diff options
Diffstat (limited to '57115-8.txt')
| -rw-r--r-- | 57115-8.txt | 5426 |
1 files changed, 0 insertions, 5426 deletions
diff --git a/57115-8.txt b/57115-8.txt deleted file mode 100644 index 02910b9..0000000 --- a/57115-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5426 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Katinka Rabe, by Aino Kallas - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Katinka Rabe - Kirja lapsesta - -Author: Aino Kallas - -Release Date: May 8, 2018 [EBook #57115] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KATINKA RABE *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -KATINKA RABE - -Kirja lapsesta - - -Kirj. - -AINO KALLAS - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1920. - - - - - - - Jenny von Pelisskylle - k. Aachenissa - ja - Mary von Bockille o.s. von Pelissky - k. Varsovassa - - eroittamattomille leikkisiskoilleen, kahdelle - kaukaiselle varjolle lapsuuden kesämaasta - omistaa tämän teoksensa - - tekijä. - - Eesti, Kallaste 1915 - Suomi, Helsinki 1920. - - - - -1. - - -Katinka Rabe syntyi Hovissa, isovanhempainsa kartanossa, hyvin isossa -vuoteessa, jossa olivat syntyneet, rakastaneet ja kuolleet sekä Rabet -että Fataburit. Alkujaan sen oli teettänyt hänen isänäitinsä isä, -Friedrich Fatabur, itseään ja vaimoaan, inkeriläistä papintytärtä -varten, ja toden teolla, tämän vuoteen mittasuhteista puhuivat -Fataburin vaistot. Näin juuri hän oli sen halunnut: leveäksi kuin -laivan, valmiiksi varattuna sekä elämän alkua että loppua varten, -tummanpunaisesta, kiilloitetusta puusta ja lattiassa kiinni neljin -valtavin jaloin, kaksi sivupylvästä kummassakin päässä. - -Ei ole yhdentekevää, kenenkä ja millaisessa vuoteessa syntyy. Ehkä -majailevat edesmenneitten henget sen sijan lähettyvillä, missä kerran -siirtyivät tuntemattomasta näkyväiseen ja taas takaisin. Ehkä he -odottavat tilaisuutta, päästäkseen vielä kerran vastasyntyneen silmin -näkemään ajallisen ihmeet ja maan neljästi vuodessa muotoaan muuttavan. - -Friedrich Fataburin olisi voinut luulla vainajanakin pyrkivän kymmeneen -kätkyeen, siksi monta ihmiselämää olisi tarvittu kaikkia hänen -suunnitelmiaan toteuttamaan. - -Hän oli vuosisadan alussa oston kautta saanut haltuunsa Hovin, -rappeutuneen aateliskartanon itäisen Suomenlahden rannalla; hän se -myös oli rakennuttanut Hovin nykyisen päärakennuksen, jonka nimi yhä -vieläkin juhlallisemmassa puheessa oli _corps de logis_, samoin kuin -Friedrich Fatabur Hovin vanhimman asujamiston puheissa yhä kuoltuaankin -oli Hovin vanha herra. - -Friedrich Fataburin isännyyden alkuaikoina ulottui Mustakorpi vielä -viljelyksiin saakka. Ei ollut mitään varsinaista eroa puiston ja korven -välillä, heti puutarhasta alkoi sama sakea kuusikko, joka yhtenä -ainoana metsäalueena jatkui Vahvaniemeä ja Vehkasuota kohden. Ranta -oli autiota korpea, virstamääriä, -- viljellyistä maista, pelloista, -niityistä, ihmisen askarruksesta maan kamaralla ei merkkiäkään; ei -yhtäkään ihmisasumusta, ei sauhua, niin kauas kuin silmä kantoi, -ainoastaan metsäisiä, ulapan sulkevia saaria ja yhtä metsäisiä rantoja. - -Friedrich Fatabur käsitteli luonnonihanaa ja metsittynyttä -maa-aluettaan niinkuin taiteilija löytämäänsä kiitollista aihetta: -hän ryhtyi heti sitä muovaamaan mielikuvansa mukaiseksi. Ja kun hänen -kaikkien uudistustensa yksinomaisena lähtökohtana oli kauneus eikä -suinkaan hyöty tai rahantulo, niin tuli Hovista muutamissa vuosissa -muuan Itä-Suomen kauneimpia maahoveja. - -Ensi töikseen Friedrich Fatabur revitti entisen päärakennuksen. -Pietarista saapuneen ranskalaisen arkkitehdin kanssa yksissä -neuvoin hän sitten laati suunnitelman kaksikerroksista, Palladion -tyyliä jäljittelevää puupalatsia varten, joka kohosi kaislaisen -lahden rannalle kuin mikäkin italialainen pikku palzetto. Elettiin -uudestisyntyneen, voittoisan klassillisuuden merkeissä, yksin täällä -jäitten keskelläkin. Friedrich Fataburin uudella keltaisella _corps -de logis'lla_ oli päin maantietä mahtava julkisivunsa, josta leveät, -avonaiset, kahden leikkitykin vartioimat portaat ja kuusi onttoa, -valkoista doorilaispylvästä anastivat suurimman osan. Nämä pylväät sekä -yläkerran iso puolipyörö-ikkuna näkyivät kauas kaupungista tulevalle -maantielle. Rakennuksen molemmat kyljet olivat sensijaan matalat, -kaari-ikkunaiset; sireeni- ja jasmiinipensaikot peittivät ne miltei -tykkänään. - -Huonekalut tuotiin samoin suoraan Pietarista; ne olivat kaikki samaa -tummanpunaista puuta kuin vuodekin: suoraselkäisiä sohvia, joitten -käsinojina oli siivekkäitä leijonia, tuoleja, jotka seisoivat riveissä -pitkin seiniä, päällystettyinä suurikukallisilla silkkikankailla; -katosta lattiaan ulottuvia metallikoristeisia kuvastimia, -kynttiläkruunuja, joissa käärmepyrstöiset joutsenet ojokauloin -kannattivat kynttilöitä. Uuninvarjostimissa punoivat silkistä ja -helmistä kirjaillut paimenet ja paimenettaret ruusuköynnöksiä. Itse -uunit sensijaan olivat roomalais-alttareita, Foibos Apollo ohjasi -niitten metalliovissa soihtu kädessä aurinkovaljakkoaan. - -Friedrich Fatabur siirsi nyt kauneudenkaipuunsa riippuoksaiseen -hautajaiskuusiryteikköön; hän raivautti yhdellä kertaa kartanoa -ympäröivästä korvesta sata tynnyrinalaa puistoksi. Hovin pinta-alaan -nähden se oli sulaa tuhlausta, mutta se vastasi Fataburin vaistoja: -hän rakasti suuria mittasuhteita, tilaa ja laajuutta; vihasi arkea ja -janosi juhlaa. Hän vähätteli maanviljelyksestä ja karjanhoidosta: hän -tahtoi elämälleen sopivat kehykset, ei muuta! - -Puutarha muovattiin niitten kaukaisten esikuvain mukaan, jotka tähän -aikaan kummittelivat jokaisen kunnianhimoisen puutarhurin näyissä, ja -joitten nimet kuuluivat _Malmaison_ ja _Trianon_. Akaasia-, -orapihlaja- ja sireenipensaat leikeltiin muureiksi ja palloiksi, ne -saivat Fataburin käskystä yhä haaveellisempia ja eriskummaisempia -muotoja, leijonien, lohikäärmeitten ja muitten tuntemattomien hirviöitten -hahmon. Puiset nymfit ja amoriinit kätkivät viikunalehdettömät sulonsa -lehvien peittoon. Vastapäätä _corps de logis'ta_ kohosi ihastuttava -leikkikalu, pienoiskokoinen kreikkalaistemppeli, ympyriäisen -ruohopyörylän päärakennuksesta eroittama, ikkuna- ja oviruudut -kirjavaa, moniväristä lasia. Oven rautaruusukkeet, samoin kuin -päätyotsikon puuleikkaukset olivat Fataburin omakätistä tekoa. - -Fatabur teetti nyt teitä puistoonsa. Hän raivautti niitä raivolla ja -rakkaudella, ikäänkuin ei olisi koskaan saanut niitä kyllin teetetyksi, -itsepintaisen, pakkomiellettä muistuttavan kiihkon vallassa. -Teitä kierteli pitkin rantaa, joka niemeen, joka poukamaan, niitä -haarautui puiston etäisimpiin osiin, villien, jääkauden aikuisten -kivijärkäleitten keskitse, aina sinne asti, missä puistoalue kuin -huomaamatta yhtyi koskemattomaan korpeen. Oli kuin Fataburin levoton -kauneudenkaipuu olisi kiitänyt lehteviä teitä levähtämättä, vain -hetkeksi pysähtyen vähäisissä roomalaisissa pyörötemppeleissä, joita -hän sinne tänne puiston perukkoihin ja saariin rakenteli. - -Fatabur oli pian kiinni uusissa suunnitelmissa. Kaikella, mihin -hän ryhtyi, oli saman lyhyen, kireän jännityksen leima. Hänen -mielenkiintoansa kutakin yritystä kohtaan kesti vain niin kauan, että -se hädin tuskin ehti valmistua; hänen aivonsa olivat ylihedelmälliset -ja tuhlaavaiset; hänellä oli kiire. Hänen yksilöllisyytensä oli -voimakas ja väkivaltainen: aineen oli taivuttava sitä palvelemaan; -meren, maan ja metsän oli muutettava muotoaan, jos Friedrich Fatabur -sitä vaati. - -Hän alkoi nyt raivauttaa leveätä maantietä Mustaankorpeen Vehkasuon -ympärille, keskelle synkintä korpiryteikköä ja rämeitä. Rahaa ja aikaa -upotettiin uskomattomissa määrin uuteen tiehen, josta ei ollut mitään -näkyvää hyötyä. Luoja ties, mikä oli pälkähtänyt Hovin herran päähän! -Hän tarvitsi muka ajotien nelivaljakolleen, ja tie raivattiin. Eikä -siinä kyllin, sen piti olla joka paikasta niin leveä, että kahdet -kaleskat mukavasti voivat sivuuttaa toisensa. - -Hovin _corps de logis_ oli valmis, puisto raivattu, maantie samoin: -Fatabur saattoi siis aloittaa maalaisseigneurin elämänsä. Hovissa -alkoi vieraanvarainen, huvitteleva aika. Se oli alati kukkuroillaan -vieraita, läheisistä naapurihoveista, kaupungista ja aina Pietarista -asti; kansainvälistä, kirjavaa seuruetta, jonka ainoana elämäntehtävänä -näytti olevan humu ja ilonpito. Metsästysretket, naamiohuvit, -venezialaiset illat, ajo- ja soutumatkat, puutarhajuhlat seurasivat -toisiaan vaihtelevassa järjestyksessä. Siirryttiin hovista hoviin: -Hovista Vonguriin, Vongurista Possuliin, Possulista Rasalahteen, -Tervahoviin, Niemenlauttaan, -- ja taas Hoviin. - -Fatabur oli yhtä väsymätön huvien keksimisessä kuin oli ollut Hovia -luodessaan; hän tarvitsi huvituksia kuten kaikki kiihkoaivoiset -ihmiset. Hän rakasti soittoa ja tuotti soittoniekkoja Pietarista, hän -hankki Hoviin kokonaista orkesteria varten tarvittavat soittimet. -Hän pani toimeen Hovin alasalissa soittajaisia, joissa itse esiintyi -selloineen. Mutta hänen erikoisalansa olivat kuitenkin naamiohuvit. Hän -varusti läheisen kaupungin naamiaiset kokonaisilla juhlakulkueilla, -joita viikkomääriä edeltäkäsin valmistettiin Hovissa; vankkureita ja -pyörillä kulkevia veneitä täynnä karnevaalinukkeja, jotka Fatabur itse -paperiseoksesta muovasi ja maalasi. Fatabur rakasti kaikkea yllättävää, -juhlallisen tai karkean haaveellista; hänen nukkekulkueistaan ei -puuttunut mulkosilmäisiä neekerejä eikä irvisteleviä koirankuonolaisia. -Nuket ajoivat pitkin maantietä viisitoista virstaa kaupunkiin, suurten -metsästysvankkurien seuraamina, joissa istui iloisia ja kevytjalkaisia -paimenia ja paljaspovisia paimenettaria. Koko seurue palasi myöhemmin -moninkertaisena Hoviin jatkamaan ilonpitoa puistossa, missä värilliset -lyhdyt valaisivat lohikäärmeitten ja pallojen muotoisia pensaita, ja -mistä kaksi tykinlaukausta sen keräsi aterioille. - -Fatabur tunsi tällaisina iltoina päänsä kevyeksi ja vapaaksi; siinä ei -tuntunut ainaista kipunoimista ja surinaa. - -Talvisin toistuivat samat retket nelivaljakoin ja kilisevin kulkusin. -Mutta pahat kielet kertoivat, että Fataburin puolison, inkeriläisen -papintyttären kuoltua joku puuteriposkisista paimenimpysistä tai -metsän jumalattarista harva se kerta eksyi niin kauas Hovin puiston -sokkeloihin tai roomalaisiin ja kreikkalaisiin metsätemppeleihin, ettei -päässyt lähtemään, ennenkuin rusosorminen Eos sen salli. - -Keskellä loisteliasta ja ilakoivaa elämää kasvoi Fataburin ainoa tytär -Dorothea. Kuusivuotiaana oli hänellä jo pietarilainen soitonopettaja; -hän sai vitsaa, kun ei kyennyt lyhyillä sormillaan ottamaan oktaaveja; -silloin hän eräänä iltana suurella mielentyyneydellä kynäveitsellä -yritti katkoa vasemmasta kädestään sormien väliset jänteet! Ranskaa -opetti hänelle mademoiselle Gaudillion, tanssia herra Bräutigam -lähikaupungista; kahdeksanvuotiaana hän puhui viittä kieltä. Samana -vuonna hän ensi kertaa esiintyi alasalin soittoilloissa, soittaen -Mozartin fantasiasonaatin; hänen mustia, korville kiharrettuja -hiuksiaan piteli ohut kultavanne. Läsnäolijoitten taputuksiin hän -vastasi syvällä, herra Bräutigamin opettamalla niiauksella; sen -jälkeen hän pääsi nukkumaan. Kuulijat olivat haltioissaan; ei kukaan -aavistanut, millä hinnalla oli saatu kehittymään tämä varhainen, -hämmästyttävä taituruus. Fatabur yltyi tyttärensä menestyksestä; hänen -rakkaudessaan Dorotheaan oli samaa täydellisyyden intohimoa, kuten -kaikissa hänen suunnitelmissaankin. Hän vaistosi lapsessa harvinaisen -elämäntarmon, velvollisuudentunnon ja kunnianhimon, ja hän käytti näitä -ominaisuuksia, pakoittaen hänet aamusta iltaan sormiharjoituksiin. - -Dorothea kasvoi siis pienestä pitäin pilatuin hermoin; toisaalta ylen -hemmotteleva, toisaalta ylen ankara kasvatus teki hänestä oikullisen, -vallanhimoisen, mutta hyvin lujatahtoisen olennon; hänen kauneutensa -puhkesi ensimmäiseen kukoistukseensa jo kahden- kolmentoista vanhana. -Hän oli siro, pienirintainen, kaula yhtä leveä kuin kasvot, nenä -hienosti käyrä, silmät tummat ja ylpeät. - -Fataburin maahovielämää kesti jonkun vuoden, joitten kuluessa Dorothea -ehti täysi-ikäisyyden rajalle; sitten tapahtui perinpohjainen muutos. -Ei kuitenkaan aivan äkkiä, vaan vähitellen. Friedrich Fataburissa alkoi -ilmaantua raskasmielisyyden oireita, jotka yhä tihenivät. Hän alkoi -muuttua tuiki välinpitämättömäksi entisiin mielihaluihinsa nähden, -mikään ulkonainen ei enää piankaan merkinnyt hänelle mitään, hän -alkoi laiminlyödä maatilaansa, puistoansa, rakkaita temppelejään ja -naamiaishuvejaan, yksin soitto-iltojaankin. Häntä alkoi kyllästyttää -ihmisten seura, hän vetäytyi yhä enemmän yksinäisyyteen. Hän laiminlöi -kutsuja eikä vastannut niihin vieraspidoilla; vähitellen lakattiin -häntä kutsumastakin. Hänen aivojensa kiihkotila sensijaan jatkui yhä, -vaikka toisella tavoin: se etsi uusia muotoja. - -Hänen halunsa luoda oli kiihkeämpi kuin koskaan ennen, mutta hän -tuhlasi sen kaikenlaisiin muille käsittämättömiin yrityksiin. Kahden -vuoden aikana hän kasvihuoneessaan koetti saada syntymään mustaa -ruusua; hän tuotti ulkomailta tummimmat ruusut, mitä käsiinsä sai, -mutta muunnokset olivat aina sittenkin mustanpuhuvia, eivät milloinkaan -sysimustia; lopulta hän kokeili keinotekoisilla väriruiskutuksilla. -Kyllästyttyään ruusuihin ja värivivahduksiin, hän sisustutti itselleen -kylkirakennukseen täydellisen työpajan, jossa oleili päiväkaudet. -Sähkökokeilut olivat paraikaa muodissa, samoin lasipuhallus; Friedrich -Fatabur kokeili kummallakin. Hänen onnistui vihdoin saada aikaan pieni -keksintökin: uusi laji lasisia kumupohjia soittokoneita varten! - -Tämä menestys pöyhistytti häntä; hänen aivoissaan syntyi sama unelma, -mikä niin monesti on askarruttanut samanlaisia huonotasapainoisia -aivoja kuin hänenkin: hän tahtoi luoda ikiliikkujan. Ikiliikkuja -- -omasta voimastaan, omasta pakostaan liikkuva, kuten aurinkokunnat ja -tähdet, ikuisesti itsensä uudistava, itse oman voimansa ja liikuntansa -lähde! Siihen mahtuisi Friedrich Fataburin koko rauhattomuus, joka -armotta ajoi häntä takaa yhdestä yrityksestä toiseen, se muuttaisi -hänen levottomuutensa liikkeellepanevaksi voimaksi. Ihmisen -sammumatonta halua toteuttaa, ilmaista itseään, elää kauemmin kuin -elää... Tässä se olisi kaikki, toteutuneena -- ikiliikkujassa. - -Fatabur vietti tästälähin yönsäkin työpajassaan. Hän liitti yhteen ja -taas irroitti pyöriä, vipuja ja koneenosia, takoi metallia, puhalsi -lasia, keitti sulattimessa seoksia, joitten tarkoitusta ei kukaan -muu aavistanut kuin hän itse. Hänen niskansa punerti vahvasti niinä -aikoina, kuten aina, kun jokin tuuma sai hänet täysin valtoihinsa, -veri ruokki runsaasti aivoja. On hyvin mahdollista, että hänelle, -viisikymmenvuotiaalle, nyt ikäänkuin yhdellä kertaa peloittavana -selvisi kaikkien yritystensä katoava turhuus. Mitä oli kaikki, mitä hän -oli saanut aikaan? Maa kantoi hänen, Friedrich Fataburin, leimaa, vain -niin kauan, kunnes kasvaisivat umpeen tiet, jotka hän oli raivauttanut; -hänen rakentamansa palzettot ja temppelit kätkivät itseensä lahoamisen -idun; hänen maalaamainsa karnevaalinukkien kohtalo oli joutua virumaan -vinneille. Kokonaiset pilvet puutoukkia, koiperhosia, ruosteen ja -homeen itiöitä odotti vain aikaansa, tuhotakseen hänen elämäntyönsä. -Kerran oli hänestä oleva jäljellä vain metallikirjaimet sellon -varressa. Ikiliikkuja sensijaan, -- kaikkien aikojen _perpetuum -mobile_, -- se oli samaa kuin elää ikuisesti. - -Fataburin kamppailu kesti viikkoja ja kuukausia. Se oli sitkeä ja -epätoivoinen, kuten elävän yksilön kapina kuolemaa, hävitystä ja -unhoitusta vastaan. Mutta eräänä päivänä kuului kylkirakennuksen -työpajasta hirveätä melskettä, särkyvän lasin ja metallin rusketta. -Fatabur oli suurella sepänmoukarillaan yhdellä kertaa ruhtonut rikki -kaikki tekeleensä sekä koko työpajan sisustuksen palkeista alkaen. -Kaikki oli turhaa. Yksilön oli kadottava. - -Fataburin nähtiin astuvan yläparvekkeelle; hän jäi seisomaan sinne, -metsästyspyssy kädessä. Ukkospilvi oli juuri Hovin kohdalla, ei ollut -kahta sekuntia salaman ja jyrinän välillä. - -Friedrich Fatabur alkoi tähdätä muodottomaan pilvivyöryyn, laukaista -pyssynsä aina heti salaman iskettyä. Se oli outo ja kaamea -kilpa-ammunta. Kysymys, vastaus, kysymys, vastaus. Ihminen, maan -asukas, kysyi luojaltaan tarkoitustaan, minuutensa kohtaloa, ja pilvien -takaa tuli vastaus. Rankkasateesta huolimatta kerääntyi koko Hovin väki -puutarhaan, naiset siunailivat, paha riivasi herraa! Mutta yläkerran -avonaisessa ovessa, Fataburin takana, seisoi hänen ainoa tyttärensä -Dorothea, kultavanne mustien hiuksiensa ympärillä. Fatabur tähtäsi ja -ampui; kun pyssyn panos loppui, latasi hän uudelleen. Vastaa, siellä -ylhäällä! Vastaa, jos olet olemassa! Miksi olet luonut minut näin -epätäydelliseksi, näin kykenemättömäksi, ja kuitenkin pannut poveeni -kipinän. Jos lienet luoja, täytyy sinun vihata puolinaisuutta ja janota -täydellisyyttä. Minä uhmaan sinua. Minä kysyn sinulta tulella. - -Näytelmää kesti neljännestiiman verran, jolloin ukkosen mahti alkoi -heikentyä, ikäänkuin Fatabur olisi pakoittanut sen vaimentumaan. Hän -ampui viimeisen panoksensa, heitti pyssyn ja meni sisään. Dorothea -istui yläsalin etäisimmässä nurkassa. Fatabur kulki hänen ohitseen ja -katsahti häneen; hänen raukeissa silmissään välähti. "Musta ruusu!" hän -sanoi ja silitti Dorothean mustaa, kiiltävää päälakea. "Musta ruusu?" -hän sanoi vielä kerran hellästi, nöyrästi. Dorothea ei liikahtanut. -Hänen ohuitten huultensa puristus oli luja kuin aikaihmisen. - -Tämän tapauksen jälkeen oli Fataburin sisäinen tarmo murtunut, ja hänen -olemuksensa hajanaisuus ja levottomuus yltyivät yhä. Hänen liikkuva -henkensä, joka aina ajoi jokaista aatetta takaa kyllääntymiseen -saakka, jonka aina täytyi kustakin ajatuksesta, nautinnosta, tuskasta -puristaa viimeinenkin pisara hekumaa tai kipua tai sisältöä, teki -kuin täysikäännöksen. Hän oli tullut vakuutetuksi ajallisen elämän -katoavaisuudesta, mahdottomuudesta luoda itselleen iäisyyttä maan -päällä. Hänen sielunsa kääntyi tähtiä kohden joka merkityksessä. - -Hän antautui nyt astrologiaan. Hän hankki itselleen kokonaisen -kirjaston astrologisia ja salatieteellisiä teoksia, hän tutki -Swedenborgia, hän asetteli itselleen ja tyttärelleen Dorothealle -horoskooppeja ja kuulusteli tähdistä tulevaisuutta. Ihmiset alkoivat -epäillä hänen järkeään. Hän antoi Hovin viljelykset lampuodin haltuun, -hän astui enää tuskin jalallaan puistoon, hänen monet metsätemppelinsä -rappeutuivat, ja suurta Vehkasuota kiertävää tietä käyttivät vain -lampuodin halonhakkaajat, tuodessaan puita Mustastakorvesta, ollen sen -ainoat ajomiehet; se kasvoi umpeen, ja Mustanjoen kevät-tulva hävitti -siitä osan. - -Loppuikänsä Fatabur vietti henkisessä tylsyydessä. Hänen tyttärensä, -kaunis Dorothea, sensijaan oli näinä surullisina vuosina mennyt -naimisiin pietarilaisen Leopold Raben kanssa, joka lunasti appensa -kartanon. Tullessaan noutamaan morsiantaan Leopold Rabe antoi -ripustaa Rakokiven rantapihlajan oksat täyteen oransseja; koko -pitäjä siitä puhui; niitä ei oltu ennen nähty. Itse hän saapui -lumivalkealla soutuvenheellä, äsken Englannista palanneena, poskiparta -englantilaismallisena, kookasvartaloisena, Dorothea Fataburin -istuessa rantapenkillä ruusunpunainen vannehame yllä, -- oranssien -alla, jotka riippuivat suomalaisen pihlajan oksilla, ikäänkuin -olisivat ikänsä siinä kasvaneet. Rakokivi ristittiin siitä lähtien -_Dorotheensitz'iksi_. Dorothea Fatabur seisoi vihillä syntymäpäivänään, -täyttäessään kuusitoista. Häitten jälkeen nuori aviopari teki häämatkan -Italiaan omilla vaunuillaan, eikä vuosi vielä ollut ehtinyt umpeen, -kun Dorothea Rabe jo oli synnyttänyt esikoisensa samassa suuressa -perhevuoteessa, missä nyt vuorostaan oli syntynyt hänen poikansa tytär. - - - - -2. - - -Friedrich Fataburin kreikkalaistemppelissä, jonka permannolle valo -lankesi outoina, kirjavina läikkinä värillisten ikkunaruutujen lävitse, -riippui seinillä hänen vävynsä, Hovin nykyisen omistajan, Leopold Raben -koko esi-isäin muotokuvakokoelma. Se ei suinkaan ollut suuren suuri: -Abraham Rabe, suvun kantaisä ja hänen puolisonsa, Elisabeth Maria -Balzer sekä heidän kuusi poikaansa, joista Leopold Rabe oli nuorimman -edellinen, kolme kummallakin puolella seinää. - -Suku oli nousukassukua; nopeasti, satumaisen onnenkeikauksen kautta -varallisuuteen ja hienostukseen kohonnutta. Sen oli käynyt hyvin tässä -maailmansa; sillä oli ollut onnen tikapuut kehtonsa ääressä. - -Kantaisä, Abraham Rabe, oli kreikkalaistemppelissä riippuvassa, -tuntemattoman pietarilaisen taiteilijan maalaamassa taulussa -kuvattu rikkautensa ja kunniansa päivinä. Hän läheni siinä iältään -viittäkymmentä, mahdollisesti oli sen jo sivuuttanutkin; hänellä -oli yllään siniverkainen hännystakki, kaulassa moitteeton röyhelö, -rinnassa koreili ritarimerkki nauhoineen. Näin varustettuna hän -oli muhkea katsella. Hänen nousukaspiirteensä olivat hyvinvoivat -ja rehevät, silmät viekkaat, hymyilevät ja sangen hyväntahtoiset, -kahvinruskeat, suu pieni ja hekumallinen, leuanpyöristys pettämättömän -aistillinen. Tukassa ei näkynyt ainoatakaan valkeaa haiventa. Näitten -englantilaismalliin sileäksi ajeltujen kasvojen verevässä pyylevyydessä -ja olutpunerruksessa oli sekä entistä leipurinsälliä että rikastunutta -oluenpanijaa, aavisti, että Abraham Rabe itsekin oli osannut tyhjentää -haarikkansa. Niissä oli erinomaisen hilpeämielistä, loistavaa ja -miellyttävää itsekkyyttä ja ilakoivaa, rynnistävää elämänhalua, mutta -ruskeista silmistä säteili sen lisäksi äly ja oikean onnenpojan -järkkymätön itseusko. - -Abraham Rabessa oli jo itänyt rabelainen vaellus- ja seikkailuhalu, -josta myöhemmin tuli muuan suvun itsepintaisimmin periytyviä -ominaisuuksia. Raben suku oli aikoinaan siirtynyt Pohjois-Saksasta -Itämeren saarelle, josta se sitten alkoi lähetellä haarojaan joka -ilmansuuntaan. Siihen oli kaiken todennäköisyyden mukaan sekaantunut -pisara vendiläistä verta, joka poltti siinä kuin kipinä. Sillä oli -selvät paimentolaisvaistot, halu vaeltaa, kuulla herkeämättä korvissaan -kaukaisten ja tuntemattomien seutujen ja rotujen kutsun, vastustamaton -veto sekoittaa verensä kymmenkuntaan eri kansallisuuteen ja sittenkin -säilyä puhtaana. Kaikesta vieraasta verestä huolimatta ilmestyivät -kuitenkin rabelaiset rotutunnukset, matala, viileäviivainen otsa -ja pyöreä, aistillinen suu, uudelleen kehdoissa, jotka keinuivat -Länsi-Afrikan kuumepuitten alla tai kannettiin suomalaisen pihlajan -katveeseen. - -Oli säilynyt vanha alasaksalainen perhekronikka, joka kertoi Abraham -Raben lähdöstä pohjoissaksalaiselta kotiseudultaan keisarinna -Katariinan aikuista Pietaria kohden. Sen alku kuuluu näin: - -"Ja kun kunniallinen ja arvon koulumestari David Erdmann Rabe oli -opastanut esikoistaan Abrahamia kaikkinaisissa hyödyllisissä, niin myös -Herrallemme otollisissa taidoissa, kuin ovat Vähä ja Iso Katkismus, -Virsikirja ynnä Psalttari ja Herramme Pyhät Evankeliumit, ja kun -yllämainittu Abraham Davidinpoika vielä oli kotikirkossaan nauttinut -Pyhää Ehtoollista ja näin henkeään vahvistanut, niin sulki isä hänet -esirukoukseensa, näin sanoen: - -"'Poikani ja esikoiseni Abraham, nyt olen tehnyt menestyksesi eteen, -mitä olen kyennyt, nyt mene ja katso, mitä maailma sinulle antaa, joka -tosin on juuri julma lohikäärme ja monet nielee lihoineen ja luineen, -ettei heistä pyrstöä eikä ruotoa jäljelle jää. Tässä on sinulle -hopeinen kruununtaaleri, ja nyt mene Herran nimeen ja pidä itses -Jumalan tykö äläkä katso ylön Hänen sanaansa eikä Hänen armopöytäänsä, -vaan käytä niitä ahkerasti, ettes kiusaukseen lankeisi ja häpeään -tulisi, ja nyt mene Herran nimeen.' Äiti pani Abrahamille salaa taskuun -vielä kaksi guldenia ja itki, ja kaikki kolme sisarta, Beata ja Lotta -ja Sophiechen itkivät, sillä heitä aavistutti, etteivät enää veljeänsä -Abrahamia tässä elämässä näkisi, mutta veli Hans ei vetistellyt, vaan -työnsi kätensä housuntaskuihin ja sanoi, niinkuin oli kuullut isänsä, -koulumestari David Erdmann Raben sanovan: mene Herran nimeen! ja antoi -hänen mennä." - -Abraham Rabe oli yhdeksäntoistavuotias tullessaan keisarinna -Katariinan aikuiseen Pietariin. Hänen pituutensa oli kolme kyynärää -ja kolme tuumaa, hänen koko varallisuutensa isänsä kruununtaaleri ja -hopeinen taskukellonauris. Hänellä oli Pietarissa muuan setä, joka jo -aikaisemmin oli totellut rabelaista vaellusvaistoa ja saanut paikan -hoviorkesterissa; tämä setä hommasi veljenpoikansa leipurinoppiin -keisarilliseen hovileipomoon. - -Abraham Raben elämä keisarillisen leipurin luona ei alussa missään -suhteessa eronnut muitten leipurinoppilaitten elämästä; hän teki samaa -työtä kuin kaikki muutkin, sotki joka jumalan ehtoo taikinan, hihat -ylöskäärittyinä, lämmitti leivinuunia, lakaisi lattioita, makasi -lautalavitsalla toisten kuorsailevien sällien parissa ja kuunteli -heidän turinaansa tulevaisuudesta, jonka ylin vertauskuva kullekin -kangasti paksun, kultaisen rinkelin muodossa. Abraham Rabe pysyi vaiti -eikä milloinkaan ilmaissut tulevaisuudentuumiaan; totta puhuen hänellä -ei niitä ollutkaan, mutta sensijaan jotain muuta, suuri, iloinen elämän -uteliaisuus, oikea ahmattius; hän oli kyllä puraiseva palansa elämästä! -Kello kolmelta he nousivat leipomaan, vierittivät leipiä ja työnsivät -ne uuniin. Keisarillinen taikina oli erikseen, sen sekoitti mestari -itse, ja siitä nousi kutkuttava maustimien haju. - -Niin oli kulunut jonkun aikaa, eikä mitään sen merkillisempää ollut -tapahtunut. Mutta eräänä päivänä sairastui se sälleistä, jonka toimena -oli joka päivä viedä keisarilliset leivokset linnaan. Mestari tarkasti -joukkoaan; hänen katseensa pysähtyi rügeniläiseen lukkarikoulumestarin -poikaan. Muhkea poika, silmät rohkeat ja vallattomat, pituus kolme -kyynärää ja kolme tuumaa, pää poikamaisesti kallellaan, ja elämänhalua -pursumassa joka huokosesta! - -Vaali sattui Abraham Rabeen. Sälli sairasteli aikansa ja kuoli, ja niin -jäikin hänen toimensa yhdeksäntoistavuotiaalle Abraham Davidinpoika -Rabelle. - -Abrahamin elämä ei itse asiassa muuttunut tämän tapahtuman johdosta; se -oli samaa leipomista, uunin lämmittämistä, hikoilemista, makailemista -kuin ennenkin. Mutta siihen oli tullut lisäksi ihme, ikäänkuin -unennäkö, johon hän tiettynä hetkenä vaipui. Ja tämä unennäkö oli -täynnä kultaa, purppuraa ja norsunluuta. - -Kello yhdeksän aamulla Abraham tästä lähin hankasi terveväriset -kasvonsa kiiltävän puhtaiksi, pukeutui valkoiseen leipuriesiliinaansa -ja lakkiin ja lähti linnaan, kori käsivarrella. Hänen täytyi sivuuttaa -lukemattomia vartijoita ja kamaripalvelijoita. Hän kulki useitten ja -pitkien salien läpi, jotka tuntuivat hänestä loppumattomilta. Niitten -upeus ja korkeus, lattian ja katon koristeet, huonekalujen kulta ja -silkki, kuvastimet, jotka olivat kuin viileitä vedenpintoja, suuret, -ikäänkuin liikuskelevat ja elehtivät maalaukset seinillä, -- kaikki -hämmensi häntä, hän epäili todella näkevänsä unta, hän kompasteli -liukkaalla lattialla, arkaili omia askeleitaan. Mutta samalla hän -tunsi outoa ja mieluista levottomuutta, kaikki hänen nuoret aistinsa -heristyivät tätä prameutta vastaanottamaan, hän viivytteli, alkoi -katsella ympärilleen, rohkein, nauttivin, omistushaluisin silmin. -Kummallisia hyvän olon väreitä kulki hänen nuoren olemuksensa lävitse. -Hän olisi suonut, että koko maailma olisi ollut yksi ainoa suuren-suuri -sokerikakku, vaahtokermaa päällä. Herkkusuu, herkkusuu, hän sanoi -itselleen. - -Viimeinen ovi aukeni, hän joutui jonnekin puolihämärään, paksut, -silkkiset verhot estivät häntä näkemästä, ihmeellisiä tuoksuja -tunkeutui hänen nuoriin ja ahnaisiin sieraimiinsa. Valkoinen, -hyvin täyteläs käsi, joka säkenöi sormuksista, ojentui kohti hänen -leivoskoriaan ja valitsi umpimähkään leivoksen; sen jälkeen sama käsi -ojensi sen hänelle. Hän otti sen vastaan, rohkenematta koroittaa -katsettaan; suuriakaan kursastelematta hän alkoi sitä pureskella. -Tämä kuului hänen toimeensa, hänen oli Hänen Majestettinsa keisarinna -Katariinan nähden syötävä leivos, "koska keisarinna myrkkyä pelvolla -ajatteli". Ja vanha kronikka lisää lohduttavasti: "Se maistui hänestä -makoiselta, sillä eipä hovileipuri totta totisesti huonoimmasta -taikinasta keisarillisia kyrsiä leiponutkaan." - -Ovet sulkeutuivat hänen jälkeensä, hän oli kadulla, suurkaupungin -niljakas sumu ympäröi häntä. Hän oli taas kuumassa leipomossa, -hikoilevien, isoäänisten toveriensa parissa. Hän heräsi kuin -unennäöstä. Ja hän alkoi odottaa tätä unennäköä. Se tuntui hänestä -todellisemmalta kuin kaikki muu. Hänen oli sietämätön ikävä -kullanloistavia saleja, kiiltäviä lattioita, salaperäistä tuoksua. -Mikään ei enää merkinnyt hänen elämässään mitään kuin tämä aamuhetki. -Joku vieras teki hänen työnsä, joku vieras sotki taikinan, vieritti -leivät. - -Eräänä päivänä keisarinna kysyi häneltä, hänen paraikaa pureskellessaan -leivosta: - -"Mikä sinun nimesi on?" - -Abraham Rabe ei ollut milloinkaan kuullut tätä ääntä, keisarinna ei -tähän saakka koskaan ollut häntä puhutellut. Leivosten valinta ja -syönti oli tapahtunut aina täydellisen hiljaisuuden vallitessa. - -"Abraham Davidovitsh, teidän majesteettinne", hän änkytti. - -Hänen edessään oli häikäisevä koko silkkiä, kultaa, jalokiviä ja -valkoista ihoa. - -"Olenko nähnyt sinut ennen, Abraham Davidovitsh?" - -"Teidän majesteettinne, minä olen kolmen kuukauden ajan tuonut teidän -majesteetillenne vehnästä." - -"Hyvä. Kuinka vanha olet, Abraham?" - -"Yhdeksäntoista, teidän majesteettinne." - -"Hyvä, se miellyttää minua, Abraham. Kuinka pitkä olet?" - -"Kolme kyynärää, kolme tuumaa, teidän majesteettinne." - -"Hyvä, se miellyttää minua. Abraham, sinä voit pyytää, minkä armon -haluat." - -Alasaksalainen kronikka, tämä hilpeämielinen selonteko "Unkel -Abrahamin" ihmeellisistä vaiheista keisarinna Katariinan hovissa, -jatkaa: - -"Tuhat tulimmaista, nielaisipa Abraham silloin vikkelästi loput -leivoksesta ja sanoi kumartaen niin syvään, että leipurilakki hipaisi -keisarillista lattiaa: 'Teidän majesteettinne kaikkein korkein armo -on niin sydäntäni sykähdyttänyt, että aivoitukseni on typeryydellä -lyöty. Antakoon sentähden hänen keisarillinen armonsa minulle viikon -ajatusaikaa.' - -"Tämä puhe kelpasi keisarinnalle, ja hän viittasi vasemmalla kädellään, -mikä merkitsi niin paljon kuin: nyt voit mennä! - -"Mutta kadulle tultuaan tunsi Abraham Davidinpoika povessaan vimmatun -tappeluksen. Siellä istuskeli kuin kaksi eri Abrahamia, jotka kumpikin -pitivät oman päänsä. Ne huusivat ja reuhasivat niin, että pää oli -pyörälle mennä. 'Juuttaat, riitapukarit, peijuonit!' hän huusi heille -nyrkkiä puiden. Mutta Abrahamit tappelivat vain vimmatusti ja kävivät -molemmat hänen kimppuunsa. - -"'Aasi, pökkelö, latuskainen kampela! Entä jos keisarinna unohtaakin -koko asian, kun et heti pyytää hoksannut. Etkä tohdi itse puhua, -ennenkuin hän sinua puhuttelee. Pässinpää olit, Abraham!' - -"Mutta Abraham N:o 2 vastasi: 'Mitä tyhjiä vatkutat? Ei ollutkaan se -eilisen pojan temppu, vaan aikamiehen teko. Ei huolta mitään, Abraham! -Nyt ehdit tuumia tämän kohdan pitkin ja poikin.' - -"Siihen sanoi Abraham N:o 1: 'Mitäs jos ottaisin ja sanoisin: armon -rouva, antakaappas minulle satatuhatta hopearuplaa?' - -"'Äläpäs', sydämystyi Abraham N:o 2, -- 'kaunis juttu, poikaseni. -Entä jos keisarinna julmistuu ja käskee sinun hakea satatuhattasi -siperialaisista hopeakaivoksista. Noudappas ne sieltä, käenpoikaseni.' - -"Nyt tuskastui Abraham N:o 1. 'Mitäs minun sitten pitää tekemän?' - -"Abraham N:o 2: 'Ja sen minä vain sinulle sanon, älä pyydä häneltä -rahaa. Malta mieles, aasi, isäsi David Erdmann Raben siunaus rakentaa -sinulle vielä huoneita. Rahvas juo kuin reikä ja aina vain samaista -siunattua votkaa. Mitäs jos panisit heille lasillisen bieriä, -oikein kunnon stralsundilaista, tai vaikkapa itse William Jackin -englantilaista olutta. Ihmiset olisivat iloisia, mutta järki jäisi. -Niin, niin, Abraham poikaseni, tämä on neuvoni, rupea olutpanijaksi.' - -"Niin kiistelivät Abraham N:o 1 ja Abraham N:o 2 sydänyöhön saakka. -Kovalla lautalavitsallaan maaten Abraham Rabe tunsi, kuinka ne -painiskelivat hänen sisuksissaan, niin että lavitsa rusahteli. Vihdoin -sai uni heistä voiton, mutta kello kolmelta he yhdessä astuivat -taikinatiinun ääreen ja olivat heti tukkanuottasilla. Hän kuuli heidän -soimaavan toisiaan aasiksi, nahjukseksi, jänishousuksi ja sitäkin -hullummaksi. Mutta kun he kyllin olivat toisiaan peitonneet, jäi kuin -jäikin Abraham N:o 2 voittajaksi. Niin oli temmellys tauonnut, ja -Abraham saattoi lähteä leivoksineen linnaan." - -Vanha kunnon kronikka on erinomaisen siveä ja pidättyväinen; ehkäpä -se myöskin oli hieman ymmällä, oliko todella niin suuri kunnia kohota -leipurinsällistä keisarilliseksi rakastajaksi. Se kertoo vain, että -keisarinna suvaitsi antaa Abrahamin odottaa turhaan kahdeksan päivää, -jona aikana Abraham oli halkeamaisillaan kiukusta ja itsesyytöksistä, -mutta senjälkeen otti hänen pyyntönsä armoihinsa ja omasta -aloitteestaan tarjosi hänelle rakennuspalstan Nevskin varrella ja -kolmekymmentätuhatta hopearuplaa. - -"Ja Abraham lankesi polvilleen ja rukoili itse taivaan Luojaa -lahjoittamaan runsaasti laupeutta Hänen Majesteetilleen, ja keisarinna -heltyi ylen helläksi ja iloitsi, että hänen hovileipurinsa oli toista -maata kuin faaraon hovileipuri, joka kepposistaan sai hirttonuoran -palkakseen." - -Abraham Rabe ei enää tästä lähtien vienyt leivoksia keisarilliseen -linnaan, hän rikastui nyt nopeasti, kadotti vaellushalunsa ja kohosi -kronikan mukaan kauppiassäätyyn ja lopulta kaupunginneuvostoon ja -suureen arvoon. - -Kolmenkymmenen vuoden ikäisenä Abraham Rabe nai Elisabeth Balzerin, -kauniin ja hyvämaineisen porvaristyttären, jonka kanssa hänellä oli -kuusi poikaa. - -Fataburin temppelissä riippuvassa maalauksessa Elisabeth Rabe -esiintyy kunnianarvoisena, luonnon vaatimat tehtävänsä jo täyttäneenä -matroonana, rikkaana porvarisrouvana, joka syvään uurretun leningin -liiviä pingoittavilla rinnoillaan oli ruokkinut kokonaisen uuden, -rikkauteen ja tietoon rynnistävän suvun. - - - - -3. - - -Ensimäinen tuoksu, mikä kohtasi vastasyntynyttä rabelaista tyttölasta -Fataburien isossa vuoteessa Hovin kylkirakennuksessa, oli jasmiinin. -Kapea, pieniruutuinen kaari-ikkuna oli raollaan, ja valkeain -musliiniuutimien taakse tunkeutui alaverannan penkereeltä tuhanten -kermanvaaleitten kukkaterien tuoksu. - -Se oli imelähkö, hienosti raukaiseva, sydänkesäinen. - -Hänellä oli muuten ollut erinomainen ja sopimaton kiire kirjavaan -elämään, tällä rabelaisella tyttölapsella. Olisi voinut luulla hänen -aikovan hyvin kiihkeästi vaatia siitä osansa. Hänen syntymänsä -sydänkesällä oli yllätys. Kaikkien ennakkolaskujen mukaan sen olisi -pitänyt tapahtua vasta kuukautta myöhemmin kaupungissa, missä -hänelle oli valmiiksi varattu lääkärit, viisaat vaimot ja kokonainen -korillinen pienen-pieniä vaatteita. Mutta hänenpä päähänsä pälkähtikin -tulla maailmaan jasmiinien kukinta-aikana ja tuottaa tulonsa -äkkiarvaamattomuudella paljon häiriötä Hovin nykyään ylenmäärin -säntillisessä elämässä. - -Seurauksena oli, että rabelainen tyttölapsi sai ensi matkallaan -tulla toimeen enemmän tai vähemmän omin neuvoin ja tyytyä verhokseen -setä Koljan, puolalaisen eversti Wrenskyn paitaan, ensimmäiseen -vaatekappaleeseen, minkä päättömäksi säikähtynyt palvelustyttö sai -siepatuksi. Tämä kahdeksantoistavuotias hämäläistyttö oli muuten ainoa -ihmisolento, joka oli läsnä Raben suvun nuorimman syntyessä, sillä -Mummulin osanotto oli päättynyt siihen, että hän oli luovuttanut -huoneensa ja vuoteensa, lähettänyt kaksivaljakon läheiseen kaupunkiin -ja joka neljännestunnin kuluttua ilmestynyt kynnykselle kysymään -miniänsä vointia. - -Puolalaiseen paitaan käärittynä Katinka Rabe nyt äitinsä vieressä -maaten suoritti ensimmäisen vastaanottonsa. - -Mummuli, vanha rouva Dorothea Rabe, tunnusteli vastasyntyneen -kissamaisen pyöreää, tiheän tumman tukan peittämää päätä, matalaa, -suoraa otsaa, miltei ympyriäistä suuta ja pitkiä jäseniä, ja sanoi -ranskaksi tyttärelleen, Agnes Wrenskylle: - -"Une vraie Rabe, -- Dieu soit bénit!" - -"Eine echte Rabe", hän toisti hyvänsuovasti kehoittaen miniälleen, -joka aroin, lauhkein silmin vuoroin katsoi anoppiinsa, vuoroin -vastasyntyneeseen, otsassa kaarevat, huolestuneet rypyt. "Gott sei Lob -und Dank!" - -Maria Rabe loi silmänsä alas, hän ymmärsi: ainakaan ei lapsi ollut -mikään Blom! - -Sen jälkeen Mummuli kääntyi matami Petterssoniin, joka kolmileukoineen, -juoruineen ja laukkuineen oli vyörynyt vaunuista ja nyt epätietoisena -availi laukkuaan, -- tällä kertaa armollisin elein: - -"En äkta Rabe, madam Petterson, Gud ske lof!" - -Jos kenenkä, piti toki Mummulin tietää, mikä oli oikea Rabe, mikä -ei, -- hänen, joka, vaikka itse vieraasta suvusta lähtöisin, oli -synnyttänyt maailmaan neljä oikeata Rabea, täsmälleen aina neljä vuotta -kunkin lapsen väliä! - -Hän seisoi vuoteen jalkopäässä, lyhyenä, lihavahkona, pieni, -harvinaisen kaunismuotoinen pää mustan pitsitanun verhossa, jonka -alta kaksi harmaantuvaa, hyvin säännöllistä kierresuortuvaa ulottui -kaulalle. Sileistä kasvoista tuikahti kaksi älykästä, tummaa -valtiatarsilmää. - -Eikä mikään olisi estänyt Mummulia kertaamasta samaa tärkeää vielä -virheettömimmillä englannin-, venäjän- ja italiankielillä, vieläpä -mehevimmällä viipurinmurteellakin! - -Maria Rabe jäi yksin vastasyntyneen kanssa. Hänen kätensä lepäsivät -vihreällä silkkipeitteellä, isot kädet, täynnä teerenpilkkuja. Ohuet, -silkkikuituiset hiukset olivat kahdella pikkuruikkuisella palmikolla; -venyneissä korvalehdissä entisten renkaitten arvet. - -Saunakukkateen ja jodin haju taisteli jasmiinintuoksun kanssa. -Puutarhasta kuului Mirka Wrenskyn venäläisen imettäjän ja Sofia -Ivanovna Billerin äänet. Sitten alkoi hienokseen sataa, kaikki hiljeni, -kuului ainoastaan sateen ääni jasmiinipensaikosta. - -Maria Rabe tunsi suurta heikkoutta, hän vaipui horroksesta toiseen. -Mutta joka kerta hänen tuntoihinsa tullessaan ilmestyi sama ajatus, -mikä oli häntä seurannut koko tämän hänen ensimmäisen ja myöhäisen -raskautensa ajan. - -Hän tunsi itsensä, ruumiinsa, sielunsa, koko olemuksensa vain ikäänkuin -läpikulkupaikaksi jollekin vieraalle, mikä hänessä oli kasvanut, -hänestä kuukausmääriä ravintonsa saanut ja nyt hänen ruumiinsa kautta -elämästä osalliseksi pyrkinyt. - -Hän oli antanut lapselle elämän, ei muuta. Kaikki muu oli vierasta, ei -lihaa hänen lihastaan, eikä verta hänen verestään. Hän tunsi nyt jo -vastasyntynyttä kohtaan samaa arkuutta, mikä häntä aina kesäisin kalvoi -Hovissa Raben suvun parissa, Mummulin, Grosspapan, miehensä sisarten, -veljien, kälyjen, lankojen ja sukulaisten keskellä. - -Hän oli tosin synnyttänyt sen, mutta Mummuli oli oikeassa, kuten aina, --- se oli alun alkaen oleva Rabe, oikea Rabe. Hovi oli ottava sen -haltuunsa, omistava sen omakseen, riistävä sen häneltä, kuten se joka -kesä otti häneltä hänen miehensä, poikapuolensa, yksin palvelijansakin. - -Kaikki oli täynnä vierasta ja hänelle sisimmässään iäti vieraana -pysyvääkin henkeä, huone, vuode, jasmiinit! - -"O store, allsmäktige Herre Gud!" Maria Rabe rukoili, hänen kätensä -liittyivät ristiin silkkipeitteelle. Vastasyntynyt sensijaan nukkui, -tällä kertaa serkkunsa Mirka Wrenskyn kapaloissa, sinertävä nyrkki -pyöreällä suullaan. - -"Herre Gud, -- Jesus, vår Frälsare, -- älä anna tälle lapselle -ajallista kauneutta, joka on kuin ruoho, mikä tänään kukoistaa ja -huomenna pätsiin heitetään ja vie synnin, kiusauksen ja kadotuksen -teille. Anna hänen olla samanlainen kuin kaikki muut, -- kuin kaikki -muut...!" - -Wilhelm Raben pojat ensimmäisestä avioliitosta, äskensyntyneen -tyttölapsen velipuolet, olivat vihdoin saaneet vanhan Fataburin -aikuiset leikkitykit pylväsportailla kuntoon. - -Kuului pamaus, joka herätti vaakkuvia vastalauseita rantakujan -koivuista. - -Vastasyntynyt aukaisi silmänsä, jotka olivat kuin kaksi tyhjää, -tummaa kalvoa, -- ne eivät nähneet mitään, yhtä vähän kuin korvatkaan -kuulivat, -- sielu niissä nukkui yhä hiljaista, ulkomaailmasta -tietämätöntä untaan. - - - - -4. - - -Maria Raben ja matami Petterssonin yhteisistä ponnistuksista ja -edellisen kyynelistä huolimatta, ei Maria Rabe kuitenkaan kyennyt itse -imettämään vastasyntynyttä; siihen ei voinut kerrassaan mitään. Mummuli -määräsi siis otettavaksi imettäjän. Piispansaaresta tuotiin muuan -seitsemäntoistavuotias tyttö, joka oli palvellut vuoden venäläisen -upseerin perheessä, missä puolalainen tensikka oli laittanut hänelle -lapsen. Vartavasten kutsuttu lääkäri tutki hänet ja julisti täysin -terveeksi eikä toisin voinut ollakaan; hän oli tanakkaa tekoa päästä -jalkoihin. Hänen nimensä oli Anni Syrjänen, ja hän lauloi aina, -milloin ei syönyt tai puhunut. Hän ei tosin saanut niin koreita helyjä -ylleen kuin Mirka Wrenskyn venakko, joka kulki päässä tulipunainen -silkkitanu nauhoineen, -- mutta uusi karttuunileninki lohdutti -hänet täydellisesti. Hänen kolmiviikkoinen poikansa sitävastoin jäi -ruokolle Piispansaareen muutaman kalastajanlesken luo, sai kuukauden -kuluttua poltteita ja kuoli. Kukaan ei häntä surrut, ei edes hänen -oma äitinsä, eikä kenenkään mieleen juolahtanut pitää muuta kuin -tuiki luonnollisena, että Katinka Raben elämä heti alussa maksettiin -kokonaisella ihmishengellä. - -Alkaa siis kasvaa uusi ihmisolento, omien salaisten lakiensa -mukaisesti. Kirkonkirjassa hänen nimensä on kokonaisuudessaan -Catharina Dorothea Adèle Maria Rabe, mutta siitä huolimatta kaikki -sanovat Katinka. Hänen vanhemmikseen on merkitty Wilhelm August Rabe -ja hänen vaimonsa toisesta avioliitosta Maria Gustava, omaa sukua -Blom, mutta todenteolla hän on myös Friedrich Fataburin, inkeriläisen -papintyttären, Abraham Raben, Elisabeth Balzerin, Ananias Blomin, -Dorothea Fataburin jälkeläinen. Olisi turha luulla, että luonto tätä -pientä ihmisalkua varten olisi vaivautunut luomaan jotain aivan -uudenuutukaista, kun sillä kerran oli käytettävänään näin suuri joukko -valmiita aineksia. Päinvastoin, kaikki kertaantuu, kaikki on jo ollut -ennen olemassa: ylähuulen yhteydessä pysymätön, aina avoin alahuuli, -sileät, kihariin taipumattomat hiukset, silmätkin, joista toinen -on lyhyt-, toinen taas pitkänäköinen. Uutta, todella uutta on vain -yhdistelmä, jonka nimi on Katinka Rabe. Milloinkaan eivät solut, nuo -pikkuiset, liikkuvat renkaat, liity kohtalokkaassa karkelossaan juuri -täksi kuvioksi. Se on vain tämän kerran olemassa, tällä avaruudessa -kieppuvalla tähdellä, vain tämän ainoan kerran, ei koskaan ennen eikä -jälkeen. - -Elämä kajastaa vielä kuin läpi syvän kuullon. Niinkuin katsoisi sitä -läpi vesikerroksen tai paksun lasin, pyöreän pullonpohjan, näkee eikä -näe. On liikuntaa, hyörinää ja puuhaa, johon itse ei ota osaa; on vielä -kuin kaiken ulkopuolella; on valoja ja ääniä, joitten merkitystä ei -tiedä. - -Valkoinen, punaraitainen matto juoksee kuin valkohiekkainen tie. -Huone näyttää siltä kohden jatkuvan loppumattomiin, samoin kuten -valkea mattokin, mutta kun yrittää kontata kauemmaksi, on edessä kova, -kiiltävä seinä. Edemmäksi ei pääse. Ja ihmeellisintä on, että tässä -seinässä asustaa _toinen_ Katinka. - -Tällä toisella Katinkalla on samanlainen ahdas, punainen kudottu -leninki kuin oikealla Katinkallakin, kireästi suitut hiukset ja -punainen pyörökampa, ohimot täynnä tiheitä pikkuhiuksia, kaulassa -kaksinkertainen ketju alabasterihelmiä. Hän nauraa, kuten Katinka, -silmät yhtenä nokiviiruna, hän nyökkää, aukoo suutaan, tuijottaa pää -kallellaan, kuten Katinka. - -Kuka hän on? Hän on elävä, kuten Katinka, sillä hän liikkuu. Hän ei -ole kuten taulut seinillä. Mutta kuitenkaan häntä ei ole olemassa. Hän -lähentää huulensa suuteloon, kuten oikea Katinka, ne ovat jo aivan -lähellä, puoliraollaan. Mutta yht'äkkiä Katinka tuntee kylmän, liukkaan -lasin, ja hänen hengityksensä huuru himmentää toisen Katinkan. Hän -ponnahtaa taaksepäin, -- toinen Katinka samoin. He tuijottavat toisiaan -tummin, murheellisin silmin, -- he eivät voi siis yhtyä? - -Kiiltävän seinän takana häntä ei myöskään ole. Siellä ei ole muuta kuin -tomunöyhtää. Häntä ei ole missään. - -Kuka tietää, mitä kerran tapahtuu? Ehkä jonakuna päivänä tuo toinen -rupeaakin aivan itsenäiseksi, ei enää huoli kuvastella Katinkaa, vaan -astuu ulos punaisista puitteista ja menee menojaan. - -Ja oikea Katinka nyökäyttää merkitsevästi päätään toiselle Katinkalle. -Tuo toinen, hän menee, minne Katinka ikinä ei pääse, hänelle ei ole -olemassa seiniä, ovia, lukkoja eikä kattoja. Hän menee kuten savu, -kuten tuuli. - -Päivä paistaa. Katinkan kädet ovat tiukasti ristissä selän takana, -- -on varovaisinta niin. Sillä aivan hänen uteliaan tylppänenänsä edessä -riippuu iso, lihava lehti, avoin kuten heleänvihreä viuhka, jonka läpi -aurinko kuultaa. Lehti näyttää kuolleelta, elottomalta, se ei liiku -kuten eläimet, eikä se myöskään ole lämmin koskea. Mutta kuitenkin se -_elää_, se on aivan äsken putkahtanut kotelosta, joka vielä riippuu -kuihtuneena sen tyvessä. Siinä risteilee viheriöitä suonia, kuten -verisuonia Katinkan ranteessa. - -Ja sitten... Katinka on saanut selville, että tämä paksu, hyvinvoipa -lehti osaa tuntea kipua, mikä on paras todiste sen elävyydestä. Se ei -tosin huuda, se on mykkä. Mutta se itkee. Se vuotaa verta, sillä on -kyyneleet. Kun Katinka upottaa siihen kyntensä, niin herahtaa heti -kirkas pisara, joka hyytyy tahmeaksi sokerinesteeksi. - -"Kukkane itköö!" Anni sanoo. - -Ja Katinka toistaa, paremmaksi vakuudeksi ääneen: - -"Ei Katinka koske kukkaan, -- kukka itkee." - -Yhtäkaikki hänen hyppysiään kutiaa, hän tahtoisi välttämättä nähdä -lehden itkevän. - -Se riippuu hänen edessään houkuttelevana, täynnä hiljaista elämää. -Katinkan mahdissa on saada se itkemään, vuotamaan verta, tuntemaan -tuskaa ja kipua. - -Lehti on liikkumaton ja kuollut, mutta Katinka tahtoo sen elävän. - -Ja samassa tuokiossa hän salaman nopeudella vajottaa kyntensä rehevään, -äsken puhjenneeseen lehteen. - -Hän istuu lattialla, sylissä helmiäishohtoinen näkinkenkä, niin iso, -että hänen täytyy kaksin käsin kohottaa se korvansa juureen. Hän saa -sen vain sunnuntaisin käsiinsä, lasikaapista, jossa on muitakin yhtä -ihmeellisiä esineitä. - -Se on ollut ennen merenpohjassa, kalliossa kiinni, vihreätä, suolaista -vettä yllään ja ympärillään uiskentelevia merihirviöitä. - -Se soi. Se on typösentyhjä, ja kuitenkin se soi. - -Aallot laulavat koralliriuttoihin rauetessaan, laulavat palmut, laulaa -sadekin, joka on kuin vuotavaa päivänpaistetta. - -Kaukaisilta rannoilta viittailee kuin erivärisiä käsiä, -eebenpuunmustia, kuparinpunaisia, teenkeltaisia. Kaikki kutsuvat. -Kaikki tahtovat näyttää omat ihanuutensa. On vain kuultava kutsua. - -Varhaisia, aikaisia kuvia, kuten irtolehtiä suuresta kuvakirjasta. -Koko lapsuus on vielä kuin suuri, musta ja pyörivä kuvakaappi, jota -katsomaan isä kerran Katinkan vei: toinen kuva tulee, toinen menee, -yhteyttä ei niillä ole kuin siteeksi. - - - - -5. - - -Katinkan elämä on yhä samaa suloista hapuilemista, kompastelua ja -ihmettelyä. Kuitenkin alkaa kaikki vähitellen kuin hahmoittua, muuttua -muodoiltaan kiinteäksi, esineet ja ihmiset, Katinkan oman pikku ruumiin -ulkopuolella. Oppii eroittamaan edes muutamia ryhmityksiä, vetämään -joitakuita rajaviivoja, oppii sijoittamaan muutamat ihmiset lähelle, -toiset kauemmaksi. - -Mutta arvaamattoman pitkälti kuluu sittenkin aikaa kotiutuessa maailman -ja ihmisten suhteitten sokkeloihin. Tuossa on nyt esimerkiksi Anni. -Ulkonaisesti hänessä tosin ei ole mitään salaperäistä. Päinvastoin, -koko hänen ulkonainen olentonsa on omiaan herättämään selvän ja -turvallisen tunnon. Hän on vanttera, vyötäisistä lyhyt, povi kiinteä ja -korkea, toinen valkea leuka hyväntuulisesti toisen alle pyöristymässä, -silmät pienet, iloisen harmaat, kulmakarvoja tuskin nimeksi ja suussa -kolmekymmentäkaksi valkeaa hammasta viisaudenhampaineen päivineen. -Hänellä on lyhyet, lujat kädet, jotka jakavat hyväilyjä ja lyöntejä -yhtä auliisti. - -Katinkan suhde Anniin vain on jollain käsittämättömällä tavalla toinen -kuin muihin. - -Siinä on jotain salaperäistä, selittämätöntä, mikä ei selviä kysyen -eikä puhuen. Anni on ikäänkuin Katinkan erikoisomaisuutta talossa, -aivan kuten ristikkosänky tai nelihyllyinen kaappi, jotka ovat -vakituisesti vain häntä, Katinkaa, varten hankitut, joita ei muuten -olisi olemassakaan. Aivan samoin on Annin laita, hänkin on olemassa -vain Katinkaa varten, hänen takiansa, -- Anni semmoisenaan, ilman -Katinkaa, olisi sula mahdottomuus. - -Tästä Annin erikoisasemasta seuraa kaikenlaisia oikeuksia, joita ei -Katinka myöntäisi vapaaehtoisesti kellekään muulle maailmassa. Anni voi -tuittupäissään sättiä Katinkaa penskaksi, räiskiväksi katajapensaaksi, -mustalaisvekaraksi, tukistaa ja riuhtoa korvalehdistä, vieläpä -lyödäkin, jolloin Katinka taas vuorostaan puree ja potkii vastaan -minkä kerkiää. Mutta tästä kaikesta ei synny, kumma kyllä, mitään -kaunaa heidän välilleen; hetken päästä on heidän kummankin kiukkunsa -lauhtunut, he ovat yhtä helliä kuin tuonnoinkin, kavahtavat toistensa -kaulaan, halaten niin että henki on mennä. Ikinä ei Katinka sallisi -sentapaista kohtelua keittiö-Taavan tai ompelija-Iidan taholta. - -Katinkalla on hämärä tunto siitä, että Anni jo varhaisista ajoista -on ollut häntä lähellä. Kuinka varhaisista, sitä ei voi tarkalleen -tietää. Mutta niitten täytyy varmasti olla hyvin aikaisia. Oli -olemassa ikäänkuin joukko hyvin, hyvin varhaisia tuntoja, sanoin -sanomattomia muistoja, pikemmin ruumiiseen kuin sieluun pysähtyneitä, -mitkä liittivät hänet Anniin, -- lämmön, mieluisan unen, kylläisyyden -tuntoja. Annista oli kerran lähtenyt lämpöä ja ravintoa: jonakin aivan -aikaisena ikäkautena, mihin Katinkan tietoinen muisti ei ulotu, on -hänessä ollut olemassa kaikki, mitä Katinka silloin elääkseen tarvitsi. -Nämä ajat olivat tosin ohitse. Mutta nuo varhaiset, mieluisat tunnot -olivat yhtyneet: niistä oli tihentynyt ehdottoman turvallisuuden tunto. -Se uhosi Annista yhä kaikkien muitten hämärien muistojen ohella. - -Eräänä päivänä Katinka sai jostakin tietoonsa, ties mitä teitä, että -imettäjällä aina piti olla lapsi. Tämä tieto vaikutti suorastaan -mullistavasti hänen mielikuvitukseensa; hän teki siitä heti -tarpeelliset johtopäätökset. Asia oli päivänselvä: Anni oli ollut -hänen imettäjänsä, siis täytyi hänellä olla lapsikin. Mutta siinäpä -nousikin mutka, Katinka ei ollut milloinkaan kuullut Annin lapsesta -hiiskahdustakaan, vielä vähemmin sitä nähnyt. Kukaan ei ollut -edes maininnut sitä, ei Anni itse eikä muut; sen olemassaolo oli -arvoituksellinen, lievimmin sanoen epäilyksenalainen. - -Illalla, kun Anni tapansa mukaan veti alas kaihtimet ja peitteli -Katinkan vuoteeseen, Katinka, peite leukaan saakka vedettynä, katseli -tiukasti Annia. - -Hänen ajatuksensa sukelsi luoja ties mitä umpivesiä ja pulpahti -äkkiarvaamatta pinnalle kuin kupla. - -"Anni, -- mikä se on, rintaveli?" - -"Mikä rintaveli?" kysyi Anni, pahaa aavistamatta. - -"Se on sellainen veli, joka ei ole oikea veli, mutta ei velipuolikaan, --- joka on saanut samaa rintaa", toimitti Katinka. - -Anni pisteli harvakseen hiusneulansa hampaitten väliin, kiertääkseen -uudestaan niskanutturansa ja ikäänkuin kootakseen aikaa vastaukseen. - -Ja neulat yhä hampaissa hän sanoi, joka ässää sihistäen: - -"Kuulkaas tuot' penskaa, mitä se haasteloo... Vai viel'..." - -Katinka, pää pieluksella, katseli alhaalta ylöspäin Annin tukevaa, -pyöristyvää leukaa, joka sekin, ties miksi, oli täynnä samaa -turvallisuuden tuntoa, mitä tiiviit, kiiltävät hampaat ja pehmeä, -korkea povi. - -"Se sinun lapsesi on minun rintaveljeni", hän selitti hellittämättömän -totisena ja yhä Annia alhaalta ylöspäin katsellen. - -Annin vereville kasvoille nousi puna aina hiusmartoa myöten. - -"Mikä laps' --? Jumala varjelkoon!..." - -Hän aikoi nousta, mutta Katinka kieppui samalla hänen kaulassaan. - -"Sinä olet ollut minun imettäjäni. Ei voi imettää, jollei ole ollut -lasta." - -Anni kiemurteli ja hytki. - -"Kasso mokomaaki, mitä o' oppint! Vai laps... Päästät sie siin paikass' -miu hiuksein irt', kärkäsrouva, muutama!" - -Mutta Katinka oli kiinni kuin takiainen. - -"Se onkin se rintaveli. Se on minun veljeni", hän selitti. "Missä se -nyt on, Annushka?" - -Anni oli tummanpunainen, tukehtumaisillaan. Hän riuhtaisihe yhdellä -tempauksella irti, niin että Katinka paiskautui patjalle, ja sihahti -hampaittensa välistä: - -"Se kuol'. Tul' kipiäks ja kuol'. Kuol' ja kuopattii." - -Katinka ei saanut selville, oliko Anni hämillään vaiko todenteolla -vihapäissään, eikä myöskään, oliko hänen hytkimisensä itkua vai naurua. -Mutta Anni ei kääntynyt enää päin. Selkä Katinkaan hän askarteli -huoneessa ja puhalsi sammuksiin lampun. - -Pimeässä maaten Katinka yhä ajatteli tuota tuntematonta rintaveljeä. -Oli merkillistä, että oli ollut olemassa joku, jolla oli yhtä suuri -oikeus Anniin kuin Katinkalla. Salaisuus oli kuin aivan lähellä, -laukeamaisillaan, mutta ei sentään lauennut. Päinvastoin, kaikki kävi -vielä entistäkin sekavammaksi. Hän ei käsittänyt enää mitään kaikesta. -Miksi oli rintaveljen täytynyt kuolla, kun sitävastoin hän, Katinka, -oli jäänyt eloon? Siitä oli tuiki mahdotonta päästä selville. - -Hämäriä, syviä tuntoja nousee, aavistuksia, siinä missä aikuisilla -on ajatuksia. Syytön syyllisyyden tunto, joka toistuu halki elämän, -kaiken olevaisen kasvaessa toisten kadosta ja kuolemasta, kuten silloin -kun piispansaarelaisen pikkupojan oli pakko luovuttaa luonnonsuoma -osuutensa elämästä Katinka Rabelle, ventovieraalle. - - - - -6. - - -Katinka on kävelyllä äitinsä kanssa. Heidän tiensä vie hyvin usein -lyhyelle poikkikadulle, jossa kolmen, neljän korkean kivimuurin -puristuksessa on ruskea, yksikerroksinen puutalo. Se on ollut -Ananias Blomin oma ja äidin syntymäkoti. He poikkeavat joskus talon -pihallekin, joka on syvällä kuin kaivossa, noen ja tahman laskeutuessa -viereisten talojen savupiipuista armotta sen kolmelle sireenille -ja ainoalle vaahteralle. Siellä on punaisia puuvajoja ja aittoja, -joitten ovet kerran ovat olleet mustiksi maalatut, ja joitten katoilla -kasvaa vihreäsamettista sammalta ja korsia. Isot, säikkyneet rotat -livahtavat piiloon niitten alle. Kadunpuolisen rakennuksen katolle vie -mustat, lahonneet palotikapuut. Katinka kiikkui tikapuissa ja ajeli -kulkukissoja, äiti sensijaan viivytteli, ikäänkuin ei olisi malttanut -poistua pihamaalta, hän pälyili ikkunoihin, tirkisteli palosolaankin -ja istui vihdoin portaille. Hän oli liikutettu ja risti käsiään. -Poismennessä hän taas sadannen kerran kertoi ajasta, jolloin koko -poikkikatu oli ollut täynnä samanlaisia matalia taloja. Hän pelkäsi, -että viimeisenkin pikkutalon vuoro oli tuleva. Se kuului häviävään -kaupunkiin, sen purkaminen oli vain ajankysymys. - -Katinkalla ei ollut enoja eikä tätejä äidin puolelta eikä liioin -mummoja ja vaareja. Ne olivat aikaa sitten kuolleet kaikki tyynni -ja muuttaneet ruskeasta puutalostaan poikkikadun varrelta vanhalle -hautuumaalle. Äiti kyllä joskus kertoili heistä yksinkertaisia -tarinoita, harmaita ja kiillottomia, kuten hautakivetkin, joitten -alla kaikki varhain edesmenneet pikku enot ja tädit lepäsivät. Ne -kuvailivat aivan arkista elämää, jommoista kaikkialla joka päivä -sai nähdä, eikä niissä koskaan ollut ihmeitä eikä satuja, kuten -Sokian-Marin kertomissa Raben tai Fataburin sukutarinoissa, jolloin -selkäpiitä suloisesti karmi. Ne olivat kertomuksia elättilinnuista, -kesystä rotasta ja taudintapauksista, varsinkin taudintapauksista. -Sillä merkillistä oli, ettei yksikään koko pikkutalon poikueesta -ollut päässyt täysi-ikäiseksi, paitsi äiti, vaikka heitä oli ollut -niin monta. He olivat muuten olleet perin tavallisia pikku tyttöjä ja -poikia, paitsi että heillä aina oli huono onni matkassa. Aina heidän -kävi hullusti. Milloin he kiipesivät kotipihallaan maalaisrattaille, -joitten istuinlauta sattui olemaan irti, ikäänkuin siltä varalta, että -pikkueno tekisi kuperkeikan ja taittaisi selkänsä. Tai joutuivat he -hikipäissään juomaan jääkylmää vettä ja taaskin niin perin huonolla -onnella, että saivat keuhkotulehduksen, kun muut korkeintaan olisivat -saaneet nuhaa. Heitä oli ollut kokonaista seitsemän, mutta mitä se nyt -hyödytti! Nyt he olivat vain seitsemän harmaata kiveä hautuumaalla. - -Eräänä päivänä Katinka näki äidin itkeskelevän: pikku talo oli myyty -uudelle omistajalle, joka aikoi rakentaa sen sijalle uuden, ison -kivimuurin. Pikku talo oli määrätty revittäväksi, sitä ei kohta ollut -enää. Armotta oli niin käyvä. Ja äiti kulki Katinkan kanssa ohi -rakennuspaikan, joka oli eroitettu lankkuaidalla, ja toiselta puolen -katua he yhdessä katselivat pystyynjäänyttä savutorvea ja revityitä -seiniä, joitten välitse yhä vielä vilahteli vaahteran kitulias, -kuolemaantuomittu runko. Siinä nyt oli Ananias Blomin talo! Vielä -kerran he kulkivat ohitse, silloin oli jo päästy perustustöihin, -porattiin kalliota, heidän oli kiirehdittävä ja aivan heidän takanaan -kuului miesten sii -- opp, -- sii -- opp! Se oli muuten viimeinen -kerta, senjälkeen he jättivät ohikulkemisen. Päinvastoin, äiti alkoi -karttaa koko katua, hän kiersi mieluummin kokonaisen korttelin, ettei -tarvitsisi nähdä nelikerroksista kivimuuria, joka oli anastanut Ananias -Blomin puutalon sijan. - -Talvisin äiti aina sairasteli. Hän makasi viikkomääriä varjostimen -takana eikä ylhäällä ollessaan syönyt muuta kuin kaurapuuroa. - -Katinka katseli usein tätä äidin syöntiä, siinä oli hänen mielestään -jotain niin perin alistuvaa. Äiti näytti syövän yksinomaan pakosta ja -vastoin luontoaan; hitaasti, hyvin hitaasti hän reunasta aloittaen -vuoleskeli lusikalla puuroa yhä pienemmiksi pyöriöiksi, aina -ylt'ympäri kiertäen, kunnes vihdoin oli jäljellä vain pieni syvennys -voilampareineen. - -Ja syödessä oli äidillä aina otsassa murheelliset, kaarevat ryppynsä, -jotka eivät ottaneet siliytyäkseen, eivät edes unessa. - -Taikka sitten äidillä oli tapana kulkea edestakaisin salissa, peukalot -pistettyinä kainaloihin ja kädet rinnoilla. Hän saattoi kävellä täten -kokonaisen tunninkin ja hyräillä herkeämättä paria sanaa, kuten -"pieni, rakas Katinka", loppumattomiin. Mutta joskus hän hyräili -kaikenlaisia muita asioita, kuten "minun pitää mennä puotiin", tai "isä -tarvitsee uuden takin", ja niin poispäin. Useimmiten hän kuitenkin -hymisi ruotsalaisten hengellisten laulujen katkelmia, sillä äiti puhui -aina ruotsia Jumalansa, tilikirjansa ja itsensä kanssa. "Store Gud, -allsmäktige Gud, -- kära, lilla Katinka." - -Mutta Katinka ei jostain syystä olisi tahtonut, että äiti näin olisi -edestakaisin kävellyt, kädet rinnoilla ja peukalot kainalossa. Setä -Kolja Wrensky, jota Katinka korean univormun takia nimitti keisariksi, -sai kylläkin pitää peukalot liivin kainaloissa ja kävellä. Mutta äiti, --- äiti ei olisi saanut. - -Vasta kevättalvesta äiti säännöllisesti alkoi virkistyä. Oli kuin olisi -hänellä ollut juuret, kuten kasveilla, jotka _tunsivat_ maan heräävän -lämmön. Hän rakasti valoa, vaistomaisesti kuten kukat ja hyönteiset; -hänellä oli talvihorroksensa kuten niilläkin. - -Äidillä oli usein huolia, -- alati oli hänellä liian vähän rahaa. -Grosspapa tosin lähetti tuontuostakin "neljänneksen". Katinka ei -tarkoin tietänyt, mitä tämä neljännes oikeastaan oli, mutta joka -tapauksessa oli aina sen saavuttua taas rahaa talossa. Siitä huolimatta -Katinka kuuli äidin alituisesti viereisessä huoneessa ruotsiksi -laskevan rahoja ja huokailevan. Ja hän kuuli usein pientä kiivasta -sananvaihtoa isän ja äidin välillä, josta oli sen verran ymmärtävinään, -että isä antoi rahoja sinne tänne kaikenlaisille vieraille ihmisille, -ja äiti moitti häntä siitä. - -Mutta eräänä päivänä Katinkan sydän oli ihan seisahtua: hän kuuli -selvästi, kuinka äiti ilmoitti isälle rahojen olevan lopussa! - -Rahat lopussa! Se oli jotain käsittämätöntä, kauheata, vihoviimeistä, -maailman loppu. Se merkitsi, että ruoka oli lopussa, vaatteet lopussa, -lyhyesti, kaikki lopussa. Katinka saisi mennä kerjäämään kuten -Anttipohvin lapset, joille Taava antoi kylmiä perunoita ja luita kuten -Pontulle ja Dianalle. - -Katinkan säikkyneisiin silmiin kohosi Anttipohvin talo, johon ei itse -poliisikaan rohjennut mennä. Ei itse poliisikaan! Se oli kuin suuri -harmaa vaapsahaispesä, josta lensi ulos voroja, ryöväreitä, piruja, -noitia, kerjäläisiä ja juopuneita. - -Ja nyt tulisi Katinkastakin samanlainen kuin Anttipohvin lapset! - -Äärimmäisessä hädässä Katinka juoksutti äidille kuusi kiiltävää markan -rahaansa. Hänen oli äitiä niin surku, että sydän läpätti. Hänen -suureksi hämmästyksekseen ei äiti kuitenkaan ottanut vastaan rahoja: -maailman loppu ei siis vielä ollutkaan käsissä! - -Katinka itse tuotti äidille enimmät huolet. Varsinainen voimainmittely -heidän välillään tapahtui jo Katinkan varhaisessa lapsuudessa; -senjälkeen oli heidän voimasuhteensa selvä. - -Äiti oli tehnyt heikkoja yrityksiä säilyttääkseen Katinkan suhteen -sen ylemmyyden, jota hänellä ei ollut ei isään, ei veljiin eikä edes -palvelijoihin nähden. Hän oli jo kauan tuumiskellut Katinkan äksyyttä -ja rajuutta, kaikkea räiskähtelevää Katinkan olemuksessa, mikä täytti -hänet pelolla. Ja hän oli itsekseen oman tuumiskelunsa tuloksena ja -kaikkien kasvatusopillisten kirjojen tukemana, joita hän ahkerasti -lueskeli, johtunut päätökseen, että se oli murrettava, tavalla tai -toisella. - -Tämä lapsi, hänen ainoansa, syntynyt nuoruuden kukoistuksen jo mentyä, -myöhäisen ja odottamattoman rakkauden hedelmänä, peloitti häntä -toisinaan. Hän istui ja katseli lasta, hän ei sitä ymmärtänyt. Hän ei -tietänyt, miten sitä kohdella. Kirjat käskivät toista, sydän, heikko, -altis sydän toista. - -Lapsessa oli kuin monta eri luontoa. Katinka ei milloinkaan -valehdellut, hän oli tosi sormenpäihinsä asti, hänen oikeudentajuntansa -oli aivan erinomaisen herkkä. Oli hetkiä, jolloin hän oli edessä niin -läpikuultavan selkeänä, että olisi luullut näkevänsä hänet yhdellä -katseella pohjia myöten. Mutta samassa tuokiossa oli kaikki selkeys -sekaisin, kuohui esiin kuin mustia muria, ja lapsen luonnossa nousi -vastaan kuin seinä. - -Äiti oli ymmällä. Kaikki viisaat kirjat, joista hän vuosikausia oli -etsinyt johdatusta, osoittautuivat tehottomiksi. - -Sattui aivan vähäpätöinen tilaisuus, jokin turhanpäiväisyys, joutava -pikkuseikka, jota ei kumpainenkaan, ei äiti eikä Katinka jäljestäpäin -enää kyennyt muistamaan. - -Mutta tällä kertaa paisui siitä koko näytelmä. - -Äiti oli kaikesta lauhkeudestaan huolimatta äkkipikainen, kuten ovat -usein heikommuutensa tuntevat olennot: jostakin syystä hän alkoi lyödä -Katinkaa. - -Ja lyötyään hän aina veti henkeä ja taas kysyi: "Totteletkos nyt -- -totteletkos?" - -Katinka ei kaikeksi onnettomuudeksi päästänyt ääntäkään. Siitä äiti -taas ärtyi ja löi edelleen; hän alkoi tuntea, että nyt oli tullut -hetki, jolloin oli nujerrettava se, mikä häntä peloitti Katinkassa. - -Rangaistuksen ankaruus ei ollut enää missään suhteessa rikkomukseen: -kumpikin, sekä äiti että Katinka, näytti tyyten unohtaneen, mistä -alkujaan oli kysymys, vaikka äiti lyödessään sitä koneellisesti hoki. -Kysymys oli yksinomaan siitä, kuka lopullisesti oli pääsevä voitolle, -äiti vai Katinka. - -Mutta silloin tapahtui jotain odottamatonta. Katinka, joka tähän saakka -oli kärsinyt äidin lyönnit tulipunaisena ja ääneti, sai yht'äkkiä -kuin raivokohtauksen. Hän löi äitiä! Hän löi häntä silmittömän raivon -vallassa! - -Mitään sellaista ei äiti ikinä ollut nähnyt eikä pitänyt edes -mahdollisena. Koko hänen kiihkonsa hävisi, hän istuutui tuolille ja -katseli Katinkan metelöimistä, jossa kaikki pahat henget näyttivät -päässeen valloilleen. Hän ymmärsi, haavoittaneensa ylenmääräisellä -ankaruudellaan lapsen oikeustajuntaa, mutta kuitenkin... Oliko tuo -hänen lapsensa -- store Gud, -- store Gud -- hänen lapsensa, jonka hän -itse oli maailmaan synnyttänyt, ja josta hän kuitenkin todenteolla niin -vähän tiesi, -- tuoko raivoava pikku hirviö! Mitä hän oli tehnyt, että -Jumala näin häntä rankaisi... Hänen Katinkansa, -- o Herre Gud, -- -hjälp oss -- dina svaga, fattiga barn! - -Hän tiesi hyvin, että olisi ollut jatkettava kuritusta. Kuka muu -hyvänsä olisi sen tehnyt. Kaikki kirjat olisivat kuorossa sitä -vaatineet. - -Mutta Maria Rabe ei sitä tehnyt. Päinvastoin, tuolilla perin voipuneena -istuessaan hän teki itselleen lupauksen, ettei enää milloinkaan löisi -tätä lasta. - -Niin ylenmäärin hän rakasti Katinkaa. Ja sitä paitsi, -- hän pelkäsi -hänen tähtensä. - - - - -7. - - -Isää Katinka näki oikeastaan harvoin. Isä oli alituisesti poissa kotoa -tai istui työhuoneeseensa sulkeutuneena. Katinkalla oli jo varhain -vaistomainen tunto siitä, että isässä ja hänen suhteessaan muihin, -ulkopuolella oleviin ihmisiin, oli jotain erikoista. Oli olemassa -laji ihmisiä, jotka eivät olleet yksinomaan itsensä eivätkä perheensä -omia, vaan joihin suurella ja hyvin epämääräisellä kansa-nimisellä -ihmisyhtymällä oli eittämätön omistusoikeus. Niitä olivat olleet nuo -kolme, neljä parratonta ja parrakasta kipsiukkelia isän työhuoneen -kirjakaappien päällä. Ja samaan ihmisluokkaan kuului isäkin. Katinka -kuuli äidin alituisesti sanovan, että isä teki työtä kansan hyväksi. -Katinkalla oli hyvin hämärä käsitys siitä, mitä kansa oikeastaan oli: -hän ajatteli etupäässä vossikoita, rantajätkiä, Anttipohvin lapsia -tai sitten Hovin alustalaisia ja Ahokkaan kyläläisiä. Kävi ilmi, että -kansa yksitellen ajateltuna useimmiten merkitsi repaleisia, likaisia -ja raskasta työtä tekeviä olentoja, mutta kokonaisuudessaan oli jotain -erinomaisen korkeaa, ylevää ja juhlallista. - -Kaikki isän oleskelut poissa kotoa, kokoukset, esitelmät, puheet ja -kirjoittelemiset, -- ne olivat työtä kansan hyväksi. - -Joskus, ehkä kerran, pari vuodessa, isä pukeutui univormuun. Sitä -säilytettiin erikoisessa kaapissa, raidin sisällä, kauluksen ja hihojen -kultaompeleet hienoon silkkipaperiin käärittyinä. Katinka ei aluksi -voinut ymmärtää, että isälläkin oli univormu. Univormuhan sai olla vain -setä Kolja Wrenskyllä. Isän univormu oli hienointa sinistä verkaa, mikä -hiveli kättä; hän oli siinä, miekka vyöllä, vielä pitemmän näköinen -kuin tavallisesti, ja hänen rabelainen kurjenkaulansa, kultaompeleisen -kauluksen puristuksessa, kannatti päätä, joka aina oli hieman -kallellaan toiselle sivulle, kuten kaikkien Rabein. - -Se oli juhla-isä, se, joka ei ollut Katinkan eikä äidin eikä veljien -oma, vaan kansan. - -Katinkan oma oli sensijaan se isä, jonka hän, silmät ummistaessa, -parhaiten muisti aamuisessa asenteessa: kumartumassa pesumaljan ylitse, -kasvojaan hangaten. Tässä isässä ei ollut mitään juhlallista, hänellä -oli vain paita ja housut yllä, hän roiskutteli vettä ympärilleen, -saippuoi korvansa, parta ja kulmakarvat märkinä, ja kasvot punoittaen -kylmästä vedestä. Hän räpytteli lyhytnäköisiä silmiään, joihin oli -pirskahtanut saippuaa, ja ripset olivat täynnä vettä ja yhteen -liimaantuneet. Tämä isä oli veitikkamainen ja vallaton kuin poika, -hän lennätteli saippuavaahtoa Katinkan päälle, otti vettä suuhunsa ja -purskutteli sitä kuin suihkua: hän oli muka valaskala! - -Tämä isä se myös osasi kukkua kuin käki, niin että kesäisin kukkui -käet metsästä puutarhan suureen kuuseen ja siinä niitä sitten -kukutteli, itse puun alla penkillä, käki puun latvassa, -- kuin mitäkin -kaksinlaulua! Ja hän oli ollut peloittaa kuolemansairaaksi vanha neitsy -Caireniuksen, kukkumalla kerran huhtikuun iltana hänen asuntonsa -pihalla, niin että neitsy seuraavana aamuna tuttavilleen huokaili jo -kuolinhetkensä lähestyvän, kun käet huhtikuussa kukkuvat! - -Tämä isä se myös joka syksy kävi metsällä Pontun ja Dianan kanssa ja -palasi monipäiväisen retken jälkeen laukku täynnä verisiä jäniksiä tai -teeriä, jotka heitti keittiön pöydälle. Äiti silloin aina kalpeni, -ikäänkuin häntä äkkiä olisi kuvottanut. Hän seisoi ja tuijotti -pöytään, murtuneita silmiä, hyytynyttä, mustanpuhuvaa verta, lintujen -yhteensidottuja, nahkeita jalkoja, hän kärsi, olisi luullut hänen -siihen paikkaan pyörtyvän. Hän ei sietänyt nähdä verta. - -Katinkan mielipaikkoja oli isän työhuone. Hän pääsi sinne tosin -vain, kun isä ei tehnyt työtä, vaan sohvalla istuen pani kahdella -korttipakalla pasianssia, tuntikausia. Isän oli tapana panna kahta -lajia, suurta laskupasianssia ja yhtätoista. Toinen onnistui aina, -mutta kesti kauan, toinen tuskin milloinkaan. Isä oli ottanut pois -silmälasinsa kirkkaan ruskeilta, lyhytnäköisiltä silmiltään; hän oli -hajamielinen, mietti omia ajatuksiaan eikä kuullut Katinkan kysymyksiä. -Mutta Katinka kykki sohvan nurkassa, hän katseli näitä kuninkaita ja -kuningattaria, joilla oli kullakin kaksi päätä ja neljä kättä, mutta -vain yksi vatsa eikä yhtään jalkaa! - -Isän työhuoneen seinällä riippui äitivainajan kuva. Oli nimittäin -olemassa paitsi äitiä vielä äitivainajakin. Äitivainaja oli ollut -aikoinaan isän vaimo, aivankuin nyt vuorostaan äiti. Hän oli kuvassa -nuori, suu iso ja pehmeä, silmät rakastavat, hellät, pää raskaan tukan -painosta nuokuksissa. Katinka käsitti, että äitivainaja oli ollut hyvin -kaunis, äitiä monta vertaa kauniimpi. Hän oli ollut niin pieni, että -oli mahtunut kulkemaan isän ojennetun käsivarren alitse. Katinkan oli -ikäänkuin mahdotonta antaa äitivainajalle oikeata asemaa talossa. Hän -oli eroamattomasti siihen kuuluva, hän oli ennen ollut äidin sijalla, -oli Katinkan isojen veljien äiti. Mutta kuitenkaan ei hänellä ollut -mitään tekemistä tässä talossa. Ei ollut hänellä enää huonetta eikä -sänkyä. Hänen korunsa, hänen hiusketjunsa, sormuksensa ja korallinsa -oli lukittu isoon punaiseen rasiaan. Hän itse oli hautuumaalla -riippujalavan alla. Katinkalla ei ollut häneen mitään suhdetta. - -Niin tuli talvi, jolloin isä oli yksinomaan kotona, ei mennyt -kokouksiin, ei puheita pitämään eikä tehnyt työtä kansan hyväksi. Se -oli merkillinen ja murheellinen talvi. Isä ei pitkiin aikoihin tehnyt -ylipäänsä mitään, sillä työksi ei toki käynyt sanominen sitä, että hän -silloin tällöin otti jonkun kirjan hyllyltään, selaili ja pani taas -tuskastuneen näköisenä pois. Pasianssia hän pani nyt iltakaudet, yhä -vain samaa kahta lajia. Kuitenkaan hän ei näköjään ollut sairas, vaikka -hän nousi myöhään ja iltaisin käveli salissa menemättä nukkumaan. Mutta -hän oli perin ärtyinen, kaikkia muita paitsi Katinkaa kohtaan, eikä -kestänyt kuulla vähintäkään melua; hän hyppäsi kohoksi ja raivostui, -jos Anni sattui pudottamaan puusylyksen lattialle, ja ovikello täytyi -hänen tähtensä kietoa puuvillaan. - -Katinkaankin tarttui talossa vallitseva painostus. Hän istui isän -työhuoneen nurkassa, -- isä nukkui ja usein söikin nyt siellä, -- ja -katseli isää, tapansa mukaan tutkivasti: hän ei voinut käsittää, että -isä oli sairas. Isähän söi ja joi, oli ylhäällä, kävi kävelemässä ja -oli hyvä Katinkalle. - -Isän ruskeat silmät, jotka olivat tottuneet silmälaseihin, näyttivät -ilman niitä unisilta ja punoittavilta. Kun isä ei luullut kenenkään -huomaavan, oli niissä äärimmäisen raukea ja kyllääntynyt ilme. -Pasianssiakin isä näytti panevan aivan koneellisesti. Hän lakaisi -kortit kokoon toisella kädellään ja sekoitti niitä tarpeettoman kauan. -Jokin raskas ja tuskallinen ajatus nähtävästi hautui hänen aivoissaan. - -Kuitenkaan Katinka ei pelännyt isää. Isä oli päinvastoin tänä talvena -Katinkaa kohtaan aivan erikoisen hyvä ja lempeä. Niin, hän näytti -suorastaan hakevan Katinkan seuraa ja hylkivän aikuisia. Kun he yhdessä -Katinkan kanssa kulkivat kadulla, ja isä kaukaa näki jonkun tutun -sedän tulevan, niin hän kiireesti tarttui Katinkaa kädestä ja kääntyi -toisaalle. - -He hakivat kävelyretkillään kaikkein hiljaisimmat ja yksinäisimmät -kadut. He tekivät retkiä hautuumaalle, he kiersivät satamaa ja -rantakatuja. He hakivat äitivainajan haudan ja pikku Blomien seitsemän -kiveä. Haudat olivat vielä täynnä luomatonta lunta, ja he kahlasivat -lumessa päästäkseen rautaristikkojen luo. Mutta uudelle hautuumaalle -mennessä he kerran pysähtyivät sammaltuneen kiven eteen, joka oli -ulkopuolella hautuumaan rajamuuria ja nähtävästi hoidoton, koska se oli -pahasti kallistunut. Siinä ei ollut nimeä eikä vuosilukua, ainoastaan -kulunut kirjoitus, jonka isä sanoi olevan latinaa. Isä käänsi sen -itselleen ja Katinkalle, ja se kuului näin: - -_"Jumalat ovat salanneet ihmiseltä, kuinka suloista kuolema on, että he -elää jaksaisivat!"_ - -Ei muuta. Isän kasvoilla asusti tuska, ja hänen kätensä oli kostea -ja hikinen. He menivät pois, ja Katinka piteli isää lujasti kädestä, -hän oli taluttavinaan isää. He eivät koskaan enää palanneet tälle -yksinäiselle haudalle. - -Toisen kerran he joutuivat rantakallioille; satama heidän sivullaan oli -täynnä jäätyneitä laivoja. Jää oli harmaata ja likaista. Isä pysähtyi -ja alkoi tuijottaa jäiselle ulapalle, hänen silmiinsä syttyi ikävöivä -siinto, hän ikäänkuin kokonaan unohti Katinkan. Katinka odotti, isä yhä -vain tuijotti. Katinkaa alkoi oudosti peloittaa, hän alkoi nykiä isää -käsipuolesta. "Isä, mitä sinä katsot, -- isä?" -- "Railoa, avovettä, --- tuolla kaukana", vastasi isä. Ja todella, saarien ja karien takana -siinti tummansininen juova, -- se oli avovesi. Kun se kerran ulottuisi -rantaan asti, olisi kevät. - -He eivät enää puhuneet sanaakaan, vaan katsoivat molemmat. Kevät, -avovesi, vapautus... He menivät yhtä äänettöminä kotiin, välttäen -vilkasliikkeisiä katuja, syrjäisten kaupunginosien halki, missä -vastaantulijat olivat vain työläisiä ja lapsia. - -Mutta eräänä päivänä tuotiin isän huoneeseen kaikenlaisia perin -hupaisia vehkeitä, jommoisia Katinka ei vielä koskaan ollut nähnyt, -teräviä veitsiä, ruuveja ja puutelineitä, kirjavia papereita ja -nahkaa. Isän koko huone muuttui kuin työverstaaksi. Isä heitti nyt -päämäärättömät kävelynsä ja päättymättömät pasianssinsa ja alkoi -sitoa kirjoja. Hän nitoi nuoralla lehdet yhteen, leikkasi pahvia ja -liisteröi. Katinka asusti tästä lähtien tykkänään isän huoneessa, -jossa nyt oli miellyttävä nahan ja kuuman liisterin haju. Hänkin sitoi -kirjoja, kuten isä, parin tuuman mittaisia. Isä oli entistä iloisempi, -hän viheltelikin joskus ja puhalsi metsästystorveensa, jolloin koirat -keittiössä alkoivat hullunkurisesti huppelehtia ja pyrkiä ulos. - -Ja niin tuli vähitellen uudelleen aika, jolloin isä taas taisi -kirjoittaa kirjoja eikä niitä vain sitoa. - -Eräänä kevättalvena oli kaupunkiin saapunut muuan hyvin kuuluisa -mies, suuri ja iso kaikin puolin, sekä ruumiillisilta että muilta -mittasuhteiltaan. Katinka, äidin kanssa keskikaupungilla ollessaan, -näki hänen seisovan hotellin parvekkeella, jonne hän oli astunut -kiittääkseen tervehdykselle saapuvia ylioppilaita. Hän kuului siis -myös tuohon ihailtavaan ja suitsutettavaan ihmisluokkaan. Katinkan -lapsenkatse mittasi yhdessä tuokiossa tämän ilmestyksen mahtavuuden, -jossa kaikki, pystytukasta alkaen pyrki ylöspäin, kuten hänen -kotimaansa tunturit, ja joka seisoi parvekkeella, turkki avoinna -raa'assa kevätilmassa ja paljain päin. Kotona Katinka kuuli isän -ja äidin teettelevän menoa tämän ison ja kuulun miehen puhetta -kuuntelemaan. Katinka oli tottunut siihen, että isä oli iltasin poissa, -siinä ei ollut mitään tavatonta, hän pani sinä iltana aikaisin maata ja -oli juuri nukkumaisillaan, kun tapahtui jotain merkillistä. - -Isä tuli yht'äkkiä yksin kotiin, ilman äitiä, aivan silminnähtävästi -kiihdyksissä. Hän kulki läpi kaikkien huoneitten riisumatta -päällysvaatteitaan. Vihdoin hän tuli keittiön viereiseen kapeaan -huoneeseen, missä Katinka makasi, sanoi pariin kertaan "-- A -- ah, -- -a -- ah", huomasi sitten Katinkan ja suuteli häntä. Hänen silmissään -oli ihmeellinen säteily ja kiihko, ne loistivat, iskivät kipinöitä. -Katinka katseli häntä ihmetellen. - -Isä riisui päällystakkinsa ja joi vettä, suuret määrät. "Loppuiko -puhe?" kysyi Katinka. "Ei vielä", vastasi isä, silmissä yhä sama loiste. - -"Eikö äiti tullut?", kysyi Katinka. - -Samalla kävi etehisen ovi, nähtävästi tuli äiti. Isän kasvoissa -tapahtui samassa tuokiossa muutos, ne kovettuivat, valmiina -vastarintaan. Äiti tuli sisään, huojuvaa käyntiänsä, hän ei sanonut -muuta kuin hyvin hiljaisesti: "Voi, Wilhelm, -- voi, Wilhelm!" Mutta -isä, ikäänkuin olisi vain sitä odottanut, ponnahti heti pystyyn ja -huusi, silmät säihkyen: - -"Olisiko minun sitten pitänyt vaieta? Mitä? Ja antaa hänen häväistä -rauhassa. Ei koskaan. Go ahead, -- päistikkaa, -- se on minun luontoni, -Maria." - -Äiti alkoi itkeä. He olivat poistuneet toiseen huoneeseen, mutta -Katinka kuuli joka sanan vuoteeseensa, sillä isä ei kiivauksissaan -koskaan malttanut hillitä ääntään; lapset, palvelijat, naapurit, kaikki -saivat aina olla hänen mielenpurkauksiensa todistajina. Katinka makasi -jännittyneenä, ymmärtämättä, mistä oli kysymys, mutta pitäen sentään jo -ennalta isän puolta, hyväksyen hänen tekonsa, mikä se lie ollutkin. Hän -ihaili tällä hetkellä isää, rakasti häntä rajattomasti. - -"Minä olisin tahtonut vajota maan alle, -- en tiedä, miten kestin -loppuun saakka. Kaikki katselivat minua, kun jäin siihen yksin -paikoilleni, ja sinä menit." - -Nyt vastasi isä, jo paljon leppoisammin: - -"Maria, enhän voinut ajatella sinua sinä hetkenä. En ajatellut -ylipäänsä mitään, toimin vain. Veri syöksyi päähäni, kun kuulin nuo -sanat, minun täytyi. Sinä tietysti et kelpaa tällaisiin." - -"Ja mitä tästä tulee", itki äiti. - -"Ei mitään. Mitäpä siitä tulisi. Pikku ottelu lehdissä, mahdollisesti. -Mutta minä olen merkinnyt kantani, puolustanut sitä, mitä pidän -oikeana." - -Seuraavana aamuna Katinka sai kuulla koko tapauksen. Kuuluisa, iso mies -oli koko mahtavien keuhkojensa voimalla huutanut: alas papit! -- ja -silloin oli isä silmänräpäyksessä kimmahtanut pystyyn ja poistunut läpi -täpötäyden salin. - -Eikä isä kuitenkaan ollut itse pappi. - -Päistikkaa, sanoi isä. Niin oli isä. Sellainen, juuri sellainen oli -isä... Äiti sensijaan oli varova, kammoi pahennusta, tahtoi olla kuten -muut. Mutta Katinka, hän tunsi sisimmässään, -- hän, myöskin hän, voisi -mennä, niinkuin isä, suin päin, päistikkaa, läpi seinän tai kylmän, -vihamielisen ihmismuurin. - - - - -8. - - -Nämä muistot olivat kaikki talvituntuja. Isä ja äitikin kuuluivat -niihin. Niitä oli vielä korkeat kiviportaat, kivetty pihamaa, ahtaat -huoneet, jääjäkälät ikkunaruuduissa ja, tosi kyllä, joulun odotus, -joka sitten, loppiaisen mentyä, vaihtui kesän odotukseksi. Talvelle -ei voinut mitään, se tuli, tahtoipa tai ei, aivan kuten hilpeät -kesäkärpäset yht'äkkiä herkesivät hyrräämästä ja päätään kihnuttamasta, -jääden kellettämään sisäikkunoiden väliin. Mutta oikea elämä, se, minkä -vuoksi maksoi vaivan elää, se kukki vain kesäisin Hovissa, jasmiinien, -ukonhattujen ja tulikukkien kanssa. - -Talvella sairastettiin. Oli kaikenlaisia tauteja, jotka pitivät -ajojahtia lasten parissa, kunnes saivat saaliinsa: vesirokko, -tuhkarokko, hinku, tulirokko. Niitä riitti, ihmeellistä kyllä, joka -talveksi. - -Eikä milloinkaan ollut kesästä kauempana kuin herätessään yöllä -pimeässä, tuntemattomassa huoneessa, jossa ei muista ikinä olleensa. Ei -edes tunnusta omakseen kapeaa, narisevaa puuvuodettaan. Kaikki on outoa -ja vierasta, omat jäsenet, koko ruumis. Rinnalla on kuin kivipaasi, -jonka paino yhä vain kasvaa. Joku nostaa sinne kiven toisensa jälestä, -muurit kohoavat, -- kokonaiset kivimuurit, isoja, monikerroksisia -taloja, kirkkoja torneineen, linnoja, -- kaikki tälle poloiselle, -huohottavalle rinnalle. Ja nyt -- nyt ruvetaan rakentamaan kokonaisia -kaupunkeja... - -Vihdoin viimein pääsee kauan yrittämäänsä ääneen, kipeään parahdukseen: - -"Anni, Anni, -- miksi ne rakentavat kaupunkeja minun päälleni?" - -Läpi houreen, kaiken epätodellisen ja kauhistavan, kuuluu samassa -jotain tuiki todellista, -- Annin turvallinen, soiva ääni: - -"Kuules tuot' penskaa, -- vai kaupuntiloit'!" - -On siis vielä jotain tuttua olemassa oudossa maailmassa! Tuntee -sanomatonta huojennusta tämän tutun ja korkean äänen soinnusta, joka -ikäänkuin uhmaa kaikkia painajaisia. Muurisepät herkeävät hetkeksi -työstään. Tahtoisi tarttua tähän ääneen, ikäänkuin se olisi käsin -koskettava, kavuta sitä myöten kuin pitkin lujaa köyttä. - -Mutta yht'äkkiä kadottaakin sen käsistään ja kuuluviltaan, se hukkuu, -kaikki himmenee, kuumat veriaallot ryntäävät päähän, rinta vain -huohottaa tiedottomassa kamppailussa. Ja sydän lyö. Taistelu elämästä -ja kuolemasta on alkanut. - -Muurisepät ja kivimiehet saapuvat takaisin kantamuksineen, ne -rakentavat taas herkeämättä. - -Ympärillä on kaikki sumua, sankkaa, läpipääsemätöntä usvaa, josta -vain hetkittäin sukeltaa jokin kuva, Annin turpeat, punakat kasvot ja -pienet, harmaat silmät, yölampun sininen, pyöreä kupu ja tympeämakuinen -riisivesi lasissa. - -Kesken janoa kangastaa silmiin kokonainen meri punaista karpalomehua, -raikasta, hapahkoa mehua... Jokin pitelee kiinni, ei pääse -heittäytymään siihen... On kai yö... katulyhty palaa ikkunan pielessä. - -Anni istuu kiikkutuolissa, yönuttu ja alushame yllä, jalassa harmaat -villasukat, polven taipeessa kirjavat, kudotut sukkanauhat. Hänen -päänsä nuokkuu edestakaisin. - -Sitten on kaikki taas vain usvaa... - -Eräänä päivänä on tavallisen kyömynenäisen lääkärin lisäksi vielä kaksi -muuta, muuan yltä yleensä parroittunut, korvat ja sieraimetkin täynnä -harmahtavia karvatupsuja, ja kolmas aivan kalju, pyylevä, isomahainen. -Kaikki kolme koputtelevat vuorostaan Katinkaa, kierittävät häntä joka -kyljelle ja supattavat keskenään käsittämättömiä, outoja sanoja. - -Katinka katselee heitä raukein silmin, jotka näyttävät ihmettelevän -jotain. Niitten ihmetys yhä kasvaa. Mutta kertaakaan eivät huulet taivu -hymyyn, niitten totisuus on vankkumaton. - -Karvatupsuinen koettaa saada Katinkaa nauramaan. Hän niiaa Katinkalle -kuten tyttölapset, länkäsäärin. - -Se on hyvin hullunkurista, mutta Katinkaa ei kuitenkaan naurata. Hyvin -hämärästi hän on tuntevinaan, etteivät nuo niiaukset ollenkaan sovi -tähän. Ne ovat typeriä, vaikka tarkoittaisivatkin hyvää. Hän on sairas, -ja tuo iso, aikaihminen, karvainen lääkäri niiaa! - -Lääkärien mentyä ilmestyy isä ovelle. Ja nyt tapahtui se, minkä vuoksi -Katinka milloin hyvänsä olisi ollut valmis uudelleen kärsimään taudin -vaivat. - -Isällä on yllä lyhyt kotitakkinsa, parta tummanruskea, silmät -punoittavat, ja hän hieroo nenäliinallaan silmälasejaan. - -Isä ei puhuttele Katinkaa, ei edes tule vuoteenkaan ääreen, seisoo vain -kynnyksellä ja viivyttelee. He ovat kahden huoneessa. - -Tämä on koti-isä, Katinkan isä, ei tuo toinen, joka pitää puheita ja -kirjoittaa kirjoja ja kuuluu kaikelle kansalle. Katinka rakastaa tällä -hetkellä äärettömästi isää. Rakastaa niin että sydäntä pakahduttaa. -Tahtoisi silittää isän nukkavierua kotitakkiakin. - -Yht'äkkiä Katinka näkee, että isällä on kyyneleet silmissä. - -Isä itkee... Ja hänen, Katinkan, takia. - -Katinka on aivan selvä, hän tahtoisi puhua, mutta ei heikkoudeltaan saa -sanaakaan sanotuksi. Ja kuitenkin, kummankin vaitiolosta huolimatta, -tapahtuu jotain tavatonta paraikaa isän ja Katinkan välillä: Katinka -lukee isän jok'ainoan ajatuksen, hän tietää, että isä pelkää hänen -kuolevan, tulevan kannetuksi pois pienessä, valkeassa arkussa. Lääkärit -ovat sen sanoneet isälle, tuokin karvatupsuinen, joka muka koetti saada -Katinkaa nauramaan typerille niiauksilleen. - -Katinkan mielestä on jotain perin uutta, että isä noin häntä rakastaa. -Hän ikäänkuin vaistoaa, ettei tämä tuokio ikinä kertaudu, milloinkaan -eivät isä ja hän yhdy näin lähelle toisiaan. Heidän välillään voi tulla -monta hellää hetkeä, mutta ei koskaan mitään tämänkaltaista enää. - -Kiihkeä kapina herää vähäisessä, kuumeen vaarallisesti heikontamassa -sydämessä. Varmuus, selkeä kuin päivä, että elämä oli oleva hänen, -ihmeellinen, kirjava elämä, joka karkeloi kuin päiväperhoset. Kaikki, -mitä vielä oli voimaa jäljellä taudin näivettämässä ruumiissa, nousi -kapinaan kuoleman ajatusta vastaan. Ja Katinkan silmät kestivät -rävähtämättä isän katseen. - -Hänen täytyi puhua. Hänen täytyi saada sanotuksi se isälle. - -Heikolla äänellä, mutta sitä vakuuttavammalla varmuudella Katinka sanoi -yhä oven suussa viivyskelevälle isälleen: - -"Ne sanoivat, että minä kuolen, isä, -- mutta kyllä näet, _minä jään -eloon_!" - -Katinka oli oikeassa, hän jäi eloon. Hän saattoi häpeään kaikki kolme -lääkäriä, kyömynenän, karvatupsuisen ja kaljun, koko lääketieteen. -Elämän itu oli hänessä erinomaisen sitkeähenkistä laatua. Eräänä -päivänä oli kyömynenän todettava, että taudissa ei ollutkaan tapahtunut -kauan odotettu ja ennustettu _krisis_, vaan paljoa lauhkeammalta -kuulostava _lysis_, joka tosin oli harvinaisempi tapaus. Hän sanoi -sen kannoillaan pyörähdellen, oli ikäänkuin hieman arvoa alentavaa -tunnustaa erehtyneensä. Mutta Katinkan taudille antoi tämä viimeinen, -ennen kuulematon sana erikoisen juhlallisen ja tärkeän ilmeen. -Lääketieteen mukaan hänen olisi ollut kuoltava, mutta hänellepä -tapahtuikin lysis! - -Katinka alkoi toipua, usva, joka viikkokausia oli eroittanut hänet -esineistä ja ihmisistä, hälveni, äänet, sanat ulottuivat uudelleen -hänen kuuluvilleen. Hän ikäänkuin syntyi vielä kerran, toistamiseen -näkyväiseen maailmaan. - -Ompelija-Iida tuli häntä tervehtimään koneen äärestä, jossa hän -neuloi valkoisia leninkejä Katinkalle kesäksi. Katinka aikoi ojentaa -hänelle kätensä. Mutta suureksi ihmeekseen hän näki kätensä lepäävän -peitteellä kuten vieraan, hänelle kuulumattoman esineen; se ei ottanut -noustakseen! Hän oli antavinaan sille käskyn toisensa jäljestä, mutta -käsi ei totellut, vaan pysyi itsepäisesti peitteellä, -- niin heikoksi -hän oli käynyt! - -Mutta nyt hän sensijaan parani. Marraskesi irtautui pitkin hänen -ruumistaan, ohuina, valkeina hilseinä, hän ajoi nahkaa, kuten keväällä -käärmeet! Hiuksetkin lähtivät. Hän uudistui perinpohjin. Uusi, hieno -iho peitti hänen ruumiinsa, hän opetteli uudelleen kävelemään, kuten -vuoden vanhat lapset. Hänen pieni, laiha ruumiinsa oli täpösen täynnä -uudistavia, parantavia voimia. - -Eräänä päivänä oli huoneissa kaikkialla kurkkua kutkuttava, ellottava -tulikiven ja karbolin haju. Se ennusti jo täydellistä parantumista, -veljien kotiinpaluuta ja elämän ennalleen asettumista. - - - - -9. - - -Niin tuli vihdoin talven jälkeen kesä. Kesän odotus alkoi räystäitten -tippuessa ja taivaan avartuessa korkeaksi ja kuulaaksi. Se alkoi -oikeastaan, kuten sanottu, heti joulun mentyä, mutta pääsiäisenä se jo -säteili vastaan jokaisesta vesilampareesta ja ruskeasta pälvestä. - -Hovi ja kesä sensijaan olivat Katinkalle eroittamattomasti yhtä. -Hovi oli jotain ikuisesti olevaa, muodoissaan muuttumatonta, jotain, -mikä aina oli ollut ja aina oli oleva. Kaupunkiasunnot vaihtelivat, -itse kaupunkikin muutti ulkoasuaan, sen kivisolut lisääntyivät, -se ahmi metsää, vainioita, kallioita. Se oli nyt jo Katinkankin -muistiin mahtuvana aikana niellyt monta Ananias Blomin talon tapaista -pikkutaloa. Se oli toinen huomenna kuin tänään ja ylihuomenna toinen -kuin huomenna. - -Hovi sensijaan oli aina paikoillaan. Niitten kahdeksan, yhdeksän -maanvuoden kuluessa, mitkä yhteensä muodostivat Katinkan tähänastisen -elämän, ei Hovissa ollut tapahtunut mitään mainittavampaa muutosta. -Elämä oli siellä ikäänkuin saavuttanut eräänlaisen tasapainon ja -täydellisyyden asteen; se lepäsi itsessään kuten ympyrä. Olisi ollut -rikos toivoa siihen jotain muutosta; sen kauneus oli juuri tässä -liikkumattomuudessa. - -Kesti kauan aikaa, ennenkuin Katinka edes pystyi käsittämään, että Hovi -kaikesta huolimatta kuitenkin oli samojen luonnonlakien alainen kuin -muutkin kohdat näillä raukoilla maapallon rajoilla, että sielläkin -tuli syksy ja talvi, puitten, kukkien varjokuolema. Hän pysyi -itsepintaisesti uskossaan, että Hovi kuului lämpimiin maihin, joissa -ei milloinkaan ollut talvea. Hovi oli ikuisen kesän maa, kuten olivat -länsiafrikkalaiset saaret, kuten oli Honolulu! - -Ja kun Hovin salaisuus lopulta hänelle oli selvinnyt, oli lohdullista -ajatella, että kesässä kuitenkin oli sata ja yksi päivää. Niinkuin -saduissa oli tuhat ja yksi yötä, niin oli Hovin kesässä sata ja yksi -päivää. - -Varhaisimmat muistot Hovista olivat vain samanlaisia välähdyksiä -kuin kaupunkiasunnonkin ensimmäiset tajunnat, Katinkan ja hänen -peilikuvajaisensa kohtaus tai kiusaus kukkaruukun edessä. Mutta -sittenkin olisi niitä ollut tuiki mahdotonta sekoittaa noihin toisiin, -talvituntoihin. Ne olivat kaikki tyyni _vihreitä ja lämpimiä_. - -On ajettu lähimmästä kaupungista Fataburin vanhoilla umpivaunuilla, -joita vetää kolme hevosta, Kuski-Heikin huojuessa arvaamattomassa -korkeudessa hevosten häntäin ja selkien yläpuolella. Nämä vaunut ovat -käytännössä vain kun lapsia tuodaan. On kuin pikkuisessa, liikkuvassa -huoneessa, kun silmänsä ummistaa, on kuin vaunut yht'äkkiä kohoaisivat -ilmaan ja jatkaisivat matkaansa näkymättömiä raiteita pitkin. Mielessä -väikkyy jokin keveän-raukea tunto, -- viheriän ja lämpimän odotus. - -Kuski-Heikin piiska paukahtelee kuin leikkipyssyä laukaisten -sattuessaan lihavan ja laiskan Vasjkan selkään. Hänen naamansa -punoittaa kuten ympyriäiset hollantilaisjuustot. - -Katinka mahtuu pitkin pituuttaan patjoille. On niin umpinaista ja -turvallista, hajuaa nahalle ja heinille. Pyrkii mieluisasti unettamaan. -Mutta yht'äkkiä Anni sanoo: "Itkevä Kallio". - -Katinka ryntää ikkunaan, kahden puolen tietä on kaistale paljasta, -märkää kalliota, joka hetkeksi tulee näkyviin harmaitten ja punertavain -sammalten alta. - -Se on Itkevä Kallio, joka ei kuivu kesän paahteessakaan, koska sen -täytyy aina itkeä. Itkevällä Kalliolla on kerran tapahtunut jotain -kauheata, rikos, murha, mutta siitä on pitkät ajat, kukaan ei tiedä -sitä enää tarkalleen. Vain kallio muistaa sen, se itkee, ouruaa vettä, -ikäänkuin sen pitäisi pestä kyyneleillään ihmisten pillat. - -Vaunut vierivät pitkin itäsuomalaista maantietä, Fataburin korkeat -umpivaunut. On keltaisten kukkien aika, niityillä kukkivat leiniköt ja -pientareilla voikukat, ojissa rentukat. Anni sanoo yksitoikkoisesti: -"Suur' Merjok' -- Pien' Merjok' -- ..." Silmät käyvät raukeiksi ohi -kulisevasta keltaisesta kullasta... - -Yht'äkkiä Anni alkaa herätellä Katinkaa: - -"Havassutko, senkin unkeko -- Jo tullaan..." - -Revonkiven laakea kalliolaatta vilahtaa Katinkan unenpöpperöisten -silmien ohitse, senjälkeen tie tekee Vainikan haarassa käänteen, tulvii -vastaan jokin tuttu tuoksu, -- kievari, paja, riihi, vaahterakuja -nelistävät ohi, -- Kuninkaan pihamaa. - -Hovi! Kaikki lapsuuden riemut ja autuudet mahtuvat rinnan tähän sanaan. - -Siinä se on, kellahtavana, avosylisenä, leveäin, ystävällisten -portaitten yletessä kuutta valkoista pylvästä kohden. Se ilme on -juhlallisen rauhallinen, kuten aina; muodot puhtaat, pidätetyt, -selkeässä suuripiirteisyydessään. Leikkitykit ovat ojossa, mutta -portaat ja pylväät kutsuvat. - -Katinka tuntee poskellaan Grosspapan kutittavan parran ja niskassaan -Mummulin suutelot. Hänen täytyy kiireesti vakuuttautua siitä, että -kaikki tuoksut ovat paikoillaan, että kellariholvi tulee homeelle ja -happamalle viinille, Grosspapa havannalle ja puisto ihanalle, kuumalle -sekoitukselle havu- ja lehtipuista, kukista, vedestä ja liejusta, -mudasta ja muurahaisista. - -Sata ja yksi päivää! Se on iäisyys. Se on kaksituhatta neljäsataa -kaksikymmentäneljä tuntia, sataneljäkymmentäviisi tuhatta -kolmesataaneljäkymmentä minuuttia ja kahdeksan miljoonaa seitsemänsataa -kaksikymmentäkuusi tuhatta neljäsataa olemisen onnesta väräjävää -sekuntia -- uudenuutukaisella rihvelitaululla laskettuna! Se on -jotain päättymätöntä, iät kaiket kestävää. Voi huoleti panna maata -ensimmäisenä iltana Hovissa. Huomenna on vielä sata päivää jäljellä! - -Kevyt kesäinen yö liukuu ohi kuin varjo. Valkenee päivä, yksi Hovin -kesän sadasta ja yhdestä. Katinka herää ristikkovuoteessaan ja potkii -yltään siniruskearaitaisen peitteen. Hän on myöhästynyt, aamukuoro -on jo alkanut. Paja, pyykkiranta, tarha, väentupa, puisto, kaikki -lähettävät tutut äänensä. - -Katinka seisoo paitasillaan puutarhanpuoleisen ikkunan edessä. On kuin -nuo äänet laulaisivat hereille päivän. Kaikki laulaa, myöskin mykkyys. - -Alaverannalla isä puhaltaa vaskitorveen metsästysmarssia. Ja Katinka -seisoo, pitkä, rabelainen kaula ojossa, kuunnellen, hän kuin kiirii -tuon äänen mukana, joka tunkeutuu vaskitorven kiemuroista, kiirii -vesille, yli kaislikon, ulos salmista, ulapalle saakka... - -Tänään on taas oleva seitsemän iloa. Viikossa on seitsemän päivää, -maailmassa seitsemän ihmettä, ja Katinka Rabella pitää olla joka päivä -seitsemän iloa! - -Ne olivat hänen osuutensa, hän vaatisi ne auringolta, maalta ja -ihmisiltä! - - - - -10. - - -On hyvin helteinen päivä. Yläkerran asfalttiparveke polttaa jalkaa kuin -tuli, Kataja- ja Koprasaaret kelluvat koitteesta alkaen korkealla kuin -hopealiuoksessa. - -Lyönnilleen kello kymmenen lähtee Mummuli liikkeelle Hovin -kylkirakennuksesta, olisi voinut virittää kellonsa sen mukaan. Hän -on jo täysissä pukeissa, musta pitsiviitta harteilla, korvakiharat -järjestyksessä, askeleet lyhyet, sipsuttavat. - -Katinka näkee hänen kääntyvän Rakokiven tielle. Tie on äsken, -vielä samana aamuna, kitketty ja haravoitu, Hamusen-Ieva kykkii -yhä vielä tien ohessa kauempana kuin harmaa pahka, iänikuisessa -sissisodassa rikkaruohoja vastaan, joitten teloittaja hän on, käyrine, -mullanruskeine sormineen. - -Sekä Mummulin aamukävely että Hamusen-Ievan haravointi ovat -kertautuneet joka päivä jo kohta viitenäkymmenenä kesänä. - -Mummuli viipyy Rakokivellä tasan neljännestunnin. Hänen palatessaan on -jo Grosspapakin ilmestynyt puutarhaan laputtavine tohveleineen, yllään -harmaa, punaveralla reunustettu aamunuttu. - -Grosspapa suutelee Mummulia ensin kädelle, sitten molemmille poskille -ja sanoo "mein Kind!" - -Sen jälkeen hän aloittaa jokapäiväisen vaelluksensa yhdeltä -puutarhasohvalta toiselle, aina auringon mukaan. Havannasikarin -haiku seuraa häntä uskollisesti kaikkialle. Hän istuskelee aluksi -rantakujan penkeillä ja viheltelee kuhankeittäjälle, sitten hän muuttaa -maantienpuolisille pylväsportaille, päässä musta patalakki ja kädessä -venäläinen tai saksalainen sanomalehti. - -Mummuli on asettunut ruohopyörylän viereiselle sälesohvalle, hän kutoo -pitkillä, tylpillä puupuikoilla harmaata, hyvin pehmeää villahuivia. -Agnes-täti istuu likinäköisenä hänen vieressään ja pidellen lankakerää -kertoo jotain ranskaksi hiljaisella äänellä. - -Mutta Fataburin vähäisen kreikkalaistemppelin portailla seisoivat Lenzy -ja Mirka sekä Katinka, kengät ja valkeat sukat riisuttuina, odottaen -Mummulin komennussanaa, helteestä punoittaen. - -Mummuli laski työnsä syliinsä, taputti kolmasti käsiään ja komensi -saksaksi: - -"Jetzt Kinder, -- eins, zwei, drei..." - -Samalla kaikki kolme kirmasivat juoksuun ympäri pyöreän ruohokentän. He -juoksivat peräkanaa, yllä valkeat leningit, siniset nauharuusukkeet -vyöllä, tavallisessa järjestyksessä, edellä Lenzy, vehnäntähkänvärisine -hiuksineen, sitten haavesilmäinen, ruskea Mirka, ja viimeisenä Katinka, -kaksi sileää, mustaa palmikkoa selässä. - -Se ei näyttänyt kilpajuoksulta, kukaan ei pitänyt kiirettä. -- Suhonen, -joka kuljetti leikkuukonettaan pitkin nurmikkoa, pysähtyi hetkeksi. Ja -puutarhan säleaidan taakse ilmestyi lampuodin kaksitoistavuotias poika, -Kuninkaan Aatu, pilkallisesti virnistellen ja tarkastellen vuoroin -ympyriäistä rataa kiertäviä tyttöjä, vuoroin tuntijan silmin omia -paljaita sääriään. - -Ne kestivät kyllä tarkastuksen. Ne olivat ruskeat ja ahavoittuneet kuin -anturanahka, sierettyneet alituisesta vedessä kahlaamisesta ja täynnä -naarmuja ja arpia, kadehdittavan likaiset, miltei mustat. Niillä olisi -arastelematta voinut astua vaikka männynkävyille. - -Mummuli sälesohvaltaan, missä hän istui kuin valtiatar, komensi koko -ajan: - -"Helene, Marie, Catherine, -- juoskaa, -- nicht stehen bleiben, Kinder, --- hypätkää yli varjojen!" - -Ja ranskaksi tyttärelleen, Agnes Wrenskylle: - -"Mon Dieu, elles peuvent prendre froid." - -"Eins, zwei, drei, -- eins, zwei, drei..." - -Tytöt kiersivät kehäänsä ympäri pyöreän, Suhosen sametinsileäksi -leikkaaman ruohokentän. Jasmiinit tuoksuivat, krassit liekehtivät. -Suhonen työnsi konettaan, joka sihisi kuin suuri heinäsirkka. Missä -sireeni- tai seljapensaan varjo lankesi yli tien, he ottivat vauhtia ja -hyppäsivät yli, etteivät vilustuisi. - -Katinka juoksi, näkemättä muuta kuin Mirkan kastanjanruskeat, valtoimet -hiukset, jotka hulmusivat hänen edessään. Koko alkukesän he olivat -karttaneet ja rukoilleet tätä hetkeä, joka kangasti heille suurimpana -autuutena. Olla paljain jaloin, heittää sukat ja kengät, astua -kosteanukkaiselle nurmelle keskelle kukkia, tuntea ruohon tunkeutuvan -varpaitten väliin ja kuuman hiekan hyväilevän jalkopohjia, vajottaa -jalkansa meren lämpöiseen rantaliejuun. Kaikki kiellettyjä, ihania -nautintoja, joihin vain Kuninkaan Aatulla ja Ahokkaan lapsilla oli -oikeus. Hän, Katinka, vihasi sukkia ja kenkiä! - -Ja nyt he juoksivat, -- nyt he juoksivat! Paljain jaloin. - -Katinkan silmät sattuivat Kuninkaan Aatuun, joka yhä virnisteli -tyytyväisenä, täynnä itsekylläistä halveksuntaa, mutta uskaltamatta -ääneen nauraa. - -Yht'äkkiä Katinka jättäytyi jäljelle, -- äkillinen, voimakas häpeän -ja pettymyksen tunne sydämessä. Kaikki tuntui äkkiä naurettavalta, -ympyriäinen ruohokenttä ja sitä kiertävä, kuumahiekkainen tie, jota -pitkin he kolme, valkoiset leningit yllä, hajalla hiuksin ja paljain -jaloin juoksivat, pensasten varjot, joitten yli he naurettavasti -hyppäsivät, etteivät saisi nuhaa ja yskää, -- Mummulin saksankieliset -komennussanat, hänen tapansa nimittää heitä juhlallisesti täydellä -ristimänimellä. Alkoi sietämättömästi hävettää, vaikka ei tiennyt, -ketä häpesi, Kuninkaan Aatuako vai itseäänkö ehkä... Sen vain tiesi, -että tämä kaikki oli perin typerää, naurettavaa, niin juuri, surkean -naurettavaa! - -"Ich will nicht mehr", sanoi Katinka yht'äkkiä tympeästi ja heittäytyi -puutarhasohvalle, pälyillen Kuninkaan Aatuun, joka kuitenkin jo oli -kadonnut. - -"Ich will nicht, -- ich will nicht!" hän kertasi, itku, uhma ja häpeä -kurkussa, ja tulipunaisena vetäen valkoisia sukkia jalkaansa. - -Katinka pelastautui kreikkalaistemppeliin. Siellä oli viileätä ja -hämärää. Seiniltä katselivat Abraham Raben elämänahmattiudessaan -tyydytetyt ja Elisabeth Balzerin sunnuntaikasvot, jotka hän ikäänkuin -yht'aikaa hohtokiviensä ja turkkilaissaalinsa kanssa oli pukenut ylleen. - -Mutta sivuseiniltä hymyilivät Raben kuuden veljeksen ikuiset -nuorukaiskasvot. Heidän pitkät, kuin sorvatut kaulansa olivat -kallellaan, pieni, hekumallinen suu avoinna, otsalla sensijaan asusti -lempeä viileys. Grosspapalla oli kädessä avoin kirja, mutta nuorin -veljeksistä, isosetä Constantin, piteli valkoista kyyhkyä, hän, joka -oli matkustanut maailman ympäri ja nainut espanjalaisen Josefa Luisa -Ramona de la Santa Trinida de Roa y Morales'in eli lyhyesti täti Pepan. - -Katinkan yhdeksänvuotias pää oli täydessä kapinassa, uhkarohkeita -tuumia, toinen toistaan kapinallisempia risteili siinä. Hän ajatteli -ja ajatteli, kasvot lasiruutuun litteiksi painettuina. Hänen täytyi -tavalla tai toisella pestä pois tämä häpeä. - -Ruutuja oli kolmenvärisiä: keltaisia, sinisiä ja punaisia. Ja puutarha -muutti muotoaan jokaisen ruudun mukaan. - -Ensin tummankeltainen, tulikivenkarvainen puutarha, ikäänkuin ilma -olisi hehkunut keltaisessa palossa. Kaikki paloi, kului keltaisessa -liekissä. Hovi, saksankuusi, verannan sivulla hitaasti kypsyvät, -isomahaiset kurpitsat. - -Sininen ruutu. Kaikki elävät värit ovat vaihtuneet siniseksi -kylmyydeksi, joka hohtaa kuin jää. Sinisistä, aavemaisista puista -näyttää paenneen kaikki mahla, puutarha on kuin kuollut kuumaisema. - -Mutta sitten tuli punainen ruutu. Jasmiinit loistivat kuin tummaan -vereen kastettuina, tiet punasoraisina, tammien ja vaahterain lehvät -tiukkuivat purppuraa puutarhassa, jota valaisivat vuorotellen kuin -etäisten kiertotähtien eriväriset auringot. - -Ja ihmeellisintä, kaikki nämä eri värit tunsi verissään, -- ikäänkuin -keltaisena, sinisenä ja punaisena väristyksenä! - -Lenzy ja Mirka tulivat hetken kuluttua, sukat ja kengät kainalossa, -hikisinä, hengästyksissään. - -Katinka silmäili heitä ylenkatseellisesti viheriän pöydän korkeudesta, -mille oli kiivennyt. - -"Te olette typeriä, ihan typeriä! Sehän on naurettavaa... Sehän on -_naurettavaa_. Hypätä varjojen yli... Ja juosta ympäri ruohokentän, -aina vain ruohokentän. Minä en enää milloinkaan sitä tee. Sain siitä -kyllikseni. Ah, jos te vain uskaltaisitte..." - -Toiset katsoivat häneen epäluuloisina, mutta uteliaina. Mitä heidän -pitäisi uskaltaa? - -Mutta Katinka yhä myhäili salamyhkäisenä. - -"Te ette kuitenkaan uskalla. Ette vainenkaan. Täytyy olla hyvin rohkea, --- mennä päistikkaa..." - -Toiset rukoilivat: "Rakas, pikkuinen Katinka, -- milushka, milushka!" - -Katinka nautti aikansa. Hän otti vastaan heidän uteliaisuutensa kuin -suitsutuksen. Sitten hän kuiskasi: - -"Keksin sen nyt juuri. Istuin pöydälle ja heti juolahti mieleeni: näin -on tehtävä! Mennään _yöllä_ Soldat-niitylle ja siellä riisutaan sukat -ja kengät. Oh, siellä on kukkia, sitä ei ole vielä niitetty." - -"Siellä on käärmeitä", epäsi Mirka. - -"Joutavia, käärmeitä on vain kivikoissa." - -"Mutta minä olen nähnyt aidan raossa käärmeen", sanoi Mirka. "Ja käärme -odottaa aina sitä, jonka se kerran on nähnyt, se ei mene ennen pois." - -"Joutavia, luetaan sille käärmeen sanat." - -"Mitä se on: käärmeen sanat?" kysyi Lenzy. - -"Se on käärmeen luku. Käärme pelkää, kun sitä manataan." - -Kaikki kolme katsoivat toisiinsa, huulet ja silmät palaen. Yöllä -Soldat-niitylle, kaikkien nukkuessa, -- paljain jaloin yökasteessa! - -"Mutta Grosspapa sulkee ovet iltaisin", sanoi Mirka. - -"Mitä siitä! Me hypätään ikkunasta." - -Tämä oli muuta kuin lentokokeet kolmikulmaiset huivit hartioilla. Kolme -pientä, kiihkeätä sydäntä tykki kilpaa. - -"Mutta joka tästä sanankaan hiiskahtaa, sen täytyy mennä viinikellariin -ilman lyhtyä!" - -Se oli rangaistuksista hirvittävin. Kaikki olivat täysin totisia. -Nyt se oli päätetty. Eikä kukaan saisi siitä koskaan tietää, ei edes -Kuninkaan Aatu. - - - - -11. - - -Päivä oli tänään päättymättömän pitkä. Grosspapa siirtyi toiselta -sälesohvalta toiselle, aina auringon mukaan, istui, torkahteli, veti -savuja havannastaan. - -Katinka mittasi raivoissaan ruohopyöriön tien, -- sitä oli tasan sata -askelta. - -Ennen päivällistä he kitkivät hernelavansa. Tämä oli Mummulin uusin -kasvatusopillinen keksintö, talven kuluessa hän oli tullut vakuutetuksi -ruumiillisen työn tärkeydestä. Hänen lastenlastensa oli kitkettävä -tunti päivässä. - -Mitään pelastusta ei ollut. Aurinko paahtoi suoraan selkään. Etäämpänä -painautui Sofia Ivanovna mansikkamaahan. Sofia Ivanovna Biller oli -jokin hyvin etäinen sukulainen ja marjoille perso. - -"Sofia Ivanovna", kuului Mummulin ääni yläparvekkeelta, "joko taas -olette mansikoissa?" - -Sofia Ivanovna yritti kyyristäytyä yhä syvemmä pensaitten suojaan. -Katinka, Lenzy ja Mirka kertoivat toisilleen päätäpyörryttäviä -ryövärikertomuksia, vuoronperään, lieventääkseen kohtaloaan. - -Vihdoin alkoi Kuninkaan ruokakello läpätä: "käy vellille, -- käy -vellille!" - -Päivällinen syödään alasalissa, -- kaikki ovat pukeutuneet uudelleen. -Grosspapa on vaihtanut aamunuttunsa pitkään, mustaan takkiin. Hänen -edessään pöydässä on pari viinipulloa; hänen lautasliinansa on -kiinnitetty kaulaan ruusunpunaisella helmiketjulla, jossa on hopeiset -hakaset. - -Pöydän yläpäässä käy keskustelu saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi. -Mummuli vaihtaa yhtä suurella keveydellä kieltä kuin lautasia. -Alapäässä sensijaan vallitsee täydellinen hiljaisuus. - -Ruokaa on niukalta. Mummuli on kerta kaikkiaan selittänyt, että -paljosta syönnistä käy typeräksi. Varsinkin lasten on oltava -vähäruokaisia. - -Katinka katselee varkain Sofia Ivanovnaa. Hänen nenänpäänsä on täynnä -pienenpieniä reikiä kuin neulatyyny. - -Pesun Ripaksen pojat, jotka eivät myöskään saa pöydässä kyllikseen -syödä, pistävät kurkkuja ja makkaroita puserojensa vyötäisiin. Ja -suolaa heillä on aina taskussa. - -Kun jo tulisi ilta! - -Päivällinen on päättynyt. Vaelletaan hanhenmarssissa pöydän yläpäähän -kiittämään Mummulia, suudellaan kädelle, jolloin Mummuli kiusoittavalla -tavalla vuorostaan suudella kurluttaa niskaan. - -Iltapäivällä Mummuli lähti ajamaan pikku kaleskoilla Possulin hoviin -täti Agnes Wrenskyn kanssa. - -Lenzy, Mirka ja Katinka yhä maleksivat. He päätyivät etehisen ikkunalle -suurta saksalaista kuvakirjaa katselemaan. Heidän hajalliset hiuksensa -sekaantuivat toisiinsa kuin kolme eri viljalyhdettä. He kykkivät -yläkerran portailla, jalat alleen vedettyinä. - -Kolme silmäparia, harmaat, mustansiniset ja ruskeat, tuijottavat -herkeämättä muuatta kuvaa. - -Se on merkillinen, käsittämätön olento, jolla on yökön siivet, vuohen -sarvet, pukin jalat ja ihmisen kasvot, suu ilkeässä irveessä. Viittansa -varjosta se kylvää kultarahoja yli suuren vieraan kaupungin, jonka -suipot tornit kurkoittuvat ilmaan. Se ikäänkuin munii kultamunia, kuten -jättiläislintu. - -Sillä on sarvet, se on varmasti Piru itse. Se on Piru! Varmasti Piru! - -Mutta sitä ei saa sanoa ääneen, se olisi hirmuinen rikos. Se on -ankarasti kiellettyä Hovin lakikirjassa. Ei saa lausua turhaan -Jumalan nimeä, jos tahtoo saada Hänen siunauksensa, mutta ei myöskään -saa nimittää tuttavallisesti Hänen suurta vastustajaansa, pimeyden -ruhtinasta. Siitä voi tulla kirot. Paitsi sitä voi se yht'äkkiä -totella kutsua ja ilmestyä. Tosin tämä kuvakirjan Piru, joka muni -kultarahoja, todennäköisesti oli hyvänahkaisimpia ja vaarattomimpia -pikku paholaisia. Mahdollisesti ei se edes ollut itse pääpöpö, jokin -renki vain! - -Mutta kuitenkin oli epäilemättä viisainta olla varovainen. - -Katinka keksi keinon: - -"Se on Tutu... Sanotaan me Tutu... Kukaan ei tiedä, mitä se merkitsee, -ei edes se itsekään. Vain me tiedetään, että se onkin samaa kuin Piru." - -Kaikki kolme tunsivat merkillistä mielihyvää. Ah, kuinka sentään oli -sukkelaa puijata hieman noita aikuisia, joitten mielestä kaikki oli -kiellettyä! Paitsi sitä puijata itse... niin, itse sitä häijyläistä. -Kun vain ei oikeaa nimeä nimittäisi, ei se uskaltaisi tulla eikä käydä -käsiksi. - -He sanoisivat "Tutu", milloin vain mieli tekisi. He sanoisivat itse -Mummulin ja Grosspapan läsnäollessa: "Entäs Tutu, -- näitkös Tutua...?" -ja tekisivät toisilleen salakähmäisiä merkkejä. Eikä kukaan aavistaisi -heidän salaisuuttaan. Heidän olisi mahdollista puhua itse Pirusta -kaikkien kuullen. - -Vihdoin viimeinkin oli ilta käsissä. Katinka makasi puisessa -häkkivuoteessaan ja katseli seinäpaperin kuvia. Grosspapan tohvelien -laputus kuului käytävästä, hänen käydessään sulkemassa ovia. - -Katinka makasi hiljaa, sykkyrässä, peite korvilla, mutta sydän -tykkien. Grosspapan askeleet kaikkosivat toiselle puolen taloa, -käytävän isossa kaapissa rapisi, luultavasti hiiri, muuten oli kaikki -hiljaa. Yht'äkkiä lingottiin kimppu takiaisia ikkunaan. Katinka oli -silmänräpäyksessä jalkeilla, kiivetessään ikkunasta hän putosi suoraan -takiaispensaikkoon, ja suuria takiaisia tarttui hiuksiin. - -"Missä olette?" hän kuiskasi. - -Mutta samalla hän jo näkikin Lenzyn ja Mirkan, jotka odottivat ikkunan -alla. Ei ollut aikaa kyselyihin eikä pitkiin puheisiin. - -"Hiljaa -- hiljaa!" he varoittivat toisiaan. - -Tällainen oli siis yö, niin tuiki toisenlainen kuin päivä. Pehmeitä, -suuria yöperhosia lenteli edestakaisin, ja isoja, näkymättömiä -paarmoja, jotka ikäänkuin sokaistuina umpimähkään ampaisivat ohi. Ei -ollut pimeä, vaan hämärä ja lämmin. Toiset kukat nukkuivat, toiset -sensijaan tuoksuivat oudolla tuoksulla, jota ei kukaan heistä tuntenut. - -Ah, kuinka Katinka rakasti sekä pelkäsi yötä! Ei koskaan saanut nähdä -yötä kasvoista kasvoihin, aina täytyi mennä nukkumaan ennen. Ja yöllä -oli kuitenkin omat kukkansa, omat tuoksunsa, omat luontokappaleensa ja -lapsensa, joista päivä ei mitään tiennyt. Sillä oli kiiltomatoja, jotka -syttyivät lehdille kuin vähäinen, viheriä tähti, sillä oli hitaasti -ja äänettömästi astelevat etanansa ja hyppelevät rupisammakkonsa, -yölepakkonsa, jotka suhahtivat ohi kuin henkäys... Sillä oli kukkansa, -jotka vain öisin aukenivat, kutsuen yöhyönteisiä... - -Mutta yö oli myös hirveä, kauhistava, -- täynnä pääkallojen -kuolemantanssia ja virvatulia kätkettyjen aarteitten päällä... Yö oli -pimeys. Yö oli kuolema. - -"Mennään", kuiskasi Mirka. Hän oli kaikista kolmesta vähimmän rohkea ja -näytti värisevän vilusta tai pelosta. - -Voi olla, että toisetkin kaksi pelkäsivät, mutta ei kumpainenkaan -sitä näyttänyt. Toinen toisensa jäljestä he hiipivät puutarhan -aitausta pitkin, kunnes saapuivat veräjälle. Soldat-niitty oli -edessä, sumuisena, mereltä kohoavine usvineen, kuten aina, vielä -niittämättömänä, horsmanpunaisena. Tuoksuivat tervakukat, koiranputket, -leiniköt, valko-apila ja angervat. - -"Täällä on hyvä", sanoi Lenzy. - -Toiset nyökäyttivät myöntäen päätään. - -Ja Lenzy istui maahan, ojan reunalle, riisuen sukat ja kengät -jalastaan. Mirka ja Katinka tekivät samoin, aivan vaiti. He tekivät -sen melkein hartaudella, ikäänkuin jonkun vertauskuvallisen ja -tärkeän toimituksen, ja jos rohkeutta olisi riittänyt, olisivat he -kai mieluimmin koonneet vihatut sukkansa ja kenkänsä rovioksi ja -valmistaneet otollisen polttouhrin vapaudelle ja suviyölle. - -Olon outous teki heidät kaikki ylen harvapuheisiksi. He nauttivat kukin -erikseen, katsomatta edes toisiinsa. - -"Maassa on kastetta", sanoi Lenzy vihdoin. - -Ja hän ojensi jalkansa pehmeään ja tuoksuvaan heinikkoon. Ne -näyttivät melkein sinertävän valkoisilta. Lenzy ja Mirka eivät -milloinkaan päivettyneet, eivät edes paahtavimmassa paisteessa. Heidän -ohimoissaankin risteili kalpeita, sinisiä suonia. - -Lenzy käyristi varpaansa ja taittoi suuren sinikellon, joka jäi -varpaitten väliin. - -Hän oli hyvä, viisas ja rauhallinen eikä koskaan unohtanut, että oli -sisartaan ja Katinkaa vuotta vanhempi. - -Mutta Mirka ajatteli yhä käärmeitä. - -"Kun käärme poikii", selitti hän äkkiä, "niin se kiipee puuhun, ja -pudottaa sieltä poikansa". - -"Lorua", sanoi Lenzy, "käärmeet munivat munia. Aurinko hautoo ne." - -Katinka ei kuullut kumpaakaan. - -"Me tullaan tänne", hän puheli. "Me ollaan jo isoja, koulunkäyneitä, -- -kukaan ei voi enää kieltää. Me maataan täällä koko yö." - -Tuntui selvään hunajainen lemu, keltamataran tuoksu. Puitten välitse -näkyi vilahdus kreikkalaistemppelistä. Se oli valkea kuin rukous. - -"Tytöt!" sanoi Katinka yht'äkkiä. "Luvatkaa minulle, mutta pyhästi, -että tulemme kaikki kolme Soldat-niitylle vainajina. Sanokaa näin: -missä ikinä lepäänkin viimeistä untani, valtameren pohjassa tai -Siperian tundrilla tai -- tai Saharan hiekassa tai missä muualla -_valjenneet luuni_ lienevät, -- niin tahdon tulla Soldat-niitylle -vainajana." - -"_Valjenneet luuni_", hän lausui erityisellä juhlallisella -kaameudella; hän oli sen sanan edellisenä päivänä lukenut jostain -intianikertomuksesta. - -He tarttuivat toisiaan käsistä, kuumin sormin. Ja kaikki kolme -lausuivat yht'aikaa valansa: - -"Missä ikinä lepäänkin viimeistä untani... niin tahdon tulla -Soldat-niitylle vainajana." - -Kaikki kolme jäivät tuijottamaan valkoisiin, irrallisiin usviin, jotka -pitkinä liepeinä liikkuivat yli yöllisen niityn, ikäänkuin autuaitten -varjot. - -Kuu nousi kaisloista ja vedestä, vaskenpunaisena kuin tuntematon -jumaluus. Ihmeellinen, pelokas tunne valtasi heidät, salaperäinen -vavistus tuon tuntemattoman tulipallon edessä. He olivat kuin yksin -maailmassa, hitaasti nouseva kuu, ja he kolme paljasjalkaista, -vuoteistaan karannutta tyttölasta. He olisivat halunneet polvistua, -itkeä nyyhkyttää ja rukoilla kuuta... - -Sitten Katinka sanoi: - -"Nyt mennään Mustaanjokeen uimaan." - -Ei kukaan pannut vastaan. Tänä yönä oli kaikki sallittua ja -mahdollista. Tuntui vain päätähuimaavalta, pyörryttävältä. Mennä -Mustaanjokeen uimaan ja keskellä yötä! Seuraavaa aamua ja päivää ei -ollut olemassakaan. - -He olivat jo tuiki syntisiä, ilmankin! - -He kiersivät Kuninkaan ohi joelle. Koirankopissa haukahtivat -jäniskoirat, Ilo ja Piili. Tarhassa märehtivät torkkuvat lehmät. He -kantoivat kukin sukkiaan ja kenkiään. - -Joen rannalla tuoksui kuten Soldat-niitylläkin, mutta senlisäksi -tuoksui vesi ja raskaat, kultaiset ulpukat. Joki tuli Mustastakorvesta; -sen lähteet olivat siellä, missä Elämänlähdekin. - -Kuu yhä nousi ja hopeoitui, pienentyen samalla luonnolliseen kokoonsa. -Se oli jo korkeimman lepän latvassa. - -Lenzy koetteli jalallaan vettä. - -"Tytöt", hän kuiskasi. "Luuletteko, että hän hukkui tähän?" - -"Kuka hukkui?" kysyi Mirka, koettaen asettautua kuun säteeseen. - -"Hän, -- vanhan herran pikku piikatyttö, -- joka rikkoi maljakon." - -Mutta Katinka kietoi palmikoitaan päälaelle eikä sanonut mitään. Hän -vain ajatteli, mlnkätähden Lenzy mahtoi sanoa "vanha herra", vaikka se -oli hänen äitinsä-äidin isä. - -Hetken päästä he jo tanssivat piirissä keskellä jokea, toisiaan kädestä -pidellen, keskellä kuutamoa. - - - - -12. - - -Ylinnä Hovissa oli Mummuli, siitä ei ollut epäilystä. Katinkalle se oli -päivänselvää. Niinkuin Mummuli päivällispöydässä istui ylinnä, niin hän -Katinkan tajunnassakin istui jollain näkymättömällä valtaistuimella. -Hän oli sen arvojärjestyksen huippu, joka yhä aleten jatkui Katinkaan, -Lenzyyn ja Mirkaan saakka, ja johon kuului Grosspapa, äiti, isä, -sedät, tädit, serkut ja pikkuserkut ja satunnaisina vieraina kaikki -Rabet Lontoosta, Parisista, Pietarista ja aina Madeirasta asti. Tämä -oli maailma sinänsä, ja siihen kuului vielä naapurihovien asukkaat, -kaikki Mendtit, Riemenschneiderit, Ripasit ja Adaridit. Paitsi sitä oli -Hovissa tosin toinenkin maailma, mutta sekin oli maailma sinänsä eikä -kuulunut tähän. Se avautui keittiön puolella, väentuvassa, pajassa ja -Ahokkaan kylässä. - -Katinka tiesi hyvin kuuluvansa Hovin ylämaailmaan. Mutta se ei -estänyt häntä tuntemasta alituista, herkeämätöntä vetoa tuota toista, -alamaailmaa kohtaan. Lenzy ja Mirka eivät sinne koskaan pyrkineet, -heille riitti ylämaailma. Mutta Katinka ei saanut rauhaa, hänen oli -oltava joka paikassa! - -Alamaailmaan kuului koko keittiön asujamisto, Sokia-Mari, Kyökki-Ieva, -Sisä-Miina, Pyykki-Miina, pikku-Tilta, Hamusen-Ieva, Anni ja Masha, -venakko, sitten vielä Kuski-Heikki, Suhonen, puutarhuri, jolla oli -oma tupansa puutarhan kupeella, ja Suhoska, hänen vaimonsa, jolla oli -kylmänvihat jaloissa. Nämä olivat läheisimmät, mutta lisäksi oli vielä -epälukuinen määrä lampuodin piikoja ja renkejä; karjakkoja, Tupa-Anni -lapsineen, seppä ja Ahokkaan väki. - -Kuninkaan, lampuodin, laita oli mutkallisempi. Ei ollut hyvä sanoa, -mihinkä hän näistä kahdesta maailmasta oikein kuului. Katinka ei -milloinkaan nähnyt hänen käyvän pääovesta, ja se oli sentään Katinkan -silmissä muuan varmimpia tuntomerkkejä ylämaailmaan kuulumisesta. Mutta -Kuningas ei myöskään tullut keittiön tietä, kuten muu alamaailman väki, -hän meni kylkirakennuksen sivuovesta suoraan Grosspapan huoneeseen. Hän -oli kuin taivaanvuohi näitten kahden maailman välillä, käski toista ja -totteli toista. - -Toinen maailma alkoi jo keittiön portaista, takapihasta, jolla oli kuin -oma kasvitarhansa, takapihan villi yrttitarha, hyöstynyt ruoanjätteistä -ja likavesistä. Hirvittävän korkeita, vihaisia nokkosia, jotka -polttivat kädet palorakoille, takiaisia, jotka keräsivät pölyn leveille -lehdilleen, löyhkääviä koiruohoja, joita Anni keräsi ja kuivatti -kimpuiksi, ja kukkivia hullukaaleja, joilla oli myrkyllinen, likaisen -kirjava kukanterä. - -Hiukan kauempana aidan takana oli kanojen ja kukkojen teloituspaikka, --- siellä ne lensivät ilman päätä, kaula surkeasti verissä. - -Jääkellarissa pidettiin talvea vangittuna kolmen oven ja kolmen lukon -takana. - -Viiniholvissa sensijaan oli Sokia-Marin komero. Hän asui siellä -jo toista vuosikymmentä, keskellä tynnyreitä ja viinipulloja, -joita Leopold Raben lontoolaiset veljenpojat joka vuosi lähettivät -viiniviljelyksiltään päiväntasaajan seuduilta. Hän elosteli siellä -kuten hiiret tai tuhatjalkaiset, jotka juoksentelivat pitkin kiviseiniä. - -Kukaan ei tarkalleen tiennyt hänen ikäänsä, ei edes hän itsekään, -mutta hän oli varmasti vanhempi Grosspapata ja Hamusen-Ievaa ja -itse lampuodin isää, vanhaa Kuningastakin. Hän oli vanhin olento -koko Hovissa, vanhempi itse Hoviakin, jonka päärakennus oli ollut -vasta salvoksella, kun Mari tuli taloon Mummulin imettäjäksi. Hän -oli vielä vanhan herran peruja, kuten Fataburin lasinpuhaltimien -jätteet ja salatieteelliset kirjat ullakolla tai hänen selloviulunsa -metallikirjaimineen vierashuoneessa. - -Hänen oli tapana istua viinikellarin kynnyksellä, silmät rävähtämättä -päin aurinkoa, päässä iänikuinen, vanhuuttaan vihertävä tanu, kova ja -kiiltävä kuin kuoriaisen koppa. Silmiä kattoi valkea, linnun luomen -kaltainen kaihi; vaatteista uhosi merkillinen, tunkkainen ja kostea -haju. - -Hän näytti aina ikäänkuin jotain kuuntelevan. Ajanvietteekseen hän -leikkeli räsymattoja varten tilkkuja ja keri ne suuriksi, kirjaviksi -kiekoiksi. Mutta sitä tehdessään hän alati kuunteli. Hän väitti -kuulevansa Mustankorven kohun. Toiset nauroivat ja sanoivat hänen -puhuvan päättömiä, mutta Sokia-Mari pysyi itsepintaisesti väitteessään. -Hän kuuli sen varmasti, yöllä tosin selvemmin kuin päivällä. Se oli -ikäänkuin tasaisesti virtaava, huokaava ääni, joka oli kaikkien muitten -moninaisten äänien alla. - -Hän muisti vielä ajat, jolloin korpi alkoi heti aidan takaa, ja susi -uskalsi talvisin pihamaalle. Pellot, vainiot, puutarhat, kaikki on -vähäistä korven rinnalla. Vanhan herran vaunutiestäkin on jäljellä vain -viheliäinen polku. Kaikki, mitä ihmiskäsi ja järki ovat aikaansaaneet, -on kuin nuo kirjavat räsymaton kaistaleet. - -Katinka pujahti keittiöön, milloin vain taisi. Itse ilmakin siellä oli -erikoisen mieluinen ja hivelevä, täynnä höyryjä ja käryjä, juuston, -vastasiivilöidyn, vielä vaahtoavan maidon ja nousevan taikinan tuoksua. -Aina oli siellä touhua, räiskettä, kilinää-kalinaa! - -Katinka rakasti katsella Kyökki-Ievan lihavilla, tanakoilla -käsivarsillaan, joissa oli tiheää, untuvaista ihokarvaa, sotkevan -taikinaa, vierittävän siitä koukistettujen hyppysiensä alla -uskomattoman nopeasti sämpylöitä, jotka sitten uunissa paistuivat -kauniin vaaleanruskeiksi, tai sitten käsittelevän patoja ja -liesirenkaita paljain sormin, jotka näköjään olivat tuiki tunteettomat -kuumuudelle. - -Katinka rakasti väen hapanta katajakaljaa, jota jokainen joi suoraan -puukiposta, ja suolaisia särkiä, joita ei koskaan näkynyt muualla kuin -väen pöydässä. Niillä oli ihmeellisen suloinen, kielletty maku. Niitä -täytyi vain nauttia varkain. Ja oli kuitenkin miekkoisia, jotka saivat -niitä joka ateriaksi! - -Keittiön takana oli piikojen makuukomerot, kaksi matalaa, -kaari-ikkunaista huonetta vasemmassa kylkirakennuksessa. Niissä oli -aina tuulettamaton, umpinainen haju. Mutta muuten ne olivat peräti -viehättävät nekin, kuten keittiökin. Huiskin, haiskin kampojen ja -eriväristen hiustukkojen seurassa siellä oli rasvaisia ja savuttuneita -kirjoja, joilla oli uteliaisuutta kiihoittavat nimet, kuten Uusi -Kenoveeva eli Roosa Tannenpurista ja muuan aivan nokinen ja yltäyleensä -ruskea Holperin Äijä, joka oli kuin paistinpannussa käynyt; sitäpaitsi -Satakieli eli Sata laulua Suomen kansalle ja Suuri Egyptiläinen -Unikirja, jota Kyökki-Ieva erityisesti tutkisteli. - -He näkivät alati unia öisin. Ja he puhuivat unistaan, ikäänkuin jostain -täysin todellisesta, ne herättivät heissä aivan samanlaista pelkoa tai -iloa. Katinka kuunteli korvat pystyssä, kun Kyökki-Ieva pani kädet -ristiin vatsalleen ja sanoi: "Pankaas nyt merkill', kyll' se nyt -kuoloo." Kyökki-Ievan unet merkitsivät aina kuolemaa ja tapaturmia. Hän -näki leipovansa rinkelejä, täpötäynnä suuria, mustia rusinoita, taikka -oli keittävinään soppaa, mustaa kuin piki, kaikki perin pahoja enteitä. -Kaikki oli täynnä merkkejä; sakset putoilivat kärki edellä; lukki oli -yöllä kutonut seittinsä uunin suuhun. Yksinpä hänen liikavarpaansakin -ennustelivat; niitten avulla hän tiesi sateen ja rajuilman tulon. - -Oli ihmeellistä; kaikki nämä Ievat, Annit, Sisä- ja Pyykki-Miinat, -Heikit, olivat omassa maailmassaan tuiki toisenlaisia kuin joutuessaan -Grosspapan ja Mummulin maailmaan. Ylämaailmassa he olivat vähäpuheisia, -hiljaa astelevia, vastasivat vain kysyttäessä. Mutta niin pian kuin -keittiön ovi oli sulkeutunut heidän takanaan, he olivatkin tuota -pikaa isoäänisiä, lörppöjä, kujeilijoita, aika äkämyksiä, mutta aina -kadehdittavan hullunkurisia. Saattoi melkein unohtaa heidän olevan -aikaihmisiä. Heille sai nauraa katketakseen. Illallisastiat pestyään -he saattoivat iloitella tuntikausia, niinkuin ei seuraavaa aamua olisi -ollut olemassakaan, pistää keskellä keittiön lattiaa tanssiksikin, jos -vain Sepän-Anton tai joku muu Ahokkaan pojista ilmestyi keittiöön, -- -laulella päättömiä lauluja, kinastella, loruta ja nauraa loppumattomiin. - -Anni lauloi muuatta muka puolalaista laulua, jossa aina toistui: -luppa-tsuu, luppa-tsuu. Mutta kun häneltä ruvettiin kyselemään, mistä -hän sen oli oppinut, herkesi hän siihen paikkaan. Olipa ollut muuan -tensikka, venäläisen upseerin tensikka, joka oli opettanut. Hän sanoi -sen melkein vihaisesti eikä enää laulanut. Kaunis Sisä-Miina sadatteli -aina Mummulia lyhyistä vaatteista, joita jokaisen Hovin palvelustytön -täytyi sitoutua käyttämään pestin ottaessaan. Mutta toden teolla ei -mikään puku olisi paremmin sopinut hänen kamarineitsytkauneudellaan -kuin juuri valkeat kohohihat, punainen hame, ruohonpäiset liivit ja -kirjava huivi, jonka hän solmi harteilleen peilin edessä, mikä ei ollut -kananmunaa suurestikaan isompi. - -Hän ryöpsähti keittiöön, heitti tarjottimen pöydälle ja tarttuen -vantteraan ja raskaskääntöiseen Kuski-Heikkiin, alkoi huudella: - -"Kaheksa komiaa tyttöö Hoviss' ja Heikk' yheksäs!" - -Kaikki tiesivät, että Heikki vaihtelevalla onnella kosiskeli -Sisä-Miinaa, ja että Miina kiemaili hänelle, mutta yht'aikaa myös -nuorelle piispansaarelaiselle perämiehen alulle. - -Katinka ei tainnut kyllin ihastella näitten alamaailman ihmisten -elämää. Se näytti olevan pelkkää ilonpitoa. He saivat suolaisia särkiä -ja hapankaljaa niinpaljon kuin halusivat. Heitä ei pidetty laihalla -ruoalla, että tulisivat keskeltä katkeaviksi kuin vaapsiaiset! - -Katinkalle jäi muistiin muuan ilta. Hän, Katinka, makasi jo -ristikkovuoteessaan ja rallatti ratokseen; ikkunat puutarhaan olivat -auki, oli tuollainen lämmin kesäilta, vain kuin kuuman päivän jatko. -Yht'äkkiä tulee siihen ties mistä, Anni, ja hetken päästä Sisä-Miina; -Katinka yhä rallattaa, nyt jo kovemmin. Anni ja Sisä-Miina alkavat -pyörähdellä, Katinkan rallatuksen mukaan, ja samassa on siinä -pikku-Tiltakin, hänkin pyörähtelee, mutta yksinään. Katinkalla on -sanomattoman hauskaa, hän ihan rakastaa noita, jotka tuossa lattialla -pyörähtelevät, ja hänestä tuntuu, että hekin rakastavat häntä. Tätä -menoa voisi jatkua vaikka koko yö, aivan kuin surviaisten tanssia -tuolla ulkona kesäisessä ilmassa! - -Seuraavana päivänä tuli vieraita Vongurista, Vongurin vanha -salaneuvoksetar, joka aina puhui miesvainajastaan, Herrassa nukkuneesta -Abram Abramovitshista, kuollut neljännesvuosisata takaperin, ja paitsi -sitä Pesusta koko Ripasin joukkue, rouva ruiskukanvärinen silkkihame -yllä, ja herra, mansetinnappeina kultakimpaleet omista siperialaisista -kultakaivoksista. - -Illempana Mummuli istutti vieraansa takaparvekkeelle: piikatyttöjen -oli näytettävä vieraille tanhujaan ja piirihyppyjään ruohikolla. -Tällaiset näytelmät miellyttivät Mummulia, ne hyväilivät hänen -valtiatarvaistojaan, aivankuin hän elonkorjuutalkoitten jälkeen tapasi -pylväsportailla istuen ottaa vastaan ohikulkevan talkooväen kumarrukset -ja niiaukset. - -Katinka, suittuna, tärkkihameet yllä, valkoisissa kenkiin saakka, -katseli tätä menoa toisten takaa. Hän ei ollut uskoa silmiään. Olivatko -nämä todella samoja, jotka eilen hänen rallattaessaan olivat tanhunneet -kuin hyttyset? Nämäkö kankealiikkeiset, saamattomat ja hiestyvät -olennot, jotka tuossa pakoitetusti pyörähtelivät? - -Mutta vieraat taputtivat kohteliaasti käsiään, Pesun Ripas ääneensä -nauraa höristen ja huutaen "da capo", johon hänen poikansa täydestä -kurkusta yhtyivät. Vongurin salaneuvoksetar tyytyi katsomaan näytelmää -lornjetillään. Mummuli antoi armollisesti merkin, ja väki sai -keittiössä vehnäskahvit. - -Katinkalle vain jäi kummallinen, kaiveleva tunne, melkein kuin häpeää. - - - - -13. - - -Katinka eroitteli mielessään kaiken elottoman ja elollisen Hovissa -hyviin ja pahoihin. Edelliset olivat hyvänsuopia ja rakastettavia, -niitä olisi halunnut hyväillä ja halata, likistäytyä lähekkäin, -nimittää rakkailla, suloisilla nimillä, ottaa vuoteeseensa ja nukkua -niitten keralla. Nämä hyvänsuovat esineet ja olennot olivat useimmiten -hiljaisia ja vaiteliaita, ne olivat kukkia, tai Tilkoaniemen notkon -valkeita, punasilmäisiä hiiriä, tai sitten huonekaluja, kuten etehisen -iso kaappikello. Perin harvoin ne olivat ihmisiä. - -Hyviä oli vain harvassa; pahansuopia ja peljättäviä verrattoman paljon -enemmän. Ja niitä oli kohdeltava aivan eri tavalla. Niitä täytyi -kiertää kaukaa tai sitten uhikseen ärsytellä ja härnätä ja senjälkeen -suinpäin paeta, kun ne kävivät vaarallisiksi. - -Niitä oli todella suuri joukko: Mustankorven sudet, Hovin yläkerta ja -isot kuvastimet alasalissa, ukkosilma, mustalaiset ja Vanha-Kuningas. - -Hyvänsuovista esineistä ja olennoista ei usein tiennyt enempää kuin -hyvänolon tunteen, mikä niistä kuin salaa uhosi. Ne eivät koskaan -hyökänneet eivätkä ajaneet takaa. Ne vain odottivat, että menisi ohi -ja huomaisi heidät. Herahti joskus vastustamaton hyvänolon tunne koko -ruumiiseen ja sieluun, niin että varmasti tunsi jonkun tuntemattoman -kukan tuoksuvan tiepuolessa tai turpean, viheriä juovaisen kurpitsan -verannan seinämällä ystävällisesti ajatelleen. Niillä ei useinkaan -ollut muuta puhetta kuin tuoksu; se oli niitten ainoa kieli. - -Katinka toi kukkia vuoteeseensa, hän nukkui niitten keralla. -Etehisen kaappikello taas oli tosin liian iso mahtuakseen Katinkan -ristikkovuoteeseen, mutta sensijaan oli Katinka kerran -- jo kauan -sitten -- viettänyt yönsä siinä. - -Se oli tapahtunut näin. Katinka ja kaappikello olivat ystävykset jo -ammoisista ajoista. Se oli perin merkillinen kello. Sen taulussa, joka -oli iso ja pyöreä, vaihtelivat aina vuorokauden ajan mukaan eri kuvat, -jotka Katinkalle käsittämättömällä tavalla ilmestyivät sen sisimmästä. -Muutos tapahtui hyvin hitaasti, milloinkaan ei voinut minuutilleen -sanoa, milloin toinen tuli ja toinen meni. Mutta koko kello muutti -muotoa kuvien keralla, ikäänkuin suuret kasvot, jotka vaihtoivat -ilmettä; se oli iloinen ja hilpeä, kauhistava ja salaperäinen, naurava -ja itkevä, aina sen mukaan kuin kuvatkin. Aamulla oli näkyvissä -verevä ja pulloposkinen aurinko, jonka hyvätuulinen hymy tarttui koko -kellotauluun, numerot, viisarit, kaikki nauroivat, ja aurinko oli kuin -syksyinen omena. Mutta keskipäivällä olivat kellon kasvot tyynet ja -miettivät; näkyvissä oli hiljainen maisema, pieni talo, jonka takana -kasvoi puita, ja keltainen vainio, täynnä keskipäivän uneliasta -lepoa. Illalla purjehti näkyviin laiva, täydessä lastissa, purjeet -täynnä tuulta, matkalla tuntemattomille merille. Se jätti jälkeensä -riuduttavan ikävän, kuin vaahtovanan, alkaessaan taas liukua kellon -syvyyksiin. - -Mutta mitä oli yöllä? Minkälaiset olivat kellon kasvot, silloin koko -Hovi nukkui, Grosspapasta ja Mummulista alkaen Lenzyyn ja Mirkaan ja -aina Sokiaan-Mariin asti alhaalla kellariholvissaan. Ah, Katinka parka -ei saisi sitä koskaan tietää, hän nukkui aina silloin jo sikeässä -unessa, kun kello ilmaisi viimeiset salansa yölle ja pimeydelle. - -Mutta eräänä yönä Katinka hiipi paitasillaan etehiseen, puristettuaan -ruoholaukkaa silmiinsä hereillä pysyäkseen. Hän kohotti kynttilänsä, -ja kello tuijotti häneen synkkänä ja uhkaavana; sen taulussa oli -luinen käsivarsi, joka käänsi kumoon tuntilasia, ja viisarit näyttivät -kahtatoista. Katinka ymmärsi: se oli kuolema. - -Samalla narahti keittiön ovi, ja puolikuolleena säikähdyksestä Katinka -pujahti kellokaappiin. Joku kulki ohitse, luultavasti Sisä-Miina, -Katinkan kyyhöttäessä ahtaassa kaapissa. Sen jälkeen hiljeni kaikki, -hän oli kuulevinaan vain suuren ja ystävällisen sydämen sykinnän. -Hän oli keskellä salaperäistä koneistoa, joka mittasi aikaa. Kaikki -salaisuudet olivat lähellä, käden ulottuvilla; täältä jostain, hänen -päänsä yläpuolelta, lähtivät liikkeelle kaikki nuo salaperäiset kuvat. -Yhä raukeammaksi, yhä uneliaammaksi hän kävi, yhä turvallisemmaksi -hänen olonsa, kunnes hän vihdoin nukkui kellon suojaan, niinkuin olisi -nukkunut maailman sydämelle. - -Tällaisia olivat hyvänsuovat. Mutta yhtä ankara oli ahdistus, mikä -lähti pahansuovista olioista. - -He ovat vielä hyvin pieniä, aivan selässä kannettavia, ainakin Katinka -ja Mirka. He tekevät pitemmät retkensä aina hoitajiensa selässä, -Katinka Annin, Mirka Mashan, Agnes-tädin venakon, Lenzy saa juosta -kipittää omin jaloin, minkä pääsee. - -He ovat lähteneet marjaan, kiivenneet yli aidan ja uponneet ihanaan, -vihreään ruohoon. "Kasso pomppoi", sanoo Anni ja poimii mansikoita. -"Miljoonapomppoja!" kirkaisee Katinka. Mutta samassa tuokiossa kasvaa -heidän eteensä äkkiä kuin maasta nokinen, tuima, ärjyvä hirviö, -nahkavyöliina edessä ja kädessä moukari. - -"Pois siint' heinää tallaamast'! Vai työ täss' miu marjojai. -Pääsettekös, taikk'." - -Mirka pudottaa ropeensa ja alkaa kirkua, Mashan yrittäessä yli aidan. -Anni aikoo juuri aukaista suunsa syytääkseen aikamoisen sanaryöpyn -murjaanille päin naamaa. Mutta sitä ennen tapahtuu jotain. - -Katinka seisahtuu äkämystyneen hirviön eteen, jonka polviin hän vaivoin -ylettyy, ja sanoo: - -"Ei ne ole seppäsedän mansikoita, ne on Jumalan mansikoita!" - -Ja nyt saavat kaikki nähdä: hirviön käsi hervahtaa, noen ja tahman -keskeltä avautuu leveä suu, täynnä mahtavia, valkoisia hampaita, ja -samassa pärähtää tärisyttävä nauru: - -"Kuulkaa noit' tyttölöi... Vai Jumalan marjoi... No poimikaa sitt' -Herran nimmee..." - -Susia pelkäsi Katinka siitä saakka, kun ne talvella raatelivat jäällä -Dianan. - -Diana oli silloin tosin hylkykoira, lahjoitettu pari vuotta sitten -vanhuuttaan muutamalle Hovin torpparille. Mutta Katinka rakasti -sitä kuitenkin, nykyisessä alennustilassakin, kun se nälkäisenä ja -takkuisena, häntä koipien välissä, kaukaa kiersi Hovia. Se oli yhtenä -ainoana talvena uskomattomasti raaistunut; siitä oli tullut oikea -kulkuri, luihuileva, salavihainen ja arka; sen luonne oli muuttunut -ulkoasun keralla. Sen kyljet olivat täynnä vereksiä puremia, sillä -se oli aina sotajalalla muitten koirien kanssa; se ontui toista -etujalkaansa. Se ei kuulunut enää mihinkään koirayhteiskuntaan, -ei entiseen yläluokkaansa eikä nykyisen alemmuutensa tovereihin, -kyläkoiriin; molemmat kohtelivat sitä yhtä suurella epäluulolla ja -vainolla. - -Hoviin se kuitenkin tunsi epäämätöntä vetoa, se kaarsi sitä, milloin -suinkin toisten koirien, entisten metsästystoveriensa ärhentelyltä -taisi, surullisesti ja ikävöivästi vinkuen. Se nuuski heti kesän alussa -selville, että sen entiset omistajat olivat palanneet, metsästystorven -tuttu raiku saattoi sen iloiseen raivoon, se aikoi suoraa päätä syöksyä -entisen onnensa sijoille. Mutta paratiisi oli suljettu, ja Kyökki-Ieva -ajoi sen luudaniskuilla loitommalle. Tämän jälkeen se ei uskaltanut -tulla jääkellaria kauemmaksi. Lampuodin, Kuninkaan, lapset heittelivät -sitä kivillä, sille oli kielletty antamasta ruokaa. - -Katinka ei alistunut kieltoon, hän päinvastoin keräsi luita ja -leivänkannikoita ja syötti niitä Dianalle aidan takana, milloin -Kyökki-Ievan silmä vältti. Oi, Diana, Diana! He itkivät molemmat, -Katinka ja Diana, -- koira uskaltamatta nuolla kiitokseksi lapsen -ruskeaa kättä, pää kallellaan, veden valuessa kellanvihreistä silmistä; -herra ties, miten veristä vääryyttä se tunsikaan kärsineensä! - -Mutta eräänä kesänä ei Dianaa enää näkynyt missään. Nuori Kuningas -kertoi Katinkalle tavanneensa kerran talvella vereksiä suden jälkiä -jäältä Kataja- ja Koprasaaren väliltä sekä karvatukkoja, jotka -kaikesta päättäen olivat Dianan. Diana oli siis päässyt autuaammille -metsästysmaille. - -Sinä yönä Katinka ei saanut unta ristikkovuoteessaan, vaikka olisi -lukenut Herran siunauksen kaikilla eri kielillä, mitä Hovissa puhuttiin. - -Hän oli kuulevinaan susien ulvonnan, kun ne painuivat Mustastakorvesta -saarien välitse jäälle ja odottivat Dianaa, veripunainen kita ammollaan -kohti kylmää ja terävää kuuta. Hovissakaan eivät aina kukkineet -jasmiinit, täälläkin oli hankia ja pakkasia! - -Katinka vaipui vähitellen eräänlaiseen horrokseen. Hän oli olevinaan -Diana. Mutta ei äskeinen kapinen, raihnainen Diana, vaan nuori, -sileäpintainen ja voimakas. Hän on iltayöstä maannut jossain lämpimässä -ja ahtaassa kopissa, heiniin hautaantuneena, jotka mieluisasti -syyhyttivät sieraimia. Mutta vastustamaton veto vie hänet talviyöhön -ja jäälle. Hän haukahtaa kuulle kuin vanhalle tutulle, hän päästää -ulvonnan lampuodin ikkunan alla, josta vastaa vain halpaantuneen -Vanhan-Kuninkaan ähkinä. Sensijaan ei kuulu nuorta Kuningasta eikä -hänen tuliluikkuaan. Ja Diana kiertää kerran koko Hovin ja syöksähtää -sitten pitkin koivukujaa alas jäälle läpi jäätyneen pajupensaikon. - -Kuinka lumi kimaltaa, kuinka käpälät miltei jälkiä tekemättä hipovat -hankea! Jäällä on heikkoa, himmeää valoa, Koprasaaren kuusiryteikkö on -musta ja liikkumaton. Ihanaa on näin juosta ja tuntea oman voimansa -hively! - -Yht'äkkiä täyttää outo ja ärsyttävä haju ilman... Katajasaaren takaa -häilähtelee kuin harmaita pisteitä, ikäänkuin rantakivet olisivat -alkaneet elää. Kuuluu haukku, -- melkein kuin koiran, vain hieman -venytetympi -- uu -- uu... - -Pako on myöhäistä. Harmaat kivet muuttuvat susiksi, ne hyökkäävät hänen -päälleen. Niitä on monta, kolme, neljä... hän näkee, kuinka niitten -kuuma huounta muuttuu huuruksi pakkasessa. Ne irvistävät aivankuin -koirat, niin että käyrät, terävät kulmahampaat näkyvät. Ja Dianan -torjuessa kolmea, puree neljäs häntä niskaan... - -"Sudet, -- sudet!..." - -Katinka heräsi omaan huutoonsa, katseli hetken aikaa tyhjin, -kauhistunein silmin ympärilleen ja vetäisi sitten peitteen -yltäylitseen. Sen alla on pimeä ja lämmin, on kuin etana kuoressaan. -Mutta parasta lie sentään rukoilla.. Kun vain tietäisi, mitä kieltä -Jumala parhaiten ymmärtää... "Müde bin ich, geh' zur Ruh'... Gud som -hafver Barnen kär... Sun haltuus, rakas Isäni, ma aina annan itseni, -mun sielun' ruumiin', tavaran', ne ota Herra vastahan." - -"Sen uskon ja sult' pyydän viel'." - - * * * * * - -Kesäisin Katinka yhdessä Lenzyn ja Mirkan kanssa huvittelihe -pelkäämällä milloin mitäkin. - -Pelko oli epäilemättä jotain erinomaisen hupaista. Se alkoi suloisena, -vihlaisevana hivelynä sydänalassa ja levisi sitten kuin kipinöinä -sormenpäihin saakka. Se oli yhtä jännittävää, kuin mikä muu leikki -tahansa. Pääasia oli vain, että osasi pelastua viime tingassa, silloin -ei ollut mitään hätää. - -Tiesiväthän he tietysti, etteivät suuret, hiljaiset kuvastimet -alasalissa, enemmän kuin yläkerran kaikukaan, joka heitä niin kammotti, -olleet millään lailla vaarallisia, niin kauan kuin antoi niitten olla -rauhassa. Omasta aloitteestaan ne eivät mihinkään ryhtyneet. Ne olivat -kuin nukkuvia, rauhallisia petoja, jotka kävivät uhkaavaksi, vasta kun -niitä uhitteli ja härnäsi. - -Mutta sitä he juuri halusivatkin. He tahtoivat väkisinkin herättää -kaikki vihamieliset voimat, mitkä uinuivat peilien valhesyvyyksissä ja -yläkerran kaikuvissa lokeroissa, nauttiakseen omasta pelostaan. - -Ja niin uudistui lukemattomia kertoja sama näytelmä: he marssivat -yläkerran portaita peräkanaa, juhlallisina ja varovaisina, edellä -kultatukkainen, totinen Lenzy, sitten pieni ja hento, raskasluominen -Mirka ja lopuksi Katinka. He pääsevät onnellisesti portaitten -kierrokseen saakka, puolipimeästä häämöittävät vastaan yläkerran monet -komerot. - -Ne olivat täynnä lukinseittejä, paksuja nahkakantisia kirjoja, -käsittämättömiä metallitankoja, putkia ja pyöriä, joitten -tarkoituksesta heillä ei ollut aavistustakaan. Vanhan herran romua! -oli Sokia-Mari sanonut. Kerran he olivat eräästä nurkasta löytäneet -suunnattoman suuren pahvisen nukenpäänkin, jolla oli mustat, oikeat -kiharat, ja poven verhona purppuranpunainen silkinrepale. - -Mutta he eivät peljänneet niinkään näitä komeroita. Oli jotain -muuta, mikä oli monta vertaa salaperäisempää. Vielä muutama askel, -ja koko yläkerta alkaa elää, joka nurkasta, lattiapalkkien alta, -seinänraoista valittaa kumea kaiku. Tätä hetkeä he ovat odottaneet. -Se on aivan lähellä heitä, he kuulevat sen vaikerruksen. He syöksyvät -suin päin alas, kompastuvat, kierivät pitkin portaita. _Se_ on heidän -kintereillään, se ajaa heitä takaa alas asti. - -Taikka he sytyttävät kaksi kynttilää alasalin seinänkorkuisten -kuvastimien eteen. Kynttilät palavat peilipöydällä, he istuvat kukin -kuvastimensa edessä. Silmiä ei saa räpyttää. Silmät väkinäisesti -avoinna he tuijottavat kuvastimen valhesyvyyteen. Silmät alkavat vuotaa -vettä, peilin pinta himmenee, alkaa kiertää kuin sekavaa tähtisumua. Ja -tähtisumusta alkaa haahmoittua outoja ja eriskummaisia olioita, jotka -panevat heidän sydämensä värisemään. - -Mutta kun kauhu oli korkeimmillaan, he pidättivät hengitystään eivätkä -kirkaisseet, -- he nauttivat omasta kauhustaan. - -Mustalaisia he sensijaan pelkäsivät todenteolla, kuten vauhkoja -oriita tai raivokkaita härkiä. Niitä kulki pitkin kesää Hovin ohitse, -kaupungista päin tullen tai mennen, jalkaisin tai vankkureilla, -suurina parinkymmenen hengen saattueina. Hoviin saakka kuului -maantieltä heidän lastensa ja porsaittensa parku. Kaikki seitsemän -kuolemansyntiä mahtui heidän säkkeihinsä. He piileksivät Revonkiven -raossa ja Itkevällä Kalliolla, väijyen ohiajajia. He olivat kiristäneet -Herttualan maitokuskilta rahat. He varastivat lapsia, värjäsivät -niitten hiukset, pesivät naaman kahvinporolla, pistivät pussiin ja -inttivät porsaan kirkuvan. Ei koskaan voinut tietää, oliko säkissä -lapsi vaiko porsas. Ja Katinka tarkasteli murheissaan mustia hiuksiaan -ja ruskeaksi paahtunutta kaulaansa: hän olisi kelvannut sellaisenakin, -värjäämättä, mustalaisen säkkiin. "Mustalaisvekara!" kivahti Annikin -aina, kiukkuiselle päälle sattuessaan. Niin oli siis juostava pakoon, -jos kaukaa maantiellä näki vilahduksenkaan mustalaisista. Mutta Hovin -keittiössä saattoi heitä Annin hameitten turvista katsella, kun he -puoliväkisin työntyivät sisään, ensin aina akat, sitten vasta miehet, -ja mankuivat mangu, mangu maaraansa tai sitten mielin kielin latelivat -Kyökki-Ievalle: "hei herttasei, anna leipää, anna kallaa... hei -herttasei, anna voita..." - -Kokonaan toista laatua oli ukkosilman ahdistus. Tuli joskus yht'äkkiä -hiostava helle, Hovi alavassa alhossaan hukkui kuin pätsiin, kaikki -hiljeni, ilma sameni raskaitten, hohtopalteisten pilvien alla -salaperäiseksi ja hiljaiseksi. Lakkasivat lepattamasta tammet ja -vaahterat ja haarakoivut. Kreikkalaistemppeli vain säteili yhä -valkoisempana kuin omaa valoaan. - -Sitten kumeaa, pilvensisäistä jyminää. Kokonaiset pilvivuoret -halkeilevat Hovin päällitse ja paljastavat salamanvälkähdyksessä -hehkuvan sisustansa, joka on valkoista tulta. Satoi, suuret vesisuihkut -huuhtelivat yläparvekkeen asfalttia. - -Mirka seisoi ikkunan edessä ja huusi: "Kuule, -- kuinka Jumala pauhaa!" -Mutta Katinka sulki oven säppiin ja vielä lukitsikin sen, -- silloin -ei ainakaan Jumala pääsisi sisälle. Hupussa, peiton alla hän kuunteli -pilvien räjähdyksiä ja näki salamat, vaikka ummistikin silmänsä. Hän -ajatteli vanhaa herraa, joka haulikko kädessä uhmasi ukkosta ja jylyä. - -"Minä olen hänen tyttärensäpojantytär..." hän sanoi, -- "hänen -tyttärensäpojantytär, -- vanhan Fataburin, Hovin vanhan herran..." - -Enimmän kuitenkin Katinka kesäisin leikkisiskoineen pelkäsi -Vanhaa-Kuningasta, lampuodin, nuoren Kuninkaan, isää, joka istui -akaasia-aidan toisella puolen, ainaisessa tukituolissaan, kivenheiton -matkan päässä Hovin päärakennuksesta ja pylväsportaikosta. -Vanha-Kuningas pysytteli parhaasta päästä huoneessaan, mutta -kauniilla säällä hänen vaimonsa ja poikansa kantoivat hänet ulos -auringonpaisteeseen. Hän oli vastenmielinen katsella. Hänen silmänsä, -suuret ja lasittuneet, olivat avoinna, mutta muuten hän oli pikemmin -kuollut kuin elävä. Hänen suuri ja pöhöttynyt ruumiinsa, jonka halvaus -oli kytkenyt liikkumattomuuteen, täytti koko tuolin, kuten kömpelö, -mudankarvainen virtahirviö. Hänen monenkertainen, velttolaskoksinen -leukansa riippui syvälle rintaa vasten painuneena. - -Hovin lapset kurkistelivat häntä akaasioitten takaa kuin kummitusta, -uteliaina, mutta ilman vähintäkään sääliä. "Hän on paha", päätteli -Katinka järkkymättömällä varmuudella, ja sillä oli Vanhan-Kuninkaan -tuomio lausuttu. Kuinka hän olisi voinut olla muuta kuin paha! Hänen -hyllyvät, vihertävät kasvonsa ja liikkumaton ruumiinsa eivät näyttäneet -olevan missään tekemisissä hyönteisten surinan, pääskysten lennon -ja sireenin tuoksun kanssa, joka häntä ympäröi. Hänen jaloissaan -käyskentelivät muurahaiset, mutta hän ei tiennyt siitä. Hän oli vain -kuin sadut Pahasta-Kuninkaasta, kummallinen ja rujokas kuva jostain -ammoin revitystä kuvakirjasta. - -Ja sittenkin oli hänellä käsissään vielä liikuntakykyä ja voimaa. -Vanhalla-Kuninkaalla oli nahkahihna, jolla hän tarpeen tullen kuritti -lapsiaan ja lapsenlapsiaan, pitääkseen heidät Herran pelvossa ja -nuhteessa. Yöjuoksua hän ei sallinut, se oli sanottu, -- ei! Hän -oli ilkeäsisuinen ja häijy. Hän sivalsi nahkahihnalla nuorta, -kaunista tytärtään, jonka mieli paloi syntiin ja tansseihin. Hän oli -kuninkaantytär, mutta sai maistaa nahkahihnaa. - -Paitsi sitä oli Vanhalla-Kuninkaalla aina vieressään tuolin nojalla -ryhmysauva, jolla hän koputti, jotain tarvitessaan. Ja Katinkan -valtasi outo ja syntinen halu: kunpa Vanha-Kuningas yht'äkkiä -tarttuisi ryhmysauvaansa ja hyökkäisi heitä takaa-ajamaan. Oh, kuinka -he juoksisivat, kuinka he juoksisivat! Aina Tilkoanniemelle asti ja -sitten yhä ympäri, yhä ympäri pyörötemppelin, ja orjantappuran piikit -pistelisivät Pahaa-Kuningasta sääriin. Ja Paha-Kuninas huohottaisi: -kyllä saan teidät kiinni, -- kyllä saan teidät kiinni, tyttöletukat! -Mutta samalla he hypähtäisivät yli sillan kaidepuun ja katoaisivat -valkoisina hiirinä kivien koloon. - -He tekivät pillejä akaasian paloista ja viheltelivät härnätäkseen -Vanhaa-Kuningasta. Mutta Vanha-Kuningas ei suvainnut hievahtaakaan -eikä kunnioittaa heitä vihallaan eikä suuttumuksellaan. Hän säästi sen -nähtävästi omille jälkeläisilleen. Kärpäset kävelivät kaikessa rauhassa -pitkin hänen kasvojaan, kunnes tuvasta tuli hänen vanha vaimonsa, jolta -pillastunut orhi aikoinaan oli potkaissut nenän murskaksi, ja ajeli -lehvällä kärpäset pois. - -Mutta iltaisin, -- ja sen taisi kuulla Hovin portaille saakka, -- -jymisytti Vanha-Kuningas kaikuvasti ja äkäisesti ryhmysauvaansa -lattiaan, kun nuori Kuninkaan-Kati oli hiipinyt Hovin-Annin ja kauniin -Sisä-Miinan kanssa Porkansaaren poikien tansseihin Tilkoanniemen -pyörötemppeliin, kengät ja sukat kainalossa ja päähuivi kätkettynä -povelle. - - - - -14. - - -Juuri Tilkoanniemen roomalaisessa pyörötemppelissä, missä Fatabur -aikoinaan oli istutellut paimeniaan ja paimenettariaan, tapahtui sitten -tänä kesänä Katinkan ja Mykkä-Salamonin kohtaus. - -Heti Hovista maantielle päästyä oli kaupunkiin mennessä Ahokkaan kylä. -Se kuului naapurihoviin, ja oli, kuten hovien kylät ainakin, huonosti -rakennettuja, harmaita tai punamullalla sivuttuja mökkejä, joissa -asui kaikenkarvaisia pien'eläjiä, -- sepästä alkaen, jonka paja oli -heti tienristeyksessä. Suurin osa mökeistä oli siunaantunut runsailla -lapsilaumoilla, ja näitä Ahokkaan paljaskinttuisia, repaleisia lapsia -liikeni kaikkialle. Heidän vakinainen leiripaikkansa oli Vainikan -tien risteys, josta maantie kääntyi kaupunkiin; siellä olivat heidän -pyöreistä mukulakivistä kyhätyt lehmitarhansa käpylehmineen; paitsi -sitä tähystyskivi, josta saattoi pitää silmällä sekä kaupungin että -Tervajoen puolen ja samalla kaiken, mitä Hovissa tapahtui. - -He muodostivat ikäänkuin kaikkien Hovissa tapahtuvain näytelmäin -katsojajoukon, yhdessä Hovin omien alustalaisten kanssa. Sisimmässään -he varmaan olivat vakuutetut siitä, että kaikki nämä näytelmät oli -pantu toimeen heidän erikoiseksi hauskutuksekseen, talkoot, kesäiset -vieraspidot. Heidän isillään ja äideillään oli epäilemättä ollut -enemmän tuijotettavaa vanhan Fataburin aikoina, nykyisten Ahokkaan -lasten riemuksi sai riittää maantiellä ajavat kaleskat tai umpivaunut. -He ilmestyivät tienristeykseen kuin varpusparvi, niin pian kuin -kuulivat vaunujen töminän. Alkoi kilpajuoksu: he kirmasivat vaunujen -jäljessä aina vaahterakujalle asti, koko ajan sakeassa tomupilvessä. -Sattui, että heille heitettiin kourallinen vaskilantteja, silloin -syntyi maantien pölyssä hullunkurinen rykelmä pyöriviä käsiä ja -jalkoja. Mutta vaahterakujaa kauemmaksi he eivät yrittäneet; sinne -ehdittyään he pyrähtivät aidoille ja kiville. He saivat joskus maistaa -herraskuskien piiskaa, mutta se ei heihin pahasti sattunut; sensijaan -sai Nuoren-Kuninkaan varjokin jo heidät pakosalle; he vetäytyivät -silloin kiireesti takaisin päälinnoitukseensa. - -Heidän joukossaan oli usein muuan isätön poika, kuuromykkä, joka ikänsä -ja kasvunsa puolesta ei oikeastaan enää kuulunut lasten pariin, mutta -siitä huolimatta oleili enemmän lasten kuin aikuisten parissa. Tämän -pojan nimi oli Salamon, Mykkä-Salamon, ja hänellä kävi kaiken lisäksi -langettavainen. Hän oli vankkatekoinen ja ajoittain työhön pystyvä, -vaikka ei suinkaan aina; hän auttoi äitiään elatuksen hankinnassa -käymällä taloissa ja hoveissa maatöissä, mutta hänen täytyi aina -välillä jäädä päiväkausiksi työstä pois. Hän oli ehkä kuudentoista -ikäinen, pikemmin päälle kuin alle, ja ulkonaiselta näöltään kammottava -ja vastenmielinen; sekä Vainikan ja Hovin että lähisaarien nuori väki -vieroi häntä. Ei ollut ainoatakaan tyttöä Piispan- eikä Porkan-saarilla -tai lähihovien alueella, joka olisi suostunut tanssimaan hänen kanssaan -edes kierrostakaan. Tämän hän hyvin tiesi, jo monesta edellisestä -kokemuksesta ja turhasta yrityksestä, mutta se ei kuitenkaan estänyt -häntä saapumasta joka sunnuntai-iltana Tilkoanniemen tansseihin. Siellä -hän murjotteli syrjässä piiristä, kenenkään tahtomatta häntä suorastaan -poiskaan karkoittaa, katsellen tanssivia synkin, raskain silmin, joissa -oli kaatuvatautisille ominainen kiilto, suu rumassa irveessä, niin että -isot ja epätasaiset hampaat näkyivät. Hänen annettiin olla, mutta siitä -huolimatta vaivasi hänen mykkä läsnäolonsa kaikkia. - -Niinä päivinä, jolloin hän syystä tai toisesta ei kyennyt työhön, hän -oleili Ahokkaan lasten parissa. Lasten härnäämistä hän nähtävästi -kesti paremmin kuin aikuisten, joka sai hänet aina jonkinlaiseen -raivoon. Lapsia sensijaan huvitti hänen katkonainen ääntelynsä ja outo -mölinänsä, joka tuskin muistutti ihmisääntä, ja josta ainoastaan hänen -äitinsä taisi saada selkoa. Hänen alituinen irvistelynsäkin huvitti -näitä paljaskinttuisia pikku villejä, jolloin hän yltyi vääntelemään -naamaansa yhä ihmeellisimpiin irveisiin; he tekivät hänelle kyllä -kiusaa, mutta eivät ajaneet häntä pois joukostaan kuten aikuiset. - -Mykkä-Salamonin rakkain ajanviete oli kuitenkin käydä ongella. -Katinka saattoi nähdä hänen melkein joka päivä kaivelevan onkilieroja -tunkiokasasta läävän takaa; sen jälkeen hän kiersi joelle, pitkin -Hovin vastapäistä rantaa, ja irroitti vanhan, vuotavan veneen, -joka oli kätketty rantalepikkoon. Hän souti joen suuhun saakka tai -kaislikon toiselle puolen, jossa laski kiviriipan. Joskus hän tyytyi -vain seisomaan lattealla kivipaadella vedenrajassa tuntikausia, vapa -kädessä, onkimassa kiiskiä tai kolmituumaisia ahvenenpoikia. Nähtävästi -kalat olivat hänelle jonkinlaisia heimolaisolentoja, kuuroja ja mykkiä, -kuten hän itsekin, tuomittuja samaan äänettömyyteen, mihin hänkin. Hän -viihtyi niitten parissa paremmin kuin ihmisten. - -Katinkalle oli tämä kuuromykkä poika, joka sitäpaitsi vielä oli -salaperäisen, kammottavan taudin riivaama, eräänlainen puoleksi -tarumainen olento, niinkuin Vanha-Kuningaskin; ikäänkuin lihaksi ja -vereksi muuttunut hirviö hänen lapsuutensa satumaailmasta. Hänen -rumuutensa oli aivan yliluonnollista. Mykkä-Salamon oli ruma, kuten -ollaan ruma vain saduissa. Rumuus merkitsi Katinkalle samaa kuin -pahuus, hän tunsi rumuutta kohtaan miltei ruumiillista pelkoa, -samoinkuin kauneus herätti hänessä ruumiillisen hyvänolon tunteen. -Mutta sittenkin oli suuri ero Pahan-Kuninkaan ja Mykkä-Salamonin -välillä. Edellistä katseli Katinka aivan kuin ihmiskunnan ulkopuolelle -kuuluvaa, ilman säälin hiventä. Mykkä-Salamonia kohtaan hänellä -sensijaan oli alituinen säälin, hellyyden ja pelon sekainen tunne. -Juuri samalla lailla hän oli ajatellut kapista, kaikkien hyljeksimää -Dianaa, jota eivät mitkään koirat seuraansa huolineet. Mykkä-Salamon -oli monessa suhteessa Dianan asemassa, yhtä hyljätty, yhtä yksin. - -Millaista olisi olla Salamonin lailla kuuro sekä mykkä? Katinka -tapasi itsensä usein sitä kuvittelemasta, kuten hän yleensäkin aina -rakasti kuvitella itsensä vieraisiin olioihin, elollisiin sekä -elottomiin. Ajatella maailmaa, mistä kaikki ääntely olisi tauonnut, -aivan hiljaista, aivan äänetöntä maailmaa, josta yht'äkkiä olisivat -vaienneet kaikki äänet, nekin joita tavallisesti ei edes kuuntele... -Entäs jos yht'äkkiä mykistyisi ihmisten sanat, koirien, lehmien tuttu -ääntely, kaikki hyristys, siksutus, surina kesäisessä ilmassa ja -ruohossa, puitten puhelut tuulen kanssa, -- lampuodin vellikellon ääni, -laineiden liplatus mutaisilla rannoilla, vesilintujen vihellykset -saarten takaisilta kareilta. Kaikki kävisi ja liikkuisi yhtä suuressa -äänettömyydessä, kuin se, mikä täyttää tähti-öisen taivaan. - -Mitään tästä arkielämän joutavasta ja hilpeästä laverruksesta ei -Mykkä-Salamon kuullut. Hän näki koiran aukovan leukojaan, mutta ei -kuullut ääntä, näki sahan purevan hampaillaan puuta, mutta ei kuullut -puun kirskuvaa valitusta. - -Ja Katinka yritti tukkia korvansa ollakseen Salamonin lailla kuuro. Hän -painoi peukaloillaan korvakannet kiinni, tukki etusormensa korviinsa, -kuten umpisukkeloon sukeltaessa, mutta siitä huolimatta kuului kaikki, -kuten ennenkin, vain kuin vaimennettuna. Hän laittoi puuvillasta tulpat -ja pani ne korviinsa, mutta sittenkin soi itse hiljaisuus, inisevällä -nuotilla, kuten itsepintaisen, verenhimoisen sääsken sumina... - -Hänen oli aivan mahdotonta edes kuvitella niin täydellistä -äänettömyyttä kuin se, mikä vallitsi Mykkä-Salamonin maailmassa. Niin -hiljaista oli vain syvällä vedessä, meren pohjassa, jossa asustaa -kielettömiä, mykkiä olentoja, ja johon ei yksikään vedenpäällisistä, -moninaisista äänistä tunkeudu. - -Katinka souti joskus joen suuhun katselemaan Mykkä-Salamonin onkimista. -Salamonin sattuessa istumaan kasvot päin merta pääsi Katinka usein -aivan lähelle, kuuromykän mitään huomaamatta. Katinkan pieni, -lumivalkea venhe, johon kuului punalappeiset airot, oli melkein kiinni -harmaassa, paikatussa ruuhessa. - -Hän näki Salamonin istuvan liikkumattomana kuin kuva, tuijottamassa -hyppelehtivään kohoon, jona oli sulan lävistämä korkkipahanen. - -Tuo oli siis poika, joka eli eroitettuna kaikesta äänellisestä -maailmasta, ja jota kauhea tauti riivasi, niin että hän aika-ajoin -kaatui maahan suu vaahdossa ja jäsenet kouristuksissa. Mitä hän mahtoi -nähdä niinä hetkinä, jolloin hän makasi jäsenet jäykkinä? Milloinkaan -hän ei herättyään kyennyt ilmaisemaan. Katinka souti eteenpäin. -Mykkä-Salamon irvisti hänelle. Katinkan venhe liukui kevyesti läpi -kaislikon kuin vesikorento. - -Eräänä sunnuntai-iltapäivänä oli Tilkoanniemessä tanssit. Anni ja -Sisä-Miina olivat ottaneet kaikki lapset, Katinkan, Lenzyn ja Mirkan -mukaansa. - -Heinäkuisessa puistossa tuoksui puitten pihka, läheinen rantalieju ja -suuret muurahaispesät. Niitty oli valkea suovilloista. Tilkoanniemellä -sensijaan oli oma tuoksunsa; villiruusut, kuivat havuneulaset ja -heinänkorret hengittivät ilmaan kuivaa, kuumaa huokua. - -Roomalainen pyörötemppeli oli täynnä väkeä. Sen pitkin seiniä kiertävät -penkit, samoin kuin pylväätkin olivat kirjavanaan nimikirjaimia, yksin -lakikin. Katajasaari oli vain kivenheiton päässä. Saarien välistä tuli -par'aikaa vene. - -Tanssittiin piiritanhua. Kaikki eivät mahtuneet yht'aikaa temppeliin, -osa vilvoitteli rannalla. Notkon tuolle puolen kuului jo raskaitten -saaristolais-anturoitten töminä, jota laulu säesti: - - "Ko Heikk' se Heinolast' naimaa läks, - Nii punane ol' takk', - Takk' takk' takk'. - Fralla lalla laa, - Punane ol' takk'." - -Keskellä piiriä oli Hovin kaunis Sisä-Miina. Hän ei pitänyt -valinnassaan kiirettä, vaan pyörähteli hitaasti kannoillaan sitämyöten -kuin piirikin. Hän oli koko loistossaan: paidanhihat hohtavan valkeat -ja kohollaan, lyhyt, viheriä hame, jonka alta näkyi valkea sukka ja -uudet, narskuvat kengät, punaraitainen huivi näennäisesti huolettomasti -hartioille heitettynä. Kädet lanteilla, kaula kenossa, huulilla -tavallinen ylimielinen, pilkallinen hymynsä hän sinkosi keimailevia, -lupaavia silmäyksiä milloin Kuski-Heikkiin, milloin piispansaarelaiseen -perämiehenalkuun. - -Laulu yhä jatkui: - - "Ko Heikk' se Heinolast' naimaa läks, - Nii sametist' ol' liiv', - Liiv' liiv' liiv'. - Fralla lalla laa, - Sametist' ol' liiv'." - -Nähtävästi Sisä-Miina ei vielä ollut tehnyt lopullista -valintaansa. Kuski-Heikillä oli varma ja vakava toimeentulonsa, ja -piispansaarelainen oli Sisä-Miinaa viittä vuotta nuorempi. Sitä paitsi -hän ei ollut vielä perämiestutkintoaan suorittanut. Siihen voisi -mennä vielä vuosia. Mutta hänestä tulisi herra. Hän oli jo nyt herran -näköinen, kalpea ja hoikka. Kuski-Heikin naama sensijaan punoitti kuin -paras hollantilaisjuusto. - - "Pitäiskö miun - vaivasen tytön - kaiken miun ikäin' - naimatta olla?" - -Kaunis Sisä-Miina piti kumpaakin hetken aikaa katseillaan kuumana, -muikaisi veikeästi -- ja otti Sepän-Antonin. - -Villiruusujen tuoksu tunkeutui läpi pylväistön. Useat tytöistä olivat -taittaneet ruusut rintaansa. Pojat tömistivät ja polkivat kuin riihtä -puiden. Vene oli saapunut rantaan, -- se oli Porkansaaresta. - -Mentiin kaakkuria. - -"Kaakkuri, kiikkuri, kirjava lintu..." - -Nuori Kuninkaan-Kati lauloi. Hän oli ollut koko lauantaiyön Ahokkaan -tansseissa, mutta kaikki oli käynyt ylen onnellisesti, ikkuna ei ollut -säpissä, ja hän oli päässyt pujahtamaan vuoteeseensa Vanhan-Kuninkaan -huomaamatta. Hän vähätteli nahkahihnaa! - -Katinka, Lenzy ja Mirka olivat herkeämättä piirissä. He tanssivat -Kuski-Heikin, Sepän-Antonin, Pylkkäsen Eljaksen, piispan- ja -porkansaarelaisten kanssa. Heille kumarrettiin kuin aikuisille, isot ja -karheat kädet tarttuivat heidän sinisilkkisiin vyötäröihinsä, heidät -nostettiin kohoksi ja laskettiin taas lattialle. - -Yht'äkkiä Katinka huomasi roomalaisen pyörötemppelin kaidepuun nojassa -ruskeat, synkät kasvot, täynnä kipeää ja julmaa irvistystä. - -Kuuromykkä seisoi siellä tapansa mukaan, kuokkimassa toisten ilonpitoa. - -"Salamon, -- miks sie et tanssi", huusi Katinka kuuromykälle. - -Kuuromykkä pudisti päätään. Hän ei liikahtanut paikoiltaan, hänen -pitkät käsivartensa lepäsivät kaidepuulla, hän olisi voinut koskettaa -tanssijoita, jos olisi tahtonut. - -Jotain kävi Katinkalle äkkiä selväksi. Hän ymmärsi selvemmin kuin -koskaan ennen, että Salamon todella oli kaiken ulkopuolella, ei vain -ääntelevän, visertelevän maailman, vaan ulkopuolella ihmisten, kuten -nyt seisoi ulkopuolella Tilkoaniemen roomalaisen pyörytemppelin. Kukaan -ei hänestä huolinut. Ikinä hänellä ei olisi ihmisten iloja. Hän oli -hyljätty. Hän oli yksin, yksin kuin kivi. - -Katinka erosi äkkiä piiristä ja istuutui kaiteelle lähelle Salamonia. -Kukaan ei heitä huomannut, tanhu oli parhaimmillaan. - -Mitä hän nyt sanoisi Salamonille? Mutta Salamonihan ei kuullut hänen -sanojaan. Hänen oli vain niin surku, niin surku Salamonia. Aivan -kuin silloin, kun hän jääkellarin takana oli varkain syöttänyt luita -Dianalle ja itkenyt yhdessä koiran keralla. - -Yht'äkkiä Katinka laski ruskean kätensä Salamonin isolle kouralle, -joka piteli kaiteesta. Hän silitti sitä hyvin arasti, hyvin varovasti, -niinkuin hänen oli tapana silittää Ponttua tai Dianaa. - -"Voi sinnuu, Salamon rukka", hän sanoi. - -"Voi sinnuu, Salamon rukka." - -Se oli kaikki. Katinka ei ajatellut seuraavana päivänä enää Salamonia, -hän unohti aluksi hänet ajatuksistaan kuten kiven, jonka oli heittänyt -keskelle kaislikkoa Tilkoaniemen rannassa. Hänen täytyi säteillä -kaikille, -- niin oli kerta kaikkiaan hänen luontonsa. - -Mutta joku aika tämän sunnuntai-illan jälkeen hän taas kerran näki -Salamonin kaivelevan matoja Hovin läävän luota. Salamonilla oli -aivan puhdas, rohtiminen paita yllään, vaikka oli kaikkein arkisin -torstaipäivä. Katinka seisoi puutarhan säleportilla ja katseli; -kuuromykkä irvisti hänelle mennessään ohi jokirantaan päin ja päästi -kurkustaan käsittämättömän äänen. Katinka näki hänen soutavan joen -suuhun kaislikkoon, kuten tavallisesti. - -Illalla tuli kuuromykän äiti hakemaan poikaansa, jota ei ollut kuulunut -kotiin. Hänelle selitettiin Hovissa Salamonin menneen puolipäivän -tienoissa ongelle. Äiti sai veneen lainaksi ja lähti pahaa aavistaen -soutamaan joen suuta kohti. Hän löysikin paljoa etsimättä poikansa -vanhan, harmaan ruuhen, joka oli tarttunut kaislikkoon; ruuhessa makasi -Mykkä-Salamon kumollaan, yläruumis vedessä, johon hän langettavaisen -saatuaan oli suulleen kaatunut. - -"Ja Salamon ko tahto tännää iha väkisi puhtaa paia päällee, vaikk' ol' -vast' torstai, ei muka tahtont' männä likasess' Hovi ohisse", äiti hoki -itkunsa seasta. - - - - -15. - - -Katinka rakasti piilopaikkoja, kuten yleensäkin rakasti toisinaan -olla yksin. Hänessä oli paljon tuollaista auringossa huolettomasti -lekottelevaa liikkumattomuutta, ikäänkuin salaisesti ja suloisesti -työskentelevää näennäistä työttömyyttä, joka ei sietänyt häiritsemistä; -hän kärsi, jos piti olla kaiken päivää liikkeessä ja puuhassa. Hän -halusi kätkeytyä, suri, ettei mahtunut onton puun onkaloon, kuten -tikanpojat; hän oli varmasti sukua maamyyrille ja luola-asukkaille. -Hänen rakkaimpia piilopaikkojaan oli angervapensaikon aukeama, niin -hyvin kätketty, ettei sitä ulkoapäin kukaan olisi aavistanut. Sinne hän -pakeni, kun oli liian paljon ihanaa ja tulvivaa mielessä, sydän täynnä -selittämätöntä autuutta kuin iltapilvi purppuraa. - -Siellä oli ihanaa maata, yllä lehtikatos, katsella viheriää valoa ja -kuulla nimeään suotta huudeltavan. - -Mutta vielä useammin Katinka piiloutui keittiön käytävän vanhaan -kaappiin, jossa säilytettiin palvelijoitten vaatteita ja vanhoja -kenkärajoja. Siellä hän kykki surullisina ja alakuloisina hetkinä, -tuntiessaan itsensä maailman murjomaksi ja väärinymmärretyksi, -hautoessaan kostonhimoisia ja itsekiduttavia ajatuksia, jotka -samalla tuottivat nautintoa. Sinne hän kätkeytyi vitsaa saatuaan tai -peljätessään rangaistusta, mutta myöskin usein vain ehdoin tahdoin -antautuakseen murheellisiin mielikuviin, ajatellakseen maailman loppua -tai suuria nälkävuosia. - -Ilma oli kaapissa ummehtunut, ja kenkärajat haisivat kuivuneelle -loalle, mutta siitä huolimatta oli sen ilmastossa jotain perin -lohdullista. Annin paras pyhähame riippui aivan käden ulottuvissa, -siihen saattoi painaa päänsä ja itkeä ihmisten pahuutta. - -Oli tosiaan usein syytä tuntea itsensä väärinymmärretyksi ja istua -vanhassa kaapissa kenkärajojen päällä! - -He olivat eräänä kesäisenä päivänä kaikin menneet Tilkoaniemen -rantaan pyydystämään haavilla rautapiikkejä, Katinka, Lenzy, Mirka, -setä Friedrich Raben kaksi poikaa ja Kuninkaan Aatu. Se oli Katinkan -keksintöä, hänen ehdoituksensa mukaisesti oli kaloja pidettävä -elätteinä suuressa lasipurnukassa, kuten kultakaloja. Ehdoitus oli -hyväksytty yksimielisesti, ja heillä oli rautapiikkejä jo muutama -kymmenkunta läkkituopissa, kun setä Kolja Wrensky yht'äkkiä saapui -rantaan. - -Hänellä oli yllään valkea kesäunivormunsa kiiltävine nappeineen, ja -viikset tummanruskeiksi värjätyt. Hän puhui huonoa, venäjänsekaista -saksaa. - -Setä Kolja kopautti kävelykepillään läkkituoppia. - -"Mitä te teette", hän sanoi. "Kidutatte kaloja. Päästäkää ne heti -veteen." - -"Emme me kiduta, me pannaan ne lasipurnukkaan", vastasi Katinka. - -"Se on kidutusta. Päästäkää ne veteen", kovisteli setä Kolja. Mutta -hän oli luonnostaan liian välinpitämätön ja haluton, eikä asia häntä -sen enempää huvittanut; odottamatta sentähden käskynsä vaikutusta hän -kääntyi menemään. - -Lapset seisoivat yksin laiturilla haaveineen ja läkkituoppeineen, jossa -rautapiikit uiskentelivat. - -"Kaloja ei heitetä mereen", sanoi Katinka uhkamielisesti. - -Muut katselivat toisiinsa, ikäänkuin hieman häpeissään. He alkoivat -nähtävästi horjua. - -"Setä Kolja on oikeassa, heitetään kalat menemään. Mitäs me niillä", -sanoi vanhin Raben pojista. - -Mutta Katinka tarttui nopeasti läkkituoppiin ja puristi lujasti -käsivartensa sen ympärille. - -"Ei -- ne viedään kotiin. Jollette te huoli, niin minä otan ne." - -Muut yhä epäröivät. He katselivat toisiaan ja ymmärsivät olevansa yhtä -mieltä. Vain yksi oli heidän ulkopuolellaan. Heissä kaikissa heräsi -vaistomainen liittoutumisen tarve tuota yhtä vastaan, joka uskalsi -pitää oman päänsä. - -"Anna tänne tuoppi. Se on kidutusta", sanoi nuorempi Rabe. - -Mutta Katinka kääntyi jo menemään läkkituoppeineen, toisista sen -enempää huolimatta. - -Muut tulivat hänen jäljissään, vähäisen välimatkan päässä. Ei kukaan -iljennyt käyttää suoranaista väkivaltaa. Mutta sensijaan he rupesivat -kuorossa ja nuotilla laulamaan: - -"Anna tänne kalat, -- anna tänne kalat!" - -Katinka kulki mykkänä edellä, veret korvissa. Hän tunsi, että he -mieluummin olisivat saaneet väkisin riistää tuopin hänen käsistään -kaloineen päivineen. Tämä oli pahempaa kuin väkivalta. - -Toiset vain lauloivat: - -"Anna tänne ka-a-a-lat!" - -Kuorolaulua kesti puolitiehen asti. - -Mutta yht'äkkiä he alkoivat kirkua hänen takanaan muuatta uutta sanaa, -jonka Raben pojat olivat tuoneet mukanaan tänä kesänä, ja jonka -merkitystä ei yksikään tiennyt, eivät he itsekään. - -He sanoivat: "Se oli vasta skrambambuli." - -"Skrambambuli..." - -Se oli hirveä sana, se särisi kuulokalvossa, tunki korvaan kuin tuhat -neulaa, se oli kerrassaan maahan masentava. Juuri se, ettei tiennyt sen -merkitystä, teki sen tuiki tuhoavaksi. - -Katinka kulki yhä muutaman askeleen edellä vainoojistaan, kalatuoppi -kainalossa, tulipunaisena. Pelastusta ei ollut. Kaikki olivat -liittoutuneet häntä vastaan. Tässä oli kysymys kunniasta. Tuo hirveä -sana oli hävittää hänen kunniansa. - -Toiset jatkoivat yhä kirkumistaan: - -"Skrambambuli, -- skrambambuli..." - -Nyt he alkoivat huutaa tätä murhaavaa sanaansa tahdissa, joka tavua -korostaen, marssia sen mukaan. Ja hetken päästä he sovittivat senkin -lauluksi: - -"Skrambambuli, skrambambuli..." - -He uhkasivat Katinkaa. He lupasivat sanoa Grosspapalle ja Mummulille, -että Katinka kidutti kaloja lasipurnukassa. He sanoivat varoittaneensa -häntä. Hän sai kantaa kaiken edesvastuun, heillä ei ollut mitään -tekemistä koko kalanpyynnin kanssa. Skrambambuli...! - -Ja Kuninkaan Aatu, jonka kieli ei kääntynyt lausumaan tuota kauheaa -syytöstä, huusi: - -"Rampampuli, -- rampampuli..." - -Takapihalla Katinka vihasta säihkyvin silmin kaikkien nähden tyhjensi -kalatuopin sisällön ihan kissan nenän eteen, joka heti alkoi -rauskutella kaloja. - -Toiset hajaantuivat. Kukaan ei ollut aivan selvillä siitä, kuka tässä -kamppailussa oikeastaan oli päässyt voitolle. - -Mutta Katinka oli paennut käytävän kaappiin. - -Hän toisti yhä herkeämättä: - -"Minä vihaan heitä, -- vihaan, vihaan." - -Ensi kertaa eläissään hän tunsi, mitä viha oli. Jokin tunne leimahdutti -liekkiin koko hänen olemuksensa, niinkuin se olisi ollut kuloruohoa, -puistattaen häntä, niin että hän vapisi ja kiemurteli sen käsissä. Se -oli ensimmäinen tunnepyörre, mikä kulki hänen lapsensielunsa halki. - -"Minä vihaan, -- vihaan." - -Hän raivosi aluksi, -- itki voimattomasta ja silmittömästä vihasta, -kunnes viimein tunsi, että tämä loukkaantumisen, nöyryytyksen tunne -oli tavallaan mieluista, se tarjosi eräänlaista nautintoa sekin. Hänen -ruumiinsa kävi raukeaksi, kyyneleet yhä suloisemmiksi, hän itkeskeli -yhä hiljaa, vain siksi, että oli suloista näin. - -Hän kätki päänsä Annin pyhähameeseen. - -Hän itkeskeli jo aivan hentomielisen sulana. Vihakin haihtui pois. Oli -vain ihanaa olla väärinymmärretty, vainottu, yksinäinen! - - - - -16. - - -Ainoa, joka ei koskaan täysin viihtynyt Hovissa, oli äiti. Äidillä oli -kaikessa salaisuudessa tuiki toinen kesäihanne; Katinka oli kerran -kuullut hänen puhuvan siitä ompelija-Iidalle, muutamana heikkona -hetkenä. Ja Katinka oli varma, ettei se vieläkään ollut kokonaan -lakannut kangastelemasta hänen mielessään. - -Se oli Ananias Blomin pikkuinen yksikerroksinen puutalo poikkikadulta, -mutta siirrettynä kauas sisämaahan, sisäjärven -- eikä liian -suuren -- rannalle. Katinka oli oikeassa, äiti ei ollut suinkaan -unohtanut tätä olematonta puutaloa. Päinvastoin, hän oli toisinaan -näkevinään sen ilmielävänä edessään. Se oli punaiseksi maalattu, -ikkunapielet valkoiset; sillä oli lasikuisti, ja oven edessä -tuoreita, vastahakattuja havuja; sisällä huoneissa tuoksuivat äsken -pestyt valkeat permannot ja katajat. Pihamaalla, joka oli aidattu -lampailta ja muulta karjalta, kasvoi hyvin iso pihlaja, sen alla oli -kiikkulauta. Sireenikuja vei rantaan, jossa oli kirkkoveneitä. Kaikki -oli talonpoikaista, pientä, siistiä ja sievää. Eikä koko talossa sitä -paitsi ollut muita kuin isä, äiti, isot veljet ja Katinka. - -Äiti oli aivan varma, että tällainen talo todella oli olemassa. Hän -oli sen joskus, kerran, kahdesti nähnytkin jollakin kesämatkalla; -se oli näyttäytynyt junavaunun ikkunaan tai laivan kannelle jostain -hiljaisen järven poukamasta. Heti hän oli sydämessään tuntenut oudon -piston: tuossa se nyt on! Tuntui kuin ei olisi muuta tarvittu kuin -pysähdyttää laiva tai juna, mennä suoraa päätä taloon ja ottaa se -haltuunsa. Mutta joka kerta se oli liukunut ohi, hävinnyt lukemattomien -muitten poukamien ja niemien joukkoon ystävällisesti vilkuttavine -ikkunalautoineen. Eikä äiti ollut saanut tietää edes sen nimeä. - -Hovissa sensijaan hänen elämänsä oli hiljaista kärsimystä, johon hän -tosin alistui nöyryydellä ja heikommuutensa tunnolla. - -Isä, lapset, palvelijat, -- kaikki liukuivat hänen käsistään heti -Hoviin saavuttua, ikäänkuin vieras, voimakkaampi mahti olisi ne -huostaansa ottanut. Ja se kävi vallan itsestään, luonnollisimmalla -tavalla maailmassa. Palvelijat joutuivat heti Mummulin käskynalaisiksi, -jonka erikoisalana oli järjestää kullekin työnsä; hän pani heidät -toimiinsa; he katosivat heti Hovin palvelijaparveen. - -Lasten kävi samoin. Hovi otti heidät ensimmäisestä illasta alkaen. -Hekin katosivat, eikä äiti voinut millään heitä pidättää. Hovi -ja Mummuli olivat häntä voimakkaammat, hän tunnusti sen ja tiesi -kadottaneensa. - -Mutta eivät vain lapset ja palvelijat, myöskin isä liukui Hovissa hänen -käsistään. Kesäisin muuttui isä tykkänään ulkoilmaihmiseksi, kaikki -poikaiän vaistot heräsivät hänessä uudestaan; hän eli purjehtimisesta -ja uinnista. Äiti taas pelkäsi purjehtimista, jostakin tuntemattomasta -syystä. Oli melkein mahdotonta saada häntä mukaan; hän vapisi veneessä -tyynelläkin säällä, jäykistyi ja kävi kalpeaksi pelkästä hermopelosta. - -Hän vainusi alati tapaturmaa, hän oli varmasti vakuutettu, että -onnettomuus kerran tapahtuisi. Hänen sydämensä kutistui kauhusta, -kun isä pöydässä poikamaisella ilolla kehui uintiretkiään. Mutta -asia ei parantunut sillä, että isä, saadakseen hänet vakuutetuksi -vaarattomuudesta, vei hänet Neulasille, ulkoluodoille, ja hänen -nähtensä lähti uimaan. Meri oli ja pysyi äidille vihamielisenä -alkuaineena. Hän ei koskaan tottunut mereen. - -Illat otti häneltä Mummuli. Isä, vanhaan totuttuun tapaan, joka oli -voimassa hänen kasviniästään saakka, vietti illat korttipöydässä. -Tämäkin oli äidille kauhistus. Ananias Blomin perheessä kortinpeluu oli -ollut syntiä, kortit olivat perkeleestä, luodut ihmisen villitykseksi, -kuten viina. Ananias Blom oli itse kerran koko perheensä nähden -heittänyt palavaan uuniin taloonsa harhautuneet kortit ja sanonut niitä -pirun keksinnöksi. Tämän oli äiti monta kertaa kertonut Katinkalle. Ja -nyt äidin täytyi nähdä, kuinka isä illasta toiseen istui kiintyneenä -tällaiseen julkijumalattomaan ajanvietteeseen! - -Mutta iltaisen kortinpeluun päätyttyä ei ollut silloinkaan hänen -hetkensä tullut. Isä meni samoin vanhaan tapaansa Mummulin huoneeseen, -alas kylkirakennukseen, jossa Mummuli, irroitettuaan pitsitanunsa, -alkoi asetella harmaita suortuviaan yökuntoon. Siihen meni pitkä aika. -Ja koko ajan istui isä nojatuolissa, niin että Mummuli saattoi nähdä -hänet kuvastimessa; siten Mummuli saattoi puhella, päätään kääntämättä. - -Ei ollut mitään avonaista taistelua Mummulin ja äidin välillä, eikä -edes salaista. Mikään sellainen ei voinut tulla kysymykseenkään. -Hovissa vallitsi yksi ainoa tahto, ja se oli Mummulin. - -Mutta äiti kärsi Hovin koko sävystä. Hän vapisi isojen veljien ja -Katinkan takia, etteivät he vain missään rikkoisi Hovin tapoja. Hän -kärsi riippuvaisuudestaan ja siitä, ettei hänellä ollut minkäänlaista -määräysvaltaa edes omiin lapsiinsa nähden. - -Hän kärsi Hovin väljästä ja runsaasta elämästä, joka oli niin -toisenlainen, kuin mihin hän itse oli tottunut. Ja hän kärsi -puheenaineista, jotka olivat vallalla naapurihovien naisväen saapuessa -vierailulle, -- kaikesta alituisesta selostuksesta muodeista, puvuista -ja ulkonaisesta kauneudesta. Puhua huulten, nenän ja vartalon -muodoista, ikäänkuin ihminen kaikella surullaan voisi lisätä tuumaakaan -pituudelleen! Pahinta oli, että Katinka oli niin herkkä tällaisille -puheille. Hän suorastaan ahmi ne, silmissä omituinen säteily. Kaikki -turhuuden turhuutta! Oli kyllin, ellei ollut mitään erikoista -ruumiinvikaa, vaan oli kaikki jäsenet ja aistit tallella, -- ei ollut -raajarikko, ei sokea eikä kuuro; oli luotu kuten muutkin. - -Eräänä päivänä Katinka sattui tulemaan koputtamatta isän ja äidin -makuuhuoneeseen. Häntä kohtasi odottamaton näky. Äiti oli kumartunut -vuoteen laitaa vasten, rukoili ääneen ja itki. Hän puhui ruotsia, kuten -aina ollessaan järkytetty. - -"O Herre Gud, -- o Herre Gud, barmhärtige Frälsare, -- anna minulle -voimaa kestämään kaikki nöyryytykset!" - -Äiti väänteli isoja, teerenpilkkuisia käsiään, ja Katinka kuuli, kuinka -sorminivelet naksahtelivat. - -Katinkan sydän jakautui kuin kahtia: toinen käski heittäytymään äidin -kaulaan, lohduttamaan, sanomaan, että hän, Katinka, rakastaa äitiä, -että äiti on tuhat kertaa rakkaampi ja parempi kuin kaikki muut, -kauniimpi, niin juuri, _kauniimpikin_ kuin täti Agnes Wrensky, kuin -täti Lilly Rabe, kuin rouva Adaridi tai rouva Ripas, kuin kaikki, -kaikki... Mutta toinen jäykisti sanattomaksi; vieras kärsimys kylmäsi; -ikäänkuin hävetti äidin takia. - -Äiti huomasi Katinkan. Hän nousi selvästi hämillään; saattoi nähdä, -että häntäkin hävetti. - -Katinka sanoi tulleensa hakemaan jotain unohtamaansa kirjaa, äiti -vastasi siihen jotain merkityksetöntä. - -Ja niin meni tämä hetki ohitse, auttamatta. - - - - -17. - - -Mustakorpi kohisee. Tuuli käy sen jättiläiskeuhkoissa; syvät ja raskaat -huokaukset puristuvat sen povesta sen hengittäissä myrskyä. - -Sokia-Mari istuu kellariholvinsa kynnyksellä, silmät selkoselällään. -Vuodet ovat muuttaneet hänet yhä enemmän maan kaltaiseksi, josta hän on -tullut, ja joksi hänen pitää jälleen tuleman. Heikoinkin auringon kajo -on herjennyt kangastamasta hänen kaihiensa läpitse; hän näkee vain kuin -alkupimeyden, joka vallitsi ennen valon syntyä. Mummulin houkutukset -saada hänet muuttamaan kellariholvistaan eivät ole onnistuneet; hän on -jäänyt loukkoonsa tuhatjalkaistensa ja siirojensa keralla. - -Sokia-Mari yhä kuuntelee... Hänen korvansa ovat säilyttäneet korven -humun, kuten raakku valtameren kohinan. Katinka hänen vieressään -yrittää samoin kuunnella... Mutta on niin paljon häiritseviä ääniä... -Tuossa tulee kimalainen suristen, karvaiset jalat keltaisina -kukkapölystä, -- tuolla kitisee Kuninkaan kaivon vintti... - -Mustassakorvessa on Elämänlähde. Sen vesi on hopeaista ja jäisen -kylmää. Kuski-Heikki tuo sieltä kahdesti viikossa tynnyrillisen -juomavettä. - -Voiko elämää juoda, -- niinkuin vettä? - -Ja Katinka tekee itselleen lupauksen: hän on kerran juova suoraan -Elämänlähteestä eikä aina tynnyrivettä. - -Katinka istuu vesitynnyrirattailla, Kuski-Heikin kävellessä vieressä. -Tämä epätasainen, ruohottunut polku on vanhan herran vaunutie, jossa -kerran kahdet kaleskat toisensa vaivatta sivuuttivat. He ovat keskellä -Mustaakorpea. - -Suuret, huokaavat urut soivat aivan lähellä, niitten ääntä ei vaimenna -mikään arkihäly; johtosävel on niitten. - -On kuin vihreässä vankilassa; mitään uutta ei tule, tummanvihreä muuri -vain jatkuu polun molemmin puolin. Joskus kulkee tie yli porraspuitten. - -Täältä olivat siis kotoisin sudet, jotka raatelivat Dianan... -Tihutyönsä tehtyään ne palasivat tänne kuin kotiinsa, ja korpi kätki -heidät... - -Ja kauan, hyvin kauan aikaa sitten, jolloin ei vielä ollut Hovia, ei -pallopensaita eikä metsätemppeleitä, ulottui Mustakorpi rantaan saakka. - -Yht'äkkiä Kuski-Heikki pysähdytti Vasjkan. - -"Perill' ollaa!" hän sanoi. - -Katinka katseli hämmästyneenä ympärilleen, hän ei voinut havaita -mitään. Oli vain yhä samoja naavaisia hautajaiskuusia, maassa paksu -sammalpeite ja marjanvarsia. Mitään Elämänlähdettä ei näkynyt. - -"Missä on Elämänlähde?" hän kysyi. - -"Tuo tuoss", sanoi Heikki. - -Ja hän näytti piiskallaan vihreää hetettä, jonka keskellä poreili musta -silmä. Sammalet sen ympärillä olivat punertavia ja hyllyviä. - -Katinka tunsi äkillistä ja suurta pettymystä, hän oli kuvitellut -Elämänlähteen tuiki toisenlaiseksi! - -"Tuoko tuossa, -- eihän se ole mikään", hän sanoi. - -"Se o' se Elämälähe", vastasi Heikki, alkaen ammentaa vettä tynnyriin. - -Työnsä tehtyään hän heittäytyi pitkäkseen suuren, naavaisen kuusen -suojaan. Hänen naamassa kiilui punaisena kuin Kyökki-Iievan -kuparikattilat. Hänen saappaissaan oli rautakengät niinkuin hevosilla. -Hän nukkui suu auki ja kuorsasi. - -Vasjka seisoi, pää riipuksissa; se taisteli paarmojen kanssa. - -Katinkasta tuntui oudolta, ikäänkuin olisi jäänyt ypöyksin tuon -huokaavan kanssa. - -Hänkin paneutui pitkäkseen, vähän matkan päähän Heikistä ja Vasjkasta, -selälleen keskelle sammalia. - -Tuo sininen tuolla on taivas, ja tämä viheriä, harmahtava, kostea, -tuoksuva, missä hän paraikaa makaa, se on maa. Siihen saakka on kaikki -selvää. Mutta mitä on maan ja taivaan välillä? - -Hänen kätensä puristuvat nyrkeiksi, yrittävät puhkoa, halkaista -sitä, päästä siitä perille, mutta se antaa myöten, hajautuu, muuttuu -olemattomaksi. Eikö sitä siis koskaan saa kiinni, eikö siihen ikinä voi -koskea, kuten kukkasiin, kuten multaan? - -Ja kuitenkin on jotain olemassa tuossa ihanassa, kuultavassa -tyhjyydessä taivaan ja maan välillä, jotain, mikä koskettaa hänen -kaulaansa ja otsaansa kuin hyväily. - -Sokia-Mari koetteli tänään kepillään ilmaa kellarinsa aukosta ja sanoi: -"Kyll' sitä maailmaa piisaa!" - -Katinka sulkee silmänsä, maailma on pimeä, ainoastaan hiukan ruusuista -kuultoa tunkeutuu luomien läpi. Näin mahtaa Sokia-Marista tuntua, juuri -näin. Ja Katinka on hapuilevinaan kädellään ilmaa, kuten kepillään -Sokia-Mari. - -Kylläpä sitä maailmaa piisaa... Kuinka äärettömän, äärettömän laajalta -sitä on... Tätäkin Mustaakorpea jatkuu penikulmittain. - -Kuski-Heikki yhä kuorsaili. - -Katinka nousi ja lähestyi lähdettä, polvistuen sen partaalle; hänen -molemmat pitkät palmikkonsa putosivat yli olan lähteeseen. - -Elämänlähde katseli häntä mustana ja ilmeettömänä, luovuttamatta -yhtäkään salaansa. Sen pohjalla poreili ja kiehui. - -Pieni tuohilippi oli maassa lähteen reunalla. Katinka tarttui siihen ja -upotti sen lähteeseen. - -Hän nosti lipin huulilleen ja joi; tuntui kuin olisi juonut hopeaa. - -Tällaista oli siis juoda elämää... Tällaistako vain... - -Se oli viimeinen muita merkillisempi tapaus kesän kuluessa. Tämäkin -kesä meni menojaan, jättäen mentyään mieleen kuin pitkän aurinko -juovan, solahtaen edellisten kesien ketjuun sekin kuin ihana, pyöreä -kuultohelmi. - - - - -18. - - -Seuraava talvi oli monessa suhteessa merkittävä. Katinka rakastui; hän -oli silloin yhdeksänvuotias. Hän oli ensi kertaa päässyt teatteriin ja -näytettiin Orleansin neitsyttä. Katinka istui sinisellä samettituolilla -ja piteli urheasti kaukoputkea silmäinsä edessä, jotka väkisin tulvivat -täyteen kyyneliä; hänen sydämensä oli täynnä hämmästystä ja häpeää -omasta liikutuksestaan, mutta hetken päästä hän jo nyyhki ja nikotteli -aivan ääneen, vähääkään välittämättä ympäristöstään. Kun Ranskan liput -laskeutuivat kuolevan Neitsyen ylitse, hän vetisteli kuin huhtikuun -lumi; hän ei itsekään tiennyt, mitä hänessä oikein tapahtui, mutta se -oli joka tapauksessa jotain tuiki ihmeellistä. Hän hämmästyi kovin, -kun esirippu ei enää ottanut noustakseen; hän ei kyennyt käsittämään, -että kaikki oli lopussa, ja hänet saatiin väkisin viedä aitiosta. Hän -ihmetteli, että täysikasvuiset, nuo ihmeelliset olennot, joita hän -ei koskaan täysin ymmärtänyt, saattoivat puhua, meluta ja tyrkkiä -toisiaan tungoksessa, niinkuin ei olisi mitään tapahtunut. Hän säästi -kyyneleensä tyynylleen, johon ne itki autuaassa mielentilassa. - -Mutta tästä illasta saakka Katinka oli ilmipalossa. Hänen elämäänsä -ilmestyi yht'äkkiä korkeampi olento, joka muutteli alituisesti -hahmoaan. Tämä olento oli kuin jumala; hän taisi vapaasti valita -muotonsa. Hän tuli haarniskassa, lippu kädessä, niinkuin nuori sodan -enkeli, mutta hän tuli myös Julian ruusuisessa untuvavaipassa, silmät -raukeina rakkaudesta. Ja yht'äkkiä hän oli taas joustava ja luja kuin -teräsponnin, hän kiersi pitkistä hiuksistaan jousen jänteitä, ja hänen -sanansa putoilivat kuin metallikuulat. Hän oli hellä ja julma, kova ja -vieno, kaikkea yht'aikaa. - -Koskaan ei saanut nähdä häntä läheltä, kuten tavallisia kuolevaisia, -aina hän oli etäällä, toisella puolen ylipääsemätöntä lamppuriviä, -joka valojuovana leikkasi rajan kahden eri maailman välille. Hän oli -ihmeellisessä, satumaisessa valaistuksessa, joka ei ollut kuuta eikä -päivää. Hänessä oli jotain tuiki epätodellista ja yliluonnollista. -Inhimilliset lait eivät olleet häntä varten. Itse kuolemallakaan ei -ollut mitään valtaa häneen, hän kuoli myrkystä tai tikarin iskusta, -mutta nousi yht'äkkiä taas kuolleista, hymyilläkseen yleisölle, jonka -joukossa Katinkakin istui, ja kadotakseen sitten liikkuvien seinien -taakse. Sillä hän katosi aina. Hän jäi tuonne punaisen, häilyvän, -kultatupsuisen vaatteen taakse, jota sanottiin esiripuksi, ja joka -verhosi hänen näkymätöntä ja tuntematonta maailmaansa. Häntä ei voinut -seurata sinne. - -Katinkaa kuitenkin kiusasi tämä jumalansa tuntemattomuus. Hän -olisi halunnut pidättää jumalan, kun tämä valmistautui vetäytymään -näkymättömään maailmaansa, kättentaputusten ja kukkasateen saattamana, -hypätä yht'äkkiä yli kohtalokkaan, eroittavan lamppurivin ja juosta -hänen jäljissään, seurata häntä maalattujen, ylös, alas liikkuvien -seinien taakse, nähdäkseen vielä vilahduksen hänen valkoisesta -vaipastaan. Joka kerta jumalan kadotessa sammui ja pimeni maailma -Katinkalta, se oli yht'äkkiä autio kuten teatterin tyhjyyttä -ammottavat, pyöreät tuolirivit, kuin valoja ruvettiin katsomossa -sammuttamaan näytännön päätyttyä. - -Jumala katosi, eikä kukaan tiennyt minne. Ja kuitenkin oli mahdollista, -vieläpä sangen todennäköistäkin, että jumala oli olemassa myöskin -niitten iltojen väliaikoina, jolloin hän näyttäytyi täydessä -loistossaan ja valossaan. Ei ollut ollenkaan mahdotonta, että jumala -sillä välin käveli katuja, söi, joi, nukkui, oli kuten muutkin -kuolevaiset. Hänellä oli luultavasti vielä jokin hahmo kaikkien niitten -hahmojen lisäksi, missä hän ilmestyi lamppurivien tuolle puolen, aivan -kuin hänen nimensäkään ei suinkaan aina ollut Julia tai Hjördis tai -Johanna, vaan aivan tavallinen ja ylen arkipäiväiseltä kuulostava. - -Kaikki muut näyttelijät ja näyttelijättäret olivat Katinkalle -yhdentekeviä. He olivat vain ikäänkuin jonkinlaisia palvelevia henkiä -ja käskyläisiä tälle yhdelle ainoalle. He seisoivat valmiina ottamaan -vastaan hänen sanansa, he olivat kaikuja ja kuvastimia, joista hänen -täydellisyytensä sitä ihanammin heijastui. He olivat olemassa vain -häntä varten, itsessään he eivät merkinneet mitään. - -Katinkassa alkoi kypsyä päätös, maksoi mitä maksoi, päästä tuohon -toiseen, esiripuntakaiseen maailmaan, jumalansa läheisyyteen. Hän -teki tämän päätöksensä sykkivin ja pakahtuvin sydämin. Hänellä -oli muuan luistinratatuttu, paria vuotta vanhempi tyttö, joka oli -teatterin vahtimestarin vaimon veljentytär ja toisinaan sai vapaalipun -teatteriin, kun oli vähänpuoleisesti väkeä. Tätä tyttöä alkoi Katinka -nyt lähestyä. Hän pyrki puheisiin ja haki alati tytön seuraa. Hän ei -muuten sietänyt silmissään tyttöä, joka oli suulas, letukkamainen -ja kimakkaääninen ja alituisesti imeskeli nekkuja; sitä paitsi oli -tytöllä tapa heittäytyä heti tunkeilevan tuttavalliseksi. Mutta -hänellä oli harvinainen ominaisuus: hän tunsi maailman, joka tähän -saakka oli Katinkalle pysynyt suljettuna; hän liikkui siellä kuin -kotonaan, hän tunsi nimeltä näyttelijät ja oli itsekin esiintynyt -mykissä lapsenosissa, josta hän erityisesti mahtaili Katinkalle. -Hän tiesi tarkoilleen, minkänäköisiä näyttelijät olivat ramppivalon -sammuttua ja ihovärin ja puuterin tultua poishuuhdotuksi, hän riisui -heiltä heidän silkki- ja samettipukunsa, heidän teatterikultansa -ja valetukkansa, hän oli erinomaisen armoton tässä paljastelussa. -Katinka kuunteli ahmien, kuitenkin varoen tunnustamasta kaiken ydintä, -suurta, salaista rakkauttaan. Tytön puheet tympäisivät kuitenkin -häntä yhtä paljon kuin kiihoittivat; hänestä oli sietämätöntä kuulla -puhuttavan näyttelijöistä, myös tuosta ainoasta, aivankuin muista -ihmisistä. Tyttö, huomatessaan Katinkan uteliaisuuden, käytti sitä heti -hyväksensä tyydyttääkseen nekkuintohimoaan, ja Katinkan viikkorahat -menivät nekkuihin. Samalla alkoi tyttö muutenkin kitsastella -tiedoillaan ja verhosi ne salaperäisyyteen; nähdessään Katinkan syvän -pettymyksen hän alkoi kuin tahallaan kertoa kahta naurettavampia, -usein ruokottomia juttuja ja juoruja, hohottaen itse niille täyttä -kurkkua. Hän pilasi pahasti Katinkan käsityksen kulissientakaisesta -maailmasta. Katinka loukkaantui sisimmässään, niinkuin olisi ollut -kysymys pyhän häpäisystä, mutta varoi näyttämästä sitä tytölle. Hän -ei sietänyt tyttöä. Mutta tyttö oli ainoa tie siihen maailmaan, johon -hänen alituinen ikävänsä pyrki, ja niin hän nieli vastenmielisyytensä -ja sen keralla kaikki tytön puheet ja virnistelyt. Hän alkoi kautta -rantain puhua halustaan kerran päästä kulissien taakse. Tyttö kuvasi -alussa pääsyn sinne voittamattoman vaikeaksi, jopa suorastaan -mahdottomuudeksi, etupäässä kai korottaakseen Katinkan silmissä -merkitystään teatterin vahtimestarin vaimon veljentyttärenä. Katinka -kuljetti hänet nekkupuotiin, ja heidän imeskellessään nekkuja tyttö -vihdoin suostui puhumaan asiasta tätinsä miehelle. - -Katinkalle koitti muutamia jännittyneen odotuksen päiviä, jolloin hänen -mielikuvituksensa oli ahkerassa liikkeessä. Mutta eräänä päivänä tuli -kimakkaääninen tyttö hänen luokseen. Katinkan oli saavuttava Romeon -ja Julian näytökseen; parvekekohtauksen jälkeen hän pääsisi kulissien -taakse. - -Hän pääsisi kulissien taakse, maailmaan, jossa hänen jumalansa asusti, -jonka hän täytti sulollaan, äänellään, askeleillaan ja hengityksellään! -Sattuma tuli hänelle avuksi; isä itse oli menossa sinä iltana -teatteriin; hän otti Katinkan mukaansa. Katinka istui siis taas noilla -tutuilla, sinisillä tuoleilla, siniseen samettikaiteeseen nojaten, -hänen rakkautensa oli korkeimmillaan. Milloinkaan hän ei ollut nähnyt -jumalaansa näin ihanana. Suloiset rakkauden sanat surisivat jumalan -pään ympärillä, kuin hunajaatäydet mehiläiset, nousivat yöstä ja -puutarhasta kuin tuoksut. Romeo puhui, Julia vastasi parvekkeeltaan, -jossa hän istui kuun paisteessa. He sinkosivat toisilleen sanoja, jotka -olivat kuin ruusut. Kaikki muu puhe oli kuin änkytystä, tämä kuin -kahden kellon kilpakaikua, toisen kumean, toisen kultaisen. - -Esirippu laski ja taas nousi. Julia oli astunut alas parvekkeelta, -hän kumarsi painaltaen rintaansa vastaan ruusuvihkoa. Oli väliaika, -käytävässä vallitsi tungos, ihmiset ryntäsivät kahvin ja teen ääreen, -he kuljeskelivat ja puhuivat muista asioista, aivan kuin Romeota ja -Juliaa ja öistä rakkauden puutarhaa ei olisi ollut olemassakaan. Oliko -mahdollista, että he vain muutama silmänräpäys sitten olivat kuulleet -saman kuin Katinkakin, olleet tuon ihmeellisen äänen lumoissa? - -Mutta nämä tungeskelevat ja käyskentelevät ihmiset olivat Katinkalle -aivan yhdentekeviä. Hän pujahti varkain käytävän perimmäisestä ovesta, -jossa oli luettavana selvä varoitus: pääsy kielletty. Monena edellisenä -iltana se oli hänet pysähdyttänyt, mutta tänään ei näillä sanoilla -ollut häneen nähden mitään merkitystä. - -Hän astui siis sisään salaperäisestä ovesta. Jokin huumasi, raukaisi ja -jäähdytti häntä yht'aikaa, heti kun hän pystyi näkemään, mitä tapahtui. -Täydellinen sekasorto vallitsi, seinät heiluivat nuorien varassa -ilmassa, nousivat kattoon, laskeutuivat taas maahan, hänen päänsä -päällä riippui uhkaava joukko samanlaisia liikkuvia seiniä, kokonainen -kulissimetsä. Kaikilla tuntui olevan suunnaton kiire, ja he juoksivat -näköjään päättöminä edestakaisin, Katinkaa tyrkittiin ja työnnettiin, -mutta onneksi ei kukaan erityisesti näyttänyt häntä huomaavan. Hän -etsi turhaan kimakkaäänistä vahtimestarin rouvan veljentytärtä, mutta -hänestä ei näkynyt jälkeäkään. - -Kaikki oli muuten perin toisenlaista näin läheltä katsoen. Ei -mikään ollut sitä, miltä se näytti. Kaikki etäisyydet olivat vain -maalattuja, olemassa vain noilla värillisillä kankailla. Kaikki, -mikä näytti loppumattomalta ja laajalta, olikin ahdasta ja pientä. -Katinka tunsi itsensä kuin eksyneeksi, häntä alkoi peloittaa, hän oli -varma, että kulissit putoisivat hänen niskaansa. Kuinka rumaa oli -kaikki, -- vain maalattua paperia ja lasihelyjä! Mutta ihmeellisintä -oli nähdä näyttelijöitä läheltä, heidän hehkuvanpunaisia huuliaan, -tekoneniään ja maalattuja silmäkulmiaan; he muistuttivat vanhan -Fataburin karnevaalinukkeja. Väistäessään kulissia Katinka joutui yhä -peremmälle, ja samalla hän hämmästykseksensä näki: aivan hänen edessään -nojatuolissa lepuutteli äskeinen Romeo ruusunpunaiseen trikooseen -verhottuja sääriään. - -Katinka muisti yht'äkkiä, miksi oli täällä, kaikki oli käynyt parissa -tuokiossa, mutta sittenkin hän oli tuhlannut anteeksiantamattomasti -aikaa. Hän oli keksinyt portaat ja kiipesi niitä pitkin, kaasun, hien, -vaatteiden ja ihomaalin haju täytti ilman. Hän tuli kapeaan käytävään, -josta aukesi useita ovia, eikä enää tiennyt, minne kääntyä, kun samalla -luuli tuntevansa jumalaisen Julian äänen. Ääni kuului muutamasta -pienestä huoneesta, jonka ovi oli raollaan. Mutta ah! jumaloidun -äänen sointi vihlaisi oudosti Katinkan sydäntä, se oli vihainen, -toruva, ja sentään yhtä hopeainen! Tämä ihana hopeaääni, joka vielä -äsken oli ollut raukea ja hunajainen rakkaudesta, sanoi jotain, mitä -Katinka tosin ei kuullut, mutta joka kaikesta päättäen oli kaukana -rakkaudentunnustuksista. - -Katinka pysähtyi ovelle, räikeässä kaasuliekin valossa istui Julia ison -kuvastimen edessä ja paransi ihomaalia kasvoillaan, hänellä oli vielä -ruusu-untuvavaippansa. Hän toruskeli yhä, ja hänen vieressään seisoi -peljästyneen näköinen kampaajatar. - -Katinkan sydän kutistui kummasti kokoon, yht'aikaa sekä rakkaudesta -että pettymyksestä. Hänen katseensa harhailivat läpi matalan -huoneen, jossa kaikki oli sikin sokin. Pöydällä olivat Julian ruusut -jauherasioitten ja ihomaalin rinnalla. - -Tämä oli hänen jumalansa. Hän aikoi hiipiä pois. Hän ei tahtonut nähdä -enempää. - -Samalla Julia kääntyi ovea kohti, yhä tuittupäisenä. Oli myöhäistä -paeta. Katinka jäi seisomaan ovelle, hän tuskin tiesi mitä teki. - -Jumalainen ja yhdeksänvuotias katsoivat toinen toistaan silmiin. -Katinka unohti silmänräpäyksessä äskeisen toruskelevan Julian. Mahtoi -olla jotain hellyttävää tämän lapsen katseen äänettömässä ja syvässä -ihailussa, sillä Julian ilme muuttui yht'äkkiä, hänen kasvoilleen -ilmestyi sama säteilevä hymy, millä hän tervehti ja hyvästeli -yleisöään, ja samassa tuokiossa hän oli noussut ja sulkenut Katinkan -vaalean ruusunpunervaan, untuvapäärmeiseen vaippaansa. - -Katinka tunsi kuuman ihohuokosten lemun, joka tuoksui väkevästi kuin -kukka. Julia suuteli häntä, Katinkan huuliin tarttui ihomaalia ja -jauhetta. - -Hän ei tiennyt, oliko hänen hyvä vaiko paha, eikä myöskään, vastasiko -tämä hänen odotustaan. - -"Minä rakastan teitä", sai hän sanotuksi. - -Ja hän kuuli Julian nauravan, niin ihanasti ja armottomasti, niinkuin -hän ei vielä ikinä ollut kuullut kenenkään ihmisen nauravan. Ikäänkuin -hopeatiukuja olisi helistelty pitkissä riveissä. Ikäänkuin leivosparvi -olisi pyrähtänyt lentoon. Millainen nauru... Se saattoi hänet hämilleen -ja kylmäsi, mutta samalla Julia suuteli häntä uudelleen, tällä kertaa -otsalle, ja irroitti samalla vihkostaan ruusun, pannen sen Katinkan -käteen. Sitten hän alkoi työntää Katinkaa ovelle. - -"Toiste, -- toiste..." hän sanoi. - -Ja Katinka näki hänen taas kääntyvän ihomaaliensa ja puuteriviuhkojensa -puoleen. - -Kaikki oli ohitse. Ohitse kuin näky. Eikä Katinka ollut muistanut -edes sanoa nimeään eikä ilmoittaa mitään muuta itsestään kuin suuren -rakkautensa. - -Hän runteli Julian ruusun pahanpäiväiseksi, asettamalla sen tyynynsä -alle. - -Jumala oli ollut lämmin tuntea, tuoksui tuntemattomalle kukalle ja oli -suudellut Katinkaa. - - - - -19. - - -Jumala oli tullut Katinkaa lähemmäksi, hän oli hetkeksi astunut -lamppuvalojen ja kirjavien seinien maailmasta ja ilmoittautunut -inhimillisessä olemuksessaan Katinkalle. - -Katinka rakasti. Hänen sydämensä oli luotu rakkaudelle, ensimmäisestä -lyönnistään saakka. Hänen luontoonsa kuului ihailla, ja hän ihaili. - -Mutta hänen rakkautensa ikäänkuin muutti muotoa siitä illasta asti, -jolloin Julia oli sulkenut hänet untuvavaippaansa ja suudellut häntä. -Se ei ollut enää yhtä rajatonta ja epämääräistä, eikä se enää uponnut -kulissientakaiseen maailmaan ikäänkuin salaperäiseen avaruuteen. -Ylipäänsä hän oli tullut hieman epäileväksi koko kulissimaailman -suhteen. Maalattuja puita, maalattuja kiviä ja maalattuja pilviä... -Ukkosen jylykin lähti vain vaskirummusta. Hän miltei ikävöi takaisin -sitä aikaa, jolloin ei vielä ollut käynyt noitten salaperäisten seinien -takana. - -Eräänä päivänä oli Katinka sivukadulla muutaman peili-ikkunan edessä -näkevinään naisen, jonka pään ja vartalon asento tuntui tutulta. Satoi, -ja naisella oli kohotettu sateenvarjo kädessä. Katinka hiipi lähemmäksi -ja näki silloin naisen äkkiä nostavan hansikoidun kätensä suulleen ja -haukottelevan pitkään. - -Ei ollut epäilystäkään: se oli jumalainen! - -Katinka oli jännityksessä, hänen katseensa riippui kiihkeästi naisen -kasvoissa, jotka ikkunakaasun raa'assa valossa näyttivät harmailta -ja raukeilta. Hän oli valmis pienimmästäkin jälleentuntemuksen -vivahduksesta ilmaisemaan itsensä. - -Nainen haukotteli toistamiseen. Hänellä oli suuri, kapeahuulinen -suu. Hän katsoi Katinkaan, sinisenharmain, suurin silmin, yhtä -ajatuksettomasti, kuin olisi katsonut sadeseinään tai märkään -katukivitykseen jaloissaan. Mikään tässä avoimessa, tyhjässä, muualla -viipyvässä katseessa ei todennut jälleentuntemusta. - -Katinka kesti katseen, hievahtamatta, sisäisen ylpeytensä varassa. -Jumalainen ei tuntenut häntä! Sade tippui hänen vaatteistaan ja märistä -palmikoistaan. - -Sitten jumalainen yht'äkkiä kääntyi ja meni menojaan. Katinka seurasi -häntä silmillään aina seuraavan lyhdyn valopiiriin saakka. Hän näytti -aivan tavalliselta inhimilliseltä olennolta kulkiessaan sateessa, -sateenvarjo kädessä ja mustanharmaa, väljä kumitakki yllä. Sumu ja sade -ottivat hänet pian haltuunsa. - -Kun jumalaista ei enää näkynyt, kääntyi Katinka kotiinpäin. Hänen -mielensä oli apea, hän astui tahallaan joka vesilätäkköön. - -Sinä iltana Katinka itki. Jumalainen ei ollut muistanut Julian -suudelmaa eikä ruusua eikä Katinkan rakkaudentunnustusta. - -Ja sitäpaitsi hän oli haukotellut... Haukotellut aivan niinkuin -kuka muu tahansa kuolevainen. Niinkuin äiti ei olisi saanut kävellä -edestakaisin peukalot kainaloissa ja kädet rinnoilla, niin ei -jumalainenkaan olisi saanut haukotella... - -Ihmiset voivat haukotella, mutta eivät jumalat. - -Hänen ei olisi milloinkaan pitänyt pyrkiä toiselle puolen eroittavaa -lamppuriviä... Hän oli kuullut jumalansa puhuvan toruvalla, -inhimillisellä äänellä ja nähnyt hänen haukottelevan. Jumalat oli -nähtävä vain etäältä, hohtavassa valaistuksessa, heille oli heitettävä -kukkia, taputuksia ja ihmissydämiä! - -Mutta Katinkan pettymykset eivät vielä olleet lopussa - -Eräänä iltana hän joutui teatterissa istumaan muutaman nuoren, perin -ystävälliseltä näyttävän neidin viereen, joka näytännön aikana useammin -kuin kerran suuntasi häneen viisaat, mustat silmänsä, ja sitten -väliajalla tarjosi hänelle makeisia. Katinka oli makeisille perso, ja -mustasilmäinen neiti piteli makeispussia koko ajan helmassaan, hän -suorastaan tyrkytti; paitsi sitä olivat makeiset suklaanappeja. Hän -näytti olevan erittäin huvitettu Katinkan puheista ja nauroi pariin -kertaan helakasti, mutta tekeytyi sitten perin vakavaksi. Olisi voinut -sanoa, että hän kohteli Katinkaa melkein aikuisena. - -Katinka oli alussa epäluuloinen ja vaitelias, hän ei oikein luottanut -aikuisiin. Hän vilkuili vuoroin makeispussiin, vuoroin neidin mustiin -silmiin, mutta ei voinut huomata niissä mitään petollista; paitsi sitä -oli makeispussi houkutteleva. - -Neiti alkoi nyt kysyä Katinkan teatterikäynneistä, hän sanoi -huomanneensa, millä mielenkiinnolla Katinka oli seurannut näytelmän -esitystä; hän kysyi, oliko Katinka ennenkin jo käynyt teatterissa? - -Katinka, hetken vastustettuaan, muuttui vastoin tapaansa puheliaaksi; -kerran alkuun päästyään ei hänen avomielisyydellään ollut enää rajaa; -hän suorastaan lörpötteli. Tuota pikaa hän oli ehtinyt kertoa suuresta -rakkaudestaan, jota hän tähän saakka oli pitänyt kuin seitsemän -lukon takana, -- Julian suudelmasta ja ruususta, jota hän säilytti -silkkipussissa rinnallaan. Se kävi kuin käden käänteessä, hän ei olisi -ikinä uskonut sitä näin helpoksi. Tosin tunsi hän heti katumusta, -tuntui yhtäkkiä tyhjältä, ikäänkuin joukko kauniita, vangittuja lintuja -olisi lentänyt tiehensä. - -Hän vilkaisi taas ystävälliseen neitiin, -- mutta neiti nyökäytteli -kehoittavasti ja ymmärtävästi päätään, hänen silmänsä olivat -osaaottavat ja viisaat, ilman vähintäkään vilppiä; hän tarjosi -suklaanappeja. Hän oli vastustamaton; hän ikäänkuin kyseli, vaikka -olikin vaiti, keri kerimistään kuin näkymätöntä lankaa Katinkan -sielusta. - -Ja Katinka söi makeisia ja kertoi. Hän tunnusti, mitä ei ollut vielä -yhdellekään elävälle sielulle puhunut, käynnistään kulissien takana, -Julian untuvavaipasta ja rakkaudentunnustuksestaan. Hän veti esiin -pienen silkkipussin poveltaan varmemmaksi vakuudeksi. Ainoastaan -kohtauksesta puodin ikkunan edessä ja haukottelevasta jumalasta hän ei -puhunut. Hän ei tahtonut alentaa jumalansa arvoa vieraan edessä. - -Seuraavalla, viimeisellä väliajalla hän avautui avautumistaan, aivan -täydellisesti. Hän meni niin pitkälle, että suostui lausumaan -mietelmiään näkemistään näytelmistä. - -Mutta kesken kaikkea hän yht'äkkiä sattui vilkaisemaan neitiin, kesken -tunnustuksiaan: neidin suupielissä kareili tuskin huomattava, miltei -näkymätön naurunväre. Se katosi samassa tuokiossa, mutta Katinka oli -kuitenkin ennättänyt sen nähdä. - -Se riitti. Katinka keskeytti kertomuksensa siihen paikkaan, hän oli -heti vaiti ja lukossa, vetäytyi etäämmäksi vaarallisesta makeispussista -ja neidistä, siirsi tuolinsakin. Olisihan hänen pitänyt ennakolta -tietää, että aikuisten suhteen oli oltava varuillaan, he leikkivät -lapsilla, kuten lapset leluillaan, he penkoivat lasten sieluja, -nähdäkseen, mitä niissä oli, aivan niinkun Katinka saksilla raateli -vanhan Molla-Maijansa päätä. - -Mutta tehty oli tehty. Ah, Katinka oli tänä iltana myynyt -suklaanapeista suloisimman salaisuutensa. Hänestä tuntui, ikäänkuin -hän ei olisi omistanut sitä enää. Se oli nyt tuon vieraan, vilpillisen -neidinkin omaisuutta ja hänen kauttaan kaikkien muittenkin... Se oli -lentänyt pois hänen sielustaan, kuten kultaisesta häkistä, jonka oven -hän oli jättänyt auki. - -Onnettomuudet eivät kuitenkaan päättyneet vielä tähänkään. - -Seuraavana sunnuntaina, päivällispöydässä, kun koko perhe oli koolla, -ja paitsi sitä useita vieraita, sanoi yht'äkkiä muuan vanhimman veljen -yliopistotovereista, jota Katinkan oli tapana nimittää "Ukoksi": - -"No, Katinka, mikä on sinun mielestäsi Tietäjän perusajatus?" - -Katinka sävähti tulipunaiseksi ja vääntelehti tuolillaan; jotain -selvisi hänelle yht'äkkiä nöyryyttävänä, hirveänä häpeänä. - -"Tietäjä etsi totuutta, eikö niin?" jatkoi Ukko. - -Katinka tunsi omat sanansa. Hän muisti mustasilmäisen neidin, -makeispussin hänen helmassaan ja pienen, petollisen naurunväreen neidin -suupielissä. - -"Kuinka voi jäädä eloon, kun on kadottanut sen, jota rakastaa?" kuului -nyt toiselta puolen pöytää imelällä, haaveellisella nuotilla. - -Samassa oli Katinka pöydän alla. Naurua, huutoja, lasien kilinää, -ja taas naurua. Yksin isäkin nauroi. Ja kaikki nuo saappaat ja -kengät pöydän alla... Millainen kuuma häpeä! Kuinka ylen typerätä -ja naurettavaa olikaan kaikki, mitä hän oli sanonut. Hän vihasi ja -halveksi heitä kaikkia, -- neitiä, joka oli hänet kavaltanut, ja -naurajia. Hän vetäytyi kokoon pöydän alla kuin siili, kädet, jalat, pää -yhtenä keränä. - -"Entä silkkipussi? Julian ruusu?" jatkuivat huudot. "Katinka, näytä -Julian ruusu." - -"Jo riittää. Antakaa lapsen olla", kuului isän ääni. - -"Katinka, tule pois pöydän alta", sanoi äiti. Hänen äänessään ei ollut -hiventäkään pilkkaa. - -Mutta Katinka ei enää tullut vapaaehtoisesti. Hänet vedettiin -väkisin pöydän alta. Hänen kasvonsa olivat kummallisessa naurun ja -itkun sekaisessa irvistyksessä. Ennenkuin kukaan muu ehti siepata -silkkipussia hänen poveltaan, oli hän jo itse vetänyt sen esiin ja -siroittanut kuivuneet, irralliset ruusunlehdet pitkin lattiaa. - -Hänestä tuntui, ikäänkuin hän samalla olisi siroittanut kaiken ilman -tuuliin suuren rakkautensa. - - - - -20. - - -Ihmisistä useimmat tuskin päivälleen tiennevät ikäkausiensa syys- ja -kesäpäiväntasauksia, heidän elämänsä siirtyy päivien vilisevässä -virrassa, vähitellen. Mutta Katinka Raben elämä oli alun alkaen -säädetty jyrkkätaitteiseksi; hänen lapsuutensa loppui eräänä elokuisena -yönä. - -Menee levolle lapsena ruumiiltaan ja sielultaan; -- herää, ja ruumis on -yhä sama lapsellinen, venyväjäseninen, mitään ei ole muka muuttunut, ei -ole varttunut vaaksan vertaakaan pituutta. Sielu vain tässä näköjään -samassa ruumiissa on toinen, iäkseen säikähtynyt. - -Kultahääkesä oli käsissä. Kultahäistä oli puhuttu siitä asti -kuin kynnelle kykeni; ne olivat pysyväisenä kangastuksena Hovin -lapsuustaivaalla. Alati oli laskettava, kuinka monta vuotta niihin -vielä oli jäljellä; ne pitivät mielen herkeämättömässä jännityksessä: -jaksaisivatko Grosspapa ja Mummuli elää niin kauan? Hennoisivatko he -saattaa sen murheen lapsilleen ja lastenlapsilleen, että kuolisivat -ennen kultahäitä? Se olisi ilmeinen ja korvaamaton vääryys. - -Oli heinäkuun alkupuoli, jasmiinien kukinta-aika; Hovissa olivat -kultahäät korkeimmillaan. - -Tallin luona seisoskeli kirjava joukko erimallisia ja -suuruisia -ajopelejä, charabaneja ja kevyitä, keltaisia korikiessejä, mutta -myös pitkämatkaisempia kaleskoja ja korkeita, kolmivaljakon vetämiä -umpivaunuja. Olisi voinut luulla siirtyneensä Fataburin puutarhajuhlain -ja naamiaisten aikoihin. Kuskeista herätti suurimman huomion Pesun -hovin kuski, tanakka venäläinen, jonka hatussa pöyhkeili riikinkukon -sulkia. Pesun hevoset olivat koristetut kuin sirkusratsut, -messinkihelyin ja kulkusin. - -Hamusen-Ieva apureineen kuljetti kuskeille virvokkeita. - -Pylväsportaille ilmestyivät Katinka, Lenzy ja Mirka. He tekivät -kierroksen Kuninkaan, väentuvan ja tallin ohitse. Heidän valkoiset -harsohameensa ulottuivat tuskin polviin, hiukset hulmusivat valtoimina, -ja auringossa kimalsivat kultaiset kengät. Tänään ei heistä kukaan -kadehtinut Kuninkaan Aatun paljasjalkaisuutta. He olivat Hovin kolme -pikkuista prinsessaa. He kulkivat käsivarret toistensa sinisillä -silkkimiehustoilla, pysähtymättä. Heitä katseltiin, he nyökkäilivät -armollisesti. Heillä oli tänään kultaiset kengät! - -Keittiössä oli elämää. - -Kaupunkilainen kokki seisoi naama tulikuumana taiteensa mestariteoksen, -korkean hääkrokaanin edessä, joka tuiki käsittämättömistä ja nähtävästi -sisäisistä syistä oli nähnyt parhaaksi ruveta hiljakseen toiselle -kyljelleen kallistelemaan, kuten Pisan kuulu torni. Koko kokkimahti -näyttäytyi tehottomaksi. Kyökki-Ievan salaiseksi mielihyväksi -krokaanitorni kallistui kallistumistaan ja luhistui viimein raunioiksi. - -Vihkimätoimitus alasalissa oli ohitse, samoin päivällinen, vieraat -olivat hajautuneet parvekkeille ja puistoon. Puutarhanpuoleisella -verannalla soitteli sotilassoittokunta. - -Kieltensekoitus oli kirjava, saksa sentään ylinnä. Mutta paitsi -sitä kuului englantia, ranskaa, venättä, ruotsia ja suomea. Ja -saksankielikin oli erisointuista Raben suvun eri jäsenillä, siinä soi -kaikuja kielistä, joita he joka päivä puhuivat. - -Possulin omistaja, sotaisa eversti Mendt keskusteli äänekkäästi -särkyneellä komentoäänellään Pesun Ripasin kanssa. - -"Als ich jung war, haben wir in Säckjärvi, bei Gott, Branntwein -getrunken. Bei Gott!" - -Ripasin täytyi yhtämittaa pistää molemmat kätensä liivintaskuihinsa, -pysyttääkseen itsepäiset liivit paikoillaan kunnioitettavasti pyöreän -vatsansa ympärillä. - -Hän oli alkujaan italialaista juurta, upporikas ja omisti siperialaisia -kultakaivoksia. Pesuun hän tuli vain kesiksi. Hänellä oli -mansetinnappeina vähäisiä kultakimpaleita. - -Vierashuoneessa istui Vongurin vanha salaneuvoksetar ja kertoi Agnes -Wrenskylle "rakkaasta vainajastaan, Herrassa nukkuneesta Abram -Abramowitshista", joka oli kuollut neljännesvuosisata takaperin. - -Hän seurasi silmillään Mendulan parooni Mendtiä, everstin veljeä. - -"Sanotaan, että Mendt on ostanut parooniarvonsa", hän sanoi muka -ääntään alentaen. "Kuulin, kuinka paljon hän maksoi siitä. Odotappas, -dufva lilla... Hän on karttuunitehtailija..." - -Ja yht'äkkiä, neulan terävyydellä: - -"Han ä' baron von Syringen Wachs und Draht." - -Sen jälkeen hän alkoi kertoa Rasalahden Stavemannista, jota kansa sanoi -Taapermanniksi. - -"Hän ostaa vanhoja hevoskoneja, tappaa ne ja pensez donc, kuoppaa ne -kauramaahansa, lannaksi muka. Ja syöttöhanhet hän naulaa räpylöistä -kiinni lattiaan, että paremmin lihoisivat." - -Pitkä silkkilaahus kahisi, Dela Delvigk, omaa sukua Rabe, kulki ohi, -valkea atlaspuku yllä, kaulassa helmiketju, jasmiineja hiuksissa. Ja -heti hänen jäljissään pariisilainen Alphonse Rabe, -- Constantin Raben -ja Josefa Luisa Ramona de la Santa Trinidad de Roa y Morales'in poika. - -He nousivat portaita yläkerran parvekkeelle, jonka pylväitä koristivat -liekoköynnökset. - -"Vain yksin jasmiinien kukinta-ajaksi maksaisi vaivan tulla Hoviin", -sanoi Dela Delvigk. "Minun lapsuuteni tuoksui jasmiineille. Hovi -tuoksuu jasmiineille. Uskokaa, cher cousin, jos minulla on sielu, niin -sekin tuoksuu jasmiinille." - -"Jasmiinit tuoksuvat kuin rakkaus", sanoi Alphonse Rabe -vierasvoittoisella saksankielellä. - -"Jasmiinit tuoksuvat kuin kuolema", sanoi Dela Delvigk. "Niitten väri -on vahakynttilöiden." - -Hovin lahti oli heidän edessään, täynnä ruskeareunaisia -kaislasaareikkoja, jotka yhä tihenivät. Jää irroitti ne keväisin -juurineen, päivineen ja kantoi ne toiseen paikkaan, missä ne juurtuivat. - -"Niin hankala pääsy merelle täältä", sanoi Dela Delvigk, ja hänen -katseensa kulki yli kaislaisen lahden. "Ensin pitkin Mustaajokea, -sitten lahti ja kivikkosalmet. Kaislaa, kaislaa. Ja kuitenkin, -- -ulappa on olemassa, saarien takana, valtamerilaivojen satama." - -Hänen äänensä soi kuin huilu. - -"Yhtä vaikea pääsy merelle, cher cousin, kuin meidän Raben naisten on -päästä irti elämän pikkusievästä siroudesta, näistä Fataburin siunatun -säntillisistä pensasmuureista, -- todelliseen elämään, siihen, jolla on -suolan kirpeä tuntu, haaksia hävittävät myrskyt, riemuja kuin punaisia -koralliriuttoja syvyyksissä ja merihirviöitä, -- niin, niitä tietenkin -myös!" - -Kolme kultakenkäistä prinsessaa ilmestyi puutarhaan. Dela Delvigk ja -Alphonse Rabe katselivat heitä kumpikin, Alphonse Rabe monokkelillaan. - -"Pikku Wrenskyissä on jo puolalainen hapatus tehnyt tehtävänsä", sanoi -Alphonse Rabe. "Mutta la petite Catinka, -- siinä on oikea Rabe." - -"Hän on oikea Rabe", sanoi Dela Delvigk. "Pelkään vain, että hänet -täällä liiaksi ruokotaan ja typistetään, -- Fataburin pensasmalliin." - -"On valmistauduttava, ettei kohtalo käy ylivoimaiseksi", sanoi Alphonse -Rabe. - -"Kohtalo", hymähti Dela Delvigk, pää kallellaan. "Niinkuin voisi tilata -kohtalon omien mittasuhteittensa mukaisesti, niin ja niin monta tuumaa -ja kyynärää! Kohtalot ovat Raben naisille aina olleet liian pieniä, -ahdistavia kuin kireät kureliivit tai puristavat kengät. Me saamme -hengenahdistusta ja liikavarpaita huonosti sopivista kohtaloista!" - -Mutta Alphonse Rabe seurasi yhä katseellaan Katinkaa. - -"Hän on hämmästyttävässä määrin teidän näköisenne, chère cousine", hän -sanoi. "Vain hiusten väri on toinen; -- kasvot ovat myös lyhyemmät, -vähemmän soikeat." - -"Minä huomasin sen heti", sanoi Dela Delvigk. - -Alaverannalta kuului poloneesin säveliä. Salissa alkoi tanssi. - -"Tehän tiedätte, että harrastan sukututkimusta", sanoi Alphonse Rabe, --- "vain omaksi huvikseni tosin, en tieteenä. Minua askarruttaa alati -oma sukuni, jolla on niin harvinainen ruokahalu sulattamaan toisia -rotuja." - -"Raben naiset!" nauroi Dela Delvigk. "He ovat syypäät suvun -paimentolaisuuteen. Uskokaa, cher cousin, heidän aivonsa ovat -täynnä sinisintä romantiikkaa, he istuvat odottamassa merentakaisia -sankareita. He odottavat olemattomia, ja vieras rotu on heidän suuri -tuntemattomansa." - -"Meidän kohtalomme on maailmankansalaisuus", sanoi Alphonse -Rabe. "Ajatelkaa minua. Isäni oli saksalaisen isän ja jo osaksi -venäläistyneen äidin poika, äitini espanjatar, itse olen ikäni asunut -Parisissa, olen saanut ranskalaisen kasvatuksen. -- Sallitteko minun?" - -Hän tarjosi käsivartensa Dela Delvigkille, he menivät yhdessä alasaliin. - -Mutta portailla Alphonse Rabe vielä pysähdytti Dela Delvigkin. - -"Jos valokuvaa useampia samaan sukuun kuuluvien henkilöitten -valokuvalevyjä päälletysten, sanokaamme, parikymmentä, niin ilmestyvät -kasvot, jotka eivät ole kenenkään ja kuitenkin kaikkien. Ne ovat -yhteenveto, perustyyppi. No niin, la petite Catinka on tällainen -yhteenveto..." - -Alasalissa oli alkanut poloneesi. Pitkin lattiaa liikkui verkkaan -kultapari, varovassa tahdissa. Grosspapa, musta hännystakki yllä, -napinlävessä kultainen kukkavihko, kumarana, lempeäsilmäisenä, -poskipäillä heloittavat täplät, Mummuli kullanhohtoisessa silkissä, -ohimoilla kultaseppele. - -Torvisoittokunnan soittoon sekaantuivat Suhosen, puutarhurin, talosta -samoin tanssinsäveleet. Hovin väki, alustalaiset, vieraat kuskit ja -lakeijat tanssivat siellä viulun ja hanurin säestyksellä. - -Puutarhassa ja parvekkeilla paloi värillisiä lyhtyjä. Poloneesia -seurasi valssi, jonka aloitti Dela Delvigk lontoolaisen serkkunsa -Nicolai Raben kanssa. - -Kultaparia huudettiin ulos. He ilmestyivät pylväsportaille, seisoen -käsikädessä. Grosspapa yritti turhaan saada sanotuksi muutamia -suomenkielisiä sanoja, hänen suomenkielentaitonsa petti hänet -perinpohjin tällä liikutuksen hetkellä. Hän tyytyi viittaamaan -vapisevalla, sinisuonisella kädellään. - -Väkijoukko hurrasi ja huusi, Ahokkaan lapset vielä muitten vaiettua. - -Alasalissa tarjottiin samppanjaa ja jäätelöä. - -Katinka ei itsekään tiennyt, miksi hän näki niinkuin ei koskaan ennen. -Niinkuin hyvin kirkkaalla säällä: kaikki piirtyi unohtumattoman -selvästi mieleen. He istuivat kaikki kolme alasalin pianon kannella; -ikkunat olivat auki, ja täpötäyteen saliin tulvi soitto ja jasmiinin -tuoksu. - -Yht'äkkiä hän oli kuulevinaan isän äänen viereisestä huoneesta. Hän -laskeutui alas pianon kannelta, kukaan ei huomannut sitä, hän hiipi -läpi tungoksen vierashuoneen ovelle. - -Aivan oikein, isä puhui! Vierashuone oli täynnä tupakoivia herroja, -joista Katinka tunsi Ripasin ja Mendtit, paitsi sitä vilahti setä -Koljan univormu toisten takaa. - -Katinka ei ymmärtänyt rahtuakaan, mistä oli kysymys, hän vain kuuli -muutaman vanhanpuoleisen, vieraan herran rauhallisella kylmyydellä -sanovan jotain isälle, mihin isä vastasi kuin silmänräpäyksessä -tuleen syttyen. Hänestä säkenöi, räiski, liekehti, Katinkasta tuntui, -ikäänkuin kaikkien olisi pitänyt syttyä paloon. Puheeseen sekaantui -muitakin ääniä, joista toiset pitivät isän, toiset vieraan herran -puolta, mutta edellisiä oli vähemmän, isä oli melkein yksinään. - -Katinka vapisi jännityksestä, Ripasin mahtavan selän takana. -Tämännäköinen oli siis juhlaisä, jota Katinka ei koskaan nähnyt, joka -oli olemassa vain muita, noita toisia varten! Tämännäköinen hän mahtoi -olla singotessaan vastalauseensa kuuluisalle, isolle miehelle päin -silmiä. Hänen ruskeista, likinäköisistä silmistään tuli kuin silkkaa -tulta, pääkin oli pystyssä eikä kallellaan. - -Mutta yht'äkkiä, juuri kun Katinka sydän kurkussa pelkäsi hänen käyvän -käsiksi vieraaseen herraan, isä kumarsikin, hymyili ja asettui taas -paikoilleen. - -Alasalissa jatkui tanssi. Katinka oli tanssinut valssin lontoolaisen -Ronald Raben kanssa. Ronald oli viisitoistavuotias, pitkä ja -vaaleaverinen, englantilaisen äitinsä näköinen, oli täti Agnes Wrensky -sanonut, Rabea ei hänessä ollut muuta kuin suu. Hän oli setä Nicolain -poika, hänen, jolta kivisiru oli vienyt toisen silmän, ja joka lähetti -Grosspapalle viinitynnyreitä. Ronaldkin oli käynyt Afrikassa. Hän -puhui vain englantia, ei edes saksaa, eikä osannut suomea muuta kuin -sanan "kolme". Aina hän sanoi kolme, -- hän oli luvannut kerran -tyttärelleenkin antaa nimeksi Colme, -- Colme Rabe. - -He olivat menneet puutarhaan vilvoittelemaan. Yht'äkkiä Katinka löi -Ronaldia käsivarteen, kuten hippasilla, ja pani juoksuun. - -Ronald alkoi ajaa häntä takaa. - -Katinka pakeni. He juoksivat ensin puutarhan teitä, kierrellen, -kaarrellen, mutta yht'äkkiä Katinka pujahti angervapensaikkoon kuin -hiiri loukkoonsa. Hän kuuli Ronaldin pysähtyvän kuten metsästyskoiran, -joka kadottaa riistan jäljet, kiertävän pensaikkoa ja kahistavan oksia. - -Katinkaa nauratti, -- nauratti tikahtuakseen. Korvat ihan kuumenivat. -Samassa tuokiossa näkyi Ronaldin vaaleatukkainen pää pensaikossa, ja -hän sai kiinni Katinkan kultaisesta kengästä. - -Katinka huusi ja kirkui, riuhtaisten irti jalkansa, mutta joutui kiinni -käsipuolestaan. Nyt alkoi kamppailu. Katinka kieriskeli hajahiuksin -sammalissa, painoi vihdoin kasvonsakin maahan, mutta Ronald käänsi -hänet selälleen, ja sellaisena, huulet ja posket mullassa, sai -Ronald hänet vihdoin suudelluksi. Katinka tunsi kosteat pojanhuulet -huulillaan. Ronald veti hänet syliinsä, he istuivat molemmat pahasti -myllerretyllä sammalpatjalla, Ronaldilla oli kädessä Katinkan -kultakenkä. - -He eivät osanneet puhua sanaakaan keskenään, ei ollut yhtäkään yhteistä -kieltä. - -"Kolme!" sanoi Ronald. - -Katinka sanoi myöskin: - -"Kolme!" - -Heistä tuntui, ikäänkuin he olisivat sanoneet jotain sanomattoman -tärkeätä, ihaninta, mitä ihmiskielellä voi sanoa. - -Ronald auttoi kultakengän Katinkan jalkaan, senjälkeen he menivät -sisään. - -Alasalissa yhä tanssittiin, samoin Suhosella. Alkoi hämärtää, raketit -kasvoivat heinäkuiselle taivaalle, puhjeten kuin tuliset kukat pitkän -valovarren päähän, kuihtuivat samalla ja katosivat kaislaiseen lahteen. - - - - -21. - - -Viimeisten vieraitten lähdettyä Mummuli kääntyi kipeäksi, kultahäät -olivat olleet hänen viimeinen ponnistuksensa. Mummuli oli jo monta -vuotta tuntenut voimiensa vähenevän, mutta hän oli luvannut lapsilleen -ja lastenlapsilleen elävänsä yli kultahäitten. Hän piti lupauksensa; -kuolema sai odottaa: kaiken piti käydä järjestyksessä! Ja kuolema -odotti, ikäänkuin sekin olisi kavahtanut häiritsemästä Hovin -päiväjärjestystä, joka oli täsmällinen poljennoltaan kuten hyvä runo. - -Senjälkeen Mummuli sai sappikohtauksen, ankarinta laatua, -- -tuntikausia kuului hänen valituksensa kylkirakennuksesta. Katinka, -Lenzy ja Mirka pakenivat kauemmaksi puistoon, tämä käheä, vaikertava -ääni, joka ei ottanut vaietakseen, täytti heidän lapselliset sydämensä -hämmästyksellä ja kauhulla; he eivät kyenneet käsittämään, että se -lähti Mummulilta. Tätä Mummulia, joka tunsi kipua ja huusi tuskasta, he -eivät milloinkaan olleet tunteneet. - -Niin kauan kuin kohtausta kesti, ei Mummuli sietänyt ketään luonaan, -paitsi lääkäriä. "Kipu on kuin rakkaus: sen kanssa on oltava kaksin", -hän sanoi tyttärelleen Agnes Wrenskylle. Senjälkeen tuli sisar Marie -läheisen kaupungin sisarkodista; hän istui liikkumattomana vuoteen -jalkopäässä, harmaana kuin seinä ja valkea tärkkitanu päässä. Sisar -Marie puhui harvoin; hän tarvitsi yhtä vähän unta kuin linnut, -luultavasti hän nukkui istuallaan, ehkäpä seisaallaankin, luomet auki. -Hän vain kutoi, valveillaan ja unissaan, harmaata, paksua villasukkaa, -joka yhä piteni. - -Elokuun alussa Mummuli yhtä kaikki tointui, vaikka ei entiselleen. -Sisar Marie pääsi tästälähtein päivällisunelle; Mummuli siirtyi -vuoteesta tukituoliin, ja Sisä-Miina puki hänet joka aamu yhtä -huolellisesti, kuin jos hänen olisi ollut vastaanotettava kaikki -lähihovien asukkaat. Mutta hän oli yltä yleensä keltainen, keltainen -kuin sitruuna tai saframi, ja tästä kellasta tuikahtivat pistävän -ruskeat silmät, joitten valkuaiset jo alkoivat kellertää nekin. - -Viimeiseen saakka hän säilytti rakkautensa kuvastimiin, hän istui -pitkät ajat tuijottaen hopeiseen käsipeiliin, mahdollisesti toivoen, -että peili ikäänkuin ihmeen kautta olisi säilyttänyt valhesyvyydessään -hänen nuoruutensa kauneuden. - -Mummuli, hallitsemaan tottunut, ylenmäärin hemmoteltu, muodoista ja -säännöistä riippuva nainen tunsi kuoleman tulon. - -Ja uskollisena itselleen viimeiseen saakka hän meni kuolemaakin vastaan -kaikkia juhlamenoja noudattaen. - -"Kuolemaa on kohdeltava kuten muitakin suuria herroja, -- siis -juhlamenojen mukaisesti", hän sanoi. - -Sisar Marie avasi jo suunsa vastatakseen, mutta tyytyi ottamaan Uuden -Testamentin, josta luki muutamia rivejä, ikäänkuin itselleen. - -Kaiken oli siis oltava järjestyksessä. - -Mummuli nostatti tukituolinsa mahonkihyllystönsä eteen, hän -availi laatikoita, jotka olivat täpötäynnä kirjeitä. Niitä oli -suuria pinkkoja, eri maitten postileimoilla varustettuja, lasten -hyppelehtivistä variksenvarpaista aikuisten käsialaan saakka. Kaikki -Mummulin lapset olivat kirjoittaneet hänelle säännöllisesti kerran -viikossa, samoin lapsenlapset, niin pian kuin kykenivät kynää -pitelemään, määrättynä päivänä. Ja lähempänä, pääkaupungissa asuvien, -oli ollut Mummulin erikoisen määräyksen mukaan lähetettävä kirjeensä -yö- eikä päiväjunassa, että Mummuli olisi saanut ne aamulla ollessaan -virkeämpi. - -Kirjeissä ei ollut mitään järjestämistä, vuosikausia ne olivat -odottaneet tätä hetkeä. Mummulilla ei ollut muuta tekemistä kuin -yhdistää eri pinkat: kirjeet oli hänen kuolemansa jälkeen jätettävä -takaisin kirjoittajilleen. - -Itse hyllystö oli sensijaan määrätty Katinkalle, "vanhimman poikani -Wilhelm Augustin tyttärelle Catharina Dorothea Adèle Marialle". Näin -oli kirjoitettuna luettelossa, jossa samoin oli määrätty irtaimiston -kohtalosta. Jokaisella vähänkin arvokkaammalla esineellä oli jo tuleva -omistajansa, yksin Mummulin silkkileningitkin oli jo ennakolta jaettu. - -Luettelon tarkistamiseen meni monta päivää. - -Roomalais-alttarissa paloi tuli, -- Foibos Apollo ohjasi yhä -aurinkovaljakkoaan kohti korkeuksia. - -Kun kaikki oli järjestyksessä, sanoi Mummuli tahtovansa Rakokivelle. -Kuski-Heikki ja Suhonen kantoivat hänet sinne eräänä aamuna -tukituolissa. Rakokivelle päästyä Mummuli antoi siirtää itsensä -tuolista rantapenkille ja käski miesten poistua. He vetäytyivät puitten -suojaan ja panivat tupakaksi. Suhonen katsoi kelloaankin, häntä -hauskuutti tietää, pitäisikö vanha rouva nytkin neljännestuntinsa. Ja -aivan oikein: neljännestunnin kuluttua he kuulivat Mummulin kutsuvan; -he kantoivat hänet samaa tietä takaisin. - -Jäätyään yksin huoneeseensa Mummulia alkoi omituisesti viluttaa. Hän -riisuuntui ilman apua, mutta soitti Sisä-Miinan tuomaan metallisen -lämpöpullon, joka asetettiin vuoteen jalkopäähän. Sisä-Miina -kasasi hänen ylleen toisen untuvaisen, isokukkaisen silkkipeitteen -toisensa jäljestä. Mummuli yhä hytisi. Hän värisi vilusta mahtavassa -vuoteessaan, missä hänen isänsä Friedrich Fatabur kerran oli kuollut -tylsänä ja elämästä kyllänsä saaneena, ja missä hänen pojantyttärensä -Katinka kymmenen vuotta takaperin oli ilmestynyt aistimin tajuttavaan -ja sentään kangastuksen kaltaiseen elämään. - -Ei ollut epäilystäkään: nyt oli tullut hänen vuoronsa kuolla tähän -kohtalokkaaseen vuoteeseen. - -"Juhlamenot ovat päättyneet: astukaa sisään!" hän sanoi. - -Hän ei enää noussut. Sappikohtaukset uudistuivat tavantakaa. -Terveempinä, tuskattomina päivinä hän pujotteli lasihelmiä, -kaikenkokoisia ja -värisiä, hiuksenhienoon rihmaan, kuten -nuoruudessaan. Katinka, Lenzy ja Mirka saivat tulla hakemaan -kitkemispalkkansa kuten ennenkin, suoraan Mummulilta itseltään; hänellä -oli kuparilantit entisessä preferanssipelilaatikossa, jonka kanteen oli -maalattu alankomaalaisia häitä esittävä kuva: - -"_L'accord de mariage_." - -He tunsivat joka kerta voittamatonta kammoa astuessaan huoneeseen. -Keltainen, kurttuinen nainen, joka pujotteli lasihelmiä, niin -tuiki erinlainen kuin heidän kaunis, ankara isoäitinsä, kauhisti -heitä; hän oli heille yhtä vieras kuin vaikerrus, joka oli kuulunut -kylkirakennuksesta. Miksi Mummulin piti kuolla? Mitä se merkitsi? He -eivät käsittäneet mitään. - -Sisar Marie kutoi sukkaansa ja nukkui kuin lintu. Hänkin oli kuin kuva -eikä ihminen. Kaikki oli käynyt perin kummalliseksi. - -Katinka, Lenzy ja Mirka toimittivat asiansa niin lyhyeen kuin -suinkin. Onneksi oli Mummuli unohtanut niskasuutelot. Hän avasi -taudista keltaisilla käsillään preferanssilaatikon ja haki kullekin -kymmenpennisen, sitä ennen tutkien: "Kitkittekö todella tunnin, -- -täyden tunnin?" - -He vetivät syvään henkeä päästessään taas kuin maan alta vihreyteen, -missä kurpitsat kasvoivat, ja riihet savusivat, ja Kuski-Heikki seisoi -tanakoilla jaloillaan tallin edessä, mihin hän äsken oli naulannut -huuhkajan, siivet levällään, ja sanoi ohi juoksevalle Sisä-Miinalle: - -"Jos jottai eriommaist' näät, nii älä ihmettele, tyttö!" - -Mutta Kuski-Heikki sai itse piankin ihmettelyn aihetta, sillä kaunis -Sisä-Miina oli vihdon viimein tehnyt päätöksensä: hän aikoi odottaa -nuorta piispansaarelaista perämiehen alkua. Kyökki-Ieva näki paljon -ja ihmeellisiä unia näinä aikoina; mustat, pörhökarvaiset koirat -syöksähtelivät häntä vastaan jääkellarin ovella, se tiesi hautajaisia! - -Muuten olivat päivät sateisia, yöt kuutamoisia. Sienet kasvoivat. -Eräänä päivänä Mirka kuiskasi päivällispöydässä: - -"Kohta mennään sieneen, -- minäpä näin karvalaukun." - -Johon Katinka säikäyksissään, vaimentavasti: - -"Hys, -- älä puhu, etkö tiedä, sienet kuulee eivätkä kasvakkaan, -menevät uudestaan maan sisään!" - -Sienet mahtoivat kuitenkin olla huonokuuloisia; niitä oli viljemmältä -viidakoissa ja luhtaniityillä kuin miesmuistiin; Hovin metsät olivat -täynnä ruusuisia, maitoa heruvia karvalaukkuja, pyyleviä hepotatteja, -keltaroisia, jotka hienosti tuoksuivat hajusaippualle. Ukonsienet -avasivat suomuiset sateensuojansa, maamiinat pölysivät. - -Elokuu oli käsissä. - - - - -22. - - -Katinka valvoi eräänä elokuisena iltana vuoteessaan. Siinä ei itsessään -ollut mitään tavatonta, hän ei useinkaan heti saanut unta. Tämä oli -hänen puinen, aikoinaan punaiseksi maalattu häkkivuoteensa, joka alkoi -jo käydä liian lyhyeksi. Tämä oli hänen siniruskearaitainen peitteensä. -Kaikki oli tuttua. Ovi oli auki pimeään käytävään, josta vuorostaan -vei ovi keittiöön. Käytävässä sensijaan, vastapäätä Katinkan huoneen -ovea, seisoi yhä sama vanha kaappi, missä palvelijat säilyttivät -kenkärajojaan. Huoneen hajukin oli tuiki tuttu ja kotoinen. Se oli -hieman tympeä, täynnä keittiön höyryjä ja takapihalta takiaisista, -kosteista haloista ja ruoantähteistä nousevia hajuja. - -Katinka makasi silmät auki, polvet leuan alla. Keittiön raollaan -olevasta ovesta heittyi käytävään heikko, ystävällinen valonsäde. -Kuului yhä puhetta, milloin hiljaisempaa, milloin äänekkäämpää, samoin -askelia ja ovien pauketta. - -Oli jo myöhäistä, ja Katinkaa unetti suuresti. He olivat päässeet -tavallista myöhemmin levolle, sillä isä oli jo iltapäivällä ottanut -Piilin mukaansa ja lähtenyt sorsajahdille, ja häntä oli turhaan -odotettu illalliselle. Vihdoin he kuitenkin olivat käyneet pöytään -ja aterioineet ilman isää, joka nähtävästi oli poikennut Vainikkaan, -kuten usein teki. Hopeisissa kynttiläjaloissa paloivat ensi kertaa -tänä kesänä ilta-aterian aikana kynttilät. Illallisen jälkeen Katinka -oli pelannut Lenzyn ja Mirkan kanssa kahdesti Akulienaa ja kerran -Mustaa-Pekkaa. Senjälkeen he olivat kaikki panneet maata. - -Yht'äkkiä alkoi Katinkaa ihmetyttää, etteivät äänet ja askeleet -keittiössä ottaneet vaietakseen. Hän oli maannut valveilla jo ainakin -parituntia ja oli aivan pimeä; kellon täytyi lähetä kahtatoista. - -Hän makasi ja kuunteli. Oli ihmeellistä, miten paljon ääniä oli tänä -iltana. Olisi voinut luulla koko Hovin olevan liikkeellä, Sokia-Marin -kellarista aina ylisille asti. Ovia aukaistiin ja suljettiin, kuului -raskaita, kovia askeleita, jotka eivät voineet olla muitten kuin -Kuski-Heikin, ja puhetta, josta ei kuitenkaan eroittanut muuta kuin -äänien kaiut. - -Joku sulki käytävän ja keittiön välisen oven, ja valonsäde katosi -samalla. Ikkunoista virtasi vain pimeyttä. Mutta puhe ja supatus -keittiössä eivät lakanneet, päinvastoin alkoi kuulua liikettä ja -askeleita myös eteisestä päin, ja suuri etuovi kävi. - -Mitä tässä oli outoa ja peljättävää? Eipä mitään. Ja kuitenkin -alkoi Katinkaa yht'äkkiä peloittaa. Pelko iski häneen äkkiä kuin -puistatus, joka hetkeksi tärisytti koko ruumista kiireestä kantapäähän -siniruskearaitaisen peitteen alla. - -Hän kääräisi tapansa mukaan raidit kuin koteloksi ympärilleen. Hänen -kuulonsa teroittui erinomaisen herkäksi. Oli kuin hänen levottomuutensa -olisi jollain lailla ollut yhteydessä Hovissa paraikaa yhä jatkuvan, -käsittämättömän liikunnan kanssa. - -Askeleita kuului nyt kaikkialta, ylhäältä ja alhaalta, kaikilta -portailta, kaikista huoneista, juoksevia, hitaasti laahustavia, kevyitä -ja raskaita. Kukaan muu koko Hovin asujamista ei näyttänyt olevan -vuoteessa paitsi Katinka. - -Nyt ajettiin... Vaunut pysähtyivät pylväsportaille, etuovi kävi, ja -vaunut vierivät taas pois. - -Sitten hyvin hitaita, mutta raskaita askelia, pitkin yläkerran -portaita, ikäänkuin olisi jotain kannettu... - -Yht'äkkiä Katinka kuuli aivan selvästi nyyhkytyksen, joka samassa -tuokiossa tukahtui. Keittiössä alkoi vinkua koira. - -Joku itki -- joku itki jossain aivan lähellä, käytävässä tai keittiössä. - -"Anni -- Anni", parkaisi Katinka äkkiä. - -Katinka oli istuallaan vuoteessa, peite leukaan saakka vedettynä, kun -käytävä samassa tulvahti täyteen lekuttavaa valoa ja pitkiä, juoksevia -varjoja. Anni ilmestyi ovelle, kynttilä kädessä, täysissä pukeissa. - -Hänen turpeat, punakat kasvonsa ja pienet, harmaat silmänsä nähdessään -Katinka heti rauhoittui. - -"No, mitä nyt! Kasso penskaa! Herkiätkö huutelemast'." - -Ja suoriellessaan Katinkan käppyrään kerääntyneitä raiteja Anni yhä -puheli, samaan toruvaan ja lohdulliseen nuottiin: - -"Huuteleppas viel'... Kuka yöll' elämöi? Vai sie -- senki -kärkäsrouva... Siunaa isses ja nuku..." - -Katinka nautti sanomattomasti hänen toruvasta äänestään, terveistä, -tanakoista, syyläisistä käsistään ja hajusta, joka lähti hänen -vaatteistaan ja hiuksistaan. Se kaikki oli erinomaisen turvallista. -Siinä oli kuin tuntoja kaukaisilta ajoilta, jolloin hän oli maannut -tämän korkean ja kiinteän poven turvissa. - -"Annushka, Kannikka, miksi keittiössä valvotaan? Mitä te teette? Mitä -te puhelette? Miksi ette nuku... Mitä kello on? Joko isä tuli kotiin?" - -Mutta Anni vain toruskeli ja vastaamatta yhteenkään kysymykseen alkoi -tiputella kynttilänrasvaa kaapin reunalle. - -"Nuku nyt vaa, äläkä miehaa... Älä kuuntele, sanon mie, heitä isses -herra halttuu'! No, nukutko, senki huutaja..." - -Anni kiinnitti kynttilänpätkän kaapin reunalle rasvalätäkköön ja meni. - -Katinka yhä huuteli hänen jälkeensä. - -"Minä en saa unta. Miksi täällä niin käydään ja liikutaan... Onko joku -tullut? Onko tullut vieraita, Annushka?" - -Mutta Annia ei kuulunut. Kynttilä sensijaan paloi tutun suuren kaapin -päällä, joka oli ollut Katinkan piilopaikka pahoina päivinä. Ah, kuinka -hyvä siellä oli murjotella ja tuntea itsensä tuiki onnettomaksi! - -Ei ollut enää täysin pimeä, vaan kynttilänliekistä alkoi valopiiri, -joka tosin ei ulottunut huoneen pimeimpiin nurkkiin, mutta valaisi -sentään vuoteen jalkopään ja osan viheriänpunaista seinää. - -Katinka alkoi katsella kynttilää. Sen liekki rauhoitti häntä. Hänestä -tuntui, ikäänkuin kynttiläkin olisi katsellut häntä, ainoalla -keltaisella silmällään. He valvoivat nyt kynttilän kanssa kahden -pimeydessä. - -Katinka näki, kuinka liekki söi ja nieli valkoista rasvaa, mustan -karren kasvaessa pitkäksi kuin koukkuinen kynsi. Sen ylin kärki hohti -hehkuvan punaisena. Ja itse liekillä oli sininen sydän. Äkkiä ilmestyi -kynttilään varas, rasvaa alkoi pieninä puroina herua pitkin sen kylkiä, -koko kynttilä näytti tuota pikaa rosoiselta jääpuikolta. Se alkoi -kutistua kokoon, sulaen huimaavaa vauhtia. - -Katinkaa rupesi kovasti unettamaan. Kynttilä alkoi lekuttaa -epätasaisesti kuin sammumaisillaan. - -Katinka hypähtää hereille. Ei kynttilää, ei valoa, vain pimeys virtaa -sisään ovista ja akkunoista kuin pehmeä, villava savu... Annihan pani -kynttilän tuohon kaapin reunalle... Ei näy edes kaappia enää... Hän -mahtoi nukkua ja nähdä unta... Hänen sielunsa on aivan avoin, aivan -suojaton, senkin ovet ja ikkunat ovat selkoselällään, ja pimeys täyttää -sen reunoja myöten. - -Ja Katinka valvoo taas. Hän kuulee aivan selvästi, kuinka vaunut -uudelleen ajavat portaitten eteen ja pysähtyvät. Tällä kertaa oli -mahdotonta erehtyä. - -Käytävästä kuuluu rapinaa ja pehmeätä hipsutusta, joku tulee suoraan -hänen häkkivuodettaan kohden. Hänen kätensä sattuu kosteaan, kuumaan -turpaan. Se on Piili! Isän Piili! - -Ja isä? Entä isä? - -"Anni!" hän huutaa. - -Ja kun Annia ei heti kuulu, Katinka alkaa huutaa täyttä kurkkua: - -"Anni -- Anni...!" - -Anni ilmestyy yht'äkkiä ovelle, taas kynttilä kädessä. Hänen kasvonsa -ovat oudosti turvoksissa, silmät itkettyneet, mutta hän yrittää yhä -torua, vaikka laimeammin. - -"Senki kiusakappale. No, mitä se nyt taas huutaa, nii jott' koko Hov' -kaikuu. Laita isses makkaamaa'..." - -Mutta Katinka ei hellitä tällä kertaa. Hän takertuu kiinni Annin lujiin -käsivarsiin, kaulaa, hyväilee, tukistelee ja puree korvaan, painaa -päänsä tälle täyteläiselle povelle. - -"Anni -- kuka täällä käy? Täällä on joku... Mitä täällä tehdään... -Piilikin on tuossa... Annikka...!" - -Anni yrittää sanoa nyyhkytystensä välistä: - -"Ei mittää. Myö männää kaikk' koht' makkaamaa' -- -- Ei tääll' oo -mittää." - - "Onko isä kuollut?" - -Katinka ehtii itse töin tuskin kuulla omat sanansa, kun samalla -ikäänkuin jokin näkymätön koko voimallaan, olkansa takaa, iskee häntä -vasempaan kylkeen, siihen, missä sykkii ja lepattaa hänen kauhistunut -lapsensydämensä. - -Hän ei enää kuule, mitä Anni vastaa, ei tiedä enää mitään, isku -typerryttää hänet siihen paikkaan, hän tuntee vain kaatuvansa -taaksepäin suoraan tuon pehmeän, ikkunasta virtaavan pimeyden syliin, -Annin käyvän häneen käsiksi ja sen jälkeen tulevansa nostetuksi, -kannetuksi jonnekin pois: - -Ja yö jatkui Hovissa, pimeä, elokuinen yö, täynnä kohtaloa ja -täyttymystä, kuolemaa ja elonkorjuuta. - -Katinka tuli tuntoihinsa oudossa, kapeassa vuoteessa, missä ei -milloinkaan ennen ollut nukkunut, outojen vuodevaatteitten haju ympäröi -häntä, ja hän oli tuntevinaan kovan lautapohjan ohuen patjan läpi. -Hänen kätensä ja jalkansa tuntuivat jääkylmiltä ja tärisivät. - -"Kassokaa ko vapisoo, mutt' eipäs vaa itke", sanoi joku. - -Katinka ei raoittanut silmiään nähdäkseen, kuka sanoja oli. - -Niin, miksi hän ei voinutkin itkeä... Mitä oli tapahtunut? Hän tiesi -selvästi vain, mitä tapahtui tällä hetkellä hänessä itsessään. -Jotain uutta tunkeutui hänen elämäänsä, väkivaltaisesti, rajusti ja -hävittävästi, ikäänkuin nuoreen, verekseen puuhun olisi lyöty terävä -rautakiila. Hänen elimistönsä oli nuori, terve ja lujatekoinen ja pani -vastaan koko voimallaan, mutta tämä oli häntä voimakkaampaa. - -"Isä -- isä!" - -Katinka avasi silmänsä. Hän makasi palvelijain huoneessa keittiön -perällä, pieniruutuiset kaari-ikkunat olivat pimeät, pöydällä -paloi kuvuton lamppu ja savusi. Kukaan ei kiertänyt sitä. Tämä oli -Sisä-Miinan sänky... Ja tuossa oli Kyökki-Ievan... Ja peitteellä olivat -hänen omat kätensä, jotka hyppelehtivät oudosti... Kyökki-Ieva seisoi -vastapäätä sänkyä, kädet vatsalla, hiirenhäntäpalmikko kaulalla. -Sokia-Mari istui nurkassa, vihertävä koppatanu päässä. Oli nähtävästi -aamuyö. - -Katinka nousi yht'äkkiä. - -"Missä isä on? Minä tahdon isän luokse." - -Oli jotain tämän kymmenvuotiaan lapsen eleissä, mikä erehtymättömästi -muistutti Mummulin valtiatartapoja; häntä oli toteltava. Palvelijat -tunsivat sen vaistomaisesti ja epäröivät. - -"Minne hänet on pantu? Viekää minut sinne." - -Mutta kun ei kukaan liikahtanut häntä auttaakseen eikä myöskään -estääkseen, meni hän itse. Meni pitkä, valkea yöpaita yllään läpi -keittiön, läpi etehisen, jonka kaappikellossa juuri pulloposkinen -aurinko nousi, pitkin yläkerran kaikuvia portaita, läpi yläkerran -salin, -- ja pysähtyi sinisen huoneen ovelle. - -Oven edessä makasi Piili ja vinkui, raapi ovea ja vinkui. - -Katinka avasi oven. - -Seuraavassa tuokiossa tärinä hänen käsissään ja jaloissaan lakkasi. -Itku niitti hänet lattialle, kuten viikate viljan, hänen sisäinen, -liikkumaton jännityksensä ratkesi rajuksi itkuksi. - -Hän itki monta tuntia tietämättä ajasta tai paikasta. Itki yhä, kun -kyyneleet jo aikaa sitten olivat ehtyneet, -- kuivaa, repivää itkua. -Sinä hetkenä kuolema kosketti häntä ensi kertaa, sen varjo lankesi -hänen ylitsensä, hänen elämänsä leikkaantui kahtia, kahteen eri osaan, -joista toisessa ei ollut kuolemaa ja toisessa oli. - -"Ja he asuivat kuoleman varjon maassa." - -Niinkuin kalkki polttaa lasin himmeäksi, niin poltti tämä hetki hänen -sielunsa lapsellisen seesteisyyden sameaksi. - - - - -23. - - -Oli lähdettävä Hovista, -- varhain seuraavana aamuna. Ja sitä ennen oli -heitettävä Mummulille jäähyväiset, vielä samana iltana, nyt heti. Mutta -siinäpä olikin mutka, -- Mummuli ei saisi tietää mitään kaikesta, mitä -oli tapahtunut, se oli salattava häneltä niin kauan kuin mahdollista. -Vasta jäljestäpäin, muutaman päivän kuluttua, hän saisi sen tietää, -vähitellen. Hän oli liian heikko kuullakseen yhdellä kertaa koko -totuutta; hän saattaisi kuolla siitä kuten äkillisestä ilmanvedosta. - -Täti Agnes Wrensky selitti tätä kaikkea paraikaa Katinkalle. Kysymys -oli, osaisiko Katinka Mummulia hyvästellessään olla niinkuin ei mitään -olisi tapahtunut. - -He istuivat kahden kesken pylväsportailla. Täti Agnes Wrensky oli -kääriytynyt harmaaseen saaliin. Katinkalla oli kädessään kaksi kiveä, --- kaksi pientä, pyöreätä kiveä, jollaisia on maantiellä kuin tähtiä -taivaalla. Koko ajan Agnes-tädin puhuessa Katinka pyöritteli näitä -kiviä pivossaan, soljutti kädestä toiseen ja kahnutti vastakkain. -Jossain alitajunnassaan hän ajatteli: "näitä kahta kiveä minä muistan -aina, ne olivat minulla kädessä, kun isä hukkui." - -Ja samalla alkoi hänestä tuntua, ikäänkuin kaikki muu olisi ollut -yhtä turhaa ja merkityksetöntä kuin kivien kahnuttaminen vastakkain. -Tärkeätä ja varmaa oli vain se, mikä täytti sinisen kamarin, kuolema. - -Täti Agnes Wrensky antoi yhä neuvoja. - -"Olet niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Älä puhu tarpeettomia. Ja -jos Mummuli kysyy isää, niin sano, että isä jäi purjehdusretkellään -Niemenlauttaan yöksi ja tulee vasta parin päivän kuluttua. Isä on -lähettänyt sanan, ymmärrätkö." - -Katinka pysyi vaiti. Milloinkaan vielä hän ei ollut valehdellut. - -"Ole luja, Katinka", sanoi täti Agnes Wrensky nousten. "Mummuli raukan -takia. Paitsi sitä, ehkä hän ei kysykään. Minä tulen kanssasi." - -Katinka Raben oli oltava luja. Hän oli isänsä tytär, ja hän oli -myös isoäitinsä pojantytär, hänen oli oltava luja. Hänen oli -valehdeltavakin, jos siksi tulisi, koska valhe joskus on laupiaampaa -kuin totuus. Totuus voi tappaa, oli täti Agnes Wrensky sanonut. Hänen -oli oltava, ikäänkuin viime yötä ja sinistä kamaria ei olisi ollut -olemassakaan. - -Hän palasi huoneeseensa huuhtomaan turvottuneita silmiään kylmällä -lähdevedellä. Avonaisesta ovesta hän näki vilahdukselta äidin, joka -istui yhä alusvaatteissaan vuoteensa reunalla, kuten oli istunut koko -yön sinisessä kamarissa. Sisar Marie istui hänen vieressään. Äidin -kädet ja jalat tärisivät herkeämättä, mutta hänen silmänsä olivat -kuivat, kyynelettömät. - -Katinka meni vierashuoneeseen. Grosspapa istui siellä -Voltaire-tuolissaan ja itki kuin lapsi, kyynelten valuessa hänen -valkoiseen partaansa. Sisä-Miina toi hänelle aina puhtaita nenäliinoja, -ja hän itki ne taas märiksi. Hänen vapisevat, sinisuoniset kätensä -sulkeutuivat Katinkan ympärille, ja Katinka tunsi harmaan aamunutun -havannahajun. - -"Mein Sohn --", sanoi Grosspapa änkyttäen, "-- poikani -- mein Sohn -Wilhelm!" - -Hänen musta patalakkinsa oli viistossa, hän oli yht'äkkiä ikäänkuin -muuttunut uudelleen lapseksi. - -Täti Agnes Wrensky odotti Katinkaa, he menivät käsi kädessä Mummulin -luo. - -Mummuli makasi alhaalla kylkirakennuksessa, isossa, valkouutimisessa -vuoteessaan, joka oli leveä kuin laiva, vihreäkukallisen peitteen alla. -Katinkan ja täti Agnes Wrenskyn astuessa sisään hän hiukan kohottautui; -hänen kasvonsa olivat kurttuiset ja keltaiset kuin sitruunankuori, -yksin silmänvalkuaisetkin. - -"Katinka tuli sanomaan hyvästi, maman", sanoi Agnes Wrensky. - -Mummuli suuntasi ruskeat silmänsä suoraan Katinkaan, läpitunkevasti -ja tutkivasti. Hänen harmaat kiharansa olivat tautivuoteellakin yhtä -säännölliset, ja hän kohensi kädellään horjahtunutta pitsitanuaan. -Vielä äsken hän nähtävästi oli pujotellut helmiään, helmilaatikko oli -avoinna yöpöydällä. - -"Onko sinulla ollut kipuja", kysyi Agnes Wrensky. - -"Ei", vastasi sairas ja katsoi vuorostaan tyttäreensä. "Ei nyt, -- -yöllä kyllä. Missä sisar Marie on?" - -"Hän tulee kohta", sanoi Agnes Wrensky. - -Mummuli huojutti päätään. - -"On ollut niin paljon melua koko päivän", hän sanoi. "Ja viime yönä -myös. Eivätkä palvelijat tule, vaikka soitan. Ei ole järjestystä, -säntillisyyttä." - -Hän vaipui raukeana takaisin pielukselle, mutta pienet, keltaiset -kädet jäivät vihreälle silkkipeitteelie. Hänen katseensa suuntautui -hellittämättä taas Katinkaan. - -Katinka seisoi jäykkänä Mummulin edessä, kätensäkin hän piti vastoin -tavallisuutta hiljaa, suorina sivulla. Hänen kasvojaan kuumotti kovasta -hankauksesta. - -"Niin paljon melua", valitti taas Mummuli. "Mitä käymistä heillä alati -on portaissa. Ei järjestystä. Eikä keltään saa oikeata vastausta." - -"Küss Grossmama!" kiirehti Agnes Wrensky. - -Mutta Katinka ei kumartunut, vaan katseli yhä Mummulia. Hänestä tuntui, -ikäänkuin Mummuli olisi epäillyt ja aavistanut jotain. Ties mitä hän -mahtoi epäillä. Ehkä hän oli maannut koko yön valveilla ja kuunnellut -askeleita, kuten Katinka. - -Katinka katseli isoa, pylväillä ja puuleikkauksilla koristettua -sänkyä, missä Mummuli makasi. Se oli neljin valtavin jaloin lattiassa -kiinni, kaksi hoikkaa sivupylvästä kummassakin päässä, tummanpunaista, -kiiltäväksi hangattua puuta. Se oli ollut aikoinaan Fataburin, Mummuli -oli siinä syntynyt, isä, täti Agnes, täti Dela, setä Friedrich. Ja -hänkin, Katinka, oli syntynyt tässä samassa pylväsvuoteessa. Hän oli -tullut maailmaan hieman odottamatta ja saanut setä Kolja Wrenskyn -paidan ympärilleen. - -Hän katseli Mummulia, tätä vanhaa, kuolemalle vihittyä naista, jolta -oli perinyt silmänsä ja hiuksensa. Oliko hän koskaan rakastanut -Mummulia, vai vain kunnioittanut ja peljännyt? - -Ja hän muisti yht'äkkiä kauhistavan, tuntikausia kestäneen -vaikerruksen, joka oli peloittanut hänet, Lenzyn ja Mirkan kauas -puiston perukkoihin. Kuka oli huutanut? Mummuliko? Mutta Mummulihan oli -aina rauhallinen, tyyni ja viileä. - -"Sinä menet siis tänä syksynä kouluun, Catherine", hän kuuli Mummulin -sanovan. - -"Niin", hän kuiskasi, ylen onnellisena, että keskustelu sai tällaisen -käänteen. - -"Sei ein artiges Kind", sanoi Mummuli. "Und lerne deutsch." - -Mummuli ojensi Katinkalle molemmat kätensä. Katinka kumartui, vaikka -epäröiden. Hän pelkäsi Mummulin kellertäviä kasvoja, hänen keltaisia, -pieniä käsiään, joitten kynnet vielä nytkin kuoleman lähestyessä olivat -huolellisesti kiilloitetut ja pyöristetyt. Hän pelkäsi kysymystä, jonka -aavisti tulevan, ja johonka hänen täytyisi vastata. Hän pelkäsi omaa -vastaustaan. Ole luja, oli täti Agnes Wrensky sanonut. Ah, jospa tämä -kaikki olisi ohitse! - -"Sano hyvästi", kiirehti täti Agnes Wrensky vielä kerran. "Mummuli -väsyy. Küss Grossmama!" - -Katinka kumartui vihdoinkin päättävästi, yhä pelko ja vastenmielisyys -mielessä. Hänen raikkaat lapsenhuulensa koskettivat kevyesti -puolikuollutta, kuivaa ihoa. Lääkeameitten haju ympäröi hänet, häntä -pyörrytti. Luojan kiitos, Mummuli ei kysykään, hän ajatteli. "Meine -Haube, meine Haube!" hän kuuli Mummulin sanovan. - -Hän pääsi ovelle, kun yht'äkkiä ääni, joka oli Mummulin ja kuitenkin -merkillisen vieras, pysähdytti hänet. - -Molemmat, Agnes-täti ja Katinka, kääntyivät silmänräpäyksessä. - -Mummuli oli suurella tahdonponnistuksella kohonnut istualleen -vuoteessa, hirvittävän keltaisena, melkein tuntemattomana; mustan -pitsitanun alta valahtivat kaulalle tutut harmaat kiharat. Silmäterät -näyttivät keltaisessa ympäristössään melkein mustilta, niitten katse -oli täynnä tuskallista epäluuloa. - -"Onko -- Wilhelm -- kuollut?" hän sanoi äkkiä. - -Katinka tunsi polviensa nivelistä oudosti notkahtavan ja samalla -Agnes-tädin tarttuvan häntä olkapäähän lujasti ja merkitsevästi. - -Hetki oli käsissä. Koko huone pyöri hänen silmissään, kaari-ikkunat, -vuode, Mummuli; tässä kysymyksessä oli jotain kauhistavaa. Missä ja -milloin hän olikaan kuullut samantapaisen kysymyksen? -- Niin, sehän -oli totta, hän itse oli kysynyt samaa viime yönä... Viime yönä... -Sininen kamari oli yht'äkkiä hänen silmiensä edessä, isä... - -Ja samalla hän kuin ensi kertaa näki Mummulin. Ei ollut mitään jäljellä -viileästä tyyneydestä, ikuisesta itsehillinnästä. Sielu täynnä tuskaa -ja intohimoa rukoili häntä mustista, liekehtivistä silmistä. - -Agnes-täti puristi yhä lujempaa, Katinka kuuli hänen hätäisen -kuiskauksensa: "So antworte doch!" Mummulin silmät yhä kysyivät. - -Katinka luuli, ettei jaksaisi, tuntui kammottavan raskaalta. Täytyy -kestää, -- täytyy olla luja, -- Mummulin takia, -- Mummuliraukan takia. -Olla luja, urhoollinen. - -"Isä jäi -- Niemenlauttaan -- yöksi", hän sanoi, hitaasti ja selvästi, -kuin ulkoläksyä kerraten. - -Kaikki oli ohitse. Hän ei kuullut Agnes-tädin kiittelyjä, vaan pakeni -suin päin vanhaan kaappiin, kenkärajojen päälle, Annin pyhähameen -turviin. Hän itki, niin että rintaa pisti. Hänestä tuntui, ikäänkuin -olisi jaksanut kärsiä rajattomasti. Hänen ruumiinsa ja sielunsa olivat -molemmat yhtä nuoret ja kuluttamattomat. - - - - -24. - - -Kuoleman läsnäolo on kauhistava, ja kuitenkin jatkuu elämän toiminta, -jano, nälkä, unentarve... Hetkeksi on kuin tarttuisi eläviinkin -vainajain aineettomuus, mutta jo seuraavassa tuokiossa elävä ruumis -muistuttaa olemassaolostaan. Katinkan murhe oli syvä ja vilpitön, ja -kuitenkin yllätti hänet, itkusta väsyneenä, hiukaiseva nälkä. Hän -muisti nyt vasta yht'äkkiä, ettei edellisestä illasta saakka ollut -rahtuakaan syönyt. Ja halveksien itseään tämän inhimillisen heikkouden -takia hän hiipi ruokakammioon. - -Sen ovi oli raollaan, Mirka ja Lenzy istuivat jo siellä, toinen -suolalihapytyllä, toinen jauholaarilla. Lakeen ripustetut kinkut, -suolakala ja juustopyörä tuoksuivat, ilma oli täynnä härskiintyneitä, -happamia hajuja. - -Lenzy ja Mirka tekivät Katinkalle tilaa, mitään sanomatta; hän joutui -istumaan jauholaarille, Lenzyn viereen. Kaikki kolme pureskelivat isoja -juustovoileipiä. Suru oli runnellut pahasti heidän nuoret elimistönsä; -he olivat kaikki tuiki väsyneitä. - -He tiesivät, että heidän oli seuraavana aamuna erottava. Mutta -he olivat siten eronneet joka syksy. Siinä ei ollut mitään sen -merkillisempää. Toiset lähtisivät itään, kolmas länteen. - -Mikään ei ilmaissut heille tänä hetkenä, että jokin koskaan takaisin -palaamaton jakso heidän elämässään oli päättynyt. He olivat kasvaneet -kesäisin yhdessä kuin siskot, leikeissä ja riidoissa. - -Ei ollut mitään juhlallista heidän yhdessäolossaan, ja kuitenkin nämä -kolme lasta näkivät toisensa elämässä viimeistä kertaa. - -Oli heitettävä hyvästit puutarhalle. Katinka juoksenteli paikasta -toiseen. Hän ryömi sisään koirankopin lävestä, missä Diana oli asunut. -Angervapensaikossa oli ruostuneita lehtiä. - -Hän meni kreikkalaistemppeliin katsellakseen puutarhaa läpi eriväristen -ruutujen, sinisten, punaisten ja keltaisten. Röyhelökaulaiset, -lempeäsilmäiset Rabet hymyilivät hänelle seiniltä ikuista -nuorukaishymyään. Oli satanut ulkona, ja saksankuusen naavatukot -kimalsivat pisaroista. Puutarhan valkoiset sälesohvat olivat kaikki -märkiä. Pienissä, pyöreissä kukkalavoissa, jotka Mummuli heille -kullekin oli määrännyt, olivat hajuherneet ja asterit laossa sateesta. - -Soldat-niityllä uiskenteli valkoista usvaa. He olivat riisuneet -sukkansa ja kenkänsä kerran heinäkuisena yönä ja vannoneet yhtyvänsä -varjoina niityllä. - -Kesä oli lopussa. Mutta yht'äkkiä Katinka tunsi jotain muutakin, -pistävän, tuskallisen selvästi. Kesä oli lopussa. Ja _lapsuus, -- -lapsuus oli lopussa_. - -Kellarin kynnyksellä istui Sokia-Mari ja tuli homeelle. - -"Nii, -- nii'" hän sanoi ja tunnusteli Katinkan hiuksia, "miult' män' -kerra vyyht' sekasi, ku mammai pan' miu lankaa kerimää, sain mie -sitä sitte päivää kolm' selvitellä. Mammai sano, jott' selvittele, -selvittele, tyttösein, saat sie viel' elämääski selvitellä." - -Sokean silmät katsoivat valoa kohti, valkeina kuin linnun luomet. Hän -kuunteli yhä Mustankorven humua. - -Katinkaa puistatti, hän hiipi pois. Ei lohdutusta missään. - -Jokilaiturilla oli veneistä poistettu airot ja hankaimet. Veneet olivat -puolillaan vettä. - -Vaunuvajassa pesi Kuski-Heikki kaleskoja, sinikirjavat paidanhihat -käärittyinä. Hän hyräili, mutta lakkasi heti, nähdessään Katinkan; -hänen naamansa, joka oli kuin kiilloitettua kuparia, muuttui yht'äkkiä -perin totiseksi. - -Nurmikolla, pylväsportaitten edessä oli voikukkien sijalla valkoisia -nappeja. - -Ja taas Katinka tunsi saman tuskallisen piston. - -Kesä oli lopussa. Huomenna oli lähdettävä. Lapsuus oli lopussa. - -Katinka nukahti viimeisenä iltana Hovissa heti vuoteeseen päästyään. -Nukkui aavistamatta, että niistä rakkaista ihmisistä, jotka tähän -saakka olivat liikkuneet hänen lapsuutensa ahtaalla alalla, -muutaman vuoden päästä ei olisi kuin joku ainoa jäljellä, -- että -Mummulin, Grosspapan, Lenzyn, Mirkan, Sokian-Marin, Hamusen-Ievan, -Pahan-Kuninkaan ja hänen murskanenäisen kuningattarensa päivät olivat -luetut, -- niin, eikä vain ihmisten, vaan puittenkin, ja etteivät -Mustankorven aarniokuusien vuosirenkaat enää kasvaisi kuin parilla -viheliäisellä kierroksella. - -Katinka näki unia. Hän oli ikäänkuin lepäävinään puun alla, joka -yhä kasvamistaan kasvoi. Se kasvoi yhä korkeammaksi ja tuuheammaksi -samalla, sen lehvät riippuivat hänen ylitsensä, täynnä kultaisia -hedelmiä. Se viheriöi, kukki ja kantoi hedelmää yht'aikaa. Ihmeellinen -puu, puoliksi todellinen, puoliksi tarumainen. Sen hedelmät kuulsivat -auringossa, punaisina kuin tulessa karkaistu kulta. Hän oli hiljaa --- hiljaa, -- ja hänen ylitseen satoivat tuoksuvat kukat, kultaiset -hedelmät. - -Niin nukkui Katinka Rabe Hovissa lapsuutensa viimeisen yön. Mutta -jossakin, kaikkeuden salaisessa sylissä kypsyivät hänen kohtalonsa, ja -kaikki, joihin hän vuorostaan kerran oli aihetta antava, autuuttavat, -riemulliset, hukuttavat ja hävittävät. Ja hänen unensa olivat kuten -oiken Raben lapsen, -- kultaa, purppuraa ja norsunluuta. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Katinka Rabe, by Aino Kallas - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KATINKA RABE *** - -***** This file should be named 57115-8.txt or 57115-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/7/1/1/57115/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |