Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 2696 insertions, 3078 deletions

diff --git a/56826-0.txt b/56826-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..4197203
--- /dev/null
+++ b/56826-0.txt
@@ -0,0 +1,2696 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56826 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+PAKKASEN LAPSIA
+
+Kirj.
+
+Jack London
+
+
+Suomentanut Ilmari Uotila
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusliike Minerva,
+1920.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Elämän laki.
+Valheellinen Nam-Bok.
+Keesh, Keesh'in poika.
+Kaunis Li-Wan.
+Salaisuuksien Haltija.
+
+
+
+
+Elämän laki.
+
+
+Vanha Koskoosh kuunteli ahneesti. Vaikka hän jo aikoja sitten oli
+menettänyt näkönsä, kuuli hän hyvin, ja heikkokin ääni tunki vielä
+hänen ymmärrykseensä, joka kuitenkaan ei jaksanut enää hänen ryppyisen
+otsansa takaa seurata maailman menoa. Aha! Sit-cum-to-ka siellä kiroaa
+kimakasti koiria, piiskatessaan niitä valjaisiin. Sitcum-to-ka oli
+hänen tyttärensätytär, mutta hänellä oli liiaksi työtä ehtiäkseen
+ajatella vaivaista äitinsä isää, joka avuttomana ja hyljättynä yksin
+istui huoneessa. Leivättä oli lähdettävä. Pitkä matka oli edessä ja
+lyhyt päivä ei ottanut viipyäkseen. Elämä ja elämän, ei kuoleman,
+velvollisuudet kutsuivat häntä. Ja Koshkoosh'in loppu ei ollut kaukana.
+
+Vanhaa miestä kauhistutti tämä ajatus hetkisen ja hän koetteli
+veltolla, vapisevalla kädellään vieressään olevaa pientä
+polttopuuläjää. Tultuaan vakuutetuksi siitä, että puut olivat tallella,
+piiloitti hän kätensä jälleen koinsyömän turkkinsa laskoksiin ja alkoi
+taas kuunnella. Puoleksi jäätyneitten nahkojen vihaisesta ritinästä hän
+ymmärsi, että päällikön peurannahkateltti oli hajotettu ja sitä nyt
+koottiin eteenpäin kuljetettavaksi. Päällikkö oli hänen poikansa,
+jäntevä ja väkevä heimonsa miesten päämies ja mainio metsänkävijä. Kun
+naiset vitkastelivat kootessaan leirin irtainta, torui hän, korottaen
+ääntään, heitä hitaudestaan. Vanha Koskoosh heristi korviaan. Viimeisen
+kerran oli hän nyt kuuleva tämän äänen. Tuolla hajoitettiin jo
+Geehow'in teltta. Ja tuolla Tuskan'in. Seitsemän, kahdeksan, yhdeksän;
+ainoastaan shamaanin [noita, poppamies] asunto mahtoi enää olla
+pystyssä. Kas niin! Nyt ne kävivät senkin kimppuun. Hän kuuli shamaanin
+marisevan sovitellessaan sitä rekeen. Jokin lapsi itkeskeli ja nainen
+tyydytteli sitä hiljaisilla, ynisevillä kurkkuäänillä. Pieni Koo-tee,
+ajatteli vanha mies, ärtyinen lapsi, eikä juuri vahvakaan. Se kuolee
+ehkä piankin, ja sitten sille sulatettaisiin kuoppa jäätyneeseen
+tundraan ja ladottaisiin kiviä päälle ahmoilta varjelemaan. No niin!
+Mitä se merkitsee? Korkeintaan muutamia vuosia ja sitä menoa menisivät
+niin täydet kuin tyhjätkin vatsat. Lopuksi odotti nälkäinen kuolema,
+nälkäisempänä kuin kukaan heistä.
+
+Mitä nyt? Aha, miehet köyttivät rekiä, kiristäen hihnoja. Hän, joka
+kohta ei enää kuuntelisi, kummasteli. Piiskat vinkuivat koiralaumassa,
+ne kiljahtelivat. Kuinka ne vihasivatkaan työtä ja matkaa! Ne
+loittonivat. Reki toisensa jälkeen painui hiljaisuuteen. Nyt ne olivat
+poissa. Ne olivat hävinneet hänen elämästään ja hän eli yksin viimeisiä
+katkeria hetkiään. Ei! Lumi narahti mokkasiinin alla; mies, joka seisoi
+hänen vieressään, laski hellävaroen kätensä hänen päälaelleen. Hyvä oli
+hänen poikansa näin tehdessään. Hän muisti muita vanhuksia, jokien
+pojat eivät olleet jääneet heimosta jälkeen. Mutta hänen poikansa oli.
+Hän ajatteli menneisyyttä, kunnes nuoren miehen ääni palautti hänet
+nykyisyyteen.
+
+"Onko sinun hyvä ollaksesi?" kysyi poika.
+
+"Vallan hyvä", vastasi vanhus.
+
+"Vieressäsi on puita", jatkoi nuorempi mies, "ja nuotio palaa
+kirkkaasti. On pilvinen aamu ja pakkanen on lauhtunut. Kohta tulee
+lumisade. Nyt sataakin jo lunta."
+
+"Niin, nyt sataa jo lunta."
+
+"Heimon miehillä on kiire. Heidän kuormansa ovat raskaat ja heidän
+vatsansa ravinnon puutteesta kuopallaan. Matka on pitkä ja he kulkevat
+nopeasti. Minä lähden nyt. Onko hyvä niin?"
+
+"Hyvä on. Minä olen kuin syksyn lehti, joka juuri vielä pysyy kiinni
+oksassa. Ensimäinen tuulenhenkäys minut pudottaa. Minun ääneni on
+niinkuin vanhan vaimon ääni. Minun silmäni eivät minulle enää jalkojeni
+tietä näytä ja minun jalkani ovat raskaat ja minä olen väsynyt. Hyvä on
+näin."
+
+Hän painoi päänsä nöyrästi alas, kunnes valittavan lumen viimeinenkin
+narahdus oli häipynyt ja hän tiesi poikansa olevan kuulumattomissa.
+Silloin hänen kätensä äkkiä ojentui puita kohden. Ainoastaan ne olivat
+vielä hänen ja ijäisyyden välillä, joka kita ammollaan odotti häntä.
+Hänen elämänsä mittana oli lopulta kourallinen puupalikoita. Yksi
+kerrallaan ne katoaisivat tulen ravinnoksi ja samaten, askel
+askeleelta, hiipisi kuolema hänen kimppuunsa. Kun viimeinen palikka oli
+lämpönsä luovuttanut, alkaisi pakkanen koota voimiaan. Ensin kuolisivat
+hänen jalkansa, sitten hänen kätensä ja jäykkyys siirtyisi hiljalleen
+jäsenistä ruumiiseen. Hänen päänsä retkahtaisi eteenpäin, polville, ja
+hän pääsisi lepoon. Sehän on helppoa. Kaikkien ihmisten on kuoltava.
+
+Hän ei valittanut. Sellaista oli elämän meno ja se oli paikallaan.
+Lähellä maata hän oli syntynyt, lähellä maata elänyt, eikä sen laki
+ollut outo hänelle. Se oli kaiken lihan laki. Ei luonto hemmoitellut
+lihaa. Ei se välittänyt siitä palasesta, jota kutsuttiin yksilöksi.
+Suku ja rotu kiinnittivät sen mieltä. Tämä oli syvin abstraktinen
+käsite, minkä Koskoosh'in barbaarinen järki voi sulattaa, mutta sen hän
+täydellisesti omaksui. Hän näki siitä esimerkkejä koko elämässä. Mahlan
+nouseminen, pajunkissan puhkeava vehreys, kellastuneen lehden
+putoaminen -- siinähän yksinään oli jo koko juttu. Mutta yhden tehtävän
+antoi luonto yksilölle. Ellei hän sitä täyttänyt, oli hänen kuoltava.
+Jos täytti, niin sama asia, hänen oli kuoltava sittenkin. Siitä ei
+luonto pitänyt väliä; moni totteli, mutta ainoastaan totteleminen -- ei
+tottelija -- eli, eläen eteenkinpäin. Koskoosh'in heimo oli hyvin
+vanha. Vanhat miehet, jotka hän oli poikasena tuntenut, olivat
+tunteneet vanhoja miehiä ennen omaa aikaansa. Sentähden heimo eli, että
+se takasi kaikkien jäsentensä tottelemisen, menneistä ajoista asti,
+jäsenten, joiden lepopaikkoja ei kukaan enää muistanut. Ei heitä otettu
+lukuun, he olivat vain välikohtauksia. He hävisivät kuin pilvet
+suviselta taivaalta. Hänkin oli välikohtaus ja häviäisi. Luonto ei
+siitä piitannut. Se antoi elämälle tehtävän ja sääti lain. Jatkaa sukua
+oli elämän tehtävä ja sen laki oli kuolema. Tyttölapsi oli kaunis
+katsella voimakkaana ja kehkein rinnoin, käyden joustavasti, valon
+hohde silmissään. Mutta hän ei vielä ollut suorittanut tehtäväänsä.
+Hänen silmiensä hohde kirkastui, hänen askeleensa tulivat nopeammiksi,
+joskus hän oli ylpeä nuorille miehille, toiste arkaili hän heitä ja
+hänen levottomuutensa tarttui heihin. Ja yhä kauniimmaksi tuli hän
+katsella, kunnes joku metsästäjistä ei enää voinut hillitä itseään,
+vaan otti hänet telttaansa keittämään ja työtä tekemään ja äidiksi
+tuleville lapsillensa. Ja saatuaan jälkeläisiä, kadotti hän
+kauneutensa. Hänen jäsenensä alkoivat kangistua, hänen silmänsä tulivat
+himmeiksi ja rupesivat verestämään, ja ainoastaan pienet lapset
+iloitsivat saadessaan leiritulella painautua vanhan vaimon ryppyistä
+poskea vastaan. Hän oli tehnyt tehtävänsä. Vielä vähän aikaa, niin hän,
+jos näkyisi nälänhädän merkkiäkään, tai jos lähdettäisiin pitemmälle
+matkalle, jätettäisiin jälkeen niinkuin Koskoosh jätettiin nyt --
+lumeen ja viereen kourallinen puupalikoita. Sellainen oli laki.
+
+Hän lisäsi huolellisesti palikan nuotioon. Kaikki oli samanlaista,
+jokapaikassa. Ensimäinen pakkanen hävitti sääsket. Pieni orava meni
+piiloon kuollakseen. Kun jänis vanheni, tuli siitä hidas ja raskas,
+eikä se enää päässyt vihollistaan pakoon. Itse iso, pitkäkuonoinen
+karhukin tuli kömpelöksi, sokeaksi ja kiukkuiseksi ja lopulta sen
+tappoi kourallinen haukkuvia koiria. Hän muisti, kuinka hän oli
+hyljännyt oman isänsä eräänä talvena Klondyken ylämaassa, vuotta
+ennen kuin lähetyssaarnaaja oli tullut puhuvine kirjoineen ja
+lääkelaatikkoineen. Monta kertaa oli Koskoosh nuollut huuliansa
+muistaessaan tätä laatikkoa, vaikka hänen kielensä nyt oli kuiva.
+"Tuskienvaimentajasta" hän erittäinkin oli pitänyt. Mutta saarnaaja oli
+sittenkin vaivaksi, sillä hän ei ollut tuonut eväitä leirille, mutta
+söi tavattomasti ja metsästäjät napisivat. Hän kylmettyi Mayo'n
+vuorilla ja myöhemmin koirat kaapivat kivet syrjään ja tappelivat hänen
+luistaan.
+
+Koskoosh pani toisen palikan valkeeseen ja yhä kauemmaksi menneisyyteen
+vaipuivat hänen ajatuksensa. Hän muisti Ison nälän ajan, jolloin vanhat
+miehet ryömivät nuotion ääreen vatsat tyhjinä, ja kertoivat hämäriä
+taruja vanhoilta ajoilta, jolloin Yukon kolmena talvena vuolaana
+virtasi ja sen jälkeen oli kolmena kesänä jäässä. Siihen nälänhätään
+hänen äitinsäkin oli sortunut. Suvella ei lohi noussut ja heimo odotti
+talvea ja hirvien tuloa. Talvi tuli, mutta hirviä ei. Ei koskaan, ei
+edes vanhojenkaan miesten aikana, oltu näin kovia koettu. Mutta hirvet
+eivät vaan tulleet ja oli jo seitsemäs vuosi ja jänikset eivät olleet
+tehneet poikasia ja koirista ei ollut jäljellä muuta kuin luukasoja. Ja
+kautta pitkän pimeyden ajan lapset valittivat ja kuolivat, samoin
+naiset ja vanhat miehet; ja koko heimosta ei yksi kymmenestä elänyt
+tervehtiäkseen aurinkoa sen keväällä palatessa. Se oli nälänhätää.
+
+Mutta olihan hän elänyt runsaudenkin aikoja, jolloin ruoka mätäni
+heidän käsiinsä ja koirat olivat lihavia ja kelvottomia työhön liian
+syömisen takia, jolloin he jättivät metsänriistan tappamatta ja naiset
+olivat hedelmällisiä ja teltat täynnä konttaavia poika- ja tyttölapsia.
+Silloin miesten sisu yltyi ja uudistaen vanhoja riitajuttuja kulkivat
+he yli eteläisten vuorten tappaakseen Pelly-heimon ja länteenpäin
+voidakseen istua Pananamiesten sammuneitten leiritulien ääressä. Hän
+muisti, kuinka hän poikasena, tällaisen runsauden aikana näki susien
+kaatavan hirven. Zing-ha makasi hänen kanssaan lumessa katselemassa
+leikkiä -- Zing-ha, josta sittemmin tuli metsänkävijöistä parhain ja
+joka lopulta putosi Yukonin avantoon. Hänet löydettiin kuukautta
+myöhemmin; hän oli kömpinyt puolittain pois avannosta, mutta jäätynyt
+siihen.
+
+Niin! Se hirvi. Zing-ha ja hän olivat sinä päivänä lähteneet kotoa,
+leikkiäkseen metsästäjiä, matkien isiänsä. Joen rannalla he huomasivat
+tuoreet hirven jäljet ja niiden ympärillä susien jälkiä. "Se on vanha",
+sanoi Zing-ha, joka paremmin päätteli merkeistä, "vanhus, joka ei jaksa
+seurata laumaa. Sudet ovat sen eroittaneet veljistänsä ja eivät sitä
+päästä enää." Ja niin kävikin. Niin ne tekivät aina. Yötä päivää,
+lepäämättä, näyskien sen kinttuja ja kuonoa seurasivat ne sitä loppuun
+asti. Ja Zing-ha ja hän tunsivat verenhimonsa yltyvän. Loppukamppailu
+olisi näkemisen arvoinen!
+
+Kevein askelin lähtivät he matkaan ja hänkin, Koskoosh, jolla oli hidas
+huomiokyky ja joka oli tottumaton hakemaan jälkiä, olisi helposti
+voinut niitä seurata, sillä niin selviä ne olivat. He olivat aivan ajon
+kintereillä, lukien joka askeleella tuota julmaa, juuri kirjoiteltua
+murhenäytelmää. Nyt tulivat he paikkaan, missä hirvi oli ruvennut
+puolustautumaan. Kolme kertaa aikamiehen pituuden levyiseltä
+alalta joka suunnalle oli lumi tallattua ja potkittua. Keskellä
+sorkkajalkaisen otuksen syvät jalansijat ja yltympäri, jokapaikassa oli
+susien kevyempiä jälkiä. Muutamat olivat, sillävälin kuin heidän
+veljensä ahdistivat uhriaan, paneutuneet syrjään lepäämään. Niiden
+ruumiitten piirteet lumessa olivat yhtä selviä kuin jos ne hetkistä
+ennen olisivat siihen tehdyt. Yhden suden oli raivostunut uhri saanut
+potkittua kuoliaaksi. Sen näki muutamista puhtaaksi kalvetuista luista.
+
+He jäivät lumikengilleen seisomaan seuraavan temmellyspaikan viereen.
+Tässä oli iso eläin taistellut vimmatusti. Lumesta näki, että se
+kahdesti oli kaadettu ja kahdesti taas ravistanut vainoojansa
+kimpustaan ja taas päässyt jaloilleen. Se oli jo aikoja sitten
+täyttänyt tehtävänsä, mutta sittenkin oli elämä sille rakas. Zing-ha
+sanoi olevan merkillistä, että hirvi, joka kerran on kaatunut, on
+voinut jälleen riistäytyä irti, mutta tämä oli sen varmasti tehnyt.
+Shamaani selittäisi tämän merkitsevän ihmeitä, kun he hänelle siitä
+kertoisivat.
+
+Sitten he tulivat paikkaan, missä hirvi oli koettanut kiivetä
+rantaäyräälle päästäkseen metsään. Mutta viholliset olivat käyneet
+kiinni takaapäin ja niin oli se kaatunut selälleen niiden päälle,
+murskaten kaksi, jotka hautaantuivat syvälle lumeen. Selvästi näki,
+että leikki oli pian lopussa, sillä niiden veljet eivät olleet
+kajonneet niihin. He juoksivat vielä parin pysähdyspaikan ohi, joissa
+nähtävästi oli pysähdytty vähemmäksi aikaa ja jotka olivat hyvin
+lähellä toisiaan. Nyt oli tie punaisena ja ison eläimen varmat askeleet
+olivat muuttuneet lyhyiksi ja horjuviksi. Sitten he kuulivat
+taisteluääniä, ei täysisointuista metsästyskuoroa, vaan lyhyitä
+vihaisia ailahduksia, joista voi päätellä tapettavan hampaat lihaan
+iskettyinä. Zing-ha ryömi vatsallaan lumessa, vastatuuleen, ja hänen
+jäljissään ryömi hän, Koskoosh, josta sittemmin tulisi heimon päämies.
+He työnsivät syrjään nuoren koivun alimmat oksat ja tirkistivät niiden
+lomitse. He näkivät loppunäytelmän.
+
+Kuva oli niinkuin kaikki nuoruuden vaikutelmat ilmi elävänä hänen
+mielessään, ja hänen sokeat silmänsä näkivät näytöksen lopun yhtä
+selvästi kuin olisi se tapahtunut nyt olevana kaukaisena aikana. Tätä
+Koskoosh ihmetteli, sillä olihan hän myöhemmin miestensä johtajana ja
+neuvostojen päänä ollessaan tehnyt mainetöitä ja saattanut Pelly-heimon
+kiroamaan nimeään, puhumattakaan merkillisestä valkoisesta miehestä,
+jonka hän oli tappanut avoimessa taistelussa, puukko puukkoa vastaan.
+
+Hän ajatteli kauan nuoruutensa päiviä, kunnes nuotio rupesi hiiltymään
+ja pakkanen tuli purevaksi. Hän lisäsi nyt tuleen tällä kertaa kaksi
+palikkaa, uhraten siten kaikki, mitä hänellä oli jäljellä elämänsä
+pitimiksi. Jos Sit-cum-to-ka olisi muistanut äitinsä isää ja koonnut
+suuremman sylyksellisen puita, olisi hänenkin aikansa ollut pitempi.
+Mutta hän oli aina ollut kiittämätön lapsi, eikä kunnioittanut
+vanhempia sukulaisiaan senjälkeen kun Majava, Zing-ha'n poika, oli
+häneen silmänsä iskenyt. Olkoon, mitä se teki? Eikö hänkin ollut tehnyt
+samoin vilkkaina nuoruutensa aikoina? Hetkisen hän kuulusteli
+hiljaisuutta. Voisihan hänen poikansa sydän heltyä ja hän tulla
+hakemaan vanhan isänsä heimon mukaan, sinne, missä porot lihoivat niin
+että rasva roikkui niiden kupeilla.
+
+Hän heristi korviaan ja hänen levottomat aivonsa lepäsivät hetken. Ei
+liikettä, ei mitään. Hän yksin hengitti syvässä hiljaisuudessa. Oli
+hyvin autiota. Hiljaa. Mitä se oli? Häntä puistatti. Tuttu, pitkä
+ulvonta katkaisi hiljaisuuden, ja se kuului aivan läheltä. Hänen
+valottomat silmänsä olivat näkevinään hirven -- tuon vanhan uroshirven
+-- rikkirevityin kupein ja kyljet verisinä, raadelluin kauloin ja isot
+haaralliset sarvet maata kohti kuolemankamppailussa. Hän näki liitävät,
+harmaat varjot, näki hehkuvat silmät, roikkuvat kielet ja kuolaiset
+hampaat. Ja hän näki tuon armottoman piirin sulkeutuvan, kunnes siitä
+ei erottanut muuta kuin tumman täplän keskellä sotkettua lumikenttää.
+
+Kylmä kuono kosketti hänen poskeansa ja tästä kosketuksesta hänen
+sielunsa palasi takaisin nykyisyyteen. Hän pisti kätensä nuotioon ja
+veti sieltä palavan kekäleen. Hetkiseksi voitti peritty kammo ihmistä
+kohtaan pedon ja se vetäytyi taaksepäin, pitkällä ulvonnalla kutsuen
+veljiään, jotka vastasivat ahneesti, kunnes piiri hiipiviä, kuolaisia
+hukkia oli kokoontunut joka taholta. Vanha mies kuuli, kuinka piiri
+pieneni. Hän heilutti hurjasti kekälettään, ja huohotus muuttui
+murinaksi, mutta läähättävät pedot eivät hajaantuneet. Nyt ryömi yksi
+eteenpäin vetäen jalkoja perässään, nyt toinen, kolmas, mutta yksikään
+ei vetäytynyt takaisin. Miksi hän siis pysyisi kiinni elämässä? kysyi
+hän, heittäen palavan puun lumeen. Se sammui sihisten. Piiri murahteli
+levottomasti, mutta ei päästänyt omaansa. Taas näki hän vanhan
+uroshirven viimeisen taistelun, ja Koskoosh painoi väsyneenä päänsä
+polvilleen. Mitä se loppujen lopuksi teki? Eikö se ollut elämän laki.
+
+
+
+
+Valheellinen Nam-Bok.
+
+
+"Bidarka, eikö olekin? Katsokaas! Bidarka, jota mies soutaa kömpelösti
+yhdellä airolla!"
+
+Vanha Bark-Wah-Wan nousi polvilleen, vapisten heikkouttaan ja
+innostustaan ja katseli merelle päin. "Nam-Bok on aina hoitanut airoa
+kömpelösti", murisi hän, varjostaen silmiään auringolta ja tuijotti yli
+hopealta hohtavan veden. "Nam-Bok oli aina kömpelö. Muistan..."
+
+Mutta naiset ja lapset nauroivat ääneen ja heidän naurussaan oli
+hyväntahtoista pilkkaa, ja hänen äänensä hiljeni, kunnes huulet
+liikkuivat kuiskaamattakaan.
+
+Koogah nosti harmaata päätään luunveistotyöstään ja seurasi hänen
+silmäinsä suuntaa. Ainoastaan silloin kun suuret mutkat veivät sen
+tieltään, lähestyi joku bidarka rantaa. Soutaja souti enemmän
+voimallaan kuin taitavasti ja lähestyi aikaa vievästi mutkitellen.
+Koogah kumartui jälleen työhönsä ja kaiversi norsunhampaaseen, joka oli
+hänen polviensa välissä, evän sellaisen kalan kuvaan, jonka kaltainen
+ei koskaan ole meressä uinut.
+
+"Se on varmasti toisen kylän mies", sanoi hän lopulta, "joka tulee
+kysymään minulta, kuinka kuvia kaiverretaan luuhun. Ja se mies on
+kömpelö mies. Ei hän koskaan tule siihen oppimaan."
+
+"Se on Nam-Bok", toisti vanha Bark-Wah-Wan. "Enkö minä poikaani
+tuntisi?" kysyi hän kimakasti. "Minä sanon ja sanon vieläkin, että se
+on Nam-Bok."
+
+"Niin sinä olet sanonut näinä monina suvina", sanoi yksi naisista
+hieman nuhdellen. "Jäänlähdöstä asti olet istunut päivät pitkät
+vahtimassa ja sanonut joka kanootista, 'tuo on Nam-Bok'. Nam-Bok on
+kuollut, oi Bark-Wah-Wan, ja kuolleet eivät tule takaisin. Kuolleet
+eivät voi tulla takaisin."
+
+"Nam-Bok", huudahti vanha vaimo niin kovaa ja selvästi, että koko kylä
+hämmästyen katsoi häneen.
+
+Hän kömpi jaloilleen ja laahusti samassa rantaan päin. Hän kompastui
+auringossa makaavaan lapseen, jota äiti koetti saada tyyntymään
+itkustaan samalla huudellen kovia sanoja vanhalle vaimolle, joka niistä
+ei välittänyt. Lapset juoksivat rantaan hänen edellään ja kun mies tuli
+lähemmäksi melkein kaataen venheensä eräällä huonoista aironsa
+vedoista, seurasivat naisetkin. Koogah pani pois norsunhampaansa ja
+meni myöskin alas raskaasti nojaten sauvaansa ja hänen jälessään
+tulivat miehet pienissä ryhmissä.
+
+Bidarka kääntyi sivuttain ja mainingit olivat vähällä kaataa sen, mutta
+alaston poika juoksi kauas veteen ja veti kokan rantahiedalle. Mies
+nousi seisomaan ja katsahti kysyvästi kyläläisten joukkoa. Hänen
+leveillä olkapäillään riippui löysänä likainen ja kulunut villapaita
+ja hänen kaulansa ympärillä oli merimiesten tapaan sidottu
+punainen nenäliina. Hänen kerityssä päässään oli kalastajalakki;
+pumpulikankaiset housut ja raskaat kengät täydensivät hänen pukunsa.
+
+Mutta sittenkin hän oli merkillinen ilmestys näille Yukonin suistomaan
+yksinkertaisille kalastajille, jotka koko elämänsä olivat silmäilleet
+Beringin merelle ja koko tänä aikana nähneet ainoastaan kaksi valkoista
+miestä -- henkikirjurin ja eksyneen jesuiittapapin. He olivat köyhää
+kansaa, jolla ei ollut kultaa maassaan eikä kallisarvoisia turkiksia
+aitoissaan ja niin olivat valkoiset heidät kaukaa sivuuttaneet.
+Yokonkin oli puolestaan vuosituhansien kuluessa tuonut kaikki Alaskan
+vuorilta kerääntyneen soran ja liejun tälle rannikon osalle, kunnes
+laivat laskivat karille maan näkymättömissä. Sen takia laivat
+välttivätkin tätä rämeistä rannikkoa, pitkine merenlahtineen ja suurine
+liejusärkkineen, ja kalastaja-väestö ei tietänyt sellaisia olevankaan.
+
+Luunveistäjä Koogah perääntyi niin äkkiä, että hän lankesi keppiinsä
+pitkälleen maahan. "Nam-Bok", huusi hän koettaen hurjilla
+ponnistuksilla päästä pystyyn.
+
+"Nam-Bok, jonka meri vei, on tullut takaisin." Miehet ja naiset
+vetäytyivät poispäin ja lapset luikertelivat heidän jalkojensa
+välissä. Ainoastaan Opee-Kwan oli rohkea, niinkuin kylän päämiehen
+tulikin. Hän astui esiin ja katsoi kauan ja vakavasti tulijaa.
+
+"Se on Nam-Bok", sanoi hän vihdoin, ja kun naiset kuulivat hänen
+äänensä varmuuden, ruikuttivat he peljästyksissään ja pakenivat
+kauemmaksi.
+
+Vieraan huulet liikkuivat neuvottomasti ja hänen ruskea kurkkunsa
+liikahteli hänen saamatta sanaakaan suustaan.
+
+"La, la! Nam-Bok se on", rääkkyi Bask-Wah-Wan tukistellen häntä
+kasvoihin. "Minähän olen aina sanonut, että Nam-Bok tulisi takaisin."
+
+"Niin, se on Nam-Bok, joka on tullut takaisin." Tällä kertaa Nam-Bok
+puhui itse, nostaen toisen säärensä bidarkan laidan yli ja niin hän
+seisoi toinen jalka venheessä ja toinen rannalla. Ja taas hänen
+kurkkunsa liikahteli ja väännähteli hänen hakiessaan unohtuneita
+sanoja, ja kun sanat tulivat, olivat ne outokaikuisia ja hän
+maiskutteli huulillaan ääntäessään kurkkuunsa. "Terve, oi veljet",
+sanoi hän, "veljet vanhoilta ajoilta, ennen kuin lähdin maatuulen
+matkaan."
+
+Hän nosti toisenkin jalkansa rannalle, vaan Opee-Kwan viittasi häntä
+takaisin.
+
+"Sinä olet kuollut, Nam-Bok", sanoi hän
+
+Nam-Bok nauroi. "Minä olen lihava."
+
+"Kuolleet ihmiset eivät ole lihavia", päätteli Opee-Kwan. "Sinä olet
+voinut hyvin, mutta se on merkillistä. Kenkään ei voi vastustaa
+maatuulta ja tulla takaisin vuosien kuluttua."
+
+"Minä olen tullut takasin", vastasi Nam-Bok ainoastaan.
+
+"Ehkä sinä olet varjo sitten, entisen Nam-Bokin katoava varjo. Varjot
+tulevat takaisin."
+
+"Minun on nälkä. Varjothan eivät syö."
+
+Mutta Opee-Kwan epäili ja pyyhkäisi hämillään otsaansa. Nam-Bok oli
+myöskin hämillään ja katsoessaan ympärilleen, ei hän nähnyt tervetulon
+katsetta kalastajaväestön silmissä. Miehet ja naiset kuiskailivat
+keskenään. Lapset hiipivät arasti takaisin vanhempiensa luo ja koirat
+ryömivät hänen luokseen nuuskien häntä epäluuloisesti, niskakarvat
+pystyssä.
+
+"Minä synnytin sinut, Nam-Bok ja imetin sinua, kun sinä olit pieni",
+ynisi Bask-Wah-Wan tullen lähemmäksi, "ja oletpa sitten varjo taikka
+et, tahdon minä antaa sinulle nyt syömistä."
+
+Nam-Bok aikoi mennä hänen luokseen, mutta kauhistunut ja uhkaava murina
+sai hänet pysähtymään. Hän sanoi jotakin vieraalla kielellä, joka
+kuulosti samalta kuin 'piru vieköön' ja jatkoi: "Minä en ole mikään
+varjo, minä olen ihminen."
+
+"Kuka tuntee salatut asiat", kysyi Opee-Kwan puoliksi itseltään,
+puoliksi heimolaisiltaan. "Me olemme olemassa, henkäys vaan, ja meitä
+ei enää ole. Jos kerran ihminen voi muuttua varjoksi, niin miksei
+varjokin voi muuttua ihmiseksi? Nam-Bok oli olemassa, mutta häntä ei
+ole. Sen me tiedämme, mutta me emme tiedä, onko tämä Nam-Bok vai
+Nam-Bokin varjo."
+
+Nam-Bok karisti kurkkuansa ja vastasi: "Vanhaan aikaan kauan sitten
+sinun isäsi isä, Opee-Kwan, lähti pois ja tuli takaisin vuosien
+kuluttua. Eikä kukaan kieltänyt häneltä paikkaa leiritulen ääressä.
+Sanotaan..." Hän keskeytti puheensa ja he heristivät korviaan
+kuullakseen hänen sanansa. "Sanotaan", toisti hän, tahallisesti
+korostaen, "että hänen _klooch'insa_ synnytti kaksi poikaa hänen
+takaisintulonsa jälkeen."
+
+"Mutta hän ei ollut missään tekemisissä maatuulen kanssa", vastasi
+Opee-Kwan. "Hän lähti maan sydämeen ja onhan luonnollinen asia, että
+mies voi vaeltaa kauaksi ja aina kauemmaksi sisämaahan."
+
+"Samaten merellä on asian laita, mutta mitä se tähän kuuluu.
+Sanotaan... että isoisäsi kertoi ihmeellisiä asioita näkemistään."
+
+"Niin, hän kertoi ihmeellisiä asioita."
+
+"Minäkin voin kertoa ihmeellisiä asioita", sanoi Nam-Bok houkutellen,
+ja kun he epäröivät, jatkoi hän, "ja antaa lahjojakin."
+
+Hän otti bidarkasta huivin, jonka kudonta ja värit olivat ihmeellisen
+kauniit ja kietoi sen äitinsä olkapäille. Naiset huokasivat
+ihastuneesti yhteen ääneen ja vanha Bask-Wah-Wan hypisteli ja silitteli
+kangasta lapsen lailla leperrellen.
+
+"Hänellä on kerrottavaa", mutisi Koogah.
+
+"Ja lahjoja", lisäsi joku naisista.
+
+Opee-Kwan tiesi, että hänen kansansa oli uteliasta, ja sitäpaitsi hän
+itse tunsi palavaa halua kuulla näitä ihmeellisiä, ennen kuulemattomia
+asioita. "Olemme saaneet paljon kaloja", sanoi hän harkiten, "ja meillä
+on paljon öljyä. Tule siis, Nam-Bok, juhlikaamme."
+
+Kaksi miestä nosti bidarkan hartioilleen, vieden sen leirivalkean
+viereen. Nam-Bok käveli Opee-Kwan'in rinnalla ja kylän väki seurasi
+heitä, lukuunottamatta muutamia naisia, jotka jäivät hetkiseksi huivia
+hyväilemään.
+
+Aterian aikana ei paljoa puhuttu, mutta monta uteliasta katsetta
+kohdistettiin Bask-Wah-Wanin poikaan. Hän tuli tästä hämilleen -- ei
+sen tähden, että hän olisi ollut ujo; itse asiassa oli hylkeenrasvan
+haju vienyt häneltä ruokahalun ja hän tahtoi olla ilmaisematta
+vastenmielisyyttään.
+
+"Syö, sinun on nälkä", käski Opee-Kwan ja Nam-Bok sulki molemmat
+silmänsä ja työnsi kätensä pilaantuneella kalalla täytettyyn astiaan.
+
+"No, no! Älä teeskentele! Tänä vuonna oli runsaasti hylkeitä ja
+väkevien miesten on aina nälkä." Bark-Wah-Wan kastoi erikoisen
+pahentuneen lohen palasen öljyyn ja ojensi sen hemmoitellen tippuvana
+pojalleen.
+
+Koska hänen vatsansa kaikesta päättäen ei ollut niin vahva kuin
+entisaikaan, täytti hän tuskaantuneena piippunsa ja veti muutamia
+sauhuja. Väki söi maiskutellen edelleen ja odotti. Harvat heistä
+tunsivat lähemmin tätä kallisarvoista yrttiä, vaikka silloin tällöin
+voitiin kauppoja tehtäessä saada pienempiä määriä ylen huonoa lajia
+pohjoisessa olevilta eskimoilta. Koogah, joka istui hänen vieressään,
+huomautti, ettei hänellä olisi mitään haikua vastaan, ja kesken
+syömistään, huulet paksussa öljyssä, imi hän ambrasta tehtyä suupalaa.
+Sitten Nam-Bok piteli vapisevalla kädellä vatsaansa, eikä ottanut
+tarjottua piippua takaisin. Koogah voisi pitää piipun, sanoi hän, sillä
+hän oli ajatellut jo alusta lahjoittaa sen hänelle. Ja väki nuoli
+hyppysiään ja kiitteli hänen anteliaisuuttaan.
+
+Opee-Kwan nousi seisomaan. "Ja nyt, oi Nam-Bok, on juhla-ateria syöty
+ja tahtoisimme mielihyvällä kuulla niistä ihmeellisistä asioista joita
+olet nähnyt."
+
+Kalastajaväki taputti käsiään ja ryhtyi töihinsä valmiina kuuntelemaan.
+Miehet veistelivät keihäitä ja leikkasivat kuvia norsunluuhun, naiset
+taas kaapivat ihraa turkishylkeen nahoista ja pehmensivät niitä tai
+neuloivat tossuja suonilangalla. Nam-Bok katseli edessään olevaa
+näytelmää, mutta siinä ei ollut sitä viehätystä, minkä hänen muistinsa
+hänelle oli maalaillut. Kulkijavuosiensa aikana oli hän usein ajatellut
+juuri tätä näkyä, mutta nyt kun ajatus oli toteutunut, tunsi hän
+pettyneensä. Tämä oli hänestä tyhjää ja laihaa elämää, eikä sitä voinut
+verrata siihen, mihinkä hän oli tottunut. Kuitenkin hän avaisi hieman
+heidän silmiään ja hänen omat silmänsä loistivat hänen näin
+ajatellessaan.
+
+"Veljet", alkoi hän, sellaisen miehen teeskentelevällä
+alentuvaisuudella, joka aikoo kertoa tekemistään urotöistä. "Kun lähdin
+oli syyssuvi monta suvea sitten ja jotenkin samanlainen sää kuin nytkin
+näyttää tulevan. Te muistatte kaikki sen päivän, jona lokit lensivät
+matalalla ja kova maatuuli puhalsi, enkä päässyt bidarkallani
+vastatuuleen. Minä käärin bidarkan peiton ympärilleni, ettei vesi
+pääsisi veneeseen ja koko yön taistelin myrskyn kanssa. Ja aamulla ei
+näkynyt mitään maata -- ainoastaan merta -- ja maatuuli puristi minut
+syliinsä ja kantoi minua eteenpäin. Kolme tällaista yötä valkeni, enkä
+sittenkään nähnyt maata ja maatuuli ei minua päästänyt.
+
+"Ja kun neljäs päivä oli käsissä, olin kuin mielipuoli. En jaksanut
+liikuttaa airoani ravinnon puutteessa ja jano pani pääni pyörälle.
+Mutta meri ei ollut enään kiukuissaan ja lempeä etelätuuli puhalsi ja
+katsoessani taakseni näin näyn, joka pani minut luulemaan tulleeni
+hulluksi."
+
+Nam-Bok vaikeni kaivaakseen hampaittensa välistä hiutaleen lohen lihaa,
+joka oli sinne tarttunut, ja miehet ja naiset, unohtaen työnsä,
+odottivat kurkottaen eteensä.
+
+"Siellä oli kanootti, iso kanootti. Jos kaikki kanootit, mitä
+elämässäni olen nähnyt, olisivat yksi kanootti, ei se sittenkään olisi
+niin iso."
+
+Kuului epäileviä huudahduksia ja Koogah, jolla oli niin paljon vuosia
+takanaan pudisti päätään.
+
+"Jos joka bidarka olisi sannanmurunen", jatkoi Nam-Bok uhmaillen, "ja
+jos olisi niin monta bidarkaa, kuin tällä rannalla on sannan murusia,
+ei niistä sittenkään tulisi niin suurta kanoottia kuin se, jonka näin
+neljännen päivän aamuna. Se oli hyvin iso kanootti ja sitä sanottiin
+kuunariksi. Minä näin tämän ihmeellisen vehkeen, tämän ison kuunarin,
+tulevan perässäni ja näin siinä miehiä..."
+
+"Odotas, Nam-Bok!" keskeytti Opee-Kwan, "minkälaisia miehiä ne olivat
+--? isojako miehiä?"
+
+"Ei, sellaisia kuin sinä ja minä."
+
+"Kulkiko se iso kanootti kovaa vauhtia?"
+
+"Kulki."
+
+"Sen laidat olivat korkeita ja miehet lyhyitä", päätteli Opee-Kwan.
+"Ja soutivatko nämä miehet pitkillä airoilla?"
+
+Nam-Bok irvisti. "Ei heillä mitään airoja ollut", sanoi hän.
+
+Kuulijat istuivat suut auki ja tuli pitkä hiljaisuus. Opee-Kwan lainasi
+Koogahin piippua ja veti miettiväisesti pari sauhua. Yksi nuoremmista
+naisista naurahti hermostuneesti, saaden osakseen kiukkuisia
+silmäyksiä.
+
+"Eikö heillä ollut mitään airoja?" kysyi Opee-Kwan hiljaisesti, antaen
+piipun takaisin.
+
+"Etelätuuli oli takana", selitti Nam-Bok.
+
+"Mutta tuuli ajaa hitaasti."
+
+"Kuunarilla oli siivet -- tällaiset." Hän piirsi santaan mastot ja
+purjeet ja miehet tunkeilivat hänen ympärillään tarkastellen
+piirustusta. Tuuli aikalailla, ja selittääkseen asian havainnollisemmin
+tarttui hän äitinsä huivin kulmiin levittäen sen purjeeksi.
+Bask-Wah-Wan torui ja harasi vastaan, mutta tuuli vei häntä kappaleen
+matkaa rantaa pitkin, kunnes hän hengästyneenä kompastui ajopuukasaan.
+Miehet äännähtelivät osoittaakseen, että olivat ymmärtäneet, mutta
+Koogah heitti äkkiä harmaata päätään taaksepäin.
+
+"Hah, hah!" nauroi hän, "onpa se naurettava kapine, se iso kanootti!
+hyvin naurettava kapine! Tuulen leikkikalu. Mihinkä tuuli menee, menee
+sekin. Ei kukaan, joka siinä kulkee, voi sanoa, millekä rannalle hän
+joutuu, sillä hän kulkee aina tuulen mukana ja tuuli kulkee joka
+paikkaan, eikä kukaan tiedä mihinkä."
+
+"Niin se on", myönsi Opee-Kwan totisena, "Myötätuuleen kulkeminen on
+helppoa, mutta vastatuuleen täytyy ankarasti ponnistella, mutta koska
+heillä ei ollut airoja, eivät nämä ison kanootin miehet tehneet työtä
+ollenkaan."
+
+"Heidän ei tarvinnut tehdä työtä", huudahti Nam-Bok vihaisesti.
+"Kuunari kulki myöskin vastatuuleen."
+
+"Ja minkä sinä sanoit kuljettavan -- kuu-kuu-kuunaria?" kysyi Koogah,
+kommeltuen outoon sanaan.
+
+"Tuulen", oli kärsimätön vastaus.
+
+"Siis tuuli kuljetti kuu-kuu-kuunaria vastatuuleen."
+
+Vanha Koogah katsahti merkitsevästi Opee-Kwaniin ja jatkoi naurun
+yltyessä hänen ympärillään: "Tuuli puhaltaa etelästä ja puhaltaa
+kuunaria etelään. Tuuli puhaltaa tuulta vastaan. Tuuli puhaltaa yhteen
+suuntaan ja yhtaikaa toiseen suuntaan. Se on hyvin yksinkertaista. Me
+ymmärrämme, Nam-Bok. Me ymmärrämme erinomaisesti."
+
+"Sinä olet typerä."
+
+"Totuus tulee sinun huuliltasi", vastasi Koogah sävyisästi. "Minun
+ymmärrykseni oli heikko ja asia oli yksinkertainen."
+
+Mutta Nam-Bokin kasvot olivat synkät ja hän sanoi nopeasti sanoja,
+joita he eivät olleet koskaan ennen kuulleet. He alkoivat uudestaan
+veistää luita, ja kaapia nahkoja, mutta hän sulki tiiviisti huulensa
+kielen eteen, jota ei uskottu.
+
+"Tuo kuu-kuu-kuunari", kysyi Koogah yhtä tyynenä. "Oliko se tehty
+yhdestä suuresta puusta?"
+
+"Se oli tehty monesta puusta", tiuskasi Nam-Bok lyhyeen. "Se oli hyvin
+iso."
+
+Hän vaipui jälleen juroon hiljaisuuteen ja Opee-Kwan nyökkäsi
+Koogah'ille, joka kummastellen pudisti päätään ja mutisi: "Se on hyvin
+ihmeellistä."
+
+"Tämä ei ole mitään", sanoi Nam-Bok välinpitämättömästi; "mutta
+näkisitte höyrylaivan. Niinkuin hiekkajyvänen on verrattuna bidarkaan
+ja bidarka verrattuna kuunariin, on kuunari verrattuna höyrylaivaan.
+Sitä paitsi on höyrylaiva tehty raudasta, se on kokonaan raudasta."
+
+"Ei, ei! Nam-Bok", huudahti päällikkö, "kuinka se voi olla mahdollista?
+Rauta menee aina pohjaan. Katsokaas esimerkiksi, minä sain
+vaihtokaupassa toisen kylän päämieheltä rautaisen veitsen ja eilen
+luiskahti rautaveitsi kädestäni ja painui mereen. Kaikella on lakinsa,
+ei ole mitään lakien ulkopuolella olevaa. Sen me tiedämme. Ja
+sitäpaitsi me tiedämme, että samanlaatuisilla esineillä on sama laki ja
+että kaikella raudalla on sama laki. Siis peruuta sanasi, Nam-Bok, että
+me voisimme sinua vielä kunnioittaa."
+
+"Niin se on", sanoi Nam-Bok itsepäisesti. "Höyrylaiva on kokonaan
+raudasta eikä uppoa."
+
+"Ei, se ei ole mahdollista."
+
+"Minä näin sen omin silmin."
+
+"Ei se ole luonnon mukaista."
+
+"Mutta sano minulle Nam-Bok", keskeytti Koogah joka pelkäsi, että jutut
+loppuisivat, "sano minulle kuinka nuo miehet löytävät tiensä merellä,
+kun ei näy maata, jonka mukaan ohjattaisiin?"
+
+"Aurinko näyttää tien."
+
+"Mutta kuinka?"
+
+"Keskipäivän aikaan ottaa kuunarin päämies esineen, jonka lävitse hänen
+silmänsä katselee aurinkoa, ja sitten hän pakoittaa auringon kiipeämään
+taivaalta alas maanäärelle."
+
+"Ne ovat pahoja taikoja!" huudahti Opee-Kwan, kummastellen sellaista
+jumalattomuutta. Miehet nostivat kauhistuneina kätensä ilmaan ja naiset
+huokailivat. "Ne ovat pahoja taikoja. Ei ole hyvä johtaa harhaan suurta
+aurinkoa, joka karkoittaa yön ja antaa meille hylkeet, lohen ja
+lämpöiset ilmat."
+
+"Mitä sitten, jos ne ovatkin pahoja taikoja?" kysyi Nam-Bok
+uhkaavasti. "Olen minäkin katsellut tuon esineen lävitse aurinkoon ja
+pakottanut sen kiipeämään taivaalta alas."
+
+Ne, jotka olivat lähinnä, vetäytyivät äkkiä kauemmaksi hänestä ja yksi
+naisista peitti lapsen kasvot, joka oli hänen rinnoillaan, ettei
+Nam-Bokin katse sattuisi siihen.
+
+"Mutta neljännen päivän aamuna, oi Nam-Bok", sanoi Koogah, "neljännen
+päivän aamuna, kun kuunari tuli perässäsi?"
+
+"Minulla oli vähän voimia jäljellä, enkä voinut soutaa tieheni. Siispä
+minut otettiin laivaan ja kurkkuuni kaadettiin vettä ja minulle
+annettiin hyvää ruokaa. Kahdesti, veljeni, olette te nähneet valkoisen
+miehen, ja nämä miehet olivat kaikki valkoisia ja heitä oli niin monta,
+kuin minulla on sormia ja varpaita. Ja kun minä huomasin, että he
+olivat hyvin ystävällisiä, tulin rohkeammaksi ja päätin itsekseni
+painaa mieleeni kaikki mitä näin. Ja he opettivat minut tekemään mitä
+hekin tekivät, ja antoivat minulle hyvää ruokaa ja makuupaikan. Ja
+päivän toisensa jälkeen kuljimme merellä ja joka päivä päämies otti
+auringon taivaalta ja pani sen sanomaan, missä me olimme. Ja kun aallot
+olivat hyvällä päällä, pyydystimme hylkeitä ja minä ihmettelin kovin,
+sillä he heittivät aina pois lihan ja rasvan ja pitivät ainoastaan
+nahan."
+
+Opee-Kwanin suu värähteli kiivaasti ja hänen piti juuri ruveta
+moittimaan tällaista tuhlausta, kun Koogah potkaisemalla sai hänet
+vaikenemaan.
+
+"Pitkän ajan päästä, kun aurinko oli kadonnut ja ilmaan oli tullut
+purevaa pakkasta, käänsi päämies kuunarin keulan etelään. Päivän
+toisensa jälkeen kuljimme kohti etelää ja itää, emmekä koskaan nähneet
+maata ja olimme likellä sitä kylää, josta miehet olivat kotoisin -- --"
+
+"Kuinka he tiesivät, että he olivat likellä?" kysyi Opee-Kwan, joka ei
+enää voinut hillitä itseänsä. "Eihän maata ollut näkyvissä."
+
+Nam-Bok katsoi häneen vihaisesti. "Enkö minä sanonut, että päämies
+pakoitti auringon alas taivaalta?"
+
+Koogah sovitteli ja Nam-Bok jatkoi.
+
+"Niinkuin sanoin, ollessamme likellä sitä kylää puhkesi kova myrsky ja
+yöllä olimme avuttomia, emmekä tienneet missä olimme -- --"
+
+"Juurihan sanoit, että päämies tiesi -- --"
+
+"Rauhoitu Opee-Kwan! Sinä olet typerä, etkä ymmärrä. Niinkuin sanoin
+olimme yöllä avuttomina, kun myrskyn pauhinassa kuulin yht'äkkiä
+aaltojen hyrskeen rantaa vasten. Ja sitten purjehdimme kovalla
+ryskeellä päin rantaa ja minä jouduin veteen uimaan. Rannikko oli
+kallioista ja monen peninkulman matkalla ei ollut kuin kappale
+hietarantaa, ja siinä kaivoin käteni santaan, siten vetäen itseni
+kuohuista. Toiset miehet olivat varmaankin murskaantuneet kallioihin,
+sillä kukaan heistä, päämiestä lukuunottamatta, ei tullut maihin ja
+hänetkin tunsin vain sormessaan olevasta sormuksesta.
+
+"Kun päivä koitti, eikä kuunarista näkynyt jälkeäkään, käänsin kasvoni
+sisämaahan päin ja lähdin vaeltamaan saadakseni ruokaa ja nähdäkseni
+ihmiskasvoja. Ja tullessani erääseen taloon vietiin minut sisään ja
+annettiin ruokaa, sillä minä olin oppinut heidän kielensä ja valkoiset
+miehet ovat aina ystävällisiä. Ja se talo oli isompi kuin kaikki meidän
+rakentamamme talot ja meidän isäimme ennen meitä rakentamat talot
+yhteensä."
+
+"Se oli mahdottoman suuri talo", sanoi Koogah, peittäen epäilyksensä
+ihmettelevään äänensävyyn.
+
+"Sellaisen talon tekemiseen tarvittiin paljon puita", lisäsi Opee-Kwan
+ottaen opiksi.
+
+"Se ei ole mitään." Nam-Bok kohautti halveksivasti olkapäitään.
+"Niinkuin meidän talomme sen rinnalla, oli se talo niihin verrattuna
+joita myöhemmin olin näkevä."
+
+"Eivätkä ne miehet ole isoja?"
+
+"Ei, sellaisia kun te ja minä", vastasi Nam-Bok. "Minä olin leikannut
+itselleni kepin, jotta minun olisi kevyempi kävellä, ja muistaessani,
+että minun tuli kertoa kaikki teille, veljeni, vedin keppiin viivan
+merkitsemään jokaista siinä talossa asuvaa henkilöä. Minä olin siellä
+monta päivää, tehden työtä, josta he minulle antoivat rahaa; -- Sitä te
+ette tunne, mutta se on erinomaisen hyvää olemassa.
+
+"Ja eräänä päivänä lähdin siitä paikasta kauemmaksi sisämaahan. Ja
+kulkiessani kohtasin paljon ihmisiä ja minä leikkasin pienempiä
+merkkejä keppiin, että kaikki siihen mahtuisivat. Sitten näin
+ihmeellisen asian. Maassa edessäni oli käsivarteni vahvuinen rautatanko
+ja pitkän askeleen päässä siitä oli toinen rautatanko -- --"
+
+"Silloin sinusta tuli rikas", selitti Opee-Kwan, "sillä rauta on
+arvokkaampaa kuin mikään muu maailmassa. Siitä olisi saanut monta
+veistä."
+
+"Ei, ei se ollut minun."
+
+"Se oli löydettyä ja löydetty tavara on laillista omaisuutta."
+
+"Eipä niinkään. Valkoiset miehet olivat asettaneet ne siihen. Ja
+sitäpaitsi olivat nämä kanget niin pitkiä, ettei yksikään mies olisi
+voinut kuljettaa niitä pois -- niin pitkiä että minä en voinut niiden
+loppua nähdä."
+
+"Nam-Bok, siinä oli paljon rautaa", varoitti Opee-Kwan.
+
+"Niin, se oli vaikeata uskoa, vaikka sen omin silmin näin, mutta enhän
+voinut kieltää silmieni todistusta. Ja katsellessani kuulin..." Hän
+kääntyi äkkiä päällikköön päin. "Opee-Kwan, sinä olet kuullut
+merileijonan vihoissaan karjuvan. Kuvittele mielessäsi, että löytyisi
+yhtä monta merileijonaa, kuin meressä on aaltoja ja kuvittele, että
+kaikki nämä merileijonat olisivat yksi merileijona ja tämä yksi
+merileijona ärjyisi. Niin ärjyi kuulemani vehje."
+
+Kalastajaväestö huudahteli suureen ääneen ja Opee-Kwan kuunteli suu
+ammollaan.
+
+"Ja kaukaa näin hirviön, joka oli niin suuri kuin tuhannen valaskalaa.
+Sillä oli yksi silmä ja se sylki sauhua ja ähki suureen ääneen. Minä
+pelkäsin ja juoksin vapisevin jaloin tietä pitkin, joka oli kankien
+välissä. Mutta se tuli tuulen nopeudella, tuo hirviö, ja minä hyppäsin
+rautakangen yli, tuntien sen kuuman hengityksen kasvoissani..."
+
+Opee-Kwan sai taas vihdoinkin sanan suustaan. "Ja -- ja sitten, oi
+Nam-Bok?"
+
+"Sitten se kulki vierestäni pitkin kankia, eikä tehnyt minulle mitään,
+ja kun jalkani taas kannattivat minua, oli se jo hävinnyt näkyvistä. Ja
+se on hyvin tavallinen ilmestys siinä maassa. Eivät naiset eivätkä
+lapsetkaan pelkää sitä. Miehet teettävät niillä hirviöillä työtä."
+
+"Niinkuin me teetämme koirillamme?" kysyi Koogah epäluuloinen välke
+silmissään.
+
+"Niin, aivan niinkuin me teetämme koirillamme."
+
+"Ja kuinka he kasvattavat noita -- vehkeitä?" kysyi Opee-Kwan.
+
+"Eivät he kasvata niitä ollenkaan. Miehet tekevät ne osavasti raudasta
+ja ruokkivat niitä kivillä ja antavat niiden juoda vettä. Kivestä tulee
+tulta ja vedestä höyryä ja veden höyry on niiden sieramien hengitys
+ja -- --."
+
+"No, no! oi Nam-Bok", keskeytti Opee-Kwan. "Kerro meille muista
+ihmeistä. Me kyllästymme tähän, jota emme ymmärrä."
+
+"Ettekö te ymmärrä?", kysyi Nam-Bok epätoivoissaan.
+
+"Ei, me emme ymmärrä", valittivat miehet ja naiset. "Me emme voi
+ymmärtää."
+
+Nam-Bok ajatteli monimutkaista leikkuukonetta ja koneita, joissa näki
+elävien ihmisten kuvia ja niitäkin koneita, joista kuului ihmisten
+ääniä, ja hän tiesi ettei hänen kansansa koskaan ymmärtäisi näitä.
+
+"Uskallanko minä sanoa, että kuljin tällä rautahirviöllä halki maan?"
+kysyi hän katkeralla äänellä.
+
+Opee-Kwan levitti kätensä näyttäen avoimesti epäuskonsa. "Puhu pois,
+mitä hyvänsä. Me kuuntelemme."
+
+"Siis kuljin rautaisella hirviöllä ja tästä annoin rahaa --"
+
+"Sinä sanoit, että sitä ruokittiin kivillä."
+
+"Ja samaten, sinä tyhmyri, sanoin minä, että raha oli jotakin, josta te
+ette mitään tiedä. Niinkuin sanoin, kuljin hirviöllä halki maan ja
+monen kylän kautta, kunnes tulin suolaisen merenlahden rannalla olevaan
+suureen kylään. Ja talojen katot ulottuivat taivaan tähtiin ja pilvet
+ympäröivät niitä ja jokapaikassa oli paljon sauhua. Ja tämän kylän
+pauhina oli kuin meren pauhina myrskyssä ja ihmisiä oli niin paljon,
+että minä heitin pois keppini, enkä enää muistanut siinä olevia
+viiruja."
+
+"Jos olisit tehnyt pieniä viiruja", nuhteli Koogah, "olisit voinut
+kertoa meille..."
+
+Nam-Bok kääntyi kiukkuisena häneen. "Jos minä olisin tehnyt pieniä
+viiruja! Kuule Koogah, sinä luunveistäjä! Jos olisin tehnyt pieniä
+viiruja ei sittenkään siihen keppiin, eikä kahteenkymmeneen keppiin
+olisi ne viirut mahtuneet -- ei, ei edes kaikkiin ajopuihin tämän ja
+naapurikylän välillä. Ja jos teitä kaikkia, naisia ja lapsiakin, olisi
+kaksikymmentä kertaa niin monta ja jokaisella teistä olisi
+kaksikymmentä kättä ja jokaisessa kädessä olisi keppi ja veitsi, niin
+kuitenkaan ei jokaista ihmistä kohti, jonka näin, voisi viirua veistää,
+sillä niin monta heitä oli ja niin nopeasti he tulivat ja menivät."
+
+"Koko maailmassa ei voi olla niin monta ihmistä", väitti Opee-Kwan,
+joka oli aivan huumaantunut ja jonka järkeen ei mahtunut niin suurta
+lukua.
+
+"Mitä sinä tiedät koko maailmasta ja kuinka lavea se on?" kysyi
+Nam-Bok.
+
+"Mutta yhdellä paikalla ei voi olla niin paljon ihmisiä."
+
+"Mikä sinä olet sanomaan, mitä voi olla tai ei voi olla?"
+
+"Sehän on selväkin asia, että yhdessä paikassa ei voi olla niin paljon
+ihmisiä. Heidän kanoottinsa täyttäisivät meren, kunnes siinä ei olisi
+yhtään tilaa. Ja he tyhjentäisivät joka päivä meren, mutta kuitenkaan
+eivät he kaikki saisi tarpeeksi kaloja syödäkseen."
+
+"Siltä se voi näyttää", lopetti Nam-Bok, "mutta niin oli kuitenkin
+asian laita. Ja näin sen omin silmin ja heitin keppini pois." Hän
+haukotteli ja nousi seisomaan. "Olen soutanut pitkän matkan. Päivä on
+ollut pitkä ja minä olen väsynyt. Nyt tahdon nukkua ja huomenna
+juttelemme enemmän näkemistäni asioista."
+
+Bask-Wah-Wan, joka liikkasi arasti edellä, ylpeänä, mutta kuitenkin
+peläten ihmeteltävää poikaansa, vei hänet igloohonsa ja peitti hänet
+rasvaisiin pahanhajuisiin nahkoihin. Mutta miehet jäivät nuotion ääreen
+pitämään kokousta, jossa paljon kuiskailtiin ja kiisteltiin matalalla
+äänellä.
+
+Meni tunti ja toinenkin ja Nam-Bok nukkui ja keskustelua jatkettiin.
+Ilta-aurinko painui luoteeseen ja kello yksitoista oli se melkein
+pohjoisessa. Silloin päällikkö ja luunveistäjä erosivat
+neuvottelukunnasta ja herättivät Nam-Bokin. Hän katseli silmiään
+räpytellen heitä kasvoihin ja käänsi kylkeään nukkuakseen uudelleen.
+Opee-Kwan kävi häntä käsivarteen ja ravisti hänet ystävällisesti mutta
+päättävästi hereille.
+
+"Tule, Nam-Bok, nouse ylös!" komensi hän. "On aika."
+
+"Onko teillä uusi juhla?" huudahti Nam-Bok. "Ei, ei minun ole nälkä.
+Menkää te syömään ja antakaa minun nukkua."
+
+"Sinun on aika lähteä!" jyrisi Koogah.
+
+Mutta Opee-Kwan puhui lauhkeammin. "Sinä olit minun bidarka toverini,
+kun me olimme poikia", sanoi hän. "Yhdessä pyydystimme hylkeitä ja
+koimme lohia padoista. Ja sinä pelastit minun elämäni, Nam-Bok, kun
+meri minut peitti ja olin vajoamaisillani mustiin kalliokuiluihin.
+Yhdessä näimme nälkää ja kärsimme vilua ja yhdessä ryömimme nahkapeiton
+alle ja makasimme toisiimme painautuneina. Tämän takia ja sen
+ystävyyden takia, jota kohtaasi tunsin, surettaa minua, että olet
+tullut takaisin niin tavattomana valehtelijana. Me emme voi ymmärtää ja
+meidän päätämme pyörryttää kaikki kertomasi asiat. Se ei ole hyvä ja
+paljon on puhuttu neuvottelukunnassa. Me lähetämme sinut pois, jotta
+päämme pysyisivät selvinä ja vahvoina, eivätkä menisi järjettömyyksiesi
+takia sekaisin."
+
+"Ne asiat mistä olet puhunut ovat varjoja", jatkoi Koogah puolestaan.
+"Varjojen maailmasta olet sinä puheesi tuonut ja varjojen maailmaan
+sinun tulee viedä ne takaisin. Sinun bidarkasi on valmiina ja
+heimolaiset odottavat. He eivät nuku ennenkuin olet lähtenyt."
+
+Nam-Bok oli hämmästynyt, mutta kuunteli päällikön puhetta.
+
+"Jos sinä olet Nam-Bok", sanoi Opee-Kwan, "olet sinä kauhea ja
+ihmeellinen valehtelija. Jos sinä olet Nam-Bokin varjo, niin puhuit
+sinä varjoista, joista elävien ihmisten ei ole hyvä mitään tietää. Sitä
+isoa kylää, mistä puhuit, pidämme me varjojen kylänä. Siellä liitelevät
+kuolleitten sielut, sillä kuolleita on paljon ja eläviä vähän. Kuolleet
+eivät tule takaisin. Kuolleet eivät koskaan ole tulleet takasin --
+paitsi sinua, ihmeellisine juttuinesi. Ei ole koskaan vielä tapahtunut,
+että kuolleet ovat tulleet takaisin ja jos me sen sallisimme, kohtaisi
+meitä vakavat vastoinkäymiset."
+
+Nam-Bok tunsi hyvin kansansa ja tiesi, että neuvottelukokouksen päätös
+oli horjumaton. Hän antoi siis taluttaa itsensä veden partaalle, jossa
+hänet sovitettiin bidarkaansa ja hänelle annettiin airo käteen. Parvi
+villihanhia lensi eteläänpäin ja mainingit murtuivat pehmeästi ja
+kumeasti santaan. Hämärä peitti maan ja meren, ja pohjoisessa hehkui
+aurinko epäselvänä veripunaisessa sumussa. Lokit lensivät alhaalla.
+Maatuuli puhalsi purevasti ja kylmästi ja kasaantuvat mustat pilvet
+ennustivat rajuilmaa.
+
+"Merestä sinä tulit", messusi Opee-Kwan ennustajan äänellä, "ja mereen
+takaisin on sinun mentävä. Niin on tasapaino palautettu ja lakia
+noudatettu."
+
+Bask-Wah-Wan liikkasi alas vaahdon rajaan ja huusi: "Siunaan sinua
+Nam-Bok, ettäs minua muistit."
+
+Mutta Koogah työnsi Nam-Bokin ulos rannasta, kiskaisi huivin
+Bask-Wah-Wanin hartioilta ja heitti sen bidarkaan.
+
+"Pitkinä öinä on kylmä", valitteli vanha vaimo, "ja pakkanen puree
+vanhoja luita."
+
+"Tuo kappale on varjo", vastasi luunveistäjä, "eivätkä varjot voi sinua
+lämmittää."
+
+Nam-Bok nousi seisomaan saadakseen äänensä kuuluville. "Oi
+Bask-Wah-Wan, äiti, jokas minut synnytit!" huusi hän. "Kuule poikasi
+Nam-Bokin sanoja. Hänen bidarkassaan on tilaa kahdelle ja hän tahtoisi,
+että sinä tulisit hänen kanssaan. Sillä hänen tiensä johtaa sinne,
+missä on kaloja ja öljyä yllin kyllin. Sinne ei pakkanen tule ja elämä
+on helppoa ja rautaiset vehkeet tekevät ihmisten työn. Tahdotko tulla,
+oi Bask-Wah-Wan."
+
+Vanha vaimo epäröi hetken, bidarkan nopeasti loitotessa, sitten hän
+korotti äänensä värisevästi valittaen. "Minä olen vanha, Nam-Bok, ja
+pian minun on lähdettävä alas varjojen joukkoon. Mutta minua ei haluta
+joutua sinne ennen aikojani. Minä olen vanha, Nam-Bok, ja minä
+pelkään."
+
+Valojuova välähti yli tummuneen meren ja kietoi veneen ja miehen
+kullanpunaiseen sädekehään. Sitten kalastajaväki vaikeni, ja kuului
+ainoastaan maatuulen humina ja matalalla lentävien lokkien kirkuna.
+
+
+
+
+Keesh, Keesh'in poika.
+
+
+"Siis tahdon antaa kuusi peitettä, lämpöistä ja kaksinkertaista; kuusi
+viilaa, pitkää ja kovaa; kuusi Hudson Bay-veistä, terävää ja pitkää;
+kaksi kanoottia, Mogum'in tekoa, joka on taitava tekijä; kymmenen
+koiraa, leveäharteista ja väkevää; ja kolme pyssyä, -- yhden on
+liipasin rikki, mutta se on hyvä pyssy ja epäilemättä korjattavissa."
+
+Keesh vaikeni ja silmäili tarkkaavien kasvojen piiriä. Oli Ison
+Kalanpyynnin aika ja hän oli pyytämässä Gnob'ilta tämän tytärtä
+Su-su'a. Paikka oli Yukon'in varrella oleva St. George Mission, ja
+heimot olivat kokoontuneet satojen penikulmien alalta. Pohjoisesta,
+etelästä, idästä ja lännestä olivat ne tulleet, Tozikakat'ista ja
+kaukaisesta Tana-naw'stakin.
+
+"Ja sitäpaitsi, oi Gnob, olet sinä Tana-naw'ein päämies; ja minä,
+Keesh, Keesh'in poika, olen Thlunglet-heitnon päämies. Siksi, koska
+minun siemeneni sikiää sinun tyttäresi kohdussa, vallitkoon myöskin
+ystävyys heimojen kesken, suuri ystävyys, ja Tana-naw ja Thlunglet
+olkoot valaveljeksiä tulevina aikoina. Mitä minä sanoin tekeväni, sen
+teenkin. Ja mitä teet sinä, Gnob, asiaa auttaaksesi?"
+
+Gnob nyökkäsi vakavasti. Hänen kyhmyinen ja vanhuudenryppyinen naamansa
+peitti täydelleen sielun, joka sen takana oli. Hänen pienet silmänsä
+paloivat kuin tuliset kekäleet hänen kimeästi kirkuessaan: "Mutta eihän
+tämä ole kaikki."
+
+"Mitä sitten vielä?" kysyi Keesh. "Enkö minä ole tarjonnut sinulle
+täyttä hintaa? Onko kestään Tana-naw-tytöstä koskaan maksettu niin
+paljon? Sano siinä tapauksessa hänen nimensä!"
+
+Piirissä naurahdeltiin ääneen ja Keesh ymmärsi, että nämä ihmiset
+pilkkasivat häntä.
+
+"Ei niin, Keesh hyvä, et sinä ymmärrä?" Gnob teki anteeksipyytävän
+kädenliikkeen. "Hinta on kohtuullinen. Hinta on hyväkin. Enkä myöskään
+välitä rikkinäisestä liipasimesta. Mutta ei siinä kaikki. Kuinkahan on
+miehen laita?"
+
+"Niin, -- miehen laita?" ilkkui joukko.
+
+"Sanotaan", piipitti Gnob kimeästi, "sanotaan, että Keesh ei kulje
+isäinsä teitä. Sanotaan, että hän on vaeltanut pimeydessä, palvellen
+vieraita jumalia ja että hänestä on tullut pelkuri."
+
+Keesh'in muoto synkistyi. "Se on valhe", huusi hän. "Keesh ei pelkää
+yhtäkään ihmistä."
+
+"Sanotaan", inisi Gnob edelleen, "että hän on suostunut valkoisen
+miehen puheisiin siinä Suuressa Talossa ja että hän kumartaa valkoisen
+miehen jumalaa ja sitäpaitsi, että valkoisen miehen jumalaa ei veri
+miellytä."
+
+Keesh painoi silmänsä maahan ja puristi kätensä intohimoisesti
+nyrkkiin. Raakalaisjoukko nauroi härnäävästi ja shamaani, heimon
+ylipappi ja noita, kuiskutteli Gnob'in korvaan.
+
+Shamaani meni valopiirin äärillä istuvien hahmojen joukkoon ja toi
+sieltä esiin hintelän nuorukaisen, jonka hän työnsi Keesh'in eteen,
+samalla antaen Keesh'in käteen veitsen.
+
+Gnob kumartui eteenpäin. "Keesh! Oi Keesh! Uskallatko sinä tappaa
+ihmisen? Katso! Tämä on Kitz-noo, orja. Iske! Oi Keesh, iske
+käsivartesi täydellä voimalla!"
+
+Poika vapisi, odottaen iskua. Keesh katsoi häneen, hänen mieleensä
+muistui Mr. Brown'in korkeampi moraali ja hän näki silmäinsä edessä Mr.
+Brown'in kummallisen, palavan helvetin loimuavat liekit. Veitsi putosi
+maahan ja poika huokasi, lähtien huojuvin jaloin valopiirin taka.
+Gnob'in jaloissa makasi susikoira, joka paljasti hohtavat hampaansa,
+hyökätäkseen pojan kimppuun. Mutta shamaani potkaisi petoa ja siitä
+Gnob sai uuden ajatuksen.
+
+"Entäs, oi Keesh, mitä sinä tekisit, jos sinulle tehtäisi näin?" Gnob
+tarjosi puhuessaan lohenpalasta Valkohampaalle, ja kun eläimen piti
+tarttua palaseen, löi hän sitä kipeästi kepillä kuonoon. "Ja sitten
+Keesh, tekisitkö senjälkeen noin?" -- Valkohammas ryömi vatsallaan
+takaisin, heiluttaen Gnobllle häntäänsä.
+
+"Kuulkaa!" Madwan'in käsivarteen nojaten oli Gnob noussut seisaalleen.
+"Minä olen hyvin vanha ja juuri sen takia, että olen vanha, kerron
+sinulle asioita. Sinun isäsi, Keesh, oli mahtava mies. Hän ihaili
+jousenjänteen soinnahdusta taistelussa ja omin silmin olen nähnyt hänen
+heittävän keihäänsä niin, että se lävisti miehen ruumiin. Mutta sinä
+olet toisenlainen. Siitä pitäen kun jätit Korpin, palvellaksesi Sutta,
+olet sinä peljännyt verta ja opettanut kansasikin sitä pelkäämään. Se
+ei ole hyvä. Katsos, kun minä olin Kitz-noo'n kokoinen poika, ei koko
+maassa ollut ainoatakaan valkoista miestä, mutta he tulivat,
+yksitellen, nämä valkoiset miehet ja nyt heitä on paljon. Ja he ovat
+levotonta sukua, jotka eivät koskaan malta levätä kylläisinä nuotion
+ääressä, antaen huomispäivän pitää huolta omasta ruo'astansa. Näyttää
+siltä, kuin heitä painaisi kirous, joka heidän on karkoitettava työllä
+ja raadannalla."
+
+Keesh hämmästyi. Hän muisti hämärästi Mr. Brown'in kertoneen jostakin
+Adamista ennen vanhaan, ja Mr. Brown oli siis puhunut totta.
+
+"Niin ottavat nämä valkoiset miehet kaiken mitä näkevät ja käyvät
+kaikki paikat ja katselevat kaikkea. Ja yhä uusia tulee heidän
+jäljissään ja ellei mitään tehdä, valloittavat he kaiken maan, ja
+Korpin heimoille ei jää mitään sijaa. Sentähden on paras, että
+taistelemme heitä vastaan, kunnes heistä ei ole yhtään jäljellä.
+Silloin meillä on käsissämme tiet ja maat, ja ehkä lapsemme ja lastemme
+lapset kukoistavat ja tulevat lihaviksi. On syttyvä uusi sota, kun Susi
+ja Korppi ryhtyvät taisteluun, mutta Keesh ei taistele, eikä anna
+väkensäkään taistella. Siksi ei ole hyvä, että hän ottaisi tyttäreni
+luokseen. Minä olen puhunut, minä, Gnob, Tana-naw'n päämies."
+
+"Mutta valkoiset miehet ovat hyviä ja suuria", vastasi Keesh.
+"Valkoiset miehet ovat opettaneet meille paljon. Valkoiset miehet ovat
+antaneet meille peitteitä ja veitsiä ja pyssyjä sellaisia, joita emme
+me koskaan ole tehneet, emmekä taitaisikaan tehdä. Minä muistan kuinka
+me elimme ennen heidän tuloaan. En ollut silloin vielä syntynyt, mutta
+olen sen isältäni kuullut. Kun kävimme metsällä, täytyi meidän hiipiä
+niin likelle hirveä, että keihäämme siihen kannatti. Nyt käytämme
+valkoisen miehen kivääriä, joka kantaa kauemmaksi kuin pienen lapsen
+parkuna kuuluu. Me söimme kalaa ja lihaa ja marjoja -- ei ollut mitään
+muuta syötävää -- ja me söimme ilman suolaa. Kuinka moni teistä tahtoisi
+jälleen syödä kalaa ja lihaa ilman suolaa?"
+
+Tämä puhe olisi vaikuttanut, ellei Madwan olisi hypähtänyt pystyyn,
+ennenkuin oli tullut hiljaisuus.
+
+"Ensin kysymys sinulle, Keesh. Valkoinen mies Isossa Talossa sanoo
+sinulle, että on väärin tappaa. Mutta emmekö me tiedä, että valkoiset
+miehet tappavat? Olemmeko me unohtaneet Koyokuk'in suurta taistelua,
+taikka Nuklukyeto'n taistelua, jossa kolme valkoista miestä tappoi
+kaksikymmentä Tozikaka miestä? Luuletko sinä, että me emme enää
+muistaisi niitä kolmea Tana naw'n miestä, jotka valkoinen mies
+Macklewrath tappoi? Sano minulle, oi Keesb, miksi shamaani Brown
+opettaa sinulle, että on väärin tapella, kun kaikki hänen veljensä
+kerran tappelevat?"
+
+"Ei, ei siihen kaivata vastausta", inisi Gnob, Keesh'in selvitellessä
+näennäisiä vastakohtia. "Asia on vallan yksinkertainen. Hyvä Mies Brown
+tahtoisi pidellä Korppia, hänen veljiensä kyniessä siltä höyhenet." Hän
+korotti ääntään. "Mutta niin kauan kuin yksikään Tana-naw jaksaa iskun
+antaa, tahi tyttö synnyttää poikalapsen, ei Korppia kynitä."
+
+Gnob kääntyi nuotion takana istuvan tumman, nuoren miehen puoleen. "Ja
+mitä sanot sinä, Makamuk, joka olet Su-Su'n veli?"
+
+Makamuk nousi seisomaan. Hänen naamassaan oleva pitkä arpi piti hänen
+huultaan alinomaisessa irvistyksessä, joka ei sopinut yhteen silmien
+hurjan loisteen kanssa. "Tänään", alkoi hän poiketen tahallaan
+aiheesta, "kuljin kauppamies Macklewrath'in majan ohitse. Ja ovessa
+näin lapsen, joka nauroi auringonpaisteessa. Ja lapsi katsoi minuun
+kauppamies Macklewrath'in silmillä ja peljästyi. Äiti juoksi sen luokse
+ja lohdutteli sitä. Äiti oli Ziska, Thlunglet-nainen."
+
+Hänen äänensä hukkui raivoisaan ulvontaan, mutta hän sai sen
+vaikenemaan kääntymällä mahtavalla eleellä Keesh'iin päin ja hän nosti
+kätensä, uhkaavasti osoittaen sormellaan:
+
+"Vai niin, te Thlunglet'in miehet? Te annatte pois naisenne ja tulette
+sitten Tana-naw'laisilta pyytämään uusia? Mutta me tarvitsemme itse
+naisemme, Keesh, sillä meidän on siitettävä miehiä, paljon miehiä, sen
+päivän varalle, jona Korppi taistelee Sutta vastaan."
+
+Hyväksymismyrskyn läpi tunki Gnobin kimakka ääni: "Entäs sinä,
+Nossabok, joka olet hänen rakkain veljensä?"
+
+Nuori mies oli notkea ja sorjavartaloinen. Hänellä oli tyyppinsä
+voimakas kotkamainen nenä ja korkea otsa, ja jonkin hermovian takia hän
+silloin tällöin räpäytti toista silmäänsä omituisen miettiväisesti.
+Nytkin, hänen noustessaan, painui hänen toinen silmänluomensa
+hetkiseksi alas. Mutta sille ei naurettu niinkuin tavallisesti.
+Jokainen naama oli totinen. "Minäkin kuljin kauppamies Macklewrath'in
+majan ohi", alkoi hän pehmeällä tyttömäisellä äänellä, joka oli hyvin
+nuorekas ja muistutti hänen sisarensa ääntä. "Ja minä näin indianeja,
+joiden hiki valui silmiin ja joiden polvet vapisivat väsymyksestä, --
+minä näin indianien ähkivän kaataessaan tukkeja aitan rakennukselle,
+jonka Macklewrath aikoo teettää. Ja omin silmin näin heidän hakkaavan
+puita, että shamaani Brown'in Iso Talo pysyisi lämpöisenä pitkien öiden
+pakkasilla. Tämä on naisten työtä. Koskaan ei Tana-naw tekisi
+sellaista. Me olemme miesten veriveljiä, emmekä naisten, ja
+Thlunglet-miehet ovat naisia."
+
+Syntyi syvä hiljaisuus ja kaikkien silmät kääntyivät Keesh'iin. Tämä
+katseli tarkasti ja kylmästi ympärilleen, katsoen jokaista
+täysikasvuista miestä suoraan silmiin. "Vai niin", sanoi hän tyynesti.
+Ja toisti, "vai niin." Sitten hän sen enempää sanomatta kääntyi ja
+poistui pimeyteen.
+
+Konttaavien pikkulasten ja takkuisten susikoirien lomitse kulki hän
+ison leirin läpi sen ulkolaitaan, jossa hän tapasi naisen, joka
+nuotiotulen ääressä teki työtä. Köynnöskasvien juurista revityistä
+kaistaleista punoi hän siimoja kalastusta varten. Hetkisen katseli mies
+hiljaa, kuinka tytön taitavat kädet selvittelivät sotkeuntuneita
+kuorensyitä. Kaunis oli hän katsella työhönsä kumartuneena,
+vahvarakenteinen, korkeapovinen ja lanteilta leveä, äidiksi luotu. Ja
+loimuava valkea kultasi hänen vaskenväriset kasvonsa, hänen tukkansa
+oli sinisen musta ja hänen silmänsä kuin musta meripihka.
+
+"Oi, Su-Su", sanoi hän lopulta, "sinä olet menneinä aikoina minua
+ystävällisesti silmäillyt ja myöskin päivinä, jotka vielä ovat nuoria."
+
+"Minä silmäilin sinua ystävällisesti siksi, että olit Thlunglet'in
+päällikkö", vastasi tyttö nopeasti, "ja senkin tähden, että olit iso ja
+väkevä."
+
+"Niin --"
+
+"Mutta se tapahtui vanhana kalastusaikana", kiiruhti hän lisäämään,
+"ennenkuin shamaani Brown tuli opettaakseen sinulle pahoja asioita ja
+ennenkuin hän johti jalkasi oudoille teille."
+
+"Mutta minä tahtoisin sanoa sinulle --"
+
+Tyttö nosti kätensä liikkeellä, joka muistutti hänen isäänsä. "Ei, minä
+tiedän jo mitä sinä aijot sanoa, oi Keesh, ja tahdon nyt siihen
+vastata. On säädetty, että veden kalat ja metsän pedot synnyttävät
+jälkeläisiä, kukin lajinsa mukaan. Ja se on oikein. Sama on naisten
+laita. Heidän tulee jatkaa lajiansa ja tyttö, impenäkin ollessaan
+aavistaa lastensynnytyksen tuskat ja kivun rinnoissaan ja tuntee pienet
+kätöset kaulansa ympärillä. Ja kun tämä tunne on voimakas, hakee
+jokainen tyttö salasilmäyksin itselleen miestä, joka kelpaisi hänen
+lastensa isäksi. Näin tunsin, kun katsoin sinuun ja huomasin, että sinä
+olit iso ja väkevä, metsämies ja petojen ja miesten voittaja, joka
+voisi hankkia ruokaa silloin kun minun tulisi syödä kahden puolesta,
+joka voisi suojella minua vaaroilta avuttomuuteni lähetessä. Mutta tämä
+oli ennen sitä päivää, jona shamaani Brown tuli maahan opettaakseen
+sinua --"
+
+"Mutta, se ei ole oikein, Su-Su. Sen minä tiedän varmasti --"
+
+"Ei ole oikein tappaa. Minä tiedän mitä sinä tahdot sanoa. Siitä siis
+lapsesi mielesi mukaan, siitä sellaisia, jotka eivät tapa; mutta älä
+vaadi että Tana-naw't sen tekisivät. Sillä sanotaan ajan tulevan,
+jolloin Korppi ja Susi taistelevat keskenään. Siitä en tiedä, sillä se
+on miesten asia, mutta tiedän, että minun on sitä aikaa varten
+synnytettävä miehiä."
+
+"Su-Su", keskeytti Keesh, "sinun täytyy minua kuulla --"
+
+"_Mies_ löisi minua kepillä ja pakottaisi minut kuulemaan", vastasi hän
+halveksien. "Mutta sinä -- -- kas tässä!" Hän antoi tukun kuituja miehen
+käteen. "Minä en voi sinulle antaa itseäni, mutta nämä kyllä. Sinun
+käsiisi ne sopivat parhaiten. Se on naisten työtä. -- Ala siis."
+
+Mies heitti ne luotaan ja hänen verensä kiehui vihaisesti vaskenvärisen
+ihon alla.
+
+"Ja vielä vähän", jatkoi nainen. "Löytyy vanha tapa, jonka sekä sinun
+että minun isäni tunsivat. Jos mies kaatuu taistelussa, viedään hänen
+päänahkansa voiton merkiksi. Hyvä on. Mutta sinun, joka olet Korpin
+jättänyt, on tehtävä enemmän. Sinun tulee tuoda minulle, ei päänahkoja
+vaan pääkalloja, kaksi pääkalloa, ja tuotuasi ne, en anna sinulle
+kuituja, vaan koristellun vyön tuppineen ja pitkän venäläisen veitsen.
+Silloin silmäilen sinua taas ystävällisesti, ja silloin on kaikki taas
+hyvin."
+
+"Vai niin", sanoi mies tyynesti. "Vai niin." Sitten hän kääntyi ja
+poistui valon piiristä.
+
+"Ei, oi Keesh." huusi tyttö hänen jälkeensä. "Ei kahta päätä, vaan
+vähintäin kolme!"
+
+Mutta Keesh oli uudelle uskolleen kuuliainen, eli vanhurskaasti ja
+vaati heimonsa kansan tottelemaan pastori Jackson Brownin käskyjä. Koko
+kalastusaikana hän ei välittänyt Tana-naw'sta eikä huolinut heidän
+pilkastaan, eikä eri heimojen naisten nauruista. Kalastuksen jälkeen
+lähti Gnob ja hänen kansansa, mukanaan suuret varastot sekä auringossa
+kuivattua että savustettua lohta, metsästämään Tana-naw heimon
+sydänmaille. Keesh näki heidän lähtevän, mutta kävi siitä huolimatta
+Lähetyksen jumalanpalveluksissa, joissa hän säännöllisesti rukoili ja
+johti laulua syvällä bassoäänellään.
+
+Pastori Jackson Brown nautti tästä syvästä bassoäänestä ja katsoen
+hänen eteviin ominaisuuksiinsa, piti hän Keeshiä etevimpänä
+oppilaanaan. Siihen ei Macklewrath luottanut. Hän ei uskonut pakanoiden
+kääntymisen pysyväisyyteen, eikä peitellyt mielipidettään. Mutta Mr
+Brown oli tavallansa suuripiirteinen mies, ja hän todisti eräänä
+pitkänä syysiltana kauppamiehelle kaiken tämän niin vakuuttavasti, että
+kauppamies, jonka oli täytynyt luopua näkökohdasta toisensa jälkeen
+tuskaantuneena sanoi lopulta: "Piru vieköön, Brown, käännyn itsekin,
+jos Keesh pitää sekoittamattomana värinsä kaksi vuotta!" Mr. Brown ei
+koskaan päästänyt tilaisuutta käsistään, siis löi hän vetoa
+yksinkertaisesti lyömällä kättä, ja tämän jälkeen oli Keeshin
+käyttäytymisen ratkaistavissa, mihinkä Macklewrathin sielu lopulta
+joutuisi.
+
+Mutta eräänä päivänä kun talven tullen lumi oli niin tarpeeksi kattanut
+maan että päästiin kulkemaan, kuultiin uutisia. Tana naw-mies tuli St.
+George Missioniin ostamaan ampumavaroja ja kertoi, että Su-Su oli
+luonut silmänsä Nee-Koo'hon joka oli mainio, nuori metsästäjä ja oli
+hänestä vanhan Gnobin nuotiolla tarjonnut suurenmoisen hinnan. Jotenkin
+samaan aikaan tapasi pastori Jackson Brown Keesh'in joelle vievällä
+metsätiellä. Keeshin parhaat koirat olivat valjastettuina hänen rekensä
+eteen, johonka hän oli sitonut parhaimman lumikenkäparinsa.
+
+"Mihinkä olet matkalla, oi Keesh? Metsästämäänkö?" kysyi Mr Brown
+indianien tapaan.
+
+Keesh katsoi häntä minuutin verran kiinteästi silmiin, sitten hän käski
+koiransa liikkeelle. Sen jälkeen sanoi hän miettiväisesti katsoen
+lähetyssaarnaajaan: "En! Suoraa päätä helvettiin."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aukeamalla oli kolme yksinäistä, matalaa telttaa, jotka ikäänkuin
+tahtoivat kaivautua lumen sisään, synkkää yksinäisyyttä pakoon. Tusinan
+askeleen päässä oli jylhä metsä. Ylläkään ei nähnyt taivaan puhdasta
+sineä, ainoastaan muodottoman, sumuisen lumitäytteisen pilvistön. Ei
+tuulta, ei ääntä, ei mitään muuta kuin lunta ja hiljaisuus. Ei myöskään
+leirin vilkasta elämää, sillä metsämiehet olivat yllättäneet
+peuralauman sivultapäin ja saalis oli ollut suuri. Nyt oli paastoamisen
+jälkeen vietetty suuret juhlat, ja sentähden makasivatkin kaikki
+syvässä unessa peurannahkaisten kattojensa alla, vaikka olikin
+keskipäivä.
+
+Erään teltan ulkopuolella palavan tulen ääressä oli viisi paria
+lumikenkiä ja nuotion vieressä istui Su-Su. Hänen päänsä, tukkansa ja
+kaulansa olivat oravannahkaisen kaavun peitossa, mutta paljain
+käsin piteli hän näppärästi neulaa ja suonilankaa, valmistellen
+purppuranpunaisella vaatteella vuoratun nahkavyön viimeisiä koristeita.
+Jossakin, jonkin teltan takana, haukahti koira terävästi. Kerran tytön
+isä äännähteli unissaan hänen takanaan olevassa teltassa. "Pahoja
+unia", hymyili hän itsekseen. "Hän vanhenee jo ja viimenen liha-annos
+oli liian suuri."
+
+Hän kiinnitti viimeisen helmen, solmisi langan ja kohensi tulta.
+Katsottuaan kauan tuleen, nosti hän päätään ja kuunteli lumen
+narskumista mokkasiineihin puettujen jalkojen alla. Keesh seisoi hänen
+vieressään hiukan etukumarassa taakan tähden, jota hän kantoi
+selässään. Se oli peitetty pehmeäksi parkittuun hirven nahkaan ja Keesh
+heitti sen huolimattomasti lumeen ja istuutui. He katsoivat kauan
+toisiaan puhumatta sanaakaan.
+
+"Pitkä matka, oi Keesh", sanoi tyttö viimein, "pitkä matka on S:t.
+Georg Missionista Yukonin varrella, tänne."
+
+"Niin on", vastasi hän hajamielisesti, silmät tiukasti tähdättyinä
+vyöhön, jonka suuruuden hän pani merkille. "Mutta missä on veitsi?"
+kysyi hän.
+
+"Tässä." Su-Su otti sen esiin parkastaan ja välähytteli sen
+paljastettua terää tulen loimussa. "Se on hyvä veitsi."
+
+"Anna se minulle!" komensi Keesh.
+
+"En, Keesh", nauroi hän. "Ehkä et sinä ole syntynyt kantamaan sitä."
+
+"Anna se minulle", toisti mies muuttamatta ääntään. "Olen siihen
+syntynyt."
+
+Mutta tytön silmät, jotka olivat kiemailevasti tähdättyinä
+hirvennahkaan hänen takanaan, huomasivat sen alla olevan lumen
+vähitellen punertuvan. "Onko se verta, Keesh?" kysyi hän.
+
+"On, se on verta. Mutta anna minulle tuo vyö ja pitkä venäläinen
+puukko."
+
+Tyttö tunsi äkkiä pelkoa, mutta häntä vavistutti, kun mies raa'asti
+riuhtaisi häneltä vyön, mutta tämä raakuus vavistutti häntä
+miellyttävästi. Hän katsoi mieheen hellästi ja tunsi kaipausta
+rinnassaan ja pienet lapsenkädet kaulansa ympärillä.
+
+"Tämä on tehty pienemmälle miehelle", huomautti mies yrmeästi, vetäen
+sisäänpäin suolivyötään ja kiinnittäen soljen ensimäiseen läpeen.
+
+Su-Su hymyili, ja hänen silmänsä tulivat vielä hellemmiksi. Taas tunsi
+hän nuo pehmoiset kätöset kaulansa ympärillä. Mies oli kaunis katsella,
+vyö tosin oli pieni, tehty pienemmälle miehelle, mutta mitä siitä?
+Voihan hän tehdä uusia vöitä.
+
+"Mutta veri?" kysyi hän uuden kasvavan toivon elähdyttämänä. "Veri,
+Keesh? Onko se... onko ne... päitä?"
+
+"Ovat."
+
+"Ne ovat varmaan ihan tuoreita, sillä muuten olisi veri jäätynyt."
+
+"Niin, nyt ei ole kylmä ja ne ovat tuoreita, aivan tuoreita."
+
+"Oi Keesh!" Hänen kasvonsa olivat lämpöiset ja kirkkaat. "Ja ne ovat
+minulle?"
+
+"Niin, sinulle."
+
+Hän tarttui hirvennahan kulmaan, repäisi sen auki ja päät vierivät
+tytön eteen.
+
+"Kolme", kuiskasi Keesh hurjasti, "ei, vähintäin neljä."
+
+Mutta Su-Su istui jäykistyneenä. Siinä ne nyt olivat, --
+pehmeäpiirteinen Nee-Koo, Gnob'in vanha kyhmyinen naama, Mahamuk, joka
+irvisti hänelle halkinaisella huulellaan, ja vihdoin Nossabok
+tyttömäisine poskineen ja toinen silmäluomi vanhaan tapaan omituisen
+miettiväisesti roikuksissa. Siinä ne makasivat tulenloimun valaistessa
+niitä ja leikkiessä niiden kanssa ja jokaisesta päästä levisi punainen
+piiri lumeen.
+
+Tulen sulattama lumi painui Gnobin pään alta ja se vieri kuin olisi se
+ollut elävä olento, pysähtyen tytön jalkojen juureen. Mutta hän ei
+liikahtanutkaan. Keesh istui myöskin liikkumatta, hän ei räpäyttänyt
+silmiään, katsoi vaan taukoamatta tyttöön.
+
+Metsässä pudotti honka liian raskaan lumitaakkansa ja jymähdys kaikui
+kumeana solassa, mutta kumpikaan ei liikahtanut. Lyhyt päivä oli äkkiä
+mennyt mailleen ja pimeys peitti leirin, kun Valkohammas juoksi
+nuotiolle. Se pysähtyi tunnustellakseen maaperää, mutta kun sitä ei
+ajettu pois, tuli se likemmäksi. Se käänsi äkkiä kuononsa sivullepäin,
+sen sieramet värisivät ja niskakarvat nousivat pystyyn; sitten se
+seurasi vainuaan suoraan isäntänsä pään luokse. Ensin se haisteli sitä
+varovasti ja nuoli sen otsaa punaisella roikkuvalla kielellään. Sitten
+se äkkiä istui, nosti kuononsa kohti ensimäistä himmeätä tähteä ja
+päästi pitkän sudenulvonnan.
+
+Tämä herätti Su-Sun'in. Hän katsoi Keesh'iin, joka oli paljastanut
+venäläisen veitsen ja katseli häntä tarkkaavaisesti. Miehen kasvot
+olivat lujat ja järkähtämättömät ja hän luki niistä tuomionsa. Hän
+heitti yltään parkansa pääkappaleen, paljasti kaulansa ja nousi
+seisomaan. Hän seisoi hiljaa, pitkällä katseella katsellen ympärilleen
+lumettunutta metsää, himmeitä tähtiä, leiriä, lumessa olevia lumikenkiä
+-- viimeisellä, koko elämää käsittävällä katseella. Kevyt tuulahdus
+puhalsi hänen tukkansa sivullepäin ja hengenvedon ajaksi käänsi hän
+päänsä tuulta vasten.
+
+Hän ajatteli lapsiaan, jotka eivät koskaan syntyisi, meni sitten
+Keesh'in luo ja sanoi: "Minä olen valmis."
+
+
+
+
+Kaunis Li-Wan.
+
+
+"Aurinko laskee, Canim, ja päivän kuumuus on ohitse!"
+
+Näin huusi Li-Wan miehelle, jonka pää oli oravannahkaisen vällyn
+peitossa, mutta hän huusi matalalla äänellä, ikäänkuin olisi hänen
+vaikea valita. Toisella puolella oli velvollisuus herättää hänet ja
+toisella pelko nähdä hänet hereillä. Sillä hän pelkäsi isoa miestään,
+joka ei muistuttanut keitään niistä miehistä, joita hän oli tuntenut.
+
+Hirvenpaisti kärisi levottomasti ja hän siirsi paistinpannun hiilloksen
+sivuun. Samalla hän piti tarkalla kahta Hudsonbay-koiraa, jotka kuola
+tippuen punaisista kielistään, seurasivat hänen jokaista liikettään. Ne
+olivat isoja, pörröisiä retkaleita, jotka olivat ryömineet nuotin
+viereen, tuulen alle, siten ohuessa savussa ollen, ollakseen rauhassa
+tuhansittain parveilevilta hyttysiltä. Li-Wanin katsoessa alas
+jyrkännettä, jonka juurella Klondyken paisuneet vedet vyöryivät
+vuorien lomitse, ryömi yksi koirista vatsallaan kuin käärme esiin ja
+taitavalla, kissamaisella käpäläniskulla repäisi se palasen kuumaa
+lihaa pannusta maahan. Mutta Li-Wan oli pitänyt tätä silmällä ja se
+hypähti takasinpäin muristen ja koettaen purra, kun hän löi sitä
+kuonoon tulikekäleellä.
+
+"Ehei, Olo", nauroi hän ja otti lihan maasta, päästämättä koiraa
+silmistään. "Sinun on aina nälkä, ja sen takia sinun kuonosi johtaa
+sinut loppumattomiin ikävyyksiin."
+
+Mutta Olon toveri liittyi siihen ja yhdessä uhmasivat ne naista. Niiden
+niskakarvat nousivat kiukkuisesti pystyyn ja ne nostivat ohkoisia
+huuliansa pahaa-ennustaviin ryppyihin, paljastaen kamalat ja uhkaavat
+torahampaansa. Niiden kuono rypistyi ja värisi ja ne murisivat kuin
+sudet, ja koko niiden suvun viha ja pahuus yllytti niitä käymään naisen
+kimppuun, vetääkseen hänet nurin.
+
+"Ja sinäkin, Bash, joka olet yhtä villi kuin isäntäsi, etkä tahdo elää
+sovussa sen käden kanssa joka sinua ruokkii! Tämä riita ei kuulu
+sinuun, niin että tästä saat! ja tästä!"
+
+Näin huutaessaan ahdisti hän niitä kekäleellä, mutta ne välttivät
+iskut, eivätkä väistyneet. Ne erosivat toisistaan ja lähestyivät häntä
+ryömimällä ja muristen eripuolilta. Li-Wan oli tapellut vallasta
+susikoirien kanssa aina siitä asti kun hän tepasteli nahkakimppujen
+joukossa teltassa, ja hän tiesi että ratkaiseva hetki oli käsissä. Bash
+oli pysähtynyt lihakset jännitettyinä ja valmiina hyppäämään; Olo ryömi
+vielä eteenpäin, sopivalle välimatkalle päästäkseen.
+
+Li-Wan tarttui kahteen kekäleeseen pidellen niitä hiiltyneistä päistä
+ja katsoi eläimiä silmiin. Toinen pysyi poissa, mutta Bash ryntäsi päin
+ja hän otti sen ilmassa vastaan palavalla aseellaan. Kuului
+tuskanulvontaa ja tuntui väkevää palaneen lihan ja karvojen katkua, kun
+se kiereskeli liassa ja nainen pisti hehkuvan halon sen suuhun. Purren
+hurjasti ympärilleen heittäytyi se sivullepäin ettei hän siihen
+ulottuisi ja lähti kauhusta suunniltaan pakoon. Olo oli toiselta
+puolelta perääntynyt, kun Li-Wan huomautti sille paremmuudestaan
+heittämällä sitä halolla, joka sattui sen kylkiluihin. Sitten pari
+vetäytyi kekälesateessa pois ja leirin ulkolaidassa ne nuolivat
+haavojaan, murisivat ja vinkuivat.
+
+Li-Wan puhalsi tuhan pois lihasta ja istuutui uudestaan. Hänen
+sydämensä ei sykkinyt yhtään kiivaammin ja asia olikin jo vanha, sillä
+tällainen kuului elämän menoon. Canim ei ollut liikahtanutkaan
+temmellyksen aikana, ainoastaan kuorsannut.
+
+"Tule Canim!" huusi hän, "päivän kuumuus on mennyt ja tie odottaa
+jalkojamme."
+
+Oravannahkavällyt liikahtivat ja ruskea käsivarsi heitti ne syrjään.
+Mies räpäytti silmiänsä ja sulki ne taas.
+
+Hänen kantamuksensa on painava, ajatteli nainen, ja hän on väsynyt
+aamupäivän työstä.
+
+Hyttynen pisti häntä niskaan ja hän hieroi peittämättömään paikkaan
+märkää savea, jota hän otti saapuvilla olevasta möhkäleestä. Koko aamun
+kiivetessään vuoria ylös, kokonaisten hyttyspilvien heitä ympäröidessä,
+olivat mies ja nainen hieroneet itseensä tuota sitkeää savea, joka
+auringossa kuivattuaan peitti heidän kasvonsa naamiolla. Näitä
+naamioita, jotka kasvojen lihaksien liikkeestä olivat toisin paikoin
+halkeilleet, täytyi yhtämittaa paikkailla, niin että savikerros oli
+eripaksuista ja merkillisen näköistä.
+
+Li-Wan ravisteli Canimia varovasti, mutta itsepintaisesti, kunnes hän
+heräsi ja nousi istumaan. Ensimäiseksi katsoi hän aurinkoa ja saatuaan
+tältä taivaankellolta tiedon, laahusti hän valkean viereen ja rupesi
+ahneesti syömään. Hän oli kookas indiani, runsaasti kuuden jalan
+mittainen, leveärintainen ja vahvalihaksinen ja hänen silmänsä olivat
+eloisammat ja todistivat suurempia henkisiä lahjoja kuin hänen
+rodullaan ylipäänsä oli. Tahdonlujuutta osottavat syvät juovat uursivat
+hänen kasvojaan, jotka ilmaisivat alkuperäistä vakavuutta, lujaa tahtoa
+ja synnynnäistä kesyttymättömyyttä, joka ei luopunut aikeistaan ja
+kohdatessaan vastusta voi yltyä tylyyn julmuuteen.
+
+"Huomenna, Li-Wan, juhlitaan." Hän imi ytimen luusta, jonka hän sitten
+heitti koirille. "Me teemme pannukakkuja, paistamme ne sianrasvassa ja
+siroitamme sokeria päälle, jotta ne tulevat maukkaammiksi."
+
+"Pannukakkuja?" kysyi nainen kummallisesti pureskellen sanaa.
+
+"Niin", vastasi Canim ylimielisesti. "Ja minä opetan sinulle uusia
+keittotapoja. Siitä, mistä juuri puhuin, sinä et tiedä mitään, etkä
+monesta muustakaan asiasta. Sinä olet asunut koko elinikäsi pienessä
+maailman kolkassa, etkä tiedä mitään. Mutta minä --" Hän röyhisti
+rintaansa ja katsoi naiseen itsetietoisesti, -- "Minä olen suuri
+matkamies ja olen käynyt jokapaikassa valkoihoistenkin luona, ja minä
+tunnen heidän tapansa ja monen kansan tavat. Minä en ole puu, joka on
+tuomittu aina olemaan samassa paikassa, ja joka ei tiedä mitä viereisen
+kukkulan takana on; sillä minä olen Canim, Kanootti, joka olen luotu
+kulkemaan sinne ja tänne ja matkaamaan poikki ja halki ja ristiin ja
+rastiin maailmaa."
+
+Nainen painoi päänsä nöyrästi alas. "Se on totta. Minä olen syönyt
+kalaa ja lihaa ja marjoja koko elämäni ijän ja asunut pienessä maailman
+kolkassa, enkä ole uneksinutkaan siitä, että maailma on näin avara,
+kunnes sinä varastit minut kansani joukosta ja minä olen keittänyt
+sinulle ruokaa ja kantanut tavaroitasi loppumattomilla matkoilla." Hän
+katsoi äkkiä mieheen. "Sano minulle, Canim, eikö tämä matka koskaan
+lopu?"
+
+"Ei", vastasi hän, "minun matkani on niinkuin maailma; se ei lopu
+koskaan. Minun matkani on maailma, ja siitä asti kuin jalkani minua
+kannattivat olen minä matkustanut ja tulen matkustamaan kunnes kuolen.
+Isäni ja äitini ovat ehkä kuolleet, mutta siitä on kauvan kun heidät
+näin, enkä pidä väliäkään. Minun heimoni on sinun heimosi kaltainen. Se
+pysyy yhdessä kohdin -- kaukana täältä -- mutta minä en välitä
+heimostani, sillä minä olen Canim, Kanootti."
+
+"Ja täytyykö minun, joka olen väsynyt, kulkea kanssasi kunnes kuolen?"
+
+"Sinä, Li-Wan, olet minun vaimoni ja vaimon tulee kulkea miehensä
+tietä, mihinkä ikänä se viekin. Niin on laki. Ja ellei laki näin
+olisikaan, olisi se kuitenkin Canimin laki, sillä hän säätää lait
+itselleen ja omaisilleen." Nainen painoi taas alas päänsä, sillä hän ei
+tuntenut muuta lakia kuin että mies oli vaimonsa hallitsia.
+
+"Älä kiiruhda", sanoi Canim kun nainen alkoi koota niukkoja
+leirivarustuksia kantamukseksi. "Aurinko polttaa vielä ja tiemme
+viettää alaspäin ja tie on hyvää."
+
+Hän lopetti tottelevasti työn ja istuutui jälleen.
+
+Canim katseli häntä ajatuksissaan. "Sinä et istu kykkysilläsi, niinkuin
+muut naiset", huomautti hän.
+
+"En", vastasi Li-Wan. "Se on aina ollut minulle vaikeata. Se väsyttää
+minua enkä voi siinä asemassa levätä."
+
+"Ja miksi eivät jalkateräsi ole suoraan eteenpäin?"
+
+"En tiedä, tiedän ainoastaan että ne ovat erilaiset kuin muiden
+naisten."
+
+Miehen silmät välähtivät tyytyväisesti, mutta muuten hän ei
+liikahtanut.
+
+"Sinun tukkasi on musta niinkuin muidenkin naisten, mutta oletko
+koskaan huomannut että se on pehmeä ja hienoinen, pehmeämpi ja hienompi
+kuin muiden naisten tukka?"
+
+"Minä olen sen huomannut", vastasi hän lyhyesti, sillä hän ei pitänyt
+siitä, että hänen naisellisia heikkouksiaan tällä kylmällä tavalla
+eriteltiin.
+
+"Siitä on nyt vuosi, kun vein sinut kansasi keskuudesta", jatkoi hän,
+"ja sinä olet melkein yhtä arka ja pelkäät minua melkein yhtä paljon
+kuin ensi kertaa katsellessani sinua. Mistä tämä johtuu?"
+
+Li-Wan pudisti päätään. "Minä pelkään sinua, Canim, sinä olet niin iso
+ja ihmeellinen. Ja jo ennenkuin sinä minut näit, pelkäsin kaikkia
+nuoria miehiä. En tiedä... en voi sanoa... mutta näytti siltä joka
+tapauksessa, etten olisi heitä varten, niinkuin..."
+
+"No", kehotti mies häntä, kärsimättömänä, hänen vitkastelustaan.
+
+"Niinkuin he eivät olisi olleet minun rotuani."
+
+"Eivät sinun rotuasi?" kysyi hän hitaasti. "Mikä on siis sinun rotusi?"
+
+"En tiedä, minä..." Hän pudisti päätään hämmentyneen näköisenä. "En voi
+sanoin kuvata mitä tunsin. Tunsin itseni vieraaksi. En ollut
+samanlainen kuin toiset tytöt, jotka viekkaasti lähentelivät nuoria
+miehiä. Minä en voinut sillä lailla välittää nuorista miehistä. Minusta
+se olisi ollut suuri vääryys ja paha teko."
+
+"Mikä on ensimäinen asia, jonka muistat?" kysyi Canim, siirtyen äkkiä
+aiheesta.
+
+"Pow-Wah-Kaan, äitini."
+
+"Etkö mitään ennen Pow-Wah-Kaan'ia?"
+
+"En mitään."
+
+Mutta Canim, vangiten hänen katseensa omallaan, tutkiskeli hänen
+sisintä sieluaan ja näki sen vavahtavan.
+
+"Ajattele, ja ajattele tarkasti Li-Wan", käski hän uhkaavasti.
+
+Li-Wan änkytti ja hänen katseensa oli surullinen ja rukoileva, mutta
+miehen tahto voitti hänet ja pakoitti hänen huuliltaan vastahakoiset
+sanat.
+
+"Mutta ne olivat ainoastaan unia, Canim, pahoja lapsuuden unia,
+olemattomien olojen varjoja, sellaisia näkyjä, joita auringonpaisteessa
+lepäävät koirat ynisten näkevät."
+
+"Kerro minulle", käski mies, "asioista, jotka tapahtuivat ennen
+Pow-Wah-Kaania, äitiäsi."
+
+"Ne ovat unohtuneita muistoja", vastusti nainen. "Lapsena näin
+liereilläni unta, silmät kohti päivän valoa ja kertoessani niistä
+ihmeellisistä asioista, joita näin, naurettiin minulle ja toiset lapset
+pelästyivät ja pakenivat minua. Ja puhuessani Pow-Wah-Kaan'ille
+näyistäni, torui hän minua, sanoen niiden olevan pahoja asioita ja hän
+löi minua. Minä luulen, että se oli sairautta, samallaista kun
+kaatuvatauti, joka tulee vanhoihin ihmisiin; ja aikaa myöten paranin,
+enkä enään nähnyt unia. Ja nyt... en muista." -- Hän siveli
+hämmentyneenä otsaansa -- "ovat ne täällä jossain, mutta minä en löydä
+niitä, ainoastaan..."
+
+"Ainoastaan", toisti Canim, pitäen kiinni hänestä.
+
+"Ainoastaan yhden asian. Mutta sinä tulet nauramaan sen typeryyttä,
+sillä se on niin epätodellinen."
+
+"En, Li-Wan. Unet ovat unia. Ne voivat olla muistoja, toisten elämiemme
+elämäin ajoilta. Minä olin kerran hirvi. Varmasti luulen, että kerran
+olin hirvi, päättäen sen siitä, mitä unissani olen nähnyt ja kuullut."
+
+Vaikka hän koitti peittää sitä, valtasi hänet kasvava levottomuus,
+mutta Li-Wan, joka haki sanoja, selittääkseen näkyjänsä, ei sitä
+huomannut.
+
+"Minä näen puiden keskellä lumeen sotketun aukeaman", alkoi hän, "ja
+poikki lumen miehen jäljet, joka on vaivaloisesti nelinkontin laahannut
+itseään eteenpäin. Ja minä näin vielä lumessa olevan miehen ja tuntuu
+kuin olisin katsellessani hyvin lähellä häntä. Hän ei ole oikeiden
+miesten kaltainen, sillä hänellä on hiuksia kasvoissaan, paljon hiuksia
+ja hiukset hänen kasvoissaan ja päässään ovat keltaiset kuin kärpän
+suvikarva. Hänen silmänsä ovat kiinni, mutta avautuvat ja tirkistelevät
+hakevasti ympärilleen. Ne ovat siniset kuin taivas ja katsovat minun
+silmiini, eivätkä enään hae. Ja hänen kätensä liikkuu hitaasti,
+ikäänkuin heikkouttaan..."
+
+"Siis", kuiskasi Canim käheästi. "Sinä tunnet --?"
+
+"En, en!" huudahti nainen. "En tunne mitään. Sanoinko 'tunnen'? En sitä
+tarkoittanut. En voinut sitä tarkoittaa. Minä näen ja ainoastaan näen
+ja kaikki mitä näen on -- lumessa makaavan miehen, jolla on silmät kuin
+taivas ja hiukset kuin kärpän karva, olen nähnyt sen monta kertaa ja
+aina se on samaa -- lumessa makaava mies --"
+
+"Ja näetkö sinä itsesi?" kysyi mies, kumartuen eteenpäin ja katsoen
+häntä kiinteästi silmiin. "Etkö sinä koskaan näe itseäsi ja lumessa
+makaavaa miestä?"
+
+"Miksi minä itseni näkisin? Enkö minä ole oleva olento?"
+
+Miehen lihakset laukesivat ja voitonriemuinen tyytyväisyys loisti hänen
+silmistään, jotka hän käänsi poispäin, ettei nainen sitä huomaisi.
+
+"Minä kerron sinulle jotain, Li-Wan", sanoi hän päättäväisesti; "sinä
+olit pikkuinen lintu jossakin edellisessä elämässä, pieni metsälintu
+nähdessäsi nämä tapahtumat, ja sinä muistelet niitä vielä. Ei se ole
+ihmeellistä. Minä olin aikoinani hirvi, ja minun isoisästäni tuli
+kuoltuaan karhu -- niin sanoi minulle shamaani ja shamaani ei voi
+valehdella. Näin kuljemme me jumalten teillä elämästä elämään ja yksin
+jumalat tietävät ja ymmärtävät sen. Unet ja unten varjot muuttuvat
+muistoiksi, siinä kaikki, ja auringonpaisteessa vingahteleva koira
+epäilemättä näkee ja muistaa ennen elämiänsä tapahtumia. Bash tuossa on
+ennen ollut soturi. Uskon varmasti, että se on ollut ennen soturi."
+
+Canim heitti elukalle luun ja nousi seisomaan. "Tule, lähtekäämme nyt.
+Aurinko lämmittää kyllä vielä, mutta tämän viileämmäksi ilma ei muutu."
+
+"Ja ne valkoiset ihmiset, minkä näköisiä ne ovat", uskalsi Li-Wan
+kysyä.
+
+"Samanlaisia kuin sinä ja minä", vastasi Canim, "heidän ihonsa
+ainoastaan on vaaleampi. Ennenkuin päivä on mennyt mailleen olet heidän
+joukossaan."
+
+Canim kiinnitti makuupeittonsa sadanviidenkymmenen naulan
+kantamukseensa, siveli kasvoihinsa märkää savea ja istahti lepäämään
+kunnes Li-Wan saisi koirien kuormat kuntoon. Olo painautui maahan,
+nähdessään kalikan naisen kädessä, ja antoi vastustelematta sitoa
+selkäänsä yli neljäkymmentä naulaa painavan taakan. Mutta Bash oli
+ärtyinen ja levoton, eikä voinut olla murisematta ja vinkumatta, kun se
+pakoitettiin ottamaan taakka selkäänsä. Se nosti niskakarvojansa ja
+paljasti hampaansa kun Li-Wan kiristi hihnoja, ja näytti koko
+pahansuovan luonteensa, hyökätessään naisen sivulle ja taaksepäin. Ja
+Canim naureskeli ja sanoi: "Enkö minä sanonut, että se kerran on ollut
+suuri soturi?"
+
+"Näistä nahkoista saamme hyvän hinnan", huomautti hän korjaten
+päähihnaansa ja nosti kantamuksen maasta. "Hyvän hinnan. Valkoiset
+miehet maksavat paljon tällaisesta tavarasta, sillä heillä ei ole aikaa
+metsästää ja ovat pakkaselle alttiita. Pian me juhlimme Li-Wan,
+niinkuin et ole kaikkien ennen elettyjen elämäisi aikana juhlinut."
+
+Nainen mutisi hyväksyvästi ja kiitollisena herransa
+suvaitsevaisuudesta, pujottautui vetohihnoihin ja kumartui eteenpäin,
+päästäkseen vauhtiin.
+
+"Ensi kerralla syntyissäni tahtoisin syntyä valkoiseksi mieheksi",
+lisäsi Canim, kääntyen tielle, joka johti alempana olevaan
+vuorensolaan.
+
+Koirat seurasivat miehen kintereillä ja Li-Wan muodosti jälkijoukon.
+Mutta hänen ajatuksensa olivat kaukana, kaukana idässä olevien
+jäävuorten takana, pienessä maailmankolkassa, jossa hän oli
+lapsuusaikansa elänyt. Hän muisti, että häntä lapsenakin oli pidetty
+omituisena, erikoisella tavalla vaivanalaisena. Hän oli tosin nähnyt
+unia valveillaan ja saanut ihmeellisten näkyjensä takia toria ja
+selkäänsäkin, kunnes hän jonkun ajan kuluttua niistä oli päässyt. Mutta
+ei aivan täydellisesti. Vaikka ne eivät häntä enää kiusanneetkaan
+valveilla ollessa, palasivat ne hänen uniinsa vielä täysikasvuisenakin
+ja monena yönä painajainen ahdisti häntä ja hän näki hämäriä ja
+tarkoituksettomia olentoja. Keskustelu Canim'in kanssa oli kiihoittanut
+häntä ja koko ajan, heidän kulkiessaan kiemurtelevaa polkua alaspäin,
+kuuli hän unikuviensa petollisia ääniä.
+
+"Levätkäämme hiukan", sanoi Canim, kun he olivat tulleet puoliväliin
+kuivanutta jokiuomaa.
+
+Hän laski kantamuksensa kallion kielekkeelle, irroitti päähihnansa ja
+istuutui. Li-Wan seurasi hänen esimerkkiään ja koirat heittäytyivät
+läähättäen heidän viereensä. Heidän jalkainsa juuressa lirisi jääkylmä
+vuoripuro, mutta sen vesi oli niin sameata ja liejuista, kuin olisi sen
+maanjäristys sekoittanut.
+
+"Miksi se on sellaista?" kysyi Li-Wan.
+
+"Sentähden, että valkoiset miehet möyrivät maata. Kuule!" Hän kohotti
+kättään ja he kuulivat rautakankien ja lapioitten kalsketta ja miesten
+puheensorinaa. "Kulta on tehnyt heidät hulluiksi, ja he tekevät
+uupumatta työtä löytääkseen sitä. Kulta? Se on keltaista ja sitä saa
+maasta ja sitä pidetään suuriarvoisena. Sen mukaan lasketaan myöskin
+hinnat."
+
+Mutta Li-Wan'in harhailevat silmät olivat vieneet hänen huomionsa pois
+miehestä. Muutaman yard'in päässä, osittain nuoren kuusiryhmän peitossa
+oli hirsistä tehty suoja, ulkonevine savikattoineen. Hän vavahti, ja
+kaikki hänen unikuvansa heräsivät ja liitelivät levottomina hänen
+aivoissaan.
+
+"Canim", kuiskasi hän pelokkaasti. "Canim, mikä tuo on?"
+
+"Se on valkoisen miehen teepee, jossa hän syö ja nukkuu."
+
+Hän katseli sitä jännitettynä, huomaten yhdellä katseella sen edut ja
+vavahti jälleen omituisen tunteen yllättämänä. "Se on varmaankin hyvin
+lämmin pakkasella", sanoi hän ääneensä ja tunsi outoja äänteitä
+huulillaan.
+
+Hänen teki mielensä ääntää niitä, mutta hän ei tehnytkään sitä ja
+samassa sanoi Canim: "sitä sanotaan majaksi."
+
+Hänen sydämensä sykähti. Sointu! juuri se sama sointu! Äkkiä pelästyen
+katsoi hän ympärilleen. Kuinka tunsi hän tämän vieraan sanan, ennen kun
+hän sitä koskaan oli kuullutkaan? Mitähän tämä merkitsi? Ja sitten hän
+äkkiä samalla kertaa peloissaan ja iloissaan tunsi, että hänen
+unelmillaan ensi kerran oli järkeä ja tarkoitusta. _"Maja"_, toisti hän
+itsekseen. _"Maja." "Maja."_ Sekavien unikuvien tulva täytti hänen
+aivonsa, kunnes hän meni aivan päästään pyörälle ja luuli sydämensä
+pakahtuvan. Varjoja, muodottomia kangastuksia ja merkillisiä
+ajatusyhtymiä lenteli, liiteli yltympäri ja hän koetti turhaan saada
+niitä tajuntansa piiriin. Sillä hän tunsi, että tästä muistojen
+mylläkästä tuli salaisuuden avain; jos hän vaan saisi ja voisi pitää
+kiinni siitä, niin kaikki selviäisi ja kirkastuisi. -- --
+
+Oi Canim! Oi Pow-Wah-Kaan! Oi varjot ja haamut, mitä oli tämä? Hän
+kääntyi Canimiin, sanattomana ja vapisten, unikuviensa valtaamana. Hän
+oli sairas ja puolipyörryksissä eikä jaksanut muuta kuin kuunnella
+lumoavia säveliä, jotka tulvivat majasta.
+
+"Hm, se on viulu", sanoi Canim suvaitsevaisesti.
+
+Mutta nainen ei kuullut häntä, sillä hurmiossaan luuli hän että kaikki
+nyt vihdoinkin selviäisi. Nyt! Nyt! ajatteli hän. Hänen silmänsä
+kostuivat ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin. Salaisuus oli
+selviämäisillään, mutta väsymys oli voittamaisillaan hänet. Jospa hän
+vaan jaksaisi! Jos vaan -- -- mutta maisema kiertyi ja kutistui, ja
+vuoret kaatuivat taaksepäin ja hyppivät edestakaisin halki taivaan, ja
+hän hypähti pystyyn huutaen "Isä! Isä!" Sitten rupesi aurinko
+tanssimaan ja pimeys kääri hänet vaippaansa ja hän kaatui eteenpäin
+pitkin pituuttaan kivikkoon.
+
+Canim tarkasti, oliko hän taittanut niskansa, murahti tyytyväisesti ja
+priiskoitti purosta vettä hänen päälleen. Vähitellen ja tukahtuneesti,
+nyyhkyttäen tuli hän tuntoihinsa ja nousi istumaan.
+
+"Ei ole hyvä, että kuuma aurinko paahtaa päälakea", sanoi Canim.
+
+Ja Li-Wan vastasi. "Ei, ei se ole hyvä ja kuorma rasitti minua kovin."
+
+"Asetumme aikaisin leiriin, että sinä voit nukkua kauan ja koota
+voimia", sanoi Canim hellästi. "Ja jos lähdemme nyt, pääsemme
+aikaisemmin maata."
+
+Li-Wan ei sanonut mitään, mutta kömpi tottelevaisesti jaloilleen ja
+ajoi koirat pystyyn. Koneellisesti seurasi hän Canimia majan ohitse,
+tuskin uskaltaen hengittää. Mutta sieltä ei kuulunut ääntäkään, vaikka
+ovi oli auki ja rautapeltisestä savupiipusta nousi sauhua.
+
+He näkivät eräässä joen mutkassa vaaleaihoisen ja sinisilmäisen miehen,
+ja hetkisen näki Li-Wan sen toisen lumessa makaavan miehen. Mutta hän
+näki hämärästi, sillä hän oli heikko ja väsynyt äskeisten tapahtumien
+tähden. Kuitenkin katsoi hän uteliaasti miestä ja pysähtyi Canimin
+kanssa katsellakseen hänen työtänsä. Hän pesi soraa leveässä pannussa,
+jota hän kallistellen heilutti, ja heidän katsellessaan hän taitavalla
+liikkeellä kokosi kullan leveäksi juovaksi pannun pohjalle.
+
+"Tämä on rikas, tämä joki", kertoi Canim Li-Wanille, kun he jatkoivat
+matkaansa. "Joskus löydän minäkin tällaisen joen ja silloin minusta
+tulee suuri mies."
+
+Yhä useampia majoja ja ihmisiä tapasivat he nyt tiellään ja tulivat
+sille paikalle, jossa joen levein kohta oli heidän edessään. Siinä
+näkyi tavattoman hävityksen jäljet. Joka paikasta oli maa kaivettua ja
+revittyä ikäänkuin jättiläisten taistelun jäljiltä. Missä ei ollut
+lapioituja soraläjiä, ammotti suuria läpiä ja hautoja ja kuiluja joissa
+paksu maakerros oli kuorittu kiviseen kamaraan asti. Joen uomaa ei
+ollut olemassakaan, ja padottu, poisjohdettu vesi kulki pitkin
+korkealle ilmaan rakennettuja viemäreitä, tippuen laaksoihin ja alaviin
+paikkoihin ja käytti isoja vesirattaita ja joutui tuhat kertaa saman
+käsittelyn alaiseksi. Vuorilta olivat puut raiskatut ja paljaisiin
+kallioseinämiin oli porattu kaivosaukkoja ja rakennettu hirsiväyliä. Ja
+jokapaikassa kuhisi ihmisiä, ikäänkuin jättiläismuurahaisia. --
+Savisia, likaisia, rääsyisiä miehiä, jotka ryömivät kaivamistaan
+lävistä ulos ja sisään, kiipeilivät uurnia pitkin kuin isot
+koppakuoriaiset ja tekivät otsansa hiessä työtä sorakasoilla, joita he
+koskaan eivät jättäneet rauhaan -- miehiä niin kauas kuin silmä näki,
+vuorenhuippujen äärilläkin asti, kaivaen, repien ja pesten luonnon
+kasvoja.
+
+Li-Wan'ia kauhistutti tämä hirvittävä myllerrys. "Tosiaankin ovat nämä
+miehet hulluja", sanoi hän Canim'ille.
+
+"Se ei ole ihmeellistä. Kulta, jota he hakevat, on suurta", vastasi
+tämä. "Se on suurinta maailmassa."
+
+Tuntikausia vaelsivat he halki tämän ahneuden sekamelskan,
+Canim tarkaten kaikkea mielenkiinnolla, Li-Wan väsyneenä ja
+välinpitämättömänä. Hän tiesi että hän oli ollut saamaisillaan
+salaisuuden selville, mutta hermojännitys oli väsyttänyt hänet, ja hän
+odotti tyynesti että jotain tapahtuisi, vaikka hän ei tietänyt mitä.
+Jokapaikasta saivat hänen aistinsa lukemattomia vaikutelmia ja jokainen
+näistä kiihoitti hämärästi hänen uupunutta mielikuvitustaan. Jossakin
+hänen sisimmässään oli jotakin, joka oli sopusoinnussa ympäristön
+kanssa, unohtuneet ja ennen aavistamattomatkin yhdyssiteet uusittiin ja
+hän pani kaiken tämän merkille olematta utelias, hän oli levoton, mutta
+hän ei kyennyt niihin henkisiin ponnistuksiin, joita selittäminen ja
+ymmärtäminen olisi vaatinut. Niin laahusti hän siis herransa
+kintereillä, tyytyen odottamaan sitä, jonka hän tiesi jossakin, tavalla
+tai toisella tapahtuvan.
+
+Päästyään ihmisten mielettömän pahoinpitelyn ikeestä palasi joki
+lopultakin vanhoille teilleen, jotka olivat likaantuneet ja samenneet
+heidän työstään, ja kiemurteli laiskasti halki laajojen aavikoiden ja
+metsämaiden laajenevan jokilaakson kautta laskuansa kohti. Tähän loppui
+joen "maksava" osa ja miehet eivät viitsineet laiskotella siellä, josta
+kulta ei ollut kaukana. Ja tässä Li-Wan, joka oli pysähtynyt
+kurittamaan Olo'a kepillänsä, kuuli naisen hopealta helkkyvän naurun.
+
+Erään majan edessä istui nainen, kaunisihoinen ja ruusuinen kuin lapsi,
+hymyillen iloisesti ovessa seisovan toisen naisen puheille. Istuva
+nainen ravisti hajalleen suuren, mustan, märän tukkansa, joka höyrysi
+auringon lämpöisessä hyväilyssä.
+
+Silmänräpäyksen seisoi Li-Wan jähmettyneenä. Sitten tunsi hän ikäänkuin
+häikäsevän salamaniskun ja oli niinkuin jotain olisi ratkennut, ja
+majan edessä oleva nainen katosi ja maja ja korkeat kuuset ja
+aaltoileva taivaanranta, ja Li-Wan näki toisen naisen auringon
+valossa harjaavan suurta, mustaa tukkaansa ja laulavan harjatessaan. Ja
+Li-Wan kuuli laulun sanat, ja ymmärsi ja oli lapsi jälleen. Hän näki
+näyn, johon kaikki levottomat unet sulivat ja tulivat yhdeksi ja haamut
+ja varjot alkoivat tavallisen kiertokulkunsa mutta kaikki oli selvää,
+yksinkertaista ja todellista. Monenlaisia näkyjä liiteli hänen
+ohitsensa, ihmeellisiä kohtauksia ja puita ja kukkia ja ihmisiä; ja hän
+näki ne ja tunsi ne kaikki.
+
+"Silloin kun sinä olit pieni lintu, pikkunen metsälintu", sanoi Canim
+kiinnittäen palavan katseensa häneen.
+
+"Kun minä olin pieni lintu", kuiskasi Li-Wan niin väsyneesti ja hiljaa
+että toinen tuskin kuuli. Ja hän tiesi valehtelevansa taivuttaessaan
+päänsä hihnoihin yhtyessään kävelyn tahtiin.
+
+Kaikki tuntui niin omituiselta, ja todellisuus muuttui epätodelliseksi.
+Peninkulmainen vaellus ja leirin teko joen rannalla tuntui nyt
+painajaisunelta. Hän keitti ruokaa, antoi koirille syömistä ja irroitti
+kantamukset kuin unessa, eikä tullut entiselleen, ennenkuin Canim
+rupesi puhumaan seuraavista matkoistaan.
+
+"Klondyke joki laskee Yukon'iin", sanoi hän, "joka on mahtava joki,
+mahtavampi kuin Mackenzie joki, jonka sinä tunnet. Me lähdemme siis,
+sinä ja minä Fort o'Yukon'iin. Sinne on koirilla talvisaikaan
+kahdenkymmenen päivän matka. Sitten seuraamme Yukon'ia länteen päin --
+sata tai kaksisataa päivämatkaa -- en tiedä varmasti kuinka monta.
+Hyvin kauaksi. Ja sitten tulemme me meren rannalle. Sinä et tiedä
+mitään merestä, siis kerron sinulle siitä. Niinkuin järvi on verrattuna
+saareen, on meri verrattuna maahan; kaikkien jokien vesi virtaa siihen,
+ja se on ääretön. Olen nähnyt sen Hudson Bay'ssa, tahdon vielä nähdä
+sen Alaskassa. Sitten ehkä lähdemme isolla kanootilla merelle, sinä ja
+minä, Li-Wan, tai lähdemme maata myöten etelään, monia satoja
+päivämatkoja. Ja sitten en tiedä mitään muuta, kuin että olen Canim,
+Kanootti, kulkija maailman matkailija."
+
+Li-Wan istui kuunnellen ja häntä rupesi pelottamaan, kun hän ajatteli
+matkaa halki pohjattoman erämaan. "Se on väsyttävä matka", sanoi hän
+ainoastaan, painaen päänsä polviansa vasten.
+
+Sitten hänen päähänsä pälkähti loistava tuuma, ja hän tunsi verensä
+polttavan tätä ajatellessa. Hän meni jokirantaan ja pesi kasvoistaan
+kuivuneen saven. Kun vesi oli lakannut väreilemästä, katseli hän kauan
+peilikuvaansa; mutta aurinko ja tuulet olivat tehneet tehtävänsä, eikä
+hänen karkea ruskea ihonsa ollut ruusuinen kuin lapsen. Mutta tuuma oli
+loistava ja hänen innostuksensa yhä palava, kun hän ryömi miehensä
+viereen makuupeiton alle.
+
+Hän makasi hereillään, katsellen sinistä taivasta ja odotellen, että
+Canim vaipuisi ensimäiseen syvään uneen. Kun tämä nukkui, siirtyi hän
+hitaasti ja varovasti vuoteesta, peitti miehensä ja nousi pystyyn. Jo
+toisella askeleella murahti Bash vihaisesti, mutta hän kuiskasi sille
+rauhoittavasti ja katsahti mieheensä, Canim kuorsasi ääneen. Sitten hän
+kääntyi ja joustavin, nopein askelin lähti hän samaan suuntaan, mistä
+he olivat tulleetkin.
+
+Mrs. Evelyn Van Wyck oli juuri maata menossa. Kyllästyneenä kaikkiin
+näihin velvollisuuksiin, joita hänellä oli seurapiireissä rikkautensa
+ja lesken edullisen aseman tähden oli hän lähtenyt Pohjolaan ja
+asettunut asumaan sievään majaan kaivosalueen rajalla. Ystävättärensä
+Myrtle Giddings'sin avulla ja kiihoittamana leikki hän luonnonelämää,
+harrastaen hienostuneella antautumuksella kaikkea alkuperäistä.
+
+Hän koitti päästä irti sukupolvien liikasivistyksestä ja
+salonkitavoista, ja saada jälleen sen otteen luontoon, josta hänen
+esi-isänsä olivat hellittäneet. Samaten omaili hän sielullisia
+olotiloja, jotka hänen toivonsa mukaan, olisivat lähennelleet
+kivikauden ihmisten kantaa, ja nyt juuri kootessaan tukkaansa yöksi,
+kuvitteli hän mielessään rakkausseikkailua paleolotiselta ajalta.
+Yksityiskohtia olivat pääasiallisesti asuttava luola ja murskatut
+ydinluut ja erinäiset kohtaukset, joissa esiintyi villipetoja,
+karvaisia mammutteja ja taisteluita yksinkertaisilla kiviveitsillä;
+mutta ne mielikuvat olivat ihastuttavia. Ja juuri kun Evelyn Van Wyck
+juoksi pimeitä metsäpolkuja pitkin liian kovakouraisen, matalaotsaisen
+ja nahkoihin puetun rakastajansa hyväilyjä pakoon, aukeni ovi ilman
+naputusta ja alkuperäinen, villinnäköinen, nahkoihin puettu nainen
+astui sisään.
+
+"Voi, Herra varjelkoon --!"
+
+Loikkauksella, joka olisi voinut tuottaa kunniaa luolanaiselle, pääsi
+miss Giddins turvaan pöydän taakse. Mutta mrs. Van Wyck pysyi
+paikoillaan. Hän huomasi, että tulija oli kovan mielenliikutuksen
+vallassa ja katsahti taakseen oliko tie selvänä hänen sängylleen, jossa
+tyynyn alla oli iso Colt revolveri.
+
+"Terve, oi nainen, jolla on ihmeellinen tukka", sanoi Li-Wan.
+
+Mutta hän sanoi sen omalla kielellään, kielellä, jota puhuttiin
+ainoastaan pienessä maailman kolkassa, ja jota naiset eivät
+ymmärtäneet.
+
+"Menenkö hakemaan apua", ruikutti miss Giddins.
+
+"Olentoraukka on varmasti vaaraton", vastasi mrs Van Wyck. "Ja katsos
+hänen nahkavaatteitansa, kuinka kuluneet ja risaiset ne ovat. Ne ovat
+varmaankin ainoanlaatuiset. Minä otan ne kokoelmaani. Otappas pussini,
+Myrtle ja pane vaaka kuntoon."
+
+Li-Wan seurasi hänen huultensa liikkeitä, mutta sanat olivat
+käsittämättömiä ja nyt hän ensikertaa, jännityksen ja epätiedon
+hetkellä ymmärsi, ettei löytyisi mitään tapaa, jolla he voisivat
+vaihtaa ajatuksia keskenään.
+
+Ja onnettomana mykkyydestään, levitti hän kätensä ja huudahti: "oi
+nainen, sinä olet minun sisareni!"
+
+Kyyneleet tippuivat hänen poskiaan pitkin, sillä hän tunsi kuinka nämä
+naiset kiinnittivät häntä puoleensa ja hänen äänensä ilmaisi sen sanan,
+jota hän ei voinut saada sanoiksi. Mutta miss Giddings vapisi ja mrs.
+Van Wyck'kin oli hämillään.
+
+"Minä tahtoisin elää, niinkuin te elätte. Sinun tiesi ovat minun
+teitäni ja meidän tiemme ovat samoja. Minun mieheni on Canim, Kanootti,
+ja hän on iso ja väkevä, ja minä pelkään. Koko maailma on hänen
+tietään, eikä se koskaan lopu ja minä olen väsynyt. Minun äitini oli
+teidän laisenne, ja hänen tukkansa ja silmänsä niinkuin sinun tukkasi
+ja silmäsi. Ja minun elämäni oli silloin ihanaa ja aurinko niin
+lämpöinen."
+
+Hän polvistui nöyrästi ja painoi päänsä mrs. Van Wyck'in jalkojen
+juureen. Mutta pelästyen hänen kiivauttaan, vetäytyi mrs. Van Wyck
+poispäin.
+
+Li-Wan nousi huohottaen seisaalleen. Hänen mykät huulensa eivät voineet
+ilmaista hänen tulvehtivaa rotutunnettansa.
+
+"Myydä? Te myydä?" kysyi mrs. Van Wyck yläluokan tavalliseen tapaan,
+koittaen puhua "murretta."
+
+Hän kosketteli Li-Wan'in kuluneita nahkavaatteita, näyttääkseen mitä
+hän tahtoi ja pani vaakaan monen sadan dollarin edestä kultaa. Hän
+sekoitteli kultajauhoa ja antoi sen viekoittelevasti valua sormiensa
+lomitse. Mutta Li-Wan näki ainoastaan sormet, maidonvalkoiset ja
+kauniinmuotoiset, jotka kapenivat ruusuisiin, jalokiviin verrattaviin
+kynsiin päin. Hän pani oman känsittyneen ja työn tärvelemän kätensä
+toisen käden rinnalle ja itki.
+
+Mrs. Van Wyck käsitti väärin. "Hyvää kultaa! Te myydä? Te vaihtaa?" Ja
+hän pani uudestaan kätensä Li-Wan'in nahkatakille.
+
+"Kuinka paljon? Te myydä? Kuinka paljon?" hoki hän, silittäen kädellään
+karvapeitettä, tunteakseen, olivatko saumat suonilla neulotut.
+
+Mutta Li-Wan oli kaikelle kuuro, ja naisen sanat eivät merkinneet
+hänelle mitään. Hän suri epäonnistumistaan. Kuinka voisi hän ilmaista
+itsensä näille naisille? Sillä hän tiesi, että he olivat samaa rotua,
+saman veren sisaria, samojen miesten ja heidän naistensa joukkoa. Hänen
+silmänsä harhailivat levottomasti huoneessa, tarkastaen pehmeitä
+verhoja, joita riippui joka paikassa, naisten vaatteita, isoa soikeaa
+peiliä ja sen alla olevia hienoja toaletti-vehkeitä. Ja nämä esineet
+kiusasivat häntä, sillä hän oli nähnyt samanlaisia ennen; ja
+katsellessaan niitä, koittivat hänen huulensa muodostella sanoja, joita
+hänen kurkkunsa ei voinut ääntää. Silloin hänen aivoissaan syntyi
+ajatus ja hän suoristautui. Hänen täytyi tyyntyä. Hänen täytyi hillitä
+itsensä, sillä tällä kertaa ei saanut tulla mitään väärinkäsitystä,
+muuten... hän vavahti pidättäessään kyyneleitään ja suoristautui
+jälleen.
+
+Hän laski kätensä pöydälle. _"Pöytä"_, sanoi hän selvästi ja
+kirkkaasti. Hän toisti vielä, _"Pöytä."_
+
+Hän katsoi mrs. Van Wyck'iin, joka nyökäytti myöntäen. Li-Wan oli ylen
+onnellinen, mutta ponnisti kaiken tahdonvoimansa ja pysyi rauhallisena.
+_"Kamiina"_, jatkoi hän, "Kamiina."
+
+Ja jokaisesta mrs. Van Wyck'in nyökkäyksestä kohosi Li-Wan'in ihastus.
+Milloin epäröiden ja änkyttäen, milloin kuumeisella kiireellä, aina sen
+mukaan palasivatko unohdetut sanat hänen mieleensä pikemmin tai
+hitaammin, kulki hän ympäri huonetta nimitellen esineen toisensa
+jälkeen. Ja lopulta hän pysähtyi ja pää voitonriemuisesti takanojossa
+seisoi hän odottaen.
+
+"Kissa", sanoi mrs. Van Wyck nauraen ja tavaili niinkuin
+lastentarhassa: "Mi-nä nä-enkis-san-vie-vän-hii-ren."
+
+Li-Wan nyökkäsi totisena. He alkoivat lopulta ymmärtää häntä, nämä
+naiset. Hänen pronssinruskeat poskensa punastuivat tätä ajatellessa ja
+hän hymyili ja nyökkäsi vielä innokkaammin.
+
+Mrs. Van Wyck kääntyi ystävättärensä puoleen. "Hän on varmaankin saanut
+jonkinlaisen sivistyskiillotuksen joltakin lähetyssaarnaajalta, ja
+tulee nyt näyttämään sitä meille."
+
+"Varmaankin", kikatti miss Giddings. "Pikku hupsu! Hän estää meidän
+unemme turhamaisuudessaan."
+
+"Sittenkin minä tahdon takin. Jos se on vanha, on se erinomaista työtä,
+-- suuremmoista." Hän palasi vieraansa luo. "Vaihtaa? Te! Vaihtaa? Noh?
+Kuinka paljon, te?"
+
+"Ehkä hän mieluummin ottaisi puvun tai jotakin sellaista", arveli miss
+Giddings.
+
+Mrs. Van Wyck meni Li-Wan'in tykö ja osoitti eleillä, että hän
+vaihtaisi aamunuttunsa Li-Wan'in takkiin. Ja helpottaakseen
+sopimuksen tekoa, otti hän kiinni Li-Wan'in kädestä ja painoi sen
+pitsien ja silkkiruusujen päälle huokuvalle povelleen, kuljettaen
+sormia edestakaisin, että nainen tuntisi kankaan laadun. Mutta
+jalokiviperhonen, joka piti nuttua koossa, oli huonosti kiinnitetty, ja
+nuttu aukesi, paljastaen hänen kiinteät, valkoiset rintansa, joita
+lapsen huulet eivät olleet koskettaneet.
+
+Mrs. Van Wyck korjasi ilman muuta pukunsa; mutta Li-Wan huudahti
+matalalla äänellä ja repi ja raastoi nahkapaitaansa, kunnes sai esille
+omat rintansa, jotka olivat yhtä valkoiset ja kiinteät kuin Evelyn Van
+Wyck'in. Epäselvästi mutisten ja nopeilla liikkeillä koitti hän näyttää
+niiden yhtäläisyyttä.
+
+"Puoliverinen", huomautti mrs. Van Wyck. "Sitä jo päättelinkin hänen
+tukastaan."
+
+Miss Giddings teki halveksivan liikkeen. "Ylpeilee isänsä valkoisesta
+ihosta. Se on vastenmielistä. Anna hänelle jotakin, Evelyn, ja lähetä
+hänet tiehensä."
+
+Mutta toinen nainen huokasi. "Olento parka. Toivon, että voisin tehdä
+jotakin hänen hyväkseen."
+
+Raskaita askeleita kuului samassa ulkona. Sitten majan ovi avautui
+selälleen ja Canim astui sisään. Miss Giddings luuli jo loppunsa
+tulevan ja huudahti, mutta mrs. Van Wyck katsoi mieheen tyynesti.
+
+"Mitä te tahdotte?" kysyi hän.
+
+"Kuinka voida?" vastasi Canim kohteliaasti ja avomielisesti, samalla
+osoittaen Li-Wan'ia. "Olla vaimoni."
+
+Hän aikoi tarttua Li-Wan'iin, mutta tämä torjui hänet takaisin.
+
+"Puhu, Canim! Sano heille, että olen --"
+
+"Pow-Wah-Kaan'in tytär? Ei, mitä he siitä piittaisivat? Parempi on
+minun sanoa heille, että sinä olet huono vaimo, joka ryömit miehesi
+vuoteesta, unen raskaasti painaessa hänen silmiään."
+
+Uudelleen hän koitti tarttua naiseen, mutta tämä pakeni mrs. Van
+Wyck'in luokse, jonka jalkoihin hän heittäytyi, koettaen syleillä hänen
+polviaan. Mutta rouva peräytyi muutaman askeleen, antaen silmäyksellä
+luvan Canim'ille. Tämä tarttui Li-Wan'in kainaloihin ja nosti hänet
+jaloilleen. Li-Wan taisteli epätoivon vimmalla vastaan, ja Canim
+huohotti ponnistuksesta väsyneenä, heidän päästyään puoliväliin
+lattiaa.
+
+"Päästä minut, Canim", nyyhkytti nainen. Mutta Canim väänsi hänen
+rannettansa, kunnes Li-Wan lakkasi vastustamasta. "Pienen metsälinnun
+muistot ovat liian voimakkaita, ja saavat ikävyyksiä aikaan", alkoi
+hän.
+
+"Minä tiedän! Minä tiedän!" keskeytti nainen. "Minä näen lumessa olevan
+miehen, ja niinkuin en koskaan ennen, näen hänen konttaavan. Ja minua,
+joka olen pieni lapsi, kantaa hän selässään. Ja tämä on ennen
+Pow-Wah-Kaania ja ennen aikaa, jona jouduin pieneen maailman kolkkaan."
+
+"Sinä tiedät sen", vastasi Canim, pakottaen häntä ovellepäin, "mutta
+sinä seuraat minua Yukonia alas ja unohdat."
+
+"En ikänäni tule unohtamaan! Niinkauan kuin ihoni on valkoinen, tulen
+muistamaan!" Hän tarttui suonenvedontapaisesti ovenpieleen ja katsoi
+viimeisen kerran rukoilevasti mrs. Van Wyck'iin.
+
+"Siis tahdon minä opettaa sinut unohtamaan, minä, Canim, Kanootti!"
+
+Hän irroitti puhuessaan Li-Wan'in sormet ovenpielestä ja meni hänen
+kanssaan ulos tielle.
+
+
+
+
+Salaisuuksien Haltija.
+
+
+Kylästä kuului valitusta. Naiset räkättivät keskenään, kimakasti
+huutaen. Miehet olivat synkän ja neuvottoman näköisiä, ja koiratkin
+kiertelivät epävarmoina pitkin leiriä, valmiina pakenemaan metsään
+ensimäisen vaaran uhatessa. Ilma oli täynnä epäluuloa. Kukaan ei ollut
+varma naapuristaan, ja jokainen tiesi, että hänen toverinsa olivat yhtä
+epävarmoja hänestä. Lapsetkin olivat allapäin ja juhlallisia, ja pikku
+Di Ya, joka oli kaikkeen syypää, oli saanut perinpohjaisen selkäsaunan,
+ensin äidiltään Hooniah'ilta, sitten Bawn'ilta, isältään, ja nyyhkytti
+nyt, maailman murjomana, suuren kumoonkäännetyn kanootin suojassa
+rannalla.
+
+Ja päälle päätteeksi oli shamaani Scundoo epäsuosiossa, eikä hänen
+tunnettuun noituuteensa voitu vedota ilkityön tekijän selville
+saamiseksi. Hän oli kuukausi takaperin luvannut toimittaa suosiollisen
+etelätuulen heimolle, jonka piti lähteä _potlatch'iin_ Tonkinissa,
+jossa Taku Jim'in piti tuhlata kahdenkymmenen vuoden säästöt; ja kun se
+päivä tuli, katso, silloin puhalsikin iljettävä pohjatuuli ja
+ensimäisistä kolmesta kanootista, jotka lähtivät matkaan, upottivat
+suuret laineet yhden ja murskasivat kaksi kallioihin ja yksi lapsi
+hukkui. Hän selitti avanneensa väärän säkin suun -- erehdyksessä. Mutta
+kansa ei hänen sanojaan kuunnellut; hänen ovelleen ei enää tuotu
+lahjoja, lihaa, kalaa ja turkiksia ja hänen luultiin pysyttäytyvän
+sisällä surren ja paastoten ja katkerasti katuen; itse asiassa hän söi
+vatsansa täydeltä mainioista varastoistaan, ajatellen rahvaan
+epävakaisuutta.
+
+Hooniah'n peitteet olivat kadonneet. Ne olivat erinomaisia peitteitä,
+ihmeellisen paksuja ja lämpöisiä, ja hän oli niistä vieläkin ylpeämpi
+sentähden, että oli saanut ne niin halvalla. Ty Kwan, joka asui
+naapurikylän takana, oli ollut hullu, erotessaan niistä niin helposti.
+Mutta Hooniah ei tiennyt, että peitteet olivat olleet sen murhatun
+englantilaisen, jonka katoomisen johdosta Yhdysvaltain sotalaiva oli
+nuuskinut jonkun aikaa pitkin rannikkoa ja sen höyrypurret savunneet ja
+puhkuneet oudoissa lahdelmissa. Ja koska Hooniah ei tietänyt, että Ty
+Kwan'in oli luovutettava peitteet, ettei hänen oma kansansa joutuisi
+pulaan, jos hallitus niistä nostaisi kysymyksen, ei hänen ylpeyttänsä
+oltu loukattu. Ja koska naiset kadehtivat häntä, oli hänen ylpeytensä
+rajaton, kunnes se täytti koko kylän ja ulottui pitkin Alaskan
+rannikkoa Dutch Harbour'ista St. Mary'yn. Hänen _totem'insa_ [vaakuna,
+puumerkki. Suom.] oli tullut kuuluisaksi ja kaikki kalastajat tunsivat
+hänen nimensä peitteiden tähden, ja niiden ihmeteltävän paksuuden ja
+lämpöisyyden takia. Niiden häviäminen oli merkillinen asia.
+
+"Minä ripustin ne vaan aurinkoon, majan seinämälle", vakuutti Hooniah
+tuhannetta kertaa Thlinglet-sisarilleen. "Ripustin ne vaan ja käänsin
+sitten selkäni, sillä Di Ya, senkin taikinanvaras ja raakojen jauhojen
+syöjä, oli pistänyt päänsä isoon rautapataan ja pudonnut sinne, ja oli
+näin jäänyt päälleen pataan, jalat heiluen ilmassa kuin puunoksat
+tuulella. Ja minä vedin hänet vain siitä ylös, ja kopautin hänen
+päätään oveen pari kertaa, että hän paremmin ymmärtäisi, ja katso,
+peitteet olivat poissa."
+
+"Peitteet olivat poissa", kertasivat naiset kauhuissaan kuiskaten.
+
+"Se oli iso vahinko", lisäsi yksi. Ja toinen: "Ei koskaan ole vielä
+löytynyt sellaisia peitteitä." "Me valitamme sinun häviötäsi", lisäsi
+kolmas. Mutta joka ainoa nainen oli sydämessään mielissään siitä, että
+nämä vihattavat, riitaa synnyttävät peitteet olivat poissa.
+
+"Minä ripustin ne vain aurinkoon", alkoi Hooniah tuhatensimäistä
+kertaa.
+
+"Niin, niin", sanoi Bawn tuskissaan, "mutta eihän kylässä ollut
+tuttavia muista paikoista. Sentähden on selvä, että joku oman heimomme
+jäsenistä on luvattomasti anastanut peitteet."
+
+"Kuinka se voisi olla mahdollista?" huusivat naiset harmissaan yhteen
+ääneen. "Kuka se voisi olla?"
+
+"Siis on se ollut noituutta", jatkoi Bawn tyhmän näköisenä, mutta
+tarkkasi salavihkaa heidän kasvonilmeitään.
+
+"_Noituutta_!" Tämän kankean sanan sanoessaan he alensivat äänensä ja
+katselivat pelästyneinä toisiaan.
+
+"Niin", sanoi Hooniah, ja hänen äänensä ilmaisi hänen luonteensa
+pahuuden, "ja nyt on lähetetty sana Klok-No-Ton'ille ja väkevät
+soutajat. Varmasti on hän täällä iltapäivällä."
+
+Pienet joukkueet hajaantuivat ja kylän valtasi pelko. Kaikista
+onnettomuuksista oli noituus kauhein. Ainoastaan shamaanit tulivat
+toimeen näkymättömän maailman kanssa, eikä kukaan mies, nainen eikä
+lapsi voinut tietää ennenkuin koettelemuksen hetki tuli, oliko hänen
+sielunsa pahojen henkien vallassa vai eikö? Ja Klok-No-Ton, joka asui
+naapurikylässä, oli kaikista shamaaneista julmin. Ei kukaan löytänyt
+niin paljon pahoja henkiä kuin hän, eikä kukaan kiusannut uhrejaan
+kamalammin. Kerrankin oli hän löytänyt pahan hengen, joka asui kolmen
+kuukauden vanhan lapsen ruumiissa, -- hyvin itsepäisen pahan hengen,
+joka ei suostunut lähtemään, ennenkuin lapsi oli maannut ohdakkeilla ja
+orjantappuroilla viikon. Sitten heitettiin ruumis mereen, mutta aallot
+heittivät sen yhä uudestaan takaisin kiroukseksi kylälle, eikä se
+pysynyt poissa, ennenkuin kaksi väkevää miestä soudettiin luodeveden
+aikaan merelle ja hukutettiin.
+
+Ja Hooniah oli lähettänyt hakemaan tätä Klok-No-Ton'ia. Parempi olisi
+ollut jos Scundoo, heidän oma shamaaninsa, olisi jälleen otettu
+armoihin. Sillä hän oli aina ollut parempi tavoiltaan ja tiedetään
+hänen karkoittaneen kaksi paholaista miehestä, joka myöhemmin siitti
+seitsemän tervettä lasta. Mutta Klok-No-Ton! Kauheat aavistukset
+puistattivat kylänväkeä häntä ajatellessaan, ja jokainen tunsi olevansa
+syyttävien silmäysten maalina ja katsoi syyttäen tovereitaan --
+jokainoa, paitsi Sime, ja Sime oli pilkkaaja, jonka tulisi käymään
+hullusti, -- ja sitä käsitystä eivät hänen menestyksensä voineet
+muuttaa.
+
+"Hohhoh!" nauroi hän. "Perkeleitä ja Klok-No-Ton, -- jonka pahempaa
+perkelettä ei ole koko Thlinket-maassa."
+
+"Sinä mieletön! Hän tulee juuri nytkin tänne noituuksineen ja
+taikoineen, niin että kavahda kieltäsi, ettei sinua paha peri ja
+päiväsi tässä maassa luetut olisi!"
+
+Niin puhui La-lah, Vehmuksi kutsuttu, ja Sime nauroi halveksivasti.
+
+"Minä olen Sime, joka en pelkää vaaroja, enkä pimeyttä. Minä olen
+väkevä mies, niinkuin isäni ennen minua ja minun pääni on selvä. Et
+sinä enkä minä ole omin silmin nähnyt näkymättömiä pahoja, asioita..."
+
+"Mutta' Scundoo on", vastasi La-lah. "Ja samaten Klok-No-Ton. Sen me
+tiedämme."
+
+"Kuinka sinä sen tiedät, sinä mielettömän poika", jyristi Sime, ja
+hänen paksu häränniskansa punastui kiukusta.
+
+"Heidän omista sanoistaan, -- juuri niistä." Sime hymähti
+ylenkatseellisesti. "Shamaani on ainoastaan ihminen. Eikö hänkin voi
+puhua kierosti, niinkuin sinä ja minäkin? Pyh! Pyh! Ja vieläkin, pyh!
+Ja tämä sinun shamaaneillesi ja heidän piruilleen! Ja tämä! ja tämä!"
+
+Ja näpäyttäen sormiaan oikealle ja vasemmalle lähti hän tiehensä halki
+katselijajoukon, joka peloissaan ja innokkaasti teki hänelle tietä.
+
+"Hyvä kalamies ja suuri metsästäjä, mutta paha ihminen", sanoi yksi
+heistä.
+
+"Ja sentään on onni hänelle myötäinen", tuumi toinen.
+
+"Ole siis paha, niin sinunkin käy hyvin", vastasi Sime olkansa takaa.
+"Jos kaikki olisivat pahoja, ei shamaaneja tarvittaisikaan. Pyh! Te
+pimeätä pelkäävät lapset!"
+
+Ja Klok-No-Ton'in saapuessa iltapäivällä, nauroi Sime yhtä uhmaavasti
+kuin aikaisemminkin; eikä hän voinut olla laskematta leikkiä, kun
+shamaani maihin noustessaan kompastui santaan. Klok-No-Ton katsoi
+häneen vihaisesti ja meni tervehtimättä väkijoukon läpi Scundoon
+majalle.
+
+Klok-No-Ton'in ja Scundoo'n tapaamisesta heimon väki ei saanut tietää
+mitään, sillä he pysyivät hyvän matkan päässä ja puhuivat kuiskaten,
+sillä aikaa kun salaisuuksien herrat olivat yhdessä.
+
+"Terve, oi Scundoo", jyrähti Klok-No-Ton, epävarmana siitä, kuinka
+hänet otettaisiin vastaan.
+
+Hän oli kasvultaan jättiläinen ja näytti tavattomalta pienen Scundoo'n
+rinnalla, jonka ääni oli kuin heinäsirkan kaukainen, heikko sirkutus.
+
+"Terve, Klok-No-Ton", vastasi hän. "Sinun tullessasi on päiväkin
+kaunis."
+
+"Mutta näyttää kuitenkin siltä kuin..." Klok-No-Ton epäröi.
+
+"Niin, niin", keskeytti pieni shamaani kärsimättömästi, "että minä olen
+joutunut pahoille päiville, sillä muuten ei minun tarvitsisi kiittää
+sinua siitä, että sinä teet minun työni."
+
+"Minun on mieleni paha, ystävä Scundoo..."
+
+"Ei, minun on mieleni hyvä, Klok-No-Ton"
+
+"Mutta tahdon antaa sinulle puolet siitä, mitä minulle annetaan."
+
+"Ei niin, hyvä Klok-No-Ton", mutisi Scundoo, tehden torjuvan liikkeen
+kädellään. "Minä olen sinun orjasi, ja korkein toivoni on voida
+osoittaa sinulle ystävyyttä."
+
+"Niinkuin minä..."
+
+"Niinkuin sinä nyt osoitat minulle ystävyyttä."
+
+"Tämä on siis ikävä asia, tämä vaimo Hooniah'n peitejuttu?"
+
+Suuri shamaani teki kysymyksensä toista koitellakseen, ja Scundoo
+hymyili kalpeasti, sillä hän oli tottunut lukemaan ihmisten ajatukset,
+ja kaikki ihmiset olivat hänestä kovin mitättömiä.
+
+"Sinä olet aina ollut suuri noita", vastasi hän. "Epäilemättä saat sinä
+pian selville, kuka pahantekijä on."
+
+"Niin, piankin, kun saan hänet vain silmieni eteen." Klok-No-Ton epäili
+taaskin. "Onko muilta paikoilta käynyt vieraita?" kysyi hän.
+
+Scundoo pudisti päätään. "Katso! Eikö nämä ole mainiot muchuc'it?"
+
+Hän näytti kenkiänsä, jotka olivat tehdyt turkishylkeen ja mursun
+nahasta ja vieras tarkasti niitä peitetyllä mielenkiinnolla.
+
+"Minä sain ne hyvin tiukasti tingittyäni."
+
+Klok-No-Ton nyökkäsi jännittyneenä.
+
+"Minä sain ne mieheltä La-lah. Hän on merkillinen mies, ja minä olen
+usein ajatellut..."
+
+"Niin?" keskeytti Klok-No-Ton kärsimättömästi.
+
+"Olen usein ajatellut", päätti Scundoo lauseensa, ja oli sitten hetken
+vaiti. "Nyt on kaunis päivä ja noituutesi on voimallinen, Klok-No-Ton."
+
+Klok-No-Ton'in kasvot kirkastuivat. "Sinä olet suuri mies, Scundoo,
+shamaani shamaanien joukossa. Minä lähden nyt. Tulen sinua aina
+muistamaan. Ja mies La-lah on, niinkuin sinä sanoit, merkillinen mies."
+
+Scundoo hymyili vieläkin kalpeammin, sulki oven lähtevän vieraansa
+perään ja salpasi sen kahteen kertaan.
+
+Sime pani kuntoon kanoottiaan, kun Klok-No-Ton tuli rantaan, ja hän
+keskeytti työnsä vain ladatakseen pyssynsä, jonka pani viereensä
+saataville.
+
+Shamaani huomasi tämän ja huusi: "Kokoontukoon kaikki kansa tähän
+paikkaan! Tämä on Klok-No-Ton'in, pirunhakijan ja pirujen karkoittajan,
+käsky."
+
+Hän oli aikonut koota heidät Hooniah'n taloon, mutta oli välttämätöntä,
+että kaikki olisivat läsnä, ja hän epäili Sime'n kuuliaisuutta eikä
+halunnut riitaa. Hänestä oli paras jättää Sime omaan oloonsa, sillä
+Sime ei ylipäänsä ollut kenenkään shamaanin terveydelle hyvä.
+
+"Tuotakoon nainen Hooniah tänne", komensi Klok-No-Ton, katsellen
+vihaisesti ympärillään olevaa piiriä, ja niillä joihin hänen silmänsä
+sattui, kulkivat kylmät väreet pitkin selkäpiitä.
+
+Hooniah hiipi esiin, pää painuksissa ja katse sivulle päin luotuna.
+
+"Missä ovat peitteet?"
+
+"Minä ripustin ne vain päivänpaisteeseen ja katso, ne olivat poissa;"
+inisi hän.
+
+"Vai niin?"
+
+"Se oli Di Ya'n syy."
+
+"Vai niin?"
+
+"Hänet olen minä pehmittänyt, ja tulen vieläkin pehmittämään, koska hän
+on tuottanut onnettomuutta meille, jotka olemme köyhiä ihmisiä."
+
+"Peitteet" huusi Klok-No-Ton käheästi, huomaten Hooniah'n tahtovan
+vähentää hänelle tulevaa palkkiota. "Peitteet, nainen! Niiden arvo
+tunnetaan."
+
+"Minä ripustin ne vain päivänpaisteeseen", tiuskasi vaimo, "ja me
+olemme köyhää väkeä, eikä meillä ole mitään."
+
+Shamaani ojentautui äkkiä pirullisesti irvistäen, ja Hooniah peräytyi.
+Mutta mies hypähti samassa eteenpäin, silmät nurinpäin päässä ja
+alaleuka roikkuen, niin että nainen horjahti ja kaatui, madellen hänen
+jaloissaan. Shamaani heilutti käsiään, hurjasti piesten ilmaa, hänen
+ruumiinsa vääntyessä ja kiertyessä tuskissa. Näytti siltä kuin saisi
+hän kaatuvataudin kohtauksen. Hänen huulilleen tuli valkoista vaahtoa
+ja hänen ruumiinsa vapisi ja nytkähteli.
+
+Naiset alkoivat valittaen laulaa, heilutellen ruumiitaan veltosti
+edestakaisin ja miehet lankesivat huumiotilaan, kunnes ainoastaan Sime
+oli jäljellä. Hän istui kanoottinsa laidalla, katsellen ivallisesti
+tätä menoa; hänen esivanhempiensa peritty taikausko pyrki vaikuttamaan,
+mutta hän vannoi vahvimmat valansa, että häntä ei lannisteta.
+Klok-No-Ton oli kauhea katsella. Hän oli heittänyt vaippansa yltään ja
+repinyt vaatteensa, niin että hän, paitsi uumilla roikkuvaa
+kotkankynsistä tehtyä vyötä, oli aivan alaston. Kiljuen ja karjuen,
+musta tukka kuin yön varjona leyhyen, juoksi hän hurjasti ympäri
+piiriä. Hänen raivossaan oli jonkinlaista alkuperäistä poljentoa, ja
+kun kaikki olivat yhtyneet siihen, heiluttaen ruumiitaan samaan tahtiin
+kuin hänkin, huutaen yhteen ääneen, istui hän suorana, käsi ojennettuna
+osoittaen sormella, joka oli kuin petolinnun kynsi. Tähän vastattiin
+kuin kuolevan soinnuttomalla ähkinällä, ja ihmiset kumartuivat
+vapisevin polvin, kun tuo kauhistuttava sormi hitaasti kulki heidän
+ohitseen. Sillä se merkitsi kuolemaa, ja ne, joiden ohi se oli
+kulkenut, saivat jäädä eloon ja he seurasivat sen kulkua jännittyneinä.
+
+Lopulta pysähtyi kohtalokas sormi La-lah'in kohdalle, joka päästi
+hirveän huudon. Hän vapisi kuin haavanlehti ja näki jo itsensä
+kuolleena, omaisuutensa jaettuna ja leskensä hänen veljensä vaimona.
+Hän koetti puhua, kieltää, mutta hänen kielensä oli tarttunut
+kitalakeen ja hänen kurkkuaan kuristi sietämätön jano. Klok-No-Ton
+näytti puoliksi pyörtyneen, nyt kun hän oli tehnyt työnsä; mutta hän
+odotti silmät kiini suurta veri-huutoa, -- suurta veri-huutoa, jonka
+hän tunsi tuhansista noitumistilaisuuksista, jolloin heimon väki susina
+hyökkäsi vapisevan uhrin kimppuun. Mutta hiljaisuus vallitsi, sitten
+kuului hiljaista kikatusta sieltä ja täältä, joka levisi kunnes kaikki
+nauroivat täyttä kurkkua.
+
+"Minkätähden?" huusi hän.
+
+"Hahhah!" nauroi kansa. "Sinun loitsusi ovat huonoja, oi Klok-No-Ton."
+
+"Kaikki sen tietävät", änkytti La-lah. "Kahdeksan pitkää kuukautta olen
+ollut poissa Siwash-heimon hylkeenpyytäjien parissa ja vasta tänään
+tulin takaisin ja Hooniah'n peitteet olivat poissa, ennenkuin tulin."
+
+"Se on totta", huusivat kaikki yhteen ääneen. "Hooniah'n peitteet
+olivat poissa, ennenkuin hän tuli."
+
+Mutta Klok-No-Ton näki ainoastaan Scundoo'n naaman ja hänen kalpean
+hymynsä ja kuuli ainoastaan heinäsirkan kaukaisen, heikon sirkutuksen:
+"Minä sain ne mieheltä La-lah ja minä olen usein ajatellut", ja "nyt on
+kaunis päivä ja noituutesi on voimallinen."
+
+Hän hyökkäsi Hooniah'n ohitse ja piiri teki hänelle vaistomaisesti
+tietä. Sime huusi hänelle pilkallisesti kanoottinsa laidalta, naiset
+nauroivat häntä päin naamaa, hänen jälkeensä huudettiin ilkkuvasti,
+mutta hän ei mistään välittänyt, juoksi vain kohti Scundoo'n majaa, Hän
+koputti ovelle, hakkasi sitä nyrkeillään, ja kiljui raakoja
+haukkumasanoja. Mutta vastausta ei kuulunut, paitsi silloin tällöin
+kuultiin Scundoo'n lukevan loitsujaan. Klok-No-Ton riehui kuin
+mieletön, mutta kun hänen piti isolla kivellä murtaa ovi, rupesivat
+miehet ja naiset mutisemaan. Ja hän, Klok-No-Ton, tiesi, että hänen
+valtansa ja voimansa oli mennyttä vieraan kansan silmissä. Hän näki
+miehen kumartuvan ottamaan kiveä, ja toisenkin, ja hänet valtasi pelko.
+
+"Älä loukkaa Scundoo'ta, joka on taituri!" huusi joku naisista.
+
+"Paras on sinun lähteä omaan kylääsi", neuvoi eräs miehistä uhkaavasti.
+
+Klok-No-Ton kääntyi ympäri ja meni joukon halki rantaan, sydämessään
+karvas kiukku ja -- eikä syyttä -- ajatellet suojatonta selkäänsä.
+Mutta kiviä ei heitetty. Lapset kieppuivat pilkaten hänen jaloissaan ja
+nauru ja ivahuudot raikuivat ilmassa, mutta siinä kaikki. Mutta hän ei
+hengittänyt vapaasti ennenkuin kanootti oli kaukana laineilla; silloin
+hän nousi seisomaan ja kirosi kylän ja sen asukkaat, eikä unohtanut
+erikseen mainita Scundoo'ta, joka oli tehnyt hänestä pilkkaa.
+
+Rannalla alettiin huutaa Scundoo'ta, ja koko kylänväki piiritti hänen
+oveaan pyytäen ja vannottaen ja epäselvästi soristen, kunnes hän tuli
+ulos ja nosti kätensä.
+
+"Koska te olette minun lapsiani, annan teille anteeksi", sanoi hän.
+"Mutta en koskaan toiste. Viimeisen kerran saa teidän mielettömyytenne
+olla kostamatta. Se, mitä te tahdotte, täytetään, ja minä tiedän jo,
+mitä se on. Tänä yönä, kun kuu on mennyt maailman taakse katselemaan
+mahtavia vainioita, kokoontukoon pimeässä kaikki kansa Hooniah'n majan
+eteen. Silloin on ilkilyöntekijä astuva esiin ja saapa ansaitsemansa
+palkan. Minä olen puhunut."
+
+"Se on oleva kuolema", huusi Bawn isoon ääneen, "sillä olemme saaneet
+kärsiä huolta ja häpeää."
+
+"Olkoon niin", vastasi Scundoo sulkien ovensa.
+
+"Nyt on kaikki selviävä, ja tyytyväisyys on jälleen vallitseva
+joukossamme", julisti La-lah ennustajan äänellä.
+
+"Kiitos Scundoo'n, pienen miehen", sanoi Sime pilkallisesti.
+
+"Kiitos Scundoon, pienen miehen taikojen", korjasi La-lah.
+
+"Nämä Thlinket-ihmiset ovat mielettömyyden lapsia!" Sime läimäytti
+reiteensä. "En käsitä, että täysikasvuiset naiset ja väkevät miehet
+kieriskelevät loassa, uneksien asioista ja ihmetellen satuja."
+
+"Minä olen maailmaa kulkenut mies", vastasi La-lah. "Minä olen kulkenut
+syvillä merillä ja olen nähnyt merkkejä ja ihmeitä, ja minä tiedän,
+että ne pitävät paikkansa. Minä ole La-lah --"
+
+"Velmu --"
+
+100
+
+"Siksi kutsuttu, mutta Matkamies oikealla nimellä."
+
+"Minä en ole niin suuri matkamies --" alkoi Sime.
+
+"Pidä siis suusi kiini", keskeytti La-lah, ja he erosivat vihoin.
+
+Kun kuun viimeinen hopeinen kajastus oli kadonnut maailman taakse, tuli
+Scundoo Hooniah'n majan ympärille kokoontuneeseen väkijoukkoon. Hän
+käveli nopeaan ja kevyesti, ja ne, jotka näkivät hänet Hooniah'n
+hylkeenrasvalampun valossa, huomasivat, että hän tuli tyhjin käsin,
+ilman kulkusia, naamiota tai shamaanin taikavehkeitä, ainoastaan iso,
+uninen korppi toisessa kainalossaan.
+
+"Oletteko koonneet puita nuotiota varten, että kaikki näkisivät, mitä
+tapahtuu?" kysyi hän.
+
+"Olemme", vastasi Bawn. "Puita on yllin kyllin."
+
+"Siis kuunnelkoot kaikki, sillä minun sanani tulevat olemaan harvat
+luvultaan. Olen tuonut kanssani Jelchs'in, korpin, joka paljastaa
+salaisuuksia ja näkee tulevia tapahtumia. Sen tulen minä panemaan
+Hooniahn'n ison mustan padan alle, hänen majansa pimeimpään nurkkaan.
+Hylkeenrasvalamppu sammutetaan, ja kaikki jäävät ulos pimeyteen, Yksi
+kerrallaan on teidän mentävä majaan, laskettava kätenne kattilalle
+pitkän hengenvedon ajaksi ja tultava takaisin ulos. Se on hyvin
+yksinkertaista. Jelchs kyllä epäilemättä äännähtää, kun ilkityöntekijän
+käsi on likellä sitä. Tai jos joku tietää jotakin muuta, ilmituokoon
+viisautensa. Oletteko te valmiit?"
+
+"Me olemme valmiit", oli moniääninen vastaus.
+
+"Siis tahdon kutsua jokaisen vuorolleen, miehen ja naisen, kunnes
+kaikki ovat kutsutut."
+
+La-lah käskettiin ensimäisenä ja meni heti majaan. Kaikki heristivät
+korviaan ja kuulivat hiljaisuuden vallitessa hänen askeleensa, hänen
+kulkiessaan poikki natisevan lattian. Siinä olikin kaikki. Jelchs ei
+päästänyt ääntäkään, ei antanut merkkiä. Sitten oli Bawn'in vuoro,
+sillä olihan mahdollista, että mies varasti omat peitteensä,
+tarkoituksella häväistä naapureitaan. Sitten meni sisään Hooniah ja
+muut vaimot ja lapset, mutta ilman tulosta.
+
+"Sime!" huusi Scundoo.
+
+"Sime!" kertasi hän.
+
+Mutta Sime ei liikahtanutkaan.
+
+"Pelkäätkö sinä pimeää?" kysyi La-lah karskisti, nyt kun hänen oma
+viattomuutensa oli todettu.
+
+Sime naurahteli! "Minä nauran kaikelle, sillä se on sulaa hullutusta.
+Menen kuitenkin sisään; en siksi, että uskoisin ihmeisiin, mutta
+näyttääkseni, etten pelkkää."
+
+Ja hän meni rohkeasti sisään, tullen pois yhtä ivallisena.
+
+"Jonakin päivänä kohtaa sinut äkillinen kuolema", kuiskasi La-lah
+harmistuneena.
+
+"Epäilemättä", vastasi pilkkaaja kevyesti "Harvat meistä vuoteisiinsa
+kuolevat, kiitos shamaanien ja syvän meren."
+
+Kun puolet kylän väestä onnellisesti oli kestänyt kokeen, rupesi
+mieliala kiusallisesti kiihtymään, koska ei tultu mihinkään tuloksiin.
+Kun kaksi kolmasosaa oli sen läpäissyt, kaatui eräs raskaana oleva
+nuori nainen, ruveten kauhuissaan hermostuneesti huutamaan ja
+nauramaan.
+
+Vihdoin tuli viimeisten vuoro mennä sisään, eikä mitään ollut
+tapahtunut. Ja Di Ya oli kaikista viimeinen. Varmasti se olisi hän.
+Hooniah valitti suruaan tähdille, ja muut vetäytyivät kauemmaksi
+onnettomasta nuorukaisesta. Hän oli peljästyksestä puolikuollut, ja
+hänen jalkansa notkahtelivat hänen allaan, niin että hän horjahti
+kynnyksellä, ja oli kaatumaisillaan. Scundoo työnsi hänet sisään ja
+sulki oven. Pitkään aikaan ei kuulunut muuta kuin pojan itku. Sitten
+kuului hänen hitaitten askeleittensa natina, hänen mennessään nurkkaan,
+ja palaavien askelten natina. Ovi aukeni ja hän tuli ulos. Mitään ei
+ollut tapahtunut.
+
+"Sytyttäkää nuotio", komensi Scundoo. Kirkkaat liekit rupesivat
+loimuamaan ja valaisivat sekä vielä hiukan peljästyneitä, että
+epäileviä naamoja.
+
+"Koe on kaikesta päättäen epäonnistunut", kuiskasi Hooniah miehelleen.
+
+"Niin", vastasi tämä mukaantuvaisesti, "Scundoo vanhenee ja me
+tarvitsemme uuden shamaanin."
+
+"Missä on nyt Jelchs'in viisaus?" kikatti Sime La-lah'n korvaan.
+
+La-lah pyyhkäsi hämillään otsaansa, eikä vastannut mitään.
+
+Sime pullisti ylimielisesti rintaansa, ja tepasteli pienen shamaanin
+luokse. "Hohhoh! mitäs minä sanoin. Ei siitä tullut mitään!"
+
+"Siltä se voi näyttää! Siltä se voi näyttää!" vastasi Scundoo
+hiljaisesti. "Ja se voi näyttää merkilliseltä niiden mielestä, jotka
+eivät ymmärrä salattuja asioita."
+
+"Niinkuin sinä?" kysyi Sime nenäkkäästi.
+
+"Ehkä niinkuin minäkin." Scundoo puhui aivan hiljaa, hänen
+silmäluomensa painuivat hiljaa alemmaksi ja yhä alemmaksi, kunnes ne
+kokonaan peittivät hänen silmänsä. "Aion siis tehdä uuden kokeen.
+Nostakoon jokainen mies, nainen ja lapsi nyt ja heti kätensä korkealle
+päänsä yläpuolelle."
+
+Käsky oli niin odottamaton ja lausuttiin niin mahtipontisesti, että
+kaikki tottelivat kysymättä. Joka käsi oli ilmassa.
+
+"Katselkoon jokainen toistensa käsiä, ja katselkoot kaikki", komensi
+Scundoo, "että --"
+
+Mutta hänen äänensä hukkui naurun rähäkkään, joka kuitenkin ilmaisi
+kiukkua. Kaikkien silmät olivat kohdistuneet Sime'en. Jokaisen kädet,
+paitsi hänen olivat noesta mustat, mutta hänen eivät olleet Hooniah'in
+padan nokeamat. Ilman halki lensi kivi, joka osui hänen poskeensa.
+
+"Se on valhe", lausui hän. "Valhe! Minä en tiedä mistään Hooniah'en
+peitteistä!"
+
+Toinen kivi sattui hänen otsaansa, iso veri-huuto kajahti, ja
+jokapaikassa tunnustelivat ihmiset maata kiviä löytääkseen. Hän
+horjahti ja oli kaatumaisillaan.
+
+"Se oli leikkiä! Paljasta leikkiä!" lausui hän. "Minä otin ne
+ainoastaan leikillä!"
+
+"Mihinkä sinä olet ne piiloittanut?" Scundoo'n terävä, kimakka ääni
+viilsi kuin veitsi läpi melun.
+
+"Suureen nahkaläjään majassani, siihen joka on telttatangon juurella",
+vastasi mies. "Mutta se oli leikkiä, minä sanon sen, ainoastaan --"
+
+Scundoo nyökäytti päätään, ja ilma sakeni lentävistä kivistä. Simen
+vaimo itki hiljaa pää polvillaan, mutta hänen pieni poikansa, joka
+huusi ja nauroi, heitteli kiviä niinkuin muutkin. Hooniah hoippui
+takaisin kalliine peitteineen. Scundoo pysäytti hänet.
+
+"Me olemme köyhää väkeä ja meillä on vähän", inisi nainen. "Älä siis
+kohtele meitä ankaruudella, oi Scundoo."
+
+Kansa poistui horjuvan kiviröykkiön luota, jonka he olivat rakentaneet
+ja jäivät kuuntelemaan.
+
+"En, se ei ole koskaan ollut minun tapani, Hooniah hyvä", vastasi
+Scundoo, tarttuen peitteisiin. "Näyttääkseni, etten ole ankara, otan
+ainoastaan nämät."
+
+"Enkö minä ole viisas, lapseni?" kysyi hän.
+
+"Totisesti olet sinä viisas, oi Scundoo!" huusivat he yhteen ääneen.
+
+Ja hän poistui pimeyteen, peitteet ympärilleen käärittyinä, ja torkkuva
+Jelchs kainalossaan.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Pakkasen lapsia, by Jack London
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56826 ***
diff --git a/56826-8.txt b/56826-8.txt
deleted file mode 100644
index 5a26b2e..0000000
--- a/56826-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3078 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Pakkasen lapsia, by Jack London
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Pakkasen lapsia
-
-Author: Jack London
-
-Translator: Ilmari Uotila
-
-Release Date: March 24, 2018 [EBook #56826]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PAKKASEN LAPSIA ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-PAKKASEN LAPSIA
-
-Kirj.
-
-Jack London
-
-
-Suomentanut Ilmari Uotila
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusliike Minerva,
-1920.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Elämän laki.
-Valheellinen Nam-Bok.
-Keesh, Keesh'in poika.
-Kaunis Li-Wan.
-Salaisuuksien Haltija.
-
-
-
-
-Elämän laki.
-
-
-Vanha Koskoosh kuunteli ahneesti. Vaikka hän jo aikoja sitten oli
-menettänyt näkönsä, kuuli hän hyvin, ja heikkokin ääni tunki vielä
-hänen ymmärrykseensä, joka kuitenkaan ei jaksanut enää hänen ryppyisen
-otsansa takaa seurata maailman menoa. Aha! Sit-cum-to-ka siellä kiroaa
-kimakasti koiria, piiskatessaan niitä valjaisiin. Sitcum-to-ka oli
-hänen tyttärensätytär, mutta hänellä oli liiaksi työtä ehtiäkseen
-ajatella vaivaista äitinsä isää, joka avuttomana ja hyljättynä yksin
-istui huoneessa. Leivättä oli lähdettävä. Pitkä matka oli edessä ja
-lyhyt päivä ei ottanut viipyäkseen. Elämä ja elämän, ei kuoleman,
-velvollisuudet kutsuivat häntä. Ja Koshkoosh'in loppu ei ollut kaukana.
-
-Vanhaa miestä kauhistutti tämä ajatus hetkisen ja hän koetteli
-veltolla, vapisevalla kädellään vieressään olevaa pientä
-polttopuuläjää. Tultuaan vakuutetuksi siitä, että puut olivat tallella,
-piiloitti hän kätensä jälleen koinsyömän turkkinsa laskoksiin ja alkoi
-taas kuunnella. Puoleksi jäätyneitten nahkojen vihaisesta ritinästä hän
-ymmärsi, että päällikön peurannahkateltti oli hajotettu ja sitä nyt
-koottiin eteenpäin kuljetettavaksi. Päällikkö oli hänen poikansa,
-jäntevä ja väkevä heimonsa miesten päämies ja mainio metsänkävijä. Kun
-naiset vitkastelivat kootessaan leirin irtainta, torui hän, korottaen
-ääntään, heitä hitaudestaan. Vanha Koskoosh heristi korviaan. Viimeisen
-kerran oli hän nyt kuuleva tämän äänen. Tuolla hajoitettiin jo
-Geehow'in teltta. Ja tuolla Tuskan'in. Seitsemän, kahdeksan, yhdeksän;
-ainoastaan shamaanin [noita, poppamies] asunto mahtoi enää olla
-pystyssä. Kas niin! Nyt ne kävivät senkin kimppuun. Hän kuuli shamaanin
-marisevan sovitellessaan sitä rekeen. Jokin lapsi itkeskeli ja nainen
-tyydytteli sitä hiljaisilla, ynisevillä kurkkuäänillä. Pieni Koo-tee,
-ajatteli vanha mies, ärtyinen lapsi, eikä juuri vahvakaan. Se kuolee
-ehkä piankin, ja sitten sille sulatettaisiin kuoppa jäätyneeseen
-tundraan ja ladottaisiin kiviä päälle ahmoilta varjelemaan. No niin!
-Mitä se merkitsee? Korkeintaan muutamia vuosia ja sitä menoa menisivät
-niin täydet kuin tyhjätkin vatsat. Lopuksi odotti nälkäinen kuolema,
-nälkäisempänä kuin kukaan heistä.
-
-Mitä nyt? Aha, miehet köyttivät rekiä, kiristäen hihnoja. Hän, joka
-kohta ei enää kuuntelisi, kummasteli. Piiskat vinkuivat koiralaumassa,
-ne kiljahtelivat. Kuinka ne vihasivatkaan työtä ja matkaa! Ne
-loittonivat. Reki toisensa jälkeen painui hiljaisuuteen. Nyt ne olivat
-poissa. Ne olivat hävinneet hänen elämästään ja hän eli yksin viimeisiä
-katkeria hetkiään. Ei! Lumi narahti mokkasiinin alla; mies, joka seisoi
-hänen vieressään, laski hellävaroen kätensä hänen päälaelleen. Hyvä oli
-hänen poikansa näin tehdessään. Hän muisti muita vanhuksia, jokien
-pojat eivät olleet jääneet heimosta jälkeen. Mutta hänen poikansa oli.
-Hän ajatteli menneisyyttä, kunnes nuoren miehen ääni palautti hänet
-nykyisyyteen.
-
-"Onko sinun hyvä ollaksesi?" kysyi poika.
-
-"Vallan hyvä", vastasi vanhus.
-
-"Vieressäsi on puita", jatkoi nuorempi mies, "ja nuotio palaa
-kirkkaasti. On pilvinen aamu ja pakkanen on lauhtunut. Kohta tulee
-lumisade. Nyt sataakin jo lunta."
-
-"Niin, nyt sataa jo lunta."
-
-"Heimon miehillä on kiire. Heidän kuormansa ovat raskaat ja heidän
-vatsansa ravinnon puutteesta kuopallaan. Matka on pitkä ja he kulkevat
-nopeasti. Minä lähden nyt. Onko hyvä niin?"
-
-"Hyvä on. Minä olen kuin syksyn lehti, joka juuri vielä pysyy kiinni
-oksassa. Ensimäinen tuulenhenkäys minut pudottaa. Minun ääneni on
-niinkuin vanhan vaimon ääni. Minun silmäni eivät minulle enää jalkojeni
-tietä näytä ja minun jalkani ovat raskaat ja minä olen väsynyt. Hyvä on
-näin."
-
-Hän painoi päänsä nöyrästi alas, kunnes valittavan lumen viimeinenkin
-narahdus oli häipynyt ja hän tiesi poikansa olevan kuulumattomissa.
-Silloin hänen kätensä äkkiä ojentui puita kohden. Ainoastaan ne olivat
-vielä hänen ja ijäisyyden välillä, joka kita ammollaan odotti häntä.
-Hänen elämänsä mittana oli lopulta kourallinen puupalikoita. Yksi
-kerrallaan ne katoaisivat tulen ravinnoksi ja samaten, askel
-askeleelta, hiipisi kuolema hänen kimppuunsa. Kun viimeinen palikka oli
-lämpönsä luovuttanut, alkaisi pakkanen koota voimiaan. Ensin kuolisivat
-hänen jalkansa, sitten hänen kätensä ja jäykkyys siirtyisi hiljalleen
-jäsenistä ruumiiseen. Hänen päänsä retkahtaisi eteenpäin, polville, ja
-hän pääsisi lepoon. Sehän on helppoa. Kaikkien ihmisten on kuoltava.
-
-Hän ei valittanut. Sellaista oli elämän meno ja se oli paikallaan.
-Lähellä maata hän oli syntynyt, lähellä maata elänyt, eikä sen laki
-ollut outo hänelle. Se oli kaiken lihan laki. Ei luonto hemmoitellut
-lihaa. Ei se välittänyt siitä palasesta, jota kutsuttiin yksilöksi.
-Suku ja rotu kiinnittivät sen mieltä. Tämä oli syvin abstraktinen
-käsite, minkä Koskoosh'in barbaarinen järki voi sulattaa, mutta sen hän
-täydellisesti omaksui. Hän näki siitä esimerkkejä koko elämässä. Mahlan
-nouseminen, pajunkissan puhkeava vehreys, kellastuneen lehden
-putoaminen -- siinähän yksinään oli jo koko juttu. Mutta yhden tehtävän
-antoi luonto yksilölle. Ellei hän sitä täyttänyt, oli hänen kuoltava.
-Jos täytti, niin sama asia, hänen oli kuoltava sittenkin. Siitä ei
-luonto pitänyt väliä; moni totteli, mutta ainoastaan totteleminen -- ei
-tottelija -- eli, eläen eteenkinpäin. Koskoosh'in heimo oli hyvin
-vanha. Vanhat miehet, jotka hän oli poikasena tuntenut, olivat
-tunteneet vanhoja miehiä ennen omaa aikaansa. Sentähden heimo eli, että
-se takasi kaikkien jäsentensä tottelemisen, menneistä ajoista asti,
-jäsenten, joiden lepopaikkoja ei kukaan enää muistanut. Ei heitä otettu
-lukuun, he olivat vain välikohtauksia. He hävisivät kuin pilvet
-suviselta taivaalta. Hänkin oli välikohtaus ja häviäisi. Luonto ei
-siitä piitannut. Se antoi elämälle tehtävän ja sääti lain. Jatkaa sukua
-oli elämän tehtävä ja sen laki oli kuolema. Tyttölapsi oli kaunis
-katsella voimakkaana ja kehkein rinnoin, käyden joustavasti, valon
-hohde silmissään. Mutta hän ei vielä ollut suorittanut tehtäväänsä.
-Hänen silmiensä hohde kirkastui, hänen askeleensa tulivat nopeammiksi,
-joskus hän oli ylpeä nuorille miehille, toiste arkaili hän heitä ja
-hänen levottomuutensa tarttui heihin. Ja yhä kauniimmaksi tuli hän
-katsella, kunnes joku metsästäjistä ei enää voinut hillitä itseään,
-vaan otti hänet telttaansa keittämään ja työtä tekemään ja äidiksi
-tuleville lapsillensa. Ja saatuaan jälkeläisiä, kadotti hän
-kauneutensa. Hänen jäsenensä alkoivat kangistua, hänen silmänsä tulivat
-himmeiksi ja rupesivat verestämään, ja ainoastaan pienet lapset
-iloitsivat saadessaan leiritulella painautua vanhan vaimon ryppyistä
-poskea vastaan. Hän oli tehnyt tehtävänsä. Vielä vähän aikaa, niin hän,
-jos näkyisi nälänhädän merkkiäkään, tai jos lähdettäisiin pitemmälle
-matkalle, jätettäisiin jälkeen niinkuin Koskoosh jätettiin nyt --
-lumeen ja viereen kourallinen puupalikoita. Sellainen oli laki.
-
-Hän lisäsi huolellisesti palikan nuotioon. Kaikki oli samanlaista,
-jokapaikassa. Ensimäinen pakkanen hävitti sääsket. Pieni orava meni
-piiloon kuollakseen. Kun jänis vanheni, tuli siitä hidas ja raskas,
-eikä se enää päässyt vihollistaan pakoon. Itse iso, pitkäkuonoinen
-karhukin tuli kömpelöksi, sokeaksi ja kiukkuiseksi ja lopulta sen
-tappoi kourallinen haukkuvia koiria. Hän muisti, kuinka hän oli
-hyljännyt oman isänsä eräänä talvena Klondyken ylämaassa, vuotta
-ennen kuin lähetyssaarnaaja oli tullut puhuvine kirjoineen ja
-lääkelaatikkoineen. Monta kertaa oli Koskoosh nuollut huuliansa
-muistaessaan tätä laatikkoa, vaikka hänen kielensä nyt oli kuiva.
-"Tuskienvaimentajasta" hän erittäinkin oli pitänyt. Mutta saarnaaja oli
-sittenkin vaivaksi, sillä hän ei ollut tuonut eväitä leirille, mutta
-söi tavattomasti ja metsästäjät napisivat. Hän kylmettyi Mayo'n
-vuorilla ja myöhemmin koirat kaapivat kivet syrjään ja tappelivat hänen
-luistaan.
-
-Koskoosh pani toisen palikan valkeeseen ja yhä kauemmaksi menneisyyteen
-vaipuivat hänen ajatuksensa. Hän muisti Ison nälän ajan, jolloin vanhat
-miehet ryömivät nuotion ääreen vatsat tyhjinä, ja kertoivat hämäriä
-taruja vanhoilta ajoilta, jolloin Yukon kolmena talvena vuolaana
-virtasi ja sen jälkeen oli kolmena kesänä jäässä. Siihen nälänhätään
-hänen äitinsäkin oli sortunut. Suvella ei lohi noussut ja heimo odotti
-talvea ja hirvien tuloa. Talvi tuli, mutta hirviä ei. Ei koskaan, ei
-edes vanhojenkaan miesten aikana, oltu näin kovia koettu. Mutta hirvet
-eivät vaan tulleet ja oli jo seitsemäs vuosi ja jänikset eivät olleet
-tehneet poikasia ja koirista ei ollut jäljellä muuta kuin luukasoja. Ja
-kautta pitkän pimeyden ajan lapset valittivat ja kuolivat, samoin
-naiset ja vanhat miehet; ja koko heimosta ei yksi kymmenestä elänyt
-tervehtiäkseen aurinkoa sen keväällä palatessa. Se oli nälänhätää.
-
-Mutta olihan hän elänyt runsaudenkin aikoja, jolloin ruoka mätäni
-heidän käsiinsä ja koirat olivat lihavia ja kelvottomia työhön liian
-syömisen takia, jolloin he jättivät metsänriistan tappamatta ja naiset
-olivat hedelmällisiä ja teltat täynnä konttaavia poika- ja tyttölapsia.
-Silloin miesten sisu yltyi ja uudistaen vanhoja riitajuttuja kulkivat
-he yli eteläisten vuorten tappaakseen Pelly-heimon ja länteenpäin
-voidakseen istua Pananamiesten sammuneitten leiritulien ääressä. Hän
-muisti, kuinka hän poikasena, tällaisen runsauden aikana näki susien
-kaatavan hirven. Zing-ha makasi hänen kanssaan lumessa katselemassa
-leikkiä -- Zing-ha, josta sittemmin tuli metsänkävijöistä parhain ja
-joka lopulta putosi Yukonin avantoon. Hänet löydettiin kuukautta
-myöhemmin; hän oli kömpinyt puolittain pois avannosta, mutta jäätynyt
-siihen.
-
-Niin! Se hirvi. Zing-ha ja hän olivat sinä päivänä lähteneet kotoa,
-leikkiäkseen metsästäjiä, matkien isiänsä. Joen rannalla he huomasivat
-tuoreet hirven jäljet ja niiden ympärillä susien jälkiä. "Se on vanha",
-sanoi Zing-ha, joka paremmin päätteli merkeistä, "vanhus, joka ei jaksa
-seurata laumaa. Sudet ovat sen eroittaneet veljistänsä ja eivät sitä
-päästä enää." Ja niin kävikin. Niin ne tekivät aina. Yötä päivää,
-lepäämättä, näyskien sen kinttuja ja kuonoa seurasivat ne sitä loppuun
-asti. Ja Zing-ha ja hän tunsivat verenhimonsa yltyvän. Loppukamppailu
-olisi näkemisen arvoinen!
-
-Kevein askelin lähtivät he matkaan ja hänkin, Koskoosh, jolla oli hidas
-huomiokyky ja joka oli tottumaton hakemaan jälkiä, olisi helposti
-voinut niitä seurata, sillä niin selviä ne olivat. He olivat aivan ajon
-kintereillä, lukien joka askeleella tuota julmaa, juuri kirjoiteltua
-murhenäytelmää. Nyt tulivat he paikkaan, missä hirvi oli ruvennut
-puolustautumaan. Kolme kertaa aikamiehen pituuden levyiseltä
-alalta joka suunnalle oli lumi tallattua ja potkittua. Keskellä
-sorkkajalkaisen otuksen syvät jalansijat ja yltympäri, jokapaikassa oli
-susien kevyempiä jälkiä. Muutamat olivat, sillävälin kuin heidän
-veljensä ahdistivat uhriaan, paneutuneet syrjään lepäämään. Niiden
-ruumiitten piirteet lumessa olivat yhtä selviä kuin jos ne hetkistä
-ennen olisivat siihen tehdyt. Yhden suden oli raivostunut uhri saanut
-potkittua kuoliaaksi. Sen näki muutamista puhtaaksi kalvetuista luista.
-
-He jäivät lumikengilleen seisomaan seuraavan temmellyspaikan viereen.
-Tässä oli iso eläin taistellut vimmatusti. Lumesta näki, että se
-kahdesti oli kaadettu ja kahdesti taas ravistanut vainoojansa
-kimpustaan ja taas päässyt jaloilleen. Se oli jo aikoja sitten
-täyttänyt tehtävänsä, mutta sittenkin oli elämä sille rakas. Zing-ha
-sanoi olevan merkillistä, että hirvi, joka kerran on kaatunut, on
-voinut jälleen riistäytyä irti, mutta tämä oli sen varmasti tehnyt.
-Shamaani selittäisi tämän merkitsevän ihmeitä, kun he hänelle siitä
-kertoisivat.
-
-Sitten he tulivat paikkaan, missä hirvi oli koettanut kiivetä
-rantaäyräälle päästäkseen metsään. Mutta viholliset olivat käyneet
-kiinni takaapäin ja niin oli se kaatunut selälleen niiden päälle,
-murskaten kaksi, jotka hautaantuivat syvälle lumeen. Selvästi näki,
-että leikki oli pian lopussa, sillä niiden veljet eivät olleet
-kajonneet niihin. He juoksivat vielä parin pysähdyspaikan ohi, joissa
-nähtävästi oli pysähdytty vähemmäksi aikaa ja jotka olivat hyvin
-lähellä toisiaan. Nyt oli tie punaisena ja ison eläimen varmat askeleet
-olivat muuttuneet lyhyiksi ja horjuviksi. Sitten he kuulivat
-taisteluääniä, ei täysisointuista metsästyskuoroa, vaan lyhyitä
-vihaisia ailahduksia, joista voi päätellä tapettavan hampaat lihaan
-iskettyinä. Zing-ha ryömi vatsallaan lumessa, vastatuuleen, ja hänen
-jäljissään ryömi hän, Koskoosh, josta sittemmin tulisi heimon päämies.
-He työnsivät syrjään nuoren koivun alimmat oksat ja tirkistivät niiden
-lomitse. He näkivät loppunäytelmän.
-
-Kuva oli niinkuin kaikki nuoruuden vaikutelmat ilmi elävänä hänen
-mielessään, ja hänen sokeat silmänsä näkivät näytöksen lopun yhtä
-selvästi kuin olisi se tapahtunut nyt olevana kaukaisena aikana. Tätä
-Koskoosh ihmetteli, sillä olihan hän myöhemmin miestensä johtajana ja
-neuvostojen päänä ollessaan tehnyt mainetöitä ja saattanut Pelly-heimon
-kiroamaan nimeään, puhumattakaan merkillisestä valkoisesta miehestä,
-jonka hän oli tappanut avoimessa taistelussa, puukko puukkoa vastaan.
-
-Hän ajatteli kauan nuoruutensa päiviä, kunnes nuotio rupesi hiiltymään
-ja pakkanen tuli purevaksi. Hän lisäsi nyt tuleen tällä kertaa kaksi
-palikkaa, uhraten siten kaikki, mitä hänellä oli jäljellä elämänsä
-pitimiksi. Jos Sit-cum-to-ka olisi muistanut äitinsä isää ja koonnut
-suuremman sylyksellisen puita, olisi hänenkin aikansa ollut pitempi.
-Mutta hän oli aina ollut kiittämätön lapsi, eikä kunnioittanut
-vanhempia sukulaisiaan senjälkeen kun Majava, Zing-ha'n poika, oli
-häneen silmänsä iskenyt. Olkoon, mitä se teki? Eikö hänkin ollut tehnyt
-samoin vilkkaina nuoruutensa aikoina? Hetkisen hän kuulusteli
-hiljaisuutta. Voisihan hänen poikansa sydän heltyä ja hän tulla
-hakemaan vanhan isänsä heimon mukaan, sinne, missä porot lihoivat niin
-että rasva roikkui niiden kupeilla.
-
-Hän heristi korviaan ja hänen levottomat aivonsa lepäsivät hetken. Ei
-liikettä, ei mitään. Hän yksin hengitti syvässä hiljaisuudessa. Oli
-hyvin autiota. Hiljaa. Mitä se oli? Häntä puistatti. Tuttu, pitkä
-ulvonta katkaisi hiljaisuuden, ja se kuului aivan läheltä. Hänen
-valottomat silmänsä olivat näkevinään hirven -- tuon vanhan uroshirven
--- rikkirevityin kupein ja kyljet verisinä, raadelluin kauloin ja isot
-haaralliset sarvet maata kohti kuolemankamppailussa. Hän näki liitävät,
-harmaat varjot, näki hehkuvat silmät, roikkuvat kielet ja kuolaiset
-hampaat. Ja hän näki tuon armottoman piirin sulkeutuvan, kunnes siitä
-ei erottanut muuta kuin tumman täplän keskellä sotkettua lumikenttää.
-
-Kylmä kuono kosketti hänen poskeansa ja tästä kosketuksesta hänen
-sielunsa palasi takaisin nykyisyyteen. Hän pisti kätensä nuotioon ja
-veti sieltä palavan kekäleen. Hetkiseksi voitti peritty kammo ihmistä
-kohtaan pedon ja se vetäytyi taaksepäin, pitkällä ulvonnalla kutsuen
-veljiään, jotka vastasivat ahneesti, kunnes piiri hiipiviä, kuolaisia
-hukkia oli kokoontunut joka taholta. Vanha mies kuuli, kuinka piiri
-pieneni. Hän heilutti hurjasti kekälettään, ja huohotus muuttui
-murinaksi, mutta läähättävät pedot eivät hajaantuneet. Nyt ryömi yksi
-eteenpäin vetäen jalkoja perässään, nyt toinen, kolmas, mutta yksikään
-ei vetäytynyt takaisin. Miksi hän siis pysyisi kiinni elämässä? kysyi
-hän, heittäen palavan puun lumeen. Se sammui sihisten. Piiri murahteli
-levottomasti, mutta ei päästänyt omaansa. Taas näki hän vanhan
-uroshirven viimeisen taistelun, ja Koskoosh painoi väsyneenä päänsä
-polvilleen. Mitä se loppujen lopuksi teki? Eikö se ollut elämän laki.
-
-
-
-
-Valheellinen Nam-Bok.
-
-
-"Bidarka, eikö olekin? Katsokaas! Bidarka, jota mies soutaa kömpelösti
-yhdellä airolla!"
-
-Vanha Bark-Wah-Wan nousi polvilleen, vapisten heikkouttaan ja
-innostustaan ja katseli merelle päin. "Nam-Bok on aina hoitanut airoa
-kömpelösti", murisi hän, varjostaen silmiään auringolta ja tuijotti yli
-hopealta hohtavan veden. "Nam-Bok oli aina kömpelö. Muistan..."
-
-Mutta naiset ja lapset nauroivat ääneen ja heidän naurussaan oli
-hyväntahtoista pilkkaa, ja hänen äänensä hiljeni, kunnes huulet
-liikkuivat kuiskaamattakaan.
-
-Koogah nosti harmaata päätään luunveistotyöstään ja seurasi hänen
-silmäinsä suuntaa. Ainoastaan silloin kun suuret mutkat veivät sen
-tieltään, lähestyi joku bidarka rantaa. Soutaja souti enemmän
-voimallaan kuin taitavasti ja lähestyi aikaa vievästi mutkitellen.
-Koogah kumartui jälleen työhönsä ja kaiversi norsunhampaaseen, joka oli
-hänen polviensa välissä, evän sellaisen kalan kuvaan, jonka kaltainen
-ei koskaan ole meressä uinut.
-
-"Se on varmasti toisen kylän mies", sanoi hän lopulta, "joka tulee
-kysymään minulta, kuinka kuvia kaiverretaan luuhun. Ja se mies on
-kömpelö mies. Ei hän koskaan tule siihen oppimaan."
-
-"Se on Nam-Bok", toisti vanha Bark-Wah-Wan. "Enkö minä poikaani
-tuntisi?" kysyi hän kimakasti. "Minä sanon ja sanon vieläkin, että se
-on Nam-Bok."
-
-"Niin sinä olet sanonut näinä monina suvina", sanoi yksi naisista
-hieman nuhdellen. "Jäänlähdöstä asti olet istunut päivät pitkät
-vahtimassa ja sanonut joka kanootista, 'tuo on Nam-Bok'. Nam-Bok on
-kuollut, oi Bark-Wah-Wan, ja kuolleet eivät tule takaisin. Kuolleet
-eivät voi tulla takaisin."
-
-"Nam-Bok", huudahti vanha vaimo niin kovaa ja selvästi, että koko kylä
-hämmästyen katsoi häneen.
-
-Hän kömpi jaloilleen ja laahusti samassa rantaan päin. Hän kompastui
-auringossa makaavaan lapseen, jota äiti koetti saada tyyntymään
-itkustaan samalla huudellen kovia sanoja vanhalle vaimolle, joka niistä
-ei välittänyt. Lapset juoksivat rantaan hänen edellään ja kun mies tuli
-lähemmäksi melkein kaataen venheensä eräällä huonoista aironsa
-vedoista, seurasivat naisetkin. Koogah pani pois norsunhampaansa ja
-meni myöskin alas raskaasti nojaten sauvaansa ja hänen jälessään
-tulivat miehet pienissä ryhmissä.
-
-Bidarka kääntyi sivuttain ja mainingit olivat vähällä kaataa sen, mutta
-alaston poika juoksi kauas veteen ja veti kokan rantahiedalle. Mies
-nousi seisomaan ja katsahti kysyvästi kyläläisten joukkoa. Hänen
-leveillä olkapäillään riippui löysänä likainen ja kulunut villapaita
-ja hänen kaulansa ympärillä oli merimiesten tapaan sidottu
-punainen nenäliina. Hänen kerityssä päässään oli kalastajalakki;
-pumpulikankaiset housut ja raskaat kengät täydensivät hänen pukunsa.
-
-Mutta sittenkin hän oli merkillinen ilmestys näille Yukonin suistomaan
-yksinkertaisille kalastajille, jotka koko elämänsä olivat silmäilleet
-Beringin merelle ja koko tänä aikana nähneet ainoastaan kaksi valkoista
-miestä -- henkikirjurin ja eksyneen jesuiittapapin. He olivat köyhää
-kansaa, jolla ei ollut kultaa maassaan eikä kallisarvoisia turkiksia
-aitoissaan ja niin olivat valkoiset heidät kaukaa sivuuttaneet.
-Yokonkin oli puolestaan vuosituhansien kuluessa tuonut kaikki Alaskan
-vuorilta kerääntyneen soran ja liejun tälle rannikon osalle, kunnes
-laivat laskivat karille maan näkymättömissä. Sen takia laivat
-välttivätkin tätä rämeistä rannikkoa, pitkine merenlahtineen ja suurine
-liejusärkkineen, ja kalastaja-väestö ei tietänyt sellaisia olevankaan.
-
-Luunveistäjä Koogah perääntyi niin äkkiä, että hän lankesi keppiinsä
-pitkälleen maahan. "Nam-Bok", huusi hän koettaen hurjilla
-ponnistuksilla päästä pystyyn.
-
-"Nam-Bok, jonka meri vei, on tullut takaisin." Miehet ja naiset
-vetäytyivät poispäin ja lapset luikertelivat heidän jalkojensa
-välissä. Ainoastaan Opee-Kwan oli rohkea, niinkuin kylän päämiehen
-tulikin. Hän astui esiin ja katsoi kauan ja vakavasti tulijaa.
-
-"Se on Nam-Bok", sanoi hän vihdoin, ja kun naiset kuulivat hänen
-äänensä varmuuden, ruikuttivat he peljästyksissään ja pakenivat
-kauemmaksi.
-
-Vieraan huulet liikkuivat neuvottomasti ja hänen ruskea kurkkunsa
-liikahteli hänen saamatta sanaakaan suustaan.
-
-"La, la! Nam-Bok se on", rääkkyi Bask-Wah-Wan tukistellen häntä
-kasvoihin. "Minähän olen aina sanonut, että Nam-Bok tulisi takaisin."
-
-"Niin, se on Nam-Bok, joka on tullut takaisin." Tällä kertaa Nam-Bok
-puhui itse, nostaen toisen säärensä bidarkan laidan yli ja niin hän
-seisoi toinen jalka venheessä ja toinen rannalla. Ja taas hänen
-kurkkunsa liikahteli ja väännähteli hänen hakiessaan unohtuneita
-sanoja, ja kun sanat tulivat, olivat ne outokaikuisia ja hän
-maiskutteli huulillaan ääntäessään kurkkuunsa. "Terve, oi veljet",
-sanoi hän, "veljet vanhoilta ajoilta, ennen kuin lähdin maatuulen
-matkaan."
-
-Hän nosti toisenkin jalkansa rannalle, vaan Opee-Kwan viittasi häntä
-takaisin.
-
-"Sinä olet kuollut, Nam-Bok", sanoi hän
-
-Nam-Bok nauroi. "Minä olen lihava."
-
-"Kuolleet ihmiset eivät ole lihavia", päätteli Opee-Kwan. "Sinä olet
-voinut hyvin, mutta se on merkillistä. Kenkään ei voi vastustaa
-maatuulta ja tulla takaisin vuosien kuluttua."
-
-"Minä olen tullut takasin", vastasi Nam-Bok ainoastaan.
-
-"Ehkä sinä olet varjo sitten, entisen Nam-Bokin katoava varjo. Varjot
-tulevat takaisin."
-
-"Minun on nälkä. Varjothan eivät syö."
-
-Mutta Opee-Kwan epäili ja pyyhkäisi hämillään otsaansa. Nam-Bok oli
-myöskin hämillään ja katsoessaan ympärilleen, ei hän nähnyt tervetulon
-katsetta kalastajaväestön silmissä. Miehet ja naiset kuiskailivat
-keskenään. Lapset hiipivät arasti takaisin vanhempiensa luo ja koirat
-ryömivät hänen luokseen nuuskien häntä epäluuloisesti, niskakarvat
-pystyssä.
-
-"Minä synnytin sinut, Nam-Bok ja imetin sinua, kun sinä olit pieni",
-ynisi Bask-Wah-Wan tullen lähemmäksi, "ja oletpa sitten varjo taikka
-et, tahdon minä antaa sinulle nyt syömistä."
-
-Nam-Bok aikoi mennä hänen luokseen, mutta kauhistunut ja uhkaava murina
-sai hänet pysähtymään. Hän sanoi jotakin vieraalla kielellä, joka
-kuulosti samalta kuin 'piru vieköön' ja jatkoi: "Minä en ole mikään
-varjo, minä olen ihminen."
-
-"Kuka tuntee salatut asiat", kysyi Opee-Kwan puoliksi itseltään,
-puoliksi heimolaisiltaan. "Me olemme olemassa, henkäys vaan, ja meitä
-ei enää ole. Jos kerran ihminen voi muuttua varjoksi, niin miksei
-varjokin voi muuttua ihmiseksi? Nam-Bok oli olemassa, mutta häntä ei
-ole. Sen me tiedämme, mutta me emme tiedä, onko tämä Nam-Bok vai
-Nam-Bokin varjo."
-
-Nam-Bok karisti kurkkuansa ja vastasi: "Vanhaan aikaan kauan sitten
-sinun isäsi isä, Opee-Kwan, lähti pois ja tuli takaisin vuosien
-kuluttua. Eikä kukaan kieltänyt häneltä paikkaa leiritulen ääressä.
-Sanotaan..." Hän keskeytti puheensa ja he heristivät korviaan
-kuullakseen hänen sanansa. "Sanotaan", toisti hän, tahallisesti
-korostaen, "että hänen _klooch'insa_ synnytti kaksi poikaa hänen
-takaisintulonsa jälkeen."
-
-"Mutta hän ei ollut missään tekemisissä maatuulen kanssa", vastasi
-Opee-Kwan. "Hän lähti maan sydämeen ja onhan luonnollinen asia, että
-mies voi vaeltaa kauaksi ja aina kauemmaksi sisämaahan."
-
-"Samaten merellä on asian laita, mutta mitä se tähän kuuluu.
-Sanotaan... että isoisäsi kertoi ihmeellisiä asioita näkemistään."
-
-"Niin, hän kertoi ihmeellisiä asioita."
-
-"Minäkin voin kertoa ihmeellisiä asioita", sanoi Nam-Bok houkutellen,
-ja kun he epäröivät, jatkoi hän, "ja antaa lahjojakin."
-
-Hän otti bidarkasta huivin, jonka kudonta ja värit olivat ihmeellisen
-kauniit ja kietoi sen äitinsä olkapäille. Naiset huokasivat
-ihastuneesti yhteen ääneen ja vanha Bask-Wah-Wan hypisteli ja silitteli
-kangasta lapsen lailla leperrellen.
-
-"Hänellä on kerrottavaa", mutisi Koogah.
-
-"Ja lahjoja", lisäsi joku naisista.
-
-Opee-Kwan tiesi, että hänen kansansa oli uteliasta, ja sitäpaitsi hän
-itse tunsi palavaa halua kuulla näitä ihmeellisiä, ennen kuulemattomia
-asioita. "Olemme saaneet paljon kaloja", sanoi hän harkiten, "ja meillä
-on paljon öljyä. Tule siis, Nam-Bok, juhlikaamme."
-
-Kaksi miestä nosti bidarkan hartioilleen, vieden sen leirivalkean
-viereen. Nam-Bok käveli Opee-Kwan'in rinnalla ja kylän väki seurasi
-heitä, lukuunottamatta muutamia naisia, jotka jäivät hetkiseksi huivia
-hyväilemään.
-
-Aterian aikana ei paljoa puhuttu, mutta monta uteliasta katsetta
-kohdistettiin Bask-Wah-Wanin poikaan. Hän tuli tästä hämilleen -- ei
-sen tähden, että hän olisi ollut ujo; itse asiassa oli hylkeenrasvan
-haju vienyt häneltä ruokahalun ja hän tahtoi olla ilmaisematta
-vastenmielisyyttään.
-
-"Syö, sinun on nälkä", käski Opee-Kwan ja Nam-Bok sulki molemmat
-silmänsä ja työnsi kätensä pilaantuneella kalalla täytettyyn astiaan.
-
-"No, no! Älä teeskentele! Tänä vuonna oli runsaasti hylkeitä ja
-väkevien miesten on aina nälkä." Bark-Wah-Wan kastoi erikoisen
-pahentuneen lohen palasen öljyyn ja ojensi sen hemmoitellen tippuvana
-pojalleen.
-
-Koska hänen vatsansa kaikesta päättäen ei ollut niin vahva kuin
-entisaikaan, täytti hän tuskaantuneena piippunsa ja veti muutamia
-sauhuja. Väki söi maiskutellen edelleen ja odotti. Harvat heistä
-tunsivat lähemmin tätä kallisarvoista yrttiä, vaikka silloin tällöin
-voitiin kauppoja tehtäessä saada pienempiä määriä ylen huonoa lajia
-pohjoisessa olevilta eskimoilta. Koogah, joka istui hänen vieressään,
-huomautti, ettei hänellä olisi mitään haikua vastaan, ja kesken
-syömistään, huulet paksussa öljyssä, imi hän ambrasta tehtyä suupalaa.
-Sitten Nam-Bok piteli vapisevalla kädellä vatsaansa, eikä ottanut
-tarjottua piippua takaisin. Koogah voisi pitää piipun, sanoi hän, sillä
-hän oli ajatellut jo alusta lahjoittaa sen hänelle. Ja väki nuoli
-hyppysiään ja kiitteli hänen anteliaisuuttaan.
-
-Opee-Kwan nousi seisomaan. "Ja nyt, oi Nam-Bok, on juhla-ateria syöty
-ja tahtoisimme mielihyvällä kuulla niistä ihmeellisistä asioista joita
-olet nähnyt."
-
-Kalastajaväki taputti käsiään ja ryhtyi töihinsä valmiina kuuntelemaan.
-Miehet veistelivät keihäitä ja leikkasivat kuvia norsunluuhun, naiset
-taas kaapivat ihraa turkishylkeen nahoista ja pehmensivät niitä tai
-neuloivat tossuja suonilangalla. Nam-Bok katseli edessään olevaa
-näytelmää, mutta siinä ei ollut sitä viehätystä, minkä hänen muistinsa
-hänelle oli maalaillut. Kulkijavuosiensa aikana oli hän usein ajatellut
-juuri tätä näkyä, mutta nyt kun ajatus oli toteutunut, tunsi hän
-pettyneensä. Tämä oli hänestä tyhjää ja laihaa elämää, eikä sitä voinut
-verrata siihen, mihinkä hän oli tottunut. Kuitenkin hän avaisi hieman
-heidän silmiään ja hänen omat silmänsä loistivat hänen näin
-ajatellessaan.
-
-"Veljet", alkoi hän, sellaisen miehen teeskentelevällä
-alentuvaisuudella, joka aikoo kertoa tekemistään urotöistä. "Kun lähdin
-oli syyssuvi monta suvea sitten ja jotenkin samanlainen sää kuin nytkin
-näyttää tulevan. Te muistatte kaikki sen päivän, jona lokit lensivät
-matalalla ja kova maatuuli puhalsi, enkä päässyt bidarkallani
-vastatuuleen. Minä käärin bidarkan peiton ympärilleni, ettei vesi
-pääsisi veneeseen ja koko yön taistelin myrskyn kanssa. Ja aamulla ei
-näkynyt mitään maata -- ainoastaan merta -- ja maatuuli puristi minut
-syliinsä ja kantoi minua eteenpäin. Kolme tällaista yötä valkeni, enkä
-sittenkään nähnyt maata ja maatuuli ei minua päästänyt.
-
-"Ja kun neljäs päivä oli käsissä, olin kuin mielipuoli. En jaksanut
-liikuttaa airoani ravinnon puutteessa ja jano pani pääni pyörälle.
-Mutta meri ei ollut enään kiukuissaan ja lempeä etelätuuli puhalsi ja
-katsoessani taakseni näin näyn, joka pani minut luulemaan tulleeni
-hulluksi."
-
-Nam-Bok vaikeni kaivaakseen hampaittensa välistä hiutaleen lohen lihaa,
-joka oli sinne tarttunut, ja miehet ja naiset, unohtaen työnsä,
-odottivat kurkottaen eteensä.
-
-"Siellä oli kanootti, iso kanootti. Jos kaikki kanootit, mitä
-elämässäni olen nähnyt, olisivat yksi kanootti, ei se sittenkään olisi
-niin iso."
-
-Kuului epäileviä huudahduksia ja Koogah, jolla oli niin paljon vuosia
-takanaan pudisti päätään.
-
-"Jos joka bidarka olisi sannanmurunen", jatkoi Nam-Bok uhmaillen, "ja
-jos olisi niin monta bidarkaa, kuin tällä rannalla on sannan murusia,
-ei niistä sittenkään tulisi niin suurta kanoottia kuin se, jonka näin
-neljännen päivän aamuna. Se oli hyvin iso kanootti ja sitä sanottiin
-kuunariksi. Minä näin tämän ihmeellisen vehkeen, tämän ison kuunarin,
-tulevan perässäni ja näin siinä miehiä..."
-
-"Odotas, Nam-Bok!" keskeytti Opee-Kwan, "minkälaisia miehiä ne olivat
---? isojako miehiä?"
-
-"Ei, sellaisia kuin sinä ja minä."
-
-"Kulkiko se iso kanootti kovaa vauhtia?"
-
-"Kulki."
-
-"Sen laidat olivat korkeita ja miehet lyhyitä", päätteli Opee-Kwan.
-"Ja soutivatko nämä miehet pitkillä airoilla?"
-
-Nam-Bok irvisti. "Ei heillä mitään airoja ollut", sanoi hän.
-
-Kuulijat istuivat suut auki ja tuli pitkä hiljaisuus. Opee-Kwan lainasi
-Koogahin piippua ja veti miettiväisesti pari sauhua. Yksi nuoremmista
-naisista naurahti hermostuneesti, saaden osakseen kiukkuisia
-silmäyksiä.
-
-"Eikö heillä ollut mitään airoja?" kysyi Opee-Kwan hiljaisesti, antaen
-piipun takaisin.
-
-"Etelätuuli oli takana", selitti Nam-Bok.
-
-"Mutta tuuli ajaa hitaasti."
-
-"Kuunarilla oli siivet -- tällaiset." Hän piirsi santaan mastot ja
-purjeet ja miehet tunkeilivat hänen ympärillään tarkastellen
-piirustusta. Tuuli aikalailla, ja selittääkseen asian havainnollisemmin
-tarttui hän äitinsä huivin kulmiin levittäen sen purjeeksi.
-Bask-Wah-Wan torui ja harasi vastaan, mutta tuuli vei häntä kappaleen
-matkaa rantaa pitkin, kunnes hän hengästyneenä kompastui ajopuukasaan.
-Miehet äännähtelivät osoittaakseen, että olivat ymmärtäneet, mutta
-Koogah heitti äkkiä harmaata päätään taaksepäin.
-
-"Hah, hah!" nauroi hän, "onpa se naurettava kapine, se iso kanootti!
-hyvin naurettava kapine! Tuulen leikkikalu. Mihinkä tuuli menee, menee
-sekin. Ei kukaan, joka siinä kulkee, voi sanoa, millekä rannalle hän
-joutuu, sillä hän kulkee aina tuulen mukana ja tuuli kulkee joka
-paikkaan, eikä kukaan tiedä mihinkä."
-
-"Niin se on", myönsi Opee-Kwan totisena, "Myötätuuleen kulkeminen on
-helppoa, mutta vastatuuleen täytyy ankarasti ponnistella, mutta koska
-heillä ei ollut airoja, eivät nämä ison kanootin miehet tehneet työtä
-ollenkaan."
-
-"Heidän ei tarvinnut tehdä työtä", huudahti Nam-Bok vihaisesti.
-"Kuunari kulki myöskin vastatuuleen."
-
-"Ja minkä sinä sanoit kuljettavan -- kuu-kuu-kuunaria?" kysyi Koogah,
-kommeltuen outoon sanaan.
-
-"Tuulen", oli kärsimätön vastaus.
-
-"Siis tuuli kuljetti kuu-kuu-kuunaria vastatuuleen."
-
-Vanha Koogah katsahti merkitsevästi Opee-Kwaniin ja jatkoi naurun
-yltyessä hänen ympärillään: "Tuuli puhaltaa etelästä ja puhaltaa
-kuunaria etelään. Tuuli puhaltaa tuulta vastaan. Tuuli puhaltaa yhteen
-suuntaan ja yhtaikaa toiseen suuntaan. Se on hyvin yksinkertaista. Me
-ymmärrämme, Nam-Bok. Me ymmärrämme erinomaisesti."
-
-"Sinä olet typerä."
-
-"Totuus tulee sinun huuliltasi", vastasi Koogah sävyisästi. "Minun
-ymmärrykseni oli heikko ja asia oli yksinkertainen."
-
-Mutta Nam-Bokin kasvot olivat synkät ja hän sanoi nopeasti sanoja,
-joita he eivät olleet koskaan ennen kuulleet. He alkoivat uudestaan
-veistää luita, ja kaapia nahkoja, mutta hän sulki tiiviisti huulensa
-kielen eteen, jota ei uskottu.
-
-"Tuo kuu-kuu-kuunari", kysyi Koogah yhtä tyynenä. "Oliko se tehty
-yhdestä suuresta puusta?"
-
-"Se oli tehty monesta puusta", tiuskasi Nam-Bok lyhyeen. "Se oli hyvin
-iso."
-
-Hän vaipui jälleen juroon hiljaisuuteen ja Opee-Kwan nyökkäsi
-Koogah'ille, joka kummastellen pudisti päätään ja mutisi: "Se on hyvin
-ihmeellistä."
-
-"Tämä ei ole mitään", sanoi Nam-Bok välinpitämättömästi; "mutta
-näkisitte höyrylaivan. Niinkuin hiekkajyvänen on verrattuna bidarkaan
-ja bidarka verrattuna kuunariin, on kuunari verrattuna höyrylaivaan.
-Sitä paitsi on höyrylaiva tehty raudasta, se on kokonaan raudasta."
-
-"Ei, ei! Nam-Bok", huudahti päällikkö, "kuinka se voi olla mahdollista?
-Rauta menee aina pohjaan. Katsokaas esimerkiksi, minä sain
-vaihtokaupassa toisen kylän päämieheltä rautaisen veitsen ja eilen
-luiskahti rautaveitsi kädestäni ja painui mereen. Kaikella on lakinsa,
-ei ole mitään lakien ulkopuolella olevaa. Sen me tiedämme. Ja
-sitäpaitsi me tiedämme, että samanlaatuisilla esineillä on sama laki ja
-että kaikella raudalla on sama laki. Siis peruuta sanasi, Nam-Bok, että
-me voisimme sinua vielä kunnioittaa."
-
-"Niin se on", sanoi Nam-Bok itsepäisesti. "Höyrylaiva on kokonaan
-raudasta eikä uppoa."
-
-"Ei, se ei ole mahdollista."
-
-"Minä näin sen omin silmin."
-
-"Ei se ole luonnon mukaista."
-
-"Mutta sano minulle Nam-Bok", keskeytti Koogah joka pelkäsi, että jutut
-loppuisivat, "sano minulle kuinka nuo miehet löytävät tiensä merellä,
-kun ei näy maata, jonka mukaan ohjattaisiin?"
-
-"Aurinko näyttää tien."
-
-"Mutta kuinka?"
-
-"Keskipäivän aikaan ottaa kuunarin päämies esineen, jonka lävitse hänen
-silmänsä katselee aurinkoa, ja sitten hän pakoittaa auringon kiipeämään
-taivaalta alas maanäärelle."
-
-"Ne ovat pahoja taikoja!" huudahti Opee-Kwan, kummastellen sellaista
-jumalattomuutta. Miehet nostivat kauhistuneina kätensä ilmaan ja naiset
-huokailivat. "Ne ovat pahoja taikoja. Ei ole hyvä johtaa harhaan suurta
-aurinkoa, joka karkoittaa yön ja antaa meille hylkeet, lohen ja
-lämpöiset ilmat."
-
-"Mitä sitten, jos ne ovatkin pahoja taikoja?" kysyi Nam-Bok
-uhkaavasti. "Olen minäkin katsellut tuon esineen lävitse aurinkoon ja
-pakottanut sen kiipeämään taivaalta alas."
-
-Ne, jotka olivat lähinnä, vetäytyivät äkkiä kauemmaksi hänestä ja yksi
-naisista peitti lapsen kasvot, joka oli hänen rinnoillaan, ettei
-Nam-Bokin katse sattuisi siihen.
-
-"Mutta neljännen päivän aamuna, oi Nam-Bok", sanoi Koogah, "neljännen
-päivän aamuna, kun kuunari tuli perässäsi?"
-
-"Minulla oli vähän voimia jäljellä, enkä voinut soutaa tieheni. Siispä
-minut otettiin laivaan ja kurkkuuni kaadettiin vettä ja minulle
-annettiin hyvää ruokaa. Kahdesti, veljeni, olette te nähneet valkoisen
-miehen, ja nämä miehet olivat kaikki valkoisia ja heitä oli niin monta,
-kuin minulla on sormia ja varpaita. Ja kun minä huomasin, että he
-olivat hyvin ystävällisiä, tulin rohkeammaksi ja päätin itsekseni
-painaa mieleeni kaikki mitä näin. Ja he opettivat minut tekemään mitä
-hekin tekivät, ja antoivat minulle hyvää ruokaa ja makuupaikan. Ja
-päivän toisensa jälkeen kuljimme merellä ja joka päivä päämies otti
-auringon taivaalta ja pani sen sanomaan, missä me olimme. Ja kun aallot
-olivat hyvällä päällä, pyydystimme hylkeitä ja minä ihmettelin kovin,
-sillä he heittivät aina pois lihan ja rasvan ja pitivät ainoastaan
-nahan."
-
-Opee-Kwanin suu värähteli kiivaasti ja hänen piti juuri ruveta
-moittimaan tällaista tuhlausta, kun Koogah potkaisemalla sai hänet
-vaikenemaan.
-
-"Pitkän ajan päästä, kun aurinko oli kadonnut ja ilmaan oli tullut
-purevaa pakkasta, käänsi päämies kuunarin keulan etelään. Päivän
-toisensa jälkeen kuljimme kohti etelää ja itää, emmekä koskaan nähneet
-maata ja olimme likellä sitä kylää, josta miehet olivat kotoisin -- --"
-
-"Kuinka he tiesivät, että he olivat likellä?" kysyi Opee-Kwan, joka ei
-enää voinut hillitä itseänsä. "Eihän maata ollut näkyvissä."
-
-Nam-Bok katsoi häneen vihaisesti. "Enkö minä sanonut, että päämies
-pakoitti auringon alas taivaalta?"
-
-Koogah sovitteli ja Nam-Bok jatkoi.
-
-"Niinkuin sanoin, ollessamme likellä sitä kylää puhkesi kova myrsky ja
-yöllä olimme avuttomia, emmekä tienneet missä olimme -- --"
-
-"Juurihan sanoit, että päämies tiesi -- --"
-
-"Rauhoitu Opee-Kwan! Sinä olet typerä, etkä ymmärrä. Niinkuin sanoin
-olimme yöllä avuttomina, kun myrskyn pauhinassa kuulin yht'äkkiä
-aaltojen hyrskeen rantaa vasten. Ja sitten purjehdimme kovalla
-ryskeellä päin rantaa ja minä jouduin veteen uimaan. Rannikko oli
-kallioista ja monen peninkulman matkalla ei ollut kuin kappale
-hietarantaa, ja siinä kaivoin käteni santaan, siten vetäen itseni
-kuohuista. Toiset miehet olivat varmaankin murskaantuneet kallioihin,
-sillä kukaan heistä, päämiestä lukuunottamatta, ei tullut maihin ja
-hänetkin tunsin vain sormessaan olevasta sormuksesta.
-
-"Kun päivä koitti, eikä kuunarista näkynyt jälkeäkään, käänsin kasvoni
-sisämaahan päin ja lähdin vaeltamaan saadakseni ruokaa ja nähdäkseni
-ihmiskasvoja. Ja tullessani erääseen taloon vietiin minut sisään ja
-annettiin ruokaa, sillä minä olin oppinut heidän kielensä ja valkoiset
-miehet ovat aina ystävällisiä. Ja se talo oli isompi kuin kaikki meidän
-rakentamamme talot ja meidän isäimme ennen meitä rakentamat talot
-yhteensä."
-
-"Se oli mahdottoman suuri talo", sanoi Koogah, peittäen epäilyksensä
-ihmettelevään äänensävyyn.
-
-"Sellaisen talon tekemiseen tarvittiin paljon puita", lisäsi Opee-Kwan
-ottaen opiksi.
-
-"Se ei ole mitään." Nam-Bok kohautti halveksivasti olkapäitään.
-"Niinkuin meidän talomme sen rinnalla, oli se talo niihin verrattuna
-joita myöhemmin olin näkevä."
-
-"Eivätkä ne miehet ole isoja?"
-
-"Ei, sellaisia kun te ja minä", vastasi Nam-Bok. "Minä olin leikannut
-itselleni kepin, jotta minun olisi kevyempi kävellä, ja muistaessani,
-että minun tuli kertoa kaikki teille, veljeni, vedin keppiin viivan
-merkitsemään jokaista siinä talossa asuvaa henkilöä. Minä olin siellä
-monta päivää, tehden työtä, josta he minulle antoivat rahaa; -- Sitä te
-ette tunne, mutta se on erinomaisen hyvää olemassa.
-
-"Ja eräänä päivänä lähdin siitä paikasta kauemmaksi sisämaahan. Ja
-kulkiessani kohtasin paljon ihmisiä ja minä leikkasin pienempiä
-merkkejä keppiin, että kaikki siihen mahtuisivat. Sitten näin
-ihmeellisen asian. Maassa edessäni oli käsivarteni vahvuinen rautatanko
-ja pitkän askeleen päässä siitä oli toinen rautatanko -- --"
-
-"Silloin sinusta tuli rikas", selitti Opee-Kwan, "sillä rauta on
-arvokkaampaa kuin mikään muu maailmassa. Siitä olisi saanut monta
-veistä."
-
-"Ei, ei se ollut minun."
-
-"Se oli löydettyä ja löydetty tavara on laillista omaisuutta."
-
-"Eipä niinkään. Valkoiset miehet olivat asettaneet ne siihen. Ja
-sitäpaitsi olivat nämä kanget niin pitkiä, ettei yksikään mies olisi
-voinut kuljettaa niitä pois -- niin pitkiä että minä en voinut niiden
-loppua nähdä."
-
-"Nam-Bok, siinä oli paljon rautaa", varoitti Opee-Kwan.
-
-"Niin, se oli vaikeata uskoa, vaikka sen omin silmin näin, mutta enhän
-voinut kieltää silmieni todistusta. Ja katsellessani kuulin..." Hän
-kääntyi äkkiä päällikköön päin. "Opee-Kwan, sinä olet kuullut
-merileijonan vihoissaan karjuvan. Kuvittele mielessäsi, että löytyisi
-yhtä monta merileijonaa, kuin meressä on aaltoja ja kuvittele, että
-kaikki nämä merileijonat olisivat yksi merileijona ja tämä yksi
-merileijona ärjyisi. Niin ärjyi kuulemani vehje."
-
-Kalastajaväestö huudahteli suureen ääneen ja Opee-Kwan kuunteli suu
-ammollaan.
-
-"Ja kaukaa näin hirviön, joka oli niin suuri kuin tuhannen valaskalaa.
-Sillä oli yksi silmä ja se sylki sauhua ja ähki suureen ääneen. Minä
-pelkäsin ja juoksin vapisevin jaloin tietä pitkin, joka oli kankien
-välissä. Mutta se tuli tuulen nopeudella, tuo hirviö, ja minä hyppäsin
-rautakangen yli, tuntien sen kuuman hengityksen kasvoissani..."
-
-Opee-Kwan sai taas vihdoinkin sanan suustaan. "Ja -- ja sitten, oi
-Nam-Bok?"
-
-"Sitten se kulki vierestäni pitkin kankia, eikä tehnyt minulle mitään,
-ja kun jalkani taas kannattivat minua, oli se jo hävinnyt näkyvistä. Ja
-se on hyvin tavallinen ilmestys siinä maassa. Eivät naiset eivätkä
-lapsetkaan pelkää sitä. Miehet teettävät niillä hirviöillä työtä."
-
-"Niinkuin me teetämme koirillamme?" kysyi Koogah epäluuloinen välke
-silmissään.
-
-"Niin, aivan niinkuin me teetämme koirillamme."
-
-"Ja kuinka he kasvattavat noita -- vehkeitä?" kysyi Opee-Kwan.
-
-"Eivät he kasvata niitä ollenkaan. Miehet tekevät ne osavasti raudasta
-ja ruokkivat niitä kivillä ja antavat niiden juoda vettä. Kivestä tulee
-tulta ja vedestä höyryä ja veden höyry on niiden sieramien hengitys
-ja -- --."
-
-"No, no! oi Nam-Bok", keskeytti Opee-Kwan. "Kerro meille muista
-ihmeistä. Me kyllästymme tähän, jota emme ymmärrä."
-
-"Ettekö te ymmärrä?", kysyi Nam-Bok epätoivoissaan.
-
-"Ei, me emme ymmärrä", valittivat miehet ja naiset. "Me emme voi
-ymmärtää."
-
-Nam-Bok ajatteli monimutkaista leikkuukonetta ja koneita, joissa näki
-elävien ihmisten kuvia ja niitäkin koneita, joista kuului ihmisten
-ääniä, ja hän tiesi ettei hänen kansansa koskaan ymmärtäisi näitä.
-
-"Uskallanko minä sanoa, että kuljin tällä rautahirviöllä halki maan?"
-kysyi hän katkeralla äänellä.
-
-Opee-Kwan levitti kätensä näyttäen avoimesti epäuskonsa. "Puhu pois,
-mitä hyvänsä. Me kuuntelemme."
-
-"Siis kuljin rautaisella hirviöllä ja tästä annoin rahaa --"
-
-"Sinä sanoit, että sitä ruokittiin kivillä."
-
-"Ja samaten, sinä tyhmyri, sanoin minä, että raha oli jotakin, josta te
-ette mitään tiedä. Niinkuin sanoin, kuljin hirviöllä halki maan ja
-monen kylän kautta, kunnes tulin suolaisen merenlahden rannalla olevaan
-suureen kylään. Ja talojen katot ulottuivat taivaan tähtiin ja pilvet
-ympäröivät niitä ja jokapaikassa oli paljon sauhua. Ja tämän kylän
-pauhina oli kuin meren pauhina myrskyssä ja ihmisiä oli niin paljon,
-että minä heitin pois keppini, enkä enää muistanut siinä olevia
-viiruja."
-
-"Jos olisit tehnyt pieniä viiruja", nuhteli Koogah, "olisit voinut
-kertoa meille..."
-
-Nam-Bok kääntyi kiukkuisena häneen. "Jos minä olisin tehnyt pieniä
-viiruja! Kuule Koogah, sinä luunveistäjä! Jos olisin tehnyt pieniä
-viiruja ei sittenkään siihen keppiin, eikä kahteenkymmeneen keppiin
-olisi ne viirut mahtuneet -- ei, ei edes kaikkiin ajopuihin tämän ja
-naapurikylän välillä. Ja jos teitä kaikkia, naisia ja lapsiakin, olisi
-kaksikymmentä kertaa niin monta ja jokaisella teistä olisi
-kaksikymmentä kättä ja jokaisessa kädessä olisi keppi ja veitsi, niin
-kuitenkaan ei jokaista ihmistä kohti, jonka näin, voisi viirua veistää,
-sillä niin monta heitä oli ja niin nopeasti he tulivat ja menivät."
-
-"Koko maailmassa ei voi olla niin monta ihmistä", väitti Opee-Kwan,
-joka oli aivan huumaantunut ja jonka järkeen ei mahtunut niin suurta
-lukua.
-
-"Mitä sinä tiedät koko maailmasta ja kuinka lavea se on?" kysyi
-Nam-Bok.
-
-"Mutta yhdellä paikalla ei voi olla niin paljon ihmisiä."
-
-"Mikä sinä olet sanomaan, mitä voi olla tai ei voi olla?"
-
-"Sehän on selväkin asia, että yhdessä paikassa ei voi olla niin paljon
-ihmisiä. Heidän kanoottinsa täyttäisivät meren, kunnes siinä ei olisi
-yhtään tilaa. Ja he tyhjentäisivät joka päivä meren, mutta kuitenkaan
-eivät he kaikki saisi tarpeeksi kaloja syödäkseen."
-
-"Siltä se voi näyttää", lopetti Nam-Bok, "mutta niin oli kuitenkin
-asian laita. Ja näin sen omin silmin ja heitin keppini pois." Hän
-haukotteli ja nousi seisomaan. "Olen soutanut pitkän matkan. Päivä on
-ollut pitkä ja minä olen väsynyt. Nyt tahdon nukkua ja huomenna
-juttelemme enemmän näkemistäni asioista."
-
-Bask-Wah-Wan, joka liikkasi arasti edellä, ylpeänä, mutta kuitenkin
-peläten ihmeteltävää poikaansa, vei hänet igloohonsa ja peitti hänet
-rasvaisiin pahanhajuisiin nahkoihin. Mutta miehet jäivät nuotion ääreen
-pitämään kokousta, jossa paljon kuiskailtiin ja kiisteltiin matalalla
-äänellä.
-
-Meni tunti ja toinenkin ja Nam-Bok nukkui ja keskustelua jatkettiin.
-Ilta-aurinko painui luoteeseen ja kello yksitoista oli se melkein
-pohjoisessa. Silloin päällikkö ja luunveistäjä erosivat
-neuvottelukunnasta ja herättivät Nam-Bokin. Hän katseli silmiään
-räpytellen heitä kasvoihin ja käänsi kylkeään nukkuakseen uudelleen.
-Opee-Kwan kävi häntä käsivarteen ja ravisti hänet ystävällisesti mutta
-päättävästi hereille.
-
-"Tule, Nam-Bok, nouse ylös!" komensi hän. "On aika."
-
-"Onko teillä uusi juhla?" huudahti Nam-Bok. "Ei, ei minun ole nälkä.
-Menkää te syömään ja antakaa minun nukkua."
-
-"Sinun on aika lähteä!" jyrisi Koogah.
-
-Mutta Opee-Kwan puhui lauhkeammin. "Sinä olit minun bidarka toverini,
-kun me olimme poikia", sanoi hän. "Yhdessä pyydystimme hylkeitä ja
-koimme lohia padoista. Ja sinä pelastit minun elämäni, Nam-Bok, kun
-meri minut peitti ja olin vajoamaisillani mustiin kalliokuiluihin.
-Yhdessä näimme nälkää ja kärsimme vilua ja yhdessä ryömimme nahkapeiton
-alle ja makasimme toisiimme painautuneina. Tämän takia ja sen
-ystävyyden takia, jota kohtaasi tunsin, surettaa minua, että olet
-tullut takaisin niin tavattomana valehtelijana. Me emme voi ymmärtää ja
-meidän päätämme pyörryttää kaikki kertomasi asiat. Se ei ole hyvä ja
-paljon on puhuttu neuvottelukunnassa. Me lähetämme sinut pois, jotta
-päämme pysyisivät selvinä ja vahvoina, eivätkä menisi järjettömyyksiesi
-takia sekaisin."
-
-"Ne asiat mistä olet puhunut ovat varjoja", jatkoi Koogah puolestaan.
-"Varjojen maailmasta olet sinä puheesi tuonut ja varjojen maailmaan
-sinun tulee viedä ne takaisin. Sinun bidarkasi on valmiina ja
-heimolaiset odottavat. He eivät nuku ennenkuin olet lähtenyt."
-
-Nam-Bok oli hämmästynyt, mutta kuunteli päällikön puhetta.
-
-"Jos sinä olet Nam-Bok", sanoi Opee-Kwan, "olet sinä kauhea ja
-ihmeellinen valehtelija. Jos sinä olet Nam-Bokin varjo, niin puhuit
-sinä varjoista, joista elävien ihmisten ei ole hyvä mitään tietää. Sitä
-isoa kylää, mistä puhuit, pidämme me varjojen kylänä. Siellä liitelevät
-kuolleitten sielut, sillä kuolleita on paljon ja eläviä vähän. Kuolleet
-eivät tule takaisin. Kuolleet eivät koskaan ole tulleet takasin --
-paitsi sinua, ihmeellisine juttuinesi. Ei ole koskaan vielä tapahtunut,
-että kuolleet ovat tulleet takaisin ja jos me sen sallisimme, kohtaisi
-meitä vakavat vastoinkäymiset."
-
-Nam-Bok tunsi hyvin kansansa ja tiesi, että neuvottelukokouksen päätös
-oli horjumaton. Hän antoi siis taluttaa itsensä veden partaalle, jossa
-hänet sovitettiin bidarkaansa ja hänelle annettiin airo käteen. Parvi
-villihanhia lensi eteläänpäin ja mainingit murtuivat pehmeästi ja
-kumeasti santaan. Hämärä peitti maan ja meren, ja pohjoisessa hehkui
-aurinko epäselvänä veripunaisessa sumussa. Lokit lensivät alhaalla.
-Maatuuli puhalsi purevasti ja kylmästi ja kasaantuvat mustat pilvet
-ennustivat rajuilmaa.
-
-"Merestä sinä tulit", messusi Opee-Kwan ennustajan äänellä, "ja mereen
-takaisin on sinun mentävä. Niin on tasapaino palautettu ja lakia
-noudatettu."
-
-Bask-Wah-Wan liikkasi alas vaahdon rajaan ja huusi: "Siunaan sinua
-Nam-Bok, ettäs minua muistit."
-
-Mutta Koogah työnsi Nam-Bokin ulos rannasta, kiskaisi huivin
-Bask-Wah-Wanin hartioilta ja heitti sen bidarkaan.
-
-"Pitkinä öinä on kylmä", valitteli vanha vaimo, "ja pakkanen puree
-vanhoja luita."
-
-"Tuo kappale on varjo", vastasi luunveistäjä, "eivätkä varjot voi sinua
-lämmittää."
-
-Nam-Bok nousi seisomaan saadakseen äänensä kuuluville. "Oi
-Bask-Wah-Wan, äiti, jokas minut synnytit!" huusi hän. "Kuule poikasi
-Nam-Bokin sanoja. Hänen bidarkassaan on tilaa kahdelle ja hän tahtoisi,
-että sinä tulisit hänen kanssaan. Sillä hänen tiensä johtaa sinne,
-missä on kaloja ja öljyä yllin kyllin. Sinne ei pakkanen tule ja elämä
-on helppoa ja rautaiset vehkeet tekevät ihmisten työn. Tahdotko tulla,
-oi Bask-Wah-Wan."
-
-Vanha vaimo epäröi hetken, bidarkan nopeasti loitotessa, sitten hän
-korotti äänensä värisevästi valittaen. "Minä olen vanha, Nam-Bok, ja
-pian minun on lähdettävä alas varjojen joukkoon. Mutta minua ei haluta
-joutua sinne ennen aikojani. Minä olen vanha, Nam-Bok, ja minä
-pelkään."
-
-Valojuova välähti yli tummuneen meren ja kietoi veneen ja miehen
-kullanpunaiseen sädekehään. Sitten kalastajaväki vaikeni, ja kuului
-ainoastaan maatuulen humina ja matalalla lentävien lokkien kirkuna.
-
-
-
-
-Keesh, Keesh'in poika.
-
-
-"Siis tahdon antaa kuusi peitettä, lämpöistä ja kaksinkertaista; kuusi
-viilaa, pitkää ja kovaa; kuusi Hudson Bay-veistä, terävää ja pitkää;
-kaksi kanoottia, Mogum'in tekoa, joka on taitava tekijä; kymmenen
-koiraa, leveäharteista ja väkevää; ja kolme pyssyä, -- yhden on
-liipasin rikki, mutta se on hyvä pyssy ja epäilemättä korjattavissa."
-
-Keesh vaikeni ja silmäili tarkkaavien kasvojen piiriä. Oli Ison
-Kalanpyynnin aika ja hän oli pyytämässä Gnob'ilta tämän tytärtä
-Su-su'a. Paikka oli Yukon'in varrella oleva St. George Mission, ja
-heimot olivat kokoontuneet satojen penikulmien alalta. Pohjoisesta,
-etelästä, idästä ja lännestä olivat ne tulleet, Tozikakat'ista ja
-kaukaisesta Tana-naw'stakin.
-
-"Ja sitäpaitsi, oi Gnob, olet sinä Tana-naw'ein päämies; ja minä,
-Keesh, Keesh'in poika, olen Thlunglet-heitnon päämies. Siksi, koska
-minun siemeneni sikiää sinun tyttäresi kohdussa, vallitkoon myöskin
-ystävyys heimojen kesken, suuri ystävyys, ja Tana-naw ja Thlunglet
-olkoot valaveljeksiä tulevina aikoina. Mitä minä sanoin tekeväni, sen
-teenkin. Ja mitä teet sinä, Gnob, asiaa auttaaksesi?"
-
-Gnob nyökkäsi vakavasti. Hänen kyhmyinen ja vanhuudenryppyinen naamansa
-peitti täydelleen sielun, joka sen takana oli. Hänen pienet silmänsä
-paloivat kuin tuliset kekäleet hänen kimeästi kirkuessaan: "Mutta eihän
-tämä ole kaikki."
-
-"Mitä sitten vielä?" kysyi Keesh. "Enkö minä ole tarjonnut sinulle
-täyttä hintaa? Onko kestään Tana-naw-tytöstä koskaan maksettu niin
-paljon? Sano siinä tapauksessa hänen nimensä!"
-
-Piirissä naurahdeltiin ääneen ja Keesh ymmärsi, että nämä ihmiset
-pilkkasivat häntä.
-
-"Ei niin, Keesh hyvä, et sinä ymmärrä?" Gnob teki anteeksipyytävän
-kädenliikkeen. "Hinta on kohtuullinen. Hinta on hyväkin. Enkä myöskään
-välitä rikkinäisestä liipasimesta. Mutta ei siinä kaikki. Kuinkahan on
-miehen laita?"
-
-"Niin, -- miehen laita?" ilkkui joukko.
-
-"Sanotaan", piipitti Gnob kimeästi, "sanotaan, että Keesh ei kulje
-isäinsä teitä. Sanotaan, että hän on vaeltanut pimeydessä, palvellen
-vieraita jumalia ja että hänestä on tullut pelkuri."
-
-Keesh'in muoto synkistyi. "Se on valhe", huusi hän. "Keesh ei pelkää
-yhtäkään ihmistä."
-
-"Sanotaan", inisi Gnob edelleen, "että hän on suostunut valkoisen
-miehen puheisiin siinä Suuressa Talossa ja että hän kumartaa valkoisen
-miehen jumalaa ja sitäpaitsi, että valkoisen miehen jumalaa ei veri
-miellytä."
-
-Keesh painoi silmänsä maahan ja puristi kätensä intohimoisesti
-nyrkkiin. Raakalaisjoukko nauroi härnäävästi ja shamaani, heimon
-ylipappi ja noita, kuiskutteli Gnob'in korvaan.
-
-Shamaani meni valopiirin äärillä istuvien hahmojen joukkoon ja toi
-sieltä esiin hintelän nuorukaisen, jonka hän työnsi Keesh'in eteen,
-samalla antaen Keesh'in käteen veitsen.
-
-Gnob kumartui eteenpäin. "Keesh! Oi Keesh! Uskallatko sinä tappaa
-ihmisen? Katso! Tämä on Kitz-noo, orja. Iske! Oi Keesh, iske
-käsivartesi täydellä voimalla!"
-
-Poika vapisi, odottaen iskua. Keesh katsoi häneen, hänen mieleensä
-muistui Mr. Brown'in korkeampi moraali ja hän näki silmäinsä edessä Mr.
-Brown'in kummallisen, palavan helvetin loimuavat liekit. Veitsi putosi
-maahan ja poika huokasi, lähtien huojuvin jaloin valopiirin taka.
-Gnob'in jaloissa makasi susikoira, joka paljasti hohtavat hampaansa,
-hyökätäkseen pojan kimppuun. Mutta shamaani potkaisi petoa ja siitä
-Gnob sai uuden ajatuksen.
-
-"Entäs, oi Keesh, mitä sinä tekisit, jos sinulle tehtäisi näin?" Gnob
-tarjosi puhuessaan lohenpalasta Valkohampaalle, ja kun eläimen piti
-tarttua palaseen, löi hän sitä kipeästi kepillä kuonoon. "Ja sitten
-Keesh, tekisitkö senjälkeen noin?" -- Valkohammas ryömi vatsallaan
-takaisin, heiluttaen Gnobllle häntäänsä.
-
-"Kuulkaa!" Madwan'in käsivarteen nojaten oli Gnob noussut seisaalleen.
-"Minä olen hyvin vanha ja juuri sen takia, että olen vanha, kerron
-sinulle asioita. Sinun isäsi, Keesh, oli mahtava mies. Hän ihaili
-jousenjänteen soinnahdusta taistelussa ja omin silmin olen nähnyt hänen
-heittävän keihäänsä niin, että se lävisti miehen ruumiin. Mutta sinä
-olet toisenlainen. Siitä pitäen kun jätit Korpin, palvellaksesi Sutta,
-olet sinä peljännyt verta ja opettanut kansasikin sitä pelkäämään. Se
-ei ole hyvä. Katsos, kun minä olin Kitz-noo'n kokoinen poika, ei koko
-maassa ollut ainoatakaan valkoista miestä, mutta he tulivat,
-yksitellen, nämä valkoiset miehet ja nyt heitä on paljon. Ja he ovat
-levotonta sukua, jotka eivät koskaan malta levätä kylläisinä nuotion
-ääressä, antaen huomispäivän pitää huolta omasta ruo'astansa. Näyttää
-siltä, kuin heitä painaisi kirous, joka heidän on karkoitettava työllä
-ja raadannalla."
-
-Keesh hämmästyi. Hän muisti hämärästi Mr. Brown'in kertoneen jostakin
-Adamista ennen vanhaan, ja Mr. Brown oli siis puhunut totta.
-
-"Niin ottavat nämä valkoiset miehet kaiken mitä näkevät ja käyvät
-kaikki paikat ja katselevat kaikkea. Ja yhä uusia tulee heidän
-jäljissään ja ellei mitään tehdä, valloittavat he kaiken maan, ja
-Korpin heimoille ei jää mitään sijaa. Sentähden on paras, että
-taistelemme heitä vastaan, kunnes heistä ei ole yhtään jäljellä.
-Silloin meillä on käsissämme tiet ja maat, ja ehkä lapsemme ja lastemme
-lapset kukoistavat ja tulevat lihaviksi. On syttyvä uusi sota, kun Susi
-ja Korppi ryhtyvät taisteluun, mutta Keesh ei taistele, eikä anna
-väkensäkään taistella. Siksi ei ole hyvä, että hän ottaisi tyttäreni
-luokseen. Minä olen puhunut, minä, Gnob, Tana-naw'n päämies."
-
-"Mutta valkoiset miehet ovat hyviä ja suuria", vastasi Keesh.
-"Valkoiset miehet ovat opettaneet meille paljon. Valkoiset miehet ovat
-antaneet meille peitteitä ja veitsiä ja pyssyjä sellaisia, joita emme
-me koskaan ole tehneet, emmekä taitaisikaan tehdä. Minä muistan kuinka
-me elimme ennen heidän tuloaan. En ollut silloin vielä syntynyt, mutta
-olen sen isältäni kuullut. Kun kävimme metsällä, täytyi meidän hiipiä
-niin likelle hirveä, että keihäämme siihen kannatti. Nyt käytämme
-valkoisen miehen kivääriä, joka kantaa kauemmaksi kuin pienen lapsen
-parkuna kuuluu. Me söimme kalaa ja lihaa ja marjoja -- ei ollut mitään
-muuta syötävää -- ja me söimme ilman suolaa. Kuinka moni teistä tahtoisi
-jälleen syödä kalaa ja lihaa ilman suolaa?"
-
-Tämä puhe olisi vaikuttanut, ellei Madwan olisi hypähtänyt pystyyn,
-ennenkuin oli tullut hiljaisuus.
-
-"Ensin kysymys sinulle, Keesh. Valkoinen mies Isossa Talossa sanoo
-sinulle, että on väärin tappaa. Mutta emmekö me tiedä, että valkoiset
-miehet tappavat? Olemmeko me unohtaneet Koyokuk'in suurta taistelua,
-taikka Nuklukyeto'n taistelua, jossa kolme valkoista miestä tappoi
-kaksikymmentä Tozikaka miestä? Luuletko sinä, että me emme enää
-muistaisi niitä kolmea Tana naw'n miestä, jotka valkoinen mies
-Macklewrath tappoi? Sano minulle, oi Keesb, miksi shamaani Brown
-opettaa sinulle, että on väärin tapella, kun kaikki hänen veljensä
-kerran tappelevat?"
-
-"Ei, ei siihen kaivata vastausta", inisi Gnob, Keesh'in selvitellessä
-näennäisiä vastakohtia. "Asia on vallan yksinkertainen. Hyvä Mies Brown
-tahtoisi pidellä Korppia, hänen veljiensä kyniessä siltä höyhenet." Hän
-korotti ääntään. "Mutta niin kauan kuin yksikään Tana-naw jaksaa iskun
-antaa, tahi tyttö synnyttää poikalapsen, ei Korppia kynitä."
-
-Gnob kääntyi nuotion takana istuvan tumman, nuoren miehen puoleen. "Ja
-mitä sanot sinä, Makamuk, joka olet Su-Su'n veli?"
-
-Makamuk nousi seisomaan. Hänen naamassaan oleva pitkä arpi piti hänen
-huultaan alinomaisessa irvistyksessä, joka ei sopinut yhteen silmien
-hurjan loisteen kanssa. "Tänään", alkoi hän poiketen tahallaan
-aiheesta, "kuljin kauppamies Macklewrath'in majan ohitse. Ja ovessa
-näin lapsen, joka nauroi auringonpaisteessa. Ja lapsi katsoi minuun
-kauppamies Macklewrath'in silmillä ja peljästyi. Äiti juoksi sen luokse
-ja lohdutteli sitä. Äiti oli Ziska, Thlunglet-nainen."
-
-Hänen äänensä hukkui raivoisaan ulvontaan, mutta hän sai sen
-vaikenemaan kääntymällä mahtavalla eleellä Keesh'iin päin ja hän nosti
-kätensä, uhkaavasti osoittaen sormellaan:
-
-"Vai niin, te Thlunglet'in miehet? Te annatte pois naisenne ja tulette
-sitten Tana-naw'laisilta pyytämään uusia? Mutta me tarvitsemme itse
-naisemme, Keesh, sillä meidän on siitettävä miehiä, paljon miehiä, sen
-päivän varalle, jona Korppi taistelee Sutta vastaan."
-
-Hyväksymismyrskyn läpi tunki Gnobin kimakka ääni: "Entäs sinä,
-Nossabok, joka olet hänen rakkain veljensä?"
-
-Nuori mies oli notkea ja sorjavartaloinen. Hänellä oli tyyppinsä
-voimakas kotkamainen nenä ja korkea otsa, ja jonkin hermovian takia hän
-silloin tällöin räpäytti toista silmäänsä omituisen miettiväisesti.
-Nytkin, hänen noustessaan, painui hänen toinen silmänluomensa
-hetkiseksi alas. Mutta sille ei naurettu niinkuin tavallisesti.
-Jokainen naama oli totinen. "Minäkin kuljin kauppamies Macklewrath'in
-majan ohi", alkoi hän pehmeällä tyttömäisellä äänellä, joka oli hyvin
-nuorekas ja muistutti hänen sisarensa ääntä. "Ja minä näin indianeja,
-joiden hiki valui silmiin ja joiden polvet vapisivat väsymyksestä, --
-minä näin indianien ähkivän kaataessaan tukkeja aitan rakennukselle,
-jonka Macklewrath aikoo teettää. Ja omin silmin näin heidän hakkaavan
-puita, että shamaani Brown'in Iso Talo pysyisi lämpöisenä pitkien öiden
-pakkasilla. Tämä on naisten työtä. Koskaan ei Tana-naw tekisi
-sellaista. Me olemme miesten veriveljiä, emmekä naisten, ja
-Thlunglet-miehet ovat naisia."
-
-Syntyi syvä hiljaisuus ja kaikkien silmät kääntyivät Keesh'iin. Tämä
-katseli tarkasti ja kylmästi ympärilleen, katsoen jokaista
-täysikasvuista miestä suoraan silmiin. "Vai niin", sanoi hän tyynesti.
-Ja toisti, "vai niin." Sitten hän sen enempää sanomatta kääntyi ja
-poistui pimeyteen.
-
-Konttaavien pikkulasten ja takkuisten susikoirien lomitse kulki hän
-ison leirin läpi sen ulkolaitaan, jossa hän tapasi naisen, joka
-nuotiotulen ääressä teki työtä. Köynnöskasvien juurista revityistä
-kaistaleista punoi hän siimoja kalastusta varten. Hetkisen katseli mies
-hiljaa, kuinka tytön taitavat kädet selvittelivät sotkeuntuneita
-kuorensyitä. Kaunis oli hän katsella työhönsä kumartuneena,
-vahvarakenteinen, korkeapovinen ja lanteilta leveä, äidiksi luotu. Ja
-loimuava valkea kultasi hänen vaskenväriset kasvonsa, hänen tukkansa
-oli sinisen musta ja hänen silmänsä kuin musta meripihka.
-
-"Oi, Su-Su", sanoi hän lopulta, "sinä olet menneinä aikoina minua
-ystävällisesti silmäillyt ja myöskin päivinä, jotka vielä ovat nuoria."
-
-"Minä silmäilin sinua ystävällisesti siksi, että olit Thlunglet'in
-päällikkö", vastasi tyttö nopeasti, "ja senkin tähden, että olit iso ja
-väkevä."
-
-"Niin --"
-
-"Mutta se tapahtui vanhana kalastusaikana", kiiruhti hän lisäämään,
-"ennenkuin shamaani Brown tuli opettaakseen sinulle pahoja asioita ja
-ennenkuin hän johti jalkasi oudoille teille."
-
-"Mutta minä tahtoisin sanoa sinulle --"
-
-Tyttö nosti kätensä liikkeellä, joka muistutti hänen isäänsä. "Ei, minä
-tiedän jo mitä sinä aijot sanoa, oi Keesh, ja tahdon nyt siihen
-vastata. On säädetty, että veden kalat ja metsän pedot synnyttävät
-jälkeläisiä, kukin lajinsa mukaan. Ja se on oikein. Sama on naisten
-laita. Heidän tulee jatkaa lajiansa ja tyttö, impenäkin ollessaan
-aavistaa lastensynnytyksen tuskat ja kivun rinnoissaan ja tuntee pienet
-kätöset kaulansa ympärillä. Ja kun tämä tunne on voimakas, hakee
-jokainen tyttö salasilmäyksin itselleen miestä, joka kelpaisi hänen
-lastensa isäksi. Näin tunsin, kun katsoin sinuun ja huomasin, että sinä
-olit iso ja väkevä, metsämies ja petojen ja miesten voittaja, joka
-voisi hankkia ruokaa silloin kun minun tulisi syödä kahden puolesta,
-joka voisi suojella minua vaaroilta avuttomuuteni lähetessä. Mutta tämä
-oli ennen sitä päivää, jona shamaani Brown tuli maahan opettaakseen
-sinua --"
-
-"Mutta, se ei ole oikein, Su-Su. Sen minä tiedän varmasti --"
-
-"Ei ole oikein tappaa. Minä tiedän mitä sinä tahdot sanoa. Siitä siis
-lapsesi mielesi mukaan, siitä sellaisia, jotka eivät tapa; mutta älä
-vaadi että Tana-naw't sen tekisivät. Sillä sanotaan ajan tulevan,
-jolloin Korppi ja Susi taistelevat keskenään. Siitä en tiedä, sillä se
-on miesten asia, mutta tiedän, että minun on sitä aikaa varten
-synnytettävä miehiä."
-
-"Su-Su", keskeytti Keesh, "sinun täytyy minua kuulla --"
-
-"_Mies_ löisi minua kepillä ja pakottaisi minut kuulemaan", vastasi hän
-halveksien. "Mutta sinä -- -- kas tässä!" Hän antoi tukun kuituja miehen
-käteen. "Minä en voi sinulle antaa itseäni, mutta nämä kyllä. Sinun
-käsiisi ne sopivat parhaiten. Se on naisten työtä. -- Ala siis."
-
-Mies heitti ne luotaan ja hänen verensä kiehui vihaisesti vaskenvärisen
-ihon alla.
-
-"Ja vielä vähän", jatkoi nainen. "Löytyy vanha tapa, jonka sekä sinun
-että minun isäni tunsivat. Jos mies kaatuu taistelussa, viedään hänen
-päänahkansa voiton merkiksi. Hyvä on. Mutta sinun, joka olet Korpin
-jättänyt, on tehtävä enemmän. Sinun tulee tuoda minulle, ei päänahkoja
-vaan pääkalloja, kaksi pääkalloa, ja tuotuasi ne, en anna sinulle
-kuituja, vaan koristellun vyön tuppineen ja pitkän venäläisen veitsen.
-Silloin silmäilen sinua taas ystävällisesti, ja silloin on kaikki taas
-hyvin."
-
-"Vai niin", sanoi mies tyynesti. "Vai niin." Sitten hän kääntyi ja
-poistui valon piiristä.
-
-"Ei, oi Keesh." huusi tyttö hänen jälkeensä. "Ei kahta päätä, vaan
-vähintäin kolme!"
-
-Mutta Keesh oli uudelle uskolleen kuuliainen, eli vanhurskaasti ja
-vaati heimonsa kansan tottelemaan pastori Jackson Brownin käskyjä. Koko
-kalastusaikana hän ei välittänyt Tana-naw'sta eikä huolinut heidän
-pilkastaan, eikä eri heimojen naisten nauruista. Kalastuksen jälkeen
-lähti Gnob ja hänen kansansa, mukanaan suuret varastot sekä auringossa
-kuivattua että savustettua lohta, metsästämään Tana-naw heimon
-sydänmaille. Keesh näki heidän lähtevän, mutta kävi siitä huolimatta
-Lähetyksen jumalanpalveluksissa, joissa hän säännöllisesti rukoili ja
-johti laulua syvällä bassoäänellään.
-
-Pastori Jackson Brown nautti tästä syvästä bassoäänestä ja katsoen
-hänen eteviin ominaisuuksiinsa, piti hän Keeshiä etevimpänä
-oppilaanaan. Siihen ei Macklewrath luottanut. Hän ei uskonut pakanoiden
-kääntymisen pysyväisyyteen, eikä peitellyt mielipidettään. Mutta Mr
-Brown oli tavallansa suuripiirteinen mies, ja hän todisti eräänä
-pitkänä syysiltana kauppamiehelle kaiken tämän niin vakuuttavasti, että
-kauppamies, jonka oli täytynyt luopua näkökohdasta toisensa jälkeen
-tuskaantuneena sanoi lopulta: "Piru vieköön, Brown, käännyn itsekin,
-jos Keesh pitää sekoittamattomana värinsä kaksi vuotta!" Mr. Brown ei
-koskaan päästänyt tilaisuutta käsistään, siis löi hän vetoa
-yksinkertaisesti lyömällä kättä, ja tämän jälkeen oli Keeshin
-käyttäytymisen ratkaistavissa, mihinkä Macklewrathin sielu lopulta
-joutuisi.
-
-Mutta eräänä päivänä kun talven tullen lumi oli niin tarpeeksi kattanut
-maan että päästiin kulkemaan, kuultiin uutisia. Tana naw-mies tuli St.
-George Missioniin ostamaan ampumavaroja ja kertoi, että Su-Su oli
-luonut silmänsä Nee-Koo'hon joka oli mainio, nuori metsästäjä ja oli
-hänestä vanhan Gnobin nuotiolla tarjonnut suurenmoisen hinnan. Jotenkin
-samaan aikaan tapasi pastori Jackson Brown Keesh'in joelle vievällä
-metsätiellä. Keeshin parhaat koirat olivat valjastettuina hänen rekensä
-eteen, johonka hän oli sitonut parhaimman lumikenkäparinsa.
-
-"Mihinkä olet matkalla, oi Keesh? Metsästämäänkö?" kysyi Mr Brown
-indianien tapaan.
-
-Keesh katsoi häntä minuutin verran kiinteästi silmiin, sitten hän käski
-koiransa liikkeelle. Sen jälkeen sanoi hän miettiväisesti katsoen
-lähetyssaarnaajaan: "En! Suoraa päätä helvettiin."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aukeamalla oli kolme yksinäistä, matalaa telttaa, jotka ikäänkuin
-tahtoivat kaivautua lumen sisään, synkkää yksinäisyyttä pakoon. Tusinan
-askeleen päässä oli jylhä metsä. Ylläkään ei nähnyt taivaan puhdasta
-sineä, ainoastaan muodottoman, sumuisen lumitäytteisen pilvistön. Ei
-tuulta, ei ääntä, ei mitään muuta kuin lunta ja hiljaisuus. Ei myöskään
-leirin vilkasta elämää, sillä metsämiehet olivat yllättäneet
-peuralauman sivultapäin ja saalis oli ollut suuri. Nyt oli paastoamisen
-jälkeen vietetty suuret juhlat, ja sentähden makasivatkin kaikki
-syvässä unessa peurannahkaisten kattojensa alla, vaikka olikin
-keskipäivä.
-
-Erään teltan ulkopuolella palavan tulen ääressä oli viisi paria
-lumikenkiä ja nuotion vieressä istui Su-Su. Hänen päänsä, tukkansa ja
-kaulansa olivat oravannahkaisen kaavun peitossa, mutta paljain
-käsin piteli hän näppärästi neulaa ja suonilankaa, valmistellen
-purppuranpunaisella vaatteella vuoratun nahkavyön viimeisiä koristeita.
-Jossakin, jonkin teltan takana, haukahti koira terävästi. Kerran tytön
-isä äännähteli unissaan hänen takanaan olevassa teltassa. "Pahoja
-unia", hymyili hän itsekseen. "Hän vanhenee jo ja viimenen liha-annos
-oli liian suuri."
-
-Hän kiinnitti viimeisen helmen, solmisi langan ja kohensi tulta.
-Katsottuaan kauan tuleen, nosti hän päätään ja kuunteli lumen
-narskumista mokkasiineihin puettujen jalkojen alla. Keesh seisoi hänen
-vieressään hiukan etukumarassa taakan tähden, jota hän kantoi
-selässään. Se oli peitetty pehmeäksi parkittuun hirven nahkaan ja Keesh
-heitti sen huolimattomasti lumeen ja istuutui. He katsoivat kauan
-toisiaan puhumatta sanaakaan.
-
-"Pitkä matka, oi Keesh", sanoi tyttö viimein, "pitkä matka on S:t.
-Georg Missionista Yukonin varrella, tänne."
-
-"Niin on", vastasi hän hajamielisesti, silmät tiukasti tähdättyinä
-vyöhön, jonka suuruuden hän pani merkille. "Mutta missä on veitsi?"
-kysyi hän.
-
-"Tässä." Su-Su otti sen esiin parkastaan ja välähytteli sen
-paljastettua terää tulen loimussa. "Se on hyvä veitsi."
-
-"Anna se minulle!" komensi Keesh.
-
-"En, Keesh", nauroi hän. "Ehkä et sinä ole syntynyt kantamaan sitä."
-
-"Anna se minulle", toisti mies muuttamatta ääntään. "Olen siihen
-syntynyt."
-
-Mutta tytön silmät, jotka olivat kiemailevasti tähdättyinä
-hirvennahkaan hänen takanaan, huomasivat sen alla olevan lumen
-vähitellen punertuvan. "Onko se verta, Keesh?" kysyi hän.
-
-"On, se on verta. Mutta anna minulle tuo vyö ja pitkä venäläinen
-puukko."
-
-Tyttö tunsi äkkiä pelkoa, mutta häntä vavistutti, kun mies raa'asti
-riuhtaisi häneltä vyön, mutta tämä raakuus vavistutti häntä
-miellyttävästi. Hän katsoi mieheen hellästi ja tunsi kaipausta
-rinnassaan ja pienet lapsenkädet kaulansa ympärillä.
-
-"Tämä on tehty pienemmälle miehelle", huomautti mies yrmeästi, vetäen
-sisäänpäin suolivyötään ja kiinnittäen soljen ensimäiseen läpeen.
-
-Su-Su hymyili, ja hänen silmänsä tulivat vielä hellemmiksi. Taas tunsi
-hän nuo pehmoiset kätöset kaulansa ympärillä. Mies oli kaunis katsella,
-vyö tosin oli pieni, tehty pienemmälle miehelle, mutta mitä siitä?
-Voihan hän tehdä uusia vöitä.
-
-"Mutta veri?" kysyi hän uuden kasvavan toivon elähdyttämänä. "Veri,
-Keesh? Onko se... onko ne... päitä?"
-
-"Ovat."
-
-"Ne ovat varmaan ihan tuoreita, sillä muuten olisi veri jäätynyt."
-
-"Niin, nyt ei ole kylmä ja ne ovat tuoreita, aivan tuoreita."
-
-"Oi Keesh!" Hänen kasvonsa olivat lämpöiset ja kirkkaat. "Ja ne ovat
-minulle?"
-
-"Niin, sinulle."
-
-Hän tarttui hirvennahan kulmaan, repäisi sen auki ja päät vierivät
-tytön eteen.
-
-"Kolme", kuiskasi Keesh hurjasti, "ei, vähintäin neljä."
-
-Mutta Su-Su istui jäykistyneenä. Siinä ne nyt olivat, --
-pehmeäpiirteinen Nee-Koo, Gnob'in vanha kyhmyinen naama, Mahamuk, joka
-irvisti hänelle halkinaisella huulellaan, ja vihdoin Nossabok
-tyttömäisine poskineen ja toinen silmäluomi vanhaan tapaan omituisen
-miettiväisesti roikuksissa. Siinä ne makasivat tulenloimun valaistessa
-niitä ja leikkiessä niiden kanssa ja jokaisesta päästä levisi punainen
-piiri lumeen.
-
-Tulen sulattama lumi painui Gnobin pään alta ja se vieri kuin olisi se
-ollut elävä olento, pysähtyen tytön jalkojen juureen. Mutta hän ei
-liikahtanutkaan. Keesh istui myöskin liikkumatta, hän ei räpäyttänyt
-silmiään, katsoi vaan taukoamatta tyttöön.
-
-Metsässä pudotti honka liian raskaan lumitaakkansa ja jymähdys kaikui
-kumeana solassa, mutta kumpikaan ei liikahtanut. Lyhyt päivä oli äkkiä
-mennyt mailleen ja pimeys peitti leirin, kun Valkohammas juoksi
-nuotiolle. Se pysähtyi tunnustellakseen maaperää, mutta kun sitä ei
-ajettu pois, tuli se likemmäksi. Se käänsi äkkiä kuononsa sivullepäin,
-sen sieramet värisivät ja niskakarvat nousivat pystyyn; sitten se
-seurasi vainuaan suoraan isäntänsä pään luokse. Ensin se haisteli sitä
-varovasti ja nuoli sen otsaa punaisella roikkuvalla kielellään. Sitten
-se äkkiä istui, nosti kuononsa kohti ensimäistä himmeätä tähteä ja
-päästi pitkän sudenulvonnan.
-
-Tämä herätti Su-Sun'in. Hän katsoi Keesh'iin, joka oli paljastanut
-venäläisen veitsen ja katseli häntä tarkkaavaisesti. Miehen kasvot
-olivat lujat ja järkähtämättömät ja hän luki niistä tuomionsa. Hän
-heitti yltään parkansa pääkappaleen, paljasti kaulansa ja nousi
-seisomaan. Hän seisoi hiljaa, pitkällä katseella katsellen ympärilleen
-lumettunutta metsää, himmeitä tähtiä, leiriä, lumessa olevia lumikenkiä
--- viimeisellä, koko elämää käsittävällä katseella. Kevyt tuulahdus
-puhalsi hänen tukkansa sivullepäin ja hengenvedon ajaksi käänsi hän
-päänsä tuulta vasten.
-
-Hän ajatteli lapsiaan, jotka eivät koskaan syntyisi, meni sitten
-Keesh'in luo ja sanoi: "Minä olen valmis."
-
-
-
-
-Kaunis Li-Wan.
-
-
-"Aurinko laskee, Canim, ja päivän kuumuus on ohitse!"
-
-Näin huusi Li-Wan miehelle, jonka pää oli oravannahkaisen vällyn
-peitossa, mutta hän huusi matalalla äänellä, ikäänkuin olisi hänen
-vaikea valita. Toisella puolella oli velvollisuus herättää hänet ja
-toisella pelko nähdä hänet hereillä. Sillä hän pelkäsi isoa miestään,
-joka ei muistuttanut keitään niistä miehistä, joita hän oli tuntenut.
-
-Hirvenpaisti kärisi levottomasti ja hän siirsi paistinpannun hiilloksen
-sivuun. Samalla hän piti tarkalla kahta Hudsonbay-koiraa, jotka kuola
-tippuen punaisista kielistään, seurasivat hänen jokaista liikettään. Ne
-olivat isoja, pörröisiä retkaleita, jotka olivat ryömineet nuotin
-viereen, tuulen alle, siten ohuessa savussa ollen, ollakseen rauhassa
-tuhansittain parveilevilta hyttysiltä. Li-Wanin katsoessa alas
-jyrkännettä, jonka juurella Klondyken paisuneet vedet vyöryivät
-vuorien lomitse, ryömi yksi koirista vatsallaan kuin käärme esiin ja
-taitavalla, kissamaisella käpäläniskulla repäisi se palasen kuumaa
-lihaa pannusta maahan. Mutta Li-Wan oli pitänyt tätä silmällä ja se
-hypähti takasinpäin muristen ja koettaen purra, kun hän löi sitä
-kuonoon tulikekäleellä.
-
-"Ehei, Olo", nauroi hän ja otti lihan maasta, päästämättä koiraa
-silmistään. "Sinun on aina nälkä, ja sen takia sinun kuonosi johtaa
-sinut loppumattomiin ikävyyksiin."
-
-Mutta Olon toveri liittyi siihen ja yhdessä uhmasivat ne naista. Niiden
-niskakarvat nousivat kiukkuisesti pystyyn ja ne nostivat ohkoisia
-huuliansa pahaa-ennustaviin ryppyihin, paljastaen kamalat ja uhkaavat
-torahampaansa. Niiden kuono rypistyi ja värisi ja ne murisivat kuin
-sudet, ja koko niiden suvun viha ja pahuus yllytti niitä käymään naisen
-kimppuun, vetääkseen hänet nurin.
-
-"Ja sinäkin, Bash, joka olet yhtä villi kuin isäntäsi, etkä tahdo elää
-sovussa sen käden kanssa joka sinua ruokkii! Tämä riita ei kuulu
-sinuun, niin että tästä saat! ja tästä!"
-
-Näin huutaessaan ahdisti hän niitä kekäleellä, mutta ne välttivät
-iskut, eivätkä väistyneet. Ne erosivat toisistaan ja lähestyivät häntä
-ryömimällä ja muristen eripuolilta. Li-Wan oli tapellut vallasta
-susikoirien kanssa aina siitä asti kun hän tepasteli nahkakimppujen
-joukossa teltassa, ja hän tiesi että ratkaiseva hetki oli käsissä. Bash
-oli pysähtynyt lihakset jännitettyinä ja valmiina hyppäämään; Olo ryömi
-vielä eteenpäin, sopivalle välimatkalle päästäkseen.
-
-Li-Wan tarttui kahteen kekäleeseen pidellen niitä hiiltyneistä päistä
-ja katsoi eläimiä silmiin. Toinen pysyi poissa, mutta Bash ryntäsi päin
-ja hän otti sen ilmassa vastaan palavalla aseellaan. Kuului
-tuskanulvontaa ja tuntui väkevää palaneen lihan ja karvojen katkua, kun
-se kiereskeli liassa ja nainen pisti hehkuvan halon sen suuhun. Purren
-hurjasti ympärilleen heittäytyi se sivullepäin ettei hän siihen
-ulottuisi ja lähti kauhusta suunniltaan pakoon. Olo oli toiselta
-puolelta perääntynyt, kun Li-Wan huomautti sille paremmuudestaan
-heittämällä sitä halolla, joka sattui sen kylkiluihin. Sitten pari
-vetäytyi kekälesateessa pois ja leirin ulkolaidassa ne nuolivat
-haavojaan, murisivat ja vinkuivat.
-
-Li-Wan puhalsi tuhan pois lihasta ja istuutui uudestaan. Hänen
-sydämensä ei sykkinyt yhtään kiivaammin ja asia olikin jo vanha, sillä
-tällainen kuului elämän menoon. Canim ei ollut liikahtanutkaan
-temmellyksen aikana, ainoastaan kuorsannut.
-
-"Tule Canim!" huusi hän, "päivän kuumuus on mennyt ja tie odottaa
-jalkojamme."
-
-Oravannahkavällyt liikahtivat ja ruskea käsivarsi heitti ne syrjään.
-Mies räpäytti silmiänsä ja sulki ne taas.
-
-Hänen kantamuksensa on painava, ajatteli nainen, ja hän on väsynyt
-aamupäivän työstä.
-
-Hyttynen pisti häntä niskaan ja hän hieroi peittämättömään paikkaan
-märkää savea, jota hän otti saapuvilla olevasta möhkäleestä. Koko aamun
-kiivetessään vuoria ylös, kokonaisten hyttyspilvien heitä ympäröidessä,
-olivat mies ja nainen hieroneet itseensä tuota sitkeää savea, joka
-auringossa kuivattuaan peitti heidän kasvonsa naamiolla. Näitä
-naamioita, jotka kasvojen lihaksien liikkeestä olivat toisin paikoin
-halkeilleet, täytyi yhtämittaa paikkailla, niin että savikerros oli
-eripaksuista ja merkillisen näköistä.
-
-Li-Wan ravisteli Canimia varovasti, mutta itsepintaisesti, kunnes hän
-heräsi ja nousi istumaan. Ensimäiseksi katsoi hän aurinkoa ja saatuaan
-tältä taivaankellolta tiedon, laahusti hän valkean viereen ja rupesi
-ahneesti syömään. Hän oli kookas indiani, runsaasti kuuden jalan
-mittainen, leveärintainen ja vahvalihaksinen ja hänen silmänsä olivat
-eloisammat ja todistivat suurempia henkisiä lahjoja kuin hänen
-rodullaan ylipäänsä oli. Tahdonlujuutta osottavat syvät juovat uursivat
-hänen kasvojaan, jotka ilmaisivat alkuperäistä vakavuutta, lujaa tahtoa
-ja synnynnäistä kesyttymättömyyttä, joka ei luopunut aikeistaan ja
-kohdatessaan vastusta voi yltyä tylyyn julmuuteen.
-
-"Huomenna, Li-Wan, juhlitaan." Hän imi ytimen luusta, jonka hän sitten
-heitti koirille. "Me teemme pannukakkuja, paistamme ne sianrasvassa ja
-siroitamme sokeria päälle, jotta ne tulevat maukkaammiksi."
-
-"Pannukakkuja?" kysyi nainen kummallisesti pureskellen sanaa.
-
-"Niin", vastasi Canim ylimielisesti. "Ja minä opetan sinulle uusia
-keittotapoja. Siitä, mistä juuri puhuin, sinä et tiedä mitään, etkä
-monesta muustakaan asiasta. Sinä olet asunut koko elinikäsi pienessä
-maailman kolkassa, etkä tiedä mitään. Mutta minä --" Hän röyhisti
-rintaansa ja katsoi naiseen itsetietoisesti, -- "Minä olen suuri
-matkamies ja olen käynyt jokapaikassa valkoihoistenkin luona, ja minä
-tunnen heidän tapansa ja monen kansan tavat. Minä en ole puu, joka on
-tuomittu aina olemaan samassa paikassa, ja joka ei tiedä mitä viereisen
-kukkulan takana on; sillä minä olen Canim, Kanootti, joka olen luotu
-kulkemaan sinne ja tänne ja matkaamaan poikki ja halki ja ristiin ja
-rastiin maailmaa."
-
-Nainen painoi päänsä nöyrästi alas. "Se on totta. Minä olen syönyt
-kalaa ja lihaa ja marjoja koko elämäni ijän ja asunut pienessä maailman
-kolkassa, enkä ole uneksinutkaan siitä, että maailma on näin avara,
-kunnes sinä varastit minut kansani joukosta ja minä olen keittänyt
-sinulle ruokaa ja kantanut tavaroitasi loppumattomilla matkoilla." Hän
-katsoi äkkiä mieheen. "Sano minulle, Canim, eikö tämä matka koskaan
-lopu?"
-
-"Ei", vastasi hän, "minun matkani on niinkuin maailma; se ei lopu
-koskaan. Minun matkani on maailma, ja siitä asti kuin jalkani minua
-kannattivat olen minä matkustanut ja tulen matkustamaan kunnes kuolen.
-Isäni ja äitini ovat ehkä kuolleet, mutta siitä on kauvan kun heidät
-näin, enkä pidä väliäkään. Minun heimoni on sinun heimosi kaltainen. Se
-pysyy yhdessä kohdin -- kaukana täältä -- mutta minä en välitä
-heimostani, sillä minä olen Canim, Kanootti."
-
-"Ja täytyykö minun, joka olen väsynyt, kulkea kanssasi kunnes kuolen?"
-
-"Sinä, Li-Wan, olet minun vaimoni ja vaimon tulee kulkea miehensä
-tietä, mihinkä ikänä se viekin. Niin on laki. Ja ellei laki näin
-olisikaan, olisi se kuitenkin Canimin laki, sillä hän säätää lait
-itselleen ja omaisilleen." Nainen painoi taas alas päänsä, sillä hän ei
-tuntenut muuta lakia kuin että mies oli vaimonsa hallitsia.
-
-"Älä kiiruhda", sanoi Canim kun nainen alkoi koota niukkoja
-leirivarustuksia kantamukseksi. "Aurinko polttaa vielä ja tiemme
-viettää alaspäin ja tie on hyvää."
-
-Hän lopetti tottelevasti työn ja istuutui jälleen.
-
-Canim katseli häntä ajatuksissaan. "Sinä et istu kykkysilläsi, niinkuin
-muut naiset", huomautti hän.
-
-"En", vastasi Li-Wan. "Se on aina ollut minulle vaikeata. Se väsyttää
-minua enkä voi siinä asemassa levätä."
-
-"Ja miksi eivät jalkateräsi ole suoraan eteenpäin?"
-
-"En tiedä, tiedän ainoastaan että ne ovat erilaiset kuin muiden
-naisten."
-
-Miehen silmät välähtivät tyytyväisesti, mutta muuten hän ei
-liikahtanut.
-
-"Sinun tukkasi on musta niinkuin muidenkin naisten, mutta oletko
-koskaan huomannut että se on pehmeä ja hienoinen, pehmeämpi ja hienompi
-kuin muiden naisten tukka?"
-
-"Minä olen sen huomannut", vastasi hän lyhyesti, sillä hän ei pitänyt
-siitä, että hänen naisellisia heikkouksiaan tällä kylmällä tavalla
-eriteltiin.
-
-"Siitä on nyt vuosi, kun vein sinut kansasi keskuudesta", jatkoi hän,
-"ja sinä olet melkein yhtä arka ja pelkäät minua melkein yhtä paljon
-kuin ensi kertaa katsellessani sinua. Mistä tämä johtuu?"
-
-Li-Wan pudisti päätään. "Minä pelkään sinua, Canim, sinä olet niin iso
-ja ihmeellinen. Ja jo ennenkuin sinä minut näit, pelkäsin kaikkia
-nuoria miehiä. En tiedä... en voi sanoa... mutta näytti siltä joka
-tapauksessa, etten olisi heitä varten, niinkuin..."
-
-"No", kehotti mies häntä, kärsimättömänä, hänen vitkastelustaan.
-
-"Niinkuin he eivät olisi olleet minun rotuani."
-
-"Eivät sinun rotuasi?" kysyi hän hitaasti. "Mikä on siis sinun rotusi?"
-
-"En tiedä, minä..." Hän pudisti päätään hämmentyneen näköisenä. "En voi
-sanoin kuvata mitä tunsin. Tunsin itseni vieraaksi. En ollut
-samanlainen kuin toiset tytöt, jotka viekkaasti lähentelivät nuoria
-miehiä. Minä en voinut sillä lailla välittää nuorista miehistä. Minusta
-se olisi ollut suuri vääryys ja paha teko."
-
-"Mikä on ensimäinen asia, jonka muistat?" kysyi Canim, siirtyen äkkiä
-aiheesta.
-
-"Pow-Wah-Kaan, äitini."
-
-"Etkö mitään ennen Pow-Wah-Kaan'ia?"
-
-"En mitään."
-
-Mutta Canim, vangiten hänen katseensa omallaan, tutkiskeli hänen
-sisintä sieluaan ja näki sen vavahtavan.
-
-"Ajattele, ja ajattele tarkasti Li-Wan", käski hän uhkaavasti.
-
-Li-Wan änkytti ja hänen katseensa oli surullinen ja rukoileva, mutta
-miehen tahto voitti hänet ja pakoitti hänen huuliltaan vastahakoiset
-sanat.
-
-"Mutta ne olivat ainoastaan unia, Canim, pahoja lapsuuden unia,
-olemattomien olojen varjoja, sellaisia näkyjä, joita auringonpaisteessa
-lepäävät koirat ynisten näkevät."
-
-"Kerro minulle", käski mies, "asioista, jotka tapahtuivat ennen
-Pow-Wah-Kaania, äitiäsi."
-
-"Ne ovat unohtuneita muistoja", vastusti nainen. "Lapsena näin
-liereilläni unta, silmät kohti päivän valoa ja kertoessani niistä
-ihmeellisistä asioista, joita näin, naurettiin minulle ja toiset lapset
-pelästyivät ja pakenivat minua. Ja puhuessani Pow-Wah-Kaan'ille
-näyistäni, torui hän minua, sanoen niiden olevan pahoja asioita ja hän
-löi minua. Minä luulen, että se oli sairautta, samallaista kun
-kaatuvatauti, joka tulee vanhoihin ihmisiin; ja aikaa myöten paranin,
-enkä enään nähnyt unia. Ja nyt... en muista." -- Hän siveli
-hämmentyneenä otsaansa -- "ovat ne täällä jossain, mutta minä en löydä
-niitä, ainoastaan..."
-
-"Ainoastaan", toisti Canim, pitäen kiinni hänestä.
-
-"Ainoastaan yhden asian. Mutta sinä tulet nauramaan sen typeryyttä,
-sillä se on niin epätodellinen."
-
-"En, Li-Wan. Unet ovat unia. Ne voivat olla muistoja, toisten elämiemme
-elämäin ajoilta. Minä olin kerran hirvi. Varmasti luulen, että kerran
-olin hirvi, päättäen sen siitä, mitä unissani olen nähnyt ja kuullut."
-
-Vaikka hän koitti peittää sitä, valtasi hänet kasvava levottomuus,
-mutta Li-Wan, joka haki sanoja, selittääkseen näkyjänsä, ei sitä
-huomannut.
-
-"Minä näen puiden keskellä lumeen sotketun aukeaman", alkoi hän, "ja
-poikki lumen miehen jäljet, joka on vaivaloisesti nelinkontin laahannut
-itseään eteenpäin. Ja minä näin vielä lumessa olevan miehen ja tuntuu
-kuin olisin katsellessani hyvin lähellä häntä. Hän ei ole oikeiden
-miesten kaltainen, sillä hänellä on hiuksia kasvoissaan, paljon hiuksia
-ja hiukset hänen kasvoissaan ja päässään ovat keltaiset kuin kärpän
-suvikarva. Hänen silmänsä ovat kiinni, mutta avautuvat ja tirkistelevät
-hakevasti ympärilleen. Ne ovat siniset kuin taivas ja katsovat minun
-silmiini, eivätkä enään hae. Ja hänen kätensä liikkuu hitaasti,
-ikäänkuin heikkouttaan..."
-
-"Siis", kuiskasi Canim käheästi. "Sinä tunnet --?"
-
-"En, en!" huudahti nainen. "En tunne mitään. Sanoinko 'tunnen'? En sitä
-tarkoittanut. En voinut sitä tarkoittaa. Minä näen ja ainoastaan näen
-ja kaikki mitä näen on -- lumessa makaavan miehen, jolla on silmät kuin
-taivas ja hiukset kuin kärpän karva, olen nähnyt sen monta kertaa ja
-aina se on samaa -- lumessa makaava mies --"
-
-"Ja näetkö sinä itsesi?" kysyi mies, kumartuen eteenpäin ja katsoen
-häntä kiinteästi silmiin. "Etkö sinä koskaan näe itseäsi ja lumessa
-makaavaa miestä?"
-
-"Miksi minä itseni näkisin? Enkö minä ole oleva olento?"
-
-Miehen lihakset laukesivat ja voitonriemuinen tyytyväisyys loisti hänen
-silmistään, jotka hän käänsi poispäin, ettei nainen sitä huomaisi.
-
-"Minä kerron sinulle jotain, Li-Wan", sanoi hän päättäväisesti; "sinä
-olit pikkuinen lintu jossakin edellisessä elämässä, pieni metsälintu
-nähdessäsi nämä tapahtumat, ja sinä muistelet niitä vielä. Ei se ole
-ihmeellistä. Minä olin aikoinani hirvi, ja minun isoisästäni tuli
-kuoltuaan karhu -- niin sanoi minulle shamaani ja shamaani ei voi
-valehdella. Näin kuljemme me jumalten teillä elämästä elämään ja yksin
-jumalat tietävät ja ymmärtävät sen. Unet ja unten varjot muuttuvat
-muistoiksi, siinä kaikki, ja auringonpaisteessa vingahteleva koira
-epäilemättä näkee ja muistaa ennen elämiänsä tapahtumia. Bash tuossa on
-ennen ollut soturi. Uskon varmasti, että se on ollut ennen soturi."
-
-Canim heitti elukalle luun ja nousi seisomaan. "Tule, lähtekäämme nyt.
-Aurinko lämmittää kyllä vielä, mutta tämän viileämmäksi ilma ei muutu."
-
-"Ja ne valkoiset ihmiset, minkä näköisiä ne ovat", uskalsi Li-Wan
-kysyä.
-
-"Samanlaisia kuin sinä ja minä", vastasi Canim, "heidän ihonsa
-ainoastaan on vaaleampi. Ennenkuin päivä on mennyt mailleen olet heidän
-joukossaan."
-
-Canim kiinnitti makuupeittonsa sadanviidenkymmenen naulan
-kantamukseensa, siveli kasvoihinsa märkää savea ja istahti lepäämään
-kunnes Li-Wan saisi koirien kuormat kuntoon. Olo painautui maahan,
-nähdessään kalikan naisen kädessä, ja antoi vastustelematta sitoa
-selkäänsä yli neljäkymmentä naulaa painavan taakan. Mutta Bash oli
-ärtyinen ja levoton, eikä voinut olla murisematta ja vinkumatta, kun se
-pakoitettiin ottamaan taakka selkäänsä. Se nosti niskakarvojansa ja
-paljasti hampaansa kun Li-Wan kiristi hihnoja, ja näytti koko
-pahansuovan luonteensa, hyökätessään naisen sivulle ja taaksepäin. Ja
-Canim naureskeli ja sanoi: "Enkö minä sanonut, että se kerran on ollut
-suuri soturi?"
-
-"Näistä nahkoista saamme hyvän hinnan", huomautti hän korjaten
-päähihnaansa ja nosti kantamuksen maasta. "Hyvän hinnan. Valkoiset
-miehet maksavat paljon tällaisesta tavarasta, sillä heillä ei ole aikaa
-metsästää ja ovat pakkaselle alttiita. Pian me juhlimme Li-Wan,
-niinkuin et ole kaikkien ennen elettyjen elämäisi aikana juhlinut."
-
-Nainen mutisi hyväksyvästi ja kiitollisena herransa
-suvaitsevaisuudesta, pujottautui vetohihnoihin ja kumartui eteenpäin,
-päästäkseen vauhtiin.
-
-"Ensi kerralla syntyissäni tahtoisin syntyä valkoiseksi mieheksi",
-lisäsi Canim, kääntyen tielle, joka johti alempana olevaan
-vuorensolaan.
-
-Koirat seurasivat miehen kintereillä ja Li-Wan muodosti jälkijoukon.
-Mutta hänen ajatuksensa olivat kaukana, kaukana idässä olevien
-jäävuorten takana, pienessä maailmankolkassa, jossa hän oli
-lapsuusaikansa elänyt. Hän muisti, että häntä lapsenakin oli pidetty
-omituisena, erikoisella tavalla vaivanalaisena. Hän oli tosin nähnyt
-unia valveillaan ja saanut ihmeellisten näkyjensä takia toria ja
-selkäänsäkin, kunnes hän jonkun ajan kuluttua niistä oli päässyt. Mutta
-ei aivan täydellisesti. Vaikka ne eivät häntä enää kiusanneetkaan
-valveilla ollessa, palasivat ne hänen uniinsa vielä täysikasvuisenakin
-ja monena yönä painajainen ahdisti häntä ja hän näki hämäriä ja
-tarkoituksettomia olentoja. Keskustelu Canim'in kanssa oli kiihoittanut
-häntä ja koko ajan, heidän kulkiessaan kiemurtelevaa polkua alaspäin,
-kuuli hän unikuviensa petollisia ääniä.
-
-"Levätkäämme hiukan", sanoi Canim, kun he olivat tulleet puoliväliin
-kuivanutta jokiuomaa.
-
-Hän laski kantamuksensa kallion kielekkeelle, irroitti päähihnansa ja
-istuutui. Li-Wan seurasi hänen esimerkkiään ja koirat heittäytyivät
-läähättäen heidän viereensä. Heidän jalkainsa juuressa lirisi jääkylmä
-vuoripuro, mutta sen vesi oli niin sameata ja liejuista, kuin olisi sen
-maanjäristys sekoittanut.
-
-"Miksi se on sellaista?" kysyi Li-Wan.
-
-"Sentähden, että valkoiset miehet möyrivät maata. Kuule!" Hän kohotti
-kättään ja he kuulivat rautakankien ja lapioitten kalsketta ja miesten
-puheensorinaa. "Kulta on tehnyt heidät hulluiksi, ja he tekevät
-uupumatta työtä löytääkseen sitä. Kulta? Se on keltaista ja sitä saa
-maasta ja sitä pidetään suuriarvoisena. Sen mukaan lasketaan myöskin
-hinnat."
-
-Mutta Li-Wan'in harhailevat silmät olivat vieneet hänen huomionsa pois
-miehestä. Muutaman yard'in päässä, osittain nuoren kuusiryhmän peitossa
-oli hirsistä tehty suoja, ulkonevine savikattoineen. Hän vavahti, ja
-kaikki hänen unikuvansa heräsivät ja liitelivät levottomina hänen
-aivoissaan.
-
-"Canim", kuiskasi hän pelokkaasti. "Canim, mikä tuo on?"
-
-"Se on valkoisen miehen teepee, jossa hän syö ja nukkuu."
-
-Hän katseli sitä jännitettynä, huomaten yhdellä katseella sen edut ja
-vavahti jälleen omituisen tunteen yllättämänä. "Se on varmaankin hyvin
-lämmin pakkasella", sanoi hän ääneensä ja tunsi outoja äänteitä
-huulillaan.
-
-Hänen teki mielensä ääntää niitä, mutta hän ei tehnytkään sitä ja
-samassa sanoi Canim: "sitä sanotaan majaksi."
-
-Hänen sydämensä sykähti. Sointu! juuri se sama sointu! Äkkiä pelästyen
-katsoi hän ympärilleen. Kuinka tunsi hän tämän vieraan sanan, ennen kun
-hän sitä koskaan oli kuullutkaan? Mitähän tämä merkitsi? Ja sitten hän
-äkkiä samalla kertaa peloissaan ja iloissaan tunsi, että hänen
-unelmillaan ensi kerran oli järkeä ja tarkoitusta. _"Maja"_, toisti hän
-itsekseen. _"Maja." "Maja."_ Sekavien unikuvien tulva täytti hänen
-aivonsa, kunnes hän meni aivan päästään pyörälle ja luuli sydämensä
-pakahtuvan. Varjoja, muodottomia kangastuksia ja merkillisiä
-ajatusyhtymiä lenteli, liiteli yltympäri ja hän koetti turhaan saada
-niitä tajuntansa piiriin. Sillä hän tunsi, että tästä muistojen
-mylläkästä tuli salaisuuden avain; jos hän vaan saisi ja voisi pitää
-kiinni siitä, niin kaikki selviäisi ja kirkastuisi. -- --
-
-Oi Canim! Oi Pow-Wah-Kaan! Oi varjot ja haamut, mitä oli tämä? Hän
-kääntyi Canimiin, sanattomana ja vapisten, unikuviensa valtaamana. Hän
-oli sairas ja puolipyörryksissä eikä jaksanut muuta kuin kuunnella
-lumoavia säveliä, jotka tulvivat majasta.
-
-"Hm, se on viulu", sanoi Canim suvaitsevaisesti.
-
-Mutta nainen ei kuullut häntä, sillä hurmiossaan luuli hän että kaikki
-nyt vihdoinkin selviäisi. Nyt! Nyt! ajatteli hän. Hänen silmänsä
-kostuivat ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin. Salaisuus oli
-selviämäisillään, mutta väsymys oli voittamaisillaan hänet. Jospa hän
-vaan jaksaisi! Jos vaan -- -- mutta maisema kiertyi ja kutistui, ja
-vuoret kaatuivat taaksepäin ja hyppivät edestakaisin halki taivaan, ja
-hän hypähti pystyyn huutaen "Isä! Isä!" Sitten rupesi aurinko
-tanssimaan ja pimeys kääri hänet vaippaansa ja hän kaatui eteenpäin
-pitkin pituuttaan kivikkoon.
-
-Canim tarkasti, oliko hän taittanut niskansa, murahti tyytyväisesti ja
-priiskoitti purosta vettä hänen päälleen. Vähitellen ja tukahtuneesti,
-nyyhkyttäen tuli hän tuntoihinsa ja nousi istumaan.
-
-"Ei ole hyvä, että kuuma aurinko paahtaa päälakea", sanoi Canim.
-
-Ja Li-Wan vastasi. "Ei, ei se ole hyvä ja kuorma rasitti minua kovin."
-
-"Asetumme aikaisin leiriin, että sinä voit nukkua kauan ja koota
-voimia", sanoi Canim hellästi. "Ja jos lähdemme nyt, pääsemme
-aikaisemmin maata."
-
-Li-Wan ei sanonut mitään, mutta kömpi tottelevaisesti jaloilleen ja
-ajoi koirat pystyyn. Koneellisesti seurasi hän Canimia majan ohitse,
-tuskin uskaltaen hengittää. Mutta sieltä ei kuulunut ääntäkään, vaikka
-ovi oli auki ja rautapeltisestä savupiipusta nousi sauhua.
-
-He näkivät eräässä joen mutkassa vaaleaihoisen ja sinisilmäisen miehen,
-ja hetkisen näki Li-Wan sen toisen lumessa makaavan miehen. Mutta hän
-näki hämärästi, sillä hän oli heikko ja väsynyt äskeisten tapahtumien
-tähden. Kuitenkin katsoi hän uteliaasti miestä ja pysähtyi Canimin
-kanssa katsellakseen hänen työtänsä. Hän pesi soraa leveässä pannussa,
-jota hän kallistellen heilutti, ja heidän katsellessaan hän taitavalla
-liikkeellä kokosi kullan leveäksi juovaksi pannun pohjalle.
-
-"Tämä on rikas, tämä joki", kertoi Canim Li-Wanille, kun he jatkoivat
-matkaansa. "Joskus löydän minäkin tällaisen joen ja silloin minusta
-tulee suuri mies."
-
-Yhä useampia majoja ja ihmisiä tapasivat he nyt tiellään ja tulivat
-sille paikalle, jossa joen levein kohta oli heidän edessään. Siinä
-näkyi tavattoman hävityksen jäljet. Joka paikasta oli maa kaivettua ja
-revittyä ikäänkuin jättiläisten taistelun jäljiltä. Missä ei ollut
-lapioituja soraläjiä, ammotti suuria läpiä ja hautoja ja kuiluja joissa
-paksu maakerros oli kuorittu kiviseen kamaraan asti. Joen uomaa ei
-ollut olemassakaan, ja padottu, poisjohdettu vesi kulki pitkin
-korkealle ilmaan rakennettuja viemäreitä, tippuen laaksoihin ja alaviin
-paikkoihin ja käytti isoja vesirattaita ja joutui tuhat kertaa saman
-käsittelyn alaiseksi. Vuorilta olivat puut raiskatut ja paljaisiin
-kallioseinämiin oli porattu kaivosaukkoja ja rakennettu hirsiväyliä. Ja
-jokapaikassa kuhisi ihmisiä, ikäänkuin jättiläismuurahaisia. --
-Savisia, likaisia, rääsyisiä miehiä, jotka ryömivät kaivamistaan
-lävistä ulos ja sisään, kiipeilivät uurnia pitkin kuin isot
-koppakuoriaiset ja tekivät otsansa hiessä työtä sorakasoilla, joita he
-koskaan eivät jättäneet rauhaan -- miehiä niin kauas kuin silmä näki,
-vuorenhuippujen äärilläkin asti, kaivaen, repien ja pesten luonnon
-kasvoja.
-
-Li-Wan'ia kauhistutti tämä hirvittävä myllerrys. "Tosiaankin ovat nämä
-miehet hulluja", sanoi hän Canim'ille.
-
-"Se ei ole ihmeellistä. Kulta, jota he hakevat, on suurta", vastasi
-tämä. "Se on suurinta maailmassa."
-
-Tuntikausia vaelsivat he halki tämän ahneuden sekamelskan,
-Canim tarkaten kaikkea mielenkiinnolla, Li-Wan väsyneenä ja
-välinpitämättömänä. Hän tiesi että hän oli ollut saamaisillaan
-salaisuuden selville, mutta hermojännitys oli väsyttänyt hänet, ja hän
-odotti tyynesti että jotain tapahtuisi, vaikka hän ei tietänyt mitä.
-Jokapaikasta saivat hänen aistinsa lukemattomia vaikutelmia ja jokainen
-näistä kiihoitti hämärästi hänen uupunutta mielikuvitustaan. Jossakin
-hänen sisimmässään oli jotakin, joka oli sopusoinnussa ympäristön
-kanssa, unohtuneet ja ennen aavistamattomatkin yhdyssiteet uusittiin ja
-hän pani kaiken tämän merkille olematta utelias, hän oli levoton, mutta
-hän ei kyennyt niihin henkisiin ponnistuksiin, joita selittäminen ja
-ymmärtäminen olisi vaatinut. Niin laahusti hän siis herransa
-kintereillä, tyytyen odottamaan sitä, jonka hän tiesi jossakin, tavalla
-tai toisella tapahtuvan.
-
-Päästyään ihmisten mielettömän pahoinpitelyn ikeestä palasi joki
-lopultakin vanhoille teilleen, jotka olivat likaantuneet ja samenneet
-heidän työstään, ja kiemurteli laiskasti halki laajojen aavikoiden ja
-metsämaiden laajenevan jokilaakson kautta laskuansa kohti. Tähän loppui
-joen "maksava" osa ja miehet eivät viitsineet laiskotella siellä, josta
-kulta ei ollut kaukana. Ja tässä Li-Wan, joka oli pysähtynyt
-kurittamaan Olo'a kepillänsä, kuuli naisen hopealta helkkyvän naurun.
-
-Erään majan edessä istui nainen, kaunisihoinen ja ruusuinen kuin lapsi,
-hymyillen iloisesti ovessa seisovan toisen naisen puheille. Istuva
-nainen ravisti hajalleen suuren, mustan, märän tukkansa, joka höyrysi
-auringon lämpöisessä hyväilyssä.
-
-Silmänräpäyksen seisoi Li-Wan jähmettyneenä. Sitten tunsi hän ikäänkuin
-häikäsevän salamaniskun ja oli niinkuin jotain olisi ratkennut, ja
-majan edessä oleva nainen katosi ja maja ja korkeat kuuset ja
-aaltoileva taivaanranta, ja Li-Wan näki toisen naisen auringon
-valossa harjaavan suurta, mustaa tukkaansa ja laulavan harjatessaan. Ja
-Li-Wan kuuli laulun sanat, ja ymmärsi ja oli lapsi jälleen. Hän näki
-näyn, johon kaikki levottomat unet sulivat ja tulivat yhdeksi ja haamut
-ja varjot alkoivat tavallisen kiertokulkunsa mutta kaikki oli selvää,
-yksinkertaista ja todellista. Monenlaisia näkyjä liiteli hänen
-ohitsensa, ihmeellisiä kohtauksia ja puita ja kukkia ja ihmisiä; ja hän
-näki ne ja tunsi ne kaikki.
-
-"Silloin kun sinä olit pieni lintu, pikkunen metsälintu", sanoi Canim
-kiinnittäen palavan katseensa häneen.
-
-"Kun minä olin pieni lintu", kuiskasi Li-Wan niin väsyneesti ja hiljaa
-että toinen tuskin kuuli. Ja hän tiesi valehtelevansa taivuttaessaan
-päänsä hihnoihin yhtyessään kävelyn tahtiin.
-
-Kaikki tuntui niin omituiselta, ja todellisuus muuttui epätodelliseksi.
-Peninkulmainen vaellus ja leirin teko joen rannalla tuntui nyt
-painajaisunelta. Hän keitti ruokaa, antoi koirille syömistä ja irroitti
-kantamukset kuin unessa, eikä tullut entiselleen, ennenkuin Canim
-rupesi puhumaan seuraavista matkoistaan.
-
-"Klondyke joki laskee Yukon'iin", sanoi hän, "joka on mahtava joki,
-mahtavampi kuin Mackenzie joki, jonka sinä tunnet. Me lähdemme siis,
-sinä ja minä Fort o'Yukon'iin. Sinne on koirilla talvisaikaan
-kahdenkymmenen päivän matka. Sitten seuraamme Yukon'ia länteen päin --
-sata tai kaksisataa päivämatkaa -- en tiedä varmasti kuinka monta.
-Hyvin kauaksi. Ja sitten tulemme me meren rannalle. Sinä et tiedä
-mitään merestä, siis kerron sinulle siitä. Niinkuin järvi on verrattuna
-saareen, on meri verrattuna maahan; kaikkien jokien vesi virtaa siihen,
-ja se on ääretön. Olen nähnyt sen Hudson Bay'ssa, tahdon vielä nähdä
-sen Alaskassa. Sitten ehkä lähdemme isolla kanootilla merelle, sinä ja
-minä, Li-Wan, tai lähdemme maata myöten etelään, monia satoja
-päivämatkoja. Ja sitten en tiedä mitään muuta, kuin että olen Canim,
-Kanootti, kulkija maailman matkailija."
-
-Li-Wan istui kuunnellen ja häntä rupesi pelottamaan, kun hän ajatteli
-matkaa halki pohjattoman erämaan. "Se on väsyttävä matka", sanoi hän
-ainoastaan, painaen päänsä polviansa vasten.
-
-Sitten hänen päähänsä pälkähti loistava tuuma, ja hän tunsi verensä
-polttavan tätä ajatellessa. Hän meni jokirantaan ja pesi kasvoistaan
-kuivuneen saven. Kun vesi oli lakannut väreilemästä, katseli hän kauan
-peilikuvaansa; mutta aurinko ja tuulet olivat tehneet tehtävänsä, eikä
-hänen karkea ruskea ihonsa ollut ruusuinen kuin lapsen. Mutta tuuma oli
-loistava ja hänen innostuksensa yhä palava, kun hän ryömi miehensä
-viereen makuupeiton alle.
-
-Hän makasi hereillään, katsellen sinistä taivasta ja odotellen, että
-Canim vaipuisi ensimäiseen syvään uneen. Kun tämä nukkui, siirtyi hän
-hitaasti ja varovasti vuoteesta, peitti miehensä ja nousi pystyyn. Jo
-toisella askeleella murahti Bash vihaisesti, mutta hän kuiskasi sille
-rauhoittavasti ja katsahti mieheensä, Canim kuorsasi ääneen. Sitten hän
-kääntyi ja joustavin, nopein askelin lähti hän samaan suuntaan, mistä
-he olivat tulleetkin.
-
-Mrs. Evelyn Van Wyck oli juuri maata menossa. Kyllästyneenä kaikkiin
-näihin velvollisuuksiin, joita hänellä oli seurapiireissä rikkautensa
-ja lesken edullisen aseman tähden oli hän lähtenyt Pohjolaan ja
-asettunut asumaan sievään majaan kaivosalueen rajalla. Ystävättärensä
-Myrtle Giddings'sin avulla ja kiihoittamana leikki hän luonnonelämää,
-harrastaen hienostuneella antautumuksella kaikkea alkuperäistä.
-
-Hän koitti päästä irti sukupolvien liikasivistyksestä ja
-salonkitavoista, ja saada jälleen sen otteen luontoon, josta hänen
-esi-isänsä olivat hellittäneet. Samaten omaili hän sielullisia
-olotiloja, jotka hänen toivonsa mukaan, olisivat lähennelleet
-kivikauden ihmisten kantaa, ja nyt juuri kootessaan tukkaansa yöksi,
-kuvitteli hän mielessään rakkausseikkailua paleolotiselta ajalta.
-Yksityiskohtia olivat pääasiallisesti asuttava luola ja murskatut
-ydinluut ja erinäiset kohtaukset, joissa esiintyi villipetoja,
-karvaisia mammutteja ja taisteluita yksinkertaisilla kiviveitsillä;
-mutta ne mielikuvat olivat ihastuttavia. Ja juuri kun Evelyn Van Wyck
-juoksi pimeitä metsäpolkuja pitkin liian kovakouraisen, matalaotsaisen
-ja nahkoihin puetun rakastajansa hyväilyjä pakoon, aukeni ovi ilman
-naputusta ja alkuperäinen, villinnäköinen, nahkoihin puettu nainen
-astui sisään.
-
-"Voi, Herra varjelkoon --!"
-
-Loikkauksella, joka olisi voinut tuottaa kunniaa luolanaiselle, pääsi
-miss Giddins turvaan pöydän taakse. Mutta mrs. Van Wyck pysyi
-paikoillaan. Hän huomasi, että tulija oli kovan mielenliikutuksen
-vallassa ja katsahti taakseen oliko tie selvänä hänen sängylleen, jossa
-tyynyn alla oli iso Colt revolveri.
-
-"Terve, oi nainen, jolla on ihmeellinen tukka", sanoi Li-Wan.
-
-Mutta hän sanoi sen omalla kielellään, kielellä, jota puhuttiin
-ainoastaan pienessä maailman kolkassa, ja jota naiset eivät
-ymmärtäneet.
-
-"Menenkö hakemaan apua", ruikutti miss Giddins.
-
-"Olentoraukka on varmasti vaaraton", vastasi mrs Van Wyck. "Ja katsos
-hänen nahkavaatteitansa, kuinka kuluneet ja risaiset ne ovat. Ne ovat
-varmaankin ainoanlaatuiset. Minä otan ne kokoelmaani. Otappas pussini,
-Myrtle ja pane vaaka kuntoon."
-
-Li-Wan seurasi hänen huultensa liikkeitä, mutta sanat olivat
-käsittämättömiä ja nyt hän ensikertaa, jännityksen ja epätiedon
-hetkellä ymmärsi, ettei löytyisi mitään tapaa, jolla he voisivat
-vaihtaa ajatuksia keskenään.
-
-Ja onnettomana mykkyydestään, levitti hän kätensä ja huudahti: "oi
-nainen, sinä olet minun sisareni!"
-
-Kyyneleet tippuivat hänen poskiaan pitkin, sillä hän tunsi kuinka nämä
-naiset kiinnittivät häntä puoleensa ja hänen äänensä ilmaisi sen sanan,
-jota hän ei voinut saada sanoiksi. Mutta miss Giddings vapisi ja mrs.
-Van Wyck'kin oli hämillään.
-
-"Minä tahtoisin elää, niinkuin te elätte. Sinun tiesi ovat minun
-teitäni ja meidän tiemme ovat samoja. Minun mieheni on Canim, Kanootti,
-ja hän on iso ja väkevä, ja minä pelkään. Koko maailma on hänen
-tietään, eikä se koskaan lopu ja minä olen väsynyt. Minun äitini oli
-teidän laisenne, ja hänen tukkansa ja silmänsä niinkuin sinun tukkasi
-ja silmäsi. Ja minun elämäni oli silloin ihanaa ja aurinko niin
-lämpöinen."
-
-Hän polvistui nöyrästi ja painoi päänsä mrs. Van Wyck'in jalkojen
-juureen. Mutta pelästyen hänen kiivauttaan, vetäytyi mrs. Van Wyck
-poispäin.
-
-Li-Wan nousi huohottaen seisaalleen. Hänen mykät huulensa eivät voineet
-ilmaista hänen tulvehtivaa rotutunnettansa.
-
-"Myydä? Te myydä?" kysyi mrs. Van Wyck yläluokan tavalliseen tapaan,
-koittaen puhua "murretta."
-
-Hän kosketteli Li-Wan'in kuluneita nahkavaatteita, näyttääkseen mitä
-hän tahtoi ja pani vaakaan monen sadan dollarin edestä kultaa. Hän
-sekoitteli kultajauhoa ja antoi sen viekoittelevasti valua sormiensa
-lomitse. Mutta Li-Wan näki ainoastaan sormet, maidonvalkoiset ja
-kauniinmuotoiset, jotka kapenivat ruusuisiin, jalokiviin verrattaviin
-kynsiin päin. Hän pani oman känsittyneen ja työn tärvelemän kätensä
-toisen käden rinnalle ja itki.
-
-Mrs. Van Wyck käsitti väärin. "Hyvää kultaa! Te myydä? Te vaihtaa?" Ja
-hän pani uudestaan kätensä Li-Wan'in nahkatakille.
-
-"Kuinka paljon? Te myydä? Kuinka paljon?" hoki hän, silittäen kädellään
-karvapeitettä, tunteakseen, olivatko saumat suonilla neulotut.
-
-Mutta Li-Wan oli kaikelle kuuro, ja naisen sanat eivät merkinneet
-hänelle mitään. Hän suri epäonnistumistaan. Kuinka voisi hän ilmaista
-itsensä näille naisille? Sillä hän tiesi, että he olivat samaa rotua,
-saman veren sisaria, samojen miesten ja heidän naistensa joukkoa. Hänen
-silmänsä harhailivat levottomasti huoneessa, tarkastaen pehmeitä
-verhoja, joita riippui joka paikassa, naisten vaatteita, isoa soikeaa
-peiliä ja sen alla olevia hienoja toaletti-vehkeitä. Ja nämä esineet
-kiusasivat häntä, sillä hän oli nähnyt samanlaisia ennen; ja
-katsellessaan niitä, koittivat hänen huulensa muodostella sanoja, joita
-hänen kurkkunsa ei voinut ääntää. Silloin hänen aivoissaan syntyi
-ajatus ja hän suoristautui. Hänen täytyi tyyntyä. Hänen täytyi hillitä
-itsensä, sillä tällä kertaa ei saanut tulla mitään väärinkäsitystä,
-muuten... hän vavahti pidättäessään kyyneleitään ja suoristautui
-jälleen.
-
-Hän laski kätensä pöydälle. _"Pöytä"_, sanoi hän selvästi ja
-kirkkaasti. Hän toisti vielä, _"Pöytä."_
-
-Hän katsoi mrs. Van Wyck'iin, joka nyökäytti myöntäen. Li-Wan oli ylen
-onnellinen, mutta ponnisti kaiken tahdonvoimansa ja pysyi rauhallisena.
-_"Kamiina"_, jatkoi hän, "Kamiina."
-
-Ja jokaisesta mrs. Van Wyck'in nyökkäyksestä kohosi Li-Wan'in ihastus.
-Milloin epäröiden ja änkyttäen, milloin kuumeisella kiireellä, aina sen
-mukaan palasivatko unohdetut sanat hänen mieleensä pikemmin tai
-hitaammin, kulki hän ympäri huonetta nimitellen esineen toisensa
-jälkeen. Ja lopulta hän pysähtyi ja pää voitonriemuisesti takanojossa
-seisoi hän odottaen.
-
-"Kissa", sanoi mrs. Van Wyck nauraen ja tavaili niinkuin
-lastentarhassa: "Mi-nä nä-enkis-san-vie-vän-hii-ren."
-
-Li-Wan nyökkäsi totisena. He alkoivat lopulta ymmärtää häntä, nämä
-naiset. Hänen pronssinruskeat poskensa punastuivat tätä ajatellessa ja
-hän hymyili ja nyökkäsi vielä innokkaammin.
-
-Mrs. Van Wyck kääntyi ystävättärensä puoleen. "Hän on varmaankin saanut
-jonkinlaisen sivistyskiillotuksen joltakin lähetyssaarnaajalta, ja
-tulee nyt näyttämään sitä meille."
-
-"Varmaankin", kikatti miss Giddings. "Pikku hupsu! Hän estää meidän
-unemme turhamaisuudessaan."
-
-"Sittenkin minä tahdon takin. Jos se on vanha, on se erinomaista työtä,
--- suuremmoista." Hän palasi vieraansa luo. "Vaihtaa? Te! Vaihtaa? Noh?
-Kuinka paljon, te?"
-
-"Ehkä hän mieluummin ottaisi puvun tai jotakin sellaista", arveli miss
-Giddings.
-
-Mrs. Van Wyck meni Li-Wan'in tykö ja osoitti eleillä, että hän
-vaihtaisi aamunuttunsa Li-Wan'in takkiin. Ja helpottaakseen
-sopimuksen tekoa, otti hän kiinni Li-Wan'in kädestä ja painoi sen
-pitsien ja silkkiruusujen päälle huokuvalle povelleen, kuljettaen
-sormia edestakaisin, että nainen tuntisi kankaan laadun. Mutta
-jalokiviperhonen, joka piti nuttua koossa, oli huonosti kiinnitetty, ja
-nuttu aukesi, paljastaen hänen kiinteät, valkoiset rintansa, joita
-lapsen huulet eivät olleet koskettaneet.
-
-Mrs. Van Wyck korjasi ilman muuta pukunsa; mutta Li-Wan huudahti
-matalalla äänellä ja repi ja raastoi nahkapaitaansa, kunnes sai esille
-omat rintansa, jotka olivat yhtä valkoiset ja kiinteät kuin Evelyn Van
-Wyck'in. Epäselvästi mutisten ja nopeilla liikkeillä koitti hän näyttää
-niiden yhtäläisyyttä.
-
-"Puoliverinen", huomautti mrs. Van Wyck. "Sitä jo päättelinkin hänen
-tukastaan."
-
-Miss Giddings teki halveksivan liikkeen. "Ylpeilee isänsä valkoisesta
-ihosta. Se on vastenmielistä. Anna hänelle jotakin, Evelyn, ja lähetä
-hänet tiehensä."
-
-Mutta toinen nainen huokasi. "Olento parka. Toivon, että voisin tehdä
-jotakin hänen hyväkseen."
-
-Raskaita askeleita kuului samassa ulkona. Sitten majan ovi avautui
-selälleen ja Canim astui sisään. Miss Giddings luuli jo loppunsa
-tulevan ja huudahti, mutta mrs. Van Wyck katsoi mieheen tyynesti.
-
-"Mitä te tahdotte?" kysyi hän.
-
-"Kuinka voida?" vastasi Canim kohteliaasti ja avomielisesti, samalla
-osoittaen Li-Wan'ia. "Olla vaimoni."
-
-Hän aikoi tarttua Li-Wan'iin, mutta tämä torjui hänet takaisin.
-
-"Puhu, Canim! Sano heille, että olen --"
-
-"Pow-Wah-Kaan'in tytär? Ei, mitä he siitä piittaisivat? Parempi on
-minun sanoa heille, että sinä olet huono vaimo, joka ryömit miehesi
-vuoteesta, unen raskaasti painaessa hänen silmiään."
-
-Uudelleen hän koitti tarttua naiseen, mutta tämä pakeni mrs. Van
-Wyck'in luokse, jonka jalkoihin hän heittäytyi, koettaen syleillä hänen
-polviaan. Mutta rouva peräytyi muutaman askeleen, antaen silmäyksellä
-luvan Canim'ille. Tämä tarttui Li-Wan'in kainaloihin ja nosti hänet
-jaloilleen. Li-Wan taisteli epätoivon vimmalla vastaan, ja Canim
-huohotti ponnistuksesta väsyneenä, heidän päästyään puoliväliin
-lattiaa.
-
-"Päästä minut, Canim", nyyhkytti nainen. Mutta Canim väänsi hänen
-rannettansa, kunnes Li-Wan lakkasi vastustamasta. "Pienen metsälinnun
-muistot ovat liian voimakkaita, ja saavat ikävyyksiä aikaan", alkoi
-hän.
-
-"Minä tiedän! Minä tiedän!" keskeytti nainen. "Minä näen lumessa olevan
-miehen, ja niinkuin en koskaan ennen, näen hänen konttaavan. Ja minua,
-joka olen pieni lapsi, kantaa hän selässään. Ja tämä on ennen
-Pow-Wah-Kaania ja ennen aikaa, jona jouduin pieneen maailman kolkkaan."
-
-"Sinä tiedät sen", vastasi Canim, pakottaen häntä ovellepäin, "mutta
-sinä seuraat minua Yukonia alas ja unohdat."
-
-"En ikänäni tule unohtamaan! Niinkauan kuin ihoni on valkoinen, tulen
-muistamaan!" Hän tarttui suonenvedontapaisesti ovenpieleen ja katsoi
-viimeisen kerran rukoilevasti mrs. Van Wyck'iin.
-
-"Siis tahdon minä opettaa sinut unohtamaan, minä, Canim, Kanootti!"
-
-Hän irroitti puhuessaan Li-Wan'in sormet ovenpielestä ja meni hänen
-kanssaan ulos tielle.
-
-
-
-
-Salaisuuksien Haltija.
-
-
-Kylästä kuului valitusta. Naiset räkättivät keskenään, kimakasti
-huutaen. Miehet olivat synkän ja neuvottoman näköisiä, ja koiratkin
-kiertelivät epävarmoina pitkin leiriä, valmiina pakenemaan metsään
-ensimäisen vaaran uhatessa. Ilma oli täynnä epäluuloa. Kukaan ei ollut
-varma naapuristaan, ja jokainen tiesi, että hänen toverinsa olivat yhtä
-epävarmoja hänestä. Lapsetkin olivat allapäin ja juhlallisia, ja pikku
-Di Ya, joka oli kaikkeen syypää, oli saanut perinpohjaisen selkäsaunan,
-ensin äidiltään Hooniah'ilta, sitten Bawn'ilta, isältään, ja nyyhkytti
-nyt, maailman murjomana, suuren kumoonkäännetyn kanootin suojassa
-rannalla.
-
-Ja päälle päätteeksi oli shamaani Scundoo epäsuosiossa, eikä hänen
-tunnettuun noituuteensa voitu vedota ilkityön tekijän selville
-saamiseksi. Hän oli kuukausi takaperin luvannut toimittaa suosiollisen
-etelätuulen heimolle, jonka piti lähteä _potlatch'iin_ Tonkinissa,
-jossa Taku Jim'in piti tuhlata kahdenkymmenen vuoden säästöt; ja kun se
-päivä tuli, katso, silloin puhalsikin iljettävä pohjatuuli ja
-ensimäisistä kolmesta kanootista, jotka lähtivät matkaan, upottivat
-suuret laineet yhden ja murskasivat kaksi kallioihin ja yksi lapsi
-hukkui. Hän selitti avanneensa väärän säkin suun -- erehdyksessä. Mutta
-kansa ei hänen sanojaan kuunnellut; hänen ovelleen ei enää tuotu
-lahjoja, lihaa, kalaa ja turkiksia ja hänen luultiin pysyttäytyvän
-sisällä surren ja paastoten ja katkerasti katuen; itse asiassa hän söi
-vatsansa täydeltä mainioista varastoistaan, ajatellen rahvaan
-epävakaisuutta.
-
-Hooniah'n peitteet olivat kadonneet. Ne olivat erinomaisia peitteitä,
-ihmeellisen paksuja ja lämpöisiä, ja hän oli niistä vieläkin ylpeämpi
-sentähden, että oli saanut ne niin halvalla. Ty Kwan, joka asui
-naapurikylän takana, oli ollut hullu, erotessaan niistä niin helposti.
-Mutta Hooniah ei tiennyt, että peitteet olivat olleet sen murhatun
-englantilaisen, jonka katoomisen johdosta Yhdysvaltain sotalaiva oli
-nuuskinut jonkun aikaa pitkin rannikkoa ja sen höyrypurret savunneet ja
-puhkuneet oudoissa lahdelmissa. Ja koska Hooniah ei tietänyt, että Ty
-Kwan'in oli luovutettava peitteet, ettei hänen oma kansansa joutuisi
-pulaan, jos hallitus niistä nostaisi kysymyksen, ei hänen ylpeyttänsä
-oltu loukattu. Ja koska naiset kadehtivat häntä, oli hänen ylpeytensä
-rajaton, kunnes se täytti koko kylän ja ulottui pitkin Alaskan
-rannikkoa Dutch Harbour'ista St. Mary'yn. Hänen _totem'insa_ [vaakuna,
-puumerkki. Suom.] oli tullut kuuluisaksi ja kaikki kalastajat tunsivat
-hänen nimensä peitteiden tähden, ja niiden ihmeteltävän paksuuden ja
-lämpöisyyden takia. Niiden häviäminen oli merkillinen asia.
-
-"Minä ripustin ne vaan aurinkoon, majan seinämälle", vakuutti Hooniah
-tuhannetta kertaa Thlinglet-sisarilleen. "Ripustin ne vaan ja käänsin
-sitten selkäni, sillä Di Ya, senkin taikinanvaras ja raakojen jauhojen
-syöjä, oli pistänyt päänsä isoon rautapataan ja pudonnut sinne, ja oli
-näin jäänyt päälleen pataan, jalat heiluen ilmassa kuin puunoksat
-tuulella. Ja minä vedin hänet vain siitä ylös, ja kopautin hänen
-päätään oveen pari kertaa, että hän paremmin ymmärtäisi, ja katso,
-peitteet olivat poissa."
-
-"Peitteet olivat poissa", kertasivat naiset kauhuissaan kuiskaten.
-
-"Se oli iso vahinko", lisäsi yksi. Ja toinen: "Ei koskaan ole vielä
-löytynyt sellaisia peitteitä." "Me valitamme sinun häviötäsi", lisäsi
-kolmas. Mutta joka ainoa nainen oli sydämessään mielissään siitä, että
-nämä vihattavat, riitaa synnyttävät peitteet olivat poissa.
-
-"Minä ripustin ne vain aurinkoon", alkoi Hooniah tuhatensimäistä
-kertaa.
-
-"Niin, niin", sanoi Bawn tuskissaan, "mutta eihän kylässä ollut
-tuttavia muista paikoista. Sentähden on selvä, että joku oman heimomme
-jäsenistä on luvattomasti anastanut peitteet."
-
-"Kuinka se voisi olla mahdollista?" huusivat naiset harmissaan yhteen
-ääneen. "Kuka se voisi olla?"
-
-"Siis on se ollut noituutta", jatkoi Bawn tyhmän näköisenä, mutta
-tarkkasi salavihkaa heidän kasvonilmeitään.
-
-"_Noituutta_!" Tämän kankean sanan sanoessaan he alensivat äänensä ja
-katselivat pelästyneinä toisiaan.
-
-"Niin", sanoi Hooniah, ja hänen äänensä ilmaisi hänen luonteensa
-pahuuden, "ja nyt on lähetetty sana Klok-No-Ton'ille ja väkevät
-soutajat. Varmasti on hän täällä iltapäivällä."
-
-Pienet joukkueet hajaantuivat ja kylän valtasi pelko. Kaikista
-onnettomuuksista oli noituus kauhein. Ainoastaan shamaanit tulivat
-toimeen näkymättömän maailman kanssa, eikä kukaan mies, nainen eikä
-lapsi voinut tietää ennenkuin koettelemuksen hetki tuli, oliko hänen
-sielunsa pahojen henkien vallassa vai eikö? Ja Klok-No-Ton, joka asui
-naapurikylässä, oli kaikista shamaaneista julmin. Ei kukaan löytänyt
-niin paljon pahoja henkiä kuin hän, eikä kukaan kiusannut uhrejaan
-kamalammin. Kerrankin oli hän löytänyt pahan hengen, joka asui kolmen
-kuukauden vanhan lapsen ruumiissa, -- hyvin itsepäisen pahan hengen,
-joka ei suostunut lähtemään, ennenkuin lapsi oli maannut ohdakkeilla ja
-orjantappuroilla viikon. Sitten heitettiin ruumis mereen, mutta aallot
-heittivät sen yhä uudestaan takaisin kiroukseksi kylälle, eikä se
-pysynyt poissa, ennenkuin kaksi väkevää miestä soudettiin luodeveden
-aikaan merelle ja hukutettiin.
-
-Ja Hooniah oli lähettänyt hakemaan tätä Klok-No-Ton'ia. Parempi olisi
-ollut jos Scundoo, heidän oma shamaaninsa, olisi jälleen otettu
-armoihin. Sillä hän oli aina ollut parempi tavoiltaan ja tiedetään
-hänen karkoittaneen kaksi paholaista miehestä, joka myöhemmin siitti
-seitsemän tervettä lasta. Mutta Klok-No-Ton! Kauheat aavistukset
-puistattivat kylänväkeä häntä ajatellessaan, ja jokainen tunsi olevansa
-syyttävien silmäysten maalina ja katsoi syyttäen tovereitaan --
-jokainoa, paitsi Sime, ja Sime oli pilkkaaja, jonka tulisi käymään
-hullusti, -- ja sitä käsitystä eivät hänen menestyksensä voineet
-muuttaa.
-
-"Hohhoh!" nauroi hän. "Perkeleitä ja Klok-No-Ton, -- jonka pahempaa
-perkelettä ei ole koko Thlinket-maassa."
-
-"Sinä mieletön! Hän tulee juuri nytkin tänne noituuksineen ja
-taikoineen, niin että kavahda kieltäsi, ettei sinua paha peri ja
-päiväsi tässä maassa luetut olisi!"
-
-Niin puhui La-lah, Vehmuksi kutsuttu, ja Sime nauroi halveksivasti.
-
-"Minä olen Sime, joka en pelkää vaaroja, enkä pimeyttä. Minä olen
-väkevä mies, niinkuin isäni ennen minua ja minun pääni on selvä. Et
-sinä enkä minä ole omin silmin nähnyt näkymättömiä pahoja, asioita..."
-
-"Mutta' Scundoo on", vastasi La-lah. "Ja samaten Klok-No-Ton. Sen me
-tiedämme."
-
-"Kuinka sinä sen tiedät, sinä mielettömän poika", jyristi Sime, ja
-hänen paksu häränniskansa punastui kiukusta.
-
-"Heidän omista sanoistaan, -- juuri niistä." Sime hymähti
-ylenkatseellisesti. "Shamaani on ainoastaan ihminen. Eikö hänkin voi
-puhua kierosti, niinkuin sinä ja minäkin? Pyh! Pyh! Ja vieläkin, pyh!
-Ja tämä sinun shamaaneillesi ja heidän piruilleen! Ja tämä! ja tämä!"
-
-Ja näpäyttäen sormiaan oikealle ja vasemmalle lähti hän tiehensä halki
-katselijajoukon, joka peloissaan ja innokkaasti teki hänelle tietä.
-
-"Hyvä kalamies ja suuri metsästäjä, mutta paha ihminen", sanoi yksi
-heistä.
-
-"Ja sentään on onni hänelle myötäinen", tuumi toinen.
-
-"Ole siis paha, niin sinunkin käy hyvin", vastasi Sime olkansa takaa.
-"Jos kaikki olisivat pahoja, ei shamaaneja tarvittaisikaan. Pyh! Te
-pimeätä pelkäävät lapset!"
-
-Ja Klok-No-Ton'in saapuessa iltapäivällä, nauroi Sime yhtä uhmaavasti
-kuin aikaisemminkin; eikä hän voinut olla laskematta leikkiä, kun
-shamaani maihin noustessaan kompastui santaan. Klok-No-Ton katsoi
-häneen vihaisesti ja meni tervehtimättä väkijoukon läpi Scundoon
-majalle.
-
-Klok-No-Ton'in ja Scundoo'n tapaamisesta heimon väki ei saanut tietää
-mitään, sillä he pysyivät hyvän matkan päässä ja puhuivat kuiskaten,
-sillä aikaa kun salaisuuksien herrat olivat yhdessä.
-
-"Terve, oi Scundoo", jyrähti Klok-No-Ton, epävarmana siitä, kuinka
-hänet otettaisiin vastaan.
-
-Hän oli kasvultaan jättiläinen ja näytti tavattomalta pienen Scundoo'n
-rinnalla, jonka ääni oli kuin heinäsirkan kaukainen, heikko sirkutus.
-
-"Terve, Klok-No-Ton", vastasi hän. "Sinun tullessasi on päiväkin
-kaunis."
-
-"Mutta näyttää kuitenkin siltä kuin..." Klok-No-Ton epäröi.
-
-"Niin, niin", keskeytti pieni shamaani kärsimättömästi, "että minä olen
-joutunut pahoille päiville, sillä muuten ei minun tarvitsisi kiittää
-sinua siitä, että sinä teet minun työni."
-
-"Minun on mieleni paha, ystävä Scundoo..."
-
-"Ei, minun on mieleni hyvä, Klok-No-Ton"
-
-"Mutta tahdon antaa sinulle puolet siitä, mitä minulle annetaan."
-
-"Ei niin, hyvä Klok-No-Ton", mutisi Scundoo, tehden torjuvan liikkeen
-kädellään. "Minä olen sinun orjasi, ja korkein toivoni on voida
-osoittaa sinulle ystävyyttä."
-
-"Niinkuin minä..."
-
-"Niinkuin sinä nyt osoitat minulle ystävyyttä."
-
-"Tämä on siis ikävä asia, tämä vaimo Hooniah'n peitejuttu?"
-
-Suuri shamaani teki kysymyksensä toista koitellakseen, ja Scundoo
-hymyili kalpeasti, sillä hän oli tottunut lukemaan ihmisten ajatukset,
-ja kaikki ihmiset olivat hänestä kovin mitättömiä.
-
-"Sinä olet aina ollut suuri noita", vastasi hän. "Epäilemättä saat sinä
-pian selville, kuka pahantekijä on."
-
-"Niin, piankin, kun saan hänet vain silmieni eteen." Klok-No-Ton epäili
-taaskin. "Onko muilta paikoilta käynyt vieraita?" kysyi hän.
-
-Scundoo pudisti päätään. "Katso! Eikö nämä ole mainiot muchuc'it?"
-
-Hän näytti kenkiänsä, jotka olivat tehdyt turkishylkeen ja mursun
-nahasta ja vieras tarkasti niitä peitetyllä mielenkiinnolla.
-
-"Minä sain ne hyvin tiukasti tingittyäni."
-
-Klok-No-Ton nyökkäsi jännittyneenä.
-
-"Minä sain ne mieheltä La-lah. Hän on merkillinen mies, ja minä olen
-usein ajatellut..."
-
-"Niin?" keskeytti Klok-No-Ton kärsimättömästi.
-
-"Olen usein ajatellut", päätti Scundoo lauseensa, ja oli sitten hetken
-vaiti. "Nyt on kaunis päivä ja noituutesi on voimallinen, Klok-No-Ton."
-
-Klok-No-Ton'in kasvot kirkastuivat. "Sinä olet suuri mies, Scundoo,
-shamaani shamaanien joukossa. Minä lähden nyt. Tulen sinua aina
-muistamaan. Ja mies La-lah on, niinkuin sinä sanoit, merkillinen mies."
-
-Scundoo hymyili vieläkin kalpeammin, sulki oven lähtevän vieraansa
-perään ja salpasi sen kahteen kertaan.
-
-Sime pani kuntoon kanoottiaan, kun Klok-No-Ton tuli rantaan, ja hän
-keskeytti työnsä vain ladatakseen pyssynsä, jonka pani viereensä
-saataville.
-
-Shamaani huomasi tämän ja huusi: "Kokoontukoon kaikki kansa tähän
-paikkaan! Tämä on Klok-No-Ton'in, pirunhakijan ja pirujen karkoittajan,
-käsky."
-
-Hän oli aikonut koota heidät Hooniah'n taloon, mutta oli välttämätöntä,
-että kaikki olisivat läsnä, ja hän epäili Sime'n kuuliaisuutta eikä
-halunnut riitaa. Hänestä oli paras jättää Sime omaan oloonsa, sillä
-Sime ei ylipäänsä ollut kenenkään shamaanin terveydelle hyvä.
-
-"Tuotakoon nainen Hooniah tänne", komensi Klok-No-Ton, katsellen
-vihaisesti ympärillään olevaa piiriä, ja niillä joihin hänen silmänsä
-sattui, kulkivat kylmät väreet pitkin selkäpiitä.
-
-Hooniah hiipi esiin, pää painuksissa ja katse sivulle päin luotuna.
-
-"Missä ovat peitteet?"
-
-"Minä ripustin ne vain päivänpaisteeseen ja katso, ne olivat poissa;"
-inisi hän.
-
-"Vai niin?"
-
-"Se oli Di Ya'n syy."
-
-"Vai niin?"
-
-"Hänet olen minä pehmittänyt, ja tulen vieläkin pehmittämään, koska hän
-on tuottanut onnettomuutta meille, jotka olemme köyhiä ihmisiä."
-
-"Peitteet" huusi Klok-No-Ton käheästi, huomaten Hooniah'n tahtovan
-vähentää hänelle tulevaa palkkiota. "Peitteet, nainen! Niiden arvo
-tunnetaan."
-
-"Minä ripustin ne vain päivänpaisteeseen", tiuskasi vaimo, "ja me
-olemme köyhää väkeä, eikä meillä ole mitään."
-
-Shamaani ojentautui äkkiä pirullisesti irvistäen, ja Hooniah peräytyi.
-Mutta mies hypähti samassa eteenpäin, silmät nurinpäin päässä ja
-alaleuka roikkuen, niin että nainen horjahti ja kaatui, madellen hänen
-jaloissaan. Shamaani heilutti käsiään, hurjasti piesten ilmaa, hänen
-ruumiinsa vääntyessä ja kiertyessä tuskissa. Näytti siltä kuin saisi
-hän kaatuvataudin kohtauksen. Hänen huulilleen tuli valkoista vaahtoa
-ja hänen ruumiinsa vapisi ja nytkähteli.
-
-Naiset alkoivat valittaen laulaa, heilutellen ruumiitaan veltosti
-edestakaisin ja miehet lankesivat huumiotilaan, kunnes ainoastaan Sime
-oli jäljellä. Hän istui kanoottinsa laidalla, katsellen ivallisesti
-tätä menoa; hänen esivanhempiensa peritty taikausko pyrki vaikuttamaan,
-mutta hän vannoi vahvimmat valansa, että häntä ei lannisteta.
-Klok-No-Ton oli kauhea katsella. Hän oli heittänyt vaippansa yltään ja
-repinyt vaatteensa, niin että hän, paitsi uumilla roikkuvaa
-kotkankynsistä tehtyä vyötä, oli aivan alaston. Kiljuen ja karjuen,
-musta tukka kuin yön varjona leyhyen, juoksi hän hurjasti ympäri
-piiriä. Hänen raivossaan oli jonkinlaista alkuperäistä poljentoa, ja
-kun kaikki olivat yhtyneet siihen, heiluttaen ruumiitaan samaan tahtiin
-kuin hänkin, huutaen yhteen ääneen, istui hän suorana, käsi ojennettuna
-osoittaen sormella, joka oli kuin petolinnun kynsi. Tähän vastattiin
-kuin kuolevan soinnuttomalla ähkinällä, ja ihmiset kumartuivat
-vapisevin polvin, kun tuo kauhistuttava sormi hitaasti kulki heidän
-ohitseen. Sillä se merkitsi kuolemaa, ja ne, joiden ohi se oli
-kulkenut, saivat jäädä eloon ja he seurasivat sen kulkua jännittyneinä.
-
-Lopulta pysähtyi kohtalokas sormi La-lah'in kohdalle, joka päästi
-hirveän huudon. Hän vapisi kuin haavanlehti ja näki jo itsensä
-kuolleena, omaisuutensa jaettuna ja leskensä hänen veljensä vaimona.
-Hän koetti puhua, kieltää, mutta hänen kielensä oli tarttunut
-kitalakeen ja hänen kurkkuaan kuristi sietämätön jano. Klok-No-Ton
-näytti puoliksi pyörtyneen, nyt kun hän oli tehnyt työnsä; mutta hän
-odotti silmät kiini suurta veri-huutoa, -- suurta veri-huutoa, jonka
-hän tunsi tuhansista noitumistilaisuuksista, jolloin heimon väki susina
-hyökkäsi vapisevan uhrin kimppuun. Mutta hiljaisuus vallitsi, sitten
-kuului hiljaista kikatusta sieltä ja täältä, joka levisi kunnes kaikki
-nauroivat täyttä kurkkua.
-
-"Minkätähden?" huusi hän.
-
-"Hahhah!" nauroi kansa. "Sinun loitsusi ovat huonoja, oi Klok-No-Ton."
-
-"Kaikki sen tietävät", änkytti La-lah. "Kahdeksan pitkää kuukautta olen
-ollut poissa Siwash-heimon hylkeenpyytäjien parissa ja vasta tänään
-tulin takaisin ja Hooniah'n peitteet olivat poissa, ennenkuin tulin."
-
-"Se on totta", huusivat kaikki yhteen ääneen. "Hooniah'n peitteet
-olivat poissa, ennenkuin hän tuli."
-
-Mutta Klok-No-Ton näki ainoastaan Scundoo'n naaman ja hänen kalpean
-hymynsä ja kuuli ainoastaan heinäsirkan kaukaisen, heikon sirkutuksen:
-"Minä sain ne mieheltä La-lah ja minä olen usein ajatellut", ja "nyt on
-kaunis päivä ja noituutesi on voimallinen."
-
-Hän hyökkäsi Hooniah'n ohitse ja piiri teki hänelle vaistomaisesti
-tietä. Sime huusi hänelle pilkallisesti kanoottinsa laidalta, naiset
-nauroivat häntä päin naamaa, hänen jälkeensä huudettiin ilkkuvasti,
-mutta hän ei mistään välittänyt, juoksi vain kohti Scundoo'n majaa, Hän
-koputti ovelle, hakkasi sitä nyrkeillään, ja kiljui raakoja
-haukkumasanoja. Mutta vastausta ei kuulunut, paitsi silloin tällöin
-kuultiin Scundoo'n lukevan loitsujaan. Klok-No-Ton riehui kuin
-mieletön, mutta kun hänen piti isolla kivellä murtaa ovi, rupesivat
-miehet ja naiset mutisemaan. Ja hän, Klok-No-Ton, tiesi, että hänen
-valtansa ja voimansa oli mennyttä vieraan kansan silmissä. Hän näki
-miehen kumartuvan ottamaan kiveä, ja toisenkin, ja hänet valtasi pelko.
-
-"Älä loukkaa Scundoo'ta, joka on taituri!" huusi joku naisista.
-
-"Paras on sinun lähteä omaan kylääsi", neuvoi eräs miehistä uhkaavasti.
-
-Klok-No-Ton kääntyi ympäri ja meni joukon halki rantaan, sydämessään
-karvas kiukku ja -- eikä syyttä -- ajatellet suojatonta selkäänsä.
-Mutta kiviä ei heitetty. Lapset kieppuivat pilkaten hänen jaloissaan ja
-nauru ja ivahuudot raikuivat ilmassa, mutta siinä kaikki. Mutta hän ei
-hengittänyt vapaasti ennenkuin kanootti oli kaukana laineilla; silloin
-hän nousi seisomaan ja kirosi kylän ja sen asukkaat, eikä unohtanut
-erikseen mainita Scundoo'ta, joka oli tehnyt hänestä pilkkaa.
-
-Rannalla alettiin huutaa Scundoo'ta, ja koko kylänväki piiritti hänen
-oveaan pyytäen ja vannottaen ja epäselvästi soristen, kunnes hän tuli
-ulos ja nosti kätensä.
-
-"Koska te olette minun lapsiani, annan teille anteeksi", sanoi hän.
-"Mutta en koskaan toiste. Viimeisen kerran saa teidän mielettömyytenne
-olla kostamatta. Se, mitä te tahdotte, täytetään, ja minä tiedän jo,
-mitä se on. Tänä yönä, kun kuu on mennyt maailman taakse katselemaan
-mahtavia vainioita, kokoontukoon pimeässä kaikki kansa Hooniah'n majan
-eteen. Silloin on ilkilyöntekijä astuva esiin ja saapa ansaitsemansa
-palkan. Minä olen puhunut."
-
-"Se on oleva kuolema", huusi Bawn isoon ääneen, "sillä olemme saaneet
-kärsiä huolta ja häpeää."
-
-"Olkoon niin", vastasi Scundoo sulkien ovensa.
-
-"Nyt on kaikki selviävä, ja tyytyväisyys on jälleen vallitseva
-joukossamme", julisti La-lah ennustajan äänellä.
-
-"Kiitos Scundoo'n, pienen miehen", sanoi Sime pilkallisesti.
-
-"Kiitos Scundoon, pienen miehen taikojen", korjasi La-lah.
-
-"Nämä Thlinket-ihmiset ovat mielettömyyden lapsia!" Sime läimäytti
-reiteensä. "En käsitä, että täysikasvuiset naiset ja väkevät miehet
-kieriskelevät loassa, uneksien asioista ja ihmetellen satuja."
-
-"Minä olen maailmaa kulkenut mies", vastasi La-lah. "Minä olen kulkenut
-syvillä merillä ja olen nähnyt merkkejä ja ihmeitä, ja minä tiedän,
-että ne pitävät paikkansa. Minä ole La-lah --"
-
-"Velmu --"
-
-100
-
-"Siksi kutsuttu, mutta Matkamies oikealla nimellä."
-
-"Minä en ole niin suuri matkamies --" alkoi Sime.
-
-"Pidä siis suusi kiini", keskeytti La-lah, ja he erosivat vihoin.
-
-Kun kuun viimeinen hopeinen kajastus oli kadonnut maailman taakse, tuli
-Scundoo Hooniah'n majan ympärille kokoontuneeseen väkijoukkoon. Hän
-käveli nopeaan ja kevyesti, ja ne, jotka näkivät hänet Hooniah'n
-hylkeenrasvalampun valossa, huomasivat, että hän tuli tyhjin käsin,
-ilman kulkusia, naamiota tai shamaanin taikavehkeitä, ainoastaan iso,
-uninen korppi toisessa kainalossaan.
-
-"Oletteko koonneet puita nuotiota varten, että kaikki näkisivät, mitä
-tapahtuu?" kysyi hän.
-
-"Olemme", vastasi Bawn. "Puita on yllin kyllin."
-
-"Siis kuunnelkoot kaikki, sillä minun sanani tulevat olemaan harvat
-luvultaan. Olen tuonut kanssani Jelchs'in, korpin, joka paljastaa
-salaisuuksia ja näkee tulevia tapahtumia. Sen tulen minä panemaan
-Hooniahn'n ison mustan padan alle, hänen majansa pimeimpään nurkkaan.
-Hylkeenrasvalamppu sammutetaan, ja kaikki jäävät ulos pimeyteen, Yksi
-kerrallaan on teidän mentävä majaan, laskettava kätenne kattilalle
-pitkän hengenvedon ajaksi ja tultava takaisin ulos. Se on hyvin
-yksinkertaista. Jelchs kyllä epäilemättä äännähtää, kun ilkityöntekijän
-käsi on likellä sitä. Tai jos joku tietää jotakin muuta, ilmituokoon
-viisautensa. Oletteko te valmiit?"
-
-"Me olemme valmiit", oli moniääninen vastaus.
-
-"Siis tahdon kutsua jokaisen vuorolleen, miehen ja naisen, kunnes
-kaikki ovat kutsutut."
-
-La-lah käskettiin ensimäisenä ja meni heti majaan. Kaikki heristivät
-korviaan ja kuulivat hiljaisuuden vallitessa hänen askeleensa, hänen
-kulkiessaan poikki natisevan lattian. Siinä olikin kaikki. Jelchs ei
-päästänyt ääntäkään, ei antanut merkkiä. Sitten oli Bawn'in vuoro,
-sillä olihan mahdollista, että mies varasti omat peitteensä,
-tarkoituksella häväistä naapureitaan. Sitten meni sisään Hooniah ja
-muut vaimot ja lapset, mutta ilman tulosta.
-
-"Sime!" huusi Scundoo.
-
-"Sime!" kertasi hän.
-
-Mutta Sime ei liikahtanutkaan.
-
-"Pelkäätkö sinä pimeää?" kysyi La-lah karskisti, nyt kun hänen oma
-viattomuutensa oli todettu.
-
-Sime naurahteli! "Minä nauran kaikelle, sillä se on sulaa hullutusta.
-Menen kuitenkin sisään; en siksi, että uskoisin ihmeisiin, mutta
-näyttääkseni, etten pelkkää."
-
-Ja hän meni rohkeasti sisään, tullen pois yhtä ivallisena.
-
-"Jonakin päivänä kohtaa sinut äkillinen kuolema", kuiskasi La-lah
-harmistuneena.
-
-"Epäilemättä", vastasi pilkkaaja kevyesti "Harvat meistä vuoteisiinsa
-kuolevat, kiitos shamaanien ja syvän meren."
-
-Kun puolet kylän väestä onnellisesti oli kestänyt kokeen, rupesi
-mieliala kiusallisesti kiihtymään, koska ei tultu mihinkään tuloksiin.
-Kun kaksi kolmasosaa oli sen läpäissyt, kaatui eräs raskaana oleva
-nuori nainen, ruveten kauhuissaan hermostuneesti huutamaan ja
-nauramaan.
-
-Vihdoin tuli viimeisten vuoro mennä sisään, eikä mitään ollut
-tapahtunut. Ja Di Ya oli kaikista viimeinen. Varmasti se olisi hän.
-Hooniah valitti suruaan tähdille, ja muut vetäytyivät kauemmaksi
-onnettomasta nuorukaisesta. Hän oli peljästyksestä puolikuollut, ja
-hänen jalkansa notkahtelivat hänen allaan, niin että hän horjahti
-kynnyksellä, ja oli kaatumaisillaan. Scundoo työnsi hänet sisään ja
-sulki oven. Pitkään aikaan ei kuulunut muuta kuin pojan itku. Sitten
-kuului hänen hitaitten askeleittensa natina, hänen mennessään nurkkaan,
-ja palaavien askelten natina. Ovi aukeni ja hän tuli ulos. Mitään ei
-ollut tapahtunut.
-
-"Sytyttäkää nuotio", komensi Scundoo. Kirkkaat liekit rupesivat
-loimuamaan ja valaisivat sekä vielä hiukan peljästyneitä, että
-epäileviä naamoja.
-
-"Koe on kaikesta päättäen epäonnistunut", kuiskasi Hooniah miehelleen.
-
-"Niin", vastasi tämä mukaantuvaisesti, "Scundoo vanhenee ja me
-tarvitsemme uuden shamaanin."
-
-"Missä on nyt Jelchs'in viisaus?" kikatti Sime La-lah'n korvaan.
-
-La-lah pyyhkäsi hämillään otsaansa, eikä vastannut mitään.
-
-Sime pullisti ylimielisesti rintaansa, ja tepasteli pienen shamaanin
-luokse. "Hohhoh! mitäs minä sanoin. Ei siitä tullut mitään!"
-
-"Siltä se voi näyttää! Siltä se voi näyttää!" vastasi Scundoo
-hiljaisesti. "Ja se voi näyttää merkilliseltä niiden mielestä, jotka
-eivät ymmärrä salattuja asioita."
-
-"Niinkuin sinä?" kysyi Sime nenäkkäästi.
-
-"Ehkä niinkuin minäkin." Scundoo puhui aivan hiljaa, hänen
-silmäluomensa painuivat hiljaa alemmaksi ja yhä alemmaksi, kunnes ne
-kokonaan peittivät hänen silmänsä. "Aion siis tehdä uuden kokeen.
-Nostakoon jokainen mies, nainen ja lapsi nyt ja heti kätensä korkealle
-päänsä yläpuolelle."
-
-Käsky oli niin odottamaton ja lausuttiin niin mahtipontisesti, että
-kaikki tottelivat kysymättä. Joka käsi oli ilmassa.
-
-"Katselkoon jokainen toistensa käsiä, ja katselkoot kaikki", komensi
-Scundoo, "että --"
-
-Mutta hänen äänensä hukkui naurun rähäkkään, joka kuitenkin ilmaisi
-kiukkua. Kaikkien silmät olivat kohdistuneet Sime'en. Jokaisen kädet,
-paitsi hänen olivat noesta mustat, mutta hänen eivät olleet Hooniah'in
-padan nokeamat. Ilman halki lensi kivi, joka osui hänen poskeensa.
-
-"Se on valhe", lausui hän. "Valhe! Minä en tiedä mistään Hooniah'en
-peitteistä!"
-
-Toinen kivi sattui hänen otsaansa, iso veri-huuto kajahti, ja
-jokapaikassa tunnustelivat ihmiset maata kiviä löytääkseen. Hän
-horjahti ja oli kaatumaisillaan.
-
-"Se oli leikkiä! Paljasta leikkiä!" lausui hän. "Minä otin ne
-ainoastaan leikillä!"
-
-"Mihinkä sinä olet ne piiloittanut?" Scundoo'n terävä, kimakka ääni
-viilsi kuin veitsi läpi melun.
-
-"Suureen nahkaläjään majassani, siihen joka on telttatangon juurella",
-vastasi mies. "Mutta se oli leikkiä, minä sanon sen, ainoastaan --"
-
-Scundoo nyökäytti päätään, ja ilma sakeni lentävistä kivistä. Simen
-vaimo itki hiljaa pää polvillaan, mutta hänen pieni poikansa, joka
-huusi ja nauroi, heitteli kiviä niinkuin muutkin. Hooniah hoippui
-takaisin kalliine peitteineen. Scundoo pysäytti hänet.
-
-"Me olemme köyhää väkeä ja meillä on vähän", inisi nainen. "Älä siis
-kohtele meitä ankaruudella, oi Scundoo."
-
-Kansa poistui horjuvan kiviröykkiön luota, jonka he olivat rakentaneet
-ja jäivät kuuntelemaan.
-
-"En, se ei ole koskaan ollut minun tapani, Hooniah hyvä", vastasi
-Scundoo, tarttuen peitteisiin. "Näyttääkseni, etten ole ankara, otan
-ainoastaan nämät."
-
-"Enkö minä ole viisas, lapseni?" kysyi hän.
-
-"Totisesti olet sinä viisas, oi Scundoo!" huusivat he yhteen ääneen.
-
-Ja hän poistui pimeyteen, peitteet ympärilleen käärittyinä, ja torkkuva
-Jelchs kainalossaan.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Pakkasen lapsia, by Jack London
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PAKKASEN LAPSIA ***
-
-***** This file should be named 56826-8.txt or 56826-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/6/8/2/56826/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-