diff options
Diffstat (limited to '57285-0.txt')
| -rw-r--r-- | 57285-0.txt | 5236 |
1 files changed, 5236 insertions, 0 deletions
diff --git a/57285-0.txt b/57285-0.txt new file mode 100644 index 0000000..576be4a --- /dev/null +++ b/57285-0.txt @@ -0,0 +1,5236 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57285 *** + + + +E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen + + + +UROITA + +Kreikkalaisia sankaritaruja nuorisolle + +Kirj. + +CHARLES KINGSLEY + +Suomennos englanninkielestä. + + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Oy, +1904. + + + + +SISÄLLYS: + +ENSIMMÄINEN TARINA. -- PERSEUS. + + I. Kuinka Perseus ja hänen äitinsä tulivat Seriphos-saarelle. + II. Kuinka Perseus äkkipäätä teki pyhän lupauksen. + III. Kuinka Perseus surmasi Gorgon. + IV. Kuinka Perseus tuli aitiopien luo. + V. Kuinka Perseus palasi kotiinsa. + +TOINEN TARINA. -- ARGONAUTIT. + + I. Kuinka kentauri kasvatti uroita Pelionilla. + II. Kuinka Iason pudotti sandaalinsa Anauros-virtaan. + III. Kuinka Argo-laiva rakennettiin Iolkoksessa. + IV. Kuinka Argonautit purjehtivat Kolkhiiseen. + V. Kuinka Argonautit ajautuivat Tuntemattomalle merelle. + VI. Kuinka uroiden lopuksi kävi. + +KOLMAS TARINA. -- THESEUS. + + I. Kuinka Theseus nosti kiven. + II. Kuinka Theseus surmasi ihmissyöjät. + III. Kuinka Theseus tappoi Minotauroksen. + IV. Kuinka Theseus sortui ylpeytensä tähden. + + + + + + +ENSIMMÄINEN TARINA. + +PERSEUS. + + + + +I. + +Kuinka Perseus ja hänen äitinsä tulivat Seriphos-saarelle. + + +Oli kerran kaksi kuninkaan poikaa, jotka olivat kaksoset. Heidän +nimensä olivat Akrisios ja Proitos, ja he elivät kaukana Hellaassa, +Argoksen lempeässä laaksossa. Heillä oli hedelmällisiä niittyjä +ja viinitarhoja, lampaita ja härkiä, suuria hevoslaumoja Lernan +rämeillä ja kaikkea, mitä ihminen: tarvitsee ollakseen onnellinen. +Mutta he olivat sittenkin onnettomia, sillä he kadehtivat toisiaan. +Syntymähetkestään asti he olivat riidelleet, ja kun he kasvoivat +suuriksi, niin he koettivat kumpikin anastaa toiselle kuuluvan osan +valtakuntaa ja ottaa kaikki itselleen. Niinpä Akrisios ensiksi +karkoitti Proitoksen. Proitos kulki maita ja meriä ja toi kotiin +ulkomaalaisen kuninkaantyttären puolisokseen ja avukseen ulkomaalaisia +sotureita, joita nimitettiin kykloopeiksi, ja hän karkoitti nyt +vuorostaan Akrisioksen, ja sitten he taistelivat kauan aikaa +kotimaassaan, kunnes riita saatiin ratkaistuksi, ja Akrisios otti +Argoksen ja puolen valtakuntaa ja Proitos otti Tirynsin ja toisen +puolen valtakuntaa. Ja Proitos rakennutti kykloopeillaan Tirynsin +ympärille hakkaamattomasta kivestä korkeat muurit, jotka vielä tänäkin +päivänä ovat pystyssä. + +Mutta tuon kovasydämisen Akrisioksen luo tuli ennustaja ja ennusti +hänelle pahaa ja sanoi: "Koska sinä olet noussut omaa vertasi vastaan, +niin sinun oma veresi on nouseva sinua vastaan; koska sinä olet tehnyt +syntiä sukuasi vastaan, niin sukusi kautta sinä saat rangaistuksen. +Sinun tyttärellesi Danaelle on syntyvä poika, ja sen pojan kädestä olet +sinä surmasi saava. Niin ovat jumalat päättäneet, ja niin on tapahtuva." + +Siitä Akrisios kovin pelästyi; mutta hän ei parantanut tapojaan. Hän +oli ollut julma omaa perhettään kohtaan, ja sensijaan että hän olisi +katunut ja muuttunut hyväksi, hän kävi vain entistään julmemmaksi. +Hän heitätti ihanan tyttärensä Danaen maanalaiseen kuoppaan, joka +muurattiin umpeen, ettei kukaan päässyt lähestymään tyttöparkaa. +Akrisios luuli olevansa viisaampi kuin jumalat. Mutta saatte nähdä, +kykenikö hän välttämään heidän tuomiotaan. + +Tapahtuipa, että Danaelle syntyi poika, niin kaunis lapsi, että sitä +olisi jokainen muu paitsi Akrisios-kuningas säälinyt. Mutta hän ei +tuntenut sääliä; hän vei Danaen ja lapsen meren rannalle ja pani heidät +isoon arkkuun ja työnsi heidät vesille tuulten ja aaltojen ajeltaviksi. + +Raitis luodetuuli puhalsi siintäviltä vuorilta Argoksen lempeään +laaksoon ja kauas kauas merelle. Ja kauas kauas merelle ajelehtivat +sen mukana äiti ja lapsi, sillävälin kuin kaikki, jotka heitä rannalla +katselivat, itkivät, paitsi tuo julma isä, Akrisios-kuningas. + +Niin he ajelehtivat eteenpäin, ja arkku keinui aalloilla, ja +lapsukainen nukkui äitinsä polvella. Mutta äitiparka ei saattanut +nukkua, hän vain valvoi ja itki ja lauloi lapselleen heidän +kiikkuessaan laineilla. Ja sen laulun, jota hän lauloi, te saatte +kerran itsekin oppia. + +Nyt he olivat jo kulkeneet viimeisen siintävän niemekkeen ohi aavalle +meren selälle. Aallot ja taivas ja tuuli heitä vain nyt ympäröivät. +Mutta aallot ovat lempeitä, ja taivas on kirkas, ja tuuli on lauha ja +hiljainen. Sillä nyt on se aika, jolloin Halkyone ja Keyks rakentavat +pesiään, eivätkä silloin koskaan myrskyt myllerrä kesän leppeää merta. + +Keitä olivat sitten Halkyone ja Keyks? Kerronpa sen teille arkun +ajelehtiessa eteenpäin. Halkyone oli ihana impi, merenrannan ja tuulen +tytär. Ja hän rakasti merimiespoikaa ja meni hänen puolisokseen; eikä +kukaan maan päällä ollut niin onnellinen kuin he. Mutta viimein Keyks +joutui haaksirikkoon; ja ennenkuin hän ennätti uida rannalle, aallot +hänet nielivät. Ja Halkyone näki hänen hukkuvan ja juoksi veteen hänen +luokseen; mutta turhaan. Silloin Taivahiset säälivät heitä kumpaakin +ja muuttivat heidät kauniiksi vesilinnuiksi. Ja nyt he rakentavat joka +vuosi laineille pesänsä ja purjehtivat iäti onnellisina kesän leppeää +merta. + +Niin kului yö, ja niin kului päivä, ja pitkältä se päivä Danaesta +tuntuikin. Ja sitten kului vielä toinen yö ja toinen päivä, kunnes +Danae oli aivan nääntynyt nälästä ja itkusta, eikä vieläkään maata +näkynyt. Mutta koko ajan lapsi nukkui levollisesti; ja viimein +Danae-parankin pää painui ja hänkin vaipui uneen poski vasten lapsen +poskea. + +Mutta hetken kuluttua hän yht'äkkiä heräsi. Arkku ritisi ja ratisi, +ja ilma oli täynnä ääniä. Hän katsoi ylös, ja hänen päänsä päällä oli +mahtavia kallion kielekkeitä, jotka hohtivat aivan punaisina laskevan +auringon valossa, ja hänen ympärillään oli kareja ja hyrskyjä ja +vaahdon pärskettä. Hän löi käsiänsä yhteen ja huusi apua kaikin voimin. +Ja hänen huutaessaan apu tulikin. Kalliolle ilmestyi pitkä ja komea +mies, joka kummastellen katseli aallokossa kiikkuvaa Danae-parkaa. + +Miehellä oli karkea verkavaippa yllä ja päässä leveä hattu, joka +varjosti hänen kasvojaan. Kädessään hän kantoi kolmihaaraista piikkiä, +jolla tapettiin kaloja, ja olalleen hän oli heittänyt käsiverkon. +Mutta Danae saattoi hänen olennostaan ja hänen käynnistään ja hänen +liehuvista kultahapsistaan ja parrastaan nähdä, ettei hän ollut +mikään tavallinen ihminen; sitä todisti kaksi palvelijaakin, jotka +kulkivat hänen takanaan kantaen hänen kalakoppasiaan. Mutta Danae +oli tuskin ehtinyt vilkaista mieheen, ennenkuin tämä laski syrjään +kolmihaaransa ja juoksi kalliota alas ja heitti käsiverkkonsa niin +taitavasti Danaen ja arkun yli, että veti sen ja Danaen ja lapsen aivan +vahingoittumattomina rantariutoille. + +Sitten kalastaja otti Danaeta kädestä ja nosti hänet arkusta ja sanoi: + +"Oi, ihana neito, mikä kumma kohtalo sinut on tuonut tälle saarelle +noin heikossa purressa? Kuka sinä olet ja mistä tulet? Varmaankin olet +jonkun kuninkaan tytär; ja tuo poika ei ole tavallinen kuolevainen." + +Puhuessaan hän osoitti lasta, sillä sen kasvot paistoivat kuin +aamutähti. + +Mutta Danae vain pää kumarassa nyyhkytti: + +"Sano minulle, mihin maahan minä raukka olen tullut; ja minkälaisten +ihmisten seuraan olen joutunut!" + +Kalastaja sanoi: "Tämä saari on Seriphos nimeltään, ja minä olen +helleeni ja asun siinä. Minä olen Polydektes-kuninkaan veli, ja ihmiset +kutsuvat minua Diktys-kalastajaksi, siksi että pyydystän rannan kaloja." + +Silloin Danae lankesi hänen jalkoihinsa, syleili hänen polviansa ja +huusi: + +"Voi, herra, sääli muukalaista, jonka julma kohtalo on ajanut maasi +rannoille. Anna minun elää talossasi palvelijana, mutta älä kohtele +minua pahoin, sillä minä olin kerran kuninkaan tytär ja tämä minun +poikani, kuten sinä oikein sanoit, ei ole tavallista sukua. En tahdo +olla sinulle rasitukseksi enkä syödä leipääsi laiskana, sillä minä +olen kutomisessa ja koruompelussa taitavampi kuin kaikki tämän maan +tyttäret." + +Ja hän aikoi jatkaa, mutta Diktys keskeytti hänet ja nosti hänet ylös +ja sanoi: + +"Tyttäreni, minä olen vanha, ja hiukseni harmaantuvat. Mutta minulla ei +ole lapsia kotiani sulostuttamassa. Tule siis kanssani, sinä olet oleva +minun ja vaimoni tytär, ja tämä lapsi on oleva meidän lapsenlapsemme. +Minä pelkään jumalia ja olen vieraanvarainen kaikille muukalaisille, +sillä minä tiedän, että hyvät teot niinkuin pahatkin kostetaan niille, +jotka niitä tekevät." + +Niin Danae sai suojan ja hoivan. Hän meni tuon hyvän Diktys-kalastajan +kanssa hänen kotiinsa ja oli hänen ja hänen vaimonsa tyttärenä +viisitoista vuotta. + + + + +II. + +Kuinka Perseus äkkipäätä teki pyhän lupauksen. + + +Viisitoista vuotta oli kulunut, ja lapsesta oli tullut solakka +nuorukainen ja merimies, ja hän teki usein kauppamatkoja saaristoon. +Hänen äitinsä nimitti häntä Perseukseksi; mutta kaikki Seriphoksen +asukkaat sanoivat, ettei hän ollut kuolevaisen miehen poika, ja +kutsuivat häntä Taivahisten kuninkaan Zeuksen pojaksi. Sillä vaikka hän +oli vasta viisitoistavuotias, oli hän sentään päätänsä pitempi kaikkea +saaren kansaa. Ja hän oli taitavampi kuin muut juoksussa ja painissa ja +nyrkkitaistelussa ja kiekon ja keihään heitossa ja soudussa ja harpun +soitossa ja kaikessa, mikä miestä kaunistaa. Ja hän oli rohkea ja +totuutta rakastava, lempeä ja ystävällinen, sillä vanha kunnon Diktys +oli kasvattanut hänet hyvin. Ja oli hyvä, että Diktys niin oli tehnyt, +sillä nyt Danae ja hänen poikansa joutuivat suureen vaaraan, ja Perseus +tarvitsi kaiken viisautensa puolustaakseen äitiänsä ja itseään. + +Sanoin jo, että Diktyksen veli oli Polydektes, saaren kuningas. Hän +ei ollut kunnon mies niinkuin Diktys, vaan kiivas, julma ja kavala, +ja kun hän näki kauniin Danaen, niin hän tahtoi naida hänet. Mutta +Danae ei tahtonut, sillä hän ei rakastanut Polydektestä. Danae ei +välittänyt kenestäkään muusta kuin pojastansa ja poikansa isästä, jota +hän ei uskaltanut toivoa enää koskaan näkevänsä. Viimein Polydektes +aivan julmistui, ja sillä aikaa kuin Perseus oli merellä, hän vei +Danae-raukan Diktyksen luota sanoen: "Jollet sinä tahdo olla minun +puolisoni, niin sinun pitää olla minun orjani". Niin Danaesta tehtiin +orja ja hänen täytyi kantaa vettä kaivosta ja vääntää myllynkiviä ja +kärsiä pahaa kohtelua -- kai häntä lyötiinkin -- ja kantaa raskaita +kahleita, kun hän ei tahtonut ruveta tuon julman kuninkaan puolisoksi. +Mutta Perseus oli kaukana merten takana, Samos-saarella, eikä voinut +aavistaakaan, kuinka hänen äitinsä oli suruun sortumaisillaan. + +Silloin eräänä päivänä Samos-saarella, kun laivaa lastattiin, Perseus +haki siimestä ja joutui kauniiseen metsään. Siellä hän istahti +mättäälle ja vaipui uneen ja nukkuessaan hän näki kummallisemman unen +kuin koskaan elämässään oli nähnyt. + +Hänen luokseen tuli metsästä nainen, pitempi kuin hän tai kukaan +kuolevainen, mutta äärettömän ihana; naisella oli suuret harmaat +silmät, joiden katse oli kirkas ja läpitunkeva, mutta samalla +ihmeellisen lempeä. Hänen päässään oli kypärä ja keihäs oli hänen +kädessään, ja olkapäältä riippui hänen pitkälle siniselle hameelleen +vuohennahka, ja sillä kiilsi mahtava kuparikilpi, joka välkähteli kuin +peili. Hän seisoi ja katsoi Perseusta kirkkain harmain silmin; ja +Perseus huomasi, etteivät hänen silmäluomensa kertaakaan liikahtaneet +eivätkä hänen silmäteränsäkään, vaan katsoivat suoraan hänen lävitsensä +aina hänen sydämensä pohjaan asti, ikäänkuin ne olisivat saattaneet +nähdä kaikki hänen sielunsa salaisuudet ja tietää ja tuntea kaikki, +mitä hän ikinä oli ajatellut tai toivonut siitä päivästä asti kuin hän +oli syntynyt. Ja Perseus loi katseensa alas vapisten ja punastuen, kun +tuo ihmeellinen nainen puhui. + +"Perseus, sinun täytyy toimittaa minulle eräs asia." + +"Kuka sinä olet, jalo neiti, ja kuinka sinä tunnet minun nimeni?" + +"Minä olen Pallas Athene; ja minä tiedän kaikkien ihmisten sisimmät +ajatukset ja tunnen heidän kuntonsa tai kunnottomuutensa. Ja +tomusieluista minä käännyn pois, ja he tulevat onnellisiksi, mutta +eivät minun auttaminani. He lihovat levossa kuten lampaat laitumella ja +he syövät sitä, mitä eivät ole kylväneet, niinkuin härät pilttuussa. +He kasvavat ja leviävät niinkuin kurkut maassa. Mutta yhtä vähän kuin +kurkku he siimestävät kulkijaa, ja kun he ovat kypsiä, niin kuolema +heidät korjaa, ja he menevät kenenkään surematta manalaan, ja heidän +nimensä unohtuvat. + +"Mutta tulisieluille minä annan enemmän tulta, ja niille, joissa +on miehuutta, minä annan paljon enemmän kuin miehuutta. He ovat +sankareita, Taivahisten poikia, ja hekin tulevat onnellisiksi, mutta +eivät tomusielujen tavalla. Sillä minä ajan heitä eteenpäin outoja +polkuja, jotta he löisivät titaanit ja hirviöt, jumalien ja ihmisten +viholliset. Vaivojen ja ahdistusten, vaarojen ja taistelujen läpi +minä ajan heitä. Ja toiset heistä kaatuvat nuoruutensa kukassa, missä +tai milloin ei tiedä kenkään; ja toiset taas saavuttavat mainetta ja +ihanan ja voimakkaan vanhuuden. Mutta millainen on heidän lopullinen +kohtalonsa, sitä en tiedä, eikä kukaan paitsi Zeus, jumalien ja +ihmisten isä. Sano nyt minulle, Perseus, kumpi ihmislaji sinun +mielestäsi on onnellisempi?" + +Perseus vastasi rohkeasti: "Parempi kuolla nuoruutensa kukassa +tavoitellessa kuuluisaa nimeä, kuin elää levossa lammasten lailla ja +kuolla kenenkään surematta ja maineetonna!" + +Silloin tuo kummallinen nainen naurahti ja nosti kuparikilpensä ja +huusi: "Katso tänne, Perseus; uskallatko katsoa tämänlaista hirviötä +kasvoista kasvoihin ja tappaa sen, niin että minä saisin asettaa sen +pään tälle kilvelle?" + +Kilven peilissä näkyivät kasvot, ja kun Perseus katsoi niitä, niin +hänen verensä jähmettyi. Ne olivat kauniin naisen kasvot, mutta +posket olivat kalmankalpeat ja otsa oli iäti kalvavan tuskan uurtama +ja huulet olivat ohuet ja yhteenpuristetut kuin käärmeen. Ja hiusten +asemesta hänen ohimoillaan kiemurteli kyykäärmeitä, jotka ojentelivat +kaksihaaraisia kieliään. Ja hänen päätään ympäröivät poimukkaat siivet, +niinkuin kotkan siivet, ja rinnassa hänellä oli rautaiset kynnet. + +Perseus katsoi hetken ja sanoi sitten: "Jos maan päällä on jotakin niin +rumaa ja hirmuista, niin sen hävittäminen on jalo teko. Mistä löydän +tuon hirviön?" + +Silloin tuo kummallinen nainen hymyili jälleen ja sanoi: + +"Vielä et sitä saata löytää; olet liian nuori ja liian kokematon; +sillä tämä Gorgo on nimeltä Medusa, hirvittävien sikiöiden äiti. Palaa +kotiisi ja tee se teko, joka sinua siellä odottaa. Sinun tulee näyttää +olevasi mies, ennenkuin saatan pitää sinua kelvollisena Gorgo-hirviön +etsintään." + +Perseus olisi tahtonut puhua, mutta tuo kummallinen nainen katosi, ja +Perseus heräsi ja huomasi uneksineensa. Mutta yöt ja päivät Perseus +näki edessään tuon kauhean naisen kasvot ja sen pään ympärillä +kiemurtelevat kyyt. + +Hän palasi kotiinsa, ja ensimmäinen asia, minkä hän kuuli, oli, että +hänen äitinsä oli orjana Polydekteen talossa. + +Kiristellen raivosta hampaitaan Perseus riensi kuninkaan palatsiin ja +juoksi miesten huoneiden läpi ja naisten huoneiden läpi, ja niin koko +talon läpi -- sillä kukaan ei uskaltanut pidättää häntä, niin hirmuinen +ja kaunis hän oli -- kunnes hän löysi äitinsä, joka istui kynnyksellä +ja itkien väänsi kivistä käsimyllyä. Ja Perseus nosti hänet ylös ja +suuteli häntä ja pyysi häntä tulemaan kanssansa pois. Mutta ennenkuin +he ennättivät huoneista ulos, Polydektes tuli raivostuneena sisään. +Kun Perseus näki Polydekteen, niin hän syöksi tämän päälle niinkuin +verikoira karjun päälle. "Konna ja tyranni!" hän huusi, "näinkö sinä +kunnioitat jumalia ja osoitat armeliaisuutta muukalaisille ja leskille? +Sinun pitää kuoleman!" Kun hänellä ei ollut miekkaa, niin hän sieppasi +kivisen käsimyllyn ja heilautti sitä musertaakseen Polydekteen pään. + +Mutta hänen äitinsä tarttui häneen ja kirkaisi: "Voi, poikani, me +olemme muukalaisia ja avuttomia tässä maassa, jos sinä tapat kuninkaan, +niin kaikki kansa hyökkää meidän päällemme, ja me olemme molemmat +kuoleman omat." + +Kunnon Diktyskin, joka oli tullut sisään, koetti pidättää Perseusta. +"Muista, että hän on minun veljeni. Muista, kuinka minä olen sinua +kasvattanut ja kohdellut kuin omaa lastani, säästä häntä minun tähteni!" + +Silloin Perseuksen käsi vaipui. Ja Polydektes, joka oli koko ajan +vapissut kuin mikäkin pelkuri, sillä hän tiesi olevansa väärässä, +päästi Perseuksen ja hänen äitinsä menemään. + +Perseus vei äitinsä Pallas Athenen temppeliin, ja siellä papitar +teki hänestä temppelin lakaisijan, sillä siellä he tiesivät olevansa +turvassa, ei Polydekteskään uskaltaisi ryöstää häntä alttarin äärestä. +Ja sinne Perseus ja kunnon Diktys ja hänen vaimonsa tulivat joka päivä +häntä tervehtimään. Mutta Polydektes, nähtyään, ettei hän väkivallalla +saisi mitään aikaan, mietiskeli ilkeässä sydämessään, kuinka hän +kavaluudella pääsisi tarkoitustensa perille. + +Siitä hän oli varma, ettei hän ikinä saisi takaisin Danaeta, niin +kauan kuin Perseus oli saaressa. Niinpä hän keksi juonen päästäkseen +hänestä. Ensiksi hän teeskenteli antaneensa anteeksi Perseukselle +ja unohtaneensa Danaen, niin että jonkin aikaa kaikki kävi entistä +tasaista kulkuaan. + +Sitten hän julisti suuren juhlan ja kutsui siihen kaikki päälliköt ja +maanomistajat ja saaren nuorukaiset ja niiden joukossa Perseuksenkin, +jotta he kunnioittaisivat häntä kuninkaanaan ja söisivät juhla-aterian +hänen salissaan. + +Määräpäivänä he kaikki saapuivat; ja jokainen vieras toi tullessaan +lahjan kuninkaalle, niinkuin tapa oli: mikä toi hevosen, mikä +päällyshuivin, mikä sormuksen, mikä miekan, ja se jolla ei ollut mitään +parempaa toi korillisen viinirypäleitä tai metsän riistaa. Mutta +Perseus ei tuonut mitään, sillä hänellä ei ollut mitä tuoda, hän kun +oli vain köyhä merimiespoika. + +Häntä hävetti mennä lahjatta kuninkaan eteen; mutta hän oli liian +ylpeä pyytääkseen Diktykseltä jotakin. Niin hän seisoi ovella apein +mielin katsellen, kuinka rikkaat menivät sisään. Ja hänen poskensa +punastuivat, kun he osoittivat häntä ja hymyilivät ja kuiskuttelivat: +"Mitähän tuollakin löytöläisellä on annettavana?" + +Sitä Polydektes oli toivonutkin; ja heti kun hän kuuli, että Perseus +seisoi ulkona, hän käski tuoda hänet sisään ja kysyi häneltä +pilkallisesti kaikkien kuullen: "No, enkö minä ole sinun kuninkaasi, +Perseus, ja enkö ole kutsunut sinua juhlaan? Missä sinun lahjasi on?" + +Perseus tuli hämilleen ja änkytti, ja kaikki nuo kopeat miehet, jotka +olivat hänen ympärillään, nauroivat, alkoivatpa muutamat heistä häntä +julkisesti piikatakin. "Tuo nulikka ajautui rannallemme kuin mikäkin +rikkaruohon korsi tai puupalikka ja sittenkin on liian ylpeä antaakseen +lahjaa kuninkaalle." + +"Ja vaikka hän ei tiedä kuka hänen isänsä on, niin hän on sentään +kyllin turhamainen ja sallii vanhojen akkojen kutsua itseään Zeuksen +pojaksi." + +Ja niin edespäin, kunnes Perseus-parka aivan joutui pois suunniltaan +häpeästä ja tuskin tietäen, mitä sanoi, huusi: "Lahjaako! Katsokaahan, +etten tuo lahjaa jalompaa, kuin kaikki teidän lahjanne yhteensä!" + +Niin hän kerskaillen sanoi; ja hän tunsi sydämessään, että hän oli +uljaampi kuin kaikki nuo pilkkaajat ja kykenevämpi tekemään jonkin +kunniakkaan teon. + +"Kuulkaa, mitä hän sanoo! Kuulkaa kerskaajaa! Mitähän hän enää +tuokaan!" huusivat kaikki ja nauraa hohottivat minkä jaksoivat. + +Silloin Perseuksen mieleen muistui uni, jonka hän oli nähnyt +Samos-saarella, ja hän huusi, niin että sali kaikui: "Minä tuon Gorgon +pään!" + +Hän melkein pelästyi sanottuaan nuo sanat, sillä kaikki nauraa +hohottivat vielä kovemmin ja Polydektes kovimmin kaikista. + +"Sinä olet luvannut tuoda minulle Gorgon pään. Älä siis ikinä palaa +tälle saarelle ilman sitä. Mene!" + +Perseus kiristeli hampaitansa raivosta, sillä hän huomasi joutuneensa +ansaan. Mutta hän oli luvannut, ja hän meni ulos sanaakaan sanomatta. + +Rantakalliolle hän meni ja katseli aavaa sinistä merta; ja hän mietti +mielessään, mahtoiko hänen unensa olla totta, ja hän rukoili sielunsa +tuskassa. + +"Pallas Athene, oliko minun uneni totta? Ja olenko minä lyövä Gorgon? +Jos sinä todellakin minulle näytit hänen kasvonsa, niin älä anna minun +tulla häpeään valehtelijana ja kerskurina. Äkkipäätä ja vihan vimmassa +minä tein lupaukseni, mutta viisaasti ja kärsivällisesti minä tahdon +sen täyttää." + +Mutta vastausta ei kuulunut, ei näkynyt mitään merkkiä; ei ukkosen +jyrähdystä, eikä minkäänlaista näkyä, ei pilvenhattaraakaan taivaalla. + +Kolme tuntia Perseus itkien huusi: "Äkkipäätä ja vihan vimmassa minä +tein lupaukseni, mutta viisaasti ja kärsivällisesti minä tahdon sen +täyttää". + +Silloin hän näki kaukana meren yllä leijailevan pienen valkoisen +pilven, joka hohti kuin hopea. Ja se läheni lähenemistään, kunnes sen +hohto aivan huikaisi hänen silmiään. + +Perseus ihmetteli tuota kummaa pilveä, sillä mitään muuta pilveä ei +näkynyt koko taivaan laella; ja hän vapisi, kun se laskeutui hänen +alapuolellaan olevalle rantakalliolle. Ja kun se kosketti kalliota, +niin se hajaantui ja hälveni, ja sen keskestä ilmaantui Pallas Athene +sellaisena kuin Perseus oli nähnyt hänet unessaan Samos-saarella, ja +hänen vieressään seisoi nuori mies, jonka jäsenet olivat kuin hirven +ja silmät loistavat kuin tulikipinät. Hänellä oli yhdestä ainoasta +hohtavasta timantista tehty käyrä miekka vyöllä ja jalassa hänellä oli +kultaiset sandaalit, joiden kantapäässä oli elävät siivet. + +He katsoivat terävästi Perseusta, eivätkä kertaakaan räpäyttäneet +silmiänsä; ja he tulivat ylös kallioita häntä kohden nopeammin kuin +kalalokki, eivätkä kuitenkaan liikuttanet jalkojansa, eikä tuulikaan +heiluttanut heidän vaatteitaan. Vain nuorukaisen sandaalien siivet +värisivät kuin haukan siivet, kun se leijailee kallion yllä. Ja Perseus +lankesi maahan ja kunnioitti heitä, sillä hän näki, että he eivät +olleet tavallisia ihmisiä. + +Mutta Pallas Athene seisahtui hänen eteensä ja puhui hänelle lempeästi +ja sanoi, ettei hänen tarvinnut pelätä. + +"Perseus", hän sitten sanoi, "se jolle yksi koetus onnistuu, ansaitsee +vielä vaikeamman koetuksen. Sinä olet uhmannut Polydektestä ja +käyttäytynyt miehuullisesti. Rohkenetko myöskin käydä Medusa Gorgoa +vastaan?" + +Perseus vastasi: "Koettele minua; sillä siitä asti kuin sinä puhuit +minulle Samos-saarella tunnen sieluni syttyneen uuteen eloon ja minä +häpeäisin, jollen uskaltaisi tehdä jotakin, jonka voin tehdä. Ilmoita +siis minulle, kuinka minun on meneteltävä!" + +"Perseus", Athene sanoi, "mieti tarkoin, ennenkuin yrität: sillä tämä +teko vaatii seitsemän vuoden matkan, etkä sinä saata kesken palata +etkä paeta. Vaan jos rohkeutesi lannistuu, niin sinun täytyy kuolla +Muodottomassa maassa, eikä kenkään ole milloinkaan löytävä sinun +luitasi." + +"Parempi sekin, kuin elää täällä hyödyttömänä;ja halveksittuna", +Perseus huudahti. "Sano siis minulle, ihana ja viisas jumalatar, oi, +sano minulle suuresta hyvyydestäsi ja laupeudestasi, kuinka minä saatan +tehdä tämän ainoan teon, vaikka se vaatisikin minun henkeni!" + +Silloin hymyili Athene ja sanoi: "Ole kärsivällinen ja kuuntele; +sillä jos sinä unohdat minun sanani, niin sinä varmasti olet kuoleva. +Sinun täytyy mennä kauas Pohjolaan peräpohjolaisten maahan, tuolle +puolen pohjoisnavan aina kylmän pohjatuulen lähteille saakka, kunnes +tapaat kolme Harmaata sisarta, joilla on yhteisesti vain yksi silmä ja +yksi hammas. Heiltä sinun täytyy kysyä tietä Hesperidien, Iltatähden +tyttärien luo, jotka tanssivat kultaisen puun ympärillä Länsimeren +saaressa. He ilmoittavat sinulle, missä Gorgo asuu, jotta sinä saatat +tappaa hänet, minun viholliseni, hirvittävien petojen äidin. Kerran +hänkin oli neito, kaunis kuin kevätaamu, kunnes hän ylpeydessään teki +synnin niin kauhean, että aurinkokin senvuoksi peitti kasvonsa. Ja +sinä päivänä hänen hiuksensa muuttuivat kyykäärmeiksi ja hänen kätensä +kotkan kynsiksi; ja häpeä ja viha täyttivät hänen sydämensä ja katkera +myrkky hänen suunsa; ja hänen silmänsä tulivat niin hirmuisiksi, +että kuka ikinä niihin katsoo, muuttuu kiveksi; ja hänen lapsensa +ovat siivekäs hevonen ja kultaisen miekan jättiläinen; ja hänen +lapsenlapsensa ovat velhokäärme, Ekhidna, ja Geryon, tuo kolmipäinen +tyranni, joka paimentaa karjalaumojansa ja Manalan karjaa. Niin hänestä +tuli gorgonein Stheinon ja hirvittävän Euryteen, meren kuningattaren +tyttärien, sisar. Älä koske heihin, sillä he ovat kuolemattomia; mutta +tuo minulle vain Medusan pää." + +"Minä tahdon tuoda sen!" Perseus sanoi. "Mutta kuinka saatan välttää +hänen katsettansa? Eikö hän jähmetytä minuakin kiveksi?" + +"Sinä saat tämän kiilloitetun kilven", Athene sanoi, "ja kun lähestyt +häntä, niin älä katso häntä itseään, vaan hänen kuvaansa kilvessä; +silloin hänet turmioon joutumatta saat tapetuksi. Ja kun olet lyönyt +hänen päänsä poikki, niin kääri se, kasvosi pois käännettyinä, tuon +vuohennahan poimuihin, jolla kilpi riippuu -- se on Amaltheia-vuohen, +Zeuksen imettäjän nahka. Niin sinä vaaratta saatat tuoda minulle +Medusan pään ja voitat itsellesi kuuluisan nimen ja paikan uroiden +joukossa, jotka viettävät autuasta elämää Taivahisten kera sillä +kukkulalla, jossa eivät mitkään tuulet puhalla." + +Perseus sanoi: "Minä tahdon lähteä, vaikka henkeni sillä matkalla +menettäisin. Mutta kuinka pääsen purretta merien yli? Ja kuka näyttää +minulle tien? Ja kun minä olen löytänyt Medusan, niin kuinka saatan +lyödä hänet kuoliaaksi, jos hänen suomuspeitteensä on kuparista ja +raudasta." + +Silloin nuori mies puhui: "Nämät minun sandaalini kantavat sinut kuin +linnun merien poikki ja vuorten ja laaksojen yli, niinkuin ne kantavat +minua matkoillani; sillä minä olen Hermes, maankuulu Argoksen surmaaja, +Olympoksessa asuvien Taivahisten sanansaattaja." + +Perseus lankesi kunnioittaen maahan, ja nuori mies puhui edelleen: + +"Sandaalit johtavat sinua matkallasi, sillä niissä on jumalallinen +voima, eivätkä ne voi viedä harhaan; ja tämä miekka, Argoksen surmaaja, +on itsestään lyövä Gorgon, sillä siinä on jumalallinen voima, eikä +toista iskua tarvita. Nouse siis, sido miekka vyöllesi ja sandaalit +jalkaasi ja lähde." + +Perseus nousi ja sitoi miekan vyöllensä ja sandaalit jalkaansa. + +Ja Athene huusi: "Hyppää kalliolta ja ala matkasi!" + +Mutta Perseus viivytteli: + +"Enkö saa sanoa hyvästi äidilleni ja Diktykselle? Ja enkö saa uhrata +polttouhria sinulle ja Hermeelle, maankululle Argoksen surmaajalle, ja +Zeus-isälle korkeudessa?" + +"Sinun ei pidä sanoa hyvästi äidillesi, jottei rohkeutesi lannistuisi +hänen kyyneleistään. Minä tahdon lohduttaa häntä ja Diktystä, kunnes +sinä palaat. Eikä sinun tarvitse uhrata polttouhria Olympolaisille, +sillä Medusan pää on oleva sinun uhrisi. Hyppää ja luota Taivahisten +suojelukseen!" + +Perseus katsoi alas kalliolta ja värisi; mutta hän häpesi näyttää +pelkoansa ja ajatellen Medusaa ja sitä kunniaa, joka häntä odotti, hän +hyppäsi tyhjään ilmaan. + +Mutta hän huomasi, ettei hän pudonnutkaan, vaan leijaili ilmassa ja +kiiti eteenpäin pilviä pitkin. Hän katsoi taakseen, mutta Athene +ja Hermes olivat kadonneet. Ja sandaalit veivät häntä yhä edemmäs +pohjoista kohden, kuten kevät kuljettaa kurkea Istron [Tonavan] +rämeille. + + + + +III. + +Kuinka Perseus surmasi Gorgon. + + +Niin Perseus lähti matkalleen ja kulki kuivin jaloin maiden ja merien +yli; ja hänen mielensä oli rohkea ja iloinen, sillä siivekkäät +sandaalit kantoivat häntä joka päivä seitsemän päivän matkan. + +Hän kulki Kythnos- ja Keos-saarten ja kauniiden Kyklaadien ohi ja +tuli Attikaan; ja hän kulki Atenan ja Theban ja Kopais-järven ohi, +ja Kefisos-joen laakson ja Oite- ja Pindos-vuorten yli Thessalian +hedelmällisen tasangon poikki, kunnes Kreikan päivänpaisteiset kukkulat +jäivät hänen taakseen ja hänen eteensä aukeni Pohjan jylhät seudut. +Sitten hän sivuutti Traakian vuoret ja monet muukalaiset heimot, +paionit ja dardanit ja triballit, kunnes hän tuli Istros-virralle, +ja Skythian autioille lakeuksille. Ja hän kulki kuivin jaloin +Istros-virran poikki ja soiden ja rämeiden halki yötä ja päivää kylmää, +kalpeata luodetta kohti, kääntymättä oikealle tai vasemmalle, kunnes +hän saapui Muodottomaan maahan ja siihen paikkaan, jolla ei ole nimeä. + +Seitsemän päivää kesti hänen matkansa sen maan läpi ja hänen täytyi +kulkea tietä sellaista, että vain harvat voivat siitä kertoa, -- sillä +ne, jotka ovat sitä tietä kulkeneet, ovat mieluimmin siitä puhumatta, +ja ne taas, jotka unissaan sitä vaeltavat, ovat iloisia kun heräävät -- +kunnes hän saapui ikuisen yön rajalle, jossa ilma oli täynnä suhinaa +ja maaperä kovana jäästä. Ja sieltä hän viimeinkin löysi nuo kolme +Harmaata sisarta. Siellä ne istuivat melkein umpeen jäätyneen järven +rannalla valkoisella ajohirren pölkyllä talven kylmässä, valkoisessa +kuutamossa ja hyräilivät hiljaa päitään nyökytellen: "Miksi olivatkaan +muinaiset ajat paremmat kuin nykyinen?" + +Ei ainoatakaan elämän merkkiä näkynyt heidän ympärillään, ei yhtään +kärpästäkään, ei sammalta kallioilla. Ei hylje eikä lokki uskaltanut +heitä lähestyä, sillä jää olisi ne jähmetyttänyt kouriinsa. Aaltojen +hyrsky syöksähti vaahtona ilmaan, mutta lumihiutaleina se putosi +takaisin ja peitti valkoiseen härmään Harmaiden sisarten hiukset ja +jääkallion, jonka juurella he istuivat. Ja silmä kulki kädestä käteen, +mutta siitä huolimatta he eivät voineet nähdä; ja hammas kulki kädestä +käteen, mutta siitä huolimatta he eivät voineet syödä; ja he istuivat +keskellä kirkkainta kuuvaloa, mutta ei heidän silti ollut lämpimämpi. +Ja Perseus sääli noita Harmaita sisaria; mutta he eivät suinkaan +pitäneet itseään säälittävinä. + +Niin Perseus sanoi: "Oi, kunnianarvoiset mummot, viisaus on vanhuuden +tytär. Siksipä te varmaankin tiedätte paljon asioita. Neuvokaa siis +minulle, jos voitte, tie Gorgon luo." + +Silloin yksi heistä huusi: "Kuka meitä vanhoiksi soimaa?" Ja toinen: +"Tuo ääni on ihmislapsen ääni." + +Ja Perseus sanoi: "Enhän minä teitä soimaa, vaan kunnioitan teidän +vanhuuttanne. Minä olen yksi ihmisten lapsista ja uroista. Olympoksen +hallitsijat ovat minut lähettäneet teidän luoksenne kysymään tietä +Gorgon luo." + +Silloin yksi heistä sanoi': "Olympoksessa on uudet hallitsijat, +ja kaikki mikä on uutta on pahaa." Ja toinen: "Me vihaamme sinun +hallitsijoitasi ja uroita ja kaikkia ihmislapsia. Me olemme titaanien +ja gigantien sukua ja gorgonein ja muinaisten syvyyden hirviöiden +heimoa." Ja kolmas: "Kuka on tuo uhkarohkea ja hävytön mies, joka +kutsumatta tunkeutuu meidän maailmaamme?" Ja ensimmäinen sanoi: +"Milloinkaan ei ole ollut sellaista maailmaa kuin meidän eikä tule +olemaankaan: jos me annamme hänen nähdä sen, niin hän hävittää +kaikki." Silloin yksi huusi: "Anna minulle silmä, että näkisin hänet"; +ja toinen: "Anna minulle hammas, että purisin häntä." Mutta kun +Perseus näki, että he olivat hupsuja ja kopeita ja että he vihasivat +ihmislapsia, niin hän jätti säälimisen sikseen ja sanoi itsekseen: "Ei +hätä lakia lue; jos tässä pidän pitkiä puheita, niin joudun surman +suuhun." Sitten hän hiipi aivan heidän lähelleen ja odotti siksi kunnes +he alkoivat kuljettaa silmää kädestä käteen. Ja kun he haparoivat ja +kopeloivat käsillään, niin hän kurkotti varovaisesti kättään, kunnes +yksi heistä pisti silmän siihen, luullen sitä sisaren kädeksi. Sitten +Perseus juoksi pois ja nauroi ja huusi: + +"Julmat ja kopeat eukot, teidän silmänne on minulla; ja minä heitän +sen järveen, jollette neuvo minulle tietä Gorgon luo ja vanno, +että neuvotte oikein." Silloin Harmaat sisaret itkivät ja ulisivat +ja toruivat; mutta turhaan. Heidän täytyi sanoa totuus, vaikk'ei +Perseus paljoa viisastunutkaan siitä, mitä he sanoivat. "Sinun täytyy +mennä, hupsu poika", he sanoivat, "etelää kohden, auringon ilkeään, +häikäisevään paisteeseen, kunnes sinä tapaat Atlas-jättiläisen, +joka kannattelee taivaan kantta. Ja sinun täytyy kysyä hänen +veljentyttäriään Hesperidejä, jotka ovat yhtä nuoria ja hupsuja kuin +sinä itsekin. Ja anna nyt meille takaisin silmämme, sillä me olemme +unohtaneet kaiken muun." + +Perseus antoi heille silmän takaisin, mutta he eivät käyttäneetkään +sitä, vaan rupesivat torkkumaan ja vaipuivat sikeään uneen ja +muuttuivat jäämöhkäleiksi; ja jonkin ajan kuluttua vuoksi tuli ja +pyyhkäsi heidät pois. Ja nyt he jäävuorten näköisinä ajelehtivat +ikuisesti vesiä ja itkevät kohdatessaan auringonpaisteen ja +hedelmällisen kesän ja lämpimän etelätuulen, joka täyttää nuoret +sydämet ilolla. + +Mutta Perseus riensi etelää kohden jättäen taakseen lumen ja jään, +Peräpohjolaisten saaren ja Tinasaarten ja pitkän Iberian rannikon +ohi, ja aurinko nousi yhä korkeammalle päivä päivältä kesän +kirkkaan, sinisen meren ylle. Ja tiirat ja lokit lentelivät nauraen +hänen ympärillään ja kutsuivat häntä leikkimään kanssansa, ja +delfiinit hypähtelivät ilosta hänen ohi kulkiessaan ja tarjoutuivat +kantamaan häntä selässänsä. Ja kaiken yötä vedenneidot lauloivat +ihanasti ja tritonit puhalsivat simpukkatorviaan ja leikkivät +kuningattarensa Galateian ympärillä, kun hän ajoi helmikoristeisissa +näkinkenkävaunuissaan. Päivä päivältä aurinko nousi yhä korkeammalle ja +pulpahti yhä nopeammin mereen yöksi, vielä nopeammin taas noustakseen +sieltä aamunkoitteessa. Ja Perseus liiteli laineiden yli kuin lokki, +eivätkä hänen jalkansa ensinkään kastuneet; ja hän hyppäsi aallolta +aallolle, eivätkä hänen jäsenensä ensinkään väsyneet, ja viimein hän +näki kaukana mahtavan vuoren, joka hohti aivan ruusunpunaisena laskevan +auringon valossa. Vuoren juuri oli metsien peitossa ja sen huippua +ympäröivät pilvenhattarat; ja Perseus arvasi, että siellä oli Atlas, +joka kannattelee taivaan kantta. + +Hän lähestyi vuorta ja hyppäsi rannalle ja kulki kukkulaa kohden. +Ja hän näki lempeitä laaksoja ja vesiputouksia ja korkeita puita ja +kummallisia sananjalkoja ja kukkasia, mutta ei yhdestäkään notkosta +noussut savua, ei näkynyt taloa eikä mitään ihmisen merkkiä. + +Viimein hän kuuli suloisten äänten laulua; ja hän arvasi, että hän oli +tullut Iltatähden tyttärien, Hesperidien puutarhaan. + +Heidän laulunsa oli kuin satakielten liverrys lehdossa, ja Perseus +pysähtyi kuuntelemaan heidän lauluaan; mutta mitä he lauloivat, sitä +hän ei saattanut ymmärtää; ei hän eikä yksikään ihminen moneen sataan +vuoteen hänen jälkeensäkään. Sitten hän astui vähän lähemmäksi ja näki +heidän tanssivan käsi kädessä lumotun puun ympärillä, jonka oksat +taipuivat kultahedelmien painosta. Kiemurassa kolmijalan ympärillä +oli lohikäärme vanha Ladon, tuo uneton käärme, joka iäti siellä makaa +kuunnellen impien laulua ja pitäen vahtia vaanivin silmin. + +Perseus pysähtyi, ei senvuoksi, että hän olisi pelännyt lohikäärmettä, +vaan senvuoksi että hän kainosteli noita ihania impiä; mutta kun he +näkivät hänet, niin hekin pysähtyivät ja huusivat hänelle vapisevin +äänin: + +"Ken sinä olet? Oletko mahtava Herakles, joka tulet ryöstämään meidän +puutarhaamme ja viemään pois kultaiset hedelmämme?" Ja Perseus vastasi: + +"En ole mahtava Herakles, enkä halua teidän kultaisia hedelmiänne. +Sanokaa vain minulle, ihanat nymfit, mistä tie kulkee Gorgon luo, jotta +voisin jatkaa matkaani ja surmata hänet." + +"Älähän toki, älähän töki, kaunis poika; tule tänne puutarhaan +kanssamme tanssimaan ihmepuun ympärillä, tänne etelätuulen ja auringon +kotiin, jossa ei talvea tunneta. Tule leikkimään kanssamme hetkinen; me +olemme tanssineet täällä jo tuhannen vuotta, ja meidän sydämemme ikävöi +leikkikumppania. Oi, tule, tule, tule!" + +"En saata tanssia kanssanne ihanat immet; sillä minun täytyy tehdä +Taivahisten määräämä teko. Neuvokaa siis minulle tie Gorgon luo, +muutoin minun täytyy harhailla ja hukkua aaltoihin." + +Silloin immet huokailivat ja itkivät; ja vastasivat: + +"Gorgon luo! Hän on jähmetyttävä sinut kiveksi." + +"Parempi kuolla sankarina kuin elää härän lailla pilttuussa. Taivahiset +ovat antaneet minulle aseet ja he antanevat minulle myöskin viisautta +käyttää niitä." + +Silloin immet taas huokailivat ja vastasivat: "Kaunis poika, jos sinä +tahdot mennä omaan perikatoosi, niin mene. Me emme tiedä tietä Gorgon +luo; muitta me tahdomme kysyä Atlas-jättiläiseltä, isämme, hopeaisen +Iltatähden, veljeltä, joka on tuolla vuoren kukkulalla. Hän näkee +sieltä korkeudesta kauas valtameren yli Muodottomaan maahan." + +He kiipesivät vuorelle setänsä Atlaan luo, ja Perseus meni heidän +kanssaan. Ja he löysivät jättiläisen, joka polvistuneena kannatteli +taivaan kantta. + +He kysyivät häneltä, ja hän vastasi lempeästi, osoittaen jykevällä +kädellään meren rantaa: + +"Minä näen gorgonein makaavan saarella kaukana, kaukana täältä, mutta +tämä nuorukainen ei saata mitenkään heitä lähestyä, jollei hänellä ole +pimeyden hattua, sillä se tekee näkymättömäksi jokaisen, joka sitä +kantaa." + +Silloin Perseus huusi: "Mistä sen hatun voin hankkia?" + +Mutta jättiläinen hymyili. "Ei kukaan elävä kuolevainen voi sitä hattua +löytää, sillä se on Hadeen syvyyksissä, kuoleman valtakunnassa. Mutta +veljentyttäreni ovat kuolemattomia ja he noutavat sen sinulle, jos sinä +lupaat yhden asian ja pidät lupauksesi." + +Perseus lupasi, ja jättiläinen sanoi: + +"Kun sinä palaat Medusan pään saatuasi, niin sinun pitää näyttää +minulle sitä kaunista hirviötä, että minä kadottaisin tuntoni ja +henkeni ja kivettyisin ainiaaksi; sillä ylen raskasta työtä on tämä +taivaankannen kannattaminen." + +Perseus lupasi; ja vanhin nymfi laskeutui kallioiden välissä olevaan +pimeään rotkoon, josta nousi savua ja kuului jyrinää, sillä se oli yksi +Helvetin kidoista. + +Perseus ja nymfit istuivat ja odottivat vapisten seitsemän päivää +ja viimein vanhin nymfi palasi ja hänen kasvonsa olivat kalpeat, +ja päivänvalo häikäisi hänen silmiänsä, sillä hän oli ollut kauan +kammottavassa pimeydessä; mutta hänen kädessään oli taikahattu. + +Nymfit suutelivat Perseusta ja itkivät häntä kauan aikaa; mutta Perseus +vain kärsimättömänä odotti, että pääsisi lähtemään. Ja viimein he +panivatkin hatun hänen päähänsä, ja hän katosi heidän näkyvistänsä. + +Mutta Perseus jatkoi rohkeana matkaansa monen innoittavan näyn ohi +kauas Muodottoman maan sydämeen asti, Okeanoksen virtojen tuolle +puolen, saarille, joihin ei mikään laiva laske, joilla ei ole yötä eikä +päivää, joilla ei mikään ole oikealla paikallaan, eikä millään ole +nimeä; ja viimein hän kuuli gorgonein siipien suhinan ja näki heidän +kuparisten kynsiensä kimaltelevan; ja silloin hän tiesi että oli aika +pysähtyä, tai Medusa jähmetyttäisi hänet kiveksi. + +Hän mietti hetken itsekseen ja muistutteli Athenen sanoja. Hän nousi +korkealle ilmaan ja piti kilven peiliä päänsä päällä ja katsoi siihen, +niin että hän näki kaikki, mitä oli hänen alapuolellaan. + +Hän näki, että nuo kolme gorgonia nukkuivat ja että ne olivat +suuret kuin elefantit. Hän tiesi, etteivät ne voineet nähdä häntä, +sillä pimeyden hattu teki hänet näkymättömäksi; mutta silti hän +vapisi laskeutuessaan heidän luokseen, niin hirmuiset olivat heidän +kuparikyntensä. + +Kaksi heistä oli rumia kuin sika ja he nukkuivat, hirveän suuret +siivet levällään, sikeästi ja raskaasti, niinkuin siat; mutta Medusa +väänteli ja käänteli itseään levottomasti; ja kun hän heitteli itseään, +niin Perseus tunsi sääliä häntä kohtaan, hän näytti niin kauniilta ja +surulliselta. Hänen siipensä hohtivat sateenkaaren värisinä ja hänen +kasvonsa olivat kuin nymfin kasvot, hänen huulensa vain olivat yhteen +puristetut ja hänen otsansa oli ikuisen surun ja tuskan uurtama; ja +hänen pitkä kaulansa hohti niin valkoisena peilistä, ettei Perseuksella +ollut sydäntä iskeä miekallaan. Ja hän sanoi: "Voi, jospa minun olisi +määrä tappaa jompikumpi hänen sisaristaan!" + +Mutta hänen katsellessaan kyykäärmeiden päät Medusan hiuksissa +heräsivät ja alkoivat kurkistella kiiltävin, kavalin silmin ja +näyttivät sihisten myrkkyhampaitaan; ja käännellessään Medusa veti +kokoon siipensä ja näytti kupariset kyntensä; ja Perseus näki, että +hän kaikesta kauneudestaan huolimatta oli yhtä häijy ja ilkeä kuin nuo +toisetkin. + +Silloin Perseus laskeutui alas ja astui rohkeasti hänen luokseen ja +katsoi kiinteästi peiliinsä ja iski kerran voimakkaasti Harpe-miekalla; +eikä toista iskua tarvittukaan. + +Sitten hän kääri pään vuohennahkaan pitäen kasvonsa pois käännettyinä +ja syöksyi korkealle ilmaan nopeammin, kuin hän koskaan ennen oli +syöksynyt. + +Medusan siivet ja kynnet rapisivat, kun hän kaatui kuolleena kalliolle; +ja hänen rumat sisarensa heräsivät ja näkivät hänen makaavan verissään. + +Kirkuen ja parkuen he lensivät ilmaan ja etsivät hänen surmaajaansa. +Kolmasti he lensivät ristiin ja rastiin kuten haukat, jotka ahdistavat +peltopyytä; ja kolmasti he nuuskivat ristiin ja rastiin niinkuin +koirat, jotka ajavat peuraa. Viimein he haistoivat veren hajun ja +pysähtyivät hetkeksi siitä varmistuakseen ja sitten he taas syöksyivät +eteenpäin hirveästi ulisten ja rääkyen, ja koleasti kumisi tuuli heidän +siivissään. + +Eteenpäin he lensivät räpytellen ja rapsuttaen siipiään, niinkuin +kotkat jäniksen perästä; ja rohkeudestaan huolimatta Perseus tunsi +verensä hyytyvän, kun hän kuuli niiden ulisten tulevan takanaan; ja +hän huusi: "Kantakaa minua nyt hyvin, kelpo sandaalit, sillä kuoleman +koirat ovat kintereilläni!" + +Ja hyvin ne oivalliset sandaalit häntä kantoivatkin pilvien ja auringon +paisteen halki ja rannattoman meren poikki; ja hänen kintereillään +seurasivat kuoleman koirat ja niiden siipien kohina voitti tuulen +pauhun. Mutta kohina heikkeni heikkenemistään, ja äänten ulina kuoli +pois, sillä sandaalit olivat gorgoneitakin nopeammat. Ja illan +tullen gorgonit olivat kaukana jäljessä, kaksi mustaa pilkkua etelän +taivaalla, kunnes viimein aurinko laski, eikä Perseus nähnyt heitä enää. + +Silloin hän tuli takaisin Atlaan luo ja nymfien puutarhaan; ja +kun jättiläinen kuuli hänen tulevan, niin hän huokasi syvään ja +sanoi: "Täytä lupauksesi". Silloin Perseus piti Gorgon päätä hänen +edessään, ja hän pääsi lepoon kaikista vaivoistaan, sillä hän muuttui +kallionkärjeksi, joka iäti nukkuu korkealla pilvien yläpuolella. + +Sitten Perseus kiitti nymfejä ja kysyi heiltä: "Mitä tietä minun on +palattava kotiini, sillä minä tulin tänne kaukaisia kiertoteitä?" + +"Älä mene enää ikinä kotiisi, vaan jää tänne ja leiki meidän +yksinäisten tyttöjen kanssa, meidän kun iäti täytyy oleskella kaukana +jumalista ja ihmisistä." + +Mutta hän kieltäytyi, ja he neuvoivat hänelle tien ja sanoivat: "Ota +tämä taikahedelmä; jos kerran siitä syöt, et tunne nälkää seitsemään +päivään. Sillä sinun täytyy mennä itäänpäin, surullisen Libyan rannikon +yli, jonka Poseidon antoi Zeus-isälle, kun hän puhkaisi Bosporoksen +ja Hellespontoksen ja upotti kauniin Lektonian maan. Ja Zeus otti +sen sijaan tuon maan -- kaunis kauppa tosiaan; paljon huonoa maata +vähän hyvän sijaan -- ja tähän päivään asti se on ollut autio ja +asumaton, pelkkiä kallioita ja hiekka-aavikoita." Sitten he suutelivat +Perseusta ja itkivät; ja hän hyppäsi vuorelta ja jatkoi matkaansa ja +pienenemistään pieneten heidän silmissään kuin lokki hän eteni kauas +merelle. + + + + +IV. + +Kuinka Perseus tuli aitiopien luo. + + +Perseus samosi yhä koillista kohden ja kulki monen vesistön yli, kunnes +hän saapui vieriville hietatöyräille ja synkälle Libyan rannikolle. + +Hän jatkoi matkaansa erämaan poikki: kiviröykkiöiden ja somerikkojen ja +tasaisten hieta-aavikkojen yli, auringon vaalistamien näkinkenkäkasojen +ja suurten merihirviöiden luurankojen ja muinaisten jättiläisten luiden +yli, joita oli hajallaan siellä täällä pitkin vanhaa merenpohjaa. Ja +hänen kulkiessaan tipahteli veripisaroita maahan Gorgon päästä ja +muuttui myrkyllisiksi kyykäärmeiksi, joita vielä tänäkin päivänä sikiää +tuossa erämaassa. + +Hietikkojen yli hän kulki -- kuinka pitkälti ja kuinka kauan, sitä hän +ei tietänyt lainkaan -- syöden hedelmää, jonka nymfit olivat hänelle +antaneet, ja viimein hän näki lintukotolaisten kukkulat, joilla he +käyvät sotaa kurkia vastaan. Heidän keihäänsä olivat ruovoista ja +kaisloista ja heidän asuntonsa olivat rakennetut kurjenmunien kuorista; +ja Perseus nauroi ja jatkoi matkaansa koillista kohden koko päivän +odotellen, että saisi näkyviinsä sinisen kimaltelevan Välimeren, jotta +hän sen yli voisi lentää kotiinsa. + +Mutta silloin tuli ankara tuulenpuuska ja heitti hänet takaisin etelään +erämaata kohden. Koko päivän hän tappeli sitä vastaan, mutta siivekkäät +sandaalitkaan eivät sitä voittaneet. Ja niin hänen täytyi lentää koko +yö tuulen edellä; ja kun aamu sarasti, ei ollut muuta näkyvissä kuin +tuo äskeinen inhoittava hieta-aavikko. + +Ja pohjoisesta päin syöksyivät hietamyrskyt hänen päälleen, +veripunaiset patsaat ja hieta-aallot, jotka kokonaan pimittivät +keskipäivän auringon; ja Perseus pakeni niiden edellä minkä jaksoi, +ettei polttava tomu olisi häntä tukehduttanut. Viimein myrsky tyyntyi, +ja hän koetti taas suunnata kulkuansa pohjoiseen, mutta silloin +hietamyrsky nousi uudelleen ja työnsi hänet takaisin aavikolle, ja +sitten taas kaikki oli tyyntä ja kirkasta niinkuin ennen. Seitsemän +päivää hän taisteli myrskyä vastaan ja seitsemänä päivänä myrsky ajoi +hänet takaisin, kunnes hän oli nälkään ja janoon nääntymäisillään, ja +hänen kielensä takertui kitalakeen. Silloin tällöin hän luuli näkevänsä +kauniita järviä ja auringon säteiden leikkivän veden pinnalla; mutta +kun hän saapui järven luo, niin se katosi hänen jalkojensa juuresta, +eikä hän nähnyt enää muuta kuin polttavaa hiekkaa. Ja jollei hän olisi +ollut Taivahisten sukua, niin hän olisi menehtynyt tuolla aavikolla; +mutta hänen henkensä oli lujassa, sillä hän oli enempi kuin ihminen. + +Hän huusi avuiksi Athenea ja sanoi: + +"Oi, puhdas ja ihana, kuule minua, tahdotko jättää minut tänne +nääntymään? Minä olen tuonut sinulle pyytämäsi Gorgon pään, ja tähän +asti sinä olet antanut matkani menestyä; jätätkö minut nyt lopuksi +oman onneni nojaan? Vai minkätähden nämä jumalaiset sandaalitkin ovat +voimattomat erämaan myrskyjä vastaan? Enkö milloinkaan enää saa nähdä +äitiäni enkä sinisten laineiden loiskinaa Seriphoksen rannoilla enkä +Hellaan päivänpaisteisia kukkuloita?" + +Niin hän rukoili, ja kun hän oli rukoillut, vallitsi syvä hiljaisuus. + +Hiljaisena kaareili taivas hänen päänsä päällä ja äänettömänä levisi +hieta-aavikko hänen allaan; ja Perseus katsoi ylös, mutta muuta ei +näkynyt kuin häikäisevä aurinko häikäisevässä sinessä; ja hän katsoi +ympärilleen, mutta ei nähnyt muuta kuin häikäisevää hiekkaa. + +Perseus seisoi hetkisen liikkumatonna ja odotti ja sanoi: "Varmaankin +olen täällä Taivahisten tahdosta, sillä Athene ei minua petä. Eikö +näiden sandaalien juuri pitänyt johdattaa minua oikealle tielle? Siis +se tie, jota minä olen koettanut kulkea, on ollut väärä tie." + +Silloin hänen korvansa yht'äkkiä aukenivat, ja hän kuuli juoksevan +veden solinaa. + +Siitä hänen mielensä rohkaistui, vaikka hän tuskin uskalsi uskoa +korviaan; ja hän kiiruhti eteenpäin, vaikka oli niin uupunut, että +tuskin saattoi pystyssä pysyä; ja kivenheiton matkan päässä hänestä oli +hiekassa notkelma ja marmorikallioita ja taatelipuita ja iloinen vihreä +nurmikko. Ja nurmikon poikki lirisi kimalteleva puro, jotka kierteli +puiden lomitse ja katosi hiekkaan. + +Vesi lirisi kallioiden keskellä, ja lempeä tuuli kallisteli +taatelipuiden kuivia oksia, ja Perseus nauroi ilosta ja hyppäsi alas +kallion kielekkeeltä ja joi raikasta vettä ja söi taateleita ja nukkui +nurmella; ja sitten hän taas hypähti ylös ja jatkoi matkaansa, mutta +ei enää pohjoista kohden; sillä hän sanoi: "Athene minut varmaan tänne +lähetti eikä tahdo että menisin kotiin. Entäpä jos vielä on tehtävänä +jokin jalo teko, ennenkuin saan nähdä Hellaan päivänpaisteiset +kukkulat?" + +Hän samosi etelää kohden, yhä etelää kohden, kukoistavien kosteikkojen +ja lähteiden, taatelipalmujen ja ruohikkojen ohi, kunnes hän näki +edessään mahtavan vuorenseinän, joka hohti aivan ruusunpunaisena +laskevan auringon valossa. + +Hän kohosi ilmaan kuin kotka, sillä hänen jäsenensä olivat taas +voimistuneet, ja hän lenteli koko yön vuoren yläpuolella, kunnes päivä +alkoi sarastaa ja rusosorminen Eeos saapui ja punasi taivaan. Silloin +Perseus huomasi, että hänen allansa oli Egyptin pitkä viheriöivä +puutarha ja Niilin kimalteleva virta. + +Hän näki kaupunkeja, joiden muurit piirsivät pilviä, ja temppeleitä +ja obeliskeja ja pyramideja ja jättiläismäisiä kivijumalia. Ja hän +laskeutui keskelle ohra- ja hirssivainioita ja pellavapeltoja ja maata +pitkin rönsyileviä kurkkuja; ja hän näki kansaa tulevan ulos erään +suuren kaupungin porteista ja menevän työhön, kunkin paikalleen, +joen juoksun varrelle ja johdattavan taitavasti vettä viljelyksiin +-- niinkuin sopi odottaakin viisaudestaan kuulujen egyptiläisten +tekevän. Mutta kun he näkivät hänet, niin kaikki lakkasivat työstään ja +kokoontuivat hänen ympärilleen ja huusivat: + +"Ken olet kaunis nuorukainen? Ja mitä kannat vuohennahassasi? +Varmaankin olet Taivahisia, sillä sinun ihosi on valkoinen kuin +norsunluu, ja meidän ihomme on punainen kuin tiilikivi. Sinun hiuksesi +ovat kuin kultalangat ja meidän ovat mustat ja kiharat. Olet varmaankin +Taivahisia?" Ja he tahtoivat osoittaa hänelle kunnioitustansa; mutta +Perseus sanoi: + +"En ole Taivahisia; olen helleeniläinen urho. Olen surmannut Gorgon +erämaassa ja kannan hänen päätään vuohennahassa. Antakaa minulle hiukan +ruokaa, että voisin jatkaa matkaani ja päättää työni." + +He antoivat hänelle ruokaa ja hedelmiä ja viiniä; mutta he eivät +tahtoneet laskea häntä lähtemään. Kun kaupunkiin saapui sanoma, että +Gorgo oli tapettu, niin papit tulivat häntä vastaan ja immet, laulaen +ja tanssien ja soittaen harppuja ja käsirumpuja; ja he tahtoivat viedä +hänet temppeliinsä ja tehdä hänet kuninkaaksensa; mutta Perseus pisti +pimeyden hatun päähänsä ja katosi heidän näkyvistään. + +Egyptiläiset odottivat kauan hänen palaamistaan, mutta turhaan, +ja palvelivat häntä uroona ja tekivät hänestä Khemmis-saarelle +kuvapatsaan, joka seisoi paikallaan monta sataa vuotta; ja he sanoivat, +että hän ilmestyi heille aika ajoin, jalassaan kyynärän pituiset +sandaalit ja että aina kun hän ilmestyi, tuli hyvä sato ja Niili paisui +korkealle sinä vuonna. + +Perseus kulki itään päin Punaisen meren rannikkoa pitkin; ja kun +häntä peloitti mennä Arabian erämaahan, niin hän kääntyi vielä kerran +pohjoista kohden, eikä sillä kertaa myrsky häntä estänytkään. + +Hän kulki Isthmoksen ja Kasios-vuoren ja lakean Serbonian rämeikön ohi, +Palestinan rannikkoa pitkin sinne, missä tummaihoiset aitiopit asuvat. + +Hän lensi lempeiden laaksojen ja vaarojen ohi, jotka kauneudessa +vetivät vertoja itse Argokselle tai Lakedaimonille tai Tempen ihanalle +laaksolle. Mutta alangot olivat veden vallassa ja ylämaat tulen +korventamia ja vuoret vohkuivat kuin kiehuva kattila maan järistäjän, +Poseidon-kuinkaan, vihan tähden. + +Perseusta kammotti mennä sisämaahan ja hän lensi meren rantaa pitkin, +ja hän kulki koko päivän, ja taivas oli tummana savusta; ja hän kulki +koko yön, ja taivas punoitti liekeistä. + +Päivän koittaessa hän katsahti rannan kallioille; ja veden reunassa +mustan kallion kielekkeen alla hän näki valkoisen kuvan seisovan. + +"Se on varmaankin jonkin meren jumalan kuvapatsas", hän ajatteli; +"menenpä sinne katsomaan, minkälaisia jumalia nämä barbaarit +palvelevat." + +Hän lähestyi kuvaa; mutta se ei ollutkaan kuvapatsas, vaan ilmielävä +tyttö; sillä Perseus saattoi nähdä kuinka hänen kiharansa liehuivat +tuulessa; ja kun hän tuli vielä lähemmäksi, niin hän näki, kuinka tyttö +värisi ja hytkähteli, kun aallot roiskuttivat hänen päälleen kylmää +suolaista pärskettään. Hänen käsivartensa olivat ojennetut pään yli ja +kytketyt kallioon kuparisin ketjuin; ja hänen päänsä oli painuneena +rinnalle, väsymyksestäkö lie painunut vai surusta. Mutta silloin +tällöin ihan katsahti ylös ja valitti ja huusi äitiään; mutta hän ei +nähnyt Perseusta, sillä pimeyden hattu oli tämän päässä. + +Säälien ja suuttuen Perseus kävi lähemmäksi ja katsoi tyttöä. Hänen +poskensa olivat tummemmat kuin Perseuksen, ja hänen tukkansa oli +sinertävän musta kuin hyasintti; mutta Perseus ajatteli: "Enpä ole +vielä koskaan nähnyt noin ihanaa impeä, en yhdelläkään Kreikan +saarella. Varmasti hän on kuninkaan tytär. Näinkö barbaarit kohtelevat +kuninkaittensa tyttäriä? Kuinka lieneekin, hän on liian kaunis +voidakseen olla syypää mihinkään pahaan. Menenpä häntä puhuttelemaan." + +Ja otettuaan hatun päästään hän liiteli tytön näkyviin. Tyttö kirkaisi +kauhusta ja koetti peittää kasvonsa pitkiin hiuksiinsa, sillä hän ei +voinut käyttää käsiään; mutta Perseus huudahti: + +"Älä pelkää minua, ihana impi; minä olen helleeni enkä mikään +raakalainen. Ketkä julmurit ovat sinut sitoneet? Mutta ensiksi minä +vapautan sinut kahleistasi." + +Perseus riuhtaisi kahleita, mutta ne olivat liian vahvat; ja tyttö +huusi: + +"Älä koske minuun, minä olen kirottu, uhrattu meren jumalille. He +tappavat sinut, jos sinä vain uskallat minut vapauttaa." + +"Koettakoot!" Perseus sanoi; ja vetäisten Harpeen kupeeltaan hän +katkaisi kahleet, ikäänkuin ne olisivat olleet pellavarihmaa. + +"Nyt", hän sanoi, "sinä olet minun, etkä enää noiden meren jumalien, +keitä hyvänsä he lienevätkin!" Mutta tyttö vain yhä kiihkeämmin huusi +äitiään. + +"Miksi sinä huudat äitiäsi? Mikä äiti se sellainen on, joka sinut näin +on jättänyt? Kun lintu putoaa pesästä, niin se on sen miehen, joka +sen korjaa. Kun jalokivi heitetään tien viereen, niin se on sen, joka +uskaltaa sen voittaa ja sitä kantaa, niinkuin minä tahdon voittaa sinut +ja kantaa sinua. Nyt tiedän miksi Pallas Athene minut tänne lähetti. +Hän lähetti minut tänne, jotta saisin vaivojeni arvoisen palkinnon, ja +enemmänkin." + +Perseus sulki tytön syliinsä ja huusi: "Missä ovat nuo julmat ja +vääryyttä harjoittavat meren jumalat, jotka tuomitsevat kauniita +tyttöjä kuolemaan? Minä kannan Taivahisten aseita. Koetelkoot he +voimiaan minua vastaan! Mutta sanopa minulle, ihana impi, kuka olet ja +mikä katala kohtalo sinut tänne toi?" + +Tyttö vastasi itkien: "Minä olen Iopen kuninkaan Kefeuksen tytär +ja minun äitini on kaunis-kutrinen Kassiopeia, ja minua kutsuttiin +Andromedaksi niin kauan kuin kuuluin elävien joukkoon. Ja minä +kovaosainen sidottiin tähän kallioon ruoaksi merihirviölle, jotta +sovittaisin äitini synnin. Sillä äitini kerskasi kerran, että minä olin +kauniimpi kuin kalojen kuningatar Atergatis; ja silloin tämä vihassaan +lähetti suuret tulvat, ja hänen veljensä tulen kuningas lähetti +maanjäristykset ja hävitti kaiken maan, ja tulvien jälkeen syntyi +liejusta hirviö, joka nielee kitaansa kaikki elävät olennot. Ja nyt +hänen täytyy niellä minutkin, vaikka olenkin syytön -- minut, joka en +koskaan tehnyt pahaa pienimmälle hyttysellekään, ja aina kun näin kalan +rannalla, heitin sen veteen, että se virkoaisi ja elpyisi elämään; +sillä meidän maassamme ei syödä ollenkaan kaloja siksi, että pelkäämme +niiden kuningatarta, Atergatista. Mutta kuitenkin papit sanovat, että +vain minun vereni voi sovittaa sen synnin, jota minä en ole tehnyt." + +Mutta Perseus nauroi ja sanoi: "Vai merihirviö! Pahimpiakin vastaan +minä olen taistellut. Sinun tähtesi olisin käynyt Taivahisiakin +vastaan, saati sitten meren petoa!" + +Silloin Andromeda katsahti häneen, ja uusi toivo syttyi hänen +rintaansa, niin uljaana ja kauniina Perseus seisoi toinen käsi hänen +vyötäisillään ja säihkyvä säilä toisessa. Mutta kuitenkin Andromeda +valitti ja itki vielä kiihkeämmin ja huusi: + +"Miksi sinä noin nuorena menisit surman suuhun? Onhan maailmassa +jo ilmankin kylliksi surua ja kuolemaa. Teen jalon teon menemällä +kuolemaan, sillä siten pelastan kokonaisen kansan hengen; mutta sinä, +joka olet parempi heitä kaikkia, miksi sinä minun tähteni joutuisit +turmioon. Kulje sinä tietäsi, minun täytyy kulkea omaani." + +Mutta Perseus huusi: "Ei, ei; Olympoksen hallitsijat, joita minä +palvelen, ovat uroiden ystäviä ja auttavat heitä jaloihin tekoihin. +Heidän johtamanaan minä tapoin Gorgon, tuon kauniin kummituksen; +ja heidän tahdostaan minä tulin tänne tappaakseni sen päällä +tämän hirviön. Mutta peitä silmäsi, kun lähden luotasi, jottei se +jähmetyttäisi sinuakin." + +Mutta tyttö ei virkkanut mitään, sillä hän ei voinut uskoa Perseuksen +sanoja. Ja sitten hän yht'äkkiä katsahti ylös ja kirkaisi osoittaen +merelle: + +"Tuolla se tulee, tuolla se tulee auringon nousun mukana, niinkuin he +sanoivat. Nyt minun täytyy kuolla. Kuinka saatan sen kestää? Voi, mene, +mene! Kyllin kauheaa on tulla revityksi palasiksi sinua näkemättäkin!" +Ja hän koetti työntää Perseuksen pois kalliolta. + +"Minä menen", Perseus sanoi, "mutta lupaa minulle yksi asia, ennenkuin +menen: jos minä tuon pedon tapan, niin sinä tulet vaimokseni ja seuraat +minua kuningaskuntaani, hedelmälliseen Argoksen laaksoon, sillä minä +olen kuninkaan perillinen. Lupaa se minulle ja vahvista lupauksesi +suudelmalla." + +Silloin tyttö kohotti kasvonsa ja suuteli häntä; ja Perseus nauroi +ilosta ja lensi ylös, ja Andromeda kyyristyi vapisten kalliolle +odottamaan, mitä tapahtuisi. + +Lähestymistään lähestyi tuo suuri merihirviö meloen pitkin rannikkoa +kuin ruma musta kaljaasi, halkoen laiskasti laineita ja pysähtyen +silloin tällöin lahden poukamaan tai niemen kärkeen kuuntelemaan +vaatteita valkaisevien tyttöjen naurua tai katselemaan rannalla +pulikoivia poikia ja hietatöyräillä kuljeskelevaa karjaa. Sen isoissa +kupeissa riippui ryhmittäin simpukoita ja meriruohoja, ja vesi pärskyi +sen leveistä sieraimista, kun se hiljakseen vieri eteenpäin, vettä +valuen ja kimallellen aamuauringon paisteessa. + +Viimein se huomasi Andromedan ja kuin nuoli se kiiti eteenpäin ottamaan +saalistansa, ja aallot vaahtosivat valkoisina sen ympärillä, ja kala +pakeni hypähdellen sen tieltä. + +Korkealta taivaalta syöksyi silloin Perseus kuin tähdenlento alas +aaltojen harjalle, ja Andromeda peitti kasvonsa, kun Perseus kiljaisi; +ja sitten oli hetken aikaa kaikki hiljaa. + +Viimein Andromeda katsahti vapisten ylös ja näki Perseuksen juoksevan +luokseen; ja siinä, missä hirviö oli ollut, oli nyt pitkä, musta kari, +jonka ympärillä laineet levollisina loiskivat. + +Kuka silloin oli niin ylpeä kuin Perseus ja kuka niin riemuitsi kuin +koko Aithiopian kansa? Sillä se oli seisonut kallioilla odottamassa +hirviötä ja itkemässä tytön kohtaloa. Ja jo oli sanansaattaja lähetetty +Kefeuksen ja Kassiopeian luo, jotka istuivat säkkiin pukeutuneina ja +tuhkaa päähänsä ripotellen palatsin sisimmässä huoneessa odottaen +tyttärensä kuolemaa. Ja he tulivat tuota, ihmettä katsomaan ja koko +kaupunki heidän kanssaan, laulaen ja tanssien ja soittaen harppuja +ja symbaaleja, ja he ottivat vastaan tyttärensä niinkuin kuolleista +nousseen. + +Silloin Kefeus sanoi: "Helleenien urho, jää tänne luokseni ja rupea +vävypojakseni; saat minulta puolen valtakuntaani." + +"Vävypojaksesi kyllä rupean", Perseus sanoi, "mutta valtakunnastasi en +huoli, sillä minä ikävöin Kreikan lempeitä laaksoja ja äitiäni, joka +minua odottaa kotona." + +Silloin Kefeus sanoi: "Ethän sentään heti viene pois tytärtäni, sillä +hän on meille kuin kuolleista noussut. Jää vuodeksi luoksemme, ja sen +perästä saat palata kunniakkaasti maahasi." Ja Perseus suostui; mutta +ennenkuin hän meni kuninkaan palatsiin, hän käski kansan tuoda kiviä ja +puita ja rakensi kolme alttaria, yhden Athenelle, yhden Hermeelle ja +yhden Zeus-isälle, ja uhrasi nuoria hevosia ja oinaita. + +Ja muutamat sanoivat: "Hän on hurskas mies". Mutta papit sanoivat: +"Meren kuningatar käy vielä julmemmaksi meitä kohtaan nyt kun hänen +hirviönsä on tapettu". Mutta he eivät uskaltaneet puhua ääneen, sillä +he pelkäsivät Gorgon päätä. Niin he menivät palatsiin; ja kun he +tulivat saliin, niin siellä seisoi Kefeuksen veli, Fineus, raivoten +kuin karhu, jolta poikaset on viety, ja hänen kanssaan olivat hänen +poikansa ja monta aseellista miestä; ja hän huusi Kefeukselle: + +"Sinä et saa naittaa tytärtäsi tuolle muukalaiselle, jonka nimeäkään +ei kenkään tiedä! Eikö Andromeda ollut kihlattu minun pojalleni? Ja +eikö pojallani ole oikeus häntä vaatia nyt, kun hän taas on elävien +joukossa?" + +Mutta Perseus nauroi ja vastasi: "Jos poikasi on morsiamen tarpeessa, +niin pelastakoon hän tytön itselleen. Mutta tähän asti hän on näyttänyt +olevansa avuton sulhanen. Hän jätti tytön kuolemaan, ja kuollut tyttö +onkin hänelle. Minä pelastin tytön ja minua varten hän elää, minua, +eikä ketään muuta varten. Kiittämätön mies! Enkö minä pelastanut +maatasi ja poikiesi ja tyttäriesi henkeä, ja näinkö sinä tahdot sen +minulle palkita? Mene, tai sinun käy vielä huonommin!" Mutta kaikki +aseelliset miehet vetivät miekkansa ja hyökkäsivät Perseuksen päälle +kuin villipedot. + +Silloin Perseus paljasti Gorgon pään ja sanoi: "Tämä on pelastanut +morsiameni yhden villipedon kynsistä, se on pelastava hänet +useammistakin". Ja hänen puhuessaan Fineus ja kaikki aseelliset miehet +pysähtyivät yht'äkkiä ja jäykistyivät kukin paikalleen; ja ennenkuin +Perseus ennätti vetäistä vuohennahan takaisin Gorgon kasvojen eteen, he +olivat kaikki muuttuneet kiviksi. + +Silloin Perseus käski kansan tuoda kankia ja vierittää heidät ulos; ja +mitä heille sitten tehtiin, sitä en tiedä. + +Sitten pidettiin suuret häät, jotka kestivät kokonaista seitsemän +päivää, ja ketkäpä olivat niin onnellisia kuin Perseus ja Andromeda? + +Mutta kahdeksantena yönä Perseus näki unta, että Pallas Athene seisoi +hänen vieressään, niinkuin hän oli hänet nähnyt Seriphos-saarellakin +seitsemän pitkää vuotta sitten; ja Athene kutsui häntä nimeltä ja sanoi: + +"Perseus, sinä olet käyttäytynyt kuin mies, ja katso, sinä olet saanut +palkintosi. Sinä olet saanut kokea, että jumalat ovat oikeudenmukaisia +ja auttavat sitä, joka auttaa itseään. Anna nyt minulle Harpe-miekka +ja sandaalit ja pimeyden hattu, että saattaisin antaa ne takaisin +niiden omistajalle; mutta Gorgon pään saat vielä pitää jonkin aikaa, +sillä sinä tarvitset sitä kotimaassasi Kreikassa. Sitten sinun pitää +asettaa se minun Seriphoksessa olevaan temppeliini, jotta saattaisin +sitä kantaa kilvelläni, titaanien ja hirviöiden ja kaikkien jumalten ja +ihmisten vihollisten kauhistukseksi. Ja mitä tähän maahan tulee, niin +minä olen rauhoittanut meren ja tulen, eikä enää ole tuleva tulvia eikä +maanjäristyksiä. Mutta pane kansa rakentamaan alttareita Zeus-isälle +ja minulle ja opeta heitä palvelemaan Taivahisia, maan ja taivaan +hallitsijoita." + +Perseus nousi antaakseen hänelle miekan ja hatun ja sandaalit; mutta +hän heräsi ja hänen unensa katosi. Mutta se ei kuitenkaan ollut pelkkää +unta; sillä vuohennahka ja Gorgon pää olivat paikallaan, mutta miekka +ja hattu ja sandaalit olivat poissa, eikä Perseus nähnyt niitä koskaan +enää. + +Silloin valtasi Perseuksen suuri pelko ja vapistus; ja hän meni varhain +aamulla ulos kansan luo ja kertoi unensa ja käski kansan rakentaa +alttareita Zeukselle, jumalien ja ihmisten isälle, ja Athenelle, joka +antaa uroille viisautta, ja sanoi, ettei kansan enää tarvinnut pelätä +maanjäristyksiä ja tulvia, vaan sai kylvää ja rakentaa rauhassa. +Kansa teki niin jonkin aikaa ja menestyi; mutta Perseuksen lähdettyä +se unohti Zeuksen ja Athenen ja palveli taas Atergatis-kuningatarta +ja sen pyhän järven kuolematonta kalaa, joka syvyyksiinsä nieli +Deukalionin tulvan, ja lapsia poltettiin Tulen kuninkaan edessä, kunnes +Zeus vihastui tuohon hulluun kansaan ja lähetti Egyptistä vieraan +kansan, joka soti sitä vastaan ja hävitti sen perinjuurin ja asui sen +kaupungeissa monta sataa vuotta. + + + + +V. + +Kuinka Perseus palasi kotiinsa. + + +Kun vuosi oli loppuun kulunut, niin Perseus palkkasi foinikialaisia +Tyrosta ja kaatoi seetripuita ja rakensi itselleen komean soutulaivan; +ja hän maalasi sen saalinkipönkät tulipunaisiksi ja tervasi sen kyljet; +ja pani laivaan Andromedan ja kaikki hänen myötäjäisensä; jalokivet ja +kalliit saaliit ja Idän mausteet; ja suuri oli itku ja parku, kun he +soutivat pois. Mutta hänen uskaliaan tekonsa muisto jäi jäljelle, ja +Andromedan karia näytettiin Iopen rannalla Palestiinassa vielä enemmän +kuin tuhat vuotta sen jälkeen. + +Perseus souti foinikialaisineen länttä kohden ja Kreetan meren poikki, +kunnes he tulivat siniselle Aigeianmerelle ja Hellaan hymyileville +saarille ja Seriphokseen, Perseuksen muinoiseen kotiin. + +Hän jätti laivansa rannalle ja kiipesi ylös niinkuin entisinä aikoina; +ja hän syleili äitiänsä ja Diktystä, hyvää kasvatusisäänsä, ja he +itkivät kaikki kauan aikaa, sillä siitä oli seitsemän vuotta ja +enemmänkin, kuin he viimeksi olivat tavanneet toisensa. + +Sitten Perseus lähti Polydekteen palatsiin; ja vuohennahassa hän kantoi +Gorgon päätä. + +Kun hän astui saliin, niin Polydektes istui pöydän päässä ja kaikki +hänen ylimyksensä ja maanomistajansa molemmin puolin kukin arvonsa +mukaan, ahmien kalaa ja vuohen lihaa ja juoden veripunaista viiniä. +Harpunsoittajat soittivat ja kemuilijat huusivat ja viinipikarit +kilahtelivat iloisesti, kun ne kulkivat kädestä käteen, ja kova oli +melu Polydekteen salissa. + +Perseus seisahtui kynnykselle ja huusi kuningasta nimeltä. Mutta kukaan +vieraista ei tuntenut Perseusta, sillä niin hän oli muuttunut pitkällä +matkallaan. Hän oli lähtenyt poikana ja palasi kotiin uroona; hänen +silmänsä loistivat kuin kotkan silmät, ja hänen partansa oli kuin +leijonan harja ja hän seisoi siinä komeana kuin villi härkä. + +Mutta häijy Polydektes tunsi hänet ja paadutti sydäntänsä vielä enemmän +ja huusi pilkaten: + +"Kas, löytöläistä! Onko mielestäsi ollut mukavampi luvata kuin täyttää +lupauksesi?" + +"Ne, joita jumalat auttavat, ne täyttävät lupauksensa; ja ne, jotka +heitä halveksivat, niittävät, mitä ovat kylväneet. Kas, tässä saat +Gorgon pään!" + +Perseus veti pois vuohennahan ja piti ylhäällä Gorgon päätä. + +Kalpeaksi kävivät silloin Polydektes ja hänen vieraansa, kun he +katsoivat noihin kauneihin kasvoihin. He koettivat nousta istuimiltaan; +mutta he eivät koskaan niiltä nousseet, vaan jäykistyivät kukin +paikalleen ja muuttuivat kylmiksi harmaiksi kiviksi, jotka seisoivat +ympyrässä pöydän ympärillä. + +Silloin Perseus kääntyi ja jätti heidät ja meni lahdessa odottavalle +laivalleen; ja hän antoi valtakunnan kunnon Diktykselle, ja purjehti +pois äitinsä ja puolisonsa kanssa. + +Polydektes ja hänen vieraansa istuivat hiljaa viinipikarit edessään +pöydällä, ja vuotten vieriessä kattohirret romahtivat heidän päittensä +päältä ja seinät sortuivat heidän takaansa ja pöytä luhistui heidän +keskeltään ja ruoho alkoi rehottaa heidän jalkojensa ympärillä; mutta +Polydektes ja hänen vieraansa törröttävät vielä tänäkin päivänä +mäenrinteessä. + +Mutta Perseus souti länteenpäin Argosta kohden ja laski maihin ja meni +kaupunkiin. Kun hän sinne saapui, niin hän sai tietää, että hänen +isoisänsä Akrisios oli paennut. Sillä hänen ilkeä veljensä Proitos +oli uudestaan noussut sotaan häntä vastaan ja oli tullut joen yli +Tirynsistä ja valloittanut Argoksen, ja Akrisios oli paennut Larissaan +hurjien pelasgien maahan. + +Perseus kutsui Argoksen kansan kokoon ja sanoi heille, kuka hän oli, +ja kertoi kaikista niistä jaloista teoista, joita hän oli tehnyt. Ja +kaikki ylimykset ja vapaat maanomistajat tekivät hänet kuninkaakseen, +sillä he näkivät, että hänellä oli kuninkaallinen sydän. He taistelivat +hänen kanssaan Argosta vastaan ja valloittivat sen ja tappoivat +Proitoksen ja tekivät kykloopit palvelijoiksensa ja panivat heidät +rakentamaan muuria Argoksen ympärille, samanlaista kuin ne muurit, +joita kykloopit olivat rakentaneet Tirynsiin; ja suuresti iloittiin ja +riemuittiin nyt Argoksen laaksossa, kun oli saatu kuningas Zeus-isältä. + +Mutta Perseus ikävöi sydämessään isoisäänsä ja hän sanoi: "Onhan hän +minun lihaani ja vertani, ja varmasti hän on rakastava minua nyt, kun +olen tullut kotiin kunniaa ja mainetta saavuttaneena. Menenpä häntä +hakemaan ja tuon hänet kotiin ja sitten hallitsemme sovinnossa yhdessä." + +Perseus lähti matkaan foinikialaistensa kanssa ja purjehti +Hydrea-saaren ja Sunionin, Marathonin ja Attikan rannikon ohi ja +Euripoksen ja pitkän Euboian meren poikki, kunnes hän tuli Larissan +kaupunkiin, jossa hurjat pelasgit asuivat. + +Kun hän tuli sinne, niin kaikki kansa oli kedoilla, ja siellä oli +suuret juhlat ja kaikenlaisia kilpaleikkejä; sillä heidän kuninkaansa, +Teutamenes, tahtoi kunnioittaa Akrisiosta, koska tämä oli mahtavan maan +kuningas. + +Perseus ei ilmaissut nimeänsä, vaan meni tuntemattomana leikkeihin; +sillä hän sanoi itsekseen: "Jos minä saan palkinnon kilpaleikeissä, +niin varmaan heltyy isoisäni sydän minua kohtaan." + +Hän riisui kypärinsä ja rautapaitansa ja kaikki vaatteensa ja seisoi +Larissan nuorukaisten joukossa; ja kaikki ihmettelivät häntä ja +sanoivat: "Kukahan on tuo nuori muukalainen, joka tuolla seisoo kuin +komea villihärkä? Varmaankin hän on uroita, Olympoksen Taivahisten +poikia." + +Kun leikit alkoivat, niin he ihmettelivät vielä enemmän; sillä Perseus +oli paras juoksija ja hyppääjä ja paininlyöjä ja keihäänheittäjä; +ja voitti neljä seppelettä ja otti ne ja sanoi itsekseen: "Vielä on +viides seppele voitettavana. Tahdon voittaa senkin ja laskea ne kaikki +isoisäni polville." + +Niin sanoessaan hän katsoi sinne, missä Akrisios istui +Teutamenes-kuninkaan vieressä, ja näki kuinka hänen valkoinen, +aaltoileva partansa ulottui polviin asti ja että hän piti +kuninkaansauvaa kädessään; ja Perseus itki häntä katsellessaan, +sillä hän ikävöitsi sydämessään isoisäänsä. Ja hän sanoi: "Hän on +todellakin kuninkaallinen vanhus, mutta eipä hänen tarvitse hävetä +tyttärenpoikaansakaan." + +Sitten hän otti kiekot ja singautti ne viittä syltä edemmäksi kaikkia +muita, ja kansa huusi: "Vielä edemmäksi, uljas muukalainen! Ei koskaan +ennen ole ollut sellaista heittäjää tässä maassa." + +Siiloin Perseus kokosi kaikki voimansa ja heitti. Mutta tuulenpuuska +tuli mereltä ja kantoi kiekon syrjään ja kauas kaikkien muiden edelle, +ja se sattui Akrisioksen jalkaan, ja hän pyörtyi tuskasta. + +Perseus kirkaisi ja juoksi hänen luokseen; mutta kun vanhus nostettiin +ylös, niin hän oli kuollut, sillä hänen henkensä oli heikko ja hauras. + +Silloin Perseus repäisi vaatteensa ja heitti tuhkaa päänsä päälle ja +itki kauan aikaa isoisäänsä. Viimein hän nousi ja huusi kansan kokoon +ja sanoi: + +"Jumalat ovat vanhurskaita, ja sen täytyy tapahtua, mitä he ovat +säätäneet. Minä olen Perseus, tämän vainajan tyttärenpoika, maankuulu +Gorgon surmaaja." + +Sitten hän sanoi, kuinka oli ennustettu, että hän tappaisi isoisänsä, +ja kertoi heille koko elämänsä tarinan. + +Akrisiokselle pidettiin suuret hautajaiset ja hänet poltettiin +kalliisti koristellulla roviolla; ja Perseus meni temppeliin, ja hänet +julistettiin syyttömäksi Akrisioksen kuolemaan, koska hän oli sen +tahtomattaan aiheuttanut. + +Sitten hän palasi Argokseen ja hallitsi sitä hyvästi kauniin +Andromedansa kanssa; ja heillä oli neljä poikaa ja kolme tytärtä, ja he +elivät vanhoiksi. + +Ja kerrotaan, että heidän kuoltuaan Athene otti heidät taivaaseen +Kefeuksen ja Kassiopeian kera. Ja tähtikirkkaina öinä saatatte +nähdä heidän siellä vieläkin loistavan; Kefeuksen kuninkaallisine +kruunuineen ja Kassiopeian norsunluisissa vaunuissaan palmikoiden +tähdillä koristettuja kutrejaan, Perseuksen Gorgon pää kädessään +ja hänen vieressään kauniin Andromedan, joka kurottaa pitkiä +valkoisia käsivarsiaan yli taivaan kannen, kuten silloin kuin hän oli +kahlehdittuna kallioon merihirviön ruoaksi. Koko yön he loistavat +purjehtivien merimiesten majakkana; mutta päivät he viettävät jumalten +iloissa Olympoksen rauhaisilla, sinisillä kukkuloilla. + + + + + + +TOINEN TARINA. + +ARGONAUTIT. + + + + +I. + +Kuinka kentauri kasvatti uroita Pelionilla. + + +Olen kertonut teille uroosta, joka taisteli petoja ja raivoisia ihmisiä +vastaan; mutta nyt saatte kuulla tarinan uroista, jotka purjehtivat +kaukaiseen maahan Kultaisen taljan etsintään, voittaen itselleen +ikuista mainetta. + +Kuinka kauas he purjehtivat, lapsukaiseni, sitä en saata tarkalleen +sanoa. Se kaikki tapahtui kauan, kauan sitten; niin kauan, että +kaikki on käynyt hämäräksi, niinkuin uni, jonka näitte viime vuonna. +Ja minkätähden he lähtivät, en sitäkään saata sanoa. Jotkut sanovat, +että he tahtoivat voittaa kultaa. Saattoi olla niin; mutta jaloimpia +tekoja, mitä on tehty maan päällä, ei ole tehty kullan vuoksi. Kullan +tähden Herra ei tullut maan päälle ja kuollut, eivätkä apostolit +menneet kaikkiin maihin saarnaamaan hyvää sanomaa. Spartalaiset eivät +katsoneet rahan ansiota, kun he taistelivat ja kuolivat Thermopylain +luona; eikä viisas Sokrates pyytänyt palkkaa kansalaisiltaan, vaan eli +koko elämänsä ajan köyhänä ja paljasjalkaisena, koettaen vain tehdä +ihmisiä hyviksi. Ja meidän päivinämmekin elää sankareita, jotka tekevät +jaloja tekoja, mutta eivät kullan vuoksi. Löytöretkeilijämme, jotka +toinen toisensa perästä purjehtivat kauheille jäämerille, eivät mene +sinne rikastuakseen; eivätkä liioin ne naiset, jotka menevät kauas +sotatantereille sairaanhoitajattariksi ja tekevät itsensä köyhiksi, +jotta saattaisivat tulla rikkaiksi jaloista teoista. Ja tokkopa nekään +nuoret miehet, jotka jättävät hyvinvoinnin ja mukavuuden ja hauskan +kodin ja kaiken, mitä rahalla voi saada, ja menevät sotaan taistelemaan +isänmaansa edestä ja kärsimään nälkää ja janoa ja haavoja ja kuoleman, +tokkopa nekään silloin sanovat itsekseen: "Kuinkahan paljon rahaa +saan ansaituksi?" Ei, lapsukaiseni, on jotakin, joka on parempi kuin +rikkaus, parempi kuin henkikin, ja se on, että ennenkuin kuolette, +olette tehneet jotakin, josta hyvät ihmiset saattavat teitä kunnioittaa +ja teidän Taivaallinen isänne iloita. + +Siksipä tahdomme uskoa -- ja miksipä emme uskoisi -- että nuo +muinoiset Argonautitkin olivat jaloja miehiä, jotka suunnittelivat ja +tekivät jalon teon; ja että heidän maineensa sentähden on elänyt ja +kulkenut lauluissa ja tarinoissa, sekoittuneena kyllä, siitä ei ole +epäilemistäkään, haavekuviin ja satuihin, mutta kuitenkin pohjaltaan +totena ja oikeana. Me tahdomme kunnioittaa noita vanhoja Argonautteja +ja kuunnella heidän tarinaansa semmoisena kuin se kerrotaan; ja me +tahdomme koettaa tulla heidän kaltaisiksensa kukin asemassamme; +sillä meillä on kullakin Kultainen talja etsittävänä ja myrskyävä +meri purjehdittavana, ennenkuin sen saavutamme, ja lohikäärmeitä +voitettavana, ennenkuin se on meidän. + +Entä mikä oli sitten tuo ensimmäinen Kultainen talja? En tiedä, +enkä siitä välitäkään. Vanhat helleenit sanoivat, että se riippui +Kolkhiissa, -- jota me nimitämme Sirkassian rannikoksi -- sodanjumalan +metsässä, naulattuna pyökkipuuhun; ja että se oli sen ihmeellisen +oinaan talja, joka kantoi Phriksoksen ja Helleen Mustanmeren ylitse. +Sillä Phriksos ja Helle olivat Pilvinymfin ja Minyain kuninkaan +Athamaan lapsia. Ja kun nälänhätä tuli maahan, niin heidän julma +äitipuolensa Ino tahtoi tappaa heidät, jotta hänen omat lapsensa +saisivat hallita, ja sanoi, että heidät täytyi uhrata alttarilla +jumalien vihan lepyttämiseksi. Nuo lapsiraukat vietiin silloin +alttarille, ja pappi seisoi jo valmiina veitsi kädessä, kun pilvistä +lentää lehahti Kultainen oinas ja otti lapset selkäänsä ja katosi. +Silloin tuo, jumalaton Athamas-kuningas tuli hulluksi, ja tuhon +omiksi joutuivat Ino ja hänen lapsensa. Sillä raivoissaan Athamas +tappoi toisen niistä, ja Ino pakeni toinen lapsi sylissään ja hyppäsi +kalliolta mereen ja muuttui delfiiniksi -- olettehan nähneetkin +sellaisen -- joka iäti huokaillen vaeltaa laineilla puristaen +pienokaistaan rintaansa vastaan. + +Mutta kansa karkoitti Athamas-kuninkaan, koska hän oli tappanut +lapsensa. Ja hän kierteli maita ja mantereita ja tuli viimein Delfoin +oraakkelin luo. Ja oraakkeli sanoi, että hänen täytyi kuljeskella +syntinsä tähden, kunnes metsän pedot kestitsisivät häntä vieraanaan. +Niin hän kulki nälissään ja suruissaan monta raskasta päivää, kunnes +hän näki susilauman. Sudet repivät parhaillaan lammasta, mutta kun ne +näkivät Athamaan, niin ne pakenivat ja jättivät lampaan hänelle, ja +hän söi. Ja silloin hän ymmärsi, että ennustus viimein oli toteutunut. +Sitten hän ei enää kuljeskellut, vaan asettui asumaan ja rakensi +kaupungin ja tuli uudestaan kuninkaaksi. + +Mutta oinas kantoi molempia lapsia kauas yli maiden ja merien, +kunnes he tulivat Thraakian Khersonesokseen, ja siellä Helle putosi +mereen. Ja tuo kapea salmi nimitettiin hänen mukaansa Hellespontoksi, +Helleen mereksi, ja se nimi sillä on ollut tähän päivään asti. Sitten +oinas lensi Phriksos selässään koillista kohden sen meren yli, jota +me nyt nimitämme Mustaksimereksi; mutta helleenit nimittävät sitä +Eukseinokseksi, vieraanvaraiseksi mereksi. Ja viimein, niin kerrotaan, +he pysähtyivät Kolkhiiseen jyrkälle Sirkassian rannikolle; ja siellä +Phriksos sai Aietes-kuninkaan tyttären, Khalkiopeen, puolisoksensa; ja +hän uhrasi oinaan jumalille; ja Aietes naulasi sen taljan pyökkipuuhun +Areen, sodanjumalan lehtoon. + +Ja jonkin ajan kuluttua Phriksos kuoli, ja hänet poltettiin, mutta +hänen henkensä ei saanut lepoa; sillä hänet oli poltettu kaukana +syntymämaastaan ja Hellaan päivänpaisteisilta kukkuloilta. Hän ilmestyi +unessa Minyain uroille ja huusi surullisesti heidän vuoteittensa +vieressä: "Tulkaa vapauttamaan minun henkeäni, jotta pääsisin kotiini +isieni ja heimoni luo ja Minyain suloiseen maahan!" + +Ja he kysyivät: "Kuinka me saatamme vapauttaa sinun henkesi?" + +"Teidän täytyy purjehtia meren yli Kolkhiiseen ja tuoda kotiin +Kultainen talja; silloin minun henkeni seuraa sitä, ja minä pääsen +nukkumaan isieni luokse ja saan levon." + +Sillä tapaa hän usein tuli ja huusi heille; mutta kun he heräsivät, +niin he katselivat toinen toistaan ja sanoivat: "Kuka uskaltaa edes +purjehtia Kolkhiiseen, saati sitten tuoda kotiin Kultaisen taljan?" +Eikä koko maassa ollut ketään, joka olisi ollut kyllin rohkea sitä +koettamaan; sillä oikea mies ja oikea aika ei ollut vielä tullut. + +Phriksoksella oli serkku nimeltä Aison ja tämä oli kuninkaana +Iolkoksessa, jonka rantoja meri huuhtelee. Siellä hän hallitsi rikkaita +Minyain uroita samaan aikaan, kuin hänen setänsä Athamas hallitsi +Boiotiassa; ja samoin kuin Athamaskin niin hänkin oli onneton mies. +Sillä hänellä oli Pelias-niminen velipuoli, josta jotkut sanoivat, +että hän oli erään nymfin poika, ja kaikenmoisia hämäriä ja ikäviä +juttuja kerrottiin hänen syntymästään. Kun Pelias oli pieni lapsi, +niin hänet heitettiin vuorille ja kesyttämätön tamma tuli ja potkaisi +häntä. Mutta muuan ohikulkeva paimen; löysi lapsen, jonka kasvot olivat +potkitut mustelmille, ja hän vei sen kotiinsa ja antoi sille nimeksi +Pelias, koska sen kasvot olivat kolhitut ja mustuneet. Ja lapsi kasvoi +ja hänestä tuli ylpeä ja lakeja halveksiva, ja hän teki monta kauheaa +tekoa; ja viimein hän karkoitti velipuolensa Aisonin ja sitten oman +veljensä Neleuksen ja otti itselleen valtakunnan ja hallitsi rikkaita +Minyain uroita Iolkoksessa, jonka rantoja meri huuhtelee. + +Ja kun Aison karkoitettiin, niin hän lähti surullisena pois kaupungista +taluttaen kädestä pientä poikaansa; ja ihan sanoi itsekseen: "Minun +täytyy piilottaa lapsi vuoristoon, muutoin Pelias sen varmasti tappaa, +koska se on valtakunnan perillinen." + +Hän kulki merenrannalta sisämaahan päin, Minyain laakson ja +viinitarhojen ja oliivilehtojen halki ja Anauros-virran poikki +Pelionia, tuota ikivanhaa vuorta kohden, jonka ohimot ovat valkoiset +lumesta. + +Hän nousi nousemistaan vuoristoon rämeiden ja somerikkojen ja mäkien +yli, kunnes poika oli väsynyt ja arasteli jalkojaan, niin että Aisonin +täytyi kantaa häntä käsivarsillaan, ja viimein he tulivat yksinäisen +luolan suulle mahtavan kallion juurelle. + +Kallion huipulle lumi oli kasaantunut aaltomaisiin röykkiöihin, +jotka tippuivat ja rytisivät auringon paisteessa, mutta sen juurella +luolan suun ympärillä kasvoi kaikenlaisia kauniita kukkia ja kasveja +järjestettyinä riveihin kukin laji erikseen, ikäänkuin jossakin +puutarhassa. Siinä ne kasvaa rehottivat auringon paisteessa ylhäältä +tulevan vuorivirran pirskottamina. Ja luolasta kuului harpun soittoa ja +miehen ääni, joka lauloi. + +Silloin Aison laski pojan maahan ja kuiskasi: "Älä pelkää, vaan mene +sisään ja kenen ikinä tapaatkin, laske kätesi hänen polvilleen ja sano: +'Jumalien ja ihmisten isän, Zeuksen nimessä minä olen sinun vieraasi +tästä päivästä lähtien'." + +Poika meni sisälle pelkäämättä, sillä hänkin oli uroon poika; mutta +sisälle tultuaan hän pysähtyi ihmeissään kuuntelemaan lumoavaa laulua. + +Ja siellä hän näki laulajan makaavan karhuntaljoilla ja tuoksuvilla +havuilla: se oli Kheiron, tuo ikivanha kentauri, viisain kaikista +taivaan alla. Vyötäröille asti hän oli mies, mutta siitä alaspäin +hän oli jalo hevonen; hänen valkeat hapsensa valuivat alas leveille +hartioille ja hänen valkoinen partansa aaltoili leveällä ruskealla +rinnalla; ja hänen silmänsä olivat viisaat ja lempeät, ja hänen otsansa +kuin vuorenseinä. + +Ja kädessään hän piti kultaista harppua ja soitti sitä kultaisella +avaimella; ja soittaessaan hän lauloi, niin että hänen silmänsä +loistivat ja valaisivat koko luolan. + +Ja hän lauloi Ajan synnystä ja taivaasta ja tanssivista tähdistä; ja +valtamerestä ja yläilmoista ja tulesta ja tämän ihmeellisen maailman +luomisesta. Ja hän lauloi vuorten aarteista ja vuorikaivoksien +kätkemistä jalokivistä ja tuli- ja metallisuonista ja kasvien +parantavasta voimasta ja lintujen kielestä ja ennustuksesta ja +vast'edes tapahtuvista, salatuista asioista. + +Sitten hän lauloi terveydestä ja voimasta ja miehuudesta ja uljaasta +sydämestä; ja soitosta ja metsästyksestä ja painin lyönnistä ja +kaikista leikeistä, joista uroot pitävät; ja hän lauloi sodista ja +taisteluista ja piirityksistä ja kauniista kuolemasta tappotantereella; +ja sitten hän, lauloi rauhasta ja varallisuudesta ja hyvistä vuosista +ja yhtäläisestä oikeudesta maassa; ja hänen laulaessaan poika kuunteli +silmät selällään ja unohti asiansa laulun tähden. + +Viimein vanha Kheiron vaikeni ja kutsui lasta lempein äänin luokseen. + +Poika juoksi vapisten hänen luokseen ja tahtoi asettaa kätensä hänen +polvilleen; mutta Kheiron hymyili ja sanoi: "Kutsu tänne isäsi Aison, +sillä minä tunnen teidät ja tiedän kaikki, mitä on tapahtunut ja minä +näin teidät molemmat kaukana laaksossa jo ennenkuin te olitte lähteneet +kaupungista." + +Silloin Aison tuli alakuloisena sisälle ja Kheiron kysyi häneltä: +"Miksi sinä et tule itse minun luokseni, Aison Aiolialainen?" + +Aison sanoi: + +"Minä ajattelin, että Kheiron säälisi poikaa, jos näkisi hänen tulevan +yksinään; ja minä tahdoin koetella, oliko poikani pelkäämätön ja +uskalias, niinkuin uroon pojan tulee olla. Mutta nyt minä pyydän ja +rukoilen sinua Zeus-isän nimessä, anna pojan olla vieraanasi, kunnes +paremmat ajat koittavat, ja kasvata häntä uroiden poikien kera, jotta +hän kerran saattaisi kostaa isänsä huoneen sortajalle." + +Silloin Kheiron hymyili ja veti pojan luokseen ja laski kätensä +hänen kultakutreilleen ja sanoi: "Pelkäätkö minun hevosenkavioitani, +poikaseni, vai tahdotko ruveta minun holhokikseni tästä päivästä +lähtien?" + +"Minä ottaisin mielelläni hevosen kaviot, niinkuin sinullakin on, jos +vain voisin laulaa sellaisia lauluja kuin sinä." + +Kheiron nauroi ja sanoi: "Istu täällä luonani, kunnes aurinko laskee, +silloin sinun leikkikumppanisi palaavat kotia ja sinä saat oppia +tulemaan kuninkaaksi, niinkuin hekin, ja arvokkaasti hallitsemaan +jaloja ja uljaita miehiä." + +Sitten hän kääntyi Aisoniin ja sanoi: "Mene takaisin rauhallisena ja +taivu tuulessa viisaan miehen lailla. Tämä poika ei ole kulkeva yli +Anauros-virran, ennenkuin hänestä on tullut sinun ja Aioloksen huoneen +kunnia." + +Aison itki poikaansa ja lähti, mutta poika ei itkenyt, niin tuo +ihmeellinen luola ja kentauri ja hänen laulunsa ja ne leikkitoverit, +jotka hän kohta saisi nähdä, täyttivät hänen mielensä. + +Sitten Kheiron otti taas lyyran käteensä ja opetti häntä soittamaan +sitä, kunnes aurinko laski kallion taa ja huutoa kuului ulkoa. + +Silloin tulivat sisälle uroiden pojat Aineias ja Herakles ja Peleus ja +moni muu kuuluisan nimen kantaja. + +Suuri Kheiron hypähti iloisena pystyyn ja hänen kavionsa tömisyttivät +luolaa, kun pojat huusivat: "Tule ulos, Kheiron-isä, tule ulos +katsomaan meidän leikkiämme." Ja yksi huusi: "Minä olen tappanut kaksi +hirveä!" Ja toinen: "Minä otin kiinni villikissan kallionkielekkeeltä!" +Ja Herakles laahasi sarvista perässään villiä vuohta, sillä se oli niin +iso kuin tunturivuori; ja Kaineus kantoi karhunpoikasta kummassakin +kainalossaan ja nauroi, kun ne raapivat ja purivat häntä, sillä ei +hammas eikä teräs voinut häntä haavoittaa. + +Kheiron kiitti heitä kaikkia kutakin ansionsa mukaan. + +Yksi vain kulki yksinään ja vaieten, Asklepios, tuo ylen viisas +lapsi. Hänellä oli helma täynnä kasveja ja kukkia ja nilkan ympärillä +pilkullinen käärme, ja katse maahan luotuna hän tuli Kheironin luo +ja kuiskasi, kuinka hän oli nähnyt käärmeen luovan vanhan nahkansa +ja nuortuvan jälleen hänen silmiensä edessä ja kuinka hän oli mennyt +laaksoon erääseen kylään ja parantanut kuolemaisillaan olevan miehen +yrteillä, joita sairaan vuohen oli nähnyt syövän. + +Kheiron hymyili ja sanoi: "Itse kullekin Athene ja Apollon antaa jonkin +lahjan ja kukin on arvokas paikallaan. Mutta tälle lapselle he ovat +antaneet kunnian ylitse kaikkien muiden, taidon parantaa, sillä välin +kuin muut tappavat." + +Sitten pojat kantoivat sisään puita ja pilkkoivat ne ja sytyttivät +loimuavan valkean; ja toiset nylkivät hirvet ja paloittelivat ne ja +panivat ne paahtumaan tulen ääreen. Ja sillä aikaa kuin ruoka kypsyi, +he kylpivät jäätikkövirrassa ja pesivät pois tomun ja hien. + +Sitten he söivät, kunnes eivät enää jaksaneet syödä enempää -- sillä +he eivät olleet mitään maistaneet sittekuin aamun koittaessa -- ja +joivat kirkasta lähdevettä, sillä viini ei ole terveellistä kasvaville +pojille. Ja korjattuaan ruoan tähteet he kaikki paneutuivat pitkäkseen +taljoille ja lehdille valkean ympärille, ja kukin vuorostaan otti +lyyran ja soitti ja lauloi sydämensä pohjasta. + +Vähän ajan perästä he menivät kaikki ulos luolan suulla olevalle +ruohikolle, ja siinä he juoksentelivat ja painivat ja tappelivat ja +nauroivat, niin että kivet putoilivat kalliosta. + +Silloin Kheiron otti lyyransa, ja pojat liittivät kätensä yhteen ja +tanssivat hänen tahtinsa mukaan, hyppelivät edes takaisin ja pyörivät +ympäri. Siellä he tanssivat käsi kädessä, kunnes pimeä peitti maan ja +meren, ja heidän vahvat valkoiset jäsenensä ja kiiltävät kultakutrinsa +hohtivat tummassa laaksossa. + +Vastatullut poikanen tanssi heidän kanssaan ja oli iloissaan ja nukkui +virkistävää unta laakerin ja myrtin ja meiramin lehdillä ja ajuruohon +tuoksuvilla kukkasilla; ja hän nousi aamun sarastaessa ja kylpi +virrassa ja hänestä tuli noiden sankaripoikien koulutoveri, ja hän +unohti Iolkoksen ja isänsä ja kaiken entisen elämänsä. Mutta hänestä +tuli vahva ja viisas tuolla Pelionin kauniilla kukkulalla vuoriston +kylmässä, karkaisevassa ilmastossa. Hän oppi painimaan ja taistelemaan +nyrkkitaistelua ja metsästämään ja soittamaan harppua; ja sitten hän +oppi ratsastamaan, sillä vanhan Kheironin oli tapana antaa hänen +nousta selkäänsä; ja hän oppi tuntemaan kasvien voiman ja parantamaan +kaikenlaisia haavoja. Kheiron kutsui häntä Iasoniksi, parantajaksi, ja +se on ollut hänen nimensä tähän päivään asti. + + + + +II. + +Kuinka Iason pudotti sandaalinsa Anauros-virtaan. + + +Kuluipa kymmenen vuotta, ja Iasonista kasvoi komea mies. Muutamat +hänen tovereistaan olivat jo lähteneet, toiset taas olivat parhaillaan +kasvamassa hänen rinnallansa. Asklepios oli mennyt Peloponnesokseen +harjoittamaan ihmeellistä parannustointaan; ja jotkut sanovat, että +hän saattoi herättää kuolleetkin henkiin. Ja Herakles oli mennyt +Thebeen tekemään ihmeellisiä tekoja, jotka ihmisten kesken ovat +tulleet sananparreksi. Ja Peleus oli nainut merinymfin ja hänen +häistään puhutaan vielä tänäkin päivänä. Ja Aineias oli mennyt kotiinsa +Troiaan, ja monta jaloa tarinaa saatte lukea hänestä ja kaikista niistä +muistakin uroista, jotka olivat tuon hurskaan Kheironin oppilaita. +Ja eräänä päivänä tapahtui, että Iason seisoi vuorella ja katseli +pohjoiseen ja etelään ja itään ja länteen; ja Kheiron seisoi hänen +vieressänsä ja tarkkasi häntä, sillä hän tiesi, että aika oli tullut. + +Iason katseli ja näki Thessalian lakeudet, joilla lapithit syöttävät +hevosiaan; ja Boibeis-järven ja sen joen, joka juoksee pohjoiseen päin +Peneios-jokeen ja Tempen laaksoa kohden; ja hän katsoi pohjoiseen ja +näki vuorenseinämän, joka suojelee Magnesian rannikkoa ja Olympoksen, +Taivahisten asuinpaikan ja Ossan ja Pelionin, jolla hän seisoi. Sitten +hän katsoi itään ja näki sinisen, kimaltelevan meren, joka ulottui +kauas päivän koittoa kohden. Sitten hän katsoi eteläänpäin ja näki +kauniin maan ja leveän, syvälle mantereeseen pistävän merenpoukaman +rannoilla valkomuurisia kaupunkeja ja maataloja, joista savu sinisenä +kohosi puiden lomitse; ja hän arvasi, että siinä oli Pagasain lahti ja +Haimonian hedelmällinen alanko ja meren rannan Iolkos. + +Sitten hän huokasi ja kysyi: "Onko totta, mitä uroot minulle ovat +kertoneet, että minä olen tuon ihanan maan perillinen?" + +"No, mitäpä hyvää siitä sinulle olisi, Iason, vaikka olisitkin tuon +ihanan maan perillinen?" + +"Minä ottaisin sen ja hallitsisin sitä." + +"Mahtava mies on ottanut sen ja hallinnut sitä kauan. Oletko sinä +voimakkaampi kuin hirmuinen Pelias?" + +"Voin koettaa voimiani hänen kanssaan", Iason arveli; mutta Kheiron +huokasi ja sanoi: + +"Sinulla on monta vaaraa kestettävänä, ennenkuin hallitset meren rannan +Iolkosta, monta vaaraa ja monta vastusta, paljon kurjuutta ja niin +kummallisia seikkailuja vieraissa maissa, ettei sellaisia kukaan ennen +ole kokenut." + +"Sitä onnellisempi olen", Iason sanoi, "kun saan kokea sellaista, mitä +kukaan ei ennen ole kokenut." + +Ja Kheiron huokasi taas ja sanoi: "Kun siivet ovat kasvaneet, niin +kotkanpojan täytyy jättää pesä. Tahdotko lähteä tuonne Iolkokseen, +meren rannan kaupunkiin? Lupaa silloin minulle kaksi asiaa, ennenkuin +menet." + +Iason lupasi, ja Kheiron sanoi: "Kenen tavannetkin, niin älä puhuttele +häntä tylysti ja pysy kerran antamassasi sanassa". + +Iason ihmetteli, miksi Kheiron häneltä sellaista pyysi; mutta hän +tiesi, että Kheiron oli ennustaja ja näki asiat, kauan ennenkuin ne +olivat tapahtuneet. Hän siis lupasi ja juoksi vuorta alas ja lähti +kohtaloansa kohden kuin mies. + +Hän vaelsi vuorta alas pensaikkojen läpi ja ajuruohotöyräiden +poikki, kunnes hän tuli viinitarhojen muureille ja laakson omena- ja +oliivilehtoihin; ja oliivipuiden lomitse kohisi vaahdoten kevättulvien +paisuttama Anauros. + +Joen äyräällä istui nainen, aivan ryppyinen, vanha ja harmaa; hänen +päänsä retkahteli hervottomana rinnoille ja hänen kätensä vapisivat +voimattomina hänen helmassaan. Kun hän näki Iasonin, niin hän vikisi: +"Kukahan kantaa minut joen poikki?" + +Iason oli rohkea ja uskalias ja oli juuri hyppäämäisillään jokeen; +mutta nyt hän epäröi hetkisen ennenkuin hyppäsi, niin kovasti kohisten +ja kuohuen virta vyöryi eteenpäin, aivan ruskeana sateen liottamasta +sorasta ja hopeajuovaisena sulavasta lumesta; ja hän kuuli, kuinka +piikivet kumahtelivat virran pohjassa ja tärisyttivät kallioita, +joilla hän seisoi, niinkuin sotajoukkojen kulkiessa yli kapean salmen +ratsumiehet tömistävät ja pyörät jyrisevät. + +Mutta eukko vikisi vikisemistään: "Minä olen vanha ja heikko, kaunis +nuorukainen. Heran nimessä, kanna minut virran yli!" + +Iason oli vastaamaisillaan hänelle tuimasti, mutta Kheironin sanat +muistuivat hänen mieleensä. + +Ja hän sanoi: "Heran, Taivahisten kuningattaren tähden, tahdon kantaa +sinut virran yli, jollemme kumpikin huku puolitiehen". + +Silloin eukko hyppäsi hänen selkäänsä niin ketterästi kuin vuorikauris; +ja Iason hoippuroi jokeen ja oli ihmeissään; ja ensimmäisellä +askeleella vesi ulottui hänen polviinsa asti. + +Ensimmäisellä askeleella vesi ulottui hänen polviinsa ja toisella +askeleella se ulottui hänen vyötäröilleen, ja kivet vyöryivät hänen +jalkojensa ylitse ja ohitse ja luiskahtelivat hänen jalkojensa +alta. Hän kahlasi hoiperrellen ja huohottaen, ja eukko kirkui hänen +selässänsä: + +"Pöllö, kun kastelit vaippani! Vai pilkkanasiko pidät minunlaistani +eukkoparkaa?" + +Iasonin teki mieli pudottaa eukko selästään veteen ja antaa hänen +kulkea virran poikki omin neuvoin; mutta hän muisteli Kheironin sanoja +ja sanoi vain: "Älähän hätäile, mummoseni, paraskin hevonen astuu +toisinaan harhaan." + +Viimein hän kompuroi rannalle ja laski eukon selästään virran äyräälle; +ja vahva mies hänen täytyi ollakin, muutoin hän ei ikinä olisi päässyt +tuon rajun veden yli. + +Hän loikoi hetken aikaa huohottaen joen äyräällä ja hypähti sitten ylös +jatkaakseen matkaansa, mutta hän katsahti sivumennen eukkoon, sillä hän +ajatteli: "Kyllä hän sentään saisi hiukan kiittää minua". + +Ja kun hän katsoi, niin eukko muuttui kauniimmaksi kuin kaikki naiset +ja pitemmäksi kuin kaikki miehet maan päällä; ja hänen pukunsa +kimalteli kuin kesäinen meri ja hänen jalokivensä loistivat kuin +taivaan tähdet; ja hänen päätään verhosi huntu, joka oli kudottu +auringonlaskun kultahattaroista; ja hunnun läpi hän katsoi Iasoniin +suurin, lempein hiehonsilmin, suurin, lempein ja majesteetillisin +silmin, jotka valaisivat koko laakson. + +Iason lankesi polvilleen ja peitti kasvonsa käsiinsä. Ja nainen puhui: +"Minä olen Olympoksen kuningatar, Zeuksen puoliso Hera. Niinkuin sinä +kohtelit minua, niin minäkin tahdon kohdella sinua. Huuda minua hädän +hetkellä ja koettele, voivatko Taivahiset unohtaa." + +Kun Iason katsahti ylös, niin jumalatar kohosi maasta kuin hoikka +valkoinen pilvenpatsas ja leijaili yli vuorten huippujen Olympoksen +pyhää kukkulaa kohti. + +Suuri pelko silloin valtasi Iasonin; mutta hetken perästä hänen +mielensä keventyi; ja hän siunasi vanhaa Kheironia ja sanoi: +"Todellakin kentauri on ennustaja ja tiesi, mitä tuleman piti, kun hän +kielsi minua ketään tylysti puhuttelemasta, kenen hyvänsä kohtaisinkin." + +Sitten hän lähti kulkemaan Iolkosta kohden; ja kulkiessaan hän huomasi +pudottaneensa toisen sandaalinsa jokeen. + +Kun hän kulki kadulla, niin kansa tuli ulos katsomaan häntä, niin +korkeavartaloinen ja kaunis hän oli; mutta muutamat iäkkäämmät +kuiskuttelivat keskenään, ja viimein yksi heistä pysähdytti Iasonin ja +huusi hänelle: "Kaunis nuorukainen, ken olet ja mistä tulet; ja mitä +asiaa sinulla on kaupunkiin?" + +"Nimeni, ukkoseni, on Iason, ja minä tulen Pelionvuorelta, ja minulla +on asiaa teidän kuninkaallenne Peliaalle; sanoppa siis minulle, missä +hänen palatsinsa on." + +Mutta vanhus hätkähti ja kalpeni ja sanoi: "Etkö sinä tunne oraakkelin +ennustusta, poikani, kun noin rohkeasti kuljet läpi kaupungin, vaikka +sinulla on sandaali vain toisessa jalassasi?" + +"Minä olen muukalainen täällä enkä ole kuullut mitään oraakkelin +ennustuksesta; mutta mitä sitten, vaikka minulla onkin vain yksi +sandaali? Kadotin toisen Anaurokseen, virtaa vastaan taistellessani?" + +Silloin vanhus katsahti kumppaneihinsa; ja yksi huokasi, ja toinen +hymähti; viimein hän sanoi: "Tahdonpa selittää sinulle asian, muutoin +sinä tietämättäsi syöksyt perikatoosi. Delfoin oraakkeli on sanonut, +että mies, jolla on vain yksi sandaali, on ottava kuningaskunnan +Peliaalta ja hallitseva sitä itse. Ole sentähden varuillasi, kun +menet hänen palatsiinsa, sillä hän on julmin ja viekkain kaikista +kuninkaista." + +Silloin Iason nauroi kovasti kuin korskuva sotaori. "Hyviä uutisia, +ukkoseni, sekä sinulle että minulle. Sillä siksi juuri olen tullutkin +kaupunkiin." + +Sitten hän astui pitkin askelin Peliaan palatsia kohden kaiken kansan +ihmetellessä hänen ryhtiään. + +Hän seisahtui ovikäytävään ja huusi: "Tule ulos, tule ulos, uljas +Pelias ja taistele kuningaskunnastasi kuin mies!" + +Pelias tuli ulos hämmästyneenä ja huusi: "Ken olet, sinä uskalikko?" + +"Minä olen Iason, Aisonin poika, kaiken tämän maan perillinen." + +Silloin Pelias kohotti kätensä ja katseensa ja itki tai oli itkevinään; +ja siunasi taivasta, joka oli tuonut hänelle takaisin hänen +veljenpoikansa, jottei tämä häntä enää milloinkaan jättäisi. "Sillä", +hän sanoi, "minulla on vain kolme tytärtä eikä yhtään poikaa, joka +minut perisi. Sinä olet oleva minun perilliseni ja sinä saat hallita +valtakuntaa minun jälkeeni ja naida tyttäristäni kenen itse tahdot; +vaikka kurja on kuningaskunta, jonka sinä saat ja sen hallitsija, +olkoon kuka hyvänsä, on surkuteltava mies. Mutta tule toki sisään, tule +sisään saamaan kestitystä." + +Hän veti Iasonin sisään, huolimatta tämän vastustelemisista, ja puheli +hänelle niin rakkaasti ja kestitsi häntä niin hyvin, että hänen vihansa +lauhtui. Iltasen jälkeen Iasonin kolme serkkua tuli saliin, ja hän +ajatteli, että hän aivan mielihyvin ottaisi yhden heistä vaimoksensa. + +Mutta viimein hän sanoi Peliaalle: "Minkätähden sinä näytät niin +surulliselta, hyvä setä? Ja mitä sinä tarkoitit, kun sanoit, että tämä +on kurja kuningaskunta ja sen hallitsija surkuteltava mies?" + +Silloin Pelias taas huokasi raskaasti ja huokasi toisen ja huokasi +kolmannenkin kerran, ikään kuin hänellä olisi ollut kerrottavana jokin +kauhea kertomus ja häntä peloittaisi aloittaa; mutta viimein hän sanoi: + +"Seitsemään pitkään vuoteen en ole viettänyt ainoatakaan rauhallista +yötä; eikä saa viettää sekään, joka tulee minun jälkeeni, ennenkuin +Kultainen talja on tuotu kotiin." + +Sitten hän kertoi Iasonille tarun Phriksoksesta ja Kultaisesta +taljasta; ja hän kertoi myöskin, vaikka se oli valhetta, että +Phriksoksen henki kiusasi häntä, huutaen häntä yötä ja päivää. Ja hänen +tyttärensä tulivat ja kertoivat samaa, sillä heidän isänsä oli heille +opettanut osansa kullekin ja itkivät ja sanoivat: "Voi, ken tuonee +kotiin Kultaisen taljan, että meidän setämme henki pääsisi lepoon; ja +että saisimme levon mekin, joiden hän ei koskaan anna nukkua rauhassa!" + +Iason istui hetken vaiti ja allapäin; sillä hän oli usein kuullut +puhuttavan tuosta Kultaisesta taljasta, mutta hän piti sen takaisin +tuomista toivottomana yrityksenä ja mahdottomana kenenkään kuolevaisen +suorittaa. + +Mutta kun Pelias näki hänen istuvan vaiti, niin hän alkoi puhella +hänelle muista asioista ja mielisteli Iasonia yhä enemmän ja enemmän, +puhuen hänelle ikäänkuin hän varmasti tulisi hänen seuraajakseen ja +kysyen häneltä neuvoa valtakunnan asioissa, kunnes Iason, joka oli +nuori ja suoraluontoinen, ei saattanut olla itsekseen sanomatta: "Eihän +hän olekaan sellainen katala mies, jollaiseksi kansa häntä sanoo. +Mutta minkätähden hän karkoitti minun isäni?" Ja hän kysyi rohkeasti +Peliaalta: "Ihmiset sanovat sinua julmaksi ja verenhimoiseksi, mutta +minun mielestäni sinä olet ystävällinen ja vieraanvarainen, ja +sellainen kuin sinä olet minua kohtaan, tahdon minäkin olla sinua +kohtaan. Mutta minkätähden sinä karkoitit minun isäni?" + +Pelias hymyili ja huokasi. "Ihmiset ovat panetelleet minua siinä +niinkuin kaikessa muussakin. Sinun isäsi oli tulossa vanhaksi ja +väsyneeksi ja hän antoi valtakunnan minulle omasta vapaasta tahdostaan. +Sinä saat nähdä hänet huomenna ja kysyä häneltä; ja hän on sanova +sinulle samaa." + +Iasonin sydän hytkähti, kun hän kuuli, että hän saisi nähdä isänsä; ja +hän uskoi kaikki, mitä Pelias sanoi, unohtaen, ettei hänen isänsä ehkä +uskaltaisi sanoa totuutta. + +"On vielä yksi asia, johon tahtoisin kysyä sinulta neuvoa", Pelias +sanoi; "sillä vaikka sinä olet nuori, näen sinulla kuitenkin olevan +viisautta yli ikäsi. Minulla on naapuri, jota pelkään enemmän kuin +ketään ihmistä maan päällä. Minä olen nyt mahtavampi kuin hän ja +saatan käskeä häntä; mutta minä tiedän, että jos hän saa jäädä meidän +keskuuteemme, hän viimein syöksee minut perikatoon. Voitko sinä neuvoa +minulle jonkin keinon, Iason, jolla voisin päästä tuosta miehestä?" + +Hetken perästä Iason naurahtaen vastasi: "Jos olisin sinun sijassasi, +niin lähettäisin hänet hakemaan tuota Kultaista taljaa; sillä jos hän +kerran lähtee sitä hakemaan, niin ei sinun tarvitse pelätä hänen enää +sinua vaivaavan?" + +Silloin Peliaan suu vetäytyi pilkalliseen hymyyn ja hänen silmänsä +välähtivät ilkeästä ilosta; Iason huomasi sen ja hätkähti. Hänen +mieleensä muistui tuon vanhan ukon varoitus, oma pariton sandaalinsa ja +oraakkelin ennustus, ja hän huomasi joutuneensa ansaan. + +Mutta Pelias vastasi tyynesti: "Poikani, niinpä teenkin." + +"Sinä tarkoitat minua?" Iason huusi hypähtäen pystyyn, "siksi että +minulla tänne tullessani on vain toisessa jalassa sandaali?" Ja hän +kohotti nyrkkinsä kiukuissaan, mutta Pelias asettautui vastarintaan +kuin susi; ja vaikea olisi ollut sanoa, kumpi heistä oli väkevämpi ja +rajumpi. + +Mutta hetken perästä Pelias puhui tyynesti: "Miksi olet niin +äkkipikainen, poikani? Sinä, enkä minä, olet sanonut, mitä samottu on; +miksi soimaat minua siitä, mitä en ole tehnyt? Jos sinä olisit käskenyt +minua rakastamaan tuota miestä, josta puhuin, ja tekemään hänet +vävypojakseni, niin olisin sinua totellut; entäpä jos minä tottelen +sinua nytkin ja lähetän tuon miehen tavoittelemaan kuolematonta +kunniaa. Enhän sillä tee pahaa sinulle enkä hänellekään. Yhden asian +kuitenkin tiedän varmaan, sen, että hän lähtee, ja lähtee ilomielin; +sillä hänen rinnassaan sykkii urhon sydän, joka rakastaa kunniaa ja +häpeää sanansa rikkomista." + +Iason näki joutuneensa ansaan, mutta hänen mieleensä muistui se toinen +lupaus, jonka hän oli antanut Kheironille, ja hän mietti: "Entäpä jos +kentauri olisi siinäkin ennustanut oikein ja tarkoittanut, että minun +onnistuisi tuoda tuo talja takaisin!" Sitten hän huusi ääneen: + +"Sinä olet hyvin puhunut, kavala setäni! Minä rakastan kunniaa ja +uskallan pitää sanani. Tahdon mennä hakemaan tuota Kultaista taljaa. +Lupaa minulle vain palkaksi, mitä sinulta nyt pyydän, ja pidä sanasi, +niinkuin minäkin pidän sanani. Lupaa, että kohtelet lempeästi isääni +minun poissaollessani kaikkinäkevän Zeuksen tähden ja annat minulle +valtakunnan omakseni sinä päivänä, jolloin tuon takaisin Kultaisen +taljan." + +Silloin Pelias katsoi häneen ja tunsi melkein rakkautta häntä kohtaan +kesken kaikkea vihaansa ja sanoi: "Minä lupaan ja tahdon täyttää +lupaukseni. Eikä olekaan mikään häpeä antaa valtakuntaani sille +miehelle, joka tuon taljan tuo." + +Sitten he vannoivat lujat valat toisillensa; ja senjälkeen he menivät +kumpikin sisään ja heittäytyivät nukkumaan. + +Mutta Iason ei voinut nukkua, kun hän ajatteli ankaraa valaansa +ja kuinka hänen täytyi se täyttää ypö yksinään ja varattomana ja +ystävittä. Hän käänteli ja väänteli itseään vuoteessansa ja mietti +milloin sitä milloin tätä keinoa; ja toisinaan tuntui kuin Phriksos +olisi huutanut hänelle heikoin ja matalin äänin, ikäänkuin jostakin +kaukaa meren takaa: "Anna minun tulla kotiin isieni luo ja päästä +lepoon". Ja toisinaan hän oli näkevinään Heran silmät ja kuulevinaan +uudestaan hänen sanansa: "Huuda minua hädän hetkellä ja koettele, +voivatko Taivahiset unohtaa". + +Ja aamulla hän meni Peliaan luo ja sanoi: "Anna minulle uhri, jotta +uhraisin Heralle". Ja hän meni ja uhrasi uhrinsa; ja kun hän seisoi +alttarin ääressä, niin Hera lähetti hänen mieleensä onnellisen +ajatuksen, ja hän meni takaisin Peliaan luo ja sanoi: + +"Jos sinä tarkoitat täyttä totta, niin anna minulle kaksi airutta, +jotta he kävisivät kaikkien niiden Minyain ruhtinaitten luona, +jotka olivat kentaurin kasvatteina minun tovereitani, niin että me +varustaisimme yhdessä laivan ja lähtisimme kohden kohtaloamme." + +Silloin Pelias kiitti hänen viisauttansa ja kiirehti lähettämään +airueet matkalle; sillä hän sanoi itsekseen: "Menkööt vain kaikki +ruhtinaat hänen kanssansa ja jääkööt sille matkalle niinkuin hänkin; +sillä silloin minusta tulee koko Minyain valtias ja koko Hellaan +mahtavin kuningas." + + + + +III. + +Kuinka Argo-laiva rakennettiin Iolkoksessa. + + +Airueet lähtivät liikkeelle ja huusivat kaikille Minyain urhoille: +"Kuka uskaltaa lähteä hakemaan Kultaista taljaa?" + +Ja Hera käänsi kaikkien ruhtinaiden mielet ja he tulivat miehissä +laaksoistansa Pagasain keltaisille hietikoille. Ja ensinnä tuli mahtava +Herakles leijonannahkoineen ja nuijineen ja hänen takanaan Hylas, +hänen nuori aseenkantajansa, joka kantoi hänen nuoliaan ja joustaan, +ja Tifys, tuo taitava perämies; ja Butes kaikista miehistä kaunein; ja +Kastor ja Polydeukes kaksoset, lumotun joutsenen pojat, ja Kaineus, +väkevin kuolevaisista, jota kentaurit turhaan koettivat tappaa ja +latoivat hänen päälleen suuria honkia, mutta ei hän sittenkään ottanut +kuollakseen; ja lisäksi tuli Zetes ja Kalais, Pohjatuulen siivekkäät +pojat; ja Akhilleuksen isä, Peleus, jonka puoliso oli hopeajalkainen +Thetis, meren jumalatar. Ja lisäksi tuli Telamon ja Oileus, joiden +pojat, molemmat Aiaat, sittemmin taistelivat Troian lakeuksilla; ja +Mopsos, tuo viisas tietäjä, joka osasi lintujen kieltä; ja Idmon, jolle +Phoibos oli antanut taidon ennustaa tulevia asioita; ja Ankaios, joka +osasi lukea tähdistä ja tunsi kaikki taivaiden piirit, ja Argos, tuo +kuuluisa laivanrakentaja, ja vielä monta muuta urosta. Ja heillä oli +kaikilla päässään kupariset ja kultaiset kypärit, joissa oli pitkät +värjätyt jouhitöyhdöt ja yllä kirjaillut palttinapaidat panssaritakkien +alla, ja jalassa kiillotetuista läkkilevyistä tehdyt säärystimet +suojelemassa heidän polviaan taistelussa; ja kullakin miehellä oli +olalla kilpi, joka oli tehty monesta päällekkäin asetetusta, paksusta +härännahasta, ja hopeahelaisessa vyössä karaistusta pronssista taottu +miekka; ja oikeassa kädessä pari keihästä, joiden varret olivat kovaa +valkoista saarnipuuta. + +Niin he tulivat Iolkokseen, ja koko kaupunki riensi heitä katsomaan +eikä väsynyt ihailemasta heidän korkeaa vartaloaan ja heidän +kauneuttaan ja heidän uljasta ryhtiänsä ja heidän panssaroitujen +käsivarsiensa kimaltelua. Ja muutamat sanoivat: "Ei koskaan ole nähty +sellaista urhojen paljoutta senjälkeen kuin helleenit valloittivat +maani". Mutta naiset huokailivat heidän tähtensä ja kuiskailivat: "Voi, +he menevät kaikki kuolemaansa kohden!" + +Sitten he kaatoivat honkia Pelion-vuorelta ja veistelivät niitä +kirveellä, ja Argos opetti heitä rakentamaan laivan, ensimmäisen +sotalaivan, joka koskaan on purjehtinut meriä. He puhkaisivat siihen +viidenkymmenen airon reiät -- airon kullekin miehistön urholle +-- ja pikesivät sen sysimustalla piellä ja maalasivat sen kyljet +tulipunaisiksi; ja he nimittivät sen Argolaivaksi Argoksen mukaan ja +rakensivat sitä koko päivän. Ja illalla Pelias kestitsi heitä kuin +kuningas ainakin, ja he nukkuivat hänen palatsinsa pylväskäytävässä. + +Mutta Iason kulki pohjoiseen päin Traakian maahan, kunnes hän +löysi Orpheuksen, tuon laulajaruhtinaan, joka oleskeli luolassaan +Rhodope-vuoren juurella hurjien Kikoni-heimojen keskuudessa. Ja +Iason kysyi häneltä: "Tahdotko jättää vuoresi, Orpheus, muinainen +koulukumppanini, ja kulkea vielä kerran Strymon-virran poikki minun +kanssani ja purjehtia Minyain urhojen kera Kultaista taljaa hakemaan ja +lumota kaikki ihmiset ja hirviöt laulusi ja soittosi tenholla?" + +Silloin Orpheus huokasi: "Olenhan jo kylliksi kovia kokenut ja +väsyksiin asti kiertänyt maita ja mantereita senjälkeen kuin olin +Kheironin luolassa merenrannan Iolkoksen äärillä! Turhia ovat +laulutaito ja ääni, jotka jumalataräitini minulle antoi; turhaan +olen minä laulanut ja vaivaa nähnyt; turhaan menin minä Tuonelaan +ja lumosin kaikki Hadeen kuninkaat voittaakseni takaisin vaimoni +Eurydikeen. Sillä minä voitin hänet, rakastettuni, mutta menetin hänet +jälleen samana päivänä ja vaelsin mielettömänä aina Egyptiin ja Libyan +hietikoille asti ja kaikkien merien saarille kauhean paarman ajamana, +ja turhaan minä lumosin ihmisten sydämet ja villit metsän pedot ja +puut ja hengettömät kivet lauluni ja soittoni tenholla, minä annoin +rauhaa, mutta en löytänyt sitä itse. Mutta viimein äitini, Kalliope +vapahti minut ja toi minut lepoon kotia; ja minä asun nyt yksin tässä +luolassa hurjien Kikoni-heimojen keskuudessa ja lauhdutan heidän +rajuja sydämiään soitolla ja Zeuksen lempeillä laeilla. Ja nyt minun +taas täytyy lähteä kulkemaan ja vaeltaa kaiken maailman ääriin saakka, +kauas tuntemattomaan pimeyteen, Itäisen meren äärimmäisille aalloille +asti. Mutta mitä on säädetty, sen täytyy tapahtua, ja ystävän pyyntöä +tulee totella, sillä anojia auttavat Zeuksen tyttäret, ja se, joka +kunnioittaa heitä, kunnioittaa häntäkin." + +Sitten Orpheus nousi ylös huoaten ja otti harppunsa ja meni Strymonin +yli. Hän vei Iasonin lounatta kohden ylös Haliakmonin rantoja ja poikki +Pindoksen sivuhaarojen Zeuksen kaupunkiin, Dodonaan, joka sijaitsi +pyhän järven ja tulta huokuvan lähteen rannalla. Ja Orpheus vei Iasonin +tuon pyhän tammen luo, johon ennen muinoin musta kyyhkynen istahti ja +muuttui Zeuksen papittareksi ja antoi oraakkelivastauksia kaikille +ympäröiville kansoille. Ja hän käski Iasonia katkaisemaan tammesta +oksan ja uhraamaan Zeukselle ja Heralle; ja Iason otti oksan, ja he +palasivat Iolkokseen ja naulasivat sen laivan kokkaan. + +Viimein laiva saatiin valmiiksi, ja urhot koettivat työntää sitä +vesille; mutta se oli liian raskas heidän saada liikkeelle, ja sen köli +vaipui syvälle hietaan. Urhot katselivat neuvottomina toisiaan, mutta +Iason puhui ja sanoi: "Kysykäämme neuvoa taikaoksalta; ehkä se voi +meitä auttaa pulastamme". + +Silloin tuli ääni oksasta, ja Iason kuuli ne sanat, jotka se sanoi, +ja käski Orpheusta soittamaan harppua ja urhoja sillä aikaa seisomaan +laivan ympärillä honkaiset telat kädessä auttaakseen laivaa merta +kohden. + +Orpheus otti harppunsa ja aloitti tenholaulunsa: "Kuinka suloista +on keinua, laineilla ja hypellä aallolta aallolle, kun tuuli laulaa +iloisesti köysissä ja airot kimaltelevat vaahdossa! Kuinka ihanaa on +purjehtia valtamerta ja nähdä uusia kaupunkeja ja ihmeellisiä maita ja +tulla kotiin lastattuna aarteilla ja voittaa ikuista mainetta!" + +Kun Argo-laiva kuuli hänen sanansa, alkoi se ikävöidä merelle; ja sen +jokainen hirsi alkoi väristä ja hytkähdellä aina kokasta peräkeulaan +asti, ja laiva hypähti teloille ja syöksi eteenpäin kuin uljas hevonen; +ja urhot peittivät tien männynrungoilla, kunnes se syöksähti kohisevaan +mereen. + +Sitten he lastasivat laivaan ruokaa ja juomaa ja vetivät köysiastuimet +laivaan ja asettuivat kukin airolleen ja soutivat Orpheuksen soiton +tahdissa; pois etelää kohden he soutivat lahden poikki; ja rantakalliot +olivat aivan mustana katselevaa kansaa, ja naiset itkivät ja miehet +hurrasivat noiden jalojen urhojen lähtiessä. + + + + +IV. + +Kuinka Argonautit purjehtivat Kolkhiiseen. + + +Mitä sitten tapahtui, lapsukaiseni, on kerrottu -- jos se sitten on +totta tai ei -- vanhoissa runoissa, joita te joskus saatte itsekin +lukea. Ne ovat pitkiä vanhanaikaisia runoja, pitkiä vanhanaikaisia +vieriviä runosäkeitä; ja niitä on nimitetty Orpheuksen lauluiksi eli +Orphikoiksi tähän päivään asti. Ja niissä kerrotaan kuinka urhot +tulivat Aphetain lahden tuolle puolen ja odottivat lounastuulta +ja valitsivat itselleen kapteenin miehistöstään, ja kuinka kaikki +äänestivät Heraklesta, koska hän oli isoin ja väkevin; mutta Herakles +kieltäytyi ja ehdotti Iasonia, koska tämä oli heistä kaikista viisain. +Niin Iason valittiin kapteeniksi; ja Orpheus teki rovion ja tappoi +härän ja uhrasi sen Herralle ja kutsui kaikki uroot piiriin sen +ympärille, kunkin miehen oliiviseppele päässään, ja käski heidän pistää +miekkansa härkään. Sitten hän täytti kultaisen maljan härän verellä +ja vehnäjauhoilla ja hunajalla ja viinillä ja kitkerällä, suolaisella +merivedellä ja käski urhojen maistaa sitä. + +Jokainen maistoi maljasta ja antoi sen käydä kädestä käteen, ja +he vannoivat lujan valan ja ottivat todistajiksi päivän ja yön ja +siniharjaisen meren, joka elähdyttää maata, ja lupasivat, että +uskollisesti auttaisivat Iasonia Kultaisen taljan etsinnässä; että +jokaisen, joka peräytyisi tai olisi tottelematon tai rikkoisi +lupauksensa, saavuttaisivat rangaistus ja Erinnyit, jotka vainoavat +syyllisiä. + +Sitten Iason sytytti rovion ja poltti härän raadon; ja he palasivat +laivaansa ja purjehtivat itää kohden, kuten miehet, jotka menevät +suorittamaan tärkeätä työtä; ja se paikka, josta he lähtivät, sai +siitä päivästä nimekseen Aphetai, purjehduspaikka. Kolme tuhatta +vuotta ja enemmänkin on kulunut siitä kuin he purjehtivat noille Idän +tuntemattomille merille; ja suuria kansoja on noussut ja kadonnut +sen jälkeen, ja moni myrsky on riehunut yli maan, ja moni mahtava +sotalaiva, jonka rinnalla Argo oli vain pieni vene, on kyntänyt meriä; +englantilaiset ja ranskalaiset, turkkilaiset ja venäläiset ovat +sittemmin purjehtineet noita vesiä; mutta tuon pienen Argo-laivan maine +elää iäti, ja sen nimi on tullut sananparreksi ihmisten kesken. + +Niin he purjehtivat Skiathos-saaren ja Sepias-niemen ohi ja kääntyivät +pohjoiseen Pelionia kohden. Niin he kulkivat pitkin Magnesian +pitkää rannikkoa, oikealla puolellaan aava meri ja vasemmalla vanha +Pelion, jonka tummia hongikoita ja lumipeitteisiä huippuja pilvet +kiertelivät. Ja heidän sydämensä ikävöi tuota vanhaa rakasta vuorta +ja he muistelivat muinoisia hauskoja päiviä ja lapsuutensa leikkejä +ja metsästystään ja opiskeluaan vuorenjuurella olevassa luolassa. Ja +viimein Peleus puhui: "Laskekaamme maihin tälle rannalle, ystäväni, ja +kiivetkäämme vielä kerran vanhalle rakkaalle kukkulalle. Olemme menossa +vaaralliselle matkalle; ja ken tietää, tokko enää milloinkaan saamme +Pelionia nähdä? Menkäämme opettajamme Kheironin luo ja pyytäkäämme +hänen siunaustaan matkallemme. Ja minulla on poikakin hänen luonaan, +jota hän kasvattaa niinkuin hän kerran minuakin kasvatti -- se poika, +jonka minulle antoi Thetis, tuo hopeajalkainen merenjumalatar. Hänet +minä sain kiinni luolasta ja kesytin, vaikka hän seitsemän kertaa +muutti muotoansa. Pidellessäni häntä käsissäni hän muuttui vedeksi +ja höyryksi ja leiskuvaksi liekiksi ja kallioksi ja mustaharjaiseksi +leijonaksi ja pitkäksi, komeaksi puuksi. Mutta minä pidin yhä häntä +käsissäni enkä päästänyt, kunnes hän otti jälleen oman muotonsa, ja +sitten minä vein hänet isäni taloon ja voitin hänet puolisokseni. Ja +kaikki Olympoksen hallitsijat tulivat meidän häihimme, ja taivas ja +maa iloitsi, kun Taivahinen otti puolisokseen kuolevaisen miehen. Ja +sallikaa minun nyt nähdä poikani; sillä usein en häntä saa nähdä täällä +maan päällä; maineikas hänestä tulee, mutta lyhytikäinen ja hän on +kuoleva nuoruutensa kukoistuksessa." + +Silloin Tifys, perämies, laski heidät rantaan Pelionin kallioiden alle; +ja he kulkivat vuorta ylös jylhien hongikkojen läpi kentaurin luolaa +kohden. + +He saapuivat lumipeitteisen kukkulan juurelle ja astuivat luolan +hämärään saliin; ja näkivät ison kentaurin makaavan ja oikovan jykeviä +jäseniään kalliolla; ja hänen vieressään seisoi Akhilleus, tuo lapsi, +jota ei mikään teräase voinut haavoittaa, ja soitti perin ihanasti +harppuansa, sillävälin kuin Kheiron häntä hymyillen kuunteli. + +Kheiron hypähti ylös ja lausui heidät tervetulleiksi ja suuteli +heitä kutakin ja asetti heidän eteensä juhla-aterian, sianlihaa, +hirvenpaistia ja hyvää viiniä; ja nuori Akhilleus palveli heiltä ja +kantoi kultaista maljaa ympäri. Illallisen jälkeen urhot taputtivat +käsiänsä ja pyysivät Orpheusta laulamaan; mutta hän kieltäytyi ja +sanoi: "Kuinka minä, joka olen nuorempi, laulaisin; ennen kuin meidän +iäkäs isäntämme?" Silloin he pyysivät Kheironia laulamaan ja Akhilleus +toi hänelle harpun. Ja Kheiron aloitti ihmeellisen laulun; kuuluisan +tarinan muinaisista ajoista, kentaurien ja lapithien taistelusta, +jonka ehkä vielä saatte nähdä marmoriin hakattuna. Hän lauloi, kuinka +hänen veljensä joutuivat hulluudessaan perikatoon, kun he olivat +päihtyneet viinistä; ja kuinka he ja urhot tappelivat kynsin ja hampain +ja viinipikarein; ja kuinka he raivoissaan kiskoivat honkia maasta ja +viskoivat suuria kivilohkareita, niin että vuoret kumisivat tappeluista +ja laajat maa-alueet hävitettiin; ja kuinka viimein lapithit +karkoittivat heidät asuinpaikoiltaan, Thessalian hedelmällisiltä +lakeuksilta, Pindos-vuoren yksinäisiin rotkoihin, niin että Kheiron +jäi ypö yksikseen. Ja urhot ylistivät hänen lauluansa oikein sydämensä +pohjasta, sillä muutamat heistä olivat olleet mukana tuossa suuressa +taistelussa. + +Sitten Orpheus otti lyyransa ja lauloi Kaaoksesta ja tämän ihmeellisen +maailman luomisesta ja kuinka kaiken alkuna oli Rakkaus, joka ei voinut +elää yksin syvyyksissä. Ja kuin hän lauloi, niin hänen äänensä kohosi +luolasta kallioiden ja puiden latvojen ja tammi- ja honkanotkojen +yli. Ja puut kumarsivat päänsä, kun ne kuulivat hänen laulunsa, ja +harmaat kalliot halkeilivat ja kaikuivat ja metsän pedot hiipivät +lähelle kuuntelemaan; ja linnut jättivät pesänsä ja leijailivat luolan +ympärillä. Ja vanha Kheiron taputti käsiänsä ja tömisti kavioillaan +tannerta tuon ihmeellisen laulun tenhoamana. + +Sitten Peleus suuteli poikaansa ja itki, ja urhot menivät laivalleen; +ja Kheiron tuli heitä saattamaan ja itki ja suuteli heitä kutakin +erikseen ja siunasi heitä ja lupasi heille suurta mainetta. Ja urhot +itkivät, kun he jättivät Kheironin, siksi kunnes heidän jalot sydämensä +eivät jaksaneet itkeä enempää; sillä hän oli ystävällinen ja oikeutta +harrastava ja hurskas ja viisaampi kuin kaikki eläimet ja ihmiset. +Sitten kentauri nousi eräälle kukkulalle ja rukoili heidän edestään, +että he saisivat terveinä ja reippaina palata kotiin; ja uroot soutivat +poispäin ja katselivat häntä, kun hän seisoi rantakalliolla isot kädet +kohotettuina taivasta kohden ja valkeat hapset liehuen tuulessa; ja he +jännittivät silmiänsä ja katselivat häntä, niin kauan kuin vähänkin +saattoivat nähdä, sillä he tunsivat sydämissään, etteivät saisi häntä +enää milloinkaan nähdä. + +Senjälkeen he soutivat pitkää, hyrskyistä merta, Olympoksen, +Taivahisten asuinpaikan, ja Athoksen metsärantaisten lahtien ja +Samothrakeen pyhän saaren ohi; ja he purjehtivat Lemnos-saaren ohi +Hellespontoksen ja Abydoksen kaidan salmen läpi ja niin eteenpäin +Propontiiseen asti, jota me nyt nimitämme Marmaran mereksi. Ja siellä +ne tapasivat Kytsikoksen, Dolioonien hallitsijan, ja -- niin runot +kertovat -- oli Aineiaan poika, tuon jalon urhon, josta vielä joskus +saatte kuulla monta tarinaa, sillä Homeros kertoo meille, kuinka +Aineias taisteli Troian luona, ja Vergilius kuinka hän purjehti pois +ja perusti Rooman; ja viime aikoihin asti on luultu, että hänestä +vanhat brittiläiset kuninkaatkin polveutuivat. Kytsikos lausui uroot +tervetulleiksi, sillä hänen isänsä oli ollut Kheironin oppilaita. +Hän lausui heidät tervetulleiksi ja kestitsi heitä ja varusti heidän +laivaansa viljaa ja viiniä ja vaippoja ja peitteitä -- niin runot +kertovat -- ja paitoja, joiden tarpeessa uroot epäilemättä olivatkin. + +Mutta yöllä, kun uroot makasivat, heidän päälleen karkasi hirmuisia +miehiä, jotka elivät vuorilla karhujen kanssa. He olivat näöltään kuin +titaanit tai gigantit, sillä heillä oli kuusi käsivartta kullakin ja he +käyttivät aseinaan nuoria mäntypuita. Mutta ennen aamua Herakles tappoi +heidät kaikki kuolettavilla myrkkynuolillaan; mutta heidän joukossaan +hän pimeässä surmasi Kytsikoksenkin, tuon vieraanvaraisen ruhtinaan. + +Sitten uroot menivät laivaansa ja asettuivat airoilleen, ja Tifys käski +heidän heittää maalle varppiköydet ja lähteä rannasta. Mutta hänen +puhuessaan tuulenpuuska tuli ja riehui Argon ympärillä ja sekoitti +köydet, niin ettei kukaan voinut niitä irroittaa. Silloin Tifys heitti +peräsimen kädestään ja huusi: "Tämän ovat jumalat lähettäneet." Mutta +Iason meni kokkaan ja kysyi neuvoa taikaoksalta. + +Taikaoksa puhui ja vastasi: "Tämä tapahtuu senvuoksi, että olette +surmanneet ystävänne Kytsikoksen. Teidän täytyy lepyttää hänen henkensä +tai ette milloinkaan pääse lähtemään tältä rannikolta." + +Iason palasi murheissaan kokasta ja kertoi uroille, mitä oli kuullut. +He hyppäsivät rannalle ja etsivät aamuun asti; ja aamun koittaessa +he löysivät noiden hirveitten petojen ruumiiden keskeltä Kytsikoksen +ruumiin yltä yleensä vereen ja tomuun tahraantuneena. Ja he itkivät +vieraanvaraista isäntäänsä ja panivat hänet kauniille vuoteelle ja +loivat korkean kummun hänen yllensä ja uhrasivat mustia lampaita hänen +haudallaan, ja Orpheus lauloi hänelle lumoavan tenholaulun, jotta hänen +henkensä olisi saanut rauhan. Sitten he pitivät kilpaleikkejä haudalla +sen ajan tavan mukaan, ja Iason antoi palkinnon jokaiselle voittajalle. +Ankaiokselle hän antoi kultaisen pikarin, sillä hän paini parhaiten, +ja Herakles sai hopeaisen maljan, sillä hän oli kaikista väkevin; ja +Kastor, joka ratsasti parhaiten, sai kultaisen kypärin; ja Polydeukes, +paras nyrkkitaistelija, sai kauniisti kirjotun maton ja Orpheus sai +palkaksi laulustansa kultasiipisen sandaalin. Mutta Iason oli itse +paras jousimies, ja Minyain uroot seppelöivät hänet oliiviseppeleellä; +ja sitten -- niin runot kertovat -- kunnon Kytsikoksen henki leppyi, ja +uroot saattoivat jatkaa rauhassa matkaansa. + +Mutta kun Kytsikoksen vaimo kuuli, että hänen miehensä oli kuollut, +niin hänkin kuoli surusta; ja hänen kyyneleistään syntyi kirkasvetinen +lähde, joka kumpusi koko vuoden umpeensa. + +Sitten uroot soutivat pois -- niin runot kertovat -- pitkin Mysian +rannikkoa, ja ohi Rhyndakos-joen suun, kunnes he saapuivat samaan +lahteen, jota Arganthonion pitkät harjanteet ja korkeat basalttikalliot +suojelevat. Ja siellä he laskivat laivansa rantaan keltaiselle hiekalle +ja käärivät kokoon purjeet ja ottivat maston alas ja sitoivat sen +kiinni tukipuuhun. Sitten he laskivat köysiportaat ja menivät maihin +urheilemaan ja lepäämään. + +Herakles meni jousi kädessä metsään ajamaan peuroja. Ja Hylas, tuo +kaunis poika, hiipi hänen perästään ja seurasi häntä salaa, kunnes hän +eksyi rotkoihin ja istahti väsyneenä lepäämään metsälammen partaalle. +Vesinymfit tulivat häntä katselemaan ja rakastuivat häneen ja veivät +hänet syvälle lammen pohjaan leikkikumppanikseen, elämään iäti nuorena +ja onnellisena. Herakles haki häntä turhaan ja huusi hänen nimeänsä, +niin että vuoret kaikuivat. Mutta Hylas, syvällä läikkyvän lammen +pohjassa, ei kuullut hänen ääntänsä. Ja sillä aikaa kuin Herakles +samoili metsiä häntä hakien, nousi hyvä purjetuuli, eikä Heraklesta +löydetty mistään; ja Argo purjehti pois ja jätti Herakleen, eikä hän +saanut koskaan nähdä jaloa Phasis-virtaa. + +Sitten minyalaiset tulivat kurjaan maahan, jossa Amykos-jättiläinen +hallitsi eikä pitänyt ensinkään lukua Zeuksen laeista, vaan vaati +kaikki muukalaiset kanssaan nyrkkitaisteluun ja surmasi kaikki, jotka +hän voitti. Mutta Polydeukes, tuo suuri nyrkkitaistelija, antoi +hänelle niin ankaran iskun, ettei hän koskaan ennen ollut sellaista +saanut, ja surmasi hänet; ja sitten minyalaiset purjehtivat edelleen +Bosporos-salmea, kunnes saapuivat Fineuksen, tuon julman Bithynian +kuninkaan kaupunkiin. Zetes ja Kalais olivat pyytäneet Iasonia +laskemaan maihin sinne, siksi että heillä oli siellä työ tehtävänä. + +Ja he laskivat rantaan ja kulkivat kaupunkia kohden metsien läpi, jotka +olivat aivan valkoisina lumesta; ja Fineus tuli heitä vastaan laihan +ja surkean näköisenä ja sanoi: "Tervetultuanne, jalot urhot, tänne +kurjuuden pesään, tänne rajujen tuulten ja pakkasen maahan; koetan +kestitä teitä, minkä parhaiten voin". Ja hän vei heidät sisään ja +asetti ruokaa heidän eteensä; mutta ennenkuin he ennättivät koskeakaan +ruokaan, tuli lentäen kaksi kauheata hirviötä, joiden kaltaisia he +eivät koskaan ennen olleet nähneet. Niillä oli kauniiden neitojen +kasvot ja hiukset, mutta haukkojen, siivet ja kynnet; ja ne kaappasivat +ruoan pöydältä ja lensivät rääkyen pois kattojen yli. + +Silloin Fineus löi rintaansa ja huusi: "Ne ovat harpyioita, nimeltään +Tuuliaispää ja Nopsajalka, Thaumaan ja Elektra-nymfin tyttäriä, ja ne +ryöstävät meitä yötä ja päivää. Ne veivät pois Pandareonin tyttäret, +joita kaikki jumalat ovat siunanneet; sillä Afrodite ruokki heitä +Olympoksen hunajalla ja maidolla ja viinillä; Hera antoi heille +kauneutta ja viisautta, ja Athene opetti heille kaikkia taiteita; +mutta kun he tulivat omiin häihinsä, niin harpyiat sieppasivat heidät +molemmat ja veivät heidät Erinnyoiden orjiksi, kurjuudessa elämään +koko ikänsä. Ja nyt nuo harpyiat vainoavat minua ja minun kansaani ja +Bosporosta kauheilla myrskyillä, ja sieppaavat pois meidän ruokamme +pöydiltämme, niin että me näännymme nälkään kaiken rikkautemme keskellä." + +Silloin nousivat Zetes ja Kalais, Pohjatuulen siivekkäät pojat, ja +sanoivat: "Etkö tunne meitä, Fineus, ja näitä siipiä, jotka kasvavat +selästämme?" Ja Fineus peitti kauhuissaan kasvonsa; mutta hän ei +vastannut sanaakaan. + +"Koska sinä olet petturi, Fineus, niin harpyiat sinua yötä ja päivää +vainoavat. Missä on meidän sisaremme Kleopatra, sinun vaimosi, jota +sinä pidit vankeudessa? Ja missä ovat hänen molemmat lapsensa, jotka +siinä raivoissasi teit sokeiksi häijyn naisen pyynnöstä ja heitit +kallioille kuolemaan? Vanno meille, että teet oikeutta sisarellemme, ja +heität huoneestasi tuon ilkeän naisen; silloin me tahdomme vapauttaa +sinut kiusaajistasi ja karkoittaa nuo vihuri-immet etelään; mutta +jollet lupaa, niin me puhkaisemme sinulta silmät, niinkuin sinä +puhkaisit omilta pojiltasi." + +Silloin Fineus vannoi heille ankaran valan ja ajoi pois tuon ilkeän +naisen; ja Iason otti nuo molemmat lapsiraukat ja paransi heidän +silmänsä taikayrteillä. + +Mutta Zetes ja Kalais nousivat surullisina seisomaan ja sanoivat: +"Hyvästi jääkää nyt, urhot kaikki; hyvästi jääkää rakkaat kumppanimme, +joiden kera ennen muinoin leikimme Pelionin päivänpaisteisina +rinteillä; sillä kova kohtalo on meille annettu, ja se päivä on viimein +tullut, jolloin meidän täytyy ruveta ajamaan takaa vihuri-impiä yli +maiden ja merien; ja jos me saamme ne kiinni; niin ne kuolevat, mutta +muutoin pitää meidän itse kuolla." + +Silloin kaikki uroot itkivät; mutta nuo molemmat nuorukaiset lehahtivat +lentoon ja kohosivat korkealle ilmaan harpyioita takaa ajamaan, ja +tuulien taistelu alkoi. + +Ja uroot olivat ääneti ja vapisivat, kun he kuulivat vihurien +kiljunnan, ja palatsin perustukset ja koko kaupunki horjuivat, ja +suuria kiviä lohkeili kallioista ja metsien hongat kallistuivat maahan, +pohjoiseen ja etelään ja itään ja länteen, ja Bosporos vaahtosi +valkoisena, ja pilvet musertuivat kallioihin. + +Viimein taistelu taukosi, ja harpyiat pakenivat rääkyen etelää kohden, +ja Pohjatuulen pojat syöksyivät heidän jälkeensä ja toivat kirkasta +päivänpaistetta kaikkialle, mistä kulkivat. Monta monituista penikulmaa +he kulkivat: yli kaikkien Kykladien ja kauas lounaiseen poikki Hellaan, +kunnes he tulivat Ionian merelle. Siellä he hyökkäsivät Akheloos-joen +laskusuulla olevien Ekhinades-saarten kimppuun, ja noita saaria +nimitettiin monta sataa vuotta Vihurisaariksi. Mutta minne Zetes ja +Kalais lopulta joutuivat, sitä en tiedä, sillä uroot eivät nähneet +heitä koskaan enää. Toiset sanovat, että Herakles kohtasi heidät ja +joutui riitaan heidän kanssansa ja surmasi heidät nuolillaan; toiset +taas sanovat, että he nääntyivät kesäauringon helteeseen ja että +Auringonjumala hautasi heidät Kykladeille, kauniille Tenos-saarelle, +ja heidän hautansa oli siellä nähtävänä monta sataa vuotta ja sillä +haudalla oli patsas, joka kääntyi jokaisen tuulen mukana. Mutta +raivoisat myrskyt ja vihurit ovat vainonneet Bosporosta tähän päivään +asti. + +Mutta Argonautit purjehtivat itään päin ja ulos aavalle merelle, jota +me nyt nimitämme Mustaksimereksi, mutta silloin sitä nimitettiin +Eukseinokseksi. Eikä yksikään helleeni ollut silloin vielä sen vesiä +purjehtinut, ja kaikki pelkäsivät sitä kammottavaa merta ja sen kareja +ja matalikkoja ja sumuja ja purevia, jäädyttävän kylmiä myrskytuulia; +ja siitä kerrottiin kummia juttuja, kokonaan perättömiä tai puoleksi +tosia, kuinka se pohjoisessa ulottui aina maailman loppuun ja sakeaan +Mädänneeseen mereen ja ikuiseen yöhön ja kuoleman valtakuntaan asti. +Senvuoksi urhot vapisivat kaikesta uljuudestaan huolimatta saapuessaan +tuolle myrskyävälle Mustallemerelle ja nähdessään sen ääretönnä +leviävän edessään, niin kauas kuin silmä kantoi. + +Ensiksi puhui Orpheus ja varoitti heitä: "Nyt me tulemme niille +liikkuville sinisille kallioille, joista minua varoitti äitini, +Kalliope, tuo kuolematon Muusa." + +Pian he näkivätkin sinisten kallioiden loistavan kuin lasisten +linnojen ja tornien, ja niistä lähti jääkylmä viima, joka värisytti +kaikkien uroiden sydämiä. Kun he lähenivät, niin he saattoivat nähdä, +kuinka kalliot keikkuivat halkoessaan meren pitkiä aaltoja ja kuinka +ne rytisten iskivät yhteen, niin että jyrinä kuului kauas kaikille +suunnille. Meri ryöpsähti korkeaksi patsaaksi niiden välissä ja kihisi +ja kuohui valkoisena vaahtona niiden ympärillä; ja niiden huiput +heilahtivat korkealle ilmaan tuulen kiitäessä vinkuen niiden lomitse. + +Pelko valtasi uroiden mielet, ja sydän kurkussa he nojasivat +airoihinsa; mutta Orpheus huusi Tifys-perämiehelle: "Niiden välistä +meidän täytyy kulkea; katso eikö siellä näy mitään aukkoa, josta +pääsisi kulkemaan, ja ole rohkea, sillä Hera on meidän kanssamme." +Mutta Tifys, tuo taitava perämies seisoi ääneti, suu tiiviisti +suljettuna, kunnes hän näki haikaran lentävän maston tasalla kallioita +kohden ja leijailevan hetkisen niiden edessä ikäänkuin hakien +läpimenopaikkaa. Silloin hän huusi: "Hera on lähettänyt meille luotsin; +seuratkaamme tuota viisasta lintua". + +Haikara räpytteli hetken aikaa edes takaisin, kunnes se huomasi +piilossa olevan aukon, ja syöksähti siihen kuin nuoli, uroiden +odottaessa, mitä tapahtuisi. + +Siniset vuoret jysähtivät yhteen, kun lintu nopeasti lensi niiden +lävitse; mutta ne repäisivät vain yhden höyhenen sen pyrstöstä ja +törmättyään yhteen ne taas ponnahtivat kauas erilleen toisistansa. + +Silloin Tifys rohkaisi uroita, ja he hurrasivat; ja airot taipuivat +kuin pajunvitsat heidän käsissään, kun he syöksyivät noiden yhteen +iskeytyvien jäävuorien kuoleman kylmien, sinisten huulten väliin. Mutta +ennenkuin vuoret taas ennättivät törmätä yhteen, he olivat päässeet +niiden lävitse ja soutivat vahinkoa kärsimättä aukeaa merta. + +Sen jälkeen he purjehtivat monta vaivaa ja vastusta kokien pitkin +Aasian rannikkoa Mustanniemen ja thynojen maan sivuitse, jossa vuolas +Thymbrios ja kalarikas Sangarios-virta purkavat vetensä Eukseinokseen, +ja viimein he tulivat Susi-virralle ja vieraanvaraisen Susi-kuninkaan +luo. Siellä kuoli kaksi uljasta urosta, Idmon ja Tifys, tuo viisas +perämies. Toinen kuoli ilkeään tautiin, ja toisen tappoi villisika. +Uroot loivat kummun heidän ruumiittensa ylle ja pystyttivät airon +kummun huipulle ja jättivät heidät sinne yhdessä nukkumaan kaukaiselle +Lykian rannikolle. Mutta Idas tappoi villisian ja kosti Tifyksen +kuoleman; ja Ankaios tarttui peräsimeen, ja asettui Tifyksen sijalle ja +ohjasi itää kohden. + +Ja he purjehtivat Sinopen ja monen mahtavan virran suun ohi ja monen +barbaariheimon ja amatsoonien, noiden Idän sotaisten naisten, alueiden +ohi, kunnes he kuulivat alasinten kalketta ja palkeiden puhkunaa, jota +jatkui kaiken yötä, ja näkivät kuinka pajan tulet säihkyivät säkeniä +lennätellen vuoren rotkojen pimeydessä; sillä he olivat saapuneet +khalybien asuinpaikoille, noiden iäti väsymättömien seppien, jotka +palvelevat julmaa sodanjumalaa, Aresta, takoen aseita yötä ja päivää. + +Päivän koittaessa he katsoivat itään ja puolitiessä meren ja taivaan +välillä he näkivät lumipeitteisten vuorenhuippujen törröttävän ja +hohtavan huikaisevan valkoisina pilvien yläpuolella. Ja he ymmärsivät +tulleensa Kaukasokseen, kaiken maailman loppuun, Kaukasokseen, +joka on korkein kaikista vuorista ja kaikkien Idän jokien isä. +Sen huipuilla makaa kallioon kahlehdittuna titaani, jonka sydäntä +korppikotka raatelee, ja sen juurella jylhät metsät ympäröivät Kolkhiin +salaperäistä maata. + +He soutivat kolme päivää itää kohden, ja yhä korkeammalle kohosi +Kaukasos heidän edessänsä, ja viimein he näkivät tumman Phasis-virran +syöksyvän päistikkaa mereen ja Aietes-kuninkaan, Auringon pojan, +kultaisten kattojen kimaltelevan puiden yllä. + +Silloin Ankaios, perämies, puhui ja sanoi: "Me olemme nyt viimeinkin +päässeet matkamme päähän, sillä tuolla näkyvät Aieteen katot ja ne +metsät, joissa kaikki myrkyt kasvavat; mutta kuka saattaa meille sanoa, +mihin niistä Kultainen talja on kätketty? Monta vaivaa ja vastusta +meidän täytyy vielä kokea, ennenkuin sen löydämme ja saamme viedyksi +kotiin Kreikkaan." + +Mutta Iason rohkaisi uroita, sillä hänen mielensä oli uljas ja +miehuullinen; ja hän sanoi: "Tahdonpa mennä yksin Aieteen luokse, +niin Auringon poika kuin hän onkin, ja koetan taivuttaa hänet kauniin +sanoin. Se on viisaampaa, kuin että menemme sinne yhdessä ja joudumme +heti kahakkaan." Mutta minyalaiset eivät tahtoneet jäädä jälkeen, ja +niin he soutivat rohkeasti jokea ylös. + +Ja Aietes näki unen, ja se täytti hänen sydämensä pelolla. Hän näki +unessa loistavan tähden, joka putosi hänen tyttärensä helmaan; ja +hänen tyttärensä, Medeia, otti sen iloiten vastaan ja vei sen virran +rannalle ja heitti sen veteen, ja vuolas virta vei sen mukanaan kauas +Eukseinos-mereen. + +Silloin hän hypähti ylös peloissaan ja käski palvelijoittensa tuoda +hänen vaununsa, jotta hän ajaisi joen rannalle ja lepyttäisi nymfit ja +uroot, joiden henget kummittelivat virran äyräillä. Hän meni joelle +kultaisissa vaunuissaan, ja hänen rinnallaan istuivat hänen tyttärensä, +Medeia, tuo kaunis velhotyttö, ja Khalkiope, joka oli ollut Phirksoksen +puolisona, ja hänen perästään tuli suuri joukko palvelijoita ja +sotamiehiä, sillä hän oli rikas ja mahtava ruhtinas. + +Kun hän ajoi ruokoiselle rannalle, niin hän näki Argon liukuvan +jokivartta ja siinä joukon uroita, kauniita ja voimakkaan näköisiä +kuin Taivahiset aseineen ja panssaripaitoineen, jotka kiilsivät ja +kimaltelivat joen valkoisessa usvassa nousevan auringon valossa. Mutta +komein kaikista oli Iason; sillä Hera rakasti häntä ja oli antanut +hänelle kauneutta ja pituutta ja peloittavaa miehuutta. + +Kun he lähestyivät toisiaan ja katsoivat toisiansa silmästä silmään, +niin uroot pelkäsivät Aietesta, joka tuli vaunuissaan hohtaen kuin +itse isänsä, loistava Aurinko; sillä hänen vaatteensa olivat kalliista +kultakankaasta ja hänen diadeemansa säihkyi kuin tuli; ja kädessään +hän piti jalokivin koristettua valtikkaa, joka tuikahteli kuin tähdet; +ja kopeasti hän heitä katseli kulmainsa alta, ja kopeasti ja kovalla +äänellä hän puhui: + +"Keitä te olette ja mitä varten te olette tulleet tänne Kytaian +rannoille? Ettekö ensinkään välitä minun vallastani ja kansastani, +kolkhilaisista, jotka minua palvelevat eivätkä koskaan ole uupuneet +taistelussa ja jotka kyllä tietävät, kuinka hyökkääjät on vastaan +otettava?" + +Ja uroot olivat hetken vaiti tuon iäkkään kuninkaan kasvojen edessä. +Mutta Hera, tuo kunnianarvoisa jumalatar, antoi Iasonille rohkeutta, ja +tämä nousi seisomaan ja huusi vastaukseksi: "Me emme ole merirosvoja +emmekä laittomia miehiä. Me emme ole tulleet ryöstämään emmekä ottamaan +orjia sinun maastasi. Minun setäni, Poseidonin poika, Minyain kuningas +Pelias on lähettänyt minut hakemaan Kultaista taljaa ja tuomaan sen +kotia. Eivätkä nämä toisetkaan, minun uljaat kumppanini, ole mitään +maineettomia miehiä; sillä toiset heistä ovat Taivahisten poikia +ja toiset maankuuluja uroita. Emmekä mekään konsanaan uuvu kesken +taistelun ja osaamme mekin antaa iskuja ja ottaa niitä vastaan. Mutta +nyt me haluamme olla vieraina sinun pöydässäsi, sillä se on parasta +molemmin puolin." + +Silloin Aieteen viha kuohahti kuin rajutuuli. Hänen silmänsä iskivät +tulta, kun hän kuunteli Iasonin puhetta; mutta hän painoi kiukkunsa +syvälle sydämensä pohjaan ja puhui lempeästi ja viekkaasti: + +"Jos te tahdotte kolkhilaisteni kanssa tapella taljasta, niin silloin +on monen miehen kuoltava. Mutta tahtoisitteko tosiaankin tappelemalla +voittaa tuon taljan minulta? Niin vähän kuin teitä on, että helposti +teidät saatan voittaa ja lastata laivanne teidän ruumiillanne! Jos +tahtoisitte kuulla minun neuvoani, niin huomaisitte paljon paremmaksi +valita parhaimman miehen joukostanne tekemään ne työt, jotka minä +hänelle määrään. Silloin minä annan hänelle Kultaisen taljan palkaksi +ja te saatte kaikki suurta kunniaa osaksenne." + +Niin sanottuaan hän käänsi hevosensa ja ajoi ääneti takaisin +kaupunkiinsa. Ja Minyain uroot istuivat vaiteliaina ja murheellisina +ja kaipasivat Heraklesta ja hänen voimaansa; sillä ei ollut hyvä mennä +noita tuhansia kolkhilaisia vastaan koettelemaan peloittavaa sotaonnea. + +Mutta Khalkiope, Phriksoksen leski, palasi itkien kaupunkiin; sillä +hänen mieleensä muistuivat hänen minyalainen puolisonsa ja kaikki +nuoruuden ilot, kun hän katseli puolisonsa heimolaisten kauniita +kasvoja ja heidän pitkiä kultakiharoitaan. Ja hän kuiskasi sisarelleen +Medeialle: "Miksi pitäisi noiden kaikkien uljaiden miesten kuoleman? +Minkätähden isäni ei anna heille taljaa, niin että puolisoni henki +pääsisi rauhaan?" + +Ja Medeia sääli sydämessään uroita, ja Iasonia enin kaikista; ja hän +vastasi: "Meidän isämme on julma ja hirmuinen; kukapa saattaa voittaa +Kultaisen taljan?" Mutta Khalkiope sanoi: "Nuo miehet eivät ole meidän +miestemme kaltaisia; ei ole olemassa mitään, jota he eivät uskaltaisi +tai tekisi". + +Ja Medeia ajatteli Iasonia ja hänen uljasta ryhtiänsä ja sanoi: "Jos +heidän joukossaan olisi edes yksikin uskalias mies, niin näyttäisin +hänelle, kuinka talja olisi voitettavissa." + +Iltahämyssä he menivät jokivarrelle, Khalkiope ja noitatyttö Medeia ja +Argos, Phriksoksen poika. Ja Argos-poikanen hiipi edellä kaislikkoa +pitkin, kunnes hän löysi uroot, jotka nukkuivat laivansa tuhdoilla +jokiäyrään kyljessä, sillävälin kuin Iason piti vahtia ja nojasi +mietiskellen keihääseensä. Ja silloin poika meni Iasonin luo ja sanoi: + +"Minä olen sinun serkkusi Phriksoksen poika; ja äitini Khalkiope +odottaa sinua puhuakseen kanssasi Kultaisesta taljasta." + +Silloin Iason meni rohkeasti pojan mukana ja tapasi molemmat +kuninkaantyttäret odottamassa rannalla; ja kun Khalkiope näki Iasonin, +niin hän itki ja huusi: + +"Voi, rakastetun puolisoni serkku, lähde kotiisi, ennenkuin joudut +surman suuhun!" + +"Huonoa olisi nyt lähteä kotiin, ihana prinsessa, turhaanhan olisimme +silloin purjehtineet kaikki nämät meret." Silloin molemmat prinsessat +pyysivät ja rukoilivat häntä lähtemään; mutta Iason sanoi: "Liian +myöhäistä on enää lähteä!" + +"Sinä et tiedä", Medeia sanoi, "mitä kaikkea sen täytyy tehdä, joka +tahtoo taljan voittaa. Hänen täytyy kesyttää kaksi vaskisorkkaista +härkää, jotka syöksevät tulta kidoistaan, ja niillä hänen täytyy +ennen iltaa kyntää neljä auranalaa Ares-jumalan peltoa; ja vakoihin +hänen täytyy kylvää käärmeen hampaita, ja niistä putkahtaa aseellinen +mies jokaisesta hampaasta. Sitten hänen täytyy taistella kaikkia +noita sotilaita vastaan; ja vähän se häntä hyödyttää, vaikka hän ne +voittaisikin, sillä taljaa vartioitsee lohikäärme, paljon suurempi +kuin suurin vuoriston honka; ja sen käärmeen ruumiin yli sinun täytyy +kulkea, jos mielit Kultaisen taljan anastaa." + +Mutta Iason nauroi katkerasti: "Väärin on ollut pitää tuota taljaa +täällä, ja vääryyttä harjoittava ja laiton kuningas sitä on pitänyt; ja +väärin on, että minun täytyy kuolla nuoruuteni kukoistuksessa, sillä +ennenkuin aurinko toistamiseen laskee, tahdon ryhtyä tuohon yritykseen." + +Silloin Medeia vapisi ja sanoi: "Kukaan kuolevainen ei voi sitä taljaa +saada käsiinsä, jollen minä opasta häntä. Sillä sen ympärillä, joen +tuolla puolen on täyttä yhdeksää kyynärää korkea muuri torneineen ja +pylväineen ja jykevine kolminkertaisine vaskiportteineen; ja porttien +yläpuolella on holvattu muuri, ja holvin päällä on kultaiset sakarat. +Ja porttikäytävän päällä istuu Brimo-velho, tuo metsien hurja valtiatar +heiluttaen männynrunkoa kädessään, ja hänen häijyt koiransa ulvovat +muurin ympärillä. Kukaan ei uskalla häntä lähestyä, eikä katsoa häneen, +paitsi minä, hänen papittarensa, ja hän vartioitsee maata laajalti, +niin ettei yksikään muukalainen pääse lähestymään." + +"Ei ole muuria niin korkeata, ettei sen yli viimein kiivetä, eikä +metsää niin tiheätä, ettei sen läpi saata ryömiä; ei käärmettä niin +kavalaa, ettei sitä saa lumotuksi eikä velhonaista niin julmaa, ettei +sitä saa kauniin sanoin kiehdotuksi; ja minä olen voittava Kultaisen +taljan, jos vain muuan viisas neito antaa apuansa uljaille miehille." + +Ja hän katsoi viekkaasti Medeiaan ja kiinnitti häneen loistavat +silmänsä, kunnes tyttö punastui ja värisi ja sanoi: + +"Kuka uskaltaa uhmata härkien tulista hengitystä ja taistella kymmentä +tuhatta aseellista miestä vastaan?" + +"Se, jota sinä autat", Iason sanoi imarrellen, "sillä sinun maineesi +on levinnyt yli kaiken maan piirin. Sinähän olet velhojen kuningatar, +vielä viisaampi, kuin sisaresi Kirke, joka asuu ihanalla saarellaan +kaukana Lännessä." + +"Jospa olisinkin Kirke-sisareni luona tuolla hänen kauniilla +Länsimeren saarellaan, kaukana vaikeista kiusauksista ja ajatuksista, +jotka raatelevat sydäntäni! Mutta jos niin täytyy tapahtua -- sillä +minkätähden sinun pitäisi kuolla -- niin minulla on tässä voidetta; +olen valmistanut sen taikavoimaisista jääkukkasista, jotka puhkesivat +Prometheuksen haavoista ylhäällä Kaukasos-vuoren autioilla lumikentillä +pilvien tuolla puolen. Voitele itsesi sillä, niin sinä saat seitsemän +miehen voiman; ja voitele sillä kilpesi, niin ei tuli eikä vesi saata +sinua vahingoittaa. Mutta mitä alat, se sinun pitää lopettaa ennen +auringonlaskua, sillä sen voima kestää vain yhden päivän. Ja voitele +sillä kypäräsi, ennenkuin kylvät käärmeen hampaat; ja kun nuo Maaemon +pojat hyppäävät pystyyn, niin heitä kypäräsi heidän keskellensä, ja +silloin nuo sodanjumalan vainion kuolevaiset sikiöt karkaavat toistensa +kimppuun ja tuhoavat toinen toisensa." + +Silloin Iason lankesi polvilleen hänen eteensä ja kiitti häntä ja +suuteli hänen käsiään; ja tyttö antoi hänelle voideastian ja kiiruhti +vapisten pois kaislikon läpi. Ja Iason kertoi kumppaneilleen, mitä oli +tapahtunut, ja näytti heille voirasian; ja kaikki iloitsivat paitsi +Idas, joka joutui aivan pois suunniltaan kateudesta. + +Auringon noustessa Iason meni ja kylpi joessa ja voiteli itsensä +kiireestä kantapäähän voiteella ja kilpensä ja kypäränsä ja aseensa +ja pyysi tovereitansa koettelemaan taikakeinon vaikutusta. Uroot +koettivat katkaista hänen keihäänsä, mutta se oli kova ja jäykkä kuin +rautatanko, Idas iski häntä kiukkuisesti miekallaan, mutta miekan terä +kalskahti kappaleiksi ja lensi vasten hänen omia kasvojansa. Sitten +uroot heittivät keihäänsä hänen kilpeensä, mutta keihäiden kärjet +käpristyivät kuin lyijy; ja Kaineus koetti työntää häntä, mutta hän ei +liikahtanutkaan paikaltansa; ja Polydeukes antoi hänelle nyrkillään +iskun, joka olisi tappanut häränkin, mutta Iason vain naurahti, ja +uroot tanssivat iloissaan hänen ympärillään; itse hän hyppi ja juoksi +ja huusi ihastuksissaan äärettömästä voimastansa, kunnes aurinko nousi, +ja oli aika mennä kaupunkiin ja vaatia Aietesta täyttämään lupauksensa. + +Iason lähetti Telamonin ja Aithalideen sanomaan Aieteelle, että hän oli +valmis taisteluun; ja he menivät marmorimuurien sivuitse ja kultaisten +kattojen alitse ja astuivat Aietes-kuninkaan saliin, ja Aietes kalpeni +kiukusta. + +"Täytä lupauksesi, loistavan Auringon poika. Anna meille käärmeen +hampaat ja päästä irti tulikitaiset härkäsi; sillä me olemme löytäneet +keskuudestamme sankarin, joka saattaa voittaa Kultaisen taljan." + +Aietes puri huuliaan, sillä hän oli kuvitellut mielessänsä, että uroot +olisivat paenneet yöllä; mutta hän ei saattanut peruuttaa antamaansa +lupausta ja niin hän antoi heille käärmeen hampaat. + +Sitten hän käski tuoda vaununsa ja hevosensa ja lähetti airueita +kuuluttamaan koko kaupungille, ja kaikki kansa tuli hänen kerallaan +kauhean sodanjumalan kentälle. + +Siellä Aietes istuutui valtaistuimelleen ja hänen soturinsa asettuivat +molemmin puolin, ja niitä oli monta kymmentä tuhatta miestä, jotka +olivat kiireestä kantapäähän pukeutuneet teräksisiin panssaripaitoihin. +Ja kaikki kansa ja naiset kiipesivät kaikkiin ikkunoihin ja muureille +ja valleille; ja Minyain uroot seisoivat yhdessä, kuin pieni +kourallinen tuon suuren vihollisjoukon keskellä. + +Khalkiope oli siellä ja vapiseva Argos-poika ja Medeia, tarkasti +huntuunsa kääriytyneenä; mutta Aietes ei tietänyt, että hän mutisi +voimakkaita loitsuja huuliensa välistä. Silloin Iason huusi: "Täytä +lupauksesi ja anna tulikitaisten härkiesi tulla esille." + +Aietes kaski avata portit, ja taikahärät juoksivat esiin. Ja niiden +vaskiset sorkat kalisivat maata vasten ja tulenliekkejä leiskui +niiden sieraimista, kun ne sarvet sojossa ryntäsivät Iasonia kohden; +mutta Iason ei väistynyt askeltakaan. Niiden tulinen hengitys peitti +hänet, mutta se ei kärventänyt hiuskarvaakaan hänen päästään, ja härät +pysähtyivät äkkiä ja värisivät, kun Medeia aloitti loitsunsa. + +Iason hyökkäsi lähimmän kimppuun ja tarttui sen sarviin; ja he painivat +ja tappelivat, kunnes härkä vaipui nöyränä polvilleen: sillä elukan +rohkeus lannistui ja sen jykevät jäsenet kävivät hervottomiksi tuon +tumman velhotytön kiinteän katseen ja hänen huultensa loitsumuminan +vaikutuksesta. + +Sitten Iason kesytti molemmat härät ja pani ne ikeen alle ja sitoi ne +auraan ja hoputti niitä keihäällään, kunnes hän sai kynnetyksi koko +pyhän pellon. + +Kaikki Minyain uroot hurrasivat; mutta Aietes puri vimmoissaan +huuliansa, sillä puolet Iasonin työstä oli jo tehty, ja aurinko oli +vielä korkealla taivaalla. + +Sitten Iason otti käärmeen hampaat ja kylvi ne ja odotti, mitä +tapahtuisi. Mutta Medeia katsoi hänen kypäräänsä, ettei hän vain +unohtaisi saamaansa opetusta. Ja jokainen vako kohosi ja paisui, ja +jokaisesta mullanmukulasta putkahti mies. Tuhansittain niitä nousi +maan povesta, ja jok'ikinen oli kiireestä kantapäähän asti teräkseen +pukeutunut. He vetivät miekkansa ja syöksyivät Iasonin päälle, joka +seisoi yksinään heidän keskellänsä. + +Silloin minyalaiset kalpenivat pelosta; mutta Aietes nauroi katkeraa +naurua: "Katsokaapa, jollei minulla jo olisi kylliksi sotureita +ympärilläni, saattaisin manata niitä esiin maan povesta!" + +Mutta Iason otti kypärän päästänsä ja nakkasi sen tiheimpään parveen. +Ja sokea raivo valtasi heidät, ja epäluulo ja viha ja pelko; ja +toinen huusi toiselle: "Sinä löit minua" ja "Sinä olet Iason, sinun +pitää kuoleman!" Nuo maasta nousseet peikot joutuivat vimmoihinsa ja +käänsivät kätensä toinen toistansa vastaan; ja he tappelivat väsymättä, +kunnes he makasivat kaikki maassa kuolleina. Silloin taikavaot +aukenivat, ja lempeä maa otti heidät takaisin helmaansa; ja ruoho +kasvoi taas vihreänä heidän ylitsensä, ja Iasonin työ oli tehty. + +Minyalaiset nousivat ja hurrasivat, niin että Prometheuskin kuuli +heidän huutonsa kalliolleen. Ja Iason huusi: "Vie minut nyt heti taljan +luo, ennenkuin aurinko laskee". + +Mutta Aietes ajatteli: "Hän on voittanut härät ja kylvänyt ja +korjannut tuon hirveän viljan. Ken onkaan tuo mies, joka on taikojakin +voimakkaampi? Ehkäpä ihan vielä tappaa käärmeenkin." Niin hän ajatteli +ja vitkasteli ja neuvotteli ruhtinaittensa kanssa, kunnes aurinko +laski ja kaikki pimeni. Sitten hän käski airueen huutaa: "Jokainen +mies menköön yöksi kotiinsa. Huomenna mennään tapaamaan uroita ja +keskustellaan Kultaisesta taljasta". + +Sitten hän kääntyi ja katsoi Medeiaan. "Tämä on sinun työtäsi, sinä +kavala velho! Sinä olet auttanut noita keltahapsisia muukalaisia ja +tuottanut häpeää isällesi ja itsellesi!" + +Medeia pelästyi ja vapisi ja hänen kasvonsa kalpenivat. Aietes näki, +että hän oli syyllinen ja kuiskasi: "Jos he voittavat taljan, niin sinä +olet kuoleva!" + +Mutta minyalaiset menivät laivoilleen möristen kuin karhut, joilta +saalis on viety: sillä he ymmärsivät, että Aietes aikoi pitää +heitä vain pilkkanansa ja kavalasti pidättää heiltä kaiken heidän +vaivannäkönsä hedelmät. Oileus sanoi: "Menkäämme miehissä lehtoon ja +ottakaamme talja väkivalloin". + +Mutta äkkipikainen Idas sanoi: "Heittäkäämme arpaa, kenen meistä tulee +mennä ensiksi; sillä sillä aikaa kuin lohikäärme repii yhtä meistä, +muut voivat sen tappaa ja viedä rauhassa pois taljan". Mutta Iason +pidätti heitä, vaikka hän heitä ylistikin; sillä hän toivoi apua +Medeialta. + +Hetken perästä Medeia tulikin vapisten ja itki ison aikaa, ennenkuin +sai puhutuksi. Ja viimein hän sanoi: + +"Minun loppuni on tullut, ja minun täytyy kuolla; sillä isäni on +oivaltanut, että minä olen teitä auttanut. Teidät hän tappaisi, jos +uskaltaisi; mutta hän ei ole tekevä teille pahaa, koska olette olleet +hänen vieraitansa. Lähtekää siis, oi lähtekää näiltä rannoilta ja +muistelkaa Medeia-raukkaa, kun olette kaukana meren tuolla puolen!" +Mutta uroot huusivat: + +"Jos sinä kuolet, niin mekin kuolemme sinun kanssasi; sillä ilman sinua +emme saata taljaa voittaa, emmekä ilman sitä tahdo mennä kotiin, vaan +kaadumme täällä kaikki viimeiseen mieheen asti taistellen." + +"Sinä et saa kuolla", Iason sanoi. "Pakene meidän kanssamme meren +tuolle puolen. Näytä meille vain ensin, kuinka saisimme Kultaisen +taljan; sillä sen sinä saatat tehdä. Olethan sinä lehdon papitar. Näytä +meille vain, kuinka saamme käsiimme taljan, ja pakene sitten meidän +kanssamme, ja sinusta on tuleva minun kuningattareni ja sinä saat +hallita Minyain rikkaita ruhtinaita meren rannan Iolkoksessa." + +Ja kaikki uroot tunkeutuivat lähelle ja lupasivat pyhästi, että hänestä +tulisi heidän kuningattarensa. + +Medeia itki ja vapisi ja peitti kasvonsa käsiinsä: sillä hän ikävöitsi +sydämessään sisariansa ja leikkikumppaneitansa ja kotiaan, jossa hän +oli viettänyt lapsuutensa päivät. Mutta viimein hän katsahti Iasoniin +ja sanoi kesken nyyhkytyksiänsä: + +"Minun täytyy siis jättää kotini ja kansani ja lähteä muukalaisten kera +merten taakse? Arpa on heitetty, ja minun täytyy kestää kohtaloni. +Tahdon näyttää teille, kuinka saatte Kultaisen taljan käsiinne. Viekää +laivanne metsän kylkeen ja pankaa se sinne ankkuriin rantatöyrästä +vastaan; ja Iason ottakoon jonkun urhean toverin mukaansa ja tulkoon +keskiyön aikana tapaamaan minua muurin juurelle." + +Silloin kaikki uroot huusivat yhdestä suusta: "Minä tahdon tulla +mukaan!" "Ja minä!" "Ja minä!" Äkkipikainen Idas joutui kateudesta +aivan suunniltaan; sillä hän olisi tahtonut olla ensimmäisenä kaikessa. +Mutta Medeia tyynnytti heitä ja sanoi: "Orpheus tulkoon Iasonin kanssa +ja tuokoon mukanaan taikaharppunsa; sillä minä olen kuullut hänestä, +että hän on kaikkien laulajien kuningas ja saattaa lumota kaikki maan +päällä." + +Orpheus nauroi ilosta ja taputti käsiänsä, kun hänet valittiin; sillä +siihen aikaan runoilijat ja laulajat olivat yhtä urheita taistelijoita +kuin kaikkein parhaimmatkin soturit. + +Niin he menivät keskiyön aikaan rantaan ja kohtasivat Medeian; ja hänen +mukanaan tuli hänen nuori veljensä, Absyrtos, taluttaen vuoden vanhaa +lammasta. + +Medeia vei heidät tiheikköön, joka oli sodanjumalan portin vieressä; +ja hän käski Iasonin kaivaa kuopan ja teurastaa lampaan ja jättää sen +sinne ja sirottaa sen päälle taikayrttejä ja hunajaa. + +Silloin syöksyi maan sisästä punaisten tulenliekkien leiskunnassa +Brimo, metsien hurja velho, ja hänen häijyt koiransa ulvoivat hänen +ympärillänsä. Hänellä oli kolme päätä, yksi kuin hevosen ja toinen +kuin verikoiran ja kolmas kuin sihisevän käärmeen, ja hänellä oli +miekka kummassakin kädessään. Hän ryntäsi kuopalle koirinensa ja he +söivät ja joivat niin paljon kuin jaksoivat, ja Iason ja Orpheus +vapisivat, ja Medeia peitti silmänsä. Viimein velho kiiti koirinensa +metsään ja katosi; ja salvat kolahtivat alas ja portin puoliskot +aukenivat selko selälleen, ja Medeia ja uroot riensivät portista sisään +ja kiiruhtivat tuon myrkyllisen metsän läpi, mahtavien tammipuiden +tummien runkojen lomitse Kultaisen taljan hohtoa kohden ja viimein +he näkivät taljan riippuvan suuressa puussa lehdon keskellä. Iason +olisi tahtonut juosta ja temmata taljan puusta; mutta Medeia pidätti +häntä ja osoitti väristen mahtavaa käärmettä, joka makasi kiemurassa +puiden runkojen keskellä. Sen ruumis oli kuin roteva vuoriston honka, +ja sen kiemuroitten väliä oli monta syltä ja se kimalteli pronssilta +ja kullalta. Puolet he vain saattoivat siitä nähdä, mutta ei enempää, +sillä toinen puoli peittyi kauas pimeään. + +Kun käärme näki heidän tulevan, niin se nosti päänsä ja katsoi heitä +vaanien pienin kiiluvin silmin ja väläytti kaksihaaraista kieltään +ja sähisi kuin metsiä kiertävä kulo, niin että koko metsä vavahti ja +ähkyi. Sen sähinä värisytti puita lehdennenistä aina juuriin saakka +ja kiiti yli virran pitkien rantojen ja Aieten pylvässalin ja herätti +kaikki nukkujat kaupungissa, niin että äidit peloissaan painoivat +lapsiansa rintaansa vastaan. + +Mutta Medeia puhutteli sitä ystävällisesti ja se kurkotti pitkän, +pilkullisen kaulansa ja nuoli hänen kättään ja katsoi häntä silmiin, +ikäänkuin ruokaa pyytäen. Silloin Medeia antoi merkin Orpheukselle ja +tämä aloitti tenholaulunsa. + +Hänen laulaessaan metsä taas tyyntyi ja puiden lehdet riippuivat +hiljaa; ja käärmeen pää painui alas ja sen vaskinen ruumis kävi +hervottomaksi ja sen kiiluvat silmät sulkeutuivat hitaasti. Hetken +perästä se hengitti tasaisesti kuin nukkuva lapsi, kun Orpheus kutsui +sen luokse leppeätä Unen jumalaa, joka antaa rauhan ihmisille ja +eläimille ja meren läikkyville laineille. + +Silloin Iason juoksi varovaisesti eteenpäin, astui tuon mahtavan +käärmeen yli ja tempasi taljan puun rungosta. Sitten he kaikki neljä +syöksyivät pois puutarhasta joen äyräälle, jossa Argo odotti. + +Hetkisen vallitsi rannassa syvä hiljaisuus, kun Iason piti Kultaista +taljaa korkealla. Sitten hän huusi: "Kynnä nyt, kunnon Argo, nopeasti +laineita, jos enää milloinkaan tahdot nähdä Pelionin harjanteita!" + +Ja Argo totteli. Vakavina ja vaieten uroot sitä auttoivat airoillansa, +ja honkainen puu taipui kuin pajunvitsa heidän käsissänsä, ja uljas +Argo ulvahteli heidän aironvetojensa alla. + +Yhä kauemmas he pakenivat syvän pimeyden turvissa, alas ryöppyävää +virtaa he kiitivät ohi mustien muuriseinien ja temppelien ja Idän +ruhtinaan linnojen, ohi kanavan suiden ja tuoksuvien puutarhojen ja +outoja hedelmiä kasvavien lehtojen, ohi rämeiden, joilla lihavat lehmät +makasivat, ja pitkien, suhisevien kaislikkojen; ja viimein he kuulivat +meren aaltojen; kohisevan hietasärkkää vastaan, joka yksinään törrötti +kuutamossa. + +Meren kohinaa kahden he kiitivät, ja kuin raisu ratsu Argo hyppäsi +aallolta aallolle, sillä se tiesi, että aika oli tullut, jolloin se +saisi näyttää, mihin kelpaisi, ja voittaa kunniaa uroille ja itsellensä. + +Meren kohinaa kohden he kiitivät, ja kuin raisu ratsu Argo hyppäsi +aallolta aallolle, ja henkeään pidätellen uroot katselivat, kukin +airollaan, kuinka se soljui tyynelle aavalle ulapalle. + +Silloin Orpheus otti harppunsa ja lauloi paianin, [kiitoslaulu +Apollonin kunniaksi] ja korkealle kohosi jälleen uroiden rohkeus. +Uljaasti ja voimakkaasti he soutivat eteenpäin kauas lännen pimeyteen. + + + + +V. + +Kuinka Argonautit ajautuivat Tuntemattomalle merelle. + + +He pakenivat länttä kohden minkä ennättivät; mutta Aietes varusti +laivastonsa ja lähti ajamaan heitä takaa. Ja teräväsilmäinen Lynkeus +näki hänen tulevan, kun hän vielä oli monen penikulman päässä, ja +huusi: "Minä mäen kaukana idässä satoja laivoja ikäänkuin parven +valkoisia joutsenia!" Ja sen kuultuaan uroot soutivat vielä entistä +rivakammin, mutta laivat lähenivät kuitenkin joka hetki. + +Silloin Medeia, tuo tumma velhotyttö, keksi julman ja viekkaan keinon. +Hän tappoi nuoren veljensä Absyrtoksen ja heitti hänet mereen ja sanoi: +"Kestää kauan ennenkuin isäni ennättää saada ylös hänen ruumiinsa ja +polttaa sen, ja sillä aikaa me pääsemme kauas edelle." + +Kaikki uroot kauhistuivat ja katsoivat häpeissään toinen toiseensa; +mutta he eivät sentään rangaisseet tuota tummaa velhonaista, sillä +olihan hän hankkinut heille Kultaisen taljan. + +Kun Aietes tuli paikalle, niin hän näki poikansa ajelehtivan ruumiin. +Hän pysähtyi pitkäksi aikaa, itki poikaansa ja otti hänet ylös +vedestä ja palasi kotiin. Mutta hän lähetti uudelleen merimiehensä +länttä kohden ja velvoitti heidät, uhaten hirmukuolemalla, täyttämään +tehtävänsä. "Tuokaa takaisin minun luokseni tumma velhonainen, jotta +hän kuolisi kauhean kuoleman. Mutta jos te palaatte ilman häntä, niin +teidän on itse kuoltava sama kuolema." + +Siten Argonautit sillä kertaa pelastuivat. Mutta Zeus-isä näki tuon +törkeän rikoksen, ja hän lähetti taivaasta ankaran myrskyn ja paiskasi +laivan kauas pois oikealta suunnalta. Päivän toisensa jälkeen myrsky +sitä ajeli aallokossa ja sankassa sumussa, kunnes uroot eivät lopulta +enää tietäneet, missä olivat, sillä aurinkokin oli kätkeytynyt +taivaalta. Viimein laiva törmäsi matalikolle keskelle laakeita muta- ja +hietasaaria, ja aallot vyöryivät sen yli pitkin ja poikin, ja uroot +kadottivat kaiken pelastumisen toivon. + +Silloin Iason huusi Heraa avuksi: "Taivasten ihana kuningatar, joka +meitä tähän asti olet suosinut, miksi hylkäsit meidät kurjuudessamme ja +jätit meidät kuolemaan tänne tuntemattomille merille? Kovaa on kadottaa +kunnia, jonka sellaisella tuskalla ja vaarallisella työllä olemme +saavuttaneet, ja kovaa enää koskaan olla näkemättä Hellaata ja Pagasain +lempeää lahtea." + +Silloin tuo keulaan kiinnitetty taikaoksa puhui: "Zeus-isän vihan +tähden tämä kaikki teille on tapahtunut; sillä kauhea rikos on tehty +laivallanne, ja pyhä pursi on veren tahraama." + +Sen kuultuaan kaikki uroot huusivat: "Medeia on murhaaja. Kärsiköön +tuo velhonainen syntinsä seuraukset ja kuolkoon!" He tarttuivat +Medeiaan heittääkseen hänet mereen, jotta tuon pojan kuolema tulisi +sovitetuksi; mutta taikaoksa puhui taas: "Saakoon hän elää, kunnes +hänen rikostensa mitta on täysi. Kosto häntä lähestyy, verkkaan mutta +varmasti; nyt hänen täytyy vielä jäädä eloon, sillä te tarvitsette +häntä vielä. Hänen täytyy näyttää teille tie Kirke-sisarensa luo, joka +asuu Lännen saarilla. Hänen luokseen teidän täytyy purjehtia vaikeaa ja +vaivalloista tietä, ja hän on puhdistava teidät rikoksestanne." + +Urhot itkivät ääneensä, kun he kuulivat tammen tuomion; sillä he +tiesivät, että heillä oli edessään tuskallinen taival ja vuosikausien +katkera kärsimys. Toiset syyttivät tummaa velhonaista ja toiset +sanoivat: "Ei, me olemme kuitenkin hänelle kiitollisuuden velassa; +ilman häntä emme olisi voittaneet Kultaista taljaa". Mutta useimmat +heistä purivat ääneti huuliansa, sillä he pelkäsivät velhon vehkeitä. + +Meri tyveni ja aurinko pilkisti jälleen pilvien lomasta, ja uroot +työnsivät laivansa matalikolta ja soutivat tumman velhotytön opastamina +eteenpäin vaivalloista tietään tuntemattoman meren ulapoille. + +Mitä teitä he kulkivat, en tiedä, enkä sitäkään kuinka he tulivat +Kirken saarelle. Toiset sanovat heidän kulkeneen länttä kohden ja +Istros-virtaa ylös ja että he sitten saapuivat Adrian merelle laahaten +laivaansa lumipeitteisten Alppien yli. Toiset sanovat heidän menneen +etelään päin punaiselle Intian merelle ja päivänpaisteisten maiden +ohi, joissa kaikenlaiset mausteet kasvavat, ja sitten Aitiopian ympäri +länttä kohden ja viimein tulleen Libyaan. Siellä he vetivät laivansa +polttavan hietikon poikki ja mäkien ja töyräiden yli aina Syrteihin +asti, joiden rannoilla lentohieta-aavikoita leveni monen penikulman +laajuudelta rikkaan Kyrenen ja lootophagien, lootoksen syöjien, +alueiden välillä. Tämä on kuitenkin kaikki vain mielikuvituksen +tuotetta ja taruja ja hämäriä viittauksia tuntemattomiin maihin. + +Mutta kaikki tietävät, että he tulivat erääseen paikkaan, jossa he +yhdeksän päivää saivat köysien ja kierikoiden avulla laahata laivaansa +maata pitkin, ennenkuin tulivat Tuntemattomalle merelle. Ja paras +kaikista noista vanhoista lauluista kertoo meille, kuinka he kulkivat +kauas pohjoiseen, kunnes tulivat Kaukasoksen rinteille, siihen +paikkaan, missä se pistäiksen kauas mereen; ja kaidalle Kimmerian +[Krimin ja Sirkassian välillä] Bosporokselle, jonka poikki titaani ui +härän selässä, ja sieltä tyynen Maiotis-meren [Asovan meri] hiljaisille +vesille. Ja sieltä he kulkivat yhä pohjoiseen, ylös Tanais-jokea, jota +me nimitämme Doniksi, geloonien ja sauromatain ja monien vaeltavien +paimentolaisheimojen ja yksisilmäisten arimaspien ohi, joista vanhat +Kreikan runoilijat kertovat, että he ryöstivät kultaa kylmillä Rhipaian +[Uralin vuoret] vuorilla asuvilta grypseilta. + +Ja he kulkivat ohi Skythian jousimiesten ja ihmisiä syövien +taurilaisten ja ohi vaeltavien hyperboreialaisten eli peräpohjolaisten, +jotka syöttävät karjalaumojansa Pohjantähden alla, ja viimein he +tulivat pohjoiselle valtamerelle, tuolle kolealle, kuolleelle +Kronoksen [Itämeri] merelle. Mutta siellä Argo ei enää tahtonut +liikkua eteenpäin; ja jok'ainoa mies laski kyynärpäänsä polvelleen ja +nojasi päätänsä käsiinsä nälän ja ponnistusten murtamana ja heittäytyi +kuolemaan. Mutta perämies, uljas Ankaios, sai vielä kerran heidän +mielensä rohkaistuksi ja käski heidän hypätä maihin ja hinata köysien +ja kierikoiden avulla laivaa monta raskasta päivää, maidenko yli, vai +lietteiden vai jäiden en oikein tiedä, sillä runo on hämmentynyt ja +katkonainen kuin uni. Se kertoo sitten, kuinka he tulivat kuuluisien +pitkä-ikäisten ihmisten asuinsijoille ja kimmerien luo, jotka eivät +koskaan nähneet aurinkoa, he kun asuivat syvällä lumipeitteisten +vuorten rotkoissa, ja Hemionian ihanaan maahan, jossa asui kaikista +kansoista hurskaimmat, ja Manalan porteille ja unten asuinsijoille +saakka. + +Viimein Ankaios huusi: "Kestäkää vielä hetkinen, kunnon kumppanit, +pahin on kuin onkin jo ohitse; sillä minä saatan jo nähdä, kuinka +länsituulen lauha henkäys panee veden väreilemään ja kuulen valtameren +loiskuvan rantariuttoja vastaan. Masto pystyyn siis ja ylös purjeet, ja +kuin miehet ottakaa vastaan, mitä tuleva on!" + +Silloin puhui taikaoksa: "Voi, jospa olisin jo aikoja sitten +kadonnut, musertunut noiden kauheiden kallioiden väliin ja vaipunut +Eukseinos-meren hyrskyjen alle! Parempi olisi ollut sekin, kuin kulkea +iäti ruhtinaitteni rikoksen tahraamana; sillä Absyrtoksen veri vainoaa +minua ja onnettomuus seuraa onnettomuutta. Niinpä joudun nytkin +jonkin salaperäisen hirviön valtaan, jos tulen liian lähelle Ierneen +[Britannian] saarta. Jollette laske niin läheltä mannerta kuin suinkin +ja purjehdi etelää kohden, aina vain etelää kohden, niin minun täytyy +kulkea Atlantin meren tuolle puolen, valtamerelle, jolla ei ole ääriä." + +Silloin he siunasivat taikaoksaa ja purjehtivat eteläänpäin, mantereen +rantaa pitkin. Mutta ennenkuin he sivuuttivat Ierneen, tuon sumujen ja +myrskyjen maan, tuli musta, vonkuva vihuri ja tarttui purjeisiin ja +sekoitti köydet. Kaksitoista yötä he ajelivat aavalla, myrskyävällä +Lännen merellä keskellä hyrskyjä ja hyökyaaltoja, eivätkä nähneet +tähtiä eivätkä aurinkoa. Ja taas he huusivat: "Me hukumme, sillä me +emme tiedä, missä olemme. Me olemme eksyneet tässä kauheassa pimeydessä +ja usvassa, emmekä tiedä missä on itä, missä länsi." + +Mutta kaukonäköinen Lynkeus huusi iloisesti keulan kyljestä: "Rohkeutta +vielä, oivat purjehtijat; minä näen mäntypuita kasvavan saaren ja +lempeän Maaemon esikartanot, joita pilvet seppelöivät". + +Mutta Orpheus sanoi: "Älä ohjaa sinne, ei yksikään elävä olento voi +siellä maihin laskea; sillä tuolla rannikolla ei ole ainoatakaan +valkamaa, äkkijyrkkiä kallioita vain ylt'ympäri". + +Niin Ankaios käänsi laivan poispäin; ja enemmän kuin kolme päivää he +vielä saivat purjehtia, ennenkuin tulivat Aiaan, Kirken asunnolle ja +ihanalle Lännen saarelle [Azorit?]. + +Sinne Iason käski heidän laskea laivansa ja etsiä joitakin elollisen +olennon merkkejä. Kun he kulkivat sisämaahan päin, niin he kohtasivat +Kirken, joka oli tulossa laivalle; ja he vapisivat, kun he näkivät +hänet, sillä hänen hiuksensa ja kasvonsa ja vaatteensa loistivat kuin +tulenliekki. + +Ja hän tuli ja katsoi Medeiaan; ja Medeia kätki kasvonsa huntunsa +taakse. + +Ja Kirke huusi: "Oi sinä katala tyttö, oletko kadottanut järkesi, kun +uskallat tulla tänne minun saarelleni, jossa kukkaset läpi vuoden +kukkivat? Missä on sinun vanha isäsi ja veljesi, jonka tapoit? Vähänpä +minä siitä välitän, minne sinä joudut noine muukalaisinesi, joita +rakastat. Ruokaa ja viiniä tahdon teille lähettää, mutta teidän +laivanne ei saa jäädä tänne, sillä se on synnin saastuttama, ja synnin +saastuttama on sen miehistökin." + +Uroot rukoilivat häntä, mutta turhaan, ja huusivat: "Puhdista meidät +rikoksestamme!" Mutta hän lähetti heidät pois ja sanoi: "Menkää +Maleaan, siellä teidät puhdistetaan synnistänne, ja saatte palata +kotiinne". + +Silloin nousi suotuisa tuuli ja he purjehtivat itää kohden Iberian +rannalla olevan Tartesos-kaupungin ohi ja tulivat viimein Herakleen +patsaille ja Välimeren kirkkaille vesille. Sitten he purjehtivat +eteenpäin ja kulkivat Sardinian meren poikki ja Ausonien saarien +ja niemirikkaan Tyrrhenian rannikon ohi, kunnes he eräänä tyynenä +kesäiltana näkivät edessänsä kauniin, kukkaisan saaren. Kun he väsynein +voimin sitä hitaasti lähestyivät, niin he kuulivat rannalta suloista +laulua. Mutta kun Medeia sen kuuli, niin hän hypähti pystyyn ja huusi: +"Taivas varjelkoon, uroot, nuo ovat seireenien saaret. Teidän on +purjehdittava läheltä niiden ohitse, sillä muuta kulkuväylää ei ole; +mutta ne, jotka kuuntelevat tuota laulua, ovat hukassa." + +Silloin Orpheus, tuo kaikkien laulajien kuningas puhui: "Antaa heidän +koetella voimiaan minun kanssani. Olenhan minä laulullani lumonnut +kiviä ja puita ja lohikäärmeitä, saatikka sitten ihmisten sydämiä!" +Ja hän otti harppunsa ja nousi seisomaan peräkannelle ja aloitti +tenholaulunsa. + +Ja nyt uroot saattoivat nähdä Anthemussan, tuon kukkaisan +saaren seireenit, kolme ihanaa impeä, jotka istuivat rannalla +ilta-auringon punaaman kallion kyljessä tummanpunaisten unikukkien ja +kullankeltaisten liljojen keskellä. Hitaasti ja uneliaasti he lauloivat +lempein, hopeankirkkain äänin, ja säveleet hiipivät yli kullaita +kimmeltävien vesien, ja aina uroiden sydämiin asti Orpheuksen laulusta +huolimatta. + +Ja kaikki olivat tulleet kuuntelemaan heidän lumoavaa lauluansa. Lokit +istuivat valkeissa jonoissa pitkin kallioiden kylkiä ja kuuntelivat; +ja rannalla suuret hylkeet viruivat auringon paisteessa ja nyökkivät +tahtia unisilla päillään ja hopealta hohtavat kalaparvet hypähtelivät +korkealle paremmin kuullaksensa ja särkivät ailakoiden veden kiiltävän, +tyynen kalvon. Tuuli hiljensi huminaansa ajellessaan pilviparviansa +länttä kohden; ja pilvet leijailivat taivaan sinessä kuin kullan +kellertävä lammaslauma ja kuuntelivat uneksien seireenien laulua. + +Kun uroot kuuntelivat, niin airot heltisivät heidän käsistänsä +ja heidän päänsä painuivat rinnoille ja heidän raskaat silmänsä +sulkeutuivat. He uneksivat hiljaisista hohtavista puutarhoista +ja humisevien honkien siimeksestä, ja kaikki heidän vaivansa ja +ponnistuksensa tuntui heistä hulluudelta, eivätkä he muistaneet enää +mainettansa. + +Silloin yksi nosti äkkiä päänsä ja huusi: "Mitä tämä ikuinen +vaeltaminen meitä hyödyttää? Jääkäämme tänne ja levätkäämme hetkinen!" +Ja toinen sanoi: "Soutakaamme tuonne saarelle ja kuunnelkaamme, mitä +he laulavat", ja kolmas: "Minä en välitä sanoista, vaan säveleestä. He +saavat laulaa minut uneen, että saan levon." + +Ja Butes, Pandionin poika, kaunein kaikista kuolevaisista, hyppäsi +veteen ja ui saarta kohden huutaen: "Minä tulen, minä tulen, ihanat +immet, kuuntelemaan lumoavaa lauluanne ja elämään ja kuolemaan +luonanne!" + +Mutta Medeia väänteli käsiänsä ja huusi: "Laula kovemmin Orpheus, +viritä voimakkaampi sävel; herätä nuo onnettomat unikeot, tai yksikään +heistä ei saa enää nähdä Hellaan lempeitä laaksoja!" + +Silloin Orpheus nosti harppunsa ja antoi taitavan kätensä kulkea +kielien yli; ja hänen soittonsa ja laulunsa kohosi kuin pasuunan ääni +illan hiljaiselle taivaalle. Kuin ukkosen jyrinä se syöksyi ilmaan, +niin että kalliot ja meri kaikuivat; ja se tunki uroiden sydämiin kuin +tulinen viini, kunnes kaikkien sydämet alkoivat rajusti sykkiä heidän +rinnoissansa. + +Ja hän lauloi laulun Perseuksesta, kuinka jumalat häntä johdattivat +yli maiden ja merien, kuinka hän surmasi kauhean Gorgon ja voitti +itselleen verrattoman morsiamen ja kuinka hän nyt istuu jumalten +luona Olympoksessa, loistaen tähtenä taivaalla, kuolematonna kera +kuolemattoman puolisonsa ja kaikkien ihmisten kunnioittamana. + +Niin Orpheus lauloi, ja seireenit vastasivat yli kullalta kimmeltävän +meren. Mutta viimein Orpheuksen ääni voitti seireenien äänen, ja uroot +tarttuivat taas airoihinsa. + +Ja he huusivat: "Mekin tahdomme olla miehiä kuin Perseus, ja me +tahdomme uskaltaa ja kärsiä viimeiseen asti. Laulaos meille vielä +kerran hänen laulunsa, kunnon Orpheus, että unohtaisimme seireenit ja +heidän loitsunsa." + +Ja kun Orpheus alkoi laulaa, niin uroot pistivät aironsa mereen ja +soutivat hänen soittonsa mukaan ja pakenivat kauas pois; ja seireenien +laulu kaikui yhä heikommin ja sekoittui laivan vanaveden vaahdon +kohinaan ja kuoli vähitellen pois. + +Mutta Butes ui rannalle ja polvistui seireenien eteen ja huusi: +"Laulakaa vielä! Laulakaa vielä!" Hän ei kuitenkaan ennättänyt sanoa +enempää, sillä hänen korvansa alkoivat kummasti humista ja hän vajosi +taikauneen ja vaipui pitkäkseen rannan kiville ja unohti taivaan ja +maan, eikä ennättänyt nähdä tuota rumaa rantaakaan, jolla oli ihmisten +luita huiskin haiskin. + +Silloin nuo kolme siroa sisarta nousivat hitaasti julma hymy +huulillaan; ja hitaasti he hiipivät häntä kohden kuten tiikerit +saaliinsa kimppuun; ja heidän kätensä olivat kuin kotkan kynnet, kun he +kulkivat yli uhriensa luiden kauheaa juhla-ateriaansa nauttimaan. + +Mutta ihana Afrodite näki nuorukaisen Ida-vuoren korkealta kukkulalta, +sääli hänen nuoruuttansa ja hänen kauneuttansa, hypähti kultaiselta +valtaistuimeltaan, ja kuin tähdenlento hän lennähti alas taivaalta +jättäen jälkeensä kimaltelevan valojuovan. Hän pysähtyi seireenien +saarelle, sieppasi saaliin heidän kynsistänsä ja nosti ylös nukkuvan +Buteen, kääri hänet kultaiseen usvaan ja kantoi hänet Lilybaionin +kukkulalle. Siellä Butes vietti nukkuen monta hauskaa vuotta. + +Kun seireenit huomasivat joutuneensa tappiolle, niin he kirkuivat +kiukusta ja raivosta, syöksyivät rannalta mereen ja muuttuivat mustiksi +kalliomöhkäleiksi, jotka siellä vielä tänäkin päivänä törröttävät. + +Sitten uroot tulivat Lilybaionin kapeaan salmeen ja näkivät Sisilian, +tuon kolmikulmaisen saaren, jonka alla makaa Enkelados-jättiläinen +kuorsaten yötä ja päivää; ja kun hän kääntyy, niin maa järisee, ja +ärjyviä tulenliekkejä syöksyy hänen rinnastaan ja tunkee esiin Ainteen +[Etnan] keilahuipusta, joka kohoaa korkealle yli kastanjanruskeiden +metsien. Ja siellä Karybis tempasi heidät hirvittävään hyrskyynsä ja +vyöryi maston korkuisena heidän ympärillään; eivätkä he päässeet +eteen- eivätkä taaksepäin, sillä pyörre pyöritti heitä ympäri. + +Siinä pyörrettä vastaan ponnistellessaan he näkivät aivan lähellänsä +salmen toisella puolen kallion törröttävän vedessä, huippu pilvien +peitossa. Eikä sitä kalliota olisi voinut kukaan kiivetä, vaikka +hänellä olisi ollut kaksikymmentä kättä ja jalkaa, sillä se oli niin +sileä ja liukas, kuin ihmiskäden kiilloittama; ja puolitiessä ylöspäin +synkkä luola ammotti länttä kohden. + +Kun Orpheus näki sen, niin hän huokasi raskaasti ja väänteli käsiänsä +ja huusi: "Vähänpä meitä auttaa, vaikka pääsisimmekin pyörteen +kynsistä, sillä tuossa luolassa asuu Skylla, noita, jolla on nuoren +koiranpenikan ääni. Äitini varoitti minua tästä lähtiessämme Hellaasta. +Noidalla on kuusi päätä ja kuusi pitkää kaulaa, ja hän väijyy tuossa +pimeässä onkalossa. Luolastaan hän sieppaa kaikki ohikulkevat, hylkeet +ja haikalat ja delfiinit ja kaiken Amphitriteen karjan. Eikä ainoankaan +laivan miehistö saata kerskata eheänä päässeensä hänen kallionsa ohi, +sillä hän ojentaa pitkät kaulansa ja jokainen suu sieppaa miehen. +Kenpä meitä nyt auttaisi? Sillä Hera ja Zeus vihaavat meitä ja meidän +laivamme on rikoksen tahraama. Niinpä meidän täytyy kuolla, kuinka +hyvänsä käykin." + +Silloin Thetis, Peleuksen hopeajalkainen kuningatar, kohosi +syvyyksistä, koska hän rakasti urheaa puolisoansa. Ja kaikki hänen +nymfinsä seurasivat häntä, ja he leikkivät laivan ympärillä kuin +lumivalkoiset delfiinit, sukelsivat aallolta aallolle laivan edessä +ja sen vanavedessä ja sen kupeella, niinkuin delfiinit leikkivät. He +tarttuivat laivaan ja ohjasivat sitä ja heittivät sitä kädestä käteen +halki aaltojen, niinkuin tytöt heittävät palloa. Kun Skylla kurotti +kaulaansa siepatakseen laivan, niin he työnsivät takaisin hänen ahnaat +päänsä. Ja ilkeä Skylla vinkui kuin koiranpenikka heidän hentojen +käsiensä koskiessa häneen ja vetäytyi pelästyneenä luolaansa -- sillä +kaikki paha pelkää sitä, mikä on hyvää -- ja eheänä liukui Argo Skyllan +ohitse myötätuulen alkaessa puhaltaa. Thetis palasi nymfeineen takaisin +meren pohjaan koralliluoliinsa ja vihreältä ja purppuranpunaiselta +hohtaviin puutarhoihinsa, joissa kukat läpi vuoden kukkivat; ja uroot +jatkoivat matkaansa iloissansa, mutta samalla peläten, mitä vielä oli +tuleva. + +Senjälkeen he soutivat navakasti monta raskasta päivää, kunnes näkivät +pitkän korkean saaren ja sen takana vuorisen maan. He hakivat, kunnes +löysivät sataman, ja soutivat rohkeasti sitä kohden. Mutta hetken +perästä he pysähtyivät ja ihmettelivät, sillä rannalla kohosi suuri +kaupunki ja temppeleitä ja muureja ja puutarhoja ja linnoja korkeilla +kallioilla. Kaupungin kummallakin puolella he näkivät avaran sataman, +joihin molempiin vei ahdas väylä; ja lukemattomia mustia laivoja oli +kuivillaan rannalla. + +Silloin puhui Ankaios, tuo viisas perämies: "Mikä uusi ihme tämä on? +Tunnenhan minä kaikki saaret ja satamat ja kaikki merten mutkat, ja +tämän pitäisi olla Kerkyra, jossa asustaa vain kesyttömiä vuohilaumoja. +Mutta mistä ovat kotoisin nuo uudet satamat ja nuo suuret hiotusta +kivestä tehdyt rakennukset?" + +Mutta Iason sanoi: "Tämän saaren asukkaat eivät saata olla villiä +kansaa. Soutakaamme vain satamaan ja koettakaamme onneamme." + +He soutivat satamaan, hiotusta kivestä tehtyä laivasiltaa kohden +tuhansien mustakylkisten laivojen lomitse, joista jokainen oli paljon +isompi kuin Argo. Ja he ihmettelivät tuota mahtavaa kaupunkia ja sen +kiiltäviä kuparikattoja ja pitkiä, korkeita marmorimuureja, joiden +päällä oli lujia paalutuksia. Ja laivasilloilla vilisi kaikenlaista +kansaa, kauppiaita ja merimiehiä ja orjia, jotka tulivat ja menivät +kantaen kauppatavaroita. Ja uroiden mieli nöyrtyi, ja he katsoivat +toinen toiseensa ja sanoivat: "Me olimme mielestämme aika ylväitä +lähtiessämme meren rannan Iolkoksesta, mutta kuinka vähäpätöisiltä +me näytämmekään tämän kaupungin rinnalla, ikäänkuin muurahainen +mehiläisparvessa." + +Merimiehet huusivat heille töykeästi sillalta: "Mitä miehiä te olette? +Me emme huoli muukalaisista emmekä merirosvoista. Me tulemme kyllä omin +neuvoin toimeen." + +Mutta Iason vastasi kohteliaasti, sovittaen sievästi sanansa ja kehuen +heidän kaupunkiaan ja heidän satamaansa ja heidän upeata laivastoansa. +"Toden totta, tepä olette oikeita Poseidonin poikia ja meren +valtiaita! Me olemme vain merta kiertäviä merimiesparkoja, janosta ja +ponnistuksista nääntyneitä. Antakaa meille vain ruokaa ja vettä, niin +me jatkamme rauhassa matkaamme." + +Silloin merimiehet nauroivat ja vastasivat: "Etpä ole hullu, +muukalainen. Sinä puhut kuin kelpo mies ja saatpa nähdä, ettemme mekään +ole huonompia. Poseidonin poikia me olemme ja meren valtiaita; mutta +tulkaahan maihin, niin saatte, mitä meillä parasta on." + +Uroot kömpivät rannalle väsyneinä ja kangistuneina, ja merimiehet +nauroivat heidän pitkiä takkuisia partojaan ja päivän paahtamia +poskiaan ja heidän rääsyisiä, meriveden turmelemia vaatteitaan ja +suolaisen hyrskyn ruostuttamia aseitaan, -- sillä nuo merimiehet olivat +karkeita kieleltään, vaikka he olivatkin hyväsydämisiä ja kunnon +miehiä. -- Ja yksi heistä sanoi: "Nuopa ovat kehnoja merimiehiä; hehän +ovat sen näköisiä kuin olisivat sairastaneet merikipua kaiken päivää?" +Ja toinen virnuili: "Katsokaa, kuinka heidän koipensa ovat koukistuneet +paljosta soutamisesta; hehän kävellä taapertavat kuin ankat!" + +Silloin tuittupäinen Idas aikoi lyödä heitä, mutta Iason pidätti +häntä. Ja yksi kaupparuhtinaista, pitkä ja komea mies, tuli heitä +puhuttelemaan. + +"Älkää panko pahaksenne, muukalaiset; meripojat eivät voi olla +pieksämättä kieltänsä. Mutta me tahdomme kohdella teitä hyvin ja +ystävällisesti, sillä muukalaiset ja köyhät ovat Jumalan lähettämiä. +Ettekä te näytäkään miltään tavallisilta merenkulkijoilta, niin +kookkaat ja voimakkaat ovat vartalonne ja komeat aseenne. Tulkaa +kanssani Alkino'okseen, tuon rikkaan meren ruhtinaan, palatsiin ja me +tahdomme kestitä teitä hyvin ja kaikesta sydämestämme; ja sitten te +saatte sanoa meille nimenne." + +Mutta Medeia vetäytyi taaksepäin ja vapisi ja kuiskasi Iasonin korvaan: +"Me olemme joutuneet ansaan ja olemme menossa perikatoomme, sillä minä +näen miehistön joukossa maalaisiani, tummasilmäisiä kolkhilaisia, yllä +teräksiset panssaripaidat, jollaisia käytetään minun isänmaassani." + +"Liian myöhäistä on kääntyä takaisin", Iason sanoi. Ja hän kysyi +kaupparuhtinaalta: "Mikä maa tämä on, arvoisa herra; ja mikä on tuo +hiljan rakennettu kaupunki?" + +"Tämä on Phaiekien maa, jota kaikki Taivahiset rakastavat; sillä he +tulevat tänne ja syövät juhla-aterioita kanssamme kuin ystävät ainakin +ja istuvat rinnallamme salissa. Tänne me tulimme Liburniasta häijyjä +kykloopeja pakoon. He ryöstivät meiltä, rauhallisilta kauppiailta, +vaivoin hankkimamme tavarat ja rikkaudet. Silloin Nausithos, Poseidonin +poika, toi meidät tänne ja kuoli rauhassa. Ja nyt hänen poikansa, +Alkino'os, ja Arete, viisain kaikista kuningattarista, hallitsevat +meitä." + +He kulkivat läpi rantapuistikon ja mitä edemmäs he kulkivat, sitä +enemmän he ihmettelivät. Sillä pitkin siltaa oli maassa hyvässä +järjestyksessä paksuja ankkuriketjuja ja raakapuita ja mastoja +Poseidonin, meren vihreähapsisen kuninkaan, temppelin edessä. Puistikon +ympärillä kihisi laivanrakentajia kuin muurahaisia: mitkä punoivat +köysiä, mitkä veistivät kaaripuita, mitkä höyläsivät pitkiä airoja +ja raakoja. Minyalaiset kulkivat ääneti eteenpäin hohtavan valkoisia +marmorikatuja pitkin, kunnes he saapuivat Alkino'ooksen palatsille ja +silloin he ihmettelivät vielä enemmän. Pilviä tavoitteleva palatsi +säteili ja loisti auringossa ja sen seinät eteisestä sisimpään +huoneeseen asti olivat kullatusta kuparista ja ovet olivat hopeasta +ja kullasta. Molemmin puolin sisäänkäytävää istui eläviä kultakoiria, +jotka eivät koskaan vanhentuneet eivätkä kuolleet. Niin taitavasti +Hefaistos ne oli takonut pajassaan savuavalla Lemnos-saarella. Hän +oli antanut ne Alkino'okselle, jotta ne öisin vartioitsisivat hänen +porttejaan. Palatsin salissa oli huoneen kummassakin päässä pitkin +seinän koko pituutta suuria valtaistuimia, jotka olivat verhotut +kalleilla kiiltävillä kankailla, ja niillä tuon mahtavan kauppakansan +kuninkaat istuivat syömässä ja juomassa ja siellä he viettivät juhlia +koko vuoden läpeensä. Sulatetusta kullasta valettuja poikia seisoi +kiiltävillä alttareilla käsissään tulisoihdut, joilla he valaisivat +vieraita kaiken yötä. Ja huoneen ulkopuolella istui ahkerassa työssä +viisikymmentä palvelustyttöä: mitkä jauhoivat jyviä käsimyllyssä, +mitkä pyörittivät rukkia, mitkä kutoivat kangasta, ja heidän kätensä +välkähtelivät kuin lepattavat haavan lehdet, kun he heittivät sukkulaa. + +Palatsin edustalla oli suuri puutarha, jota ympäröivät korkeat muurit, +ja se oli aivan täynnä komeita hedelmäpuita, harmahtavalehtisiä +oliiveja ja suloisia viikuna-, päärynä- ja omenapuita, jotka kantoivat +hedelmiä koko vuoden läpeensä, sillä lämmin lounastuuli hyväili niitä, +ja päärynä kypsyi päärynän, viikuna viikunan ja rypäle rypäleen +vieressä kaiken kesää ja talvea. Puutarhan toisessa päässä kukkivat +loistavat kukkalavat läpi kaikkien vuodenaikojen. Siellä pulppusi +kaksi kaunista lähdettä, joista toinen juoksi läpi puutarhan ja toinen +palatsin kadun alitse ja antoi vettä kaikelle kaupungin kansalle. +Sellaisia jaloja lahjoja taivas oli antanut viisaalle Alkino'okselle. + +Sitten uroot menivät sisään ja näkivät Alkino'oksen istuvan +valtaistuimellaan, mahtavana kuin itse Poseidon kultakoristeiset, +kankeat vaatteet yllä ja kultainen valtikka sivullaan ja kädessään +kauniisti kaiverrettu pikari, josta hän joi kaupparuhtinaiden +maljoja. Ja hänen vieressään seisoi Arete, hänen viisas ja suloinen +kuningattarensa, ja nojasi pylvästä vastaan kehrätessään kultalankaansa. + +Alkino'os nousi ja lausui heidät tervetulleiksi ja pyysi heitä istumaan +ja syömään. Ja palvelijat kantoivat heille pöytiä ja leipää ja lihaa ja +viiniä. + +Mutta Medeia lähestyi vapisten Aretea, tuota ihanaa kuningatarta, +ja lankesi hänen jalkojensa juureen, syleili niitä ja huusi itkien +polvistuessaan: + +"Minä olen sinun vieraasi, ihana kuningatar, ja minä rukoilen sinua +Zeuksen nimessä, joka on anojien suojelija. Älä lähetä minua takaisin +isäni luo kauheaa kuolemaa kärsimään. Vaan salli minun mennä menojani +ja kantaa kuormaani. Olenhan jo kylliksi saanut kärsiä rangaistusta ja +häpeää!" + +"Kuka sinä olet, kummallinen neito? Ja mitä sinä tarkoitat pyynnölläsi?" + +"Minä olen Aieteen tytär Medeia ja minä näin täällä tänään +maanmiehiäni. Ja minä tiedän, että he ovat tulleet minua hakemaan +viedäkseen minut kotiini kärsimään kauhean kuoleman." + +Silloin Arete astui askeleen taaksepäin ja sanoi: "Viekää tämä tyttö +sisään, neidot. Kuninkaat päättäkööt, mutta en minä." + +Ja Alkino'os hypähti ylös valtaistuimeltaan ja huusi: "Sanokaa, +muukalaiset, keitä te olette ja kuka tuo neito on!" + +"Me olemme Minyain uroita", Iason sanoi, "ja tämä neito on puhunut +totta. Me olemme niitä miehiä, joiden maine on kiertänyt maat ja +mantereet. Me tulimme tänne kaukaa valtamereltä kärsittyämme ennen +kuulumattomia vaivoja ja vastuksia. Meitä oli suuri joukko, kun +lähdimme ja vain harvat palaavat takaisin, sillä monta jaloa toveria me +olemme menettäneet. Anna siis meidän lähteä rauhassa, niinkuin antaisit +vieraittesi lähteä, niin että maailma saattaisi sanoa: 'Alkino'os on +hurskas kuningas'." + +Mutta Alkino'os vetäytyi synkkänä taaksepäin ja seisoi vakavana +mietiskellen. Ja viimein hän puhui: + +"Jollei olisi tehty sitä tekoa, mikä tehty on, niin olisin tänä päivänä +sanonut itsekseni: 'Suureksi kunniaksi on Alkino'okselle ja hänen +jälkeläisilleen, että maankuulut Argonautit ovat hänen vierainansa'. +Mutta nuo kolkhilaisetkin ovat minun vieraitani niinkuin tekin, ja koko +tämän kuukauden he ovat täällä odottaneet laivoineen, sillä he ovat +etsineet kaikki Hellaan meret, eivätkä ole teitä löytäneet. Eivätkä he +ole uskaltaneet mennä edemmäksi, eivätkä palata kotiin." + +"Anna heidän valita taistelijoita joukostaan, ja me tahdomme taistella +heidän kanssaan mies miestä vastaan." + +"Vieraamme eivät saa taistella meidän saarellamme. Ja jos te menette +merelle, niin he voittavat teidät suuremmalla miesluvullaan. Tahdon +tehdä oikeutta teille molemmin puolin, sillä minä tiedän, mikä on +oikein ja teen oikeutta." + +Sitten hän kääntyi kuninkaittensa puoleen ja sanoi: "Jääköön tämä asia +huomiseksi. Tänä iltana tahdomme juhlia vieraitamme ja kuunnella heidän +kertovan kaikista vaiheistansa ja kuinka he tulivat tänne valtamereltä." + +Ja Alkino'os käski palvelijoittensa viedä uroot sisään, kylvettää heitä +ja antaa heille vaatteita. Ja uroot ihastuivat, kun he näkivät lämmintä +vettä, sillä siitä oli kauan kuin he olivat kylpeneet. He pesivät +pois meren suolan jäsenistään, voitelivat itsensä öljyllä kiireestä +kantapäähän ja sukivat kultakiharansa. Sitten he palasivat saliin, ja +kaupparuhtinaat nousivat ylös istuimiltaan kunnioittaakseen heitä. Ja +jokainen sanoi naapurilleen: "Eipä ole kumma, että nuo miehet ovat +voittaneet mainetta. Tuossahan he seisovat kuin gigantit tai titaanit +tai Olympoksesta tulleet Taivahiset, vaikka talvet ovat heitä pahoin +pidelleet ja kauheat myrskyt runnelleet. Minkähänmoisia he olivatkaan +lähtiessään Iolkoksesta kauan aikaa sitten, nuoruutensa kukoistuksessa?" + +He menivät puutarhaan, ja kaupparuhtinaat sanoivat: "Uroot, juoskaa +kilpaa kanssamme. Koettakaamme keiden jalat ovat nopeimmat." + +"Emme me saata juosta kilpaa teidän kanssanne, sillä meidän jäsenemme +on merelläolo kangistanut, ja me olemme kadottaneet molemmat +nopsajalkaiset kumppanimme, Pohjatuulen siivekkäät pojat. Mutta älkää +pitäkö meitä pelkureina. Jos te tahdotte koetella meidän voimiamme, +niin me mielellämme ammumme ja painimme ja taistelemme nyrkkitaistelua +kenen kanssa tahansa maan päällä." + +Alkino'os hymyili ja vastasi: "Uskon teitä, uljaat vieraat. Mutta te +olette niin kookkaita ja hartevia, ettemme niissä ikinä vedä teille +vertoja. Me emme välitä nyrkkitaistelusta emmekä jousella ampumisesta, +me vain juhlimme ja laulamme ja soitamme harppua ja tanssimme ja +juoksemme kilpaa ja loikoilemme rannan hietikolla." + +Niin he tanssivat ja juoksivat kilpaa, nuo hilpeät kaupparuhtinaat, +kunnes ilta tuli ja kaikki menivät sisään. + +Sitten he söivät ja joivat ja virvoittivat väsyneitä mieliään. +Alkino'os kutsui sanansaattajan ja käski hänen mennä noutamaan +harpunsoittajaa. + +Sanansaattaja lähti ja toi harpunsoittajan ja talutti hänet sisään +kädestä. Alkino'os leikkasi hänelle palan lihaa lihavimmasta +kylkikappaleesta, lähetti sen hänelle ja sanoi: "Laula meille, jalo +harpunsoittaja, ja ilahduta uroiden mieliä". + +Harpunsoittaja soitti ja lauloi ja tanssijat tanssivat kummallisia +tansseja. Senjälkeen silmänkääntäjät näyttivät temppujaan, kunnes uroot +taas nauroivat. + +Sitten sanoi Aikino'os: "Kertokaapa minulle, uroot, te, jotka olette +purjehtineet valtameren ristiin rastiin ja tunnette kaikkien kansojen +tavat, sanokaapa, oletteko nähneet ennen sellaisia tanssijoita kuin +täällä ja oletteko kuulleet sellaista soittoa ja laulua? Meidän +mielestämme tanssijamme ja laulajamme ovat parhaimmat maan päällä." + +"Sellaista tanssia emme ennen ole nähneet", Orpheus sanoi, "ja teidän +laulajanne on onnen kantamoinen, sillä varmaankin joko itse Phoibos +on ollut hänen opettajanaan tai on hän sitten jonkun Muusan poika, +niinkuin minäkin olen, ja olenhan minäkin laulanut silloin tällöin, +vaikka en niin hyvin kuin hän." + +"Laula siis meille, jalo muukalainen", Alkino'os sanoi, "niin me +tahdomme antaa sinulle kalliita lahjoja." + +Silloin Orpheus otti taikaharppunsa ja lauloi heille liikuttavan laulun +kuvaten uroiden lähtöä Iolkoksesta ja heidän vaaroistansa ja kuinka he +voittivat Kultaisen taljan. Ja hän lauloi heille Medeian rakkaudesta, +kuinka hän auttoi heitä ja seurasi heitä maiden ja merten taa, ja +kaikista heidän kauheista kärsimyksistään ja hirviöstä ja kallioista ja +myrskyistä, kunnes Areten sydän heltyi, ja kaikki naiset itkivät. Ja +kaupparuhtinaat nousivat seisomaan kukin kultaiselta valtaistuimeltaan, +taputtivat käsiänsä ja huusivat: "Terve teille, jalot Argonautit, jotka +olette purjehtineet tuntemattomia meriä!" + +Sitten Orpheus jatkoi ja kertoi heidän matkastaan tuulettomalla +Pohjanmerellä ja kuinka he kulkivat poikki rannattoman Okeanosmeren +ihanalle Lännen saarelle, ja seireeneistä ja Skyllasta ja Karybdiistä +ja kaikista niistä ihmeistä, joita he olivat nähneet. Keskiyö kului +ja aamu alkoi sarastaa, mutta kuninkaat eivät ensinkään ajatelleet +nukkumista. Jokainen istui hiljaa ja kuunteli, leuka käden nojassa. + +Viimein, kun Orpheus oli lopettanut, menivät he kaikki miettiväisinä +ulos, ja uroot asettuivat levolle kaikuvan pylväskäytävän suuhun, jonne +Arete oli levittänyt heille peittoja ja tyynyjä. Siinä he nukkuivat +hiljaisena kauniina kesäyönä. + +Mutta Arete keskusteli miehensä kanssa Medeiasta ja puhui innokkaasti +tytön puolesta, sillä hänen sydämensä oli heltynyt. Ja hän sanoi: +"Jumalat häntä ajallaan rangaiskoot, mutta me emme. Onhan hän meidän +vieraamme ja minun turviini paennut, ja avunanojat ovat Zeuksen +turvatteja. Kukapa sitä paitsi uskaltaa erottaa miestä ja vaimoa kaiken +sen jälkeen, mitä he yhdessä ovat kestäneet?" + +Alkino'os hymyili. "Laulajan laulu on sinut lumonnut. Mutta minun +tulee vain ajatella, mikä on oikein, sillä laulut eivät saata oikeutta +muuttaa. Minun tulee pysyä uskollisena nimelleni. Alkino'okseksi, +teräväkärkiseksi minua sanotaan, ja Alkino'os minä tahdon olla". +Mutta siitä huolimatta Arete häntä pyysi ja rukoili, kunnes sai hänet +kokonaan puolellensa. + +Seuraavana aamuna Alkino'os lähetti sanansaattajan kutsumaan +ruhtinaat puistikkoon ja sanoi: "Tämä on vaikea asia. Nuo minyalaiset +asuvat aivan meidän lähellämme ja me saatamme usein kohdata heidät +purjehtiessamme merellä. Mutta Aietes asuu kaukana, ja me olemme +kuulleet vain hänen nimensä. Kumpia siis noista molemmista on parempi +loukata -- niitäkö, jotka asuvat lähellämme vai niitä, jotka asuvat +kaukana?" + +Ruhtinaat nauroivat ja ylistivät hänen viisauttansa. Ja Alkino'os +kutsui uroot puistikkoon ja kolkhilaiset samoin. He tulivat ja +asettuivat seisomaan vastapäätä toisiansa, mutta Medeia jäi palatsiin. +Sitten Alkino'os puhui: "Kolkhiin uroot, mitä te tahdotte tästä +neidosta?" + +"Meidän tulee viedä hänet kotiinsa, jotta hän kärsisi häpeällisen +kuoleman. Jos me palaamme ilman häntä, niin meidän täytyy itse kärsiä +se kuolema, jolla hänen piti kuoleman." + +"Mitä sinä sanot tähän, Iason Aiolialainen?" Alkino'os sanoi kääntyen +minyalaisiin. + +"Minä sanon", ovela Iason vastasi, "että he ovat lähteneet +hyödyttömälle retkelle. Kolkhiin uroot, luuletteko voivanne saada +Medeian seuraamaan itseänne, hänet, joka tuntee kaikki loitsut ja +taikakeinot? Hän ajaisi teidän laivanne salakarille tai ärsyttäisi +teidän kimppuunne Brimon, tuon metsien hurjan kuningattaren; +tai kahleet putoisivat hänen ranteistaan, ja hän pakenisi +lohikäärmevaunuissansa; tai jollei siten, niin jollakin muulla tavalla, +sillä hänellä on tuhansia keinoja ja neuvoja. Miksi te ollenkaan +palaatte kotiin, uljaat uroot, ja uudestaan uhmaatte noita pitkiä +meriä ja Bosporosta ja myrskyistä Eukseinosta, kaikki vaivanne vain +tulevat kaksinkertaisiksi; onhan näillä rannoilla monta kaunista maata, +jotka vain odottavat teidänlaisianne urheita miehiä. Parempihan olisi +asettua asumaan näille seuduille, rakentaa kaupunki ja antaa Aieteen ja +Kolkhiin tulla omin neuvoin toimeen." + +Silloin kävi hyminä läpi kolkhilaisten joukon ja muutamat huusivat: +"Hyvin puhuttu!" ja toiset taas: "Olemme saaneet kylliksemme +kuljeskelusta, emme tahdo enää lähteä meriä kiertelemään!" Viimein +heidän päällikkönsä sanoi: "Olkoon sitten niin. Vaivaksi tyttö on ollut +meille ja vaivaksi isänsä huoneelle ja kiusankappaleen saatte hänestä +tekin. Mutta pitäkää hänet sitten, koska ette ole ymmärtäväisempiä. Me +lähdemme purjehtimaan pohjoista kohden." + +Alkino'os antoi heille ruokaa ja juomaa ja vaatteita ja kaikenlaisia +kalliita lahjoja. Samoin hän antoi minyalaisille ja lähetti heidät +kaikki rauhassa matkalle. + +Siten tuo tumma noitatyttö jäi Iasonin luokse tuottamaan hänelle +surua ja häpeää. Kolkhilaiset purjehtivat pohjoiseen Adrianmerelle, +asettuivat sinne asumaan ja rakensivat kaupunkeja pitkin rannikkoa. + +Mutta uroot purjehtivat itäänpäin päästäkseen Hellaaseen, raikkaaseen +kotimaahansa. Mutta myrsky yllätti heidät ja ajoi heidät kauaksi +etelään. He soutivat sokaisevassa sateessa ja pimeässä, kunnes olivat +aivan uupuneita ponnistuksista. Eivätkä he ensinkään tietäneet, minne +olivat joutuneet, ja jättivät kaiken elämän toivon. Viimein laiva koski +pohjaan, ja kun aamu koitti, niin he kahlasivat rantaan. Mutta he eivät +nähneet ympärillään muuta kuin hietaa ja kuivuneita suolalätäköitä, +sillä he olivat tulleet Syrtin hietasärkille ja niille autioille, +puuttomille aavikoille, jotka ulottuvat Kyrenestä aina Numidiaan +asti pitkin Afrikan polttavaa rannikkoa. Siellä he nääntymäisillään +kiertelivät monta päivää, ennenkuin saattoivat lähteä rannasta ja +päästä taas aavalle merelle. Ja siellä Kanthos, koettaessaan työntää +laivaa rannasta, sai surmansa kivestä, jonka muuan paimen heitti. + +Siellä kuoli myöskin Mopsos, tuo tietäjä, joka tunsi kaikkien lintujen +äänet. Mutta hän ei saattanut edeltäpäin tietää omaa loppuansa, sillä +häntä pisti jalkaan kyykäärme, yksi niistä kyistä, jotka syntyivät +Gorgon päästä tippuneista veripisaroista, kun Perseus kantoi sitä +poikki hietikon. + +Viimein uroot alkoivat soutaa pohjoista kohden ja ponnistelivat +monta raskasta päivää, kunnes vesi oli lopussa ja ruoka syöty ja +he olivat aivan nääntymäisillään nälkään ja janoon. Mutta vihdoin +he näkivät pitkän jyrkkärantaisen saaren ja siintävän vuorenhuipun +korkealla pilvien keskellä ja tunsivat sen Idan huipuksi ja Kreetan +kuuluisaksi maaksi. Ja he sanoivat: "Laskekaamme laivamme Kreetan +rantaan ja menkäämme katsomaan Miinosta, kuuluisaa kuningasta, ja +kaikkea hänen kunniaansa ja rikkauttansa. Tottapa hän meitä kohtelee +vieraanvaraisesti ja antaa meidän täyttää vesiastiamme rannalla." + +Mutta kun he lähestyivät saarta, niin he näkivät kummallisen näyn +rantakalliolla. Länteen viettävällä niemekkeellä seisoi jättiläinen, +pitempi kuin vuoristonhongat, kimallellen korkealla taivasta vastaan +kuin kiiltävä kuparitorni. Hän käänteli päätänsä ja katseli joka +puolelle, kunnes hän näki Argon ja sen miehistön. Heidät nähdessään +hän tuli heitä kohden nopeammin kuin nopein hevonen hypäten yhdellä +ainoalla askeleella kalliolta kalliolle. Kun hän tuli heidän lähelleen, +niin hän heilutti käsivarsiaan ylös ja alas niinkuin soutajat nostavat +ja laskevat airojaan ja karjaisi kuparikurkullaan kuin pasuuna +kalliolta: "Te olette merirosvoja ja ryöväreitä! Jos uskallatte laskea +maihin, niin paha teidät perii!" + +Silloin uroot huusivat: "Emme me ole merirosvoja. Me olemme kaikki +hyviä ja rehellisiä miehiä, emmekä muuta pyydä kuin ruokaa ja vettä." +Mutta jättiläinen huusi vielä kovemmin: + +"Te olette ryöväreitä, te olette merirosvoja kaikki. Tunnen kyllä +teidät. Jos te laskette maihin, niin teidän pitää kuolemalla kuoleman." + +Sitten hän taas heilutti käsivarsiaan ikäänkuin merkiksi, ja he +näkivät, kuinka kaikki kansa pakeni sisämaahan päin ajaen edellään +karjalaumojansa, ja he näkivät sakeaa savua ja liekkejä kohoavan +kukkuloiden keskeltä. Silloin jättiläinen juoksi laaksoon ja katosi ja +uroot nojasivat peloissaan airoihinsa. + +Mutta Medeia seisoi ja tarkasteli tuota kaikkea jyrkkien mustien +kulmiensa alta, viekas hymy huulillaan ja viekas tuuma mielessänsä. +Viimein hän puhui: "Minä tunnen tuon jättiläisen. Kuulin hänestä +puhuttavan kotonani kaukana idässä. Tulen kuningas Hephaistos takoi +hänet maanalaisessa pajassaan Aitne-vuoren [Etnan] alla ja antoi +hänelle nimeksi Talos ja lähetti hänet Miinokselle palvelijaksi +vartioimaan Kreetan rantoja. Kolmasti päivässä hän kiertää saaren +ympäri eikä pysähdy kertaakaan lepäämään. Jos muukalaiset laskevat +maihin, niin hän juoksee uunilleen, joka liekehtii tuolla kukkuloiden +keskellä. Kun hän on tulipunainen, niin hän syöksyy heidän päälleen ja +polttaa heidät kuoliaiksi kuparikourillaan." + +Silloin kaikki uroot huusivat: "Mitä meidän on tehtävä, viisas Medeia? +Vettä meidän täytyy saada, muuten kuolemme janoon. Lihaa ja verta +vastaan kyllä saattaisimme onnellisesti taistella, mutta kuka uskaltaa +käydä tuota tulipunaista kuparia vastaan?" + +"Minä uskallan käydä tulipunaista kuparia vastaan, jos vain on totta, +mitä olen kuullut kerrottavan. Sillä sanotaan, että hänellä on koko +ruumiissaan vain yksi suoni, joka on täynnä tulinestettä, ja että sitä +suonta pitelee kiinni vain yksi naula; mutta missä kohdassa tuo naula +on, sitä en tiedä. Mutta jos sen vain saan käsiini, niin rauhassa +saatte täyttää vesiastianne tällä rannalla." + +Sitten hän käski uroiden viedä hänet rannalle ja soutaa taas pois ja +odottaa, mitä tapahtuisi. + +Uroot tottelivat häntä vastahakoisesti, sillä heitä hävetti jättää +hänet yksin, rannalle. Mutta Iason sanoi: "Hän on rakkaampi minulle, +kuin kenellekään teille, mutta kuitenkin minä jätän levollisena hänet +rannalle, sillä hänellä on kauniin ja ovelan päänsä lokeroissa enemmän +neuvoja kuin saatamme uneksiakaan." + +He jättivät velhotytön rannalle, ja hän seisoi siinä kauniina ja ypö +yksin. Viimein jättiläinen tulla harppasi takaisin aivan hehkuvan +punaisena kiireestä kantapäähän asti, niin että ruoho sihisi ja savusi +hänen askeleittensa alla. + +Kun hän näki tytön yksinään, niin hän pysähtyi. Mutta Medeia +katsoi häntä rohkeasti silmiin hievahtamatta vähääkään ja aloitti +tenholaulunsa: + +"Elämä on lyhyt, vaikka elämä on suloinen; ja kupari- ja tulimiestenkin +täytyy kuolla. Kupari ruostuu ja tuli jäähtyy, sillä ajan hammas +kuluttaa kaikki vuorostaan. Elämä on lyhyt, vaikka elämä on suloinen; +mutta suloisempaa on elää iäti; suloisempaa on elää iäti nuorena +jumalten lailla, joilla on ikhoria suonissaan, ikhoria, joka antaa +elämää ja nuoruutta ja iloa ja hehkuvan sydämen." + +Silloin Talos sanoi: "Kuka sinä olet, kumma neito, ja missä on tuota +nuoruuden nestettä?" + +Medeia näytti hänelle kristallipullon ja sanoi: "Tässä on nuoruuden +nestettä. Minä olen loitsijatyttö Medeia, ja minun sisareni, Kirke, +antoi tämän pullon minulle ja sanoi: 'Mene ja vie palkinto Talokselle, +tuolle uskolliselle palvelijalle, sillä hänen maineensa on kiertänyt +maat ja mantereet'. Tule siis, niin minä kaadan tätä nestettä sinun +suoniisi, että saisit elää iäti nuorena." + +Hän kuunteli tytön kavalia sanoja, tuo tyhmä Talos, ja tuli +lähelle. Mutta Medeia sanoi: "Kasta itsesi ensin mereen ja jäähdytä +kupariruumiisi, muuten sinä poltat minun hienot sormeni. Ja näytä +sitten minulle, missä on naula, jotta voisin kaataa nestettä suoneesi." + +Silloin tuo tyhmä Talos hyppäsi mereen, ja vesi kihisi ja kiehui ja +höyrysi hänen ympärillään. Sitten hän tuli, polvistui Medeian eteen ja +näytti hänelle salaperäisen naulan. + +Medeia veti naulan varovaisesti ulos, mutta ei kaatanutkaan ikhoria +suoneen. Nuoruuden nesteen sijasta tuli purskui ulos, kuin tulipunainen +rautavirta. Ja Talos huusi: "Sinä petit minut, kavala velhotyttö!" ja +koetti nousta pystyyn. Mutta Medeia kohotti kätensä hänen ylitsensä ja +lauloi, kunnes Talos vaipui maahan hänen loitsunsa vaikutuksesta. Kun +hän vaipui, niin hänen kupariset jäsenensä kalisivat raskaasti, ja maa +ähkyi hänen painonsa alla. Tulineste purskui ulos hänen kantapäästään +kuin hehkuva laavavirta ja syöksyi mereen. Medeia nauroi ja kutsui +uroita ja huusi: "Tulkaa rannalle ja täyttäkää rauhassa vesiastianne!" + +He tulivat ja näkivät jättiläisen makaavan maassa kuolleena. Ja he +lankesivat polvilleen Medeian eteen ja suutelivat hänen jalkojaan, +täyttivät vesiastiansa ja ottivat härkiä ja lampaita ja purjehtivat +sitten pois tuolta nurjalta rannalta. + +Viimein monen monituisen seikkailun jälkeen he saapuivat Melean +niemelle, Peloponnesoksen lounaiseen kärkeen. Siellä he uhrasivat +jumalille, ja Orpheus puhdisti heidät rikoksestaan. Sitten he taas +kulkivat pohjoista kohden Lakoniken rannikon ohi ja tulivat aivan +väsyneinä ja nääntyneinä Sunioniin. Ja sitten he purjehtivat Euboian +pitkää salmea ylös, kunnes he kerran vielä näkivät Pelionin ja Aphetain +ja merenrannan Iolkoksen. + +Ja uroot laskivat laivansa rantaan, mutta heillä ei ollut voimia vetää +sitä maalle. He kiipesivät ulos laivasta ja istuutuivat rantakiville +ja itkivät, kunnes eivät enää jaksaneet itkeä enempää. Rakennukset +ja puut olivat kaikki muuttuneet ja kaikki kasvot, jotka he näkivät, +olivat outoja. Heidän ilonsa muuttui murheeksi, kun he muistelivat +nuoruuttansa ja kaikkia kärsimyksiänsä ja niitä uljaita kumppaneita, +jotka he olivat kadottaneet. + +Paljon kansaa kokoontui heidän ympärilleen ja kysyi heiltä: "Keitä te +olette, jotka täällä istutte itkemässä?" + +"Me olemme teidän ruhtinaittenne poikia, jotka monta vuotta sitten +purjehdimme pois. Kultaista taljaa me lähdimme hakemaan, ja sen olemme +saaneetkin ja murhetta sen ohella. Kertokaa meille isistämme ja +äideistämme, jos ketkään heistä enää ovat elossa." + +Silloinpa nousi suuri hälinä, itkettiin ja naurettiin, ja kaikki +kuninkaat tulivat rannalle; ja he veivät uroot koteihinsa ja itkivät +jaloja vainajia. + +Sitten Iason meni Medeian kera setänsä Peliaan palatsiin. Kun hän astui +sisään, niin Pelias istui lieden ääressä halvaantuneena ja sokeana +vanhuuttaan ja hänen vastapäätään istui Iasonin isä Aison, sokeana ja +halvaantuneena hänkin. Noiden molempien vanhusten päät tutisivat, kun +he koettivat lämmitellä itseään lieden ääressä. + +Ja Iason lankesi polvilleen isänsä eteen ja itki ja kutsui häntä +nimeltä. Vanhus ojensi kätensä ja tunnusteli häntä ja sanoi: "Älä +pilkkaa minua, nuori urho. Minun poikani Iason hukkui kauan kauan +sitten meren aaltoihin." + +"Minä olen juuri sinun oma poikasi Iason, jonka sinä veit kentaurin +kasvatettavaksi Pelion-vuorelle. Minä olen tuonut Kultaisen taljan ja +Auringon jumalasta polveutuvan kuninkaantyttären puolisokseni. Anna +siis nyt minulle kuningaskuntasi, Pelias-setäni, ja täytä lupauksesi, +niinkuin minä olen lupaukseni täyttänyt." + +Silloin hänen isänsä painautui häneen kiinni kuin lapsi ja itki eikä +tahtonut enää päästää häntä menemään. Ja hän huusi: "Nyt ei minun enää +tarvitse yksin kulkea hautaani kohden. Lupaa, ettet enää koskaan jätä +minua, niin kauan kuin elän." + + + + +VI. + +Kuinka uroiden lopuksi kävi. + + +Nyt minä mielelläni lopettaisin tarinani hauskasti. Mutta ei ole minun +syyni, etten voi niin tehdä. Vanhat laulut lopettavat sen surullisesti +ja minä uskon, että ne ovat tosia ja viisaita. Vaikka uroot +puhdistettiinkin rikoksistaan Malean saarella, niin eivät uhrit sentään +voi muuttaa häijyjä sydämiä hyviksi, ja Iason oli ottanut ilkeän vaimon +ja hän sai kantaa kuormaansa loppuun asti. + +Ensiksi Medeia keksi keinon rangaistakseen tuota vanhaa Pelias-parkaa, +sen sijaan, että hän olisi antanut hänen kuolla rauhassa. + +Hän kertoi Peliaan tyttärille: "Minä voin tehdä vanhat jälleen +nuoriksi, ja saattepa nähdä kuinka helppoa se on." Hän otti vanhan +oinaan ja tappoi sen ja pisti sen kattilaan, jossa kiehui taikayrttejä +ja mumisi loitsuja kattilan, ääressä, ja silloin tuo vanha oinas +hypähti kattilasta nuorena, kauniina karitsana. "Medeian kattila" on +vieläkin sananpartena ja sillä tarkoitetaan sotien ja suurten muutosten +aikoja, kun maailma on käynyt vanhaksi ja heikoksi ja nuortuu taas +kovista kärsimyksistä. + +Sitten Medeia sanoi Peliaan tyttärille: "Tehkää te isällenne samoin +kuin minä tälle oinaalle, niin hänestä taas tulee nuori ja voimakas". +Mutta hän ilmaisi heille loitsut vain puoleksi, ja niin he eivät +onnistuneetkaan, ja Medeia pilkkasi heitä. Vanha Pelias-parka kuoli, +ja hänen tyttärensä joutuivat kurjuuteen. Mutta runot kertovat, että +Medeia paransi Iasonin isän Aisonin, niin että hänestä taas tuli nuori +ja voimakas. + +Mutta Iason ei voinut enää rakastaa Medeiaa kaikkien hänen julmien +tekojensa jälkeen. Hän oli kiittämätön Medeialle ja teki hänelle +vääryyttä, ja Medeia kosti hänelle. Ja kauheasti hän kostikin, niin +kauheasti, etten siitä voi tässä kertoakaan. Mutta kun tulette +suuremmiksi, niin saatte itse lukea, sillä siitä on laulettu jaloissa +runoissa ja kauniissa sävelteoksissa. Ja olkoon se sitten totta tai ei, +niin se on meille aina varoituksena, ettei tule hakea apua ilkeiltä +ihmisiltä tai pyrkiä hyviin tarkoitusperiin ilkein keinoin. Jos me +käytämme kyykäärmettä vihollisiamme vastaan, niin se kääntää päänsä +ennenkuin aavistammekaan ja pistää meitä itseämme. + +Toisistakin uroista olisi monta mieltäkiinnittävää tarinaa +kerrottavana, mutta tässä ei ole tilaa. Saatte niistä lukea itse: +Kalydonin karjusta, jonka Meleagros surmasi, ja Heraklen kahdestatoista +kuuluisasta urotyöstä, ja niistä seitsemästä sankarista, jotka +taistelivat Theben luona, ja kaksoisveljesten Kastorin ja Polydeukeen +jalosta rakkaudesta, kuinka toinen ei tahtonut jäädä eloon, kun toinen +kuoli, niin että he jakoivat keskenään kuolemattomuutensa, ja Zeus +muutti heidät kaksoistähdiksi, jotka eivät milloinkaan nouse yhdellä +kertaa taivaalle. + +Entä kuinka kävi Kheironin, tuon hyvän, kuolemattoman kentaurin? Sekin +on surullinen tarina. Sillä uroot eivät saaneet häntä enää koskaan +nähdä. Hän haavoittui myrkytetystä nuolesta Pholoeen kukkuloilla, +kun Herakles avasi sen turmiollisen viiniastian, johon Kheiron häntä +oli kieltänyt koskemasta. Ja kentaurit tunsivat viinin hajun ja +kokoontuivat sen ympärille ja tappelivat siitä Herakleen kanssa. Mutta +Herakles surmasi heidät kaikki myrkytetyillä nuolillaan, ja Kheiron jäi +yksikseen. Silloin Kheiron otti yhden nuolen ja pisti sen vahingossa +jalkaansa. Myrkky virtasi kuin tuli hänen suonissaan, hän kaatui maahan +ja halusi kuolla. Hän huusi: "Viini, tuo koko minun sukuni turma, +minutkin perikatoon vei. Miksi tällaista kuolemantuskaa kärsien iäti +eläisin! Ken tahtoo ottaa minun kuolemattomuuteni, jotta minä saisin +kuolla?" + +Silloin vastasi Prometheus, tuo hyvä titaani, jonka Herakles oli +vapauttanut Kaukasokselta: "Minä tahdon ottaa sinun kuolemattomuutesi +ja elää iäti kuolevaisia ihmisparkoja auttaakseni." Kheiron antoi +hänelle kuolemattomuutensa ja kuoli ja pääsi lepoon vaivoistansa. +Ja Herakles ja Prometheus itkivät häntä ja menivät hautaamaan häntä +Pelionin kukkulalle. Mutta Zeus otti hänet ylös tähtien joukkoon +elämään iäti suurena ja lempeänä kaukana etelän taivaalla. + +Aikanansa uroot kuolivat kaikki, paitsi Nestor, tuo hopeakielinen +vanhus, ja jättivät jälkeensä uljaita poikia, mutta ei niin suuria +kuin itse olivat olleet. Mutta heidän poikiensakin maine on elänyt +tähän päivään asti, sillä he taistelivat kaikki Troian kymmenvuotisessa +sodassa ja heidän tarinansa on kerrottuna Homeroksen kirjassa, kahdessa +maailman jaloimmassa laulussa: "Iliadissa", joka kertoo meille Troian +piirityksestä ja Akhilleuksesta, joka riiteli kuninkaitten kanssa, +ja "Odysseiassa", joka taas kertoo kuinka Odysseus harhaili maasta +toiseen monta vuotta ja kuinka viimein Alkino'os lähetti hänet terveenä +ja reippaana kotiin Ithalkeen, hänen rakkaalle saarellensa, ja +kuinka Odysseus kohtasi uskollisen puolisonsa Penelopeen ja poikansa +Telemakhoksen ja jalon sikopaimenen Eumaioksen ja vanhan koiransa, joka +nuoli hänen kättään ja kuoli. Sen hauskan tarinan saatte, lapsukaiseni, +lukea jonakin talvi-iltana takkavalkean ääressä. Mutta nyt minä lopetan +kertomukseni ja aloitan toisen, vielä hauskemman, uroosta, josta tuli +mahtava kuningas ja joka voitti kansansa rakkauden. + + + + + + +KOLMAS TARINA. + +THESEUS. + + + + +1. + +Kuinka Theseus nosti kiven. + + +Oli kerran Troizeniassa Aithra-niminen prinsessa, Pittheus-kuninkaan +tytär. Hänellä oli kaunis poika nimeltä Theseus, koko maan uljain +nuorukainen. Eikä Aithra hymyillyt muulloin kuin poikaansa +katsellessaan, sillä hänen puolisonsa oli unohtanut hänet ja eleli +kaukana merten takana. Ja Aithran oli tapana mennä Troizenian yli +kohoavalle vuorelle Poseidonin temppeliin ja istua siellä kaiken päivää +katsellen meren lahden ja Methanan yli Aiginan purppuranpunertavia +huippuja ja niiden juurella olevaa Attikan rantaa. Kun Theseus +oli täyttänyt viisitoista vuotta, niin Aithra otti hänet mukaansa +temppeliin ja vei hänet temppelin puutarhassa kasvavaan tiheään +lehtoon. Hän näytti pojalle korkeaa plataanipuuta, jonka varjossa +kasvoi sianpuoloja ja punaisia kanervapensaita, huokasi ja sanoi: +"Theseus, poikani, mene tuohon varvikkoon. Siellä sinä tuon +plataanipuun juurella näet ison, laakean kiven. Nosta se ja tuo +minulle, mitä sen alla on." + +Theseus tunkeutui tiheän pensaikon läpi ja näki, ettei siihen oltu +vuosikausiin koskettu. Kun hän kaivoi pensaiden juuria, niin hän löysi +ison laakean kiven, joka oli kokonaan muratin ja karhunmarjojen ja +sammalten peitossa. Hän koetti nostaa sitä, mutta ei jaksanut. Hän +koetti koettamistaan, kunnes hänen tuli niin kuuma, että hiki valui +virtana hänen otsaltaan ja hän itki häpeästä. Mutta mikään ei auttanut. +Viimein hän palasi äitinsä luokse ja sanoi: "Minä olen löytänyt +kiven, mutta en jaksa sitä nostaa enkä usko, että kukaan muukaan koko +Troizeniassa siihen kykenee". + +Silloin hänen äitinsä huokasi ja sanoi: "Jumalat antavat odottaa +kauan; mutta viimein he tekevät oikeutta. Jääköön tämä sitten vielä +toistaiseksi. Sillä se päivä on tuleva, jolloin sinä olet Troizenian +väkevin mies". + +Sitten hän otti Theseusta kädestä, meni temppeliin rukoilemaan ja +palasi taas kotiinsa poikansa Theseuksen kanssa. + +Kun vuosi oli umpeen kulunut, niin hän vei taas Theseuksen +temppelitarhaan ja käski hänen nostaa kiven. Mutta Theseus ei jaksanut. + +Silloin Aithra huokasi ja sanoi taas samat sanat ja meni pois ja +palasi taas seuraavana vuonna. Mutta ei Theseus silloinkaan jaksanut +nostaa kiveä, eikä seuraavanakaan vuonna. Ja hän olisi halunnut kysyä +äidiltään, mikä tuo kivi oikeastaan oli ja mitä sen alla oli, mutta +äidin kasvot olivat niin surulliset, ettei hän hennonut kysyä. + +Theseus ajatteli itsekseen: "Varmasti se päivä on tuleva, jolloin +minä saatan nostaa tuon kiven, vaikkei kukaan muu koko Troizeniassa +siihen pystyisi!" Ja jotta hän olisi tullut oikein vahvaksi, niin hän +paini kaiket päivät, heitti kiekkoa ja keihästä ja kesytti hevosia ja +metsästi villisikoja ja härkiä ja ajoi vuohia ja hirviä kallioilla, +niin ettei lopulta koko vuoristossa ollut toista niin nopsaa +metsästäjää kuin Theseus. Ja hän tappoi Krommyonin villisian Phaiaan, +joka hävitti maata. Ja viimein kaikki kansa sanoi: "Totisesti jumalat +ovat tuon nuorukaisen keralla". + +Kun hänen kahdeksastoista ikävuotensa oli kulunut, niin Aithra vei +hänet taas temppelitarhaan ja sanoi: "Theseus, nosta kivi tänä päivänä +tai et saa milloinkaan tietää, kuka olet". + +Theseus meni pensaikkoon, kumartui kiven yli ja sysäsi sitä rajusti, ja +se liikahti. Silloin hänen rohkeutensa paisui ja hän huudahti: "Vaikka +sydämeni halkeaisi, niin kiven on noustava!" Hän sysäsi sitä vielä +toisen kerran ja sai sen nousemaan ja vieritti sen kiljaisten pois +paikoiltaan. + +Kun hän katsoi paikkaan, jossa kivi oli ollut, niin hän näki maassa +pronssisen miekan, jonka kahva oli kiiltävästä kullasta, ja sen +vieressä parin kultaisia sandaaleja. Hän sieppasi ne ja syöksyi +pensaiden läpi kuin villi karju ja juoksi äitinsä luo pitäen niitä +korkealla päänsä päällä. + +Kun hänen äitinsä näki ne, niin hän itki kauan hiljaa peittäen kauniit +kasvonsa päällyshuiviinsa. Theseus seisoi kummastellen hänen vieressään +ja itki myöskin, miksi, sitä hän ei tietänyt. Kun Aithra oli itkenyt +itsensä väsyksiin, niin hän nosti päänsä ja pani sormensa huulilleen ja +sanoi: "Piilota ne poveesi, Theseus-poikani, ja tule kanssani jonnekin, +josta voimme katsella meren yli." + +He menivät pyhien muurin ulkopuolelle ja katselivat yli kimaltelevan, +sinisen meren. Ja Aithra sanoi: "Näetkö maan tässä jalkojesi juuressa?" +Theseus vastasi: "Näen, se on Troizenia, jossa minä olen syntynyt ja +kasvanut." + +Ja Aithra sanoi: "Se on vain pieni maa, karu ja kallioinen ja se on +kohden kalpeata koillista. Mutta saatatko nähdä tuon maan meren tuolla +puolen?" + +"Saatan kyllä, se on Attika, jossa ateenalaiset asuvat." + +"Se on ihana ja avara maa, Theseus-poikani, ja se on kohden +päivänpaisteista etelää. Se on oliiviöljyn ja hunajan maa, jumalien +ja ihmisten ilo, sillä jumalat ovat ympäröineet sen vuorilla, joiden +suonet ovat puhdasta hopeaa ja luut lumivalkeaa marmoria. Siellä +ajuruohot ja neilikat koristavat kukkuloita ja sulotuoksuiset orvokit +ja liljat niittyjä, ja satakielet laulavat kaiket päivät lehdoissa +alati juoksevien virtojen äyräillä. Siellä on kaksitoista väkirikasta +kaupunkia, joissa asuu ikivanha heimo, käärmekuninkaan Kekropsin, +Maaemon pojan jälkeläiset. Heillä on kultaisia heinäsirkkoja +kultakutriensa koristeina, sillä heinäsirkkojen tavoin he putkahtivat +maasta ja niinkuin heinäsirkat he laulavat kaiken päivää iloiten +auringon elvyttävässä lempeässä paisteessa. Mitä sinä tekisit, poikani, +jos olisit sellaisen maan kuningas?" + +Theseus katseli hämmästyneenä leveän kimaltelevan meren yli ja näki +ihanan Attikan rannikon Sunionista aina Hymettos ja Brilettosvuoriin +asti ja kaikki ne vuorten kukkulat, jotka ympäröivät Ateenaa. Mutta +itse Ateenaa hän ei voinut nähdä, sillä purppuran punertava Aiginan +saari oli sen edessä puolitiessä Attikan ja Argoliin välillä. + +Silloin Theseuksen sydän paisui hänen rinnassaan ja hän sanoi: "Jos +minä olisin sellaisen maan kuningas, niin minä hallitsisin sitä hyvin +ja viisaasti ja voimallisesti, niin että kuoltuani kaikki kansa itkisi +haudallani ja huutaisi ja valittaisi kaitsijansa kadottamista." + +Aithra hymyili ja sanoi: "Ota sitten miekka ja sandaalit ja mene +ateenalaisten kuninkaan Aigeuksen luo, joka asuu Pallaan kukkulalla, ja +sano hänelle: 'Kivi on nostettu, mutta kenen on sen alla oleva pantti?' +Näytä sitten hänelle miekka ja sandaalit ja ota vastaan, mitä jumalat +sinulle lähettävät." + +Mutta Theseus sanoi itkien: "Pitääkö minun jättää sinut, oi äitini?" + +Äiti vastasi: "Älä minua itke. Mikä on sallittu, sen pitää tapahtua. +Ja murehtiminen on helppoa niille, jotka eivät muuta tee kuin +murehtivat. Pelkkää surua oli nuoruuteni ja pelkkää surua sain kokea +aikuiseksi tultuani. Nuoruuteni oli pelkkää surua Bellerophonin, +Khimairan surmaajan tähden, jonka isäni kavalasti karkoitti, ja +aikuisena sain surra uskottoman isäsi ja sinun tähtesi. Ja pelkkää +surua on oleva minun vanhuutenikin -- sillä minä näen kohtaloni +unissa -- Joutsenen pojat vievät minut vankina Eurotaan laaksoon +ja viimein minun on purjehdittava meren yli orjattarena, Kreikan +vihollisten palveluspiikana. Kuitenkin minun puolestani kostetaan, kun +kultahapsiset uroot purjehtivat Troiaa vastaan ja hävittävät Ilionin +palatsit. Silloin minun poikani vapauttaa minut orjuudesta ja minä +saan kuulla kerrottavan Theseuksen maineesta. Mutta sitä ennen saan +kokea uusia suruja, mutta minä voin ne kestää, niinkuin olen kestänyt +menneetkin suruni." + +Sitten hän suuteli Theseusta itkien ja meni temppeliin, eikä Theseus +nähnyt häntä enää. + + + + +II. + +Kuinka Theseus surmasi ihmissyöjät. + + +Theseus jäi sinne yksinään seisomaan mieli toiveikkaana. Ensiksi hän +aikoi mennä satamaan ja vuokrata nopeakulkuisen laivan ja purjehtia +merenlahden yli Ateenaan. Mutta sekin tuntui hänestä liian hitaalta, ja +hän toivoi, että hänellä olisi siivet, joilla hän voisi lentää meren +yli isänsä luo. Mutta hetken perästä hänen rohkeutensa alkoi lannistua, +ja hän huokasi ja sanoi itsekseen: + +"Entäpä jos isälläni on toisia poikia, joita hän rakastaa? Entäpä +jollei hän otakaan minua vastaan? Mitä olen tehnyt, jotta hän minusta +välittäisi? Syntymähetkestäni asti olen ollut unohduksissa, miksipä nyt +sitten olisin tervetullut hänen luokseen?" + +Niin hän kauan aikaa mietiskeli suruissaan. Viimein hän huusi +kovalla äänellä: "Tahdon saattaa hänet rakastamaan itseäni, sillä +tahdon näyttää, että olen hänen rakkautensa arvoinen. Tahdon voittaa +mainetta ja kunniaa ja tehdä sellaisia tekoja, että Aigeus on +oleva ylpeä minusta, vaikka hänellä olisi viisikymmentäkin muuta +poikaa! Saavuttihan Herakleskin kunniaa, vaikka hän oli sorrettu ja +Eurystheuksen orja! Tappoihan hän kaikki rosvot ja kaikki ilkeät pedot +ja kuivasi suuria järviä ja soita ja mursi kalliot nuijallaan. Ja +kaikki ihmiset kunnioittivat häntä, kun hän pelasti heidät kurjuudesta +ja teki elämän hauskaksi heille ja heidän jälkeläisilleen. Minnehän +minä menisin tekemään sellaisia tekoja kuin Herakles? Missähän +kohtaisin kummia seikkailuja, rosvoja ja hirviöitä ja helvetin +sikiöitä, noita ihmisten vihollisia? Jospa lähtisin vaeltamaan maitse +kauas vuoristoon ja kiertäisin Isthmokseen vievää tietä. Ehkäpä siellä +joutuisin johonkin rohkeaan seikkailuun ja voisin tehdä jotakin, jolla +voittaisin isäni rakkauden." + +Niin hän lähti vaeltamaan maitse kauas vuoristoon isänsä miekka +kupeellaan. Viimein hän tuli Hämähäkkivuorille, jotka kohosivat yli +Epidauroksen kaupungin ja meren, ja hän näki kuinka rotkot kulkivat +alaspäin keskimmäisestä huipusta, niinkuin langat hämähäkin seitissä. + +Hän kiipesi ylös synkkiä rotkoja kuurnaisten marmoriseinien välitse, +kunnes laakso siinsi sinisenä hänen jalkojensa alla ja pilvet tihkuivat +sumuaan hänen päänsä ympärillä. + +Hän kulki yhä eteenpäin rotkoreittiä, kunnes hän saattoi nähdä kapeiden +vuorenhalkeamien kiertelevän allaan pohjoiseen ja etelään ja itään ja +länteen, ja mustia puoleksi usvaan peittyneitä onkaloita ja kaiken +yläpuolella kammottavan näköisen kallioröykkiön. + +Sen röykkiön yli hänen täytyi kulkea, sillä ei ollut muuta tietä +oikealla eikä vasemmalla, ja niin hän kapusi yli kivien ja kantojen ja +tuli viimein kiviröykkiöille. + +Kivikolla istui mies, jolla oli yllä karhunnahkainen vaippa. Karhun pää +oli hänen päähineenään ja sen hampaat irvistelivät valkoisina hänen +otsansa ympärillä. Ja karhun käpälät oli väännetty hänen kaulansa +ympäri, ja niiden kynnet hohtivat valkoisina hänen rinnallaan. Kun hän +näki Theseuksen, niin hän nousi seisomaan ja nauroi, niin että rotkot +rytkähtelivät. + +"Hohoo, ken sinä olet, kaunis kärpänen, joka olet lentänyt hämähäkin +seittiin?" Mutta Theseus astui lujasti eteenpäin eikä vastannut; mutta +hän mietti mielessään: "Onkohan tuo rosvo, ja jokohan olen joutunut +seikkailuun?" Mutta tuo kummallinen mies nauroi vielä kovemmin ja sanoi: + +"Kopea kärpänen, etkö tiedä, että nämä rotkot muodostavat sellaisen +seitin, josta ei yksikään kärpänen koskaan osaa takaisin. Tämä röykkiö +on hämähäkin luola, ja minä olen hämähäkki, joka imen kärpäset +kuoliaiksi. Tule vain tänne, niin saan sinusta maukkaan aterian! Sillä +sinua ei lainkaan hyödytä pakoon juokseminen, niin mutkikkaan seitin +isäni Hephaistos minulle valmisti, kun hän muodosti vuoristoon nämä +rotkot, joista yksikään ihminen ei osaa palata kotiinsa." + +Mutta Theseus astui lujasti eteenpäin ja kysyi: + +"Entä miksi ihmiset sinua nimittävät, kopea hämähäkki, ja missä ovat +sinun imusarvesi?" + +Silloin tuo kummallinen mies nauroi jälleen: + +"Minun nimeni on Periphetes, ja minä olen Hephaistoksen ja vuorinymfin, +Antikleian, poika. Mutta ihmiset nimittävät minua Korynetes-nuijaksi, +ja tässä on minun imusarveni." + +Hän nosti vierestään kiviröykkiöltä mahtavan pronssinuijan. + +"Tämän isäni minulle antoi ja takoi sen itse syvällä vuorten +sisuksissa. Sillä minä nuijin kaikki kopeat kärpäset, niin että niistä +lähtee lihat ja rasvat. Anna siis minulle tuo kiiltävä miekkasi ja +vaippasi ja kultaiset sandaalisi, tai minä nuijin sinuakin, niin että +henkesi menetät, jos huonosti käy!" + +Mutta Theseus kääri nopeasti vaippansa lujiin poimuihin vasemman +käsivartensa ympärille olkapäästä aina kämmeneen asti ja veti miekkansa +ja syöksyi nuijamiehen päälle, ja nuijamies syöksyi hänen päällensä. + +Kolmasti hän iski Theseusta, niin että tämä taipui kuin pajunvesa +iskujen alla. Mutta Theseus suojeli päätään vasemmalla kädellänsä ja +vaipalla, jonka hän oli käärinyt sen ympärille. + +Ja kolmasti Theseus kavahti pystyyn iskun jälkeen, kuten pajunvesa +myrskyn tyynnyttyä, ja tavoitti nuijamiestä miekallaan, mutta väljänä +riippuvan karhuntaljan poimut pelastivat tämän. + +Silloin Theseus suuttui ja karkasi hänen kimppuunsa ja tarttui hänen +kurkkuunsa, ja he kaatuivat ja kieriskelivät maassa päällekkäin. Mutta +kun Theseus nousi maasta, niin nuijamies jäi liikkumattomana makaamaan +hänen jalkoihinsa. + +Silloin Theseus otti hänen nuijansa ja hänen karhuntaljansa ja jätti +hänet haukoille ja variksille ja jatkoi matkaansa alas rotkoja, +takimmaista rinnettä pitkin, kunnes hän tuli leveään vihreään laaksoon +ja näki lammas- ja karjalaumoja makaamassa puiden alla. + +Lirisevän lähteen liepeellä kallioiden ja puiden varjossa oli nymfejä +ja paimenia tanssimassa. Mutta kukaan ei puhaltanut heille huilua, kun +he tanssivat. + +Kun he näkivät Theseuksen, niini he kirkaisivat ja paimenet juoksivat +pakoon ja ajoivat pois karjalaumansa, ja nymfit sukelsivat lähteeseen +kuin sorsat ja katosivat. + +Theseus oli ihmeissään ja nauroi: "Tämän seudun ihmisetpä kummallisia +ovat, juoksevat pakoon, kun näkevät muukalaisia, eivätkä soita +tanssiessaan!" Mutta hän oli väsynyt ja tomuinen ja janoissaan eikä +ajatellut heitä sen enempää, vaan joi kirkkaasta lähteestä ja kylpi +siinä ja heittäytyi sitten pitkäkseen plataanipuun varjoon. Ja vesi +lauloi hänet nukuksiin liristessään kiveltä kivelle. + +Kun hän taas heräsi, niin hän kuuli kuiskuttelua ja supinaa ja näki +nymfien kurkistelevan häntä lähteen toiselta puolen synkän luolan +suusta, jossa he istuivat vihreillä sammaltyynyillä. Ja yksi sanoi: "Ei +hän varmaankaan ole Periphetes"; ja toinen kuiskasi: "Ei ihan näytä +ollenkaan rosvolta, vaan kauniilta ja kiltiltä nuorukaiselta." + +Silloin Theseus hymyili ja huusi heille: "Ihanat nymfit, en minä +olekaan Periphetes. Hän nukkuu haukkojen ja variksien parissa ylhäällä +röykkiöllään. Minä olen ottanut hänen karhuntaljansa ja hänen nuijansa." + +Silloin he hyppäsivät lähteen yli ja tulivat hänen luoksensa ja +huusivat paimenia takaisin. Theseus kertoi heille, kuinka hän oli +surmannut nuijamiehen. Paimenet suutelivat hänen jalkojaan ja +lauloivat: "Nytpä saamme syöttää rauhassa karjalaumojamme ja soittaa +tanssiessamme. Sillä tuo julma nuijamies on kohdannut voittajansa eikä +kuule enää meidän huilujamme." + +Sitten he toivat hänelle vuonanlihaa ja viiniä, ja nymfit toivat +hänelle hunajaa kalliolta, ja hän söi ja nukkui taas nymfien ja +paimenten tanssiessa ja laulaessa. Kun hän heräsi, niin he pyysivät +häntä jäämään, mutta hän ei suostunut. "Minulla on suuria tehtäviä", +hän sanoi. "Minun täytyy lähteä kulkemaan Isthmokseen, että pääsisin +Ateenaan". + +Mutta paimenet sanoivat: "Aiotko kulkea yksin Ateenaan? Ei kukaan kulje +nykyään sitä tietä muuten kuin aseellisin joukoin!" + +"Mitä aseihin tulee, niin näettehän, että niitä minulla on kylliksi. Ja +mitä joukkoihin tulee, niin kunniallisesta miehestä on kylliksi seuraa +itselleen. Minkätähden en kulkisi yksin Ateenaan?" + +"Jos menet, niin sinun on oltava varuillasi Isthmoksen kannaksella, +tai muuten joudut tekemisiin Sinis-rosvon kanssa, jota kutsutaan +Pityokampteeksi, hongannotkistajaksi. Hän taivuttaa kaksi honkaa ja +sitoo kaikki matkustajat käsistä ja jaloista niihin kiinni. Kun hän +laskee puut irti, niin heidän ruumiinsa repeävät kahtia." + +"Ja sen jälkeen", toinen sanoi, "sinun täytyy mennä sisämaahan päin, +jottet vain joudu Skeironin kallioille. Sillä oikealla puolella on +meri ja vasemmalla vuoret, niin ettet mitenkään voi päästä pakoon, +vaan sinun täytyy kohdata Skeiron-rosvo. Hän panee sinut pesemään +jalkojansa, ja kun sinä peset niitä, niin hän työntää sinut alas +kalliolta ruoaksi kilpikonnalle, joka asustaa kallion juurella ja syö +kuolleiden ruumiita." + +Ja ennenkuin Theseus ennätti vastata, kolmas huusi: "Ja sen jälkeen +odottaa sinua vielä suurempi vaara, jollet kulje yhä sisämaahan päin, +niin että Eleusis jää kauas oikealle puolellesi. Sillä Eleusiissa +hallitsee Kerkyon, julma kuningas, kaikkien kuolevaisten kauhu, joka +tappoi oman tyttärensä Alopeen vankeudessa; mutta Alope muuttui +ihanaksi lähteeksi. Tyttärensä lapsen tuo julma kuningas heitti +vuorille, mutta villit tammat antoivat sille maitoa. Nyt hän vaatii +painimaan kanssansa jokaisen, joka tulee hänen maahansa, sillä hän on +koko Attikan paras painija ja hän lyö kaikki alleen. Ja ne, jotka hän +lyö alleen, hän surkeasti surmaa, ja hänen palatsinsa piha on täynnä +heidän luitansa." + +Silloin Theseus rypisti otsaansa ja sanoi: "Tämä näyttää tosiaankin +olevan huonosti hallittu maa, ja seikkailuja saanen kokea +kyllikseni. Mutta jos minä kerran olen tämän maan perillinen, niin +minä tahdon sitä hyvin hallita ja parantaa olot, ja tässä on minun +kuninkaan-valtikkani." Ja hän heilutti pronssinuijaansa, mutta nymfit +ja paimenet tarttuivat häneen ja pyysivät ja rukoilivat häntä jäämään. + +Mutta hän jatkoi vain matkaansa heidän rukouksistaan huolimatta ja +kulki kulkemistaan, kunnes hän näki molemmat meret ja Korinthoksen +linnoituksen, joka kohosi korkealle maan yli. Hän kulki nopeasti poikki +Isthmoksen kannaksen, sillä niin kiihkeästi hän halusi kohdata tuon +julman Sinis-rosvon. Mäntymetsässä hän viimein tämän kohtasi, siellä, +missä Isthmos oli kaikkein kapein ja tie johti korkeiden kallioiden +keskitse. Siellä Sinis istui kivellä tien vieressä, nuori honkapuu +nuijana poikkipäin polvillaan ja nuora valmiina vieressänsä. Hänen +päänsä päällä riippui honkien latvoissa murhattujen ihmisten luurankoja. + +Theseus huusi hänelle: "Hohoi, sinä uljas hongannotkistaja, onko +sinulla jäljellä pari honkapuuta minuakin varten?" + +Sinis hypähti hänen eteensä ja vastasi osoittaen päänsä päällä +riippuvia luurankoja: "Minun ruoka-aittani on äskettäin tyhjentynyt, +niin että minulla on kyllä valmiina pari puuta sinua varten". Ja hän +syöksyi Theseuksen päälle nuijaansa heiluttaen, ja Theseus syöksyi +hänen päällensä. + +Sitten he takoivat toisiaan, niin että kesäinen metsä kaikui. Mutta +metalli oli lujempaa kuin honka, ja Sinis-rosvon nuija kalskahti +keskeltä kahtia, kun pronssi siihen sattui. Silloin Theseus antoi +Sinis-rosvolle muutamia voimakkaita iskuja, paiskasi hänet maahan, +polvistui hänen päälleen ja sitoi hänet hänen omalla nuorallaan ja +sanoi: "Niinkuin sinä olet tehnyt muille, niin pitää sinullekin +tehtämän". Sitten hän taivutti kaksi nuorta honkapuuta ja sitoi +Sinis-rosvon niiden väliin huolimatta hänen rukouksistaan ja +vastustuksestaan. Ja hän päästi puut irralleen ja surmasi Sinis-rosvon +ja jatkoi matkaansa jättäen hänet haukoille ja korpeille. + +Sitten hän kulki kukkuloiden yli Megaraa kohden pitkin Saronin meren +rantaa, kunnes hän tuli Skeironin kallioille ja sille kaidalle polulle, +joka kulki meren ja vuorten välitse. + +Siellä hän näki Skeironin istuvan lähteen reunalla, joka pulppusi +kallion kyljestä. Hänellä oli jykevä nuija polvillaan ja hän oli +sulkenut polun kivillä, niin että jokaisen kulkijan täytyi seisahtua. + +Theseus huusi hänelle ja sanoi: "Hohoi, sinä kilpikonnanruokkija, +eivätkö jalkasi kaipaa tänään pesemistä?" + +Skeiron hypähti hänen eteensä ja vastasi: + +"Jalkani kaipaavat kyllä tänään pesemistä ja nälissään on +kilpikonnakin". Ja hän seisoi linnoituksensa edessä ja nosti molemmin +käsin nuijaansa. + +Theseus syöksyi hänen päälleen, ja kiivas oli ottelu kalliolla, sillä +kun Skeiron tunsi pronssinuijan painon, niin hän antoi oman nuijansa +vaipua ja kävi kiinni Theseukseen ja koetti sysätä hänet käsivoimin +alas kalliolta. Mutta Theseus oli varovainen painija ja laski alas oman +nuijansa ja tarttui Skeironia kurkkuun ja polveen ja pakotti hänet +peräytymään kiviseinää kohden ja rutisti hänet sitä vastaan, niin että +henki oli hänestä lähteä. Ja Skeiron huusi huohottaen: "Laske minut +irti, niin saat mennä". Mutta Theseus vastasi: "Minä en saata jatkaa +matkaani, ennenkuin olen tehnyt kivisen tien tasaiseksi". Ja hän +rutisti häntä yhä kiviseinää vastaan, kunnes se romahti alas ja Skeiron +vyöryi sen mukana suin päin maahan. + +Silloin Theseus nosti hänet ylös aivan runneltuna ja sanoi: "Tule +pesemään jalkojani". Ja hän veti miekkansa ja istahti lähteen reunalle +ja sanoi: "Pese jalkani, tai minä hakkaan sinut palasiksi." + +Vapisten Skeiron pesi hänen jalkansa; ja kun se oli tehty, niin Theseus +nousi ylös ja huusi: "Niinkuin sinä olet tehnyt muille, niin pitää +sinullekin tehtämän." Ja hän potkaisi Skeironin kalliolta mereen. + +Söikö kilpikonna hänet vai ei, sitä en tiedä; sillä muutamat sanovat +sekä maan että meren hyljeksineen hänen ruumistansa, niin synnin +saastuttama se oli. Meri heitti sen rannalle, ja ranta heitti sen +takaisin mereen ja viimein aallot sen vihoissaan paiskasivat kallion +kielekkeelle; ja sinne se jäi kauaksi aikaa riippumaan, kunnes se +viimein muuttui synkäksi kariksi, joka siellä vielä tänäkin päivänä +hyrskyn keskellä törröttää. + +Se on kumminkin totta, mitä Pausanias kertoo, että hän Ateenan +kuninkaallisessa pylväskäytävässä näki Theseuksen kuvan saveen +muovailtuna ja hänen vieressään Skeiron-rosvon päistikkaa putoamassa +mereen. + +Sitten Theseus kulki päivämatkan Megaran ohi Attikan maahan, ja +korkeina ja kylminä kohosivat hänen edessään Kithaironin lumihuiput +yli tummien mäntymetsien, joissa Erinnyit, kostottaret, ja hurjat +bakkhantit mellastavat, ja ajavat ihmisiä kauas kauheille vuorille, +joilla myrskyt yötä ja päivää ulvovat. Hänen oikealla puolellaan oli +jo aava meri ja kalliorantainen Salamis ja sen kuuluisan meritaistelun +pyhä paikka, jossa myöhemmin kreikkalaiset löivät persialaiset pakoon. +Hän kulki koko päivän iltaan asti, kunnes hän näki Thriasian tasangon +ja Eleusiin pyhän kaupungin, jossa on Maaemon temppeli. Siellä Demeter, +tuo lempeä Maaemo, joka pitää viljalyhdettä kädessään, kohtasi +Triptolemoksen, kun kaikki maat vielä olivat autioina. Hän opetti +Triptolemoksen kyntämään sarkoja ja valjastamaan laiskoja nautoja +ikeen alle; hän opetti hänet kylvämään viljavainioita ja leikkaamaan +kultaista viljaa. Hän lähetti Triptolemoksen opettamaan kaikkia kansoja +ja antamaan jyviä työtätekeville ja ahkerille. Sen vuoksi Eleusiissa +kaikki, jotka vain maata viljelevät, kunnioittavat Maaemoa ja hänen +rakastettuansa Triptolemosta, joka antoi jyviä työtätekeville ja +ahkerille. + +Ja Theseus kulki tasankoa pitkin Eleusiiseen ja seisahtui kaupungin +torille ja huusi: + +"Missä on tämän kaupungin kuningas Kerkyon? Minun täytyy painia hänen +kanssaan tänään vähän." + +Silloin kaikki kansa tungeskeli hänen ympärilleen ja huusi: "Kaunis +nuorukainen, minkä vuoksi sinä tahdot kuolla? Riennä pian pois täältä, +ennenkuin julma kuningas kuulee, että muukalainen on kaupungissa." + +Mutta Theseus kulki läpi kaupungin kansan itkiessä ja rukoillessa, ja +läpi palatsin pihaan vievien porttien ja luuranko- ja pääkallokasojen +keskitse, kunnes hän saapui tuon kaikkien kuolevaisten kauhistuksen, +Kerkyonin, ovelle. + +Hän näki Kerkyonin istuvan yksinänsä salissaan ruokapöydän ääressä. +Hänen edessään oli kokonainen lammas paistettuna ja hänen vieressään +täysinäinen viinitynnyri. Theseus seisahtui ja huusi hänelle: "Hohoi, +sinä uljas painija, tahdotko hiukan painia tänään kanssani?" + +Kerkyon katsahti ylös, nauroi ja vastasi: "Tahdonpa kyllä hiukan painia +kanssasi tänään; mutta tulehan sisään, sillä minä olen yksin ja sinä +olet väsynyt, ja syö ja juo ennenkuin kuolet." + +Theseus astui rohkeasti sisälle ja istuutui Kerkyonin eteen pöydän +ääreen ja söi vatsansa täyteen lampaanlihaa ja joi vatsansa täyteen +viiniä. Theseus söi kolmen miehen verosta, mutta Kerkyon söi kuin +seitsemän miestä. + +Mutta kumpikaan ei sanonut sanaakaan toisillensa, vaikka he salaa +silmäilivät pöydän yli toisiaan. Ja kumpikin sanoi itsekseen: "Hänellä +on leveät hartiat; mutta luulenpa, että omani ovat yhtä leveät kuin +hänenkin." + +Viimein, kun lammas oli syöty ja viiniankkuri juotu kuiviin, Kerkyon +nousi pystyyn ja huusi: "Painikaamme sitten hiukan, ennekuin menemme +maata." + +He heittivät yltään kaikki vaatteensa ja menivät palatsin pihalle. +Kerkyon käski sirottaa tuoretta hiekkaa luiden keskellä olevalle +avonaiselle paikalle. Ja sinne uroot asettuivat vastatusten, ja +heidän silmänsä kiiluivat kuin raivostuneiden härkien silmät. Ja +kaikki kansa kokoontui porteille katsomaan, mitä tapahtuisi. Niin he +painivat, kunnes tähdet alkoivat tuikkia heidän päittensä päällä. Edes +ja takaisin ja ympäri he pyörähtelivät, kunnes polkivat sannan aivan +kovaksi jalkojensa alla. Heidän silmänsä leimahtelivat kuin tähdet +pimeässä, ja heidän hengityksensä nousi kuin savu öiseen ilmaan. +Mutta kumpainenkaan ei väistynyt paikaltaan, ja ääneti kansa katseli +porteilla. + +Mutta viimein Kerkyon vihastui ja otti Theseusta niskasta ja pudisti +häntä kuin verikoira rottaa; mutta hän ei voinut pudistaa häntä kumoon. + +Theseus oli nopea ja varovainen ja otti kiinni Kerkyonia vyötäröistä ja +pujahdutti äkkiä lantionsa hänen alleen ja tarttui hänen ranteisiinsa. +Ja semmoisella voimalla, että tammikin olisi irtautunut juuristansa, +hän nosti Kerkyonin ilmaan ja paiskasi hänet suoraan olkapäänsä yli +maahan. + +Sitten hän hyppäsi Kerkyonin päälle ja huusi: "Antaudu, tai minä tapan +sinut!" Mutta Kerkyon ei sanonut sanaakaan; sillä hänen sydämensä oli +särkynyt hänen rinnassaan, paljon ruoan ja viinin tähden silloin kuin +hän putosi maahan. + +Silloin Theseus avasi portit ja kutsui kaiken kansan sisään. Ja he +huusivat: "Sinä olet tappanut meidän ilkeän kuninkaamme. Rupea sinä nyt +meidän kuninkaaksemme ja hallitse meitä hyvin!" + +"Tahdon ruveta teidän kuninkaaksenne ja tahdon teitä oikein ja hyvin +hallita Eleusiissa, sillä sen vuoksi minä olen kaikki pahantekijät +surmannut, Sinis-rosvon ja Skeironin ja viimeksi tämän miehen." + +Silloin muuan iäkäs mies astui esiin ja sanoi: "Nuori sankari, oletko +surmannut Sinis-rosvon? Varo silloin Ateenan kuningasta Aigeusta, jonka +luo olet menossa, sillä hän on Sinis-rosvon läheinen sukulainen." + +"Silloinhan minä olen surmannut oman heimolaiseni", Theseus sanoi, +"vaikka hän hyvin ansaitsikin kuoleman. Kuka tahtoo minut puhdistaa +hänen kuolemastaan, sillä rehellisesti minä hänet surmasin, niin rietas +ja kavala kuin hän olikin?" + +Vanha mies vastasi: + +"Sen tekevät uroot, Fytalonin pojat, jotka asuvat Aphidnaissa jalavan +juurella, hopeaisen Kephisos-joen rannalla, sillä he tuntevat jumalten +salaisuudet. Sinne sinun on mentävä puhdistettavaksi ja sen jälkeen +sinä olet oleva meidän kuninkaamme." + +Theseus vannotti Eleusiin kansaa, että se palvelisi häntä kuninkaanaan, +ja lähti matikalle seuraavana aamuna Thriasain tasangon ja kukkuloiden +yli Aphidnaita kohden etsimään Fytalonin poikia. + +Hänen kulkiessaan Kephisos-joen laaksoa pitkin korkean Parnes-vuoren +juurta, tuli pitkä, komea ja kalliisiin vaatteisiin pukeutunut mies +vuorta alas häntä tapaamaan. Hänen käsivarsissaan oli kultaisia +rannerenkaita ja jalokivinauha oli hänen kaulassaan, ja hän tuli +Theseusta vastaan kohteliaasti kumarrellen ja käsivarret levällään ja +puhui: + +"Terve tuloa, kaunis nuorukainen, näille vuorille! Minua miekkoista, +kun sinut tapasin! Mitäpä suurempaa iloa saattaisi olla kunnon +miehellä, kuin ottaa vastaan ja kestitä vieraita luonansa? Mutta minä +näen, että sinä olet väsynyt. Tule vuorelle linnaani ja lepää hetkinen." + +"Kiitän sinua", Theseus sanoi, "mutta minun täytyy kiiruhtaa laaksoa +ylös päästäkseni Kephisos-joen rannalla olevaan Aphidnaihin." + +"Voi, sinä olet kulkenut kauas pois oikealta tieltä, etkä mitenkään +enää tänä iltana ennätä Aphidnaihin, sillä sinun on kuljettava monta +penikulmaa vuoria ja jyrkkiä solia ja yön pimeydessä vaarallisia +kallioita, ennenkuin saavut sinne. Onneksi oli sinulle, että minä +kohtasin sinut, sillä muuta iloa en tiedä kuin etsiä muukalaisia ja +kestitä heitä linnassani ja kuunnella heidän kertomuksiaan vieraista +maista. Tule kerallani linnaani ja syö parasta hirvenpaistia ja juo +kallista punaviiniä ja nuku minun ihmeellisessä vuoteessani, josta +kaikki matkustajat sanovat, etteivät ole nähneet sen vertaista. Sillä +olkoot vieraani minkä kokoisia tahansa, olkoot pitkiä tai lyhyitä, niin +vuode sopii kaikille, kuin heitä varten tehty, ja niinkuin he nukkuvat +siinä, he eivät koskaan ennen ole nukkuneet." Ja hän piti Theseusta +kiinni kädestä, eikä tahtonut laskea häntä menemään. + +Theseus olisi tahtonut jatkaa matkaansa, mutta häntä hävetti olla +epäkohtelias niin vieraanvaraista miestä kohtaan, ja hän oli utelias +näkemään tuota ihmeellistä vuodetta, ja sitä paitsi hän oli väsynyt ja +nälissänsä. Mutta hän pelkäsi miestä, vaikka ei oikein tietänytkään +minkä tähden, sillä miehen ääni, vaikka olikin mielistelevä ja +lempeä, oli kuitenkin soinnuton ja käheä kuin sammakon kurnutus. Ja +vaikka hänen silmänsä olivat ystävälliset, niin ne olivat kuitenkin +välinpitämättömät ja kylmät kuin kivi. Mutta Theseus suostui +kuitenkin ja meni miehen keralla ylös notkoa, joka johti valtatieltä +Parnes-vuoren kukkuloita kohden ja jota kalliot tummina varjostivat. + +Heidän kulkiessaan notko kävi yhä kapeammaksi ja kalliot yhä +korkeammiksi ja tummemmiksi, ja heidän allaan kohisi ryöppyävä virta, +joka pilkahti silloin tällöin näkyviin paljaiden kalkkikivikielekkeiden +välitse. Eikä ainoatakaan puuta eikä pensasta näkynyt heidän +läheisyydessään. Parnes-vuoren lumihuipuilta puhalsi jäinen viima +laaksoon tunkeutuen luihin ja ytimiin. Kauhu valtasi Theseuksen, ja hän +katseli tuota autiota maisemaa ja sanoi: "Kolkossa seudussapa sinun +linnasi näyttää olevankin." + +"Niin on, mutta kun kerran olemme päässeet sisälle, niin kyllä +vieraanvaraisuuteni kaiken kolkkouden karkoittaa. Mutta keitä nuo +ovat?" Hän katsoi taakseen ja Theseus samoin. Vuoren juurella sillä +tiellä, jonka he olivat jättäneet, tuli jono lastattuja aaseja ja +niiden vieressä kulki kauppiaita vahtien tavaroitaan. + +"Voi ihmisraukkoja", vieras sanoi. "Olipa hyvä heille, että katsoin +taakseni ja näin heidät. Ja hyvä minullekin, sillä sitä enemmän +vieraita saan juhlaani. Odotahan tässä hetkinen, niin käväisen tuolla +alhaalla ja kutsun heidätkin. Sitten syömme ja juomme ja juhlimme koko +pitkän yön. Minua miekkoista, jolle taivas lähettää niin monta vierasta +yhdellä haavaa!" + +Hän juoksi takaisin vuorta alas heiluttaen kättään ja huutaen +kauppiaille, ja Theseus kulki sill'aikaa hiljakseen jyrkkää solaa +eteenpäin. + +Mutta kulkiessaan ylöspäin hän kohtasi vanhan miehen, joka oli ollut +kokoamassa ajohirsiä virran uomasta. Hän oli laskenut taakkansa tielle +ja koetti juuri nostaa sitä takaisin hartioilleen. Kun hän näki +Theseuksen, niin hän huusi: + +"Kaunis nuorukainen, auta minua nostamaan taakkaani, sillä minun +jäseneni ovat jäykät ja voimattomat vuosien painosta." + +Theseus nosti taakan hänen selkäänsä, ja vanhus siunasi häntä ja katsoi +sitten vakavasti häneen ja sanoi: + +"Kuka sinä olet, kaunis nuorukainen, ja miksi sinä kuljet tätä kolkkoa +tietä?" + +"Kuka minä olen, sen tietänevät vanhempani, mutta tätä kurjaa tietä +kuljen siksi, että muuan vieraanvarainen mies on kutsunut minut +luokseen kestitäkseen minua ja pannakseen minut nukkumaan johonkin +ihmeelliseen vuoteeseen." + +Silloin tuo vanha mies väänteli käsiänsä ja huusi: + +"Voi sinä ihmissyöjä, Hadeen kartano, eikö ikinä täyty sinun kitasi? +Tiedä, kaunis nuorukainen, että sinä kuljet kidutuksia ja kuolemaa +kohden, sillä se mies, jonka sinä tiellä kohtasit -- tahdon palkita +ystävyytesi samalla mitalla -- on rosvo ja ihmisten tappaja. Jok'ikisen +muukalaisen, jonka hän tapaa, hän houkuttelee tänne kuolemaan; ja mitä +siihen vuoteeseen tulee, josta hän puhui, niin se kyllä todellakin +soveltuu jokaiselle, mutta ei kukaan siitä elävänä nouse, Jumala +paratkoon." + +"Minkä tähden?" Theseus kysyi hämmästyneenä. + +"Sen tähden, että liian pitkät jäsenet hän katkoo, kunnes ne ovat +kyllin lyhyet, ja liian lyhyet hän venyttää, kunnes ne tulevat kyllin +pitkiksi. Ja minut vain hän säästi seitsemän raskasta vuotta sitten, +sillä minä olin ainoa, joka sovin täydellisesti hänen vuoteeseensa, +siksi hän säästi minut ja teki minut orjakseen. Ennen minä olin +varakas kauppias ja asuin kupariporttisessa Thebassa, mutta nyt minä +hakkaan puita ja kannan vettä hänelle, tuolle kaikkien kuolevaisten +kiusaajalle." + +Theseus ei sanonut sanaakaan, mutta hän kiristeli hampaitaan raivosta. + +"Pakene siis", vanhus sanoi, "sillä hän ei sääli sinun nuoruuttasi. +Eilen hän viimeksi toi tänne nuorukaisen ja neidon ja asetti heidät +vuoteeseensa, ja nuorukaisen kädet ja jalat hän katkoi, mutta neidon +jäseniä hän venytti, kunnes neito heitti henkensä, ja niin he molemmat +surkeasti kuolivat. Mutta minä olen jo itkenyt itseni väsyksiin tuon +teurastuksen tähden. Sen vuoksi häntä nimitetään Prokrusteeksi, +venyttäjäksi, vaikka hänen isänsä antoi hänelle nimeksi Damastes. +Pakene häntä, mutta minnepä pakenisit? Kalliot ovat jyrkät, niin ettei +niitä kukaan voi kiivetä, eikä toista tietä ole." + +Mutta Theseus laski kätensä vanhuksen suulle ja sanoi: "Ei minun +tarvitse paeta." Ja hän kääntyi kulkemaan alas solaa. + +"Älä vain kerro hänelle, että minä sinua varoitin, tai hän tappaa +minutkin jollakin kauhealla tavalla", vanhus kirkui hänen jälkeensä +notkoon. Mutta Theseus astui vihastuneena ääneti eteenpäin. + +Ja hän sanoi itsekseen: "Tämä on huonosti hallittu maa; milloinkahan +sen saa hirviöistä puhdistetuksi?" Hänen sitä miettiessään Prokrustes +kiipesi ylös kukkulaa ja hänen mukanaan tulivat kauppiaat nauraen ja +jutellen iloisesti. Kun hän näki Theseuksen, niin hän huusi: "Ohoi, +nuori vieraani, olenko antanut sinun liian kauan odottaa?" + +Mutta Theseus vastasi: "Mitä on tehtävä sille miehelle, joka venyttää +vieraitansa vuoteellaan ja katkoo heiltä kädet ja jalat? Mitä on sille +miehelle tehtävä, kun oikeutta käydään maassa?" + +Silloin Prokrusteen muoto muuttui ja hänen poskensa kävivät vihreiksi +kuin sisiliskon ja hän tavoitti kiireesti miekkaansa. Mutta Theseus +karkasi hänen päälleen ja huusi: + +"Tottako tämä on, arvoisa isäntä, vai valetta?" Ja hän tarttui +Prokrustesta vyötäröön ja kyynärpäähän, niin ettei tämä voinut vetää +miekkaansa. + +"Tottako on, arvoisa isäntä, vai valetta?" Mutta Prokrustes ei +vastannut sanaakaan. + +Silloin Theseus sysäsi hänet luotaan ja kohotti kauhean nuijansa, ja +ennekuin Prokrustes ennätti vetäistä miekkaansa, hän iski nuijallaan ja +kaatoi hänet maahan. + +Ja vielä kerran Theseus iski häntä, ja hänen ilkeä sielunsa lensi pois +ja vikisten kuin yösiippa se katosi pimeään kalliononkaloon ja meni +alas Hadekseen. + +Sitten Theseus riisui hänen päältään hänen kultaiset koristuksensa ja +meni hänen taloonsa ja löysi sieltä rikkautta ja kalliita aarteita, +jotka Prokrustes oli ohikulkevilta ryöstänyt. Ja Theseus kutsui kokoon +seudun kansan, jota Prokrustes oli kauan aikaa rosvonnut ja jakoi +ryöstetyn tavaran heidän keskensä. Sitten hän meni alas vuoria ja +jatkoi matkaansa. + +Hän vaelsi Parnes-vuoren rotkoja sateessa ja sumussa, alas rinteitä, +joilla kasvoi tammia ja mastiksipuita:ja mansikkapensaita ja tuoksuvia +laakeripuita, kunnes hän tuli Kephisos-joen laaksoon ja Aphidnain +kauniiseen kaupunkiin ja sen mahtavan jalavan juurelle, jossa +Fytaliidi-uroot asuivat. + +Sinne he rakensivat alttarin ja käskivät hänen kylpeä Kephisos-joessa +ja uhrata vuoden vanhan oinaan, ja he puhdistivat hänet Sinis-rosvon +verestä ja lähettivät hänet taas rauhassa matkaansa jatkamaan. + +Hän vaelsi alas Akharnin laaksoa ja hopeapyörteisen virran rantaa, ja +kaikki kansa siunasi häntä, sillä hänen uljaiden tekojensa maine oli +levinnyt yli maiden ja mannerten. Viimein hän näki Ateenan tasangon ja +sen kukkulan, jolla ateenalaiset asuivat. + +Theseus kulki läpi Ateenan, ja kaikki kansa juoksi häntä katsomaan, +sillä hänen maineensa oli kulkenut hänen edellään, ja jokainen tunsi +hänen jalot tekonsa. Kaikki huusivat: "Tuossa tulee se sankari, joka +löi Sinis-rosvon ja Phaian, Krommyonin villisian, ja voitti painissa +Karkyonin ja surmasi Prokrustes-julmurin." Mutta Theseus kulki vakavana +ja raskain askelin eteenpäin, sillä hän ikävöitsi sydämessään isäänsä +ja sanoi: "Kuinka minä saatan hänet vapauttaa niistä verenimijöistä, +jotka häntä kiusaavat?" + +Hän kulki pyhiä portaita Akropolin kukkulalle, jossa Aigeuksen palatsi +oli, ja meni suoraan Aigeuksen saliin ja seisahtui kynnykselle ja +katseli ympärilleen. + +Siellä hän näki serkkujensa, Pallaan poikien, istuvan juomapöydän +ympärillä, ja heitä oli monta, mutta Aigeusta ei näkynyt heidän +joukossaan. He istuivat ja pitivät juominkia ja nauroivat ja +kuljettivat viinipikaria kädestä käteen; ja harpunsoittajat soittivat, +ja orjattaret lauloivat, ja silmänkääntäjät tekivät temppujaan. + +Äänekkäästi nauraa hohottivat Pallaan pojat ja lakkaamatta viinipikari +kiersi pöytää. Mutta Theseus rypisti otsaansa ja mutisi: "Eipä kumma, +että maa on rosvoja täynnä, kun tuonkaltaiset hallitsevat." + +Silloin pallantiidit näkivät hänet ja puoleksi päihtyneinä viinistä he +hänelle huutaa hoilasivat: "Hohoi, sinä kookas muukalainen siellä oven +suussa, mitä sinä tällä kertaa haluat?" + +"Minä tulin tänne pyytämään kestiystävyyttä." + +"Sitä säätkin, ole tervetullut. Sinä näytät uroolta ja uljaalta +soturilta ja sellainen on tervetullut juomaan meidän kanssamme." + +"Teiltä en pyydä vieraanvaraisuutta, pyydän sitä Aigeus-kuninkaalta, +tämän talon isännältä." + +Silloin toiset murisivat ja toiset nauroivat ja kirkuivat: "Hehei, +isäntiähän me kaikki olemme täällä." + +"Silloin minä olen isäntä yhtä hyvin kuin te muutkin", Theseus sanoi, +ja hän meni pöydän sivuitse salin toiseen päähän hakien Aigeusta, mutta +tätä ei näkynyt missään. + +Pallantiidit katsoivat häntä ja sitten toinen toistansa, ja jokainen +kuiskasi vieruskumppanilleen: "Tuopa on röyhkeä nulikka, hänet pitäisi +heittää ovesta ulos." Mutta vieruskumppani kuiskasi vastaan: "Hänellä +on leveät hartiat; nouse sinä ja heitä hänet ulos." Ja niin he kaikki +jäivät hiljaa paikoillensa istumaan. + +Silloin Theseus huusi palvelijoita ja sanoi: "Menkää sanomaan +isännällenne, Aigeus-kuninkaalle, että Theseus Troizenilainen on täällä +ja pyytää saada olla jonkin aikaa hänen vieraanansa." + +Muuan palvelija juoksi ja sanoi sen Aigeukselle, joka istui +huoneessansa Medeian, tuon tumman noitanaisen, luona. Kun Aigeus kuuli +Troizeniaa mainittavan, niin hän vuoroin punastui ja vuoroin vaaleni +ja nousi vapisten istuimeltaan, mutta Medeia tarkasteli häntä kuin +kyykäärme. + +"Mitä Troizenia sinuun koskee?" hän kysyi. Mutta Aigeus vastasi +hätäisesti: "Etkö sinä tiedä, kuka Theseus on? Hän on sankari, joka +on puhdistanut maan kaikista hirviöistä! Mutta että hän oli kotoisin +Troizeniasta, sitä en ensinkään tietänyt. Minun täytyy mennä lausumaan +hänet tervetulleeksi." + +Aigeus tuli saliin, ja kun Theseus näki hänet, niin hänen sydämensä +paisui hellyydestä häntä kohtaan ja hän olisi tahtonut langeta +Aigeuksen kaulaan ja iloiten tervehtiä häntä isänään, mutta hän +hillitsi itsensä ja sanoi itsekseen: "Ehkei isäni lopulta välitäkään +minusta. Tahdonpa koetella häntä, ennenkuin ilmaisen itseni." Ja hän +kumarsi syvään Aigeuksen edessä ja sanoi: "Minä olen vapauttanut +kuninkaan valtakunnan monesta hirviöstä, sen tähden olen tullut +pyytämään palkkaa kuninkaalta." + +Vanha Aigeus katsoi häneen ja rakasti häntä; mikäpä hellä sydän ei +olisi tehnyt samoin? Mutta hän huokasi syvään ja sanoi: + +"Vähänpä minä saatan antaa sinulle, jalo nuorukainen, ainakaan en +mitään sellaista, joka olisi sinun arvoistasi, sillä varmaankaan sinä +et ole kuolevainen tai et ainakaan kenenkään kuolevaisen poika." + +"Muuta en pyydä", Theseus sanoi, "kuin saada syödä ja juoda pöydässäsi." + +"Sen kyllä saatan sinulle antaa, jos minä lainkaan olen isäntä omassa +talossani." + +Sitten hän käski heidän tuoda istuimen Theseukselle ja asettaa hänen +eteensä, mitä parasta oli pöydällä. Ja Theseus istuutui ja söi ja joi +niin paljon, että kaikki muut pöydässä istujat ihmettelivät; mutta hän +piti yhä nuijaa vieressään. + +Mutta Medeia, tuo tumma noitanainen, tarkasteli häntä hetken aikaa. +Hän näki kuinka Aigeus punastui ja vaaleni, kun nuorukainen sanoi +tulevansa Troizeniasta. Ja hän näki myöskin, kuinka hän otti Theseuksen +avosylin vastaan ja kuinka Theseus käyttäytyi Pallaan poikien +edessä kuin jalopeura koiralauman keskellä. Ja hän sanoi itsekseen: +"Tuosta nuorukaisesta tulee vielä tämän talon herra. Ehkä hän onkin +läheisimmissä suhteissa Aigeukseen, kuin saattaa aavistaakaan. Eikä +hänenlaisensa rinnalla pallantiideilla ole mitään menestystä." + +Sitten hän meni takaisin huoneeseensa, sillä aikaa kuin Theseus söi ja +joi. Ja kaikki palvelijat kuiskuttelivat: "Tuo mies se siis surmasi +hirviöt! Kuinka ylevä on hänen silmiensä katse ja kuinka suuri hän on! +Voi, jospa hän olisi meidän isäntämme poika!" + +Mutta hetken perästä Medeia palasi, pukeutuneena kaikkiin jalokiviinsä +ja kalliisiin itämaisiin vaatteisiinsa, ja hän oli kauniimpi nähdä kuin +päivä, niin etteivät vieraat saattaneet hänestä kääntää katsettaan. +Oikeassa kädessään hän kantoi kultaista pikaria ja vasemmassa kädessä +hänellä oli kultainen pullo. Hän tuli Theseuksen luo ja puhui lempein +ja helein äänin: + +"Terve sankari, voittaja voittamaton, kaiken pahan hävittäjä! Juo, +sankari, taikamaljastani, joka antaa levon kaikkien vaivojen jälkeen, +joka parantaa kaikki haavat ja valaa uutta elämää suoniin. Juo +maljastani, sillä siinä kihelmöi Idän viini ja Suruttomuuden neste, +Taivahisten virvoitusjuoma." + +Puhuessaan hän tyhjensi pullon maljaan, ja viinin haju levisi yli koko +salin kuin ruusujen ja ajuruohon tuoksu. + +Theseus katsoi hänen kauniisiin kasvoihinsa ja hänen silmiensä tummaan +syvyyteen. Kun hän katsoi, niin hän pelästyi ja vavahti, sillä tytön +silmät kiiluivat kuin kyykäärmeen silmät. Ja hän nousi seisomaan ja +sanoi: "Viini on kallista ja hyvänhajuista ja viinintuoja on kaunis +kuin Taivahiset. Mutta juokoon hän ensin minun maljani pikarista, jotta +hänen huulensa kosketus tekisi viinin vieläkin suloisemmaksi." + +Silloin Medeia kalpeni ja änkytti: "Suo anteeksi, uljas urho, mutta +minä olen sairas enkä uskalla juoda viiniä." + +Theseus katsoi taas hänen silmiinsä ja huusi: "Sinun pitää juoda minun +maljani tuosta pikarista tai kuolla!" Ja hän kohotti pronssinuijansa, +sillä välin kuin kaikki vieraat katselivat kauhuissansa. + +Silloin Medeia parkaisi pahasti ja paiskasi pikarin permantoon ja +pakeni. Kun viini vieri marmorilattialle, niin kivi kihisi ja kiehui ja +mureni tuon voimakkaan myrkyn vaikutuksesta. + +Mutta Medeia kutsui lohikäärmevaununsa ja hyppäsi niihin ja pakeni +korkealle ilmaan yli maiden ja merien, eikä kukaan nähnyt häntä enää. + +Ja Aigeus huusi: "Mitä sinä olet tehnyt?" Mutta Theseus osoitti lattian +kiveä ja sanoi: "Minä olen vapauttanut maan lumouksesta; vapautanpa sen +vielä toisestakin." + +Hän tuli aivan Aigeuksen eteen ja veti povestaan miekan ja sandaalit ja +sanoi ne sanat, jotka hänen äitinsä oli hänen käskenyt sanoa. + +Aigeus astui askelen taaksepäin ja katseli nuorukaista, kunnes hänen +silmänsä sumenivat. Hän heittäytyi Theseuksen kaulaan ja itki, ja +Theseus itki hänen rinnallaan, kunnes he eivät enää jaksaneet itkeä +enempää. + +Silloin Aigeus kääntyi kaiken kansan puoleen ja huusi: + +"Kas, tässä näette minun poikani, Kekropsin lapset, ja mies hän on +parempi, kuin hänen isänsä oli ennen häntä." + +Mutta silloinpa vasta pallantiidit suuttuivat, vaikka he ennestäänkin +olivat aika kiukkuisia. Muuan heistä kirkui: "Pitäisikö meidän +väistyä tuon nousukkaan ja vallantavoittelijan tieltä, joka on ties +mistä kotoisin?" Ja toinen: "Hän on yksin, mutta meitä on useita; ja +väkevämpi voiton vie." Ja yksi huusi sitä ja toinen tätä, sillä he +olivat kiihoittuneet ja villiintyneet viinistä. Ja he sieppasivat +kaikki miekkansa ja keihäänsä seinältä, jolla aseet riippuivat, ja +juoksivat Theseusta kohden, ja Theseus juoksi heitä kohden. + +Ja hän huusi: "Menkää rauhassa menojanne, serkkuni, jos tahdotte; mutta +jollette tahdo, niin teidän verenne tulkoon teidän päällenne!" Mutta +he syöksyivät häntä kohden kuin koirat ja pysähtyivät sitten äkkiä ja +härnäsivät häntä, niinkuin koirat pysähtyvät ja haukkuvat ajaessaan +leijonaa pesästä. + +Mutta eräs heitti takarivistä keihään, joka suhahti aivan läheltä +Theseuksen pään ohitse. Silloin Theseus syöksyi eteenpäin, ja taistelu +alkoi todella. Kaksikymmentä tappeli yhtä vastaan, ja kuitenkin +Theseus löi heidät kaikki. Ne, jotka jäivät henkiin, ne pakenivat +kaupunkiin, ja kansa ajoi heitä takaa ja karkoitti heidät. Theseus jäi +yksinään palatsiin isänsä kanssa. Mutta ennen iltaa kaupungin väki +tuli palatsiin tanssien ja soittaen ja tuoden uhreja. He uhrasivat +Atheneelle ja iloitsivat kaiken yötä, kun heidän kuninkaansa oli +löytänyt jalon pojan ja kuninkaallisen huoneensa perijän. + +Niin Theseus jäi koko talveksi isänsä luo. Kun kevätpäivän tasauksen +aika läheni, niin ateenalaiset kävivät surullisiksi ja hiljaisiksi. +Theseus näki sen ja tiedusteli sen syytä, mutta kukaan ei tahtonut +hänelle vastata sanaakaan. + +Silloin hän meni isänsä luo ja kysyi häneltä, mutta Aigeus käänsi pois +kasvonsa ja itki. + +"Älä tiedustele, poikani, edeltäpäin ikävyyksiä, joiden täytyy +tapahtua. Onhan aikaa sittenkin, kun ne tulevat." + +Kun kevätpäivän tasaus tuli, niin airut saapui Ateenaan ja seisahtui +kaupungin torille ja huusi: "Hohoi, Ateenan kansa ja kuningas, missä on +teidän vuotuinen veronne?" Silloin kuului suuri valitus kaupungista. +Mutta Theseus nousi ja meni airueen luokse ja huusi: + +"Kuka sinä olet, koirankuonolainen, joka uskallat tulla tänne veroa +vaatimaan? Jollen kunnioittaisi sinun airueensauvaasi, niin tällä +nuijallani sinut paikalla musertaisin." + +Airut vastasi kopeasti, sillä hän oli vanha ja arvokas mies: + +"Kaunis nuorukainen, en minä ole mikään koirankuonolainen enkä hävytön; +minä teen vain, mitä on käskenyt isäntäni Minos, satakaupunkisen +Kreetan kuningas, maailman kuninkaista viisain. Sinä olet varmaankin +muukalainen täällä, sillä muutoin sinä tietäisit, minkä tähden minä +tulen ja että minulla on oikeus tulla." + +"Niin olen, muukalainen olen täällä. Sano siis minulle, minkä tähden +tulet!" + +"Noutamaan sitä veroa, jonka Aigeus-kuningas lupasi Minokselle ja +vahvisti lupauksensa valalla. Minos valloitti näet kaiken tämän maan ja +Megaran, joka on tästä maasta itäänpäin, kun hän tuli tänne suurella +laivastolla, julmistuneena poikansa murhasta. Sillä hänen poikansa +Androgeos tuli tänne Panathenaia-leikkeihin ja voitti kreikkalaiset +urheilussa, niin että kansa kunnioitti häntä uroona. Mutta kun Aigeus +näki hänen kuntonsa, niin hän kadehti häntä ja pelkäsi, että hän vielä +liittoutuisi Pallaan poikien kanssa ja ottaisi häneltä valtikan. +Hän alkoi juonitella Androgeoksen henkeä vastaan ja surmasi hänet +kavalasti, kuinka tai missä ei tiedä kenkään. Toiset sanovat, että +hän vietteli Androgeoksen Oinoeehen sille tielle, joka vie Thebeen, +ja toiset, että hän lähetti hänet Marathoniin härkää vastaan, jotta +se hänet tappaisi. Mutta Aigeus sanoo, että Ateenan nuorukaiset hänet +tappoivat kateudesta, koska hän oli voittanut heidät leikeissä. Minos +tuli tänne ja kosti poikansa kuoleman, eikä lähtenyt, ennenkuin tämä +maa oli luvannut hänelle veroa -- joka vuosi seitsemän nuorukaista ja +seitsemän neitosta, jotka lähtevät minun kanssani mustapurjeisessa +laivassa ja purjehtivat satakaupunkiseen Kreetaan." + +Silloin Theseus kiristeli hampaitansa ja sanoi: "jollet sinä olisi +airut, niin minä sinut heti tappaisin, kun julkenet puhua sellaista +minun isästäni. Mutta menenpä hänen luokseen, että saan tietää +totuuden." + +Theseus meni isänsä luo ja kysyi häneltä. Mutta Aigeus käänsi pois +kasvonsa ja itki ja sanoi: "Verta vuodatettiin maassa vastoin oikeutta, +ja verellä se kostetaan. Älä särje sydäntäni kysymyksilläsi; kyllin +vaikeata on kärsiä surua siitä puhumattakin." + +Silloin Theseus huokasi sydämessään ja sanoi: "Minä tahdon itse +mennä noiden nuorukaisten ja neitosten keralla ja tappaa Minoksen +kuninkaalliselle valtaistuimelleen." + +Aigeus parahti ja huusi: "Sinä et saa sinne mennä, poikani, sinä +minun vanhuuteni valo, sinä, josta olen toivonut tämän maan saavan +hallitsijan, sen jälkeen kuin itse olen Manalaan muuttanut. Sinä et +saa mennä sellaista kauheaa kuolemaa kärsimään kuin nuo nuorukaiset ja +neitoset. Minos heittää heidät labyrinttiin, jonka Daidalos hänelle +rakensi Kreetan kallioille -- Daidalos, tuo luopio ja kirottu, tämän +synnyinmaansa turmio. Siitä labyrintistä ei kukaan pääse pakenemaan, +vaan kaikki eksyvät sen mutkikkaisiin sokkeloihin ja kohtaavat viimein +Minotauroksen, tuon kauhean hirviön, joka elää ihmisen lihasta. Siellä +se heidät kauheasti raatelee, eivätkä he koskaan enää saa nähdä +maatansa." + +Silloin Theseus punastui ja hänen silmänsä salamoivat ja hänen +sydämensä tykytti kiivaasti. Hän seisoi hetken liikkumatta, niinkuin +kalliolla seisova sankarin kivinen hautapatsas; ja viimein hän puhui: + +"Sitä suurempi syy minun on mennä heidän mukanaan ja tappaa tuo +kirottu peto. Enkö minä ole surmannut pahantekijöitä ja hirviöitä, +vapauttaakseni tämän maan? Missä on Periphetes ja Sinis ja Kerkyon +ja Phaia, hirmuinen villisika? Ja missä ovat nuo viisikymmentä +pallantiidia, nuo kurjat rauhanhäiritsijät? Samaa tietä kuin he, +Minotauroskin saa kulkea ja Minos itsekin, jos hän uskaltaa minua +vastustaa." + +"Mutta kuinka sinä saatat tuon hirviön surmata, poikani? Sinun täytyy +antaa pois nuijasi ja kaikki aseesi ja sinut heitetään hirviölle +ruoaksi avutonna ja alastomana kuten kaikki muutkin." + +Silloin Theseus sanoi: "Kaipa tuossa labyrintissä sentään on kiviä, +ja onhan minulla nyrkit ja hampaat! Enhän minä tarvinnut nuijaani +silloinkaan kun tapoin Kerkyonin, tuon kaikkein kuolevaisten kauhun!" + +Aigeus painautui hänen polviinsa, mutta Theseus ei tahtonut häntä +kuulla. Viimein Aigeus antoi hänen mennä, itki katkerasti ja sanoi vain +nämät sanat: + +"Lupaa minulle vain yksi asia, jos palaat takaisin onnellisena -- +vaikka niin tuskin tapahtuu -- lupaa, että otat alas mustan purjeen -- +sillä minä olen odottava sinun laivaasi kaiket päivät kalliolla -- ja +nostat sen sijaan valkoisen, että jo kaukaa saan tietää, oletko sinä +hengissä." + +Theseus lupasi ja meni ulos ja riensi torille, jossa airut seisoi. +Siellä heitettiin parhaillaan arpaa, keiden nuorukaisten ja neitosten +tuli lähteä tuossa turman purressa, ja kansa itki ja valitti, aina kun +arpa lankesi jollekulle. Mutta Theseus astui joukon keskelle ja huusi: + +"Tässä on nuorukainen, joka ei tarvitse arpaa. Minä tarjoudun itse +yhdeksi noista seitsemästä." + +Airut kysyi ihmeissään: "Kaunis nuorukainen, etkö tiedä minne joudut?" + +Theseus sanoi: "Tiedän kyllä. Menkäämme vain mustapurjeiseen laivaan." + +Ja nuo seitsemän neitoa ja seitsemän nuorukaista, Theseus ensimmäisenä, +menivät mustapurjeiseen laivaan, ja kansa saattoi heitä itkien ja +valittaen. Mutta Theseus kuiskasi kumppaneilleen: "Älkää menettäkö +toivoanne, sillä tuo hirviö ei ole kuolematon. Missä on Periphetes +ja Sinis ja Skeiron ja kaikki muut, jotka olen surmannut?" Silloin +heidän mielensä hiukan keventyivät; mutta kuitenkin he itkivät laivaan +astuessaan, ja Sunionin kalliot kaikuivat heidän valituksestaan ja +kaikki Aigeianmeren saaret, kun he purjehtivat kohden Kreetaa ja +kuolemaansa. + + + + +III. + +Kuinka Theseus tappoi Minotauroksen. + + +Viimein he saapuivat Kreetaan ja Knosoksen kaupunkiin Idan kukkuloiden +juurelle. Heidät vietiin mahtavan Minos-kuninkaan eteen, jolle Zeus +itse opetti lakeja. Niin hänestä tuli viisain kaikista kuolevaisten +kuninkaista ja hän valloitti kaikki Aigeianmeren saaret. Hänen +laivansa olivat monilukuiset kuin kalalokit ja hänen palatsinsa +kuin marmorivuori. Hän istui salinsa pilarien keskellä taotusta +kullasta tehdyllä valtaistuimellaan, ja hänen ympärillään oli puhuvia +kuvapatsaita, jotka Daidalos oli hänelle taidokkaasti valmistanut. +Daidalos oli ovelin ateenalainen, ja hän ensiksi keksi vesivaa'an ja +liiman ja kirveen ja monta muuta työasetta, joilla puuta muovaillaan. +Ja hän oli ensimmäinen, joka pani laivoihin mastot ja airot, ja hänen +poikansa teki niihin purjeet. Mutta hänen veljensä poika, Perdix, oli +vieläkin etevämpi, sillä hän ensimmäiseksi keksi sahan ja sen hampaat +jäljitellen kalan selkärangan alapäätä, ja hän keksi myöskin taltan +ja kompassin ja savenvalajan laatan, jolla savea muovaillaan. Sen +tähden Daidalos kadehti häntä ja heitti hänet päistikkaa alas Athenen +temppelistä. Mutta jumalatar sääli häntä ja muutti hänet peltopyyksi, +joka iäti lentelee temppelin kukkuloiden ympärillä. Ja Daidalos pakeni +Minoksen luo Kreetaan ja teki hänelle työtä monta vuotta, kunnes hän +teki teon niin häpeällisen, että taivaan aurinkokin siltä peitti +kasvonsa. + +Silloin hän pakeni Minoksen vihaa, hän ja hänen poikansa, Ikaros. He +tekivät itselleen siivet höyhenistä ja kiinnittivät höyhenet toisiinsa +vahalla ja pakenivat meren yli Sisiliaa kohden. Mutta Ikaros lensi +liian lähelle aurinkoa, ja hänen siipiensä vaha suli ja hän putosi +Ikarian mereen. Mutta Daidalos tuli vahingoittumattomana Sisiliaan +ja teki siellä monta ihmeellistä tekoa. Hän teki Kokalos-kuninkaalle +vesisäiliön, josta juoksi suuri joki ja kasteli kaiken maan, ja hän +rakensi vuorelle linnan ja aarreaitan, joita eivät jättiläisetkään +olisi voineet valloittaa. Ja Selinuksessa hän kokosi sen höyryn, +joka tuprusi Aitneen [Etnan] tulisijoista ja teki siitä lämpimiä +höyrykylpyjä, joilla hän paransi kuolevaisten ihmisten kipuja. Hän +teki myöskin kultaisen mehiläispesän, johon mehiläiset kokosivat +hunajaansa, ja Egyptissä hän rakensi esipihan Hephaistoksen Memfiissä +olevaan temppeliin ja asetti sinne oman kuvapatsaansa, ja monta +muutakin ihmeellistä työtä hän siellä teki. Minokselle hän teki +kuvapatsaita, jotka puhuivat ja liikkuivat, ja Britomartiin temppelin +ja Ariadneen tanssisalin, jonka hän hakkasi kauniista valkoisesta +kivestä. Sardiniassa hän teki työtä Iolaokselle ja kävi monessa muussa +lähitienoon maassa, vaeltaen iäti paikasta toiseen taitoinensa ihmisten +vihaamana ja kiroamana. + +Theseus seisahtui Minoksen eteen, ja he katsoivat toisiansa silmästä +silmään. Ja Minos käski viedä nuorukaiset ja neitoset vankeuteen ja +heittää heidät yksitellen pedolle ruoaksi, jotta Andrageoksen kuolema +kostettaisiin. Silloin Theseus huusi: + +"Kuule minua, oi Minos! Salli, että minut ensimmäiseksi heitetään +pedolle. Sillä juuri sen vuoksi minä tänne tulin omasta vapaasta +tahdostani enkä arvan määräämänä." + +"Ken sinä sitten olet, uljas nuorukainen?" + +"Minä olen sen miehen poika, jota sinä vihaat enemmän kuin ketään muuta +ihmistä maan päällä, minä olen Ateenan kuninkaan Aigeuksen poika ja +olen tullut tänne tehdäkseni lopun tästä verotuksesta." + +Minos mietti hetkisen ja katsoi lujasti Theseusta kasvoihin; ja hän +ajatteli: "Tuo nuorukainen tahtoo sovittaa omalla kuolemallaan isänsä +synnin." Viimein hän vastasi lempeästi: + +"Palaa rauhassa kotiisi, poikani. Sääli olisi sinunlaistasi uljasta +nuorukaista!" + +Mutta Theseus sanoi: "Minä olen vannonut, etten palaa takaisin, +ennenkuin olen nähnyt tuon hirviön kasvoista kasvoihin." + +Silloin Minos vihastui ja sanoi: "Niinpä olet sen näkevä! Viekää pois +tuo houkkio!" + +He veivät Theseuksen vankeuteen toisten nuorukaisten ja neitosten kera. + +Mutta Minoksen tytär Ariadne näki Theseuksen ja tuli ulos valkoisesta +kivisalistaan. Hän rakastui Theseukseen tämän rohkeuden ja ylevyyden +tähden ja sanoi itsekseen: "Häpeä olisi, jos tuollainen nuorukainen +kuolisi!" Ja hän meni yöllä vankihuoneeseen ja ilmaisi Theseukselle +kaikki ajatuksensa ja sanoi: + +"Pakene heti laivallesi, sillä minä olen lahjonut vartijat, jotka ovat +ovella. Pakene, sinä ja sinun ystäväsi, ja palaa rauhassa Kreikkaan! Ja +ota minut mukaasi, sillä en uskalla jäädä tänne sinun jälkeesi! Sillä +isäni tappaa minut kauhealla tavalla, jos hän saa tietää, mitä minä +olen tehnyt." + +Theseus seisoi hetkisen sanatonna, sillä niin tytön kauneus häntä +hämmästytti ja hurmasi. Mutta viimein hän sanoi: "Minä en saata palata +rauhassa kotiini, ennenkuin olen nähnyt Minotauroksen ja tappanut sen +ja kostanut kaikkien nuorukaisten ja neitosten kuoleman ja tehnyt lopun +maani kauheasta kirouksesta." + +"Aiotko tappaa Minotauroksen? Kuinka sitten?" + +"En tiedä, enkä siitä välitäkään; mutta hirmuinen pitää sen pedon olla, +joka on minua väkevämpi." + +Silloin Ariadne rakasti häntä vieläkin enemmän ja sanoi: "Mutta +kun olet tappanut pedon, niin kuinka luulet löytäväsi tien ulos +labyrintistä?" + +"En tiedä, enkä siitä välitäkään; mutta kummallinenpa täytyy sen tien +olla, jota en löytäisi, ennenkuin olen syönyt pedon raadon." + +Silloin Ariadne rakasti häntä vieläkin enemmän ja sanoi: + +"Sinä olet liian rohkea, kaunis nuorukainen; mutta minä voin auttaa +sinua, vaikka olenkin vain heikko tyttö. Kas, tästä saat miekan, sillä +ehkä saat tuon pedon tapetuksi, ja ota tämä lankakerä, sen avulla ehkä +löydät tien ulos labyrintin sokkeloista. Lupaa minulle vain, että otat +minut mukaasi ja viet kotiisi Kreikkaan, jos onnellisesti saat työsi +suoritetuksi. Sillä isäni minut varmasti tappaa, jos hän saa tietää, +mitä minä olen tehnyt." + +Theseus nauroi ja sanoi: "Mikäpä minua nyt estäisi onnistumasta!" Ja +hän pisti miekan poveensa ja kätki lankakerän käteensä ja sitten hän +vannoi valan Ariadneelle, lankesi polvilleen hänen eteensä ja suuteli +hänen käsiänsä ja jalkojansa. Ariadne itki kauan hänen tähtensä ja meni +sitten pois; ja Theseus heittäytyi levolle ja nukkui makeasti. + +Kun tuli seuraavan päivän aamu, niin vartijat tulivat ja veivät +Theseuksen labyrinttiin. + +Hän astui tuohon kauheaan rotkoon ja kulki kallioilla kiemurtelevia +polkuja ja läpi luolien ja holvien ja mutkikkaiden pylväskäytävien ja +yli korkeiden kivikasojen. Hän kääntyi oikealle ja vasemmalle ja kulki +eteen ja taaksepäin, kunnes hänen päänsä meni aivan sekaisin. Mutta +koko ajan hän piti kerää kädessään, sillä sisään tullessaan hän oli +kiinnittänyt langan pään kiveen ja kehitti lankaa kädestään kulkiessaan +eteenpäin. Ja lankaa riitti, kunnes hän kohtasi Minotauroksen kapeassa +solassa mustien kallioiden keskellä. + +Kun hän näki pedon, niin hän pysähtyi hetkeksi, sillä hän ei ollut +koskaan nähnyt niin eriskummallista otusta. Sillä oli miehen ruumis, +mutta sen pää oli härän pää, ja sillä oli leijonan hampaat, joilla se +raateli saalistansa. Kun se näki Theseuksen, niin se mylvi ja hyökkäsi +sarvet sojossa suoraan häntä kahden. + +Mutta Theseus hyppäsi ketterästi syrjään ja pedon mennessä ohi hän +viilsi miekallaan sitä polveen, ja ennenkuin se ennätti kääntyä +takaisin tuohon kapeaan solaan, niin hän rupesi ajamaan sitä takaa ja +pisteli sitä takaapäin miekallaan tavan takaa, niin että hirviö pakeni +kauheasti ulisten, sillä se ei ollut koskaan ennen haavoittunut. Ja +Theseus ajoi sitä takaa minkä ennätti pitäen lankakerää vasemmassa +kädessään. + +Niin he ryntäsivät eteenpäin läpi luolien ja kaikuvien kallioholvien +ja poikki rosoisten rotkojen ja virranuomien pitkin Ida-vuoren juurta, +jota ei aurinko koskaan pääse lämmittämään, ja aina ikuisen lumen +rajoille asti he kiitivät, vainooja ja vainottu, ja kamalasti kalliot +vastasivat pedon ulvontaan. + +Viimein Theseus saavutti pedon, kun se huohottaen kaatui lumelle, ja +hän tarttui sen sarviin ja väänsi sen pään taaksepäin ja työnsi terävän +miekan sen kurkun läpi. + +Sitten hän kääntyi ja astua laahusti tuiki uupuneena ja voimatonna +takaisin, ja lankakerän avulla hän löysi tien ja saapui viimein tuon +kauhean luolan suulle, ja kukas muu kuin Ariadne jo häntä siellä odotti. + +Theseus kuiskasi: "Se on tehty!" ja näytti veristä miekkaansa. Tyttö +pani sormen suulleen ja vei hänet vankihuoneeseen, avasi ovet ja laski +kaikki vangit vapaiksi. Mutta vartijat nukkuivat raskaasti, sillä +Ariadne oli heidät juovuttanut viinillä. + +Sitten he pakenivat yhdessä rantaan ja astuivat laivaan ja nostivat +purjeen. Yö ympäröi heitä tummana, niin että he pääsivät kulkemaan +Minoksen laivojen lomitse ja saapuivat kaikki onnellisesti +Naksos-saarelle. -- Ja siellä Ariadneesta tuli Theseuksen vaimo. + + + + +IV. + +Kuinka Theseus sortui ylpeytensä tähden. + + +Mutta tuo ihana Ariadne ei saapunut koskaan puolisonsa kanssa Ateenaan. +Toiset sanovat, että Theseus jätti hänet nukkumaan Kykladeille +Naksos-saarelle ja että viinin Jumala Dionysos löysi hänet ja otti +hänet luokseen taivaaseen, niinkuin te vielä joskus saatte nähdä vanhan +Tizianin taulusta, joka on maailman mainioimpia maalauksia. Toiset taas +sanovat, että Dionysos ajoi pois Theseuksen ja otti Ariadneen häneltä +väkivalloin. Kuinka lieneekään ollut sen asian laita, joka tapauksessa +kiireissään tai suruissaan Theseus unohti nostaa valkoisen purjeen. +Hänen isänsä, Aigeus, istui ja odotti Sunionilla päivän toisensa +jälkeen ja tuijotti vanhoilla silmillään yli meren nähdäkseen jo kaukaa +poikansa laivan. Kun hän näki mustan purjeen, eikä valkoista, niin hän +luuli Theseuksen kuolleeksi ja syöksyi suruissaan mereen ja kuoli. Sen +vuoksi sitä merta on kutsuttu Aigeianmereksi tähän päivään asti. + +Nyt Theseuksesta tuli Ateenan kuningas ja hän puolusti maataan ja +hallitsi sitä hyvin. + +Hän surmasi Marathonin härän, joka oli tappanut Minoksen pojan +Andrageoksen, ja hän karkoitti amatsonit, nuo Idän kuuluisat sotaiset +naiset, kun he tulivat Aasiasta ja valloittivat Hellaan ja tunkeutuivat +itse Ateenaan. Mutta Theseus pysäytti heidät ja voitti heidät ja +otti heidän kuningattarensa Hippolyteen vaimoksensa. Sitten hän meni +sotaan Lapithia ja heidän kuuluisaa kuningastansa, Peirithoosta, +vastaan. Mutta kun nuo molemmat uroot näkivät toinen toisensa, niin he +rakastivat toisiaan ja syleilivät ja heistä tuli jalot ystävät, niin +että Theseuksen ja Peirithooksen ystävyys on vieläkin sananpartena. +Theseus kokosi kaikki maan hajanaiset ja heikot pikkukaupungit valtansa +alle -- niin ateenalaiset sanovat -- ja yhdisti niiden asukkaat +yhtenäiseksi voimakkaaksi kansaksi. Ja monta muuta viisasta tekoa +hän teki, niin että hänen kansansa kunnioitti häntä vapautensa ja +lakiensa isänä vielä monta sataa vuotta sen jälkeen, kuin hän oli +kuollut. Ja kuusisataa vuotta hänen kuolemansa jälkeen, Marathonin +kuuluisassa taistelussa, ihmiset sanovat nähneensä Theseuksen hengen +mahtavine kuparinuijineen taistelemassa joukkojen etunenässä sen maan +edestä, jota hän rakasti, maahan hyökkääviä persialaisia vastaan. +Ja kaksikymmentä vuotta Marathonin taistelun jälkeen hänen luunsa +löydettiin -- niin kerrotaan -- merentakaiselta Skyros-saarelta; +ja ne olivat suuremmat kuin kenenkään kuolevaisen miehen luut. +Ateenalaiset veivät ne kotiin riemusaatossa ja kaikki kansa tuli niitä +vastaanottamaan ja lausumaan tervetulleiksi; ja niille rakennettiin +ylevä temppeli ja se koristettiin maalauksin ja veistokuvin, ja niissä +on kuvattuna kaikki Theseuksen jalot teot ja kentaurien ja lapithien ja +amatsonien rynnäköt; ja sen rauniot ovat vieläkin pystyssä. + +Mutta kuinka Theseuksen luut löydettiin Skyros-saarelta? Minkä tähden +hän ei kuollut rauhassa Ateenassa ja nukkunut isiensä vieressä? Sen +tähden, että menestyksensä jälkeen hän kävi ylpeäksi ja rikkoi Jumalan +ja ihmisten lakeja vastaan. Hän teki erään teon, pahimman kaikista, +joka hänet vei murheella hautaan. Hän meni Manalaan ystävänsä, ylpeän +Peirithooksen kanssa ryöstämään Persefonesta, Manalan kuningatarta. +Mutta Peirithoos sai surkeasti surmansa tuolla pimeässä, maanalaisessa +tulen valtakunnassa. Ja Theseus kahlehdittiin kallioon ikuista tuskaa +kärsimään. Siellä hän istui vuosikausia, kunnes mahtava Herakles tuli +Manalaan hakemaan kolmipäistä koiraa, joka vahtii Plutonin portilla. +Herakles vapautti hänet kahleistaan ja toi hänet maan päälle vielä +kerran päivänvaloa näkemään. + +Mutta kun hän tuli takaisin, niin hänen kansansa oli unohtanut hänet ja +Kastor ja Polydeukes, ihmeellisen Joutsenen pojat, olivat hyökänneet +maahan ja vieneet hänen äitinsä, Aithran, orjattareksi, siten +kostaakseen kärsimänsä kauhean vääryyden. + +Ateenalaisten ihana maa hävitettiin, ja toinen kuningas hallitsi +sitä ja karkoitti häpeällisesti Theseuksen. Theseus pakeni meren +poikki Skyros-saarelle ja eli siellä surullisena ja murheellisena +Lykomedes-kuninkaan linnassa, kunnes Lykomedes hänet kavalasti surmasi, +ja hän pääsi lepoon kaikista vaivoistansa. + +Niin on vieläkin, lapsukaiseni, ja niin on oleva maailman loppuun asti. +Niinkuin noille muinoisille kreikkalaisille, niin meillekin kaiken +voiman ja väkevyyden antaa Jumala. Mutta jos ihmiset käyvät ylpeiksi +ja omavaltaisiksi ja käyttävät väärin Jumalan kauniita lahjoja, niin +Hän antaa heidän kulkea omia teitään ja sortua surkeasti, jotta +kunnia olisi Hänen yksin. Jumala auttaa meitä kaikkia ja antaa meille +viisautta ja rohkeutta jaloihin tekoihin. Mutta Jumala ottaa meistä +ylpeyden, kun olemme niitä tehneet, jottemme sortuisi ja tulisi häpeään. + +Loppu. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57285 *** |