diff options
| -rw-r--r-- | 57332-0.txt | 3662 | ||||
| -rw-r--r-- | 57332-8.txt | 4043 |
2 files changed, 3662 insertions, 4043 deletions
diff --git a/57332-0.txt b/57332-0.txt new file mode 100644 index 0000000..3ef2f07 --- /dev/null +++ b/57332-0.txt @@ -0,0 +1,3662 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57332 *** + + + + + + + + + + + +ANTS RAUDJALG + +Virolainen kertomus + + +Kirj. + +AINO KALLAS + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1907. + + + + +1. + + +Niillä tienoin pohjois-Liivinmaata on paljon pieniä umpijärviä, +rämerantaisia suosilmiä. + +Kuin silmiä, jotka tuska on pusertanut pisaroita täpötäyteen, -- nämä +kyyneleet vaan eivät koskaan valu. + +Kerran ne kai ovat kaikki olleet yhteydessä keskenään, iloinen, kirkas +reitti on vesiään itää kohti vieritellyt. Mutta aikojen kuluessa ovat +yhdistävät joet kuivuneet, järvet eristyneet toisistaan ja samalla +pinta-alaltaan pienenneet. Niitten välille on muodostunut vesihyllyviä +kannaksia, joissa vielä kauan eroittaa yhdistävän joen uoman, -- joissa +vesiliskot viihtyvät ja kalpeateräinen suovehka kasvaa, ja vesikasvien +peittämissä, seisovissa lätäköissä sammakkojen kutu ajelehtii ja +kurnuttava kuoro kuuluu. Kuivimmille mättäille kyhäävät suokuovit +viheliäiset pesänsä, joita suojellakseen ne ilmassa kirkuen häätävät +pois häiritsijää. + +Järvet itse ovat keskeltä upposyviä, heinärantaisia, kalaisia kuin +parhaat kalasumput. Mutta kaloilla on tympeä mudan maku, joka poistuu +vasta, kun niitä on lähdevedessä lioitettu. + +Pienemmillä järvillä, jotka nopeimmin ovat tuomitut tukehtumaan, on +kiiltävä kate lumpeenlehdistä, ja lumpeenkukat kelluvat hiljaa kuin +puoliunessa vihreässä äänettömyydessä. + +Loivilta kukkuloilta, joina maa nousee ja laskee, näkee usein kolme +järveä yhtaikaa. Itsepintaisesti pysyy kolmiluku, järvet vaan +vaihtelevat. + +Umpijärvet ja suot, -- ne antavat maisemalle leimansa. + +Suo on joka paikassa, siellä, missä sitä vähimmin aavistaa. +Korpiryteikössä se äkkiä ilmestyy punaisenruskeana lietteenä +naavakuusten juurilla, -- kukkaisilla niityillä se pursuu salaisena +pohjavetenä mättäiden välitse. + +Ants Raudjalg syntyi suvisena sunnuntaina, rukiin äsken heilimöittyä, +päivien käännyttyä puolta tiimaa lyhemmiksi. + +Syntyi Jumalan tunnilla, kirkon aikaan, isänsä, lukkarin ja +pitäjänkoulunopettajan, Mihkel Hesekiel Raudjalan, ollessa poissa +kotoa, virantoimituksessaan kirkossa. + +Yhdeksän kymmenestä olisi Mihkel Raudjalan asemassa kotiin jäänyt, +Mihkel Raudjalg kuunteli velvollisuuden kutsua, muisti virkalupaustaan +ja meni. + +Mutta vasta kirkolle päästyä suoristui miehen häiriintynyt ryhti. + +Pitäjäntuvan porstuassa hän koetteli solmita kaulahuiviaan, mutta +työkömpelöt kädet tapailivat turhaan huivin solmuja, huivi liestyi, +huiskahti sormista, kunnes hän vihdoin tuskastuneena sen silleen jätti. + +Pitäjäntuvalla hän järjesti sinne saapuneen postin, eroitteli papille +tulevat kirjeet ja nosti kirkonkirjat pöydälle. Tuontuostakin hän +tapasi kätensä takin taskua kopeloimasta. + +"Äh, -- mitäs nyt, -- johan nyt..." + +Hän oli tiukka tupakkamies, mutta jätti aina kirkkoretkellä +piippuvehkeensä kotiin, ettei joutuisi kiusaukseen. + +Ehtoolliselle pyrkijöitä ilmestyi ovipieleen. Raudjalg pani silmälasit +nenälleen ja availi kirkonkirjaa. + +"Minä olisin tullut, -- tuota -- vaimoni ja tyttäreni kanssa..." + +Raudjalan sinertävät, mustakulmaiset silmät pysähtyivät, heräsivät +hajamielisyydestään. + +"Mäe Priidu?" hän kysyi. + +"Niin, oikein." + +Raudjalg tuumaili tuokion, taisteli kaikki hajoittavaa levottomuutta +vastaan, joka uhkasi sumentaa ajatukset. + +Sitten hän kirjoitti, -- itse ulkomuistista ääneen lukien, tavu tavulta: + +"Mäe Priidu Allik, -- hänen vaimonsa Viiu, -- tyttäret Leeni ja Liisa +Vilhelmine..." + +"Ei kuin Liisa Karoline", oikaisi mies. + +"Liisa Karoline", kertasi Raudjalg. Hänen silmänsä pysähtyivät mieheen, +kuitenkaan häntä katsomatta. + +Hänellä oli erinomainen muisti, hän tiesi ulkoa useimpain pitäjäläisten +nimet, kirkonkirjoihin vilkaisematta. + +Kirkonmäellä hän sai käsiinsä kellonsoittajan. + +"Ovatko virren numerot kunnossa?" hän kysyi. + +Hän aikoi mennä eteenpäin, mutta muisti yhtäkkiä jotain, katseli +uteliaana ja tarkkaavasti kellonsoittajaa ja tarttui häntä +rintapielestä. + +Nähtävästi hän aikoi sanoa jotain, mutta ei tahtonut samalla itseään +ilmaista. + +Hän tempaili neuvottomana kellonsoittajan takin nappia, molemmat olivat +hämillään. + +"Kuinka sinä nyt tulet toimeen ilman vaimoihmisen apua?" Raudjalg sai +sanotuksi hiki otsalla. + +Samalla häntä suututti kysymyksensä, hän ymmärsi ja muisti jutut +kellonsoittajasta, joka jäätyään vaimonsa kuoltua yksin viiden orvon +kera, itse teki kaikki talon työt, keitti ruuat, lehmät lypsi ja lasten +vaatteet paikkasi. + +Raudjalg tunsi, että kellonsoittaja luuli naisväenpuuhiaan pidettävän +naurettavina ja sentähden loukkautui hänen kysymyksestään. + +Mutta se oli sittenkin ainoa keino päästä siihen kysymykseen, jota koko +kierros oli tarkoittanut. + +"Lapsivuoteeseenhan vaimosi kuoli?" hän sanoi, itse peljästyen tuskaa, +jolla kysymys häntä kouristi. + +"Lapsivuoteeseenhan se..." vastasi kellonsoittaja vastenmielisesti, +tapulia katsellen. + +Raudjalg meni lehterille. Velvollisuus oli hänelle niin kivenluja +käsite, että siihen löivät siipensä siruiksi kaikki muut halut. + +Päävirsi oli kymmenen säkeistöä pitkä, hän veisasi ne kaikki, vaikka +urut hankittua olisi yhdessäkin ollut kyllin. Mutta Raudjalg oli tehnyt +virkalupauksensa aikana, jolloin urkuja ei vielä ollut. + +Kun saarna oli päättymäisillään, pujottautui urkuparvekkeen penkkien +välitse huivipää tyttö. + +Raudjalg kohotti päänsä äänettömässä jännityksessä, pahimpaan +valmistuneena. + +"Poika", kuiskasi tyttö aivan hänen korvaansa. + +Suuri ilo syöksyi sydämeen, ikäänkuin ovista ja ikkunoista, lakaisi +tieltään epäilykset ja etsi ulospääsyä. + +Viimeinen aamen kajahti kirkossa. + +Raudjalg ei malttanut silmätä virren numeroa, oli yksi ainoa virsi, +jota hän tällä hetkellä tahtoi soittaa. + +Hän aloitti voitonriemuisella, lujalla äänellä, joka kantoi yli kirkon: + +"Enkeli taivaan lausui näin." + +Se oli jouluvirsi, ja oltiin keskellä kesää. + +Ei kukaan yhtynyt lauluun, ihmiset vaan kääntyivät ihmetellen +penkeissään. + +"Ma suuren ilon ilmoitan." + +Päästyään toiseen säkeistöön sai Raudjalan kaunis, syvä ääni sellaisen +kantavuuden ja iloisuuden, että se vakuutti välinpitämättömimmänkin. + +Ja kun hän veisasi: + +"Ãœks laps on meile sündinud -- -- --" niin yhtyi siihen koko +kirkkoväki, veisatakseen jouluvirttä poutaisena, helteisenä +suvisunnuntaina. + + + + +2. + + +Hauskin koko talossa oli tietysti isän huone, mutta siellä piti olla +hiirenhiljaa, muuten sai kuulla: "Ants, mene katsomaan, etteivät +vasikat ole puutarhassa", tai muuta samantapaista. Isän huone oli +koulutuvan takana, ja sitä sanottiin lyhyesti takakamariksi. + +Katossa oli lystinmoisia kuvioita, jotka sadevesi katon läpäistessään +oli piirtänyt, aivankuin ruskeita, koukkuisia sormia kynsineen +päivineen. + +Seinällä riippui Venäjän kartta, josta isä punaisella viivalla oli +eroittanut Itämeren maakunnat. + +Nurkassa oli isän oma veistämä kaappi, jossa säilytettiin rahaa ja +arvopapereita. Siellä oli muun muassa kaksi hopearuplaa, jotka Ants oli +saanut kummeiltaan ristiäisikseen. Isä näytteli hänelle niitä joskus ja +pani pöydälle hyrränä kieppumaan. + +Joskus isä antoi Antsille "ison kirjan". Ants istui puusohvalla ja +tavaili hiki hatussa. Se oli käsinkirjoitettu, ja kannet olivat +neliskulmaisista, kirjavista papereista liimatut. Siinä oli kaikkea, +mitä ajatella saattaa: vanhentuneita uutisia Krimin sodasta, "paras ja +huokein keino musteen valmistamiseksi", palvelijoitten päästökirja, +"hirveä luonnonihme eli yhdeksänpurstoinen merikäärme" ja niin edespäin +loppumattomiin. + +Ensimäisiä kertomuksia, mitä Ants kokoon tavaili, oli jännittävä +kuvaus, "kuinka engelsmanni Pärnun alla kävi". + +Ison kirjan vieressä hyllyllä oli toinen ohuempi, sinikantinen vihko, +jonka kansikirjoitus kuului: + +"Mihkel Hesekiel Raudjalan muistiinpanot opetukseksi ja muistoksi hänen +lapsilleen ja jälkeläisilleen." + +Koulutyön päätyttyä isä usein istui siniseen vihkoon kirjoittelemassa. + +Ants kykki sohvan nurkassa ja katseli isää. Isän nenä oli käyrä, ja +ylähuuli paljaaksi ajeltu sekä pitkä, leuan alla tiheni parta, joka +harvoina haituvina poskia reunusti. Tukka oli sileällä sivujakauksella. + +"Isä, mitä sinä kirjoitat?" + +"Tulehan tänne!" + +Isän suonikas käsi liikehti paperilla, Ants näki ikäänkuin +paljasoksaisen puun, joka haaraantui joka taholle. Isä osoitti puun +tyveä. + +"Mitäs tässä on?" + +Ants tavasi: "Ants Raudjalg." + +"Niin, -- siinä sinä olet. Se on sinun sukupuusi, tämä. Kaikki oksat ja +haarat yhtyvät sinuun." + +Isän kynä juoksi pitkin puun runkoa ja oksia. + +"Nämä ovat sinun esi-isiäsi. Näin paljon on ihmisiä tarvittu, että +saataisiin syntymään tuommoinen pojan naskali." + +Isän käsi lepäsi Antsin tuuhealla tukalla ja painoi sen lakoon. + +Ants katseli puuta ja sen haaroittuvia oksia, hänestä oli ihmeellistä +itse olla puun keskuksena, kaikkien koukeroisten oksien päämääränä. +Hänestä tuntui, kuin eivät puun kaukaisemmat oksat voisi tietää hänestä +mitään, niinkuin niillä ei olisi aavistustakaan, että yhtyisivät +tyveen, joka merkitsi pientä poikaa. Ja kaikkia niitä oli tarvittu, +että hän olisi olemassa, ei yksikään oksa saanut puuttua, ketju oli +eheä ja päättyi häneen. + +Ants tavasi: "Mäe Jüri -- kuka se on?" + +"Olipa vaarisi isä." + +"Mitä hän teki?" + +"Teki päiviä moisioon." + +"Entä tämä tässä?" Ants osoitti oksaa. + +"Sootaga Karla." + +"Tekikö hänkin päiviä moisioon?" + +"Teki, -- kaikki tekivät." + +"Olivatko ne kaikki orjia?" + +"Eivät, -- vaarisi oli loppu-ikänsä jo vapaa." + +"Lue minulle sinisestä vihosta jotain, isä!" + +Isä kohensi silmälasejaan, luki juhlallisesti, laulavasti kuin kirkossa: + +"Tänään ristittiin Pyhän Kolminaisuuden nimeen rakas poikamme, +esikoisemme, jolle Pyhässä Kasteessa annettiin nimi Ants Mihkel, joka +ensimäinen nimi on Herrassa nukkuneen isävainajani mukaan. Kummit +lahjoittivat tässä tilaisuudessa äsken ristitylle kaksi ruplaa, +viisikymmentä yksi kopeekkaa, kaikki hopeassa, (paitsi tietysti +kopeekan kappale)." + +Kerran Ants yksin jäätyään itse alkoi selailla sinikantista vihkoa. + +Hän luki: + +"Sisareni Ann, naimisissa Väljaotsan isännän kanssa, oli jo varhain +joutunut perkeleen pauloihin, joka meitä kaikkia vaanii. Synnytettyään +lailliselle aviomiehelleen kolme lasta, täytettiin hänen sydämensä +lihallisella rakkaudella omaa renkiään Jüri Nilbeä kohtaan, jolle +hän synnytti neljännen lapsensa. Mutta vielä väkevämmäksi kävi +kiusaajan ääni heissä, kunnes edellä mainittu Jüri Nilbe sisareni +Ann'in suostumuksella otti hengiltä Väljaotsan Peeterin. Josta teosta +heidät kirkolla julkisesti kaakinpuussa ruoskittiin ja Siperiaan +lähetettiin. Tämän kaiken olen kirjoittanut tähän yhdeksi kauheaksi +varoitukseksi, murheella täytetyllä sydämellä sisareni tähden, toivoen +hänen viimeisellä hetkellään, josta tosin en mitään tiedä, mielensä +muuttaneen ja armosta osalliseksi tulleen." + +Antsista tuntui, kuin olisivat isän kauniit, pystyt kirjaimet tässä +kohden raskaasti ja epätasaisesti paperille piirtyneet. + +Illalla hän kysyi isältään: + +"Onko minulla muitakin tätejä, paitsi Kadri-täti ja Metsanurgan täti ja +Auduman täti... Onko Ann tätikin?" + +Ants oli silloin jo vuoteessaan, joka alkoi käydä hänelle liian +lyhyeksi, niin että hän makasi sääret sykkyrässä. + +Isä pysähtyi, silmät terästyivät läpitunkeviksi. + +"Otitko sinä itse isän sinisen vihon?" kysyi isä. + +Ants kavahti isän kaulaan, puristi, kuollakseen häpesi. + +"En minä siitä niin, että sen otit, mutta miksi koetit kierrellä, -- se +minua pisti", sanoi isä. + +Siitä pitäin isä ehtoorukouksessa aina nimitti erityisesti Ann tädinkin. + +Isän sisaruksia oli alkujaan ollut täysi tusina, vaikka he sitten +olivat hajaantuneetkin joka ilman suunnalle, suurin osa kuitenkin +lähipitäjiin. + +Isällä oli aikoja, jolloin joku monista sisaruksista äkkiä muistui +hänen mieleensä, ilman mitään aiheuttavaa syytä. Hän alkoi ajatella +jotakuta veljeä tai sisarta lakkaamatta, tunsi levottomuutta ja +edesvastuun painoa. "Nyt velimies taas tarvitsee minua", hän sanoi +äidille. Vihdoin kerääntyivät huolet kukkuralleen, isä valjasti hevosen +ja lähti veljen luo. + +Kerran oli Ants hänen mukanaan tällaisella retkellä, ja siitä jäi +hänen mieleensä kummallinen ja sekava kuva. Hän muisti selvästi isän +kasvot, vaikka ei olisi voinut sanoa, missä kohden isä oli istunut, +joka tapauksessa niin, että tulenpaiste niihin sattui. Ulkona oli ollut +hyvin kylmä, isän posket ja korvalehdet punoittivat, ja leukaparran +haivenista suli huurre. Isä puhui koko ajan, ensin hyvin lempeästi, +mutta kun toiset kasvot yhä pysyvät kovina eivätkä ota heltyäkseen, +niin tulee isänkin ääneen terästä. Ants ei ymmärrä mitään, sillä he +puhuvat tuvan toisessa päässä, mutta hän tuntee, että setä on tehnyt +jotain pahaa, ja että isä nuhtelee siitä... Ulkona pyryttää, mutta +sitä ei voi nähdä, sillä ikkunat ovat jäässä, -- kaikki on pehmeää +hämäryyttä ja sulavuutta, isän äänikin on sulattava... + +Vihdoin laukee kovissa kuuntelevissa kasvoissa pingoitus, mutta isä +puhuu yhä pehmeämmin. Sedän vaimo nyyhkyttää. + +Silloin isä nousee, pyyhkäisee märkää tukkaansa, hymyilee koko suulla, +niin että terve hammasrivi välkkää: "hyvästi nyt täksi kertaa!" +Paluumatkalla Ants senverran kurkistaa vällyjen alta, että näkee tien +ohessa mustanpuhuvan, humisemattoman mäntymetsän, jonka harteilla +on harmaata lunta. Ja hän nukkuu lämpimiin nahkasiin siinä varmassa +vakuudessa, että isä tietää ja näkee kaikki. + +Joskus, vaikka hyvin harvoin, avasi isä nurkkakaapin ja otti sieltä +esiin värillisiä paperirahoja sekä kaksi kirjavaa, kotkapäistä paperia, +joitten liepeissä oli irtileikattavia lippuja. + +"Näillä sinut kerran kouluun pannaan", sanoi isä ja hymyili. + +Kirjavat olivat valtion palkintolainapapereita, sanoi isä kerran. + +Syys- ja maaliskuussa oli isä tavallisesti levoton, käväisi monta +kertaa päivässä kaapillaan, otti esiin kotkapääpaperit, käänteli ja +katseli niitä. Antsin piti joka päivä käydä pappilassa kysymässä, oliko +posti tullut. + +Ants kuuli, kuinka isä alituisesti puhui äidille jostain voitosta, +kahdestasadasta tuhannesta ruplasta, ja kuinka äiti nauroi tai +toisinaan härnäsi isää, kävipä joskus kärsimättömäksikin, jolloin isä +ikäänkuin häpeillen loittoni. + +Mutta illalla isä taas otti puheeksi paperit. Ants makasi välihuoneessa +ja kuunteli, isän ja äidin vuoteen reunalla paloi kynttilänpätkä, ja +varjot vaelsivat suurina seinällä. Vihdoin se sammui, sittenkin kuului +pimeydestä yhä isän selittelevä ääni. + +"Tyytyisit nyt pienempäänkin voittoon", kuului äidin ääni. + +Mutta isä yhä kertoi kahdestasadasta tuhannesta ruplasta, jotka +eivät antaneet hänelle rauhaa, määrättömästä kultaläjästä, rikkauden +vuoresta, josta voisi koko maailmaan siunausta ja onnea siroittaa, +jos hänen, Mihkel Hesekiel Raudjalan käsi pääsisi kiiltäviä kolikoita +pyörittämään. + +Ants kuunteli, -- hymähtikö äiti, -- eikö hän hengittänyt kuin nukkuva? + +Ja isä, joka vaan kertomistaan kertoi, mitä tekisi, jos +raha-arpajaisissa voittaisi korkeimman voiton, kaksisataa tuhatta +ruplaa. + +Ants kuunteli. + +Kouluja isä perustaisi, kauniita, suuri-ikkunaisia ja korkeaseinäisiä +taloja rakennuttaisi, järvien rannoille ja jokien varsille. Hänen +kouluissaan kävisivät lapset puhtain pukimin ja sileiksi suituin +hiuksin, ei valittaisi vatsa tunnin kuluessa tyhjyyttään, sillä alati +kiehuisivat suloista höyryä henkäisevät liemipadat. Ilmaiseksi hän +kaiken jakaisi, köyhinkin irtolaislapsi pääsisi hänen opetuksestaan +osalliseksi. Ja rukoilisi keisaria, suurta hallitsijaa, Jumalan nimiin +palvoisi, että antaisi keisari lapsiin tiedot äidinkielellä istuttaa, +hän puolestaan antaisi kaikki kaksisataa tuhatta ruplaansa. + +Niin isä öisin kouluja perusteli, ja niitä kasvoi kuin sieniä sateella, +isän kaksisataa tuhatta ruplaa lankesivat kultasateena maahan, ja kohta +iti kouluja kaikkialla. Koko maa oli niitä täynnä, ja kaikki maan +asujamet hyviä ja viisaita. + +Eräänä päivänä Ants hengästyneenä syöksyi sisään. + +"Isä, posti on tullut!" + +Hän näki isän piirteitten kummasti pingoittuvan ja äidin kääntyvän +takan äärestä ja huolestunein katsein seuraavan isää. Isä meni suurin +askelin takakamariin ja sulki oven, he äidin keralla molemmat kuulivat, +kuinka lukko naksahti. + +Mutta äiti vaan tyynesti puuroaan hämmenteli, hyräili sitä tehdessään, +vahvat käsivarret puolipaljaina tulen valossa. Antsin oli turvallista +olla äidin läheisyydessä ja katsella, kuinka hän nosti nokisen padan +lieden äärelle. + +Pari kertaa äiti meni varpaillaan takakamarin ovelle ja kuunteli. + +Illalla isä ilmestyi, vältti katsoa äitiin, mutta hääri koko ajan hänen +ympärillään. + +Vihdoin hän kysyi aivan tavalliseen tapaan: + +"Amalia, missäs sinun kenkäsi ovat, -- eikö ne tarvitsisi uusia +puolipohjia?" + +Isä otti esiin suutarinvehkeensä ja alkoi kiertää pikilankaa. + +Mutta äiti ja Ants iskivät silmää: he tiesivät, ettei isä ollut +voittanutkaan kahtasataa tuhatta ruplaa. + + + + +3. + + +Isä osasi kaikki ja tiesi kaikki. + +Pari kertaa vuodessa tuotiin isän luo pieniä kuusikuisia +lapsilylleröitä, jotka täyttivät koulutuvan kirkunallaan. Kun isä +terävällä veitsellä niitä käsivarteen tuikkasi, parahtivat ne kahta +kauheammin, mutta kun isä sitten kutitti niitä nenään ja leukaan +liuhuparrallaan, nauroivat ne veitikat. + +Yhteen aikaan, kun pappi sairasteli, kävi isä joka päivä vuoden mittaan +kansliahuoneessa suureen suunnattomaan kirjaan kirjoittelemassa. +Ants, joka muuten aina oli isän takin liepeissä, ei mennyt sinne +mielellään mukaan, siellä oli kylmänkostea uho ja seinät kiilsivät +harmaata märkyyttä, joka talvella vetäytyi valkeaan kuuraan. Isäkin +siellä alinomaan nosteli ja muutteli jalkojaan, niitä vetäisi kuin +veitsellä ja alkoi hiljakseen porottaa. Kotiin tultua pani isä äidin +niitä väkiviinalla hieromaan, niitä kolotti, äiti sanoi sen tulevan +kosteudesta. + +Mutta kun pappi parani, sai isä palkkiokseen kymmenen ruplaa. + +Kun isä toi kotiin uuden uutukaisen setelirahan ja näytti sitä +äidille, ei äiti ensin vastannut mitään, vaan sävähti tulipunaiseksi, +kuivasi sitten kätensä ja lähti isän jälkeen takakamariin. Ants raappi +kynsillään jäätä tyhjän koulutuvan ikkunaruudusta. + +Hän kuuli isän sanovan jotain hyvin lauhasti ja sovinnollisesi, sitten +äidin kiivaasti ja ärtyneesti kuiskaavan. + +Ja yhtäkkiä Ants kuuli selvästi äidin tiukan äänen. + +"Että veisitkin mokomat kerjäläislantit takaisin... sen vaivaisen +kymmenruplasen takiako nyt hankit luuvalon jalkoihisi, -- viskaisit +papille vasten silmiä, -- että kehtaavatkin." + +Mutta isän rauhallinen ja tyyni ääni keskeytti yhtäkkiä: + +"Eikö mitä -- kaippa minun työni ei sitten suuremman arvoinen +ollutkaan. Ihka uusi raha -- vasta painettu -- tämän vuoden leima, -- +katso toki, Amalia." + +Äiti tuli hetken päästä takaisin, silmät itkettyneinä; Ants ymmärsi, +että isä oli päässyt voitolle, ja lakkasi ruutua raappimasta. + +Isä piirteli hautaristeihin kirjoituksia, milloin mustalla, +milloin valkoisella, joskus erinomaisissa tapauksissa kullalla. +Antsia huvittivat varsinkin suuret kirjaimet, isä teki ne hyvin +mutkikkaiksi ja kiehkuraisiksi, hänen kielensä kiertyi huulten välissä +koko ajan sitä myöten kuin kirjainkin. Joskus määräsivät omaiset +hautakirjoituksen, useimmiten kysyttiin isältä neuvoa. Isä rakasti +pitkiä ja koreita kirjoituksia, kuten tällaisia: Tässä lepää Herransa +rauhassa ja odottaa iloista ylösnousemusta... + +Isä ei talossaan käsityöläisiä kysynyt eikä tarvinnut. Itse oli oma +seppänsä, suutarinsa, kirjansitojansa, kaikessa yhtä kätevä. Joka +työhön tarvittavat kojeet oli hänellä varalla, niitä hän säilytti +ullakolla ja kävi tarpeen tullen noutamassa. + +Ullakolle vei etehisen laesta aukko, johon päästiin tikapuitse. +Antsin pienet vesisaappaat kiipesivät ketterästi isän raskaitten +rauta-anturoitten jäljestä. + +Ensin ei ullakolla eroittanut mitään, mutta kun silmä tottui, selkeni +keskellä savupiipun valtava haahmo, jota pitkin pienet kalkkijyväset +kierielivät. Seinämällä oli rivissä kymmenkunta mehiläispesää, pieniä, +keltaisia taloja. Ne olivat talvehtimassa, ja kun rystösellä kopahutti, +vastasi niistä uninen, kumea surina. + +Äidin puolen miehenmitan korkuinen kapiokirstu oli peräseinällä, se +loksahti lukkoon lystillä, maiskahtavalla tavalla. Se oli täynnään +äidin kutomia, pitkiä, kirjavia vöitä, itsevärjätyistä, itsekehrätyistä +langoista, kirjavasäärisiä sukkia ja kuviokutoisia kintaita, -- kaikki +äidin tyttö-ajan töitä. + +Orsilla oli levällään kattopäreitä ja riippui hevosluokkia sekä +kynttiläntekovehkeet. + +Ants piiloutui savupiipun muurin taakse, mutta isä kopeloi hänet sieltä +käsiinsä ja nosti istumaan vanhan mankelin kivien päälle. + +Kun isä avasi pienen luukun, pistäytyi siitä sisään paljas omenapuun +oksa. + +"Sen puun minä istutin, kun sinä synnyit", sanoi isä ja kumartui +samalla etsimään sepänkojeitaan. + +Katolla kävelivät kottaraiset, jotka äsken olivat palanneet +pesäpönttöihinsä. + +Kun isä koulupoikien mentyä iltapäivin töitään näperteli, istui +Ants vieressä ja oli tekevinään työtä hänkin, ompeli nahanpalasista +pikkuruikkuisia kenkiä ja pani ne lestille tai nitoi pienen pieniä +kirjoja, -- niinkuin isä. + +Isä kertoili raamatullisia tapahtumia. Isän mielikirjoja oli Vanha +Testamentti ja Uudesta Testamentista Ilmestyskirja. Isä selitteli +Ilmestyskirjaa omalla tavallaan. Kun hän alkoi puhua pedosta, tuli +Antsin tukala olla, mutta isä sensijaan yhä enemmän ihastui, mitä +hirveämmäksi pedon haahmo kohosi, innostui puhumaan korkealla, +kaikuvalla äänellä. + +Mutta Ants väsähti pian ja tahtoi kuulla muuta. + +"Isä, kerro jotain, -- mikä _todella_ on ollut." + +"Kaikki se on totta, -- joka tavu." + +"Vaikka, mutta kerro jotain sellaisista ihmisistä, niinkuin mekin." + +Nyt tuli Vanhan Testamentin vuoro. Abraham, Isak ja Jakob vaelsivat +vanhoina ja harmaapartaisina, he olivat syntymästään saakka olleet +vanhoja ja kunnianarvoisia. Noak nakutteli arkkiaan, hän oli isän +näköinen, hän teki arkkiinsa kaikenlaisia karsinoita eri eläimiä varten +ja arkin lakeen ripusti häkin valkealle kyyhkysparille. + +Ants tahtoi kuulla arkissa olleitten eläinten äänen. Isä ammui, +haukkui, röhki, -- kaikkein hauskinta oli, kun isä määki, rystösellään +kurkunpäätä tärisyttäen. Hekku, talon koira, urahti ulkona, haukuntaa +kuullessaan, Antsin ilo oli ylimmillään. + +Bileamin aasista tuli puhe. + +Ants selitti jyrkästi, ettei se ole totta. + +"Se _on_ totta, mutta siitä on pitkä aika", selitti isä. + +Ants tyytyi siihen, ajan pituus laskeutui hämäryytenä hänen ja isän +kertomien tapahtumain väliin, hämäryyden toisella puolen oli kaikki +mahdollista, siellä olivat toiset lait voimassa kuin nykyään. + +Kesäisin isä muuttui täydelleen talonpojaksi, -- hänellä oli +virkamaansa omassa hallussaan. + +Paljasrinteisellä kukkulalla oli hänen talonsa sija ollut, kun hän +sen haltuunsa otti, -- vereksiä kantoja vaan toinen toisensa vieressä +törrötti äsken hakatun kuusimetsän jäljeltä. + +Kaikki oli hän itse istuttanut, vasikkahaan vapisevat haavat, jotka +kesän alussa kylvivät maan valkoista nöyhtää täyteen, kuin olisi +paikalla lampaita keritty, -- takapuutarhan hedelmäpuut, jotka olivat +sattuneet liian tiheään ja nyt latvansa lehtikatokseksi yhdyttivät. +Itse oli hän muokannut kasvilavat talon edustalla, joissa keväisin +sipulien, porkkanoitten ja herneitten sirkkalehdet kurkistelivat. +Kaksi hevoskastanjaa ulkopihan portin pielessä pudottivat syksyisin +piikkipallonsa. + +Isän ei kannattanut pitää renkiä eikä päivätyöläistä, itse he äidin ja +pienen piikatytön kanssa tekivät tarvittavat työt. Isä oli kaikessa +kuin kotonaan, heinänteossa, elonkorjuussa. Äiti sanoi isällä olevan +siunatun käden, hänen ojansa juoksivat suorina kuin viivoitetut, hänen +heinäaumojaan ei sade turmellut, eivätkä varikset syöneet tyhjiksi +hänen kuhilaitaan. + +Isän kesähuveihin kuului mehiläishoito talontakaisessa puutarhassa. +Sattuma oli kerran tuonut parveillessa pakoon päässeen perheen +hänen aitansa yli, hän oli pyytänyt sen kiinni ja pannut alun +mehiläishoidolleen. + +Ants ei jättänyt isää hetkeksikään. Isä muuttui tuiki tuntemattomaksi, +kun puki ylleen mehiläishoitajan tamineet, valkoisen, karkean +paidan, jonka hihat päättyivät nahkarukkasiin, ja valkean päähineen, +josta silmille ulottui rautalankaverkko. Isä tuprutti käsilampusta +mehiläisille kitkerää savua suut, silmät täyteen, saadakseen mesikennot +haltuunsa. + +Kun isä kieritti viskinkonetta, pisteli Ants vahalevyjä koneen kitaan +ja katseli, kuinka mesi kultaisena ja venyvänä luikerteli koneen +aukosta. + +Puutarhan hedelmäpuitten kukkiessa pysyttelivät mehiläiset niitten +ympärillä, niitten etsivä, hapuileva surina kiersi kukkia, vihdoin +painui etsivä imupilli kukan hunajaiseen terään, hetkinen hiljaisuutta, +täyttä nautintoon antaumista, -- sitten taas sama aina täyttymätön, +aina janoinen surr -- surr. + +Isä selitteli Antsille mehiläisten työjärjestystä. + +"Työmehiläiset ovat tyhmiä, kun syöttävät kuhnureita", arveli Ants. + +Kerran isä sanoi Antsille, että koko maailma oli kuin suuri vahalevy +kennoineen, ja Jumala mehiläishoitaja, joka sitä ylhäältä katselee. +Ja Jumala tiesi, mitä kussakin kennossa piili, sisälsikö se heleätä +hunajaa, vai oliko se kehtona kuningatarlapselle vaiko ehkä laiskalle +kuhnuritoukalle, joka lihosi toisten työstä. Joskus olivat kennot +typötyhjiä tai piili niissä puolimätä, kelpaamaton toukka, -- senkin +näki Jumala. + +Isän mielikuvien kävi aina siten, ne eivät jääneet yksinkertaisiksi, +vaan monistuivat ja kasvoivat. + +Kukkula, jolle Antsin isän virkatalo oli rakennettu, päättyi +liepeillään vetiseen niittyyn, joka kumpuili lähteensilmiä. Niitty +sakosi kaislikoksi, kaislikko aukesi suorantaiseksi järveksi. + +Osaksi vedessä, osaksi kuivalla kasvoi pahkuraisia raitoja, joitten +juuret mustina lonkeroina riippuivat ilmassa tai luikertelivat vedessä. + +Ainoastaan yhdessä kohden pääsi jalan kastumatta järven rannalle, -- +siinä upposi heleä hietapohja suuren kiven kohdalla äkkisyvyydeksi. + +Muuten oli pohja mustaa, mureata mutaa, ja mudassa kiinni kykki +kymmenittäin, sadoittain suuria raakkuja, sivulta avautuvia kuin +kukkarot. + +Isä sanoi, että raakut olivat erakkoja, itseensä sulkeuneita ja +hautoivat päivän näkemättöminä surua, kuten yksinäiset ihmiset, vaikka +eivät jaksaneet mutaisesta olemuksestaan luoda helmiä, kuten meriraakut. + +Mutta Ants oli uidessa käydessään rikkonut kivellä raakun ja arveli, +että niitä ehkä voisi syöttää ankoille, niillä oli hyvin rasvainen +sisus. + +Isä käännähti, katseli Antsia, parransängen peittämä ylähuuli teetteli +hymyä. + +"Äitisi poika!" hän hymähti. + +Antsin korva ei kuulostanut, oliko tämä moitetta vai kiitostako. Mutta +se pahoitti häntä sittenkin, -- hän olisi tahtonut olla isänsä poika. + + + + +4. + + +Ylimmilleen kohosi isä sentään Antsin silmissä sunnuntaisin. + +Jo lauantaista alkaen, jolloin äiti kiireimmän kautta kihnutti +silitysraudalla kiiltoa isän kauluksiin ja kalvosimiin, sai sen +käsityksen, että isä oli jotain hyvin tärkeätä. Pyhäaamuna hänelle +milloin juoksutettiin äsken harjattua takkia, milloin saappaita, +milloin lämmintä vettä parranajoa varten. + +Isä itse istui takakamarissa, posket saippuavahdossa ja pullotteli +poskeaan milloin puolelta, milloin toiselta, silmät sirrallaan, +paidanhihat pyhäisessä puhtaudessaan, yli olan äidin kutomat, +harmaavillaiset housunkantimet. + +Äiti sitoi isän kaulahuivin, ja isä silloin huuliaan huiputellen +puhalsi äidin ohimohiuksia ja sanoi Antsiin vilkaisten: "Taisipa se +huivi kerran jäädä sitomattakin..." + +Ennen menoaan isä istahti kouluharmoonion eteen ja soitti hitaassa +tahdissa virren, ja he kaikki lauloivat mukana, äiti hyvin ykstotisena, +ja piikatyttö navetanhajuisena oven suussa. Isä saneli sanat edellä, +aina kaksi säettä kerrallaan, ja he veisasivat, -- kun Antsilta +sekaantui, niin hän katseli äidin suuta, ja jos sittenkään ei +selvinnyt, niin lauloi vaan hyvin kimakasti aa -- aa -- + +Veisatessa pysyi Ants hyvin mukana, mutta rukousta lukiessa unohtui +katselemaan minkä mitäkin, -- isän kättä, jossa suonet olivat +kohollaan, tai äidin ohutta ylähuulta, josta aina pilkisti hampaan +reuna. + +Tuskin oli isä kadonnut vainion mutkaan, kun Ants jo alkoi odottaa +häntä takaisin ja tunsi vähäistä jännitystä sekä juoksi usein +ulkoveräjälle. Mutta hetken päästä hänen piti mennä keittiöön +katsomaan, mitä äiti keitti, vaikka hän sen hyvin ennestään tiesi, että +sunnuntaisin oli lampaanlihalientä ja omenakeittoa kokkareiden kanssa. + +Keittiö oli suuri ja pimeänpuoleinen, ilman välikattoa, joten laki +katosi mustaan, nokiseen pimeyteen. Ovinurkassa oli toinen pieni +takka, johon oli muurattu valtava kaljantekopata. Tämän takan Ants +muisti erityisesti siitä syystä, että hän kerran oli kontannut takan +suusta sisään vierasta pakoon ja sinne nukahtanut, niin että koko talo +oli hälyytetty, ennenkuin hänet löydettiin. Oven yläpuolella makasi +piikatyttö seinään kiinnitetyillä laudoilla. + +Keittiön vieressä oli äidin ruokakammio, johon Ants usein pujahti. +Ikkunaruudut olivat sateenkaaren kirjavia, ja niitten takana kasvoi +pitkiä, lihavia nokkosia. Siellä oli ihana sekoitus silavan ja piimän +hajua, -- hyllyillä keltapintaisia maitokehloja ja mettä, kirkkaan +keltaista kuin sula kulta, pienissä lasipurnukoissa. Laesta riippui +mustahkoja lampaan- ja sianreisiä. Lattiassa raudoitettu kellariluukku. + +Mutta sunnuntaisin ei Ants pysynyt kauan ruokakammiossakaan, vaan +kiirehti taas ulkoveräjälle isää odottamaan ja pitämään silmällä +vainioissa polvittelevaa tietä. + +Kirkkoväkeä ajoi ohi pitkillä, nelipyöräsillä Lätin rattailla. + +Ants tavoitti isän hatun reunan suuren kuusen kohdalta, syöksyi sisään +äidille ilmoittamaan: "nyt isä tulee!" ja sitten tuulena tielle. + +Joskus isä vei Antsin mukanaan kirkkoon. Hauskaa oli kirkkomatkoilla +Antsista ainoastaan se, kuinka isälle kirkonmäellä tehtiin tilaa, +kuinka jokainen sanoi häntä papaksi, niin että Antsin teki jo mieli +huomauttaa, ettei se muitten ole kuin hänen. Sekin oli lystiä ja +kutitti sydänalaa, kun pöyhkeä pappi tuli isää kättelemään, ja kun isä +istui kirkossa ylinnä, korkeimmalla parvekkeella, yläpuolella papinkin, +lähempänä taivasta ja enkeleitä kuin muut. + +Muuten oli saarna pitkä kuin nälkävuosi, ja naisten pienet pitsitanut +värillisine nauhoineen nuokahtelivat alhaalla penkeissä niin +nukuttavasti, että Antsin tuppasi uni silmiin. + +Sensijaan oli kirkko arkipäivinä Antsista kuin luvattu maa, kun isän +joskus sattui asiaa sinne. + +Siellä oli seinillä ihmeellisiä, romuttuneita ritarivaakunoita, +toisissa värit jo vaalahtaneita, toisissa kirkkaita, -- pulloposkisia, +sinihameisia enkeleitä puhaltamassa kultaisia pasuunoja, niin että +posket olivat haljeta, tai pitelemässä ruusuköynnöksiä kultaisen kilven +ympärillä. + +Nurkassa seisoi viralta pantu Pyhä Pietari, joka ennen oli kannattanut +saarnastuolia. Nyt oli sillä ammottava aukko selässä, mutta käsi +puristi yhä matkasauvaa, ja jalka oli yhä ojossa kuten väsymättömän +vaeltajan. Mutta se näytti häpeävän virkaheittoisuuttaan, ja parrasta +mureni vuosittain palasia. + +Sakariston vieressä oli romukammio, ja siellä oli pystyssä merkillinen, +kivinen kastemalja, suuren suuri, -- siihen oli katolisina aikoina +kastaessa upotettu lapsia kuin ammeeseen. + +Kirkossa oli ainainen puolihämärä, ikkunat olivat kapeita ja +pieniruutuisia, tomuttuneesta lyijynkarvaisesta lasista. Kivilattia +kumisi, paasien alle sanottiin entisinä aikoina kuolleita haudatun. + +Kerran isä löysi kirkon holvista suuren suorakaiteen muotoisen +puuveistoksen, joka ennen vanhaan oli koristanut alttarin reunaa. +Hän ja Ants kantoivat sen sakaristoon ja yksissä neuvoin puhdistivat +sorasta ja tomusta. Ja soran alta sukesi pyhien henkilöitten piirteitä +kovaan tammeen muovattuina: Neitsyt Maaria polvistumassa keskellä, +kädet rinnalle ristiin pantuina, toisella puolen Vapahtaja, toisella +isä Jumala itse, jotka pitelivät kruunua pyhän neitsyen pään päällä. +Neitsyt Maaria loi nöyrästi katseensa alaspäin, ottaen vastaan +ansaitsemattoman armon, Vapahtajan kädet olivat lävistetyt ja kyljessä +sotamiehen pistinhaava. + +Ants juoksenteli pitkin kirkkoa, kiipesi saarnastuoliin, pitkäksyi +odotusta. + +Hän tapasi isänsä sakaristosta, yhä veistokseen vaipuneena. + +"Ants", isä sanoi ja vei hänet uudelleen saarnastuolin juurelle, -- +"pappihan sinusta tulee, eikö niin?" + +Ants ei ollut sitä koskaan ajatellut, mutta nyt se tuntui hänestä ihan +luonnolliselta, koska isäkin niin tahtoi. Isän juhlallisuus vaan häntä +jollain lailla tympäsi, häntä ikäänkuin hävetti. + +Kirkosta kivenheiton päässä oli hautuumaa. + +Eräänä pimeänä syyskuun iltana, kun isä jo teetteli maatapanoa, +tuli moision kuski ja pyysi, että isä kiireimmän kautta menisi +hautakappeliin ottamaan mittaa saksojen pikku tyttären arkusta, joka +väliaikaisesti oli sinne pantu. Sille piti toiselle paikkakunnalle +viennin takia teettää toinen arkku eikä ollut hetkeäkään aikaa hukata. + +Avaimet olivat isän hallussa. + +Ants näki isän sytyttävän pienen lyhdyn ja etsivän pöytälaatikosta +mittanauhaa. + +"Et suinkaan sinä yksin?" Ants kuuli äidin kysyvän. + +"Mitenkäs sitten?" isä vastasi, kumartuen vesisaappaita jalkaansa +vetämään. + +Ants seisoskeli hänkin etehisen kivilattialla, puoli-unisena. Isä oli +jo avannut oven ja teki lähtöä. + +Ants katseli etehisen ikkunasta, kuinka tulentuike tanssi eteenpäin +pilkkopimeässä. Isä meni ypö-yksin, yösydännä kirkkomaalle ottamaan +arkusta mittaa. + +Isä kohosi Antsin silmissä järkähtämättömäksi ylemmyydeksi, -- kaiken +kiitoksen ja moitteen yläpuolelle. + + + + +5. + + +Ants oli jo iso poika, kun hänen kerran piti mennä asialle kirkolle. +Ants päätti oikaista, valitsi näköpiirillä punaterttuisen pihlajan, +joka eroittui kuusimetsästä, ja veti siitä ajatuksissaan suoran viivan +kotiveräjän hevoskastanjaan. + +Sitä viivaa pitkin siis, -- niinkuin lingottu. + +Tiellä tuli viisi, kuusi aitaa vastaan ja kaksi suokannasta. + +Punaterttuinen pihlaja kasvoi pienen mökin pihalla. Vanhanpuoleinen +vaimo ajeli äsken kerityitä lampaita pihattoon. + +"Mistä tämä mies tulee?" hän kysyi. + +Ants tarttui häntä käsipuolesta. + +"Katsokaappas nyt, muori, -- painakaa polvenne kyykkyyn, -- nyt +katsokaa tuota pihlajaa, -- sitten vetäkää siitä viiva, -- noin, +tuonne, -- sieltä minä tulen." + +"Mutta sittenhän sinä olet sen lukkarin Amalian poika!" sanoi vaimo +yllätyksestä iloisena. + +"Olen, -- mutta mistä te sen tiedätte?" + +"Siitä, että äitisi tuli kerran samalla tavalla juuri noin viivaa +myöten ja sanoi, että paina polvesi kyykkyyn, -- jumaliste, -- eikös +ottanut sekin tuon samaisen pihlajan merkiksi..." + +Ants tuli mietteissään kotiin, etsi äitiä kaikkialta, tapasi hänet +vihdoin ruokakammiosta voikonetta pyörittämästä, keltainen kermavaahto +pursui koneen aukosta. + +Ants kiersi äitiä, kulki hänen tuolinsa ympäri, kerran, -- toisen. + +Äiti tuli keittiöön, alkoi huuhtoa perunoita illalliseksi, Ants +kumartui äidin eteen, katsoi alhaaltapäin äitiä tiukasti kasvoihin, -- +näin altapäin katsottuna näytti nenä terävämmältä ja suu suuremmalta. + +"Mikä sinun on, poika?" kysyi äiti ihmeissään. + +"Ei mikään, -- tahdoin vaan nähdä, millainen sinä olet." + +Ants meni ulos kiviportaille, joitten kynnyksessä oli kolo kissaa +varten. Nytkin se lipotti siitä lypsylämmintä maitoa, kutistaen +silmäteränsä mustiksi raoiksi. + +Antsin silmät olivat yhtäkkiä auenneet. Äitiä oli kaikkialla, hienosti +hiekoitetussa tienpyörylässä, kiiltäväksi hangatussa ovenrivassa, hänen +omissa huolellisesti paikatuissa vaatteissaan, kissan kylläisessä +kehruussa, -- kaikkialla oli hituinen äitiä. + +Ants alkoi tarkastaa äitiä tahtomattaan, verrata häntä isään. Ihmiset +kohtelivat ihan erilailla isää ja äitiä. Isän kintereillä juoksivat +kylän tanhuilla lapset, hän pysähtyi kysymään heidän nimiään, -- +ventovieraskin kysyi yli hänen kynnyksensä astuessaan: onko pappa +kotona? Ei kukaan peljännyt isää, kaikki avautuivat sydämellisiksi ja +luonnollisiksi hänen seurassaan, puhuivat tyhmyyksiä ja joutavia ja +katsoivat samalla luottavasti isään: tämänhän minä saan anteeksi, eikö +niin! + +Kun äiti astui sisään, suoristuivat kaikki tuoleillaan, vaimot +kohensivat helmojaan, miehet kaulahuivejaan. Äiti puhui hyvin +ystävällisesti, mutta koko ajan tuntui, kuinka kovasti hän koetti, +ja kuinka hän koko ajan ajatteli: puhunkohan minä vaan nyt tarpeeksi +ystävällisesti? Kaikki koettivat sanoa jotain erityisen punnittua +ja painavaa, jokapäiväisyydestä poikkeavaa. Keskustelu ei sujunut, +äiti sitoi yhä katkeavan säikeen jollakin uudella kysymyksellä. +Kaikki tunsivat, kuinka äiti väsytti ja vaivasi itseään ollaksensa +mahdollisimman kohtelias ja huomaavainen ja lukivat sen hänelle +suureksi ansioksi, kunnioittivat häntä rajattomasti, -- ja huoahtivat +helpoituksesta päästyään pois, mitä pikemmin, sitä parempi. + +Kerran Ants tuli äidin luo: + +"Äiti, tiedätkö, kun kiirastorstaina kiipee variksen pesälle, niin +löytää viisauden kiven." + +Äiti ei edes naurahtanutkaan. + +"Mitä tyhmää lorua se taas on?" hän kysyi. + +"Kuka sinulle semmoisia on kertonut?" hän jatkoi, kun Ants +itsepintaisesti vaikeni. + +"Isä, --" sanoi Ants hyvin hiljaa ja katsoi rukoilevasti äitiin. + +Mutta äiti punastui ja puraisi huultaan. + +"Vai isä --", hän venytteli ja katsoi poispäin. + +Ants oli kiitollinen äidille, ettei äiti sanallakaan moittinut isää, se +olisi ollut sietämätöntä. + +Mutta hän tunsi vaistomaisesti, että äiti sisimmässään arvosteli isää, +ja se havainto, että isää ylipäänsä taisi arvostella ja olla jostakin +erimieltä hänen kanssaan, oli Antsille ihan uutta. + +Kiirastorstaina Ants tuli aamulla varhain keittiöön, -- uudet +pyhähousut polvesta rikki. + +Äidin silmät alkoivat pahaa ennustavasti mustua. + +"Missä olet käynyt?" tuli tiukasti. + +Yhtäkkiä äiti pysähtyi aivan Antsin eteen, käsiään yhteen lyöden. + +"Herrainen aika, -- ethän vaan variksen pesällä?" + +Ants ja äiti seisoivat silmätysten, Antsissa kuohui, hän odotti ja +odotti, -- jos nyt äiti kysyy: löysitkö jotain? -- silloin hän, -- +silloin hän... + +Mutta äiti sanoi hyvin kylmästi: + +"Tuo vitsat!" + +Ants meni pää pystyssä etehiseen ja toi pari ohutta varpua. + +"Suurempia!" käski äiti tyynesti. + +Ants toi koko luudan, ihan totisena. + +Äidin suupielissä alkoi nytkyä. + +"Sinä taidatkin olla jo liian suuri selkäsaunan saadaksesi?" + +Ääni oli ivallinen. + +"Sitäpä minäkin, -- äiti." + +Äiti katsoi pitkään Antsia, taittoi varvut ja viskasi tuleen. + +Mutta kesällä, -- isä oli poissa, -- piti Ants eräänä iltana äidin +kanssa kuulustelua. + +"Äiti, -- eihän ole Nukku-Mattia?" + +"Ei..." + +"Eikä joulupukkia?" + +"Ei..." + +Hetken kuluttua: + +"Äiti, -- eihän se ole totta, että raakut ajattelevat... --" + +Äiti ei heti käsittänyt, mutta kun se selvisi, ilmestyi hänen +kasvoihinsa jyrkkä ja päättävä, vaikka pohjalta surullinen piirre. + +"Eivät ne, -- ajattele mitään..." + +Hän tunsi: tämä oli suursiivousta. Ja se pisti kipeästi. + +Mutta nyt tuli viimeinen kysymys, jota hän ei ollut odottanut. + +"Äiti, -- ehkä Jumalaakaan ei ole?" + +Ennenkuin äiti ehti vastata, alkoi kaappikello lyödä, se hyrräsi joka +lyönnin välillä ikäänkuin vauhtia saadakseen. + +"Minä en kuullut, -- sanoitko sinä jotain, äiti?" + +Mutta äiti oli mennyt toiseen huoneeseen ja itki, -- tämä kaikki oli +hänen syytään. + +Kun äiti jo oli pannut maata, huusi Ants hänet vielä kerran takaisin. + +"Bileamin aasi _ei_ puhunut, äiti, minä en sitä usko." + +Siihen Ants nukkui. + +Seuraavana aamuna tahtoi isä Antsin mukanaan kirkolle. + +Ants vilkaisi äitiin ja sanoi luvanneensa mennä paimeneen naapurin +poikien kanssa. + +Ants viipyi laitumella iltaan asti. + +Karja astuskeli aholoita, nyhti lyhytnukkaista ruohoa lahonneiden +kantojen välistä, seisoskeli suoniityssä, jalat nilkkaan saakka +ruosteisessa vedessä. Nuoret hiehot puskivat soukat sarvensa kantoihin, +joille orava oli kävyn hileitä silponut. + +Ants loikoili kahden kannon välissä ja katseli tätä kaikkea, kädet pään +alla, jalat koukussa. + +Vasemmalla oli turvesuo, sieltä oli nostettu ruskeita turvetiiliä, +jotka toistensa päälle ladottuina kuivivat päivänpaahteessa. + +Edessä oli suoniitty, ja siinä harvakseen harmaatuohisia koivuja, +jotka yhtä hitaasti kuin kerran olivat itäneet vesiperäisessä maassa, +yhtä hitaasti nyt vuorostaan kuivuivat karahkoiksi täynnä pörröisiä +tuulenpesiä, kuihtuen maan liikaa märkyyttä. + +Oli siellä niityn keskellä järvensilmäkin, mutta se suli +heinärantojensa hetteisiin, niin että sen näki vaan pystyssä +seisoessaan. + +Mutta toisella puolen kohosi maa, ja siellä oli rinteellä suuri +heinäauma, äsken koottu, -- ilman sadesuojusta, mutta niin tiivis, että +sadevesi pääsi valumaan kylkiä pitkin kuin sateenvarjon sivuja myöten. + +Ants vaan loikoili. Hän ei tahtonut muistaa mitään, ei ajatella mitään, +jossain siellä sisimmässä oli satutettua ja arkaa, niin kipeää, niin +rikkirevittyä. + +Se ei jaksaisi pitkään aikaan parantua, jos paranisi milloinkaan, mutta +sitä lievensi lauha, kuuma ilma, joka väikkyi yli suoniittyjen ja +etäisen kuusimetsän. + +Paimenpoika teki tulen aivan hänen viereensä lahonneesen kantoon, tuli +söi hitaasti kannon pehmeää sienimäistä sisustaa, ja paksu, kitkerä +savu mateli maata. + +Kannon kaarnan alla alkoi liike, -- muurahaiset juoksentelivat hengen +hädässä, -- niillä oli ollut pesänsä kuoren alla. + +Ants aikoi niitä auttaa, mutta huomasi sen turhaksi ja lakkasi +katsomasta kantoa. + +Paimenpoika kävi tuontuostakin hätistelemässä lehmiä suon reunalta, +leikkeli pitkiä pajunoksia ja punoi niistä koppaa. + +Illempana selkeni taivas korkeaksi ja vaalahkoksi, mutta ei yhtäkään +tähteä syttynyt sille, ei vaaleinta tähden varjoa. Nuoren kuusimetsän +sahalaitaisen reunan takana kellersi taivas tulenkarvaisena. + +Nousi valkoista usvaa, joka ojissa paksuna, villavana vyyhtinä vapisi. +Itikat inisivät, lyijynharmaan suojärven pinnalla sulkeutuivat lumpeet. + +Ants oli monta päivää tavallista hiljaisempi ja pysytteli yksin. + +Äidin ja hänen katseensa risteilivät, toisinaan tutkivasti, toisinaan +täynnä keskinäistä ymmärtämystä. + +Antsissa asusti uusi, outo lämpö äitiä kohtaan. + +Mutta kun isä taas kerran äidin kuullen alkoi kehitellä mielikuviaan, +ja siitä sukesi taas sellaista korkealentoista, niin Ants pelko +sydämessä sivulta vilkaisi äitiin ja odotti, että äiti avaisi suunsa ja +hävittäisi yhtäkkiä kaiken. + +Mutta äiti istui yhteen nipistetyin huulin ja antoi isän puhua +keskeyttämättä. + +Kuitenkin Ants tunsi, että äiti piti kaikkea hölyn pölynä, vaikka +rakasti isää liiaksi, että olisi jotain sanonut. + +Ants oli kuin tulessa, toiselta puolen kiinnitti häntä vahva ja vanha +side isään, ei kukaan ymmärtänyt isää niinkuin hän, hän yksin käsitti, +mikä oli kaunista isän puheissa. + +Toisekseen veti häntä äidin puoleen myöhään herännyt, luja heimositeen +tunne, äsken havaittu yhtäläisyys ajatuksissa ja olennossa. + +Ants ei tästälähin enää alituisesti juossut isän jäljessä kuten ennen. +Ja kun hän meni, niin hän omaksi ihmeekseen ja surukseen huomasi +seulovansa isän sanoja, eroittelevansa, mikä hänelle kelpasi, mikä ei. +Hän katseli usein ympärilleen vakuuttautuakseen siitä, ettei kukaan +kuullut, mitä isä juuri sanoi, ja kun oli varma siitä, ettei ketään +ollut läsnä, antautui hän alttiisti isän ajatuksiin, mutta jos epäili +jonkun kuulleen, niin oli hänellä epämieluinen tunne, joka oli melkein +häpeilemistä, ja jota hän vuorostaan taas itse häpesi. + +Sisimmässään hän sittenkin yhä ihaili isää ja katseli isän silmin +ympäristöä ja ihmisiä, mutta hän alkoi ymmärtää, että sitä oli +salattava muilta, äidiltäkin. + +Vapaaksi siitä hän ei päässyt, se oli liian lujasti hänessä itsessään. +Sensijaan hän teki mitä taisi, työnsi sen mahdollisimman syvälle, +visusti kätköön muitten silmiltä, -- isä sensijaan oli antanut sen +läpitunkea koko olentonsa kaikkien nähtäväksi. + +Ants läheni ulkonäöltään äitinsä heimoa. Äidin suku oli pitkää ja +huiskeavartista, isän sitä vastoin lyhyttä ja vantteraa. Ants oli siltä +väliltä, lupaili kasvaa pitkäksi kuten äitinsä veljet, mutta hartiat +levenivät tanakkatekoisiksi kuten isän. Kasvot sensijaan olivat äidin, +sama leuan leveä pyöreys ja otsan kupera kaarros, jonka varjosta silmät +pitkänäköisinä katselivat. + +Ants oli tähän saakka käynyt vaan isänsä pitämää pitäjän koulua. + +Hän oli kahdentoistavuotias, kun sen pitäjän kirkkoherra, jossa isä oli +lukkarina, sai kutsun Tarton suureen maaseurakuntaan. Sinne saavuttuaan +hän kirjoitti Raudjalalle, pyysi häntä uuden seurakuntansa lukkariksi. + +Isän ja äidin tahdot menivät ristikkäin. + +Niin oli tapahtunut usein ennenkin, mutta ei koskaan näin tärkeässä +asiassa. + +Äiti olisi tahtonut Tarttoon kaikenlaisista käytännöllisistä syistä, jo +yksistään Antsin koulunkäynnin vuoksi. + +Isä kuulumattomalla lujuudella ilmoitti päättäneensä jäädä paikoilleen. +Tämä oli hänen ensimäinen virkansa, jonka Jumala itse oli hänelle +osoittanut, hänellä ei ollut oikeutta luopua siitä leveämmän leivän +tähden. + +Äidin kävi kuten joskus ennenkin, isä oli hänelle yhtäkkiä käsittämätön +ja vieras. Sillä Raudjalan luonne oli tavallisissa oloissa läpinäkyvä +ja selkeä kuin hyvä hietapohja kirkkaassa vedessä. Mutta joskus +velloutui kirkas vesi, nousi sisäisiä pyörteitä, ja pohja petti. + +Kun isä kerran sen puolen olennostaan näytti, sai hän aina tahtonsa +läpi. Niin nytkin. + +Sensijaan päätettiin lähettää Ants seuraavana syksynä Tarton lukioon. + + + + +6. + + +Antsin lukio oli kaupungin vilkasliikkeisimmässä osassa ja hallitsi +rakennuksillaan kokonaista katuneliötä. Sen rakennukset olivat +kaksikerroksisia, likaisen keltaisia ja ympäröivät umpipihaa, johon ei +näkynyt muuta kuin kaistale taivasta ja katon yli katsova, läheisen +Johanneksen kirkon leveä, punainen torni, jolla kaupungissa oli +yleisesti käytettynä nimenä: punainen lehmä. + +Kolmannella luokalla oli historiantunti. Ensimäinen neljännes oli +kulunut, kuulustelua kesti yhä. Ants istui keskirivissä, suuressa +jännityksessä, hän odotti vuoroaan. Hän oli puolen yötä valmistanut +läksyjään ja tiesi osaavansa, -- ainoa, mistä hän ei ollut ihan varma, +oli venäläisten sanojen ääntäminen, sentähden hän äänettömästi, +ainoastaan suutaan liikutellen toisti itsekseen vaikeimpia. + +Toisesta rivistä oli kaksi poikaa ollut esillä. Ants kohotti päätään, +nyt kai hänet kutsutaan. + +Mutta opettaja ei katsahtanutkaan luokkaan, vaan vihkoonsa ja huusi +esille pojan, -- taas toisesta penkkirivistä. + +Antsin jännitystä yhä kesti. Hän pakoittautui kuuntelemaan kuulustelua, +mutta huomasi ikävystyvänsä ja säpsähti hereille, kun opettaja alkoi +laskea yhteen pojan lukukauden kuluessa antamien vastausten numeroita. + +"Kaksi -- neljä -- viisi, yksi -- kolme -- jaettuna viidellä... on +yhtäkuin..." + +"Saat kolmosen, -- voit mennä!" + +Ants näki pojan palaavan penkilleen ja vaipuvan täydelliseen +välinpitämättömyyteen, -- hartioitten veltosta ryhdistä päättäen hän +melkein torkkui. + +Sensijaan hänen läheisimmät naapurinsa olivat hermostuneen virkeitä. + +Taas kutsuttiin esille poika, -- edellisen vierustoveri. Hän sai +kaikista vastauksista viitosen ja irvisti leveästi takaisin tullessaan. + +Ants alkoi pitkästyä, -- kutsuttiinko niitä todella järjestyksessä, -- +siinä tapauksessa hän ei tänään tulisi ollenkaan vuoroon. + +Se oli hänelle suuri pettymys, ikäänkuin olisi tehnyt turhaan työtä. + +Hänen takanaan meluttiin, puhuttiin puoliääneen, viskeltiin +paperipalloja. + +Opettaja toisinaan kopahutti viivoittimella pöytään, mutta kun se ei +auttanut, katsahti hän väsyneesti ja kiduttuneesti poikiin. + +Hän oli yksi niitä harvoja saksalaisia, jotka koulu-uudistusten jälkeen +olivat jääneet paikoilleen. Hän oli pitkä, kasvot parroittuneet ja +kuivanahkaiset, silmänvalkuaiset veristivät. + +Joskus hän sydäntyi, mutta se ei sopinut hänelle, hänen vihansa oli +avutonta kuin varpusen, ääni kävi käheäksi suuttumuksesta eikä totellut. + +Useimmiten hän tuskastuneena heltyi ja alkoi kauniisti pyydellä: + +"Hyvät pojat, rakkaat pojat, tiedän, että tahdotte koettaa olla +hiljaa..." + +Mutta kaikkein useimmin hän vaan väsyneesti ja kyllästyneesti kädellään +ilmaa sivalsi ja syventyi edessään seisovan pojan kuulusteluun. + +Hän oli ollut opettajana kolmekymmentä vuotta ja nautti jo eläkettä, +mutta siitä huolimatta opetti edelleen, perheensä toimeentulon takia. + +Hän puhui vaillinaisesti venättä ja unohtui joskus pistämään +saksalaisia lauseparsia sekaan, -- liebe Jungen, -- ach mein Gott, -- +mutta pelästyi silloin itse ja nielaisi sanansa. + +Tunnin lopulla oli Ants ehtinyt laskea, ettei hän seuraavallakaan +kerralla tulisi vuoroon, ehkei sitä seuraavallakaan. + +Hän luki kuitenkin läksynsä yhtä kunnollisesti kuin edelliseksikin +tunniksi. Sattumalta oli useita poikia poissa koulusta, -- ennenkuin +aavistikaan, oli Ants esillä. + +Hänellä oli läksyn kaikki sanat päässä, mutta kun opettaja sovitti +hiukan toisin kysymyksensä, kuin mitä hän oli odottanut, ei hän heti +tavoittanut vastaavia venäläisiä sanoja. + +Hän punastui, joutui hämille, vastaus oli päässä valmiina, mutta sanat +puuttuivat. + +Vihdoin opettaja hiukan auttoi, hän pääsi tutulle ladulle ja lasketteli +ulkoa-opittua. + +Hän sai kolmosen. + +Itsekseen hän tiesi taitonsa viiden arvoiseksi. + +Hän laski, ettei häntä nyt kuulusteltaisi neljään tuntiin, jos opettaja +pitäisi kiinni järjestyksestä. + +Vaikka hän kuinka koettikin ponnistaa vastaan, tuli seuraavalla +kerralla läksyä lukiessa jonkunlainen veltto antaa-mennä-tunne, +hiljainen kiusaus, -- maksoiko todella vaivaa näin väsyttää itseään? + +Kaksi kertaa hän pääsi sen tunteen herraksi, kolmantena sattui olemaan +kaupungissa mihklipäivän markkinat, Ants meni ajamaan karusellissa ja +tuli seuraavana historiantuntina ihan valmistumattomana luokkaan. + +Vaikka melkein varmasti tiesikin, ettei tänään kuulusteltaisi, oli +hänellä koko ajan epämieluista olla, levoton häpeä hämmensi häntä, hän +oli hienossa hiessä, ja katse riippui koko ajan opettajassa. Mutta +tunti kului onnellisesti, ilman että häntä olisi huudettu esille. + +Senjälkeen hän taas pitkät ajat valmistautui huolellisesti joka +tuntiin. Vasta keväällä, kun Emajoki tulvi, ja pienet, punavalkoiset +veneet odottivat Puusillan alla, hän taas joskus laiminlöi lukunsa. + +Mutta seuraavana vuonna, kun työt kasaantuivat, hän varsinkin +kiireellisinä aikoina alkoi pitää tarkkaa laskua kuulusteluvuoroista. +Kauan aikaa vaivasi häntä salainen häpeän tunne, kun hän valmistamatta +meni kouluun, mutta vähitellen se alkoi kadota, mitä enemmän hän +varmistui siinä, että historianopettaja ei koskaan poikennut +järjestyksestä. Toiset opettajat eivät olleet yhtä säännöllisiä, vaan +tekivät usein tepposia, jotka pojista tuntuivat miltei vääryydeltä, -- +huusivat esille keskeltä luokkaa, mistä sattui. Mutta historianopettaja +kiersi rataansa kuin raitiotiehevonen. + +Lopuksi alkoi Antsista häpeänkin tunne hälvetä, kaikkihan tekivät +samaten. Ennen lukukauden loppua sitten kyllä valvottiin pari yötä +ankarassa työssä, että tutkinnossa olisi kaikki selvillä, sekin, mikä +oli jäänyt väliin. + +Toisena lukuvuotena otti historianopettaja eronsa vanhuuden ja +kivulloisuuden takia. Hänen sijaansa tuli nuori, vilkas venäläinen, +joka luetti Venäjän historiasta kaikki joutavimmatkin vuosiluvut ja +pikkuruhtinaitten nimet, -- muut maat saivat seurata joukon jatkona. + +Mutta ennenkuin historianopettaja erosi, sattui hänen tunnillaan muuan +tapahtuma. + +Historianopettajalta kuoli lukukauden kuluessa vanhin, jo +täysikasvuinen tytär keuhkotautiin. Kun hän senjälkeen uudelleen +tuli kouluun, oli hän hyvin väsynyt ja kulunut, vaatteetkin riippua +retkottivat laihtuneella ruumiilla. + +Hän oli opetus-istuimelle noustessaan juhlallisen näköinen. + +"Hyvät pojat!" hän aloitti tunnin alussa, -- "näette itsekin, -- tänään +en jaksa, -- en todellakaan jaksa, -- minulla on ollut suuri suru, -- +säästäkää tänään minua, koettakaa olla hiljaa käskemättä, -- minä en +voi -- en jaksa --". + +Luokalla vallitsi alussa haudan hiljaisuus. Mutta ilmassa oli sähköä. +Pieni paperilappu lensi toisesta päästä luokkahuonetta toiseen, -- se +oli sytyttävä kipinä. + +Melu pääsi valloilleen, historiantuntien tavallinen, kiusoittava melu, +kahta armottomampi tänä päivänä. + +Antsia pisti sisimpään sydämeen: tämä ei ole oikein, -- ei ole oikein! +-- hän melkein vihasi tovereitaan. Hän aikoi tehdä jotain tavatonta, +nousta, huutaa kaikuvalla äänellä yli luokan, pakoittaa toverinsa +hiljaisuuteen. + +Mutta selittämätön heikkous lamautti hänen jäsenensä ja kangisti hänen +kielensä. + +Ja yhtäkkiä pääsi hänenkin kurkustaan nauru, mutta niin luonnoton ja +omituinen, että hän itse säikähti. + +Opettaja katseli heitä, aikoi tarttua viivoittimeen, mutta antoi sen +vaipua. + +"Tytärvainajani tähden, -- tytärvainajani tähden -- -- o, meine arme, +arme Tochter!" + +Hän ei lopettanut lausettaan, vaan peitti kasvonsa ja istui liikkumatta. + +"Meine arme, arme Tochter...!" + +Yhtäkkiä joku kuiskasi: + +"Nahjus itkee!" + +Nauru ja rähinä taukosivat hetkeksi. + +Nahjus itki todella, nyyhkyttämättä, keltaisen, velton kaulan jänteet +vaan pingoittuivat. + +Yhtäkkiä hän kokosi kirjansa ja meni. + +Ants nousi ja juoksi käytävään, jossa opettaja pukeutui. Nahjus katsoi +häneen, hän oli surkea ja vanha, kyyneleet olivat kyntäneet likaisen +juovan harmaansekaiseen partaan saakka. + +"Te -- ette tiedä, kuinka julmia olette", hän sanoi hiljaa eikä +ollenkaan erityisesti Antsille. + +Mutta Antsista tuntui, niinkuin hän ei milloinkaan voisi antaa sitä +itselleen anteeksi, ei milloinkaan. Hän ei koskaan voisi kertoa sitä +isälle eikä äidille. + + + + +7. + + +Antsista tuntui usein tällaiselta: hän istuu tunnilla ja odottaa +jotain, hänellä on täysi oikeuskin odottaa, ja se jokin on aivan +varmaan olemassa jossakin, ehkä ihan lähellä, mutta hänelle +saavuttamattomissa. + +Kunpa hän vaan olisi osannut paremmin venättä. + +Mutta siinäpä mutka olikin; hän tunsi opettajan huulilta tulvivan +jotain elävää, kaunopuheista ja lämmintä, hän tahtoi myös saada osansa +siitä, mutta ennenkuin hän ehti päästä vieraskielisen sanamuodon +perille, niin että se todella merkitsi hänelle selvää käsitettä, oli +kaikki se, joka äsken vielä niin sulana herkkyi, yhtäkkiä jähmettynyt +kylmiksi ja koviksi rakeiksi. + +Siihen tiedonjanoiseen, herkkään ja avoimeen hänessä sattuivat jäiset +rakeet. + +Päivä päivältä. + +Niinkuin olisi anonut leipää ja saanut kiviä, -- eikä hän omistanut +taikasanaa, joka kivet leiväksi muuttaisi. + +Kotona läksyjä lukiessa nousi vieras kieli muuriksi hänen ja sen +käsitteen välille, jota sanat ilmaisivat. + +Hän teki rehellisesti työtä, muurinsärkijätyötä, tahtoi päästä sanoihin +kätketyn käsitteen perille. + +Mukavampaa tosin oli ihan yksinkertaisesti oppia sanat ulkoa, paukuttaa +niitä, siksi kunnes piintyivät aivoihin. + +Jos opettaja ihan tarkkaan seurasi kirjaa, niin pääsi siten helposti +pälkähästä. + +Luonnontieteenopettaja, joka muuten oli sukkeluuksiensa takia suosittu +sekä varsinkin suoruuden tähden, jolla hän vastusti rehtorin ikuisia +saivarteluja, oli armoton venäjänkielen ääntämisen suhteen. + +Hän vainusi joka lauseessa tshuhnaa, pilkkasi pienimpiäkin vikoja, +äännätti uudestaan lukemattomia kertoja koko luokan hohottaessa. + +Hän oli pieni, lyhytkaulainen, kaljupäinen, mustat, vilkkaat silmät +pyörivät silmälasien takana. + +Luonnontieteenopettajalla oli kotonaan suuret yksityiskokoelmat, joista +hän toi joskus osia kouluun. + +"Tämä on oikeata kreikkalaista marmoria", hän innostui selittämään, +-- "olen sen itse, -- hm, uskallan sanoa, omin käsin lohkaissut +vanhan temppelin raunioista. Tietysti se oli kielletty, -- hm, hm, +-- mutta minä painoin vahdin kättä, näin, ymmärrättehän, -- heti +hänellä oli jotain tekemistä muualla, -- minä kiireesti taskut täyteen +marmoripalasia." + +Ihmisruumiin rakennusta selittäessä hänellä oli mukana pieni ruskea +naisen käsi, ranteesta poikki sahattu, ja jollakin oudolla tavalla +täytetty ja säilytetty. + +"Tämä on oikean mustan prinsessan käsi, -- _muumion_ käsi, herra +ties, kuinka paljon vaivaa minulla oli saada sitä läpi tullin. +Kuivatettuja ihmisjäseniä, -- sellaista tullitavaraa ei ole herroilla +luetteloissaan. Minä tietysti ilmoitin sen apinan kädeksi. Apinan käsi, +-- hah ha haa." + +Hän oli suora Jumalan kieltäjä eikä sitä häikäillyt tunnustaa. + +"Jos haudantakaista elämää on, -- jota näin meidän kesken sanoen +epäilen, pojat, -- niin pyörimme kai pikku palloina avaruudessa, -- +sillä täydellisin muoto, se on sentään aina ympyrä, pojat..." + +Tänään hän oli sietämättömällä tuulella, ei päästänyt yhtäkään +kieliopillista virhettä ohi, vaan piteli koko ajan kättään vasemman +korvansa takana paremmin kuullakseen. + +"Kuinka se oli, -- kuinka sanoit, -- vielä kerran, -- auta armias näitä +tshuhnia." + +"Herran tähden, -- kun pakoittavat minun kieliopin tuntia antamaan, +niinkuin minulla ei muuta tekemistä olisikaan, no, kuinka se oli, -- +vielä kerran..." + +Ants oli esillä, vaikeni jyrkästi, koko luokka seurasi tarkkaavana, +nauruhermot kutiamassa. + +"Hänellä on kai jotain suussa, -- eh, Andrei Mihailovitsh, -- onko +teillä jotain suussa?" + +"Hampaat ja kieli", sanoi Ants synkkänä. + +"Ohoo, -- me saamme kuulla uutisia, -- vai hampaat ja kieli -- -- +Käyttäkää sitten niitä, herran nimessä, -- vielä kerran, -- sama lause +vielä kerran -- --!" + +Ants kertasi vastauksensa, mutta tunsi itsekin, kuinka aito virolaisina +suhu-äänteet sihahtivat. + +Takanaan hän kuuli tirskuntaa. + +Hän tunsi kuuman virtauksen kohoavan korviaan kohti, ne alkoivat +suhista, -- yhtäkkiä hän päästi huuliltaan kokonaisen virolaisen +puhetulvan, tietämättä itsekään, mitä sanoi, kuunnellen vaan omien +sanojensa tuttua sointua. + +Opettaja ällistyi ensin hieman, mutta tointui pian. + +"Raudjalg luulee kai siirtyneensä apostolien aikoihin, -- ja Henki tuli +hänen päällensä, he rupesivat puhumaan kielillä -- niinkö?" + +"Kaksi tuntia jälkeenistuntaa sunnuntaina", hän jatkoi kylmästi. + +Uskontotunnit olivat luterilaisilla ja kreikanuskoisilla erikseen. +Kreikanuskoisia opetti punapartainen pappi, joka vahvasti öljysi +hiuksiaan, he lukea pomiloivat muuatta ijänikuista kirkkokieltä, jota +ei ainoakaan elävä olento enää puhunut, ainoastaan kuolleet kirjat. + +Luterilaiset saivat uuden uskonnonopettajan, josta edeltäpäin +tiedettiin, että hän oli mukava mies. Mutta missä se mukavuus piili, +siitä ei ollut toinen toista viisaampi. + +Ensimäisenä tuntina vallitsi luokalla utelias odotus. + +Opettaja tuli luokkaan kovaäänisenä, meluavana, suurin liikkein. + +"No pojat, kuinka katkismuksen on laita, kysymys, mitä se on: -- +vastaus..." + +"Tämä menee päin mäntyyn", hän jatkoi vähän ajan kuluttua, -- +"katkismus on a ja o, meidän kelpo Luther-ukkomme keksintö, -- sen +pitää luistaa..." + +"Ensi kerraksi, herraseni, tuotte kirkkohistorian ja dogmatiikan +oppikirjat ja opitte kaksi ensimäistä kappaletta kirkon lahkoista. Se +on tarpeellista esimakua..." + +"Ja dogmatiikasta, -- siitä voisimme heti ottaa luvun: mitä ovat +enkelit? Valitettavasti tiedämme sangen vähän näistä taivaallisista +olennoista..." + +Oli vielä viisitoista minuuttia jäljellä. + +Opettaja otti kellonsa ja viritti sen sekä pani eteensä pöydälle. + +"Jaa, hyvät herrat, -- nyt minä oikeastaan jo olen sanonut teille +kaikki, mitä minulla tällä kertaa oli teitä varten sydämelläni, -- eikä +suinkaan teilläkään ole minulle mitään erityistä sanottavaa, -- mitenkä +me nyt siis saamme viimeisen neljänneksen kulumaan." + +Hän katsoi tuttavallisesti hymyillen poikiin, kysyvästi. + +Pojat olivat vielä hieman kankeita, eivät oikein osanneet viskata +virallisuutta yltään. + +Opettaja heitti jalkansa ristiin. + +"Mitä jos minä kertoisin teille silkkimadoista ja silkinviljelyksestä, +-- hyvin tuottava ja huvittava elinkeino. Olen itse ollut ulkomailla +paikkakunnalla, missä sitä harjoitetaan, ja minun täytyy sanoa..." + +Ants hämmästyi niin, ettei ensin kerinnyt kuuntelemaankaan. + +Mutta yhtäkkiä hän keksi, että tämä varmaan olikin sitä kehuttua +mukavuutta. + +Hän kuin loukkaantui ja vieroksui, oli häpeissään eikä tohtinut nostaa +silmiään vierustovereihinsa, muisti tahtomattaan äkkiä isän, -- isä +istuu suutaripöydän ääressä ja nakuttelee puunauloja kengänpohjiin ja +kertoilee raamatullisia kertomuksia. + +Ja sitten muistui yhtäkkiä mieleen hämärä, hiljainen kirkko, jossa +isän urkusäveleet harhailivat, ja johon kapeista, lyijynkarvaisista +ikkunoista valo virtasi. + +Mutta samalla hän tapasi itsensä kuuntelemasta, kuinka silkkiä +kehitettiin koteloista. + +Hän tunsi olevansa kuin raskaassa painolastissa ja teki epätoivoisen +yrityksen työntää kaikki epäilykset ja sydämen kolkutukset yli laidan. +Se onnistuikin, mutta vaan osaksi, -- sydämen pohjalle jäi yhä jotain +raskasta. + +Seuraavaa uskontotuntia odottivat pojat jännityksellä, ja vastoin +tavallisuutta osasivat kaikki loistavasti läksynsä. + +Katkismus kalahteli, kirkkohistorian uskonriidat olivat kaikessa +epäselvyydessään päivänselviä, -- samoin oli uutta läksyä selitettäessä +merkillisen selvää ja ylösrakentavaa, että kääntymyksessä opettajan +sanojen mukaan oli viisi eri astetta eikä esimerkiksi kuusi tai kolme. + +Aivan oikein, -- kun läksy oli kunnialla kuulusteltu ja uusi annettu, +viritti opettaja kellonsa ja alkoi puhua pantterijahdista. + +Riemu ratkesi julkiseksi, ainoastaan Ants istui nurpeana, kahden +vaiheilla. + +Siitä lähtien olivat uskontotunnit odotetuimpia kaikista tunneista. + + + + +8. + + +Luonnontieteenopettajan ja rehtorin ainaisena riitakapulana olivat +olemattomat ilmanvaihtajat. + +Siitä asti kuin kouluun tuli, oli luonnontieteenopettaja puuhannut +niitten hankkimista, vieläkään onnistumatta. Hänen seisovana +sukkeluutenaan oli luokkaan astuessaan: "onko kellään veistä +saapuvilla, -- ilma on taas niin tiheä, että vaikka veitsellä leikkaa!" +Hän tuuletti luokkahuonetta ennen sekä jälkeen opetuksen ja piti +tunninkin aikana ikkunat auki, kunnes vanhempain joukosta saapui +valituksia. + +Mutta luonnontieteenopettajan vakaumuksena pysyi, ettei raittiista +ilmasta kukaan voi sairastua. + +Hän uhkaili usein laittavansa ne omin lupinsa, tuovansa kerran miehet +sisään ja sillä hyvä. Mutta rehtori pysyi yhä epäilyksissään, missään +ei ollut annettu määräystä ilmanvaihtajista, ja mikä ei ollut määrätty, +se oli melkein kuin kielletty. Paitsi sitä oli hänen pyrkimyksenään +supistaa koulun menot niin vähiin kuin mahdollista. + +Luonnontieteenopettaja lupasi itse maksaa ne. + +Kun mikään ei auttanut, turvautui hän toiseen keinoon, -- alkoi joka +päivä pistellä samasta asiasta. + +Melkein joka kerta, kun luonnontieteenopettaja ja rehtori tapasivat +toisensa koulun käytävässä, saattoi kuka tahansa kuulla seuraavan +keskustelun: + +"Feodor Ossipovitsh, -- suvaitkaa minun ilmoittaa, -- ilma +luokkahuoneissa on tänään sietämätön." + +Johon rehtori narisevalla äänellä vastasi: + +"Olenhan sanonut teille, Pjotr Ivanovitsh, -- omin päin en voi ryhtyä +mihinkään, -- mutta teidän tähtenne voin esittää asian tulevassa +opettajakokouksessa." + +Opettajakokouksessa päästiin niin pitkälle, että asiasta lähetettiin +anomus Riigaan kuraattorin kansliaan, koulun sinetti alla. + +Koko koulu seurasi jännityksellä ilmanvaihtajajuttua, ja sen +vähäisimmätkin yksityisvaiheet olivat kaikkien tiedossa. + +Eräänä päivänä ilmestyi rehtori luonnontieteenopettajan kanssa +luokkaan, -- hän oli yhtäkkiä keksinyt, että anomuksen yhteydessä piti +olla täydelliset piirustukset ilmanvaihtajain mahdollisista paikoista. + +Luonnontieteenopettaja seurasi hermostuneen näköisenä hänen jäljessään +ja kierteli viiksiensä päitä. + +Ei mikään ehdoitettu paikka kelvannut rehtorille, -- mikä oli liian +katonrajassa, mikä liian matalassa, -- missä taas oli tarjona vedon +vaara. + +Mutta yhtäkkiä hän ratkaisi asian. + +"Te teette piirustukset, Pjotr Ivanovitsh, ja merkitsette niihin +useampia eri paikkoja, niin että on varaa valita." + +Luonnontieteenopettaja mutisi jotain käsittämätöntä ja kohautti +olkapäitään. + +Rehtori oli alkanut uransa kuraattorin kansliavirkamiehenä ja sieltä +suoraan päässyt rehtoriksi. + +Yhä vieläkin oli kanslia hänen vahvin puolensa ja parhaiten johdettu +osa koko koulun koneistossa. + +Hänellä oli siellä parikin kirjoittajaa, jotka täyttivät nimillä ja +numeroilla yhä uusia sarekkeita, joita rehtori heidän eteensä asetti. + +Syrjäinen ei olisi voinut käsittää, mistä heillä alituisesti +kirjoittamista riitti. + +Mutta nämä luettelot erilaisine sarekkeineen, jotka aina lukuvuoden +lopulla kauniilla käsi-alalla kirjoitettuina lähetettiin kuraattorille, +olivat rehtorin ylpeytenä. + +Niissä olivat hänen haltuunsa uskotut oppilaat, tosin vaan niminä +ja numeroina, mutta mallikelpoisesti järjestettyinä, milloin +kansallisuuden, milloin uskontunnustuksen, milloin minkäkin näkökannan +mukaan. + +Numerojen vaihteleva luku, niitten alituinen siirto, niitten kasvaminen +ja väheneminen eri sarekkeissa, se huvitti rehtoria siihen määrään, +että hän tuskin muisti niitten oikeastaan merkitsevänkin eläviä ihmisen +alkuja. + +Hänelle ne olivat varsinaisesti olemassa ainoastaan paperilla. + +Luonnontieteenopettaja tuotti hänelle siinäkin harmia. Hän ei koskaan +kunnolla täyttänyt sarekkeita, vaan unohti sen aina tahallaan tai +tahtomattaan. Ja tuodessaan tyhjät sarekkeet rehtorille hän suurimmalla +häikäilemättömyydellä taisi tarttua kynään ja sanoa: "Hyvä, kuinka +tahdotte -- -- --" ja kirjoittaa kuin lystikseen vaan: 24 luterilaista, +10 oikeauskoista, 2 juutalaista... + +Rehtori oli jo läpäissyt kaikki arvoasteet, saavuttamatta oli +ainoastaan vielä todellisen valtioneuvoksen arvonimi. Sitä hän odotteli +jännityksellä, samoin kuin pyhän Annan ristiä pyhän Stanislaun +seuralaiseksi, joka ennestään juhlatilaisuuksissa hänen rintapieltään +koristi. + +Eräänä päivänä ilmoitti rehtori juhlallisesti koko koulun läsnäollessa, +että opetusministeriöltä oli saapunut kiertokirje, joka määräsi poikien +koululakkeihin uudenmalliset vaakunat. + +Hän teki sen erityisellä mielihyvällä, hän rakasti tällaisia pieniä, +mutta tärkeitä säännöksiä ja piti hiuksenhienolla tarkkuudella huolta +siitä, että niitä todella noudatettiin. + +Hän vakoili laiminlyöntejä, ja yhtä kovasti kuin hän niistä +näennäisesti sydäntyikin, yhtä suurta salaista iloa ne hänelle +tuottivat. + +Tuskin olivat lakkivaakunat ehtineet hiukan uutuudestaan tummeta, kun +jo tuli uusi kiertokirje, joka määräsi poikien tukan pituuden kolmeksi +millimetriksi. + +Se herätti jo enemmän harmia ja vastustusta ja ivallisia lentosanoja +rehtorin omasta kaljupäisyydestä. + +Mutta rehtori kulki tyytyväisenä ja täytteli sarekkeitaan, marssitti +kuolleita numeroita eteenpäin ja taaksepäin ja uneksi pyhän Annan +rististä. + +Jos ei pitkään aikaan mitään uutta säädöstä kuulunut, kaivoi hän esille +vanhoja, jo puoliksi unohtuneita. + +Niitten joukossa oli eräs, jota ei milloinkaan saatu pitkiä aikoja +voimassa pysymään, -- se oli kielto kello kuuden jälkeen liikkua +kaduilla, siihen luettuina nekin oppilaat, joitten kodit olivat +kaupungissa. + +Rehtori asetti sen uudelleen voimaan. + +Iltapäivisin taisi hänet usein nähdä liikkeellä, kuljeskelemassa +kaduilla, hitaasti, hengenahdistusta välttääkseen ja lyhyillä +jaloillaan varovaisesti huonosti hiekoitettuja katukäytäviä astuen, +vakoillen harmaita, kiiltonappisia koulupukuja. Ne, jotka luulivat +niukasti valaistuilla syrjäkaduilla turvassa olevansa, erehtyivät +perinpohjin, -- ennenkuin ehtivät aavistaakaan, saattoi rehtori +ilmestyä ilpo-elävänä heidän eteensä hengenahdistuksesta puhaltaen ja +läähättäen: "sainpas kiinni sinut!" + +Paitsi sitä, vaikka ei rehtoria itseä olisi tavannutkaan, saattoi +yhtäkkiä tulla kutsutuksi hänen eteensä ja kuulla pahaa ennustavan +kysymyksen: mitä teit eilen kello kahdeksan aikaan Munkinkadulla?. + +Rehtorilla näytti olevan apulaisia joka paikassa, joilla ei ollut muuta +tekemistä kuin pyydystellä koulupoikia. + +Kerran näki Ants kaukaa rehtorin tulevan, mutta ehti parahiksi +pistäytyä läheiseen pihaan. Sieltä hän portinristikon takaa katseli, +kuinka rehtori kulki ohitse ja kepillään jäätä särki. + +Ants hiipi kadulle ja alkoi astua rehtorin jäljessä. + +Rehtori ei katsahtanut taakseen. + +He kulkivat muutamat loppumattoman pitkät minuutit siten perätysten, +kunnes Ants pääsi omalle kotiportilleen. + +Illalla hän kertoi siitä huonetoverilleen, ollen itse naurusta +katketa... Hän kulkee rehtorin jäljessä, aivan kintereillä, -- on kuin +itse suden suussa, mutta pääsee sittenkin pälkähästä. + +Mutta hän ihmetteli itsekin, kuinka syvä halveksimisen tunne naurun +alta yhtäkkiä kumpusi. + +Eikä ainoastaan rehtoria, vaan häntä itseäänkin kohtaan. + +Luonnontieteenopettajan ilmanvaihtajat yhä vaan viipyivät kuraattorin +kansliassa. Sillä aikaa hengittivät pojat pilaantunutta ilmaa nuorten +keuhkojensa täydeltä. + + + + +9. + + +Ants asui Pinkovan kadun päässä, joka oli kiveämätöntä, oikeastaan +jo maantien alkua; viimeisten talojen asukkaat eivät useinkaan +tienneet, olivatko kaupungin vaiko kunnan kirjoissa. Kaupungin piirin +ulkopuolella aukeni ikäviä lakeuksia, joitten joka kulma oli viljelty, +-- siellä täällä taloja ja moisioita puukujineen. + +Antsin asuntoon pääsi pitkulaisen pihan kautta, jonka toisella puolen +oli puutarhurin kaalimaa. Keväin, syksyin oli loka upottavaa, sentähden +oli portista alkaen asetettu kaksi kapeaa lautaa, jotka juoksivat +rinnatusten. + +Antsilla oli asuntonsa erään ajurin perheessä, jonka keittiön takaisen +huoneen vuokrasivat koululaisille. Paitsi Antsia asui huoneessa vielä +muuan yläluokkalainen, Pärt Maddisson. + +Huoneeseen pääsi yksinomaan keittiön kautta, joka melkein aina oli +täynnä kuumaa pesuhöyryä sekä kirjavia saippuavesilätäköitä, sillä +ajurin vaimo pesi alituisesti, itselleen ja vieraille. + +Antsin huone oli pieni ja pimeähkö, sen ainoa ikkuna oli solaan päin, +jonka toisella puolen oli talli. Ikkunaa taisi harvoin aukaista, +tallista kävi väkevä löyhkä. + +Huonekaluja ei ollut, paitsi rautavuoteita ohuine lastumatrasseineen ja +joitakuita tuoleja, muita kuin pyöreä, maalaamaton pöytä vihreäkupuisen +kattolampun alla. Paitsi sitä oli kummallakin pojalla puinen arkkunsa. + +He maksoivat huoneesta yhteensä neljä ruplaa kuussa. Siitä hinnasta toi +ajurin vaimo aamuin illoin kiehuvan teekeittiön, -- muuten he olivat +omassa ruuassaan. Kerran viikossa lähetettiin Antsille kaupunki-evästä, +leipää ja voita, suolakalaa ja lihaa, -- joskus harvoin tuoretta, +teurastuksen tapahduttua. + +Pärt Maddisson oli vuokralaisen poika maalta ja oli käynyt kaikki +tavallisen maalaispojan kehitysasteet, sikopaimenesta lehmipaimeneksi +ja siitä rengiksi. Kouluun hän oli tullut seitsemäntoista vanhana ja +läheni nyt jo kahtakymmentä, ääni oli jo aikoja sitten painunut syvälle +kurkkuun, ja posket alkoivat vahvasti parroittua. + +Valtion lukioon ei häntä ikänsä vuoksi enää olisi otettu, sentähden hän +oli pyrkinyt ja päässyt yksityislukioon, joka leipoi hänen tapaisiaan +raavinkakkuja ylioppilaiksi. Siellä istuskeli yläluokilla entisiä +kansakoulunopettajia ja muita pikku maalaisvirkamiehiä parhaimmassa +sovussa parrattomain, äänenmurroksessa taistelevien kaupunkilaispoikien +kanssa. + +Pärt Maddisson puhui puhtainta Vörun murretta, oli suuri ja luiseva, +kädet raskaassa työssä rumentuneet, kasvot kalpeat ja näppyläiset. + +Kuka hänen puolestaan koulumaksut suoritti, oli Antsille arvoitus, +ainakin osan hän lie saanut köyhien oppilaitten hyväksi pidetyn +iltaman tuloista. Vuokramaksu-aikoina hän oli silmiinpistävän levoton, +hän ja ajurin kivulloinen, kalpeahuulinen vaimo vaihtoivat silloin +epäluuloisia, vihamielisiä katseita, jotka eivät jääneet Antsilta +huomaamatta. + +Kerran Pärt tarvitsi kouluun jonkunlaisen todistuksen kotipitäjästään. +Hän saikin sen, mutta jostakin erehdyksestä puuttui isän allekirjoitus. + +"Mitä nyt -- pagan vötku!" + +Pärt seisoi ja piteli paperia lampun alla, joka äsken oli savunnut, +niin että hienoa nokinöyhtää lenteli. + +"Kierrä sitä lamppua!" hän kiivasteli Antsille. + +Yhtäkkiä hän alkoi viheltää, otti kynän ja kirjoitti itse isänsä nimen +paperin alareunaan. + +Antsin harmaat silmät, -- äidin silmät, -- tummenivat. + +"Mitä sinä nyt, -- kuuletko -- mitä sinä teit?" + +Pärt päästi pitkän, sihisevän vihellyksen, joka oli hänen omaa +keksintöään, taittoi tyynesti paperin. + +"Suu poikki tästä asiasta, ymmärrätkö", hän sanoi jyrkästi. + +Mutta hetken päästä punaiseksi maalatulla arkullaan istuessaan ja +kolhiessaan sitä saappaankoroillaan hän alentui suopeasti selittelemään. + +Olihan se ihan yhdentekevää, -- nimi kuin nimi. Kukaan ei katsoisikaan +paperia, -- ja sen vaatiminenkin oli sitä tuttua saivartelua. Ptyi, -- +siihen kelpasi hänenkin nimikirjoituksensa. + +Kerran hän toi kotiin vieraat kalossit. + +"Olipa se onni", hän kehuskeli Antsille, -- "tavallisesti, kun kalossit +vaihtuu, niin saa huonommat sijaan, mutta eikös tämän kerran jäänytkin +ihka uudet minulle". + +Joskus Pärt Maddisson puhui tulevaisuuden tuumistaan. Hän aikoi tehdä +karriäärin. Hän selitti tämän vieraskielisen sanan Antsille siten, että +se merkitsi olla oman onnensa seppä. + +Sitä sanoessaan hän kohotti luisevan nyrkkinsä ja puristi sen kuin +moukarin varteen. + +"Venäjänkieli se on ihan ensimäinen ehto", hän puheli, -- "siitä ei +pääse minnekään. Ja sen pitää olla ihan sulana, -- ei saa sorahdella." + +"Sitten se talonpoika, joka meissä jokaisessa istuu niinkuin vähän +lujassa. Se pitää pudistaa pois, maksakoon mitä maksaa. Pois sen pitää!" + +"Minä olen nyt ajatellut näin: ensin menen Moskovaan ja rupean +juristiksi, mutta sillä välin menen kotiopettajaksi rikkihienoon +perheeseen, oikein siihen kaikkein hienoimpaan sakkiin. Eipäs tämä +poika kauppiaspohatoista huoli eikä vastaleivotuista nousukkaista, -- +eipä vaan... Prima Ware! Oikea kenraali sen olla pitää, sellainen, joka +pesun kestää." + +"Mielipiteistä viisi! Olkoot mustia tai punaisia, -- vaikkapa +vanhoillisia kuin Kiinan keisari. Ylpeitä saavat olla, tallatakin +saavat, eipähän potkusta parahda..." + +"Kaikki omat mielipiteet pannaan pussin pohjalle, ja suu nauhalla +kiinni. En ole saksalainen, en venäläinen, enkä virolainen, -- olen +vaan Itämeren maakunnista." + +"Mutta sen minä sanon, -- minä kynin heidät putipuhtaiksi, kaikki minä +heiltä varkain vien, heidän hienot seurustelutapansa, heidän sorahtavan +ranskantaitonsa, heidän kadehdittavan varmuutensa... Helivei, niin minä +sen kaiken vien kuin säkissä vain, praschtschai..." + +"Ehkä minä teen heille vielä senkin kornetin, että etehisessä kumarran +ja tunnustan: tällainen olen, se ja se, tämmöinen on oikea naamani, +halveksin teitä, -- olemme kuitit!" + +Pärt Maddisson hihitti ja hirnui. + +Lamppu taas savusi, Ants kiersi sitä alemmaksi. Pärt Maddissonista +huokui kylmyyttä, joka työnsi hänet loitommalle. + +Toisinaan oli Pärt Maddisson pitkät rupeamat huonolla tuulella. Hän +ikäänkuin keräili itsekseen sappea ja etsi sitten esinettä, johon sen +purkaisi. Sellaisina aikoina hän oli sietämättömän pisteliäs, vainusi +kaikessa vastustusta ja oli aina sotajalalla. + +Kun hän kyllin kauan oli hautonut katkeruuttaan, seurasi aina äkillinen +purkaus. + +"Älä luule, että sinun tähtesi puhun", hän sanoi Antsille, -- "ei +veikkoseni, et sinä ymmärrä tuon vertaa, -- minä puhun vaan itse +varmistuakseni". + +Pärt hieroskeli tuon tuostakin pitkän ja puisevan nenänsä vartta. + +"Tiedätkös, että minä toisinaan kuvittelen näin: minulla on +soopelinnahkaturkki, sellainen, jonka sisäpuolella riippuu pieniä, +somia häntiä, -- ja englantilainen reki, -- ja sitten minä ajan +jonnekin, missä on pöytä katettu kaviaarilla ja sampanjalla -- ja -- ja +-- ostereilla. Ja samalla minä rajattomasti ylenkatson kaikkea sitä, -- +ylenkatson, syljen siihen..." + +"Se on sellainen ristiriita, minä halveksin sitä, -- ja ajattelen +kuitenkin alituisesti." + +Hän istui etunojassa ennenaikojaan vanhana, -- äkkikypsänä hedelmänä, +joka sisältä jää raakiloksi. + +Yhtäkkiä hän nousi ja pysähtyi kahareisin kädet taskuissa Antsin eteen. + +"Oletko sinä ajatellut sitä, että meissä kaikissa on orjan verta, -- +niin, niin, älä yhtään puikkelehdi, -- sinussakin, niin lukkarin poika +kuin oletkin. Mutta kysyppäs, kuka vaarisi oli." + +"Eikä se ole mikään häpeä, ei ollenkaan, se ei ole sitä eikä tätä, -- +se _on_ vaan niin." + +Nyt hän alkoi kulkea edestakaisin huoneessa, -- kuusi askelta, -- taas +kuusi askelta, -- taas kuusi, -- katto oli niin matala, että olisi +kädellä voinut hipaista. + +"Jos joku meistä pitäisi hiukan huolta", hän jatkoi, -- "mutta niinkuin +me tulemme -- Kun jonkun vuoden päästä olemme valmiit, -- niin silloin +nauretaan ja sormella näytetään, jos olemme kömpelöt... uskallappa +ajatella huonosti ja rikollisesti, niin suljetaan pois toisten +piiristä." + +Kerran he kahden lähtivät Tuomiovuorelle kävelemään. + +Kaupunki alhaalla oli sukeltanut sumuun, mutta sumuakin valkoisempina +pulpahtelivat siellä täällä savupiipuista paksut savukierteet. + +Äärimmäiselle rinteelle oli rakennettu muuan talo, niin että +ylimmät kerrokset olivat kukkulan tason yläpuolella. Se oli koottu +keltaisista ja rusoittavista tiilistä, jotka muodostivat kirjavan +kudoksen, -- täynnä parvekkeita, lokeroja, torneja. Siinä ei ollut +mitään varmaa suunnitelmaa, se oli kyhätty leikkisällä, oikullisella +mielikuvituksella, kuten lapset kivestä linnojaan rakentelevat, +pitämättä silmällä käytännöllisen elämän vaatimuksia. + +Pärt alkoi kertoa talon rakennuttajasta, joka samalla oli ollut sen +omistajakin. + +"Sillä oli sisua sillä miehellä, -- niinkuin olisi yhtenään +muurahaispesässä maannut, -- senkuin riiteli... Katseli tuosta tornista +kaupunkia --, taisi näyttää pieniltä paikat, koska pudisti Tarton +tomut jaloistaan. Siellä se nyt kulkee maailman keskuksessa, puuhaa +veljeytymistä ja sen semmoista." + +Ants huomasi, että Pärtin tavallisesti harmaankalpeat kasvot hehkuivat +epätasaisessa, kiihkeässä punoituksessa. + +"Niin se on, jolla on voimaa, viskatkoon taistelukintaan, -- jolla ei +ole, madelkoon, mutta säilyttäköön myrkkyhampaansa kuitenkin." + +Kahden vuoden päästä Pärt Maddisson lähti Moskovaan loppututkintoa +suorittamaan: "ovat puolueettomampia kauempana", kuten hänen +jäähyväissanansa Antsille kuuluivat. + + + + +10. + + +Aina kevätlukukausien lopulla alkoi Antsin koti-ikävä. Sitä myöten kuin +päivä päiviä sulatteli likaisiin lumilakeuksiin kaupungin ääressä, +niin että kaikki töryt ja tunkiot yhtäkkiä paljastuivat, -- kun kadut +huomeneltaan olivat ohuessa, helisten särkyvässä iljanteessa ja +päiväsydännä kymmeninä pikku puroina, -- silloin alkoivat kotikuvat +kumpuilla kuin lähteen suonesta. + +Sunnuntaisin se tunne oli selvimmillään. Heti aamusta alkaen, kun +pihalla näki pumppukaivon, joka oli tiukasti kääritty olkiin kuin +turkkiin, ja kun näki pihamiehen olkilyhteitä irroittelevan, ja kukon +ja kanojen kohta irtonaisille oljille asettuvan. Kaupungilla, missä +sattui kaukaisempia kattoja näkymään, oli niillä kostea kiilto, kuin +olisi äsken satanut. Maariankirkon sivuilla, paljasoksaisissa puissa +naureskelivat naakat. + +Mutta silloin se puhkesi sydänalaa sykyttäväksi ikäväksi, kun suurten +hevoskastanjain lehtinuput yhtenä yönä aukenivat, ja niistä kiertyi +viisisorminen lehti, täynnä ruskeata nöyhtää kuin linnun untuvaa. +Silloin ei malttanut enää iltapäivin huoneessa pysyä, vaan täytyi +painua lakeuksille, kaupungin ulkopuolelle. + +Mutta siellä tapasi vaan saman ikävän, mikä itsessä iti, ei mikään +tyydyttänyt, ei Emajoen kiiltävä, tulvaveden laajentama pinta, joka +rantaniityille levitteleikse, pakoittaen raidat vedessä kasvamaan. + +Ei tarvitsisi hänen muuta kuin kotikynnyksen yli astua, -- samaisen +kuluneen kynnyksen, jossa kissalla oli kolonsa, -- kadonnut olisi +kohta näkymättömiin talven tartuttama kuona. Hän olisi ihan sama kuin +ennenkin, ihan muuttumaton, eikä kukaan häneltä kysyisi mitään, sillä +ei kukaan aavistaisikaan minkään muun olemassa-oloa. + +Eikä hänkään kertoisi, eikä hänen tarvitsisi mitään tunnustuksia tehdä, +sillä hänellä ei olisi mitään kerrottavaa, jota mieluimmin salaisi, +eikä mitään tunnustettavaa. + +Ei hän vaikenisi suoruuden puutteesta eikä sentähden, ettei heitä +pahoittaa hennoisi, ainoastaan ja yksinomaan sentähden, että kaikki +mikä talvella oli häirinnyt, yhtäkkiä olisi häipynyt olemattomiin. + +Siinä samassa tuokiossa, kun äidin ja isän silmät uskoisivat, että hän +oli ennallaan, hän todella olisikin ennallaan. + +Antsin ensimäiset päivät maalla olivat aina yhtä ja samaa rajatonta +jälleennäkemisen iloa, tervehdystä tutuille paikoille, kiireistä +vakuuttautumista siitä, että kaikki oli vanhassa kunnossa. + +Se oli tiukka tarkastusretki ullakolta ruokakammioon, sieltä +vasikkahakaan, vasikkahaasta mehiläispesille, -- sitten aittaan, +talliin ja riiheen, ja loppujen lopuksi isän takakamariin. + +Kaikki puheetkin olivat alkupäivinä niin lapsellisen joutavia ja +alkoivat melkein aina sanalla: muistatko? + +"Muistatko, äiti, kuinka minä tein tulen aitan kivijalan aukkoon, ja +lattialaudat syttyivät palamaan, ja isä sattui olemaan poissa kotoa..." + +Aitan päivänpuoleisessa seinässä oli hirsissä pikkuruisia, pyöreitä +reikiä. + +"Näistäpä kuljeskeli aina ulos ja sisään hyvin koreita hyönteisiä, +punasinisiä, ja sitten minä joskus otin pieniä kivimukuloita ja tukin +niitten aukot." + +Kuinka tyhjänpäiväisiä ja merkityksettömiä ja samalla sanomattoman +suloisia kaikki nämä lukemattomat pikku muistot, joista ei tiennyt, +miksi juuri ne olivat piirtyneet mieleen eivätkä jotkut muut +samantapaiset. + +"Ja muistatko, äiti, kuinka riihen takana oli suuri kuoppa, josta oli +lohkottu kiviä, ja johon aina kerääntyi sadevettä, ja kuinka minä +kerran rankkasateessa kuljin ja hain sieltä pieniä lapsia, joitten +sanottiin sateella taivaasta tipahtavan." + +Etehisen ikkunanlautaan hän kerran oli terävällä neulalla piirtänyt +kysymyslauseen, mutta kustakin sanasta ainoastaan alkukirjaimet, ja nyt +hän jännitti muistiaan saadakseen sen selville. + +T. T. P. T. I. K. K.? + +Tahtoisin tietää, pääsenkö tänään isän kanssa kirkkoon? + +Tästä ikkunasta hän oli monta kertaa pelastaunut puutarhaan vieraita +pakoon. Ja kerran oli isä vieraineen tullut hakaan, ja hän oli ollut +tiheässä pensaikossa piilossa, mutta oksat olivat kuitenkin sattuneet +vähän rasahtamaan, ja joku oli kysynyt, mikä se niin kahisi. Ja isä oli +vastannut: "Kaippa ne lie vasikoita." + +Äiti oli laittanut hänen makuusijansa ullakolle, tuoksuviin heiniin. +Täällä vanhan romun seassa hänen entinen itsensä parhaiten oli +säilyssä. Lapsuuden tunnelma oli tuttuna ja koskemattomana. + +Sensijaan, että olisi nukkunut, hän makasi valveilla, avasipa +luukunkin, josta omenapuun oksa heti pistäytyi sisään ikäänkuin +kättelemään ja tervehtimään. + +Savupiipun raossa riksutti lämpimissään sirkka. + +Eihän ollut mahdollista, että tästä kaikesta joskus jotain muuttuisi. +Muu kaikki maailmassa voisi muuttua, kun vaan tämä pysyisi eikä koskaan +lakkaisi. + +Että se kestäisi ikuisesti, niin että hän sen aina samana tapaisi. + +Hän löysi lapsuuden rukouksensa uudelleen, -- helliä, yksinkertaisia +sanoja, sanattomia sanoja, -- hän makasi pää tuoksuvissa heinissä, +hänen oli äärettömän suloista ja lapsellista olla. + +Ikäänkuin äiti olisi vielä istunut hänen pienen ristikkovuoteensa +ääressä ja laulanut muorista, joka meni metsästä marjoja poimimaan. + + Tõi aga mulle toobiga, + Kadajadse kapaga... + +Kun hän oli heittänyt hyvää yötä, oli isä jäänyt vielä kiviportaille +istumaan, selkä ovea vasten, ja sanonut polttavansa vielä yhden +piipullisen. + +Niin pitkälle kuin ajatus ulottui, oli isä aina suvi-iltasin siten +istunut, hämärään asti. + +Isän tuuheassa tukassa ei näkynyt vielä ainoatakaan hopeahiusta. + +Huomenna olisi siis taas päivä, ja hän oli kotona... Hän muisti +yhtäkkiä kuin anteeksiantamattomana laiminlyöntinä, ettei vielä ollut +käynyt lähteellä eikä alarinteellä, jossa lähteen puutorvea myöten +johdettu vesi pienenä suihkuna nirisi niityn ruosteiseen märkyyteen. + +Se tuntui hänestä yhtäkkiä kaikkein tärkeimmältä ja välttämättömimmältä +seikalta maailmassa. Vasta sydänyön ohi siirryttyä hän nukkui koko +olentoa avarruttava auvo sydämessä ja ehti vielä nähdä luokkien ja +päreitten sekä äidin suuren kapiokirstun vähitellen irroittuvan +hämärästä ja selviytyvän valkenevassa sarastuksessa. + + + + +11. + + +Ants toteutti lapsuuden aikeensa, alkoi syöttää raakkuja ankoille. + +Joka aamu uimaan mennessään hän kokosi niitä korillisen rautaharavalla. + +Ankat tunsivat hänet jo kaukaa, ne alkoivat kaakottaa ja haasotella +hanhenmarssissa häntä kohden, -- kun hän tiilikivellä penkin laitaan +kopahutti, löntystivät ne kahta kiireemmin, luullen juoksevansa. + +Ants otti korista raakun, -- kivi putosi, rauskis. + +Syntyi temmellys ja rykelmä, leveänokkaiset päät sekaantuivat +toisiinsa, siivet löyhyivät, niskahöyhenet lentelivät. Suurin oli +saanut saaliin, nokka sukelsi kuoreen, pudistellen pois sirpaleet, +yhdellä kulauksella katosi raakun rasvainen sisällys. + +Kivi kävi riuskis -- rauskis. Raakkuja putosi ehtimiseen tielle, -- +taistelu tyyntyi, -- vähäväkisetkin saivat osansa, juoksivat kiireesti +kauemmaksi rauhassa syödäkseen. + +Yksi ja toinen riiputti jo ylen täyttä mahaansa ja pullistunutta +kupuaan. + +Tie oli kirjavanaan särjettyjä, heikosti välkkyviä kuoren siruja, joita +myöhästynyt kukon poika pelokkaasti nokki. + +Silloin tällöin Ants kävi kalassa moision metsävahdin kanssa. Melkein +kaikki seudun pienet umpijärvet olivat moision omaisuutta, ja sillä +oli yksinomainen pyynti-oikeus, -- talvella ne kuitenkin vuokrattiin +kuljeksiville venäläisille kalastajoille. + +Pienen heinärantaisen lahdelman he aluksi valitsivat, jonka rannalla +mäntyjä kasvava saareke antoi tukikohdan jaloille. + +Umpijärvi liplatti pikku lainein, jotka eivät ehtineet korkeammiksi +paisua, ennenkuin jo ruohikkoon väsähtivät. + +Metsävahti oli pieni, ahavan ja auringon kuivettama mies, -- verkkoa +selvitellessä hän kuvaili Antsille kesä- ja talvikalastusta ja +erilaisia pyyntitapoja. Syksyisin hän kävi metsästämässä armollisen +herran kanssa, -- ammuskelemassa villisorsia järvien välisiltä +kannaksilta. + +"Toistakymmentä sitä joka kerralla kellahtaa", hän kehaisi. + +Ants kadehti metsävahtia. + +Yhtäkkiä tuntui ihanalta sellainen elämä: samota metsiä ja soita, +rihlapyssy olalla, ilman muuta pakkoa kuin jäniksen jälkiä seurata, -- +säikyttää kuusen latvasta kukertava teeri, sitä sentään ampumatta. + +Kaikki muu vajosi syvälle ja kauas, -- ainoastaan tämä oli olemassa, +-- se oli luonnollista ja hyvää, -- ainoastaan se teki onnelliseksi ja +tyytyväiseksi. + +Hän koetti sanoa sen metsävahdille, mutta tietysti siitä tuli vaan +jotain kömpelöä. + +Metsävahti naurahti kuivasti, kesäisin hän enimmäkseen vaan variksia +ammuskeli, kaksi kopeekkaa kappaleelta, -- silloin, tällöin jonkun +haukan, siinä kaikki. + +He päästivät vesille kolmikulmaisen, litteän ruuhen, joka oli kätkössä +rantamätästen välissä. + +Ants meloi ruuhta seisoallaan, -- ruuhen perässä laski metsävahti +verkkoa kierrokseen kaislikon ulkopuolelle. + +Mela nosti niljaisia vesiheiniä ja joskus keltakupuisen ulpukan, joka +lipui taas takaisin pitkän lonkerovartensa varassa. + +Syvällä mudassa kasvoi kokonainen pienoismetsä, -- vesikuusia. + +Nyt alkoi huvittavin ja vaivaloisin työ, -- kalojen pelotteleminen. +Vyötäisiin saakka järvessä he mätkivät kumpikin taholtaan vettä +pitkällä, nuijapäisellä puulla. Mutta hauit ja toutaimet, jotka olivat +asettuneet rantavesiin päivää paistattamaan ja vesikasvien juurilta +hyönteisiä haukkomaan, pakenivat suin päin kohti petollista verkkoa, +joka pakotien sulki. + +Antsin puu nousi ja laski vihaisesti viuhtoen. + +Itse hän ihmetteli, -- jaksanko todella, -- enkö väsy, -- mistä +yhtäkkiä tällainen ylivuotava voima? + +He lepäilivät kotvan kanervikossa, petäjän juurilla, ennenkuin kokivat +verkon. + +Metsävahti kuivalla tavallaan, jolla hän joka sanan ikäänkuin vätysteli +ja jyrsi, ennenkuin sen suustaan päästi, alkoi puhella, noin ilman +vaan, enemmän itselleen kuin Antsille. + +"Raskaaksi käy rämpiä ummet ja lammet, vaikka taivas sateesta ratkeisi, +-- ja huonosti maksavat saksat, -- ei tahdo riittää särpimiksi niin +suurelle joukolle." + +Hän oli yhtäkkiä huolien painostama, ei ollut mitään jäljellä metsien +miehestä. + +"Kesällä minun eukkoni, -- se tuota noin, -- taas, -- se on jo +kuudes..." + +Mutta Ants tuskin kuuli, se meni häneltä ohi korvan, katse vaan +ajatuksettomassa levossa harhaili taivaan hattaroissa. + +Hänen nuorissa jäntereissään tuntui työnväsymyksen siunaus. + + + + +12. + + +Kesä kului. + +Isän oli tapana joskus ottaa Ants kuulusteltavakseen. + +Kuultuaan Antsin askeleet koulutuvasta hän etusormellaan takakamarin +ovenraosta viittasi, myhäillen: "tulehan vähän tänne, Ants!" + +Itse työnsi silmälasinsa käyrältä nenältä otsalle. + +Ants tuli, aavistaen, mikä häntä odotti ja siihen edeltäpäin alistuen. + +Isä tarttui häntä hartioista, kynnykselle pyöräytti ja leuvasta +taaksepäin taivutti, painaen viivottimella itsepäistä tukkaa. "Kolme +tuumaa!" -- isä leikkasi veitsellä oven pihtipieleen pikkuisen loven, +-- entisten yläpuolelle. Siinä niitä oli yhtä monta kuin Antsilla +vuosia, maasta matalasta asti. + +"Ensi vuonna hipaisee poikkipieltä", myhäili isä. + +Nyt alkoi kuulustelu. + +"No, Ants poikani, -- mitä koulussa kerrottiin siitäkin kirkkoisä +Augustinuksesta", tuli viattoman varovaisesti. + +Isän vähäisenä, huolellisesti salattuna ylpeytenä oli tekeytyä niin +tietämättömäksi kuin suinkin, kiertää Ants kysymyksillään kuin +umpikujaan ja sitten tulla äkkiä omine tietoineen. + +Ants etsi epätoivoisena muististaan niitä mureneita, mitä siihen +mahdollisesti kirkkohistorian tunneilla oli tarttunut kirkkoisä +Augustinuksesta. + +Valitettavasti sitä ei ylen paljoa ollut, ja sekin vähä hänen täytyi +penkoa kuin hämähäkin seittien ja tomun takaa. + +Isä kuunteli, hymähti, nyökkäsi piippua tupruttaessaan päätään, pisti +väliin jonkun vakuuttavan: jaa, jaa... joskus taas katsoi tiukasti +poikaa, ettei se vaan pääsisi omiaan latelemaan. + +Antsissa hämärsi tunto siitä, että hän ikäänkuin pettää isää. + +Isä on niin koko sielullaan mukana, nauttii joka sanasta, ja vielä +enemmän siitä, että kaiken oikeastaan jo edeltäpäin tietää. + +"Entäs Polykarpus, -- minä vuonna se taas kuoli?" + +Nyt olivat Antsin tiedot lopussa, hän hapuili turhaan, -- eksyi vihdoin +katselemaan ruudun takana pörisevää paarmaa. + +Mutta tätä isä juuri oli odottanutkin. + +Suu vähäisessä, voitonriemuisessa hymyssä hän alkoi kertoa pyhästä +Polykarpuksesta, syrjäkarein Antsiin tiirottaen, nähdäkseen, minkä +vaikutuksen tekisi. + +Takakamarin kotipalturin sauhuttama ilma laskeutui Antsin pään +ympärille kuin sumu. Häntä niin kummallisesti unetti. + +Isän äänikin tuntui tulevan jostakin kaukaa, -- penikulmien takaa. + +"Poika, mikä sinun on?" + +Peljästyneenä Ants kohotti katseensa, ja leuka nousi rinnalta. + +Isä jäi Antsin mentyä mietteisiinsä, silmien välinen ryppy syveni +huolekkaaksi uurteeksi. Ei ollut entistä mehua ja mahlaa pojassa, +vaikka olivatkin hartiat ja kämmenet kuin karhulla. + +Eräänä aamuna tuli isä kiireimmän kauppaa Antsia noutamaan. Hän oli +niityllä löytänyt mättään, jossa kasvoi neljätoista erilaatuista kukkaa +ja kortta. + +Ants seurasi sinne, mutta ei osannut muuta kuin ruveta luettelemaan: + +"Campanula patula, -- Ranunculus acris, -- Fragaria vesca, -- tämä on, +-- tämä on joku Carex..." + +Mutta yhtäkkiä se tuntui hänestä itsestään niin rutikuivalta ja +köyhältä isän innostuksen ja hartauden rinnalla. + +"Tästä minä en tiedä ihan varmaan, mutta joka tapauksessa se kuuluu +heimoon Umbelliferae..." + +Hän häpesi sisimmässään. + +Sunnuntaina isä ja äiti tekivät lähtöä kirkkoon. Ei kukaan kysynyt, +aikoiko Ants mukaan. + +Kun äiti jo istui rattailla, paras pitsitanu huivin alta näkyvissä, +niin isä yhtäkkiä äidille ohjat antaen sanoi: + +"No Ants, -- teeppäs nyt vähän joutua." + +"Minä en tule mukaan, -- tällä kertaa..." + +Hän kuuli piiskan vingahduksen ja näki maantiellä pölypilven, -- sydän +takoi kylkiluita. + +Seuraavana sunnuntaina hän jo aamusta varhain lähti metsiin eikä tullut +ennen iltaa kotiin. Kolmas sunnuntai kului samaten. Maanantaina hän +tahtomattaan myöhästyi yhteisestä ehtoohartaudesta. + +Seuraavan päivän iltana hän turhaan odotti isän avaavan harmooniota +kuten tavallisesti. Hän kiipesi makuusijalleen ullakolle, -- jotain +puuttui häneltä. + +Aamulla kun äiti keittiössä sotki hapantaikinaa, tuli Ants sisään ja +istui ruokakammion kynnykselle. + +Hän murjotteli hetken aikaa ja tavoitti isovarpaallaan tikkua +lattialaudasta. + +"Ei voi aina tehdä toisille mieliksi", pääsi vihdoin ärtyisesti. + +Äiti hieroi taikinaa käsistään irtautumaan. Hän oli käynyt +raskasliikkeisemmäksi sitten viime näkemän. + +"Ei, -- eikä sitä pidäkään. Ei koskaan toisten tähden _sellaista_..." + +Sillä sanalla äiti päästi Antsin kuin pinteestä, ja nyt tuli kaikki, +mikä sydäntä painoi. + +"Äiti, minä en enään aio papiksi." + +"Sen minä tiesin jo kauan, Ants." + +Äidin kädet upposivat taikinaan. + +"Äiti, miksi isä ei pitänyt eilen iltahartautta?" + +"Kyllä hän piti, kun olimme kahden..." + +Illalla isä kutsui Antsin takakamariin. Ikkuna oli ulkoa luukulla +suljettu, ja pöydällä paloi kynttilä. + +Isällä oli sinikantinen vihko edessään. + +"Istu, Ants", hän sanoi vähän juhlallisesti. + +"Luen sinulle muutamat rivit, jotka olen tähän sinua varten +kirjoittanut." + +"Poikani Ants on Herraltamme saanut hyvät luonnonlahjat ja selvän +ymmärryksen, myöskin on hänen ruumiinsa nuhteeton ja ilman vikaa. +Kuitenkaan ei ole isällinen sydämeni jakamattomalla ilolla täytetty +tämän minun ainoan poikani tähden, sillä hänen mielensä on epäilevä +ja etsivä sekä harhateille joutunut. Sydämeni on sentähden sangen +murheellinen, mutta otan tämän koettelemuksen vastaan nuhteena omista +laiminlyönneistäni, joista tosin en kaikista itsekään tiedä." + +Isä sulki vihon ja laski kätensä sen päälle. + +"Näin minä -- nyt olen tähän kirjoittanut." + +"Olenko oikein arvannut, Ants --?" tuli hetken päästä. + +Ants riipi suurta kastanjanlehteä, joka oli sattunut hänen käsiinsä, +nyhti ja repi... + +Sydän oli rinnassa kivenä. + +"Kai se sitten -- Niin, -- mitäpä tästä nyt tämän enempää." + +Isä oli noussut. + +"Sinä et siis aio papiksi." + +"En, isä." + +"Vai niin... Niin, niin... Jos jättäisit minut yksin hetkeksi..." + +Avain kiertyi lukossa kerran, kahdesti. + +Illalla Ants näki piikatytön kantavan makuuvaatteita takakamariin. + +Isän oli tapana maata takakamarin puusohvalla kiireellisinä +työ-aikoina, jolloin valvoi suurimman osan yötä. + +Kesän loppupuoli kului hiljaisesti ja ikävästi. Isä oli usein +alakuloinen, äiti sanoi hänellä olevan selkkauksia nykyisen +kirkkoherran kanssa. Hän oli alkanut kävellessä notkahutella polviaan, +yltyvän luuvalon takia. + +Ants huomasi ihmeekseen itsessään saman ilmiön kuin keväälläkin, vaikka +tällä kertaa päinvastaiseen suuntaan. Hän alkoi odottaa lukukauden +alkua kaupunkiin päästäkseen. + +Hän tunsi asemansa kaksiteräisyyden. Jos näyttäytyi sellaisena +kuin todella oli, loukkasi tahtomattaan, -- teeskennellä muuta oli +valheellista. + +Täällä, missä oli tuttua joka ruohon korsi, hän alkoi tuntea itsensä +vieraaksi. + +Ei voinut huuhtoa itsestään talven tarttumaa yhtä helposti, kuin +matkasta pölyisenä peseytyi puhtaaksi kotoisessa kylyssä. + +Hän alkoi kaivata ihmisiä, joille taisi olla oma itsensä, tarvitsematta +koko ajan pelätä tallaavansa heidän tunteitaan. + + + + +13. + + +Pyhäjärven lähteistä Peipsiin juoksee Emajoki. + +Neljäkymmentä virstaa ennen laskuaan kytkee sen kaksi siltaa, toinen +puusta, toinen kivestä, ja sen vesi samenee Tarton torisatamaksi. + +Emajoki on tasangon tasainen virta, lakeuden lauha joki, ei kuohu sen +luonto koskena, ei putouksena ryöpsähdä. + +Laivaliikettä on sillä tuskin nimeksi, -- syksyin, keväin hinaa +vanhanaikuinen höyrylaiva, jonka kupeessa ratas punaisena pyöränä +kieppuu, peipsiläisiä lotjia vastavirtaa kohti Tarttoa. Ne ovat +rannikkovenäläisten aluksia, kuperakantisia, lianharmaita kuin +suunnattomat kilpikonnat, jotka äsken ovat kyömyisen selkänsä +vedestä kohottaneet ja yhä mutaa tiukkuvat. Ammoisista ajoista ovat +ne olleet samanmuotoisia, ne ovat litistyneet rakentajiensa käsissä +pyöreänleveiksi, paremmin Peipsin pitkiä aaltoja kestääkseen. Ruumasta +vilahtaa osa lastia, koivuhalkoja, jotka kerran ovat puina Peipsin +rannoilla huojuneet. Mutta mastoissa pääsee venäläinen hilpeys +oikeuksiinsa, ne ovat kuin ivalla kiinnitetyt näiden vedenpaisumuksen +aikuisten kummitusten selkään, ikäänkuin virtahevoselle narrintiuku. Ne +on sivelty räikeillä väreillä sinipunavalkoisiksi. + +Mutta keväisin, kun maan hetteet hersyvät, kaikki salasuonet ovat vettä +tulvillaan, ja taivas puhkeaa rajuksi rankkasateeksi, silloin alkaa +Emajoki tulvia. Hiljaa hiipii sen kevätkylmä, jäälohkareita vilisevä +vesi, painaen alleen pellot ja niityt, kiertäen kohopaikat saariksi, +tarttuen vallanahnaana latoihin ja verkkovajoihin, muuttaen kolmannen +kaupunginosan kadut kanaviksi. Sen uoma on entisestään kolminkertainen, +leveä kuin valtajokien, kellanruskeana lepää sen voitokas vesi +valloitetulla alueella, jossa airo tuon tuostakin soutaessa turpeeseen +sivahtaa. + +Pari kuukautta myöhemmin alkaa Emajoki peräytyä. Se on tullut +järkiinsä, nuoruuden hulluus haihtuu kesäkuivuuden tieltä, keväinen +kiihko kuvastuu vaan kuin poika-ajan kujeina. Järkevänä, vähän +häpeissään, se puristautuu entiseen kapeaan uomaansa. + +Ants oli lukion viimeistä edellisellä luokalla, kun saatiin selville, +että jo useita vuosia oli ollut olemassa lupa järjestää vironkielen +tunteja muun opetuksen yhteyteen, -- siitä vaan ei ollut hiiskuttu +kellekään. Sanamuoto oli tosin hyvin varovainen, oppilasten piti itse +maksaa opetus, ja sen piti tapahtua varsinaisen tuntijärjestyksen +ulkopuolella. + +Mutta periaate oli sittenkin sama, -- piti vaan lähettää anomus +määräpaikkaansa, ja sen anomuksen alla olla kyllin nimiä. + +Kahden ylimmän luokan virolaisilla pojilla oli kokous asiasta Antsin +huoneessa, jossa hän Pärt Maddissonin pois muutettua yksinään asui. +Huone oli täpösentäynnä, pöydillä ja vuoteella istuskeli poikia. + +Ei päästy mihinkään päätökseen. Oltiin laimeita, haluttomia, joku +huomautti, että koko asia ehkä oli ansa. + +Ants istui ikkunalaudalla. + +"Tehkää mitä mielitte, -- minä ajan asian läpi", hän sanoi jurosti ja +äreästi. + +"Vaikkei teistä yksikään rikkaa ristiin panisi, niin minä sen teen." + +Harmaat silmät välähtivät teräksenä kuperan otsan alta. + +Ants hyppäsi ikkunalaudalta, työnsi pari poikaa tieltään ja viskautui +suulleen vuoteeseen. + +"No, -- mitä te odotatte?" hän kysyi, -- saappaankorollaan vuoteen +jalkopäätä potkaisten. + +"Kukapa ne nimetkin kerää, -- siinä joutuu helposti kiikkiin", epäili +joku. + +"Johan te kuulitte, että minä. Kyllä nimiä tulee, vaikka itse kuolleet +nousisivat kirjoittamaan." + +Se vaikutti. + +Illalla tuntui Antsista tämmöiseltä: hän on taas menossa kirkolle ja +vetää noin silmämitalla vaan suoran viivan määräpaikkaansa, -- sitten +sitä viivaa pitkin, -- kuin lingottu. + +Niin oli äitikin kerran kulkenut, ja hänellä oli äidin verta +suonissaan. Voimaa virtasi häneen kuin jostakin salaa auenneesta +lähteestä. Nyt saataisi nähdä oikea Ants Raudjalg. + +Koko illan hän kulki vihellellen, nyrkkiään puristaen, itsekseen +ääneensä puhuen, -- välillä pysähtyen varpaille noustakseen ja +keuhkojensa täydeltä ilmaa hengittääkseen. + +Mutta maata pantua otti isän luonto osansa, -- äskeinen palava +toimintahalu suli kangastuksiksi ja kevyesti keriytyviksi unelmiksi. + +Niinkuin isä ennen vanhaan vuoteellaan pieniä koulujaan kaikille +siunaukseksi pitkin maata siroitteli, niin nyt Ants vuorostaan +valvotteli ja piti äänettömiä ylistyspuheita äidinkielelle. + +Isältä ja äidiltä perityt ominaisuudet, jotka useimmiten olivat hänessä +ristiriidassa keskenään, -- palvelivat nyt kerrankin samaa asiaa. + +Aamulla hän oli taas kokonaan äidin heimoa, -- käytännöllisyyttä ja +toimintatarmoa kiireestä kantapäähän. + +Hän alkoi kerätä nimiä anomuksen alle. + +Ensimäisessä paikassa otettiin hänet hyvin kylmästi vastaan. + +"Oppivathan lapset muutenkin viroa -- palvelijoilta, ja puhummehan me +itsekin toisinaan." + +"Eihän sillä kuitenkaan mihinkään pääse, ei kysytä viran haussa +missään." + +Toisessa paikassa oltiin suorastaan epäluuloisia. + +"Taitaisi olla itsellennekin viisaampaa jättää moiset hommat. Ei +sitä hyvin silmin katsella. Olen minäkin kruunun virkamies, vaikkapa +alhainenkin, -- ei minun poikani sovi nimeään joka paperiin panna." + +"Se on sellainen koneisto, että jos siihen vaan takin liepeestä +tarttuu, niin mennyttä miestä on." + +"Voi olla paljonkin luvattu, vaikka ei siltä tosissaan meinattu." + +Kolmannessa surkuteltiin lapsia. + +"On niillä raukoilla jo ennestäänkin kuin Paapelin sekoitus päässä, -- +on ryssät, saksat, latinat, -- kuka niitä kaikkia jaksaa luetellakaan." + +"Kelmeänokkaisia ovat muutenkin; ja iltapäivä menee tyystin läksyjen +lukuun." + +Ants yhä sitkistyi, sitä myöten kuin asia mutkistui. Hän vie sen +perille, vaikka päänsä seinään iskisi. + +Hän ei hellittänyt yhdestä tappiosta, vaan tuli uudestaan, istui +iltakaudet ja selitteli. + +Itsepäinen, iloinen innostus piti hänen joka hermonpäänsä vireessä. + +Vihdoin oli tarpeellinen määrä nimiä koossa. Sinä iltapäivänä, jolloin +anomus alkoi matkansa määräpaikkaansa kohti, irroitti Ants veneen +laiturista ja lähti soutamaan. + +Toukokuu oli keskivaiheillaan, ja tulvavesi korkealla. + +Aurinko alkoi hitaasti painua joen pintaa kohden, mutta valaisi vielä +kirkkaasti ja rauhallisesti. + +Pellot oikeanpuolisella rinteellä olivat äsken kynnetyt, ja +savensekainen multa punersi vaoissa. Vasemmalla puolen oli lankkukasoja +säännöllisissä neliöissä. + +Ants souti vastavirtaa, keskiuomassa. + +Hän oli varma ja tyyni, pitkällinen jännitys oli lauennut lujaksi, +tasaiseksi rauhaksi. + +Auringon aletessa alkoi taivas muuttua, häilyviä, levottomia varjoja +kulki näköpiirillä, taivaanranta peittyi epätasaiseen ruskoon. + +Ants oli kääntänyt veneen, se vieri virran mukana. + +Alkoi pimetä, rannat tummenivat, kaupunki häämöitti hämärästä vastaan. +Ja yli Kivisillan kiviveräjäin kohosi luonnottoman suuri, pyöreältä +pilvenlongalta näyttävä täysikuu, joka vielä ei kyennyt valaisemaan. + +Takana punoitti auringon viimeinen tulipalorusko, mutta edestäpäin +alkoi hitaasti levitä kylmää, kalpeaa valoa. + +Vedessä ne molemmat valuivat toisiinsa, yhtyivät venheen ympärille. + +Oliko tämä enää pieni Emajoki? Eikö se ollut valtaväylä, jota myöten +voisi rahaa ja rikkautta kuin runsauden sarvesta vuotaa? Eikö se ollut +avoin elinsuoni, jonka voimakas verenkierto kohottaisi kukoistukseen +pikkukaupungin? + +Kelmeä valo pääsi vihdoin voitolle, täysikuu nousi, kutistui +tavalliseen kokoonsa ja mutkitteli tulvaveden paisuttamassa virrassa. + + + + +14. + + +Ensimäinen sanoma, mikä Antsin syksyllä saavutti, oli, että anomus oli +palannut tyhjin toimin takaisin. Poikien nimet eivät kelvanneet, -- +vanhempien piti allekirjoittaa anomus. + +Ants otti vastaan anomuspaperin rehtorin omasta kädestä, koulun +kansliahuoneessa, joka oli puoliksi pimeä, vihreät, tummat verhot +ikkunoissa. Jostakin seinältä katseli häntä pönkkähameinen, +paljasrintainen Katariina. Tupakanhaju, joka näytti piintyneen +pienimpiinkin esineihin, täytti ilman. + +Ants ei sanonut mitään, ei kysynyt mitään, otti mykkänä paperin ja meni. + +Pojille hän selitti: pikkuinen, joutava vaillinaisuus, joka olisi +helpolla korjattu. + +Mutta kotona hän puri hampaansa lujalle tyynyyn, -- hänessä nakersi +epäilys. + +Hän otti uudelleen kerätäkseen nimet. Se oli tällä kertaa kahta +vaikeampaa, ihmiset olivat vielä epäluuloisempia kuin ennen ja +vainusivat vaaraa. Ants juoksi ja puuhasi, oli iltasin väsynyt kuin +ajokoira, mutta ei sittenkään saanut unen päästä kiinni. + +Hän ei päässyt kohoamaan entiseen intoonsa ja varmuuteensa, mutta +tiesi, että niin pian kuin toiset sen aavistaisivat, olisi kaikki +hukassa. Heidän täytyisi nähdä hänen uskovan itseensä, silloin hekin +uskoisivat. + +Toinen anomus lähti matkalleen. + +Antsille alkoi kiduttava odotuksen aika. + +Hän seurasi anomuksen kulkua toiselta kansliapöydältä toiselle, toisen +kiiltonappisen virkamiehen luota toisen luo, jotka käsittelivät sitä +kuin hengetöntä paperikääröä. + +Heillä oli niin paljon aikaa, -- ja niin suuri paperikori. + +Mutta tässä ei ollut kysymys ainoastaan anomuksen ja vironkielen +tuntien kohtalosta. + +Hänestä itsestään oli kysymys. + +Hänen innostuksestaan, hänen nuoruudestaan, hänen elämänuskostaan +päätettiin paraikaa tomuisissa kansliahuoneissa. + +Hän oli siellä heidän käsissään, heidän armoillaan, hän, Ants Raudjalg. + +He olivat siellä niin tottuneet numeroihin ja koukeroihin, että olivat +kai aivan unohtaneet taidon lukea virallisten, kuivien lauseitten +välistä muutakin. + +Kaksi kuukautta kului, kolmas oli puolillaan. + +Eräänä päivänä sai Ants kutsun tulla rehtorin luo. + +Hän näki heti sisään astuessaan rehtorin kädessä valkoisen +paperikäärön, -- anomuksen. + +"Anomus vironkielen tuntien johdosta on lähetetty huomioon ottamatta +takaisin, josta tahdon ilmoittaa teille, Raudjalg, koska, kuten olen +kuullut, olette ollut tämän puuhan johtajana..." + +Ants tuijotti tylsästi rehtorin käteen. + +"Teiltä on jäänyt huomioon ottamatta muuan pikkuseikka, muodollisuus, +niin sanoakseni. Anomuksessa ei ole nimittäin mainittu, onko saatavissa +kelpoisuusehdot täyttävä vironkielen opettaja. Kuraattori on sentähden +suvainnut jättää anomuksen huomioon ottamatta." + +Rehtori piti pienen pysähdyksen, ikäänkuin antaakseen Antsillekin +puheenvuoroa, mutta jatkoi sitten narisevasti: + +"Tietysti ei mikään estä lähettämästä uutta anomusta, joka täyttää +kaikki asetettavat vaatimukset." + +Antsissa nousi, nousi, -- kurkkuun saakka. + +Hän tunsi, että jos hetkeksi vielä jää tämän katon alle, niin sanoo +kaiken vasten silmiä. + +Hän sai itsensä hillityksi, mutta kotona se purkautui. + +Hän seisoo vielä kerran rehtorin edessä: eroittakaa vaikka heti +koulusta, mutta sen minä sanon, te tiesitte sen kaiken edeltäpäin, heti +alussa jo tiesitte, kun ensimäinen anomus lähti. + +Te tiesitte, ettei sitä koskaan hyväksyttäisi, vaikka se sata kertaa +muuttaisi muotoaan, se on kaikki narripeliä, te keksisitte aina uuden +mutkan. + +Valehtelijoita olette kaikki, pettureita ja silmänkääntäjiä. + +Te siellä vihreäverkaisten pöytien takana myös tiesitte, ettei +sellaista anomusta ole olemassakaan, jonka hyväksyisitte, mutta +paperikoriin ette kuitenkaan kehtaa viskata. + +Se on teille aivan yhdentekevä, että yhdestä Ants Raudjalasta teidän +tähtenne tulee heittiö ja tyhjäntoimittaja... + +Hän makasi vuoteellaan silmät ummessa, hiessä, kaikki jäsenet kankeina +kuin pakkopaitaan puristettuina. + +Illalla, kun ajurin vaimo toi teekeittiön ja samalla uuniin +puusylyksen, hän pakoitti itsensä pystyyn. + +Kiukku ja kiihko oli ohitse, mutta jäljellä väsymys, joka ei ollut +ruumiillista, vaan henkistä. + +Silmät sattuivat pöydällä tyhjään kirjoitusvihkoon, jonka hän äsken oli +ostanut. + +Isä kirjoitteli muistiinpanoja, -- opetukseksi jälkeläisilleen, -- +miksi ei hänkin. + +Äkillisen ajatuksen valtaamana hän tarttui kynään ja kirjoitti: + + Ants Raudjalg-vainajan muistiinpanot, syntyi 12 päivänä + heinäkuuta vuonna... kuoli 18 päivänä tammikuuta, vuonna... + ihmisten vilppiin ja omaan herkkäuskoisuuteensa. + +Mutta kun kekäleet alkoivat uunissa mustua, repi hän lehden irti ja +heitti hiilokseen. + +Ensin se savuttui, sitten paloi hehkuvan punaiseksi, mutta lopulta, +ollen jo ainoastaan haurasta, vaikka yhä koossa pysyvää tuhkaa, se +vielä kerran kuten alussa harmeni, ja kirjoitus tuli selvästi näkyviin: +-- kuoli 18 päivänä tammikuuta. + + + + +15. + + +Kolmas anomus jäi puuhaamatta, -- ainakin siksi kertaa. + +Loppututkintoluvut olivat täydessä vauhdissa, Ants antautui niihin niin +päätä pahkaa, kuin ei olisi maailmassa muuta ollutkaan. + +Hän tunsi asemansa koulussa muuttuneen anomusjutun jälkeen, häntä +pidettiin silmällä. Hänen jokainen askeleensa oli tiedossa, häntä +katsottiin erityisellä epäluulolla, joka lähenteli vakoilemista. + +Hän ei siitä suuria välittänyt, hänhän oli vaan tehnyt, mitä laissa oli +luvattu. Ylipäänsä oli hänelle kaikki yhdentekevää. + +Yhtenä päivänä kalahti kateederista taas yksi rehtorin kuuluisia pikku +kahleita, tällä kertaa se sentään puristi tuntuvasti. + +Tarkastajan mahdollisten käyntien varalta, joitten piti voida tapahtua +milloin hyvänsä, kiellettiin oppilaita pitämästä asuinhuoneensa ovea +lukossa. + +Ants uhitteli itsekseen, hänen syntiluettelonsa oli jo ennestäänkin +pitkä, -- vähätpä siitä, -- hän kiersi ovensa lukkoon joka kerta ulos +mennessään ja pisti avaimen taskuunsa. + +Eräänä iltana hän tapasi ajurin heiveröisen vaimon keittiöstä +esiliinaansa itkemässä. + +"Lukon särkivät, -- ihka uuden matrassin repivät, -- puolen hintaa oli +vielä juutalaiselle maksamatta..." + +Ants kirosi. + +"Älkää nyt ulisko, kyllä minä maksan." + +Hänen huoneessaan oli täydellinen sekasorto. Vuode oli perinpohjin +pengottu, matrassin lastut pitkin lattiaa, ja tyynyjen höyhenet +lentelemässä. Kirjahyllylle oli jäänyt muutamia kuluneita koulukirjoja, +paperit olivat huiskin haiskin. Hänen likaiset liinavaatteensa olivat +lattialla, yksinpä eväskirstukin oli auki. + +Hän tarkasti kiireesti niukat kapineensa. Kaikki hänen kirjansa, osaksi +omia, osaksi lainattuja, oli viety, samoin muutamia puolitekoisia +kirjoitelmia pöytälaatikosta. + +Hän ei ruvennutkaan mitään järjestämään, kirstunsa vaan sulki ja sen +kannelle keskelle hävitystä istui. + +Hän ihmetteli itsekin, ettei kipeämmin kiukustunut, sensijaan pisti +pureva iva kuin myrkytetyllä kärjellä häntä. + +Hän muisti, että kirjoja oli ollut kahdeksalla eri kielellä. Samassa +hän jo ehti pilkata itseään, -- siinäpä itserakkauden aihe, totta +tosiaan. + +Lukekoot, -- tulkkeja tarvitsevat! + +Mutta mitä kauemmin hän istui, sitä herpaisempi haluttomuus lamasi +sielun ja ruumiin, sama väsymys, jota hän jo kerran ennen oli tuntenut, +silloin kun toinen anomus hyljättiin. + +Jospa hänellä edes olisi ollut voimaa kirota ja kiihkoilla, mellastaa +kuin mieletön. + +Vaan ei, -- hänellä ei ollut mitään muuta puolustuksekseen asetettavaa +kuin kylmä, tyyni iva, joka syöpyi kuin ruoste, kuin kirpeä happo hänen +olemukseensa. + +He olivat siis saaneet hänet lannistumaan. Hän tunnusti sen itse, +myönsi: olen voitettu. + +Mutta mitä enemmän hän mietti, sitä ihmeellisemmältä hänestä tuntui +oma väsymyksensä. Kuinka oli mahdollista, että hän niin helpolla oli +antautunut, kompastunut ensimäiseen kiveen. + +Hän ei päässyt väsymyksensä juuriin käsiksi. + +Sen olemuksen hän tunsi, se oli ilmassa, jota hän hengitti, veressä, +joka hänen suonissaan kiersi, mutta missä oli sen alkupää? + +Jossakin ulkopuolella häntä, ja hänestä riippumatta, oli voimia, +joitten lopputulos hän itse väsymyksineen oli, -- nykyisyydessäkö vaiko +kaukaisessa menneisyydessä, -- kuka tietää. + +Antsin kahdeksankieliset kirjat viipyivät kauan kiertomatkallaan. +Jäljestäpäin hän sai kuulla, että itse kuraattori oli puhunut hyvän +sanan hänen puolestaan, koska kirjojen monikielisyys oli herättänyt +hänen huomiotaan ja pannut hänen kiinnittämään toiveita kysymyksessä +olevaan nuoreen mieheen. + +Rehtori itse antoi ne hänelle takaisin. + +"Teidän harrastuksenne haaraantuvat liian monelle taholle, Raudjalg. +Teiltä ei vaadita mitään muuta, kuin että osaatte läksynne ja +suoritatte tutkintonne. Kaikki muu on turhaa ja teidän ijässänne +vahingollista." + +Ants kuunteli pää nuokuksissa. Rehtorin sanat tuntuivat hänestä +tosilta, hän alkoi itsekin yhä selvemmin käsittää, että kaikki muu oli +turhaa. + +Kirjoitelmiaan hän ei uskaltanut takaisin kysyä, siinä varmassa +vakuudessa, että ne olivat menneet kaiken maailman tietä. + + + + +16. + + +Ants oli maalle tultuaan pian selvillä siitä, että kotona oli jotakin +painostavaa ilmassa, jokin salaisuus mielissä sakoamassa. Isä ja äiti +puhelivat pitkään iltasin, oli ikäänkuin asioita olemassa, joista he +eivät päässeet irti. + +Kuin sivumennen Ants sai tietoonsa, että keväällä oli käynyt uusi +koulutarkastaja. Hän tiesi ennestään, että tarkastuskäynnit olivat isän +kovimpia koetuksia, jolloin hän kadotti tavallisen tyynen tasapainonsa +ja hiljaisen varmuutensa. Mutta tällä kertaa lie tapahtunut jotain +erityistä. Äiti antoi vältteleviä vastauksia, mutta sen verran Ants +kuitenkin ymmärsi, että tässä kohden luotirihma pohjasi. + +Eräänä iltana postin saavuttua hän luki sanomalehdestä uutisen, että +kansakoulunopettajain apurahasto, jonka perustamissäännöt olivat +viruneet kaikissa mahdollisissa virastoissa jo kymmenisen vuotta, +saamatta vahvistusta, oli vihdoin päätetty hajoittaa, ja yhdistys, +joka oli asian alkuun pannut, oli ostanut itselleen osalla rahoista +biljaardipelin. + +Ants tiesi isänkin olleen hommassa osallisena. + +"Joko sinä luit tämän?" hän kysyi, osoittaen sormellaan uutista isälle. + +Isä istui ja poltteli piippuaan kiviportailla, selkä ovea vasten. + +"Jo..." hän vastasi lyhyesti. + +"Herneille pitää huomenna panna kepit", hän sanoi hetken päästä. + +"Se on nyt sen ainaisen vääryyden ja venyttelyn seurauksia", sanoi Ants +tiukasti ja heitti lehden menemään, -- "väsyvät kesken". + +"Meidän asiamme ei ole tuomita", sanoi isä. + +"Menen tästä hernekeppejä hakemaan", hän lisäsi, nousten. + +Ei oltu ehditty pitkällekään juhannuksen tuolle puolen, kun isä sai +suuren, sinetillä suljetun kirjekuoren, ilman postimerkkiä. + +Kun Ants tuli takakamariin, istui isä ja luki venäjänkielistä paperia +sekä ojensi sen sitten ääneti Antsille. + +Ants silmäsi sen nopeasti läpi, -- isältä vaadittiin kaikissa +kouluaineissa uutta tutkintoa, viran menettämisen uhalla. + +Antsille selvisi, että tämä oli jossakin yhteydessä tarkastajan käynnin +ja kotona vallinneen ahdistavan mielialan kanssa. + +"Eikö nytkään saa tuomita?" hän kysyi pistävästi. + +Isä vastasi pitkällä katseella ja sulki paperin koteloon. + +Kotona kävi olo tukalaksi. + +Isä vaikeni melkein puhumattomaksi eikä sallinut toistenkaan hiiskahtaa +vääryydestä, mutta Antsilta ei jäänyt huomaamatta, että juuri samainen +vääryys se salaa lannisti isää ja kalvoi hänen elintarmoaan. + +Sitä oli sietämätöntä katsella. + +Jos isä olisi sanallakaan valittanut tai edes myöntänyt, kuinka +kipeästi se häneen koski, mutta vaitiolo, johon hän itsensä ja toiset +pakoitti, ikäänkuin olisi pelännyt, ettei jaksaisi hillitä itseään, jos +suunsa avaisi, -- se oli vaikeinta. + +Ja kuitenkin jokainen taisi nähdä, että hän kärsi. + +Siinä oli jotain alentavaa ja häpeällistä, että isän täytyi istua +kirjapinkkojen takana ja takoa niitten sisältöä päähänsä kuin typerän +koulupojan. Joka ilta täytettiin hänen lamppunsa uudelleen öljyllä, hän +istui yöt läpeensä. + +Kesäiset työt olivat kiireimmillään, niitten täytyi jäädä, isä myi +polkuhinnasta koko senvuotisen sadon naapurilleen. + +Isä rasittui silminnähtävästi. Hän näyttäytyi ainoastaan aterioiksi, +väsähtänein, samentunein silmin, ja eräänä päivänä huomasi Ants isän +korvantaustassa pari aivan valkean väritöntä hiusta. + +Isän muistilla ei enään ollut nuoruuden joustavaa vastaanottavaisuutta, +se työskenteli hitaasti ja taipui vastahakoisesti. + +Ants tutki isää yhtämittaa, kipeä tunne sydämessä. + +Hän olisi tahtonut houkutella isän tunnustukseen, mutta ei uskaltanut. + +Ja kuitenkin hän luki isän ajatukset, niinkuin ne olisivat olleet hänen +omansa. + +Siinä olivat isän kaksikymmentä rehellistä työvuotta, täynnä työniloa +ja rakkautta työhön, jotka nyt yhtäkkiä eivät painaneet mitään +vaa'assa, koska uusi tarkastaja ei muka mielestään kyllin nopeaan +ylennyt arvo-asteissa. Vaikka tutkinto onnistuisikin, niin jäisi aina +sentään alentava tunne, että yhtäkkiä oli havaittu kelpaamattomaksi, +vaikka oli parastaan pannut. Mutta paitsi sitä kyti alla pelko +tutkinnon epäonnistumisesta, alkava epäluottamus itseensä. + +Ja sitten raskas vaitiolo, joka kuormitti omaan sydämeen kaiken, mikä +oli vaikeata, ei päästänyt sitä huojentumaan, vaan alituisesti piti +vireillä salaista taistelua: tuomitako ja syyttääkö vai eikö? + +Vähäinen vapautuksen tunne, joka Antsilla oli ollut koulusta päästyään, +hupeni olemattomiin. + +Hän oli vaan päässyt pienemmästä kehästä toiseen suurempaan, mutta yhtä +umpinaiseen. + +Jaksaisiko isä, -- vai murtuisiko? Hän seurasi isän sisällistä +taistelua tuskallisella jännityksellä. + +Isän yökaudet palava lamppu, hänen alati lukittu ovensa, hänen +veristävät silmänsä, -- ja ennenkaikkea hänen puristettu vaitiolonsa, +-- sitä ei sietänyt katsella. + +Mutta kesän mitta ei ollut vielä täysi. + +Eräänä sunnuntaina, kotoväen poissa ollessa, varastettiin isän +takakamarin nurkkakaapista sekä arvopaperit että sula raha viimeistä +kolikkoa myöten, -- yksinpä Antsin ristiäis-ruplatkin. + +Varas ei ollut viitsinyt nähdä turhaa vaivaa, vaan oli kolhaissut +kaapin ovea kirveellä, niin että sai sormensa sisälle. + +Kirveen haavasta oli vuotanut teille tietämättömille isän vuosien +vaivat, kaiken kaikkiaan parintuhannen paikkeille. + +Isä vanheni parissa päivässä, -- isku sattui lujempaan, kuin olisi +luullut. + +Äiti sensijaan, joka muuten aina joka kopeekan kymmenesti käänsi, +ennenkuin kädestään päästi, pysyi ihan tyynenä, kehitti vaan ilmoille +suuren toimeliaisuuden. + +Antsin kanssa yhdessä he kulkivat kyläpoliisit, vallan vanhimmat, +sähköttivät kaikkialle. + +Isästä ei ollut mihinkään, hän vaan istui takakamarissa ja murjotteli. + +"Minäpä en näistä maallisista riipu", sanoi äiti ja hymyili. "Pitävät +minua kitupiikkinä, kun aina kuljen puntari kädessä ja joka voinokareen +punnitsen, -- ja miksi Jumalan viljaa haaskata, -- mutta kyllä minun +puolestani saisivat viedä kaikki tyynni." + +"Eikä pappakaan suinkaan kai muuten niitä rahoja niin surisi, mutta se +käy hänen kunnialleen, koska hän oli luvannut ne sinulle." + +Antsin täytyi ihmetellä äidin käytännöllisyyttä, jolla hän koetti +päästä varkaitten jäljille, vaikka loppujen lopuksi ei muuta selville +saatukaan, kuin että varkaat olivat vuorokauden viipyneet muutamassa +metsämökissä. + +Turhaan äiti ravisteli isää hereille, tekeytyi kiivaaksi, heltyi +hyväksi, -- isä ei liikahtanut huoneestaan. + +Vihdoin tulivat äiti ja Ants tuoden sanoman, että kaikki etsintä oli +turhaa, arvopaperien numerot oli sähkötetty Pietarin pankkeihin, ja +siellä oli yksi niistä nähty, mutta varkaat itse olivat jo matkalla +itäänpäin. + +Isä meni eräänä päivänä kirkkoherran puheille. Saamattomana hän istui, +tietämättä, mistä päästä alkaisi. + +Kirkkoherra alkoi puhua uusista englantilaisista varmuuslukoista, +vieläpä näyttikin yhtä. + +Isä käänteli sitä neuvottomana käsissään. Hänen tuli niin merkillisen +kylmä siinä kuunnellessaan, kaikki mitä hän oli aikonut sanoa, +ikäänkuin jäätyi. + +Hän myönnytteli, rykäisi, katseli ylistettyä lukkoa. + +"Jopa, -- jopa, -- kyllä kai sellainen koje olisi hyvä." + +Vihdoin hän, keskustelulangan alkaissa katkeilla, nousi, kiitteli, +pyysi anteeksi, että oli vaivannut, ja meni menojaan. + +Mutta yöllä, saamatta unta takakamarin kovalla puusohvalla, hän nousi, +meni makuuhuoneeseen ja herätti äidin. + +"Se on kaikki siksi, että rahat olivat käyneet minulle niin rakkaiksi", +hän sanoi. + +Äiti, puoliksi unen horroksissa, sanoi jyrkästi: + +"Mitä turhia, -- varkaitten syy se oli, ja ihmisten pahuutta." + +Isä palasi takaisin yhtä rauhattomana. + +Seuraavana päivänä hän irroitti seinästä särjetyn kaapin ja kantoi sen +ullakolle. + +Hänen oli puolta kevyempi olla, kun nurkka tyhjänä paistoi. + +Mutta kun Antsin oli kesän lopulla lähdettävä yliopistoon, kutsui isä +hänet huoneeseensa. + +Isä oli hyvin hämillään, mielenliikutuksen vallassa. + +"Tässä on sinulle kaksikymmentä ruplaa", hän sanoi. + +"Eipä se paljoa ole", hän jatkoi pois kääntyen. + +Mutta Ants seisoi ja tuijotti isän korvantaustaan ja niihin muutamiin +värittömiin hiuksiin. + +Hänelle juolahti mieleen, ettei hän pariin viimeiseen viikkoon ollut +enää nähnyt isän hopeakuorista kelloa. + +Ja yhtäkkiä hän tiesi: isä oli myynyt kellonsa, voidakseen antaa +hänelle mukaan kaksikymmentä ruplaa. + +Tutkintonsa isä ennen joulua vaivalla läpäisi, joten virka oli taattu. +Mutta muuten ei ollut enää ennallaan mies, -- hänessä oli tapahtunut +muutos, joka syrjäisenkin silmiin pisti. + + + + +17. + + +Ants Raudjalg pudisti nopeasti keltanokkaisuuden yltään, -- toiset +väittivät, ettei sitä hänessä koskaan ollut huomannutkaan. + +Hän oli muka aina ollut sellainen kuin hänet myöhemmiltä +ylioppilasvuosilta muistettiin, aina vastahangassa, aina pilkallisen +purevana. + +Jo toisena ylioppilasvuotenaan hän oli kokouksessa esiintynyt +ratkaisevasti. + +Oli ollut kysymys virolaisen ylioppilasyhdistyksen laillistuttamisesta +varsinaiseksi osakunnaksi ja sille hankittavasta oikeudesta julkisesti +kantaa värejä, kuten saksalaiset osakunnat. Viime aikoina oli +ylioppilasten keskuudessa ollut tuntuva virtaus asian hyväksi. + +Ants Raudjalg oli pyytänyt puheenvuoroa. + +Näköjään vähän väsähtäneellä, välinpitämättömällä, mutta syöpyvän +purevalla tavalla hän oli puhunut koko puuhan kumoon. + +Ja hän oli lopettanut puheen seuraavin sanoin: + +"Virolainen osakunta on katsonut sopivaksi ripustaa kokoustalonsa salin +seinälle ritarivaakunan varustuksineen. Minun ehdoitukseni olisi, että +sen sijalle mahdollisimman pian ripustettaisiin aura tai äes, -- tai +vielä suuremmalla syyllä -- ruoska!" + +Senjälkeen hänellä oli ollut sanansijaa kaikissa osakunnan asioissa. + +Osakuntakokouksissa hän sentään yleensä puhui vähän, hän kuunteli, +joskus joi, mutta ei koskaan liikoja. + +Hän kuului lainopilliseen tiedekuntaan ja suoritti kurssinsa +säännöllisesti, ilman erityistä intoa. + +Kesäisin hän tavallisesti oli kotiopettajana jossakin sisä-Venäjällä, +rahoja ansaitsemassa. Siitä huolimatta hän sai lukukauden aikana usein +elää teellä ja leivällä kuten muutkin. Isä, vanha Mihkel Raudjalg, +lähetteli silloin tällöin kymmenruplasia äidin kutomain villasukkien +keralla. + +Ne, jotka häneen liittyivät, ja niitä oli paljon, sanoivat häntä +suvaitsevaiseksi, hänen vastustajansa väittivät, ettei hänellä ollut +mitään kantaa. + +Itse hän sanoi olevansa arvostelevalla kannalla. + +Sen hän toteutti käytännössä siten, ettei lukenut itseään mihinkään +puolueeseen, vaikka kirjoittelikin täydellä nimellään ja omalla +vastuullaan pariinkin sanomalehteen. Hän pidätti itselleen täyden +oikeuden etsiä kaikessa vikoja. + +Se oli hänen vahvin puolensa. + +Hän moitti ja morkkasi kaikkea taivaassa ja maassa. Mutta hän teki +sen eräänlaisella välinpitämättömällä tavalla, joka antoi aavistaa, +ettei hän pitänyt mitään parannuskeinoa mahdollisena eikä edes pitänyt +tarpeellisena sellaista tavoitella. Ainoa, mikä oli tärkeätä, oli +herättää tyytymättömyyttä ihmisissä, -- itseensä ja oloihin. + +Hän ei koskaan innostunut, hänen kaikkein alasrepivimmätkin puheensa +olivat aina kuivia ja asiallisia. + +Toisetkin ikäänkuin häpesivät innostua hänen kuultensa. Ei mikään +ollut niin jäähdyttävää kuin nopea, kylmä katse hänen levollisista +silmistään, -- se oli kuin sangollinen Emajoen vettä, ja karkaisi +kuumimmankin. + +Hän liittyi aina hyvin nuoriin ihmisiin, olivatpa ne sitten +vastaleivottuja ylioppilaita tai äsken koulusta päässeitä nuoria +tyttöjä. + +Hänen vihamiehensä väittivät, että se oli hänessä jonkinlaista henkisen +raiskauksen halua, -- valita aina ne koskemattomimmat. + +Ja sen verran oli siinä totuutta: kun Ants Raudjalg jonkun aikaa +oli seurustellut heidän kanssaan, lainannut heille kirjojaan ja +"kehittänyt" heitä, kuten hänen lausepartensa kuului, niin ilmestyi +sama omituinen, väsynyt hymy hänen nuorten seuralaistensa pehmeän +lapsellisiin suupieliin, mikä hänellä itselläänkin oli. + +Ne, jotka hänen kanssaan tekemisiin joutuivat, vanhenivat nopeasti, hän +kyni heiltä ihanteet kuin linnuilta untuvat, heihin ilmestyi jotakin +merkillisen äkkikypsää ja elämän perille päässyttä. + +Itse he häntä jumaloivat, mutta eivät huomanneet, kuinka tyhjiksi hän +heidät puristi, mitään sijaan antamatta. + +Hänen kielteisyydessään oli jotain tarttuvaa, kuin salaisia +taudinitiöitä, jotka toiset veivät mukanaan hänen luotaan mennessään. + +Itsestään hän ei mielellään puhunut, ei kehityksestään eikä +tulevaisuuden tuumistaan. + + + + +18. + + +Eräänä päivänä, ollessaan menossa asuntoonsa Tuomiovuoren rinteellä, +Ants Raudjalg näki edessään kulkevan miehen, jonka käynti ja hartiain +liike tuntui hänestä tutulta. + +Mies oli puettu kuluneeseen venäläisen ylioppilaan univormuun, ilman +päällystakkia, vaikka oli jokseenkin kylmä. + +Ants kiirehti askeleitaan, -- ehti nähdä sivulta päin puisevan, pitkän +nenävarren ja poskien epäterveen ihon. + +"Pärt Maddisson", hän huudahti. + +Mies kääntyi, hänellä oli punainen talonpoikaispaita kiinninapitetun +takin alla. + +"Ehei veikkonen!" hän sanoi kohentaen nenäkakkuloitaan, -- hän oli +nähtävästi lyhytnäköinen, -- "Ants Raudjalg Pihkovan kadulta, -- terve +mieheen!" + +"No, mistäs sinä?" + +"Mistäs minä, -- kyllä kerrotaan, jahka joudetaan. Entäs sinä itse, +-- oikea mamman lellipoika olit ennen aikaan, eipä sitä viikkoa +vierähtänyt, ettei mamma jo taas lähetellyt piirakaisia tälle +kultamurulle." + +"Mitenkä sinun karriäärisi on käynyt?" + +"Karriäärin, -- karriäärejä on monenlaisia. Yhdelle on karriääriä se, +että lentää taivaasta maahan, ja toiselle, maasta taivaaseen." + +"Mutta sinunhan piti tulla soopelinahkaturkissa...?" + +"Johan minä silloin sinulle sanoin, -- että joko tulen kultakaluunoissa +tai annan sille kaikelle palttua, -- enkö sanonut?" + +He olivat saapuneet Antsin asunnolle. + +"Tule sisään", kehoitti Ants. + +Hänen huoneensa oli ullakkokerroksessa, ikkuna kaupungille päin. Se oli +matala, kaltevakattoinen ja sisustettu kuten ylioppilashuoneet ainakin, +-- rautavuode kukallisine huopapeitteineen, ja sen yläpuolella seinällä +virolainen ylioppilaslakki sekä kaksi ristikkäin pantua värinauhaa, +mutta ilman tavallisia miekkailusäiliä. + +Kirjahylly oli jokseenkin tyhjä, sen alalaudoilla oli luentovihkoja ja +kenkiä. + +Suuri levypöytä ikkunan edustalla oli täynnä papereita ja yhteen +kulmaan oli työnnetty teekeittiö sekä paperikäärö, arvattavasti +makkaraa sisältävä. + +Pärt Maddisson teetteli kohta kodikasta, riisui takkinsa. + +"Asutpa sinä ylä-ilmoissa", hän sanoi ja pysähtyi katsomaan ikkunasta. +Sumu peitti kaupungin, siellä, missä saattoi olettaa Emajoen uoman, +kosketti sumu maata. + +"Mitä sinusta sitten on tullut?" hän kysyi yhtäkkiä ja tarkasti +kirjahyllyä. + +Ants katseli hänen liikkeitään, itse seisoen kädet selän takana +rauta-uunin edessä. + +"Niin, jospa minä sen sinulle sanoisin. Huonekumppanuuden takia voi +olla kerran avomielinenkin. Minusta on tullut suurennuslasi, jonka läpi +voi katsella taudinitiöitä, jos ketä haluttaa." + +Pärt Maddisson laski kirjan kädestään. + +"Että mitä? Mikä se semmoinen on?" + +"Onpahan vain semmoinen kapine..." + +Pärt katsoi Antsiin pitkään, sanoi sitten: + +"Eipä sinulla paljon kirjoja olekaan." + +"Ne ovat kaikki lähetystyössä." + +"Kuule, jätä, hyvä mies, kuvat ja tunnustähdet. Puhutaan suoraan." + +"No lainassa, jos sen paremmin ymmärrät." + +Pärt alkoi nyt tutkia pöytää, näki makkarakäärön ja sen alla +vesirinkelinauhan. + +"Ehkä tahdot syödä, -- syö veikkonen", sanoi Ants uunin luota +liikkumatta. + +Pärt ei antanut itseään kahdesti käskeä. + +"No, nyt sinä kerrot karriääristä", sanoi Ants. + +"Mitäpä siitä kertomista... Olin kenraalin luona, -- mutta en malttanut +olla kahta herraa palvelematta, kävin punaisten kokouksissa, saivat +vihiä, pois potkivat." + +"Hyvä, -- jatkoa vaan!" + +"Jatkoa, jatkoa -- -- -- Olin vielä parissa paikassa, -- sama juttu. +Ajattelin, parasta tehdä puhdas pesä-ero, täyskäännös vasemmalle, +mars! Melusin eräässä kokouksessa vähän liiaksi, eroitettiin vuodeksi +yliopistosta. Rahaa oli vähän, -- menin työmieheksi satamakaupunkiin, +lastasin laivoja. Taas yliopistoon... toisen kerran potkittiin, kun en +voinut lukukausimaksuja maksaa." + +"No, -- entä sitten...?" + +"No ja no... Koetin taas kotiopettajan virkaa, -- ihan herraksi +siliysin taas, odolia käytin, hammaspuikkoa taskussa kantelin, kynteni +pyöristin... Renkutin ranskaa talon mademoisellejen kanssa, nyt sitä +kiivetään, ajattelin. Hoidin kirjevaihtoa, joka päivä kirjoitin +tähtiniekoille ja muille korkeuksille: teidän ylhäisyytenne, teidän +jalosukuisuutenne..." + +"Kerro vaan, -- miksi et jatka?" + +"Jatkanhan toki... Jouduin pois sieltä, -- hm, samantekevä, +minkätähden, -- jouduin pois, sillä hyvä. Olin taas ylioppilaana, +nyt jo näytin väriä, panin punaisen paidan ylleni. Luvut vaan eivät +ottaneet sujuakseen." + +"Etkö sinä vieläkään ole valmis?" + +"En, -- mutta ei minulla ole kuin viimeinen kurssi jäljellä. Suoritan +kun ehdin. Minulla on nyt muita puuhia. Olen puolueen palveluksessa, +matkustan ympäri." + +Yhtäkkiä Pärt Maddisson nousi, kädellään huitasi: + +"Luutaa täälläkin tarvittaisiin, -- oikein aito luutaa, joka lakaisisi +pois vanhan romun." + +Ants jätti paikkansa uunin luona. + +"Tarvittaisiin kyllä, -- mutta, Maddisson, sen minä sanon sinulle, et +sinä siihen kelpaa, -- -- enkä minä." + +Ants katsoi hänkin vuorostaan ikkunasta. + +"Muistatko, kuinka me katselimme kirjavaa taloa Tuomiovuoren +rinteellä?" hän yhtäkkiä kysyi. + +"Miksi en muistaisi. Se näkyy nyt olevan myytävänä." + +Ants avasi ikkunan, sumu pisarteli puun oksissa ja ikkunalaudalla. + +Sumuinen, pimeä taivas muuttui hänen silmissään kuin harmaaksi tai +mustaksi taustaksi, joka kaareutui suurena kupuna yli yhä laajemman +alan. Ja yhtäkkiä hän ajatuksissaan ikäänkuin irroitti tuntemansa +ihmiset muusta yhteydestä ja tälle taustalle asetti, katsellakseen +heitä ja ymmärtääkseen. He olivat hänelle yhtäkkiä selviä ja +käsitettäviä, kuvastuessaan mustaa taustaa vasten. + +"Kaikki me sille mahdumme, -- minä ja muut", hän ajatteli, ja +kummallinen alakuloisuus valtasi hänet. + +"Maddisson", hän sanoi pannen kiinni ikkunan, "oletko sinä koskaan +ajatellut, miksi meillä on niin vähän luonteita?" + +"Me emme syö kyllin", päätteli Pärt Maddisson. + +Ants nauroi. + +"Siinä on hitunen tottakin, -- on jumaliste!" + +"Paitsi sitä, -- mitä luonteita?" jatkoi Pärt Maddisson. "Niitä, joita +yhteiskunnalliset rakennusmestarit tarvitsevat, niitä suorasyisiä, +oksattomia kurkihirsiä... Ovat nekin luonteita, ne pahkuraiset ja +kyhmyiset... Mepä kasvamme kaikki, mihin tuuli tuivertaa, otamme +ravintomme, mistä sattuu, vaikka suosta..." + +"Sinä olet oikeassa", sanoi Ants, pöytää rummutellen. + +"Minuapa pidetään täällä vasta pilkkakirveenä", hän alkoi puhua +itsestään, -- "kysy vaikka keltä, -- en muka pidä mitään pyhänä. +Haukuin pahanpäiväisiksi korporatsioonihommat." + +"Mutta jos minä sinulle totta puhun", hän tunnusti, -- "minä heidät +sisimmässäni niin hyvin käsitän, ne samat, joita pilkkaan. Sillä juuri +värejä, -- niitä meiltä puuttuu, -- meillä on nyt kerta kaikkiaan +musta taustamme. Ja se on kuin värikäs sateenkaari heidän tummalla +taivaallaan, että he saavat ajatella värillisiä, kirjavia lakkeja, +-- ajoretkiä avonaisissa vaunuissa olutkoreineen, lasit kädessä. Ja +laulaa pitkien pöytien ääressä ikuisesti iloisia ylioppilaslauluja, +jotka ylistävät viiniä ja naisia ja ylioppilaan kultaista oloa... +Ja Tuomiovuoren alakentällä viettää remuisia Vappujuhlia, joitten +ilotulituksista koko kaupunki puhuu... Ja kaksintaistelut, -- palata +niistä kunniakkaina arpiniekkoina..." + +"Niin, -- niin, 'frei ist der Bursch'... Mutta minä tietysti +tällaisilta nykyaikaisilta Don Quixoteilta riisun ritarivarustukset, -- +se on minun tehtäväni, -- kuuletko, Pärt Maddisson." + +Ulkoa, melkein ikkunan tasalta, kuului omituista, sointuvaa ääntä, +milloin hiljaa, haihtuvana, kuin pajupillillä piipoittaen, milloin kuin +kaukaisten urkujen humina. + +Aina vaan sama sävel, sama yksitoikkoinen kolmisointu, ainoastaan +voima ja kaiku vaihtelivat. Niinkuin loppusointu jostakin suuresta +sävelsoitosta, joka kenenkään korvan kuulematta ympärillä helisi, mutta +josta vaan viimeinen sävel kuuluviin pääsi. + +Molemmat jäivät tahtomattaan kuuntelemaan. + +"Mikä se on?" kysyi Pärt Maddisson. + +"Tuuliharppu", Ants vastasi. + +"Ilma itkee", hän lisäsi, mutta veti samalla suunsa pilkalliseen +hymyyn, ikäänkuin sanojensa pehmeyttä peläten. + + + + +19. + + +Huhtikuun lopulla meni Mihkel Raudjalg kerran ullakolle mehiläisiä +katsomaan, jotka sinne oli tuotu talviteloille. Ontot puunrungot +talvehtivat asukkaineen puutarhassa, mutta uusmalliset pikkutalot +olivat kaikki rivissä ullakolla. + +Raudjalg lähestyi keltaiseksi maalattua mehiläistaloa, naputti +hiljakseen. + +Kumea, uninen surina kuului vastaukseksi, ja aukolle ilmestyivät +laiskat, tunnustelevat tuntosarvet, joita seurasi kömpelöliikkeinen, +ruskea ruumis, sitten toinen sekä kolmas... + +Raudjalg meni toisen luo, taas kopahutti. + +Ei kuulunut vastausta, pieni, keltainen talo oli vaiti. + +Raudjalg, pahaa aavistaen, koputti vielä kerran. + +Sitten hän varovasti aukaisi kannen, -- tyhjäksi syötyjen mesikennojen +keskelle, pesän sisimpään soppeen, olivat mehiläiset kokoontuneet +kuolemaan hidasta nälkäkuolemaa, kaikki yhdessä sykkyrässä, +kuolemassakin koettaen suojata toisiaan ruumiillaan. + +Raudjalan valtasi alakuloinen tunne. + +Jotakin oli mennyt hukkaan hänen vaivoistaan, hänen kättensä työstä. + +Miksi se tällä kertaa niin kipeästi koski, vahinkohan ei ollut +itsessään niin suuren suuri? + +Hän avasi ullakon luukun lukeakseen uudelleen Antsin kirjettä, jossa +Ants ilmoitti saaneensa viran Pensan kaupungissa, ja astuvansa siihen +jo heinäkuun alussa. + +Raudjalg luki lukemistaan, kunnes ei enää ymmärtänyt sanojen sisältöä. + +Raudjalg vanheni nopeasti kerran alkuun päästyään. Hän oli merkillisen +kauan säilynyt, mutta nyt valkenivat parta ja hiukset muutamassa +kuukaudessa. + +Hän oli hajamielinen, opetuksessaan välinpitämätön. Öisin hän ei saanut +unta, vaan oli muuttanut vakituisesti takakamarin sohvalle, ettei +äitiä häiritsisi. Mutta ei hän sielläkään koko yötä pysynyt, kynttilä +kädessä hän kulki pitkin koulutupaa, istahti opettajatuolilleen, +tyhjiä penkkejä tyhjin silmin katseli. Joskus istui harmoonion ääreen, +sormillaan koskettimia tapaili, jaloin polkematta pitkiä kappaleita +soitteli, joita ei muitten kuulo tavoittanut kuin hänen omansa. + +Karttaa hän usein tutki ja mittaili matkaa Tarton ja Pensan välillä. +Mutta se ei siitä lyhentynyt, vaan pysyi yhä viitenä vuorokautena. + +Kevättalvesta hänen unettomuutensa vihdoin kävi siksi sietämättömäksi, +että äiti sai hänet lääkärille. Lääkäri koputti ja tutki hänet +perinpohjin, kaikki oli tervettä hänen raudanrakenteisessa ruumiissaan, +joka ei ollut vielä yhtäkään tarttuvaa tautia potenut, sydän ja keuhkot +kuin nuorella ikään. Lääkäri oli kahden vaiheilla, vihdoin kysyi, +polttiko Raudjalg. + +Nyt tuli ilmi kotipalturit ikkunan alla, ja aamusta iltaan savuava +piipunnysä. + +Lääkäri kielsi jyrkästi tupakoimisen ja käski äidin pitää huolta siitä, +että kieltoa todella noudatettaisiin. + +Siitä asti olivat Raudjalan rakkaat tupakkavehkeet lukon takana, ja +avain äidin taskussa. + +Kesäkuun loppuvaiheilla tuli Ants hyvästiä heittämään. + +Hän viipyi muutamia päiviä. + +Kerran järjestäessään takakamarissa isän kirjahyllyä hän sai käsiinsä +paksun paperin isonkirjan ja sinikantisen vihkon välistä. + +Hän aukaisi sen levälleen pöydälle. Se oli sukupuu, jonka isä kerran +oli Antsin lapsuudessa piirtänyt. + +Sen monihaaraiset oksat yhtyivät kaikki tyveen, johon isän selkeällä +käsialalla oli piirretty: Ants Mihkel Raudjalg. + +Ants muisti selvästi juhlallisen tunteen, joka hänet oli vallannut, +kun isä ensi kerran hänelle oli sukupuuta selittänyt, -- kuinka hän +oli kunnioituksella katsellut oksien mutkikkaita haaroja ja pitänyt +ansaitsemattomana kunniana, että hän, pieni pellavapää poika, oli koko +komean paperin keskipisteenä. + +Jotain juhlallisuuden tunteesta oli vieläkin jäljellä. + +Tämä oli siis hänen aateliskirjansa, orja-aatelia. Seitsemän polvea +työ-orjia, -- se kuului joltakin, niinkuin, -- niinkuin -- ruoskan +läjähdykseltä. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi ja seitsemän. +Ja seitsemännen takana kahdeksas tietysti. Puu haaroittui yhä, kasvoi +yhä pitemmäksi, puhkaisi rungollaan seitsemänsatavuotisen orja-ajan ja +lakaisi latvallaan pakanuuden vapaustaisteluja. + +Mutta sen tyvessä oli pieni, mitätön puumerkki, -- ennen aikojaan +väsynyt virolainen koulupoika, -- ja se oli hän, -- Ants Raudjalg. + +Yhtäkkiä hän oli näkevinään kuin pitkässä jonossa esi-isänsä, +seitsemän, kahdeksan polvea taaksepäin, -- kaikki moision työ-orjia. +He astuskelevat hitaasti ja peräkkäin moisiota kohden, kullakin +veroviljasäkkinsä selässä. Säkit ovat raskaat, sentähden ovat kaikkien +selät köyryssä. Viimeisenä kulkee hänen vaarinsa, josta isä hänelle +usein on kertonut, hänellä on pitkä, kellanvalkea tukka, joka valuu +hartioille. + +Antsista tuntui, kuin olisi hän mennyt toisen luota toisen luo, pitkin +riviä, ja puhutellut heitä kutakin. + +"Minkätähden olen minä väsynyt, minä, Ants Raudjalg, -- teidän +jälkeläisenne niin ja niin monennessa polvessa?" + +"Minkätähden en ponnahda pystyyn, kun minut painetaan alas?" + +Mutta ei kukaan vastaa hänelle, ei edes käännähdäkään, he vaan kulkevat +ja veroviljojaan kantavat, selät köyryssä. + +Viimeisenä vaarivanhus, josta isä joskus oli kertonut, että hänet oli +moision tallinpenkillä pahanpäiväiseksi pieksetty, niin että hän vielä +ikäloppuna selkäänsä arasteli, yksin kylynsä kylpi ja saunassa arpensa +vihtoi. + +Silloin se äkkiä hänelle selvisi, hän pui heille nyrkkiä, he olivat +siihen syypäät, työ-orjat, jotka olivat käyttäneet hänelle tulevan +voiman, olivat sen hikenä vuodattaneet moision pelloilla ja niityillä. +_Hänelle_ tulevan voiman, hänen omaisuutensa, hänen laillisen +perintönsä. + +Eivätkä ainoastaan he olleet syypäät, vaan isäkin, joka ensimäisenä +sivistyksen portaille kohosi. Se oli liian suuri hyppäys, liian +suuri voimainponnistus, josta kokonaiset sukupolvet saivat kitua. +Hänen vaariansa pieksettiin ilman lakia tallinpenkillä, mutta hän, +pojanpoika, tutki itse samaisia lakeja yliopistossa. + +Hänen väsymyksensä oli koko hänen heimonsa väsymystä, entisten +sukupolvien eläessä kerääntynyttä väsymystä. Sitä väsymystä he +kuihtuivat kuten soilla harmaatuohiset koivut maan liikaa märkyyttä. + +Ants taittoi kokoon paperin ja pani sen paikoilleen. + +Nyt se siis oli hänelle selvillä. + +Harmaitten silmien väliin vetäytyi vako, samanlainen kuin isällä, -- +vakaantui sijalleen ja jäi siihen eikä enään entiselleen siliytynyt. + + + + +20. + + +Eräänä aamuna Ants oli noussut tavallista varhemmin mesikennoja +kokemaan. Mehiläiset olivat pari viime päivää häärineet kukkivassa +vadelmapensaikossa, ja hän tahtoi saada puhdasta vadelmamettä. + +Oli kirkas poutapäivän aamu hänen astuessaan puutarhaan. + +Vadelmapensaikon takaa, aidan nurkkauksesta oikeni pitkä, ohut sauhu, +ja tuttu kotipalturin tuoksu pisti nenään. + +Vasten tahtoaan hän astui pari askelta lähemmäksi. + +Omenapuun alla, puoleksi lahonneella penkillä, joka melkein peittyi +korkeaan ruohoon, istui isä hartaasti piippuaan imien. Vihreä valo +leikitteli hänen valkeilla hiuksillaan, hän oli paitahihasillaan. + +Jotain entisestä lapsellisesta tyytyväisyydestä kajasti hänen +kasvoillaan, jotka muuten näyttivät vanhentuneilta ja riutuneilta. +Jotain uskomattoman juhlallista ja totista oli hänessä, mutta kaiken +sen alta ikäänkuin pilkisti vahingonilo siitä pikku huvista, jonka hän +vastoin kieltoa ja varkain oli itselleen hankkinut. + +Ants aikoi hiipiä yhtä hiljaa pois kuin oli tullutkin. + +Mutta kovaksi onneksi sattui isä juuri sinä hetkenä sivulle +katsahtamaan. + +Hän hätkähti, kopahutti vaistomaisesti penkin laitaan yhä savuavan +piippunysänsä ja kopeloi taskuaan sen sinne kiireesti kätkeäkseen. +Mutta samalla hänelle kävi selväksi, että hänen salaisuutensa oli +tullut ilmi, hän punastui, nousi häpeillen heikkouttaan, avuttomasti +Antsia katsellen, odottaen moitteita ja ilmiantoa. + +"Minä vaan vähän tässä, -- öh -- hm -- vähän tässä..." + +"Niin, niin, isä, -- polta sinä vaan rauhassa, en minä usko, että se +unettomuus siitä johtuu." + +Ants sanoi sen nopeasti ja muuanne katsellen. + +Isä ensin hämmentyi, mutta sitten yhtäkkiä kirkastui ja iski Antsille +silmää: + +"Etkö sinäkään sitä usko? -- johan sitä silloin sanoin, että ei se +siitä, vaikka lääkäri ei ottanut sitä uskoakseen, sitä piippua vaan +hoki." + +Ants vakuutti vielä kerran. + +Isä kaivoi piippunsa takaisin. + +"Tahdotko tulta, isä?" + +Ants sytytti tikulla piipun, isän myhäillessä tyytyväisenä. + +"Älä sinä, poika, sentään niille hameväille siellä sisällä huoli +hiiskahtaa, niillä on aina sydän kurkussa." + +Ei, ei, -- se jäisi heidän miesten välille koko asia. + +Ants riisui mehiläistakkinsa ja muut varustuksensa penkille, sanoi +toiste kokevansa mesikennot. + +Hän lähti kävelemään. + +Pääsyy oli, että hän tahtoi pois isän läheisyydestä, niin selvä ja +varma tunne hänellä oli siitä, ettei isä kauan enää eläisi. + +Se, mitä hän kerran oli pitänyt sulana mahdottomuutena, pyhyyden +häväistyksenä, oli kuitenkin tapahtunut. Koti ei ollut entisellään. Isä +oli vanhentunut ja murtunut, ja teräs hänessä oli hiljakseen pehmeäksi +sulautunut. + +Ants nousi läheiselle loivalle harjulle, jonka toinen rinne oli +tuoksuvana apilaspeltona. + +Kaukaa katseli häntä kolme kirkasta suonsilmää. + +Se oli maisema, joka eroittamattomasti oli hänen sieluunsa piirtynyt, +-- etäisiä ja synkkiä kuusimetsiä, hentoa koivikkoa, matalia kukkuloita +ja niitten välillä umpijärviä. + +Mitä meistä tulee? Lantaa Venäjän loppumattomille pelloille. +Senkötähden olemme syntyneet ja kasvaneet, että meidät tapettaisiin +kolerankylväjinä jossakin Venäjän kaukaisessa syrjäkylässä tai että +taomme vieraan kansan poikien päähän: ich bin, du bist, -- taikkapa +vaihteeksi: amo, amavi... Taikka niinkuin hän itse, joka oli tuomittu +vihreäverkaisen pöydän ääressä muuttumaan osaksi säännöllisestä +virkakoneistosta... + +Ilman muuta yhteyttä kotimaahan kuin virolaiselle ylioppilasseuralle +lähetetyt vuosimaksut. + +Jotka muuten voi jättää lähettämättäkin. + +Mutta Ants Raudjalan silmiin kohosi tällainen kuva: + +Toisia on tuleva, meitä voimakkaampia, meitä vaatimattomampia, +epä-itsekkäämpiä, jotka eivät halveksi mitään tointa, joka voi heidät +kotimaahan kiinnittää. Jotka eivät kammoa siivoustyötä, ylöskäärityin +hihoin, vaan jättävät jälkeläisilleen elonkorjuujuhlat ja karkelot +kypsät rypäleet hiuksissa. + +Kylväjiä on tuleva, kyntäjiä ilmestyvä, ei vaan niitä, jotka auransa +takana astuvat ja siemenen mullan syliin heittävät, vaan jotka huutavat +huutonsa tuuleen tai sydämiin, kuinka kullekin on suotu. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Ants Raudjalg, by Aino Kallas + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57332 *** diff --git a/57332-8.txt b/57332-8.txt deleted file mode 100644 index 38ffd61..0000000 --- a/57332-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4043 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Ants Raudjalg, by Aino Kallas - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Ants Raudjalg - Virolainen kertomus - -Author: Aino Kallas - -Release Date: June 15, 2018 [EBook #57332] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANTS RAUDJALG *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -ANTS RAUDJALG - -Virolainen kertomus - - -Kirj. - -AINO KALLAS - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1907. - - - - -1. - - -Niillä tienoin pohjois-Liivinmaata on paljon pieniä umpijärviä, -rämerantaisia suosilmiä. - -Kuin silmiä, jotka tuska on pusertanut pisaroita täpötäyteen, -- nämä -kyyneleet vaan eivät koskaan valu. - -Kerran ne kai ovat kaikki olleet yhteydessä keskenään, iloinen, kirkas -reitti on vesiään itää kohti vieritellyt. Mutta aikojen kuluessa ovat -yhdistävät joet kuivuneet, järvet eristyneet toisistaan ja samalla -pinta-alaltaan pienenneet. Niitten välille on muodostunut vesihyllyviä -kannaksia, joissa vielä kauan eroittaa yhdistävän joen uoman, -- joissa -vesiliskot viihtyvät ja kalpeateräinen suovehka kasvaa, ja vesikasvien -peittämissä, seisovissa lätäköissä sammakkojen kutu ajelehtii ja -kurnuttava kuoro kuuluu. Kuivimmille mättäille kyhäävät suokuovit -viheliäiset pesänsä, joita suojellakseen ne ilmassa kirkuen häätävät -pois häiritsijää. - -Järvet itse ovat keskeltä upposyviä, heinärantaisia, kalaisia kuin -parhaat kalasumput. Mutta kaloilla on tympeä mudan maku, joka poistuu -vasta, kun niitä on lähdevedessä lioitettu. - -Pienemmillä järvillä, jotka nopeimmin ovat tuomitut tukehtumaan, on -kiiltävä kate lumpeenlehdistä, ja lumpeenkukat kelluvat hiljaa kuin -puoliunessa vihreässä äänettömyydessä. - -Loivilta kukkuloilta, joina maa nousee ja laskee, näkee usein kolme -järveä yhtaikaa. Itsepintaisesti pysyy kolmiluku, järvet vaan -vaihtelevat. - -Umpijärvet ja suot, -- ne antavat maisemalle leimansa. - -Suo on joka paikassa, siellä, missä sitä vähimmin aavistaa. -Korpiryteikössä se äkkiä ilmestyy punaisenruskeana lietteenä -naavakuusten juurilla, -- kukkaisilla niityillä se pursuu salaisena -pohjavetenä mättäiden välitse. - -Ants Raudjalg syntyi suvisena sunnuntaina, rukiin äsken heilimöittyä, -päivien käännyttyä puolta tiimaa lyhemmiksi. - -Syntyi Jumalan tunnilla, kirkon aikaan, isänsä, lukkarin ja -pitäjänkoulunopettajan, Mihkel Hesekiel Raudjalan, ollessa poissa -kotoa, virantoimituksessaan kirkossa. - -Yhdeksän kymmenestä olisi Mihkel Raudjalan asemassa kotiin jäänyt, -Mihkel Raudjalg kuunteli velvollisuuden kutsua, muisti virkalupaustaan -ja meni. - -Mutta vasta kirkolle päästyä suoristui miehen häiriintynyt ryhti. - -Pitäjäntuvan porstuassa hän koetteli solmita kaulahuiviaan, mutta -työkömpelöt kädet tapailivat turhaan huivin solmuja, huivi liestyi, -huiskahti sormista, kunnes hän vihdoin tuskastuneena sen silleen jätti. - -Pitäjäntuvalla hän järjesti sinne saapuneen postin, eroitteli papille -tulevat kirjeet ja nosti kirkonkirjat pöydälle. Tuontuostakin hän -tapasi kätensä takin taskua kopeloimasta. - -"Äh, -- mitäs nyt, -- johan nyt..." - -Hän oli tiukka tupakkamies, mutta jätti aina kirkkoretkellä -piippuvehkeensä kotiin, ettei joutuisi kiusaukseen. - -Ehtoolliselle pyrkijöitä ilmestyi ovipieleen. Raudjalg pani silmälasit -nenälleen ja availi kirkonkirjaa. - -"Minä olisin tullut, -- tuota -- vaimoni ja tyttäreni kanssa..." - -Raudjalan sinertävät, mustakulmaiset silmät pysähtyivät, heräsivät -hajamielisyydestään. - -"Mäe Priidu?" hän kysyi. - -"Niin, oikein." - -Raudjalg tuumaili tuokion, taisteli kaikki hajoittavaa levottomuutta -vastaan, joka uhkasi sumentaa ajatukset. - -Sitten hän kirjoitti, -- itse ulkomuistista ääneen lukien, tavu tavulta: - -"Mäe Priidu Allik, -- hänen vaimonsa Viiu, -- tyttäret Leeni ja Liisa -Vilhelmine..." - -"Ei kuin Liisa Karoline", oikaisi mies. - -"Liisa Karoline", kertasi Raudjalg. Hänen silmänsä pysähtyivät mieheen, -kuitenkaan häntä katsomatta. - -Hänellä oli erinomainen muisti, hän tiesi ulkoa useimpain pitäjäläisten -nimet, kirkonkirjoihin vilkaisematta. - -Kirkonmäellä hän sai käsiinsä kellonsoittajan. - -"Ovatko virren numerot kunnossa?" hän kysyi. - -Hän aikoi mennä eteenpäin, mutta muisti yhtäkkiä jotain, katseli -uteliaana ja tarkkaavasti kellonsoittajaa ja tarttui häntä -rintapielestä. - -Nähtävästi hän aikoi sanoa jotain, mutta ei tahtonut samalla itseään -ilmaista. - -Hän tempaili neuvottomana kellonsoittajan takin nappia, molemmat olivat -hämillään. - -"Kuinka sinä nyt tulet toimeen ilman vaimoihmisen apua?" Raudjalg sai -sanotuksi hiki otsalla. - -Samalla häntä suututti kysymyksensä, hän ymmärsi ja muisti jutut -kellonsoittajasta, joka jäätyään vaimonsa kuoltua yksin viiden orvon -kera, itse teki kaikki talon työt, keitti ruuat, lehmät lypsi ja lasten -vaatteet paikkasi. - -Raudjalg tunsi, että kellonsoittaja luuli naisväenpuuhiaan pidettävän -naurettavina ja sentähden loukkautui hänen kysymyksestään. - -Mutta se oli sittenkin ainoa keino päästä siihen kysymykseen, jota koko -kierros oli tarkoittanut. - -"Lapsivuoteeseenhan vaimosi kuoli?" hän sanoi, itse peljästyen tuskaa, -jolla kysymys häntä kouristi. - -"Lapsivuoteeseenhan se..." vastasi kellonsoittaja vastenmielisesti, -tapulia katsellen. - -Raudjalg meni lehterille. Velvollisuus oli hänelle niin kivenluja -käsite, että siihen löivät siipensä siruiksi kaikki muut halut. - -Päävirsi oli kymmenen säkeistöä pitkä, hän veisasi ne kaikki, vaikka -urut hankittua olisi yhdessäkin ollut kyllin. Mutta Raudjalg oli tehnyt -virkalupauksensa aikana, jolloin urkuja ei vielä ollut. - -Kun saarna oli päättymäisillään, pujottautui urkuparvekkeen penkkien -välitse huivipää tyttö. - -Raudjalg kohotti päänsä äänettömässä jännityksessä, pahimpaan -valmistuneena. - -"Poika", kuiskasi tyttö aivan hänen korvaansa. - -Suuri ilo syöksyi sydämeen, ikäänkuin ovista ja ikkunoista, lakaisi -tieltään epäilykset ja etsi ulospääsyä. - -Viimeinen aamen kajahti kirkossa. - -Raudjalg ei malttanut silmätä virren numeroa, oli yksi ainoa virsi, -jota hän tällä hetkellä tahtoi soittaa. - -Hän aloitti voitonriemuisella, lujalla äänellä, joka kantoi yli kirkon: - -"Enkeli taivaan lausui näin." - -Se oli jouluvirsi, ja oltiin keskellä kesää. - -Ei kukaan yhtynyt lauluun, ihmiset vaan kääntyivät ihmetellen -penkeissään. - -"Ma suuren ilon ilmoitan." - -Päästyään toiseen säkeistöön sai Raudjalan kaunis, syvä ääni sellaisen -kantavuuden ja iloisuuden, että se vakuutti välinpitämättömimmänkin. - -Ja kun hän veisasi: - -"Üks laps on meile sündinud -- -- --" niin yhtyi siihen koko -kirkkoväki, veisatakseen jouluvirttä poutaisena, helteisenä -suvisunnuntaina. - - - - -2. - - -Hauskin koko talossa oli tietysti isän huone, mutta siellä piti olla -hiirenhiljaa, muuten sai kuulla: "Ants, mene katsomaan, etteivät -vasikat ole puutarhassa", tai muuta samantapaista. Isän huone oli -koulutuvan takana, ja sitä sanottiin lyhyesti takakamariksi. - -Katossa oli lystinmoisia kuvioita, jotka sadevesi katon läpäistessään -oli piirtänyt, aivankuin ruskeita, koukkuisia sormia kynsineen -päivineen. - -Seinällä riippui Venäjän kartta, josta isä punaisella viivalla oli -eroittanut Itämeren maakunnat. - -Nurkassa oli isän oma veistämä kaappi, jossa säilytettiin rahaa ja -arvopapereita. Siellä oli muun muassa kaksi hopearuplaa, jotka Ants oli -saanut kummeiltaan ristiäisikseen. Isä näytteli hänelle niitä joskus ja -pani pöydälle hyrränä kieppumaan. - -Joskus isä antoi Antsille "ison kirjan". Ants istui puusohvalla ja -tavaili hiki hatussa. Se oli käsinkirjoitettu, ja kannet olivat -neliskulmaisista, kirjavista papereista liimatut. Siinä oli kaikkea, -mitä ajatella saattaa: vanhentuneita uutisia Krimin sodasta, "paras ja -huokein keino musteen valmistamiseksi", palvelijoitten päästökirja, -"hirveä luonnonihme eli yhdeksänpurstoinen merikäärme" ja niin edespäin -loppumattomiin. - -Ensimäisiä kertomuksia, mitä Ants kokoon tavaili, oli jännittävä -kuvaus, "kuinka engelsmanni Pärnun alla kävi". - -Ison kirjan vieressä hyllyllä oli toinen ohuempi, sinikantinen vihko, -jonka kansikirjoitus kuului: - -"Mihkel Hesekiel Raudjalan muistiinpanot opetukseksi ja muistoksi hänen -lapsilleen ja jälkeläisilleen." - -Koulutyön päätyttyä isä usein istui siniseen vihkoon kirjoittelemassa. - -Ants kykki sohvan nurkassa ja katseli isää. Isän nenä oli käyrä, ja -ylähuuli paljaaksi ajeltu sekä pitkä, leuan alla tiheni parta, joka -harvoina haituvina poskia reunusti. Tukka oli sileällä sivujakauksella. - -"Isä, mitä sinä kirjoitat?" - -"Tulehan tänne!" - -Isän suonikas käsi liikehti paperilla, Ants näki ikäänkuin -paljasoksaisen puun, joka haaraantui joka taholle. Isä osoitti puun -tyveä. - -"Mitäs tässä on?" - -Ants tavasi: "Ants Raudjalg." - -"Niin, -- siinä sinä olet. Se on sinun sukupuusi, tämä. Kaikki oksat ja -haarat yhtyvät sinuun." - -Isän kynä juoksi pitkin puun runkoa ja oksia. - -"Nämä ovat sinun esi-isiäsi. Näin paljon on ihmisiä tarvittu, että -saataisiin syntymään tuommoinen pojan naskali." - -Isän käsi lepäsi Antsin tuuhealla tukalla ja painoi sen lakoon. - -Ants katseli puuta ja sen haaroittuvia oksia, hänestä oli ihmeellistä -itse olla puun keskuksena, kaikkien koukeroisten oksien päämääränä. -Hänestä tuntui, kuin eivät puun kaukaisemmat oksat voisi tietää hänestä -mitään, niinkuin niillä ei olisi aavistustakaan, että yhtyisivät -tyveen, joka merkitsi pientä poikaa. Ja kaikkia niitä oli tarvittu, -että hän olisi olemassa, ei yksikään oksa saanut puuttua, ketju oli -eheä ja päättyi häneen. - -Ants tavasi: "Mäe Jüri -- kuka se on?" - -"Olipa vaarisi isä." - -"Mitä hän teki?" - -"Teki päiviä moisioon." - -"Entä tämä tässä?" Ants osoitti oksaa. - -"Sootaga Karla." - -"Tekikö hänkin päiviä moisioon?" - -"Teki, -- kaikki tekivät." - -"Olivatko ne kaikki orjia?" - -"Eivät, -- vaarisi oli loppu-ikänsä jo vapaa." - -"Lue minulle sinisestä vihosta jotain, isä!" - -Isä kohensi silmälasejaan, luki juhlallisesti, laulavasti kuin kirkossa: - -"Tänään ristittiin Pyhän Kolminaisuuden nimeen rakas poikamme, -esikoisemme, jolle Pyhässä Kasteessa annettiin nimi Ants Mihkel, joka -ensimäinen nimi on Herrassa nukkuneen isävainajani mukaan. Kummit -lahjoittivat tässä tilaisuudessa äsken ristitylle kaksi ruplaa, -viisikymmentä yksi kopeekkaa, kaikki hopeassa, (paitsi tietysti -kopeekan kappale)." - -Kerran Ants yksin jäätyään itse alkoi selailla sinikantista vihkoa. - -Hän luki: - -"Sisareni Ann, naimisissa Väljaotsan isännän kanssa, oli jo varhain -joutunut perkeleen pauloihin, joka meitä kaikkia vaanii. Synnytettyään -lailliselle aviomiehelleen kolme lasta, täytettiin hänen sydämensä -lihallisella rakkaudella omaa renkiään Jüri Nilbeä kohtaan, jolle -hän synnytti neljännen lapsensa. Mutta vielä väkevämmäksi kävi -kiusaajan ääni heissä, kunnes edellä mainittu Jüri Nilbe sisareni -Ann'in suostumuksella otti hengiltä Väljaotsan Peeterin. Josta teosta -heidät kirkolla julkisesti kaakinpuussa ruoskittiin ja Siperiaan -lähetettiin. Tämän kaiken olen kirjoittanut tähän yhdeksi kauheaksi -varoitukseksi, murheella täytetyllä sydämellä sisareni tähden, toivoen -hänen viimeisellä hetkellään, josta tosin en mitään tiedä, mielensä -muuttaneen ja armosta osalliseksi tulleen." - -Antsista tuntui, kuin olisivat isän kauniit, pystyt kirjaimet tässä -kohden raskaasti ja epätasaisesti paperille piirtyneet. - -Illalla hän kysyi isältään: - -"Onko minulla muitakin tätejä, paitsi Kadri-täti ja Metsanurgan täti ja -Auduman täti... Onko Ann tätikin?" - -Ants oli silloin jo vuoteessaan, joka alkoi käydä hänelle liian -lyhyeksi, niin että hän makasi sääret sykkyrässä. - -Isä pysähtyi, silmät terästyivät läpitunkeviksi. - -"Otitko sinä itse isän sinisen vihon?" kysyi isä. - -Ants kavahti isän kaulaan, puristi, kuollakseen häpesi. - -"En minä siitä niin, että sen otit, mutta miksi koetit kierrellä, -- se -minua pisti", sanoi isä. - -Siitä pitäin isä ehtoorukouksessa aina nimitti erityisesti Ann tädinkin. - -Isän sisaruksia oli alkujaan ollut täysi tusina, vaikka he sitten -olivat hajaantuneetkin joka ilman suunnalle, suurin osa kuitenkin -lähipitäjiin. - -Isällä oli aikoja, jolloin joku monista sisaruksista äkkiä muistui -hänen mieleensä, ilman mitään aiheuttavaa syytä. Hän alkoi ajatella -jotakuta veljeä tai sisarta lakkaamatta, tunsi levottomuutta ja -edesvastuun painoa. "Nyt velimies taas tarvitsee minua", hän sanoi -äidille. Vihdoin kerääntyivät huolet kukkuralleen, isä valjasti hevosen -ja lähti veljen luo. - -Kerran oli Ants hänen mukanaan tällaisella retkellä, ja siitä jäi -hänen mieleensä kummallinen ja sekava kuva. Hän muisti selvästi isän -kasvot, vaikka ei olisi voinut sanoa, missä kohden isä oli istunut, -joka tapauksessa niin, että tulenpaiste niihin sattui. Ulkona oli ollut -hyvin kylmä, isän posket ja korvalehdet punoittivat, ja leukaparran -haivenista suli huurre. Isä puhui koko ajan, ensin hyvin lempeästi, -mutta kun toiset kasvot yhä pysyvät kovina eivätkä ota heltyäkseen, -niin tulee isänkin ääneen terästä. Ants ei ymmärrä mitään, sillä he -puhuvat tuvan toisessa päässä, mutta hän tuntee, että setä on tehnyt -jotain pahaa, ja että isä nuhtelee siitä... Ulkona pyryttää, mutta -sitä ei voi nähdä, sillä ikkunat ovat jäässä, -- kaikki on pehmeää -hämäryyttä ja sulavuutta, isän äänikin on sulattava... - -Vihdoin laukee kovissa kuuntelevissa kasvoissa pingoitus, mutta isä -puhuu yhä pehmeämmin. Sedän vaimo nyyhkyttää. - -Silloin isä nousee, pyyhkäisee märkää tukkaansa, hymyilee koko suulla, -niin että terve hammasrivi välkkää: "hyvästi nyt täksi kertaa!" -Paluumatkalla Ants senverran kurkistaa vällyjen alta, että näkee tien -ohessa mustanpuhuvan, humisemattoman mäntymetsän, jonka harteilla -on harmaata lunta. Ja hän nukkuu lämpimiin nahkasiin siinä varmassa -vakuudessa, että isä tietää ja näkee kaikki. - -Joskus, vaikka hyvin harvoin, avasi isä nurkkakaapin ja otti sieltä -esiin värillisiä paperirahoja sekä kaksi kirjavaa, kotkapäistä paperia, -joitten liepeissä oli irtileikattavia lippuja. - -"Näillä sinut kerran kouluun pannaan", sanoi isä ja hymyili. - -Kirjavat olivat valtion palkintolainapapereita, sanoi isä kerran. - -Syys- ja maaliskuussa oli isä tavallisesti levoton, käväisi monta -kertaa päivässä kaapillaan, otti esiin kotkapääpaperit, käänteli ja -katseli niitä. Antsin piti joka päivä käydä pappilassa kysymässä, oliko -posti tullut. - -Ants kuuli, kuinka isä alituisesti puhui äidille jostain voitosta, -kahdestasadasta tuhannesta ruplasta, ja kuinka äiti nauroi tai -toisinaan härnäsi isää, kävipä joskus kärsimättömäksikin, jolloin isä -ikäänkuin häpeillen loittoni. - -Mutta illalla isä taas otti puheeksi paperit. Ants makasi välihuoneessa -ja kuunteli, isän ja äidin vuoteen reunalla paloi kynttilänpätkä, ja -varjot vaelsivat suurina seinällä. Vihdoin se sammui, sittenkin kuului -pimeydestä yhä isän selittelevä ääni. - -"Tyytyisit nyt pienempäänkin voittoon", kuului äidin ääni. - -Mutta isä yhä kertoi kahdestasadasta tuhannesta ruplasta, jotka -eivät antaneet hänelle rauhaa, määrättömästä kultaläjästä, rikkauden -vuoresta, josta voisi koko maailmaan siunausta ja onnea siroittaa, -jos hänen, Mihkel Hesekiel Raudjalan käsi pääsisi kiiltäviä kolikoita -pyörittämään. - -Ants kuunteli, -- hymähtikö äiti, -- eikö hän hengittänyt kuin nukkuva? - -Ja isä, joka vaan kertomistaan kertoi, mitä tekisi, jos -raha-arpajaisissa voittaisi korkeimman voiton, kaksisataa tuhatta -ruplaa. - -Ants kuunteli. - -Kouluja isä perustaisi, kauniita, suuri-ikkunaisia ja korkeaseinäisiä -taloja rakennuttaisi, järvien rannoille ja jokien varsille. Hänen -kouluissaan kävisivät lapset puhtain pukimin ja sileiksi suituin -hiuksin, ei valittaisi vatsa tunnin kuluessa tyhjyyttään, sillä alati -kiehuisivat suloista höyryä henkäisevät liemipadat. Ilmaiseksi hän -kaiken jakaisi, köyhinkin irtolaislapsi pääsisi hänen opetuksestaan -osalliseksi. Ja rukoilisi keisaria, suurta hallitsijaa, Jumalan nimiin -palvoisi, että antaisi keisari lapsiin tiedot äidinkielellä istuttaa, -hän puolestaan antaisi kaikki kaksisataa tuhatta ruplaansa. - -Niin isä öisin kouluja perusteli, ja niitä kasvoi kuin sieniä sateella, -isän kaksisataa tuhatta ruplaa lankesivat kultasateena maahan, ja kohta -iti kouluja kaikkialla. Koko maa oli niitä täynnä, ja kaikki maan -asujamet hyviä ja viisaita. - -Eräänä päivänä Ants hengästyneenä syöksyi sisään. - -"Isä, posti on tullut!" - -Hän näki isän piirteitten kummasti pingoittuvan ja äidin kääntyvän -takan äärestä ja huolestunein katsein seuraavan isää. Isä meni suurin -askelin takakamariin ja sulki oven, he äidin keralla molemmat kuulivat, -kuinka lukko naksahti. - -Mutta äiti vaan tyynesti puuroaan hämmenteli, hyräili sitä tehdessään, -vahvat käsivarret puolipaljaina tulen valossa. Antsin oli turvallista -olla äidin läheisyydessä ja katsella, kuinka hän nosti nokisen padan -lieden äärelle. - -Pari kertaa äiti meni varpaillaan takakamarin ovelle ja kuunteli. - -Illalla isä ilmestyi, vältti katsoa äitiin, mutta hääri koko ajan hänen -ympärillään. - -Vihdoin hän kysyi aivan tavalliseen tapaan: - -"Amalia, missäs sinun kenkäsi ovat, -- eikö ne tarvitsisi uusia -puolipohjia?" - -Isä otti esiin suutarinvehkeensä ja alkoi kiertää pikilankaa. - -Mutta äiti ja Ants iskivät silmää: he tiesivät, ettei isä ollut -voittanutkaan kahtasataa tuhatta ruplaa. - - - - -3. - - -Isä osasi kaikki ja tiesi kaikki. - -Pari kertaa vuodessa tuotiin isän luo pieniä kuusikuisia -lapsilylleröitä, jotka täyttivät koulutuvan kirkunallaan. Kun isä -terävällä veitsellä niitä käsivarteen tuikkasi, parahtivat ne kahta -kauheammin, mutta kun isä sitten kutitti niitä nenään ja leukaan -liuhuparrallaan, nauroivat ne veitikat. - -Yhteen aikaan, kun pappi sairasteli, kävi isä joka päivä vuoden mittaan -kansliahuoneessa suureen suunnattomaan kirjaan kirjoittelemassa. -Ants, joka muuten aina oli isän takin liepeissä, ei mennyt sinne -mielellään mukaan, siellä oli kylmänkostea uho ja seinät kiilsivät -harmaata märkyyttä, joka talvella vetäytyi valkeaan kuuraan. Isäkin -siellä alinomaan nosteli ja muutteli jalkojaan, niitä vetäisi kuin -veitsellä ja alkoi hiljakseen porottaa. Kotiin tultua pani isä äidin -niitä väkiviinalla hieromaan, niitä kolotti, äiti sanoi sen tulevan -kosteudesta. - -Mutta kun pappi parani, sai isä palkkiokseen kymmenen ruplaa. - -Kun isä toi kotiin uuden uutukaisen setelirahan ja näytti sitä -äidille, ei äiti ensin vastannut mitään, vaan sävähti tulipunaiseksi, -kuivasi sitten kätensä ja lähti isän jälkeen takakamariin. Ants raappi -kynsillään jäätä tyhjän koulutuvan ikkunaruudusta. - -Hän kuuli isän sanovan jotain hyvin lauhasti ja sovinnollisesi, sitten -äidin kiivaasti ja ärtyneesti kuiskaavan. - -Ja yhtäkkiä Ants kuuli selvästi äidin tiukan äänen. - -"Että veisitkin mokomat kerjäläislantit takaisin... sen vaivaisen -kymmenruplasen takiako nyt hankit luuvalon jalkoihisi, -- viskaisit -papille vasten silmiä, -- että kehtaavatkin." - -Mutta isän rauhallinen ja tyyni ääni keskeytti yhtäkkiä: - -"Eikö mitä -- kaippa minun työni ei sitten suuremman arvoinen -ollutkaan. Ihka uusi raha -- vasta painettu -- tämän vuoden leima, -- -katso toki, Amalia." - -Äiti tuli hetken päästä takaisin, silmät itkettyneinä; Ants ymmärsi, -että isä oli päässyt voitolle, ja lakkasi ruutua raappimasta. - -Isä piirteli hautaristeihin kirjoituksia, milloin mustalla, -milloin valkoisella, joskus erinomaisissa tapauksissa kullalla. -Antsia huvittivat varsinkin suuret kirjaimet, isä teki ne hyvin -mutkikkaiksi ja kiehkuraisiksi, hänen kielensä kiertyi huulten välissä -koko ajan sitä myöten kuin kirjainkin. Joskus määräsivät omaiset -hautakirjoituksen, useimmiten kysyttiin isältä neuvoa. Isä rakasti -pitkiä ja koreita kirjoituksia, kuten tällaisia: Tässä lepää Herransa -rauhassa ja odottaa iloista ylösnousemusta... - -Isä ei talossaan käsityöläisiä kysynyt eikä tarvinnut. Itse oli oma -seppänsä, suutarinsa, kirjansitojansa, kaikessa yhtä kätevä. Joka -työhön tarvittavat kojeet oli hänellä varalla, niitä hän säilytti -ullakolla ja kävi tarpeen tullen noutamassa. - -Ullakolle vei etehisen laesta aukko, johon päästiin tikapuitse. -Antsin pienet vesisaappaat kiipesivät ketterästi isän raskaitten -rauta-anturoitten jäljestä. - -Ensin ei ullakolla eroittanut mitään, mutta kun silmä tottui, selkeni -keskellä savupiipun valtava haahmo, jota pitkin pienet kalkkijyväset -kierielivät. Seinämällä oli rivissä kymmenkunta mehiläispesää, pieniä, -keltaisia taloja. Ne olivat talvehtimassa, ja kun rystösellä kopahutti, -vastasi niistä uninen, kumea surina. - -Äidin puolen miehenmitan korkuinen kapiokirstu oli peräseinällä, se -loksahti lukkoon lystillä, maiskahtavalla tavalla. Se oli täynnään -äidin kutomia, pitkiä, kirjavia vöitä, itsevärjätyistä, itsekehrätyistä -langoista, kirjavasäärisiä sukkia ja kuviokutoisia kintaita, -- kaikki -äidin tyttö-ajan töitä. - -Orsilla oli levällään kattopäreitä ja riippui hevosluokkia sekä -kynttiläntekovehkeet. - -Ants piiloutui savupiipun muurin taakse, mutta isä kopeloi hänet sieltä -käsiinsä ja nosti istumaan vanhan mankelin kivien päälle. - -Kun isä avasi pienen luukun, pistäytyi siitä sisään paljas omenapuun -oksa. - -"Sen puun minä istutin, kun sinä synnyit", sanoi isä ja kumartui -samalla etsimään sepänkojeitaan. - -Katolla kävelivät kottaraiset, jotka äsken olivat palanneet -pesäpönttöihinsä. - -Kun isä koulupoikien mentyä iltapäivin töitään näperteli, istui -Ants vieressä ja oli tekevinään työtä hänkin, ompeli nahanpalasista -pikkuruikkuisia kenkiä ja pani ne lestille tai nitoi pienen pieniä -kirjoja, -- niinkuin isä. - -Isä kertoili raamatullisia tapahtumia. Isän mielikirjoja oli Vanha -Testamentti ja Uudesta Testamentista Ilmestyskirja. Isä selitteli -Ilmestyskirjaa omalla tavallaan. Kun hän alkoi puhua pedosta, tuli -Antsin tukala olla, mutta isä sensijaan yhä enemmän ihastui, mitä -hirveämmäksi pedon haahmo kohosi, innostui puhumaan korkealla, -kaikuvalla äänellä. - -Mutta Ants väsähti pian ja tahtoi kuulla muuta. - -"Isä, kerro jotain, -- mikä _todella_ on ollut." - -"Kaikki se on totta, -- joka tavu." - -"Vaikka, mutta kerro jotain sellaisista ihmisistä, niinkuin mekin." - -Nyt tuli Vanhan Testamentin vuoro. Abraham, Isak ja Jakob vaelsivat -vanhoina ja harmaapartaisina, he olivat syntymästään saakka olleet -vanhoja ja kunnianarvoisia. Noak nakutteli arkkiaan, hän oli isän -näköinen, hän teki arkkiinsa kaikenlaisia karsinoita eri eläimiä varten -ja arkin lakeen ripusti häkin valkealle kyyhkysparille. - -Ants tahtoi kuulla arkissa olleitten eläinten äänen. Isä ammui, -haukkui, röhki, -- kaikkein hauskinta oli, kun isä määki, rystösellään -kurkunpäätä tärisyttäen. Hekku, talon koira, urahti ulkona, haukuntaa -kuullessaan, Antsin ilo oli ylimmillään. - -Bileamin aasista tuli puhe. - -Ants selitti jyrkästi, ettei se ole totta. - -"Se _on_ totta, mutta siitä on pitkä aika", selitti isä. - -Ants tyytyi siihen, ajan pituus laskeutui hämäryytenä hänen ja isän -kertomien tapahtumain väliin, hämäryyden toisella puolen oli kaikki -mahdollista, siellä olivat toiset lait voimassa kuin nykyään. - -Kesäisin isä muuttui täydelleen talonpojaksi, -- hänellä oli -virkamaansa omassa hallussaan. - -Paljasrinteisellä kukkulalla oli hänen talonsa sija ollut, kun hän -sen haltuunsa otti, -- vereksiä kantoja vaan toinen toisensa vieressä -törrötti äsken hakatun kuusimetsän jäljeltä. - -Kaikki oli hän itse istuttanut, vasikkahaan vapisevat haavat, jotka -kesän alussa kylvivät maan valkoista nöyhtää täyteen, kuin olisi -paikalla lampaita keritty, -- takapuutarhan hedelmäpuut, jotka olivat -sattuneet liian tiheään ja nyt latvansa lehtikatokseksi yhdyttivät. -Itse oli hän muokannut kasvilavat talon edustalla, joissa keväisin -sipulien, porkkanoitten ja herneitten sirkkalehdet kurkistelivat. -Kaksi hevoskastanjaa ulkopihan portin pielessä pudottivat syksyisin -piikkipallonsa. - -Isän ei kannattanut pitää renkiä eikä päivätyöläistä, itse he äidin ja -pienen piikatytön kanssa tekivät tarvittavat työt. Isä oli kaikessa -kuin kotonaan, heinänteossa, elonkorjuussa. Äiti sanoi isällä olevan -siunatun käden, hänen ojansa juoksivat suorina kuin viivoitetut, hänen -heinäaumojaan ei sade turmellut, eivätkä varikset syöneet tyhjiksi -hänen kuhilaitaan. - -Isän kesähuveihin kuului mehiläishoito talontakaisessa puutarhassa. -Sattuma oli kerran tuonut parveillessa pakoon päässeen perheen -hänen aitansa yli, hän oli pyytänyt sen kiinni ja pannut alun -mehiläishoidolleen. - -Ants ei jättänyt isää hetkeksikään. Isä muuttui tuiki tuntemattomaksi, -kun puki ylleen mehiläishoitajan tamineet, valkoisen, karkean -paidan, jonka hihat päättyivät nahkarukkasiin, ja valkean päähineen, -josta silmille ulottui rautalankaverkko. Isä tuprutti käsilampusta -mehiläisille kitkerää savua suut, silmät täyteen, saadakseen mesikennot -haltuunsa. - -Kun isä kieritti viskinkonetta, pisteli Ants vahalevyjä koneen kitaan -ja katseli, kuinka mesi kultaisena ja venyvänä luikerteli koneen -aukosta. - -Puutarhan hedelmäpuitten kukkiessa pysyttelivät mehiläiset niitten -ympärillä, niitten etsivä, hapuileva surina kiersi kukkia, vihdoin -painui etsivä imupilli kukan hunajaiseen terään, hetkinen hiljaisuutta, -täyttä nautintoon antaumista, -- sitten taas sama aina täyttymätön, -aina janoinen surr -- surr. - -Isä selitteli Antsille mehiläisten työjärjestystä. - -"Työmehiläiset ovat tyhmiä, kun syöttävät kuhnureita", arveli Ants. - -Kerran isä sanoi Antsille, että koko maailma oli kuin suuri vahalevy -kennoineen, ja Jumala mehiläishoitaja, joka sitä ylhäältä katselee. -Ja Jumala tiesi, mitä kussakin kennossa piili, sisälsikö se heleätä -hunajaa, vai oliko se kehtona kuningatarlapselle vaiko ehkä laiskalle -kuhnuritoukalle, joka lihosi toisten työstä. Joskus olivat kennot -typötyhjiä tai piili niissä puolimätä, kelpaamaton toukka, -- senkin -näki Jumala. - -Isän mielikuvien kävi aina siten, ne eivät jääneet yksinkertaisiksi, -vaan monistuivat ja kasvoivat. - -Kukkula, jolle Antsin isän virkatalo oli rakennettu, päättyi -liepeillään vetiseen niittyyn, joka kumpuili lähteensilmiä. Niitty -sakosi kaislikoksi, kaislikko aukesi suorantaiseksi järveksi. - -Osaksi vedessä, osaksi kuivalla kasvoi pahkuraisia raitoja, joitten -juuret mustina lonkeroina riippuivat ilmassa tai luikertelivat vedessä. - -Ainoastaan yhdessä kohden pääsi jalan kastumatta järven rannalle, -- -siinä upposi heleä hietapohja suuren kiven kohdalla äkkisyvyydeksi. - -Muuten oli pohja mustaa, mureata mutaa, ja mudassa kiinni kykki -kymmenittäin, sadoittain suuria raakkuja, sivulta avautuvia kuin -kukkarot. - -Isä sanoi, että raakut olivat erakkoja, itseensä sulkeuneita ja -hautoivat päivän näkemättöminä surua, kuten yksinäiset ihmiset, vaikka -eivät jaksaneet mutaisesta olemuksestaan luoda helmiä, kuten meriraakut. - -Mutta Ants oli uidessa käydessään rikkonut kivellä raakun ja arveli, -että niitä ehkä voisi syöttää ankoille, niillä oli hyvin rasvainen -sisus. - -Isä käännähti, katseli Antsia, parransängen peittämä ylähuuli teetteli -hymyä. - -"Äitisi poika!" hän hymähti. - -Antsin korva ei kuulostanut, oliko tämä moitetta vai kiitostako. Mutta -se pahoitti häntä sittenkin, -- hän olisi tahtonut olla isänsä poika. - - - - -4. - - -Ylimmilleen kohosi isä sentään Antsin silmissä sunnuntaisin. - -Jo lauantaista alkaen, jolloin äiti kiireimmän kautta kihnutti -silitysraudalla kiiltoa isän kauluksiin ja kalvosimiin, sai sen -käsityksen, että isä oli jotain hyvin tärkeätä. Pyhäaamuna hänelle -milloin juoksutettiin äsken harjattua takkia, milloin saappaita, -milloin lämmintä vettä parranajoa varten. - -Isä itse istui takakamarissa, posket saippuavahdossa ja pullotteli -poskeaan milloin puolelta, milloin toiselta, silmät sirrallaan, -paidanhihat pyhäisessä puhtaudessaan, yli olan äidin kutomat, -harmaavillaiset housunkantimet. - -Äiti sitoi isän kaulahuivin, ja isä silloin huuliaan huiputellen -puhalsi äidin ohimohiuksia ja sanoi Antsiin vilkaisten: "Taisipa se -huivi kerran jäädä sitomattakin..." - -Ennen menoaan isä istahti kouluharmoonion eteen ja soitti hitaassa -tahdissa virren, ja he kaikki lauloivat mukana, äiti hyvin ykstotisena, -ja piikatyttö navetanhajuisena oven suussa. Isä saneli sanat edellä, -aina kaksi säettä kerrallaan, ja he veisasivat, -- kun Antsilta -sekaantui, niin hän katseli äidin suuta, ja jos sittenkään ei -selvinnyt, niin lauloi vaan hyvin kimakasti aa -- aa -- - -Veisatessa pysyi Ants hyvin mukana, mutta rukousta lukiessa unohtui -katselemaan minkä mitäkin, -- isän kättä, jossa suonet olivat -kohollaan, tai äidin ohutta ylähuulta, josta aina pilkisti hampaan -reuna. - -Tuskin oli isä kadonnut vainion mutkaan, kun Ants jo alkoi odottaa -häntä takaisin ja tunsi vähäistä jännitystä sekä juoksi usein -ulkoveräjälle. Mutta hetken päästä hänen piti mennä keittiöön -katsomaan, mitä äiti keitti, vaikka hän sen hyvin ennestään tiesi, että -sunnuntaisin oli lampaanlihalientä ja omenakeittoa kokkareiden kanssa. - -Keittiö oli suuri ja pimeänpuoleinen, ilman välikattoa, joten laki -katosi mustaan, nokiseen pimeyteen. Ovinurkassa oli toinen pieni -takka, johon oli muurattu valtava kaljantekopata. Tämän takan Ants -muisti erityisesti siitä syystä, että hän kerran oli kontannut takan -suusta sisään vierasta pakoon ja sinne nukahtanut, niin että koko talo -oli hälyytetty, ennenkuin hänet löydettiin. Oven yläpuolella makasi -piikatyttö seinään kiinnitetyillä laudoilla. - -Keittiön vieressä oli äidin ruokakammio, johon Ants usein pujahti. -Ikkunaruudut olivat sateenkaaren kirjavia, ja niitten takana kasvoi -pitkiä, lihavia nokkosia. Siellä oli ihana sekoitus silavan ja piimän -hajua, -- hyllyillä keltapintaisia maitokehloja ja mettä, kirkkaan -keltaista kuin sula kulta, pienissä lasipurnukoissa. Laesta riippui -mustahkoja lampaan- ja sianreisiä. Lattiassa raudoitettu kellariluukku. - -Mutta sunnuntaisin ei Ants pysynyt kauan ruokakammiossakaan, vaan -kiirehti taas ulkoveräjälle isää odottamaan ja pitämään silmällä -vainioissa polvittelevaa tietä. - -Kirkkoväkeä ajoi ohi pitkillä, nelipyöräsillä Lätin rattailla. - -Ants tavoitti isän hatun reunan suuren kuusen kohdalta, syöksyi sisään -äidille ilmoittamaan: "nyt isä tulee!" ja sitten tuulena tielle. - -Joskus isä vei Antsin mukanaan kirkkoon. Hauskaa oli kirkkomatkoilla -Antsista ainoastaan se, kuinka isälle kirkonmäellä tehtiin tilaa, -kuinka jokainen sanoi häntä papaksi, niin että Antsin teki jo mieli -huomauttaa, ettei se muitten ole kuin hänen. Sekin oli lystiä ja -kutitti sydänalaa, kun pöyhkeä pappi tuli isää kättelemään, ja kun isä -istui kirkossa ylinnä, korkeimmalla parvekkeella, yläpuolella papinkin, -lähempänä taivasta ja enkeleitä kuin muut. - -Muuten oli saarna pitkä kuin nälkävuosi, ja naisten pienet pitsitanut -värillisine nauhoineen nuokahtelivat alhaalla penkeissä niin -nukuttavasti, että Antsin tuppasi uni silmiin. - -Sensijaan oli kirkko arkipäivinä Antsista kuin luvattu maa, kun isän -joskus sattui asiaa sinne. - -Siellä oli seinillä ihmeellisiä, romuttuneita ritarivaakunoita, -toisissa värit jo vaalahtaneita, toisissa kirkkaita, -- pulloposkisia, -sinihameisia enkeleitä puhaltamassa kultaisia pasuunoja, niin että -posket olivat haljeta, tai pitelemässä ruusuköynnöksiä kultaisen kilven -ympärillä. - -Nurkassa seisoi viralta pantu Pyhä Pietari, joka ennen oli kannattanut -saarnastuolia. Nyt oli sillä ammottava aukko selässä, mutta käsi -puristi yhä matkasauvaa, ja jalka oli yhä ojossa kuten väsymättömän -vaeltajan. Mutta se näytti häpeävän virkaheittoisuuttaan, ja parrasta -mureni vuosittain palasia. - -Sakariston vieressä oli romukammio, ja siellä oli pystyssä merkillinen, -kivinen kastemalja, suuren suuri, -- siihen oli katolisina aikoina -kastaessa upotettu lapsia kuin ammeeseen. - -Kirkossa oli ainainen puolihämärä, ikkunat olivat kapeita ja -pieniruutuisia, tomuttuneesta lyijynkarvaisesta lasista. Kivilattia -kumisi, paasien alle sanottiin entisinä aikoina kuolleita haudatun. - -Kerran isä löysi kirkon holvista suuren suorakaiteen muotoisen -puuveistoksen, joka ennen vanhaan oli koristanut alttarin reunaa. -Hän ja Ants kantoivat sen sakaristoon ja yksissä neuvoin puhdistivat -sorasta ja tomusta. Ja soran alta sukesi pyhien henkilöitten piirteitä -kovaan tammeen muovattuina: Neitsyt Maaria polvistumassa keskellä, -kädet rinnalle ristiin pantuina, toisella puolen Vapahtaja, toisella -isä Jumala itse, jotka pitelivät kruunua pyhän neitsyen pään päällä. -Neitsyt Maaria loi nöyrästi katseensa alaspäin, ottaen vastaan -ansaitsemattoman armon, Vapahtajan kädet olivat lävistetyt ja kyljessä -sotamiehen pistinhaava. - -Ants juoksenteli pitkin kirkkoa, kiipesi saarnastuoliin, pitkäksyi -odotusta. - -Hän tapasi isänsä sakaristosta, yhä veistokseen vaipuneena. - -"Ants", isä sanoi ja vei hänet uudelleen saarnastuolin juurelle, -- -"pappihan sinusta tulee, eikö niin?" - -Ants ei ollut sitä koskaan ajatellut, mutta nyt se tuntui hänestä ihan -luonnolliselta, koska isäkin niin tahtoi. Isän juhlallisuus vaan häntä -jollain lailla tympäsi, häntä ikäänkuin hävetti. - -Kirkosta kivenheiton päässä oli hautuumaa. - -Eräänä pimeänä syyskuun iltana, kun isä jo teetteli maatapanoa, -tuli moision kuski ja pyysi, että isä kiireimmän kautta menisi -hautakappeliin ottamaan mittaa saksojen pikku tyttären arkusta, joka -väliaikaisesti oli sinne pantu. Sille piti toiselle paikkakunnalle -viennin takia teettää toinen arkku eikä ollut hetkeäkään aikaa hukata. - -Avaimet olivat isän hallussa. - -Ants näki isän sytyttävän pienen lyhdyn ja etsivän pöytälaatikosta -mittanauhaa. - -"Et suinkaan sinä yksin?" Ants kuuli äidin kysyvän. - -"Mitenkäs sitten?" isä vastasi, kumartuen vesisaappaita jalkaansa -vetämään. - -Ants seisoskeli hänkin etehisen kivilattialla, puoli-unisena. Isä oli -jo avannut oven ja teki lähtöä. - -Ants katseli etehisen ikkunasta, kuinka tulentuike tanssi eteenpäin -pilkkopimeässä. Isä meni ypö-yksin, yösydännä kirkkomaalle ottamaan -arkusta mittaa. - -Isä kohosi Antsin silmissä järkähtämättömäksi ylemmyydeksi, -- kaiken -kiitoksen ja moitteen yläpuolelle. - - - - -5. - - -Ants oli jo iso poika, kun hänen kerran piti mennä asialle kirkolle. -Ants päätti oikaista, valitsi näköpiirillä punaterttuisen pihlajan, -joka eroittui kuusimetsästä, ja veti siitä ajatuksissaan suoran viivan -kotiveräjän hevoskastanjaan. - -Sitä viivaa pitkin siis, -- niinkuin lingottu. - -Tiellä tuli viisi, kuusi aitaa vastaan ja kaksi suokannasta. - -Punaterttuinen pihlaja kasvoi pienen mökin pihalla. Vanhanpuoleinen -vaimo ajeli äsken kerityitä lampaita pihattoon. - -"Mistä tämä mies tulee?" hän kysyi. - -Ants tarttui häntä käsipuolesta. - -"Katsokaappas nyt, muori, -- painakaa polvenne kyykkyyn, -- nyt -katsokaa tuota pihlajaa, -- sitten vetäkää siitä viiva, -- noin, -tuonne, -- sieltä minä tulen." - -"Mutta sittenhän sinä olet sen lukkarin Amalian poika!" sanoi vaimo -yllätyksestä iloisena. - -"Olen, -- mutta mistä te sen tiedätte?" - -"Siitä, että äitisi tuli kerran samalla tavalla juuri noin viivaa -myöten ja sanoi, että paina polvesi kyykkyyn, -- jumaliste, -- eikös -ottanut sekin tuon samaisen pihlajan merkiksi..." - -Ants tuli mietteissään kotiin, etsi äitiä kaikkialta, tapasi hänet -vihdoin ruokakammiosta voikonetta pyörittämästä, keltainen kermavaahto -pursui koneen aukosta. - -Ants kiersi äitiä, kulki hänen tuolinsa ympäri, kerran, -- toisen. - -Äiti tuli keittiöön, alkoi huuhtoa perunoita illalliseksi, Ants -kumartui äidin eteen, katsoi alhaaltapäin äitiä tiukasti kasvoihin, -- -näin altapäin katsottuna näytti nenä terävämmältä ja suu suuremmalta. - -"Mikä sinun on, poika?" kysyi äiti ihmeissään. - -"Ei mikään, -- tahdoin vaan nähdä, millainen sinä olet." - -Ants meni ulos kiviportaille, joitten kynnyksessä oli kolo kissaa -varten. Nytkin se lipotti siitä lypsylämmintä maitoa, kutistaen -silmäteränsä mustiksi raoiksi. - -Antsin silmät olivat yhtäkkiä auenneet. Äitiä oli kaikkialla, hienosti -hiekoitetussa tienpyörylässä, kiiltäväksi hangatussa ovenrivassa, hänen -omissa huolellisesti paikatuissa vaatteissaan, kissan kylläisessä -kehruussa, -- kaikkialla oli hituinen äitiä. - -Ants alkoi tarkastaa äitiä tahtomattaan, verrata häntä isään. Ihmiset -kohtelivat ihan erilailla isää ja äitiä. Isän kintereillä juoksivat -kylän tanhuilla lapset, hän pysähtyi kysymään heidän nimiään, -- -ventovieraskin kysyi yli hänen kynnyksensä astuessaan: onko pappa -kotona? Ei kukaan peljännyt isää, kaikki avautuivat sydämellisiksi ja -luonnollisiksi hänen seurassaan, puhuivat tyhmyyksiä ja joutavia ja -katsoivat samalla luottavasti isään: tämänhän minä saan anteeksi, eikö -niin! - -Kun äiti astui sisään, suoristuivat kaikki tuoleillaan, vaimot -kohensivat helmojaan, miehet kaulahuivejaan. Äiti puhui hyvin -ystävällisesti, mutta koko ajan tuntui, kuinka kovasti hän koetti, -ja kuinka hän koko ajan ajatteli: puhunkohan minä vaan nyt tarpeeksi -ystävällisesti? Kaikki koettivat sanoa jotain erityisen punnittua -ja painavaa, jokapäiväisyydestä poikkeavaa. Keskustelu ei sujunut, -äiti sitoi yhä katkeavan säikeen jollakin uudella kysymyksellä. -Kaikki tunsivat, kuinka äiti väsytti ja vaivasi itseään ollaksensa -mahdollisimman kohtelias ja huomaavainen ja lukivat sen hänelle -suureksi ansioksi, kunnioittivat häntä rajattomasti, -- ja huoahtivat -helpoituksesta päästyään pois, mitä pikemmin, sitä parempi. - -Kerran Ants tuli äidin luo: - -"Äiti, tiedätkö, kun kiirastorstaina kiipee variksen pesälle, niin -löytää viisauden kiven." - -Äiti ei edes naurahtanutkaan. - -"Mitä tyhmää lorua se taas on?" hän kysyi. - -"Kuka sinulle semmoisia on kertonut?" hän jatkoi, kun Ants -itsepintaisesti vaikeni. - -"Isä, --" sanoi Ants hyvin hiljaa ja katsoi rukoilevasti äitiin. - -Mutta äiti punastui ja puraisi huultaan. - -"Vai isä --", hän venytteli ja katsoi poispäin. - -Ants oli kiitollinen äidille, ettei äiti sanallakaan moittinut isää, se -olisi ollut sietämätöntä. - -Mutta hän tunsi vaistomaisesti, että äiti sisimmässään arvosteli isää, -ja se havainto, että isää ylipäänsä taisi arvostella ja olla jostakin -erimieltä hänen kanssaan, oli Antsille ihan uutta. - -Kiirastorstaina Ants tuli aamulla varhain keittiöön, -- uudet -pyhähousut polvesta rikki. - -Äidin silmät alkoivat pahaa ennustavasti mustua. - -"Missä olet käynyt?" tuli tiukasti. - -Yhtäkkiä äiti pysähtyi aivan Antsin eteen, käsiään yhteen lyöden. - -"Herrainen aika, -- ethän vaan variksen pesällä?" - -Ants ja äiti seisoivat silmätysten, Antsissa kuohui, hän odotti ja -odotti, -- jos nyt äiti kysyy: löysitkö jotain? -- silloin hän, -- -silloin hän... - -Mutta äiti sanoi hyvin kylmästi: - -"Tuo vitsat!" - -Ants meni pää pystyssä etehiseen ja toi pari ohutta varpua. - -"Suurempia!" käski äiti tyynesti. - -Ants toi koko luudan, ihan totisena. - -Äidin suupielissä alkoi nytkyä. - -"Sinä taidatkin olla jo liian suuri selkäsaunan saadaksesi?" - -Ääni oli ivallinen. - -"Sitäpä minäkin, -- äiti." - -Äiti katsoi pitkään Antsia, taittoi varvut ja viskasi tuleen. - -Mutta kesällä, -- isä oli poissa, -- piti Ants eräänä iltana äidin -kanssa kuulustelua. - -"Äiti, -- eihän ole Nukku-Mattia?" - -"Ei..." - -"Eikä joulupukkia?" - -"Ei..." - -Hetken kuluttua: - -"Äiti, -- eihän se ole totta, että raakut ajattelevat... --" - -Äiti ei heti käsittänyt, mutta kun se selvisi, ilmestyi hänen -kasvoihinsa jyrkkä ja päättävä, vaikka pohjalta surullinen piirre. - -"Eivät ne, -- ajattele mitään..." - -Hän tunsi: tämä oli suursiivousta. Ja se pisti kipeästi. - -Mutta nyt tuli viimeinen kysymys, jota hän ei ollut odottanut. - -"Äiti, -- ehkä Jumalaakaan ei ole?" - -Ennenkuin äiti ehti vastata, alkoi kaappikello lyödä, se hyrräsi joka -lyönnin välillä ikäänkuin vauhtia saadakseen. - -"Minä en kuullut, -- sanoitko sinä jotain, äiti?" - -Mutta äiti oli mennyt toiseen huoneeseen ja itki, -- tämä kaikki oli -hänen syytään. - -Kun äiti jo oli pannut maata, huusi Ants hänet vielä kerran takaisin. - -"Bileamin aasi _ei_ puhunut, äiti, minä en sitä usko." - -Siihen Ants nukkui. - -Seuraavana aamuna tahtoi isä Antsin mukanaan kirkolle. - -Ants vilkaisi äitiin ja sanoi luvanneensa mennä paimeneen naapurin -poikien kanssa. - -Ants viipyi laitumella iltaan asti. - -Karja astuskeli aholoita, nyhti lyhytnukkaista ruohoa lahonneiden -kantojen välistä, seisoskeli suoniityssä, jalat nilkkaan saakka -ruosteisessa vedessä. Nuoret hiehot puskivat soukat sarvensa kantoihin, -joille orava oli kävyn hileitä silponut. - -Ants loikoili kahden kannon välissä ja katseli tätä kaikkea, kädet pään -alla, jalat koukussa. - -Vasemmalla oli turvesuo, sieltä oli nostettu ruskeita turvetiiliä, -jotka toistensa päälle ladottuina kuivivat päivänpaahteessa. - -Edessä oli suoniitty, ja siinä harvakseen harmaatuohisia koivuja, -jotka yhtä hitaasti kuin kerran olivat itäneet vesiperäisessä maassa, -yhtä hitaasti nyt vuorostaan kuivuivat karahkoiksi täynnä pörröisiä -tuulenpesiä, kuihtuen maan liikaa märkyyttä. - -Oli siellä niityn keskellä järvensilmäkin, mutta se suli -heinärantojensa hetteisiin, niin että sen näki vaan pystyssä -seisoessaan. - -Mutta toisella puolen kohosi maa, ja siellä oli rinteellä suuri -heinäauma, äsken koottu, -- ilman sadesuojusta, mutta niin tiivis, että -sadevesi pääsi valumaan kylkiä pitkin kuin sateenvarjon sivuja myöten. - -Ants vaan loikoili. Hän ei tahtonut muistaa mitään, ei ajatella mitään, -jossain siellä sisimmässä oli satutettua ja arkaa, niin kipeää, niin -rikkirevittyä. - -Se ei jaksaisi pitkään aikaan parantua, jos paranisi milloinkaan, mutta -sitä lievensi lauha, kuuma ilma, joka väikkyi yli suoniittyjen ja -etäisen kuusimetsän. - -Paimenpoika teki tulen aivan hänen viereensä lahonneesen kantoon, tuli -söi hitaasti kannon pehmeää sienimäistä sisustaa, ja paksu, kitkerä -savu mateli maata. - -Kannon kaarnan alla alkoi liike, -- muurahaiset juoksentelivat hengen -hädässä, -- niillä oli ollut pesänsä kuoren alla. - -Ants aikoi niitä auttaa, mutta huomasi sen turhaksi ja lakkasi -katsomasta kantoa. - -Paimenpoika kävi tuontuostakin hätistelemässä lehmiä suon reunalta, -leikkeli pitkiä pajunoksia ja punoi niistä koppaa. - -Illempana selkeni taivas korkeaksi ja vaalahkoksi, mutta ei yhtäkään -tähteä syttynyt sille, ei vaaleinta tähden varjoa. Nuoren kuusimetsän -sahalaitaisen reunan takana kellersi taivas tulenkarvaisena. - -Nousi valkoista usvaa, joka ojissa paksuna, villavana vyyhtinä vapisi. -Itikat inisivät, lyijynharmaan suojärven pinnalla sulkeutuivat lumpeet. - -Ants oli monta päivää tavallista hiljaisempi ja pysytteli yksin. - -Äidin ja hänen katseensa risteilivät, toisinaan tutkivasti, toisinaan -täynnä keskinäistä ymmärtämystä. - -Antsissa asusti uusi, outo lämpö äitiä kohtaan. - -Mutta kun isä taas kerran äidin kuullen alkoi kehitellä mielikuviaan, -ja siitä sukesi taas sellaista korkealentoista, niin Ants pelko -sydämessä sivulta vilkaisi äitiin ja odotti, että äiti avaisi suunsa ja -hävittäisi yhtäkkiä kaiken. - -Mutta äiti istui yhteen nipistetyin huulin ja antoi isän puhua -keskeyttämättä. - -Kuitenkin Ants tunsi, että äiti piti kaikkea hölyn pölynä, vaikka -rakasti isää liiaksi, että olisi jotain sanonut. - -Ants oli kuin tulessa, toiselta puolen kiinnitti häntä vahva ja vanha -side isään, ei kukaan ymmärtänyt isää niinkuin hän, hän yksin käsitti, -mikä oli kaunista isän puheissa. - -Toisekseen veti häntä äidin puoleen myöhään herännyt, luja heimositeen -tunne, äsken havaittu yhtäläisyys ajatuksissa ja olennossa. - -Ants ei tästälähin enää alituisesti juossut isän jäljessä kuten ennen. -Ja kun hän meni, niin hän omaksi ihmeekseen ja surukseen huomasi -seulovansa isän sanoja, eroittelevansa, mikä hänelle kelpasi, mikä ei. -Hän katseli usein ympärilleen vakuuttautuakseen siitä, ettei kukaan -kuullut, mitä isä juuri sanoi, ja kun oli varma siitä, ettei ketään -ollut läsnä, antautui hän alttiisti isän ajatuksiin, mutta jos epäili -jonkun kuulleen, niin oli hänellä epämieluinen tunne, joka oli melkein -häpeilemistä, ja jota hän vuorostaan taas itse häpesi. - -Sisimmässään hän sittenkin yhä ihaili isää ja katseli isän silmin -ympäristöä ja ihmisiä, mutta hän alkoi ymmärtää, että sitä oli -salattava muilta, äidiltäkin. - -Vapaaksi siitä hän ei päässyt, se oli liian lujasti hänessä itsessään. -Sensijaan hän teki mitä taisi, työnsi sen mahdollisimman syvälle, -visusti kätköön muitten silmiltä, -- isä sensijaan oli antanut sen -läpitunkea koko olentonsa kaikkien nähtäväksi. - -Ants läheni ulkonäöltään äitinsä heimoa. Äidin suku oli pitkää ja -huiskeavartista, isän sitä vastoin lyhyttä ja vantteraa. Ants oli siltä -väliltä, lupaili kasvaa pitkäksi kuten äitinsä veljet, mutta hartiat -levenivät tanakkatekoisiksi kuten isän. Kasvot sensijaan olivat äidin, -sama leuan leveä pyöreys ja otsan kupera kaarros, jonka varjosta silmät -pitkänäköisinä katselivat. - -Ants oli tähän saakka käynyt vaan isänsä pitämää pitäjän koulua. - -Hän oli kahdentoistavuotias, kun sen pitäjän kirkkoherra, jossa isä oli -lukkarina, sai kutsun Tarton suureen maaseurakuntaan. Sinne saavuttuaan -hän kirjoitti Raudjalalle, pyysi häntä uuden seurakuntansa lukkariksi. - -Isän ja äidin tahdot menivät ristikkäin. - -Niin oli tapahtunut usein ennenkin, mutta ei koskaan näin tärkeässä -asiassa. - -Äiti olisi tahtonut Tarttoon kaikenlaisista käytännöllisistä syistä, jo -yksistään Antsin koulunkäynnin vuoksi. - -Isä kuulumattomalla lujuudella ilmoitti päättäneensä jäädä paikoilleen. -Tämä oli hänen ensimäinen virkansa, jonka Jumala itse oli hänelle -osoittanut, hänellä ei ollut oikeutta luopua siitä leveämmän leivän -tähden. - -Äidin kävi kuten joskus ennenkin, isä oli hänelle yhtäkkiä käsittämätön -ja vieras. Sillä Raudjalan luonne oli tavallisissa oloissa läpinäkyvä -ja selkeä kuin hyvä hietapohja kirkkaassa vedessä. Mutta joskus -velloutui kirkas vesi, nousi sisäisiä pyörteitä, ja pohja petti. - -Kun isä kerran sen puolen olennostaan näytti, sai hän aina tahtonsa -läpi. Niin nytkin. - -Sensijaan päätettiin lähettää Ants seuraavana syksynä Tarton lukioon. - - - - -6. - - -Antsin lukio oli kaupungin vilkasliikkeisimmässä osassa ja hallitsi -rakennuksillaan kokonaista katuneliötä. Sen rakennukset olivat -kaksikerroksisia, likaisen keltaisia ja ympäröivät umpipihaa, johon ei -näkynyt muuta kuin kaistale taivasta ja katon yli katsova, läheisen -Johanneksen kirkon leveä, punainen torni, jolla kaupungissa oli -yleisesti käytettynä nimenä: punainen lehmä. - -Kolmannella luokalla oli historiantunti. Ensimäinen neljännes oli -kulunut, kuulustelua kesti yhä. Ants istui keskirivissä, suuressa -jännityksessä, hän odotti vuoroaan. Hän oli puolen yötä valmistanut -läksyjään ja tiesi osaavansa, -- ainoa, mistä hän ei ollut ihan varma, -oli venäläisten sanojen ääntäminen, sentähden hän äänettömästi, -ainoastaan suutaan liikutellen toisti itsekseen vaikeimpia. - -Toisesta rivistä oli kaksi poikaa ollut esillä. Ants kohotti päätään, -nyt kai hänet kutsutaan. - -Mutta opettaja ei katsahtanutkaan luokkaan, vaan vihkoonsa ja huusi -esille pojan, -- taas toisesta penkkirivistä. - -Antsin jännitystä yhä kesti. Hän pakoittautui kuuntelemaan kuulustelua, -mutta huomasi ikävystyvänsä ja säpsähti hereille, kun opettaja alkoi -laskea yhteen pojan lukukauden kuluessa antamien vastausten numeroita. - -"Kaksi -- neljä -- viisi, yksi -- kolme -- jaettuna viidellä... on -yhtäkuin..." - -"Saat kolmosen, -- voit mennä!" - -Ants näki pojan palaavan penkilleen ja vaipuvan täydelliseen -välinpitämättömyyteen, -- hartioitten veltosta ryhdistä päättäen hän -melkein torkkui. - -Sensijaan hänen läheisimmät naapurinsa olivat hermostuneen virkeitä. - -Taas kutsuttiin esille poika, -- edellisen vierustoveri. Hän sai -kaikista vastauksista viitosen ja irvisti leveästi takaisin tullessaan. - -Ants alkoi pitkästyä, -- kutsuttiinko niitä todella järjestyksessä, -- -siinä tapauksessa hän ei tänään tulisi ollenkaan vuoroon. - -Se oli hänelle suuri pettymys, ikäänkuin olisi tehnyt turhaan työtä. - -Hänen takanaan meluttiin, puhuttiin puoliääneen, viskeltiin -paperipalloja. - -Opettaja toisinaan kopahutti viivoittimella pöytään, mutta kun se ei -auttanut, katsahti hän väsyneesti ja kiduttuneesti poikiin. - -Hän oli yksi niitä harvoja saksalaisia, jotka koulu-uudistusten jälkeen -olivat jääneet paikoilleen. Hän oli pitkä, kasvot parroittuneet ja -kuivanahkaiset, silmänvalkuaiset veristivät. - -Joskus hän sydäntyi, mutta se ei sopinut hänelle, hänen vihansa oli -avutonta kuin varpusen, ääni kävi käheäksi suuttumuksesta eikä totellut. - -Useimmiten hän tuskastuneena heltyi ja alkoi kauniisti pyydellä: - -"Hyvät pojat, rakkaat pojat, tiedän, että tahdotte koettaa olla -hiljaa..." - -Mutta kaikkein useimmin hän vaan väsyneesti ja kyllästyneesti kädellään -ilmaa sivalsi ja syventyi edessään seisovan pojan kuulusteluun. - -Hän oli ollut opettajana kolmekymmentä vuotta ja nautti jo eläkettä, -mutta siitä huolimatta opetti edelleen, perheensä toimeentulon takia. - -Hän puhui vaillinaisesti venättä ja unohtui joskus pistämään -saksalaisia lauseparsia sekaan, -- liebe Jungen, -- ach mein Gott, -- -mutta pelästyi silloin itse ja nielaisi sanansa. - -Tunnin lopulla oli Ants ehtinyt laskea, ettei hän seuraavallakaan -kerralla tulisi vuoroon, ehkei sitä seuraavallakaan. - -Hän luki kuitenkin läksynsä yhtä kunnollisesti kuin edelliseksikin -tunniksi. Sattumalta oli useita poikia poissa koulusta, -- ennenkuin -aavistikaan, oli Ants esillä. - -Hänellä oli läksyn kaikki sanat päässä, mutta kun opettaja sovitti -hiukan toisin kysymyksensä, kuin mitä hän oli odottanut, ei hän heti -tavoittanut vastaavia venäläisiä sanoja. - -Hän punastui, joutui hämille, vastaus oli päässä valmiina, mutta sanat -puuttuivat. - -Vihdoin opettaja hiukan auttoi, hän pääsi tutulle ladulle ja lasketteli -ulkoa-opittua. - -Hän sai kolmosen. - -Itsekseen hän tiesi taitonsa viiden arvoiseksi. - -Hän laski, ettei häntä nyt kuulusteltaisi neljään tuntiin, jos opettaja -pitäisi kiinni järjestyksestä. - -Vaikka hän kuinka koettikin ponnistaa vastaan, tuli seuraavalla -kerralla läksyä lukiessa jonkunlainen veltto antaa-mennä-tunne, -hiljainen kiusaus, -- maksoiko todella vaivaa näin väsyttää itseään? - -Kaksi kertaa hän pääsi sen tunteen herraksi, kolmantena sattui olemaan -kaupungissa mihklipäivän markkinat, Ants meni ajamaan karusellissa ja -tuli seuraavana historiantuntina ihan valmistumattomana luokkaan. - -Vaikka melkein varmasti tiesikin, ettei tänään kuulusteltaisi, oli -hänellä koko ajan epämieluista olla, levoton häpeä hämmensi häntä, hän -oli hienossa hiessä, ja katse riippui koko ajan opettajassa. Mutta -tunti kului onnellisesti, ilman että häntä olisi huudettu esille. - -Senjälkeen hän taas pitkät ajat valmistautui huolellisesti joka -tuntiin. Vasta keväällä, kun Emajoki tulvi, ja pienet, punavalkoiset -veneet odottivat Puusillan alla, hän taas joskus laiminlöi lukunsa. - -Mutta seuraavana vuonna, kun työt kasaantuivat, hän varsinkin -kiireellisinä aikoina alkoi pitää tarkkaa laskua kuulusteluvuoroista. -Kauan aikaa vaivasi häntä salainen häpeän tunne, kun hän valmistamatta -meni kouluun, mutta vähitellen se alkoi kadota, mitä enemmän hän -varmistui siinä, että historianopettaja ei koskaan poikennut -järjestyksestä. Toiset opettajat eivät olleet yhtä säännöllisiä, vaan -tekivät usein tepposia, jotka pojista tuntuivat miltei vääryydeltä, -- -huusivat esille keskeltä luokkaa, mistä sattui. Mutta historianopettaja -kiersi rataansa kuin raitiotiehevonen. - -Lopuksi alkoi Antsista häpeänkin tunne hälvetä, kaikkihan tekivät -samaten. Ennen lukukauden loppua sitten kyllä valvottiin pari yötä -ankarassa työssä, että tutkinnossa olisi kaikki selvillä, sekin, mikä -oli jäänyt väliin. - -Toisena lukuvuotena otti historianopettaja eronsa vanhuuden ja -kivulloisuuden takia. Hänen sijaansa tuli nuori, vilkas venäläinen, -joka luetti Venäjän historiasta kaikki joutavimmatkin vuosiluvut ja -pikkuruhtinaitten nimet, -- muut maat saivat seurata joukon jatkona. - -Mutta ennenkuin historianopettaja erosi, sattui hänen tunnillaan muuan -tapahtuma. - -Historianopettajalta kuoli lukukauden kuluessa vanhin, jo -täysikasvuinen tytär keuhkotautiin. Kun hän senjälkeen uudelleen -tuli kouluun, oli hän hyvin väsynyt ja kulunut, vaatteetkin riippua -retkottivat laihtuneella ruumiilla. - -Hän oli opetus-istuimelle noustessaan juhlallisen näköinen. - -"Hyvät pojat!" hän aloitti tunnin alussa, -- "näette itsekin, -- tänään -en jaksa, -- en todellakaan jaksa, -- minulla on ollut suuri suru, -- -säästäkää tänään minua, koettakaa olla hiljaa käskemättä, -- minä en -voi -- en jaksa --". - -Luokalla vallitsi alussa haudan hiljaisuus. Mutta ilmassa oli sähköä. -Pieni paperilappu lensi toisesta päästä luokkahuonetta toiseen, -- se -oli sytyttävä kipinä. - -Melu pääsi valloilleen, historiantuntien tavallinen, kiusoittava melu, -kahta armottomampi tänä päivänä. - -Antsia pisti sisimpään sydämeen: tämä ei ole oikein, -- ei ole oikein! --- hän melkein vihasi tovereitaan. Hän aikoi tehdä jotain tavatonta, -nousta, huutaa kaikuvalla äänellä yli luokan, pakoittaa toverinsa -hiljaisuuteen. - -Mutta selittämätön heikkous lamautti hänen jäsenensä ja kangisti hänen -kielensä. - -Ja yhtäkkiä pääsi hänenkin kurkustaan nauru, mutta niin luonnoton ja -omituinen, että hän itse säikähti. - -Opettaja katseli heitä, aikoi tarttua viivoittimeen, mutta antoi sen -vaipua. - -"Tytärvainajani tähden, -- tytärvainajani tähden -- -- o, meine arme, -arme Tochter!" - -Hän ei lopettanut lausettaan, vaan peitti kasvonsa ja istui liikkumatta. - -"Meine arme, arme Tochter...!" - -Yhtäkkiä joku kuiskasi: - -"Nahjus itkee!" - -Nauru ja rähinä taukosivat hetkeksi. - -Nahjus itki todella, nyyhkyttämättä, keltaisen, velton kaulan jänteet -vaan pingoittuivat. - -Yhtäkkiä hän kokosi kirjansa ja meni. - -Ants nousi ja juoksi käytävään, jossa opettaja pukeutui. Nahjus katsoi -häneen, hän oli surkea ja vanha, kyyneleet olivat kyntäneet likaisen -juovan harmaansekaiseen partaan saakka. - -"Te -- ette tiedä, kuinka julmia olette", hän sanoi hiljaa eikä -ollenkaan erityisesti Antsille. - -Mutta Antsista tuntui, niinkuin hän ei milloinkaan voisi antaa sitä -itselleen anteeksi, ei milloinkaan. Hän ei koskaan voisi kertoa sitä -isälle eikä äidille. - - - - -7. - - -Antsista tuntui usein tällaiselta: hän istuu tunnilla ja odottaa -jotain, hänellä on täysi oikeuskin odottaa, ja se jokin on aivan -varmaan olemassa jossakin, ehkä ihan lähellä, mutta hänelle -saavuttamattomissa. - -Kunpa hän vaan olisi osannut paremmin venättä. - -Mutta siinäpä mutka olikin; hän tunsi opettajan huulilta tulvivan -jotain elävää, kaunopuheista ja lämmintä, hän tahtoi myös saada osansa -siitä, mutta ennenkuin hän ehti päästä vieraskielisen sanamuodon -perille, niin että se todella merkitsi hänelle selvää käsitettä, oli -kaikki se, joka äsken vielä niin sulana herkkyi, yhtäkkiä jähmettynyt -kylmiksi ja koviksi rakeiksi. - -Siihen tiedonjanoiseen, herkkään ja avoimeen hänessä sattuivat jäiset -rakeet. - -Päivä päivältä. - -Niinkuin olisi anonut leipää ja saanut kiviä, -- eikä hän omistanut -taikasanaa, joka kivet leiväksi muuttaisi. - -Kotona läksyjä lukiessa nousi vieras kieli muuriksi hänen ja sen -käsitteen välille, jota sanat ilmaisivat. - -Hän teki rehellisesti työtä, muurinsärkijätyötä, tahtoi päästä sanoihin -kätketyn käsitteen perille. - -Mukavampaa tosin oli ihan yksinkertaisesti oppia sanat ulkoa, paukuttaa -niitä, siksi kunnes piintyivät aivoihin. - -Jos opettaja ihan tarkkaan seurasi kirjaa, niin pääsi siten helposti -pälkähästä. - -Luonnontieteenopettaja, joka muuten oli sukkeluuksiensa takia suosittu -sekä varsinkin suoruuden tähden, jolla hän vastusti rehtorin ikuisia -saivarteluja, oli armoton venäjänkielen ääntämisen suhteen. - -Hän vainusi joka lauseessa tshuhnaa, pilkkasi pienimpiäkin vikoja, -äännätti uudestaan lukemattomia kertoja koko luokan hohottaessa. - -Hän oli pieni, lyhytkaulainen, kaljupäinen, mustat, vilkkaat silmät -pyörivät silmälasien takana. - -Luonnontieteenopettajalla oli kotonaan suuret yksityiskokoelmat, joista -hän toi joskus osia kouluun. - -"Tämä on oikeata kreikkalaista marmoria", hän innostui selittämään, --- "olen sen itse, -- hm, uskallan sanoa, omin käsin lohkaissut -vanhan temppelin raunioista. Tietysti se oli kielletty, -- hm, hm, --- mutta minä painoin vahdin kättä, näin, ymmärrättehän, -- heti -hänellä oli jotain tekemistä muualla, -- minä kiireesti taskut täyteen -marmoripalasia." - -Ihmisruumiin rakennusta selittäessä hänellä oli mukana pieni ruskea -naisen käsi, ranteesta poikki sahattu, ja jollakin oudolla tavalla -täytetty ja säilytetty. - -"Tämä on oikean mustan prinsessan käsi, -- _muumion_ käsi, herra -ties, kuinka paljon vaivaa minulla oli saada sitä läpi tullin. -Kuivatettuja ihmisjäseniä, -- sellaista tullitavaraa ei ole herroilla -luetteloissaan. Minä tietysti ilmoitin sen apinan kädeksi. Apinan käsi, --- hah ha haa." - -Hän oli suora Jumalan kieltäjä eikä sitä häikäillyt tunnustaa. - -"Jos haudantakaista elämää on, -- jota näin meidän kesken sanoen -epäilen, pojat, -- niin pyörimme kai pikku palloina avaruudessa, -- -sillä täydellisin muoto, se on sentään aina ympyrä, pojat..." - -Tänään hän oli sietämättömällä tuulella, ei päästänyt yhtäkään -kieliopillista virhettä ohi, vaan piteli koko ajan kättään vasemman -korvansa takana paremmin kuullakseen. - -"Kuinka se oli, -- kuinka sanoit, -- vielä kerran, -- auta armias näitä -tshuhnia." - -"Herran tähden, -- kun pakoittavat minun kieliopin tuntia antamaan, -niinkuin minulla ei muuta tekemistä olisikaan, no, kuinka se oli, -- -vielä kerran..." - -Ants oli esillä, vaikeni jyrkästi, koko luokka seurasi tarkkaavana, -nauruhermot kutiamassa. - -"Hänellä on kai jotain suussa, -- eh, Andrei Mihailovitsh, -- onko -teillä jotain suussa?" - -"Hampaat ja kieli", sanoi Ants synkkänä. - -"Ohoo, -- me saamme kuulla uutisia, -- vai hampaat ja kieli -- -- -Käyttäkää sitten niitä, herran nimessä, -- vielä kerran, -- sama lause -vielä kerran -- --!" - -Ants kertasi vastauksensa, mutta tunsi itsekin, kuinka aito virolaisina -suhu-äänteet sihahtivat. - -Takanaan hän kuuli tirskuntaa. - -Hän tunsi kuuman virtauksen kohoavan korviaan kohti, ne alkoivat -suhista, -- yhtäkkiä hän päästi huuliltaan kokonaisen virolaisen -puhetulvan, tietämättä itsekään, mitä sanoi, kuunnellen vaan omien -sanojensa tuttua sointua. - -Opettaja ällistyi ensin hieman, mutta tointui pian. - -"Raudjalg luulee kai siirtyneensä apostolien aikoihin, -- ja Henki tuli -hänen päällensä, he rupesivat puhumaan kielillä -- niinkö?" - -"Kaksi tuntia jälkeenistuntaa sunnuntaina", hän jatkoi kylmästi. - -Uskontotunnit olivat luterilaisilla ja kreikanuskoisilla erikseen. -Kreikanuskoisia opetti punapartainen pappi, joka vahvasti öljysi -hiuksiaan, he lukea pomiloivat muuatta ijänikuista kirkkokieltä, jota -ei ainoakaan elävä olento enää puhunut, ainoastaan kuolleet kirjat. - -Luterilaiset saivat uuden uskonnonopettajan, josta edeltäpäin -tiedettiin, että hän oli mukava mies. Mutta missä se mukavuus piili, -siitä ei ollut toinen toista viisaampi. - -Ensimäisenä tuntina vallitsi luokalla utelias odotus. - -Opettaja tuli luokkaan kovaäänisenä, meluavana, suurin liikkein. - -"No pojat, kuinka katkismuksen on laita, kysymys, mitä se on: -- -vastaus..." - -"Tämä menee päin mäntyyn", hän jatkoi vähän ajan kuluttua, -- -"katkismus on a ja o, meidän kelpo Luther-ukkomme keksintö, -- sen -pitää luistaa..." - -"Ensi kerraksi, herraseni, tuotte kirkkohistorian ja dogmatiikan -oppikirjat ja opitte kaksi ensimäistä kappaletta kirkon lahkoista. Se -on tarpeellista esimakua..." - -"Ja dogmatiikasta, -- siitä voisimme heti ottaa luvun: mitä ovat -enkelit? Valitettavasti tiedämme sangen vähän näistä taivaallisista -olennoista..." - -Oli vielä viisitoista minuuttia jäljellä. - -Opettaja otti kellonsa ja viritti sen sekä pani eteensä pöydälle. - -"Jaa, hyvät herrat, -- nyt minä oikeastaan jo olen sanonut teille -kaikki, mitä minulla tällä kertaa oli teitä varten sydämelläni, -- eikä -suinkaan teilläkään ole minulle mitään erityistä sanottavaa, -- mitenkä -me nyt siis saamme viimeisen neljänneksen kulumaan." - -Hän katsoi tuttavallisesti hymyillen poikiin, kysyvästi. - -Pojat olivat vielä hieman kankeita, eivät oikein osanneet viskata -virallisuutta yltään. - -Opettaja heitti jalkansa ristiin. - -"Mitä jos minä kertoisin teille silkkimadoista ja silkinviljelyksestä, --- hyvin tuottava ja huvittava elinkeino. Olen itse ollut ulkomailla -paikkakunnalla, missä sitä harjoitetaan, ja minun täytyy sanoa..." - -Ants hämmästyi niin, ettei ensin kerinnyt kuuntelemaankaan. - -Mutta yhtäkkiä hän keksi, että tämä varmaan olikin sitä kehuttua -mukavuutta. - -Hän kuin loukkaantui ja vieroksui, oli häpeissään eikä tohtinut nostaa -silmiään vierustovereihinsa, muisti tahtomattaan äkkiä isän, -- isä -istuu suutaripöydän ääressä ja nakuttelee puunauloja kengänpohjiin ja -kertoilee raamatullisia kertomuksia. - -Ja sitten muistui yhtäkkiä mieleen hämärä, hiljainen kirkko, jossa -isän urkusäveleet harhailivat, ja johon kapeista, lyijynkarvaisista -ikkunoista valo virtasi. - -Mutta samalla hän tapasi itsensä kuuntelemasta, kuinka silkkiä -kehitettiin koteloista. - -Hän tunsi olevansa kuin raskaassa painolastissa ja teki epätoivoisen -yrityksen työntää kaikki epäilykset ja sydämen kolkutukset yli laidan. -Se onnistuikin, mutta vaan osaksi, -- sydämen pohjalle jäi yhä jotain -raskasta. - -Seuraavaa uskontotuntia odottivat pojat jännityksellä, ja vastoin -tavallisuutta osasivat kaikki loistavasti läksynsä. - -Katkismus kalahteli, kirkkohistorian uskonriidat olivat kaikessa -epäselvyydessään päivänselviä, -- samoin oli uutta läksyä selitettäessä -merkillisen selvää ja ylösrakentavaa, että kääntymyksessä opettajan -sanojen mukaan oli viisi eri astetta eikä esimerkiksi kuusi tai kolme. - -Aivan oikein, -- kun läksy oli kunnialla kuulusteltu ja uusi annettu, -viritti opettaja kellonsa ja alkoi puhua pantterijahdista. - -Riemu ratkesi julkiseksi, ainoastaan Ants istui nurpeana, kahden -vaiheilla. - -Siitä lähtien olivat uskontotunnit odotetuimpia kaikista tunneista. - - - - -8. - - -Luonnontieteenopettajan ja rehtorin ainaisena riitakapulana olivat -olemattomat ilmanvaihtajat. - -Siitä asti kuin kouluun tuli, oli luonnontieteenopettaja puuhannut -niitten hankkimista, vieläkään onnistumatta. Hänen seisovana -sukkeluutenaan oli luokkaan astuessaan: "onko kellään veistä -saapuvilla, -- ilma on taas niin tiheä, että vaikka veitsellä leikkaa!" -Hän tuuletti luokkahuonetta ennen sekä jälkeen opetuksen ja piti -tunninkin aikana ikkunat auki, kunnes vanhempain joukosta saapui -valituksia. - -Mutta luonnontieteenopettajan vakaumuksena pysyi, ettei raittiista -ilmasta kukaan voi sairastua. - -Hän uhkaili usein laittavansa ne omin lupinsa, tuovansa kerran miehet -sisään ja sillä hyvä. Mutta rehtori pysyi yhä epäilyksissään, missään -ei ollut annettu määräystä ilmanvaihtajista, ja mikä ei ollut määrätty, -se oli melkein kuin kielletty. Paitsi sitä oli hänen pyrkimyksenään -supistaa koulun menot niin vähiin kuin mahdollista. - -Luonnontieteenopettaja lupasi itse maksaa ne. - -Kun mikään ei auttanut, turvautui hän toiseen keinoon, -- alkoi joka -päivä pistellä samasta asiasta. - -Melkein joka kerta, kun luonnontieteenopettaja ja rehtori tapasivat -toisensa koulun käytävässä, saattoi kuka tahansa kuulla seuraavan -keskustelun: - -"Feodor Ossipovitsh, -- suvaitkaa minun ilmoittaa, -- ilma -luokkahuoneissa on tänään sietämätön." - -Johon rehtori narisevalla äänellä vastasi: - -"Olenhan sanonut teille, Pjotr Ivanovitsh, -- omin päin en voi ryhtyä -mihinkään, -- mutta teidän tähtenne voin esittää asian tulevassa -opettajakokouksessa." - -Opettajakokouksessa päästiin niin pitkälle, että asiasta lähetettiin -anomus Riigaan kuraattorin kansliaan, koulun sinetti alla. - -Koko koulu seurasi jännityksellä ilmanvaihtajajuttua, ja sen -vähäisimmätkin yksityisvaiheet olivat kaikkien tiedossa. - -Eräänä päivänä ilmestyi rehtori luonnontieteenopettajan kanssa -luokkaan, -- hän oli yhtäkkiä keksinyt, että anomuksen yhteydessä piti -olla täydelliset piirustukset ilmanvaihtajain mahdollisista paikoista. - -Luonnontieteenopettaja seurasi hermostuneen näköisenä hänen jäljessään -ja kierteli viiksiensä päitä. - -Ei mikään ehdoitettu paikka kelvannut rehtorille, -- mikä oli liian -katonrajassa, mikä liian matalassa, -- missä taas oli tarjona vedon -vaara. - -Mutta yhtäkkiä hän ratkaisi asian. - -"Te teette piirustukset, Pjotr Ivanovitsh, ja merkitsette niihin -useampia eri paikkoja, niin että on varaa valita." - -Luonnontieteenopettaja mutisi jotain käsittämätöntä ja kohautti -olkapäitään. - -Rehtori oli alkanut uransa kuraattorin kansliavirkamiehenä ja sieltä -suoraan päässyt rehtoriksi. - -Yhä vieläkin oli kanslia hänen vahvin puolensa ja parhaiten johdettu -osa koko koulun koneistossa. - -Hänellä oli siellä parikin kirjoittajaa, jotka täyttivät nimillä ja -numeroilla yhä uusia sarekkeita, joita rehtori heidän eteensä asetti. - -Syrjäinen ei olisi voinut käsittää, mistä heillä alituisesti -kirjoittamista riitti. - -Mutta nämä luettelot erilaisine sarekkeineen, jotka aina lukuvuoden -lopulla kauniilla käsi-alalla kirjoitettuina lähetettiin kuraattorille, -olivat rehtorin ylpeytenä. - -Niissä olivat hänen haltuunsa uskotut oppilaat, tosin vaan niminä -ja numeroina, mutta mallikelpoisesti järjestettyinä, milloin -kansallisuuden, milloin uskontunnustuksen, milloin minkäkin näkökannan -mukaan. - -Numerojen vaihteleva luku, niitten alituinen siirto, niitten kasvaminen -ja väheneminen eri sarekkeissa, se huvitti rehtoria siihen määrään, -että hän tuskin muisti niitten oikeastaan merkitsevänkin eläviä ihmisen -alkuja. - -Hänelle ne olivat varsinaisesti olemassa ainoastaan paperilla. - -Luonnontieteenopettaja tuotti hänelle siinäkin harmia. Hän ei koskaan -kunnolla täyttänyt sarekkeita, vaan unohti sen aina tahallaan tai -tahtomattaan. Ja tuodessaan tyhjät sarekkeet rehtorille hän suurimmalla -häikäilemättömyydellä taisi tarttua kynään ja sanoa: "Hyvä, kuinka -tahdotte -- -- --" ja kirjoittaa kuin lystikseen vaan: 24 luterilaista, -10 oikeauskoista, 2 juutalaista... - -Rehtori oli jo läpäissyt kaikki arvoasteet, saavuttamatta oli -ainoastaan vielä todellisen valtioneuvoksen arvonimi. Sitä hän odotteli -jännityksellä, samoin kuin pyhän Annan ristiä pyhän Stanislaun -seuralaiseksi, joka ennestään juhlatilaisuuksissa hänen rintapieltään -koristi. - -Eräänä päivänä ilmoitti rehtori juhlallisesti koko koulun läsnäollessa, -että opetusministeriöltä oli saapunut kiertokirje, joka määräsi poikien -koululakkeihin uudenmalliset vaakunat. - -Hän teki sen erityisellä mielihyvällä, hän rakasti tällaisia pieniä, -mutta tärkeitä säännöksiä ja piti hiuksenhienolla tarkkuudella huolta -siitä, että niitä todella noudatettiin. - -Hän vakoili laiminlyöntejä, ja yhtä kovasti kuin hän niistä -näennäisesti sydäntyikin, yhtä suurta salaista iloa ne hänelle -tuottivat. - -Tuskin olivat lakkivaakunat ehtineet hiukan uutuudestaan tummeta, kun -jo tuli uusi kiertokirje, joka määräsi poikien tukan pituuden kolmeksi -millimetriksi. - -Se herätti jo enemmän harmia ja vastustusta ja ivallisia lentosanoja -rehtorin omasta kaljupäisyydestä. - -Mutta rehtori kulki tyytyväisenä ja täytteli sarekkeitaan, marssitti -kuolleita numeroita eteenpäin ja taaksepäin ja uneksi pyhän Annan -rististä. - -Jos ei pitkään aikaan mitään uutta säädöstä kuulunut, kaivoi hän esille -vanhoja, jo puoliksi unohtuneita. - -Niitten joukossa oli eräs, jota ei milloinkaan saatu pitkiä aikoja -voimassa pysymään, -- se oli kielto kello kuuden jälkeen liikkua -kaduilla, siihen luettuina nekin oppilaat, joitten kodit olivat -kaupungissa. - -Rehtori asetti sen uudelleen voimaan. - -Iltapäivisin taisi hänet usein nähdä liikkeellä, kuljeskelemassa -kaduilla, hitaasti, hengenahdistusta välttääkseen ja lyhyillä -jaloillaan varovaisesti huonosti hiekoitettuja katukäytäviä astuen, -vakoillen harmaita, kiiltonappisia koulupukuja. Ne, jotka luulivat -niukasti valaistuilla syrjäkaduilla turvassa olevansa, erehtyivät -perinpohjin, -- ennenkuin ehtivät aavistaakaan, saattoi rehtori -ilmestyä ilpo-elävänä heidän eteensä hengenahdistuksesta puhaltaen ja -läähättäen: "sainpas kiinni sinut!" - -Paitsi sitä, vaikka ei rehtoria itseä olisi tavannutkaan, saattoi -yhtäkkiä tulla kutsutuksi hänen eteensä ja kuulla pahaa ennustavan -kysymyksen: mitä teit eilen kello kahdeksan aikaan Munkinkadulla?. - -Rehtorilla näytti olevan apulaisia joka paikassa, joilla ei ollut muuta -tekemistä kuin pyydystellä koulupoikia. - -Kerran näki Ants kaukaa rehtorin tulevan, mutta ehti parahiksi -pistäytyä läheiseen pihaan. Sieltä hän portinristikon takaa katseli, -kuinka rehtori kulki ohitse ja kepillään jäätä särki. - -Ants hiipi kadulle ja alkoi astua rehtorin jäljessä. - -Rehtori ei katsahtanut taakseen. - -He kulkivat muutamat loppumattoman pitkät minuutit siten perätysten, -kunnes Ants pääsi omalle kotiportilleen. - -Illalla hän kertoi siitä huonetoverilleen, ollen itse naurusta -katketa... Hän kulkee rehtorin jäljessä, aivan kintereillä, -- on kuin -itse suden suussa, mutta pääsee sittenkin pälkähästä. - -Mutta hän ihmetteli itsekin, kuinka syvä halveksimisen tunne naurun -alta yhtäkkiä kumpusi. - -Eikä ainoastaan rehtoria, vaan häntä itseäänkin kohtaan. - -Luonnontieteenopettajan ilmanvaihtajat yhä vaan viipyivät kuraattorin -kansliassa. Sillä aikaa hengittivät pojat pilaantunutta ilmaa nuorten -keuhkojensa täydeltä. - - - - -9. - - -Ants asui Pinkovan kadun päässä, joka oli kiveämätöntä, oikeastaan -jo maantien alkua; viimeisten talojen asukkaat eivät useinkaan -tienneet, olivatko kaupungin vaiko kunnan kirjoissa. Kaupungin piirin -ulkopuolella aukeni ikäviä lakeuksia, joitten joka kulma oli viljelty, --- siellä täällä taloja ja moisioita puukujineen. - -Antsin asuntoon pääsi pitkulaisen pihan kautta, jonka toisella puolen -oli puutarhurin kaalimaa. Keväin, syksyin oli loka upottavaa, sentähden -oli portista alkaen asetettu kaksi kapeaa lautaa, jotka juoksivat -rinnatusten. - -Antsilla oli asuntonsa erään ajurin perheessä, jonka keittiön takaisen -huoneen vuokrasivat koululaisille. Paitsi Antsia asui huoneessa vielä -muuan yläluokkalainen, Pärt Maddisson. - -Huoneeseen pääsi yksinomaan keittiön kautta, joka melkein aina oli -täynnä kuumaa pesuhöyryä sekä kirjavia saippuavesilätäköitä, sillä -ajurin vaimo pesi alituisesti, itselleen ja vieraille. - -Antsin huone oli pieni ja pimeähkö, sen ainoa ikkuna oli solaan päin, -jonka toisella puolen oli talli. Ikkunaa taisi harvoin aukaista, -tallista kävi väkevä löyhkä. - -Huonekaluja ei ollut, paitsi rautavuoteita ohuine lastumatrasseineen ja -joitakuita tuoleja, muita kuin pyöreä, maalaamaton pöytä vihreäkupuisen -kattolampun alla. Paitsi sitä oli kummallakin pojalla puinen arkkunsa. - -He maksoivat huoneesta yhteensä neljä ruplaa kuussa. Siitä hinnasta toi -ajurin vaimo aamuin illoin kiehuvan teekeittiön, -- muuten he olivat -omassa ruuassaan. Kerran viikossa lähetettiin Antsille kaupunki-evästä, -leipää ja voita, suolakalaa ja lihaa, -- joskus harvoin tuoretta, -teurastuksen tapahduttua. - -Pärt Maddisson oli vuokralaisen poika maalta ja oli käynyt kaikki -tavallisen maalaispojan kehitysasteet, sikopaimenesta lehmipaimeneksi -ja siitä rengiksi. Kouluun hän oli tullut seitsemäntoista vanhana ja -läheni nyt jo kahtakymmentä, ääni oli jo aikoja sitten painunut syvälle -kurkkuun, ja posket alkoivat vahvasti parroittua. - -Valtion lukioon ei häntä ikänsä vuoksi enää olisi otettu, sentähden hän -oli pyrkinyt ja päässyt yksityislukioon, joka leipoi hänen tapaisiaan -raavinkakkuja ylioppilaiksi. Siellä istuskeli yläluokilla entisiä -kansakoulunopettajia ja muita pikku maalaisvirkamiehiä parhaimmassa -sovussa parrattomain, äänenmurroksessa taistelevien kaupunkilaispoikien -kanssa. - -Pärt Maddisson puhui puhtainta Vörun murretta, oli suuri ja luiseva, -kädet raskaassa työssä rumentuneet, kasvot kalpeat ja näppyläiset. - -Kuka hänen puolestaan koulumaksut suoritti, oli Antsille arvoitus, -ainakin osan hän lie saanut köyhien oppilaitten hyväksi pidetyn -iltaman tuloista. Vuokramaksu-aikoina hän oli silmiinpistävän levoton, -hän ja ajurin kivulloinen, kalpeahuulinen vaimo vaihtoivat silloin -epäluuloisia, vihamielisiä katseita, jotka eivät jääneet Antsilta -huomaamatta. - -Kerran Pärt tarvitsi kouluun jonkunlaisen todistuksen kotipitäjästään. -Hän saikin sen, mutta jostakin erehdyksestä puuttui isän allekirjoitus. - -"Mitä nyt -- pagan vötku!" - -Pärt seisoi ja piteli paperia lampun alla, joka äsken oli savunnut, -niin että hienoa nokinöyhtää lenteli. - -"Kierrä sitä lamppua!" hän kiivasteli Antsille. - -Yhtäkkiä hän alkoi viheltää, otti kynän ja kirjoitti itse isänsä nimen -paperin alareunaan. - -Antsin harmaat silmät, -- äidin silmät, -- tummenivat. - -"Mitä sinä nyt, -- kuuletko -- mitä sinä teit?" - -Pärt päästi pitkän, sihisevän vihellyksen, joka oli hänen omaa -keksintöään, taittoi tyynesti paperin. - -"Suu poikki tästä asiasta, ymmärrätkö", hän sanoi jyrkästi. - -Mutta hetken päästä punaiseksi maalatulla arkullaan istuessaan ja -kolhiessaan sitä saappaankoroillaan hän alentui suopeasti selittelemään. - -Olihan se ihan yhdentekevää, -- nimi kuin nimi. Kukaan ei katsoisikaan -paperia, -- ja sen vaatiminenkin oli sitä tuttua saivartelua. Ptyi, -- -siihen kelpasi hänenkin nimikirjoituksensa. - -Kerran hän toi kotiin vieraat kalossit. - -"Olipa se onni", hän kehuskeli Antsille, -- "tavallisesti, kun kalossit -vaihtuu, niin saa huonommat sijaan, mutta eikös tämän kerran jäänytkin -ihka uudet minulle". - -Joskus Pärt Maddisson puhui tulevaisuuden tuumistaan. Hän aikoi tehdä -karriäärin. Hän selitti tämän vieraskielisen sanan Antsille siten, että -se merkitsi olla oman onnensa seppä. - -Sitä sanoessaan hän kohotti luisevan nyrkkinsä ja puristi sen kuin -moukarin varteen. - -"Venäjänkieli se on ihan ensimäinen ehto", hän puheli, -- "siitä ei -pääse minnekään. Ja sen pitää olla ihan sulana, -- ei saa sorahdella." - -"Sitten se talonpoika, joka meissä jokaisessa istuu niinkuin vähän -lujassa. Se pitää pudistaa pois, maksakoon mitä maksaa. Pois sen pitää!" - -"Minä olen nyt ajatellut näin: ensin menen Moskovaan ja rupean -juristiksi, mutta sillä välin menen kotiopettajaksi rikkihienoon -perheeseen, oikein siihen kaikkein hienoimpaan sakkiin. Eipäs tämä -poika kauppiaspohatoista huoli eikä vastaleivotuista nousukkaista, -- -eipä vaan... Prima Ware! Oikea kenraali sen olla pitää, sellainen, joka -pesun kestää." - -"Mielipiteistä viisi! Olkoot mustia tai punaisia, -- vaikkapa -vanhoillisia kuin Kiinan keisari. Ylpeitä saavat olla, tallatakin -saavat, eipähän potkusta parahda..." - -"Kaikki omat mielipiteet pannaan pussin pohjalle, ja suu nauhalla -kiinni. En ole saksalainen, en venäläinen, enkä virolainen, -- olen -vaan Itämeren maakunnista." - -"Mutta sen minä sanon, -- minä kynin heidät putipuhtaiksi, kaikki minä -heiltä varkain vien, heidän hienot seurustelutapansa, heidän sorahtavan -ranskantaitonsa, heidän kadehdittavan varmuutensa... Helivei, niin minä -sen kaiken vien kuin säkissä vain, praschtschai..." - -"Ehkä minä teen heille vielä senkin kornetin, että etehisessä kumarran -ja tunnustan: tällainen olen, se ja se, tämmöinen on oikea naamani, -halveksin teitä, -- olemme kuitit!" - -Pärt Maddisson hihitti ja hirnui. - -Lamppu taas savusi, Ants kiersi sitä alemmaksi. Pärt Maddissonista -huokui kylmyyttä, joka työnsi hänet loitommalle. - -Toisinaan oli Pärt Maddisson pitkät rupeamat huonolla tuulella. Hän -ikäänkuin keräili itsekseen sappea ja etsi sitten esinettä, johon sen -purkaisi. Sellaisina aikoina hän oli sietämättömän pisteliäs, vainusi -kaikessa vastustusta ja oli aina sotajalalla. - -Kun hän kyllin kauan oli hautonut katkeruuttaan, seurasi aina äkillinen -purkaus. - -"Älä luule, että sinun tähtesi puhun", hän sanoi Antsille, -- "ei -veikkoseni, et sinä ymmärrä tuon vertaa, -- minä puhun vaan itse -varmistuakseni". - -Pärt hieroskeli tuon tuostakin pitkän ja puisevan nenänsä vartta. - -"Tiedätkös, että minä toisinaan kuvittelen näin: minulla on -soopelinnahkaturkki, sellainen, jonka sisäpuolella riippuu pieniä, -somia häntiä, -- ja englantilainen reki, -- ja sitten minä ajan -jonnekin, missä on pöytä katettu kaviaarilla ja sampanjalla -- ja -- ja --- ostereilla. Ja samalla minä rajattomasti ylenkatson kaikkea sitä, -- -ylenkatson, syljen siihen..." - -"Se on sellainen ristiriita, minä halveksin sitä, -- ja ajattelen -kuitenkin alituisesti." - -Hän istui etunojassa ennenaikojaan vanhana, -- äkkikypsänä hedelmänä, -joka sisältä jää raakiloksi. - -Yhtäkkiä hän nousi ja pysähtyi kahareisin kädet taskuissa Antsin eteen. - -"Oletko sinä ajatellut sitä, että meissä kaikissa on orjan verta, -- -niin, niin, älä yhtään puikkelehdi, -- sinussakin, niin lukkarin poika -kuin oletkin. Mutta kysyppäs, kuka vaarisi oli." - -"Eikä se ole mikään häpeä, ei ollenkaan, se ei ole sitä eikä tätä, -- -se _on_ vaan niin." - -Nyt hän alkoi kulkea edestakaisin huoneessa, -- kuusi askelta, -- taas -kuusi askelta, -- taas kuusi, -- katto oli niin matala, että olisi -kädellä voinut hipaista. - -"Jos joku meistä pitäisi hiukan huolta", hän jatkoi, -- "mutta niinkuin -me tulemme -- Kun jonkun vuoden päästä olemme valmiit, -- niin silloin -nauretaan ja sormella näytetään, jos olemme kömpelöt... uskallappa -ajatella huonosti ja rikollisesti, niin suljetaan pois toisten -piiristä." - -Kerran he kahden lähtivät Tuomiovuorelle kävelemään. - -Kaupunki alhaalla oli sukeltanut sumuun, mutta sumuakin valkoisempina -pulpahtelivat siellä täällä savupiipuista paksut savukierteet. - -Äärimmäiselle rinteelle oli rakennettu muuan talo, niin että -ylimmät kerrokset olivat kukkulan tason yläpuolella. Se oli koottu -keltaisista ja rusoittavista tiilistä, jotka muodostivat kirjavan -kudoksen, -- täynnä parvekkeita, lokeroja, torneja. Siinä ei ollut -mitään varmaa suunnitelmaa, se oli kyhätty leikkisällä, oikullisella -mielikuvituksella, kuten lapset kivestä linnojaan rakentelevat, -pitämättä silmällä käytännöllisen elämän vaatimuksia. - -Pärt alkoi kertoa talon rakennuttajasta, joka samalla oli ollut sen -omistajakin. - -"Sillä oli sisua sillä miehellä, -- niinkuin olisi yhtenään -muurahaispesässä maannut, -- senkuin riiteli... Katseli tuosta tornista -kaupunkia --, taisi näyttää pieniltä paikat, koska pudisti Tarton -tomut jaloistaan. Siellä se nyt kulkee maailman keskuksessa, puuhaa -veljeytymistä ja sen semmoista." - -Ants huomasi, että Pärtin tavallisesti harmaankalpeat kasvot hehkuivat -epätasaisessa, kiihkeässä punoituksessa. - -"Niin se on, jolla on voimaa, viskatkoon taistelukintaan, -- jolla ei -ole, madelkoon, mutta säilyttäköön myrkkyhampaansa kuitenkin." - -Kahden vuoden päästä Pärt Maddisson lähti Moskovaan loppututkintoa -suorittamaan: "ovat puolueettomampia kauempana", kuten hänen -jäähyväissanansa Antsille kuuluivat. - - - - -10. - - -Aina kevätlukukausien lopulla alkoi Antsin koti-ikävä. Sitä myöten kuin -päivä päiviä sulatteli likaisiin lumilakeuksiin kaupungin ääressä, -niin että kaikki töryt ja tunkiot yhtäkkiä paljastuivat, -- kun kadut -huomeneltaan olivat ohuessa, helisten särkyvässä iljanteessa ja -päiväsydännä kymmeninä pikku puroina, -- silloin alkoivat kotikuvat -kumpuilla kuin lähteen suonesta. - -Sunnuntaisin se tunne oli selvimmillään. Heti aamusta alkaen, kun -pihalla näki pumppukaivon, joka oli tiukasti kääritty olkiin kuin -turkkiin, ja kun näki pihamiehen olkilyhteitä irroittelevan, ja kukon -ja kanojen kohta irtonaisille oljille asettuvan. Kaupungilla, missä -sattui kaukaisempia kattoja näkymään, oli niillä kostea kiilto, kuin -olisi äsken satanut. Maariankirkon sivuilla, paljasoksaisissa puissa -naureskelivat naakat. - -Mutta silloin se puhkesi sydänalaa sykyttäväksi ikäväksi, kun suurten -hevoskastanjain lehtinuput yhtenä yönä aukenivat, ja niistä kiertyi -viisisorminen lehti, täynnä ruskeata nöyhtää kuin linnun untuvaa. -Silloin ei malttanut enää iltapäivin huoneessa pysyä, vaan täytyi -painua lakeuksille, kaupungin ulkopuolelle. - -Mutta siellä tapasi vaan saman ikävän, mikä itsessä iti, ei mikään -tyydyttänyt, ei Emajoen kiiltävä, tulvaveden laajentama pinta, joka -rantaniityille levitteleikse, pakoittaen raidat vedessä kasvamaan. - -Ei tarvitsisi hänen muuta kuin kotikynnyksen yli astua, -- samaisen -kuluneen kynnyksen, jossa kissalla oli kolonsa, -- kadonnut olisi -kohta näkymättömiin talven tartuttama kuona. Hän olisi ihan sama kuin -ennenkin, ihan muuttumaton, eikä kukaan häneltä kysyisi mitään, sillä -ei kukaan aavistaisikaan minkään muun olemassa-oloa. - -Eikä hänkään kertoisi, eikä hänen tarvitsisi mitään tunnustuksia tehdä, -sillä hänellä ei olisi mitään kerrottavaa, jota mieluimmin salaisi, -eikä mitään tunnustettavaa. - -Ei hän vaikenisi suoruuden puutteesta eikä sentähden, ettei heitä -pahoittaa hennoisi, ainoastaan ja yksinomaan sentähden, että kaikki -mikä talvella oli häirinnyt, yhtäkkiä olisi häipynyt olemattomiin. - -Siinä samassa tuokiossa, kun äidin ja isän silmät uskoisivat, että hän -oli ennallaan, hän todella olisikin ennallaan. - -Antsin ensimäiset päivät maalla olivat aina yhtä ja samaa rajatonta -jälleennäkemisen iloa, tervehdystä tutuille paikoille, kiireistä -vakuuttautumista siitä, että kaikki oli vanhassa kunnossa. - -Se oli tiukka tarkastusretki ullakolta ruokakammioon, sieltä -vasikkahakaan, vasikkahaasta mehiläispesille, -- sitten aittaan, -talliin ja riiheen, ja loppujen lopuksi isän takakamariin. - -Kaikki puheetkin olivat alkupäivinä niin lapsellisen joutavia ja -alkoivat melkein aina sanalla: muistatko? - -"Muistatko, äiti, kuinka minä tein tulen aitan kivijalan aukkoon, ja -lattialaudat syttyivät palamaan, ja isä sattui olemaan poissa kotoa..." - -Aitan päivänpuoleisessa seinässä oli hirsissä pikkuruisia, pyöreitä -reikiä. - -"Näistäpä kuljeskeli aina ulos ja sisään hyvin koreita hyönteisiä, -punasinisiä, ja sitten minä joskus otin pieniä kivimukuloita ja tukin -niitten aukot." - -Kuinka tyhjänpäiväisiä ja merkityksettömiä ja samalla sanomattoman -suloisia kaikki nämä lukemattomat pikku muistot, joista ei tiennyt, -miksi juuri ne olivat piirtyneet mieleen eivätkä jotkut muut -samantapaiset. - -"Ja muistatko, äiti, kuinka riihen takana oli suuri kuoppa, josta oli -lohkottu kiviä, ja johon aina kerääntyi sadevettä, ja kuinka minä -kerran rankkasateessa kuljin ja hain sieltä pieniä lapsia, joitten -sanottiin sateella taivaasta tipahtavan." - -Etehisen ikkunanlautaan hän kerran oli terävällä neulalla piirtänyt -kysymyslauseen, mutta kustakin sanasta ainoastaan alkukirjaimet, ja nyt -hän jännitti muistiaan saadakseen sen selville. - -T. T. P. T. I. K. K.? - -Tahtoisin tietää, pääsenkö tänään isän kanssa kirkkoon? - -Tästä ikkunasta hän oli monta kertaa pelastaunut puutarhaan vieraita -pakoon. Ja kerran oli isä vieraineen tullut hakaan, ja hän oli ollut -tiheässä pensaikossa piilossa, mutta oksat olivat kuitenkin sattuneet -vähän rasahtamaan, ja joku oli kysynyt, mikä se niin kahisi. Ja isä oli -vastannut: "Kaippa ne lie vasikoita." - -Äiti oli laittanut hänen makuusijansa ullakolle, tuoksuviin heiniin. -Täällä vanhan romun seassa hänen entinen itsensä parhaiten oli -säilyssä. Lapsuuden tunnelma oli tuttuna ja koskemattomana. - -Sensijaan, että olisi nukkunut, hän makasi valveilla, avasipa -luukunkin, josta omenapuun oksa heti pistäytyi sisään ikäänkuin -kättelemään ja tervehtimään. - -Savupiipun raossa riksutti lämpimissään sirkka. - -Eihän ollut mahdollista, että tästä kaikesta joskus jotain muuttuisi. -Muu kaikki maailmassa voisi muuttua, kun vaan tämä pysyisi eikä koskaan -lakkaisi. - -Että se kestäisi ikuisesti, niin että hän sen aina samana tapaisi. - -Hän löysi lapsuuden rukouksensa uudelleen, -- helliä, yksinkertaisia -sanoja, sanattomia sanoja, -- hän makasi pää tuoksuvissa heinissä, -hänen oli äärettömän suloista ja lapsellista olla. - -Ikäänkuin äiti olisi vielä istunut hänen pienen ristikkovuoteensa -ääressä ja laulanut muorista, joka meni metsästä marjoja poimimaan. - - Tõi aga mulle toobiga, - Kadajadse kapaga... - -Kun hän oli heittänyt hyvää yötä, oli isä jäänyt vielä kiviportaille -istumaan, selkä ovea vasten, ja sanonut polttavansa vielä yhden -piipullisen. - -Niin pitkälle kuin ajatus ulottui, oli isä aina suvi-iltasin siten -istunut, hämärään asti. - -Isän tuuheassa tukassa ei näkynyt vielä ainoatakaan hopeahiusta. - -Huomenna olisi siis taas päivä, ja hän oli kotona... Hän muisti -yhtäkkiä kuin anteeksiantamattomana laiminlyöntinä, ettei vielä ollut -käynyt lähteellä eikä alarinteellä, jossa lähteen puutorvea myöten -johdettu vesi pienenä suihkuna nirisi niityn ruosteiseen märkyyteen. - -Se tuntui hänestä yhtäkkiä kaikkein tärkeimmältä ja välttämättömimmältä -seikalta maailmassa. Vasta sydänyön ohi siirryttyä hän nukkui koko -olentoa avarruttava auvo sydämessä ja ehti vielä nähdä luokkien ja -päreitten sekä äidin suuren kapiokirstun vähitellen irroittuvan -hämärästä ja selviytyvän valkenevassa sarastuksessa. - - - - -11. - - -Ants toteutti lapsuuden aikeensa, alkoi syöttää raakkuja ankoille. - -Joka aamu uimaan mennessään hän kokosi niitä korillisen rautaharavalla. - -Ankat tunsivat hänet jo kaukaa, ne alkoivat kaakottaa ja haasotella -hanhenmarssissa häntä kohden, -- kun hän tiilikivellä penkin laitaan -kopahutti, löntystivät ne kahta kiireemmin, luullen juoksevansa. - -Ants otti korista raakun, -- kivi putosi, rauskis. - -Syntyi temmellys ja rykelmä, leveänokkaiset päät sekaantuivat -toisiinsa, siivet löyhyivät, niskahöyhenet lentelivät. Suurin oli -saanut saaliin, nokka sukelsi kuoreen, pudistellen pois sirpaleet, -yhdellä kulauksella katosi raakun rasvainen sisällys. - -Kivi kävi riuskis -- rauskis. Raakkuja putosi ehtimiseen tielle, -- -taistelu tyyntyi, -- vähäväkisetkin saivat osansa, juoksivat kiireesti -kauemmaksi rauhassa syödäkseen. - -Yksi ja toinen riiputti jo ylen täyttä mahaansa ja pullistunutta -kupuaan. - -Tie oli kirjavanaan särjettyjä, heikosti välkkyviä kuoren siruja, joita -myöhästynyt kukon poika pelokkaasti nokki. - -Silloin tällöin Ants kävi kalassa moision metsävahdin kanssa. Melkein -kaikki seudun pienet umpijärvet olivat moision omaisuutta, ja sillä -oli yksinomainen pyynti-oikeus, -- talvella ne kuitenkin vuokrattiin -kuljeksiville venäläisille kalastajoille. - -Pienen heinärantaisen lahdelman he aluksi valitsivat, jonka rannalla -mäntyjä kasvava saareke antoi tukikohdan jaloille. - -Umpijärvi liplatti pikku lainein, jotka eivät ehtineet korkeammiksi -paisua, ennenkuin jo ruohikkoon väsähtivät. - -Metsävahti oli pieni, ahavan ja auringon kuivettama mies, -- verkkoa -selvitellessä hän kuvaili Antsille kesä- ja talvikalastusta ja -erilaisia pyyntitapoja. Syksyisin hän kävi metsästämässä armollisen -herran kanssa, -- ammuskelemassa villisorsia järvien välisiltä -kannaksilta. - -"Toistakymmentä sitä joka kerralla kellahtaa", hän kehaisi. - -Ants kadehti metsävahtia. - -Yhtäkkiä tuntui ihanalta sellainen elämä: samota metsiä ja soita, -rihlapyssy olalla, ilman muuta pakkoa kuin jäniksen jälkiä seurata, -- -säikyttää kuusen latvasta kukertava teeri, sitä sentään ampumatta. - -Kaikki muu vajosi syvälle ja kauas, -- ainoastaan tämä oli olemassa, --- se oli luonnollista ja hyvää, -- ainoastaan se teki onnelliseksi ja -tyytyväiseksi. - -Hän koetti sanoa sen metsävahdille, mutta tietysti siitä tuli vaan -jotain kömpelöä. - -Metsävahti naurahti kuivasti, kesäisin hän enimmäkseen vaan variksia -ammuskeli, kaksi kopeekkaa kappaleelta, -- silloin, tällöin jonkun -haukan, siinä kaikki. - -He päästivät vesille kolmikulmaisen, litteän ruuhen, joka oli kätkössä -rantamätästen välissä. - -Ants meloi ruuhta seisoallaan, -- ruuhen perässä laski metsävahti -verkkoa kierrokseen kaislikon ulkopuolelle. - -Mela nosti niljaisia vesiheiniä ja joskus keltakupuisen ulpukan, joka -lipui taas takaisin pitkän lonkerovartensa varassa. - -Syvällä mudassa kasvoi kokonainen pienoismetsä, -- vesikuusia. - -Nyt alkoi huvittavin ja vaivaloisin työ, -- kalojen pelotteleminen. -Vyötäisiin saakka järvessä he mätkivät kumpikin taholtaan vettä -pitkällä, nuijapäisellä puulla. Mutta hauit ja toutaimet, jotka olivat -asettuneet rantavesiin päivää paistattamaan ja vesikasvien juurilta -hyönteisiä haukkomaan, pakenivat suin päin kohti petollista verkkoa, -joka pakotien sulki. - -Antsin puu nousi ja laski vihaisesti viuhtoen. - -Itse hän ihmetteli, -- jaksanko todella, -- enkö väsy, -- mistä -yhtäkkiä tällainen ylivuotava voima? - -He lepäilivät kotvan kanervikossa, petäjän juurilla, ennenkuin kokivat -verkon. - -Metsävahti kuivalla tavallaan, jolla hän joka sanan ikäänkuin vätysteli -ja jyrsi, ennenkuin sen suustaan päästi, alkoi puhella, noin ilman -vaan, enemmän itselleen kuin Antsille. - -"Raskaaksi käy rämpiä ummet ja lammet, vaikka taivas sateesta ratkeisi, --- ja huonosti maksavat saksat, -- ei tahdo riittää särpimiksi niin -suurelle joukolle." - -Hän oli yhtäkkiä huolien painostama, ei ollut mitään jäljellä metsien -miehestä. - -"Kesällä minun eukkoni, -- se tuota noin, -- taas, -- se on jo -kuudes..." - -Mutta Ants tuskin kuuli, se meni häneltä ohi korvan, katse vaan -ajatuksettomassa levossa harhaili taivaan hattaroissa. - -Hänen nuorissa jäntereissään tuntui työnväsymyksen siunaus. - - - - -12. - - -Kesä kului. - -Isän oli tapana joskus ottaa Ants kuulusteltavakseen. - -Kuultuaan Antsin askeleet koulutuvasta hän etusormellaan takakamarin -ovenraosta viittasi, myhäillen: "tulehan vähän tänne, Ants!" - -Itse työnsi silmälasinsa käyrältä nenältä otsalle. - -Ants tuli, aavistaen, mikä häntä odotti ja siihen edeltäpäin alistuen. - -Isä tarttui häntä hartioista, kynnykselle pyöräytti ja leuvasta -taaksepäin taivutti, painaen viivottimella itsepäistä tukkaa. "Kolme -tuumaa!" -- isä leikkasi veitsellä oven pihtipieleen pikkuisen loven, --- entisten yläpuolelle. Siinä niitä oli yhtä monta kuin Antsilla -vuosia, maasta matalasta asti. - -"Ensi vuonna hipaisee poikkipieltä", myhäili isä. - -Nyt alkoi kuulustelu. - -"No, Ants poikani, -- mitä koulussa kerrottiin siitäkin kirkkoisä -Augustinuksesta", tuli viattoman varovaisesti. - -Isän vähäisenä, huolellisesti salattuna ylpeytenä oli tekeytyä niin -tietämättömäksi kuin suinkin, kiertää Ants kysymyksillään kuin -umpikujaan ja sitten tulla äkkiä omine tietoineen. - -Ants etsi epätoivoisena muististaan niitä mureneita, mitä siihen -mahdollisesti kirkkohistorian tunneilla oli tarttunut kirkkoisä -Augustinuksesta. - -Valitettavasti sitä ei ylen paljoa ollut, ja sekin vähä hänen täytyi -penkoa kuin hämähäkin seittien ja tomun takaa. - -Isä kuunteli, hymähti, nyökkäsi piippua tupruttaessaan päätään, pisti -väliin jonkun vakuuttavan: jaa, jaa... joskus taas katsoi tiukasti -poikaa, ettei se vaan pääsisi omiaan latelemaan. - -Antsissa hämärsi tunto siitä, että hän ikäänkuin pettää isää. - -Isä on niin koko sielullaan mukana, nauttii joka sanasta, ja vielä -enemmän siitä, että kaiken oikeastaan jo edeltäpäin tietää. - -"Entäs Polykarpus, -- minä vuonna se taas kuoli?" - -Nyt olivat Antsin tiedot lopussa, hän hapuili turhaan, -- eksyi vihdoin -katselemaan ruudun takana pörisevää paarmaa. - -Mutta tätä isä juuri oli odottanutkin. - -Suu vähäisessä, voitonriemuisessa hymyssä hän alkoi kertoa pyhästä -Polykarpuksesta, syrjäkarein Antsiin tiirottaen, nähdäkseen, minkä -vaikutuksen tekisi. - -Takakamarin kotipalturin sauhuttama ilma laskeutui Antsin pään -ympärille kuin sumu. Häntä niin kummallisesti unetti. - -Isän äänikin tuntui tulevan jostakin kaukaa, -- penikulmien takaa. - -"Poika, mikä sinun on?" - -Peljästyneenä Ants kohotti katseensa, ja leuka nousi rinnalta. - -Isä jäi Antsin mentyä mietteisiinsä, silmien välinen ryppy syveni -huolekkaaksi uurteeksi. Ei ollut entistä mehua ja mahlaa pojassa, -vaikka olivatkin hartiat ja kämmenet kuin karhulla. - -Eräänä aamuna tuli isä kiireimmän kauppaa Antsia noutamaan. Hän oli -niityllä löytänyt mättään, jossa kasvoi neljätoista erilaatuista kukkaa -ja kortta. - -Ants seurasi sinne, mutta ei osannut muuta kuin ruveta luettelemaan: - -"Campanula patula, -- Ranunculus acris, -- Fragaria vesca, -- tämä on, --- tämä on joku Carex..." - -Mutta yhtäkkiä se tuntui hänestä itsestään niin rutikuivalta ja -köyhältä isän innostuksen ja hartauden rinnalla. - -"Tästä minä en tiedä ihan varmaan, mutta joka tapauksessa se kuuluu -heimoon Umbelliferae..." - -Hän häpesi sisimmässään. - -Sunnuntaina isä ja äiti tekivät lähtöä kirkkoon. Ei kukaan kysynyt, -aikoiko Ants mukaan. - -Kun äiti jo istui rattailla, paras pitsitanu huivin alta näkyvissä, -niin isä yhtäkkiä äidille ohjat antaen sanoi: - -"No Ants, -- teeppäs nyt vähän joutua." - -"Minä en tule mukaan, -- tällä kertaa..." - -Hän kuuli piiskan vingahduksen ja näki maantiellä pölypilven, -- sydän -takoi kylkiluita. - -Seuraavana sunnuntaina hän jo aamusta varhain lähti metsiin eikä tullut -ennen iltaa kotiin. Kolmas sunnuntai kului samaten. Maanantaina hän -tahtomattaan myöhästyi yhteisestä ehtoohartaudesta. - -Seuraavan päivän iltana hän turhaan odotti isän avaavan harmooniota -kuten tavallisesti. Hän kiipesi makuusijalleen ullakolle, -- jotain -puuttui häneltä. - -Aamulla kun äiti keittiössä sotki hapantaikinaa, tuli Ants sisään ja -istui ruokakammion kynnykselle. - -Hän murjotteli hetken aikaa ja tavoitti isovarpaallaan tikkua -lattialaudasta. - -"Ei voi aina tehdä toisille mieliksi", pääsi vihdoin ärtyisesti. - -Äiti hieroi taikinaa käsistään irtautumaan. Hän oli käynyt -raskasliikkeisemmäksi sitten viime näkemän. - -"Ei, -- eikä sitä pidäkään. Ei koskaan toisten tähden _sellaista_..." - -Sillä sanalla äiti päästi Antsin kuin pinteestä, ja nyt tuli kaikki, -mikä sydäntä painoi. - -"Äiti, minä en enään aio papiksi." - -"Sen minä tiesin jo kauan, Ants." - -Äidin kädet upposivat taikinaan. - -"Äiti, miksi isä ei pitänyt eilen iltahartautta?" - -"Kyllä hän piti, kun olimme kahden..." - -Illalla isä kutsui Antsin takakamariin. Ikkuna oli ulkoa luukulla -suljettu, ja pöydällä paloi kynttilä. - -Isällä oli sinikantinen vihko edessään. - -"Istu, Ants", hän sanoi vähän juhlallisesti. - -"Luen sinulle muutamat rivit, jotka olen tähän sinua varten -kirjoittanut." - -"Poikani Ants on Herraltamme saanut hyvät luonnonlahjat ja selvän -ymmärryksen, myöskin on hänen ruumiinsa nuhteeton ja ilman vikaa. -Kuitenkaan ei ole isällinen sydämeni jakamattomalla ilolla täytetty -tämän minun ainoan poikani tähden, sillä hänen mielensä on epäilevä -ja etsivä sekä harhateille joutunut. Sydämeni on sentähden sangen -murheellinen, mutta otan tämän koettelemuksen vastaan nuhteena omista -laiminlyönneistäni, joista tosin en kaikista itsekään tiedä." - -Isä sulki vihon ja laski kätensä sen päälle. - -"Näin minä -- nyt olen tähän kirjoittanut." - -"Olenko oikein arvannut, Ants --?" tuli hetken päästä. - -Ants riipi suurta kastanjanlehteä, joka oli sattunut hänen käsiinsä, -nyhti ja repi... - -Sydän oli rinnassa kivenä. - -"Kai se sitten -- Niin, -- mitäpä tästä nyt tämän enempää." - -Isä oli noussut. - -"Sinä et siis aio papiksi." - -"En, isä." - -"Vai niin... Niin, niin... Jos jättäisit minut yksin hetkeksi..." - -Avain kiertyi lukossa kerran, kahdesti. - -Illalla Ants näki piikatytön kantavan makuuvaatteita takakamariin. - -Isän oli tapana maata takakamarin puusohvalla kiireellisinä -työ-aikoina, jolloin valvoi suurimman osan yötä. - -Kesän loppupuoli kului hiljaisesti ja ikävästi. Isä oli usein -alakuloinen, äiti sanoi hänellä olevan selkkauksia nykyisen -kirkkoherran kanssa. Hän oli alkanut kävellessä notkahutella polviaan, -yltyvän luuvalon takia. - -Ants huomasi ihmeekseen itsessään saman ilmiön kuin keväälläkin, vaikka -tällä kertaa päinvastaiseen suuntaan. Hän alkoi odottaa lukukauden -alkua kaupunkiin päästäkseen. - -Hän tunsi asemansa kaksiteräisyyden. Jos näyttäytyi sellaisena -kuin todella oli, loukkasi tahtomattaan, -- teeskennellä muuta oli -valheellista. - -Täällä, missä oli tuttua joka ruohon korsi, hän alkoi tuntea itsensä -vieraaksi. - -Ei voinut huuhtoa itsestään talven tarttumaa yhtä helposti, kuin -matkasta pölyisenä peseytyi puhtaaksi kotoisessa kylyssä. - -Hän alkoi kaivata ihmisiä, joille taisi olla oma itsensä, tarvitsematta -koko ajan pelätä tallaavansa heidän tunteitaan. - - - - -13. - - -Pyhäjärven lähteistä Peipsiin juoksee Emajoki. - -Neljäkymmentä virstaa ennen laskuaan kytkee sen kaksi siltaa, toinen -puusta, toinen kivestä, ja sen vesi samenee Tarton torisatamaksi. - -Emajoki on tasangon tasainen virta, lakeuden lauha joki, ei kuohu sen -luonto koskena, ei putouksena ryöpsähdä. - -Laivaliikettä on sillä tuskin nimeksi, -- syksyin, keväin hinaa -vanhanaikuinen höyrylaiva, jonka kupeessa ratas punaisena pyöränä -kieppuu, peipsiläisiä lotjia vastavirtaa kohti Tarttoa. Ne ovat -rannikkovenäläisten aluksia, kuperakantisia, lianharmaita kuin -suunnattomat kilpikonnat, jotka äsken ovat kyömyisen selkänsä -vedestä kohottaneet ja yhä mutaa tiukkuvat. Ammoisista ajoista ovat -ne olleet samanmuotoisia, ne ovat litistyneet rakentajiensa käsissä -pyöreänleveiksi, paremmin Peipsin pitkiä aaltoja kestääkseen. Ruumasta -vilahtaa osa lastia, koivuhalkoja, jotka kerran ovat puina Peipsin -rannoilla huojuneet. Mutta mastoissa pääsee venäläinen hilpeys -oikeuksiinsa, ne ovat kuin ivalla kiinnitetyt näiden vedenpaisumuksen -aikuisten kummitusten selkään, ikäänkuin virtahevoselle narrintiuku. Ne -on sivelty räikeillä väreillä sinipunavalkoisiksi. - -Mutta keväisin, kun maan hetteet hersyvät, kaikki salasuonet ovat vettä -tulvillaan, ja taivas puhkeaa rajuksi rankkasateeksi, silloin alkaa -Emajoki tulvia. Hiljaa hiipii sen kevätkylmä, jäälohkareita vilisevä -vesi, painaen alleen pellot ja niityt, kiertäen kohopaikat saariksi, -tarttuen vallanahnaana latoihin ja verkkovajoihin, muuttaen kolmannen -kaupunginosan kadut kanaviksi. Sen uoma on entisestään kolminkertainen, -leveä kuin valtajokien, kellanruskeana lepää sen voitokas vesi -valloitetulla alueella, jossa airo tuon tuostakin soutaessa turpeeseen -sivahtaa. - -Pari kuukautta myöhemmin alkaa Emajoki peräytyä. Se on tullut -järkiinsä, nuoruuden hulluus haihtuu kesäkuivuuden tieltä, keväinen -kiihko kuvastuu vaan kuin poika-ajan kujeina. Järkevänä, vähän -häpeissään, se puristautuu entiseen kapeaan uomaansa. - -Ants oli lukion viimeistä edellisellä luokalla, kun saatiin selville, -että jo useita vuosia oli ollut olemassa lupa järjestää vironkielen -tunteja muun opetuksen yhteyteen, -- siitä vaan ei ollut hiiskuttu -kellekään. Sanamuoto oli tosin hyvin varovainen, oppilasten piti itse -maksaa opetus, ja sen piti tapahtua varsinaisen tuntijärjestyksen -ulkopuolella. - -Mutta periaate oli sittenkin sama, -- piti vaan lähettää anomus -määräpaikkaansa, ja sen anomuksen alla olla kyllin nimiä. - -Kahden ylimmän luokan virolaisilla pojilla oli kokous asiasta Antsin -huoneessa, jossa hän Pärt Maddissonin pois muutettua yksinään asui. -Huone oli täpösentäynnä, pöydillä ja vuoteella istuskeli poikia. - -Ei päästy mihinkään päätökseen. Oltiin laimeita, haluttomia, joku -huomautti, että koko asia ehkä oli ansa. - -Ants istui ikkunalaudalla. - -"Tehkää mitä mielitte, -- minä ajan asian läpi", hän sanoi jurosti ja -äreästi. - -"Vaikkei teistä yksikään rikkaa ristiin panisi, niin minä sen teen." - -Harmaat silmät välähtivät teräksenä kuperan otsan alta. - -Ants hyppäsi ikkunalaudalta, työnsi pari poikaa tieltään ja viskautui -suulleen vuoteeseen. - -"No, -- mitä te odotatte?" hän kysyi, -- saappaankorollaan vuoteen -jalkopäätä potkaisten. - -"Kukapa ne nimetkin kerää, -- siinä joutuu helposti kiikkiin", epäili -joku. - -"Johan te kuulitte, että minä. Kyllä nimiä tulee, vaikka itse kuolleet -nousisivat kirjoittamaan." - -Se vaikutti. - -Illalla tuntui Antsista tämmöiseltä: hän on taas menossa kirkolle ja -vetää noin silmämitalla vaan suoran viivan määräpaikkaansa, -- sitten -sitä viivaa pitkin, -- kuin lingottu. - -Niin oli äitikin kerran kulkenut, ja hänellä oli äidin verta -suonissaan. Voimaa virtasi häneen kuin jostakin salaa auenneesta -lähteestä. Nyt saataisi nähdä oikea Ants Raudjalg. - -Koko illan hän kulki vihellellen, nyrkkiään puristaen, itsekseen -ääneensä puhuen, -- välillä pysähtyen varpaille noustakseen ja -keuhkojensa täydeltä ilmaa hengittääkseen. - -Mutta maata pantua otti isän luonto osansa, -- äskeinen palava -toimintahalu suli kangastuksiksi ja kevyesti keriytyviksi unelmiksi. - -Niinkuin isä ennen vanhaan vuoteellaan pieniä koulujaan kaikille -siunaukseksi pitkin maata siroitteli, niin nyt Ants vuorostaan -valvotteli ja piti äänettömiä ylistyspuheita äidinkielelle. - -Isältä ja äidiltä perityt ominaisuudet, jotka useimmiten olivat hänessä -ristiriidassa keskenään, -- palvelivat nyt kerrankin samaa asiaa. - -Aamulla hän oli taas kokonaan äidin heimoa, -- käytännöllisyyttä ja -toimintatarmoa kiireestä kantapäähän. - -Hän alkoi kerätä nimiä anomuksen alle. - -Ensimäisessä paikassa otettiin hänet hyvin kylmästi vastaan. - -"Oppivathan lapset muutenkin viroa -- palvelijoilta, ja puhummehan me -itsekin toisinaan." - -"Eihän sillä kuitenkaan mihinkään pääse, ei kysytä viran haussa -missään." - -Toisessa paikassa oltiin suorastaan epäluuloisia. - -"Taitaisi olla itsellennekin viisaampaa jättää moiset hommat. Ei -sitä hyvin silmin katsella. Olen minäkin kruunun virkamies, vaikkapa -alhainenkin, -- ei minun poikani sovi nimeään joka paperiin panna." - -"Se on sellainen koneisto, että jos siihen vaan takin liepeestä -tarttuu, niin mennyttä miestä on." - -"Voi olla paljonkin luvattu, vaikka ei siltä tosissaan meinattu." - -Kolmannessa surkuteltiin lapsia. - -"On niillä raukoilla jo ennestäänkin kuin Paapelin sekoitus päässä, -- -on ryssät, saksat, latinat, -- kuka niitä kaikkia jaksaa luetellakaan." - -"Kelmeänokkaisia ovat muutenkin; ja iltapäivä menee tyystin läksyjen -lukuun." - -Ants yhä sitkistyi, sitä myöten kuin asia mutkistui. Hän vie sen -perille, vaikka päänsä seinään iskisi. - -Hän ei hellittänyt yhdestä tappiosta, vaan tuli uudestaan, istui -iltakaudet ja selitteli. - -Itsepäinen, iloinen innostus piti hänen joka hermonpäänsä vireessä. - -Vihdoin oli tarpeellinen määrä nimiä koossa. Sinä iltapäivänä, jolloin -anomus alkoi matkansa määräpaikkaansa kohti, irroitti Ants veneen -laiturista ja lähti soutamaan. - -Toukokuu oli keskivaiheillaan, ja tulvavesi korkealla. - -Aurinko alkoi hitaasti painua joen pintaa kohden, mutta valaisi vielä -kirkkaasti ja rauhallisesti. - -Pellot oikeanpuolisella rinteellä olivat äsken kynnetyt, ja -savensekainen multa punersi vaoissa. Vasemmalla puolen oli lankkukasoja -säännöllisissä neliöissä. - -Ants souti vastavirtaa, keskiuomassa. - -Hän oli varma ja tyyni, pitkällinen jännitys oli lauennut lujaksi, -tasaiseksi rauhaksi. - -Auringon aletessa alkoi taivas muuttua, häilyviä, levottomia varjoja -kulki näköpiirillä, taivaanranta peittyi epätasaiseen ruskoon. - -Ants oli kääntänyt veneen, se vieri virran mukana. - -Alkoi pimetä, rannat tummenivat, kaupunki häämöitti hämärästä vastaan. -Ja yli Kivisillan kiviveräjäin kohosi luonnottoman suuri, pyöreältä -pilvenlongalta näyttävä täysikuu, joka vielä ei kyennyt valaisemaan. - -Takana punoitti auringon viimeinen tulipalorusko, mutta edestäpäin -alkoi hitaasti levitä kylmää, kalpeaa valoa. - -Vedessä ne molemmat valuivat toisiinsa, yhtyivät venheen ympärille. - -Oliko tämä enää pieni Emajoki? Eikö se ollut valtaväylä, jota myöten -voisi rahaa ja rikkautta kuin runsauden sarvesta vuotaa? Eikö se ollut -avoin elinsuoni, jonka voimakas verenkierto kohottaisi kukoistukseen -pikkukaupungin? - -Kelmeä valo pääsi vihdoin voitolle, täysikuu nousi, kutistui -tavalliseen kokoonsa ja mutkitteli tulvaveden paisuttamassa virrassa. - - - - -14. - - -Ensimäinen sanoma, mikä Antsin syksyllä saavutti, oli, että anomus oli -palannut tyhjin toimin takaisin. Poikien nimet eivät kelvanneet, -- -vanhempien piti allekirjoittaa anomus. - -Ants otti vastaan anomuspaperin rehtorin omasta kädestä, koulun -kansliahuoneessa, joka oli puoliksi pimeä, vihreät, tummat verhot -ikkunoissa. Jostakin seinältä katseli häntä pönkkähameinen, -paljasrintainen Katariina. Tupakanhaju, joka näytti piintyneen -pienimpiinkin esineihin, täytti ilman. - -Ants ei sanonut mitään, ei kysynyt mitään, otti mykkänä paperin ja meni. - -Pojille hän selitti: pikkuinen, joutava vaillinaisuus, joka olisi -helpolla korjattu. - -Mutta kotona hän puri hampaansa lujalle tyynyyn, -- hänessä nakersi -epäilys. - -Hän otti uudelleen kerätäkseen nimet. Se oli tällä kertaa kahta -vaikeampaa, ihmiset olivat vielä epäluuloisempia kuin ennen ja -vainusivat vaaraa. Ants juoksi ja puuhasi, oli iltasin väsynyt kuin -ajokoira, mutta ei sittenkään saanut unen päästä kiinni. - -Hän ei päässyt kohoamaan entiseen intoonsa ja varmuuteensa, mutta -tiesi, että niin pian kuin toiset sen aavistaisivat, olisi kaikki -hukassa. Heidän täytyisi nähdä hänen uskovan itseensä, silloin hekin -uskoisivat. - -Toinen anomus lähti matkalleen. - -Antsille alkoi kiduttava odotuksen aika. - -Hän seurasi anomuksen kulkua toiselta kansliapöydältä toiselle, toisen -kiiltonappisen virkamiehen luota toisen luo, jotka käsittelivät sitä -kuin hengetöntä paperikääröä. - -Heillä oli niin paljon aikaa, -- ja niin suuri paperikori. - -Mutta tässä ei ollut kysymys ainoastaan anomuksen ja vironkielen -tuntien kohtalosta. - -Hänestä itsestään oli kysymys. - -Hänen innostuksestaan, hänen nuoruudestaan, hänen elämänuskostaan -päätettiin paraikaa tomuisissa kansliahuoneissa. - -Hän oli siellä heidän käsissään, heidän armoillaan, hän, Ants Raudjalg. - -He olivat siellä niin tottuneet numeroihin ja koukeroihin, että olivat -kai aivan unohtaneet taidon lukea virallisten, kuivien lauseitten -välistä muutakin. - -Kaksi kuukautta kului, kolmas oli puolillaan. - -Eräänä päivänä sai Ants kutsun tulla rehtorin luo. - -Hän näki heti sisään astuessaan rehtorin kädessä valkoisen -paperikäärön, -- anomuksen. - -"Anomus vironkielen tuntien johdosta on lähetetty huomioon ottamatta -takaisin, josta tahdon ilmoittaa teille, Raudjalg, koska, kuten olen -kuullut, olette ollut tämän puuhan johtajana..." - -Ants tuijotti tylsästi rehtorin käteen. - -"Teiltä on jäänyt huomioon ottamatta muuan pikkuseikka, muodollisuus, -niin sanoakseni. Anomuksessa ei ole nimittäin mainittu, onko saatavissa -kelpoisuusehdot täyttävä vironkielen opettaja. Kuraattori on sentähden -suvainnut jättää anomuksen huomioon ottamatta." - -Rehtori piti pienen pysähdyksen, ikäänkuin antaakseen Antsillekin -puheenvuoroa, mutta jatkoi sitten narisevasti: - -"Tietysti ei mikään estä lähettämästä uutta anomusta, joka täyttää -kaikki asetettavat vaatimukset." - -Antsissa nousi, nousi, -- kurkkuun saakka. - -Hän tunsi, että jos hetkeksi vielä jää tämän katon alle, niin sanoo -kaiken vasten silmiä. - -Hän sai itsensä hillityksi, mutta kotona se purkautui. - -Hän seisoo vielä kerran rehtorin edessä: eroittakaa vaikka heti -koulusta, mutta sen minä sanon, te tiesitte sen kaiken edeltäpäin, heti -alussa jo tiesitte, kun ensimäinen anomus lähti. - -Te tiesitte, ettei sitä koskaan hyväksyttäisi, vaikka se sata kertaa -muuttaisi muotoaan, se on kaikki narripeliä, te keksisitte aina uuden -mutkan. - -Valehtelijoita olette kaikki, pettureita ja silmänkääntäjiä. - -Te siellä vihreäverkaisten pöytien takana myös tiesitte, ettei -sellaista anomusta ole olemassakaan, jonka hyväksyisitte, mutta -paperikoriin ette kuitenkaan kehtaa viskata. - -Se on teille aivan yhdentekevä, että yhdestä Ants Raudjalasta teidän -tähtenne tulee heittiö ja tyhjäntoimittaja... - -Hän makasi vuoteellaan silmät ummessa, hiessä, kaikki jäsenet kankeina -kuin pakkopaitaan puristettuina. - -Illalla, kun ajurin vaimo toi teekeittiön ja samalla uuniin -puusylyksen, hän pakoitti itsensä pystyyn. - -Kiukku ja kiihko oli ohitse, mutta jäljellä väsymys, joka ei ollut -ruumiillista, vaan henkistä. - -Silmät sattuivat pöydällä tyhjään kirjoitusvihkoon, jonka hän äsken oli -ostanut. - -Isä kirjoitteli muistiinpanoja, -- opetukseksi jälkeläisilleen, -- -miksi ei hänkin. - -Äkillisen ajatuksen valtaamana hän tarttui kynään ja kirjoitti: - - Ants Raudjalg-vainajan muistiinpanot, syntyi 12 päivänä - heinäkuuta vuonna... kuoli 18 päivänä tammikuuta, vuonna... - ihmisten vilppiin ja omaan herkkäuskoisuuteensa. - -Mutta kun kekäleet alkoivat uunissa mustua, repi hän lehden irti ja -heitti hiilokseen. - -Ensin se savuttui, sitten paloi hehkuvan punaiseksi, mutta lopulta, -ollen jo ainoastaan haurasta, vaikka yhä koossa pysyvää tuhkaa, se -vielä kerran kuten alussa harmeni, ja kirjoitus tuli selvästi näkyviin: --- kuoli 18 päivänä tammikuuta. - - - - -15. - - -Kolmas anomus jäi puuhaamatta, -- ainakin siksi kertaa. - -Loppututkintoluvut olivat täydessä vauhdissa, Ants antautui niihin niin -päätä pahkaa, kuin ei olisi maailmassa muuta ollutkaan. - -Hän tunsi asemansa koulussa muuttuneen anomusjutun jälkeen, häntä -pidettiin silmällä. Hänen jokainen askeleensa oli tiedossa, häntä -katsottiin erityisellä epäluulolla, joka lähenteli vakoilemista. - -Hän ei siitä suuria välittänyt, hänhän oli vaan tehnyt, mitä laissa oli -luvattu. Ylipäänsä oli hänelle kaikki yhdentekevää. - -Yhtenä päivänä kalahti kateederista taas yksi rehtorin kuuluisia pikku -kahleita, tällä kertaa se sentään puristi tuntuvasti. - -Tarkastajan mahdollisten käyntien varalta, joitten piti voida tapahtua -milloin hyvänsä, kiellettiin oppilaita pitämästä asuinhuoneensa ovea -lukossa. - -Ants uhitteli itsekseen, hänen syntiluettelonsa oli jo ennestäänkin -pitkä, -- vähätpä siitä, -- hän kiersi ovensa lukkoon joka kerta ulos -mennessään ja pisti avaimen taskuunsa. - -Eräänä iltana hän tapasi ajurin heiveröisen vaimon keittiöstä -esiliinaansa itkemässä. - -"Lukon särkivät, -- ihka uuden matrassin repivät, -- puolen hintaa oli -vielä juutalaiselle maksamatta..." - -Ants kirosi. - -"Älkää nyt ulisko, kyllä minä maksan." - -Hänen huoneessaan oli täydellinen sekasorto. Vuode oli perinpohjin -pengottu, matrassin lastut pitkin lattiaa, ja tyynyjen höyhenet -lentelemässä. Kirjahyllylle oli jäänyt muutamia kuluneita koulukirjoja, -paperit olivat huiskin haiskin. Hänen likaiset liinavaatteensa olivat -lattialla, yksinpä eväskirstukin oli auki. - -Hän tarkasti kiireesti niukat kapineensa. Kaikki hänen kirjansa, osaksi -omia, osaksi lainattuja, oli viety, samoin muutamia puolitekoisia -kirjoitelmia pöytälaatikosta. - -Hän ei ruvennutkaan mitään järjestämään, kirstunsa vaan sulki ja sen -kannelle keskelle hävitystä istui. - -Hän ihmetteli itsekin, ettei kipeämmin kiukustunut, sensijaan pisti -pureva iva kuin myrkytetyllä kärjellä häntä. - -Hän muisti, että kirjoja oli ollut kahdeksalla eri kielellä. Samassa -hän jo ehti pilkata itseään, -- siinäpä itserakkauden aihe, totta -tosiaan. - -Lukekoot, -- tulkkeja tarvitsevat! - -Mutta mitä kauemmin hän istui, sitä herpaisempi haluttomuus lamasi -sielun ja ruumiin, sama väsymys, jota hän jo kerran ennen oli tuntenut, -silloin kun toinen anomus hyljättiin. - -Jospa hänellä edes olisi ollut voimaa kirota ja kiihkoilla, mellastaa -kuin mieletön. - -Vaan ei, -- hänellä ei ollut mitään muuta puolustuksekseen asetettavaa -kuin kylmä, tyyni iva, joka syöpyi kuin ruoste, kuin kirpeä happo hänen -olemukseensa. - -He olivat siis saaneet hänet lannistumaan. Hän tunnusti sen itse, -myönsi: olen voitettu. - -Mutta mitä enemmän hän mietti, sitä ihmeellisemmältä hänestä tuntui -oma väsymyksensä. Kuinka oli mahdollista, että hän niin helpolla oli -antautunut, kompastunut ensimäiseen kiveen. - -Hän ei päässyt väsymyksensä juuriin käsiksi. - -Sen olemuksen hän tunsi, se oli ilmassa, jota hän hengitti, veressä, -joka hänen suonissaan kiersi, mutta missä oli sen alkupää? - -Jossakin ulkopuolella häntä, ja hänestä riippumatta, oli voimia, -joitten lopputulos hän itse väsymyksineen oli, -- nykyisyydessäkö vaiko -kaukaisessa menneisyydessä, -- kuka tietää. - -Antsin kahdeksankieliset kirjat viipyivät kauan kiertomatkallaan. -Jäljestäpäin hän sai kuulla, että itse kuraattori oli puhunut hyvän -sanan hänen puolestaan, koska kirjojen monikielisyys oli herättänyt -hänen huomiotaan ja pannut hänen kiinnittämään toiveita kysymyksessä -olevaan nuoreen mieheen. - -Rehtori itse antoi ne hänelle takaisin. - -"Teidän harrastuksenne haaraantuvat liian monelle taholle, Raudjalg. -Teiltä ei vaadita mitään muuta, kuin että osaatte läksynne ja -suoritatte tutkintonne. Kaikki muu on turhaa ja teidän ijässänne -vahingollista." - -Ants kuunteli pää nuokuksissa. Rehtorin sanat tuntuivat hänestä -tosilta, hän alkoi itsekin yhä selvemmin käsittää, että kaikki muu oli -turhaa. - -Kirjoitelmiaan hän ei uskaltanut takaisin kysyä, siinä varmassa -vakuudessa, että ne olivat menneet kaiken maailman tietä. - - - - -16. - - -Ants oli maalle tultuaan pian selvillä siitä, että kotona oli jotakin -painostavaa ilmassa, jokin salaisuus mielissä sakoamassa. Isä ja äiti -puhelivat pitkään iltasin, oli ikäänkuin asioita olemassa, joista he -eivät päässeet irti. - -Kuin sivumennen Ants sai tietoonsa, että keväällä oli käynyt uusi -koulutarkastaja. Hän tiesi ennestään, että tarkastuskäynnit olivat isän -kovimpia koetuksia, jolloin hän kadotti tavallisen tyynen tasapainonsa -ja hiljaisen varmuutensa. Mutta tällä kertaa lie tapahtunut jotain -erityistä. Äiti antoi vältteleviä vastauksia, mutta sen verran Ants -kuitenkin ymmärsi, että tässä kohden luotirihma pohjasi. - -Eräänä iltana postin saavuttua hän luki sanomalehdestä uutisen, että -kansakoulunopettajain apurahasto, jonka perustamissäännöt olivat -viruneet kaikissa mahdollisissa virastoissa jo kymmenisen vuotta, -saamatta vahvistusta, oli vihdoin päätetty hajoittaa, ja yhdistys, -joka oli asian alkuun pannut, oli ostanut itselleen osalla rahoista -biljaardipelin. - -Ants tiesi isänkin olleen hommassa osallisena. - -"Joko sinä luit tämän?" hän kysyi, osoittaen sormellaan uutista isälle. - -Isä istui ja poltteli piippuaan kiviportailla, selkä ovea vasten. - -"Jo..." hän vastasi lyhyesti. - -"Herneille pitää huomenna panna kepit", hän sanoi hetken päästä. - -"Se on nyt sen ainaisen vääryyden ja venyttelyn seurauksia", sanoi Ants -tiukasti ja heitti lehden menemään, -- "väsyvät kesken". - -"Meidän asiamme ei ole tuomita", sanoi isä. - -"Menen tästä hernekeppejä hakemaan", hän lisäsi, nousten. - -Ei oltu ehditty pitkällekään juhannuksen tuolle puolen, kun isä sai -suuren, sinetillä suljetun kirjekuoren, ilman postimerkkiä. - -Kun Ants tuli takakamariin, istui isä ja luki venäjänkielistä paperia -sekä ojensi sen sitten ääneti Antsille. - -Ants silmäsi sen nopeasti läpi, -- isältä vaadittiin kaikissa -kouluaineissa uutta tutkintoa, viran menettämisen uhalla. - -Antsille selvisi, että tämä oli jossakin yhteydessä tarkastajan käynnin -ja kotona vallinneen ahdistavan mielialan kanssa. - -"Eikö nytkään saa tuomita?" hän kysyi pistävästi. - -Isä vastasi pitkällä katseella ja sulki paperin koteloon. - -Kotona kävi olo tukalaksi. - -Isä vaikeni melkein puhumattomaksi eikä sallinut toistenkaan hiiskahtaa -vääryydestä, mutta Antsilta ei jäänyt huomaamatta, että juuri samainen -vääryys se salaa lannisti isää ja kalvoi hänen elintarmoaan. - -Sitä oli sietämätöntä katsella. - -Jos isä olisi sanallakaan valittanut tai edes myöntänyt, kuinka -kipeästi se häneen koski, mutta vaitiolo, johon hän itsensä ja toiset -pakoitti, ikäänkuin olisi pelännyt, ettei jaksaisi hillitä itseään, jos -suunsa avaisi, -- se oli vaikeinta. - -Ja kuitenkin jokainen taisi nähdä, että hän kärsi. - -Siinä oli jotain alentavaa ja häpeällistä, että isän täytyi istua -kirjapinkkojen takana ja takoa niitten sisältöä päähänsä kuin typerän -koulupojan. Joka ilta täytettiin hänen lamppunsa uudelleen öljyllä, hän -istui yöt läpeensä. - -Kesäiset työt olivat kiireimmillään, niitten täytyi jäädä, isä myi -polkuhinnasta koko senvuotisen sadon naapurilleen. - -Isä rasittui silminnähtävästi. Hän näyttäytyi ainoastaan aterioiksi, -väsähtänein, samentunein silmin, ja eräänä päivänä huomasi Ants isän -korvantaustassa pari aivan valkean väritöntä hiusta. - -Isän muistilla ei enään ollut nuoruuden joustavaa vastaanottavaisuutta, -se työskenteli hitaasti ja taipui vastahakoisesti. - -Ants tutki isää yhtämittaa, kipeä tunne sydämessä. - -Hän olisi tahtonut houkutella isän tunnustukseen, mutta ei uskaltanut. - -Ja kuitenkin hän luki isän ajatukset, niinkuin ne olisivat olleet hänen -omansa. - -Siinä olivat isän kaksikymmentä rehellistä työvuotta, täynnä työniloa -ja rakkautta työhön, jotka nyt yhtäkkiä eivät painaneet mitään -vaa'assa, koska uusi tarkastaja ei muka mielestään kyllin nopeaan -ylennyt arvo-asteissa. Vaikka tutkinto onnistuisikin, niin jäisi aina -sentään alentava tunne, että yhtäkkiä oli havaittu kelpaamattomaksi, -vaikka oli parastaan pannut. Mutta paitsi sitä kyti alla pelko -tutkinnon epäonnistumisesta, alkava epäluottamus itseensä. - -Ja sitten raskas vaitiolo, joka kuormitti omaan sydämeen kaiken, mikä -oli vaikeata, ei päästänyt sitä huojentumaan, vaan alituisesti piti -vireillä salaista taistelua: tuomitako ja syyttääkö vai eikö? - -Vähäinen vapautuksen tunne, joka Antsilla oli ollut koulusta päästyään, -hupeni olemattomiin. - -Hän oli vaan päässyt pienemmästä kehästä toiseen suurempaan, mutta yhtä -umpinaiseen. - -Jaksaisiko isä, -- vai murtuisiko? Hän seurasi isän sisällistä -taistelua tuskallisella jännityksellä. - -Isän yökaudet palava lamppu, hänen alati lukittu ovensa, hänen -veristävät silmänsä, -- ja ennenkaikkea hänen puristettu vaitiolonsa, --- sitä ei sietänyt katsella. - -Mutta kesän mitta ei ollut vielä täysi. - -Eräänä sunnuntaina, kotoväen poissa ollessa, varastettiin isän -takakamarin nurkkakaapista sekä arvopaperit että sula raha viimeistä -kolikkoa myöten, -- yksinpä Antsin ristiäis-ruplatkin. - -Varas ei ollut viitsinyt nähdä turhaa vaivaa, vaan oli kolhaissut -kaapin ovea kirveellä, niin että sai sormensa sisälle. - -Kirveen haavasta oli vuotanut teille tietämättömille isän vuosien -vaivat, kaiken kaikkiaan parintuhannen paikkeille. - -Isä vanheni parissa päivässä, -- isku sattui lujempaan, kuin olisi -luullut. - -Äiti sensijaan, joka muuten aina joka kopeekan kymmenesti käänsi, -ennenkuin kädestään päästi, pysyi ihan tyynenä, kehitti vaan ilmoille -suuren toimeliaisuuden. - -Antsin kanssa yhdessä he kulkivat kyläpoliisit, vallan vanhimmat, -sähköttivät kaikkialle. - -Isästä ei ollut mihinkään, hän vaan istui takakamarissa ja murjotteli. - -"Minäpä en näistä maallisista riipu", sanoi äiti ja hymyili. "Pitävät -minua kitupiikkinä, kun aina kuljen puntari kädessä ja joka voinokareen -punnitsen, -- ja miksi Jumalan viljaa haaskata, -- mutta kyllä minun -puolestani saisivat viedä kaikki tyynni." - -"Eikä pappakaan suinkaan kai muuten niitä rahoja niin surisi, mutta se -käy hänen kunnialleen, koska hän oli luvannut ne sinulle." - -Antsin täytyi ihmetellä äidin käytännöllisyyttä, jolla hän koetti -päästä varkaitten jäljille, vaikka loppujen lopuksi ei muuta selville -saatukaan, kuin että varkaat olivat vuorokauden viipyneet muutamassa -metsämökissä. - -Turhaan äiti ravisteli isää hereille, tekeytyi kiivaaksi, heltyi -hyväksi, -- isä ei liikahtanut huoneestaan. - -Vihdoin tulivat äiti ja Ants tuoden sanoman, että kaikki etsintä oli -turhaa, arvopaperien numerot oli sähkötetty Pietarin pankkeihin, ja -siellä oli yksi niistä nähty, mutta varkaat itse olivat jo matkalla -itäänpäin. - -Isä meni eräänä päivänä kirkkoherran puheille. Saamattomana hän istui, -tietämättä, mistä päästä alkaisi. - -Kirkkoherra alkoi puhua uusista englantilaisista varmuuslukoista, -vieläpä näyttikin yhtä. - -Isä käänteli sitä neuvottomana käsissään. Hänen tuli niin merkillisen -kylmä siinä kuunnellessaan, kaikki mitä hän oli aikonut sanoa, -ikäänkuin jäätyi. - -Hän myönnytteli, rykäisi, katseli ylistettyä lukkoa. - -"Jopa, -- jopa, -- kyllä kai sellainen koje olisi hyvä." - -Vihdoin hän, keskustelulangan alkaissa katkeilla, nousi, kiitteli, -pyysi anteeksi, että oli vaivannut, ja meni menojaan. - -Mutta yöllä, saamatta unta takakamarin kovalla puusohvalla, hän nousi, -meni makuuhuoneeseen ja herätti äidin. - -"Se on kaikki siksi, että rahat olivat käyneet minulle niin rakkaiksi", -hän sanoi. - -Äiti, puoliksi unen horroksissa, sanoi jyrkästi: - -"Mitä turhia, -- varkaitten syy se oli, ja ihmisten pahuutta." - -Isä palasi takaisin yhtä rauhattomana. - -Seuraavana päivänä hän irroitti seinästä särjetyn kaapin ja kantoi sen -ullakolle. - -Hänen oli puolta kevyempi olla, kun nurkka tyhjänä paistoi. - -Mutta kun Antsin oli kesän lopulla lähdettävä yliopistoon, kutsui isä -hänet huoneeseensa. - -Isä oli hyvin hämillään, mielenliikutuksen vallassa. - -"Tässä on sinulle kaksikymmentä ruplaa", hän sanoi. - -"Eipä se paljoa ole", hän jatkoi pois kääntyen. - -Mutta Ants seisoi ja tuijotti isän korvantaustaan ja niihin muutamiin -värittömiin hiuksiin. - -Hänelle juolahti mieleen, ettei hän pariin viimeiseen viikkoon ollut -enää nähnyt isän hopeakuorista kelloa. - -Ja yhtäkkiä hän tiesi: isä oli myynyt kellonsa, voidakseen antaa -hänelle mukaan kaksikymmentä ruplaa. - -Tutkintonsa isä ennen joulua vaivalla läpäisi, joten virka oli taattu. -Mutta muuten ei ollut enää ennallaan mies, -- hänessä oli tapahtunut -muutos, joka syrjäisenkin silmiin pisti. - - - - -17. - - -Ants Raudjalg pudisti nopeasti keltanokkaisuuden yltään, -- toiset -väittivät, ettei sitä hänessä koskaan ollut huomannutkaan. - -Hän oli muka aina ollut sellainen kuin hänet myöhemmiltä -ylioppilasvuosilta muistettiin, aina vastahangassa, aina pilkallisen -purevana. - -Jo toisena ylioppilasvuotenaan hän oli kokouksessa esiintynyt -ratkaisevasti. - -Oli ollut kysymys virolaisen ylioppilasyhdistyksen laillistuttamisesta -varsinaiseksi osakunnaksi ja sille hankittavasta oikeudesta julkisesti -kantaa värejä, kuten saksalaiset osakunnat. Viime aikoina oli -ylioppilasten keskuudessa ollut tuntuva virtaus asian hyväksi. - -Ants Raudjalg oli pyytänyt puheenvuoroa. - -Näköjään vähän väsähtäneellä, välinpitämättömällä, mutta syöpyvän -purevalla tavalla hän oli puhunut koko puuhan kumoon. - -Ja hän oli lopettanut puheen seuraavin sanoin: - -"Virolainen osakunta on katsonut sopivaksi ripustaa kokoustalonsa salin -seinälle ritarivaakunan varustuksineen. Minun ehdoitukseni olisi, että -sen sijalle mahdollisimman pian ripustettaisiin aura tai äes, -- tai -vielä suuremmalla syyllä -- ruoska!" - -Senjälkeen hänellä oli ollut sanansijaa kaikissa osakunnan asioissa. - -Osakuntakokouksissa hän sentään yleensä puhui vähän, hän kuunteli, -joskus joi, mutta ei koskaan liikoja. - -Hän kuului lainopilliseen tiedekuntaan ja suoritti kurssinsa -säännöllisesti, ilman erityistä intoa. - -Kesäisin hän tavallisesti oli kotiopettajana jossakin sisä-Venäjällä, -rahoja ansaitsemassa. Siitä huolimatta hän sai lukukauden aikana usein -elää teellä ja leivällä kuten muutkin. Isä, vanha Mihkel Raudjalg, -lähetteli silloin tällöin kymmenruplasia äidin kutomain villasukkien -keralla. - -Ne, jotka häneen liittyivät, ja niitä oli paljon, sanoivat häntä -suvaitsevaiseksi, hänen vastustajansa väittivät, ettei hänellä ollut -mitään kantaa. - -Itse hän sanoi olevansa arvostelevalla kannalla. - -Sen hän toteutti käytännössä siten, ettei lukenut itseään mihinkään -puolueeseen, vaikka kirjoittelikin täydellä nimellään ja omalla -vastuullaan pariinkin sanomalehteen. Hän pidätti itselleen täyden -oikeuden etsiä kaikessa vikoja. - -Se oli hänen vahvin puolensa. - -Hän moitti ja morkkasi kaikkea taivaassa ja maassa. Mutta hän teki -sen eräänlaisella välinpitämättömällä tavalla, joka antoi aavistaa, -ettei hän pitänyt mitään parannuskeinoa mahdollisena eikä edes pitänyt -tarpeellisena sellaista tavoitella. Ainoa, mikä oli tärkeätä, oli -herättää tyytymättömyyttä ihmisissä, -- itseensä ja oloihin. - -Hän ei koskaan innostunut, hänen kaikkein alasrepivimmätkin puheensa -olivat aina kuivia ja asiallisia. - -Toisetkin ikäänkuin häpesivät innostua hänen kuultensa. Ei mikään -ollut niin jäähdyttävää kuin nopea, kylmä katse hänen levollisista -silmistään, -- se oli kuin sangollinen Emajoen vettä, ja karkaisi -kuumimmankin. - -Hän liittyi aina hyvin nuoriin ihmisiin, olivatpa ne sitten -vastaleivottuja ylioppilaita tai äsken koulusta päässeitä nuoria -tyttöjä. - -Hänen vihamiehensä väittivät, että se oli hänessä jonkinlaista henkisen -raiskauksen halua, -- valita aina ne koskemattomimmat. - -Ja sen verran oli siinä totuutta: kun Ants Raudjalg jonkun aikaa -oli seurustellut heidän kanssaan, lainannut heille kirjojaan ja -"kehittänyt" heitä, kuten hänen lausepartensa kuului, niin ilmestyi -sama omituinen, väsynyt hymy hänen nuorten seuralaistensa pehmeän -lapsellisiin suupieliin, mikä hänellä itselläänkin oli. - -Ne, jotka hänen kanssaan tekemisiin joutuivat, vanhenivat nopeasti, hän -kyni heiltä ihanteet kuin linnuilta untuvat, heihin ilmestyi jotakin -merkillisen äkkikypsää ja elämän perille päässyttä. - -Itse he häntä jumaloivat, mutta eivät huomanneet, kuinka tyhjiksi hän -heidät puristi, mitään sijaan antamatta. - -Hänen kielteisyydessään oli jotain tarttuvaa, kuin salaisia -taudinitiöitä, jotka toiset veivät mukanaan hänen luotaan mennessään. - -Itsestään hän ei mielellään puhunut, ei kehityksestään eikä -tulevaisuuden tuumistaan. - - - - -18. - - -Eräänä päivänä, ollessaan menossa asuntoonsa Tuomiovuoren rinteellä, -Ants Raudjalg näki edessään kulkevan miehen, jonka käynti ja hartiain -liike tuntui hänestä tutulta. - -Mies oli puettu kuluneeseen venäläisen ylioppilaan univormuun, ilman -päällystakkia, vaikka oli jokseenkin kylmä. - -Ants kiirehti askeleitaan, -- ehti nähdä sivulta päin puisevan, pitkän -nenävarren ja poskien epäterveen ihon. - -"Pärt Maddisson", hän huudahti. - -Mies kääntyi, hänellä oli punainen talonpoikaispaita kiinninapitetun -takin alla. - -"Ehei veikkonen!" hän sanoi kohentaen nenäkakkuloitaan, -- hän oli -nähtävästi lyhytnäköinen, -- "Ants Raudjalg Pihkovan kadulta, -- terve -mieheen!" - -"No, mistäs sinä?" - -"Mistäs minä, -- kyllä kerrotaan, jahka joudetaan. Entäs sinä itse, --- oikea mamman lellipoika olit ennen aikaan, eipä sitä viikkoa -vierähtänyt, ettei mamma jo taas lähetellyt piirakaisia tälle -kultamurulle." - -"Mitenkä sinun karriäärisi on käynyt?" - -"Karriäärin, -- karriäärejä on monenlaisia. Yhdelle on karriääriä se, -että lentää taivaasta maahan, ja toiselle, maasta taivaaseen." - -"Mutta sinunhan piti tulla soopelinahkaturkissa...?" - -"Johan minä silloin sinulle sanoin, -- että joko tulen kultakaluunoissa -tai annan sille kaikelle palttua, -- enkö sanonut?" - -He olivat saapuneet Antsin asunnolle. - -"Tule sisään", kehoitti Ants. - -Hänen huoneensa oli ullakkokerroksessa, ikkuna kaupungille päin. Se oli -matala, kaltevakattoinen ja sisustettu kuten ylioppilashuoneet ainakin, --- rautavuode kukallisine huopapeitteineen, ja sen yläpuolella seinällä -virolainen ylioppilaslakki sekä kaksi ristikkäin pantua värinauhaa, -mutta ilman tavallisia miekkailusäiliä. - -Kirjahylly oli jokseenkin tyhjä, sen alalaudoilla oli luentovihkoja ja -kenkiä. - -Suuri levypöytä ikkunan edustalla oli täynnä papereita ja yhteen -kulmaan oli työnnetty teekeittiö sekä paperikäärö, arvattavasti -makkaraa sisältävä. - -Pärt Maddisson teetteli kohta kodikasta, riisui takkinsa. - -"Asutpa sinä ylä-ilmoissa", hän sanoi ja pysähtyi katsomaan ikkunasta. -Sumu peitti kaupungin, siellä, missä saattoi olettaa Emajoen uoman, -kosketti sumu maata. - -"Mitä sinusta sitten on tullut?" hän kysyi yhtäkkiä ja tarkasti -kirjahyllyä. - -Ants katseli hänen liikkeitään, itse seisoen kädet selän takana -rauta-uunin edessä. - -"Niin, jospa minä sen sinulle sanoisin. Huonekumppanuuden takia voi -olla kerran avomielinenkin. Minusta on tullut suurennuslasi, jonka läpi -voi katsella taudinitiöitä, jos ketä haluttaa." - -Pärt Maddisson laski kirjan kädestään. - -"Että mitä? Mikä se semmoinen on?" - -"Onpahan vain semmoinen kapine..." - -Pärt katsoi Antsiin pitkään, sanoi sitten: - -"Eipä sinulla paljon kirjoja olekaan." - -"Ne ovat kaikki lähetystyössä." - -"Kuule, jätä, hyvä mies, kuvat ja tunnustähdet. Puhutaan suoraan." - -"No lainassa, jos sen paremmin ymmärrät." - -Pärt alkoi nyt tutkia pöytää, näki makkarakäärön ja sen alla -vesirinkelinauhan. - -"Ehkä tahdot syödä, -- syö veikkonen", sanoi Ants uunin luota -liikkumatta. - -Pärt ei antanut itseään kahdesti käskeä. - -"No, nyt sinä kerrot karriääristä", sanoi Ants. - -"Mitäpä siitä kertomista... Olin kenraalin luona, -- mutta en malttanut -olla kahta herraa palvelematta, kävin punaisten kokouksissa, saivat -vihiä, pois potkivat." - -"Hyvä, -- jatkoa vaan!" - -"Jatkoa, jatkoa -- -- -- Olin vielä parissa paikassa, -- sama juttu. -Ajattelin, parasta tehdä puhdas pesä-ero, täyskäännös vasemmalle, -mars! Melusin eräässä kokouksessa vähän liiaksi, eroitettiin vuodeksi -yliopistosta. Rahaa oli vähän, -- menin työmieheksi satamakaupunkiin, -lastasin laivoja. Taas yliopistoon... toisen kerran potkittiin, kun en -voinut lukukausimaksuja maksaa." - -"No, -- entä sitten...?" - -"No ja no... Koetin taas kotiopettajan virkaa, -- ihan herraksi -siliysin taas, odolia käytin, hammaspuikkoa taskussa kantelin, kynteni -pyöristin... Renkutin ranskaa talon mademoisellejen kanssa, nyt sitä -kiivetään, ajattelin. Hoidin kirjevaihtoa, joka päivä kirjoitin -tähtiniekoille ja muille korkeuksille: teidän ylhäisyytenne, teidän -jalosukuisuutenne..." - -"Kerro vaan, -- miksi et jatka?" - -"Jatkanhan toki... Jouduin pois sieltä, -- hm, samantekevä, -minkätähden, -- jouduin pois, sillä hyvä. Olin taas ylioppilaana, -nyt jo näytin väriä, panin punaisen paidan ylleni. Luvut vaan eivät -ottaneet sujuakseen." - -"Etkö sinä vieläkään ole valmis?" - -"En, -- mutta ei minulla ole kuin viimeinen kurssi jäljellä. Suoritan -kun ehdin. Minulla on nyt muita puuhia. Olen puolueen palveluksessa, -matkustan ympäri." - -Yhtäkkiä Pärt Maddisson nousi, kädellään huitasi: - -"Luutaa täälläkin tarvittaisiin, -- oikein aito luutaa, joka lakaisisi -pois vanhan romun." - -Ants jätti paikkansa uunin luona. - -"Tarvittaisiin kyllä, -- mutta, Maddisson, sen minä sanon sinulle, et -sinä siihen kelpaa, -- -- enkä minä." - -Ants katsoi hänkin vuorostaan ikkunasta. - -"Muistatko, kuinka me katselimme kirjavaa taloa Tuomiovuoren -rinteellä?" hän yhtäkkiä kysyi. - -"Miksi en muistaisi. Se näkyy nyt olevan myytävänä." - -Ants avasi ikkunan, sumu pisarteli puun oksissa ja ikkunalaudalla. - -Sumuinen, pimeä taivas muuttui hänen silmissään kuin harmaaksi tai -mustaksi taustaksi, joka kaareutui suurena kupuna yli yhä laajemman -alan. Ja yhtäkkiä hän ajatuksissaan ikäänkuin irroitti tuntemansa -ihmiset muusta yhteydestä ja tälle taustalle asetti, katsellakseen -heitä ja ymmärtääkseen. He olivat hänelle yhtäkkiä selviä ja -käsitettäviä, kuvastuessaan mustaa taustaa vasten. - -"Kaikki me sille mahdumme, -- minä ja muut", hän ajatteli, ja -kummallinen alakuloisuus valtasi hänet. - -"Maddisson", hän sanoi pannen kiinni ikkunan, "oletko sinä koskaan -ajatellut, miksi meillä on niin vähän luonteita?" - -"Me emme syö kyllin", päätteli Pärt Maddisson. - -Ants nauroi. - -"Siinä on hitunen tottakin, -- on jumaliste!" - -"Paitsi sitä, -- mitä luonteita?" jatkoi Pärt Maddisson. "Niitä, joita -yhteiskunnalliset rakennusmestarit tarvitsevat, niitä suorasyisiä, -oksattomia kurkihirsiä... Ovat nekin luonteita, ne pahkuraiset ja -kyhmyiset... Mepä kasvamme kaikki, mihin tuuli tuivertaa, otamme -ravintomme, mistä sattuu, vaikka suosta..." - -"Sinä olet oikeassa", sanoi Ants, pöytää rummutellen. - -"Minuapa pidetään täällä vasta pilkkakirveenä", hän alkoi puhua -itsestään, -- "kysy vaikka keltä, -- en muka pidä mitään pyhänä. -Haukuin pahanpäiväisiksi korporatsioonihommat." - -"Mutta jos minä sinulle totta puhun", hän tunnusti, -- "minä heidät -sisimmässäni niin hyvin käsitän, ne samat, joita pilkkaan. Sillä juuri -värejä, -- niitä meiltä puuttuu, -- meillä on nyt kerta kaikkiaan -musta taustamme. Ja se on kuin värikäs sateenkaari heidän tummalla -taivaallaan, että he saavat ajatella värillisiä, kirjavia lakkeja, --- ajoretkiä avonaisissa vaunuissa olutkoreineen, lasit kädessä. Ja -laulaa pitkien pöytien ääressä ikuisesti iloisia ylioppilaslauluja, -jotka ylistävät viiniä ja naisia ja ylioppilaan kultaista oloa... -Ja Tuomiovuoren alakentällä viettää remuisia Vappujuhlia, joitten -ilotulituksista koko kaupunki puhuu... Ja kaksintaistelut, -- palata -niistä kunniakkaina arpiniekkoina..." - -"Niin, -- niin, 'frei ist der Bursch'... Mutta minä tietysti -tällaisilta nykyaikaisilta Don Quixoteilta riisun ritarivarustukset, -- -se on minun tehtäväni, -- kuuletko, Pärt Maddisson." - -Ulkoa, melkein ikkunan tasalta, kuului omituista, sointuvaa ääntä, -milloin hiljaa, haihtuvana, kuin pajupillillä piipoittaen, milloin kuin -kaukaisten urkujen humina. - -Aina vaan sama sävel, sama yksitoikkoinen kolmisointu, ainoastaan -voima ja kaiku vaihtelivat. Niinkuin loppusointu jostakin suuresta -sävelsoitosta, joka kenenkään korvan kuulematta ympärillä helisi, mutta -josta vaan viimeinen sävel kuuluviin pääsi. - -Molemmat jäivät tahtomattaan kuuntelemaan. - -"Mikä se on?" kysyi Pärt Maddisson. - -"Tuuliharppu", Ants vastasi. - -"Ilma itkee", hän lisäsi, mutta veti samalla suunsa pilkalliseen -hymyyn, ikäänkuin sanojensa pehmeyttä peläten. - - - - -19. - - -Huhtikuun lopulla meni Mihkel Raudjalg kerran ullakolle mehiläisiä -katsomaan, jotka sinne oli tuotu talviteloille. Ontot puunrungot -talvehtivat asukkaineen puutarhassa, mutta uusmalliset pikkutalot -olivat kaikki rivissä ullakolla. - -Raudjalg lähestyi keltaiseksi maalattua mehiläistaloa, naputti -hiljakseen. - -Kumea, uninen surina kuului vastaukseksi, ja aukolle ilmestyivät -laiskat, tunnustelevat tuntosarvet, joita seurasi kömpelöliikkeinen, -ruskea ruumis, sitten toinen sekä kolmas... - -Raudjalg meni toisen luo, taas kopahutti. - -Ei kuulunut vastausta, pieni, keltainen talo oli vaiti. - -Raudjalg, pahaa aavistaen, koputti vielä kerran. - -Sitten hän varovasti aukaisi kannen, -- tyhjäksi syötyjen mesikennojen -keskelle, pesän sisimpään soppeen, olivat mehiläiset kokoontuneet -kuolemaan hidasta nälkäkuolemaa, kaikki yhdessä sykkyrässä, -kuolemassakin koettaen suojata toisiaan ruumiillaan. - -Raudjalan valtasi alakuloinen tunne. - -Jotakin oli mennyt hukkaan hänen vaivoistaan, hänen kättensä työstä. - -Miksi se tällä kertaa niin kipeästi koski, vahinkohan ei ollut -itsessään niin suuren suuri? - -Hän avasi ullakon luukun lukeakseen uudelleen Antsin kirjettä, jossa -Ants ilmoitti saaneensa viran Pensan kaupungissa, ja astuvansa siihen -jo heinäkuun alussa. - -Raudjalg luki lukemistaan, kunnes ei enää ymmärtänyt sanojen sisältöä. - -Raudjalg vanheni nopeasti kerran alkuun päästyään. Hän oli merkillisen -kauan säilynyt, mutta nyt valkenivat parta ja hiukset muutamassa -kuukaudessa. - -Hän oli hajamielinen, opetuksessaan välinpitämätön. Öisin hän ei saanut -unta, vaan oli muuttanut vakituisesti takakamarin sohvalle, ettei -äitiä häiritsisi. Mutta ei hän sielläkään koko yötä pysynyt, kynttilä -kädessä hän kulki pitkin koulutupaa, istahti opettajatuolilleen, -tyhjiä penkkejä tyhjin silmin katseli. Joskus istui harmoonion ääreen, -sormillaan koskettimia tapaili, jaloin polkematta pitkiä kappaleita -soitteli, joita ei muitten kuulo tavoittanut kuin hänen omansa. - -Karttaa hän usein tutki ja mittaili matkaa Tarton ja Pensan välillä. -Mutta se ei siitä lyhentynyt, vaan pysyi yhä viitenä vuorokautena. - -Kevättalvesta hänen unettomuutensa vihdoin kävi siksi sietämättömäksi, -että äiti sai hänet lääkärille. Lääkäri koputti ja tutki hänet -perinpohjin, kaikki oli tervettä hänen raudanrakenteisessa ruumiissaan, -joka ei ollut vielä yhtäkään tarttuvaa tautia potenut, sydän ja keuhkot -kuin nuorella ikään. Lääkäri oli kahden vaiheilla, vihdoin kysyi, -polttiko Raudjalg. - -Nyt tuli ilmi kotipalturit ikkunan alla, ja aamusta iltaan savuava -piipunnysä. - -Lääkäri kielsi jyrkästi tupakoimisen ja käski äidin pitää huolta siitä, -että kieltoa todella noudatettaisiin. - -Siitä asti olivat Raudjalan rakkaat tupakkavehkeet lukon takana, ja -avain äidin taskussa. - -Kesäkuun loppuvaiheilla tuli Ants hyvästiä heittämään. - -Hän viipyi muutamia päiviä. - -Kerran järjestäessään takakamarissa isän kirjahyllyä hän sai käsiinsä -paksun paperin isonkirjan ja sinikantisen vihkon välistä. - -Hän aukaisi sen levälleen pöydälle. Se oli sukupuu, jonka isä kerran -oli Antsin lapsuudessa piirtänyt. - -Sen monihaaraiset oksat yhtyivät kaikki tyveen, johon isän selkeällä -käsialalla oli piirretty: Ants Mihkel Raudjalg. - -Ants muisti selvästi juhlallisen tunteen, joka hänet oli vallannut, -kun isä ensi kerran hänelle oli sukupuuta selittänyt, -- kuinka hän -oli kunnioituksella katsellut oksien mutkikkaita haaroja ja pitänyt -ansaitsemattomana kunniana, että hän, pieni pellavapää poika, oli koko -komean paperin keskipisteenä. - -Jotain juhlallisuuden tunteesta oli vieläkin jäljellä. - -Tämä oli siis hänen aateliskirjansa, orja-aatelia. Seitsemän polvea -työ-orjia, -- se kuului joltakin, niinkuin, -- niinkuin -- ruoskan -läjähdykseltä. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi ja seitsemän. -Ja seitsemännen takana kahdeksas tietysti. Puu haaroittui yhä, kasvoi -yhä pitemmäksi, puhkaisi rungollaan seitsemänsatavuotisen orja-ajan ja -lakaisi latvallaan pakanuuden vapaustaisteluja. - -Mutta sen tyvessä oli pieni, mitätön puumerkki, -- ennen aikojaan -väsynyt virolainen koulupoika, -- ja se oli hän, -- Ants Raudjalg. - -Yhtäkkiä hän oli näkevinään kuin pitkässä jonossa esi-isänsä, -seitsemän, kahdeksan polvea taaksepäin, -- kaikki moision työ-orjia. -He astuskelevat hitaasti ja peräkkäin moisiota kohden, kullakin -veroviljasäkkinsä selässä. Säkit ovat raskaat, sentähden ovat kaikkien -selät köyryssä. Viimeisenä kulkee hänen vaarinsa, josta isä hänelle -usein on kertonut, hänellä on pitkä, kellanvalkea tukka, joka valuu -hartioille. - -Antsista tuntui, kuin olisi hän mennyt toisen luota toisen luo, pitkin -riviä, ja puhutellut heitä kutakin. - -"Minkätähden olen minä väsynyt, minä, Ants Raudjalg, -- teidän -jälkeläisenne niin ja niin monennessa polvessa?" - -"Minkätähden en ponnahda pystyyn, kun minut painetaan alas?" - -Mutta ei kukaan vastaa hänelle, ei edes käännähdäkään, he vaan kulkevat -ja veroviljojaan kantavat, selät köyryssä. - -Viimeisenä vaarivanhus, josta isä joskus oli kertonut, että hänet oli -moision tallinpenkillä pahanpäiväiseksi pieksetty, niin että hän vielä -ikäloppuna selkäänsä arasteli, yksin kylynsä kylpi ja saunassa arpensa -vihtoi. - -Silloin se äkkiä hänelle selvisi, hän pui heille nyrkkiä, he olivat -siihen syypäät, työ-orjat, jotka olivat käyttäneet hänelle tulevan -voiman, olivat sen hikenä vuodattaneet moision pelloilla ja niityillä. -_Hänelle_ tulevan voiman, hänen omaisuutensa, hänen laillisen -perintönsä. - -Eivätkä ainoastaan he olleet syypäät, vaan isäkin, joka ensimäisenä -sivistyksen portaille kohosi. Se oli liian suuri hyppäys, liian -suuri voimainponnistus, josta kokonaiset sukupolvet saivat kitua. -Hänen vaariansa pieksettiin ilman lakia tallinpenkillä, mutta hän, -pojanpoika, tutki itse samaisia lakeja yliopistossa. - -Hänen väsymyksensä oli koko hänen heimonsa väsymystä, entisten -sukupolvien eläessä kerääntynyttä väsymystä. Sitä väsymystä he -kuihtuivat kuten soilla harmaatuohiset koivut maan liikaa märkyyttä. - -Ants taittoi kokoon paperin ja pani sen paikoilleen. - -Nyt se siis oli hänelle selvillä. - -Harmaitten silmien väliin vetäytyi vako, samanlainen kuin isällä, -- -vakaantui sijalleen ja jäi siihen eikä enään entiselleen siliytynyt. - - - - -20. - - -Eräänä aamuna Ants oli noussut tavallista varhemmin mesikennoja -kokemaan. Mehiläiset olivat pari viime päivää häärineet kukkivassa -vadelmapensaikossa, ja hän tahtoi saada puhdasta vadelmamettä. - -Oli kirkas poutapäivän aamu hänen astuessaan puutarhaan. - -Vadelmapensaikon takaa, aidan nurkkauksesta oikeni pitkä, ohut sauhu, -ja tuttu kotipalturin tuoksu pisti nenään. - -Vasten tahtoaan hän astui pari askelta lähemmäksi. - -Omenapuun alla, puoleksi lahonneella penkillä, joka melkein peittyi -korkeaan ruohoon, istui isä hartaasti piippuaan imien. Vihreä valo -leikitteli hänen valkeilla hiuksillaan, hän oli paitahihasillaan. - -Jotain entisestä lapsellisesta tyytyväisyydestä kajasti hänen -kasvoillaan, jotka muuten näyttivät vanhentuneilta ja riutuneilta. -Jotain uskomattoman juhlallista ja totista oli hänessä, mutta kaiken -sen alta ikäänkuin pilkisti vahingonilo siitä pikku huvista, jonka hän -vastoin kieltoa ja varkain oli itselleen hankkinut. - -Ants aikoi hiipiä yhtä hiljaa pois kuin oli tullutkin. - -Mutta kovaksi onneksi sattui isä juuri sinä hetkenä sivulle -katsahtamaan. - -Hän hätkähti, kopahutti vaistomaisesti penkin laitaan yhä savuavan -piippunysänsä ja kopeloi taskuaan sen sinne kiireesti kätkeäkseen. -Mutta samalla hänelle kävi selväksi, että hänen salaisuutensa oli -tullut ilmi, hän punastui, nousi häpeillen heikkouttaan, avuttomasti -Antsia katsellen, odottaen moitteita ja ilmiantoa. - -"Minä vaan vähän tässä, -- öh -- hm -- vähän tässä..." - -"Niin, niin, isä, -- polta sinä vaan rauhassa, en minä usko, että se -unettomuus siitä johtuu." - -Ants sanoi sen nopeasti ja muuanne katsellen. - -Isä ensin hämmentyi, mutta sitten yhtäkkiä kirkastui ja iski Antsille -silmää: - -"Etkö sinäkään sitä usko? -- johan sitä silloin sanoin, että ei se -siitä, vaikka lääkäri ei ottanut sitä uskoakseen, sitä piippua vaan -hoki." - -Ants vakuutti vielä kerran. - -Isä kaivoi piippunsa takaisin. - -"Tahdotko tulta, isä?" - -Ants sytytti tikulla piipun, isän myhäillessä tyytyväisenä. - -"Älä sinä, poika, sentään niille hameväille siellä sisällä huoli -hiiskahtaa, niillä on aina sydän kurkussa." - -Ei, ei, -- se jäisi heidän miesten välille koko asia. - -Ants riisui mehiläistakkinsa ja muut varustuksensa penkille, sanoi -toiste kokevansa mesikennot. - -Hän lähti kävelemään. - -Pääsyy oli, että hän tahtoi pois isän läheisyydestä, niin selvä ja -varma tunne hänellä oli siitä, ettei isä kauan enää eläisi. - -Se, mitä hän kerran oli pitänyt sulana mahdottomuutena, pyhyyden -häväistyksenä, oli kuitenkin tapahtunut. Koti ei ollut entisellään. Isä -oli vanhentunut ja murtunut, ja teräs hänessä oli hiljakseen pehmeäksi -sulautunut. - -Ants nousi läheiselle loivalle harjulle, jonka toinen rinne oli -tuoksuvana apilaspeltona. - -Kaukaa katseli häntä kolme kirkasta suonsilmää. - -Se oli maisema, joka eroittamattomasti oli hänen sieluunsa piirtynyt, --- etäisiä ja synkkiä kuusimetsiä, hentoa koivikkoa, matalia kukkuloita -ja niitten välillä umpijärviä. - -Mitä meistä tulee? Lantaa Venäjän loppumattomille pelloille. -Senkötähden olemme syntyneet ja kasvaneet, että meidät tapettaisiin -kolerankylväjinä jossakin Venäjän kaukaisessa syrjäkylässä tai että -taomme vieraan kansan poikien päähän: ich bin, du bist, -- taikkapa -vaihteeksi: amo, amavi... Taikka niinkuin hän itse, joka oli tuomittu -vihreäverkaisen pöydän ääressä muuttumaan osaksi säännöllisestä -virkakoneistosta... - -Ilman muuta yhteyttä kotimaahan kuin virolaiselle ylioppilasseuralle -lähetetyt vuosimaksut. - -Jotka muuten voi jättää lähettämättäkin. - -Mutta Ants Raudjalan silmiin kohosi tällainen kuva: - -Toisia on tuleva, meitä voimakkaampia, meitä vaatimattomampia, -epä-itsekkäämpiä, jotka eivät halveksi mitään tointa, joka voi heidät -kotimaahan kiinnittää. Jotka eivät kammoa siivoustyötä, ylöskäärityin -hihoin, vaan jättävät jälkeläisilleen elonkorjuujuhlat ja karkelot -kypsät rypäleet hiuksissa. - -Kylväjiä on tuleva, kyntäjiä ilmestyvä, ei vaan niitä, jotka auransa -takana astuvat ja siemenen mullan syliin heittävät, vaan jotka huutavat -huutonsa tuuleen tai sydämiin, kuinka kullekin on suotu. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Ants Raudjalg, by Aino Kallas - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANTS RAUDJALG *** - -***** This file should be named 57332-8.txt or 57332-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/7/3/3/57332/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |