kuluisi +tällaisissa laupeudentöissä." + +"Noista kaapuista saisimme luullakseni parempia siteitä", sanoi Rodolf, +viitaten seinällä riippuviin papinpukuihin. + +"Vaiti, lurjus", sanoi tribuuni synkistyen, "ei pyhäinhäväistystä! +Mutta koska pidät niin hellää huolta itsestäsi, saat oman vyöni +tarpeesesi." + +Tribuni laski tikarin lattialle, ja suojaten varovasti sitä jalallaan +hän sitoi haavotetun jäsenen, josta ystävällisyydestä Rodolf häntä +lyhyesti kiitti; sitten hän otti aseensa ja lampun, sulki oven, työnsi +raskaan salvan eteen ja palasi vuoteesensa syvästi liikutettuna tuosta +murhayrityksestä, josta hän niin onnellisesti oli pelastunut. + +Päivän sarastaessa hän astui ulos kirkon isosta ovesta, kutsui luokseen +vahtimiehen, joka oli hänen omaa vartioväkeään, ja käski hänen +hiljaisesti ja heti, ennenkuin ihmiset olivat liikkeellä, viemään +vangitun Capitolin salaiseen tyrmään. "Ole ääneti", sanoi hän, "älä +puhu tästä sanaakaan kellekään, ole kuuliainen, niin tulevaisuutesi on +turvattu. Tuon tehtyäsi etsi neuvosmies Pandulfo di Guido, ja käske +häntä tulemaan tänne luokseni, ennenkuin väkijoukko on kokoontunut." + +Käskettyään vahtimiehen riisumaan raskaat rautajalkineensa hän saattoi +hänen kirkon lävitse, antoi Rodolfin hänen huostaansa, katseli heidän +lähtöänsä, ja hetkisen perästä läheisessä kappelissa olijat kuulivat +hänen äänensä ja olivat pian hänen ympärillään. + +Hän seisoi permannolla, puettuna pitkään, turkiksilla päärmättyyn +viittaan, ja hänen lävistävä katseensa tarkasteli tutkivasti jokaista +lähestyvää miestä. Kahdessa Frangipanissa näkyi hämmästyksen merkkiä, +mistä he pian tointuivat tribuunin avomielisesti tervehtiessä. + +Mutta kaikki Savellin taito ei voinut estää välinpitämättömintä +silmää huomaamasta hänen sielunsa kauhua; ja tuntiessaan tribuunin +läpitunkevan katseen, hän huojui joka saumastaan. Mutta Rienzi vaan ei +näyttänyt huomaavan hänen liikutustaan; ja kun Vico di Scotto, vanha +ritari, jonka kädestä hän otti vastaan miekkansa, kysyi häneltä, kuinka +yö oli kulunut, hän vastasi iloisesti: + +"Hyvin, hyvin, urhea ystäväni! Neitsyeellistä ritaria aina joku hyvä +enkeli suojelee. Signor Luca di Savelli, pelkään että olette maannut +huonosti; olette kalpean näkönen. Mitäpä siitä! Tämänpäiväiset keinumme +pian kirkastavat vilkkaan verenne." + +"Veren, tribuuni!" Sanoi Di Scotto, joka oli salahankkeista tietämätön, +"mainitsit verta ja katso, permannolla on suuri laimisko, aivan +tuoretta!" + +"Miksi vanha urho paljastat kömpelyyttäni! Silpaisin riisuessani +itseäni omalla puukollani. Kiitos Jumalan, sen terä ei ole myrkytetty!" + +Frangipanit vaihtoivat silmäyksiä -- Luca di Savelli nojautui +pylvääsen, pystyssä pysyäkseen -- muut näyttivät vakavilta ja +hämmästyneiltä. + +"Älkää siitä lukua pitäkö, hyvät herrat", sanoi Rienzi, "se on hyvä +merkki ja oikea enne. Se tietää sitä, että sen, joka vyöttää miekan +kupeellensa valtion hyväksi, tulee olla valmis vuodattamaan verensä +sen edestä; niin olenkin. Ei sen enempää siitä -- turhanpäiväinen +naarmu; siristipä se enemmän verta kuin luulinkaan, ja säästi +haavurilta suonenisku-vaivat. Kuinka kirkkaana päivä koittaa! Meidän on +valmistautuminen kohtaamaan kaupunkilaisiamme -- ne ovat täällä pian. +Hei, Pandulfoni -- terve tuloa! Sinun, vanha ystäväni, tulee kiinnittää +viitta ylleni!" + +Pandulfon ryhdyttyä tuohon toimeen, tribuuni kuiskasi hänen korvaansa +muutamia sanoja, jotka seuralaiset hänen hymystään päättivät +ystävälliseksi pilaksi, jota Rienzi tavallisesti laski keskustellessaan +läheisten tuttaviensa kanssa. + + + + +VI Luku. + +Julkinen manuu. + + +Lateranin suuren kirkon kellon pauhatessa alkoi väkeä saapua vielä +taajemmissa joukoin kuin edellisenä iltana. Määrätyt viranomaiset +saivat vaivaloisesti ylimyksille ja lähettiläille tehdyksi tietä, ja +tuskin olivat he ehtineet sisälle, kun kansa tunkeutui kirkkoon ja +rynnisti Bonifacius VIII:n kappeliin. Siellä täyttäen joka komeron, +tukkien käytävät, onnellisimmat joukosta saivat nähdä hänen tuon +loistavan seurueen ympäröimänä, minkä hänen neronsa oli valinnut ja +hänen onnensa luonut. Vihdoin kun ylevä kirkkomusiikki alkoi tulvia +läpi rakennuksen, alkusäveleenä juhlalliseen messutoimitukseen, +tribuuni astui esiin, ja musiikin vaikenemisesta syntynyttä +äänettömyyttä enensi kuulijakunnan yleinen kuolonhiljaisuus. Hänen +vartalonsa, hänen olentonsa, hänen muotonsa olivat sellaiset, jotka +aina vallitsevat väkijoukkojen tarkkaavaisuuden; ja tällä kertaa ne +saivat kaiken lisän tilaisuuden tärkeydestä ja tuosta omituisesta, +tulisen, mutta hillityn innon katseesta, joka, kenties, on ainoa +kaunopuhettaan lahja, minkä luonto yksin voi antaa. + +"Tulkoon tiettäväksi", sanoi hän verkalleen ja juhlallisesti, "sen +arvon, vallan ja päätösoikeuden nojalla, johon Rooman kansa yleisessä +eduskunnassa on meidän valtuuttanut ja jonka ylin päämies paavi on +vahvistanut, että me, tunnustaen Pyhän Hengen armolahjat -- jonka +sotilas nyt olemme -- sekä Rooman kansan suosion, julistamme Rooman, +maailman pääkaupungin ja kristillisen kirkon perustuksen, sekä Italian +jokaisen kaupungin, valtion ja kansan tästälähin vapaaksi. Tämän +vapauden ja pyhitetyn vallan nimessä me kuulutamme, että vaalioikeus, +lainsäädäntö ja Rooman valtakunnan yksinvaltius kuuluu Roomalle ja +Rooman kansalle sekä kaikelle Italialle. Me manaamme täten ja vaadimme +kuuluisia ruhtinoita, Ludvigia, Baijerin herttuata, ja Kaarlea, Böömin +kuningasta, joita haluttaa kutsua itseänsä Italian keisareiksi, +persoonallisesti saapumaan meidän tahi muitten Rooman viranomaisten +eteen puolustamaan ja todistamaan vaatimuksiaan tämän päivän ja +Helluntain välillä. Me manaamme vielä, ja saman määräajan kuluessa, +Saksin herttuata, Brandenburgin ruhtinasta ja ketä hyvänsä muuta +valtiasta, ruhtinasta tahi kirkkoylimystä, joka vaitelee itselleen +keisarillisen istuimen vaalioikeutta -- oikeutta, joka, niinkuin +ijänikuisista aikakirjoista käy selville, kuuluu yksinomaan Rooman +kansalle -- ja sen me teemme kansalaisoikeuksiemme vahvistamiseksi, +vahingoittamatta kirkon, paavin tai pyhän neuvoston hengellistä valtaa. +Kuuluttaja, lue julki laajempi ja seikkaperäisempi manaus Lateranin +ulkopuolella." + +Kun Rienzi oli lopettanut tuon rohkean Italian vapauden julistuksen, +niin Toskanan ynnä muutamien muitten vapaavaltioitten lähettiläät +ilmaisivat hiljaa mieltymystänsä. Keisarin puolta pitävien valtioitten +lähettiläät katsoivat pitkään ja pelästyneinä toisiinsa. Rooman +ylimykset pysyivät ääneti ja silmät maahan luotuina: ijäkkään Tapani +Colonnan kasvoihin vain levisi puoleksi ylönkatsova, puoleksi +riemuitseva hymy. Mutta rahvaan suuren joukon valtasivat nuot sanat, +jotka aukasivat niin suurenmoisen uran kuin koko Italian vapauttamisen; +ja tribuunin vallan ja menestyksen kunnioitus oli melkein kuin +ylönluonnolliselle olennolle tuleva, joten he eivät ryhtyneet +tarkastelemaan keinoja, millä tukea tuota kerskausta. + +Hänen katseensa harhaillessa yli väkijoukon, tuo loistava seura +edessään, jumaloiva kansa taampana -- hänen korviinsa tunkiessa +Konstantinuksen palatsin (nyt hänen omansa) edustalta humina tuhansien +ja kymmentuhansien, jotka olivat vannoutuneet uhraamaan henkensä +ja omaisuutensa hänen asiansa hyväksi, onnensa tulvassa, joka ei +vielä tietänyt vastoinkäymisistä, tribuunin sydän ylpeydestä paisui: +mahtavan maineen ja rajattoman vallan näyt -- hänen rakastetun +ja hänen uudistamansa Rooman entisen vallan ja maineen, kiitivät +hänen huumaantuneen katseensa edessä; ja noissa hurmaantuneissa ja +intohimoisissa hetken aatoksissa hän käänsi miekkansa kolmea silloin +tunnetun maan suuntaa kohden ja sanoi hajamielisesti, ikäänkuin +nukkuvan äänellä: "Rooman kansan oikeuden mukaan _tuokin_ on minun!" + +Vaikka tuo hurja kerskaus lausuttiin hiljaisella äänellä, se kuului +kaikkien ympärillä olevien korviin yhtä selvästi kuin ukkosen jyräys. +Ja turhaa olisi kuvailla sen erilaisia vaikutuksia; sen luonnottomuus +olisi herättänyt hänen vihollisissaan ylönkatsetta, hänen ystävissään +surua, paitsi puhujan olentoa, joka ylevänä ja käskevänä hillitsi +hetkeksi itse järjen ja vihan kunnioitukseen. Jälkeenpäin muisteltuina, +erillään lausujasta lähteneestä lumouksesta, noita sanoja kohtasi +terveen järjen kirous, mutta tuona hetkenä kaikki näytti kansan +sankarille mahdolliselta. Hän puhui kuin haltioissaan -- vavistiin ja +uskottiin: ja ikäänkuin näyn hurmaamana hän seisoi hetkisen hiljaa, +käsi yhä ojennettuna -- tumma, avonainen silmä kiintyneenä avaruuteen +-- huulet erillään -- uljas pää pystyisenä muitten yläpuolella -- +innostus vallaten kaikki etäisimmätkin saapuvilla olijat, ja syvä +humina, lähtien yhdestä, kaikui kaikista: "Herra on Italian ja Rienzin +kanssa." + +Tribuuni kääntyi ja näki paavin vikaarin hämmästyksissään ja +hurjistuneena nousevan puhumaan. Hänen itsetietonsa ja älynsä +palautuivat oitis, ja päättäen tukahuttaa paavillisen auktoriteetin +hänen rohkeutensa vaarallisen paheksumisen, joka oli pääsemäisillään +Raimondin huulilta, hän viittasi sukkelaan laulajille, ja kirkonmenojen +juhlalliset säveleet riistivät Orvieton piispalta kaiken itsensä +puhdistamisen ja vastauksen tilaisuuden. + +Kirkonmenot olivat ohitse. Rienzi kosketti piispaan ja kuiskasi: "tämän +selvitämme mielenne mukaan. Tulette juhlaamme Lateraniin. -- Kätenne." +Eikä luopunut hän piispan kädestä eikä uskonut häntä muitten haltuun, +ennenkuin tribuuni ja hänen ylimyksensä torvien, rumpujen ja symbaalien +räikyessä ja samallaisen ihmisjoukon riemuitessa ja samassa paikassa, +jossa Konstantinuksen tarunomainen kaste lienee toimitettu, astuivat +Lateranin, silloisen maailman palatsin porteista sisään. + +Niin päättyi tuo merkillinen juhlatoimitus ja tuo uljas pohjoisten +valtain taisteluunvaatiminen Italian vapauttamiseksi, jota, jos sitä +olisi menestys seurannut, olisi ylevänä tekona pidetty, jota, kun ei se +onnistunut, on yleensä katsottu mielettömäksi uhkarohkeudeksi, mutta +joka, kun tyynesti punnitaan vallitsevat olot ja tribuunia ympäröivä +voima, ei kenties ollut niin aivan järjetön, kun se näytti. Mutta jos +myönnetäänkin tuo varomattomuudeksi äärimmäisimmässä merkityksessä, -- +korkeampiluokkaisten luonteiden läpitunkevampi tuomari on varmaankin +pitävä sitä uskaliaan luonnon loistavana hairahduksena, luonnon, jota +asema ja menestys kiihottivat, uskonnolliset haaveilut, isänmaallinen +innostus ja skolastiset näyt siirsivät liian äkkiä tuumasta toimeen, +ja ulkopuolelle tuota maallista valtioviisautta, joka hioo aseensa, +ennenkuin se viskaa hansikkaansa. + + + + +VII Luku. + +Pidot. + + +Tuon päivän pidot olivat uhkeimmat, mitä siihen asti oli nähty. Cecco +del Vecchion huomautus, joka hyvin kuvasi hänen maanmiehissään vielä +nytkin, ehk'ei samassa määrässä tavattavaa taipumusta loistaviin +juhlimisiin ja ulkonaiseen komeuteen, ei ollut haihtunut turhiin. +Esimerkkinä yleisistä kemuista (jotka todellakin olivat ai'otut +enemmän kansaa kuin ylempiä luokkia varten) olkoon näiden enemmän kuin +kuninkaallinen ylöllisyys. Aamusta iltaan viinivirrat suihkusivat kuin +lähteestä Konstantinuksen suuren muistopatsaan ratsun sieramista. +Lateranin palatsin uljaat salit, kaikille ihmisluokille avoinna, +olivat tuhlaavaisesti sisustetut: leikkejä, urheiluja ja sen ajan +ilveilyjä oli kaikkialla nähtävänä. Tribunessa, joksi Ninaa jotenkin +epäklassillisesti kutsuttiin, huvitteli Rooman naisia, ja tribuuni +oli niin täydellisesti saanut Raimondin vaikenemaan ja sopimaan, +että kunnon piispa istui hänen erityisen pöytänsä ääressä -- ainoa, +jolle tuo kunnia suotiin. Silmän risteillessä noissa saleissa, se +sai nähdä nuot suojat täynnä jalosukuisia ja ritareita -- Italian +pääkaupungin oppineet ja kaunottaret Alppien takaakin saapuneitten +lähettilästen ja ylhäisten vieraitten joukossa -- eikä ainoastaan +tribuunin kohoamista tervehtineitten vapaavaltioitten edustajia, vaan +myöskin kopeitten tyrannien, jotka ensimmältä olivat pilkanneet hänen +röyhkeyttään, mutta nyt ryömivät hänen valtansa edessä. Siellä ei +ollut lähettiläitä ainoastaan Florensista, Siennasta, Arezzosta (joka +viimeksimainittu alistui tribuunin hallitukseen), Todista, Spoletosta +ja lukemattomista muista pienemmistä kaupungeista ja valtioista, vaan +myöskin olivat edustettuina synkkä ja peljätty Visconti, Milanon +ruhtinas, Ferraran Obizzo sekä Veronan ja Bolognan tyrannivaltijaat, +vieläpä kopea ja tarkkaälyinen Malatestakin, Riminin herra, jonka +käsi sittemmin hetkeksi lannisti Montrealin vallan, hänen Suuren +Komppaniansa etupäästä, oli jaloimman ylimyksensä lähettänyt. Johan +di Vico, aikakautensa pahin ja leppymättömin despootti, joka oli +jyrkästi uhmannut tribuunin aseita, oli nyt masentuneena ja nöyränä +itse saapuvilla; sekä Unkarin ja Neapelin edustajat yhdessä Baijerin ja +Böömin lähettilästen seurassa, joiden hallitsijat samana päivänä olivat +manatut Rooman tuomioistuimen eteen. Huiskuvat töyhdöt, jalokivien ja +kultakankaiden välke, silkkivaatteen kahina ja kultakannusten kilinä, +katoilta liehuvat liput, parville sijoitettujen soittoniekkojen +säveleet, kaikki loivat sellaisen vallan ja loiston kuvan -- sellaisen +ritarillisen hovinäytelmän -- jotta läänityskuninkaista mahtavin olisi +sitä katsellut säkenöitsevin silmin ja paisuvin sydämin. Mutta kaiken +tuon ihanuuden alku ja herra istuskeli alakuloisena ja hajamielisenä, +miettiväisin otsin muistellen yöllistä tapausta ja tuntien, että hänen +iloisinten vierastensa joukossa piilivät hänen murhanyrittäjänsä. +Sävelten hehun ja loistavan tungoksen keskellä hän tunsi petoksen +irvistävän vieressään, ja luurangon haamu, joka, niinkuin muinoinkin, +oli pakottamassa hirvittäviä kuoleman ajatuksia juhlivain mieleen, +pimensi viinin kirkkauden ja hyyti kimaltavan loiston. + +Juhlan ollessa ylimmillään Rienzin paaschi nähtiin pujahtelevan +vierasten joukossa ja kuiskuttelevan useille ylimyksille; jokainen +heistä kumartui syvään, mutta vaaleten hänen asiataan. + +"Herrani, Savelli", sanoi Orsini itsekin väristen, "reippaammin +käyttäytykää. Tämä tarkottaa kunnianosotusta eikä kostoa. Saitte +arvatenkin saman käskyn kuin minäkin." + +"Hän kutsuu -- kutsuu minua illallisille Capitoliin; ystävien +illanvietto -- (rutto hänen ystävyyteensä!) -- päivän puuhien perästä". + +"Samat sanat!" sanoi Orsini kääntyen Frangipanin puoleen. + +Ne jotka saivat nuot kutsut vetäytyivät syrjään ja kokoontuivat, +kiivaaseen neuvotteluun. Muutamat ehdottivat pakoa, mutta pako +oli tunnustus; heidän lukunsa, arvonsa ja heidän kauan kestänyt +turvallisuutensa rohkaisivat heitä ja he päättivät totella. Vanha +Colonna, ainoa kutsutuista ylimyksistä syytön, kieltäytyi kutsuista. + +"Turhia", sanoi hän äreästi, "tää riittää kyllä yhdeksi päivää! Sanokaa +tribuunille, että, ennenkuin hän rupeaa illalliselle, minä jo toivon +nukkuvani. Ei harmaapää tuollaista juhlakuumetta kestä." + +Rienzin tehdessä lähtöä varhain, sillä kemut jatkuivat aamuun asti, +Raimond, haluten päästä tiehensä sekä neuvottelemaan hengellisten +ystäviensä kanssa paaville lähetettävästä kertomuksesta, oli +lausumaisillaan jäähyväisensä, kun armoton tribuuni virkkoi hänelle +vakavasti: + +"Herrani, tarvitsemme teitä tärkeisin asioihin Capitoliin. Vangittu +-- tutkinto -- kenties (hän lisäsi pahaenteisesti synkistyen) tuomion +_täytäntö_ odottaa meitä! Tulkaa." + +"Tosiaan, tribuuni", änkytti piispa, "tämäpä kummallinen tuomion +täytännön aika!" + +"Mennyt yö oli kummallisempi. -- Tulkaa." + +Noiden loppusanojen ääntämisessä oli jotakin, jota Raimond ei voinut +vastustaa. Hän huokasi, jupisi itsekseen ja seurasi tribuunia. Heidän +kulkiessaan poikki salien seura nousi seisomaan joka taholta. Rienzi +vastasi tervehdyksiin avosydämisen kohteliaisuuden ja valtaavan +hienotunteisuuden hymyllä ja kuiskeella. Ollen vielä nuori sekä uljas +ja jalo näöltään, jolle loistava vaatteus soi kaikki etunsa ja vielä +enemmän hänen otsassaan ja silmässään kuvaantuva henkinen voima, jota +tuon pimeän ajan vähemmän sivistyneet signorit ehdottomasti olivat +vailla -- hän säteili yli hovin arvokkaana muodostamaan ja soveliaana +hallitsemaan sitä; ja hänen luultu teutoonilaisista keisareista +polveutumisensa, josta hänen suureksi tultuaan yleisesti puhuttiin +ja oltiin varmoja ulkomailla, näytti muukalaisten herrojen silmissä +kieltämättä tulevan ilmi hänen olemuksensa majesteetissa ja hänen +esiintymisensä vapaassa herttaisuudessa. + +"Herra prefekti", sanoi hän eräälle synkännäköiselle, mustaan samettiin +puetulle henkilölle, mahtavalle ja röyhkeälle Johan di Vicolle, Rooman +prefektille, "iloitsemme nähdessämme niin jalon vieraan Roomassa, +ennen pitkään vastaamme kohteliaisuuteenne yllättämällä teidät omassa +palatsissanne. Ettekä tekään, signor (kääntyen Tivolin lähettilään +puoleen) ole kieltävä meiltä suojaa lehdoissanne, koskienne partailla, +ennen viininkorjuuta. Kun Rooma on suloiseen Tivoliin yhdistetty, niin +runottaretkin sopivat pois. Hakemuksenne on myönnetty, nuori Venoni, +neuvosto tunnustaa sen kohtuuden. Säästin uutiseni täksi päiväksi +-- ettehän siitä minua moittine?" Nuot sanat kuiskattiin puolittain +teeskennellen eräälle arvoisalle porvarille, jota, huomaten olevansa +niin monen mahtavan seurassa, olisi haluttanut pujahtaa tiehensä +tribuunin näkyvistä; mutta tribuunin valtioviisaus oli osottaa +erityistä ja tarkkaa huomiota kaupan toimissa liikkuville. Kun hän, +viivyttyään hetkisen kauppiaan pateilla, kulki edelleen, niin vanhan +Colonnan pitkä vartalo sattui hänen silmäänsä. + +"Signor", sanoi hän, taivuttaen syvään päätänsä, mutta hieno ponsi +äänessä, "te ette jää pois täksi illaksi." + +"Tribuuni --" alkoi Colonna. + +"Ei mitään estelemisiä", keskeytti tribuuni ja läksi edelleen. + +Hän seisahtui hetkeksi pienen ryhmän luo yksinkertaisesti puettuja +miehiä, jotka huolellisesti tarkastivat häntä; ne olivat myös +oppineita ja Rienzin kohoamisessa ne näkivät jälleen todistuksen siitä +ihmeellisestä ja äkkiarvaamattomasta vallasta, jonka järki oli ruvennut +saamaan raa'asta voimasta. Näitten seurassa, ikäänkin heimolaishenkien +pariin päästyään, tribuunin otsalta hölleni kaikki ankaruus. +Onnellisempi, kenties, hänen elämänratansa -- vähemmän hämärä hänen +jättämänsä maine -- jos hänen pyrintönsä ja kantansa olisivat pysyneet +samoina kuin noitten miesten! + +"No, carissime!" sanoi hän yhdelle, jonka käsivarren hän veti +kainaloonsa -- "kuinka edistyy vanhain kirjoitusten selvittelemiset? -- +Puoleksi perillä? Hauskaa kuulla! Jutteleppas vaan niinkuin ennenkin +kanssani. Huomenna -- ei, eikä ylihuomenna -- mutta ensi viikolla -- +viettäkäämme rauhallinen ilta. Oodisi, rakas runoilijani, siirsi minut +Horaatsiuksen aikoihin; mutta ei ole minusta oikein, että hyljeksimme +kotimaista latinan tähden. Pudista vaan päätäsi! No, Petrarca on +puolellasi: hänen suuri epiikinsä liikkuu jättiläisaskelin -- niin +kuulin hänen ystävältään ja lähettiläältään -- tuossa hän onkin. +Laelius, siksihän Petrarca sinua kutsuu? Miten kuvailla ihastustani +hänen lohduttavasta, innostuttavasta kirjeestänsä! Voi! hän ei liiaksi +arvaa tarkotuksiani, mutta kyllä valtani. Tästä saamme toiste puhua." + +Hieno varjo pimensi tribuunin otsaa hänen sanottuaan nuot sanat, mutta +kulkien eteenpäin pitkä rivi ylimyksiä ja ruhtinoita kummallakin +puolen, hän saavutti jälleen tasamielisyytensä ja arvokkaisuutensa, +josta hän oli luopunut entisten vertaistensa parissa. Niin hän kulki +läpi tungoksen ja vähitellen katosi. + +"Hän käyttäytyy oivallisesti", sanoi joku, kun vieraat olivat +istuutuneet. "Huomasitteko tuota _meitä_ -- tuota kuninkaallista +olemistapaa?" + +"Mutta on myönnettävä että se on hänessä paikallaan", sanoi Viscontin +lähettiläs, "vähempi määrä ylpeyttä olisi ryömimistä hänen uijaan +hovikuntansa edessä." + +"Miksikä", sanoi muuan Bolognan professori, "miksikä tribuunia sanotaan +ylpeäksi. Minä en näe hänessä ylpeyttä." + +"Enkä minä", virkkoi joku varakas kultaseppä. + +Sillä aikaa kun tuollaisia ja vielä vastakkaisempia huomautuksia kuului +tribuunin poislähdettyä, hän saapui saliin, jossa Nina oli ylimmäisenä; +ja siellä hänen miellyttävä olentonsa ja rattoisat lausuntansa (_Suavis +colorataeque sententiae_ Petrarcan kertomuksen mukaan) voittivat +yleisempää suosiota naisilta kuin hän oli saanut osakseen heidän +herroiltaan, ja olivat, niinkuin aina tuollaisissa tiloissa, melkoisena +vastakohtana piispaparan tavanmukaisille ja hätäisille korulauseille. + +Mutta heti kun juhlamenot olivat päättyneet ja Rienzi noussut +ratsunsa selkään, hänen olentonsa muuttui synkäksi ja pahaenteiseksi +ankaruudeksi. + +"Vikaari", sanoi hän äkkiä piispalle, "saattanemme hyvin tarvita +läsnäoloanne. Tietäkää, että Capitolissa par'aikaa neuvosto istuu +tuomitsemassa salamurhaajaa. Viime yönä, ilman taivaan armoa, olisin +joutunut palkatun murhamiehen puukon uhriksi. Tiedättekö siitä mitään?" + +Ja hän kääntyi niin jyrkästi piispan puoleen, että pappiparka +hämmästyksestä ja kauhusta oli kirvota hevosensa seljästä. + +"Minä! --" sanoi hän. + +Rienzi hymyili. -- "Ei, hyvä herra piispa, näen ett'ette te ole +murhamiehen rotua. Mutta sitten: -- jott'en näyttäisi vaikuttavan omaan +asiaani, minä määräsin vangitun tutkittavaksi poissa ollessani. Tuossa +tutkinnossa (te huomasitte että minulle tuotiin kirje juhlan kestäessä) +minä --" + +"Kyllä, ja te vaalenitte." + +"Kenties; tuossa tutkinnossa, minä sanon, hän on tunnustanut, että +yhdeksän Rooman mahtavinta ylimystä oli hänen yllyttäjiään. _Ne tulevat +tänään luokseni illalliselle!_ -- Eteenpäin vikaari!" + + + + + + +VIIDES KIRJA. + +KÄÄNNE. + + + + + +I Luku. + +Tribuunin tuomio. + + +Nuot muutamat sanat, jotka tribuuni oli lausunut Tapani Colonnalle, +vaikka ne kiihottivat ylpeän ylimyksen raivoa, olivat senlaatuisia, +että hän harkitsi parhaaksi totella niitä. Hän siis määrättynä hetkenä +saapui Capitolin saliin yhdessä muitten kutsuttujen kanssa. Rienzi otti +heidät vastaan miellyttävämpänä kuin milloinkaan. + +He istuivat uhkeasti katettuun pöytään salaisen levottomuuden ja pelon +ahdistamina, nähdessään että, paitsi Tapani Colonnaa, ei ketään muuta +kuin salaliittolaisia oltu kutsuttu kemuihin. Rienzi, välittämättä +heidän äänettömyydestään ja hajamielisyydestänsä, oli tavallista +hilpeämpi -- Colonna-vanhus tavallista synkempi. + +"Pelkäämme, jalo herra Colonna, että olemme kutsuillamme vain +pahottanut mielenne. Ennen, muistaakseni, oli meidän helpompi saada +teidät hymyilemään." + +"Asemat ovat vaihtuneet, tribuuni, siitä kun te olitte minun +vieraanani." + +"Tuskinpa niin. Minä olen kohonnut, mutta te ette ole alennut. Öin +päivin saatatte häiritsemättä, rauhassa liikkua kaduilla, henkenne +on rosvoilta turvattu eikä palatsinne enää tarvitse salpoja eikä +varustuksia suojaamaan teitä omilta kansalaisiltanne. Minä olen +kohonnut, mutta _me kaikki_ olemme kohonneet -- barbaarisesta +sekamelskasta sivistyneeseen elämään! Herra Gianni Colonna, te, +jonka teimme Campagnan päälliköksi, ette kieltäydy juomasta maljaa +buono staton onneksi; emme epäile urhollisuuttanne, joskin sanomme +iloitsevamme, ettei Roomalla ole yhtään vihollisia, jotka saisivat +todistaa päällikkökuntonne." + +"Luullakseni", virkkoi vanha Colonna töykeästi, "saamme Böömistä ja +Baijerista yllinkyllin vihollisia, ennen kuin ensi oraat ovat vihantia." + +"Entä sitten", vastasi tribuuni tyynesti, "ennen muukalaiset viholliset +kuin kansalaiseripuraisuudet." + +"Kyllä, jos rahastossa löytyisi jotakin, mikä ei ole juuri luultavaa, +jos tällaisia juhlia paljon vietetään." + +"Olette ilkeä, herra", sanoi tribuuni, "ja sitä paitse olette +epäkohteliaampi Roomalle kuin meille. Kuka kansalainen olisi luopumatta +kullasta, ostaakseen mainetta ja vapautta?" + +"Minä tunnen Roomassa hyvin vähän sellaisia, jotka luopuisivat", +vastasi ylimys. "Mutta sanokaapa, tribuuni, te, joka olette tunnettu +omantunnon-mies, kumpi olisi valtiolle parempi -- ettäkö sen hallitsija +olisi liian säästäväinen, vai liian tuhlaavainen?" + +"Minä lykkään kysymyksen ystäväni Luca di Savellin ratkaistavaksi", +vastasi Rienzi. "Hän on suuri filosoofi ja pystyy selittämään +monimutkaisemmankin arvotuksen, minkä kohta alistan hänen neronsa +harkittavaksi." + +Ylimykset, joita suuresti oli hämmästyttänyt vanhan Colonnan rohkea +puhe, katsoivat kaikki Savelliin, joka vastasi paljoa maltillisemmin, +kuin oli odotettu. + +"Tuohon kysymykseen saatetaan vastata kahdella lailla. Sen miehen, joka +on _syntynyt_ hallitsijaksi ja joka halliten pelon varassa ylläpitää +muukalaista sotavoimaa, tulee olla kitsaan. Sen miehen, joka on _tehty_ +hallitsijaksi, joka mielistelee kansaa ja haluaisi hallita rakkauden +nojalla, on voittaminen sen suosio anteliaisuudella ja häikäseminen sen +oikut komeudella. Se on minun tietääkseni ollut tavallinen ohjesääntö +Italiassa, joka on jotakuinkin kokenut kaikellaista valtioviisautta."' + +Ylimykset yksimielisesti hyväksyivät Savellin vastauksen, paitsi vanha +Colonna. + +"Anna minulle anteeksi, tribuuni", sanoi Tapani, "jos en yhdy ystävämme +hovimiehen selitykseen, ja, vaikka kaikin kunnioituksin, olen sitä +mieltä että munkin karkea vaatteus, nöyryyden juhlapuku, paremmin +sinulle soveltuisi, kuin tuollainen pöyhkeä komeus, ylpeyden verho!" +Näin sanoen hän kosketti tribuunin purppuraviitan väljään, kullalla +päärmättyyn hijaan. + +"Vaiti, isä!" sanoi Gianni, Colonnan poika, punastuen vanhuksen +tarpeetonta karkeutta ja pelottavaa suoruutta. + +"Ei, ei laisinkaan väliä", sanoi tribuuni teeskennellen +välinpitämättömyyttä, vaikka huuli värisi, silmä iski tulta; sitten +hetken vaitiolon jälkeen hän jatkoi kamala hymy huulilla -- "jos +Colonnaa miellyttää munkin vaate, hän saa sitä kyllä nähdä tarpeekseen, +ennenkuin eroamme. Nyt, jalo herra Savelli, kuulkaa kysymystäni, siihen +tarvitaan kaikki terävyytenne. Onko valtion hallitsijan parempi olla +liian suopea vai liian oikeatuntoinen? Vetäkää henkeänne ennenkuin +vastaatte: menette tainnoksiin -- vaalenette -- vapisette -- peitätte +kasvonne! Petturi ja salamurhaaja, omatuntosi paljastaa sinut! Herrani, +auttakaa rikostoverianne ja vastatkaa kysymykseeni." + +"Ilmi tultuamme", sanoi Orsini hypäten pystyyn epätoivoisena, "emme +kukistu kostamatta -- kuole, tyranni!" + +Hän karkasi kohden Rienziä, joka myöskin oli noussut seisomaan, ja +suuntasi tikariniskun hänen rintaansa; terä lävisti purppuraviitan, +mutta luiskahti vahinkoa tekemättä sivulle -- ja tribuuni katseli +pettynyttä murhaajaa halveksivasti hymyillen. + +"Viime yöhön saakka en ollut uneksinutkaan että minun valtaviittani +alle tarvitsisi kätkeä haarniskaa", sanoi hän. "Hyvät herrat, olette +luettaneet minulle ikävän läksyn, minä kiitän teitä." + +Näin sanoen hän löi yhteen käsiään, ja salin perässä olevien +kaksoisovien äkkiä auettua nähtiin neuvoshuone, veripunaisella, +valkoraitaisella silkillä verhottu -- rikoksen ja kalman karva. Pitkän +pöydän ääressä istuivat neuvosmiehet, virkapuku yllään; syytettyjen +paikalla seisoi roistonnäköinen mies, jonka vieraat hyvin tunsivat. + +"Tuokaa Rodolf Saksilainen!" sanoi tribuuni. + +Rosvo astui kahden vartijan saattamana saliin. + +"Konna, _sinäkö_ meidät kavalsit!" sanoi joku Frangipaneista. + +"Rodolf Saksilainen rupeaa enimmän tarjoovalle", vastasi roisto +kauheasti irvistäen. "Te annoitte minulle rahaa, jotta olisin tappanut +vihollisenne; vihollisenne voitti, hän antaa minulle henkeni, ja henki +on parempi ottaa kuin kulta!" + +"Tunnustatte rikoksenne, jalot herrat! Äänettömiä! Mykkiä! Missä on +sukkeluutenne, Savelli? Missä ylpeytenne, Rinaldo di Orsini? Gianni +Colonna, tähänkö ritariutenne on tullut?" + +"Voi!" jatkoi Rienzi katkerin, intohimoisin äänin, "voi herrat +hyvät, eikö mikään voi teitä sovittaa -- ei itseeni, vaan Roomaan? +Missä on ollut minun pattoni teitä ja teikäläisiä vastaan? Rosvot +tiessään (syyttäjänne kaltaiset) -- linnotukset riisuttuina -- laki +puolueettomana -- kuka, kaikissa Italian hurjissa mullistuksissa, +kansasta lähtenyt mies, on vähemmän myöntynyt sen väkivaltaisuuteen? +Ei ropoakaan teidän arkuistanne ole liikuttanut kevytmielinen +valta, -- ei hiuskarvaakaan päästänne kohdannut yksityinen kosto. +Te, Gianni Colonna, osananne kunnianosotuksia, päällikönvirkoja -- +te, Alfonso di Frangipani, hallussanne ruhtinaskuntia -- muisteliko +tribuuni ainoatakaan loukkausta, jonka hän kärsi plebeijinä? Syytätte +minua ylpeydestä; oliko minun vikani, että ryömitte ja matelitte +valtani edessä -- imarre huulilla, sydämissä myrkky? Ei, minä +en loukannut teitä; myöntäkää maailman tiedoksi että minussa te +tähtäsitte vapautta, oikeutta, lakia, järjestystä, Rooman uudistettua +suuruutta ja palautettuja oikeuksia! Niitä, tuota yleisellistä ja +kuolematonta -- ei tätä haurasta runkoa -- teidän iskunne tavotti, -- +niiden jumalallisuuden kautta te olette hukassa, -- niiden loukatun +majesteetin tähden -- rikokselliset ja uhrit -- teidän täytyy kuolla!" + +Nuot sanat sanottuaan ääneltään ja olennoltaan muinaisen kaupungin +ylevimmän hengen kaltaisena, Rienzi majesteetillisin askelin kulki +neuvossaliin. + +Koko yöksi jätettiin salaliittolaiset tuohon huoneesen, ovet lukittuina +ja vartioittuina; juhla-ateria oli paikoillaan, ja sen komeus vierasten +mielialan omituisena vastakohtana. + +Kuinka erilaisia Ranskan ja Englannin ritarillisiin ylimyksiin verraten +olivat nuot viheliäiset rikolliset, joiden alakuloisuuden ja epätoivon +historioitsija on kuvannut inhottavan valjuun karvaan. Vanha Colonna +yksin säilytti rajun ja vallitsevan luonteensa. Hän samosi kuin +leijona häkissään edestakasin huoneessa päästellen kovaäänisiä ja +kiukkuisia uhkauksia ja jyskytteli nyrkillään ovea vaatien ulospääsyä +ja vakuuttaen paavin kostoa. + +Päivä sarasti, verkalleen ja harmaana, yli tuon kuolon tuskissa +kamppailevan joukkion; ja kun he viimeisen tähden hälvetessä +murheellisesta näköpiiristä, kolkon ja toivottoman taivaan valossa +katsahtivat toistensa, kauhusta ja pelvosta melkein aaveenkaltaisiin +kasvoihin, Capitolin iso kello päästi säveleen, jonka he hyvin tunsivat +kuolonsoitoksi! Silloin ovi aukeni ja surullinen ja synkkä kulkue +fransiskaanimunkkeja astui huoneesen, yksi kullekin ylimykselle! Tuon +nähdessään, niin kerrotaan, valtasi salaliittolaiset niin suuri kauhu, +että se jähmetytti heidän puhumiskykynsä. Suurin osa vihdoin, huomaten +kaiken toivon turhaksi, antautui rippi-isiensä haltuun. Mutta kun +Tapanille määrätty munkki lähestyi tuota intohimoista vanhusta, hän +viittasi kärsimättömästi kädellään ja sanoi: "Älä kiusaa minua! Älä +kiusaa minua!" + +"Valmistaudu, poikani, hirveään hetkeen." + +"Poika, todellakin!" virkkoi ylimys. "Minä olen kylläksi vanha +sinun isoisäksesi; ja kerro muuten sille, joka sinut lähetti, etten +ole valmis kuolemaan, enkä tahdo valmistua! Olen päättänyt elää +vielä kaksikymmentä vuotta ja kauemminkin, ellen kuolettavasti ole +kylmettynyt tänä kirottuna yönä." + +Tuona hetkenä kuului huuto, joka tuntui järkyttävän Capitolin +perustuksia, ja kansa kiljui kuin yhdestä suusta: + +"Kuolema kapinoitsijoille! -- kuolema! kuolema!" + +Sillä aikaa kun tuo tapahtui salissa, tribuuni astui kammiostaan, jossa +hän oli oleskellut puolisonsa ja sisarensa kanssa. Toisen jalo luonne, +toisen kyyneleet ja murhe (nähdessään kihlattunsa perheen tuhottavan +yhdellä iskulla), eivät olleet vaikuttamatta tosin ankaraan ja +oikeatuntoiseen, mutta luonnostaan verta kammovaan mielenlaatuun sekä +sydämeen, jolle ylevimmät kostonlajit eivät olleet outoja. + +Hän astui neuvostoon, joka yhäti istui, otsa tyynenä vieläpä silmä +iloisena. + +"Pandulfo di Guido", hän sanoi tuolle porvarille, "olette oikeassa; +puhutte kuin mies ja isänmaanystävä, sanoessanne, että jos yhdellä +iskulla, vaikkapa syystäkin, katkaisisimme Rooman jaloimmat päät, se +saattaisi valtion vaaraan, tuottaisi purppurallemme poistamattoman +tahran ja yhdistäisi Italian ylimystön vastaamme." + +"Se, tribuuni, oli minun mielipiteeni, vaikka neuvosto päätti toisin." + +"Kuulkaa kansan huutoja, ette voi lepyttää sen oikeutettua +kiivastusta", sanoi kansanmielinen Baroncelli. + +Neuvoston jäsenten joukosta kuului hyväksymisen ääniä. + +"Ystäväni", sanoi tribuuni ylevän ja vakavan näkösenä, "älkäämme antako +jälkimaailman sanoa että vapaus on verenhimoinen; seuratkaamme suuren +Vapahtajamme esimerkkiä ja olkaamme armeliaita! Olemme voittaneet -- +olkaamme nöyriä: olemme pelastuneet -- antakaamme anteeksi!" + +Tribuunin puhetta kannatti Pandulfo ynnä muutamat leppeät ja +maltilliset miehet; ja lyhyen mutta kiivaan keskustelun perästä Rienzin +vaikutus pääsi voitolle ja kuolemantuomio kumottiin, mutta pienellä +enemmistöllä. "Ja nyt", sanoi Rienzi, "olkaamme enemmän kuin oikeutta +noudattavia, olkaamme jalomielisiä. Puhukaa -- ja rohkeasti. Olenko +mielestänne ollut liian kova, liian kopea noille itsepintaisille +sieluille? Luen vastauksen otsaltanne! -- Olen! Luuleeko joku teistä +että tämä minun vikani lienee yllyttänyt heitä tuohon pimeään kostoon? +Luuleeko joku teistä että heissä on ihmiselimen luonto, niinkuin +meissä, -- että heihin pystyy ystävällisyys, että heitä jalomielisyys +liikuttaa -- että heiltä riisuu aseet sellainen kosto, jonka +kristillinen laki käskee kostamaan jaloille vihamiehille?" + +"Minusta" sanoi Pandulfo hetken äänettömyyden perästä, "ei ole +ihmisluonnon mukaista, jos nuot miehet, jotka armahdatte, noin +rikottuaan ja noin ilmitultuaan, jälleen vainoovat henkeänne." + +"Minun mielestäni", sanoi Rienzi, "on tehtävä enemmänkin kuin annettava +anteeksi. Ensimmäinen suuri Caesar, milloin hän ei musertanut +vihollistaan, koetti tehdä hänestä ystävän --" + +"Ja sai surmansa tuossa yrityksessä", sanoi äkkiä Baroncelli. + +Rienzi sävähti ja vaaleni. + +"Jos haluatte pelastaa nuot kurjat vangitut, on parasta olla +odottamatta, kunnes roistoväen raivo käy mahdottomaksi hillitä", +kuiskasi Pandulfo. + +Tribuuni havahti aatoksistaan. + +"Pandulfo", sanoi hän yhtä hiljaa: "sydämeni on täynnä aavistuksia -- +käärmeen sikiöt ovat kädessäni -- enkä muserra niitä -- ne saattavat +pistää minut kuoliaaksi armeliaisuuteni palkaksi -- se on niitten +vaisto! Ei väliä; eipä sitten sanota että Rooman tribuuni niin monella +ihmishengellä osti oman turvallisuutensa, eikä hautakiveeni kirjoiteta: +'Tässä lepää raukka, joka ei uskaltanut anteeksi antaa'. -- Hei, +upseerit, ovet auki! Hyvät herrat, julistakaamme vangituille tuomio." + +Rienzi istui tuolilleen pöydän päähän, vasta nousseen auringon luodessa +säteitään veripunaiseen seinään, joista huoneesen tuodut ylimykset +luulivat lukevansa kohtalonsa. + +"Hyvät herrat", sanoi tribuuni, "te olette Jumalan ja ihmisten lakia +loukanneet, mutta Jumala opettaa ihmisille, kuinka on armahdettava. +Tietäkää kerrankin että elämäni on taijottu. Eikä se, jonka taivas +korkeita tarkotuksia varten mökistä ylensi kansan valtaistuimelle, +ole näkymätöntä ja korkeampaa suojelusta vailla. Jos perinnöllisiä +yksinvaltiaita on pidettävä pyhinä, kuinka paljoa enemmän sitä, jonka +valtaan Jumalan käsi on kirjoittanut todistuksensa! Niin, sitä, joka +henkii vaan maansa hyväksi, jonka suuruus on maansa lahja, jonka elämä +on maansa vapaus, vartioitsevat oikeuden henget ja miekkakätisten +serafiimein unettomat silmät! Oppikaa äskeisen yrityksenne tyhjiin +raukeamisesta ja nykyisestä vaarastanne tukahuttamaan kiukkunne +minuun, pitäkää arvossa lakeja, kunnioittakaa kaupunkinne vapautta ja +uskokaa, ettei missään valtiossa ole jalompaa nähtävää kuin miehet, +jalosukuiset kuin te -- patriicein loistava luokka -- käyttäessänne +mahtinne kaupunkinne turvaksi, rikkautenne sen tieteitten ja taiteitten +elvyttämiseksi, ritarillisuutenne sen lakien suojaksi! Ottakaa takasin +miekkanne -- ja ensimmäinen mies, joka loukkaa Rooman vapautta, +_hänestä_ tulkoon uhrinne, vaikkapa tuo uhri olisi tribuuninne. Teidän +asianne on tutkittu -- teidän tuomionne laskettu. Uudistakaa valanne, +luopuvanne kaikesta vihollisuudesta, salaisesta tai julkisesta, Rooman +hallitusta ja viranomaisia vastaan, niin saatte anteeksi -- olette +vapaat!" + +Hämmästyneinä, huumaantuneina ylimykset vaistomaisesti taivuttivat +polvensa; munkit, jotka olivat heidät ripittäneet, lukivat määrätyn +valankaavan; ja värittömin huulin jupistessaan noita juhlallisia +sanoja, he kuulivat ulkoa rahvaan huudot, jotka vaativat heidän +vertansa. + +Noitten menojen päätyttyä tribuuni astui juhlasaliin, josta päästiin +parvekkeelle, mistä hänen oli tapana puhua kansalle: eikä milloinkaan, +kenties, hänen ihmeellinen valtansa kuulijakunnan intohimojen yli ollut +tarpeellisempi eikä loistavammin tullut ilmi, kuin tuona päivänä; +sillä kansan raivo oli korkeimmillaan, ja kauan kesti ennenkuin hänen +onnistui sivuuttaa se. Mutta ennenkuin hän lopetti, jokainen tuon +hurjistuneen meren aalto oli viihdytetty. -- Puhuja oli elämänsä +varrella tuossa samassa paikassa elävä hetken, jolloin hän sai anella +armoa hengelle, jalommalle kuin nuot nyt pelastamansa -- ja anella +menestyksettä ja turhaan! + +Niin pian kun tribuuni huomasi suotuisan hetken tulleeksi, ylimykset +päästettiin parvekkeelle; -- noitten tuhansien hiiskumattomina +läsnäollessa, he juhlallisesti sitoutuivat suojelemaan buono statoa. +Ja näin aamu, josta näytti heidän mestauspäivänsä vähenevän, sai nähdä +heidän sopivan kansan kanssa. + +Väkijoukko hajosi, enemmistö mielihyvissään ja rauhallisena, -- +älykkäimmät pahoillaan ja tyytymättöminä. -- + +"Hän vaan yllyttää savua ja liekkejä, joita hän ei kykene +tukahuttamaan", mutisi Cecco del Vecchio, ja sepän lause kävi +sananparreksi ja ennustukseksi. + +Sillävälin tribuuni, joka ainakin tiesi ylevämmän suunnan valinneensa, +lähti neuvostosta ja vetäytyi kammioon, jossa Nina ja hänen sisarensa +odottivat häntä. Nuot ihanat naiset olivat hellimmällä ystävyydellä +kiintyneet toisiinsa. Heidän erilaiset sekä luonteen- että +muodonominaisuutensa näyttivät vastakkaisuuksillaan enentävän kummankin +suloa, aivan kuin taitehikkaassa jalokivikoristeessa helmet ja timantit +suovat toisilleen kauneutta. + +Irenen kääntäessä kalpeat kasvonsa ja kyyneleiset silmänsä povesta, +josta hän oli etsinyt tukea, tuo arka sisar, huolehtiva, epäilevä, +tarkkaava: -- uljas puoliso, toivorikas ja varma, ikäänkuin hän +ei milloinkaan olisi luottamatta Rienzinsä aikeisin ja mahtiin -- +nuot vastakohdat olisivat luoneet maalarin eteen arvokkaan Lemmen +olennoiman, joka kaikkea toivoi, ja Lemmen, joka kaikkea pelkäsi. + +"Iloitse, sisareni", sanoi tribuuni huomaten ensiksi Irenen rukoilevan +katseen, "ei hiuskarvaakaan ole loukattu niitten päästä, jotka +ylpeilevät lemmittysi nimestä. -- Kiitos Jumalan", jatkoi hän, kun +sisar huudahtaen heittäytyi hänen syliinsä, "että tuo salaliitto +tähtäsi minun henkeäni! Jos se olisi toista roomalaista tarkottanut, +armo olisi ollut rikos! Armaani, rakastakoon Adrian sinua puoleksikin +niin paljon kuin minä; eipä, siskoni ja lapseni, kenkään voi tuntea +lempeätä sieluasi niinkuin se, joka on valvonut sen vieressä, siitä +saakka kuin sen ensimmäinen kukka puhkesi auringolle. Veliparkani! +eläisi hän, teidän neuvostonne olisi hänenkin; ja minusta tuntuu +kuin hänen jalon henkensä kuiskauksesta usein ottaisi poistuakseen +tuo karkeus, joka on paaduttaa omani. Nina, kuningattareni, +tenhottareni, muistuttajani -- samoin sinunkin sydämesi, miehuullinen +onnettomuudessa, olkoon naisellinen menestyksessä, ja ole Irenen kanssa +maan päällä minulle, mikä veljeni on taivaassa." + +Tribuuni, väsyneenä yöllisistä ponnistuksista, lähti muutamaksi +hetkeksi levolle; ja kun Nina kietoen kätensä hänen kaulaansa +tarkasteli hänen jaloa muotoansa -- huolet asettuivat, kunnianhimo +vaikeni, sen rauhassa oli melkein jotakin taivaallista. Ja sellaisen +hekumallisen ylpeyden kyyneleet, joita nainen vuodattaa unelmainsa +sankarin tähden, täyttivät hänen puolisonsa silmät, hänen sydämensä +syvimmässä hiljaisuudessa riemuitessaan enemmän yksinomaisesta +etuoikeudestaan noihin rauhallisiin hetkiin, kuin kaikessa loistossaan, +johon hänen puolisonsa kohtalo oli kohottanut hänet, ja jota +ylentämään ja nauttimaan hänen luontonsa teki hänen soveliaaksi. +Tuona yksinäisenä ja rauhallisena hetkenä hän mielisteli sydäntänsä +valvovan unelmilla, huikentelevammilla kuin nukkuneen; ja hän kuvitteli +itselleen pitkällistä kunniarikasta elämänrataa ja ylevää, rauhallista +poistumista, jotka olivat tulevat hänen puolisonsa osaksi. + +Ja hänen noin valvoessaan ja noin uneksiessaan, pilvi, joka ei vielä +ollut miehen kämmentä suurempi, pimensi taivaanrantaa kohtalon, jonka +päivänpaiste oli melkein mennyttä! + + + + +II Luku. + +Pako. + + +Uhitellen ylpeässä sydämessään, niinkuin orhi uhittelee kuolaimistaan, +vanha Colonna saapui palatsiinsa. Hänestä, joka oli syytön +sukulaistensa ja kumppaniensa yrittämään rikokseen, koko tuo yöllinen +ja aamullinen kohtaus näytti vaan häpäisemistä ja nöyryytystä +tarkottavan. Tuskin ehdittyään palatsiinsa hän käski luotettavimmat +kurjeerinsa olemaan valmiina tottelemaan hänen määräyksiään. "Tuo +Avignoniin", sanoi hän itsekseen päätettyään paaville kirjoittamansa +kirjeen. -- "Katsotaanpas, eikö Colonnain mahtavan suvun ystävyys +paina enempää kuin tuon roistoväen narrin joutava kannatus. -- Tuo +Palestrinaan -- sitä kalliota ei valloteta! -- Tuo Johan di Vicolle, +häneen saattanee luottaa, vaikka hän onkin petturi! -- Tuo Neapeliin; +Colonnat kieltävät tribuunin lähettilään, ellei hän luovu toimestaan ja +kiiruhda tänne, ei lempijänä vaan sotilaana! -- Ja tuo tavatkoon Walter +de Montrealin. Kelpo lähetin hän pani tulemaan tänne, mutta kaikki +annan anteeksi -- kaikki, tuhannesta peitsestä." Ja vapisevin käsin +solmitessaan silkkinauhoja kirjeitten ympärille hän käski paaschinsa +kutsumaan pöytäänsä seuraavaksi päiväksi kaikki signorit, jotka olivat +olleet hänen seurassaan edellisenä yönä. + +Ylimykset saapuivat -- paljoa enemmän raivoissaan anteeksisaannin +häpeästä, kuin kiitollisina armolahjasta. Pelko yhdistyi heidän +ylpeyteensä; ja väkijoukon huutojen ja munkkien valitusten vielä +soidessa heidän korvissaan, he päättivät että yhteinen vastarinta +vaan saattoi turvata heidän henkensä ja kostaa heidän häväistyksensä. +Heistä tribuunin julkinen armonanto oli vaan yksityisen koston +peittelemistä. Sen he uskoivat, että Rienzi ei uskaltanut tuhota heitä +päivän valossa; unho ja anteeksianti näyttivät heistä keinoilta, millä +tuutia heidän valppauttaan ja samalla lannistaa heidän ylpeyttään, ja +rikoksen ilmitulon tieto riisti heiltä kaiken turvallisuuden toivon. +Heidän oman palkkaamansa salamurhaajan käsi saatettiin kääntää heitä +itseänsä vastaan, tahi he saatettiin surmata yksitellen, niinkuin sen +ajan tyrannien tapa oli. Omituista kyllä, Luca di Savelli kiihkeimmin +vaati että kapina heti oli nostettava. Kuolemanpelko teki pelkurista +urhoollisen. + +Kykenemättä ymmärtämään tribuunin romantillista jalomielisyyttä, +ylimykset tulivat yhä levottomammiksi, kun Rienzi seuraavana päivänä +kutsui heidät, yhden erältään, yksityisesti luokseen, antoi heille +lahjoja ja pyysi heitä unhottamaan entiset: pahoillaan pikemmin +itse kuin heidän tähtensä, sekä jakeli heille uusia virkoja ja +kunnianosotuksia. + +Luonnosta kuninkaallisen sydämensä hullutellessa hän ei luullut +mitään keskiväliä olevan olemassa ja uskoi luottamuksella ja +suosionosotuksilla voivansa musertaa vihamielisyyden, jota hän ei +tahtonut tukahuttaa kuolemalla. Jos kuninkaaksi syntynyt olisi +perittyihin alamaisiinsa nähden siten menetellyt, tuo olisi saattanut +onnistua; mutta herrojensa yli äkkiä kohonneen jalomielisyys on vaan +loukkaavaa röyhkeyttä. Rienzi tuossa ja ehkä itse anteeksiannossaan +teki onnettoman _valtiotaidon_-erehdyksen, jota jonkun Viscontin +tahi myöhempinä aikoina jonkun Borgian pimeä oveluus ei koskaan +olisi päästänyt viakseen. Mutta se oli loistavan ja suuren hengen +erehdys. Nina istui palatsin suuressa salissa -- oli Rooman naisten +vastaanottopäivä. + +Vierasten luku oli niin paljoa tavallista vähempi, että häntä +kummastutti, ja saapuneitten olemuksessa hän luuli huomaavansa +kylmyyttä ja pakkoa, mikä hiukan koski hänen turhamaisuuteensa. + +"Toivon, ett'emme ole loukannut Signora Colonnaa", hän sanoi Giannin, +Tapanin pojan puolisolle. "Hänen käyntinsä ovat tuottaneet kunniaa +saleillemme, kaipaamme suuresti hänen arvokasta seuraansa." + +"Signora, puolisoni äiti voi pahoin!" + +"Pahoinko? Lähetämme hänelle parempia uutisia. Tuntuu kuin olisimme +hyljätty tänään." + +Puhuessaan hän huolimattomasti pudotti nenäliinansa -- Colonnan ylpeä +puoliso ei kumartunut -- ei ainoakaan käsi liikahtanut; tribunessa +näytti hetkisen kummastelevan ja käyvän hämilleen. Liidättäessään +katseensa läpi seuran, hän huomasi monien, jotka hän tiesi Rienzin +vihamiesten puolisoiksi, kuiskaelevan keskenään merkitsevin +silmäyksin, ja yhtä useampi pahansuopa pilkkahymy oli nähtävissä hänen +nöyryytyksestään. Hän tointui heti ja sanoi signora Frangipanille +hymyillen: "pääsemmekö hauskuudestanne osalliseksi? Näytti juolahtaneen +mieleenne jokin hupainen ajatus, jota olisi synti olla päästämättä +kaikkien tiedoksi." + +Näin puhuteltu keveästi punastui ja vastasi: "ajattelimme, signora, +että, jos tribuuni olisi ollut saapuvilla, hänen ritarilupauksensa +olisi nyt ollut koetuksessa." + +"Kuinka, signora?" + +"Hänen suloinen velvollisuutensa olisi ollut auttaa hätääntynyttä." Ja +signora katsahti nenäliinaan, joka yhä oli lattialla. + +"Minua siis tarkotti, signorat, tuo ylönkatse", sanoi Nina nousten +majesteetillisena seisomaan. "En tiedä, ovatko herranne yhtä rohkeita +tribuunille, mutta sen minä tiedän, että tribuunin puoliso ei ole +pahoillaan, jos vast'edes pysytte poissa. Neljä vuosisataa sitten +Frangipani-niminen hyvin saattoi taipua kumartumaan Rasellin edessä; +tänä päivänä roomalaisen patriicin puolison tulisi myöntää etusija +Rooman ensimmäisen virkamiehen puolisolle. Minä en pakota teidän +kohteliaisuuttanne, enkä etsi sitä." + +"Olemme menneet liian kauas", kuiskasi joku naisista naapurilleen. +"Kenties ei tuo yritys onnistu; silloin --" + +Tribuunin äkkinäinen tulo katkasi pitemmät puheet. Hän oli kiireissään +ja hänen otsaansa synkistivät nuot rypyt, joita ei kukaan milloinkaan +nähnyt peljästymättä. "Kuinka, ihanat naiset!" sanoi hän luoden +silmänsä nopeasti ympäri huoneen, "te ette ole vielä hyljänneet +meitä. Pyhän ristin kautta, herranne mielistelevät rehellisyyttämme +jättäessään meille noin suloisia panttivankeja, tai muuten Jumal'avita, +he ovat kiittämättömiä aviomiehiä. Niin", sanoi hän kääntyen äkkiä +Gianni Colonnan puolison puoleen, "teidän miehenne on paennut +Palestrinaan, teidän, signora Orsini, Marinoon, hänen mukanaan ylkänne, +ihana Frangipanin morsio, -- tulitte tänne siksi, että --. Mutta te +olette turvassa sanaltakin!" + +Tribuuni vaikeni hetkeksi, nähtävästi koettaen hillitä itseänsä +huomatessaan peljästyksen, jonka hän oli saanut aikaan -- hänen +silmänsä kohtasivat Ninan, joka unhottaen äskeisen kiivastuksensa +tarkasteli häntä huolestunein katsein. "Niin", sanoi hän, "sinä +ehkä olet ainoa tässä ihanassa seurassa, joka et tiedä, että nuot +korkeasukuiset, jotka äsken kirvotin pyövelin kourista, ovat toisen +kerran valapattureina. Yön hiljaisuudessa he ovat jättäneet kotinsa ja +kuuluttajat paraikaa julistavat heidät pettureiksi ja kapinoitsijoiksi. +_Rienzi ei anna enää kellekään anteeksi_!" + +"Tribuuni", huudahti signora Frangipani, jonka suonissa oli enemmän +kylmäverisyyttä kuin koko hänen suvussaan, "jos minä olisin sinun +sukupuoltasi, niin viskaisin nuot sanat, petturi ja kapinoitsija, jotka +miehestäni sanoit, vasten omia kasvojasi! -- Korska mies, paavi on tuon +tehtävän pian tekevä!" + +"Herrallennepa on suotu kyyhkyläinen, kaunokaiseni", sanoi tribuuni +ylönkatseellisesti. "Älkää peljätkö naiseni, niin kauan kuin Rienzi +on elossa, hänen verivihollisensa puoliso on turvattu ja kunniassa. +Kansa on tuokion kuluttua oleva täällä, vahtimiehemme saattavat teidät +rauhassa kotiin, tai tämä palatsi olkoon teidän suojanne -- sillä minä +varotan teitä, teidän herranne ovat syöksyneet suureen vaaraan. Ja +ennen kuin montakaan päivää on ehtinyt kulua, Rooman kadut saattavat +olla tulvillaan verta." + +"Suostumme tarjoukseenne, tribuuni", sanoi signora Frangipani, johon +tribuunin menettely koski ja vaikutti kunnioitusta. Ja puhuessaan +hän laskeutui polvelleen, poimi ylös nenäliinan ja tarjoten sitä +kunnioittaen Ninalle sanoi: "signora, antakaa minulle anteeksi. Minä +yksin näistä läsnäolevista kunnioitan teitä enemmän vaarassa kuin +ylpeydessänne." + +"Ja minä", vastasi Nina, nojautuen luottavaisella sulolla Rienzin +käsivarteen, "minä vastaan: jos vaaraa on olemassa, sitä enemmän +tarvitaan uljuutta." + +Koko päivän ja yön soi Capitolin iso kello. Mutta seuraavan aamun +koettaessa oli kokoontuneitten joukko hajanainen ja harva; suuri +peljästys ylimysten paosta oli vallannut kansan sydämet, ja Rienziä +katkerasti ja ääneen, syytettiin siitä, että hän oli säästänyt +heitä tuota onnettomuutta aikaan saamaan. Tuona päivänä huhuja +oli liikkeellä; tyytymättömät enimmäkseen pysyivät kotonaan tai +kokoontuivat välinpitämättömiin, toimettomiin joukkioihin. Seuraava +päivä valkeni; sama uneliaisuus vallalla. Tribuuni kutsui neuvostonsa +(joka oli eduskunnallinen kokous). + +"Lähdemmekö liikkeelle", sanoi hän, "niine harvoine, jotka tahtovat +Rooman lippua seurata?" + +"Aikaamme", sanoi Pandulfo, joka, vaikka luonnostaan arka, hyvin +tunsi kansan mielialan ja sentähden oli tarkkanäköinen neuvonantaja. +"Pysykäämme alallamme; odotelkaamme, kunnes kapinoitsijat ryhtyvät +johonkin pirulliseen väkivaltaisuuteen, silloin kiukku yhdistää +epäröivät ja kosto johtaa heitä." + +Se oli neuvoston päätös. Jotta viivyttelemisellä näyttäisi olevan +arvokkaat syynsä, sanansaattajia lähetettiin Marinoon, johon suurin osa +ylimyksiä oli paennut, käskemään heitä heti palaamaan. + +Samana päivänä, jolloin Rienzille tuotiin kapinoitsijain kopea kielto, +saapui pakolaisia kaikista Campagnan ääristä. Talojen poltot -- +luostarien ja viinitarhojen hävitykset -- karjojen ja hevosten ryöstöt +-- todistivat ylimysten sodankäyntitapaa ja saivat eloa toimettomiin +roomalaisiin, näyttämällä mitä armoa heidän itse sopi odottaa. Illalla +roomalaiset omasta ehdostaan riensivät Capitolin edustalle: -- Rinaldo +Orsini oli anastanut aivan Rooman läheisyydestä linnotuksen ja pistänyt +tuleen tornin, josta liekit näkyivät kaupunkiin saakka. Tornin asukas, +korkeasukuinen vanha leskivaimo, oli palanut elävältä. Silloin nousi +hurja huuto -- ääretön kiukku -- silmitön raivo. Toiminnan hetki oli +lyönyt. + + + + +III Luku. + +Taistelu. + + +"Olen nähnyt unen", huudahti Rienzi, hypäten vuoteestaan. +"Leijonamielinen Bonifacius, Colonnain vihollinen ja uhri ilmestyi +minulle luvaten voittoa. Nina, valmista laakeriseppele! tänäpäivänä on +voitto meidän!" + +"Rienzi, tänäpäivänäkö?" + +"Niin, kuule kelloa -- kuule torventoitotusta. Kuulenpa valkean +sotaorhini kärsimättömänä tömistelevän! Suutele minua, Ninani, +ennenkuin varustaun voittoon -- maltappas -- lohduta Irene-rukkaa, älä +laske häntä näkyviini -- hän itkee sitä, että viholliseni ovat hänen +ylkänsä heimoa; en voi kestää hänen kyyneleitänsä, olen vaalinut häntä +hänen kätkyessään. Tänä päivänä pysyköön heikkous poissa hengestäni! +Konnat, kaksinkertaiset valapatot! Kesyttymättömät hukat -- kohtaanko +kerrankin teidät miekka miekkaa vastaan? Pois, suloinen Nina, Irenen +luokse! Adrian on Neapelissa, ja vaikka hän olisi Roomassa, Irenen +lemmitty on pyhä, olkoon hän sata kertaa Colonna." Tribuuni lähti +pukuhuoneesensa, missä paaschit ja kamaripalvelijat odottelivat, hänen +sota-asunsa valmiina. "Kuulin vakoojiltamme", sanoi hän, "että he ovat +porttiemme edustalla ennen puolta päivää -- neljätuhatta jalkamiestä, +seitsemänsataa ratsastajaa. Antakaamme heille kunnon tervetulijaiset, +hyvät herrat. Mitä, Angelo Villani, sievä paaschini, miksikä et ole +emäntäsi luona?" + +"Tahtoisin mielelläni nähdä, kuinka sotilas varustautuu Roomaa +puolustamaan", sanoi poika, poikamaisen mahtipontisena. + +"Jumala sinua siunatkoon, lapseni, niin puhuu Rooman oikea poika!" + +"Ja signora sanoi että pääsen hänen turvajoukkonsa mukana porteille, +kuulemaan uutisia --" + +"Ja voitonsanaa saattamaan -- pääset. Mutta älköön laskettako sinua +nuolten kantomatkan piiriin. Mitä, Pandulfoni, sinä sotisovassa?" + +"Rooma tarvitsee joka miehen", sanoi porvari, jonka heikkoja hermoja +yleinen innostus oli karaissut. + +"Niin -- ja minä olen jälleen ylpeä siitä että olen roomalainen. Nyt, +hyvät herrat, ylleni dalmaticum: tahtoisin, että jokainen vihollinen +tuntisi Rienzin, ja, sotajoukkojen Jumala auttakoon, taistellessani +keisarillisen kansan etupäässä, minulla on oikeus keisarilliseen +vaatteukseen. Ovatko munkit valmiina? Porteille marssiessamme +laulettakoon juhlallista hymniä -- niin läksivät esi-isämme taisteluun." + +"Tribuuni, Johan di Vico on saapunut puolustamaan buono statoa sata +ratsumiestä muassaan." + +"Onko! -- Sitten on Herra pelastanut meidät yhdestä vihollisesta ja +suonut tyrmillemme petturin! -- Anna tänne tuo lipas, Angelo. -- Niin +-- ole tarkkaavainen! Pandulfo, lue tämä kirje." + +Porvari luki hämmästyen kavalan prefektin vastauksen Colonnan kirjeesen. + +"Hän lupaa Colonnalle taistelun kuluessa karata hänen puolelleen +prefektin lippu mukanaan", sanoi Pandulfo. "Mitä on tehtävä?" + +"Mitäkö? Ota sinettini -- tuossa -- toimita hän heti Capitolin +vankilaan. Käske hänen miehiänsä jättämään Rooma ja sano heille, +että, jos he huomataan olevan tekemisissä ylimysten kanssa, heidän +päällikkönsä on kuoleva. Lähde -- toimita tuo silmänräpäystäkään +viivyttelemättä. Sillä aikaa lähden kappeliin messua kuulemaan." + +Tunnin kuluttua roomalainen sotajoukko -- laaja, sekalainen -- +vanhuksia ja poikia ynnä parhaassa ijässä olevia miehiä, marssi San +Lorenzon porttia kohti; sen luvusta, joka nousi kahteenkymmeneen +tuhanteen jalkamiehiä, ei kuudetta osaakaan saatettu pitää +sotakuntoisena; mutta ratsuväki oli hyvin varustettu ja sen muodosti +alempi aatelisto ja varakkaammat porvarit. Niitten etupäässä ratsasti +tribuuni täydessä sota-asussa, kypärissä hopeaisista tammen ja +oliivin lehdistä sommiteltu seppele. Hänen edessään liehui Rooman +suuri kirkkolippu, ja koko tuon väenpaljouden etupäässä kulki joukko +munkkeja P. Fransiskuksen veljeskunnasta, laulaen pitkäveteistä hymniä, +jonka jokaisen värsyn lopussa aseitten kalske, torvien toitotukset ja +rumpujen syvä jyminä mahtavasti yhtyivät lauluun, ja olivat ikäänkuin +sen sotaisena köörinä. + +Tuossa järjestyksessä he saapuivat laajalle aukealle, jonka aika ja +hävitys olivat raivanneet porttien sisäpuolelle, sekä asettuivat +pitkiin riveihin kummallekin puolelle, ulottuen kauas pitkin katuja, ja +jättäen väliinsä leveän tilan, ja odottivat johtajansa käskyjä. + +"Portit auki ja vihollinen sisään!" huusi Rienzi korkealla äänellä, kun +torvien toitotukset ilmaisivat ylimysten tuloa. + + * * * * * + +Sillävälin kapinoitsevat ylimykset, jotka olivat lähteneet liikkeelle +Monument-nimisestä paikasta, lähenivät reippaasti ja rohkeina. + +Vanhan Colonnan rinnalla, jonka mittava vartalo ja uljas ryhti hyvin +tulivat näkyviin hänen loistavassa sota-asussaan, ratsastivat hänen +poikansa, Frangipani, Savelli ynnä Giordano Orsini, Rinaldon veli. + +"Tänä päivänä on tyranni kukistuva", sanoi ylpeä ylimys, "ja Colonnan +lippu liehuva Capitolin harjalla!" + +"Karhun lippu", sanoi Giordano Orsini äreästi. -- "Voitto ei ole oleva +_teidän_ yksin, hyvä herra!" + +"Meidän sukumme on aina ennenkin käynyt Rooman etupäässä", vastasi +Colonna kopeasti. + +"Ei niin kauan kuin Orsinin palatsia on kivi kiven päällä." + +"Malttakaa", sanoi Luca di Savelli, "kiistelettekö taljasta pedon vielä +eläessä? Meillä on ankara päivätyö tehtävänä." + +"Eikä aivan", sanoi Colonna-vanhus; "Johan di Vico on ensimmäisessä +hyökkäyksessä karkaava puolellemme ja muutamat tyytymättömät ovat +luvanneet avata portit. -- No, mitä uutisia?" kysyi hän vakoojalta, +joka täyttä laukkaa oli laskettanut hänen luokseen. + +"Portit ovat auki -- ei peitsen kärkeä välky vallilla!" + +"Enkö sanonut sitä, hyvät herrat?" huudahti Colonna voittoriemuisena, +"Näyttää siltä kun voittaisimme Rooman miekan iskutta. -- Pietro, +kuinka käy sinun pahojen aavistustesi?" Tuo sanottiin yhdelle hänen +pojanpojistaan -- Giannnin esikoiselle -- kauniille nuorukaiselle, joka +tuskin kahta viikkoa oli ollut naimisissa. Hän ei vastannut mitään. +"Pikku Pietroni", jatkoi Colonna, puhuen seuralaisilleen, "on niin +nuori aviomies vasta, että hän, viime yönä näki unta puolisostaan, ja +tuota pitää hän, poika-parka, pahana enteenä." + +"Hän oli surupuvussa ja vetäytyi syleilystäni sanoen: 'Voi Colonnaa, +voi Colonnaa!'" sanoi tuo nuori mies vakavana. + +"Olen elänyt lähes yhdeksänkymmentä vuotta", vastasi vanhus, "ja nähnyt +siis ehkä neljäkymmentä tuhatta unta, joista kaksi on toteutunut, muut +ovat olleet perättömiä. Päätä sitten minkä verran todenmukaisuutta +tuolla tieteelläsi on." + +Näin jutellen he saapuivat jousten kantomatkan päähän porteista, jotka +vielä olivat auki. Kaikkialla vallitsi kuolon hiljaisuus. Joukko, josta +suurin osa oli ulkomaalaisia palkkasotureita, seisahtui neuvottelemaan +-- silloin yht'äkkiä tulisoihtu lensi korkealle yli muurien, se loisti +hetkisen ja sammui sitten sähisten savilätäkköön. "Se oli ystäviemme +merkki, niinkuin sopimus oli", huusi vanha Colonna. "Pietro, eteenpäin +joukkoinesi!" + +Nuori ylimys sulki silmiristikkonsa, asettui osastonsa etupäähän +ja ratsasti peitsi tanassa porteille. Aamu oli ollut sumuinen ja +kolea, ja aurinko, joka vaan silloin tällöin oli pilkistänyt pilvien +lomasta, puhkesi nyt esiin, valaen kirkkauttaan täydeltä terältä +-- kimallellen nuoren ratsumiehen huiskuvasta höyhentöyhdöstä ja +välkkyvästä sotisovasta, hänen kiitäessään synkkään porttikaarrokseen +useita askelia joukkonsa edellä. Eteenpäin riensivät hänen miehensä. -- +eteenpäin pyyhkäsi ratsuväki, Gianni Colonnan, Pietron isän johtamana. +-- Oli syntynyt hetken hiljaisuus, jonka rikkoivat vaan aseitten kalske +ja kavioitten töminä -- kun muurien sisäpuolelta raju huuto kajahti +-- "Rooma, tribuuni ja kansa! _Spirito Santo Cavaliere_!" Pääjoukko +seisahtui hämmästyneenä. Yht'äkkiä Gianni Colonna nähtiin pakenevan +täyttä laukkaa portista. + +"Poikani, poikani!" hän huusi, "poikani murhattu!" -- hän pysähtyi +äkkiä neuvottomana ja lisäten: "mutta olen kostava!" hän kääntyi +takasin ja nelisti porttikäytävään jälleen -- silloin mahdottoman +suuren laskusalvan muotoinen rautainen vehje laukesi onnettoman +isän päälle musertaen miehen ja hevosen maahan -- samaksi sekavaksi +veriseksi läjäksi. + +Vanha Colonna näki tuon ja tuskin uskoi silmiänsä; ja ennenkuin hänen +joukkonsa tointuivat kauhistuksestaan, kone kohosi ylös ja ruumiin +päällitse syöksyi esiin kansan sotavoima. Tuhansin tuhansien perästä +se rynnisti eteenpäin, hurjana, ärjyvänä, raivostuneena virtana. +Joka taholta se painui vasten vihollistaan, jonka ankara sotakuri ja +täydelliset rauta-asut kestivät ja torjuivat hyökkäyksen. + +"Kosto ja Colonna!" -- "Karhu ja Orsini!" -- "Sääli ja Frangipani!" +"Lyökää käärmeen ja Savellin edestä!" kaikui ilmoille sekaantuen +saksalaisten karheisin huutoihin: "Täydet kukkarot ja kolme Kölnin +kuningasta!" Roomalaisia, joitten raivo oli suurempi kuin sotakunto, +kaatui laumottain palkkasoturien rivien ympärille: mutta kun +toinen kaatui, toinen astui sijaan, ja yhä raikui vähentymättömän +innokkaana sotahuuto: "Rooma, tribuuni ja kansa! -- _Spirito Santo +Cavaliere!_" Päähineensä ja keisarillisen viittansa takia alttiina +joka nuolelle ja miekaniskulle raivostunut Rienzi johti jokaista +rynnäkköä, huitoen hirvittävällä tapparallaan, jonka käyttämisestä +italialaiset olivat kuuluisia ja jota hän piti kansallisena aseena. +Luontonsa jokaisen synkemmän ja karkeamman vietin kiihottamana, veri +tulistuneena, intohimot tulvillaan, taistellen kuin kansalainen +vapautensa, hallitsija kruununsa edestä, hänen uhkarohkeutensa näytti +hämmästyneestä vihollisesta mielettömyydeltä, hänen ehjänä säilymisensä +tai'alta. Kaikkialla, missä hyvänsä uupui hänen omansa, tai vihollisen +oli peräytyminen, välkkyi hänen valkea viittansa ja heilahteli hänen +pertuskansa; mutta hänen raivonsa näytti etupäässä olevan suunnattu +päälliköihin ja aina missä hänen ratsunsa pyörähteli kuultiin hänen +äänensä: "missä on Colonna?" -- "Tänne Orsini!" -- _"Spirito Santo +Cavaliere!"_ Kolme kertaa hyökättiin porteilta, kolme kertaa lyötiin +roomalaiset takasin; kolmannella gonfalon, kirkkolippu, jota kannettiin +tribuunin edessä, iskettiin maahan. Silloin hän ensikerran näytti +hämmästyvän ja peljästyvän ja nostaen silmänsä taivasta kohden hän +huudahti: "Oi Herra, oletko minun hyljännyt?" Tuon sanottuaan hän +rohkaistuneena vielä kerran viittasi kädellään ja johti hurjan +joukkonsa rynnäkköön. + +Iltapuoleen taistelu päättyi. Ylimyksiltä, joita tribuunin hyökkäykset +etupäässä olivat tavotelleet, oli ylpeys ja kukka murrettu. Colonnan +ruhtinaallisesta sukuhaarasta oli kolme saanut surmansa. Giordano +Orsini oli kuolettavasti haavotettu; hurja Rinaldo oli jäänyt pois +taistelusta. Frangipanein uljaimpia signoreja ei ollut enää olemassa; +ja Luca, Savellien pelkuri päämies, oli kauan sitten pelastunut +pakenemalla. Toiselta puolen kaupunkilaisten vaurio oli ollut +hirveä; -- maa oli kuin verinen räme -- ja surmattujen (ratsujen ja +ratsumiesten) ruumisröykkiöitten keskellä ehtootähti näki Rienzin +ja roomalaisten palajavan voitettujen takaa-ajosta. Riemuhuudot +seurasivat tribuunin vonkuvaa ratsua hänen kulkiessaan kaupungin +portista; ja saavuttuaan sisäpuolella olevalle aukealle, hän kohtasi +suuren joukon sellaisia, jotka kykenemättömyytensä, sukupuolensa tahi +ikävuosiensa takia olivat olleet taisteluun osaaottamatta -- vaimoja, +lapsia, ikäloppuja ynnä avojalkaisia, mustakaapuisia munkkeja -- ja +voitonsanoman kuultuaan tulleet hänen riemukulkuaan tervehtimään. + +Rienzi seisautti ratsunsa Colonnan pojan ruumiin viereen, joka +puolittain virui vesilätäkössä, ja sen rinnalla, porttikäytävästä +korjattuna, Gianni Colonna (sama Gianni Colonna, jonka peitsi +oli tuhonnut hänen hennon veliparkansa). Hän katseli kaatuneita +iltatähden murheellisesti kuvastuessa veriseen lätäkköön ja hurmeiseen +haarniskaan, sydän täynnä monenlaisia tunteita; ja kääntyessään +poispäin hän näki nuoren Angelon, joka muutamien Ninan varusväkeen +kuuluvien seurassa oli saapunut paikalle ja lähestyi tribuunia. + +"Lapsi", sanoi Rienzi viitaten vainajaan; "_siunattu sinä, jolla ei ole +omaisesi verta kostettavana_! Jolla on, hänen hetkensä on ennemmin tai +myöhemmin tuleva, ja kauhea hetki se on!" + +Nuot sanat painuivat syvään Angelon sydämeen, ja ne sittemmin kävivät +kohtalonomaisiksi sanoiksi puhujalle ja kuulijalle. + +Ennenkuin Rienzi oli täysin tyyntynyt, ja surmattujen leskien ja +äitien parannan -- kuolevien valitusten munkkien rohkaistusten -- +yhtyessä voittoriemun jylinään -- taistelutanterelta kuului vaimojen ja +jälellejääneitten suusta huuto: "vihollinen! -- vihollinen!" + +"Aseisiin!" huusi tribuuni, "takasin järjestykseen -- mutta ne eivät +saata olla niin rohkeita!" + +Kavioitten töminää, torvien toitotusta kuului; samassa täyttä laukkaa +porteista sisään raisusti karahutti ratsumiehiä kolmenkymmenen +paikoille. + +"Joutsiin!" huusi tribuuni, astuen eteenpäin, -- "mutta malttakaa +-- johtaja on aseeton -- lippu omamme. Pyhä Neitsyt, tuohan on +neapelilainen lähettiläämme, Adrian di Castello!" + +Hengästyneenä -- pölyisenä -- Adrian seisahtui heimolaistensa +verestä punottavan lätäkön ääreen -- kuolleitten kalpeitten kasvojen +tuijottaessa häneen. + +"Liian myöhään -- voi, voi! -- hirmuinen kohtalo! kovaonninen Rooma!" + +"He lankesivat itse kaivamaansa kuoppaan", sanoi, tribuuni lujalla +mutta kolkolla äänellä. -- "Jalo Adrian, jospa varotuksesi olisi tämän +ehkäissyt!" + +"Pois korska mies! -- pois!" sanoi Andrian viitaten kärsimättömästi +kädellään, "sinun pitäisi suojella roomalaisten henkeä, ja -- voi +Gianni! -- Pietro! -- -- eikö syntyperä, maine ja nuoruutesi, poika +parka -- eikö se voinut sinua pelastaa?" + +"Antakaa hänelle anteeksi, ystäväni", sanoi tribuuni väkijoukolle, +-- "hänen murheensa on luonnollinen ja hän ei tunne koko heidän +rikkomustaan. -- Poistukaa, minä pyydän -- jättäkää hän meidän +haltuumme". + +Adrianin olisi saattanut käydä huonosti ilman noita tribuunin sanoja. +Nuori ylimys astui ratsunsa seljästä ja kumartui sukulaistensa puoleen: +tribuunikin luovutti hevosensa aseenkantajansa huostaan, lähestyi +Adriania ja, huolimatta hänen vastustelemisistansa vei hänet syrjään --: + +"Nuori ystäväni", sanoi hän suruissaan, "sydäntäni verestää; mutta +kansa on vielä raivostunut, ole varovainen!" + +"Varovainen!" + +"Kuule -- kautta kunniani, nuot miehet eivät olleet nimesi arvoisia. +Kaksinkertaisesti valapattoja -- salamurhaajia -- kapinoitsijoita -- +kuule minua!" + +"Tribuuni, en tarvitse selvityksiä siitä mitä näen olkoot he kuolleet +syystä tahi konnamaisesti teurastetut. Sukuni pyövelin ja minun +välilläni ei ole sovintoa." + +"Tuleeko _sinustakin_ valapatto? -- Tule, tule, en kuule noita sanoja. +Rauhotu -- lähde pois -- ja jos kolmen päivän kuluttua syytät minua +muusta kuin liiallisesta lempeydestä, niin päästän sinut valastasi +ja olet vapaa olemaan viholliseni. Kansa tarkastelee meitä -- hetken +kuluttua en ehkä voi pelastaa sinua." + +Nuoren patriicin tunteita ei ole helppo kuvata. Hän ei ollut paljoa +oleskellut sukulaistensa parissa eikä milloinkaan saanut heidän +puoleltaan tuta muuta kuin tavallista kohteliaisuutta. Mutta +sukulaisuus on aina sukulaisuutta! Ja tuossa, sodan kovaonnisina +uhreina olivat kaadettuina hänen sukunsa puu ja vesa, ydin ja +toivo. Hän tunsi että tribuunia ei käynyt syyttäminen, heidän +surmapaikkansakin todisti että he olivat kaatuneet maamiestensä +kimppuun hyökätessään. Hän ei tuntenut myötätuntoisuutta heidän +asiaansa, vaan heidän kohtaloonsa. Kiukku ja kostokin olivat +häneltä kielletyt -- sydän sitä enemmän alttiina murheen iskulle ja +hermottomuudelle. Hän oli vaiti ja tuijotti yhä vainajiin, runsaitten +kyynelten virratessa pitkin hänen poskiaan, ja hänen toivoton ja +surullinen tilansa oli siinä määrin liikuttava, että väkijoukko, joka +ensin oli vihoissaan, alkoi sääliä hänen murhettaan. Vihdoin hän näytti +tehneen päätöksensä. Hän kääntyi Rienzin puoleen ja sanoi änkyttäen: +"tribuuni, en moiti sinua enkä syytä. Jos olet ollut äkkinäinen tässä, +Jumala on vaativa veren verestä. En ryhdy sotimaan vastaasi -- puhut +totta, valani on esteenä; ja jos hyvin hallitset, voin vielä muistaa +olevani roomalainen. Mutta -- mutta -- katso noita verisiä ruumiita +-- me emme enää tapaa toisiamme! -- Sisaresi -- Jumala olkoon hänen +kanssaan! -- hänen ja minun välilläni on pimeä juopa!" Nuori ylimys +vaikeni hetkeksi liikutuksen valtaamana ja jatkoi sitten: "nämät +paperit vapauttavat minut lähettilästoimestani. Lipunkantajat, laskekaa +alas tasavallan lippu. Tribuuni, älä puhu -- tahdon olla tyyni -- +tyyni. Sitten hyvästi Rooma." Katsahtaen hätäisesti vainajiin hän +hyppäsi ratsunsa selkään ja joukkonsa seuraamana katosi portista. + +Tribuuni ei ollut yrittänyt pidättää häntä -- ei ollut keskeyttänyt +häntä. Hän tunsi että nuori ylimys oli ajatellut -- toiminut niinkuin +paras oli. Hän seurasi häntä silmillään. + +"Näin kohtaloni", sanoi hän synkästi, "tempaa minulta jaloimman +ystäväni ja parhaimman neuvonantajani -- parempaa miestä ei Rooma ole +milloinkaan menettänyt!" + +Se on melskeisten valtioitten ikuinen kohtalo. Luokkain ja luokkain +välittäjä -- luonnoltaan jalo -- intohimoton isänmaanystävä -- +ensimmäinen toimimaan -- toiminnassaan tervein -- katoaa pimeään +näkymöltä. Hurjemmat ja vähemmän arkatuntoiset henget saavat yksinään +mellastella tantereella; ei ainoatakaan puolueetonta eikä sovittavaa +rengasta jää vihan ja vihan väliin -- siksi kun uupumus, hirmutöistä +kylläisenä, seuraa raivoa, ja lepona tervehditään despotismia. + + + + +IV Luku. + +Perustuksen onteluus. + + +Valtiollisten tapahtumain nopea ja vaiheinen juoksu on vienyt +meidät etäälle tribuunin sisaresta ja Adrianin kihlatusta. Ja tuon +ihanan ja lempivän tytön mieluisat ajatukset ja suloiset haaveilut, +vaikka ne _hänestä_ olivat kaikkia kunnianhimon myrskyjä ja vaaroja +arvokkaammat, eivät sovellu yhtä hyvin kerrottaviksi: -- niitten lempeä +yksitoikkoisuus on muutamalla sanalla kuvattu. Niillä oli vain yksi +esine, ne pyrkivät vain yhteen päämäärään. Kaihoksuen veljensä hovin +loistoa ja, milloin hän pakotti itsensä näyttäytymään, Ninan uhkeamman +ja häikäisevän kauneuden ja kaikkivaltaavan läsnäolon pimentämänä +-- hänestä tuo komeus ja nuot ihmisjoukot näyttivät epätodelliselta +näytelmältä, josta hän palasi _tosielämään_, -- oman sydämensä +toiveisiin ja aatoksiin. Tyttö parka! Velivainajansa hempeä ja hellä +luonto oli hänessä kokonaan, eikä hiukkaakaan elossa olevan ankaraa +henkeä eikä rajatonta kunnianhimoa -- silmää väsyttävää, kiihkeätä +loisteliaisuutta, -- hän huonosti soveltui tuohon levottomaan, mutta +uhkeaan ympäristöönsä, johon hän oli näin äkkiä siirretty. + +Koko hänen hellä rakkautensa Rienziin ei pystynyt voittamaan +jonkinlaista pelkoa, joka yhdessä sukupuolen ja ijän erilaisuuden +kanssa esti häntä uskomasta hänelle asioita, jotka enimmin olivat hänen +sydämellään. + +Kun Adrianin Neapelin hovissa viipymisen määräaika oli kulunut umpeen +(sillä tuohon hoviin, jonka valtaistuin oli ankarinten riitojen +esineenä, tribuuni tarvitsi jaloimman ja ky'ykkäimmän edustajansa -- +ja juonet ja vastajuonet viivyttivät hänen lähtöänsä viikko viikolta), +niin hän alkoi käydä levottomaksi ja aavistaa pahaa. Niinkuin monet +itse näkymättömät, toimettomat katselijat, hän näki tietämättään +kauemmaksi tulevaisuuteen kuin sekä tribuunin että Ninan syvempi järki; +ja ylimysten vaarallisen tyytymättömyyden hän näki ja kuuli katseista +ja kuiskauksista, jotka eivät tulleet tarkempiin ja epäluuloisempiin +silmiin eikä korviin. Huolissaan, rauhattomana hän odotteli Adrianin +palajamista, ei itsekkäisistä aiheista yksin, vaan syystä peljäten +veljensä puolesta. Adrian di Castellossa, joka samalla oli sekä ylimys +että isänmaan ystävä, oli kullakin puolueella välittäjä, ja hänen +läsnäolonsa kävi päivä päivältä tarpeellisemmaksi, kunnes ylimysten +salaliitto vihdoin puhkesi ilmi. Siitä hetkestä hän tuskin uskalsi +toivoa: hänen tyyni mielensä, jota ei ollut sokasemassa korkealle +kehittynyt nero, mikä, kuten liian usein on laita, sai tribuunin +näkemään kovaa todellisuutta läpi petollisen ja välkkyvän valon, +oivalsi että Rubiconin poikki oli kuljettu, ja kaikista seuraavista +tapauksista hän sai vain selville kaksi seikkaa -- veljensä vaaran ja +ylkänsä poisjäämisen. + +Vain Ninan kanssa saattoi hänen täysi sydämensä neuvotella, sillä +Nina, olkoon heidän luonteensa olleet kuinka erilaiset tahansa, oli +nainen, joka rakasti. Ja se heidät yhdisti. Rienzin vallan alkuaikoina +he olivat viettäneet monta onnellisimmista hetkistään yhdessä, etäällä +iloisista kansajoukoista, yksinään ja häiritsemättä, kesäiltoina +kuutamoisilla parvekkeilla, tuossa keskinäisessä myötätuntoisuuden ja +lohdutuksen jakelussa, joka kahdelle intohimoisolle ja vilpittömälle +naiselle suo hupaista ajankuluketta ja tehokkainta lohtua. Mutta +viimeisinä aikoina tuo seurustelu oli suuressa määrin pilaantunut. +Siitä aamusta, jona ylimykset olivat saaneet anteeksi, siihen, jolloin +he olivat marssineet Roomaa vastaan, oli kaikki ollut yhtämittaista +rajua mielenliikutusta. Jokainen muoto, minkä Irene näki, oli uhkaava +ja synkkä -- kaikki hilpeys oli poissa -- puuhaavaiset, huolestuneet +neuvosmiehet tai aseelliset soturit olivat päiväkaudet olleet ainoat +palatsissa kävijät. Rienziä ei ollut näkynyt kuin pikimältään; otsa +synkkänä, Nina oli hellempi, hyväileväisempi kuin koskaan, mutta noista +hyväilyistä pisti esiin murheellinen ja pahaenteinen sääli. Lohdutuksen +ja rohkaisemisen yrityksiä seurasi sairaan hymy ja katkonaisia sanoja; +ja Irenen olivat hänen oman sydämensä aavistukset valmistelleet +sitä iskua kohtaamaan, joka lankesi -- voitto oli hänen veljensä -- +vihollinen lannistettu -- Rooma oli vapaa -- mutta Colonnain ylevä +huone oli menettänyt uljaimmat tukensa ja Adrian poistunut ijäksi! -- +Hän ei moittinut häntä, hän ei saattanut moittia veljeänsä, kumpikin +oli menetellyt niinkuin kummankin tuli. Hän oli tapausten ja kohtalon +uhrirukka -- niitten tuulten Iphigenia, joitten tuli Rooma-laiva +satamaan viedä, tahi, kenties, paiskata se syvyyteen. Hän huumaantui +iskusta; hän ei itkenyt eikä valittanut; hän taipui myrskyn riehuessa, +ja se kulki päällitse. Kahteen päivään hän ei nauttinut ravintoa +eikä lepoa, hän sulkeutui huoneesensa, hän pyysi ainoastaan saada +olla yksin: mutta kolmantena aamuna hän tointui kuin ihmeestä, sillä +kolmantena aamuna tuotiin palatsiin seuraava kirje: + +"IRENE. -- Ennen tätä olet saanut tietää syvän suruni syyn, tunnet +ettei Rooma enää voi olla Colonnan koti eikä Rooman tribuuni hänen +veljensä. Kirjoittaessani näitä sanoja kunniani vain heikosti +pitää minua pystyssä, kaikki rauenneet toiveeni, kaikki laatimani +suunnitelmat, kaikki entinen ja nykyinen rakkauteni sinuun valtaavat +sydämeni, enkä voi muuta tuntea kuin olevani kurja, Irene, Irene, +suloinen muotosi ilmestyy eteeni, ja noista armaista silmistä minä luen +että annat minulle anteeksi, -- sinä ymmärrät minut, ja niin kalliisti +kun tiedän sinun minua rakastavan, tahtoisit ennemmin että olisit +kadottanut minun, ennemmin että olisin heimolaisteni kanssa haudassa, +kuin tietää, että eläisin luokkani häväistyksenä, heimoni luopiona. +Voi, miksikä olin Colonna? Miksikä sallimus teki minun jalosukuiseksi +ja luonto ja olot kiinnittivät minun kansaan? Minä olen suljettu +sekä lemmestä että kostosta: kaikki kostoni lankee minuun ja sinuun. +Jumaloimani! Olemme kenties ijäksi erotetut; mutta kaiken sen autuuden +nimessä, jonka olen tuntenut rinnallasi -- kaiken sen humauksen, +josta uneksuin -- sen suloisen hetken, jolloin katseeni ensi kertaa +kohtasi sinut, vartioidessani lempeän sielusi palajamista silmiisi ja +huuliisi -- ensimmäisen lemmentunnustuksesi -- ensimmäisen suutelomme +-- viimeisten jäähyväistemme nimessä -- vannon olevani uskollinen +kuolemaani asti. Ei kukaan toinen ole koskaan karkottava sinun kuvaasi +sydämestäni. Ja nyt, kun toivo näyttää rauenneen, uskollisuus käy +kaksinkertaisesti pyhäksi. Ja sinä, armaani, etkö muistele minua? +Etkö tahdo tuntea että olisimme kuin taivaan kihlattuja? Pohjolan +taruissa kerrotaan ritarista, joka palattuaan Pyhältä Maalta tapasi +impensä (joka luuli hänen kuolleeksi) taivaan morsiamena; hän rakensi +erakkomajan tuon luostarin viereen ja, vaikk'eivät he enää milloinkaan +nähneet toisiansa, heidän sielunsa olivat uskollisia kuolemaan asti. +Samoin, Irene, olkaamme me toisillemme -- kuolleita kaikelle muulle -- +kihlattuja muistossamme -- ylhäällä vihkiytyäksemme. Mutta ennenkuin +lopetan, yksi toivo sittenkin minulle sarastaa. Veljesi elämänrata, +loistava ja ylevä, saattaa olla vain kuin putoavan tähden; jos pimeys +sen nielisi, jos hänen valtansa loppuisi, jos hänen valtaistuimensa +särkyisi ja Rooma ei enää tuntisi tribuuniansa, jos sinulla ei +enää olisi veljenä heimoni tuomari ja surma, jos sinä loistostasi +syöstäisiin, jos olisit ystävittä, sukulaisitta, yksin -- silloin +ilman kunniani tahraa, ilman häpeätä ja inhoa ottamastani mahtia ja +onnellisuutta kädestä, joka vielä punottaa heimoni verestä, voin vaatia +sinut omakseni. Kunnia lakkaa vallitsemasta, silloin kun sinä lakkaat +olemasta suuri. En uskalla liiaksi antautua tuon unelman valtaan, se +luettanee synniksi meille kummallekin. Mutta se on kuiskattava, jotta +tuntisit Adrianisi kokonaan, koko hänen heikkoutensa ja voimansa. Oma +lemmittyni, ikuisesti lemmittyni, toivottomasti lemmittynä hellemmin +lemmittyni, hyvästi! Enkelit murheesi lieventäkööt ja varjelkoot minua +synnistä, että ainakin tämän perästä kohtaisimme toisemme jälleen!" -- + +"Hän rakastaa minua -- hän rakastaa minua vielä!" sanoi impi, puhjeten +vihdoin itkuun, "ja minä olen jälleen autuas!" + +Tuo kirje painettuna sydämelleen hän näytti toipuvan murheensa +syvyydestä; hän kohtasi veljensä hymy huulilla, Ninan avoimin sylin, +ja jos häntä murhe vielä kalvoi, niin se oli kätkössä kuin mato kukan +helmassa. + +Sillä välin, ensimmäisen voitoninnostuksen perästä, vaikeroiminen +seurasi Rooman ihastusta; niin suuri oli ollut mieshukka, että +yksityisten murhe riitti tukahuttamaan yleisen voittoriemun, ja useat +surevista syyttivät puolustajaansa sortajiensa tuhotöistä, "_Roma fu +terribilmente vedovata_" ["Rooma hirmuisesti leskeytyi"]. Lukuisat +hautajaiset syvästi koskivat tribuuniin, ja samassa suhteessa kuin +hänen myötätuntoisuutensa kansaan, kasvoi hänen vihansa ylimyksiin. +Niinkuin kaikki, joitten uskonto on palava ja innokas, ei tribuunikaan +paljoa sietänyt rikoksia, jotka koskivat uskonnon perustuksia. +Valapatto oli hänestä alhaisin ja sovittamattomin teko, ja surmansa +saaneet ylimykset olivat olleet kahdesti valapattoisia. Vihansa +katkeruudessa hän kielsi heidän perheensä moneen päivään vaikeroimasta +heidän ruumiittensa ääressä ja hän salli heidät vaan yksityisesti +ja hiljaisesti haudattaa esi-isiensä holveihin: kohtuuton kosto, +joka tahrasi hänen laakerinsa, mutta joka tuskin saattoi eritä hänen +jyrkästä isänmaanrakkaudestaan. Kiirehtien lopettamaan, mitä hän oli +alottanut ja päättäen heti marssia Marinoon, mihin kapinoitsijat +olivat koonneet pirstaantuneet joukkonsa, hän kutsui neuvostonsa +kokoon, esitti sille voiton varmuuden ja sitä seuraavan täydellisen +rauhan paluutuksen. Mutta sotamiesten palkka oli maksamatta; ne olivat +jo nurisseet; rahasto oli tyhjennetty, oli välttämätöntä täyttää se +uudella verotuksella. + +Neuvosmiesten joukossa oli useita, joitten perheet olivat saaneet +hirmuisesti kärsiä taistelusta -- ne kylmäverisesti kuuntelivat +sodan jatkamista esitettävän. Toiset, niitten joukossa arka, +mutta hyvää tarkottava Pandulfo, jotka tiesivät että heidän oman +voittoriemunsakin suru ynnä kauhu oli synnyttänyt vastavaikutusta +kansassa, selittivät että ei ollut menemistä esittämään uusia veroja. +Rohkeampaa vastarintaa teki kolmas puolue, etupäässä Baroncelli -- +perusaatteeton, kunnianhimonen yllyttäjä -- joka rahvaan mieleisellä +luontonsa raakuudella kutkutellen sen huonoimpia intohimoja ja tuolla +edistämisen teeskentelyllä, jota nykyään kutsutaan "liikutukseksi", +jolla usein hurjin hullu pääsee tarkinta valtiomiestä edemmäksi, +oli hiljaisesti saavuttanut suuren vaikutuksen alemmissa luokissa. +Ne uskalsivat moittia uljasta tribuunia liiallisesta komeudesta, +jota he itse ensimmäisinä olivat terottaneet hänen mieleensä -- ja +puolittain viittailivat kehnoihin ja epärehellisiin vaikuttimiin hänen +vapauttaessaan ylimykset Rodolfin syytöksestä. Samasta eduskunnasta, +jonka tribuuni oli henkiin herättänyt ja uudistanut vapauden +tueksi -- vapaus oli hyljätty. Hänen tulinen kaunopuheliaisuutensa +vaikutti kolkkoa vaitioloa, ja lopuksi äänet olivat uusia veroja +ja Marinon-retkeä vastaan. Rienzi lähti kokouksesta kiireesti ja +hätäisenä. Lähtiessään salista, kirje annettiin hänen käteensä; hän +luki sen ja oli hetken kuin ukkosen iskemänä. Sitten hän kutsui +vartiojoukkonsa päällikön ja määräsi viisikymmentä ratsumiestä olemaan +valmiina hänen käskyilleen, lähti Ninan huoneesen, tapasi hänen +yksinään ja seisahtui hetkeksi katselemaan häntä niin kiinteästi, ettei +hän peljästyksen valtaamana kyennyt puhumaan sanaakaan. + +"Meidän on eroaminen." + +"Eroaminen!" + +"Niin, Nina; saattojoukkosi on valmiina, sinulla on sukulaisia, minulla +ystäviä Florensissa. Florens on oleva kotisi." + +"Cola --" + +"Älä katsele minua noin. Vallan, loiston turvallisina aikoina sinä olit +kaunistukseni, neuvonantajani. _Nyt_ olet vaan minulle häiriöksi. Ja --" + +"Voi Cola, älä puhu tuollaista! Mitä on tapahtunut? Älä ole noin kylmä +-- älä synkistä kulmiasi -- älä käänny pois! Enkö ole sinulle enempi +kuin iloisten hetkien toveri -- kuin lempilintunen? Enkö ole puolisosi, +Cola -- enkä jalkavaimosi?" + +"Liian rakas -- liian rakas minulle", jupisi tribuuni; "sinä sivullani +minä olen vaan puoleksi roomalainen. Nina, nuo kehnot orjat, jotka +itse vapautin, hylkäävät minut. -- Nyt juuri tänä hetkenä, jolloin +saattaisin ainiaaksi häätää kaikki esteet Rooman uudistamisen tieltä +nyt kun yksi voitto viittaa täydellisen menestyksen uraan -- nyt kun +maa on näkyvissä onneni jättää minut ulapalle! Nyt on vaara suurempi +kuin ylimysten raivotessa -- ylimykset ovat paenneet; kansa on +kavaltamaisillaan Rooman ja minun." + +"Ja tahtoisitko että _minustakin_ tulisi petturi! Ei, Cola; +kuolemassakin on Nina oleva rinnallasi. Elämä ja kunnia heijastuvat +sinusta, ja se isku, joka kumoaa olemuksen, on hävittävä mitättömän +varjonkin. Minä en tahdo erota sinusta." + +"Nina", sanoi tribuuni ponnistellen suonenvedon tapaisessa +liikutuksessa, -- "saatat puhua _kuolemasta_ sanan oikeassa +merkityksessä. -- Lähde! Jätä hän, joka ei enää voi suojella sinua eikä +Roomaa!" + +"En koskaan -- koskaan." + +"Oletko päättänyt?" + +"Olen." + +"Olkoon niin", sanoi tribuuni syvästi murheellisin äänin. "Valmistaudu +pahimpaan." + +"_Pahinta_ ei ole sinun luonasi Cola!" + +"Tule syliini, uljas nainen, sanasi kurittavat heikkouttani. Mutta +sisareni? Jos kaadun, _sinä_, Nina, et ole elävä jälkeeni -- kauneutesi +hekumallisimman sydämen ja voimakkaimman käden saaliina. _Meillä_ on +oleva sama hauta Rooman vapauden pirstojen keskellä. Mutta Irene on +heikompaa ainetta, lapsi parka, minä olen ryöstänyt häneltä lemmittynsä +ja nyt --" + +"Olet oikeassa; Irene lähteköön. Ja hyvin saattanemme salata häneltä +hänen lähtönsä todellisen syyn. Olojen muutos olisi paras hänen +murheelleen ja joka tapauksessa se näyttäisi uteliaista luonnolliselta. +Minä lähden häntä valmistelemaan." + +"Lähde, armaani. Tahtoisin mielelläni olla yksin ajatuksineni. Mutta +muista, hänen on lähteminen tänään -- hiekkamme juoksee nopeaan." + +Kun Nina oli sulkenut oven, niin tribuuni otti kirjeen esiin ja luki +sen uudestaan huolellisesti. "Paavin legaatti lähtenyt Siennasta +-- käskenyt tuota tasavaltaa peräyttämään apujoukkonsa Roomasta -- +julistanut minut kapinoitsijaksi ja kerettiläiseksi -- sieltä lähtenyt +Marinoon ja on nyt keskusteluissa ylimysten kanssa. Voi, ovatko uneni +olleet valheellisia -- yhtä petollisia kuin valveilla olevaiset, jotka +päivällä imartelevat ja pettävät? Tuollaisessa vaarassa hylkääkö kansa +minut ja itsensä? Pyhimysten ja marttyyrien sotajoukko, urhojen ja +sankarien haamut, oletteko ijäksi jättäneet muinaisen kotinne? Ette, +ette, minua ei nostettu näin sortuakseni; minä olen he vielä masentava +-- ja jättävä nimeni perinnöksi Roomalle, sortajan varotukseksi -- +vapauden esikuvaksi!" + + + + +V Luku. + +Rakennuksen laho. + + +Ninan ystävällinen taito sai Irenen uskomaan että hänen aiotun +Florensin-matkansa aiheena oli vain hänen veljensä hellä tarkotus +saada häntä muuttamaan olinpaikkaa, jota hänen omat ajatuksensa +katkeroitsivat ja jossa hän itsensä ja Adrianin välisen suhteen takia +oli alttiina kaikelle, mikä saattoi olla kiusallista ja ikävää. +Sen pikaisuuden syyksi pantiin äkkiarvaamatta Florensiin aseita ja +rahaa lainaamaan matkustavan lähetyskunnan lähtö, joten hän saisi +turvallisen ja arvokkaan saattojoukon. -- Kärsivällisesti hän alistui +tuohon, mitä hän piti huojennuksena, ja sovittu oli että hän oli +jonkun ajan vieraileva erään Ninan sukulaisen luona, joka oli mahtavan +florensilaisen luostarin abbedissa. Luostarin yksinäisyyden aatos oli +tervetullut tuolle särjetylle sydämelle ja väsyneelle mielelle. + +Mutta vaikka hänelle ei oltu ilmaistu Rienziä uhkaavaa vaaraa, niin +syvästi murheellisena ja pahaa aavistaen hän vastasi hänen syleilyynsä +ja jäähyväis-siunaukseensa; ja vihdoin kantotuolissaan, Rooman +porttien ulkopuolella, hän katui lähtöä, jolle vaaran mahdollisuus loi +pakenemisen näön. + +Mutta kantotuolin ja sen saattojoukon peittyessä illan hämärään, +draaman melskeisimmät henkilöt kääntävät huomiomme puoleensa. Rooman +kauppiaat ja käsityöläiset pitivät tuona aikana ja erittäin Rienzin +kansallismielisenä hallituskautena joka viikko kokouksia kussakin +kaupungin kolmessatoista korttelissa. Ja kansanvaltaisimmassa näistä +oli Cecco del Vecchio oraakeli ja johtaja. Tuosta kokouksesta, jossa +seppä oli esimiehenä, kuului jytinä, joka kävi maanjäristyksen edellä. + +"Niin", sanoi yksi joukosta -- Luigi, teurastaja -- "sanotaan hänen +tahtoneen panna uutta veroa ja sentähden hajottaneen neuvoston istunnon +tänään, kun noitten kelpo miesten tuli kansaa surku; se on synti ja +häpeä, että rahasto on tyhjä." + +"Minä sanoin hänelle", virkkoi seppä, "että olkoon hän varuillaan +kansaa verottaessaan. Ei köyhät ihmiset veroja siedä. Mutta kun ei hän +ota neuvojani onkeensa, nähköön, kuinka käy -- hepo juoksee tiehensä, +marhaminta jää kouraan." + +"_Sinunko_ neuvojasi, Cecco! Ei hänen mahansa niitä enää sulata. Se +mies on käynyt ylpeäksi kuin paavi." + +"Mutta hän on sentään suuri mies", sanoi muuan joukosta. "Hän meille +lait antoi -- puhdisti Campagnan rosvoista -- täytti katujen varret +kauppioilla, puodit tavaroilla, lannisti Italian kopeimmat herrat ja +hurjimmat soturit --" + +"Ja panee nyt veroja kansan niskoille, -- siinä suurkiitokset +avustamme", sanoi äkeä Cecco. "Mitä hän olisi ilman meitä? -- Me, jotka +teimme, voimme tehdä tekemättömäksikin." + +"Mutta", jatkoi puolustaja huomatessaan että hänellä oli kannattajansa. +-- "sittenpä hän verottaa meitä omista eduistamme." + +"Kuka niitä nyt ahdistaa?" kysyi teurastaja. + +"Kyllä, ylimykset kokoovat uusia voimia Marinossa." + +"Marino ei ole Rooma", sanoi Luigi, teurastaja. "Odottakaamme, kunnes +he tulevat porteillemme -- kyllä tiedämme kuinka heitä vastaan otamme. +Taikka, mitä siihen tulee, lienemme saaneet tarpeeksemme tappelusta -- +kaksi veliparkaani sai kumpikin pistoksen liikaa. Miksi ei tribuuni, +jos hän on suuri mies, anna meille rauhaa? Lepo on kaikki mitä +tarvitsemme." + +"Voi!" huokasi muuan satulaseppä. "Sopikoon hän vaan ylimysten kanssa. +Ne olivat ainakin hyviä ostajia." + +"Minä puolestani", sanoi eräs hauskannäköinen veitikka, joka oli ollut +haudankaivaja huonoina aikoina, mutta nyt avannut puodin ja ruvennut +myymään rihkamoita elossa oleville, "minä hänelle kaikki antaisin +anteeksi, mutta en tuota porfyrivaasikylpyä." + +"Se oli paha paikka se", sanoivat useat pudistaen päätänsä. + +"Ja joutavia temppuja koko ritariksi rupeaminen paitsi tuota viiniä, +joka juoksi hevosen sieramista -- _siinä_ oli hiukan järkeä." + +"Hyvät herrat", sanoi Cecco, "siinä se hulluus oli, ettei hän tehnyt +ylimyksiä päätä lyhemmiksi, kun ne pyristelivät hänen verkossaan, niin +sanoo Messere Baroncellikin. Niin, Baroncelli on kunnon mies, ei hän +tyydy puolinaisiin toimiin. Se oli jonkinlaista kansan pettämistä. +Silloin emme olisi ikinä menettäneet niin monta reipasta poikaa San +Lorenzon portilla." + +"Totta, totta, se oli häpeä; jotkut sanovat että ylimykset olivat +lahjoneet hänen." + +"Ja nuot jalot Colonna-parat", virkkoi toinen -- "poika ja isä -- ne +olivat perheensä parhaita, paitsi Castelloa. Minun tulee heitä surku ja +sääli." + +"Mutta asiaan", sanoi eräs, joka oli _rikkain_ joukosta, "_verossa se +ponsi löytyy_, Kehtaa verottaa _meitä_. -- Uskaltakoon!" + +"Sitä hän ei uskalla; sanotaan paavinkin jo nousevan karvat pystyyn, +joten hänellä ei ole muihin kuin meihin turvattavaa!" + +Ovi lensi seljälleen -- mies syöksähti suu auki sisään: + +"Hyvät herrat, paavin legaatti on saapunut Roomaan ja kutsunut luokseen +tribuunin, joka vast'ikään on lähtenyt hänen luotaan." + +Ennenkuin kuulijat ehtivät tointua hämmästyksestään, sai torvien +toitotus heidän rientämään paikoiltaan; he näkivät Rienzin olevan +liikkeellä uljaassa loistossaan, tavanmukaisen ratsujoukkonsa keralla. +Hämärä oli tulossa, ja soihdunkantajat kulkivat hänen edellään. Hänen +kasvoillaan vallitsi syvä tyyni, mutta se ei ollut tyytyväisyyden +tyyntä. Hän kulki edelleen, ja katu oli jälleen autio. Rienzi saapui +Capitoliin ääneti ja läksi siihen palatsin huoneustoon, missä Nina +kalpeana ja hätäisenä odotti häntä. + +"Hyvin, hyvin, hymyilethän! Ei -- se on tuo hirmuinen hymy, pahempi +kuin synkkä katseesi. Puhu, lemmittyni, puhu! Mitä kardinaali sanoi?" + +"Vähän, mikä sinua ilahuttaa. Hän puhui ensiksi komeasti ja +juhlallisesti tuosta rikoksesta julistaa roomalaiset vapaiksi; sitten +kavalluksesta mennä vakuuttamaan että Rooman kuninkaan valitseminen on +roomalaisten asia." + +"Hyvä -- vastauksesi?" + +"Sellainen, joka sopii Rooman tribuunille: vakuutin ja todistin joka +oikeuden. Kardinaali siirtyi toisiin syytöksiin." + +"Mihin?" + +"Ylimysten verenvuodatukseen San Lorenzon porteilla -- puolustaessamme +itseämme valapattoisilta salamurhaajilta; tuo on oikeastaan päärikos. +Paavi kallistaa korvansa Colonnain puheille. Sitten pyhyydenhäväistys +-- niin, pyhyydenhäväistys (naura jo Nina, naura!) kun kylvin +porfyriastiassa, jota Konstantinus käytti pakanana ollessaan." + +"Onko mahdollista! Mitä vastasit?" + +"Nauroin. 'Kardinaali', sanoin, 'mikä ei ollut liika hyvä +pakanalle, ei ole liika hyvä kristilliselle katoolilaiselle!' Ja +tuo tuulikuiva ranskalainen oli kuin puulla päähän lyöty. Sitten +kysyin minä vuorostani, 'syytetäänkö minua siitä, että olen tehnyt +tuomioistuimeltani jollekin vääryyttä?' -- Äänettömyys. 'Sanotaanko +minun rikkoneen ainoatakaan valtion lakia?' -- Äänettömyys. +'Kuiskataanko edes ettei kauppa kukoista -- ettei henki ole turvattu +-- ettei ulkomailla tai kotona Rooman nimi ole kunnioitettu siihen +määrään, jolle ei mikään edellinen hallitus pysty vertoja vetämään?' -- +Vaiti. 'Siis', sanoin, 'minulle on tuleva kiitoksesi eikä moitteesi, +herra kardinaali'. Ranskalainen katsoi katsomistaan, tutisi ja vapisi +ja sitten puhkesi sanoiksi. 'Minulla on vaan yksi paavin määräys +täytettävänä -- luovu heti tribuuniudestasi, muuten kirkko laskettaa +päällesi juhlallisen kirouksensa'." + +"Mitä -- mitä?" sanoi Nina käyden kalpeaksi; "mikä on kohtaava sinua?" + +"Kirkonkirous!" + +Tuo kamala sana, jolla hengellinen valta niin usein oli musertanut +hurjimman vihollisensa, kuului Ninan korvissa sanomakellojen soitolta. +Hän peitti kasvonsa käsillään. Rienzi käveli edestakasin kiivain +askelin. "Kirous", hän jupisi, "kirkonkirous -- minulle -- _minulle_!" + +"Voi, Cola! etkö koettanut lepyttää tuota ankaraa-" + +"Lepyttää! Kuolema ja häpeä! Lepyttää! 'Kardinaali', sanoin ja minä +tunsin hänen sielunsa surkastuvan katseestani, 'valtani minä sain +kansalta -- kansalle yksin annan sen takasin. Kautta henkeni, ihmisen +sanat eivät pysty sitä vikuuttumaan. Sinä korska pappi, sinä itse olet +kirottu, sinä halpojen juonien ja maanpakolaisten tyrannien narri ja +kätyri, jos oikeuden Herran nimeen vedät henkäyksenkin sortajan hyväksi +ja sorretun oikeuksia vastaan.' Sitten jätin hänen ja nyt --" + +"Nyt -- mitä on nyt tapahtuva? Kirkonkirous! Kirkon pääkaupungissa -- +kansan taikausko! Voi Cola!" + +"Jos", jupisi Rienzi, "jos omatuntoni syyttäisi minua yhdestäkin +rikoksesta -- jos olisin tahrannut käteni yhdenkin rehellisen miehen +verellä -- jos olisin rikkonut ainoatakaan itse laatimistani laeista -- +jos olisin ottanut lahjoja tai tehnyt köyhälle vääryyttä, ollut tyly +orvoille tai sulkenut sydämeni leskiltä -- silloin, silloin -- mutta +ei! Herra, _sinä_ et hylkää minua!" + +"Mutta _ihmiset_!" ajatteli Nina murheellisena, huomatessaan että +Rienzin oli valtaamaisillaan noitten uskonnollisten ja salaperäisten +haaveilujen puuska, jota hän ei sallinut kenenkään kuolevaisen silmän +näkevän, ei Ninankaan, silloin kun ne olivat ehtineet korkeimmilleen. +Ja nyt todellakin, hetkisen itsekseen jupistuaan, muoto ponnistellen, +niin että hänen ohimonsa verisuonet paisuivat paloiksi, hän lähti äkkiä +yksityiseen rukoushuoneesensa, joka oli hänen kammionsa vieressä. +Heittäkäämme verho niitten mielenliikutusten päälle, joitten valtaan +hän siellä antautui. Kuka on kertova nuot pelottavat, salaperäiset +hetket, jolloin ihminen polttavine intohimoineen, myrskyävine +ajatuksineen, hurjine haluineen, epätoivoisine pelkoineen anoo +yksinäistä luoksipääsyä Luojaltansa? + +Pitkän ajan kuluttua siitä kuin Rienzi oli keskustellut Ninan kanssa +ja puoliyönkellon jo kauan sitten lyötyä, hän seisoi yksin eräällä +palatsin parvekkeella kirkkaassa ilmassa jäähdyttääkseen kuumetta, +joka vielä viipyi hänen uupuneessa ruumiissaan. Yö oli erinomaisen +tyyni, ja ilma kirkas, mutta viileä, sillä oltiin joulukuussa. Hän +katseli kiinteästi tuikkivia taivaankappaleita, joihin rajaton +herkkäuskoisuutemme on sijoittanut tulevaisuutemme tuomion. + +"Joutava tiede", tribuuni ajatteli, "ja synkkä haaveksima, että ihmisen +kohtalo on ennakolta määrätty -- peruuttamaton -- muuttumaton hänen +synnyinhetkestään saakka! Mutta ellei tuo unelma olisi perätön, niin +olisinpa halukas tietämään mikä noista uhkeista valoilmiöistä on minun +syntymätähteni, -- mikä kuvaa -- mikä heijastaa minun elinrataani ja +sitä muistoa, minkä minä olen kuoltuani jättävä." Tuo ajatus mielessään +ja katse vielä luotuna ylös hän näki, ikäänkuin yhtäkkiä muitten +tähtien joukosta selkenevän tuon nopean ja loistavan pyrstötähden, +joka talvella 1347 herätti kauhua taikauskoisissa, jotka pitivät tuota +avaruutten vaeltajaa onnettomuuden ja murheen enteenä. Hän säpsähti +tuon nähdessään ja jupisi itsekseen, "sellainenko todella on minun +vertauskuvani tai, jos tarut puhuvat totta ja nuot oudot ilmiöt +tietävät kansojen perikatoa ja valtioitten kukistusta, ennustaako +se minun kohtaloani? En tahdo sitä enempää ajatella." [Voi! jos tuo +pyrstötähti Rooman oloissa oli yhteydessä Rienzin kukistumisen kanssa, +niin sitä muualla Europassa seurasi sitä hirveämpi vitsaus, rutto, +Hirmukuolema eli Mustasurma.] + +Siirtäessään katseensa maahan hänen silmänsä viipyivät edustalla +olevassa basalttileijonassa, jonka harmaaseen ja suunnattomaan +vartaloon tähdet loivat kelmeän valon; silloin hän huomasi kaksi +mustiin viittoihin puettua henkilöä patsasta kannattavan jalustan +vieressä nähtävästi jossakin toimessa, jota hän ei saattanut erottaa. +Hän peljästyi, sillä hän ei ollut koskaan voinut päästä siitä +epämääräisestä luulosta, että oli olemassa jokin vakava ja määrätty +yhteys hänen kohtalonsa ja tuon vanhan basalttileijonan välillä. +Hän hiukan rohkasi mieltänsä kuullessaan vahtimiehen varottavan +tunkeilijoita, ja heidän astuttuaan valoisammalle paikalle, hän huomasi +heidän olevan munkkikaapuihin puettuja. + +"Ole häiritsemättä meitä, poikani", sanoi toinen heistä vahtimiehelle. +"Pyhän Isän legaatin käskystä me tähän julkiseen oikeuden ja +rangaistuksen muistomerkkiin kiinnitämme kerettiläisen ja kapinoitsijan +pannaanjulistuksen. _Voi kirkon kiroomaa!_" + + + + +VI Luku. + +Temppelin kukistus. + + +Tuo oli kuin salama kirkkaana päivänä -- tuo tribuunia kohdannut +kovaonni, hänen valtansa kukkulalla, jolloin hän kourallisella +urhoollisia, vapaudestaan pitäviä roomalaisia olisi ainiaaksi voinut +musertaa Rooman vapautta vastustavan voiman -- vahvistaa maansa +oikeudet ja täyttää oman kunniansa määrän. Sellainen kovaonni oli +kuin ivaa Kaitselmukselta, joka oli tukenut häntä ahtaina aikoina, +hyljätäkseen hänet menestyksen auringonpaisteisimpana päiväsydännä. + +Seuraavana aamuna ei ainoatakaan henkeä näkynyt kaduilla; puodit +olivat kiinni -- kirkot suljetut, kaupunki oli kuin kirkon +yhteydestä erotettu. Paavillisen pannajulistuksen kauhea kirous, +joka oli kohdannut ylimmäispapillisen kaupungin ylintä virkamiestä, +näytti hyytävän kaikki elämän valtimot. Legaatti itse, peljäten +muka henkeänsä, oli heti pannakirjan julkaisun jälkeen paennut +Monte Fiasconeen, jossa hän liittyi ylimysten joukkoon. Kirous oli +tehokkaampi kiroojan poissaollessa. + +Iltapuoleen nähtiin muutamien henkilöitten kulkevan poikki Capitolin +avaran edustan; he tekivät ristinmerkin nähdessään leijonaan +kiinnitetyn julistuksen ja katosivat suuren palatsin ovista. Vähitellen +muutamia huolestuneita ryhmiä keräytyi kaduille, mutta ne pian +hajaantuivat. Kaikki yhteys ja liike oli lamaantunut. Tuota aseetonta +hengellistä valtaa, joka Jumalan näkymättömän käden tavoin raivasi +torit autioiksi ja nöyryytti kruunupäät, ei mikään fyysillinen voima +pystynyt uhmaamaan eikä vastustamaan. Mutta yleisen kauhun ohessa +yksi tieto kosketti ihmisten sydämiä -- heidän tähtensä tribuuni sai +noin kunniansa keskellä surkastua! Nuot tulisin kirjaimin seiniin +ja patsaisiin kirjotetut sanat kertoivat hänen rikkomuksensa: -- +kapinoitsemisen, vakuuttaessaan Rooman oikeuksia -- kerettiläisyyden, +poistaessaan kirkollisia väärinkäytöksiä, ja tuon toisten viheliäisen +verhon, pyhyydenhäväistyksen, kylpemisestään Konstantinuksen +porfyrivaasissa! He tunsivat tuon vakuutuksen, he huokasivat -- heitä +pöyristytti -- ja autiossa palatsissaan, paitsi muutamia uskollisia +sydämiä, tribuuni oli yksin! + +Luotettavimmat toskanalaisista sotamiehistä olivat lähteneet Irenen +mukana. Muu osa hänen voimaansa, paitsi joitakuita jälelle jääneitä +vartioita, oli palkattua roomalaista väkeä, kaupunkilaisia, jotka +kauan olivat olleet tyytymättömiä palkkojen viipymiseen ja nyt, +vetäen puolustuksekseen kirkonkirouksen, pysyivät toimettomina, mutta +nuristen, kotonansa. + +Kolmantena päivänä uusi tapahtuma häiritsi kaupungin kuolonkaltaista +horrostilaa. Sataviisikymmentä palkkasoturia, johtajana neapelilainen +Pepin Minorbino, puoleksi ylimys, puoleksi rosvo (Montrealin kätyri), +saapui kaupunkiin, sijoittui Colonnan linnaan ja lähetti kuuluttajan +kardinaali-legaatin nimessä julistamaan kymmenentuhannen floriinin +palkinnon Cola di Rienzin päästä. + +Silloin kajahti ilmoille heleänä, mutta ei innostuttavana niinkuin +ennen, Capitolin isonkellon ääni -- kansa, välinpitämättömänä, +alakuloisena, mielessä paavin hengellisen vallan pelko (joka oli +tuollaisissa tapauksissa sitä suurempi kuin hänen istuimensa oli pois +muutettu) saapui aseettomana Capitolin edustalle; siellä Leijonapaikan +luona seisoi tribuuni. Hänen aseenkantajansa pitelivät portaitten +edessä hänen sotahevostaan, hänen kypäriään ja samaa pertuskaa, joka +oli ensimmäisinä välähdellyt voittoisassa taistelussa. + +Hänen vieressään oli muutamia hänen vartioväestään, palvelijoistaan +ynnä kaksi tai kolme etevintä porvaria. + +Hän seisoi paljain päin ja pystyisenä, katsellen häpeävää, aseetonta +rahvasta halveksivin, säälinsekaisin silmäyksin; ja kellonsoiton +tauottua ja väkijoukon hiljaisena kuunnellessa hän näin puhui: + +"Tulitte siis kerran vielä! Tulitteko orjina vai vapaina? Kourallinen +aseellisia miehiä on muurienne sisäpuolella: taivutteko te, jotka +porteiltanne karkotitte uljaimmat ritarit, Rooman kokeneimmat +sotasankarit, sadanviidenkymmenen palkkalaisen ja vieraan ikeen alle? +Tartutteko aseisin tribuuninne puolesta? Olette vaiti! -- olkoon +niin. Tartutteko aseisin _omien_ oikeuksienne -- _oman_ Roomanne +puolesta? Yhtä äänettömiä! Kautta pyhimysten, jotka pakanallisten +jumalien valtaistuimilla hallitsevat, oletteko niin langenneet +synnyinoikeudestanne? Ettekö ryhdy aseisin omaksi puolustukseksenne? +Roomalaiset, kuulkaa minua! Olenko loukannut teitä? Jos niin on laita, +_teidän_ kätenne minut surmatkoot, ja sitten puukkonne vielä verestäni +höyryävinä käykää päin rosvoa, joka on vain orjuutenne julistaja, +silloin minä kuolen kunnioitettuna, kiitollisena ja kostettuna. Te +itkette! Suuri Jumala, te itkette! Niin, minunkin tulisi itkeä -- +eläessäni hetken, jolloin saan turhaan puhua vapaudesta roomalaisille. +-- Itkeä! Onko tämä kyynelten aika? Itkekää nyt, niin kyyneleistänne +olette korjaavat sadon rikosta, laittomuutta ja hirmuvaltaa! +Roomalaiset, tarttukaa aseisiin! Seuratkaa minua heti Colonnan +palatsiin, karkottakaa tuo roisto -- karkottakaa vihollisenne (tehkää +minun sitten mitä tahansa)", hän vaikeni, ei innostuksen kipinää +synnyttäneet hänen sanansa -- "tahi", hän jatkoi, "minä jätän teidät +kohtalonne haltuun." + +Syntyi pitkällinen, syvä, yleinen murina; se vihdoin puhkesi sanoiksi +ja useat äänet huusivat yhdestä suusta: "paavin panna -- sinä olet +kirottu mies!" + +"Mitä!" huusi tribuuni, "ja te minut hylkäätte, te, joitten tähden +yksin ihminen uskaltaa langettaa minuun Jumalansa vasaman! Enkö minä +_teidän_ takianne ole julistettu kerettiläiseksi ja kapinoitsijaksi? +Mitkä ovat minun luullut rikokseni? Että olen _tehnyt_ Rooman ja +väittänyt Italiata vapaaksi, että olen masentanut nuot kopeat +valtaherrat, jotka olivat sekä paavin että kansan vitsaus. Ja te -- +te soimaatte minua siitä, mitä olen uskaltanut ja tehnyt hyväksenne! +Hyvät ihmiset, teidän _kanssanne_ olisin tahtonut taistella, teidän +_edestänne_ kuolla. Hyljätessänne minut te hyljäätte itsenne, ja koska +en enää hallitse urhoollisia miehiä, niin luovutan valtani tyrannille, +jota pidätte parempana. Seitsemän kuukautta olen ollut hallituksessa, +kaupan vaurastuttanut, nuhteettomasti tuominnut, sotakentällä ollut +voitollinen; -- olen näyttänyt teille millainen Rooma voisi olla; ja +nyt luopuessani vallasta, jonka minulle annoitte, kun minä olen poissa, +iskekää oman vapautenne puolesta! Se ei merkitse mitään, kuka on +urhoollisen ja suuren kansan ensimmäisenä. Näyttäkää, että Roomalla on +useita Rienziä, mutta onnellisempia!" + +"Kuka käski mennä meitä verottelemaan", sanoi Cecco del Vecchio, joka +oli rahvaan mielipiteen olennoima: "ja miksei pannut ylimysten päitä +poikki." + +"Niin", sanoi entinen haudankaivaja, "mutta tuo siunattu porfyriastia!" + +"Ja mitäs me menisimme surman suuhun", sanoi Luigi teurastaja, +"niinkuin kaksi veljeäni? -- Taivas heitä armahtakoon!" + +Ihmisten kasvoissa nähtiin epäröimisen ja häpeän ilme; moni itki +ja vaikeroitsi, ei kukaan (paitsi äskenmainittuja nureksijoita) +_syyttänyt_, ei kukaan soimannut, mutta ei kukaan näyttänyt olevan +halukas ryhtymään aseisiin. Oli päässyt valtaan yleinen kauhu, +kummallinen välinpitämättömyyden ja tunnottomuuden tyven, mikä usein +tapaa kansan, josta vapaus on vietin ja oikun asia, jossa se on käynyt +kompasanaksi, joka ei ole kauan nauttinut kaikkia sen järkeviä, +terveitä, hyödyllisiä ja siunattuja seurauksia, joka on säikähtänyt sen +sarastusta julistavia myrskyjä. Kansa sellainen on etelässä tavallinen, +se ei ole pohjolassakaan outo; sellaisen, jos Cromwell olisi elänyt +vuotta kauemmin, Englantikin olisi saattanut nähdä: ja todellakin, +jossakin määrin, sellaisen palauksen kansallisesta innostuksesta +kansalliseen välinpitämättömyyteen Englanti _näkikin_, silloin kun sen +lapset mielettöminä, ilman pidätystä, eteensä katsomatta luovuttivat +verisen sodan hedelmät Ludvigin irstaalle kätyrille ja Sydneyn +kuninkaalliselle murhaajalle. Sellaiseen henkiseen lainaukseen, +sellaiseen järjen sokeuteen jaloinkin kansa joutuu, kun vapautta, jonka +tulisi olla vuosisatojen kasvu, jonka juuret ulottuvat läpi tuhansien +ylimuistoisten olojen kerrosten, vaalitaan vieraan maan kasvina ja +se;, (samoin kuin muinaisen tarun puu ja Dryaadi) kukoistaa ja kuihtuu +yhden ainoan suojelushenkensä mukana. + +"Voi taivas, olisin minä mies!" huudahti Angelo, joka seisoi Rienzin +takana. + +"Kuulkaa häntä, kuulkaa poikaa!" huusi tribuuni, "lasten suusta viisaus +puhuu! Hän toivoo olevansa mies niinkuin te olette, tehdäkseen, mitä +teidän tulisi tehdä. Kuulkaa minua -- näiden muutamien uskollisten +kanssa minä ratsastan Colonnain korttelin läpi, vihollisenne linnan +edustalle. Kolme kertaa on torveni törähtävä tuon linnan edustalla; +jos kolmannella kerralla ette tule, aseellisina, -- en sano kaikki, +vaan kolme-, vaan kaksisataa, vaan yksi sata teistä -- minä katkasen +virkasauvani, ja maailma sanokoon että sataviisikymmentä rosvoa +lannisti Rooman hengen ja hävitti sen hallinnon ja lait!" + +Tuon sanottuaan hän astui alas portaita ja nousi ratsunsa selkään; +ihmiset tekivät tietä äänettöminä, ja heidän tribuuninsa ja hänen +pienoinen seurueensa kulkivat verkalleen eteenpäin ja poistuivat +vähitellen yhä kasvavan väkijoukon silmistä. + +Roomalaiset jäivät paikoilleen ja hetken päästä yllyttäjä Baroncelli, +joka huomasi kunnianhimolleen aukenevan alan, alkoi puhutella heitä. +Taikka hän ei ollut kaunopuhelias eikä lahjakas mies, hän osasi puhua +rahvaisimpaan tapaan. Ja hän tiesi että turhamaisuus, velttous ja +pöyhkeilevä ylpeys olivat hänen kuulijakuntansa heikkoja puolia. + +"Hyvät herrat", sanoi hän noustuaan Leijonapaikalle, "tribuuni +puhuu oivallisesti -- niin hän ainakin puhuu -- mutta marakattikin +pani kissan kastanjoitaan noukkimaan; hän kärventäisi käpälänne +tulennoksessa, mutta tepäs ette olekaan niin typeriä. Pyhimykset meitä +auttakoot! Mutta tribuuni, hyvä mies, asuskelee palatsissa, pitää +pitoja ja kylpee porfyriastioissa -- hävetköön vähän -- jossa P. +Sylvesteri kastoi keisari Konstantinuksen; kyllähän tuosta taistella +kannattaa, mutta mitä _te_ siitä kostutte, muuta kuin saatte tuimia +iskuja ja mulkoilla juhlanäytelmiä? Jos ajatte pois nuo miehet, niin +saatte uuden viiniveron niskaanne: sen te saatte palkaksenne!" + +"Kuulkaa!" huusi Cecco, "torvi soi -- ikävä kyllä, paha, että hän +rupesi verottamaan meitä!" + +"Torvi soi", sanoi Baroncelli, "_hopeainen_ torvi, Herra nähköön! Ensi +viikolla, jos päästätte hänen pulasta, hänellä on kultanen. Mutta +menkää -- miksi ette lähde liikkeelle ystäväni -- sataviisikymmentä +palkkasoturia vaan. Ne ovat tosin koko piruja tappelemaan, kiireestä +kantapäähän rauta-asussa, no entä sitten -- jos ne katkovatkin neljä +tai viisisataa kurkkua, niin saattehan ne viimein matkoihinsa, ja +tribuuni syö sitä muhkeammat iltaset." + +"Torvi soi toisen kerran", sanoi teurastaja. "Ellei vanha äitini olisi +jo menettänyt kahta meistä, niin iskisinpä kiinni uljaan tribuunimme +puolesta." + +"Tarvitsette enemmän elohopeata sisäänne", jatkoi Baroncelli, "muuten +myöhästytte. Ja mikä vahinko se olisi! -- Jos uskotte tribuunia, niin +hän on ainoa mies, joka kykenee pelastamaan Rooman. Mitä, te maailman +jaloin kansa -- tekö ette pystyisi pitämään puolianne! Tekö yhdestä +miehestä riippuisitte -- ette saisi Colonnaa ja Orsinia aisoissa +pysymään! Kukas ylimykset San Lorenzon portilla löylytti? Ettekö te? Te +saitte puustit ja tribuuni rahat! Loruja, antakaa miehen mennä, yhtä +hyviä saa halvemmalla yllin kyllin. Ja kuulkaa, tuo on kolmas töräys, +nyt on myöhästä." + +Ja etäältä kuuluva pitkäveteinen torventoitotus oli kuin paikan +poistuvan suojelushengen viimeinen varotus; ja kun sävel oli haihtunut +hiljaisuuteen, apea mieliala valtasi kokoontuneet. He alkoivat kaivata, +katua, silloin kuin kaipuu ja katumus eivät enää auttaneet. Baroncellin +sukkeluudet kävivät yhtäkkiä vastenmielisiksi, ja puhuja sai harmikseen +nähdä kuulijakuntansa hajaantuvan kaikille suunnille, juuri ollessaan +ryhtymäisillään selittämään, mitä suuria hän itse voi saada aikaan +heidän hyväksensä. + +Mutta tribuuni kulki vahingoittumatta halki vaarallisen korttelin, +jossa viholliset hänen tulostaan peljästyneinä, olivat vetäytyneet +varustuksiinsa, jatkoi matkaansa P. Angelon linnaan, jonne Nina oli +lähtenyt ennen häntä. Sinne hän saapui ja siellä oli häntä vastassa tuo +uljas nainen hymy huulillaan hänen pelastumisestaan -- vuodattamatta +kyyneltäkään hänen onnettomuudestaan. + + + + +VII Luku. + +Menestyksettömän vallankumouksen seuraajat. Kenen moite -- hyljätyn vai +hyljääjien? + + +Talviauringon iloisesti paistaessa ylimysten sotajoukko kulki pitkin +Rooman katuja. Kardinaali-legaatti ratsasti ensimmäisenä; vanha Tapani +Colonna, (ei enää ylpeänä ja pystyisenä, vaan kumaraisena ja poikainsa +kuoltua surusta murtuneena) hänen oikealla puolellaan; viekkaasti +hymyilyvä Luca Savelli ja synkkäuhkainen Rinaldo Orsini kohta heidän +takanaan. Pitkä, mutta raa'an näköinen jono se oli, enimmäkseen +vieraita palkkalaisia, eikä näyttänyt tuo kulkue maanpaosta palaavilta +kansalaisilta, vaan sisäänmarssivilta vihollisilta. + +"Jalo herra Colonna", sanoi kardinaali-legaatti pieni, kuiva +ranskalainen, täynnä karvaimpia ennakkoluuloja roomalaisiin, jotka +niinkuin kaikkia vieraita pappismiehiä olivat peräti huonosti +kohdelleet häntä hänen edellisellä matkallaan, "tuo Pepin, jonka +Montreal lähetti käskettäväksenne on todellakin tehnyt meille kunnon +työn." + +Vanha Colonna nyökkäsi päätään, mutta ei vastannut mitään. Hänen vankka +järkensä oli jo murtunut, ja höperyys oli nähtävänä hänen kankeassa +katseessaan. Kardinaali jupisi: "hän ei kuule puhettani, murhe on +tehnyt hänen lapseksi jälleen!" ja kääntyen ympäri hän viittasi +kädellään Luca Savellia luokseen. + +"Luca" sanoi legaatti, "olipa onni että Unkarin musta lippu pidätti +provencelaisen Aversassa. Jos hän olisi lähtenyt Roomaan, niin +olisimmepa saaneet tribuunin seuraajasta pahemman vastuksen kuin +itse tribuunista! Montreal", sanoi hän mahtipontisesti ja hieman +hymyillen, "on aatelismies ja ranskalainen. Tuo Pepin, joka on +hänen valtuuttamansa, on joko lahjomisella tai uhkauksilla saatava +puolellemme." + +"Varmaan", vastasi Savelli, "se ei ole vaikeata. Montreal arveli käyvän +lujemmaksi tuon vastarinnan, jonka hän itse olisi mielellään lopettanut +--" + +"Podestana tahi Rooman ruhtinaana, tuo vaatimaton mies! Me ranskalaiset +ymmärrämme pitää ansioitamme asianmukaisessa arvossa; mutta tämä +äkkiarvaamaton voitto hämmästyttää häntä niinkuin meitäkin, Luca; +meidän tulee siepata saalis Pepiniltä, ennenkuin Montreal pääsee hänen +avukseen. Mutta Rienzin täytyy kuolla. Kuulin että hän yhä pysyy P. +Angeloon sulkeutuneena. Orsini rynnätköön hänen kimppuunsa. Tänään +otamme haltuumme Capitolin -- kumoamme kapinoitsijan lait -- hajotamme +tuon hullunkurisen eduskunnan ja panemme kaupungin hallinnon kolmen +senaattorin käsiin -- Rinaldo Orsinin, Colonnan ja itseni; teille, jalo +herra, katsomme soveliaan toimen." + +"Siinä on kylläksi, kun taasen pääsen palatsiini, ja retki kultaseppäin +kortteliin pian sen linnotukset nostaa. Luca Savelli ei ole +kunnianhimoinen mies. Hän vaan tahtoo olla rauhassa." + +Kardinaali naurahti ivallisesti ja poikkesi Capitoliin vievälle +tielle. Edustalle oli kerääntynyt katselijoita, kuten tavallisesti. +"Tehkää tietä, tehkää tietä, lurjukset!" huusivat soturit rynnistäen +kummallekin puolen väkijoukkoon, joka oli tottunut Rienzin seuralaisten +rauhalliseen ja ystävälliseen kohteluun ja peräytyi liian hitaasti +soturien keihästen ja hevosten kavioitten alta. Ystävämme Luigi, +teurastaja, oli myöskin joukossa, ja hänen roomalainen verensä kovasti +kuohahti, kun saksalaisen peitsen järeä varsi sattui hänen pyylevään +vatsaansa. "Tuosta saat, roomalainen", sanoi raaka palkkasoturi +koettaen solkata italiaa, "tehkää tietä paremmillenne, jo olette +tarpeeksenne saaneet nähdä väenkokouksia ja näytelmiä." + +"Paremmillenne!" murisi teurastaja parka, "roomalaisella ei ole +parempia, ja jollen olisi menettänyt kahta veljeäni San Lorenzon luona, +--" + +"Tuo koira niskottelee", sanoi joku Orsinin seuralaisista, "ja puhuu +San Lorenzosta!" + +"Minä muistan hänen vanhastaan", sanoi toinen vieressä ratsastava +Orsinilainen. "Hän oli Rienzin joukkiota!" + +"Oliko?" virkkoi toinen synkästi, "sitten eivät ole terveelliset +esimerkit liian aikasia", ja huomatessaan teurastajan hurjistuneen +ja uhmaavan katseen, Orsinilainen kylmästi survasi peitsensä hänen +sydämeensä ja ratsasti hänen ruumiinsa ylitse. + +"Häpeä! Häpeä!" "Murha! Murha!" huusi joukko ja alkoi hetken +kiivastuksessa tunkeilla hurjien soturien ympärillä. + +Legaatti kuuli huudon ja näki liikkeen; hän vaaleni. "Roistot nousevat +uudestaan kapinaan!" hän jupisi. + +"Eivät, teidän korkeutenne -- eivät", sanoi Luca, "mutta saattaa olla +hyvä herättää heissä terveellistä pelkoa; ne ovat aseettomia, sallikaa +minun käskeä soturieni hajottamaan ne. Yksi ainoa sana on riittävä." + +Kardinaali suostui ja sana sanottiin. Soturit, joiden sisua vielä +kaiveli katkera muisto harjaantumattoman rahvaan voitosta, hajottivat +väkijoukon pitkin katuja ilman sääliä ja armoa -- ratsastaen kumoon +tahi keihästäen kuka eteen sattui -- täyttäen ilman huudoilla ja +kirkunalla ja sortaen maahan melkein yhtä monta miestä, kuin joku päivä +ennemmin olisi riittänyt Rooman puolustukseksi ja sen valtiolaitoksen +turvaksi! Tuon hurjan ja melskeisen kohtauksen perästä ja sen uhrien +ruumisten päällitse ratsasti legaatti seurueineen ottamaan Capitolin +salissa vastaan kaupunkilaisten uskollisuudenvakuutusta ja julistamaan +sortajat palanneiksi. + +Heidän astuessaan portaitten vieressä ratsujensa seljästä, suurilla +kirjaimilla kirjoitettu lappu pisti legaatin silmään. Se oli +kiinnitetty basalttileijonan jalustaan ja peitti juuri sen kohdan, +jossa paavin pannajulistus oli ollut. Siinä nähtiin sanat: + +_"Vapiskaa! Rienzi palajaa!"_ + +"Mitä kujeita tuo on!" huusi legaatti jo vapisten ja katsoi ylimyksiin. + +"Teidän korkeutenne", sanoi eräs neuvosmiehistä, joka oli tullut +Capitolista ottamaan vastaan legaattia, "me huomasimme sen siinä päivän +koittaessa; muste oli vielä märkä saapuessamme tänne. Pidimme parhaana +näyttää sitä teidän korkeudellenne." + +"_Tekö_ piditte! Kuka te sitten olette?" + +"Neuvoskunnan jäseniä, teidän korkeutenne, ja tribuunin jyrkkä +vastustaja, niinkuin nähtiin silloin kuin hän tahtoi uutta veroa --" + +"Neuvoskunnan -- loruja! Ei neuvoskuntia tarvita! Järjestys on +kerrankin saatu toimeen. Orsini ja Colonna pitävät teistä vast'edes +huolta. Vai vastustitte veroa? Se oli aivan oikein, kun tyranni siitä +puhui; mutta minä varotan teitä, ystäväni, vastustelemasta niitä +veroja, joita _me_ tulemme panemaan. Kiittäkää onneanne, jos voitte +ostaa kirkolta rauhaa niilläkään hinnalla -- ja hänen Pyhyytensä on +vähän floriinien tarpeessa." + +Neuvosmies vetäytyi nolostuneena takasin. + +"Repikää pois tuo hävytön lappu. Ei, malttakaa, kiinnittäkää sen +päälle kymmenentuhannen floriinin palkinnon lupaus tuon kerettiläisen +päästä! _Kymmenen tuhannen_, se on minusta liian paljon _nykyään_ -- +mutta muuttakaamme luku. Te Rinaldo Orsini, herra senaattori, lähtekää +sotureinenne P. Angeloon, saammepa nähdä, kestääkö kerettiläinen +piiritystä." + +"Ei ole tarpeen, teidän korkeutenne", sanoi neuvosmies virkaintonsa +puuhassa, "P. Angelo on vallotettu. Tribuuni, hänen puolisonsa sekä +yksi paaschi pääsivät viime yönä pujahtamaan tiehensä, valepuvussa, +kerrotaan." + +"Voi", sanoi vanha Colonna, jonka tylstynyt järki vihdoin käsitti, että +jokin merkillinen seikka viivytti hänen ystäviänsä. "Mitä on tekeillä? +Mikä tuo lappu on? Eikö kukaan sano minulle sen sisällystä? Vanhoja +silmiäni hämärtää." + +Hänen tehdessään noita kysymyksiä kimakasti ja terävästi, syvä ja +luja ääni vastasi -- ei kukaan tiennyt mistä se tuli, väkijoukko +oli supistunut muutamiin harvoihin etupäässä munkkeihin, joitten +uteliaisuutta ei mikään voinut hillitä, ja joiden puku oli heidän +turvansa, sekä sotamiehiin -- ääni, joka karkotti punan monilta +poskilta, vastasi Colonalle, sanoen: + +_"Vapiskaa! Rienzi palajaa!"_ + + + + + + +KUUDES KIRJA. + + + + +I Luku. + +Lempivän olinpaikka. + + +Erään Pohjois-Italian ihanimman järven rannalla oli Adrian di Castellon +lempimaatila, minne usein rauhallisina hetkinä hänen mielikuvituksensa +oli hellästi ikävöinnyt; sinne tuo nuori ylimys, erottuaan Neapelin +lähetyskunnan ylhäisimmistä jäsenistä, oli vetäytynyt kovaonnisen +Roomaan palaamisensa jälkeen. Useimmat hänen tovereistansa +olivat liittyneet ylimyksiin; nuori Annibaldi, jonka uskalias ja +kunnianhimoinen luonto oli lujasti kiintynyt tribuuniin, pysyi +puolueettomana sekä läksi Campagnassa olevaan linnaansa eikä palannut +Roomaan ennen Rienzin kukistumista. + +Irenen lemmityn olinpaikka oli sangen soveltuvainen hänen +surumielisille aatoksilleen. Vaikka se ei ollut täydellinen +linnotus, se kuitenkin oli tarpeeksi luja kestääkseen vuoriston +rosvojen ja naapuriston vähäpätöisten tyrannien hyökkäyksiä. Joku +entisistä omistajista oli rakentanut sen muinaisten roomalaisten +häviöönjoutuneitten kesäasuntojen raunioista, ja sen marmoriset patsaat +ja sirotöiset kivitykset olivat läänitysajan harmajakivisten seinien +ja vankkojen tornien siventämättömän sulon omituisena vastakohtana. +Järveenpäin viettävältä, viheriäiseltä kunnaalta loi uljas rakennus +synkän varjonsa kauas siintävälle selälle; sen vieressä, taustassa +kohoavasta metsänpeittoisesta vuoristosta solui puron säännöttömästi +polveileva juoksu -- milloin lehvien kätkössä, milloin välkkyen +näkyvissä ja keräytyen vihdoin leveäksi suvannoksi -- jonka reunalla +vähäinen suihkulähde jonkun unhoon joutuneen runoilijaylimyksen +muistomerkki, puoleksi rappeutunein kirjoituksineen todisti menneitten +klassillisten aikojen hienontunutta aistia: sekä purki sitten +sammalten, jäkäläin ja tuoksuvien yrttien lomitse lyhyenä putaana liian +vetensä järveen. Ja siellä Pohjolan jäykempien lehvien keskellä rehotti +moni aikoja sitten istutettu aurinkoisemman Idän puu, joka ei ottanut +surkastuakseen tuossa kultaisessa ilmanalassa, joka kuin äidin huolella +kasvattaa melkein mitä luonnontuotetta tahansa. Paikka oli syrjäinen +ja yksinäinen. Sinne etäisistä kaupungeista vievät tiet olivat +monimutkaisia, vuorisia ja rosvojen hallussa. Muutamat hökkelit ja +neljänneksen penikulman päässä viheriäisellä rannikolla oleva luostari +olivat lähimmät asumukset, ja paitsi satunnaista toivioretkeläistä tahi +eksynyttä matkamiestä, tuota yksinäisyyttä harvoin kukaan häiritsi. Se +oli aivan sellainen paikka, joka tarjoaa lepoa maailmaan kyllästyneelle +sekä vaalii muistoja, jotka uhkeassa viljavuudessa rehottavat +intohimojen raunioilla. Ja se, jonka samalla sekä lempeä että itseensä +turvautuva mieli voi kestää yksinäisyyttä, ei olisi koko maailmasta +löytänyt ihanampaa ja rauhallisempaa tyyssijaa. + +Mutta sellaiselle yksinäisyydelle Adrianin aikaisemmat unelmat eivät +olleet omistaneet tuota paikkaa. Siellä, hän oli ajatellut, kirkas +olento oli hallitseva -- sieltä lempi oli löytävä satamansa, ja +sinne, kun lempi vihdoin sieti häiriytyä, varallisuus ja synnynnäinen +jalous kutsuisivat kaikki lempeimmät ja parhaimmat henget, joita oli +alkanut liikkua Italian murheisessa povessa, luvaten toista, nuorempaa +runollisuuden, tieteitten ja taiteitten valtakuntaa. Tuon nuoren +ylimyksen jalolle ja romantilliselle, mutta hieman hajanaiselle ja +toimettomalle luonteelle, joka paremmin olisi soveltunut tyyneen ja +sivistyneesen, kuin myrskyiseen ja raakaan aikakauteen, kunnianhimo ei +tarjonnut mitään niin ihanaa palkintoa kuin kirjallisen joutoajan ja +henkisen levon. Hänen nuoruutensa oli Petrarcan vaikutus värittänyt, +hänen miehuutensa oli haaveksinut onnellisemmasta Vauclusesta, josta +Lauraakaan ei puuttunut. Unelmat, jotka olivat yhdistäneet tuon +näkymön Irenen kuvaan, vielä loivat siihen hänen varjonsa; ja aika ja +poissaolo vaan vaalivat hänen polttavia aatoksiaan, syvensivät hänen +synkeämielisyyttään ja enensivät hänen lempeään. + +Tuossa yksinäisessä paikassa -- joka muistista kertoessanikin, sillä +nämät silmät ovat sen nähneet, nämät jalat siinä astuneet, tämä sydän +siinä auvoinnut -- joka, sanon, tätä kertoessanikin tuntuu minusta +(ja kenties suopeasta lukijastakin) mieluiselta ja tervetulleelta +muutokselta toiminnan myrskyistä ja kunnianpyynnin vaiheista, jotka +niin kauan ovat vallinneet kertomista -- tuossa paikassa Adrian +vietti talven, joka tuohon juovuttavaan ilmanalaan saapuu lempeänä +vaihteluna. Maailman jyty saapui vain heikkona ja epäselvänä humuna +hänen korviinsa. Hän sai vain vajanaisina ja ristiriitaisina +tietoihinsa nuot uutiset, jotka ukkosen vasamana iskivät halki +Italian, että tuo erinomainen ja suuremmoisia tavotteleva mies -- +tuo itsessään mullistus -- joka oli herättänyt koko Europan ihailun, +innostuneitten kirkkaimmat toiveet, suurten tuhlaavimman ylistyksen, +itsevaltijaitten syvimmän kauhun, kaikkien vapaitten henkien hurjimmat +pyrinnöt, -- oli yht'äkkiä syösty vallastaan kirottuna, lainhylkynä. +Tuo tapahtui lopulla Joulukuuta ja Maaliskuun alussa sai Adrian siitä +tiedon eräältä pyhiinvaeltajalta, runsaasti kaksi kuukautta tapauksen +jälkeen, Maaliskuun vuonna 1348, joka näki Europan ja eritoten Italian +hirvittävimmän ruton hävittämänä, mitä historia tietää mainita, sekä +uhrien lukuun että ylhäisyyteen nähden kamalimman, ja joka omituisesti +liittyy muutamiin Boccaccion sulon ja Petrarcan kaunopuheliaisuuden +kuvausten yhteyteen. + +Toivioretkeläinen, jolta Adrian sai tiedon Rooman vallankumouksesta, +ei tietänyt Rienzin eikä hänen perheensä seuraavista vaiheista. +Tiedettiin vain että tribuuni vaimoineen oli päässyt pakenemaan; +mihin, siitä ei kukaan ollut selvillä. Moni arveli että he jo olivat +kuolleet, joutuneet epälukuisten rosvojen uhriksi, jotka heti +tribuunin kukistumisen jälkeen olivat ryhtyneet harjoittamaan entistä +tointansa, säästämättä ijäkästä tai heikkoa, rikasta tai köyhää. +Kaikki, mikä koski entistä tribuunia, oli yleisen huomion esineenä, ja +pyhiinvaeltajakin oli saanut kuulla että ennen Rienzin kukistumista +hänen sisarensa oli lähtenyt Roomasta, mutta ei tiennyt mihin paikkaan +hän oli saatettu. + +Nuot uutiset herättivät Adrianin hänen uneksivasta elämästään. Irene +oli joutunut siihen tilaan, jota hän kirjeessään oli rohjennut kuvailla +-- erotettuna veljestään, loistostaan sortuneena, turvatonna ja +ystävittä. "Nyt", sanoi tuo jalo ja ylevämielinen lempijä, "nyt hän +saattaa tulla omakseni tuottamatta tahraa nimelleni. Olkoot Rienzin +viat mitkä tahansa, hän ei ole niistä osallinen. _Hänen_ kätensä eivät +punota heimoni verestä; ihmiset eivät saata sanoa että Adrian di +Castello liittyy perheesen, jonka mahti on rakennettu Colonnan huoneen +raunioille. Colonnat ovat palanneet -- riemuitsevat -- Rienzi ei ole +mitään -- kovaonni ja hätä yhdistävät minut tuohon naiseen, jota ne +ovat kohdanneet." + +Mutta kuinka panna toimeen nuot romantilliset päätökset -- Irenen +olinpaikan ollessa tuntemattomana? Hän päätti lähteä Roomaan hankkimaan +tarvittavia tietoja; hän kutsui palvelijansa, joita ilahutti matkaan +lähtö. Sota-asut otettiin esille varushuoneesta -- lippu juhlasalista +-- ja kahden päivän vilkkaan hyörinän perästä vain palajavan kevään +linnut häiritsivät suihkulähteen hiljaisuutta, jonka vaiheilla Adrian +oli viettänyt monet haaveksivat hetkensä; ja öinen lamppu ei enää +heittänyt yksinäistä valosädettään tornikammiosta aution järven selälle. + + + + +II Luku. + +Etsivä. + + +Eräänä päivänpaisteisena, tukahuttavan helteisenä aamupäivänä +nähtiin yksinäinen ratsumies vaeltavan tuota verratonta tietä, jonka +ylänteiltä, viikunapuitten, viiniköynnösten ja oliivien joukosta +matkustajan silmien eteen vähitellen aukenee Arnon ihana laakso ja +Florensin kirkkojen tornit. Mutta matkustajan tavallinen ihastus +ei loistanut tuon yksinäisen ratsastajan silmistä eikä Toskanan +elämän tavallista toimeliaisuutta, hilpeyttä ja iloa valaissut tuo +aamupäivän aurinko. Kaikki oli äänetöntä tyhjää ja hiljaista; taivaan +valossakin tuntui olevan kivulias ja kauhea hehku. Tien varressa +olevista mökeistä olivat muutamain ovet ja akkunat teljetyt muutamat +auki, mutta nähtävästi ilman asukkaita. Auralla ei kynnetty, värttinä +oli koskematta: juhdalla ja ihmisellä oli hirmuinen lepopäivä. +Kiro, Kainin kiroa pimeämpi, painoi maata! Silloin tällöin joku +yksinäinen, enimmäksen tummaan munkkiviittaan puettu olento samosi +poikki tien, luoden matkamieheen kummastelevan katseen ja riensi +eteenpäin kadoten johonkin suojaan, mistä kuului kuolevan heikko +valitus, joka ilman ympärillä vallitsevaa hiljaisuutta tuskin olisi +ulottunut kynnystä kauemmaksi. Matkustajan lähestyessä kaupunkia +näkymö muuttui vähemmän autioksi, mutta vielä hirveämmäksi. Näkyi +purjekankaisin tarkoin käärittyjä rattaita ja vankkuria täynnä +sellaisia, jotka etsivät paosta pelastusta, unhottaen että rutto oli +joka paikassa! Luurangoiksi kuihtuneitten hevoskulujen raskaasti vetää +retuuttaessa noita ruumisvaunujen kaltaisia ajoneuvoja, joskus huuto +rikkoi hiljaisuuden, ja ratsastajan hevonen hypähti tien viereen, kun +toverien sydämettömästä itsekkäisyydestä joku onneton, jossa tauti oli +puhjennut ilmi, suistettiin ajoneuvoista ja jätettiin tien varteen +menehtymään. Eräät vankkurit pysähtyivät aivan portin edustalle ja +muuan mies naamari silmillä tyhjensi sen sisällön tien vieressä olevaan +vihertävään allikkoon. Siinä oli pukuja ja verhoja kaikenlaatuisia ja +arvoisia, keikarin päärmättyjä manttelia, armollisen neidin myssyjä ja +huntuja ja kerjäläisen repaleita. Katsellessaan naamioitetun tointa +näki ratsastaja lauman laihtuneita, nälkäisiä sikoja juoksevan paikalle +ravinnon toivossa, ja matkamiestä pöyristi ajatellessaan, _mitä_ +ravintoa ne lienevät vainunneet! Mutta ennenkuin hän ehti portille, +ne elukoista, jotka olivat uutterimmin tonkineet saastutettua läjää, +kaatuivat kuolleina toisten keskelle. + +"Hoh hoo!" sanoi naamariniekka ja hänen hotto äänensä kuului vielä +hotommalta naamarin takaa -- "tuletko tänne kuolemaan, muukalainen? +Ei uhkea samettiviittasi eivätkä kultakirjasi sinua gavocciololta +[paisukkeita, taudin kauhea tuntomerkki] suojele. Jatka matkaasi, jatka +matkaasi, -- tänäpäivänä armaasi suuteloitten herkkupala, huomenna +rotille ja madoille liian saastainen!" + +Vastaamatta tuohon kamottavaan tervehdykseen Adrian, sillä ratsastaja +oli hän, kulki edelleen. Portit olivat seljällään; se oli kaikista +pelottavin merkki, sillä ensimmältä oli huolellisimmasti varoen +estetty muukalaisia kaupunkiin pääsemästä. Kaikki huolenpito, kaikki +varovaisuus, kaikki valppaus oli turhaa. Ja kolme kertaa yhdeksän +vartijaa oli kuollut tuohon ainoaan paikkaan, ja upseeritkin, +joitten tuli määrätä heidän seuraajansa olivat kuolleet. Lain ja +järjestyksen, terveyshoitokunnat ja turvallisuusyhdistykset -- kaikki +oli kuolema lakkauttanut! Ja rutto oli tappanut tieteet ja taiteetkin, +yhteiskunnalliset laitokset, sivistyksen sopusoinnun ja koneiston, +aivan kuin ne olisivat olleet lihaa ja verta! + +Yksinään ja hiljalleen vaelsi lempijä edelleen lemmenretkellään, +päättäen löytää ja pelastaa kihlattunsa, ja läpi kauhujen erämaan +opasti häntä (tuota uskollista ja oikeata ritaria!) tuon ihmeellisen +intohimon autuas toivo, jaloimman kun se on jalo, katalimman, kun +se on katala! Hän saapui tilavalle, palatsia ympäröimälle aukealle, +jonka varrella Italian parhaimmat ja hienoimmat ylimykset tavallisesti +asuivat. Muukalainen oli yksin, ja hänen oivallisen ratsunsa astunta +tuntui kamottavalta ja tuskalliselta hänen korvissaan. Silloin, +poiketessaan muutamasta kadunkulmasta, hän näki erään vaimon hiipivän +eteenpäin lapsi sylissä ja toinen takertuneena hänen hameesensa. Hän +piti suurta kukkakimppua sieramiensa edessä (yleinen, mutta turha keino +tarttumista vastaan) ja jupisi lapsille, jotka valittivat nälkäänsä, +-- "kyllä, kyllä saatte ruokaa! Tarpeeksenne ruokaa, jos nyt kuljette +eteenpäin. Mutta voi tätä kulkua!" -- ja hän katseli ympärilleen, +olisiko joku tautinen lähellä. + +"Ystäväni", sanoi Adrian, "tietänettekö missä luostari --" + +"Pois, mies, pois!" huusi vaimo. + +"Voi", sanoi Adrian murheellisesti hymyillen, "näettehän etten vielä +ainakaan _levitä_ tautia!" + +Mutta vaimo, pitämättä hänestä lukua, läksi pakenemaan; silloin +muutaman askeleen päässä lapsi, joka piti hänestä kiinni, pidätti hänet. + +"Äiti, äiti!" hän huusi, "olen kipeä -- en jaksa liikkua." + +Vaimo seisahtui, vetäsi syrjään lapsen nutun ja, nähtyään sen +kainalossa pelottavat paisumat, hyljäsi oman lihansa ja pakeni +kiljaisten pitkin toria. Kiljaus soi kauan Adrianin korvissa, +vaikkei hän nähnyt sen luonnotonta syytä, -- _äiti ei pelännyt +pienokaisensa, vaan itsensä puolesta_. Luonnon ääntä ei kuultu tuossa +ruumiskaupungissa enempää kuin itse haudassa! Adrian ratsasti eteenpäin +rivakkaammin askelin ja saapui vihdoin komean kirkon edustalle. Ovet +olivat selki seljällään; hän näki sisällä joukon munkkeja (kirkossa +ei ollut muita Jumalaa palvelevia ja nekin naamarit silmillä), jotka +olivat kokoontuneet alttarin ympärille ja lauloivat virttä _Miserere +Domine_. -- Italian hurskaimpana pidetyn kaupungin herranpalvelijat +seurakunnatta! + +Nuori ylimys pysähtyi ovelle ja odotti, kunnes jumalanpalvelus oli +päättynyt ja munkit astuivat portaita myöten kadulle. + +"Pyhät isät", sanoi hän heille, "saanko pyytää teidän hyvyyttänne +neuvomaan minulle suorimman tien Santa Maria di Pazzin luostariin?" + +"Poikani", sanoi joku noista muodottomista haamuista, joitten näköisiä +ne olivat kääriliinojen kaltaisissa viitoissaan ja omituisissa +naamareissaan, "jatka matkaasi ja Jumala olkoon kanssasi. Mainitsemasi +pyhä luostari lienee nyt rosvojen tai hurjehtijoitten hallussa. +Abbedissa on kuollut ja moni sisarista lepää hänen vieressään. Muut +nunnat ovat paenneet ruttoa." + +Adrian oli kirvota hevosensa seljästä, ja hänen vielä tuijottaessaan +paikallaan tuo kolkko kulkue jatkoi matkaansa pitkin autiota katua +veisaten juhlallisella äänellä munkkivirttä: + + "Kautta Äidin, Pojan on + Ota kuolon tehoton; + Anteeks' anna velkamme, + _Miserere Domine_!" + +Toinnuttuaan kauhistuksestaan Adrian lähti munkkien jälestä ja heidän +lopetettuaan värsynsä hän puhutteli heitä jälleen. + +"Pyhät isät, älkää minua noin jättäkö. Kenties luostarissa tiedetään +jotakin hänestä, jota etsin. Sanokaa, mitä tietä pääsen perille." + +"Älä kiusaa meitä, poikani", sanoi munkki, joka äsken oli puhunut. +"Pahaa tietää sinulle taivaan palvelijoitten rukousten häiritseminen." + +"Antakaa minulle anteeksi, antakaa minulle anteeksi! Suuret sovinnot +olen suorittava, monet messut maksava; mutta etsin kallista ystävää -- +tieni -- tieni --" + +"Oikealle, kunnes saavut ensimmäiselle sillalle. Kolmannen sillan +takana tapaat virran rannalla luostarin", sanoi toinen munkki, jota +Adrianin kiihko liikutti. + +"Jumalan siunaus, pyhät isät", jupisi Adrian ja kannusti ratsuaan +neuvottuun suuntaan. Munkit eivät välittäneet hänestä enempää, vaan +jatkoivat virttänsä. Hevosen kavioitten kalkkaessa vasten kivitystä +kuului ratsastajan korviin rukoileva säe -- + + "Miserere Domine!" + +Kärsimättömänä, toivottomana, Adrian ajoi täyttä laukkaa pitkin katua. +Hän kulki poikki torin -- se oli tyhjä kuin erämaa -- synkkien, +suljettujen katujen, joilla Guelfien ja Ghibellinein sotahuudot ennen +olivat innostuttaneet Florensin ritarillista ylimystöä. Nyt olivat +sekasin hautaholvissa ja kuopassa Guelfi ja Ghibellini, ritarin +kannukset ja kerjuusauva. Tuon äänettömyyden rinnalla kansalaissodan +kiljuntakin olisi ollut siunaus! + +Ensimmäisen, toisen ja kolmannen sillan hän tapasi ja seisautti +vihdoin ratsunsa luostarin muurien edustalle. Portti oli raollaan ja +saranoilta putoamaisillaan; hän sitoi ratsunsa pielukseen, kulki pihan +poikki ja saapui vastakkaiselle ovelle, joka vei päärakennukseen, sekä +kateelliselle rautaristikolle, joka ei enää ollut saastaisen maailman +esteenä. Siihen seisahtuessaan hetkiseksi henkeänsä vetämään ja +hermostoansa tyynnyttämään, raaka nauru ja kovaääninen laulu, kirousten +säestämä ja keskeyttämä saapui hänen korviinsa. Hän työnsi ristikkoisen +oven syrjään, astui sisään ja melun johtamana hän saapui luostarin +ravintohuoneeseen. Tuossa ankarain ja puhtaitten taivaan morsianten +kokouspaikassa hän ennen abbedissan hallussa olleessa pöydän päässä +näki kummallisen sekalaisen roistojoukkion, jossa ensi silmäyksestä +päättäen näytti olevan kaikenarvoista ihmisluokkaa, sillä muutamain +yllä olivat karkeat, jopa ryysyiset vaatteet, muutamien verhona uhkeat +silkkiin ja samettiin kirjaellut viitat ja höyhentöyhtöiset päähineet. +Mutta toinen silmäys riitti jo ilmaisemaan että kumppanukset olivat +samallaista joukkokuntaa, ja että tuo silmiinpistävä komeus oli vaan +vartijattomista palatseista tai isännättömistä myymälöistä riistettyä +saalista, sillä sulkakoristeisten, jalokivistä välkkyvien hattujen +alta näkyivät hurjat, pesemättömät ja parrottuneet naamat, joita +kaihtavat pitkät kiharat, joita hiotun veitsen ja palkkalaiskäsivarren +ammattiveljet olivat alkaneet kasvattaa, käyttääkseen niitä useasti +naamarin verosta. Noitten nurjien mässäävien joukossa oli useita +naisia, nuoria ja keski-ikäisiä, rumia ja kauniita, ja hurskasta +Adriania pöyristytti nähdessään julkeitten porttojen yllä nunnien +puhtaita vaatteita ja heidän alastomilla rinnoillaan pyhiä +rukousnauhoja. Pöytä oli täynnä viinipulloja, herkullisia ruokia ja +enimmäkseen jumalanpalvelukseen pyhitettyjä kulta- ja hopea-astioita. +Kun nuori roomalainen hämmästyneenä seisahtui kynnykselle, niin mies, +joka oli pitojen esimiehenä, kookas, mustaverinen roisto, kasvoissa +syvä arpi, joka kävi hänen vasemman poskensa ja ylähuulensa poikki ja +loi hänen karkeisiin piirteisinsä luonnottoman hirveän näön, ärjäsi +hänelle: + +"Astu sisään, mies -- astu sisään! vai siinä mykkänä töllistät! Me +olemme vierasvaraisia isäntiä ja kaikkien pitää saaman tervetuliaiset. +Meillä on viiniä ja naisia. Herra piispan viiniä ja abbedissan naisia! + + "Tää kuoleman laulu on voittoisen, + Sotajoukot se kaatavi henkäisten; + Se katkovi tyrmän ja linnain salvat, + Se hirttäjän kynsistä riistää halvat. + Oi terve sä rutto! Se rikkaan hyytää, + Jo köyhäkin kehtavi leipää pyytää. + Oi terve sä rutto! Sun vaan hyvä jatko! + Sä nunnan ja vangitun kahlehet ratko! + Jo, sorrettu, aukeni tyrmäsi sulle, + Eläköön kiroo maan -- se on siunaus mulle!" + +Ennenkuin nuo hirvittävät säkeet olivat päättyneet, Adrian jo +lähti tuosta häväistystä huoneesta, huomaten ettei hän tuollaisten +raivostuneitten parissa pääsisi tiedustelujensa perille ja pakeni +kauhistuneena tuskin henkeänsä vetäisten, kunnes hän jälleen seisahtui +pihalle kivuliaaseen, viimattomaan auringon paahteesen, joka näytti +olevan sovelias sää niille tapahtumille, joita se valaisi. Hän päätti +kuitenkin viivähtää tuossa paikassa ja yrittää vielä tiedustella, ja +seisoessaan ulkona mietiskellen ja epätietoisena hän huomasi lähellä +pienen kappelin, jonka kapeasta akkunasta heikosti kuullotti päivän +himmentämä vahakynttiläin valo. Hän lähestyi sitä, astui sisään ja +näki sen pyhäkössä yksinäisen, polvillaan rukoilevan nunnan. Kapealla +käytävällä olevalla pöydällä, jonka kummassakin päässä oli pitkiä +vahakynttilöitä palamassa, useista ruumiskääreistä näkyi kuoleman +viihdyttämien vainajien epäselviä piirteitä. Adrian itse, johon paikan +pyhyys ja murhe koski sekä tuon yksinäisen, itsekkäisyydelle vieraan +kuolleitten vartijan liikuttava näkö, laskeutui polvilleen ja vaipui +palavaan rukoukseen. + +Hänen noustuaan, taakka sydämestään hieman huojentuneena, nunnakin +nousi seisomaan ja pelästyi huomatessaan hänen. + +"Onneton mies", sanoi hän äänellä, niin matalalla ja juhlallisella, +että se kaikui kuin haamun suusta -- "mikä kova kohtalo toi sinut +tänne? Etkö näe vieressäsi ruton koskettamaa tomua -- hengität ilmaa, +joka tuhoaa! Pois täältä! Etsi hävityksen joukosta paikka, jossa musta +vieras ei ole käynyt!" + +"Pyhä neito", vastasi Adrian, "tuo vaara ei pelota minua -- etsin +häntä, jonka elämä on omaani kalliimpi". + +"Ei tarvitse sinun sanoa minulle että olet äskettäin tullut Florensiin! +Täällä poika luopuu isästään ja äiti hyljää lapsensa. Silloin kun elämä +on toivottomin, nuot yhden päivän toukat takertuvat siihen, kuin se +olisi kuolemattomuuden lunastus! Minua yksin ei kuolo kauhista. Kauan +oltuani maailmasta erilläni, olen nähnyt sisaruskuntani perikadon -- +Jumalan huoneen häväistynä -- sen alttarin kumottuna, miksi eläisin +minä -- viimeinen, jota rutto ei ole saanut valapattoiseksi eikä +hengiltä!" + +Nunna vaikeni hetkeksi, ja katsoen tarkastaen Adrianin tervettä muotoa +ja murtumatonta vartaloa, hän huokasi raskaasti. -- "Muukalainen, miksi +et pakene?" hän sanoi. "Yhtä hyvin saattaisit täysinäisistä holveista +ja kuoleman saastaisesta mädännyksestä hakea elossa olevaa kuin tästä +kaupungista." + +"Sisar ja siunatun Vapahtajan morsian!" sanoi roomalainen pannen +kätensä ristiin -- "yhtä sanaa rukoilen sinulta. Olet arvattavasti +tämän häviöön joutuneen luostarin sisaruskuntaa! sano minulle, +tiedätkö, onko Irene di Gabrini [Rienzin sukunimi oli Gabrini] -- +entisen abbedissan vieras, Rooman kukistetun tribuunin sisar -- vielä +elävien joukossa?" + +"Oletko hänen veljensä?" sanoi nunna. "Oletko tuo laskenut aamun +aurinko?" + +"Olen hänen ylkänsä", vastasi Adrian suruisesti. "Puhu!" + +"Voi liha! liha! kuinka olet voitolla viimeisiin asti, turmeluksen +pitaalihuoneessakin!" sanoi nunna. "Turhamielinen! Ole ajattelematta +maallisia liittoja; tee sovinto taivaan ja itsesi välille, sillä +päiväsi ovat varmaan luetut!" + +"Nainen!" huusi Adrian kärsimättömänä -- "älä puhu minulle itsestäni +äläkä herjaa siteitä, joiden pyhyyttä et voi tuntea. Minä kysyn sinulta +vielä, niin totisesti kuin itse toivot armoa ja autuaaksi, onko Irene +elossa?" + +Nunna pelästyi nuoren rakastavan kiihkeyttä ja hetkisen kuluttua, mikä +Adrianista oli kuin vuosisata tuskallista epäilystä, hän vastasi: + +"Neito, josta puhut, jäi elämään muitten kuoltua. Harvojen +eloonjääneitten hajaantuessa eri tahoille, hän lähti luostarista -- en +tiedä mihin; mutta hänellä oli ystäviä Florensissa -- joitten nimeä en +tunne." + +"Ollos siunattu, pyhä sisar! Kauanko sitten hän lähti luostarista?" + +"Neljä päivää on kulunut siitä kuin rosvot ja portot anastivat Santa +Marian asumuksen", vastasi nunna vaikeroiden. + +"Neljä päivää! -- Etkö tiedä mitään enempää?" + +"En -- mutta maltappa, nuori mies!" ja nunna lähestyi sekä alensi +äänensä käheäksi kuiskeeksi -- "kysy _Becchineiltä_." [Florensissa +tavallisesti samaan säätyyn kuuluvat kaupunkilaiset kantoivat +vainajansa paarilla hautaan, mutta rutto oli luonut uuden elinkeinon, +ja väestön alhaisin rupa oli äärettömästä maksusta ottanut +kuljettaakseen uhrien jäännöksiä. Sellaisten miesten nimi oli Becchini.] + +Adrian peräytyi säpsähtäen, teki hätäisesti ristinmerkin ja lähti +mitään vastaamatta luostarista. Hän palasi hevosensa luokse ja ratsasti +kaupungin liikkeettömään sydämeen. Ravintoloita ja majapaikkoja ei +enää ollut, mutta kuolleitten ruhtinasten palatsit olivat elävälle +muukalaiselle avoinna. Hän poikkesi niistä yhteen -- avaraan, uljaaseen +taloon. Tallissa hän tapasi rehua soimessa, mutta hevoset, jotka siihen +aikaan Italian kaupungeissa merkitsivät sekä arvoa että varallisuutta, +olivat ruokkijaansa tiessä. Jalosukuinen ritari ryhtyi hevoshoitajan +toimeen, riisui raskaat tamineet, solmi ratsunsa häkkiin kiinni, ja +kun uupunut elukka ympäröivistä hirmuista tietämättömänä, ahnaasti +rynnisti ateriansa kimppuun, sen nuori herra kääntyi poispäin jupisten, +"uskollinen palvelija ja ainoa toveri, säästäköön sinua rutto, joka ei +ole säälinyt eläintä eikä ihmistä, ja vieös minä täältä sydämeltäni +keventyneenä!" + +Avara eteinen, yltympäri aseita ja lippuja -- leveät marmoriportaat, +joitten seinät olivat täynnä sen ajan kankeapiirteisiä ja +räikeänvärisiä maalauksia, johtivat väljiin suojiin, joissa riippui +sametti- ja kultakankaisia verhoja, mutta joissa haudan hiljaisuus +vallitsi. Hän heittäytyi patjoille, joita oli kasattu keskelle +huonetta, sillä hän oli ratsastanut koko aamun ja monta päivää +perätysten sekä oli uupunut joka jäsenestään, mutta hän ei voinut +levätä. Kärsimättömyys, murhe, toivo ja pelko jäytivät hänen sydäntään +ja polttivat hänen suoniaan ja hetkisen turhaan yritettyään viihdyttää +ajatuksiaan ja laatia varmempaa suunnitelmaa, kuin minkä sattumus ehkä +hänelle tarjoisi, hän nousi ylös ja lähti kulkemaan läpi huoneitten +epämääräisessä toivossa, jonka vaan sattumus saattoi tyydyttää. + +Oli helppo huomata että hän oli lepopaikakseen valinnut jonkun +ruhtinaan kodin, ja kaikki häntä ympäröivä loisto himmensi kerrassaan +vähemmän sivistyneitten ja varakasten roomalaisten raa'an ja karkean +komeuden. Tuossa oli soitikko, jonka kieliä oli äskettäin kosketeltu, +ja kullattu kuvateos, kuin äskettäin avattu; tuossa olivat istuimet +tuttavallisesti vieritysten, aivankuin neiti mielitiettyineen olisi +siinä vast'ikään kuiskaellut. + +"Samaan tyhjyyteen", ajatteli Adrian, -- "kuin isännän, saattavat pian +haihtua kutsumattoman vieraankin jäljet!" + +Vihdoin hän saapui saliin, jossa oli pöydällä viinipulloja, lasisia +maljoja ja yksi hopeainen, lakastuneita kukkia, homehtuneita hedelmiä +ja paisteja. Toisella puolen akuttimilla verhotuista kaksoisovista +päästiin avaraan porraskäytävään, joka vei rakennuksen takana olevaan +vähäiseen puutarhaan, missä suihkulähde vielä pulputteli välkkyvänä +ja eloisana -- paitsi vierasta, ainoa elollinen esine! Portailla oli +karmosiininkarvainen mantteli sekä sen vieressä naisen hansikas. +Nuot jäännökset näyttivät kertovan lempivän sydämelle lempivän +viimeisestä hyväilystä ja viimeisestä erohetkestä. Hän vaikeroitsi +ääneensä, ja tuntiessaan olevansa kaikkien voimainsa tarpeessa hän +täytti yhden maljoista puoleksi tyhjennetystä pullosta Kyypron viiniä. +Hän siemasi sen -- se virkisti häntä. "Nyt", hän sanoi, "toimeeni +taasen, -- lähdenpä retkelleni", kun hän yht'äkkiä kuuli raskasta +astuntaa huoneesta, jonka hän oli jättänyt -- se lähestyi -- ja saliin +saapasteli kaksi kookasta, pelottavan näköistä henkilöä. Ne olivat +mustiin, karkeisin vaatteisin puettuja, käsivarret paljaina, kasvoilla +suuret, muodottomat naamarit, jotka ulottuivat rintaan saakka ja joissa +oli vaan kolme pientä aukkoa, näön ja hengittämisen varaksi. Colonna +tarttui miekkaansa, sillä nuo oudot eivät olleet sellaisten näköisiä, +joita tavallisesti saattaa huoletta katsella. + +"Hei", sanoi toinen, "palatsi on saanut uuden vieraan tänään. Älä +meitä pelkää, muukalainen, tilaa -- ja tavaraakin on yllin kyllin +kaikille, jotka nykyään oleskelevat Florensissa! Kas pirua, tuossa on +yksi hopeapikari vielä -- mistä se tulee?" Niin sanoen mies sieppasi +maljan, jonka Adrian oli tyhjentänyt, ja pisti sen poveensa. Sitten hän +kääntyi Adrianiin, jonka käsi yhä oli miekankahvassa, ja sanoi puhjeten +nauruun, joka kuului tukahutetulta ja kumealta naamarin takaa -- +"emme me kenenkään kurkkuja katko, signor; Näkymätön meiltä ne vaivat +säästää. Me olemme rehellistä väkeä, valtion virkamiehiä, ja tulimme +vaan katsomaan, tarvitsisiko vaunujen poiketa tänne ensi yönä." + +"Olette siis --" + +"Becchiniä!" + +Adrianin veri jähmettyi. Becchino jatkoi. -- "Ja aiotteko asua tässä +talossa sen ajan, kun viivytte Florensissa, signor?" + +"Aion, jollei oikea haltija vaadi sitä itselleen." + +"Hah haa! Oikea haltija! Rutto nyt on kaiken haltija! Menneellä viikkoa +tässä palatsissa kolme uljasta seuraa asuskeli ja kaikki hautasin -- +kaikki! Hauska talo ja peräti tuottava. Oletteko yksin?" + +"Olen, nykyään." + +"Näyttäkää meille, missä makaatte, että tiedämme tulla noutamaan teitä. +Kolmeen päivään ette näy tarvitsevan meitä." + +"Hauskoja tervetuliaisia!" sanoi Adrian! -- "mutta kuulkaa. Oletteko +yhtä vikkeliä löytämään elossa olevia, kuin hautaamaan kuolleita? Minä +etsin täältä kaupungista erästä, joka, jos hänet löydätte, maksaa +teille koko vuotiset maahanpanijaiset." + +"Ei, ei! Se ei kuulu meidän ammattiimme. Yhtä helppo on hakea +kadonnutta hiekkamurua meren rannalta kuin elävää olentoa teljetyistä +taloista ja ammottavista haudoista; mutta jos maksatte köyhälle +haudankaivajalle vähän ennakolta, niin pääsette ensimmäisenä uuteen +ruumishuoneeseen -- se valmistuu parhaiksi teidän tarpeeksenne." + +"Tuossa!" sanoi Adrian heittäen lurjuksille muutaman kultakolikon +-- "ja jos tahdotte tehdä minulle ystävällisemmän palveluksen, niin +jättäkää minä ainakin eläessäni rauhaan, tai säästän teiltä sen +vaivan." Ja hän lähti huoneesta. + +Puheliaampi Becchino seurasi häntä. "Te olette jalomielinen, signor, +malttakaa; tarvitsette kai tuoreempaa ruokaa, kuin tuollaiset +siivottomat tähteet. Minä pidän siitä huolen niin kauan -- niin kauan +kuin tarvitsette. Kuulkaa -- ketä minun piti etsimäni?" + +Tuo kysymys viivytti Adrianin lähdön. Hän mainitsi nimen ja selitti +kaikki Irenen erityisominaisuudet sekä kuvaili katkerin mielin +hiukset, kasvonpiirteet, vartalon, tuon armaan ja pyhän olennon, +joka olisi runoilijan innostuksen aiheena saattanut olla, ja nyt oli +haudankaivajan osviittana. Mutta tuo olento, joka ei ollut pyhä, +pudisti päätänsä, kun Adrian oli lopettanut. "Viisisataa sellaista +kertomusta kuulin ruton ensi päivinä, jolloin vielä oli sellaisia +seikkoja kuin lempiviä ja lemmittyjä; mutta tuo oli herkkuluettelo, +signor, ja Becchino parka olisi mielissään, jos saisi tavata, taikka +vaikkapa haudatakin niin paljon suloa. Tahdon koettaa parastani; mutta +käyttääksenne aikanne parhaiten, niin tietäisinpä sivumennen neuvoa +teille monta armasta muotoa ja sorjaa vartaloa --" + +"Pois, hornalainen!" murahti Adrian, "hulluutta kuluttaa aikaansa +sellaisen parissa!" + +Haudankaivajan nauru seurasi hänen askeleitaan. + +Kaiken päivää kuljeskeli Adrian pitkin kaupunkia, mutta etsiminen ja +tiedustelu olivat yhtä turhia; kaikki, joita hän kohtasi ja puhutteli, +näyttivät pitävän häntä mielettömänä. Meluavat juopuneitten joukkiot, +munkkikulkueet ja siellä täällä joku yksinäinen arka olento, joka +vältti kaikkien lähestymistä ja puhetta, olivat ainoat, mitkä hän +tapasi kulkiessaan noilla kolkoilla kaduilla, kunnes kellertävän harmaa +aurinko vaipui kukkulain taakse ja pimeys peitti verhoonsa ruton +äänettömät tiet. + + + + +III Luku. + +Kukkia hautakumpujen vaiheilla. + + +Adrian huomasi Becchinon pitäneen huolta ettei nälkäkuolema ehtisi +ennen ruttoa. Kuolleitten atria oli korjattu pois ja ruoat ja +kaikenlaiset viinit täyttivät pöydän -- yltäkylläisyys vallitsi +silloin Florensissa! Hän nautti ravintoa, mutta säästäen, ja häntä +kauhistutti laskeutua levolle vuoteisin, joitten uhkeitten esirippujen +ääressä kuolema vast'ikään oli askaroinnut, sulki huolellisesti ovet +ja akkunat, kääriytyi viittaansa ja asettui patjoille levähtääkseen +siinä huoneessa, jossa hän oli syönyt illallisensa. Väsymys viihdytti +hänen levottomaan uinahdukseen, josta hän yht'äkkiä havahti ajoneuvojen +jyryyn ja kellojen kilinään. Hän kuunteli, kuinka ajoneuvot kulkivat +hiljalleen ovelta ovelle, ja jyrinä vihdoin haihtui etäisyyteen. -- Hän +ei nukkunut enää sinä yönä! + +Aurinko ei ollut ehtinyt korkealle, kun hän jälleen ryhtyi toimeensa, +ja oli vielä varhaista, kun hän kulkiessaan erään kirkon ohitse näki +kaksi uhkeasti puettua naishenkilöä tulevan pylväskäytävästä ja +suurimmalla huomiolla katselevan häntä naamariensa läpi. Hän seisahtui +ja toinen nainen sanoi: "olette uhkarohkea, kaunis herra, ette pidä +naamaria ettekä liioin tule kukkain tuoksulta." + +"En pidä naamaria, naiseni, sillä haluan tulla tunnetuksi: etsin näiltä +poloisilta tienoilta muutamaa, jonka elämää elän." + +"Hän on nuori, uljas ja nähtävästi jalosukuinen, eikä rutto ole +koskettanut häneen; hän on aivan tarkotuksemme mukainen", kuiskasi +toinen naisista toiselleen. + +"Kerrot omat ajatukseni", vastasi hänen toverinsa, ja kääntyen +Adrianiin hän sanoi: "etsitte jotakuta, johon ette ole vihitty, koska +niin palavasti etsitte?" + +"Se on totta." + +"Nuori ja ihana, tummahiuksinen ja lumivalkea povi; vien teidät hänen +luokseen." + +"Signora!" + +"Seuratkaa meitä!" + +"Tiedättekö ken olen ja ketä etsin?" + +"Tiedän." + +"Onko tiedossanne tosiansa jotakin Irenestä?" + +"On, seuratkaa minua." + +"Hänen luokseenko?" + +"Hänen luokseen -- seuratkaa meitä!" + +Naiset lähtivät edelleen, ikäänkuin päästäkseen pitemmistä puheista. +Hämmästyneenä, epäillen ja kuin unessa Adrian seurasi heitä. Heidän +pukunsa, olemuksensa ja toisen puhdas toskanankieli ilmaisivat heidän +asemansa ja syntyperänsä, mutta kaikki muu oli arvotus, josta hän ei +päässyt selville. + +He saapuivat erään sillan luokse, missä hevoskantotuoli ja ratsu, +jota palvelija piteli suitsista, olivat varalla, Naiset nousivat +kantotuoliin ja toinen heistä käski Adriania seuraamaan ratsain. + +"Mutta sanokaa" -- hän alotti. + +"Kyselemättä, signor!" sanoi hän maltittomana, "seuratkaa elossa olevaa +ääneti, tai pysykää kuolleitten seurassa, kuinka haluatte." + +Kantotuoli lähti liikkeelle ja Adrian nousi kummastellen ratsunsa +selkään sekä seurasi omituisia tovereitaan, joiden kulku oli melkein +rivakasta. Tultuaan sillan taakse he pian saapuivat loitolle ylängölle, +ja kolkot muurit ja tyhjät kadut pian vaihtuivat maaseudun puihin ja +kukoistaviin nurmikoihin. Näin puolen tunnin verran kuljettuaan, he +poikkesivat tieltä viheriäiselle tanhualle ja näkivät yht'äkkiä ihanan +palatsin edessään. Naiset laskeutuivat kantotuolistaan, ja Adrian, +joka turhaan oli koettanut houkutella seuralaisiltaan tietoja, hyppäsi +myöskin ratsunsa seljästä ja seurattuaan heitä avaran pihan poikki, +jonka kummankin puolen täyttivät kukkaisvaasit ja oranjipuut, sekä +läpi korkean eteisen rakennuksen perimmäiseen kylkeen, hän saapui +armahimpaan paikkaan, minkä silmä milloinkaan on nähnyt tai runoilija +milloinkaan ylistänyt. Se oli puutarha-sommitelma rehevintä vihantaa; +kummankin sivun laakeri- ja myrttimajoista aukenivat clematisten +ja ruusujen puoleksi kaihtamat näköalat, joitten kaarrosten takana +kuvapatsaat ja välkkyvät suihkulähteet rajottivat maiseman; edustan +nurmikolla nähtiin marmorijalustaisten kukkaisvaasien rivejä, ja +tilavat ja loitot porraskerrokset häikäisevintä marmoria viettivät +penger penkereltä, joista jokainen oli kaunistettu kuvapatsailla +ja suihkulähteillä, puoliväliin korkeata, mutta verkkanousuista ja +vihantaa kunnasta. Taampana Arno-laakson vaihtelevat, rehottavat +lehdot, viinitarhat ja oliivipuistot, maatilat ja kylät halkileikkaamat +hopeaisen virran, ja kaupunki rauhallisena, mutta hirmutonna, kohottaen +kattojansa ja tornejansa auringon paisteessa. Kaiken värisiä ja äänisiä +laululintuja, muutamat vapaina, muutamat kultaisten verkkojen sisällä, +viserteli ylt'ympäri, ja nurmikon keskellä venyi neljä uhkeasti +puettua, naamaritonta naista, joista vanhin näytti tuskin olevan +kahtakymmentä vanhempi, ja viisi ritaria, nuorta ja uljasta, joitten +jalokivistä kimaltelevat nutut ja kultaiset ketjut ilmaisivat heidän +arvonsa. Viinejä ja hedelmiä oli viereisellä, matalalla pöydällä, ja +soitikoita, shakkipöytiä nurmella huiskin haiskin. Niin suloista ryhmää +ja niin viehättävää näkymöä ei Adrian nähnyt kuin yhden kerran, ja sen +Italian hirmuisimmassa ruttopesässä! -- sellaisen ryhmän ja sellaisen +näkymön saatamme vielä tavata ihanan Boccaccion kertomuksista. + +Nähdessään Adrianin saattajineen lähestyvän seurue nousi heti +seisoalleen, ja yksi naisista, jonka päässä oli laakeriseppele, astui +toisten eteen huudahtaen: "oivallista, Mariana, terve tultuanne +takasin, viehättävät alamaiseni. Ja te, herrani, tervetuloa tänne." + +Colonnan kaksi seuralaista oli riisunut naamarinsa ja toinen heistä, +joka häntä ensin oli puhutellut, pudistaen pitkät, sysimustat kiharansa +kirkkailta, hymyileviltä silmiltään ja poskelta, jonka synnynnäinen +oliivinkarva nyt keveästi punastui, kääntyi hänen puoleensa ennenkuin +hän ennätti vastata tervetuliaisiinsa. "Herra ritari", sanoi hän, "nyt +näette, mihin olen teidät vietellyt. Myöntäkää että tämä on hauskempaa, +kuin kaupunki, jonka jätimme. Katselette minua kummastellen. Nähkää, +kuningattareni, kuinka sanattomaksi hovinne herättämä ihmettely +on saattanut uuden ritarimme; vakuutan että häneltä hyvästi sanat +sujuivat, kun me olimme hänen ainoat puhekumppaninsa, olinpa vielä +pakotettu käskemään häntä vaikenemaan." + +"Oi, etkö vielä ole kertonut hänelle sen hovin tapoja ja syntyä, johon +hän on saapunut?" virkkoi laakeriseppele. + +"En, kuningattareni, arvelin että mikään kertomus, ei saavuttaisi +tarkotustaan sellaisessa paikassa, kuin Florens parkamme nykyään on. +Olen tehnyt tehtäväni ja ja luovutan hänet teidän suosioonne!" + +Näin sanoen neito sipsutteli keveästi poispäin ja ryhtyi keikaillen +silittelemään kiharoitaan marmorialtaan vienossa kuvastimessa, +jonka vesi reunain yli sirisi nurmelle; tuon tuostakin veikistellen +vilkaisten vieraasen ja ollen kylläksi lähellä kuullakseen kaikki mitä +puhuttiin. + +"Ensiksikin, signor", sanoi nainen, jota oli puhuteltu kuningattareksi, +"salli meidän tiedustaa nimesi, arvosi ja syntymäpaikkasi." + +"Signora", vastasi Adrian, "vähän saatoin aavistaa tulevani tänne +vastaamaan itseäni koskeviin kysymyksiin; mutta mikä teitä miellyttää +kysyä, siihen täytyy minun mieltyä vastaamaan. Nimeni on Adrian di +Castello, olen roomalaisen Colonnan huoneen jäsen." + +"Uljaan huoneen uljas pylväs!" vastasi kuningatar. "Mitä tulee meihin, +joihin nähden uteliaisuutesi lienee herännyt, niin tiedä että me +kuusi Florensin naista, joitten sukulaiset ja holhoojat joko ovat +paenneet tahi kuolleet, päätimme vetäytyä tähän palatsiin, jossa, +jos kuolema tulee, se tulee puolet hirmuistaan riistettynä; ja kun +oppineet sanovat että murhe tuota kauheata tautia suosii, niin +näette että olemme liittoutuneet murheen vihollisiksi. Kuusi herraa +tuttavistamme on liittynyt meihin. Vietämme aikamme, olkoon se pitkä +tai lyhyt, huvituksissa, joita satumme löytämään tai keksimään. +Soitossa ja karkeloissa, iloisessa haastelussa ja hilpeissä lauluissa, +sen verran näkymön vaihtelua tuon ohessa kuin nurmikolta siimekseen, +lehtokujista suihkulähteen partaille, niin kuluu aikamme ja niin +valmistumme rauhallisesti nukkumaan ja suloista unta näkemään. Kukin +naisista on vuorostaan keijukaishovimme kuningattarena, niinkuin tämä +päivä on minun osani. Yksi laki on valtiolaitoksemme perustuksena -- +mikään murhe älköön pääskö luoksemme. Tahtoisimme elää ikäänkuin tuota +kaupunkia ei olisi olemassa, ja ikäänkuin (lisäsi ihana kuningatar +keveästi huoaten) nuoruus, sulo ja kauneus kestäisivät ijän kaiken. +Yksi ritareistamme lähti mielettömästi päiväksi luotamme, luvaten +palata; emme ole häntä sen koommin nähneet: emme tahdo arvata, mitä +hänelle on tapahtunut. Oli tarpeellista täyttää hänen paikkansa; +heitimme arpaa, kuka etsisi hänelle sijaisen, se lankesi noille +naisille, jotka -- eivät toivoakseni mielipahaksenne -- toivat teidät +tänne. Uljas herra, selvitykseni on valmis." + +"Voi, armas kuningatar!" sanoi Adrian taistellen ankarasti, vaikka +turhaan, katkeraa pettymystään vastaan -- "en voi jäädä teidän +onnelliseen piiriinne; olen itsessäni lakinne rikkomus. Mielessäni on +vaan yksi ainoa murheellinen ja levoton ajatus, jonka rinnalla kaikki +hilpeys näyttäisi jumalattomalta. Etsin elävien ja kuolleitten joukosta +olentoa, jonka kohtalosta olen tietämätön; ja vaan ihanan saattajani +suusta kuulemani sanat saivat minun vietellyksi suruisesta toimestani +tänne. Salli minun, armollinen signora, palata Florensiin." + +Kuningatar katsahti närkästyneenä tummasilmäiseen Marianaan, joka +vastaukseksi loi yhtä merkitsevän katseen ja sitten äkkiä astui +Adrianin luokse, sanoen: + +"Mutta, signor, jos sittenkin olisin sanojeni niittänen, jos kykenisin +rauhottamaan sinua tiedolla, että terveenä ja turvassa on -- on Irene." + +"Irene!" kertoi Adrian hämmästyneenä, unhottaen että hän ennen oli +ilmaissut etsittävänsä nimen -- "Irene -- Irene di Gabrini, kerran +kuuluisan Rienzin sisar!" + +"Sama", vastasi Mariana vikkelään; "minä tunsin hänet, niinkuin sanoin. +Ei, signor, en minä sinua petä. Totta on, etten voi viedä sinua hänen +luokseen, mutta paras se onkin -- hän lähti pois monta päivää sitten +erääsen Lombardian kaupunkiin, johon ruton ei vielä sanota ennättäneen. +No, jalo herra, eikö sydämesi keventynyt? Ja lähdetkö heti karkuun +Ystävyyden, ja kenties", hän lisäsi luoden hellän katseen suurista, +tummista silmistään, "Lemmen hovista?" + +"Rohkenenko tosiaan uskoa sinua, signora?" sanoi Adrian ihastuksissaan, +mutta vielä epäillen. + +"Pettäisinkö uskollista rakastajaa, joka tunnut olevan? Usko pois. Ota +vastaan, kuningatar, alamaisesi." + +Kuningatar ojensi kätensä Adrianille ja talutti hänen toisten luokse, +jotka vielä seisoivat lähellä ruohostossa. He tervehtivät häntä +veljekseen ja pian suvaitsivat hänen hajamielisen kohteliaisuutensa, +hänen miellyttävän ulkomuotonsa ja kuuluisan nimensä hyvittäminä. + +Kuningatar taputti käsiään, ja seurue sijoittui nurmikolle jälleen. +Kukin nainen mielitiettynsä viereen. "Sinä Mariana, ellet ole väsynyt", +sanoi kuningatar, "otat soitikkosi ja viihdytät nuot äänekkäät +heinäsirkat, jotka visertelevät vaateliaina, kuin olisivat satakieliä. +Laulakaa, viehättävät alamaiseni, laulakaa; ja alotappas rakkaan +ystävämme signor Visdominin laulu, se on kuin tehty jonkinlaiseksi +vihkimävirren mukaiseksi niille, jotka olemme ottaneet hoviimme." + +Mariana, joka oli asettunut Adrianin viereen, otti soitikkonsa ja +lauloi muutamien etusävelten perästä sanat, jotka vajanaisesti +käännettyinä olivat seuraavat: + + Florentiiniläisen neidin laulu. + + Sä nauti hetken riemussa, + Jos huomen synkistyypi, + Tai murhe linnas helposta + Pian kuolemalle myypi. + + Me kuolon kaikki -- murhe pois! + Sep' oiva herra vasta! + Jos kaiken päivän pilvet ois, + Sais yökin varhemmasta. + + Sä lemmi -- juhli -- hulmua, + Se haudan ohje meillä! + Kun itse kumpus kuolema + Verhoopi laakereilla. + + [Siihen aikaan Italiassa laakeri tavallisesti + istutettiin vainajien hautakummuille.] + + Kun katsot lemmittyysi sie, + Saa silmäs kirkkahiksi -- + Jos pyhäin osa riemu lie, + Näin valmistumme siksi. + +Tuota laulua, joka nosti vilkkaita mieltymyksen osotuksia, seurasi +eloisia kertomuksia, joiden sepittämisessä Italian novellinkirjoittajat +olivat Voltairen ja Marmontelin esikuvana -- kukin vuorostaan jatkaen +esitystä ja yhtä taitavasti karttaen jokaista haikeata kohtaa tai +apeata mielijohdetta, joka olisi saattanut muistuttaa kuoleman +läheisyyttä noille viehättäville laiskureille. Minä muuna aikana +tahansa nuoren di Castellon herran luonne ja ky'yt olisivat olleet +omiansa loistamaan tuossa Arkaadian hovissa. Mutta nyt hän turhaan +koetti häätää pilveä otsaltaan ja levottomuutta sydämestään. Hän +pohti mielessään tuota tietoa, jonka oli saanut, kummasteli, arveli, +toivoi ja pelkäsi, ja jos hetkeksi hänen mielensä kääntyi ympäröiviin +oloihin, niin hänen luontonsa, joka oli liiaksi tosi runollinen tuon +paikan valheelliselle tunteellisuudelle, kysyi itseltään, missä, +paitsi kiiltävää kuorta ja armasta asemaa, tuo hilpeys, jota hän nyt +vasten tahtoansa oli näkemässä, erosi Santa Marian luostarin rivosta +mässäyksestä -- kummallakin sama aihe, vaikka erilaiset tavat -- +kumpikin yhtä hermoton, yhtä itsekäs, kumpikin lyöden hirmun huviksi. + +Ihanata Marianaa joka, niinkuin kuningatar oli maininnut, oli +kadottanut kumppaninsa, ei lainkaan haluttanut menettää uutta +ystäväänsä. Hän tavan takaa tyrkytti hänelle viiniä ja hedelmiä, +ja tuon viattoman kohteliaisuuden ohessa hänen kätösensä hellästi +viivähti Adrianin kädellä. Vihdoin lähestyi hetki, jolloin seurue +vetäytyi palatsiin, päiväsydämen räkittävän helteen ajaksi -- +tullakseen auringon laskiessa jälleen iltaiselle suihkulähteitten +viereen, karkelemaan, laulamaan ja kisaamaan soihtujen ja tähtien +valossa lepohetkeen asti. Mutta Adriania ei haluttanut pitkittää tuota +hauskuutta, ja tuskin ehdittyään huoneesen, johon hän saatettiin, +hän päätti lähteä hiljaisuudessa pakkoon, mikä joka tapauksessa oli +mukavin, eikä kenties epäkohteliain, tarjona oleva erokeino. Kun +kaikki näytti olevan hiljaista ja vaipuneena lepoon, mikä tuona +hetkenä on tavallista etelän asujamilla, hän lähti suojastaan, astui +alas portaista, kulki poikki ulkopihan ja oli portissa, kun hän kuuli +itseänsä kutsuttavan, äänellä, josta suuttumus ja hämmästys puhuivat. +Hän kääntyi ja huomasi Marianan. + +"Mitä nyt, signor di Castello, onko seuramme niin ikävä, sävelemme +niin räikeitä vai otsamme niin ryppyisiä, että pakenette meitä kuin +matkamies Beneventon noitia? Ei, eihän tarkotuksenne ole jättää meitä?" + +"Ihana nainen", vastasi ritari hieman hämillään, "on turhaa että koetan +lohduttaa surullista mieltäni ja tulla kelpaavaksi hoviin, mihin mikään +murhe ei saa saapua. Lakinne uhkaa minua kuin rikoksellista -- parempi +on aikoinaan paeta kuin tulla tylysti karkotetuksi." + +Puhuessaan hän yhä eteni ja olisi ehtinyt portista, ellei Mariana olisi +tarttunut hänen käsivarteensa. + +"Oi", sanoi hän hellästi, "eikö ole tummankirkasta silmää, eikö talven +lumivalkeata povea, mikä voi korvata poissa olevan? Jää tänne ja +unhota, niinkuin poissa ollessasi epäilemättä _sinäkin_ unhotetaan!" + +"Signora", vastasi Adrian arvokkaana ja silminnähtävästi halveksien, +"en ole oleskellut tarpeeksi kauan näitten hirmujen seassa, jotta +sydämestäni ja hengestäni olisi kaiken tunnollisuus sammunut. Nauti, +jos saatat, ja poimi haudan tympeitä ruusuja, mutta minussa, mielessäni +vielä kuoleman kauhut, ei kauneus herätä ihastusta, ja lempi -- +_pyhäkin_ lempi -- näyttää minusta pimentyvän kalman varjossa. Antakaa +minulle anteeksi ja jääkää hyvästi." + +"Lähde sitten", sanoi florentiiniläinen, jota tuo kylmyys pisti ja +raivostutti, "lähde ja löytäös armaasi niiltä tienoilta, joissa +filosofiasi niin hyvästi viihtyy. Pilaa vain tein sinusta silmitön +hupsu, katsoessani omaa parastasi, kun kerroin että Irene -- (sekö +hänen nimensä?) -- oli lähtenyt Florensista. Hänestä en tiedä mitään, +enkä ole kuullut mitään, paitsi sinulta. Lähde takasin etsimään +ruumishuoneet ja katsomaan vieläkö häntä rakastat!" + + + + +IV Luku. + +Löydämme mitä etsimme, emmekä tiedä siitä. + + +Päivän paahtavimmassa helteessä ja jalan palasi Adrian Florensiin. +Lähestyessään kaupunkia koko tuo äskeinen upea näytelmä tuntui +hänestä kuin unennäöltä, kuin tenhottaren loihtimilta puutarhoilta ja +lehtimajoilta, ja hän havahtui yht'äkkiä kuin rikoksellinen havahtunee +tuomiontäytäntö-aamunaan, nähdessään hirsipuun ja surmamiehen, -- +siten palautti jokainen vainajien kaupunkia kohden vievä askel hänen +hurjistuneita ajatuksiaan samalla sekä elämään että kuolemaan. Marianan +viimeiset sanat soivat hänen sydämelleen kuin sanomakellot, Päivän +helle, auertava taivas, pitkällinen väsymys, raukaisevat ponnistukset +ja mielenliikutukset ynnä sen ohessa pettymyksen haikeus, kalvava +tieto kalliitten hetkien korvaamattomasta hukasta ja toivottomuuden +vaivat minkään järjellisen etsimissuunnitelman laatimisesta -- kaiken +tuon vaikuttaessa, kuume alkoi rajusti polttaa hänen suonissaan. Hänen +ohimoitaan tuntui kiristävän vuoren paino, hänen huulensa kuivasi +tuskallinen jano, hänen voimansa näyttivät äkkiä luopuneen hänestä ja +hän töin tuskin laahusteli veltostuneita jäseniään edelleen. + +"Minä tunnen sen", ajatteli hän, iljettävän kuvotuksen ja pudistelevan +kauhun valtaamana, niinkuin luonto aina ponnistelee kuolemaa vastaan, +"minä tunnen sen itsessäni -- tuon Raatelevan ja Näkymättömän -- tuhoni +on tullut, enkä ole pelastanut häntä; eikä sama hautakaan meitä kätke!" + +Mutta nuot ajatukset vaan antoivat oiva yltyä taudille, joka +alkoi setkiä hänessä; ja ennenkuin hän ehti kaupungin piiriin, +ajatuskykykin hyljäsi hänet. Ihmisten ja talojen kuvat kävivät hänen +silmissään epäselviksi ja varjokkaiksi ja polttava kivitys tuntui +epävakavaiselta ja kaventelevan hänen jalkainsa tieltä, hän rupesi +houraamaan ja hoiperteli edelleen murahdellen yhteyttömiä, katkonaisia +sanoja; harvat vastaantulijat pakenivat häntä kauhistuen. Munkitkin +surullisine kulkueineen, väistyivät _bene vobistaan_ jupisten horjuvaa +tien varteen. Erään kadun kulmauksen koppelista neljä ryyppyistä +Becchiniä iski läpi mustain naamareittensa silmänsä häneen, niinkuin +korpikotka iskee erämaan kuolevaan matkamieheen. Eteenpäin hän vielä +pyrki, levitellen käsiään kuin pimeässä hapuileva ja hämärin tunnoin +tavotellen taloa, johon oli osunut asumaan, vaikka hänen tiensä +vieressä oli portit seljällään monia, joissa yhtä hyvin olisi saattanut +sekä elää että kuolla. + +"Irene, Irene!" hän huudahteli, milloin epäselvällä äänellä, milloin +rajusti kiljaisten, "missä olet? Missä? Tulen pelastamaan sinut, nuot +saastaiset hornanhenget eivät saa sinua haltuunsa! Voi, kuinka ilma +haisee kuolleitten lihalta! Irene, Irene! Lähtekäämme omaan palatsiini, +taivaallisen järven rannoille - Irene!" + +Hänen näin pimentyneenä houraillessaan kaksi naamareihin ja +mantteleihin verhottua naishenkilöä ilmaantui yht'äkkiä läheisestä +talosta. + +"Turhuutta!" sanoi solakampi heistä, jonka tummansinisen, hopealla +kirjaillun manttelin väri ja leikkaus, niinkuin tässä on tarpeellista +ottaa huomioon, eivät olleet Florensissa käytettyjä, mutta tavallisia +Roomassa, jossa ylhäisten naisten puvut olivat räikeitä karvaltaan +ja erittäin avarapoimuisia -- näin eroten toskanalaisen kuosin +yksinkertaisemmasta ja sirotekoisemmasta vaateparresta -- "turhaa paeta +leppymätöntä ja varmaa kohtaloansa!" + +"Ethän tahtone että jäisimme taloon, jossa on kolme ruumista +viereisessä huoneessa, vaikka Florensissa on tyhjiä saleja yllinkyllin? +Usko minua, ei meidän tarvitse pitkältä kulkea, ennenkuin keksimme +turvallisemman asunnon." + +"Tähän saakka olemme tosin ihmeellisesti säilyneet", huokasi toinen, +jonka ääni ja vartalo ilmaisivat nuoruuden kukoistusta; "jospa vaan +tietäisimme mihin paeta -- mikä metsä, mikä vuorenvinkalo kätkee +veljeni ja hänen uskollisen Ninansa! Nämät hirmut minun näännyttävät!" + +"Irene, Irene! Jos olet Milanossa tahi jossakin Lombardian kaupungissa, +miksi viivyn täällä? Hevoseni, hevoseni! Ei, ei! -- Ei tuota +kellohevosta eikä ruumisvaunuja." + +Kiljaisten, hurjemmin kun tuo sairas mies milloinkaan, nuori nainen +syöksähti seuralaisensa vierestä. Yksi askel näytti lennättävän hänen +Adrianin luokse. Hän kävi hänen käsivarteensa -- katsoi häntä kasvoihin +-- kauhistava tuli paloi hänen silmissään. "Se on tarttunut häneen!" +(hän lisäsi syvällä, mutta tyynemmällä äänellä) -- "rutto!" + +"Pois, pois, oletko mieletön!" huusi hänen toverinsa, "pois täältä -- +älä koske minuun, olet koskenut häneen -- tässä eroamme!" + +"Auttakaa minua kantamaan häntä jonnekin; nähkää hän pyörtyy, kaatuu! +-- auttakaa minua, kallein signora, Jumalan armon ja rakkauden tähden!" + +Mutta kokonaan itsekkään pelon omana, joka valtasi kaikki tuona +viheliäisenä aikana, vanhempi nainen, vaikka luonnostaan ystävällinen, +säälivä ja hyväntahtoinen, pakeni nopeasti ja katosi pian näkyvistä. +Jäätyään kahden kesken Adrianin kanssa, joka kuumeen kouristelemana oli +kaatunut maahan, tuon nuoren tytön voimat ja hermot eivät pettäneet +häntä. Hän repäsi auki raskaan vaipan, joka oli hänen käsivarsiensa +haittana ja heitti sen yltään, ja sitten nostaen ylös lemmittynsä +kasvot - sillä kuka muu kuin Irene oli tuo hento nainen, jota kuoleman +tartunta ei pelottanut? -- hän tuki häntä vasten poveansa ja huusi +jälleen apua. Vihdoin Becchinit, jotka olivat paatuneet ammatissaan +ja siten paremmin kuin varovaisimmat säilyneet rutosta, verkalleen +lähestyivät ennenmainitusta koppelista. -- "Pikemmin, pikemmin, +Kristuksen armon tähden!" sanoi Irene. "Minulla on paljon kultaa. +Saatte hyvät palkinnot: auttakaa minua kantamaan hänet läheisimmän +katon alle." + +"Jättäkäähän meidän haltuumme, nuori neiti; olemme pitäneet häntä +silmällä", sanoi toinen hautureista. "Me emme velvollisuuttamme +laiminlyö." + +"Ei, ei! Älkää koskeko hänen päähänsä -- siitä minä pidän huolen. Minä +autan teitä, niin -- eteenpäin -- mutta hiljaa!" + +Noitten kammottavien virkakumppanusten avulla kantoi Irene Adrianin +läheiseen taloon hellittämättä taakkaansa ja katsellen rakastetun +suljettuja silmiä ja huulia, ikäänkuin tahtoen maanitella takasin +eroavan hengen, ja sijoitti hänen vuoteeseen, josta hän, säilyttäen +sellaisina hetkinä vain naisissa tavattavan mielenmaltin ja +huolenpidon, mikä on heidän herkkätuntoisuutensa ylevänä vastakohtana, +otatti pois uutimet ja verhot, joissa saattoi piillä uusia taudin +itiöitä. Sitten hän joudutti heitä noutamaan uusia vuodevaatteita +ja mitä lääkäriä tahansa, jota raha vielä saattoi viekotella +velvollisuuteen, joka enimmäkseen oli luovutettu noille sankarien +veljeskunnille, jotka, vaikka muutamien kelvottomien jäsenten +rikokset ovat ne häväisseet nykyajan arvostelijan silmissä, kuitenkin +olivat noina pimeinä aikoina parhaat, urhoollisimmat ja pyhimmät +välittäjät, mitkä Jumala milloinkaan on valtuuttanut vastustamaan +sortajaa -- ruokkimaan nälkäistä -- lievittämään kurjuutta. Ne yksin +tuon tuhoavan ruton keskellä, joka oli kuin hornanhenki, päästetty +irroilleen atoomeiksi murskaamaan kaikki, mikä yhdistää maailman +hyveesen ja lakiin, ne yksin näyttivät heräävän kuin enkelin pasuunan +äänestä, tuohon jaloimpaan Ristin ritariuteen -- jonka uskonto on +itsenuhraamista -- jonka toivo on pitaalihuoneen tuolla puolen -- jonka +jalat jo kuolemattomuutta varten siivekkäinä, kulkevat vallottajan +askelin kuoleman haudoilla! + +Lemmen näin tehdessä velvollista palvelustaan -- niin pitkin tuota +katua, jolla Adrian ja Irene olivat viimeksi tavanneet toisensa -- +kulki laulaen, hoiperrellen, rähisten tuo irstaileva heittiöjoukko, +joka oli tyyssijakseen ottanut Santa Maria di Pazzan luostarin, +etupäässä roistojohtaja kummassakin käsivarressa nunna (joka ei enää +ollut nunnapuvussa). "Eläköön rutto!" kiljui konna; "Eläköön rutto!" +vastasivat mielettömät juopuneet. + + "Oi terve sä rutto! Sun vaan hyvä jatko! + Sä nunnan ja vangitun kahlehet ratko. + Jo, sorrettu, aukeni tyrmäsi sulle, + Eläköön kiro maan -- se on siunaus mulle!" + +"Hei!" huusi johtaja pysähtyen, "katsos Margerita, tuosta saat korean +vaipan, tyttöseni, hopeaakin siitä heitä kukkarosi täyteen, jos se +joskus tyhjenisi; niin saattaa käydä, jos rutto kerran helpottaa." + +"Ei", sanoi tyttö, jossa kaiken irstaisuuden ohessa oli säilynyt paljon +vartalon ja muodon viehkeyttä, "ei, Guidotto; jos siinä on tarttumaa." + +"Loruja, lapskultani, ei hopeasta mitään tartu. Heitä selkääsi vaan. +Muuten sallimus on sallimus, ja kun sinun hetkesi on tullut, on +muitakin keinoja kuin gavocciolo." -- + +Näin sanoen hän sieppasi viitan, heitti sen töykeästi hänen +hartioilleen ja hoiperteli eteenpäin osittain mielissään löydöstä, +osittain peljäten vaaraa; vähitellen hälveni kalmankarvaiseen ilmaan ja +murheellisille kaduille tuo kurjimman hilpeyden laulu. + + + + +V Luku. + +Erehdys. + + +Kolme päivää, kolme ratkaisevaa päivää oli Adrian voimatonna ja +tajutonna. Mutta tuo vitsaus ei ollut tavannut häntä, niinkuin hänen +harrasmielinen ja jalo hoitajansa oli varonut. Tauti oli polttavaa ja +vaarallista kuumetta, suuren uupumuksen, levottomuuden ja hirveitten +mielenponnistusten siittämää. + +Ei ainoatakaan ammattirohtomiestä ollut saatavissa mutta hänen +luonaan kävi joka päivä eräs hyväsydäminen munkki, etevämpi kenties +parannustaidossa kuin moni, joka väitteli sen yksinoikeudekseen. +Ja munkin pitkinä poissaoloaikoina, joihin hän monien muitten +velvollisuuksiensa takia oli pakotettu, oli yksi aina saapuvilla, +pään-alusta korjaamassa, otsaa silittämässä, valitusta kuulemassa, +nukkuvaa valvomassa. Ja tuossa surettavassa toimessakin, kun hänen +nimensä intohimoisten lemmenlauseitten keralla puhkesi tuskaisen +potevan huulilta, morsiamen sydämen lävisti omituisen mielihyvän +pistos, jota hän paheksui kuin se olisi ollut rikos. Mutta kaikkein +vähimminkin maallinen rakkaus on itsekäs vastarakkauden hurmauksessa! +Sanat eivät pysty kertomaan, sydän ei voi aavistaa, niitä sekanaisia +tunnelmia, joiden valtaan hän joutui, hämärästi käsittäessään noista +katkonaisista houreista että _hänen_ tähtensä kaupunkiin oli tultu, +kuolemanvaaraa uhmattu. Ja kumartuessaan intohimoisesti suutelemaan +tuota polttavaa otsaa, hänen kyyneleensä virtasivat nopeaan yli hänen +nuoruutensa epäjumalan, niitten synnyinlähteet olivat sellaiset, +tutkimattomat ja lukemattomat, joita ei elämäikä voi itkeä kuiviin. Ei +ainoakaan ihmisen eikä naisen sydämenvietti ollut koskematta; jumaloiva +kiitollisuus, hellä ihmettely sellaisen rakkauden omistamisesta, ja +samassa pitäen mitättömänä seikkana sellaisen rakkauden osottamisen +-- ikäänkuin kaikki hänen uhrauksensa olisi tietty asia -- hänelle +osotettu verraton hyve! Ja tuossa hän makasi oman pelottoman +uskollisuutensa uhrina -- hänestä riippuvana -- häilyen elämän ja +kuoleman vaiheilla tuo ylistettävä vaalittava -- tuo ylpeiltävä, mutta +holhottava, tuo säälittävä, mutta kunnioitettava -- tuo pelastettava +pelastaja! Ei milloinkaan ole yksi esine kerrallaan ainoalta sydämeltä +vaatinut itselleen niin monia ja niin syvällisiä tunteita, tytön +romantillista intoa -- morsiamen harrasta jumaloimista -- äidin hellää +huolenpitoa lapsestaan. + +Ja kummallista sanoa, tuon yksinäisen valvonnan kaikki ponnistukset +-- hän tuskin liikahti hänen luotaan, nautti ravintoa vaan, etteivät +voimat pettäisi häntä -- kykenemättä sulkemaan silmiään -- vaikka hän +samasta syystä olisi mielellään levähtänyt, kun hänen turvattinsa +vaipui unosen helmaan -- kaikki ruumiin ja sydämen rasitukset hän +näytti ihmeellisesti kestävän. Ja pyhä mies ihmetteli joka käynnillään +nähdessään holhottaren posken yhä pirteänä ja silmän yhä kirkkaana. +Taikamaisessa uskossaan Irene ajatteli ja tunsi, että taivas oli +lahjottanut hänelle ylönluonnollisen ky'yn pysymään tuolle pyhälle +tehtävälle uskollisena; eikä hän tuossa mielipiteessään kokonaan +pettynyt -- sillä taivas oli lahjottanut hänelle jumalallisen mahdin +istuttaessaan tuohon hellään sydämeen rakkauden lannistumattoman +voiman ja tarmon! Munkki oli käynyt sairaan luona kolmantena iltana +myöhään ja antanut hänelle voimallista rauhotusainetta. "Tämä yö", +sanoi hän Irenelle, "on taudin ratkaisukohta: jos hän herää, niinkuin +toivon, tajussaan ja valtimo rauhallisena, hän jääpi elämään; ellei, +nuori tyttäreni, valmistaudu pahimpaan. Mutta jos huomaat taudin +käänteessä jotakin huolestuttavaa, tai mikä tekisi minun läsnäoloni +tarpeelliseksi, niin tästä paperikäärystä saat tietää, missä olen, jos +Jumala minua varjelee jokaisena yön ja aamun hetkenä." + +Munkki lähti pois ja Irene jäi hoidokkaansa luokse. + +Adrianin uni oli ensimmältä herkkää ja keskettyvää -- hänen kasvonsa, +huudahduksensa, eleensä, kaikki todisti suurta, joko sielun tai ruumiin +tuskaa; tuo näytti, mikä se kukaties olikin, elämän ja kuoleman +hurjalta ja epätietoiselta taistelulta nukkujan ollessa voittosaaliina. +Kärsivällisenä, ääneti ja hengittäen -- vaan pitkäveteisin siemauksin +Irene istui vuoteen pääpuolessa. Lamppu oli siirretty kammion +äärimmäiseen päähän ja sen uutimien kaihtama valonsäde riitti luomaan +näkyviin vain hänen hoidokkaansa kasvojen ulkopiirteet. Tuossa +kauheassa epäilyksessä kaikki hänen mieltänsä siihen asti mylleröinneet +ajatukset olivat viihtyneet ja vaiti. Hän tunsi vaan tuon sanomattoman +pelon, jota harvojen meistä on onnistunut päästä kokemasta. Tuon +musertavan painon, jonka alaisina tuskin voimme hengittää tai liikkua, +tuon uhkaavan ja hyytävän laviinin, jonka alta emme voi väistyä, joka +joka hetki saattaa yllättää ja haudata meidät. Koko elämän kohtalo oli +tuon ainoan yön vaiheissa! Juuri silloin kun Adrian vihdoin näytti +nukkuvan syvempään ja rauhallisempaan uneen, helähti ruumisvaunujen +sanomakellojen soitto katujen kuolonhiljaisuudessa. Milloin vaieten, +milloin uudelleen helisten, sen mukaan kuin vaunut pysähtyivät synkkien +matkustajiensa varalle, ja tulivat yhä lähemmäksi joka pysäyksen +perästä. Vihdoin hän kuuli järeitten pyörien seisahtuvan akkunan alle +ja matalan äänen ärähtävän: "tuokaa ruumis ulos!" Hänen hiipiessään +ovea telkeämään lampun alakuloinen valo tapasi Becchinein häämöttävät +vartalot. + +"Ette ole merkinnyt ovea, ettekä pannut ulos ruumista", sanoi yksi +heistä äreästi; "vaikka tämä on _kolmas yö_! Hän on meidän omamme". + +"Hiljaa, hän nukkuu -- pois; rutto ei ole tarttunut häneen". + +"Vai ei rutto?" murahti Becchino pettyneenä. "Luulin ettei muu tauti +uskaltaisi loukata gavocciolon oikeuksia!" + +"Lähtekää -- tässä on rahaa; jättäkää me rauhaan!" + +Ja hirveät ajurit poistuivat äreinä. Vankkurit lähtivät liikkeelle, +kello soitteli merkkiään, kunnes tuo kamala hälytys vähitellen haihtui +kuulumattomiin. + +Kaihtaen kädellään lampun valoa, Irene hiipi vuoteen ääreen peljäten +tunkeilijoitten melun häirinneen nukkunutta. Mutta tuo raudansitkeä uni +oli kiristänyt hänen muotonsa kuin ruuvipihtiin. Hän ei hiiskahtanut +-- hän tuskin veti henkeään -- Irene tunnusteli hänen valtimoansa, +tuon näivettyneen käden levätessä peitteellä -- se heikosti tykytti -- +hän rauhottui -- siirsi valoneuvot syrjään ja vetäydyttyään kammion +nurkkaan, hän otti kaulastaan pienen ristin, asetti sen pöydälle +ja lähestyi katkerissa kärsimyksissään rukoillen Häntä, joka oli +kuoleman kokenut ja joka -- vaikka Taivasten Poika ja Seraphiimien +Valtijas -- oli myöskin rukoillut maallisissa vaivoissaan, että kalkki +poistettaisiin. + +Tuli aamu, ei niinkuin Pohjolassa, verkalleen ja läpi varjojen, vaan +täydellisessä kunniassa, niinkuin tuon ilmanalan päivä tervehtii maata +-- kuin unestaan havahtuva jättiläinen. Yht'äkkinen hymy -- säteilevä +hehku -- ja yö oli hälvennyt. Adrian yhä nukkui; ei ainoakaan jänner +näyttänyt liikahtavan: uni oli entistäkin raskaampi, hiljaisuus +kävi rasittavaksi. Nyt tuossa kuolonkaltaisessa tyrmistyksessä, +yksinäinen vaalija hätääntyi. Aika kului -- aamu koitui puolipäiväksi +-- ei vieläkään hiiskausta. Aurinko oli taivaan laella -- munkkia ei +kuulunut. Ja koskiessaan jälleen Adrianin valtimoon, hän ei tuntenut +tykytystä -- hän katseli häntä peljästyen ja hämmästyneenä, niin +hiiskumaton ja kalpea eimikään elollinen saattanut olla. "Olikohan +tuo tosiansa unta, eikö se saattanut olla --." Hän kääntyi poispäin +hervahtaen ja tyrmistyneenä, hänen kielensä takertui hänen suuhunsa. +Miksikä isä viipyi? Hän tahtoi lähteä hänen luoksensa -- hän tahtoi +kuulla pahimman -- hän ei voinut odottaa enää. Hän vilkasi munkin +jättämään paperikääryyn: "Auringonnoususta", siinä sanottiin, "olen +dominikaanien luostarissa. Kuolema on korjannut monta veljeksistä." +Luostari oli melkoisen matkan päässä mutta hän osasi tien ja pelko oli +siivittävä hänen askeleensa. Hän loi ikävöitsevän silmäyksen nukkuvaan +ja riensi talosta. "Pian näen sinun jälleen", hän kuiskasi. Voi! Mikä +toivo osaa laskea hetken tuolle puolen? Ja kuka on vaativa omakseen +tuota "jälleen?" + +Hetkisen kuluttua Irenen lähdöstä aukasi Adrian pitkään huoaten +silmänsä -- muuttuneena ja toisena miehenä; kuume oli tiessään, elpynyt +valtimo sykki heikosti tosin, mutta levollisesti. Hänen henkensä oli +taasen hänen ruumiinsa herra, ja vaikka hän oli raukea ja heikko, niin +vaara oli ohi ja elämä ja järki palanneet. + +"Olen kauan nukkunut", hän jupisi: "voi sellaisia unelmia! Ja +tuntui kuin olisin nähnyt Irenen, mutta en voinut puhua hänelle, ja +koettaessani syleillä häntä, hänen muotonsa vaihettui ja vartalonsa +laajeni ja jouduin saastaisen haudankaivajan kouriin. On myöhäistä +-- aurinko on korkealla -- minun täytyy nousta liikkeelle. Irene on +Lombardiassa. Ei, ei; se oli valhe, kurja valhe; hän on Florensissa, +minun on jatkaminen etsimistäni." + +Muistaessaan tuon velvollisuutensa hän nousi vuoteestaan -- kummasteli +voimattomuuttaan; alussa hän ei pysynyt pystyssä nojaamatta seinään, +mutta vähitellen hän pääsi sen verran jäsentensä herraksi, että hän +kykeni kävelemään, vaikka töin tuskin. Kalvava nälkä ahdisti häntä, +hän löysi huoneesta hiukan helppoa ravintoa, josta hän ahneesti teki +lopun. Ja melkein yhtä halukkaasti hän pesi heikontuneen ruumiinsa ja +näivettyneet kasvonsa vedellä, jota oli käsillä. Hän tunsi itsensä +virkummaksi ja voimistuneeksi ja alkoi pukea ylleen vaatteitaan, +jotka olivat heitetyt kokoon hänen vuoteensa viereen. Hän katseli, +kummastellen ja omituisesti itseään säälien, surkastuneita käsiään ja +raajojaan ja alkoi ymmärtää että hän lienee sairastanut jotakin kovaa +tautia, josta hänellä ei ollut tietoa. "Ja yksin", ajatteli hän, "eikä +ketään minua hoitamassa! Luonto ainoana holhottarena! Mutta voi! Kuinka +pitkä aika lienee kulunut, ja lemmittyni, Ireneni -- pian, pian, en +hetkeäkään enää menetä." + +Hän tuli autiolle kadulle; ilma elvytti häntä, ja siunattu tuulenviima +oli tuona aamuna virennyt, ainoa viikkokausiin. Hän kuljeskeli +verkalleen eteenpäin, kunnes hän saapui avaralle torille, josta näkyi +eräs Florensin pääporteista ynnä viikunapuut ja oliivilehdot taampana. +Silloin eräs pitkävartaloinen pyhiinvaeltaja läheni häntä portilta +päin; hänen huntunsa oli laskettu alas, ja hänen vallitsevat mutta +murheelliset kasvonsa olivat näkyvissä, kasvot, joitten enemmän ankaran +kuin hellän surumielisyyden varjostamiin yleviin piirteisin, lujaan +otsaan, järkähtämättömään katseeseen Luonto näytti kirjoittaneen +majesteettia, Kaitselmus onnettomuutta. Noitten kadun ainoitten +kulkijoitten kohdatessa toisensa tuossa autiossa, hiljaisessa paikassa +Adrian hämmästyneenä seisahtui yht'äkkiä ja virkkoi epäilevin äänin: +"vieläkö uneksun, vai näenkö Rienzin?" + +Pyhiinvaeltaja seisahtui kuullessaan nimen, ja katsellen pitkään +nuoren ylimyksen kuihtunutta muotoa hän sanoi: "Olen se; joka oli +Rienzi! Ja sinä kalvakas varjo, tässä Italian haudassako kohtaan +iloisen ja korkean Colonnan? Voi nuori ystävä", hän lisäsi hellemmin +ja ystävällisemmin "eikö rutto ole säästänyt Rooman jalointen kukkaa? +Tule, minä julma ja ankara tribuuni, minä käyn hoitajaksesi: hän, jonka +piti olla veljeni, saakoon vielä minulta veljen holhun." + +Näin sanoen hän hellästi kietoi käsivartensa Adrianin ympärille, ja +nuori ylimys, jota sääli ja hämmästys liikuttivat, nojautui ääneti +Rienzin rintaa vastaan. + +"Nuorukaisparka", jatkoi tribuuni, sillä koska hän oli pikemmin +kukistunut kuin erotettu, häntä saatetaan vielä siksi kutsua, "minä +olen aina pitänyt nuorista (veljeni kuoli nuorena) ja sinusta enemmän +kuin useimmista. Mikä kova onni toi sinut tänne?" + +"Irene!" sanoi Adrian änkyttäen. + +"Niinkö todella! Oletko sinä Colonna ja annat vielä arvon sortuneelle? +Sama velvollisuus toi minutkin Kuoleman kaupunkiin. Äärimmästä etelästä +-- poikki rosvojen vuoristojen -- läpi vihollisteni linnotuksen +-- halki kaupunkien, joissa kuuluttajat korviini huusivat pääni +hintaa -- olen tullut tänne jalan ja yksin, Kaikkivaltijaan siipien +suojassa. Nuori mies, olisit jättänyt tuon tehtävän hänelle, jonka +elämä on taijottu ja jonka taivas ja maa vielä pidättävät määrättyyn +tarkotukseen!" + +Tribuuni sanoi tuon matalalla ja sisällisellä äänellä ja hänen +kohotetusta silmästään ja juhlallisesta otsastaan näkyi, kuinka paljon +hänen kovat kohtalonsa olivat syventäneet hänen yltiöpäisyyttään, +vieläpä enentäneet hänen toiveittensa eloisuutta. + +"Mutta", kysyi Adrian irtaantuen hellästi Rienzin käsivarresta, +"tiedäthän siis, mistä Irenen löydämme, lähtekäämme yhdessä hänen +luokseen. Älkäämme hetkeäkään hukatko; aika on verrattoman kallis ja +silmänräpäys tässä kaupungissa vie usein ijankaikkisuuden partaalle." + +"Totta", vastasi Rienzi heräten haaveiluistaan. "Mutta älä pelkää, +minä olen uneksinut pelastavani hänet, sukuni helmen ja lemmikin. Ole +pelkäämättä, minä en pelkää." + +"Tiedätkö mistä etsiä?" sanoi Adrian kärsimättömänä, "luostarissa on +perin toisellaisia vieraita." + +"Voi, niin sanoo uneni!" + +"Älä unista puhu", sanoi lempijä, "ellei sinulla ole muuta opasta, +niin erotkaamme heti häntä etsimään. Minä lähden tuota katua, sinä +vastakkaista, ja auringon laskiessa kohdatkaamme toisemme samassa +paikassa." + +"Jyrkkä mies!" sanoi tribuuni juhlallisena, "ole herjaamatta näkyjä, +joissa taivas puhuu vertauksissa valituilleen. Sinä pyydät neuvoa +inhimilliseltä viisaudeltasi, minä vähemmän luulotteleva, seuraan +salaperäisen Kaitselmuksen käden viittaa, joka nytkin valopatsaana +liikkuu silmäini edessä hirmujen korvessa. Niin tapaa minut tässä +päivän laskiessa, niin näet kenen opas on varmin. Jos uneni puhuu +totta, olen näkevä sisareni elossa, ennenkuin aurinko ennättää tuon +kukkulan, P. Markuksen kirkon luona." + +Rienzin ankara vakavuus herätti Adrianissa toivoa, jota hänen järkensä +ei ottanut hyväksyäkseen. Hän näki hänen poistuvan uljain ja reippain +askelin, ja hänen laahustava vaatteuksensa loi hänen ryhtiinsä vielä +enemmän arvokkaisuutta; sitten hän poikkesi oikeanpuoliselle kadulle. +Hän ei ollut ehtinyt puoliväliin, kun hän tunsi viitastaan nykäistävän. +Hän kääntyi ja näki Becchinon ruman naamarin. + +"Pelkäsin että olitte valmis ja että toinen oli tehnyt tehtäväni", +sanoi haudankaivaja, "kun ette palannut vanhan ruhtinaan palatsiin. +Ette erota minua toisista, näemmä; minä olen se, jota pyysitte etsimään +--" + +"Ireneä!" + +"Niin, Irene di Gabriniä; lupasitte hyvän palkinnon." + +"Saatte." + +"Seuratkaa minua." + +Becchino kulki edellä ja saapui pian erään talon eteen. Hän kolahutti +kahdesti portinvartijan oveen, ja vanha akka raotti varovasti porttia. +"Älä pelkää, hyvä eukko", sanoi haudankaivaja, "tämä on se nuori herra, +josta puhuin. Sanoit että palatsissasi oli kaksi naishenkilöä, jotka +kaikista sen asukkaista vaan jäivät henkiin, ja että niitten nimet +olivat Bianca di Medici ja -- mikä tuo toinen oli?" + +"Irene di Gabrini, roomalainen neiti. Mutta sanoinhan että tämä on +neljäs päivä siitä, kun he lähtivät talosta peljäten täällä olevia +ruumiita." + +"Sen teit -- oliko signora di Gabrinin puvussa mitään merkillistä?" + +"Oli, johan sen sanoin: sininen mantteli, jollaista en usein ole +nähnyt, hopealla kirjaeltu." + +"Oliko kirjaus tähtinen, hopeatähtinen", huudahti Adrian, "aurinko +keskellä." + +"Oli." + +"Voi, voi! Tribuunin suvun vaakuna. Minä muistan kuinka kiittelin tuota +manttelia ensi päivänä kun se oli hänen yllään -- kihlauspäivänämme!" +Ja ylkä heti oivalsi tuon salaisen tunteen, jonka yllystä Irene niin +huolellisesti oli säilyttänyt tuon kallismuistoisen vaatteen. + +"Etkö muuta tiedä heistä?" + +"En mitään." + +"Siinäkö kaikki, mitä olet saanut tietoosi, lurjus?" huusi Adrian. + +"Malttakaa. Koetuksesta koetukseen on minun vieminen teidät, porras +portaalta, voittaakseni palkintoni. Seuratkaa, signor." + +Kuljettuaan useita katuja ja kujia Becchino seisahtui toisen, vähemmän +uljaan rakennuksen edustalle. Taas hän kolahutti kolmasti vartijan +ovea, ja ulos astui tällä kertaa vanha mies, surkastunut ja halvattu, +jota kuolema ei näyttänyt kehdanneen korjata. + +"Signor Astuccio", sanoi Becchino, "antakaa anteeksi, mutta sanoinhan +että vaivannen teitä vielä. Tämä on se herra, joka haluaa tietää +mitä usein olisi paras olla tietämättä -- mutta se ei ole minun +asiani. Tuliko eräs naishenkilö -- nuori ja kaunis -- tummatukkainen +ja sorjavartaloinen tähän taloon, ruton ensi oireissa, kolme päivää +sitten?" + +"Kyllä, hyvinhän sen tiedät, ja vielä paremmin tiedät että hän kaksi +päivää sitten läksi: hänestä oli vähän vaivaa, vähemmän kuin monista!" + +"Oliko hänen yllään mitään silmiinpistävää?" + +"Oli, oli, kiusallinen mies, sininen vaippa, hopeatähtinen." + +"Lieneeköhän teillä aavistusta hänen entisistä oloistaan?" + +"Ei muuta kuin että hän kovin houraili Santa Maria di Pazzin +luostarista, rosvoista ja pyhäinhäväistyksestä." + +"Oletteko tyytyväinen, signor?" kysyi haudankaivaja, voittoriemussaan +kääntyen Adrianiin. "Mutta tyydytänpä teidät paremmin, jos teissä on +rohkeutta. Haluatteko seurata?" + +"Ymmärrän sinut täydelleen. Rohkeutta! Mitä on maan päällä enää +peljättävää?" + +Haudankaivaja jupisi itsekseen: "kyllä, jättää minut yksin. Minun pääni +se jotakin maksaa. En pyydä minäkään herrasmiehiä sanojani tottelemaan. +Päättäköön omilla silmillään mitä vaivani maksaa", ja suuntasi kulkunsa +eräästä portista vähän matkan päähän kaupungista. Siellä, eräässä +vajassa, istui kuusi hänen kauhistavaa toveriaan, lapiot ja kanget +jalkain vieressä. + +Opas kääntyi Adrianiin, jonka kasvot olivat rauhalliset ja epätoivossa +järkähtämättömät. + +"Uljas herra", sanoi hän rahtusen sääliväisesti viivytellen, +"tahdotteko todella omin silmin ja sydämin tulla vakuutukseen? -- Näky +kenties peljästyttää, tarttuma tuhoaa -- jollei tosiansa, niinkuin +minusta näyttää, Kuolema jo ole kirjoittanut otsaanne, _omani_." + +"Kovan-onnen ja murheen korppi!" vastasi Adrian, "etkö näe, että muuta +en kauhistu kuin sinun ääntäsi ja näköäsi. Näytä minulle hän, jota +etsin, olkoon hän elävänä tai kuolleena." + +"Minä näytän hänen teille sitten"; sanoi Becchino äreästi, "sellaisena +kuin hän kaksi yötä sitten annettiin haltuuni. Kasvonpiirteet +saattanevat jo olla sileiksi lakaistut, sillä rutolla on kova luuta, +mutta jätin hänen ylleen tuon, mistä näette ettei Becchino ole +valehtelija. Tuokaa soihtuja tänne, veikot, ja nostakaa luukku. Älkää +töllistäkö; herra hulluttelee, kyllä hän maksaa." + +Adrianin koneentapaisesti seuratessa oppaitaan hänen silmäänsä odotti +näky, jonka hirveä filosofia kuin pyörällä murskaksi musertaa kaiken +kuolevaisten ylpeyden -- tuon kuopan näky, johon maa kätkee kaiken, +mikä maan päällä rehotti, suloili, riemuitsi! + +Becchinit nostivat ylös raskaan luukun, alensivat soihtunsa (tuskin +tarpeellista, sillä aukosta syöksähti kammottavana välkkyen polttavan +auringon valo) ja viittasivat Adriania lähestymään. Hän seisoi manalan +partaalla ja katsoi alas. + + * * * * * + +Onkalo oli avara ja syvä sekä pyöreämuotoinen, kuin tyhjän kaivon +pohja. Maaseinään ylt'ympäri uurretuissa lokeroissa lepäsivät +ruumisarkuissaan ruton alkuajan uhrit, jolloin Becchinon ammatti +vielä ei kukoistanut, jolloin pappi saattoi ja ystävä suri +vainajata. Mutta alhaalla, _siellä_ oli iljettävä kauhistus! +Sekasin viskottuina -- muutamat alasti, muutamat jo mustenneissa ja +mädäntyneissä kääriliinoissaan -- viruivat viimeksi saapuneet vieraat, +ripittämättömät ja siunaamattomat! Tulisoihtujen ja auringon valo +levisi selvänä ja punertavana yli turmeluksen kaikkien asteitten, +kalvakkaan sinertyneestä hipiästä ja turvonneesta ruhosta tahmaiseen, +sekavaan läjään tahi paijaisin luihin, joista vielä roikkui, siruina +ja riekaleina, mädäntynyt, musta liha. Monien kasvot olivat säilyneet +melkein täydellisinä, muun ruumiin ollessa paljaana luuna: pitkät +hiukset, ihmisen muoto, hirvittävän luurangon päässä. Siinä oli +vakahainen lapsi, vielä äitinsä rinnoilla, siinä oli ylkä viruen +poikki lemmittynsä armaitten jäsenten! Rotat (ja niitä vilisi noissa +juhlapidoissa) herkesivät valon välähtäessä kauheasta ateriastaan, +häiriytyneinä, mutta peljästymättä, ja tuhansittain niitä venyi +ylt'ympäri, kankeina ja kuolleina, myrkkyisen ruokansa tappamina! +Sinne myöskin riistettyään niistä kullan ja jalokivet, haudankaivajien +hurja iva oli viskannut mennyttä arvoa puhuvat merkit -- neuvosmiehen +taittuneen puikon, kenraalin sauvan, piispan hiipan! Saastainen, +siinteä hönkä oli asettunut kuin liha itse, sienettävänä, mätänä, +seiniin ja -- -- -- + + * * * * * + +Mutta kuka on kertova ne sanomattomat ja kuvittelemattomat hirmut, +jotka vallitsivat palatsissa, missä Suuri Kuningas otti vastaan Ruton +miekalla lannistetut vangit? + +Mutta koko tuossa hovikunnassa -- täynnä kauneutta ja jaloutta, +nuorukaisen voimaa ja vanhuksen kunniaa, sankarin uljuutta ja oppineen +viisautta, pilkkaajan ilkkua ja uskovaisen hurskautta -- yhteen ainoaan +kohtaan oli Adrianin katse kiintynyt. Erillään muista, vasta tulleena +-- pitkät kiharat tummina valuen kauas yli käsivarren ja rinnan -- +oli nainen kasvot osaksi poiskäännettyinä ja näkyväinen osa vainajan +äidillekin tuntemattomana, -- mutta yllään tuo kovaonninen vaippa, +jossa, vaikka himmentyneinä ja mustuneina, vielä oli nähtävissä nuot +vaakunatähdet, joita Rooman uljaan tribuunin nimen omistajat olivat +käyttäneet. Adrian ei nähnyt enempää -- hän horjahti haudankaivajain +syliin. Herättyään hän vielä oli Florensin porttein ulkopuolella -- +venyi viheriällä nurmella -- opas seisoi hänen vieressään -- pidellen +suitsista hänen ratsuansa, joka pureskeli rauhallisena mehevää ruohoa. +Toiset lapiomiehet istuskelivat vajassaan. + +"Vai jo virkositte! Arvelinkin että se vaan oli tuon lemun vaikutusta; +harvat sen kestävät niinkuin me. Ja koska olette etsimistenne perillä +ja ajattelin että jättänette nyt Florensin, jos teillä hiukkakin on +järkeä jälellä, niin kävin noutamassa teidän oivan hevosenne. Minä +olen ruokkinut sitä siitä saakka kuin lähditte palatsista. Luulin +tosiansa että siitä olisi tullut minun omaisuuttani, mutta onhan niitä +yllinkyllin yhtä hyviä. Nouskaa selkään, nuori herra. Minun tulee +surku teitä, en tiedä miksi, paitsi että olette ainoa, jonka olen +viikkokausiin nähnyt pitävän enemmän huolta toisesta kuin itsestään. +Toivon että olette tyytyväinen, kun olen osottanut hiukan älyä tässä, +heh, palveluksessanne, ja niinkuin minä olen tehnyt tehtäväni, tekin +pitäisitte lupauksenne." + +"Ystäväni", sanoi Adrian, "tuosta saat kylläksi kultaa, tullaksesi +rikkaaksi, ja tuon jalokiven, jota kauppiailta saat kuulla ruhtinaitten +kilvan ostelevan. Näytät rehelliseltä, ammatistasi huolimatta, muuten +olisit ryöstänyt ja murhannut minut aikoja sitten. Tee minulle yksi +palvelus vielä." + +"Äiti parkani sielun kautta, teen." + +"Ota tuo -- tuo ruumis tuosta hirveästä paikasta. Hautaa se johonkin +rauhalliseen ja syrjäiseen paikkaan -- erikseen -- yksin! Lupaatko? +-- vannotko? -- hyvä! Ja nyt auta minua ratsuni selkään. Hyvästi +Italia, ja ellen tästä iskusta kuole, niin tulkoon kuolema niinkuin +tulee kunnian ja epätoivon -- torvien soidessa ja lippujen liehuessa +-- uljaassa rintamassa, arvokkaan vihollisen vastassa! -- Paitsi +ritarinkuolemaa ei ole mitään elettävää jäljellä!" + + + + + + +SEITSEMÄS KIRJA. + +VANKEUS. + + + + +I Luku. + +Avignon. Kaksi hovipoikaa. Vieras kaunotar. + + +On erotus Shakespearen ja melkein jokaisen muun saman taiteen mestarin +draamalla, siinä että ensinmainitussa loppuromahdus harvoin johtuu +yhdestä ainoasta aiheesta -- yhdestä selvästä ja yhtämittaisesta +tapausten kehittymisestä. Vaihtelevat ja monimutkaiset vaikuttimet +muodostavat lopullisen päätöksen. Ajan ja paikan rajoista riippumatta, +kukin aika, kukin paikka kuvataan, esitetään meille toiminnan ja +henkilöitten täsmällisine vaihdoksineen. Joskus huomio näyttää +seisahtuvan, poikkeavan syrjään, tapaavan uusia, siihen asti +tuntemattomia esineitä, tahi luonteenominaisuuksia, joihin siihen +saakka on viitattu, vaan joita ei ole kehitetty. Mutta todella +toiminta noin pysähtyessään vaan kokoaa, poimii ja kerää yhteen +kaikki olojen vaiheet, jotka vievät tuohon suureen päätökseen: ja +runoelman taide on vaan hyljätty historian uskollisuuden vuoksi. Kuka +hyvänsä ryhtyy asettamaan maailman eteen ihmisen elämän ja aikakauden +uskollista esitystä ja ulottaen dramatiikan epiikaksi levittää +kertomuksensa yli vuosien vaiheitten, hän tuossa tietämättänsä huomaa +olleensa Shakespearen osottelija. Uusia luonteita, jokainen vieden +päätökseen -- uusia näkymöitä, jokainen johtaen viimeiseen, ilmaantuu +yhtämittaa hänen eteensä, joskus näyttäen lukijasta viivyttävän, +niiden jouduttaessakin loppuromahdusta. Uhrikulkue vaeltaa eteenpäin, +lisääntyen uusista tulokkaista, kadottaen monta, jotka siihen alussa +liittyivät, kunnes vihdoin, samana kokonaisuudessaan, mutta jäseniltään +erilaisena, joukko saavuttaa määrätyn alttarin ja uhrin. + +On kulunut viisi vuotta edellisistä tapauksista, ja kertomukseni +siirtää meidät Avignonin paavilliseen hoviin -- tuohon rauhalliseen +valtaistuimen paikkaan, johon P. Pietarin seuraajat olivat muuttaneet +keisarillisen kaupungin ylöllisyyden, komeuden ja paheet. Päästyään +turviin mahtavan ja raa'an ylimystön kavaluudesta ja väkivallasta, +pyhän istuimen hovilaiset antautuivat juhlapäivän huumaukseen -- heidän +leponsa oli nautinnoille pyhitetty, ja Avignonissa nähtiin siihen +aikaan Europan kenties iloisin ja hekumallisin seurapiiri. Clemens VI:n +hieno aisti oli virittänyt tuulahduksen kirjallista sivistystä paikan +karkeisiin huvituksiin, ja Petrarcan henki yhä raivasi tietänsä läpi +melskeisten kokousten ja yökuntaisten mässäysten. + +Innocentius VI oli vast'ikään seurannut Clemensiä, ja mitä vaatimuksia +hänellä omaan oppiinsa nähden lienee ollutkin, hän ainakin piti +arvossa toisten tietoja ja neroa, ja ajan sulokas turhantapaisuus aina +yhdistyi huvien tavottelemiseen. Paikkakunnalla vallitseva turmelus +oli liiaksi vakaantunut, jotta siihen olisi vaikuttanut Innocentiuksen +esimerkki, joka itse oli tavoiltaan yksinkertainen ja elämältään +esimerkiksi kelpaava mies. Vaikka Innocentius, samoin kuin hänen +edeltäjänsä, noudatti Ranskan politiikkiä, hänessä asui itsepintainen +ja ääretön kunnianhimo. Sydämestään tarkottaen kirkon parasta hän oli +laatinut suunnitelman palauttaakseen ja vahvistaakseen sen järkytetyn +ylivallan Italiaan, ja monilukuisten valtioitten tyranneja hän piti +hengellisen kunnianhimonsa pääesteenä. Eikä tuo ollut Innocentius VI:n +politiikki yksin. Niine poikkeuksineen, joita erityiset asianhaarat +välttämättömästi vaikuttivat, paavinistuin, ylipäänsä, suosi Italian +valtiollisia oikeuksia. Keskiajan tasavallat versoivat kirkon varjossa; +ja siellä, niinkuin muuallakin, nähtiin, päin vastoin yleistä +mielipidettä, että uskonto, vaikkapa häväisty ja nurinpuolinen, edisti +kansalaisvapauden yleistä suojelusta -- nosti alhaista ja vastusti +sortajaa. + +Tähän aikaan ilmestyi Avignoniin eräs merkillinen ja verraton kaunotar. +Hän oli tullut vähäisen mutta uhkean seurueen keralla Florensista, ja +ilmottanut olevansa neapelilaista syntyperää, erään ylimyksen leski +kovaonnisen Johannan loistavasta hovista. Hänen nimensä oli Cesarini. +Tultuaan paikkaan, jossa Venuksella oli ikivanha valtansa kristikunnan +pesälinnassakin, jossa lemmellä oli elämän ensi sija ja kauneus oli +mahti, signora Cesarini oli tuskin näyttäytynyt julkisesti, kun +puoli Avignonin hienointa yleisöä oli hänen jalkainsa edessä. Hänen +naispalvelijoilleen laitettiin kallisarvoisia lahjoja, ja valittavia +serenaadeja kuului öisin hänen akkunansa alta. Hän antautui vapaasti +kaupungin iloisiin huvitteluihin ja hänen sulonsa oli Petrarcan +säkeitten keralla yleisen ihailun esineenä. Mutta vaikkei hän ollut +kenellekään jyrkkä, ei kenkään saattanut väittää omakseen hänen +hymyjensä etuoikeutta. Hänen maineensa oli vielä nuhteeton; mutta +jos joku saattoi olla muita edellä, niin hän näytti pikemmin tehneen +kunnianhimon kuin lemmen valinnan, ja Giles, sotainen kardinaali +d'Albornoz, pyhän hovin kaikkivaltijas, jo ennusti voittoriemunsa +hetkeä. + +Oli sydänpäivä, ja ihanan signoran eteisessä odotteli kaksi kaunista +ja komeasti puettua paaschia, tuota veljeskuntaa, josta siihen aikaan +ylhäiset, molemmat sukupuolet, ottivat mielipalvelijansa. + +"Uskoni kautta", huudahti toinen nuorista palvelijoista, työntäen +syrjään noppapelin, jolla hän toverinsa kanssa oli koettanut kuluttaa +aikaansa, "tämäpä kuiva oltava! Paras osa päivää jo mennyttä! Emäntämme +ei pidä kiirutta." + +"Ja minäkin puin uuden samettinuttuni ylleni", vastasi toinen, +katsellen surkutellen komeuttaan. + +"Älä turhias puhu, Giacomo", sanoi toveri haukotellen. -- "Mitähän nyt +uusia kuuluu? Onko hänen Pyhyytensä jo tullut järkiinsä?" + +"Järkiinsä, onko hän ollut hulluna sitten?" kuiskasi Giacomo totisena. + +"Mikä hän muu on, kun, vaikka on paavi, ei vielä huomaa, että olisi +aika heittää naamari silmiltä? Siivo kardinaali -- irstas paavi, se on +se vanha sananlasku; jokin vika on sen miesparan päässä, jos hän noin +erakkona pysyy." + +"Aha, jo ymmärrän, mutta onpa toden totta hänen Pyhyydellään tarpeeksi +sijaisia. Piispat kyllä pitävät huolen, etteivät naiset, taivas +heitä siunatkoon, tule vanhanaikaisiksi; eikä Albornozkaan todista +sananparttasi, mitä kardinaaleihin tulee." + +"Totta, mutta Giles on taistelija, -- kardinaali kirkossa, mutta +sotilas sen ulkopuolella." + +"Voittaako hän tämän linnan, luuletko, Angelo?" + +"Linna on naispuolinen, mutta --" + +"Mutta mitä?" + +"Signora on luotu valtaan ennemmin kuin lempeen, olkoon hän kuinka +kaunis tahansa. Hän pitää Albornozta ruhtinaana, mutta ei lempijänä. +Millainen hänen askeleensa, se halveksii kultakankaitakin!" + +"Kuule", huudahti Giacomo rientäen akkunaan, "kuule kavioitten +kapsetta! Julkinen joukko!" + +"Palaavat haukkajahdista", vastasi Angelo, katsellen halukkaasti +ratsastajia, jotka kulkivat ohi pitkin kapeata katua. "Töyhdöt +liehuvat, ratsut tepastelevat -- katsos kuinka tuo keikari mielistelee +naistaan!" + +"Vaippansa näkyy olevan samankarvainen kuin minun", huokasi Giacomo. + +Kun seurue oli hävinnyt ahtaitten katujen mutkiin ja naurunhohotusta +ja hevosten astuntaa vielä heikosti kuului etäältä, kääntyi paaschien +huomio synkkään, yhdennentoista vuosisadan vankkaan tapaan muurattuun +torniin, joka uhkaavana kohosi heidän tarkastelevan katseensa +edessä. Aurinko paistoi raukeasti sen kolkkoihin kylkiin, joihin +sinne tänne oli jätetty ampumareikiä ja kapeita rakoja, pikemmin +kuin akkunoita. Se oli jyrkkä vastakohta iloisen mielialan, katujen +välkkyvien myymälöitten ja äsken ohitse kulkeneen hilpeän matkueen. +Tuon vastakohdan nuorukaiset näyttivät tahtomattaan käsittäneen; he +vetäytyivät pois ja katsoivat toinen toistaan. + +"Tiedän ajatuksesi, Giacomo", sanoi Angelo, sievempi ja vanhempi +heistä. "Ajattelet että tuo torni on ikävä asunto." + +"Ja kiitän tähtiäni etten ole kylläksi ylhäinen tarvitakseni tuollaista +häkkiä", lisäsi Giacomo. + +"Sentäänkin", huomautti Angelo, "se pitelee erästä, joka synnyltään ei +ole meitä korkeampi." + +"Kerro minulle jotakin tuosta merkillisestä miehestä", sanoi Giacomo +istuutuen, "olethan roomalainen ja sinun pitäisi tietämän." + +"Olen!" vastasi Angelo oikaisten itsensä. "Minä _olen_ roomalainen ja +olisin synnynnalleni arvoton, ellen tietäisi mikä kunnioitus on Cola di +Rienzin nimelle tuleva." + +"Ja kumminkin sinun roomalaisesi olivat kivittää hänet, muistaakseni", +mutisi Giacomo. "Kunniasta näyttää koituvan enemmän potkuja kuin rahaa. +Tiedätkös", jatkoi paaschi äänekkäämmin, "tiedätkös, onko se totta, +että Rienzi kävi Praagissa keisarin luona ja ennusti että edellinen +paavi ja kaikki kardinaalit murhattaisiin ja valittaisiin italialainen +paavi, joka lahjottaisi keisarille Sisilian, Kalabrian ja Apulian +hallitsijan kultaisen kruunun [perätön, muutamien historioitsijain +kannattama taru] ja hänelle itselle Rooman ja koko Italian kuninkaan +hopeakruunun? Ja --" + +"Vaiti!" keskeytti Angelo maltittomana. "Kuule minua, niin saat tietää +kuinka asian laita on. Lähdettyään _viimeksi_ Roomasta (tiedäthän +että hän kukistuksensa jälkeen oli valepuvussa läsnä riemujuhlassa) +_tribuuni_ -- --" Angelo vaikeni ja katseli ympärilleen, sekä jatkoi +sitten poski hehkuen ja ääni innostuen, "niin tribuuni, joka _oli_ ja +_on_ oleva -- matkusti pyhiinvaeltajaksi puettuna, poikki metsäin ja +vuorten, yöt päivät, sateessa ja myrskyssä, korven onkalot ainoana +suojanaan, -- tuo, jota hekuman raiskaamaksi sanotaan. Tultuaan vihdoin +Böömiin hän ilmaisi itsensä eräälle Praagissa asuvalle florensilaiselle +ja hänen avullaan hän pääsi keisari Kaarlen puheille." + +"Viisas mies tuo keisari!" sanoi Giacomo, "tarkka kuin saituri. Hän +vallottelee ostokaupalla ja hankkii torilta laakerinsa, -- niinkuin +veljelläni, joka palveli hänen luonaan, on tapana sanoa." + +"Totta, mutta sanotaan myöskin että hän suosii kirjamiehiä ja oppineita +-- on järkevä ja kohtuullinen, ja paljon hänestä vielä toivotaan +Italiassa! Keisarin eteen tuli, niinkuin sanoin, Rienzi. 'Tietäkää, +suuri ruhtinas', hän sanoi, 'että minä olen se Rienzi, jonka Jumala +asetti hallitsemaan Roomaa, rauhan, oikeuden ja vapauden mukaisesti. +Minä hillitsin ylimykset, raivasin pois turmeluksen, palautin lain. +Mahtavat vainosivat minua -- ylpeys ja kateus karkottivat minut +vallastani. Jos kohta te olette suuri, jos kohta minä olen sortunut, +minä myöskin olen heiluttanut valtikkaa, ja olisin saattanut laskea +päähäni kruunun. Tietäkää myöskin että olen, ehk'en laillisesti, +teidän sukuanne, isäni oli Henrik VII:n poika [keisari Kaarlen setä]; +teutoonilaista verta juoksee suonissani, jos kohta varhaisemmat elämäni +vaiheet olivat ahtaat ja nimeni mitätön. Teiltä, oi kuningas, minä +etsin suojelusta ja odotan oikeutta.'" + +"Rohkea puhe, niinkuin vertainen puhuu vertaiselle", sanoi Giacomo; +"hiukan luottelet kai tuota sanatulvaa." + +"En tippaakaan; keisarin sihteeri kirjoitti muistiin joka sanan, ja +jokainen roomalainen, joka ne on kerran kuullut, osaa ne ulkoa. Ennen +oli jokainen roomalainen kuninkaan vertainen, ja Rienzi puolusti meidän +arvoamme vakuuttaessaan omaansa." + +Giacomo, joka järkevästi karttoi riitaa, tunsi ystävänsä heikon +puolen, ja vaikka hän sydämestään piti roomalaisia kelvottomimpana +räysäjoukkiona, mitä Italiasta saattoi löytyä, hän vain hypisteli +rikkaa nutustaan ja virkkoi hieman maltittomin äänin: "No, jatka! +Käskikö keisari hänen pois?" + +"Eipäs! Kaarle ihmetteli hänen käytöstään ja neroaan, otti armollisesti +hänen vastaan ja kestitsi häntä vieraanvaraisesti. Hän jäi muutamaksi +aikaa Praagiin ja hämmästytti kaikki oppineet tiedoillaan ja +kaunopuheliaisuudellaan." + +"Mutta jos häntä noin kunnioitettiin Praagissa, mitä hän Avignoniin +tuli vankeuteen?" + +"Giacomo", sanoi Angelo hajamielisesti, "löytyy miehiä, joista me, +jotka olemme toista luontoa ja rotua, harvoin saamme tolkkua, emmekä +koskaan pääse selville. Ja sellaisista miehistä minä olen huomannut, +että niissä rajaton luottamus omaan onneensa tai omaan henkeensä on +mitä tavallisin ominaisuus. Tuo mielessään ja tuo tukenaan he syöksyvät +vaaraan nähtävästi järjettöminä, ja vaarasta he leijailevat suuruuteen +tahi vaipuvat kuolemaan. Niin on Rienzinkin laita; välittämättä +tyhjistä kohteliaisuudenosotuksista ja kyllästyneenä näyttelemään +pedantin osaa, kerran näyteltyään ruhtinaan osaa -- vapaaehtoisesti, +sanotaan, (vaikka toiset kertovat että Kaarle antoi hänet paavin +legaatin haltuun) hän jätti keisarin hovin ja aseettomana, rahattomana, +läksi oikopäätä Avignoniin!" + +"Hullusti tehty!" + +"Mutta joka tapauksessa hänen ainoa keinonsa kukaties", jatkoi vanhempi +paaschi. "Kerran ennen kukistumistaan ja kerran hänen poissa ollessaan +Roomasta paavin legaatti oli julistanut hänet pannaan. Häntä oli +syytetty kerettiläisyydestä -- panna oli vielä hänen päällänsä. Oli +välttämätöntä että hän puhdistaisi itsensä. Kuinka maanpakolaisparka +sen tekisi? Ei kukaan mahtava ystävä ruvennut kansan ystävän asiaa +ajamaan; ei kukaan hovilainen puolustamaan häntä, joka oli ylimysten +niskalle astunut. Hänen oma henkensä oli hänen ainoa ystävänsä, siihen +yksin hän saattoi luottaa. Hän läksi Avignoniin puhdistamaan itsensä +syytöksistä, ja epäilemättä hän toivoi että hänen puhdistuksestaan +oli vain yksi askel hänen valtansa palauttamiseen. On muuten varma +että keisaria oli vaadittu luovuttamaan Rienzi. Tuo mahdollisuus oli +hänellä tarjona, sillä niin oli ennemmin tahi myöhemmin käypä -- lähteä +vapaana tahi lähteä kahleissa -- joko roomalaisena tahi rikoksellisena. +Hän valitsi edellisen. Kaikkialla missä hän kulki, nousi kansa joka +kaupungissa, joka kylässä. Suuren tribuunin nimeä kunnioitettiin halki +koko Italian. Häntä kiellettiin lähtemästä vaarojen pesäpaikkaan -- +häntä rukoiltiin suojelemaan itseänsä tuon maan hyväksi, jota hän oli +koettanut kohottaa. 'Menen puolustamaan itseäni ja triumfoimaan', +oli tribuunin vastaus. Suuria kunnianosotuksia valmistettiin hänelle +kaupungeissa, joitten läpi hän kulki, ja sanotaan, ettei milloinkaan +ole lähettiläs tahi ruhtinas saapunut Avignoniin niin suuren seurueen +keralla, kuin se oli, joka saattoi näitten muurien sisälle Cola di +Rienziä." + +"Ja tultuaan perille?" + +"Hän anoi päästä paavin puheille saadakseen kumota häntä vastaan tehdyt +syytökset. Hän viskasi kannikkaansa niitten kopeitten kardinaalien +eteen, jotka olivat hänet pannaan julistaneet. Hän pyysi tutkintoa.". + +"Mitä paavi sanoi?" + +"Ei mitään. Tuo torni on hänen vastauksensa." + +"Jyrkkä vastaus." + +"Mutta on pitempiäkin teitä ollut vankilasta palatsiin, ja Jumala ei +luonut Rienzin kaltaisia miehiä tyrmiä ja kahleita varten." + +Angelon sanoessa tuon kovaäänisesti ja koko sen innostuksen valtaamana, +minkä kukistuneen tribuunin maine oli herättänyt Rooman nuorisossa, hän +kuuli huokauksen takanansa. Hän kääntyi hieman hämillään, ja signora +Cesarinin huoneen ovessa seisoi ylhäisen näköinen naishenkilö. Hän +oli puettuna uhkeaan vaatteukseen, kulta ja jalokivet himmentyivät +hänen tummain silmiensä loiston rinnalla, ja hänen tuossa seisoessaan +pystyisenä ja valtaavana, ei milloinkaan enemmän näyttänyt otsa +luodulta kuninkaallista kruunua varten -- ei milloinkaan inhimillinen +kauneus täydellisemmin toteuttanut sankaritar ja kuningatarihannetta. + +"Antakaa minulle anteeksi, signora", sanoi Angelo epäröiden, "puhuin +kovasti, häiritsin teitä; mutta olen roomalainen ja aineeni oli --" + +"Rienzi!" sanoi nainen lähestyen, "se on sovelias aine liikuttamaan +roomalaisen sydäntä. Ei mitään anteeksipyyntiä. Voi, jospa" -- ja +signora vaikeni äkkiä, ja jatkoi sitten muuttuneella ja arvokkaammalla +äänellä -- "jospa sallimus asettaa Rienzin takasin hänen oikeaan +asemaansa, hän on tietävä mitä sinä hänestä ajattelet." + +"Kun te, signora, joka olette Neapelista", sanoi Angelo omituinen korko +äänessään, "noin puhutte maanpakolaiseksi joutuneesta, mitä tuntenen +minä, jonka hallitsija hän oli?" + +"Rienzi ei ole Rooman yksin -- hän on Italian -- maailman", vastasi +signora, "ja sinä Angelo, joka uskallat puhua noin kukistuneesta, olet +osottanut kuinka uskollisesti palvelet niitä, joilla on onni omistaa +sinut." + +Puhuttuaan signora katseli kauan ja tarkkaan paaschin alas käännettyä +ja punastunutta muotoa, katsein, jotka olivat tottuneet lukemaan sielun +kasvoista. + +"Miehet usein pettyvät", sanoi hän surullisesti ja puoleksi hymyillen, +"naiset harvoin -- paitsi lemmessä. Tahtoisin että Roomassa olisi +pelkkiä sinun kaltaisiasi! Riittää! Kuule! Eikö kavioin kapsetta kuulu +pihalta?" + +"Signora", sanoi Giacomo, vaippa teikarin tavoin sovitettuna +hartioille, "näen monsignore d'Albornozen palvelijat. -- Kardinaali +itse on tullut." + +"Hyvä!" sanoi signora, silmä kirkastuen, "odotan häntä!" Näin sanoen +hän poistui ovesta, josta hän oli roomalaisen paaschin yllättänyt. + + + + +II Luku. + +Erään sotilas-papin luonne. Keskustelu. Juonia ja vastajuonia. + + +Giles (eli Egidio), kardinaali d'Albornoz, oli tuon merkillisen +ajan merkillisimpiä miehiä. Hän kerskasi polveutuvansa Aragonian +ja Leonin kuninkaallisesta suvusta ja oli varhain astunut kirkon +palvelukseen sekä melkein nuorukaisena jo saanut haltuunsa Toledon +arkkihiippakunnan. Mutta ei mikään rauhallinen elämänrata, kuinka +loistava se lieneekin ollut, riittänyt hänen kunnianhimolleen. Hän +ei tyytynyt kirkon kunniaan, ellei se ollut taistelevan kirkon +kunniaa. Maurilaissodassa ei kukaan espanialainen ollut enempää +kunnostanut itseään, ja Alphonso XI, Castilian kuningas, oli tahtonut +saada ritarimerkkinsä tuon sotaisen papin kädestä. Häneen kovasti +kiintyneen Alphonson kuoltua, Albornoz lähti Avignoniin, jossa hän +Clemens VI:lta sai kardinaalihatun. Innocentiuskin piti häntä suuresti +suosiossaan, ja nyt kun hän aina oli paavin neuvostossa läsnä, oli +jo hovissa liikkeellä huhuja, että sotavoimia kerättiin Albornozen +lippujen juureen, pelastamaan paavin alueita epälukuisten tyrannien +vallasta, jotka olivat niitä anastelleet. Rohkea, terävä, yritteliäs ja +kylmäverinen -- urhea kuin ritari, viekas kuin pappi -- sellainen oli +Gilesin, kardinaali d'Albornozin luonne. + +[Tuota karskia kirkonmiestä kuvaa muuan kasku, joka kertoo, että +Urbanus V erään kerran vaati häneltä tiliä rahasummista, jotka hän oli +käyttänyt Italian tyranneja vastaan tekemäänsä sotaretkeen. Kardinaali +näytti hänelle vaunut, jotka olivat hänen vallottamainsa kaupunkien +ja linnotusten avaimia täynnä. "Tuossa on tilini", sanoi hän, "siitä +näette mihin rahanne ovat hävinneet." Paavi syleili häntä, eikä +vaivannut häntä enää tileillä.] + +Jätettyään seuralaisensa eteiseen, Albornoz saatettiin signora +Cesarinin huoneesen. Kardinaali oli keskikokoinen mies; Espanian +tumma hipiä oli ajattelusta ja kunnianhimoisista tuumista valjennut +kelmeäksi, mutta ankaraksi väriksi; hänen otsansa oli syvään uurrettu, +ja vaikka Albornoz vielä oli parhaassa ijässään, hän olisi saattanut +olla ikämiehen näköinen, ilman tuota astunnan lujuutta, nuorteata +vartalon jäntevyyttä ja silmää, johon ajatus oli painanut tyyntä +syvyyttä, hävittämättä mitään nuoruuden välkkeestä. + +"Ihana signora", sanoi kardinaali kumartuen hänen kätensä yli ja +osottaen suloa, mikä enemmän kuului ruhtinaalle kuin papille, "hänen +Pyhyytensä käskyt ovat myöhästyttäneet minut siitä ajasta, jonka +suosiollisesti määräsitte tervehdykselleni, mutta sydämeni on +eronhetkestä saakka ollut luonanne." + +"Kardinaali d'Albornozen arvon ja kunnian velvollisuudet", vastasi +Signora irrottaen hiljaa kätensä ja istuutuen, "vaativat niin +paljon hänen ajaltansa, että minusta tuntuu kuin hänen huomionsa +viivähyttäminen vähemmän jaloissa ajatuksissa olisi jonkinlaista hänen +maineensa kavaltamista." + +"Oi, signora", vastasi kardinaali, "ei koskaan ole kunnianhimoni ollut +niin jalosti suunnattu kuin nyt. Ja uljaampi osa olisi olla teidän +jalkainne edessä kuin P. Pietarin valtaistuimella." + +Hetkisen puna välähti signoran poskille, mutta se näytti yhtäpaljon +suuttumuksen kuin turhamaisuuden punalta; ääretön kalpeus seurasi +sitä. Hän oli vähän aikaa vaiti, ja luoden suuret ja ylpeät silmänsä +rakastuneeseen spanialaiseen hän virkkoi matalin äänin: + +"Herra kardinaali, en tahdo olla väärin käsittävinäni sanojanne, enkä +myöskään panna niitä tavallisten korulauseitten laskuun. Olen kylläksi +turhamainen uskoakseni että luulette puhuvanne totta kun sanotte +rakastavanne minua." + +"Luulette!" matki spanialainen. + +"Kuulkaa minua", jatkoi signora. "Hänellä, jota kardinaali Albornoz +kunnioittaa rakkaudellaan, on oikeus vaatia sen todistuksia. Paavin +hovissa ken vetää hänen vallalleen vertoja? -- Minä pyydän teitä sitä +käyttämään hyväkseni." + +"Puhukaa armahin signora, ovatko raakalaiset riistäneet tiluksianne +näinä väkivaltaisina aikoina? Onko joku uskaltanut loukata teitä? +Rikkauttako ja arvonimiä, niitäkö haluatte? -- Valtani on orjanne." + +"Ei, kardinaali, on seikka, joka on italialaiselle ja naiselle +rikkautta ja kunnioitusta kalliimpi -- se on kosto!" + +Kardinaali säpsähti välähtelevää silmää, joka oli häneen luotu, mutta +noitten sanojen henki sattui synnynnäiseen kieleen. + +"Siinäpä", sanoi hän hetkisen päästä, "siinä ylhäinen sukuperä puhuu. +Kosto on jalosukuisten hekuma. Orjat ja lurjukset antakoot loukkauksen +anteeksi! Jatkakaa, signora." + +"Oletteko kuullut viimeisiä uutisia Roomasta?" kysyi signora. + +"Tietysti", vastasi kardinaali hiukan kummastellen, "olisimmepa kehnoja +valtiomiehiä, jollemme tuntisi paavin vallan pääkaupungin tilaa; ja +sydäntäni surettaa tuo onneton kaupunki. Mutta miksikä tiedustelette +Rooman oloja -- olettehan --" + +"Roomalainen! Tietäkää, jalo herra, että minulla on syyni, minkätähden +sanoin olevani Neapelista. Teidän tunnollisuudellenne paljastan +salaisuuteni -- olen Roomasta! Kertokaa minulle sen tilasta." + +"Ihanaiseni", vastasi kardinaali, "pitihän tietämäni että tuo otsa +ja olemus eivät olleet kevyestä Campaniasta. Pitihän järkeni sanoman +minulle että niistä näkyi maailman valtijattaren leima. Rooman +tila", jatkoi Albornoz vakavampana, "on pian kuvattu. Tiedätte että +ky'ykkään, mutta röyhkeän Rienzin kukistuttua, Pepin, Minorbinon kreivi +(Montrealen kätyri), joka oli antanut apuaan hänen karkottamiseensa, +oli aikeissa luovuttaa Rooma Montrealen haltuun -- mutta hänellä ei +ollut voimia eikä älyä tarpeeksi, ja ylimykset ajoivat hänen tiehensä, +samoin kuin hän oli ajanut tribuunin. Jonkun ajan kuluttua uusi +kansanvillitsijä, Juhani Cerroni, vihittiin Capitolissa. Hän taas +karkotti ylimykset, uusia mullistuksia seurasi -- ylimykset kutsuttiin +takasin. Rienzin heikko seuraaja kutsui kansan aseisin -- turhaan; +peloissaan ja toivottomana hän luopui vallastaan ja jätti kaupungin +Orsinein, Colonnain ja Savellien esteettömän riehunnan saaliiksi." + +"Tuon tiedän, jalo herra, mutta kun hänen Pyhyytensä oli noussut +Clemens VI:n istuimelle --" + +"Sitten", sanoi Albornoz ja hänen kelmeä otsansa hieman synkistyi, +"sitten seuraa kertomuksen mustempi osa. Kaksi senaattoria valittiin +paavin suostumuksesta". + +"Niiden nimet?" + +"Bertoldo Orsini ja yksi Colonnoista. Muutaman viikon kuluttua +elantovarojen korkea hinta alkoi purra roistoväen vatsaa -- kansa +nurisi, tarttui aseisin, piiritti Capitolin --" + +"Hyvä, hyvä", huudahti signora taputtaen käsiänsä ja osottaen +vilkkainta osanottoa kertomukseen. + +"Colonna vain pääsi pakoon viheliäisessä valepuvussa; Bertoldo Orsini +kivitettiin kuoliaaksi." + +"Kivitettiin!" + +"Niin, signora, suuren suvun jäsen, jonka veripisarakin oli kalliimpi +kuin valtamerellinen plebeijiläistä sotkua. Nykyään on kaikki +Roomassa epäjärjestystä, vallattomuutta, anarkiiaa. Ylimysten kiistat +järkyttävät kaupunkia, ja ruhtinailla ja kansalla, väsyttyään noihin +moniin hallintokokeisin, ei nyt ole muuta hallitusta kuin miekan pelko. +Sellainen, ihanaiseni, on Rooman tila. Älkää huo'atko, se on paraikaa +huolenpitomme esineenä. Se tulee korjatuksi; ja minä, signora, olen +kenties oleva syntymäkaupunkinne rauhan palauttamisen onnellinen +välikappale." + +"On olemassa vaan yksi Rooman rauhan palauttamiskeino", vastasi signora +äkkiä, "ja se on -- Rienzin palauttaminen!" + +Kardinaali säpsähti, "Signora", sanoi hän, "kuulenko oikein? -- +Olettehan jalosukuinen -- saatatteko toivoa plebeijin nousevan? +Puhuittehan kostosta ja nyt anotte armoa." + +"Herra kardinaali", sanoi ihana signora vakavana, "en ano armoa: sitä +sanaa ei ole sen huulilla, joka vaatii oikeutta. Jaloa verta olen -- +vieläpä muinaisen Rooman patriicien sukua, jonka polveutumisen rinnalla +itse Aragonian korkea suku olisi eilispäiväistä. Ei, en tahtonut +loukata teitä, monsignore; teidän suuruutenne ei johdu sukuluetteloista +ja hautakivistä -- teidän suuruutenne on omaa työtänne, ja jos suoraan +puhuisitte, jalo herra, niin myöntäisitte, että ylpeilette vaan +_omista_ laakereistanne, ja että sydämessänne nauratte noita typeriä, +jotka komeilevat vainajien lahoilla koruilla!" + +"Runotar, profetissa, totta puhut", sanoi ylpeä kardinaali kiihkeästi, +"ja äänesi on kuin tuon Maineen, josta nuoruudessani uneksuin. Puhu, +puhu aina!" + +"Sellainen", jatkoi signora, "sellainen kuin teidän ylpeytenne, on +Rienzinkin oikeutettu ylpeys. Ylpeä siitä, että hän on oman suuren +maineensa seppä. Sellaiset, kuin Rooman tribuuni on, me tunnustamme +jalojen sukujen kanta-isiksi. Sukuperä ei tee heitä, mutta he +tekevät sukuperän. Tarpeeksi siitä. Olen jalosukuinen, se on totta; +mutta heimoni, samoin kuin monien muitten, on sortunut Orsinien ja +Colonnain ikeen alla -- heitä kostoni tähtää. Mutta minä olen parempi +kuin italialainen signora -- minä olen roomalainen nainen -- itken +verikyyneleltä onnettoman maani tähden. Minua surettaa, että tekin, +jalo herra, -- että barbaari, jos kohta ylhäinen, jos kohta suuri, +suree Roomaa. Minä toivon että sen mahtavuus uudistuu." + +"Mutta Rienzi uudistaisi vaan omansa." + +"Ei niin, herra kardinaali, ei niin. Olkoon hän kunnianhimoinen ja +ylpeä -- suuret henget aina ovat -- mutta hänen ainoakaan toiveensa +ei ole Rooman menestyksestä poikennut. Mutta jättäkäämme sikseen +kaikki ajatukset hänen eduistaan -- niistä en puhu. Tahtoisitte +palauttaa paavin vallan Roomaan. Senaattorinne eivät siinä onnistuneet. +Kansanvillitsijät eivät myöskään -- Rienzi yksin onnistuu; hän yksin +pystyy pitämään ylimysten riehuvat intohimot kurissa -- hän yksin +kykenee johtamaan oikkuista ja huikentelevaa rahvasta. Vapauttakaa, +palauttakaa Rienzi, niin Rienzin kautta paavi voittaa Rooman!" + +Kardinaali oli vaiti hetken aikaa. Kuin haaveiluihin vaipuneena hän +istui liikahtamatta, kaihtaen kasvojaan kädellään. Kenties hän salassa +myönsi signoran mielipiteet valtioviisaammiksi kuin hän huoli hänelle +tunnustaa. Nostaen päänsä vihdoin rinnaltaan, hän kiinnitti katseensa +signoran tarkastelevaan muotoon ja virkkoi pakottaen itsensä hymyyn: + +"Suokaa anteeksi, signora, mutta ollessamme tässä valtiomiehisillä, +älkäämme unhottako että olen ihailijanne. Jos kohta neuvonne ovatkin +älykkäitä, miksikä ne ovat niin kiihkeitä? Mistä tuo huolestunut +osanotto Rienziin? Jos kohta kirkko, vapauttaessaan hänet, saisi +liittolaisen, olenko minä varma, ettei Giles Albornoz nosta itselleen +lemmenkilpailijaa?" + +"Jalo herra", sanoi signora, "te olette minun ihailijani, mutta arvonne +ei minua kiusaa -- kultanne ei voi ostaa. Jos minua rakastatte, +minulla on oikeus käyttää palvelustanne mihin toimeen haluan -- se +on ritariuden laki. Jos milloinkaan suon etusijan kuolevaiselle +rakastajalle, niin suon sen sille miehelle, joka antaa takasin +synnyinmaalleni sen sankarin ja pelastajan." + +"Suloinen isänmaanystävä", sanoi kardinaali, "sananne rohkaisevat +toivoani, mutta ne laimentavat kunnianhimoani; sillä mielelläni +tahtoisin että lempi yksin, eikä palvelus, soisi minulle pyytämäni +aarteen. Mutta kuulkaa, ihana nainen, arvaatte valtani liian suureksi: +en voi pelastaa Rienziä -- häntä syytetään kapinannostosta, hän on +kerettiläisyydestä kirkonkirouksessa." + +"Voitteko saada hänen tutkittavaksi?" + +"Kenties, signora." + +"Se _on_ hänen vapautuksensa. Ja toimittaa hänen yksityisesti paavin +puheille?" + +"Epäilemättä." + +"_Se_ on hänen takasin asettamisensa! Siinä kaikki mitä pyydän!" + +"Ja sitten, suloinen roomatar, on _minun_ pyyntöni vuoro", sanoi +kardinaali intohimoisesti, laskeutuen polvelleen ja tarttuen signoran +käteen. Tuona hetkenä ylpeä signora tunsi olevansa nainen -- hän +punastui hän vapisi, mutta tuo ei ollut (jos kardinaali olisi voinut +lukea tuon sydämen) intohimoa tai heikkoutta; se oli kauhua ja häpeää. +Kärsivänä hän antoi kätensä kardinaalille, joka peitti sen suuteloilla. + +"Näin tenhottuna", sanoi Albornoz nousten seisomaan, "en epäile +menestyksestä. Huomenna tulen jälleen luoksenne." + +Hän puristi hänen kättään sydämelleen -- nainen ei tuntenut sitä. Hän +huokasi jäähyväisensä -- hän ei kuullut sitä. Pitkään hän katsoi ja +hitaasti hän läksi. Mutta hetkistä ennen kuin signora tointui ja tunsi +olevansa yksin. + +"Yksin!" hän huudahti haikeasti, "yksin! Voi, mihin olen ryhtynyt -- +mitä olen sanonut! Uskoton ajatuksissakaan _hänelle_! Voi, en koskaan, +koskaan! Minä, joka olen tuntenut hänen pyhäin huultensa suutelon +-- joka olen uinunut hänen kuninkaallisella sydämellään -- minä! +-- Pyhä Äiti ole minulle suosiollinen ja anna minulle voimia!" hän +jatkoi, katkerasti itkien ja lankesi polvilleen sekä vaipui hetkeksi +rukoukseen. Sitten noustuaan ylös tyynenä, mutta kuolonkalpeana ja +kyyneleet vuotaen raskaasti pitkin hänen poskiaan, hän astui akkunan +ääreen; hän työnsi sen auki ja kumartui eteenpäin. Ehtooilma hiveli +hellästi hänen ohimoltaan; se viivästi, se lievensi kuumetta, joka +poltti sisällä. Uhkaavana kohosi hänen edessään synkässä varjossa +torni, johon Rienzi oli lannistettu; hän katseli sitä kauan ja +tarkasti, ja kääntyessään poispäin hän veti esiin hameensa poimuista +vähäsen ja terävän tikarin. "Pelastettuani hänen kunniaan", hän jupisi, +"_tämä_ on pelastava minun häpeästä!" + + + + +III Luku. + +Pyhiä miehiä -- viisasta neuvottelua -- oikeita päätelmiä -- kehnoja +perusteita. + + +Vaikka Espanian sotainen kardinaali oli rakastunut signora Cesarinin +kauneuteen ja melkein yhtä paljon hänen ylevään henkeensä, lempi ei +niinkään ollut hänessä vallitseva intohimo, kuin tuo kaiken elämän +toiminnan täydellisen menestyksen kunnianpyynti, joka siihen saakka +oli elähyttänyt hänen luonteensa ja viitannut hänen elämänratansa. +Mietiskellessään signoran luota lähdettyään tuota hänen toivomustaan, +saada Rooman tribuuni palautetuksi, hänen kokenut ja juurtajaksainen +järkensä katsahti, mitä etuja hänen omille valtiollisille aikeilleen +saattaisi koitua tuosta palveluksesta. Olemme nähneet että uusi paavi +oli aikeissa ryhtyä hankkimaan takasin perintötiluksiansa, jotka +kykenevät ja vihamieliset tyrannit olivat häneltä riistäneet. Tätä +tarkotusta varten jo koottiin sotavoimia ja kardinaali oli salaisesti +nimitetty niitten päälliköksi. Mutta nuot voimat eivät vastanneet +yritystä, ja Albornoz oli suuresti riippuvainen asian moraalisesta +voimasta, jonka tuli hankkia rekryyttejä lippujen juureen hänen +kulkiessaan Italian valtioitten läpi. Rienzin ihmeellinen kohoaminen +oli herättänyt ääretöntä innostusta kaikissa Italian valtioissa. Ja +sitä oli vielä valtaavalla kaunopuheliaisuudellaan pitänyt vireillä ja +tulistuttanut Petrarca, joka siihen aikaan, ollen suuremmassa mahdissa, +mihin yksinäinen kirjamies milloinkaan, ennemmin tai myöhemmin on +päässyt (Ferneyn viisaskin lukuunotettuna), oli pannut liikkeelle +rohkeimman neronsa Rooman tribuunin hyväksi. Rienzin kaltainen +seuralainen vaikuttaisi kardinaalin leirissä maneetin tavoin Italian +nuorisoon ja yritteliäisyyteen. Lähestyessään Roomaa hän saattoi itse +päättää, minkä verran oli järkevää päästää Rienzi paavillista valtaa +edustamaan. Ja sillävälin roomalaisen vaikutusta? saattoi käyttää +hyväkseen joko pelottamaan kapinallisia ylimyksiä tahi sovittamaan +itsepintaista kansaa. Toiselta puolen kardinaali oli kyllin älykäs +huomatakseen ettei mitään hyvää saattanut koitua Rienzin nykyisestä +vankeudesta. Päivä päivältä se herätti syvempää ja yleisempää +osanottoa. Hänen yksinäiseen tyrmäänsä puolet tasavaltalaisen Italian +sydämiä olivat kääntyneinä. Kirjallisuus oli liittänyt uuden ja +äkkiarvaamattoman ja sentähden mahtavan vieläpä epäsuhtaisen voimansa +hänen asiaansa; ja paavi, joka ei uskaltanut ruveta hänen tuomarikseen, +oli tullut hänen vihatuksi vanginvartijakseen. "Kansanmieleinen vanki", +virkkoi kavala kardinaali itsekseen, "on vieraista vaarallisin. Tee +hänestä jälleen palvelijasi, tai tuhoa hän vihollisenasi! Tässä +tapauksessa en minä näe muuta valittavaa, kuin irtipäästämisen +tahi puukon!" Näin mietiskellen tuo kyvykäs, syvästi aikansa +macchiavellismiin perehtynyt vehkeilijä erotti valtiomiehestä lempijän. + +Kääntyen sitten tuohon toiseen ominaisuuteen hän tuossa rakastettunsa +vakavassa osanotossa tunsi ikäviä aavistuksia. Mielellään hän +olisi jonkun isänmaallisuuden haaveilun tahi kostonpyynnin syyksi +lukenut Cesarinin huoleksimisen, ja lemmittynsä jäykässä ja ylpeässä +luonteessa oli paljon, mikä puolusti tuota uskoa. Mutta hänen oli +tunnustaminen itsellensä mustasukkaisesti vaanivansa jotakin piilevää +sivutarkoitusta, joka koski hänen turhamaisuuteensa ja säikäytti hänen +lempeänsä. "Olkoon miten tahansa", hän tuumi kääntyen vastenmielisesti +pelostaan, "minä saatan käyttää hänen omia aseitaan; voin saada Rienzin +vapaaksi ja vaatia palkkaani. Jos se kielletään, sama käsi, joka avasi +vankilan, saattaa jälleen ummistaa kahleet. Hänen huolessaan on minun +valtani!" + +Noita ajatuksia kardinaali yhä mietiskeli palatsissaan, kun hän +yhtäkkiä kutsuttiin paavin luokse. + +Paavin palatsissa ei vallinnut enää Clemens VI:n loistava ja hieno +ylöllisyys, ja ivallinen kardinaali hymyili itsekseen etuhuoneitten +kolkolle hiljaisuudelle. "Hän tahtoo näyttää esimerkkiä -- tuo +limogesiläisparka!" tuumi Albornoz, "ja saa vaan harmikseen huomata +että mitättömin piispa saa hänen varjoon. Hän nöyryyttää itsensä ja +luulee että nöyryys tarttuu". + +Hänen Pyhyytensä istui pienen ja järeän, papereilla täytetyn pöydän +ääressä, kasvot käsiin kätkettyinä. Huone oli yksinkertaisesti +sisustettu; akkunan viereisessä pienessä lokerossa oli elefantinluinen +ristiinnaulitunkuva ja sen alla pääkallo ynnä sääriluut, joita +koristuksia useimmat munkit silloin käyttivät samassa tarkotuksessa +kuin muinaisajan ihmiset -- muistuttamaan elämän lyhyyttä ja sen vuoksi +kehottamaan nauttimaan siitä parhaimman mukaan. Lattialla oli paavin +alueitten kartta, jossa erittäinkin linnotetut paikat olivat selvästi +näkyviin merkityt. Paavi kohotti hiukan päätänsä, kun kardinaalin tulo +ilmoitettiin, ja hänen kasvoissaan näkyi avonainen, mutta tunteellinen +ja hieman huolehtiva ilme. + +"Poikani!" sanoi hän ystävällisesti vastaten spanialaisen nöyrään +tervehdykseen, "tuskinpa saatoit aavistaa aamullisen pitkän +keskustelumme jälkeen että uudet huolet näin pian vaatisivat +neuvojesi tukea. Tosiansa, orjantappuraseppele pistää terävästi +kolmenkertaisen kruunun alla, ja ikävöitsenpä usein entisen Toulousen +professorin-istuimeni rauhallisuutta; elämäni on murhetta ja vaivaa". + +"Jumalan tuuli puhaltaa keveämpänä kerittyyn karitsaan", huomautti +kardinaali hurskaana ja säälivän vakavana. + +Innocentius tuskin voi pidättää hymyään vastatessaan, "karitsa, joka +ristiä kantaa, tarvitsee leijonan voimat. Sen jälkeen kuin erosimme +olen saanut ikäviä tietoja; kurjeerimme ovat palanneet Campagnasta +-- uskottomien raivo on hirmuinen -- Johan di Vicon voimat ovat +lisääntyneet uhkaavassa määrässä, ja Europan peljätyin seikkailija +taistelee hänen lippujensa alla". + +"Puhuuko hänen Pyhyytensä?", huudahti kardinaali huolestuen, "Fra +Morealesta, P. Johanneksen ritarista?" + +"En kenestäkään huonommasta soturista", vastasi paavi. "Minä pelkään +tuon hurjan seikkailijan ääretöntä kunnianhimoa." + +"Syystä kyllä, teidän Pyhyytenne", sanoi kardinaali kuivasti. + +"Muutamia hänen kirjeistään on joutunut kirkon palvelijain käsiin; ne +ovat tässä, lue ne, poikani." + +Albornoz otti kirjeet ja luki ne tarkkaan; sitten hän laski ne pöydälle +ja oli hetkisen ääneti ja hajamielisenä. + +"Mitä ajattelet poikani?" sanoi vihdoin paavi kärsimättömänä. + +"Ajattelen että kun Montrealen tulinen nero ja Johan di Vicon kylmä +konnuus lyöttäytyvät yhteen, niin teidän Pyhyytenne ehkä vielä saa +kadehtia, jollei professorintuolin rauhallisuutta, niin ainakin sen +tuloja." + +"Mitä, kardinaali!" sanoi paavi kiivaasti ja kiukun puna kohosi hänen +kalpeille ohimoilleen. Kardinaali jatkoi tyyneesti: + +"Noista kirjeistä päättäen, Montreal on kirjoittanut kaikille Italian +vapaiden peitsien päälliköille ja tarjonnut korkeimman palkan, joka +miehelle joka liittyy hänen lippuihinsa, sekä luvannut parhaimman +ryöstösaaliin. Hänellä on suuremmoiset tuumat siis! -- Minä tunnen +miehen!" + +"Mitä on tehtävä?" + +"Se on selvä", sanoi kardinaali, jonka silmä välähti sotilaan tulta. +"Emme hetkeäkään saa hukata! Poikasi on heti lähteminen sotakentälle. +Ylös kirkon lippu!" + +"Mutta olemmeko kyllin voimakkaita? Lukumme on pieni. Into laimenee, +Balduinin hurskautta ei enää ole!" -- + +"Teidän Pyhyytenne", sanoi kardinaali, "tiedätte että suurimmalla +osalla ihmisiä on kaksi tunnussanaa -- vapaus ja uskonto. Jos uskonto +alkaa käydä riittämättömäksi, meidän on käyttäminen tuota epäpyhempää +sanaa. 'Ylös kirkon lippu -- ja alas tyrannit!' Julistakaamme +puolueetonta lakia ja vapaata hallintoa, niin Jumalan avulla meidän +leirimme saavuttua enemmän noilla lupauksilla, kuin Montrealen teltit +tuolla tavallisemmalla huudolla 'palkkaa ja ryöstöä'." + +"Giles d'Albornoz", sanoi paavi pontevasti, ja innostuneena kardinaalin +luottamuksesta häneltä jäi tavanmukainen puhuttelusana sikseen, "minä +luotan teihin sokeasti. Nyt kirkon oikea käsi -- vast'edes, kenties, +sen pää. Liian hyvin tunnen että arpa on langennut arvottomaan +paikkaan. Seuraajani on korvaava puutteellisuuteni." + +Ei posken väri, ei silmän välke ilmaissut paavin tutkivalle katseelle, +minkä vaikutuksen nuot sanat tekivät kunniahimoisen kardinaalin +poveen. Hän kumarsi nöyrästi ylpeätä päätänsä vastatessaan, "suokoon +taivas että Innocentius VI kauan eläisi johtaakseen kirkkoa kunniaan. +Giles d'Albornoz on vähemmän pappi kuin sotilas, ja hänessä taistelun +tuoksina ja sotaorhin korske vaan herättävät niitä toiveita, joita hän +aina rohkenee vaalia. Mutta onko teidän Pyhyytenne suonut palvelijansa +tietää kaikki, mitä --" + +"Ei", keskeytti Innocentius, "minulla on vielä yhtä pahaa tietävä +sanoma. Tuo Johan di Vico -- rutto häneen! -- joka yhä kutsuu itseänsä +(tuo kirkon kirooma konna) Rooman prefektiksi, on niin täyttänyt tuon +onnettoman kaupungin kätyreillään, että olemme melkein menettäneet +apostolien istuimen. Rooma, jossa kauan on vallinnut anarkiia, näyttää +nyt olevan ilmi kapinassa. Ylimykset -- Belialin pojat! -- ovat +kerran nöyryytetyt, se on totta, mutta kuinka? -- Muuan Baroncelli, +uusi villitsijä, julmin -- verenhimoisin, mitä paholainen milloinkaan +on suosinut -- on noussut -- on päässyt roistoväen avulla valtaan +ja käyttää sitä, teurastaen kansaa ja solvaten paavia. Kansa on +kyllästynyt tuon miehen rikoksiin (jota kykykään ei kaunista) ja sen +huuto on yötä ja päivää 'Rienzi, tribuuni'!" + +"Rooma on siis", sanoi kardinaali, "antanut anteeksi Rienzin viat, ja +siellä vallitsee sama innostus häneen kuin muuallakin Italiassa?" + +"Voi, niin on laita!" + +"Se on hyvä, sitä olen ajatellut; Rienzi olkoon mukanani +voittoretkelläni --" + +"Poikani, tuo kapinoitsija, kerettiläinen --" + +"Muuttuu teidän Pyhyytenne anteeksi annon kautta rauhalliseksi +alamaiseksi ja puhdasoppiseksi katoolilaiseksi", sanoi Albornoz. +"Ihmiset ovat hyviä tai pahoja, aina tarkotuksemme mukaan. Mitä väliä +on hyveellä, joka on hyödytön, ja rikoksella, joka on hyödyllinen +meille? Kirkon sotavoima lähtee tyranneja vastaan -- se julistaa +kaikkialla paavillisille kaupungeille kansanvaltaisten laitosten +palauttamisen. Näettehän, teidän Pyhyytenne, että Rienzin, kansan +lemmikin, vapautusta tervehditään teidän todenperäisyytenne vakuutteena +-- näettehän, teidän Pyhyytenne, että hänen nimensä on taisteleva +edestämme -- näettehän, teidän Pyhyytenne, että suurta villitsijää +Rienziä tulee käyttää pikku villitsijän Baroncellin tuhoamiseksi. +Meidän täytyy voittaa takasin roomalaiset. Kun he saavat kuulla että +Rienzi on meidän leirissämme, niin, uskokaa pois, joukottain on +karkureita saapuva tyrannien puolelta -- uskokaa pois, emme milloinkaan +enää kuule Baroncellistä." + +"Aina älykäs", sanoi paavi mietteissään; "totta on, saatamme käyttää +tuota miestä, mutta varoen. Hänen neronsa on pelottava --" + +"Ja sentähden sovitettava; jos hänet vapautamme, hänestä on tehtävä +meikäläinen. Kokemukseni on osottanut minulle, että, kun et lain +voimalla pysty kansanvillitsijään, muserra hän kunnianosotuksilla. +Älköön hän kauemmin olko kansan tribuunina. Antakaa hänelle patriicinen +_Senaattorin_ nimi, silloin hän on paavin virkamies." + +"Tahdon miettiä tuota, poikani, -- tuumasi miellyttävät, mutta +huolestuttavat minua. Ainakin hän tutkittakoon, -- mutta jos hän +huomataan kerettiläiseksi --" + +"Niin hän minun nöyrän neuvoni mukaan julistettakoon pyhimykseksi." + +Paavi taivutti alas päätänsä, mutta koetus oli liian vaikea hänelle, ja +hetkisen ponnisteltuaan, hän räjähti makeaan nauruun. + +"Mene nyt, poikani", sanoi hän ystävällisesti taputtaen kardinaalin +kelmeätä poskea. "Mene nyt. -- Jos maailma kuulisi sinun, mitä se +sanoisikaan?" + +"Että Giles d'Albornozella on juuri tarpeeksi uskontoa muistaakseen +että valtio on kirkko, mutt'ei liikoja unhottaakseen että kirkko on +valtio." + +Näihin sanoihin keskustelu päättyi. Samana iltana paavi määräsi että +Rienzille myönnettäisiin tutkinto, jota hän oli pyytänyt. + + + + +IV Luku. + +Emäntä ja palvelija. + + +Puuttui kolme hetkeä puoliyöstä, kun Albornoz, ryhtyen jälleen lempijän +toimiin, lähetti signora Cesarinille seuraavan kirjelmän: + +"Käskynne on täytetty. Rienzin uskontunnustus tulee tutkittavaksi. +Olisi hyvä, jos hän valmistelisi itseään. Soveltunee tuolle +tarkotuksellenne, josta käsitykseni on hämärä, saattaa vangitun tietoon +mikä olette -- tuon armon aikaansaaja. Noin sokeasti jalo sydän voipi +luottaa toiseen! Lähetän tämän tuojan mukana määräyksen, jonka nojalla +joku palvelijoistanne päästetään vangitun kammioon. Olkoon teidän +asianne, jos tahdotte, saattaa hänen tietoonsa tuo hänen kohtalonsa +uusi vaihe. Voi, signora, olkoon onni yhtä myötäinen minulle ja suokoon +minulle saman suosijan -- huuliltanne on tuomioni lankeava." + +Päätettyään tuon kirjeen Albornoz kutsui uskotun palvelijansa, erään +espanjalaisen aatelismiehen, joka ei jalossa sukuperässään nähnyt +mitään estettä kaikenmoisten kardinaalin käskyjen täyttämiselle. + +"Alvarez", sanoi hän, "tuo signora Cesarinille kahdenkesken: hänen +palvelijansa eivät tunne sinua. Sitten lähdet valtiovankilaan: tuon +näytettyäsi päällikkö laskee sinut sisään. Pidä varalla, kuka käy +vangitun Cola di Rienzin luona. Ota selvä hänen nimestään, tutkistele, +mistä hän tulee. Ole tarkka, Alvarez. Tiedustele mistä syystä tuo +Cesarini on huolissaan vangitun kohtalosta. Kaikki myöskin, mikä koskee +häntä itseä, hänen syntyperäänsä, varallisuuttaan, sukuaan, olisi +tervetullutta tietoa. Ymmärräthän? Hyvä. Varovaisuutta -- sinulla ei +ole mitään määräystä minulta, mitään tekemistä luonani. Olet vankilan +virkamies, tahi paavin -- mielesi mukaan. Anna tänne rukousnauha, +sytytä lamppu ristiinnaulitun kuvan eteen; pane tuo jouhipaita tuohon +sota-asuun. Tahdon että näyttäisi siltä kuin koetettaisiin sitä salata! +Sano Gomezelle että dominikaani päästetään sisälle." + +"Noissa munkeissa on intoa", jatkoi kardinaali itsekseen, kun Alvarez +täytettyään hänen käskynsä oli poistunut. "Ne polttaisivat ihmisen -- +mutta raamatun päälle! Ne tulee sovittaa itseensä, jos kolmenkertainen +kruunu todella on voittamisen arvoinen.; jos se olisi minun, niin +lisäisinpä siihen kotkan sulan." + +Ja vaivuttuaan tulevaisuuden aatoksiin tuo rohkea mies unhotti +intohimonsa esineenkin. Todellisessa elämässä, määrättyyn ikään +tultuaan, kunnianhimoiset miehet tosin rakastavat, mutta se on vaan +välinäytöstä. Ja useimmilla miehillä on tosiaan elämässä kiivaampia, +vaikk'ei lukuisempia puuhia kuin lemmenpuuhat. Lempi on joutilaan +tointa, mutta toimeliaan joutoa. + +Signora Cesarini oli yksin, kun kardinaalin lähetti saapui, ja tuskin +hän oli kirjoittanut hänen mukaansa muutamia kiitollisuutta ilmaisevia +rivejä, jotka näyttivät jaottavan kaikki varokeinot, joilla signoran +kylmyys tavallisesti oli ympäröinnyt hänen ylpeytensä, kun hän kutsui +paaschi Angelon luoksensa. + +Lähestyvän yön hämärä vallitsi huoneessa, kun nuorukainen astui sisään, +ja hän erotti vaan himmeästi signoran uhkean vartalon piirteet; mutta +hänen äänestään hän huomasi hänen olevan syvästi liikutetun. + +"Angelo", sanoi hän lähestyen, "Angelo --" ja hänen äänensä petti hänen. +Hän vaikeni ikäänkuin henkeänsä vetääkseen ja jatkoi sitten, "sinä +yksin olet palvellut meitä uskollisesti; sinä yksin olet seurannut +meitä retkillämme, maanpaossa, -- sinä yksin tiedät salaisuuteni +-- sinä seurueestani olet ainoa roomalainen! -- Roomalainen! Tuo +oli kerran suuri nimi. Angelo, se nimi on langennut, mutta vaan +sentähden, että roomalaisen suvun luonto ensin lankesi. Ylpeä se +on, mutta horjuva; riehuva, mutta pelkuri; uljas lupaamaan, mutta +rehellisyydeltään mädännyt. Olet roomalainen, ja vaikka olen kokenut +uskollisuuttasi, niin syntymäsi epäilyttää minua vilpistä." + +"Signora", sanoi paaschi, "olin lapsi, kun otitte minut palvelukseenne, +ja olen nyt vasta miehuuden rajalla. Mutta vaikka lienenkin vielä +poika, niin tahtoisinpa uhmata uljaimman ritarin tahi rauhanrikkojan +peistä puolustaakseni Angelo Villanin uskollisuutta hänen +hallitsijattarelleen ja synnyinmaalleen." + +"Voi, voi!" sanoi signora katkerasti, "niin ovat tuhannet suvustasi +_sanoneet_! Mitä he ovat tehneet? Mutta tahdon luottaa sinuun, +niinkuin olen aina luottanut. Tiedän että tavottelet mainetta, että +sinussa on nuorukaisen puhdas ja kirkas kunnianhimo." + +"Olen orpo ja äpärä!" virkkoi Angelo töykeästi. "Ja olot ärsyttävät +minua toimintaan, tahtoisin voittaa oman nimeni." + +"Ja olet voittava", sanoi signora. "Vielä näemme ajan, jolloin saat +palkintosi. Mutta nyt ole vikkelä. Tuo tänne yksi paaschipuvuistasi +-- vaippasi ja päähineesi. Sukkelaan, äläkä virka hiiskaustakaan +kenellekään siitä mitä olen sinulta pyytänyt." + + + + +V Luku. + +Tornin asujain. + + +Yö läheni lähenemistään, ja kolkon tornin ylimmässä kammiossa, joka +oli Cesarinin palatsin akkunoita vastapäättä, istui yksinäinen +vanki. Vähäinen lamppu paloi kivipöydällä hänen edessään, luoden +valonsa avattuun raamattuun sekä noihin ankariin, mutta haaveellisiin +muinaisen Rooman mahtavuuden kertomuksiin, jotka Liviuksen nero jalosti +historiaksi. Kahleet riippuivat tornin, kupulaesta, pitäen vangittua +ahtaalla, mutta myönsivät kuitenkin hänen jäsenilleen tarpeeksi +vapautta mittelemään suurinta osaa kammiosta. Vihertävät ja kosteat +olivat seinäin jykevät paateret, ja korkealla olevasta ahtaasta aukosta +virtasi kuunvalo, uinuen sankassa varjossa yli karkean lattian. +Kolkassa oleva vuode täydensi huoneen kaluston. Sellainen oli kuukausia +ollut kopeimpien ylimysten voittajan ja maailman uljaimman kaupungin +hekumallisen diktaattorin asuinpaikka! + +Huolet ja matkat, aika ja kommellukset olivat tehneet vaikutuksensa +Rienzin persoonaan. Hänen vartalonsa suhteet olivat varhaisemman +miehuuden taneasta voimasta laajentuneet, hänen kirkkaan valjakkaa +poskeansa peitti kivulias, pettävä hehku. Noissa tutkisteluissaankaan, +vaikka hän näytti niihin vajonneen, ja vaikka tuo luettava oli hänen +yltiöpäisyyteen saakka intoilevan mielensä mukaista, hänen katseensa +ei voinut kiintyä riveihin yhtä vakavasti kuin ennen. Kirjoista oli +tenhotiessään. Silloin tällöin hän liikahti levottomana, hypähti +pystyyn, istuutui jälleen sekä päästeli katkonaisia huudahduksia, +kuin pahaa unta näkevä mies. Tuon tuostakin hänen silmäyksensä +kärsimättömästi siirtyi ylöspäin, ylt'ympäri, ja noissa suurissa +syvissä silmissä paloi merkillinen, välähtelevä tuli, joka olisi +saattanut katsojassa herättää epämääräistä, selittämätöntä pelkoa. + +Angelo oli pääasiallisesti oikein kertonut Rienzin kukistumisen +jälkeiset myöhemmät vaiheet. Hän oli ensin Ninan ja Angelon kanssa +lähtenyt Neapeliin ja päässyt vähäksi aikaa Ludvigin, Unkarin kuninkaan +epävakaiseen suosioon. Tuo ankara, mutta jalomielinen hallitsija oli +kieltäytynyt luovuttamasta mainehikasta vierastaan Clemensin haltuun, +mutta samalla selittänyt olevansa kykenemätön säilyttämään häntä +turvassa. Ollen salaisessa yhteydessä Roomassa olevien puoluelaistensa +kanssa, pakolainen sitten etsi suojaa Monte Maiellan onkaloissa +asuvien erakoitten luota, jossa hän yksinäisyydessä ja mietiskelyissä +vietti kokonaisen vuoden, paitsi tuota aikaa, jonka hän oli käyttänyt +Florensin matkaansa. Käyttäen hyväkseen Rooman riemujuhlaa, hän +pyhiinvaeltajaksi puettuna oli matkustanut läpi laaksoin ja vuoristoin, +missä vielä oli viljalta muinaisen Rooman kolkkoja raunioita, ja +tultuaan kaupunkiin hänen levoton ja kunnianhimoinen henkensä ryhtyi +puuhaamaan uusia salaliittoja, mutta turhaan. Kardinaali Ceccano laski +hänen toisen kerran kirkon kiroukseen, ja jättäessään taas kaupungin +pakolaisena, hän pudistaen tomun jaloistaan ja nostaen kätensä kohti +noita muureja, jotka vielä ovat Tarqvinien todistajina, hän huusi -- +"olet kunnioittanut minua ruhtinaanasi -- vainonnut minua uhrinasi -- +Rooma, Rooma, vielä olet ottava minut vastaan vallottajana!" + +Yhä pyhiinvaeltajaksi puettuna hän onnellisesti samosi läpi Italian +keisari Kaarle Böömiläisen hoviin, jossa hän vastaan otettiin niinkuin +hovipoika oli kertonut, joka nähtävästi oli ollut paikalla. On +epäiltävää kuitenkin, oliko keisari kohdellut häntä niin ritarillisesti +kuin Angelon kertomuksesta näkyy, vai oliko hän luovuttanut Rienzin +paavin kätyrien haltuun. Varmaa on joka tapauksessa että kukistuneen +tribuunin matka Praagista Avignoniin oli kuin riemuretkeä. Hänen +kummalliset kohtalonsa -- hänen murtumaton henkensä -- tuo uusi mahti, +jolla järki ihmeellisesti oli voittanut alaa nousevan sukupolven +mielissä -- Petrarcan kaunopuheliaisuus ja tuo tavallinen mielensuosio; +jonka kukistunut suuruus yleensä saa osakseen -- kaikki tuo yhdessä +teki Rienzistä aikakautensa sankarin. Ei ainoakaan kaupunki, johon hän +saapui, olisi ollut uhmaamatta piiritystä hänen turvaamisekseen -- ei +ainoakaan talo olisi ollut suojaamatta häntä -- ei ainoakaan käsi olisi +ollut iskemättä iskua hänen puolustuksekseen. Kieltäytyen kaikista avun +tarjouksista, halveksuen jokaista paon tilaisuutta, masentumattoman +toivonsa innostamana ja vahvasti uskoen kohtalonsa ylevyyteen, tribuuni +läksi Avignoniin -- ja joutui vankityrmään! + +Sellaiset ovat hänen ulkonaiset vaiheensa lyhyesti ja pikaisesti +kerrottuina; mutta kuka on sanova mitä sisällä tapahtui, kuka kertova +sydämen hirveän historian -- kuka kuvaava nuot tunteitten ja ajatusten +rajut vaihdokset -- suuttuneen mielihaikean -- kolkon murheen -- +ylpeän pettymyksen, joka suretti, milloinkaan hävittämättä, tuon +suuren hengen tarmoa? Kuka on sanova mitä lienee kärsitty Maiellan +erakkomajoissa -- tuon hävinneen valtakunnan autioilla kunnailla, jonka +hän unelmissaan oli uudistava -- barbaarilaiskuningasten hoveissa, ja +ennen kaikkia palatessaan hyljättynä ja valepuvussa, kristityn maailman +kansajoukkojen seassa, entisen valtansa paikkaan? Minkä muistojen +vallassa, kuinka hurjistunein ja polttavin ajuin! Mitä lieneekään +Avignonin vankikomeroissa mietiskellyt mies, joka oli syössyt +kaikkeen yltiöpäisyyden vimmaan -- neljä intohimoa, joista jokainen +ylenmääräisenä yksin olisi ollut riittävä runtelemaan vankimman järjen +-- intohimoa, joita itsessään on vaikeinta yhdistää toisiinsa -- tuo +vapauden ja samalla vallan -- tiedon ja samalla uskonnon haaveksija -- +innoittelija -- himoitsija! + +"Niin", jupisi vanki, "tuo teksti on lohduttavaa -- lohduttavaa. Niitä, +jotka oikeassa ovat, ei aina sorreta." Pitkään huoaten hän verkalleen +työnsi raamatun syrjään, suuteli sitä hartaasti ja oli hetkisen +ääneti ja mietteissään; ja sitten kuullessaan hiljaista rapinaa kopin +nurkasta, hän virkkoi hellästi, "voi ystäväni, toverini, rotat, +niitten aika on nyt -- olen mielissäni että säästin niille leipää!" +Hänen silmänsä kirkastui huomatessaan nuot omituiset eläimet, joita +pujahteli esiin seinän raosta ja pelkäämättä hiiviskeli hänen luokseen. +Hän heitti niille muutamia leivänmuruja ja tarkasteli hymyillen +niitten hyppyjä. "Manchino, valkonaamainen lurjus! se pitää puolensa. +Ha, ha! se on etevämpi -- se johtaa muita ja joutuu ensimmäisenä +kiikkiin. Kuinka se on pureskeleva rautaista seinää, tuo kelpo poika, +ja sill'aikaa kurja lauma töllistää etäällä, vapisee ja pelkää, eikä +ikinä auta! Yhdistetyin voimin ne kyllä saattaisivat murtaa häkin +ja vapauttaa johtajansa! Voi teitä viheliäisiä syöpäläisiä, syötte +leipääni ja jos kuolema minut tapaisi, karkaisitte raatoni kimppuun. +Pois!" ja hänen läiskäyttäessään käsiään, kahleet kilahtivat ja hänen +vankeutensa kumppanit katosivat samassa. + +Tuo omituinen ja vallaton hilpeys joka asui Rienzissä ja jota tuhman +jäykät roomalaiset olivat pitäneet narrimaisuutena, oli yhä säilyttänyt +entisen ilmeensä hänen kasvoillaan ja hän nauroi ääneensä nähdessään +itikkain rientävän piilopaikkoihinsa. + +"Hiukan melua ja kahleitten kilinää -- hyi, aivan kuin ihmiskunta!" Hän +vaipui äänettömyyteen ja vetäen verkalleen eteensä Liviuksen eloiset +kertomukset hän virkkoi: "hetki puoliyöhön! -- paremmat hereisen +unelmat kuin nukkuneen. Historia kertoo, kuinka miehet ovat nousseet +-- vieläpä kansatkin -- surullisemminkin langettuaan kuin Rienzi tai +Rooma!" + +Hetken perästä hän näytti vajonneen lukemiseensa, ja niin kiinteästi +hän oli toimessaan, ettei hän kuullut askelia, jotka kierreportaita +myöten lähenivät hänen kammiotaan. Vasta silloin Rienzi, kummastellen +että häntä noin tavattomana hetkenä häirittiin, nosti silmänsä, kun +vartijat kiersivät suunnatonta avaintaan ja uksi ulvahti saranoillaan. +Ovi sulkeutui jälleen, ja hän lampun himmeässä valossa huomasi +henkilön, joka nojautui seinään, ikäänkuin tukeakseen itseään. Hän oli +päästä jalkoihin kääriytynyt sen aikuiseen pitkään viittaan, joka, ynnä +leveä, höyhentöyhtöinen hattu, salasi vieraan kasvonpiirteetkin. + +Rienzi katsoi pitkään ja tutkivasti. "Puhukaa", hän sanoi, laskien +kätensä otsalleen. "Pitkällinen yksinäisyys lienee huumannut minut +tahi teidän olentonne, hyvä herra, huikaisee. En tunne teitä, en +-- tiedä -- olenko varma --" ja Rienzin tukka nousi pystyyn hänen +hitaasti kohotessaan seisomaan -- "olenko varma että elävä olento +seisoo edessäni? Enkelit ovat ennenkin astuneet vankiloihin. Voi! eipä +milloinkaan ole enkelin lohdutusta paremmin tarvittu." + +Vieras ei vastannut, mutta vanki näki hänen povensa kohoilevan viitan +alla; äänekkäät nyyhkytykset tukahuttivat hänen puheensa, ja vihdoin +ikäänkuin väkivaltaisesti ponnistaen itseään, hän syöksähti eteenpäin +ja vaipui tribuunia jalkoihin. Salaava hattu ja pitkä viitta putosivat +permannolle -- naisen kasvot katsoivat ylös läpi intohimoisten, +kiiltävien kyynelten -- naisen käsivarret syleilivät vangin polvia! +Rienzi tuijotti ääneti ja liikahtamatta kuin kivi. "Taivaan voimat ja +pyhimykset!" hän jupisi vihdoin, "vieläkö minua kiusaatte? -- oletko +hän? -- ei, ei -- mutta puhu!" + +"Armaani -- jumaloimani -- etkö minua tunne?" + +"Olet -- olet!" huudahti Rienzi hurjasti, -- "olet Ninani -- puolisoni +-- oma -- --" + +Hänen äänensä tukahtui. Toinen toisensa syleilyssä nuot poloiset +näyttivät hetkeksi kadottavan jälleenyhtymisen autuuden tunnonkin. Se +oli tiedoton, syvä, hurmaus, jonka läpi jotakin unenkaltaista vain +heikosti ja epäselvästi häämöttää. + +Vihdoin toinnuttuaan -- vihdoin tultuansa järkiinsä -- ensimmäisten +katkonaisten huudahdusten, riemun ensimmäisten hurjien hyväilyjen +perästä. -- Nina kohotti päänsä puolisonsa povelta ja katsahti +suruisena hänen? muotoaan. -- "Voi, mitä olet kokenut siitä kuin +erosimme! -- mitä siitä hetkestä, jolloin rohkean sydämesi ja hurjan +kohtalosi ajamana jätit minut keisarilliseen hoviin, etsiäksesi jälleen +kruunua ja löytääksesi kahleet! Voi, miksi huolin käskyistäsi -- miksi +annoin sinun lähteä yksin? Kuinka usein matkallasi epäilyksessä, +vaarassa, tämä povi olisi saattanut olla lepopaikkasi, tämä ääni +kuiskata lohtua sielullesi! Oletko terve, herrani -- Colani? Valtimosi +lyö nopeammin kuin ennen -- otsasi on uurteinen. Voi, sano minulle +olevasi terve!" + +"Terve", virkkoi Rienzi hajamielisenä. "Luulenpa niin! -- Sairas +mieli huumaa kaiken ruumiin raihnauden. Terve -- kyllä! Ja sinä +-- sinä ainakaan et ole muuttunut, ellei kauneutesi uhkeammaksi. +Laakeriseppeleen kunnia ei ole kuihtunut kulmiltasi. Vielä sinä --" +sitten keskeytti hän yht'äkkiä -- "Rooma -- kerro minulle Roomasta! +Ja sinä -- kuinka tulit tänne? Voi, kenties tuomioni on laskettu, ja +armosta suotu minun nähdä sinut kerran vielä, ennenkuin telottaja minut +sokasee. Minä muistan, se suosio myönnetään pahantekijöille. Silloin +kun minä olin elämän ja kuoleman herra, minäkin sallin halvimman +rikoksellisen jättää hyvästi ne, jotka olivat sille rakkaita." + +"Ei -- ei niin, Cola!" huudahti Nina, laskien kätensä hänen suulleen. +"Tuonpa sinulle ilahuttavampia uutisia. Huomenna sinua kuulustellaan. +Tuomioistuin on sinulle suosiollinen. Olet pääsevä vankeudestasi." + +"Voi, sano se vielä kerta!" + +"Sinua kuullaan, Colani -- sinun täytyy päästä vankeudestasi!" + +"Ja Rooman tulla vapaaksi! Suuri Jumala, minä kiitän sinua!" + +Tribuuni vaipui polvilleen, ja milloinkaan ei ollut hänen sydämestään +kohonnut hartaampaa ja itsekkäisyydestä vapaampaa kiitosrukousta. Kun +hän taasen nousi, koko mies näytti muuttuneelta. Hänen silmässään +oli jälleen sen entisen syvän ja tyynen mahdin ilme. Majesteetti +kuvautui hänen otsallaan. Maanpaon murheet olivat unhotetut. Eloisissa +ajatuksissaan hän vielä kerran seisoi maansa vartijana, -- ja sen +hallitsijana! + +Nina katseli häntä hartain kunnioituksin, jotka sulattivat hänen +turhamaisemmat ja karkeammat ominaisuutensa kaikeksi vienoimman naisen +hellyydeksi. "Sellainen", hän ajatteli, "oli hänen katseensa kahdeksan +vuotta sitten, kun hän jätti neitsytkammioni, täynnä mahtavia tuumia, +jotka Rooman vapauttivat -- sellainen hänen katseensa, kun hän päivän +koettaessa ryömivien ylimysten ja polviaan notkistavan kansan joukossa +asteli tuossa kaupungissa, jonka hän oli tehnyt valtaistuimeksensa!" + +"Niin, Nina", sanoi Rienzi kääntyen ja kohdaten hänen silmäyksensä. +"Sieluni sanoo minulle että hetkeni on lähellä. Jos he tutkivat +minua julkisesti, he eivät uskalla minua langettaa -- jos he minun +vapauttavat, he eivät uskalla olla minua takasin asettamatta. Huomenna, +sanoit, huomenna?" + +"Huomenna, Rienzi; ole valmis!" + +"Olen -- voittoriemuun! Mutta kerro minulle, mikä onnellinen sattuma +toi sinut Avignoniin?" + +"_Sattuma_, Cola!" sanoi hän hellästi nuhdellen. "Saatoinko viipyä +turvallisessa joutilaisuudessa Praagissa, tietäessäni sinun kuihtuvan +paavin vankikomeroissa? Keisarin hovissakin sinulla oli puolueesi ja +suosijasi. Raha oli helposti hankittu. Läksin Florensiin -- salasin +nimeni -- tulin tänne juonittelemaan, vehkeilemään voittamaan vapautesi +tai kuolemaan kanssasi. Voi! eikö sydämesi sanonut sinulle että aamuin +illoin uskollisen Ninasi silmät vartioivat tätä kolkkoa tornia, ja että +yksi ystävä, vaikkakin mitätön, ei koskaan voinut luopua sinusta?" + +"Suloinen Nina! Mutta -- mutta -- Avignonissa mahti ei taivu kauneuden +edessä palkatta. Muista, on olemassa pahempi kuolema kuin elämänloppu." + +Nina kalpeni. "Ole pelkäämättä", hän sanoi matalalla, mutta lujalla +äänellä, "ihmisten huulien sanovan että Rienzin puoliso hänet vapautti. +Ei kukaan tässä irstaassa hovissa tiedä että olen puolisosi." + +"Vaimo", sanoi tribuuni synkästi, "huulesi karttelevat vastausta, jota +etsin. Turmeltuneena aikanamme ja turmeltuneessa maassamme sinun ja +meidän sukupuolemme häpeällisesti unhottavat minkä pitaalin vähinkin +tahra tartuttaa vaimon kunniaan. Uskon että sydämesi ei milloinkaan +solvannut minua; mutta jos heikkoutesi, kuolemani pelko solvaisisi +minut, olisit katkerampi Rienzin vihollinen kuin Colonnain miekat. Nina +puhu!" + +"Voi, jospa sieluni voisi puhua!" vastasi Nina. "Sanasi ovat +sulosäveliä minulle, ja jokainen ajatukseni kaikuu niistä. Koskisinko +tuota kättä, kohtaisinko tuota katsetta, enkä tietäisi että kuolema +olisi sinulle häpeätä kalliimpi! Rienzi, viimeksi erotessamme murheen +ja toivon vaiheilla, mikä oli sanomasi minulle?" + +"Muistan sen hyvin", vastasi tribuni. "'Jätän sinut', sanoin, 'keisarin +hoviin, nerollasi vireillä pitämään suurta asiaamme. Sinussa on +nuoruutta ja kauneutta -- ja hovissa on tunnottomia konnia. En varota +sinua; se olisi sinulle ja minulle arvotonta. Mutta minä jätän sinulle +kuoleman vallan.' Ja sitten, Nina --" + +"Kätesi vapisten antoivat minulle tämän tikarin. Elän -- tarvitseeko +minun muuta sanoa?" + +"Jalo, lemmitty Ninani, se on kylläksi. Pidä tikarisi vielä." + +"Pidän, kunnes tapaamme toisemme Rooman Capitolissa." + +Kevyt kolkutus kuului ovelta; Nina verhoutui salapukuunsa. + +"Kohta lyö puoliyö", sanoi vartija ilmaantuen kynnykselle. + +"Tulen", sanoi Nina. + +"Ja sinä valmista ajatuksesi", hän kuiskasi Rienzille: "asesta koko +huikaiseva nerosi. Voi! taasko eroamme? Kuinka sydämeni surkastuu!" + +Kynnyksellä seisova vartija katkasi eronhetken katkeruuden. Valepaaschi +painoi huulensa vangitun kättä vastaan ja läksi kammiosta. + +Vartija jäi hetkeksi jälelle ja laski pöydälle pergamentin. Se oli +hovista tullut, tribuunin tutkintoa koskeva paituu. + + + + +VI Luku. + +Pappi ja sotilas. + + +Laskeutuessaan portaita alas Nina kohtasi Alvarezen. + +"Kuuleppas soma paaschi", sanoi spanialainen iloisesti, "nimesihän on +Villani, sanoit -- Angelo Villani -- luulenpa tuntevani sukulaisesi. +Suvaitseppas, nuori herra lähteä kanssani tuonne kammioon tyhjentämään +yömaljanen armaasi terveydeksi; mielelläni kuulisin, miten vanhat +ystäväni elelevät." + +"Toisella kertaa", vastasi vale-Angelo vetäen viittansa tarkemmin +kasvoilleen; "on myöhäistä -- minun on kiire." + +"Jopa joutavia", sanoi spanialainen, "et minusta hevillä pääse", ja hän +tarttui tukevasti paaschin hartioihin. + +"Päästäkää irti minä!" sanoi Nina kiivaasti ja melkein itkien, sillä +hänen lujat hermonsa olivat vielä kiihotuksissa. "Vartija, henkesi +uhalla -- portti auki!" + +"Tuota tuittupäätä", tuumi Alvarez, oudoksuen moista paaschissa +löytyvää arvokkaisuutta; "ei, ei ollut tarkotukseni loukata sinua. +Saanko käydä huomenna luonasi." + +"Kyllä huomenna", sanoi Nina pyrkien tiehensä. "Lähden tästä sentään", +virkkoi Alvarez, "saattamaan sinua kotiin -- saammehan jutella tiellä." + +Niin sanoen ja huolimatta luullun paaschin estelemisistä hän seurasi +Ninaa. "Emäntäsi", sanoi hän välinpitämättömästi, "on ihmeen kaunis; +hänen mitättömin toivomuksensa on Avignonin jaloimman miehen laki. +Lienee kotosin Neapelista -- onko hän? Mykkäkö sinä olet, kaunis +nuorukainen?" + +Paaschi ei vastannut, vaan ripeästi astuen ja hitaan spanialaisen +pahasti hengästyessä, hän kiiruhti poikki vähäsen aukean, joka oli +tornin ja signora Cesarinin palatsin välillä. Eivät saaneet Alvarezen +puuhat esiin tavuakaan vastahakoiselta kumppanilta, ja saavuttuaan +palatsin portille, hän huomasi itsensä tylysti jätetyksi muurien +ulkopuolelle. + +"Rutto tuohon poikaan!" sanoi hän purren huuliansa; "jos kardinaali +toimittaa yhtähyvin asiansa, kuin hänen palveliansa, jumal'auta, +monsignor on onnen mies!" Vitkastellen palasi spanialainen kotiinsa, +eikä häntä lainkaan haluttanut kohdata Albornozta, joka, samoin +kuin monet etevät miehet, arvosteli tarvitsemiensa ihmisten kykyjä +täsmälleen menestyksen mukaan. Hänelle suodun vapauden nojalla hän +astui kardinaalin huoneesen jotenkin töykeästi ja huomasi hänen +vakavasti keskustelevan erään ritarin kanssa, jonka pitkät, ylöspäin +kierretyt viikset sekä vaipan alta välkkyvä haarniska näyttivät +ilmaisevan sotaista ammattia. Mielissään tuosta lykkäyksestä, Alvarez +nopeasti poistui; ja todella kardinaalin ajatukset tuona hetkenä ja +tuona yönä liikkuivat peräti toisellaisilla kuin lemmen aloilla. + +Keskeytys kuitenkin vaikutti Albornozen ja vieraan keskustelun +lyhenemiseen. Jälkimäinen nousi seisoalleen. + +"Luulen", sanoi hän, ripustaen uumalleen lyhyen ja leveän miekkansa, +jonka hän puhelun ajaksi oli laskenut viereensä -- "luulen, herra +kardinaali, rohkenevani katsoa välimme onnellisesti ratkaistuksi. +Kymmenentuhatta floriinia, niin veljeni jättää Viterbon ja lennättää +Komppanian ukonvaajan Riminin alueille. Teidän puolestanne --" + +"Minun puolestani menneeksi olkoon", sanoi kardinaali, "kirkon +sotavoima ei astu veljenne aseitten tielle -- välillämme on rauha. +Sotilaat ymmärtävät toisensa!" + +"Ja Giles d'Albornozen, Aragonian kuninkaallisen suvun heimolaisen +sana on kardinaalin rehellisyyden takuuna", vastasi ritari hymyillen. +"Teidän edelliseen ominaisuuteenne nähden, jalo herra, olemme asioissa." + +"Tuossa käteni" vastasi Albornoz, joka oli liiaksi valtioviisas +huoliakseen pistoksesta. Ritari kohotti sen kunnioittaen huulilleen, ja +hänen helisevä astuntansa pian haihtui kuuluvista. + +"Voitto!" huudahti Albornoz, levittäen kätensä. "Voitto, nyt olet +minun!" + +Näin sanoen hän nousi äkkiä, sovitti paperinsa rautaseen lippaasen +ja avattuaan verhojen takaisen salaoven, hän astui kammioon, joka +pikemmin oli munkkikopin, kuin ruhtinaan asunnon näkönen. Kehnon +lavitsan yläpuolella riippui miekka, tikari ynnä karkea Neitsyen kuva. +Kutsumatta Alvarezta kardinaali riisuutui ja oli hetken kuluttua +nukuksissa. + + + + +VII Luku. + +Vaucluse ja sen genius loci. Vanha tuttava tavataan. + + +Seuraavana aamuna varhain nähtiin edellisessä luvussamme lukijalle +esitetty ritari vantteran normannilaisheponsa seljässä ratsastavan +verkalleen pitkin viheriää, ihanaista polkua, muutaman penikulman +päässä Avignonista. Vihdoin hän saapui raivaamattomaan, romantiseen +laaksoon, jonka lävitse juoksi tuo suloinen virta, jonka nimelle +Petrarcan säkeet ovat luoneet sen armaan maineen. Kallionlohkareitten +ja tuhansilla villikukilla siroteltujen ruohonpäisten äyräitten lomitse +solui kiteinen Sorgia. Etäämpänä maisema kävi kolkomman ja karumman +näköseksi. Laakson näyttivät ahtavan ja sulkevan tuhatmuotoiset, +kummannäköiset kalliot, joitten rinteillä kohahteli tuhansittain +välkkyviä puroja. Ja näkymön synkimmässä kohdassa maa yht'äkkiä +levisi somaksi, viljellyksi puutarhaksi, jonka keskellä tuuheitten +lehvien varjossa pilkottihe vähänen, herttainen asumus -- paikan +erakkomaja. Ratsastaja oli Vauclusen laaksossa, ja hänen silmiensä +edessä _Petrarcan_ puutarha ja asunto! Mutta välinpitämättömänä liiti +hänen silmäyksensä tuossa pyhässä paikassa ja itsetiedottomasti se +hetkeksi pysähtyi yksinäiseen henkilöön, joka mietiskellen istui virran +partaalla. Iso koira haukkui ratsastajaa tuon aamupäivän laiskottelijan +vieressä. "Kelpo eläin ja mainio haukku!" tuumi matkamies; hänestä +koira näytti paljoa paremmin huomiota ansaitsevalta kuin sen herra. Ja +sitten -- samoinkuin vähäpätöisten ihmisten joukko kulkee huomaamatta +ja liikutuksetta niitten ohi, jotka jälkimaailma on tunnustava heidän +aikakautensa tulimajakoiksi -- ratsastajan katse siirtyi runoilijasta +pois. + +Kolmasti siunattu nimi! Kuolematon florentiiniläinen! [Tuskin +tarvinnee mainita että hänen sukuperänsä, eikä synnyntänsä, oikeuttaa +meitä kutsumaan Petrarcaa florentiiniläiseksi.] Ei lempijä, eikä +runoilija ole mielessäni kumartaessani pyhälle muistollesi -- +kunnioittaessani sinua sellaisena, jota olisi pyhäinhäväistys esittää +näillä arvottomilla sivuilla -- paitsi nimeltä ja varjona; vaan +tuo ensimmäinen, joka milloinkaan vakuutti kansalle ja ruhtinaalle +kirjallisuuden ylevän majesteetin, joka Nerolle vaati etuoikeuden +vaikuttaa raitioihin, hillitä mielipiteitä, vallita ihmissydämiä ja +valmistaa tapauksia, elostamalla intohimoja ja opastamalla ajatusta! +Mitä (vaikka se heikosti tunnetaan ja hämärästi nähdään) -- mitä olemme +sinulle velkaa, jos tieto nyt on valta, jos järki on profeetta ja +kaitselmus, joka ennustaa ja tuomitsee tulevaisia asioita! Suurimmalle +ja mitättömimmälle meistä, joitten kynä on sekä valtikka että miekka, +halpasukuinen florentiiniläinen arkki-airueena on tasottanut tietä +ja valmistanut tervetulijaisia. Niin, vähäpätöisinkin jälkeläisistä +-- hänkin, joka purkaa kiitollisuuttaan -- on ikuinen velallisesi! +Kuinka suuri on kunniasi, kun työsi, olkoon ne vaatimattomat, löytävät +kuulijakunnan kaikkialla, missä kirjallisuutta tunnetaan, maan-äärissä +saarnaten unhoon joutuneitten mullistusten siveysoppia ja sirottaen +palatseihin ja turuille siemeniään, jotka kypsyvät hedelmiksi, +silloin kun kylväjän käsi on tomu, ja hänen nimensäkin, kenties, +hukkunut! Sillä voi! harvat ovat ne, joitten _nimet_ säilynevät hautaa +kauemmin; mutta _ajatukset_ jokaisen miehen, joka kirjoittaa, käyvät +kuolemattomiksi -- toiset omistavat, vievät eteenpäin, ylentävät ne; +ja miljoonain mielet, tuntemattomat, aavistamattomat, kutsutaan yhden +kuolemattomuutta valmistamaan! -- + +Aivan toisellaisissa aatoksissa, niihin verraten, joita Petrarca +myöhempinä aikoina herättää, ritari jatkoi matkaansa. + +Laakso oli jäänyt kauas taakse ja tiehyt käynyt yhä epäselvemmäksi, +kunnes se loppui metsään, jonka tiheitten lehvien lomitse auringon +säteet kirmaten murtivat tiensä. Vihdoin metsä aukeni väljäksi +nurmikoksi, jonka laidalla jyrkkänousuinen törmä kohosi ilmoille, +kiireellä muinaisen linnan rauniot. Matkamies laskeusi maahan -- +talutti hevosensa rinnettä ylös, ja saavuttuaan raunioille hän jätti +ratsunsa ruohottuneesen ja pensaikkoa versovaan, katottomaan suojaan; +sitten hän hieman vaivaloisesti nousi ahtaita ja vajanaisia portaita +sekä saapui vähäseen huoneesen, joka oli muita vähemmän rapistunut +ja jonka katto sekä lattia vielä olivat kunnossa. Allaan vaippansa +ja tukien miettiväisenä päätään kädellään, loikoi permannolla +pitkävartaloinen, keski-ikäinen mies. Ritarin astuessa sisään hän +riemastuen hyppäsi pystyyn. + +"No, Brettone, olen lukenut hetket -- mitä kuuluu?" + +"Albornoz suostuu." + +"Hauskoja uutisia! Annat minulle uutta eloa. _Pardieu_, nytpä +veikkoseni, murkina maittaa. Muistit kaiketi että olen nälkään +nääntymäisilläni?" + +Brettone veti esiin viittansa alta kelpo viininassakan sekä +siedettävästi evästetyn vasun, ja raunioitten asujain ryhtyi sangen +hartaasti muonavaroihin. Kumpanenkin soturi oikasihe pitkäkseen maahan, +kestaillakseen parhaimpansa mukaan sekä rupattaen iloisesti joka +suuntäyden lomassa. + +"Äläppäs hätäile, Brettone, olet jo hotkassut enemmän puolen +piirakasta; lykkääppäs vähän sitä tännekin päin. Vai on kardinaali +suostuvainen. Mitä sorttia sekin, lienee? Pystyväinen mies, kuulemma!" + +"Vilkas, terävä ja innokas, silmä tulinen, ei tarvitse monia sanoja, +kun on perillä." + +"Ei ole hänestä papiksi sitten; hyvä sissi pilattu. Mitä kuulit hänen +sotavoimistaan? No, no, älä huoli sitä viiniä niin persotella." + +"Niitten on niin näin laita. -- Hän toivoo rekryyttejä Italiasta." + +"Mitä arvellee hän Roomasta? Sinne, veljeni, sinne sieluni kallistuu. +Noista pikku kaupungeista ja pikku tyranneista en välitä, käyköön +niitten kuinka tahansa. Mutta paavi ei saa palata Roomaan. Rooman +täytyy tulla omakseni. Tuon uuden valtakunnan pääkaupungin, tuon uuden +Attilan saaliin! Siellä kaikki seikat ryhmittyvät edukseni! -- paavin +poissaolo, keskisäädyn heikkous, rahvaan köyhyys, ylimysten mieletön +ja julma raakuus ovat kauan sitten tehneet Roomasta helpoimman, mutta +kunniakkaimman vallotettavan." + +"Rukoile taivasta, veljeni, ettei kunnianhimosi sinua viimein paiskaisi +perikatoon; sinä aina hukkaat maan näkyvistäsi. Tosiansa, äärettömän +rikkautemme avulla saattaisi --" + +"Meistä tulee jotakin suurempaa kuin Vapaita Veikkoja, tänään +kenraaleja, huomenna seikkailijoita. Muistatko kuinka normannin +miekka voitti Sicilian ja kuinka äpärä Wilhelmi teki Hastingsin +kentällä sauvastaan valtikan? Tahdonpa sanoa sinulle, Brettone, +tuossa hajallisessa Italiassa kruunut ovat aidanseipäissä taitavan +käden noukata ne peitsensä kärkeen. Minun suuntani on määrätty; +muodostan kauniimman armeijan Italiassa ja voitan sillä Capitolista +valta-istuimen. Hassu olin kuusi vuotta sitten! -- Olisin sen sijaan +että lähetin tuon hullun rahjuksen Minorbinin Pepinin, itse jättänyt +unkarilaisen ja lähtenyt sotureineni Roomaan, niin Rienzin kukistusta +olisi seurannut Montrealin nousu. Pepin viekastettiin, ja hän +viskasi otuksen pois ajettuaan sen kumoon. Leijona ei usko enää ajoa +sakaalille!" + +"Mainitsit Rienzin kohtalon, Walter, ota siitä oppia." + +"Rienzin", vastasi Montreal, "minä tunnen tuon miehen! Rauhallisina +aikoina ja rehellisen kansan parissa hänestä olisi tullut suuren +hallitsijasuvun kanta-isä. Mutta hän unissaan hankki lakeja ja +oikeuksia ihmisille, jotka halveksivat edellisiä eivätkä halua +suojata jälkimäisiä. Me, jotka olemme rajumpaa rotua, tiedämme että +uusi valta-istuin on rakennettava läänitys- eikä kansalaistietä; ja +kaupunkiin meidän on vieminen leirimme. Rahvaan kädestä tuo uljas +tribuuni sai valtansa, -- rahvas sen häneltä veikin; minä voitan sen +miekalla ja miekka kädessä sen pidänkin!" + +"Rienzi oli liian julma, hänen ei olisi pitänyt suututtaman ylimyksiä", +sanoi Brettone, mielien lopettaa viinilekkerin, mutta veljen kova käsi +tempasi sen häneltä, ehkäisten aikomuksen. + +"Huh", sanoi Montreal, päättäen kulauksensa pitkään henkäykseen, "hän +ei ollut tarpeeksi julma. Hän koetti olla oikeatuntoinen sekä olla +tekemättä erotusta jalosukuisen ja talonpojan välillä. Hänen olisi +pitänyt raivata ylimykset sukupuuttoon, juurta jaksain ja vesoineen +päivineen. Mutta sitä ei pystykään kukaan italialainen tekemään. Se on +pidätetty minulle." + +"Ethän teurastaisi kaikkia Rooman jaloimpia?" + +"Teurastaisi! En teurastaisi, mutta anastaisin heidän tiluksensa ja +lahjottaisin ne uudelle ylimystölle, Pohjolan reippaalle ja rajulle +ylimystölle, joka ymmärtää suojella ruhtinastaan ja _tahtoo_ suojella +häntä, joka on heidän oman voimansa lähde. Mutta kylläksi siitä. Ja +puhuessamme Rienzistä -- yhäkö häntä vankeudessa kiusataan?" + +"Minä tänä aamuna ennen lähtöäni sain kummia kuulla. Koko kaupunki +oli liikkeellä, kansaa joka kadunkulmassa. Sanottiin Rienzin asiaa +tutkittavan tänään, ja hänen tuomariensa nimistä pääteltiin hänen +vapaaksi pääsemistänsä varmaksi." + +"Haa! Tuon sinun olisi pitänyt kertoa minulle oitis." + +"Sotisiko se tuumiasi vastaan, jos Rienzi asetettaisiin takasin +Roomaan?" + +"Hm; en tiedä -- syvää ajatusta ja älykkäitä toimenpiteitä +tarvittaisiin. En mielelläni lähtisi tästä paikasta, ennenkuin saan +kuulla mitä päätetään." + +"Olisi ollut viisainta ja varminta, Walter, että olisit jäänyt +soturiesi luokse ja uskonut minulle kokonaan tämän seikan +suorittamisen." + +"Eikä", vastasi Montreal; "olet rohkea poika ja mielevä -- mutta minun +pääni on näissä asioissa parempi kuin sinun. Mutta", jatkoi ritari +alentaen äänensä ja kaihtaen kasvojaan kädellään, "olen luvannut +tehdä toivioretken tuon rakkaan virran rannalle. Voi, minua! -- Mutta +kaikkea tuota, Brettone, sinä et ymmärrä -- äläkä siitä huoli. Mitä +turvallisuuteeni tulee, niin saatuamme tuon Albornozen aneen, en paljoa +pelkää, vaikka tulisinkin ilmi; sitä paitsi olen floriinien tarpeessa. +Täällä on tässä maassa saksalaisia, jotka voisivat syödä italialaisen +armeijan suuruksekseen, jotka halusta pestaisin joukkooni, mutta heidän +päällikkönsä vaitelevat käsirahoja -- nylkyrit! -- Mitenkä kardinaalin +floriinit maksetaan?" + +"Puolet nyt -- puolet kun joukkosi ovat Riminin edustalla!" + +"Riminin! Tuo ajatus hioo miekkani. Muistatko, kuinka tuo kirottu +Malatesta ajoi minut Aversasta, hajotti leirini ja pani minut antamaan +kaiken saaliini hänelle? Siinä raukeni vuosikausien työ! Ilman sitä +lippuni liehuisi nyt St. Angelossa. Tuon velan olen maksava tulella ja +miekalla, ennenkuin kesä on lehtensä varistanut!" + +Montrealen kauniit kasvot kävivät pelottaviksi hänen tuota sanoessaan; +hänen kätensä puristivat miekan kahvaa ja hänen voimakas ruhonsa huojui +huomattavasti, merkiten noita rajuja ja armottomia intohimoja, jotka +rosvoukselle ja kostolle omistetun elämän ohessa olivat turmelleet +luonnon, joka alkujaan oli täynnä sekä sääliä että provencelaisen +ritarin tosi urheutta. + +Sellainen oli tuo hirmuinen mies, joka nyt (nuoruuden hurjuus +talttuneena sekä kunnianhimo karaistuna ja kohdistettuna) kilpaili +Rienzin kanssa Rooman herruudesta. + + + + +VIII Luku. + +Väenkokous. Tutkinto. Tuomio. Soturi ja hovipoika. + + +Seuraavana iltana oli suuria väkijoukkoja koossa Avignonin kaduilla. +Oli Rienzin tutkinnon toinen päivä, ja joka hetki odotettiin päätöksen +julkaisua. Muukalaisten joukossa, joita kaikista maista oli kokoontunut +tuohon paavillisen loiston pesäpaikkaan, mielenjännitys oli suuri. +Italialaiset, ylhäisimmätkin, olivat tribuunin puolella, ranskalaiset +häntä vastaan. Kunnon avignonilaisia ei paljoa liikuttanut mikään, joka +ei tuottanut rahaa taskuihin; ja jos hiljaisesti olisi pantu äänestys +toimeen, niin epäilemättä valtava enemmistö olisi vaatinut vangitun +polttamista, pitäen sitä erinomaisena keinottelutilaisuutena. + +Väkitungoksessa oli muuan kookas, yksinkertaiseen ja ruostuneeseen +rautapaitaan puettu mies, jonka ritarillinen olemus kuitenkin teki +hänen sota-asunsa törkeyden hieman epäiltäväksi; hänen päässään ei +ollut kypäriä, vaan leveäröytäinen nahkahattu, jollaista siihen aikaan +etelän kuuman ilmanalan matkamiehet tavallisesti pitivät. Musta tilkku +peitti hänen toisen poskensa melkein kokonaan; ja hän oli täydellisesti +julman soturin näkönen, jota sota oli kovasti kolhinut sekä mumisen +että rahakukkaroon nähden. + +Paljon pilaa laski hilpeä rahvas kurjan miekkamiehen kustannuksella; ja +vaikka hatunlieret kaihtoivatkin hänen silmiänsä, hänen suupielissään +liikkuva veikeä, iloinen hymy ilmaisi hänen kykenevän ymmärtämään ivaa. + +"Minä" sanoi joku joukosta (rikas milanolainen) "olen kotosin +valtiosta, joka _oli_ vapaa, ja tahdon että kansanmiehelle suodaan +oikeutta." + +"Amen", sanoi eräs vakava florensilainen. "Sanotaan", kuiskasi muuan +nuori pariisilainen opiskeleva vieressään seisovalle lakitiedeitten +tohtorille "että hänen puolustuksensa oli mestarillinen." + +"Hänellä ei ole oppiarvoa", vastasi tohtori, epäillen. "No, no, +ystäväni, miksi tyrkit minua? Revit viittani." Tuo sanottiin eräälle +kuljeksivalle laulajalle, joka soitikko kainalossa kiivaasti tunki +eteenpäin. + +"Pyydän anteeksi, arvoisa herra", sanoi laulunlaatija, "mutta tämäpä +tapahtuma, joka laululle sopii! Vuosisatojen kuluttua -- maan äärissä +-- laulu ja legenda kertovat Cola di Rienzin, Petrarcan ystävän ja +Rooman tribuunin kohtaloita!" + +Nuori ranskalainen opiskeleva kääntyi sukkelaan katsomaan laulajaa, +hehku valjakoissa kasvoissa. Hän ei ajatellut Rienzistä samaa, kuin +hänen maamiehensä yleensä, hän tunsi että uusi ajanjakso oli tulossa +maailmaan, kun laulaja siten puhui järjen eikä sodan sankareista. + +Samassa mittavan soturin selkään jyskytettiin kiivaasti. + +"Pyytäisin sinua, suuri herra", sanoi kimakka, käskevä ääni, +"siirtämään ruhoasi hiukan syrjään -- en näe lävitsesi, ja mielelläni +tahtoisin että silmäni olisivat ensimmäisinä näkemässä Rienziä, kun hän +palaa oikeussalista." + +"Kaunis paaschi", virkkoi soturi leppyisesti, tehden tietä Angelo +Villanille, "et ole aina pääsevä perille maailmassa käskemällä +väkevämpääsi. Vanhemmaksi tultuasi uhkaat heikkoa ja mielistelet +voimallista." + +"Sitten täytyy minun vaihtaa luontoa", vastasi Angelo (joka oli +ruumiiltaan lyhytläntä, eikä vielä täysin varttunut), koettaen yhä +kurkottaa itseänsä väkijoukon päitten yli. + +Soturi katseli häntä hyväksyen ja huokasi; kummallinen liikutus +vavahutti hänen huuliaan. + +"Puhut oikein", sanoi hän hetken päästä. "Suo anteeksi kysymykseni +töykeys, oletko Italiasta? Kielessäsi olen tuntevinani Rooman murteen, +mutta olen nähnyt näkösesi kasvonpiirteet tällä puolen Alppeja." + +"Vai niin, veikkoseni", virkkoi paaschi ylpeästi, "mutta, kiitos +Taivaan, olenkin Roomasta." + +Samassa kova huuto kuului lähinnä oikeussalia olevasta väkijoukosta. +Torventoitotukset sen jälleen viihdyttivät syvään äänettömyyteen, +ja paavin vartiomiehet, joita oli asetettu oikeustalon edustalle, +oikasivat itsensä sekä peräyttivät rahvasta askeleen verran taapäin. + +Torvien vaiettua kuului julistajan ääni, mutta hänen sanansa eivät +ulottuneet siihen paikkaan, missä Angelo ja soturi seisoivat; ja vain +mahtava riemuhuuto, joka kajahti ylt'ympäri laajaa väkijoukkoa -- +akkunoista huiskuvat huivit -- katkonaiset huudahdukset, jotka kulkivat +suusta suuhun, ilmaisivat paaschille, että Rienzi oli vapautettu. +"Tahtoisinpa nähdä hänen kasvonsa!" huoahti paaschi suruisena. + +"Ja saatkin", sanoi soturi, ja nostaen pojan syliinsä hän jättiläisen +voimin tunkeutui eteenpäin sekä puskien elävän virran oikealle ja +vasemmalle hän suuntasi kulkunsa vartijain viereen, josta Rienzi oli +kulkeva. + +Paaschi, puoleksi mielissään, puoleksi harmissaan, sätkytteli vastaan, +mutta huomattuaan sen turhaksi hän tyytyi ääneti asemaansa, mitä hän +piti syvänä arvonsa alennuksena. + +"Ei väliä", virkkoi soturi, "olet ensimmäinen jonka milloinkaan +vapaasta tahdosta laskin päälleni; ja sen tein nyt kauniin muotosi +vuoksi, mikä muistuttaa eräästä, jota rakastin." + +Mutta nuot viimeiset sanat lausuttiin hiljaa, ja pojalta, jonka silmät +tapailivat Rooman sankaria, ne jäivät huomaamatta. Samassa Rienzi +tulikin; kaksi paavin oman seurueen jäsentä kulki hänen sivullaan. Hän +liikkui verkalleen, kansan tervehdyshuutojen raikuessa, katsomatta +kummallekaan puolelleen. Hänen olemuksensa oli vakava ja rauhallinen, +ja paitsi hänen poskensa punaa, ei hänessä näkynyt mitään riemun tai +liikutuksen merkkiä. Kukkia putoili joka parvekkeelta hänen tielleen; +ja saavuttuaan avarammalle kohdalle, missä maa oli hieman ylevää, +ja missä hän täydellisesti oli ympärillä olevien talojen näkyvissä, +hän seisahtui -- ja paljastaen päänsä hän tunnusti osakseen tulleen +mielensuosion, katsein - elein -- joita ei kukaan, joka ne näki, +milloinkaan unhottanut! Ne muistuivat mieliin tuossa iloisessa, +huikentelevassa hovissakin, Rienzin elämän viimeisen sanoman sinne +saapuessa. Ja Angelo, kykkien soturin hartioilla, muisteli -- mutta +älkäämme kiiruhtako kertomuksen edelle. + +Kolkkoon torniinsa ei Rienzi kuitenkaan palannut. Hänen asumuksensa oli +valmistettu kardinaali Albornozen palatsiin. Seuraavana päivänä hän +päästettiin paavin puheille, ja saman päivän illalla hän julistettiin +Rooman senaattoriksi. + +Mutta soturi oli laskenut Angelon maahan, ja paaschin lausuessa +hänelle jäykät kiitoksensa, hän keskeytti hänet murheellisella mutta +ystävällisellä äänellä, mikä suuresti kummastutti paaschia; niin +huonosti se soveltui miehen karkeaan ja halpaan ulkomuotoon. + +"Eroamme", hän sanoi, "vieraina, sorea poika, ja sanoessasi olevasi +Roomasta, ei ole syytä, miksi sydämeni olet saanut lämpimäksi; mutta +jos milloinkaan tulet ystävän turpeeseen, -- käänny --" ja hänen +äänensä aleni kuiskeeksi -- "Walter de Montrealin puoleen." + +Ennenkuin paaschi tointui hämmästyksestä, minkä tuo peljätty nimi +oli vaikuttanut, jota hän varhaisimmasta lapsuudestaan oli opetettu +kammomaan, P. Johanneksen ritari oli hävinnyt väkijoukkoon. + + + + +IX Luku. + +Albornoz ja Nina. + + +Mutta niiltä silmiltä, jotka ennen kaikkia, jospa vilahdukseltakin, +himoitsivat nähdä vapautettua vankia, oli tuo hekuma kielletty. +Yksinään kammiossaan Nina odotteli tutkinnon päätöstä. Hän kuuli +rajut huudot, tuhansien astunnan kaduilta, hän tunsi että voitto +oli saatu; ja hän, jonka sydän kauan oli ollut pakahtua, puhkesi +intohimoisiin kyyneleihin. Angelon palattua hän sai tietää kaikki, +mitä oli tapahtunut; mutta kuullessaan että Rienzi oli pelottavan +kardinaalin vieraana, hänen riemunsa melkoisesti laimentui. Tuo +järistys, jonka varmuus, olkoon se onnellinenkin, synnyttää astuessaan +epätiedon sijaan, ynnä kardinaalin tulon pöyristävä pelko, vaikuttivat +niin voimallisesti hänen ruumiisensa, että hän kävi kolmeksi päiväksi +huolestuttavan sairaaksi; ja vasta viidentenä siitä päivästä, joka +näki Rienzin Rooman senaattorin arvoon asetettuna, hän oli tointunut +tarpeeksi, laskeakseen Albornozen luoksensa. + +Kardinaali oli joka päivä tiedustellut hänen terveyttään, ja noissa +tiedusteluissa hänen rauhaton mielensä oli huomaavinaan vihjauksen +niitten tekemisen oikeuteen. Sillä aikaa oli Albornozen ajatuksilla +ollut kylläksi muuta työtä. Saatuaan kauhean Montrealen maksusta +jättämään Johan di Vicon palveluksen, tuon kirkon ky'ykkäimmän ja +julmimman vihollisen, hän oli päättänyt marssia niin kiivaasti kuin +mahdollista tuon tyrannin alueille, antamatta hänelle aikaa hankkia +apua muilta palkkalaisseikkailijajoukoilta, joiden urheudella Italiassa +oli oivalliset markkinat. Kooten sotavoimia, hankkien rahaa, ollen +keskusteluissa monilukuisten vapaavaltioitten kanssa sekä solmiten +liittoja Avignonin hovissa vastaisten ja kunniarikkaampien tuumainsa +varaksi, kardinaali siedettävän maltillisena vuotteli aikaa, jolloin +hän signora Cesarinilta saattoi vaatia palkintoa, minkä hän piti +itselleen tulevana. Sillävälin hän oli ensi kertoja keskustellut +Rienzin kanssa ja, teeskennellen kohteliaisuutta vapaaksi päästetylle +tribuunille, kutsunut hänet vieraakseen, saadakseen selvän tuon +vastaisen palvelijansa ja aseensa luonteesta ja pyrinnöistä. Tuo +ihmeellinen ja taikainen taito, minkä sen aikuiset historioitsijat +todistavat, jolla Rienzi valtasi kaikki, joitten kanssa hän tuli +tekemisiin, olkoot he olleet luonnonlaadultaan, asemaltaan, +mielipiteiltään kuinka erilaisia tahansa, ei ollut pettänyt häntä hänen +keskustellessaan paavin kanssa. Niin uskollisesti hän oli kertonut +Rooman todellisen tilan, niin johdonmukaisesti hän oli pohtinut sen +onnettomuuden syyt ja parannuskeinot, niin elävästi selittänyt omat +kykynsä sen olojen järjestämiseksi, niin loistavasti hän oli kuvannut +ne urat, jotka tuosta järjestämisestä urkenivat kirkon parhaaksi ja +paavin eduksi, että Innocentius, vaikka hän oli tarkka ja kiero mies, +sekä hieman epäillen arvaeli maallisia sattumia, kokonaan hurmaantui +roomalaisen kaunopuheliaisuudesta. + +"Onko tuo se mies", kerrotaan hänen sanoneen, "jota kaksitoista +kuukautta olemme pitäneet vankina ja rikoksentekijänä? Hänenpä +hartioillaan kristillisen valtakunnan sopisi levätä!" + +Keskustelun päätyttyä hän kaikin suosion- ja kunnianosotuksin +oli antanut Rienzille senaattorin, elikkä, todenteolla, Rooman +varakuninkaan arvon, sekä alttiisti myöntynyt kaikkiin tuumiin, mihin +yritteliäs Rienzi taasen oli ryhtynyt -- sekä voittaakseen takasin +kirkon tilukset, että myöskin levittääkseen seitsenkukkulaisen +kaupungin ylivaltaa Italiassa. + +Albornoz, jolle paavi kertoi keskustelun sisällön, alkoi hieman +kadehtia tuota suosiota, joka niin äkkiä oli tullut uuden senaattorin +osaksi, sekä läksi heti kotiin tultuansa vieraansa puheille. +Sydämessään herra kardinaali, joka oli ponteva toiminnan mies, piti +Rienziä pikemmin viekkaana kuin viisaana -- pikemmin menestyneenä +kuin suurena -- pedantin ja kansanvillitsijän sekotuksena. Mutta +kauan ja perinpohjaisesti keskusteltuaan uuden senaattorin kanssa, +hänkin mukaantui hänen lumoavaan mestarineronsa luotteisin. Vasten +tahtoaan Albornoz tunnusti itselleen että Rienzin kohoaminen ei ollut +sattumuksen asia; ja vielä vastemmin tahtoaan hän älysi että senaattori +oli mies, jota hän saattoi pitää vertaisenaan, mutta ei voinut ohjata +suosikkinaan. Ja häntä kovin epäilytti, oliko viisasta asettaa +häntä valtaan, jota hän näytti kykenevän käyttämään ja ymmärtävän +laventaa. Vielä hän ei katunut osaa, mikä hänellä oli ollut Rienzin +vapauttamisessa. Hänen läsnäolonsa oli tuiki tarpeellinen leirissä, +joka oli ohuesti väestetty. Ja hänen vaikutuksellaan kardinaali enemmän +kuin koskaan toivoi saavansa roomalaiset liittymään yritykseensä, +voittavansa takasin P. Pietarin tilukset. + +Rienzi, joka ikävöitsi nähdäkseen jälleen Ninansa, jonka tutkinto +ja poissa-olo, kuin uudet häät, olivat tehneet hänelle armaaksi, ei +osannut arvata minkä nimellisenä hän kulki Avignonissa; ja hänen +asuessaan kardinaalin luona, missä häntä tarkasti, mutta kunnioittaen +pidettiin silmällä, ei Ninalla ollut mitään likenemisen tilaisuutta. +Muutamat puoleksi ivalliset sanat, joilla Albornoz oli viittaellut +Avignonin mainiointa kaunotarta hänen menestyksensä, vaikuttimeksi, +täyttivät hänen epämääräisellä levottomuudella, jota hän ei tohtinut +tunnustaa itselleenkään. Mutta tuo _volto sciolto_, joka, kuten yleensä +italialaisissa valtiomiehissä, salasi kaikki, mitkä olivat _pensieri +stretti_, -- sokasi täydellisesti kardinaalin mustasukkaisen ja +ilveksensilmäisen tarkkaamisen. Eikä Alvarezkaan ollut paremmin kyennyt +tyydyttämään herransa uteliaisuutta. Hän oli tosin käynyt paaschi +Villanin luona, mutta tuon äreän ja itsepäisen pojan kopea käytös oli +katkassut kaikki ristikuulustelun yritykset. Ja kaikki, mistä hän oli +päässyt selville, oli että oikea Angelo Villani ei ollut se Angelo +Villani, joka oli käynyt Rienzin luona. + +Toivoen vihdoinkin saavansa tietää kaikki, sekä sellaisen intohimon ja +sellaisen toivon tulistamana, jota hän kykeni tuntemaan, Albornoz läksi +Cesarinin palatsiin. + +Hän tavanmukaisen kohteliaasti saatettiin hänen huoneesensa. +Signora oli kalpea, ja sairauden jäljet olivat nähtävinä hänen +kuvapatsaankaltaisissa piirteissään. Hän nousi seisomaan Albornozen +astuessa sisään, ja hänen lähestyessään hän notkisti polvensa ja nosti +hänen kätensä huulilleen. Hämmästyneenä ja ihastuen tuosta tavattomasta +vastaan-otosta, kardinaali kiiruhti ehkäisemään moista alistumista; +tarttuen hänen kumpaankin käteensä, hän tavotti hellästi painaa niitä +sydämelleen. + +"Ihanaiseni!" hän kuiskasi, "jospa tietäisit, kuinka olen surrut +sairauttasi -- ja kuitenkin se on jättänyt sinut suloisemmaksi, +niinkuin sade vaan virkistää kukkasta. Oi! onnellinen minä, jos olen +täyttänyt pienimmänkään toiveesi, ja silmistäsi vast'edes saan etsiä +enkelin opastamaan ja paratiisin palkitsemaan." + +Nina irrottaen kätensä, viittasi kardinaalia istumaan. Istuutuen itse +vähän matkan päähän, hän sitten puhui arvokkaana ja silmät maahan +luotuina. + +"Jalo herrani, teidän välityksenne sekä hänen oma viattomuutensa +vapauttivat tuosta linnasta Rooman kansan valitun hallitsijan. +Mutta vapaus on pienin jaloista lahjoistanne; suurempi on uljaan +nimen puhdistus sekä oikeutetun kunnian takasin-anti. Siitä jään +teille ikuiseen velkaan, siitä, jos synnytän lapsia, ne ovat oppivat +siunaamaan nimeänne; siitä historioitsija, joka kertoo tämän ajan +tapahtumia ja Cola di Rienzin kohtaloja, on lisäävä uuden seppeleen jo +voittamiinne laakereihin. Herra kardinaali, lienen hairahtunut. Lienen +loukannut teitä -- saattanette syyttää minua naisen kavaluudesta. Älkää +puhuko, älkää oudoksuko -- kuulkaa minua loppuun. Minulla on vain yksi +puolustus, sanoessani pitäneeni luvallisina kaikki keinot, paitsi +häpeää, pelastaessani Cola di Rienzin hengen ja menestyksen. Tietäkää, +jalo herra, että hän, joka teille nyt puhuu, on hänen puolisonsa." + +Kardinaali oli liikahtamatta ja ääneti. Mutta hänen kelmeä muotonsa +punastui ohimoista kaulaan ja hänen ohuet huulensa värähtivät ja +vääntyivät surkeaan ja karvaasen hymyyn. Vihdoin hän nousi istualtaan +vitkalleen, ja virkkoi intohimosta vapisevin äänin: + +"Hyvä on, signora. Giles d'Albornoz on siis ollut Rooman +plebeiji-demagoogin narrina, hänen nousunsa astuinlautana. Minulla +vain kujeilitte päästäksenne omien tarkotustenne perille, ja Espanian +kardinaalista ja Aragonian kuninkaallisen suvun ruhtinaasta tehtiin +silmänkääntäjän vehkeitten ase! Signora, teitä ja miestänne saattaisi +tosiaan syyttää kunnianhimoisista --" + +"Herjetkää, jalo herra", sanoi Nina, sanomattoman arvokkaana; "olkoon +teitä miten tahansa loukattu, siihen minä yksin olen syypää. Viimeiseen +keskusteluumme saakka Rienzi ei tiennyt minun olevankaan Avignonissa." + +"Viimeisessä keskustelussamme, signora (hyvä että muistutatte!), +teimme muistaakseni eräänlaisen sopimuksen. Minä olen täyttänyt +osani -- vaadin teitäkin täyttämään. Kuulkaa minua! Minä en luovu +vaatimuksestani. Yhtä helposti kuin revin tämän hansikkaan, saatan +myöskin repiä pergamentin, joka julistaa miehenne Rooman senaattoriksi. +Vankila ei ole kuolema, sen ovi saattaa _kahdesti_ aueta." + +"Herrani -- herrani!" huusi Nina kauhistuen, "älkää niin solvaisko +jaloa luontoanne, suurta nimeänne, pyhää arvoanne, ritarillista +vertanne. Olettehan Espanian ritarillista heimoa, teidän eivät ole nuo +pimeät, halvat, leppymättömät paheet, mitkä tahraavat tämän onnettoman +maan mitättömiä tyranneja. Te ette ole Visconti -- ette Castracani -- +ette voi loata laakereitanne kostamalla naiselle. Kuulkaa minua", hän +jatkoi, langeten yht'äkkiä hänen jalkainsa eteen, "miehet kiehtovat, +pettävät sukupuolemme -- itsekkäisissä tarkotuksissa; he saavat +anteeksi -- uhreiltaankin. Pettelinkö _minä_ teitä väärällä toiveella? +Olkoon -- mikä oli pyrintöni -- mikä puoleni? -- mieheni vapaus -- +isänmaani pelastus. Nainen, -- voi, jalo herra, sukupuolenne liian +harvoin ymmärtää hänen heikkouttaan tai hänen suuruuttaan! Jos kohta +hän hairahtuu -- on kokonaan inhimillinen muihin nähden -- Jumala +hänelle lahjottaa tuhannet hyveet tuota yhtä varten, jota hän rakastaa! +Tuosta rakkaudesta yksin hän juo jalomman luontonsa. Jumaloimansa +sankarin varaksi hänellä on kyyhkyn vienoisuus -- pyhimyksen hartaus; +hänen vaaransa turvaksi, hänen kovanonnensa torjumiseksi hänen +huikenteleva mielensä imee itseensä käärmeen terävyyden -- hänen heikko +sydämensä leijonan rohkeuden! Tuo se hänen poissaollessaan sai minun +salaamaan kasvojeni hymyihin, jotta kodittoman tribuunin ystäväin +ei tarvitsisi olla hänen kohtalostaan toivottomia -- tuo minut läpi +rosvoisten metsäin toi valvomaan tuohon yksinäiseen torniin kiiluvia +tähtiä -- tuo minun askeleeni johti vihatun hovinne mässäyksiin +-- tuo minun sai pelastusta etsimään sen jaloimmasta päälliköstä +-- tuo vihdoin on avannut tyrmän oven vangitulle, joka nyt asuu +saleissanne; ja tuo, jalo kardinaali", jatkoi Nina, nousten seisomaan +ja laskien kätensä sydämelleen, -- "tuo, jos kiukkunne etsii uhria, on +innostuttava minua kuolemaan valituksetta -- mutta häpeättä!" + +Albornoz seisoi kuin maahan puuntuneena. Hämmästys -- liikutus -- +ihastus -- kaikki työskentelivät hänen sydämessään. Hän katseli Ninan +välähteleviä silmiä ja kohoilevaa povea, kuin muinais-ajan soturi +haltioissaan olevaa profetissaa. Hänen silmänsä olivat kuin taijotut +kiini häneen. Hän yritti puhua, mutta hänen äänensä petti hänet. + +Nina jatkoi: + +"Niin, jalo herra; nuot eivät ole turhia sanoja! Jos kostoa etsitte, +se on vallassanne. Tehkää tekemättömäksi, mitä olette tehnyt. Antakaa +Rienzi vankikomeroille takasin, niin olette kostanut; mutta ette +_hänelle_. Jokainen Italian sydän on käypä hänelle toiseksi Ninaksi! +Minä olen syyllinen ja minä kärsivä. Kuulkaa valani -- samana hetkenä, +jolloin Rienzille uutta vääryyttä tehdään, tämä käsi on oleva +tuhoojani. -- Jalo herra, en rukoile teitä enää!" + +Albornoz oli syvästi liikutettu. Nina oikein päätti hänestä, +erottaessaan ylpeän spanialaisen Italian raa'oista ja heltymättömistä +mässäreistä. Huolimatta hänen pyhitettyä kaapuansa tahraavasta +haureellisuudesta -- huolimatta pahinten aikojen pahimpain luonteitten +joukkoon viskatun, karkean, juonittelevan, epäilevän miehen kasvavasta +tunnottomuudesta -- hänessä oli paljon jälellä heimonsa ja isänmaansa +ritarillista kunniantuntoa. Vievä ajatus ja rohkea henki koskettivat +hänen sydämensä synnynnäistä kieltä, ja sitä enemmän, kun hän +oli vain harvoin niitä tavannut leireissä ja hoveissa saamiensa +kokemusten aikana. Ensi kertaa elämässään hän tunsi nähneensä naisen, +joka olisi saattanut avioliitollakin tyydyttää hänet sekä opettaa +hänelle tuota uljasta ja uskollista lempeä, josta Espanian runoniekat +olivat laulaneet. Hän huokasi, ja yhä katsellen Ninaa, hän lähestyi +kunnioittaen häntä, notkistui polvilleen ja suuteli hänen hameensa +lievettä. "Signora", hän sanoi, "tahtoisinpa voivani uskoa, että olet +täydellisesti arvostellut luonteeni oikein, mutta olisinpa todella +kaikkeen rehellisyyteen mahdoton ja jalolle synnynnälle arvoton, +jos minussa vielä piilisi ainoakin ajatus sinun kaltaisesi naisen +rauhaa ja hyvettä vastaan. Ihana sankaritar", -- hän jatkoi -- "niin +rakastettava ja niin puhdas -- niin uljas ja niin hellä -- olet +avannut minulle ihanimman sivun, minkä nämät silmät milloinkaan ovat +tavanneet ihmiskunnan tahraisessa kirjassa. Löytäös onni, mikäli +elämä sen voi antaa; mutta henget, sinun kaltaisesi, pesivät kotkan +tavoin vuorilla ja myrskyn riehunnassa. Älä pelkää minua enää -- älä +ajattele minua enää -- paitsi joskus, kuullessasi ihmisten puhuvan +Giles d'Albornoz'estä, sano'os omassa sydämessäsi", -- ja kardinaalin +huulilla liehui ylenkatseellinen hymy -- "hänessä kaikki miehelle +arvokkaat tunteet eivät kuoleutuneet, kun kunnianhimo ja sallimus hänet +verhosivat papin messupaitaan." + +Espanialainen oli lähtenyt, ennenkuin Nina ehti vastata. + + + + + + +KAHDEKSAS KIRJA. + +SUURI KOMPPANIA. + + + + +I Luku. + +Leiri. + + +Oli ihanin päivä Italian helteisintä suvisydäntä, kun vähänen +joukko ratsumiehiä nähtiin laskeutuvan erään kukkulan rinnettä, +missä heidän silmäinsä eteen levisivät Toskanan armaimmat maisemat. +Heidän etupäässään ratsastava ritari oli puettuna täydelliseen +rengashaarniskaan, jonka silmukat olivat niin hienotakeisia, että ne +näyttivät sirolta, omituiselta havaskudokselta, mutta niin lujia, että +ne yhtä tehokkaasti kuin raskain panssari olisivat kestäneet peistä +tahi miekansivallusta, ja samalla tarkoin ja helposti mukaantuivat +ratsastajan kevyen ja sorean vartalon jokaiseen liikkeeseen. Hänen +päässään oli pitkäin sulkien kaihtama hattu tummanviheriätä samettia, +ja hänen takanaan ratsastavista aseenkantajista toisella oli hallussaan +hänen kypärinsä ja peitsensä, toinen talutti tanakkaa, täydelliseen +rauta-asuun lyötyä sotahevosta, jonka kepeitä ja reippaita askelia +se tuskin näytti haittaavan. Ritarin kasvot olivat sirot, mutta +jäykkäpiirteiset, ja monien ilmanalojen auringossa tummentuneet +syväksi, metallinkarvaiseksi hipiäksi; jokunen sysimusta kihara oli +pujahtanut hatun alta hänen tarkoin ajellulle poskelleen. Hänen +muotonsa ilme oli tyyni, vieläpä murheellisuuteen saakka vakava; eikä +hänen edessään olevan verrattoman maiseman ihanuus voinut karkottaa +tuota levollista ja asettunutta surumielisyyttä hänen silmistään. +Paitsi aseenkantajia, kymmenen kiireestä kantapäähän asestettua +ratsumiestä seurasi ritaria, ja heidän matalaääninen keskustelunsa +sekä pitkä, vaalea tukkansa, kookkaat vartalonsa, sakeat, lyhyet +partansa ynnä aseitten ja ratsastamineitten oivallinen kunto ilmaisivat +heidän olevan reippaampaa ja sotaisempaa rotua kuin etelän lapsia. +Ratsastajien joukon päätti melkein jättiläisen mittanen mies, joka +kantoi uhkeasti koristettua lippua, mihin oli ommeltu patsas sekä +kirjoitus, _"Yksin raunioitten keskellä"._ Ihana todella oli näköala, +minkä moninainen kauneus joka askeleella varttumistaan varttui. Suoraan +eteen ulottui pitkä laakso, milloin auringonpaisteessa välkkyvien +metsikköjen peittämänä, milloin aueten vihanniksi nurmikoiksi, joita +reunustavien kukkulain sammalpeitteisillä rinteillä kaikenlaatuiset +pensaskasvit levittivät tuoksuansa; keskellä leveä, hopeanhohtava virta +polveili, tuon tuostakin peittyen silmältä metsän ja kukkulan helmaan, +vaan yhtäkkiä hämmästyttääkseen sitä jälleen kirkkaalla loistollaan. +Kunnaitten vastainen rinne, samoinkuin sekin, jota ratsumiehet paraikaa +laskeutuivat, oli täynnä viinitarhoja kujineen ja kaarroksineen, ja +uhkea rypäle rehotti jokaisessa välkkyvässä lehvässä, iloisena kuin +jos faunit olisivat viettäneet juhlaansa siimeksessä. Ritarin katse +liiti haluttomasti yli hurmaavan maiseman, joka uinui Toskanan taivaan +ruusunkarvaisessa valossa, ja kiintyi vihdoin tarkkaavana erään etäisen +linnan harmaisiin muureihin, joka vastakkaisten kukkulain jyrkimmällä +rinteellä kohosi yli laakson. + +"Katso", hän jupisi itsekseen, "kuinka jokaisella Italian Eedenillä on +kironsa! Missä konsanaan maa armainna hymyilee, sieltä varmaan löydät +rosvon teltin ja tyrannin linnan!" + +Hänen tuota miettiessään, räikeä torven törähdys yht'äkkiä kajahti +ratsastajain korviin polun varrella olevista viinitarhoista. Joukko +seisahtui kuin naulaan. Johtaja viittasi taisteluhevosta taluttavalle +aseenkantajalle. Jalo ja harjaantunut elukka pysyi aivan hiljaisena, +vain pureskellen kuolaimiaan levottomasti ja heristellen terävää +korvaansa, ikäänkuin tuntien vaaran lähestyvän, -- ja aseenkantaja, +jota saksalaisten painavat asut eivät haitanneet, syöksähti viidakkoon +ja katosi. Hän palasi hetkisen perästä hiessään ja hengästyneenä. + +"Olkaamme varuillamme", hän kuiskasi, "näin teräksen välkkyvän +viiniköynnösten lomasta." + +"Asemamme on onnettoman epäedullinen", sanoi ritari, hät'hätää +kiinnittäen kypärinsä ja hypäten ratsunsa selkään: ja viitattuaan +kädellään erääseen avarampaan tien kohtaan, joka ratsumiehille soi +enemmän tilaa yhdysvaikutukseen, hän vei vähäsen joukkonsa sinne, +soturien varustusten raskaasti kalahdellessa, heidän kaksi rinnakkain +rientäessään eteenpäin. + +Ritarin osottama paikka oli viheriäinen, avarahko puoliympyrä; se +vietti alas laaksoon ja tiheä pensasto reunusti sitä. Sinne saavuttuaan +joukko asettui taajaan, puolikuun muotoiseen asentoon; jokaisen +silmikko oli suljettu paitsi ritarin, joka huolestuneena tähysteli +ympäri maiseman. + +"Oletko kuullut, Giulio", hän sanoi suosikki-aseenkantajalleen (joka +oli ainoa italialainen hänen seurueestaan), "onko rosvojoukkoja +hiljattain liikkunut näillä tienoin?" + +"En, herra; päinvastoin kerrotaan että jokainen peitsi on jättänyt +tämän maan ja liittynyt Fra Morealen Suureen Komppaniaan. Palkan ja +ryöstön toivo on viekotellut kaikkien Toskanan signorien palkkasoturit." + +Hänen vaiettuaan torven ääni kuului taas melkein äskeisestä paikasta; +siihen vastasi lyhyt sotainen merkki aivan ratsumiesten seljän takaa. +Samassa takana olevasta vehmastosta näkyi haarniskan ja keihäitten +välkettä. Toinen toisensa, rivi rivin perästä syöksähti pensaikosta +esiin aseellisia miehiä, ja edustan viinitarhoista vielä suurempia +määriä, kova-äänisten ja hurjien huutojen kaikuessa. + +"Jumala, keisari ja Colonna!" kiljasi ritari sulkien silmikkonsa, ja +vähänen joukko, piukkaan suljettuna, jokainen peitsi tanassa rynnisti +edessä olevan vihollisen kimppuun. Jokunen kymmenkunta sortui maahan +rynnäkössä jättäen ratsumiehille tien auki, ja odottamatta muitten +hyökkäystä, ritari pyöräytti ratsunsa ja täyttä laukkaa kiiti alas +kukkulan jyrkkää rinnettä; nuolivaaru kilpistyi tehottomana vasten +rautasia asuja. + +"Ellei heillä ole ratsuja", huusi ritari, "olemme pelastetut!" + +Ja vihollista tosiansa ei näyttänyt haluttavan ryhtyä takaa-ajoon; +kokoontuen kukkulan kielelle se vaan tyytyi katselemaan heidän pakoansa. + +Yht'äkkiä eräässä tienmutkassa he näkivät edessään tilavan, melkein +tasapintaisen aukean, joka keskeytti kukkulan vietoksen. Aukean +etummaisessa päässä auringon paisteessa kiilsivät pitkän ratsumiesjonon +rintalevyt, jotka tien polvekkeet siihen saakka olivat kätkeneet +ritarin ja hänen seurueensa näkyvistä. + +Pieni joukko seisahtui yht'äkkiä -- paluu -- eteentyminen katkaistuna; +katsahtaen ensin edessä olevaa vihollista, joka pysyi hiljaa kuin +muuri, jokainen silmä kääntyi ritarin puoleen. + +"Jos tahdot, jalo herra", sanoi pohjolaisten johtaja huomaten +päällikkönsä epäröimisen, "tappelemme viimeiseen mieheen. Olet ainoa +italialainen, minkä milloinkaan tunsin, jonka edestä mielelläni +kuolisin!" + +Toiset suostumustaan muristen hyväksyivät nuot karkeat sanat, ja +soturit painuivat taajempaan ritarin ympärille. + +"Ei pojat", sanoi Colonna nostaen silmikkonsa, "noin kunniattomalla +kentällä ei meitä tuomittu joutumaan turman omiksi, niin monista +vaiheista selvittyämme. Jos nuot ovat rosvoja, niinkuin on luultavaa, +saamme vielä ostaa tiemme. Jos jonkun signorin joukkoja, olemme hänen +kiistoilleen vieraita. Tänne lippu -- ratsastanpa heidän luokseen." + +"Ei, herra", sanoi Giulio, "moiset heittiöt eivät aina säästä aselevon +lippua. On vaara --" + +"Siksi päällikkönne uhmaa sen. Pian!" + +Ritari otti lipun ja ratsasti verkalleen soturien luo. Lähestyessään +heitä hänen sota-asioihin perehtynyt silmänsä ei saattanut olla +ihaelematta heidän varustustensa täydellistä kuntoa, ratsujen voimaa ja +kauneutta sekä pitkän, välkkyvän rintaman oivallista kuria. + +Hänen saavuttuaan heidän luokseen kädessä komeasti liehuva lippu, +soturit tervehtivät häntä. Se tiesi hyvää ja hän piti sitä hyvänä +enteenä. "Jalot herrat", sanoi ritari, "tulen luoksenne airueena +ja vähäsen seurueeni päällikkönä, joka vastikään suoriutui tuolla +kukkulalla aseellisten miesten äkkiarvaamattomasta hyökkäyksestä -- +ja anoen turvaa, niinkuin ritari anoo ritarilta, sotilas sotilaalta, +luovutan joukkoni johtajanne suojelukseen. Sallikaa minun nähdä hänet." + +"Herra ritari", vastasi eräs, joka näytti olevan joukon päällikkö, +"pahoillani olen viivyttäessäni kaltaistanne miestä, ja sitä enemmän +tuntiessani Italian mahtavimpien sukujen merkit. Mutta saamamme +määräykset ovat ankarat, ja meidän on vieminen kaikki aseelliset miehet +kenraalimme leiriin." + +"Kauan oltuani poissa synnyinmaastani", vastasi ritari, "en tiennyt +että Toskana on sotaan joutunut. Suokaa minun tiedustaa mainitsemanne +kenraalin sekä vihollisenne nimeä." + +Päällikkö hieman hymyili. + +"Walter de Montreal on Suuren Komppanian kenraali ja Florens hänen +nykyinen vihollisensa." + +"Sitten olemme joutuneet ystävällisiin, jos kohta hurjiin käsiin", +vastasi ritari hetkisen kuluttua, "Herranne Walter de Montrealen +tunnen vanhastaan. Sallikaa minun palata toverieni luokse ilmoittamaan +että vaikka sattumus on tehnyt meidät vangeiksi, olemme ainakin aikamme +tottuneimman soturin lannistamina." + +Italialainen käänsi ratsunsa ja läksi toveriensa luo. "Kelpo ritari ja +oiva ryhti", sanoi päällikkö kumppanilleen, "vaikka tuskin luulen että +tuo on sama joukkio, jonka meidän piti siepata. Mutta kiitos Neitsyen, +hänen miehensä näkyvät olevan pohjolaisia. Toivoaksemme värväämme ne." + +Ritari saapui miehineen joukon luokse. Ja saatuaan heidän sanansa, +etteivät yrittäisi pakoon päästä, kolmenkymmenen ratsastajan suuruinen +osasto läksi saattamaan vangituita Suuren Komppanian leiriin. + +Poikettuaan valtatieltä ahtaaseen, kukkulainväliseen solaan, josta tie +jatkui synkän korpimetsän halki, joukon eteen levisi vihdoin laaja, +alava tasanko, täynnä telttiä, joihin, italialaiseen sodankäyntiin +katsoen, saattoi päättää mahtavan armeijan majaantuneen, virta vain, +jonka poikki vajanaisia ja tilapäisiä siltoja oli kyhätty läheisen +metsän hirsikosta, erotti ratsumiehet leiristä. + +"Uhkea näky!" sanoi vangittu ritari innostuen, pysäyttäessään ratsunsa +ja katsellen sotaisia, purjekankaisia kujia, jotka leveinä ja +säännöllisinä leikkasivat toinen toistansa. + +Eräs Suuren Komppanian päälliköistä, joka ratsasti hänen vieressään, +hymyili mielistyen. + +"Ei liene monta mestaria, joka vetää Fra Morealelle sota-asioissa +vertoja", sanoi hän, "ja hurjia, heittiöitä ja kaikista maan ääristä +haalittuja jos kohta hänen miehensä ovatkin -- luolista, turuilta, +vankiloista ja palatseista, hän pitää ne kurissa, joka saattaa +keisarikunnan sotavoimat häpeään." + +Ritari ei vastannut mitään, vaan kannustaen hevostaan hän pian ratsasti +hataraisesta sillasta leiriin. Mutta siinä kohdassa, johon hän saapui, +ei soturien kuri ollut varsin kehuttavalla kannalla. Suurempaa +sekasotkua ei ritari, joka oli tottunut Englannin, Ranskan ja Saksan +kurinpidon jäykkään säännöllisyyteen, luullut milloinkaan tavanneensa. +Siellä täällä näkyi villiä, parrakkaita, puolialastomia rosvoja, +ajellen edellään raavaskarjaa, jota oli ryöstöretkillä keräytynyt. +Riettaita naisia seisoi ryhmittäin -- juoruten, toraillen, eleillen -- +villien pörhöisten pohjolaisten ympärillä, joiden juomingit kirkkaana +kesäisenä päiväsydännä jo olivat pitkälle ehtineet. Kirouksia ja +naurua, juopuneitten melua ja hurjaa riitaa räjähteli joka taholta, +ja tuon tuostakin joukon silmäin edessä ja melkein sen tiellä +Kalabrian tai Apenniinien tuliset salamurhaajat suorittivat äkilliset +kiistansa välähtelevin puukoin. Nuoralla-hyppijät, voimistelijat, +silmänkääntäjät, kaupustelija-juutalaiset esittivät temppujaan +tahi tavaroitaan missä tila myönsi, nähtävästi hyvin perehtyneinä +laittomaan ja melskeiseen paikkaan, jossa he harjottivat liikettänsä. +Vaikka vangituilla oli ratsujoukko suojanaan, he eivät saaneet kulkea +häiriöttä. Likaiset, ryysyiset lapsiliudat, joita näytti maan alta +ilmaantuvan, piirittivät hevosia itsepintaisina kuin mehiläisparvet +ja päästellen korvia viiltäviä huutoja, pikemmin vaativat kuin +kerjäsivät rahaa, jota saatuaan heidän hävyttömyytensä näytti yhä +yltyvän. Joukossa näkyi joskus tyttöjä, puoleksi anoen, puoleksi +nauraen hymyileviä kirkassilmäisiä, oliiviposkisia tyttöjä, joiden +tuskin lapsuuden jättänyt nuoruus loi äärimmäisen ja auttamattoman +heittäytymisen pelottavasti näkyviin. + +"Etteköhän liioitellut Suuren Komppanian järjestystä!" huudahti ritari +vakavana uudelle tuttavalleen. + +"Signor", vastasi toinen, "älkää langettako sydämestä päätöstänne +kuoren mukaan. Tuskin vielä olemme leirissä. Nämät ovat ulkoliepeitä, +jotka pikemmin ovat roistoväen kuin sotilaitten hallussa. +Kaksikymmentätuhatta hylkyä, tunnustettakoon se, jokaisesta Italian +kaupungista, seuraa leiriä, rosvotakseen ja muonavarojen hankintaa +varten -- nuot ovat sitä lajia. Kohta näette toista sorttia." + +Ritarin sydän kuohahti. "Ja sellaisten hallussa on Italia!" Hänen +mietteensä keskeytyivät äänekkäistä mieltymyksen osotuksista, joita +kuului eräästä läheisestä juomaseurasta. Hän kääntyi ja näki pitkän +teltin suojassa, pyöreän, juoma- ja ruokatavaroilla katetun pöydän +ympärillä istuvan kolme- neljäkymmentä roistoa. Repaleinen, tavattoman +pitkäpartainen trubaduurin säestäjä eli jonglööri soitteli virheettömän +taitavasti kitarria, joka oli seurannut häntä kaikilla retkillä -- ja +alotti yht'äkkiä ryhtyen hurjaan, sotaiseen säveleesen, lujalla ja +syvällä äänellä seuraavan lauluun: + + Suuren Komppanian laulu. + + Hei, urho päivän paahtama, -- + Hei, Pohjan valjo mies, + Hei, rautapaita, peitsikäs -- + Hei, veikko, minne ties? + "Me poikki merten tullahan + Ja halki vuoriston, + Tää seura uljas retkeilee + Montrealin joukkohon." + Oi, sun rinta huoleton, + Käsvarsi raskas on -- + Oi, peitset vapahain! + + Hei, linnan uhka ruhtinat -- + Hei, räämäporvarit, + Apuulian voima, Romagnan, + Hei, Tuscan kaupungit! + Mi vaivaa nyt? Mi kaivaa nyt? + Mi kumma pelvon luo? + "Se marssi, lippu hurmeinen, + Montrealin joukon tuo!" + Oi, elo armas tää -- + Oi, taiston myrskysää! + Oi, peitset vapahain! + + Hei, kilvet hautakaarrosten + Normannin urhojen, + Miks häilytte? Miks päilytte? + Hei, käykö tuulonen? + "Ei tuuli meitä häilytä, + Mutt' urhot haudastaan, + Kun Pohjan kunnon elvyttää + Taas Montreal joukollaan." + Vain Rooger urhea + Se meidän vertoja, + Oi, peitset vapahain! + + Hei, mainehelle herkkä jos + Ja urhotöille oot -- + Jos tahdot saada kunniaa + Ja runsaat kultako'o', + Jos joutilaisuus iljettää. + Lait vaivaa vastuksin -- + Hei, astu ratsus selkähän, + Käy joukkoon Montrealin. + Sun kult' on saiturin + Ja neito armahin! + Oi peitset vapahain! + +Hetken perästä ja kuljettuaan muutaman kapean vallituksen poikki joukko +saapui eloiseen kortteliin, mutta jossa peräti toisellainen elämä +vallitsi. Pitkiä riviä aseellisia sotilaita oli järjestetty kummallekin +puolen tietä, joka vei vähäiselle kunnaalle pystytettyyn avaraan +telttiin, jonka harjalle sininen lippu oli vedetty, ja pitkin tuota +tietä kulki edestakasin aseellisia miehiä täydessä järjestyksessä, +mutta tummissa kasvoissa tyytyväisyyden ja mielihyvän sävy. Muutamilla, +jotka pyrkivät telttiin, oli tavaramyttyjä hartioilla -- ne, jotka +olivat paluumatkalla tuntuivat päässeen taakastaan, mutta silloin +tällöin maltittomina aukoen kouriaan he näyttivät tavantakaa laskevan +niissä löytyviä kolikoita. + +Ritari kääntyi kysyväisenä seuralaisensa puoleen. + +"Se on kauppiasten teltti", sanoi päällikkö, "niillä on esteetön +pääsy leiriin, ja heidän omaisuuttaan ja persoonaansa pidetään +ankarasti rauhotettuna. Ne ostavat pilkkahinnasta kunkin sotamiehen +ryöstösaalis-osuudet, ja kumpikin puoli on kauppaan tyytyväinen." + +"Näytäänpä jonkinlaista raakaa oikeuttakin noudatettavan +keskuudessanne", sanoi ritari. + +"Raakaa! Jumaliste! Ei ole ainoatakaan kaupunkia Italiassa, joka olisi +iloitsematta niin tasapuolisesta oikeudesta ja yhtä puolueettomista +laeista. Nuot teltit tuolla ovat tuomarien, joitten tehtävänä on +tutkia sotilaitten, sotilaille tekemät vääryydet. Tuo oikealla, jonka +päällä näette kultasen pallon, on armeijan rahasto. Fra Moreale ei ole +miehilleen velkaa." + +Niillä keinoin todella P. Johanneksen ritari oli koonnut Italian +parhaimmin varustetun ja tyytyväisimmän sotavoiman. Joka päivä toi +hänelle rekryyttejä. Italian palkkasoturien keskuudessa ei muusta +puhuttu kuin hänen palveluksessaan hankituista rikkauksista, ja +jokainen tasavaltaa tai tyrannia palveleva ikävöiden kaipasi Fra +Morealen laitonta lippua. Jo olivat liioitellut kertomukset Suuren +Komppanian riveistä löydettävästä onnesta ehtineet Alppein taakse, ja +nytkin ritari, edetessään leirin keskuuteen, näki useista telteistä +Saksan ylimystön ja Gallian ritarien uljaita lippuja ja vaakunakuvia. + +"Näette", sanoi Vapaa Veikko, osottaen noita merkkejä, "eipä ole hurja +kaupunkimme eri arvoasteita vailla. Ja nytkin, puhuessamme, moni +kultakannus kiitää Pohjolasta tännekäsin!" + +Kortteli, johon he nyt saapuivat oli hiljainen ja juhlallinen; vain +etäältä kuului epäselvää humua tai taakse jääneestä sekaseurasta +äkkinäistä huutoa, minkä matkan pituus vienonsi omituiseksi soinnuksi. +Muuan soturi kulki poikki heidän tiensä, astuskellen verkalleen ja +ääneti johonkin naapuriston telttiin, eikä näyttänyt tuskin huomaavan +heidän tuloaan. + +"Olemme kenraalin majan edustalla", sanoi soturi. + +Hiukan muista erillään oli Montrealen purppuralla ja kullalla kirjaeltu +teltti. Vähäsen puron lirinä hiveli hyväillen korvaa, ja korkea, +lakkapäinen pyökki loi varjonsa uhkeaan purjekankaaseen. + +Joukko jäi ulkopuolelle ja ritari saatettiin heti peljätyn seikkailijan +eteen. + + + + +II Luku. + +Adrian vielä kerran Montrealen vieraana. + + +Montreal istui pitkän pöydän päässä, seurassaan joukko miehiä, muutamat +sotilaita, muutamat siviiliä, joita hän kutsui neuvonantajikseen ja +joiden kanssa hän nähtävästi laati kaikki suunnitelmansa. Noilla +eri kaupungeista lähteneillä miehillä oli kullakin tarkoin selvillä +itsekunkin valtion sisälliset olot. He täsmälleen tunsivat Signorien +voimat, kauppiaan varat, roistoväen vallan. Näin Montreal johti +laitonta leiriään yhtä paljon valtiomiehenä kuin kenraalina. Nuot +tiedot olivat Suuren Komppanian päällikölle verrattomasti tähelliset. +Niitten nojalla hän pystyi osaavasti arvaamaan ajan, milloin oli +karattava vihollisen kimppuun, sekä summan, jonka saattoi vaatia +vihollisuudesta luovuttaessa. Hän tiesi mihin puolueeseen liittyä -- +missä sekaantua -- mistä pysyä erillään. Ja tavallisesti kun Montrealen +lippu ilmaantui jonkun kaupungin muurien edustalle, se salaisesta +sopimuksesta oli jonkun sisällä nousevan mylläkän merkkinä. Kenties hän +siten toimi yhtä paljon vastaisen kuin silloisen politiikkansa eteen. + +Divaani oli kiivaassa neuvottelussa, kun upseeri astui sisään ja +kuiskasi jonkun sanan Montrealen korvaan. Hänen katseensa kirkastui. +"Laske sisään", hän sanoi heti. "Hyvät herrat" hän lisäsi käsiään +hykertäen, "takertuipa luullakseni lintusemme verkkoon. Katsotaanpas." + +Samassa kaihdinta nostettiin ja ritari laskettiin sisään. + +"Mitä!" jupisi Montreal vaaleten ja nähtävästi pettyneenä. "Ainako +minun noin hullusti käy!" + +"Herra Walter de Montreal", sanoi vangittu, "olen jälleen vieraananne. +Näistä muuttuneista piirteistä tuskin enää tunnette Adrian di +Castelloa." + +"Antakaa minulle anteeksi, jalo signor", sanoi Montreal nousten +erinomaisen kohteliaana seisomaan, "palvelijoitteni hairahdus sai minun +hetkeksi hämille. -- Olen iloissani saadessani taasen puristaa kättä, +joka on niin monet laakerit voittanut sittenkuin erosimme. Maineenne on +tehnyt hyvää korvilleni. Hei!" jatkoi päällikkö läiskäyttäen käsiään, +"katsokaa virvotuksia ja leposijoja tälle jalolle ritarille ja hänen +seurueelleen. Signor Adrian, olen kohta luonanne." + +Adrian poistui. Montreal, huolimatta neuvoskunnastaan, astui kiivain +askelin teltissä edestakasin; sitten kutsuen upseerin, joka oli tuonut +Adrianin, hän sanoi: "Kreivi Landau yhä vartioitsee solatietä?" + +"Niin, kenraali!" + +"Lähde sievään takasin -- väjyjät viipykööt puoleen yöhön. Väärä kettu +meni ritaan." + +Upseeri lähti, ja pian sen jälkeen Montreal hajotti neuvoston. Hän kävi +Adrianin luokse, joka oli majotettu hänen oman telttinsä viereiseen +suojaan. + +"Herrani", sanoi Montreal, "totta on että miehilläni on käsky pysäyttää +jokainen, joka tavataan Florensiin vievillä teillä. Olen sodassa tuon +kaupungin kanssa. Aivan toisellaista vankia odotin. Tarvitseeko minun +lisätä että te miehinenne olette vapaat!" + +"Otan kohteliaisuutenne vastaan, jalo Montreal, yhtä auliisti kuin se +suodaan. Saanko toivoa saavani joskus palkita sitä? Mutta sallikaa +minua kaikin kunnioituksin sanoa että, jos olisin tiennyt Suuren +Komppanian olevan tällä kulmalla, olisin muuttanut suuntani. Kuulin +että aseenne, (mielestäni hiukan kunniakkaammin) olivat suunnatut +Malatestaa, Riminin tyrannia vastaan." + +"Niin olivat. Hän _oli_ viholliseni, mutta _on_ alamaiseni. Voitimme +hänet. Hän suoritti vapautensa hinnan. Ascanion kautta marssimme +Siennaan. Kuudestatoistatuhannesta floriinista säästimme tuon +kaupungin, ja nyt vaanimme kuin ukonpilvi Florensin päällä, joka +uskalsi lähettää kurjan apunsa Riminin puolustajille. Marssimme ovat +ripeät ja leirimme on vast'ikään pystytetty tälle tasangolle." + +"Sanotaan Suuren Komppanian olevan Albornozen liitossa ja sen kenraalin +salaisesti kirkon sotilaan. Onko perää?" + +"Niin -- Albornoz ja minä ymmärrämme toisemme", vastasi Montreal +välinpitämättömästi; "semminkin kun Visconti, Milanon arkkipiispa, on +yhteinen vihollisemme, jonka olemme vannoneet musertavamme." + +"Visconti! Italian ruhtinaista mahtavin! Kirkon vihoihin hän syystä +on joutunut, sen tiedän -- ja helposti käsitän että Innocentius on +peruuttanut anteen, jonka arkkipiispa juonillaan sai Clemens VI:lta +ostetuksi. Mutta en sentään näe, miksi Montreal suotta ärsyttäisi niin +hirmuista vihollista." + +Montreal hymyili synkästi. "Ettekö tunne Viscontin rajatonta +kunnianhimoa. Pyhä Hauta, ihka sellaista vihollista sieluni himoitsee +kohdata! Hänen neronsa on Montrealen arvokas kiistakumppani. Minä olen +hänen salaisten tuumainsa perillä -- ne ovat tavattomia. Sanalla sanoen +arkkipiispa aikoo voittaa koko Italian. Hänen äärettömät rikkautensa +lahjovat turmeltuneet -- hänen synkkä älynsä kietoo herkkäuskoiset +-- hänen uskalias kuntonsa pelottaa heikot. Jokaisen vihollisen hän +lannistaa -- jokaisen liittolaisen hän orjuuttaa. Juuri tuon ruhtinaan +menetyksen Walter de Montrealen täytyy katkaista. Sillä juuri tuo +ruhtinas, (hän sanoi kuiskaten kuin itsekseen) jos se saa levittää +valtaansa, on tyhjiksi tekevä Walter de Montrealen tuumat ja murtava +hänen voimansa." + +Adrian oli ääneti, ja ensi kerran provencelaisen todellisten aikeitten +aavistus välähti hänen mieleensä. + +"Mutta jalo Montreal", virkkoi Colonna, "kertokaapa minulle te, joka +epäilemättä tiedätte, synnyinkaupunkini tuoreimpia uutisia. Olen +roomalainen ja Rooma on aina mielessäni." + +"Niinpä niin", vastasi Montreal sukkelaan. "Tiedätte että Albornoz, +legaattina, vei kirkon armeijan paavin tiluksille. Hän otti Cola +di Rienzin mukaansa. Roomalaisia, jokaista luokkaa, riensi Monte +Fiasconeen ottamaan tribuunia vastaan. Kumppaninsa kansan suosiossa +legaatti joutui unohduksiin. Joko sitten Albornozen kävi kateeksi -- +sillä hän on ylpeä kuin perkele -- tribuunin osaksi tullut kunnioitus, +tahi lieneekö hän peljännyt hänen valtansa uudistusta, sitä en +tiedä. Mutta hän pidätti hänen leirissään ja kieltäytyi päästämästä +häntä, kaikista roomalaisten pyynnöistä ja lähetystöistä huolimatta. +Taitavasti hän kuitenkin saavutti yhden tositarkotuksensa, jossa +Rienzi päästettiin irti. Hänen kauttansa hän sai Rooman näkyvästi +kirkolle uskolliseksi ja hänen läsnäolonsa veti leiriin roomalaisia +rekryyttejä. Viterbon luona Rienzi erinomaisesti kunnosti itsensä +Johan di Vicoa vastaan taisteltaessa. Hän oli tapellut totta totisesti +kuin olisi kuulunut Suureen Komppaniaan. Se enensi roomalaisten +intoa ja puoli kaupungin asukkaista läksi uljaan tribuunin seuraan. +Noille rukoileville kunnon porvareille (ehkä juuri samoille, jotka +ennen olivat lemmikkinsä sulkeneet St. Angeloon) kavala legaatti vain +vastaeli: varustautukaa Johan di Vicoa vastaan -- ajakaa tyrannit +kirkon tiluksilta -- uudistakaa P. Pietarin perintö, niin Rienzi +julistetaan senaattoriksi ja saa palata Roomaan". + +"Nuot sanat herättivät roomalaisissa niin suurta intoa, että he +halukkaasti antoivat apuaan legaatille. Aquapendente, Bolzena +antautuivat, Johan di Vico puoleksi pakosta, puoleksi peljästyksestä +masentui, ja Gabrielli, Agobbion tyranni, taipui sittemmin. Kunnia on +kardinaalin, mutta ansio Rienzin." + +"Entäs nykyään?" + +"Albornoz yhä viihdytteli senaattori-tribuunia suurella loistolla ja +imelillä loruilla, puhumatta sanaakaan hänen takasin asettamisestaan. +Kyllästyneenä tuollaiseen viivyttelemiseen, Rienzi jätti leirin, +niinkuin olen saanut salaa tietää, ja läksi muutamien seuralaistensa +kanssa matkalle Florensiin, ystäviensä luokse, joiden tulisi toimittaa +hänelle aseita ja rahaa, jotta hän pääsisi Roomaan." + +"Nytpä arvaan", sanoi Adrian hymyillen, "keneksi minä luultiin!" + +Montreal keveästi punastui. "Oikein arvattu." + +"Mutta Roomassa", jatkoi provencelainen -- "Roomassa teidän arvoisa +sukunne ja Orsinit, tultuaan valituiksi ylimpään valtaan, riitaantuivat +keskenään, eivätkä kyenneet säilyttämään arvoaan. Francesco Baroncelli, +uusi villitsijä, Rienzin mitätön osottelija, kohosi ylimysten rikkoman +rauhan raunioille, sai tribuunin arvonimen sekä käytti edeltäjänsä +merkkejä. Mutta vähemmän älykkäänä kuin Rienzi, hän pyrki paavin +vastaiseen suuntaan. Ja legaatin sopi siten ruveta paavin puolesta +yllyttelemään vallan-anastajaa vastaan, Baroncelli oli heikko mies; +hänen poikansa harjoittivat kaikenlaista väkivaltaa, aivankuin Paduan +ja Milanon jalosukuiset tyrannit. Neitojen raiskiot, puolisoitten +häväistykset olivat Rienzin juhlallisen ja mahtavan hallituksen +jokseenkin jyrkkänä vastakohtana; lopuksi Baroncelli sortui kansan +raatelemana. Ja nyt, jos kysytte, kuka Roomaa hallitsee, niin vastaan: +'Rienzin toivo'." + +"Merkillinen mies ja monivaiheiset kohtalot. Mihinkä ne päättyvät!" + +"Salamurhaan aluksi ja ikuiseen maineesen lopuksi", vastasi Montreal +tyynesti. "Rienzi palajaa takasin; tuo rohkea phoenix on kiidättävä +tiensä läpi myrskyn ja usvien omalle polttoroviolleen; minä näen sen, +surkuttelen, ihailen. -- Ja sitten", lisäsi Montreal, "minä näen +_tuonnemmaksi_." + +"Mutta miksi pidätte niin varmana että Rienzin, jos hän takasin +asetetaan, hukka perii?" + +"Eikö sitä jokainen silmä näe, jota kunnianhimo ei sokase? Kuinka voi +kuolevaisen nero, olkoon se kuinka suuri tahansa, kansanomaisilla +keinoilla ohjata tuota turmeltuneinta kansaa? Ylimykset -- niitten +leppymättömän julmuuden te tunnette -- väärinkäytöksiin piintyneet, +kammovat jokaista lain varjoa; ylimykset, hetkeksi nöyryytetyt, +vartoovat tilaisuutta ja nousevat. Kansa taas luopuu. Tahi uusi +senaattori, yhdessä kohden kokemuksesta viisastuneena, tietää että +kansan suosiolla on kova ääni, mutta epävarma käsivarsi. Hän ylimysten +tavoin ympäröitsee itsensä ulkomaalaisilla miekoilla. Osasto Suurta +Komppaniaa on oleva hänen hovimiehinään, ne ovat hänen herransa! +Maksaaksensa niitten palkat, kansaa täytyy verottaa. Silloin on +epäjumala kirottu. Ei ainoakaan italialainen käsi pysty hillitsemään +noita itsepintaisia Pohjolan piruja; ne tekevät pystyn ja luopuvat. +Uusi yllyttäjä johtaa kansaa, ja Rienzi joutuu uhriksi. Painakaa +mieleenne ennustukseni!" + +"Ja sitten te katsotte tuonnemmaksi?" + +"Ja näen Rooman pitkiksi aikakausiksi vajoovan syvimpään alennustilaan; +Jumala ei luo kahta Rienziä; _tahi_", sanoi Montreal ylpeänä, +"uutta eloa vuodatetaan tautiseen, näivettyneesen runkoon, -- uusi +hallitsijasuku perustetaan. Tosiansa katsellessani ympärilleni, minä +uskon että kansojen ohjaajan tarkotus on uudistaa Etelä Pohjolan +hyökkäyksillä; ja että vanhoista frankkein ja germaanien roduista +maailman tulevat valtijaat nousevat." + +Montrealen lausuessa tuon, pitkään miekkaansa nojautuneena, uljas +sankarimuoto -- avonaisine, pelottomine ilmeineen kuinka eroava tuosta +synkästä, kavalasta älystä, mikä Etelän piirteille on ominaista -- +puhuen sekä innostusta että aatosta -- hän saattoi näyttää soveliaalta +edustamaan tuota pohjoisen ritariuden henkeä, josta hän puhui. Ja olipa +Adrian luulla näkevänsä edessään jonkun länsimaailman goottilaisista +vitsauksista. + +Torventoitotus katkasi heidän keskustelunsa, ja muuan upseeri astui +sisään ilmoittamaan että Florensin lähetystö oli saapunut. + +"Taas on minun pyytäminen anteeksi, jalo Adrian", sanoi Montreal, "ja +sallikaa minun pitää teitä vieraana ainakin tämä yö. Täällä olette +turvallisena lepäävä, ja lähtiessänne mieheni saattavat teidät minkä +alueen rajoille haluatte." + +Adrian, joka ei ollut vastahakoinen tutustumaan enemmän tuohon kuuluun +mieheen, suostui tarjoukseen. + +Hän jäi yksin ja nojaten päätään kädellään hän vaipui mietteisinsä. + + + + +III Luku. + +Uskollinen ja kovaosainen rakkaus. -- Rakkaus, jonka korvaa +kunnianpyynti. + + +Siitä hirveästä hetkestä, jolloin Adrian Colonna oli katsellut armaan +Irenensä elotonta ruumista, noitten melskeisten aikojen tavallinen +levoton, vaiheikas elämä oli ollut tuon nuoren roomalaisen osana. +Hänen isänmaansa ei tuntunut hänestä enää rakkaalta. Hänen arvonsakin +sulki hänet paikasta, jonka hän kerran oli toivonut saavuttavansa +Rooman vapauttajien joukossa; ja hän tunsi, että jos milloinkaan +sellainen mullistus koituisi, se oli suotu sen miehen tehtäväksi, +jonka synnyntään ja tapoihin kansa saattaisi tuntea myötätuntoisuutta +ja heimolaisuutta, ja joka saattaisi nostaa kätensä heidän hyväkseen +tulematta oman säätynsä luopioksi ja oman huoneensa tuomariksi. Hän +oli matkustellut monissa hoveissa ja saavuttanut mainetta monilla +tappotantereilla. Vaikka hän oli saanut osakseen rakkautta ja +kunnioitusta joka paikassa, minkä hän oli valinnut satunnaiseksi +kodikseen, ei mikään muutos ollut karkottanut hänen synkkämielisyyttään +-- ei mikään uusi side kadotetun muistoa. Tuona intohimoisena ja +runollisena romantisuuden aikakautena, jonka edustaja Petrarca pikemmin +on kuin luoja, Lempi jo alkoi saada hellemmän ja pyhemmän luonteen, +kuin mitä siihen asti oli tunnettu; se vähitellen oli ruvennut +huokumaan jumalallista henkeä, jota sille suo kristinoppi ja joka +sulattaa toisiinsa maalliset murheet ja taivaalliset näyt ja toiveet. +Sen, joka luottaa kuolemattomuuteen, on helppo pysyä uskollisena +vainajalle, kuolo kun ei voi sammuttaa toivoa, ja surevan henki on +jo puolittain tulevassa maailmassa. On aika, joka tekee tulevaisen +elämän epäilyttäväksi, -- esittäen kuoleman ikuisena erona -- jolloin, +joskin ihmiset vainajata hetken surevat, he pian mukaantuvat elossa +oleviin. Totta on tuo vanha lauselma, toivotonta rakkautta ei ole. +Koko tuolla haaveksivalla jumaloimisella, jonka Vauclusen erakko +tunsi, tai oli tuntevinaan, Lauraansa, oli temppelinsä Adrian Colonnan +autiossa sydämessä. Hän todella oli aikansa mukainen rakastava! Usein +kun hän, kiertäessään maita, mantereita, kulki jonkin yksinäisen +rauhallisen luostarin muurien ohitse, hän vakavasti mietiskeli noita +pyhiä lupauksia sekä itsekseen päätti viettää lopun ikäänsä munkkina. +Vuosikausien poissaolo oli kuitenkin jossakin määrin virkistänyt hänen +himmentynyttä isänmaanrakkauttaan, ja häntä halutti vielä päästä +kaupunkiin, missä hän ensi kerran oli nähnyt Irenen. "Kenties", hän +ajatteli, "on aikain kuluessa tapahtunut jokin odottamaton käänne, ja +vielä voinen olla maalleni hyödyksi." + +Mutta tuohon kytevään isänmaanrakkauteen ei liittynyt kunnianhimo. +Tuolla tulisen toiminnan näyttämöllä, jossa vallanhimo näytti +jokaista sydäntä elähyttävän ja Italia oli tuhansille juonitteleville +uskalikoille käynyt rikkauden El Doradoksi ja mahtavuuden Utopiaksi, +oli ainakin yksi povi, joka sykki erakon tosi filosofiaa. Adrianin +uljaassa ja miehekkäässä luonnossa löytyi erinomaisessa määrässä +tuota mielenlaadun hienoutta, joka sävähtää karkeasta kosketuksesta +ja josta kirjallisuutta viljelevä joutilaisuus on äärimmäisin hekuma. +Hänen kasvatuksensa, kokemuksensa ja tietonsa asettivat hänet kauas +aikansa edelle, ja hän tunsi syvää halveksimista katsellessaan törkeitä +ilkitöitä ja alhaisia konnankoukkuja, joilla italialainen kunnianhimo +raivasi vallan tietä. Olkoon Rienzin viat olleet mitkä tahansa, hän +ainakin oli aikansa itsekohonneista ruhtinaista puhtain ja rehellisin, +ja hänen nousunsa ja kukistumisensa saivat Adrianin samoin epäilemään +jalojen rientojen menestystä, kuin hän kammoi itsekkäisiä. Ja hänen +poloisen lempensä synnyttämä kolkko alakuloisuus vielä enemmän +vierotti hänet maailman joutavista arkiopyrinnöistä. Hänen luonteensa +oli täynnä kauneutta ja runollisuutta, ehk'ei hän runoilijan tavoin +purkanutkaan tunteitaan ilmoille tosi toimessa! Sisään suljettuina +ne tulvivat yli kaikkien hänen ajatustensa ja värittivät koko hänen +henkensä. Usein aatostensa autuaassa hajamielisyydessä hän kuvaili +itselleen tuon osansa, jonka hän olisi valinnut, jos Irene olisi jäänyt +eloon ja sallimus yhdistänyt heidät -- etäälle Rooman levottomasta +hälinästä -- mutta jonkin ihanan Italian vielä tahrattomaksi jääneen +seudun yksinäisyyteen. Hänen silmäinsä eteen levisi armas maisema -- +aallottoman järven partailta kohoova palatsi -- laakson viinitarhat -- +kukkulain humisevat metsiköt -- sekä tuo koti, Italian kaiken runouden +ja lemmen turva ja pakopaikka, jota tuo "Lampeggiar dell' angelico +riso" kirkastaisi. Useasti noissa unelmissaan kokonaan unhottaen +kadottamuksensa, nuori matkamies havahtui ihanteellisesta autuudestaan, +nähdäkseen tien aukean erämaan -- tahi sodan kuutamoiset teltit -- +tahi, sen pahempi, ulkomaisten hovien tunkeilevat mässääjät. + +Kenties nuot haaveilut liikkuivat hänen mielessään, herättyään +ehkä Irenen veljen nimestä, joka ei milloinkaan soinut hänen +korvissaan nostamatta tuhansittain aatoksia, Colonnan miettiessä +hajamielisenä, kunnes häntä häiritsi oma aseenkantajansa, joka +Montrealen palvelijain mukana toi sisään hänen yksinäisen mutta +uhkean ateriansa. Oivallisimmat Florensin viinit -- ruoat valmistetut +taidolla, jota valitettavasti ei Italiassa enää tavata! -- karkeilla +jalokivillä tuhlaavasti sirotellut maljat ja lautaset -- todistivat +Suuren Komppanian leirissä vallitsevaa ruhtinaallista ylöllisyyttä. +Mutta Adrian kaikessa näki vaan alennetusta maastaan riistettyä +saalista, ja tuo loisto tuntui hänestä miltei solvaukselta. Yksinäisen +ateriansa pian päätettyään, hänestä teltin yksitoikkoisuus alkoi käydä +sietämättömäksi, ja illan viileä ilma houkutteli hänet ulos. Hän läksi +astumaan pitkin Montrealen teltin ohitse luikertelevan puron äyrästä, +ja keksittyään jotakuinkin rauhallisen ja sotaisista vehkeistä erillään +olevan paikan, hän sijoittui puron varrelle levähtämään. + +Auringon viimeiset säteet päilyivät lainosiin, jotka sointuisina +karkelivat kivisessä altaassaan; ja vastakkaisen partaan vähäisessä +viidakossa kajahutti lauluaan jokin purppuraisen ilman asukas, jota +leirin melu ei ollut karkottanut sen viheriäisestä asuinpaikasta. +Lännen pilvet lonkailivat liikkumatta tuolla tumman ja heleän sinisellä +taivaalla, joka vaan nähdään Clauden ja Rosan kuvaamien maisemien yli +kaareutuvan, ja himmeä, vieno ruusunkarva verhosi etäisten Apenniinien +harmaat kukkulat. Kuului etäistä leirin humua, jonka palajavien +ratsujen hirnunta rikkoi, torventoitotusta ja jonkun lähellä olevan +aseellisen vahtimiehen säännöllistä astuntaa. Ja vastapäätä, vasemmalla +puolen pensaikkoa -- saroja ja sammalta kasvavalla rinteellä -- +näkyivät jonkun muinaisen etruskilaisen rakennuksen rauniot, jonka nimi +oli hävinnyt, jonka tarkotuskin oli tuntematon. + +Tuo näkymö oli niin armas ja rauhallinen Adrianin sitä katsellessa, +että tuskin saattoi ajatella sen samana hetkenä olevan noitten julmien +rosvojen pesäpaikkana, joista useampien ihmissielukin oli tunnottomaksi +paatunut, joilla tavallisena elämäntoimena oli murha ja ryöstö. + +Yhä aatoksiinsa vaipuneena ja huolettomasti viskellen kiviä lorisevaan +puroon, Adrian havahtui astunnan kahinaan. + +"Ihana paikka kuunnella soitikon kieltä ja Provencen ballaadeja", sanoi +Montrealen ääni ja P. Johanneksen ritari heittäytyi nurmikolle nuoren +Colonnan viereen. + +"Vielä teissä siis on säilynyt entinen rakkautenne kansallisiin +säveliinne", sanoi Adriaan. + +"Kyllä, koko nuoruuttani en vielä ole elänyt", vastasi Montreal +huoahtaen. "Mutta kuinka lieneekään, sävelet, jotka kerran hyväilivät +mielenkuvitustani, käyvät nyt liian oikopäätä sydämeeni. Niin, vaikka +vieläkin minusta soittajat ja runolaulajat ovat tervetulleita, pyydän +heitä laulamaan _uusimpia_ laulujaan. En koskaan enää voi kuulla +runoutta, jota kuuntelin _nuorena_ ollessani!" + +"Antakaa minulle anteeksi", sanoi Adrian myötätuntoisesti, "mutta +mielelläni olisin rohjennut, vaikka salainen arvelus on minua tähän +saakka pidättänyt -- mielelläni olisin rohjennut tiedustella teiltä +tuota suloista naista, jonka seurassa seitsemän vuotta sitten +kuutamossa ihailimme Terracinan oranjilehtoja ja ruusunkarvaisia +ulapoita." + +Montreal käänsi kasvonsa poispäin; hän laski kätensä Adrianin +käsivarrelle ja jupisi syvällä, käheällä äänellä. "Nyt olen yksin!" + +Adrian puristi ääneti hänen kättänsä. Häneen syvästi koski tieto tuon +lempeän, armaan poloisen kuolemasta. + +"Ritarilupaukseni", jatkoi Montreal, "joka sulki Adelinen avioliiton +oikeuksista -- hänen sukunsa häpeä -- äitinsä suuttunut murhe -- +vaaranalaisen elämäni hurjat vaiheet -- poikansa kadottaminen -- kaikki +jäytivät hiljalleen hänen runkoansa. Hän ei kuollut -- kuolo on liian +karkea sana! -- hän lakastui ja kohosi taivaasen. Niinkuin kesäaamun +unelma hiipii luotamme, käyden yhä vähemmän ja vähemmän selväksi, +kunnes se haihtuu kuin valoksi, ja me heräämme -- niin lakastui +Adelinen eroava henki, kunnes Jumalan päivä siihen koitti." + +Montreal vaikeni hetkiseksi ja jatkoi sitten: "Nuot ajatukset saavat +joskus rohkeimmatkin meistä heikoiksi, ja provencelaiset ovat noissa +asioissa hupsuja! -- Jumala tietäköön, hän oli kallis minulle!" + +Ritari kumartui ja teki hartaasti ristinmerkin, huulet mutisten +rukousta. + +Kummalliselta näyttänee meidän valistuneemmasta ajastamme, mutta niin +sotaisen verhon peitossa oli silloin moraalisuus, että tuo mies, jonka +sanasta kaupunkeja oli poltettu ja verivirtoja vuotanut, ei pitänyt +itseään, eikä hänen aikakautensa enemmistö häntä, rikoksellisena. +Hänen puoleksi munkki- puoleksi sotilassäätynsä kuvaantui hänessä. Hän +sorti ihmisiä, mutta nöyrtyi Jumalan edessä; eikä ollut koko hänen +tutustumisensa Italian hienostuneeseen skeptisismiin järkyttänyt +uljaan provencelaisen lujaa yksinkertaista uskoa. Kaukana siitä että +hän olisi myöntänyt mitään sopusoinnun puutetta olevan ammattinsa ja +uskontunnustuksensa välillä, hän ei pitänyt tosi ritarina sitä miestä, +joka ei ollut yhtä harras ristille, kuin miekka kädessä armoton. + +"Eikö teillä ole muuta lasta paitsi tuota kadonnutta?" kysyi Adrian +huomatessaan Montrealen tavallisen levollisuuden palajavan. + +"Ei ainoatakaan!" sanoi Montreal, otsa jälleen synkistyen. "Ei ainoakaan +lemmen luoma perillinen ole omistava onnenlahjoja, joita vielä toivon +osakseni. En milloinkaan ole näkevä Adelinen näköä hänen lapsensa +kasvoissa! Avignonissa näin pojan, jonka olisin tahtonut omakseni, +sillä minusta tuntui kuin hän olisi katsonut sielunsa pojan silmiin, +niin ne olivat hänen näköisensä! Onpa sentään Provencen puussa muitakin +oksia; joku syntymätön veljenpoika tulkoon -- miksi? Tähdet eivät +ole vielä sitä päättäneet! Kunnianpyynti on enää ainoa lemmittyni +maailmassa." + +"Niin eri lailla vaikuttaa sama kovaonni eri luonteisin", ajatteli +Colonna. "Minusta kruunut tulivat arvottomiksi, kun ei enää käynyt +uneksiminen että saisin laskea ne Irenen kiireelle." + +Mutta heidän samallaiset kohtalonsa vetivät Adriania lujasti +hänen isäntänsä puoleen, ja noitten kahden ritarin keskustelu oli +tuttavallisempi ja vapaampi kuin koskaan ennen. Vihdoin Montreal sanoi +"enhän muuten vielä ole kysynyt, mihin olette menossa". + +"Roomaan", sanoi Adrian, "ja teiltä saamani tiedot kiirehtivät minua +sinne yhä enemmän. Jos Rienzi palajaa, saatan ehkä menestyen välittää +tribuuni-senaattoria ja ylimyksiä; ja jos serkkuni, nuori Stefanello, +nykyinen sukumme päämies, on isiänsä myöntyvämpi, luulen helposti +voivani sovittaa vähemmän mahtavat ylimykset. Rooma on levon tarpeessa, +ja kuka hyvänsä sitä hallitseekin, joka oikeudenmukaisesti sitä +hallitsee, hänen tulee saada sekä ruhtinaan että plebeijin kannatusta." + +Montreal kuunteli sangen tarkasti ja mutisi itsekseen. "Ei, siitä +ei lähde mitään!" Hän mietiskeli hetken aikaa, varjostaen otsaansa +kädellään, ennenkuin hän sanoi ääneensä, "Roomaan olette menossa. Hyvä, +pian tapaamme toisemme sen rauniolla. Tietäkää muuten että tarkotukseni +on saavutettu: nuot Florensin kauppiaat ovat suostuneet ehtoihini, ovat +ostaneet kahden vuoden rauhan; huomenna leiri lähtee liikkeelle ja +Suuri Komppania marssii Lombardiaan. Siellä, jos tuumani luonnistuvat, +ja venetsialaiset maksavat mitä vaadin, minä Viscontin uhmalla luovutan +nuot lurjukset Merikaupungin liittoon (alipäällikköni Landaun johdolla) +ja vietän Rooman komeudessa syksyni rauhallisesti." + +"Herra Walter de Montreal", sanoi Adrian, "avomielisyytenne ehkä tekee +minut röyhkeäksi: mutta kuullessani teidän kuin nylkyrisaksan kertovan +myyskentelevänne ystävyyttänne ja suosiotanne, kysyn itseltäni, onko +tuo suuri P. Johanneksen ritari, ja ovatko ihmiset puhuneet totta, +vakuuttaessaan hänen laakeriensa ainoan tahran olevan ahneuden?" + +Montreal purasi huultansa; vastasi sentään tyynesti, "suoruuteni sai +ansaitun palkkansa, jalo Adrian. Enpä kuitenkaan saata jättää teidän +arvoiseenne vieraaseen vaikutusta, jonka tunnen todenmukaiseksi, +mutt'en oikeaksi. Ei urhea Colonna; huhu on minulle kohtuuton. Pidän +kultaa arvossa, sillä kulta on vallan rakennusmestari. Se leirit +täyttää -- voittaa linnat -- ostaa kauppapaikat -- pystyttää palatsit +-- perustaa valtaistuimet. Pidän kultaa arvossa -- se on keino, jonka +välttämättä tarvitsen päästäkseni päämääräni perille!" + +"Ja tuo päämäärä --?" + +"On -- mikä hyvänsä", sanoi ritari kylmästi. "Lähtekäämme teltteihin, +kaste lankee raskaana ja _malaria_ hiiviskelee näillä asumattomilla +tienoilla." + +He nousivat; -- mutta hetken ihanuuden hurmaamina he viivähtivät puron +partaalla. Varhaisimmat tähdet loivat valonsa väreilevään kalvoon, ja +lempeä tuulonen suhaili vienosti yrttien tutkaimilla. + +"Näin katsellessamme", sanoi Montreal hellästi, "me käännämme tuon +runoilijain vanhan Medusan-tarun toisapäin, ja katsomme ja ajattelemme +itsemme _ulos_ kivestä. Äsken _auringonvalo_ kultasi lainosen harjan +-- nyt se välkkyy yhtä kirkkaana ja soluu yhtä iloisena _tähtien_ +tuikkeessa; samoin vyöryy ajan virta: toinen valolähde seuran toista, +yhtä tervetulleena -- yhtä valaisevana -- yhtä sammuvana! -- Näette +että Provencen runollisuus vielä elää sotisopani alla!" + +Adrian läksi varhain vuoteesensa; mutta hänen omat ajatuksensa ja +vallattoman hilpeyden äänet, jotka kuuluivat Montrealen teltistä, missä +hän kestitsi joukkonsa päällystöä, pidot, joista hän hienotunteisesti +soi roomalaisen ylimyksen jäädä pois, pitivät Colonnaa kauan +hereillä; ja hän oli tuskin vaipunut rauhattomaan uinahdukseen, kun +vielä äänekkäämpi melu häiritsi hänen lepoansa. Aikaisemman päivän +sarastaessa koko laaja varuskunta oli pystyssä -- köysien natina -- +miesten astunta -- äänekkäät käskyt ja äänekkäimmät kiroukset -- +tavaravankkurien jyrinä -- aseseppien kalkutus ilmaisivat leirin +muuttoa ja Suuren Komppanian lähestyvää matkaa. + +Ennenkuin Adrian oli vaatteissaan, Montreal astui telttiin. + +"Olen määrännyt satakunnan peistä luotettavan päällikön johdolla +saattamaan teitä Romagnan rajoille, jalo Adrian; ne ovat valmiina +tottelemaan käskyjänne. Tuokion kuluttua minä lähden, etujoukot ovat jo +liikkeellä." + +Adrian olisi mielellään kieltäytynyt saattojoukosta, mutta hän oivalsi +siten vaan loukkaavansa ylpeätä päällikköä, joka pian poistui. +Sukkelaan hän puki ylleen asunsa -- vilvas aamuilma ja kukkulain takaa +iloisena nouseva aimo päivä virkistivät hänen väsynyttä mieltänsä. Hän +läksi tapaamaan Montrealea, joka istui teltissään kirjoituskapineitten +ääressä, voittoriemuinen hymy huulilla. + +"Onnetar yhä suosii minua!" sanoi hän iloisesti. "Eilen florensilaiset +säästivät minulta piiritysvaivat, tänäpäivä (sen jälkeen kun viimeksi +tapasin teidät - joku minuutti sitten) on antanut haltuuni Rooman uuden +senaattorin!" + +"Mitä! ovatko joukkonne saaneet Rienzin vangiksi?" + +"Eipä niin -- vaan paremmin! Tribuuni muutti tuumansa ja läksi +Perugiaan, jossa veljeni nykyään oleskelevat -- kävi heidän luonansa -- +sai heiltä rahaa ja sotamiehiä tien vaaroja torjuakseen ja ylimysten +miekkoja uhmatakseen. Niin kirjoittaa rakas veljeni Arimbaldo, +kirjanoppinut, jonka tribuuni luulee oikein pöllöttäneensä vanhoilla +Rooman suuruuden jaarituksilla, ja lupaa vahvasti menestystä. Ilmoitan +tässä kiiruimmiten olevani noihin toimenpiteisin tyytyväinen. Veljeni +saattavat senaattori-tribuunin Capitolin muurien edustalle." + +"Mutta enpä sittenkään huomaa, kuinka Rienzi tuosta joutuu valtaanne." + +"Vai ette! Hänen sotilaansa ovat kätyreitäni -- hänen toverinsa +veljiäni -- hänen velkojansa itse minä! Hallitkoon hän sitten Roomaa -- +tuleepa aika, jolloin nimihallitsijan on väistyminen --" + +"Suuren Komppanian päällikön tieltä", keskeytti Adrian kauhistuen, +mikä omien ajatustensa peittelemättömästä kiihotuksesta pöyhistyneeltä +Montrealelta jäi huomaamatta. "Ei, Provencen ritari, kurjasti olemme +taipuneet kotoisten tyrannien alle, mutta koskaan, toivoakseni, +eivät roomalaiset tule niin kataliksi, jotta kantaisivat ulkomaisen +vallanryöstäjän iestä." + +Montreal silmäili kiinteästi Adriania ja hymyili kolkosti. + +"Te väärinkäsitätte minut", sanoi hän; "ja teillä on kyllin aikaa +ruveta Brutukseksi, kun minä ryhdyn Caesarin osaan. Mutta olemmehan +isäntä ja vieras. Vaihtakaamme puheen-ainetta." + +Kuitenkin heidän viimeinen keskustelunsa teki kylmäksi ritarien välin +tuoksi lyhyeksi ajaksi, jonka he vielä olivat toistensa seurassa, eikä +heidän erohetkensä kursasteleminen ollut lainkaan edellisen illan +ystävällisen seurustelun mukaista. Montreal tunsi varomattomasti +paljastaneensa itsensä, mutta varovaisuus ei ollut hänen luonteensa +ominaisuuksia, kun hän oli armeijan etupäässä ja onnensa kukkuloilla; +ja tuona hetkenä niin varma oli hän hurjimpien tuumainsa menestyksestä, +että hän vähän välitti, ketä loukkasi, ketä säikähytti. + +Verkalleen, omituisine saattojoukkoineen alkoi Adrian matkansa. +Noustuaan jyrkkää rinnettä tasangolta, hän saapui harjanteelle, +josta sopi nähdä koko marssivan sotajoukon, -- liehuvat liput -- +auringon paisteessa säteilevät haarniskat, jono jonon perässä kuin +teräsvirrat, ja koko alanko täynnä liikkuvaa sotavehjettä, -- +sotaisten ja ylevien säveleitten silloin tällöin tukahuttaessa noitten +asestettujen tuhansien mahtavan astunnan töminän. Vihdoin Adrianin +silmä tapasi mustan hevosen seljässä ratsastavan, uljasvartaloisen +Montrealen, joka tuon matkan päässäkin erosi muista, vähemmän komean +asunsa kuin mittavan ruumiinsa puolesta. Siinä hän retkeili, toiveet +kukkeimmillaan, tuo joukkonsa ylpeys -- valtavan sotavoiman pää -- +Italian hirmu -- sankari, joka hän oli -- valtijas, joksi hän saattoi +tulla! + +Kolme lyhyttä kuukautta kului, ja kuusi jalkaa maata riitti koko hänen +suuruudelleen. + + + + + + +YHDEKSÄS KIRJA. + +PALAJAMINEN. + + + + +I Luku. + +Riemukulku. + + +Koko Rooma oli liikkeellä! -- P. Angelosta Capitoliin akkunat, +parvekkeet, katot täynnä iloisia tuhansia. Siellä täällä +vaan, Colonnain, Orsinein ja Savellien synkissä kortteleissa, +vallitsi kuolonhiljaisuus. Ei kuulunut niiden linnotuksista +barbaarilaisvahtimiesten tavallista astuntaakaan. Portit olivat lukitut +-- akkunat teljetyt -- kolkko äänettömyys ylt'ympäri -- kaikki todisti +ylimysten poissaoloa. He olivat jättäneet kaupungin heti saatuaan +varman tiedon Rienzin lähenemisestä. Campagnan kylissä ja linnotuksissa +he palkkasotureittensa turvissa odottelivat hetkeä, jolloin kansa, +epäjumalaansa kyllästyneenä, kutsuisi takasin jopa nuot julmat +pyhimysten hävittäjätkin. + +Noine poikkeuksineen koko Rooma oli täynnä liikettä! Kulta- ja +hopeakankailla verhottuihin riemuportteihin, joita oli pystytetty +jokaiselle pääaukealle, oli kirjoitettu tervehdys- ja ylistyslauseita. +Välimatkoilla seisoi nuorukaisia ja neitosia kukkas- ja laakerivasut +kädessä. Korkealla yli kansajoukkojen -- Hadrianuksen mahtavasta +tornista -- Capitolin huipuilta -- apostoleille ja pyhimyksille +omistettujen rakennusten harjoilta -- liehui lippuja kuin voiton +merkiksi. Rooma jälleen avasi sylinsä tribuunilleen. + +Väkijoukossa -- avaraan viittaansa kääriytyneenä -- tungoksen kätkössä +-- ja todella useampain muistosta hävinneenä -- oli Adrian Colonna! Hän +ei ollut voinut jäädä Irenen veljestä välinpitämättömäksi. Yksinään +kansalaistensa joukossa hän seisoi -- tuo Colonnain uljaasta suvusta +ainoa, joka oli kansan lemmikin riemuretkeä näkemässä. + +"Sanotaan hänen varttuneen vankeudessa", virkkoi joku katselijoista, +"hoikka hän kumminkin oli pulahtaessaan P. Angelon kirkosta päivän +koittaessa!" + +"Siinä puheessa on perää", sanoi toinen, pieni, juonikkaan näkönen +mies, "minä näin hänen jättävän legaatille hyvästi." + +Jokainen silmä kääntyi viimeisen puhujan puoleen; hän tuli kerrassaan +tärkeäksi henkilöksi. "Niin", jatkoi pikkumies mahtavana, "heti +saatuaan, nähkääs, Messere Brettonen ja Messere Arimbaldin, Fra +Morealen veljet, saattamaan häntä Perugiasta Monte Fiasconeen, hän +lähti legaatti d'Albornozen luo, joka keskusteli päälliköittensä +kanssa avoimen taivaan alla. Väkijoukko seurasi. Minä sen mukana, +ja -- tribuuni nyökkäsi päätään minulle -- nyökkäsipä -- ja sitten +karmosiininen vaippa yllään ja karmosiininen lakki päässään hän +silmäili kopeata kardinaalia, kopeampana kuin hän itse. 'Monsignore', +sanoi hän, 'vaikka ette annakaan minulle rahaa ettekä aseita, millä +torjua tien vaaroja ja ylimysten väjymisiä, olen valmis lähtemään. +Rooman senaattoriksi hänen Pyhyytensä teki minut; pyydän teitä, +monsignore, tavanmukaisesti heti vahvistamaan tuo arvo'. Olisittepa +nähneet, kuinka kopea spanialainen ällistyi, punastui ja synkistyi, +mutta puri vaan huultansa eikä paljoa puhunut." + +"Ja vahvisti Rienzin senaattoriksi?" + +"Vahvisti; siunasi häntä ja käski lähtemään." + +"Senaattoriksi!" huudahti muuan harmaahapsinen jättiläinen, kädet +rinnalla, "en pidä noista entisistä patriicein arvonimistä. Pelkään +että hän tuon uuden tähden unhottaa vanhan." + +"Hyi, Cecco del Vecchio, ainainen nurkuja!" sanoi eräs verkakauppias, +joka juhlavarustuksista oli suuresti kostunut. "Minun mielestäni ei +senaattori ole niinkään pöyhkeä arvonimi kuin tribuuni. Toivon että +tästä kerran ruvetaan juhlimaan. Rooma onkin kauan ollut ikävissään. +Huonot liikeajat, kerrassaan." + +Käsityöläinen hymyili halveksien. Hän oli niitä, jotka tekivät +erotuksen keskisäädyn ja työntekijäin välillä, ja hän vihasi kauppiasta +yhtä paljon kuin ylimystä. "Päivä kuluu", sanoi pikkumies, "kohta hänen +pitäisi saapuman. Senaattorin puoliso ja koko hänen seurueensa läksivät +kohtaamaan häntä kaksi tuntia sitten." + +Tuskin olivat nuot sanat sanotut, kun väkijoukko alkoi levottomasti +häilyä ja samassa nähtiin ratsumies kiitävän pitkin katua. "Tehkää +tietä! Peräytykää! Tietä kuuluisimmalle Rooman senaattorille!" + +Väkijoukko vaikeni -- sitten nurisi -- ja vaikeni jälleen. Parvekkeista +ja akkunoista kurkotti jokainen katsoja päätänsä. Hevosten astuntaa +ja torvien soittoa kuului kaukaa, sitten etäisestä kadunkulmasta +välähtivät näkyviin liput ja keihäät -- sitten kuin yhdestä suusta +kajahti huuto -- "hän tulee! hän tulee!" + +Adrian vetäytyi yhä taammaksi väkijoukkoa ja nojaten erään huoneen +seinustaan, hän katseli lähestyvää näytelmää. + +Etupäässä ratsasti, kuusi miestä rinnakkain, roomalaisten hevosmiesten +kulkue, joka oli lähtenyt kohtaamaan senaattoria; kaikilla oli +öljypuunoksat kädessä ja jokaisen sataluvun edessä liehui lippuja, +joihin oli kirjoitettu sanat: "Vapaus ja rauha maassa." Heidän +kulkiessaan Adrianin ohi jokainen kansanmieleinen ratsastaja +huomattiin ja vastaanotettiin kovaäänisillä huudoilla. Heidän +puvustaan ja sota-asustaan Adrian tunsi heidän enimmäkseen kuuluvan +Rooman kauppasäätyyn, joka, niinkuin hän hyvin tiesi, ellei se ollut +kummallisesti muuttunut, arvosteli vapautta vaan kauppayritysten +kannalta. "Huono turva noista", ajatteli Colonna; -- "mitähän lähinnä +seurannee?" Sitten tuli saksalaisia palkkasoturia välkkyvine asuineen, +Provencen veljesten kullalla palkattuja, entisiä Riminin Malatestan +kätyriä, kookkaita, tyyniä, harjaantuneita miehiä, jotka silmäilivät +väkijoukkoa puoleksi barbaarimaisesti ihmetellen, puoleksi röyhkeästi +ylönkatsoen. Ei ainoakaan huudahdus tervehtinyt karskia muukalaisia; +oli silminnähtävää että heidän näkönsä karvasteli katsojain sydämiä. + +"Häpeä!" murisi Cecco del Vecchio kuuluvasti. "Tarvitseeko kansanystävä +noitten miekkoja, jotka Orsinia ja Malatestaa suojelevat? -- Häpeä!" + +Ei yksikään ääni noussut tällä kertaa rotevaa nureksijaa vastaan. + +"Hänen ainoa todellinen puolensa ylimyksiä vastaan", tuumi Adrian, "jos +hän niille hyvin maksaa! Mutta heidän lukunsa ei riitä!" + +Sitten tuli kaksisataa fantassinia eli toskanalaista jalkamiestä, +raskasaseista, haarniskoittua väkeä -- uljas joukko, jonka iloinen +katse ja ystävällinen olemus näyttivät miellyttävän rahvasta. Ja niin +oli todella laita, -- sillä he olivat toskanalaisia ja siis vapautta +rakastavia. Missä roomalaiset näyttivät tuntevan luonnolliset ja oikeat +liittolaisensa, -- ja yleinen huuto nousi "vivanoi bravi Toscani!" + +"Huono turva", ajatteli tarkka-älyinen Colonna; "ylimykset saattavat ne +pelottaa ja roistoväki ne turmella." + +Sitten seurasivat torvensoittajat ja lipunkantajat -- silloin musiikin +säveleet hukkuivat huutoihin, jotka yht'aikaa kajahtivat kaupungin +kaikista ääristä: + +"Rienzi! Rienzi! Terve, terve! Rienzi ja buono stato!" Kukkia sateli +hänen tielleen, huivia ja lippuja liehui jokaisesta talosta, -- +kyyneleitä nähtiin peittelemättä vuotavan pitkin partaisia poskia, +-- nuorukainen ja vanhus nähtiin polvillaan, kohotetuin käsin +siunaavan palannutta. Hän saapui, tuo senaattori-tribuuni -- "_Phoenix +roviolleen_!" + +Kullasta välkkyvään purppuraan puettuna, uljas pää paljaana auringon +paisteessa ja satulakaarta kohden kumartuneena, Rienzi ratsasti +hiljalleen läpi väkijoukon. Ei näkynyt hetken liikutuksessa taudin +ja kärsimysten merkkejä hänen jalossa muodossaan; hänen varttunut +ruumiinsakin loi suurempaa majesteettia hänen olemukselleen. Toivo +säteili hänen silmästään -- voittoriemu ja valta kuvautuivat hänen +otsallaan. Väkijoukot eivät enää voineet pysyä alallaan; kaikki +rynnistivät eteenpäin toivoen saavansa kohdata hänen katseensa, +koskettaa hänen viittansa lievettä. Häntä itseä syvästi liikutti +yleinen riemu. Hän pysähtyi; vapisevin äänin hän yritti puhua kansalle. +"Olen palkittu", hän sanoi -- "palkittu kaikesta; -- onnistukoon minun +tehdä teidät onnellisiksi!" + +Väkijoukko antoi tietä -- senaattori kulki edelleen -- taas väkijoukko +painui yhteen. Tribuunin takana kiihottunut mielenkuvitus näki itse +muinaisen Rooman jumalattaren. + +Kultakankailla verhottua ratsua -- yllään lumivalkea, jalokivistä +välkkyvä hame -- ohjasi ihana, kuninkaallinen Nina. Hänen kopeutensa, +loistonhimonsa olivat tuona hetkenä unhotetut; hän tuskin oli vähemmän +tervetullut, vähemmän jumaloitu, kuin hänen puolisonsa. Ja hymy +onnellisuutta säteillen -- huuli ylpeätä ja riemuitsevaa tunnetta +vavahdellen -- hän ei milloinkaan ollut näyttänyt niin kerrassaan sekä +lempeen että valtaan syntyneeltä, -- kulkiessaan kuin Zenobia läpi +Rooman komeuden -- ei vangittuna, vaan kuningattarena. + +Mutta tuohon uljaaseen vartaloon ei ollut Adrianin katse kiinnitetty, +hänen kalpeana, vapisten, henkeään vetämättä nojatessaan seinustaan. +Oliko tuo unta? Oliko kuollut henkiin vironnut? Vai oliko tuo hänen +oma, elävä Irenensä, jonka vieno sulo loisti suruisena Ninan vieressä +-- tähtönen kuun rinnalla? Komea näytelmä hälveni hänen silmistään -- +kaikki himmeni ja pimeni. Hän hetkiseksi meni tainnuksiin. Toivuttuaan +hän näki kansan rientävän eteenpäin, mahtavana virtana seuraavan +kulkuetta. Joukon seassa hänen katseensa tapasi Irenen armaan vartalon, +jonka kulkueen liput pian peittivät hänen silmistään. Veri syöksähti +hänen sydämestään läpi jokaisen suonen. Hän oli mies, joka vuosikausia +oli ollut kauheassa horrostilassa ja yhtäkkiä havahti taivaan valoon. + +Paitsi Adriania yksi mies jäi jälelle tungoksesta. Se mies oli Cecco +del Vecchio. + +_"Hän ei nähnyt minua"_, jupisi seppä, "_vanhoja ystäviä ei enää +muisteta!_ Hyvä, hyvä, Cecco del Vecchio vihaa vielä tyrannia -- +olkoot ne minkä nimellisiä tahtovat ja pukeutukoot ne kuinka koreisin +vaatteisin hyvänsä. Hän ei nähnyt _minua_. Vai niin!" + + + + +II Luku. + +Naamiaiset. + + +Tarkkaälyinen lukija jo on tullut tietämään, ilman tekijän suoranaista +välitystä kertojana, tapahtumat, jotka olivat kohdanneet Rienziä hänen +vapaaksipääsemisensä ja Roomaan tulonsa välillä. Kun tuo vaikutus, +jonka Nina oli tehnyt Albornozen hellempään ja parempaan luontoon, +oli haihtunut, hän luonnollisesti alkoi pitää vierastaan -- minä sen +aikuiset valtiomiehet aina pitivät ihmisiä -- suuren shakkipelin +huovina, jonka sopi siirtää, työntää esiin, uhrata, miten parhaiten +kulloinkin soveltui. Päästyään tuumainsa perille, hankittuaan takasin +paavin perintötilukset, lannistettuaan Johan di Vicon, sekä yllyttäjä +Baroncellin kukistuttua ja kuoltua, ei kardinaali suinkaan katsonut +soveliaaksi asettaa ky'ykästä ja kunnianhimoista Rienziä takasin +Roomaan ja niin korkeaan arvoon. Uskaliaan roomalaisen rinnalla hänen +omakin suuri henkensä surkastui; ja hän oli täydellisesti kykenemätön +ymmärtämään tahi arvaamaan politiikkaa, johon uusi senaattori ryhtyisi, +päästyään taas Rooman herraksi. Teeskentelemättä viivytystä, hän +sentähden kieltäytyi auttamasta häntä. Ja niin Rienzi oli lyhyen +matkan päässä Roomasta, ilman ainoatakaan sotamiestä turvanaan +ylimyksiä vastaan. Mutta Taivas ei ollut päättänyt että yksi mies, jos +kohta lahjakas ja mahtava, kauan sai vastustella ja vallita Rienzin +kohtaloita; ja tuskinpa hän milloinkaan elämänsä loistavimmissa +vaiheissa oli näyttänyt niin terävää ja kekseliästä järkeä, kuin +silloin selvitessään kardinaalin vehkeistä. Käytyään Perugiassa, hän, +niinkuin olemme nähneet, sai Montrealen veljiltä miehiä ja rahaa +hankituksi palaustaan varten. Mutta P. Johanneksen ritari pahasti +erehtyi, jos hän luuli ettei Rienzi läpikotasin oivaltanut saamansa +avun kavalia ja turmiollisia ehtoja. Hänen tarkka silmänsä ensi +katsauksessa luki Montrealen veljien tarkotusperät ja luonteet -- hän +huomasi että ollessaan palvelevinaan häntä, he tarkottivat pitää häntä +ohjissa -- että, jouduttuaan ahnaan ja kunnianhimoisen Montrealen +velalliseksi, ja Montrealen veljien johtamat joukot ympärillään, +hän pyristeli verkossa, joka, ellei hän sitä saisi murretuksi, pian +kietoisi hänen menestyksensä ja henkensäkin surmansilmukoihin. Mutta +luottaen oman neronsa kekseliäisyyteen ja apukeinoihin hän eloisasti +luotti siihen, että noista oli tuleva _hänen_ narrejaan, jotka unissaan +pitävät häntä omanaan, ja valtakunta panoksena, hän ei välittänyt +vastapuolueen juonista. + +Sillä välin, yhdistäen kaikkiin ripeämpiin ja jalompiin +ominaisuuksiinsa äärettömän teeskentelyn, hän oli sokeasti luottavinaan +provencelaisiin tovereihinsa; ja hän ensi toimekseen, riemusaaton +jälkeen ja tultuaan Capitoliin, korkeimmilla kunnianosotuksilla, mitä +hänen vallassaan oli, palkitsi Messere Arimboldon ja Messere Brettone +de Montrealen! + +Ankarasti juhlittiin tuona iltana Capitolin saleissa; mutta kaiken +komeutta kalliimpi oli Rienzille Ninan hymyily. Hänen uljaat ja +ihastelevat silmänsä, tulvien autuaita kyyneliä, olivat Rienzin +kasvoihin luotuina; hän vain tunsi että he olivat jälleen yhdistetyt ja +että aika, jos kohtakin kirkkaasti loistava, riensi hetkeksi, jolloin +he murheellisen ja synkän eronsa perästä taasen saisivat olla yksin. + +Peräti toisellaiset olivat Adrian Colonnan ajatukset, hänen yksin +istuessaan uljaan sukunsa kolkon korttelin kolkossa palatsissa. Irene +siis oli elossa, -- jokin kummallinen erehdys oli pettänyt hänet, -- +Irene oli säilynyt raatelevalta rutolta; ja jokin hänen armaan muotonsa +suruisessa kalpeudessa tuon päivän riemussakin kertoi hänelle, että +häntä vielä muisteltiin. Mutta hänen mielensä vähitellen toinnuttua +ensimmäisestä rajusta ihastuksestaan, hän ei saattanut olla kysymättä +itseltään, eivätkö he yhä tulisi olemaan erillään Stefanello Colonna, +vanhan Tapaninpojan poika, josta (isänsä ja veljensä kuoltua) oli +tullut tuon mahtavan suvun nuorellinen päämies, oli jo nostanut +lippunsa senaattoria vastaan. Linnotettuaan itsensä Palestrinan melkein +voittamattomiin varustuksiin, hän oli koonnut ympärilleen kaikki +perheensä alustalaiset, ja hänen hillitsemättömät soturinsa hävittivät +parast'aikaa läheisiä tasankoja kauas ja laajalti. + +Adrian näki että muutamien päivien kuluttua Colonnain ja +senaattorin väli puhkeaisi ilmi sodaksi. Saattoiko hän ryhtyä omaa +heimoansa vastaan! Hänen lemmensuhteensa Ireneen vielä enemmän +riistäisi sellaiselta menettelyltä kaiken omanvoitonpyytämättömän +isänmaanrakkauden näön, ja vielä auttamattomammin tahraisi hänen +ritarillisen maineensa, missä hyvänsä hänen vertaistensa mielensuosio +kallistui Colonnain asian puolelle. Toiselta puolen sekä hänen +rakkautensa senaattorin sisareen että hänen oma taipumuksensa ja +rehellinen vakuutuksensa olivat tuon puolella, jolla yksin hänestä +näytti olevan halua ja kykyä korjata hänen langenneen kaupunkinsa +sekasortoa. Kauan mietiskeltyään hän alkoi peljätä että muuta +keinoa hänellä ei ollut, kuin tuo julma puolueettomuus, mihin hän +oli ennen tuomittu; mutta hän päätti ainakin yrittää -- mikä oli +hänen synnynnälleen ja maineelleen suotuisa -- sovittaa kiisteleviä +puolueita. Sitä varten hänen oli alottaminen ylpeästä serkustaan. Hän +hyvin älysi, että jos tiedettäisiin hänen ensiksi kohdanneen Rienzin, +hän näyttäisi senaattorin valtuuttamalta -- ja vaikka Stefanello itse +saattaisikin suostua hänen edustukseensa, häntä ympäröivät kopeat +ja julmat ylimykset eivät alentuisi kuulemaan kansan valitsemaa +lähettilästä; ja sen sijaan että häntä kunnioitettaisiin välittäjänä, +häntä epäiltäisiin petturiksi. Hän päätti siis lähteä Palestrinaan; +mutta (hänen sydämensä tykytti kuuluvasti) eikö olisi mahdollista +tavata ensin Ireneä? Se ei ollut helppo yritys, mutta hän tahtoi +koettaa. Hän kutsui Giulion. + +"Senaattori pitää pidot tänä iltana -- arveletko niihin paljo väkeä +saapuvan?" + +"Sanotaan" vastasi Giulio, "että lähettilästen ja signorien +tämänpäiväisten kestein perästä pidetään huomenna naamiohuvit, joihin +kaikki luokat pääsevät. Jos tribuuni vaan ylimykset kutsuisi, niin +mahtuisivatpa, hitto vieköön, kaikki hänen naamariniekkansa Capitolin +pienimpään kammioon. Luultavasti naamarit ovat määrätyt hänen +vierastensa laadun salaamiseksi." + +Adrian hetkisen aprikoittuaan päätti lykätä Palestrinan matkansa +toistaiseksi -- käyttää hyväkseen kemuja sekä lähteä naamiohuveihin. + +Tuon huvittelutavan, vaikka se vuoden-aikaan nähden ei ollut +tavallinen, Rienzi oli pitänyt muita parempana, osaksi ja nähtävästi +siksi, että hän siten saattoi parhaiten vastaanottaa lukuisat ja +kirjavat kannattajansa; mutta etupäässä ja salaisesti siksi, että +se hänelle ja hänen luotettaville ystävilleen soi tilaisuuden +epäluuloa herättämättä sekaantua tungokseen sekä oppia paremmin +tuntemaan roomalaisten todellisia mielipiteitä hänen politiikastaan ja +voimistaan, kuin mitä julkisen näytelmän ihastuksesta saattoi päättää. +Tuo päätös viivytti Adrianin Palestrinan matkan. + +Seuraava ilta oli tyyni ja kirkas. Lukuisten vieraitten mukavuudeksi +sekä ilman vienon ja kuutamoisen viileyden vuoksi Capitolin edusta +Leijonapaikkoineen (sekä sisustan virastohuoneustot) omistettiin +pidoille. + +Adrianin tultua juhlapaikalle, sattui väentungoksessa että hänen +naamarinsa toisten varomattomuuden takia irtaantui. Hän nopeasti asetti +sen paikoilleen, mutta yksi vieraista ehti tuntea hänen kasvonsa. + +Rienzi ja hänen perheensä olivat kohteliaisuudesta aluksi +naamaritta. He seisoivat vanhasta egyptiläisestä leijonasta nimensä +saaneitten portaitten päässä. Valaistus loihe tuohon muinaisesta +kodistaan riistettyyn jättiläis-muistomerkkiin -- joka kauheassa +levollisuudessaan oli ollut lukemattomien sukupolvien nousun sekä +sammumisen ja kostavan kohtalon pimeitten ja myrskyisten mullistusten +todistajana. Tuo oli paha, useasti jäljestäpäin huomattu enne, että +tuo julkisten pitojen paikka myös oli julkisten mestausten paikka. +Mutta tuona hetkenä joukon perästä tunkiessa esiin, voittaakseen hymyn +ja sanan tuolta mainiolta mieheltä, jonka vaiheet olivat Europan +puheen-aineena, tai luodakseen kunnioituksensa Ninan säteilevälle +sulolle, ei mikään enne, ei mikään aavistus varjostanut yleistä riemua. + +Ninan takana, varsin tyytyväisenä päästessään väkijoukon katseista sekä +tuntiessaan veljensä puolison häikäisevän ja uhkean sulon pimentävän +hänen vienomman kauneutensa, seisoi Irene. Häneen vain olivat Adrianin +silmät luodut. Vuodet, jotka olivat liitäneet yli kuudentoista vuotiaan +tytön ihanan muodon -- hänen, jota silloin elähytti, mutta säikytti +lemmen ensimmäinen raju tuulissää, -- nuoruutta joka suonessa -- +intohimoa ja lapsellista hellyyttä joka aatoksessa, eivät olleet +pilanneet, mutta ne olivat muuttaneet Irenen kauneuden luonnetta. +Hänen poskensa hipiä, joka ei enää vaihdellut joka silmänräpäyksen +keralla oli asettunut vienoksi ja miettiväksi kalvakkuudeksi -- +roomalaisen kauneuden suhteiksi enemmän täydentynyt vartalo oli +saavuttanut arvokkaan ja tyynen levollisuuden näön. Enää ei silmä +levottomana harhaillut jotakin kuviteltua esinettä etsien; enää ei +saanut huulta hymyihin jokin salainen toive tai puoleksi epätietoinen +muistelma. Tasainen ja murheellinen sävy loi hänen armaille kasvoilleen +vakavuuden, joka oli hänen vuosiansa ulompana. Sydämen hehku, +kukoistava nuoruuden kevät oli mennyttä; mutta ei aika eikä suru +eikä kovaonninen rakkaus olleet riistäneet hänen kasvoistaan niitten +erinomaista enkelinkaunoista vienoutta eikä tuota selittämätöntä ja +neitsyeellistä muodon ja katsannon kainoutta, joka Italian uhkeampien +kauneutten vastakohtana, ennen kaikkea oli Adrianille kaikista muista +naisista merkinnyt hänen sydämensä jumaloiman. Ja katse kiintyneenä +noihin tummansinisiin silmiin, jotka puhuivat etäällä liikkuvia +ajatuksia ja menneisyyden muistoja, Adrian tuntemistaan tunsi ettei hän +ollut unohdettu! Seisoessaan hänen lähellään ja väkijoukon vaeltaessa +ohitse, hän ei havainnut että tribuunin kotkansilmä oli häneen +kiintynyt. + +Tosiansa yhden naamariniekan kulkiessa Rienzin ohi, hän kuiskasi +"varuillanne! Colonna on saapuvilla! Kestivieraan vaipan alla on usein +piillyt salamurhaajan tikari. Tuolla vihollisenne seisoo -- pitäkää +häntä silmällä!" + +Tuo oli ensimmäinen terävä ja läpitunkeva vaarain huomautus, minkä +senaattori-tribuuni oli saanut sitten palajamisensa. Hänen kasvonsa +valjautuivat, ja kohtelias hymy ja avonainen tervehdys, mitkä siihen +asti olivat ihastuttaneet jokaista vierasta, poistuivat hetkeksi +sankean hajamielisyyden tieltä. + +"Miksi tuo mies seisoskelee tuolla mykkänä ja liikkumatta?" hän +kuiskasi Ninalle. "Hän ei puhuttele ketään -- hän ei lähesty meitä -- +lurjus, lurjus! -- häntä on varalla pidettävä." + +"Epäilemättä joku saksalainen tai englantilainen barbaari", vastasi +Nina. "Älä salli, herrani, niin mitättömän pilven himmentää iloasi." + +"Olet oikeassa, armaani, meillä on ystäviä täällä; olemme hyvässä +turvassa. Ja kautta isäni tuhan, tunnen että minun on tottuminen +vaaraan. Nina lähtekäämme liikkeelle, liittykäämme joukkoon itsekin +naamareissa." + +Musiikin sävelet kajahtelivat iloisesti, senaattorin ja hänen perheensä +hävitessä tungokseen. Mutta yhä hänen silmänsä kääntyivät Adrianin +harmaasen kaapuun ja hän huomasi sen seuraavan hänen askeleitansa. +Lähestyessään Capitolin yksinäistä sisäänpääsypaikkaa, hän hetkeksi +kadotti tunkeilevan vieraansa näkyvistään; mutta juuri ehdittyään +sisälle ja kääntyessään äkkiä, Rienzi huomasi hänen vieressään -- +seuraavassa silmänräpäyksessä vieras oli kadonnut väkijoukkoon. Mutta +tuo silmänräpäyksen aika riitti Adrianille -- hän oli saavuttanut +Irenen. "Adrian Colonna (hän kuiskasi) odottaa sinua leijonan vieressä." + +Omiin aatoksiinsa vaipuneena Rienzi ei huomannut sisarensa äkillistä +kalpeutta eikä mielenliikutusta. Tultuaan palatsiin hän kutsui viiniä +-- siemaus virkisti hänen mieltänsä -- hän kuunteli hymyillen Ninan +säihkyviä huomautuksia; ja pukeutuen naamariinsa ja salapukuunsa, hän +virkkoi iloisesti, "Nyt totuuteen -- kummallista että se juhlatiloissa +puhuu vain naamarien takaa! Sisareni, suloiseni, olet menettänyt +entisen hymysi, tahtoisin mieluummin katsella sitä kuin -- mutta onko +Irene kadonnut?" + +"Vain luullakseni muuttamaan pukua, Colani, liittyäkseen vieraitten +joukkoon", vastasi Nina. "Salli minun korvata hänen hymynsä?" + +Rienzi suuteli puolisonsa kirkasta otsaa hänen hellästi painuessaan +hänen poveansa vastaan. "Sinun hymysi on päiväpaiste", sanoi hän, +"mutta tuo tyttö huolestuttaa minua. Tulisipa hänen mielestäni nyt +ainakin olla iloisemman näkönen." + +"Piileehän lempi siskoni apeassa katsannossa", vastasi Nina. "Eikö +muistu mieleesi, kuinka hän rakasti Adrian Colonnaa?" + +"Yhäkö tuota haaveilua kestää?" virkkoi Rienzi aatoksissaan. "Niin, hän +on valtijaalle sopiva morsian." + +"Se olisi liitto, joka paremmin kuin valtijoihin solmittu, vahvistaisi +valtasi Roomassa!" + +"Niin, jos se olisi mahdollinen; mutta tuo kopea suku! -- Ehkäpä juuri +tuo naamariniekka, joka askeleitamme vaanii, oli hänen lemmittynsä. +Tahdonpa katsoa. Lähtekäämme liikkeelle, Ninani. Peitynkö viittaani +hyvin?" + +"Oivallisesti -- entäs minä?" + +"Aurinko pilven takainen." + +"Voi älkäämme kauan viipykö; mikä juhlahetki voittaa sen, jolloin käsi +kädessä, pääni povellasi unhotamme kokemamme surut vieläpä jakamamme +triumfitkin?" + +Sillä välin Irene, tuhansien tunteitten vallassa oli jo pukeutunut +salaavaan pukuunsa sekä lähtenyt Leijonaportaita kohden. Senaattorin +lähdettyä tuo paikka oli melkein tyhjentynyt. Soitto ja tanssi olivat +houkutelleet yleisön toisille suunnille. Irene lähestyessään näki +kuvapatsaan kuutamossa ja yksinäisen henkilön nojautuvan jalustaa +vastaan. Hän pysähtyi, henkilö läheni, ja jälleen hän kuuli lemmittynsä +äänen. + +"Oi, Irene! salapuvussakin tunnettu", sanoi Adrian tarttuen hänen +vapisevaan käteensä: "vieläkö saan nähdä sinut -- vieläkö koskettaa +tuota kättä? Eivätkö nämät silmät nähneet sinua elottomana tuossa +hirmuisessa kaivoksessa, jota muistellessani kauhistun? Minkä ihmeen +kautta nousit jälleen? Millä keinoin taivas antoi maalle hänet, jonka +se jo näytti laskeneen enkeleittensä joukkoon?" + +"Tuonko todella uskoit?" sanoi Irene änkyttäen, mutta äänessä riemun +kaunopuhelias korko. "Vapaasta tahdostasi et siis hyljännyt minua? +Kohtuuton olin, tein jalolle luonnollesi väärin, päättäessäni että +veljeni kukistuminen, alhainen sukuperäni, loistava kohtalosi saivat +sinun unhottamaan Irenen." + +"Kohtuuton todella!" vastasi lempivä. "Mutta varmaan minä näin sinua +vainajien joukossa! -- vaippasi, hopeatähtisen -- kuka muu pitäisi +Rooman tribuunin vaakunaa?" + +"Tuo kadulle kirvonnut vaippako vaan, jonka joku kovempi-onninen uhri +lienee korjannut, _senkö_ näkeminen yksin sai sinut epätoivoiseksi? Voi +Adrian", jatkoi Irene hellästi nuhdellen, "enpä joutunut epätoivoon +minä, en silloinkaan, kun katselin _sinua_ maatessasi nähtävästi +hengettömänä vuoteen omana, jonka ääressä valvoin kolme päivää ja yötä!" + +"Mitä, eikö siis näkyni pettäneet minua! Sinäkö valvoit vuoteeni +vaiheilla noina hirveinä hetkinä, sinunko lempesi suojeli, sinunko +huolesi säilytti minut? Voi minua kurjaa!" + +"Ei", vastasi Irene, "ajatuksesi oli luonnollinen. Taivas tuntui +antavan minulle yli-ihmiselliset voimat ollessani sinulle välttämätön. +Mutta päätä peljästykseni. Jätin sinut, käydäkseni tuon hyväsydämisen +munkin luona, joka oli lääkärisi: palattuani en tavannut sinua. +Sydämentuskissani etsin sinua autiosta kaupungista turhaan. Toivon +tukemana olin voimallinen, pelko minut lannisti. -- Veljeni löysi +minut, maatessani tunnottomana maassa P. Markuksen kirkon luona." + +"P. Markuksen kirkon luona. Sen ennusti hänen unensa!" + +"Hän kertoi tavanneensa sinut; turhaan etsimme sinua. Vihdoin saimme +tietää että olit lähtenyt kaupungista, ja -- ja minä iloitsin, Adrian, +mutta nureksin.'" + +Nuoret rakastavat hetkeksi antaantuivat jälleenyhdistyksensä autuuteen, +uutten selitysten tuottaessa uutta hurmausta. + +"Ja nyt", kuiskasi Irene, "nyt kohdattuamme toisemme --" hän vaikeni ja +naamari peitti hänen punastumisensa. + +"Nyt kohdattuamme toisemme", sanoi Adrian, tarttuen puheeseen, "olitko +sanoa, älkäämme erotko? Usko minua, kultaseni, toivo elää sydämessäni. +Vain näitten lyhyitten, armaitten hetkien vuoksi olen viivyttänyt +Palestrinan matkaani. Jospa saisin nuoren orpanani veljesi ystävyyteen, +ei mikään este olisi liittomme tiellä. Mielelläni unhotan entiset +-- onnettomain sukulaisteni (omien vikojensa uhrien) surman; eipä +kenties hänen palaustaan tervehtivissä väkijoukoissa ainoakaan paremmin +arvostellut Cola di Rienzin suuria ja yleviä ominaisuuksia, kuin +arvosteli Adrian Colonna." + +"Jos niin lienee laita", sanoi Irene, "minä parhainta toivon; mutta +kylläksi on minulla lohtua ja autuutta tietäessäni rakastavamme +toisiamme kuin ennen. Voi, Adrian, minä olen surkeasti muuttunut, ja +olen usein ajatellut sitä mahdottomaksi unelmaksi, että nähtyäsi minut +vielä minua rakastaisit." + +"Ihanampi olet ja armaampi kuin koskaan", vastasi Adrian kiihkeästi, +"ja aika, joka on kukoistuksesi valmistanut, vaan opetti minut syvemmin +tuntemaan arvosi. Hyvästi, Irene, en jää tänne kauemmaksi; pian saat +toivoakseni kuulla menestyksin keskustelleeni heimoni kanssa, ja ennen +viikon vierittyä palannen omistamaan kätesi päivän valossa." + +Lempivät erosivat. Adrian viipyi paikallaan ja Irene riensi kammioonsa +kätkemään mielenliikutuksensa ja hurmauksensa. + +Hänen poistuessaan ja nuoren Colonnan verkalleen kääntyessä lähtemään, +muuan mittava naamariniekka töykeästi pyrki hänen pateilleen. + +"Olet Colonna" se sanoi, "ja senaattorin vallassa. Eikö vapise?" + +"Jos lienen Colonna, ynseä naamari", vastasi Adrian kylmästi, "pitäisi +tietämäsi tuo vanha sananparsi, joka kolonnaa järkyttää, varokoon sen +romahdusta." + +Tuntematon nauroi ääneensä, ja hänen nostaessaan naamariansa, Adrian +näki senaattorin seisovan edessään. "Jalo herra, Adrian di Castello", +sanoi Rienzi taasen kaikessa vakavuudessaan, "ystävänäkö vai +vihollisena olette kunnioittanut tämän-iltasia pitojamme?" + +"Rooman senaattori", vastasi Adrian yhtä arvokkaana, "en käytä +kenenkään vieraanvaraisuutta, paitsi ystävänä. Vihollisena, ainakaan +teidän vihollisenanne minua toivoakseni ei koskaan syystä pidetä." + +"Tahtoisinpa", virkkoi Rienzi, "täydelleen voivani sovelluttaa itseeni +tuon minulle imartelevamman lausunnon. Tulevatko nuot ystävälliset +tunteet osakseni Rooman kansan johtajana, vaiko tuon naisen veljenä, +joka on kuunnellut lemmenselityksiänne?" + +Adrian, joka senaattorin poistettua naamarinsa oli seurannut hänen +esimerkkiään, tunsi noista sanoista katseensa nolostuvan Rienzin +silmäin edessä. Hän kuitenkin maltillisena, kuten italialainen ainakin, +tointui sekä vastasi lakoonisesti: "Kumpanakin." + +"Kumpanakin!" kertoi Rienzi. "Sitten todella, jalo Adrian, +tervetultuanne tänne! Mutta jos myönnätte ettei vihamielisyyden syytä +ole välillämme, tuntuupa minusta kuin olisitte saattanut kosia Cola +di Rienzin sisarta synnyntänne, ja sallikaa minun lisätä, Jumalan, +kohtaloni, ja isänmaani _minulle_ antaman aseman mukaisemmassa asussa. +Ette uskalla, nuori Colonna, miettiä epäkunniaa Rooman senaattorin +sisarelle. Korkeasukuinen olette, hän vertaisenne." + +"Jos olisin keisari, jonka halpa ritari vaan olen, sisarenne olisi +vertaiseni", vastasi Adrian lämpimästi. "Rienzi, olen pahoillani +että jo saitte minut ilmi. Toivoin ylimyksiä ja teitä välittämällä +voittavani luottamuksenne ja sitten periväni palkintoni. Tietäkää +että huomenen sarastaessa matkustan Palestrinaan, sovittamaan +nuorta serkkuani kansan ja paavin valioon. Monet seikat, joita en +huoli mainita, tekivät minulle suotavaksi ryhtyä tuohon rauhan +lähetystoimeen, ennenkuin kohtaisin teidät. Mutta kun nyt _olemme_ +tavanneet toisemme ilmoittakaa minulle sovintoehdot, niin takaan teille +tuolla oikealla kädelläni, en roomalaisena jalosukuisena -- voi; sen +vakuuden _prisca fides_ on mennyttä! -- vaan keisarillisen hovin +ritarina ettette luottamuksessanne pety." + +Rienzi, joka oli tottunut lukemaan ihmisten kasvoja, oli Adrianin +puhuessa pitänyt katseensa kiinteästi häneen iskettynä; Colonnan +lopetettua, hän puristi tarjottua kättä, olemuksessa tuo tuttavallinen +ja voittava sulo, jota hän usein ilmaisi. + +"Luotan teihin, Adrian, sielustani. Olitte ystäväni tyynempinä, ehkäpä +onnellisempina aikoina. Ei konsanaan virtaan ole selvemmin tähdet +kuvastuneet kuin sydämenne silloin heijasti totuuden. Minä luotan +teihin!" + +Näin puhuessaan hän tietämättään oli vienyt Colonnan takasin +leijonapatsaan viereen; siihen seisahtuen hän jatkoi: + +"Tietäkää että tänä aamuna lähetin lähettilääni serkkunne Stefanellon +luo. Kaikin kunnioituksin ilmoitin hänelle palanneeni sekä kutsuin +häntä läsnäolollaan kunnioittamaan Roomaa. Unhottaen kaikki katkerat +kiistat, oman maanpakolaisuuteni, vakuutin hänellä täällä olevan +Colonnain päämiehelle tulevan aseman ja arvon. Lainkuuliaisuus oli +kaikki mitä pyysin häneltä. Vuodet ja vastoinkäymiset ovat taltuttaneet +nuoruuteni ylpeyden, ja jos kohta minussa lieneekin jäljellä tuomarin +ankaruus, ei kenkään ole enää valittava tribuunin röyhkeyttä." + +"Olisinpa suonut", vastasi Adrian, "että keskustelut joihin ryhdyitte +Stefanelloon nähden, olisivat päivän myöhästyneet; olisin mielelläni +niitten menestystä valmistellut. Kuitenkin kaikitenkin te lähtöhaluani +kiihotatte, ja jos vielä onnistuisin saamaan aikaan kunniallisen +sovinnon, en silloin salapuvussa kosisi sisartanne." + +"Eikä milloinkaan", sanoi Rienzi ylpeästi, "Colonna tuonut huoneesensa +neitoa, johon liittyminen paremmin vastaisi kunnianhimoa. Omissa +aikeissani ja omissa kohtaloissani minä näen, niinkuin aina olen +nähnyt, uuden roomalaisen valtakunnan kartan!" + +"Älä vielä ole liiaksi rohkea toiveinesi, urhea Rienzi", vastasi Adrian +laskien kätensä basalttileijonaan; "mieti, kuinka monien yrittelijästen +ajujen tämä mykkä kivipatsas jalustaltaan on nähnyt raukeavan -- +hiekkasten yritysten, maantomusten yrittäjäin. Tarpeeksi on nykyään +tarmollasi alaa -- ole laventamatta valtaasi, mutta turvaa itsesi. +Sillä, usko minua, ei koskaan ole inhimillinen suuruus ollut yhtä +huimaavan ja pimeän jyrkänteen partaalla!" + +"Olet rehellinen", virkkoi senaattori; "ja nuot ovat ensimmäiset +epäilyksen jos kohta myötätuntoisuuden sanat, mitkä Roomassa olen +kuullut. Mutta kansa rakastaa minua, ylimykset ovat paenneet Roomasta, +paavi on suosiollinen ja pohjolaisten miekat vartioivat Capitolin +käytäviä. Mutta nuot eivät ole mitään; oma rehellisyyteni on keihääni +ja kilpeni. Oi, ei milloinkaan", jatkoi Rienzi innostuneena, "ei +milloinkaan sitten muinaisen tasavallan päivien, roomalainen uneksinut +puhtaampia ja kirkkaampia pyrintöjä, kuin mitkä tällä haavaa +elähyttävät ja pitävät pystyssä minua. Rauha palannut -- lait voimassa +-- taiteet, kirjallisuus, sivistys sarastavat ajan yöhön; patriicit +eivät enää rosvoamisen toimissa, vaan järjestystä valvomassa; kansa +roistoväestä ylennetty, uljaana suojelemaan, valistuneena ohjaamaan +itseänsä. Silloin, ei aseitten väkivallalla, vaan siveellisen voimansa +majesteetilla kansojen äiti vaatikoon tapsiltansa kuuliaisuutta. Tuo +unelmanani, tuo toivonani, vapisenko tai epäilenkö? Colonna, tulkoon +onni tahi kovaonni, minä järkähtämättä En, Adrian ja pelotta kestän +kohtaloni vaiheet." + +Niin suuresti senaattorin olemus ja ääni ylensivät hänen sanansa, että +Adrianinkin raitis mieli hurmaantui ja lannistui. Hän suuteli kädessään +olevaa kättä ja sanoi vakavasti: + +"Kohtalon, jonka osallisuudesta ylpeilen -- uran, jota pidän kunnianani +tasottaa. Jos onnistun nykyisessä tehtävässäni --" + +"Olet veljeni!" sanoi Rienzi. + +"Jos en onnistu?" + +"Saatat yhtä hyvin solmita tuon liiton. -- Olet vaiti -- vaalenet." + +"Saatanko hyljätä sukuni?" + +"Nuori herra", sanoi Rienzi, "sano ennemmin, saatanko isänmaani +hyljätä? Jos epäilet rehellisyyttäni, jos pelkäät kunnianhimoani, +luovu yrityksestäsi, älä riistä minulta ainoatakaan vihamiestä. Mutta +jos uskot minussa olevan tahtoa ja voimaa palvella valtiota -- jos +vaivoissa ja vastuksissa, jotka olen saanut tuta ja voittaa, tunnustat +kansojen Vapahtajan suojaavan käden -- jos nuot vastukset olivat vain +Hänen armoansa, joka kurittaa -- tarpeelliset kukaties varhaisemman +uskaliaisuuteni ojentamiseksi ja järkeni terottamiseksi -- jos sanalla +sanoen uskot minun olevan, mitkä lienevätkin vikani, sen, jonka Jumala +on säilyttänyt Rooman hyväksi, unhota että olet Colonna -- muista +olevasi roomalainen!" -- + +"Olet voittanut minut, merkillinen ja valtaava henki" sanoi Adrian +hiljaa ja kokonaan hurmaantuneena; "ja mikä lieneekin heimoni asema, +minä olen sinun ja Rooman. Hyvästi!" + + + + +III Luku. + +Adrianin matka Palestrinaan. + + +Päivä oli vasta puolessa, kun Adrian näki edessään korkeat vuoret, +jotka suojaavat Palestrinaa, vanhan ajan _Praenestee_. Ta'emmaksi +Romulusta, tuon salaperäisen sivistyksen varhaimpaan aikakauteen, +joka Italiassa oli Rooman syntymän edellä, saatamme seurata tuon +kalliokaupungin olemassa-oloa ja mahtavuutta. Kahdeksan aluskaupunkia +todisti sen valtaa ja varallisuutta; sen asema ja vankat muurit, +joitten raunioissa vielä saatetaan huomata etäisten pelasgien +käsi-alaa, olivat kauan uhmanneet läheisen Rooman kunnianhimoa. Tuossa +linnassa, tuossa vuoriston muuriseppeleessä oli Mariuksen lippu +liehunut; ja tuolla tiellä, jota Adrian vähäisine ratsasjoukkoineen +verkkaan kierrätteli, oli verenhimoisen Sullan marssi kaikunut, hänen +palatessaan Mithridateen sodasta. Alempana, missä kaupunki antaa +tasankoon päin, vielä näkyi kuuluisan Fortunan temppelin särkyneitä ja +katottomia pylväitä; ja ikimuistoiset oliivit vielä töröilivät harmaina +ja murheellisina raunioitten ympärillä. + +Pelottavampaa pesäpaikkaa eivät Rooman ylimykset olisi saattaneet +valita, ja Adrianin sotalaitoksiin perehtyneen silmän tarkastellessa +tuota jyrkkää nousua ja järeitä muureja, hän huomasi että se, +joltisenkin taidon johtamana, voisi kuukausia uhmata Rooman senaattorin +voimaa. Alhaalla hedelmällisessä laaksossa hävitetyt hökkelit ja +tallatut laihot todistivat kapinoivien ylimysten väkivaltaisuutta; ja +tuona samana hetkenä, sotaisten hernicein muinaisilla tasangoilla, +näkyi asestettuja miesjoukkoja ajelevan edellään laittomilla retkillä +keräytyneitä lammas- ja karjalaumoja. Tuota _Praenesteä_ katseltaessa, +joka oli ollut Rooman hekumallisten herrain lempisuoja sen kirkkaimpina +päivinä, rauta-aika näytti uudistaneen. + +Colonnan lipun alla, jota Adrianin joukko käytti, se alttiisti pääsi +Porta del Solesta sisään. Sen kulkiessa pitkin pesälinnaan vieviä +säännöttömiä, ahtaita kujia, muukalaisia palkkasoturijoukkoja -- +puoleksi ryysyisiä, puoleksi korupukuisia heittiönaisia, joitten +joukossa siellä täällä vilahteli Colonnan liveriä -- vetelehti +muinaisten temppelien ja palatsien raunioilla tai loikoi joutilaina +auringon paahteessa penkereillä, joitten nurmettuneessa kamarassa +noitten uhkeitten mosaikkien häviämättömät värit helottivat, joista +oli ylpeillyt tuo hieno ja valistunut ylimystö, minkä perillisiä nuot +julmat raakalaiset olivat. + +Menneisyyden ja nykyisyyden vastakkaisuus valtaavasti vaikutti +Adrianiin, hänen kulkiessaan eteenpäin; ja säätyynsä katsomatta, hän +tunsi kuin sivistys itse olisi astunut Rienzin puolelle hänen sukuansa +vastaan. + +Jätettyään seurueensa linnan pihaan, Adrian pyysi päästä serkkunsa +puheille. Stefanello oli ollut lapsi hänen lähtiessään Roomasta, ja +vaikka he olivat sukulaisia, heidän tuttavuutensa ei saattanut muuta +olla kuin epäystävällinen ja kevyt. + +Naurunhohotusta kuului hänen korviinsa, hänen seuratessaan Stefanellon +palvelijaa pitkin mutkaista käytävää. Ovi yht'äkkiä lensi auki ja +Adrian saapui kolkkoon saliin, jossa hätiköittyä komeutta ja tavoteltua +mukavuutta saatettiin huomata hieman. Kallisarvoiset verhot peittivät +vajanaisesti kivisiä seiniä, ja oivalliset istuimet sekä sirotöiset +pöydät, joita Italian pohjoisten kaupunkien versova sivistys jo oli +hankkinut Italian ylimysten palatseihin, olivat karkean, haarniskoilla +sullotun kivipermannon omituisena vastakohtana. Etäisimmässä päässä +Adrian kauhistuen huomasi tarpeellisessa ja oivallisessa kunnossa +olevat kidutusvehkeet. + +Stefanello kahden muun jalosukuisen seurassa istui huolettomana pöydän +ääressä eräässä syvässä akkunakomerossa, josta vielä saatetaan nähdä +tuo suurenmoinen maisema, Rooman häämöttävät tornienhuiput taustana, +jota Hannibal ja Pyrrhus olivat tuosta samasta linnasta katselleet! + +Nuoruuden ensi kukoistuksessa olevan Stefanellon parrattomissa +kasvoissa olivat jo nuot jäljet nähtävinä, jotka tavallisesti ovat +myöhäisemmän miehuuden intohimojen ja paheitten työtä. Hänen muotonsa +oli vanhan Tapanin kaavaan valettu; sen selvissä, terävissä, ylevissä +piirteissä havaittiin tuo säännöllinen ja viehättävä tasasuhtaisuus, +jonka veri, niin ihmisissä kuin eläimissäkin, joskus säilyttää halki +sukupolvien; mutta nuot kasvot olivat kuihtuneet ja laihat. Hänen +kulmiansa puristi ikuinen uhka; hänen ohuilla, verettömillä huulillaan +liehui tuo röyhkeä ylenkatse, joka varhaisessa nuoruudessa tavattuna, +näyttää niin erityisen kylmältä ja vastenmieliseltä; ja hänen silmiänsä +ympäröivät syvät ja sinertävät uurrokset puhuivat tavanmukaista +irstautta ja ennenaikuista uupumusta. Hänen vieressään istuivat (vihan +sovittamina) hänen heimonsa perintöviholliset; salakavalan Luca di +Savellin leppeä muoto Orsinin ruhtinaan rotevan vartalon ja verta +vaanivan katseen vastassa. + +Colonnain nuori päämies nousi melkein sydämellisenä ottamaan vastaan +sukulaistaan. "Terve tultuasi, rakas Adrian", hän sanoi; "tulitpa +sopivaan aikaan auttamaan meitä tunnetulla sotataidollasi. Etkö +luule että kestämme pitkällisen piirityksen, jos tuolla hävyttömällä +plebeijillä on siihen uskallusta? Tunnethan ystävämme Orsinin ja +Savellin? Kiitos P. Pietarin tai hänen lähettäjinänsä, meillä nyt on +huonompia kurkkuja katkottavana kuin omamme!" + +Näin sanoen Stefanello jälleen heittäytyi välinpitämättömästi +istuimelleen ja Savellin kimeä naisen-ääni tarttui puheesen. + +"Tahtoisinpa, jalo signor, että olisitte tullut paria hetkeä ennemmin; +meitä vielä naurattaa muistellessamme -- hi, hi, hi!" + +"Mainiota", huusi Stefanello yhtyen nauruun; "orpanallemme tapahtui +vahinko, Kuule, Adrian, tuo lurjus, jonka paavi röyhkeydessään teki +senaattoriksi, uskalsi eilispäivänä lähettää luoksemme kasakkansa, jota +hän -- Jumal'auta -- kutsui _lähettilääksensä_!" + +"Olisitte nähnyt hänen viittansa, signor Adrian!" liitti puheesen +Savelli, "purppurasamettia, niin totta kuin elän, kullalla kirjatut +Rooman vaakunat: me pian korut pilasimme!" + +"Mitä!" huusi Adrian, "rikoitteko kaiken jalomielisyyden ja ritariuden +lait? -- Ette airutta häväisseet?" + +"Airutta, sanot!" kiljasi Stefanello, rypistäen otsaansa, niin että +silmiä tuskin näkyi. "Vaan ruhtinaitten ja ylimysten on oikeus käyttää +airueita. Jos minä olisin saanut tehdä tahtoni, olisin lähettänyt +roiston pään tuolle vallanryöstäjälle." + +"Mitä teitte sitten?" kysyi Adrian kylmästi. + +"Käskimme sikopaimenemme kastamaan lurjuksen kuralätäkköön ja annoimme +hänelle yökortteerin tyrmässämme, jotta hän saisi valua." + +"Ja tänä aamuna -- hi, hi, hi!" jatkoi Savelli, "me tuotimme hänet +eteemme ja kiskoimme hampaat häneltä, yhden erältään; -- olisitte +kuullut ryökäleen molottavan armoa!" + +Adrian nousi äkkiä seisomaan ja paiskasi hurjistuneen hansikkaansa +pöytään. + +"Stefanello Colonna", hän sanoi, punastuen ylevää raivoa, "vastaa +minulle: uskalsitko liittää tuon poistamattoman saastan nimeen, joka +meille on yhteinen? Sano ainakin vastustaneesi tuota kaiken sivistyksen +ja kunnian lakien katalaa petosta. Et vastaa. Colonnan suku saattaako +sellainen olla edustajasi?" + +"Minulle, tuollaisiako sanoja!" virkkoi Stefanello, intohimossaan +vavisten. "Pidä varasi! Sinä minusta petturi olet, tuon roistoväen +puolella kenties. Hyvin muistan että sinä, tuon villitsijän sisaren +ylkä, et liittynyt setääni etkä isääni, vaan kurjasti luovutit +kaupungin sen plebeijityrannin haltuun." + +"Sen hän teki!" sanoi julma Orsini, läheten uhkaavana Adriania, leppeän +Savellin pelkurimaisesti koettaessa pidellä häntä nutun liepeestä. -- +"Sen hän teki, ja ilman sinua Stefanello -- --." + +"Pelkuri ja öykkäri!" keskeytti Adrian, suunniltansa kiukusta ja +häpeästä ja iskien hansikkaansa päin likenevän Orsinin kasvoja -- +"uhkaatko sitä miestä, joka Europan kaikilla kiistakentillä ja Pohjolan +uljaimpia ritaria vastaan on pystyssä pitänyt Rooman kunniaa, silloin +kuin sinun tekosi sen alensivat. Tuossa panttini, minä syljen sinua +ja uhmaan sinua. Peitsin tai miekoin, ratsain tai jalan väitän sinua +ja koko sukuasi vastaan ettet ole ritari, rääkättyäsi rauhanalaista +ja aseetonta airutta. Niin, tässäkin häpeäsi paikassa vaadin sinut +aseisin!" + +"Alas pihalle! seuraa minua", sanoi Orsini karkeasti ja riensi kynnystä +kohden. "Hei! tänne kypärini ja rintalevyni!" + +"Malta, jalo Orsini", sanoi Stefanello. "Kärsimäsi solvaus on minun +asiani -- minun oli teko -- ja minua vastaan puhuu tämä sukumme +surkamustunut vesa. Adrian di Castello -- kerran Colonnaksi kutsuttu -- +tänne miekkasi: olet vankini!" + +"Voi!" sanoi Adrian purren hampaitaan, "ellei heimoni veri juoksisi +suonissasi -- mutta riittää! Ritaria minun kaltaistani, jota suosii +keisari, jonka lähestyminen jo kirkastaa Italian rajamaita -- minua +ette uskalla pidättää. Ystäväsi taasen olen kohtaava, ennenkuin monta +päivää on kulunut, silloin ei kukaan ole erottava miekkojamme. Siksi +muista, Orsini, että harjaantumaton ei ole käsi, jota vastaan sinun on +puhdistaminen kunniasi!" + +Adrian riensi miekka paljastettuna ovelle, kulki ohi Orsinin, joka +synkkänä ja epätietoisena seisoi keskellä huonetta. + +"Stefanello", kuiskasi Savelli. "Hän sanoi, ennenkuin monta päivää +on kulunut! Varmaan hän lähtee Rienzin puolelle. Muista, että hänen +ja tribuunin sisaren välinen liitto saattaa vielä uudistua. Ole +varuillasi! Colonnan nimi, roistoväkeen liittyneenä, jakaisi ja +poistaisi puolet voimistamme." + +"Älä pelkää", vastasi Stefanello ilkeästi hymyillen. "Ennenkuin tuon +sanoit, olin tehnyt päätökseni!" + +Nuori Colonna siirsi kaihtimia seinästä, avasi oven ja astui matalaan +saliin, jossa istui kaksikymmentä palkkasoturia. + +"Joutuin!" hän sanoi. "Ottakaa kiinni tuo viheriävaippainen vieras +ja riisukaa aseet häneltä -- mutta älkää häntä tappako. Käskekää +vartioston laittamaan tyrmään hänen seurueensa. Pian, ennenkuin hän +ehtii portille!" + +Adrian oli ennättänyt alhaalla olevaan avonaiseen suojaan -- hänen +joukkonsa ja ratsunsa olivat pihalla näkyvissä -- kun yht'äkkiä +Colonnan soturit syöksähtivät esiin toisesta käytävästä, ympäröitsivät +hänet ja katkasivat hänen tiensä. + +"Antaudu, Adrian di Castello", huusi Stefanello portaitten päästä, "tai +veresi tulkoon omaksi syyksesi." + +Kolme askeletta Adrian astui läpi miesjoukon, ja kolme vihollista +kaatui hänen miekkaansa. "Avuksi!" huusi hän miehilleen, ja jo olivat +nuot urheat ratsurit ehtineet suojaan. Samassa kajahti hälytyskello +-- piha vilisi sotilaista. Ylivoiman rynnistämänä Adrianin pieni +joukko pian oli korjattu talteen, ja Colonnain kukka, haavoitettuna, +aseettomana, mutta vielä uhmillaan, oli vankina sukulaisensa linnassa. + + + + +IV Luku. + +Senaattorin asema. Vuosien työ. Kunnianhimon palkka. + + +On helppo ymmärtää Rienzin kiivastuksen, kun hän näki airueensa +rääkättynä ja häväistynä. Hänen luonnosta ankara mielenlaatunsa yhä +paatumistaan paatui, milloin hän muisteli kärsimiään vääryyksiä ja +koettelemuksia, ja hänen sovintoyritystensä tyhjiinraukeneminen pisti +häntä sydämeen. + +Kymmenen minuutin kuluttua lähettilään palauksesta Capitolin kello +hälytti aseisin. Rooman suuri gonfalon liehui korkeimman tornin +huipussa; ja jo Adrianin vangitsemispäivän iltana senaattorin +sotavoimat, itse Rienzi etupäässä, olivat matkalla Palestrinaan. +Mutta ylimysten ratsumiesten retkeillessä aina Tivoliin saakka, +ollen, kuten arveltiin, salaisessa yhteydessä asujanten kanssa, +Rienzi seisahtui tuohon ihanaan paikkaan nostaakseen rekryyttejä ja +ottaakseen vastaan epäiltävien uskollisuudenvakuutusta, sill'aikaa +kun hänen sotilaansa Arimbaldon ja Brettonen johdolla etsiskelivät +kuljeksivia rosvoilijoita. Montrealen veljet palasivat myöhään yöllä, +tuoden tietonaan että ylimysten ratsumiehet olivat vetäytyneet Pantanon +metsien lymypaikkoihin. + +Puna kohosi Rienzin ohimoille. Hän katseli kiinteästi Brettonea, +joka kertoi hänelle uutisen, ja luonnollinen epäluulo välähti hänen +mieleensä. + +"Kuinka! -- Päässeet tiehensä!" hän sanoi. "Onko se mahdollista! Jo +riittävät mokomat joutavat kahakat noille rosvoherroille. Eikö hetki +kerrankin tule, jolloin kohtaan heidät mies miestä vastaan? Brettone", +ja Montrealen veli tunsi Rienzin synkän katseen tunkevan sydämeensä: +"Brettone!" hän sanoi äkkiä muuttaen äänensä, "ovatko miehenne +_luotettavia_? Eivätkö he vehkeile ylimysten kanssa?" + +"Mitä!" sanoi Brettone äreästi, mutta hieman hämillään. + +"Älkää töllistelkö!" virkkoi tribuuni-senaattori kiivaasti. "Minä +tiedän, että olette urheitten miesten urhea päällikkö. Te ja veljenne +Arimbaldo olette hyvin minua palvelleet ja minä olen hyvin teidät +palkinnut. Olenko? Sanokaa!" + +"Senaattori", vastasi Arimbaldo, ryhtyen puheeseen, "olette +pitänyt sananne mitä meihin tulee. Olette kohottanut meidät +ylimpään arvoasteeseen, minkä valtanne myöntää, ja siten on mitätön +palveluksemme jalosti sovitettu". + +"Minua ilahuttaa että tuon myönnätte", sanoi tribuuni. + +Arimbaldo jatkoi hieman rehennellen, "toivoakseni, jalo herra, ette +epäile meitä?" + +"Arimbaldo", vastasi Rienzi syvällä äänellä ja vaivoin hilliten +kiivastustaan, "olette oppinut mies ja näytätte kannattavan yhteisen +sukumme pelastusta tarkottavia tuumiani. _Te_ ette saa pettää minua. +Meillä on jotakin yhteistä. Mutta, älkää närkästykö, petos piirittää +minua, ja ilmakin, jota hengitän, tuntuu huulilleni myrkyltä." + +Noissa oli tunnetta noissa Rienzin sanoissa, mikä koski Montrealen +hellempään veljeen. Hän kumarsi ääneti. Rienzi katseli häntä +aatoksissaan ja huokasi. Sitten muuttaen puheen-ainetta hän alkoi +jutella Palestrinan piirityksestä, ja hetken päästä vetäytyi levolle. + +Veljesten jäätyä kahdenkesken he silmäilivät toisiaan äänettöminä. +"Brettone", sanoi Arimbaldo vihdoin, kuiskaten, "sydäntäni epäilyttää. +En pidä Walterin kunniaa pyytävistä tuumista. Olemmehan maanmiehiimme +nähden suoria ja avomielisiä, miksikä pettelemme tuota ylevähenkistä +roomalaista?" + +"Vaiti", sanoi Brettone. "Ainoastaan veljemme rautainen käsi pystyy +ohjaamaan tuota melskeistä kansaa, ja samoinkuin Rienzi, pettyy hänen +vihollisensakin, ylimykset. Ei siitä sen enempää! Sainpa tietoja +Montrealesta, hän jonkun päivän päästä saapuu Roomaan." + +"Entäs sitten!" + +"Rienzi ylimysten heikontamana (sillä hän ei saa voittaa) -- ylimykset +Rienzin heikontamina -- pohjolaisemme ottavat haltuunsa Capitolin ja +sotamiehistömme, jotka nyt ovat hajallaan pitkin Italiaa, samoavat +Suuren Kapteenin lippujen juurelle. Montrealesta tulee ensin podosta, +sitten Rooman kuningas." + +Arimbaldo kiikkui levottomana tuolillansa ja keskustelu päättyi siihen. + +Rienzin tila oli aivan sellainen, joka enimmin pyrkii katkeroittamaan +ja paaduttamaan parhaimman luonnon. Henki suurenmoisimpiin pyrinnöihin +kykenevä, sydän ylevimpiä tunnelmia täynnä, vallan päivänpaisteisille +kiireille kiivenneenä ja äänekkäitten liehakoitsijain ympäröimänä, +hän ei tuntenut ainoatakaan miestä, johon hän saattoi luottaa. Hän +oli kuin jyrkänteen partaalle joutunut, jonka jalansija murenee ja +jokainen oksa, mihin hän tarttuu, tuntuu kosketuksesta lahoavan. +Kansan hän tiesi olevan hänen parhaakseen kaunopuheliaamman kuin +milloinkaan, mutta sen ihastustaan kiljuessa, ei kenelläkään ollut +tarmoa _uhrata hänelle_! Valtion vapautta ei koskaan saa aikaan yksi +ainoa henkilö; ellei kansa -- ellei suurempi joukko -- ponteva, +innokas vähemmistö ainakin, käy käsi kädessä hänen kanssaan. Rooma +kysyi uhria kaikilta, jotka halusivat roomalaista uudestasyntymistä +-- ajan, mukavuuden ja rahan uhria. Väkijoukko seurasi senaattorin +juhlakulkuetta, mutta ainoakaan roomalainen ei pyhittänyt itseään hänen +lipulleen _maksutta_! ainoastakaan kolikosta ei luovuttu vapauden +turvaksi. Häntä vastaan olivat sonnustettuina Italian mahtavimmat ja +julmimmat ylimykset, joista jokainen pystyi omalla kustannuksellaan +taistelukunnossa pitämään vähäsen armeijan harjaantuneita sotakarhuja. +Rienzin puolella olivat kauppiaat ja käsityöläiset, jotka olivat +kerkeitä nauttimaan vapauden hedelmiä, mutt'eivät maata muokkaamaan; +jotka tyhjästä huudostaan vaitelivat rauhaa ja rahaa ja jotka odottivat +että yksi mies olisi päivässä toimittanut sen, mikä sukupolven +ponnistuksilla olisi ollut helposta hinnasta saatu. Kaikki heidän +hämärä ja törkeä käsityksensä parannetusta valtiosta rajoittui siihen, +että he säilyisivät ylimyksiltä ehjin nahoin sekä saisivat olla +hallitusmiestensä verotuksista rauhassa. Rooma, sanon, ei antanut +senaattorilleen ainoatakaan vapaata kättä, ei ainoatakaan pakotonta +floriinia. Hyvin oivaltaen vaaran, mikä vaanii hallitsijaa, joka +puolustaa valtiota ulkomaalaisten miekoilla, Rienzin hartaimpana +toivomuksena ja kirkkaimpana unelmana oli hänen palauksensa ensi +innostuksen kestäessä muodostaa roomalaisista järjestetty ja +vapaaehtoinen voima, joka häntä suojellessaan suojelisi heitä itseä, +-- toisellainen verraten hänen ensimmäisen valtansa kahdenkymmenen +tuhannen miehen _nimelliseen_ voimaan, jonka milloin hyvänsä saattoi +lannistaa (niinkuin lannistikin) sata ja viisikymmentä, säännöllinen, +hyvin harjaantunut ja luotettava kunta, joka oli kylläksi lukuisa, +kestääkseen hyökkäyksiä, eikä liiaksi lukuisa ruvetakseen hyökkääjäksi. + +Siihen saakka kaikista hänen yksityisistä kokeistaan, julkisista +kehotuksistaan ei ollut lähtenyt mitään; kansa kummasteli -- kiljui +-- näki hänen lähtevän kaupungista tyrannejansa vastaan ja palasi +puoteihinsa sanoen, "tuota suurta miestä!" + +Rienzin luonne on tuomarikseen saanut etupäässä kamariherroja, jotka +tarkastelevat ihmisolentoja aivan kuin ne olisivat koneita; jotka +eivät arvostele suuruuksia niitten ansion, vaan menestyksen mukaan, ja +jotka ovat moittineet ja irvistelleet tribuunia siinä, missä heidän +olisi pitänyt langettaa kansa. Olisi Roomasta löytynyt puolikin sitä +henkeä, joka virtasi Cola di Rienzin pienimmässä suonilossa, tuo +ylevä tasavalta, jollei majesteetillinen Rooman valtakunta, saattaisi +nyt olla olemassa! Kääntyen kansasta, senaattori näki julmat, +tyrannien leirin väkivaltaan tottuneet joukkonsa sekä päälliköt, +joihin luottaminen oli turmiota tuottava -- joita julkisesti epäillä +oli yhtä turmiollista. Joka taholta vaaroihin kiedottuna hänen +luonteensa kävi päivä päivältä levottomammaksi, valppaammaksi ja +ankarammaksi, ja kaikkien isänmaanystävän tarkotusten ohessa hän tunsi +kaiken tyrannin kirouksen. Vaikka hänen ei ollut tuo melskeinen ja +paaduttava rata, joka sotakentällä vietetyn elämän läpi vei Cromwellin +samallaiseen valtaan -- vaikka hänen olennossaan oli enemmän suloa +ja henkistä vienoutta, hän muutamilta luonteen piirteiltä oli tuon +vielä suuremman miehen kaltainen -- uskonnolliselta innoltaan, +jyrkältä oikeudentunnoltaan, jonka asianhaarat usein pakottivat +ankaruuteen, mutta joka milloinkaan ei tarpeettomasti ollut julma eikä +verenhimoinen; ylenpalttiselta maansa ylpeydeltä ja salaperäiseltä +ky'yltään vallita muitten mieliä. Mutta hän oloihin nähden oli +verrattomasti enemmän tuon jättiläis-englantilaisen kaltainen, kuin +alkuperäiseltä luonnoltaan, ja nuot olot ne saivat heidän luonteensa +toistensa kaltaisiksi heidän eri elämän-uriensa lopulla. Samoin kuin +oli laita salaisten ja julkisten vihollisten ahdistaman Cromwellin, +salamurhaajan tikari aina välkkyi hänen silmäinsä edessä, ja hänen +ylpeä sydämensä, joka ei peljännyt todellisia, vapisi luultuja hirmuja. +Kasvojen äkillinen värivaihdos, punan ja kalvean -- verensyöksy, +levoton silmä, paljastaen olemuksen tyynen majesteetin valheen -- +jupisevat huulet -- rauhaton uni -- salainen haarniska -- ne olivat +kummankin vallan palkinnot! + +Nuoruuden kimmoisuus oli jättänyt tribuunin! Hänen monta kommelusta +kestänyt ruumiinsa oli Avignonin vankikomeroissa löyttäytynyt +tuskallisen kivuliaaksi -- hänen ylevä henkensä häntä vielä piti +pystyssä, mutta hermot ne myönsivät. Kyyneleet helposti herahtivat +hänen silmiinsä, ja usein, samoinkuin Cromwellin, hänen luultiin +itkevän tekohartauttaan, kun tosisyynä oli rasitetun ja ärtyneen mielen +sairaudenpuuska. Ollen varhaisemmassa elämässään erinomaisen raitis, +hän nyt pakeni jäytävistä ajatuksistaan viinin pettävään kiihotukseen. +Hän joi syvään, vaikka vaikutus ei koskaan näyttäytynyt muuten kuin +vapaammassa ja hurjemmassa mielialassa sekä tuossa kohahtelevassa +tuulessa, puoleksi hilpeässä, puoleksi katkerassa, mikä hänen +nuoruutensa päiville oli ollut ominaista. Nyt hilpeydessä oli enemmän +ääntä, mutta katkeruudessa enemmän sappea. + +Sellaiset olivat Rienzin ominaisuudet hänen valtaan palatessaan -- +ja päivä päivältä ne kävivät selvemmiksi. Ninaa hän yhä rakasti yhtä +hellästi, ja, jos mahdollista, hän Rienziä enemmän kuin koskaan; mutta +sittenkuin kunnian voittoriemun veres oli mennyttä, miten lieneekin, +heidän välissään ei enää ollut sen entistä hurmaa. Ennen he alinomaa +puhuivat _tulevaisuudesta_ -- kirkkaitten päiviensä varastosta. Nyt +Rienzi kärtyisenä ja tuskastuneena käänsi kaikki ajatuksensa tuosta +"hyvästä huomenesta." Hän ei välittänyt "hyvästä huomenesta!" Pimeä +ja okainen oli nykyinen hetki, kaikki sen tuolla puolen oleva lupasi +vielä vähemmän auvoa, enemmän uhkaa. Vielä hänellä oli hetkiä, lyhyitä +mutta valoisia, jolloin hän unhottaen tuon rautaisen sukukunnan, +jonka keskeen hän oli viskattu, vaipui skolastisiin, jumaloimansa +menneisyyden unelmiin ja puolittain haaveksi olevansa kansasta, joka +oli hänen neronsa ja hartautensa arvoinen. Samoinkuin enimmät miehet, +jotka ovat säilyneet läpi suurien vaarojen, hän yhä yltyen vaali +herkkää uskoansa oman kohtalonsa suuruuteen. Hän ei voinut luulla +siten pelastuneensa tarkotuksetta! Hän oli tuo Valittu ja siis Taivaan +Ase. Ja niin tuo raamattu, joka hänen yksinäisyydessään, retkillään +ja vankeudessaan oli ollut hänen tukensa ja lohdutuksensa, oli hänen +suuruudessaan tarpeellisempi; kuin milloinkaan. + +Oli vielä huolen ja murheen syy miehellä, joka julkisten vaarojen +keskellä erityisesti kaipasi yksityisten ystävien tukea ja +myötätuntoisuutta, -- se että hän sai kärsiä tuon tavallisen, +vanhojen kannattajien poissaolon rangaistuksen. Muutamat olivat +kuolleet, muutamat julkisen elämän myrskyistä uupuneina ja +kyllästyneinä noihin melskeisin mullistuksiin, joihin Rooma +pyrkiessään parannukseen joka kerta joutui, olivat vetäytyneet pois +-- toiset koko kaupungista, toiset kaikesta valtiollisten puuhain +osallisuudesta. Saleissaan tribuuni näki epäystävällisiä naamoja ja +uuden sukupolven. Kansanmielisen puolueen johtajista useimmat olivat +haikean vastahakoisia paavin herruudelle ja katselivat epäluuloin ja +varoen tuota kansan hyväksi hallitsevaista, jonka paavi oli asettanut +virkaan ja tunnustanut. Rienzi ei ollut niitä miehiä, jotka entiset +ystävänsä unohtavat, jos kohta ne halpa-arvoisiakin ovat, ja hänellä +oli jo ollut tilaisuus puhuttaa Cecco del Vecchiota. Mutta tuo karski +tasavaltalainen oli kylmästi kohdellut häntä. Hänen muukalaiset +palkkasoturinsa ja senaattorin-arvonimensä olivat seikkoja, jotka eivät +mahtuneet käsityöläiseen. Töykeänä kuten ainakin, hän oli sen sanonut +Rienzille. + +"Mitä tuohon jälkimäiseen seikkaan tulee", vastasi tribuuni +ystävällisesti, "niin ei nimi luontoa muuta. Jahka minä unohdan että +paavin lähettämä on hänen laumansa vartija, niin hyljätkää minä. Ja +mitä tulee ensinmainittuun, niin näyttäkää minulle vaan viisisataa +roomalaista, jotka vannoutuvat öin päivin seisomaan aseissa Rooman +puolustukseksi, niin lasken pohjolaiset liesuun." + +Cecco del Vecchio oli leppymätön; rehellinen, mutta sivistymätön +-- mahdoton, ja ollen luonnoltaan tyytymätön hänestä tuntui, +ikäänkuin hän ei enää olisi senaattorille välttämätön, ja se loukkasi +hänen ylpeyttään. Niin kummalliselta kuin tuntuneekin, tuota +tylyä käsityöntekijää kaiveli salaisesti se seikka, ettei Rienzi +riemukulussaan ollut nähnyt ja erottanut häntä tuhansien joukosta. +Sellaisia ovat pienet loukkaukset, joista suurelle miehelle koituu +ankara vaara! + +Käsityöläiset pitivät vielä kokouksiaan, ja Cecco del Vecchion +voimallisen äänen kuultiin äkeästi ennustelevan. Mutta syvemmin +kuin muitten vieraantuminen koski Rienziin hänen vanhan ystävänsä +Pandulfo di Guidon hämärä ja muuttunut käytös. Oudoksuen ettei tuota +tunnettua kaupunkilaista näkynyt niitten joukossa, jotka joka päivä +kävivät Capitolissa terveisillä, hän oli lähettänyt noutamaan häntä ja +turhaan koettanut elvyttää heidän entistä tuttavallisuuttaan. Pandulfo +teeskenteli suurta kunnioitusta, mutta kaikki senaattorin suopeus ei +pystynyt voittamaan tuota etäistä miestä. Tosiansa, Pandulfo di Guido +oli jo oppinut laatimaan kunniakkaita tuumia itse puolestaan, ja hän +tunsi että ilman Rienzin paluuta hän nyt saattaisi olla turvallinen +ja osaksi ylimysten kannattama kansan tribuuni. Helppo vaikuttavaan +asemaan pääsy, minkä sekasortoinen ja turmeltunut valtio, josta +säännöllisten laitosten siunaus puuttuu, tarjoo kunnianhimolle, +synnyttää kateutta ja kilpailua, joka hävittää yhteyden ja mädäntää +puoluesiteet. + +Sellainen oli Rienzin tila ja kumminkin, ihmeellistä sanoa, rahvas +näytti jumaloivan häntä, ja laki ja vapaus, elämä ja kuolema olivat +hänen kädessään! + +Kaikista niistä, joiden toimena oli pitää huolta hänen persoonastaan, +Angelo Villani oli enimmin suosittu. Tuo nuorukainen, joka oli +seurannut Rienziä hänen pitkän maanpakonsa kestäessä, oli myöskin, +Ninan tahdosta, palvellut häntä, hänen lähtiessään Avignonista, +Albornozen leirissä. Hänen intonsa, älynsä ja suora ja avomielinen +hartautensa sokasivat senaattorin näkemästä hänen luonteensa vikoja +ja hankkivat hänelle yhä enemmän ja enemmän Rienzin suosion. Hän +mielellään tunsi että yksi uskollinen sydän sykki hänen lähellään, ja +tuo kamaripalvelijan arvoon ylennyt hovipoika seurasi aina häntä ja +makasi hänen eteisessään. + +Vetäydyttyään tuona iltana asumukseensa, joka oli valmistettu hänelle +Tivolissa, senaattori istui avonaisen akkunan ääressä, josta tähtien +valossa nähtiin kukkuloita verhoovat havumetsät, vaan koskien kohinan +ja alhaalta kuuluvan vahtimiehen säännöllisen astunnan rikkoessa hetken +hiljaisuuden. Nojaten poskeansa käteensä, Rienzi istui kauan, mieli +täynnä kolkkoja ajatuksia, ja katsahtaessaan vihdoin ylös, hän huomasi +Villanin kirkkaansiniset silmät, ja huolestuneen myötätuntoisuuden +kuvaantuvan hänen kasvoillaan. + +"Onko herrani sairas?" kysyi nuori kamaripalvelija epäröiden. + +"Ei, Angelo-poikani, vaan hieman sydämen raivoissa. Syyskuun illaksi +minusta ilma on kolkkoa!" + +"Angelo", jatkoi Rienzi, jota jo oli ruvennut ahdistamaan tuo rauhaton +uteliaisuus, joka epävarmalle vallalle kuuluu. -- "Angelo, tuoppa +minulle nuot kirjotusneuvot; oletko kuullut mitä ihmiset sanovat meidän +toimiemme luonnistumisesta tässä Palestrinan asiassa?" + +"Haluttaisiko herraani kuulla tuollaista suunpieksoa, joko se +miellyttää tai ei?" vastasi Angelo. + +"Jos tahtoisin kuulla vaan sitä, joka minua miellyttää, Angelo, enpä +olisi koskaan palannut Roomaan." + +"No, kuulinhan tässä erään pohjolaisten konstaapelin paneskelevan että +sen paikan vallotuksesta ei lähde mitään." + +"Hm! Ja mitä roomalaisen legionini päälliköt sanoivat?" + +"Jalo herrani, kuulin supistavan että he niin paljon eivät pelkää +tappiota kuin ylimysten kostoa, jos voitolle pääsevät." + +"Ja mokomilla aseilla saavat Europan elävä sukukunta ja pettyvä +jälkimaailma päättää työmiehen pystyvän toteuttamaan ihanteita ja +täydellisyyttä! Anna minulle tuo raamattu!" + +Angelo kunnioittaen toi Rienzille tuon pyhän kirjan ja sanoi: + +"Vähää ennen kuin lähdin toverieni luota siellä huhuttiin että ritari +Adrian Colonna on joutunut sukulaisensa vangiksi." + +"Minäkin siitä kuulin ja uskonkin sen", vastasi Rienzi, "nuot ylimykset +löisivät omat lapsensa rautoihin, jotteivät helat suotta ruostumaan +pääsisi. Mutta ilkiöt maahan masentuvat ja heidän linnoitetut paikkansa +käyvät autioiksi." + +"Soisin, jalo herrani", sanoi Villani, "että pohjolaisillamme olisi +toiset päälliköt, kuin nuot provencelaiset." + +"Minkätähden?" kysyi Rienzi äkkiä. + +"Ovatko Suuren Komppanian päällikön kätyrit milloinkaan olleet sanansa +mittaisia mieheen nähden, jota Montrealen rahan- tai kunnianhimon on +kelvannut pettää? Eikö hän muutamia kuukausia sitten ollut Johan di +Vicon oikeana kätenä, ja eikö hän myynyt palvelustaan Johan di Vicon +vihamiehelle, kardinaali Albornozelle? Nuot sotilaiset vaihtavat miestä +kuin elukkaa." + +"Päätät oikein Montrealesta: hän on turmiollinen ja hirmuinen mies. +Mutta minusta hänen veljensä ovat tylsempää ja vähäpätöistä lajia; +niillä ei ole uskallusta rosvokapteenin rikoksiin. Kosketit kuitenkin, +Angelo, kieleen, jopa ei soinnu ensi yön unen kanssa yhteen. Sorea +nuorukainen, nuoret silmäsi tarvitsevat unta; lähde levolle, ja +kuullessasi ihmisten kadehtivan Rienziä, ajattele että --" + +"Jumala ei koskaan luonut neroa kadehdittavaksi!" keskeytti Villani, +jossa kiihko voitti kunnioituksen. "Emmehän aurinkoakaan kadehdi, vaan +pikemmin laaksoa, joka sen säteistä vaurastuu." + +"Tosiaan, jos olen aurinko", sanoi Rienzi katkerasti ja kolkosti +hymyillen, "minä ikävöitsen yötä -- ja tuleva se on, niin ihmisellisen +kuin taivaallisen toivioretkeläisen! -- Kiitos Jumalan, ettei +kunnianhimomme voi tehdä meitä ainakaan kuolemattomiksi!" + + + + +V Luku. + +Pettäjä pettynyt. + + +Seuraavana aamuna Rienzin astuessa huoneesen, missä hänen päällikkönsä +odottivat häntä, hänen tarkka silmänsä; heti huomasi että pilvi +vielä varjosti messere Brettonen otsaa. Arimbaldo, nojallaan syvässä +akkunakomerossa, vältteli hänen silmäystään. + +"Hyvää huomenta, herrat", sanoi Rienzi; "aurinko hymyten suosii +yritystämme. Sain tietoja Roomasta -- vereksiä joukkoja liittyy meihin +ennen puoltapäivää." + +"Olenpa iloinen, senaattori", vastasi Brettone, "että teillä on +vastetta meidän uutistemme häjyydelle. Sotamiehet ääneensä nurisevat +-- palkat ovat maksamatta, pelkäänpä etteivät he rahatta marssi +Palestrinaan." + +"Tehkööt tahtonsa", vastasi Rienzi huolettomasti. "Vasta muutamia +päiviä sitten he tulivat Roomaan; palkkaa he saivat ennakolta -- jos +he lisää tahtovat, maksakoot Colonnat ja Orsinit enemmän. Viekää pois +soturinne, herra ritari, ja Jumalan haltuun!" + +Brettone ällistyi -- hänen tarkotuksensa oli saada Rienzi yhä enemmän +ja enemmän valtoihinsa, eikä hän ollut halukas suomaan hänelle tuota +voimanlisäystä mikä koituisi Palestrinan kukistumisesta. Senaattorin +välinpitämättömyys lannisti ja kietoi hänet omaan verkkoonsa. + +"Ei käy päinsä", sanoi Montrealen veli nolon äänettömyyden perästä; +"emme saata jättää teitä näin vihollistenne hoteisin -- sotamiehet +vaativat palkkaansa, tosin, --" + +"Ja saavat sen", sanoi Rienzi. "Minä tunnen nuot palkkasoturit -- +aina vaan kapina taikka raha mielessä. Nyt turvaannun roomalaisiini +ja triumfoin -- tai kaadun, jos Taivas sen tahtoo, heidän kanssansa. +Ilmoittakaa konstaapeleillenne päätökseni." + +Tuskin olivat nuot sanat sanotut kun, aivankuin sopimuksesta, +palkkasoturien ylikonstaapeli ilmaantui ovelle. "Senaattori", sanoi hän +törkeästi kunnioitusta tapaillen, "marssimääräyksenne sain, ryhdyin +miehiäni järjestämään -- mutta --" + +"Tiedän mitä olit sanoa, ystäväni", keskeytti Rienzi kättään +häilyttäen: "messere Brettonelta saat vastaukseni. Toiste, konstaapeli, +suurempaa kunniaa Rooman senaattorille -- saat mennä." + +Rienzin odottamaton arvokkaisuus kuritti konstaapelin; hän vilkasi +Brettoneen, joka viittasi häntä lähtemään. Hän sulki oven ja meni +matkoihinsa. "Mitä tehdä?" sanoi Brettone. "Herra ritari", vastasi +Rienzi vakavasti, "ymmärtäkäämme toisemme. Tahdotteko minua palvella, +vai ettekö? Jos tahdotte, ette ole vertaiseni, vaan käskyläiseni -- ja +teidän on totteleminen, eikä määrääminen; joll'ette, velkani teille +suoritetaan, ja maailmassa on kummallekin meistä kyllin tilaa." + +"Olemme luvanneet teille uskollisuutta", vastasi Brettone, "ja se on +teille tuleva." + +"Yksi muistutus ennenkuin tuohon taasen suostun", vastasi Rienzi hyvin +verkkaan. "Julkisen vihollisen varaksi minulla on miekkani -- petturia +varten, kuulkaa tarkoin, Roomalla on kirves: edellisessä tapauksessa +olen peloton, jälkimäisessä armoton." + +"Tuollaisia sanoja älköön haasteltako ystävien kesken", sanoi Brettone, +vaaleten peitettyä hätääntymistään. "Ystävien! -- olettehan ystäviäni, +siis -- kätenne! Ystäviänihän olette -- ja näytätte sen! Sinä rakas +Arimbaldo, kirjanoppinut, niinkuin minäkin -- hengellinen sotilas. +Muistatko, kuinka Rooman historiassa kerrotaan että valtiovarasto uupui +rahaa sotureille? Konsuli kutsui kokoon ylimykset. 'Teidän', sanoi +hän, 'joiden hallussa virat ja arvosijat ovat, tulisi ensimmäisinä +maksaa heille.' Nähkäät, ystäväni, yskä ymmärrettiin, rahaa tuli -- +ja sotajoukko sai saatavansa. Tuo esimerkki ei ole teihin nähden +hukkaantunut. Minä olen teidät tehnyt sotavoimani päälliköksi, Rooma +varistanut teille kunniataan. Teidän jalomielisyytenne on alottava +esimerkin, jonka roomalaiset siten saavat oppia muukalaisilta. +Silmäilette minua, _ystäväni_! Luen teidän jalot sydämenne -- ja kiitän +teitä ennakolta. Teillä on arvosijat ja virat, teillä on varaakin -- +maksakaa palkkalaisille, maksakaa pois!" + +Jos pitkäinen olisi iskenyt Brettonen jalkain juureen, hän ei olisi +saattanut enemmän hämmästyä, kuin tuosta Rienzin yksinkertaisesta +esityksestä. Hän loi silmänsä senaattorin kasvoihin ja näki niissä tuon +hymyn, jota, rohkea vaikka hän oli, hän jo oli oppinut pelkäämään. +Hän tunsi koreasti lupsahtaneensa muille kaivamaansa kuoppaan. +Senaattori-tribuunin otsassa oli jotakin, joka kerto: hänelle, että +kieltäytyminen oli julkisen sodan julistaminen ja hetki ei ollut siksi +vielä ehtinyt. + +"Te suostutte", sanoi Rienzi; "teette oikein." + +Senaattori löi yhteen käsiään -- vartija ilmaantui. + +"Käske tänne ylikonstaapelit." + +Veljekset yhä olivat mykkinä. + +Konstaapelit astuivat sisään, + +"Ystäväni", sanoi Rienzi, "messere Brettonella ja messere Arimbaldolla +on määräykseni jakaa tuhannen floriinia sotamiehillenne. Tänä iltana +lyömme leirimme Palestrinan edustalle." + +Konstaapelit poistuivat nähtävästi hämmästyneinä. Rienzi katseli hetken +aikaa veljeksiä, ja ivallinen hymy ilmaisi hänen voittoriemunsa. +"Ettehän uhraustanne surkeile, _ystäväni_!" + +"Emme", sanoi Brettone, "turhan se saatavaamme nostaa." + +"Suoraan puhuttu -- vielä kerran kätenne! -- Kunnon tivolilaiset +odottavat minua Piazzalla -- tarvitsevatpa pienen muistutuksen. Hyvästi +puolipäivään." + +Rienzin lähdettyä Brettone tarttui kiivaasti miekkansa kahvaan. -- "Tuo +roomalainen pilkkaa meitä", sanoi hän. "Mutta Walter de Montrealen +kerran tultua Roomaan tuo liekiö saa kalliisti tämän maksaa." + +"Hiljaa!" sanoi Arimbaldo, "seinillä on korvat, tuo saatanan sikiö, tuo +Villani, on aina kintuissamme!" + +"Tuhannen floriinia! Toivon että hänen sydämessään on yhtä monta +pisaraa", noitui äkeissään Brettone, veljestään välittämättä. + +Soturit saivat palkkansa -- armeija lähti liikkeelle -- senaattorin +kaunopuheliaisuus lisäsi hänen voimaansa tivolilaisilla +vapaaehtoisilla, ja hurjia, puolittain asestettuja maalaisjoukkoja +liittyi hänen lippuihinsa Campagnasta ja läheisistä vuoriseuduista. + +Palestrina piiritettiin; Rienzi yhä piti tarkasti silmällä Montrealen +veljiä. Käyttääkseen muka heidän sotataitoaan italialaisten +vapaaehtoisten hyväksi, hän erotti heidät palkkasotureista ja luovutti +heidän johtoonsa vähemmän harjaantuneet italialaiset, joiden parissa +heidän, hänen uskoakseen, ei olisi hiki ruveta vehkeilemään. Itse hän +ryhtyi pohjolaisten päällikkyyteen -- ja he vasten tahtoaan ihastuivat +hänen taitavasta mutta arvokkaasta käytöksestään sekä mieskohtaisesta +urheudestaan, jota hän osotti muutamissa piiritettyjen hyökkäyksissä. +Mutta niinkuin metsästäjät, otuksen viekkaimmista mutkista huolimatta, +tunnottomat ja kiitävät Vaiheettaret ahdistivat Cola di Rienziä! + + + + +VI Luku. + +Tapaukset lähenevät loppuaan. + + +Sill'aikaa kuin äskenmainitut seikat selvitettiin parittajien leirissä, +istuivat Luca di Savelli ja Stefanello Colonna erään vieraan seurassa, +joka salavihkaa oli saapunut Palestrinaan yöllä ennenkuin roomalaiset +pystyttivät telttinsä sen muurien edustalle. Vieraassa, joka saattoi +olla neljännen kymmenennen vuotensa täyttänyt, oli vielä melkein +vähentymättömänä jäljellä tuo vartalon ja kasvojen tavaton kauneus, +mikä hänen nuoruuden päivinään oli ollut erinomainen. Mutta tuo +kauneuden luonne ei enää ollut se, joka kuvattiin silloin kuin hän +ensi kerta esitettiin lukijalle. Se ei ollut enää tuota piirteitten +ja hipiän melkein naisellista hempeyttä, eikä tuota olemuksen jaloa +kiillettä ja viehättävää suloa, mikä Walter de Montrealelle oli +ominaista: monivaiheinen ja sotainen elämä oli vihdoinkin tehnyt +työnsä. Hänen käytöksensä oli nyt jyrkkä ja komentava, kuin miehen, +joka on tottunut rajuja henkiä hillitsemään, ja hänessä vakuutuksen +sulo oli vaihtunut käskevään ankaruuteen. Hänen sankarivartalonsa oli +laihtunut ja jännertynyt, ja hänen hieman rypistynyt otsansa, jota +ennen sakeat suortuvat puoleksi kaihtoivat, oli ohimoilta täydellisesti +paljas, ja sen tavaton korkeus enensi hänen olentonsa arvokkaisuutta ja +miehuutta. Hänen ihonsa kukkeus oli lakastunut, vähemmän ulkonaisesta +vaikutuksesta, kuin sisällisistä ponnistuksista, metallinkarvaiseksi, +asettuneeksi kalvakkuudeksi; ja hänen juonteensa näyttivät nyt +selvemmiltä ja ulkonevammilta, kun lihakset olivat hieman laskeneet +hänen poskensa piiristä. Mutta muutos oli ijän ja olosuhteitten +mukainen; ja jos provencelainen nyt vähemmän toteutti urhean ja kauniin +vaeltavan-ritarin ihanteen, hän sitä enemmän soveltui siksi, miksi +vaeltava-ritari oli varttunut -- älykkääksi valtaherraksi ja mahtavaksi +päälliköksi. + +"Teidän tulee muistaa", sanoi Montreal, jatkaen keskustelua, joka +näytti tehneen valtaavan vaikutuksen hänen kumppaneihinsa, "että +tässä teidän ja senaattorin välisessä kiistassa minä yksin pidän +tasapainoa. Rienzi on kokonaan vallassani -- veljeni hänen sotavoimansa +päällikkönä, minä itse hänen velkojansa. Minä mieleni mukaan joko +vahvistan hänet valtaistuimelle, tai lähetän hänet hirteen. Annan +käskyni, niin Suuri Komppania on Roomassa; mutta ilman senkin +vaikutusta luulen, jos sovimme yhteen, aikeemme onnistuvat." + +"Ja sentään veljenne piirittävät Palestrinaa!" sanoi Stefanello +terävästi. + +"Mutta he minun määräyksestäni kuluttavat aikansa sen muurien +edustalla. Ettekö näe että juuri tässä piirityksessä, hyödyttömässä jos +tahdon, Rienzi menettää ulkomaisen maineensa ja kansan suosion, mikä +hänellä on Roomassa." + +"Herra ritari", sanoi Luca di Savelli, "puhutte kuin mies, joka on +perehtynyt aikamme syvään valtiotaitoon; ja kaikkiin meitä uhkaaviin +olosuhteisin katsoen, esityksenne näyttää kerrassaan soveliaalta ja +kohtuulliselta. Te, toiselta puolen sitoudutte asettamaan meidät ja +toiset ylimykset Roomaan sekä toimittamaan Rienzin Leijonaportaille --" + +"Ei sillä lailla, ei sillä lailla", vastasi Montreal vilkkaasti. "Minä +suostun joko masentamaan ja hervaamaan hänen voimansa, niin että +hänestä tulee kätyrimme, pelkkä vallan varjo -- taikka, jos hänen ylpeä +henkensä ei pysy aisoissaan, laskemaan hänen jälleen vapauteen Saksan +erämaihin. Tahtoisin saada hänen kahlehdituksi tai maasta pois, mutta +en tuhota häntä, ellei (lisäsi Montreal hetken vaitioltuaan) sallimus +ehdottomasti aja meitä siihen. Valta ei saisi kysyä uhria, mutta sen +vakuuttamisessa uhrit saattavat käydä tarpeellisiksi." + +"Minä ymmärrän teidän perinpohjaisuutenne", sanoi Luca di Savelli, +jäinen hymy huulillaan, "ja olen tyydydetty. Kun kerran olemme päässeet +asemillemme ja palatsimme taasen ovat miehiä täynnä, niin suonpa +senaattorille pitkää ikää. Tuon lupaatte saada aikaan?" + +"Lupaan." + +"Ja palkaksi vaaditte meidän suostumuksemme podestan virkaan viideksi +vuotta." + +"Oikein sanotte." + +"Minä kerrassaan suostun ehtoihin", sanoi Savelli: "tuossa käteni. +Olen kyllästynyt näihin riitaisuksiin, keskinäisiimmekin, ja minun +mielestäni muukalainen hallitusmies parhaiten kykenee järjestämään +olot: eritenkin jos, kuten teidän on laita, herra ritari, hänen +synnyntänsä ja maineensa ovat sellaisia, että hän kykenee ymmärtämään +ylimysten ja plebeijien erotuksen." + +"Minä puolestani", sanoi Stefanello, "minä näen että meidän on vaan +kahdesta pahasta valittava -- en pidä muukalaisesta podestasta, mutta +vielä vähemmän pidän plebeiji-senaattorista: -- tuossa minunkin käteni, +herra ritari." + +"Jalot herrat", sanoi Montreal lyhyen vaitiolon jälkeen, siirtäen +miettiväisenä läpitunkevan katseensa toisesta toiseen, "välikirjamme +on vahvistettu, sananen vielä jälkiliitteeksi. Walter de Montreal +ei ole Pepin, Minorbinon kreivi! Kerran ennen, aavistamatta, sen +tunnustan, että voitto olisi niin helppo, uskoin teidän asianne ja +omani valtuutetulle; teidän asianne hän ajoi perille, minun asiani +hän menetti. Hän karkotti tribuunin ja antoi sitten ylimysten ajaa +hänet itse tiehensä. Tällä kertaa minä pidän omia puoliani; ja pankaa +mieleenne, minä Suuressa Komppaniassa olen oppinut sen läksyn, ettei +koskaan ole vakoojaa eikä karkuria armahtamista, olkoon hän mitä arvoa +tahansa. Suotte anteeksi vihjaukseni. Muuttakaamme puheenainetta. Vai +pitelette linnassanne vanhaa ystävääni di Castelloa?" + +"Niin", sanoi Luca di Savelli, sillä Stefanello, jota pisti Montrealen +uhkaus, johon hän ei uskaltanut sanoin vastata, pysyi harmistuneena +vaiti; "niin, ja senaattorin neuvoskunta on yhtä jalosukuista vähempi." + +"Viisaasti teette. Minä tunnen hänen kantansa ja luonteensa, hän on +tuumillemme nykyään vaarallinen. Mutta kohdelkaa häntä hyvin, minä +pyydän teitä; hän saattaa vast'edes olla meille hyödyksi. Ja nyt hyvät +herrat, silmiäni raukasee, sallikaa minun poistua. Hauskoja unia +nähkäämme kaikki uudesta vallankumouksesta!" + +"Teidän luvallanne, jalo Montreal, saatamme teidät levolle", sanoi Luca +di Savelli. + +"Kautta uskoni, ette ikinä. En ole tribuuni, jolla on korkeita signoria +hovipoikina, vaan vaatimaton herrasmies ja reima soturi; palvelijanne +minulle osottavat kammion, minkä vieraanvaraisuutenne määrää miehelle, +joka makeasti nukkuisi missä aitovieressä tahansa, avonaisen taivaanne +alla." + +Savelli kuitenkin saattoi tulevan podestan hänen suojaansa. Sitten +hän palasi Stefanellon luokse, joka astuskeli edestakasin huoneessa +mittavin ja kiivain askelin. "Mitä olemme tehneet, Savelli?" sanoi hän +hätäisesti; "myyneet kaupunkimme raakalaiselle!" + +"Myyneet!" sanoi Savelli; "minun mielestäni meillä on toinen osa +tuossa kaupassa, josta olemme sopineet. Olemme ostaneet, Colonna, emme +myyneet -- ostaneet henkemme tuolta sotavoimalta; ostaneet valtamme, +varallisuutemme, linnamme tuon senaattori-villitsijän käsistä; ostaneet +parhaimman kaikista, voittoriemun ja koston. Vaiti, Colonna, ettekö +näe, että surmamme olisi tullut, jos olisimme uhmanneet tuota suurta +soturia. Senaattorin liittolaisena Suuri Komppania olisi marssinut +Roomaan, ja jos sitten Montreal olisi auttanut Rienziä tahi tappanut +hänet (sillä minusta hän on Romulus, joka ei suvaitse Remusta), me +kuitenkin olisimme hukassa. _Nyt_ me olemme määränneet omat ehtomme +ja osamme ovat tasatut. Vieläpä ensi askel otetaan meidän hyväksemme. +Rienzi joutuu paulaan, ja me palaamme Roomaan." + +"Ja sitten provencelaisesta tulee kaupungin hirmuvaltijas." + +"Podesta, suvaitkaa. Podestat, jotka loukkaavat kansaa, usein +karkotetaan ja joskus kivitetään -- podestat, jotka solvaavat +ylimyksiä, usein puukotetaan, joskus myrkytetään", sanoi Savelli. +"Riittäköön täksi päivää. Älkäämme kuitenkaan tuolle karhulle, +Orsinille, mitään puhuko. Sellaiset miehet pilaavat kaiken järkevyyden. +Olkaamme huoleti, Stefanello." + +"Luca di Savelli, teillä ei ole Roomassa sellaista, panosta, kuin +minulla on", sanoi nuori ylimys kopeasti;, "ei mikään podesta voi +teiltä riistää Italian pääkaupungin ensimmäisen signorin arvoa!" + +"Jos tuon olisitte Orsinille sanonut, olisivatpa miekat hellinneet +huotrasta", virkkoi Savelli. "Mutta olkaa huoleti, sanon minä; ensi +toimemme on tuhota Rienzi, ja sitten onhan toisen vihollisen kuoleman +ja toisen nousun välillä keinoja, joita Ezzelino da Romana opetti +varoville miehille. Olkaa huoleti, niin ensi vuonna, jos vaan yhtä +köyttä vedämme, Stefanello Colonna ja Luca di Savelli ovat Rooman +senaattoreina ja nuot suuret miehet matojen ruokana!" + +Heidän noin keskustellessaan Montreal, ennen levolle menoaan, katseli +kammionsa avonaisesta akkunasta syksyisessä kuutamossa uinuvaa +maisemaa, jossa yltympäri piirittäjien leiritulet loistivat kalvakoina +ja vakavina. + +"Aavat tasangot ja väljät laaksot", ajatteli soturi, "ennen pitkää +saatte rauhassa levätä uuden valtikan alla, jota vastaan ei +vähäpätöinen tyranni uskalla nousta. Ja te valkeat palttinaseinät, te +minulle muistutatte kuinka valtakuntia voitetaan. Samoin kuin muinoin +paimentolaistelteistä kohosi mahtava Babylon, jota 'ei ollut siihen +asti kuin assyrialainen sen perusti niille, jotka erämaassa asuivat', +niin perustetaan Europan uusista ismaeliitoista sukukunta, josta ei nyt +uneksuta, ja eilinen leiri on oleva huomispäivän pääkaupunki. Vähän +aavisti tosiansa paavi työntäessään minut kirkon helmasta joutavan +virheen takia, minkä vihollisen hän Roomalle nosti! Kuinka juhlallinen +yö! -- kuinka hiljaa taivaat ja maa! -- tähdetkin rauhallisina +ikäänkuin odottaen alahan tapahtumia! Kuinka juhlalliselta ja +hiljaiselta tuntuu oma mieleni, ja kuitenkin outo tunne sanoo minulle +että lähestyn uskaltavan eloni ratkaisevaa kohtaa." + + + + + + +KYMMENES KIRJA. + +BASALTTILEIJONA. + + + + +I Luku. + +Vihamieliset tähdet varjostavat toisensa kuoleman kartanolla. + + +Piirityksen neljäntenä päivänä ja lyötyään takasin noitten miltei +voittamattomien muurien turviin Orsinin ruhtinaan johtamat ylimysten +sotavoimat, senaattori palasi telttiinsä, missä Roomasta saapuneet +viestit odottivat häntä. Hän vilkasi ne hät'hätää lävitse; mutta +jokainen sisälsi uutisia, jotka kauemmin olisivat viivyttäneet +vaaroihin tottumattomamman miehen silmää. Yksi kertoi että Albornoz, +jonka siunaus oli vahvistanut hänet senaattorin arvoon, oli erityisen +suosiollisesti ottanut vastaan Orsinein ja Colonnain lähettiläät. +Hän tiesi että kardinaali, jonka tuumat liittivät hänet Rooman +patriiceihin, toivoi hänen kukistumistaan, mutta hän ei peljännyt +Albornozta; kenties hän sisimmässä sydämessään odotti että paavin +legaatti ryhtyisi johonkin julkiseen väkivaltaisuuteen, joka +vieroittaisi hänet kokonaan kansasta. + +Vielä sai hän tietää senkin, että hänen lyhyenä poissaolo-aikanaan +Pandulfo di Guido oli kahdesti puhutellut kansaa, ei senaattorin +hyväksi, vaan surkeasti valittaen Rooman kaupan lamausta sen +rikkaampien ylimysten poistumisen seurauksena. + +"Sen takia hän siis on luopunut minusta", sanoi Rienzi itsekseen. +"Pitäköön varansa!" + +Sitä seuraavat tiedot koskivat häneen syvästi. Walter de Montreal oli +julkisesti saapunut Roomaan. Tuo tunnoton rosvo, jonka ryöstösaalista +kaikki Europan pankit olivat väärällään -- jonka Komppania oli +kuninkaan armeija -- jonka äärettömän, perus-aatteettoman kunnianhimon +hän hyvästi tunsi -- jonka veljet olivat hänen leirissään petoksesta jo +enemmän kuin epäiltyinä: -- Walter de Montreal oli Roomassa! + +Senaattori joutui aivan suunniltaan tuosta uudesta vaarasta; sitten hän +virkkoi hampaitaan kiristellen: + +"Olet leijonan luolassa, tiikeri!" Hetken perästä hän jatkoi: "Yksi +harha-askel, Walter de Montreal, eikä Suuren Komppanian luustoiset +kourat sua tempaa helvetistä! Mutta mitä minä voin tehdä! Palatako +Roomaan -- Montrealen tuumat eivät ole ilmi -- ei mitään syytöstä häntä +vastassa! Minkä verukkeen nojalla minä saatan luopua piirityksestä? +Palestrinan jättäminen on ylimysten voittoriemu -- Adrianin +hylkääminen, asiani alennus. Joka hetki, jonka olen poissa Roomasta, +hautoo petosta ja vaaraa. Pandulfo, Albornoz, Montreal -- kaikki +työskentelevät vastaani. Nyt tarkka ja luotettava urkkija liikkeelle -- +aivan niin, tulipa mieleeni -- Villani! Hei, Angelo Villani!" + +Nuori kamaripalvelija ilmaantui. + +"Luulenpa", sanoi Rienzi, "usein kuulleeni että olet orpo?" + +"Olen, herrani: vanha augustinolainen nunna, joka hoiti lapsuuttani, +kertoi minulle monet kerrat että vanhempani ovat kuolleet. Molemmat he +olivat jalosukuisia, herrani; mutta minä olen häpeän lapsi. Ja minä +usein puhun ja aina ajattelen sitä, muistuttaakseni Angelo Villanille, +että hänen on voittaminen nimi itse." + +"Nuori mies, palvele minua niinkuin olet palvellut, niin, jos elän, +sinun ei tarvitse kutsua itseäsi orvoksi. Kuule minua! Tarvitsen +ystävän -- Rooman senaattori tarvitsee ystävän -- vain yhden ystävän -- +armias Jumala! vain yhden ainoan!" + +Angelo lankesi polvelleen ja suuteli herransa viittaa. + +"Sanokaa palvelijan. Olen liian halpa Rienzin ystäväksi." + +"Liian halpa! -- Jumalan edessä ei mikään ole halpa, ellei katala +sielu ylhäisten arvonimien alla. Minulle, poikani, on olemassa vaan +yksi aateluus ja Luonto kirjoittaa sen valtakirjan. Niin, kuulethan +joka päivä noitten provencelaisten veljestä Walter de Montrealesta -- +suurten rosvojen suuresta päälliköstä." + +"Kyllä, herrani, ja olen nähnyt hänen." + +"Hyvä, hän on Roomassa. Vain jokin rohkea tuuma -- jokin kannatettu +ja tarkoin suunniteltu konnankoukku on saattanut saada tuon rosvon +julkisesti saapumaan Italian kaupunkiin, jonka aluetta hän muutama +kuukausi sitten raivasi tulella ja miekalla. Mutta hänen veljensä +ovat lainanneet minulle rahaa -- ovat olleet apuna palatessani, -- +omissa tarkotuksissaan tosin, mutta minun näennäinen riippuvaisuuteni +suo heille tosi vallan. Nuot Pohjolan miekkamiehet leikkaisivat +kurkkuni poikki, jos Suuri Kapteeni käskisi. Hän toimii otaksumansa +heikkouteni varalta. Minä tunnen hänen vanhastaan. Epäilen -- luen +hänen aikeensa, mutta en voi niitä todistaa. Todistuskappaleitta +en voi jättää Palestrinaa, en lähteä syyttämään enkä kiiniottamaan +häntä. Sinä olet älykäs, ajatteleva, terävä -- lähtisitkös Roomaan? -- +pitämään öin päivin varalla hänen toimiaan -- ottamaan selkoa, käykö +hänen luonaan Albornozen tai ylimysten lähettiä, onko hän Pandulfo di +Guidon kanssa keskusteluissa -- lyhyesti, vartioimaan hänen asuntoaan +yöt päivät. Hän ei pidä salakähmästä, tehtäväsi on vähemmän vaikea kuin +miltä se näyttää. Ilmoita Signoralle kaikki, mitä saat tietää. Toimita +tietoihini uutisesi joka päivä. Tahdotko ottaa tuon tehtäväksesi?" + +"Kyllä, herrani." + +"Heti sitten ratsun selkään! -- ja muista että paitsi sydämeni puolisoa +minulla ei ole Roomassa ainoatakaan uskottua." + + + + +II Luku. + +Montreal Roomassa. + + +Vaara, joka Montrealen tulosta uhkasi Rienziä oli tosiansa hirvittävä +P. Johanneksen ritari oli vienyt sotavoimansa Lombardiaan ja +luovuttanut sen Venetsian valtion käytettäväksi sen sodassa Milanon +arkkipiispaa vastaan. Tuosta palveluksesta hän otti äärettömän +maksun, sekä sai talveksi mukavasti majoitetuksi joukkonsa, jolle hän +seuraavaksi kevääksi valmisteli suurenmoisia tehtäviä. Jätettyään +Palestrinan salaa ja valepuvussa, Montreal pienen seurueensa keralla, +joka Tivolissa liittyi häneen, läksi Roomaan. Hänen näennäisenä +tarkotuksenaan oli osaksi onnitella palannutta senaattoria, osaksi +periä rahat, jotka hänen veljensä oli lainannut Rienzille. + +Hänen salaisen tarkotuksensa olemme jo osittain nähneet; mutta +tyytymättä ylimysten kannatukseen, hän suunnattoman rikkautensa +turmelevilla keinoilla toivoi saavansa muodostetuksi kolmannen +puolueen, omien vastaisten aikeittensa varaksi. Rikkaus todella tuona +aikana ja tuossa maassa tuskin vähemmän osteli kruunuja, kuin Rooman +keisarikunnan viimeisinä päivinä. Ja monissa perinnöllisten kiistojen +kuluttamissa kaupungeissa puolueviha oli yltynyt siihen määrään, että +vieras tyranni, jos hänessä oli tahtoa ja kykyä karkottaa toinen +puolue, sai ainakin ajaksi toisen allensa. Hänen jälempi menestyksensä +oli suuresti sen mukainen, kuinka hän pystyi säilyttämään asemansa +kaupunkilaisista riippumattomilla voimilla, ja oliko hänen rahastonsa +siinä kunnossa, ettei se kaivannut veron kammottua apuväkeä. Mutta +ollen enemmän ahnaita kuin kunnianhimoisia, enemmän julmia kuin +jänteviä, tuollaiset vallanriistäjät tavallisesti kukistuivat +kouristavaan pakkoverotukseen tai tarpeettomaan verilöylyyn. + +Montreal, joka tyynin ja tarkastelevin silmin oli seurannut aikansa +epälukuisia vallankumouksia, luuli voivansa välttää noita erehdyksiä. +Ja niinkuin lukija jo on huomannut, hän oli perinpohjaisesti ja +älykkäästi päättänyt lujentaa anastuksensa ihka uudella ylimysrodulla, +joka, palvellessaan häntä Pohjolan läänitys-ehdoilla ja aina valmiina +puolustamaan häntä, koska se siten valvoi omaa parastaan, auttaisi +häntä pystyttämään, ei yksinäisen tyrannin mätää ja hataraa kyhäystä, +vaan uuden, lujan ja ehjän ylimysvallan järkkymätöntä linnaa. +Siten suuret hallitsijahuoneet olivat perustetut Pohjolassa, missä +kuningasta, vaikka hän näennäisesti oli ylimysten ohjissa, tosiasiassa +tuki yhteinen etu, sekä masennettua väestöä että vieraita hyökkäyksiä +vastaan. + +Sellaiset tuumat mielessä -- liidellen vielä väljemmillä, vain Alppien +rajoittamilla kunnian ja voiton kentillä -- Suuren Komppanian päällikkö +katseli seitsenkukkulaisen kaupungin pylväitä ja kaarroksia. + +Pelko ei haitannut hänen ajatustensa pitkää virtaa. Hänen veljensä +olivat Rienzin palkkalaisarmeijan johtajia -- tuo armeija hänen +kätyrinsä. Rienziin nähden hänellä oli velkojan oikeudet. Näin hän yhtä +puoluetta vastaan piti itsensä turvattuna. Mitä paavin ystäviin tulee, +hän oli saanut yksityisiä, vaikka varovaisia kirjeitä Albornozelta, +joka vaan tahtoi käyttää häntä hyväkseen saadakseen ylimykset takasin, +ja hänen ja viimeksimainittujen sopimuksen tunnemme ennaltaan. +Siten hän luuli pystyvänsä juonittelemaan ja tekemään tutkimuksiaan +kummassakin puolueessa ja valitsemaan kummastakin tarvitsemiaan +aineksia. + +Montrealen julkinen ilmaantuminen Roomaan herätti tavatonta +huomiota. Ylimysten ystävät levittivät huhuja että Rienzi oli Suuren +Komppanian liitossa ja että hän aikoi myydä keisarillisen kaupungin +barbaarilaisrosvojen ryöstettäväksi. Tuo hävyttömyys, jota Montreal +(jota vastaan paavi kertaa useammin oli sinkauttanut pannakirjojaan) +oli osottanut ilmaantumalla Kirkon pääkaupunkiin, kävi vielä +röyhkeämmäksi muisteltaessa tribuunin ankaraa oikeudentuntoa, joka oli +julistanut sodan kaikkia Italian rosvoja vastaan, ja tuo uhkarohkeus +sovitettiin siihen tosiseikkaan, että hurjan provencelaisen veljet +olivat Rienzin palauksen välikappaleet. Niin nopeaan levisi epäluulo +läpi kaupungin, että pelkkä Montrealen läsnäolo olisi riittänyt +muutamassa viikossa kukistamaan senaattorin. Sillä välin Montrealen +luontainen rohkeus viihdytti jokaisen varovaisuuden kuiskeen, +ja huikaisevien toiveittensa sokaisemana, ikäänkuin antaakseen +kaksinkertaista painoa tulolleen, P. Johanneksen ritari asustui +upeimpaan palatsiin, ja hänen seurueensa kilpaili ulkonaisessa +komeudessa itse Rienzin aikaisemman ja kirkkaamman vallan loiston +kanssa. + +Tuon levottomuuden yhä yltyessä Angelo Villani saapui Roomaan. Tuon +nuorukaisen luonne oli kehittynyt hänen omituisissa olosuhteissaan. +Hänessä oli ominaisuuksia, jotka usein lyövät aviottomiin ikäänkuin +yhteisen leiman. Hän oli röyhkeä, niinkuin useimmat, joitten sukuperä +on hämärä, ja hävetessään äpäryyttään hän kopeili tuntemattomien +vanhempiensa luullulla jaloudella. Tuon ajan Italian yleinen kuohina ja +sekasorto saivat kunnianhimon kaikista intohimoista tavallisimmaksi, ja +siten kunnianhimo kaikkine vivahduksineen ja vaihdoksineen tunkeutuu +tämän historian luonteenkuvauksiin. Vaikka Angelo Villanissa tuon +ylevän heikkouden unelmat eivät olleet korkeinta ja jalointa laatua, +häntä lujasti elähyttivät halu ja päätös _nousta_. Hänessä oli +lämpimiä tunteita ja kiitollisia viettejä, ja hänen uskollisuutensa +suosijaansa oli käynyt hyveeksi; mutta säännöttömän ja pintapuolisen +kasvatuksensa sekä niitten rajattoman kevytmielisyyden vuoksi, joitten +seurassa, eteisissä ja odotushuoneissa, suuri osa hänen nuoruuttaan +oli kulunut, hänessä ei löytynyt parhaita perus-aatteita eikä +valistunutta kunniantuntoa. Ollen kavala ja juonikas, niinkuin useimmat +italialaiset, hän ei kavahtanut mitään vilppiä, joka auttoi tarkotusta +tahi ystävää. Hänen oma etunsa ja kiintymyksensä Rienziin kiihottivat +häntä jokaiseen ponnistukseen, mikä edisti hänen hyväntekijänsä tuumia +ja turvallisuutta, ja ryhtyessään nykyiseen tehtäväänsä, hänen ainoa +ajatuksensa oli tehdä se täydellisimmällä menestyksellä. Italialaisiin +verraten urhoollisempana ja uskaltavampana ultra-montaanilaisen +rodun kestävyys soi voimaa ja tarmoa hänen viekkaudelleen; ja hänen +rohkeutensa ei milloinkaan kavahtanut sitä, mitä hänen älynsä keksi. + +Kun Rienzi oli ilmaissut hänelle tuumansa, hänen mieleensä heti +välähti seikkailu, johon hän oli joutunut tuon pitkän soturin seurassa +Avignonin väkitungoksessa. "Jos milloinkaan tulet ystävän turpeeseen, +käänny Walter de Montrealen puoleen", olivat sanoja, jotka usein olivat +soineet hänen korvissaan ja nyt profeetallisina selvisivät hänen +mieleensä. Hän ei epäillyt, että itse Walter de Montreal oli tuon +sanonut. Miksikä suuri Kapteeni oli häneen huomionsa kiinnittänyt, +sitä ei Angelo paljoa viitsinyt aprikoida. Nähtävästi tuo oli vaan +tekosyy -- tavallinen keino, jolla Suuren Komppanian päällikkö veti +luokseen Italian nuorison, samoin kuin Pohjolan soturit. Nyt hän vaan +ajatteli miten hän saisi ritarin lupauksen täytäntöön. Mikä helpompaa +kuin lähteä Montrealen luokse -- muistuttaa häntä noista sanoista -- +ryhtyä hänen palvelukseensa -- ja siten tarkasti pitää häntä silmällä? +Vakoojan toimi ei olisi ollut jokaisen mielelle otollinen, mutta Angelo +Villania se ei arveluttanut; ja kauhea viha, jota hänen suosijansa oli +osottanut useasti puhuessaan tuosta ahnaasta ja julmasta rosvosta -- +hänen synnyinmaansa vitsauksesta -- oli herättänyt samallaisen tunteen +tuossa nuoressa miehessä, jossa suuressa määrin löytyi roomalaisten +kopeata teko-isänmaallisuutta. Ollen myöskin enemmän kostonhimoinen +kuin kiitollinen, hänessä piili salaviha Montrealen veljeksiin, +joitten karkea kohtelu usein oli haavottanut hänen ylpeyttään; ja +ennen kaikkia hänen varhaisimmat muistonsa Ursulan kauhusta, joka aina +näytti vallanneen hänet hirmuista Fra Morealea mainittaessa, saivat +hänen epämääräisesti uskomaan, että provencelainen oli hänelle tai +hänen suvulleen tehnyt jonkun vääryyden, jonka koston tilaisuus häntä +ilahutti. Tosiansa Ursulan salaperäisesti ja hämärästi syyttävät sanat +olivat herättäneet Villanin pojanmielessä selittämättömän kammon ja +vihan tuohon mieheen, jonka hänen aikomuksensa nyt oli kavaltaa. Muuten +hänestä näytti soveliaalta ja oikeutetulta jokainen keino, joka vaan +pelasti hänen herransa, hyödytti hänen maatansa ja edisti hänen omia +tuumiaan. + +Montreal oli yksinään kammiossaan, kun ilmoitettiin että eräs nuori +italialainen pyysi päästä hänen puheilleen. Hän alttiisti käski +paikalla laskea pyrkijän luokseen. + +P. Johanneksen ritari heti tunsi hovipojan, jonka hän oli tavannut +Avignonissa; ja Angelo Villanin rohkeasti sanoessa, "tulen +muistuttamaan ritari Walter de Montrealea lupauksesta --" hän +keskeytti hänet sydämellisen avomielisenä -- "ei ole tarpeen -- minä +muistan sen. Tulitko nyt ystävyyttäni pyytämään?" + +"Tulin, jalo signor!" vastasi Angelo. "En tiedä mistä muualta etsiä +suojaa." + +"Osaatko lukea ja kirjoittaa, tuskin?" + +"Olen oppinut kummankin taidon", vastasi Villani. + +"Hyvä. Onko sukusi jalo?" + +"On." + +"Aina parempi; -- nimesi?" + +"Angelo Villani." + +"Siniset silmäsi ja leveän otsasi", sanoi Montreal, "pidän +uskollisuutesi takuuna. Tästälähin, Angelo Villani, kuulut kirjurieni +luokkaan. Toiste saat kertoa minulle enemmän itsestäsi. Palveluksesi +alkaa tästä päivästä. Eipä muuten ole milloinkaan puuttunut +varallisuutta keneltäkään, joka palveli Walter de Montrealea, eikä +menestystä siltä, joka palveli häntä uskollisesti. Tuo kammioni tuolla +on oleva huoneesi. Kysy lyonilaista Lusignania, ja käske hän tänne; +hän on pääkirjurini ja on pitävä huolta sinusta sekä opastava sinua +tehtäviisi." + +Angelo poistui. -- Montrealen silmä seurasi häntä. + +"Merkillinen yhdennäköisyys!" sanoi hän mietiskellen, "tuo poika +sydämeni pauloo." + + + + +III Luku. + +Montrealen pidot. + + +Muutaman päivän kuluttua sai Rienzi Roomasta uutisia, jotka näyttivät +vaikuttavan hänessä suurinta riemastusta. Hänen joukkonsa yhä +vaaruivat Palestrinan edustalla, ja ylimysten lippu yhä liehui +sen voittamattomilla valleilla. Mutta todella puoli italialaisten +ajasta kului keskinäisiin riitoihin: velletritranit kiistelivät +tivolilaisten kanssa, ja roomalaiset yhä pelkäsivät ylimysten kostoa. +-- "Herhiläinen", he sanoivat, "pistää pahimmin kuolemansa jälestä, +eivätkä Orsinit, Savellit ja Colonnat koskaan ole olleet tunnettuja +anteeksi-antavaisuudestaan." + +Tuon tuostakin olivat armeijan päälliköt vakuuttaneet sydäntyneelle +senaattorille että linna oli mahdoton vallottaa, ja että oli suotta +tuhlata aikaa ja rahaa piiritykseen. Rienzi sen paremmin tiesi, mutta +hän salasi ajatuksensa. + +Hän kutsui telttiinsä Provencen veljekset ja ilmoitti heille +aikovansa heti palata Roomaan. "Palkkasoturit pitkittäkööt piiritystä +alipäällikkönne johdolla, ja te roomalaisen legioonini mukana lähdette +kanssani. Veljenne, herra Walter, ja minä tarvitsemme teitä; meillä +on asioita keskenämme. Jonkun päivän perästä palaan, hankittuani +rekryyttejä kaupungista." + +Sitä veljekset toivoivatkin; he nähtävästi ihastuneina suostuivat +esitykseen. + +Rienzi lähetti noutamaan valiojoukkonsa päällikköä, samaa Riccardo +Annibaldia, jonka lukija muistaa tämän teoksen alkupuolella mainituksi +Montrealen peitsen vastustajaksi. Tuo nuori mies -- niitä harvoja +ylimyksiä, jotka kannattivat senaattoria -- oli osottanut suurta +rohkeutta ja sotaista kuntoa ja hänestä saattoi odottaa sukeutuvan +aikansa etevimpiä sotapäälliköitä. + +"Rakas Annibaldi", sanoi Rienzi, "vihdoinkin voin toteuttaa tuumani, +josta olemme kahdenkesken neuvotelleet. Otan mukaani Roomaan nuot +provencelaiset päälliköt -- jätän teille armeijan johdon. Nyt +Palestrina antautuu -- ha, ha, ha! -- Nyt Palestrina antautuu!" + +"Kautta oikean käteni, sitä minäkin, senaattori", vastasi Annibaldi. +"Nuot muukalaiset ovat tähän saakka vaan nostaneet riitaa +keskuudessamme, ja elleivät he ole pelkuria niin he ovat petturia!" + +"Vaiti, vaiti, vaiti! Petturia! Oppinut Arimbaldo, urhea Brettone +petturia! Hyi mokomaa! Ei, ei; he ovat erinomaisia, kelpo miehiä, +vaikk'eivät voittoisia sotakentällä, -- vaikk'eivät voittoisia +sotakentällä; -- parempi onni heille kaupungissa! Ja nyt toimeen!" + +Senaattori selvitti hänelle suunnitelman, jonka mukaan kaupunki oli +vallotettava, ja Annibaldin sotatiedot kerrassaan myönsivät sen +toteutuviksi. + +Roomalaisen joukon keralla ja Montrealen veli kummallakin puolellaan +Rienzi sitten läksi Roomaan. + + * * * * * + +Samana iltana piti Montreal pidot Pandulfo di Guidolle ja muutamille +etevimmille porvareille, joita hän oli yksitellen tutkistellut, ja +havainnut heidän hyvin vähän valittavan senaattorista. + +Pandulfo istui P. Johanneksen ritarin oikealla puolella ja Montreal +tuhlasi häneen kohteliaisinta huomaavaisuuttaan. + +"Suvaitkaapa tätä -- se on Chianan laaksosta, Monte Pulcianon +juurelta", sanoi Montreal. "Luulen kuulleeni oppineitten sanovan +(tiedättehän, signor Pandulfo että nykyään pitäisi kaikkien meidän olla +kirjanoppineita!) että paikka on vanhastaan kuulu. Tosiansa, siinä +viinissä on pirteä väki." + +"Olenpa kuullut", sanoi Bruttini, muuan vähäpätöinen ylimys ja Colonnan +luotettu ystävä, "että kapakan pojalle siinä suhteessa on ollut oppinsa +hyödyksi; hän tietää kaikki paikat, missä köynnös uhkeimpana rehottaa." + +"Mitä! Senaattoriko ruvennut juopottelemaan!" sanoi Montreal nielaisten +suunnattoman maljallisen viiniä, "sehän tekee hänet kykenemättömäksi +asioita hoitamaan -- vahinko." + +"Todella", sanoi Pandulfo; "valtiota johtavan miehen tulee olla +kohtuullisen -- minä en koskaan juo sekottamatonta viiniä." + +"Voi" kuiskasi Montreal, "jos teidän tyyni ja suopea henkenne ohjaisi +Roomaa, saisipa todella Italian pääkaupunki nauttia rauhaa. Signor +Vivaldi" -- ja isäntä kääntyi erään arvokkaan verkasaksan puoleen, -- +"Nämät mellastukset häiritsevät kauppaa." + +"Kovasti, kovasti!" päivitti saksa. + +"Ylimykset ovat parhaita ostajianne", virkkoi pikku ylimys. + +"Parhaita, parhaita!" tuumi verkamies. + +"Surkeata että he niin tylysti karkotetun", sanoi Montreal +murheellisena. "Eikö olisi mahdollista, jos senaattori (hänen +maljansa!) olisi vähemmän äkkinäinen -- vähemmän innokas, pikemmin -- +yhdistää vapaat laitokset ja ylimysten palajamisen? -- _Siihen_ pyrkisi +todellisesti viisas valtiomies." + +"Se kyllä kävisi päinsä", vastasi Vivaldi, "Savelleista yksin ansaitsin +enemmän kuin koko Roomasta." + +"En tiedä, olisiko se mahdollista", sanoi Bruttini, "mutta sen tiedän, +että loukkaa kaikkea säädyllisyyttä, kun kapakan poika saa raivata +Rooman palatsit autioiksi." + +"Se ainakin osottaa liian tavallista roskaväen suosioon pyrkimistä" +sanoi Montreal. "Vaikka toivonpa, että nuot ristiriitaisuudet vielä +saamme tasaantumaan. Rienzi kenties -- epäilemättä, _tarkottaa_ hyvää!" + +"Tahtoisinpa", sanoi Vivaldi, joka oli pirteimmillään, "että +muodostaisimme sekanaisen valtiolaitoksen -- plebeijit ja patriicit, +kumpikin omassa luokassaan." + +"Mutta" virkkoi Montreal totisena, "niin uutukainen koe kysyisi suurta +fyysillistä voimaa." + +"Totta kyllä, mutta saattaisimmehan kutsua muualta ratkaisijan -- +vieraan, jota ei kumpikaan puolue liikuttaisi -- joka suojelisi uutta +buono statoa, -- podestan, niinkuin ennenkin, sellaisen kuin oli +esimerkiksi Brancalecone. Kuinka hyvin ja viisaasti hän hallitsi! +Silloin oli Roomalla kulta-ajat. Podesta ijäksi päivää! -- se on minun +mielipiteeni." + +"Ei tarvitse teidän kaukaa etsiä neuvostonne esimiestä", sanoi +Montreal, katsoen hymyillen Pandulfon puoleen, "tunnettu, jalosukuinen +ja varakas kaupunkilainen on oikealla kädelläni." + +Pandulfo myhäili ja punastui. + +Montreal jatkoi. "Kauppa-asiain hallituskunnassa olisi signor +Vivaldilla kunniakas asema; kaikkien ulkomaisten seikkain käsittely +-- sotavoimain hankinta y.m., jätettäisiin ylimyskunnan huostaan, +sittenkuin, signor di Bruttini, toisen luokan ylimystölle olisi +suotu laveampi sananvalta, kuin mitä sillä tähän asti on ollut, +sen syntyperään ja tärkeyteen nähden. Hyvät herrat, maistakaamme +malvoasiitä!" + +"Mutta", sanoi Vivaldi hetken päästä -- (Vivaldi jo luulotteli +itselleen saavansa täyttää vähintään koko Suuren Komppanian +verantarpeet) -- "mutta niin kohtuulliseen ja järkevään +konstitutsiooniin ei Rienzi koskaan suostu." + +"Olkoon suostumatta! Mitä Rienziä tarvitaan?" huudahti Bruttini. +"Rienzi saa pötkiä Böömiinsä kerran vielä". + +"Hiljaa, hiljaa", sanoi Montreal; "minä en ole toivoton. Kaikki +julkinen väkivalta vaan vahvistaisi senaattorin valtaa. Ei, ei, +nöyryyttäkää hän -- ottakaa ylimykset vastaan ja sitten määrätkää omat +ehtonne. Silloin saattaa saada kummankin puolueen sopivaan tasapainoon. +Ja jotta uusi valtiolaitoksenne säilyisi vapaana kaikkinaisesta +pakosta, löytyy sotilaita ja ritariakin, jotka, saadessaan jonkun +arvosijan Rooman suuressa kaupungissa, suostuisivat pitämään miehiä +ja hevosia sen palveluksessa. Meitä Ultra-Montaania usein väärin +tuomitaan; me olemme kulkureita ja ismaeliittoja vaan sentähden ettei +meillä ole kelpo lepopaikkaa. Ja jos minua --" + +"Niin, jos teitä, jalo Montreal!" sanoi Vivaldi. + +Seurue kuunteli henkeään vetämättä, kun yht'äkkiä jymähti -- syvänä, +juhlallisena -- Capitolin isonkellon ääni. + +"Kuulkaa!" sanoi Vivaldi, "soitetaan mestaukseen; tänä tavattomana +hetkenä!" + +"Varmaankaan ei liene senaattori palannut!" huudahti Pandulfo di Guido, +vaaleten. + +"Ei, ei", virkkoi Bruttini, "kuulin että kaksi päivää sitten otettiin +Romagnassa muuan rosvo kiinni. Hän tuomittiin hirtettäväksi tänä +iltana." + +Sanasta "rosvo" Montrealen muoto hieman muuttui. Maljoja täyteltiin -- +kello yhä pauhasi -- siitä ei enää kukaan välittänyt. Keskustelu sujui +taasen. + +"Mitä ai'oitte sanoa, jalo ritari?" kysyi Vivaldi. + +"Niin, malttakaapas, -- puhuessani kuinka välttämätöntä on turvata +uudet olot sotavoimalla, sanoin että jos minua --" + +"Siinä se oli!" virkkoi Bruttini, lyöden nyrkkinsä pöytään. + +"Jos minua pyydettäisiin avuksenne -- _pyydettäisiin_, ja paavin +legaatti päästäisi minut entisistä synneistäni -- (ne raskaasti +painavat minua, hyvät herrat) -- minä itse uljailla miekkamiehilläni +varjelisin kaupunkianne ulkonaisista vihollisista ja kansallisista +kiistoista. Ei ainoankaan Rooman kansalaisen tarvitsisi suorittaa +danaroakaan siihen." + +"_Viva Fra Moreale_!" huusi Bruttini, ja koko iloinen seura kertoi +huudon. + +"On tarpeeksi minulle", jatkoi Montreal, "kun sovitan pattoni. Te +tiedätte, hyvät herrat, että ritarikuntani on pyhitetty Jumalalle +ja kirkolle -- olen sotiva munkki! On tarpeeksi minulle, sanon, kun +sovitan rikkomukseni, pyhää kaupunkia puolustamalla. Mutta minullakin +on yksityiset, maallisemmat pyrintöni -- kukapa niistä on vapaa? minä +-- kellonsoitto muuttuu!" + +"Ne ovat vaan hirttäjäisten säveliä -- rosvo parka on kuoleman +kielissä!" + +Montreal teki ristinmerkin sekä jatkoi: -- "Minä olen ritari ja +jalosukuinen", sanoi hän ylpeästi, "ammattini on ollut aseitten +ammattia; mutta -- en tahdo peitellä -- vertaiseni ovat pitäneet +minua miehenä, joka liian tunnottomalla kunnian ja voiton pyynnillä +on tahrannut kilpensä. Haluan sopia ritarikuntani kanssa -- ostaa +itselleni uuden nimen -- puhdistaa itseni suurmestarin ja paavin +silmissä. Olen saanut vihjauksia, hyvät herrat -- vihjauksia, että +parhaiten saavuttaisin tarkotukseni palauttamalla järjestyksen +paavilliseen pääkaupunkiin. Legaatti Albornoz (tässä on hänen +kirjeensä) kehottaa minua pitämään senaattoria silmällä." + +"Varmaan", keskeytti Pandulfo, "kuulen astuntaa alhaalta." + +"Roistoväkeä menossa hirttäjäisiin", sanoi Bruttini; "jatkakaa herra +ritari!" + +"Ja mitä", sanoi Montreal tarkastellen kuulijakuntaansa, ennenkuin hän +pitkitti, "mitä pidätte, -- (kysyn vaan teidän mielipidettänne, joka +on omaani viisaampi) -- mitä pidätte sopivana varokeinona senaattorin +liiaksi paisuvaa valtaa vastaan -- mitä arvelette Colonnan ja +Palestrinan uljaitten ylimysten paluusta?" + +"Tämä heidän maljansa!" huusi Vivaldi. Ikäänkuin vaistomaisesti seura +nousi seisomaan. "Piiritettyjen ylimysten terveydeksi!" kajahti +kaikkien suusta. + +"Sitten, -- mitäpä jos -- (minä vaan nöyrästi esittelen) -- mitäpä jos +antaisitte senaattorille virkaveljen! -- se ei ole hänelle solvaus. +Eipä siitä kauvoja ole kun Colonna, joka oli senaattorina, sai +virkaveljekseen Bertoldo di Orsinin." + +"Älykkäin varokeino", huusi Vivaldi. "Ja missä olisi virkaveli, +Pandulfo di Guidon vertainen?" + +_"Viva Pandulfo di Guido!"_ kiljuivat vieraat ja taas maljat tyhjenivät +pohjia myöten. + +"Ja jos tässä korealla puheella voin vaikuttaa senaattoriin +(tiedättehän että hän on minulle rahoja velkaa -- veljeni ovat +palvelleet häntä), käskekää Walter de Montrealea." + +"Mutta jos koreat puheet eivät auta?" sanoi Vivaldi. + +"Suuri Komppania -- (huomatkaa, _te_ olette neuvosmiehiä) -- Suuri +Komppania on tottunut rientomarsseihin!" + +_"Viva Fra Moreale!"_ huusivat Bruttini ja Vivaldi yht'aikaa. "Terve +ystäväni kaikki", jatkoi Bruttini, "terve ylimykset, Rooman vanhat +ystävät, Pandulfo di Guido, senaattorin uusi virkaveli, ja Fra Moreale, +Rooman uusi podesta!" + +"Kellonsoitto on tauonnut", sanoi Vivaldi, laskien maljansa pöydälle. + +"Taivas rosvoa armahtakoon!" lisäsi Bruttini. + +Tuskin oli hän nuot sanat sanonut, kun kolme kolausta kuului ovelta -- +vieraat katsoivat kummastellen toisiinsa. + +"Uusia vieraita!" sanoi Montreal, "käskin muutamia luotettavia ystäviä +seuraamme täksi iltaa. Kautta uskoni, he ovat tervetulleet! Sisään!" + +Ovi aukeni hitaasti: kulmittaisin astui sisään täydessä asussa +senaattorin vartiomiehiä. Esiin he marssivat jäykkinä, sanattomina. +He piirittivät pitopöydän -- täyttivät avaran salin, ja juominkien +valaistus heijastui heidän sotisovistaan kuin teräsmuurista. + +Ei tavuakaan päässyt juhlivien suusta, he olivat kuin kivettyneinä. +Pian tekivät vartijat tietä, ja itse Rienzi ilmaantui näkyviin. Hän +lähestyi pöytää ja käsivarret ristissä hän antoi katseensa verkalleen +siirtyä vieraasta vieraasen, kunnes vihdoin hänen silmänsä pysähtyivät +Montrealeen, joka myös oli noussut seisomaan ja joka yksin koko +seurasta oli tointunut hetken hämmästyksestä. + +Noitten kahden miehen, niin kuuluisan, uljaan, ky'ykkään ja +kunnianhimoisen tuossa seisoessa otsatusten oli aivankuin Väkivallan +ja Neron, Järjestyksen ja Kiistan, Miekan ja Vitsakimpun kilpailevat +henget -- vastakkaiset voimat, joilla valtakuntia hallitaan ja +valtakuntia tuhotaan, olisivat kohdanneet toisensa, olennoituina ja +vastatusten. He seisoivat kumpikin ääneti -- kuin toinen toisensa +katseen lumoamana, vartaloltaan ylevämpänä ja olemukseltaan +ympäristöään jalompana. + +Montreal puhui ensin, pakkoinen hymy huulilla. + +"Rooman senaattori! -- tohdinko uskoa että kehnot kestini sinua +miellyttävät, ja saanko arvata, että nuot aseelliset miehet ovat +vaan kohteliaisuuden osotuksena miehelle, jonka elämäntyötä on tehty +sota-aseilla." + +Rienzi ei vastannut, viittasi vaan kädellään vartioihin. Montreal +otettiin kiinni paikalla. Jälleen hän katseli vieraita, -- kuin lintu +kalkkarokäärmettä kauhistui Pandulfo di Guido vapisten senaattorin +välähtelevää silmää. Verkkaan ojensi Rienzi kohtalon-omaisen kätensä +kohti onnetonta porvaria -- Pandulfo näki, -- tunsi tuomionsa, -- +parahti -- ja vaipui tunnotonna soturien syliin. + +Vielä loi senaattori pikaisen silmäyksen ympäri pöydän ja sitten +ylenkatseellisesti hymyillen, ikäänkuin välittämättä huonommasta +saaliista, hän kääntyi pois. Ei hiiskaustakaan ollut vielä päässyt +hänen huuliltaan -- kaikki oli ollut mykkää näytelmää -- ja hänen +hirveä äänettömyytensä oli vaikuttanut vielä hyytävämmän kauhun hänen +äkkiarvaamattomaan ilmaaatumiseensa. Vasta saavuttuaan ovelle hän +kääntyi takasin, katseli P. Johanneksen ritarin pelotonta, miehekästä +muotoa ja virkkoi melkein kuiskaten, "Walter de Montreal! -- kuulitte +kuolonkellot!" + + + + +IV Luku. + +Walter de Montrealen tuomio. + + +Hiljaisesti vietiin Suuren Komppanian päällikkö Capitolin tyrmään. +Samassa rakennuksessa majailivat nuot Rooman hallituksesta kilpailevat; +toinen asui vankilassa, toinen palatsissa. Vartijat eivät huolineet +panna häntä kahleisin, ja pöydällä palavan lampun valossa Montreal näki +ettei hän ollut yksin -- hänen veljensä olivat joutuneet sinne ennen +häntä. + +"Hauskaa että tavattiin", sanoi P. Johanneksen ritari, "olemmepa +viettäneet hupaisempiakin öitä yhdessä, kuin mitä tästä arvattavasti +koituu." + +"Lasketko leikkiä, Walter?" sanoi Arimbaldo puoleksi itkien. "Etkö +tiedä että kohtalomme on ratkaistu? Kuolema vaanii meitä." + +"Kuolema!" kertoi Montreal, ja ensi kertaa hän kalpeni; kenties ensi +kertaa elämässään hän tunsi pelon tuskaa. + +"Kuolema!" hän kertoi jälleen. "Mahdotonta! Hän ei uskalla! Hän ei +uskalla, Brettone; soturit, pohjolaiset! -- ne nostavat metelin, +riistävät meidät pyövelin kynsistä!" + +"Heitä pois turha toivo", sanoi Brettone kolkosti; "soturit ovat +Palestrinan edustalla leiriytyneinä." + +"Mitä! Typerä -- mieletön! Tulitteko Roomaan yksinänne tuon hirmuisen +miehen pateille?" + +"Itse olet typerä! Miksi tulit tänne?" vastasi veli. + +"Miksi tosiaan! tietäessäni sinun olevan sotavoimain päällikkönä; ja -- +mutta olet oikeassa -- minä olin typerä, pannessani kavalaa tribuunia +vastaan sinun ala-arvoisen tajusi. Riittää! Soimaus on turhaa. Milloin +te vangittiin?" + +"Hämärissä -- heti päästyämme Rooman porteista sisään. Rienzi oli +saapunut salavihkaa." + +"Hm! Mitä hänellä lienee minua vastaan tiedossa? Kuka lienee kavaltanut +minut? Kirjurini ovat luotettavia -- kaikki koeteltuja -- paitsi tuota +nuorukaista, ja hän näytti niin hartaalta -- tuo Angelo Villani!" + +"Villani! Angelo Villani!" huudahtivat veljet yhteen ääneen. "Oletko +uskonut hänelle jotakin?" + +"Niin, pelkäänpä että hän lienee nähnyt -- ainakin osittain -- minun +ja teidän sekä ylimysten välisen kirjevaihdon -- hän oli kirjurinani. +Tiedättekö hänestä jotakin?" + +"Taivas on sokaissut sinut Walter!" sanoi Brettone. "Angelo Villani on +senaattorin suosikki." + +"Nuot silmät siis pettivät minut", jupisi Montreal kauhistuen; "ja +ikäänkuin _hänen_ henkensä olisi palannut maahan, Jumala minua +rankasee." + +Pitkä äänettömyys seurasi. Vihdoin Montreal, jonka reipas ja eloisa +luonne ei pitkäksi aikaa synkistynyt, puhui jälleen: + +"Ovatko senaattorin raha-arkut täynnä? -- Mahdotonta." + +"Tyhjät kuin dominikaanin!" + +"Sitten olemme pelastetut. Määrätköön hän päämme hinnan. Raha +hyödyttänee häntä enemmän kuin veri." + +Ja ikäänkuin tuo ajatus olisi tehnyt kaiken muun miettimisen +tarpeettomaksi, Montreal riisui vaippansa, rukoili lyhyen rukouksen ja +heittäytyi kopin nurkassa olevalle rahille. + +"Onpa sitä huonommillakin vuoteilla maattu", sanoi ritari, oikaisten +itsensä ja oli hetkisen perästä sikeässä unessa. + +Veljekset kuuntelivat hänen syvää, mutta tasaista hengitystään +kadehtien ja ihmetellen; he vaan eivät olleet keskustelu-tuulella. +Hiljaa ja ääneti kuin kuvapatsaat he istuivat nukkuvan vieressä. Aika +kului, ja puoliyötä seuraavan hetken ensimmäinen viileä henkäys puhalsi +läpi heidän komeronsa ristikon. Salvat helähtivät, ovi aukeni, kuusi +aseellista miestä astui sisään, kulki ohi veljesten ja yksi heistä +kosketti Montrealea. + +"Voi!" hän sanoi, yhä nukkuen, mutta kääntäen kylkeänsä. "Voi!" hän +sanoi vienolla Provencen kielellä, "suloinen Adeline, emmehän vielä +nouse -- niin pitkään, pitkään aikaan emme ole nähneet toisiamme!" + +"Mitä hän sanoo?" murahti vartija, ravistaen Montrealea tylysti. Ritari +hyppäsi heti pystyyn ja hänen kätensä hapueli vuoteen päätä ikäänkuin +miekkaa tavotellen. Hän tuijotti hurjistuneena ympärilleen, hieroi +silmiään ja sitten katsellen vartijaa hän tajusi tilansa. + +"Aikasinpa Capitolissa noustaan", sanoi hän. "Mitä minusta tahdotte?" + +"Se on valmiina!" + +"Se! Mikä se?" sanoi Montreal. + +"Piinapenkki!" vastasi soturi pahansuovan riemuin. + +Suuri päällikkö ei sanonut sanaakaan. Hän silmäili hetkisen aikaa +noita kuutta miekkamiestä, ikäänkuin mitellen omaa voimaansa heidän +rinnallaan. Hänen katseensa liiti ympäri huoneen. Karkein rautakanki +olisi ollut hänelle arvokkaampi kuin milloinkaan vielä Milanon +oivallisin säilä. Hänen tarkastuksensa päättyi huokaukseen, hän +heitti vaippansa hartioilleen, nyökkäsi veljilleen päätään ja seurasi +vartijoita. + +Eräässä Capitolin salissa, jonka seinää verhosi pahaatietävä, +veripunanen, valkoraitainen silkki, istui Rienzi neuvoskuntineen. +Muutaman komeron eteen oli musta esirippu vedetty. + +"Walter de Montreal", sanoi eräs pieni pöydän ääressä istuva mies, +"Jerusalemin kuuluisan P. Johanneksen ritarikunnan jäsen --" + +"Ja Suuren Komppanian päällikkö!" lisäsi vangittu lujalla äänellä. + +"Te olette useista rikoksista syytettynä: rosvoamisesta ja murhasta +Toskanassa, Romagnassa, Apuliassa --" + +"Rosvoamisen ja murhan asemasta urheat miehet ja kunnon ritarit", sanoi +Montreal oikaisten itsensä, "käyttäisivät sanoja 'sota ja voitto'. +Niihin tunnustan itseni syypääksi! Jatkakaa." + +"Sitten teitä syytetään katalasta juonittelusta Rooman vapautta +vastaan karkotettujen ylimysten palauttamiseksi sekä rikoksellisesta +kirjevaihdosta, jossa olette ollut Stefanello Colonnan kanssa." + +"Syyttäjäni?" + +"Astu esiin, Angelo Villani!" + +"_Sinäkö_ siis minut kavalsit?" sanoi Montreal vakavana. "Sen +ansaitsinkin. Minä pyydän teitä, Rooman senaattori, antakaa tuon nuoren +miehen poistua. Minä tunnustan olleeni kirjevaihdossa Colonnain kanssa +ja aikoneeni palauttaa ylimykset." + +Rienzi viittasi Villanille, joka kumarsi ja poistui. "Sitten on +teidän vielä, Walter de Montreal, täydellisesti ja todenperäisesti +paljastaminen salaliittonne." + +"Se on mahdotonta", vastasi Montreal huolettomasti. + +"Ja miksikä?" + +"Siksi että vaikka omaan elämääni nähden menettelen niinkuin parhaaksi +katson, en tahdo kavaltaa muitten henkeä." + +"Miettikää -- olittehan kavaltaa tuomarinne hengen!" + +"En kavaltaa -- eihän minulla ollut luottamustanne." + +"Lailla, Walter de Montreal, on kireitä pakotusneuvoja -- katsokaa!" + +Musta esirippu vedettiin syrjään, ja Montrealen silmä tapasi pyövelin +ja kidutuslavan. Hänen uljas rintansa kohoili inhosta. + +"Rooman Senaattori", sanoi hän, "nuot kapineet ovat orjia ja konnia +varten. Minä olen ollut sotilas ja päällikkö; elämän ja kuoleman +ollessa kädessäni -- olen menetellyt mieleni mukaan, mutta vertaistani +ja vihollistani en koskaan ole kidutuksella häväissyt." + +"Ritari Walter de Montreal", virkkoi senaattori arvokkaasti, +mutta hieman kursastellen, "vastauksenne on senkaltainen, mikä +luonnollisesti nousee urhoollisten miesten huulille. Mutta kuulkaa +minulta, jonka onni on tehnyt tuomariksenne, että ei enemmän orjiin +ja konniin, kuin ritareihin ja jalosukuisiin nähden nuot kapineet +ole lain koneita eikä totuuden tutkijoita. Myönnyin vaan näitten +kunnianarvoisten neuvosmiesten toivomukseen koetellakseni hermojanne. +Mutta vaikka olisitte Campagnan mitättömin maalainen, ei teidän +minun tuomioistuimeni edessä tarvitsisi peljätä kidutusta. Walter de +Montreal löytyykö Italian ruhtinaissa, joita olette tuntenut, Rooman +ylimyksissä, joita tahdoitte auttaa, ainoata, joka saattaisi siitä +kerskata!" + +"Tahdoin vaan", sanoi Montreal hiukan epäröiden, "yhdistää ylimykset +teihin, henkeänne vastaan en juonitellut!" + +Rienzi synkistyi. -- "Riittää", sanoi hän äkkiä. "P. Johanneksen +ritari, minä tiedän salaiset tuumanne, kaartelemiset ja verukkeet eivät +sovi eivätkä ole hyödyksi teille. Ellette juonitellut minun henkeäni, +juonittelitte Rooman henkeä vastaan. Yksi ainoa pyyntö teille vielä +suodaan maailmassa, kuolintapanne." Montrealen huulet värähtivät. + +"Senaattori", sanoi hän hiljaa, "saanko puhua kanssanne tuokion +kahdenkesken?" + +Neuvosmiehet katsahtivat ylös. "Herrani", kuiskasi heistä vanhin, +"epäilemättä hänellä on aseita kätkettynä -- ei ole häneen luottamista." + +"Vangittu", vastasi Rienzi hetken vaitiolon päästä, "jos armoa anot, +on pyyntösi turha ja apulaisiltani minä en mitään salaa. Sano pois +sanottavasi!" + +"Mutta kuulkaa", sanoi vangittu laskien käsivartensa ristiin, "se ei +koske minun henkeäni, vaan Rooman menestystä." + +"Sitten", sanoi Rienzi muuttunein äänin, "on pyyntösi myönnetty. +Liittäös rikkomukseesi salamurhan aikeet, mutta Rooman hyväksi minä +uhmaisin suuremmatkin vaarat." + +Niin sanoen hän viittasi neuvosmiehille, jotka poistuivat ovesta, mistä +Villani oli saapunut sisään, ja vartijat peräytyivät salin etäisimpään +päähän. + +"No, Walter de Montreal, älä vitkastele, aikasi on täpärä." + +"Senaattori", sanoi Montreal, "henkeni on teille vähästä arvosta; +tullaan sanomaan että velkojanne tuhositte päästäksenne velastanne +kuittiin. Määrätkää henkeni hinta, arvostelkaa se valtijaan mukaan, +joka floriini teille maksetaan, ja rahastonne täytyy viideksi vuotta. +Jos buono stato on teidän hallinnostanne riippuvainen, teidän +huolenpitonne Roomasta ei salli teidän kieltää, mitä olen pyytänyt." + +"Et tunne minua, rohkea rosvo", sanoi Rienzi ankarana, "kavaluuttasi +vastaan saatan olla varuillani ja antaa sen anteeksi, _kunnianhimoasi_ +en ikinä. Minä tunnen sinut. Laske kätesi sydämellesi ja sano, +jos voisimme vaihtaa paikkaa, sallisitko Rienzinä kaikesta +maailman kullasta Walter de Montrealen henkeä ostettavan? Mitä +ihmiset menettelystäni päättävät, se on minun kestäminen; omaksi +tuomiokseni olkoot silmäni luusimuksesta puhtaat. Minä olen Jumalalle +vastuunalainen Roomasta, joka on minulle uskottu. Ja Rooma vapisee +niinkauan kuin Suuren Komppanian päällikössä, elää Walter de Montrealen +juonitteleva aju ja uskaltava sydän. Mies -- mahtava, suuri ja älykäs, +hetkesi ovat luetut; päivän koittaessa kuolet!" + +Montrealen, senaattorin kasvoihin kiintynyt katse näki että toivo oli +ohi; hänen ylpeytensä ja uljuutensa palasivat. + +"Olemme tuhlanneet sanoja", hän virkkoi. "Pelasin uhkapeliä, +tappasin, ja saan sovittaa häviöni! Olen valmis. Tuntemattoman +maailman kynnyksellä ennustuksen synkkä henki ilmestyy meille. Herra +senaattori, lähden ennen sinua ilmoittamaan -- että taivaassa tai +helvetissä -- ennenkuin monta päivää on kulunut, on tehtävä tilaa minua +mahtavammalle!" + +Hänen puhuessaan hänen vartalonsa laajeni, hänen silmänsä välähteli; +ja Rienzi, vavisten, niinkuin hän ei milloinkaan ollut vavissut ennen, +horjahti taapäin ja peitti kasvonsa käsillään. + +"Kuolintapasi?" hän kysyi ontolla äänellä. + +"Kirves: se sopii ritarille ja sotilaalle. Sinua varten, senaattori, +Kohtalolla on epäjalompi kuolema." + +"Rosvo, ole mykkä!" kiljasi senaattori kiihkoisesti; "vartijat viekää +vangittu pois. Auringon noustessa Montreal -- --" + +"_Laskee_ Italian vitsauksen aurinko", sanoi ritari katkerasti. "Olkoon +menneeksi. Vielä yksi pyyntö; P. Johanneksen ritarit ovat Augustinuksen +munkkikunnan ystävyydessä: myönnä minulle augustinolainen rippi-isä." + +"Se on myönnetty; ja minä, joka en voi sinulle maallista sääliä +osottaa, olen rukoileva Korkeimmalta Tuomarilta armoa sielullesi!" + +"Senaattori, minulla ei ole ihmisten kanssa enää tehtävää. Veljeni? +Turvallisuutesi ja kostosi eivät kaipaa heidän kuolemaansa!" + +Rienzi mietti hetkisen. "Eivät", sanoi hän, "vaarallisia aseita he +olivat, mutta työmiehettä ne ruostuvat haitattomiksi. He kerran tekivät +minulle palveluksen. Vanki, heidän henkensä on säästetty." + + + + +V Luku. + +Ilmitulo. + + +Neuvosto hajosi -- Rienzi riensi omaan asuntoonsa. Tavattuaan tiellä +Villanin, hän puristi hellästi nuorukaisen kättä. "Pelastit Rooman ja +minut suuresta vaarasta", sanoi hän; "pyhimykset sinut palkitkoot!" +Huolimatta Villanin vastauksesta, hän kiiruhti edelleen. Nina, +levottomana ja huolissaan, odotteli häntä heidän kammiossaan. + +"Etkä vielä vuoteessa?" sanoi Rienzi, "Ninani, sinunkaan kauneutesi ei +kestä moista valvontaa." + +"En saattanut levätä ennenkuin olin nähnyt sinut. Kuulin (ja koko Rooma +sen jo tietää) että olet ottanut kiinni Walter de Montrealen ja että +hän on mestauspölkyllä saapa surmansa." + +"Ensimmäinen rosvo, joka koskaan kuoli niin uljaan kuoleman", virkkoi +Rienzi verkalleen riisuutuen. + +"Cola, en ole milloinkaan ryhtynyt suunnitelmiisi -- valtiotuumiisi +esitykselläkään. Kylläksi on ollut minulle riemuita niitten +menestyksestä, surra niitten raukenemisesta. Nyt minulla on sinulle +yksi anomus -- säästä tuon miehen henki." + +"Nina -- --" + +"Kuule minua, -- puhun omaksi parhaaksesi! Hänen rikostensa uhalla +hänen uljuutensa ja neronsa ovat hankkineet hänelle ihailijoita hänen +vihollistensakin joukosta. Moni ruhtinas, moni valtio, joka salaisesti +iloitsee hänen kukistumisestaan, on teeskentelevä kauhua hänen +tuomariinsa. Kuule vielä, hänen veljensä auttoivat paluutasi, maailma +on sanova sinua kiittämättömäksi. Hänen veljensä lainasivat sinulle +rahaa, maailma -- tiedä se -- on sanova sinua --" + +"Seis!" katkasi senaattori. "Kaikki, mitä olit sanova, on mielessäni +ennakolta. Tunnethan minut -- sinulta en mitään peittele. Mikään +liitto ei voi sitoa Montrealen uskollisuutta -- ei mikään armo voittaa +hänen kiitollisuuttaan. Hänen verisen kätensä tieltä ovat totuus ja +oikeus pois pyyhkäistyt. Jos langetan Montrealen, joudun epäsuosioon +ja vaaraan -- myönnetään. Jos vapautan hänet, ennen huhtikuun ensi +sateita pohjolaisten ratsut hirnuvat Capitolin saleissa. Kummanko tässä +tapauksessa lasken vaaran alaiseksi, itsenikö vai Rooman? Älä kysy +enempää -- vuoteeseen, vuoteesen!" + +"Lukisitko aavistukseni, Cola, salaperäiset -- synkät -- kummalliset!" + +"Aavistuksesi! -- Minulla on omani", vastasi Rienzi suruisena, +katsellen avaruuteen ikäänkuin ajatuksissaan asuttaen sen aaveilla. +Sitten kohottaen silmänsä taivaaseen, hän sanoi tuon yltiöpäisyyden +kiihkeyksin, mikä oli suurena osana hänen sekä voimaansa että +heikkouttaan: -- "Herra, minun älköön olko ainakaan Saulin synti! +Amaleekilainen ei ole säästyvä!" + +Rienzin nauttiessa lyhyttä, herkkää ja levotonta untaan, jota Nina +vartioitsi -- unettomana, huolissaan, kyyneleissään sekä synkkien +ja hirmuisten aavistusten ahdistamana -- syyttäjä oli tuomaria +onnellisempi. Viimeiset ajatukset, jotka liitivät Angelo Villanin +mielessä, ennenkuin ne uneen verhoutuivat, olivat kirkkaat ja eloisat. +Hän ei tuntenut omantunnonvaivoja petettyään toisen luottamuksen -- +hän tunsi vaan että tuumansa olivat menestyneet, että tehtävänsä oli +luonnistunut. Rienzin kiitolliset sanat soivat hänen korvissaan, ja +menestyksen mahtavat toiveet Rooman senaattorin ohella, viihdyttivät +hänen nukkumaan ja värittivät hänen unelmansa. + +Mutta tuskin oli hän kahta hetkeä maannut; kun hänet herätti eräs +palatsin palvelijoista, joka itse oli unenpöpperössä. "Antakaa +anteeksi, messere Villani", sanoi hän, "mutta alhaalla on +Ursula-sisaren lähetti; hän käskee teitä heti luostariin -- hän on +kuoleman kielissä ja tahtoisi välttämättömästi tavata teitä." + +Angelo, jonka herkkää tunteellisuutta, mitä hänen syntyperäänsä tuli, +aina kiihottivat epämääräiset, mutta kunnianhimoiset toiveet -- +hyppäsi vuoteestaan, pukeutui hät'hätää sekä läksi lähetin keralla +luostariin. Capitolin pihasta ja leijonaportaitten luota jo kuului +työmiesten hälinää, ja katsoessaan taakseen Villani näki mustaan +verhotun mestauslavan pilvenlongan kaltaisena tötöttävän päivänkoitteen +harmaassa valossa -- samassa Capitolin kello raskaasti jymähti. +Tuska valtasi hänet. Hän kiiruhti eteenpäin; -- tuona varhaisena +hetkenä hän jo kohtasi ihmisjoukkoja, kumpaakin sukupuolta, jotka +riensivät pitkin katuja, katsomaan mainion Suuren Komppanian päällikön +telotusta. Augustinolaisluostari oli kaupungin syrjäisimmässä laidassa, +ja punertava valo jo julisti auringon nousua kukkulain huipuilta, +kun nuori mies saapui tuon kunnianarvoisan rakennuksen edustalle. +Ilmoitettuaan nimensä hän heti laskettiin sisään. + +"Suokoon Taivas", sanoi vanha nunna, joka saattoi häntä läpi pitkän, +kiertelevän käytävän, "sinun tuovan lohdutusta sairaalle sisarelle: hän +on sitten huomenmessun sinua katkerasti ikävöinnyt." + +Syrjäisessä kammiossa, jossa ne sisaruskunnan jäsenistä, joille +myönnettiin siihen tarvittava lupa, kohtasivat ulkomaailmasta saapuvat +vieraansa, istui ijäkäs nunna. Roomaan palattuaan Angelo oli nähnyt +hänet vain kerran, ja sen jälkeen oli tauti rajusti runnellut hänen +ruumistaan sekä muotoaan. Ja kääriliinain kaltaisissa vaatteissaan ja +vartalo kuihtuneena, hän aamuisessa valossa näytti aaveelta, jonka +päivä oli maan päällä yllättänyt. Mutta hän lähestyi nuorukaista +liikkuen kimmokkaammin ja eloisammin kuin näytti hänen surkastuneelle +ruumiilleen mahdolliselta. "Olet tullut", hän sanoi. "Hyvä, hyvä! +Tänä aamuna huomenmessun jälestä rippi-isäni, augustinolainen, joka +yksin tuntee elämäni salaisuudet, kutsui minut erikseen, ja kertoi +että senaattori on ottanut kiinni Walter de Montrealen, että hän on +tuomittu kuolemaan ja että augustinolais-veljeskunnasta on pyydetty +joku huolimaan hänen viimeisiä hetkiään -- niinkö lienee?" + +"Olette oikeassa", sanoi Angelo kummastellen. "Tuo mies, jonka nimi +teitä kauhistutti -- josta useasti varotitte minua -- kuolee päivän +koittaessa." + +"Niin pian! -- niin pian! -- Voi armias Äiti! Juokse! Olet senaattorin +lähellä, suuresti hänen suosiossaan; juokse! Lankea polvillesi -- ja +niinkuin Jumalan armoon turvaat -- älä nouse ennenkuin olet saanut +provencelaisen hengen pelastetuksi." + +"Hän hourii", jupisi Angelo huulet valkeina. + +"En houri, -- poika!" kujasi sisar hurjasti; "tiedä että tyttäreni oli +hänen jalkavaimonsa. Hän tahrasi sukumme -- omaansa uljaamman suvun. +Minä syntinen vannoin kostavani. Hänen poikansa -- heillä oli vaan yksi +ainoa! -- kasvoi rosvon leirissä; -- verivimmainen elämä -- häpeän +kuolema -- helvetin tulevaisuus -- eli hänen edessään. Minä tempasin +lapsen sellaisen kohtalon kynsistä -- vein pois hänet -- kerroin isälle +hänen kuolleen -- laskin hänet kunniallisten vaiheitten polulle. +Annettakoon rikkomukseni anteeksi! Angelo Villani, sinä olet tuo lapsi; +-- Walter de Montreal on isäsi. Mutta nyt kuolonvaivoissani minä +kauhistun kostonhimoisia ajatuksiani. Kenties --" + +"Pattoinen ja kirottu!" katkasi Villani kiljaisten: -- "pattoinen ja +kirottu olet tosiansa! Tiedä että minä tyttäresi rakastajan kavalsin! +-- pojan pettämänä isä kuolee!" + +Ei silmänräpäystäkään hän viivytellyt, ei jäänyt hän näkemään sanojensa +vaikutusta. Kuin mieletön -- kuin vainolainen kintereillään -- hän +syöksyi luostarista -- kiiti pitkin autioita katuja. Kuolonkellot +soivat, ensin epäselvästi, sitten pauhaten, hänen korvissaan. Jokainen +sävel tuntui hänestä Jumalan kiroukselta; eteenpäin -- eteenpäin -- +hän riensi läpi tyhjentyneen kaupunginosan, väkijoukot häilyivät hänen +edessään -- hän sekaantui elävään virtaan, pidätettiin, töytättiin +takasin -- tuhansia tuhansien perästä hänen ympärillään -- edessään. +Hengästyneenä, läähättäen hän tunki edelleen -- rynnisti tiensä -- +kuulematta -- näkemättä -- kaikki oli kuin unta. Yli etäisten kukkulain +välähti aurinko; kellonsoitto taukosi! Oikealta ja vasemmalta hän +työnsi tungoksen syrjään. Hänen voimansa olivat kuin jättiläisen! Hän +läheni kovaonnista paikkaa. Kuolon hiljaisuus painoi kuin sankka usma +väkijoukkoa. Hän kuuli äänen, painuessaan eteenpäin, syvän, kirkkaan +-- se oli hänen isänsä ääni! -- se vaikeni -- kuulijakunta hengitti +raskaasti -- humisi -- huojui sinne tänne. Eteenpäin, eteenpäin kulki +Angelo Villani. Senaattorin vartiomiehet katkasivat hänen tiensä -- hän +syrjäytti heidän keihäänsä -- riistäytyi heidän kouristaan -- murti +aseellisen ympäryksen -- seisoi Capitolin edustalla. "Seis, seis" hän +olisi huutanut, mutta kauhu teki hänet mykäksi. Hän näki välähtävän +kirveen -- näki taivutetun niskan. Ennenkuin toinen henkäys ehti hänen +huulilleen, kalinainen rungoton pää nostettiin ilmaan, -- Walter de +Montrealea ei ollut enää. + +Villani näki -- hän ei pyörtynyt -- ei kaatunut -- vaan loi silmänsä +tuosta nostetusta päästä, tippuvasta hurmeesta, parvekkeeseen, jossa +tavan mukaan juhla-asussaan istui Rooman senaattori -- ja nuorukaisen +muoto oli kuin hornanhengen muoto! + +"Haa!" hän sanoi, jupisten itsekseen ja muistaen Rienzin seitsemän +vuotta ennen lausumat sanat -- _"Siunattu olet sinä, jolla ei ole +omaisen verta kostettavana!"_ + + + + +VI Luku. + +Epätietoisuus. + + +Walter de Montreal haudattiin St. Maria dell' Aracelin kirkkoon. +Mutta "hänen tekemänsä paha eli hänen jälkeensä!" Vaikka rahvas, +hänen vangitsemiseensa saakka oli nurkunut Rienzille siitä, että niin +kuulu rauhanhäiritsijä sai vapaana liikkua, hän tuskin oli kuollut, +kun se aikoi sääliä kauhunsa esinettä. Tuon omituisen hurskauden +vallassa, jota Montreal aina oli osottanut, pitäen sitä sotilaan +luonteen kauniina ja luonnollisena puolena, hän heti tuomion langettua +oli antautunut hartaisin kuoleman valmistuksiin. Augustinolaismunkin +seurassa hän kulutti yön lyhyet, jälellä olevat hetket rukouksissa +ja synnintunnustuksissa, lohdutti veljiänsä ja kulki telotuslavalle +sankarin askelin ja marttyrin itsen-uhrauksin. Ihmissydän kummallisesti +hairahtuen, rahtuakaan katumatta elämänsä ammattirosvousta ja murhaa, +tuon urhean soturin melkein viimeiset sanat olivat hänen omien +töittensä ylpeätä kerskausta. "Olkaa urhoollisia, niinkuin minä olin", +hän sanoi veljilleen, "ja muistakaa että nyt olette Apulian, Toscanan +ja La Marcan nöyryyttäjän perillisiä." + +Tätä mielenlujuutta kesti hänessä telotuslavallakin. "Minä kuolen", +hän sanoi kääntyen roomalaisiin -- "minä kuolen tyytyväisenä, kun +luuni saavat levätä P. Pietarin ja P. Paavalin pyhässä kaupungissa ja +Kristuksen sotamiehelle suodaan Apostolien hautuumaa. Mutta minä kuolen +syyttömänä. Rikkauteni on rikokseni -- valtionne köyhyys syyttäjäni. +Rooman senaattori, saattanet kadehtia viimeistä hetkeäni -- Walter de +Montrealen kaltaiset miehet eivät sorru kostamatta." Näin sanoen hän +kääntyi itään, jupisi lyhykäisen rukouksen, laskeutui rauhallisena +polvilleen jo sanoi itsekseen, "Rooma, säilytä tuhkani! -- Maa +muistoni! Kaitselmus kostoni; ja nyt, Taivas ota henkeni! -- iske!" +Ensi lyönnistä pää erkani ruumiista. + +Hänen petollisuutensa vain osaksi tunnettiin, pelko oli unehtunut, +ja kaikki mitä Walter de Montrealen muistosta Roomassa eli, oli +hänen sankariutensa ihailua ja loppunsa sääliä. Pandulfo di Guidon +kohtalo, joka seurasi muutaman päivän perästä, kiihotti vielä syvemmän +vaikka levollisemman tunteen senaattoria vastaan. "Hän oli kerran +Rienzin ystävä!" sanoi joku. "Hän oli rehellinen, suora kansalainen!" +nureksi toinen. "Hän ajoi kansan asiaa!" murisi Cecco del Vecchio. +Mutta senaattori oli ponnistellut päätökseen olla järkähtämättä +oikeatuntoinen ja katsella kaikkia Rooman vaaroja niinkuin roomalaisen +tuli. Rienzi muisteli ettei hän milloinkaan ollut luottanut +tulematta petetyksi, ei milloinkaan antanut anteeksi terottamatta +vihollisuutta. Hän oli julman kansan, epäluotettavien ystävien, +katalain vihollisten keskellä, ja epäkohtainen armahdus synnyttäisi +vaan salaliiton palkaksi. Mutta tuo taistelu, jota hän taisteli, +nähtiin hysteerillisistä puuskista, joita hän ei voinut salata. Hän +milloin itki katkerasti, milloin hurjasti nauroi. "Enkö koskaan enää +saa nauttia anteeksiantamisen hekumaa?" sanoi hän. Tylyt katselijat +pitivät sitä -- muutamat houkkeutena, muutamat vehkeilynä. Mutta tuo +ankaruus teki hetkeksi tarkotetun vaikutuksen. Kaikki kuohus taukosi, +pelko hiipi läpi kaupungin, järjestys ja rauha nousivat pinnalle: mutta +alta, sen aikaisen kirjoittajan jyrkän lausunnon mukaan, "_Lo mormorito +quetamente suonava_". ["Kuului hiljaista jytyä."] + +Jos tyynesti tarkastellaan Rienzin menettelyä tuohon pelottavaan aikaan +hänen elämätään, on tuskin mahdollista syyttää häntä ainoastakaan +valtiotaidon erehdyksestä. Virheistään parantuneena hän ei esittänyt +mitään tarpeetonta komeutta -- ei antautunut mihinkään juopuneen +ylpeyden näytelmiin -- tuon uhkean mielenkuvituksen pikemmin kuin +turhamaisuuden, joka tribuunin oli vienyt loiston osotuksiin, olivat +nyt raskaitten kohtalojen muisto sekä kypsyneemmän järjen jäykkä +tyyneys lepoon viihdyttäneet. Hän oli kohtuullinen, säästäväinen, +varovainen, maltillinen, "eikä milloinkaan", huomauttaa muuan +todistaja, joka ei suinkaan ole puolueellinen, "ole niin erinomaista +miestä nähty. [Vit. di Cola di Rienzi] Hänessä jokainen ajatus oli +Rooman jokaiseen turpeeseen kohdistunut." Uupumatta työssä, hän +tarkasti, määräsi, järjesti kaikki tyyni, kaupungissa, sotajoukossa, +rauhan ja sodan asiat. Mutta häntä heikosti tuettiin, ja ne, joita +hän käytti, olivat laimeita ja velttoja. Sittenkin hänen aseensa +menestyivät. Paikka paikan, linna linnan perästä antautui senaattorin +sotapäällikölle, ja itse Palestrinan vallotus oli hetken kysymys. +Hänen taitonsa ja sanansa esiintyivät ratkaisevina vaikeissa tiloissa, +ja lukijalta ei saattanut jäädä huomaamatta, kuinka selvästi niitä +käytettiin, silloin kun hän vapautui ulkomaisten palkkasoturiensa +rautaisesta holhouksesta. Montreal surmattuna, hänen veljensä +vangittuina (vaikka heidän henkensä säästettiin) -- pelko joka loi +nöyryyttä, iski noitten rosvosoturien poviin. Ollen poissa Roomasta ja +Annibaldin johdolla taistellen ylimyksiä vastaan, nuot välttämättömät +paholaiset alituisen toiminnan ja alituisen menestyksen vuoksi +eivät saattaneet karata herransa kimppuun; ja Rienzi, mielellään +mukaantuen roomalaisten luonnolliseen vastenmielisyyteen, pidätti +siten pohjolaiset kaikesta kaupungin yhteydestä, sekä kuten hän +kerskaili, oli Italian ainoa valtija, joka hallitsi, palatsi vain omien +kansalaistensa vartioimana. + +Hänen vaarallisesta asemastaan huolimatta -- hänen epäluuloistaan +ja pelostaan huolimatta, ei mikään suottainen julmuus tahrannut +hänen ankaraa oikeudentuntoaan. -- Montreal ja Pandulfo di Guido +olivat ainoat valtiolliset uhrit, jotka hän vaati. Jos italialaisen +viisauden pimeän macchiavellismin mukaan noitten vihollisten kuolema +oli epäpoliittisuutta, niin se ei ollut työssä vaan tekotavassa. +Jokin Bolognan tahi Milanon ruhtinas olisi välttänyt telotuslavan +synnyttämää osanottoa, ja myrkkyjuoma tahi tikari olisi turvallisemmin +kirveen korvannut. Mutta kaikkine vikoineen, todellisine tai luultuine, +ei ainoallakaan tuon katalan ja verisen valtiotaidon teolla, mikä +Italian menestyksellisempiä ruhtinaita ohjasi, koskaan noudattanut +kunnianhimoaan tai vakuuttanut turvallisuuttaan Rooman viimeinen +tribuuni. Mitkä hyvänsä hänen hairahduksensa lienevätkin olleet, hän +eli ja kuoli miehenä, joka uneksui turhan, mutta kunniakkaan unelman, +turmeltuneessa ja raukkamaisessa kansassa saavansa hereille muinaisen +tasavallan hengen. + +Kaikista senaattorin seuralaisista uutterin ja suosituin yhä oli Angelo +Villani. Kohotettuaan hänet korkeaan asemaan, Rienzi tunsi itsensä +ikäänkuin uudestaan nuoreksi, tavattuaan henkilön, joka oli hänen +kiitollisuuteensa oikeutettu -- hän rakasti nuorukaista kuin omaa +poikaansa. Villani ei milloinkaan poistunut hänen sivultaan, paitsi +keskustellakseen kaupungin eri korttelien eri kansanjohtajien kanssa; +ja näissä keskusteluissa hänen intonsa näytti olevan laimentumaton -- +näytti koskevan hänen terveyteensä; ja Rienzi häntä hellästi nuhteli, +milloin hyvänsä omista aatoksistaan havahtuen hän katseli hajamielistä +silmää ja lyijynkarvaista kalvakkuutta, mikä oli seurannut nuoruuden +kukkeutta ja välkettä. + +Sellaiseen toreilemiseen nuori mies vastaili vain samoilla +muuttumattomilla sanoilla. + +"Senaattori, minulla on suuri työ tehtävänä", ja näitä sanoja +sanoessaan hän hymyili. + +Eräänä päivänä ollessaan senaattorin luona Villani jotenkin töykeästi +sanoi, "muistatteko, herrani, minun niin kunnostaneeni itseäni Viterbon +tappelussa, että kardinaali d'Albornozkin suvaitsi huomata minut?" + +"Muistan urhollisuutesi hyvin, Angelo, mutta miksi tuota kysyit?" + +"Herrani, Bellini, Capitolin vartioston päällikkö on vaarallisesti +sairastunut?" + +"Tiedän sen." + +"Kenelle saattaa herrani uskoa tuon toimen?" + +"Häntä lähimmälle, vaikka." + +"Mitä! Soturille joka on Orsinia palvellut!" + +"Se on totta. No, otamme Tommaso Pilangierin." + +"Kelpo mies; mutta eikö hän ole Pandulfo di Guidon sukulainen?" + +"Onko niin laita? Se seikka on huomioon otettava. Onko sinulla joku +ystävä tiedossa?" sanoi senaattori hymyillen. "Utelemisesi mielestäni +siihen viittaa." + +"Herrani" vastasi Villani punastuen, "olen kenties liian nuori; mutta +tuo toimi kysyy uskollisuutta enemmän kuin vuosia. Tunnustanko? +Taipumukseni on pikemmin palvella teitä miekallani kuin kynälläni." + +"Haluatko todentotta ryhtyä tuohon toimeen? Se on vähempiarvoinen eikä +yhtä tuottava kuin nykyinen virkasi, ja olethan liian nuori johtamaan +noita itsepintaisia olentoja." + +"Senaattori, veinpä hurjempiakin poikia Viterbossa hyökkäykseen. Mutta +olkoon niinkuin teidän etevämpi viisautenne parhaaksi katsoo. Mitä +tehnettekin, pyydän teitä olemaan varuillanne. Jos petturin valitsette +Capitolin vartioston päälliköksi, -- minä vapisen tuota ajatellessani!" + +"Kautta uskoni, kalpenetpa jo, rakas poikani; ystävyytesi on suloinen +pisara karvaassa juomassa. Kenen saattaisin valita paremmin kuin sinun? +Sinä saat tuon paikan, ainakin Bellinin sairauden ajaksi. Tahdon tänään +antaa määräykseni. Se toimi vähemmän rasittaakin nuorta mieltäsi, kuin +se, jota nyt hoidat. Olet liiaksi uuttera asiamme hyväksi." + +"Senaattori, siihen vastaan vaan tapani mukaan -- minulla on suuri työ +tehtävänä!" + + + + +VII Luku. + +Verotus. + + +Nuot pelottavat salaliitot tukahutettuaan, ylimykset miltei +masennettuaan, ja liitettyään kolme neljättä osaa paavillista aluetta +takasin Roomaan, Rienzi synnyinkaupunkinsa vapauden suojaamiseksi +arveli olevan sopivan ajan ryhtyä toteuttamaan mielituumaansa: nostaa +ja järjestään kuhunkin kaupunginosaan roomalainen legioona. Hän toivoi +täten omista kaupunkilaisista saavansa kokoon kaiken sotavoiman, minkä +Rooma omien laitostensa puolustukseksi tarvitsisi. + +Mutta niin kehnot olivat aseet, joilla tuo suuri mies oli tuomittu +jaloja aatteitansa toteuttamaan, ettei löytynyt ainoatakaan +roomalaista, joka olisi omaa maatansa palvellut vaatimatta ainakin +samaa palkkaa kuin maksettiin vieraille palkkalaisille. Röyhkeydessään, +joka on niin ominaista suvulle, joka kerran oli suuri, kukin +roomalainen sanoi, "Enköhän minä ole saksalaista parempi? -- Maksakaa +minulle sen mukaan." + +Senaattori tukahutti inhonsa -- hän kerrankin oli tullut tuntemaan että +Catojen aika oli mennyttä. Uskaltavasta innottelijasta kokemus oli +tehnyt käytännöllisen valtiomiehen. Rooma tarvitsi legiooneja -- ne +muodostettiin -- uljaat nähdä, varustuksiltaan virheettömät. Mitenkä +saada ne maksoon? Oli vaan yksi keino pitää Rooma pystyssä -- Roomaa +täytyi verottaa. Verotettiin viini ja suola. + +Julistus oli seuraava: + +"Roomalaiset! Senaattorinne arvoon kohottuani, kaikki ajatukseni ovat +tarkottaneet teidän vapauttanne ja menestystänne; jo ovat kavaltajat +tuhotut kaupungin sisältä, lippumme voitollisina ulkopuolella, +todistaen että Jumaluus suosii miehiä, jotka pyrkivät vapautta +lakiin yhdistämään. Näyttäkäämme esimerkki Italialle ja maailmalle! +Osottakaamme että roomalaisen miekka pystyy suojelemaan roomalaisen +forumin. Kaupungin jokaiseen Rioneen on järjestetty kauppiaista ja +käsityöläisistä koottu porvarilegiona; he väittävät etteivät voi +palkkiotta jättää ammattiansa. Senaattorinne kutsuu teitä auttamaan +vapaatahtoisesi omassa puolustuksessanne. Hän on antanut teille +vapauden, hän on rauhan teille palauttanut; sortajanne ovat ympäri +maan hajotetut. Hän pyytää teitä säilyttämään aarteet, jotka saitte. +Ollaksenne vapaat, teidän on jotakin uhraaminen; vapauden eteen, mikä +uhraus on liika suuri? Kannatukseenne luottaen minä vihdoin, ensi +kerran, käytän virkani myöntämää oikeutta -- ja Rooman pelastukseksi +minä verotan roomalaisia!" + +Sitten seurasi veroilmoitus. + +Julistus naulattiin yleisiin paikkoihin. Erään plakaatin eteen +kokoontui väkeä. Sen eleet olivat tuliset ja hillitsemättömät -- silmät +välähtelivät -- se keskusteli hiljaa, mutta kiivaasti. + +"Uskaltaa siis verottaa meitä! Eiväthän ylimykset eikä paavikaan olisi +tuota enempää voineet tehdä!" + +"Hävetköön! hävetköön!" huudahti muuan kuihtunut nainen, "meitä, jotka +olimme hänen ystäviään! Mistä saavat pienokaisemme leipää?" + +"Olisi siepannut paavin rahat!" virkkoi eräs kunnon viininmyyjä. + +"Voi, voi! Pandulfo di Guido olisi omilla varoillaan elättänyt +sotajoukon. Hän oli rikas mies. Mikä hävyttömyys kapakan pojassa!" + +"Emme ole roomalaisia, jos tuota kärsimme!" sanoi eräs Palestrinasta +karannut. + +"Kansalaiset!" ärähti karkeasti eräs pitkä mies, joka siihen saakka +oli kirjurilla luetuttanut itselleen verojulistuksen erityiskohtia, +ja jonka raskas aju lopuksi älysi että viini oli kallistuva -- +"kansalaiset, me tarvitsemme uuden vallankumouksen. Tämä totta +vieköön on kiitollisuutta! Mitä me olemme kostuneet tuon miehen +palauttamisesta? Ainako meitä maahan paiskotaan? Maksamaan -- maksamaan +-- maksamaan! Siihenkö vaan kelpaamme?" + +"Kuulkaa Cecco del Vecchiota!" + +"Ei, ei; ei nyt", murisi seppä. "Käsityöläisillä on tänä ehtoona +erityinen kokous. Nähdäänpäs -- nähdäänpäs!" + +Nuori, viittaan kääriytynyt mies, jota kukaan ei ollut huomannut, +kosketti seppää. + +"Kuka hyvänsä ryntää Capitoliin ylihuomenna päivänkoiton aikaan", hän +kuiskasi, "ei tapaa siellä vartijoita!" + +Hän oli tiessään ennenkuin seppä ehti katsoa taaksensa. + + * * * * * + +Samana iltana Rienzi, levolle mennessään, sanoi Angelo Villanille -- +"rohkeutta, välttämätön on tämä tekoni! Mitä kansa siitä arvelee?" + +"Hieman nurkuu, mutta näyttää älyävän että se on välttämätön. Cecco del +Vecchio oli äänekkäin nureksija, mutta on nyt äänekkäin puoltaja." + +"Se on yrmeä mies, hän kerran hyljäsi minut; mutta tuo kamala +kirkonkirous! Hän ja roomalaiset saivat tuosta hyljäämisestään +oppia karvaan läksyn, ja kokemus on toivoakseni opettanut heidät +rehellisiksi. Hyvä, jos tuo verotus päättyy rauhallisesti, niin kahden +vuoden päästä Rooma on jälleen oleva Italian kuningatar, -- sen +sotavoima kunnossa -- sen tasavalta muodostunut; ja silloin -- silloin +--" + +"Silloin mitä, senaattori?" + +"Niin, silloin, oma Angeloni, Cola di Rienzi saattaa kuolla rauhassa! +On tarve, jonka vallan ja loiston syvä kokemus vihdoin meille tuottaa +-- jäytävä kuin nälän, raukaiseva kuin unen tarve; -- _Angeloni, se on +kuoleman tarve_!" + +"Herrani, tuon oikean käteni antaisin", huudahti Villani innokkaasti, +"jos kuulisin teidän sanovan olevanne elämään kiintyneen!" + +"Olet kelpo nuorukainen, Angelo!" sanoi Rienzi lähtien Ninan kammioon; +ja hänen hymyissään ja kiihkeissä hyväilyissään hän hetkeksi unhotti +olevansa suuri mies! + + + + +VIII Luku. + +Päätöksen kynnyksellä. + + +Seuraavana aamuna Rooman senaattorilla oli suuri vastaanotto +Capitolissa. Florensista, Paduasta, Pisasta, Milanostakin +(Viscontilta), Cenuasta, Neapelista -- oli saapunut lähettiläitä +onnittelemaan hänen palaustaan tahi kiittämään häntä siitä, että hän +oli pelastanut Italian Montrealen tuhotöistä, Venetsia yksin, jonka +palveluksessa Suuri Komppania oli, pysyi erillään. Koskaan ei ollut +Rienzi näyttänyt onnekkaammalta ja mahtavammalta, eikä koskaan ollut +hän osottanut olemuksen vapaampaa ja iloisempaa majesteettia. + +Tuskin oli vastaanotto ohitse, kun sanansaattaja saapui Palestrinasta. +Kaupunki oli antautunut, Colonna paennut, ja senaattorin lippu liehui +kapinallisten ylimysten viimeisen turvapaikan valleilla. Rooma saattoi +vihdoinkin pitää itseään vapaana, ja ainoakaan vihollinen ei näkynyt +uhkaavan Rienzin lepoa. + +Seurue hajaantui. Senaattori ylpeänä ja riemuiten läksi yksityiseen +asuntoonsa, ennen lähettiläille annettavan juhlan alkamista. Hän +kohtasi Villanin, joka oli synkkä katsannoltaan, kuten tavallisesti. + +"Ei suruja tänään, Angelo", sanoi senaattori iloisesti; "Palestrina on +meidän!" + +"Minä iloitsen kuullessani sellaisia uutisia ja nähdessäni herrani +olevan niin uhkealla mielialalla", vastasi Angelo "Haluttaako herraani +nyt elää?" + +"Kunnes roomalainen hyve elpyy, kenties -- haluttaa! Mutta niin olemme +Onnen vauvoja, -- tänäpänä iloisia -- huomenna alakuloisia!" + +"Huomenna", kertoi Villani koneentapaisesti: "niin huomenna +kulonalaisia!" + +"Kirmaat sanoillani, poika", sanoi Rienzi puoleksi suuttuen ja kääntyi +pois. + +Villani ei huomannut herransa närkästystä. Pidot olivat ahdinkoon +täynnä väkeä ja loistavat; Rienzi tuona päivänä oli pakoton, kohtelias +isäntä. + +Milanolaiset, padualaiset, pisalaiset, neapelilaiset, kilpailivat +toistensa kanssa, mahtavan senaattorin hymyilyistä. Uhkuvat olivat +heidän ylistyslauseensa -- tuhlaavat avuntarjouksensa. Ei ainoakaan +Italian hallitsija näyttänyt olevan turvallisempana valtaistuimellaan. + +Pidot päättyivät aikaiseen (niinkuin valtiollisissa tiloissa +tavallisesti), ja Rienzi, hiukan viinin liikuttamana, kuljeskeli +yksinään Capitolista poispäin. Suunnaten yksinäisen kulkunsa kohden +Palatinia, hän näki haljakasten, hunnunkaltaisten usvain, jotka +päivänlaskua seuraavat, laskeutuvan Caesarien palatsin jäännöksillä +nuokkuvan rehevän ruohoston päälle. Erääsen raunioitten kohtaan +(kumotun pylvään ja kaarroksen ääreen) hän seisahtui käsivarret +ristissä, syvissä aatoksissaan. Etäällä näkyivät Campagnan surumieliset +hautakummut sekä kukkulain piiri, joitten kiireiltä purppurankarva +pian oli tähtien valoksi sulava. Ei tuulenhenkäys suhahtanut tummassa +sypressissä eikä huojumattomassa pineassa. Oli jotakin kammottavaista +maan kolkkoa ihanuutta viihdyttävän taivaan tyynessä. Monet ja +erilaiset olivat ajatukset, jotka liitelivät Rienzin povessa: muisto +työskenteli hänen sydämessään. Kuinka monesti hän nuoruudessaan oli +astellut tuossa samassa paikassa! -- mitä unelmia hän oli vaalinut! +-- mitä toiveita tuntenut! Hänen elämänsä viimeisten aikojen +melskeissä Muisto oli kauan uinunut; mutta tuona hetkenä se anasti +varjoisen haltunsa yksinvaltaisuudella, mikä tuntui profeetalliselta. +Hän kuljeskeli -- poikana, nuoren veljensä keralla, käsi kädessä, +illanhetkenä pitkin virran äyräitä: hän näki kalpean muodon, näki +hurmeisen rinnan, ja taas hän lausui kostonsadatuksensa! Hänen ensi +menestyksensä, neitsyeellinen riemunsa, salainen lempensä, maineensa, +mahtinsa, kovaonnensa, Maiellan erakkomaja, Avignonin vankikomerot, +voitollinen paluunsa Roomaan -- kaikki kiitivät läpi hänen povensa +yhtä selvinä, kuin jos hän olisi elänyt nuot seikat uudelleen! -- ja +nyt! -- hän säikähti _nykyisyyttä_ ja astui alas kunnaalta. Kuu, jo +noussut, loi valonsa yli Forumin, hänen kulkiessaan halki sen monien +raunioitten. Jupiterin temppelin tienoilla kaksi olentoa yht'äkkiä +pujahti näkyviin; kuutamo lankesi heidän kasvoihinsa ja Rienzi tunsi +Cecco del Vecchion ja Angelo Villanin. Ne eivät nähneet häntä; vaan +kiivaasti keskustellen he katosivat Trajanuksen Kaaren kohdalla. + +"Villani! Tuo aina uuttera palvelijani!" tuumi senaattori! "tänä aamuna +lienen puhunut tylysti hänelle -- se oli pahoin tehty!" + +Hän kääntyi takasin Capitolia kohden -- hän seisoi Leijonaportaitten +vieressä. Punanen täplä oli Montrealen telotuksesta jäänyt kivitykseen; +senaattoria puistatti ja hän vetäytyi syrjään. Kummitteleva kuutamoko +loi ikivanhan egyptiläisen hirviön kasvoihin kuin elollisen näön? +Kiviset silmämunat näyttivät isketyn häneen ilkeästi tuijottaen, +ja kun hän jatkaen matkaansa katsoi taakseen, ne tuntuivat melkein +ylönluonnollisella tavalla seuraavan hänen askeleitaan. Vilu, hän ei +tiennyt miksi, laskeutui hänen sydämeensä. Hän kiiruhti palatsiinsa +päästäkseen. Vartiomiehet tekivät tietä hänelle. + +"Senaattori", sanoi joku heistä, epäröiden, "Messere Angelo Villani on +uusi päällikkömme -- totteleminenko hänen käskyjään?" + +"Tietysti", vastasi senaattori, kulkien edelleen. Mies viivähti +paikallaan kahden vaiheilla, ikäänkuin tahtoen puhua, mutta Rienzi +ei häntä älynnyt. Tultuaan kammioonsa hän tapasi Ninan ja Irenen +odottamassa. Hänen sydämensä halasi puolisonsa luokse. Murheet ja +ponnistukset olivat viimeisinä aikoina vieroittaneet hänen ajatuksensa +hänestä, ja hän tunsi sen katuen, katsellessaan hänen jaloa, +väsymättömän ja huolehtivan lemmen vienontamaa muotoansa. + +"Ihanaiseni", sanoi hän sulkien hänet hellästi syliinsä, "huulesi eivät +koskaan toru minua, mutta silmäsi joskus! Olemme liian kauvan olleet +erillämme. Kirkkaammat päivät koettavat meille, jolloin saan joutoa +kiittääkseni sinua kaikesta huolestasi. Ja sinä, suloinen siskoni, sinä +hymyilet minulle -- voi, oletpa kuullut jo että ylkäsi on Palestrinan +antauduttua päässyt vapaaksi, ja huominen päivä on näkevä hänet +jalkaisi edessä. Kaikkien päivän huolien ohessa minä muistin sinua, +Ireneni, ja panin lähetin saamaan takaisin punan kalpealle poskellesi. +Tule, tule, olkaamme jälleen onnellisia!" Ja tuon kotoisen hellyytensä +valtaan antautuneena, joka oli hänelle ominaista, milloin karkeammat +ajatukset myönsivät, hän istuutui noitten kahden henkilön viereen, +jotka olivat hänen sydämelleen kalliimpia. + +"Näin onnellisia -- jospa meillä voisi olla monta tällaista hetkeä!" +kuiskasi Nina, vaipuen hänen povelleen. "Mutta minä joskus kaipaan --" + +"Niin minäkin", keskeytti Rienzi; "sillä luen sinun naisen ajatuksesi +-- minäkin joskus toivon että kaitselmus olisi asettanut meidät elämän +alempiin alhoihin! Mutta sekin aika tullee vielä! Irene Adrianin +puolisona -- Rooma Vapauden aviona -- silloin, Nina, sinä ja minä +etsikäämme jokin rauhallinen erakkomaja jutellaksemme menneestä +loistosta ja voittoriemusta, niinkuin kesäisistä unelmista. Suutele +minua, kaunoiseni! Voisitko olla tätä komeutta paitsi?" + +"Erämaassa _sinun_ kanssasi, Cola!" + +"Annappa minun muistella", jatkoi Rienzi; "eikö tänään ole seitsemäs +päivä lokakuuta? Niin, seitsemäntenä päivänä, se on huomattava, +viholliseni joutuivat valtaani! Seitsemän! minun kohtalonomainen +lukuni, joko hyvä tahi pahaenteinen! Seitsemän kuukautta hallitsin +tribuunina -- seitsemän vuotta olin poissa maanpakolaisena; +huomispäivä, joka näkee minun vihollisetta, täydentää seitsemännen +viikon lukien palauksestani!" + +"Ja seitsemän oli kruunujen luku, jotka Rooman luostarit ja Rooman +neuvosto sinulle antoivat _santo spiriton_ ritarikunnan juhlamenojen +jälkeen!" sanoi Nina, naisen hellin sukkeluuksin lisäten, "loistavin +yhteys kaikista!" + +"Hullutukselta nuot ajatukset muista näyttävät, ja filosofian kannalta +ne todella sitä ovatkin", sanoi Rienzi; "mutta koko elämänikäni enteet +ja merkit ja utukuvat ovat liittyneet toimintaan ja tapauksiin: ja +muitten ihmisten ilmakehä ei ole ollut minun. Elämä itsessään on +arvotus, miksikä arvotukset meitä ihmetyttäisivät? _Tulevaisuus!_ +-- mikä salaperäisyys jo tuossa sanassa! Jos olisimme eläneet +läpi menneisyyden, mikäli aika oli, syvin, tuhansien vuosisatojen +kokemuksemme ei voisi myöntää meidän arvata tapauksia, jotka odottavat +hetkeä, johon olemme astumaisillamme! Kummako, jos näin järjen +hyljääminä turvaannumme mielenkuvitukseen, jossa unien ja merkkien +kautta Jumala joskus kuvaa vastaisten asioitten yhdenkaltaisuuden? Kuka +jaksaa jättää tulevaisuuden kokonaan arvaamatta, ja alistuen vaikeroida +nykyhetken taakan alla? Ei, ei! tuo, jota tyhmänviisaat kutsuvat +yltiöpäisyydeksi, kuuluu samaan osaan meitä kuin toivo. Kumpikin +vaan vie meitä eteenpäin -- auhtoiselta rannalta ihanalle, jos kohta +äärettömälle ulapalle. Kumpikin kaipaa _suurelle tuollepuolelle_, mikä +todistaa kuolemattomuutemme. Kummallakin on näkynsä ja utukuvansa -- +joista jotkut ovat vääriä, mutta _jotkut_ oikeita! Tosiansa, ihminen, +joka tulee suureksi, tulee usein siksi vaan oman henkensä jonkinlaisen +taian kautta -- Pythian, joka ennakolta sanoo että hän _on_ tuleva +suureksi -- ja sitten tekee elämän tuota ennustusta toteuttavaksi +ponnistukseksi! Onko tuo hullutusta? -- Olisi, jos kaikki seisahtuisi +haudan partaalle! Mutta kukaties juuri tuo kykyjen täällä tapahtuva +terotus, harjotus ja ylentäminen -- vaikka vaan joutuvaa tarkotusta +varten maan _päällä_ -- saattaa olla määrätty tarkottamaan valmistaa +näin elvytettyä ja jalostettua henkeä jotakin korkeata päämäärää varten +maan _tuolla puolen_! Kuka sanoo? En minä! -- Rukoilkaamme!" + +Senaattorin ollessa näissä toimissa Rooma eri osissaan esitti vähemmän +pyhiä ja rauhallisia näkymöitä. + +Orsinein linnassa valoja välähteli edestakasin. Angelo Villani +nähtiin pistäytyvän takaportista. Hetken perästä kuu oli korkealla; +kohden Colosseumin raunioita nähtiin miehiä, joitten puku ilmaisi +heidän olevan alinta kansankerrosta, hiipivän kujilta ja tanhuvilta +kaksitellen; Montrealen poika taas pujahti raunioista. Vielä myöhempään +-- kuu tekee laskuaan -- harmaa valo kajastaa idässä -- Lateranin P. +Johanneksen kirkon kohdalla Rooman portit ovat seljällään! Villani +juttelee varjesoturien kanssa! Kuu on laskenut -- murheellinen ja +viluinen harso himmentää kukkulat -- Villani on Capitolin palatsin +edustalla -- _ainoa_ aseellinen! Missä Rooman legioonat ovat +vartioimasta Rooman vapauttaja vapauttajaa? + + + + +Viimeinen Luku. + +Ajon loppu. + + +Oli lokakuun kahdeksannen päivän aamu 1354. Rienzi, joka aina nousi +varhain, liikahteli levottomana vuoteessaan. "On vielä aikaista", hän +sanoi Ninalle, jonka käsivarsi oli hellästi hänen kaulansa ympärillä: +"ei kenkään väestäni kuulu olevan hereillä. Mutta _minunhan_ päiväni +alkaa ennen kuin _heidän_." + +"Lepää vielä, Colani; olet unen tarpeessa.". "En; tunnen kuumetta, ja +kylkeni vanha pistos vaivaa minua. Minulla on kirjeitä kirjoitettavana." + +"Päästä minä kirjuriksesi, armaani", sanoi Nina. + +Rienzi noustessaan hellästi hymyili; hän läksi makuuhuoneen viereiseen +kammioonsa kylpeytymään, niinkuin hänen tapansa oli. Sitten +pukeuduttuaan hän palasi Ninan luokse, joka väljässä vaatteuksessaan jo +istui kirjoituspöydän ääressä, rakkauden virkaansa valmiina. + +"Kuinka hiljaista kaikki on", sanoi Rienzi. "Mikä puuhaisen päivän +vilpas ja vieno etusävel on näissä varhaisissa hetkissä." + +Kumartuen vaimonsa puoleen hän sitten saneli useita kirjeitä, silloin +tällöin keskeyttäen toimensa huomautuksilla, jotka välähtivät hänen +mieleensä. + +"Niin, nytten Annibaldille! Nuoren Adrianinkin muuten pitäisi tänään +tulla luoksemme; kuinka riemuitsen Irenen tähden!" + +"Armas sisko -- niin! hän rakastaa -- jos kukaan, Cola, niin voi +rakastaa -- kuin me." + +"Niin, mutta työhösi, ihana kirjurini. Haa! Mitä melua tuo? Kuulen +aseellisten askeleita -- portaat jytisevät -- joku huutaa nimeäni." + +Rienzi sieppasi miekkansa! Ovi paiskattiin töykeästi seljälleen ja +täydelliseen sota-asuun puettu henkilö ilmaantui kammioon. + +"Mitä! mitä tämä tietää?" sanoi Rienzi seisoen Ninan edessä miekka +tupesta paljastettuna. + +Sisääntunkenut nosti silmikkonsa -- hän oli Adrian Colonna. + +"Pakene, Rienzi! -- riennä, signora! Kiitos Taivaan, vielä voin teidät +pelastaa! Palestrinan antauduttua pääsin joukkoineni vapaaksi, mutta +haavani tuskat minut viivyttivät viime yön Tivolissa. Kaupunki oli +täynnä aseellista miestä -- mutta ei _sinun_ miestäsi, senaattori. +Kuulin huolestuttavia kulkupuheita. Päätin jatkaa matkaani -- saavuin +Roomaan, kaupungin portit olivat selki seljällään!" + +"Mitä!" + +"Vartiostosi tiessään. Vast'ikään joukko Savellin miehiä tuli vastaani. +Merkkini, Colonnain merkit, eksyttivät heidät. Kuulin että tänä samana +hetkenä moniaat vihollisistasi ovat kaupungin sisällä, loput tulossa +-- kansa itse ryhtyy vastaasi aseisin. Syrjäkatuja pitkin kuljin, +roistoväki jo varustihe. Piti minua vihollisenasi ja kiljui. Tulin +tänne -- vahtimiehesi ovat kadonneet. Salaovesi on auki. Ei elävää +olentoa näytä oleskelevan palatsissasi. Riennä -- pakene -- pelasta +itsesi! Missä Irene on?" + +"Capitoliko tyhjänä! -- mahdotonta!" huusi Rienzi. Hän läksi +etuhuoneesen, jossa hänen yövartijansa tavallisesti oleskelivat -- +se oli asujaton! Hän olisi mennyt ulommaksi, mutta ovet olivat ulkoa +teljetyt. Oli silminnähtävää, että ulospääsy oli ehkäisty kaikkialta, +paitsi alhaalla olevaa yksityistä ovea, ja se oli jätetty hänen +murhamiehillensä auki! Hän palasi huoneeseensa -- Nina oli jo mennyt +herättelemään ja valmistelemaan Ireneä, jonka kammio oli rakennuksen +toisessa sivussa. + +"Pian, senaattori!" sanoi Adrian. "Luulen vielä olevan aikaa. Meidän +täytyy kulkea Tiberin poikki. Sijoitin luotettavia asemiehiäni ja +pohjolaisia sinne. Vene on valmiina." + +"Kuule!" keskeytti Rienzi, jonka aistimet viimeisinä aikoina olivat +ylönluonnollisesti terottuneet. "Kuulen etäistä huutoa -- tuttua +huutoa, _'Viva 'l Popolo!'_ Niinhän minäkin sanon! Ne varmaan ovat +ystäviä." + +"Ole pettelemättä itseäsi! Sinulla tuskin on ainoatakaan ystävää +Roomassa." + +"Hist!" sanoi Rienzi kuiskaten; "paitsi Ninaa -- paitsi Ireneä. En voi +seurata sinua." + +"Oletko mieletön?" + +"En, mutta peloton. Muuten jos lähtisinkin kanssanne, minä vaan +saattaisin olla teille kaikille turmioksi. Jos minä tavattaisiin +seurassasi, sinä ynnä yhdessä ruhjottaisiin. Minutta olet turvassa. +Eipä senaattorin puolisokaan eikä sisar ole kostonpyyntöä elvyttänyt. +Pelasta he; jalo Colonna! Cola di Rienzi uskaltaa Jumalaansa yksin!" + +Sillä välin Nina oli palannut; Irene hänen seurassaan. Etäältä kuului +onnettoman väkijoukon töminä, yhtämittaisena -- verkkaisena -- yltyvänä. + +"Nyt, Cola", sanoi Nina rohkeana ja iloisen näköisenä, tarttuen +miehensä kainaloon, Adrianin jo löydettyä turvattinsa Irenessä. + +"Niin, _nyt_, Nina!" sanoi Rienzi; "vihdoinkin eroamme! Jos tämä +on viimeinen hetkeni -- minä viimeisenä hetkenäni rukoilen Jumalaa +siunaamaan ja suojaamaan sinua; sinä todella olet ollut minun +ylönpalttinen lohdutukseni -- huolehtiva kuin vanhin, hellä kuin lapsi, +kotilieteni hymy, mun --" + +Rienzi oli melkein suunniltaan. Mielenliikutukset, syvät, +ristiriitaiset, puhumattoman suloiset ja hupsut, tukahuttivat hänen +sanansa. + +"Mitä!" huusi Nina, takertuen hänen rintaansa ja jakaen hiuksensa +silmiltään tavotellessaan hänen poiskäännettyjä kasvojaan. "Erota! -- +emme koskaan! Tämä on minun paikkani -- koko Rooma ei ole repivä minua +siitä!" + +Adrian epätoivoisena tarttui hänen käteensä ja koetti vedältää häntä +pois. + +"Olkaa koskematta minuun, herra!" sanoi Nina ojentaen kätensä suuttuneen +majesteetin tavoin, ja silmät säkenöiden kuin leijonaemon, jolta +metsämies mielii poikasen riistää. "Minä olen Cola di Rienzin, Rooman +suuren senaattorin puoliso, ja hänen rinnallaan olen elävä ja kuoleva!" + +"Viekää hän täältä, joutuen! -- joutuen! Kuulen väkijoukon olevan +lähellä." + +Irene ryöstäytyi Adrianin käsistä ja lankesi Rienzin jalkoihin -- hän +syleili hänen polviansa. + +"Tule, veljeni, tule! Miksi hukkaamme kallista aikaa? Rooma kieltää +sinua menettämästä henkeä, johonka sen oma itse on sulautunut." + +"Oikein, Irene; Rooma on sulautunut minuun, ja me nousemme tai +lankeemme yhtenä! -- ei sen enempää!" + +"Sinä viet meidät kaikki perikatoon!" sanoi Adrian jalomielisen ja +kärsimättömän kiihkeänä. "Muutaman silmänräpäyksen kuluttua olemme +hukassa. Uhmoova mies! Et monista vaaroistasi säilynyt riehuvan +roistoväen teuraaksi." + +"Sen uskonkin", sanoi senaattori, ja hänen mittava vartalonsa näytti +laajenevan hänen oman henkensä suuruutta. "Vielä olen triumfoiva. +Koskaan eivät viholliseni -- koskaan ei jälkimaailma saa sanoa että +_toisen_ kerran Rienzi luopui Roomasta! Kuulkaa! _'Viva 'l popolo!'_ +Vielä huudetaan 'eläköön kansa!' Tuo huuto ei säikytä ketään paitsi +tyrannia! Minä triumfoin ja jään eloon!" + +"Ja minä kanssasi!" sanoi Nina lujasti. Rienzi epäröitsi hetkisen, +katseli vaimoansa, painoi intohimoisesti hänet sydäntänsä vastaan, +suuteli ja vielä suuteli häntä sekä virkkoi: "Nina, minä käsken sinua, +-- lähde!" + +"En ikinä!" + +Rienzi oli vaiti. Irenen kyyneltulvaiset kasvot kohtasivat hänen +silmänsä. "Me kaikki tahdomme kuolla kanssasi", sanoi hänen sisarensa: +"sinä vain, Adrian, jätä meidät!" + +"Olkoon sitten", sanoi ritari suruisena; "jäämme _kaikin_ tänne", ja +hän kerrassaan luopui enemmästä yrityksestä. + +Lyhyt kuolonäänettömyys, jonka vaan Irenen tuskainen nyyhkytys rikkoi, +pääsi valtaan. Raivoavien tuhanten jymy kuului hirvittävän selvänä. +Rienzi näytti vaipuneen ajatuksiinsa -- sitten kohottaen päänsä, hän +virkkoi tyynesti, "olette voittaneet -- lähden kanssanne -- kokoan vain +nämät paperit ja seuraan teitä. Nopeaan, Adrian -- pelasta he!" ja hän +tarkottaen osotti Ninaa. + +Toista viittausta odottamatta nuori Colonna tempasi Ninan voimalliseen +kouraukseensa, vasemmalla kädellään hän tuki Ireneä, joka kauhusta ja +mielenliikutuksesta oli melkein tunnottomana. Rienzi vapautti hänet +kevyemmästä taakasta -- hän otti sisarensa syliinsä sekä laskeutui +kierreportaita alas. Nina ei vastustellut -- hän kuuli puolisonsa +astunnan takanaan, siinä oli hänelle kylläksi -- hän kerran vain +kääntyi kiittämään häntä silmillään. Kookas, haarniskoittu pohjolainen +seisoi avonaisessa ovessa, Rienzi luovutti Irenen, joka nyt oli täysin +tiedoton, soturin syliin, ja suuteli äänetönnä hänen kalvakasta +poskeansa. + +"Pian, herrani", sanoi pohjolainen, "kaikilta tahoilta rynnistetään!" +Näin sanoen hän läksi alas taakkoineen. Adrian ynnä Nina seurasivat; +senaattori seisoi hetkisen paikallaan, kääntyi ympäri sekä oli +huoneessaan ennenkuin Adrian huomasi että hän oli kadonnut. + +Sukkelaan hän tempasi peitteen vuoteestaan, kiinnitti sen +akkunapuitteesen ja laskeutui sen avulla (useain jalkain matkan) +alempana olevalle parvekkeelle. "En kuolekaan rotan tavoin", sanoi hän, +"eteeni viritettyyn pyydykseen! Koko väkijoukko on ainakin näkevä ja +kuuleva minut." + +Tuo oli silmänräpäyksen työ. + +Sillä välin Nina oli tuskin kuutta askelta ehtinyt, kun hän huomasi +olevansa Adrianin kanssa kahden kesken. + +"Haa! Cola!" hän kiljasi, "missä hän on! Hän on poissa!" + +"Malttakaa mielenne, signora, hän vaan palasi noutamaan muutamia +salaisia papereita, jotka unehtuivat. Hän on heti seuraava meitä." + +"Odottakaamme sitten." + +"Signora", sanoi Adrian kiristellen hampaitansa, "ettekö kuule +väkijoukkoa? -- pois, pois!" ja hän läksi pakenemaan nopeammin askelin. +Nina ponnisteli hänen kourissaan -- rakkaus antoi hänelle epätoivon +voiman. Hurjasti nauraen hän ryöstäytyi hänestä. Hän riensi takasin -- +ovi oli suljettu -- mutta teljetön -- hänen vapiseva kätensä viivähti +hetkisen rivassa. Hän avasi oven, työnsi raskaan salvan eteen, jotta +Adrianin oli mahdoton saavuttaa häntä. Hän oli portailla -- hän oli +huoneessa. Rienzi oli poissa! Hän samosi, hänen nimeänsä huudellen, +läpi valtahuoneuston -- kaikki oli autiota. + +Kaikki ovet, joista päästiin alasvieviin käytäviin olivat ulkoa +teljetyt. Hengästyneenä, läähöttäen, hän palasi kammioon. Hän riensi +akkunaan -- älysi keinon, jolla Rienzi oli päässyt alas -- hänen uljas +sydämensä ilmaisi hänelle Rienzin uljaat aikeet: -- hän näki että he +olivat erotetut. -- "Mutta sama katto suojaa meitä", hän huudahti +riemuiten, "ja sama on kohtalomme oleva!" Tuo ajatus mielessään hän +vaipui ääneti, kärsivällisenä, permannolle. + +Tehden jalon päätöksen olla hylkäämättä noita uskollisia +lemmenliittolaisia ilman uutta yritystä, Adrian oli seurannut Ninaa, +mutta liian myöhään -- ovi oli suljettu hänen ponnistustensa varalle. +Väkijoukko marssi edelleen -- hän kuuli sen huudon äkkiä muuttuvan -- +se ei enää ollut _"Eläköön Kansa!"_ vaan _"Surma pettäjälle!"_ Hänen +seuralaisensa oli jo poistunut, ja huolien nyt vaan Irenen vaarasta, +Colonna katkerin murhein kääntyi pois, kulki alas porraskäytävää ja +kiiruhti virran rantaan, missä venhe ja hänen joukkonsa odottivat häntä. + +Parveke, jolle Rienzi oli laskeutunut, oli sama, josta hänen tapansa +oli puhua kansalle -- se liittyi avaraan saliin, jota käytettiin +valtiollisissa juhlatiloissa -- ja sen kummallakin puolen kohosi +ulkoneva torni, jonka ristikkoakkunat antoivat parvekkeen puoleen. +Toista näistä torneista käytettiin asevarastona, toisessa oli +Brettonen, Montrealen veljen, vankisuoja. Viimeksimainitun tornin +takana oli Capitolin yhteinen tyrmä. Silloin vankila ja palatsi olivat +hirvittävän lähellä toisiansa! + +Juhlasalin akkunat olivat vielä auki -- ja Rienzi astui sinne +parvekkeelta -- edellisen päivän pitojen merkkiä oli siellä nähtävänä +-- vielä kosteat viinitäplät punasivat lattiata, ja kulta- ja +hopeamaljoja väikkyi akkunakomeroissa. Hän läksi asehuoneesen oikopäätä +ja valitsi monista sota-asuista sen, joka oli ollut hänen yllään, kun +hän lähes kahdeksan vuotta sitten karkotti ylimykset Rooman porteilta. +Hän pukeutui rautaan, jättäen vaan päänsä paljaaksi; ja sitten ottaen +seinältä oikeaan käteensä Rooman suuren gonfalonin, hän palasi heti +saliin. Ei ketään ihmistä hän tavannut. Tuossa laajassa rakennuksessa, +paitsi vangituita ja uskollista Ninaa, jonka läsnäolosta hän ei tiennyt +-- senaattori oli yksin. + +Eteenpäin kulki väkijoukko, ei enää määrätyssä järjestyksessä; kuin +virta virran perästä -- kaduilta, kujilta, palatsista ja hökkelistä +-- riehuva meri sai uutta lisää. Eteenpäin se kulki -- intohimot +paljoudesta yltyneinä -- vaimot ja miehet, lapset ja raihnainen ikä +-- heränneen, irtipäässeen, vastustamattoman fyysillisen voiman ja +eläimellisen kiukun kauheassa rintamassa. -- "Surma pettäjälle -- +kuolema tyrannille -- kuolema sille, joka kansaa verotti!" "_Mora l' +traditore che ha fatta la gabella! -- Mora_!" Se oli kansan huuto -- +se senaattorin rikos! He ryntäsivät Capitolin matalan aituuksen yli -- +he täyttivät yht'äkkisellä syöksyllä tuon tilavan, hetkistä ennen niin +tyhjän -- nyt verta janoovia ihmisolentoja kihisevän aukean. Samassa +syntyi kuolemanhiljaisuus, ylhäällä parvekkeella Rienzi seisoi -- +hänen päänsä oli paljastettu, ja aamuaurinko paistoi tuohon uljaasen +otsaan ja kiharoihin, jotka ennen aikojaan olivat harmaantuneet tuon +mielettömän joukon palveluksessa. Kalpeana ja pystyisenä hän seisoi +-- ei pelkoa, ei kiukkua, ei uhkaa nähty hänen kasvoillaan -- mutta +syvää murhetta ja ylevää mielenlujuutta! Hetkeinen häpeä -- hetkeinen +kunnioitus valtasi väkijoukon. Hän viittasi gonfaloniin, johon +tasavallan merkkisanat ja Rooman vaakuna olivat kirjaillut, ja näin hän +alkoi: + +"Minäkin olen roomalainen ja kansalainen! kuulkaa minua!" + +"Älkää kuulko häntä! älkää kuulko häntä! hänen kavala kielensä saattaa +lumota meidät!" huusi joku häntä äänekkäämmin, ja Rienzi tunsi Cecco +del Vecchion. + +"Älkää kuulko häntä! alas tyranni!" huusi kimakampi ja nuorekkaampi +ääni, ja käsityöläisen rinnan seisoi Angelo Villani. + +"Älkää kuulko häntä! kuolema surmalaiselle!" huusi ääni hänen +sivullaan, ja viereisen vankilan ristikko-akkunasta tuijotti häneen +kuin tiikerin silmin Montrealen veljen kostava katse. Silloin maasta +taivaasen nousi huuto -- "Alas tyranni -- alas kansan verottaja!" + +Vaaru kiviä rämähti senaattorin sotasopaan -- vielä hän pysyi +liikahtamatta. Ei ainoankaan lihaksen väräys ilmaissut pelkoa. +Hänen oman ihmeellisen kaunopuheliaisuutensa vakuutus, jos häntä +vain kuultaisiin, elvytti vielä toivoa hänessä; hän seisoi lujana +omissa suuttuneissa, mutta järkähtämättömissä aatoksissaan! -- +mutta juuri tuon kaunopuheliaisuuden tieto oli nyt hänen verisin +vihollisensa. Joukon johtajia vapisutti, että jos häntä kuultaisiin; ja +_"epäilemättä"_, sanoo hänen samanaikainen elämäkerrankirjoittajansa, +_"jos hän olisi puhunut vain, hän olisi muuttanut heidän kaikkien +mielet, ja työ ollut pilalla"_. + +Ylimysten soturit olivat jo yhtyneet väkitungokseen -- kiviä +tappavammat aseet enensivät joukon raivoa -- keihäät ja nuolet +pimensivät ilman; jo kuultiin äänen kiljaisevan, "tietä sainioille!" +Loimottaen soihdut punersivat päivänvalossa ja huiskuivat väkijoukon +päitten päällä, kuin hornalaiset, roistoväen sekaan irtipäässeet! Ja +missäpä paikkaa helvettiä on hornanhenkiä sellaisia kuin mieletön +roistoväki voi luoda? Heiniä, halkoja ja olkia koottiin yht'äkkiä +Capitolin suurten ovien eteen, ja haiku kiiriskeli tuokion kuluttua +ilmoille, lyöden hyökkäävät peräytymään. + +Rienziä ei enää näkynyt; nuoli oli lävistänyt hänen kätensä -- tuon +oikean käden, joka piti Rooman lippua pystyssä -- tuon oikean käden, +joka antoi tasavallalle valtiosäännön. Hän peräytyi myrskystä autioon +saliin. + +Hän istuutui, -- ja kyyneleet, jotka eivät juosseet heikosta ja +naisellisesta hetteestä, vaan kyyneleet tunteitten ylevimmästä +lähteestä -- kyyneleet, jotka soveltuvat sotilaalle, jonka omat +joukot ovat hyljänneet -- isänmaanystävälle, jonka maanmiehet +syöksyvät päin omaa perikatoaan -- isälle, jonka lapset niskottelevat +hänen rakkauttaan vastaan, -- senkaltaiset kyyneleet tulvivat hänen +silmistään, ja ne huojensivat, mutta _ne muuttivat_ hänen sydämensä! + +"Riittää, riittää!" hän sanoi nousten ja pyyhkäisten halveksuen vedet +tiehensä; "olen tarpeeksi uskaltanut, ponnistellut, tuon raukan, +epäkelvon sukukunnan hyväksi. Minä vielä sen häjyn ällistytän -- luovun +ajatuksesta, jonka he niin vähän ansaitsevat! Rooma sortukoon! -- +Tunnen ainakin olevani maatani jalompi! -- se ei kannata niin ylevää +uhria!" + +Hänen tuota tuntiessaan kuolema kadotti kaiken jalouden näön, mikä +sillä oli ollut, ja hän kiittämättömiä vihollisiansa ylönkatsoen +ja heidän luonnottoman raivonsa uhmilla päätti tehdä ponnistuksen +henkensä pelastukseksi! Hän riisui kimaltavan asunsa; hänen älynsä, +kekseliäisyytensä, viekkautensa palasivat. Hänen tarmokas mielensä +ajatteli salapukua -- pakoonpääsyä: -- hän jätti salin -- kulki +palvelijain huoneitten läpi - löysi niistä eräästä karkean työpuvun -- +pukeutui siihen -- heitti päänsä päälle muutamia palatsin verhoimia, +ikäänkuin pyrkien tiehensä ne anastettuaan, sekä virkkoi entisin +"_fantastico riso_" -- "Kun kaikki muut ystävät luopuvat minusta, +saattanen itsekin hyljätä itseni!" Sen jälkeen hän odotti tilaisuuttaan. + +Sillävälin liekit roihusivat yltyen yltymistään; ulko-ovi oli jo +tuhkana; huoneesta, jonka hän oli jättänyt, savu tuprusi pilvinä -- puu +räiski -- lyijy suli -- ryskyen sortuivat monet portit -- hirvittävä +pääsy oli koko väkijoukolle auki -- Caesarien Capitoli jo horjui päin +kukistustaan! -- Nyt oli aika! -- hän kulki lieskaisesta ovesta -- +poikki kytevän kynnyksen; -- hän kulki ulkoportista vahingoittumatta -- +hän oli keskellä väkitungosta. "Viljalti saalista tarjona", hän sanoi +roomalaisella murteella lähinnä seisoville, kasvot taakkansa kätkössä +-- "_Suso, suso a gliu traditore_!" Roistoväki ryntäsi hänen jälkeensä +-- hän riensi eteenpäin -- hän saapui viimeiselle portaalle, joka vei +aukealle kadulle -- hän oli viimeisellä ovella -- vapaus ja elämä +olivat hänelle avoinna. Muuan soturi (hänen omansa) tarttui häneen. +"Seis -- mihin sinä menet?" + +"Varokaa ettei senaattori pääse valepuvussa karkuun!" huusi ääni hänen +takaansa -- se oli Villanin. Peittävä taakka temmattiin hänen päänsä +päältä -- Rienzi seisoi paljastettuna: "Minä olen senaattori!" hän +sanoi lujalla äänellä. "Kuka uskaltaa kansan edustajaan koskea?" + +Tuokiossa väkijoukko piiritti hänet. Ei taluttaen, vaan lennättäen +raastettiin senaattori Leijonapaikalle. Liekkien roihutessa harmaa +kuvapatsas heijasti kalmankeltaisen valon ja hehkui -- (tuo hirvittävä +ja juhlallinen muistomerkki!) -- kuin itse valkea! + +Sinne tultuaan, väkijoukko peräytyi, uhrinsa suuruutta kauhistuen. +Ääneti hän seisoi, kääntäen kasvonsa ylt'ympäri; eikä voinut hänen +vaatteuksensa karkeus, ei hetken hirmu, ei ilmitulon ylpeä murhe +lannistaa hänen olemuksensa majesteettia, eikä palauttaa rohkeutta +noihin tuhansiin, jotka hämmästyneinä tunkeilivat hänen ympärillään. +Vanha Capitoli liekkien verhossa valaisi hirvittävän komeana tuota +ääretöntä kansanjoukkoa. Kauas pitkin katuja ulottui tulinen loimotus +sekä taajaa väentungosta, kunnes se päättyi Colonnain -- Orsinein +-- Savellein välkkyviin lippuihin! Rooman tosi tyrannit marssivat +kaupunkiin! Heidän torviensa toitotusten kajahtaessa läpi polttavan +ilman, roistoväki näytti saavuttavan rohkeutensa. Rienzi alkoi puhua; +hänen ensi sanansa oli hänen oman kuolemansa merkki. + +"Kuole, tyranni!" kiljasi Cecco del Vecchio, työntäen väkipuukon +senaattorin rintaan. + +"Kuole, Montrealen surmalainen!" jupisi Villani: "näin tehtäväni +on tehty!" ja hänen oli toinen isku. Sitten vetäytyessään pois ja +nähdessään käsityöläisen, kaiken eläimellisen intohimon juopuneen +raivon vallassa, lakkiaan heiluttaen ja kiljuen potkivan kaatunutta +jalopeuraa, -- nuori mies katseli häntä katkeran ja masentavan +ylönkatseen silmäyksin ja sanoi pistäessään aseensa tuppeen ja +verkalleen kääntyessään, jättääkseen väkijoukon: + +"Hullu, viheliäinen hullu! _sinulla ja noilla_ ainakaan _ei ollut +omaisen verta kostettavana_!" + +Hänen sanojaan ei kuultu -- hänen lähtöään ei huomattu; sillä kun +Rienzi sanatta, valituksetta vaipui maahan, -- kun väkijoukon ärjyvät +aallot vyöryivät hänen päällitsensä, -- ääni, kimakka, terävä ja +hurja, kuului yli kaiken jylinän. Palatsin akkunassa (morsiuskammionsa +akkunassa) Nina seisoi! -- alhaalla ja ylt'ympäri raivoavien liekkien +lomitse kasvot ja ojennetut kädet näkyvissä! Ennenkuin vielä tuon +läpitunkevan kiljauksen väreet olivat hälvenneet ilmoille, maahan +mahtavasti romahtaen sortui koko tuo Capitolin sivusta, -- mustaksi, +kyteväksi raunioksi. + + * * * * * + +Samana hetkenä yksinäinen pursi kiiti vinhasti pitkin Tiberiä. +Rooma oli melkeän matkan päässä, mutta palon kellertävä hehku loi +häämötyksensä virran rauhalliseen ja kuvastavaan kalvoon: sanomattoman +ihana oli maisema! vieno, kaikkea maalarin ja runoniekan taidetta +ylempi, auringonvalo väreillen yli syksyisten kasvikkoin ja vyyhdyttäen +kultaisen Virran aallot lempeään rauhaan! + +Adrianin katse oli kiintynyt Capitolin torneihin, jotka liekehtien +kohosivat ilmoille ympäröivien rakennusten huippujen joukosta; -- +tajuttomana ja hänen suojelevaan rintaansa turvaantuneena, Irene +onneksi oli hetken hirmuista tietämättömänä. + +"Ne eivät uskalla -- ne eivät uskalla", virkkoi urhea Colonna, "loukata +hiuskarvaakaan tuosta pyhästä päästä! -- Jos Rienzi menehtyy, Rooman +vapaus menehtyy ainiaaksi! Niinkuin nuot tornit, jotka kohoavat +liekkien helmoista, Rooman ylpeys ja muistomerkki, hän on nouseva +hetken vaarojen ylitse. Katso, yhä vikautumattomana riehuvan elementin +keskellä, Capitoli itse on hänen merkkikuvansa!" + +Tuskin hän oli nuot sanat sanonut, kun ääretön savuröykkiö pimensi +etäisen palon ja raskas romahdus, matkan heikontamana, saapui hänen +korviinsa; seuraavana silmänräpäyksenä tornit, joita hän oli katsellut, +olivat kadonneet näkyvistä, ja kiinteä ja uhkaava tulihehku näytti +ammahtaneen ilmoille -- koko Roomasta itsestä tehden polttorovion + + _Rooman viimeiselle tribuunille!_ + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57363 *** |