diff options
Diffstat (limited to '57351-0.txt')
| -rw-r--r-- | 57351-0.txt | 8239 |
1 files changed, 8239 insertions, 0 deletions
diff --git a/57351-0.txt b/57351-0.txt new file mode 100644 index 0000000..c16bf75 --- /dev/null +++ b/57351-0.txt @@ -0,0 +1,8239 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57351 *** + + + +E-text prepared by Tapio Riikonen + + + +PUNAINEN LESKI + +Romaani + +Kirj. + +STEIN RIVERTON [Sven Elvestad] + +Suomennos + + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1915. + + + + +SISÄLLYS: + + I. Falkenberg. + II. Laukaus. + III. Rakas veli, minä olen viaton. + IV. Salapoliisi. + V. Ilta Pursiklubissa. + VI. Kirjainarvoitus. + VII. Seuraava päivä. + VIII. "Hän on kostanut." + IX. Naisen ryöstö. + X. Kuollut talo. + XI. Valaistu huone. + XII. J.R. + XIII. Uusi tulokas. + XIV. Viimeinen keino. + XV. Punaiset liekit. + XVI. Kirje. + XVII. Peili. + XVIII. Kuoleman edessä. + XIX. Hurja leikki. + XX. Automobiili. + XXI. Valentinen uusi autonkuljettaja. + XXII. Loppu. + + + + +I. + +Falkenberg. + + +Einar Falkenberg, tukkukauppias, Sandwich-saarten konsuli, +kolmekymmentäkaksivuotias, huvilanomistaja, astui salonkiinsa. + +Hän veti taskustaan umpinaisen kultakellon, napsautti kuoren auki, +murahti tyytymättömästi ja meni peilin ääreen tarkastelemaan asuansa. + +Kello oli jo kymmenen minuuttia yli seitsemän. + +Konsuli oli juhlapuvussa. Katseltuaan parisen minuuttia muhkeata +muotoaan peilin vihreässä syvyydessä, keksimättä mitään muistutettavaa +vartalossaan, viiksissään tai puvussaan, hän pisti tyytyväisenä kätensä +taskuun, veti esille hopeisen paperossikotelon ja sytytti hyvänhajuisen +egyptiläisen savukkeen. + +Hän asteli hitaasti ympäri salia, katseli hajamielisesti tauluja, otti +pöydältä joitakuita käyntikortteja, heitti ne jälleen takaisin. + +Sitten hän pysähtyi äkkiä. Jotain oli juolahtanut hänen mieleensä. Hän +siirsi työntöovet syrjään, astui parin kamarin läpi ja saapui +työhuoneeseensa. + +Tämäkin huone oli varsin ylellisesti sisustettu. + +Pehmeä matto verhosi koko lattiaa, seinät olivat suorastaan peitetyt +tauluilla, mutta näiden kehykset olivat tummanväriset. Joukossa oli +useita melkein sysimustia eebenholtsikehyksiä. Huone teki siten +kokonaisuudessaan raskaan ja synkänpuoleisen vaikutuksen. Suuri +kirjoituspöytä oli jotain harvinaista ulkomaista sinertävää puulajia, +runsaasti koristeltu leikkauksilla. Pöydällä oli joku Rodinin +pystykuvanen; sen yläpuolella riippui komeissa leveissä kehyksissä +Englannin amiraalikunnan toimittama Sandwich-saarten kartta. Paperikori +oli pikku mestariteos, lähtöisin sen saariryhmän alkuasukkaiden +käsistä, jota tukkukauppias Einar Falkenbergilla oli kunnia edustaa +Norjan pääkaupungissa. + +Konsuli meni kirjoituskaapille; tämän vanhan, arvokkaan huonekalun hän +oli perinyt isoisältään, joka oli sen ostanut huutokaupasta, missä +myytiin jonkun ranskalaisen kreivi-vainaan irtaimistoa. Hän avasi erään +laatikon ja otti esiin ihka uudenaikaisen teräksisen rahalippaan. +Sitten hän tarkasteli kirjainlukkoa, kopautti pari kertaa kanteen, pani +lippaan takaisin paikalleen ja sulki kaapin mutisten puoliääneen: + +-- Ei, tiesinhän minä. En ollut unohtanut lukita lipasta. + +Sitten hän taas äkkiä katsoo kelloaan. Hänen ajatuksensa ovat saaneet +uuden suunnan. Hän on käynyt maltittomaksi. + +-- Mitä lempoa hän viivyttelee? sanoo hän. -- Tämäpä merkillistä +hitautta. + +Hän soittaa kelloa. Kuluu hetki, ja vanha palvelija astuu sisään. +Konsuli osoittaa kysyvästi sormellaan kattoa. + +-- On, vastaa ukko, joka on niin vanha, että puhuu miltei kuiskaamalla. +-- Herra maalari on pian valmis. Vastikään kuulin hänen siellä +kiroilevan, ettei löydä hansikkaitaan. + +-- Hyvä. Onko vaunu esillä? + +-- On, herra konsuli. Hevoset ovat valjaissa. + +-- Mitä sanot? Emmekö saa automobiilia? + +Vanha palvelija meni ilmeisesti hyvin hämilleen. Hän änkytti joitakin +käsittämättömiä sanoja, jotka saivat Falkenbergin kivahtamaan tiukasti: + +-- Mitä! + +-- Niin, koska herra konsuli tahtoo sen tietää, sanoi palvelija, niin +pelkään, että automobiili on nyt kokonaan kadonnut. + +-- Mitä hittoa! kiivastui Falkenberg. -- Onko veljeni automobiili +poissa? + +-- Konsulin veli, herra taiteilija, ajoi viimeksi automobiililla neljä +päivää sitten, kun konsuli oli Kööpenhaminassa. + +-- No sitten hän kai tietää minne se on joutunut. Ehkä se on +korjattavana? + +Palvelija kakisteli kurkkuaan. Falkenberg kävi yhä tarkkaavaisemmaksi. + +-- Sanoppa minulle, kysyi hän katsoen palvelijaan, -- yksinkö veljeni +oli lähtiessään automobiililla? + +-- Ei, hänen seurassaan oli eräs nainen. + +Konsuli nyökkäsi ja virkkoi nopeasti: + +-- Hyvä. Sano veljelleni että odotan. + +Vanha palvelija oli jo aukaissut oven lähteäkseen, mutta isäntä, joka +oli käynyt epävarmaksi ja kuumeisen levottomaksi, pysäytti hänet +kysymällä: + +-- Tunsitko naisen? + +Palvelija jäi seisomaan paikalleen. + +-- Tunsin, vastasi hän. + +-- Sulje ovi! + +Palvelija sulki oven. + +-- Oliko se hän? kysyi Falkenberg. + +-- Oli, vastasi vanhus. + +-- Hyvä on. Käy sanomassa veljelleni, että ellei hän tuossa paikassa +tule, niin lähden yksin. + +Palvelija meni. + +Mutta nyt Falkenbergin hyvä tuuli oli tiessään. Sen sijalle oli häneen +tullut jotain ärtyisää ja kiihtynyttä. Hän kiroili hiljakseen. + +Hetken kuluttua hän avasi oven ja ärjäisi: + +-- Takkini! + +Joku palvelija lennätti juoksujalassa päällystakin, jonka tukkukauppias +kiireesti vetäisi ylleen. + +Hän oli jo lähtemäisillään vaunuihin, kun hänet pysäytti reipas ääni: + +-- Hohoi! Mihin semmoinen hoppu? + +-- Vai niin, siinä sinä olet, vastasi konsuli jurosti. -- Hävyttömän +kauan olen saanut odottaa. + +Hänen nuorempi veljensä oli astunut huoneeseen. Nuori maalari Carl +Falkenberg, "Charlie", kuten häntä tavallisesti nimitettiin, tunnettu +koko Kristianiassa -- ei niin paljon maalaustensa vuoksi kuin hurjan +elämänsä ja lemmenseikkailujensa takia. Hänessä oli jotain taiteellisen +huolimatonta, joka pisti silmään veljen moitteettoman ulkoasun +rinnalla. + +Charlie koki näyttää katuvaiselta ja sanoi: + +-- Mutta kellohan on vasta puoli kahdeksan, hyvä konsuli, ja sinä olet +nimenomaan määrännyt päivälliset kello kahdeksaksi. + +-- Et saa unohtaa, että minä olen isäntänä. Näyttäisikö mielestäsi +kauniilta, jos minä saapuisin kutsuihin myöhemmin kuin kunniavieras, +tanskalainen ystäväni. + +-- Oo, luuletko, että pari minuuttia sinne tai tänne merkitsee +paljonkaan tuolle tanskalaiselle kauppasaksalle. + +Einar Falkenberg löi kätensä pöytään, niin että eräs kukkalasi kaatui. + +-- Minä en salli, että sinä käytät tuota typerää jätkänkieltä, kun +puhut minun liiketuttavistani. Käytä sitä silloin, kun olet kahvila- ja +atelieerituttujesi parissa. + +-- No no... + +-- Minne olet muuten pannut automobiilin? + +-- Kuulehan, veli hyvä, se oli minun automobiilini. + +-- Oli, oli, kenties kaikki mitä sinulla enää oli jäljellä. + +-- Perinnöstänikö, tarkoitat? + +-- Perinnöstäsi, niinpä niin. Sillaikaa kuin minä olen järkevillä +yrityksillä ja työllä lisännyt osani kaksinkertaiseksi, olet sinä +pannut menemään melkein kaiken. + +-- Nyt on kai minun vuoroni muistuttaa sinua ajan kulumisesta, sanoi +toinen kuivasti. + +-- Olet siis myynyt automobiilin. + +-- Kukaties. + +-- Tai antanut sen tuolle... tuolle -- + +Hän vaikeni äkisti nähtyään veljensä kasvoissa ilmeen, joka sai hänet +hätkähtämään. Kaikista nuoremman veljen hullutuksista huolimatta +konsuli kuitenkin piti hänestä paljon. + +-- Ja miltä sinä näytätkään, jatkoi hän. -- Silmänalustat +harmaankalpeat, kuumeinen puna ohimoilla. Teetkö kovasti työtä? + +-- En, en pahasti, vastasi Charlie tullen iloiseksi nähdessään myrskyn +vihdoin menneen ohi. -- Mutta minä olen niin onnellinen, olen +rakastunut. + +Konsuli katseli jälleen veljeään ja mutisi: + +-- Onnellinen! Hm. Vaikka näytät siltä, kuin eläisit ainaisen +mielipahan maailmassa. + +Toisen kasvot synkistyivät jälleen. + +-- Tietysti en ole niin rikas kuin sinä, sanoi hän. + +-- Tule pois, mennään nyt, vastasi vanhempi nopeasti. + +Veljekset astuivat vaunuihin ja lähtivät ajamaan huvilasta +Drammenin-tietä myöten. Oli kaunis, valoisa ilta, paljon väkeä +liikkeellä. Hienot vaunut, uljaat hevoset ja loistavat valjaat +herättivät huomiota. + +Charlie, joka kaikin mokomin tahtoi estää keskustelua saamasta mitään +ikävää käännettä, kysyi: + +-- Et ole vielä kertonut mitään tanskalaisesta ystävästäsi, hyvä veli. +Mikä hänen nimensä on? + +-- Stiegel. Hän on kelpo mies. Loistava liikemies. Olemme äskettäin +yksissä tuumin tehneet hyvän kaupan. + +-- Ja siksikö annat päivälliset? + +-- Siksi. + +-- Mitä se kauppa koski? + +-- Kahvia. + +-- Vai niin. Entä paljonko tuli sinun voitoksesi? + +-- Useita tuhansia. Tanskalaisen ystäväni voitto-osuuden maksan hänelle +huomisaamuna. Hän tulee luokseni kello puoli yksitoista. + +-- Sinulla on siis rahat kotona? kysyi Charlie aivan +välinpitämättömästi. Kaikki liikeasiat ikävystyttivät häntä aina +suuresti. + +-- Tietysti, vastasi tukkukauppias. -- Ne ovat valmiina +kirjainlukkoisessa lippaassa. + +-- Paljonko siellä on? + +-- Kaksikymmentäviisi tuhatta. + +Charlie säpsähti. + +Hän kääntyi veljeensä päin ja kysyi kiihtyneenä: + +-- Mitä sinä sanot? Kaksikymmentäviisi tuhatta? + +-- Niin, vastasi veli hieman ihmeissään. -- Onko se sinusta niin +hirveän paljon? + +-- Ei. + +-- Mitä sitten noin hämmästyit? + +-- Se muistuttaa minulle jotain... Summa... itse luku. Mutta sitä sinä +et ymmärrä, Einar. Ihan joutavaa. Puhukaamme muusta. + +Einar Falkenberg silmäili veljeään tarkemmin. Hän alkoi tuntea +omituista levottomuutta. Mikä veljeä vaivasi? Charlie näytti todellakin +kalpealta ja onnettomalta. Samassa hän tervehti. + +-- Ketä sinä tervehdit? kysyi tukkukauppias. + +-- Tarkoitatko sitä herrasmiestä, jolla oli kellertävä kevättakki ja +joka käveli nopeasti Drammenin-tietä ylöspäin? Veikkonen, etkö sinä +häntä tunne? + +-- Hän oli näöltään kuin englantilainen nyrkkeilijä. Charlie nauroi. + +-- Niin, älä mielikään joutua hänen nyrkkiensä väliin. Hän on vahva +kuin tiikeri. Hän on Asbjörn Krag, salapoliisi. + +-- Hoo, vai poliisimies, sanoi tukkukauppias haukotellen. + +Vaunut pysähtyivät Rosenkrantzin-kadulla Grand Hotelin edustalle. +Ovenvartia tuli ilmoittamaan, että muutamia herroja oli jo saapunut. + +Konsuli riensi hotelliin. Pukuhuoneessa hän tapasi tanskalaisen +liikemiehen, herra Stiegelin, jonka esitteli veljelleen. Vieras oli +pieni, tumma herra, jolla oli ripeät, hermostuneet liikkeet. + +Charlie alkoi jutella hänen kanssaan. He puhuivat tavallisista +asioista, urheilusta, teatterista, tanssista. -- Konsulilla oli +sillaikaa täysi työ vastaanottaessaan muita vieraita, joita saapui +ehtimiseen. + +Vihdoin nuo kolme herraa pääsivät lähtemään seurusteluhuoneisiin +toiseen kerrokseen. + +Heidän noustessaan mattojen peittämiä portaita rokokosaliin tapahtui +jotain omituista. + +Tanskalainen herra kulki keskimäisenä. Hänen oikealla puolellaan oli +konsuli, vasemmalla tämän veli. + +Samassa eräs pari astuu portaita alas muutamasta yläkerroksen +seurusteluhuoneesta. + +Vastaantulijat ovat nuori nainen ja sotilaspukuinen herrasmies, +ratsumestari. + +Nainen on hyvin hienosti puettu. Ja hän on kaunis. Hurmaava hymy +huulilla ja valkoinen, pilvenkaltainen kaulapuuhka löyhästi hartioille +heitettynä. + +Konsuli tuntee hänet oitis. + +Leikillisellä äänellä hän virkkaa: + +-- Charlie, siinä hän on. + +Veli nostaa silmänsä ja hätkähtää. + +Pieni tanskalainen liikemies huomaa hänkin parin. Samassa kuin se +tervehtien sivuuttaa heidät portaiden keskikohdalla, hän päästää +hiljaisen kirouksen ja tarttuu lujasti konsulia käsivarteen. + +Nainen ja ratsumestari katoavat peilisaliin. He nauravat molemmat ja +ovat kiintyneet keskusteluunsa. Naisen silkkipuku sihajaa hänen +astuessaan kynnyksen yli. + +Nuo kolme herraa ovat tahtomattaankin pysähtyneet. + +Charlie on kalvennut. Hän kuiskaa joitakin sanoja, lauseen, jota +kumpikaan toisista ei käsitä. Se kuuluu kiroukselta. Herra Stiegel +katsoo kummeksien toisesta toiseen. + +-- Eteenpäin, hyvät herrat! huutaa konsuli naurahtaen väkinäisesti. + +Ja herrat nousevat edelleen portaita. + +Rokokosalin viereisissä kolmessa seurusteluhuoneessa vilisee +frakkipukuisia herroja. + +Konsuli Falkenberg on tällä kertaa pannut toimeen hienot herrakutsut. +Hän on ilmeisestikin tahtonut tehdä suurenmoisen vaikutuksen +tanskalaiseen liikemieheen. Hän on kutsunut kaikki tuttavapiirinsä +"nimet". Komeita arvonimiä vilisee. Siellä täällä välkähtää +ritarimerkki. Muutamalla nopealla silmäyksellä konsuli selvittää +itsellensä tilanteen. Leikkisä, humoristinen kamariherra Toten on +istuva kunniavieraan, tanskalaisen liikemiehen vieressä. + +Tukkukauppias Einar Falkenberg, Sandwich-saarten konsuli, pistäytyy +varmuuden vuoksi rokokosalissa, missä pöytä on katettuna. Se upeilee +keskellä salia, raskaana ja värikylläisenä, kukilla ja pienillä +sähkölampuilla koristettuna. Lasit välkkyvät, taidokkaasti poimutetut +valkeat lautasliinat hohtavat. Palvelijat viimeistelevät kättensä +työtä. Falkenberg on tyytyväinen. Hän jakelee viimeisiä määräyksiään +samppanjasta. On tärkeätä, että itsekukin saa mieleistänsä. + +Sitten hän palaa vieraittensa luo. Maurilaisessa kammiossa hän huomaa +kunniavieraan, herra Stiegelin, ja astuu hänen luoksensa. + +Tanskalainen liikemies sanoo: + +-- Vai niin, siinä te olette. Hyvä on, olen etsinyt teitä. Kuulkaas, +tunnetteko sen naisen? + +-- Minkä naisen? kysyy Falkenberg. Hän oli jo melkein unohtanut +portaissa sattuneen kohtauksen. -- Ahaa, tarkoitatte ratsumestarin +naista. + +-- Niin, häntä jonka tapasimme. + +-- Minä tuskin tunnen häntä. Tiedän, että hän on nimeltään rouva +Kempel. Hän on nuori leski. + +-- Aivan oikein, vastasi tanskalainen. -- Hänen nimensä on Valentine +Kempel. + +-- Tekin siis tunnette hänet? + +-- Tunnen. Ettekö nähnyt, miten ällistyin tavatessani hänet portaissa? + +-- Huomasin sen. Mutta minä tunnen häntä, kuten sanottu, perin vähän. +Ihmiset pitävät hänestä, hän on vilkas ja ottaa paljon osaa +seuraelämään. + +-- Mikäli ymmärrän, sanoi herra Stiegel yhtäkkiä totisesti, -- on +veljenne joutunut hänen pauloihinsa. + +Konsuli tuijotti ällistyneenä häneen. Ei, mies puhui tosissaan. Hän oli +hyvin vakava. + +-- No no, sanoi Falkenberg, älkäämme puhuko siitä. Veljenihän on jo +aikoja sitten saavuttanut täysi-ikäisyyden. + +-- Jos tuntisin hänet paremmin, jatkoi toinen, niin varoittaisin häntä. +Kaksi vuotta sitten olin Hampurissa. Silloin Valentine asui siellä ja +oli hyvin juhlittu ja suosittu. Mutta sitten alettiin kuiskailla hänen +ympärillään. Häntä mainittiin eräällä nimellä -- hiljaa tietysti. + +-- Ja mikä se nimitys oli? kysyi konsuli. + +-- "Petohämähäkki", vastasi herra Stiegel. -- Missä muuten veljenne on? +lisäsi hän. + +Falkenberg tähysteli hilpeätä seuraa, mutta Charlieta ei näkynyt +missään. + +Aavistus valtasi hänet. Hän meni nopeasti huoneiden läpi ja saapui +portaille. + +Ensi kerroksen ruokasalin ovessa hän näki veljensä seisovan kalpeana ja +miltei horjuen. + +Valkopuuhkainen nainen, Valentine, pyyhkäisee samassa hänen ohitseen. + +Naisella on kiire. Ratsumestarin univormu häämöttää lähettyvillä. + +Ja sitten hän virkkaa nopeasti ja hillitysti, mutta äänellä, jonka +sointu ennustaa vaaraa: + +-- Charlie, pelastatko minut? + +Vastausta hän ei varro. Sanat tulivat salaman nopeudella, ohimennen. Ne +kuulostivat kuiskatulta hätähuudolta. + +Kun Einar Falkenberg näki veljensä kasvot, tunsi hän pistoksen +rinnassaan. + +Hän ei muistanut milloinkaan nähneensä Charlieta niin masentuneena. +Mutta nyt Charlie tuli portaita ylös, ja konsulin täytyi kiiruhtaa +takaisin, jottei veli huomaisi häntä. + +Hän etsi herra Stiegelin, kunniavieraan, ja tarttui häntä käsipuolesta. + +Ja sitten avattiin loistavan salin ovet. + + + + +II. + +Laukaus. + + +Konsuli Einar Falkenberg oli koko päivällisten ajan levoton veljensä +takia. + +"Charlie, pelastatko minut?" oli Valentine sanonut. Äänen kuumeinen +sointu kaikui vielä hänen korvissaan. Hänen mieleensä oli yhtäkkiä +jysähtänyt, että jotain vakavaa oli tapahtumassa. Charlie ei ollut +vastannut, hän oli vain luonut naiseen kauhuisen katseen. Ja sitten +nainen oli kadonnut peilisaliin ratsumestarin rinnalla. + +Konsuli silmäsi pöydän yli veljeensä, joka istui kamariherra Totenin +vieressä. Hän oli tahallaan sijoittanut nämä kaksi vierekkäin. Hän +tiesi, että kamariherra mielellään puheli Charlien kanssa, tällä kun +oli loppumaton varasto juttuja, etenkin lemmenseikkailuja koskevia, +Kristianian iloisesta hienostomaailmasta. + +Mutta nyt tuntui siltä, kuin Charlie olisi kokonaan kadottanut +juttelukykynsä. Alussa hän istui synkkänä, miettiväisenä ja +hajamielisenä, sysäsipä kumoon jonkun lasinkin, niin hermostunut hän +oli. Hän söi vähän, mutta joi sitä enemmän, ja päivällisten +loppupuolella hänet valtasi eräänlainen pinnistetty iloisuus, joka oli +omituisen räikeänä vastakohtana hänen aikaisemmalle vaiteliaalle +totisuudelleen. Mutta kamariherra Toten riemastui muutoksesta. Charlie +pääsi vauhtiin ja kertoi joukon juttuja, ja kamariherra nauroi, niin +että ritarimerkit hyppivät rinnalla. + +Ateria loppui vihdoin, ja vieraat hajaantuivat seurusteluhuoneisiin, +joissa tarjoiltiin kahvia. Sillä aikaa Charlie katosi hetkeksi, mutta +kun hän tuli takaisin mandoliini kainalossa, päästi iloinen seura +riemuisan remakan. Hänet nostettiin pöydälle, ja hän alkoi laulaa +preerioista ja bambu-puista, pikku neekeritytöistä, laajoista +viljelysmaista, New Orleansin kaduista -- noita kauniita amerikkalaisia +sävelmiä, joissa helkkyy viehkeä, salainen kaihomielisyys. Hänellä oli +miellyttävä, pehmeä ääni, ja laulut otettiin ihastuksella vastaan. +Mutta konsuli tuli pakostakin liikutetuksi. Hän tunsi, miten veljen +salainen murhe värisi mandoliininkielten hennoissa sävelissä ja +laulujen omituisessa alakuloisuudessa. + +Eräänä väliaikana tanskalainen liikemies, herra Stiegel, meni Charlien +luo kiittämään kohteliaasti. Samalla hän kysyi: + +-- Mitenkä työ sujuu, herra Falkenberg? Oletteko saanut mitään uutta +taulua valmiiksi? + +-- En mitään uutta, vastasi Charlie nappaillen vallattoman hilpeästi +soittimensa kieliä, -- mutta minulla on koko joukko aloitettuja. +Kerrassaan loistavia ideoja, vakuutan teille. Mutta kun minusta on +ikävää nähdä noita puolivalmiita töitä, olen kääntänyt atelieerissani +kaikki kankaat nurin, niin että kävijät saavat nähdä vain takapuolet. + +-- Ettekö ole aikonut lähteä ulkomaille saamaan uusia vaikutteita? + +-- Olen kyllä. + +-- Eikö lähdetä yhdessä Pariisiin? Minun pitää matkustaa sinne +liikeasioitteni takia. + +-- Jospa se vain kävisi laatuun, sanoi Charlie miettiväisesti. -- +Milloinka lähdette? + +-- Huomenna. + +-- Huomenna! Ei, ei käy päinsä. + +Charlie aloitti uuden laulun, ja tanskalainen herra poistui mutisten +itsekseen: + +-- Hän on kiinni. Hän on kiinni, poika parka. + +Juhla jatkui vielä tuntikauden. Saatettuaan vaunuihin viimeiset +vieraansa -- paitsi herra Stiegeliä -- konsuli etsi veljeään, mutta +Charlie oli silloin jo kadonnut. + +-- Herra konsulin veli lähti puoli tuntia sitten, tiesi hovimestari. + +-- Niinkö -- menikö hän kotiin? kysyi Falkenberg. + +-- Hän on ainakin lähtenyt hotellista. + +Falkenberg ymmärsi, että kun hotellin hovimestari käyttää tällaista, +kieltä, niin siinä piilee jotain. + +-- Mitä tarkoitatte? kysyi hän. + +-- Herra konsuli, mitäpä minä tarkoittaisin. Herra konsulin veli lähti +hotellista neljännestunti sitten. + +-- Mutta äskenhän juuri puhuitte puolesta tunnista. + +-- Niin, puoli tuntia sitten hän poistui seurasta. + +-- Vai niin se olikin! Mutta hän ei sentään lähtenyt heti? + +-- Ei, hän käväisi peilisalissa. + +-- Hyvä. Ajaenko hän lähti hotellista? + +-- Niin, he ajoivat. + +-- Heitä oli siis kaksi? + +-- Heitä oli kolme, herra konsuli. + +Falkenberg katsoi terävästi hovimestariin. + +-- Ratsumestariko myös? kysyi hän. + +-- Niin. + + * * * * * + +Konsuli ja hänen tanskalainen liiketuttavansa päättivät ajella hetkisen +virkistyäkseen monien ja erilaisten pöytänautintojen jälkeen. + +He ajoivat aina Nordstrandille saakka. + +Oli ihmeellinen, leuto ja valoisa yö. Molemmat herrat olivat hieman +hilpeällä tuulella. He tekivät uusia tulevaisuudensuunnitelmia ja +sopivat uusista liikeyrityksistä. + +Vasta kolmen tienoissa he palasivat kaupunkiin. Konsuli kyyditsi +Stiegelin hänen hotelliinsa, ja erotessa hän sanoi: + +-- Odotan teitä kello puoli yksitoista aamupäivällä. + +-- Puoli yksitoista. Tulen täsmälleen. + +-- Minulla on rahat käteisinä, kaksikymmentäviisi tuhatta. + +-- Hyvä on. + +He erosivat sydämellisesti hyvästellen. Einar Falkenberg lähti yksin +ajamaan Drammenin-tielle päin. Hän istui selkäkenossa vaunuissaan ja +tupakoi. + +Hän koetti ajatella liikeasioita, mutta se ei ottanut onnistuakseen. + +Myötäänsä hänen ajatuksensa palasivat veljeen. Mitenkä hänen laitansa +mahtoi olla? + +Yksi seikka oli hänelle selvänä. Veli oli varmasti hyvin onneton. + +Nuo kummalliset sanat soivat vielä hänen korvissaan, ja hän toisteli +niitä lakkaamatta itsekseen: "Charlie, pelastatko minut?" Oskarinkadun +kulmassa hän huomasi tutunnäköisen herrasmiehen ajavan tavallisissa +ajurinrattaissa. Se oli kamariherra Toten. Hän ei ollut yksin. +Falkenberg hymähti. + +Kauempana, Skillebaekin lähellä, hänet herätti mietteistään +automobiilin törähdys. Hän tunsi äänen, sen suhteen ei voinut erehtyä. + +Kuski nykäisi vaistomaisesti suitsista ja kääntyi isäntäänsä päin. + +-- Kuulitteko _sitä_, herra konsuli? sanoi hän. -- Se on varmasti +meidän automobiili. + +-- Niin, sen voisin vannoa, vastasi Falkenberg tähystellen eteenpäin. +-- Sen äänen tuntisin satojen joukosta. Olenhan itse ostanut torven +Lontoosta. Ehkäpä nyt saamme tietää, mitä veljeni kadonneesta +automobiilista on tullut. + +Hänen mieleensä vilahti tuokioksi ajatus: kenties Charlie ajaa siinä. + +Kiiltävä auto lähestyi nyt suurilla kumipyörillään. Oli melkein +valoisaa, joten se näkyi selvästi. + +-- Ei, tämä auto on vihreä, sanoi kuski. -- Niin että ei se voi olla +meidän. + +-- Eipä tietenkään, vastasi konsuli. -- Veljeni automobiili on +punainen. + +-- Sitäpaitsi lyhdynpitimet ovat toisenlaiset. + +Automobiili porhalsi ohi. + +Siinä istui kaksi miestä. Toinen oli mustapintainen, lähinnä +muistuttaen espanjalaista. Falkenberg kiintyi erityisesti näihin +kasvoihin. + +-- Aika roisto naamasta päättäen, mutisi kuski. + +-- Aja eteenpäin, sanoi konsuli heittäytyen selkäkenoon. Hän oli jo +unohtanut automobiilin. Ja hän tunsi itsensä väsyneeksi. + +Falkenberg iloitsi päästessään vihdoin taas kotia huvilaansa. Hän meni +työhuoneeseensa ja avasi kaikki ikkunat, niin että ihana aamuilma, joka +toi muassaan puutarhasta puiden ja kukkien tuoksua, sai täyttää koko +huoneen ja virkistää häntä. + +Hän istuutui suuren, leikkauskoristeisen kirjoituspöytänsä ääreen, +huokasi raskaasti ja mutisi: + +-- Vihdoinkin on siitä päästy ja saan mennä levolle. + +Pöydällä oli muutamia kirjeitä, joita hän silmäili. Joukossa oli muun +muassa kamariherra Totenin lähettämä painettu illalliskutsu. Sen +alareunaan kamariherra oli omakätisesti kirjoittanut: "Saatte tehdä +mielenkiintoisen tuttavuuden." + +Falkenberg pani kirjeet välinpitämättömästi syrjään. Mutta alimaisena +pinkassa tuli vastaan pieni neliskulmainen kuori, jonka hän sieppasi +halukkaasti. Hänen nimensä ja osoitteensa olivat kirjoitetut sirolla +naisen käsialalla. + +Hän avasi kirjeen ja luki sen kahteen kertaan. Sitten hän hymyili +onnellisen näköisenä ja suuteli pientä paperia. + +Mutta hänen täytyi koettaa nukkua hiukan. Hänellä oli vielä ruusu +napinreiässä illan juhlasta. Se alkoi lakastua ja hajota. Hän irroitti +sen ja heitti pois. Ja ruusu putosi matolle jääden siihen pienen +valkoisen paperipalan viereen. + +Paperipala. Konsuli Falkenberg nosti sen lattialta. Hän ei sietänyt +epäjärjestystä työhuoneessaan. Mikä se semmoinen paperi oli, joka oli +pudonnut lattialle? Hän silmäili sitä -- ja kavahti yhtäkkiä pystyyn. + +-- No mutta -- mitä ihmettä! + +Hän oli säikähtänyt ankarasti, katsoi jälleen paperiin ja alkoi +vavista. + +Tämä paperi, jota hän piteli kädessään, oli tavattoman tärkeä. Hän ei +olisi tahtonut hukata sitä suurestakaan rahasummasta. + +Mutta mitenkä se oli joutunut lattialle? + +Falkenberg siveli kädellä otsaansa ja koki hillitä levottomuuttaan. + +Hänhän oli itse pannut tämän paperin teräslippaaseen iltapäivällä. Hän +muisti sen aivan selvästi. Ja miten se siis oli saattanut -- + +Hän tunsi kiihtyvänsä yhä enemmän. Hän sieppasi avainkimpun, se kalisi +hänen vapisevassa kädessään. + +-- Mahdotonta! hän huudahti, ikäänkuin ääneen jatkaen ajatusjuoksuaan. +-- Se ei voi olla mahdollista. + +Yhtäkkiä jotakin juolahti hänen mieleensä. + +Hänhän oli eilisiltana itse avannut teräslippaan kahdesti. Ensi kerran +pannessaan siihen rahat ja tämän paperin. Toisen kerran tarkastaessaan +selittämättömän levottomuuden valtaamana, oliko lukinnut lippaan. + +Tietysti paperi oli pudonnut silloin, kun hän viimeksi käsitteli +lipasta. Niin oli varmasti asianlaita. + +-- Niin, tietysti, mutisi hän lohdutellen itseään, samalla kuin avasi +kaapin ja otti esille teräslippaan. + +Hän katseli sitä ensin tarkkaan joka puolelta ja nyökkäsi tyytyväisenä. +Ei kukaan ollut koskettanut lipasta. Ja avata sen saattoi ainoastaan +hän itse, sillä hän yksin tiesi sanan, jolla sai kirjainlukon +aukeamaan. + +Hän muodosti kirjaimista sanan ja painoi ponninta. + +Lukko napsahti. Aivan kuin pitikin. Siinä se nyt oli lipas auki. + +Falkenbergia nauratti oma pelkonsa; hän oli nähnyt aaveita keskellä +päivää. Hän, kylmäverinen liikemies, oli alkanut käydä hermostuneeksi +ja taikauskoiseksi. Ei, oli tosiaan jo aika mennä levolle. + +Hän kohotti nopeasti kantta. + +Samassa hän jähmettyi hämmästyksestä ja kauhusta. + +_Rahat olivat poissa_. + +Kahdestakymmenestäviidestä tuhannesta ei ollut äyriäkään jäljellä. + +Hetken aikaan hänen oli mahdoton käsittää mitään. Kuin mielipuoli hän +penkoi lippaan sisällystä, sai kouransa täyteen papereita ja hajoitti +ne ympärilleen, mutta ne olivat pelkkiä papereita. Ei ainoatakaan +pankinseteliä ollut niiden joukossa. + +Rahat oli siis varastettu häneltä. Mutta miten, miten --? + +Hän tutki lukon uudelleen. Se oli kunnossa. Ja lippaan sai avatuksi +sillä ainoalla sanalla, jonka hän yksin tiesi. Tuolla ainoalla pikku +sanalla, jota hän ei ollut lausunut kellekään elävälle olennolle ja +jota ei kukaan voinut arvata. + +Häntä ei niin paljoa järkyttänyt tappion suuruus kuin tämän varkauden +täydellinen arvoituksellisuus. + +Yhtäkkiä hänen mieleensä juolahti ajatus, kamala ajatus, joka teki +hänet jääkylmäksi. + +Kaksikymmentäviisi tuhatta! Hän muisti, miten levottomaksi Charlie oli +käynyt, kun hän oli vaunuissa maininnut tuon summan. Hän muisteli +Valentinen sanoja: "Charlie, pelastatko minut?" Ja hän muisti, mitä +herra Stiegel oli tiennyt kertoa "petohämähäkistä". Sitäpaitsi veljen +käytös oli viime päivinä ollut eriskummainen. Olisiko Charlie --? +Saattoiko semmoista ajatella? + +Falkenberg oli taas entinen tyyni, varma liikemies. Hän keräsi paperit +ja pani ne lippaaseen. Sitten hän soitti palvelijaa. + +-- Onko joku käynyt täällä? kysyi hän. + +-- Ei, vastasi palvelija, täällä ei ole käynyt ketään. + +-- Onko veljeni tullut kotia? + +-- On. + +-- Milloin hän tuli? + +-- Tunti sitten. + +-- Yksinkö? + +-- Niin, hän tuli ajurilla. + +-- Menikö hän heti omalle puolelleen? + +-- Meni, hän oli täällä vain parisen minuuttia. Sitten hän tuli taas +alas kynttilä kädessä. + +-- Minne hän silloin meni? + +-- Herra konsulin huoneisiin. + +-- Seurasitko sinä häntä? + +-- En, näin hänet huoneeni ikkunasta. + +-- Oliko hän kauan täällä? + +-- Puolisen tuntia. + +-- Kuulitko täältä mitään ääntä sillä aikaa? + +-- En, minähän jo sanoin, että hän oli yksin. Kun hän tuli ulos, oli +hänellä silloinkin kynttilä kädessä. Minä menin häntä vastaan portaille +kysyäkseni, halusiko hän jotakin. + +-- Miltä hän näytti? + +-- Hän oli kalpea kuin kuolema. + +Falkenbergia värisytti. + +-- Sanoiko hän mitään? + +-- Hän sanoi vain: "Hyvää yötä, Johannes." Mutta hän oli niin +kummallinen. Minä luulen, että hän on sairas. Herra konsulin pitäisi +käydä katsomassa häntä. + +-- Saat mennä, sanoi Falkenberg. + +Vanhus poistui. + +Falkenberg jäi seisomaan huoneeseen ikäänkuin lamautuneena. Eihän ollut +enää epäilystäkään -- + +Yhtäkkiä hän havahtaa mietteistään kuullessaan laukauksen, +revolverinlaukauksen. + +Hän säikähtää ankarasti ja kiljaisee: + +-- Charlie! + +Sitten hän karkaa ovesta ulos ja portaita ylös. Kuin mieletön hän +ryntää veljensä asuntoon. Jo kaukaa hän huutaa: + +-- Charlie! Charlie! + +Mutta hän ei saa vastausta. + +Saapuessaan Charlien atelieeriin, missä nurinkäännetyt taulukankaat +irvistävät, hän näkee veljensä istuvan tuolilla kasvot päivänvaloon +päin. Oikeassa ohimossa on kuulanreikä, josta paksu verivirta on +juossut hänen poskensa yli ja tahrannut hänen kauluksensa ja liivinsä. + +Falkenberg heittäytyy hänen päällensä. + +Charlie on kuollut. Hän pitää vielä kouristuksentapaisesti revolveria +kädessään. Sanomaton suru valtaa veljen. Noita kahtakymmentäviittä +tuhatta hän ei ajattele. Hän ajattelee vain veljeään, poikavuosiensa +leikkitoveria, hän muistaa vilahduksena Charlien rakkauden ja lämpimän +ystävällisyyden, hänen mandoliininsa, hänen surunvoittoiset laulunsa. + +-- Pöydällä on jokin paperi, mutisee Falkenberg hajamielisesti +itsekseen. + +Hän ottaa sen ja lukee: + +"Rakas veli", on siihen kirjoitettu, "minä olen viaton". + +Konsuli sivelee vainajan hiuksia ja sulkee hänen sammuneet silmänsä. + + + + +III. + +Rakas veli, minä olen viaton. + + +Alussa Falkenberg oli kuin huumaantunut. Noiden viheliäisten rahojenko +takia -- ei, se ei ole mahdollista, ajatteli hän. Ja hän huusi ääneen +veljensä nimeä: Charlie, Charlie! + +Hän otti uudelleen käteensä paperilipun, jonka veli oli kirjoittanut, +ennenkuin teki kauhean tekonsa. "Rakas veli, minä olen viaton." Muuta +siinä ei ollut. Mitä tämä merkitsi? Saattoiko siis joku muu kuin hän +olla ottanut rahat? Hänhän oli käynyt alhaalla veljensä asunnossa tänä +yönä. Hän ainakin tiesi varkaudesta, ja siksi hän ehkä olikin ampunut +itsensä. Ampunut itsensä! Falkenberg katseli uudelleen vainajaa. Ja tuo +muuten niin kylmäverinen mies joutui mitä raastavimman surun valtaan; +hän hoiperteli pitkin huonetta nurinkäännettyjen taulujen keskellä ja +vaikeroi ääneen. + +Mutta yhtäkkiä hän tyyntyi kuullessaan varovaisia askelia viereisestä +huoneesta. Siellä tuli vanha palvelija. + +Konsuli meni häntä vastaan. + +-- Mitä haet? kysyi hän. + +-- Kuulin laukauksen, änkytti vanhus, ja näin konsulin juoksevan +portaita ylös. + +-- Veljeni on kuollut. + +Vanha palvelija peitti kasvonsa käsillään. Hän oli niin liikutettu, +ettei pitkään aikaan saanut sanaa suustaan. + +-- Rauhoitu, sanoi Falkenberg, asia ei ole muutettavissa. Auta minua +järjestämään tuolla sisällä hiukan. + +He menivät atelieeriin -- ja jälleen näytti siltä, kuin liikutus olisi +käynyt heille ylivoimaiseksi. + +Sitten he pesivät Charlien kasvot ja asettivat ruumiin eräälle +sohvalle. + +Konsuli pyysi vanhusta hommaamaan lääkärin, joka kirjoittaisi +kuolemantodistuksen. Itse hän läksi työhuoneeseensa, missä istuutui +suuren kirjoituspöydän ääreen miettimään. + +Hän palautui yhä uudelleen tuohon kohtaukseen, jonka oli nähnyt Grand +Hotelissa, kun Valentine oli kuiskannut hänen veljelleen: "Charlie, +pelastatko minut?" Ja hän tuli yhä vakuutetummaksi, että jotain +yhteyttä oli olemassa tämän lauseen ja viimeöisten surullisten +tapahtumain välillä. + +Hän tarkasteli uudelleen teräslipasta ja huomasi sen täysin +vahingoittumattomaksi. Siinä ei ollut pienintä naarmuakaan. +Kirjainlukon avaajan täytyi olla joku, joka tiesi sanan. Mutta senhän +tiesi hän yksin. Eikä hän ollut sitä maininnut ainoallekaan ihmiselle. +Ja mahdotonta oli kenenkään sitä arvata. Kaikki näytti hänestä +eriskummaiselta, järjettömän mahdottomalta. Hänen edessään oli +arvoitus, jossa hän ei havainnut pienintäkään selityksen +mahdollisuutta. + +Konsuli ei nyt enää ajatellutkaan makuullemenoa. Oli jo aamu, ja ulkona +alkoi syntyä liikettä. Falkenberg huomasi istuvansa edelleenkin +juhlapuvussa. Hän kylpi ja puki ylleen toiset vaatteet. Tultuaan sitten +esiin, kylvyn virkistämänä ja arkipuvussa, hän oli täydelleen +tyyntynyt. Tohtori tuli hänen luokseen ja lausui joitakin ystävällisiä +ja osaaottavia sanoja. + +-- Voin ainakin lohduttaa teitä sillä, sanoi hän, että veljenne kuoli +heti paikalla. Toista laukausta ei tarvittu. + +Tohtorilla oli revolveri kädessään. + +-- Mitä minä tällä teen? kysyi hän. + +-- Antakaa se minulle, vastasi konsuli. + +Ase oli veljen hienoimpia revolvereja. Sen hopeahelaiseen perään oli +kaiverrettu hänen nimikirjaimensa C.F. + +Falkenberg tarkasteli makasiinia. + +-- Yksi panos jäljellä, sanoi hän. + +Hän oli ottamaisillaan patruunan pois, mutta muutti mielensä. + +-- Olkoon, ajatteli hän. -- Ehkä se tulee minulle joskus tarpeeseen. + +Hän pisti revolverin taskuunsa. + +Kello puoli yksitoista saapui tanskalainen liikemies, herra Stiegel. +Hän oli hyvin totinen ja puristi lämpimästi ystävänsä kättä. + +-- Kuulen että veljenne on kuollut, sanoi hän. + +-- Vai niin. Joko se on päässyt kaupunkiin. Mitä siellä kerrotaan? + +-- Että hän kuoli hyvin äkkiä. + +-- Niin. Hän kuoli äkkiä. + +-- Mies parka. Minä arvasin, että niin oli käyvä. "Petohämähäkin" tien +ohessa on monta ihmiskohtaloa. + +-- Veljeni kuoli sydänhalvaukseen, sanoi konsuli. + +Herra Stiegel vilkaisi nopeasti häneen. + +-- Niinpä tietenkin, vastasi hän. -- Puhukaamme nyt liikeasioista. + +-- Minulle on tässä aamupäivällä sattunut eräitä maksuja, niin etten +nyt voikaan suorittaa niitä kahtakymmentäviittä tuhatta käteisellä, +selitti Falkenberg. -- Teidän täytyy senvuoksi vaivautua nostamaan +rahat tällä pankkiosoituksella. + +-- Yhdentekevä. Minun pitää muutenkin käydä pankissa. + +-- Tänäänkö lähdette pois? + +-- Matkustan pikajunassa etelään. + +-- Onnea matkalle. Hyvästi. + +-- Näkemiin. Hyvästi. + +Herra Stiegel lähti. + +Päivän mittaan kävi useita tuttuja herroja konsulin luona ilmaisemassa +osanottoaan. Mutta hän vaiensi heidät yhtä lyhyesti kuin herra +Stiegelin. Hän sanoi kaikille: "Veljeni kuoli halvaukseen." -- Hänestä +oli taas tullut entinen kylmä, järkevä liikemies. + +Tällä tavoin hänen onnistui osittain ehkäistä huhuja veljen +itsemurhasta, mutta vain osittain. Juoru oli liikkeellä, ihmiset +kuiskailivat ja supattelivat. + +Falkenbergilla oli paljon työtä järjestellessään yhtä ja toista +kuolemantapauksen johdosta. Hän pysyi sentähden kotosalla ja hoiti +konttoriasiansa puhelimitse. + +Vasta kuuden aikaan iltapäivällä hän lähti ulos. Vanha palvelija kysyi, +eikö hevosia valjasteta, mutta hän vastasi kieltävästi. Hän tahtoi +kulkea jalkaisin arvellen siten herättävänsä vähimmän huomiota. + +Kaupunkiin saavuttuaan hän käveli aivan verkkaan. Hän oli hieman +kalpeampi tavallistaan, mutta kukaan ei saattanut hänestä huomata, että +tapaus olisi häntä erityisemmin järkyttänyt. Ne, jotka eivät häntä +sanottavasti tunteneet, tuumivat: "Hän on kylmä ihminen. Kas miten +tyynenä hän tuossa kävelee poltellen iltapäiväsikariaan, ikäänkuin ei +mitään olisi tapahtunut." Mutta ne, jotka tunsivat hänet paremmin, +sanoivat: "Hän hillitsee itsensä mestarillisesti, hän rakasti +veljeään." + +Einar Falkenbergia raukaisi hieman, hän kun ei ollut lainkaan nukkunut. +Hän meni sentähden Teatterikahvilaan ja joi lasin absinttia. Muulloin +hänen näyttäytyessään kahvilassa tuli tavallisesti aina heti joku häntä +tervehtimään, usein kaksi tai kolmekin, mutta nyt hänen annettiin istua +rauhassa. Hän pyysi iltalehtiä, etupäässä peittääkseen kasvonsa, mutta +kun hänen silmiinsä sattui uutinen veljen kuolemasta, niin hän maksoi +nopeasti ja lähti. + +Ensin hän kuljeskeli kauan päämäärättä. Suru oli saada hänet kokonaan +valtoihinsa joka kerta, kun tapaus muistui hänen mieleensä. Mutta hänen +täytyi olla maltillinen ja luja. Vihdoin hän tunsi itsensä kyllin +tyyneksi, viittasi luokseen ajurin ja sanoi osoitteen: Oskarinkatu 84. +Hän tiesi Valentinen asuvan siellä. Veli oli kerran ohimennen maininnut +hänelle osoitteen. Hän luki joka kerroksen ovikilvet. Viimein hän löysi +etsimänsä nimen: Rouva Valentine Kempel. + +Hän soitti. + +Palvelustyttö tuli avaamaan ja vastasi hänen kysymykseensä, oliko rouva +tavattavissa: + +-- Ei, rouva ei ota vastaan tänään. + +Falkenberg veti taskustaan nimikortin ja kirjoitti sen takasivulle: + +"Minun täytyy saada puhutella Teitä." + +-- Antakaa rouvalle tämä kortti, sanoi hän. + +Tytön mennessä sitä viemään konsuli astui muitta mutkitta eteiseen ja +sulki oven perässään. Hän oli päättänyt tunkeutua sisään vaikkapa rouva +Kempelin luvattakin. + +Hetken päästä tyttö palasi ilmoittaen: + +-- Olkaa hyvä, rouva ottikin sentään vastaan. + +Tyttö saattoi hänet muutamien hienosti sisustettujen huoneiden läpi +suureen budoaariin. + +Ikkunain ulkokaihtimet oli laskettu alas, ja sisäpuolella oli paksut, +keltaiset silkkiverhot vedetty eteen. Huone oli puolipimeä. Uutimien +hiljaisesta häilynnästä Falkenberg ymmärsi, että ikkunat olivat auki. + +Hän oli yksin budoaarissa. Se oli todella aistikkaasti sisustettu. +Huone ei ollut yhtenäinen, vaan sen muodosti joukko pikkuosastoja, +joita sohvanselustat ja joutsenkuvaiset japanilaiset silkkivarjostimet +erottivat toisistaan. Matto oli niin pehmeä, että tuntui kuin olisi +kävellyt hiekassa. Silkin paljous sai huoneen tuntumaan viileältä. Ilma +oli täynnä mietoa, omituista hajuveden tuoksua. + +Yhtäkkiä vedettiin oviverho ripeästi syrjään. + +Valentine seisoi hänen edessään. "Petohämähäkki" oli mustissa, mutta +tuo komea musta puku vain kohotti hänen tavatonta kauneuttaan. Konsuli +kumarsi, mutta ei ehtinyt virkkaa mitään, ennenkuin Valentine tarttui +hänen käteensä. + +-- Kuinka kauniisti tehty, että tulitte minua katsomaan, enpä olisi +uskonut, sanoi hän ja loi Falkenbergiin suuret, tummat silmänsä, jotka +loistivat kyynelten kostuttamina. + +Konsuli vapisi nähdessään nämä kasvot, joita hän ei ollut koskaan ennen +oikein katsellut. Valentine oli todellakin hyvin kaunis. Hän veti +kätensä pois. + +-- Rouva Kempel, aloitti hän. + +Mutta Valentine keskeytti hänet ja työnsi hänet istumaan tyyny- ja +silkkimattokasalle. + +-- Istukaa, sanoi hän. -- Istukaa, niin saamme puhella. Minä luulin +teitä vihollisekseni, mutta nyt näen, että olettekin ystäväni. + +Konsuli katsoi ällistyneenä häneen. + +Valentine nojautui taaksepäin leposohvalla, joka oli aivan Falkenbergin +vieressä. Tuolla tavoin leposohvalla lojuessa hänen kauneutensa pääsi +täysiin oikeuksiinsa. Uutimien välisestä raosta tunkeutui valkea +ilta-auringon viiru sisään, valahti huonekaluille ja leikki hänen +kaulallaan. Falkenberg katseli tuota kaulaa, silmäsi sitten kasvoja ja +vavahti jälleen. + +Valentine taivuttautui häntä kohden ja tuki päätänsä käsillään. Puvun +hiha valui alas ja paljasti käsivarren. + +-- Me rakastimme toisiamme, kuiskasi hän. + +Falkenberg oli vähällä hypähtää pystyyn, mutta hillitsi itsensä. + +-- Hän ainakin rakasti teitä, sanoi hän. + +Valentine ei ollut huomaavinaan noiden sanojen salaista kärkeä. Hän +vaipui muistoihinsa, ja hänen silmänsä saivat uneksivan ilmeen. + +-- Se tuli niin äkkiä, sanoi hän. -- Kuka olisi voinut aavistaa tätä? +Oi, mikä suuri kärsimys lieneekään painanut häntä! Mitä te arvelette +syyksi? + +-- Olen tullut kysymään teiltä juuri samaa. Syytä. + +-- Kuinka minä sen tietäisin? Hän oli aina niin huoleton ja +rakastettava, kun puhuin hänen kanssaan. En aavistanut vähintäkään. + +-- Mutta te kuitenkin puhuitte hänen kanssaan viimeksi meistä kahdesta, +rouva Kempel. + +Hän huomasi Valentinen silmien sekunniksi vaihtavan ilmettä. Sitten ne +jälleen olivat samat uneksivat, haaveelliset. + +-- Aivan oikein, sanoi hän surumielisesti hymyillen. -- Hän oli niin +herttainen eilen illalla. Hän auttoi minut pienestä pulasta. + +-- Niinkö. Pulasta? + +Valentine kohosi istualleen ja nojautui Falkenbergiin päin. Hän tuli +niin lähelle, että olkapäänsä miltei hipaisi toisen käsivartta. Konsuli +tunsi hänen hiustensa tuoksun. + +-- Niin, siellä Grandilla, sanoi hän. -- Minähän kohtasin teidät +molemmat vestibylissä, kun olin menossa peilisaliin. Sittemmin tapasin +Charlien yksin ja tulin kuiskanneeksi hänelle: "Charlie, pelasta minut +ratsumestarista." + +Falkenberg sävähti. + +Valentine heittäytyi nauraen takaisin leposohvalle, niin että valkea +auringonsäde kulki suoraan hänen punaisen suunsa yli. + +-- Niin, sillä hän on ihan suunnattoman ikävystyttävä, ratsumestari +nimittäin, liverteli hän, -- puhuu myötäänsä vain hevosistaan. Charlie +oli niin rakastettava, että saattoi minut ovelleni asti. Olin hänelle +sanomattoman kiitollinen. Ratsumestari oli kai juonut paljon +samppanjaa, ja silloin häntä on mahdoton sietää. Niin, Charlie oli +todellakin herttainen... Sanokaa, kuiskasi hän, eihän vain lie niin, +että raha-asiat... vekselit... + +Falkenberg katsoi häneen. + +-- Ehkä nekin, vastasi hän. + +-- Hyvä jumala! huudahti Valentine. -- Jos jotain on hullusti, niin +meidän täytyy tehdä kaikkemme hänen maineensa pelastamiseksi. + +Hän nousi ja meni konsulin ohitse niin läheltä, että silkkihame hipaisi +hänen polveaan. + +Hän meni erääseen nurkkaan, helisteli joitakin pieniä avaimia ja +aukaisi erään laatikon. + +Falkenberg istui neuvotonna ja mykkänä paikallaan. Hän tunsi, miten +hajuvedentuoksu, Valentinen puvun kahina, hänen kauneutensa ja silmänsä +vähitellen suorastaan huumasivat hänet. Mistä hän aikoikaan vaatia +Valentinen tilille? Hän siveli hämmentyneenä otsaansa. + +Valentine palasi. Hänellä oli jotain kädessään. + +-- Jos joku asia on nyt heti viipymättä järjestettävä, sanoi hän, niin +tämä on käytettävissä. + +Konsuli nousi kauhun kangistamana. Valentine laski joukon seteleitä +pöydälle. + +-- Voin hankkia lisää myöhemmin, sanoi hän, minulla on paljon ystäviä. +Sitäpaitsi te hänen veljenään kai -- + +-- Rouva Kempel! huudahti Falkenberg. -- Te tiedätte hyvin, että nyt +loukkaatte minua. + +Pöydällä oli kaksikymmentä tuhannen kruunun seteliä. + +-- Minä huomautan teille, jatkoi konsuli, että veljeni rahalliset +sitoumukset ovat minun omiani. Ja tunnissa minä voin hankkia viisi +kertaa niin paljon kuin tuossa on. + +-- Viisi kertaa niin paljon! huusi Valentine syöksähtäen hänen +luokseen. -- Kuinka jalo mies te olette... viisi kertaa niin paljon... +sata tuhatta -- se on Charlien veljen kaltaista. + +Falkenberg työnsi hänet luotaan. Viimeinen kohtaus, puolilikaisten +setelien näkeminen, joita Valentine pani hänen eteensä, oli palauttanut +hänen tasapainonsa. + +-- Olen oikeastaan tullut vaatimaan teiltä tiliä, sanoi hän. + +-- Tiliä? Mistä? + +-- Charlien hengestä. + +-- Te olette mainio. Oletteko hullu! Mitä minulla on tekemistä veljenne +itsemurhan kanssa? + +Hän vilkutti epäluuloisesti silmiään. + +-- Asunnossani on yöllä tehty varkaus, sanoi Falkenberg. + +-- Niinkö? -- Ja mitä on varastettu? + +-- Kaksikymmentäviisi tuhatta kruunua. + +Falkenberg puri hammasta. + +-- Te ymmärrätte kyllä mitä tarkoitan, sanoi hän. -- Suoranainen syy +veljeni itsemurhaan on tämä varkaus. Mutta hän on viaton. + +-- Kuka sitten on syyllinen? + +-- Sen sai veljeni tietää, ennenkuin ampui itsensä. Se tieto +luullakseni pani aseen hänen käteensä. Tunnen muuten erään toisenkin, +joka tietää kuka syyllinen on, ja se olette _te_. + +Valentinen silmät salamoivat. + +-- Näyttäkää se toteen! huusi hän. + +-- Todisteitako, rouva Kempel! Eikö siinä kyllin, että tunnen teidät. +Minä en välitä noista kahdestakymmenestäviidestä tuhannesta. Ne tulevat +kai hyvään tarpeeseen siellä missä ovat, toivottavasti. Mutta tahdon +pakottaa teidät selvittämään tämän asian alusta loppuun. Luulen että +juuri _te_ olette imenyt veljeni tyhjiin, että teillä on ollut sormenne +mukana viimeöisessä varkaudessa, ja että tieto siitä on ajanut veljeni +tekemään itsemurhan. Minä lupaan teille, rouva Kempel, etten lepää +ennen kuin olen kostanut veljeni puolesta ja tuonut ilmoille totuuden, +niin suuresti minä häntä rakastin. + +Valentine nauraa hohotti. + +-- Herra jumala, miten lapsellinen te olette! sanoi hän. -- Menkää +poliisikamariin. + +-- Te ymmärrätte kyllä, että se on mahdotonta, kun veljeni on tällä +tavoin takertunut juttuun. + +-- Mitä sitten aiotte? + +Falkenberg katsoi häneen. + +-- Aion taistella teitä vastaan, sanoi hän. + +-- Minua vastaan! huusi Valentine. -- Silloin ette tiedä mitä teette. +Muuten tunnen jo alkavani vihata teitä. Varokaa itseänne! On kysymys +omaisuudestanne. + +Konsuli hymyili. + +-- On kysymys hengestänne. Vielä ei kukaan ole voittanut minua, jatkoi +Valentine. + +Hän alkoi kävellä kiihkeästi edestakaisin. + +-- Minä saatan olla paholainen, jos tahdon, sanoi hän. + +Falkenberg seurasi häntä silmillään. + +-- Tiikeri, jolla on lapsenkasvot, sanoi hän. + +Yhtäkkiä hän astui Valentinen luo ja kuiskasi ihan vasten hänen +kasvojaan: + +-- Petohämähäkki -- + +Valentine peräytyi kirkaisten ja haparoi kädellään rintaansa. + + + + +IV. + +Salapoliisi. + + +Falkenberg veti nopeasti revolverin taskustaan. + +Valentine lähestyi häntä käärmemäisin liikkein. Hänen silmänsä +leimusivat raivosta, ja hehkuva puna peitti hänen poskensa. + +-- Se Tanskan juutalainen tietysti on kertonut teille tuosta nimestä, +kähisi hän. -- Mutta hän saa sen maksaa. Minä voin saavuttaa hänet +vieläkin. Olen mahtavampi kuin kukaan luuleekaan. + +-- Älkää tulko lähemmä! huusi Falkenberg terävästi, ojentaen samassa +revolverin. + +Valentine seisahtui revolverin suun eteen. Aseen läheisyys ei näyttänyt +vähääkään säikyttävän häntä. Hän ei ensi kertaa seissyt ojennetun +revolverin edessä. + +-- Siinä on yksi panos jäljellä, sanoi konsuli vakavasti. -- Se on +veljeni revolveri, se on vielä hänen verensä tahraama. Jos astutte +askelenkaan lähemmäksi, olette kuoleman oma. + +Valentine katseli hänen tyyniä kasvojaan. Konsulin kylmät silmät olivat +hyvin totiset. + +-- Soittakaa palvelustyttöä, käski Falkenberg. + +Valentine ei liikahtanut. + +Konsuli painoi sähkösoittokellon nappia. + +-- Minun on siis pakko muistuttaa teitä emännänvelvollisuuksistanne, +sanoi hän. -- Nyt tyttö tulee, jätän teidän harkittavaksenne, onko +palvelusväkennekin oltava tämän kiusallisen kohtauksen todistajina. + +Valentine ei liikahtanut. + +Mutta palvelustytön tullessa hänen käytöksensä muuttui yhtäkkiä. Hän +oli jälleen hempeä ja rakastettava. + +Sellainen näyttelijä! ajatteli Falkenberg väristen. + +-- Ole hyvä ja anna herra Falkenbergille hänen takkinsa, sanoi +Valentine. + +Lähemmä astuen hän jatkoi sydämellisesti: + +-- Vielä kerran kiitän teitä, että tulitte luokseni lohduttamaan minua +suuressa surussani; tuhannet, tuhannet kiitokset! Tulkaa oikein pian +taas. + +-- Olkaa varma siitä, vastasi konsuli synkkänä. -- Minä tulen +toistekin. + +-- Kiitos. + +Hän ojensi kätensä, mutta Falkenberg ei ollut huomaavinaan sitä. + +Valentine hytkähti kovasti, ja Falkenberg saattoi nähdä hänen vapisevan +raivosta. + +Palvelijattaren mennessä aukaisemaan ovea Valentine käytti tilaisuutta +ja kuiskasi: + +-- Te olette loukannut minua. Minä pystyn kostamaan teille. Minä tiedän +hyvin, miten voin teille kostaa. + +Hän pui uhkaavasti pientä, vapisevaa nyrkkiään. + +Falkenberg sai välähdyksen hänen kiukkuisista silmistään eikä voinut +olla tuntematta mielenahdistusta. -- Hyvästi, rouva Kempel, sanoi hän +tyynesti ja meni takaperin ovesta ulos. Eteiseen päästyään hän kuuli +"petohämähäkin" ivanaurun budoaarista. Se kävi luihin ja ytimiin. + +Ajuri odotti ulkona. + +Konsuli pysähtyi puutarhaportille, ennenkuin astui rattaihin. Minne hän +ajaisi? Takaisin huvilaansako? Oli liian aikaista vielä. Sitäpaitsi +hänen täytyi ryhtyä toimenpiteisiin ehkäistäkseen Valentinen +kostotuumia. Sillä hän ei hetkeäkään epäillyt, että tämä nainen aikoi +panna uhkauksensa täytäntöön. Hän ymmärsi nyt, että Valentine oli häijy +kuin paholainen ja että hänellä oli paljon apukeinoja käytettävinään. +Hänellä oli kaupunki täynnä ystäviä, jotka ihailivat häntä hurjasti ja +mielihyvällä tekisivät mitä tahansa hänen käskystään. "Minä tiedän, +miten voin teille kostaa", oli hän sanonut. Omituinen tunne valtasi +Falkenbergin. Mitenkä Valentine kostanee? Tuliko hänen pelätä tuota +naista? Valentine taistelee asemansa puolesta, ajatteli hän. Minä olen +uhannut häntä perikadolla ja kunniattomuudella. Hän on epätoivoissaan, +ja epätoivoinen nainen pystyy mihin tahansa. + +Falkenberg ei voinut kieltää käyneensä levottomaksi. Hän tunsi itsensä +hieman avuttomaksi, hän oli aivan yksin. + +Yhtäkkiä juolahti hänen mieleensä pieni kohtaus, joka oli sattunut +eilen illalla hänen ajaessaan veljensä kanssa pitkin Drammenin-tietä. +Hän oli silloin nähnyt jalkakäytävällä miehen, joka oli herättänyt +hänen huomiotaan, pitkän, jäntevän olennon, jota hän muisti piloillaan +verranneensa englantilaiseen nyrkkeilijään. Ja Charlie oli kertonut +hänelle kuka tuo mies oli: Asbjörn Krag, salapoliisi. + +Falkenberg hypähti nopeasti odottaviin ajoneuvoihin. + +-- Kuulkaa, sanoi hän ajurille. -- Tunnetteko Asbjörn Kragin? + +Hymy levisi ajurin kasvoille. + +-- Kukas meistä ajureista ei häntä tuntisi, vastasi mies. -- Minäkin +olen monta kertaa kyydinnyt häntä. + +-- Tiedättekö missä hän asuu? + +Ajuri vastasi empimättä: + +-- Josefinenkatu 16. + +-- Hyvä. Ajakaa sinne. + +-- Pitääkö ajaa kovasti? + +-- Sitä parempi. Kuinka niin muuten? Nähkääs, _hän_ tahtoo aina ajaa +niin vietävästi. + +-- Hän itsekö? + +-- Niin, Asbjörn Krag. Minä saan melkein aina sakkoa hurjasta ajosta, +kun Asbjörn Krag on ollut rattaillani. + +-- Vai niin. No, antakaa mennä. + +Ajuri läjäytti ruoskallaan, koni porhalsi juoksuun, ja parin minuutin +päästä rattaat pysähtyivät Josefinenkadun 16:n edustalle. + +-- Kunpa hän nyt vain olisi kotona, tuumi konsuli astuessaan rattailta. + +-- Niin, ja jos hän on kotona, on hän jo nähnyt meidät, vastasi ajuri +hymyillen. + +-- Luuletteko? + +-- Luulen. Ja sitten hän myös tietää kuka herra on ja mistä herra +tulee. + +-- Mistä minä tulen, miten vanha olen ja milloin isoäitini kuoli, +täydensi Falkenberg ivallisesti. -- Näytte ihailevan tätä poliisimiestä +rajattomasti. + +-- Ehdottomasti, vastasi ajuri vakuuttavasti. -- Pitääkö minun odottaa? + +-- Ei, saatte mennä. + +Asbjörn Krag oli kuin olikin kotona. Palvelija opasti konsulin +salapoliisin työhuoneeseen, sanoen Kragin kohta tulevan. + +Falkenberg tarkasteli uteliaasti huonetta. Hän ihmetteli melkoisesti +niitä monilukuisia aseita, joita riippui seinillä. Kirjoituspöydällä +hän huomasi suuren valokuvan, joka esitti erästä tunnettua saksalaista +valtiomiestä. Kuvan alle oli piirretty "Bergen, kesällä 1904" sekä +asianomaisen omakätinen omistuskirjoitus. + +Hän istui miettien millä tavoin oikeastaan esittäisi asiansa. Juttuhan +tuntui hänestä perin kiusalliselta. Hän kuvitteli mielessään, että +kenties salapoliisi kummastelee ja pitää omituisena, että hänen +puoleensa käännytään tällaisilla asioilla. Sitäpaitsi kaikki mikä +haiskahti poliisilta oli Falkenbergille ylen vastenmielistä. Ja nyt +hänen täytyi kohdata oikein täysiverinen poliisimies, sikäli kuin oli +kuullut. + +Samassa Asbjörn Krag astui huoneeseen. + +Falkenberg nousi ja kumarsi hieman. Hän aikoi ruveta esittämään +asiaansa, mutta salapoliisi esti sen astumalla hänen luokseen, +puristamalla hänen kättään ja sanomalla: + +-- Vihdoinkin. + +Konsuli hämmästyi sanattomaksi. + +-- Oletteko... oletteko odottanut minua? kysyi hän. + +-- Olen toki, konsuli Falkenberg, tietysti olen teitä odottanut, +vastasi Krag. Hän istuutui kirjoituspöytänsä ääreen ja katseli vierasta +tarkkaavaisesti. -- Odotin teitä jo aamupäivällä, olisitte tullut +silloin. Nyt olemme valitettavasti hukanneet monta tuntia. + +-- Mutta tiedättekö sitten miksi käännyn puoleenne? kysyi konsuli yhä +kummastuneempana. + +-- Luonnollisesti. Veljenne kuoleman johdosta. + +-- Veljeni ampui itsensä viime yönä puoli neljän tienoissa, sanoi +Falkenberg totisesti. + +Salapoliisi nousi ja astui miettiväisenä ikkunan luo. + +-- Minä olen johtunut samaan tulokseen, sanoi hän. + +Konsulinkin täytyi nousta. + +Hän tuijotti uudelleen poliisimieheen mitä suurimman ihmettelyn +vallassa. + +-- Mitä sanotte? kysyi hän. -- Mitä te sillä tarkoitatte? + +-- Olen päivän kuluessa ajatellut tätä asiaa hyvin paljon, vastasi +salapoliisi, ja tehnyt sen johtopäätöksen, että veljenne on varmaan +itse päättänyt päivänsä. Häntä ei siis ole murhattu -- + +-- Murhattu? + +-- Niin sanoin. Olisihan sekin voinut tapahtua. + +-- Te tunnette varmaan tämän asian yhtä hyvin kuin minä, vainajan oma +veli, huomautti Falkenberg. Äänessä oli pieni ivan väre. + +-- Paremmin, herra konsuli, minä tunnen sen paremmin. Oletteko käynyt +Valentinen luona? kysyi hän äkisti. + +-- Olen, tulen sieltä juuri. Hän on kauhea nainen. + +-- Hän on viisas ja paha, vastasi salapoliisi totisesti, -- ja hän on +mahtava. Tahdotteko kertoa minulle käynnistänne? + +Falkenberg puhui mitä oli nähnyt ja kuullut "petohämähäkin" luona. + +Hän johtui siinä kertomaan myös noiden kahdenkymmenenviiden tuhannen +kruunun katoamisesta, ja Asbjörn Krag sai kuulla teräslipasjutun +kokonaisuudessaan. + +-- En voi vielä käsittää, sanoi konsuli, mitenkä varas on päässyt +rahalippaaseen. Sen hän on voinut tehdä ainoastaan avaamalla +kirjainlukon. + +-- Niinpä tietenkin. + +-- Mutta kirjainlukkoa ei voi avata kukaan, joka ei tunne sanaa -- +lukon avainta. + +-- Asianomainen on kai tietänyt tuon sanan. + +-- Mutta sehän on mahdotonta. En ole ilmaissut sitä ainoallekaan +elävälle olennolle. + +-- Ette edes veljellenne? + +-- En. Aivan varmasti en hänellekään. + +-- Eikä sana kai ollut itsessään niin yksinkertainen, että varas olisi +ajatuskykyään käyttämällä saattanut arvata sen? + +-- Ehdottomasti ei. Se oli -- Krag ojensi torjuvasti kätensä. + +-- Älkää sanoko! huudahti hän. + +-- Mitä ihmettä, eikö minun pidä sanoa sitä? Ei teillekään. Miksi ei? + +-- Siksi että tahdon itse keksiä sen. Niin pian kuin olen löytänyt +sanan, olen todennäköisesti löytänyt varkaankin. + +Falkenberg kysyi: + +-- Oletteko muodostanut itsellenne mielipiteen asiasta? + +-- Olen. + +-- Sekin vielä! Minusta tuntuu ylipäänsä, että te olette jonkun aikaa +tutkinut asiaa. + +-- Olen jo toista kuukautta pitänyt silmällä Valentinea, sanoi Krag. -- +Hän pelaa korkeata peliä kaupungissamme, tuo kaunotar, mutta tähän asti +hän on tehnyt tyhjäksi kaikki ponnistuksemme. + +-- Mistä te häntä epäilette? + +-- Hän on ihan varmasti vaarallinen pahantekijä, sanoi Asbjörn Krag +vakavasti, -- ja minä lyön vetoa siitä, että hänellä on monta rumaa +kolttosta tunnollaan. Meidän on ollut mahdoton päästä häneen käsiksi. +Hän kantaa maailman nähtävissä mitä puhtainta kilpeä, ja hän on kaiken +aikaa osannut luikertaa kynsistämme helposti ja liukkaasti kuin +ankerias. + +-- Luuletteko tosiaankin hänen olevan jollakin lailla tekemisissä +varkauden ja veljeni kuoleman kanssa? + +-- Aivan varmaan. Siitä tunnen olevani vakuutettu. _Mutta varkauden +tapahtuessa hän oli kotonaan Oskarinkadun varrella_. + +-- Silloin sen on tehnyt joku tai jotkut hänen ystävänsä. + +-- Se on selvää. + +-- Mutta mitä on oikeastaan tapahtunut? kysyi Falkenberg aivan +neuvottomana. + +-- Minä saatan kuvitella, että veljenne on yllättänyt varkaan tai +varkaat. Hän on tuntenut asianomaiset, ymmärtänyt, että koko puuha on +Valentinen työtä, ja sitten epätoivoissaan siitä sekä jostakin muusta, +_jota me emme vielä tiedä_, päättänyt päivänsä. + +-- Niin täytyy olla, mutisi Falkenberg, niin täytyy olla. Luuletteko, +että veljelläni oli ennakolta aavistusta siitä, mikä tapahtuva oli? + +-- En luule, olen päinvastoin melkein vakuutettu, ettei hänellä ollut +siitä mitään vihiä. Yhdessä ratsumestarin kanssa hän saattoi Valentinen +Grandilta kotiin ajurilla. Ratsumestari erosi heistä matkan varrella. +Valentinen asunnolta veljenne ajoi suoraa päätä kotiansa huvilaan. Hän +oli silloin verrattain hyvällä tuulella, vieläpä juttelikin ajurin +kanssa. Hän ihaili kaunista ilmaa ja puhui matkustushalustaan. +"Tahtoisin maalata suuren taulun", sanoi hän. "Maalaisin taulun, jolle +antaisin nimen 'Kesä' -- aamulla ryhdyn työhön." Astuessaan vaunuilta +hän nyökkäsi ystävällisesti hyvästiksi ajurille ja meni tyynesti +huvilaan. Mutta hän oli niin uninen, että haukotteli ääneen monta +kertaa. Hän puhui myös jotain siihen suuntaan, että oli hyvä päästä +nukkumaan. Herra konsuli, mies, joka käyttäytyy sillä tavoin, ei haudo +itsemurha-aikeita. + +-- Olette oikeassa, vastasi konsuli. -- Minua vain ihmetyttää, mistä te +olette saanut kaikki nämä tietonne. + +-- Oo, se teidän olisi pitänyt heti ymmärtää, vastasi Krag. -- Ajuri, +jolle veljenne niin herttaisesti haasteli, olin minä. + +-- Ei mahda olla miellyttävää joutua teidän vainottavaksenne. + +Krag otti esiin muutamia papereita ja tutki niitä hyvin tarkoin. + +-- Lisäksi olen saanut tietää, että veljenne on viime aikoina +kuluttanut noin 40,000 kruunua Valentinen takia, josta summasta +melkoinen osa on mennyt lahjoihin. Sitäpaitsi hän on antanut hänelle +punaisen automobiilin -- + +Falkenberg kavahti pystyyn. Krag jatkoi aivan tyynesti: + +-- ... jotta, kuten oli puhe, Valentine saisi myydä sen ja siten +pääsisi selviämään eräästä pulasta. Automobiilin on Valentine kuitenkin +pitänyt itse. Hän on vain maalauttanut sen vihreäksi ja teettänyt +siihen eräitä muita pikku muutoksia, jottei Charlie sitä tuntisi. + +-- Maalauttanut vihreäksi! huudahti konsuli kiihkeästi. -- Se siis oli +sittenkin Charlien automobiili. + +-- Mitä tarkoitatte? kysyi salapoliisi. + +-- Vastaani tuli vihreä automobiili viime yönä, kun olin matkalla +asuntooni. + +-- Missä? + +-- Skillebaekin tienoilla. Sekä kuskini John että minä olimme +tuntevinamme sen -- se oli etäämpää ihan Charlien auton kaltainen. +Mutta kun se tuli lähelle, näimmekin sen olevan vihreän. + +-- S:n muotoiset lyhdynpitimet? kysyi salapoliisi. + +-- Aivan niin. + +-- Entä keitä siinä oli? + +-- Toinen oli espanjalaisen näköinen, vastasi Falkenberg, -- en +muistanut nähneeni häntä ennen. Toisen kasvoja en voinut oikein +erottaa, kun automobiili kulki niin kovaa vauhtia. + +-- Ja se kulki kaupunkiin päin, teidän ajaessanne poispäin? + +-- Niin. + +-- Tiedättekö mistä automobiili tuli? kysyi Krag. + +-- En. + +-- Sitten minä sanon sen teille. Se tuli teidän huvilastanne. + +-- Minun huvilastani! + +-- Niin, ja samassa automobiilissa olivat nuo varastetut +kaksikymmentäviisi tuhatta kruunua. + +-- Te arvelette siis -- + +-- Minä arvelen, että ne kaksi miestä, jotka istuivat automobiilissa, +ovat varastaneet rahat, sanoi salapoliisi, ja että ne ovat juuri samat +miehet, jotka Charlie parka on viime yönä tavannut asunnossanne. + + + + +V. + +Ilta Pursiklubissa. + + +-- Nyt meidän on niinmuodoin saatava käsiimme automobiili, sanoi +Falkenberg. + +-- Jos se vielä on Kristianiassa, niin se on löydettynä ennen +huomis-iltaa, vastasi Asbjörn Krag. + +Konsuli Falkenberg nousi. + +-- Mitä neuvotte minua nyt aluksi tekemään? kysyi hän. + +-- Oletteko vapaa tänä iltana? + +Falkenberg epäröi hieman. + +-- Jos se on ehdottomasti tarpeen, voin tietysti... mutta -- + +-- Ehdottomasti tarpeen se ei ole, vastasi Krag, joka oli +mielenkiinnolla pannut merkille toisen hämmingin. -- Sanokaamme +esimerkiksi kello puoli kahdestatoista lähtien. + +Konsuli katsoi kelloaan. + +-- Nyt se on puoli yhdeksän, sanoi hän. -- Hyvä, olen käytettävänänne +kello puoli kaksitoista. + +-- Oletteko Pursiklubin jäsen? + +-- Olen. + +-- Käyttekö usein klubihuoneistossa? + +-- Olen tavannut pistäytyä siellä silloin tällöin iltasilla. + +-- Teidän pitää mennä sinne tänä iltana, sanoi Krag. + +-- Tänä iltana, mutisi Falkenberg. -- Eikö se näytä vähän +kummalliselta, näin heti veljeni kuoleman jälkeen? + +-- Se on tarpeen. + +-- Olkoon menneeksi, minä tulen sitten. Sinnekö minun ehkä on +saavuttava kello puoli kaksitoista? + +-- Niin, mahdollisesti tapaamme toisemme siellä. + +-- Tapaamme? kysyi konsuli tahtomattaan hätkähtäen. -- Oletteko te +Pursiklubin jäsen? + +Asbjörn Krag hymyili -- ja se hymy sai oitis Falkenbergin katumaan +harkitsematonta huomautustaan. + +-- Minä en tiennyt... arvelin -- + +-- Hyvä on, keskeytti Asbjörn Krag. -- Tulette siis täsmälleen puoli +kaksitoista. + +-- Mitä minä oikeastaan teen siellä? + +-- Ette mitään erityistä. Eikä saakaan näyttää siltä, kuin tulisitte +sinne minkään asian vuoksi. Pelaatteko? + +-- Hiukan. + +-- Niin, olisi toivottavaa, että voisitte hommata siellä jotain, pelata +esimerkiksi. Tarinoikaa ystävienne kanssa, juokaa lasi. Ylipäänsä, +olkaa niinkuin tavallisesti. + +-- Sen teen, vastasi Falkenberg. -- Minä vain en ymmärrä +tarkoitustanne. Mutta nyt minun täytyy mennä, ja sitten kai tavataan +Pursiklubissa. + +-- Mahdollisesti. Minun ei tarvinne sanoa, ettei teidän pidä tuntea +minua, jos sattuisin tulemaan. + +-- Ymmärrän, sanoi konsuli aikoen vetäytyä pois. + +Krag pidätti häntä. + +-- Vielä eräs seikka, sanoi hän. -- En tahdo suinkaan olla +tunkeilevainen, mutta käykö laatuun saada tietää, mitä aiotte toimittaa +tällä aikaa ennen puoli kahtatoista? + +Falkenberg mietti. + +-- Ei, sanoi hän, en mielelläni sano sitä. Se on aivan yksityistä +laatua. + +-- Eikö sillä ole mitään tekemistä puheenaolevan asian kanssa? + +-- Ei kerrassaan mitään. + +-- No sitten ei siitä sen enempää, sanoi Krag. + +Hän meni kirjoituspöytänsä luo ja painoi nappia. Ulommista huoneista +kuului kellon soitto. + +-- Mitä te nyt teette? kysyi Falkenberg seisten ovessa. + +-- Minä soitan, vastasi Krag myhäillen. + +-- Miksi niin? Tahdotteko kutsua tänne jonkun? + +-- En, se on aivan yksityistä laatua, sanoi Krag myhäillen vielä +enemmän. + +-- Vai niin. Anteeksi. Näkemiin. + +Falkenberg kumarsi ja poistui. + +Mennessään portaita alas hän otti taskustaan pienen siron kirjelipun, +jonka oli viime yönä saanut. Hän luki sen uudelleen ja suuteli sitä. Ja +onnekas hymy kirkasti hänen kasvonsa. Mutta hän hillitsi itsensä heti, +ja kadulle päästyään hän oli jälleen tavallinen kylmä liikemies. + +Heti konsulin lähdettyä Asbjörn Krag riensi ikkunaan. Monien taitavasti +asetettujen heijastuspeilien avulla hän saattoi nähdä kaiken, mitä +kadulla tapahtui, tarvitsematta kumartua katsomaan ikkunasta. + +Hän näki Falkenbergin astuvan ulos ja lähtevän nopeasti kävelemään +katua alas. + +-- No, mutisi salapoliisi, eikö häntä kuulukaan? -- Vihdoin hän +nyökkäsi tyytyväisesti. -- Jo tulee, virkkoi hän itsekseen. -- Hyvä on. + +Hän oli huomannut olennon, joka lähti seuraamaan konsulia. Se oli +salapoliisin palvelija, Jens. + +-- Hän on tosiaan jo aika näppärä, tuumi Asbjörn Krag. -- Hän seuraa +konsulia askel askeleelta niin välinpitämättömän näköisenä ja huomiota +herättämättä kuin opetettu vainukoira. Toden totta, ei ole tarvis +katua, että ongin tuon pojan vankilasta. Hänestä saattaa tulla +hyödyllinen. + +Asbjörn Krag nousi nopeasti ikkunan äärestä ja meni pukuhuoneeseensa. + +Sillaikaa Falkenberg käveli ripeästi lähimmälle raitiotiepysäkille. +Siinä hän odotti, kunnes saapui vaunu, jonka kilvessä oli nimi "Oslo". +Hän astui etusillalle. Samalla salapoliisin vakooja nousi takasillalle. + + * * * * * + +Vasta puoli yhdentoista ajoissa Pursiklubin huoneisto alkoi herätä +eloon. + +Teattereissa loppuivat näytännöt, ja niistä tuli useita herroja. Isossa +ruokasalissa syötiin illallista, ja jälkeenpäin herrat kokoontuivat +häliseviksi, rupattaviksi ryhmiksi tupakkahuoneisiin. + +Päivän suuret ja pienet tapaukset olivat puheenaineena. + +-- Sepä oli ikävä tuo Charlien juttu, sanoo arkkitehti Bissen +pääkonsuli Tönnebylle. -- Ja niin omituista, että sen piti sattuman +heti veljen juhlan jälkeen. + +-- Loistavat päivälliset, röhisi pääkonsuli. -- Falkenberg ihan +kerrassaan vei voiton itsestään. Mutta kyllä hän olikin tehnyt mainiot +kaupat herra Stiegelin kanssa. Kertovat hänen voittaneen kolmekymmentä +tuhatta. + +-- Toiset sanovat neljäkymmentä, tiesi arkkitehti. + +Mutta pian oli pääkonsuli taas keskellä alkuperäistä puheenainetta. + +-- Niin, se Charlie, se Charlie, mutisi hän. + +-- Ja se rakkaus, kuiskasi arkkitehti. + +-- Hoo. Luuletko siinä olleen rakkautta? + +-- Ei epäilystäkään, vanha veikko. Hän oli kuolettavasti rakastunut +Valentineen, kauniiseen leskeen. + +-- Ja leskikö ei huolinut hänestä? + +-- Ei kai pitänyt kauppaa kyllin edullisena. Mutta antoi sentään +Charlien tuhlata muutamia tuhansia. Eikä niin vallan muutamiakaan. + +Pari uutta herraa saapui. + +-- Hän taitaa olla rahanahne, arveli toinen. + +-- Sitä ei kukaan tiedä, vastasi arkkitehti nopeasti. -- Hän tahtoo +huvitella, hän seurustelee mielellään ihmisten kanssa, jotka eivät niin +tarkoin laske seteleitään. Ja kukapa maailmannainen ei sitä tahtoisi? + +-- Kaunis hän ainakin on, ah, maiskautti pääkonsuli. + +-- Ihastuttava! kaikui kuorossa. + +-- Sellainen ryhti! huudahti arkkitehti. -- Kun hän tulee liidellen, on +kuin näkisi ruhtinattaren edessään. + +-- Entä millaiset silmät hänellä on, sillä pikku saatanalla! + +-- Niin, silmät! + +-- Mutta mikä hän oikeastaan on? kuului äskeinen kuiva ääni. + +-- Hän on kenraali Carstenin tytär, ilmoitti arkkitehti. -- Hänen +miehensä oli saksalainen, ja itse hän on monta vuotta asunut Saksassa. +Kerrotaan, että mies jätti hänelle sievoisen omaisuuden. + +-- On hänellä ainakin monasti omaisuuksia kaulassaan ja ranteissaan. +Näin hänet tässä hiljattain juhlanäytännössä, ja hän herätti huomiota +koko teatterissa. Missä hän väliajoilla liikkui, siellä oli mustanaan +frakkeja. + +-- Miksi hän oikeastaan on tullut tänne? + +-- Sitä ei kukaan tiedä. Ehkä katsomaan vanhaa isänmaataan? +Koti-ikävä? Kuka tietää. Ehkä häntä haluttaa loistella Kristianian +pikkukaupungissa. + +Herrojen huomio kiintyi samassa uuteen asiaan. + +-- Kuka ihmeessä tuo on, jota sihteeri kuljettaa tänne? + +-- En tunne, en ole häntä ennen nähnyt. + +Sihteeri tuli heidän luokseen. + +-- Saanko esitellä vieraan, sanoi hän, -- kaivosinsinööri Kvam +Ruijasta. + +Vastatullut kumarsi muille herroille, sitä mukaa kuin heidän nimensä +mainittiin. + +Hän oli keski-ikäinen, mustapartainen mies, moitteettomasti puettu, +puhui pitkäveteisen tyynesti ja liikkui verkkaan ja tasaisesti. + +-- Hän näyttää jotenkin vakavalta, kuiskasi arkkitehti kilistäessään +pääkonsulin kanssa. + +-- Olen sihteerin hyvä ystävä, sanoi herra Kvam, -- hän se minut tänne +sai. Muuten minua ilahuttaa, että saan tehdä herrojen tuttavuutta, +koska itse olen purjehdusurheilija, vieläpä oikein innokaskin. + +Kaivosinsinöörin sanat olivat johdantona pitkään keskusteluun, joka +koski purjehdusta yleensä ja viimeistä kilpapurjehdusta erittäin. Eri +mielipiteet törmäsivät vastakkain, ja väittely muodostui varsin +kiivaaksi. + +Mutta kenenkään huomaamatta herra Kvam vetäytyi erilleen keskustelusta. +Lopuksi hän seisoi aivan yksin puhellen arkkitehti Bissenin kanssa, +sillävälin kuin hänen alkuunpanemansa keskustelu jatkui perin vilkkaana +ympäri huonetta. + +Taas tuli uusi vieras, joka otettiin yleisellä mielihyvällä vastaan. +Hän oli punakka, pyöreä ja pyylevä herra. + +-- Tunnetteko häntä? kysyi arkkitehti. + +-- En, mutta näen, että hän on ruotsalainen. Hänellä on kolme S:ää +takinhihassa, vastasi kaivosinsinööri. + +-- Aivan oikein, hän on Tukholman Purjehdusseuran jäsen. Hän on +nimeltänsä Lidström, varatuomari. Kelpo mies. + +-- Vai niin. Onko hän kauankin oleskellut täällä Kristianiassa? + +-- Ei, vain pari kolme kuukautta. Mutta hän on jo saanut paljon +ystäviä. Hän kuuluu myös _hänen_ ihailijapiiriinsä. + +-- _Hänen_? + +-- Niin. Ai mutta sehän on totta. Te olette vieras paikkakunnalla +ettekä siis luultavasti tiedä kuka Valentine on, kaunis Valentine +Kempel. + +-- En, häntä en tunne, vastasi insinööri. + +-- Silloin teidän pitää välttämättä tutustua häneen mitä pikimmin. Minä +tunnen hänet hyvin, sanoi arkkitehti itsetietoisesti, -- minä esitän +teidät sopivassa tilaisuudessa. + +Melu taukosi äkkiä hetkeksi, ja kaikkien silmät kääntyivät oveen päin, +josta muuan herrasmies juuri astui sisään. + +Arkkitehti mutisi ihmeissään: + +-- Hänkö! Sitäpä en olisi uskonut. + +-- Kuka tuo herra on, joka nyt tuli? kysyi insinööri. + +-- Konsuli Einar Falkenberg, vastasi arkkitehti. -- Hänen veljensä on +juuri kuollut viime yönä -- ampunut itsensä, kerrotaan. Rakkaudesta +Valentineen. + +-- Todellakin, huudahti herra Kvam. -- Sepä mielenkiintoista. + +Keskustelu ei enää ottanut sujuakseen yhtä vilkkaasti. Oli kuin +Falkenbergin äkillinen ilmestyminen olisi hieman hillinnyt yleistä +rattoisuutta. + +Falkenbergista itsestään tuntui, kuin nuo kaikki toiset olisivat +kummastelleet, että hän katsoi voivansa mennä klubiin tällaisenakin +päivänä. Hän ei itsekään ymmärtänyt miksi se oli ollut tarpeen. + +Hän sai viskynsä ja asettui pöydän ääreen, jossa jo ennestään istui +kolme-neljä herraa. Näiden joukossa oli myös ruotsalainen varatuomari. +Vähän sen jälkeen hänet esiteltiin uudelle vieraalle, ruijalaiselle +kaivosinsinöörille. + +Falkenberg oli väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen. Hän olisi halunnut +lähteä kotiin. Aika kului. Kello oli jo yli kahdentoista, mutta Asbjörn +Kragia ei kuulunut. Hänet herätti mietteistään Lidströmin ääni, joka +kysyi: + +-- Herra Falkenberg, ettekö haluaisi pelata hiukan? + +Falkenberg suostui heti. Sillä tavoin sai edes ajan kulumaan. +Sitäpaitsi Asbjörn Krag oli nimenomaan kehottanut häntä pelaamaan. + +Kun herrat istuutuivat pelipöytään, nousi kysymys mitä pelattaisiin. + +-- Pokeria, ehdotti Falkenberg. -- Se on helpointa ja jännittävintä. + +-- Olkoon menneeksi, vastattiin. -- Onpa hauska saada kerran taas +pelata oikein vanhaan hyvään tapaan. + +Ja sitten herrat pelasivat pokeria. Ensin pikku summista. Onni +vaihteli. Sitten varatuomari ehdotti panoksen korottamista, ja melkein +oitis tuli pöytään suurehko summa. Falkenberg innostui vähitellen +peliin. Alussa onni oli vaihteleva, mutta kun oli tuntikausi pelattu, +kääntyi se Falkenbergille satumaisen myötäiseksi. Seteleitä kasaantui +hänen eteensä. Yhä useampia uteliaita kokoontui pelipöydän ympärille, +ja kaikki lausuivat ihmettelynsä Falkenbergin äkillisestä ja +ennenkuulumattomasta onnesta. Se teki hallaa etenkin varatuomarille, +mutta hilpeä ruotsalainen ei näyttänyt olevan millänsäkään häviöistään. + +Erään robbertin jälkeen ruotsalainen sanoi kääntyen Falkenbergiin ja +kohottaen tyhjää lasiansa: + +-- Tulkaa, hyvä veli, mennään laittamaan uusi grogi. Me kaksi, jotka +edustamme voittoa ja tappiota. + +Falkenberg ja Lidström menivät erään läheisen pöydän ääreen täyttämään +lasejaan. Heidän siinä seisoessaan visky- ja soodavesipulloja +käsitellen tuntui Falkenbergista, että ruotsalainen kävi huomattavan +hilpeäksi ja puheliaaksi. Merkillisen paljon aikaa häneltä myös meni +grogin valmistukseen. Mutta se oli vain silmänräpäyksen huomio, jonka +Falkenberg heti jälkeenpäin unohti. Sitten he jälleen istuutuivat +pelipöytään. + +Taas Falkenberg voitti -- voitti paljon. Ja varatuomari hävisi +häviämistään. + +Kun he olivat pelanneet kaksi tuntia, sattui jotain, mikä herätti +tavatonta mielenkuohua, jotain klubin historiassa aivan +ennenkuulumatonta. + +Varatuomari heitti yhtäkkiä korttinsa pöytään ja nousi kiivaasti. + +-- Minä en pelaa enää, sanoi hän. + +-- Mutta miksi? huudettiin hänelle. -- Mikä nyt, ettekö tahdo jatkaa, +kunnes voitatte? + +Herra Lidström osoitti vavisten Falkenbergia ja sanoi; + +-- Minä en ainakaan pelaa enää tuon herran kanssa. Tuo herra pelaa +väärin. + +Naurunremahdus kajahti huoneessa. Sitten syntyi haudanhiljaisuus. + +Falkenberg nousi hitaasti pöydästä. Ensin hänen silmänsä harhailivat +käsittämättöminä toisesta toiseen, mutta kun ruotsalainen uudisti +syytöksensä, niin hän sävähti kalmankalpeaksi raivosta. Ja hän silmäili +ympärilleen etsien jotakin, jonka voisi lennättää varatuomarin päähän. + +Ympärillä-seisojat älysivät hänen aikeensa ja asettuivat väliin. + +Kuului sekavia huutoja: + +-- Tyhmyyksiä! Ruotsalainen on hullu! Heittäkää hänet ulos! Falkenberg +pelipetturi -- mies on mielenvikainen. + +Mutta Lidström ei antanut myöten, vaan uudisti syytöksensä. Syntyi +sanoin kuvaamaton meteli. Vihdoin saatiin aikaan sen verran +hiljaisuutta, että sihteerin sanat pääsivät kuuluviin. + +-- Minä vaadin varatuomari Lidströmiltä heti paikalla selitystä, sanoi +hän. + +-- Herra Falkenberg pelaa väärin, vastasi Lidström, sanon sen vieläkin +kerran. Hän on pistänyt kaksi ässää taskuunsa. Sen olen omin silmin +nähnyt. + +-- Mihin taskuun? kysyi joku ääni joukosta. Ei kukaan tiennyt oikein +mistä se tuli. + +Muut herrat seisoivat suurena, tiheänä piirinä heidän ympärillään. Kun +Falkenberg pisti kätensä taskuun, oli tilava huone aivan valoisa. + +Hän käänsi taskun nurin. Siinä ei ollut mitään, ei korttia enemmän kuin +muutakaan. + +Lidström horjahti muutaman askelen taaksepäin. Jos myrkyllinen käärme +olisi yhtäkkiä noussut pystyyn hänen edessään, ei hän olisi enemmän +hämmästynyt ja kauhistunut. + +Falkenberg käänsi toisenkin taskun. Siinäkään ei ollut kortteja. + +Nyt nousi paheksumisen myrsky ruotsalaista vastaan, ja yleisesti +vaadittiin, että hänet oli heitettävä ovesta ulos. + +Silloin kaivosinsinööri Kvam astui pöydän luo, tyynenä ja vakavana, ja +pyysi hiljaisuutta. + +-- Hyvät herrat, sanoi hän. -- Saattaa näyttää tungettelulta, että +minä, joka olen aivan outo ja tuntematon klubissa, sekaannun tähän +asiaan. Mutta haluaisin tehdä ehdotuksen, joka mielestäni on varsin +järkevä. Laskekaamme kortit. + +-- Niin, huudettiin joka taholta, laskekaa kortit! + +Tavattoman jännityksen vallitessa kaivosinsinööri laski herrojen äsken +käyttämät kortit. Joukon mutinasta saattoi kuulla, että kaikki laskivat +mukana. + +-- Viisikymmentä! huudahtivat kaikki samalla kertaa. + +-- Aivan oikein, sanoi kaivosinsinööri, tässä on ainoastaan +viisikymmentä korttia. Kaksi puuttuu siis. Katsotaanpas näin ollen +mitkä kortit ovat poissa. + +Hän levitti kaikki kortit pöydälle ja tarkasteli niitä. + +-- Kaksi ässää puuttuu, sanoi hän. -- Risti- ja ruutuässä. Sitä ei käy +kieltäminen. + +-- Merkillistä! Salaperäistä! huudeltiin hänen ympärillään, ja +ruotsalainen kirkui vimmoissaan: + +-- Siinä näette, hyvät herrat! Siinä näette! + +Insinööri Kvam pyysi uudelleen hiljaisuutta. + +-- Hyvät herrat, sanoi hän. -- Sattumalta olen pelin aikana hieman +käyttänyt silmiäni. En ole ainoastaan katsellut pelin kulkua. Minä +ymmärrän mitä tässä on tapahtunut. Koska nyt herra Falkenberg on +auliisti näyttänyt meille taskunsa, on varsin kohtuullista, että herra +varatuomari tekee samoin. + +-- Minäkö! huudahti varatuomari päästäen raikuvan naurun. -- No ihan +mielihyvällä, sanoi hän, jos se herroja huvittaa. + +Hän pisti kätensä oikeaan takintaskuunsa -- mutta lakkasi yhtäkkiä +nauramasta ja meni kalpeaksi kuin ruumis. + +Hän veti kaksi korttia taskustaan. + +Ne olivat risti- ja ruutuässä. + +Konsuli Falkenberg oli alkanut katsella terävästi insinööriä, joka niin +rohkeasti oli puuttunut asioiden menoon. + +Ja samassa kuin ruotsalainen ällistyksen kangistamana heitti molemmat +kortit pöydälle, konsuli tunsi miehen, joka sanoi itseään +kaivosinsinööri Kvamiksi. + +Hän tunsi hänet sekä äänestä että silmistä. + +Mies oli Asbjörn Krag. + + + + +VI. + +Kirjainarvoitus. + + +Herrojen kummastus kävi sanoin kuvaamattomaksi, kun näyttäytyi, että +puuttuvat kortit olivat varatuomarin omassa taskussa. Joka taholta +huudettiin, että ruotsalainen oli viskattava ulos. + +Varatuomari itse oli aluksi aivan mykkänä hämmästyksestä ja kauhusta. +Vihdoin hän tointui sen verran, että sai jonkun sanan suustaan. +Hän sanoi, että kaikki johtui varmaan jostakin häpeällisestä +salahankkeesta, jostakin hirveästä väärinkäsityksestä. Kaikki hänen +mahtipontiset vakuuttelunsa otettiin ivanaurulla vastaan, eikä +ruotsalaisella vihdoin ollut muuta neuvoa kuin lähteä klubista. +Läsnäolevat johtokunnan jäsenet päättivät, että hänet oli heti +erotettava. Edelleen päätettiin tehdä Tukholman Purjehdusseuralle +ilmoitus asiasta. Mutta muuten itsekukin läsnäolija lupautui +noudattamaan ankaraa vaitioloa tapahtuman suhteen. Hienon klubin maine +olisi helposti voinut tahraantua, jos kaupungille olisi päässyt huhu, +että pelipetturi oli tavattu itse teosta klubin illanvietossa. + +Sihteeri astui Einar Falkenbergin luo ja pyysi häneltä anteeksi +tapausta -- syyllinen oli saapa rangaistuksensa. Konsuli vastasi +tyynesti ja sanoi olevansa tietysti yläpuolella sentapaisia syytöksiä, +joita varatuomari oli viskannut häntä vastaan, mutta myönsi kuitenkin +joutuneensa hetkeksi hieman ymmälle toisen suunnattoman julkeuden +takia. + +Sitten kiitettiin kaivosinsinööri Kvamia hänen osoittamastaan +maltikkuudesta, mutta insinööri vastasi vaatimattomasti olevansa ylen +mielissään siitä, että oli saanut kunnian tehdä arvoisalle klubille +pienen palveluksen. + +Samassa lennähti ovi auki ja varatuomari näyttäytyi jälleen. Hän tuli +sisään hattu päässä ja ohut espanjanruokokeppi kädessä. Hän oli +kalmankalpea. + +-- Ennenkuin lähden täältä, huusi hän raivoissaan, tahdon vielä sanoa +sanan sille hävyttömälle miehelle, joka on uskaltanut loukata minua. +Missä hän on? kiljui hän. -- Jahka saan hänet käsiini, annan hänelle +selkään. + +Hänen tulonsa oli niin äkkiarvaamaton ja esiintymisensä niin raju, että +herrat vaistomaisesti peräytyivät hänen tieltään. + +Hän äkkäsi kaivosinsinöörin ja meni suoraan häntä kohti heiluttaen +arveluttavasti keppiään. Päästyään hänen eteensä hän menetti malttinsa +kokonaan ja sinutteli häntä. + +-- Siinäkö sinä olet, hävytön saatana! Sinä olet velkaa minulle +hyvityksen julkeudestasi, minä tahdon tapella kanssasi! + +Insinööri Kvam jäi seisomaan aivan levollisena kädet selän takana ja +katseli hurjistunutta miestä silmiin. + +-- Minä tahdon tapella kanssasi! huusi ruotsalainen toistamiseen. -- +Sinä olet kurja pelkuri, ellet tahdo tapella kanssani. Minulla on +pistoolit kotona -- ne saadaan tänne tuossa tuokiossa. + +-- Minulla on pistoolit itselläni, vastasi insinööri, mutta minä en +taistele kansaanne. + +-- Ette siis tahdo? kysyi ruotsalainen hammasta purren ja kohottaen +keppiään. -- Viimeisen kerran: tahdotteko? + +-- En, vastasi insinööri järkähtämättömän levollisesti. + +Keppi suhahti ilmassa ja olisi osunut insinöörin päähän, ellei hän +salaman nopeudella olisi väistänyt. Samassa hän ripeällä liikkeellä +iski nyrkkinsä altapäin ruotsalaisen leukaluuhun. Varatuomari hoippui +pari askelta takaperin ja olisi kaatunut, elleivät muutamat paikalle +rientäneet herrat olisi tukeneet häntä. Mutta nyt oli läsnäolijain +ällistys vaihtunut katkeraksi suuttumukseksi raakaa rauhanhäiritsijää +kohtaan. Melulla ja rähinällä hänet suorastaan kannettiin ovesta ulos +ja portaita alas. Ajuri noudettiin ja hänet viskattiin rattaille. Pois +ajaessaan hän istui huojuen sinne tänne kuin täysihumalassa. +Kaivosinsinöörin antama isku oli ollut ankara. + +Kun herrat palasivat klubihuoneistoon, olivat Einar Falkenberg ja +insinööri Kvam poislähdössä. Viimemainitun ripeyttä ja voimaa +ylisteltiin äänekkäästi. + +-- Näytti siltä, kuin mies olisi mennyt tainnoksiin iskusta, sanottiin. + +-- Ei ihan, vastasi insinööri, mutta pökertyi hän kyllä. Olisin +_voinut_ iskeä hänet lattiaankin, mutta siitä hänen kaikesta päättäen +tarpeeton täällä-olonsa vain olisi pitentynyt hetkisellä. + +Kvam ja Falkenberg lähtivät. Jälkimäinen oli tavattoman totinen. +Portaille päästyä hän sanoi kaivosinsinöörille: + +-- Asbjörn Krag, en tiedä itsekään, kuinka paljosta minun on teitä +kiittäminen. + +Salapoliisi -- toisin sanoen insinööri Kvam -- kohautti olkapäitään. + +-- Olitte perin tukalassa asemassa, herra konsuli, sanoi hän. + +-- Se alkaa selvitä minulle. + +-- Ne kaksi korttia _olivat teidän taskussanne_. + +Konsuli pyyhkäisi otsaansa ja mutisi: + +-- Herra jumala, sehän on kauheata. + +-- Minä aavistin, jatkoi salapoliisi, että ruotsalaisella oli +konnanjuoni mielessä. Hän on "petohämähäkin" orja hänkin. + +-- Hänen ihailijoitaan, huomautti Falkenberg. + +-- Hänen orjiaan, toisti Krag. -- Hän on kokonaan Valentinen vallassa. +En epäile hetkeäkään, että mies juuri hänen neuvostaan koetti häväistä +teidät tänä yönä. + +-- Hänkö siis pani kortit taskuuni? + +-- Tietysti. Minä vartioin koko ajan hänen jokaista liikettään. Panin +merkille sen silmäänpistävän mielenkiinnon, jota hän osoitti teidän +saapuessanne klubiin, ja kun hän ehdotti korttipeliä, ymmärsin heti, +että se oli tapahtuva pelipöydässä. Mutta kun aika kului eikä mitään +tapahtunut, aloin hermostua. Kun hän sitten alkoi hävitä, sain +aavistuksen siitä, mitä tapahtuva oli, ja terotin huomiotani +kaksinkertaisesti. Hän hävisi tahallaan. + +Einar Falkenberg katsoi kummastellen häneen. He olivat saapuneet +Drammenin-tielle ja kävelivät nyt valoisana kesäyönä Skillebaekiä +kohden. + +-- Hävisikö hän tahallaan? kysyi konsuli. -- Kuinka se on selitettävä? + +-- Asia on hyvin yksinkertainen, vastasi Krag. -- Hän oli tullut +klubiin nimenomaan sitä varten, että viskaisi teitä vastaan syytöksen +pelipetoksesta. Siksi oli tarpeen, että te voititte. Minä näin monta +kertaa, että ruotsalainen heitti pois mitä mainioimmat kortit, mutta +sitävastoin pelasi silloin, kun hänellä ei ollut kerrassaan mitään +toivoa. Koe tuli luultavasti maksamaan hänelle tuhatkunnan kruunua +lyhyessä ajassa. + +-- Minä olen voittanut tuhatkaksisataa kruunua, sanoi Falkenberg. + +-- Niinpä saattaa olla. Ja siitä on tuhat kruunua ruotsalaisen +menettämiä. + +Salapoliisi naurahti. + +-- No hyvä, jatkoi hän. -- Kun herra varatuomari nousi ja vei teidät +muassaan viskypöydän luo, niin minä älysin, että nyt se oli tapahtuva, +mitä koko illan olin odottanut. Ja aivan oikein. Sillaikaa kuin +kaikkien muiden huomio oli kiintynyt peliä koskevaan keskusteluun, +käytti hän tilaisuutta hyväkseen ja pisti kaksi korttia oikeanpuoliseen +takintaskuunne. Kukaan muu ei sitä nähnyt kuin minä, hän oli todellakin +rivakka ja näppärä, tuo kunnon ruotsalainen. + +-- Minusta tuntui kyllä, sanoi Falkenberg, että hän viivytteli kauan +siellä grogipöydän ääressä. Mutta kuinka te saitte kortit pois +taskustani ja hänen taskuunsa? + +-- Se kävi hyvin helposti, vastasi poliisimies nauraen. -- Minä olen +näet taitavin taskuvaras Skandinaavian kolmessa valtakunnassa. + +-- _Sitäkin_ te salapoliisit osaatte, huomautti konsuli. + +-- _Minä_ osaan, vastasi Krag. + +He kävelivät hetkisen ääneti rinnakkain. Sitten Falkenberg sanoi: + +-- Ajattelen sitä mahdollisuutta, että kortit olisivat löytyneet +taskustani. Se olisi ollut hirveätä. + +-- Ihmiset ovat kerta kaikkiaan omituisia, vastasi salapoliisi. -- +Huolimatta varallisuudestanne ja tähänastisesta nuhteettomasta +elämästänne, huolimatta siitä, että aina olette esiintynyt gentlemannin +tavoin, olisi teihin joka tapauksessa takertunut pieni epäluulo. +Ihmiset olisivat sanoneet itsekseen: "Miten lienee oikeastaan niiden +korttien laita? Hänellähän oli ihan satumainen onni, ja pöydällä oli +suuria summia." Teidän vakuutuksenne, että skandaalin syynä oli +häpeällinen salahanke, olisi otettu vastaan kohteliaasti hymyillen: +"luonnollisesti, herra konsuli!" Mutta kuitenkin he kaikki olisivat +siitä yöstä lähtien katselleet teitä epäluuloisin silmin, saatte olla +varma. Ihmiset ovat kerta kaikkiaan semmoisia kuin ovat, ja ulkonaiset +seikat olisivat näennäisesti todistaneet teitä vastaan. + +-- Kauheata, mutisi konsuli väristen. -- Sillä tavoin Valentine siis +kostaa. + +-- Sillä tavoin tämä nainen aina kostaa, vastasi salapoliisi. -- Jo +tällä hetkellä hän varmaan on saanut tietää, miten ensi hyökkäyksen on +käynyt. + +-- Ja sitten hän ehkä alistuu välttämättömyyteen ja luopuu kostostaan, +sanoi Falkenberg katsoen tutkivasti salapoliisiin. + +-- Ei, vastasi Asbjörn Krag totisesti, -- nyt hän tuo kaikki +sotavoimansa taisteluun, nyt hän panee liikkeelle maat ja taivaat +vahingoittaakseen teitä, tuhotakseen, häväistäkseen, musertaakseen +teidät. Tästä hetkestä lähtien te olette hänen verivihollisensa, Hän on +kekseliäs ja ovela, hän on julma. Eikä hän hellitä, ennenkuin on +voittanut. Tai hävinnyt. + +Falkenberg pysähtyi. + +-- Te puhutte vakavasti, sanoi hän. -- Omituinen tunne on vallannut +minut. Olisiko se pelkoa? + +Salapoliisi vastasi: + +-- Minä vakuutan, herra konsuli, ettei teillä vielä ikinä ole ollut +niin päteviä syitä pelkoon kuin nyt. + +-- Lähtiessäni hänen luotaan, kertoi Falkenberg, hän huusi jälkeeni +sanoen tietävänsä, miten saattoi kostaa minulle. + +-- Käsitättekö mitä hän sillä tarkoitti? kysyi Asbjörn Krag. + +-- En, ellei hän tarkoittanut tätä, tätä korttijuttua. + +-- Tuskinpa. + +-- Sitten en tiedä mitä se lienee. + +-- Siitä tulee teille kauhea hetki, vastasi salapoliisi, jahka kerran +saatte tietää mitä hän tarkoitti. + +Herrat olivat saapuneet konsulin huvilalle. Ensi kerroksen työhuoneessa +paloi tuli. + +-- Vanha palvelijani valvoo ja odottaa minua, sanoi Falkenberg. -- +Ettekö tekin käy sisään? + +-- Kiitos, minun tekee mieleni nähdä lipasta. Olen tänään paljon +ajatellut kirjainlukkoa ja tahdon koettaa, enkö voisi keksiä selitystä +tähän omituiseen arvoitukseen. + +Kun he olivat saapuneet konsulin työhuoneeseen ja palvelija oli +lähetetty pois, avasi Falkenberg kaapin ja otti esille rahalippaan. + +-- Tässä se on, sanoi hän. -- Kuten näette, ei sille ole tehty +minkäänlaista väkivaltaa. + +Salapoliisi tutki lipasta tarkoin joka puolelta, naputti lukkoa ja +kopeloi koneistoa. + +-- Kaikki on kunnossa, sanoi hän. -- Tämän lippaan voi avata ainoastaan +se, joka tietää avainsanan. + +-- Sanaa ei tiedä kukaan muu kuin minä itse, sanoi Falkenberg. + +Salapoliisi kysyi: + +-- Onko sana nyt sama kuin viime yönä? + +-- On, lipas sattuu olemaan lukittu samalla sanalla. + +-- Tahtoisin mielelläni kokeilla hiukan, sanoi Krag. -- Saanko olla +yksin täällä huoneessanne kolme minuuttia? + +Falkenberg hieman kummasteli pyyntöä, mutta opittuaan sokeasti +luottamaan Kragiin hän vastasi nopeasti: + +-- Tietysti. Riittääkö että menen viereiseen huoneeseen? + +-- Aivan hyvin. Minä kutsun teitä, kun olen valmis. + +Konsuli lähti huoneesta ja sulki oven perässään. Heti hänen +poistuttuaan Krag ensin tutki huonetta. + +Hän veti paksut uutimet syrjään, jotta sisään pääsi enemmän valoa. +Senjälkeen hän avasi ikkunan ja katseli tarkkaavasti puutarhaa ja +hiekkakäytäviä, mittasi sitten silmillään ikkunan ja kaapin välimatkan. +Sen tehtyään hän aivan tyynesti meni ottamaan teräslippaan hyllyltä ja +asetti sen pöydälle. Hetkeäkään empimättä hän sovitti lukon kirjaimet +järjestykseen, painoi ponninta ja -- avasi lippaan. + +-- Saatte tulla! huusi hän. + +Falkenberg astui sisään viereisestä huoneesta. Jo kynnyksellä hän näki, +että lipas oli avoinna. Hän pysähtyi ja tuijotti ällistyneenä ensin +lippaaseen ja sitten salapoliisiin. + +-- Tämä ei ole mahdollista! huudahti hän. -- Sehän on kuin satua. + +Asbjörn Krag vastasi tyynesti ja hiljaa kuten tavallista: + +-- Sanoin teille illalla, että niin pian kuin olen keksinyt sanan, joka +avaa lippaan, olen myös löytänyt varkaan tai varkaat. + +-- Niin, sanoi Falkenberg, ja nyt olette avannut lippaan. + +Salapoliisi sulki lippaan jälleen, niin että lukko paukahti, ja jatkoi: + +-- Minun täytyy tunnustaa erehtyneeni. Olen löytänyt sanan, se on +totta, mutta -- + +-- Mutta! kysyi konsuli, -- mitä niin? + +-- Ei mitään muuta, vastasi salapoliisi, kuin että olen tällä hetkellä +yhtä kaukana varkaista kuin ennenkin. + +Hänen äänessään kuului harmin ja väsymyksen väre, joka vaikutti +Falkenbergiin. + +-- Ettekö tahdo sanoa, kysyi konsuli, miten olette keksinyt sanan? + +Krag viittasi torjuvasti kädellään mutisten: + +-- Toiste, toiste. + +Hän katsoi kelloaan. + +-- Kello on jo puoli viisi, en ehdi enää kaupunkiin tänä yönä. Saanko +maata täällä luonanne? + +-. Tietysti. Mielihyvällä. Soitanko palvelijaa? + +-- Ei millään muotoa, kielsi Krag, antaa vanhuksen nukkua rauhassa. +Enkö voi maata yläkerroksessa veljenne asunnossa? + +Falkenberg viivytti vastaustaan. + +-- Miksei, mutisi hän, mutta -- + +-- Onhan ruumis viety pois? + +-- On, se vietiin jo iltapäivällä. + +-- No sitten ei mikään estä. + +-- Minä saatan teidät sinne. + +-- Kiitos, mutta älkää ottako nähdäksenne mitään vaivaa. Minä makaan +mieluimmin jollakin sohvalla. + +-- Miten vaan tahdotte. + +Herrat astuivat verkalleen Charlien asuntoon vieviä portaita ylös. + +Kaikki oli siellä koskematta entisellään. Huonekalut, matot ja +taideteokset olivat hajallaan taiteellisessa epäjärjestyksessä, josta +Charlie niin paljon piti. + +Atelieerissa nurinkäännetyt taulut irvistivät heitä vastaan. + +Salapoliisi osoitti muuatta siellä olevaa leveätä divaania. + +-- Tuossa minä tahdon nukkua, sanoi hän. + +-- Tässäkö huoneessa? kysyi Falkenberg. + +-- Niin, miksikäs ei tässä? + +-- Sillä juuri tässä huoneessa... tässä huoneessa hän -- + +-- Niinkö, sanoi salapoliisi totisesti ja mielenkiinnolla, katsellen +ympärilleen. -- Mutta _sehän_ ei estä minua nukkumasta täällä. + +Hän meni ja veti uutimet suurten ikkunain eteen, niin että huone kävi +puolipimeäksi. Konsuli jäi seisomaan oveen. Veljeään muistellessaan hän +oli jälleen vähällä joutua tunteittensa valtaan. + +Asbjörn Krag pysähtyi keskimäisen ikkunan luo ja laski kätensä +korkeaselkäiselle, kirjaillulle nojatuolille, joka oli ikkunan edessä. + +-- Tälläkö tuolilla ehkä? kysyi hän. + +-- Niin, vastasi konsuli hiljaa, sillä tuolilla se tapahtui. Veli +parkani oli asettunut ikkunan ääreen kuollakseen uuden, koittavan +päivän säteissä. + +-- Taiteilija viimeiseen asti, mutisi poliisimies. Huomatessaan +Falkenbergin mielenliikutuksen hän astui nopeasti hänen luokseen ja vei +hänet lempeällä väkivallalla huoneesta pois. + +-- Koettakaa levätä hieman, hyvä ystävä, sanoi hän. -- Meillä on +huomenna edessämme rasittava päivätyö. Minä itse aion nukkua kaksi +tuntia. Se on enemmän kuin tarpeeksi minulle, silloin kun olen työssä. +Käväisen sitten luonanne, ennenkuin lähden kaupunkiin. + +Falkenberg rohkaisi mielensä, ja jottei uudelleen osoittaisi +heikkoutta, sanoi hän lyhyesti hyvää yötä ja lähti. + +Asbjörn Krag kääntyi mennäkseen takaisin atelieeriin. + +Hän oli sanonut konsulille hyvästit jonkinlaisessa etuhuoneessa tai +kabinetissa. + +Juuri ollessaan vetämäisillään syrjään raskaat oviverhot, jotka +erottivat tämän huoneen atelieerista, hän pysähtyi ja kuulosti. + +Sitten hän tempasi äkisti verhot syrjään ja astui sisään. + +Keskimäisen ikkunan luona tuolilla -- samalla tuolilla missä Charlie +oli ampunut itsensä ja mikä hetki sitten oli ollut tyhjänä -- istui nyt +ihminen. + + + + +VII. + +Seuraava päivä. + + +Tuolilla istui ihminen. Ja tuoli oli sen ainoan ikkunan ääressä, jonka +uutimet oli vedetty syrjään, niin että nousevan auringon valo virtasi +huoneeseen luoden olentoon valkoisen hohteen. + +Asbjörn Krag seisoi hetkisen hiljaa oviaukossa katsellen uteliaasti +hahmoa. Sitten hän virkkoi nauraen: + +-- Sinä alat kunnostautua. Sinulla on jo vaikuttavaisuuden tajuntaa. + +Silloin olento nousi seisomaan. + +Se oli Asbjörn Kragin palvelija ja apulainen, kahdeksantoistavuotias +Jens. + +-- Teitä ei sitten mikään voi säikyttää, sanoi Jens katsoen ihailevasti +isäntäänsä. + +Salapoliisi ei vastannut. Hän meni ikkunoiden luo ja veti kaikki verhot +syrjään, niin että päivänvalo pääsi vapaasti täyttämään suuren huoneen. + +-- Tämä hämärä tekee minut uniseksi, sanoi hän. -- Kas niin, hyvä on. +Mitenkä sinä keksit tulla tänne? + +-- Olen seurannut määräyksiänne. + +-- Minun määräyksiäni? + +-- Niin, tehän sanoitte eilen illalla, etten saanut menettää konsuli +Falkenbergia näkyvistäni, ja sitä en olekaan tehnyt. + +-- Se on oikein. Sinä olet kunnon mies. Mutta miten pääsit tänne sisään +kenenkään huomaamatta? + +-- Oletteko unohtanut, miten hyvästi osasin kiivetä ennen muinoin? +kysyi Jens nauraen niin, että Asbjörn Kragin täytyi hillitä häntä. + +-- Tiedättehän, että minä kiipeän kuin apina. Muistatteko, miten minun +kerran piti ryöstää Bendixenin kultasepänmyymälä? Olin kavunnut +vesiränniä ylös kolmanteen kerrokseen asti, kun te, herra Krag, +yhtäkkiä seisoitte alhaalla kadulla. + +-- Niin, kyllä muistan, vastasi salapoliisi. -- Mitä minä silloin +sanoin? + +-- Te sanoitte, että jollen heti laittau alas, niin te ammutte sormeni +mäsäksi. Minä riipuin paraikaa sormillani katonräystäässä. + +-- Aivan niin. Oikein. No ammuinkos? kysyi Krag hymyillen. + +-- Ette, sillä minusta oli viisainta tulla alas ja antautua. Tiesin, +ettei maksanut vaivaa yrittää muuta. Minähän tunsin teidät siitä +kerrasta, jolloin -- + +-- Hyvä on, keskeytti Krag. -- Sinä siis olet ryöminyt ikkunasta tänne? + +-- Niin. + +-- Olitko täällä silloin, kun konsuli ja minä tulimme sisään äskettäin? + +-- Olin. Istuin noiden lintujen takana. + +Jens osoitti eriskummaista japanilaista varjostinta. Asbjörn Krag +istuutui tyynesti itsemurhaajan tuolille. + +-- Minä ymmärrän, että saan ruveta käyttämään sinua yhä enemmän, sanoi +hän. -- Olet jo pystyvämpi kuin kukaan poliisilaitoksen etsivistä. +Mutta älkäämme kuluttako aikaa turhilla loruilla. Anna kuulua mitä +tiedät. Sen pikku ilmoituksen jälkeen, minkä lähetit minulle kirjeessä, +olen todellakin utelias kuulemaan mitä kaikkea olet pannut merkille. + +Salapoliisi nojautui selkäkenoon ja ummisti puoleksi silmänsä. Se oli +hänen mieliasentonsa, johon hän asettui aina, kun tahtoi olla oikein +tarkkaavainen ja samalla lepuuttaa ruumistaan. + +Jens istuutui tuolille hänen eteensä. Nuoren miehen kasvot ilmaisivat +intoa ja neuvokkuutta. Hän oli aito kristianialainen, oikea kaupunkinsa +lapsi. Viisaat, pelottomat silmät antoivat hänen kasvoilleen ilmeisen +älykkyyden leiman. Krag ei ollut tehnyt lainkaan huonoa kaappausta +pelastaessaan tämän ripeän ja valppaan nuorukaisen turmiosta ja +tehdessään hänet apulaisekseen. Jens puolestaan ihaili ja kunnioitti +Asbjörn Kragia rajattomasti. + +-- Siis, sanoi Krag, kun annoin sinulle sovitun merkin soittokellolla, +niin sinä läksit kadulle? + +-- Aivan niin, keskeytti Jens innoissaan päästäkseen kertomaan. -- Heti +senjälkeen näin konsulin ja seurasin häntä raitiotiepysäkille. Hän +odotti, kunnes Osloon menevä vaunu saapui. Hän astui etusillalle, minä +takasillalle. Kun vaunu pysähtyi -- + +-- Missä se pysähtyi? kysyi Krag. + +Jensin silmät välähtivät hilpeästi hänen vastatessaan: + +-- Vankilan kohdalla. + +-- Jatka. + +-- Niin, konsuli astui vaunusta, minä samoin. Poikkesimme +Halvardinkadulle ja kuljimme ohi muutamien sievien pikkutalojen, joiden +edustoilla oli puutarhat. + +Kadun loppupäässä konsuli pysähtyi pienen yhdenperheenasunnon kohdalle. +Se ei ollut mikään huvila oikeastaan, muttei mikään roskatalokaan. +Ennenkuin astui sisään, hän kääntyi katsomaan taakseen. Samassa minä +seisoin muina miehinä lukien erästä seinäplakaattia ja viheltelin. +Konsuli meni taloon, ja ykskaks olin minäkin portilla. Sain nähdä sen +verran, että joku vanhanpuoleinen naishenkilö avasi oven ja laski +konsulin sisään, ja minä kuulin hänen sanovan: "Ada on odottanut +teitä... Hän on..." Loppua en erottanut. Odotin viisi minuuttia. Sitten +minäkin soitin ovikelloa. + +-- Pääkäytävänkö? kysyi Krag. + +-- Siellä ei ollut kuin yksi käytävä. Sama nainen, joka oli päästänyt +konsulin sisään, tuli avaamaan minullekin. Astuin eteiseen, aivan +pieneen eteiseen, josta näki keittiöön. Se oli suuri, puhdas keittiö, +ja siellä oli kerrassaan suloinen kahvin tuoksu. Nainen oli hyvin +kiltti ja ystävällinen ja kysyi mitä minulla oli asiaa. Minä vastasin +kysymällä, että tännekö oli tilattu sitä lohta. + +Asbjörn Krag keskeytti hänet kädenliikkeellä. + +-- Virhe, virhe, sanoi hän. -- Ethän sinä semmoisella verukkeella pääse +eteistä pitemmälle. Sinun olisi pitänyt keksiä jotain muuta, +esimerkiksi että olit lähetetty mittaamaan vedenpainetta. +Yhdeksässäkymmenessäyhdeksässä tapauksessa sadasta tuo vedenpaine-loru +menee rouviin ihan täydestä. + +-- Mutta tämä oli todella erittäin järkevä nainen, huomautti Jens. -- +Hän katsoi minuun tutkivasta ja terävästi. Ja se sai minut hieman +noloksi. No, sitten hän vastasi minulle, ettei täällä kukaan ollut +tilannut lohta, ja niin sain mennä. + +-- Numero ja nimilevy? kysyi Krag. + +-- Halvardinkatu 63, vastasi Jens. -- Ovikilpeen oli kaiverrettu nimi: +_Leskirouva Elise Kjönig_. Viereen oli kiinnitetty käyntikortti. Tässä +se on. + +Jens ojensi kortin salapoliisille, ja tämä luki: _Ada Kjönig_. + +-- Hyvä on, sanoi Krag nyökäten. -- Leskirouva Kjönig tyttärineen siis. + +-- Niin. Kyseltyäni läheisestä maitopuodista sain tietää, että nuo +kaksi naista olivat talon ainoat asukkaat. Senjälkeen lähetin teille +kirjeen. + +-- Tämän kirjeen, mutisi salapoliisi ottaen taskustaan pienen, +likaisen, valkean kirjekuoren, jonka sisällä oli sirkus-ilmoituksesta +repäisty paperipalanen. Sen takasivulle oli kirjoitettu: + +"Konsuli on mennyt Halvardinkadun 63:een tapaamaan erästä Ada Kjönig +nimistä naista, joka asuu äitinsä, leskirouva Elise Kjönigin kanssa." + +-- Lähetin erään poikasen viemään kirjettä, sanoi Jens. -- Ajattelin, +että asialla ehkä oli kiire. Ja minunhan piti jäädä paikoilleni +odottamaan konsulia. + +-- Ilmoitus tuli minulle hyvään tarpeeseen, sanoi Krag. -- Sain sen +joka tapauksessa siksi ajoissa, että sen avulla saatoin avata +kirjainlukon. + +-- Kirjainlukon? kysyi Jens uteliaasti. -- Mikä se semmoinen on? + +-- Se on jotain joka ei kuulu sinuun, vastasi salapoliisi, -- +toistaiseksi, lisäsi hän. + +Jens kiiruhti jatkamaan keskeytynyttä kertomustaan. + +-- Sattui niin onnellisesti, että tunsin erään lähellä asuvan ihmisen. +Häneltä sain tietää yhtä ja toista leskirouva Kjönigistä ja hänen +tyttärestään. + +-- Ihmisen? kysyi Krag. + +-- Niin, vastasi Jens, erään nuoren tytön, silittäjän. + +-- Ahaa, vai niin. + +-- Sain tietää, että rouva Kjönig on erään kolme vuotta sitten kuolleen +kauppiaan leski. He elävät jonkun lahjoituksen koroilla ja niillä +vähillä rahoilla, jotka tytär ansaitsee opettamalla pianonsoittoa. Ovat +oikein kunnon ihmisiä ja viettävät hyvin hiljaista elämää. Ada neiti on +hyvin kaunis. Naapurit sanovat, että konsuli Einar Falkenberg on toista +vuotta ollut salakihloissa hänen kanssaan. Mutta konsulin isän eläessä +ei voinut tulla puhettakaan naimisiinmenosta. Nyt, kun ukko on kuollut, +kuuluu kihlaus kuitenkin pian julkaistavan. Konsuli Falkenberg oli +Kjönigin perheen luona toista tuntia. Heti kun hän tuli ulos, olin minä +taas hänen kintereillään. Konsuli ajoi raitiovaunussa takaisin +kaupunkiin ja meni Pursiklubiin. Minä odotin ulkopuolella. + +-- Eikö aika käynyt pitkäksi? kysyi Krag hymyillen. + +-- Ei, vastasi Jens. -- Istuin penkillä raitiotiepysäkin luona ja +katselin huvikseni kaikkia yökulkijoita, jotka palasivat Grandilta ja +Teatterikahvilasta. Aamuyöstä tuli eräs lystikkään näköinen otus +klubista ulos, suuri, paksu, kiukkuinen ruotsalainen, joka kiroili ja +vannoi niin vietävästi. Lopuksi tuli konsuli erään vieraan herran +seurassa. + +-- Et siis tuntenut minua? kysyi Krag. + +Jens pudisti päätänsä. + +-- En. Kukapa tuntisi herra Asbjörn Kragia, kun hän tahtoo esiintyä +tuntemattomana. + +-- Miten saatoit seurata meitä joutumatta ilmi? + +-- Herrat kulkivat niin hitaasti ja puhelivat keskenään, että minä +saatoin istua eräillä kadunlakaisijan rattailla ja silti pysyä +lähettyvillä, vastasi Jens. -- Ja Skillebaekille saavuttua se ei ollut +lainkaan vaikeata, sillä minä piileksin puiden varjossa ja hiivin +aitojen taitse. Kun herrat menivät taloon, kiipesin minä toiseen +kerrokseen, missä eräs ikkuna näkyi olevan auki. Vasta kun kuulin +vieraan herran äänen, ymmärsin, että hän oli Asbjörn Krag. + +Salapoliisi nousi. + +-- Väki alkaa pian heräillä täällä, sanoi hän. -- Sinun pitää +laittautua pois niin pian kuin suinkin. Eteisenovet ovat lukossa, joten +sinun täytyy mennä samaa tietä kuin tulitkin. + +Jens kavahti pystyyn. + +-- Minä katoan hiljaa kuin kissa. Onko teillä mitä uutta minulle? + +Asbjörn Krag mietti. + +-- Pidä silmällä muuatta suurta viheriäistä automobiilia, sanoi hän, +25-hevosvoimaista automobiilia, jossa on S:n muotoiset lyhdynpitimet. + +-- Sen teen. + +-- Kun olet keksinyt sen, toimita minulle sana tahi soita tai kirjoita +kirje. Tiedäthän miten saat minut käsiisi. + +-- Totta kai. + +-- No mene sitten. + +Jens oli jo ikkunassa. Samassa hän heilautti itsensä ulkopuolelle, sai +kiinni markiisitelineestä ja liukui maahan. Krag seisoi seuraten häntä +silmillään, kunnes hän oli päässyt tielle. + +Sitten salapoliisi veti jälleen verhot ikkunan eteen, heittäytyi +divaanille ja nukkui oitis. + +Hän nukkui kaksi tuntia. Kun hän herättyään pukeutui uudelleen, tuli +hänestä taas salapoliisi Asbjörn Krag, eikä mustapartaisesta +kaivosinsinööristä näkynyt merkkiäkään. + +Hän meni portaita alas Einar Falkenbergin asuntoon. Konsuli ei ollut +vielä pukeutunut, mutta tuli kohta, ilmoitti vanha palvelija. + +Aamiaispöytä oli katettu kahdelle. + +Konsulin työhuoneessa olivat aamulehdet. Asbjörn Krag tutki ne hyvin +tarkoin, mutta ei löytänyt mitään mielenkiintoista. + +-- Hyvää huomenta, Krag, oletteko nukkunut hyvin? + +Konsuli seisoi ovessa. + +-- Kuten sanoin teille, kaksi tuntia, vastasi Krag, mutta teillä on +näemmä ollut rauhaton yö. + +-- Kauhea. Olen tuskin silmääni ummistanut. + +Herrat istuivat aamiaispöytään. + +Falkenberg käski tuoda samppanjaa virkistyäkseen. Asbjörn Kragkin joi +lasillisen. Konsuli sanoi: + +-- Menkäämme oikopäätä asiaan... Te siis tunnette suhteeni Ada +Kjönigiin. + +Salapoliisi nosti kummastuneena katseensa. + +-- Tunnen, vastasi hän tuokion mietittyään. -- Sain siitä tiedon eilen, +mutta sillähän ei oikeastaan ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. + +-- Ei, ei muuta kuin että olen käyttänyt morsiameni nimeä kirjainlukon +avaimena. + +Asbjörn Krag nyökkäsi. + +-- Saatuani kuulla teidän olevan salakihloissa Ada Kjönig nimisen +neidin kanssa ajattelin oitis: hänen nimeään on kai käytetty +kirjainlukossa. Niinhän rakastuneet aina tekevät. Se oli arvaus, mutta +teidän on myöntäminen, että se oli varsin todennäköinen arvaus. + +-- Niinpä kyllä. + +-- Ja sitten näyttäytyikin, että olin arvannut oikein. Nyt teidän pitää +vaihtaa kirjainlukon sanaa, herra konsuli. + +Einar Falkenberg istui hetkisen ääneti. Hän maistoi lasistaan. Sitten +hän sanoi: + +-- Koska siis tiedätte missä suhteessa minä olen tähän naiseen, pitää +minun hänen takiansa huomauttaa teille, että suhteemme on mitä puhtain. +Minä rakastan häntä, aion mennä naimisiin hänen kanssaan -- + +Krag teki kädellänsä torjuvan liikkeen. + +-- Kaikki tuo ei kuulu minuun, sanoi hän. -- Sitävastoin on teidän +kiinnitettävä huomiota siihen, että eräs toinenkin tietää asianlaidan +ja on tiennyt sen kauemmin kuin minä. + +-- Ketä tarkoitatte? + +-- Valentinea. + +-- Petohämähäkkiä! huudahti Falkenberg. -- Olette oikeassa. + +-- Sen ei tarvitse merkitä mitään, jatkoi salapoliisi rauhoittavasti, +onhan mahdollista, että hän on jo unohtanut sen. Mutta, niinkuin +sanottu, teidän pitää kiinnittää huomiota siihen. + +Herrat lopettivat ateriansa, ja Krag ehdotti, että he lähtisivät heti +kaupunkiin. + +Konsuli suostui. Hänellä oli monenlaista toimitettavaa konttorissaan. + +-- Menemmekö jalkaisin? kysyi hän. + +-- Minä ehdotan että ajaisimme, vastasi salapoliisi. Onko teillä oikein +hienot vaunut? + +-- Hienot vaunut? toisti Falkenberg ihmeissään. -- On kyllä, ihka +uudet, hienot nelipyöräiset ajoneuvot. + +-- Otetaan ne. Ja sitten molemmat pulskat sysimustat hevosenne ja +uusimmat ja loistavimmat valjaat. + +-- Mutta minua ei lainkaan haluta herättää huomiota, vastusteli +konsuli. -- Näyttäisihän kieltämättä kummalliselta, jos ajaisin +varhaisena arkiaamuna kaupunkiin semmoisella komeudella. + +-- Tehkää se sittenkin. Minulla on omat tarkoitukseni. + +-- Hyvä. Olkoon menneeksi. + +Hän antoi valjastamiskäskyn. + +-- Minua ihmetyttää sitäpaitsi, sanoi konsuli heidän astuessaan +vaunuihin, -- että olette heittänyt mainion naamioituksenne ja olette +jälleen Asbjörn Krag. + +-- Sen olen tehnyt teidän takianne, vastasi salapoliisi. + +-- Minun takiani? + +-- Niin. Pelastaakseni teidät "petohämähäkin" kynsistä. Kun me yhdessä +ajamme kaupunkiin näissä huomiota herättävissä vaunuissa, niin kaikki +ihmiset näkevät meidät ja sanovat: "Kas tuossa ajaa konsuli Falkenberg +ja salapoliisi Krag." Puolen tunnin kuluttua Valentine saa tiedon +siitä, ja hän on kyllin nopsa-ajatuksinen käsittämään, että te olette +hänen tähtensä kääntynyt minun puoleeni. + +Falkenberg kuunteli jännittyneenä Asbjörn Kragin selitystä. + +-- Hän ymmärtää heti, jatkoi salapoliisi, saaneensa minusta +tasavertaisen ja vaarallisen vastustajan. Hän on sentähden kohdistava +hyökkäyksensä minuun eikä teihin. Teidät hän pian olisi tuhonnut ja +häväissyt mitä pirullisimmin tavoin. Kuten näette, minä kokoan hänen +kyntensä itseäni vastaan ja annan hänen ilkeydelleen täyden vallan. +Mutta jottei hän olisi hetkeäkään epätietoinen aikomusteni +vakavuudesta, aion ilmoittaa hänelle mitä minulla on mielessäni. + +-- Mitä teillä sitten on mielessänne? kysyi Falkenberg. + +-- Tällä hetkellä tuo vaarallinen nainen on turvassa kaikilta +hyökkäyksiltä, sanoi salapoliisi. -- Ottaapa hän osaa seuraelämäänkin +ja vierailee niinkin hienoissa paikoissa kuin kamariherra Totenillä. +Kaikki ihailevat hänen kauneuttaan, sukkeluuttaan ja jalouttaan, ei +kukaan epäile häntä, mutta minä ilmoitan hänelle tietäväni, että hän on +kurja pahantekijä, häijy, julma nainen. Ja hänen on tiedettävä, etten +minä aio levätä, ennenkuin olen koonnut todistuksia häntä vastaan ja +paljastanut hänet. + +-- Ja miten hän saa tietää tämän kaiken? kysyi konsuli. + +-- Minä sanon sen hänelle itse, vastasi Krag. -- Avoimesti ja suoraan, +ennenkuin ryhdyn taisteluun. + +Salapoliisi katsoi kelloaan. + +-- Kello yhdeltä aion käydä "petohämähäkin" luona, sanoi hän. + +Kahden mustan hevosen vetämät hienot vaunut ajoivat valoisana +kesäaamuna hyvää vauhtia pitkin Drammenin-tietä. + +Falkenberg oli synkkä ja totinen. + +Mutta Asbjörn Kragin huolettomista kasvoista ei kukaan voinut nähdä, +että hän tällä ajelulla oli ryhtynyt taisteluun vaarallisinta +rikoksentekijää vastaan, mikä milloinkaan oli harjoittanut toimintaansa +Norjan pääkaupungissa. + +Ja monet ihmiset panivat merkille, että tuossa ajoi konsuli Falkenberg +ja kuuluisa salapoliisi Asbjörn Krag. + + + + +VIII. + +"Hän on kostanut" + + +Konsuli Einar Falkenberg ja salapoliisi Asbjörn Krag ajoivat konsulin +konttorin edustalle. Siellä he erosivat. Asbjörn Krag jatkoi matkaansa +tavallisilla ajurinrattailla poliisikamariin ryhtyäkseen päivän +vaatimiin toimenpiteisiin. + +Hän viipyi poliisilaitoksen talossa tuntikauden, jolla aikaa hän +keskusteli kauan poliisipäällikön kanssa. Vaikkei Asbjörn Krag enää +ollut poliisilaitoksen palveluksessa, antoi päällikkö hänelle kuitenkin +valtakirjan, joka oikeutti hänet toimimaan niinkuin poliisimies +ainakin. + +Kello oli tällä välin tullut kaksitoista, ja Krag oli yhdeltä päättänyt +mennä Valentine Kempelin luo. Hänen täytyi siis kiiruhtaa, koska hänen +vielä sitä ennen piti toimittaa muutamia pikku asioita. Ollessaan juuri +lähdössä poliisiasemalta hän kohtasi miehen, joka tuli henki kurkussa +juosten kirje kädessä. + +Krag kävi häneen käsiksi ja kysyi: + +-- Minne matka? + +-- Kirje Asbjörn Kragille, sanoi mies. -- Se on tärkeä. + +Salapoliisi otti "kirjeen", sanomalehdestä repäistyn paperipalasen, +jolle Jens, hänen nuori apulaisensa, oli kirjoittanut: + +"Nyt automobiili menee Karl Johanin kadulla." Samassa Krag oli kadulla, +missä hänen heti onnistui saada ajuri. + +-- Tunnetteko minut? kysyi salapoliisi. + +-- Tunnen toki, vastasi ajuri hymyillen. + +Krag istuutui rattaille. + +-- Te tiedätte, etten minä kärsi vastaväitteitä ajaessani näillä +vietävän rämisevillä rattaillanne. + +-- Tiedän. + +-- Mutta tiedätte myös, että minä maksan hyvin. Ei mitään kitsastelua. + +-- Emme kyyditsekään ketään mieluummin kuin herra Kragia. + +-- Hyvä. Ajakaa hitaasti Karl Johania alaspäin ja kuulkaa tarkoin mitä +sanon. + +Viiden minuutin kuluttua rattaat kiersivät postitalon nurkan ja +kulkivat hiljaista hölkkää pitkin "Karl Johania". Oli ihana poutapäivä, +ja kadulla vilisi väkeä ja ajoneuvoja. + +Grand Hotelin edustalla odotti suuri, vihreä automobiili. Asbjörn Krag +tunsi sen heti etsimäkseen automobiiliksi. Siinä oli S:n muotoiset +lyhdynpitimet. + +Hän käski ajurin pysäyttää ja meni erääseen myymälään, mistä saattoi +pitää silmällä hotellia ja katua. + +Automobiilin läheisyyteen oli muuan punapuseroinen kengänkiillottaja +asettunut kadulle. Asbjörn Kragin täytyi hymyillä nähdessään +kengänkiillottajan, joka ei ollut kukaan muu kuin Jens. + +Vihdoin tuli hotellista kaksi herraa, jotka nousivat automobiiliin. + +Samassa tuokiossa Krag oli ulkona ja rattaiden luona. + +-- Näettekö tuota vihreätä automobiilia, joka tulee hiljalleen meitä +vastaan? kysyi hän. + +Ajuri nyökkäsi. + +-- Teidän täytyy ajaa niin, että tapahtuu pieni yhteentörmäys meidän ja +sen välillä, sanoi Krag istuutuen tyynesti rattaille. + +-- Yhteentörmäys! huudahti ajuri ällistyneenä. + +-- Tehkää niinkuin sanon. Meillä ei ole aikaa hukata. + +-- Mutta rattaat eivät ole minun, koki ajuri selittää. + +Nähdessään, ettei vastaväitteistä ollut apua, hän sitten kuitenkin +läksi ajamaan lähenevää automobiilia kohti. Tämä kulki nyt jo melkoisen +kovaa vauhtia, niin ettei yhteentörmäys suinkaan ollut vaaraton +hengelle ja jäsenille. Mutta Asbjörn Krag ei piitannut vähääkään +seikkailun vaarallisuudesta. Hän istui sanomalehti kädessä tutkien +viimeisiä uutisia. Kun automobiili oli muutaman metrin päässä +rattaista, niin kuski tempasi äkkiä ohjaksista, niin että hevonen +kääntyi sivuttain. Samassa automobiili törmäsi rattaiden toista +takapyörää vasten. Kuului rysähdys, pyörä pirstautui, rattaat menivät +nurin, ja Asbjörn Krag vierähti kadulle. Joukko väkeä kerääntyi +paikalle, ja automobiilin täytyi pysähtyä. Ei kukaan ollut huomannut, +miten yhteentörmäys oikeastaan oli tapahtunut, mutta kaikki väittivät, +että syy oli automobiilin. Kävi ilmi, että automobiilissa istuvat kaksi +herraa puhuivat hyvin murteellista norjankieltä. Mutta kykynsä +mukaan he kuitenkin purkivat raivoaan ajurille, jota syyttivät +kelvottomuudesta ja kömpelyydestä. Heidän piti juuri nousta +automobiiliin lähteäkseen ajamaan eteenpäin, kun eräs punapuseroinen +kengänkiillottajapoika ilmestyi paikalle ja vannoi, että auto oli +tehnyt kummallisen käännähdyksen juuri sivuuttaessaan ajurinrattaat. +Yhä kasvava väkijoukko asettui nyt suorastaan ajurin puolelle. Asbjörn +Krag oli aluksi olevinaan pyörryksissä, mutta virkosi sitten äkisti ja +näytti noille kahdelle automobiiliherralle poliisimerkkiään. + +Tämä ilmeisesti huolestutti heitä kovin, ja he ojensivat vastineeksi +Asbjörn Kragille korttinsa. Toiseen oli painettu: _Paroni von Kühnel_, +ja toiseen: _José Ysayo, Senaattori_. Edellisellä oli vaalea parta ja +paksu niska, jälkimäinen oli aivan tavattoman laiha ja tummaverinen. +Herrat nyökkäsivät ystävällisesti poliisimiehelle ja ilmoittivat +osoitteensa: Grand Hotel. He lupautuivat nimenomaan korvaamaan +tuottamansa vahingon. + +Mutta Asbjörn Krag viittasi luokseen kaksi konstaapelia ja käski heidän +viedä sekä herrat että automobiilin poliisikonttoriin. Molemmat +ulkomaalaiset nostivat siitä hirveän melun ja puhuivat äänekkäästi +törkeästä vääryydestä ja häpeemättömyydestä. Asbjörn Krag oli +järkähtämätön, mutta suostui lopulta kuitenkin lähettämään +konstaapelit pois, jos herrat vapaaehtoisesti seurasivat häntä +poliisivartiokonttoriin. Salapoliisi sijoittui automobiiliin, +väkijoukko hajaantui, ja auto läksi verkalleen ajamaan katua alas. + +Asbjörn Krag istui etuistuimella mustatukkaisen espanjalaisen vieressä, +saksalainen paroni oli yksin takaistuimella. Auton kulkiessa Suurtorin +poikki Krag huomasi miehen, joka yhtäkkiä pysähtyi automobiilin +mennessä ohitse ja oli lentää selälleen ihmetyksestä. Mies oli Einar +Falkenberg. Asbjörn Krag nyökkäsi hänelle ja ymmärsi konsulin +kauhistuneesta ilmeestä, että tämä oli espanjalaisessa tuntenut saman +mustapintaisen miehen, jonka oli tavannut sinä yönä, jolloin Charlie +ampui itsensä. + +Kun nuo kolme herrasmiestä saapuivat poliisivartiokonttoriin, ei +Asbjörn Krag ollut tietääkseenkään, vaikka ulkomaalaiset valittivat, +että heillä oli kiire ja että heidän aikansa oli kallis. He +tarjoutuivat kerran toisensa perästä suorittamaan kaksin- ja +kolminkertaisen korvauksen, mutta salapoliisi ei menettänyt malttiaan. +Ensin hän tarkasti huolellisesti automobiilin. Hän näki heti, että +molemmat lyhdynpitimet olivat uudet, samoin kuin senkin, että vaunu oli +äskettäin lakeerattu vihreäksi ja että alkuperäinen väri oli ollut +punainen. Ei siis ollut epäilemistäkään, vaunu oli Charlien +automobiili. Salapoliisin huomio kiintyi senjälkeen kuraan, jota oli +tarttunut suuriin kumipyöriin, ja hän mainitsi havainnostaan. + +-- Huomaan, että herrat ovat ajaneet pitkän matkan viime yönä, sanoi +hän. + +Espanjalainen vilkaisi nopeasti Asbjörn Kragiin, ennenkuin vastasi: + +-- Todellakin, mistä sen näette? + +-- Renkaisiin tarttuneesta kurasta, vastasi Krag. -- Tuollaista +punertavaa maata ei ole Kristianian lähimmässä ympäristössä. + +Hän raaputti välinpitämättömästi kourallisen kuivunutta kuraa +renkaista. Osan siitä hän heitti maahan, mutta osan piti kädessään, +kummankaan ulkomaalaisen sitä huomaamatta. + +Sitten hän pyysi herroja astumaan poliisikamariin ja alkoi heidän +epätoivoisista vastaväitteistään huolimatta kuulustella heitä siellä. + +Hän sai tietää, että espanjalainen oli 46-vuotias ja entinen +senaattori. Hän oli tullut Kristianiaan kaksi kuukautta sitten, +tekemään eräitä suuria kapakala- ja viinikauppoja. Hän oli käynyt +kaikkien suurimpien tuonti- ja vientiliikkeenharjoittajien puheilla ja +siten päässyt kaupungin ylempiin seurapiireihin, tehnyt monta +tuttavuutta ja päättänyt jo useita kauppoja. Paroni von Kühnel oli vain +matkailija ja koroillaeläjä. Hän oli ollut Kristianiassa kuukauden ja +aikoi lähteä sieltä taas jonkun päivän päästä. Asbjörn Krag merkitsi +kaiken tarkasti suureen pöytäkirjaan, myötäänsä pyydellen anteeksi, +että vaivasi herroja, mutta sanoen sen välttämättömäksi, koska muka +Norjan laki kerta kaikkiaan oli sellainen; hän teki ainoastaan +velvollisuutensa. Saksalaisen kasvoista näkyi, että tämä herra piti +toimitusta sanomattoman ikävänä, mutta Asbjörn Krag pani merkille, että +espanjalainen silloin tällöin katseli häntä salavihkaa ja tutkivasti. +Tuntui kuin senaattori olisi kummastellut, että tämä hieno, tarmokkaan +näköinen poliisimies viitsi kiinnittää niin suurta huomiota tuollaiseen +pikkuseikkaan kuin viattomaan automobiiliyhteentörmäykseen. Ja kun +Asbjörn Krag alkoi kysellä itse automobiilista, tuli espanjalainen +todenteolla epäluuloiseksi. + +-- Oletteko tuoneet automobiilin muassanne ulkomailta? kysyi Krag. + +-- Emme, vastasi senaattori. -- Se on ostettu täällä Kristianiassa. + +-- Vai niin. Keneltä? kysyi Krag, istuen kynä kädessä, valmiina +kirjoittamaan. + +-- Onko sitten ihan välttämätöntä tehdä siitäkin selkoa? + +-- Hyvät herrat, vastasi Asbjörn Krag moittivasti, -- ellei se olisi +muodollisuuden vuoksi välttämätöntä, en tietenkään vaivaisi herroja +moisilla kysymyksillä. + +-- Niinkö, no... se on ostettu eräältä mieheltä täällä Kristianiassa. +Mutta en todellakaan muista hänen nimeään. + +Kääntyen saksalaisen puoleen, joka istui torkkuen penkillä, hän jatkoi: + +-- Muistatko mikä hän oli nimeltään, se hullu, jolta minä ostin +automobiilin? + +Saksalainen katsoi häneen käsittämättä kysymystä. + +-- Se mies, joka aina syyti rahoja ympärilleen ja joka oli aina +rahapulassa. Mikä hänen nimensä oli? + +-- Tiedätte kai hänen osoitteensa? kysyi Krag. + +Hän puhui niin tyynesti ja välinpitämättömästi kuin suinkin. + +Senaattori vastasi: + +-- En tiedä missä hän asuu. Mutta nyt muuten muistankin hänen nimensä, +lisäsi hän. -- Se oli Falkenberg, Charlie Falkenberg. + +-- Paljonko maksoitte automobiilista? + +-- Kymmenentuhatta kruunua. + +Senaattori otti esiin lompakkonsa ja näytti salapoliisille muuatta +paperia. Siinä Charlie Falkenberg tunnusti vastaanottaneensa +kymmenentuhatta kruunua automobiilista. + +Salapoliisi kiitti ja ojensi senaattorille paperin takaisin. + +-- Niin, tiedätte kai, että tämä Charlie Falkenberg on kuollut. + +-- Todellako, siitä emme ole tienneet mitään. + +-- Hän on ampunut itsensä. + +-- Niinkö. + +-- Kerrotaan sen tapahtuneen erään naisen tähden, erään Valentine +Kempel nimisen naisen tähden. Häntä sanotaan "petohämähäkiksi", jatkoi +Asbjörn Krag, ja se on kyllä varsin sattuva nimi. + +Nyt saksalainenkin alkoi tarkata tätä omituista keskustelua. + +Senaattori tarttui hattuunsa. + +-- Minulla on kunnia tuntea puheenaoleva nainen, sanoi hän, enkä voi +millään muotoa sietää, että te puhutte hänestä tuolla tavoin. +Ainoastaan se seikka, että olette poliisimies, estää minua vastaamasta +teille sopivammalla tavalla. + +Asbjörn Krag oli mielissään toisen yltyvästä raivosta. Senaattori ei +enää voinut hillitä itseään. + +Salapoliisi paiskasi suuren pöytäkirjan kiinni. + +-- Vieläkö muuta haluatte tietää? kysyi senaattori terävästi. + +-- Vielä, vastasi salapoliisi hymyillen. -- Haluaisin tehdä teille +vielä kaksi kysymystä, mutta pelkään, ettette tahdo vastata niihin. + +-- Voittehan koettaa. + +-- Kysyn siis ensiksi: missä olitte automobiileinenne viime yönä? + +-- Sekö oli ensimäinen kysymys. Entä toinen? + +-- Tahtoisin mielelläni tietää teidän oikeat nimenne. + +Espanjalainen menetti hetkeksi malttinsa. Mutta sitten hän remahti +äänekkääseen nauruun, pudisti päätään ja meni nauraen ovesta ulos. + +Asbjörn Krag saattoi heitä ulos asti. Hänkin hymyili. Kun molemmat +ulkomaalaiset istuivat vaunussa ja olivat lähtemäisillään tiehensä, +kumartui senaattori Kragin puoleen ja kuiskasi: + +-- Teilläpä on tavaton halu sekaantua minun yksityisasioihini. Sitä +teidän ei pitäisi tehdä. + +-- Kuinka niin? + +-- Se voi käydä teille kalliiksi, vastasi mustatukkainen espanjalainen. + +Odottamatta mitä Asbjörn Kragilla olisi ollut siihen sanottavaa, hän +väänsi ohjausratasta ja pani automobiilin liikkeelle. + +Asbjörn Krag palasi konttoriin. Siellä hän kokosi tarkoin automobiilin +kumirenkaista raaputtamansa kuran. Hän hienonsi sen hyppysissään ja +tarkasteli sitä mikroskoopilla. Kun tutkimus ei näyttänyt tyydyttävän +häntä, nouti hän tulenkestävästä holvista suuren, pitkulaisen laatikon. +Sen hän avasi. Laatikko oli jaettu moniin pikku lokeroihin, kussakin +laskulevy ja lasi päällä. Useimmat lokerot olivat täynnä soraa, hiekkaa +ja savea. Laseihin oli liimattu erilaisia nimilippuja, kuten "Gretsen", +"Holmenkollen", "Sagene" j.n.e. Ei mikään näyte muistuttanut Asbjörn +Kragin äskeistä löytöä. Hän kaatoi senvuoksi tämän uuden maanäytteen +erääseen tyhjään lokeroon ja kirjoitti paperilipulle, jonka liisteröi +lasilevylle: Senaattorin automobiilinpyörä. Sen tehtyään hän pani +laatikon takaisin tulenkestävään holviin. + +Sitten hän sytytti piippunsa ja istuutui syvään tuoliinsa tuumimaan +asiaa vielä kertaalleen. Hän oli nyttemmin varma siitä, että senaattori +oli Valentinen kätyri. Hän ei pelännyt tuota laihaa, jäntevää +etelämaalaista, jolla oli pienet häijyt silmät, mutta hän ymmärsi, että +siinä oli vastustaja, jonka suhteen tuli olla varuillaan. Nyt oli kai +"petohämähäkki" selvillä siitä, että hän, Asbjörn Krag, ahdisti häntä, +eikä konsuli Falkenberg. Siten oli Krag luultavasti torjunut hänen +hyökkäyksensä tuota suojatonta miestä vastaan, mutta samalla +paljastanut itseään varsin huomattavasti. Mutta se oli ollut +välttämätöntä. + +Yhtäkkiä Asbjörn Krag tuli muistaneeksi eilisiltaisia +Pursiklubi-tuttavuuksiaan. Eräs niistä oli arkkitehti. Tämä ihaili +Valentinea ja oli luvannut esitellä uuden tuttavansa hänelle. Saattoi +ehkä olla järkevintä tutustua "petohämähäkkiin" tätä tavallista tietä. +Mutta siinä tapauksessa hänen täytyi uudelleen ruveta kaivosinsinööri +Kvamiksi. + +Asbjörn Krag lähti kiireesti poliisikamarista ja meni +yksityisasuntoonsa. Puolen tunnin kuluttua salapoliisi oli kadonnut, ja +totinen, keski-ikäinen kaivosinsinööri oli hänen sijastaan huoneessa. +Asbjörn Krag oli mestari naamioimistaidossa, ja hän osasi +valepuvuissaan mainiosti jäljitellä mitä erilaisimpia luonteita. + +Ennen lähtöään hän sanoi emännöitsijälleen olevansa Pursiklubissa +tavattavana, jos joku häntä kysyisi. Hän tiesi arkkitehdillä olevan +tapana syödä päivällistä siellä ja toivoi kohtaavansa hänet. + +Tämä toivomus täyttyikin, sillä tuskin oli salapoliisi kaivosinsinööri +Kvamin hahmossa astunut klubin ovesta sisään, kun alati hymyilevä ja +herttainen arkkitehti jo riensi häntä vastaan. + +-- Taivasten tekijä, miten olen etsinyt teitä tänään! sanoi hän. -- +Missä te asutte, hyvä ihminen? + +-- Continentalissa, vastasi Krag silmää räpäyttämättä. + +-- Olen puhunut Valentinen kanssa -- + +-- Kauniin lesken. Vai niin -- + +-- Hän on kääntynyt puoleeni eilisiltaisen jupakan johdosta. Hän tahtoi +kuulla sen yksityiskohtia myöten. + +-- Mitenkä sellaiset klubijutut voivat kiinnittää naisen mieltä? + +-- Ettekö käsitä? kysyi arkkitehti. -- Enkö maininnut teille, että +ruotsalainen varatuomari on hänen innokkaimpia ihailijoitansa? + +-- Sitten hän on kai pahoillaan, kun miehen kävi niin nolosti eilen? + +-- Ei lainkaan, se ei ole hänen tapaistaan. Hän kertoi minulle, että +ruotsalaisen tungettelevaisuus jo pitkän aikaa oli häntä kiusannut ja +että hän nyt vihdoin oli saanut pätevän syyn näyttää miehelle ovea. + +-- Ulos heti paikalla siis, tuumi Krag. + +-- Aivan. Mutta nyt hän kaikin mokomin tahtoo tutustua _teihin_. + +-- Eihän toki, vastasi Krag ollen hämmästyvinään. + +-- Mitenkä minä olisin ansainnut, että... + +Arkkitehti taputti häntä ylen ystävällisesti olalle. + +-- Eilinen esiintymisenne, herra insinööri, on tehnyt häneen kerrassaan +suurenmoisen vaikutuksen. Hän sanoi moneen kertaan ihailevansa +neuvokkuuttanne ja viisauttanne. Minä lupasin pitää hänelle pienet +hienot päivälliset ja kutsua teidät mukaan. Tulee kaikkiaan neljä +henkeä: hän ja ratsumestari, hänen ystävänsä, te ja minä. Grand on jo +saanut määräyksen, ja valmistukset ovat alkaneet. Sopiiko teille +huomenna kello seitsemän? + +-- Erinomaisesti, tuhannet kiitokset, vastasi Krag. + +-- Mainitsitte jostakin ratsumestarista. Onko se sama mies, joka niin +useasti nähdään hänen seurassaan? + +-- Sama juuri. Kunnon mies. Vanhaa hienoa sukua, muttei yhtään ylpeä. +Upporikas. Te siis tulette? + +-- Tulen, tulen. + +Keskustelu siirtyi johonkin toiseen asiaan, ja puolen tunnin kuluttua +"kaivosinsinööri Kvam" lähti klubihuoneistosta. Arkkitehti jäi +päivälliselle. + +Asbjörn Krag astui syvissä mietteissä leveitä portaita alas. Yhtäkkiä +joku mies tuli juosten kiireesti portaita ylös. Hän töytäsi ankarasti +Kragia, mutta aikoi rientää ohitse pyytämättä edes anteeksi. + +Krag suuttui tästä hävyttömyydestä ja tarttui miestä käsivarteen. + +-- Hohoi! huusi hän. -- Mitä tämä merkitsee? + +Samassa hän näki miehen kasvot ja säpsähti. Falkenberg! + +Mutta minkä näköisenä! + +Hän oli kalpea kuin ruumis, ja otsa oli märkänä hiestä. + +-- Jumalan kiitos, että tapasin teidät, änkytti konsuli hengästyneenä. +-- Olen juossut kuin hullu ja hakenut teitä. + +Asbjörn Krag ymmärsi, että jotain hyvin vakavaa oli tapahtunut. + +Hän pisti tyynesti kätensä Falkenbergin kainaloon, avasi erään oven ja +astui muutamaan pieneen sivuhuoneeseen, jossa he saattoivat olla +kahden. + +Konsuli vaipui heti nojatuoliin ja peitti kasvonsa käsillään. Tuo +muulloin niin voimakas mies oli nyt aivan masentunut. + +-- Mitä on tapahtunut? kysyi salapoliisi. + +Falkenberg vastasi näillä sanoilla, jotka saivat Asbjörn Kraginkin +kauhistumaan: + +-- _Hän on kostanut!_ sanoi hän. + + + + +IX. + +Naisen ryöstö. + + +Asbjörn Krag odotti, kunnes konsuli oli jonkun verran rauhoittunut. +Sitten hän astui hänen luokseen ja kysyi uudelleen: + +-- Mitä on tapahtunut? + +-- Hän on kostanut, vastasi Falkenberg. -- Siinä kaikki. + +-- Liikeasioissa? + +-- Ei. + +-- Onko hän häväissyt teidät? + +-- Ei. + +-- Mitä sitten? + +Falkenberg kohotti päätään ja lausui: + +-- Ada on poissa. + +Asbjörn Krag tarttui kiihkeästi ja kauhistuneena hänen käsivarteensa. + +-- Mitä te sanotte, mies! huudahti hän. -- Onko hän tappanut hänet? + +-- Ei. + +-- Hän on siis kadonnut? -- Niin. + +-- Milloin? + +-- Eilen illalla. + +-- Sitten ei ole aikaa hukata. Koettakaa tyyntyä, hyvä ystävä, muuten +saatte heittää kaiken toivon. + +-- Mitä tahansa muuta olisin ehkä jaksanut kestää, sanoi Falkenberg, +mutta tätä en. + +Hän katsoi salapoliisiin. + +-- Voitteko pelastaa hänet? kysyi hän. -- Voitteko antaa hänet minulle +takaisin? + +-- Voin, vastasi Krag, kunhan vain tyynnytte. Jokainen silmänräpäys on +nyt kallis. + +Hän soitti kelloa ja pyysi sisäänastuvaa palvelijaa hankkimaan ajurin. + +-- Milloin se tapahtui? kysyi salapoliisi. + +-- Eilen illalla. + +-- Mutta eilen illallahan te olitte hänen luonaan? + +-- Se tapahtui heti sen jälkeen kuin olin lähtenyt hänen luotaan. Hänen +äitinsä luo tuli lähetti ilmoittaen, että minä odotin eräässä +likeisessä kahvilassa ja tahdoin välttämättömästi puhua Adan kanssa. +Hän heitti iltavaipan ylleen ja riensi ulos. Sen koommin ei häntä ole +nähty. + +-- Mutta sehän on hirveätä, mutisi salapoliisi. + +Hän alkoi kävellä levottomasti edestakaisin lattialla. Kylmäverinen +poliisimieskin tunsi nyt aseman käyvän uhkaavaksi. + +Ajuri saapui. Molemmat herrat nousivat rattaille ja lähtivät ajamaan +Osloon päin. + +Astuessaan leskirouvan pieneen, mutta aistikkaasti kalustettuun +asuntoon he tapasivat äidin itkemästä. + +Falkenberg, joka Asbjörn Kragin oli onnistunut matkan varrella saada +rauhoittumaan, lohdutti rouvaa minkä voi. + +Asbjörn Krag pyysi häntä ilmoittamaan täsmälleen, milloin tytär oli +lähtenyt ulos. + +-- Olin sattumalta juuri katsonut kelloa, vastasi rouva Kjönig. Otaksun +että se oli täsmälleen viisi minuuttia yli puoli yhdentoista, kun +ovelle koputettiin ja kahvilan tyttö tästä naapurikulmasta tuli sisään. +Hän toi sanan herra Falkenbergilta, että Ada olisi kiltti ja tulisi +heti sinne kahvilaan. Tiedättehän millaisia rakastuneet ihmiset ovat, +jatkoi hän, heillä on usein pikku salaisuuksia, joista he tahtovat +puhella kahdenkesken, niin että minä siis empimättä annoin Adan mennä. +Hän oli huoleton ja iloinen ottaessaan kapan ylleen ja lähtiessään. Kun +puoli tuntia oli kulunut eikä hän vielä ollut palannut, aloin käydä +levottomaksi. Odotin vielä neljännestunnin ja menin sitten itse +kahvilaan. Siellä olivat juuri sulkemassa ovia. He tulivat kovin +ihmeisiinsä, kun kysyin Adaa. "Hän ajoi pois jo aikoja sitten", sanoi +se nuori tyttö, joka oli ollut sanantuojana. Minä kysyin, minne hän oli +ajanut ja kenen kanssa, ja sain vastaukseksi, että hän oli lähtenyt +herra Falkenbergin seurassa, mutta ei tietty minnepäin. Palasin kotiin +huolestuneena ja vietin unettoman yön. Aamupäivällä lähetin +nuhdekirjeen herra Falkenbergille ja pyysin saada tyttäreni takaisin. +Silloin hän ryntäsi luokseni vielä kauhistuneempana kuin minä ja sanoi, +ettei hän suinkaan ollut lähettänyt hakemaan Adaa, vielä vähemmin +ajanut hänen kanssaan minnekään. Olen itkenyt koko päivän, ja minusta +tuntuu niin kauhealta. Tahdoin heti mennä poliisikamariin, mutta +Falkenberg pyysi minua odottamaan, kunnes oli puhunut teidän kanssanne. + +Asbjörn Krag nyökkäsi. + +-- Siinä herra Falkenberg teki aivan oikein, sanoi hän. -- Ellen _minä_ +voi hankkia tytärtänne takaisin, ei sitä kukaan muukaan voi. + +-- Luuletteko hänen olevan elossa vielä? kysyi äiti vesissä silmin. + +-- Luulen kyllä. + +-- Mutta sitten hän on kai saanut kärsiä kauheita tuskia, nyyhkytti +poloinen äiti. + +-- Minä _toivon_, että häntä on kohdeltu hyvin, vastasi salapoliisi. + +Einar Falkenberg kavahti pystyyn ja katsoi äkisti kalveten +poliisimieheen. Tämä jatkoi: + +-- Epäilemättä Valentine on tämän jutun takana, mutta yhtä varmasti hän +on tiennyt suojata itsensä niin, ettei maksa vaivaa antaa ilmi tai +panettaa kiinni häntä. Siitä ei koituisi muuta kuin häpeää ja vahinkoa. + +-- Te arvelette siis, ettei poliisia pidä sekoittaa asiaan? + +-- Poliisin tulee julkisesti puuttua asiaan vain sikäli, kuin minä näen +tarkoituksenmukaiseksi. + +-- Mutta mitä me siis teemme? kysyi Falkenberg epätoivoisena. + +-- Me löydämme Adan, vastasi Asbjörn Krag. + +-- Te vain ehkä toivotte sitä, huomautti konsuli. + +-- En ainoastaan toivo, vastasi Krag, vaan olen varma siitä, että +löydämme hänet. + +-- Mutta onhan täällä Kristianiassa tuhansittain kätköpaikkoja; hänet +voidaan nukuttaa, teljetä lukkojen taakse -- + +-- Hän ei ole Kristianiassa, sanoi salapoliisi. + +-- Eikö Kristianiassa? Krag istui syvissä mietteissä. + +-- Olen tänään, mutisi hän, raaputtanut vähäisen kuraa eräästä +automobiilinpyörästä. + +Konsuli näytti ikäänkuin muistavan jotain. + +-- Näin teidän ajavan automobiilissa torilla, sanoi hän. + +-- Niin, veljenne automobiilissa. Siinä automobiilissa Ada on viety +pois. + +Falkenberg nousi ja tuijotti hölmistyneenä Asbjörn Kragiin. + +-- Mutta koska tiedätte tämän kaiken, huudahti hän, miks'ette sitten +vangitse automobiilin nykyistä omistajaa? + +Salapoliisi kohautti olkapäitään. + +-- Siksi ettei meillä ole kerrassa mitään todisteita, vastasi hän. -- +Jos panettaisin kiinni automobiilin omistajan, espanjalaisen +senaattorin, niin siitä seuraisi ainoastaan, että meidän täytyisi +jälleen laskea hänet vapaaksi puolen tunnin kuluttua. Niin kauan kuin +olemme voimattomia, on meillä vain yksi tehtävä: koettaa omin päin +löytää Adan olopaikka ja vapauttaa hänet. Minä tiedän, että automobiili +on viime yönä ollut verrattain kaukana Kristianiasta, ja oletan, ettei +minulle käy vaikeaksi keksiä missä se on ollut. + +Asbjörn Kragin varma esiintyminen antoi äidille toivoa, ja hän kysyi: + +-- Kauanko luulette kestävän, ennenkuin saan nähdä tyttäreni? + +-- Viimeistään huomenna kello yksi yöllä toivon tyttärenne olevan +täällä luonanne jälleen, vastasi Krag nopeasti. -- Jos yritys +epäonnistuisi, jatkoi hän, jos etsintä jäisi tuloksettomaksi, on +minulla viimeinen keino, joka ei petä. + +-- Viimeinen keino? + +Poliisimies nyökkäsi. + +-- Minusta näyttää, huomautti Falkenberg, että teillä on jo suunnitelma +täysin valmiina. + +-- Täysin. + +Salapoliisi tarttui hattuunsa. + +-- Käväisen tuolla kahvilassa, sanoi hän konsuliin päin kääntyneenä. -- +Palattuani tapaan kai teidät täällä. + +Konsuli Falkenberg odotti äiti-paran luona. Asbjörn Kragin poissa +ollessa hän kertoi rouva Kjönigille Valentinesta, tämän +häikäilemättömästä menettelystä Charlieta kohtaan ja taistelusta häntä +itseänsä vastaan. Hän mainitsi myös klubissa sattuneesta jupakasta ja +kertoi Asbjörn Kragin ripeästä teosta. Einar Falkenberg luotti nyt +täydellisesti ja lujasti salapoliisiin, ja hänen kertomuksensa synnytti +rouva Kjönigissäkin samanlaista luottamusta tuohon merkilliseen +poliisimieheen. + +Asbjörn Krag viipyi poissa lähes tunnin, paljon kauemmin kuin konsuli +oli odottanut. + +-- Olitteko kahvilassa näin kauan? kysyi Falkenberg. + +-- En, vastasi Krag. -- Kävin myös kaupungin kemistin luona. + +-- Mitä hänestä? + +-- Unohdatte automobiilinpyörän ja mitä siitä löysin. Nyt olen +tutkituttanut sen etevimmällä ammattimiehellämme. + +-- Alan ymmärtää, vastasi Falkenberg. -- Nyt te kai tiedätte missä +automobiili on ollut viime yönä. + +-- Niin, tiedän mitä tietä se on kulkenut. Tuo kumirenkaissa tapaamani +omituinen punertava hiekka kertoo meille, että automobiili on viime +yönä ollut aina Ski'n tienoilla asti. Se on ainoa paikka kymmenen +peninkulman alalla, missä on sellaista hiekkaa. Tällä on muuten se +ominaisuus, sanoi kaupunginkemisti, että se sateella käy tahmeaksi ja +puuromaiseksi, mikä selittää sen, että sitä oli niin runsaasti +tarttunut automobiilinrenkaisiin. Viime yönä satoi yhden ja kahden +välillä. Aika sopii hyvin. + +-- Mitä saitte tietää kahvilassa? kysyi konsuli. + +-- En mitään erikoista. Tyttö kuvasi "herra Falkenbergin" +keski-ikäiseksi parrakkaaksi mieheksi. Sen puolesta se on hyvinkin +saattanut olla tuo mustapintainen senaattori. Miehellä oli ollut +leveälierinen hattu silmille painettuna. Heti kun tyttö oli eilen +illalla palannut asialtaan ja sanonut Adan kohta tulevan, oli mies +mennyt ulos virkkaen: "Tahdon mieluummin tavata hänet kadulla." Noin +viittä minuuttia myöhemmin tyttö näki Adan astuvan odottaviin +umpivaunuihin ja ajavan pois. Koko juttu on käynyt, kuten näette, aivan +tavallisesti. Ada on nähtävästi nukutettu vaunuissa, ja +kaupunginrajalla hänet on siirretty automobiiliin ja siinä kuljetettu +edelleen. + +-- Mutta vaunut! huudahti Falkenberg. -- Eihän liene mahdotonta saada +selville kuka on ollut kyytimiehenä. Oletteko tiedustellut ajureilta? + +Asbjörn Krag vati tyynesti sanomalehden taskustaan ja avasi sen. + +-- Minun täytyy myöntää, sanoi, hän, että hetkisen ajattelin samaa. +Mutta meidän on tässä omituisessa pelissä otettava lukuun +vastapelaajani erinomainen oveluus. Nyt saatte selityksen tästä +pienestä sanomalehtiuutisesta. + +Salapoliisi luki: + +"_Omituinen varkaus_. + +"Viime yönä tapahtui kaupungissamme varsin merkillinen varkaus. Kello +kymmenen tienoissa eilen illalla sai vahdissaolija ajuriasemalla +puhelimitse määräyksen lähettää kumipyöräiset umpivaunut Thorwald +Meyerin kadun 133:een. Kello puoli yksitoista vaunut pysähtyivät +mainitun talon edustalle. Kun ajaja oli odottanut muutamia minuutteja, +avautui jokin ikkuna talon neljännessä kerroksessa ja ääni huusi +hänelle: 'Sitokaa hevonen ja tulkaa hetkeksi ylös.' Siinä pimeässä +ajuri ei erottanut huutajan ulkonäköä. Mutta hänestä tuntui, että +henkilö oli parrakas mies. Ajuri luuli tarvittavan apua matkalaukkujen +kantamiseen ja nousi portaita neljänteen kerrokseen, missä soitti +ovikelloa. Hänen soitettuaan viisi tai kuusi kertaa tuli vihdoin eräs +mieshenkilö kiukusta puhisten avaamaan ja kysyi mitä hänellä oli asiaa. +Koko kerroksessa ei ollut ainoaakaan elävää sielua, joka olisi tilannut +vaunut. Ajuri riensi kiireesti takaisin kadulle ja sai kauhukseen +nähdä, että vaunut ja hevonen olivat kadonneet jäljettömiin. Harvoista +kadulla-liikkujista ei yksikään voinut antaa mitään tietoja hevosen +viejästä. Taloa lähemmin tarkastettaessa kävi ilmi, että ovela varas +oli seisonut porraskäytävän ikkunassa ja siitä huutanut. Samalla kuin +ajuri meni taloon, poistui varas sieltä. Ajuri muistaa selvästi jonkun +tulleen portaissa häntä vastaan. Sillaikaa kuin ajuri seisoi +neljännessä kerroksessa soitellen ovikelloa, ajoi varas tiehensä pitkin +katua, joka tähän aikaan vuorokaudesta oli jotenkin tyhjänä. + +"Jo tämä sinänsä on varsin mielenkiintoista -- jatkoi lehti -- mutta +nyt seuraa jotain, mikä tekee jutun aivan erikoisen salaperäiseksi. +Kello kahden tienoissa yöllä, sen jälkeen kuin varkaus oli ilmoitettu +poliisikamariin, eräs vahdissa kulkeva konstaapeli tapasi Piispansillan +kohdalla hevosen, joka oli valjastettu kuomivaunujen eteen. Hevonen +asteli hiljalleen ilman ajajaa. Konstaapeli pysäytti sen, ja kun +ei vaunuissakaan ollut ketään, vei hän hevosen ja ajoneuvot +poliisiasemalle. Sieltä lähetettiin kiireesti sana ajurille, joka heti +tunsi hevosen ja vaunut omikseen. Hevonen oli täydessä kunnossa, eikä +vaunuille ollut tapahtunut pienintäkään vahinkoa. Vaunujen sisässä +oli istuimella kirjekuori ja siinä kaksikymmentäviisi kruunua -- +maksu vaunujen käyttämisestä. Koko juttu on poliisista täysin +arvoituksellinen, mutta useat kallistuvat siihen mielipiteeseen, että +jotkut rohkeat kujeilijat ovat taas harjoittaneet vallattomuutta." + +Asbjörn Krag taittoi lehden kokoon. + +-- Vastustajamme tietävät täsmälleen mitä tekevät, sanoi hän. -- +Harvoin olen tavannut näin perinpohjaista varovaisuutta. Mutta se +seikka, että he samalla panevat niin paljon peliin, osoittaa, että he +katsovat hankkeensa erittäin tärkeiksi. + +Konsuli Falkenberg oli jännittyneenä kuunnellut kertomusta omituisesta +varkaudesta. Asbjörn Kragin lopetettua hän löi kätensä yhteen +ihmetyksestä. + +-- Totta totisesti, huudahti hän, tämä on yhtä ovelasti suunniteltu +kuin varatuomarin korttitemput klubissa. + +-- Ne ovat samoista aivoista lähtöisin, molemmat suunnitelmat, vastasi +Asbjörn Krag, -- "petohämähäkin" aivoista. Ensimäinen suunnitelma +meidän onnistui tehdä tyhjäksi, ja toisestakin kyllä selviydymme. + +-- En voi käsittää, virkkoi Falkenberg, kuinka Valentine panee niin +paljon alttiiksi vain tyydyttääkseen kostonhimoaan. + +-- Ei hän kai tee sitä ainoastaan siksi, vastasi salapoliisi. -- Teidän +tulee muistaa, että "petohämähäkillä" on monta rautaa tulessa. Kaikki +ihmiset tässä kaupungissa uskovat hänestä hyvää. Me olemme ainoat, +jotka olemme vakuutetut hänen rikoksellisuudestaan. Vain meitä hänellä +on syytä pelätä. Eräät seikat tuntuvat viittaavan siihen, että hän +aikoo läheisessä tulevaisuudessa poistua Kristianiasta, mutta ennen +lähtöään hän varmaan tuumii panna toimeen jonkun suurkaappauksen. Sen +hän voi tehdä turvallisemmin, jos on riistänyt aseet ainoilta ja +vaarallisilta vastustajiltaan. Ada on hänellä panttivankina. Hän luulee +kenties täten voivansa pakottaa meidät pysymään alallamme. Mutta se ei +hänelle onnistu, jatkoi salapoliisi. -- Hätätilassa käytän viimeistä +keinoani. Lähdetään nyt. + +Hetkisen kuluttua molemmat herrat poistuivat leskirouva Kjönigin +pienestä hauskasta asunnosta. + +Asbjörn Krag määräsi, että he lähtevät ensi junassa Ski'hin. Heillä oli +suunnilleen puolitoista tuntia matkavalmistuksia varten. + +Salapoliisi meni ensi työkseen poliisikamariin ja riisui valepukunsa, +niin että hänestä jälleen tuli Asbjörn Krag. Einar Falkenberg meni +konttoriinsa järjestämään eräitä kauppakirjeitä. + +He tapasivat toisensa suurkäräjätalon edustalla neljännestuntia ennen +junan lähtöä. + +Karl Johanin katu heloitti iltapäiväauringossa, täydessä kesäisessä +loistossaan. Suuri ihmislauma oli jalkeilla täyttäen kadun hälinällä ja +puheensorinalla. Tuontuostakin ajoi automobiili tai kiiltävä landoo +ohitse. Asbjörn Krag tarttui Falkenbergin käsivarteen ja osoitti katua +alaspäin. + +-- Näettekö noita pieniä wieniläisvaunuja, joitten edessä on virma +hevonen? + +-- Näen. Ne tuntuvat herättävän huomiota. + +-- Katsokaa tarkkaan, kun ne ajavat ohi. + +Pienet, hienot wieniläisvaunut lähenivät. Jalankulkijain kasvot +kääntyivät ajoneuvoihin päin. Monet tervehtivät. Vaunuissa istui +sinipukuinen nainen. + +Falkenberg näki, että nainen oli Valentine, ja tunsi alkavansa vavista. + +Sinipukuinen nainen oli huomannut hänet. + +Hän taivutti kauniita päätään, nyökkäsi ja hymyili Falkenbergille kuin +hyvälle ystävälle. + + + + +X. + +Kuollut talo. + + +Molemmat herrat riensivät itäiselle asemalle ja astuivat junaan. + +Matkalla Asbjörn Krag virkkoi ottaen taskustaan kirjeen: + +-- Emme olisi oikeastaan tarvinneet koko noita kuratutkimuksia, mutta +kukapa olisikaan aavistanut, että löytäisimme ystävän itse vihollisen +leiristä. Tämän kirjeen olen tänään saanut. + +Hän ojensi kirjeen Falkenbergille, joka luki mielenliikutuksen +vallassa: + + "Herra Salapoliisi Asbjörn Krag. + + Rouva Valentine Kempeliltä olen kuullut Teidän aikovan taistella + häntä vastaan. Ymmärrän, että Te varmaan olette viisas ja uskalias + mies, mutta saatte olla vakuutettu, että hän on Teitä etevämpi. + Hän voittaa kaikki miehet ja tekee heidät orjikseen. Aioin + senvuoksi ensin varoittaa Teitä hänestä. Mutta sen jälkeen mitä + nyttemmin on tapahtunut, täytyy minun pyytämällä pyytää Teitä + jatkamaan. Nuoren tytön kunnia ja henki on vaarassa. Valentine + kykenee tosin tekemään miehet orjikseen ja rikostovereikseen, + mutta aika voi tulla, jolloin omatunto voittaa orjanmielen. + Olen nähnyt ja puhutellut tyttöä, jonka nimi on Ada, ja hyvä + sydämeni, joka pirullisen vaikutusvallan alaisena on kauan + nukkunut, on jälleen alkanut sykkiä. Lupaan Teille, ettei + Adalle tapahdu mitään, niin kauan kuin minä voin sen estää. + Mutta hänet on pelastettava. Minun täytyy puhutella Teitä, + lähetän Teille uuden kirjeen niin pian kuin suinkin. Vielä + en tohdi ryhtyä mihinkään. Tietäisittepä vain mikä kohtalo + odottaa 'petohämähäkin' pettäjää! + + Toistaiseksi, kunnes saatte kuulla minusta enemmän, sallikaa + minun merkitä + + kunnioittaen + J.R." + +Falkenbergin lukiessa Asbjörn Krag tarkasteli hänen kasvojensa ilmeitä. + +-- Kuinka rakastunut te olettekaan! sanoi Krag. -- Kasvoistanne saatan +lukea kuin avoimesta kirjasta. Te ette ole ainoastaan kauhuissanne Adan +kohtalosta. Olette myös mustasukkainen tuolle tuntemattomalle miehelle. + +-- Mitä arvelette tästä kirjeestä? kysyi Falkenberg tuskaisesti. -- +Ehkä se on uusi ansa. + +-- Mahdollisesti, vastasi Krag, mutta kirjeen sekavassa tyylissä on +jotain, joka saa minut taipuvaiseksi uskomaan, että sen on kirjoittanut +syvästi järkytetty ja epätoivoinen mies. No niin, saamme nähdä. Jos +saan häneltä enemmän tietoja, osaan kyllä noudattaa varovaisuutta. Minä +en niinkään helposti mene satimeen. Mutta olisi huvittavaa saada tietää +kuka piilee tuon J.R:n takana. + +Sitten ei asiasta puhuttu enempää. Molemmat herrat istuivat enimmäkseen +vaiti. Kumpikin oli omissa mietteissään. + +Falkenberg ajatteli ainoastaan Adaa. Toivo ja toivottomuus vaihtelivat +hänessä lakkaamatta. + +Viime päivien tapahtumat tuntuivat hänestä ihmeelliseltä sadulta. +Onnistuisiko salapoliisin löytää Ada? Eivätkö he nyt itse asiassa +matkustaneet aivan umpimähkään? Kenties Ada oli viety ihan toisaalle? +Kenties hän oli häväisty, ehkä jo kuollutkin? + +Falkenberg katseli tutkivasti salapoliisia, ja tämän tyyni rauha sai +hänet levollisemmaksi. Kaikki näytti olevan leikkiä tälle vaiteliaalle +miehelle, joka oli aina yhtä kylmäverinen. + +-- Ski! Ski! + +Konduktöörin huuto herätti konsulin mietteistään. Salapoliisi nousi ja +tarttui pieneen käsilaukkuun, jonka oli ottanut mukaansa. + +-- Tänne me jäämme, sanoi hän. -- Nyt on pidettävä kiirettä. Aurinko on +jo laskemaisillaan, ja me tarvitsemme valoa tutkimuksiimme -- ainakin +aluksi. + +Herrat menivät ensiksi läheiseen majataloon. + +Siellä Asbjörn Krag tekaisi jutun ja kertoi saapuneensa tänne ottamaan +selkoa, voitaisiinko panna toimeen pieni automobiilikilpailu +maantiellä. Lähtöpaikkana olisi Kristiania. Siitä tulisi Norjan +ensimäinen automobiilikilpailu -- aivan vaatimaton tietysti. + +Majatalon isäntä ihastui heti asiaan ja tarjoutui avustamaan herroja +parhaansa mukaan. + +-- Nämä ovat vasta ihan alustavia tutkimuksia, sanoi Krag suunnattoman +totisena. -- Meidän pitää katsoa, ovatko tiet hyvässä kunnossa, sillä +automobiilithan eivät siedä huonoja teitä. + +Isäntä, jolla ei ollut aavistustakaan mistä oli kysymys, vastasi, että +tiet olivat kerrassaan mainiot ja että niillä useasti kulki +automobiileja. Tämä antoi Asbjörn Kragille aiheen mainita, että hänellä +oli serkku, joka väliin tapasi ajella automobiilillaan täälläpäin. +Oliko isäntä sattunut näkemään? Hänellä oli suuri, kaunis, vihreä +automobiili. + +Isäntä koki muistella ja arveli, että ehkä hyvinkin oli nähnyt. +Tarkemmin asiata mietittyään hän luuli nähneensä sen monestikin. + +-- Serkkuni ajelee mieluimmin iltasilla, vieläpä toisinaan yölläkin, +sanoi Krag. -- Hänestä ei näet ole hauska kohdata vauhkoja hevosia +maanteillä. + +Sen isäntä hyvin ymmärsi. + +Hän olikin monta kertaa öisin kuullut automobiileja kulkevan ohi. + +Krag kääntyi nyt konsuli Falkenbergin puoleen. + +-- Miten olikaan, sanoi hän, eikö Carsten eilen iltapäivällä puhunut +lähtevänsä yöllä pitkälle ajelulle? Jos hän on tullut tätä tietä, niin +hän luultavasti on ajanut Mossiin asti, ja silloin voi sattua niin +onnellisesti, että pääsemme hänen kanssaan Kristianiaan, kun hän ajaa +tästä ohi. Ettekö ole nähnyt hänen vihreätä automobiiliaan? + +-- En, vastasi isäntä. -- Jos hän lähti Kristianiasta kello kaksitoista +yöllä, ei hän voinut olla täällä ennen kuin yhden tienoissa, ja silloin +minä jo olin täydessä unessa. + +-- No niin, tuumi Krag välinpitämättömästi, -- tuskinpa siitä voi saada +tietoa. Kaikki ihmiset täällä arvatenkin nukkuivat siihen aikaan. + +-- Voinhan minä kysellä, sanoi isäntä innokkaana. + +-- Mitä turhia, kielteli Krag, sehän on aivan yhdentekevää. Me saatamme +yhtä hyvin palata junassa. Haluaisitteko lähteä kanssamme maanteitä +katselemaan? kysyi hän sitten isännältä. + +Tämä oli heti valmis. + +Herrat lähtivät. Konsuli Falkenberg pani merkille, että Asbjörn +Kragilla oli pieni käsilaukkunsa muassaan. He astelivat ensin pitkin +Kristianiaan vievää valtamaantietä. Salapoliisi tarkasteli +mielenkiinnolla tien rakennetta ja lausui moneen kertaan, että tämähän +oli oivallista ja leveätä tietä, joka erinomaisesti soveltui +kilparadaksi. Tässähän saattoi kolme automobiilia mukavasti ajaa +rinnatusten tarvitsematta pelätä ojaansuistumista. Luontevalla, +puolittain välinpitämättömällä tavalla hän sitten taas johti puheen +serkkunsa automobiiliin, ja Falkenberg huomasi, että isäntä yhä enemmän +vilkastui ja halusi saada käsiinsä jonkun, joka olisi nähnyt +vilahduksen automobiilista. Hän pyrki ilmeisesti Asbjörn Kragin +suosioon, erittäinkin kun tämä mainitsi, että automobiiliklubi +mahdollisesti saattoi järjestää paikalle pienet aamiaiset +kilpailupäivänä. + +-- Täällä on satanut yöllä, huomautti salapoliisi. + +-- Niin on, vastasi majatalonisäntä. -- Tulihan sitä vettä aika +rankasti. + +Yhtäkkiä Asbjörn Krag kumartui ja otti tieltä hiekkaa käteensä. + +-- Tepä käytätte omituista hiekkaa täälläpäin, sanoi hän. -- Tuollaista +kauniin punertavaa. Tiedättekö, että tämä hiekka on sangen harvinaista. + +-- Niin olen kuullut sanottavan, vastasi isäntä ylpeästi. -- Sitä +otetaan tuosta kuopasta, jonka näette tuolla. Mutta sitä onkin +ainoastaan minun hotellini ja tuon ratavahtituvan välisellä tieosalla. +Me käytämme sitä siksi, että sitä on niin helppo ajaa tielle. + +-- Vai ratavahtituvan, virkkoi Asbjörn Krag -- jonka jälkeen hän +Falkenbergin suureksi ihmeeksi alkoi kysellä isännältä ratavahdista. + +Hän sai tietää, että ratavahteja oli oikeastaan kaksi, toinen oli +virantoimituksessa yöllä, toinen päivällä. Silloin Falkenberg käsitti +salapoliisin tarkoituksen; yövahdista mainitessaan majatalon isäntä +samassa jälleen muisti serkun automobiilin. + +-- Minäpä kysyn yövahdilta, sanoi hän. + +-- Mitä aiotte kysyä? oli salapoliisi ihmettelevinään. + +-- Serkkunne automobiilia, sitä viheriäistä. + +-- Niinkö. No, jos tahdotte olla niin ystävällinen. + +Majatalonisäntä käveli ratavahtituvalle. Asbjörn Krag ja Falkenberg +jäivät tielle odottamaan. + +-- Teillä on ihmeellinen puhetapa, kuiskasi Falkenberg. -- Tehän saatte +ihan joutavalla pakinalla ihmiset tekemään mitä tahdotte. + +Asbjörn Krag hymyili. + +-- Tahdoin saada hänet kysymään, sanoi hän. -- Mutta vaikkei ratavahti +olisikaan nähnyt automobiilia tahi tietäisi siitä mitään, olen +kuitenkin jo saanut varsin arvokkaita tietoja siitä. Meidän ei tarvitse +mennä tämän pitemmälle tännepäin. Automobiili on ajanut tästä ohi. + +-- Mistä sen tiedätte? + +-- Siitä omituisesta punaisesta kurasta, jota näin automobiilinpyöräin +kumirenkaissa. Kuulittehan isännän sanovan, ettei sitä ole tiellä +muualla kuin tällä kohtaa. Tiedämme siis, että automobiili on ajanut +tämän paikan kautta. Se on jo jotain. -- Hs! + +Herrojen huomiota herätti ratavahdin ja majatalonisännän verrattain +äänekäs keskustelu. Jälkimäinen seisoi rataveräjän takana ja sai +senvuoksi huutaa melko lujasti, jotta ratavahti kuulisi. + +-- Olitteko vahdissa viime yönä, Kristiansen? kysyi majatalonisäntä. + +Ratavahti viivytti vastausta hetkisen, ikäänkuin olisi kummastellut +kysymystä. + +-- Olin, vastasi hän sitten. + +-- Huomasitteko, ajoiko joku automobiili ohitse yhden tienoissa? + +Falkenberg ja salapoliisi heristivät jännittyneinä korviaan. + +-- Huomasin kyllä, vastasi ratavahti, -- sekä näin että kuulin. Se +olikin aikamoinen venkale. + +-- Minkä värinen se oli? kysyi majatalonisäntä edelleen. + +-- Vihreä. + +-- Oliko siinä monta ihmistä? + +-- Sitä en nähnyt. + +-- Oliko niin pimeä? + +-- Ei, mutta automobiilissa oli sadekatos tai sitten se oli umpinainen. +Ja sitäpaitsi se meni niin hiivatin kovaa kyytiä. + +Asbjörn Krag kuiskasi Falkenbergille: + +-- Siinä oli Ada. + +Majatalonisäntä kysyi jälleen: + +-- Minnepäin se meni? + +Ratavahti osoitti kädellään. + +-- Etelään, vastasi hän. + +-- Oletteko sittemmin nähnyt sitä? + +-- En. + +Isäntä kääntyi Kragiin päin. + +-- Kuulitteko, herra? kysyi hän. + +Krag nyökkäsi. + +-- Saamme siis odottaa sitä illemmalla. + +Herrat lähtivät sitten takaisin samaa tietä, jota olivat tulleetkin. +Krag tarkasteli edelleen innokkaasti maata, ja Falkenberg ymmärsi hänen +etsivän automobiilin jälkiä. Se oli kuitenkin miltei toivotonta työtä, +sillä tietä oli päivän mittaan ajettu hyvin paljon. + +Asbjörn Krag ei tyytynyt ainoastaan päätien katselmukseen. Hän loi +tutkivia silmäyksiä syrjäteillekin. + +Isäntää halutti jo palata kotiin. Hän alkoi käydä maltittomaksi. Mutta +Falkenberg ja salapoliisi jatkoivat tarkasteluaan yhä. + +Eräässä tienhaarassa Asbjörn Krag yhtäkkiä poikkesi syrjään ja +heittäytyi pientarelle istumaan. + +-- Minua rupeaa väsyttämään, sanoi hän. -- Levähdän tässä pari +minuuttia. + +Falkenberg istuutui hänen viereensä. Majatalonisäntä jäi seisomaan. + +-- Minna tuo tie vie? kysyi Asbjörn Krag osoittaen muuatta kaitaista +syrjätietä, joka erkani päätiestä. + +-- Sekö, vastasi isäntä, se on melkein käyttämätön. + +-- Siltä näyttää, vastasi Krag. -- Se on vahvasti nurmettunut. + +-- Se vie muutamiin pikku torppiin, joiden takana on Övren kartanoon +kuuluva tilanhoitajan asunto. + +-- Övren kartanoon? + +-- Niin, siihen suureen vanhaan herraskartanoon, joka nyt on ollut +joitakuita vuosia asumattomana, sen jälkeen kuin vanha tukkukauppias +Övre kuoli. Se taitaa olla myyty sittemmin. + +-- Vai niin. Mutta tilanhoitaja asuu siis kartanossa? + +-- Ei, hänellä on oma asuntonsa jonkun matkaa siitä. Mutta nyt minun +pitää kiiruhtaa, jatkoi hän suojaten kädellä silmiään ja tähystellen +majataloa, jonka ikkunaruudut paloivat ilta-auringossa. + +-- Kiitos että teitte meille seuraa, sanoi Krag. -- Tunnin päästä +tavataan. + +Majatalonisäntä nosti hattuaan ja lähti. + +Asbjörn Krag jäi tyynesti istumaan ja katseli hänen jälkeensä, kunnes +hän oli kadonnut taloon. + +Sitten hän nousi äkisti, ja Falkenberg saattoi nähdä hänestä, ettei hän +ollut hiukkaakaan väsynyt. + +Salapoliisi poikkesi nurmettuneelle tielle, ja Falkenberg seurasi +häntä. + +-- Miksi menette tänne? kysyi konsuli. + +Salapoliisi ei vastannut. Hän vain viittasi kädellään tiehen. + +Falkenbergilta pääsi ihmetyksen ja ilon huudahdus. + +-- Vihreä automobiili, luuletteko? kysyi hän jännityksen vallassa. + +-- Muu se ei voi olla, vastasi Krag. -- Jäljet ovat ihan verekset. + +Salapoliisi joudutti askeliaan ja kulki lopulta niin nopeasti, että +Falkenberg vaivoin pysyi mukana. + +Alkoi jo hämärtää. Varsinkin metsässä oli synkkää ja pimeätä. + +Siitä tuli pitkä vaellus. Automobiilinjäljistä ei näyttänyt loppua +tulevankaan. Tie kulki aaltoilevien peltojen ja niittyjen keskitse ja +monien metsikköjen halki. Ja vihdoin tuli niin pimeä, etteivät he +voineet enää nähdä jälkiä. Silloin Asbjörn Krag avasi pienen +käsilaukkunsa. + +Hän otti esiin mustankiiltävän sähkölyhdyn, jonka valaisuvoima oli +sangen suuri. Kun hän suuntasi sen valkoisen sädekimpun tielle, kävi +tämä niin valoisaksi, että he saattoivat erottaa jokaisen ruohonkorren +ja kaikki pyöränjälkien yksityiskohdat. + +Lyhdynvalo edellään he astuivat vielä puolisen tuntia äänettöminä tietä +pitkin. + +Yhtäkkiä oli heidän edessään ruostunut rautaveräjä, joka sulki tien. +Krag koetti avata sitä, mutta kun se ei onnistunut, kiipesi hän sen +yli. Falkenberg teki samoin. + +He joutuivat lehtikujaan. Puiden latvat olivat niin suuret, että +muodostivat läpinäkymättömän katoksen. + +-- Eteenpäin, mutisi Krag. -- Automobiili on ajanut tänne. Me +lähestymme salaisuuden ilmituloa. + +Falkenberg kulki hirveässä jännityksessä, ja salapoliisin täytyi +pidätellä häntä, ettei hän lähtisi edeltä juoksemaan pitkin lehtikujaa. + +Yhtäkkiä he olivat suuren, synkän rakennuksen edessä. Molemmat +käsittivät heti, että tämän täytyi olla Övren herraskartano. + +Asbjörn Krag sammutti salalyhtynsä voidakseen paremmin katsella +ympäristöä. + +He tulivat pihalle, joka kasvoi lähes polvenkorkuista ruohoa. + +Asbjörn Krag astui edeltä vanhoja puuportaita ylös, jotka narisivat +harmittavasti hänen jalkainsa alla. Hän tarttui ruostuneeseen +kädensijaan ja koetti avata ovea, mutta se oli lukossa. Hän jyskytti +pari kertaa ovea ja kuunteli tulisiko ketään. Mutta ketään ei tullut. +Sitten hän astui portaita alas, kääntyi oikealle ja meni erään ikkunan +luo. + +Falkenberg näki hänen tunnustelevan kädellään ikkunakehyksiä ja sitten +hän ihmeekseen kuuli salapoliisin alkavan viheltää. + +-- Yksi ruutu on leikattu pois, sanoi Krag. -- Täällä on ollut ihmisiä +ennen meitä. + +Hän pisti kätensä aukosta sisään ja irroitti ha'an. Ikkuna aukesi +itsestään. Krag valmistautui kapuamaan sisään, kun Falkenberg samassa +tarttui hänen olkapäähänsä. + +-- Olin kuulevinani äänen, kuiskasi konsuli. -- Se oli varmaankin +huuto, ihmisen huuto jostakin läheltä. + +Asbjörn Krag pysähtyi hetkeksi, ja molemmat seisoivat hiljaa useita +minuutteja kuunnellen yön pimeydessä, mutta eivät erottaneet muuta kuin +oman sydämensä tykinnän ja yötuulen suhinan puiden latvoissa. + +-- Huuto kuului alhaalta tieltä, sanoi Krag, tai ehkä tilanhoitajan +asunnolta. Täällä ei ole mitään vaaraa. Tämä on autio kartano, kuollut +talo. + +Samassa Asbjörn Krag oli kavunnut ikkunasta huoneeseen. Hän ojensi +kätensä ulos ja auttoi Falkenbergin samaa tietä sisään. + +Heidän ympärillään oli pilkkopimeää, mutta he käsittivät olevansa +varsin suuressa huoneessa. + +Salapoliisi astui ääneti pari askelta eteenpäin, ja Falkenberg seurasi +häntä. + +-- Tässä tuntuu olevan pöytä, kuiskasi poliisimies. + +Falkenberg hapuili käsillään eteensä ja sai kiinni pöydästä. + +-- Siinä on liina, sanoi hän. Yhtäkkiä hän vavahti. -- Pöytäliina on +märkä, jatkoi konsuli. -- Joku on ollut täällä ja läikyttänyt vettä. + +Hän kuuli Asbjörn Kragin salalyhdyn naksahtavan, ja samassa leveä +valoviiru osui pöytään. + +Salapoliisi siveli ikäänkuin hyväillen pöytäliinaa ja nosti sitten +kätensä valoon. Sormet olivat punaiset. + +-- Siinä on verta, sanoi hän aivan tyynesti, mutta äänellä, joka sai +Falkenbergin värisemään. -- Pöytäliina on verinen. + + + + +XI. + +Valaistu huone. + + +-- Verta, kuiskasi konsuli. -- Mitä sanotte, onko tämä verta? + +Hän pyyhkäisi itse kädellään pöytäliinaa ja näki, miten sormet tulivat +punaisiksi ja kosteiksi. + +Salapoliisi ei vastannut. Hän suuntasi lyhtynsä valon pöydän alle. +Siellä näkyi pieni verilätäkkö. Näytti siltä, kuin verta olisi +kokoontunut pöydälle ja siitä tippunut jostakin raosta lattialle. + +-- Mitä täällä on tapahtunut? kysyi Falkenberg kauhun lamauttamana. -- +Onko joku murhattu täällä? + +-- En tiedä, vastasi Krag. + +Salapoliisi oli jo täydessä toimessa huonetta tutkimassa. Konsuli +seisoi vavisten ja katseli häntä. + +Huone oli jotenkin suuri. Alkuaan se oli ollut hienosti sisustettu, +mutta tapetit olivat nyttemmin haalistuneet ja kipsi rapissut +lattialle. + +Seinissä oli suuria neliskulmaisia kuvioita, poistettujen taulujen +jälkiä. + +Eräässä nurkassa oli mahonkinen piironki. Krag koetteli sen laatikoita. +Kaikki olivat lukitut. + +Piirongilla oli vanhanaikuinen kello pölyisen lasikuvun alla. Kello ei +käynyt enää. Se oli pysähtynyt puoli kaksitoista. + +Ne harvat tuolit, joita oli huoneessa, olivat sangen raihnaisessa +kunnossa; mikä oli jalkaa vailla, mistä taas jouhitäyte pisti esiin. + +Pöydän ääressä oli ollut kaksi tuolia. Toinen oli työnnetty vähän +etäämmälle, toinen oli kumossa keskellä lattiaa. + +Krag tutki tarkoin näitä kahta tuolia ja katseli senjälkeen muita. + +Konsuli Falkenberg huomasi hänen käyvän yhä miettiväisemmäksi ja +totisemmaksi. + +Koko tämä huone tuntui Falkenbergista kamalalta. Näytti kuin siinä ei +olisi asuttu vuosikausiin. Ja kuitenkaan ei veri pöytäliinassa ja +lattialla ollut voinut olla siellä kauaakaan -- enintään muutamia +tunteja. + +Asbjörn Krag keskeytti yhtäkkiä tutkimuksensa. + +-- Täällä on ollut ihmisiä viimeksikuluneen vuorokauden aikana, +kuiskasi hän. + +Hän pyyhkäisi uudelleen pöytäliinaa sormillaan ja jatkoi: + +-- Tämä on ihmisverta. + +Falkenberg vavahti, ja jäätävä kylmyys karsi hänen ruumistaan. + +Täydellinen, hautova hiljaisuus painoi tätä omituisen kuollutta taloa. + +Ei kuulunut muuta kuin poliisimiehen kuiva, yksitoikkoinen ääni. + +Asbjörn Krag osoitti kumollaan olevaa tuolia. + +-- Tuossa istui toinen, sanoi hän. + +-- Toinen? + +-- Niin, tässä huoneessa on äskettäin ollut kaksi ihmistä. Toinen istui +tuossa. + +Hän osoitti tuolia, joka oli työnnetty hieman erilleen pöydästä. + +-- Muilla tuoleilla on paksu tomukerros, jatkoi hän. -- Siitä näen, +että näitä kahta tuolia on äskettäin käytetty. Täällä on tapahtunut +merkillisiä asioita tänä tai viime yönä. Sulkekaa ikkuna, Falkenberg, +mutta hiljaa. Liikkukaa meluttomasti älkääkä puhuko ääneen; täällä on +mahdollisesti ihmisiä ympärillämme. + +Falkenberg sulki ikkunan niin hiljaa kuin taisi. + +-- Mennään nyt eteenpäin, kuiskasi salapoliisi tyynesti kuten +tavallista. + +Hiljainen naksahdus herätti Falkenbergin huomiota. + +-- Mitä nyt? kysyi hän. -- Kuulitteko, Krag? + +Poliisimies piti kiiltävää esinettä hänen nähtävissään salalyhdyn +valossa. + +Se oli revolveri. Falkenberg ymmärsi naksahduksen johtuneen siitä, että +salapoliisi oli virittänyt revolverinsa. Hän katui, ettei itse ollut +varannut asetta mukaansa. + +Asbjörn Krag meni ovelle ja avasi sen hitaasti. Einar Falkenberg seisoi +kaksi askelta hänen takanaan vavisten jännityksestä. + +Ovi vei viereiseen huoneeseen, joka oli pilkkopimeä. + +Molemmat herrat astuivat ripeästi sisään, ja Asbjörn Krag valaisi +huonetta salalyhdyllään. Hän piti lyhtyä vasemmassa kädessään; oikeassa +hänellä oli revolveri valmiina. + +-- Tyhjä, kuiskasi Falkenberg ihmeissään. -- Typö tyhjä. + +Siellä ei todellakaan ollut ainoatakaan huonekalua. Se oli hiukan +pienempi edellistä, ja siinä oli kaksi ikkunaa, joiden edessä riippui +paksut, läpinäkymättömät uutimet. + +Pelon ja kammon tunne, joka oli vallannut Falkenbergin, yltyi hänen +astuessaan tähän autioon, tyhjään huoneeseen. Se teki perin surullisen +vaikutuksen. Tapetit riippuivat riekaleina, ja nurkat olivat vihreinä +homeesta, sienistä ja mätänevästä puuaineesta. + +Asbjörn Krag tarkasteli monta minuuttia huolellisesti lattian tomua ja +sanoi sitten: + +-- Eteenpäin. + +He tulivat uuteen huoneeseen, joka oli äskeisen kokoinen. Sekin oli +tyhjä, ja ikkunoissa oli samanlaiset paksut, läpinäkymättömät uutimet. + +-- Suuri jumala, kuiskasi Falkenberg, mikä kamala tunnelma! Minä alan +aavistaa jotain kauheata. + +Poliisimies vastasi ainoastaan osoittaen seuraavaa ovea: + +-- Olenhan sanonut teille, että olemme autiossa talossa. Mennään +eteenpäin. + +He astuivat lattian poikki, joka hieman narisi heidän jalkainsa alla. + +Sitten he molemmat pysähtyivät yhtäkkiä ja tuijottivat silmät selällään +oveen. + +He olivat kuulleet ääntä. Oli mahdoton erehtyä. Ääni tuli itse +rakennuksesta, mutta ikäänkuin hyvin etäältä. Se saattoi olla ihmisen +huuto, linnunkirku, koiran ulvahdus. Oli mahdotonta varmuudella sanoa +mitä se oli, mutta molemmat olivat kuulleet sen yhtaikaa. + +-- Siinä se taas on, kuiskasi Falkenberg kauhistuneena, kuulitteko? + +Krag nyökkäsi ja lähestyi ovea varpaillaan. + +-- Se oli sama ääni, minkä kuulin ulkona, jatkoi konsuli. -- Minusta se +tuntui kirkaisulta. + +Asbjörn Krag vaiensi hänet kädenliikkeellä ja aukaisi oven. + +Falkenberg uskoi varmasti, että tämä huone oli yhtä autio ja tyhjä kuin +molemmat edellisetkin. + +Hänen hämmästyksensä oli sentähden rajaton, kun Kragin salalyhdyn +valossa näkyi hyvin kalustettu ja hauska huone. + +Se oli puolittain ruokailuhuone, puolittain sali, ja huonekalut siellä +olivat uudenaikaisia. + +Pöytä oli katettu viidelle hengelle. Ruuat olivat enimmäkseen +säilykkeitä. Suuri maljakko oli täynnä hedelmiä. Korissa oli +viinipullo. Se oli avattu, mutta siitä ei ollut kaadettu tippaakaan. + +Näytti siltä, kuin ateria olisi keskeytynyt heti alussa. Eräällä +lautasella oli kotletti, josta oli leikattu palanen. Toisella oli +hummerinkynsi. Muut kolme lautasta olivat aivan puhtaat ja +käyttämättömät. + +Sikäli kuin Falkenberg saattoi ymmärtää, oli viisihenkisestä seurueesta +kaksi juuri istuutunut pöytään, kun ateria oli keskeytynyt. Näytti kuin +nämä kaksi olisivat hetki sitten kavahtaneet pystyyn, ikäänkuin talon +ulkopuolella olisi tapahtunut jotain merkillistä, jota heidän +välttämättä täytyi nähdä. Kaikki tuntui Falkenbergista yhä +arvoituksellisemmalta. Hän koetti kuiskaamalla tiedustella salapoliisin +mielipidettä, mutta Asbjörn Krag vain pudisti miettiväisenä päätään. +Hän ei voinut tai ei tahtonut antaa mitään selitystä. Hän sanoi vain: +"Eteenpäin!" ja osoitti seuraavaa ovea. + +Tämäkin huone oli uudenaikaisesti kalustettu. Ikkunan edessä oli pieni +tamminen kirjoituspöytä. Asbjörn Krag meni heti sen luo löytääkseen +mahdollisesti joitakin papereita, mutta ei löytänyt kerrassaan mitään. +Laatikot olivat lukitut. + +Pöytää tutkiessaan hän kuuli Falkenbergin huudahtavan. + +Hän kääntyi äkisti. + +Falkenberg seisoi vähän matkan päässä kalmankalpeana. + +Hän piti vaatetilkkua käsissään. + +-- Mikä on? kysyi Krag. + +Konsuli vastasi äänellä, joka oli omituisen käheä pidätetystä itkusta: + +-- Tyttö raukka... Pikku Ada parkani. + +Asbjörn Krag tarttui nopeasti hänen käsivarteensa. + +-- Tyyntykää! Mikä teidän on? + +Falkenberg näytti vaatetilkkua. Se oli valkoisesta shaalista repeytynyt +päärme. + +-- Onko se kappale Adan shaalia? kysyi salapoliisi. + +-- On. + +-- Oletteko varma siitä? + +-- Ihan varma. Taivaan jumala, alan aavistaa, että hänelle on +tapahtunut jotain hirveätä. + +-- Tyyntykää, tyyntykää, kuiskasi salapoliisi. -- Mistä löysitte sen? + +Falkenberg osoitti ovenripaa. + +-- Se oli kiertynyt tuohon, sanoi hän. + +Asbjörn Krag tarkasti vaatetilkkua muutaman sekunnin ja katsoi sitten +oveen. + +-- Aivan niin, mutisi hän, juuri niin. + +Yhtäkkiä hän näytti huomanneen jotakin. + +Hän kohotti varoittavasti kätensä Falkenbergia kohti ja kuiskasi: + +-- Hiljaa, jumalan tähden, aivan hiljaa. + +Sitten hän yhtäkkiä sammutti salalyhtynsä. + +Huone tuli pilkkopimeäksi. + +Falkenberg kääntyi tahtomattaankin oveen päin josta oli löytänyt Adan +shaalin palasen. + +Sanomattomaksi hämmästyksekseen hän näki, että avaimenreiästä hohti +himmeä valo. Siinä se, minkä Asbjörn Krag oli keksinyt. + +Viereisessä huoneessa oli siis valoa. + +Molemmat miehet seisoivat monta minuuttia hievahtamatta. + +Einar Falkenberg saattoi kuulla oman sydämensä kiihkeän tykinnän. + +Sisähuoneesta ei kuulunut hiiskaustakaan. + +Kun he olivat kymmenen minuuttia odottaneet, virkkoi Asbjörn Krag: + +-- No niin, nyt meidän täytyy mennä sinne. Pysykää kolmen askelen +päässä takanani. + +Hän astui ovelle ja kolkutti rystyillään kovasti sen tammilautoja. + +Ei kukaan vastannut. + +-- Onko siellä ketään? kysyi Krag lujalla äänellä. + +Ei vieläkään vastausta. + +-- Jos siellä on joku, jatkoi Krag vielä kovemmalla äänellä, -- niin +tahdon huomauttaa, että me olemme aseellisia ja ammumme heti paikalla +jokaisen, joka käy kimppuumme. + +Sitten hän tempasi oven auki. + +Hän viivähti hetkisen, mutta kun ei huomannut mitään liikettä +huoneessa, astui hän nopeasti revolveri ojona kynnyksen yli. Falkenberg +seurasi häntä. + +He olivat hämärässä huoneessa, jossa oli vastenmielinen haju. + +Pöydällä paloi pieni öljylamppu käryten. Huone oli melko suuri ja +sisustettu raskailla, leveillä huonekaluilla. Lattiata peitti paksu +matto. + +-- Täällähän ei ole ketään, kuiskasi Falkenberg. + +Samassa hän näki salapoliisin hätkähtävän. Tuon muuten niin +kylmäverisen miehen kasvoille levisi tuhkanharmaa kalpeus. + +Falkenberg seurasi hänen katseensa suuntaa. + +Peremmällä oli suuri nojatuoli, selkä pöytää vasten. + +Tuolin tummaa nahkapäällystä vasten erottui jotain valkoista. Einar +Falkenberg käsitti heti mitä se oli. + +Se oli kaljupäisen miehen päälaki. + +Falkenberg saattoi myös erottaa miehen vasemman käden, joka riippui +hervottomana, kalvosin ranteen alapuolelle valahtaneena. + +Asbjörn Krag hyökkäsi nojatuolin luo. + +Hän viittasi Falkenbergille, ja tämän tultua hän valaisi salalyhdyllään +miehen kasvoja. + +Falkenbergilta pääsi huuto. + +Miehen korvasta, kaulaa pitkin, kauluksen ja takin yli, kulki paksu +viiru hyytynyttä verta. + + + + +XII. + +J.R. + + +Nojatuolissa istuva mies oli seurapuvussa. Hän oli melkein kokonaan +kaljupäinen, hänellä oli hienot, hyvin hoidetut kasvot ja pienet +vaaleat viikset. + +-- Tunnetteko häntä? kysyi Falkenberg. + +-- En, vastasi salapoliisi. -- En ole koskaan ennen nähnyt noita +kasvoja. Hän ei voi olla Kristianian asukkaita. + +Yhtäkkiä molemmat huomasivat, että vainajan oikea käsi, joka oli +puolittain piilossa nojatuolissa, piteli revolveria. + +Asbjörn Krag koetti irroittaa asetta, mikä lopulta onnistuikin, vaikka +suurella vaivalla, sillä mies puristi sitä lujasti. + +Salapoliisi tarkasti patruunarumpua. + +-- Viisi panosta jäljellä, sanoi hän. -- On siis ammuttu vain yksi +laukaus. + +-- Mutta se onkin ollut riittävä, huomautti konsuli osoittaen +veritahraista päätä. + +-- Luuletteko hänen ampuneen itsensä? sanoi Krag nopeasti. + +Falkenberg katsahti salapoliisiin. + +-- Voiko siitä olla epäilystäkään? kysyi hän. + +Asbjörn Krag kumartui vainajan päätä kohden ja tutki haavaa mitä +huolellisimmin. + +Sitä tehdessään hän puheli puolittain itsekseen. + +-- Tässä on ruudinporoa haavanreunain ympärillä, mutisi hän, kuten +kaikissa itsemurhalaukausten haavoissa. Kuula on mennyt sisään ihan +korvan takaa. Mutta siitä se on tunkeutunut vasenta ohimoa kohti, jossa +sininen kuhmu osoittaa kuulan paikkaa. Siis, päätti Krag nyökäten +totisesti konsulille, -- tässä on tapahtunut murha eikä itsemurha. + +Falkenberg hätkähti ja tuijotti ihmeissään poliisimieheen. + +-- Sääntö on se, jatkoi Asbjörn Krag, että kaikilla itsemurhaajilla, +jotka ampumalla päättävät päivänsä, kuula menee takaraivon puolelle. +Tässä se menee korvasta pään etuosaa kohti. On siis kyseessä murha. + +-- Kauanko luulette miehen viruneen tuossa noin? kysyi Falkenberg. + +-- Laukaus ei luultavasti ole heti kuolettanut, koska verenvuoto +on ollut runsas. Otaksun, että mies on ollut kuolleena noin +kahdeksantoista tuntia. Hänet ammuttiin viime yönä aamupuolella. Hän on +istunut tässä tuolissa, kun murhaaja on hiipinyt luokse ja ampunut +hänet. + +-- Mutta voitteko sitten selittää ensimäisessä huoneessa olevan verisen +pöytäliinan? kysyi Falkenberg. + +-- En, vastasi Asbjörn Krag, en vielä, mutta kaikki selviää kyllä ennen +pitkää. On aivan ilmeistä, että näissä huoneissa on viime yönä ollut +kokonainen seurue koolla. Yhtäkkiä jokin tapaus on yllättänyt heidät ja +he ovat hyökänneet ulos. Sitä osoittavat kaatuneet tuolit ja kesken +heitetty aamiaispöytä. + +Falkenberg oli kaikista näkemistään ja kuulemistaan aivan kauhuissaan. +Hän ei tiennyt mitä ajatella, vaan vaipui eräälle tuolille ja peitti +kasvonsa käsillään. + +-- Ja Ada, Ada, voihki hän. + +Asbjörn Krag koetti tyynnyttää häntä. + +-- Minähän jo sanoin, puheli hän, että hankin teille Adan takaisin. +Ellen löydä häntä päivän kuluessa, niin minulla on vielä viimeinen +keino jäljellä. + +-- Mitä teemme ruumiille? kysyi konsuli epätoivoissaan. + +-- Emme mitään. Annamme sen istua tuossa, vastasi Asbjörn Krag niin +kylmäverisen välinpitämättömästi, että toista värisytti. + +Salapoliisi sammutti käryävän öljylampun, astui ikkunan luo ja veti +raskaat verhot syrjään. + +Harmaja aamusarastus tunkeutui sisään. Sumeassa päivänvalossa huone +tuntui Falkenbergista yhä kamalammalta. Hän ei enää kestänyt murhatun +vahankalpeiden kasvojen näkemistä. + +Asbjörn Krag sitävastoin ei tuntunut olevan millänsäkään. + +Hän alkoi ihan tyynesti tutkia kuolleen taskuja. + +Liivintaskusta hän löysi umpikuorisen kultakellon. + +Hän avasi sen. + +-- J.R.! huudahti hän. + +Falkenberg kohotti katseensa. + +J.R. -- Kirjaimet tuntuivat jostakin syystä tutuilta. Ei vain johtunut +oikein mieleen -- + +-- Mitä siinä on? kysyi hän. + +-- Vainajan kellossa on monogrammi, sanoi Asbjörn Krag, kas tässä, nuo +kaksi kirjainta J.R. sirosti yhteen sommiteltuina. Sama nimimerkki kuin +kirjeessä. Tämä mies on siis kuulunut "petohämähäkin" joukkueeseen. + +-- Hänkö, joka tahtoi auttaa meitä? kysyi konsuli. + +-- Niin, vastasi Krag. -- Ajattelen mitä hän kirjoitti, jatkoi +salapoliisi hiukan väristen, -- mikä hirveä kohtalo odotti +"petohämähäkin" pettäjää. Kenties tämä on kosto, kenties rangaistus, +kenties jotain muuta. Ehkä Valentine on saanut vihiä hänen +lähettämästään kirjeestä. Tai ehkä tämä mies on koettanut auttaa Adaa. +Miten lienee, myöhemmin saamme nähdä. + +Hän jatkoi vainajan taskujen penkomista. Toisesta liivintaskusta löytyi +käyttämätön ensiluokan rautatiepiletti, Kristiania-Göötepori +edestakaisin. Lisäksi hän löysi kultavartisen mutta nimimerkittörnän +lyijykynän ja hopeisen, rubiineilla koristetun paperossikotelon, jossa +oli vielä muutamia paperosseja sisällä. + +Krag otti käteensä yhden paperossin, katseli tehtaanmerkkiä ja pani +sitten paperossin ja kotelon paikoilleen. Takin povitasku oli tyhjä. +Housuntaskuissa oli avainkimppu, muutamia erikoisia avaimia, niiden +joukossa eräs kassakaappiin kuuluva, -- eikä mitään muuta. Salapoliisi +aukaisi vainajan liivin napit ja tarkasti hänen alusvaatteitaan. Niissä +oli samat kirjaimet kuin kellossa, J.R. Mutta salapoliisi ei löytänyt +ainoatakaan paperia, josta vainajan olisi voinut tuntea tai joka muuten +olisi ilmaissut jotakin, eikä hän näyttänyt sitä lainkaan kummeksivan. + +-- Murhaajat, virkkoi hän puoliääneen, ovat hävittäneet kaikki jäljet. + +Falkenberg heristi korviaan ja kysyi: + +-- Murhaajat -- arveletteko siis, että niitä on ollut useampia? + +Krag nyökkäsi. + +-- Epäilemättä, sanoi hän. + +Konsuli istui hetkisen hiljaa. Sitten hän nousi äkisti ja huudahti: + +-- Entä muut huoneet! Emmekö tarkasta koko taloa? Ehkä Ada on jättänyt +muutakin jälkeensä kukaties. + +-- En usko, että löydämme täältä enää mitään, vastasi salapoliisi, +mutta voimmehan silti katsoa. + +He kulkivat useiden huoneiden läpi. Yksi niistä oli aivan tyhjä, muut +olivat täynnä vanhoja tomuisia huonekaluja. He vaelsivat edelleen +pitkän käytävän halki, kohtasivat portaat ja nousivat toiseen +kerrokseen. Siellä kaikki huoneet olivat kalustamattomia ja yleensä +vielä huonommassa kunnossa kuin alakerroksessa. + +Ei missään näkynyt merkkiäkään siitä, että huoneet olisivat äskettäin +olleet asuttuina. + +Päivä valkeni valkenemistaan. Kello saattoi jo olla puoli viiden +tienoissa. Asbjörn Krag vei Falkenbergin muassaan ikkunaan ja osoitti +hänelle kaunista talonpoikaistaloa, joka pilkisti läheisestä +metsiköstä. + +-- Mikäli ymmärrän, sanoi Asbjörn Krag, on tuolla tilanhoitajan asunto. +Menkää heti sinne, herättäkää tilanhoitaja ja toimittakaa hänet tänne. + +-- Kerronko hänelle murhasta? + +-- Ei, älkää sanoko mitään älkääkä kysykö häneltä mitään. Tuokaa hänet +vain tänne niin pian kuin suinkin. + +-- Entä te? + +-- Minä jään tänne. + +Einar Falkenberg pääsi hapuilemalla ulko-ovelle, ja hetken päästä +Asbjörn Krag näki hänen juoksevan tilanhoitajan asuntoa kohden. + +Salapoliisi astui tyynesti alakerrokseen ja meni siihen huoneeseen, +missä verinen pöytäliina oli tavattu. + +Hän tarkasti uudelleen huolellisesti kaiken ja kulki sitten +toistamiseen saman huonerivin läpi kuin aikaisemmin yöllä konsulin +kanssa. + +Hän viipyi kuolleen huoneessa neljännestunnin verran, palasi sitten +samaa tietä takaisin ja meni pihamaalle. Siellä hän tutki tarkasti +sorateillä näkyviä jälkiä. Ei kestänyt kahta minuuttiakaan, ennenkuin +hän löysi mitä etsi. + +Palatessaan rakennuksen luo hän näki Falkenbergin seisovan portailla ja +puhelevan vieraan mieshenkilön kanssa. + +Asbjörn Krag arvasi, että mies oli tilanhoitaja. + +Falkenberg esitteli hänet tilanhoitaja Eklundina, ja poliisimies sanoi +heti nimensä ja ammattinsa. + +Eklund näytti kummastuvan suuresti kuullessaan poliisimiehen nimen. + +-- Te tulette luoksemme sangen merkilliseen aikaan vuorokautta, sanoi +hän. -- Luulisi melkein, että täällä on tehty jokin rikos. + +Hän nauroi ääneen -- niin sukkelalta tämä ajatus hänestä tuntui. Hänhän +ei aavistanut mitään. + +-- Kuka omistaa kartanon? kysyi Krag. + +Tilanhoitaja näytti kummastuneelta. + +-- Övren kartanon! huudahti hän. -- Ettekö todellakaan tiedä kuka sen +nykyinen omistaja on? + +-- Minulla ei ole siitä aavistustakaan, vastasi Krag. + +Tilanhoitaja kääntyi Falkenbergin puoleen. + +-- Olen varma, että te tunnette hänet, sanoi hän. -- Kartanon omistaa +kamariherra Toten. + +Konsuli säpsähti. + +-- Parhaita ystäviäni. Sehän ei ole mahdollista. + +Tilanhoitaja nauroi. + +-- Onpa niinkin, kyllä se on mahdollista, sanoi hän. -- Tiedättehän, +että kamariherra Toten on Norjan rikkaimpia miehiä. Hänellä on kai +monta muuta kartanoa kuin Övre, vaikka tämän hän on kovasti +laiminlyönyt. Nimittäin rakennuksen -- ei maita, lopetti hän osoittaen +ylväästi kädellään reheviä peltoja. + +-- Kamariherra ei siis koskaan oleskele täällä? kysyi salapoliisi. + +-- Kyllä, mutta hyvin harvoin. Hän on panettanut kuntoon pari huonetta, +joita käyttää silloin tällöin -- tahtoessaan olla häiritsemättä, lisäsi +tilanhoitaja hyvin merkitsevästi hymyillen. + +-- Sattuuko sellaista, että joku kamariherran ystävistä ajaa tänne +joskus viettämään yön tai pari? + +-- Ei koskaan. Kamariherralla on kai muita paikkoja, missä hän voi +tarjota ystävilleen enemmän mukavuutta, luulemma. + +-- Kauanko siitä on, kun kamariherra viimeksi kävi täällä? + +Tilanhoitaja pani suunsa suppuun. + +-- Minua on ankarasti kielletty puhumasta mitään kamariherran +käynneistä, vastasi hän jurosti. + +-- Kamariherra tapaa kai yleensä tulla automobiililla? kysyi Krag +edelleen. + +-- Useimmiten. + +-- Ehkä luulette, että kamariherra oli täällä viime yönä? sanoi +salapoliisi katsoen terävästi tilanhoitajaan. + +Eklund tuijotti kummastuneena poliisimieheen. Tuntui kuin hän olisi +alkanut aavistaa, että jotain merkillistä oli tekeillä. + +-- Minä olin jo makuulla, vastasi hän, kun kuulin automobiilin ajavan +asuntoni ohi. + +Salapoliisi viittasi kädellään. + +-- Tuo tuolla on siis asuntonne. Mihin aikaan kuulitte automobiilin +ajavan ohi? + +-- Sitä en tiedä ihan tarkkaan. Viime yönä istuin kauan valveilla +kartanon tilikirjojen ääressä, niin että otaksun kellon olleen lähes +kaksi. Olin juuri uneen menossa, kun havahdin automobiilin surinaan. + +-- Eikö juolahtanut mieleenne katsoa keitä automobiilissa oli? + +-- Ei lainkaan. Arvelin, ettei se voinut olla kukaan muu kuin +kamariherra. + +-- Mutta minä vakuutan teille, että hän se ei ollut, sanoi Asbjörn +Krag. + +-- Eikö! huudahti Eklund. -- Sitten se kai oli vain joku automobiili, +joka tahtoi oikaista tästä kartanon kautta. + +-- Ei, vastasi Krag. -- Automobiilissa istui viisi henkeä, ja nämä +viisi ihmistä ovat, kamariherran tietämättä, vierailleet viime yönä +vanhassa kartanossa. + +-- Todellakin, sanoi Eklund epäileväisesti. -- Mistä te sen niin +varmaan tiedätte? + +-- Tiedänpähän vaan, vastasi Krag terävästi. -- Yksi noista viidestä on +vieläkin talossa. + +Tilanhoitaja avasi heti oven. + +-- Senpä tahdon nähdä, huudahti hän. -- Kyllä minä opetan häntä +tunkeutumaan isäntäni huoneisiin keskellä yötä. Missä hän on? + +-- Siinä huoneessa, missä on tumma nahkakalusto. + +-- Niinkö, kamariherran huoneessa. Sepä on kuulumatonta julkeutta. Mitä +hän siellä tekee? + +Tilanhoitaja puheli herkeämättä avatessaan oven toisensa perästä ja yhä +lähestyessään kamalaa huonetta. + +-- Hän istuu siellä ihan hiljaa, vastasi Krag. + +-- Istuu ihan hiljaa! Sepä merkillistä. + +He olivat vihdoin saapuneet vainajan huoneeseen. + +-- Missä hän on? kysyi tilanhoitaja. + +Vastaamatta salapoliisi osoitti kädellään vainajan valkoista, kaljua +päälakea, joka edelleenkin paistoi tumman tuolinselkämyksen +yläpuolella. + +-- Ohoo, hän näyttää istuvan nukkumassa, huudahti tilanhoitaja. -- Onpa +tämä omituista käytöstä. + +-- Koettakaapa herättää hänet, sanoi Krag. + +Tilanhoitaja meni vainajan luo ja katsoi häntä kasvoihin. + +Samassa hän horjahti taaksepäin kuin iskun saaneena. + + + + +XIII. + +Uusi tulokas. + + +Tilanhoitajan hämmästys ja kauhu hänen nähdessään ruumiin olivat +kuvaamattomat. Hän selitti ehtimiseen, ettei hän tuntenut vainajaa -- +ei ollut koskaan nähnyt häntä, ei täällä kartanossa eikä Kristianiassa. + +Huomatessaan revolverin hän sanoi, arvellen ettei salapoliisi ollut +vielä nähnyt sitä: + +-- Näettekö asetta? Se on vielä hänen kädessään. Hän on ampunut +itsensä. + +Falkenberg aikoi sanoa jotain, mutta salapoliisi tarttui lujasti hänen +käsivarteensa. + +-- Olette oikeassa, sanoi Krag tilanhoitajalle, mies parka on ampunut +itsensä. + +-- Ettekö tekään tunne häntä? kysyi Eklund. + +-- Emme, emme mekään tunne häntä. + +-- Tämä on merkillisintä, mihin olen koskaan joutunut, jatkoi +tilanhoitaja hämmentyneenä puristaen käsillään otsaansa. -- Mitä herran +nimessä minun nyt on tehtävä? + +-- Teillä on vain yksi tehtävä, huomautti salapoliisi. + +Tilanhoitaja katsoi häneen kysyvästi. + +-- Ilmoittaa asia lähimmälle poliisiviranomaiselle. + +-- Se on sitten kai vanha nimismies Hansen. Minä soitan hänelle heti +paikalla. + +Hän lähti kiireesti ovea kohden, mutta pysähtyi äkisti. + +-- Ettekö tekin ole poliisimies? kysyi hän Asbjörn: Kragilta. + +-- Olen kyllä, vastasi tämä. -- Mutta asia on vielä toistaiseksi minun +toimivaltani ulkopuolella. Hankkikaa käsiinne nimismies. + +Tilanhoitaja lähti. + +-- Mitä arvelette? kysyi Falkenberg, kun mies oli poistunut huoneesta. + +-- Koko juttu on vielä suuri, sotkuinen vyyhti, vastasi Asbjörn Krag, +katsellen vainajaa tarkoin. -- On mahdollista, että kun löydämme Adan, +emme silti vielä löydä selitystä siihen arvoitukseen, mikä piilee tämän +miehen kuolemassa. Mutta voi käydä niinkin... + +Konsuli astui poliisimiestä vastaan. + +-- ... ettemme löydä Adaa, vaikka ratkaisisimmekin tämän arvoituksen, +täydensi hän osoittaen ruumista. + +Asbjörn Krag nyökkäsi myöntävästi. + +-- Tämä hurja seikkailu alkaa käydä yhä traagillisemmaksi, sanoi hän +totisesti. -- Olen taipuvainen uskomaan, että tuo mies, joka tuossa +istuu, on ollut sellainen, joka on _katunut_. Siinä tapauksessa hänen +minulle kirjoittamansa kirje oli vilpitön. Ja Valentine on nainen, joka +ei tarvitse katuvaisia miehiä. Niistä hän mieluimmin tahtoo päästä... +Muuten, olenhan sanonut teille, että minulla on viimeinen keinoni. + +-- Mutta jos sekin menee myttyyn? + +Salapoliisi kohautti olkapäitään. + +-- Siinä tapauksessa voin vakuuttaa teille, sanoi hän, että _tuo tuossa +ei jää ainoaksi vainajaksi_. + +Konsulia kammotti. + +-- Mitä tilanhoitajaan tulee, jatkoi Asbjörn Krag, joka nähtävästi ei +mielellään keskustellut Adasta Falkenbergin kanssa, -- uskon varmasti, +ettei hänellä ole kerrassaan mitään tekemistä tämän näytelmän kanssa +täällä. Hänen kummastuksensa ja kauhunsa osoittivat sen kaikella +mahdollisella selvyydellä. + +-- Entä kamariherra? + +-- Tilanhoitajahan oli tottunut siihen, että kamariherra toisinaan käy +öisin automobiililla kartanossa. + +-- Niin olen kuullut, sanoi Falkenberg. -- Ja kamariherra Toten on +minun parhaita ystäviäni. + +-- Hän on myös "petohämähäkin" hyvä ystävä. + +Konsulin silmät lensivät suuriksi. + +-- Ettehän toki aio väittää, että kamariherra on missään suhteissa +noihin roistoihin, jotka ovat ryöstäneet Adan? + +-- Kunnes olen kuullut kamariherran oman selityksen, otan lukuun kaikki +mahdollisuudet, vastasi Asbjörn Krag. + +Hän oli puhuessaan koko ajan katsellut kuollutta. + +-- Katsokaa tarkkaan vainajan kasvoja, sanoi hän. + +Falkenberg asettui ruumiin eteen ja katseli sitä tarkemmin. + +-- Ne eivät oikeastaan ole mitkään roistonkasvot, sanoi Krag. -- +Säännölliset, hienot piirteet ilmaisevat päättäväisyyttä ja luonnetta. +Vainajan puku on moitteeton. Hän on tullut suoraan hienoista kutsuista. +Katsokaa hänen käsiään, kuinka hyvin hoidetut ne ovat. Muissa maissa +sanottaisiin heti, että tuollaiset kädet on vain aatelismiehellä. Mutta +mitä tämä on? + +Asbjörn Krag kumartui vainajan yli ja tarttui hänen vasempaan käteensä, +jota katseli hyvin tarkoin. + +Hän osoitti Falkenbergille nimetöntä sormea. + +-- Näettekö, että tuossa on ihan äskettäin ollut sormus? + +Falkenberg nyökkäsi. + +-- Näen. Siinä on vaalea juova ihossa, sanoi hän. + +-- Se näyttää olleen leveä kultasormus, jossa on ollut suuri, soikea +kivi, -- todennäköisesti hyvin kallisarvoinen sormus. + +-- Mutta eihän tämä ole mitenkään voinut olla ryöstömurha, huomautti +Falkenberg. + +-- Eipä juuri, vastasi Krag. -- Mikseivät he sitten olisi samalla +vieneet kelloakin. Miehen kultakello on varmasti seitsemän- tai +kahdeksansadan kruunun arvoinen. + +Asbjörn Krag seisoi hetkisen miettien. + +-- Kun ajattelen, sanoi hän, ettei vainajalla ole ainoatakaan pikku +esinettä, ei paperia, ei neulaa, ei medaljongia, ei mitään, mistä hänet +voisi tuntea, niin tämä sormusjuttu käy oikeastaan varsin helposti +selitettäväksi. Siinä on tietysti ollut jokin kirjoitus, esimerkiksi +nimi. + +Falkenberg hämmästyi todistelua. + +-- Sehän on selvää, sanoi hän. -- Tietysti siinä on ollut nimi. + +-- Ja sen ovat murhaajat tienneet, jatkoi Krag. -- Surmattuaan hänet he +ovat ottaneet sormuksen pois, jottei kukaan saisi tietää kuka vainaja +on. Murhattu on niinmuodoin ollut murhaajain hyvä ystävä, sillä +muutenhan nämä eivät olisi voineet tietää sellaista intiimiä +pikkuseikkaa kuin hänen sormuksessaan olevaa kirjoitusta. + +-- Mutta miksi he oikeastaan ovat ampuneet hänet? huudahti Falkenberg. +-- Minusta tuntuu, kuin arvoitus kävisi yhä sekavammaksi. + +-- Niin, miksi... miksi, mutisi salapoliisi. -- Eiköhän kysymystä +voitane asettaa hänen pohjaltaan rehellisten ja lujapiirteisten +kasvojensa yhteyteen? Ajatelkaa kirjettä, jonka hän lähetti minulle. +Alan tulla yhä vakuutetummaksi, että tämä mies on sen kirjoittanut. Ja +olettakaa nyt, että hän on koettanut estää jotakin, että hän ei ole +tahtonut enää ottaa osaa johonkin suunniteltuun rikokseen, joka on +alkanut tympäistä häntä, -- ja että roistot sitten ovat muitta mutkitta +tehneet hänestä lopun. + +-- Rikokseen, mutisi Falkenberg kalveten uudelleen tuhkanharmaaksi +kasvoiltaan. -- Arveletteko, että vielä joku muukin rikos on tehty +tässä inhottavassa talossa? + +-- Kuka tietää. + +-- Minä luulen, että tulen hulluksi kauhusta! huudahti Falkenberg. -- +Ja noiden roistojen vallassa on morsiameni ollut -- ja on vieläkin. +Viaton pikku Ada parkani! + +Mutta Falkenbergin pelon ja epätoivon purkaus ei tehnyt pienintäkään +vaikutusta salapoliisiin. + +-- Muistakaa, sanoi Krag astuen ovea kohti, -- että vain me kaksi +saamme ymmärtää, ettei tässä ole tapahtunut itsemurhaa, vaan murha. + +Samassa hän katosi, jättäen Falkenbergin yksikseen vainajan seuraan. + +Konsuli tunsi hetkisen suunnatonta, ylivoimaista uupumusta ja oli jo +aivan luhistua kokoon, kun samassa kavahti pystyyn kuullessaan ääniä ja +kolinaa ulommista huoneista. + +Tilanhoitaja siellä tuli nimismiehen seurassa. + +Nimismies-vanhus oli ihan ymmällään salaperäisestä ja kammottavasta +asiasta, jonka kanssa oli yhtäkkiä joutunut tekemisiin. + +Nähtyään ruumiin, revolveri kädessä ja kuulanhaava päässä, hän oli heti +valmis päättämään tapahtuman itsemurhaksi. + +Hän surkutteli ääneen mies-paran kohtaloa ja laverteli pitkälti +tällaisten tekojen syistä, jotka hänen sanainsa mukaan olivat "peli ja +juopottelu, ehkä naiset". + +Konsuli Falkenberg selitti hänelle -- jättäen mainitsematta erinäisiä +seikkoja -- miten he olivat löytäneet ruumiin. + +Hän ja hänen ystävänsä olivat majatalosta käsin lähteneet +kävelyretkelle kartanoon, toivoen mahdollisesti tapaavansa kamariherra +Totenin. Ja sitten he olivat sattumalta tehneet tämän kaamean löydön. + +Falkenbergin paraikaa selittäessä Asbjörn Krag astui sisään. + +Vanha nimismies tunsi ennestään kristianialaisen salapoliisin ja pyysi +heti häntä neuvomaan mitä ruumiille oli tehtävä. + +Asbjörn Krag neuvoi nimismiestä laatimaan väliaikaisen pöytäkirjan +ruumiinlöydöstä ja muuten antamaan itsemurhaajan olla missä oli, kunnes +hänen lähimmät omaisensa ilmoittautuisivat, mikä ei kai saattanut +kestää monta tuntia. Ei ainakaan ollut mitään sopimatonta siinä, että +ruumiin annettaisiin maata koskemattomana seuraavaan päivään. + +Salapoliisi korosti erityisesti _itsemurhaaja_-sanaa. Vanha nimismies +oli heti valmis noudattamaan hänen neuvoansa. Se näytti hänestä +helpoimmaltakin ja toistaiseksi kaikin puolin mukavimmalta. + +Asbjörn Krag tarttui Falkenbergia käsipuolesta, nyökkäsi nimismiehelle +ja tilanhoitajalle ja käveli tiehensä huoneiden ja käytävän kautta. + +Salapoliisi katsoi kelloaan. + +-- Kello on jo puoli kymmenen, sanoi hän, ja vastustajamme pääsevät yhä +enemmän edelle meistä. Nyt emme toistaiseksi voi enää toimittaa mitään +täällä kartanossa, vaan meidän on kiireimmän kautta riennettävä +asemalle. + +Kävin äsken soittamassa Kristianian poliisille itsemurhasta. +Iltalehtiin tulee ensimäinen uutinen ruumiinlöydöstä ja tarkka kuvaus +vainajasta. Samalla olen pannut kolme-neljä konstaapelia liikkeelle +saadakseni mahdollisesti selville kuka vainaja on. He käyvät siis +kaikissa hotelleissa tiedustelemassa, kaivataanko siellä jotakin +matkustajaa, jonka nimen alkukirjaimet ovat J.R. Tästä hetkestä asti +seuraa "petohämähäkin" jokaista askelta yksityinen apulaiseni Jens. Hän +on hyvin pystyvä ja tarmokas ja heittäisi mieluummin henkensä kuin +päästäisi Valentinen hetkeksikään näkyvistään. + +Molemmat miehet olivat saapuneet ulos päivänpaisteeseen suurelle, +ruohoa kasvavalle pihamaalle. Falkenberg hengitti täysin keuhkoin +suloista kesäilmaa. + +-- Nyt ymmärrän miksi rintaani tuolla sisällä painosti niin kovin, +sanoi hän. -- Vanha tomu ja verenhaju alkoi kuvottaa minua. En voi +mitenkään enää mennä sinne. Tahdon palata kaupunkiin. + +Salapoliisi pidätti häntä tarttuen lujasti käsivarteen. + +-- Vartokaahan hetkinen, sanoi hän. -- Minä näytän teille jotakin. + +Hän viittasi tielle päin, joka vei asemalle ja jota he yöllä olivat +kulkeneet. + +-- Tätä tietä automobiili tuli, sanoi Krag, mutta se ei ajanut samaa +tietä takaisin. + +-- Todellakin. Mitä tietä sitten? + +-- Se kaarsi pihamaan poikki ja meni rakennuksen eteläpuolitse vievää +tietä, joka näkyy tuolla ruskeana juovana. Olen nyttemmin saanut +tietää, että tämäkin tie vie asemalle, vaikka on hieman pitempi. Se +yhtyy valtamaantiehen noin puolen kilometrin päässä täältä. + +-- Mutta palatkaamme vanhaa tietä, sanoi Falkenberg väsyneesti. -- Se +on edes varjoisa ja vilpoinen, ja päivä näyttää tulevan kauhean +helteiseksi. + +Salapoliisi oli juuri vastaamaisillaan, kun läheltä kuuluva humu +kiinnitti hänen huomiotansa. + +-- Kuuletteko? kysyi hän. + +Falkenberg heristi korviaan, kaikki hermot jännityksessä. Todella, nyt +hänkin kuuli. + +Hän alkoi vavista mielenliikutuksesta. + +-- Se on automobiili, sanoi hän. + +Asbjörn Krag seisoi kuunnellen, kasvot uutta tietä kohden käännettyinä. + +-- Aivan oikein, vastasi hän, se on automobiili. Otaksun, että se on +nyt alhaalla valtamaantiellä. Mutta se pyrkii ylöspäin. Sen kuulen +äänestä. + +Falkenberg yritti lähteä juoksemaan vastaan, mutta Krag pidätti häntä. + +-- Se lähestyy, sanoi hän tyynesti. -- Se tulee tänne, lisäsi hän kohta +senjälkeen. + +Automobiilin tohina kuului nyt jo aivan läheltä. Molemmat tuijottivat +jännityksen vallassa ruskeata tien juovaa, jolle vaunu kohta oli +ilmestyvä. + +Sekä Falkenberg että Krag ajattelivat ilmeisesti samaa asiaa, sillä +heti, kun automobiili tuli näkyviin, he huudahtivat molemmat yhtaikaa: + +-- Keltainen! Se on keltainen! Se ei siis ollut _se_ automobiili. + +-- Siinä istuu vain yksi henkilö, huomautti Falkenberg. -- Luulen +muuten tuntevani automobiilin. + +Hetkistä myöhemmin hieno vaunu tehtyään siron kaarroksen pysähtyi +kartanon pääoven eteen, tuskin kymmenen askelen päähän salapoliisista +ja Falkenbergista. + +Matkustaja, joka tähän saakka oli istunut puolittain piilossa +auringonsuojustimen alla, astui nyt ripeästi vaunusta. + +Hän oli keski-ikäinen, ylimyksen näköinen herrasmies. + +Konsuli Falkenberg sävähti nähdessään hänet, mutta malttoi heti +mielensä ja astui tulijaa vastaan. + +Tämä ei näyttänyt lainkaan kummastuvan tavatessaan Falkenbergin täällä. + + + + +XIV. + +Viimeinen keino. + + +Vastatullut puristi ystävällisesti Falkenbergin ojennettua kättä ja +kumarsi suopeasti hymyillen. Konsuli vei hänet salapoliisin luo ja +esitteli: + +-- Asbjörn Krag, kamariherra Toten. + +Poliisimies oli jo heti ymmärtänyt kuka vastatullut oli. Hän pani +merkille, että kamariherran kasvoille oli levinnyt hieno kalpeus. Toten +oli seurapuvussa. + +-- Olin juuri makuulle menossa, kun sain tiedon, kertoi hän. + +-- Tiedon? kysyivät Falkenberg ja salapoliisi yhtaikaa. + +Kamariherra oli vastaamaisillaan, kun samassa pääovi aukesi ja +tilanhoitaja vanhan nimismiehen seuraamana astui kuistille. + +-- No siinähän kamariherra jo onkin, huudahti tilanhoitaja. + +Salapoliisi käsitti nyt, että tilanhoitaja oli varmaan telefonoinut +Totenille ja ilmoittanut hänelle tapauksesta. + +Kamariherra oli oikea velttoutunut elostelija. Hän sammalsi hiukan. + +-- Minusta on äärettömän mielenkiintoista näinikään tavata asunnossaan +ruumis, sanoi hän, mutta täytyyhän minun surkutella onnettomuutta. + +Tilanhoitaja seurasi häntä sisään. Vajaan viiden minuutin kuluttua +kamariherra jo taas palasi. + +-- Vai niin, te jäitte ulkopuolelle, sanoi hän nyökäten konsulille. -- +Siinä teitte oikein. Näky ei ollut erityisen mieltäylentävä. + +-- Minä olen jo useita kertoja ollut siellä, vastasi Falkenberg. -- En +voi enää sietää noiden vanhojen huoneiden ilmaa, se miltei tukahuttaa. + +-- Luulin tapaavani siellä jonkun ystäväni, puheli kamariherra, mutta +minun täytyy sanoa, etten ole nähnyt miestä koskaan ennen. Hän näytti +muuten varsin hienolta. Ja sitten hän oli järjestänyt asiansa +kiitettävällä, ripeällä tavalla. Revolveri, yksi ainoa laukaus, kuula +puhki aivojen. Niin se aina on tehtävä, kun se kerran tulee tehtäväksi. + +Salapoliisi kuunteli vastenmielisesti toisen lavertelua, jossa oli +melkoinen määrä teennäisyyttä. + +Kamariherra Toten kääntyi sitten suorastaan Falkenbergin puoleen -- +näytti kuin hän olisi kokonaan unohtanut salapoliisin. + +-- Minä olen ihan näännyksissä, herra konsuli, sanoi hän. -- Enkö +näytäkin sangen kalpealta? + +-- Sitä ei voi kieltää. Te olette silminnähtävästi jonkun verran +rasittuneen näköinen. + +-- Olen ollut Pursiklubilla koko yön, jatkoi kamariherra hellittämättä. +-- Siellä aletaan nyttemmin todenteolla hieman eurooppalaistua, mitä +pelitapaan tulee. Minun täytyy sanoa, että viimeöinen peli oli oikein +mielenkiintoinen. + +-- Hävisittekö? + +-- Hiukan. Vähäisen vain. Mitättömän summan. Parituhatta kruunua +luullakseni. A propos, hyvä konsuli, sepä oli vastenmielinen tapaus +siellä klubilla toissa iltana. + +-- Tarkoitatte varatuomarin juttua? + +-- Sitä juuri. Siinä olisitte toden totta ollut kauniisti kiikissä, +ellei kelpo ystävänne, kaivosinsinööri, olisi joutunut apuun. + +Omituinen hymy väikkyi Asbjörn Kragin huulilla, kun kamariherra +mainitsi kaivosinsinööristä. + +-- Minne hän muuten on joutunut, tuo insinööri? kysyi Toten. -- Eikö +hänen nimensä ole Kvam? + +-- On, vastasi Falkenberg. -- Hän on luultavasti kovin kiinni +liikeasioissaan. Hänellä taitaa olla jotain tekeillä. + +Nyt Asbjörn Krag puuttui puheeseen. + +-- Toivottavasti, sanoi hän, kamariherra on ystävällinen ja tarjoo +meille paikan automobiilissaan. Meidän pitäisi välttämättä pian päästä +Kristianiaan. + +-- Tietysti, vastasi kamariherra, sitä juuri ajattelinkin. Minusta +olisi oikein hauskaa, jos herrat tahtoisivat tehdä seuraa. + +Asbjörn Krag ja konsuli kiittivät, ja sanottuaan hyvästit +tilanhoitajalle ja vanhalle nimismiehelle herrat ajoivat pois. + +Matkalla kamariherra jutteli melkein koko ajan. Falkenberg tuskin +kuunteli häntä, niin syvälle hän oli vaipunut omiin synkkiin +ajatuksiinsa. Salapoliisi kiintyi tuolloin tällöin huvitettuna johonkin +kamariherran huomautukseen. Tämä puheli melkein yksinomaan pelistä, +naisista ja seuraelämästä. Sivumennen hän mainitsi Valentine +Kempelinkin nimen, ja Asbjörn Krag ehätti kysymään, mitä hän piti siitä +naisesta. + +-- Tuhat tulimaista, vastasi kamariherra, hän on erinomainen nainen! +Hieno ja ymmärtäväinen, ylhäinen ja samalla vaatimaton sekä hyvin +älykäs. Olen esitellyt hänet vaimolleni, ja _madame_ on kerrassaan +ihastunut häneen. + +Vajaassa tunnissa oli automobiili saapunut Kristianiaan. Kamariherra +ajoi kotiinsa nukkumaan, ja Falkenberg ja salapoliisi menivät erääseen +kahvilaan. + +Sanomalehdet olivat ilmestyneet ja kertoneet yleisölle kaameasta +ruumiinlöydöstä. + +"Tuntuu sangen omituiselta", kirjoitti eräs lehti, "että itsemurhaaja +oli lähtenyt kamariherra Totenin asumattomaan huvilaan. Mikäli olemme +kuulleet kerrottavan, ei kukaan paikkakuntalainen tunne poloista. +Kamariherran tilanhoitaja ei ole häntä koskaan ennen nähnyt. Hän oli +saapunut kartanoon automobiilissa, jossa arvatenkin oli ollut useampia +henkilöitä. Asia käy aivan salaperäiseksi, kun poliisikamariin ei ole +saapunut minkäänlaista ilmoitusta sennäköisen herrasmiehen +katoamisesta. + +"Olemme puhelimitse kääntyneet kamariherra Totenin puoleen, mutta hän +ei voi antaa pienintäkään selitystä. Hän ei paljonkaan kummastellut +sitä, että automobiililla ajeleva seurue oli käynyt kartanossa, sillä +hänen väitteensä mukaan Övren kautta kulkeva tie on varsin yleisesti +käytetty oikotie." + +Salapoliisi ja konsuli Falkenberg suostuivat tapaamaan toisensa kahden +tunnin kuluttua edellisen asunnossa. + +Iltapäivällä Asbjörn Krag otti vastaan raportit niiltä kolmelta +poliisikonstaapelilta, jotka oli lähetetty hotelleihin tiedustelemaan. +Kävi selville, ettei missään kaivattu herraa, jonka nimen alkukirjaimet +olivat J.R. + +Salapoliisi lähetti sitten sanan Jensille. Tämä uuttera nuori mies oli +vahtinut "petohämähäkin" asunnon ulkopuolella ja seurannut häntä hänen +käynneillään useissa muotiliikkeissä. Hän ei ollut keksinyt kerrassaan +mitään epäilyttävää. "Petohämähäkki" oli matkalla tervehtinyt +joitakuita tuttuja. Vieraita ei hänen luonaan ollut käynyt. Hänen +hymyilevistä kasvoistaan ei saattanut huomata mitään olevan tekeillä. + +Tullessaan Kragin luokse konsuli oli entistä alakuloisempi. Adan äiti +oli käynyt hänen luonaan. Vanha rouva oli ollut melkein lohduton. + +-- Ellei tähän salaperäisyyteen pian saada valoa, sanoi Falkenberg, +niin minä tulen hulluksi jännityksestä ja pelosta. + +Asbjörn Krag oli käynyt hyvin totiseksi. + +-- Tunnen nyt itseni vakuutetuksi, vastasi hän, ettei Adan ryöstäminen +ole pelkkä kostotyö. Siinä piilee jokin tarkoitus. Täällä on rikoksia +ilmassa. Tuo pikku paholainen aikoo nähtävästi tehdä jotain suurta, +ennenkuin hänen on pakko pudistaa Kristianian tomut jaloistaan. + +-- Mutta Ada, Ada -- -- + +Poliisimies katsoi kelloaan. + +-- Nyt kello on puoli kuusi, sanoi hän. -- Puoli seitsemältä minun on +oltava päivällisillä. + +-- Aiotteko todellakin juhlia kesken tätä kaikkea?! kysyi Falkenberg. + +-- Minä en juhli koskaan, paitsi milloin saatan samalla työskennellä, +vastasi salapoliisi. -- Nyt minulla on suunnitelmani valmiina. + +-- Suunnitelmanne? + +-- Niin, olen vihdoinkin päättänyt uskaltaa ryhtyä viimeiseen keinoon. +Saattaisi kyllä olla toisia ja parempiakin menettelytapoja, mutta Ada +on ennen kaikkea pelastettava. + +-- Tokko hän on elossa edes? + +-- On, _vielä_ hän on elossa, vastasi Krag. + +-- _Vielä?_ + +Suuria hikikarpaloita kihoili Falkenbergin otsalle. + +-- Odottakaa minua täällä, sanoi salapoliisi, minä käyn pukeutumassa. +Palattuani saatte tarkemmin kuulla, miten teidän on meneteltävä. + +Falkenberg jäi istumaan poliisimiehen salonkiin, hermostuneesti +selaillen joitakin aikakauslehtiä. Ne olivat enimmäkseen ulkomaiden +poliisivirastojen ammatillisia julkaisuja. Minuutit tuntuivat hänestä +tunneilta, niin hitaasti ne kuluivat. + +Vihdoin, puolen tunnin kuluttua, ovi aukesi. + +Asbjörn Kragin asemesta, jota Falkenberg oli odottanut, astui +huoneeseen kaivosinsinööri Kvam, juhlapuvussa, ritarimerkki +napinreiässä. + +-- Pankaa nyt sanani tarkoin mieleenne, sanoi Krag. Päivälliset tuskin +kestävät kauemmin kuin yhteentoista asti -- ainakin koetan pitää huolta +siitä, etteivät ne kestä kauempaa. Tunti riittää minulle, siis teidän +tulee olla paikalla kello kaksitoista. + +-- Olen käskettävänänne. + +-- On parasta, että jo neljännestä vailla kaksitoista olette +umpivaunuissa poliisiaseman edustalla. Huomatkaa: _umpivaunuissa!_ +Voitte jättää vaunut odottamaan ja itse mennä etsivän osaston +päällikönhuoneeseen, missä viivytte, kunnes saatte minulta tarkempia +määräyksiä. Otaksun, että voitte odottaa jotain elonmerkkiä minusta jo +neljänneksen yli kahdentoista, ehkä aikaisemminkin. Mutta teidän ei +pidä tulla levottomaksi, ellette vielä yhteenkään mennessä ole kuullut +minusta mitään. + +-- Levottomaksi! mutisi Falkenberg katkerasti. + +Krag heilautti torjuvasti kättänsä. + +-- Teidän tulee ainakin olla niin tyyni kuin suinkin, sanoi hän. -- Te +otatte osaa uskaliaaseen ja vaaralliseen peliin. Mutta ellette vielä +kello kaksi ole kuullut minusta mitään, jatkoi Asbjörn Krag, silloin +-- -- niin, sitten en tiedä, milloin saatte nähdä morsiamenne. + +-- Mitä on silloin tapahtunut? kysyi Falkenberg väristen. + +Poliisimies ei vastannut mitään. Hän vain pudisti päätänsä hiukan, +seisoessaan siinä aivan tyynenä ja vetäen hansikkaita käsiinsä. Sitten +hän astui kirjoituspöytänsä luo, avasi pienen, hopeahelaisen kotelon, +veti esille revolverin, tarkasti makasiinia, nyökkäsi tyytyväisesti ja +pisti aseen taskuunsa. + +Yhtäkkiä hän pysähtyi kuuntelemaan. + +Hän kuuli kolinaa ulkopuolelta. Vaunut tuntuivat pysähtyvän portaiden +eteen. + +Salapoliisi loi silmäyksen kekseliäästi järjestettyyn +heijastuspeiliinsä, joka näytti hänelle kaiken mitä kadulla tapahtui, +ja kummeksiva ilme vilahti hänen kasvoillaan. + +-- Siellä on kamariherra, sanoi hän. -- Mitä ihmettä hän minusta +tahtoo? + +Falkenberg kavahti pystyyn. + +-- Kamariherra Toten! huudahti hän. -- Nyt on tapahtunut jotain. + +-- Mahdollisesti, mutisi salapoliisi hiljalleen työntäen Falkenbergia +sivuhuoneeseen. -- Menkää. On tarpeetonta, että te kaksi kohtaatte +toisenne täällä. Menkää takatietä ulos ja muistakaa määräykseni. + +Hän oli tuskin ehtinyt sulkea oven Falkenbergin jälkeen, kun ovikelloa +soitettiin kiivaasti. Hän meni itse avaamaan. + +-- Olkaa hyvä, herra kamariherra, sanoi hän. + +Kamariherra kiitti ja astui salonkiin. + +-- Te kuulutte tuntevan minut, aloitti Toten. + +-- Hyväinen aika, vastasi Krag, mehän tulimme tutuiksi aamupäivällä. + +Kamariherra katsoi hölmistyneenä häneen ja tapaili sanoja: + +-- Haluaisin puhutella salapoliisi Kragia. + +-- Minä olen Krag. + +-- Te? + +-- Niin, olen vain muuttanut muotoani hiukkasen. Millä voin teitä +palvella? + +Kamariherra nauroi. + +-- Tohdinko kysyä ketä te esitätte? + +-- Nimeni on Kvam, kaivosinsinööri Kvam, vastasi Krag kumartaen +kohteliaasti. + +Kamariherra naksautti näppiään. + +-- Tuhat tulimaista, vastasi hän, tekö olette se mies! No sitten +ymmärrän kaiken, ja samalla minun täytyy sanoa, että te olette juuri +se, jota minä tarvitsen. + +-- Ette ole nukkunut, huomautti Krag vetäessään päällysnuttua ylleen. + +-- En, vastasi kamariherra, sillä heti kun olin päässyt kotiin, +tapahtui minulle jotain eriskummaista, jotain aivan käsittämätöntä. +Mitään sentapaista ei minulle vielä koskaan ole sattunut. + +-- Ja sen johdosta tulitte minun luokseni? + +-- Niin. Tahdotteko auttaa minua? + +-- Tietysti, vastasi Krag. Hän katseli kamariherraa tarkoin. Tämän +velttoutunut käytöstapa oli poissa, ja sijalla oli jotain epävarmaa ja +hämmentynyttä. -- Falkenberg on oikeassa, ajatteli poliisimies. -- +Jotain on tapahtunut. + +Ääneen hän lausui: + +-- Mutta minun on sanottava teille, herra kamariherra, että olen juuri +menossa tavattoman hauskoille päivällisille, joista en millään muotoa +tahdo jäädä pois. Olipa onni, että teillä on vaunut, niin ettei minun +tarvitse hukata aikaa niiden haettamiseen ja että voitte matkalla +kertoa minulle huolenne. + +Ja samassa hän tarttui kamariherraa käsipuolesta ja astui hänen +kanssaan portaita alas. + +Päältä nähden Asbjörn Krag oli mitä loistavimmalla tuulella. + +Muutamat sanat, jotka hän oli hetkistä aikaisemmin lausunut +Falkenbergille, johtuivat uudelleen hänen mieleensä. Hän toisti ne +puolittain tahdottomasti itsekseen: + +-- Täällä on rikoksia ilmassa. + + + + +XV. + +Punaiset liekit + + +-- Mitä ne eriskummaiset tapaukset ovat sitten, jotka ovat tehneet +teidät levottomaksi? kysyi Krag istuuduttuaan kamariherra Totenin +rinnalle vaunuihin. + +-- Ehkei koko asia ole mitään, kaikki saattaa olla ihan tilapäistä, +aloitti kamariherra. Mutta tahdoin kuitenkin kääntyä puoleenne. Olen +kerran ennen eläissäni sattunut yöllä tekemisiin murtovarkaiden kanssa, +ja silloin henkeni pelastui kuin ihmeen kautta. Minulla ei ole halua +toistamiseen joutua semmoiseen asemaan. + +-- On siis kysymys murtovarkaudesta? kysyi Krag hieman maltittomasti. + +-- En tiedä sitä vielä. Nyt saatte kuulla, mitä minulle on tapahtunut, +ja sitten voitte itse tehdä johtopäätöksenne. Toissa yönä heräsin +omituiseen meluun. Alussa tuntui, kuin rotta olisi nakertanut seinää, +mutta kun ääni toistui säännöllisesti ja kävi yhä voimakkaammaksi, +aloin epäillä sitä. Istuin hetkisen pystyssä vuoteellani ja kuuntelin +tätä rapinaa, ja pian minulle selvisikin, että se kuului viereisestä +huoneesta. Muutamista pikku naksahduksista huomasin, että joku kopeloi +ovea. Silloin minä kiireesti soittamaan palvelusväkeä. Pari palvelijaa +tuli juoksujalkaa, ja heti tuo omituinen ääni taukosi. Menimme sitten +huoneeseen. Siellä oli kaikki kunnossa ja koskematta. Teimme tulen ja +tarkastimme ikkunat. Kaksi niistä oli auki, tuulisäpit paikoillaan. +Toinen palvelijoista kertoi itse avanneensa ikkunat illalla +päästääkseen raitista ilmaa makuuhuoneeseeni. + +-- Missä kerroksessa tämä tapahtui? kysyi Krag. + +-- Kolmannessa, vastasi kamariherra. -- Makuuhuoneeni on kolmannessa +kerroksessa. + +-- Silloin varmaan kuitenkin olitte kuullut rotan nakerrusta, huomautti +salapoliisi katsoen kelloaan. + +-- Ei, enpä suinkaan, sillä kun tarkemmin tutkimme ikkunoita, +huomasimme, että kahta saranaa oli käsitelty väkivaltaisesti. + +-- Niinkö -- + +-- Toinen oli jo irti, ja toinenkin oli nähtävästi ollut irroitettuna, +mutta oli jälleen kiinnitetty uusilla ruuveilla. + +-- Uusilla ruuveilla? + +-- Niin, ja tämä on varsin salaperäistä, se teidän on myönnettävä. Jos +varas on ollut liikkeellä, olisi hänen tietenkin ollut helpompi ryömiä +avoimesta ikkunasta sisään kuin ruveta suljettua ikkunaa aukomaan. + +-- Tietysti. Mutta mitenkä mies on päässyt kolmannen kerroksen +ikkunoihin käsiksi? + +-- Ihan vieritse kulkee vesiränni. Me löysimmekin sitten selviä miehen +jalanjälkiä puutarhan mullasta. + +-- Toivottavasti jälkiä ei ole hävitetty, sanoi Krag nopeasti. + +-- Ei, vastasi kamariherra. -- Olen ankarasti kieltänyt ketään +menemästä sinne jälkiä sotkemaan. + +-- Hyvä on. Tämä siis tapahtui toissa yönä. Mutta se mikä tänään +iltapäivällä tapahtui, on tietenkin vielä merkillisempää. + +-- Iltapäivällä! Te siis tiedätte -- + +-- Täytyyhän minun ymmärtää, vastasi Krag, että teille on tapahtunut +jotain sen jälkeen kuin erosimme automobiilissa. Muuten tietysti +olisitte kertonut asian meille heti silloin, kun tapasitte meidät +maatilallanne. + +-- Niinpä kyllä. Olette oikeassa. Niin, se mikä tänään iltapäivällä +tapahtui, on todella vaikuttanut minuun hieman kolkosti. Kuten jo +siellä maalla kerroin, en ole lainkaan nukkunut viime yönä. Olen ollut +Pursiklubilla pelaamassa. Olin senvuoksi hyvin väsynyt tullessani kotia +vähän jälkeen puolenpäivän. Ennen riisuutumistani panin tapani mukaan +avainkimppuni erääseen pieneen kirjoituspöydän laatikkoon. + +-- Lukittuun? + +-- Ei, lukitsemattomaan. Nukuin kaksi tuntia, ja kun aioin ottaa +avainkimppuni, oli se poissa. Kutsuin heti koolle koko talon väen, ja +sitten etsittiin miehissä kaikkialta, mutta avainkimppua ei löydetty +mistään. + +-- Mutta lopulta se kai sentään löytyi? kysyi Krag. + +-- Niin, kun oli kulunut toista tuntia. Se löydettiin yöpöydältäni. + +-- Ja on siis aivan varmaa, ettette itse ollut pannut sitä sinne? + +-- Aivan varmaa. + +-- Mutta tehän olitte tavattoman väsynyt, ja silloin helposti unohtaa. + +-- Minä sanon teille, kiivastui kamariherra, että panin avainkimpun +laatikkoon. + +-- Niin, niin. Oliko sitten mitään arvoesineitä varastettu? + +-- Ei, ja sepä juuri onkin merkillistä. -- Tarkastin heti kaikki +paikat, sillä minähän kohta ajattelin varkautta, mutta ei mitään +puuttunut. + +-- Ei edes mitään mielenkiintoisia papereita, kirjeitä esimerkiksi? + +-- Ei, kaikki oli paikallaan. Eikö tämä ole teistä arvoituksellista? + +Asbjörn Krag kysyi: + +-- Onko teillä paljon rahoja tai ylipäänsä kalliita arvoesineitä +kotonanne? + +-- Ei, ei sanottavasti nyt. + +-- Nyt? + +-- Tiedätte ehkä, selitti kamariherra, että madame, nuori kaunis +vaimoni, on tätä nykyä Emsissä kylpemässä. + +-- Ei, sitä en tiennyt. + +-- No niin, siellä hän on. Mutta jonkun päivän päästä hän saapuu +kotiin, ja silloin minulla on aikomus panna toimeen pienet juhlat. +Siinä tilaisuudessa aion lahjoittaa hänelle kallisarvoisen korun, +diadeemin, joka maksaa 18,000 kruunua. + +-- Arvelette kenties, että joku aikoo varastaa tämän koristeen? + +-- En tiedä mitä arvelisin, vastasi kamariherra neuvottomana. -- Olen +joltisenkin epätoivoisessa asemassa ja siksi olen kääntynyt puoleenne. + +-- Kiitän luottamuksesta, vastasi Krag antaen ajajalle +pysähtymismerkin, -- ja ryhdyn ilolla asiaanne. Joko olette lähettänyt +kutsut juhlaan, jonka aiotte panna toimeen rouvanne kotiinpaluun +johdosta? + +-- Osittain. + +-- Älkää sitten unohtako kahta kutsukirjettä: toisen saakoon +kaivosinsinööri Kvam, toisen Valentine Kempel. + +-- Sitä en unohda. Mutta ettekö tahdo ajaa kotiani katsomaan +tapahtumapaikkaa? + +-- Ei ole aikaa, vastasi Krag. -- Päivälliset alkavat viiden minuutin +päästä. Näkemiin. + +Hän nyökkäsi kamariherralle. + + * * * * * + +Kun Asbjörn Krag astui Grand Hotelin vestibyliin, riensi häntä vastaan +arkkitehti, josta tuona myrskyisenä Pursiklubin yönä oli tullut hänen +ystävänsä. + +-- Sepä hauskaa että tulitte, sanoi arkkitehti tarttuen +kaivosinsinööriä eli Asbjörn Kragia käsipuolesta. -- Rouva Kempel +saapunee tuossa tuokiossa. + +He astuivat yhdessä erääseen seurusteluhuoneeseen. + +-- Tekö siis olette isäntänä näissä kesteissä? kysyi Krag. + +-- Niin, mutta minäpä kerron teille, että se tapahtuu Valentinen +pyynnöstä. Hän on niin ihastunut tuosta silloisesta esiintymisestänne +klubissa, että haluaa tutustua teihin. Niinpä hän sanoi minulle: +"Kuulkaas, herra arkkitehti, nyt saatte luvan antaa minulle ne pienet +päivälliset, joihin olette niin kauan pyytänyt suostumustani, ja +kutsukaa vieraaksi myöskin tuo merkillinen ruijalainen kaivosmies. Minä +tahdon tutustua häneen." + +-- Sepä omituista mielenkiintoa, mutisi Krag. -- Hän ei luultavasti ole +koskaan nähnyt minua. + +-- Ei koskaan. Sen hän on itse sanonut. Mutta minä olen todellakin +kiitollinen teille, jatkoi arkkitehti puristaen Kragin kättä. -- Ellei +teitä olisi ollut, niin tuskinpa olisin saanut tilaisuutta pitää tätä +juhlaa Valentinelle. + +Kragin täytyi hymyillä toisen innolle. Hän saattoi selvästi nähdä, että +arkkitehti oli kovin rakastunut. + +Itse asiassa Asbjörn Krag käsitti hyvinkin, miksi "petohämähäkki" niin +välttämättä tahtoi tutustua "kaivosinsinööri Kvamiin". Valentine +aavisti, että tuon kaivosinsinöörin takana piili vaarallinen +vihollinen; ehkä hän arveli sitäkin, että kaivosinsinööri Kvam ja +Asbjörn Krag olivat sama henkilö. Ja hän tahtoi päästä tuon henkilön +lähelle riisuakseen häneltä aseet. Tämä oli ilmeisesti hänen +politiikkansa. + +Arkkitehti avasi rokokosaliin vievät ovet ja pyysi Kragia silmäilemään +juhlavarustuksia. Oliko hänellä mitään muistuttamista? + +Salapoliisi aluksi todellakin hämmästyi. Rakastunut arkkitehti ei +nähtävästi ollut säästänyt mitään saadakseen kaiken niin suurenmoiseksi +kuin suinkin. + +Sali oli muodostettu suorastaan palmupuistoksi. Varsinkin muutamat +tavattoman suuret viuhkapalmut tarjosivat komean näyn. Palmujen ympäri +oli kiedottu joukko harvinaisia krysantemum-lajeja. + +Erääseen salin nurkkaukseen oli järjestetty viehättävä lepohuone, joka +oli palmujen ja suurten, leveälehtisten ruukkukasvien peitossa. +Erilaisten soittimien kaukaisista äännähdyksistä Krag saattoi päättää, +että orkesteri oli sijoitettu soittolavalle, mutta aivan näkymättömiin, +pyramiidinmuotoisen myrtti- ja palmuryhmän taakse. + +Keskellä lattiata oli ylen uhkea pöytä. Se oli katettu neljälle. +Hovimestari oli paraillaan viimeistelemässä kättensä työtä, ja +arkkitehti riensi hänen luoksensa kuiskatakseen hänelle vielä joitakin +uusia määräyksiä, jotka hovimestari hymyillen ja kumartaen otti +vastaan. Nämä valmistelut olivat ilmeisesti tuottaneet iloa miehelle, +joka oli taiteilija alallaan. + +Valkoisella pöytäliinalla kiemurteli taidokkaasti poimuteltujen +salvettien ja moniväristen lasien välitse "la France"-ruusuista ja +kieloista sidottuja köynnöksiä. Keskellä pöytää oli korkea, merivihreä +vaasi, josta kumpusi esiin oikea kukkastulva. Jokaisen kuvertin +vieressä hehkui pöydällä kukkavihkoon pistetty sähkölamppu. Ruokalista +oli punaiselle silkille painettu. Tätä erikoista tilaisuutta varten oli +Grand Hotelin kuuluisa vanha hopeakalusto pantu esiin. Kauempaa katsoen +tämä komea pöytä näytti kukitetulta, säihkyvältä jalokivikokoelmalta. + +Mutta oli jo aika palata vastaanottohuoneeseen. Arkkitehti tarttui +Kragia käsipuolesta ja käveli hänen kanssaan edestakaisin lattialla. + +Vihdoin Valentine saapui. + +-- Ratsumestarin kanssa, kuiskasi arkkitehti. + +Alhaalta portailta kuuluivat heidän äänensä ja ratsumestarin sapelin +kalina. + +Valentinen näyttäytyessä Asbjörn Krag jäi ääneti seisomaan ja +tarkasteli häntä. Hän ei ollut koskaan nähnyt "petohämähäkkiä" näin +kauniina. Valentine olikin todellinen kauneuden ilmestys, kun hän nyt +viinipunaisessa silkkipuvussa, mustista timanteista tehty koriste +kaulassa, astui Asbjörn Kragia kohti. + +Esittely tapahtui. + +-- Olen kuullut puhuttavan teistä, sanoi "petohämähäkki" hymyillen +Asbjörn Kragille. -- Hauska saada tutustua. + +Salapoliisi kumarsi mutisten jonkun kohteliaisuuden. + +-- Te taidatte olla vaarallinen mies, kylmäverinen ja varma, jatkoi +Valentine. + +-- Ihmisillä, jotka mielivät pahaa minulle ja ystävilleni, on syytä +pelätä minua, sanoi Asbjörn Krag katsoen kaunista naista kiinteästi +silmiin. + +-- Koetan muistaa sen, vastasi Valentine nauraen ja ojensi hänelle +kätensä. -- Minä saatan kai sentään lukeutua ystäviinne? + +-- Toistaiseksi, vastasi Krag, hänkin nauraen. + +-- Hän on kuin tulenliekki, sipisi ratsumestari tirkistellen +ihastuksissaan Valentinen punaista silkkipukua. + +Valentine kääntyi arkkitehdin puoleen ja tarttui hänen käsivarteensa +luoden syrjäsilmäyksen ratsumestariin ja vastaten: + +-- Niin, varokaa tulta, herra ratsumestari, se on vaarallista. + +-- Hähä, voi polttaa näppinsä, niinkö? + +-- _Aina_, vastasi "petohämähäkki". + +Samassa ovet aukesivat ja sali kaikessa loistossaan levisi heidän +eteensä. + +Asbjörn Krag oli huomannut Valentinessa eräänlaisen levottomuuden, +pienen kalpeuden vivahduksen, joka vain kaunisti häntä, hermostuneen +värähtelyn silmäin seuduissa. Aavistiko hän taistelua, joka oli +lähellä? + +Tuokiossa kulkivat salapoliisin sisäisen silmän ohi kaikki +pahantekijähahmot, joita hän poliisimies-urallaan oli kohdannut. Mutta +ei hän vielä milloinkaan ollut taistellut tämän naisen kaltaista +rikoksellista vastaan. + +Miten kaunis hän on, mutta millainen pahuuden saatana kuitenkin, +ajatteli Krag, nähdessään hänen verkalleen liitävän pitkin +peilikirkasta lattiata arkkitehdin käsivarteen nojaten. + +Myrttien ja palmujen takana orkesteri aloitti sointuvan, outosävyisen +marssin. + + + + +XVI. + +Kirje. + + +Seurue istuutui ylellisesti varustettuun pöytään, ja liveripukuiset +palvelijat ryhtyivät toimeensa hovimestarin ylivalvonnan alaisina. +Valentine lausui ihastuksensa näistä erinomaisen onnistuneista, kaikin +puolin eurooppalaisista laitteista ja kiitti arkkitehtiä hymyillen. + +Rakastunut arkkitehti kohosi nähtävästi heti seitsemänteen taivaaseen. +Ratsumestari varisteli lornettiaan hyväksyvästi ja sipisi jonkun +kohteliaisuuden. + +Päivälliset alkoivat ostereilla ja samppanjalla. + +Asbjörn Krag pani merkille, että sekä ratsumestari että arkkitehti, +mutta varsinkin edellinen, jo alussa joivat sangen vahvasti, ja +luodessaan silmäyksen pitkään ruokalistaan hän ajatteli kauhistuen: +miten tämä päättynee? + +Hän oli vain hiukkasen maistellut lasistaan. + +"Petohämähäkki" kohotti samppanjalasiaan ja nyökkäsi hymyillen hänelle +pöydän yli. + +-- Ajatelkaas, jos te siellä pohjolassa autioilla kaivosseuduillanne +voisitte panna toimeen tällaisia päivällisiä, sanoi hän. + +-- Epäilen tokko siitä elämä siellä kävisi miellyttävämmäksi, vastasi +insinööri, eli Asbjörn Krag. + +-- Mutta se kävisi ainakin vaihtelevammaksi. + +-- Edellyttäen että meillä siellä olisi yhtä kauniita +pöytäkumppaneitakin kuin täällä etelässä, vastasi Krag ryypäten jälleen +lasistaan. + +Palvelija täytti myötäänsä hänen lasinsa samppanjalla. + +Keskustelu alkoi vähitellen vilkastua. + +Asbjörn Kragilta kysyttiin muun muassa, kauanko hän aikoi viipyä +Kristianiassa. Ennenkuin vastasi, hän silmäsi salavihkaa pöydän yli +"petohämähäkkiin" ja huomasi, että kauniin naisen kasvoissa oli +jännittynyt ilme. + +-- Niin pian kuin olen tehnyt tehtäväni, vastasi kaivosinsinööri, +katoan jälleen. + +-- Se taitaa olla tärkeä tehtävä? kysyi "petohämähäkki". + +-- Hyvin tärkeä. + +-- Onko suuria summia kysymyksessä? + +-- On kyllä suuria summiakin. Mutta tähän tehtävään kuuluu sitäpaitsi, +että minun on pelastettava eräitä ihmispoloisia perikadosta! + +-- Te olette siis jonkinlainen laupeuden enkeli? + +-- Sanokaa mieluummin oikeuden apumies, vastasi kaivosinsinööri +hymyillen. + +Valentinen lasi kilahti heikosti. + +-- Sepä oli kammottava nimitys, sanoi hän. + +-- Se tuo mieleen poliisikonstaapelin, sipisi ratsumestari upottaen +lusikkansa liemeen, oikeaan kilpikonnaliemeen. + +Piilossa oleva orkesteri soitteli taukoamatta koko aterian ajan. Mutta +sävelet kuuluivat etäisiltä, ikäänkuin olisivat tulleet suljetusta +luolasta tai haudasta. + +-- Tämä kampela, sanoi arkkitehti, kun seuraava ruokalaji tuli pöytään, +-- on laitettu Venäjän lähettilään kokin antamien neuvojen mukaan. Sen +valmistaminen tuotti paljon vaivaa keittiömestarille. + +Kampelan kera tarjottiin kastiketta "à la Pyrenées" -- ihan uutta +sommitelmaa, joka oli keksitty Pietarin keisarillisessa keittiössä. Sen +väri muistutti lummekukan kuvun pohjaväriä, ja maku oli outo, omituisen +kirpeä. + +Asbjörn Krag kävi jotenkin vaiteliaaksi ja totiseksi, mitä pitemmälle +ylellinen ateria kului. Toisten vilkastuessa vilkastumistaan hän pysyi +koko ajan tyynenä ja hillittynä. Valentine haasteli kernaasti hänen +kanssaan ja johti halukkaasti keskustelun vakaviin asioihin, jotka +olivat omituisena vastakohtana ratsumestarin ja arkkitehdin +pötypuheille. Näiden molempien herrain naamat alkoivat yhä enemmän +punoittaa, ja he ahdistelivat kumpikin taholtaan Valentinea pienillä, +miltei huomaamattomilla kaksimielisyyksillä -- mikä ilmaisi Asbjörn +Kragille, että "petohämähäkin" parissa sopi kernaasti käyttää hieman +rohkeampaa puhetapaa kuin muuten naisseurassa. + +Valentine palasi kerran toisensa perästä kaivosinsinöörin "tehtävään" +-- asia tuntui kovasti kiinnittävän hänen mieltään. + +-- Mitä ihmisiä teidän oikeastaan on pelastettava? kysyi hän. + +-- Ystäviä, vastasi Krag. + +-- Niin, te olette varmaan aina kunnon mies ystäviänne kohtaan, sanoi +Valentine. -- Minun täytyy ihailla sitä mielenmalttia, jota osoititte +klubissa, kun pelastitte erään ystävänne rumasta jutusta. Hänhän oli +tuo... tuo... + +Valentine katsahti kysyvästi arkkitehtiin. + +-- Stoltenberg, ehätti Asbjörn Krag auttamaan. + +Sekä arkkitehti että Valentine katsoivat häneen ällistyneinä. + +-- Stoltenberg! huudahti arkkitehti ja laski kätensä kohotettuine +laseineen pöydälle. -- Herra jumala, hänen nimensähän on Falkenberg. + +-- Ettekö tiedä hänen nimeänsäkään? kysyi Valentine. + +-- Tiedän kyllä, vastasi salapoliisi viekkaasti hymyillen. + +-- Eipä juuri siltä näyttänyt. Tehän sanoitte häntä Stoltenbergiksi. + +-- Tunnen nimen yhtä hyvin kuin tekin, rouva Keppel, vastasi +salapoliisi yhä hymyillen. + +Nuoren lesken silmät välähtivät omituisesti. + +-- Toivotan teille kaikkea mahdollista onnea jatkuviin pyrintöihin +ystävienne hyväksi, sanoi hän, mutta milloin vaaralliset asiat ovat +kysymyksessä, ei teidän pidä soutaa liian kauas. + +-- Miksikä ei, hyvä rouva? + +-- Saattaa käydä niin, että hukutte -- sekä te että ystävänne. + +Asbjörn Krag kohotti kulmakarvojaan. + +-- Siihen vaaraan käyn mielihyvällä, vastasi hän. -- Minä rakastan +vaaraa. + +-- Uhkarohkeuttako myös? + +-- Niin, sitä myös. + +Hän kohotti lasiaan ja kilisti Valentinen kanssa. Tämä katseli häntä +pitkään ja tutkivasti. + +Tällä välin jatkettiin yhä työlästä taivallusta ruokalistan läpi. + +Kun vihdoin viimein oli päästy juustoon asti, tuotiin Kragille kirje. + +-- Hyvin tärkeä, kuiskasi hovimestari. + +Asbjörn Krag aukaisi heti kirjeen. Siinä ei ollut allekirjoitusta, +mutta hän ymmärsi kohta, että se oli konsuli Falkenbergilta. Kirje +kuului: + + "Minun täytyy heti puhutella teitä. Odotan kabinetissa + peilisalin oikealla puolella." + +Arkkitehti ja ratsumestari eivät kiinnittäneet vähintäkään huomiota +pöytätoverinsa saamaan kirjeeseen. He vain hoitelivat lasejaan ja +latelivat "petohämähäkille" leikillisiä imarteluja. + +Mutta Asbjörn Krag tunsi, miten Valentinen silmät seurasivat häntä ja +miten kiihkeästi hän halusi tietää mitä kirje sisälsi. + +Salapoliisi käsitti, että jotain vakavaa oli tapahtunut, mutta ei +ainoakaan väre hänen kasvoissaan ilmaissut tätä ajatusta. + +Hän taittoi kirjeen kokoon ja pisti sen taskuunsa nousten pöydästä ja +pyytäen kohteliaasti anteeksi. + +Hänen täytyi poistua pariksi minuutiksi, selitti hän. Eräs liiketuttava +odotti häntä. Oli saapunut tärkeä sähkösanoma. + +Vaikka hän hyvin tiesi missä mainittu kabinetti sijaitsi, pyysi hän +kuitenkin hovimestaria oppaakseen. Kun he olivat ehtineet salista ulos +ja olivat kahden, niin Asbjörn Krag pysähtyi, tarttui hovimestaria +käsivarteen ja kysyi: + +-- Tunnetteko minua? + +Hovimestari tuijotti häneen kummissaan. + +-- Herra kaivosinsinööri -- -- -- sopersi hän. + +Asbjörn Krag keskeytti hänet tiukasti: + +-- Katsokaa minua tarkoin. Minä en ole mikään kaivosinsinööri. + +Hovimestari tuijotti häneen vielä enemmän ihmeissään. + +-- Ettekö tunne ääntäni? Kuunnelkaa tarkoin, jatkoi Krag. + +Yhtäkkiä hovimestari alkoi ymmärtää. + +-- Ettehän vain mahda olla -- + +-- Olen, se minä juuri olen, salapoliisi Krag, vastasi poliisimies, kun +hovimestari oli hänet tuntenut. + +-- Mutta jopa teillä on mainio naamioitus! huudahti hovimestari. + +-- Kun nyt siis tunnette minut, niin tiedätte myös, että määräyksiäni +on toteltava, jatkoi salapoliisi. + +-- Te olette kerran tehnyt meille suuren palveluksen, sanoi hovimestari +totisesti. -- Olemme valmiit tekemään mitä ikinä haluatte. + +-- Minä en vaadi paljoa. Kuulkaa nyt mitä tahdon teitä tekemään. Se +joka tuolla alhaalla istuu odottamassa minua, on siis konsuli +Falkenberg? + +-- Niin. + +-- Onko hän kiihtyneessä mielentilassa? + +-- On, jonkun verran. Minusta hän on hyvin kalpea. + +-- No hyvä... Kun minä nyt menen puhumaan hänen kanssaan, niin te +palaatte herrasväen luo. Siellä luultavasti joku kysyy teiltä kuka +minua odotti. + +Hovimestari nyökkäsi. Hän tunsi hyvinkin senlaatuisen uteliaisuuden. + +-- Ja sitten te vastaatte, ettette tunne puheenaolevaa henkilöä -- ette +ole koskaan nähnyt häntä. Voitte kuvata hänet pitkäksi, lihavahkoksi, +parrattomaksi herraksi. + +-- Hyvä on. + +-- Mutta saadakseni tietää, onko tätä teiltä kysytty, pitää teidän +antaa minulle merkki, kun tulen takaisin. + +-- Millainen merkki, herra Krag? + +-- Jos teiltä on urkittu tietoja, niin poistukaa salista heti kun olen +tullut sisään. Ellei mitään ole teiltä kysytty, voitte pysyä ihan +tyynesti paikoillanne. + +-- Kyllä muistan. + +-- Hyvä. Menkää nyt takaisin. + +Hetkisen kuluttua Asbjörn Krag astui kabinettiin, missä konsuli istui +odottamassa häntä. + +Falkenberg oli kovin kalpea ja hermostunut. + +-- On siis tapahtunut jotain? kysyi salapoliisi. + +-- Niin, olen saanut kirjeen, nimettömän kirjeen. + +Salapoliisi ojensi kätensä, ja Falkenberg antoi kirjeen hänelle. + +Krag luki sen nopeasti ja lopetettuaan hän nyökkäsi ja mutisi: + +-- Sitä ajattelin. Sitä ajattelin. + +-- Olemmehan jo ottaneet lukuun sen mahdollisuuden, sanoi Falkenberg. + +-- No nyt kai olette lohdutettu? kysyi salapoliisi. + +-- Lohdutettu? + +-- Niin, kun tiedätte hänen olevan elossa. + +-- Mutta tiedänhän samalla, että hän on noiden ihmisten vallassa, +vastasi Falkenberg ja nojasi väsyneenä päätänsä pöydänsyrjään. + +Salapoliisi luki kirjeen uudelleen ja tarkoin. + +Se oli kirjoitettu kulmikkailla, kovilla kirjaimilla, eikä asianomainen +kirjoittaja nähtävästi ollut koettanutkaan muuttaa käsialaansa. + +"Morsiamenne Ada" -- sanottiin kirjeessä -- "elää vielä. Menettelymme +johtuu yksistään siitä, että tahdomme työskennellä rauhassa vielä +viikon päivät. Kun meillä oli todisteita, että Te aioitte asettaa +esteitä tiellemme, katsoimme tarpeen vaatimaksi ottaa panttivangin. +Adan kohtalo, vieläpä hänen henkensäkin riippuu nyt Teidän ja +ystäväinne käytöksestä. Jos palaatte tavallisiin toimiinne ettekä yritä +millään tavoin sekaantua meidän asioihimme, niin morsiamenne on jälleen +oleva luonanne jonkun päivän päästä. Saatte itse kantaa seuraukset, jos +mieluummin valitsette toisen menettelytavan." + +-- No, minkä valitsette? kysyi Asbjörn Krag. + +Falkenberg ei vastannut. Hän näytti salapoliisille sormusta, jota piti +vapisevassa kädessään. + +-- Tämä, sanoi hän, tämä oli kirjeen sisällä. Se on kihlasormus, jonka +olen antanut Adalle. + +-- Sittenhän asia on päivänselvä. Ada on noiden ihmisten luona. + +-- Ja niinmuodoin _minäkin_ olen noiden petojen vallassa. + +-- Ette ehkä luota enää minuun? + +-- Luotan kyllä teihin, mutta mitä minun pitää tekemän? + +-- Teidän pitää _ainoastaan_ luottaa minuun, vastasi salapoliisi. -- +Kuka teille toi kirjeen? + +-- En tuntenut häntä. Joku nuori tyttö se oli. Hän tuli vastaani +pimeässä, kun kävelin kadulla, ja pisti kirjeen käteeni. Ja kun katsoin +ympärilleni, oli hän kadonnut ihmisvilinään. Luettuani kirjeen läksin +heti tänne. + +Asbjörn Krag katsoi kelloaan. + +-- Vieläkö muistatte suunnitelmamme? kysyi hän. + +-- Muistan, mutta eikö meidän nyt ole luovuttava siitä? + +-- Ei. + +-- Onko _hän_ -- -- -- onko hän vielä siellä? kysyi Falkenberg +osoittaen päällään ylöspäin. + +-- "Petohämähäkki", tarkoitatte? + +-- Niin. + +-- On. Me syömme yhdessä päivällistä, kuten tiedätte. + +-- Minun tekisi mieleni kuristaa hänet! huudahti Falkenberg nyrkkiä +puiden. + +-- Sitä ette saa tehdä, sanoi poliisimies hymyillen. -- Ette ainakaan +ennen kuin minä olen juonut viimeisen lasin samppanjaa hänen kanssaan. + + + + +XVII. + +Peili. + + +Konsuli Falkenberg katsoi ihailevasti ystäväänsä ja suojelijaansa. + +-- Miten tyyni te olette! virkkoi hän. -- Ja minä istun tässä joka +hermo väristen levottomuudesta. + +-- Minä olen tyyni sentähden, että tiedän mitä tahdon. + +-- Minun on siis tavattava teidät vaunujen kera, niinkuin sovittiin? + +-- Tietysti. + +-- Ja te aiotte vapauttaa Adan tänä yönä? + +-- Niin. + +-- Mutta tiedättekö sitten missä hän on? + +-- En. + +-- Kuinka saatte sen tietää? + +-- Minä saan sen tietää "petohämähäkiltä", vastasi salapoliisi. + +-- Hän ei sitä ikinä ilmaise teille. + +-- Minulla on keino, millä pakotan hänet sen tekemään. + +-- Onko se niinsanottu viimeinen keinonne? + +-- On. Mutta nyt teidän täytyy lähteä. Laittautukaa täältä pois niin, +ettei kukaan huomaa kuka te olette. + +-- Kyllä koetan. Hyvästi näkemiin. + +-- Hyvästi yöhön asti. + +Salapoliisi astui tyynesti peilisalin läpi, jonne hieno premiääriyleisö +alkoi kokoontua. + +Kun hän jälleen saapui rokokosaliin, ottivat ratsumestari ja arkkitehti +hänet jotenkin äänekkäästi vastaan. Jälkimäinen selitteli hänelle +herttaisen hauskasti, että hän oli viipynyt kauan poissa ja että häntä +oli kaivattu. + +-- Niin, vastasi poliisimies istuutuen jälleen pöytään, -- minä +myönnän, että kymmenen minuuttia on pitkä aika tänä iltana. + +Samassa hän huomasi, että hovimestari oli kadonnut. On siis koetettu +urkkia, ajatteli hän. Mutta ei ainoakaan ilme hänen kasvoissaan +osoittanut jännitystä. + +Valentine, joka oli vain hiukkasen maistellut laseistaan, kävi +tarkkaavaiseksi kuullessaan hänen sanansa. + +-- Miksi kymmenen minuuttia on pitkä aika tänä iltana? kysyi hän +hymyillen mielistelevästi. + +-- Teidän seurassanne, hyvä rouva Kempel, on jokainen minuutti +kallisarvoinen. + +Ratsumestari murahti hyväksyvästi hänen kohteliaisuudelleen, mutta +"petohämähäkki" kävi miettiväisen näköiseksi. Näytti siltä, kuin hän +olisi pannut syvemmän merkityksen Asbjörn Kragin sanoihin. + +Salapoliisin suureksi helpotukseksi oli vihdoin päästy kutakuinkin +selviämään ruokalajeista. Pöytään oli tuotu hedelmiä, leivoksia ja +vanhaa viiniä. + +Silloin seurue nousi pöydästä. Arkkitehti ja ratsumestari punoittivat +kovasti, ja Valentinenkin poskille oli ilmestynyt hieno punerrus, joka +yhä kohotti hänen harvinaista, vierasmaalaista kauneuttaan. + +Hän pyysi Asbjörn Kragia tarjoamaan hänelle käsivartensa, ja +salapoliisi vei hänet ihanaan, palmujen verhoamaan lehtimajaan, jonne +paraikaa katettiin kahvipöytää. + +Molemmat toiset herrat harhailivat ympäri huonetta reuhaten ja leikkiä +laskien. + +Samassa orkesteri alkoi soittaa Chopinin surumarssia, ja arkkitehti +iloissaan nauraa hihitti tälle omituiselle päähänpistolleen. + +Ensimäiset aavemaiset soinnut kuullessaan Valentine tahtomattaankin +äännähti: "Huh!" ja vavahti. + +-- Tämähän on kuin hautajaisissa, kuiskasi hän Asbjörn Kragille. + +-- Kuka tietää, vastasi poliisimies hirvittävän totisena, -- saattaa +olla kuolema lähellä. + +-- Mitä tarkoitatte? kysyi Valentine pysähtyen. + +-- Minä otan laskelmissani aina lukuun kuoleman, vastasi Krag. + +-- Pelkäättekö kuolemaa? + +-- En, en vähintäkään. Kun aika tulee, alistun siihen mielelläni. Mutta +niin kauan kuin olen elossa, käytän sitä hyväkseni. + +-- Mitä arvoituksellisia sanoja! ihmetteli Valentine. -- Voitteko +käyttää kuolemaa hyväksenne? + +-- Voin. Kun kaikki muu pettää, on kuolema viimeinen keinoni. + +Valentine katsoi häneen tutkivasti, epävarmana. + +-- Se on musiikin syytä, sanoi hän. -- Tämä omituinen surusoitto tekee +teidät alakuloiseksi. + +Hän aikoi lähteä toisten herrain luo, jotka paraikaa olivat sikareja +valikoimassa, mutta Asbjörn Krag pysäytti hänet lempeästi. + +-- Odottakaa hetkinen, sanoi hän. -- Tahtoisin kysyä teiltä erästä +asiaa. + +-- Kysykää pois. + +-- Tehän se pyysitte arkkitehtiä panemaan toimeen nämä päivälliset. +Miksi halusitte niin mielellänne tutustua minuun? + +Kaunis leski rypisti otsaansa ja loi harmistuneen katseen arkkitehtiin, +ikäänkuin olisi ollut vihoissaan salaisuutensa ilmi tulemisesta. + +-- Minusta on hauskaa, kun saan laajentaa tuttavapiiriäni, vastasi hän. +-- Sitäpaitsi olen kuullut, miten rohkeasti te esiinnyitte klubissa. +Sanalla sanoen, minulla ei ollut mitään sitä vastaan, että tapaisin +teidät. + +-- Odotitteko minun tulevan? + +-- Miksi sitä kysytte? + +-- Olen vakuutettu, että luulitte minun jäävän tulematta. + +-- No niin, koska kysytte noin suoraan, saatan mielelläni tunnustaa +luulleeni niinkuin sanoitte. + +-- Minä olisinkin hyljännyt kutsun, ellei eräs erityinen, hyvin tärkeä +syy olisi saanut minua tulemaan. + +-- Todellakin? Mikä se syy oli? + +-- Minun täytyi tavata teidät, puhutella teitä. + +-- Täytyi? + +-- Niin, minun täytyi. Ja nyt pyydän kahdenkeskistä puhelua kanssanne. + +-- Tällä hetkellä se on mahdotonta. + +-- Sen kyllä näen. Mutta juhlan loputtua? + +-- Yöllinen keskustelu siis. Tohdinko kysyä missä? + +-- Mieluimmin teidän kotonanne. + +Valentine nauroi. + +-- Siihen en voi mitenkään suostua, sanoi hän. + +-- Aiotteko jonnekin muualle? + +-- En, ajan suoraa päätä kotiin. + +-- Hyvä. Sitten voimme ajaa yhdessä. Vai pelkäättekö minua ehkä? + +-- Luuletteko minua pelkuriksi? Silloin ette tunne minua. Minä en +pelkää ketään enkä mitään. + +-- Sovittu siis? + +Valentine mietti hetkisen. + +-- Teidän tarmokkaat kasvonne herättävät minussa kunnioitusta, sanoi +hän. -- No niin, olkoon menneeksi. Sitten saan ainakin olla varma, +ettette murtaudu asuntooni, lisäsi hän hymyillen. -- Ja sitäpaitsi +luulen kyllä voivani luottaa teihin. + +Krag ja Valentine siirtyivät sitten toiselle puolen salia arkkitehdin +ja ratsumestarin luo, jotka siellä haastelivat mitä kauheinta pötyä. + +Asbjörn Kragin täytyi itsekseen ihailla Valentinen mielenmalttia. +Todennäköisesti hän käsitti, että kaivosinsinööri oli joku muu kuin +mikä uskotteli olevansa, ja että oli tulossa vakava kohtaus, mutta hän +salasi täydellisesti jännityksensä ja mielenliikutuksensa. + +Kello alkoi vähitellen lähestyä kahtatoista. Valentine sanoi haluavansa +lähteä. + +Sekä ratsumestari että arkkitehti riensivät oitis tarjoamaan vaununsa +hänen käytettävikseen, mutta Valentine teki kädellänsä torjuvan +liikkeen. + +-- Insinööri Kvam on ollut ystävällinen ja tarjonnut minulle paikan +vaunuissaan, sanoi hän. -- Me asumme samalla taholla. + +Kun Valentine ja Krag ajoivat pois, seisoivat molemmat muut kavaljeerit +hieman nuivilla nenin. + +Arkkitehti huomautti: + +-- Insinöörin vaunuistako hän puhui? Ymmärrätkö sinä sitä, +ratsumestari? Tuossa hän jumaliste ajaa omissa wieniläisvaunuissaan. + +Ratsumestari yritti turhaan asettaa lornettia silmälleen. + +Ei, se oli hänestäkin käsittämätöntä. Hän oli aivan ymmällä. + +He keksivät lopulta lähteä peilisaliin lohduttautumaan vielä +viimeisellä, vihoviimeisellä lasilla. + +Sillaikaa "petohämähäkki" ja Asbjörn Krag ajoivat Valentinen asuntoon +Oskarinkadun varrelle. + +Valentine itse avasi portin ja lähetti vaunut pois. + +Krag katseli ympärilleen. + +Koko talo oli pimeä. + +Asuntoon saavuttua Valentine sytytti sähkövalon. Hän pyysi Kragia +istuutumaan salonkiin luvaten tulla kohta takaisin. + +Heti hänen poistuttuaan Krag tutki pikaisesti huoneen. Se oli hyvin +hieno salonki, täynnä kallisarvoisia taljoja ja silkkipäällyksisiä +huonekaluja. + +Hän pani erityisesti merkille komean venetsialaisen peilin, joka +riippui seinällä poimukkaiden verhostimien välissä. Peilipöydällä oli +antiikkinen uurna. + +Ikkunain edessä oli paksut uutimet. Krag kävi niitä tarkastamaan, +vetäisi syrjään toisen verhon ja katsoi alas. Hän avasi ikkunan. +Alhaalla oli kuohkeamultainen puutarhakaistale. + +Hätätilassa, ajatteli hän, voin siis hypätä tästä ulos, jos vastoin +odotustani joutuisin yllätetyksi. + +Hän jätti ikkunan auki ja pani tuulisäpin kiinni, mutta veti uutimet +jälleen eteen. + +Kun ilma oli tyyni ja lämmin, ei huoneessa lainkaan huomannut ikkunan +aukioloa. + +Tuskin oli Asbjörn Krag ehtinyt toimittaa tarkastuksensa, ennenkuin +Valentine kiireesti astui salonkiin. Hänellä oli edelleenkin punainen +silkkipukunsa yllään, mutta mustan timanttikoristeen hän oli jättänyt +pois. + +Krag näki heti, että hän oli nyt melkoista totisempi kuin muutama +minuutti sitten -- Grand Hotelin valaistussa juhlasalissa. Häneen oli +tullut jotain hermostunutta ja levotonta. + +-- Minua väsyttää kovin, puheli hän, ja siksi pyytäisin teitä sanomaan +sanottavanne mahdollisimman lyhyesti. On jo myöhä. + +-- Minullakin on hyvin vähän aikaa, vastasi Asbjörn Krag. -- Ennen +puoli kahta tänä yönä minun on pelastettava eräs ihmishenki. Olemmeko +kahden? + +Valentine nyökkäsi. + +-- Eikö viereisessä huoneessakaan ole ketään kuuntelijaa. + +-- Ei. + +Asbjörn Krag meni nopeasti suuren peilin luo ja otti käteensä +antiikkisen uurnan. + +-- Kaunis esine, sanoi hän ihastellen, -- erittäin kaunis esine. Ja +luultavasti hyvin kallisarvoinen. + +-- Onko uurnalla mitään tekemistä meidän keskustelumme kanssa? kysyi +Valentine kummastellen. + +-- Ja tämä peili, jatkoi Krag aivan tyynesti, -- on hyvin kaunis peili. + +Kun hänen piti asettaa uurna takaisin peilipöydälle, liikahti hän +jotenkuten kömpelösti, niin että tulikin sysänneeksi uurnalla peilin +lasia. + +Peili särkyi, ja sirpaleet putosivat helisten lattialle. + +-- Pyydän anteeksi, sanoi Krag ihan onnettoman näköisenä, -- pyydän +tuhannesti anteeksi. Mielihyvällä otan korvatakseni peilin. + +Valentine seisoi sanattomana hämmästyksestä nähdessään hänen +ilmitahallisen hävitystyönsä. + +Mutta Krag pisti tyynesti kätensä suureen aukkoon, jonka oli lyönyt +peiliin. Vastassa oli villainen kangas, joka antoi myöten hänen +painaessaan. + +-- Sitä arvelinkin, mutisi hän ja työnsi koko peilin syrjään. -- +Minusta ihan tuntui, että tämä kaunis peili kätki taaksensa aukon. + +Peilin takana oli vain tumma oviverho. Krag tempasi sen syrjään ja +kuuli samassa oven paukahtavan kiinni viereisessä huoneessa. Hän +hyppäsi sinne, sai hapuilemalla käsiinsä sähkönappulan ja väänsi valon. + +Hän seisoi ruokasalin tapaisessa. Luotuaan nopean silmäyksen +ympärilleen hän näki, ettei huoneessa ollut ketään ihmistä. Mutta +selvää oli, että sieltä oli joku juuri lähtenyt, urkkija, joka oli +aikonut peilin takana kuunnella keskustelua. + +Krag meni ovelle ja pani sen salpaan. + +Sitten hän kääntyi ja palasi rikkinäisen peilin ohitse takaisin hienoon +salonkiin, missä Valentine aivan tyynenä odotti häntä. + +Hän salpasi salonginovenkin. + +Sitten hän kääntyi "petohämähäkkiin" päin. + +-- Minä ihailen teitä, sanoi hän. -- Hiljainen tyyneytenne herättää +minussa todella kunnioitusta. + +-- Ja minä olen aivan sanattomana teidän julkeutenne takia, vastasi +Valentine. + +-- Kadutteko että päästitte minut sisään? + +-- En, vastasi "petohämähäkki", ja hänen silmänsä välähtivät +voitonriemuisesti. Sitten hän lisäsi: + +-- Minusta tuntuu siltä, että olette mennyt satimeen, herra +salapoliisi. + +Asbjörn Krag kohautti olkapäitään. + +-- Puhukaamme nyt vakavasti keskenämme, sanoi hän. -- Väylä on selvä. + + + + +XVIII. + +Kuoleman edessä. + + +Valentine oli käynyt hyvin kalpeaksi. Nähdessään Asbjörn Kragin +uhkaavan käytöksen hän astui soittokelloa kohden kutsuakseen apua. + +Salapoliisi oivalsi silmänräpäyksessä hänen liikkeittensä tarkoituksen. +Samassa tuokiossa hän kiskaisi sähköjohdon poikki. + +-- Älkää yrittäkö huutaa, sanoi hän, se kävisi teille kalliiksi. + +Valentine seisoi nyt hievahtamatta paikallaan nojaten erään tuolin +selkämykseen. Hän oli silminnähtävästi tavattoman kiihtynyt. Hänen +rintansa kohoili nopeasti, ja hänen suuret, tummat silmänsä ihan +säkenöivät raivosta. + +-- Aiotteko murhata minut? kysyi hän. + +-- Mahdollisesti, vastasi Krag. + +Hän osoitti erästä nojatuolia. + +-- Istukaa, sanoi hän. -- Minulla on ainakin sitä ennen hieman +puhuttavaa teille. + +-- Sitä ennen? + +Salapoliisi katsoi Valentineen. + +-- Te olette ihan kalpea, jatkoi hän. -- Te tuotatte minulle +pettymyksen, rouva Kempel. + +-- Pettymyksen? + +-- Niin, sillä minä olen aina tuntenut olevani siinä uskossa, että +teitä on mahdoton saada pelkäämään. + +Valentine teki kieltävän liikkeen kädellään ja aikoi vastata, mutta ei +saanut sanaa suustaan. + +-- Ja minä voinkin vakuuttaa teille, sanoi Asbjörn Krag totisesti ja +kovemmalla äänellä, -- ettette vielä milloinkaan ole ollut +vaarallisemmassa asemassa kuin nyt. + +-- Todellakin? Täälläkö omassa asunnossani, omassa +yksityissalongissani? + +-- Niin. + +-- Kuinka teille voi juolahtaa mieleenkään, että minä muka pelkään? + +-- Sehän näkyy aivan selvään. Koko käytöksenne sen todistaa. Katsokaa +miten kätenne vapisee. + +Valentine veti kätensä vaistomaisesti pois. + +-- Te siis tunnette minut, jatkoi Asbjörn Krag. -- Minä en ole +kaivosinsinööri Kvam. + +-- Sitä olen koko ajan aavistanut. + +-- Olen salapoliisi Asbjörn Krag. + +-- Tokkohan. + +-- Keneksi sitten luulette minua? + +-- Joksikin pahantekijäksi. Ehkä murtovarkaaksi tai murhaajaksi. +Poliisimies ei tällä tavoin tunkeudu yksityiseen asuntoon. + +-- Tuo on pelkkä puheenparsi, sanoi Krag. -- Te ymmärrätte erittäin +hyvin kuka minä olen ja tiedätte asianikin. + +Valentine ei vastannut. + +-- Eiköhän istuta? kysyi Krag. -- Minulla olisi teille puhumista. + +-- Ennenkuin murhaatte minut? + +Krag kohautti olkapäitään. + +-- Riippuu siitä, millaiseksi keskustelumme muodostuu, sanoi hän. + +-- Mutta ellen minä nyt tahdo puhua kanssanne? + +-- Hätätilassa minä pakotan teidät siihen. + +-- Minä haen apua. Avaan ikkunan ja huudan apua. + +Hän lähestyi ikkunaa. + +Asbjörn Krag veti taskustaan revolverin ja tähtäsi häntä. + +-- Silloin joudutte heti ammutuksi, sanoi hän painokkaasti. + +Valentine katsahti Kragin uhkaaviin kasvoihin ja seisahtui. + +-- Näytte viivyttelevän, sanoi salapoliisi. -- Olette luultavasti +ennenkin seisonut revolverin suun edessä. Te ymmärrätte milloin tosi on +kysymyksessä, milloin pelkkä leikinteko. Olkaa ihan vakuutettu, rouva +Kempel, minä en vielä milloinkaan ole ollut niin totinen kuin nyt olen. + +Valentine astui askelen ikkunaa kohti, mutta pysähtyi jälleen. Sitten +hän tuli yhtäkkiä aivan tyyneksi. Hän astui suoraan Asbjörn Kragin +kiiltävän revolverin eteen ja sanoi äänellä, joka ei ilmaissut +vähintäkään mielenliikutusta: + +-- Herra poliisimies, tahdon kuulla teitä. Istukaa. + +Valentine istahti pöydän ääreen ja katsoi kysyvästi Asbjörn Kragiin, +joka istuutui häntä vastapäätä. Salapoliisi laski revolverin pöydälle. + +-- Minua väsyttää, sanoi Valentine. -- Teillä ei mahda olla kovin +paljon minulle puhuttavaa. Annan teille kaksikymmentä minuuttia. + +Asbjörn Krag katsoi kelloaan. + +-- Siinä on enemmän kuin tarpeeksi, sanoi hän. -- Kymmenessä minuutissa +minun pitää suoriutua teistä. Kello puoli kahdelta Falkenberg odottaa +minua vaunuineen. Siis, mennäkseni suoraan asiaan, _missä Ada on?_ + +Valentine hytkähti väkisinkin, eikä tämä liikahdus jäänyt Kragin +valppaalta silmältä huomaamatta. + +-- Ada? vastasi Valentine. -- Mistä minä tietäisin? En tunne ketään sen +nimistä. + +-- Te olette jo ilmaissut itsenne, sanoi Krag. -- Suotta kulutatte +aikaa moisilla verukkeilla. + +-- Ettekö tahdo selittää tarkemmin? kysyi Valentine hymyillen +ivallisesti. + +-- Mielihyvällä, vastasi Krag. -- Olen poliisimiehenä, jo aikoja ennen +kuin konsuli Falkenberg kävi luonani, suurella mielenkiinnolla tutkinut +teitä ja toimianne. Minulle selvisi heti, että kaunis Valentine, joka +niin pian oli osannut valloittaa koko kaupungin, oli rikoksentekijä. +Teidän tietänne, hyvä rouva, on viimeisten viiden vuoden aikana +osoittanut sarja salaperäisiä kuolemantapauksia, etupäässä itsemurhia. +Ostenden ja Monte Carlon salaisilta poliiseilta olen saanut tietoja, +joiden suhteen ei voi erehtyä. Te puuhailette rosvojoukon etunenässä, +joka viime aikoina on kulkenut Euroopan halki ryöstäen. Minä ihailen +oveluuttanne. Tuontuostakin on joku apureistanne sortunut, joutunut +poliisin ansoihin tai kuollut. Mutta te olette aina osannut selviytyä +kiinni joutumatta. Tarvitseeko minun luetella mitä kaikkea te olette +tässä kaupungissa pannut toimeen? Te olette ryöstänyt Falkenbergin +kassakaapin. Tiesitte minkä nimisen naisen kanssa hän on salakihloissa +ja arvasitte hänen käyttäneen tätä nimeä kirjainlukkonsa avaimena. Te +olette kyninyt puhtaaksi hänen veljensä ja tehnyt hänet onnettomaksi, +niin että hän vihdoin päätti päivänsä omin käsin. Älkää yhtään hymyilkö +noin ylimielisesti, rouva Kempel, hän oli kunnon poika, mutta siinä +kohden olen yhtä mieltä kanssanne, että hän oli heikko ihminen. +Sittemmin olette koettanut antaa Einar Falkenbergille tuhoisan iskun +panemalla erään kätyrinne syyttämään häntä pelipetoksesta. Hanke meni +myttyyn, koska minä, kuten kyllä olette ymmärtänyt, älysin juonen ja +tein sen tyhjäksi viime hetkessä. Eikä teistä voine olla muuta kuin +kohtuullista, että käytin tilaisuutta kääntääkseni skandaalin teidän +kätyriänne vastaan. Lopuksi olette koettanut kostaa ja turvata horjuvaa +asemaanne ryöstämällä panttivangiksenne viattoman nuoren tytön, Adan. +Minä ymmärrän, hyvä rouva Kempel, että teillä on suuret suunnitelmat +täällä Kristianiassa, missä on siksi runsaasti varakkaita nuoria miehiä +ja missä on niin helppo rosvota, täällä kun ei olla totuttu moisiin +suurisuuntaisiin yrityksiin. On siis varsin helposti ymmärrettävissä, +että olette koettanut torjua vastustajanne hyökkäykset ryöstämällä tuon +nuoren tytön. Olen lukenut kirjeen, jonka olette lähettänyt +Falkenbergille, ja ihailen älyänne ja rohkeuttanne, mutta teidän täytyy +myöntää, että olette hävinnyt pelissä. Olette pelannut paljosta, mutta +olette hävinnyt. Älkää toki olko noin ikävystyneen ja välinpitämättömän +näköinen, lopetti Krag. -- Minä sanon toistamiseen, että henkenne on +suuressa vaarassa. + +Valentine mietti hetkisen, ennenkuin vastasi. Sitten hän sanoi: + +-- Entä todisteet? + +-- Minulla on takeena se, jatkoi Krag aivan tyynesti, -- että pidän +teitä tässä revolverini suun edessä, kunnes väkeni on löytänyt nuoren +tyttö poloisen. Tuolla ulkopuolella on mies, joka odottaa merkkiä +minulta. Huudan hänelle välttämättömimmät käskyt. Kun Ada on löydetty, +niin mies palaa tänne ilmoittamaan sen minulle. + +-- Entä sitten? + +-- Sitten minä kumarran teille kohteliaasti ja lähden tieheni, mutta +huomispäivänä kello yksi saatan teidät rautatieasemalle ja pidän +huolen, että joudutte junaan, joka vie teidät ulkomaille. Jäähyväisiksi +lupaan teille kukkavihon. + +-- Mutta jos kieltäydyn lähtemästä kaupungista. + +-- Silloin teidän käy huonosti. Syntyy uusi taistelu, ja siinä +taistelussa minä voitan. + +-- Oletteko varma siitä? + +-- Aivan varma. + +Valentine mietti hetkisen. + +-- Asia on niinkuin kerroitte, sanoi hän. -- Koska ei ole todistajia +läsnä, voin kernaasti tunnustaa pelanneeni semmoista peliä, mistä minua +syytätte. + +-- Aivan tarpeeton tunnustus, huomautti Krag. + +-- Hyvin mielelläni suostuisin pyyntöönne, jatkoi Valentine +välittämättä salapoliisin huomautuksesta, -- mutta en voi. + +-- Toisin sanoen ette tahdo, vastasi Krag ottaen pöydältä aseensa. + +-- Ei, tahtoisin kyllä, mutta en voi. + +Poliisimies punnitsi miettiväisesti revolveria kädessään. + +-- Miksi ette? kysyi hän. + +-- Siksi etten tiedä missä Adaa säilytetään. + +-- Valehtelette. + +-- Enkä valehtele, sen vannon kautta elävän Jumalan. + +Asbjörn Krag pani kellonsa pöydälle eteensä ja kohotti revolveria. + +-- Siinä tapauksessa minun täytyy todella surkutella teitä, sanoi hän. +-- Olette mennyttä. + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Minun on näin ollen sittenkin pakko ampua teidät, vastasi Krag. + +Valentine tuijotti rohkeasti revolverin suuhun. + +-- Teillä on kolme minuuttia elämisen aikaa, jatkoi Krag tyynesti kuten +aina. + +Yhtäkkiä Valentine näytti muistavan jotakin, ja hänen kasvoillaan +vilahti iloinen ilme. + +-- Kolme minuuttia, mutisi hän. -- Se ei ole paljon. Voisinhan +tunnustaakin. + +-- Ahaa. + +-- Minä tiedän missä Ada on. + +-- Ja tahdotte sanoa sen minulle! + +-- En. + +Asbjörn Krag ei vastannut. Hän vilkaisi kelloon, joka tikitti hänen +edessään pöydällä. + +-- Kaksi minuuttia, virkkoi hän. + +Valentine katsahti salapoliisiin ja alkoi vapista. + +-- Suuri Jumala! kuiskasi hän. + +-- Mikä on? + +-- Oletteko joskus katsellut kuolemaa silmiin, herra salapoliisi? + +-- Monestikin. + +-- Oletteko silloin tuntenut mielenliikutusta, oletteko pelännyt? +Oletteko kalvennut? + +-- En koskaan. Olen varma kylmäverisyydestäni. + +-- Nyt ymmärrän, että teillä on tosi mielessä, kuiskasi Valentine, +sillä _nyt te olette kalpea kuin ruumis_. + +-- Selitän siis teille asianlaidan, sanoi Krag nousten seisomaan. -- +Totta on, ettei meillä ole minkäänlaisia todisteita teitä vastaan. Te +olette siinä suhteessa ollut ovelampi kuin kukaan muu pahantekijä, +jonka olen tavannut. Vaikka te nyt tällä hetkellä tunnustaisitte +minulle kaiken ja minä laatisin siitä raportin oikeudelle, niin +sittenkin voisitte myöhemmin kieltämällä säilyttää asemanne. Pahimmassa +tapauksessa voitaisiin joitakin "pieniä säännöttömyyksiä" lukea +mustasukkaisuuden, hyljeksityn rakkauden tai muun semmoisen syyksi. Ja +sitäpaitsi tiedätte itse, että oikeudenkäynti vain häpäisisi Charlie +Falkenbergin muistoa ja kenties vielä enemmän useita elossaolevia +henkilöitä, muiden muassa kamariherra Totenia. Olen täydelleen samaa +mieltä kuin tekin siinä suhteessa, että saatatte olla kutakuinkin +huoleton. Siksi olenkin ryhtynyt asiaan tällä tapaa. No niin, jatkoi +salapoliisi totisesti, tähdäten revolverillaan, -- tahdotteko sanoa +minulle missä Ada on? + +-- Jos nyt vastaan kieltävästi? + +-- Silloin ammun teidät. + +Valentine katsoi häneen tutkivasti. + +-- Te olette merkillinen mies, sanoi hän. -- Aivan epäröimättä voisitte +ruveta murhaajaksi! + +-- Erehdytte, vastasi Krag. -- Minua ei kukaan epäile vähimmässäkään +määrässä, tunnettua, koeteltua salapoliisia. Olettakaamme, että nyt +ammun teidät -- ja sen minä teen, ellette kerro minne Ada on kätketty +--, niin pahimmassa tapauksessa tänne juoksee ihmisiä, eikö totta? + +-- Se on hyvin luultavaa. Ainakin omat palvelijani rientävät tänne, +ennenkuin ehditte kadota. + +-- Erehdytte taaskin, sanoi salapoliisi. -- Minä en aio kadota. Aion +jäädä tänne ja ottaa vastaan ketä mahdollisesti saapuu. Mitä itseeni +tulee, voin sanoa teille sen verran, että olen maailman parhaita +revolverinkäyttäjiä. Osaan teihin miten ikinä tahdon, esimerkiksi +oikeaan ohimoon, niin että kuula tulee vasemmasta korvasta ulos. Te +kuolette siihen paikkaan, minä taivutan sormenne revolverini ympäri, ja +itsemurha on valmis. + +-- Silläkö tavalla poliisi esiintyy tässä maassa? + +-- Tällä hetkellä en esiinny poliisimiehenä, vaan ihmisenä. Jossakin +paikassa pidetään nuorta viatonta tyttöä telkien takana. Olen koettanut +kaikki lailliset keinot pelastaakseni hänet, mutta ymmärrän, ettei +niistä ole apua. Olen aivan varma, että te milloin tahansa +toimittaisitte hänet hengiltä, jos sillä voisitte parantaa asiaanne. +Nuori tyttö löydetään joesta hukkuneena ilman ulkonaisia väkivallan +merkkejä. Täällä meillä ei olla murhiin tottuneita eikä osata erottaa +murhaa tapaturmasta, joten semmoinen löytö ei niinmuodoin herättäisi +mitään huomiota. Ada on siis hengenvaarassa, ellei hän jo ole kuollut, +ja minä olen vannonut pelastavani hänet tänä yönä. + +-- Koetan seurata ajatuksenjuoksuanne, vastasi Valentine, joka +ilmeisesti puhui vain aikaa voittaakseen. -- Jos nyt kieltäydyn +antamasta vaatimianne tietoja, mitä sitten tapahtuu? Aiotteko tappaa +minut? + +-- Aion, sen vannon. + +-- Mutta ettehän te sillä pääse askeltakaan lähemmäksi Adaa. + +-- Erehdytte. Silloin _te_ olette leikistä poissa, eikä apulaisillanne +ole enää mitään aihetta pitää tyttöä vangittuna. Sitäpaitsi meille on +oleva pikkuseikka saada ilmi hänen kätköpaikkansa, sitten kun te olette +pelistä poissa ettekä enää voi rohkeudellanne ja nerokkaalla +oveluudellanne asettaa tiellemme esteitä. Näette siis, ettei minulla +ole muuta neuvoa, jos tahdon vapauttaa Adan tänä yönä. Te joko +ilmaisette minulle hänen olinpaikkansa tahi ette ilmaise. Jälkimäisessä +tapauksessa teen teidät vaarattomaksi. + +-- Mutta minä jatkan vielä vähäisen, sanoi Valentine, joka jo puhui +aivan tyynesti. -- Edellyttäkää nyt, että suostun esitykseenne ja +mainitsen teille jonkun paikan, missä Adaa pidetään piilossa. Mitä +takeita teillä on siitä, etten valehtele? + +-- Minä odotan, kunnes saan väeltäni sanan, vastasi Krag. + + + + +XIX. + +Hurja leikki. + + +Valentinen ilmeestä näkyi, että hän tiesi Asbjörn Kragin tarkoittavan +totta uhkauksillaan. Ja totta hän tarkoittikin, sillä hän oli lujasti +päättänyt tällä hetkellä väkisinkin ottaa asiasta selvän. Pahimmassa +tapauksessa hän oli valmis ampumaan tuon vaarallisen naisen, ja hän +tiesi sisimmässään, ettei sellainen teko milloinkaan tuottaisi hänelle +tunnonvaivoja, sillä siten hänen olisi onnistunut hävittää paha ja +rikoksellinen olento maan päältä. "Petohämähäkki" oli alkanut käydä +huomattavan levottomaksi. Hän ei enää tuijottanut kylmäverisesti +revolverin suuhun. Hänen silmänsä harhailivat sinne tänne, ja hän +kuulosteli jännittyneenä, ikäänkuin odottaen apua jostakin. + +-- Yksi minuutti, sanoi Krag. + +Salapoliisi oli todella käynyt tavattoman kalpeaksi. Hänen ohuet +huulensa olivat miltei valkoiset. Hän tuijotti varmalla katseellaan +Valentinea ja tähtäsi revolverilla hänen oikeaan ohimoonsa. Ja samalla +hänen mielenmalttinsa oli niin suuri, ettei ase vähääkään vapissut +hänen kädessään. Hän tiesi osaavansa varmasti maaliin. -- Puoli +minuuttia. + +Valentine nousi yhtäkkiä vapisten. Hän oli peloissaan ja kiihtynyt. + +-- Seis! huudahti hän. + +-- Te siis antaudutte? + +-- Niin, minä annan myöten. Saatte tietää missä Ada on. + +Krag laski aseensa. + +-- Elääkö hän? + +-- Elää. + +-- Mutta miksi hän sitten ei ole voinut antaa mitään elonmerkkiä +itsestään? + +-- Siksi että hänet on pantu telkien taa mielenvikaisena. + +-- Onko hän... onko hän saanut kärsiä paljon? + +Valentine ei vastannut. + +-- Jos hän on saanut kärsiä, jatkoi Krag, niin ei teistä kukaan vältä +minun kostoani. + +-- Minä pelkään teitä, vastasi Valentine. -- Minä ihailen +kylmäverisyyttänne ja rohkeuttanne. + +Krag seisoi aivan hänen edessään. Kiihtymys ja mielenliikutus oli +levittänyt hienoa punaa Valentinen kaulalle ja tehnyt hänet entistä +kauniimmaksi. + +Valentine ymmärsi mitä Krag ajatteli katsellessaan häntä, ja hymy +vilahti hänen huulillaan. + +Hän oli saanut osan tavallista varmuuttansa takaisin. Hän puhui +tyynesti ja päättäväisesti, eikä ääni vapissut. + +Asbjörn Kragilla oli edelleenkin revolveri kädessä, mutta hän piti sen +maata kohti suunnattuna. + +-- Säästäkää kohteliaisuutenne, sanoi hän. -- Tehkäämme nopeasti loppu +tästä kiusallisesta kohtauksesta. + +-- Kun minä nyt siis ilmaisen teille mistä Ada on löydettävissä, jatkoi +Valentine tyynesti, täytyy minulla kai olla jokin varmuus siitä, että +te pidätte mitä olette minulle luvannut. + +-- Ulkomaanjuna lähtee huomenna kello yksi päivällä, vastasi Asbjörn +Krag. -- Ei kukaan ole estävä teitä lähtemästä siinä junassa. + +-- Entä jos en lähde? + +-- Olen jo sanonut teille, että siinä tapauksessa saatte vastata +seurauksista. Mitä vakavimmin tahdon kehottaa teitä lähtemään. Ellette +olisi ollut siksi varovainen, että hankitte suojaksenne Adan +panttivangiksi, olisitte jo aikoja sitten istunut lukkojen ja salpain +takana. Ennen kello yhtä huomenna ei kukaan koske teihin. Mutta ellette +lähde matkoihinne, niin teidät heti vangitaan joukkueinenne. Minä teen +tämän myönnytyksen ainoastaan pelastaakseni viattoman nuoren tytön, +jolle tietysti jokainen minuutti voi olla kallis. -- Jätän sikseen myös +kostotyönne, jonka uhriksi joutui eräs tovereistanne kamariherran +maatilalla. Te tapoitte hänet, koska hän alkoi käydä vaivalloiseksi ja +tahtoi ilmaista Adan olinpaikan. Hän sai varmaan tekojensa mukaisen +lopun. Mutta siitä kaappauksesta, jonka olette aikonut panna toimeen +kamariherran talossa, saatte kuin saattekin koreasti luopua, sen minä +takaan. + +-- Ettekö siis anna mitään muuta varmuutta lupauksenne vakuudeksi? +kysyi Valentine kuiskaamalla. + +-- En. Muuta vakuutta kuin kunniasanani ette voi saada, rouva Kempel, +mutta siinä onkin enemmän kuin tarpeeksi. Jos te puolestanne täytätte +osanne välipuheesta, niin tahtoisinpa nähdä mikä minut estäisi +täyttämästä omaa osaani.. + +Valentine katsoi häneen kauan ääneti. + +-- Minä uskon teitä, sanoi hän ojentaen hänelle kätensä. + +Asbjörn Krag nyökkäsi, mutta ei hievahtanutkaan tarttuakseen +ojennettuun käteen. + +Valentine vavahti. Hän oli ilmeisesti loukkaantunut syvästi, mutta hän +hymyili sanoessaan: + +-- Moni mies olisi pitänyt itseään onnellisena, jos olisi saanut +suudella kättäni. + +Krag ei vastannut. + +-- Mutta koska nyt kerran olette voittanut minut, jatkoi Valentine, +sallitte ehkä minun antaa teille pienen muiston tästä omituisesta +yhdessäolostamme. + +-- Muiston? + +-- Niin, tämän pienen kukkavihon, vastasi Valentine mielistelevästi. + +Ja nyt tapahtui jotain, joka puolta tuntia myöhemmin vaikutti +ratkaisevasti vakavassa tilanteessa. + +Tällä hetkellä se osoitti ainoastaan, että tuo vaarallinen nainen yhä +edelleen taisteli pelastaakseen asemansa; se osoitti, ettei hän +kammonnut mitään keinoa, vaan että hän jännittämällä jokaisen hermonsa +koetti voittaa pientä pelastuksen mahdollisuutta, pienen pientä +mahdollisuutta vapautua tuosta voimakkaasta, tyynestä, kalpeasta +miehestä, joka uhkaavana piteli revolveria kädessään. + +Tapahtuma oli tällainen: + +-- Tämän pienen kukkavihon, sanoi Valentine ottaen pöydältä kimpun +vaaleanpunaisia ruusuja. + +Ja hänen äänessään oli sillä hetkellä tosiaankin liikuttava +avuttomuuden ja toivottomuuden sointu. Hänhän oli vain nainen, ja +tahtoihan Asbjörn Krag toki ottaa vastaan kukkavihon, jottei loukkaisi +häntä vielä enemmän ja jotta keskustelusta vihdoin tulisi loppu. + +-- Minä rakastan rohkeutta ja päättäväisyyttä, ilmenipä se missä +tahansa, kuiskasi Valentine astuen ruusukimppu oikeassa kädessään +lähemmäksi poliisimiestä. Hänessä oli jälleen jotain kissamaista, +hiipivää, jotain tiikerimäistä sulavuutta, joka värisytti Asbjörn +Kragia. Ja yhtäkkiä salapoliisi pysäytti hänet äänekkäällä, tuimalla +käskyllä. + +-- Ei askeltakaan edemmäksi, sanoi hän. -- Jos tulette lähemmä, niin +ammun. + +Valentine pysähtyi kauhistuneena. + +-- Pankaa kukat kädestänne pöydälle, käski Krag. + +Valentine viivytteli. + +-- Totelkaa silmänräpäyksessä! + +Hän laski kukkavihon hiljaa pöydälle. + +Asbjörn Krag otti sen varovasti käteensä ja pudisti sitä. _Pitkä, +terävä tikari_ oli kätketty vaaleanpunaisten ruusujen keskelle. Nyt se +putosi lattialle ja kierähti matonreunan alle. + +-- Koska niin tahdotte, sanoi Krag haistellen ruusuvihkoa, -- mutta +antakaa se minulle ilman piikkejä. + +-- Siinä meni viimeinen keino, mutisi Valentine. + +Hän oli nyt todella peloissaan. Hän vapisi kauhusta ja kulki +edestakaisin huoneessa kädet rukoilevasti koholla ja katse tähdättynä +revolveriin, joka nyt jälleen oli ojennettuna hänen päätänsä kohti. + +-- Viimeinen keino, mutisi hän uudelleen. + +-- Teiltä on siis mahdoton saada mitään tietoja, sanoi Krag. + +-- Ei, ei, vastasi hän nopeasti. -- Saatte tietää kaiken, minä en salaa +enää mitään. + +Hänen viimeinen keinonsa, murhayritys, oli paljastunut niin +nöyryyttävällä tavalla, että epätoivo sen johdosta oli ilmeisesti +kokonaan murtanut hänet. Nyt hän oli semmoisessa tuskassa ja +sielullisessa hajaannustilassa, että saattoi olla valmis puhumaan mitä +hyvänsä, antamaan ilmi liittolaisensa, paljastamaan kaikki salaisuudet. + +Asbjörn Krag ymmärsi tämän. Hän oli tutustunut asianlaitaan +oikeussaleissa, nähnyt miten rikoksentekijät, kun kaikki tiet ovat +ummessa, heittäytyvät suin-päin täydelliseen ja suoraan tunnustukseen, +ikäänkuin siitä löytäen vapautuksen. + +Ja nyt hänen ei tarvinnut enää kysyä. + +-- Ada on täällä Kristianiassa, muka mielenvikaisena, sanoi Valentine. +-- Hän asuu erään vanhan, kiltin naisen luona, joka on aivan syytön +kaikkeen. + +-- Osoite? + +Valentine ilmoitti osoitteenkin, erään Töienhavenin lähellä sijaitsevan +talon, ja mainitsi kerroksen sekä emännän nimen. Hän puhui hyvin +nopeasti, melkein huohottaen, ja sekoitti tunnustukseensa kaikenlaisia +vakuutteluja, että hänen oli ollut pakko näin menetellä, että hän +luotti Asbjörn Kragin lupaukseen, mitä vapaaseen lähtöön tuli, j.n.e. +Poliisimies oli täydelleen masentanut hänet. + +Asbjörn Krag kirjoitti tiedonannot pienelle paperipalaselle, jonka +ympäri hän sitten kääri nenäliinansa. + +Valentine seurasi hänen valmistelujaan mielenkiintoisesti ja näytti +tyyntyvän jonkun verran. + +Krag astui avoimen ikkunan ääreen, mutta ei silti irroittanut silmiään +hetkeksikään Valentinesta. + +Hän antoi vihellysmerkin, ja heti kuului kadulta vastaukseksi +samanlainen. Siellä oli Jens, hänen tarmokas apulaisensa, odottamassa +hänen määräyksiään. + +Krag heitti nenäliinan hänelle ja lausui vain nämä kaksi sanaa: + +-- Seuraa ohjeita. + +Sitten hän sulki ikkunan ja kääntyi jälleen Valentineen päin. + +-- Meillä on vielä puoli tuntia aikaa olla toistemme seurassa, sanoi +hän. -- Nyt olen lähettänyt väkeni taloon, jonka mainitsitte, ja +vähemmässä kuin puolessa tunnissa voin tuskin odottaa heiltä mitään +tietoja. Toivon, ettette ole keksinyt taas jotain uutta kepposta minun +varalleni. + +-- En ole, saatte olla huoleti tällä kertaa, vastasi Valentine. -- Olen +menettänyt kaiken. + +-- Hyvä. Sittenpä mielisin kysyä teiltä erästä asiaa. Miksi tuo +mies-parka siellä Övren kartanossa murhattiin? + +-- Minä sain asiasta tiedon vasta sitten, kun se jo oli tapahtunut, +vastasi Valentine. -- Hän oli roisto, hän tahtoi kavaltaa meidät. Olin +tosin jo kauan epäillyt häntä ja käskenyt väkeäni olemaan varuillaan +hänen suhteensa, mutta mitään suoranaista osaa minulla ei ole +rankaisemisessa. Tietäkää, herra poliisimies, että meidän +kirjoittamattomat lakimme ovat paljon ankarammat kuin yhteiskunnan +kirjoitetut. Hän sai muuten ansionsa mukaan. Hän on eläissään tehnyt +niin monta rikosta, että kuolemanrangaistus oli enemmän kuin +oikeutettu. Mitä minun siihen tulee, että hän oli saanut tunnonvaivoja +ja tuumi ruveta paremmaksi ihmiseksi. Hän uhkasi lopulta suorastaan +antaa meidät ilmi, ja siksi hänet oli raivattava tieltä pois. + +-- Minä näin hänen olkapäässään erään merkin, sanoi Krag istuen yhä +revolveri kädessä. + +-- Se oli muisto kaleerivankeudesta, mutisi Valentine. -- Hän rupesi +meidän mieheksi, kun autoimme häntä karkaamaan sieltä. Hän osoitti mitä +mustinta kiittämättömyyttä tahtoessaan sittemmin kavaltaa meidät. Minä +en häntä enää muistele. + +Salapoliisi katsoi kelloaan. + +-- Sinä aikana, mikä meillä on tässä vielä jäljellä, ennenkuin väkeni +ilmoittaa minulle, että Ada on löydetty, aloitti hän, voisimme +sopivasti ajan kuluksi järjestää muut välimme. + +Valentine tuijotti häneen käsittämättä mitään. + +-- Tarkoitukseni ei ole, jatkoi Krag, lähettää teitä huomenna +ulkomaille aivan rahattomana, mutta teidän on kuitenkin muistaminen, +että olen tässä jutussa tavallani konsuli Falkenbergin asianajaja. Hän +kääntyi puoleeni saadakseen selkoa kirjainlukon salaisuudesta ja noiden +kahdenkymmenenviiden tuhannen kruunun katoamisesta. Te tarjositte +kerran Einar Falkenbergille kaksikymmentä tuhatta kruunua hänen +veljensä velkojen suoritus-avuksi. Tarjous oli teidän puoleltanne +tarkoitettu osittain silmänlumeeksi, osittain solvaukseksi. Falkenberg +käsitti sen yksinomaan solvaukseksi. Minä sitävastoin en näe mitään +alentavaa siinä, että minä hankin hänelle rahat, mitkä te todenperästä +olette varastanut häneltä. Tapoihini kuuluu, että toimitan tehtäväni +mahdollisimman perinpohjaisesti, ja ilman noita kahtakymmentäviittä +tuhatta ei tämän jutun ratkaisu olisi aivan täydellinen. Toisin sanoen, +tahdotteko olla hyvä ja panna nuo varastetut rahat tähän pöydälle? + +Asbjörn Krag, joka tunsi "petohämähäkin" ahneuden, odotti nyt +jonkinlaista sisunpurkausta tämän pyynnön johdosta. + +Valentine rypistikin otsaansa, mutta rypyt silisivät kohta jälleen ja +hän kysyi kummastellen: + +-- Vaaditteko todellakin sitä? + +-- Ehdottomasti. + +-- Mutta minulla ei ole rahojani eikä arvoesineitä tässä huoneessa, +vastasi Valentine. -- Saatte siis antaa minun mennä noutamaan niitä. + +Hän oli jo menossa viereisiin huoneihin, kun revolverin uhkaava liike +pysäytti hänet. + +-- Seis! huusi Krag. -- Ei askeltakaan. + +Valentine kääntyi takaisin, ja salapoliisi pani merkille hänen +kasvojensa jännittyneen ilmeen. Kragista tuntui, että tuo nainen +jälleen punoi jotain juonta, ja se hermostutti häntä hiukan. + +-- Minä en ole niin tyhmä, sanoi hän, että päästäisin teidät muihin +huoneisiin. + +-- Ajattelin vain noutaa ne kaksikymmentäviisi tuhatta -- + +-- Niinpä tietenkin. Ja samalla hälyyttää ystäviänne. + +-- Ystäväni eivät ole täällä. + +-- Sitä en usko. Ja sitäpaitsi olen jo huomannut minne olette kätkenyt +rahanne. + +-- Todellakin? + +-- Vetäkää syrjään tuo vasemmalla oleva verho, juuri se keltainen +siinä. Te viivyttelette, näemmä. Minusta tuntuu siltä, kuin te +ryhtyisitte vanhaan hurjaan leikkiinne taas, rouva Kempel. Minä en ole +yhtä kärsivällinen enää. Nyt kohotan revolverin uudelleen ja pyydän +vielä kerran teitä vetämään syrjään nuo keltaiset silkkiverhot. + +Valentine repäisi äkisti verhot syrjään. Asbjörn Kragin täytyi hymyillä +nähdessään mitä niiden takana piili: seinään upotettu rautaovi ja siinä +teräksinen kädensija. + +-- Tahdotteko nyt olla ystävällinen ja avata kaapin, hyvä rouva. En +pyydä enempää kuin ne kaksikymmentäviisi tuhatta, mutta ne minä +tahdonkin saada, sillä ne ovat varastetut päämieheltäni. + +Tällä kertaa Valentine ei empinyt sekuntiakaan, mikä ihmetytti Asbjörn +Kragia, joka nyt oli oppinut tuntemaan hänen vastahakoisuutensa ja +tottunut uhkauksilla karkoittamaan hänet asemasta toiseen. + +Tuokion kuluttua kaapinovi oli auki, ja salapoliisi näki vilahdukselta +kiiltävän teräsholvin. Seinän täytyi niinmuodoin olla hyvin paksu. + +Asbjörn Krag kuuli Valentinen helistelevän avaimia mutisten: + +-- Teidän pitää saaman tahtonne perille, Asbjörn Krag, kun kerran tällä +tavoin ilkeätte alentua ryöstämään minut paljaaksi. Kaksikymmentäviisi +tuhattako niitä piti olla? + +-- Niin, kiitos. + +Valentine seisoi selin huoneeseen, ja salapoliisi kuuli setelien +kahisevan hänen käsissään. Mutta hän ei saattanut nähdä hänen puuhiaan, +sillä kaapinovi oli painunut hieman kiinnemmäksi ja peittänyt hänet +puoleksi. + +Yhtäkkiä Kragista tuntui, kuin kello olisi soinut jossakin. + +Hän säpsähti. + +-- Kello soi, sanoi hän. + +-- Niin kuului, jossain toisessa huoneistossa, vastasi Valentine +välinpitämättömästi kassaholvin sisästä, -- mutta jos tahdotte mennä +eteiseen katsomaan, niin olkaa hyvä. + +-- Ei kiitos, kyllä minä mieluummin istun tässä ja tähtäilen teitä +revolverilla oikeaan korvaan. Minä muistutan teitä erinomaisesta +ampumataidostani. + +-- Hyvä on, Asbjörn Krag, ja tuskin uskotte, miten ihastuttavaa on +tietää, että _te istutte vihreässä nojatuolissa ja tähtäätte +revolverilla suoraan minun päähäni_. + +Hän puhui huomattavan äänekkäästi. + +-- Miksi puhutte niin kovalla äänellä? kysyi Krag. + +-- Täytyyhän minun puhua ääneen, kun seison selin teihin... Kymmenen +tuhatta, yksitoista, kaksitoista, kolmetoista, neljätoista tuhatta... + +Setelit kahisivat edelleen hänen käsissään. Asbjörn Krag hermostui yhä +enemmän. + +-- Jopa tähän taloon nyt on yhtäkkiä tullut eloa, sanoi hän. -- Eivätkö +nuo ole askelia, joita kuulen? Lähestyviä askelia? + +-- En tiedä. Palvelustyttö ehkä siellä liikkuu. Seitsemäntoista, +kahdeksantoista tuhatta -- + +Asbjörn Krag istui ja mietti: + +Hänellä on revolveri kassakaapissa. Siksi hän niin auliisti avasi oven. +Nyt hän kohta kääntyy tännepäin ja laukaisee. + +Salapoliisi terotti katsettaan, lujasti päättäen ensimäisen +epäilyttävän liikkeen huomatessaan tehdä Valentinen vaarattomaksi. + +Mutta samassa yhtäkkiä jääkylmä väre kävi hänen ruumiinsa läpi, sillä +nyt hän kuuli aivan selvästi ääntä takaapäin, huoneesta. Joku oviverho +vetäistiin kiireesti syrjään. + +Asbjörn Krag nousi salamannopeasti kääntyen uutta vaaraa vastaan. Mutta +se oli jo myöhäistä. + +Huumaava isku jysähti hänen päähänsä, ja hän vaipui lattialle kuin +kuollut. + +Ikäänkuin sumun läpi hän näki kahdet kasvot, paroni von Kühnelin ja +senaattori José Ysayon. + +Ja jostakin hyvin kaukaa hän kuuli Valentinen pilkkanaurun. + +Sitten hän meni tainnoksiin. + + + + +XX. + +Automobiili. + + +Kaksi "petohämähäkin" liittolaista oli siis odottamattomalla tavalla +sekaantunut asiaan. Tuo kavala, rikoksellinen nainen oli tehnyt +salapoliisille vaarallisen kepposen. Heitettyään aluksi kaiken +pelastumisen toivon hän oli sitten käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja +erään huoneessa olevan omituisen laitteen avulla -- jonka Krag liian +myöhään keksi -- kutsunut paikalle senaattori José Ysayon ja paroni von +Kühnelin, nuo kaksi täydellistä pahantekijätyyppiä, jotka olivat hänen +uskollisia kätyreitään. + +Mutta miten tämä tapahtui ja kuinka Asbjörn Krag taisteli viimeisen +epätoivoisen taistelun "petohämähäkkiä" vastaan tuossa salaperäisessä +huoneessa, siitä kerrottakoon vasta sitten, kun olemme kuulleet, miten +Kragin apulaisen Jensin kävi. + +Draaman viimeiset kohtaukset näyteltiin näet samoihin aikoihin kahdella +taholla kaupunkia: "petohämähäkin" asunnossa ja erään kadun varrella +Töienhavenin lähellä, jonne Asbjörn Krag oli lähettänyt Jensin ja muut +poliisimiehet. + +Jätämme sentähden toistaiseksi Asbjörn Kragin, joka saatuaan +hirvittävän iskun takaraivoonsa suistuu tajuttomana lattiaan, ja +seuraamme hänen apulaistaan. Sillä näytelmä päättyy siten, että +kehityksen molemmat haarat jälleen yhtyvät ja että Jens peräti +vaarallisessa seikkailussa kohtaa jälleen isäntänsä. Tapaukset +kehittyvät vimmatulla nopeudella. Kuluu tuskin kahta tuntia siitä +hetkestä, jolloin isku kohtaa Asbjörn Kragin, ennenkuin koko juttu saa +ratkaisunsa. Mutta katsokaamme mitä tapahtui. + + * * * * * + +"Petohämähäkin" oli siis ollut pakko ilmoittaa Asbjörn Kragille missä +paikassa Adaa pidettiin vankina. Tämän osoitteen sekä muutamia +menettelyohjeita Asbjörn Krag oli sitten lähettänyt ikkunasta Jensille, +joka oli odottanut ulkopuolella yli puolen tuntia. Tämä entinen +rangaistusvanki, joka nyt niin suurella innolla palveli kelpo +poliisimiestä, oli heti kadonnut kaupungin pimeille kaduille. + +Sillä välin Einar Falkenberg odotteli vaunuissa poliisiaseman +ulkopuolella. Hän oli saapunut määrätyllä kellonlyönnillä. + +Asbjörn Krag ei ollut sanallakaan ilmaissut Falkenbergille mitä oli +tapahtuva tai mitä hän aikoi tehdä lähdettyään Grand Hotelin juhlasta +Valentinen seurassa. Falkenbergilla ei siis ollut muuta neuvoa kuin +odottaa; hän ei voinut ryhtyä kerrassaan mihinkään. Ja juuri tämä +ehdoton toimettomuus vaikutti, että hänen epätoivonsa ja jännityksensä +yhä kasvoi. + +Hän istui umpinaisissa vaunuissa katsellen ikkunasta poliisimiehiä, +joita tuli ja meni hänestä mitään välittämättä. Kaikki alkoi tuntua +hänestä yhä käsittämättömämmältä ja arvoituksellisemmalta. Mutta että +jotain tavatonta oli tekeillä, sen hän saattoi päättää siitä vilkkaasta +elämästä, mikä vallitsi tuossa muulloin niin rauhallisessa +poliisikamarirakennuksessa. Kaikki ikkunat olivat valaistut. Ja +poliisilaitos olikin todella kovassa puuhassa tämän jutun takia. +Etsivän osaston päällikkö istui konttorissaan turhaan koettaen saada +jotain johtoa asiaan telefonoimalla ja lennättämällä sähkösanomia ja +pikalähettejä ympäri kaupunkia. Ja missä Asbjörn Krag oli? Miksei hän +näyttäytynyt? Levottomuus etsivässä osastossa tänä yöllisenä hetkenä +muistutti sotajoukon yleisesikunnan vilkasta hyörinää juuri ennen +taistelun alkua, kun ratkaiseva hyökkäys on suunnattava vihollista +vastaan. + +Falkenberg istui ulkona vaunuissa ja katsoi vähintään sadasti kelloaan. +Määräaika oli juuri loppuun kulumaisillaan ja hänen toivonsa peräti +katoamaisillaan, kun Jens pisti nokkelat kasvonsa vaununikkunasta +sisään ja kysyi: + +-- Konsuli Falkenberg? + +-- Niin. + +-- Minä tulen Asbjörn Kragin luota. + +Falkenberg aikoi hypätä vaunuista, mutta Jens pidätti häntä. + +-- Istukaa rauhassa, sanoi hän, minä tulen pian takaisin. + +Ja sitten hän katosi. + +Konsuli odotti taas lähes viisi minuuttia. Sitten vaununovi aukesi ja +kolme siviilipukuista poliisikonstaapelia astui sisään. Jens kapusi +kuskipenkille ajurin viereen ja osoitti tälle minne hänen oli ajettava. +Vaunut vierivät Plöensbakkea alas, pitkin Suurkatua ja saapuivat pian +Trondhjemin-tielle. Konsuli kuuli, että perässä ajoivat toiset vaunut. +Nekin olivat täynnä poliiseja. Matkalla ei puhuttu mitään, ja kun +Falkenberg koetti kysellä vieressään istuvalta konstaapelilta, niin +tämä vastasi: + +-- Hs, ei saa puhua. + +Vihdoin vaunut pysähtyivät jollekin autiolle kadulle. Kun vaununovi +avattiin, saattoi konsuli erottaa Töienhavenin mustat puunlatvat, jotka +häämöttivät yöllistä taivasta vasten. + +Poliisimiehet hyppäsivät nopeasti maahan molemmista ajoneuvoista, ja +kuskit saivat käskyn ajaa eteenpäin. Oli kuutamo, ja talorivien +mahtavat varjot peittivät kohta poliisimiehet. Nämä seisoivat suuren +nelikerroksisen kivitalon edustalla, jonka kaikki ikkunat olivat +pimeinä. + +Jens oli koko ajan ollut johtajana; hän toimi Asbjörn Kragin nimessä ja +hänen ohjeittensa mukaan. Hän otti avaimen taskustaan ja päästi itsensä +ja kaikki muut talon ovesta sisään sekä lähti sitten etumaisena +nousemaan portaita. Toisessa kerroksessa hän pysähtyi ja soitti +ovikelloa erikoisella tavalla. + +Kun Falkenberg tällöin kuiskasi kysymyksen, missä oltiin, niin muuan +poliisi vastasi: + +-- Eräässä Asbjörn Kragin asunnossa. + +Heti senjälkeen kuului sisäpuolelta askelia, ja vanha, puolipukeissa +oleva harmaapartainen mies avasi hiljaa eteisen oven. Poliisimiehet +astuivat sisään. + +Konsuli Falkenberg kummastui suuresti nähdessään, että asunto, johon +kuului kaksi pientä huonetta, oli kirkkaasti valaistu. Mutta ikkunoissa +oli niin paksut uutimet, ettei pienintäkään valonsädettä päässyt ulos. + +-- Kävipä somasti, kuiskasi Jens, kun sattui Asbjörn Kragilla olemaan +asunto täälläkin, ihan vastapäätä sitä taloa, jossa meidän on käytävä. + +Huoneet olivat köyhänlaisesti kalustetut, mutta seinillä riippui joukko +aseita. + +Jens otti erään kiväärin ja tarkasti sen makasiinia. Ladattu oli. Hän +antoi kiväärin eräälle poliisikonstaapelille ja sanoi: + +-- Te joka ammutte niin hyvin -- voitteko osata kadulla juoksevaa +miestä jalkoihin -- siis haavoittamatta häntä hengenvaarallisesti? + +Poliisimies hymyili. + +-- Osaan toki vaikka ohimoon, sanoi hän, niin varma olen taidostani. + +-- Hyvä on, mutta teidän on osattava häntä jalkoihin. Asettukaa tähän +ikkunaan. Ja sillaikaa me menemme kadun poikki vastapäiseen taloon, +_jossa on_... + +Falkenberg tarttui häntä käsivarteen. + +-- Ada? kysyi hän. + +-- Niin. + +-- Mutta menkäämme sinne heti paikalla. Mitä te odottelette? + +Jens katsoi hyvin paheksuvasti häneen. + +-- Ette nähtävästi tiedäkään mitä on kysymyksessä, sanoi hän vetäen +taskustaan paperipalasen ja näyttäen sitä Falkenbergille. + +Paperi sisälsi Asbjörn Kragin tiedonannon. Ja siihen oli salapoliisi +kirjoittanut: + + "Menetelkää äärettömän varovaisesti. Ei vähintäkään melua. + Voi käydä niin, että Ada saa surmansa, jos hänen vartiansa + huomaavat vapauttajain olevan läheisyydessä." + +-- Ymmärrättekö nyt? kysyi Jens. + +Falkenberg ymmärsi ja vaikeni. + +Sitten sammutettiin tulet huoneessa, paksut uutimet vedettiin hiljaa +syrjään, ja poliisimiehet kokoontuivat ikkunaan. Oltiin toisessa +kerroksessa. Katu oli autio ja pimeä, eikä vastapäisen talon ikkunoista +yksikään ollut valaistu. + +-- Tuossa on n:o 32, sanoi Jens osoittaen kädellään. -- Meidän on +tunkeuduttava kolmanteen kerrokseen ja käännyttävä vasemmalle, kun +nousemme portaita ylös. Mutta ei saa kuulua ääntä, ei askeltakaan. +Sitten rikomme eteisen oven. Oikealla olevassa huoneessa nukkuu neiti +Ada. Särjettyämme eteisen oven tulee meidän parissa silmänräpäyksessä +olla hänen huoneessaan. Jos sekunninkaan myöhästymme, voi tapahtua +jotain hirveätä? + +Sitten nuori salapoliisi kääntyi kiväärillä varustetun poliisimiehen +puoleen ja jatkoi: + +-- Te jäätte tänne pitämään vahtia tässä ikkunassa. Asbjörn Krag +kirjoittaa, että niitä roistoja piilee tuossa talossa ainakin pari +kappaletta. Ja se kai merkitsee, etteivät ne saa päästä karkuun. + +Jens tarkasteli vastapäistä taloa arvostelevasti. + +-- Vesiränni, mutisi hän. + +Eräs poliisimies huomautti: + +-- Mitä joutavia. Mahdotontahan ihmisen on päästä ulos kolmannesta +kerroksesta pitkin sileätä seinää, vaikka siinä olisikin vesiränni. + +Mutta entinen vanki vastasi, muinaisia tekojansa muistellen: + +-- Minä olen sen kuitenkin tehnyt. + +Sitten eräs ikkuna aukaistiin, ja kiväärillä varustettu poliisimies +asettui siihen. + +-- Entä minä? kysyi Falkenberg. -- Mitä minun on tehtävä? + +-- Te jäätte tänne, vastasi Jens. -- Te vain turmelisitte koko työmme, +jos olisitte mukana tuolla. + +Konsulilla ei ollut muuta neuvoa kuin totella käskyä. Poliisimiesten +lähtiessä huoneistosta hän seisoi ikkunassa katsellen vastapäistä +taloa, jossa pikku Ada oli vangittuna. Hän oli menehtymäisillään +jännityksestä. Hän ei ollut nukkunut pitkään aikaan, ja hänen kaikki +hermonsa vapisivat. Mutta nyt hän kai saa kohta nähdä morsiamensa? +Elääkö Ada vielä, onko hänen olonsa tukala? Toivo ja pelko vaihtelivat +odottajan mielessä. Toivo saada pian sulkea Ada syliinsä. Pelko että +konnat ovat tehneet hänelle pahaa, kenties tappaneet hänet, sillä hän +tiesi, että "petohämähäkiltä" ja hänen joukkueeltaan saattoi odottaa +mitä tahansa. Mutta sietämättömintä hänestä oli seisoa näin lähellä +Adaa ja kuitenkin olla pakotettuna ehdottomaan toimettomuuteen. + +Toistaiseksi hän ei voinut tehdä muuta kuin jännittyneellä +mielenkiinnolla seurata muiden liikkeitä. + +Kas, tuolla alhaalla livahti tumma varjo kadun poikki. Se oli kai Jens. +Häntä seurasivat muut poliisimiehet, jotka yksitellen äänettömästi +hiipivät kadun poikki. + +Hän näki heidän kokoontuvan portille, kuuli hiljaista ääntä, ikäänkuin +saranain kitinää, ja ymmärsi siitä, että portti oli avattu. Ja sitten +meni lähes viisi minuuttia täydellisen hiljaisuuden vallitessa. +Vastapäinen talo oli kuollut ja pimeä, eikä kadultakaan kuulunut +askelia mistään. Hiiskumaton hiljaisuus vallitsi tässäkin huoneessa, +missä hän nyt oli. Poliisimies seisoi hievahtamatta kivääri käsissä. +Ainoa liike, minkä Falkenberg tunsi, oli hänen oman sydämensä kiihkeä +jyskytys. Mutta hän tiesi, että tuokion päästä valtava meteli, jyske ja +pauke, ammunta ja kirkuna on katkaiseva hiljaisuuden tuossa suuressa, +äänettömässä talossa kadun toisella puolen. + +Ja nyt se alkoi. + +Talon sisästä hän kuuli ryminän, joka ilmaisi, että nyt eteisen ovi +murrettiin auki. Särkyvä lasi helisi, ja pirstaleet narskuivat jalkojen +alla vihlovasti. Heti senjälkeen kuului mahtava jymähdys, ikäänkuin +raskas lyijypaino olisi viskattu seinään, ja sitten hänen korvansa +erotti kaukaisia ihmisääniä. + +Ja samassa välähti punertava valo eräässä ikkunassa. Se näytti alkavan +tulipalon leimahdukselta, mutta se oli vain salalyhdyn valojuova, joka +sivuutti ikkunan. Se katosi heti ja ilmestyi jälleen seuraavaan +ikkunaan. Ja sitten äänet erottuivat selvemmin, kajahti huutoja, kuului +nopeita, äänekkäitä käskyjä. Liehuva, punertava valo ja pirstatun lasin +räminä antoi kaamean leiman sille, mitä talon sisäpuolella tapahtui. + +Sitten kuului kirkaisu, yksi ainoa vihlova naisen kirkaisu. Ja kohta +senjälkeen pamahti revolverinlaukaus. Ja sitten toinen. Eräs ruutu +särkyi, lasipalasia putosi helisten katukäytävälle ja hurja meteli +kuului yhtäkkiä kovana ja selvänä ikkuna-aukosta. Falkenberg kuuli +miehenäänen karjuvan: "Iske häntä päähän!" Mutta sitten melu, äänet ja +rähinä sulivat yhdeksi ainoaksi sekamelskaksi. + +Falkenberg hyökkäsi ovelle. + +-- Minä en kestä enää! huusi hän aivan suunniltaan jännityksestä ja +tuskasta. -- Minun täytyy päästä tuonne. Hellittäkää minusta! + +Mutta konstaapeli piteli häntä kovakouraisesti käsivarresta ja heitti +hänet takaisin. + +-- Te ette pääse ulos, sanoi poliisimies tuimasti, niin kauan kuin minä +olen täällä. + +Samassa hän vilkaisi vastapäistä taloa, astui kiireesti ikkunaan ja +valmistautui ampumaan. Falkenberg seurasi hänen katseensa suuntaa -- ja +näki olennon, joka kapusi seinää myöten alas pitkin vesiränniä. + +-- Se nuori mies oli oikeassa, mutisi konstaapeli. -- Ketterä ihminen +voi kuin voikin liikkua vesirännin avulla pitkin sileätä kiviseinää. +Mutta tuo ei pääse karkuun. + +-- Ammutteko hänet? kysyi Falkenberg tuskan vallassa. + +-- Ammun häntä koipeen, vastasi toinen kylmäverisesti ja seurasi +olentoa kiväärinpiipulla. + +Kun kiipijä oli päässyt katukäytävälle ja lähti juoksemaan pakoon ja +talossa ikkuna toisensa jälkeen aukesi ja sadatuksia ja uhkauksia +sateli miehen perään, silloin konstaapeli laukaisi. + +Pakenija lysähti kokoon kuin riepu. + +-- Oikeaan polveen, mutisi konstaapeli laskien pyssyn kädestään. + +Falkenberg kurottautui ikkunasta ulos katsellakseen haavoittunutta +tarkemmin. Mies-parka kiemurteli ähkyen ajotiellä, koetti kerran +toisensa perästä nousta pystyyn, mutta suistui aina takaisin maahan. + +Yhtäkkiä Falkenberg kuuli omituista surinaa, joka tuli jostain kaukaa +ja kasvoi nopeasti yhä voimakkaammaksi. + +Hän kurottautui kauemmaksi ikkunasta ulos ja katsoi pitkää katua +alaspäin, mistä tulla tohisi tulisilmäinen hirviö. Se oli automobiili, +joka läheni vimmatulla nopeudella. + +Se päästi torvestaan pitkän törähdyksen, joka yön hiljaisuudessa kuului +villipedon karjunnalta. + +Falkenberg peräytyi ikkunasta huoneeseen. Hänen silmänsä etsivät ovea. +Hänen äänensä oli kauhusta käheä, kun hän kuiskasi: + +-- Se on Valentinen automobiili. + + + + +XXI. + +Valentinen uusi autonkuljettaja. + + +Niin äkkiä oli siis tilanne muuttunut Valentinen huoneessa. + +Asbjörn Krag luuli jo seisovansa voitonpalmu kädessä, hän vain odotti +ilmoitusta apulaiseltaan, jonka oli lähettänyt työhön, kun vaarallinen +nainen odottamattomalla kepposella tekikin hänet yhtäkkiä ihan +voimattomaksi. + +Hän oli hetkeksi unohtanut olevansa suuren ja ovelan rikoksentekijän +asunnossa. + +Niin varovainen nainen kuin Valentine Kempel, joka oli toiminut +suuremmissa oloissa ja viisastunut kokemuksistaan, oli tietysti myös +järjestänyt asuntonsa oman päänsä mukaan. + +Hän oli ottanut lukuun äkkiyllätyksen mahdollisuuden, ja hänen +viisihuoneinen asuntonsa oli vähitellen muodostunut jonkinlaiseksi +mäyränluolaksi, jossa oli monta salaista käytävää. + +Hän oli aina liittolaistensa ympäröimänä. + +Asbjörn Krag olikin alusta pitäen ollut selvillä siitä, että joku tai +joitakuita hänen ystävistään oli lähitienoilla. + +Mutta pitämällä Valentinea vankina revolverin suun edessä oli +salapoliisia onnistunut estää häntä kutsumasta apua. + +Lopuksi "petohämähäkki" vihdoin oli taipunut ja ilmoittanut Kragille +Adan olinpaikan. + +Hän oli ollut näköjään täysin voitettu ja luvannut suostua, kun Asbjörn +Krag vaati häntä poistumaan maasta. Mutta viime hetkessä oli hänen +mieleensä juolahtanut epätoivoinen ajatus. + +Hänen onnistui kutsua apua. + +Juuri kun salapoliisi luuli voittaneensa koko pelin, ilmestyi +huoneistoon kaksi Valentinen liittolaista, espanjalainen José Ysayo ja +saksalainen von Kühnel. + +Krag sai ankaran iskun takaraivoonsa ja suistui tajuttomana lattialle. + +Roistot köyttivät hänen kätensä ja jalkansa ja jättivät hänet +avuttomana makaamaan lattialle. Valentine selitti muutamin sanoin mitä +oli tapahtunut ja että hänen oli ollut pakko ilmaista Adan olinpaikka. + +-- Mutta vielä ehdimme mahdollisesti estämään Adan vapauttamisen. +Automobiili -- + +Niin, espanjalaisella oli automobiili ulkopuolella valmiina. + +Pian matkaan siis. + +Ennenkuin he poistuivat Valentinen asunnosta, laskeutui saksalainen +polvilleen tutkiakseen, vieläkö Asbjörn Krag oli tajuttomana. + +Hän ravisti sidottua poliisimiestä ja kuunteli korva hänen rintaansa +vasten. + +Noustessaan jälleen pystyyn hän virkkoi: -- Luulisi miehen nukkuvan +ikuista unta. Valentine säikähti ja tuijotti Asbjörn Kragia kasvoihin, +jotka olivat veriset ja kalpeat. + +-- Kuollut? kuiskasi hän. + +-- Ei vielä, vastasi saksalainen. -- Saatan kuulla hänen sydämensä +sykkivän hiukkasen. Ja kun miehellä on tuollainen ruumiinrakenne (tässä +hän kevyesti potkaisi poliisimiestä), ei kestäne kauaakaan, ennenkuin +hän on ihan terve ja jaksaa uudelleen ryhtyä taisteluun Valentinea +vastaan. + +Rauhoituttuaan Asbjörn Kragin tilan suhteen Valentine alkoi kiirehtiä +lähtöä. + +Jokainen sekuntihan oli hänelle kallis. Hän laski, että Asbjörn Kragin +apulainen oli ajanut hevosella Adan kätköpaikalle. Nyt hän oli varmaan +jo perillä, niin että oli pakko rientää perään heti paikalla, jos mieli +ehtiä jotakin aikaansaada. + +Espanjalainen meni hakemaan viereisestä huoneesta yllensä ohjaajaviitan +ja -lakin. + +Valentine ja saksalainen lähtivät ulos automobiiliin ja asettuivat +takaistuimelle. + +Oli jotenkin pimeä. Espanjalaisen viipyessä saksalainen sytytti +automobiilinlyhdyt, kaksi räikeänkirkasta tulisilmää, jotka syöksivät +leveän valojuovan kauas eteensä. + +Kukaan heistä ei enää piitannut mitään Asbjörn Kragista. Hänhän oli +aivan avuttomassa tilassa. Ensinnäkin tajuttomana, verissään ja pahoin +lyötynä, toiseksi sidottuna käsistään ja jaloistaan. Mitäpä enää +kannatti pitää lukua hänestä, ajatteli Valentine istuessaan +automobiilissa odotellen espanjalaista ohjaajaansa. Krag oli +nujerrettu, nyt oli vain kysymyksessä ottaa takaisin mikä oli +menetetty, säilyttää panttivanki, estää Adan vapauttaminen. + +Mutta hänen ei olisi pitänyt olla niin täysin varma Asbjörn Kragin +avuttomuudesta. + +Sillä samana hetkenä, kun nuo kolme ihmistä lähtivät huoneesta, Krag +avasi silmänsä. Nuo silmät olivat verestävät ja turvonneet, mutta +niissä hehkui sittenkin kiihkeä tarmo ja taisteluhalu. + +Asbjörn Kragin tajuttomuus oli kestänyt vain muutamia harvoja +minuutteja. Hän oli vironnut heti, kun kätensä ja jalkansa olivat +köytetyt. + +Kun saksalainen kumartui hänen puoleensa, pidätti hän hengitystään, +ettei ilmaisisi itseään, ja ääntä päästämättä hän oli ottanut vastaan +paronin ystävällisen potkun. + +Mutta heti yksin jäätyään hän avasi silmänsä. + +Ja sitten tapahtumat vilahtivat hänen aivojensa läpi: Äkillinen +odottamaton hyökkäys, isku takaraivoon. Millä ihmeellä roistot olivat +saaneet sanan? + +Hän katseli ympärilleen. + +Tuosta oikealla olevasta ovesta he olivat tulleet. Valentine oli +seisonut avoimen kassakaapin edessä ja puhunut hänelle. + +Ja hänen oli täytynyt lakkaamatta katsoa Valentinea ja seurata hänen +liikkeitään, koska oli alkanut epäillä, ettei tuon kassakaapin laita +ollut oikein, vaan että siinä piili jokin salaisuus. + +Mutta nyt hän käsitti, miten kaikki oli tapahtunut, mitenkä tuon +kavalan naisen oli onnistunut kutsua apua. Valentine oli unohtanut +sulkea kassakaapin lähtiessään huoneesta. Asbjörn Krag saattoi +paikaltaan, missä makasi, nähdä terässeinäisen kaapin sisään. + +Se ei itse asiassa tietysti ollutkaan mikään kaappi, vaan viereiseen +huoneeseen johtava kanava. Ja siksi Valentine olikin puhunut hänelle +niin kovaäänisesti seistessään kumartuneena "kassakaappiin". + +Hän oli puhunut tähän tapaan: + +"Niin, hyvä Asbjörn Krag, minä ymmärrän hyvin, että te nyt olette +voittanut. Mitäpä voisin tehdä, kun te istutte takanani tähdäten minua +revolverilla?" + +Mutta sitä hän tietysti ei sanonut imarrellakseen Kragia ja saadakseen +hänet entistä vakuutetummaksi voitostaan. + +Hän sanoi sen ystävilleen ja apureilleen, jotka varmaan olivat seinän +takaisessa huoneessa. Hän ilmoitti heille tilanteen: että salapoliisi +oli hänen lähellänsä revolveri ojona. + +Se oli samaa kuin käskeä heitä murtautumaan huoneeseen vastakkaiselta +puolelta ja hyökkäämään salapoliisin kimppuun. + +Ja hänellä oli täysin perehtyneitä pahantekijöitä palveluksessaan. He +olivat totelleet käskyä. + +Kaikki tämä kiiti salapoliisin aivojen läpi. Hänellä oli tavaton kyky +koota kaikki huomiot ja yhdistää ne yhdeksi ainoaksi kuvaksi. Ja se +kävi nopeasti. Heti _nähdessään_ kassakaapin hän muisti "petohämähäkin" +äänekkään puheen, ja silloin koko asia selvisi hänelle. + +Hänen johtopäätöstään tuki se seikka, että hän nyt kuuli espanjalaisen +liikuskelevan viereisessä huoneessa ja että tämä melu kantautui hänen +korviinsa kuin suppilon kautta, avoimesta "kassakaapista". + +Mutta mitä hänen nyt oli tekeminen? Hänen, joka vastikään oli ollut +niin lähellä maaliaan. Nyt hän ymmärsi hyvin, että "petohämähäkki" +apulaisineen on tuokion kuluttua matkalla Adan luo. + +Tuolle ovelalle seurueelle on mitätön pikkuasia voittaa kokematon Jens +ja tanakat, mutta hieman yksinkertaiset konstaapelit sekä puolittain +sekapäinen Falkenberg. + +Oliko siis kaikki hukassa? + +Jospa hän olisi tällä hetkellä päässyt irti! Mutta miten? Hänen päänsä +oli vielä raskas iskusta, ja inhoten hän tunsi veren hyytyvän +poskillaan ja niskassaan. Olihan hän sitäpaitsi köysissä, kädet ja +jalat sidottuina, niin että tuskin saattoi liikahtaa. Jonkinlaisen +surumielisen alistumisen tuntein Krag myönsi itselleen, että kaiken nyt +täytyi olla hukassa. Sillaikaakuin hän virui täällä, saattoi Valentine +tehdä mitä hurjimpia tihutöitä, riistää Adan Jensin ja poliisien +käsistä ja tällä panttivangilla kiristää mitä tahansa Einar +Falkenbergilta, joka oli tuskasta, jännityksestä ja rakkaudesta +puolihulluna. + +Hän katseli pitkin lattiata. Pöydänjalan vieressä kiilsi jotakin. + +Hänen revolverinsa. + +Ja oli kuin tämän rakkaan esineen näkeminen olisi antanut hänelle uutta +toivoa ja uutta rohkeutta. Kunpa hän saisi sen käsiinsä! Tai kunpa +espanjalainen tuolla sisällä lopettaisi peuhaamisensa, niin hän +koettaisi vierittäytyä revolverinsa luo. + +Asbjörn Krag makasi selällään brysselinmaton kulman päällä. Hän tunsi +ankaranpuoleista kipua ihan ristiluittensa kohdalla, sillä hänen +allensa oli sattunut jokin kova ja kulmikas esine, joka suorastaan +kaivautui hänen lihaansa. + +Salapoliisi ymmärsi, että se saattoi olla jokin esine, joka oli +pudonnut pöydältä ja joutunut matonreunan alle. + +Mutta yhtäkkiä hänelle selvisi mikä se todellisuudessa oli, ja samassa +hän oivalsi, ettei hänellä ainakaan vielä ollut syytä heittää kaikkea +pelastuksen toivoa. Se oli Valentinen tikari, sama jonka hän oli +kätkenyt ruusuvihkoon ja jonka Asbjörn Krag oli karistanut lattialle +sanoessaan: "Antakaa se minulle ilman piikkejä." + +Tikari oli vierähtänyt matonreunan alle, ja Valentine oli unohtanut +sen. + +Omituinen ilontunne virtasi Asbjörn Kragin läpi, jännitys valtasi hänet +uudestaan, ja nyt hän toivoi, merkillistä kyllä, että espanjalainen +viereisessä huoneessa saisi vielä hetkisen haeskella tamineitaan. + +Asbjörn Krag alkoi heti hivuttautua matonreunalta lattialle. + +Se onnistui pian. + +Taakseköytetyillä käsillään hän sitten haparoi altansa tikaria. Vihdein +hän sai siitä kiinni. + +Hän ymmärsi, että tikari varmaan oli hyvin terävä, sillä hän tunsi +käsiensä tahmaantuvan verestä. + +Asbjörn Kragissa oli hiukan taitovoimistelijaa. Mikä muille olisi +monessa suhteessa ollut mahdotonta, kävi hänelle mahdolliseksi. + +Hän katkoi tikarilla nuorat käsistään. Se tosin maksoi hänelle monta +veristä naarmua. + +Seuraavassa tuokiossa hän oli katkaissut jaloistaankin nuorat. Ja +sitten hän vihdoin seisoi lattialla, pystyssä ja vapaana, mutta +pahoinpideltynä, kädet ja pää veressä. + +Hän kumartui ottamaan revolverin. + +Automobiili torven kärsimätön törähdys ilmaisi hänelle, ettei Valentine +ollut vielä lähtenyt. He siellä odottivat espanjalaista. Ja +espanjalainen don José Ysayo peuhasi edelleenkin huoneessa etsien +tamineitaan. + +Hän kirosi kuullessaan torventörähdyksen. + +Oli ilmeistä, että hän etsi jotakin, mutta löytämättä. + +Asbjörn Kragilla oli suunnitelma valmiina. + +Hän päätti rohkeasti panna kaikki yhden kortin varaan ja ripeällä +kaappauksella valloittaa takaisin mitä oli menettänyt. + +Hän tirkisti avoimeen kassakaappiin. Aivan oikein. Täydelleen niinkuin +hän oli ajatellut: kassakaapissa ei ollut peräseinää ollenkaan, vaan se +johti suoranaisena kanavana viereiseen huoneeseen. + +Valentinen tikari hampaissa ja oma revolverinsa oikeassa kädessään +Asbjörn Krag ryömi kanavaan. + +Toisessa huoneessa hän näki espanjalaisen makaavan suullaan lattialla +ja kaivelevan jotakin sohvan alta, hiljakseen kiroillen ja harmitellen, +kun ei löytänyt mitä etsi. Yhdellä hyppäyksellä salapoliisi oli hänen +niskassaan. Don José ei ehtinyt edes kirkaista. Salapoliisin hyökkäys +oli äänetön kuin tiikerin hyppäys. Jäntevillä käsillään hän painoi +toisen lattiaan. + +Kun espanjalainen sai nähdä kuka hänen kimpussaan oli, tuli hänen +kasvoilleen sanomattoman kauhun ilme. Krag kuiskasi hänelle painaen +samassa revolverin suun hänen korvaansa: + +-- Jos päästätte äänenkään -- -- -- + +Mutta hänen ei tarvinnut jatkaa uhkausta, sillä espanjalainen oli liian +kauhuissaan kyetäkseen ylipäänsä mihinkään. Hänhän oli vastikään nähnyt +tämän saman miehen, joka nyt puristi häntä rautaisilla käsillään, +makaavan viereisessä huoneessa köytettynä, verissään ja tajuttomana. + +Asbjörn Krag oli saanut lujan otteen espanjalaisen kurkusta. + +Mutta silloin hän kuuli toistamiseen automobiilitorven äänen, kaksi +terävää, kärsimätöntä törähdystä. Asbjörn Krag ymmärsi, että hänen +täytyi kiiruhtaa, jos mieli pelastaa tilanteen. + +Eikä hän epäröinyt hetkeäkään. Valitsemisen varaa ei ollut. + +Pidellen vasemmalla kädellään tukevasti espanjalaisen päätä hän iski +oikeassa kädessään olevan revolverin perällä häntä pari kertaa jotenkin +rajusti leukaluun alle. Yksi ainoa luja nyrkinisku tuohon paikkaan +riittää muuten saattamaan vankimmankin miehen pyörryksiin. Sitä +voimakkaammin tietysti vaikutti kova, raskas revolverinperä. + +Espanjalainen roisto meni liituvalkeaksi kasvoiltaan, ja hänen silmänsä +painuivat umpeen. + +Asbjörn Krag hellitti kohta otteensa hänen kurkustaan. + +-- Olemme siis vaihtaneet osia, hyvä ystävä, mutisi hän. -- Tästä tulee +sinulle ainakin pari tuntia kestävä uni, ja sillä aikaa voi tapahtua +ihmeitä. + +Temmatessaan espanjalaiselta automobiiliviitan hän lisäsi: + +-- Mutta koska nyt kerran olemme vaihtaneet osia, niin on parasta, että +teemme sen perusteellisesti. + +Hän veti viitan yllensä. Se sopi hänelle mainiosti, sillä hän ja +espanjalainen olivat jotakuinkin samankokoiset. + +Viitta napitettuna, kaulus pystyssä ja lakki silmille painettuna +Asbjörn Krag saattoi hyvästi käydä don José Ysayosta. + +Kovalla kolinalla hän riensi portaita alas. + +Automobiili odotti porttikäytävässä. + +Valentine oli hyvin kärsimätön. + +-- No vihdoin viimein sinä tulet, sanoi hän. -- Vitkastelusi käy yhä +harmillisemmaksi, don José. + +Mutta don José vain nyökkäsi ja mutisi joitakin käsittämättömiä sanoja. + +Hän hyppäsi ohjaajanpaikalle ja väänsi ratasta. + +Ja automobiili lähti liikkeelle. + +Kello oli tällä välin tullut puoli kolme. + +Muutamia minuutteja myöhemmin automobiili oli Adan olinpaikan +edustalla, ja Asbjörn Krag kuuli talosta melua ja taistelua. + +Tuntui kuin Falkenberg olisi hurjistuneena syöksynyt tähystyspaikaltaan +huutaen: + +-- Se on Valentinen automobiili! + +Hänhän ei voinut tietää, että "petohämähäkin" automobiilia tällä kertaa +ohjasi salapoliisi Asbjörn Krag. + + + + +XXII. + +Loppu. + + +-- Se on Valentinen automobiili! huusi Falkenberg, ja silloin +konstaapeli ei enää voinut pidättää häntä pimeässä huoneessa, varsinkin +kun kohtaus hämmästytti häntä itseäänkin. + +Mistä tämä automobiili saapui? Hälvenevässä hämärässä poliisimies +saattoi nähdä, että siinä istui kolme henkeä: nainen, jolla oli liehuva +automobiilihuntu, eräs herra hänen vieressään ja sitten ohjaaja, jolla +oli automobiiliviitta yllä ja lakki silmille painettuna. + +Automobiili oli äkisti pysähtynyt törähtäen ja ankarasti jarruttaen ja +sujahtanut ihan jalkakäytävän reunaan. Nyt moottori käydä jyskytti +niin, että koko vaunu tärisi ja tutisi. Kadulla huudettiin jotakin, +uusia ikkunaruutuja pirstautui vastapäisessä talossa... Poliisimies +ryntäsi tavoittamaan Falkenbergia. + +Mutta Falkenberg oli jo ehtinyt kadulle. Viime päivien suunnaton +jännitys oli kokonaan hävittänyt hänen mielensä tasapainon. Nähdessään +jälleen Valentinen apulaisineen hän luuli, että kaikki oli hukassa. +Sillä nyt oli varmaan Asbjörn Krag voitettu, kenties surmattu. Hän ei +oikein tiennyt mihin olisi ryhtynyt, mutta jokin ylivoimainen tunne +käski häntä kostamaan. Hänellä ei ollut minkäänlaista asetta, mutta +sitä hän ei ajatellut hetkeäkään; hän ei tahtonut enää olla +toimettomana, ei jaksanut. Hän riensi automobiilia kohti. Mutta juuri +aikoessaan hypätä siihen ja karata "petohämähäkin" kimppuun hän kuuli +äänen, huudon, joka sai hänet pysähtymään. + +Se oli Jensin ääni. + +Nuori mies ryntäsi portaita alas ja potkaisi ulko-oven auki niin +rajusti, että lasisirpaleet sinkoilivat. + +-- Ada neiti on pelastettu! huusi hän. + +Silloin "petohämähäkki" nousi seisomaan automobiilissa ja vastasi: + +-- Eipä ole. + +Se mikä sitten tapahtui, kesti vain muutaman sekunnin. + +Jens, jolla oli poliisipamppu kädessä, näki Valentinen ja saksalaisen +paronin, joka oli astumassa automobiilista maahan. + +-- Vai niin, huusi Jens, sinä olet päässyt karkuun, senkin piru. + +Hän alkoi heilutella pamppuaan antaakseen "petohämähäkille" musertavan +iskun. Valentine huusi ohjaajalle: + +-- Iske maahan tuo mies, pian, José! + +Ja Asbjörn Krag -- sillä hänhän se oli ohjaaja -- hyppäsi +katukäytävälle mennäkseen tyynnyttämään Jensiä. + +Mutta silloin Falkenberg puuttui asiaan. Nyt hän oivalsi hetken +tulleen, jolloin hänenkin nyrkkejänsä kerran tarvittiin. Hän ei +tietysti tuntenut Asbjörn Kragia autonkuljettajan puvussa, eihän häntä +kukaan muukaan läsnäolevista tuntenut. Mutta hän ymmärsi, että Jens +seisoi tällä hetkellä yksinään Valentinea ja hänen apulaisiansa +vastassa -- vialleammuttu mieskin lähestyi ryömimällä taistelupaikkaa. +Ja Falkenberg iski siihen, missä hänen mielestään paraiten tarvittiin, +sanalla sanoen hyökkäsi ohjaajan, Asbjörn Kragin kimppuun. Salapoliisi +tunsi yhtäkkiä kurkussaan kaksi kovaa kouraa, ja ennenkuin arvasikaan, +oli hän kumossa katukäytävällä. + +Hän koetti tempautua irti, mutta hurjistuneen, riehuvan Falkenbergin +käsivarsissa asui tällä hetkellä vaarallinen voima. Yhtäkkiä Krag tunsi +konsulin, ja silloin koko erehdys selvisi hänelle. Hän koetti saada +puhutuksi, mutta Falkenbergin kourat puristivat kovasti. Vasta kun +automobiililakki putosi salapoliisin päästä, Falkenberg sai nähdä, +kenen kimppuun oli karannut, ja hellitti hölmistyneenä rajun otteensa, +joka olisi saattanut tehdä kerrassaan lopun Asbjörn Kragista. + +Ja samassa kajahti Valentinen hämmästynyt ääni: -- Donnerwetter, meidät +on petetty! Tuohan on poliisikoira. Pankaa kone käymään, paroni. + +Mutta paroni ei pystynyt enää siihen. Jensin pamppu oli sattunut hänen +oikeaan olkapäähänsä. Saksalainen lysähti vaunun nurkkaan. + +Silloin "petohämähäkki" jälleen osoitti käsittävänsä tilanteen. + +Ykskaks hän oli etuistuimella, moottorihan oli vielä käynnissä, niin +että hänen tarvitsi vain vääntää ratasta. + +Automobiili ponnahti heti keskikadulle kuin irtipäästetty tiikeri. + +Näytti tosiaankin siltä, kuin se olisi hypähtänyt monta metriä, niin +raju ja nopea oli lähtö. Sekunnin kuluttua se oli jo kaukana kadulla, +ja sitten se mylvähtäen katosi kulman taakse. Valentinen valkoinen +huntu liehui kuin lippu sen yläpuolella. Jens oli koettanut tarrautua +kiinni automobiiliin, mutta se lennätti hänet erästä lyhtypatsasta +vasten, niin että hän jäi hetkeksi makaamaan tajuttomana. + +Tällä tavoin "petohämähäkki" pääsi taistelukentältä. + +Asbjörn Krag seisoi keskellä katua seuraten katseellaan automobiilin +poistumista. Hän ei ruvennut kuuntelemaan konsuli Falkenbergin +valituksia. + +-- Tapahtunut mikä tapahtunut, sanoi hän. -- Minähän varoitin teitä +sekaantumasta asioihin. Missä Ada neiti on, Jens? + +Jens kömpi pystyyn katuojasta ja hoiperteli kuin humalainen. +Lyhtypatsas oli antanut hänelle ankaran tärähdyksen. + +-- Ylhäällä muijan luona, änkytti hän. + +-- Muijan? + +-- Niin, kolmannessa kerroksessa. + +Jens meni edeltä portaita ylös, hänen perässään Asbjörn Krag ja +viimeisenä Falkenberg, joka ei enää virkkanut sanaakaan, mutta ei +liioin rohjennut oikein uskoa, että pian saisi jälleen nähdä Adan. + +Saavuttuaan kolmanteen kerrokseen he näkivät heti poliisin +väkivaltaisen sisäänmurtaumisen jälkiä. Ovi oli särjetty ja riippui nyt +alimman saranansa varassa. Oviaukossa seisoi vanhanpuoleinen +naishenkilö itkien. + +Krag työnsi hänet syrjään ja riensi sisään. + +Ensimäisessä huoneessa makasi mustapintainen mies köytettynä lattialla. +Vieressä seisoi konstaapeli vahdissa. Asbjörn Kragin näyttäytyessä +konstaapeli teki jäykkänä kunniaa. + +-- Missä? kysyi salapoliisi. + +Konstaapeli osoitti seuraavaa huonetta, ja Krag meni sinne. + +Sohvalla makasi nuori tyttö kalpeana ja silmät puoliummessa. Paitsi +häntä oli huoneessa pari siviilipukuista etsivää poliisia. Toinen istui +avoimessa ikkunassa, vielä aivan ymmällä siitä, mitä äsken oli +tapahtunut alhaalla kadulla ja mitä hän ei lainkaan ymmärtänyt. + +Kun Asbjörn Krag astui huoneeseen, niin Ada aukaisi silmänsä ja +kuiskasi: + +-- Vihdoinkin. + +Hän oli liian väsynyt kyetäkseen puhumaan. + +Mutta silloin Falkenberg riensi Kragin ohi, heittäytyi sohvan ääreen ja +sulki morsiamensa riemuiten syliinsä. Nuori tyttö hymyili valoisaa +hymyä. Hän oli viime aikoina saanut kärsiä paljon, mutta nyt hän oli +taas onnellinen. + +Asbjörn Krag viittasi poliiseille. He poistuivat kaikki huoneesta, ja +kihlatut jäivät kahden. + +Viereisessä huoneessa Asbjörn Krag sai selityksen tapahtumain kulusta. + +Itse huoneistossa näkyi selviä jälkiä taistelusta, jota oli käyty ennen +Adan vapauttamista. Siitä hänen ei siis tarvinnut kysellä. + +-- Mutta jos tahdotte, herra Krag, saada tietää, millä tavoin Ada neiti +on voitu pitää kätkettynä, sanoi Jens, niin on parasta kysyä siltä +itkevältä vaimoihmiseltä, joka on tuolla ulkona. + +Nainen tuotiin sisään, ja hän oli vähällä langeta polvilleen Asbjörn +Kragin eteen katumuksesta ja mielipahasta. + +-- Minä en todellakaan voi sille mitään, vaikeroi hän. -- Luulin häntä +hulluksi, mutta nyt ymmärrän, että onkin tapahtunut katala rikos ja +että ne toiset ovat olleet ilkeitä. + +-- Hulluksi? kysyi Krag. -- Mitä sillä tarkoitatte? + +Nainen meni erään pöydän luo ja etsi sanomalehtikasasta parin viikon +vanhan sanomalehden. + +-- Kas tässä, sanoi hän, katsokaa tuota ilmoitusta. Se se on syynä +kaikkeen. + +Asbjörn Krag luki ilmoituksen ja ymmärsi heti, että Valentine jo aikoja +siten oli suunnitellut tämän musertavan yrityksensä Einar Falkenbergia +vastaan. + +Ilmoitus kuului näin: + +"Asuntoa kuukauden ajaksi Kristianiassa haetaan onnettomalle +mielenvikaiselle tytölle, joka on matkalla hoitolaan. Mieluimmin +yksityisperheessä hyvästä maksusta. Tytön mukana on hänen veljensä. +Vastaus merkille 'Vaitiolo' tämän lehden konttoriin." + +-- Tähän ilmoitukseen minä lähetin vastauksen, jatkoi nainen +kertomustaan. -- Teki mieleni ansaita hiukan rahoja, kun olen vähissä +varoissa. Ja minä ajattelin, että kun veli on mukana, niin eihän siinä +ole mitään vaaraakaan. + +-- Vanha juttu siis, mutisi Krag. -- Ryöstetty selitetään +mielenvikaiseksi. Milloin hän tänne tuli? + +-- Muutama päivä sitten. Ensin tuli eräs nainen, hyvin kaunis rouva, +hänen sisarensa, ja kyseli huoneista ja muusta semmoisesta. + +-- Valentine, mutisi Krag. + +-- Ei, Olga, vastasi nainen. -- Hänen nimensä oli Olga, sanoi hän, ja +hän kertoi sisarensa sairastavan vainoomishulluutta ja olevan +aika-ajoin ihan raivona, jonka vuoksi oli välttämätöntä, että veli oli +aina hänen lähettyvillään. Hän oli valitettavasti parantumaton +mielenvikainen eikä tuntenut edes omaa veljeään. Minä kysyin, mitenkä +hän sitten oli tullut sairaaksi, ja Olga vastasi pyyhkien silmiään +nenäliinalla: "Se on se vanha tarina, hyvä rouva, onneton rakkaus." +Tämän minä ymmärsin hyvinkin, sillä semmoisestahan kerrotaan melkein +kaikissa romaaneissa, ja sitten me itkimme yhdessä hetkisen. Minusta +hän oli oikein kiltti rouva ja piti liikuttavaa huolta sisarestaan. +Erittäinkin oli hänestä tärkeätä, ettei kukaan saisi tietää sisaren +surullisesta tilasta, ja sentähden hän nimenomaan pyysi, etten +päästäisi tänne ketään vieraita ihmisiä sen kuukauden aikana, minkä +mielisairas oli asuva luonani. + +-- Eikö hän sitten puhunut enempää tytön onnettomasta rakkaudesta? + +-- Puhui kyllä. Lähtiessään hän mainitsi siitä jotain. Sanoi miehen +nimenkin. Se oli joku konsuli Falkenberg, ja tämä oli hyljännyt tytön. + +-- Hyljännyt? + +-- Niin hän sanoi. Ja sentähden tyttö oli tullut mielenvikaiseksi. +Eräänä yönä he sitten toivat hänet tänne automobiililla. Tyttö oli ihan +valkoinen kasvoiltaan ja tajuttomana. Tohtori oli mukana sekä veli, tuo +joka tuossa makaa. + +Vaimo osoitti sidottua miestä, ja roisto käänsi kasvonsa poispäin. + +-- Tohtori selitti, että sairaalla oli juuri ollut kohtaus ja että oli +parasta panna hänet heti sänkyyn. Sisar oli silloinkin mukana ja itki +kovasti. + +-- Se katala! kähisi Jens. + +Asbjörn Krag viittasi häntä vaikenemaan. + +-- Jatkakaa, sanoi hän vaimolle. + +-- Niin, ja sitten tohtori ja sisko läksivät, ja nuori tyttö ja veli +jäivät tänne. Veljellä oli tämä huone, ja tyttö makasi tuolla. +Seuraavana aamuna hän sai taas kohtauksen. + +-- Miltä se näytti? + +-- Hän tuli ihan raivoihin ja tahtoi hypätä ikkunasta ulos. Hän väitti +joutuneensa murhamiesten pariin. Maalla huvilassa on murhattu mies, +sanoi hän, ja minut nähtyään hän huusi: "Kuulutteko tekin +murhajoukkioon?" Silloin hänen veljensä ajoi minut ulos. "Sisareni ei +saa nähdä vieraita ihmisiä", sanoi hän, "sillä siitä hän vain kiihtyy +yhä enemmän". Monta kertaa kuulin hänen huutavan sulhastaan ja +moittivan häntä siitä, että hän oli hyljännyt hänet. Kun kohtaus yltyi +pahimmilleen, niin veli piti sientä hänen nenänsä alla, ja siitä hän +kohta rauhoittui. + +-- Toisin sanoen meni tajuttomaksi. + +-- Niin, en minä tiedä. En ainakaan kuullut hänen huutavan sitten enää +pitkään aikaan. Tohtori kävi hänen luonaan silloin tällöin, mutta +sisarta en nähnyt sen koommin. Viime päivinä oli paljon puhetta, että +hänet vietäisiin johonkin laitokseen. + +Vaimo kertoi sitten vielä joukon yksityiskohtia "mielenvikaisen" +oleskelusta hänen luonaan, ja Asbjörn Kragille selvisi täydellisesti, +miten ovelasti ja kylmäverisesti rikosjoukkue oli menetellyt. Jos he +olisivat ehtineet toimittaa Adan pois kaupungista jonnekin autioon +seutuun maalle, niin he olisivat olleet kaikkivaltiaita. Onneksi se +suunnitelma oli mennyt myttyyn, joskin vasta viime tingassa. + +Vaimo oli aivan onnettomana, ja Krag ymmärsi selvään kaikesta, että hän +oli viaton ja oli toiminut hyvässä uskossa. + + * * * * * + +Harmaja aamuhämärä levisi Kristianian yli. Kello oli tullut viisi. Yö +oli ollut seikkailuista rikas. Niinä harvoina tunteina, jotka olivat +kuluneet sitten kello yhdentoista, oli tapahtunut jos jotakin. Juhla +Grandilla, Valentinen ja Asbjörn Kragin jännittävä kohtaus +"petohämähäkin" asunnossa, Kragin voitto, taistelu Adan huoneessa. +Sitten seurasi välikohtaus: Krag joutui vähäksi aikaa voimattomaksi, ja +näytti siitä, kuin "petohämähäkki" olisi jälleen saanut pelin johdon +käsiinsä. Mutta vielä kerran vaihtuivat kuvat: Kragin odottamaton +kepponen automobiilin ohjaajalle ja hänen esiintymisensä näyttämöllä +sinä hetkenä, jolloin Valentine jo luuli riistäneensä voiton hedelmät +poliisin käsistä. + +Ja sitten lopuksi Valentinen pako. -- + +Kello puoli kuusi aamulla vierivät kolmet vaunut keskikaupunkia kohden. + +Ensimäisissä istuivat Ada, Falkenberg ja Asbjörn Krag. Toisissa ajoivat +poliisikonstaapelit. Ja viimeisissä makasi "veli", mustapintainen +roisto, kädet ja jalat köytettyinä, sekä polveen ammuttu "tohtori". + +Näiden viimeisten vaunujen kuskipenkillä istui Jens, entinen vankikopin +asukas, Kragin apulainen. + +Nuori mies oli tyytyväinen yöhönsä. Tosin oli "petohämähäkki" yhä vielä +vapaalla jalalla, mutta hän oli joutunut tappiolle joka taholla ja +menettänyt saalinsa. + +Hänen oli ollut pakko paeta Kristianiasta. + +Ja lennätinkoneet nakuttivat paraikaa pitkin kaikkia teitä. + +"Pysäyttäkää vihreä automobiili! Pysäyttäkää vihreä automobiili!..." + +Aamusumu hälveni, aurinko paistoi Kristianiaan ja pani talojen katot +juhlallisesti välkkymään. Päivästä lupasi tulla kaunis. + +Ja kuskipenkillä istui Jens, aito kristianialaispoika, heilutellen +jalkojaan ja viheltäen "Hiawathaa". Hän ei ollut nukkunut kolmeen +vuorokauteen, mutta himosi jo uusia seikkailuja Asbjörn Kragin kanssa. + + * * * * * + +Jo seuraavana päivänä alkoi suuri oikeudenkäynti vangittuja +"petohämähäkin" joukkuelaisia vastaan. Poliisi keräsi suuren joukon +todisteita heitä vastaan, ja tuomio oli jo etukäteen varma: he saavat +monta vuotta kuritushuonetta ja senjälkeen heidät lähetetään Saksaan, +missä monet selvittämättömät asiat ovat heitä odottamassa. + +Kävi ilmi, ettei "petohämähäkki" ollut enää uskaltanut ensinkään palata +asuntoonsa sen jälkeen kuin oli paennut automobiililla. Halki +Smaalenenen kävi hurja kulku, ja kun pienet lennätinasemat aamulla +avattiin, oli Valentine jo aikoja sitten ajanut ohi. + +Mossin asemalla hän saavutti yöjunan, mutta ei tohtinut ajaa siinä +pitemmälle kuin Gööteporiin, missä hän uskollisen seuralaisensa kera +töytäsi erääseen Hampurinlaivaan, joka osui olemaan lähtövalmiina. + +Myöhemmillä etsiskelyillään Asbjörn Krag saattoi seurata hänen +jälkiänsä Berliiniin asti. + +Sinne katosi Valentine Kempel. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57351 *** |