diff options
Diffstat (limited to '56826-0.txt')
| -rw-r--r-- | 56826-0.txt | 2696 |
1 files changed, 2696 insertions, 0 deletions
diff --git a/56826-0.txt b/56826-0.txt new file mode 100644 index 0000000..4197203 --- /dev/null +++ b/56826-0.txt @@ -0,0 +1,2696 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56826 *** + + + + + + + + + + + +PAKKASEN LAPSIA + +Kirj. + +Jack London + + +Suomentanut Ilmari Uotila + + + + + +Helsingissä, +Kustannusliike Minerva, +1920. + + + + +SISÄLLYS: + +Elämän laki. +Valheellinen Nam-Bok. +Keesh, Keesh'in poika. +Kaunis Li-Wan. +Salaisuuksien Haltija. + + + + +Elämän laki. + + +Vanha Koskoosh kuunteli ahneesti. Vaikka hän jo aikoja sitten oli +menettänyt näkönsä, kuuli hän hyvin, ja heikkokin ääni tunki vielä +hänen ymmärrykseensä, joka kuitenkaan ei jaksanut enää hänen ryppyisen +otsansa takaa seurata maailman menoa. Aha! Sit-cum-to-ka siellä kiroaa +kimakasti koiria, piiskatessaan niitä valjaisiin. Sitcum-to-ka oli +hänen tyttärensätytär, mutta hänellä oli liiaksi työtä ehtiäkseen +ajatella vaivaista äitinsä isää, joka avuttomana ja hyljättynä yksin +istui huoneessa. Leivättä oli lähdettävä. Pitkä matka oli edessä ja +lyhyt päivä ei ottanut viipyäkseen. Elämä ja elämän, ei kuoleman, +velvollisuudet kutsuivat häntä. Ja Koshkoosh'in loppu ei ollut kaukana. + +Vanhaa miestä kauhistutti tämä ajatus hetkisen ja hän koetteli +veltolla, vapisevalla kädellään vieressään olevaa pientä +polttopuuläjää. Tultuaan vakuutetuksi siitä, että puut olivat tallella, +piiloitti hän kätensä jälleen koinsyömän turkkinsa laskoksiin ja alkoi +taas kuunnella. Puoleksi jäätyneitten nahkojen vihaisesta ritinästä hän +ymmärsi, että päällikön peurannahkateltti oli hajotettu ja sitä nyt +koottiin eteenpäin kuljetettavaksi. Päällikkö oli hänen poikansa, +jäntevä ja väkevä heimonsa miesten päämies ja mainio metsänkävijä. Kun +naiset vitkastelivat kootessaan leirin irtainta, torui hän, korottaen +ääntään, heitä hitaudestaan. Vanha Koskoosh heristi korviaan. Viimeisen +kerran oli hän nyt kuuleva tämän äänen. Tuolla hajoitettiin jo +Geehow'in teltta. Ja tuolla Tuskan'in. Seitsemän, kahdeksan, yhdeksän; +ainoastaan shamaanin [noita, poppamies] asunto mahtoi enää olla +pystyssä. Kas niin! Nyt ne kävivät senkin kimppuun. Hän kuuli shamaanin +marisevan sovitellessaan sitä rekeen. Jokin lapsi itkeskeli ja nainen +tyydytteli sitä hiljaisilla, ynisevillä kurkkuäänillä. Pieni Koo-tee, +ajatteli vanha mies, ärtyinen lapsi, eikä juuri vahvakaan. Se kuolee +ehkä piankin, ja sitten sille sulatettaisiin kuoppa jäätyneeseen +tundraan ja ladottaisiin kiviä päälle ahmoilta varjelemaan. No niin! +Mitä se merkitsee? Korkeintaan muutamia vuosia ja sitä menoa menisivät +niin täydet kuin tyhjätkin vatsat. Lopuksi odotti nälkäinen kuolema, +nälkäisempänä kuin kukaan heistä. + +Mitä nyt? Aha, miehet köyttivät rekiä, kiristäen hihnoja. Hän, joka +kohta ei enää kuuntelisi, kummasteli. Piiskat vinkuivat koiralaumassa, +ne kiljahtelivat. Kuinka ne vihasivatkaan työtä ja matkaa! Ne +loittonivat. Reki toisensa jälkeen painui hiljaisuuteen. Nyt ne olivat +poissa. Ne olivat hävinneet hänen elämästään ja hän eli yksin viimeisiä +katkeria hetkiään. Ei! Lumi narahti mokkasiinin alla; mies, joka seisoi +hänen vieressään, laski hellävaroen kätensä hänen päälaelleen. Hyvä oli +hänen poikansa näin tehdessään. Hän muisti muita vanhuksia, jokien +pojat eivät olleet jääneet heimosta jälkeen. Mutta hänen poikansa oli. +Hän ajatteli menneisyyttä, kunnes nuoren miehen ääni palautti hänet +nykyisyyteen. + +"Onko sinun hyvä ollaksesi?" kysyi poika. + +"Vallan hyvä", vastasi vanhus. + +"Vieressäsi on puita", jatkoi nuorempi mies, "ja nuotio palaa +kirkkaasti. On pilvinen aamu ja pakkanen on lauhtunut. Kohta tulee +lumisade. Nyt sataakin jo lunta." + +"Niin, nyt sataa jo lunta." + +"Heimon miehillä on kiire. Heidän kuormansa ovat raskaat ja heidän +vatsansa ravinnon puutteesta kuopallaan. Matka on pitkä ja he kulkevat +nopeasti. Minä lähden nyt. Onko hyvä niin?" + +"Hyvä on. Minä olen kuin syksyn lehti, joka juuri vielä pysyy kiinni +oksassa. Ensimäinen tuulenhenkäys minut pudottaa. Minun ääneni on +niinkuin vanhan vaimon ääni. Minun silmäni eivät minulle enää jalkojeni +tietä näytä ja minun jalkani ovat raskaat ja minä olen väsynyt. Hyvä on +näin." + +Hän painoi päänsä nöyrästi alas, kunnes valittavan lumen viimeinenkin +narahdus oli häipynyt ja hän tiesi poikansa olevan kuulumattomissa. +Silloin hänen kätensä äkkiä ojentui puita kohden. Ainoastaan ne olivat +vielä hänen ja ijäisyyden välillä, joka kita ammollaan odotti häntä. +Hänen elämänsä mittana oli lopulta kourallinen puupalikoita. Yksi +kerrallaan ne katoaisivat tulen ravinnoksi ja samaten, askel +askeleelta, hiipisi kuolema hänen kimppuunsa. Kun viimeinen palikka oli +lämpönsä luovuttanut, alkaisi pakkanen koota voimiaan. Ensin kuolisivat +hänen jalkansa, sitten hänen kätensä ja jäykkyys siirtyisi hiljalleen +jäsenistä ruumiiseen. Hänen päänsä retkahtaisi eteenpäin, polville, ja +hän pääsisi lepoon. Sehän on helppoa. Kaikkien ihmisten on kuoltava. + +Hän ei valittanut. Sellaista oli elämän meno ja se oli paikallaan. +Lähellä maata hän oli syntynyt, lähellä maata elänyt, eikä sen laki +ollut outo hänelle. Se oli kaiken lihan laki. Ei luonto hemmoitellut +lihaa. Ei se välittänyt siitä palasesta, jota kutsuttiin yksilöksi. +Suku ja rotu kiinnittivät sen mieltä. Tämä oli syvin abstraktinen +käsite, minkä Koskoosh'in barbaarinen järki voi sulattaa, mutta sen hän +täydellisesti omaksui. Hän näki siitä esimerkkejä koko elämässä. Mahlan +nouseminen, pajunkissan puhkeava vehreys, kellastuneen lehden +putoaminen -- siinähän yksinään oli jo koko juttu. Mutta yhden tehtävän +antoi luonto yksilölle. Ellei hän sitä täyttänyt, oli hänen kuoltava. +Jos täytti, niin sama asia, hänen oli kuoltava sittenkin. Siitä ei +luonto pitänyt väliä; moni totteli, mutta ainoastaan totteleminen -- ei +tottelija -- eli, eläen eteenkinpäin. Koskoosh'in heimo oli hyvin +vanha. Vanhat miehet, jotka hän oli poikasena tuntenut, olivat +tunteneet vanhoja miehiä ennen omaa aikaansa. Sentähden heimo eli, että +se takasi kaikkien jäsentensä tottelemisen, menneistä ajoista asti, +jäsenten, joiden lepopaikkoja ei kukaan enää muistanut. Ei heitä otettu +lukuun, he olivat vain välikohtauksia. He hävisivät kuin pilvet +suviselta taivaalta. Hänkin oli välikohtaus ja häviäisi. Luonto ei +siitä piitannut. Se antoi elämälle tehtävän ja sääti lain. Jatkaa sukua +oli elämän tehtävä ja sen laki oli kuolema. Tyttölapsi oli kaunis +katsella voimakkaana ja kehkein rinnoin, käyden joustavasti, valon +hohde silmissään. Mutta hän ei vielä ollut suorittanut tehtäväänsä. +Hänen silmiensä hohde kirkastui, hänen askeleensa tulivat nopeammiksi, +joskus hän oli ylpeä nuorille miehille, toiste arkaili hän heitä ja +hänen levottomuutensa tarttui heihin. Ja yhä kauniimmaksi tuli hän +katsella, kunnes joku metsästäjistä ei enää voinut hillitä itseään, +vaan otti hänet telttaansa keittämään ja työtä tekemään ja äidiksi +tuleville lapsillensa. Ja saatuaan jälkeläisiä, kadotti hän +kauneutensa. Hänen jäsenensä alkoivat kangistua, hänen silmänsä tulivat +himmeiksi ja rupesivat verestämään, ja ainoastaan pienet lapset +iloitsivat saadessaan leiritulella painautua vanhan vaimon ryppyistä +poskea vastaan. Hän oli tehnyt tehtävänsä. Vielä vähän aikaa, niin hän, +jos näkyisi nälänhädän merkkiäkään, tai jos lähdettäisiin pitemmälle +matkalle, jätettäisiin jälkeen niinkuin Koskoosh jätettiin nyt -- +lumeen ja viereen kourallinen puupalikoita. Sellainen oli laki. + +Hän lisäsi huolellisesti palikan nuotioon. Kaikki oli samanlaista, +jokapaikassa. Ensimäinen pakkanen hävitti sääsket. Pieni orava meni +piiloon kuollakseen. Kun jänis vanheni, tuli siitä hidas ja raskas, +eikä se enää päässyt vihollistaan pakoon. Itse iso, pitkäkuonoinen +karhukin tuli kömpelöksi, sokeaksi ja kiukkuiseksi ja lopulta sen +tappoi kourallinen haukkuvia koiria. Hän muisti, kuinka hän oli +hyljännyt oman isänsä eräänä talvena Klondyken ylämaassa, vuotta +ennen kuin lähetyssaarnaaja oli tullut puhuvine kirjoineen ja +lääkelaatikkoineen. Monta kertaa oli Koskoosh nuollut huuliansa +muistaessaan tätä laatikkoa, vaikka hänen kielensä nyt oli kuiva. +"Tuskienvaimentajasta" hän erittäinkin oli pitänyt. Mutta saarnaaja oli +sittenkin vaivaksi, sillä hän ei ollut tuonut eväitä leirille, mutta +söi tavattomasti ja metsästäjät napisivat. Hän kylmettyi Mayo'n +vuorilla ja myöhemmin koirat kaapivat kivet syrjään ja tappelivat hänen +luistaan. + +Koskoosh pani toisen palikan valkeeseen ja yhä kauemmaksi menneisyyteen +vaipuivat hänen ajatuksensa. Hän muisti Ison nälän ajan, jolloin vanhat +miehet ryömivät nuotion ääreen vatsat tyhjinä, ja kertoivat hämäriä +taruja vanhoilta ajoilta, jolloin Yukon kolmena talvena vuolaana +virtasi ja sen jälkeen oli kolmena kesänä jäässä. Siihen nälänhätään +hänen äitinsäkin oli sortunut. Suvella ei lohi noussut ja heimo odotti +talvea ja hirvien tuloa. Talvi tuli, mutta hirviä ei. Ei koskaan, ei +edes vanhojenkaan miesten aikana, oltu näin kovia koettu. Mutta hirvet +eivät vaan tulleet ja oli jo seitsemäs vuosi ja jänikset eivät olleet +tehneet poikasia ja koirista ei ollut jäljellä muuta kuin luukasoja. Ja +kautta pitkän pimeyden ajan lapset valittivat ja kuolivat, samoin +naiset ja vanhat miehet; ja koko heimosta ei yksi kymmenestä elänyt +tervehtiäkseen aurinkoa sen keväällä palatessa. Se oli nälänhätää. + +Mutta olihan hän elänyt runsaudenkin aikoja, jolloin ruoka mätäni +heidän käsiinsä ja koirat olivat lihavia ja kelvottomia työhön liian +syömisen takia, jolloin he jättivät metsänriistan tappamatta ja naiset +olivat hedelmällisiä ja teltat täynnä konttaavia poika- ja tyttölapsia. +Silloin miesten sisu yltyi ja uudistaen vanhoja riitajuttuja kulkivat +he yli eteläisten vuorten tappaakseen Pelly-heimon ja länteenpäin +voidakseen istua Pananamiesten sammuneitten leiritulien ääressä. Hän +muisti, kuinka hän poikasena, tällaisen runsauden aikana näki susien +kaatavan hirven. Zing-ha makasi hänen kanssaan lumessa katselemassa +leikkiä -- Zing-ha, josta sittemmin tuli metsänkävijöistä parhain ja +joka lopulta putosi Yukonin avantoon. Hänet löydettiin kuukautta +myöhemmin; hän oli kömpinyt puolittain pois avannosta, mutta jäätynyt +siihen. + +Niin! Se hirvi. Zing-ha ja hän olivat sinä päivänä lähteneet kotoa, +leikkiäkseen metsästäjiä, matkien isiänsä. Joen rannalla he huomasivat +tuoreet hirven jäljet ja niiden ympärillä susien jälkiä. "Se on vanha", +sanoi Zing-ha, joka paremmin päätteli merkeistä, "vanhus, joka ei jaksa +seurata laumaa. Sudet ovat sen eroittaneet veljistänsä ja eivät sitä +päästä enää." Ja niin kävikin. Niin ne tekivät aina. Yötä päivää, +lepäämättä, näyskien sen kinttuja ja kuonoa seurasivat ne sitä loppuun +asti. Ja Zing-ha ja hän tunsivat verenhimonsa yltyvän. Loppukamppailu +olisi näkemisen arvoinen! + +Kevein askelin lähtivät he matkaan ja hänkin, Koskoosh, jolla oli hidas +huomiokyky ja joka oli tottumaton hakemaan jälkiä, olisi helposti +voinut niitä seurata, sillä niin selviä ne olivat. He olivat aivan ajon +kintereillä, lukien joka askeleella tuota julmaa, juuri kirjoiteltua +murhenäytelmää. Nyt tulivat he paikkaan, missä hirvi oli ruvennut +puolustautumaan. Kolme kertaa aikamiehen pituuden levyiseltä +alalta joka suunnalle oli lumi tallattua ja potkittua. Keskellä +sorkkajalkaisen otuksen syvät jalansijat ja yltympäri, jokapaikassa oli +susien kevyempiä jälkiä. Muutamat olivat, sillävälin kuin heidän +veljensä ahdistivat uhriaan, paneutuneet syrjään lepäämään. Niiden +ruumiitten piirteet lumessa olivat yhtä selviä kuin jos ne hetkistä +ennen olisivat siihen tehdyt. Yhden suden oli raivostunut uhri saanut +potkittua kuoliaaksi. Sen näki muutamista puhtaaksi kalvetuista luista. + +He jäivät lumikengilleen seisomaan seuraavan temmellyspaikan viereen. +Tässä oli iso eläin taistellut vimmatusti. Lumesta näki, että se +kahdesti oli kaadettu ja kahdesti taas ravistanut vainoojansa +kimpustaan ja taas päässyt jaloilleen. Se oli jo aikoja sitten +täyttänyt tehtävänsä, mutta sittenkin oli elämä sille rakas. Zing-ha +sanoi olevan merkillistä, että hirvi, joka kerran on kaatunut, on +voinut jälleen riistäytyä irti, mutta tämä oli sen varmasti tehnyt. +Shamaani selittäisi tämän merkitsevän ihmeitä, kun he hänelle siitä +kertoisivat. + +Sitten he tulivat paikkaan, missä hirvi oli koettanut kiivetä +rantaäyräälle päästäkseen metsään. Mutta viholliset olivat käyneet +kiinni takaapäin ja niin oli se kaatunut selälleen niiden päälle, +murskaten kaksi, jotka hautaantuivat syvälle lumeen. Selvästi näki, +että leikki oli pian lopussa, sillä niiden veljet eivät olleet +kajonneet niihin. He juoksivat vielä parin pysähdyspaikan ohi, joissa +nähtävästi oli pysähdytty vähemmäksi aikaa ja jotka olivat hyvin +lähellä toisiaan. Nyt oli tie punaisena ja ison eläimen varmat askeleet +olivat muuttuneet lyhyiksi ja horjuviksi. Sitten he kuulivat +taisteluääniä, ei täysisointuista metsästyskuoroa, vaan lyhyitä +vihaisia ailahduksia, joista voi päätellä tapettavan hampaat lihaan +iskettyinä. Zing-ha ryömi vatsallaan lumessa, vastatuuleen, ja hänen +jäljissään ryömi hän, Koskoosh, josta sittemmin tulisi heimon päämies. +He työnsivät syrjään nuoren koivun alimmat oksat ja tirkistivät niiden +lomitse. He näkivät loppunäytelmän. + +Kuva oli niinkuin kaikki nuoruuden vaikutelmat ilmi elävänä hänen +mielessään, ja hänen sokeat silmänsä näkivät näytöksen lopun yhtä +selvästi kuin olisi se tapahtunut nyt olevana kaukaisena aikana. Tätä +Koskoosh ihmetteli, sillä olihan hän myöhemmin miestensä johtajana ja +neuvostojen päänä ollessaan tehnyt mainetöitä ja saattanut Pelly-heimon +kiroamaan nimeään, puhumattakaan merkillisestä valkoisesta miehestä, +jonka hän oli tappanut avoimessa taistelussa, puukko puukkoa vastaan. + +Hän ajatteli kauan nuoruutensa päiviä, kunnes nuotio rupesi hiiltymään +ja pakkanen tuli purevaksi. Hän lisäsi nyt tuleen tällä kertaa kaksi +palikkaa, uhraten siten kaikki, mitä hänellä oli jäljellä elämänsä +pitimiksi. Jos Sit-cum-to-ka olisi muistanut äitinsä isää ja koonnut +suuremman sylyksellisen puita, olisi hänenkin aikansa ollut pitempi. +Mutta hän oli aina ollut kiittämätön lapsi, eikä kunnioittanut +vanhempia sukulaisiaan senjälkeen kun Majava, Zing-ha'n poika, oli +häneen silmänsä iskenyt. Olkoon, mitä se teki? Eikö hänkin ollut tehnyt +samoin vilkkaina nuoruutensa aikoina? Hetkisen hän kuulusteli +hiljaisuutta. Voisihan hänen poikansa sydän heltyä ja hän tulla +hakemaan vanhan isänsä heimon mukaan, sinne, missä porot lihoivat niin +että rasva roikkui niiden kupeilla. + +Hän heristi korviaan ja hänen levottomat aivonsa lepäsivät hetken. Ei +liikettä, ei mitään. Hän yksin hengitti syvässä hiljaisuudessa. Oli +hyvin autiota. Hiljaa. Mitä se oli? Häntä puistatti. Tuttu, pitkä +ulvonta katkaisi hiljaisuuden, ja se kuului aivan läheltä. Hänen +valottomat silmänsä olivat näkevinään hirven -- tuon vanhan uroshirven +-- rikkirevityin kupein ja kyljet verisinä, raadelluin kauloin ja isot +haaralliset sarvet maata kohti kuolemankamppailussa. Hän näki liitävät, +harmaat varjot, näki hehkuvat silmät, roikkuvat kielet ja kuolaiset +hampaat. Ja hän näki tuon armottoman piirin sulkeutuvan, kunnes siitä +ei erottanut muuta kuin tumman täplän keskellä sotkettua lumikenttää. + +Kylmä kuono kosketti hänen poskeansa ja tästä kosketuksesta hänen +sielunsa palasi takaisin nykyisyyteen. Hän pisti kätensä nuotioon ja +veti sieltä palavan kekäleen. Hetkiseksi voitti peritty kammo ihmistä +kohtaan pedon ja se vetäytyi taaksepäin, pitkällä ulvonnalla kutsuen +veljiään, jotka vastasivat ahneesti, kunnes piiri hiipiviä, kuolaisia +hukkia oli kokoontunut joka taholta. Vanha mies kuuli, kuinka piiri +pieneni. Hän heilutti hurjasti kekälettään, ja huohotus muuttui +murinaksi, mutta läähättävät pedot eivät hajaantuneet. Nyt ryömi yksi +eteenpäin vetäen jalkoja perässään, nyt toinen, kolmas, mutta yksikään +ei vetäytynyt takaisin. Miksi hän siis pysyisi kiinni elämässä? kysyi +hän, heittäen palavan puun lumeen. Se sammui sihisten. Piiri murahteli +levottomasti, mutta ei päästänyt omaansa. Taas näki hän vanhan +uroshirven viimeisen taistelun, ja Koskoosh painoi väsyneenä päänsä +polvilleen. Mitä se loppujen lopuksi teki? Eikö se ollut elämän laki. + + + + +Valheellinen Nam-Bok. + + +"Bidarka, eikö olekin? Katsokaas! Bidarka, jota mies soutaa kömpelösti +yhdellä airolla!" + +Vanha Bark-Wah-Wan nousi polvilleen, vapisten heikkouttaan ja +innostustaan ja katseli merelle päin. "Nam-Bok on aina hoitanut airoa +kömpelösti", murisi hän, varjostaen silmiään auringolta ja tuijotti yli +hopealta hohtavan veden. "Nam-Bok oli aina kömpelö. Muistan..." + +Mutta naiset ja lapset nauroivat ääneen ja heidän naurussaan oli +hyväntahtoista pilkkaa, ja hänen äänensä hiljeni, kunnes huulet +liikkuivat kuiskaamattakaan. + +Koogah nosti harmaata päätään luunveistotyöstään ja seurasi hänen +silmäinsä suuntaa. Ainoastaan silloin kun suuret mutkat veivät sen +tieltään, lähestyi joku bidarka rantaa. Soutaja souti enemmän +voimallaan kuin taitavasti ja lähestyi aikaa vievästi mutkitellen. +Koogah kumartui jälleen työhönsä ja kaiversi norsunhampaaseen, joka oli +hänen polviensa välissä, evän sellaisen kalan kuvaan, jonka kaltainen +ei koskaan ole meressä uinut. + +"Se on varmasti toisen kylän mies", sanoi hän lopulta, "joka tulee +kysymään minulta, kuinka kuvia kaiverretaan luuhun. Ja se mies on +kömpelö mies. Ei hän koskaan tule siihen oppimaan." + +"Se on Nam-Bok", toisti vanha Bark-Wah-Wan. "Enkö minä poikaani +tuntisi?" kysyi hän kimakasti. "Minä sanon ja sanon vieläkin, että se +on Nam-Bok." + +"Niin sinä olet sanonut näinä monina suvina", sanoi yksi naisista +hieman nuhdellen. "Jäänlähdöstä asti olet istunut päivät pitkät +vahtimassa ja sanonut joka kanootista, 'tuo on Nam-Bok'. Nam-Bok on +kuollut, oi Bark-Wah-Wan, ja kuolleet eivät tule takaisin. Kuolleet +eivät voi tulla takaisin." + +"Nam-Bok", huudahti vanha vaimo niin kovaa ja selvästi, että koko kylä +hämmästyen katsoi häneen. + +Hän kömpi jaloilleen ja laahusti samassa rantaan päin. Hän kompastui +auringossa makaavaan lapseen, jota äiti koetti saada tyyntymään +itkustaan samalla huudellen kovia sanoja vanhalle vaimolle, joka niistä +ei välittänyt. Lapset juoksivat rantaan hänen edellään ja kun mies tuli +lähemmäksi melkein kaataen venheensä eräällä huonoista aironsa +vedoista, seurasivat naisetkin. Koogah pani pois norsunhampaansa ja +meni myöskin alas raskaasti nojaten sauvaansa ja hänen jälessään +tulivat miehet pienissä ryhmissä. + +Bidarka kääntyi sivuttain ja mainingit olivat vähällä kaataa sen, mutta +alaston poika juoksi kauas veteen ja veti kokan rantahiedalle. Mies +nousi seisomaan ja katsahti kysyvästi kyläläisten joukkoa. Hänen +leveillä olkapäillään riippui löysänä likainen ja kulunut villapaita +ja hänen kaulansa ympärillä oli merimiesten tapaan sidottu +punainen nenäliina. Hänen kerityssä päässään oli kalastajalakki; +pumpulikankaiset housut ja raskaat kengät täydensivät hänen pukunsa. + +Mutta sittenkin hän oli merkillinen ilmestys näille Yukonin suistomaan +yksinkertaisille kalastajille, jotka koko elämänsä olivat silmäilleet +Beringin merelle ja koko tänä aikana nähneet ainoastaan kaksi valkoista +miestä -- henkikirjurin ja eksyneen jesuiittapapin. He olivat köyhää +kansaa, jolla ei ollut kultaa maassaan eikä kallisarvoisia turkiksia +aitoissaan ja niin olivat valkoiset heidät kaukaa sivuuttaneet. +Yokonkin oli puolestaan vuosituhansien kuluessa tuonut kaikki Alaskan +vuorilta kerääntyneen soran ja liejun tälle rannikon osalle, kunnes +laivat laskivat karille maan näkymättömissä. Sen takia laivat +välttivätkin tätä rämeistä rannikkoa, pitkine merenlahtineen ja suurine +liejusärkkineen, ja kalastaja-väestö ei tietänyt sellaisia olevankaan. + +Luunveistäjä Koogah perääntyi niin äkkiä, että hän lankesi keppiinsä +pitkälleen maahan. "Nam-Bok", huusi hän koettaen hurjilla +ponnistuksilla päästä pystyyn. + +"Nam-Bok, jonka meri vei, on tullut takaisin." Miehet ja naiset +vetäytyivät poispäin ja lapset luikertelivat heidän jalkojensa +välissä. Ainoastaan Opee-Kwan oli rohkea, niinkuin kylän päämiehen +tulikin. Hän astui esiin ja katsoi kauan ja vakavasti tulijaa. + +"Se on Nam-Bok", sanoi hän vihdoin, ja kun naiset kuulivat hänen +äänensä varmuuden, ruikuttivat he peljästyksissään ja pakenivat +kauemmaksi. + +Vieraan huulet liikkuivat neuvottomasti ja hänen ruskea kurkkunsa +liikahteli hänen saamatta sanaakaan suustaan. + +"La, la! Nam-Bok se on", rääkkyi Bask-Wah-Wan tukistellen häntä +kasvoihin. "Minähän olen aina sanonut, että Nam-Bok tulisi takaisin." + +"Niin, se on Nam-Bok, joka on tullut takaisin." Tällä kertaa Nam-Bok +puhui itse, nostaen toisen säärensä bidarkan laidan yli ja niin hän +seisoi toinen jalka venheessä ja toinen rannalla. Ja taas hänen +kurkkunsa liikahteli ja väännähteli hänen hakiessaan unohtuneita +sanoja, ja kun sanat tulivat, olivat ne outokaikuisia ja hän +maiskutteli huulillaan ääntäessään kurkkuunsa. "Terve, oi veljet", +sanoi hän, "veljet vanhoilta ajoilta, ennen kuin lähdin maatuulen +matkaan." + +Hän nosti toisenkin jalkansa rannalle, vaan Opee-Kwan viittasi häntä +takaisin. + +"Sinä olet kuollut, Nam-Bok", sanoi hän + +Nam-Bok nauroi. "Minä olen lihava." + +"Kuolleet ihmiset eivät ole lihavia", päätteli Opee-Kwan. "Sinä olet +voinut hyvin, mutta se on merkillistä. Kenkään ei voi vastustaa +maatuulta ja tulla takaisin vuosien kuluttua." + +"Minä olen tullut takasin", vastasi Nam-Bok ainoastaan. + +"Ehkä sinä olet varjo sitten, entisen Nam-Bokin katoava varjo. Varjot +tulevat takaisin." + +"Minun on nälkä. Varjothan eivät syö." + +Mutta Opee-Kwan epäili ja pyyhkäisi hämillään otsaansa. Nam-Bok oli +myöskin hämillään ja katsoessaan ympärilleen, ei hän nähnyt tervetulon +katsetta kalastajaväestön silmissä. Miehet ja naiset kuiskailivat +keskenään. Lapset hiipivät arasti takaisin vanhempiensa luo ja koirat +ryömivät hänen luokseen nuuskien häntä epäluuloisesti, niskakarvat +pystyssä. + +"Minä synnytin sinut, Nam-Bok ja imetin sinua, kun sinä olit pieni", +ynisi Bask-Wah-Wan tullen lähemmäksi, "ja oletpa sitten varjo taikka +et, tahdon minä antaa sinulle nyt syömistä." + +Nam-Bok aikoi mennä hänen luokseen, mutta kauhistunut ja uhkaava murina +sai hänet pysähtymään. Hän sanoi jotakin vieraalla kielellä, joka +kuulosti samalta kuin 'piru vieköön' ja jatkoi: "Minä en ole mikään +varjo, minä olen ihminen." + +"Kuka tuntee salatut asiat", kysyi Opee-Kwan puoliksi itseltään, +puoliksi heimolaisiltaan. "Me olemme olemassa, henkäys vaan, ja meitä +ei enää ole. Jos kerran ihminen voi muuttua varjoksi, niin miksei +varjokin voi muuttua ihmiseksi? Nam-Bok oli olemassa, mutta häntä ei +ole. Sen me tiedämme, mutta me emme tiedä, onko tämä Nam-Bok vai +Nam-Bokin varjo." + +Nam-Bok karisti kurkkuansa ja vastasi: "Vanhaan aikaan kauan sitten +sinun isäsi isä, Opee-Kwan, lähti pois ja tuli takaisin vuosien +kuluttua. Eikä kukaan kieltänyt häneltä paikkaa leiritulen ääressä. +Sanotaan..." Hän keskeytti puheensa ja he heristivät korviaan +kuullakseen hänen sanansa. "Sanotaan", toisti hän, tahallisesti +korostaen, "että hänen _klooch'insa_ synnytti kaksi poikaa hänen +takaisintulonsa jälkeen." + +"Mutta hän ei ollut missään tekemisissä maatuulen kanssa", vastasi +Opee-Kwan. "Hän lähti maan sydämeen ja onhan luonnollinen asia, että +mies voi vaeltaa kauaksi ja aina kauemmaksi sisämaahan." + +"Samaten merellä on asian laita, mutta mitä se tähän kuuluu. +Sanotaan... että isoisäsi kertoi ihmeellisiä asioita näkemistään." + +"Niin, hän kertoi ihmeellisiä asioita." + +"Minäkin voin kertoa ihmeellisiä asioita", sanoi Nam-Bok houkutellen, +ja kun he epäröivät, jatkoi hän, "ja antaa lahjojakin." + +Hän otti bidarkasta huivin, jonka kudonta ja värit olivat ihmeellisen +kauniit ja kietoi sen äitinsä olkapäille. Naiset huokasivat +ihastuneesti yhteen ääneen ja vanha Bask-Wah-Wan hypisteli ja silitteli +kangasta lapsen lailla leperrellen. + +"Hänellä on kerrottavaa", mutisi Koogah. + +"Ja lahjoja", lisäsi joku naisista. + +Opee-Kwan tiesi, että hänen kansansa oli uteliasta, ja sitäpaitsi hän +itse tunsi palavaa halua kuulla näitä ihmeellisiä, ennen kuulemattomia +asioita. "Olemme saaneet paljon kaloja", sanoi hän harkiten, "ja meillä +on paljon öljyä. Tule siis, Nam-Bok, juhlikaamme." + +Kaksi miestä nosti bidarkan hartioilleen, vieden sen leirivalkean +viereen. Nam-Bok käveli Opee-Kwan'in rinnalla ja kylän väki seurasi +heitä, lukuunottamatta muutamia naisia, jotka jäivät hetkiseksi huivia +hyväilemään. + +Aterian aikana ei paljoa puhuttu, mutta monta uteliasta katsetta +kohdistettiin Bask-Wah-Wanin poikaan. Hän tuli tästä hämilleen -- ei +sen tähden, että hän olisi ollut ujo; itse asiassa oli hylkeenrasvan +haju vienyt häneltä ruokahalun ja hän tahtoi olla ilmaisematta +vastenmielisyyttään. + +"Syö, sinun on nälkä", käski Opee-Kwan ja Nam-Bok sulki molemmat +silmänsä ja työnsi kätensä pilaantuneella kalalla täytettyyn astiaan. + +"No, no! Älä teeskentele! Tänä vuonna oli runsaasti hylkeitä ja +väkevien miesten on aina nälkä." Bark-Wah-Wan kastoi erikoisen +pahentuneen lohen palasen öljyyn ja ojensi sen hemmoitellen tippuvana +pojalleen. + +Koska hänen vatsansa kaikesta päättäen ei ollut niin vahva kuin +entisaikaan, täytti hän tuskaantuneena piippunsa ja veti muutamia +sauhuja. Väki söi maiskutellen edelleen ja odotti. Harvat heistä +tunsivat lähemmin tätä kallisarvoista yrttiä, vaikka silloin tällöin +voitiin kauppoja tehtäessä saada pienempiä määriä ylen huonoa lajia +pohjoisessa olevilta eskimoilta. Koogah, joka istui hänen vieressään, +huomautti, ettei hänellä olisi mitään haikua vastaan, ja kesken +syömistään, huulet paksussa öljyssä, imi hän ambrasta tehtyä suupalaa. +Sitten Nam-Bok piteli vapisevalla kädellä vatsaansa, eikä ottanut +tarjottua piippua takaisin. Koogah voisi pitää piipun, sanoi hän, sillä +hän oli ajatellut jo alusta lahjoittaa sen hänelle. Ja väki nuoli +hyppysiään ja kiitteli hänen anteliaisuuttaan. + +Opee-Kwan nousi seisomaan. "Ja nyt, oi Nam-Bok, on juhla-ateria syöty +ja tahtoisimme mielihyvällä kuulla niistä ihmeellisistä asioista joita +olet nähnyt." + +Kalastajaväki taputti käsiään ja ryhtyi töihinsä valmiina kuuntelemaan. +Miehet veistelivät keihäitä ja leikkasivat kuvia norsunluuhun, naiset +taas kaapivat ihraa turkishylkeen nahoista ja pehmensivät niitä tai +neuloivat tossuja suonilangalla. Nam-Bok katseli edessään olevaa +näytelmää, mutta siinä ei ollut sitä viehätystä, minkä hänen muistinsa +hänelle oli maalaillut. Kulkijavuosiensa aikana oli hän usein ajatellut +juuri tätä näkyä, mutta nyt kun ajatus oli toteutunut, tunsi hän +pettyneensä. Tämä oli hänestä tyhjää ja laihaa elämää, eikä sitä voinut +verrata siihen, mihinkä hän oli tottunut. Kuitenkin hän avaisi hieman +heidän silmiään ja hänen omat silmänsä loistivat hänen näin +ajatellessaan. + +"Veljet", alkoi hän, sellaisen miehen teeskentelevällä +alentuvaisuudella, joka aikoo kertoa tekemistään urotöistä. "Kun lähdin +oli syyssuvi monta suvea sitten ja jotenkin samanlainen sää kuin nytkin +näyttää tulevan. Te muistatte kaikki sen päivän, jona lokit lensivät +matalalla ja kova maatuuli puhalsi, enkä päässyt bidarkallani +vastatuuleen. Minä käärin bidarkan peiton ympärilleni, ettei vesi +pääsisi veneeseen ja koko yön taistelin myrskyn kanssa. Ja aamulla ei +näkynyt mitään maata -- ainoastaan merta -- ja maatuuli puristi minut +syliinsä ja kantoi minua eteenpäin. Kolme tällaista yötä valkeni, enkä +sittenkään nähnyt maata ja maatuuli ei minua päästänyt. + +"Ja kun neljäs päivä oli käsissä, olin kuin mielipuoli. En jaksanut +liikuttaa airoani ravinnon puutteessa ja jano pani pääni pyörälle. +Mutta meri ei ollut enään kiukuissaan ja lempeä etelätuuli puhalsi ja +katsoessani taakseni näin näyn, joka pani minut luulemaan tulleeni +hulluksi." + +Nam-Bok vaikeni kaivaakseen hampaittensa välistä hiutaleen lohen lihaa, +joka oli sinne tarttunut, ja miehet ja naiset, unohtaen työnsä, +odottivat kurkottaen eteensä. + +"Siellä oli kanootti, iso kanootti. Jos kaikki kanootit, mitä +elämässäni olen nähnyt, olisivat yksi kanootti, ei se sittenkään olisi +niin iso." + +Kuului epäileviä huudahduksia ja Koogah, jolla oli niin paljon vuosia +takanaan pudisti päätään. + +"Jos joka bidarka olisi sannanmurunen", jatkoi Nam-Bok uhmaillen, "ja +jos olisi niin monta bidarkaa, kuin tällä rannalla on sannan murusia, +ei niistä sittenkään tulisi niin suurta kanoottia kuin se, jonka näin +neljännen päivän aamuna. Se oli hyvin iso kanootti ja sitä sanottiin +kuunariksi. Minä näin tämän ihmeellisen vehkeen, tämän ison kuunarin, +tulevan perässäni ja näin siinä miehiä..." + +"Odotas, Nam-Bok!" keskeytti Opee-Kwan, "minkälaisia miehiä ne olivat +--? isojako miehiä?" + +"Ei, sellaisia kuin sinä ja minä." + +"Kulkiko se iso kanootti kovaa vauhtia?" + +"Kulki." + +"Sen laidat olivat korkeita ja miehet lyhyitä", päätteli Opee-Kwan. +"Ja soutivatko nämä miehet pitkillä airoilla?" + +Nam-Bok irvisti. "Ei heillä mitään airoja ollut", sanoi hän. + +Kuulijat istuivat suut auki ja tuli pitkä hiljaisuus. Opee-Kwan lainasi +Koogahin piippua ja veti miettiväisesti pari sauhua. Yksi nuoremmista +naisista naurahti hermostuneesti, saaden osakseen kiukkuisia +silmäyksiä. + +"Eikö heillä ollut mitään airoja?" kysyi Opee-Kwan hiljaisesti, antaen +piipun takaisin. + +"Etelätuuli oli takana", selitti Nam-Bok. + +"Mutta tuuli ajaa hitaasti." + +"Kuunarilla oli siivet -- tällaiset." Hän piirsi santaan mastot ja +purjeet ja miehet tunkeilivat hänen ympärillään tarkastellen +piirustusta. Tuuli aikalailla, ja selittääkseen asian havainnollisemmin +tarttui hän äitinsä huivin kulmiin levittäen sen purjeeksi. +Bask-Wah-Wan torui ja harasi vastaan, mutta tuuli vei häntä kappaleen +matkaa rantaa pitkin, kunnes hän hengästyneenä kompastui ajopuukasaan. +Miehet äännähtelivät osoittaakseen, että olivat ymmärtäneet, mutta +Koogah heitti äkkiä harmaata päätään taaksepäin. + +"Hah, hah!" nauroi hän, "onpa se naurettava kapine, se iso kanootti! +hyvin naurettava kapine! Tuulen leikkikalu. Mihinkä tuuli menee, menee +sekin. Ei kukaan, joka siinä kulkee, voi sanoa, millekä rannalle hän +joutuu, sillä hän kulkee aina tuulen mukana ja tuuli kulkee joka +paikkaan, eikä kukaan tiedä mihinkä." + +"Niin se on", myönsi Opee-Kwan totisena, "Myötätuuleen kulkeminen on +helppoa, mutta vastatuuleen täytyy ankarasti ponnistella, mutta koska +heillä ei ollut airoja, eivät nämä ison kanootin miehet tehneet työtä +ollenkaan." + +"Heidän ei tarvinnut tehdä työtä", huudahti Nam-Bok vihaisesti. +"Kuunari kulki myöskin vastatuuleen." + +"Ja minkä sinä sanoit kuljettavan -- kuu-kuu-kuunaria?" kysyi Koogah, +kommeltuen outoon sanaan. + +"Tuulen", oli kärsimätön vastaus. + +"Siis tuuli kuljetti kuu-kuu-kuunaria vastatuuleen." + +Vanha Koogah katsahti merkitsevästi Opee-Kwaniin ja jatkoi naurun +yltyessä hänen ympärillään: "Tuuli puhaltaa etelästä ja puhaltaa +kuunaria etelään. Tuuli puhaltaa tuulta vastaan. Tuuli puhaltaa yhteen +suuntaan ja yhtaikaa toiseen suuntaan. Se on hyvin yksinkertaista. Me +ymmärrämme, Nam-Bok. Me ymmärrämme erinomaisesti." + +"Sinä olet typerä." + +"Totuus tulee sinun huuliltasi", vastasi Koogah sävyisästi. "Minun +ymmärrykseni oli heikko ja asia oli yksinkertainen." + +Mutta Nam-Bokin kasvot olivat synkät ja hän sanoi nopeasti sanoja, +joita he eivät olleet koskaan ennen kuulleet. He alkoivat uudestaan +veistää luita, ja kaapia nahkoja, mutta hän sulki tiiviisti huulensa +kielen eteen, jota ei uskottu. + +"Tuo kuu-kuu-kuunari", kysyi Koogah yhtä tyynenä. "Oliko se tehty +yhdestä suuresta puusta?" + +"Se oli tehty monesta puusta", tiuskasi Nam-Bok lyhyeen. "Se oli hyvin +iso." + +Hän vaipui jälleen juroon hiljaisuuteen ja Opee-Kwan nyökkäsi +Koogah'ille, joka kummastellen pudisti päätään ja mutisi: "Se on hyvin +ihmeellistä." + +"Tämä ei ole mitään", sanoi Nam-Bok välinpitämättömästi; "mutta +näkisitte höyrylaivan. Niinkuin hiekkajyvänen on verrattuna bidarkaan +ja bidarka verrattuna kuunariin, on kuunari verrattuna höyrylaivaan. +Sitä paitsi on höyrylaiva tehty raudasta, se on kokonaan raudasta." + +"Ei, ei! Nam-Bok", huudahti päällikkö, "kuinka se voi olla mahdollista? +Rauta menee aina pohjaan. Katsokaas esimerkiksi, minä sain +vaihtokaupassa toisen kylän päämieheltä rautaisen veitsen ja eilen +luiskahti rautaveitsi kädestäni ja painui mereen. Kaikella on lakinsa, +ei ole mitään lakien ulkopuolella olevaa. Sen me tiedämme. Ja +sitäpaitsi me tiedämme, että samanlaatuisilla esineillä on sama laki ja +että kaikella raudalla on sama laki. Siis peruuta sanasi, Nam-Bok, että +me voisimme sinua vielä kunnioittaa." + +"Niin se on", sanoi Nam-Bok itsepäisesti. "Höyrylaiva on kokonaan +raudasta eikä uppoa." + +"Ei, se ei ole mahdollista." + +"Minä näin sen omin silmin." + +"Ei se ole luonnon mukaista." + +"Mutta sano minulle Nam-Bok", keskeytti Koogah joka pelkäsi, että jutut +loppuisivat, "sano minulle kuinka nuo miehet löytävät tiensä merellä, +kun ei näy maata, jonka mukaan ohjattaisiin?" + +"Aurinko näyttää tien." + +"Mutta kuinka?" + +"Keskipäivän aikaan ottaa kuunarin päämies esineen, jonka lävitse hänen +silmänsä katselee aurinkoa, ja sitten hän pakoittaa auringon kiipeämään +taivaalta alas maanäärelle." + +"Ne ovat pahoja taikoja!" huudahti Opee-Kwan, kummastellen sellaista +jumalattomuutta. Miehet nostivat kauhistuneina kätensä ilmaan ja naiset +huokailivat. "Ne ovat pahoja taikoja. Ei ole hyvä johtaa harhaan suurta +aurinkoa, joka karkoittaa yön ja antaa meille hylkeet, lohen ja +lämpöiset ilmat." + +"Mitä sitten, jos ne ovatkin pahoja taikoja?" kysyi Nam-Bok +uhkaavasti. "Olen minäkin katsellut tuon esineen lävitse aurinkoon ja +pakottanut sen kiipeämään taivaalta alas." + +Ne, jotka olivat lähinnä, vetäytyivät äkkiä kauemmaksi hänestä ja yksi +naisista peitti lapsen kasvot, joka oli hänen rinnoillaan, ettei +Nam-Bokin katse sattuisi siihen. + +"Mutta neljännen päivän aamuna, oi Nam-Bok", sanoi Koogah, "neljännen +päivän aamuna, kun kuunari tuli perässäsi?" + +"Minulla oli vähän voimia jäljellä, enkä voinut soutaa tieheni. Siispä +minut otettiin laivaan ja kurkkuuni kaadettiin vettä ja minulle +annettiin hyvää ruokaa. Kahdesti, veljeni, olette te nähneet valkoisen +miehen, ja nämä miehet olivat kaikki valkoisia ja heitä oli niin monta, +kuin minulla on sormia ja varpaita. Ja kun minä huomasin, että he +olivat hyvin ystävällisiä, tulin rohkeammaksi ja päätin itsekseni +painaa mieleeni kaikki mitä näin. Ja he opettivat minut tekemään mitä +hekin tekivät, ja antoivat minulle hyvää ruokaa ja makuupaikan. Ja +päivän toisensa jälkeen kuljimme merellä ja joka päivä päämies otti +auringon taivaalta ja pani sen sanomaan, missä me olimme. Ja kun aallot +olivat hyvällä päällä, pyydystimme hylkeitä ja minä ihmettelin kovin, +sillä he heittivät aina pois lihan ja rasvan ja pitivät ainoastaan +nahan." + +Opee-Kwanin suu värähteli kiivaasti ja hänen piti juuri ruveta +moittimaan tällaista tuhlausta, kun Koogah potkaisemalla sai hänet +vaikenemaan. + +"Pitkän ajan päästä, kun aurinko oli kadonnut ja ilmaan oli tullut +purevaa pakkasta, käänsi päämies kuunarin keulan etelään. Päivän +toisensa jälkeen kuljimme kohti etelää ja itää, emmekä koskaan nähneet +maata ja olimme likellä sitä kylää, josta miehet olivat kotoisin -- --" + +"Kuinka he tiesivät, että he olivat likellä?" kysyi Opee-Kwan, joka ei +enää voinut hillitä itseänsä. "Eihän maata ollut näkyvissä." + +Nam-Bok katsoi häneen vihaisesti. "Enkö minä sanonut, että päämies +pakoitti auringon alas taivaalta?" + +Koogah sovitteli ja Nam-Bok jatkoi. + +"Niinkuin sanoin, ollessamme likellä sitä kylää puhkesi kova myrsky ja +yöllä olimme avuttomia, emmekä tienneet missä olimme -- --" + +"Juurihan sanoit, että päämies tiesi -- --" + +"Rauhoitu Opee-Kwan! Sinä olet typerä, etkä ymmärrä. Niinkuin sanoin +olimme yöllä avuttomina, kun myrskyn pauhinassa kuulin yht'äkkiä +aaltojen hyrskeen rantaa vasten. Ja sitten purjehdimme kovalla +ryskeellä päin rantaa ja minä jouduin veteen uimaan. Rannikko oli +kallioista ja monen peninkulman matkalla ei ollut kuin kappale +hietarantaa, ja siinä kaivoin käteni santaan, siten vetäen itseni +kuohuista. Toiset miehet olivat varmaankin murskaantuneet kallioihin, +sillä kukaan heistä, päämiestä lukuunottamatta, ei tullut maihin ja +hänetkin tunsin vain sormessaan olevasta sormuksesta. + +"Kun päivä koitti, eikä kuunarista näkynyt jälkeäkään, käänsin kasvoni +sisämaahan päin ja lähdin vaeltamaan saadakseni ruokaa ja nähdäkseni +ihmiskasvoja. Ja tullessani erääseen taloon vietiin minut sisään ja +annettiin ruokaa, sillä minä olin oppinut heidän kielensä ja valkoiset +miehet ovat aina ystävällisiä. Ja se talo oli isompi kuin kaikki meidän +rakentamamme talot ja meidän isäimme ennen meitä rakentamat talot +yhteensä." + +"Se oli mahdottoman suuri talo", sanoi Koogah, peittäen epäilyksensä +ihmettelevään äänensävyyn. + +"Sellaisen talon tekemiseen tarvittiin paljon puita", lisäsi Opee-Kwan +ottaen opiksi. + +"Se ei ole mitään." Nam-Bok kohautti halveksivasti olkapäitään. +"Niinkuin meidän talomme sen rinnalla, oli se talo niihin verrattuna +joita myöhemmin olin näkevä." + +"Eivätkä ne miehet ole isoja?" + +"Ei, sellaisia kun te ja minä", vastasi Nam-Bok. "Minä olin leikannut +itselleni kepin, jotta minun olisi kevyempi kävellä, ja muistaessani, +että minun tuli kertoa kaikki teille, veljeni, vedin keppiin viivan +merkitsemään jokaista siinä talossa asuvaa henkilöä. Minä olin siellä +monta päivää, tehden työtä, josta he minulle antoivat rahaa; -- Sitä te +ette tunne, mutta se on erinomaisen hyvää olemassa. + +"Ja eräänä päivänä lähdin siitä paikasta kauemmaksi sisämaahan. Ja +kulkiessani kohtasin paljon ihmisiä ja minä leikkasin pienempiä +merkkejä keppiin, että kaikki siihen mahtuisivat. Sitten näin +ihmeellisen asian. Maassa edessäni oli käsivarteni vahvuinen rautatanko +ja pitkän askeleen päässä siitä oli toinen rautatanko -- --" + +"Silloin sinusta tuli rikas", selitti Opee-Kwan, "sillä rauta on +arvokkaampaa kuin mikään muu maailmassa. Siitä olisi saanut monta +veistä." + +"Ei, ei se ollut minun." + +"Se oli löydettyä ja löydetty tavara on laillista omaisuutta." + +"Eipä niinkään. Valkoiset miehet olivat asettaneet ne siihen. Ja +sitäpaitsi olivat nämä kanget niin pitkiä, ettei yksikään mies olisi +voinut kuljettaa niitä pois -- niin pitkiä että minä en voinut niiden +loppua nähdä." + +"Nam-Bok, siinä oli paljon rautaa", varoitti Opee-Kwan. + +"Niin, se oli vaikeata uskoa, vaikka sen omin silmin näin, mutta enhän +voinut kieltää silmieni todistusta. Ja katsellessani kuulin..." Hän +kääntyi äkkiä päällikköön päin. "Opee-Kwan, sinä olet kuullut +merileijonan vihoissaan karjuvan. Kuvittele mielessäsi, että löytyisi +yhtä monta merileijonaa, kuin meressä on aaltoja ja kuvittele, että +kaikki nämä merileijonat olisivat yksi merileijona ja tämä yksi +merileijona ärjyisi. Niin ärjyi kuulemani vehje." + +Kalastajaväestö huudahteli suureen ääneen ja Opee-Kwan kuunteli suu +ammollaan. + +"Ja kaukaa näin hirviön, joka oli niin suuri kuin tuhannen valaskalaa. +Sillä oli yksi silmä ja se sylki sauhua ja ähki suureen ääneen. Minä +pelkäsin ja juoksin vapisevin jaloin tietä pitkin, joka oli kankien +välissä. Mutta se tuli tuulen nopeudella, tuo hirviö, ja minä hyppäsin +rautakangen yli, tuntien sen kuuman hengityksen kasvoissani..." + +Opee-Kwan sai taas vihdoinkin sanan suustaan. "Ja -- ja sitten, oi +Nam-Bok?" + +"Sitten se kulki vierestäni pitkin kankia, eikä tehnyt minulle mitään, +ja kun jalkani taas kannattivat minua, oli se jo hävinnyt näkyvistä. Ja +se on hyvin tavallinen ilmestys siinä maassa. Eivät naiset eivätkä +lapsetkaan pelkää sitä. Miehet teettävät niillä hirviöillä työtä." + +"Niinkuin me teetämme koirillamme?" kysyi Koogah epäluuloinen välke +silmissään. + +"Niin, aivan niinkuin me teetämme koirillamme." + +"Ja kuinka he kasvattavat noita -- vehkeitä?" kysyi Opee-Kwan. + +"Eivät he kasvata niitä ollenkaan. Miehet tekevät ne osavasti raudasta +ja ruokkivat niitä kivillä ja antavat niiden juoda vettä. Kivestä tulee +tulta ja vedestä höyryä ja veden höyry on niiden sieramien hengitys +ja -- --." + +"No, no! oi Nam-Bok", keskeytti Opee-Kwan. "Kerro meille muista +ihmeistä. Me kyllästymme tähän, jota emme ymmärrä." + +"Ettekö te ymmärrä?", kysyi Nam-Bok epätoivoissaan. + +"Ei, me emme ymmärrä", valittivat miehet ja naiset. "Me emme voi +ymmärtää." + +Nam-Bok ajatteli monimutkaista leikkuukonetta ja koneita, joissa näki +elävien ihmisten kuvia ja niitäkin koneita, joista kuului ihmisten +ääniä, ja hän tiesi ettei hänen kansansa koskaan ymmärtäisi näitä. + +"Uskallanko minä sanoa, että kuljin tällä rautahirviöllä halki maan?" +kysyi hän katkeralla äänellä. + +Opee-Kwan levitti kätensä näyttäen avoimesti epäuskonsa. "Puhu pois, +mitä hyvänsä. Me kuuntelemme." + +"Siis kuljin rautaisella hirviöllä ja tästä annoin rahaa --" + +"Sinä sanoit, että sitä ruokittiin kivillä." + +"Ja samaten, sinä tyhmyri, sanoin minä, että raha oli jotakin, josta te +ette mitään tiedä. Niinkuin sanoin, kuljin hirviöllä halki maan ja +monen kylän kautta, kunnes tulin suolaisen merenlahden rannalla olevaan +suureen kylään. Ja talojen katot ulottuivat taivaan tähtiin ja pilvet +ympäröivät niitä ja jokapaikassa oli paljon sauhua. Ja tämän kylän +pauhina oli kuin meren pauhina myrskyssä ja ihmisiä oli niin paljon, +että minä heitin pois keppini, enkä enää muistanut siinä olevia +viiruja." + +"Jos olisit tehnyt pieniä viiruja", nuhteli Koogah, "olisit voinut +kertoa meille..." + +Nam-Bok kääntyi kiukkuisena häneen. "Jos minä olisin tehnyt pieniä +viiruja! Kuule Koogah, sinä luunveistäjä! Jos olisin tehnyt pieniä +viiruja ei sittenkään siihen keppiin, eikä kahteenkymmeneen keppiin +olisi ne viirut mahtuneet -- ei, ei edes kaikkiin ajopuihin tämän ja +naapurikylän välillä. Ja jos teitä kaikkia, naisia ja lapsiakin, olisi +kaksikymmentä kertaa niin monta ja jokaisella teistä olisi +kaksikymmentä kättä ja jokaisessa kädessä olisi keppi ja veitsi, niin +kuitenkaan ei jokaista ihmistä kohti, jonka näin, voisi viirua veistää, +sillä niin monta heitä oli ja niin nopeasti he tulivat ja menivät." + +"Koko maailmassa ei voi olla niin monta ihmistä", väitti Opee-Kwan, +joka oli aivan huumaantunut ja jonka järkeen ei mahtunut niin suurta +lukua. + +"Mitä sinä tiedät koko maailmasta ja kuinka lavea se on?" kysyi +Nam-Bok. + +"Mutta yhdellä paikalla ei voi olla niin paljon ihmisiä." + +"Mikä sinä olet sanomaan, mitä voi olla tai ei voi olla?" + +"Sehän on selväkin asia, että yhdessä paikassa ei voi olla niin paljon +ihmisiä. Heidän kanoottinsa täyttäisivät meren, kunnes siinä ei olisi +yhtään tilaa. Ja he tyhjentäisivät joka päivä meren, mutta kuitenkaan +eivät he kaikki saisi tarpeeksi kaloja syödäkseen." + +"Siltä se voi näyttää", lopetti Nam-Bok, "mutta niin oli kuitenkin +asian laita. Ja näin sen omin silmin ja heitin keppini pois." Hän +haukotteli ja nousi seisomaan. "Olen soutanut pitkän matkan. Päivä on +ollut pitkä ja minä olen väsynyt. Nyt tahdon nukkua ja huomenna +juttelemme enemmän näkemistäni asioista." + +Bask-Wah-Wan, joka liikkasi arasti edellä, ylpeänä, mutta kuitenkin +peläten ihmeteltävää poikaansa, vei hänet igloohonsa ja peitti hänet +rasvaisiin pahanhajuisiin nahkoihin. Mutta miehet jäivät nuotion ääreen +pitämään kokousta, jossa paljon kuiskailtiin ja kiisteltiin matalalla +äänellä. + +Meni tunti ja toinenkin ja Nam-Bok nukkui ja keskustelua jatkettiin. +Ilta-aurinko painui luoteeseen ja kello yksitoista oli se melkein +pohjoisessa. Silloin päällikkö ja luunveistäjä erosivat +neuvottelukunnasta ja herättivät Nam-Bokin. Hän katseli silmiään +räpytellen heitä kasvoihin ja käänsi kylkeään nukkuakseen uudelleen. +Opee-Kwan kävi häntä käsivarteen ja ravisti hänet ystävällisesti mutta +päättävästi hereille. + +"Tule, Nam-Bok, nouse ylös!" komensi hän. "On aika." + +"Onko teillä uusi juhla?" huudahti Nam-Bok. "Ei, ei minun ole nälkä. +Menkää te syömään ja antakaa minun nukkua." + +"Sinun on aika lähteä!" jyrisi Koogah. + +Mutta Opee-Kwan puhui lauhkeammin. "Sinä olit minun bidarka toverini, +kun me olimme poikia", sanoi hän. "Yhdessä pyydystimme hylkeitä ja +koimme lohia padoista. Ja sinä pelastit minun elämäni, Nam-Bok, kun +meri minut peitti ja olin vajoamaisillani mustiin kalliokuiluihin. +Yhdessä näimme nälkää ja kärsimme vilua ja yhdessä ryömimme nahkapeiton +alle ja makasimme toisiimme painautuneina. Tämän takia ja sen +ystävyyden takia, jota kohtaasi tunsin, surettaa minua, että olet +tullut takaisin niin tavattomana valehtelijana. Me emme voi ymmärtää ja +meidän päätämme pyörryttää kaikki kertomasi asiat. Se ei ole hyvä ja +paljon on puhuttu neuvottelukunnassa. Me lähetämme sinut pois, jotta +päämme pysyisivät selvinä ja vahvoina, eivätkä menisi järjettömyyksiesi +takia sekaisin." + +"Ne asiat mistä olet puhunut ovat varjoja", jatkoi Koogah puolestaan. +"Varjojen maailmasta olet sinä puheesi tuonut ja varjojen maailmaan +sinun tulee viedä ne takaisin. Sinun bidarkasi on valmiina ja +heimolaiset odottavat. He eivät nuku ennenkuin olet lähtenyt." + +Nam-Bok oli hämmästynyt, mutta kuunteli päällikön puhetta. + +"Jos sinä olet Nam-Bok", sanoi Opee-Kwan, "olet sinä kauhea ja +ihmeellinen valehtelija. Jos sinä olet Nam-Bokin varjo, niin puhuit +sinä varjoista, joista elävien ihmisten ei ole hyvä mitään tietää. Sitä +isoa kylää, mistä puhuit, pidämme me varjojen kylänä. Siellä liitelevät +kuolleitten sielut, sillä kuolleita on paljon ja eläviä vähän. Kuolleet +eivät tule takaisin. Kuolleet eivät koskaan ole tulleet takasin -- +paitsi sinua, ihmeellisine juttuinesi. Ei ole koskaan vielä tapahtunut, +että kuolleet ovat tulleet takaisin ja jos me sen sallisimme, kohtaisi +meitä vakavat vastoinkäymiset." + +Nam-Bok tunsi hyvin kansansa ja tiesi, että neuvottelukokouksen päätös +oli horjumaton. Hän antoi siis taluttaa itsensä veden partaalle, jossa +hänet sovitettiin bidarkaansa ja hänelle annettiin airo käteen. Parvi +villihanhia lensi eteläänpäin ja mainingit murtuivat pehmeästi ja +kumeasti santaan. Hämärä peitti maan ja meren, ja pohjoisessa hehkui +aurinko epäselvänä veripunaisessa sumussa. Lokit lensivät alhaalla. +Maatuuli puhalsi purevasti ja kylmästi ja kasaantuvat mustat pilvet +ennustivat rajuilmaa. + +"Merestä sinä tulit", messusi Opee-Kwan ennustajan äänellä, "ja mereen +takaisin on sinun mentävä. Niin on tasapaino palautettu ja lakia +noudatettu." + +Bask-Wah-Wan liikkasi alas vaahdon rajaan ja huusi: "Siunaan sinua +Nam-Bok, ettäs minua muistit." + +Mutta Koogah työnsi Nam-Bokin ulos rannasta, kiskaisi huivin +Bask-Wah-Wanin hartioilta ja heitti sen bidarkaan. + +"Pitkinä öinä on kylmä", valitteli vanha vaimo, "ja pakkanen puree +vanhoja luita." + +"Tuo kappale on varjo", vastasi luunveistäjä, "eivätkä varjot voi sinua +lämmittää." + +Nam-Bok nousi seisomaan saadakseen äänensä kuuluville. "Oi +Bask-Wah-Wan, äiti, jokas minut synnytit!" huusi hän. "Kuule poikasi +Nam-Bokin sanoja. Hänen bidarkassaan on tilaa kahdelle ja hän tahtoisi, +että sinä tulisit hänen kanssaan. Sillä hänen tiensä johtaa sinne, +missä on kaloja ja öljyä yllin kyllin. Sinne ei pakkanen tule ja elämä +on helppoa ja rautaiset vehkeet tekevät ihmisten työn. Tahdotko tulla, +oi Bask-Wah-Wan." + +Vanha vaimo epäröi hetken, bidarkan nopeasti loitotessa, sitten hän +korotti äänensä värisevästi valittaen. "Minä olen vanha, Nam-Bok, ja +pian minun on lähdettävä alas varjojen joukkoon. Mutta minua ei haluta +joutua sinne ennen aikojani. Minä olen vanha, Nam-Bok, ja minä +pelkään." + +Valojuova välähti yli tummuneen meren ja kietoi veneen ja miehen +kullanpunaiseen sädekehään. Sitten kalastajaväki vaikeni, ja kuului +ainoastaan maatuulen humina ja matalalla lentävien lokkien kirkuna. + + + + +Keesh, Keesh'in poika. + + +"Siis tahdon antaa kuusi peitettä, lämpöistä ja kaksinkertaista; kuusi +viilaa, pitkää ja kovaa; kuusi Hudson Bay-veistä, terävää ja pitkää; +kaksi kanoottia, Mogum'in tekoa, joka on taitava tekijä; kymmenen +koiraa, leveäharteista ja väkevää; ja kolme pyssyä, -- yhden on +liipasin rikki, mutta se on hyvä pyssy ja epäilemättä korjattavissa." + +Keesh vaikeni ja silmäili tarkkaavien kasvojen piiriä. Oli Ison +Kalanpyynnin aika ja hän oli pyytämässä Gnob'ilta tämän tytärtä +Su-su'a. Paikka oli Yukon'in varrella oleva St. George Mission, ja +heimot olivat kokoontuneet satojen penikulmien alalta. Pohjoisesta, +etelästä, idästä ja lännestä olivat ne tulleet, Tozikakat'ista ja +kaukaisesta Tana-naw'stakin. + +"Ja sitäpaitsi, oi Gnob, olet sinä Tana-naw'ein päämies; ja minä, +Keesh, Keesh'in poika, olen Thlunglet-heitnon päämies. Siksi, koska +minun siemeneni sikiää sinun tyttäresi kohdussa, vallitkoon myöskin +ystävyys heimojen kesken, suuri ystävyys, ja Tana-naw ja Thlunglet +olkoot valaveljeksiä tulevina aikoina. Mitä minä sanoin tekeväni, sen +teenkin. Ja mitä teet sinä, Gnob, asiaa auttaaksesi?" + +Gnob nyökkäsi vakavasti. Hänen kyhmyinen ja vanhuudenryppyinen naamansa +peitti täydelleen sielun, joka sen takana oli. Hänen pienet silmänsä +paloivat kuin tuliset kekäleet hänen kimeästi kirkuessaan: "Mutta eihän +tämä ole kaikki." + +"Mitä sitten vielä?" kysyi Keesh. "Enkö minä ole tarjonnut sinulle +täyttä hintaa? Onko kestään Tana-naw-tytöstä koskaan maksettu niin +paljon? Sano siinä tapauksessa hänen nimensä!" + +Piirissä naurahdeltiin ääneen ja Keesh ymmärsi, että nämä ihmiset +pilkkasivat häntä. + +"Ei niin, Keesh hyvä, et sinä ymmärrä?" Gnob teki anteeksipyytävän +kädenliikkeen. "Hinta on kohtuullinen. Hinta on hyväkin. Enkä myöskään +välitä rikkinäisestä liipasimesta. Mutta ei siinä kaikki. Kuinkahan on +miehen laita?" + +"Niin, -- miehen laita?" ilkkui joukko. + +"Sanotaan", piipitti Gnob kimeästi, "sanotaan, että Keesh ei kulje +isäinsä teitä. Sanotaan, että hän on vaeltanut pimeydessä, palvellen +vieraita jumalia ja että hänestä on tullut pelkuri." + +Keesh'in muoto synkistyi. "Se on valhe", huusi hän. "Keesh ei pelkää +yhtäkään ihmistä." + +"Sanotaan", inisi Gnob edelleen, "että hän on suostunut valkoisen +miehen puheisiin siinä Suuressa Talossa ja että hän kumartaa valkoisen +miehen jumalaa ja sitäpaitsi, että valkoisen miehen jumalaa ei veri +miellytä." + +Keesh painoi silmänsä maahan ja puristi kätensä intohimoisesti +nyrkkiin. Raakalaisjoukko nauroi härnäävästi ja shamaani, heimon +ylipappi ja noita, kuiskutteli Gnob'in korvaan. + +Shamaani meni valopiirin äärillä istuvien hahmojen joukkoon ja toi +sieltä esiin hintelän nuorukaisen, jonka hän työnsi Keesh'in eteen, +samalla antaen Keesh'in käteen veitsen. + +Gnob kumartui eteenpäin. "Keesh! Oi Keesh! Uskallatko sinä tappaa +ihmisen? Katso! Tämä on Kitz-noo, orja. Iske! Oi Keesh, iske +käsivartesi täydellä voimalla!" + +Poika vapisi, odottaen iskua. Keesh katsoi häneen, hänen mieleensä +muistui Mr. Brown'in korkeampi moraali ja hän näki silmäinsä edessä Mr. +Brown'in kummallisen, palavan helvetin loimuavat liekit. Veitsi putosi +maahan ja poika huokasi, lähtien huojuvin jaloin valopiirin taka. +Gnob'in jaloissa makasi susikoira, joka paljasti hohtavat hampaansa, +hyökätäkseen pojan kimppuun. Mutta shamaani potkaisi petoa ja siitä +Gnob sai uuden ajatuksen. + +"Entäs, oi Keesh, mitä sinä tekisit, jos sinulle tehtäisi näin?" Gnob +tarjosi puhuessaan lohenpalasta Valkohampaalle, ja kun eläimen piti +tarttua palaseen, löi hän sitä kipeästi kepillä kuonoon. "Ja sitten +Keesh, tekisitkö senjälkeen noin?" -- Valkohammas ryömi vatsallaan +takaisin, heiluttaen Gnobllle häntäänsä. + +"Kuulkaa!" Madwan'in käsivarteen nojaten oli Gnob noussut seisaalleen. +"Minä olen hyvin vanha ja juuri sen takia, että olen vanha, kerron +sinulle asioita. Sinun isäsi, Keesh, oli mahtava mies. Hän ihaili +jousenjänteen soinnahdusta taistelussa ja omin silmin olen nähnyt hänen +heittävän keihäänsä niin, että se lävisti miehen ruumiin. Mutta sinä +olet toisenlainen. Siitä pitäen kun jätit Korpin, palvellaksesi Sutta, +olet sinä peljännyt verta ja opettanut kansasikin sitä pelkäämään. Se +ei ole hyvä. Katsos, kun minä olin Kitz-noo'n kokoinen poika, ei koko +maassa ollut ainoatakaan valkoista miestä, mutta he tulivat, +yksitellen, nämä valkoiset miehet ja nyt heitä on paljon. Ja he ovat +levotonta sukua, jotka eivät koskaan malta levätä kylläisinä nuotion +ääressä, antaen huomispäivän pitää huolta omasta ruo'astansa. Näyttää +siltä, kuin heitä painaisi kirous, joka heidän on karkoitettava työllä +ja raadannalla." + +Keesh hämmästyi. Hän muisti hämärästi Mr. Brown'in kertoneen jostakin +Adamista ennen vanhaan, ja Mr. Brown oli siis puhunut totta. + +"Niin ottavat nämä valkoiset miehet kaiken mitä näkevät ja käyvät +kaikki paikat ja katselevat kaikkea. Ja yhä uusia tulee heidän +jäljissään ja ellei mitään tehdä, valloittavat he kaiken maan, ja +Korpin heimoille ei jää mitään sijaa. Sentähden on paras, että +taistelemme heitä vastaan, kunnes heistä ei ole yhtään jäljellä. +Silloin meillä on käsissämme tiet ja maat, ja ehkä lapsemme ja lastemme +lapset kukoistavat ja tulevat lihaviksi. On syttyvä uusi sota, kun Susi +ja Korppi ryhtyvät taisteluun, mutta Keesh ei taistele, eikä anna +väkensäkään taistella. Siksi ei ole hyvä, että hän ottaisi tyttäreni +luokseen. Minä olen puhunut, minä, Gnob, Tana-naw'n päämies." + +"Mutta valkoiset miehet ovat hyviä ja suuria", vastasi Keesh. +"Valkoiset miehet ovat opettaneet meille paljon. Valkoiset miehet ovat +antaneet meille peitteitä ja veitsiä ja pyssyjä sellaisia, joita emme +me koskaan ole tehneet, emmekä taitaisikaan tehdä. Minä muistan kuinka +me elimme ennen heidän tuloaan. En ollut silloin vielä syntynyt, mutta +olen sen isältäni kuullut. Kun kävimme metsällä, täytyi meidän hiipiä +niin likelle hirveä, että keihäämme siihen kannatti. Nyt käytämme +valkoisen miehen kivääriä, joka kantaa kauemmaksi kuin pienen lapsen +parkuna kuuluu. Me söimme kalaa ja lihaa ja marjoja -- ei ollut mitään +muuta syötävää -- ja me söimme ilman suolaa. Kuinka moni teistä tahtoisi +jälleen syödä kalaa ja lihaa ilman suolaa?" + +Tämä puhe olisi vaikuttanut, ellei Madwan olisi hypähtänyt pystyyn, +ennenkuin oli tullut hiljaisuus. + +"Ensin kysymys sinulle, Keesh. Valkoinen mies Isossa Talossa sanoo +sinulle, että on väärin tappaa. Mutta emmekö me tiedä, että valkoiset +miehet tappavat? Olemmeko me unohtaneet Koyokuk'in suurta taistelua, +taikka Nuklukyeto'n taistelua, jossa kolme valkoista miestä tappoi +kaksikymmentä Tozikaka miestä? Luuletko sinä, että me emme enää +muistaisi niitä kolmea Tana naw'n miestä, jotka valkoinen mies +Macklewrath tappoi? Sano minulle, oi Keesb, miksi shamaani Brown +opettaa sinulle, että on väärin tapella, kun kaikki hänen veljensä +kerran tappelevat?" + +"Ei, ei siihen kaivata vastausta", inisi Gnob, Keesh'in selvitellessä +näennäisiä vastakohtia. "Asia on vallan yksinkertainen. Hyvä Mies Brown +tahtoisi pidellä Korppia, hänen veljiensä kyniessä siltä höyhenet." Hän +korotti ääntään. "Mutta niin kauan kuin yksikään Tana-naw jaksaa iskun +antaa, tahi tyttö synnyttää poikalapsen, ei Korppia kynitä." + +Gnob kääntyi nuotion takana istuvan tumman, nuoren miehen puoleen. "Ja +mitä sanot sinä, Makamuk, joka olet Su-Su'n veli?" + +Makamuk nousi seisomaan. Hänen naamassaan oleva pitkä arpi piti hänen +huultaan alinomaisessa irvistyksessä, joka ei sopinut yhteen silmien +hurjan loisteen kanssa. "Tänään", alkoi hän poiketen tahallaan +aiheesta, "kuljin kauppamies Macklewrath'in majan ohitse. Ja ovessa +näin lapsen, joka nauroi auringonpaisteessa. Ja lapsi katsoi minuun +kauppamies Macklewrath'in silmillä ja peljästyi. Äiti juoksi sen luokse +ja lohdutteli sitä. Äiti oli Ziska, Thlunglet-nainen." + +Hänen äänensä hukkui raivoisaan ulvontaan, mutta hän sai sen +vaikenemaan kääntymällä mahtavalla eleellä Keesh'iin päin ja hän nosti +kätensä, uhkaavasti osoittaen sormellaan: + +"Vai niin, te Thlunglet'in miehet? Te annatte pois naisenne ja tulette +sitten Tana-naw'laisilta pyytämään uusia? Mutta me tarvitsemme itse +naisemme, Keesh, sillä meidän on siitettävä miehiä, paljon miehiä, sen +päivän varalle, jona Korppi taistelee Sutta vastaan." + +Hyväksymismyrskyn läpi tunki Gnobin kimakka ääni: "Entäs sinä, +Nossabok, joka olet hänen rakkain veljensä?" + +Nuori mies oli notkea ja sorjavartaloinen. Hänellä oli tyyppinsä +voimakas kotkamainen nenä ja korkea otsa, ja jonkin hermovian takia hän +silloin tällöin räpäytti toista silmäänsä omituisen miettiväisesti. +Nytkin, hänen noustessaan, painui hänen toinen silmänluomensa +hetkiseksi alas. Mutta sille ei naurettu niinkuin tavallisesti. +Jokainen naama oli totinen. "Minäkin kuljin kauppamies Macklewrath'in +majan ohi", alkoi hän pehmeällä tyttömäisellä äänellä, joka oli hyvin +nuorekas ja muistutti hänen sisarensa ääntä. "Ja minä näin indianeja, +joiden hiki valui silmiin ja joiden polvet vapisivat väsymyksestä, -- +minä näin indianien ähkivän kaataessaan tukkeja aitan rakennukselle, +jonka Macklewrath aikoo teettää. Ja omin silmin näin heidän hakkaavan +puita, että shamaani Brown'in Iso Talo pysyisi lämpöisenä pitkien öiden +pakkasilla. Tämä on naisten työtä. Koskaan ei Tana-naw tekisi +sellaista. Me olemme miesten veriveljiä, emmekä naisten, ja +Thlunglet-miehet ovat naisia." + +Syntyi syvä hiljaisuus ja kaikkien silmät kääntyivät Keesh'iin. Tämä +katseli tarkasti ja kylmästi ympärilleen, katsoen jokaista +täysikasvuista miestä suoraan silmiin. "Vai niin", sanoi hän tyynesti. +Ja toisti, "vai niin." Sitten hän sen enempää sanomatta kääntyi ja +poistui pimeyteen. + +Konttaavien pikkulasten ja takkuisten susikoirien lomitse kulki hän +ison leirin läpi sen ulkolaitaan, jossa hän tapasi naisen, joka +nuotiotulen ääressä teki työtä. Köynnöskasvien juurista revityistä +kaistaleista punoi hän siimoja kalastusta varten. Hetkisen katseli mies +hiljaa, kuinka tytön taitavat kädet selvittelivät sotkeuntuneita +kuorensyitä. Kaunis oli hän katsella työhönsä kumartuneena, +vahvarakenteinen, korkeapovinen ja lanteilta leveä, äidiksi luotu. Ja +loimuava valkea kultasi hänen vaskenväriset kasvonsa, hänen tukkansa +oli sinisen musta ja hänen silmänsä kuin musta meripihka. + +"Oi, Su-Su", sanoi hän lopulta, "sinä olet menneinä aikoina minua +ystävällisesti silmäillyt ja myöskin päivinä, jotka vielä ovat nuoria." + +"Minä silmäilin sinua ystävällisesti siksi, että olit Thlunglet'in +päällikkö", vastasi tyttö nopeasti, "ja senkin tähden, että olit iso ja +väkevä." + +"Niin --" + +"Mutta se tapahtui vanhana kalastusaikana", kiiruhti hän lisäämään, +"ennenkuin shamaani Brown tuli opettaakseen sinulle pahoja asioita ja +ennenkuin hän johti jalkasi oudoille teille." + +"Mutta minä tahtoisin sanoa sinulle --" + +Tyttö nosti kätensä liikkeellä, joka muistutti hänen isäänsä. "Ei, minä +tiedän jo mitä sinä aijot sanoa, oi Keesh, ja tahdon nyt siihen +vastata. On säädetty, että veden kalat ja metsän pedot synnyttävät +jälkeläisiä, kukin lajinsa mukaan. Ja se on oikein. Sama on naisten +laita. Heidän tulee jatkaa lajiansa ja tyttö, impenäkin ollessaan +aavistaa lastensynnytyksen tuskat ja kivun rinnoissaan ja tuntee pienet +kätöset kaulansa ympärillä. Ja kun tämä tunne on voimakas, hakee +jokainen tyttö salasilmäyksin itselleen miestä, joka kelpaisi hänen +lastensa isäksi. Näin tunsin, kun katsoin sinuun ja huomasin, että sinä +olit iso ja väkevä, metsämies ja petojen ja miesten voittaja, joka +voisi hankkia ruokaa silloin kun minun tulisi syödä kahden puolesta, +joka voisi suojella minua vaaroilta avuttomuuteni lähetessä. Mutta tämä +oli ennen sitä päivää, jona shamaani Brown tuli maahan opettaakseen +sinua --" + +"Mutta, se ei ole oikein, Su-Su. Sen minä tiedän varmasti --" + +"Ei ole oikein tappaa. Minä tiedän mitä sinä tahdot sanoa. Siitä siis +lapsesi mielesi mukaan, siitä sellaisia, jotka eivät tapa; mutta älä +vaadi että Tana-naw't sen tekisivät. Sillä sanotaan ajan tulevan, +jolloin Korppi ja Susi taistelevat keskenään. Siitä en tiedä, sillä se +on miesten asia, mutta tiedän, että minun on sitä aikaa varten +synnytettävä miehiä." + +"Su-Su", keskeytti Keesh, "sinun täytyy minua kuulla --" + +"_Mies_ löisi minua kepillä ja pakottaisi minut kuulemaan", vastasi hän +halveksien. "Mutta sinä -- -- kas tässä!" Hän antoi tukun kuituja miehen +käteen. "Minä en voi sinulle antaa itseäni, mutta nämä kyllä. Sinun +käsiisi ne sopivat parhaiten. Se on naisten työtä. -- Ala siis." + +Mies heitti ne luotaan ja hänen verensä kiehui vihaisesti vaskenvärisen +ihon alla. + +"Ja vielä vähän", jatkoi nainen. "Löytyy vanha tapa, jonka sekä sinun +että minun isäni tunsivat. Jos mies kaatuu taistelussa, viedään hänen +päänahkansa voiton merkiksi. Hyvä on. Mutta sinun, joka olet Korpin +jättänyt, on tehtävä enemmän. Sinun tulee tuoda minulle, ei päänahkoja +vaan pääkalloja, kaksi pääkalloa, ja tuotuasi ne, en anna sinulle +kuituja, vaan koristellun vyön tuppineen ja pitkän venäläisen veitsen. +Silloin silmäilen sinua taas ystävällisesti, ja silloin on kaikki taas +hyvin." + +"Vai niin", sanoi mies tyynesti. "Vai niin." Sitten hän kääntyi ja +poistui valon piiristä. + +"Ei, oi Keesh." huusi tyttö hänen jälkeensä. "Ei kahta päätä, vaan +vähintäin kolme!" + +Mutta Keesh oli uudelle uskolleen kuuliainen, eli vanhurskaasti ja +vaati heimonsa kansan tottelemaan pastori Jackson Brownin käskyjä. Koko +kalastusaikana hän ei välittänyt Tana-naw'sta eikä huolinut heidän +pilkastaan, eikä eri heimojen naisten nauruista. Kalastuksen jälkeen +lähti Gnob ja hänen kansansa, mukanaan suuret varastot sekä auringossa +kuivattua että savustettua lohta, metsästämään Tana-naw heimon +sydänmaille. Keesh näki heidän lähtevän, mutta kävi siitä huolimatta +Lähetyksen jumalanpalveluksissa, joissa hän säännöllisesti rukoili ja +johti laulua syvällä bassoäänellään. + +Pastori Jackson Brown nautti tästä syvästä bassoäänestä ja katsoen +hänen eteviin ominaisuuksiinsa, piti hän Keeshiä etevimpänä +oppilaanaan. Siihen ei Macklewrath luottanut. Hän ei uskonut pakanoiden +kääntymisen pysyväisyyteen, eikä peitellyt mielipidettään. Mutta Mr +Brown oli tavallansa suuripiirteinen mies, ja hän todisti eräänä +pitkänä syysiltana kauppamiehelle kaiken tämän niin vakuuttavasti, että +kauppamies, jonka oli täytynyt luopua näkökohdasta toisensa jälkeen +tuskaantuneena sanoi lopulta: "Piru vieköön, Brown, käännyn itsekin, +jos Keesh pitää sekoittamattomana värinsä kaksi vuotta!" Mr. Brown ei +koskaan päästänyt tilaisuutta käsistään, siis löi hän vetoa +yksinkertaisesti lyömällä kättä, ja tämän jälkeen oli Keeshin +käyttäytymisen ratkaistavissa, mihinkä Macklewrathin sielu lopulta +joutuisi. + +Mutta eräänä päivänä kun talven tullen lumi oli niin tarpeeksi kattanut +maan että päästiin kulkemaan, kuultiin uutisia. Tana naw-mies tuli St. +George Missioniin ostamaan ampumavaroja ja kertoi, että Su-Su oli +luonut silmänsä Nee-Koo'hon joka oli mainio, nuori metsästäjä ja oli +hänestä vanhan Gnobin nuotiolla tarjonnut suurenmoisen hinnan. Jotenkin +samaan aikaan tapasi pastori Jackson Brown Keesh'in joelle vievällä +metsätiellä. Keeshin parhaat koirat olivat valjastettuina hänen rekensä +eteen, johonka hän oli sitonut parhaimman lumikenkäparinsa. + +"Mihinkä olet matkalla, oi Keesh? Metsästämäänkö?" kysyi Mr Brown +indianien tapaan. + +Keesh katsoi häntä minuutin verran kiinteästi silmiin, sitten hän käski +koiransa liikkeelle. Sen jälkeen sanoi hän miettiväisesti katsoen +lähetyssaarnaajaan: "En! Suoraa päätä helvettiin." + + * * * * * + +Aukeamalla oli kolme yksinäistä, matalaa telttaa, jotka ikäänkuin +tahtoivat kaivautua lumen sisään, synkkää yksinäisyyttä pakoon. Tusinan +askeleen päässä oli jylhä metsä. Ylläkään ei nähnyt taivaan puhdasta +sineä, ainoastaan muodottoman, sumuisen lumitäytteisen pilvistön. Ei +tuulta, ei ääntä, ei mitään muuta kuin lunta ja hiljaisuus. Ei myöskään +leirin vilkasta elämää, sillä metsämiehet olivat yllättäneet +peuralauman sivultapäin ja saalis oli ollut suuri. Nyt oli paastoamisen +jälkeen vietetty suuret juhlat, ja sentähden makasivatkin kaikki +syvässä unessa peurannahkaisten kattojensa alla, vaikka olikin +keskipäivä. + +Erään teltan ulkopuolella palavan tulen ääressä oli viisi paria +lumikenkiä ja nuotion vieressä istui Su-Su. Hänen päänsä, tukkansa ja +kaulansa olivat oravannahkaisen kaavun peitossa, mutta paljain +käsin piteli hän näppärästi neulaa ja suonilankaa, valmistellen +purppuranpunaisella vaatteella vuoratun nahkavyön viimeisiä koristeita. +Jossakin, jonkin teltan takana, haukahti koira terävästi. Kerran tytön +isä äännähteli unissaan hänen takanaan olevassa teltassa. "Pahoja +unia", hymyili hän itsekseen. "Hän vanhenee jo ja viimenen liha-annos +oli liian suuri." + +Hän kiinnitti viimeisen helmen, solmisi langan ja kohensi tulta. +Katsottuaan kauan tuleen, nosti hän päätään ja kuunteli lumen +narskumista mokkasiineihin puettujen jalkojen alla. Keesh seisoi hänen +vieressään hiukan etukumarassa taakan tähden, jota hän kantoi +selässään. Se oli peitetty pehmeäksi parkittuun hirven nahkaan ja Keesh +heitti sen huolimattomasti lumeen ja istuutui. He katsoivat kauan +toisiaan puhumatta sanaakaan. + +"Pitkä matka, oi Keesh", sanoi tyttö viimein, "pitkä matka on S:t. +Georg Missionista Yukonin varrella, tänne." + +"Niin on", vastasi hän hajamielisesti, silmät tiukasti tähdättyinä +vyöhön, jonka suuruuden hän pani merkille. "Mutta missä on veitsi?" +kysyi hän. + +"Tässä." Su-Su otti sen esiin parkastaan ja välähytteli sen +paljastettua terää tulen loimussa. "Se on hyvä veitsi." + +"Anna se minulle!" komensi Keesh. + +"En, Keesh", nauroi hän. "Ehkä et sinä ole syntynyt kantamaan sitä." + +"Anna se minulle", toisti mies muuttamatta ääntään. "Olen siihen +syntynyt." + +Mutta tytön silmät, jotka olivat kiemailevasti tähdättyinä +hirvennahkaan hänen takanaan, huomasivat sen alla olevan lumen +vähitellen punertuvan. "Onko se verta, Keesh?" kysyi hän. + +"On, se on verta. Mutta anna minulle tuo vyö ja pitkä venäläinen +puukko." + +Tyttö tunsi äkkiä pelkoa, mutta häntä vavistutti, kun mies raa'asti +riuhtaisi häneltä vyön, mutta tämä raakuus vavistutti häntä +miellyttävästi. Hän katsoi mieheen hellästi ja tunsi kaipausta +rinnassaan ja pienet lapsenkädet kaulansa ympärillä. + +"Tämä on tehty pienemmälle miehelle", huomautti mies yrmeästi, vetäen +sisäänpäin suolivyötään ja kiinnittäen soljen ensimäiseen läpeen. + +Su-Su hymyili, ja hänen silmänsä tulivat vielä hellemmiksi. Taas tunsi +hän nuo pehmoiset kätöset kaulansa ympärillä. Mies oli kaunis katsella, +vyö tosin oli pieni, tehty pienemmälle miehelle, mutta mitä siitä? +Voihan hän tehdä uusia vöitä. + +"Mutta veri?" kysyi hän uuden kasvavan toivon elähdyttämänä. "Veri, +Keesh? Onko se... onko ne... päitä?" + +"Ovat." + +"Ne ovat varmaan ihan tuoreita, sillä muuten olisi veri jäätynyt." + +"Niin, nyt ei ole kylmä ja ne ovat tuoreita, aivan tuoreita." + +"Oi Keesh!" Hänen kasvonsa olivat lämpöiset ja kirkkaat. "Ja ne ovat +minulle?" + +"Niin, sinulle." + +Hän tarttui hirvennahan kulmaan, repäisi sen auki ja päät vierivät +tytön eteen. + +"Kolme", kuiskasi Keesh hurjasti, "ei, vähintäin neljä." + +Mutta Su-Su istui jäykistyneenä. Siinä ne nyt olivat, -- +pehmeäpiirteinen Nee-Koo, Gnob'in vanha kyhmyinen naama, Mahamuk, joka +irvisti hänelle halkinaisella huulellaan, ja vihdoin Nossabok +tyttömäisine poskineen ja toinen silmäluomi vanhaan tapaan omituisen +miettiväisesti roikuksissa. Siinä ne makasivat tulenloimun valaistessa +niitä ja leikkiessä niiden kanssa ja jokaisesta päästä levisi punainen +piiri lumeen. + +Tulen sulattama lumi painui Gnobin pään alta ja se vieri kuin olisi se +ollut elävä olento, pysähtyen tytön jalkojen juureen. Mutta hän ei +liikahtanutkaan. Keesh istui myöskin liikkumatta, hän ei räpäyttänyt +silmiään, katsoi vaan taukoamatta tyttöön. + +Metsässä pudotti honka liian raskaan lumitaakkansa ja jymähdys kaikui +kumeana solassa, mutta kumpikaan ei liikahtanut. Lyhyt päivä oli äkkiä +mennyt mailleen ja pimeys peitti leirin, kun Valkohammas juoksi +nuotiolle. Se pysähtyi tunnustellakseen maaperää, mutta kun sitä ei +ajettu pois, tuli se likemmäksi. Se käänsi äkkiä kuononsa sivullepäin, +sen sieramet värisivät ja niskakarvat nousivat pystyyn; sitten se +seurasi vainuaan suoraan isäntänsä pään luokse. Ensin se haisteli sitä +varovasti ja nuoli sen otsaa punaisella roikkuvalla kielellään. Sitten +se äkkiä istui, nosti kuononsa kohti ensimäistä himmeätä tähteä ja +päästi pitkän sudenulvonnan. + +Tämä herätti Su-Sun'in. Hän katsoi Keesh'iin, joka oli paljastanut +venäläisen veitsen ja katseli häntä tarkkaavaisesti. Miehen kasvot +olivat lujat ja järkähtämättömät ja hän luki niistä tuomionsa. Hän +heitti yltään parkansa pääkappaleen, paljasti kaulansa ja nousi +seisomaan. Hän seisoi hiljaa, pitkällä katseella katsellen ympärilleen +lumettunutta metsää, himmeitä tähtiä, leiriä, lumessa olevia lumikenkiä +-- viimeisellä, koko elämää käsittävällä katseella. Kevyt tuulahdus +puhalsi hänen tukkansa sivullepäin ja hengenvedon ajaksi käänsi hän +päänsä tuulta vasten. + +Hän ajatteli lapsiaan, jotka eivät koskaan syntyisi, meni sitten +Keesh'in luo ja sanoi: "Minä olen valmis." + + + + +Kaunis Li-Wan. + + +"Aurinko laskee, Canim, ja päivän kuumuus on ohitse!" + +Näin huusi Li-Wan miehelle, jonka pää oli oravannahkaisen vällyn +peitossa, mutta hän huusi matalalla äänellä, ikäänkuin olisi hänen +vaikea valita. Toisella puolella oli velvollisuus herättää hänet ja +toisella pelko nähdä hänet hereillä. Sillä hän pelkäsi isoa miestään, +joka ei muistuttanut keitään niistä miehistä, joita hän oli tuntenut. + +Hirvenpaisti kärisi levottomasti ja hän siirsi paistinpannun hiilloksen +sivuun. Samalla hän piti tarkalla kahta Hudsonbay-koiraa, jotka kuola +tippuen punaisista kielistään, seurasivat hänen jokaista liikettään. Ne +olivat isoja, pörröisiä retkaleita, jotka olivat ryömineet nuotin +viereen, tuulen alle, siten ohuessa savussa ollen, ollakseen rauhassa +tuhansittain parveilevilta hyttysiltä. Li-Wanin katsoessa alas +jyrkännettä, jonka juurella Klondyken paisuneet vedet vyöryivät +vuorien lomitse, ryömi yksi koirista vatsallaan kuin käärme esiin ja +taitavalla, kissamaisella käpäläniskulla repäisi se palasen kuumaa +lihaa pannusta maahan. Mutta Li-Wan oli pitänyt tätä silmällä ja se +hypähti takasinpäin muristen ja koettaen purra, kun hän löi sitä +kuonoon tulikekäleellä. + +"Ehei, Olo", nauroi hän ja otti lihan maasta, päästämättä koiraa +silmistään. "Sinun on aina nälkä, ja sen takia sinun kuonosi johtaa +sinut loppumattomiin ikävyyksiin." + +Mutta Olon toveri liittyi siihen ja yhdessä uhmasivat ne naista. Niiden +niskakarvat nousivat kiukkuisesti pystyyn ja ne nostivat ohkoisia +huuliansa pahaa-ennustaviin ryppyihin, paljastaen kamalat ja uhkaavat +torahampaansa. Niiden kuono rypistyi ja värisi ja ne murisivat kuin +sudet, ja koko niiden suvun viha ja pahuus yllytti niitä käymään naisen +kimppuun, vetääkseen hänet nurin. + +"Ja sinäkin, Bash, joka olet yhtä villi kuin isäntäsi, etkä tahdo elää +sovussa sen käden kanssa joka sinua ruokkii! Tämä riita ei kuulu +sinuun, niin että tästä saat! ja tästä!" + +Näin huutaessaan ahdisti hän niitä kekäleellä, mutta ne välttivät +iskut, eivätkä väistyneet. Ne erosivat toisistaan ja lähestyivät häntä +ryömimällä ja muristen eripuolilta. Li-Wan oli tapellut vallasta +susikoirien kanssa aina siitä asti kun hän tepasteli nahkakimppujen +joukossa teltassa, ja hän tiesi että ratkaiseva hetki oli käsissä. Bash +oli pysähtynyt lihakset jännitettyinä ja valmiina hyppäämään; Olo ryömi +vielä eteenpäin, sopivalle välimatkalle päästäkseen. + +Li-Wan tarttui kahteen kekäleeseen pidellen niitä hiiltyneistä päistä +ja katsoi eläimiä silmiin. Toinen pysyi poissa, mutta Bash ryntäsi päin +ja hän otti sen ilmassa vastaan palavalla aseellaan. Kuului +tuskanulvontaa ja tuntui väkevää palaneen lihan ja karvojen katkua, kun +se kiereskeli liassa ja nainen pisti hehkuvan halon sen suuhun. Purren +hurjasti ympärilleen heittäytyi se sivullepäin ettei hän siihen +ulottuisi ja lähti kauhusta suunniltaan pakoon. Olo oli toiselta +puolelta perääntynyt, kun Li-Wan huomautti sille paremmuudestaan +heittämällä sitä halolla, joka sattui sen kylkiluihin. Sitten pari +vetäytyi kekälesateessa pois ja leirin ulkolaidassa ne nuolivat +haavojaan, murisivat ja vinkuivat. + +Li-Wan puhalsi tuhan pois lihasta ja istuutui uudestaan. Hänen +sydämensä ei sykkinyt yhtään kiivaammin ja asia olikin jo vanha, sillä +tällainen kuului elämän menoon. Canim ei ollut liikahtanutkaan +temmellyksen aikana, ainoastaan kuorsannut. + +"Tule Canim!" huusi hän, "päivän kuumuus on mennyt ja tie odottaa +jalkojamme." + +Oravannahkavällyt liikahtivat ja ruskea käsivarsi heitti ne syrjään. +Mies räpäytti silmiänsä ja sulki ne taas. + +Hänen kantamuksensa on painava, ajatteli nainen, ja hän on väsynyt +aamupäivän työstä. + +Hyttynen pisti häntä niskaan ja hän hieroi peittämättömään paikkaan +märkää savea, jota hän otti saapuvilla olevasta möhkäleestä. Koko aamun +kiivetessään vuoria ylös, kokonaisten hyttyspilvien heitä ympäröidessä, +olivat mies ja nainen hieroneet itseensä tuota sitkeää savea, joka +auringossa kuivattuaan peitti heidän kasvonsa naamiolla. Näitä +naamioita, jotka kasvojen lihaksien liikkeestä olivat toisin paikoin +halkeilleet, täytyi yhtämittaa paikkailla, niin että savikerros oli +eripaksuista ja merkillisen näköistä. + +Li-Wan ravisteli Canimia varovasti, mutta itsepintaisesti, kunnes hän +heräsi ja nousi istumaan. Ensimäiseksi katsoi hän aurinkoa ja saatuaan +tältä taivaankellolta tiedon, laahusti hän valkean viereen ja rupesi +ahneesti syömään. Hän oli kookas indiani, runsaasti kuuden jalan +mittainen, leveärintainen ja vahvalihaksinen ja hänen silmänsä olivat +eloisammat ja todistivat suurempia henkisiä lahjoja kuin hänen +rodullaan ylipäänsä oli. Tahdonlujuutta osottavat syvät juovat uursivat +hänen kasvojaan, jotka ilmaisivat alkuperäistä vakavuutta, lujaa tahtoa +ja synnynnäistä kesyttymättömyyttä, joka ei luopunut aikeistaan ja +kohdatessaan vastusta voi yltyä tylyyn julmuuteen. + +"Huomenna, Li-Wan, juhlitaan." Hän imi ytimen luusta, jonka hän sitten +heitti koirille. "Me teemme pannukakkuja, paistamme ne sianrasvassa ja +siroitamme sokeria päälle, jotta ne tulevat maukkaammiksi." + +"Pannukakkuja?" kysyi nainen kummallisesti pureskellen sanaa. + +"Niin", vastasi Canim ylimielisesti. "Ja minä opetan sinulle uusia +keittotapoja. Siitä, mistä juuri puhuin, sinä et tiedä mitään, etkä +monesta muustakaan asiasta. Sinä olet asunut koko elinikäsi pienessä +maailman kolkassa, etkä tiedä mitään. Mutta minä --" Hän röyhisti +rintaansa ja katsoi naiseen itsetietoisesti, -- "Minä olen suuri +matkamies ja olen käynyt jokapaikassa valkoihoistenkin luona, ja minä +tunnen heidän tapansa ja monen kansan tavat. Minä en ole puu, joka on +tuomittu aina olemaan samassa paikassa, ja joka ei tiedä mitä viereisen +kukkulan takana on; sillä minä olen Canim, Kanootti, joka olen luotu +kulkemaan sinne ja tänne ja matkaamaan poikki ja halki ja ristiin ja +rastiin maailmaa." + +Nainen painoi päänsä nöyrästi alas. "Se on totta. Minä olen syönyt +kalaa ja lihaa ja marjoja koko elämäni ijän ja asunut pienessä maailman +kolkassa, enkä ole uneksinutkaan siitä, että maailma on näin avara, +kunnes sinä varastit minut kansani joukosta ja minä olen keittänyt +sinulle ruokaa ja kantanut tavaroitasi loppumattomilla matkoilla." Hän +katsoi äkkiä mieheen. "Sano minulle, Canim, eikö tämä matka koskaan +lopu?" + +"Ei", vastasi hän, "minun matkani on niinkuin maailma; se ei lopu +koskaan. Minun matkani on maailma, ja siitä asti kuin jalkani minua +kannattivat olen minä matkustanut ja tulen matkustamaan kunnes kuolen. +Isäni ja äitini ovat ehkä kuolleet, mutta siitä on kauvan kun heidät +näin, enkä pidä väliäkään. Minun heimoni on sinun heimosi kaltainen. Se +pysyy yhdessä kohdin -- kaukana täältä -- mutta minä en välitä +heimostani, sillä minä olen Canim, Kanootti." + +"Ja täytyykö minun, joka olen väsynyt, kulkea kanssasi kunnes kuolen?" + +"Sinä, Li-Wan, olet minun vaimoni ja vaimon tulee kulkea miehensä +tietä, mihinkä ikänä se viekin. Niin on laki. Ja ellei laki näin +olisikaan, olisi se kuitenkin Canimin laki, sillä hän säätää lait +itselleen ja omaisilleen." Nainen painoi taas alas päänsä, sillä hän ei +tuntenut muuta lakia kuin että mies oli vaimonsa hallitsia. + +"Älä kiiruhda", sanoi Canim kun nainen alkoi koota niukkoja +leirivarustuksia kantamukseksi. "Aurinko polttaa vielä ja tiemme +viettää alaspäin ja tie on hyvää." + +Hän lopetti tottelevasti työn ja istuutui jälleen. + +Canim katseli häntä ajatuksissaan. "Sinä et istu kykkysilläsi, niinkuin +muut naiset", huomautti hän. + +"En", vastasi Li-Wan. "Se on aina ollut minulle vaikeata. Se väsyttää +minua enkä voi siinä asemassa levätä." + +"Ja miksi eivät jalkateräsi ole suoraan eteenpäin?" + +"En tiedä, tiedän ainoastaan että ne ovat erilaiset kuin muiden +naisten." + +Miehen silmät välähtivät tyytyväisesti, mutta muuten hän ei +liikahtanut. + +"Sinun tukkasi on musta niinkuin muidenkin naisten, mutta oletko +koskaan huomannut että se on pehmeä ja hienoinen, pehmeämpi ja hienompi +kuin muiden naisten tukka?" + +"Minä olen sen huomannut", vastasi hän lyhyesti, sillä hän ei pitänyt +siitä, että hänen naisellisia heikkouksiaan tällä kylmällä tavalla +eriteltiin. + +"Siitä on nyt vuosi, kun vein sinut kansasi keskuudesta", jatkoi hän, +"ja sinä olet melkein yhtä arka ja pelkäät minua melkein yhtä paljon +kuin ensi kertaa katsellessani sinua. Mistä tämä johtuu?" + +Li-Wan pudisti päätään. "Minä pelkään sinua, Canim, sinä olet niin iso +ja ihmeellinen. Ja jo ennenkuin sinä minut näit, pelkäsin kaikkia +nuoria miehiä. En tiedä... en voi sanoa... mutta näytti siltä joka +tapauksessa, etten olisi heitä varten, niinkuin..." + +"No", kehotti mies häntä, kärsimättömänä, hänen vitkastelustaan. + +"Niinkuin he eivät olisi olleet minun rotuani." + +"Eivät sinun rotuasi?" kysyi hän hitaasti. "Mikä on siis sinun rotusi?" + +"En tiedä, minä..." Hän pudisti päätään hämmentyneen näköisenä. "En voi +sanoin kuvata mitä tunsin. Tunsin itseni vieraaksi. En ollut +samanlainen kuin toiset tytöt, jotka viekkaasti lähentelivät nuoria +miehiä. Minä en voinut sillä lailla välittää nuorista miehistä. Minusta +se olisi ollut suuri vääryys ja paha teko." + +"Mikä on ensimäinen asia, jonka muistat?" kysyi Canim, siirtyen äkkiä +aiheesta. + +"Pow-Wah-Kaan, äitini." + +"Etkö mitään ennen Pow-Wah-Kaan'ia?" + +"En mitään." + +Mutta Canim, vangiten hänen katseensa omallaan, tutkiskeli hänen +sisintä sieluaan ja näki sen vavahtavan. + +"Ajattele, ja ajattele tarkasti Li-Wan", käski hän uhkaavasti. + +Li-Wan änkytti ja hänen katseensa oli surullinen ja rukoileva, mutta +miehen tahto voitti hänet ja pakoitti hänen huuliltaan vastahakoiset +sanat. + +"Mutta ne olivat ainoastaan unia, Canim, pahoja lapsuuden unia, +olemattomien olojen varjoja, sellaisia näkyjä, joita auringonpaisteessa +lepäävät koirat ynisten näkevät." + +"Kerro minulle", käski mies, "asioista, jotka tapahtuivat ennen +Pow-Wah-Kaania, äitiäsi." + +"Ne ovat unohtuneita muistoja", vastusti nainen. "Lapsena näin +liereilläni unta, silmät kohti päivän valoa ja kertoessani niistä +ihmeellisistä asioista, joita näin, naurettiin minulle ja toiset lapset +pelästyivät ja pakenivat minua. Ja puhuessani Pow-Wah-Kaan'ille +näyistäni, torui hän minua, sanoen niiden olevan pahoja asioita ja hän +löi minua. Minä luulen, että se oli sairautta, samallaista kun +kaatuvatauti, joka tulee vanhoihin ihmisiin; ja aikaa myöten paranin, +enkä enään nähnyt unia. Ja nyt... en muista." -- Hän siveli +hämmentyneenä otsaansa -- "ovat ne täällä jossain, mutta minä en löydä +niitä, ainoastaan..." + +"Ainoastaan", toisti Canim, pitäen kiinni hänestä. + +"Ainoastaan yhden asian. Mutta sinä tulet nauramaan sen typeryyttä, +sillä se on niin epätodellinen." + +"En, Li-Wan. Unet ovat unia. Ne voivat olla muistoja, toisten elämiemme +elämäin ajoilta. Minä olin kerran hirvi. Varmasti luulen, että kerran +olin hirvi, päättäen sen siitä, mitä unissani olen nähnyt ja kuullut." + +Vaikka hän koitti peittää sitä, valtasi hänet kasvava levottomuus, +mutta Li-Wan, joka haki sanoja, selittääkseen näkyjänsä, ei sitä +huomannut. + +"Minä näen puiden keskellä lumeen sotketun aukeaman", alkoi hän, "ja +poikki lumen miehen jäljet, joka on vaivaloisesti nelinkontin laahannut +itseään eteenpäin. Ja minä näin vielä lumessa olevan miehen ja tuntuu +kuin olisin katsellessani hyvin lähellä häntä. Hän ei ole oikeiden +miesten kaltainen, sillä hänellä on hiuksia kasvoissaan, paljon hiuksia +ja hiukset hänen kasvoissaan ja päässään ovat keltaiset kuin kärpän +suvikarva. Hänen silmänsä ovat kiinni, mutta avautuvat ja tirkistelevät +hakevasti ympärilleen. Ne ovat siniset kuin taivas ja katsovat minun +silmiini, eivätkä enään hae. Ja hänen kätensä liikkuu hitaasti, +ikäänkuin heikkouttaan..." + +"Siis", kuiskasi Canim käheästi. "Sinä tunnet --?" + +"En, en!" huudahti nainen. "En tunne mitään. Sanoinko 'tunnen'? En sitä +tarkoittanut. En voinut sitä tarkoittaa. Minä näen ja ainoastaan näen +ja kaikki mitä näen on -- lumessa makaavan miehen, jolla on silmät kuin +taivas ja hiukset kuin kärpän karva, olen nähnyt sen monta kertaa ja +aina se on samaa -- lumessa makaava mies --" + +"Ja näetkö sinä itsesi?" kysyi mies, kumartuen eteenpäin ja katsoen +häntä kiinteästi silmiin. "Etkö sinä koskaan näe itseäsi ja lumessa +makaavaa miestä?" + +"Miksi minä itseni näkisin? Enkö minä ole oleva olento?" + +Miehen lihakset laukesivat ja voitonriemuinen tyytyväisyys loisti hänen +silmistään, jotka hän käänsi poispäin, ettei nainen sitä huomaisi. + +"Minä kerron sinulle jotain, Li-Wan", sanoi hän päättäväisesti; "sinä +olit pikkuinen lintu jossakin edellisessä elämässä, pieni metsälintu +nähdessäsi nämä tapahtumat, ja sinä muistelet niitä vielä. Ei se ole +ihmeellistä. Minä olin aikoinani hirvi, ja minun isoisästäni tuli +kuoltuaan karhu -- niin sanoi minulle shamaani ja shamaani ei voi +valehdella. Näin kuljemme me jumalten teillä elämästä elämään ja yksin +jumalat tietävät ja ymmärtävät sen. Unet ja unten varjot muuttuvat +muistoiksi, siinä kaikki, ja auringonpaisteessa vingahteleva koira +epäilemättä näkee ja muistaa ennen elämiänsä tapahtumia. Bash tuossa on +ennen ollut soturi. Uskon varmasti, että se on ollut ennen soturi." + +Canim heitti elukalle luun ja nousi seisomaan. "Tule, lähtekäämme nyt. +Aurinko lämmittää kyllä vielä, mutta tämän viileämmäksi ilma ei muutu." + +"Ja ne valkoiset ihmiset, minkä näköisiä ne ovat", uskalsi Li-Wan +kysyä. + +"Samanlaisia kuin sinä ja minä", vastasi Canim, "heidän ihonsa +ainoastaan on vaaleampi. Ennenkuin päivä on mennyt mailleen olet heidän +joukossaan." + +Canim kiinnitti makuupeittonsa sadanviidenkymmenen naulan +kantamukseensa, siveli kasvoihinsa märkää savea ja istahti lepäämään +kunnes Li-Wan saisi koirien kuormat kuntoon. Olo painautui maahan, +nähdessään kalikan naisen kädessä, ja antoi vastustelematta sitoa +selkäänsä yli neljäkymmentä naulaa painavan taakan. Mutta Bash oli +ärtyinen ja levoton, eikä voinut olla murisematta ja vinkumatta, kun se +pakoitettiin ottamaan taakka selkäänsä. Se nosti niskakarvojansa ja +paljasti hampaansa kun Li-Wan kiristi hihnoja, ja näytti koko +pahansuovan luonteensa, hyökätessään naisen sivulle ja taaksepäin. Ja +Canim naureskeli ja sanoi: "Enkö minä sanonut, että se kerran on ollut +suuri soturi?" + +"Näistä nahkoista saamme hyvän hinnan", huomautti hän korjaten +päähihnaansa ja nosti kantamuksen maasta. "Hyvän hinnan. Valkoiset +miehet maksavat paljon tällaisesta tavarasta, sillä heillä ei ole aikaa +metsästää ja ovat pakkaselle alttiita. Pian me juhlimme Li-Wan, +niinkuin et ole kaikkien ennen elettyjen elämäisi aikana juhlinut." + +Nainen mutisi hyväksyvästi ja kiitollisena herransa +suvaitsevaisuudesta, pujottautui vetohihnoihin ja kumartui eteenpäin, +päästäkseen vauhtiin. + +"Ensi kerralla syntyissäni tahtoisin syntyä valkoiseksi mieheksi", +lisäsi Canim, kääntyen tielle, joka johti alempana olevaan +vuorensolaan. + +Koirat seurasivat miehen kintereillä ja Li-Wan muodosti jälkijoukon. +Mutta hänen ajatuksensa olivat kaukana, kaukana idässä olevien +jäävuorten takana, pienessä maailmankolkassa, jossa hän oli +lapsuusaikansa elänyt. Hän muisti, että häntä lapsenakin oli pidetty +omituisena, erikoisella tavalla vaivanalaisena. Hän oli tosin nähnyt +unia valveillaan ja saanut ihmeellisten näkyjensä takia toria ja +selkäänsäkin, kunnes hän jonkun ajan kuluttua niistä oli päässyt. Mutta +ei aivan täydellisesti. Vaikka ne eivät häntä enää kiusanneetkaan +valveilla ollessa, palasivat ne hänen uniinsa vielä täysikasvuisenakin +ja monena yönä painajainen ahdisti häntä ja hän näki hämäriä ja +tarkoituksettomia olentoja. Keskustelu Canim'in kanssa oli kiihoittanut +häntä ja koko ajan, heidän kulkiessaan kiemurtelevaa polkua alaspäin, +kuuli hän unikuviensa petollisia ääniä. + +"Levätkäämme hiukan", sanoi Canim, kun he olivat tulleet puoliväliin +kuivanutta jokiuomaa. + +Hän laski kantamuksensa kallion kielekkeelle, irroitti päähihnansa ja +istuutui. Li-Wan seurasi hänen esimerkkiään ja koirat heittäytyivät +läähättäen heidän viereensä. Heidän jalkainsa juuressa lirisi jääkylmä +vuoripuro, mutta sen vesi oli niin sameata ja liejuista, kuin olisi sen +maanjäristys sekoittanut. + +"Miksi se on sellaista?" kysyi Li-Wan. + +"Sentähden, että valkoiset miehet möyrivät maata. Kuule!" Hän kohotti +kättään ja he kuulivat rautakankien ja lapioitten kalsketta ja miesten +puheensorinaa. "Kulta on tehnyt heidät hulluiksi, ja he tekevät +uupumatta työtä löytääkseen sitä. Kulta? Se on keltaista ja sitä saa +maasta ja sitä pidetään suuriarvoisena. Sen mukaan lasketaan myöskin +hinnat." + +Mutta Li-Wan'in harhailevat silmät olivat vieneet hänen huomionsa pois +miehestä. Muutaman yard'in päässä, osittain nuoren kuusiryhmän peitossa +oli hirsistä tehty suoja, ulkonevine savikattoineen. Hän vavahti, ja +kaikki hänen unikuvansa heräsivät ja liitelivät levottomina hänen +aivoissaan. + +"Canim", kuiskasi hän pelokkaasti. "Canim, mikä tuo on?" + +"Se on valkoisen miehen teepee, jossa hän syö ja nukkuu." + +Hän katseli sitä jännitettynä, huomaten yhdellä katseella sen edut ja +vavahti jälleen omituisen tunteen yllättämänä. "Se on varmaankin hyvin +lämmin pakkasella", sanoi hän ääneensä ja tunsi outoja äänteitä +huulillaan. + +Hänen teki mielensä ääntää niitä, mutta hän ei tehnytkään sitä ja +samassa sanoi Canim: "sitä sanotaan majaksi." + +Hänen sydämensä sykähti. Sointu! juuri se sama sointu! Äkkiä pelästyen +katsoi hän ympärilleen. Kuinka tunsi hän tämän vieraan sanan, ennen kun +hän sitä koskaan oli kuullutkaan? Mitähän tämä merkitsi? Ja sitten hän +äkkiä samalla kertaa peloissaan ja iloissaan tunsi, että hänen +unelmillaan ensi kerran oli järkeä ja tarkoitusta. _"Maja"_, toisti hän +itsekseen. _"Maja." "Maja."_ Sekavien unikuvien tulva täytti hänen +aivonsa, kunnes hän meni aivan päästään pyörälle ja luuli sydämensä +pakahtuvan. Varjoja, muodottomia kangastuksia ja merkillisiä +ajatusyhtymiä lenteli, liiteli yltympäri ja hän koetti turhaan saada +niitä tajuntansa piiriin. Sillä hän tunsi, että tästä muistojen +mylläkästä tuli salaisuuden avain; jos hän vaan saisi ja voisi pitää +kiinni siitä, niin kaikki selviäisi ja kirkastuisi. -- -- + +Oi Canim! Oi Pow-Wah-Kaan! Oi varjot ja haamut, mitä oli tämä? Hän +kääntyi Canimiin, sanattomana ja vapisten, unikuviensa valtaamana. Hän +oli sairas ja puolipyörryksissä eikä jaksanut muuta kuin kuunnella +lumoavia säveliä, jotka tulvivat majasta. + +"Hm, se on viulu", sanoi Canim suvaitsevaisesti. + +Mutta nainen ei kuullut häntä, sillä hurmiossaan luuli hän että kaikki +nyt vihdoinkin selviäisi. Nyt! Nyt! ajatteli hän. Hänen silmänsä +kostuivat ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin. Salaisuus oli +selviämäisillään, mutta väsymys oli voittamaisillaan hänet. Jospa hän +vaan jaksaisi! Jos vaan -- -- mutta maisema kiertyi ja kutistui, ja +vuoret kaatuivat taaksepäin ja hyppivät edestakaisin halki taivaan, ja +hän hypähti pystyyn huutaen "Isä! Isä!" Sitten rupesi aurinko +tanssimaan ja pimeys kääri hänet vaippaansa ja hän kaatui eteenpäin +pitkin pituuttaan kivikkoon. + +Canim tarkasti, oliko hän taittanut niskansa, murahti tyytyväisesti ja +priiskoitti purosta vettä hänen päälleen. Vähitellen ja tukahtuneesti, +nyyhkyttäen tuli hän tuntoihinsa ja nousi istumaan. + +"Ei ole hyvä, että kuuma aurinko paahtaa päälakea", sanoi Canim. + +Ja Li-Wan vastasi. "Ei, ei se ole hyvä ja kuorma rasitti minua kovin." + +"Asetumme aikaisin leiriin, että sinä voit nukkua kauan ja koota +voimia", sanoi Canim hellästi. "Ja jos lähdemme nyt, pääsemme +aikaisemmin maata." + +Li-Wan ei sanonut mitään, mutta kömpi tottelevaisesti jaloilleen ja +ajoi koirat pystyyn. Koneellisesti seurasi hän Canimia majan ohitse, +tuskin uskaltaen hengittää. Mutta sieltä ei kuulunut ääntäkään, vaikka +ovi oli auki ja rautapeltisestä savupiipusta nousi sauhua. + +He näkivät eräässä joen mutkassa vaaleaihoisen ja sinisilmäisen miehen, +ja hetkisen näki Li-Wan sen toisen lumessa makaavan miehen. Mutta hän +näki hämärästi, sillä hän oli heikko ja väsynyt äskeisten tapahtumien +tähden. Kuitenkin katsoi hän uteliaasti miestä ja pysähtyi Canimin +kanssa katsellakseen hänen työtänsä. Hän pesi soraa leveässä pannussa, +jota hän kallistellen heilutti, ja heidän katsellessaan hän taitavalla +liikkeellä kokosi kullan leveäksi juovaksi pannun pohjalle. + +"Tämä on rikas, tämä joki", kertoi Canim Li-Wanille, kun he jatkoivat +matkaansa. "Joskus löydän minäkin tällaisen joen ja silloin minusta +tulee suuri mies." + +Yhä useampia majoja ja ihmisiä tapasivat he nyt tiellään ja tulivat +sille paikalle, jossa joen levein kohta oli heidän edessään. Siinä +näkyi tavattoman hävityksen jäljet. Joka paikasta oli maa kaivettua ja +revittyä ikäänkuin jättiläisten taistelun jäljiltä. Missä ei ollut +lapioituja soraläjiä, ammotti suuria läpiä ja hautoja ja kuiluja joissa +paksu maakerros oli kuorittu kiviseen kamaraan asti. Joen uomaa ei +ollut olemassakaan, ja padottu, poisjohdettu vesi kulki pitkin +korkealle ilmaan rakennettuja viemäreitä, tippuen laaksoihin ja alaviin +paikkoihin ja käytti isoja vesirattaita ja joutui tuhat kertaa saman +käsittelyn alaiseksi. Vuorilta olivat puut raiskatut ja paljaisiin +kallioseinämiin oli porattu kaivosaukkoja ja rakennettu hirsiväyliä. Ja +jokapaikassa kuhisi ihmisiä, ikäänkuin jättiläismuurahaisia. -- +Savisia, likaisia, rääsyisiä miehiä, jotka ryömivät kaivamistaan +lävistä ulos ja sisään, kiipeilivät uurnia pitkin kuin isot +koppakuoriaiset ja tekivät otsansa hiessä työtä sorakasoilla, joita he +koskaan eivät jättäneet rauhaan -- miehiä niin kauas kuin silmä näki, +vuorenhuippujen äärilläkin asti, kaivaen, repien ja pesten luonnon +kasvoja. + +Li-Wan'ia kauhistutti tämä hirvittävä myllerrys. "Tosiaankin ovat nämä +miehet hulluja", sanoi hän Canim'ille. + +"Se ei ole ihmeellistä. Kulta, jota he hakevat, on suurta", vastasi +tämä. "Se on suurinta maailmassa." + +Tuntikausia vaelsivat he halki tämän ahneuden sekamelskan, +Canim tarkaten kaikkea mielenkiinnolla, Li-Wan väsyneenä ja +välinpitämättömänä. Hän tiesi että hän oli ollut saamaisillaan +salaisuuden selville, mutta hermojännitys oli väsyttänyt hänet, ja hän +odotti tyynesti että jotain tapahtuisi, vaikka hän ei tietänyt mitä. +Jokapaikasta saivat hänen aistinsa lukemattomia vaikutelmia ja jokainen +näistä kiihoitti hämärästi hänen uupunutta mielikuvitustaan. Jossakin +hänen sisimmässään oli jotakin, joka oli sopusoinnussa ympäristön +kanssa, unohtuneet ja ennen aavistamattomatkin yhdyssiteet uusittiin ja +hän pani kaiken tämän merkille olematta utelias, hän oli levoton, mutta +hän ei kyennyt niihin henkisiin ponnistuksiin, joita selittäminen ja +ymmärtäminen olisi vaatinut. Niin laahusti hän siis herransa +kintereillä, tyytyen odottamaan sitä, jonka hän tiesi jossakin, tavalla +tai toisella tapahtuvan. + +Päästyään ihmisten mielettömän pahoinpitelyn ikeestä palasi joki +lopultakin vanhoille teilleen, jotka olivat likaantuneet ja samenneet +heidän työstään, ja kiemurteli laiskasti halki laajojen aavikoiden ja +metsämaiden laajenevan jokilaakson kautta laskuansa kohti. Tähän loppui +joen "maksava" osa ja miehet eivät viitsineet laiskotella siellä, josta +kulta ei ollut kaukana. Ja tässä Li-Wan, joka oli pysähtynyt +kurittamaan Olo'a kepillänsä, kuuli naisen hopealta helkkyvän naurun. + +Erään majan edessä istui nainen, kaunisihoinen ja ruusuinen kuin lapsi, +hymyillen iloisesti ovessa seisovan toisen naisen puheille. Istuva +nainen ravisti hajalleen suuren, mustan, märän tukkansa, joka höyrysi +auringon lämpöisessä hyväilyssä. + +Silmänräpäyksen seisoi Li-Wan jähmettyneenä. Sitten tunsi hän ikäänkuin +häikäsevän salamaniskun ja oli niinkuin jotain olisi ratkennut, ja +majan edessä oleva nainen katosi ja maja ja korkeat kuuset ja +aaltoileva taivaanranta, ja Li-Wan näki toisen naisen auringon +valossa harjaavan suurta, mustaa tukkaansa ja laulavan harjatessaan. Ja +Li-Wan kuuli laulun sanat, ja ymmärsi ja oli lapsi jälleen. Hän näki +näyn, johon kaikki levottomat unet sulivat ja tulivat yhdeksi ja haamut +ja varjot alkoivat tavallisen kiertokulkunsa mutta kaikki oli selvää, +yksinkertaista ja todellista. Monenlaisia näkyjä liiteli hänen +ohitsensa, ihmeellisiä kohtauksia ja puita ja kukkia ja ihmisiä; ja hän +näki ne ja tunsi ne kaikki. + +"Silloin kun sinä olit pieni lintu, pikkunen metsälintu", sanoi Canim +kiinnittäen palavan katseensa häneen. + +"Kun minä olin pieni lintu", kuiskasi Li-Wan niin väsyneesti ja hiljaa +että toinen tuskin kuuli. Ja hän tiesi valehtelevansa taivuttaessaan +päänsä hihnoihin yhtyessään kävelyn tahtiin. + +Kaikki tuntui niin omituiselta, ja todellisuus muuttui epätodelliseksi. +Peninkulmainen vaellus ja leirin teko joen rannalla tuntui nyt +painajaisunelta. Hän keitti ruokaa, antoi koirille syömistä ja irroitti +kantamukset kuin unessa, eikä tullut entiselleen, ennenkuin Canim +rupesi puhumaan seuraavista matkoistaan. + +"Klondyke joki laskee Yukon'iin", sanoi hän, "joka on mahtava joki, +mahtavampi kuin Mackenzie joki, jonka sinä tunnet. Me lähdemme siis, +sinä ja minä Fort o'Yukon'iin. Sinne on koirilla talvisaikaan +kahdenkymmenen päivän matka. Sitten seuraamme Yukon'ia länteen päin -- +sata tai kaksisataa päivämatkaa -- en tiedä varmasti kuinka monta. +Hyvin kauaksi. Ja sitten tulemme me meren rannalle. Sinä et tiedä +mitään merestä, siis kerron sinulle siitä. Niinkuin järvi on verrattuna +saareen, on meri verrattuna maahan; kaikkien jokien vesi virtaa siihen, +ja se on ääretön. Olen nähnyt sen Hudson Bay'ssa, tahdon vielä nähdä +sen Alaskassa. Sitten ehkä lähdemme isolla kanootilla merelle, sinä ja +minä, Li-Wan, tai lähdemme maata myöten etelään, monia satoja +päivämatkoja. Ja sitten en tiedä mitään muuta, kuin että olen Canim, +Kanootti, kulkija maailman matkailija." + +Li-Wan istui kuunnellen ja häntä rupesi pelottamaan, kun hän ajatteli +matkaa halki pohjattoman erämaan. "Se on väsyttävä matka", sanoi hän +ainoastaan, painaen päänsä polviansa vasten. + +Sitten hänen päähänsä pälkähti loistava tuuma, ja hän tunsi verensä +polttavan tätä ajatellessa. Hän meni jokirantaan ja pesi kasvoistaan +kuivuneen saven. Kun vesi oli lakannut väreilemästä, katseli hän kauan +peilikuvaansa; mutta aurinko ja tuulet olivat tehneet tehtävänsä, eikä +hänen karkea ruskea ihonsa ollut ruusuinen kuin lapsen. Mutta tuuma oli +loistava ja hänen innostuksensa yhä palava, kun hän ryömi miehensä +viereen makuupeiton alle. + +Hän makasi hereillään, katsellen sinistä taivasta ja odotellen, että +Canim vaipuisi ensimäiseen syvään uneen. Kun tämä nukkui, siirtyi hän +hitaasti ja varovasti vuoteesta, peitti miehensä ja nousi pystyyn. Jo +toisella askeleella murahti Bash vihaisesti, mutta hän kuiskasi sille +rauhoittavasti ja katsahti mieheensä, Canim kuorsasi ääneen. Sitten hän +kääntyi ja joustavin, nopein askelin lähti hän samaan suuntaan, mistä +he olivat tulleetkin. + +Mrs. Evelyn Van Wyck oli juuri maata menossa. Kyllästyneenä kaikkiin +näihin velvollisuuksiin, joita hänellä oli seurapiireissä rikkautensa +ja lesken edullisen aseman tähden oli hän lähtenyt Pohjolaan ja +asettunut asumaan sievään majaan kaivosalueen rajalla. Ystävättärensä +Myrtle Giddings'sin avulla ja kiihoittamana leikki hän luonnonelämää, +harrastaen hienostuneella antautumuksella kaikkea alkuperäistä. + +Hän koitti päästä irti sukupolvien liikasivistyksestä ja +salonkitavoista, ja saada jälleen sen otteen luontoon, josta hänen +esi-isänsä olivat hellittäneet. Samaten omaili hän sielullisia +olotiloja, jotka hänen toivonsa mukaan, olisivat lähennelleet +kivikauden ihmisten kantaa, ja nyt juuri kootessaan tukkaansa yöksi, +kuvitteli hän mielessään rakkausseikkailua paleolotiselta ajalta. +Yksityiskohtia olivat pääasiallisesti asuttava luola ja murskatut +ydinluut ja erinäiset kohtaukset, joissa esiintyi villipetoja, +karvaisia mammutteja ja taisteluita yksinkertaisilla kiviveitsillä; +mutta ne mielikuvat olivat ihastuttavia. Ja juuri kun Evelyn Van Wyck +juoksi pimeitä metsäpolkuja pitkin liian kovakouraisen, matalaotsaisen +ja nahkoihin puetun rakastajansa hyväilyjä pakoon, aukeni ovi ilman +naputusta ja alkuperäinen, villinnäköinen, nahkoihin puettu nainen +astui sisään. + +"Voi, Herra varjelkoon --!" + +Loikkauksella, joka olisi voinut tuottaa kunniaa luolanaiselle, pääsi +miss Giddins turvaan pöydän taakse. Mutta mrs. Van Wyck pysyi +paikoillaan. Hän huomasi, että tulija oli kovan mielenliikutuksen +vallassa ja katsahti taakseen oliko tie selvänä hänen sängylleen, jossa +tyynyn alla oli iso Colt revolveri. + +"Terve, oi nainen, jolla on ihmeellinen tukka", sanoi Li-Wan. + +Mutta hän sanoi sen omalla kielellään, kielellä, jota puhuttiin +ainoastaan pienessä maailman kolkassa, ja jota naiset eivät +ymmärtäneet. + +"Menenkö hakemaan apua", ruikutti miss Giddins. + +"Olentoraukka on varmasti vaaraton", vastasi mrs Van Wyck. "Ja katsos +hänen nahkavaatteitansa, kuinka kuluneet ja risaiset ne ovat. Ne ovat +varmaankin ainoanlaatuiset. Minä otan ne kokoelmaani. Otappas pussini, +Myrtle ja pane vaaka kuntoon." + +Li-Wan seurasi hänen huultensa liikkeitä, mutta sanat olivat +käsittämättömiä ja nyt hän ensikertaa, jännityksen ja epätiedon +hetkellä ymmärsi, ettei löytyisi mitään tapaa, jolla he voisivat +vaihtaa ajatuksia keskenään. + +Ja onnettomana mykkyydestään, levitti hän kätensä ja huudahti: "oi +nainen, sinä olet minun sisareni!" + +Kyyneleet tippuivat hänen poskiaan pitkin, sillä hän tunsi kuinka nämä +naiset kiinnittivät häntä puoleensa ja hänen äänensä ilmaisi sen sanan, +jota hän ei voinut saada sanoiksi. Mutta miss Giddings vapisi ja mrs. +Van Wyck'kin oli hämillään. + +"Minä tahtoisin elää, niinkuin te elätte. Sinun tiesi ovat minun +teitäni ja meidän tiemme ovat samoja. Minun mieheni on Canim, Kanootti, +ja hän on iso ja väkevä, ja minä pelkään. Koko maailma on hänen +tietään, eikä se koskaan lopu ja minä olen väsynyt. Minun äitini oli +teidän laisenne, ja hänen tukkansa ja silmänsä niinkuin sinun tukkasi +ja silmäsi. Ja minun elämäni oli silloin ihanaa ja aurinko niin +lämpöinen." + +Hän polvistui nöyrästi ja painoi päänsä mrs. Van Wyck'in jalkojen +juureen. Mutta pelästyen hänen kiivauttaan, vetäytyi mrs. Van Wyck +poispäin. + +Li-Wan nousi huohottaen seisaalleen. Hänen mykät huulensa eivät voineet +ilmaista hänen tulvehtivaa rotutunnettansa. + +"Myydä? Te myydä?" kysyi mrs. Van Wyck yläluokan tavalliseen tapaan, +koittaen puhua "murretta." + +Hän kosketteli Li-Wan'in kuluneita nahkavaatteita, näyttääkseen mitä +hän tahtoi ja pani vaakaan monen sadan dollarin edestä kultaa. Hän +sekoitteli kultajauhoa ja antoi sen viekoittelevasti valua sormiensa +lomitse. Mutta Li-Wan näki ainoastaan sormet, maidonvalkoiset ja +kauniinmuotoiset, jotka kapenivat ruusuisiin, jalokiviin verrattaviin +kynsiin päin. Hän pani oman känsittyneen ja työn tärvelemän kätensä +toisen käden rinnalle ja itki. + +Mrs. Van Wyck käsitti väärin. "Hyvää kultaa! Te myydä? Te vaihtaa?" Ja +hän pani uudestaan kätensä Li-Wan'in nahkatakille. + +"Kuinka paljon? Te myydä? Kuinka paljon?" hoki hän, silittäen kädellään +karvapeitettä, tunteakseen, olivatko saumat suonilla neulotut. + +Mutta Li-Wan oli kaikelle kuuro, ja naisen sanat eivät merkinneet +hänelle mitään. Hän suri epäonnistumistaan. Kuinka voisi hän ilmaista +itsensä näille naisille? Sillä hän tiesi, että he olivat samaa rotua, +saman veren sisaria, samojen miesten ja heidän naistensa joukkoa. Hänen +silmänsä harhailivat levottomasti huoneessa, tarkastaen pehmeitä +verhoja, joita riippui joka paikassa, naisten vaatteita, isoa soikeaa +peiliä ja sen alla olevia hienoja toaletti-vehkeitä. Ja nämä esineet +kiusasivat häntä, sillä hän oli nähnyt samanlaisia ennen; ja +katsellessaan niitä, koittivat hänen huulensa muodostella sanoja, joita +hänen kurkkunsa ei voinut ääntää. Silloin hänen aivoissaan syntyi +ajatus ja hän suoristautui. Hänen täytyi tyyntyä. Hänen täytyi hillitä +itsensä, sillä tällä kertaa ei saanut tulla mitään väärinkäsitystä, +muuten... hän vavahti pidättäessään kyyneleitään ja suoristautui +jälleen. + +Hän laski kätensä pöydälle. _"Pöytä"_, sanoi hän selvästi ja +kirkkaasti. Hän toisti vielä, _"Pöytä."_ + +Hän katsoi mrs. Van Wyck'iin, joka nyökäytti myöntäen. Li-Wan oli ylen +onnellinen, mutta ponnisti kaiken tahdonvoimansa ja pysyi rauhallisena. +_"Kamiina"_, jatkoi hän, "Kamiina." + +Ja jokaisesta mrs. Van Wyck'in nyökkäyksestä kohosi Li-Wan'in ihastus. +Milloin epäröiden ja änkyttäen, milloin kuumeisella kiireellä, aina sen +mukaan palasivatko unohdetut sanat hänen mieleensä pikemmin tai +hitaammin, kulki hän ympäri huonetta nimitellen esineen toisensa +jälkeen. Ja lopulta hän pysähtyi ja pää voitonriemuisesti takanojossa +seisoi hän odottaen. + +"Kissa", sanoi mrs. Van Wyck nauraen ja tavaili niinkuin +lastentarhassa: "Mi-nä nä-enkis-san-vie-vän-hii-ren." + +Li-Wan nyökkäsi totisena. He alkoivat lopulta ymmärtää häntä, nämä +naiset. Hänen pronssinruskeat poskensa punastuivat tätä ajatellessa ja +hän hymyili ja nyökkäsi vielä innokkaammin. + +Mrs. Van Wyck kääntyi ystävättärensä puoleen. "Hän on varmaankin saanut +jonkinlaisen sivistyskiillotuksen joltakin lähetyssaarnaajalta, ja +tulee nyt näyttämään sitä meille." + +"Varmaankin", kikatti miss Giddings. "Pikku hupsu! Hän estää meidän +unemme turhamaisuudessaan." + +"Sittenkin minä tahdon takin. Jos se on vanha, on se erinomaista työtä, +-- suuremmoista." Hän palasi vieraansa luo. "Vaihtaa? Te! Vaihtaa? Noh? +Kuinka paljon, te?" + +"Ehkä hän mieluummin ottaisi puvun tai jotakin sellaista", arveli miss +Giddings. + +Mrs. Van Wyck meni Li-Wan'in tykö ja osoitti eleillä, että hän +vaihtaisi aamunuttunsa Li-Wan'in takkiin. Ja helpottaakseen +sopimuksen tekoa, otti hän kiinni Li-Wan'in kädestä ja painoi sen +pitsien ja silkkiruusujen päälle huokuvalle povelleen, kuljettaen +sormia edestakaisin, että nainen tuntisi kankaan laadun. Mutta +jalokiviperhonen, joka piti nuttua koossa, oli huonosti kiinnitetty, ja +nuttu aukesi, paljastaen hänen kiinteät, valkoiset rintansa, joita +lapsen huulet eivät olleet koskettaneet. + +Mrs. Van Wyck korjasi ilman muuta pukunsa; mutta Li-Wan huudahti +matalalla äänellä ja repi ja raastoi nahkapaitaansa, kunnes sai esille +omat rintansa, jotka olivat yhtä valkoiset ja kiinteät kuin Evelyn Van +Wyck'in. Epäselvästi mutisten ja nopeilla liikkeillä koitti hän näyttää +niiden yhtäläisyyttä. + +"Puoliverinen", huomautti mrs. Van Wyck. "Sitä jo päättelinkin hänen +tukastaan." + +Miss Giddings teki halveksivan liikkeen. "Ylpeilee isänsä valkoisesta +ihosta. Se on vastenmielistä. Anna hänelle jotakin, Evelyn, ja lähetä +hänet tiehensä." + +Mutta toinen nainen huokasi. "Olento parka. Toivon, että voisin tehdä +jotakin hänen hyväkseen." + +Raskaita askeleita kuului samassa ulkona. Sitten majan ovi avautui +selälleen ja Canim astui sisään. Miss Giddings luuli jo loppunsa +tulevan ja huudahti, mutta mrs. Van Wyck katsoi mieheen tyynesti. + +"Mitä te tahdotte?" kysyi hän. + +"Kuinka voida?" vastasi Canim kohteliaasti ja avomielisesti, samalla +osoittaen Li-Wan'ia. "Olla vaimoni." + +Hän aikoi tarttua Li-Wan'iin, mutta tämä torjui hänet takaisin. + +"Puhu, Canim! Sano heille, että olen --" + +"Pow-Wah-Kaan'in tytär? Ei, mitä he siitä piittaisivat? Parempi on +minun sanoa heille, että sinä olet huono vaimo, joka ryömit miehesi +vuoteesta, unen raskaasti painaessa hänen silmiään." + +Uudelleen hän koitti tarttua naiseen, mutta tämä pakeni mrs. Van +Wyck'in luokse, jonka jalkoihin hän heittäytyi, koettaen syleillä hänen +polviaan. Mutta rouva peräytyi muutaman askeleen, antaen silmäyksellä +luvan Canim'ille. Tämä tarttui Li-Wan'in kainaloihin ja nosti hänet +jaloilleen. Li-Wan taisteli epätoivon vimmalla vastaan, ja Canim +huohotti ponnistuksesta väsyneenä, heidän päästyään puoliväliin +lattiaa. + +"Päästä minut, Canim", nyyhkytti nainen. Mutta Canim väänsi hänen +rannettansa, kunnes Li-Wan lakkasi vastustamasta. "Pienen metsälinnun +muistot ovat liian voimakkaita, ja saavat ikävyyksiä aikaan", alkoi +hän. + +"Minä tiedän! Minä tiedän!" keskeytti nainen. "Minä näen lumessa olevan +miehen, ja niinkuin en koskaan ennen, näen hänen konttaavan. Ja minua, +joka olen pieni lapsi, kantaa hän selässään. Ja tämä on ennen +Pow-Wah-Kaania ja ennen aikaa, jona jouduin pieneen maailman kolkkaan." + +"Sinä tiedät sen", vastasi Canim, pakottaen häntä ovellepäin, "mutta +sinä seuraat minua Yukonia alas ja unohdat." + +"En ikänäni tule unohtamaan! Niinkauan kuin ihoni on valkoinen, tulen +muistamaan!" Hän tarttui suonenvedontapaisesti ovenpieleen ja katsoi +viimeisen kerran rukoilevasti mrs. Van Wyck'iin. + +"Siis tahdon minä opettaa sinut unohtamaan, minä, Canim, Kanootti!" + +Hän irroitti puhuessaan Li-Wan'in sormet ovenpielestä ja meni hänen +kanssaan ulos tielle. + + + + +Salaisuuksien Haltija. + + +Kylästä kuului valitusta. Naiset räkättivät keskenään, kimakasti +huutaen. Miehet olivat synkän ja neuvottoman näköisiä, ja koiratkin +kiertelivät epävarmoina pitkin leiriä, valmiina pakenemaan metsään +ensimäisen vaaran uhatessa. Ilma oli täynnä epäluuloa. Kukaan ei ollut +varma naapuristaan, ja jokainen tiesi, että hänen toverinsa olivat yhtä +epävarmoja hänestä. Lapsetkin olivat allapäin ja juhlallisia, ja pikku +Di Ya, joka oli kaikkeen syypää, oli saanut perinpohjaisen selkäsaunan, +ensin äidiltään Hooniah'ilta, sitten Bawn'ilta, isältään, ja nyyhkytti +nyt, maailman murjomana, suuren kumoonkäännetyn kanootin suojassa +rannalla. + +Ja päälle päätteeksi oli shamaani Scundoo epäsuosiossa, eikä hänen +tunnettuun noituuteensa voitu vedota ilkityön tekijän selville +saamiseksi. Hän oli kuukausi takaperin luvannut toimittaa suosiollisen +etelätuulen heimolle, jonka piti lähteä _potlatch'iin_ Tonkinissa, +jossa Taku Jim'in piti tuhlata kahdenkymmenen vuoden säästöt; ja kun se +päivä tuli, katso, silloin puhalsikin iljettävä pohjatuuli ja +ensimäisistä kolmesta kanootista, jotka lähtivät matkaan, upottivat +suuret laineet yhden ja murskasivat kaksi kallioihin ja yksi lapsi +hukkui. Hän selitti avanneensa väärän säkin suun -- erehdyksessä. Mutta +kansa ei hänen sanojaan kuunnellut; hänen ovelleen ei enää tuotu +lahjoja, lihaa, kalaa ja turkiksia ja hänen luultiin pysyttäytyvän +sisällä surren ja paastoten ja katkerasti katuen; itse asiassa hän söi +vatsansa täydeltä mainioista varastoistaan, ajatellen rahvaan +epävakaisuutta. + +Hooniah'n peitteet olivat kadonneet. Ne olivat erinomaisia peitteitä, +ihmeellisen paksuja ja lämpöisiä, ja hän oli niistä vieläkin ylpeämpi +sentähden, että oli saanut ne niin halvalla. Ty Kwan, joka asui +naapurikylän takana, oli ollut hullu, erotessaan niistä niin helposti. +Mutta Hooniah ei tiennyt, että peitteet olivat olleet sen murhatun +englantilaisen, jonka katoomisen johdosta Yhdysvaltain sotalaiva oli +nuuskinut jonkun aikaa pitkin rannikkoa ja sen höyrypurret savunneet ja +puhkuneet oudoissa lahdelmissa. Ja koska Hooniah ei tietänyt, että Ty +Kwan'in oli luovutettava peitteet, ettei hänen oma kansansa joutuisi +pulaan, jos hallitus niistä nostaisi kysymyksen, ei hänen ylpeyttänsä +oltu loukattu. Ja koska naiset kadehtivat häntä, oli hänen ylpeytensä +rajaton, kunnes se täytti koko kylän ja ulottui pitkin Alaskan +rannikkoa Dutch Harbour'ista St. Mary'yn. Hänen _totem'insa_ [vaakuna, +puumerkki. Suom.] oli tullut kuuluisaksi ja kaikki kalastajat tunsivat +hänen nimensä peitteiden tähden, ja niiden ihmeteltävän paksuuden ja +lämpöisyyden takia. Niiden häviäminen oli merkillinen asia. + +"Minä ripustin ne vaan aurinkoon, majan seinämälle", vakuutti Hooniah +tuhannetta kertaa Thlinglet-sisarilleen. "Ripustin ne vaan ja käänsin +sitten selkäni, sillä Di Ya, senkin taikinanvaras ja raakojen jauhojen +syöjä, oli pistänyt päänsä isoon rautapataan ja pudonnut sinne, ja oli +näin jäänyt päälleen pataan, jalat heiluen ilmassa kuin puunoksat +tuulella. Ja minä vedin hänet vain siitä ylös, ja kopautin hänen +päätään oveen pari kertaa, että hän paremmin ymmärtäisi, ja katso, +peitteet olivat poissa." + +"Peitteet olivat poissa", kertasivat naiset kauhuissaan kuiskaten. + +"Se oli iso vahinko", lisäsi yksi. Ja toinen: "Ei koskaan ole vielä +löytynyt sellaisia peitteitä." "Me valitamme sinun häviötäsi", lisäsi +kolmas. Mutta joka ainoa nainen oli sydämessään mielissään siitä, että +nämä vihattavat, riitaa synnyttävät peitteet olivat poissa. + +"Minä ripustin ne vain aurinkoon", alkoi Hooniah tuhatensimäistä +kertaa. + +"Niin, niin", sanoi Bawn tuskissaan, "mutta eihän kylässä ollut +tuttavia muista paikoista. Sentähden on selvä, että joku oman heimomme +jäsenistä on luvattomasti anastanut peitteet." + +"Kuinka se voisi olla mahdollista?" huusivat naiset harmissaan yhteen +ääneen. "Kuka se voisi olla?" + +"Siis on se ollut noituutta", jatkoi Bawn tyhmän näköisenä, mutta +tarkkasi salavihkaa heidän kasvonilmeitään. + +"_Noituutta_!" Tämän kankean sanan sanoessaan he alensivat äänensä ja +katselivat pelästyneinä toisiaan. + +"Niin", sanoi Hooniah, ja hänen äänensä ilmaisi hänen luonteensa +pahuuden, "ja nyt on lähetetty sana Klok-No-Ton'ille ja väkevät +soutajat. Varmasti on hän täällä iltapäivällä." + +Pienet joukkueet hajaantuivat ja kylän valtasi pelko. Kaikista +onnettomuuksista oli noituus kauhein. Ainoastaan shamaanit tulivat +toimeen näkymättömän maailman kanssa, eikä kukaan mies, nainen eikä +lapsi voinut tietää ennenkuin koettelemuksen hetki tuli, oliko hänen +sielunsa pahojen henkien vallassa vai eikö? Ja Klok-No-Ton, joka asui +naapurikylässä, oli kaikista shamaaneista julmin. Ei kukaan löytänyt +niin paljon pahoja henkiä kuin hän, eikä kukaan kiusannut uhrejaan +kamalammin. Kerrankin oli hän löytänyt pahan hengen, joka asui kolmen +kuukauden vanhan lapsen ruumiissa, -- hyvin itsepäisen pahan hengen, +joka ei suostunut lähtemään, ennenkuin lapsi oli maannut ohdakkeilla ja +orjantappuroilla viikon. Sitten heitettiin ruumis mereen, mutta aallot +heittivät sen yhä uudestaan takaisin kiroukseksi kylälle, eikä se +pysynyt poissa, ennenkuin kaksi väkevää miestä soudettiin luodeveden +aikaan merelle ja hukutettiin. + +Ja Hooniah oli lähettänyt hakemaan tätä Klok-No-Ton'ia. Parempi olisi +ollut jos Scundoo, heidän oma shamaaninsa, olisi jälleen otettu +armoihin. Sillä hän oli aina ollut parempi tavoiltaan ja tiedetään +hänen karkoittaneen kaksi paholaista miehestä, joka myöhemmin siitti +seitsemän tervettä lasta. Mutta Klok-No-Ton! Kauheat aavistukset +puistattivat kylänväkeä häntä ajatellessaan, ja jokainen tunsi olevansa +syyttävien silmäysten maalina ja katsoi syyttäen tovereitaan -- +jokainoa, paitsi Sime, ja Sime oli pilkkaaja, jonka tulisi käymään +hullusti, -- ja sitä käsitystä eivät hänen menestyksensä voineet +muuttaa. + +"Hohhoh!" nauroi hän. "Perkeleitä ja Klok-No-Ton, -- jonka pahempaa +perkelettä ei ole koko Thlinket-maassa." + +"Sinä mieletön! Hän tulee juuri nytkin tänne noituuksineen ja +taikoineen, niin että kavahda kieltäsi, ettei sinua paha peri ja +päiväsi tässä maassa luetut olisi!" + +Niin puhui La-lah, Vehmuksi kutsuttu, ja Sime nauroi halveksivasti. + +"Minä olen Sime, joka en pelkää vaaroja, enkä pimeyttä. Minä olen +väkevä mies, niinkuin isäni ennen minua ja minun pääni on selvä. Et +sinä enkä minä ole omin silmin nähnyt näkymättömiä pahoja, asioita..." + +"Mutta' Scundoo on", vastasi La-lah. "Ja samaten Klok-No-Ton. Sen me +tiedämme." + +"Kuinka sinä sen tiedät, sinä mielettömän poika", jyristi Sime, ja +hänen paksu häränniskansa punastui kiukusta. + +"Heidän omista sanoistaan, -- juuri niistä." Sime hymähti +ylenkatseellisesti. "Shamaani on ainoastaan ihminen. Eikö hänkin voi +puhua kierosti, niinkuin sinä ja minäkin? Pyh! Pyh! Ja vieläkin, pyh! +Ja tämä sinun shamaaneillesi ja heidän piruilleen! Ja tämä! ja tämä!" + +Ja näpäyttäen sormiaan oikealle ja vasemmalle lähti hän tiehensä halki +katselijajoukon, joka peloissaan ja innokkaasti teki hänelle tietä. + +"Hyvä kalamies ja suuri metsästäjä, mutta paha ihminen", sanoi yksi +heistä. + +"Ja sentään on onni hänelle myötäinen", tuumi toinen. + +"Ole siis paha, niin sinunkin käy hyvin", vastasi Sime olkansa takaa. +"Jos kaikki olisivat pahoja, ei shamaaneja tarvittaisikaan. Pyh! Te +pimeätä pelkäävät lapset!" + +Ja Klok-No-Ton'in saapuessa iltapäivällä, nauroi Sime yhtä uhmaavasti +kuin aikaisemminkin; eikä hän voinut olla laskematta leikkiä, kun +shamaani maihin noustessaan kompastui santaan. Klok-No-Ton katsoi +häneen vihaisesti ja meni tervehtimättä väkijoukon läpi Scundoon +majalle. + +Klok-No-Ton'in ja Scundoo'n tapaamisesta heimon väki ei saanut tietää +mitään, sillä he pysyivät hyvän matkan päässä ja puhuivat kuiskaten, +sillä aikaa kun salaisuuksien herrat olivat yhdessä. + +"Terve, oi Scundoo", jyrähti Klok-No-Ton, epävarmana siitä, kuinka +hänet otettaisiin vastaan. + +Hän oli kasvultaan jättiläinen ja näytti tavattomalta pienen Scundoo'n +rinnalla, jonka ääni oli kuin heinäsirkan kaukainen, heikko sirkutus. + +"Terve, Klok-No-Ton", vastasi hän. "Sinun tullessasi on päiväkin +kaunis." + +"Mutta näyttää kuitenkin siltä kuin..." Klok-No-Ton epäröi. + +"Niin, niin", keskeytti pieni shamaani kärsimättömästi, "että minä olen +joutunut pahoille päiville, sillä muuten ei minun tarvitsisi kiittää +sinua siitä, että sinä teet minun työni." + +"Minun on mieleni paha, ystävä Scundoo..." + +"Ei, minun on mieleni hyvä, Klok-No-Ton" + +"Mutta tahdon antaa sinulle puolet siitä, mitä minulle annetaan." + +"Ei niin, hyvä Klok-No-Ton", mutisi Scundoo, tehden torjuvan liikkeen +kädellään. "Minä olen sinun orjasi, ja korkein toivoni on voida +osoittaa sinulle ystävyyttä." + +"Niinkuin minä..." + +"Niinkuin sinä nyt osoitat minulle ystävyyttä." + +"Tämä on siis ikävä asia, tämä vaimo Hooniah'n peitejuttu?" + +Suuri shamaani teki kysymyksensä toista koitellakseen, ja Scundoo +hymyili kalpeasti, sillä hän oli tottunut lukemaan ihmisten ajatukset, +ja kaikki ihmiset olivat hänestä kovin mitättömiä. + +"Sinä olet aina ollut suuri noita", vastasi hän. "Epäilemättä saat sinä +pian selville, kuka pahantekijä on." + +"Niin, piankin, kun saan hänet vain silmieni eteen." Klok-No-Ton epäili +taaskin. "Onko muilta paikoilta käynyt vieraita?" kysyi hän. + +Scundoo pudisti päätään. "Katso! Eikö nämä ole mainiot muchuc'it?" + +Hän näytti kenkiänsä, jotka olivat tehdyt turkishylkeen ja mursun +nahasta ja vieras tarkasti niitä peitetyllä mielenkiinnolla. + +"Minä sain ne hyvin tiukasti tingittyäni." + +Klok-No-Ton nyökkäsi jännittyneenä. + +"Minä sain ne mieheltä La-lah. Hän on merkillinen mies, ja minä olen +usein ajatellut..." + +"Niin?" keskeytti Klok-No-Ton kärsimättömästi. + +"Olen usein ajatellut", päätti Scundoo lauseensa, ja oli sitten hetken +vaiti. "Nyt on kaunis päivä ja noituutesi on voimallinen, Klok-No-Ton." + +Klok-No-Ton'in kasvot kirkastuivat. "Sinä olet suuri mies, Scundoo, +shamaani shamaanien joukossa. Minä lähden nyt. Tulen sinua aina +muistamaan. Ja mies La-lah on, niinkuin sinä sanoit, merkillinen mies." + +Scundoo hymyili vieläkin kalpeammin, sulki oven lähtevän vieraansa +perään ja salpasi sen kahteen kertaan. + +Sime pani kuntoon kanoottiaan, kun Klok-No-Ton tuli rantaan, ja hän +keskeytti työnsä vain ladatakseen pyssynsä, jonka pani viereensä +saataville. + +Shamaani huomasi tämän ja huusi: "Kokoontukoon kaikki kansa tähän +paikkaan! Tämä on Klok-No-Ton'in, pirunhakijan ja pirujen karkoittajan, +käsky." + +Hän oli aikonut koota heidät Hooniah'n taloon, mutta oli välttämätöntä, +että kaikki olisivat läsnä, ja hän epäili Sime'n kuuliaisuutta eikä +halunnut riitaa. Hänestä oli paras jättää Sime omaan oloonsa, sillä +Sime ei ylipäänsä ollut kenenkään shamaanin terveydelle hyvä. + +"Tuotakoon nainen Hooniah tänne", komensi Klok-No-Ton, katsellen +vihaisesti ympärillään olevaa piiriä, ja niillä joihin hänen silmänsä +sattui, kulkivat kylmät väreet pitkin selkäpiitä. + +Hooniah hiipi esiin, pää painuksissa ja katse sivulle päin luotuna. + +"Missä ovat peitteet?" + +"Minä ripustin ne vain päivänpaisteeseen ja katso, ne olivat poissa;" +inisi hän. + +"Vai niin?" + +"Se oli Di Ya'n syy." + +"Vai niin?" + +"Hänet olen minä pehmittänyt, ja tulen vieläkin pehmittämään, koska hän +on tuottanut onnettomuutta meille, jotka olemme köyhiä ihmisiä." + +"Peitteet" huusi Klok-No-Ton käheästi, huomaten Hooniah'n tahtovan +vähentää hänelle tulevaa palkkiota. "Peitteet, nainen! Niiden arvo +tunnetaan." + +"Minä ripustin ne vain päivänpaisteeseen", tiuskasi vaimo, "ja me +olemme köyhää väkeä, eikä meillä ole mitään." + +Shamaani ojentautui äkkiä pirullisesti irvistäen, ja Hooniah peräytyi. +Mutta mies hypähti samassa eteenpäin, silmät nurinpäin päässä ja +alaleuka roikkuen, niin että nainen horjahti ja kaatui, madellen hänen +jaloissaan. Shamaani heilutti käsiään, hurjasti piesten ilmaa, hänen +ruumiinsa vääntyessä ja kiertyessä tuskissa. Näytti siltä kuin saisi +hän kaatuvataudin kohtauksen. Hänen huulilleen tuli valkoista vaahtoa +ja hänen ruumiinsa vapisi ja nytkähteli. + +Naiset alkoivat valittaen laulaa, heilutellen ruumiitaan veltosti +edestakaisin ja miehet lankesivat huumiotilaan, kunnes ainoastaan Sime +oli jäljellä. Hän istui kanoottinsa laidalla, katsellen ivallisesti +tätä menoa; hänen esivanhempiensa peritty taikausko pyrki vaikuttamaan, +mutta hän vannoi vahvimmat valansa, että häntä ei lannisteta. +Klok-No-Ton oli kauhea katsella. Hän oli heittänyt vaippansa yltään ja +repinyt vaatteensa, niin että hän, paitsi uumilla roikkuvaa +kotkankynsistä tehtyä vyötä, oli aivan alaston. Kiljuen ja karjuen, +musta tukka kuin yön varjona leyhyen, juoksi hän hurjasti ympäri +piiriä. Hänen raivossaan oli jonkinlaista alkuperäistä poljentoa, ja +kun kaikki olivat yhtyneet siihen, heiluttaen ruumiitaan samaan tahtiin +kuin hänkin, huutaen yhteen ääneen, istui hän suorana, käsi ojennettuna +osoittaen sormella, joka oli kuin petolinnun kynsi. Tähän vastattiin +kuin kuolevan soinnuttomalla ähkinällä, ja ihmiset kumartuivat +vapisevin polvin, kun tuo kauhistuttava sormi hitaasti kulki heidän +ohitseen. Sillä se merkitsi kuolemaa, ja ne, joiden ohi se oli +kulkenut, saivat jäädä eloon ja he seurasivat sen kulkua jännittyneinä. + +Lopulta pysähtyi kohtalokas sormi La-lah'in kohdalle, joka päästi +hirveän huudon. Hän vapisi kuin haavanlehti ja näki jo itsensä +kuolleena, omaisuutensa jaettuna ja leskensä hänen veljensä vaimona. +Hän koetti puhua, kieltää, mutta hänen kielensä oli tarttunut +kitalakeen ja hänen kurkkuaan kuristi sietämätön jano. Klok-No-Ton +näytti puoliksi pyörtyneen, nyt kun hän oli tehnyt työnsä; mutta hän +odotti silmät kiini suurta veri-huutoa, -- suurta veri-huutoa, jonka +hän tunsi tuhansista noitumistilaisuuksista, jolloin heimon väki susina +hyökkäsi vapisevan uhrin kimppuun. Mutta hiljaisuus vallitsi, sitten +kuului hiljaista kikatusta sieltä ja täältä, joka levisi kunnes kaikki +nauroivat täyttä kurkkua. + +"Minkätähden?" huusi hän. + +"Hahhah!" nauroi kansa. "Sinun loitsusi ovat huonoja, oi Klok-No-Ton." + +"Kaikki sen tietävät", änkytti La-lah. "Kahdeksan pitkää kuukautta olen +ollut poissa Siwash-heimon hylkeenpyytäjien parissa ja vasta tänään +tulin takaisin ja Hooniah'n peitteet olivat poissa, ennenkuin tulin." + +"Se on totta", huusivat kaikki yhteen ääneen. "Hooniah'n peitteet +olivat poissa, ennenkuin hän tuli." + +Mutta Klok-No-Ton näki ainoastaan Scundoo'n naaman ja hänen kalpean +hymynsä ja kuuli ainoastaan heinäsirkan kaukaisen, heikon sirkutuksen: +"Minä sain ne mieheltä La-lah ja minä olen usein ajatellut", ja "nyt on +kaunis päivä ja noituutesi on voimallinen." + +Hän hyökkäsi Hooniah'n ohitse ja piiri teki hänelle vaistomaisesti +tietä. Sime huusi hänelle pilkallisesti kanoottinsa laidalta, naiset +nauroivat häntä päin naamaa, hänen jälkeensä huudettiin ilkkuvasti, +mutta hän ei mistään välittänyt, juoksi vain kohti Scundoo'n majaa, Hän +koputti ovelle, hakkasi sitä nyrkeillään, ja kiljui raakoja +haukkumasanoja. Mutta vastausta ei kuulunut, paitsi silloin tällöin +kuultiin Scundoo'n lukevan loitsujaan. Klok-No-Ton riehui kuin +mieletön, mutta kun hänen piti isolla kivellä murtaa ovi, rupesivat +miehet ja naiset mutisemaan. Ja hän, Klok-No-Ton, tiesi, että hänen +valtansa ja voimansa oli mennyttä vieraan kansan silmissä. Hän näki +miehen kumartuvan ottamaan kiveä, ja toisenkin, ja hänet valtasi pelko. + +"Älä loukkaa Scundoo'ta, joka on taituri!" huusi joku naisista. + +"Paras on sinun lähteä omaan kylääsi", neuvoi eräs miehistä uhkaavasti. + +Klok-No-Ton kääntyi ympäri ja meni joukon halki rantaan, sydämessään +karvas kiukku ja -- eikä syyttä -- ajatellet suojatonta selkäänsä. +Mutta kiviä ei heitetty. Lapset kieppuivat pilkaten hänen jaloissaan ja +nauru ja ivahuudot raikuivat ilmassa, mutta siinä kaikki. Mutta hän ei +hengittänyt vapaasti ennenkuin kanootti oli kaukana laineilla; silloin +hän nousi seisomaan ja kirosi kylän ja sen asukkaat, eikä unohtanut +erikseen mainita Scundoo'ta, joka oli tehnyt hänestä pilkkaa. + +Rannalla alettiin huutaa Scundoo'ta, ja koko kylänväki piiritti hänen +oveaan pyytäen ja vannottaen ja epäselvästi soristen, kunnes hän tuli +ulos ja nosti kätensä. + +"Koska te olette minun lapsiani, annan teille anteeksi", sanoi hän. +"Mutta en koskaan toiste. Viimeisen kerran saa teidän mielettömyytenne +olla kostamatta. Se, mitä te tahdotte, täytetään, ja minä tiedän jo, +mitä se on. Tänä yönä, kun kuu on mennyt maailman taakse katselemaan +mahtavia vainioita, kokoontukoon pimeässä kaikki kansa Hooniah'n majan +eteen. Silloin on ilkilyöntekijä astuva esiin ja saapa ansaitsemansa +palkan. Minä olen puhunut." + +"Se on oleva kuolema", huusi Bawn isoon ääneen, "sillä olemme saaneet +kärsiä huolta ja häpeää." + +"Olkoon niin", vastasi Scundoo sulkien ovensa. + +"Nyt on kaikki selviävä, ja tyytyväisyys on jälleen vallitseva +joukossamme", julisti La-lah ennustajan äänellä. + +"Kiitos Scundoo'n, pienen miehen", sanoi Sime pilkallisesti. + +"Kiitos Scundoon, pienen miehen taikojen", korjasi La-lah. + +"Nämä Thlinket-ihmiset ovat mielettömyyden lapsia!" Sime läimäytti +reiteensä. "En käsitä, että täysikasvuiset naiset ja väkevät miehet +kieriskelevät loassa, uneksien asioista ja ihmetellen satuja." + +"Minä olen maailmaa kulkenut mies", vastasi La-lah. "Minä olen kulkenut +syvillä merillä ja olen nähnyt merkkejä ja ihmeitä, ja minä tiedän, +että ne pitävät paikkansa. Minä ole La-lah --" + +"Velmu --" + +100 + +"Siksi kutsuttu, mutta Matkamies oikealla nimellä." + +"Minä en ole niin suuri matkamies --" alkoi Sime. + +"Pidä siis suusi kiini", keskeytti La-lah, ja he erosivat vihoin. + +Kun kuun viimeinen hopeinen kajastus oli kadonnut maailman taakse, tuli +Scundoo Hooniah'n majan ympärille kokoontuneeseen väkijoukkoon. Hän +käveli nopeaan ja kevyesti, ja ne, jotka näkivät hänet Hooniah'n +hylkeenrasvalampun valossa, huomasivat, että hän tuli tyhjin käsin, +ilman kulkusia, naamiota tai shamaanin taikavehkeitä, ainoastaan iso, +uninen korppi toisessa kainalossaan. + +"Oletteko koonneet puita nuotiota varten, että kaikki näkisivät, mitä +tapahtuu?" kysyi hän. + +"Olemme", vastasi Bawn. "Puita on yllin kyllin." + +"Siis kuunnelkoot kaikki, sillä minun sanani tulevat olemaan harvat +luvultaan. Olen tuonut kanssani Jelchs'in, korpin, joka paljastaa +salaisuuksia ja näkee tulevia tapahtumia. Sen tulen minä panemaan +Hooniahn'n ison mustan padan alle, hänen majansa pimeimpään nurkkaan. +Hylkeenrasvalamppu sammutetaan, ja kaikki jäävät ulos pimeyteen, Yksi +kerrallaan on teidän mentävä majaan, laskettava kätenne kattilalle +pitkän hengenvedon ajaksi ja tultava takaisin ulos. Se on hyvin +yksinkertaista. Jelchs kyllä epäilemättä äännähtää, kun ilkityöntekijän +käsi on likellä sitä. Tai jos joku tietää jotakin muuta, ilmituokoon +viisautensa. Oletteko te valmiit?" + +"Me olemme valmiit", oli moniääninen vastaus. + +"Siis tahdon kutsua jokaisen vuorolleen, miehen ja naisen, kunnes +kaikki ovat kutsutut." + +La-lah käskettiin ensimäisenä ja meni heti majaan. Kaikki heristivät +korviaan ja kuulivat hiljaisuuden vallitessa hänen askeleensa, hänen +kulkiessaan poikki natisevan lattian. Siinä olikin kaikki. Jelchs ei +päästänyt ääntäkään, ei antanut merkkiä. Sitten oli Bawn'in vuoro, +sillä olihan mahdollista, että mies varasti omat peitteensä, +tarkoituksella häväistä naapureitaan. Sitten meni sisään Hooniah ja +muut vaimot ja lapset, mutta ilman tulosta. + +"Sime!" huusi Scundoo. + +"Sime!" kertasi hän. + +Mutta Sime ei liikahtanutkaan. + +"Pelkäätkö sinä pimeää?" kysyi La-lah karskisti, nyt kun hänen oma +viattomuutensa oli todettu. + +Sime naurahteli! "Minä nauran kaikelle, sillä se on sulaa hullutusta. +Menen kuitenkin sisään; en siksi, että uskoisin ihmeisiin, mutta +näyttääkseni, etten pelkkää." + +Ja hän meni rohkeasti sisään, tullen pois yhtä ivallisena. + +"Jonakin päivänä kohtaa sinut äkillinen kuolema", kuiskasi La-lah +harmistuneena. + +"Epäilemättä", vastasi pilkkaaja kevyesti "Harvat meistä vuoteisiinsa +kuolevat, kiitos shamaanien ja syvän meren." + +Kun puolet kylän väestä onnellisesti oli kestänyt kokeen, rupesi +mieliala kiusallisesti kiihtymään, koska ei tultu mihinkään tuloksiin. +Kun kaksi kolmasosaa oli sen läpäissyt, kaatui eräs raskaana oleva +nuori nainen, ruveten kauhuissaan hermostuneesti huutamaan ja +nauramaan. + +Vihdoin tuli viimeisten vuoro mennä sisään, eikä mitään ollut +tapahtunut. Ja Di Ya oli kaikista viimeinen. Varmasti se olisi hän. +Hooniah valitti suruaan tähdille, ja muut vetäytyivät kauemmaksi +onnettomasta nuorukaisesta. Hän oli peljästyksestä puolikuollut, ja +hänen jalkansa notkahtelivat hänen allaan, niin että hän horjahti +kynnyksellä, ja oli kaatumaisillaan. Scundoo työnsi hänet sisään ja +sulki oven. Pitkään aikaan ei kuulunut muuta kuin pojan itku. Sitten +kuului hänen hitaitten askeleittensa natina, hänen mennessään nurkkaan, +ja palaavien askelten natina. Ovi aukeni ja hän tuli ulos. Mitään ei +ollut tapahtunut. + +"Sytyttäkää nuotio", komensi Scundoo. Kirkkaat liekit rupesivat +loimuamaan ja valaisivat sekä vielä hiukan peljästyneitä, että +epäileviä naamoja. + +"Koe on kaikesta päättäen epäonnistunut", kuiskasi Hooniah miehelleen. + +"Niin", vastasi tämä mukaantuvaisesti, "Scundoo vanhenee ja me +tarvitsemme uuden shamaanin." + +"Missä on nyt Jelchs'in viisaus?" kikatti Sime La-lah'n korvaan. + +La-lah pyyhkäsi hämillään otsaansa, eikä vastannut mitään. + +Sime pullisti ylimielisesti rintaansa, ja tepasteli pienen shamaanin +luokse. "Hohhoh! mitäs minä sanoin. Ei siitä tullut mitään!" + +"Siltä se voi näyttää! Siltä se voi näyttää!" vastasi Scundoo +hiljaisesti. "Ja se voi näyttää merkilliseltä niiden mielestä, jotka +eivät ymmärrä salattuja asioita." + +"Niinkuin sinä?" kysyi Sime nenäkkäästi. + +"Ehkä niinkuin minäkin." Scundoo puhui aivan hiljaa, hänen +silmäluomensa painuivat hiljaa alemmaksi ja yhä alemmaksi, kunnes ne +kokonaan peittivät hänen silmänsä. "Aion siis tehdä uuden kokeen. +Nostakoon jokainen mies, nainen ja lapsi nyt ja heti kätensä korkealle +päänsä yläpuolelle." + +Käsky oli niin odottamaton ja lausuttiin niin mahtipontisesti, että +kaikki tottelivat kysymättä. Joka käsi oli ilmassa. + +"Katselkoon jokainen toistensa käsiä, ja katselkoot kaikki", komensi +Scundoo, "että --" + +Mutta hänen äänensä hukkui naurun rähäkkään, joka kuitenkin ilmaisi +kiukkua. Kaikkien silmät olivat kohdistuneet Sime'en. Jokaisen kädet, +paitsi hänen olivat noesta mustat, mutta hänen eivät olleet Hooniah'in +padan nokeamat. Ilman halki lensi kivi, joka osui hänen poskeensa. + +"Se on valhe", lausui hän. "Valhe! Minä en tiedä mistään Hooniah'en +peitteistä!" + +Toinen kivi sattui hänen otsaansa, iso veri-huuto kajahti, ja +jokapaikassa tunnustelivat ihmiset maata kiviä löytääkseen. Hän +horjahti ja oli kaatumaisillaan. + +"Se oli leikkiä! Paljasta leikkiä!" lausui hän. "Minä otin ne +ainoastaan leikillä!" + +"Mihinkä sinä olet ne piiloittanut?" Scundoo'n terävä, kimakka ääni +viilsi kuin veitsi läpi melun. + +"Suureen nahkaläjään majassani, siihen joka on telttatangon juurella", +vastasi mies. "Mutta se oli leikkiä, minä sanon sen, ainoastaan --" + +Scundoo nyökäytti päätään, ja ilma sakeni lentävistä kivistä. Simen +vaimo itki hiljaa pää polvillaan, mutta hänen pieni poikansa, joka +huusi ja nauroi, heitteli kiviä niinkuin muutkin. Hooniah hoippui +takaisin kalliine peitteineen. Scundoo pysäytti hänet. + +"Me olemme köyhää väkeä ja meillä on vähän", inisi nainen. "Älä siis +kohtele meitä ankaruudella, oi Scundoo." + +Kansa poistui horjuvan kiviröykkiön luota, jonka he olivat rakentaneet +ja jäivät kuuntelemaan. + +"En, se ei ole koskaan ollut minun tapani, Hooniah hyvä", vastasi +Scundoo, tarttuen peitteisiin. "Näyttääkseni, etten ole ankara, otan +ainoastaan nämät." + +"Enkö minä ole viisas, lapseni?" kysyi hän. + +"Totisesti olet sinä viisas, oi Scundoo!" huusivat he yhteen ääneen. + +Ja hän poistui pimeyteen, peitteet ympärilleen käärittyinä, ja torkkuva +Jelchs kainalossaan. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Pakkasen lapsia, by Jack London + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56826 *** |