Sentinels relocatedHEADmain

1 files changed, 6396 insertions, 0 deletions

diff --git a/57151-0.txt b/57151-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..87c8018
--- /dev/null
+++ b/57151-0.txt
@@ -0,0 +1,6396 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57151 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+SALAPERÄINEN VIHOLLINEN
+
+Kertomus salapoliisi Asbjörn Kragin elämästä
+
+
+Kirj.
+
+STEIN RIVERTON [Sven Elvestad]
+
+
+Suomentanut
+
+I. A. [Ilmari Ahma]
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1913.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+      I. Ensimäinen merkillinen päivä.
+     II. Sähkösanoma.
+    III. Epäluulo.
+     IV. Lain nimessä.
+      V. Kuulustelu.
+     VI. Hevosen selässä.
+    VII. Dagny.
+   VIII. Jälki.
+     IX. Eräs tapaaminen.
+      X. Huuto.
+     XI. Syyllinen.
+    XII. Tuleeko hän.
+   XIII. Kuulustelu.
+    XIV. Kumpi?
+     XV. Asianajajan asunnossa.
+    XVI. Kohtaus.
+   XVII. Uusi murhamies.
+  XVIII. Kuka on murhaaja?
+    XIX. Sininen kirjekuori.
+     XX. Salaperäinen olento.
+    XXI. Ikkuna säpäleiksi.
+   XXII. Kello 12.
+  XXIII. Salaperäinen.
+   XXIV. Käänne.
+    XXV. Ketjun viimeinen rengas.
+   XXVI. Nyt hän tulee.
+  XXVII. Päivä koittaa.
+ XXVIII. Kohtalo kostaa.
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN LUKU.
+
+Ensimäinen merkillinen päivä.
+
+
+-- Sinä siis todella rakastat häntä? kysyi Asbjörn Krag ja katsoi
+ystäväänsä sivulta, tutkivasti.
+
+Ystävä hypähti pystyyn tuoliltaan.
+
+-- Sinä tunnet minut, sanoi hän, ja tiedät, etten rakasta suuria
+sanoja, kaikkein vähimmin silloin kun mieskohtaiset tunteeni ovat
+kysymyksessä. Minua sanotaan harvapuheiseksi ja hiljaiseksi ihmiseksi,
+ja se olenkin. Olen kulkenut omia teitäni siitä asti, kun tulin
+täysikasvuiseksi ja riippumattomaksi. Mitä tekemistä minulla olisikaan
+ihmisten kanssa? Matkoillani Aasiassa ja Afrikassa olen oppinut
+antamaan arvoa toiminnalle ja halveksimaan mahtipontisia sanoja, jotka
+eivät kuitenkaan mitään merkitse. Sinä siis ymmärrät, että puhun
+täydestä vakaumuksesta, kun sanon, että rakastan häntä. Olen täysin
+selvillä siitä, että elämässäni nyt tapahtuu jotakin ratkaisevaa. Minun
+täytyy voittaa hänet omakseni, muuten käy hullusti.
+
+-- Käy hullusti? kysyi Asbjörn Krag. -- Mitä tarkoitat?
+
+Toinen astui ikkunan luo. Oli toukokuun-iltapäivä. Ulkona näkyi
+lehtokuja hienossa, vaaleassa kevätvihannuudessaan.
+
+Ystävän ääni sai syvän ja surumielisen soinnun.
+
+-- Olen nyt kolmenkymmenenviiden vuoden ikäinen. Olen paljon harhaillut
+maailmassa. Minä uskon, että nyt olen löytänyt onneni, mutta jos tämä
+onni minulta riistetään, tulee minusta -- sen tunnen varmasti --
+ikiajoiksi onneton mies. Minä olen vaeltava paikasta paikkaan kuin
+rauhaton. Tyyni alistuminen kerta kaikkiaan ei kuulu minun
+luonteeseeni. Silloin valitsen ehkä jonkun toisen keinon. Keinon, mikä
+paremmin soveltuu miehelle, joka on nähnyt paljon maailmaa, mutta
+pysyttänyt ihmiset loitolla itsestään.
+
+Hän istuutui äskeiselle paikalleen vastapäätä Asbjörn Kragia ja jatkoi
+samalla syvällä vakavuudella:
+
+-- Mutta nyt olen tahtonut neuvotella sinun kanssasi, koska tiedän
+sinut viisaaksi ja teräväpäiseksi ja uskon, että olet ystäväni. Olen
+ajatellut ja mietiskellyt tätä asiaa unettomina öinä ja surullisina
+päivinä ja tullut nyt lopulta siihen käsitykseen, että jokin salaisuus
+on kohonnut hänen ja minun välilleni. Ja se on tapahtunut yhtäkkiä,
+niinkuin poutapäivänä taivas peittyy pilviin. Tahdotko auttaa minua?
+
+-- Sinähän lasketat huimaa vauhtia, vastasi Asbjörn Krag. -- Kaikessa,
+mitä nyt olen kuullut, en toistaiseksi voi nähdä muuta kuin onnettoman
+rakkausjutun. Sinä rakastat tyttöä, ja hän rakastaa sinua.
+
+-- Niin, sen hän tekee.
+
+-- Hyvä. Hän on sanonut sinulle sen.
+
+-- Hän on uskonut sen minulle, vastasi toinen kiihkeästi. -- Hän on
+uskonut sen minulle monta kertaa, riemusta säteillen ja onnellisena.
+
+-- Hyvä. Kauanko olet tuntenut hänet?
+
+-- Puolisen vuotta. Kohtasin hänet viime syksynä eräänä aamuna, vähän
+sen jälkeen kuin olin ottanut haltuuni isä-vainaan talon. Sitten me
+tapasimme usein toisemme ratsastusmatkoilla. Kuten tiedät, olen innokas
+ratsastaja, ja kun hänen laitansa oli samoin, antoi yhteinen harrastus
+meille alunpitäen puheenainetta. No niin, päivät kuluivat. Mutta minä
+vakuutan sinulle, että jo ensi hetkestä olin selvillä siitä, että nyt
+olin kohdannut elämäni suuren rakkauden. Niinhän aina sanotaan, tuumit
+sinä. Ei, niin sanon ainakin minä vain tämän ainoan kerran. Tiedän sen.
+Minä tunnen itseni ja olen tutkinut sydämeni.
+
+-- Mitä ukko sanoi siitä? Tietysti hän näki teidät yhdessä.
+
+-- Tarkoitat everstiä?
+
+-- Niin, tytön isää.
+
+-- Hän oli alussa ja pitkän aikaa eteenpäinkin varsin suopea. Hän
+kutsui minut kotiinsa, ja mikäli ymmärsin, näki hän sangen mielellään,
+että Dagny ja minä lähestyimme toisiamme. Saattoipa hän joskus laskea
+leikkiäkin ja sanoa jotakin siihen suuntaan, että meistä tulisi kaunis
+pari.
+
+-- Miksi et sitten pyytänyt tyttöä häneltä?
+
+-- _Minä tein sen_.
+
+-- Niinkö! Ja hänkö vastasi kieltävästi?
+
+-- Eipä suinkaan. Mutta hän keskeytti minut hyvin ystävällisesti
+selittäen, että siitä asiasta saimme puhua joskus myöhemmin sopivassa
+tilaisuudessa. Sekä Dagny että minä pidimme asian niinmuodoin
+ratkaistuna, eikä meidän jokapäiväinen seurustelumme kohdannut
+pienintäkään estettä. Me olisimme kyllä tahtoneet mennä naimisiin heti,
+mutta kun eversti piti kiinni vanhoista muodoista, päätimme tehdä hänen
+mielikseen ja suostua sopivaan kihlausaikaan.
+
+Mutta sitten everstin käytös yhtäkkiä muuttui.
+
+Miten selvästi muistan sen päivän! Oli ilta noin kaksi viikkoa sitten.
+Aurinko oli juuri laskenut, ja ilma tuntui viileältä. Käskin satuloida
+"Eevan", uuden hevoseni. Ajattelin ratsastaa everstin kartanoon
+vaihtaakseni jonkun sanan morsiameni kanssa. Me olimme kohdanneet
+toisemme aamupäivällä, eikä meillä ollut mitään aikomusta tavata
+sittemmin ennenkuin ratsastusmatkalla seuraavana aamuna. Mutta minä
+olin saanut kummallisen aavistuksen, että jotakin oli tekeillä.
+Rinnassani tuntui ikäänkuin raskas paino. Minä kannustin hevostani, ja
+se saapui höyryten ja hikisenä perille.
+
+Juuri kun laskeusin satulasta, tuli everstin pehtori luokseni. Hänen
+nimensä on Hansen. Minä näin heti hänen kummallisesta käytöksestään,
+että jotakin oli tapahtunut.
+
+-- Everstiäkö haluatte puhutella? kysyi hän.
+
+-- Niin, vastasin minä totuttuun tapaani, vaikka Dagnyahan minä
+oikeastaan olin tullut tapaamaan enkä everstiä.
+
+-- Tulenko ehkä sopimattomaan aikaan? kysyin sitten ja odotin
+tavanmukaista vastausta: "Ette suinkaan." Sillä tavallisesti en koskaan
+tullut sopimattomaan aikaan, istuipa eversti sitten työpöytänsä ääressä
+tai puuhaili talon asioissa tahi oli kutsunut luokseen pienen, hauskan
+peliseuransa.
+
+Mutta minä sain odottamattoman vastauksen:
+
+-- Eversti ei ota vastaan tänään.
+
+-- Niinkö -- miksi ei?
+
+-- Minun käskettiin tuoda terveiset ja sanoa, ettei hän voi hyvin. Hän
+on sairaana. Niin minun käskettiin sanoa, sillä hän itse näki ikkunasta
+teidän tulonne.
+
+Vai niin, ajattelin minä, tuo on joku ukon päähänpisto. Sille ei voi
+mitään.
+
+-- Tahdotteko sitten ilmoittaa neidille tulostani?
+
+-- Neitikään ei voi ottaa vastaan.
+
+Minä hämmästyin tästä vastauksesta niin, että pudotin suitset
+kädestäni. Ensimäinen ajatukseni oli, että kenties Dagnykin on
+vilustunut tässä koleassa kevätilmassa.
+
+-- Onko hän makuulla? kysyin.
+
+-- Ei.
+
+-- Sitten tahdon joka tapauksessa käydä tervehtimässä häntä.
+Pidelkäähän "Eevaa" niin kauan.
+
+Mutta Hansen ei näyttänyt aikovankaan noudattaa pyyntöäni. Hän oli ihan
+onnettoman näköinen, ja minusta tuntui, että hän mieli asettua
+tielleni.
+
+Tämä oli minusta aivan käsittämätöntä. Aivoissani vilahti joukko
+irrallisia ajatuksia. Olinko sanonut tai tehnyt jotakin, joka oli ehkä
+herättänyt paheksumista? Mutta mitään aihetta tällaiseen epäsointuun en
+keksinyt. Yhden seikan ymmärsin kuitenkin heti. Minä en voinut lähteä
+täältä saamatta selkoa asiasta. Sanoin senvuoksi Hansenille:
+
+-- Menkää heti paikalla everstin luo sanomaan, että minä haluan
+puhutella häntä. Ennen en täältä lähde.
+
+Hansen mutisi jotakin, että hänen täytyi vain totella saamiansa
+käskyjä. Mutta sitten hän läksi kuitenkin. Hetken kuluttua hän palasi
+ilmoittaen, että eversti odotti minua.
+
+Minä astuin oitis everstin työhuoneeseen, ja näky, jonka siellä
+kohtasin, kauhistutti minua.
+
+Olin viimeksi nähnyt everstin muutama tunti sitten. Silloin hän oli
+vielä ollut terve ja hyvällä tuulella, eikä hänen pyöreillä, hauskoilla
+kasvoillaan ollut näkynyt pienintäkään varjoa.
+
+Mutta nyt! Mies oli aivan murtuneena edessäni. Hänen hiuksensa olivat
+sekaisin, hän oli kalpea ja näytti siltä, kuin olisi vastikään itkenyt.
+Syvä murhe kuvastui selvästi hänen kasvoillaan. En kai ole milloinkaan
+nähnyt ihmisen ulkomuodon niin äkkiä ja surkeasti muuttuvan.
+
+Niin, hyvä Krag, kuinka voisin kertoa sinulle mitä me siinä puhuimme.
+Kaikki syöksyi ylitseni kuin tulva. Muistan ainoastaan miten me
+molemmat seisoimme hämmentyneinä vastakkain.
+
+Kun astuin hänen huoneeseensa, tuli hän minua vastaan ja ojensi minulle
+molemmat kätensä.
+
+-- Tehän vapisette, sanoin minä pelästyen. -- Onko Dagny neidille
+tapahtunut jotakin? Jos hän on pahasti sairaana, niin ilmoittakaa
+minulle totuus.
+
+-- Ei, vastasi eversti änkyttäen. -- Dagny ei ole sairas.
+
+-- Mutta miksi minä sitten en saa tavata häntä?
+
+-- Siksi että se on tänään mahdotonta. Te ette voi saada sitä.
+
+Minä kysyin, olinko käyttäytynyt pahasti. Mutta silloin hän tarttui
+käsiini ja sanoi:
+
+-- Ette, ette suinkaan, me pidämme molemmat teistä hyvin paljon. Mutta
+nyt teidän täytyy lähteä täältä.
+
+Sitä en olisi tahtonut tehdä. Olin syvästi masentunut. Mutta lopulta
+eversti pyysi minua liikuttavasti ja äänellä, joka ilmaisi, että
+kyynelet pyrkivät esiin.
+
+-- Kello on nyt seitsemän, sanoi hän. -- Tänä iltana ennen kymmentä
+saatte kuulla tarkemmin... Kaikki kyllä järjestyy vielä.
+
+Minulla ei ollut muuta neuvoa kuin poistua. Mutta läksin talosta
+raskain mielin ja tuntien, että jotakin odottamatonta ja hirveää oli
+varmaan tapahtunut.
+
+Mutta mitä?
+
+Nousin satulaan ja ajoin pitkin maantietä ikkunoiden ohi.
+
+Sivuuttaessani Dagny neidin ikkunan näin vaalean puvun häämöttävän
+huoneessa ja ikkunaverhojen liikahtavan. Pysäytin hevoseni. Mutta
+silloin hahmo katosi, ja minun täytyi ratsastaa eteenpäin. Alkoi
+hämärtää.
+
+Rakas Krag, tämän kaiken sain nähdä ja kokea tuona ensimäisenä
+merkillisenä päivänä. Mutta vielä kummempaa tapahtui sitten.
+
+
+
+
+TOINEN LUKU.
+
+Sähkösanoma.
+
+
+Ratsumestari Ivar Rye -- se oli Asbjörn Kragin ystävän nimi -- istui
+hetkisen ääneti, synkkiin mietteisiinsä vaipuneena. Krag ei tahtonut
+häiritä häntä, mutta tarkasteli sillaikaa tutkivasti ystävänsä kasvoja.
+Omituista, kuinka äkkiä tuo mies oli näöltään muuttunut ainakin
+kymmentä vuotta vanhemmaksi.
+
+-- Illalla kello kymmenen tienoissa sain vihdoin selityksen, kertoi
+Rye. -- Everstin luota tuli lähetti tuoden kaksi kirjettä, toisen
+everstiltä, toisen hänen tyttäreltään.
+
+Molemmat kirjeet huokuivat syvää surua.
+
+Eversti kirjoitti, että hänellä oli tänään ollut elämänsä raskain
+hetki. Kirjeen muistan vielä melkein sanasta sanaan.
+
+Hän oli tuttavuutemme aikana oppinut pitämään minua arvossa, kirjoitti
+hän, ja jos asiat voisivat tulevaisuudessa järjestyä sille kannalle,
+että me vielä saisimme tavata toisemme, olisi hän siitä sanomattoman
+iloinen.
+
+Mutta toistaiseksi hänen oli mahdoton puhua kanssani.
+
+Eikä avioliittoa tyttären kanssa käynyt enää ajatteleminenkaan.
+
+Hänellä ei ollut pienintäkään aihetta moittia minua mistään, kirjoitti
+hän edelleen. Ainoastaan olosuhteet, joille kumpikaan meistä ei
+mahtanut mitään, olivat eron syynä.
+
+Hän tiesi kirjoittavansa gentlemannille, joka antaa arvon niille
+syille, jotka pakoittavat hänet vaikenemaan. Mutta avioliitto oli ja
+pysyi mahdottomuutena. Hän oli neuvotellut tyttärensä kanssa, ja tämä
+oli suostunut luopumaan onnestaan.
+
+Dagnyn kirje oli kirjoitettu kiihtyneessä mielentilassa, joka liikutti
+minua omituisen voimakkaasti. Saatoin suorastaan tuntea, millaisen
+hämmennyksen vallassa tyttö parka oli ollut kirjoittaessaan nuo rivit.
+Kaiken täytyi olla lopussa. Oli parasta, ettemme enää tapaa toisiamme.
+Tuhannet terveiset. Hän oli muistava minua viime hetkeensä asti.
+
+Sinä ymmärrät, rakas ystävä, etten minä sinä yönä ummistanut
+silmäänikään. Kaikki tuntui niin tuiki käsittämättömältä. Oli kuin
+minut yhtäkkiä olisi temmattu pois elämästä ja koko olemassaolosta. En
+käsittänyt niin mitään. Miten oli selitettävissä tämä äkillinen ja
+aiheeton välirikko? Minä uuvutin aivoni lukemattomilla kysymyksillä,
+mutta mitään selvitystä en löytänyt.
+
+Aloin kuitenkin jälleen tehdä tavanmukaisia ratsastusmatkojani. Ja
+niinpä eräänä aamupäivänä -- siitä on nyt kolme päivää -- tapasin
+Dagnyn.
+
+Hän oli mustassa puvussa ja näytti hyvin kalpealta. Hänen hevosensa oli
+märkänä pitkästä ja kiivaasta ratsastuksesta.
+
+Me tulimme vastakkain tien polvekkeessa emmekä voineet päästä siitä
+sivuuttamatta toisiamme.
+
+Minä tervehdin. Hän nyökkäsi vastaukseksi, ja hehkuva puna peitti hänen
+kasvonsa.
+
+En voinut enää hillitä itseäni, vaan tartuin hänen hevosensa suitsiin.
+
+-- Dagny, sanoin, sinun täytyy antaa minulle selitys. Pian matkustan
+pois, mutta en saata lähteä, ennenkuin tiedän mikä meidät on
+eroittanut.
+
+Hän kysyi tuskaisella ja hämmentyneellä äänellä:
+
+-- Lähdetkö pois?
+
+-- Lähden. Ei sen pitäisi kummastuttaa sinua.
+
+-- Lähdetkö kauaksi?
+
+-- Lähden, Dagny. Etkö tahdo vastata kysymykseeni?
+
+-- En. En voi. Sinä et saa kysyä minulta.
+
+-- Onko jotakin tapahtunut?
+
+-- On. Jotakin on tapahtunut. Sellaista, mikä ei enää ole
+korjattavissa.
+
+-- Ei edes hyvällä järjellä, lujalla tahdolla ja kahdella vahvalla
+nyrkillä?
+
+Hän ei vastannut mitään, hymyili vain. Hermostunutta hymyä. Hänen
+huulensa värisivät.
+
+-- Etkö enää rakasta minua, Dagny? Etkö myöskään tahdo antaa minun
+tietää sitä?
+
+Ensin hän pudisti päätänsä. Mutta sitten näytti, kuin hän olisi tehnyt
+päätöksen.
+
+-- Päästä ohjakset, sanoi hän, -- päästä ohjakset, niin vastaan
+sinulle.
+
+Minä päästin ohjakset.
+
+Hän kumartui minua kohden ja sanoi vapisevalla äänellä:
+
+-- Olen aina rakastanut sinua. Ja rakastan sinua vielä nytkin ja olen
+aina rakastava.
+
+Hän kannusti hevostaan ja karahutti pois. Minä huusin hänen jälkeensä,
+hän kääntyi satulassaan, viittasi minulle, ja minä kuulin hänen
+huutavan:
+
+-- Emme saa enää nähdä toisiamme.
+
+Sittemmin en olekaan nähnyt häntä. En tiedä, vieläkö hän on kartanossa.
+Mutta ehkä hän sentään on siellä. Minä teen edelleenkin
+ratsastusmatkani, joista en voi luopua, mutta ratsastan nyt toisia
+teitä.
+
+Ja nyt, hyvä Krag, olet saanut kuulla mitä on tapahtunut.
+
+Minä pyydän sinun apuasi.
+
+Teen sen, koska tiedän, ettei tässä ole kysymyksessä mikään tavallinen
+rakastumisjuttu, mikään ohimenevä kuhertelu.
+
+Se merkitsee paljon meille kummallekin. Tai ainakin minulle.
+
+Hän nousi ja astui pitkin askelin ikkunan luo.
+
+-- Se merkitsee niin paljon kuin sellainen ylipäänsä voi merkitä,
+lisäsi hän, ja ääni sai ihmeellisen raukean soinnun.
+
+-- Ja toisenkin asian vuoksi olen tullut luoksesi. Sinä kai käsität
+nyt, miten täysin ymmällä minä olen tämän salaperäisen asian suhteen.
+Se johtuu kenties siitä, että tämä onnettomuudentunne painaa minua ja
+että rakkauteni tekee minut sokeaksi. Mutta en tosiaankaan voi
+käsittää, mitä on saattanut tapahtua. Mieleni on täynnä aavistuksia, ja
+kaiken yllä häilyy jokin salaisuus. Salaisuus, jota minä en kykene
+paljastamaan, mutta jonka sinä kenties voit tyynemmällä katseellasi
+älytä. Ja kun ajattelen vanhan everstin murheellisia kasvoja, jotka
+näin, kun viimeksi puhuin hänen kanssaan, niin minusta tuntuu, kuin
+voimani pettäisivät. Sillä mikä, mikä kamala tapaus voi jättää
+sellaiset poistamattomat jäljet ihmisen kasvoihin?
+
+Ivar Rye oli toimittanut asiansa.
+
+-- Takkini, sanoi hän. -- Minä lähden nyt.
+
+-- Odottamatta vastaustani? kysyi Asbjörn Krag.
+
+-- Sinä tiedät asuntoni, sanoi Rye. -- Voit tulla milloin haluttaa.
+Pidän huoneen valmiina sinua varten. Mutta sinun täytyy tulla viikon
+kuluessa.
+
+-- Miksi niin pian?
+
+-- Sillä viikon päästä lähden matkalle.
+
+Seuraavassa tuokiossa Rye seisoi päällystakki yllään.
+
+-- Tahdon tehdä sinulle vain kaksi kysymystä, sanoi Krag.
+
+-- Ole hyvä.
+
+-- Kenestä luulet tämän johtuneen? Tyttärestäkö vai isästä?
+
+-- Luulin sen asian käyneen selvästi ilmi kertomuksestani, vastasi Rye.
+-- Luja vakaumukseni on, että isä, vanha eversti, on meidän onnemme
+tiellä. Mutta hän tekee sen vertavuotavin sydämin ja joidenkuiden
+ulkonaisten seikkojen pakoituksesta.
+
+-- Pidätkö sinä vanhusta kunnon miehenä?
+
+-- Hän miellyttää minua suuresti, ja pidän häntä todellisena kunnon
+miehenä.
+
+-- Hyvä on. Ja sitten kysymys naapureista. Tietävätkö naapurit tästä
+jutusta mitään?
+
+-- Niin, näetkös. Siinä juuri mainitsit seikan, joka sekin jouduttaa
+lähtöäni. Tietysti naapurit saivat tietää meidän kihlauksestamme. Ja
+miksi sitä olisi pitänytkään salata. Kaikkihan oli jo ratkaistuna,
+häitä vain vailla. Luonnollisesti on nyt tullut tiedoksi, että kihlaus
+on purettu, ja ihmiset ovat saaneet puheenainetta. Se on ikävää, mutta
+sille ei mitään mahda.
+
+Kun Rye oli lähdössä, pysäytti Krag hänet vielä kysymyksellä:
+
+-- Nyt sinä olet kertonut minulle everstistä ja Dagny neidistä. Onko
+mahdollisesti olemassa ketään kolmatta?
+
+-- Mitä tarkoitat?
+
+-- Onko mahdollisesti olemassa ketään kolmatta? Nimittäin paitsi sinua.
+
+Rye puristi poliisimiehen kättä.
+
+-- Ei, sanoi hän, ketään kolmatta ei ole. Sen voin vannoa.
+
+Ystävykset sanoivat hyvästit toisilleen. Rye läksi suoraa päätä
+rautatieasemalle matkustaakseen kotiinsa. Asbjörn Krag istui kauan
+paikallaan syvissä mietteissä. Tämä oli joka tapauksessa merkillinen
+juttu. Se ei ollenkaan muistuttanut niitä asioita, joita hänellä ennen
+oli ollut selvitettävänä.
+
+Hän teki itselleen kysymyksen, oliko hänellä ylipäänsä syytä sekaantua
+tähän juttuun.
+
+Mihin hän oikeastaan voisi ryhtyä?
+
+Tässähän ei ollut tapahtunut mitään laitonta, eikä hänellä ollut
+poliisimiehenä enemmän kuin yksityishenkilönäkään minkäänlaista aihetta
+tunkeutua vanhan everstin ja hänen perheensä asioihin.
+
+Mutta saattoihan hän joka tapauksessa pistäytyä tervehdyskäynnillä
+ystävänsä Ivar Ryen luona ja viipyä siellä jonkun päivän. Sopihan sanoa
+käyneensä siellä lepäämässä.
+
+Kahden päivän kuluttua hän sai kirjekortin:
+
+    "Hyvä ystävä!
+
+    Olen pannut huoneen kuntoon sinua varten.
+
+                               _Ivar_."
+
+Mutta hän epäröi vieläkin.
+
+Silloin sattui tapaus, joka sai hänet tekemään ripeän päätöksen.
+
+Päivää myöhemmin kuin oli saanut postikortin, hän tapasi etsivän
+poliisin päällikön, joka näytti hänelle sähkösanomaa.
+
+-- Tässä on ehkä jotakin teille, sanoi hän. -- Se näyttää omituiselta.
+
+Asbjörn Krag luki sähkösanoman, joka kuului:
+
+    "Eversti Anders Holger on löydetty metsästä talonsa läheltä
+    hengenvaarallisesti haavoittuneena joko päällekarkauksesta
+    tai tapaturmasta. Olosuhteet hyvin epäilyttävät. Nimismies
+    on pannut tutkinnan alulle."
+
+-- Eversti Anders Holger, sehän on juuri sama vanha eversti, Dagnyn
+isä.
+
+Tunnin kuluttua Asbjörn Krag istui junassa.
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU.
+
+Epäluulo.
+
+
+Rautatiematkalla Asbjörn Krag oli levottomuudentilassa, jollaista hän
+oli harvoin tuntenut. Yhä uudelleen ja uudelleen hän luki tuon
+arvoituksellisen sähkösanoman.
+
+Vanha eversti oli löydetty puolikuolleena talonsa läheltä.
+Epäilyttävissä olosuhteissa. Hänestä oli tuntunut hieman kummalliselta,
+ettei Ivar Rye ollut lähettänyt tästä mitään tietoa, mutta surullinen
+tapaus oli arvatenkin vallannut liian voimakkaasti hänen ajatuksensa.
+
+"Olosuhteet hyvin epäilyttävät." Nuo sanat sisälsivät jotakin
+kammottavaa. Niiden alla piili varmaan joku synkkä tarkoitus, muuten
+sähkösanoma tuskin olisi saanut tuollaisen sanamuodon. Tiedon oli
+lähettänyt eräs sähkösanomatoimiston kirjeenvaihtaja. Luultavasti
+olivat Kristianian lehdet jo saaneet väkeä liikkeelle, mikä ei suinkaan
+miellyttänyt salapoliisia. Hän halusi mieluimmin työskennellä
+hiljaisuudessa. Hän kulki kaikkien vaunujen läpi, mutta ei tavannut
+yhtään sanomalehtimiestä. Hän oli siis ainakin puolen vuorokautta
+edellä.
+
+Muuan matkustaja ryhtyi puheisiin hänen kanssaan. Vanhanpuoleinen,
+hyväluontoisen näköinen herra. Hän oli vakuutustarkastaja ja oli
+virkamatkalla. Keskustelun aikana Asbjörn Krag tuli maininneeksi
+onnettomuudesta, joka oli kohdannut everstiä, ja silloin
+vakuutustarkastaja heti vilkastui ja osoitti mielenkiintoa. Kävi ilmi,
+että hän oli monta vuotta sitten tutustunut everstiin.
+
+-- Minä pidin paljon siitä miehestä, sanoi vakuutustarkastaja. -- Hän
+oli noita vanhan ajan sotilaita, vanhoillinen ja jäykkäniskainen, mutta
+pohjaltaan hyväsydäminen. Hänen vieraanvaraisuutensa oli suurenmoinen.
+
+-- Hän oli sitten kai rikas mies? kysyi Krag.
+
+-- Hän sai periä jonkun verran isältään, vastasi vakuutustarkastaja,
+mutta itse hän on lisännyt varallisuutensa moninkertaiseksi. Hän oli
+erittäin etevä liikemies. Hän on ollut osakkaana monessa
+tehdaslaitoksessa, kuivannut soita ja muokannut maata. Luullakseni
+hänen omaisuuttaan on meidän oloissamme sanottava suureksi, ja hänen
+tulonsa ovat sangen huomattavat. Meikäläisissä oloissa hyvin
+huomattavat.
+
+Puhelias tarkastaja kertoi koko joukon asioita everstistä, ja Asbjörn
+Krag kuunteli tarkkaavaisesti. Hän tarvitsi kaikki tiedot, mitä voi
+saada tuosta miehestä. Kuulemansa asiat hän kätki aivoihinsa, missä ne
+olivat järjestyksessä ikäänkuin kukin omassa lokerossaan.
+
+Iltapäivällä juna pysähtyi pienelle asemalle. Krag ei ollut sähköttänyt
+Ivar Ryelle tulostaan, eikä ystävä ollutkaan häntä vastassa. Oli leuto
+ja kaunis ilma, ja Asbjörn Krag ajatteli ihastuneena hauskaa
+hevosmatkaa asemalta Ivar Ryen kartanoon. Hän meni kauppapuotiin
+tilaamaan kyytiä.
+
+-- Vai niin, herra menee sen miehen luo, sanoi kauppias tyynesti ja
+tarkasteli vierasta.
+
+Asbjörn Kragin mielestä katse tuntui omituiselta.
+
+-- Ettekö luule hänen olevan kotona? kysyi hän.
+
+Kauppias hymyili.
+
+-- Mitä vielä, kyllä kai hän kotona on. Eikä taida piakkoin lähteäkään
+matkoille. Ei ainakaan pitkille.
+
+Kragin mielestä sanat tuntuivat epäilyttäviltä, ja uudelleen hän tunsi
+ruumiissaan kummallista levottomuutta.
+
+-- Hän on minun parhaita ystäviäni, sanoi hän.
+
+-- Niinkö -- niinkö, vastasi kauppias innokkaasti. -- Niin, onhan hän
+kunnon mies kaikin puolin, Ivar Rye, kuten kerrotaan. Ja niin paljon
+matkustanut. Sanovat että ihan maan ympäri.
+
+-- Niin, sen hän on tehnyt.
+
+-- Jaa-a. Vieraalla maalla on ihminen oma itsensä, tuumi kauppias
+mennessään ulos ilmoittamaan kyydistä.
+
+Näistä sanoista Krag ymmärsi, että juoru oli jo liikkeellä. Selvää oli
+myöskin, että tuuli oli täällä epäsuotuisa Ivar Ryelle.
+
+Kyytimiehekseen Krag sai vanhan, parrakkaan talonpojan.
+
+Alkumatkasta ukko oli vaitelias ja umpimielinen, mutta suli hiukan
+saatuaan ystävänlahjaksi pötkyn tupakkaa ja alkoi vastailla
+yksikantaan.
+
+Vihdoin hän jo kysäisikin:
+
+-- Tuota... kaupungistako ollaan?
+
+-- Sieltäpä niin, Kristianiasta.
+
+-- Ja ollaan menossa Ivar Ryen luo?
+
+-- Sinne juuri.
+
+-- Onko hän tuttu?
+
+-- Ei, vastasi Krag mietittyään tuokion.
+
+Seurasi pitkä vaitiolo. Sitten talonpoika taas kysyi:
+
+-- Herra taitaa olla semmoinen... semmoinen... jonka pitäisi tulla
+tänne?
+
+-- Mikä niin? kysyi Asbjörn Krag.
+
+-- Semmoinen sieltä poliisilaitoksesta, sanovat...
+
+-- Ei, en minä ole semmoinen, mutta olen tullut eversti Holgerille
+sattuneen onnettomuuden johdosta.
+
+Talonpoika nyökkäsi.
+
+-- Arvasin.
+
+-- Elääkö hän vielä?
+
+-- Vielä. Ja kukaties hän siitä toipuukin, vaikkei ole vielä tullut
+tajuunsa.
+
+Talonpoika kävi salaperäiseksi ja mutisi itsekseen jotakin
+käsittämätöntä.
+
+-- Saattaa olla onnikin yhdelle tai toiselle, ettei hän ole vielä
+tullut tajuunsa, jotta voisi selittää asian.
+
+-- Tunnetteko Ryen? kysyi Asbjörn Krag.
+
+-- Tunnen toki. Isänsäkin tunsin. Kelpo mies olikin. Osasi haastella
+ihmisten kanssa. Mutta tämä ei virka montakaan sanaa.
+
+Krag ymmärsi hyvin, ettei Ivar Ryen tapaisella karulla ja
+umpimielisellä miehellä ollut edellytyksiä päästä näiden ihmisten
+suosioon.
+
+Hetken kuluttua talonpoika kysyi:
+
+-- Mikäs se tää herra sitte niinkuin on?
+
+Krag ei ensin tiennyt mitä olisi vastannut. Poliisimieheksi hän ei
+tahtonut sanoa itseään.
+
+-- Reportteri, sanoi hän sitten.
+
+-- Mikä se on?
+
+-- Semmoinen, joka kirjoittaa sanomalehtiin, selitti salapoliisi.
+
+Silloin asia kyytimiehelle valkeni.
+
+-- Jaa kolportööri, sanoi hän, jassoo...
+
+Krag antoi selityksen mennä täydestä. Talonpoika osoitti kädellään
+muutamien puunlatvojen yli ja sanoi:
+
+-- Näkeekö herra tuota kellotapulia?
+
+-- Näen.
+
+-- Siellä on everstin kartano.
+
+-- Taitaa olla suuri kartano?
+
+-- On kyllä, suurin näillä main.
+
+Tie kulki pitkin aukeata tasankoa, jonka laidassa kohoili metsäisiä,
+sinertäviä harjanteita.
+
+-- Tahtooko herra nähdä paikan? kysyi talonpoika.
+
+-- Minkä paikan?
+
+-- Sen, missä se tapahtui, mistä hänet löydettiin.
+
+-- Ei kiitos, en vielä. Kuka hänet löysikään?
+
+-- Insinööri.
+
+Talonpoika viittasi taas kädellään.
+
+-- Tuon tiilitehtaan insinööri. Se kun käveli tästä iltapäivällä, niin
+näki hänet puun alla makaamassa. Sitten nimismies sai tietää sen. Ja
+sitten he veivät everstin kotiin hevosella. Mutta nyt ollaan perillä.
+
+Rattaat pysähtyivät vanhanaikaisen talon luo, joka sijaitsi ylhäisen
+vaatimattomana syrjässä, korkean pensasaidan ja suuren hedelmäpuutarhan
+ympäröimänä. Krag maksoi kyydin ja lähetti ukon menemään.
+
+Hän astui pihalle, jossa ei näkynyt yhtään elävää olentoa, mutta sitten
+alkoi koira haukkua ja muuan mies tuli paitahihasillaan ulos.
+
+-- Minä etsin kartanon herraa, sanoi Krag. -- Onko hän kotona?
+
+Mies katseli vierasta hetkisen.
+
+-- Kyllä hän kotona on, mutta en tiedä, ottaako hän vastaan.
+
+Mutta samassa Krag kuuli naputettavan erään pihanpuolisen ikkunan
+ruutuun. Hän huomasi ystävänsä kasvot ikkunan takana. Hän tunsi
+ruumiissaan vavahduksen. Rye oli sen näköinen, kuin olisi valvonut
+monta yötä.
+
+Asbjörn Krag astui hänen työhuoneeseensa. Seinät olivat suorastaan
+peitetyt hyllyillä, jotka olivat täynnä kauniisti sidottuja kirjoja.
+Ikkunan edessä oli suuri kirjoituspöytä. Sen ääressä Rye oli istunut ja
+nähnyt Kragin tulon.
+
+He tervehtivät ikäänkuin olisivat tavanneet toisensa tunti sitten.
+
+-- Minua ilahuttaa, että sinä kuitenkin tulit, sanoi Ivar Rye. --
+Istuin juuri ja ajattelin sähköttää sinulle.
+
+-- Minä tulin tuon onnettomuuden johdosta.
+
+Ystävän kasvot synkistyivät.
+
+-- Oletko puhutellut ketään?
+
+-- Puhelin parin täkäläisen miehen kanssa.
+
+-- Sitten kai ymmärrätkin jo?
+
+-- Niin, minä aavistan, että asemasi on nykyään vaikea.
+
+-- Ei pahempi kuin tavallisesti, vastasi Ivar Rye puristaen ystävänsä
+kättä. -- Eroitus on vain se, että nyt minua epäillään murhasta.
+
+Asbjörn Krag riisui päällystakkinsa.
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU.
+
+Lain nimessä.
+
+
+Asbjörn Krag istuutui vastapäätä ystäväänsä.
+
+-- Onko hän kuollut? kysyi hän.
+
+-- Ei, hän elää vielä, mutta on tajuttomana.
+
+-- Onko toivoa?
+
+-- Ei tiedetä. Sähköteitse on kutsuttu parhaat lääkärit.
+
+-- Hänethän löydettiin metsästä?
+
+-- Niin, vain jonkun sadan metrin päässä omasta talostaan. Kahtena
+viime viikkona hän ei ollut ensinkään käynyt talonsa ulkopuolella,
+mutta eilen hänellä oli jotakin asiaa ulos. Joku oli pyytänyt häntä
+tulemaan.
+
+-- _Kuka_ oli pyytänyt häntä tulemaan?
+
+-- Minä, vastasi Rye levollisesti.
+
+Salapoliisi istui tuokion ääneti. Sitten hän kysyi:
+
+-- Sinä olet kai ollut aivan epätoivossa viime ajat?
+
+-- Sen voit arvata, vastasi ystävä. -- Olen ollut hirveän masentunut.
+
+-- Kaikki on näyttänyt toivottomalta?
+
+-- Kaikki. Ja minä jo valmistausin lähtemään täältä. Myymään talot ja
+tavarat ja lähtemään pois ikipäiviksi.
+
+Salapoliisi silmäili häntä tutkivasti. Ja nähdessään ystävänsä
+kuumeisen hehkuvan katseen Asbjörn Krag tunsi puistatuksen ruumiissaan.
+
+Hän astui ystävänsä luo ja laski kätensä hänen olalleen.
+
+-- Sinä olet matkustanut paljon, sanoi hän. -- Olet nähnyt toisia
+ihmisiä ja toisia rotuja kuin täällä ympärilläsi jokapäiväisessä
+elämässä. Olet nähnyt kiihkeitä intohimoja ja ehkä olet saanut
+vaikutuksia toisenlaisista ajatustavoista ja toisenlaisesta moraalista.
+En tunne sinua niin tarkoin, että voisin vastata sinusta. Tai oikeammin
+sanoen: minä tunnen sinut. En tahdo mitään niin mielelläni kuin auttaa
+sinua. Mutta yhdessä tapauksessa en voi tehdä muuta kuin lähteä tieheni
+ja jättää sinut oman onnesi nojaan. Nyt tahdon kysyä sinulta -- ja
+sinun täytyy ymmärtää mitä kysymykseni merkitsee -- onko minun jäätävä
+tänne vai lähdettävä pois?
+
+Ivar Rye nousi ja puristi voimakkaasti ystävänsä kättä.
+
+-- Jää, sanoi hän. -- Minä olen nyt ypö yksin, ja sinun tulee auttaa
+minua. Ymmärrän kyllä mitä sinä ajattelet. Mutta minun ei tarvinne
+sanoa muuta, kuin että olen täysin syytön tähän onnettomuuteen tai
+rikokseen. Uskotko sanani? Jollet usko, niin parempi on, että heti
+lähdet.
+
+Äänessä ei ollut mitään rukoilevaa. Pikemmin jotakin alistuvaa ja
+toivotonta. Asbjörn Krag tunsi hänen voimakkaan kädenpuristuksensa ja
+tiesi, että edessään seisoi mies, jolla oli voimakas ja kelpo luonne.
+Ja hän uskoi hänen sanansa.
+
+-- Minä jään, sanoi salapoliisi.
+
+-- Uskot siis?
+
+-- Uskon.
+
+-- Ja uskot kaikessa vastakin?
+
+-- Niin teen.
+
+-- Mutta asemani on hyvin vaikea.
+
+-- Sitä parempi, niinpä saan minäkin jotakin tehtävää.
+
+-- Mutta minun täytyy salata sinulta eräs seikka. Asbjörn Krag
+säpsähti.
+
+-- Onko se yhteydessä asian kanssa?
+
+-- Kenties.
+
+-- Mutta sellainen vaikeneminenhan tekee vain asemasi pahemmaksi.
+
+-- Se ei ole autettavissa. Minä en _voi_ puhua.
+
+-- Etkö edes siinä tapauksessa, että vaikenemisesi osaltaan estää
+todellisen syyllisen ilmituloa?
+
+-- Sitä se tuskin tehnee. Ei ainakaan mikäli minä voin nähdä.
+
+-- No niin, saamme joka tapauksessa koettaa tulla toimeen ilman sitä
+seikkaa, jonka pidät salaisuutenasi. Tahdotko nyt kertoa minulle koko
+asian? Olen todella hyvin halukas tietämään mitä on tapahtunut.
+
+Ja Ivar Rye kertoi.
+
+-- Kuten tiedät, aloitti hän, eivät täkäläiset ihmiset katso minua
+juuri suopein silmin. Ei ollut isänikään erityisen suosittu, mutta hän
+tuli kuitenkin toimeen paikkakunnan väestön kanssa, kun heidän
+harrastuksensa olivat osittain samat. Isäni näet oli innokas
+maanviljelijä.
+
+Mutta minä -- minullahan ei ole mitään yhteistä heidän kanssaan. Enkä
+minä itse asiassa ole heidän kanssaan missään tekemisissä. He ovat
+kyllä kelpo ihmisiä, mutta minä en sovi heidän joukkoonsa. Ja kuten
+ehkä tiedät, on herännäisyys ja maallikkosaarnaaminen täällä hyvin
+yleistä. Minä olen pari kertaa esiintynyt tämän hysteerisen liikkeen
+vastustajana tavalla, joka on herättänyt ihmisissä suuttumusta.
+
+Sanalla sanoen: minä olen kansan silmissä jumalaton mies, epäilyttävä
+henkilö. Sitäpaitsi on karu ja luoksepääsemätön olemukseni loukannut
+heitä. Minua pidetään ylpeänä...
+
+Rye hymyili.
+
+-- Ja kuitenkaan ei mikään ole luonteelleni vieraampaa kuin sellainen
+ylpeys, jota nämä ihmiset tarkoittavat. No niin, minä siis olen aikojen
+kuluessa manannut esiin eräänlaisen itseäni vastaan tähdätyn yleisen
+mielipiteen, joka suoraan sanoen oli minulle varsin yhdentekevä ja
+jolla oli vain se vaikutus, että se teki minut vielä hillitymmäksi ja
+suljetummaksi kuin oikeastaan olisi ollut tarpeen. Luulenpa, ettei ole
+olemassa mitään pahaa, jota täkäläinen kansa ei minusta uskoisi. Koko
+tuo salattu tyytymättömyys, koko heidän kiehuva vihansa pyrkii nyt
+purkautumaan. Olen tuntenut sen ilmassa parin viikon ajan, olen lukenut
+sen kaikista synkistä katseista, joita olen kohdannut. Rakas ystävä, en
+voi tosiaankaan auttaa, että olen niin paatunut, että koko tuo
+vihamielisyys on mennyt jälkiä jättämättä pääni yli. Olihan minulla
+sitäpaitsi muitakin asioita ajateltavana, ja olenhan itsenäinen mies ja
+oma herrani. Miksi piittaisin siitä, mitä ihmiset sanovat ja uskovat?
+
+Sinä siis ymmärrät, etten minä ole suosiossa. Päinvastoin. Minulla ei
+ole yhtään ystävää. Minulla oli yksi. Kenties hän on tällä hetkellä
+kuollut. Tarkoitan everstiä. Mutta näetkös, everstillä on aina ollut
+kansa puolellaan. Häntä ja hänen tytärtään on suorastaan jumaloitu. Ja
+syystä kyllä, sillä rakastettavampaa perhettä ei voi ajatella.
+
+Niinpä siis tieto, että minun piti mennä naimisiin everstin tyttären
+kanssa, herätti kaikkialla tyytymättömyyttä ja paheksumista. Pidettiin
+sopimattomana, että sellainen jumalaton ihminen pääsi tuohon kunnon
+perheeseen, ja huhu tiesi kertoa, että minä olin joillakin metkuilla ja
+juonilla saanut everstin pimitetyksi. Eipä edes maltettu olla
+vihjailematta, että koko asia oli minun puoleltani pelkkä
+rahanhankkimisyritys. Minä muka olin matkoillani hävittänyt omaisuuteni
+ja velkaantunut. Sinulle voin tämän johdosta mainita, että matkoillani
+olen kyllä pannut menemään paljon enemmän kuin perintöni, mutta myöskin
+että olen onnistuneilla liikeyrityksillä hankkinut itselleni
+omaisuuden, joka on paljon suurempi kuin perimäni. Tämä on minun
+salaisuuteni. Sinulta en sitä kuitenkaan peittele. Kerron kaiken
+niinkuin se on, jotta saisit oikean käsityksen kaikista niistä
+asianhaaroista, jotka vähitellen ovat johtaneet minut siihen, että nyt
+seison aivan kuilun partaalla. En tahdo salata, että vanha eversti
+alussa katsoi minua epäluuloisin silmin. Mutta hän sai varsin pian
+minusta toisen käsityksen. Ja hän koetti puolestaan herättää
+tuttavissaan suopeampaa mielialaa minua kohtaan. Mutta siinä hän ei
+onnistunut.
+
+Ihmiset väittivät edelleenkin, että minä olin vain sukeltautunut
+everstin suosioon teeskentelyllä ja liehakoinnilla.
+
+Mutta eversti, joka luotti omaan arvostelukykyynsä, antoi muiden puhua
+mitä halutti.
+
+Siihen aikaan minä olin onnellisin ihminen auringon alla.
+
+Sitten tuli tuo kauhea ja odottamaton käänne. Olen kertonut sinulle
+mitä tapahtui tuona suruisena, sade-itkuisena päivänä, joka on
+lähtemättömästi painunut mieleeni.
+
+Olen sittemmin paljon mietiskellyt asiaa, mutta mahdotonta on ollut
+keksiä selitystä.
+
+Miksi meidän piti niin äkkiä erota?
+
+Miksi kaiken täytyi näin loppua?
+
+Mutta paikkakunnan väestön ei ollut vaikea älytä asian oikeata laitaa.
+
+Vihdoinkin -- kulki puhe miehestä mieheen -- vihdoinkin on ukko saanut
+silmänsä auki. Vihdoin hän toki on tullut huomaamaan, mikä jumalaton ja
+huono ihminen minä olen.
+
+Kun minä tuon päivän jälkeen kävin entistä umpimielisemmäksi ja
+synkemmäksi, selittivät he sen niin, että minä haudoin kostoa.
+
+Nuoren tytön itkettyneet silmät todistivat heidän mielestään vain
+rakkauden sokeutta.
+
+Se käsitys oli siis tullut yleiseksi, että eversti oli jyrkästi
+kieltänyt tytärtänsä kohtaamasta minua enää, että minut oli ajettu ulos
+ja että eversti pysytteli kotosalla ainoastaan päästäkseen näkemästä
+minua.
+
+Sitten tapahtui äkkiarvaamatta tämä eilinen.
+
+Eversti löydettiin kuoleman kielissä. Hän virui suuren puun alla,
+ammottava haava takaraivossa.
+
+Hyvä ystävä, nyt minä olen ihmisten silmissä murhaaja.
+
+Ja ulkonaiset seikat todistavat näennäisesti minua vastaan. Eivätkä
+ainoastaan kertomallani tavalla.
+
+Asiaa tutkittaessa tulee varmasti ilmi seikkoja, jotka näyttävät
+tukevan ihmisten epäluuloa. Minä...
+
+Tässä hänen kertomuksensa keskeytyi. Eteisestä kuului äänekästä
+puhetta.
+
+Siellä oli joku mies, joka pyrki sisään, ja toinen, joka koetti
+estellä.
+
+Raukea hymy vilahti Ivar Ryen kasvoilla.
+
+-- Nimismies, sanoi hän.
+
+Ja Asbjörn Krag kuuli eteisestä rähisevän äänen:
+
+-- Ei kannata, Andersen, kieltää minulta sisäänpääsyä, sillä minä tulen
+lain nimessä.
+
+
+
+
+VIIDES LUKU.
+
+Kuulustelu.
+
+
+Kun nimismies astui sisään ja näki Ivar Ryen luona vieraan, hämmästyi
+hän hiukan. Hän pysähtyi ovelle eikä oikein tiennyt miten aloittaa.
+
+Rye nousi ja viittasi häntä astumaan lähemmäksi.
+
+-- Mitä haluatte? kysyi hän.
+
+-- Minulla on hyvin ikävä asia, herra Rye. Se koskee tuota eversti
+Holgerin seikkaa.
+
+-- Tapaturmaa tarkoitatte?
+
+Nimismies vaikeni. Hän katseli vuoroin toista, vuoroin toista.
+
+-- Mitä te sitten tahdotte? kysyi Krag.
+
+-- Älkää ujostelko, sanoi Rye.
+
+-- Tuomari, aloitti nimismies, -- tuomari on nyt täällä sen johdosta,
+mitä on tapahtunut eversti Holgerille. Hän tahtoo puhutella teitä.
+
+-- Te siis tulette noutamaan minua hänen luokseen?
+
+-- Niin, sanoi nimismies keventynein mielin, kun näki kaiken käyvän
+näin yksinkertaisesti.
+
+-- Eikö tarkoituksenne oikeastaan ole vangita ratsumestari? kysyi Krag.
+
+Nimismies hypisteli hämillään virkalakkiansa.
+
+-- Tuota... ainakin täytyy hänen nyt lähteä mukaan, sanoi hän, --
+minulla on semmoinen määräys.
+
+Ratsumestari nouti päällystakkinsa.
+
+-- Suo anteeksi, sanoi hän, mutta minun on nyt vaikea pyytää sinua
+päivälliselle. Saamme odottaa kunnes palaamme.
+
+-- Ei hätää. Tehkäämme ensin asiat selviksi tuomarin kanssa.
+
+Molemmat herrat läksivät nimismiehen matkaan. Tiellä oli joukko
+uteliaita töllistelemässä. Salapoliisi pani merkille, että Rye sai
+pelkkiä vihaisia katseita. Hän kulki ripein askelin, takinkaulus
+pystyssä. Kragin täytyi ihailla hänen kylmäverisyyttään. Hänen
+ulkonäöstään ei voinut huomata, että hänen mielensä oli järkytetty.
+Kasvot olivat ehkä tavallista kalpeammat, silmät tavallista
+kirkkaammat. Muuten ei näkynyt mitään erikoista.
+
+Nimismies vei herrat muutamaan suureen taloon. Kyytimiehensä
+kuvauksesta Asbjörn Krag tunsi sen everstin kartanoksi.
+
+Veräjällä seisoi mies, joka tervehti ratsumestaria kunnioittavasti.
+
+-- Päivää, Hansen, vastasi Rye tervehdykseen.
+
+Pehtori, ajatteli Krag.
+
+Isossa salissa oli oikeus jo koolla. Vihreällä veralla peitetyn pöydän
+päässä istui puheenjohtaja, nuori varatuomari, tuskin kolmenkymmenen
+ikäinen. Kasvot eivät olleet tyhmimmän näköiset, mutta niillä oli
+teennnäinen arvokkuuden ilme, joka ei ollut sopusoinnussa nuorekkaan
+muodon kanssa.
+
+Hänen oikealla puolellaan istui kaksi seudun talonpoikaa lautamiehinä.
+Pohjaton vakavuus kuvastui heidän parrakkailla kasvoillaan, ja ankarin
+katsein he tuijottivat suoraan eteensä saliin. Puheenjohtajan
+vasemmalla puolella istui nuori notaari, suuri pöytäkirja edessään.
+Saattoi nähdä, että miehen huomattavin ominaisuus oli kaunis käsiala.
+
+Ratsumestari ja Asbjörn Krag tervehtivät, ja puheenjohtaja teki kevyen
+kumarruksen. Hän oli tietoinen tuomioistuimen arvosta. Hän istui
+kyynärpäät pöydällä ja sormenpäät vastatusten.
+
+-- Te haluatte kuulustella minua? kysyi ratsumestari.
+
+-- Istukaa, vastasi puheenjohtaja.
+
+Rye istuutui joutilaana olevalle tuolille, ja Asbjörn Krag asettui
+hänen viereensä. Nuori tuomari ei näyttänyt tuntevan salapoliisia.
+
+Kun asiaankuuluvat muodollisuudet oli läpikäyty, sanoi puheenjohtaja:
+
+-- Tämä on yksityinen kuulustelu. Oikeus toivoo, että syrjäiset
+poistuisivat.
+
+Ja samalla hän loi moittivan katseen Asbjörn Kragiin.
+
+Krag nousi.
+
+-- Herra puheenjohtaja, sanoi hän. -- Ratsumestari Rye on nyt
+sellaisessa asemassa, että hän voi tarvita avustajaa. Minä olen hänen
+avustajansa. Pyydän senvuoksi saada olla kuulustelussa läsnä.
+
+Kragin esiintyminen sai puheenjohtajan hieman tolaltaan, eikä hän enää
+yrittänyt saada vierasta poistumaan.
+
+Ratsumestari kutsuttiin sitten lakipöydän eteen.
+
+-- Te luultavasti jo tiedätte, minkä johdosta teidät on kutsuttu tähän
+kuulusteluun, aloitti puheenjohtaja. -- Eversti Holger on löydetty
+vaarallisesti haavoitettuna metsästä, ja kaiken todennäköisyyden mukaan
+hän on joutunut murhayrityksen uhriksi. On aihetta uskoa, että te
+tunnette tämän surullisen tapauksen yhteydessä olevia lähempiä
+seikkoja.
+
+-- Onko eversti kuollut? kysyi ratsumestari.
+
+-- Ei, mutta hänen tilaansa pidetään toivottomana. Hän on edelleenkin
+tajuttomana.
+
+-- Kuulustellaanko nuorta neitiä todistajana?
+
+-- Olimme toivoneet sitä, vastasi puheenjohtaja, mutta neiti on vuoteen
+omana. Hän on saanut hermokohtauksen, ja lääkäri kieltää häntä
+esiintymästä todistajana. Eversti Holger poistui kotoaan eilen
+iltapäivällä kello kolme. Kerrotaan, että te läksitte samaan aikaan
+talostanne ratsastamaan. Onko se totta?
+
+-- On.
+
+-- Mihin te ratsastitte?
+
+-- Ajoin everstin kartanoon päin.
+
+-- Eversti tavattiin Holten tienoilla. Hänen talostaan on siihen
+paikkaan, mistä hänet löydettiin, noin neljännestunnin kävelymatka.
+Missä olitte neljännestä yli kolmen ja puoli neljän välisenä aikana?
+
+Ratsumestari mietti.
+
+-- Olin ihan everstin talon läheisyydessä, vastasi hän.
+
+-- Niinmuodoin verrattain kaukana siitä paikasta, missä hän makasi?
+
+-- Niin, verrattain kaukana.
+
+Puheenjohtaja ojensi hänelle paperipalasen.
+
+-- Minä en oikein tunne näitä seutuja, sanoi hän. -- Voisitteko
+muutamilla viivoilla joltisenkin tarkasti määritellä paikan, missä
+olitte kello neljännestä yli kolmen?
+
+Ratsumestari otti paperin ja kyhäsi pienen asemapiirroksen.
+
+Asbjörn Krag tuli pöydän luo ja vilkaisi piirustukseen.
+
+-- Minne teillä oli matka? kysyi puheenjohtaja.
+
+-- Minun on tapana käydä aina siihen aikaan ratsastamassa, vastasi Rye.
+-- Se kuuluu tottumuksiini.
+
+-- Tapasitteko everstin tiellä?
+
+-- En.
+
+-- Oletteko nähnyt häntä viime aikoina?
+
+-- En muutamiin päiviin.
+
+Kuulustelu keskeytyi hetkeksi, jonka jälkeen puheenjohtaja jatkoi:
+
+-- Mihin aikaan tulitte kotia?
+
+-- Kello neljä.
+
+-- Niinkö, kello neljä, mutisi varatuomari ottaen uudelleen käteensä
+piirustuksen ja katsellen sitä.
+
+-- Te olitte siis hyvin lähellä everstin taloa kello 3.15. Missä
+olitte, sanokaamme, kello puoli neljältä?
+
+-- Sitä en voi tarkoin ilmoittaa. Olin koko ajan kartanon lähettyvillä.
+Eikä se muuten merkitse asiaan nähden sitä eikä tätä.
+
+Puheenjohtaja tekeytyi ankaramman näköiseksi.
+
+-- Minä tässä päätän, mikä merkitsee, mikä ei, sanoi hän. -- Mitä tietä
+ratsastitte takaisin?
+
+-- Samaa mitä tulinkin.
+
+-- Ette siis mennyt Holteen päin?
+
+-- En.
+
+-- Oletteko aivan varma siitä? Tämä on nimittäin hyvin tärkeä seikka.
+
+-- Minä en mennyt Holteen päin, vastasi Rye hieman ärtyneenä
+toistetuista kysymyksistä. -- En ollut lähelläkään sitä paikkaa.
+
+Syntyi taas hetken kestävä vaitiolo, ja Asbjörn Krag huomasi nuoren
+puheenjohtajan kasvoista, että hän valmistautui hyökkäykseen.
+
+-- Kirjoititteko everstille eilen tai toissa päivänä?
+
+-- Kirjoitin.
+
+Asbjörn Krag siirtyi lähemmä kuullakseen paremmin.
+
+-- Kirjoititte hänelle tärkeästä asiasta?
+
+-- Niin.
+
+-- Pyysitte saada tavata häntä kello puoli neljä?
+
+-- Niin.
+
+-- Eikö tarkoituksenne ollut saapua kohtauspaikalle?
+
+-- Ei, mahdollisesti ei.
+
+-- Sepä merkillinen vastaus.
+
+-- Siihen kysymykseen en voi vastata toisin.
+
+-- Tahdon huomauttaa, sanoi puheenjohtaja, että sellaiset vastaukset
+tekevät oikeuteen huonon vaikutuksen ja pahentavat asiaanne. Ettehän
+liene kirjoittanut everstille suorastaan siinä tarkoituksessa, että
+saisitte hänet poistumaan talostaan?
+
+-- En. Alkuperäinen aikomukseni oli mennä häntä tapaamaan, mutta sitten
+sattui este.
+
+-- Mikä este?
+
+-- Sitä en voi täällä selittää.
+
+-- Pankaa mieleenne, että seisotte oikeuden edessä. Todistaja ei saa
+salata mitään.
+
+-- Minä en sano enempää.
+
+-- Tällainen käytös pahentaa asiaanne. Pelkään, että se muuttaa teidän
+asemanne tuomioistuimeen nähden.
+
+-- Mitä tarkoitatte, herra tuomari?
+
+-- Te olette tähän asti esiintynyt todistajana. Oikeus ottaa nyt
+harkitakseen, eikö teitä ole käsiteltävä syytettynä.
+
+Ratsumestari ei vastannut. Hän seisoi selin Asbjörn Kragiin, joten tämä
+ei nähnyt hänen kasvojaan.
+
+-- Muistatteko miten kirjoittamanne kirje kuului? kysyi puheenjohtaja
+edelleen.
+
+-- En, mutta oletan, että se on oikeuden hallussa.
+
+Puheenjohtaja nyökkäsi ja haki esille paperin.
+
+-- Aivan oikein, sanoi hän. -- Tämä tosiaankin kummallinen ja hyvin
+huonoon valoon saattava kirje on täällä.
+
+Hän ojensi paperin ratsumestarille. Tämä vilkaisi siihen.
+
+-- Tätä kirjettä, sanoi hän, _minä en ole kirjoittanut_.
+
+
+
+
+KUUDES LUKU.
+
+Hevosen selässä.
+
+
+Oikeuden puheenjohtaja tuijotti häneen ihmeissään.
+
+-- Mutta itsehän te..., sanoi hän, -- itsehän te juuri äsken sanoitte,
+että...
+
+-- Minä sanoin, vastasi ratsumestari, että olen kirjoittanut kirjeen
+eversti Holgerille. Sen kirjeen omaksun kyllä, jos saan nähdä sen,
+mutta tätä kirjettä en ole kirjoittanut.
+
+-- Mutta tämähän on ainoa tätä asiaa koskeva kirje, jonka eversti on
+jättänyt jälkeensä, selitti tuomari. -- Voitteko antaa meille mitään
+näytteitä käsialastanne?
+
+Rye veti taskustaan joitakin papereita, ja nuori puheenjohtaja huomasi
+vaivatta, ettei käsialoissa ollut mitään yhtäläistä.
+
+Tässä Asbjörn Krag puuttui puheeseen, ja tuomari oli siksi epävarma,
+että antoi syrjäisen sekaantua asiaan.
+
+-- Saisimmeko kuulla mitä kirje sisältää? sanoi Krag.
+
+Puheenjohtaja luki sen:
+
+-- "Se mies, jota Te aina ajattelette, haluaa puhutella Teitä kello
+puoli neljä, sovitulla paikalla, ja toivoo, että tyydyttävä ratkaisu on
+mahdollinen. Koska ei ole suotavaa, että minä näyttäydyn talossanne, ei
+minulla ole muuta keinoa saada aikaan keskustelua Teidän kanssanne."
+
+-- Kirjeestä puuttuu allekirjoitus, sanoi puheenjohtaja. -- Ellei
+ratsumestari ole tätä kirjoittanut, käy kaikki minusta suoraan sanoen
+hyvin arvoitukselliseksi.
+
+-- Mikä käy arvoitukselliseksi? kysyi Asbjörn Krag.
+
+-- Murha, vastasi puheenjohtaja.
+
+Murha! Läsnäolijat ikäänkuin vavahtivat. Salapoliisi loi katseen
+ystäväänsä. Ratsumestarin kasvot vääntyivät harmista. Hän ei virkkanut
+mitään. Mutta jokin aavistus sanoi puheenjohtajalle, että hän oli
+mennyt liian pitkälle. Hän kiiruhti lieventämään lausuntoaan:
+
+-- Asiain nykyisellä kannalla ollessa se näyttää murhayritykseltä.
+Valitan, että minun on pakko käyttää tätä sanaa. Mutta minähän teen
+ainoastaan velvollisuuteni, kun pyrin asiassa totuuteen.
+
+-- Siihen te tuskin pääsette ennakkomielipiteellä, sanoi Krag. -- Jos
+ratsumestari olisi kirjoittanut tuon kirjeen, saattaisi se kyllä
+viitata siihen, että hän on tahtonut houkutella everstin ansaan. Minä
+sanon _viitata_ siihen. Sillä epätodennäköisyys pistää heti silmään.
+Miten te, herra puheenjohtaja, arvostellettekin ystävääni, herra
+ratsumestaria, luulen teidän kuitenkin myöntävän, että hän tuskin on
+mikään pähkähullu.
+
+Ratsumestari katsahti ehdottomasti Kragiin, ja puheenjohtaja sanoi:
+
+-- En luule käytökselläni mitenkään antaneeni aihetta sellaiseen
+olettamukseen.
+
+-- Ette suinkaan, sanoi Krag, joka puhui niin vakuuttavasti ja
+totisesti, että puheenjohtaja aivan unohti hänen olevan syrjäisen
+henkilön, -- mutta jos ratsumestari todellakin olisi tahtonut
+houkutella everstin metsään lyödäkseen hänet kuoliaaksi, niin olisihan
+ollut hänen puoleltaan aivan päätöntä kirjoittaa tuollainen kirje. Se
+on myönnettävä. Täytyihän hänen olla joltisenkin varma siitä, että
+kirje joutuisi ihmisten käsiin.
+
+Puheenjohtaja kävi ilmeisesti epävarmaksi.
+
+-- Ei edes kaikkein yksinkertaisin pahantekijä menettele niin
+kömpelösti, jatkoi Krag. -- Mutta muuten on jotenkin turhaa pohtia tätä
+kysymystä, koska kerran on selvää, ettei kirje, joka houkutteli
+everstin ulos, ole ratsumestarin kirjoittamakaan.
+
+Puheenjohtaja liikahteli hermostuneesti tuolillaan.
+
+-- Kaikki käy niin hyvästi yhteen tämän kirjeen kanssa, sanoi hän, että
+on kerrassaan mahdotonta, että joku toinen olisi sen kirjoittanut.
+
+Asbjörn Krag rypisti otsaansa.
+
+-- Niinkö -- sepä merkillistä. Mutta oli miten oli, tuota kirjettä
+ratsumestari ei ole kirjoittanut. Minä tunnen ystäväni käsialan.
+Lisäksi tulee se seikka, että ratsumestari on _myöntänyt_
+kirjoittaneensa kirjeen everstille, kenties samantapaisen kirjeen,
+mutta ei tätä. Ja muuten, millainen tämän kirjeen sävy on? Siinä on
+jotakin uhkaavaa, jollaista Rye varmasti karttaisi.
+
+Nuori puheenjohtaja älysi nyt vasta mitä osaa Asbjörn Krag tässä
+näytteli. Hän katsoi terävästi salapoliisiin ja sanoi:
+
+-- Minä en voi sallia teidän tällä tavoin sekaantuvan kuulusteluun.
+Kuka te olette?
+
+Salapoliisi hymyili.
+
+-- Pyydän anteeksi, sanoi hän, etten ole ilmaissut itseäni. Tässä on
+valtakirjani.
+
+Puheenjohtaja lysähti kokoon, kun luki nimen.
+
+-- Tekö se olette! sanoi hän. -- No siinä tapauksessa teille on yhtä
+paljon kuin minullekin etua siitä, että asia saadaan selväksi.
+
+-- Niin, ja kuin Ivar Ryelle, lisäsi Krag.
+
+-- Kuten tahdotte. Tunnetteko asiaa tarkemmin?
+
+-- Toistaiseksi en kai paremmin kuin tekään, herra puheenjohtaja, mutta
+jos sallitte, pyytäisin sanoa sanasen.
+
+-- Olkaa hyvä. Jos olisin tuntenut teidät, en olisi keskeyttänyt.
+
+-- Kiitos, vastasi Krag kumartaen. -- Sitä minä vain tahdoin sanoa,
+että minusta tuntuu, kuin tässä suotta tuhlattaisiin aikaa.
+
+Tuomarin kasvot punehtuivat.
+
+-- Mitä se merkitsee? Pyydän päästä nuhteista.
+
+-- Tarkoitukseni ei ensinkään ole nuhdella, sanoi Krag, vaan ainoastaan
+huomauttaa asianlaidasta. Minusta tuntuu todellakin siltä, kuin
+kuulustelu olisi ajan hukkaamista. Tehän uskotte, että tässä on
+tapahtunut rikos?
+
+-- Pelkään sitä, vastasi puheenjohtaja arvokkaasti.
+
+-- Hyvä. Ja minä kallistun samaan mielipiteeseen. Mutta oletteko
+ryhtynyt mihinkään tutkimukseen?
+
+-- Sehän tässä juuri on tekeillä.
+
+-- Jos sallitte minun vanhempana ja varmaankin kokeneempana
+virkaveljenä antaa pienen neuvon, sanoi Krag, niin tahtoisin kehoittaa
+ensin ottamaan selon siitä, mistä selko on otettava, ennenkuin ryhdytte
+todistajain kuulusteluun. Oletteko nähnyt everstiä?
+
+-- Tietysti olen. Lääkärit ovat paraikaa hänen luonaan.
+
+-- Mutta oletteko käynyt Holten puolella, mistä hänet löydettiin?
+
+-- Olen, luonnollisesti, vastasi tuomari.
+
+-- Sitten kai olette tehnyt siellä joitakin huomioita?
+
+-- Mitä tarkoitatte?
+
+-- Eikö siellä ollut mitään, joka olisi saattanut antaa johtoa?
+
+-- Mitään jälkiä ei näkynyt.
+
+-- Todellakin? Mutta onhan maa siellä savista, vai miten? Onko paikka
+suljettu?
+
+-- Ei.
+
+-- Mutta sallikaahan minun sitten..., sanoi Krag innokkaasti. --
+Minulla ei todellakaan ole halua enää viipyä tässä kuulustelussa,
+Minulla on muita asioita toimitettavana, jos mielin päästä mihinkään
+selvyyteen tässä jutussa. Minä lähden Holteen.
+
+Puheenjohtaja tuijotti hetkisen salapoliisiin. Liekö nuoreen mieheen
+vaikuttanut Kragin varma esiintyminen vai hänen suuri maineensa -- oli
+miten oli, hän kokosi paperinsa ja sanoi:
+
+-- Minä lähden mukaan. Jatketaan kuulustelua myöhemmin.
+
+-- Nyt meillä on oikea vauhti, sanoi Krag hyvillään. -- Ja nyt voin
+sitäpaitsi mielelläni myöntää...
+
+Tuomari katsoi häneen tarkkaavaisena.
+
+-- Voin myöntää, sanoi salapoliisi, että olette oikeilla jäljillä, mitä
+kirjeeseen tulee. Minä uskon, että kirje voi auttaa meidät johonkin.
+Mutta väitän edelleenkin, ettei se ole ratsumestarin kirjoittama.
+
+Lautamiehet ja pöytäkirjuri olivat yhtä ymmällä kuin ratsumestarikin
+tämän äkillisen käänteen johdosta. Mutta kaikkiin vaikutti Asbjörn
+Kragin into mukaansatempaavasti. Salapoliisi oli painanut leimansa
+asiaan. Siihen oli tullut vauhtia. Nyt ei enää seisottu vihreän pöydän
+ympärillä lavertelemassa. Heti kun tuomari oli karistanut yltänsä
+raskaan arvokkuuden, tuli häneen luonnollinen toimintahalu, joka
+vaikutti miellyttävästi. Hän kulki Asbjörn Kragin rinnalla tietä
+pitkin. Ratsumestari ja pöytäkirjuri tulivat vähän jäljempänä.
+
+-- Ulkonaiset seikat todistavat näennäisesti ratsumestaria vastaan,
+sanoi tuomari. -- Heti kun sain kuulla tuon rakkaustarinan, iski
+mieleeni ajatus, että ainoa, jossa arvoituksen selitys piili, oli Ivar
+Rye. Kukaan muu se ei voinut olla.
+
+-- Ja kuitenkin täytyy täällä olla olemassa joku neljäs, sanoi Krag.
+
+-- Neljäs? kysyi tuomari kummastellen.
+
+-- Näytelmässä on tähän asti esiintynyt kolme henkilöä, selitti
+salapoliisi, -- vanha eversti, ratsumestari ja everstin tytär, Dagny.
+Ja lisäksi tulee neljäs, se, jota me etsimme. Teitte virheen siinä,
+että heti katsoitte asiaa yhdeltä ainoalta puolelta. Siitä johtui vain,
+että heti törmäsitte päinvastaisia tosiasioita vasten. Kun aletaan
+tuollaista asiaa tutkia, ei koskaan pidä lähteä yhdestä edellytyksestä.
+Myönnän kyllä, että on vaikea pitää itseään tarpeellisen matkan päässä.
+Vielä emme ole täysin varmat siitäkään, onko everstiä vastaan tehty
+murhayritys vai onko kysymyksessä tapaturma.
+
+-- Tapaturma on aivan mahdoton, sanoi tuomari vakuutettuna. -- Eversti
+löydettiin pehmeältä nurmelta. Lähitienoilla ei ollut ainuttakaan
+kiveä, johon hän olisi voinut lyödä päänsä.
+
+Asbjörn Krag ei vastannut mitään.
+
+Käveltyään muutamia minuutteja he saapuivat perille, pienelle
+metsäniitylle. Sen halki vievä tie oli jotenkin niljakka, ja laihassa
+savimaassa oli ruohonkasvu huono. Niityn laidassa kasvoi muutamia
+matalarunkoisia puita.
+
+Tuomari vei Asbjörn Kragin onnettomuuspaikalle ja sanoi:
+
+-- Tässä hän makasi suullaan.
+
+-- Ja haava takaraivossa? kysyi Krag.
+
+-- Niin, sanoi tuomari. -- Mikäli voin päättää, on isku sattunut hänen
+takaraivoonsa ja kaatanut hänet heti maahan. Jumala tiesi, mitä hänellä
+muuten oli tekemistä täällä näin kaukana. Tämä paikkahan on verrattain
+pitkällä tiestä.
+
+-- Voimmehan ajatella, vastasi Krag, että tuntematon odotti häntä
+täällä.
+
+Krag tarkasteli maan laatua. Tutkimus näytti varsin pintapuoliselta,
+eikä hän tuntunut tekevän mitään löytöä.
+
+Sillävälin saapuivat ratsumestari, nimismies ja pöytäkirjuri paikalle.
+
+Yhtäkkiä Asbjörn Krag kysäisi:
+
+-- Tuliko eversti ratsain?
+
+-- Ei, vastasi tuomari, hän tuli jalkaisin.
+
+Salapoliisi oli hetkisen vaiti. Sitten hän kysyi jälleen -- ja kysymys
+tuntui kummalliselta:
+
+-- Ratsastavatko täkäläiset ihmiset paljon?
+
+Tuomari vilkaisi ratsumestariin, ja tämä vastasi:
+
+-- Tietääkseni kahden penikulman alalla ei ole ratsuhevosta muilla kuin
+kolmella henkilöllä, nimittäin everstillä, hänen tyttärellään ja
+minulla. En ainakaan tunne muita.
+
+-- Hyvin merkillistä, mutisi Asbjörn Krag. -- Jos tässä on tapahtunut
+murhayritys, on murhaaja ollut hevosen selässä.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU.
+
+Dagny.
+
+
+-- Oletteko ihan varma, kysyi Asbjörn Krag toistamiseen, että eversti
+läksi ulos jalkaisin?
+
+-- Se on täysin todistettu, vastasi varatuomari. -- Hänen hevosensa oli
+tallissa, kun hänet tuotiin kotiinsa.
+
+Asbjörn Krag mietti. Sitten hän alkoi hiljaa vihellellen uudestaan
+tutkia maaperää. Tie oli savinen, puolimärkä. Siinä näkyi selvästi
+hevosen kavioiden jälkiä. Mutta kun tietä käytettiin hyvin paljon,
+saattoi sen nojalla tuskin tehdä mitään johtopäätöksiä.
+
+Asbjörn Krag tarkasteli niittyä ja erittäin huolellisesti sitä paikkaa,
+mistä eversti oli löydetty.
+
+Tavallisen ihmisen mielestä olisi näyttänyt mahdottomalta löytää mitään
+jälkiä tuosta ruohokosta ja kovaksi tallatusta maankamarasta, mutta
+salapoliisin into tuntui osoittavan, että hän näki siinä enemmän kuin
+muut.
+
+Sillaikaa kun hän teki tarkastustaan, keräytyi paikalle joukko
+uteliaita. Ne olivat lähiseudun ihmisiä, muutamia talonpoikia, jotka
+merkkitapauksen johdosta olivat ottaneet loman koko päiväksi ja
+pukeutuneet pyhävaatteisiinsa, pari puotipoikaa, kauppias itse ja eräs
+hänen tuttavansa, joka näytti koulunopettajalta, sekä muutamia tyttöjä.
+Huhu salapoliisin saapumisesta oli jo ehtinyt levitä.
+
+Asbjörn Krag nousi maasta ja meni ratsumestarin luo, joka oli jäänyt
+seisomaan yksikseen ja katseli tyynesti asian menoa.
+
+-- Siitä on pitkä aika, kun olen tehnyt tutkimuksia tällä tavoin, sanoi
+salapoliisi hymyillen. -- Tällainen intiaanimainen ryömiminen ja
+jälkien hakeminen kuuluu ammoin menneeseen aikaan. Mutta joskus täytyy
+vielä turvautua alkuperäisiin keinoihin.
+
+-- Oletko löytänyt mitään? kysyi ratsumestari.
+
+-- Enpä erityistä. Joitakin pikkuseikkoja olen sentään pannut merkille.
+Sen verran voin sanoa, että olen nähnyt jotakin, jota tuomari ja
+nimismies eivät ole nähneet.
+
+-- Kauanko tätä tutkimusta kestää? kysyi ratsumestari hieman
+kärsimättömästi. Häntä ilmeisesti vaivasivat nuo monet silmät, jotka
+tarkastelivat häntä.
+
+-- Kohta se päättyy, vastasi Krag. -- Sinun läsnäolosi ei muuten ole
+ensinkään välttämätön.
+
+-- Sepä hyvä, vastasi ratsumestari huomattavasti keventynein mielin. --
+Sitten menenkin kotiin. Minä en viihdy näiden ihmisten parissa.
+Toivoisin olevani sadan penikulman päässä täältä.
+
+-- Mene sinä vain, minä tulen tunnin kuluttua.
+
+-- Silloin ehkä tuot hyviä uutisia tullessasi.
+
+-- Toivokaamme sitä, vastasi salapoliisi vakavasti. -- Ainakin tuon
+uutisia. Mutta ennenkuin lähdet, täytyy sinun luvata minulle eräs asia.
+
+-- Anna kuulua.
+
+-- Ethän aio enää ratsastaa tänään?
+
+-- En, vastasi Rye hieman kummastuneena. -- En aio. Mutta miksi kysyt
+sitä?
+
+-- Sitten ei kai ole tarpeen, että käyt tallissa?
+
+-- Minä tavallisesti käyn hevosiani katsomassa tähän aikaan päivästä.
+
+-- Jätä ne tallirengin huostaan. Tahdon sinulta lupauksen, ettet mene
+talliin.
+
+Ratsumestari ällistyi.
+
+-- Mutta miksi ihmeessä?
+
+-- Se on minun asiani. Älä kysy vielä mitään. Saan siis luottaa siihen?
+
+-- Tietysti, mutta tämä on totisesti arvoitus.
+
+-- Mene nyt vain.
+
+Ratsumestari läksi ja katosi puiden sekaan, ja nimismies katsoi
+pitkään hänen jälkeensä nälkäisin silmin, ikäänkuin saalis olisi
+luistamaisillaan hänen käsistään.
+
+Läsnäolijat kerääntyivät nyt salapoliisin ympärille, ja kysymyksiä
+alkoi sadella, etenkin koulunopettajan suusta. Mutta Asbjörn Krag
+vastaili niukasti. Hän veti tuomarin syrjään ja sanoi hänelle:
+
+-- Saatte olla ihan huoletta; asia näyttää tällä hetkellä
+arvoitukselta, paljon suuremmalta arvoitukselta kuin nyt
+aavistattekaan, mutta se on selvitettävissä. Antakaahan paperi minulle.
+
+-- Mikä paperi?
+
+-- Kirje, jonka eversti sai juuri ennen lähtöään.
+
+Tuomari ojensi empien hänelle tärkeän paperin, ja Asbjörn Krag otti sen
+tyynesti ja pani muistikirjansa väliin.
+
+-- Se kuuluu jutun asiakirjoihin, muistutti tuomari hieman levottomana.
+Mutta Krag rauhoitti hänet.
+
+-- Minä voin milloin tahansa saada sähköteitse haltuuni koko tutkinnan.
+Se on vain muotoseikka, olkaa siis levollinen. Mutta mitä nuo tuolla
+puuhaavat?
+
+Tuomari kääntyi katsomaan. Molemmat puotipojat ja koulunopettaja
+tutkivat innokkaasti maata samalla tavalla kuin Asbjörn Krag oli
+tehnyt. Opettaja varsinkin oli toimessaan.
+
+-- Löydättekö mitä? kysyi salapoliisi hymyillen ja meni heidän
+luoksensa.
+
+Puotipojat pudistivat päätänsä. Opettaja oli vaiti.
+
+-- Niin, tuollaista saa aina nähdä, sanoi tuomari kokeneen tavoin. --
+Niin pian kuin asiassa on vähänkin salaperäistä, luulee jokainen
+pystyvänsä ratkaisemaan arvoituksen. Ja on aivan merkillistä, mitä
+selityksiä tuollaiset ihmiset voivat keksiä.
+
+Koulunopettaja kuuli tuomarin sanat ja koetti huomaamatta vetäytyä
+pois.
+
+Asbjörn Krag katsoi häntä pitkään. Yhtäkkiä vilahti kuin varjo
+salapoliisin kasvojen yli ja hänen syvät, kirkkaat silmänsä tuikahtivat
+ilmaisten yllätystä.
+
+-- Mikä tuo mies on nimeltään? kysyi hän osoittaen päällään
+koulunopettajaa, joka juuri katosi puiden sekaan.
+
+-- Hänen nimensä on Boman, vastasi tuomari. -- Hän on oleskellut täällä
+viikkokauden ja asuu kauppiaan luona.
+
+-- Kuka on kauppias?
+
+Tuomari osoitti erästä väkijoukossa seisovaa miestä, ja Asbjörn Krag
+loi häneen katseen, joka tuntui pureutuvan kiinni.
+
+Sitten salapoliisi löi nuorta tuomaria tuttavallisesti olalle ja sanoi:
+
+-- Lähdetäänkö eteenpäin? Jospa pistäytyisimme everstin luona. Ettekö
+luule olevan mahdollista puhutella nuorta neitiä?
+
+-- Hän on hyvin huonona. Pelkään hänen saaneen ankaran hermokohtauksen.
+Mutta sopiihan koettaa. Mitä aiotte häneltä kysyä?
+
+-- Saamme nähdä, vastasi salapoliisi. -- Kenties kysymykset ovat
+turhia.
+
+-- Niinkö luulette? Hän on harvinaisen ymmärtäväinen nuori nainen.
+
+-- Juuri siksi, vastasi salapoliisi merkitsevästi. -- Kenties hän on
+liiankin ymmärtäväinen, herra tuomari.
+
+Tuomari kummasteli tätä lausuntoa. Hän katsoi salapoliisia kasvoihin
+löytääkseen hänen ilmeistään mahdollisesti selityksen.
+
+Mutta salapoliisi oli nyt iloisen ja arkipäiväisen tyytyväisen
+näköinen.
+
+-- Mikä ihana luonto täällä on! sanoi hän ojentaen kätensä. -- Täällä
+minä tahtoisin asua.
+
+Tuomarin mielestä luonto ei suinkaan ollut kaunis. Eikä se ollutkaan.
+Mutta Kragilta puuttui harvinaisen suuressa määrässä luonnon tajuntaa,
+ja milloin hän semmoisella äänellä sanoi luonnosta jotakin, oli aina
+salaisena tarkoituksena päästä vastenmielisistä kysymyksistä ja
+selityksistä.
+
+Hän tuli yhtäkkiä kaunopuheiseksi, ja kun molemmat herrat lopulta
+saapuivat talon edustalle, oli Asbjörn Krag paraikaa kertomassa
+jännittävää kohtausta seikkailurikkaasta elämästään -- tuomarin
+kuunnellessa ahmien.
+
+Yhtäkkiä tuomari huudahti:
+
+-- Tuolla hän on!
+
+Asbjörn Krag kääntyi katsomaan.
+
+Nuori tyttö tuli hiljaa käyden pihan poikki.
+
+Hän tuli keskellä laskevan auringon kirkasta valovirtaa. Asbjörn Krag
+näki selvästi hänen kasvonsa ja hämmästyi hänen harvinaisesta
+kauneudestaan. Yllään oli hänellä yksinkertainen maalaispuku, mutta kun
+hän liikkui, näki heti, että hän oli säätyläisnainen, joka ei ollut
+ikäänsä elänyt tässä syrjäisessä maakartanossa.
+
+Hän tuli heitä kohden. Asbjörn Krag tervehti kunnioittavasti mennen
+häntä vastaan. Salapoliisi huomasi, että hän oli kalpea. Hän näytti
+itkeneen äskettäin.
+
+Dagny neiti ojensi hänelle kätensä ja koetti hymyillä.
+
+-- Kuulin teidän olevan täällä, sanoi hän, ja tahdoin tulla
+tervehtimään. Saanko pyytää teitä astumaan sisään.
+
+-- Kiitos, olin juuri aikeissa tulla tapaamaan teitä, hyvä neiti. Te
+voitte mahdollisesti tehdä minulle palveluksen, ehkä hyvinkin suuren
+palveluksen.
+
+Dagny hätääntyi hieman ja vastasi kartellen:
+
+-- Minäkö?
+
+-- Niin, te. Ystäväni, herra tuomari tässä mainitsi, ettei teitä saanut
+häiritä, mutta minä en aikonut välittää siitä vähääkään.
+
+Dagny neiti sai hymynsä takaisin.
+
+-- Niinkö, en luullut teitä niin kovaksi.
+
+-- Kova en olekaan, vastasi Asbjörn Krag, mutta kun on kysymys niin
+paljosta kuin tässä asiassa, täytyy minun luonnollisesti tietää,
+ettette tahdo vetäytyä syrjään.
+
+-- Olen mielelläni palveluksessanne. Mitä haluatte?
+
+-- Ensin täytyy minun kysyä teiltä miten isänne voi.
+
+-- Tohtori oli juuri hänen luonaan. Hän ei ole vielä tullut tajuunsa,
+ja tohtori sanoi, että siihen voi kulua vielä pitkä aika. Mutta hän
+toivoo, että henki on sentään pelastettavissa.
+
+-- Toiseksi pyytäisin päästä kahdenkesken puheillenne, sanoi Krag.
+
+Hän katsoi vakavasti tyttöön. Tämän silmät karttoivat häntä arasti.
+
+Krag ymmärsi, että _Dagny tiesi jotakin_. Ja hän saattoi nähdä tytön
+vapisevista, hermostuneista sormista, että hän oli väkevän
+mielenliikutuksen vallassa.
+
+Oliko siihen syynä isän sairaus vai sekö, _että hän tiesi jotakin_?
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU.
+
+Jälki.
+
+
+Dagny neiti ei vastannut, astui vain salapoliisin edellä taloon.
+Tuomari jäi pihalle. Ajatukset täyttivät nuoren miehen mielen. Hän
+tunsi, että asia alkoi luistaa hänen käsistään ja että oli olemassa
+useita seikkoja, joita hän ei käsittänyt.
+
+Dagny neiti pysähtyi erään suljetun oven eteen.
+
+-- Tahdotteko nähdä häntä? kysyi hän.
+
+Asbjörn Krag pudisti päätänsä.
+
+-- En nyt, sanoi hän. -- Antaa sairaan olla rauhassa. Tärkeämpää on,
+että saan puhua teidän kanssanne, neiti.
+
+He istuutuivat suureen arkihuoneeseen.
+
+Dagny asettui tahallaan kauas sohvankulmaan, missä valo ei kohdannut
+hänen kasvojaan. Hän tiesi ulkomuotonsa voivan ilmaista tunteita, jotka
+hän tahtoi salata.
+
+Asbjörn Krag puhui nuorelle naiselle levollisella äänellä, miltei
+isällisesti.
+
+-- Te kai tunnette minut nimeltä, sanoi hän. -- Kenties ratsumestari
+Rye on joskus puhunut minusta.
+
+Neiti Holger nyökkäsi.
+
+-- Hän on puhunut teistä. Tehän olette hänen paras ystävänsä.
+
+-- Hyvä. Ja nyt tahdon kysyä, ettekö tekin luota minuun.
+
+Dagny neiti katsoi häneen.
+
+-- Tietysti, sanoi hän, tietysti minä luotan teihin.
+
+Asbjörn Krag kohautti olkapäitään.
+
+-- En minä sitä tarkoittanut, mutisi hän. -- No niin, minä en ole
+tunkeilevainen. Mutta sen verran tahdon sanoa, etten työskentele tässä
+asiassa ainoastaan totuuden ja oikeuden, vaan myös onnettoman ystäväni
+hyväksi.
+
+-- Sen ymmärrän kyllä.
+
+-- Hänen asemansa ei ole hyvä tällä hetkellä. Tiedättekö, neiti, jollen
+minä olisi puuttunut asiaan, olisi hän nyt luultavasti vangittuna.
+
+-- Mistä syystä? kysyi Dagny.
+
+Hän alensi äänensä kuiskaukseksi.
+
+-- Te ymmärrätte varmaan, että isäänne vastaan on tehty murhayritys.
+
+-- Sehän on hirveätä.
+
+-- Ja Ivar Rye on se, jota epäillään.
+
+Dagny taisteli kauan mielenliikutustaan vastaan.
+
+-- Ja minä voin kertoa teille, jatkoi salapoliisi, että hänen asemansa
+tässä suhteessa on hyvin huono. Huonompi kuin alussa luulinkaan.
+Oletteko vakuutettu hänen viattomuudestaan, neiti Dagny?
+
+-- Miten voitte kysyäkään sellaista? sanoi Dagny, ääni harmista
+väristen.
+
+-- Katsokaamme kuitenkin asioita kylmäverisesti. Voidaanhan pitää
+täysin todettuna, että isänne päälle hyökättiin kello neljä. Juuri
+siihen aikaan Ivar Rye oli poissa kotoaan. Ellei hän voi todistaa
+olleensa muualla, on hän tuomittu, sillä hän on tunnustanut
+kirjoittaneensa isällenne kirjeen saadakseen hänet ulos. Tiedättekö
+siitä kirjeestä mitään?
+
+-- Olen kuullut puhuttavan siitä.
+
+-- Oliko se tämä? kysyi Krag ojentaen hänelle kirjeen, jonka tuomari
+oli esittänyt oikeudelle.
+
+Dagny vilkaisi paperiin ja lysähti kokoon kauhusta. Asbjörn Krag
+katseli häntä tarkoin. Hänen kasvoillaan vilahti mielihyvän ilme.
+
+-- Se ei ole ratsumestarin käsialaa, sanoi Dagny.
+
+Kirje vapisi hänen kädessään.
+
+-- Tunnetteko käsialan?
+
+-- En.
+
+Dagnyn vastaus oli kova ja jyrkkä. Hän vetäytyi kauemmaksi
+sohvankulmaan. Asbjörn Krag löi näppiänsä. Yhtäkkiä hän nousi.
+
+-- Hyvä, sanoi hän, ette siis tahdo uskoa minulle asiaanne?
+
+-- Kyllä, sanoi nuori nainen miltei itkemäisillään, -- mutta käsialaa
+en tunne.
+
+-- Hyvä neiti, minä en usko teitä. Tämä kirje on jonkun kolmannen
+kirjoittama. Tämä kolmas meidän täytyy saada käsiimme, muuten käy
+hullusti. Muuten ratsumestari Rye joutuu mitä suurimpaan vaaraan.
+
+-- Luuletteko minun sitten valehtelevan?
+
+Asbjörn Krag vastasi aivan levollisesti:
+
+-- Luulen, neiti.
+
+Dagny nousi.
+
+-- Ennenkuin lähden, sanoi Asbjörn Krag, tahtoisin mielelläni
+huomauttaa, että asia voi milloin tahansa ja perin helposti kääntyä
+sille kannalle, että ratsumestari Ryen pelastus riippuu yksinomaan
+siitä, että te puhutte avoimesti. Ivar itse ei sano mitään, siitä
+saatte olla vakuutettu. Suokaa minun vielä kysyä: milloin viimeksi
+tapasitte Ivar Ryen?
+
+-- Eilen kello puoli neljän tienoissa.
+
+-- Ratsainko hän oli?
+
+-- Ei, hän ei ollut ratsain. Enkä minäkään. Me puhelimme tienhaarassa
+kartanon pohjoispuolella.
+
+-- Sattumaltako tapasitte?
+
+-- Emme. Olimme sopineet.
+
+-- Mutta isännehän oli sellaista tapaamista vastaan?
+
+-- Niin.
+
+-- Oliko isänne kieltänyt teitä menemästä ulos?
+
+-- Oli.
+
+-- Niinpä siis ratsumestari Rye oli kirjoittanut isällenne tuon kirjeen
+saadakseen tilaisuuden tavata teitä?
+
+-- Ei tuota kirjettä, vastasi Dagny osoittaen salaperäistä kirjettä. --
+Se oli toinen.
+
+Asbjörn Krag nyökkäsi.
+
+-- Kummallinen yhteensattumus, sanoi hän, että nuo molemmat kirjeet
+tulivat samaan aikaan. En tahdo enää kauemmin pidättää teitä, hyvä
+neiti, mutta ennenkuin lähden, tahdon sanoa teille, että jos
+ratsumestari on tehnyt tuon väkivaltaisen teon...
+
+Salapoliisi huomasi Dagnyn liikahtavan tahdottomasti.
+
+-- Sanon nimenomaan _jos_, sillä itse puolestani olen vakuutettu siitä,
+että hän _ei_ ole sitä tehnyt. Mutta _jos_ -- silloin hänen on täytynyt
+ratsastaa kohtauksestanne suoraa päätä metsään ja siellä käydä everstin
+kimppuun. Mistä te puhelitte keskenänne?
+
+-- Sitä en voi teille sanoa. Eikä sillä ole asiaan nähden mitään
+merkitystä.
+
+-- Sovitteko myöhemmästä tapaamisesta?
+
+-- Emme, vastasi Dagny hiljaa, sitä emme tehneet.
+
+-- Te siis sanoitte hyvästit toisillenne?
+
+-- Niin.
+
+-- Silloin saatan kuvitella, että ystävämme on lähtenyt teidän luotanne
+syvästi masentuneena, kenties aivan epätoivoisena. Ja sellaisessa
+mielentilassa paras ja kylmäverisinkin ihminen voi...
+
+-- Ei, älkää puhuko enää siitä, sanoi Dagny kauhistuen. -- Minä en
+tiedä mitään enkä voi mitään sanoa.
+
+-- Hyvä. Minä jätän teidät nyt. Mutta tulen takaisin, ja silloin joko
+te olette päättänyt puhua -- tahi...
+
+-- En ymmärrä mitä te tarkoitatte. Tahi...
+
+-- Tahi puhun minä, sanoi salapoliisi ja lähti. -- -- --
+
+Viittä minuuttia myöhemmin ratsumestari Rye näki salapoliisin tulevan
+tyynesti kävellen everstin kartanosta. Hän kulki niittyjen poikki.
+
+Ratsumestari odotti hänen tulevan suoraan sisälle, mutta salapoliisi
+ohjasikin kulkunsa talliin.
+
+Pehtori avasi hänelle oven.
+
+Hän viipyi tallissa kauan.
+
+Kun hän sitten tuli ulos, oli hän Ivar Ryen mielestä hirvittävän
+totinen.
+
+-- Onko sinulla ruokaa? kysyi hän astuessaan sisään. -- Minun on toden
+totta nälkä.
+
+-- Pöytä on kohta katettu.
+
+Asbjörn Krag meni suoraan pesukaapille. Hänen käsistään näkyi, että hän
+oli penkonut maata. Ratsumestari kysyi, kuuluiko mitä uutta.
+
+-- Koko joukko uutta, vastasi salapoliisi.
+
+-- Onko asia parantunut?
+
+-- Pahentunut se on melkoisesti, rakas ystävä. Ellen niin lujasti ja
+täydellisesti luottaisi sinuun, olisin nyt vakuutettu, että
+rikoksentekijä olet sinä.
+
+-- Mitä olet sitten löytänyt?
+
+-- Vastaa ensin kysymykseeni. Sinähän läksit ratsastamaan kello puoli
+neljä?
+
+-- Niin.
+
+-- Ja ratsastit "Eevalla"?
+
+-- Niin.
+
+-- Ja väität edelleenkin, ettet koko iltapäivänä ollut lähellä sitä
+paikkaa, mistä eversti löydettiin?
+
+-- Niin väitän.
+
+-- Hyvä ystäväni, oletko huomannut, että "Eevalla" on rikkinäinen
+kenkä?
+
+-- En.
+
+-- Vasemman etujalan kenkä on rikki.
+
+-- Sitä en ensinkään tiennyt. Mutta mitä sillä on tekemistä asian
+kanssa?
+
+-- Kävin juuri tallissa, jatkoi Krag.
+
+-- Näin sen. Mitä teit siellä?
+
+-- Tutkin "Eevan" kavioita. Ja silloin sen huomasin.
+
+-- En ymmärrä vieläkään...
+
+-- Minä selitän. Eversti löydettiin muutamien puiden alta metsäniityn
+laidasta. On tuskin luultavaa, että hänet oli sinne houkuteltu.
+Todennäköisempää on, että hän oli _paennut_ sinne. Jäljetkin viittaavat
+siihen. Eversti on juossut henkensä edestä. Joku ratsastaja on ajanut
+häntä takaa.
+
+Ja nyt tulee kummallisin.
+
+Jäljistä näkyy selvästi, että hevosen vasemman etujalan kenkä on ollut
+rikki. Aivan kuin "Eevan".
+
+Ratsumestari peräytyi kauhistuneena.
+
+-- Näet siis, jatkoi Krag tyynesti, että asia on huonontunut.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU.
+
+Eräs tapaaminen.
+
+
+Ratsumestari alkoi kävellä hermostuneesti ympäri huonetta.
+
+-- Anna kun ajattelen, sanoi hän. -- Minä tunnen, että synkkiä pilviä
+kerääntyy päälleni. Toistan vielä kerran, rakas ystävä, etten nähnyt
+eilispäivänä eversti Holgeria, mutta kun todistuksia kasaantuu tällä
+tavoin, alan epäillä omaa luotettavuuttani, omaa huomiokykyäni, omaa
+järkeäni.
+
+Krag otti jälleen esille salaperäisen näytelmän tapahtumapaikan
+asemaluonnoksen ja sanoi:
+
+-- Sinä myönnät itse, että puhelit Dagnyn, hänen tyttärensä kanssa
+tienhaarassa kartanon pohjoispuolella, ja sanot varmasti sen
+tapahtuneen puoli neljän tienoissa?
+
+-- Niin.
+
+Asbjörn Krag kirjoitti aikamäärän paperille.
+
+-- Tässä asiassa, sanoi hän, jossa ratkaisu toiseen tai toiseen
+suuntaan voi riippua minuuteista, on hyvä olla etukäteen selvillä
+kaikista numeroista. -- Hän jatkoi:
+
+-- Näyttää käyneen ilmi, että everstin päälle on hyökätty puoli neljän
+tai neljän ajoissa, ehkä vähän myöhemmin tai aikaisemmin. Toisin
+sanoen, jos joku tulee ja väittää, että sinä todennäköisesti ratsastit
+Dagnyn luota suoraan metsään ja siellä tapasit everstin -- niin sitä et
+tee tyhjäksi. Vastakohta ei ole todistettavissa.
+
+-- Mutta eihän väitekään ole toteennäytettävissä, mutisi Ivar Rye.
+
+Krag hypisteli lyijykynää käsissään. Hän katseli ystäväänsä tutkivasti.
+
+-- On, sanoi hän.
+
+-- Mitä tarkoitat?
+
+-- Jos _minä_ tahtoisin, voisin milloin hyvänsä todistaa sen. Tai
+ainakin esittää joukon seikkoja, jotka puhuvat sinua vastaan.
+
+-- Selitä tarkemmin.
+
+-- No niin. Palaan siis talliin ja hevoseesi. Kenkä on rikki.
+
+-- Sen olet jo sanonut.
+
+-- Maa paikan ympärillä osoittaa selvästi, että ratsastaja on ajanut
+everstiä takaa. Itse olet kertonut, ettei näillä seuduin ole monta,
+jotka ratsastavat.
+
+-- Mikäli tiedän ei muita kuin eversti ja minä sekä Dagny.
+
+-- Se jo on sangen epäilyttävää. Mutta on vielä epäilyttävämpää:
+everstin vainooja on ratsastanut hevosella, jonka vasemman etujalan
+kenkä on rikki.
+
+Ratsumestari peitti kasvonsa käsillään.
+
+-- Kun sinä tätä kaikkea kerrot, sanoi hän, täytynee asian olla niin.
+Mutta minä en voi sitä käsittää. Se on täydellinen arvoitus. Ratsastin
+Dagnyn luota suoraan kotiini.
+
+-- Ja kun tätä seikkaa verrataan edellisiin, jatkoi Krag, ja koko sinun
+esiintymiseesi, teidän välienne äkilliseen purkaantumiseen, everstille
+kirjoittamaasi kirjeeseen y.m., on todistusketju itse asiassa valmis.
+Niin, ystäväni, jos eversti nyt on kuollut, niin sinä olet murhaaja.
+
+Ratsumestari syöksähti häntä kohden kasvot tuhkanharmaina. Mutta
+Asbjörn Krag, joka oli aivan levollinen, pysäytti hänet.
+
+-- Tarkoitan _juridisesti_, sanoi hän. -- Juridisesti sinä olet
+murhaaja, et moraalisesti. Olen vakuutettu, ettet sinä ole sitä tehnyt,
+vaan että olet täysin viaton, vaikka epäilysten kietoma, kun sarja
+kummallisia, arvoituksellisia seikkoja todistaa sinua vastaan.
+Tehtäväni käy vaikeaksi, eikä ole suinkaan sanottu, että voin ensi
+kuulustelussa estää sinua joutumasta vangituksi.
+
+-- Kunpa vain voisin ymmärtää, sanoi ratsumestari, kuka sen on tehnyt.
+Eversti Holgerillahan oli pelkkiä ystäviä tällä paikkakunnalla. Ja
+sellaisen teon täytyy olla verivihollisen työtä.
+
+-- Ajattele tarkoin, vastasi Krag, niin ehkä pääset jäljille. Muistatko
+muutosta, mikä yhtäkkiä tapahtui everstissä?
+
+-- Muistan.
+
+-- Alussa hänellä ei ollut mitään sinua vastaan, ja hän olisi
+varmaankin mitä mieluimmin antanut sinulle tyttärensä vaimoksi. Mutta
+sitten tapahtui yhtäkkiä käsittämätön käänne. Eversti, joka oli ennen
+ollut vilkas, puhelias, tuttavallinen ja rakastettava, muuttui äkkiä
+luoksepääsemättömäksi ja sulki ovensa. Kaikki viittasi siihen, että
+häntä oli kohdannut suuri onnettomuus. Samalla sait tiedon, ettei
+avioliitto sinun ja Dagnyn välillä voinut enää tulla kysymykseen, ja
+kihlauksenne purettiin. Ei ole tapahtunut mitään, sanot sinä. Samaa
+sanoo tyttö, ja niin on everstikin sanonut. Ei siis ole tapahtunut
+mitään. Täytyy olla olemassa joku ihminen, joka on aikaansaanut
+muutoksen, sama ihminen, joka on kyhännyt tuon kirjeen, jota tuomari
+luuli sinun kirjoittamaksesi, sama ihminen, joka on tähdännyt
+surmaniskun everstin päähän.
+
+-- Niin, mutta kuka? puuskahti ratsumestari tulisesti. -- Kuka se
+ihminen on?
+
+-- Siitä meidän on nyt koetettava hankkia selko. Mutta toistaiseksi
+saamme jättää asian sillensä. Kas -- tuolla on pöytä!
+
+Ovet avautuivat, ja ratsumestarin vanha emännöitsijä pyysi herroja
+astumaan ruokasaliin. Hän oli pannut parastaan vieraan tulon johdosta,
+ja Asbjörn Krag söi hyvällä halulla.
+
+Aterian kestäessä ei enää koskettu asiaan. Ratsumestari oli
+harvapuheinen, ja Krag koetti hauskuttaa häntä kevyellä pakinalla.
+
+Kun ystävykset nousivat pöydästä, sanoi Krag lähtevänsä ulos
+hengittämään raikasta ilta-ilmaa. Ratsumestari seurasi häntä pihalle.
+
+Muuan mies tervehti.
+
+Se oli Ryen pehtori. Hän kääntyi salapoliisiin ja sanoi:
+
+-- Nyt on kenkä kunnossa.
+
+Ja viitaten metsän laitaan, missä piehtaroi muutamia hevosia, hän
+jatkoi:
+
+-- Tuo tuolla on "Eeva". Nyt se on saanut uuden kengän. Mutta jopa oli
+hittoa, että herra sen tiesi.
+
+-- Minä tiedän enemmän kuin monet aavistavat, sanoi salapoliisi
+nyökäten molemmille miehille ja lähti kävelemään tietä pitkin. Hän
+asteli hitaasti ja hyräillen, niin kauan kuin ratsumestari ja pehtori
+saattoivat nähdä hänet seisoessaan pihalla varjostaen kädellä
+silmiänsä. Mutta päästyään heidän näkyvistään hän lisäsi heti vauhtia.
+
+Hän oli taas poikennut Holteen johtavalle tielle ja kulki sinnepäin,
+missä rikos oli tapahtunut.
+
+Alkoi hämärtää. Puut hautautuivat mahtaviin, tummiin varjoihin.
+
+Kun hän oli saapunut niin lähelle, että saattoi eroittaa niityn, näytti
+hänestä, kuin jokin elävä olento -- kookas mies -- olisi seisonut
+kumartuneena sen paikan yli, mistä eversti oli löydetty.
+
+Mutta kun hän tuli lähemmäksi, katosi haamu.
+
+Yhtäkkiä hän seisahtui tien mutkassa.
+
+Joku nainen tuli häntä vastaan.
+
+Se oli Dagny.
+
+Krag tervehti. Dagny nyökkäsi.
+
+Hän aikoi mennä ohi, mutta näytti epäröivän.
+
+Asbjörn Kragin tuli häntä sääli. Hän näytti niin surulliselta ja oli
+hyvin kalpea.
+
+-- Onpa kummallista, että osuimme taas yhteen, sanoi Krag.
+
+-- Se ei ollut tarkoitukseni. Luulin teidän olevan hänen luonaan --
+ratsumestari Ryen luona.
+
+-- Tulen juuri sieltä. Saanko kysyä, mistä te tulette?
+
+-- Olen ollut hiukan kävelemässä. Asbjörn Krag katseli häntä
+tutkivasti.
+
+-- Pidättekö todellakin kävelystä tällaiseen aikaan? Sanon "tällaiseen
+aikaan", koska voitte nykyään niin suuressa määrässä joutua kiusallisen
+huomion esineeksi.
+
+-- En. Ei se mitään huvia olekaan.
+
+-- Sitten teillä on ollut jokin määrätty asia?
+
+-- Niin on.
+
+-- Kävittekö tapaamassa vihollista vai ystävää?
+
+Neiti Holger viivytteli vastausta. Näkyi selvään, että hän taisteli
+itseänsä vastaan.
+
+Vihdoin hän sai sanotuksi:
+
+-- Toivoin, etten olisi tavannut ketään. Mutta kun nyt kuitenkin
+kohtasin teidät, on minulla eräs pyyntö teille tehtävänä.
+
+-- Antakaa kuulua.
+
+-- Luvatkaa olla kertomatta Ryelle, että tapasitte minut.
+
+-- Sen lupaan. Enkö voi tehdä mitään muuta teidän hyväksenne?
+
+-- Ette, vastasi Dagny ja aikoi jatkaa matkaansa kotiin päin.
+
+-- Sitten sanon teille, sanoi Krag, -- että jos lähipäivinä tunnette
+suuren vaaran uhkaavan, niin lähettäkää minulle sana.
+
+Dagny ei vastannut. Hän vain nyökkäsi. Mutta kappaleen matkaa
+kuljettuaan hän kääntyi katsomaan, seurasiko Krag häntä.
+
+
+
+
+KYMMENES LUKU.
+
+Huuto.
+
+
+Salapoliisi seisoi katsellen nuoren naisen jälkeen, kunnes hän katosi
+tien käänteeseen.
+
+Sitten hän pudisti päätänsä ja lähti kävelemään vastakkaiseen suuntaan.
+
+Tämä odottamaton tapaaminen oli yhtäkkiä täyttänyt hänen mielensä
+ajatuksilla. Ja jokin aavistus sanoi hänelle, ettei itse näytelmä ollut
+vielä päättynyt, vaan että yhä vielä, joka tunti, tapahtui jotakin.
+
+Mikä oli saanut nuoren neidin lähtemään liikkeelle näin iltamyöhällä?
+Hän tuli ilmeisesti niityltä, mistä hänen isänsä oli löydetty. Miten
+oli selitettävissä tuo salaperäisyys, mihin hän verhoutui? Salapoliisi
+alkoi uskoa, ettei ollut päässyt vielä lähellekään asian ydintä.
+Kenties oli kohta edessä uusi ja suurempi arvoitus. Hän ei ollut
+tyytyväinen ystäväänsäkään, ratsumestariin, vaan hänestä tuntui, että
+tämä salasi häneltä jotakin. Ja muistellessaan nuoren neidin
+itkettyneitä kasvoja hän alkoi aavistaa, että jotakin kauheaa oli
+tapahtumaisillaan tai jo tapahtunut.
+
+Hän kulki edelleen niitylle päin. Hämärä oli käynyt yhä tiheämmäksi, ja
+kaste laskeutui maahan. Ääriviivat häipyivät näkymättömiin, puut olivat
+kuin suuria varjoja. Yhtäkkiä hän jäi seisomaan polvittelevalle
+niittypolulle.
+
+Hän ei ollut yksin tässä kamalassa paikassa! Tuolla matalien puiden
+alla, samassa paikassa, mistä eversti oli löydetty puolikuolleena,
+liikkui joku varjo. Se oli ihminen, mies.
+
+Näytti siltä, kuin tuo olento olisi pyrkinyt pakoon. Hän liikkui
+poispäin puiden alla. Hän oli siis huomannut Asbjörn Kragin.
+
+Salapoliisi meni nopeasti lähemmäksi. Nyt oli miehellä vain kaksi tietä
+avoinna. Joko juosta kaikin voimin mäkeä alas ja siten ilmaista
+olleensa pimeyden töissä tahi mennä Asbjörn Kragia vastaan. Mies
+valitsi jälkimäisen tien. Hän meni salapoliisia vastaan.
+
+Ja kun hän astui pimennosta esiin, tunsi Asbjörn Krag hänet.
+
+Hän oli tuo koulunopettajan näköinen mies, jonka Krag oli pannut
+merkille jo ensi kertaa paikalla käydessään. Mies tervehti, ja Krag
+vastasi tervehdykseen.
+
+-- Kummallista, että tapaamme toisemme täällä, änkytti koulunopettaja.
+
+-- Ja tällaiseen aikaan, vastasi Krag.
+
+-- Olemme ehkä samalla asialla.
+
+-- Kuka te olette?
+
+Koulumestarinaamainen mies nosti hattuaan.
+
+-- Asianajaja Boman, vastasi hän.
+
+-- Kristianiasta? kysyi Krag.
+
+-- En, lähimmästä kaupungista.
+
+-- Niinkö. Ja olette täällä tapahtuman johdosta. Onko aikomuksenne
+ruveta ratsumestari Ryen asianajajaksi?
+
+-- Ei, vastasi asianajaja vastahakoisesti. -- Ja kahdesta syystä.
+Ensinnäkin en ole täällä tapahtuman johdosta, ja toiseksi en ottaisi
+puolustaakseni ratsumestari Ryen asiaa.
+
+-- Miksi ette?
+
+-- Siksi ettei niin huonoa asiaa käy puolustaminen.
+
+Asbjörn Krag vihelsi lystikkäästi.
+
+-- Hoo, vai sillä lailla. Te siis kuulutte niihin moniin, joilla on
+ratsumestarista ennakolta valmis mielipide. Eikö teidän mielestänne
+hänen asemansa ole tarpeeksi tukala muutenkin, ilman teidän aiheetonta
+asiaan-puuttumistanne?
+
+-- Minulla on aina ollut valpas oikeudentunto, vastasi
+asianajaja. -- Ja minusta tuntuu nyt, että on jouduttu sangen kauas
+oikeudenmukaisuudesta, sitten kun on saatu tänne tuo kuuluisa
+salapoliisi.
+
+Asbjörn Krag ei ollut millänsäkään miehen julkeasta viittauksesta.
+
+-- Minä ymmärrän, sanoi hän. -- Te luulette, että ratsumestari on
+syyllinen. Myönnän teidän olevan oikeassa sikäli, että monet seikat
+puhuvat häntä vastaan. Mutta tässä murhenäytelmässä on paljon useampia
+ja suurempia salaisuuksia, kuin mitä me voimme nähdä.
+
+Asianajaja katseli salapoliisia silmät viirullaan.
+
+-- Ja sitten on myös paljon sellaista, joka nähdään, mutta josta ei
+hiiskuta, sanoi hän.
+
+-- Mitä sillä tarkoitatte?
+
+-- Minäkin olen tutkinut maata täällä niityllä, sanoi hän.
+
+-- Vai niin.
+
+-- Ja löytänyt hevosen jälkiä.
+
+-- Ratsumestarin hevosen?
+
+-- Niin.
+
+-- Eihän kukaan voi kieltää häntä ratsastamasta minne häntä haluttaa.
+
+Asianajaja viittasi metsikköön päin, mistä eversti oli löydetty.
+
+-- Mutta hevosenjäljet vievät tuonne, sanoi hän. -- Ne näkyvät selvästi
+savessa.
+
+-- Mistä te niin varmaan tiedätte, että ne ovat hänen hevosensa jälkiä?
+
+-- Sen sain tietää aivan samalla tavalla kuin tekin, vastasi asianajaja
+vilkuttaen silmiään. -- Teidän tulee esiintyä varovaisemmin, jos
+mielitte onnistua peittämään todistusaiheet, jotka puhuvat ystäväänne
+vastaan. Puoli tuntia sen jälkeen kuin te olitte käynyt tallissa
+hevosen kavioita tarkastamassa, sain minä vihiä siitä, ja niin oli asia
+selvä.
+
+-- Toisin sanoen, virkkoi salapoliisi hieman ärtyneenä, --
+ratsumestarin ympärillä on joka taholla ilkeämielisiä urkkijoita.
+
+-- Niin, varokoon hän itseään. Hän alkaa nyt takertua kiinni. Ja
+huomenna hänen luullakseni täytyy antautua, kun minä pyydän päästä
+todistamaan.
+
+Asbjörn Krag tarttui asianajajan takinpieleen.
+
+-- Nyt minä sanon teille erään asian, sanoi hän. -- Minusta on
+samantekevää mitä te huomenna esitätte oikeudessa. Mutta olen nyt kerta
+kaikkiaan vakuutettu siitä, ettei ratsumestarilla ole mitään tekemistä
+murhayrityksen kanssa. Ja edelleen olen varma, että täällä on
+henkilöitä, jotka pahassa tarkoituksessa punovat juonia häntä vastaan.
+Ensimäinen tehtäväni on nyt repiä rikki heidän verkkonsa. Ja samalla
+tulen tietämään, mikä osa teillä on tässä näytelmässä. Hyvää yötä,
+herra. Jatkakaa tutkimuksianne.
+
+Asbjörn Krag jätti hänet muitta mutkitta, ja asianajaja jäi hetkeksi
+seisomaan tien oheen. Sitten hän jatkoi matkaansa kävellen
+ratsumestarin taloon päin. Asbjörn Krag meni niittyjen poikki, tuli
+hakaan ja sieltä hetken kuluttua kauppiaan suuren talon edustalle. Sen
+ikkunoista näkyi valoa.
+
+Krag kysyi kauppiasta ja pääsi heti hänen puheilleen. Hän huomasi jo
+ensi silmäyksellä jonkinlaista epäileväisyyttä. Kauppias puhui
+häilyvin, epävarmoin lausein ja koki vältellä asiaa. Salapoliisi oli
+pian huomannut, että paikkakunnalla oltiin jo vihamielisiä hänelle,
+koska luultiin hänen pitävän syyllisen puolta, joka täkäläisten
+ihmisten silmissä ei voinut olla kukaan muu kuin ratsumestari. Ja hän
+tunsi selvään, kuinka suuresti sellainen yleinen mielipide kykeni
+vahingoittamaan tärkeätä asiaa. Hänellä ei totisesti ollut paljon
+toiveita seurustelusta paikkakunnan väestön kanssa, jonka parissa hän
+nyt aikoi jatkaa tutkimuksiaan.
+
+Mutta sattuma, joka monesti ennen oli niin ihmeellisellä tavalla tullut
+Asbjörn Kragille avuksi, ei nytkään jättänyt häntä pulaan.
+
+Hän istui juttelemassa kauppiaan kanssa tämän kamarissa. Pöydällä oli
+hajallaan papereita mustepullon ympärillä, niiden joukossa eräs
+keskeneräinen kirje. Tämä kirje herätti Asbjörn Kragin huomiota, ja kun
+hän tarkemmin katsoi käsialaa, ällistyi hän niin, että tuskin sai
+salatuksi mielenliikutuksensa.
+
+Tuo kirje hänen täytyi saada haltuunsa. Ja mieluimmin kauppiaan
+tietämättä.
+
+Krag lakkasi siis kyselemästä kauppiaalta ihmisistä ja oloista ja alkoi
+sen sijaan katsella seinillä olevia valokuvia. Kauan ei kestänyt,
+ennenkuin kirje oli hänen taskussaan.
+
+Kauppias ei ollut huomannut mitään. Krag lähti kotia. Ulkona oli jo
+sangen pimeä. Hän otti kuitenkin kirjeen taskustaan nähdäkseen mitä se
+sisälsi. Se oli tavallinen asiakirje, eikä siinä ollut vielä
+allekirjoitusta. Se koski joitakin metsäkauppoja.
+
+Mutta sisällyksestä näkyi selvään, kuka sen oli kirjoittanut. Muuten ei
+kirje itsessään kiinnittänyt Kragin mieltä. Käsiala vain oli herättänyt
+hänen huomiotansa, ja keksintö sai hänet vapisemaan ilosta. Nyt hän
+näki ensimäisen valonpilkahduksen tässä salaperäisyyden pimeydessä.
+
+Kotimatkalla metsäniityn poikki mennessään hän kuuli tuskaisen huudon
+siltä taholta, missä ratsumestarin talo oli.
+
+Hetkeäkään epäröimättä hän lähti juoksemaan sinnepäin.
+
+
+
+
+YHDESTOISTA LUKU.
+
+Syyllinen.
+
+
+Asbjörn Krag pysähtyi ja kuunteli pimeydessä, kuuluisiko huutoa
+toistamiseen.
+
+Se oli tuntunut hänestä ihmisen ääneltä, vaarassa olevan ihmisen
+avunhuudolta, hätähuudolta, joka kävi luihin ja ytimiin.
+
+Huuto oli kuulunut metsikön toiselta puolen, ratsumestarin talon
+viereiseltä niityltä.
+
+Asbjörn Krag seisoi kauan hiljaa ja kuulosti. Hän odotti monta
+minuuttia, mutta kun ei mikään enää häirinnyt syvää hiljaisuutta,
+jatkoi hän päättävästi kulkuansa samaan suuntaan. Hän joudutti
+askeliaan. Epämiellyttävä aavistus sanoi hänelle, että ratsumestarin
+talon läheisyydessä oli tapahtunut jotakin.
+
+Hän odotti koko talon olevan kuohuksissa, kun saapui perille, mutta
+näkikin siellä olevan hiljaista ja tulien tuikkivan rauhallisesti
+ikkunoista.
+
+Hän tapasi pihalla pehtorin ja meni hänen luokseen.
+
+-- Onko täällä tapahtunut jotakin? kysyi hän.
+
+-- Tapahtunutko? vastasi pehtori, joka ei käsittänyt kysymystä.
+
+-- Ollessani tiellä tänne tulossa, selitti Asbjörn Krag, kuulin jonkun
+huutavan. Se kuului täältäpäin.
+
+-- Huutavan! Ei täällä tietääkseni kukaan ole huutanut.
+
+Pehtori katseli salapoliisia epäluuloisesti. Hän oli harteva ja
+itsetietoinen maamies, joka nähtävästi alkoi kummastella asiain menoa,
+kun salapoliisikin oli saatu tänne muuten niin rauhalliselle seudulle.
+Asbjörn Krag viittasi metsänreunaan, joka oli jonkun sadan metrin
+päässä talosta.
+
+-- Tuolta se kuului, sanoi hän. -- Ikäänkuin metsän sisästä.
+
+Pehtori nauroi.
+
+-- Oho, sanoi hän, silloin se oli joku hevosista. Ne hirnuvat usein
+näin iltasella, kun tulee pimeä.
+
+Hän viittasi niitylle, missä liikuskeli harmaita varjoja. Hevoset
+olivat siellä laitumella.
+
+-- Se hullu "Eeva" siellä kai on hirnunut, jatkoi hän.
+
+Hevonen! Asbjörn Krag seisoi vaiti hetkisen. Hänen aivonsa tekivät
+työtä.
+
+-- Onko herra Ryen ratsuhevonen kovin hurja? kysyi hän.
+
+-- Sillä on omat aikansa, vastasi pehtori. -- Toisinaan se ihan
+villiintyy. Minä en ymmärrä sitä hevosta ensinkään.
+
+Asbjörn Krag lopetti äkkiä:
+
+-- Niin, no sitten se oli joku hevosista.
+
+Hän nyökkäsi pehtorille ja meni. Muutaman askelen päässä hän pysähtyi,
+kääntyi ja kysyi:
+
+-- Joko ratsumestari on levolla?
+
+-- En luule. Hän oli äskettäin ulkona kävelemässä.
+
+-- Niinkö, missä hän kävi?
+
+-- Sitä en tiedä.
+
+-- Hyvää yötä, sanoi Asbjörn Krag ja meni sisään.
+
+Hevonen... Kragin täytyi hymyillä itsekseen. Hänkö ei muka eroittaisi
+ihmisen hätähuutoa villin hevosen hirnunnasta! Mutta jääköön pehtori
+omaan uskoonsa.
+
+Ratsumestari istui kamiinin edessä lämmitellen. Pitkä piippu oli
+veltosti suussa. Hän torkkui, mutta heräsi salapoliisin askelten
+äänestä. Krag käveli tahallaan niin raskaasti, että herätti hänet.
+Ratsumestari kavahti pystyyn ja tuijotti tulijaan unenpöpperössä.
+
+Ikäänkuin anteeksipyytäen hän sanoi:
+
+-- En ole nukkunut pariin vuorokauteen.
+
+Asbjörn Krag istui hänen viereensä, ja hänen äänensä sai hellän
+soinnun.
+
+-- Ystävä parka!
+
+Ratsumestari puristi huulensa yhteen.
+
+-- En ole koskaan vedonnut sääliväisyyteen, sanoi hän hiljaa, enkä tee
+sitä nytkään.
+
+Asbjörn Krag istui hetken ääneti. Sitten hän sanoi:
+
+-- Huomenna on kuulustelu. Katson todennäköiseksi, että oikeus määrää
+sinut vangittavaksi. Sinä näyt ottavan asian tyynesti.
+
+-- Tapahtukoon mitä hyvänsä, vastasi ratsumestari järkähtämättömän
+levollisesti, -- minä en kadota tasapainoani.
+
+Asbjörn Krag jatkoi:
+
+-- Palaan yhä uudelleen kysymykseen, jonka olen jo monta kertaa
+esittänyt: etkö voi sanoa, onko täällä ketään, jolla on paha mielessä
+sinua vastaan?
+
+Ratsumestari pudisti päätänsä.
+
+-- Minä arvelen, sanoi hän, että useimmilla täkäläisillä ihmisillä on
+paha mielessä minua vastaan. Mutta en voi mainita ketään erityisesti.
+Minähän en tunne ketään.
+
+-- Mutta jos minä nyt mainitsen erään nimen?
+
+-- Sano pois!
+
+-- Asianajaja Boman?
+
+-- Asianajaja Boman!
+
+Ratsumestari pudisti taas päätänsä. Nimi ei näyttänyt herättävän
+hänessä mitään mielenkiintoa.
+
+-- Tarkoitatko häntä, joka on asunut jonkun aikaa kauppiaan luona,
+häntä, joka on näöltään kuin koulunopettaja?
+
+-- Häntä juuri.
+
+-- Hän on kai täällä metsiä ostelemassa. Luullakseni hän keinottelee
+jonkun kristianialaisen yhtiön asiamiehenä. Muuta en miehestä tiedä.
+Mutta huomasin tänään tutkinnassa, että hän osoitti silmäänpistävää
+asianharrastusta. Hän nuuski maata kuin koira. Mutta, hyvä ystävä, minä
+olen lakannut ihmettelemästä syrjäisten henkilöiden uteliaisuutta ja
+ilkeyttä.
+
+-- Tiedätkö onko hän missään tekemisissä vanhan everstin kanssa?
+
+-- Muistaakseni ukko kerran mainitsi hänen nimensä. Siitä minä kai
+alunpitäen tulinkin tietämään, että mies oleskeli tällä paikkakunnalla.
+Ukko Holgerilla oli kyllä joskus ollut jotakin tekemistä
+hänen kanssaan, ja minusta tuntui, että hän mainitsi nimen
+ylenkatseellisesti.
+
+Asbjörn Krag luki uudestaan kauppiaan pöydältä löytämänsä keskeneräisen
+kirjeen. Sitten hän ojensi sen ratsumestarille.
+
+-- Tunnetko käsialan? kysyi hän.
+
+Ratsumestari vilkaisi paperiin.
+
+-- En.
+
+-- Se on samaisen asianajaja Bomanin kirjoitusta.
+
+Ratsumestari luki mielenkiinnolla niin pitkälle kuin kirjettä riitti.
+Lopetettuaan hän sanoi kummastellen:
+
+-- Mutta eihän tässä kirjeessä ole mitään!
+
+Krag nyökkäsi.
+
+-- Se koskee jotakin metsäkauppaa. Mutta sillä on joka tapauksessa
+merkitystä sinun asiaasi nähden.
+
+-- Sitä en voi käsittää. Eihän siitä tässä mainita sanaakaan.
+
+-- Mutta sillä on kuitenkin merkitystä, sanon minä. Sen on kirjoittanut
+henkilö, jolla on paha mielessä sinua vastaan.
+
+-- Todellakin?
+
+-- Mies, joka nuuski maata kuin koira, niinkuin sinä sanot.
+
+-- No, entä sitten?
+
+-- Hänkin on saanut tietää hevosenkenkäjutun. Hän tulee
+oikeuskuulusteluun huomenna.
+
+-- Tulkoon.
+
+-- Siellä hän esittää tutkimustensa tulokset. Ne ovat samat kuin minun.
+Ne näyttävät todistavan, että sinä olit ratsastamassa niityllä samaan
+aikaan kuin Holgerin päälle hyökättiin.
+
+Ratsumestari kohautti olkapäitään.
+
+-- Siitä tulee siis vangitseminen, kuten sanot.
+
+-- Aivan varmaan.
+
+-- No hyvä, minä valmistaudun siltä varalta.
+
+-- Sinä?
+
+-- Niin, ja toivon, ettet silti hylkää minua. Uskothan vielä, että olen
+viaton?
+
+Asbjörn Krag nousi. Omituinen hymy väreili hänen huulillaan.
+
+-- Hyvä ystävä, sanoi hän, eihän ole kysymystäkään sinun
+vangitsemisestasi.
+
+Ratsumestari Rye kavahti pystyyn.
+
+Molemmat miehet seisoivat pitkän aikaa katsellen toisiaan ja
+virkkamatta sanaakaan. Toinen oli tyyni, leikkivä hymy huulilla;
+Asbjörn Krag tunsi itsensä jälleen vahvaksi ja järkensä kirkkaaksi.
+Toinen, ratsumestari, seisoi kalpeana ja hämmentyneenä.
+
+-- Mitä tarkoitat? änkytti hän. -- Kenet sitten vangitaan, jollei
+minua?
+
+-- Syyllinen, vastasi Asbjörn Krag.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU.
+
+Tuleeko hän?
+
+
+Seuraavana aamupäivänä täsmälleen kello kymmenen oli oikeudenistunto
+alkava nimismiehen talossa. Paljon uteliasta väkeä oli kokoontunut
+paikalle. Oli synkkä päivä, harmaa ja sateinen. Taivas riippui matalana
+ja kylmänä maan yläpuolella, ja raskaat tuulenpuuskat puhalsivat pitkin
+teitä.
+
+Jo yhdeksän tienoissa oli ihmisiä alkanut näkyä pihalla. Toiset olivat
+tulleet todistamaan, toiset pelkästä uteliaisuudesta. Seisoksittiin
+nurkissa vaiteliaina. Oli kuin asiaan liittyvä kauhuntunnelma olisi
+hillinnyt luontaista suulautta. Mutta niistä harvoista sanoista, jotka
+pääsivät mutisevilta huulilta, ja noista synkistä katseista, jotka
+suuntautuivat sinnepäin, mistä ratsumestari Ryen piti tulla, huomasi
+selvästi mitä mielissä liikkui.
+
+Oli tullut pari pääkaupungin sanomalehtimiestäkin. He kulkivat ympäri
+puhutellen talonpoikia. Paljon he eivät saaneet tietoonsa, sillä
+talonpojat ovat yleensä harvasanaisia tällaisissa asioissa. Mutta niin
+paljon he kuitenkin kuulivat, että saattoivat muitta mutkitta
+kirjoittaa mustiin kirjoihinsa:
+
+    'Tämänpäiväisen kuulustelun odotetaan tuovan valoa asiaan.
+    Se on peräti arvoituksellinen juttu, jossa punaisena lankana
+    on rakkaustarina. Tällä hetkellä näyttävät todistusaiheet
+    peloittavan lukuisina vahvistavan ratsumestari Ryen syyllisyyden.
+    Hänen asemansa on huonontunut sen johdosta, että hän on
+    ilmeisesti salannut ja vääristellyt asioita.
+
+    Niinpä hän kieltäytyy ilmoittamasta, mikä tarkoitus oli hänen
+    ratsastusmatkallaan k:lo 3-1/2 4 sinä päivänä, jolloin asia
+    tapahtui. Edelleen hän kieltää ratsastaneensa metsäniityn poikki
+    tuona päivänä, vaikka hevosen jäljet kulkevat juuri sitä tietä.
+
+    Se henkilö, joka on tuonut päivänvaloon tämän tärkeän ja miltei
+    ratkaisevan hevosenjälkiseikan, on paikkakunnalla tunnettu
+    asianajaja Boman. Hän on näyttänyt omaavansa todellista
+    salapoliisikykyä ja osoittanut asiassa kiitettävää tarmoa.
+
+    Asian käsittelyä johtaa nuori virkaatekevä tuomari, vakinaisen
+    ollessa sairaana. Paikkakuntalaiset tuntuvat kummastelevan
+    sitä seikkaa, että tuomari aina on sairaana, milloin joku
+    pulmallisempi asia on kysymyksessä. Ei tietysti voi odottaa
+    nuorelta viransijaiselta, joka on vasta 25-vuotias, että hänellä
+    olisi riittävästi kokemusta ohjatakseen varmalla kädellä
+    asian kulkua. Hän menettelee ehdottomasti moitittavasti, jos
+    osoittautuu todeksi ihmisten puhe, että hän eilisessä istunnossa
+    mukautui noudattamaan erään kristianialaisen yksityissalapoliisin
+    neuvoja. Tämä tuntuu sitä kummallisemmalta, kun puheenaoleva
+    salapoliisi -- jonka nimeä ei vielä tiedetä ja joka ei vielä
+    k:lo 1/2 10 ollut saapunut oikeuspaikalle -- on epäluulonalaisen
+    ratsumestarin hyvä ystävä ja asuu hänen luonaan.
+
+    Ehkei olisi haitaksi, vaikka kaupunginviskaalikin, joka
+    todennäköisesti kuitenkin joutuu tekemisiin tämän salaperäisen
+    asian kanssa, olisi näissä tutkinnoissa läsnä.'
+
+Tämä kirjoitettiin ennen käsittelyn alkamista ja lähetettiin heti
+puhelimitse lehden toimitukseen latojalle annettavaksi.
+
+Kun reportterit palasivat pieneltä puhelinasemalta, huomasivat he
+ihmisten käytöksestä, että jotakin oli tekeillä. Kaikki seisoivat
+hiljaa ja tuijottivat tielle päin.
+
+-- Hän tulee, kuului kuiske.
+
+-- Kuka tulee?
+
+-- Ratsumestari.
+
+Kolme herraa tuli tietä pitkin kävellen hitaasti ja puhellen keskenään.
+
+-- Keskimäinen on ratsumestari, sanoi joku.
+
+-- Entä toiset?
+
+-- Salapoliisi ja tuomari.
+
+Sanomalehtimiehet rupesivat yhdessä tuumimaan. Olihan sangen
+merkillistä, että oikeuden puheenjohtaja, rikoksesta epäilty ja joku
+syrjäinen kolmas henkilö noin vain seurustelivat julkisesti kaikkien
+nähden.
+
+Kun tulijat saapuivat pihalle, kysyi tuomari asianajaja Bomania.
+Hänellä oli paperi kädessään. Kauppias astui esiin ja ilmoitti, että
+asianajaja Boman saattoi tulla millä hetkellä hyvänsä.
+
+-- Aion nimittäin kuulustella häntä ensimäisenä todistajana, sanoi
+nuori virkaatekevä tuomari. -- Hän on kirjoittanut minulle.
+
+Tuomari mutisi jotakin lukien paperista:
+
+"... asiaa koskevia hyvin tärkeitä tiedonantoja..."
+
+-- No niin, mies tulee kyllä, koska on luvannut.
+
+Hän katsoi kelloaan.
+
+-- Aikaa on vielä neljännestunti kuulustelun alkamiseen.
+
+Asbjörn Krag, joka oli tähän asti seisonut ratsumestarin vieressä,
+astui nyt esiin. Hän oli tarkastellut kauppiasta ja huomannut hänen
+kasvoissaan jotakin levottomuuden tapaista.
+
+-- Hyvää päivää, sanoi Krag. -- Vieläkö tunnette minua?
+
+Kauppias tunsi.
+
+-- Tiedättekö missä asianajaja oleksii?... Ettekö?... Minä luulin
+teidän tulleen yhdessä tänne?
+
+Kauppias katsoi ilmaan.
+
+-- Ei, emme tulleet, sanoi hän.
+
+Salapoliisissa heräsi äkillinen epäluulo.
+
+-- Milloin puhuitte hänen kanssaan viimeksi?
+
+-- Ei siitä ole pitkä aika.
+
+-- Milloin?
+
+Asbjörn Krag lausui kysymyksensä äänellä, joka vaati vastausta.
+
+-- En ole nähnyt häntä sitten eilis-illan, sanoi kauppias epävarmasti.
+
+Tuomari kävi uteliaaksi. Hän tuli heidän luokseen.
+
+-- Asianajaja Boman asuu teillä, eikö niin?
+
+-- Asuu kyllä, ja asuu muuten aina, kun käy täälläpäin.
+
+-- Mutta eikö ole kummallista, ettette ole nähnyt häntä sitten eilisen?
+
+-- Oo, hänellä on niin paljon juoksuja, metsänmyyjiä ja sen semmoista.
+On mahdollista, että hän on ollut jonkun luona, jolta ostaa metsiä, ja
+jäänyt sinne yöksi.
+
+-- Puhuiko hän lähtiessään mistään sellaisesta?
+
+-- Ei puhunut.
+
+-- Milloin hän lähti?
+
+-- Puoli kahdeksan tienoissa eilen illalla.
+
+Asbjörn Krag laski: kello kahdeksalta hän oli itse tavannut
+asianajajan, joka ei silloin näyttänyt olevan ensinkään
+lähtöhankkeissa. Ja sitäpaitsi hän oli kirjoittanut tuomarille kirjeen
+ja luvannut tulla täsmälleen kello yhdeksän antamaan tärkeän
+todistuksensa, toisin sanoen esittämään mitä seikkoja oli saanut
+kootuksi ratsumestaria vastaan.
+
+-- Odotitteko häntä kotiin eilen illalla? kysyi Krag.
+
+-- Odotin kyllä, mitenkäs muuten. Hän oli puhunut joistakin kirjeistä,
+jotka piti lähettää, mutta lähettämättä ne sitten kuitenkin jäivät.
+
+Krag ja tuomari vaihtoivat katseen.
+
+-- Niin, sanoi tuomari, me vain kyselimme saadaksemme tietää, oliko
+hänelle mahdollisesti tapahtunut jotakin.
+
+Silloin kauppias tuli yhtäkkiä puheliaammaksi.
+
+-- Sitä en usko, sanoi hän, sillä Bomanilla oli revolveri mukanaan.
+
+Asbjörn Krag kohautti olkapäitään. Hän huomasi molemmat
+sanomalehtimiehet. Hän tervehti.
+
+-- Täällä jo! sanoi hän. -- Herrat ovat aikaisin liikkeellä.
+
+Tässä kohden huomautettakoon, että Asbjörn Krag oli henkilökohtaisesti
+sangen vähän tunnettu. Hän esiintyi mieluimmin valepuvussa, milloin oli
+pakoitettu näyttäytymään julkisuudessa. Muuten häntä harvoin näki. Ei
+siis ollut ihme, etteivät sanomalehtimiehet tunteneet häntä. Mutta he
+tahtoivat tietää kuka hän oli ja esittelivät senvuoksi itsensä.
+
+-- Ette luultavasti tiedä minun nimeäni, vastasi Krag. -- Minä en ole
+mikään poliisilaitoksen urkkija, vaan aivan yksityinen ja olen
+puuttunut tähän juttuun pelkästä asianharrastuksesta, mutta etenkin
+auttaakseni vanhaa ystävääni, ratsumestaria. Nimeni on Asbjörn Krag. --
+Minne nyt, hyvät herrat?
+
+Sillä hän oli tuskin sanonut nimensä, ennenkuin molemmat herrat tekivät
+täyskäännöksen ja riensivät tulista kyytiä puhelinasemalle päin.
+Tilanne oli tuokiossa muuttunut. Oli tarvis täydentää aikaisemmin
+lähetetyt kertomukset uutisella, että Asbjörn Krag, tuo ihmeellinen
+yksityissalapoliisi, ohjasi koko asiaa. Krag hymyili. Hän tiesi mistä
+oli kysymys, mutta hän ei ollut tahtonut salata itseään. Tuomari katsoi
+kelloaan. Se oli kohta kymmenen.
+
+Kaikki tähystivät tielle päin nähdäkseen, saapuisiko päätodistaja viime
+tingassa.
+
+
+
+
+KOLMASTOISTA LUKU.
+
+Kuulustelu.
+
+
+Mutta kellon lyödessä kymmenen ei kukaan ollut vielä nähnyt
+asianajajaa. Sanomalehtimiehet sitävastoin tulivat juoksujalkaa
+takaisin ja tahtoivat nyt väkisinkin haastatella Asbjörn Kragia asian
+johdosta.
+
+Hän selitti heille mielipiteensä muutamin sanoin.
+
+-- Asia näyttää minusta sangen hämärältä, sanoi hän, eikä kuulustelu
+enemmän kuin eri tahoilla tehdyt tutkimuksetkaan ole tuonut mitään
+valoa pimeyteen.
+
+Se vain tiedetään, että vanhalla eversti Holgerilla on vihamies, joka
+on yrittänyt ottaa hänet hengiltä.
+
+Isku, joka on kaatanut hänet, on sattunut rajulla voimalla -- niin
+ankarasti, että ehdottomasti on kysymyksessä murhayritys.
+
+Tätä nykyä lienee everstin tila, lääkärien lausunnon mukaan, kuitenkin
+vaaraton, mutta voi kulua monta päivää, ennenkuin hän tulee tajuunsa.
+Sitä ennen on syyllisellä aikaa paeta, ja siksi on nyt pakko koettaa
+saada pahantekijä kiinni, niin hyvin kuin se everstin avutta käy
+päinsä.
+
+Ne todistusaiheet, joita on olemassa, jatkoi Asbjörn Krag reportterien
+kirjoittaessa, eivät mielestäni ole niin sitovia, että tekisivät
+vangitsemisen oikeutetuksi.
+
+Täkäläiset ihmiset ovat saaneet sen käsityksen, että tuo herra tuolla
+on joutunut kuulustelussa ja tutkinnassa perin epäilyttävään valoon.
+Koska hänen nimensä on jo esiintynyt sanomalehdissäkin, en epäile
+mainita sitä. Hän on ratsumestari Rye. On kyllä totta, hyvät herrat,
+että on löydettävissä asioita, jotka puhuvat häntä vastaan. Ja hyvällä
+tahdolla voi niitä pitää ratkaisevinakin. Voin vakuuttaa teille, että
+sellainen hyvä tahto on tällä paikkakunnalla yleinen. Toiselta puolen
+on meidän kuitenkin otettava huomioon eräitä tärkeitä seikkoja, jotka
+osittain vastustavat näitä todistusaiheita, osittain suorastaan
+kumoavat ne, mitä ratsumestariin tulee. Minä olen tosin hänen
+ystävänsä, me kaksi tunnemme toisemme lapsuudesta asti, mutta en nyt
+puhu ystävänä, vaan poliisimiehenä. Jos todella näyttäytyy, että Rye on
+syyllinen, niin silloin ei asia ole autettavissa. Mutta rakas tehtäväni
+on todistaa hänen viattomuutensa. _Minä uskon, että hän on syytön_. En
+aio kuitenkaan tyytyä vain siihen, että todistan hänen viattomuutensa.
+Tahdon myös löytää todellisen syyllisen. Ennen en aio levätä.
+
+-- Epäilettekö ketään? kysyi toinen sanomalehtimies tiedonhaluisesti.
+
+Krag vastasi empimättä:
+
+-- En ketään.
+
+Mutta samalla hän hymyili salaperäisesti, ikäänkuin olisi kuitenkin
+tietänyt enemmän kuin tahtoi ilmaista, ja sanomalehtimiesten kynät
+liikkuivat epäröivästi paperilla.
+
+-- Mutta jotta saisitte jonkinlaisen käsityksen asiasta, jatkoi
+salapoliisi, kerron teille seuraavaa:
+
+Everstin tarkoitus ei ensinkään ollut mennä ulos tuona iltapäivänä.
+Mutta sitten hän sai kirjeen, jossa häntä pyydettiin välttämättömästi
+saapumaan määrättynä aikana määrätylle paikalle.
+
+-- Kirje oli tietysti syyllisen kirjoittama, keskeyttivät
+sanomalehtimiehet innokkaasti.
+
+Asbjörn Krag tekeytyi salaperäisen näköiseksi.
+
+-- Ratsumestari oli kirjoittanut sellaisen kirjeen, sanoi hän.
+
+-- Mutta sehän on kauhea todistusaihe!
+
+-- Saamme nähdä. Tuon kirjeen ympärillä tulee tämänpäiväinen kuulustelu
+liikkumaan. Oletan, ettei mikään estä herroja olemasta läsnä. Mutta
+saatte valmistautua siihen, että asia muodostuu senlaatuiseksi, että
+eräistä syistä on pakko jatkaa kuulustelua suljettujen ovien takana.
+
+Asbjörn Krag vihasi muuten kaikkea toimenpiteittensä julkituomista.
+Mutta tällä kertaa hän menetteli vastoin sääntöänsä. Ja syy? Tarvitsiko
+hän yleistä mielipidettä avukseen? Uskoiko hän, että ulkoapäin tuleva
+mieliala kykeni helpoimmin kumoamaan sen tylyn ja sydämettömän
+epäluulon, joka paikkakunnalla oli vallalla ratsumestaria vastaan? Oli
+miten oli, yksi oli varmaa: kun Asbjörn Krag näin teki asiansa
+julkiseksi, piili siinä joku erityinen tarkoitus; hänelle oli tärkeätä
+tehdä juuri niin.
+
+Odotusta jatkettiin vielä kymmenen minuuttia, ja kello ennätti tulla
+neljännestä yli kymmenen, ennenkuin oikeuden jäsenet istuutuivat
+paikoilleen. Kauppias kävi hetki hetkeltä levottomammaksi. Hän oli
+lähettänyt erään poikasen kotia tiedustelemaan kadonnutta asianajajaa,
+mutta poika palasi henki kurkussa ja kertoi, ettei asianajaja ollut
+ensinkään käynyt kotona. Eikä kukaan ollut häntä nähnyt.
+
+Nuori oikeuden puheenjohtaja tuli huomattavan levottomaksi näistä
+uutisista. Hän kuiskasi jotakin Asbjörn Kragin korvaan.
+
+-- Niin, aloittakaa vain, vastasi Krag, -- ja mahdollisimman pian.
+Saattaa käydä niin, ettei meillä ole hetkeäkään hukata.
+
+Istunto alkoi.
+
+-- Oikeus haluaa päästä selville siitä, alkoi puheenjohtaja, kuka on
+kirjoittanut kirjeen, joka houkutteli eversti Holgerin lähtemään
+kotoansa tuona kovan onnen iltapäivänä.
+
+Hän selaili oikeuden asiakirjoja ja veti esille paperipalasen.
+
+-- Tässä on kirje, sanoi hän, ja se kuuluu näin:
+
+    "Se mies, jota Te aina ajattelette, haluaa puhutella Teitä kello
+    puoli neljä, sovitulla paikalla, ja toivoo, että tyydyttävä
+    ratkaisu on mahdollinen. Koska ei ole suotavaa, että minä
+    näyttäydyn talossanne, ei minulla ole muuta keinoa saada aikaan
+    keskustelua Teidän kanssanne."
+
+-- Tätä kirjettä, jatkoi puheenjohtaja, pidimme sekä minä että muut
+ratsumestarin kirjoittamana, syystä että asiat, joihin siinä viitataan,
+näyttivät olevan yhtäpitävät kaikille tuttujen tosiseikkojen kanssa.
+Ensimäisessä kuulustelussa minä kysyinkin ratsumestari Ryeltä, oliko
+hän kirjoittanut sellaisen kirjeen. Ja sen hän kohta myönsi. Kun kysyin
+häneltä, mikä kirjeen tarkoituksena oli ollut, sain vastaukseksi, ettei
+hän eräistä syistä voinut sitä ilmaista. Minä pidin tätä verukkeena,
+joka vain vahvisti epäluuloani. Mutta pyydän teitä kiinnittämään
+huomionne siihen seikkaan, ettei ratsumestari silloin vielä ollut
+nähnyt kirjettä, joka nyt on tässä kädessäni. Kun se hänelle
+näytettiin, ilmoitti hän jyrkästi, ettei ollut kirjoittanut tätä
+kirjettä, mutta kyllä toisen samantapaisen. Minulle selvisi silloin,
+ettei ratsumestari mitenkään voinut seisoa tässä väittämässä, ettei
+ollut kirjoittanut kirjettä, jos hän todella oli sen tehnyt, koska hän
+kerran tunnusti tosiasian: että oli kirjoittanut everstille
+houkutellakseen hänet määrättynä aikana kotoa pois. Sitä kirjettä,
+jonka ratsumestari väittää kirjoittaneensa, ei löydetä. Minä kysyn nyt
+teiltä, ratsumestari Rye, pysyttekö täydellisesti viime kuulustelussa
+antamassanne selityksessä.
+
+Rye astui esiin.
+
+-- Pysyn.
+
+-- Te tunnustatte kirjoittaneenne everstille kirjeen houkutellaksenne
+hänet kotoaan puoli neljän tienoissa?
+
+-- Niin.
+
+-- Miksi tahdoitte sitä?
+
+-- En voi vastata siihen kysymykseen.
+
+-- Oliko aikomuksenne todellakin tavata eversti?
+
+-- Ei. Minulla ei ollut mitään hänelle sanottavaa.
+
+-- Sitten oli ehkä aikomuksenne... hm... pistäytyä talossa... hm...
+hänen poissaollessaan... saada tie selväksi?
+
+-- Ei sekään ollut aikomukseni.
+
+-- Mutta teillä oli siis kuitenkin joku aikomus?
+
+-- Oli.
+
+-- Tarkoittiko se jotenkuten everstin vahingoittamista?
+
+-- Ei suinkaan. Minä pidän hänestä paljon.
+
+-- Huolimatta siitä, mitä viime aikoina on tapahtunut välillänne?
+
+-- Toistan vielä, että pidän hänestä. Yhtä paljon kuin ennenkin. Ehkä
+enemmänkin nyt, kun onnettomuus on kohdannut häntä.
+
+-- Mutta ette siis millään ehdolla aio selittää, mistä syystä
+kirjoititte?
+
+-- En.
+
+-- Te saatatte minut pahaan pulaan, sanoi nuori puheenjohtaja hieman
+kärsimättömästi. -- Minä tahdon tietysti saada asian selväksi niin pian
+kuin suinkin, ja suora puhe teidän puoleltanne antaisi minulle varmasti
+johtoa.
+
+-- Sitä en usko. Se minkä minä jätän sanomatta, on tässä suhteessa
+aivan merkityksetön asia.
+
+-- Mutta sillä on merkitystä teihin itseenne nähden. Te joudutte
+ehdottomasti kieroon valoon.
+
+Ratsumestari kohautti olkapäitänsä.
+
+-- Olen valmis kärsimään vaikenemiseni ja koko käytökseni seuraukset.
+
+Puheenjohtaja merkitytti hänen lausuntonsa pöytäkirjaan.
+
+-- Te tulette myöhemmin kuulusteltavaksi tarkemmin, sanoi hän. -- Ensin
+täytyy meidän päästä selville kirjeestä. Näyttää siis siltä, kuin joku
+toinen olisi kirjoittanut sen ja kuin joku toinen olisi halunnut
+houkutella everstin kotoaan pois. On tosin sangen kummallista, että
+puheenaolevat kirjeet sattuvat olemaan sisällykseltään niin samanlaiset
+ja määräämään kohtaamisajaksi ihan saman kellonlyömän. No niin, saamme
+nähdä. Herra Asbjörn Krag on pyytänyt tulla kuulluksi todistajana.
+
+Krag astui esiin.
+
+Puheenjohtaja ojensi hänelle kirjeen.
+
+-- Tämä kirje, sanoi Krag, on monessa suhteessa mieltäkiinnittävä.
+Tarkastamalla sitä sana sanalta voin todistaa, että se on kirjoitettu
+vääristetyllä käsialalla. Kysymyksenalainen lähettäjä ei ole kuitenkaan
+ollut tehtävänsä tasalla. Kirjoituksessa ilmenee niin monia
+luonteenomaisia pikkupiirteitä, että asioihin perehtymätönkin huomaisi
+yhtäläisyydet, jos tämän kirjeen rinnalle asetettaisiin toinen, jonka
+sama henkilö on kirjoittanut tavallisella käsialallaan. Olen onnistunut
+hankkimaan itselleni sellaisen käsialanäytteen ja sen nojalla saanut
+tietooni, kuka on lähettänyt tämän kirjeen eversti Holgerille. Minä
+tiedän hänen nimensä. Se ei ole ratsumestari Rye. --
+
+Salissa vallitsi ankara jännitys. Puheenjohtaja ahmi salapoliisia
+silmillään.
+
+
+
+
+NELJÄSTOISTA LUKU.
+
+Kumpi?
+
+
+Salapoliisi veti laskostetun paperin taskustaan.
+
+Tämän paperin hän asetti eversti Holgerin saaman salaperäisen kirjeen
+viereen oikeuspöydälle ja kysyi puheenjohtajalta:
+
+-- Voiko kukaan väittää, etteivät nämä molemmat kirjeet ole saman
+henkilön käsialaa?
+
+Tuomari tutki hyvin tarkoin molempia asiapapereita. Hänen kasvoistaan
+näkyi, että hän oli hämmästynyt ja ymmällä.
+
+-- Miten on minulta voinut jäädä huomaamatta, mutisi hän, että
+everstille lähetetty kirje on selvästi kirjoitettu vääristetyllä
+käsialalla. Ei ole epäilystäkään, molemmat kirjeet ovat saman miehen
+kirjoittamat. Mistä olette saanut tämän kirjoituksen, herra Krag?
+
+-- Olen löytänyt sen, vastasi salapoliisi.
+
+Tuomari katsoi häneen ja hätkähti.
+
+Krag, joka näki hänen katseensa, huomautti:
+
+-- Teidän on muistaminen, ettei tässä ole kysymys pelkästä tuloksen
+saavuttamisesta hämärässä ja kummallisessa asiassa, vaan että myös
+kanssaihmisen onni ja kunnia on vaarassa. Päällepäätteeksi ystävän.
+
+-- Minä voisin täydentää todisteluainesta, sanoi puheenjohtaja laskien
+pöydälle kolmannen kirjelipun.
+
+_Se oli asianajaja Bomanin kirje_, jossa hän ilmoitti aikovansa
+esiintyä todistajana ja tuoda tärkeitä tietoja.
+
+Oli nyt aivan ilmeistä, että kaikki kolme kirjettä, eversti Holgerin
+saama, tuomarille lähetetty ja se, jonka Asbjörn Krag oli tuonut,
+olivat saman henkilön kirjoittamia, siis Bomanin. Viimeksimainittu
+kirje oli se paperi, jonka Asbjörn Krag oli kauppiaan luona käydessään
+pistänyt taskuunsa: keskeneräinen kirje metsäkaupasta.
+
+Oikeuden puheenjohtaja istui hetkisen mietteissään. Tilanteen äkillinen
+muutos oli nähtävästi hämmästyttänyt häntä melkolailla.
+
+-- Asia on siis joutunut uuteen vaiheeseen, sanoi hän. -- Epäilykset
+käyvät nyt kahtaanne. Ratsumestari Rye ei ole ainoa epäluulonalainen.
+
+-- Pyytäisin tämän johdosta saada huomauttaa, sanoi Krag, että toinen
+epäluulonalaisista, ratsumestari, on täällä läsnä, kun taas toinen on
+poissa, vastoin omaa ilmoitustaan. Näyttää siltä, kuin asianajaja olisi
+alkanut aavistaa pahaa ja vainuta, että oli edessä pikkuinen tilinteko,
+ja senvuoksi katsonut parhaaksi hukkia tiehensä.
+
+-- Se tuntuu uskomattomalta, arveli tuomari. -- Miten hän olisi voinut
+aavistaa sellaista? Eihän minulla itsellänikään ole ollut siitä
+aavistusta ennen kuin nyt vasta. Tiesin kyllä, että teillä oli jokin
+yllätys mielessä, mutta en osannut ajatellakaan, että se oli tällainen
+pommi.
+
+Hän selaili hämillään papereitansa.
+
+-- Niin, tässä me nyt koreasti istumme, kunnes asianajaja suvaitsee
+saapua. Kunpa tietäisi missä hän oleksii.
+
+Asbjörn Krag kumartui hymyillen lakipöydän yli.
+
+-- Saanko antaa neuvon? sanoi hän.
+
+-- Olkaa hyvä. Niin kokeneen miehen neuvoa kuuntelen mielelläni. Mehän
+emme ole ehtineet pitemmälle kuin valmistavaan kuulusteluun, ja kaikki
+on otettava varteen, mikä voi tuoda selvyyttä asiaan. Mitä teillä on
+sanomista?
+
+-- Jos olisin teidän sijassanne, sanoi Krag, päättelisin näin: onhan
+peräti todennäköistä, että mies, joka on kirjoittanut kirjeen eversti
+Holgerille, on syyllinen. On olemassa kaksi sellaista kirjettä, tai
+oikeammin sanoen on puhe kahdesta kirjeestä, joista toinen on tässä
+oikeuspöydällä, toinen kadoksissa. Toisen on ratsumestari Rye
+kirjoittanut, toisen asianajaja Boman.
+
+Kumpi näistä miehistä on syyllinen?
+
+Jos olisin teidän sijassanne, herra puheenjohtaja, ottaisin tässä
+kohden avuksi psykologisen arvostelukykyni.
+
+Jos jätätte huomioonottamatta kaiken löyhän panettelun, kaikki
+ilkeämieliset huhut, joita ratsumestari Ryestä on paikkakunnalla
+levitetty, ette voi kieltää, että hän on gentlemanni, tai ainakin tekee
+sen vaikutuksen.
+
+Ratsumestari on -- jatkoi Krag -- muitta mutkitta tunnustanut asioita,
+jotka ovat omansa asettamaan hänet mitä huonoimpaan valoon, ja
+kieltäytynyt ilmaisemasta toisia asioita, silläkin uhalla, että
+vaikeneminen yhä pahentaa hänen asemaansa. Hän ei toisin sanoen ole
+pienimmässäkään määrässä pitänyt silmällä itseänsä, vaan on
+avomielisesti antanut ne tiedot, jotka on katsonut voivansa antaa, ja
+vaiennut silloin kun on katsonut siten toimivansa oikeimmin. Hän ei
+tahdo tarkemmin selittää vaikenemisensa syitä. Mutta ei tarvitse
+kovinkaan suurta psykologista tarkkanäköisyyttä huomatakseen, että
+juuri tämä hänen esiintymisensä on todisteena hänen vilpittömyydestään.
+Minä luulen, herra puheenjohtaja, että olemme tässä kohden yhtä mieltä.
+
+-- Minustakin tuntuu, sanoi tuomari, että ratsumestarin käytöksessä on
+luotettavuuden leima. Mutta minä vain en käsitä, mistä syystä hän
+tahtoo salata tärkeitä seikkoja. No niin, jatkakaahan.
+
+-- Kääntykäämme nyt toiseen epäluulonalaiseen, sanoi Krag. -- Me
+panimme kumpikin heti hänet merkille. Hän osoitti silmäänpistävää
+asianharrastusta. Me muistamme, kuinka hän kulki niityllä nuuskien
+maata, ikäänkuin hänellä olisi ollut vainu. Hän koetti kaikin mokomin
+saada epäluulot kohdistumaan ratsumestariin. Miksi? Onko ajateltavissa,
+että kuka tahansa tuiki tuntematon herra X sekaantuu tähän asiaan ja
+koettaa kaikin mahdollisin keinoin tehdä toisen ihmisen onnettomaksi ja
+kunniattomaksi?
+
+Minä voin kertoa teille, että kohtasin tämän miehen eilen illalla. Se
+tapahtui luultavasti muutamia minuutteja sen jälkeen kuin hän oli
+lähettänyt teille tuon kirjeensä, ehkä puolta tuntia myöhemmin. Olin jo
+silloin päättänyt hieman tarkastella häntä, ja mahdollista on, että
+minulta siinä pääsi joku varomaton sana, joka herätti hänen
+epäluulonsa. Oli miten tahansa, tänään on ilmennyt seikka, joka
+todistaa häntä vastaan. Häntä ei ole kuulunut, vaikka hän nimenomaan on
+ilmoittanut tulevansa tänne. Hän on kadonnut jäljettömiin. Hän ei ole
+lähettänyt peruutusta eikä minkäänlaista selitystä. Jätän teidän
+ratkaistavaksenne, kumpi on epäiltävämpi: ratsumestariko, joka itse on
+lyönyt korttinsa pöytään, vai tuo mieskö, joka tällä tavoin tekeytyy
+näkymättömäksi.
+
+-- Siihen kysymykseen ei ole vaikea vastata, sanoi tuomari. --
+Epäiltävämpi on minun silmissäni ehdottomasti asianajaja.
+
+-- Eikö niinmuodoin pitäisi hankkia hänet tänne?
+
+-- Ehdottomasti. En tiedä miten tässä muuten päästäisiin mihinkään,
+ellemme saa kuulla hänen selitystänsä.
+
+-- Silloin pitäisi teidän myös etsityttää häntä, sanoi salapoliisi,
+vieläpä kaikilla vallassanne olevilla keinoilla.
+
+Puheenjohtaja katsoi häneen kysyvästi. Krag nyökkäsi, ja sitten tuomari
+antoi merkin nimismiehelle.
+
+Molemmat viranomaiset kuiskailivat keskenään hetken aikaa, ja sitten
+nimismies lähti nopeasti huoneesta.
+
+Kuulustelu, joka oli muodostunut todellakin odottamattomaksi,
+keskeytettiin nyt, ja oikeus otti neljännestunnin väliajan. Nimismies
+oli saanut tehtäväkseen keinolla millä hyvänsä ottaa selon
+asianajajasta ja tarpeen tullen vaikka väkipakolla tuoda hänet
+kuulusteluun. Toinen sanomalehtimiehistä kääntyi Kragin puoleen:
+
+-- Me olemme saaneet sen käsityksen, että te se itse asiassa olette
+täällä määrääjänä.
+
+-- Toivon, vastasi Asbjörn Krag, että olette myös saaneet selvän
+käsityksen siitä, miten äärettömän huonosti olisi voinut käydä, ellei
+nuori puheenjohtaja olisi ollut siksi järkevä ja totuuttaharrastava.
+
+-- Niin olemme.
+
+-- Minä en taistele ainoastaan ystäväni puolesta. Taistelen totuuden
+puolesta. Ja se se lopulta voittaa.
+
+-- Sitä emme epäilekään.
+
+Asbjörn Krag meni Ryen luo, joka seisoi kaakeliuunin kupeella
+välinpitämättömän näköisenä. Vaikka hän oli näytelmän päähenkilöitä,
+jottemme suorastaan sanoisi päähenkilö, näytti siltä, kuin asia ei
+olisi ensinkään liikuttanut häntä.
+
+-- Nyt on vihollinen lyöty, sanoi Asbjörn Krag.
+
+-- Mitä tarkoitat?
+
+-- Tämän jälkeen sinua ei vangita.
+
+-- Yhdentekevä.
+
+-- Niin, siltä näyttää, mutta minulle se ei ole yhdentekevää.
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- Syystä että tunnen selvään, että asia olisi vaikeutunut suuresti,
+jos sinun olisi käynyt huonosti. Minulla on paremmat toiveet päästä
+selvyyteen asiasta, kun sinä olet vapaana.
+
+-- En ymmärrä vieläkään...
+
+-- Mutta minä ymmärrän. Täällä on liikkeellä voimia sinua vastaan,
+vaarallisia voimia.
+
+-- Niinkö.
+
+Ratsumestari tapaili taskua, missä hänellä oli ase.
+
+Asbjörn Krag huomasi tämän.
+
+Hän laski kätensä ystävän olalle.
+
+-- Ehkä vaarallisempia kuin sellaiset, sanoi hän.
+
+Samassa ovi lensi auki ja nimismies syöksyi sisään.
+
+Hän oli kalmankalpea ja hätääntynyt.
+
+-- Tämä... tämä, änkytti hän,... tämä on siisti juttu!
+
+
+
+
+VIIDESTOISTA LUKU.
+
+Asianajajan asunnossa.
+
+
+Kaikki tunkeutuivat nimismiehen ympärille. Asbjörn Krag meni hänen
+luokseen ja tarttui hänen takinpieleensä.
+
+-- Kuulkaas, sanoi hän, minun täytyy puhua teidän kanssanne.
+
+Hän viittasi puheenjohtajalle, ja nuo kolme miestä lähtivät yhdessä
+huoneesta. Sanomalehtimiehet pyrkivät mukaan, mutta Asbjörn Krag kielsi
+heiltä pääsyn.
+
+Tultuaan molempien seuralaistensa kanssa ulos kysyi salapoliisi
+nimismieheltä:
+
+-- Missä kävitte?
+
+-- Kävin kauppiaan talossa.
+
+-- Tapasitteko asianajajaa?
+
+-- En.
+
+-- Näitte kai kumminkin jotakin? Tehän olette ihan kuittina.
+
+-- Niin, en ole ikinä semmoista nähnyt!
+
+-- Eikö teillä ollut määräys tunkeutua asianajajan huoneeseen?
+
+-- Oli.
+
+-- Ovi oli lukossa, niinkö?
+
+-- Niin.
+
+-- Ja te mursitte sen?
+
+-- Niin tein, niin oli määräys.
+
+-- Ja huoneeseen päästyänne näitte sen, mikä teitä niin hämmästytti?
+
+-- Niin.
+
+-- Hyvä, mennään sinne heti!
+
+Asbjörn Krag lähti ripein askelin astumaan tietä pitkin. Hän riensi
+niin nopeasti, että etenkin nimismiehen, joka oli vanhanpuoleinen ja
+lihava, oli vaikea pysytellä mukana. Virkaatekevä nuori tuomari oli
+kiihkeässä jännityksessä. Miehet eivät vaihtaneet sanaakaan keskenään.
+
+Kun he saapuivat perille, tuli heitä vastaan kauppiaan vaimo ja osoitti
+heidät toiseen kerrokseen, missä asianajaja Boman tavallisesti majaili
+ollessaan kauppamatkoilla pitäjässä. Vaimo seurasi herroja rappusia
+ylös; hän oli pelästynyt ja harvasanainen. Näkyi selvään, että tapaus
+teki häneen voimakkaan vaikutuksen.
+
+Asbjörn Krag riensi ensimäisenä käytävän läpi ja huomasi heti murretun
+oven.
+
+Hän työnsi sen syrjään ja astui huoneeseen.
+
+Ja nyt hän ymmärsi syyn, miksi nimismies parka oli niin hätääntynyt.
+
+Huoneessa kaikki todisti, että siellä oli äskettäin tapahtunut
+mylläkkä.
+
+Piirongin ja suuren, keskellä huonetta seisovan kirjoituspöydän
+laatikot olivat aukivedettyinä. Lattialla oli sikinsokin papereita.
+Pari tuolia oli nurin.
+
+-- Täällä näkyy olleen aika rymäkkä, sanoi tuomari kiihtyneenä.
+
+Salapoliisi käveli ympäri huonetta nuuskien. Hän oli itsepäisen
+vaitelias, keräsi lattialta joitakuita paperilehtiä ja luki ne. Pelkkiä
+merkityksettömiä papereita, kauppakirjoja, kirjeiden jäljennöksiä,
+vanhoja laskuja ja muuta semmoista.
+
+Hän tarkasteli lattiamattoakin usean minuutin ajan. Yhtäkkiä hän nousi
+seisomaan. Terävä huomioidentekijä olisi havainnut, että hän oli
+löytänyt lattialta jotakin, mutta se jäi sekä nimismieheltä että
+tuomarilta huomaamatta.
+
+Asbjörn Krag oli hyvin vakava lopetettuaan tarkastuksensa.
+
+-- Asianajaja meidän täytyy saada käsiimme, sanoi hän, -- se on selvää.
+
+Hän pyysi saada puhutella kauppiaan rouvaa, ja tämä pieni, mitättömän
+näköinen nainen hiipi sisään, hieman arastellen herroja.
+
+-- Te näette mitä täällä on tapahtunut, sanoi Krag.
+
+-- Minä en tiedä kerrassa mitään.
+
+-- Ettekö ole kuullut melua?
+
+-- Kyllä minusta eilen illalla kuulosti siltä, kuin jotakin olisi
+pudonnut lattialle, mutta en minä siihen kiinnittänyt huomiota. Luulin,
+että asianajaja oli huoneessaan.
+
+Krag osoitti tuoleja.
+
+-- Tuolit kaatuivat, sanoi hän. -- Sen te kuulitte.
+
+Tuomari puuttui puheeseen.
+
+-- Onkohan asianajajan kimppuun hyökätty? kysyi hän.
+
+-- Sitä en ensinkään usko. Olisihan hän sitten huutanut apua. Ei, kyllä
+tänne on joku murtautunut sisään...
+
+-- Mutta asianajajalla oli rahat aina lompakossa, jatkoi vaimo.
+
+-- Varas ei olekaan etsinyt rahoja, vaan jotakin muuta. Jotakin
+paperia. Milloin näitte asianajajan viimeksi?
+
+-- Eilen kello puoli kahdeksan illalla.
+
+-- Oliko hän silloin huoneessaan?
+
+-- Ei, hän istui alhaalla meidän kamarissamme ja kirjoitti kirjettä.
+
+Krag ajatteli keskeneräistä kirjettä, joka oli hänen taskussaan. Sitä
+mies kai oli kirjoittanut. Mutta miksi hän oli yhtäkkiä keskeyttänyt
+kirjoittamisensa?
+
+-- Saiko hän kirjeen valmiiksi?
+
+-- Sitä en tiedä. Me emme koskaan sekaannu hänen asioihinsa. Mutta pois
+hän ainakin lähti. Katsoi kelloa ja lähti.
+
+-- Sanoiko hän minne aikoi mennä?
+
+-- Sanoi kyllä, sanoi menevänsä huoneeseensa, ja vähän ajan päästä minä
+sitten kuulin sen jyryn, mutta luulin tietysti, että se oli asianajaja,
+enkä välittänyt siitä sen enempää.
+
+-- Ja sen koommin häntä ei ole näkynyt?
+
+-- Ei. En minä eikä miehenikään ole häntä nähnyt. Ja mieheni on kovin
+levoton. Täällä tapahtuu totisesti niin hirveitä asioita...
+
+-- Onko kukaan käynyt häntä kysymässä?
+
+Vaimo ei vastannut, vaan vilkaisi epävarmana salapoliisiin.
+
+Krag katsoi häneen terävästi.
+
+-- Hyvä, sanoi hän. -- Täällä ei ole enää mitään tehtävää. Voitteko
+hankkia minulle polkupyörän?
+
+Nimismiehellä oli polkupyörä.
+
+Krag ajoi sillä tiehensä jättäen muut ihmeissään töllistämään.
+
+Salapoliisi ajoi eversti Holgerin taloon.
+
+Hän lähetti nimikorttinsa Dagny neidille. Tämä käski kysyä, oliko
+ehdottomasti välttämätöntä vaivata häntä nyt, kun hän oli juuri
+hoitamassa isäänsä.
+
+Salapoliisi vastasi lyhyesti, että hänen täytyi saada puhutella neitiä.
+
+Dagny tuli. Hän oli aivan mustassa puvussa, joka vain kohotti hänen
+kalpeata kauneuttaan.
+
+Asbjörn Krag nousi ja astui häntä vastaan.
+
+-- Pyydän anteeksi, että vaivaan teitä tällaisissa olosuhteissa, sanoi
+hän, mutta on aivan välttämätöntä, että nyt vastaatte muutamiin
+kysymyksiini. Oletteko kuullut mitään tarkempaa asiasta?
+
+-- En mitään.
+
+-- Tiedättekö, että asianajaja on kadonnut?
+
+Nuori nainen vavahti.
+
+-- Onko hän kadonnut? kysyi hän. -- Sepä kummallista.
+
+Salapoliisi hymyili.
+
+-- Kuulen, että tunnette hänet ja tiedätte kenestä on puhe, sanoi hän.
+-- Hänen tähtensä olen tullut tänne.
+
+Neiti Holger astui ovea kohden. Hän oli hehkuvan punainen.
+
+-- Anteeksi, sanoi Krag, että viritin ansan, mutta olen nyt kerta
+kaikkiaan päättänyt ottaa selon tästä kysymyksestä. Ei ole viisasta,
+hyvä neiti, että menette pois.
+
+-- Teidän tulisi varoa virittämästä ansoja, sanoi Dagny, mutta jäi
+huoneeseen.
+
+Asbjörn Krag istui tyynenä tuolillaan, jalat ristissä.
+
+-- Muistatteko, kysyi hän, että tapasin teidät eilen kello kahdeksan
+tienoissa illalla?
+
+-- Muistan kyllä.
+
+-- Minä kysyin, mitä te teitte ulkona niin myöhään, ettekä te tahtonut
+vastata, mutta minä ymmärsin, että vain tärkeät asiat olivat saaneet
+teidät lähtemään isänne sairasvuoteen äärestä.
+
+-- Mutta mitä ne teihin kuuluvat?
+
+-- Hyvä neiti, jos te otatte asian siltä kannalta, niin valitan, että
+minun täytyy syrjäyttää eräät hienotunteisuusseikat. Sallitteko, että
+teen aivan suoran kysymyksen?
+
+Dagny ei vastannut.
+
+-- Minä kysyn teiltä, jatkoi salapoliisi: löysittekö paperin?
+
+Nuori nainen kävi kalmankalpeaksi ja lysähti tuolille. Asbjörn Krag
+riensi hänen luokseen; hän oli melkein tainnoksissa.
+
+-- Käskenkö palvelijatarta?
+
+-- Ei, ei, kuiskasi Dagny.
+
+Krag siveli rauhoittavasti hänen päätänsä.
+
+-- Miksi teidän pitääkään salata minulta kaikki? sanoi hän. --
+Epäilettekö minua? Ettekö usko, että olen ystävänne?
+
+Dagny nousi äkkiä.
+
+-- Nyt teidän täytyy lähteä.
+
+-- Ei, minä en lähde, ennenkuin te olette vastannut kysymykseeni:
+löysittekö paperin?
+
+-- Minä en tiedä mistä te puhutte.
+
+Asbjörn Krag otti taskustaan pienen esineen. Se oli sama, jonka hän oli
+löytänyt asianajajan huoneen lattialta. Hän pani sen pöydälle.
+
+-- Olkaa hyvä, sanoi hän.
+
+Nuori nainen huudahti hämmästyksestä.
+
+
+
+
+KUUDESTOISTA LUKU.
+
+Kohtaus.
+
+
+Dagny neiti tuijotti sekavana pikku esineeseen, jonka Asbjörn Krag pani
+pöydälle.
+
+-- Mistä olette löytänyt sen? kysyi hän.
+
+-- Asianajaja Bomanin huoneesta kauppiaan talosta. Älkää yrittäkö
+väittää, ettei se ole teidän.
+
+Se oli pieni kultasormus, jossa oli valkoinen helmi. Asbjörn Krag oli
+löytänyt sen asianajajan huoneen lattialta, missä se oli jäänyt
+toisilta huomaamatta huoneessa vallitsevan hirveän sekamelskan tähden.
+
+Dagny ei vastannut, mutta hänen kasvoillaan näkyvät
+kouristuksentapaiset nytkähdykset osoittivat, miten järkytetty hänen
+mielensä oli.
+
+Hän istuutui jälleen pöydän ääreen ja painoi päänsä käsiin.
+
+Asbjörn Krag seisoi kauan vaiti ja katseli häntä.
+
+Hänen äänensä sai ihmeen lempeän soinnun, kun hän kysyi:
+
+-- Hyvä neiti, tahdotteko, että jätän teidät rauhaan?
+
+Dagny viivytti vastausta. Vasta hetken kuluttua hän sai sanotuksi:
+
+-- Minä... minä olisin toivonut, ettette olisi koskaan tullut tänne.
+
+Nämä sanat koskivat tuskallisesti Asbjörn Kragiin. Hän käveli pari
+kertaa lattian poikki ja seisahtui sitten Dagnyn eteen. Hän seisoi
+kädet selän takana ja katsoi häneen.
+
+-- Jollen olisi tullut, sanoi hän, olisi kaikki nyt hyvin toisin.
+
+-- Niin, puuskahti Dagny.
+
+Hän taisteli itkua vastaan.
+
+-- Hyvä neiti Holger, jatkoi salapoliisi. -- Minä ymmärrän, että te
+olette onneton, ja säälin teitä senvuoksi. Mutta teidän ei pidä tehdä
+vääryyttä.
+
+-- Mitä minun on tehtävä? Olen aivan yksin.
+
+-- Niin, siksi että itsepäisesti pysytte yksinäisyydessänne. Ellette
+usko asiaanne kellekään toiselle, ei teillä ole mitään neuvoa. Minä
+tahdon vain teidän parastanne. Sekä teidän että yhteisen ystävämme Ryen
+parasta. Ja nyt minä sanon teille, millä kannalla asiat olisivat,
+jollen olisi tullut. Hyvä neiti, haluaisitteko todellakin, että Rye
+tällä hetkellä istuisi vankeudessa epäiltynä murhayrityksen teosta
+isäänne vastaan?
+
+-- Ah, sitä ei kukaan ihminen uskalla väittää. Hän on syytön.
+
+-- Minä tiedän sen niin hyvin kuin tekin. Mutta oikeus ei kysy ihmisten
+uskoa eikä tunteita. Se iskee säälimättä siihen, missä luulee näkevänsä
+arvoituksen selityksen. Monet seikat puhuvat ratsumestaria vastaan.
+Toivon, ettette epäile minun luulevan itsestäni liikoja, mutta sanon
+teille vielä kerran, että jollei olisi käynyt niin, että minä sain
+syytä osoittaa nuo todistusaiheet perättömiksi, niin Rye istuisi nyt
+vankeudessa ja häväistysjuttu olisi paljon suurempi kuin se nyt on.
+
+-- Hän ei olisi sanonut mitään.
+
+-- Ei olisi sanonut -- ei olisi sanonut! -- Asbjörn Krag miltei
+suuttui. -- Sehän se tässä juuri on hullua, että te peitätte ja
+salaatte minulta kaiken. Joku kauhea arvoitus piilee tässä jutussa, ja
+teille maksaisi ehkä vain sanan, jotta saataisiin valoa pimeyteen.
+Miksi teillä ei ole sen vertaa luottamusta minuun, että sanoisitte sen
+ainoan sanan?
+
+Dagny katsoi salapoliisiin. Hänen kasvonsa olivat itkuun valmiit, hänen
+silmänsä kosteat kyynelistä.
+
+-- Minä en voi sanoa mitään. Eikä se, mitä minulla olisi sanottavaa,
+auttaisi asiaa ollenkaan.
+
+-- Auttaisi varmasti!
+
+-- Te olette julma, kun epäilette minun rehellisyyttäni. Vakuutan
+kunniasanallani, ettei minulla ole aavistustakaan siitä, kuka on tehnyt
+tuon ilkityön isääni vastaan.
+
+-- Hyvin mahdollista, ettette sitä tiedä. Mutta mistä sitten johtuu
+salaperäisyys, joka peittää näiden tapahtumain alkunäytöksen, teidän ja
+Ivar Ryen kihlauksen purkaantumisen?
+
+Dagny neiti nousi.
+
+-- Se on asia, joka koskee ainoastaan minua ja häntä tuolla sisällä,
+sanoi hän päättävästi nyökäten sairaan huoneeseen päin. -- Se ei ole
+teidän asianne eikä Ryenkään. Pyydän teitä jättämään tämän kiusallisen
+puheenaineen.
+
+Asbjörn Krag muutti kerrassaan menettelytapaa. Hänestä tuli aivan
+rakastettava.
+
+-- Tiedättekö, sanoi hän, että asianajaja Boman on hävinnyt
+jäljettömiin? Ei kukaan ole nähnyt häntä sitten eilis-illan. Ja minä
+olin viimeinen, joka näin hänet. Mies oli sotaisella tuulella ja
+vannoi, että hänellä oli käsissään todistukset, jotka pystyivät
+nujertamaan Ryen.
+
+Salapoliisi huomasi hyvin, että tämä uutinen vaikutti Dagnyyn. Mutta
+hän ei ollut tietävinäänkään.
+
+-- Ei kai teilläkään ole aavistusta siitä, missä asianajaja on? kysyi
+hän.
+
+-- Ei.
+
+Jonkinlainen epävarmuus valtasi Dagnyn.
+
+-- Mihin aikaan, kysyi hän epäröiden ja arasti katsoen, -- mihin aikaan
+te viimeksi puhuttelitte asianajajaa?
+
+-- Eilen illalla.
+
+-- Mihin aikaan?
+
+-- Vähän sen jälkeen kuin tapasin teidät.
+
+-- Siis kahdeksan tienoissa, mutisi hän miettivänä.
+
+-- Niin, juuri siihen aikaan. Kello oli seitsemän minuuttia vailla
+kahdeksan. Minä pidän aina muistissa aikamäärät, kun työskentelen.
+Asianajaja tuli Holtesta päin, missä hän luultavasti oli jatkanut
+tutkimuksiaan hankkiakseen sitovia todistuksia ratsumestaria vastaan.
+
+-- Ja nyt hän on poissa?
+
+-- Niin, jäljettömiin kadonnut.
+
+-- Ratsumestari Rye oli kai... hän oli kai kotona siihen aikaan,
+luullakseni?
+
+-- Eilen illalla kahdeksan aikaan?
+
+Kragin hermot värähtivät. Hänet valtasi sellainen aavistus, että nyt
+oli käsissä ratkaiseva kohta.
+
+-- Niin.
+
+-- Kahdeksan aikaan, mutisi Krag itsekseen ja antoi Dagnyn saada sen
+käsityksen, että hän koetti muistella ja laskea, -- ei, siihen aikaan
+hän oli hiukan ulkona kävelemässä. Pehtori mainitsi siitä, kun tulin
+kotia.
+
+-- Milloin tulitte kotia? Tapasitteko silloin ratsumestarin?
+
+-- Tapasin, vastasi Krag.
+
+Ja hän lisäsi, katsoen Dagnyyn terävästi:
+
+-- Rye oli aivan kaltaisensa. En voinut huomata hänessä mitään
+tavallisuudesta poikkeavaa.
+
+Sanat vaikuttivat Dagnyyn sysäyksen tavoin.
+
+-- No niin, sehän on yhdentekevää, sanoi hän.
+
+Taas syntyi hiljaisuus. Dagny neiti taisteli sisällistä taistelua. Hän
+olisi halunnut katkaista keskustelun, mutta tuntui, ettei hän oikein
+uskaltanut.
+
+Asbjörn Krag tarttui jälleen yhtäkkiä äskeiseen asiaan.
+
+-- Te siis ette tahdo sanoa, mikä aiheutti käyntinne asianajajan luona?
+
+-- Minulla ei ole mitään sanottavaa!
+
+Asbjörn Krag hymyili, otti tyynesti tuolin ja istuutui hänen eteensä.
+
+-- Siinä tapauksessa sallinette, sanoi hän puolittain leikillisesti, --
+että minä puhun teidän sijastanne. Sopiihan teidän keskeyttää, jos
+milloin katsotte tarvittavan oikaisemista.
+
+Eilen illalla kello seitsemän -- aloitti salapoliisi -- istui
+asianajaja kirjoittamassa kirjettä jostakin metsäkaupasta, joka
+kiinnitti hänen mieltään, siis asiasta, joka ei millään lailla koske
+tätä kummallista juttua. Hän oli juuri kirjoittanut sanat "myytävää
+metsää" -- kirje on minulla, nähkääs -- kun hän samassa muisti erään
+asian. Uskallan arvata, ettei mikään ulkonainen tapaus keskeyttänyt
+häntä yhtäkkiä. Hän huomasi näet, että kello oli puoli kahdeksan tai
+ehkä pari minuuttia vailla puoli. Tehän olitte luvannut kohdata hänet
+kello puoli kahdeksalta?
+
+Krag kohotti varoittavasti kättänsä, kun näki Dagnyn liikahtavan
+tahdottomasti.
+
+-- Älkää keskeyttäkö minua, sanoi hän. -- Mahdollista kyllä, että
+erehdyn joissakin pikkuseikoissa, mutta pääasiassa olen aivan oikeassa.
+Tiedän sen ihan varmaan, sillä koko todistusketjuni on eheä. No niin,
+minä edellytän siis, että teillä oli jotakin hyvin tärkeätä sanottavaa
+asianajajalle ja että olitte vihdoin päättänyt mennä häntä tapaamaan.
+Häntä, joka, niinkuin tiedetään, on ratsumestarin vihollinen. Saanko
+ehkä sanoa verivihollinen, hyvä neiti? Sanon sitten niin.
+
+Kun siis asianajaja, kuten sanottu, istui kirjoittamassa kirjettään,
+huomasi hän, että määrähetki läheni. Silloin hänen mieleensä juolahti
+sangen järkevä ajatus, että olisi sentään sopimatonta kohdata teidät
+kauppiaan talossa tai aivan sen lähellä, missä kuka tahansa voi nähdä
+teidän kohtauksenne, joka nykyisissä olosuhteissa oli tietenkin omansa
+herättämään suurta huomiota. Hän päätti siis lähteä teitä vastaan,
+jotta edes näyttäisi siltä, kuin te olisitte sattumalta tavanneet
+toisenne. Mutta kun aika on täpärällä, jättää hän kirjeensä kesken.
+Emännälle, kauppiaan vaimolle, hän sanoo muka menevänsä huoneeseensa,
+mutta pujahtaakin maantielle.
+
+Mutta nyt sattuu niin onnettomasti -- tai minä sanon mieluummin:
+onnellisesti -- että te, neiti, kuljette mieluummin kiertoteitä
+päästäksenne tapaamasta ihmisiä. Te menette metsän kautta. Sitä hän ei
+tule ajatelleeksi, ja siitä seuraa, että te kävelette toistenne ohi.
+Sillaikaa kun hän astelee tietä pitkin ja tähystelee eteensä nähdäkseen
+teidät, saavutte te kauppiaan talolle.
+
+Tässä tahdon pistää väliin pienen kysymyksen. Minulle on kerrottu, että
+kauppiaan vaimo on aikoinaan ollut teidän hoitajattarenne. Eikö niin?
+
+Dagny nyökkäsi.
+
+-- Hyvä. Ja kuten tiedätte, tavataan lastenhoitajissa usein liikuttavaa
+rakkautta lapsiin, joita he ovat hoitaneet, vielä senkin jälkeen, kun
+nämä ovat jo kasvaneet ja tulleet suuriksi. Sentähden minä ymmärrän
+hyvin, että kävi niinkuin kävi. Älkää keskeyttäkö minua, neiti; minä
+tahdon kertoa loppuun asti, koska kerran olen alkanut vetää esiin
+_todistusketjuani_.
+
+
+
+
+SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
+
+Uusi murhamies.
+
+
+Ja salapoliisi jatkoi, välittämättä nuoren tytön yltyvästä tuskasta ja
+maltittomuudesta:
+
+-- Kun minä löysin tämän sievän pikku sormuksen asianajajan huoneesta
+ja kysyin kauppiaan vaimolta, oliko kukaan käynyt kysymässä asianajajaa
+sen jälkeen kuin hän oli lähtenyt illalla ulos, en saanut vastausta, ja
+vaimon silmiin tuli pelokas ilme. Silloin ymmärsin, että oli olemassa
+joku, jota hän tahtoi suojella. Eikä se voinut olla kukaan muu kuin
+hänen entinen pikku neitinsä, tuo rakas lapsi, eikä kukaan muu ollut
+voinut kadottaa tuollaista sormusta kuin hieno neiti Dagny Holger.
+Jätin vaimon rauhaan, ettei hänen tarvinnut antaa ilmi suojattiansa.
+Näette siis, neiti, että minä itse asiassa toimin sangen
+hienotunteisesti.
+
+No niin, sitten oli varsin helppo päättää mitä oli tapahtunut.
+
+Te ja asianajaja olitte sivuuttaneet toisenne matkalla, ja kun te
+kenenkään näkemättä saavutte kauppiaan taloon, tapaatte siellä vaimon
+ja suostuttelemalla saatte hänet lupaamaan, ettei puhu mitään. Ja se on
+minusta ihan luonnollista. Sitten te kysytte asianajajaa, ja hän vastaa
+-- minkä todeksi luulee -- että asianajaja on huoneessaan
+yläkerroksessa. Te menette sinne yksin, sillä ette halua, että kukaan
+on kuulemassa mitä te asianajajan kanssa puhutte. Te koputatte ovelle.
+Ei vastausta. Koputatte lujemmin. Ei sittenkään vastausta.
+
+Hyvä neiti, mitkä ajatukset silloin liikkuivat teissä, joka viime
+aikoina olette saanut niin paljon surra ja ikävöidä ja kärsiä? Te
+ymmärsitte, ettei mies ollut kotona, ja ajattelitte: jospa pääsisin
+hetkeksi hänen huoneeseensa, hetkeksi vain, ja saisin vilkaista hänen
+kätköihinsä. Ja sitten te huomasitte, että ovi, joka oli toiveittenne
+tiellä, oli tuollainen vanhanaikainen mitätön ovi, jossa on naurettava
+lukkorämä. Teidän tarvitsi vain työntää vähän, jotta se aukeaisi. Ja
+siinä tuokiossa te ehkä tunsitte menehtyvänne epätoivosta, ja sitten te
+työnsitte, ja ovi aukesi.
+
+Te aloitte etsiä huoneessa. Viskelitte paperit sikinsokin. Ajattelitte,
+ettei ollut hetkeäkään hukata, täytyi vain saada käsiin eräs pieni
+mitätön juttu. Minä en erehdy, kun uskon, että se oli paperi,
+asiakirja. Istukaa rauhassa, neiti. -- Sitten ette uskaltanut jäädä
+enää pitemmäksi aikaa huoneeseen, vaan pakenitte kauhun ja epätoivon
+vallassa. --
+
+Dagny neiti oli noussut. Hän oli hirvittävän kalpea, ja hänen koko
+ruumiinsa vapisi.
+
+-- _Löysittekö paperin?_ kysyi Asbjörn Krag pontevasti.
+
+Dagny meni hoiperrellen ovea kohden.
+
+-- En, vastasi hän kuiskaamalla, luoden Kragiin viimeisen katseen, --
+minä en löytänyt paperia ja olen nyt yhtä onneton kuin ennenkin.
+
+Hän oli jo ovella, mutta Asbjörn Kragin ääni kutsui hänet takaisin.
+
+-- Sitten minä etsin paperin teille, sanoi Krag. -- Luottakaa siihen.
+
+Mutta silloin näytti, kuin Dagny olisi toipunut. Hän kohotti päätänsä.
+
+-- Mistä paperista te puhutte?... Mutta minä en voi nyt kauempaa...
+Minulla on muita velvollisuuksia.
+
+Hän lähti hiljaa huoneesta.
+
+Asbjörn Krag jäi seisomaan yksikseen. Hän oli syvästi liikutettu. Hän
+ymmärsi, että jokin kauhea salaisuus pakoitti tyttö raukan vaikenemaan.
+
+Sitten hänkin lähti.
+
+Ulos tullessaan hän kuuli talojen päivälliskellojen soivan.
+
+Hän ajatteli asemaansa tässä jutussa ja johtui siihen tulokseen, että
+oli tuskin milloinkaan ollut pahemmassa vaikeuksien sokkelossa. Tässä
+oli tullut lisäksi se luonnoton seikka, että nekin ihmiset, joita hänen
+oli auttaminen, pitivät hänen käsiään sidottuina, niin kauan kuin eivät
+suostuneet olemaan avomielisiä. Molemmat sanoivat salaavansa ainoastaan
+sellaista, mikä ei vaikuttanut asiaan mitään, mutta itse hän oli
+vakuutettu, ettei laita ollut ensinkään niin. Kunpa hän nyt löytäisi
+asianajajan.
+
+Yhtäkkiä hän huomasi miehen, joka tuli juosten häntä vastaan kaukana
+tiellä.
+
+Hän näki heti, että se oli virkaatekevä tuomari.
+
+Kiire oli miehellä.
+
+Asbjörn Krag seisahtui.
+
+Kun tuomari tuli lähemmäksi, niin Asbjörn Krag huomasi, että hän oli
+kalpea ja kuohuksissa.
+
+Jotakin oli varmaan tapahtunut.
+
+-- Vihdoinkin saan teidät käsiini! huudahti tuomari läähättäen.
+
+-- Te näytätte siltä, kuin tulisitte maanjäristyksestä tai muusta
+kauhistuksen paikasta.
+
+-- Kauheata onkin tapahtunut, voihkasi tuomari. -- Olemme löytäneet
+asianajaja Bomanin.
+
+-- Sepä hyvä. Nyt on siis toivoa, että asiasta saadaan selko.
+
+-- Hän on kuollut, sanoi tuomari.
+
+Asbjörn Krag katsoi häneen terävästi.
+
+-- Itsemurhako?
+
+Se oli hänen ensimäinen ajatuksensa. Hän odotti jännittyneenä
+vastausta. Tuomari oli niin liikutettu, että voi tuskin puhua. Vihdoin
+hän sai sanotuksi:
+
+-- Ei.
+
+-- Luonnollinen kuolema siis?
+
+-- Ei.
+
+Salapoliisi tarttui häntä lujasti käsivarteen.
+
+-- Mies, mitä tarkoitatte? Onko hänet...?
+
+-- Hänet on lyöty kuoliaaksi, vastasi tuomari hiljaa. -- Me löysimme
+hänen ruumiinsa.
+
+Salapoliisi seisoi kuin ankaran iskun saaneena. Hänen tapansa ei ollut
+osoittaa mielenliikutusta, mutta tämä hirvittävä uutinen yllätti hänet.
+Hän tuli samassa ajatelleeksi Dagny neidin kummallisen tuskaisia
+kysymyksiä, ja hänessä heräsi valtavan masentava tunne, että asiassa
+ehkä piili vielä hirveämpiä salaisuuksia.
+
+-- Näyttäkää minulle missä hän on, sanoi hän tuomarille, ja molemmat
+lähtivät nopeasti astumaan.
+
+Matkalla tuomari koetti katkonaisin lausein selittää mitä oli
+tapahtunut.
+
+Ryen talon pehtori oli löytänyt asianajajan ruumiin ja ilmoittanut
+siitä heti nimismiehelle, joka sattui juuri silloin olemaan
+virkaatekevän tuomarin seurassa. He olivat molemmat rientäneet
+paikalle, ja tieto löydöstä oli levinnyt kulovalkean tavoin, niin että
+väkeä tulvi joka taholta.
+
+Asianajaja Boman oli löydetty metsiköstä Ryen talon läheltä. Hän oli
+nähtävästi aikonut mennä niittyjen poikki taloon, kun hänen päällensä
+oli hyökätty.
+
+-- Onko hänet ammuttu? kysyi Krag.
+
+-- Ei, murhaaja on iskenyt hänen päähänsä ammottavan haavan jollakin
+tylsällä aseella. Hän on nähtävästi kuollut heti.
+
+-- Onko mitään jälkiä?
+
+-- Ei, ei kerrassaan mitään. Asia on täydellinen arvoitus, mutta
+omituisinta on, että asianajajaa on lyöty aivan samalla tavalla kuin
+everstiäkin.
+
+Asbjörn Krag hätkähti.
+
+-- Ja mihin aikaan?
+
+-- Sen on täytynyt tapahtua eilen illalla.
+
+Salapoliisi muisti taas tuon kaamean huudon, jonka oli kuullut
+palatessaan kauppiaan luota. Se ei voinut olla muu kuin asianajajan
+hätähuuto. Oli kuulunut peräkkäin kaksi vihlovaa kirkaisua, ikäänkuin
+ihminen olisi huutanut hengenhädässä.
+
+Vihdoin salapoliisi ja tuomari saapuivat perille.
+
+Joukko ihmisiä oli keräytynyt paikalle.
+
+Tämä harmitti Asbjörn Kragia, sillä se merkitsi, että kaikki jäljet
+olivat tallatut näkymättömiin.
+
+Vanha nimismies, joka oli aivan lamaantunut kauhusta, ei ollut älynnyt
+pitää ihmisiä loitompana.
+
+Osa hääri vainajan ympärillä, toiset tallustivat nurmikolla
+edestakaisin, toiset itkivät kauhusta.
+
+Salapoliisin nähtyään ihmiset väistyivät arasti syrjään.
+
+Krag seisahtui ehdottomasti, kun sai nähdä vainajan.
+
+-- Onko kukaan koskenut häneen? kysyi hän.
+
+-- Ei ole, vastasi pehtori, joka hänkin oli läsnä. -- Ihan noin hän
+makasi, kun minä hänet löysin.
+
+Vainaja oli puolittain istuvassa asennossa nojaten puunrunkoon.
+
+Hänellä oli kauhea haava pään vasemmalla puolella.
+
+Niin oli everstilläkin ollut.
+
+Krag loi silmänsä yli lakeuden.
+
+Yhtäkkiä hänen aivoissaan välähti ajatus.
+
+Everstihän oli myös maannut puun juurella näin ihan metsän laidassa.
+
+Boman oli nähtävästi aikonut mennä tasangon poikki aivan samoin kuin
+eversti yli Holten niityn.
+
+Silloin oli salaperäinen vihollinen tullut heitä vastaan ja he olivat
+paenneet takaisin metsään. Mutta kumpikaan ei ollut ehtinyt sinne.
+
+Asbjörn Krag käsitti, että koko älykkäästi rakennettu olettamuksensa
+alkoi nyt luhistua.
+
+Hän oli viime vuorokauden aikana luullut, että asianajaja oli yrittänyt
+surmata vanhan everstin.
+
+Mutta tämä uusi tapaus kumosi kerrassaan hänen otaksumansa.
+
+Ihmiset, jotka olivat tähän asti seisseet ääneti ja katselleet
+salapoliisia, alkoivat kuiskailla keskenään.
+
+Krag katsoi ympärilleen.
+
+Niityllä näkyi joku mies tulevan hitaasti kävellen.
+
+Hän läheni.
+
+Se oli ratsupukuinen mies. Ratsumestari Ivar Rye.
+
+
+
+
+KAHDEKSASTOISTA LUKU.
+
+Kuka on murhaaja?
+
+
+Ratsumestarin lähetessä väki väistyi arasti ja kuiske taukosi
+kerrassaan.
+
+Rye, joka huomasi jotakin olevan hullusti, joudutti askeliansa.
+
+Hänellä oli päässään vihreä metsästyshattu, jonka hän oli vetänyt
+silmilleen, niin että ainoastaan suu ja leuka näkyivät.
+
+Kätensä hän oli pistänyt syvälle taskuihin. Hänellä oli muassaan koira,
+joka hölkytti hänen perässään nuuskien hänen jälkiään.
+
+Hänen koko esiintymisensä teki ehdottomasti kolkon vaikutuksen, ja
+kuolleen miehen ympärillä tuntui olo entistä kamalammalta.
+
+Rye meni suoraan Asbjörn Kragin luo.
+
+-- Mitä täällä on tekeillä? kysyi hän.
+
+Asbjörn Krag ei vastannut. Hän vain osoitti kuollutta.
+
+Rye katseli ruumista; häntä värisytti.
+
+-- Hyvä jumala, kuiskasi hän, tämä on hirmuista.
+
+Hän kumartui ruumiin yli, tunsi vainajan ja loi kysyvän katseen Asbjörn
+Kragiin.
+
+-- _Hänkö?_
+
+Krag nyökkäsi.
+
+-- Kuinka tämä on tapahtunut?
+
+-- Sitä ei kukaan tiedä.
+
+-- Tappoko?
+
+-- Katso häntä, sanoi salapoliisi. -- Ihan tuossa asennossa hän makasi
+puun juurella, kun hänet löydettiin. Luuletko hänen voineen itse
+satuttaa itsensä tuolla lailla?
+
+-- Tämähän on hirveätä. Milloin se on tapahtunut?
+
+Asbjörn Krag pisti kätensä Ryen kainaloon. Hän käski nimismiehen pitää
+huolta, ettei kukaan saanut kajota ruumiiseen, ja lähti ratsumestarin
+kanssa kävelemään niitylle.
+
+Kun he olivat joutuneet niin kauas, ettei kukaan enää voinut kuulla
+heidän puhettaan, sanoi Krag:
+
+-- Milloinka se tapahtui? Sen minä sanon sinulle. Eilen illalla se
+tapahtui.
+
+Hän loi ystäväänsä surullisen ja tutkivan katseen.
+
+-- Mihin aikaan? kysyi Rye.
+
+Asbjörn Krag mietti hetkisen.
+
+-- Asianajaja lähti kotoaan kello puoli kahdeksan eilen illalla, sanoi
+hän. -- _Tapaus_ on varmaan sattunut kahdeksan ja yhdeksän välillä.
+
+-- Tapaus? kysyi Rye. -- Sinä korostat erityisesti sitä sanaa.
+
+-- Niin, enkä tee sitä tarkoituksetta.
+
+Salapoliisi seisahtui ja osoitti kädellänsä metsää, joka huojui hiljaa
+tuulessa.
+
+-- Tuolla, sanoi hän, noiden mustien puiden takana minä seisoin eilen
+illalla puoli yhdeksän tienoissa. Silloin kuulin kaksi kirkaisua, jotka
+totisesti kävivät luihin ja ytimiin. Sinä tiedät, etten minä hevillä
+säikähdä, mutta ne olivat todellakin kaksi niin kamalaa huutoa, että
+minä hätkähdin. Seisoin hetken ja kuuntelin, toistuisiko huuto, mutta
+sitten ei enää kuulunut mitään.
+
+Salapoliisi osoitti väkijoukkoa, joka seisoi nimismiehen ympärillä.
+
+-- Huuto kuului tuolta, jatkoi hän. -- Se oli asianajajan hätähuuto,
+kun hän oli kuolemantuskassa.
+
+-- Kello puoli yhdeksän, mutisi ratsumestari. -- Sinä tulit kotia kello
+yhdeksän tienoissa. Miksi et puhunut asiasta minulle mitään?
+
+-- Siksi etten luullut sen olevan missään tekemisissä meidän juttumme
+kanssa.
+
+Yhtäkkiä hän tarttui lujasti ystävänsä käsivarteen ja kysyi:
+
+-- Kuulitko sinä huudot?
+
+-- En.
+
+-- Mutta sinähän olit ulkona siihen aikaan.
+
+-- Olinko minä ulkona?
+
+-- Olit, ulkona kävelemässä. Pehtori kertoi. Etkö todellakaan kuullut
+mitään?
+
+-- En, vastasi Rye, en kuullut mitään.
+
+-- Mitä tietä sinä kuljit?
+
+Ratsumestari rypisti otsaansa.
+
+-- Tämähän tuntuu kuulustelulta, sanoi hän.
+
+-- Hyvä ystävä, sanoi Asbjörn Krag, varsin mahdollista, että tämä on
+kuulustelua. Nyt minä selitän sinulle, kuinka kummallinen asia on.
+
+Kaksi miestä on ollut sinun tielläsi. Molemmista olet päässyt, toisesta
+ainakin toistaiseksi, toisesta kokonaan. Edellinen oli vanha eversti
+Holger.
+
+Silloin kun hänen päällensä käytiin, olit sinä todistettavasti
+läheisyydessä.
+
+Toinen oli tämä asianajaja Boman, joka oli kalliilla valalla vannonut
+toimittavansa sinut tuomituksi.
+
+Hänet lyötiin kuoliaaksi eilen illalla kello kahdeksan ja yhdeksän
+välillä.
+
+Juuri siihen aikaan sinä olit ulkona kävelemässä.
+
+Asianajajan päälle on käyty aivan samalla tavalla kuin vanhan everstin.
+
+Täytyyhän sinun tunnustaa, että tämä kaikki on käsittämätöntä ja
+kauheaa.
+
+Pidätkö kohtuuttomana sitä, että teen sinulle joitakin kysymyksiä?
+
+-- Minä annan sinulle tarpeelliset selitykset. Kuljin eilen illalla
+eteläistä tietä, ja se kai oli syynä, etten kuullut mitään.
+
+Ratsumestari loi äkkiä ystäväänsä terävän katseen.
+
+-- Epäiletkö sinä minua? kysyi hän.
+
+-- En.
+
+-- Uskotko vielä, että omatuntoni on täysin puhdas?
+
+-- Uskon, nyt varmemmin kuin koskaan.
+
+-- Kuinka niin? Minusta tuntuu, että tämän jälkeen...
+
+-- Paras ystäväni, sanoi Asbjörn Krag, tahdon olla suora sinua kohtaan.
+Jos olisit pari tuntia sitten kysynyt minulta, tiesinkö kuka oli
+yrittänyt murhata eversti Holgerin, niin olisin ehdottomasti vastannut
+myöntävästi. Olen iloinen, ettet sitä tehnyt.
+
+-- Sinä luulit, että se oli tuo tuolla?
+
+-- Aivan oikein. Ja sille edellytykselle olin rakentanut olettamuksen,
+joka oli selvä alusta loppuun. Luulin, että minulta puuttui vain eräitä
+sielutieteellisiä yksityiskohtia, jotta olisin saanut sen ihan
+täsmälleen pitämään paikkansa. Mutta nyt kaikki luhistuu maahan.
+
+Mies löydetään kuolleena tuolta. Käykin ilmi, että asianajajalla on
+ollut aivan sama vihollinen kuin vanhalla everstillä.
+
+Tämä yhteinen vihollinen voit olla joko sinä, hyvä Rye, tai...
+
+-- Tai kuka? kysyi ratsumestari kiihkeästi.
+
+-- ... tai jokin muu mies, joku salaperäinen olento, joka tekee
+paikkakunnan turvattomaksi.
+
+Minusta näissä rikoksissa on jotakin umpimähkäistä ja tarkoituksetonta.
+Mutta eivät ne silti näytä pelkältä sattumalta.
+
+Voisihan ajatella, että joku vaarallinen mielipuoli liikuskelee täällä
+ja että hän tuntee tämän asian eikä kammo mitään keinoja. Hyvä ystävä,
+minä luulen, ettemme ole vielä päässeet pitkälle arvoituksen
+selvittämisessä. Vielä voi täällä tapahtua suuria asioita. Mutta
+mennään nyt katsomaan kuollutta tarkemmin.
+
+Väkijoukko oli kasvanut, kun ystävykset saapuivat paikalle. Kaikki
+tuijottivat uteliaina ja huonosti salatulla vihamielisyydellä
+ratsumestariin, joka oli tyyni ja kylmä kuten aina.
+
+Vartioiminen oli ollut jotenkin tarpeetonta, sillä ihmiset pysyivät
+käskemättäkin kunnioittavan välimatkan päässä ruumiista.
+
+Asbjörn Krag napitti vainajan sadetakin rinnan kohdalta ja määräsi,
+että hänet oli vietävä asuntoonsa, missä ruumiintarkastus oli
+pidettävä.
+
+Kiireesti hankittiin paarit. Ruumis laskettiin niille ja kannettiin
+pois.
+
+Joukko teki hiljalleen seuraa.
+
+Se oli kummallinen kulkue.
+
+Asbjörn Krag jäi hetkeksi tapahtumapaikalle löytääkseen mahdollisesti
+joitakin jälkiä.
+
+Hän tutki maata hyvin tarkoin, erinomaisella ja ratsumestarin mielestä
+tarpeettoman suurella huolella.
+
+Lopetettuaan tarkastuksensa Asbjörn Krag nousi ja kysyi
+ratsumestarilta:
+
+-- Muistatko miten ukko Holger oli puettu, kun hänet löydettiin?
+
+-- En aivan tarkkaan. Mutta sen verran muistan, että hänellä oli
+sadetakki yllään.
+
+-- Niin, eikö totta? Keltaisenruskea sadetakki.
+
+-- Aivan niin. Minä olen usein nähnyt sen hänellä.
+
+-- Bomanilla oli melkein samanlainen.
+
+Ratsumestari tuijotti hämmästyneenä salapoliisiin.
+
+-- Siinä olet oikeassa. Asianajajallakin oli sellainen sadetakki. Se
+oli uudempi ja vaaleampi, mutta muuten samanlainen.
+
+-- Eroitus ei merkitse mitään.
+
+-- Mutta luuletko, että sadetakit voivat olla missään tekemisissä asian
+kanssa? kysyi ratsumestari.
+
+Salapoliisi katseli ilmaan, ikäänkuin vainuten jotakin; hänen
+silmissään oli hajamielinen ilme, ja katse harhaili kaukana.
+
+-- Mitä sinä ajattelet? kysyi Rye.
+
+-- Minä ajattelen... ajattelen..., vastasi Asbjörn Krag hajamielisesti,
+-- ajattelen noita sadetakkeja.
+
+Mutta samassa häneltä pääsi huudahdus, joka osoitti, ettei hän ehkä
+sittenkään ollut ihan vankasti ajatellut sadetakkeja. Hän sanoi:
+
+-- Hitto vieköön, paperi!
+
+
+
+
+YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
+
+Sininen kirjekuori.
+
+
+Paperi!
+
+Asbjörn Kragin mieleen oli yhtäkkiä muistunut tuo salaperäinen ja
+tärkeä asiapaperi, jota nuori neiti Holger oli etsinyt.
+
+Hän ymmärsi, että tämä paperi oli koko asian ydin. Jos hän sen saisi
+käsiinsä, löytyisi samalla arvoituksen selitys.
+
+Täytyihän tämän paperin olla erityisen tärkeä ja koskea joko eversti
+Holgeria tai hänen tytärtään tai ratsumestaria.
+
+Krag tiesi vanhastaan, miten äärettömän vaarallisia tuollaiset
+halventavat asiapaperit saattoivat olla ja kuinka ne tunnottoman
+ihmisen käsissä voivat tuhota ei ainoastaan yksityisiä henkilöitä, vaan
+kokonaisia perheitä.
+
+Oliko tuollainen asiapaperi todellakin tämän murhenäytelmän sisäisenä
+vaikuttimena?
+
+Taistelu tästä paperista -- sekö se oli jo maksanut yhden ihmishengen
+ja vaati ehkä useampia?
+
+Hän ei uskonut, että Dagny neiti oli löytänyt paperin käydessään
+asianajajan huoneessa. Itse hän ei myöskään ollut löytänyt muuta kuin
+merkityksettömiä kauppakirjeitä.
+
+_Sellaisia_ papereita ei mielellään jätetä kirjoituspöydän enemmän tai
+vähemmän epävarmoihin kätköihin. Ne pidetään aina mukana.
+
+Ja jos asianajajalla oli ollut hallussaan tuollainen paperi, oli
+luultavaa, että hän säilytti sitä lompakossaan ja että se oli vielä
+siellä. Ellei...
+
+Ellei se mies, joka hänet oli surmannut, ollut sitä varastanut. Jos
+murhaaja mitään lienee teollansa tarkoittanut, ei se ole voinut olla
+muuta kuin anastaa häneltä tuo vaarallinen paperi.
+
+Mutta kenen käsiin se siinä tapauksessa lienee joutunut?
+Ahdistettujenko? Vai jonkun uuden ahdistajan? Ehkä entistä
+vaarallisemman vihollisen? -- Näitä Asbjörn Krag mietiskeli astuessaan
+ratsumestarin rinnalla niittytietä.
+
+Molemmat kulkivat ääneti. Rye huomasi salapoliisin olevan ajatustyössä
+eikä tahtonut häiritä häntä.
+
+He saapuivat kauppiaan talolle. Ruumis oli jo kannettu sisään.
+Satalukuinen ihmisjoukko oli kokoontunut ulkopuolelle.
+
+Puhelu kävi hiljaisella äänellä, ja kuiskatut sanat ja pelokkaat
+katseet tekivät kiusallisen ja painostavan vaikutuksen.
+
+Salapoliisi kääntyi ratsumestariin.
+
+-- Sinä et ole täällä miksikään hyödyksi, sanoi hän. -- Minusta tuntuu,
+että sinä vain herätät paheksumista. Mene kotiin ja odota minua. Tulen
+pian.
+
+-- Kuten tahdot, jollen voi millään lailla olla hyödyksi.
+
+-- Et mitenkään tällä hetkellä.
+
+Ratsumestari kääntyi toiselle tielle ja poistui. Väkijoukko huomasi
+hänen lähtönsä. Puhelu taukosi hetkeksi kokonaan.
+
+Asbjörn Krag astui taloon. Muutamat ulkona-olijoista pyrkivät mukaan,
+mutta hän pidätti heidät ja sulki oven perässään.
+
+Käytävät ja portaat olivat väkeä täynnä. Joukossa oli useita
+sanomalehtimiehiä.
+
+Nämä heti salapoliisin kimppuun.
+
+-- Minulla ei ole muuta sanottavaa, hyvät herrat, vastasi Krag, kuin
+että on tapahtunut jotakin odottamatonta, joka on omansa tekemään asian
+yhä arvoituksellisemmaksi.
+
+-- Mutta tietysti olette sitä mieltä, että on tapahtunut murha?
+
+-- Mies on lyöty kuoliaaksi, se on selvä.
+
+-- Ja tämä murha on kai jossakin yhteydessä eversti Holgeria vastaan
+tehdyn murhayrityksen kanssa?
+
+-- Epäilemättä. Tapaukset ovat aivan samankaltaiset.
+
+-- Luuletteko, että täällä kuljeksii joku salaperäinen ja vaarallinen
+ihminen, joka tekee seudun turvattomaksi?
+
+-- Ennenkuin olen nähnyt vainajan, en luule mitään, sanoi Asbjörn Krag.
+-- Toivottavasti herrat jättävät meidät hetkeksi rauhaan, jotta saamme
+toimittaa tarkastuksen.
+
+Ja herroille tuli kiire päästä lennätinasemalle lähettämään uusia,
+hälyäherättäviä sähkösanomia pääkaupungin lehdille, kun Asbjörn Krag
+astui vainajan huoneeseen. Hän tapasi siellä nimismiehen apulaisineen
+ja tuomarin.
+
+Jälkimäinen oli kalmankalpea ja masentunut.
+
+-- Hyvä oli, että tulitte, sanoi hän. -- Tämä asia kasvaa yli minun
+voimieni. En ymmärrä enää mitään.
+
+Hän osoitti vainajaa ja kysyi katsoen merkitsevästi:
+
+-- Eikö juuri tämä ollut...?
+
+-- Tämä juuri. Me luulimme, että hän oli syyllinen. Mutta nyt hänet on
+kaatanut sama käsi, joka tähtäsi surmaniskun eversti Holgeria vastaan.
+
+Krag paljasti vainajan kasvot. Silloin hän näki mitä ei ollut äsken
+ulkona huomannut, että asianajajan kasvoilla vielä kuolemassakin oli
+kamppailun ja tuskan leima.
+
+Kun hän ajatteli, miten miestä oli ajettu kuin eläintä niityn poikki
+metsään päin, kun hän muisti nuo hurjat, vihlovat huudot, jotka oli
+illalla kuullut, ja näki nuo tuskan vääristämät kasvojenpiirteet, tunsi
+hän kammon väristyksen ruumiissaan, kun ajatteli tuota salaperäistä,
+kamalaa tekoa.
+
+Hän tutki haavaa tarkemmin. Näkyi selvään, että se herätti hänessä
+erityistä mielenkiintoa. Hänen kasvonsa saivat uuden ilmeen. Sitten hän
+peitti jälleen vainajan pään ja aukaisi sadeviitan ja takin napit.
+
+Miehen kultakello kultaisine vitjoineen oli tallella, samaten lompakko.
+
+Krag alkoi tarkastella lompakkoa toisten seuratessa uteliaina hänen
+olkansa yli.
+
+Se sisälsi useita satoja kruunuja rahaa.
+
+Hän heitti setelit pöydälle ja sanoi:
+
+-- Merkitkää muistiin paljonko niitä on.
+
+Sitten hän löysi vielä muutamia kauppakirjeitä.
+
+Nekin hän laski pöydälle käskien merkitä ne luetteloon.
+
+Mutta ensin hän tarkoin luki ne kaikki.
+
+Vihdoin hän eräästä salaisesta pikku osastosta löysi mitä oli etsinyt.
+Se oli sininen kirjekuori, jonka sisässä oli joitakuita vanhoja
+kirjeitä.
+
+Aavistus sanoi hänelle heti, että tässä piili salaisuus.
+
+Ensimäinen kirje, jonka hän luki, oli päivätty Kööpenhaminassa
+maaliskuun 20 p:nä 1890.
+
+Hän luki ensimäisen sivun, silmäsi sitten allekirjoitusta, ja samassa
+hänelle selvisi, mikä peloittava kirje hänellä oli kädessään.
+
+Hän sotki eri paperit sekaisin niin, että saattoi solahuttaa sinisen
+kirjekuoren taskuunsa.
+
+Muut olivat niin innokkaasti kirjoittamassa löydettyjen esineiden
+luetteloa, etteivät huomanneet mitään.
+
+Krag tiesi kyllä tekevänsä itsensä syypääksi laittomuuteen, joka
+tavallisissa oloissa olisi mitä paheksuttavin.
+
+Mutta hän oli nähnyt kirjeen, eikä mikään mahti maailmassa voinut
+pidättää häntä pistämästä sitä omaan taskuunsa.
+
+Kello läheni sillävälin kolmatta, ja virkaatekevä tuomari sai vihdoin
+työnsä valmiiksi.
+
+Asbjörn Krag lähti huoneesta luvaten palata tunnin kuluessa.
+
+Ihmisiä seisoi yhä ulkopuolella. He olivat nyt koko päivän kulkeneet
+joutilaina. Kaikki työt oli laiminlyöty, niin voimakkaasti oli tapaus
+temmannut mielet mukaansa.
+
+Asbjörn Krag meni nopeasti joukon ohi. Kaikkien katseet kääntyivät
+häneen. Hän kuuli jonkun sanovan:
+
+-- Olipa sillä kamalat kasvot.
+
+Oliko hän todellakin niin kauhistuneen näköinen? Eikö hänkään voinut
+salata liikutustaan? Hän, jolla muulloin oli kasvot kuin kivestä.
+
+Hän suuntasi kulkunsa ratsumestarin talolle.
+
+Hänen ystävänsä istui kirjoittamassa.
+
+-- Mitä sinä kirjoitat? kysyi Krag.
+
+Ratsumestari näytti hänelle käsikirjoitustaan. Se oli paksu pinkka,
+jonka päällyslehdelle oli kirjoitettu: "Muistelmia matkoiltani."
+
+Salapoliisi katseli häntä ihmeissään.
+
+-- Saatatko sinä todellakin puuhata tuollaista nyt? kysyi hän.
+
+Ratsumestari hymyili surunvoittoisesti.
+
+-- Mitäpä muuta tekisin? Aivoni ovat hajalla, niitä särkee, kun
+ajattelen kaikkia näitä asioita. Minun täytyy levätä joku tunti. Täytyy
+puuhata jotakin muuta. Minä odotan kauhulla yötä.
+
+Asbjörn Krag nyökkäsi. Hän tunsi tuon tilan.
+
+-- Miten on sinun laitasi? kysyi Rye. -- Et näytä sinäkään kovin
+virkulta.
+
+-- Minä tarvitsen kolmea asiaa, vastasi Asbjörn Krag.
+
+-- Anna kuulua.
+
+-- Tarvitsen huoneen itselleni, laatikollisen savukkeita ja kupin
+väkevää kahvia.
+
+-- Hiukan levähtää siis. Se ei ole ihme.
+
+-- Minä en aio levätä, vastasi salapoliisi. -- Tahdon ajatella.
+
+Hän muutti äkkiä käytöstapaa, meni Ryen luo, taputti häntä olalle ja
+sanoi ääneen ja selvästi:
+
+-- Kaikki on pelastettu, ystävä hyvä. Minulla _on_ paperit.
+
+Ratsumestari nousi hitaasti seisoalle.
+
+-- Minä en ymmärrä... Paperit...
+
+-- Niin, kirjeet, kirjeet, jotka ovat sinisessä kuoressa...
+
+-- Kirjeet... En vieläkään ymmärrä...
+
+Salapoliisin kasvot ilmaisivat sekä maltittomuutta että pettymystä.
+
+-- Hyvä, sanoi hän, -- ei puhuta siitä sitten enempää. Toimita minulle
+kahvi, huone ja tupakat.
+
+Ratsumestari soitti kelloa.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENES LUKU.
+
+Salaperäinen olento.
+
+
+Jonkun minuutin kuluttua salapoliisi oli sijoittautunut oikein
+mukavasti erääseen ratsumestarin pieneen huoneeseen.
+
+Hän ei ollut aamusta asti syönyt mitään, mutta ruokaa hän ei nyt
+kaivannut.
+
+Ratsumestarin palvelija astui sisään äänettömästi, tohvelit jalassa, ja
+toi hänelle kahvia.
+
+Alettuaan juoda kahvia selvittääkseen ajatuksiaan täytyi Kragin
+tyhjentää kuppi toisensa jälkeen. Ja jottei oven käynti häiritsisi,
+antoi hän palvelijan jäädä huoneeseen, sillä mies pysyi hiljaa kuin
+hiiri.
+
+Asbjörn Krag loikoi leposohvalla, vieressään höyryävä kahvikuppi ja
+savukelaatikko. Huone oli puolipimeä.
+
+Sitten hän aloitti täydellä höyryllä.
+
+Hänen täytyi tunnustaa itselleen, että tämä oli sotkuisin juttu, minkä
+kanssa hän koskaan oli joutunut tekemisiin.
+
+Se oli samalla kaikkein pöyristyttävimpiä. Se oli toistaiseksi maksanut
+yhden ihmiselämän ja tuhonnut toisen. Eikä Krag ollut suinkaan varma,
+että se pysähtyisi tähän. Hänestä tuntui, kuin vaara olisi väikkynyt
+ilmassa.
+
+_Ja nyt hän oli lukenut kirjeet_. Niitä oli kaksi tuossa sinisessä
+kuoressa. Molemmat olivat vuodelta 1890, kirjoitetut jonkun päivän
+väliajalla.
+
+Eversti Holger oli ne kirjoittanut eräälle toiselle upseerille, ja
+molemmat koskivat eversti Holgerin tytärtä Dagnya. Ne paljastivat
+hirveän salaisuuden.
+
+Miten nämä kirjeet olivat joutuneet asianajaja Bomanin käsiin, ei
+Asbjörn Krag aavistanut; mutta todennäköisesti hän oli hankkinut ne
+jollakin luvattomalla tavalla.
+
+Asbjörn Krag oli varma siitä, että juuri näiden kirjeiden olemassaolo
+oli purkanut Dagnyn ja Ryen kihlauksen.
+
+Nyt hän saattoi myös ymmärtää nuoren tytön menettelytavan, hänen
+umpimielisyytensä ja tuskansa. Ja nyt hän katui, että oli kenties ollut
+liian kova häntä kohtaan, liiaksi poliisimies. Tyttö ei taistellut vain
+omasta puolestaan. _Hän taisteli myös isänsä kunnian vuoksi_.
+
+Nyt Krag ymmärsi, kuinka Dagny oli saattanut epätoivoissaan mennä
+niinkin pitkälle, että oli yrittänyt varastaa kirjeet, kun huomasi,
+ettei asianajaja ollut kotona. Mutta hän ei ollut löytänyt niitä. Ne
+olivat olleet asianajajan taskussa.
+
+Krag ymmärsi nyt senkin, miksi Dagnyn oli täytynyt salata asia
+häneltäkin, salapoliisilta, joka muuten olisi ollut hänen auttajansa.
+
+Hän ei voinut kenellekään ihmiselle ilmaista asian oikeata laitaa.
+
+Hän ei ollut tahtonut uskoa salaisuutta edes omalle sulhaselleen.
+
+Tämä ei tiennyt kirjeistä mitään. Sen oli Krag ymmärtänyt siitä
+ihmettelyn huudahduksesta, joka pääsi Ryen huulilta, kun hän oli
+sanonut, että hänellä nyt oli hallussaan nuo sinisessä kuoressa olevat
+kirjeet.
+
+Rye ei tiennyt niistä mitään.
+
+Asbjörn Krag oli nyt saanut selville kihlauksen purkamisen syyn. Oli
+ilmeistä, että asianajajalla oli ollut sormensa mukana pelissä, koska
+kirjeet olivat hänellä ja koska hän oli kirjoittanut eversti Holgerille
+tuon uhkaavan kirjeen samana päivänä, jolloin verityö tapahtui.
+
+Mutta miksi oli Holgerin päälle hyökätty, ja kuka oli sen tehnyt?
+
+Asianajaja se ei voinut olla, sellainen otaksuma tuntui nyt tuiki
+mahdottomalta.
+
+Ei se ollut ratsumestarikaan; kirjeet luettuaan oli Asbjörn Krag
+entistä varmemmin vakuutettu siitä.
+
+Vielä vähemmin hän saattoi käsittää, kuka oli asianajajan surmannut.
+Asianajaja Boman oli roisto, tunnoton ihminen, mutta kuka oli mahtanut
+käydä häneen käsiksi?
+
+Ja mitä näillä kahdella väkivallantyöllä oli tekemistä Dagnyn
+kihlauksen ja noiden kirjeiden kanssa?
+
+Tämä ongelma se nyt lähinnä kiinnitti puoleensa Asbjörn Kragin
+ajatukset.
+
+Hän makasi monta tuntia miettien, ja kun hän vihdoin nousi, oli huone
+täynnä tupakansavua ja hän itse kuin kuumeessa.
+
+Kun hän tuli ratsumestarin luo, istui tämä yhä kirjoittamassa
+matkamuistelmiaan.
+
+Hän katsoi hajamielisesti Asbjörn Kragiin.
+
+-- Päivällinen on syöty aikoja sitten, sanoi hän. -- En tahtonut
+häiritä sinua.
+
+-- Minä en vielä tunne itseäni nälkäiseksi, vastasi salapoliisi. --
+Ainoa mitä ehkä tarvitsen, on kuppi suklaata.
+
+Krag astui muutamia kertoja lattian poikki.
+
+-- Oletko ajatellut asiaa? kysyi ratsumestari.
+
+-- Olen.
+
+-- Oletko keksinyt murhaajan?
+
+-- Luullakseni.
+
+-- Arveletko, että se on sama, joka yritti surmata everstin?
+
+-- Sama.
+
+-- Onko hän vielä näillä seuduilla?
+
+-- Jos se on se, jota tarkoitan, niin on.
+
+-- Missä?
+
+-- Aivan lähellä meitä.
+
+-- Onko hän vielä yhtä vaarallinen?
+
+-- On, yhtä vaarallinen. Kuulehan, onko sinulla revolveria?
+
+Ratsumestari veti auki kirjoituspöydän laatikon, missä näkyi kiiltävä
+browning-revolveri.
+
+-- Hyvä on, sanoi Krag, mutta teet viisaimmin, jos pistät sen taskuusi.
+Silloin se on käsillä.
+
+Ratsumestari hymyili.
+
+-- Mitä minulle täällä tapahtuisi, rauhallisella seudulla? En pelännyt
+Intiassa enkä pelkää täälläkään.
+
+-- Pane revolveri taskuusi, sanoi Krag. -- Se on minun nimenomainen
+pyyntöni. Ja kun huomaat vaaran, niin ammu, ammu heti.
+
+-- No, jos vaaran voi nähdä, ennenkuin se on myöhäistä...
+
+-- Aivan varmaan. Sekä eversti että asianajaja ovat paenneet kuin
+takaa-ajetut eläimet metsään päin, ennenkuin salaperäinen vihollinen on
+iskenyt surmaniskunsa. Eikö sinusta tunnu hieman kummalliselta, että
+molemmat ovat koettaneet pelastautua metsään, sensijaan että olisivat
+juosseet niitylle tai ihmisasunnoille päin? Kun ihminen pakenee
+murhaajan tieltä, ei hän tavallisesti pyri metsään. Tämä tuntui minusta
+heti merkilliseltä, mutta en kuitenkaan tullut kiinnittäneeksi siihen
+erityistä huomiota. Luulin sitä sattumaksi. Mutta nyt ymmärrän, että
+sillä täytyy olla merkityksensä. Tämä pikkuseikka tekee koko asian
+selitettäväksi.
+
+-- Mihin aiot ryhtyä? kysyi ratsumestari.
+
+Asbjörn Krag hymyili, ja hänen kasvoilleen tuli omituinen ilme.
+
+-- Tällä kertaa, sanoi hän, minä lähden kävelemään.
+
+Hän astui ikkunaan ja katsoi ulos. Oli jo alkanut pimetä, mutta ilma
+oli selkeä. Hän saattoi nähdä lähimökkien tulet.
+
+-- Selkeä ilma, mutisi hän, ihan selkeä. Saanko lainata sinun keltaista
+sadetakkiasi? Näin semmoisen eteisessä.
+
+-- Mitä herran nimessä sinä sadetakilla teet näin kauniilla ilmalla?
+
+-- Anna minun vain lainata sitä. Noilla molemmilla toisilla oli
+sadetakki, siksi minullakin.
+
+Krag tarkasti revolverinsa. Se oli täydessä latingissa. Saatuaan
+sadetakin ylleen hän sanoi:
+
+-- Kiitos, nyt minä lähden.
+
+-- Yksinkö?
+
+-- Aivan yksin. Mielipuoli hyökkää vain yksinäisten ihmisten kimppuun,
+vastasi Krag mennen ovelle.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESYHDES LUKU
+
+Ikkuna säpäleiksi.
+
+
+Ratsumestari pidätti häntä vielä.
+
+-- Minne aiot mennä? kysyi hän otsa rypyssä.
+
+-- En tiedä varmaan.
+
+-- Kauppiaalleko?
+
+-- En, en suinkaan.
+
+-- Tuomarin tai nimismiehen luo?
+
+-- En sinnekään.
+
+Krag pysähtyi ovelle ikäänkuin miettien.
+
+-- Jos minä minnekään menen, niin lähden tuota tietä, sanoi hän
+viitaten itään päin.
+
+Omituinen mielenliikutus valtasi Ryen. Hän ymmärsi ystävänsä
+tarkoituksen.
+
+-- _Hänenkö_ luokseen?
+
+-- Se ei ole varmaa. Ehkä. Tahdotko, että vien terveisiä?
+
+-- En, vastasi ratsumestari tylysti. -- Minulla ei ole hänelle mitään
+sanomista, ennenkuin hän itse puhuu. Mutta saatat kertoa, että olet
+nähnyt minut ja että minä elän.
+
+Katkera hymy vilahti hänen huulillaan. Asbjörn Krag nyökkäsi.
+
+-- Jos tapaan hänet, sanoi hän, niin kerron, että sinä elät. Tulen
+takaisin parin tunnin kuluttua.
+
+Krag katsoi kelloaan.
+
+-- Yhdeksän. Ennen yhtätoista olen kotona.
+
+-- Odotanko sinua?
+
+-- Odota.
+
+-- Mutta jollet tule ennen yhtätoista? Asbjörn Krag mietti.
+
+-- Jollen ole silloin tullut, niin odota kello kahteentoista.
+
+-- Jollet tule silloinkaan?
+
+Salapoliisi kävi hyvin totiseksi. Hän astui ystävänsä luo ja tarttui
+hänen käteensä.
+
+-- Jollen ole palannut ennen puoliyötä, sanoi hän, niin se merkitsee,
+että vaara on käsissä. Silloin sinun tulee heti hälyyttää talon väki
+liikkeelle ja lähettää sana nimismiehelle ja lähiseudun talonpojille.
+
+-- Miksi koota kaikki nuo ihmiset?
+
+-- Etsimään minua. Siinä tapauksessa olen joutunut otteluun tuon
+salaperäisen ja vaarallisen olennon kanssa. Silloin on pantava toimeen
+yleinen ajo. Etsikää läpikotaisin niityt ja metsänrannat älkääkä
+levätkö, ennenkuin olette löytäneet minut elossa tai kuolleena.
+
+Ratsumestari näytti hämmästyvän näistä vakavista sanoista.
+
+-- Ja kuitenkin tahdot mennä yksin, sanoi hän. -- Jos minä lähtisin
+mukaasi, olisi sinulla revolveri lisää ja sitäpaitsi kaksi vahvaa
+kättä.
+
+-- _Yksi_ voi mahdollisesti nähdä _jotakin_, vastasi Asbjörn Krag, --
+mutta _kaksi_ ei saa tietää mitään. Ja nyt olen kerta kaikkiaan
+päättänyt mennä yksin. Vaarassa olen mieluimmin yksin. En tahdo jakaa
+sitä toisen kanssa. Siinä asiassa olen itsekäs. Mutta älä unohda:
+jollen ole kotona kello kaksitoista, niin en ehkä palaa ensinkään.
+
+Krag lähti. Ratsumestari ei tahtonut tyrkyttää hänelle seuraansa. Hän
+tunsi hänet siksi hyvin, että tiesi olevan turhaa yrittää. Hän kuunteli
+askelia, jotka häipyivät ulkona vallitsevaan pimeyteen.
+
+Ratsumestari oli huomattavasti hermostunut. Tämän jutun kaamea
+salaperäisyys oli järkyttänyt hänen mieltänsä, ja vaikkeivät
+vaaralliset ja hermoja kiihoittavat seikkailut olleet hänelle outoja,
+ei hän kuitenkaan ollut vielä koskaan joutunut näin arvoituksellisen
+vaaran kanssa tekemisiin.
+
+Kragin käytöksestä hän saattoi nähdä, että jotakin vakavaa oli
+todellakin tekeillä. Ratsumestari tunsi itsensä epävarmaksi ja
+hermostuneeksi toimettomuudessaan. Jollei hienotunteisuus Kragia
+kohtaan olisi pidättänyt häntä, olisi hän pukenut ylleen
+metsästystakkinsa ja lähtenyt hänen jälkeensä pimeyteen.
+
+Saadakseen ajan kulumaan hän meni siihen pikku huoneeseen, missä
+Asbjörn Krag oli äsken istunut. Siellä oli ilma vielä täynnä savua,
+mutta se tuntui omituisesti rauhoittavan häntä, ja hän heittäytyi
+leposohvalle pitkäkseen. Palvelija toi viskyä ja tupakkaa, ja savupilvi
+huoneessa sakeni yhä. Niin hän loikoili puolisen tuntia.
+
+Yhtäkkiä hän kavahti pystyyn. Hänestä tuntui, kuin talon ulkopuolelta
+olisi kuulunut ääntä. Oli kuin joku olisi ähkynyt hapuillessaan
+varovasti nurmikkoa pitkin. Hiljainen ääni jatkui yhä edeten pitkin
+seinäviertä ja pysähtyi vihdoin hänen työhuoneensa kohdalle.
+
+Jokohan Asbjörn Krag oli palannut, tuumi hän, mutta luopui heti siitä
+ajatuksesta. Eihän Kragin tarvinnut hiiviskellä varkaan tavoin pitkin
+seinävieriä päästäkseen taloon.
+
+Vai olisikohan siellä tuo tuntematon, seudun paha henki?
+
+Tavallisissa oloissa ratsumestari ei olisi kiinnittänyt mitään huomiota
+ääneen. Eihän siellä tarvinnut olla muuta kuin joku talon väestä, joka
+liikkui ulkosalla pimeässä. Mutta nyt oli pöyristyttävän tapauksen
+ajatus piintynyt hänen aivoihinsa, ja kaikkialla häntä vainosi murhan
+tummanpunainen näky. Hän ei ollut enää kaltaisensa.
+
+Mutta rohkea mies hän oli, ja häntä miltei suututti, että oli todella
+hieman säikähtänyt tuota kummallista ääntä. Hän nousi ja aikoi lähteä
+ulos ottaakseen asiasta selon. Mutta astuttuaan pari askelta ovea
+kohden hän pysähtyi yhtäkkiä.
+
+Särkyvän ikkunaruudun helinä kuului hänen korviinsa.
+
+Ikkuna oli lyöty pirstaleiksi. Se oli varmasti joku hänen työhuoneensa
+ikkunoista. Lasisirut putosivat kilisten lattialle.
+
+Ratsumestari sieppasi revolverin taskustaan, kiskaisi oven auki ja
+ryntäsi huoneeseen.
+
+Hän oli odottanut tapaavansa siellä ihmisen. Mutta huone oli tyhjä.
+Hänen kirjoituspöytänsä oli lasisirujen peitossa.
+
+Koko ruutu oli poissa, olipa mukana mennyt palanen ikkunapienastakin.
+Isku oli ollut ankara.
+
+Rye kuuli ulkoa hiljaista töminää, poistuvien askelten ääntä.
+
+Hän astui ikkunaan ja laukaisi revolverinsa umpimähkään.
+
+Sitten hän vetäytyi peremmälle huoneeseen odottaen mitä tuleman piti.
+
+Mutta ensi minuutit kuluivat aivan rauhallisesti. Sitten kuului askelia
+talosta; laukauksen hälyyttämiä ihmisiä juoksi paikalle joka taholta.
+
+Ratsumestari soitti kelloa. Palvelija astui sisään, pyöreät kasvot
+kauhistuneen näköisinä.
+
+-- Huuda pehtori tänne! käski Rye.
+
+Pehtori tuli. Hän oli kalpea säikähdyksestä.
+
+-- Mitä täällä on tapahtunut? kysyi hän luoden pelokkaan katseen
+savuavaan revolveriin ja rikkilyötyyn ikkunaan.
+
+-- Ei mitään ole tapahtunut, vastasi Rye, -- Huutakaa väki koolle.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESKAHDES LUKU.
+
+Kello 12.
+
+
+Ratsumestarin äänessä oli käskevä sävy. Hän oli taas sama kuin ennen,
+sellainen kuin hän oli ollut vaaran hetkinä metsästysretkillään
+Intiassa, kun jokainen silmänräpäys oli kallis ja kuolema riippui
+hiuskarvan varassa.
+
+Pehtorikin oli heti selvillä siitä, että jokin vaara uhkasi. Hän näki
+savuavan revolverin isäntänsä kädessä ja lasinpirstaleet, joita oli
+kirjoituspöytä täynnä.
+
+-- Tänne on joku yrittänyt tunkeutua sisään, sanoi ratsumestari. --
+Meidän täytyy saartaa talo. Käskekää väki koolle.
+
+Pehtori juoksi ulos. Ja heti kaikuivat hänen äänekkäät huutonsa pitkin
+taloa.
+
+Ratsumestari heitti kiireesti metsästystakin yllensä. Astuttuaan
+eteiseen hän huomasi, että Asbjörn Krag oli jättänyt sinne
+salalyhtynsä. Sen hän otti mukaansa.
+
+Pihalla näkyi tulia liikkuvan edestakaisin. Väki oli kokoontunut sinne
+lyhtyineen. Tänään oli vuodenaikaan katsoen harvinaisen pimeä ilta.
+
+Kauhistus oli joukossa yleinen. Murha oli synnyttänyt kammonsekaisen
+mielialan kaikissa, ja saatuaan näin iltamyöhällä kuulla puhuttavan
+pirstotusta ikkunasta ja revolverinlaukauksesta he luulivat, että oli
+tapahtunut uusi murha. Lisäksi tuli, että omakin väki katsoi
+ratsumestaria epäluuloisin silmin. Hänen suljettu luonteensa esti häntä
+saamasta missään osakseen myötätuntoisuutta.
+
+Pimeästä kuului kysymyksiä ja vastauksia:
+
+-- Kuka ampui?
+
+-- Ketä hän ampui?
+
+-- Ei tiedetä. Hän ampui ikkunan läpi.
+
+Sekä pehtori että väki luuli ratsumestarin särkeneen ikkunan
+revolverinluodilla.
+
+Kun ratsumestari näyttäytyi portailla, avattu salalyhty kädessä, syntyi
+yleinen hiljaisuus ja miehet tunkeilivat hänen ympärilleen.
+
+Ratsumestari antoi käskyn, että väen tuli hajaantua niityille
+löytääkseen, jos mahdollista, joitakin jälkiä väkivallantekijästä.
+Miehet tottelivat, vaikka vastahakoisesti. He kulkivat kaksittain.
+Kaikilla oli joku ase, kellä vanha pyssy, kellä heinähanko, kellä
+kirves.
+
+Itse lähti ratsumestari pehtorin seuraamana tutkimaan pirstottua
+ikkunaa.
+
+Hän valaisi ensin maata löytääkseen jalanjälkiä, mutta ei nähnyt
+mitään, vaikka maa oli iltasumusta kostea.
+
+Tämä tuntui hänestä kummalliselta. Olihan hän ihan selvästi kuullut
+poistuvia juoksuaskelia. Hän teki itselleen kysymyksen, oliko ikkuna
+ehkä ammuttu rikki revolverilla tai pyssyllä, mutta sekään ei tuntunut
+todennäköiseltä. Eihän hän ollut kuullut mitään pamausta.
+
+Hän tutki ikkunaa tarkemmin. Se oli tuollainen kapeilla liistoilla
+pikkuruutuihin jaettu ikkuna. Pari liistaa oli katkennutkin. Ei se siis
+voinut olla kädellä pirstottu. Väkivallantekijä oli varmaan käyttänyt
+kirvestä, nuijaa tai muuta sellaista asetta. Ja hänen oli täytynyt
+seistä ihan ikkunan edessä. Mutta kumma, ettei maassa näkynyt jälkiä.
+Eihän mies ollut voinut ilmassa lentää.
+
+Ratsumestari jätti asian sikseen; hän tahtoi odottaa Asbjörn Kragin
+paluuta. Itse hän tunsi olevansa aivan voimaton tässä arvoitusten
+sekasorrossa. Ei hän mitään vaaraa pelännyt, suurintakaan. Mutta hän
+olisi tahtonut nähdä vaaran, tietää minkä näköinen se oli ja miten sitä
+vastaan oli käytävä. Tämä kaikki oli täydellistä arvoitusta. Täällä
+oleskeli joku ihminen, kauhea olento, joka löi kuoliaaksi eikä jättänyt
+jälkeäkään itsestään.
+
+Oliko sama ihminen pirstonut hänen ikkunansa? Tarkoittiko hyökkäys
+tällä kertaa häntä, ratsumestaria, vai Asbjörn Kragiako?
+
+Rye meni takaisin huoneeseensa odottamaan väen palaamista.
+
+Vähitellen kaikki taas kokoontuivat pihalle, vaiteliaina ja näköjään
+peloissaan. He eivät olleet nähneet mitään, ja kauppiaan talossa oli
+ollut pimeää. Ihmiset olivat jo menneet levolle.
+
+Ratsumestari käski ripustaa peitteen ikkunan eteen. Pehtori kysyi, eikö
+lasisiruja saanut korjata lattialta, mutta Rye tahtoi antaa kaiken olla
+koskematta, kunnes Asbjörn Krag tuli kotia.
+
+Hän istuutui kirjoituspöydän ääreen jatkamaan työtänsä, ikäänkuin ei
+mitään olisi tapahtunut. Silloin tällöin hän kuitenkin katsahti
+seinäkelloon.
+
+Asbjörn Kragia ei kuulunut, ja kello oli jo yli yhdentoista. Viisari
+kulki yhä kulkuaan ja läheni kahtatoista.
+
+Kun se oli neljännestä vailla, niin ratsumestari nousi ja soitti
+pehtoria.
+
+Tämä seisoi pian huoneessa. Hän oli vielä täysissä pukeissaan,
+ikäänkuin olisi ymmärtänyt, että oli tapahtuva enemmänkin tänä iltana,
+ja sen vuoksi tahtonut olla valmiina.
+
+-- Onko väki mennyt levolle? kysyi ratsumestari.
+
+-- Ei vielä, vastasi pehtori katsoen kysyvästi isäntäänsä.
+
+-- Sanokaa heille, että ovat valmiina. Heitä ehkä tarvitaan puoliyön
+aikana.
+
+-- Kello kaksitoista? kysyi pehtori, ja häntä värisytti.
+
+-- Niin. Täsmälleen.
+
+Pehtori läksi huoneesta ja palasi hetken kuluttua ilmoittaen, että väki
+oli valmiina.
+
+-- Mutta mitä on sitten tapahtunut? kysyi hän.
+
+-- Asbjörn Krag on mennyt ulos.
+
+-- Niin, sen ymmärrän.
+
+-- Hän on mennyt yksin, koettaakseen päästä arvoituksen perille.
+
+-- Minkä perille?
+
+Ratsumestari vain kohautti olkapäitään ikäänkuin sanoakseen: "Mistä
+minä tiedän."
+
+-- Hän arveli itse palaavansa yhdentoista ajoissa, sanoi hän.
+
+Pehtori katsoi kelloaan.
+
+-- Sitten on pian mennyt tunti yli määräajan. Hänelle on varmaan
+tapahtunut jotakin.
+
+-- Hän on itse pyytänyt meitä odottamaan kello kahteentoista. Ellei hän
+ole kotona, kun kello lyö kaksitoista, lähdemme miehissä häntä
+etsimään, sillä siinä tapauksessa hänelle on sattunut joku onnettomuus.
+
+Sillä oli asia selvä. Ratsumestari käveli edestakaisin lattialla.
+Silloin tällöin hänen katseensa hipaisi kelloa. Pehtori kävi
+huomattavan levottomaksi.
+
+-- Eiköhän olisi parasta heti...? sanoi hän.
+
+-- Ei, vastasi ratsumestari, meidän täytyy tehdä niinkuin hän on
+määrännyt.
+
+-- Nyt puuttuu vain kaksi minuuttia.
+
+Ratsumestari pysähtyi suuren seinäkellon eteen. Sekunnit kuluivat
+hirveän hitaasti; tik -- tik -- tipahteli kuin veripisaroita lattialle.
+
+Vihdoin kello löi kaksitoista.
+
+-- Huutakaa väki esiin, sanoi ratsumestari ottaen hattunsa ja
+viittansa.
+
+Pehtorin piti juuri juosta ulos, kun eteisestä kuului askelia.
+
+Molemmat miehet pysähtyivät ja tuijottivat henkeä pidättäen oveen.
+
+-- Ne ovat hänen askelensa, sanoi ratsumestari; minä tunnen ne.
+
+Ovi aukesi ja Asbjörn Krag astui sisään.
+
+Hän oli hyvin kalpea.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU.
+
+Salaperäinen.
+
+
+Huoneessa ei kuulunut hiiskahdustakaan, kun Asbjörn Krag astui sisään.
+
+Hän katsoi tutkivasti ympärilleen, mutta huomatessaan pehtorin ja
+pihalle lyhtyineen kokoontuneen väen hän hymyili.
+
+-- Onko jotakin tapahtunut? kysyi hän vilkaisten pehtorin revolveriin.
+
+-- Ei, vastasi ratsumestari, ei muuta kuin tämä.
+
+-- Oho, ikkuna lyöty rikki. Mutta mitä merkitsee, että te olette
+aseissa hampaita myöten?
+
+-- Jos katsot kelloa, vastasi ratsumestari, niin näet, että se on nyt
+viisi minuuttia yli kahdentoista. Me olemme valmiina noudattamaan
+nimenomaista käskyäsi. Siinä koko asia.
+
+Asbjörn Krag istuutui nojatuoliin. Hän pyyhkäisi kädellään päätänsä
+ikäänkuin kootakseen ajatuksensa.
+
+-- Minä en oikein muista..., mutisi hän, -- minunko käskyäni...
+
+Hänen ajatuksensa nähtävästi harhailivat kaukana.
+
+-- Tämä nimenomainen käsky, jatkoi ratsumestari, oli se, että jollet
+sinä ollut palannut ennen puoliyötä, piti meidän viipymättä lähteä
+miehissä etsimään sinua.
+
+Asbjörn Krag hytkähti.
+
+-- Sehän se. Siksi laittauduinkin ajoissa kotiin. En tahtonut saada
+toista ajojahtia aikaan.
+
+-- Toista ajojahtia? kysyi ratsumestari tyytymättömänä.
+
+-- Niin. Hetki sitten ryntäsi hoilottava miesjoukko täältä talosta
+niitylle. Se turmeli minulta kaiken.
+
+Ratsumestari osoitti jälleen särjettyä ikkunaa.
+
+-- Joku yritti murtautua tänne sisään, sanoi hän.
+
+-- Vai sillä lailla?
+
+-- Niin, kuten näet, hän löi ikkunan säpäleiksi. Ja pari liistaakin
+meni siinä poikki.
+
+-- Jos hänen tarkoituksensa oli murtautua tänne, minkä kumman tähden
+hän ei sitten tullut oven kautta?
+
+Salapoliisi puhui tyynesti ja hymyillen miltei ivallisesti, mutta
+samalla oli hänen käytöksessään jotakin, joka osoitti, että hänen
+ajatuksensa viipyivät yhä vieläkin muissa asioissa.
+
+-- Minä arvaan, sanoi ratsumestari, että hän yritti tulla
+ikkunasta, jottei herättäisi väen huomiota ja jotta voisi yllättää
+huoneessa-olijan.
+
+-- Kuka täällä oli?
+
+-- Minä täällä olin istunut, vaikka juuri sillä hetkellä satuin olemaan
+sivuhuoneessa.
+
+-- Yksinkö olit?
+
+-- Niin, aivan yksin.
+
+-- Ja päästäkseen huomaamatta sisään nosti asianomainen sellaisen
+melun, että se herätti koko talon.
+
+Toinen kohautti olkapäitään.
+
+-- Me olemme vain noudattaneet sinun käskyäsi, sanoi hän. Muuta hänellä
+ei ollut sanottavaa.
+
+Asbjörn Krag nousi, meni ystävänsä luo ja puristi hänen kättänsä.
+
+-- Älä käsitä minua väärin, sanoi hän. -- Olen sinulle kiitollinen
+siitä, että sinuun voi luottaa. Sen tiesin muuten ennestäänkin. Mutta
+nyt minä tuumiskelen ihan toista. Tässä asiassa on todellakin monta
+puolta. Mitä enemmän sitä ajattelen, sitä vaihtelevampana ja
+monimuotoisempana se minulle näyttäytyy. Kun ajatukseni yrittävät
+tunkeutua salaisuuden läpi, tuntuu aivan siltä, kuin ne taittuisivat
+prismassa. Minä olin tuolla niityllä, kun väkesi hyökkäsi sinne.
+
+-- Miksi et ilmaissut itseäsi?
+
+-- Mutta hyvä ystävä, ajattelehan... Näin pari miehenroikaletta
+juoksevan lyhdyt käsissä. Pane mieleesi, että olin ulkona etsimässä
+tuota meidän salaperäistä aavettamme, joka tekee seudun vaaralliseksi.
+Mitä minun piti ajatella, kun sain nähdä tämän ilveilyn? Heittäysin
+pitkälleni maahan. Tahdoin nähdä heidät lähempää ja luulin jo hetken
+ajan olevani arvoituksen perillä. Miehet juoksivat ihan ohitseni. Näin,
+että heillä oli heinähangot aseina, ja saatoin ymmärtää, että he
+etsivät jotakuta. Minä tunsin heidät, he olivat tämän talon väkeä. Heti
+heidän jäljessään hiipi pari muuta. Silloin minä ihan totta ajattelin,
+ettet sinä ollut voinut pysyä levollisena, vaan olit nyt jo lähettänyt
+minua etsimään. Mitä tämä merkitsee? minä ajattelin. Eikö ystävälläni,
+tiikerinmetsästäjä Ryellä ole tuon enempää malttia ja kylmäverisyyttä?
+Makasin tyynesti alallani, kunnes väki oli palannut kotia. Ja sitten
+odotin vielä jonkun aikaa. Sillä tahdoin rangaista sinua tulemalla
+kotiin vasta viime tingassa. Nyt näen kuitenkin, että se oli erehdys.
+Ajolla olikin toinen syy. Saat suoda minulle anteeksi.
+
+Vastausta odottamatta Krag meni ikkunan luo tutkiakseen sitä tarkemmin.
+
+Hän kosketti lasipalasia äärettömän varovasti, ikäänkuin peläten
+saattaa niitä millään lailla epäjärjestykseen.
+
+Hän otti käteensä muutamia siruja ja katseli niitä.
+
+-- Raju isku, mutisi hän.
+
+-- Niin, ja näyttää siltä, kuin se olisi lyöty nuijalla. Asbjörn Krag
+nyökkäsi.
+
+-- Nuijalla, niin, tai jollakin sentapaisella.
+
+Yhtäkkiä hän huomasi jotakin.
+
+-- Tuokaa tänne lamppu, pyysi hän.
+
+Pehtori meni lamppu kädessä.
+
+Asbjörn Krag tarkasteli ikkunaa suurennuslasillaan. Hän mutisi
+itsekseen:
+
+-- Luonnollisesti. Se minun olisi pitänyt tietämän.
+
+Hän poimi varovasti pari lasipalasta, kääri ne paperiin ja pani
+lompakkoonsa. Se oli toinen tätä juttua koskeva todistuskappale, joka
+joutui hänen lompakkoonsa.
+
+-- Mitä olet löytänyt? kysyi ratsumestari.
+
+-- Jotakin, joka minun olisi pitänyt heti tietää, vastasi salapoliisi.
+
+Hän veti Ryen ikkunan luo.
+
+-- Näetkö noita pieniä tummanpunaisia pilkkuja? sanoi hän.
+
+Rye hätkähti.
+
+-- Se on verta, sanoi Asbjörn Krag tyynesti.
+
+-- Hän on siis lyönyt ikkunan rikki kädellään! puuskahti ratsumestari.
+
+Asbjörn Krag hymyili.
+
+-- Etkö luule, että siinä tapauksessa olisi tullut enemmän verta?
+Koetappa sinä lyödä pirstoiksi ikkuna paljaalla nyrkillä, niin saat
+nähdä miltä kätesi näyttää.
+
+Rye pudisti päätänsä.
+
+-- Minä en ymmärrä tätä, sanoi hän.
+
+Salapoliisi vain hymyili.
+
+-- Edellyttäkäämme kuitenkin, että ikkuna on pirstottu paljaalla
+nyrkillä, jatkoi hän.
+
+-- Mutta kuka on syyllinen? kysyi Rye.
+
+-- Tarkoitat, kuka sen on tehnyt?
+
+-- Niin.
+
+-- Sen voin sanoa ihan varmasti.
+
+Ratsumestari puristi kätensä nyrkkiin.
+
+-- Kuka? Herran nimessä kuka?
+
+Asbjörn Krag osoitti niitylle päin. Rye tunsi ehdottomasti puistatuksen
+ruumiissaan, ja miehet, jotka olivat salapoliisin tultua hiipineet
+sisään ja asettuneet ovensuuhun, vetäytyivät lähemmäksi toisiaan.
+
+-- Salaperäinen, vastasi Krag.
+
+-- Murhaajako?
+
+-- Niin.
+
+-- Mutta mitä hän tahtoi? Tunkeutuako tänne sisään?
+
+-- Ei.
+
+-- Eikö? Mitä kummaa hän sitten tahtoi?
+
+-- Kuka tietää, vastasi Asbjörn Krag hymyillen, -- kuka tietää mitä
+sellaisissa aivoissa liikkuu.
+
+Hän kääntyi pehtorin puoleen.
+
+-- Ettekö ole huomannut talossa mitään erityistä illan kuluessa?
+
+-- En muuta kuin tämän.
+
+-- Eikö kukaan väestä nähnyt niityllä yhtään elävää olentoa?
+
+-- Ei, eiväthän he nähneet salapoliisiakaan.
+
+-- Hyvä on. Nyt tahdon olla ratsumestarin kanssa kahden.
+
+-- Saammeko mennä levolle? Asbjörn Krag pudisti tiukasti päätänsä.
+
+-- Ette mitenkään, sanoi hän. -- Sekä teidän että väen täytyy olla
+ylhäällä.
+
+-- Onko meidän ehkä lähdettävä uudelleen ulos?
+
+-- On, pitäkää lyhdyt valmiina.
+
+-- Niityllekö taas?
+
+-- Ei.
+
+-- Vielä kauemmaksiko?
+
+-- Ei, me vain tarkastamme talon.
+
+-- Tarkoittaako herra salapoliisi, että hän on täällä talossa? kysyi
+pehtori silminnähtävästi hätääntyneenä.
+
+-- Sitä juuri, vastasi Krag. -- Mutta menkää nyt.
+
+Väki poistui hiljaa. Ovi avattiin varovasti. Oli kuin he olisivat
+pelänneet, että tuntematon seisoi ulkopuolella.
+
+Kun Krag ja Rye olivat jääneet kahden, sanoi edellinen:
+
+-- Kas niin, ystäväni, käydään nyt suoraan asiaan. Minä olen puhunut
+Dagnyn kanssa.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU.
+
+Käänne.
+
+
+Rye säpsähti.
+
+-- Oletko puhunut hänen kanssaan tänä iltana?
+
+-- Olen, pari tuntia sitten.
+
+Ratsumestari katsoi ystäväänsä tutkivasti.
+
+-- Sanoiko hän sinulle mitään?
+
+-- Sanoi kyllä, sanoi mitä tiesi. Sattumalta minä tiesin hiukan enemmän
+kuin hän. Läksin hänen luokseen siinä varmassa aikeessa, että nyt panen
+hänet kertomaan kaiken. Olen koettanut ennenkin, mutta hän ei ole
+suostunut. Tyttö parka, hänellä on ollut kauheat ajat.
+
+Ratsumestari käveli edestakaisin levottomana.
+
+-- Minulle hän ei ole virkkanut mitään, mutisi hän.
+
+-- Ei, ja yksinomaan sinun tähtesi, jota hän on rakastanut ja vieläkin
+rakastaa. Olosuhteet ovat saattaneet hänet epätoivoon. Raskain mielin
+hän luopui sinusta. Jos vanha eversti Holger olisi saanut määrätä, ei
+mitään välirikkoa olisi tapahtunut, mutta tyttö itse tahtoi sitä.
+
+-- Hän itsekö? kysyi ratsumestari silmät pystyssä.
+
+-- Niin, hän itse, ja juuri sinun asemasi tähden.
+
+Rye istuutui tuolille vastapäätä ystäväänsä. Näkyi selvään, että hän
+koetti kaikin voimin hillitä liikutustaan.
+
+-- Minusta tämä käy yhä arvoituksellisemmaksi, sanoi hän. -- Mutta nyt
+sinä siis tiedät kaiken, ja nyt minä tahdon tietää totuuden yhtä
+järkähtämättömästi kuin sinä mennessäsi Dagnyn luo. Ovi on kiinni. Sinä
+et pääse ulos, ennenkuin olet kertonut minulle kaiken.
+
+Asbjörn Krag osoitti rikkinäistä ikkunaa.
+
+-- Niin kauan kuin tuo veitikka kiertelee näitä nurkkia, ei meillä ole
+hätää ulospääsystä, sanoi hän hymyillen.
+
+-- Sinä panet minut kidutuspenkille. Minusta tuntuu, että sinä ihan
+huviksesi kiusaat minua.
+
+-- En suinkaan. Saanko pyytää sinulta sikaria.
+
+Ratsumestari pani esille laatikon. Asbjörn Krag otti sikarin ja
+sytytti. Rye vääntelehti maltittomuudesta.
+
+-- Tiedätkö nyt kuka murhaaja on? kysyi hän.
+
+-- Tiedän.
+
+-- Ja hän on edelleenkin vapaalla jalalla?
+
+-- On, käy sanominen.
+
+Ratsumestari katsoi häneen.
+
+-- "Käy sanominen"? Minä en ymmärrä sinua.
+
+Mutta Asbjörn Krag ei ollut huomaavinaan, vaan istui levollisena ja
+varmana. Hän vain nyökäytti päätään ja toisti:
+
+-- Niin, käy sanominen, että hän on vapaalla jalalla.
+
+-- Ja yhtä vaarallinen?
+
+-- Ehdottomasti. Kenties hiukan vaarallisempikin.
+
+-- Mutta minkä kumman tähden et sitten kutsu väkeä koolle ja otata
+häntä kiinni?
+
+-- Tällä hetkellä ei ole tarpeellista ottaa häntä kiinni, vastasi Krag.
+-- Mutta kun katson sopivaksi paljastaa hänet, ei se maksa minulle
+enempää kuin pienen kävelymatkan ja yhden ainoan sanan.
+
+-- Hän on siis lähitienoilla?
+
+-- Niin on, aivan lähellä.
+
+Ratsumestari katsahti säikähtyneenä salapoliisiin.
+
+-- Ethän vain tarkoittane ketään omasta väestäni? kysyi hän.
+
+-- Sen saat tietää, kun pääsemme niin pitkälle. Ensin puhukaamme hiukan
+asianajaja Bomanista.
+
+-- Oletko täysin vakuutettu siitä, että hän oli roisto?
+
+-- Sen huomasin heti.
+
+Molemmat olivat hetkisen ääneti.
+
+-- Hän on kukistunut omiin tekoihinsa, jatkoi salapoliisi. -- Hän se
+uhkauksillaan pakoitti Dagny neidin purkamaan kihlauksen.
+
+-- Suuri jumala, olisinpa tämän tiennyt!
+
+Ratsumestari puristi kätensä nyrkkiin.
+
+-- Dagny siis tunsi asianajajan? kysyi hän sitten.
+
+-- Ei, hän ei luultavasti ollut nähnytkään koko miestä, ennenkuin tämä
+ilmestyi näille maille.
+
+-- Mutta miten se sitten kävi...
+
+Asbjörn Krag karisti tuhkan sikaristaan.
+
+-- Hyvä ystävä, sinä varmaankin tiedät, että on olemassa eräänlaisia
+valonarkoja henkilöitä, jotka puuhailevat semmoisilla välikappaleilla,
+ettei niitä kunnon ihminen voi ottaa käteensäkään tuntematta itseään
+mitä inhottavimmin liatuksi. Hän oli jostakin saanut hankituksi
+itselleen eräitä asiapapereja. Ja nämä paperit kädessään hän pakoitti
+Dagny neidin toimimaan vastoin omaa ja isänsä tahtoa ja harrastusta ja
+vastoin omaa tunnettaan. Dagny oli hänen vallassaan.
+
+Ratsumestari kalpeni.
+
+-- Onpa hyvä, sanoi hän, että se mies on kuollut.
+
+-- Kuinka niin?
+
+Rye ei vastannut. Asbjörn Krag katsoi ystäväänsä tutkivasti ja jatkoi
+sitten samalla levollisella äänellä:
+
+-- Samana iltana, jolloin onnettomuus tapahtui asianajajalle, kävi
+Dagny Holger hänen asunnossaan... Ei, ole sinä huoleti, hän oli siellä
+aivan yksin. Hän hankki itselleen pääsyn huoneeseen, kun tiesi, että
+asianajaja oli mennyt ulos. Sanon tahallani: hankki itselleen pääsyn.
+Siitä voit arvata nuoren tytön epätoivon. Hänen tarkoituksensa oli
+saada käsiinsä eräitä papereita, jotka roistolla oli hallussaan, juuri
+nuo samaiset vaaralliset asiapaperit. Mutta hän ei löytänyt niitä. Ja
+hänen täytyi hiipiä tiehensä tyhjin toimin.
+
+-- Onko hän kertonut tämän sinulle?
+
+-- Ei, vastasi salapoliisi, mutta minä löysin asianajajan huoneesta
+pienen sormuksen, jonka hän oli kiireessään pudottanut. Otin sen
+talteen ja näytin sitä hänelle tilaisuuden sattuessa. Se oli hänen
+sormuksensa. Ehkä sinä tunnet sen?
+
+Salapoliisi heitti pöydälle kultasormuksen. Ratsumestari otti sen
+käteensä, ja hänen kasvoilleen tuli haikea ilme.
+
+-- Puoli vuotta sitten, sanoi hän, eräänä kauniina aamuna puoli vuotta
+sitten hän sai sen minulta... Mutta paperit! keskeytti hän yhtäkkiä
+kiihtyneenä. -- Miten kävi paperien?
+
+-- Niitä ei löytynyt huoneesta. Roisto, jolla on sellaiset paperit
+hallussaan, kantaa niitä mieluimmin aina muassaan. Ja kun hänen
+ruumiinsa löydettiin, löysin minä paperitkin.
+
+-- Näytä ne minulle, pyysi ratsumestari kiihkeästi.
+
+-- Ei, vastasi Krag, ne ovat Dagnyn papereita. Hän on jo saanut ne
+minulta, ja luullakseni hän on polttanut ne.
+
+-- Nuo paperit ovat siis antaneet sinulle arvoituksen selityksen?
+
+-- Ovat, osittain, vastasi Krag. -- Niistä kävi selville syy, miksi
+Dagnyn oli erääseen aikaan mahdoton mennä naimisiin sinun kanssasi.
+Vain sen verran voin sinulle sanoa, ettei hän missään tapauksessa olisi
+ruvennut tuon roiston vaimoksi.
+
+-- Oliko todellakin puhetta sellaisesta?
+
+-- Oli. Otaksun, että asianajaja oli aikonut puhua juuri siitä ukko
+Holgerin kanssa, silloin kun hän niin uhkaavalla tavalla kirjoitti
+hänelle tahtoen tavata häntä siellä suon laidassa. Onneton sattuma
+ohjasi niin, että tämä kirje saapui samaan aikaan kuin sinun kirjeesi,
+jossa pyysit tapaamista molemminpuolisen selvityksen toivossa. Sinun
+kirjeesi katosi, kun taas asianajajan lähettämä joutui oikeuden käsiin.
+
+Minä oletan, jatkoi salapoliisi, ettei asianajaja kohdannut eversti
+Holgeria. Hän oli kyllä mennyt häntä tapaamaan määrättynä aikana, mutta
+sitä ennen oli onnettomuus tapahtunut everstille.
+
+-- Sitä ennen hän oli kohdannut murhaajan?
+
+-- Niin, saman, joka myöhemmin surmasi roiston itsensä. Sallimus asetti
+niin, että hänen piti sortuman omiin tekoihinsa.
+
+-- Mutta murhaaja? kysyi ratsumestari. -- Missä suhteessa hän on ollut
+Dagnyyn, Holgeriin ja yleensä koko tähän asiaan?
+
+Asbjörn Krag oli kummastelevinaan.
+
+-- Ei missään, vastasi hän. -- Sehän se juuri onkin tehnyt jutun niin
+kummalliseksi ja vaikeaksi selvittää. Emme näet ole tässä tekemisissä
+yhden ainoan asian, vaan kahden eri asian kanssa. Ne ovat aivan eri
+juttuja eivätkä ole missään yhteydessä keskenään. Tähän asti olen
+kysynyt itseltäni: kuka on se mies, joka hyökkäsi everstin kimppuun, ja
+mikä on ollut teon vaikuttimena? Olen koettanut vastata kysymykseen
+lähtien siltä pohjalta, minkä asian tutkiminen on antanut, mutta en ole
+päässyt tyydyttävään tulokseen. Toiset, jotka ovat tehneet saman
+kysymyksen, ovat löytäneet sen vastauksen, että ainoa, jolle saattoi
+olla etua everstin kuolemasta, olit sinä. Niin, ota se tyynesti. Siinä
+päättelyssä on jonkinlaista johdonmukaisuutta. Minä, joka olin koko
+ajan edellyttänyt, että sinun omatuntosi oli puhdas, vastasin tähän
+epäluuloon osoittamalla asianajajan kirjettä ja koko hänen uhkaavaa
+esiintymistään. Sillä tavoin sain epäluulot johdetuksi toisaalle. Mutta
+sitten tuli asianajajan murha, ja silloin sinä olit miltei
+auttamattomasti hukassa. Kelle näet olisi ollut etua hänen
+surmaamisestaan, ellei sinulle? Mutta silloin minä keksin eroituksen
+noiden kahden asian välillä. Jos ajatellaan niin, että murhat eivät ole
+minkäänlaisessa suhteessa tuohon toiseen juttuun, nimittäin kihlauksen
+purkaantumiseen ja asianajajan puuhiin, silloin asianlaita muuttuu
+aivan toiseksi, ja kokonaisuus käy ajattelevalle järjelle helpommin
+käsitettäväksi.
+
+-- Murhat, sanot sinä! kuiskasi ratsumestari. -- Onko Dagnyn isä
+kuollut?
+
+-- Dagnyn isä? kysyi salapoliisi. -- Ketä tarkoitat?
+
+-- Tietysti vanhaa everstiä.
+
+-- _Hän ei ole Dagnyn isä_, vastasi salapoliisi.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESVIIDES LUKU.
+
+Ketjun viimeinen rengas.
+
+
+Asbjörn Kragin yllättävä ilmoitus, joka lausuttiin hiljaa ja tyynesti,
+vaikutti silminnähtävästi ratsumestariin aivan lamauttavasti.
+
+-- Ei ole Dagnyn isä? mutisi hän vaipuen suureen kirjoitustuoliin. --
+Eikö Dagny Holger ole everstin tytär?
+
+-- Ei, vastasi salapoliisi.
+
+-- Tätä minä en voi käsittää!
+
+Hän painoi päänsä käsiin.
+
+-- Nyt kaikki luhistuu maahan, mutisi hän. -- Mitä tämä merkitsee?
+Teetkö minusta pilkkaa?
+
+-- Kuinka voit semmoista ajatella? vastasi Asbjörn Krag. -- Olen
+ainoastaan päättänyt, että sinun on tänä yönä saatava tietää kaikki.
+Nyt saat itse määrätä, lähdemmekö ensin tavoittamaan murhaajaa. Se on
+toinen draama. Vai tahdotko ensin kuulla totuuden Dagny Holgerista? Se
+on toinen draama, eikä sillä, merkillistä kyllä, ole mitään tekemistä
+edellisen kanssa, ei kerrassaan mitään. Olosuhteet vain ovat punoneet
+yhteen nämä molemmat jutut suureksi ja kummalliseksi arvoitukseksi. Ja
+nyt on arvoitus ratkaistu.
+
+-- Kerro ensin Dagnysta, sanoi ratsumestari.
+
+Hän oli kalpea, ja hänen värisevät huulensa ilmaisivat ankaraa
+mielenliikutusta. Viime tuntien jännitys oli kerrassaan repinyt hajalle
+hänen entisen tyyneytensä ja malttinsa.
+
+-- Kuten jo sanoin, aloitti Asbjörn Krag, ei eversti Holger ole Dagnyn
+isä.
+
+-- Onko Dagny koko ajan tietänyt sen?
+
+-- Ei, vielä muutama viikko takaperin hän oli siinä uskossa, että
+Holger oli hänen isänsä. Eikä hänellä ollutkaan syytä luulla muuta.
+Kuten tiedät, on Holger leskimies. Hänen vaimonsa kuoli 18 vuotta
+sitten. Dagny on nyt 19-vuotias, ja on siis luonnollista, ettei hän
+enää muista äitiään. Holger otti lapsen omakseen sen ollessa hiukan yli
+puolen vuoden vanha. Hän asui siihen aikaan Saksassa. Vuodet kuluivat,
+ja tunnollinen kasvatusisä piti salaisuuden omana tietonaan. Hän luuli
+vievänsä sen muassansa hautaan, mutta eräänä päivänä ilmestyi Boman
+roisto papereineen tänne. Siitä päivästä murhenäytelmä alkoi. -- Hyvä
+ystävä, mitä sinä haluat kysyä?
+
+-- Minä en käsitä, sanoi Rye, miksi asia oli pidettävä salassa. Miksei
+Holger yhtä hyvin voinut tunnustaa häntä ottotyttärekseen?
+
+-- Niin, tietysti. Hänen olisi pitänyt tehdä se jo alussa. Tavallisissa
+olosuhteissa hän olisi sen epäilemättä tehnytkin. Mutta selitys onkin
+etsittävä juuri niistä erikoisista seikoista, jotka liittyvät tähän
+asiaan.
+
+-- Miksi hän ollenkaan otti Dagnyn tyttärekseen?
+
+-- Siksi, että Dagny oli hänen parhaan ystävänsä ja lapsuudentoverinsa
+tytär.
+
+-- No mutta eihän se mitään selitä.
+
+-- Tämä mies elää vielä, sanoi Krag.
+
+Rye alkoi astella mietteissään ympäri huonetta. Hän alkoi aavistaa
+asianlaitaa.
+
+-- Tämä mies elää vielä, mutisi hän. -- Mikä hänen nimensä on?
+
+-- Sitä en ole velvollinen sinulle sanomaan. Sitä vähemmin, koska hän
+ei enää elä kauan, mikäli tiedetään.
+
+-- Missä hän on? Missä hän asuu?
+
+-- Saksassa.
+
+Ratsumestari astui salapoliisin eteen, katsoi häntä silmiin ja sanoi
+vakavasti:
+
+-- Minä olen kyllin vahva kuulemaan kaiken.
+
+-- Minä ymmärrän, että sinä olet arvannut.
+
+-- Dagnyn isä ei siis ole nähnyt lastansa sen koommin?
+
+-- Ei, ei kahdeksaantoista vuoteen. Se on ollut hänen oma
+toivomuksensa.
+
+-- Entä äiti?
+
+-- Hän kuoli, sanoi Krag.
+
+Seurasi vaitiolo, kiusallinen hiljaisuus. Miehet katsoivat toisiinsa.
+
+-- Silloinko juuri? kysyi Rye.
+
+-- Silloin.
+
+-- Mieskö surmasi hänet?
+
+-- Niin.
+
+-- Hyvä jumala! Miksi?
+
+Asbjörn Krag kohautti olkapäitään.
+
+-- Kuka sen tietää, sanoi hän. -- Se oli hirveä juttu. Mies, Dagnyn
+isä siis, tuomittiin kuolemaan. Mutta rangaistus lievennettiin
+elinkautiseksi vankeudeksi. Hän kamppailee nyt viimeisiä päiviään.
+Mutta ennenkuin hän astui elävältä hautaansa, vankilaan, tuli hänen
+monivuotinen ystävänsä Holger ja nosti hänen hartioiltaan raskaan
+taakan ottamalla luokseen hänen lapsensa. Holger lupasi ottaa tytön
+omaksi lapsekseen ja pitää tapahtuman ankarasti salassa. Onneton mies
+ajatteli, että jos Holger ottaisi tytön ainoastaan kasvatikseen, niin
+lapsi ennemmin tai myöhemmin tahtoisi saada tietää, ketkä hänen
+todelliset vanhempansa olivat, eikä silloin kannattaisi koettaa
+peitellä häneltä totuutta. Jotta tyttö paran nuoruus säästyisi
+sellaiselta varjolta, lupasi Holger kunniasanallaan säilyttää
+salaisuuden.
+
+Mutta sitten eräänä päivänä ilmestyy tänne tuo roisto vanhoine
+papereineen. Hän oli asianajajan poika, miehen, joka aikoinaan oli
+ollut tekemisissä Dagnyn isän kanssa ja joka siten oli päässyt
+osalliseksi juttuun. Hän oli tunnoton keinottelijatyyppi. Olen saanut
+tietooni, että hänen kerran oli pakko karata Amerikkaan erään
+häpeällisen vekselijutun johdosta. Isänsä kuoltua hän tuli takaisin.
+Mutta tuolla rajattomien mahdollisuuksien maassa hän lienee oppinut,
+miten voi käyttää hyödykseen asiapapereita, joista riippuu kokonaisen
+perheen onni ja menestys.
+
+-- Miksei häntä pantu kiinni kiristämisestä?
+
+-- Nyt se on joka tapauksessa myöhäistä, ja elossa ollessaan hän muuten
+esiintyi erittäin ovelasti. Hänellä oli aina kunniallisuuden ja
+hienotunteisuuden naamio kasvoillaan, ja hän aloitti suhteensa
+everstiin ilmoittamalla, että kun nämä paperit nyt kerran olivat
+joutuneet hänen haltuunsa, ei hän voinut olla oman turvallisuutensa
+vuoksi antamatta asianomaisille tietoa niiden olemassaolosta. -- Niin
+oli kivi alkanut vieriä, ja mies kävi päivä päivältä vaativammaksi
+esiintymisessään, ja näyttääpä siltä, että hän aikoi pakoittaa Dagnyn
+naimisiin kanssaan saadakseen kadotetun yhteiskunnallisen asemansa
+sillä keinoin takaisin.
+
+Eversti Holger teki virheen. Hänen olisi luonnollisesti pitänyt heti
+kääntyä sinun puoleesi. Mutta hän käsitti väärin sinun ankaran ja
+hiljaisen olemuksesi ja luuli tekevänsä omantuntonsa mukaisesti, kun
+ilmoitti asian Dagnylle. Tämän hän teki eräänä aamupäivänä. Ja siinä
+sinulla on selitys, miksi tyttö niin äkkiä muuttui. Heidän
+neuvottelujensa ensi tuloksena oli päätös, että kihlaus oli purettava,
+ainakin siksi, kunnes kysymys olisi tavalla tai toisella selvitetty.
+Minä uskon lujasti, ettei asian järjestäminen olisi kohdannut mitään
+mainittavia vaikeuksia. Mutta sitten eversti joutui hyökkäyksen
+uhriksi. -- Ystäväni, voitko antaa Dagnylle anteeksi, että hän
+silmänräpäyksen, ainoastaan silmänräpäyksen ajan epäili sinua?
+
+-- Minä annan kaikki hänelle anteeksi, sanoi ratsumestari. -- Hän
+lienee kärsinyt hirveästi.
+
+-- Hän on paljon kärsinyt, vastasi Asbjörn Krag, mutta nyt hän on
+tyynempi, kun olen saanut hänet vakuutetuksi, etteivät nuo hyökkäykset
+ole missään yhteydessä tämän asian kanssa.
+
+-- Niin, nuo hyökkäykset, puuttui ratsumestari puheeseen, -- ne käyvät
+tämän jälkeen entistä arvoituksellisemmiksi. Nyt en toden totta näe
+pienintäkään selityksen mahdollisuutta.
+
+Asbjörn Krag katsoi kelloaan.
+
+-- Koska olen pidättänyt sinua näin kauan tällä selitykselläni, sanoi
+hän, sallit ehkä, että odotan vielä muutaman minuutin, ennenkuin näytän
+sinulle murhaajan.
+
+-- Miksei nyt heti? Hän saattaisi sillävälin päästä pakoon...
+
+-- Hän ei pakene, vastasi Asbjörn Krag.
+
+-- Mutta mitä sinä sitten odotat?
+
+-- Odotan sanantuojaa asemalta. Kuten tiedät, menee pikajuna tästä ohi
+kello puoli kaksi. Se ei tavallisesti pysähdy, mutta minä olen
+pyytänyt, että se tällä kertaa pysähtyy asemalle.
+
+-- Kuka siinä tulee?
+
+-- Muuan poliisikonstaapeli Kristianiasta.
+
+-- Mitä varten? kysyi ratsumestari. -- Avustamaanko murhaajan
+vangitsemisessa?
+
+-- Ei suinkaan, vastasi Krag. -- Hän vain tuo minulle erään paperin. Ja
+tämä paperi on ketjun viimeinen rengas.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESKUUDES LUKU.
+
+Nyt hän tulee.
+
+
+Ratsumestari seisoi aivan tyrmistyneenä Asbjörn Kragin kertomuksen
+kuultuaan. Mutta samalla hän ymmärsi, ettei kohtalonsa näyttänyt enää
+yhtä toivottomalta kuin ennen.
+
+Salapoliisi katsoi taas kelloaan.
+
+-- Juna tuli viisikolmatta minuuttia sitten, sanoi hän. -- Mies voi
+saapua millä hetkellä hyvänsä.
+
+Hän meni särjetyn ikkunan ääreen ja kuulosteli. Kaukaa tieltä kuului
+rattaiden räminää.
+
+-- Ellen erehdy, sanoi Krag, on hän juuri tulossa.
+
+Rye, joka oli ankarassa jännityksessä, tuli Kragin viereen
+kuuntelemaan.
+
+-- Etkö pelkää seisoa tässä valossa? kysyi hän.
+
+-- Mitä tarkoitat?
+
+-- Ulkoahan voidaan nähdä meidät molemmat.
+
+-- Se on totta, vastasi Asbjörn Krag. -- Jos siellä nyt olisi joku
+meidän verivihollisemme, niin olisimme oivallisena maalitauluna.
+
+Ratsumestari vetäytyi syrjään.
+
+-- Minähän sanoit, että salaperäinen murhaaja hiiviskelee talon
+ympärillä. Tämä on uhkapeliä, elleivät kaikki johtolangat ole sinun
+kädessäsi.
+
+-- Sitä en ole sanonut.
+
+-- Mutta sinähän vain odotat apulaistasi vangitaksesi murhaajan.
+
+-- Sitäkään en ole sanonut, vastasi Asbjörn Krag. -- Olen vain luvannut
+näyttää sinulle murhaajan.
+
+-- Onko hän täällä?
+
+-- On, hän on täällä.
+
+Ratsumestari tuijotti pimeyteen ja tunsi väristyksen ruumiissaan.
+
+Rattaiden räminä läheni.
+
+-- Miehellä on kiire, sanoi ratsumestari. -- Minä kuulen kuinka hän
+hoputtaa hevosta.
+
+Hetken kuluttua he saattoivat nähdä säkeniä, joita hevosen kaviot
+iskivät, ja vähän myöhemmin pyörähtivät rattaat pihaan.
+
+Mies, viitta yllä, astui rattailta.
+
+Asbjörn Krag ja Rye menivät pihalle poliisimiestä vastaan. Hevosesta
+valui hiki.
+
+Asbjörn Krag puristi nuoren miehen kättä ja sanoi katsoen kelloaan:
+
+-- Oivallista, te tulette viittä minuuttia aikaisemmin kuin olin
+laskenut.
+
+Krag esitteli vastatulleen: konstaapeli Brenne pääkaupungin etsivästä
+osastosta.
+
+Rye pyysi heitä astumaan työhuoneeseensa.
+
+Hän silmäili mielenkiinnolla salkkua, joka oli miehen kainalossa.
+
+-- Onko se järjestyksessä? kysyi Asbjörn Krag.
+
+-- Luullakseni on, vastasi mies. -- Ainakin on asianlaita niinkuin te
+ilmoititte. Päällikkö...
+
+Salapoliisi keskeytti hänet kädenliikkeellä.
+
+-- Ei vielä, sanoi hän. -- Saanko nähdä papereita.
+
+Apulainen ojensi hänelle salkun. Siinä osoittautui olevan vain yksi
+paperi. Rye vilkaisi paperiin.
+
+-- Tuo näyttää minusta tutulta, mutisi hän epävarmasti, vaikken voi
+muistaa...
+
+Asbjörn Krag pisti paperin takaisin salkkuun. Hän nyökkäsi tyytyväisen
+näköisenä.
+
+-- Reilassa on, sanoi hän. -- Mennään nyt katsomaan murhaajaa.
+
+Ratsumestari tapaili taas revolveriansa. Mutta ihmeekseen hän näki,
+että Krag teki päinvastoin: pani pois revolverinsa.
+
+-- Sitä ei tarvita, sanoi hän.
+
+-- Eikö sitä nyt tarvita? kysyi Rye.
+
+-- Ei.
+
+-- Mutta päättäen siitä, mitä täällä on tapahtunut, ei se näytä olevan
+mikään vaaraton olento.
+
+-- Sinä erehdyt, vastasi Asbjörn Krag. -- Se on rauhallisin ja
+vaarattomin murhaaja, minkä kanssa olen koskaan joutunut tekemisiin.
+Ole hyvä ja käske väki koolle.
+
+Ratsumestari huusi pehtoria, joka heti tuli juoksujalkaa. Hän oli
+vieläkin kalpeana kauhusta. Ja hänen jäljessään tulla huippi renkejä
+yksitellen.
+
+-- Mihin nyt mennään? kysyi ratsumestari.
+
+-- Talon läpi, vastasi Asbjörn Krag. -- Käy edellä, ystävä hyvä.
+
+-- Kaikkien huoneiden läpikö?
+
+-- Niin, kaikkien huoneiden läpi.
+
+Ratsumestari kulki edellä, ja hänen jäljessään tulivat Krag, etsivän
+osaston mies ja pehtori.
+
+Krag katseli uteliaana huoneita, tarkasteli ikkunoita siellä täällä ja
+katsoi kelloaan. Näytti siltä, että hän odotti sopivaa tilaisuutta ja
+että koko tämä vaellus oli pantu toimeen vain ajankuluksi.
+
+Toiset seurasivat häntä silmillään.
+
+Ensin käytiin kaikissa alakerroksen huoneissa, sitten yläkerroksessa,
+missä vierashuoneetkin olivat.
+
+Ratsumestari sai aiheen mainita, että oli pantava kuntoon huone
+vastatullutta varten.
+
+-- Ei tarvita, vastasi Asbjörn Krag. -- Kello on nyt kolme; kahden ja
+puolen tunnin päästä pikajuna kulkee tästä ohi. Luullakseni voimme
+järjestää niin, että Brenne ja minä lähdemme siinä.
+
+-- Ja otatte roiston mukaanne, niinkö?
+
+Mutta silloin Krag hymyili.
+
+-- Emme. Murhaajan saat sinä pitää.
+
+-- Minä? Mitä sinä sanot? Ei minulla ole paikkaa, mihin panna hänet.
+
+-- Joutavia, vastasi Krag. -- Hän ei tietääkseni ole niin halukas
+pakenemaan kuin luulet. Jollet halua pitää häntä juuri täällä
+huoneissasi, niin voit panna hänet jonnekin muualle.
+
+-- Minne sitten? Aittaanko ehkä?
+
+-- Vaikka sinne, tahi talliin. Katsellaanpas niitäkin paikkoja.
+
+He olivat nyt kulkeneet päärakennuksen kaikki huoneet, ja Krag oli
+sillävälin tehnyt huomioitansa. Jännitys oli toisissa kasvanut
+kasvamistaan, mutta Krag puolestaan näytti käyvän yhä levollisemmaksi.
+
+Lähdettiin pihalle. Asbjörn Krag seisahtui kaivon luo ja tuijotti alas
+sysimustaan veteen.
+
+-- Missä on kouru? kysyi hän.
+
+Pehtori meni edellä ja avasi vajan oven.
+
+Salapoliisi katsoi sisään. Hän seisoi avoimessa ovessa välittämättä
+vaarasta, joka oli mahdollinen, jos murhaaja oli vajassa.
+
+Krag tyytyi siihen, että silmäili vajan sisustaa. Sitten hän pyysi
+pehtoria sulkemaan oven.
+
+-- Nyt mennään navettaan, sanoi hän tyytyväisesti hieroen käsiään.
+
+Kuljettiin navetan läpi, ja Krag tarkasti silmäänpistävällä
+mielenkiinnolla hinkaloita. Karja kalisteli levottomasti kytkyitään.
+Elukat eivät olleet tottuneet vierailuihin tällaiseen aikaan
+vuorokaudesta.
+
+Kun navetta oli nähty, pyysi Krag, että käytäisiin talliakin
+katsomassa.
+
+Ratsumestarin oivalliset hevoset herättivät Kragin huomiota. Talli
+näytti aivan erityisesti kiinnittävän hänen mieltään.
+
+Kun herrat jälleen seisoivat pihalla, sanoi salapoliisi katsoen
+tasangolle päin:
+
+-- Hyvät herrat, huomaan että minun täytyy ehdottaa ratsastusmatkaa.
+
+-- Entä murhaaja? kysyi ratsumestari maltittomasti.
+
+-- Nyt hän tulee, vastasi Krag.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.
+
+Päivä koittaa.
+
+
+-- Mutta oletko sinä oikeastaan löytänyt murhaajan? kysyi Rye. Hän oli
+sekä kummissaan että maltiton Asbjörn Kragin käytöksen johdosta.
+
+-- Olen, vastasi salapoliisi. -- Olen löytänyt murhaajan, olen nähnyt
+hänet.
+
+-- Ehkä olette puhutellutkin häntä? sutkautti pehtori viekasmaisesti
+hymyillen.
+
+-- En ole puhutellut.
+
+-- Missä saamme nähdä hänet sitten?
+
+Salapoliisi teki käsivarrellansa liikkeen, mutta ei vastannut mitään.
+Viittaus saattoi yhtä hyvin merkitä, että murhaaja oli talon huoneissa
+kuin tallissa.
+
+Rye kääntyi miltei toivottomana nuoren poliisiapulaisen puoleen.
+
+-- Ymmärrättekö te tätä? kysyi hän.
+
+Apulainen oli tähän asti pysytellyt vaatimattomasti syrjässä eikä ollut
+virkkanut sanaakaan. Nyt hän nyökkäsi.
+
+-- Jos täällä on ihminen lyöty kuoliaaksi, sanoi hän, niin tiedän kuka
+sen on tehnyt.
+
+-- Todellakin? ihmetteli pehtori. -- Ettehän te ole voinut seurata
+tapahtumia lähimainkaan niin hyvin kuin me. Ja meille tämä kaikki on
+arvoitusta.
+
+Apulainen osoitti salkkua, jota vielä kantoi kainalossaan.
+
+-- Mutta minä olen lukenut tämän paperin, sanoi hän.
+
+Rye vain pudisti päätään. Hän ei ymmärtänyt tuon taivaallista.
+
+Asbjörn Krag käveli vähän aikaa edestakaisin pihalla. Hän silmäili
+itäiselle taivaalle, missä näkyi heikko kajastus puiden latvojen
+yläpuolella. Päivä alkoi sarastaa.
+
+-- Sammuttakaa lyhdyt, sanoi hän, meillä on jo tarpeeksi valoa.
+
+Lyhdyt sammutettiin, ja ihmiset liikkuivat harmaassa pimeydessä kuin
+haamut.
+
+-- Vielä on liian aikaista, sanoi salapoliisi; täytyy odottaa, kunnes
+tulee enemmän valoa. Kuuleppa, ystäväni, sanoi hän kääntyen
+ratsumestariin päin, -- etkö luule, että tulee sade aamupuoleen?
+
+Ratsumestari katsoi häneen ihmeissään.
+
+-- Sitä en luule, vastasi hän.
+
+-- Mutta onhan maa jo ihan märkä ja ilma on kostea.
+
+-- Se on kastetta.
+
+Asbjörn Krag hymyili.
+
+-- Luulen sittenkin, sanoi hän, että tulee sade, ja minä en ensinkään
+siedä kastumista. Olen jo muutenkin tarpeeksi vilustunut.
+
+-- Voithan mennä lämpimään eteishalliin.
+
+-- Mutta, näetkös, minäkin tahtoisin todenteolla nähdä murhaajan.
+
+-- Tuleeko hän tätä tietä ehkä?
+
+-- Tulee, nyt hän pian tulee. Saanhan lainata sadetakkiasi vielä
+kerran? En pane mielelläni terveyttäni vaaraan.
+
+Ratsumestari antoi merkin pehtorille, joka heti lähti noutamaan
+sadetakkia.
+
+Asbjörn Krag otti sen tyynesti yllensä. Ei näkynyt sateen merkkiäkään,
+mutta salapoliisi katseli edelleenkin pilviä ja vainusi kuin metsäkoira
+mutisten itsekseen:
+
+-- Sade siitä tulee ihan varmasti. Sen minä kaikesta näen.
+
+Ratsumestari alkoi nyt ymmärtää, että Kragilla oli joku tarkoitus tuon
+sadetakin suhteen. Nuori apulainen seisoi äänettömänä katselijana.
+Asbjörn Krag nyökkäsi hänelle ja kysyi:
+
+-- Tällainenko se oli?
+
+-- Kuvauksen mukaan aivan saman näköinen, vastasi apulainen. -- En vain
+ymmärrä, mistä olette saanut tuon.
+
+Asbjörn Krag osoitti ratsumestaria ja sanoi:
+
+-- Se on hänen oma takkinsa.
+
+Ratsumestari ei voinut muuta kuin myöntää, että niin oli laita. Se oli
+hänen oma sadetakkinsa, jonka Asbjörn Krag oli lainannut. Mutta
+minkätähden? Hänestä alkoi tuntua, että molemmat poliisimiehet yksissä
+neuvoin näyttelivät ilveilyä, mutta hän ymmärsi myöskin, että
+loppuselvitys nyt läheni, ja varoi tekemästä kysymyksiä, jotka olisivat
+saattaneet aiheuttaa viivytystä.
+
+Mutta silloin Asbjörn Krag teki ehdotuksen, joka mitä suurimmassa
+määrässä kummastutti sekä ratsumestaria että väkeä. Pihalla oli
+kymmenkunta miestä: ratsumestari, Krag apulaisineen, pehtori ja
+joitakin renkejä. He seisoivat pääoven läheisyydessä, ratsumestari
+portailla, palellen napitetussa takissaan, Asbjörn Krag pihalla renkien
+joukossa, jotka vielä pitivät sammutettuja lyhtyjä käsissään, ja hieman
+syrjempänä pehtori puhellen poliisiapulaisen kanssa.
+
+-- Minua haluttaa lähteä hieman ratsastamaan, sanoi Krag.
+
+Ratsumestarin kulmakarvat kohosivat, ja hän tuijotti salapoliisiin.
+Joku renkipoika päästi naurun, niin että pehtori katsoi asiakseen
+tarttua hänen käsivarteensa.
+
+-- Ei se ole pilantekoa, vastasi Krag vakavasti. -- Minua todellakin
+haluttaa tehdä pieni ratsastusmatka.
+
+-- Tarkoitatko sillä, että tarvitset hevosta? kysyi ratsumestari.
+
+-- Sitä juuri.
+
+-- Ehkä kestää vielä vähän aikaa, ennenkuin voit näyttää meille
+murhaajan, ja tahdot sentähden saada ajan kulumaan?
+
+Asbjörn Krag pudisti tiukasti päätänsä.
+
+-- Saattaahan sen selittää niinkin, sanoi hän, että minä pelkään
+murhaajan juoksevan tiehensä ja tahtoisin estää häntä pääsemästä
+pakoon.
+
+-- Olkoon menneeksi, saat hevosen. Mutta minusta sinulla on
+hullunkurinen ratsastuspuku -- sadetakki! Etkö ottaisi jotakin
+parempaa?
+
+-- En, en mitenkään. Sadetakki on ihan hyvä. Mutta ehkä sinulla on
+ratsupiiska?
+
+-- Sen saat. Ja saat kannuksetkin.
+
+-- Tulen toimeen ilmankin. Piiska riittää. Kyllä minä saan hevosen
+menemään.
+
+Ratsumestari viittasi tallipojalle, joka oitis juoksi noutamaan
+ratsupiiskaa. Krag koetteli sitä ilmassa.
+
+-- Hyvä on, sanoi hän. -- Nyt vain kelpo hevonen.
+
+-- Rusko, sanoi ratsumestari pehtorille. -- Tuokaa Rusko ulos.
+
+Asbjörn Krag pidätti pehtoria.
+
+-- Tarkoitatko sitä suurta, paksua ruskeaa, joka on kolmannessa
+pilttuussa? kysyi hän ratsumestarilta.
+
+-- Sitä juuri.
+
+-- Mutta tiedätkös, minä tahtoisin nopsemman hevosen.
+
+-- Hevonen on hyvä, sanoi pehtori ärtyisästi.
+
+Asbjörn Krag katsoi kysyvästi ystäväänsä.
+
+-- Osaatko ratsastaa hyvin? kysyi ratsumestari.
+
+Krag nyökkäsi.
+
+-- Luuletko pystyväsi ohjaamaan "Eevaa", uutta hevostani? Sen selässä
+olen vain minä voinut istua tähän asti.
+
+-- Tuokaa se tänne! huusi Krag ylimielisesti. -- Siinä on minulle
+hevonen!
+
+Ratsumestari katsoi pehtoriin.
+
+-- Uskallammeko?
+
+Mutta pehtori vain kohautti olkapäitään, jotta:
+
+-- Oma asiansa!
+
+-- Tuokaa se hänelle sitten, sanoi ratsumestari. -- Menkää hakemaan
+"Eeva" ulos.
+
+Pehtori lähti talliin renkien seuraamana. Ratsumestari, Krag ja hänen
+apulaisensa jäivät kolmisin.
+
+Asbjörn Krag käveli maltittomana edestakaisin piesten ratsupiiskalla
+kumitakkiaan. Aurinko oli nyt noussut taivaanrannan yli, ja hämärä oli
+väistynyt kirkkaan aamuvalon tieltä. Usva tupruili joen yllä kuten pöly
+maantien yläpuolella. Mutta taivas oli pilvetön. Ratsumestarin sana oli
+käyvä toteen, kaunis ilma oli tulossa.
+
+Rye ei oikein tiennyt mitä sanoa. Hänen mielestään Asbjörn Krag
+käyttäytyi enemmän kuin kummallisesti. Mutta hän luotti ystävänsä
+viisauteen; hän uskoi, että murhaaja piileksi täällä jossakin ja että
+Asbjörn Krag oli jollakin selittämättömällä tavalla päässyt lymypaikan
+perille. Luultavasti murhaaja jätti tyyssijansa päivän koittaessa. Aika
+oli siis käsissä. Krag odotti joka silmänräpäys murhaajan ilmestymistä,
+ja varmuuden vuoksi hän tahtoi pitää hevosen valmiina, ettei roisto
+pääsisi karkuun. Niin täytyi asianlaidan olla, päätteli ratsumestari.
+
+-- Saat olla aika taitava, sanoi hän, jos mielit hallita "Eevaa".
+Laitumella ollessaan se on sävyisin olento maan päällä, mutta annas kun
+se tuntee ihmisen selässään, silloin sen kurissapito kysyy taitoa.
+Tiedätkö, paljonko olen siitä maksanut?
+
+Krag oli juuri vastaamaisillaan jotakin, kun poliisiapulainen ensi
+kerran puuttui keskusteluun.
+
+-- Kuusituhatta viisisataa kruunua, sanoi hän.
+
+Ratsumestarin silmät lensivät suuriksi.
+
+-- Oikein. Mutta mistä te sen tiedätte? Olenko puhunut teille siitä?
+
+-- Ette, vastasi apulainen, mutta minä tiedän sen.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESKAHDEKSAS LUKU.
+
+Kohtalo kostaa.
+
+
+Tallista kuului hirnuntaa ja kavionkapsetta. Pehtori ja rengit
+taluttivat "Eevan" ulos. Hevonen seurasi tyynesti ja sävyisästi, mutta
+oli hermostunut.
+
+Ratsumestari huusi sille rauhoittavasti, ja "Eeva" höristi korviaan
+kuullessaan herransa äänen.
+
+-- Pankaa sille satula, sanoi Rye.
+
+Tallipoika tuli perässä kantaen satulaa ja aikoi juuri heittää sen
+hevosen selkään, kun Krag pidätti hänet huutamalla:
+
+-- Ei, anna olla!
+
+-- Aiotko ratsastaa satulattomalla hevosella? kysyi ratsumestari
+ällistyneenä.
+
+Salapoliisi ei vastannut kysymykseen, vaan sanoi ainoastaan:
+
+-- Tee kuten käsken!
+
+Poika laski satulan maahan.
+
+Hevonen nosti äkkiä päänsä ja tuijotti pelästyneenä Asbjörn Kragiin,
+joka seisoi parinkymmenen askelen päässä.
+
+-- Päästäkää hevonen! huusi salapoliisi.
+
+Se sanottiin niin käskevällä äänellä, että pehtori ehdottomasti laski
+irti "Eevan", joka ensin nousi takajaloilleen ja alkoi sitten
+tömistellä etujaloillaan.
+
+Silloin Asbjörn Krag sanoi yhtäkkiä nuorelle poliisiapulaiselle:
+
+-- Nyt alamme!
+
+Apulainen heitti salkkunsa maahan ja juoksi hevosen luo, löi sitä
+kämmenellä kylkeen ja sanoi:
+
+-- Avant, "Eeva"! Avant! [Eteenpäin!]
+
+Samassa hevonen karkasi Asbjörn Kragia kohden, nousi takajaloilleen ja
+olisi iskenyt hänet kavioillaan maahan, ellei Krag olisi päättäväisesti
+sivaltanut sitä raipalla suoraan vasten turpaa. Isku oli niin raju,
+että hevonen kivusta hirnahtaen peräytyi. Se jäi seisomaan ja tuijotti
+Kragiin väristen ja sieraimet levällään.
+
+-- Avant, "Eeva"! huusi apulainen uudestaan. Ja korskuen teki hevonen
+uuden hyökkäyksen, mutta raippa ajoi sen samalla tapaa takaisin. Ja
+silloin osat vaihtuivat. Nyt ei hevonen enää ollut hyökkääjänä, vaan
+Asbjörn Krag, joka viuhuvin raipoin ajoi sen tallinovea kohden. Siellä
+sen ottivat kiinni pehtori ja pojat, jotka perin kummissaan ympäröivät
+sen.
+
+Ratsumestari juoksi esiin ja kävi Asbjörn Kragia käsivarteen.
+
+-- Mitä herran nimessä tämä merkitsee? kysyi hän.
+
+-- Se merkitsee, vastasi Asbjörn Krag osoittaen "Eevaa", -- se
+merkitsee, että tuossa on murhaaja meidän silmäimme edessä.
+
+-- Murhaaja? pääsi moniääninen kummastuksen huudahdus.
+
+-- Niin, sanoi Asbjörn Krag. -- Murhaaja ei ole kukaan muu kuin "Eeva".
+Valitan, etten voi vangita sitä. Meillä ei ole rikoslakia hevosia
+varten.
+
+Salapoliisi heitti sadetakin yltään.
+
+-- Ja nyt, sanoi hän katsoen hymyillen taivaan pilviä, -- nyt luulen,
+ettei taida sadetta tullakaan. Tästä saat takaisin sadetakkisi, hyvä
+ystävä. Pehtori on kai hyvä ja vie hevosen paikalleen. "Eevan"
+tarvitsee rauhoittua säikähdyksen jälkeen.
+
+Asbjörn Krag pisti kätensä Ryen kainaloon ja meni hänen kanssaan
+sisälle. Apulainen seurasi heitä. Hän oli ottanut salkkunsa maasta.
+
+Kun herrat olivat istuutuneet Ryen työhuoneeseen, kysyi Asbjörn Krag:
+
+-- Ihmetteletkö?
+
+-- Ihmettelenkö! puuskahti ratsumestari. -- Minä en ymmärrä rahtuakaan!
+
+Asbjörn Krag osoitti särjettyä ikkunaa.
+
+-- Minä ymmärsin heti, sanoi hän, että hevonen oli särkenyt ikkunan.
+Sirpaleissa näkyvä veri osoitti, että eläin oli sen tehnyt. Sillä jos
+väkevä mies sen olisi tehnyt kädellään, olisi verta varmasti juossut
+enemmän.
+
+-- Mutta ethän aikone uskotella, että "Eeva"...? Asbjörn Krag nyökkäsi.
+
+-- "Eeva" juuri on hyökännyt vanhan everstin päälle, sanoi hän, ja
+"Eeva" on myös tappanut asianajajan. Sääli, että olet maksanut niin
+paljon siitä hevosesta. Nyt sinun täytyy ampua se. Mutta luultavasti
+kannat tappion tyynellä mielellä, kun kaikki nyt kuitenkin kääntyy
+parhain päin.
+
+Tuskin huomattava värähdys ratsumestarin suupielissä ilmaisi hänen
+sisäistä liikutustaan. Hänen ajatuksensa lensivät naapuritaloon, missä
+nuori tyttö istui onnettomana.
+
+-- Katsotaanpas paperia, sanoi Asbjörn Krag.
+
+Apulainen ojensi hänelle salkun, ja hän avasi sen.
+
+-- Mikä sinut oikeastaan johti siihen ajatukseen, että hevonen oli
+murhaaja? kysyi ratsumestari.
+
+-- Sen teki eräs hyvin harvinainen seikka, tai oikeammin sarja
+seikkoja. Olihan ensinnäkin kummallista, että sekä eversti että
+asianajaja oli lyöty maahan aivan samalla tavalla. Molemmat olivat
+yrittäneet paeta, mutta onnistumatta, ja molemmilla oli samanlainen
+sadetakki yllään, juuri tuollainen ruskeankeltainen kuin minulla äsken.
+Se välähti mieleeni ja tuntui omituiselta.
+
+Sitten istuin tuolla huoneessa ja mietin asiaa tarkemmin. Tulin
+ajatelleeksi, että sinä juuri samaan aikaan, kun everstin päälle
+hyökättiin, olit puhellut Dagny Holgerin kanssa. Olit antanut hevosesi
+kuljeksia vapaana; ethän tiennyt muuta, kuin että "Eeva" oli sävyisin
+eläin maailmassa.
+
+Hevonen käyskenteli syömässä juuri sillä kohtaa, missä Holgerin päälle
+hyökättiin. Ajattelin haavaa, joka oli everstin päässä. Tuolla lailla
+-- minä tuumin -- hevonen survaisee etujaloillaan. Ja kun me sitten
+seisoimme asianajajan ruumiin ympärillä, panin merkille, että hevonen
+kävi laitumella siinä lähellä, ja pehtori kertoi minulle, että siellä
+se tavallisesti oleskeli. Silloin ei ollut juuri epäilystäkään enää,
+mutta varmuuden vuoksi sähkötin kuitenkin Kristianiaan. --
+
+Nuori apulainen, joka oli mielenkiinnolla kuunnellut Asbjörn Kragin
+kertomusta, nyökkäsi ymmärtävästi.
+
+-- Ja minä läksin heti ottamaan selkoa, mistä ratsumestari oli hevosen
+ostanut, sanoi hän. -- Sentähden tässä äsken niin tarkkaan tiesinkin,
+että se oli maksanut kuusituhatta viisisataa kruunua.
+
+Asbjörn Krag ojensi ratsumestarille paperin, jonka oli ottanut
+salkusta.
+
+-- Siinä on kauppakirja, sanoi hän. -- Tunnetko sitä?
+
+Ratsumestari silmäili paperia.
+
+-- Tunnen, sanoi hän. -- Tuossa on nimikirjoitukseni.
+
+Asbjörn Krag jatkoi.
+
+-- Ja tästä paperista, sanoi hän, käy selville, mistä sinä olet hevosen
+saanut. Se on entinen sirkushevonen. Sen sain jo eilen sähköteitse
+tietää, ja silloin en enää epäillyt. Ja jos vielä olisinkin ollut
+jonkun verran epätietoinen, niin viimeinenkin epäilys olisi haihtunut,
+kun sain nähdä särjetyn ikkunan. Sen työn oli ainoastaan hevonen voinut
+tehdä.
+
+-- Sirkushevonen, mutisi ratsumestari kauhistuneena. -- Sitä en
+aavistanut. Sirkushevoset ovat hulluja eläimiä.
+
+-- Niin, valitettavasti, aina vaarallisia, niillä kun itsellään ei ole
+kykyä harkita, milloin saavat käyttää taitojaan. Eräästä hallussani
+olevasta paperista käy edelleen ilmi, että "Eeva" on ollut maneesissa
+mukana esittämässä pantomiimia nimeltä "Mies, jolla on sadetakki".
+Niinpä se on harjaantunut karkaamaan pystyyn ja tallaamaan kuoliaaksi
+sadetakkiin puetun täytetyn nuken, joka on olevinaan murtovaras. Se on
+siis yleensä esittänyt viisaan hevosen osaa. Valitettavasti se on
+sittemmin käyttänyt viisauttaan väärällä ja turmiollisella tavalla,
+mutta se on sidottu kohtaloonsa, ja kohtalo kostaa. Jo aikaisemmin olet
+saanut selityksen ensimäiseen arvoitukseen, sinun ja Dagnyn välien
+katkeamiseen. Mikään ei enää estä teitä kahta tulemasta maailman
+onnellisimmaksi pariksi. Ja nyt olet saanut selityksen toiseenkin
+arvoitukseen, joka on ollut näennäisesti kytkettynä edelliseen:
+molemmat salaperäiset tihutyöt ovat paljastetut. Vieläkö enemmän tahdot
+tietää?
+
+Ratsumestari tuijotti ystäväänsä. Vihdoinkin hän näytti tajuavan koko
+asian.
+
+-- Mutta eikö käy vaikeaksi todistaa, että hevonen on syyllinen? kysyi
+hän.
+
+-- Niin minäkin ensin luulin eilis-iltaan saakka, vastasi salapoliisi.
+-- Sentähden läksin eversti Holgerin kartanoon. Ja usko minua, nyt ei
+totuuden todistaminen enää ole mikään vaikeus.
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- Vanha eversti toipuu.
+
+Ratsumestari tarttui ystävänsä käteen.
+
+-- Ihanko totta? kysyi hän ilosanoman yllättämänä.
+
+-- Ihan, vastasi Krag. -- Jo eilen illalla hän tuli hetkeksi tajuunsa,
+ja silloin hän lausui sanoja, jotka toisista tuntuivat tolkuttomilta,
+mutta jotka minä ymmärsin.
+
+-- Mitä hän sanoi?
+
+-- Kuulin nämä sanat: "Sanokaa Ryelle, että ampukoon hevosen." Mutta on
+minulla toisetkin terveiset sinulle.
+
+-- Keneltä?
+
+-- Dagnylta. Hänellä oli jotakin sanomista, mutta hän sanoo sen
+mieluimmin itse...
+
+Rye seisoi kauan mietteissään lattialla.
+
+-- Kohtalo kostaa, virkkoi hän matalalla äänellä. -- Yhden hengen se on
+vienyt.
+
+-- Tai oikeastaan kaksi, vastasi Krag.
+
+-- Kenen muun kuin asianajajan? kysyi Rye ihmetellen.
+
+-- Unohdat hevosen, vastasi salapoliisi pannen tyynesti salkun kiinni.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Salaperäinen vihollinen, by Sven Elvestad
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 57151 ***