Sentinels relocatedHEADmain

1 files changed, 0 insertions, 6929 deletions

diff --git a/56731-8.txt b/56731-8.txt
deleted file mode 100644
index c5df168..0000000
--- a/56731-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,6929 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Kaksi rakkautta, by Maila Talvio
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Kaksi rakkautta
-
-
-Author: Maila Talvio
-
-
-
-Release Date: March 12, 2018  [eBook #56731]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSI RAKKAUTTA***
-
-
-E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-KAKSI RAKKAUTTA
-
-Kirj.
-
-Maila Talvio
-
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström,
-1898.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Varsinainen ohjelma oli jo loppunut.
-
-Salissa vallitsi tukahuttava kuumuus ja yhä uutta lämpöä hohti
-kattokruunu, joka korkeudestaan valaisi keskilattialla liehuvia
-tanssivia paria.
-
-Salin kulmaan oli kokoontunut joukko herroja ja naisia. He istuivat
-piirissä, kasvot kääntyneinä tanssiviin päin, mutta huomio tähdättynä
-vallan toisaalle. Keskipisteenä heidän joukossaan oli nuori oppinut
-Vitold Dargis, joka vasta oli saapunut Helsinkiin. Häntä tarkoittivat
-naisten hymyilyt, häntä seurasivat katseillaan herrat. Hän oli kookas,
-harteva mies, puettuna hienoon frakkipukuun.
-
--- Suokaa anteeksi, keskeytti äkkiä keskustelun muuan naisista
-saksankielellä, -- me olemme täällä riitaantuneet, minä ja
-ystävättäreni, siitä, mitä kansallisuutta te oikeastaan olette.
-Oletteko virolainen vaiko saksalainen, puolalainen vaiko venäläinen?
-Joku väitti teitä unkarilaiseksikin...
-
-Dargiksen vakaville kasvoille lensi hetkeksi hymy, puoleksi ivallinen,
-puoleksi kohtelias.
-
--- Olen liettualainen, sanoi hän. -- Ette, hyvä rouva, ehkä koskaan ole
-kuullut puhuttavankaan sennimisestä kansasta.
-
--- Olen, olen toki, ovathan liettualaiset mainitut maantieteessä. Mutta
-kun te puhutte kaikkia kieliä yhtä hyvin.
-
--- Me pienet kansat suuren keisarikunnan sisäpuolella olemme pakotetut
-oppimaan useita kieliä.
-
--- Ette toki unkaria ja viroa...
-
--- Emme, paitsi silloin, kun vapaasta tahdosta sen teemme.
-
--- Mutta mitä hyötyä teillä saattaa olla näistä kaukaisista kielistä?
-
--- Tahdoin oppia tuntemaan kansat, jotka niitä puhuvat.
-
--- Omituista! Ja Helsinkiin olette tullut vartavasten oppiaksenne
-suomea?
-
--- Niin, aion jonkin aikaa oleskella Helsingissä, jonkin aikaa
-maaseudulla.
-
--- Mutta sitten ei meidän oikeastaan pitäisi puhua teille muuta kuin
-suomea?
-
-Taaskin tuli hänen kasvoihinsa tuo puoleksi kohtelias, puoleksi
-ivallinen ilme.
-
--- Käytän suurimmalla kiitollisuudella hyväkseni ystävällistä
-ehdotustanne, sanoi hän kumartaen, -- mutta arvelen sentään, että näin
-alussa panisin kärsivällisyytenne liian kovan koetuksen alaiseksi. Ensi
-työkseni tulen hankkimaan itselleni opettajan ja sitten...
-
--- Oliko teillä ennestään tuttuja Suomessa?
-
--- Persoonallisesti tunsin ainoastaan maisteri Vuorion. Me tutustuimme
-kolme vuotta sitten Unkarissa ja kamppailimme silloin useita kuukausia
-yhdessä. Nimeltä kyllä tunsin useita suomalaisia.
-
--- Liettua! huudahti muuan naisista. -- Kuinka se kuuluu intresantilta.
-Mutta eikö Liettua oikeastaan ole samaa kuin Puola?
-
--- Ei, neiti. Liettuan suhde Puolaan oli sama kuin Suomen suhde
-Ruotsiin.
-
--- Koska te oikeastaan tulitte tänne Helsinkiin?
-
--- Tänään aamulla.
-
--- Ja viivyttekö kauankin?
-
--- Ehkä kokonaisen vuoden. Olen aikonut...
-
--- Kokonaisen vuoden! Sepä hauskaa. Sitten toivottavasti saamme nähdä
-teidät usein luonamme...
-
-Siinä useat toisetkin rouvat riensivät lausumaan samaa toivomusta,
-vakuuttaen, että heillä puhuu nuoriso pelkkää suomea.
-
-Samassa astui tanssivien joukosta esiin kaksi naista, käsi kädessä.
-He olivat sekä pukujen yhtäläisyydestä että kasvojen piirteistä
-päättäen sisarukset. Toinen oli hennompi, mutta kasvonpiirteiltään
-kehittyneempi. Toinen näytti aivan nuorelta. Hän oli vaaleatukkainen,
-sinisilmäinen kaunotar, ja alaspainunein silmin, poskilla polttava
-puna, seisahtui hän Dargiksen eteen.
-
--- Herra Dargis, lausui vanhempi sisar hymyillen, -- saanko esittää
-teille sisareni, neiti Ekmarkin.
-
-Dargis nousi ja teki kohteliaan kumarruksen. Nuori neiti tervehti
-kömpelösti, puoleksi niiaten, puoleksi kumartaen.
-
--- No, sanohan nyt asiasi, Agnes, kehoitti vanhempi sisar, yhä pidellen
-hänen kättään.
-
-Agnes katseli hämillään eteensä, sanoja tavoitellen. Vaistomaisesti vei
-hän käden päälaelleen, missä hiukset olivat suurena mättäänä.
-
--- Te ette saa nauraa minulle, lausui hän vihdoin kuiskaten, -- minä
-en ikinä olisi tullut sitä kysymään, jollei ystävättäreni olisi niin
-kovasti pyytänyt... Hän väitti etten uskaltaisi, ja minä tahdoin
-näyttää, että...
-
--- Minä niin mielelläni autan teitä, jos vain voin, sanoi Dargis
-vakavasti.
-
--- Niin, katsokaa... katsokaa, ennen, kun olimme lapsia, minä ja
-ystävättäreni, niin oli meillä tapana koota muistoomme eräs lause niin
-monella kielellä kuin suinkin. Nyt minä tahtoisin tietää, miten se
-kuuluu teidän kielellänne...
-
-Hän oli puhunut kiihkeästi ja katsellut Dargista suoraan kasvoihin.
-Äkkiä hän vaikeni ja silmät painuivat maahan. Polttava puna oli
-peittänyt hänen kasvonsa.
-
--- Ja mikä lause se sitten on? kysyi Dargis vihdoin, kun tyttö yhä
-vaikeni.
-
--- "Minä rakastan sinua!"
-
-Agnes ojentui suoraksi ja loi Dargikseen katseen, joka ilmaisi, että
-hän oli valmis ottamaan vastaan minkä nuhdesaarnan tahansa. Mutta sitä
-ei tullut. Ulkomaalainen herra ei edes nauranut.
-
--- Vai on täällä Suomessakin se tapa, sanoi hän tyynesti. -- Meilläkin
-usein nuoret tytöt haluavat oppia tuon lauseen niin monella kielellä
-kuin suinkin.
-
-Dargis mainitsi lauseen omalla kielellään ja Agnes toisti sen pariin
-kertaan.
-
--- Kiitoksia tuhansia! huudahti hän sitten. -- Nyt minun pian täytyy se
-kirjoittaa, ettei se unohdu...
-
-Ja hän oli jo livahtamaisillaan tanssivien joukkoon, kun Dargis hänet
-pidätti.
-
--- Joko te sitten tiedätte sen puolaksi?
-
--- Kyllä, jollen sitä ehkä jo äännä väärin. Ennen, kun isä eli,
-oleskeli eräs hänen puolalainen tuttavansa maatilallamme Arrakoskella,
-ja hän sen minulle opetti jo silloin.
-
--- No varmaan te sitten äännätte sen oikein...
-
--- Mene nyt ystävättärellesi ilmoittamaan lauseesi ennenkuin sen
-unohdat, kehoitti vanhempi sisar.
-
--- Niin, hyvänen aika, kuinka se nyt olikaan? huudahti Agnes hämillään.
--- Elina, muistatko sinä?
-
--- En, kuinka minä muistaisin! Sinun kai täytyy pyytää, että herra
-Dargis on ystävällinen ja vielä kerran...
-
--- Sangen mielelläni, keskeytti hänet Dargis hymyillen.
-
-Ja kun Agnes sitten oli saanut lauseen päähänsä, riensi hän pois miltei
-juoksujalan ja katosi tanssivien joukkoon.
-
-Elina rouva istuutui Dargiksen viereen.
-
--- Siskoni on niin kovin lapsellinen, selitti hän. -- Mutta hän onkin
-kaiken ikänsä elänyt maalla, ainoastaan pari kertaa käynyt täällä
-Helsingissä. Luulenpa että hän tänään on ensimmäisissä suuremmissa
-tanssiaisissaan. Ja sitäpaitsi ovat hänen hiuksensa tänään ensi kerran
-kierretyt ylös niinkuin täysikasvaneilla. Se tietysti tekee hänet
-hiukan tottumattomaksi uuteen arvoonsa.
-
-Mutta liettualainen lause kierteli suusta suuhun ja naiset ihailivat
-sanojen kauneutta.
-
--- Aivan kuin musiikkia! huomautti joku.
-
--- Ettekö sanelisi meille hiukan enemmän?
-
-Hetken mietittyään lausui Dargis runopätkän ja käänsi sen saksaksi. Se
-herätti suurta ihastusta.
-
--- Se mahtaa olla ihana maa se Liettua!
-
--- Ja runollinen maa!
-
--- Teillä on kai paljon kansanlauluja! Minusta tuntuu siltä kuin teidän
-kielenne vasta laulaessa oikein pääsisi oikeuksiinsa.
-
--- Aivan kuin italiankieli!
-
--- Ei se taas minusta laisinkaan muistuta italiaa, huomautti muuan
-herroista. -- Mieluummin sitten saksaa.
-
--- Eipä ollenkaan. Minä melkein olisin sitä mieltä, että siinä on
-jotakin joka muistuttaa vanhaa latinaa.
-
--- Ette ole niinkään väärässä, sanoi Dargis. -- Siinä on todellakin
-päätteitä ja ääniä, jotka ensi hetkessä ovat latinan kaltaiset.
-
--- En siis ollut niinkään väärässä, kun vertasin liettuaa italiaan.
-Italia ja latinahan ovat likeistä...
-
--- Herra Dargis, lausui Elina Vuorio äkkiä, -- ettekö tahtoisi hiukan
-tanssia. Saanko minä kunnian?
-
-Naiset katsahtivat toisiinsa, toiset hymähtivät, toiset näyttivät
-loukkaantuneilta. Elina oli muitta mutkitta katkaissut heidän
-keskustelunsa! Hänellä oli kuin olikin ne omat pienet päähänpistonsa!
-
--- Kunhan minä vain uskaltaisin, kuului Dargis lausuvan, taluttaessaan
-häntä keskilattialle päin.
-
-Ja naurahtaen vastasi Elina:
-
--- Uskaliaisuus on tässä minun puolellani! Tiedänhän kyllä, että
-tulette tanssitaidon luvatuilta mailta. Tietysti me jäykät suomalaiset
-teidän silmissänne hypimme kuin sammakot. Mutta tahdoin pyytää teitä,
-jotta tutustuisitte oloihimme, yksin tansseihimmekin, ja tuntisitte
-olevanne kuin kotona.
-
--- Olen hyvin kiitollinen.
-
--- Minä uskallan ottaa kaikenlaisia oikeuksia teidän suhteenne, jatkoi
-Elina ja loi häneen ystävällisen, melkeinpä suojelevan katseen, --
-sillä olemmehan me teidän ensimmäiset suomalaiset tuttavanne, ja
-koska tänään Yrjön kehoituksesta, kesken väsymystänne, tulitte tänne
-iltamaan, niin pidän mieluisana velvollisuutena valvoa, ettei teidän
-tule hyvin ikävä...
-
--- Kaukana siitä, hyvä rouva...
-
--- Tiedättekö, minun on teitä oikein sääli, puhui Elina hetkisen
-kuluttua. -- Olette niin monta kertaa saanut vastata kysymyksiin:
-"koska tulitte Helsinkiin?" "Kauanko viivytte?" "Miten Helsinki teitä
-miellyttää?" jne. Mutta kuulkaa, ehkä hiukan odottaisimme, nyt on
-tanssi kiivaimmillaan. Jos hetkisen juttelisimme, kunnes tulee tilaa...
-
-Dargis tarjosi hänelle käsivartensa ja vei hänet syrjemmälle.
-
--- Minä olen niin tottunut siihen, vastasi hän, -- että minun aina, kun
-tulen uuteen kaupunkiin, on vastattava noihin kysymyksiin.
-
--- "Aina kun tulen uuteen kaupunkiin!" Se kuuluu komealta. Vai olette
-te todellakin matkustanut niin paljon. Minä kadehdin teitä!
-
-Dargis kertoi sitten matkoistaan ja johtui puhumaan kotimaansa
-luonnosta. Aiotun tanssin he kokonaan unohtivat. Kun maisteri Vuorio
-vihdoin tuli Elinaa hakemaan, tapasi hän heidät väittelemässä.
-
--- Kuule nyt Yrjö, huudahti Elina jo miestään vastaan, -- kun herra
-Dargis tahtoo minua suomenkielenopettajakseen. Uskallanko minä nyt
-siksi ruveta?
-
--- Mikset! sanoi Yrjö tyynesti. -- Eihän tässä tule kysymykseen kuin
-käytännöllinen harjoitus, ja osaathan sinä suomea.
-
--- Osaan kyllä. Mutta en tiedä, miksi se minusta tuntuu niin
-mahdottomalta.
-
--- Annathan sinä muillekin tunteja.
-
--- Mutta he eivät ole oppineita. Pelkään että joku ylioppilas teitä
-paremmin opettaisi.
-
--- Olen aivan varma siitä, että te sen teette erinomaisesti. Enkö siis
-saa pitää asiaa päätettynä?
-
--- Tietysti minulla ei ole mitään sitä vastaan, kunhan ette vain itse
-tulisi katumaan kauppojanne.
-
--- Huomenna kun tulette meille, sanoi Yrjö päättäväisesti, -- niin
-saamme likemmin puhua asiasta.
-
-He rupesivat sitten Yrjön kanssa uusimaan muistojaan Unkarista, miten
-he olivat juoneet tulista viiniä ja kuunnelleet mustalaismusiikkia.
-
--- Ja muistatteko, kun meidän piti ottaa oppikurssi csardasissa.
-
--- Te opitte sen vallan helposti, mutta minä tietysti olin mahdoton. Se
-oli ensimmäinen onnistumaton koe. Sittemmin en enää ole koettanut.
-
--- Yrjö! huudahti Elina, -- vai olet sinä yrittänyt tanssia.
-
-Yrjö punastui.
-
--- Kuulethan, että se oli ensimmäinen koe. Tämä herra Dargis minut
-siihen houkutteli.
-
-Dargis seurasi katseellaan tanssivia. Elina huomasi, että hän
-erityisesti tarkasti yhtä paria.
-
--- Meikäläiset eivät tanssi hyvin, sitä kai katselette, sanoi hän
-nauraen. -- Minä en laisinkaan loukkaannu, jos sen suoraan myönnätte.
-
--- Minä katselin päinvastoin sitä, että muutamat tanssivat oikein
-hyvin. Esimerkiksi sisarenne ja myöskin tuo herra, joka hänen kanssaan
-nyt tanssii.
-
--- Se on hyvä ystävämme, tohtori Kunnas. Ettekö vielä häntä tunne?
-Minäpä esittelen hänet teille...
-
--- Lahjakas mies, jatkoi Yrjö, -- etevimpiä historioitsijoitamme,
-paljon matkustellut ulkomailla.
-
--- Ja kirjoittaa paraikaa suurempaa teosta, lisäsi Elina. -- Lähtee kai
-piakkoin maalle, saadakseen olla rauhassa.
-
--- Vai niin, sanoi Dargis, yhä antaen silmiensä seurata tanssivaa paria.
-
-Mutta kun tanssi loppui, nouti Elina sisarensa ja Kunnaksen paikalle.
-
--- Erittäin hauska tutustua teihin, sanoi Kunnas, tehdessään
-kohteliainta kumarrustaan. -- Koska te olette tullut Helsinkiin?
-
-Elina purskahti nauruun.
-
--- Älä nyt, Kaarle, rupea tekemään noita kysymyksiä: "koska tulitte?,
-kuinka kauan viivytte?" Herra Dargis on tänään jo kymmeniä kertoja
-saanut niihin vastata.
-
--- Pyydän anteeksi, sanoi Kunnas, -- mutta minua todellakin huvittaisi
-tietää, miten kauan me saamme ilon pitää teitä luonamme.
-
--- Kyllä olen aikonut viipyä ehkä koko vuoden. Tahtoisin kirjoittaa
-teoksen Suomen oloista ja luonnosta. Sitä sentään Europassa niin vähän
-tunnetaan ja se on sääli.
-
--- Mutta, huomautti Yrjö, -- olisikohan oikeastaan niin suotavaa, että
-meitä tunnettaisiin, turistitulva vain vetäytyisi tänne meille...
-
--- Pienille kansoille on aina edullista, että niitä tunnetaan, sanoi
-Dargis.
-
-Hän seisoi selinpäin valoon, joten hänen kasvonsa jäivät varjoon.
-Hänessä oli jotakin pidätettyä ja punnittua, miltei salaperäistä.
-Sisarukset seisoivat käsitysten ja katselivat häneen. Elina ajatteli
-hiukan levottomana, että kuinka hän nyt häntä osaa opettaa, samalla
-iloiten siitä, että hän opettajakseen oli pyytänyt juuri häntä.
-Agnes tuijotti häneen hämmästellen, mistä hän oli saanut rohkeutta
-mennä häneltä kysymään tuota liettualaista lausetta. Kunnas katseli
-vuorotellen sisaruksiin, vuorotellen ulkomaalaiseen.
-
--- Neiti, kääntyi hän äkkiä Agnesin puoleen, -- eikö siellä teilläpäin
-olisi rauhallista talonpoikaistaloa, jossa saisi asua? Jos lähtisin
-täältä Helsingistä töineni päivineni...
-
-Agnes katsahti häneen hiukan hajamielisenä.
-
--- Kyllähän siellä rauhallista on, melkeinpä liiaksikin. Eikä asunnosta
-puutetta ole. Luulenpa että meiltäkin saisi...
-
--- Mutta saattaisitko sinä asettua niin kauaksi Helsingistä? sanoi
-Elina. -- Sanoithan tarvitsevasi kirjastoa.
-
--- Minä laskin leikkiä, hymähti Kunnas, -- tai oikeammin sanoen:
-minä tuuditin itseäni unelmaan, jonka niin mielelläni tahtoisin
-vaihtaa todellisuuteen. Niin, kunhan kerran pääsisinkin pois täältä
-Helsingistä, oikein maalle...!
-
--- Meillä on itsekullakin unelmamme, lausui Elina. Hänen kasvonsa
-olivat äkkiä vetäytyneet vakaviksi ja äänessä oli surumielinen sointu.
--- Minäkin tässä yöt päivät uneksin Arrakoskesta. Mahtaisinko tulla
-onnellisemmaksi, jos sen saisinkin!... Sinä, Kaarle, nyt et varmaankaan
-viihtyisi maalla, sinä joka olet täydellinen helsinkiläinen. Mutta
-kuulkaa, tämä aihe tekee minut surumieliseksi. Ja nyt ollaan sentään
-tansseissa. Kaarle, ole niin ystävällinen ja tanssi kerran kanssani,
-sitten lähdemme kotiin.
-
-He eivät olleet päässeet alkuunkaan, kun näkivät Dargiksen pyytävän
-Agnesia tanssiin.
-
--- Kas, huudahti Elina hämmästyneenä, -- hän tanssii kuin olisivat
-meidän tanssimme hänelle vanhastaan tutut!
-
--- On kai vanha, tottunut tanssimestari!
-
--- Näyttääkö hän sinusta siltä?
-
--- Miksei!
-
-Kierroksen tanssittuaan palasivat he paikoilleen, äänettöminä
-seuratakseen Agnesia ja ulkomaalaista. Dargis näytti miltei kannattavan
-häntä käsivarsillaan, niin kevyesti hän tanssi. He eivät palanneet
-paikoilleen, vaan katosivat ravintolan puolelle.
-
--- Kuka hän oikeastaan on? virkkoi Kunnas äkkiä.
-
--- Kuka? Tarkoitatko Dargista?... Hän on talonpojan poika Liettuasta,
-on kai isältään saanut hiukan periä, lukenut ylioppilaaksi ja
-matkustelee nyt pitkin maailmaa oppiakseen sitä tuntemaan. Varsinkin
-huvittavat häntä pienet kansat. Hän kuuluu kirjoittaneen paljon ja osaa
-kaikkia kieliä. Muuta en tiedä...
-
--- No onhan sitä siinäkin! Mutta eikö teidän pitänyt lähteä kotiin?
-
--- Näyt tahtovan meistä päästä! naurahti Elina. -- Olet oikeassa.
-Agnesin pitää aikaiseen matkustaa. Mene, ole hyvä, pyytämään häntä
-tänne.
-
-Tuskin oli Elina jäänyt yksin, kun rouva Peltonen, pitkä, kalpea nainen
-kallisarvoisessa silkkipuvussa, tuli hänen luokseen.
-
--- Elina, virkkoi hän hiljaa, äänessä nöyrä sointu, ikäänkuin hän olisi
-tahtonut pyytää anteeksi jotakin.
-
-Elinan kasvoille nousi kuin pilvi. Hän oli häntä karttanut kaiken
-iltaa, paeten heti kun vain oli nähnyt hänen likenevän, ja nyt hän
-sittenkin oli saanut hänet käsiinsä.
-
--- Elina, uudisti rouva Peltonen, -- olen tahtonut puhutella sinua
-koko illan, mutta en koskaan ole saanut siihen tilaisuutta. Olen sinua
-seurannut, sinä olet niin kaunis tuossa vaaleassa puvussasi, kaulan
-kaarevuus, pehmeät hiukset, silmien syvä ilme, kaikki...
-
-Elinan kasvoille oli noussut puna. Hän pakotti itsensä hymyilemään ja
-katkaisi malttamattomalla liikkeellä kiusallisen ylistyksen.
-
--- Olemme juuri aikeessa lähteä kotiin.
-
--- Mutta koska sinua saisi tavata? Tahtoisin puhua kanssasi.
-
--- Koska tahansa. Olenhan miltei aina kotona.
-
--- Minä tiedän sen, koska sinua niin harvoin näkee kaupungilla. Mutta
-sinulla on paljon tunteja?
-
--- Kyllä. Koko aamupäivän olen kiinni, paitsi yhtenä ainoana
-viikonpäivänä, nimittäin juuri huomenna. Mutta esimerkiksi kello viisi
-iltapäivällä olen kyllä tavattavissa kotona.
-
--- Saisinko sitten tulla ehkä jo huomenna?
-
--- Kyllä. Tervetuloa vain.
-
-Ilostuen huomasi Elina miehensä ja sisarensa Kunnaksen ja Dargiksen
-seurassa likenevän. Hän lausui nopeaan hyvästi rouva Peltoselle ja
-astui tulevia vastaan.
-
--- Sisarenne matkustaa jo huomenaamuna pois, lausui Dargis. -- Ja minä
-luulin, että hän vielä viipyisi Helsingissä.
-
--- Ei, valitettavasti, vastasi Elina. -- Hän asuu setämme luona ja he
-tahtovat häntä kotiin.
-
-Mutta Agnes astui rukoilevin katsein sisarensa eteen ja alkoi pyytää:
-
--- Enkö minä vielä hetkeksi saisi jäädä tänne? Olen jo pyydetty
-kolmanteen franseesiin ja se tanssitaan aivan heti...
-
--- Mutta kuinka jaksat huomenna nousta?
-
--- Onhan minulla maalla aikaa levätä.
-
--- Mutta kuinka sinä pääset kotiin?
-
--- Kyllä minä nyt jollakin lailla...
-
--- Kunnas kyllä saattaa hänet kotiin, sanoi Yrjö. -- Antaa nuorten
-tanssia niin kauan kuin voivat.
-
--- Minäkin teen sen hyvin mielelläni, ehdotteli Dargis, -- jos...
-
--- Kyllä täällä pidetään huoli neiti Ekmarkista, keskeytti Kunnas
-hiukan malttamattomasti.
-
-Agnes riensi tanssiin. Yrjö ja Elina sanoivat Dargikselle hyvästi ja
-läksivät.
-
-Suloiselta tuntui päästä ulkoilmaan.
-
-Oli ensimmäisten syyspakkasten öitä. Suurena purjehti kuu taivaalla,
-joka oli kirkas ja sininen. Ei ollut vielä lunta, mutta katukivet,
-puoleksi lehdettömät puut ja nurmikot olivat kuurassa.
-
-Elina kääri turkkia ympärilleen ja hengitti syvältä. Mikä hänen oli?
-Miksi sydän löi ja hermot tykkivät? Niin kävi aina, kun hän rouva
-Peltosen näki. Miksei hän sitten voinut unohtaa niinkuin muut ihmiset?
-Miksi heräsivät paikalla muistot? Eikö niiden jo ollut aika kalveta ja
-kuihtua? Johan Aksel, hänen ainoa veljensä, viisi vuotta oli levännyt
-haudassaan.
-
-Aksel, hänen kaunis, uljas veljensä oli nostanut tuon Veeran hänen
-puolisivistyneistä oloistaan rinnalleen, he olivat eläneet avioliitossa
-viisi onnellista vuotta. Ja tuskin vuotta Akselin kuoleman jälkeen
-riistää leski yltään surupuvun ja menee uusiin naimisiin...
-
-Sen olisi vielä voinut ymmärtää, jollei olisi ollut lapsia, mutta
-olihan Akselilla kaksi poikaa. Elina aivan raivostui, kun hän rupesi
-sitä ajattelemaan... Hänen veljensä, joka oli ollut oikea miehisen
-voiman ja kauneuden ihanne, vanhan sivistyssuvun jälkeläinen! Ja sitten
-tuo menee ja ottaa Peltosen, miehen joka on Peltonen kantapäästä
-kiireeseen asti!
-
-Mitä saattoi rouva Peltosella olla -- Elina ei enää voinut ajatella
-häntä nimellä Veera, jota hän ennen oli käyttänyt -- sanomista hänelle,
-Elinalle?
-
-Hän oli viime aikoina ollut tavallista hermostuneempi ja herkempi
-vaikutuksille. Ja viime sunnuntain lehdistä oli hän sattumalta lukenut
-ilmoituksen, joka oli saattanut hänet kuumetilaan: Arrakoski, hänen
-kotitalonsa ilmoitettiin myytäväksi julkisella huutokaupalla.
-
-Kuinka hän oli kärsinyt, kun se isän kuoleman jälkeen oli täytynyt
-myydä, kuinka häntä oli hävettänyt, kun muistojen pyhittämät paikat
-olivat joutuneet vieraisiin käsiin. Nyt oli tilaisuus saattaa kaikki
-entiselleen, valloittaa pyhä hauta raakalaisten käsistä. Sen _täytyy_
-tapahtua... Mutta miten?
-
-Hänen ajatuksensa karkasi tuon tuostakin tutulle seudulle, tietä
-ikivanhan koivukujan halki puistoon, jossa teitä kulki ristiin rastiin
-ja jonka lehdoissa oli lahoavia, salaperäisiä huvihuoneita. Siellä ja
-sillalla koskenniskassa, mitä unohtumattomia hetkiä olikaan eletty!
-Taaskin saada asua tutussa rakennuksessa, jonka sokkeloista tarina
-tiesi kertoa mitä kummallisimpia asioita, ja yläkerran parvekkeelta
-katsella puistoa ja koskea kuutamoyössä! Taaskin hallita taloa, tuntea
-sen maaperä omakseen!
-
-Mutta miten?
-
-Sekä hän että hänen miehensä ovat epäkäytännöllistä väkeä. Heidän
-velkansa nousevat kymmeniin tuhansiin eikä heillä ole vakinaisia
-tuloja... Hän oli miettinyt päänsä halki, hylännyt suunnitelman ja
-hankkinut toisen, särkenyt unelman ja rakentanut uuden. Hän oli
-neuvotellut tuttujen kanssa ja kirjoittanut sedälleen, jonka luona hän
-ja hänen sisarensa olivat kasvaneet. Mutta kaikki olivat selittäneet
-Arrakosken ostamisen uhkarohkeaksi teoksi sille, jolla ei ollut
-irtonaista pääomaa uhrata. Mutta viimeinen omistaja oli hävittänyt
-kaiken metsän ja laiminlyönyt viljelykset. Arrakosken täytyi kulkea
-vanhojen sukutilojen surullista tietä, siihen täytyi alistua.
-
-"Ostetaan pois!" oli Yrjö päättäväisesti sanonut.
-
-"Millä?" kysyi Elina epätoivoissaan.
-
-"Velalla tietysti! Kyllä maatila aina kannattaa, kun se hyvin
-hoidetaan."
-
-"Kuka sitä hyvin hoitaa, kun itse asumme kaupungissa?"
-
-"Hyvä pehtori, ja kesällä olemme siellä itse!"
-
-"Mutta sinähän matkustat ulkomaille ensi kesänä."
-
-"Älä nyt ole huolissasi! Ennenkuin tiedätkään, on Arrakoski meidän!"
-Elina oli taasen vaistomaisesti ruvennut toivomaan, vaikka järki
-jyrkästi vastusti kaikkea toivoa. Ja niin oli hän koko viime viikon
-taistellut toivon ja epätoivon välillä.
-
-Entä jos äärettömällä säästäväisyydellä saisi aikaan jotakin! Jos
-hän heittäisi soittonsa, rupeaisi käyttämään vanhoja, muodittomiksi
-käyneitä vaatteitaan eikä ostaisi uusia... Jos hän ottaisi lisää
-oppilaita...
-
-Mutta ne olivat sittenkin vain naisen pieniä keinoja. Niillä ei
-ostettaisi Arrakoskea!
-
-Elinasta tuntui tukahduttavalta, kun hän näitä ajatteli. Hänen
-sydämensä ikäänkuin pusertui kokoon. Hän avasi turkkiaan ja antoi öisen
-ilman virrata ohuen tanssipukunsa läpi.
-
-Ympärillä oli niin hiljaista. Kunhan sydänkin vaikenisi valittamasta.
-
-Äkkiä huomasi hän, että heidän edessään asteli kolme pitkää, mustaa
-varjoa kadulla, jota kuu valaisi. Heitähän oli kolme! Ja samassa tuo
-kolmas häntä puhutteli.
-
--- Miksi Elina rouva tänään suvaitsee olla niin kovin vaitelias?
-
-Elina säpsähti.
-
--- Kaarle Kunnas! Kuinka olet täällä? Kuka nyt saattaa kotiin Agnesin?
-
--- Salli minun ensin saattaa kotiin teidät. Menen sitten takaisin
-juhlaan ja saatan ilolla kotiin ihanan siskosi -- kunhan hän on
-tarpeekseen tanssinut.
-
--- Mikä päähänpisto nyt oli tulla kesken pois?
-
--- Se vain, että tahdoin hengittää raikasta ilmaa. Mutta mikä sinua
-vaivaa, Elina rouva?
-
--- Niin, huomautti Yrjökin, -- sinä olet sangen vakavana.
-
-Elina vaikeni hetkisen selvittääkseen ajatuksiaan.
-
--- Minä olenkin ajatellut vakavia asioita.
-
--- Tanssiaisista tullessa? sanoi Kunnas, kääntäen päätään ja hymähtäen.
-
--- Niin.
-
--- No... eikö uusi puku kaunistanut? Vai mikä oli niin vakavaa?
-
--- Minä olen muun muassa koettanut selittää itselleni: voiko mies tai
-nainen, joka on rakastanut aviopuolisoaan, tämän kuoltua mennä uusiin
-naimisiin, sanoi Elina, ikäänkuin ei hän olisi huomannut Kunnaksen
-viime sanoja.
-
--- Soo, sanoi Kunnas venytellen.
-
--- Että sinä, Elinaiseni, nyt niitä mietit! nuhteli Yrjö hellästi.
-
--- Rakkaus on iäinen, huomautti Kunnas kuivasti, -- esineet vain
-vaihtelevat.
-
--- Voit todellakin sanoa, sinä vanha kyynikko, joka mielelläsi suutelet
-kaunista naista, mutta et milloinkaan ole tuntenut vivahdustakaan
-uskollisesta rakkaudesta... Yrjö, sano jotakin sinäkin!
-
-Elina tarttui miehensä käsivarteen ikäänkuin apua pyytääkseen, ja loi
-häneen pitkän katseen.
-
--- Tiedäthän sinä minun mielipiteeni. Enhän koskaan ole suosinut toista
-avioliittoa.
-
--- Te olette idealisteja, suuria lapsia, puhui nauraen tohtori. --
-Te ette tunne elämää. Mies minun iässäni ajattelee toisin, hän on
-katsellut syvemmälle ihmissydämeen. Kuinka ei nuori leski, olkoon hän
-sitten mies tai nainen, menisi naimisiin?
-
-Elina nauroi hermostuneesti. Kuu paistoi suoraan hänen kasvoihinsa.
-Leveäröytäinen hattu varjosti hänen otsaansa, mutta silmät naulautuivat
-tohtoriin.
-
--- Vastaa sinä miehistä, mutta älä mene naisia tuomitsemaan. Nainen,
-joka on rakastanut ensimmäistä miestään, ei koskaan mene uusiin
-naimisiin.
-
--- Oo, Elina rouva, hän menee, jos hän on kaunis ja nuori! Uskallanpa
-väittää, että sinä itse...
-
--- Minä! huudahti Elina ja polki jalkaansa maahan, -- herkeä jo!
-Uskallatko katsoa minua silmiin tällaisen solvauksen jälkeen?
-
-Ja Elina asettui hänen eteensä, oikaisi itsensä suoraksi ja nosti
-päätään. Kuuvalo virtasi hänen kasvoilleen. Tohtori teki syvän
-kumarruksen ja laski käden sydämelleen.
-
--- Jumala varjelkoon minua kuutamoyönä katselemasta kaunista naista
-silmiin. Se on vaarallista!
-
-Elina punastui ja purskahti nauruun.
-
--- Oikean aseen valitsit: imartelu vaikuttaa aina naiseen. Tietysti en
-voi sinuun edes suuttua, sinä vanha veitikka! Hyvää yötä nyt! Ja riennä
-kiireesti Agnesin luo ja tuo hänet kunnialla kotiin.
-
-He erosivat. Yrjö ja Elina astelivat pihan perälle. Siellä oli
-kalliolla pieni puurakennus, jossa he asuivat ja jota tuttavien kesken
-kutsuttiin Vuoriolaksi. Seinävarsilla kasvoi pensaita. Kuurassa niiden
-oksilla kimmelsi kuuvalo.
-
-Jo eteisessä huokui heitä vastaan puurakennuksen kodikas lämmin.
-Huoneissa vallitsi salaperäinen hämärä ja sinne tänne seinille ja
-permannolle oli kuuvalo muodostanut valoviivoja.
-
-He eivät vielä menneet levolle. Yrjö veti ylleen työtakkinsa ja pian
-asteli Elina pehmeissä jalkineissa ja väljässä yöviitassa edestakaisin,
-huoneesta huoneeseen, koettaen saada aikaan järjestystä ajatuksissansa.
-
-Äkkiä johtui hänen mieleensä työ, jonka hän oli laiminlyönyt. Ja jottei
-se enää unohtuisi, nouti hän paikalla makuuhuoneen pöydältä pitkän,
-kaitaisen kirjan ja hiipi miehensä työhuoneeseen.
-
-Yrjö istui kirjoituspöytänsä ääressä, keskellä kirjojaan ja
-papereitaan, syventyneenä työhönsä. Elina pysähtyi katsomaan häneen.
-Juuri tuollaisena, tuossa oppineessa ympäristössä hän häntä niin
-rakasti! Kun lamppu vihreän varjostimen alta valaisi hänen kalpeita,
-laihoja kasvojaan, korkeaa, älykästä otsaa, luisevaa profiilia, tummaa,
-lyhyeksi leikattua tukkaa ja tuota valkeaa kättä, joka oli hento
-kuin naisella... Elina likeni, tarttui käteen ja suuteli sitä. Yrjö
-ei irroittanut silmiään kirjasta edessään, mutta alkoi hitaasti ja
-ikäänkuin vaistomaisesti silitellä vaimonsa päätä.
-
--- Yrjö, kuiskasi Elina, -- tahtoisin kirjoittaa muistiin, mitä meiltä
-meni tänä iltana... Ettei unohdu! lisäsi hän, ikäänkuin anteeksi
-pyytäen.
-
-Yrjö selaili hyvän aikaa kirjaansa. Elina luuli jo, ettei hän ollut
-kysymystä kuullut, kun hän vihdoin virkkoi:
-
--- Ei kai mennyt muuta kuin piletteihin kahdeksan markkaa.
-
--- Ja ajuri edestakaisin. Etkö ostanut arpoja?
-
--- Tosiaankin. Ostin kahdellakymmenellä markalla. Hyvä tarkoitus
-velvoittaa.
-
--- Sitten pääsymaksu sivuhuoneisiin.
-
--- Se oli markka.
-
--- Siis meiltä molemmilta kaksi. Entä illallinen?
-
--- Odotahan: viisi viisikymmentä juomarahoineen päivineen. Ja siinä se
-onkin kaikki.
-
-Elinan kasvoille oli noussut punaa. Hetkisen hän mykkänä tuijotti
-eteensä. Sitten hän hiljaa jätti huoneen.
-
-Saamme tehdä paljon työtä, ennenkuin tämäkin ilta tulee maksetuksi,
-ajatteli hän itsekseen ja alkoi taasen astella huoneesta huoneeseen.
-Hän oli jo niin kauan ollut levoton eikä hän kenellekään voinut uskoa
-huoliaan. Yrjö kirjoitti väitöskirjaansa, häntä ei saanut häiritä, eikä
-Elinalla ollut yhtään läheistä ystävätärtä.
-
-Entä jos olisi istuutunut soittamaan! Mutta ei, ei tällaisella
-mielellä, kun oli pää täynnä rahaa ja rahahuolia.
-
-Hänen aivoissaan risteili tuhansia ajatuksia. Hän ajatteli sekä
-Arrakoskea että entistä kälyään rouva Peltosta, Yrjön henkivakuutusta
-ja korkoja, jotka olivat maksettavat kuukauden lopulla... Onneksi
-olivat rahat huomenna lankeavaan vekseliin valmiina talossa.
-
-Huolet olivat aikojen kuluessa muodostaneet hänen rintaansa ikäänkuin
-kerän, joka suurenemistaan suureni. Kun olisi saanut jollekin puhua,
-tuntui niin sietämättömältä olla näin yksin!
-
-Hän oli seisahtunut työhuoneen kynnykselle ja katseli siitä miehensä
-tyyniä kasvoja.
-
-Hän on onnellinen, häntä eivät huolet paina! mietti hän itsekseen.
-
--- Yrjö, lausui hän sitten ääneen ja astui likemmä. Ja hymyillen laski
-hän kätensä hänen hiuksilleen ja kuiskasi: -- tahtoisitko tehdä minulle
-suuren ilon...? No niin. Anna minun käydä maksamassa huominen vekseli.
-
--- Saat mielelläsi.
-
--- Kiitos, armaani. Onhan se kahdeksansataa?
-
--- Eipä suinkaan kuin seitsemänsataa, virkkoi Yrjö, nostaen päätään.
-
-Elina etsi muistiinpanokirjan. Hyvänen aika! Sielläkin oli
-seitsemänsataa. Hän oli nähtävästi erehtynyt. Mikä erinomainen erehdys.
-Aivan kuin olisi lahjan saanut! Ja tyyntyneempänä astui hän saliin,
-jossa soittokoneen kansi jo oli auki.
-
-Hän rakasti soittokonettaan. Siihen liittyivät hänen nuoruutensa
-unelmat ja haaveilut ja se se viime aikoina oli ollut hänen ainoa
-uskottunsa. Hellävaroen laski hän kätensä koskettimille ja alkoi niitä
-painaa. Ja vaistomaisesti vaivuttautui hän aikaisimman nuoruutensa
-tunnelmiin, unohti ympäristönsä ja huolensa ja säilytti nykyisyydestä
-ainoastaan kuutamoyön...
-
-Puutarha, hiljainen suhina puissa, jotka ovat täydessä lehdessä.
-Outoja varjoja kaikkialla, kiiltomatoja nurmessa. Tuontuostakin
-vaeltaa kuun yli pilvi, päästäen revelmistään valoa mustaan maahan ja
-metsään. Tuulenhenki tulee hiljaa, panee helpeiset heinät suhisemaan
-ja lehtiverkot soimaan... Niin oudosti, niin omituisesti... Mikä on
-tuo läpikuultava olento, joka on kuin ilmaa eikä kuitenkaan ole ilmaa,
-jolla on niin loistavat silmät ja joka itkee kuutamoyössä ja miksi hän
-liehuttelee harsoaan...? Hänen rinnalleen saapuu toisia samanlaisia
-olentoja. Pian on lehto täynnä valkeita, läpikuultavia henkiä, jotka
-käsivarsillaan kantavat harsoja soiden sumusta. He sitovat niillä
-toisiansa kiinni puihin, he kahlehtivat toisensa siihen ikiajoiksi. He
-itkevät ja valittavat...
-
-Kuu loistaa heleästi. Elina rouva koskettelee kieliä ja katselee
-mietteissään henkien hiljaista liikuntoa.
-
-Hänen rintansa on tuo lehto laulavine puineen ja hänen sielunsa lapsia
-ovat nuo, jotka liikuttelevat sumuharsoja ja itkevät... Itkekää,
-lapset, itkekää kokoon suuri meri.
-
-Hänen kätensä vaipuvat alas ja pää painuu soittokoneen laitaa vastaan.
-Siitä tapaa hänet Yrjö aikoessaan lähteä levolle. Hän ottaa häntä
-hellästi vyötäisistä ja taluttaa pois.
-
--- Kuule Elinaiseni, sano mitä sielussasi nyt liikkuu.
-
--- En tiedä itsekään, Yrjö...
-
--- Se Veerako sinua niin hermostutti?
-
--- Niin, juuri hän. En ymmärrä, miksen voi siihen tottua, että hän oli
-Akselille uskoton!
-
--- Elinaiseni, sinun pitää koettaa ymmärtää häntä. Ehkä hän...
-
--- En voi enkä tahdo ymmärtää, Yrjö...
-
--- Sinä ajattelet niinkuin vanhat intialaiset, jotka polttivat lesken
-samalla roviolla kuin hänen miehensä ruumiin.
-
-Elina jäi ajatuksissaan tuijottamaan eteensä.
-
--- Se oli kaunis tapa! huudahti hän äkkiä lämpimästi. -- Jos sinä
-kuolisit, tahtoisin minä palaa kanssasi.
-
--- Kiitos vain, armaani! Mutta emme nyt puhu kuolemasta, kun olemme
-nuoret ja koko elämä on edessämme.
-
-Elina purskahti äkkiä itkuun. Kuva, jonka hän ensi kertaa kuullessaan
-intialaisten vanhasta tavasta oli luonut itselleen, oli tällä hetkellä
-tullut kumman eläväksi hänen silmissään. Hän näki jonkun miehen
-ruumiin käärittynä valkeisiin vaatteisiin ja polvillaan sen edessä
-mustaan hunnutetun nuoren lesken. Ja ympärillä oli olkia ja risuja ja
-silmänräpäyksessä kaikki hulmahti liekkiin ja...
-
--- No mutta Elinaiseni, lohdutteli Yrjö hellästi, -- lähde levolle,
-sinä olet väsynyt.
-
-
-
-
-II
-
-
-No oliko hauskaa? kysyi Elina aamulla herätettyään Agnesin, ja istuutui
-hänen vuoteensa laidalle.
-
--- Niin äärettömän hauskaa! Et usko kuinka paljon sain tanssia, niin
-paljon kuin ikinä tahdoin, ja kuitenkin tuntui siltä, että olisin
-tahtonut vielä enemmän. Se vain oli ikävää, että tohtori Kunnas
-minulle loukkaantui. Kyllä me lopulta sovimme, mutta hän katosi koko
-tanssiaisista pitkäksi aikaa, en ymmärrä missä hän olikaan.
-
--- Hän saattoi meidät kotiin, sanoi tahtovansa hengittää raikasta ilmaa.
-
--- Ehkei hän sitten niin vaarallisesti loukkaantunutkaan. Tiedätkö,
-kun hän oli saattanut minut kotiin asti, niin hän pyysi, että antaisin
-hänelle kukan, joka oli ollut rinnallani.
-
--- Ja sinä annoit?
-
--- Annoin. Eikö minun ehkä olisi pitänyt antaa?
-
--- Saatoithan aivan hyvin sen tehdä, jos tahdoit.
-
--- En minä niin erikoisesti tahtonutkaan, mutta... Agnes nousi
-istualleen ja rupesi kiertämään hiuksiaan solmuun päälaelleen.
-
--- Kenestä sinä nyt enimmin pidit? sanoi Elina. -- Tarkoitan kuka
-tanssi parhaiten?
-
--- Jaa... siellä oli niin monta! ja Agnes luetteli joukon nimiä
-ja lisäsi vihdoin: -- Kunnas tanssii hänkin hyvin ja sitten se
-liettualainen! Hän tanssii taivaallisesti... Mutta kuule, olikohan se
-sopimatonta, että minä häneltä kysyin tuota lausetta?
-
--- No ei, lapseni. Kyllä hän ymmärsi, minkätähden tahdoit saada sen
-tietää.
-
--- Hän on niin omituinen! huudahti Agnes hetken kuluttua. -- Minä häntä
-melkein pelkäsin... Mies joka on nähnyt koko maailman ja puhuu niin
-monta kieltä!
-
--- Mutta nyt sinun täytyy pukeutua, kello on niin paljon.
-
-Elina aikoi nousta sängynlaidalta, mutta samassa kietoi Agnes kätensä
-hänen kaulaansa ja purskahti itkuun.
-
--- Elina, rakas sisko, minun tulee sinua niin ikävä! Et usko, kuinka
-sinua rakastan. Enemmän kuin kaikkea yhteensä koko maailmassa!
-
-Elinankin silmät kyyneltyivät.
-
--- Sinä tulet kohta takaisin ja sitten saat ottaa laulutunteja.
-
--- Voi, en minä pääse niin pian! Kuka minua nyt säestääkään, kun
-sinusta eroan!
-
--- Sinun täytyy itsesi oppia... Mutta nouse nyt...
-
--- Elina! huudahti tyttö ja hymy lensi hänen kasvoilleen, -- kunhan
-olisin saanut olla täällä vielä edes yksissä, yksissä ainoissa
-tanssiaisissa! Mutta minä en saa. Ja kuluu varmaan vuosi ennenkuin
-pääsen takaisin.
-
-Saatettuaan sisarensa asemalle rupesi Elina järjestämään kotiaan.
-Kaikki olikin nurin, he olivat illalla pukeutuneet sellaisessa
-kiireessä. Hän otti esiin ommellut koristeensa ja levitti niitä
-pöydille ja tuoleille. Kodin piti esiintyä edukseen, kun lisäksi tuo
-ulkomaalainen tulisi sen katon alle. Onneksi sattui olemaan juuri se
-ainoa viikon päivä, jolloin ei hänellä ollut ainoatakaan tuntia.
-
-Dargis tuli täsmälleen kello kaksitoista ja avosylin otti Yrjö
-hänet vastaan. Pian olivat he vaipuneet muistoihinsa, kysymykset ja
-vastaukset seurasivat toisiaan taukoamatta ja Elina istui mykkänä
-kuulijana, iloisesti hymyillen miehensä innostukselle.
-
--- Mutta kertokaa toki itsestännekin, virkkoi Dargis vihdoin. -- Joko
-herrasväki kauankin on ollut naimisissa?
-
--- Ei sitä enää muistakaan...
-
--- Ohoh, Yrjö, sanoi Elina, -- muistat kai, että tulee kahdeksan vuotta
-juuri näinä päivinä.
-
--- Muistan, muistan. Leikkiähän minä... Ja te -- tai ehkä hyvään
-suomalaiseen tapaan sinuttelisimme toisiamme --, oletko sinä jo
-suurenkin perheen isä?
-
--- En suuremman kuin silloinkaan, kun tapasimme. Päinvastoin, koska
-isäni senjälkeen on kuollut.
-
--- Vai, vai niin. Mutta nyt sinun pitää mennä naimisiin. Ota nyt täältä
-Suomesta tyttö mukaasi!
-
-Dargis naurahti.
-
--- Ensinnä tarvitsisin sentään ystävällisiä neuvoja, mistä saisin
-sopivan asunnon...
-
-Elina tiesi aivan likeisyydessä tuttavan perheen, jolla oli huone
-vapaana. Ehkä sentään täysihoito olisi ollut parempi...
-
--- Mutta jos sinä söisit päivällistä meillä? ehdotteli Yrjö. -- Silloin
-saisimme aterioiden jälkeen jutella suomea.
-
--- Olisin ylen kiitollinen, kunhan vain en häiritsisi sinua, sinä kun
-juuri kirjoitat...
-
--- Et laisinkaan. Täytyyhän minunkin hiukan levätä, vaikka työtä tosin
-tulee vähän, tässä kun noilla kirotuilla tunneilla pitää elättää
-henkeään.
-
-Elina oli käynyt polttavan punaiseksi.
-
--- Niin mielelläni kuin tahtoisinkin nähdä teidät meillä syömässä
-päivällistä, niin täytyy minun neuvoa teitä syömään muualla. Me olemme
-perin vaatimatonta väkeä ja minä olen hyvin huono emäntä. Se on totta,
-vaikka sen itse sanon.
-
--- Hyvä rouva, yritti Dargis, -- jollei ole muuta syytä...
-
--- Mutta jos pyydämme herra Dargista tänään päivälliselle kanssamme,
-niin hän näkee miten me elämme, ehdotteli Yrjö.
-
--- Olen aivan varma siitä, että herra Dargis pelästyy...
-
-Asia oli kun olikin päätetty ja kahvia juotua lähdettiin kaupungille.
-Yrjöllä oli tunti, Dargis tahtoi käydä hotellissaan katsomassa oliko
-tullut kirjeitä, ja Elinan piti tehdä ostoksia. Ensi kulmassa erosi
-heistä Yrjö.
-
-Muukalainen herra oli pitkä, harteva mies. Hänen hiuksensa olivat
-vaaleat, samoin tuuheat viiksetkin, mutta kulmakarvat ja silmäripset
-olivat tummat. Erittäin kaunis oli hänen korkea, valkea otsansa.
-Ilme kasvoissa ja koko esiintymisessä teki voimakkaan, miltei tuiman
-vaikutuksen.
-
-Astellessaan hänen rinnallaan ja selitellessään hänelle merkillisimpiä
-rakennuksia, ehti Elina saada hänestä sen käsityksen, että hän mahtaa
-olla tavattoman väkevä.
-
--- Onkohan tässä pankkia likeisyydessä? kysyi ulkomaalainen äkkiä. --
-Minun pitäisi vaihtaa rahaa.
-
--- Pankkia? toisti Elina. -- On kyllä likellä. Sinne juuri minullakin
-on asiaa.
-
--- Menettekö nostamaan rahaa? sanoi Dargis hymyillen.
-
--- En. Maksamaan minä menen.
-
-Kultanappinen vahtimestari avasi heille oven ja vakavana asteli
-Elina luukulle, jossa tiesi vekselejä lunastettavan. Hän levitti
-siihen seitsemän sadanmarkan seteliä ja ihaili, pankkineidin etsiessä
-vekseliä, niitä puhtaita, uusia rahoja, jotka suurissa läjissä
-lepäsivät pöydillä aidakkeen takana.
-
--- Tämä on kahdeksansataa, huomautti neiti.
-
-Hän sai pari kertaa uudistaa lauseensa, ennenkuin Elina hänet ymmärsi.
-
--- Se ei ole mahdollista, yritti hän. -- Olisinko voinut niin erehtyä?
-Mutta kai minä sittenkin olen! Onhan pankki vielä auki, jotta ehdin
-kotiin hakemaan lisää?
-
-Hän loi ympärilleen pelästyneen katseen. Kunhan ei vain tuo
-liettualainen olisi huomannut... Tuossapa hän jo suuntasi askeleensa
-suoraan tänne ja kysyi, oliko rouva saanut asiansa toimitetuksi...
-Elina riuhtaisi itsensä äkkiä irti alakuloisuudesta, joka oli hänet
-vallannut, naurahti uhmamielisesti ja virkkoi äänellä, jonka onnistui
-tekemään huolettomaksi:
-
--- Huomaan ottaneeni liian vähän rahaa mukaani. Emme me naiset kelpaa
-raha-asioita hoitamaan!
-
--- No mutta enkö minä saisi tarjota palvelustani, sanoi Dargis. --
-Paljonko te tarvitsette?
-
--- Kiitos vain, ehdinhän aivan hyvin käydä kotona noutamassa...
-
--- Mutta olisihan se turhaa, koska minulla juuri sattuu olemaan...
-
-Ja samassa oli hän vetänyt esiin lompakkonsa ja levittänyt sen Elinan
-eteen.
-
-Elina tunsi kätensä vapisevan, kun hän tuon vieraan miehen lompakosta
-otti punertavaa seteliä. Puolipyörryksissä tuli hän kadulle,
-kasvoillaan luonnoton hymy. Onneksi Dargis heti pankin edustalla
-hänestä erosi. Ja helpotukselta tuntui, ettei Yrjö ollut kotona... Hän
-hiipi makuuhuoneeseen ja heittäytyi sohvalle itkemään.
-
-Hänet oli taasen vallannut sellainen ääretön turvattomuuden tunne.
-Tuon vieraan miehen oli nyt heti pitänyt saada nähdä hänet koko hänen
-kurjuutensa alastomuudessa...! Kuinka hän inhosi rahoja ja velkoja!
-Ei ole pelkkää tarua, kun sanotaan, että avioliittoon tarvitaan
-muutakin kuin rakkautta: tarvitaan leipää! Sillä leipähuolet turmelevat
-suurenkin onnen ja velkakuorman kantaminen kalvaa rakkautta. Hän tunsi
-huolten kerän taaskin kasvavan rinnassaan, niinkuin lumipallo kasvaa,
-kun sitä kieritetään vereksellä lumikentällä.
-
--- Mitä on tapahtunut? huudahti Yrjö pelästyneenä, tavatessaan vaimonsa
-itkemässä. -- Sano Jumalan nimessä.
-
-Hän sai tehdä kysymyksensä moneen kertaan.
-
--- Sinä annoit minulle seitsemänsataa ja vekseli oli kahdeksansataa!
-pääsi Elinalta vihdoin.
-
-Yrjö hämmästyi suuresti.
-
--- No mitä sinä teit? Jäikö vekseli maksamatta?
-
--- Herra Dargis tarjoutui lainaamaan.
-
--- No, sepä erinomaista! Kas, miten saatoinkaan erehtyä! Vai tarjoutui
-hän lainaamaan, tuo kunnon mies. Miten sinä selitit hänelle asian?
-
-Elina pyyhkäsi itkettyneitä kasvojaan ja loi mieheensä leimuavan
-silmäyksen.
-
--- Sanoin huolimattomuudessani ottaneeni liian vähän rahaa mukaani.
-
--- Syytit itseäsi, armaani, vaikka syy on minun. Mutta odotahan, kyllä
-minä sen kaiken korjaan.
-
--- Kuinka? leimahti Elina taasen ja hänen kyyneleensä kuivuivat
-kokonaan.
-
--- Sanon että syy oli minun, puhui Yrjö tyynellä äänellään ja silitti
-vaimonsa hiuksia.
-
--- Et, et, et, sitä et saa sanoa! huusi Elina. -- Muista ettet sano.
-
--- Rauhoitu toki! Miksen saisi sanoa?
-
--- Etkö ymmärrä, etten minä vieraalle ihmiselle tahdo näyttää, ettei
-mieheni pidä asioistaan parempaa huolta. Luulkoon mieluummin minusta
-pahaa, sen kärsin tuhat kertaa kernaammin... Ja mene sinä nyt ja hanki
-nuo rahat, että paikalla saamme hänelle maksaa...
-
-Yrjö seisoi pitkän aikaa ääneti, hajamielisenä katsellen, kuinka Elina
-valeli kasvojaan vedellä.
-
--- Sinä unohdat, sanoi hän vihdoin, -- että minä ja Vitold
-Dargis olemme vanhat tutut. Ei tätä asiaa nyt kannata ottaa niin
-traagilliselta kannalta!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vieras palasi heti kello kolmen jälkeen. Keskustelu aterian aikana
-liikkui Liettuan oloissa ja Dargis kertoi. Ne olivat surullisia,
-kamalia asioita. Elina kuunteli yhtenä korvana, kasvoilla kankea
-hämmästyksen ilme. Olihan hän ennenkin kuullut tästä kaikesta, mutta
-ikäänkuin kauempaa. Tämä mies oli itse nähnyt ja kokenut kaikki, mistä
-kertoi. Ja kertoessa nousi hänen poskilleen verta, kasvoihin tuli kova,
-katkera ilme ja silmät leimahtelivat. Hänessä oli hetkellisesti jotakin
-miltei raakaa. Äkkiä laski hän suuren kouransa otsalleen, sivalsi
-voimakkaalla liikkeellä hiuksia taaksepäin ja virkkoi äänellä, joka oli
-aivan muuttunut:
-
--- Jättäkäämme tämä aihe, miksi minä siihen palasinkin... Arvoisa
-rouva...
-
-Hän ei lopettanut lausettaan, vaan jäi Elinaan katsomaan: hänen
-silmänsä olivat täynnä kyyneliä.
-
--- Arvoisa rouva, toisti hän sitten sanansa, -- olen päivälliseen
-hyvin tyytyväinen. Se melkein muistuttaa niitä aterioita, joita äitini
-valmistaa.
-
-Herrojen juodessa kahvia ja keskustellessa valtiollisista asioista,
-istuutui Elina soittamaan.
-
-Häntä hävetti, kun hän ajatteli pieniä huoliaan ja kyyneleitään, jotka
-niin herkästi olivat valmiit valumaan. Mitä ovat yksityisten surut
-kokonaisen kansallisen surun rinnalla! Oli jo hämärä, kun Yrjö tuli
-hänen luokseen saliin.
-
--- Elinaiseni, pidä nyt seuraa herra Dargikselle. Hän jää vielä
-hetkeksi tänne.
-
--- Yrjö, mihin sinä menet? kuiskasi Elina, -- älä jätä minua!
-
--- Tuntihan minulla... Tiedätkö, veli Dargis, on se naineen miehen
-elämä sentään toista kuin poikamiehenä olo. Tee sinäkin siitä loppu...
-
--- Kunhan herrasväki tahtoisi auttaa minua niissäkin huolissa, sanoi
-Dargis pimeästä, jossa hänet saattoi erottaa vain jonakin pitkänä
-haamuna.
-
-Yrjön mentyä syntyi pieni hiljaisuus. Dargis istui yksin salissa ja
-Elina oli etsimässä tulitikkuja.
-
--- Aiotteko särkeä kauniin hämärän? kysyi Dargis hänen palatessaan.
-
--- Vai pidättekö tekin hämärästä? vastasi Elina, heitti tulitikut
-pöydälle ja istuutui vastapäätä vierastaan.
-
-Syntyi pitkä vaitiolo.
-
--- Noo, virkkoi Dargis vihdoin, äänellä, jossa oli omituinen sointu ja
-ikäänkuin jatkaakseen: mitä nyt tehdään?
-
-Elina joutui hämilleen. Hän tunsi, että hänen nyt tulisi pitää seuraa
-tuolle herralle suurmaailman naisten tavoin, kun he vieraineen
-viettävät hämyn hetkeä pienessä salongissaan.
-
--- Pidättekö musiikista? sai hän vihdoin sanotuksi.
-
--- Pidän, arvoisa rouva.
-
--- Soitatte ehkä tai laulatte?
-
--- En kumpaakaan. Tai laulan tosin, mutta vain omaksi huvikseni. Vaan
-koska te oikeastaan ehditte soittaa, kun annatte kielitunteja? Ja
-luulen sentään huomanneeni, että olette soittanut aika paljon.
-
--- Olenhan minä. Isäni eläessä sain oppia, hän tahtoi jo lähettää minut
-ulkomaille konservatorioon, mutta sitten hän kuoli, jouduimme setämme
-luo, minä ja sisareni. Kävin kyllä jonkin aikaa musiikkiopistoa, mutta
-sitten jouduin naimisiin ja opintoni jäivät.
-
--- Miksi niin? kysyi Dargis ja katseli häntä hymyillen.
-
--- Ei ollut aikaa eikä varaa, sanoi Elina nauraen.
-
--- Aikaa? venytteli Dargis. -- Lapsetko veivät kaiken ajan?
-
--- Ei, mutta muut kotityöt.
-
-Dargis oli asettanut kyynärpäänsä pöydälle ja tuijotti Elinaan, pää
-käsien varassa.
-
-Eikö hän ymmärrä, että tuollainen asento on epäkohtelias? ajatteli
-Elina itsekseen. Vai tahtooko hän tahallaan minua loukata?
-
--- Seurustelemiseen ja huveihin myöskin menee aikaa, huomautti Dargis
-hetken perästä ivansekaisella äänellä.
-
--- No, ei paljon. Seurusteleminen ei meitä kumpaakaan huvita, olemme
-enimmäkseen kotona. Mutta kertoisitte nyt minulle jotakin kotimaastanne.
-
-Dargis loi häneen pitkän, epäilevän katseen ja alkoi sitten,
-antaen ensin lyhyitä, ylimalkaisia vastauksia Elinan kysymyksiin,
-mutta sitten lämpenemistään lämmeten. Hän kertoi kansan tavoista,
-oloista, lauluista, kirjallisuudesta, ja Elina kuunteli, enimmäkseen
-sanattomana. Ainoastaan ilme hänen kasvoissaan todisti, että hän
-kuunteli. Pimeään tottuneina saattoivat he erottaa jo toistensa kasvot.
-
--- Tahdotte kuulla kodistani... Olette hyvin ystävällinen... Laakson
-liepeellä, kirkon alla seisoo vanha, valkeaksi maalattu olkikattoinen
-talo. Siinä minä synnyin, siinä minä kasvoin. Ikkunoihin ja pihamaalle
-näkyi joki ja sen hiekkarannoilla, narskuvien näkinkenkien joukossa
-kuluivat lapsuuteni päivät... Isä oli talonpoika, äiti käyttää kansan
-pukua ja kieltä.
-
-Hän lakkasi puhumasta, ikäänkuin odottaen, että Elina jotakin sanoisi.
-Kun hän yhä vaikeni, jatkoi Dargis:
-
--- Ensimmäiset muistoni liittyvät suureen kastanjaan talon pihalla
-ja neitsyt Maarian kuvaan tienristeyksessä. Sen eteen lankesin
-viisivuotiaana poikana polvilleni, kun isoisääni kahleissa kuljetettiin
-Siperiaan... Ei! Taaskin joudun noihin surullisiin muistoihin!
-
-Ja hän sivalsi kädellä otsaansa, ikäänkuin pyyhkäistäkseen kaiken pahan
-olemattomaksi.
-
--- Mutta mistä sitten puhua, kun ei muuta ole! Kertokaa te. Teidän
-elämässänne epäilemättä on ollut paljon valoa ja päivänpaistetta.
-
-Elina ei heti voinut päästä tunnelmasta, jonka Dargiksen kertomus
-hänessä oli herättänyt.
-
--- Olette oikeassa, sanoi hän sitten, -- minun elämässäni on ollut
-paljon valoa. Oli tosin varjojakin, mutta valoon verraten olivat ne
-pienet. Olen onnellinen, sillä minä rakastan ja minua rakastetaan...
-Kunhan vain saisin pelastaa syntymäkotini joutumasta vieraiden käsiin!
-
--- Ehkä saatte...
-
--- En, en koskaan! Kuukauden perästä myydään Arrakoski, enkä sitten
-enää tahdo sitä ajatella.
-
-He vaikenivat molemmat. Mutta hiljaisuus ei ollut kiusallinen, se
-ikäänkuin hyväili.
-
--- Hyvä rouva, virkkoi Dargis vihdoin ja nousi, -- olen aivan unohtanut
-ajan kulun. Kiitoksia paljon ja hyvästi huomiseen asti.
-
--- Joko menette? sanoi Elina hiljaa, nousi ja ojensi hänelle kätensä.
-
-Ennenkuin hän ehti ajatellakaan, oli Dargis vienyt sen huulilleen.
-
--- Olettepa... te ulkomaalaiset... tavattoman kohteliaita. Emme me
-jäykät suomalaiset...
-
-He astuivat valaistuun eteiseen ja hämärän mieliala haihtui.
-
-Mutta Dargiksen mentyä seisoi Elina kauan pimeässä salissa, miettien
-mitä oikeastaan oli tapahtunut. Tuo suuri, komea ulkomaalainen hänen
-kanssaan siellä oli viettänyt hämyn hetkeä. Ei muuta. Kun Yrjö palasi
-kotiin, kysyi hän häneltä kymmeniä asioita Dargiksesta. Yrjö kertoi,
-mutta ei Elina saanut selville sitä mitä hän tahtoi tietää. Mitä hän
-sitten oikeastaan tahtoi tietää? Hän ei ymmärtänyt mikä tuo Dargis
-oikeastaan oli. Hänessä oli toiselta puolen omituista raakaa voimaa,
-toiselta puolen jotakin niin kummallisen viehkeää.
-
-Miksi hän oli suudellut hänen kättään?
-
--- Se on ulkomailla yleinen tapa, selitti Yrjö.
-
--- Suutelitko sinäkin naisten käsiä, kun kävit ulkomailla?
-
--- Suutelin kai joskus, sanoi Yrjö nauraen. -- Mutta mitä sinä nyt tätä
-ihmettelet! Onhan sinun kättäsi ennenkin suudeltu.
-
-Ja Yrjö luetteli, että silloin ja silloin ja silloin.
-
--- Kas etten muista, sanoi Elina hajamielisenä. -- Hän on niin
-omituinen tuo ystäväsi. Minä häntä niin säälin, hän kun on niin
-onnettoman kansan lapsi.
-
-
-
-
-III
-
-
-Samana iltana, juuri kun hän oli syventynyt soittamaan, herätti
-palvelustyttö Mari hänet ilmoittamalla, että Veera rouva ja pikku
-Akseli odottavat eteisessä.
-
-Hyvänen aika! Hän oli kokonaan unohtanut, että rouva Peltonen oli
-luvannut tulla.
-
-Hänen ensi ajatuksensa oli lähettää Mari sanomaan, ettei hän ole
-kotona. Mutta samassa hän muisti, että hänen soittonsa tietysti
-oli kuulunut. Ja hänen vielä neuvottomana seisoessaan soittokoneen
-vieressä, karkasi häntä vastaan pieni poika, avosylin, punaposkisena,
-vaaleat kutrit häilyen hartioilla.
-
--- Täti, täti, hyvää päivää. Mikset sinä ole käynyt meillä?
-
-Elina laskeutui polvilleen pojan eteen, joka oli seisahtunut lampun
-kirkkaaseen valoon, sulki hänet hellästi syliinsä ja jäi sanattomana
-häneen katsomaan. Se oli harvinaisen kaunis lapsi.
-
--- Täti, mikset ole käynyt meillä? uudisti poika kysymyksensä. -- Isä
-ja Olavi ja Siiri ja Elvi käskevät sanomaan sinulle terveisiä ja että
-nyt pian tulisit.
-
-Lapsen toinen käsi lämpimine punaisine kintaineen lepäsi Elinan
-olkapäällä. Sen katse kiersi ympäri huonetta ja pysähtyi vihdoin
-suuriin hirvensarviin ruokasalin seinällä.
-
--- Täti mitä nuo on?
-
-Mutta kun ei kysymykseen nytkään tullut vastausta, katsahti poika
-arasti polvistuvaan tätiinsä ja sanoi:
-
--- Miksi sinä itket? Akki menee kotiin!
-
-Silloin tarttui Elina hänen käsiinsä ja painoi hänet rintaansa vastaan.
-
--- Et sinä kotiin saa mennä, kun kerrankin olet tullut tätiä katsomaan!
-
-Ja nyt vasta huomasi Elina ovensuussa kälynsä, tervehti häntä melkein
-sydämellisesti ja rupesi riisumaan päällystakkia veljenpoikansa yltä.
-
--- Täti on niin iloissaan, puheli hän, tuontuostakin suudellen pojan
-ruusuisia poskia, -- kun taas saa nähdä oman pikku Akkinsa. Sinä olet
-niin kovasti kasvanut. Täti ei enää ollut tuntea... Mitä sinne Olaville
-kuuluu?... Voi voi, vai on Olavi ollut kipeänä eikä pääse ulos... Mitä
-täti nyt sinulle oikein näyttäisikään?... Ole niin hyvä ja istu, Veera.
-Saanko tarjota sinulle kahvia, tai ehkä mieluummin teetä?
-
-Ja nopeasti riensi hän ruokasaliin antamaan palvelijattarelle käskyä ja
-palasi samassa takaisin kädessä lautasellinen omenia.
-
-Hän oli hämillään, hän ei oikein tietänyt mistä puhua kälylleen. Ei
-hän myöskään tahtonut antaa Veeran alkaa, sillä hän pelkäsi hänen
-aikovan kajota heidän yhteisiin muistoihinsa. Hän koetti tekeytyä niin
-iloiseksi ja huolettomaksi kuin suinkin, heittäytyi vallattomasti
-istumaan suurelle karhuntaljalle, joka oli lattialla salin kulmassa
-ja veti Akin mukaansa. Vähitellen siirsi Veera tuolinsa heidän
-läheisyyteensä.
-
-Veera Peltonen oli pitkä, solakka nainen ja kantoi komeaa, hienoista
-villakankaista tehtyä suomalaista kansallispukua. Hän ei enää ollut
-nuori, mutta kasvot olivat miellyttävät ja varsinkin olivat hänen
-suuret, ruskeat silmänsä ilmehikkäät.
-
--- Vai on Olavi ollut sairaana, puheli Elina hajamielisesti, kiertäen
-Akin kiharoita sormiensa ympäri.
-
-Ja sitten he jatkoivat keskusteluaan tuulesta, ilmasta ja kesän
-vietosta.
-
--- Elina, virkkoi Veera vihdoin, -- minulla olisi sinulle pyyntö.
-
--- No? sanoi Elina säpsähtäen.
-
--- Se, että rupeaisit minulle modelliksi.
-
--- Minä modelliksi? Mihin?
-
-Veera siirtyi hänen viereensä karhuntaljalle ja alkoi hiljaa puhua:
-
--- Katso, minä tahtoisin maalata kaksi taulua. Toista kutsuisin
-"suruksi", toista "iloksi". Toisen maalaisin seuraavalla tavalla:
-nuori tyttö tanssipuvussa, käherretyt hiukset, paljas kaula, paljaat
-käsivarret, huulilla huoleton hymy, ympärillä kotiljonkiruusukkeita
-ja kukkasia, kädessä naamio... Toisen maalaisin näin: nainen mustassa
-sileässä puvussa, sileäksi kammattu tukka, kalpeat kasvot, katse
-tähdättynä jonnekin hyvin kauas... ja siinä katseessa täytyisi kuvastua
-kaikki... käsissä murattiköynnöstä, josta hän punoo seppeltä...
-
-Veera oli puhuessaan lämmennyt ja riistänyt Elinankin mukaansa.
-
--- Mihin sitten tahtoisit minua, iloon vaiko suruun?
-
--- Molempiin? Tahtoisin niihin saman henkilön enkä tiedä ketään, jonka
-piirteet niin herkästi vaihtuisivat.
-
-Elina jäi miettimään. Asia häntä huvitti, hän oli jo unohtamaisillaan
-kaunansa rouva Peltosta kohtaan.
-
--- Täti, keskeytti hänet samassa pikku Akki, -- osaatko sinä leikkiä
-hevosta?
-
--- Osaanko minä? huudahti Elina, kiinnittäen silmänsä lapsen kasvoihin,
-jotka niin paljon muistuttivat rakastettua veljeä. -- Koetetaanpa!
-Haetaan suitset, kuka rupeaa hevoseksi?
-
--- Akki on hevonen!
-
-He hypähtivät molemmat ylös karhuntaljalta ja hetkisen kuluttua
-kiertelivät he huoneesta huoneeseen, varsinkin juosten ympäri
-ruokasalin pyöreän pöydän.
-
-Äkkiä heitti Elina käsistään ohjakset ja piiloutui oven taakse. Lapsi
-etsi ja etsi ja kun he vihdoin löysivät toisensa, huudahtivat molemmat
-ilosta.
-
--- Veera, virkkoi Elina äkkiä, pyyhkien otsaansa, -- anna sinä minulle
-tämä Akki! Sinullahan on niin monta lasta.
-
-Veera nauroi.
-
--- Niin todellakin, jatkoi Elina innostuneena ja veti pojan syliinsä.
--- Enhän minä yleensä lapsia kärsi, mutta sinusta minä pidän, lieneekö
-sitten siksi, että olet niin isäsi näköinen. Tulisitko sinä, Akki,
-tädin pojaksi?
-
--- Tulisin, jos täti aina leikkisi hevosta kanssani.
-
--- Leikkisin, leikkisin, tietysti joka päivä!
-
-Siihen ei lapsi vastannut mitään, vaan jäi miettiväisenä katselemaan
-eteensä. Elina ei voinut riistää silmiään hänen kasvoistaan. Valtaavina
-yrittivät jo muistot täyttää hänen mielensä, kun Veera äkkiä katkaisi
-hänen ajatustensa kulun:
-
--- Mutta Elina, sinä et vastannut kysymykseeni.
-
--- Mihin kysymykseen?... Niin tosiaan. Rupeaisinhan minä mielelläni
-modelliksesi, mutta minulla ei ole aikaa. Ja löydäthän sinä
-sopivampiakin.
-
-Veera silmäili häneen hetkisen melkein rukoilevasti.
-
--- Rakas Elina, virkkoi hän sitten, -- se ei ole sitä, ettei sinulla
-olisi aikaa, mutta sinä et tahdo. Ethän ole vuosikausiin käynyt
-luonani. Minä odotin, että sinä toki edes lasten tähden...
-
-Elinan kasvoihin oli äkkiä tullut kova, kankea ilme.
-
--- Pitäisihän sinun tietää, miksi minun nykyään on vaikea tulla ainoan
-veljeni vaimon ja lasten kotiin...
-
--- No mutta eikö sinun hyvä sydämesi nyt helly antamaan anteeksi, jos
-mielestäsi olisinkin rikkonut? Eikö nyt aika tasoita ja tuo unohdusta?
-
--- Toisille näkyy tuovan hyvinkin pian. Minä en, sen pahempi, kuulu
-niihin.
-
-Hetkisen katseli Veera surullisena ja neuvottomana eteensä. Hänen
-poskilleen oli noussut hehkua.
-
--- Ihmiset ovat niin erilaiset, kuiskasi hän sitten ja laski kätensä
-Elinan olkapäälle. -- Älkäät tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Minä
-olen niin monesti tahtonut sinulle selittää kaikki, mutta sinä et ole
-tahtonut kuunnella.
-
--- Enkä tahdo nytkään, sanoi Elina, ikäänkuin peläten kiusausta. --
-Mitä se siitä paranee! Tehtyä ei saa tekemättömäksi.
-
--- Mutta että edes ymmärtäisit. Anna minun nyt kerran puhua suoraan.
-Rakas Elina... ja Veera tarttui hänen käteensä, ikäänkuin estääkseen
-häntä nousemasta.
-
--- Katso, meitä naisia on kahta laatua: naisellisia, hyviä naisia,
-jotka, jos he joutuvat naimisiin, tekevät miehensä ja kotinsa
-onnelliseksi ja kasvattavat hyviä lapsia. Toisin sanoen: todellisia
-naisia, jotka täyttävät naisen todellisen tarkoituksen -- tai jolleivät
-joudu naimisiin, pyhittävät elämänsä jollekin hyvälle tarkoitukselle,
-tulevat sairaanhoitajattariksi tai elävät jonkun sukulaisen kodissa,
-nauttien sen perheonnesta ja kutoen sukkia sen lapsille. Tai
-epänaisellisia naisia: joko nerokkaita, kevyitä, tai suorastaan
-miesmäisiä naisia. Nuo nerokkaat, jos he pääsevät kehittymään, tulevat
-hyviksi taiteilijattariksi, kevyet elävät perhosten lailla, liehuvat
-huvista huviin, joutuvat joko huonoille teille tai naimisiin, mutta
-tulevat miltei joka tapauksessa itse onnettomiksi ja saattavat muita
-onnettomuuteen. Miesmäisistä naisista en tahdo puhua, sillä he ovat
-luonnottomia. Mihin luokkaan kukin kuulumme, sen tiedämme kai itse...
-
-Elina tuijotti kankeasti eteensä. Hän aavisti vaistomaisesti olevansa
-samaa mieltä Veeran kanssa, mutta sitä ei hän tahtonut myöntää.
-
--- Sinä ehkä tiedät, sanoi hän, koettaen lyödä koko keskustelun
-leikiksi, -- mutta minä kai kuulunen johonkin väliluokkaan, joka on
-sekoitus kaikista.
-
--- Et, et, et, sinulla on taiteilija veressä.
-
--- Kuulun siis toisin sanoen neroihin! Elina purskahti nauruun.
-
--- Sinusta olisi varmaankin tullut hyvä taiteilija.
-
-Hetkisen vaikenivat molemmat, sitten alkoi Veera taas:
-
--- Kuuntele minua vielä levollisesti. Kun minä jäin leskeksi, tuntui
-elämäni aivan toivottomalta...
-
--- Kuinka saatat puhua sillä tavalla! leimahti Elina. -- Jäiväthän
-sinulle lapset!
-
--- Niin, jos olisin ollut noita naisellisia, hyviä naisia, niin olisin
-tyytynyt siihen, mutta minä olin tottunut tuntemaan rinnallani miehen,
-joka täydensi vajavuuttani, jolta ammensin voimia ja vaikutuksia, sillä
-itsessäni olin itselleni riittämätön, puolikas. Etkö ymmärrä minua?
-
-Elina oli lyyhistynyt kokoon, hän istui kädet silmillä, huojuttaen
-ruumistaan edestakaisin.
-
--- Että sinä saatoit, että sinä saatoit! pääsi häneltä tukahdutettuna
-huudahduksena.
-
--- Etkö käsitä, että jäin kuin pursi tuuliajolle. Olisin tahtonut
-kuolla... Ja ensimmäisen toivottomuuden laimennuttua valtasi minut
-ääretön ikävä. Olisin antanut mitä tahansa, kun olisin saanut uskoa
-huoleni jollekin. Mutta kenen olisin saattanut tehdä uskotukseni?
-Naisellinen, hyvä nainen olisi korkeintaan voinut itkeä kanssani, mutta
-ei hän olisi minua ymmärtänyt. Minä turvauduin miehiin -- ja rakastuin.
-Alussa se minua kammotti, mutta sitten... niin, minä tottelin luonnon
-ääntä ja menin avioliittoon. Olen onnellinen, olen saanut itselleni
-toverin ja lapsillani on hyvä kasvattaja ja isä. Nyt tiedät kaikki.
-
-Veera vaikeni, odottaen että Elina jotakin sanoisi, mutta hän pysyi
-ääneti. Keskustelu oli hänelle ollut kiusallinen. Hetken aikana hän
-jo oli tuntenut jotakin myötätunnon tapaista, mutta kun Veera sitten
-oli selittänyt olevansa onnellinen, ja mennessään uuteen avioliittoon
-tahtoneensa tehdä Akselin lapsetkin onnellisiksi, kovettui hänen
-sydämensä ja pahat sanat pyörivät hänen huulillaan. Hän ei kuitenkaan
-saanut niitä lausutuiksi, sillä Veera katseli häntä kuin armoa anoen.
-Hän kääntyi hänestä pois, hän ei tahtonut katsoa kälyään silmiin.
-Silloin näki hän pikku Akin nukkuneen viereensä. Lapsi lepäsi pää
-karhun pehmeällä päällä, kutrit valuneina punottaville poskille.
-
--- Voi lasta, hän väsyi, virkkoi Veera. -- Tulimme koko matkan
-jalkaisin...
-
-Yhdessä nostivat he hänet mukavampaan asentoon ja Elina peitti hänet
-liinasella.
-
--- Oletko minua ymmärtänyt? kysyi Veera vihdoin.
-
--- Olen, vastasi Elina, -- enkä sinua enää tuomitse. Mutta surulliselta
-tuntuu ajatella, että ihmisluonto niin pian unohtaa.
-
--- Usko minua: se on meidän onnemme, sillä muuten emme saisi tehdä
-muuta kuin itkeä!
-
-He siirtyivät vähitellen muihin asioihin, juttelivat Arrakoskesta,
-Elinan tunneista ja oppilaista. Mutta erotessa oli heidän suhteensa
-suorempi ja hellempi ja hyvästi jättäessä syleilivät he toisiaan
-sydämellisesti.
-
--- Sinä tulet siis aivan varmaan? sanoi Veera vielä ovella.
-
--- Kiitos, kyllä.
-
--- Tervetuloa!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Elina ei vuosikausiin ollut käynyt Veeran luona. Kun Vuoriolaiset
-maaseutukaupungista, missä Yrjö pari vuotta oli ollut virkaatekevänä
-opettajana, muuttivat Helsinkiin, oli Veera jo mennyt uusiin naimisiin.
-Vain pojat Akki ja Olavi olivat jonkun kerran käyneet Elinaa
-tervehtimässä.
-
-Sykkivin sydämin astui hän tuttuun taloon, mutta paljon se oli
-muuttunut. Tuskin sitä olisi samaksi tuntenut.
-
-Veera otti hänet suurella sydämellisyydellä vastaan ja Akki karkasi
-jo eteisessä hänen kaulaansa. Salissa juosta sipsutteli Olavi, ensin
-hiukan ujostellen, mutta sitten hänkin kietoen kätensä tädin kaulaan.
-Se oli hento lapsi, silläkin oli kauniit piirteet, vaikkei läheskään
-niinkuin vanhemmalla veljellä. Tämä tuli enemmän äitiinsä. Elina ehti
-heti vaistomaisesti tuntea, että hän enemmän rakasti vanhempaa.
-
-Veera toi nyt sisään molemmat nuoremmat lapsensa, Siirin ja Elvin.
-Elinalta pääsi ehdottomasti huudahdus, kun hän veljenpojista käänsi
-katseensa pieniin Peltosiin.
-
--- Ei mutta, Veera, mitä terveitä, mitä suomalaisia olentoja.
-
-He olivat todella kuin itse suomalaisuus ja terveys. Lihavia,
-tanakoita, valkotukkaisia, sinisilmäisiä, tyyniä ja levollisia. Elina
-ei voinut kuin ihmetellä. Heissä ja vanhemmissa lapsissa ei ollut
-vähääkään yhtäläisyyttä. Muuten oli koti aistikkaasti sisustettu:
-seinät täynnä suomalaisten taiteilijain tauluja, paljon kasveja,
-huonekalut suomalaista kuosia ja kunniasijalla keskiseinällä riippui
-kantele.
-
-Ruokasali oli täydellinen suomalainen tupa: seinähirret peittämättömät,
-suuri avoin liesi, vanhanaikainen pohjalainen seinäkello, joka käydä
-raksutti, ja keskellä lattiaa maalaamaton puupöytä, tehty yhdestä
-ainoasta leveästä tukintyvestä.
-
--- Me saimme tuon pöydän suurella vaivalla, selitti Veera, -- Antin
-kotipuolelta. Nuo tuollaiset pöydät kulkevat oikeastaan perintönä
-suvusta sukuun. Nyt vien sinut pyhäkkööni.
-
-Atelieeri oli ruokasalin takana.
-
--- Täällä ei tosin vallitse erittäin "hyvä järjestys", selitti Veera
-hymyillen ja viittasi ympärilleen.
-
-Hän oli oikeassa. "Hyvä järjestys" sieltä kokonaan puuttui. Seinillä
-riippui ja nurkkiin oli asetettu joukko puolivalmiita tai vasta
-aloitettuja kankaita, lattialla oli staflioja ja muita telineitä,
-pöydillä ja tuoleilla talttoja, värilaatikkoja ja rääsyjä, jotka olivat
-tahritut väriin. Sen kankaan eteen, joka juuri oli tekeillä, pysähtyi
-Veera, valaisten sitä lampulla.
-
--- Se ei ole valmis, mutta ehkä siitä jo voi saada käsityksen.
-
-Taulu ei ollut suuri. Se kuvasi taiteilijan työpajaa. Keskellä lattiaa
-seisoivat modellit: kaunis nuori tyttö, jonka yläruumis oli alaston ja
-joka hampaittensa välissä piteli punaista ruusua, kädet vyötäisillä,
-kasvoilla huoleton hymy, ilkkuva katse suunnattuna toiseen modelliin,
-joka seisoi häntä vastapäätä: luuranko, hampaissaan piippu...
-
--- Aion antaa sille nimen "Virkaveljet", selitti Veera. -- Se tulee
-ehkä näyttelyyn.
-
--- Kuinka se on omituinen, sanoi Elina. -- Se tekee ehdottomasti
-vaikutuksen... Mutta Veera, puhkesi hän samassa puhumaan, kun Veera oli
-näytellyt hänelle sekä valmiita että puolivalmiita töitään, -- sinusta
-on tullut huomattava taiteilija ilman että maailma siitä mitään tietää.
-
--- Kyllä siitä tiedetään, vaikket sinä tiedä, kun et vuosikausiin ole
-käynyt meillä.
-
--- Mutta mikset koskaan ole pannut mitään näytteille?
-
--- En ole tuntenut minkäänlaista tarvetta. Opettajani Münchenissä
-kyllä kehoitti, mutta miksi sen oikeastaan olisin tehnyt?... Mikä
-minua enimmän ilahuttaa on, että lapsissani huomaan taipumuksia
-maalaustaiteeseen. Tehkööt he sen, mitä en minä ole voinut tehdä.
-Tahdotko nähdä!
-
-Veera vei Elinan matalan maalaustelineen ääreen huoneen kulmassa.
-
--- Tuon on Akki maalannut.
-
--- Akki! huudahti Elina ja sulki syliinsä pojan, joka ylpeänä seisoi
-kuvan vieressä.
-
-Taulu kuvasi punatulkkuja pihlajan oksalla.
-
--- Täti, se ei vielä ole luonnon mukaan, mutta pian minä saan ruveta
-maalaamaan oikein oikeita lintuja... Tahtooko täti nähdä värilaatikkoni
-ja pensselini?
-
-Elina seurasi sanatonna, voimatta riistää silmiään pojan viehättävistä
-kasvoista.
-
--- Täällähän me yhdessä maalailemme Akin kanssa, puheli Veera,
-siirrellen telineitä syrjään tehdäkseen tilaa. -- Sehän noissa
-lapsissa on niin suuri lohdutus, että saattaa toivoa heidän tekevän
-synnyinmaalle sen, mitä eivät vanhemmat ole voineet.
-
-Elina asteli kuin lumotussa linnassa. Veeran mieliala oli riistänyt
-hänet mukaansa. Tämä oli komea koti, sopusointuisa, kaunis koti,
-aivan toinen kuin muinoin hänen veljensä aikana. Siinä oli jotakin
-niin eheää, valoisaa, onnellista, alkaen sisustuksesta emäntään, joka
-kauniissa suomalaisessa puvussaan taloa johti.
-
--- Tämä suomalaisuus on kokonaan Antin ansio, puheli Veera taas. -- Hän
-on luonut kodin uudeksi, sillä hän on kasvattanut minut naiseksi...
-Alussa tuntui minusta mahdottomalta kotikielenä ruveta käyttämään
-suomea. Nyt olen tullut niin radikaaliksi, etten tuntisi olevani
-kotona, jollen käyttäisi suomalaista pukua. Tässä eheydessä on jotakin
-tavattoman suloista. Ainoa, joka vielä häiritsee, on nimeni, mutta sitä
-en sentään taida ruveta muuttamaan, lisäsi hän hymyillen.
-
-Tupaan he sitten istuutuivat juttelemaan. Takassa leimuilivat koivuiset
-halot, muuta valaistusta ei ollut. Tuontuostakin kohenteli Veera rovioa
-pitkällä hangolla.
-
-Isännän mukana tuli taloon kankea mieliala, vaikka jokainen teki
-parastaan sitä haihduttaakseen ja pysyäkseen iloisena. Hetken kuluttua
-lausui Elina jäähyväiset.
-
--- Ethän pahastu, sanoi hän vielä ovessa Veeralle, -- etten suostu
-pyyntöösi. Se on minulle itsellenikin vaikeaa, sillä tämän kaiken
-nähtyä olisi minun todellakin tehnyt mieli. Mutta ymmärräthän, etten
-ehdi, kun tuo ulkomaalainenkin nyt syö meillä päivällistä... Hän on
-kyllä vaatimaton, mutta kuitenkin...
-
--- Minun täytyy valitettavasti sinut ymmärtää, vastasi Veera hymyillen.
-
-He suutelivat toisiaan vielä kerran. Sitten läksi Elina.
-
-Hitaasti asteli hän kotia kohti. Oli tyyni, kylmä ilta. Lunta tosin ei
-vielä langennut, mutta maa oli roudassa ja pilvet riippuivat raskaina
-taivaanlaidassa.
-
-Hän elää ehyttä elämää, Veera, ehkä ehyempää kuin ennen. Ja kuitenkin
-elivät he Akselin kanssa näennäisesti mitä täydellisimmässä onnessa.
-Veera oli mieheensä niin kiintynyt, että hän miltei mustasukkaisen
-kiihkolla häntä vartioi. Ja vuoden hänen kuolemansa jälkeen on hän
-valmis lahjoittamaan hellyytensä yhtä eheänä toiselle.
-
-Miten se on mahdollista? Eikö hän sittenkään ehkä koskaan rakastanut
-Akselia? Tai voiko nainen rakastua kahdesti?
-
-Onko hänen uskollisuutensa pelkkä unelma? Voiko hän, kadottamatta
-kunnioitusta itseään kohtaan, olla ensi lemmelleen uskoton?
-
-Jos niin on, tekivät vanhat intialaiset viisaasti polttaessaan lesken
-hänen miesvainajansa roviolla!
-
-
-
-
-IV
-
-
-Elina Vuorio oli kahdeksan vuotta ollut naimisissa, ensi nuoruus oli jo
-jäänyt hänen taakseen, mutta vuodet eivät olleet häneen vaikuttaneet:
-Elina rouva näytti yhä vielä sangen nuorelta.
-
-Hänellä oli solakka vartalo, pienet kädet ja jalat, säännölliset
-kasvot. Matalaa otsaa kaarsi paksu ruskeahtava tukka, poskipäiden ja
-leuan kaarevuus oli siro, profiili voimakas, silmät siniset, milloin
-vaaleammat, milloin tummemmat, joskus miltei mustat. Ihonväri oli
-tavallisesti kalpea, mutta muuttui vilkastuessa helakaksi punaksi
-poskille ja huulille. Kunnas oli kerran sanonut hänen huulistaan, että
-ne toimittavat samaa virkaa kuin hevosella korvat: hänen huulillaan
-kuvastui jokainen hänen mielialansa pieninkin vivahdus. Niillä väreili
-nauraessa hyvä, lapsellinen ilme, niissä oli milloin katkeruutta,
-milloin ilkeää ivaa, ylenkatsetta, sääliä, iloa, tuskaa. Löytyy
-kasvoja, jotka ovat kauniit, mutta jotka pian unohtuvat. Elinan
-kasvot painuivat mieleen niine ilmeineen, joita ne kulloinkin olivat
-tulkinneet.
-
-Tuttavat olivat vakuutetut, että Elina rouva näyttelijättärenä olisi
-onnistunut aika hyvin, tai että hänestä pianotaiteilijattarena olisi
-tullut jotakin harvinaista. Hänestä ei kuitenkaan ollut tullut
-kumpaakaan, hän oli jäänyt miehensä vaimoksi. Joskus muistutettiin,
-että Elina rouva saattaisi olla vähemmän turhamainen -- aina hän
-esiintyy uusissa puvuissa ja valitsee itsepintaisesti valkeita ja
-mustia värejä, jota ei saata leimata muuksi kuin haluksi herättää
-huomiota. Mutta samassa selitettiin toiselta taholta, että toki
-jokaisella on lupa pitää oma makunsa ja että Elina rouva pukeutuu
-kauniisti aivan erityisistä -- isänmaallisista syistä --: hänen
-periaatteensa mukaan pitäisi suomalaisen intelligensin yleensä pukeutua
-aistikkaasti. Saatetaan muistuttaa, että ulkonaiset asiat ovat turhat,
-mutta tunnustetaan silti, että ulkonaisuus ja sisäisyys sittenkin
-täydentävät toisiaan ja että niiden tulee pyrkiä sopusuhtaisuuteen.
-Siisti puku antaa varmuutta ja herättää kunnioitusta.
-
--- No mutta tuo etevä rouvahan kuuluu olevan hyvä perheenemäntäkin?
-saattoi joku kysyä, joka ei vielä tuntenut Elina rouvaa kuin nimeltä.
-
--- On erinomainen.
-
--- Mutta kovin kehuvat koketiksi. Sanovat talossa myötäänsä kulkevan
-nuoria herroja, jotka häntä liehittelevät.
-
--- Siinä suhteessa ei todellakaan voi Elinaa puolustaa. Hän on herrojen
-seurassa liian vapaa. Mutta hän selittää asian sillä tavalla, että
-hän naituna naisena saattaa esiintyä kuinka tahtoo. Hän on muka
-"palovakuutettu", hänellä ei ole mitään vaaraa.
-
--- Mutta mitä hänen miehensä sanoo?
-
--- Hän ei koskaan kiellä Elinalta mitään. Hän luottaa häneen
-täydellisesti.
-
--- He rakastavat toisiaan?
-
--- Kovasti.
-
--- Onko heillä lapsia?
-
--- Ei ole. Siinä suhteessa Elina kyllä on hiukan luonnoton: hän kiittää
-Jumalaa siitä, ettei hänellä ole lapsia.
-
-Rouvat pudistelivat päätään ja hymyilivät surumielisesti.
-
--- Hän arvelee, että niistä olisi vaivaa ja siinä hän epäilemättä on
-oikeassa.
-
--- Mutta ei niitä silti antaisi pois!
-
-Saattaa syntyä hetken hiljaisuus.
-
--- Mutta miksei hän käy yhdistyksessä?
-
--- Väittää ettei hänellä ole aikaa. Eikä hän pidä suurista seuroista.
-Meitä on muutamia rouvia, jotka tuontuostakin kokoonnumme lukemaan ja
-juttelemaan, lisäsi se rouva, joka sillä hetkellä puhui, salavihkaa
-iloissaan siitä, että heitä oli niin muutamia ja että juuri hän kuului
-tuohon suljettuun seuraan, johon ei toinen kuulunut.
-
--- Teillä on hauskaa?
-
--- Äärettömän hauskaa.
-
--- Mutta itsekästä on sulkeutua noin erilleen yhdistyksestä, joka
-sentään on syntynyt hyväntekevää tarkoitusta varten, varsinkin jos
-ihmisellä on kykyä, niinkuin rouva Vuoriolla.
-
--- Mutta meidän pieni seuramme ompelee köyhien hyväksi. Ja me
-keskustelemme aina hyödyllisistä asioista, emme panettele toisia emmekä
-juorua... Usein Elina soittaa ja lukee meille jotakin ääneen. Kuinka
-hyvin hän lukee, kuulisit vain. Kyllä hän on lahjakas nainen!
-
-Niin juttelivat hänen tuttavansa ja ystävättärensä, luullen tuntevansa
-hänet perinpohjin. Tosin eivät he useinkaan olleet tilaisuudessa
-seurustelemaan hänen kanssaan, sillä Vuoriolaiset asuivat kaukana ja
-Elina kävi harvoin vieraissa. Jos häntä taas kotoa haki, niin hän usein
-oli poissa ja jos telefonoi, niin ei saanut vastausta. Palvelustyttö
-ilmoitti tavallisesti vieraalle, joka oli tullut Elinaa tervehtimään,
-että hän on mennyt kävelemään.
-
--- Mutta ehkä odottaisin, jos hän pian tulisi kotiin, saattoi vieras
-ehdottaa.
-
--- Jaa, sitä minä en voi sanoa, taitaa vain viipyä pitemmältäkin.
-
--- Mutta lepään ainakin hiukan, tänne kun on niin pitkä matka.
-
-Vieras astui saliin ja silmäili hetkisen jotakin kuvateosta pöydällä,
-katsahti sitten nuotteihin, jotka olivat avoimina telineillään
--- tietysti joku Beethovenin sonaatti --, huomasi sitten, ettei
-kannattanut odottaa ja läksi. Mutta todellinen asiain tila oli seuraava:
-
-Elina oli Yrjön mentyä järjestellyt kirjahyllyään ja saanut käsiinsä
-"Shakespearen draamoja". Ja niitä hän oli ruvennut selailemaan, ensin
-lukien hiljaa, mutta sitten ääneen. Hän oli innostunut Kleopatran
-osaan, jonka jo tunsi miltei ulkoa, hän kärsi juuri kuningattaren
-mustasukkaisuuden tuskia, kun -- kello eteisessä soi.
-
-Se herätti hänet kuin toiseen maailmaan, hän pelästyi ensi hetkessä
-niin ettei ymmärtänyt, mitä tehdä. Seuraavassa hän käsitti: tulee
-vieraita! Kirja levällään juoksi hän kyökkiin, näki palvelustytön
-pyyhkivän käsiään mennäkseen avaamaan ja kuiskasi hänelle kiihkeästi:
-"Mari, Mari, minä en ole kotona! En voi... Mari ymmärtää, en ole sillä
-mielellä... En voi olla kotona!" Mari ymmärsi, hän oli palvellut
-Vuoriolla monta vuotta. Ja kuunnellessaan vieraan ja Marin keskustelua,
-painautui rouva kyökin kaukaisimpaan nurkkaan, sulki silmänsä ja
-peitti kirjalla kasvonsa, jotka olivat polttavassa punassa. Hän häpesi
-niin sanomattomasti ja katui kaikesta sydämestään, mutta ei kehdannut
-mennä peräyttämäänkään sanojaan ja tunnustamaan valehdelleensa. Kun
-Mari palasi kyökkiin ilmoittamaan, että vieras salissa odottaa rouvan
-kotiintuloa, niin Elina jo päätti noutaa päällysvaatteensa ja kiirehtiä
-ulos kyökin tietä, sitten tullakseen takaisin kadun puolelta. Mutta
-hänen olisi silloin pitänyt astua aivan salin ikkunoiden alatse! Ei
-siis ollut muuta neuvoa kuin odottaa siinä kiltisti. Kun vieras sitten
-vihdoin oli lähtenyt, hiipi Elina saliin, hiljaa kuin rikoksellinen.
-Ei hän enää voinut jatkaa lukemistaan, sillä mieliala oli mennyt.
-Sen rangaistuksen hän hyvin ansaitsi. Kunhan hän edes nyt olisi
-viisastunut, kunhan tämä olisi viimeinen kerta!
-
-Sillä sellaista oli sattunut monasti, vaikk'ei kukaan sitä aavistanut.
-
-Eräänä päivänä oli joku Elinan ystävättäristä saanut vihiä hänen
-Shakespeare-innostuksestaan ja pian liikkui kaupungilla huhu, että
-Elina Vuorio aikoo antautua teatteriin... Toiselta puolen pidettiin
-luonnollisena, että hänen taipumuksensa pyrkivät oikeuksiinsa, toiselta
-puolen ihmeteltiin, että hän, joka elää niin onnellisessa avioliitossa,
-ajattelee sellaisia, ja että mies sen sallii... Joku luuli tietävänsä,
-että Elina tekee tämänkin pelkästä isänmaallisuudesta, hän on aina
-valittanut, että niin harvat sivistyneet antautuvat teatteriin... Mutta
-juuri kun kysymystä pohdittiin tuttavien kesken ja kun joku jo oli
-yrittänyt soittaa Vuoriolle kysyäkseen, paljonko huhussa oli perää,
-luettiin sanomalehdissä ensi sivulla, lihavasti painettu ilmoitus:
-"opetusta suomen-, ranskan- ja saksankielessä antaa rouva Elina
-Vuorio", jne. Hyvänen aika sitä naista, kaikkeen se ehtii ja kaikkia
-se keksii! Teatterijuttu oli siis ollut tuulesta temmattu huhu! Mutta
-miksei hän ruvennut antamaan soittotunteja? Olisi toki luullut, että se
-ala oli häntä lähempänä.
-
-Elina itse oli lukenut ilmoituksen mielessään miltei sankarittaren
-tunteet. Sillä hänen oli pitänyt perinpohjin voittaa itsensä, ennenkuin
-sai vastenmielisyytensä kaikkea pedagogintointa vastaan lannistetuksi.
-
-Viikon kuluttua tiesi koko tuttavapiiri ja sen tuttavapiiri, että
-Elina Vuoriolla oli kymmenen oppilasta, ja niihin liittyi pian eräs
-"ulkomaalainen". Kukaan ei siis voinut ihmetellä, että hän yhä
-harvemmin näyttäytyi tuttaviensa parissa. Hänellä oli aina kiire ja kun
-häneltä kysyttiin, miten hän jaksoi ja eikö työ häntä rasittanut, niin
-hän nauraen vastasi:
-
--- Ei vähääkään, ainakaan tähän asti. Olen oikein tyytyväinen, on niin
-hauska, kun on vakinaista työtä.
-
-Hän sitä itsekin ihmetteli, mutta opettaminen oli oikein hauskaa. Sinä
-päivänä, jolloin hänellä oli yksi ainoa tunti, hän oikein ikävöi tätä
-tuntia. Mutta sen hän antoikin Dargikselle, ja Dargista olisi kuka
-tahansa ilokseen opettanut, niin intresantti ihminen hän oli ja niin
-hauskaa oli jutella hänen kanssaan. Parin viikon kuluttua puhui hän jo
-suomea, käyttäen saksaa ainoastaan poikkeustiloissa.
-
-Hän oli täydellisesti kotiutunut Vuoriolassa, tunsi joka komeron
-talossa ja tuli joskus Yrjön kanssa kyökkiin katsomaan, mitä
-tarjottaisiin päivälliseksi. Usein Elina heiltä kysyi, mitä ruokaa he
-huomiseksi tahtovat, mutta siinä suhteessa syntyi tavallisesti eri
-mieliä ja Elina oli nauraa kuollakseen, kun herrat tästä tärkeästä
-asiasta väittelivät.
-
-Sunnuntaisin tekivät he kaikki kolme pitkiä kävelyretkiä kaupungin
-ulkopuolelle. Vitold johti retkikuntaa kartan avulla, sillä vaikka
-olivatkin helsinkiläisiä, eivät Yrjö ja Elina tunteneet seutuja.
-
-Kerrankin olivat he astelleet kaukana Alppilan takana, kulkeneet
-metsäisiä polkuja ja saapuneet korkeimmalle huipulle, josta näkyi koko
-kaupunki. Siihen he sanattomina olivat seisahtuneet. Aurinko laski
-ja taivaalle jäi veripunainen pilviryhmä, jonka hohde punaili meren
-lahtia, alastonta metsää, kallioita ja kaupunkia.
-
--- Miksi Elina rouva on niin kalpea? huomautti Vitold äkkiä.
-
--- Sinua palelee? kysyi Yrjö huolestuneena ja kietoi käsivartensa
-vaimonsa ympärille.
-
-Mutta ennenkuin Elina oli ehtinyt vastatakaan, oli Dargis riisunut
-päällystakin yltään, päättäväisesti tarttunut Elinan käteen ja
-tuupannut sen hihasta sisään.
-
--- Hyvänen aika, ettehän te päällystakitta voi tulla toimeen
-iltakylmässä... Vielä vilustutte ja kuolette ja minusta tulee teidän
-murhaajanne...
-
-Dargis nauroi:
-
--- Rauhoittukaa, rauhoittukaa! Voin lohduttaa teitä sillä tiedolla,
-että minä monta kertaa luistinjäällä olen pudonnut avantoon, tai on
-jää murtunut allani ja päästyäni ylös olen jatkanut matkaani samoissa
-märissä vaatteissa, tulematta kipeäksi.
-
-Vasta kun he hyvän aikaa olivat hypelleet kiveltä kivelle ja Elinan
-poskille oli noussut heleä puna, suostui hän ottamaan takaisin
-takkinsa. Sillä kertaa eivät he olleetkaan löytää kotiin. He
-sotkeutuivat notkojen väliin, kiipeilivät ylös kallioseiniä ja
-joutuivat äkkiä sellaiselle harjulle, etteivät päässeetkään eteenpäin.
-Ei ollut muuta neuvoa kuin palata takaisin kaupunkiin samaa tietä kuin
-oli tultu.
-
-Elina nautti äärettömästi noista yhteisistä retkistä. Kun he joskus
-kahden Yrjön kanssa olivat olleet pitemmillä kävelyillä, niin hän aina
-oli pelännyt, milloin juopuneita, milloin vihaisia koiria, milloin
-mitäkin hullutuksia, mutta Dargiksen seurassa oli niin turvallista. Hän
-piti huolta heistä molemmista.
-
-Dargis oli voittanut kaikkien helsinkiläisten sydämet. Kilvan häntä
-kutsuttiin perheisiin, milloin päivällisille, milloin illanviettoihin.
-Ainoa joka ei hänestä pitänyt, oli Kunnas, Vuoriolaisten vanha ystävä.
-
--- En kärsi ihmisiä, joita kaikki liehakoivat, selitti hän
-harmistuneena Elinalle. -- Teillekään ei enää koskaan voi tulla, jollei
-hän jo ennestään ole siellä.
-
--- Niinkuin ei meillä olisi tilaa teille molemmille, nauroi Eina,
-jota Kunnaksen närkästys huvitti. -- Eihän Dargis koskaan tule meille
-ennenkuin kello kaksi, jolloin meillä on tunti.
-
--- Sitä ennen on myöskin tunti.
-
--- Tietysti, sillä silloin tulevat muut oppilaani...
-
--- No niin, siinähän se on: aina on tunti ja kun ei ole, niin on
-ulkomaalainen teillä.
-
-Kunnas oleskeli maalla Helsingin likeisyydessä, mutta kävi pari kertaa
-viikossa kaupungissa. Vuoriolle ei hän enää tullut ilman erityistä
-kutsua. Ja koska hänen tavallisesti piti lähteä iltajunalla, niin
-oli päivällisaika ainoa, jolloin häntä saattoi pyytää. Ja silloin
-oli Dargiskin Vuoriolla. Kunnas esiintyi hänen seurassaan tavattoman
-kohteliaana, mutta hänen käytöksessään oli jotakin väkinäistä ja
-pidätettyä.
-
-Hauskaa oli Elinasta nähdä nuo kolme yhdessä: Yrjön kirkassilmäisenä,
-hyvänä, hiukan hajamielisenä ja oppineena, Kaarlen kohteliaana,
-vilkkaana, viikset hyvin hoidettuina, yllään puku joka oli uusinta
-muotia, ja Dargiksen tyynenä, rotevana, päätä pitempänä noita muita,
-silmissä omituinen verhottu loisto.
-
--- Mitä sinulla oikeastaan on häntä vastaan? kysyi Elina Kaarlelta,
-joskus heidän jäätyään kahdenkesken.
-
--- Johan olen sanonut, etten kärsi ihmisiä, joita kaikki liehakoivat.
-Minä pidän enimmän sellaisista, joista eivät muut pidä.
-
--- Mutta pidäthän toki Yrjöstä ja minusta, vaikka meistä muutkin
-pitävät.
-
--- Te olette silti -- ainakin sinä -- ihmisiä, joita ei ymmärretä,
-sillä jos ymmärrettäisiin, niin ei pidettäisi.
-
--- Kiitoksia kohteliaisuudesta. No mutta entä Yrjö, eikö häntäkään
-ymmärretä?
-
--- Yrjöstä en tahdo puhua, hän on hyvä lapsi, hänestä täytyy kaikkien
-pitää.
-
--- Mutta minä tahtoisin tietää, millä Dargiksen oikeastaan on
-onnistunut raivostuttaa sinut, hyväluontoisen ja kiltin miehen. Sillä
-sano mitä tahansa: tekosyyn sinä tässä tuot esille... Vai olisiko hän
-ehkä iskenyt silmänsä johonkin sinun mielitiettyysi?
-
--- On kyllä, eikä yhteen vaan useampaankin.
-
--- No nyt minä ymmärrän! huudahti Elina, -- sehän on päivänselvää,
-ettet voi kärsiä sellaista miestä, joka sinulle on niin perin
-vaarallinen.
-
-Kunnas loi häneen pitkän katseen.
-
--- Varo, ettei hän käy itsellesi vaaralliseksi!
-
--- Mitä tarkoitat? Minulle vaaralliseksi, minulle, naiselle, joka olen
-naimisissa miehen kanssa, jota rakastan? Tarkoitatko että rakastuisin?
-Silloinhan hän olisi vaarallinen ei yksin Helsingin nuorille tytöille,
-vaan kaikille Helsingin rouville ja luonnollisesti myöskin heidän
-miehilleen. Siis tuollainen suuri yleinen vihollinen, niinkuin
-ruttotauti ja muut maanvaivat, lohikäärme, jolla on kymmenen päätä...
-
-Ja Elina purskahti suureen nauruun, hän nauroi niin että kyyneleet
-tulivat silmiin. Mutta Kunnas silmäili totisena eteensä.
-
-
-
-
-V
-
-
-Helsinkiläisellä, jos hän tahtoo pysyä kelpo kansalaisena, on paljon
-velvollisuuksia. Hänen täytyy vuokrata asemansa mukainen asunto
-ja esiintyä puvussa, joka on suomalaisen intelligenssin edustajan
-arvoinen, hänen täytyy kuulua viiteen, kuuteen yhdistykseen, ostaa
-ja lukea uusi suomalainen kirjallisuus, nähdä jokainen premieeri
-teatterissa, käydä konserteissa, kansallisissa iltamissa ja
-arpajaisissa, syödä ja juoda etevien suomalaisten kunniaksi, kun
-he viettävät merkkipäiviään, ja juhlia ulkomaalaisia suuruuksia,
-kun he käynnillään kunnioittavat Suomea. Sitäpaitsi seurata
-maailmankirjallisuutta.
-
-Nämä velvollisuudet ovat sangen mieluisat sille, jolla on vastaavat
-tulot, mutta kun on velkoja eikä tuloja ja kuitenkin pitäisi ja
-tahtoisi seurata hyvän kansalaisen sisäistä ääntä...?
-
-Helsinkiin oli hiljan saapunut kuuluisa ulkomaalainen ja useat
-kaupunkilaiset olivat päättäneet hänen kunniakseen toimeenpanna
-"yksinkertaisen illanvieton". Kello puoli kahdeksan oli määrä kokoontua
-Kämppiin.
-
-Kunnas tuli säntilleen kello seitsemän noutamaan Yrjöä.
-
-Elina ilmoitti hänelle jo ovessa, ettei Yrjö ole terve.
-
--- Mikä sinua vaivaa? huomautti Kaarle astuessaan Yrjön työhuoneeseen.
--- Näytätpä sangen hyvinvoivalta.
-
--- On tässä niin kivistänyt päätäni...
-
--- Niin, ehätti Elina sanomaan, -- ei Yrjö ole terve, hänen täytyy
-säästää voimiaan. Väitöskirja ja...
-
--- Olkaamme järkevät! virkkoi Yrjö, nousten sohvalta, jolla oli ollut
-pitkänään. -- Katso, Elinaiseni, enhän kuitenkaan nyt jaksaisi tehdä
-työtä...
-
--- Mutta lepäisit!
-
--- No, ei häntä siellä rasiteta, puuttui Kunnas nauraen puheeseen. --
-Sinä häntä täällä niin hemmottelet, ettei hän kohta olekaan mies, vaan
-nainen. Jos minä oikein ymmärrän Elina rouvan, niin on se pieni itsekäs
-ikävä joka uhkaa. Mutta sellaisiin pitää vaimon toki aikoinaan tottua.
-Olettehan te nyt jo olleet vuosikausia naimisissa! Ja tiedätkö, Elina
-rouva, meillä suomalaisilla on velvollisuuksia, jos mielimme saada
-maamme tunnetuksi ulkomailla.
-
--- Mutta ensimmäinen velvollisuus on toki hankkia varma taloudellinen
-asema, jotta pääsee elämästä toisten kustannuksella...
-
--- Soh, siihenkö sitä taas tultiin! Se nainen, se nainen, se kuultaa
-läpi kaikkialla. Se tekee kärpäsestä hevosen. Niinkuin tämä nyt veisi
-niin paljon!
-
--- Parikymmentä markkaa vähintään, sitäpaitsi koko illan. Ja näitä
-"yksinkertaisia illanviettoja" on viime aikoina ollut yhtämittaa. Eihän
-Yrjö ole viettänyt iltaa kahden minun kanssani pitkiin aikoihin...
-
--- Mutta minä tulen aikaiseen kotiin.
-
--- Älä mene, kun minä pyydän. Jos rakastat minua, niin jää kotiin. Olen
-tänään niin levoton. Tuntuu siltä kuin jotakin tapahtuisi.
-
--- Niinhän sinusta aina tuntuu, kun olen menossa kaupungille, sanoi
-Yrjö hymyillen ja veti Elinan polvelleen.
-
--- Mutta kello on pian puoli kahdeksan, huomautti Kunnas, -- ja
-isäntien pitää toki olla paikalla ennenkuin vieras saapuu.
-
--- Tulen, tulen paikalla, sanoi Yrjö, -- heitän vain toisen takin
-ylleni. Kas ettei Dargis vielä ole tullut.
-
--- Tuleeko hänkin? sanoi Kunnas.
-
-Elina ei vastannut mitään. Hän seisoi keskellä lattiaa, jäykästi
-tuijottaen eteensä. Kunnas katseli häntä nauruaan pidätellen.
-
--- Ole järkevä, Elina rouva, virkkoi hän puoleksi nuhdellen,
-puoleksi lohduttaen. -- Pitäähän naisen tällaiseen tottua. Jos minä
-olisin naimisissa, niin kyllä kasvattaisin eukkoni niin, ettei hän
-hiiskahtaisi, vaikka joka aamu tulisin kotiin kello kuusi.
-
--- Ja vaikka silloin ehkä olisit aivan päihtyneenä, koetti Elina laskea
-leikkiä. -- Mutta tiedä, etten minä viettäisi hetkeäkään sellaisen
-miehen talossa.
-
--- Voit puhua, kun olet saanut niin hyvän miehen kuin Yrjö on. Mutta
-juuri tuntien hänen mallikelpoisuutensa, pitäisi sinun antaa hänen olla
-vapaudessaan, eikä ahdistaa häntä. Ymmärräthän sinä, ettei mies voi
-istua kotiin kahlehdittuna kuin vanha erakko.
-
-Elina asteli edestakaisin lattialla, hermostuneesti hypistellen
-nenäliinaansa. Yrjön palatessa huoneeseen, jäi hän rukoellen häneen
-katsomaan.
-
--- Sinä olet hermostunut, Elinaiseni, virkkoi Yrjö hellästi. -- Mutta,
-lisäsi hän samassa veitikkamaisesti ja nyökäytti salaperäisesti
-päätään, -- sinä et tiedä, minkä odottamattoman ilon sinulle valmistan.
-Minä teen sinut vielä aivan terveeksi... Mutta kuulehan, minulla ei ole
-kuin viisikymmentä penniä, etköhän sinä kohtuullista prosenttia vastaan
-lainaisi minulle pariakymmentä markkaa?
-
-Hän levitti kukkaronsa Elinan eteen ja purskahti huolettomaan nauruun.
-
-Elina puri huulensa kokoon ja jännitti kaikki voimansa pysyäkseen
-levollisena. Hän otti taskusta kukkaronsa ja ojensi sen Yrjölle, mutta
-ei puhunut sanaakaan.
-
--- Kiitos, sanoi Yrjö, -- emme enää huoli odottaa, vaan tulkoon Dargis
-perässä. Ja älä nyt ole levoton, oma Elinaiseni, vaan mene kiltisti
-nukkumaan. Koetan tulla kotiin jo kello kaksitoista.
-
-Elina ei vastannut, hänen täytyi koota koko tahtonsa estääkseen
-kyyneliä tulemasta silmiin. Mutta kun ovi oli lisahtanut lukkoon
-heidän jälkeensä ja heidän äänensä olivat lakanneet kuulumasta,
-silloin raukesi koko hänen mielenmalttinsa, hän kaatui pitkäkseen
-salin lattialle ja purskahti itkuun. Hän itki hurjasti, toivottomasti,
-näkemättä edessään minkäänlaista valon kipinää. Pitkien aikojen
-mielikarvaudet purkautuivat kyyneltulvaksi, hän väänteli käsiään, itki
-rajusti, muistamatta ja lopulta ajattelematta mitään, kunnes vain
-hermot takoivat, korvissa suhisi ja pää kävi niin raskaaksi, että
-tuntui mahdottomalta sitä korottaa. Eikä hän tietänyt, miten kauan jo
-oli siinä itkenyt, kun hän äkkiä kuuli nimeään mainittavan.
-
-Hän kääntyi ja avasi silmänsä.
-
-Dargis seisoi hänen edessään.
-
--- Elina rouva, mikä teidän on?
-
-Elina peitti kasvot käsillään, Dargis irroitti ne hiljaa, koetti
-nostaa häntä ylös ja vei hänen kätensä huulilleen. Elina sävähti äkkiä
-seisoalleen, oli kuin hänen suonensa olisivat täyttyneet tulella.
-
--- Mitä te itkette? toisti Dargis hiljaa.
-
--- Huoliani, joita en enää jaksa kantaa.
-
-Ja taas hän purskahti itkuun.
-
-Dargis tuki häntä, pidellen kiinni hänen molemmista käsistään ja
-tuijottaen hänen kasvoihinsa, joiden väreet vavahtelivat.
-
-Dargiksenkin rinnassa oli alkanut aaltoilla ja myrskytä.
-
-Oliko kevät palannut, oliko tullut takaisin hänen ensi nuoruutensa ja
-sen ylenpalttinen voima? Rinta oli vuosikausia ollut jäässä, hän oli
-luullut sen jäätyneen pohjaa myöten, hän oli ajatellut kivettyneensä
-tunnottomaksi. Ja nyt äkkiä olivat veret kuumenneet, jänteet
-jännistyneet, joka solussa alkanut pulputa elämä!
-
-Tunne valtasi hänet mahtavana riemuna, niinkuin kevätmyrsky, joka
-yhdellä iskulla luo järvestä jäät, kun aurinko on saanut paistaa niihin.
-
-Ja niinkuin järvenpinta pitkän talven jäljeltä katselee aurinkoa,
-niin katseli Dargis nyt naista, joka paistavana kuin päivä seisoi
-hänen edessään. Siinä oli nyt hänen silmiensä alla vastaus kaikkiin
-kysymyksiin, selitys kaikkiin ongelmoihin, viihdytys kaikista tuskista.
-Hän oli sitä etsinyt vuosikausia, hän oli, löytämättä, ajanut sitä
-takaa maailman ääristä, hän oli vihdoin luullut, ettei hän sitä mistään
-saa.
-
--- Miksi minä olen niin onneton, miksi olen niin yksin? pääsi Elinalta
-tuskallisena huudahduksena.
-
-Hän piteli kovasti kiinni Dargiksen kädestä, ikäänkuin peläten
-kaatuvansa, jos sen päästäisi. Kun hän vihdoin korotti silmänsä
-ja kohtasi nuo toiset silmät, jotka kuin meren syvyytenä häneen
-katselivat, niin alkoi tuskallinen ilme hänen kasvoiltaan kadota ja
-kyyneleet lakkasivat vuotamasta. Koko hänen muotonsa suli hymyksi ja
-kuiskaten hän virkkoi:
-
--- Ettekö lähdekään pois, vaan jäätte tänne?
-
--- Jään, kuiskasi Dargis ja hänen äänensä vapisi.
-
-Elina tuijotti hänen silmiinsä, jäsentä liikahtamatta. Kaikki hänen
-ajatuksensa katkesivat, koko hänen tuskansa haihtui. Ikäänkuin muuri
-asettui menneisyyden eteen, hän ei muistanut mitään. Oli kuin hän sinä
-hetkenä olisi syntynyt maailmaan alkamaan elämää. Ja elämän herätessä
-versoi hänen rintaansa kuin kevät puhkeavine puineen, tuoksuvine
-nurmineen. Hän oli ikäänkuin jossakin korkealla, läpikuultavassa
-ilmassa, itse valoisana, läpikuultavana olentona. Ja kun hän liikahti,
-tunsi hän astelevansa kevyesti kuin pilven laitaa pitkin. Hän katseli
-mieheen kuin ihmeeseen, josta hänellä ei ole ollut aavistusta ja joka
-ensi kerran ilmestyy hänen eteensä. Kuinka hän oli kaunis! Mikä tukka,
-mikä otsa, mikä poski! Ja silmät, silmät!
-
--- Vitold Dargis! lausui Elina hiljaa ja laski kätensä hänen
-päälaelleen.
-
-Mutta silloin särkyi sulku, jota mies vaistomaisesti oli rakentanut.
-Hän nousi niin peloittavan suureksi ja ihanaksi, katseli häneen
-katseella, joka poltti ja nosti hänet käsivarsilleen ikäänkuin hän
-olisi ollut höyhen.
-
-Silloin Elina heräsi, hänen ajatuksensa palasi, lumous katosi,
-nykyisyys ja menneisyys astuivat hänen eteensä räikeän alastomina: hän
-oli miehensä kodissa, vieraan miehen sylissä! Voimanponnistuksella
-riuhtaisi hän itsensä irti ja pakeni huoneen toiseen päähän ikäänkuin
-pelastusta hakien.
-
-Järkikin oli palannut, kaikki oli hänelle äkkiä selvennyt, mutta
-aika tuntui astelevan merkillisen pitkin askelin: hän eli hetkessä
-kokonaisia vuosia. Mitä... mitä tämä merkitsikään?
-
-Hänen täytyi kädellään sipaista otsaansa, käsivarttaan, sillä hän ei
-tuntenut omaa itseään. Varmaankin, olivat hänen kasvonsa vanhentuneet
-ja hiukset käyneet harmaiksi... Tai ehkä hän oli hyvin nuori, nuorempi
--- ja myöskin kauniimpi -- kuin koskaan ennen...
-
--- Elina rouva, virkkoi Dargis, -- tulkaa tänne.
-
-Elina pelkäsi eikä liikahtanut paikalta. Hänellä oli se vaistomainen
-tunne, että jos hän menee, niin tapahtuu jotakin kauheaa. Seuraavassa
-hetkessä tarttui kuitenkin Dargis voimakkaasti hänen ranteeseensa,
-ja tahdottomana seurasi hän häntä ja istui sohvaan hänen viereensä.
-Hän oli ikäänkuin lamauksissa, hän ei voinut tehdä itselleen tiliä
-menettelystään ja samalla hän selvästi tunsi rinnassaan omituista
-tuskaa. Vihdoin uskalsi hän katsoa ylös ja kun hän oli nähnyt Dargiksen
-loistavat silmät ja kasvot, joissa vielä kuvastui kova taistelu ja
-mielenliikutus, laskeutui hänen rintaansa rauha. Tuntui siltä että hän
-voi viettää siinä koko elämänsä ajan, kaipaamatta mitään, ikävöimättä
-mihinkään, kunhan vain saa katsella tuota suurta, luisevaa kättä, joka
-on hänen kätensä ympärillä.
-
-Mutta äkkiä kävi hän taas levottomaksi ja kysymys, joka oli syntynyt
-ikäänkuin hänen aavistustaan vastustamaan, puhkesi esiin hänen
-huuliltaan.
-
--- Voiko, virkkoi hän kiihkeästi, -- nainen rakastaa kahdesti? Voiko
-esimerkiksi leski miehensä kuoleman jälkeen mennä uusiin naimisiin, jos
-hän on rakastanut miestään?
-
-Hän tunsi kuinka koura hänen ranteensa ympärillä vavahti.
-
--- Voi! vastasi Dargis hiljaa.
-
--- Mutta voiko mies sitten rakastaa naista, joka jo on kuulunut
-toiselle? puhui Elina yhä kiihtyneemmällä äänellä.
-
--- Voi!
-
--- Ei, ei, ei! Se ei ole mahdollista! Ihminen ei voi olla todelliselle
-rakkaudelleen uskoton eikä mies rakastua naiseen, joka on ollut
-naimisissa. Sellaisen avioliiton solmii joko kyllästyminen yksinoloon,
-jonkinlainen mieto ystävyys tai ulkonaiset edut.
-
--- Ei, sanoi Dargis, -- ihmissydän ei kysy sellaisia, kun hetki tulee...
-
--- Mutta se on kauheaa, keskeytti hänet Elina, -- sitä vastaan pitäisi
-kynsin kourin taistella.
-
-Dargis painoi käden otsalleen ja puri kokoon huulensa.
-
--- Olen aivan samaa mieltä, sanoi hän vihdoin, -- mutta kaikkia
-teorioja ei käytännössä voi toteuttaa. Rakkaus ei tottele mitään
-lakeja, se tulee kuin varas yöllä.
-
--- Niinkö luulette? kysyi Elina tavuja venytellen ja jäi häneen
-tuijottamaan.
-
-Äkkiä hän nousi, ojentui suoraksi, asettui Dargiksen eteen, tarttui
-hänen käsiinsä ja ravisti niitä ikäänkuin herättääkseen häntä unesta.
-
--- Kuka te olette, mitä te olette? kirkaisi hän. -- Sanokaa, sanokaa!
-
-Mutta silloin mies taas nousi, likeni, levitti sylinsä... Hän sai
-kiinni Elinan käden ja suuteli sitä kuumin, kostein huulin...
-
-Elina riuhtaisi itsensä irti ja pakeni huoneen toiseen päähän.
-
-Ei, ei!
-
-Hän lankeaa, hän lankeaa, sillä hänen rakkautensa horjuu. Rakkauskaan
-ei siis ole iäinen, ja naisen uskollisuus on kuin vaahto meren
-aalloilla. Voi ihmissydämen kurjuutta, voi maailman pahuutta! Onko enää
-mitään joka pysyy?
-
-Ja Elina purskahti epätoivoisasti itkemään, ei yksin omaa rikostaan,
-vaan ikäänkuin hän hartioillaan olisi tuntenut koko naissuvun
-syntitaakan.
-
-Dargis oli vaipunut tuolille, pää käsien varassa. Nähdessään Elinan
-taasen sortuvan lattialle, astui hän hänen luokseen ja nosti hänet ylös.
-
--- Elina, älkää itkekö, pyysi hän. -- Miksi te itkette? Minä olen
-teitä loukannut, minä sen tiedän, minä en millään voi puolustautua,
-ainoastaan pyytää anteeksi ja lähteä...
-
-Mutta Elina yhä itki. Äkkiä hän molemmin käsin tarttui hiuksiinsa,
-hänen teki mieli repiä niitä.
-
--- Kaikki antaisin, pusersi hän esiin hampaidensa välitse, -- jos
-saisin sen tunteen tuntemattomaksi.
-
-Dargis elostui äkkiä. Jeesus, Maaria, oliko se mahdollista? Hänet
-valtasi hurja tunne, ilon- ja pelonsekainen epävarmuus. Hänen täytyi
-saada tietää...!
-
--- Minkä tunteen? kuiskasi hän henkeään pidätellen ja pusersi Elinan
-kättä.
-
--- En saa, en uskalla, en tahdo sanoa!
-
-Dargis miltei viskasi hänet menemään, niin hän riemastui. Mutta
-seuraavana hetkenä hän taas piteli hänen kättään.
-
--- Onko se totta, Elina rouva? Sanokaa...
-
--- Voi, kunhan olisikin valhetta, luulottelua, unta! kuiskasi Elina
-ikäänkuin itsekseen.
-
-Dargis jäi häneen tuijottamaan, kasvoilla harras ilme, melkein kuin
-hän olisi rukoillut. Mutta samassa hänelle selveni: tämähän on
-mielettömyyttä, mahdottomuutta, rikosta! Pois täältä täytyy paeta,
-niin kauas kuin suinkin, pois tämän kodin lämmöstä, pois aurinkonsa
-kirkkaudesta!
-
-Samassa likeni Elina ja ojensi kätensä ikäänkuin häntä koskettaakseen.
-Miksi olikin hänen otsansa niin valkea, miksi...
-
-Mutta ei! Eihän hän saa...!
-
--- Vitold Dargis, äänsi hän surullisesti, -- on jo yö. Teidän täytyy
-lähteä.
-
-Dargis paljasti kasvonsa ja ravisti päätään niinkuin hän olisi tahtonut
-päästä jostakin pahasta.
-
--- Olette oikeassa!
-
-Elina vaipui katsomaan häneen. Hänen katseensa riisti häneltä kaikki
-aseet, vei häneltä koko tajunnan. Hän ei tietänyt, näkikö hän unta vai
-elikö hän todellisuudessa. Varmaankin oli kaikki unta, vai oliko hän
-tullut hulluksi?
-
--- Elina rouva, kuiskasi Dargis ja sipaisi kädellä otsaansa, -- te
-pelkäätte minua.
-
--- Niin, minä pelkään.
-
-Dargis asteli pari kertaa levottomasti läpi huoneen.
-
--- Peto minä olen, virkkoi hän kolkosti, -- enkä ihminen. Ja kuitenkin
-olen vuosikausia koettanut tappaa sen itsestäni... Älkää peljätkö,
-Elina rouva. Olemmehan me molemmat rehellisiä ihmisiä. "Emme voi estää
-lintuja lentämästä päämme päällä, mutta voimme katsoa, etteivät ne
-sinne rakentele pesiään."
-
--- Minä olen tämän kaiken ansainnut, lausui Elina tyyntyneempänä, --
-sillä olen aina ollut niin valmis tuomitsemaan ihmisiä, jotka toisen
-kerran menevät avioliittoon. Hyvää yötä.
-
-Hetkiseksi jäivät he toisiinsa katsomaan. "Älkää sentään vielä menkö",
-tahtoi toinen lausua, ja toisen huulilla olivat sanat: "älkää vielä
-karkoittako minua luotanne", mutta kumpikin vaikeni, ja Dargis läksi.
-
-Jäätyään yksin tuli Elina saliin, ojensi kätensä lampun valoa kohti ja
-painoi huulensa siihen, missä hänen suudelmansa vielä poltti ihoa.
-
-Hän oli ylenpalttisen onnellinen -- hän ei voinut sille mitään! Oli
-niin suloista ajatella noita kasvoja, jotka hän tänään ensi kerran
-oli nähnyt. Hänestä tuntui siltä, että hän vasta tänään oli oppinut
-tuntemaan miehen. Kuinka hän lähes kolmattakymmentä vuotta onkaan
-voinut elää maailmassa tutustumatta ainoaankaan mieheen!
-
-Ja ajatus katkesi ja toinen tuli sijaan: nainen, nainen, sinä hyvien
-vanhempiesi tytär, sinä miehesi vihitty vaimo, mille tielle olet
-joutunut! Olet rikollisin langenneitten joukossa! Kirous sinulle ja
-koko naissuvulle...
-
--- Hyvä Jumala, armahda minua! pusertui hänen rinnastaan esiin ja hän
-väänteli käsiään ja jatkoi yksin puheluaan, katkonaisesti kuiskaten.
-
--- Minä tunnustan sinulle suuren syntini: minä kannan sydämessäni
-luvatonta rakkautta! Minä en tiedä, mistä se on tullut, sillä minä
-en ole sitä tahtonut. Ota se pois, Jumala, puhdista minut, tee minut
-lumivalkeaksi, onhan sinulla kaikki valta.
-
--- Hän on niin kaunis, hän on niin suuri! Kuka voi sillä tavalla
-pusertaa kättä kuin hän, kuka niin voimakkaasti nostaa syliinsä, kuka
-niin varjella vaaroista kuin hän? Kuka on niin paljon kärsinyt, kuka
-kieltäytynyt, kuka taistellut, kuka voittanut niin paljon kuin hän...
-Hänen kouransa on niin luja, hänen rintansa on niin voimakas... Hän
-saattaa hymyillä niin kovaa hymyä, ja toisen kerran -- kuinka hän
-saattaakin sulaa lempeäksi! Nähdä sellaisen miehen itkevän, se mahtaisi
-olla autuutta! Mutta hän ei voi itkeä, hän voittaa aina kyyneleensä...
-
--- Yrjö, Yrjö, Jumalan tähden tule kotiin! Etkö tunne, missä lienetkin,
-että vaimosi on uskoton! Tule valvomaan omaasi, ettei hän luisu
-käsistäsi...
-
--- Yrjö, hyvä Yrjö, joka olet niin uskollinen, niin lempeä, joka minua
-tarvitset, niinkuin lapsi tarvitsee äitiään... tule kotiin! Eikö
-valitukseni kuulu luoksesi, etkö, jos sielusi minua rakastaa, tunne
-että sinua tänä hetkenä tarvitsen paremmin kuin koskaan ennen...
-
--- Jos Vitold olisi isäni! Silloin saisin vapaasti heittäytyä hänen
-voimakkaaseen syliinsä... Tai jos hän olisi poikani, poikani, oma
-lapseni!... Hän tukisi minua, hän hoivaisi...! Sellaisen pojan jos
-saisin, miten mielelläni kärsisin kaiken, jota tähän saakka olen
-kammonut...
-
--- Tai jos olisinkin vielä nuori tyttö ja näkisin hänet ja rakastuisin
-ja hän tulisi omakseni...!
-
--- Mene pois minun tyköäni saatana! Minä rakastan Yrjöä, jolle olen
-luvannut ja antanut nuoruuteni rakkauden. Hänelle minä tahdon pysyä
-uskollisena! Yrjö, Yrjö, riennä luokseni!
-
-Ja äännellen viime sanoja itsekseen karkasi Elina eteiseen, varmana
-siitä, että Yrjö tulee. Mutta eteinen oli pimeä ja tyhjä ja Elina
-sortui oven eteen.
-
-Hän oli siinä pitkän aikaa kuin tajuttomana, voimatta ajatella ja vain
-painaen otsaansa oven kovaan pieleen. Kellon lyödessä kaksitoista
-heräsi hän kuin unesta.
-
--- Nyt tulee Yrjö, hän lupasi tulla kello kaksitoista!
-
-Elina kuunteli henkeä pidätellen. Ketään ei tullut.
-
-Entä jos hänelle on tapahtunut jotakin! Hän on saattanut sairastua
-siellä illallisilla. He eivät lähetä häntä kotiin jotteivät
-pelästyttäisi vaimoa, vaan vievät sairashuoneeseen... Tai jos hän on
-kuollut kadulle, niin he nostavat hänet rattaille, vievät pois ja
-huomenna luetaan sanomalehdistä, että...!
-
--- Minä olen sen kaiken ansainnut!
-
--- Jumala, Jumala, miten voisin sovittaa, miten katua...!
-
-Hän ei vielä ollut päässyt tästä ajatuksesta, kun Yrjö tuli.
-
--- Elinaiseni, kaunokaiseni, olet itkenyt! kuiskasi hän hellästi.
--- En voinut päästä aikaisemmin. Ihan salaa läksin. Kovasti minulle
-suuttuivat, kun yritinkään poistua.
-
-Elina pakotti hymyn huulilleen ja läksi kynttilä kädessä
-makuuhuoneeseen.
-
--- On se sentään suloista, puhui Yrjö taas, -- kun on oma koti, ja oma
-vaimo, joka odottaa! Sinä minun hyvä toverini, oma Elinaiseni...!
-
-Elinaa vapisutti. Yrjö yritti ottaa hänet syliinsä, mutta hän vaipui
-maahan hänen jalkainsa juureen. Hän ei uskaltanut katsoa häntä silmiin.
-
--- Istu polvelleni, rakkaani...
-
-Mutta yhä syvemmälle lyyhistyi Elina. Yrjö painui hänen puoleensa ja
-nosti hänet ylös.
-
-Kuinka toisin hän, Vitold, oli sen tehnyt! Hänen voimakas käsivartensa,
-se se juuri oli Elinan onnettomuus!
-
-
-
-
-VI
-
-
-Dargis ei lähtenyt kotiin, hänelle olisi ollut mahdotonta sulkeutua
-huoneeseensa. Hänessä raivosi toivoton riemu, polttava, miltei
-fyysillinen tuska.
-
-Pois, ulkopuolelle kaupungin, meren rannalle, missä saattaa hengittää,
-missä ilma on jäähdyttävää ja raikasta!
-
-Hän elää siis vielä. Tunne ei ole kuollut, sydän ei ole kivettynyt, hän
-_kykenee rakastamaan!_
-
-Mereltä päin puhalsi kylmä viima. Lahden pohjukka oli jo jäässä.
-
-Dargis avasi päällystakkinsa ja sen alla olevan takin, avasipa vielä
-liivit. Hän olisi tahtonut paljastaa koko palavan rintansa.
-
-Kerran nuorena poikana oli hän rakastanut välittömästi ja
-vilpittömästi. Mutta sitten oli tullut aika, jolloin rakkaus täytyi
-riistää rinnasta juuria myöten.
-
-Hänen mielelleen koitti talvi, tuli halla niin kova, että elämä näytti
-ikipäiviksi jäätyneen. Kaikki kävi hänelle välinpitämättömäksi,
-ainoastaan velvollisuudentunteesta hän toimi. Rauhaa hän ei saanut
-missään. Hän ei enää viihtynyt kotona, hän kierteli maailmaa reppu
-selässä, milloin meritse, milloin maitse. Välistä valtasi hänet halu
-antautua ruumiilliseen työhön, jotta se tukahuttaisi hengen tuskan.
-Hän vaelsi silloin johonkin merikaupunkiin ja lastasi laivoja,
-tai tarjoutui työhön jollekin maatilanomistajalle ja kaivoi hänen
-vainioilleen ojia. Mutta kun kasvot olivat tarpeeksi ruskettuneet
-tai parroittuneet, kädet käyneet koviksi ja känsäisiksi ja säästöä
-kertynyt jonkin verran, niin läksi hän parturin luo, hankki kaupungin
-hienoimman näköiseltä räätäliltä vaatteet ja antautui, taaskin
-vaihtuneena herraksi, istumaan kirjastoissa ja harrastamaan tieteitä.
-Ja opittuaan maan kielen ja saatuaan selville maan olot, palasi hän
-kotiin, ikävöivän äidin luo. Hän otti nyt osaa nuorison huveihin,
-innostui suremaan ja kärsimään maansa tilaa, korjasi puutarhan aidan,
-joka oli mennyt rikki, hiekoitti äidin kanssa käytävät, leikkasi
-elonkorjuujuhlassa kyläläisten rinnalla ja voitti kaikkien sydämet.
-
--- Sinä onnen suosikki, sanoivat tuttavat, -- kyllä me sinua
-kadehdimme! Kylläpä sinä olet saanut nähdä maailmaa!
-
-Hän hymyili hiukan surumielisesti. He eivät aavistaneet, miten tyhjää
-hänen sisässään oli!
-
-Eikä aikaakaan, kun hän taas kierteli maailmalla. Hän katseli etelän
-tummia kaunottaria, hän näki pohjan sinisilmäiset immet. Hän haki
-ylhäisten ja sivistyneiden piiristä, hän meni tahallaan alhaison ja
-"kadotettujen" pariin. Intohimon naiset saattoivat hänessä herättää,
-jopa niin valtavan, että kaikki voimat tarvittiin sitä tukahuttamaan,
-mutta rakkautta eivät he saaneet heräämään. Se mahtoi olla kuollut,
-niinkuin etelän kasvi kuolee, kun se istutetaan pohjan maaperään ja
-kohtaa pohjan talven.
-
-Hän ei muuta pyytänyt kuin saada tietää, kykenikö hän rakastamaan, vai
-oliko rakastamisen voima kokonaan kuivunut hänestä.
-
-Joka kerta kun hän kävi kotona, näki hän äitinsä katseessa kysymyksen:
-koska tuot kanssasi miniän? Naimisissa olevat veljet ja sisaret
-hankkivat hänelle usein tilaisuutta tutustua miellyttäviin nuoriin
-tyttöihin. Ja ainoa naimaton sisar, jonka kanssa hän lapsena oli
-rakennellut tuulentupia, etteivät he kumpikaan menisi naimisiin, vaan
-asuisivat yhdessä, hänkin huomautti hänelle hymyillen, että kyllä hän
-uhrautuu: Vitold saa mennä naimisiin!
-
-Ei! Hän varmaan ei enää _voinut rakastaa_! Niin tuli hän Helsinkiin,
-näki, että se oli pieni, uudenaikainen kaupunki, siistiytyi hiukan
-hotellissaan, otti ovenvartijalta selvää ainoan persoonallisen
-tuttavansa, maisteri Vuorion osotteesta ja läksi kartta kädessä
-taivaltamaan hänen luokseen.
-
-Hän kuuli jo pihaan pianonsoittoa. Hänen painettuaan ovikelloa lakkasi
-soitto ja nuori nainen, nähtävästi sama, joka oli soittanut, tuli
-avaamaan. Hän oli yksinkertaisessa mustassa puvussa, kaulassa leveä,
-valkea pitsikaulus. Silmät olivat ilmehikkäät, kasvot kalpeat, hiukset
-pehmeät. Hän liikkui notkeasti, ehkä hiukan hermostuneesti, ja puhui
-miellyttävällä äänellä. Äkkiä vetäytyi hänen poskilleen puna, Dargis
-käsitti sen johtuvan siitä, että hän huomasi olevansa tekemisissä
-ulkomaalaisen kanssa. Entistä kohteliaammin kehoitti hän häntä astumaan
-sisään.
-
-Hänen miehensä oli tosin vielä kotona, mutta valitettavasti piti hänen
-heti lähteä tunnille. Mutta he kehoittivat häntä toki pian tulemaan
-takaisin.
-
-Äkkiä vilkastuivat rouvan kasvot, hän kertoi, että tänä iltana oli
-suuret huvit, siellä saisi vieras nähdä koko suomalaisen yleisön
-koolla. Hän, rouva Vuorio, hänen miehensä ja sisarensa aikoivat myös
-sinne...
-
-Vai oli hänellä sisar... Mahtoiko olla nuori ja kaunis... mahtoiko olla
-sisarensa näköinen?
-
-Rouva istui pyöreälle tuolille flyygelin ääreen, selinpäin
-soittokoneeseen, ja hypisteli siinä elfenluista paperiveistä, jonka
-kärjen hän tuontuostakin pisti huultensa väliin.
-
-Hänen jalkansa oli punakirjavalla matolla, se näkyi melkein nilkkaan
-saakka ja hän liikutteli sitä yhtämittaa, ikäänkuin tahtia lyöden.
-
-Huonekaluista ei paljonkaan saattanut päättää perheen oloista. Ne
-olivat osaksi vanhaa kaunista tavaraa, ikkunoiden alla oli suuria
-kasveja.
-
-Miehensä lähtiessä pyyhkäisi rouva kädellään hänen päällystakkinsa
-samettista kaulusta, johon nähtävästi oli tullut tomua.
-
-Dargis huomasi tämän kaiken vaistomaisesti.
-
-Hän odotti tavallista uteliaampana iltaa ja hämmästeli itse, millä
-varmuudella hän kertoi aikovansa viipyä Suomessa kokonaisen vuoden.
-Sillä eihän hän ollut päättänyt mitään varmaa. Mutta ehkä täällä
-saattaisi viihtyä...
-
-Rouva Vuorion sisar oli viehättävä tyttö!
-
-Oikein vahinko, että hänen niin pian piti matkustaa pois.
-
-Olikohan hän muuten sisarensa kaltainen? Elina rouva oli lämminverinen
-nainen. Joka päivä osoitti hänestä uusia puolia ja jota enemmän hänen
-kasvojaan katseli, sitä kauniimmiksi ne kävivät. Oli nautinto nähdä
-häntä, kun hän innostui kertomaan jostakin. Ja kerrassaan ihmeellinen
-hän oli ollut, kun Dargis oli kertonut synnyinmaastaan ja hänen
-silmänsä olivat kyyneltyneet!
-
-Dargis tutustui kaupunkiin ja kotiutui siinä, hän järjesti itselleen
-työtä ja syventyi siihen. Tuontuostakin tapasi hän itsensä kuitenkin
-liikkumattomana tuijottamassa eteensä: hänhän katseli rouva Vuoriota,
-hänhän näki hänet ilmielävänä.
-
-Mahtoiko Agnes neiti olla hänen kaltaisensa?
-
-Hän alkoi viihtyä yhä paremmin, hänen mielensä kävi tyynemmäksi kuin
-se pitkiin aikoihin oli ollut. Ja samalla alkoi hänen rauhaansa kalvaa
-omituinen ikävä... Mitä kummaa tämä oli?
-
-Eräänä iltana piti hänen mennä ravintolaan... Paljon mieluummin
-olisi hän istunut Vuoriolassa kuuntelemassa soittoa. Siellä oli niin
-kodikasta ja lämmintä.
-
-Sykkivin sydämin painoi hän kelloa. Palvelija avasi oven ja ilmoitti,
-että herrat kai jo olivat lähteneet. Rouva luultavasti oli salissa...
-
-Vain hetkisen hän viipyy, sanoo hänelle vain hyvää iltaa...
-
-Salin pöydällä paloi Yrjön työlamppu, muuten oli huone puolihämärässä.
-Permannolla pitkänään, puku kiertyneenä tiukasti ruumiin ympärille,
-oli Elina rouva. Hänen hiuksensa olivat epäjärjestyksessä, kasvot
-painuneina käsiin. Koko hänen olentonsa hytki itkussa ja tuontuostakin
-tunki hänen huuliltaan tuskallinen nyyhkytys.
-
-Dargis tunsi ikäänkuin kadottaneensa maaperän jalkainsa alta, veri
-syöksyi hänen sydämeensä. Nainen, hänen naisensa, siinä avuttomana itki
-hänen jalkainsa juuressa.
-
-Hän painui hänen puoleensa, näki helakan punan hänen kasvoillaan, tunsi
-hänen sykkivien suontensa kuumuuden...
-
-Ja sinä hetkenä hän tiesi, ettei kyky rakastaa ollut hänestä kuollut!
-
-Mutta samassa hän myös tiesi, että se jota hän rakasti, oli toisen
-vaimo.
-
-Kylmä tuuli hiveli omituisesti. Pitkän aikaa hän harhaili pitkin
-rantaa ja läksi sitten kotiin. Mutta unta ei kuulunut. Riemu ja tuska
-taistelivat hänessä, kysymykset ajoivat toisiaan takaa. Vasta aamulla
-hän nukkui, herätäkseen tavalliseen aikaan.
-
-Eilisilta oli nyt kuin unta! Hänen piti kysymällä kysyä itseltään, mitä
-oli tapahtunut. Ja kuitenkin oli hänessä nyt jotakin uutta, jotakin
-jota ei ollut eilen ollut. Se oli omituinen varmuus... ja samalla
-epävarmuus.
-
-Hän koetti ryhtyä työhönsä entiseen tapaan, mutta ajatus palasi aina
-naiseen, joka itkien oli maannut hänen jalkainsa juuressa. Hän rakasti
-häntä! Kunhan päivällisaika likenisi!
-
-Mutta jota likemmäksi se tuli, sitä selvemmin hän huomasi, ettei hän
-tänään saa eikä voi mennä Vuoriolaan. Hän ei saa puhua sinne edes
-telefonitsekaan. Ja niin hän kirjoitti nimikortilleen muutaman sanan.
-Vaikea oli sitä lähettää. Hänen oli niin ikävä, tuntui niin tyhjältä...
-
-Ei! Tämä tällainen pehmeämielisyys ei käy. Ero tästä täytyy tulla
-tavalla tai toisella. Mutta miten? Lähteäkö pois ja jättää työ, juuri
-kun siihen on päässyt kiinni?
-
-Hän ei voinut päästä asiasta selvyyteen. Hän mietti ja mietti. Vihdoin
-hän nousi nojatuolista, johon oli heittäytynyt ja sytytti lampun.
-
-Koputettiin oveen.
-
-Se oli Yrjö.
-
--- Oikein minun kesken kiireeni piti tulla katsomaan mikä sinua vaivaa,
-sanoi hän. -- Mikset tullut päivälliselle?
-
-Dargis vei hänet sohvaan, istuutui hänen viereensä ja tarjosi hänelle
-paperossia.
-
--- Ei sopinut, sanoi hän.
-
--- Kiitos, virkkoi Yrjö, -- poltan mieluummin sikaarin, kävin nimittäin
-juuri ostamassa -- ja annan sinullekin. Nämä ovat todellakin hyviä
-sikaareja... Koetapa. Meidän oli sinua oikein ikävä. Sinä viihdytät
-Elinankin mieltä, hän kun viime aikoina on ollut niin hermostunut.
-
--- Minä luulen, sanoi Dargis, -- että olisi hyvä, jos hän hiukan
-pääsisi maalle.
-
--- Sitähän minäkin aina hänelle sanon. Mutta hän on ottanut niin paljon
-oppilaita ja väittää nyt, ettei hän pääse heidän tähtensä.
-
--- Hänellä on ehdottomasti liian paljon työtä. Olen tässä juuri
-ajatellut, että edes minun pitäisi lakata ottamasta jokapäiväistä
-tuntiani... Varmaan sekin häntä hermostuttaa, että käyn teillä
-syömässä...
-
--- Älähän nyt! huudahti Yrjö. -- Sehän on meille virkistys, tiedäthän
-sen.
-
-He vaikenivat hetkeksi molemmat. Yrjö näytti oikein huolestuneelta.
-
--- Se oli nyt taas se, että eilen olin poissa! jatkoi hän. -- Eihän
-sitä voi välttää! Koetin kyllä tulla aikaiseen kotiin, mutta hän oli jo
-ehtinyt hermostua.
-
--- Ehkä sinun pitäisi kysyä lääkäriltä?
-
--- Lääkäri sanoo myöskin, että olisi hyvä mennä maalle.
-
--- Mutta sitten sinun pitää ryhtyä asiaan oikein todenteolla.
-
-Yrjö piteli kädessään sikaaria, johon oli syntynyt pitkä, harmaa karsi,
-ja tuijotti miettiväisenä eteensä. Dargis istui liikkumattomana hänen
-vieressään. Nythän pelastus oli löydetty! Hehän eroavat, jos Elina
-lähtee maalle! Tietysti kyllä koko Helsinki samalla menettää sisältönsä.
-
--- Kyllä minä tiedän, sanoi Yrjö vihdoin, -- mikä hänelle olisi hyvä.
-Olen sitä ajatellut yöt päivät.
-
--- No? kysyi Dargis.
-
--- Mutta siihen tarvitaan rahaa...
-
--- Sano veikkonen!
-
-Yrjö naurahti.
-
--- Sinä lausut sanasi sellaisella itsetietoisuudella, kuin olisit
-mikäkin pohatta, jolle vain tarvitsee lausua toivomuksensa niin ne jo
-täyttyvät!
-
--- Mistä sinä tiedät, vaikka olisinkin! Sainhan minä hiljan periä
-pienen summan...
-
--- Niinhän sinä kerroit... Olisipa joku, joka minullekin sellaisen
-lahjoittaisi!
-
--- Mutta sanohan nyt, niihin sen tarvitsisit!
-
--- Katso, Elinan kotitalo Arrakoski...
-
--- On myytävänä, keskeytti hänet Dargis äänellä, joka ilmaisi, että
-jokin äkkiä alkoi selvetä hänelle.
-
--- Niin. Ja minä luulen, että hänen hermostumisensa suureksi osaksi
-johtuu siitä. Hän on nimittäin hyvin kiintynyt Arrakoskeen. Se on
-todellakin erittäin kaunis talo, tosin viime aikoina huonosti hoidettu,
-mutta saattaisi silti tulla kannattavaksi.
-
-Dargis oli käynyt tarkkaavaiseksi.
-
--- Sinä tahtoisit ostaa Arrakosken...
-
--- Niin, veliseni. Minä tiedän, että Elina niin ilostuisi. Hänen
-elämässään tapahtuisi kuin käännekohta. Arrakoskella hän paranisi,
-siellä hän viihtyisi...
-
-Hänen äänensä oli lämmennyt ja silmät loistivat. Dargis ei voinut
-kääntää katsettaan hänestä. Tuota miestä hän ei saata pettää. Olisipa,
-se joku toinen -- mutta ei tuota perin rehellistä ja hyvää miestä!
-Hän tunsi häntä kohtaan entistä suurempaa kunnioitusta, melkeinpä
-veljellistä rakkautta.
-
--- Oletko ottanut selvää kauppaehdoista? kysyi hän.
-
--- Olen. Me olemme tässä viime viikkoina Elinan sedän, kapteeni
-Ekmarkin kanssa olleet kirjevaihdossa tästä asiasta. Hän sen johdosta
-jo kävikin Arrakoskella.
-
--- No?
-
--- Hän ei, sen pahempi, kehoittanut ostamaan taloa, mutta lupasi mennä
-takuuseen, jos jostakin saisin irti rahaa... Mutta helkkarissa, mitä
-kello on?
-
-Hän laski kiireesti sikaarinpätkän kädestään ja veti esiin kellonsa.
-Sitten hän leikillisellä äänellä jatkoi:
-
--- Mitä, jos sinä lainaisit minulle rahaa?
-
-Omituinen ajatustulva oli vienyt Dargiksen kuin pyörteeseen. Hän olisi
-empimättä paikalla luvannut suostua auttamaan tuota kelpo miestä hänen
-huolissaan. Mutta mitä Elina sanoisi, jos saisi tietää?
-
--- Paljonko siihen tarvittaisiin? kysyi hän.
-
--- Parikymmentä tuhatta vain. Talohan ei enää ole suuri... Mutta
-ei, älä toki, veli kulta, ota tätä asiaa todeksi! Leikkiähän minä
-laskin! Sillähän tavalla sinä tulisit ikäänkuin sidotuksi Suomeen. Ja
-tarvitaanhan sinua kotimaassasikin.
-
--- Tulisitko toimeen parilla kymmenellä tuhannella? kysyi Dargis,
-kiinnittämättä huomiota hänen viime sanoihinsa.
-
--- Niin setä arveli. Loput saisi kiinnitetyksi. Mutta, huudahti Yrjö
-äkkiä ja hänen kasvonsa ikäänkuin kirkastuivat, -- jos ostaisimme
-Arrakosken yhdessä? Eikö maanviljelys sinua huvita?... Ei, ei, veli
-Dargis, jatkoi hän samassa, -- minä lasken leikkiä!... Ja nyt on kello
-jo niin paljon...
-
-Yrjö nousi, mutta Dargis jäi liikkumattomana sohvaan istumaan.
-
--- Äitini ja sisareni tähden, puhui hän ikäänkuin itsekseen, -- en voi
-asettua Suomeen. Mutta parikymmentä tuhatta kyllä saat lainaksi.
-
-Yrjö tarttui hänen käteensä ja rupesi nauramaan.
-
--- En minä tahdo viekoitella sinua lupauksiin, joita ehkä saisit katua,
-sanoi hän sitten lämpimästi. -- Ajatellaan nyt ensin asiaa. Ja kuule,
-tule nyt pian meille. Ehkä jo tänä iltana sopisi?
-
--- Minä en koskaan ole ymmärtänyt panna rahoihin sitä arvoa, jonka
-saituri niille antaa, lausui Dargis hymyillen, -- varsinkaan näille,
-joita en itse ole ansainnut... Mutta kuule, jos meidän kaupoistamme
-jotakin tulisi, niin älä huoli rouvallesi mainita, että minä olen ollut
-niissä osallinen.
-
-Yrjö kääntyi takaisin huoneeseen päin ja veti oven kiinni. Hän oli jo
-ollut lähtemäisillään.
-
--- Vai olet sinäkin huomannut, sanoi hän, -- että Elina raha-asioissa
-on vähän arka. Olisit nähnyt, miten hän oli onneton silloin, kun sinä
-hänelle lainasit tuon satamarkkasen... Silloin pankissa!... Mutta en
-luule, että hän enää loukkaantuisi! Hän pitää sinusta niin paljon, että
-hän varmaan päinvastoin ilostuisi.
-
--- Ehkä. Mutta vierashan minä sentään olen. Lupaa, ettei kukaan saa
-siitä tietää.
-
--- Tuohon käteen.
-
-Yrjö läksi, Dargis sytytti tulitikun valaistakseen portaita, sillä
-kaasu ei vielä ollut sytytetty. Yrjö kääntyi vielä kerran taakseen,
-nyökäytti päätään ja hymyili. Dargis jäi hetkiseksi kuuntelemaan hänen
-askeltensa kaikua kivisissä holveissa. Sitten hän meni huoneeseensa.
-
-Olisipa se ollut toinen mies, niin hän olisi tuntenut vihaavansa häntä.
-Nyt kääntyivät kaikki hänen syytöstensä kärjet häntä itseään vastaan.
-
-Hän päätti ehdottomasti luopua Elinasta. Ei sanalla, ei katseella hän
-enää häneen puutu. Ainoa ilo minkä hän voi suoda itselleen, on auttaa
-Vuoriolaisia, _molempia_, Arrakosken omistamiseen. Siinäkin tunteessa
-oli sentään lohdutuksensa.
-
-Hänen mieleensä laskeutui omituinen, surumielinen onni, hän oli niin
-tyyni, että miltei tuntui siltä kuin hän kaiken ikänsä olisi saattanut
-levollisena istua Yrjön ja Elinan kodissa katselemassa heidän onneaan.
-
-Näinkö piti käydä? Kyvyn rakastaa hän oli saanut takaisin, mutta
-rakastaa hän ei saanut!
-
-
-
-
-VII
-
-
--- En pääse hänestä vapaaksi, en saa häntä ajatuksistani, olen
-kahleissa. Hän on mielessäni kun nukun, häntä muistan ensinnä kun
-herään. Kaikki kodissa muistuttaa häntä, tuossa on hän istunut, tuossa
-seisonut, tuossa nostanut minut käsivarsilleen. Mieheni katselee minua
-lempeästi, hyväilee hellästi. Minä poloinen näen vain sen toisen,
-kaipaan vain sitä toista! Miksi piti hänen sattua minun tielleni, miksi
-tulla minun rauhaani häiritsemään? Siksikö että huomaisin, ettei tässä
-maailmassa voi luottaa mihinkään, ei rakkauteenkaan eikä uskollisuuteen?
-
-Näitä mietti Elina, levottomasti astellen edestakaisin huoneissa. Hän
-ei ollut saanut unta. Varhain oli hän sentähden noussut ja ruvennut
-järjestämään pikkutavaroita hyllyillä ja pöydillä. Hän teki sen
-koneentapaisesti, tuontuostakin jääden miettimään.
-
-Hän oli tavannut Dargiksen miltei joka päivä, he olivat joskus jääneet
-kahdenkeskenkin. Mutta he eivät sanallakaan olleet koskeneet siihen,
-mitä tuona yhtenä iltana oli tapahtunut.
-
-Näin sen tietysti piti olla! Mutta vaikeaa se oli. Kunhan edes
-henkisesti olisi saanut uskoutua hänelle ja saada hänen luottamuksensa.
-
-Elinan oli vallannut sanomaton halu saada avata hänelle koko sydämensä,
-kertoa sekä menneisyyden että nykyisyyden tapahtumat. Hän oli jo eräänä
-päivänä vanhasta kätköstä vetänyt esiin päiväkirjansa, merkinnyt siitä
-pääkohdat ja päättänyt antaa sen Vitoldille. Sitten oli hän kuitenkin
-hillinnyt halunsa ja heittänyt vihon takaisin laatikkoon.
-
--- Jospa hän lähtisi pois eikä ikinä palaisi, äänteli hän hiljaa
-itsekseen ja pysähtyi katselemaan ulos ikkunasta. -- Tai kun minä
-voisin paeta jonnekin, kauas, kauas pois. Ehkä silloin unohtaisin!
-
-Hän ei ollut ehtinyt ajatella ajatustaan loppuun, kun telefoni soi.
-
-Jollei hän ennestään olisi ollut niin levoton, niin olisi hän
-epäilemättä pelästynyt. Näin varhain ei heille yleensä kukaan soittanut.
-
-Se oli Dargis.
-
--- Minun pitäisi saada tavata teitä, puhui hän nopeasti, -- sillä minun
-täytyy aamujunalla lähteä kotiin Liettuaan. Sain yöllä sähkösanoman.
-Voinko tulla nyt heti?
-
--- Voitte tietysti, mutta Jumalan tähden, mitä on tapahtunut?
-
--- Saamme sitten puhua, kun tulen.
-
-Elina jäi hätääntyneenä seisomaan keskelle lattiaa. Hän menee siis eikä
-ehkä koskaan palaa... Mutta mitä, mitä siellä on tapahtunut?
-
-Hän sai ajatuksensa järjestymään sen verran, että herätti palvelijan
-ja käski keittää kahvia. Sitten hän henkeä pidätellen asettui ikkunaan
-odottamaan Dargista.
-
--- Mitä on tapahtunut? kysyi hän häneltä jo ovessa.
-
--- Enkö pelästyttänyt teitä, kun niin aikaiseen soitin?
-
--- Ette, olin jo kauan ollut ylhäällä. Mutta mitä...?
-
--- Äitini on sairaana ja tahtoo minua tavata.
-
-Dargis oli tavallista kalpeampi ja hänen äänessään oli jotakin
-pidätettyä ja ikäänkuin hiljaista.
-
--- Tämä ei ollut minulle odottamatonta, jatkoi hän hetken kuluttua, --
-sillä siitä asti kun isä kuoli on äiti ollut heikkona. Tavallisesti käy
-niin, että kun tuollaisesta onnellisesta vanhasta pariskunnasta toinen
-kaatuu, niin kaatuu toinenkin.
-
-Elina ei saanut sanaa suustaan. Hän taisteli kyyneliä vastaan. Hänen
-teki mieli tarttua Vitoldin käteen, mutta sensijaan liitti hän omat
-kätensä yhteen ja pusersi niitä kovasti.
-
--- Te ette varmaankaan enää palaa! virkkoi hän hiljaa, vapisevin äänin.
-
--- Se riippuu siitä, miten asiat siellä kotona kääntyvät. Vaikeahan
-minun on täältä lähteä. Työni on kesken ja...
-
-Hän ei lopettanut lausettaan.
-
--- Ette varmaankaan palaa! pääsi Elinalta katkonaisesti.
-
-Hänet valtasi äkkiä suuri riemu. Tuntui siltä, että koska he nyt
-näkevät toisensa viimeisen kerran, niin hän saa puhua suoraan. Sillä
-muutoin jäisi hänen sydämelleen kuin kivi, joka siinä painaisi koko
-elämän ajan. Hänen täytyy saada puhua...!
-
--- Vai teenkö minä väärin? äänsi hän samassa ja hymy katosi hänen
-huuliltaan.
-
-Dargis oli ääneti seurannut hänen kasvojensa ilmeitä.
-
--- Mikä on oikein, mikä väärin? huudahti hän. -- Meitä on kielletty
-katsomasta toisen vaimoon, mutta meille on samalla annettu lupa
-rakastaa.
-
-Hän iski Elinaan silmänsä ikäänkuin upottaakseen hänet sielunsa
-syvyyksiin, mutta vei sitten vain kätensä silmilleen ja hengitti
-syvältä.
-
--- Vitold Dargis, kuiskasi Elina, -- sydämeni on niin täynnä, tahtoisin
-puhua, mutta en löydä sanoja!
-
--- Ne tulevat tavallisesti sitten, kun on myöhäistä.
-
-Kalliit hetket kuluivat. He tunsivat sen ja seisoivat huulet
-pusertuneina kiinni.
-
--- Kuulkaa, alkoi Elina vihdoin, -- minä tahtoisin antaa teille jotakin
-muistoksi. Saankohan...?
-
-Dargis vaikeni hetkisen.
-
--- Antakaa, sanoi hän sitten, -- menenhän pois!
-
-Elina oli jo ottanut pari askelta, mutta pysähtyi puolitiessä ja
-virkkoi:
-
--- Ei se ole minkään arvoista... ehkette siitä ensinkään välitä...
-
--- Antakaa...! keskeytti hänet Vitold surullisesti hymyillen.
-
-Elina nouti vihkosen, päiväkirjansa, ja seisahtui kasvot hehkuen
-Dargiksen eteen.
-
--- Siinä ovat elämäni aikaisemmat vaiheet. Olen merkinnyt tärkeimmät
-kohdat, jottei teidän tarvitsisi lukea kaikkea...
-
-Dargis keskeytti hänet pienellä huudahduksella, tarttui hänen käteensä
-ja suuteli sitä.
-
--- Ja polttakaa se sitten, kun olette lukenut... Lupaattehan!
-
--- Lupaan!
-
-He jäivät sanattomina toisiinsa katselemaan. Elina oli paennut
-kappaleen matkan päähän ikäänkuin pelastuakseen kiusauksesta.
-
--- Kuulkaa, kuiskasi hän hetken perästä, -- sanokaa minulle vielä
-ennenkuin eroamme yksi asia...
-
-Hän pysähtyi, hänen oli vaikea saada esiin sanat:
-
--- Mitä äitinne sanoisi jos tietäisi, että minä olen olemassa?
-
-Dargis tarttui hänen käteensä ja puristi sitä kovasti.
-
--- Hän kai itkisi niinkuin hän voisi iloita, jos morsiamenani saisin
-viedä teidät mukaani.
-
-Elina kävi molemmin käsin kiinni päähänsä.
-
--- Elina rouva, oletteko kipeä? huudahti Dargis levottomana. -- Suokaa
-anteeksi, minä pelästytän teidät kuoliaaksi!... Kuinka te hymyilette
-kauniisti!... Ei! huudahti hän samassa, kädet pusertuivat nyrkeiksi
-ja hän astui pari askelta eteenpäin ennenkuin taasen tyyntyneempänä
-saattoi jatkaa: -- muistan kuinka äitini itki, kun kihlatultani sain
-kirjeen, ettei hän minua enää rakasta.
-
-Elinan hämmästynyt silmäys katkaisi hänen sanansa. Hetkisen vaikenivat
-molemmat.
-
--- Oletteko ollut kihloissa?
-
--- Olen.
-
-Elina elostui äkkiä ja alkoi kiihkeästi kuiskata:
-
--- Älkää kertoko, älkää kertoko! Antakaa minun sanoa, kummoiseksi häntä
-kuvittelen... Vaalea, pehmeä, iloinen, kaunis tyttö, hiukan kevyt ja
-kevytmielinen...
-
--- Mistä saatoitte sen arvata? kysyi Dargis kummastuneena.
-
--- Jollei hän olisi ollut sellainen, niin olisitte tietysti nyt
-naimisissa!
-
--- Niin, sellainen hän oli, kotikyläni kaunein tyttö. Menimme liian
-aikaiseen kihloihin, hän ei jaksanut minua odottaa, kun olin poissa
-yliopistossa. Kotiin palattua sain hänen kirjeensä. Äitini suri!
-Minulle koitti vaikea aika, kadotin luottamuksen itseeni ja maailmaan,
-tulin lopulta aivan tylsäksi, luulin etten ikinä enää voisi rakastaa.
-Uskokaa minua: se tila oli pahempi epätoivoa. Te, Elina rouva, vasta
-minut siitä herätitte. Nyt tiedän, että sydämeni vielä elää.
-
-Elina oli peittänyt kasvot käsillään.
-
--- Voi teitä, voi minua, voi äiti raukkaanne!
-
-Hän lyyhistyi maahan. Dargis nosti hänet ylös ja tarttui hänen
-molempiin käsiinsä.
-
--- Nyt teidän täytyy herättää Yrjö, virkkoi hän. -- Hyvästi Elina rouva.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Elina ei mennyt saattamaan häntä junalle. Yrjö meni yksin ja toi
-häneltä terveisiä.
-
-Elinasta tuntui siltä kuin elämä olisi seisahtunut, kuin koko
-hänen olemassaolonsa tästälähin olisi ollut tyhjää. Vaivoin sai
-hän aamiaispöydässä säilytetyksi näennäisen levollisuutensa,
-koneentapaisesti soitti hän tavanmukaiset sormiharjoituksensa.
-Sitten kävi hänelle sietämättömäksi näytellä ja hän otti ylleen
-päällysvaatteet ja riensi kadulle.
-
-Oli harmaa hämärä päivä. Pilvet näyttivät riippuvan tavallista
-likempänä maata, kuivaa lunta tulla tuhuutti tiheään. Tuontuostakin
-puhalsi vihuri, pannen lumen liikkumaan kauniissa kiehkuroissa.
-
-Kadut olivat melkein tyhjät. Joku myöhästynyt, virsikirja kädessä,
-kiirehti vielä kirkkoon; kapakan eteen oli pysähtynyt joukko miehiä,
-ja siistinnäköinen käsityöläisperhe sunnuntaitamineissaan kammersi
-lapsilaumoineen eteenpäin kadun yli käytävälle.
-
-Elina asteli kiireesti, hiljaa nyyhkyttäen itsekseen. Ulkoilma teki
-hyvää. Päästyään pois kaupungista istuutui hän penkille meren rannalla.
-Maa oli roudassa, lumi alkoi jo peittää sen pinnan, mutta meri aaltoili
-yhä vapaana, loiskuen laituria vastaan, joka oli paksun jääkuoren
-peitossa. Kivien väliin rannalle oli jäätynyt vaahtoa. Vastaisilta
-niemiltä ja saarilta näkyi alastonta metsää.
-
-Elina veti turkkia kireämmälle ympärilleen.
-
--- Jää sinne kotimaahasi, Vitold, äänteli hän soinnuttomasti, -- äläkä
-koskaan palaa! Se on varmaan viisainta, siten säästät itseltäsi ja
-minulta paljon tuskaa ja paljon onnea. Kumpaakin! Mutta mikä on tämän
-kaiken tarkoitus? Vain kiduttaminenko ja kiusaaminen? Vai... olisitko
-sinä ikiviisas ja kaikkitietävä nähnyt, miten tulee käymään: että Yrjö
-kuolee...
-
-Hän jatkoi kuin ulkopuolelta itseään, jonkun kaamean pakon alaisena:
-
--- Minä olen sitä aina pelännyt, nyt en pelkää...
-
--- Niin, hän kuolee. Tulee tuskan öitä niinkuin silloin, kun isä kuoli.
-Minun täytyy nähdä hänen kituvan ja kärsivän, kylmenevän. Minun täytyy
-nostaa hänet mustaan kirstuun ja kantaa hänet hautaan... Ruumisvaunu
-edellä, kirstu kukkien peitossa, ystävät ja tuttavat pitkässä
-jonossa, minä itse siinä ensimmäisenä, kalpeana, väsyneenä, suruharso
-ympärilläni... Kirstu hautaan ja siinä hän, joka sai ensi rakkauteni ja
-nuoruuteni. Hauta peittoon ja minä yksin autioon kotiin...
-
--- Niin veristä tietäkö minun onneni täytyy kulkea? Enkö voi saada
-häntä omakseni, jollei Yrjö, mieheni, hyvä mieheni, kuole? Hänen
-hautansa päällitsekö minun onneni täytyy kulkea?
-
--- Niin. Ei ole muuta keinoa. Vitold nostaa minut syliinsä ja vie minut
-kauas pois, isänmaahansa...
-
--- Mutta tulemmeko me onnellisiksi...?
-
--- Jumala, Jumala! Mistä nämä ajatukset? Nyt minä olen murhannut
-mieheni ja oman sieluni rauhan! Pois, murhaaja, elävien joukosta, sinä
-olet ihmiskunnalle vaarallinen!
-
-Elina karkasi ylös istualtaan ja likeni laituria, joka oli jääkuoren
-peitossa. Hänen kasvonsa olivat vääntyneet, hampaat pureutuivat
-toisiinsa ja silmät loistivat.
-
--- Tehdäkö loppu kaikesta ja viskautua tuonne kylmään veteen?
-
--- Jumala, varjele minua! Olen jo murhannut mieheni, tekisinkö vielä
-itsemurhan!
-
-Hän pysähtyi päättäväisenä ja sivalsi kädellä otsaansa.
-
--- Ei, mieheni elää vielä. Minä Elina, minä palaan kotiin, minä tuhlaan
-hänelle hellyyttä -- vielä on aikaa sovittaa.
-
-Hän alkoi tyyntyneempänä astua kaupunkia kohti. Lunta tuli yhä, maa oli
-pian valkeana. Johan olikin lumen aika, joulukuu jo käsissä.
-
-Äkkiä kohtasi Elinan korvaa virrenveisuu ja kun hän nosti silmänsä,
-huomasi hän seisovansa kirkon edessä.
-
-Niin, oli aika, jolloin hän kirkosta oli ammentanut voimaa ja
-viihdytystä. Se oli onnellinen aika, mielessä asui rauha ja omatunto
-oli puhdas... Kun saisikin sen takaisin!
-
-Hän jäi yhä seisomaan ja kuunteli. Veisaaminen loppui, urut soivat
-hiljaa. Nyt siellä varmaan rukoiltiin.
-
-Elina alkoi astua ylös portaita. Vaistomaisesti sulkeutuivat hänen
-kätensä ristiin.
-
--- Armahda vielä, nuoruuteni Jumala, kun repaleisena, särkyneenä,
-köyhänä astun temppeliisi!
-
-Hän tuli kirkkoon, jossa juuri alettiin veisata loppuvirttä. Lämmin
-ilma ja haju märistä vaatteista lehahti häntä vastaan.
-
-Hän vaipui penkin päähän ja heltyi hiljaa itkemään, tuontuostakin
-soperrellen: Jumala, armahda minua! Kun hän sitten katsoi ylös, näki
-hän pääkäytävän täynnä rippiväkeä ja kaksi pappia alttarilla. Ja urut
-alkoivat soittaa "oo Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnit".
-
-Hän yhtyi kansanjoukkoon, joka likeni alttaria ja rukoili palavasti...
-Piti odottaa kunnes ensimmäinen pöytä tyhjentyisi. Lihava eukko
-tuuppasi häntä tieltään, hän joutui nuoren miehen viereen, joka
-oli risaisissa vaatteissa ja jonka huuli oli halki. Hän koetti
-vaistomaisesti päästä alttarin päätä kohti, josta luuli papin alkavan
-jakaa pyhää sakramenttia, mutta siellä ei enää ollut tilaa, hänen
-täytyi joutua tuon risaisen nuoren miehen viereen... Hän tunsi
-häntä kohtaan omituista vastenmielisyyttä. Ja sentään oli hänen
-repaleisuutensa aivan ulkonaista, Elina itse oli rikki sisältä... Hänen
-huulensa olivat rohtuneet ja ruvella. Ja hän juo kalkista ensin, Elina
-sitten... Elinan piti juuri polvistua, mutta samassa hän vielä epäröi.
-Silloin tuuppasi toinen hänet tieltään, hän hoippui alas käytävälle,
-kulki kansanjoukon läpi, jätti kirkon ja riensi kotiin.
-
-Yrjöltä hänen piti pyytää anteeksi, Yrjöä vastaan hän oli rikkonut!
-Sitten soisi kyllä Jumalakin anteeksi...
-
-Kotiin päästyään heittäytyi hän miehensä jalkain juureen ja itki
-epätoivoissaan.
-
--- Armaani, mikä sinun on? kyseli Yrjö levottomasti ja talutti hänet
-sohvalle lepäämään.
-
--- Minä kuvittelin, että sinä kuolit ja minun tuli niin vaikea olla,
-kun ajattelin, miten usein olen rikkonut sinua vastaan.
-
--- Ethän ole, Elinaiseni!
-
--- Olen, olen, enemmän kuin tiedät! Ajatuksilla, sanoilla, töillä!
-Voitko suoda anteeksi?
-
--- Tiedäthän sen! Kaikki mitä olet rikkonut ja mitä tulet rikkomaan,
-kaikki on unohdettua ja anteeksi annettua!
-
--- Yrjö, mutta voitko, vaikket tiedä mitä kaikkea olen tehnyt, antaa
-anteeksi?
-
--- Et voi tehdä niin suurta rikosta, etten antaisi sitä anteeksi.
-
-Elina peitti hänen kätensä suudelmillaan ja nöyrä kiitollisuus täytti
-hänen sydämensä.
-
-
-
-
-VIII
-
-
-Oli kirkas, syksyinen päivä.
-
-Kalpeana, väsyneenä, silmien alla tummat varjot, astui Dargis
-syntymäkotinsa kynnykselle. Hän hengitti siinä hetkisen raikasta,
-aurinkoista ilmaa ja asteli sitten läpi puutarhan, jonka nurmikot
-vilkkuivat keltaisen lehtipeiton alta ja jossa ruusupensaat tekivät
-nuppua, ikäänkuin kevättä odotellen. Syys oli aikoja sitten tullut ja
-syksyn kanssa kuolema majailemaan taloon.
-
-Hän ei viikkokauteen ollut ummistanut silmiään, mutta hän ei tuntenut
-väsymystä. Hermot olivat yhä vieläkin pingoituksessa, rintaa painoi
-kuin vuoren raskaus, silmien lähteet tuntuivat kuivuneen.
-
-Hän asteli kastanjoiden ohi, jotka surullisesti oikoivat oksiaan
-taivasta kohti, sivutse vanhan lahonneen ristin, joka tiepuolessa
-odotti kaatumistaan ja tuli rantaan, kirkkaan, juoksevan veden
-varrelle. Siinä hän riisuutui, heittäytyi veteen ja puhaltui uimaan
-keskelle jokea.
-
-Mieli virkistyi, voimat tuntuivat palaavan. Tyyntyneempänä tuli hän
-kotiin, jossa kuolema vieraili.
-
-Siellä oli niin hiljaista, sisar asteli äänetönnä ja keittiössäkin
-askarreltiin melkein kuulumattomasti. Hän jäi hetkeksi hyväilemään
-sisarensa itkettyneitä kasvoja, meni sitten huoneeseensa ja vaipui
-raskaaseen vaitioloon. "Kun voisit edes itkeä, se keventäisi", oli
-sisar sanonut. Mutta hän ei voinut itkeä, hän ei koskaan ollut sitä
-voinut.
-
-Syntymäkoti oli tyhjänä, isä poissa, äiti poissa, sisaret ja veljet
-hajalla maailmalla.
-
-Vähitellen muistui hänen mieleensä Suomi, jonne hän oli luvannut
-kirjoittaa. Nyt hän päätti sen tehdä. Tähän asti ei ollut aikaa eikä
-mieltä mihinkään.
-
-Olisipa hän nyt ollut täällä, ollut hänen morsiamenaan! Pehmeät kädet
-olisivat silitelleet otsaa, ehkäpä hän olisi voinut itkeäkin, pää
-painuneena hänen rintaansa vastaan!
-
-Nyt muistui hänen mieleensä mustakantinen vihko, päiväkirja, joka vielä
-oli lukematta. Hän otti sen laatikosta, jonne tullessaan oli laskenut
-matkatavaransa, istuutui ikkunan ääreen ja avasi vihon.
-
-Käsiala oli selvää, siroa tytön käsialaa, sellaista joka täydellisesti
-tyydyttää kaunokirjoitusopettajattaren vaatimukset.
-
--- -- --
-
-Arrakoskella 3 p. heinäkuuta.
-
-Eilen oli isän syntymäpäivä. Se oli hyvin valoisa päivä, en tahdo sitä
-unohtaa, en koskaan.
-
-Akselin toverit Gunnar Segerskjöld ja Carl von Holt saapuivat jo
-viikko sitten. Kauniita nuoria poikia ja niin hienoja! Minä ensin
-heitä hiukan ujostelin ja täti piti meitä silmällä, sen huomasin.
-Hän tuli esimerkiksi aina verannalle istumaan, kun me kävelimme
-puistossa ja lähetti usein Agnesin minua hakemaan, jos hetkeksi
-istuuduimme huvihuoneeseen ja siten katosimme hänen näkyvistään.
-Mutta ratsastusretkillemme ei hän jaksanut seurata eikä hän myöskään
-tullut koskenniskaan, kun menimme onkimaan lohia. Ja varmaan hän
-myöskin huomasi, ettei ollut niin vaarallista jättää meitä yksin, tai
-ehkäpä valmistukset isän syntymäpäiväksi veivät hänen aikansa, mutta
-loppuviikosta emme enää häntä nähneet muulloin kuin aterioiden aikana.
-Tätä en sano hyvälle tädilleni miksikään moitteeksi! Päinvastoin
-tiedän, että hän pelkästä rakkaudesta meitä vartioitsee. Mutta enhän
-minä olisi nuori tyttö, eikä hän vanha täti, jollen minä siinä
-suhteessa koettaisi häntä hiukan harmittaa ja hän minua vartioida!
-
-Koko viikko kului ihanana humuna. Olimme päättäneet viettää isän
-syntymäpäivän niin juhlallisesti kuin suinkin. Pojat kirjoittivat runon
-ja minä sävelsin sen. Viimeisenä yönä emme ensinkään nukkuneet. Me
-vain koristimme pihaa ja puistoa, jotta kaikki olisi valmiina, kun isä
-heräisi. Olen varma siitä, että hän kyllä kuuli, kuinka me puuhasimme,
-mutta hienotunteisuudessaan ei hän sanonut mitään, piti vain uutimiaan
-alhaalla ja oli nukkuvinaan.
-
-Kello viiden aikana herätimme hänet laululla. Silloin oli kaikki
-järjestyksessä: kukkia pöydillä, äidin kuvan ympärillä isän
-työhuoneessa valkea seppele, kahvipöytä ruokasalissa katettuna ja
-koristettuna, kyökkikamari järjestettynä väen kestittämistä varten, ja
-avoimista ikkunoista virtaili sisään ihana kesäinen ilma, löyhytellen
-uutimia. Puiston käytäviin oli ripustettu kirjavia lyhtyjä, verannan
-pilarit olivat köynnöksillä koristetut ja yhteen kulmaan olimme
-sammaleista tehneet mättään, jonka vihreään olimme pistäneet kukkia
-muodostamaan isän nimikirjaimet.
-
-Emme olleet päässeet laulumme loppuun, kun hän astui ulos huoneestaan,
-valmiiksi puettuna. (Varmaan hän jo oli alkanut pukeutua ennenkuin
-rupesimme laulamaan, vaikkei hän sitä myöntänyt.) Hän sulki meidät
-kaikki syliinsä ja me joimme kahvia mitä iloisimman mielialan
-vallitessa. Mutta kun isä sitten oli mennyt huoneeseensa ja minä hiivin
-sinne hänelle sanomaan, että väki jo on kokoontunut kyökkikamariin,
-niin tapasin hänet seisomassa äidin kuvan edessä ja hänen huulensa
-vavahtelivat. Minä tulin hämilleni, sillä en ollut tottunut näkemään
-isää mielenliikutuksissa, ja aioin juuri livahtaa tieheni, kun hän
-kutsui minua.
-
--- Tule hänen kaltaisekseen, sanoi hän. -- Hän oli hyvä ihminen.
-
-Isän ääni oli niin juhlallinen että kyyneleet tulivat silmiini.
-Olisin tahtonut heittäytyä hänen syliinsä, sillä hän oli niin kaunis,
-tuo roteva, ryhdikäs mies harmaine hapsineen, loistavine silmineen.
-Mutta tiesin, ettei isä pidä sellaisesta ja sanattomina me astuimme
-kyökkikamariin, jossa rengit ja piiat juhlapukuisina, kukkia käsissä,
-odottivat.
-
-Vihdoin tuli ilta. Minulla oli yllä valkea puku ja valkea helminauha
-kaulassa. Koristin pukuni vaaleanpunaisilla ruusuilla ja pistin pari
-nuppua hiuksiini.
-
-Vieraita saapui paljon enemmän kuin olimme voineet odottaakaan. Gunnar
-ja Carl olivat jo edeltäkäsin pyytäneet minua franseeseihin, molemmat
-olisivat tahtoneet toiseen, mutta tietysti en voinut luvata sitä kuin
-yhdelle ja Carl joka oli ensiksi pyytänyt, sen sai ja Gunnarin kanssa
-tanssin ensimmäisen.
-
-Oli hauskaa, äärettömän hauskaa. En ole koskaan tanssinut niin
-paljon. Tietysti piti minun välillä soittaa. Valitsin Chopinin
-ass-dur valssin ja valoin koko sieluni sormieni päihin. Tiesin että
-soitin hyvin. Kuinka en olisi tehnyt sitä, tunsinhan nuorten sydänten
-ympärilläni sykkivän lempeä ja avoimista ikkunoista virtaavan sisään
-kesäyön tuoksuvan viileyden paljaalle kaulalleni ja käsivarsilleni.
-Minä hurmaannuin itse ja minä hurmasin muut. Minun piti soittaa
-yhä enemmän ja enemmän ja kun vihdoin päivän koitto alkoi voittaa
-lamppujen valon ja minä nousin ja kohtasin kuulijoitteni katseet, niin
-tuntui siltä kuin en olisi astellut täällä maailmassa, vaan liidellyt
-kukkatarhoissa, hellien käsien nostellessa kukasta kukkaan.
-
-Vanha kenraali Blume, joka paljon on oleskellut Parisissa ja Pietarissa
-tuli erityisesti minua kiittämään ja kysyi missä olin saanut
-musikaalisen kasvatukseni. Kerroin hänelle, että kun äiti sairaana
-oleskeli kylpypaikassa Dresdenin likellä, minä olin hänen mukanaan ja
-silloin nautin erään erittäin eteväksi tunnetun opettajan johtoa.
-
--- Se kuuluu kyllä, sanoi vanha herra, -- sinun pitäisi vain päästä
-sinne takaisin. Vastaapa nyt vielä kysymykseen, jota tosin ei pitäisi
-naisille tehdä, mutta joka ei sinulle vielä liene vastenmielinen:
-kuinka vanha olet?
-
--- Kuudentoista.
-
--- Lapsi vielä! sanoi hän taas hymyillen. -- Soita vielä pari vuotta ja
-sinä hurmaat maailman.
-
-Ja hän meni suoraan isän luo ja minä näin, että he keskustelivat
-minusta.
-
-Mutta minä tanssin, tanssin. Kun toinen heitti, niin toinen otti.
-Minä liitelin kevyenä kuin höyhen. Väki läksi jo päivätyöhönsä, kun
-vielä neljännen franseesin promenaadi tapahtui puutarhan kasteisilla
-käytävillä.
-
-Kun osa vieraista oli lähtenyt ja toiset olivat panneet levolle,
-seisoin vielä kauan verannalla, katsellen puiston käytäviä ja
-kuunnellen kosken kohinaa. Olin itsekin varma siitä että todella olin
-taiteilijattareksi luotu, maailmaa hurmaamaan.
-
-7.7. illalla.
-
-Tänään keskustelimme Gunnarin kanssa musiikista, sillä Gunnar on
-musikaalinen. Hän on jo kolme vuotta käynyt musiikkiopistoa, vahinko
-vain, ettei hänen viulunsa ole mukana. Hän kysyi minulta, mistä
-säveltäjästä enimmän pidän. "Beethovenista", vastasin empimättä. Hän
-sanoi pitävänsä Wagnerista.
-
-Kuinka minä voisin pitää Wagnerista, kun en häntä tunne! Enhän ole
-kuullut häntä kuin muutaman kerran ja silloin en häntä ymmärtänyt.
-Ei, Beethoven on minun säveltäjäni, minun puolijumalani! Ja hänen
-ciss-moll-sonaattinsa maailman musiikin mestarituote, samalla tavalla
-kuin Göthen Faust kirjallisuudessa.
-
-Suuresti rakastan myöskin Schumannia. Hänessä ei ole Beethovenin
-voimaa, mutta hänessä on enemmän intohimoa, tuskaa. Minä tunnen,
-kun häntä soitan, että hän on mahtanut paljon kärsiä, ehkä enemmän
-kuin kukaan muu säveltäjä. Minun täytyy usein itkeä hänen kanssaan,
-niin ääretön ahdistus ilmenee hänen sävellyksissään. Monesti minun
-on täytynyt lakata häntä soittamasta ja siirtyä Bachiin. Se oli kuin
-viileä kylpy kesäkuumalla tai kuin laskentotunti rendez-vous'n jälkeen.
-
-Mendelssohn mahtoi elää onnellisena ihmisenä täällä maan päällä, siltä
-minusta tuntuu. Mutta Chopin, Chopin!
-
-Jos saisin astua sävelmestarien olympoon, niin Chopiniin ensinnä
-rakastuisin. Olen varma siitä, ettei kukaan niin välittömästi, niin
-tulisesti kuin hän voisi painaa minua rintaansa vastaan. Mutta pelkään,
-että hän pian minut unohtaisi ja rakastuisi toiseen. Mutta se joka
-rakkaudelleen pysyisi uskollisena, olisi Schumann. Hänen kanssaan
-tahtoisin elää ja kärsiä!... Bachin tahtoisin mielelläni isäkseni ja
-Schubertista tahtoisin ylpeillä veljenäni. Mendelssohnin haluaisin
-hyväksi kummisedäkseni, joka tuontuostakin antaisi minulle kauniin
-lahjan.
-
-Ajattelen Beethovenin musiikin ciss-mollissa, Bach käy f- tai
-b-duurissa, Mendelssohn e-mollissa, Weber e-duurissa. Mutta tästä
-kaikesta minun pitää puhua Gunnarin kanssa. Tahdon tietää, kuinka hän
-on ajatellut asiat.
-
-Flyygelini mahtaa pian tulla mustasukkaiseksi päiväkirjalleni, sillä
-minua hämmästyttää tuontuostakin kirjoittamisen halu. Mutta olenhan
-tänään viettänyt kuusi tuntia soittokoneeni ääressä ja syksystä, kun
-pääsen ulkomaille, uhraan musiikille kaiken aikani. Niin, sinne ei ole
-pitkä aika enää!
-
-Minun on koko päivän pitänyt ajatella äitiä, sillä onhan tänään hänen
-kuolinpäivänsä.
-
-Että ihminen voi olla niin hyvä kuin hän oli! En muista kertaakaan,
-jolloin hän olisi kiivastunut tai lausunut kenellekään pahaa sanaa!
-Aina tuo taivaallisen tyyni hymy huulilla, aina lempeänä, valmiina
-auttamaan, rakastamaan jokaista kanssaihmistä, aina valmiina
-sovittamaan ja ymmärtämään. Enkä muista hänen koskaan valittaneen,
-vaikka hän kaksi vuotta vietti vuoteen omana. Vain joskus hämärän
-hetkenä, kun luuli olevansa yksin, hän itki. Minähän tuotin hänelle
-välistä kyyneliä.
-
--- Lapseni, sanoi hän kerran, -- sinulla on kova luonto, sinä saat
-vielä paljon kärsiä maailmassa!
-
-En luule, että äiti pitäisi siitä, että tulen taiteilijattareksi,
-vaikka hän kyllä itse toimitti minut tuon hyvän opettajan
-johdettavaksi. Hän tarkoitti, että soittaisin vain kodin iloksi.
-
-Äiti armas, minkä minä sille mahdan, että olen niin toisenlainen kuin
-sinä! Minä olen kiihkeä, nautinnonhimoinen, ilkeä olento, isäni tytär.
-Agnesista ehkä tulee äidin tyttö, ainakin vanha Leena niin sanoo. Mutta
-minulla on "kova luonto". Saanen ehkä todellakin kärsiä maailmassa!
-
-21.7.
-
-Välistä tulen sille tuulelle, että näen kaikki sävelissä: järven
-läikyntä, koski joka pauhaa, metsä, linnut, vuoret, laaksot, kaikki
-on minulle musiikkia. Toisen kerran taas kuulen kaikki äänilajeissa:
-portti joka narahtaa, lammas joka määkii, koira joka haukahtaa,
-metallipala joka kolahtaa kiveen, kaikki narisee, määkii, haukkuu
-ja kolahtaa korvissani eri äänilajeissa ja kun menen pianon ääreen
-koettamaan, onko korvani ollut oikeassa, niin ei se ole erehtynyt
-hiuskarvankaan vertaa.
-
-Edellinen tunne on suloinen, mutta jälkimmäinen kiduttaa. Olisipa
-hauska tietää, tuntevatko kaikki ihmiset tällä tavalla, vai onko tämä
-sekä onni että onnettomuus erityisesti annettu minulle.
-
-25.7.
-
-Minä tiedän aivan hyvin, että he kaikki ylpeilevät minusta, alkaen
-isästä, joka sentään koettaa sitä huolellisesti peittää, jotten tulisi
-itserakkaaksi. Aina kun on vieraita ja muut jo ovat kokoontuneet
-salonkiin, eikä minua kuulu, lähettää hän Agnesin minua noutamaan ja
-minä näen hänen katseestaan, kun astun sisään, että hän olisi valmis
-jokaiselle selittämään: "tämä on tyttäreni, Elinani, Arrakosken ja koko
-suvun helmi".
-
-Minun hyvä, minun uljas isäni, kuinka häntä rakastan! Enemmän kuin
-mitään muuta maailmassa.
-
-Niin, isä ylpeilee minusta, mutta hänellä on muitakin tarkoituksia, kun
-hän minulle antaa niin huolellisen kasvatuksen. Hän on suomenmielinen
-ja hän tahtoo vaikuttaa siihen suuntaan, että suomenmielisestä
-intelligensistä tulisi oikea hienosto. Siinä se on. Siksi on
-Arrakoskelle nyt perustettu oma kansakoulu ja siksi aikoo isä ruveta
-seurustelemaan talonpoikaisnuorison kanssa, jotta se oppisi ihmisten
-tapoja. Olen melkein iloissani, että joudun pois, sillä... Se on
-väärin, minä sen tiedän, mutta minkä sille mahdan, etten voi tuosta
-puolivillasta pitää!
-
-Varmaan kuitenkin kerran koittaa aika, jolloin koko Suomen kansa
-on kulttuurin läpitunkema ja jolloin meillä on hienosto, joka
-vetää vertoja Euroopan sivistyskansojen hienostolle. Silloin
-jalostuvat täällä meilläkin tavat ja sivistys lyö leimansa yksin
-kasvonpiirteisiinkin. Eikä suomalainen enää ole tshudi ulospistävine
-poskipäineen, vaan eurooppalainen.
-
-Aksel on kielikysymyksessä aivan toista mieltä kuin isä. Hän on
-esi-isiensä poika, ruotsinmielinen. Tiedän että isä sitä suree, sillä
-Aksel on kyky, joka suomalaisuuden asian hyväksi voisi tehdä paljon.
-
-Jota likemmä lähtöaika tulee, sitä vaikeampi minun on erota
-Arrakoskesta. Nyt vasta käsitän, miten rakas tämä koti minulle on.
-
-Minä rakastan tätä satavuotista, sammaltunutta rakennusta taitettuine
-kattoineen, pienine ikkunoineen ja mataloine huoneineen, rakastan
-puiston käytäviä ja huvihuoneita, rakastan koskea, jonka kohinaan olen
-nukkunut nuoruuteni öinä.
-
-Mutta ei! Tämä ala, tunteen ala kuuluu soittokoneelleni. Johan
-päiväkirja, järkevä ystäväni, nauraisi, jos täyttäisin sen sivut
-ikävälläni.
-
-1.9.
-
-Tänään tuli taloon kummallinen kirje. Minä sen otin vastaan muun postin
-mukana, mutta en huomannut, että siinä olisi ollut mitään merkillistä,
-suuri sinetti vain takana. Olin soittamassa, kun isä astui sisään ja
-kysyi Akselia. Minä pelästyin, sellainen ilme oli isän kasvoissa.
-Karkasin hänen luokseen, tahdoin kysyä... Hän keskeytti minut sanoilla:
-
--- Minun pitää paikalla lähteä kaupunkiin. Pyydä tätiä toimittamaan
-matkalaukku kuntoon. Voin vielä ehtiä junaan.
-
-Ja hän läksi, lausumatta sanaakaan selitykseksi. Seisoin yläkerran
-parvekkeella ja katselin hänen jälkeensä. Kerran hän kääntyi, rengin
-avatessa väliporttia. En tiedä, näkikö hän minut, mutta luulen että hän
-näki.
-
-Olen niin levoton, tuntuu niin painostavalta. En tiedä, mitä uskoa.
-Sanomalehdistäkö hän luki jotakin, joka määräsi hänen matkansa, vai
-se kirjekö tämän teki? Ruokasalissa istuu täti itkemässä, hän pelkää,
-että tämä kaikki tietää pahaa, hän on muka nähnyt unta käärmeistä ja
-päivänpaisteisista kentistä.
-
-Miksei edes Akselia kuulu kotiin?
-
-Ja tämän piti tapahtua juuri nyt, kun lähtöni on käsissä...
-
-6.9.
-
-Että maailma vielä seisoo paikallaan, että elämää vielä jatkuu, että
-minä vielä olen olemassa, että voin ajatella! Sitä ihmettelen kaiken
-sen perästä, mitä on tapahtunut.
-
-En voi soittaa, sillä en tahdo häiritä hänen untaan. Hän nukkuu tuolla
-työhuoneessaan, kuusten keskellä, jäiden ympäröimänä.
-
-Isäni, isäni, isäni poissa, kuollut!
-
-Jospa saisin kuolla minäkin!
-
-15.9.
-
-Kaikki on ohi. Hän on poissa talostaan, haudassa. Siitä on jo
-kokonainen viikko, mutta en ole kyennyt mihinkään. Soittokone on
-seisonut mykkänä ja mykkänä on ollut oma sydämeni. Toivoin jo, että
-olisin tullut tylsäksi, tunnottomaksi. Mutta huomaan että vielä elän,
-että voin tuntea ja ajatella. Soittaa en saata enää koskaan, en
-hymyillä, en iloita. Olen kadottanut kaikki, paitsi kykyni kärsiä.
-Olisinpa menettänyt senkin! Mutta nyt ensi tylsyyden mentyä tulevat
-takaisin muistot ja minä saan kärsiä kaikki uudestaan.
-
-Hän palasi kaupungista jo sairaana, sillä hän oli kylmettynyt, mutta
-hän kävi ylhäällä koko päivän ja oli näennäisesti entisellään. Illalla
-hän minulle sanoi, että ulkomaanmatkani oli siirrettävä viikkoa
-tuonnemmaksi. En siitä voinut kuin ilostua, sillä ero kodista oli
-muutenkin ruvennut minua painamaan. Yöllä hän ei nukkunut ja aamulla
-hän oli kovassa kuumeessa. Tahdoimme lähettää noutamaan lääkäriä, mutta
-hän kielsi. Sinä päivänä pyydettiin pehtori vielä hänen huoneeseensa
-ja itse hän määräsi, miten riihiminen oli järjestettävä. Voi isä, isä!
-Minä näen sinut niin selvään sellaisena kuin sinä pitkävartisissa
-saappaissa astuit sisään, takki kireästi kiinnitettynä, leveäröytäinen
-hattu hiuksillasi, jotka kulmilta alkoivat harmaantua. Ei ole
-mahdollista, isä, että meidät heität! Sinä tulet terveeksi, sinä palaat
-luoksemme! Minä lupaan tulla niin hyväksi, lupaan kaikessa noudattaa
-tahtoasi...
-
-Mutta voi, isä, sinä et tule! Eikö kyyneleeni, eikö tuskani, eikö
-rukoukseni voi palauttaa sinua luoksemme? Eikö mikään auta!
-
-Ei...
-
-Se viimeinen yö...! Lääkäri oli lähtenyt pois illalla, oltuaan
-koko päivän Arrakoskella, ja koska isä hetkeksi tuntui ikäänkuin
-levollisemmalta, läksi Aksel nukkumaan ja minä otin tyynyn ja paneuduin
-pitkäkseni matolle vuoteen ääreen. Mutta en saanut unta. Isän syvä
-hengitys soi korvissani ja yön hiljaisuus kammotti. Minä nousin,
-asetuin polvilleni vuoteen viereen ja katsahdin yölampun himmeässä
-valossa isäni kasvoja. Niissä oli kamalan tuskan ilme. Mitään niin
-kärsivää en ole nähnyt. Hän hengitti syvään ja läähättäen, mutta silmät
-olivat ummessa, en tietänyt oliko hän valveilla vai nukkuiko hän.
-Minut valtasi sellainen kauhu, etten käsittänyt mitä tehdä. Juostako
-Akselia ja tätiä hakemaan? Mutta jos hän kuolee sillävälin. Tarttuako
-hänen käteensä...? Mutta jos tuo äkkiarvaamaton kosketus tappaa hänet.
-Huutaako apua? Mutta jos se hänet pelästyttää. Minulle tuli hätä,
-äärimmäinen hätä ja minä väänsin käteni ristiin ja rupesin rukoilemaan.
-En tiedä, mistä sain sanoja, mutta palavana tulvana niitä virtaili
-huuliltani.
-
-En tiedä kuinka kauan sitä kesti. Minusta oli jo kulunut iäisyys, kun
-avasin silmäni ja kuiskeena lausuttu rukoukseni katkesi. Näin edessäni
-isäni kasvot aivan rauhallisina, hänen silmänsä loistivat, niistä oli
-kadonnut kaikki kärsimys... Hän laski kätensä ikäänkuin väsyneesti
-päälaelleni. Minut valtasi omituinen tunne. Toiselta puolen toivon
-tunne hänen parantumisestaan, toiselta puolen pelko, sillä aavistin
-hänen kasvojensa kirkkauden jo kuuluvan toiseen maailmaan.
-
--- Jatka, lapseni, sanoi hän.
-
-Ja minä rukoilin, kyynelteni tulvana valuessa isän polttavalle kädelle.
-
-Hetken perästä palasivat hänen tuskansa ja hän alkoi houraella. En
-voinut häntä enää katsella, vaan karkasin Akselin luo, herätin hänet ja
-lähetimme kiireesti noutamaan lääkäriä.
-
-Niitä pitkiä, kamalia hetkiä! Nähdä hänen siinä kärsivän, nähdä
-kuoleman vaanivan saalistaan, voimatta mitään tehdä!... Tuontuostakin
-tuli hourailujen väliin valoisia hetkiä. Ja äkkiä hän katseellaan pyysi
-meidät molemmat luokseen ja puhui:
-
--- Lapset, en enää kauan saa viipyä luonanne. Minun täytyy tavata setä.
-Lähettäkää pian häntä noutamaan. Rakkaat lapset...
-
-Hän oli puhunut niin selvällä äänellä, mutta nyt ääni katkesi ja tuskat
-palasivat. Eikä aikaakaan, niin kuolinkamppaus alkoi.
-
-Minä näen hänet alati selvästi edessäni, nuo rakkaat piirteet
-vääntyneinä, huulet sinisinä, silmät nurin... Ja vihdoin niiden
-viimeisen välähdyksen, kun katse katkesi, kun silmän valo sammui,
-särkyi.
-
-Isä, isä, onko se totta, vai onko se unta? Se ei voi olla totta...
-
-Niin ajattelin koko sen ajan, jolloin hän lepäsi vuoteessaan,
-vaikkakin kylmänä ja kankeana. Vasta sitten kun musta kirstu tuotiin,
-käsitin, mitä oli tapahtunut: että hän on poissa, että hänet muutetaan
-talosta... Voi isäni, isäni!
-
-Aksel on nyt ainoa joka minulle on jäänyt. Me olemme liittyneet likelle
-toisiamme ja kannamme suruamme yhdessä.
-
-En vieläkään voi soittaa. Talossa on niin hiljaista. Ja sitten kaikki
-muistuttaa häntä.
-
-Pitääkö uniin todellakin uskoa?
-
--- -- --
-
-Lokakuun viime päivänä.
-
-Minä vihaan koko maailmaa ja enimmin itseäni.
-
-Miksen saa menettää järkeäni, tulla hulluksi? Se olisi paljon
-onnellisempaa kuin kärsiä ja kitua, lakkaamatta, kaikissa mahdollisissa
-äänilajeissa.
-
-Minä ajattelen mielipuolen tilaa suurena onnena. Hän on itse asiassa
-päässyt kaikista kärsimyksistään, sillä hän on päässyt ajatuksistaan.
-Anna hänelle ruokaa, kohtele häntä ystävällisesti ja hän tyytyy.
-
-Kuinka hyvin minä ymmärrän toivottoman rakkauden tunteet. Sillä sen
-helvetintuskia kärsin yöt, päivät.
-
-Miksi minä sieluuni sain soiton lahjan, kun minulta otettiin
-mahdollisuus sen kehittämiseen? Miksei köyhyys ja muu onnettomuus
-kohdannut minua silloin, kun rakkauteni taiteeseen vielä lepäsi
-kehdossaan? Se olisi tukahtunut sinne ja minä olisin kasvanut niinkuin
-tavalliset ihmiset tavalliseksi ihmiseksi.
-
-En ole kuukauteen avannut soittokonettani, en edes pyyhkinyt tomua sen
-koskettimilta, en voi sitä nähdä, en ajatella. Minä sitä vihaan yhtä
-paljon kuin ennen rakastin.
-
-Tämä yksinäisyys täällä maalla, tämä epävarmuus, ne tappavat ihmisen
-vähitellen. Samaan tapaan kidutettiin ennenmuinoin rikoksesta epäiltyjä
-kuoliaaksi asettamalla heidät seisomaan sellaiseen paikkaan, jossa
-pisaroittain tippui vettä päälaelle, seisomaan tuntikausittain,
-päivittäin, kunnes vesipisarat kuluttivat pois päänahan, vasaroivat
-aivoja ja...
-
-Arrakoski täytyy myydä, me hajaannumme isiemme pesästä kuin
-linnunpoikaset kaikkiin ilmansuuntiin. Nyt vasta ymmärrän, mitä
-sukutila muistoineen merkitsee. Keveämmällä mielellä sen antaisin, kun
-saisin viedä mukaani edes kappaleen maata, jonka omaiset ja rakkaat
-ovat viljelleet. Mutta en saa. Kaikki, kaikki jää vieraiden käsiin.
-
-Setä on luvannut ottaa meidät luokseen, minut ja Agnesin. Armoleipää
-syömään...
-
-"Käymme sitten keväällä yhdessä rippikoulun", kirjoittaa Alma serkku.
-"Minä siitä ajasta toivon niin paljon. Äiti sanoo, että sen tulee luoda
-meidän elämämme kokonaan uudeksi." Niinkö luulette, täti ja serkku! Te
-ette tiedä, että minulla on kova luonto. Ei sitä niinkään luoda.
-
-Jo jouluksi lähdemme Arrakoskelta. Mitä pikemmin, sitä parempi, koska
-sen kuitenkin täytyy tapahtua.
-
--- -- --
-
-Juhannuspäivän iltana.
-
-Tätä valon päivää, tätä autuuden päivää, jolloin olen löytänyt Herran!
-Tätä ääretöntä rauhaa, joka seuraa syntien anteeksisaamista. Mitään
-näin taivaallista en ole voinut uneksia. Kaikki kärsimykset tulevat sen
-rinnalla pieniksi, mitkään ponnistukset sen voittamiseksi eivät ole
-vaikeat.
-
-Hän on voimakas, minun uusi, suuri Herrani, sillä hän on taivuttanut
-kovan luontoni, hän on pessyt minut lumivalkeaksi kaikesta synnistä,
-hän on avannut minun silmäni näkemään koko luomakunnan ihanuuden.
-Kaikkea katselen nyt uudessa valossa: kukkanen kedolla, taivaan lintu,
-sade joka lankeaa, järven aalto, kaikki saarnaa minulle taivaallisen
-isäni voimaa ja hyvyyttä. Ja oman elämäni kulku, isäni, äitini
-kuolema, kaikki todistaa minulle, että Jumala koko ajan, hamaan tähän
-päivään asti, on minua johdattanut ja rakkaudella kasvattanut. Hänen
-on täytynyt käyttää kovia keinoja, hänen on täytynyt riistää minulta
-paljon, joka oli minulle rakasta, mutta vähemmällä ei kova luontoni
-olisi taipunut ja nyt kiitän häntä kaikesta.
-
-Kuinka pienet ovat maailman huolet ja elämän tuska sen kirkkauden
-rinnalla, jota Jumalan rauha tarjoaa. Oi voimakas, armollinen Herrani,
-varjele heikkoa lastasi elämän tiellä, tue kun horjun, ota minulta
-kaikki mikä sinusta erottaa ja kirkastu minulle päivä päivältä, kunnes
-kerran saan nähdä sinut kasvoista kasvoihin. Amen.
-
-Heinäkuun 4 p.
-
-Päiväkirjani on jonkun aikaa levännyt, sillä flyygelini on taas
-sydämessäni päässyt entisiin oikeuksiinsa. Soitan joka päivä, en enää
-tullakseni taiteilijattareksi, sillä tiedän, että se olisi suuri synti
--- ei niin että se itsessään olisi synti, mutta se toisi mukanaan
-niin paljon kiusauksia, että olisi Jumalan kiusaamista, jos niihin
-heittäytyisi --, vaan huvikseni ja mahdollisesti tulevaisuudessa
-voidakseni ansaita.
-
-Suurta surua minulle tuottaa Aksel. Hän kävi täällä, mutta ei viipynyt
-kuin viikon, sillä hän piti minua niin muuttuneena, ettei hän enää
-viihtynyt seurassani. Näin sen jo heti ensi päivänä.
-
-Olimme, me tytöt, astuneet häntä vastaan maantielle ja ilosta paisui
-rintani, kun näin hänen valkean lakkinsa kohoavan mäen päälle.
-Hän oli niin miehistynyt entisestään, käynyt vielä kookkaammaksi
-ja kauniimmaksi ja muistutti entistä enemmän isää. En voinut olla
-itkemättä, kun hän voimakkain käsin sulki minut syliinsä. Mutta
-ensimmäisten tervehdysten perästä rupesi hän mittaamaan minua
-silmillään. Hän oli tottunut näkemään minut pitseissä ja koristuksissa
-ja surupuvussanikin eleganttina ja sirona. Nyt oli ylläni sileä musta
-puku ilman ainoatakaan ryppyä.
-
--- Siskoni, sanoi hän nauraen, sinähän olet kuin nunna!
-
-Minä tunsin punan nousevan poskilleni. Kiusaus voitti minut: en
-kehdannut sanoa hänelle, että kauniit puvut kuuluivat sieluni
-kadotuksen aikaan. Mutta seuraavassa hetkessä huomasin tekeväni
-syntiä ja vastasin vakavasti: "Olen alkanut uutta elämää". Hän
-siirtyi paikalla toiseen puheaiheeseen, mutta sittemmin keskustelimme
-kahdenkesken asiasta. Hän oli aivan taipumaton. Mutta minä rukoilen,
-rukoilen lakkaamatta, että Jumala taivuttaisi rakkaan veljeni mielen.
-Ja varmaankin hän sen vielä tekee.
-
--- -- --
-
-5 p. marraskuuta.
-
-Olen ollut Helsingissä muutamia viikkoja. Musiikkiopisto antaa paljon
-työtä ja minä viihdyn erinomaisen hyvin.
-
-Mutta samalla pelkään. On kuin mustan pukuni kanssa jumalanpelkoni
-alkaisi poistua. Minä rukoilen kyllä, minä käyn joka sunnuntai
-kirkossa, minä luen joka päivä uutta testamenttia, mutta rukouksessani
-ei ole henkeä, kirkossa minun tulee uni ja kun luen raamattuani, tapaan
-monesti ajatukseni liikkumassa maailman ilokentillä. Minun pitäisi tätä
-itkeä, surra, mutta minä en sure, olen tylsistynyt.
-
-Tai en edes sitä, sillä muuten olen varsin virkku: kaikki entiset
-taipumukseni ovat heränneet, tiedän, että olen lahjakas, olen voittanut
-opettajani suosion ja toverieni kateuden. Tämä mielialani ei ole hyvä,
-minun pitäisi taistella sitä vastaan, minun pitäisi jättää kaikki ja
-mennä maalle, paeta pois pääkaupungin viettelyksistä...
-
-Olen sitäpaitsi huomannut itsessäni uuden taipumuksen: halun ruveta
-näyttelijättäreksi. Olisikohan syntiä, jos rupeaisin? Itsessään ei,
-sillä taide ei voi olla syntiä. Ja kuitenkin on minulle sanottu, ettei
-näyttelijä voi olla tosikristitty, että esimerkiksi Jenny Lind, kun hän
-heräsi, heti lakkasi esiintymästä.
-
-Minä tanssin niin mielelläni. Onko tanssi syntiä? Itse saarnasin viime
-talven sitä vastaan, mutta nyt tekee mieleni tanssiin. Onko se väärin?
-Ja tanssihalun mukana seuraa halu pukeutua hyvin.
-
-Jumala, Jumala, auta minua!
-
--- -- --
-
-Aksel kihloissa! Minä vimmastuin, kun sen kuulin. Minun olisi pitänyt
-iloita, mutta minä suutuin, minä tulin surulliseksi. Vasta sinä hetkenä
-tunsin, mitä hän, ainoa veljeni, minulle on. On kummallista, että
-ihminen, vasta kadottaessaan omistamansa, tuntee mitä hän omisti. Niin
-oli kotinikin, Arrakosken. Vasta nyt osaan sitä itkeä! Ja vasta nyt
-tunnen, miten veljeäni rakastan. Hän astuu sieluni silmän eteen niin
-uljaana, niin kauniina, niin voimakkaana... Ihmiset sanovat minua
-hulluksi, kun suren hänen kihlaustaan, minun pitäisi muka iloita, sillä
-saanhan veljeni morsiamesta sisaren. Mutta minä vihaan jokaista, joka
-asettuu minun ja Akselin väliin...
-
-Oi Jumalani, Jumalani, mihin olen joutunut, miten voin näin puhua!
-
-Se on se kova luonto, johon eivät pienet pysty. Paljon, paljon kai
-vielä saanen kärsiä.
-
--- -- --
-
-Minun oikeastaan ei pitäisi kirjoittaa, sillä sävellänhän juuri, näen,
-ajattelen kaikki sävelissä. Se tuottaa yhtaikaa suurta nautintoa ja
-suurta tuskaa. "Kaikki mikä syntyy, syntyy tuskalla", sanoi minulle
-tänään opettajani, kun juttelimme. Hän oli oikeassa.
-
-No niin. Minun piti puhua Veerasta, Akselin morsiamesta. Minun
-täytyy tunnustaa, että pidin hänestä. Hän ei ole kaunotar, mutta hän
-maalailee, käy hyvin puettuna ja tuntuu originellilta. Sitäpaitsi on
-hän rikas, omistaa kauniin huvilan Kaivopuistossa. Ja tuntuu hyvin
-rakastuneelta. Ja samaten tuntuu Aksel. Tulkoot he onnellisiksi. Onhan
-minulla taiteeni. Ja ehkä vähitellen voin oppia rakastamaan Veeraa.
-
-Nyt piste perään ja kynä pois. Minä en tahdo kirjoittaa, en edes
-päiväkirjaani, sillä se hajoittaa voimiani. Ja minä tahdon eheästi
-antautua musiikille. En kirjoita, en pitkiin, pitkiin aikoihin; en,
-ennenkuin minulle tapahtuu jotakin oikein erinomaista.
-
-Joulukuun 2 p.
-
-Eihän se itse asiassa ole mitään kummallista, että minä
-musiikki-illassa näen herran, joka hänkin suvaitsee katsoa minuun.
-Se on tapahtunut monta kertaa. Eikä tämä suinkaan millään lailla
-eronnut tavallisista ihmisistä. Olenhan ennenkin nähnyt hentoja,
-tummia, hajamielisen ja hermostuneen näköisiä herroja. Mutta tämä teki
-minuun vaikutuksen, en tiedä millä ja miksi. Minun piti Akselilta
-kysyä, tunteeko hän häntä tai tietääkö hän kuka hän on. Ja Aksel pani
-silmälasit nenälleen ja saatuaan selville, ketä tarkoitin, vastasi:
-
--- Se on ylioppilas Vuorio, erittäin lahjakkaaksi tunnettu mies,
-tietysti fennomaani, niinkuin nimestäkin kuuluu.
-
-Ja Veera lisäsi siihen tuntevansa hänet, ja kehui häntä. Satuttiin
-sitten yhdessä menemään ulos ja Veera esitti hänet minulle. Kun
-hetkisen ajan oli astuttu yhdessä, ehdottelee Veera, joka tietysti
-tahtoi olla kahdenkesken Akselin kanssa, että hän saattaisi minut
-kotiin. Minua harmitti ja minä olisin tahtonut ajaa, mutta hevosta ei
-ollut saatavissa. Ja niin täytyi minun sallia, että hän minut saattoi.
-
-Juttelimme ulkomaanmatkoista. Hän on jo ehtinyt olla pitemmän aikaa
-ulkomailla, vaikka tuntuu aivan nuorelta. Olisi tehnyt mieleni kysyä,
-miten vanha hän sitten on, mutta en puhunut mitään. Hän oli äärettömän
-kohtelias, mutta omituisen hajamielisellä ja kömpelöllä tavalla,
-joka minua huvitti, sillä en ennen ole sitä tavannut herroissa. Minä
-lämpenin lopulta siinä määrin, että olisin suonut matkan kestävän
-kauemminkin.
-
-Jälkeenpäin olen suututellut kaikkia mitä sanoin. Ihminen ei koskaan
-voi olla tarpeeksi varovainen.
-
--- -- --
-
-Jouluk. 27 p.
-
-Vuosi kallistuu loppuansa kohti. On yö ja koko talo nukkuu, hän,
-sulhaseni tuolla viereisessä huoneessa. Niin, minä olen kihloissa, olen
-antanut pois itseni.
-
-En voi nukkua, eteeni astuu koko mennyt vuosi vaiheineen. Olen
-kadottanut Akselin. Hän retkeilee paraikaa nuoren rouvansa kanssa
-etelässä, olen vapaaehtoisesti luopunut taiteesta, minä, joka
-soitollani aioin voittaa koko maailman. Hän, sulhaseni, on sama, jonka
-marraskuussa ensi kerran näin, ventovieras mies. Mutta rakkaus ei näy
-mitään kysyvän, se tulee kuin varas yöllä ja tuo mukaansa ääretöntä
-onnea, ääretöntä tuskaa.
-
-Miksi minä rakastuin häneen, juuri häneen? Hän ei ensinkään vastaa sitä
-miesihannetta, jonka hamasta aikaisimmasta nuoruudesta olen kuvitellut
-omakseni. Hän on pieni ja hento ja minä uneksin aina suurta, voimakasta
-miestä, sellaista kuin isä ja Aksel. Mutta minä rakastan häntä niin,
-että hänen tähtensä olen valmis vaikka mihin. Olen mustasukkainen, olen
-mieletön, olen kuin hullu... Jumala, Jumala, mihin minä joudun?
-
--- -- --
-
-Herrani Kristus!
-
-Auta minua ja vapahda minut, kun kurjana, särkyneenä astun eteesi! Ole
-sinä minulle isänä, äitinä, veljenä, ystävänä, kaikkena mitä maailmalta
-pyydän ja mitä ei maailma minulle antaa taida. Mihin minä menen, jollen
-saa tulla sinun luoksesi? Sinulla ovat iankaikkisen elämän sanat.
-
-Minä niin pelkään, sillä olen huomannut, että sinun kuvasi on
-katoamaisillaan mielestäni. Oi viivy, Herrani! Minä tiedän, ettei
-syy ole sinun vaan minun. Mutta se on onnettomuuteni, jos sinut
-menetän. Kun sinut omistan, niin olen onnellinen, kaikki minulle
-menestyy, myötä- ja vastoinkäymisissä, kaikissa elämän käänteissä
-tunnen taivaallisen isäni johdon ja minä viheriöitsen, niinkuin puu
-vesiojain varsilla. Minä olen niin voimakas, tahtoni hallitsee tunteet,
-taisteluni voittaa kiusaukset ja lankeemukseni annat sinä armosta
-anteeksi. Herrani, Herrani, ilman sinua jään tyhjäksi, turvattomaksi,
-kahlehdituksi. Auta minua ja armahda!
-
-Sano minulle, Herrani, mitä minä oikeastaan tahdon, mitä tarkoittavat
-kaihoni tunteet? Miksi sinä annoit minulle niitä niin paljon? Sinä
-tahdoit asettaa ne kaikki palvelukseesi, kehittämään iäisyyselämää
-minussa ja valtakunnassasi maan päällä. Voi, jospa minä voisin kulkea
-sinun tietäsi, voi jospa taitaisin voittaa taistelut ja niin kerran
-periä sinun rauhasi.
-
-Miten tähdet välkkyvät uudenvuoden yössä! Mene levolle, Elina, ja
-uneksi rakkaudestasi ja onnestasi. Jumalan silmä valvoo...
-
-Tammik. 21 p.
-
-Herrani! Taas pakenen luoksesi, kun rintaani repii eikä kukaan minua
-ymmärrä, en minä itsekään. Ei ole minulla missään rauhaa, en saa
-mistään lohdutusta. Ei siksi, että olemme erossa, hän Helsingissä,
-minä maalla; ei siksi, että minä häntä niin sanomattomasti ikävöin.
-Vaan siksi, ettemme toisiamme ymmärrä. Me olemme niin erilaiset. Minä
-rakastan häntä, sen tiedän. Mutta olenko onnellinen?
-
--- -- --
-
-Miten olisin yksin, jollei Sinua, Jumala olisi.
-
-Kaikki on niin pientä, niin tukahduttavaa ja ahdasta. Minun ikäväni
-vain on niin suuri ja rajaton, että se on rintani särkeä...
-
-Miten sinä, Kristus, sentään olet vapaa kaikesta pienestä, kaikesta
-epäjalosta, kun et ollenkaan muutu, vaikka ihmismieli kiertelee ja
-kaartelee ja etsii onnea maailman eri iloista, jotka eivät onnea taida
-antaa. Sinä vain suurena, tyynenä seuraat ja johdat -- ja rakastat.
-
-Ymmärrä, Herra, minun hajanaiset lauseeni, ymmärrä, että viimeinen
-tahtoni kipinä tunnustaa sinut valtiaaksi, kuninkaaksi, vapahtajaksi.
-Ota tahtoni kipinä, se on _sinun_.
-
--- -- --
-
-Kunpa ei tämä haluni joskus kasvaisi niin suureksi, että minä heitän
-kaikki voittaakseni maailman ja hurmatakseni ihmiskunnan -- vain
-saadakseni myötätuntoisuutta...
-
--- -- --
-
-Voi tätä kohtalon leikkiä, voi minua lastua, jota tuulet laineilla
-heiluttelevat, viimein heittääkseen teräviä kallionkielekkeitä vastaan!
-Kun olisin saanut hiljalleen särkyä tai hetkessä palaa poroksi... En
-tiedä mitä tahdon ja kuitenkin on minulla tuhansia haluja, tuhansia
-tunteita, jotka uhkaavat järkeäni.
-
-Hyväntekijä, ihmisystävä, jolla on rinnassasi sääliä, tule luokseni
-ja sammuta tyynellä sanalla rintani tuli. Tai tee minulle mitä nyt
-pyydän -- älä hämmästy: vie minut tanssiin! Pue minut keveään pukuun,
-levitä hiukseni hajalle, anna minulle suuri lattia ja pane minut sille
-tanssimaan, aivan yksin. Vartaloni on nuori, norjat ovat jäseneni,
-kevyt on jalka. Kun saisinkin taivuttaa notkeuttani, kun saisinkin
-koettaa siivekkyyttäni! Olen tähän asti tappanut halujani, mutta nyt
-sulku auki, irti haluni! Tahdon villahahtuvana tanssia, lumihiutaleena
-liidellä. Ihan yksin. Ei saa kenkään tuntea, miten väräjää vartaloni,
-miten sydämeni vavahtelee. Tahdon tanssia, tanssia, raivossa pyöriä!
-
-Jumalani, jota kerran palvelin, missä sinä olet? Sinä näet, että
-kärsin. Voi, auta minua!
-
-Kun saisin tuskieni lievennykseksi tanssia tai näytellä, riistää
-katsojat kanssani kärsimään, sensijaan että nyt yksin itken!
-
-Miksen sitten rupea näyttelijättäreksi? Menestyksestäni olen varma.
-
-On niin ahdasta hengittää, on kuin vuori painamassa rintaani.
-Tahtoisin särkeä kaikki kahleet, repiä yksin tämän paperinkin, kurjan
-päiväkirjani, joka on minulle tuottanut lievennystä niin monena hetkenä.
-
-Jeesus Kristus, mitä sinä minusta ajattelet? Voi Herra, tule tänne,
-anna minulle kätesi, tue minua, sillä minä näännyn ja lankean...
-Ymmärrä, suuri Jumalani, minut ilman sanoja... Minä niin pelkään. Mitä?
-Onhan minulla kaikki, on mieheni rakkaus...
-
-Mieheni, kuka, mikä hän on? Enkö olekaan vapaa? Olenko kahlehdittu
-mieheen?
-
-Olen, Jumalan kiitos, minun ei tarvitse hakea ja hapuilla. Hän on minun.
-
-Väsyttää. Onkin jo myöhäinen yö. Tule, unen hyvä hengetär ja vie minut
-viileille maillesi. Äsken poskeani poltti. Nyt se on kylmä.
-
-Voi nuori sydän, mitä sinä tahdot?
-
--- -- --
-
-Siihen loppui vihko.
-
-Dargis painoi sen kiinni, kätki kasvot käsiinsä ja painui pöytää
-vastaan.
-
-Vihdoin hän nousi ja astui salin läpi pieneen kamariin, jossa kaikki
-niin muistutti äitiä. Ikkuna oli peitetty lakanalla, hämärä oli jo
-laskeutunut maille.
-
-Hän likeni vuodetta ja nosti hiljaa valkeaa vaatetta...
-
-Siinä lepäsi hänen äitinsä, kasvoilla kalman kalpeus, mutta huulilla
-autuas hymy...
-
-Vitold silmäili häntä kauan. Vihdoin vaipui hän polvilleen vuoteen
-ääreen, painoi päänsä laitaa vastaan ja purskahti itkuun.
-
-
-
-
-IX
-
-
--- Missä sinun ulkomaalaisesi on, kun ei häntä enää missään näe?
-kysyivät tuttavat Elinalta.
-
--- Hänen piti, ikävä kyllä, lähteä kotiin, sillä hänen äitinsä
-sairastui.
-
--- Sepä surullista! No tiedätkö, miten siellä nyt jaksetaan?
-
--- En ensinkään, sillä emme ole saaneet mitään tietoja... Täällä on
-tuntunut oikein tyhjältä ja ikävältä, olimme jo niin ehtineet tottua
-herra Dargikseen!
-
-Elina ihmettelee itsekin, millä helppoudella, miltei
-välinpitämättömyydellä hän saattaa hänestä puhella. Ja yksinäisyyden
-hetkinä on hänen sentään häntä niin ikävä, ettei hän käsitä, miten
-tulla toimeen. Monasti tuntuu hänestä siltä, että hän menehtyy, hän
-tulee hulluksi, jollei saa häntä tavata, hänelle huojentaa tunteidensa
-taakkaa.
-
-Hän elää itse asiassa kummallista elämää. Toinen puoli hänestä on
-rouva Vuoriona, vaimona, joka entistä huolellisemmin ja hellemmin
-koettaa täyttää kodin velvollisuudet ja joka kourin kynsin painaa
-alas toista. Tämä toinen, rouva Dargis, nostaa päätään yksinäisyyden
-hetkinä, niinkuin keskiyön hiljaisuudessa vainajan rauhaton henki
-nousee leijailemaan hautausmaalle. Välistä hän tulee arkana, nöyränä,
-kietoo hellästi kädet tuon toisen, rouva Vuorion, kaulaan, ikäänkuin
-anteeksi pyytäen. Toisen kerran hän tulee väkevänä, uhkaavana,
-vaatien oikeuksiaan, kalpa kädessä. Silloin hän polkee jalkansa hänen
-rinnalleen, iskee kyntensä hänen kaulasuoniensa ympäri ja tahtoo
-tukahduttaa hänet. Ja noista molemmista on tullut yksi ja sama olento:
-kiihkeä, rakastava nainen, Elina, joka ei voi elää ilman lemmittyään.
-
-Levottomana astelee hän edestakaisin huoneissa. Ei ole hänelle missään
-rauhaa.
-
-Kerran hän hädässään asettuu kirjoituspöytänsä ääreen ja kirjoittaa,
-kynän lentäessä pitkin paperin pintaa.
-
-    "Minun on niin kylmä, niin nälkä, niin sanomattoman ikävä.
-
-    Olisittepa täällä! Jospa ei minun koskaan tarvitsisi teistä
-    erota! Te olette minulle elämä, lämpö, kaikki!
-
-    Miksen nauttinut, kun olisin saanut, miksen edes huulianne
-    koskettanut? Minä vain pelkäsin. Kuinka sitä nyt kadun, kun
-    kuluttavassa ikävässä teitä ajattelen. Minä kärsin, mutta en
-    kuitenkaan teistä luopuisi, en tahtoisi tehtyä tekemättömäksi.
-
-    En ymmärrä, miten voin elää. Minussa herää halu rikkoa kaikki
-    kahleet saadakseni teidät omistaa."
-
-Hän lopettaa. Yrjö voi minä hetkenä hyvänsä tulla kotiin, kiireesti
-siis kirje koteloon... Miksi hän pelkää Yrjön tuloa, toimiiko hän
-salaa, tekeekö hän jotakin, josta ei voi miehensä edessä vastata? Hyi,
-häntä kurjaa, uskotonta vaimoa!
-
-Kirje särkyy palasiksi hänen käsissään, hän sytyttää palaset tuleen ja
-viskaa tuhan uuniin. Mutta muutaman tunnin kuluttua istuu hän taasen
-kynä kädessä.
-
-    "Minä kirjoitan teille, jota yhä rakastan, vaikken saisi,
-    kirjoitan, sillä muuten sydämeni murtuu. Minä tunnen, että te
-    minut ymmärtäisitte, jos nyt olisitte täällä... Ah, en uskalla,
-    en uskalla sitä lausua.
-
-    Sanon itselleni, että nyt hän kuolee, oma mieheni, sillä
-    retkellä, jolle hän läksi... Voi minua silloin, sillä olen
-    hänestä vihassa eronnut! Jospa saisin lopettaa päiväni,
-    hukuttaa henkeni kaiken, syöstä suoraan sinne, missä kurjuus on
-    saavuttanut huippunsa, missä epätoivo on rajaton!
-
-    Minä tunsin ennen Jumalan. Olin hänen lapsensa. Nyt olen lakannut
-    sitä olemasta, mutta olenko onnellinen? En, enkä ole sitä ollut
-    siitä lähtien kuin rukous huuliltani sammui..."
-
-Parin päivän kuluttua hän jatkaa:
-
-    "Kuinka ajat ovat muuttuneet! Ennen kun mieheni illalla läksi
-    toverien seuraan, kuinka olin onneton! Nyt toivon että hän
-    viipyisi, jotta saisin olla yksin tunteineni.
-
-    Minun sydämessäni asuu niin kaunis tunne: se on rakkaus, jota
-    minun tulisi vihata, mutta jota en voi vihata.
-
-    Sinä armahimpani! Enhän tuntisi elämää, jollen tuntisi sinua.
-    Minä rakastan häntä, johon olen vihitty, mutta rakastan häntä
-    kuin lasta, en niinkuin miestä. Sinä uljas mies, sinä miesten
-    mies, minä olin sylissäsi kuin höyhen, sinä nostit minut
-    käsivarrellesi, niinkuin olisin ollut liinainen huntu...
-
-    Minä tiedän, että teen syntiä. Mene pois minun tyköäni, kiusaaja.
-    Tule mieheni, vihittyni! Sinä sittenkin sait minulta nuoruuteni.
-    Tahdon rientää sinua vastaan, olla niin hellä, niin hyvä... Ehkä
-    tuolla jo tuletkin!
-
-    Kiiruhdan eteiseen ja jään sinne seisomaan. Kuu loistaa,
-    ikkunaan on syntynyt himmeä jääharso, tuuli ulvoo, täristyttää
-    taloa, läiskyttää ovia ja vinkuu nurkissa. Pilvet kiitävät.
-    Minä rakastan juuri tällaista ilmaa. Viipykää poissa, molemmat
-    mieheni, tahdon olla yksin ja katsella kuuta, jonka säteet
-    kimmeltävät ikkunaruudun jäätähtösissä. Kääriydy jäinen harso
-    sydämeni ympäri, tule halla ikipäiviksi asumaan rintaani...
-
-    Niin, minun on kylmä. Mutta on hyvä niin. Minä en ikävöi miestäni
-    enkä häntä, en ketään...
-
-    Jo lyö keskiyön hetki, aaveitten ja peikkojen hetki. Kuinka
-    on suloista olla yksin!... Mutta minä pelkään, että hän pian
-    tulee... Ethän, myrsky, vain häntä vahingoita, ethän loukkaa,
-    annathan hänen onnellisesti saapua kotiin!... Miksi olen niin
-    levoton tietäessäni että hän on ulkona tässä ilmassa? Rakastanko
-    häntä sittenkin, vai paha omatuntoko pusertaa esiin pelon? Kuka
-    sinut tuntee, nainen, sinä oikkujen ja...?"
-
-Samassa kuulee hän avainta pistettävän avainreikään. Yrjö tulee! Hän
-repii kirjeen rikki ja rientää hymyillen miestään vastaan.
-
-Ei, hänen _täytyy_ muuttua, katua ja koettaa sovittaa! Tämä ei käy.
-
-Ja tehden lujan päätöksen laskeutuu hän levolle. Mutta seuraavana
-päivänä hän taas kirjoittaa:
-
-    "Ei ole minulla missään rauhaa, olen repaleina, olen rikki.
-    _Pitääkö_ olla näin? Jokainen hakee eheyttä, pitääkö minun
-    sieluni haavan lakkaamatta vuotaa verta? Minä näen sinun kuvasi
-    kaikkialla, minä tiedän, miten lämmintä olisi luonasi. Pitääkö
-    minun paleltua?"
-
-Aamulla, siihen aikaan jolloin postinkuljettaja jakaa kirjeitä, elää
-hän kauheassa jännityksessä. Hän ei voi tehdä työtä, hän säpsähtää
-jokaista ääntä, hän toivoo ja pelkää. Mutta entä jos Yrjö pyytää
-odotettua kirjettä luettavakseen, tai jos hän ilman muuta avaa
-kirjeen... Mitä tulee Elinasta silloin? Hän ei moneen päivään uskalla
-mennä ulos paitsi silloin, kun hän tietää Yrjön olevan poissa. Ja
-kotiin palatessa vapisee hän ajatellessaan, että jos Yrjö sattumalta
-onkin tullut kotiin aikaisemmin, nähnyt kirjeen ja lukenut sen... Ja
-Elina kuvittelee jo, että hän tapaa hänet suremassa uskotonta vaimoaan.
-
--- -- --
-
-Joulu likenee nopein askelin, Agnes saapuu jo Helsinkiin viettämään
-joulua sisarensa luona.
-
-Hän laulaa kauniisti ja Elina säestää häntä.
-
-Elina alkaa taas soittaa. Se tyynnyttää. Jospa ei Dargis ikinä palaisi!
-
-Kunnas on ottanut takaisin entiset oikeutensa talossa. Hän on nyt
-jokapäiväinen vieras ja rakastuu Agnesiin korvia myöten. Omituista
-kyllä ei Elina sitä huomaa. Hän ajattelee niin paljon itseään, ettei
-ajatuksia riitä muille.
-
--- -- --
-
-Jouluviikolla oli Elinan syntymäpäivä. Agnes oli varhain aamulla
-herättänyt hänet laululla, ja hiukan myöhemmällä oli Veeralta ja
-Kunnakselta tullut kukkasia. Elina olisi mieluimmin suonut, ettei
-kukaan olisi häntä muistanut. Hän karttoi niin paljon kuin suinkin
-ihmisten seuraa ja koetti lohduttautua sillä, etteivät ihmiset näin
-joulun edellä ehdi käydä syntymäpäivillä. Mutta jo alkoi telefoni soida
-ja tuttava toisensa perästä onnitteli kysyen, ottaako rouva vastaan
-vai onko tunteja. Ei, ei ollut tunteja, oppilaat olivat jo kaikki
-joululomalla. Tietysti jokainen oli hyvin tervetullut.
-
-Veera, Akki ja Olavi tulivat ennen muita jo varhain aamupäivällä.
-Veera oli leiponut sokerikakun, Akki maalannut pienen kuvan ja Olavi
-omakätisesti kutonut jonkinlaisen kappaleen punaisesta villalangasta.
-
-Elina leikki poikien kanssa hevosta, he olivat sekä piilosilla että
-sokkosilla ja telmivät niin, että Veera vihdoin huomasi tarpeelliseksi
-kehoittaa heitä lakkaamaan.
-
--- Älä toki noiden lapsien tähden laiminlyö muita vieraitasi, sanoi hän
-hymyillen. -- Jättäkää nyt täti rauhaan, lapset!
-
--- He tulevat vasta myöhemmin, naurahti Elina. -- Mene sinä, Agnes
-kulta, leipuriin hakemaan kahvileipää!
-
-Hän leikki ja nauroi peittääkseen tunteitaan, sillä hän pelkäsi, että
-jos hän totistuu ja Veera rupeaa hänelle puhumaan, niin hän terävällä
-silmällään näkee kaikki, mitä hänessä liikkuu. Jonkin aikaa Veera
-häntä tyynesti katseli, mutta ei aikaakaan, kun hän houkutteli hänet
-viereensä istumaan.
-
--- Elina, sanoi hän, -- sinulla pitäisi olla lapsia.
-
-Elina purskahti suureen nauruun.
-
--- Jumala varjelkoon! Onko se niin hauskaa?
-
--- Meille naisille on se suorastaan elämä.
-
--- Ajattele, minä olen niin epänaisellinen, että suorastaan pelkään
-lapsia.
-
--- Ethän, koska kerran noin voit leikkiä noiden poikain kanssa.
-Ajattele, jos ne olisivat omiasi!
-
--- Niin, jos saisin heidät noin suurina! Mutta pieniä lapsia,
-rumia, punaisia olentoja... Ei! Veera hyvä, koska sinä oikeastaan
-olet ruvennut noin naiselliseksi? Sanoistasi voisi tulla siihen
-johtopäätökseen ettet olekaan mitään muuta kuin äiti. "Kinder, Kirche,
-Küche"...
-
--- Mitään muuta kuin äiti! äänsi Veera, surumielisesti hymyillen. --
-Eikö sitä sitten ole siinä! Oli aika, jolloin halveksin sellaista. Nyt
-ihailen. Ei ole naiselle toista niin suurta onnea kuin olla ehyesti ja
-kokonaan äitinä, suuren lapsiparven äitinä.
-
-Elina pakotti huulilleen hymyn ja seurasi hajamielisenä poikia, jotka
-katselivat kuvakirjaa.
-
--- Jota enemmän minä luovun kaikista ulkonaisista velvollisuuksista,
-jatkoi Veera, -- ja elän kodilleni ja lapsilleni, sitä onnellisemmaksi
-tulen. Minä kehitän nykyään esimerkiksi taiteellisia lahjojani ja
-henkielämääni vain voidakseni antaa heille. Etkö ymmärrä minua, Elina,
-etkö käsitä että se on onnea?
-
-Hymy katosi Elinan huulilta.
-
--- Katso, sanoi hän, -- ihmiset ovat niin erilaisia ja naiset voi jakaa
-kahteen luokkaan: naisellisiin ja epänaisellisiin. Sinä näyt kuuluvan
-edellisiin, minä kuulun jälkimmäisiin. Itse tämän kaiken minulle hiljan
-selitit.
-
--- Niin, mutta minäkin olin ennen tuollainen epänaisellinen. Antti
-vasta osasi kasvattaa minut naiseksi...
-
-Elinan silmissä leimahti. Hän säpsähti omaa ajatustaan.
-
--- Sinä et ehkä rakastanut Akselia?
-
-Sanattomana jäi Veera häneen katsomaan. Mutta Elina loi katseensa
-maahan. Hän ei uskaltanut katsoa Veeraa silmiin.
-
--- Rakastin, sanoi Veera, -- mutta aivan toisella tavalla kuin nyt.
-Antin rakkaus vasta herätti minussa naisen.
-
-Elina kätki kasvot käsiinsä. Sitten hän äkkiä, ikäänkuin
-voimanponnistuksella riuhtaisihe irti mielialastaan, nousi ja rupesi
-nauraen kattamaan kahvipöytää. Ja samassa tuli jo vieraita. Pian oli
-Vuoriolan saliin kokoontunut kymmenkunta henkeä, naisia ja herroja, ja
-heidän kanssaan tuli taloon täydellinen syntymäpäivämieliala: pöydillä
-naisten käsitöitä, kahvikuppeja, hedelmäveitsiä, lautasia ja tähteitä
-sokerileivoksista, ilmassa tupakansavua ja tuoksua valkeista, korkeista
-tuberoosoista.
-
-Keskusteltiin viime premieeristä, joulukirjallisuudesta ja muista
-päivän kuulumisista. Elinan piti soittaa ja Agnesin laulaa.
-
-Heidän vielä ollessaan soittokoneen ääressä toi joku kirjelaatikosta
-kirjeen. Sen nähdessään herkesi Elina soittamasta. Kirje ei ollut
-osoitettu hänelle vaan Yrjölle, mutta hän tunsi paikalla Dargiksen
-käsialan, olihan hän niin monasti korjannut hänen suomalaisia
-kirjoituksiaan.
-
--- Kas, huudahti Yrjö, -- Dargikselta! No vihdoinkin se kirjoittaa!
-
--- Kuule, luetaan toiste, pyysi Elina, tarttuen hänen käsiinsä, jotka
-juuri olivat kuorta avaamassa. -- On epäkohteliasta nyt, kun meillä on
-vieraita!
-
-Hänen katseensa rukoili ja posket punoittivat, mutta Yrjö kääntyi
-muitta mutkitta vieraiden puoleen:
-
--- Suotteko, hyvät herrasväet, anteeksi, jos kiireesti silmäilen tämän
-kirjeen läpi?
-
-Tietysti he soivat, sillä tunsivathan he kaikki Dargiksen ja olivat
-uteliaisuudella odottaneet tietoja hänestä.
-
-Elina asettui Yrjön taakse, silmäillen kirjeeseen hänen olkapäänsä
-sivutse. Mutta tuskin oli Yrjö sen avannut, ennenkuin hän taittoi sen
-takaisin kiinni ja kuiskaten käski Elinaa pitämään vieraille seuraa.
-Omaan huoneeseensa hän sitten meni lukemaan.
-
--- Kas vaan, naurahti Elina, -- me emme sittenkään saaneet kuulla
-uutisia Liettuasta! Kuinka äärettömästi minä pidän kukkasista!
-
-Hän seisahtui sohvapöydän eteen ja rupesi ihailemaan kukkasia,
-tuontuostakin hengittäen sieraimiinsa niiden tuoksua.
-
--- Minusta nuo valkeat melkein saattavat ihmisille päänsärkyä,
-huomautti Kunnas kuivasti. -- Palaako liettualainen?
-
--- En tiedä ensinkään! Saammepa nyt kuulla.
-
--- Minusta, alkoi muuan naisista, -- olisi hiukan omituista, jos hän
-jäisi sille retkelle juuri nyt, kun sai työnsä alkuun täällä.
-
--- Ei, jatkoi toinen, -- kyllä hän palaa, sillä hän kertoi jo
-kustantajan kanssa tehneensä kaupat. Teoksen pitää kevääksi valmistua.
-Me olemme perinpohjin keskustelleet tästä asiasta.
-
--- Sinä näyt tietävän enemmän kuin muut. Mutta minun käsitykseni mukaan
-hänen tulonsa riippuu siitä, miten äidin laita on.
-
--- Kuinka niin? Jos äiti paranee, niin hän tulee, jos taas kuolee, niin
-hänellä on vielä enemmän syytä tulla! Mitä Agnes arvelee?
-
-Agnes punastui odottamatonta kysymystä, mutta loi kirkkaat silmänsä
-viattomasti puhujattareen ja lausui vakavasti:
-
--- Minähän en ole nähnyt häntä kuin kerran, mutta tahtoisin häneen
-tutustua, Elina ja Yrjö kun niin kovasti häntä kehuvat!
-
--- Mutta mitä arvelet: tuleeko hän?
-
--- En tiedä!
-
--- Eikö Agnes ole nähnyt Dargista kuin kerran? Se ei ole mahdollista!
-
--- On! En ole häntä nähnyt kuin silloin iltamassa.
-
--- Niin, selitti Elina, -- Agnes läksi seuraavana aamuna ja kun hän nyt
-palasi, oli herra Dargis jo poissa...
-
-Hän oli käynyt merkillisen levolliseksi. Ensin kun kirje tuli, oli
-hänen sydäntään hiukan vihlaissut, mutta sittemmin oli hän aivan
-levollisesti kuunnellut vieraiden keskustelua. Se häntä itseäänkin
-hämmästytti.
-
--- Mutta mihin se Yrjö jäi? sanoi vihdoin Veera, joka pitkän aikaa oli
-istunut vaipuneena käsityönsä ääreen.
-
--- Tulen, tulen! vastasi Yrjön ääni ja seuraavana hetkenä oli hän jo
-huoneessa.
-
-Dargiksen äiti oli kuollut. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen alkoi vilkas
-keskustelu.
-
--- Ohhoh poika raukkaa! Hän taisi hellästi rakastaa äitiään... joku
-siitä mainitsi!
-
--- Oliko hän kauan sairaana?
-
--- Olihan hän jo ollut muutamia kuukausia vuoteen omana.
-
--- Kai hän ehti perille ennenkuin äiti kuoli?
-
--- Kyllä. Äiti eli vielä viikon hänen tulonsa jälkeen.
-
--- No palaako hän Suomeen?
-
--- Kyllä, mutta vasta joulun jälkeen.
-
--- Mitä hän muuta kertoo sieltä?
-
--- Ei juuri mitään...
-
--- Tottahan toki jotakin, olihan se pitkä kirje!
-
--- Sanoo vain, miten tyhjältä siellä tuntuu ja että hänen on mahdotonta
-siellä olla...
-
--- Sen käsittää!
-
--- Sitten tahtoisi joku yhtiö ostaa hänen kotitalonsa hyvästä
-hinnasta...
-
--- Möisipä pois koko roskan ja muuttaisi tänne Suomeen.
-
--- Niin, niinkuin muut liettualaiset muuttavat Amerikkaan odottamaan
-parempia aikoja!
-
--- Ei, selitti Yrjö, -- hänellä on siellä naimaton sisar, jota hän ei
-tahdo jättää. Hän tulee vain täksi talveksi, kirjoittamaan kirjaansa.
-
-Kun vieraat vihdoin olivat lähteneet, pyysi Elina Yrjöltä Vitoldin
-kirjettä.
-
--- Johan sinä kuulit kaikki, mitä siinä oli, sanoi Yrjö.
-
--- Mutta minä tahtoisin sen nähdä! Miten hän kirjoittaa äitinsä
-kuolemasta?
-
--- Hän mainitsee siitä vain aivan lyhyesti. Minä kerroin jo kaikki.
-
--- Mutta miksen minä saa kirjettä nähdä?
-
--- Osaatpa sinä olla utelias! sanoi Yrjö nauraen.
-
--- Olenhan minä ennen saanut nähdä sinun kirjeesi. Rupeatko sinä nyt
-salaamaan minulta jotakin? Sedän kirjettäkään et näyttänyt!
-
--- Mutta anna nyt minunkin joskus pitää pienet salaisuuteni. Saat sinä
-ne kyllä aikoinasi tietää!
-
--- Koska? Kuule Yrjö, minä olen levoton, mitä on tapahtunut?
-
-Elina oli käynyt aivan kalpeaksi. Olikohan Dargis kirjoittanut heidän
-suhteestaan? Ei, ei, se ei ollut mahdollista!
-
--- Yrjö, virkkoi hän taas, -- oletko pahoillasi minulle? Sano, sano!
-
-Yrjö purskahti suureen nauruun ja sulki hänet syliinsä.
-
--- Minua huvittaa nähdä sinut noin uteliaana! Sinähän teet oikein
-"totellisen naisen" vaikutuksen.
-
--- Sinä raaskit minua tässä kiduttaa!
-
--- Kidu nyt, rakkaani, sitä suurempi on sitten ilosi!
-
--- Iloni? Onko varma, etten tule itkemään?
-
--- No on! Äläkä nyt enempää kysele!...
-
-Yrjö silitti kädellään hänen tukkaansa ja työnsi hänet hymyillen ulos
-työhuoneestaan.
-
-Elina jäi seisomaan keskelle salin lattiaa.
-
--- Hän palaa siis! Se on suloista. Sitten hänen pitää minulle kertoa,
-mitä hän on kirjoittanut. En häntä enää pelkääkään, sillä olen
-tyyntynyt täydellisesti. En häntä rakasta: tämä mieto, tyyni tunne on
-ystävyyttä!
-
--- Hänen äitinsä on siis kuollut!
-
-Ja vaistomaisesti rupesi Elina ajattelemaan omien vanhempiensa kuolemaa
-ja ääretöntä tyhjyyttä, joka oli vallinnut Arrakoskella, kun isä oli
-viety hautaan. Kyyneleet tulivat hänen silmiinsä ja tarve lohduttaa
-täytti sydämen. Hän päätti kirjoittaa Vitoldille ja istuutui paikalla
-kirjoituspöytänsä ääreen.
-
-    "Rakas ystävä!
-
-    Niin selvänä nousevat eteeni päivät Arrakoskella, kun ensin
-    äitini ja sitten isäni kuoli. Minä niin täydellisesti saatan
-    eläytyä teidän mielialaanne...
-
-    Kuinka kieli sentään on köyhä! Kun istuuduin tähän, tuntui siltä
-    kuin minulla olisi ollut niin paljon teille sanomista. Ja nyt en
-    löydä sanoja."
-
-    -- Rouva, keskeytti hänet Mari ruokasalin ovelta, -- ruoka
-    jäähtyy!
-
-    -- Hyvä, vastasi Elina ja jatkoi:
-
-    "Tervetuloa takaisin Suomeen. Saatatte aivan huoleti tulla!"
-
-    Siinä hän hetkeksi jäi miettimään. Olikohan Vitold kieltänyt
-    Yrjöä näyttämästä kirjettä? Siinä tapauksessa ei hänen pitänyt
-    udella, sillä Vitold tiesi, mikä hänelle oli hyvä. Hän luotti
-    häneen täydellisesti.
-
-    Mutta hän oli joutunut omituisen tympeälle, kuivalle mielelle
-    eikä tahtonut löytää jatkoa kirjeeseensä.
-
-    "Tänne meille ei kuulu mitään erinomaista", kirjoitti hän
-    vihdoin. "Sisareni on meillä, olemme kaikki terveinä. Toivotamme
-    teille hyvää joulujuhlaa.
-
-    Tervehdin sekä teitä että sisartanne lämpimästi.
-
-    Ystävyydellä
-
-                                   Elina Vuorio."
-
-Hän sulki kirjeen kuoreen, kirjoitti päällekirjoituksen, vieläpä
-liimasi valmiiksi postimerkin. Tämän kirjeen hän ainakin saattoi
-lähettää!
-
-Ja Yrjön lähtiessä kaupungille pisti hän sen hänen käteensä ja pyysi
-häntä heittämään kirjelaatikkoon.
-
-
-
-
-X
-
-
-Yrjö ja Agnes olivat olleet ostamassa joulukuusta. He olivat valinneet
-kauneimman koko torilta, ottaneet kaksi miestä kantamaan ja toivat sen
-nyt riemusaatossa kotiin.
-
-Elina oli paraikaa kyökissä leipomassa, kun heidän iloiset äänensä
-alkoivat kuulua pihasta.
-
--- Mihinkä se nyt pannaan? kysyivät miehet.
-
--- Eiköhän viedä suoraan sisään, ehdotteli Yrjö.
-
--- Mutta kun se on näin jäinen ja luminen.
-
--- Pitäisi viedä jonnekin sulamaan.
-
--- Ehkä pyykkitupaan, sanoi Agnes. -- Arrakoskella aina ennen veimme
-joulukuusen tupaan sulamaan.
-
--- Kysytään rouvalta, huomautti Yrjö vihdoin.
-
-Hän juoksi innoissaan kuin koulupoika likemmä taloa, koppasi maasta
-lunta ja nakkasi pallon ikkunaan.
-
--- Mihin kuusen saa panna sulamaan?
-
--- Hyvänen aika, kuinka se on suuri! huusi Elina ruudun takaa. -- Se ei
-varmaankaan mahdu sisään.
-
-Hän tuli portaille, suuri esiliina vyöllä, kädet jauhoissa ja
-käsivarret paljaina kyynärpäihin asti.
-
--- Eikö se ole kaunis? ylpeili Yrjö.
-
--- On, mutta niin suuri! puhui Elina hymyillen.
-
--- Sanoinhan minä, ehätti Agnes väliin, -- että se on liian suuri.
-
--- Mutta kaunis! sanoi Yrjö.
-
--- Ehkä on paras viedä se puukellariin, neuvoi Elina vihdoin.
-
-Yrjön innostus oli aivan liikuttava. Hän oli hankkinut kuuseen helyjä
-ja makeisia, hän oli ollut mukana järjestelemässä huoneita. Tuon
-tuostakin tuli hän kyökkiin katsomaan kuinka sisarukset leipoivat tai
-tekivät muita jouluvalmistuksia, ja koko ajan oli hänen kasvoillaan
-omituinen odotuksen ja onnellisuuden ilme, niinkuin lapsella, kun sen
-on vaikea olla ilmaisematta joulusalaisuuksiaan.
-
-Itse hän sitten jouluaattona vaivalloisesti kuljetti sisään kuusen.
-
-Siitä oli sahattava pois kyynärän verta! Omin käsin Yrjö toimitti
-sahauksen ja itse hän tahtoi koristaa puun. Korkeintaan saivat Agnes
-ja Elina sitoa langanpäitä omenoihin ja muihin makeisiin, joita
-oli ripustettava oksille. Yrjö uhrasi joulupuun koristamiseen koko
-päivänsä. Ja tuontuostakin huusi hän joko Elinaa tai Agnesia tai Maria
-katsomaan, "eikö se nyt tule muhkeaksi!"
-
-Vihdoin oli kaikki järjestyksessä, joka huone valaistu, kaikki
-talonväet juhlapuvuissa.
-
-Agnesin pyynnöstä veisattiin virsi.
-
-Se toi mieliin omituisen hartauden. Oli kuin heijastus lapsuudenajoista
-olisi langennut taloon.
-
--- Minä olen käynyt vanhaksi, mietti Elina itsekseen, koettaen tekeytyä
-niin tyytyväisen näköiseksi kuin suinkin, -- enhän enää voi mistään
-iloita!
-
-Koti tuntui hänestä tavallista tyhjemmältä ja tuikkiva joulukuusi teki
-miltei surullisen vaikutuksen.
-
-Hän oli ommellut Yrjölle kauniin keinutuolimaton ja vihreän
-silkkityynyn. Agnes oli valmistanut koko joukon pikkutavaraa. Lahjojen
-mukana hilpeni mielialakin, varsinkin kun Yrjön antimet tulivat esille,
-sillä hän oli sepittänyt niihin hullunkurisia värssyjä.
-
-Äkkiä soi kello eteisessä.
-
-Suinpäin karkasivat kaikki avaamaan. Hyvä olikin että he menivät
-joukolla, sillä pelästynyt olisi varmaan yksinäinen. Sieltä tuli kaksi
-tonttua tulipunaisissa vaatteissa, punaiset lakit päässä, kantaen
-välissään pärekoppaa. Ja perässä asteli Veera rouva hymyillen, silmät
-loistaen innostuksesta. Kuin yhdestä suusta pääsi nyt seitsemän hengen
-kurkusta ilohuutoja, naurua, kysymyksiä. Tontut karkasivat sylistä
-syliin, hyppelivät ja vinkuivat, tahtomatta esiintyä ihmisäänellä,
-kunnes Veera rouva ilmoitti, että tontut kyllä osaavat puhua.
-
-Ilo ja riemu oli äkkiä täyttänyt talon suojat. Joulukuusen ympärillä
-leikittiin ja pöytien ääressä naurettiin ja pajateltiin.
-
-Mutta Elinaan vaikutti kaikki surullisesti. Hän kyllä hymyili muiden
-mukana, mutta kyyneleet olivat joka hetki tunkemaisillaan silmiin.
-
-Hän oli juuri nostanut Akin syliinsä jotta poika ulottuisi ottamaan
-kuusesta konvehtia, joka häntä erityisesti miellytti, kun Yrjö astui
-huoneeseen, kädessään pieni kukkavihko.
-
--- Elina, virkkoi hän hymyillen, -- tässä on minun lahjani sinulle.
-
-Elina päästi pojan sylistään, tarttui kukkavihkoon ja vei sen
-kasvoilleen. Silloin putosi lehtien välistä pieni, valkea kortti. Akki
-ojensi sen hänelle.
-
-"Täten lahjoitetaan Elinalle hänen rakas Arrakoskensa."
-
-Elina jäi sanattomana tuijottamaan kirjoitusta, ikäänkuin ei hän olisi
-sitä ymmärtänyt.
-
--- Niin, niin, virkkoi Yrjö ja sulki hänet syliinsä, -- Arrakoski on
-taas sinun. Se se nyt oli se minun salaisuuteni!
-
--- Arrakoski minun! äänteli Elina moneen kertaan, ensin miltei
-pelästyen ja sitten alkaen hymyillä, ikäänkuin hän jo puoleksi olisi
-käsittänyt onneansa. -- Onko se totta? Koko Arrakoski, puisto,
-huvihuoneet, joki, laituri, kaikki?
-
-Mutta odottamatta vastausta kysymyksiinsä, karkasi hän Yrjön luo,
-heittäysi hänen syliinsä, vuorotellen nauroi ja huudahteli ja purskahti
-vihdoin itkuun.
-
-He iloitsivat kaikki hänen kanssaan, Agnes oli hänkin haltioissaan ja
-Veera tuli häntä hellästi suutelemaan.
-
--- Akki, Akki ja pikku Olli, huudahti Elina, ottaen pojat syliinsä, --
-tiedättekö, kun Arrakoski -- tiedättekö mikä Arrakoski on? Se on se
-maatila, jossa isä...
-
--- Tiedämmehän me Arrakosken, jossa oli paljon kauniita hevosia ja
-vaunuja ja oikeita peltoja...
-
--- Ja jossa ongittiin lohia, lisäsi Olavi.
-
--- Niin, juuri niin. Se on nyt meidän. Ja ensi kesänä tulette te kaikki
-sinne! Täti lähettää vaunut vastaan asemalle...
-
--- Saanko minä ajaa...?
-
--- Saat, saat...
-
--- Ja ratsastaa?
-
--- Saat, saat. Mutta mennään nyt Marille kertomaan!... Ei Yrjö!
-keskeytti hän äkkiä, -- tämä ei ole totta. Sinun täytyy kertoa minulle,
-miten se on tapahtunut!
-
-Hetkisen perästä tahtoi Veera lähteä. Ajuri odotti pihassa ja kotiinkin
-jo...
-
--- Odottaako ajuri pihassa? huudahti Elina. -- Voi etten minä tietänyt!
-Hänen täytyy saada teetä! Odotattehan sen verran! Onhan jouluaatto!
-
-Ja juoksujalan läksi hän pihaan, nouti sisään ajurin ja kestitti häntä
-parhaan taitonsa mukaan.
-
--- Syökö teidän hevosenne sokeria, juolahti äkkiä hänen päähänsä.
--- Vaiko leipää?... Minä olen tänään saanut niin suuren lahjan,
-selitti hän sitten. -- Mieheni on ostanut takaisin syntymäkotini,
-suuren maatilan kaukana täältä... Mari hyvä, mene tarjoamaan tämän
-ajurin hevoselle sokeria ja leipää. Ja teidän lapsillenne panen vähän
-konvehtia -- onhan teillä lapsia?... No, minä panen sitten neljä, niin
-on kaksi kummallekin!
-
-Koko ilta kului iloisessa humussa ja tulevaisuussuunnitelmia tehdessä.
-Elina olisi heti joulunpyhinä tahtonut lähteä taloa katsomaan, mutta
-Yrjö arveli, että on paras antaa entisien asujainten ensin lähteä pois.
-Heille oli suotu kuukauden muuttoaika. Paikkakunnan lehdessä oli kyllä
-ollut uutinen kaupasta ja Yrjö oli pahasti pelännyt, että pääkaupungin
-lehdetkin ottaisivat sen palstoillensa. Silloinhan Elina olisi saanut
-tietää asian ennen aikojaan.
-
--- Minä, joka en koskaan lue sanomalehtiä!
-
--- Käännätithän sinä niistä välistä oppilaillasi! Ja olisihan joku
-tuttava voinut kertoa.
-
--- Kyllä sinun tuumasi vain täydellisesti onnistui, sillä minä en
-tietänyt mistään!
-
-Yrjön piti kertoa kaikki kauppaa koskevat yksityisseikat ja Elina
-siunaili vuoroin häntä vuoroin setäänsä ja kaikkia muita ihmisiä, jotka
-olivat olleet osallisina tekemään häntä näin onnelliseksi!
-
-Äkkiä juolahti hänen päähänsä kysymys ja välinpitämättömällä äänellä,
-ikäänkuin ohimennen hän lausui:
-
--- Kuule, oliko sillä Dargiksen kirjeellä, joka tuli minun
-syntymäpäivänäni mitään yhteyttä tämän asian kanssa?
-
-Yrjö vaikeni hetkisen ja Elina luki jo hänen kasvoistaan vastauksen
-kysymykseensä.
-
--- Kyllä. Hän siinä mainitsi jotakin Arrakoskesta. Ymmärrät siis nyt,
-miksen tahtonut hänen kirjettään näyttää.
-
--- Ymmärrän, ymmärrän, hymyili Elina, kokonaan tyytyväisenä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Uudenvuoden jälkeen saapui Dargis Helsinkiin. Yrjö oli häntä vastassa
-asemalla ja pyysi hänet suoraa päätä Vuoriolaan teetä juomaan.
-
-Hän oli siis nyt täällä, vaikka hän satoja kertoja oli sanonut
-itselleen: "heitä mieluummin työsi kesken, älä mene"! Mutta elämä
-kotonakin oli tuntunut niin mahdottomalta. Helsinki oli sinne
-tuikkinut kuin vilkkumajakka aavalle merelle. Hän oli tullut niin
-vaatimattomaksi, hän ei pyytänyt Elinalta mitään, hän tyytyi
-pienimpäänkin ystävällisyyteen.
-
-Sitäpaitsi oli hän varmaankin tyyntynyt, Elinan kirjekin jo yksin oli
-hänet täydellisesti jäähdyttänyt.
-
--- Sinä et aavista, kertoi Yrjö, -- miten iloiseksi hän tuli, kun sai
-tiedon Arrakosken ostosta.
-
--- Sehän oli hauskaa!
-
--- Enkä minä kertonut sinun avustasi, vaikka mieleni niin kovasti
-teki...
-
--- Sehän oli niin vähäpätöinen asia, eihän siitä kannata...
-
--- Mutta sinä olet laihtunut, veliseni, todellakin!
-
--- Talvi ei ole päässyt täällä ensinkään pitemmälle kuin siellä
-meilläkään, huomautti Dargis hetken kuluttua.
-
--- Jo täällä jouluna ajettiin reellä, sanoi Yrjö, -- mutta sitten tuli
-taas sateita.
-
-Kadut olivat iljangolla. Vuoriolan ikkunoiden alla kiilteli jäätikkö
-punertavassa valossa, sillä uutimet eivät olleet alhaalla.
-
--- Kävele varovaisesti, kehoitti Yrjö, -- täällä on niin kovin liukasta.
-
-Dargis pakotti itsensä pysymään tyynenä. Pelkästään tieto siitä, että
-hän saa Elinan nähdä, oli täyttänyt hänen rintansa sanomattomalla
-riemulla.
-
-Agnes tuli avaamaan ovea.
-
--- Tervetuloa, sanoi hän ikäänkuin hiukan ujostellen ja huusi sitten
-kyökkiin päin: -- Elina, Elina, he ovat jo täällä!
-
-Elina viipyi. Vihdoin hän tuli, posket hehkuvina ja ojentaen
-Dargikselle jääkylmän kätensä.
-
--- Tervetuloa... Te olette hiukan laihtunut.
-
--- Olen ehkä nyt matkan jäljestä väsynyt, mutta sisareni kyllä koetti
-minua siellä kotona hoitaa.
-
--- Kai te tiedätte sen suuren uutisen, alkoi Elina kun oli asetuttu
-teepöytään, -- että Arrakoski on meidän!
-
--- Kirjoittihan Yrjö siitä. Minä hyvin ilostuin.
-
--- Tiedänhän minä, että siitä tulee paljon huolta, jatkoi Elina
-tyynellä, järkevällä äänellä, -- mutta hauskaa se kuitenkin on!
-
--- Huolet hiiteen! huudahti Yrjö. -- Viikon perästä on Arrakoskella
-veronkanto ja silloin menet sinä Elina sinne... Voit käsittää,
-veli Dargis, että hänelle on ollut vaikeaa näin kauan pysyä poissa
-Arrakoskelta.
-
--- Eikö Elina rouva vielä ole käynyt siellä?
-
--- Me arvelimme, vastasi Elina, -- että olisi paras odottaa, kunnes
-entiset omistajat olisivat muuttaneet. Setä siellä kyllä on käynyt
-antamassa tarpeellisia määräyksiä... Minä jään sinne ehkä koko talveksi.
-
--- Sitä minä nyt en usko, virkkoi Yrjö nauraen, -- sillä kyllä sinulle
-siellä kävisi yksinäiseksi.
-
--- Ja sinulle täällä! sanoi Agnes leikillisesti.
-
--- Minä kyllä aina tulen toimeen, mutta Elinasta olen levoton. Kuule,
-veli Dargis, olin aikonut pyytää sinua lähtemään hänen kanssaan edes
-muutamaksi päiväksi...
-
--- Mutta entä sinä itse? sanoi Dargis.
-
--- Enhän minä pääse! Koulut ovat juuri alkaneet...
-
--- Mutta entä neiti Ekmark?
-
--- Minä käyn täällä musiikkiopistoa ja sekin on juuri alkanut...
-
--- Älä nyt, Yrjö, huomautti Elina hymyillen, -- rupea kiusaamaan herra
-Dargista, heti kun hän on tänne päässyt. Alkaahan hänellekin työ!
-
--- En minä senvuoksi, sanoi Dargis mielenliikutustaan hilliten. --
-Tietysti minä mielelläni, jos Elina rouva vain tahtoo ottaa minut
-mukaansa. Ajattelin vain...
-
-Yrjö purskahti nauruun.
-
--- Tepä olette juhlalliset! Dargis veikkoseni, mene nyt sinä vain,
-saathan siten tutustua Suomeen ja onhan minulla monta syytä toivoa,
-että näkisit Arrakosken... Tarkoitan, että olet kuullut siitä niin
-paljon puhuttavan ja olemmehan jo tulleet ystäviksi, lisäsi hän
-hymysuin.
-
--- Tietysti minä mielelläni...
-
--- No niin, se on siis päätetty asia! On parempi, ettei Elina ole
-yksin, ainakin alussa.
-
--- Olkoon menneeksi, mietti Elina. -- Sillä retkellä ainakin voin
-näyttää, mihin kykenen. Ääneen hän lausui: -- Olen kiitollinen, jos
-tulette, herra Dargis.
-
-Ja tämän päätöksen jälkeen tuli mieliala teepöydässä vapaaksi ja
-hilpeäksi.
-
-
-
-
-XI
-
-
-Elina seisoo Yrjön ja Vitoldin välillä ja Yrjö pitelee häntä kädestä.
-
--- Enhän ole levoton, virkkaa hän hellästi, -- kun uskon sinut
-Dargiksen haltuun. Mutta ole sentään varovainen! Lupaa se minulle!
-
-Samassa kuuluu kolmas soitto, Yrjö sulkee hänet syliinsä ja suutelee
-häntä. Dargis, joka jo on vaunusillalla, ojentaa hänelle kätensä ja
-auttaa hänet vaunuun. He näkevät vielä ikkunasta vilahdukselta Yrjön
-ihmisjoukossa, sitten kiihtyy junan vauhti ja rakennukset, vainiot ja
-metsät alkavat tyynesti liukua heidän ohitsensa.
-
-He istuvat toisessa luokassa, toistensa vieressä, enimmäkseen
-ääneti, mutta silloin tällöin tehden vähäpätöisen kysymyksen. Kiskot
-vingahtelevat, veturi puhkaa. Matkustavaisia ei ole paljon ja heidän
-on onnistunut saada viimeinen penkki omaan haltuunsa, joten he ovat
-melkein kuin yksin.
-
-He ovat matkalla Arrakoskelle, jossa huomenna on veronkanto. Ekmarkien
-vanhalle palvelijalle, Leenalle, on lähetetty sanaa, että hän
-lämmittäisi huoneet.
-
-Elina istuu sohvankulmassa kuin ujo nuori tyttö, tuskin uskaltaen
-katsahtaa matkatoveriinsa, ja kun hän joskus sattuu kohtaamaan hänen
-katseensa, punastuu hän korvia myöten. Dargis on iloisella tuulella,
-hän kertoo pienestä seikkailusta viime matkallaan, nauraa itse ja
-houkuttelee Elinankin nauramaan.
-
-He ovat lähteneet matkalle tekemättä mitään päätöksiä ja rakentamatta
-mitään varustuksia. He ovat pelotta antautuneet mielialansa valtaan,
-sillä heidän tunteensa ovat tyynet ja lämpimät, ilman tuskaa ja rajua
-riemua.
-
-Riihimäellä syövät he päivällistä. Vitold maksaa molempien puolesta ja
-saattaa Elinan takaisin vaunuun, puoleksi nostaen hänet ylös portaita.
-Ja taas kiitävät maisemat heidän ohitsensa. On jo täysi talvi, korkeina
-kohoavat kinokset tienvarsilla ja asemilla seisovat maalaisukot
-turkeissaan, tyynesti tuijottaen junaa ja imien piippunysiään.
-
--- Minä ihailen tätä suomalaista tyyneyttä! huudahtaa Dargis
-tuontuostakin. -- Se on suurenmoista! Katsokaa nyt tuotakin miestä:
-se on varmaankin kymmenen minuuttia seisonut tuossa, jäsentä
-liikahtamatta. Luulisi hänen siihen ihan kivettyneen!
-
-Ja Dargis seuraa häntä sellaisella tarkkuudella, että Elina jo luulee,
-ettei hän mitään muuta muistaisikaan. Silloin hän salavihkaa uskaltaa
-luoda häneen silmäyksen, katsella tuota hempeää poskea ja hiuksia,
-jotka kähertyvät niskassa...
-
-Oi, Elina on erehtynyt, hänen tunteensa ei ole tyyntynyt, sama se on
-kuin ennen, ehkä vain kiihkeämpi, kuumempi! Hän tuntee äkkiä rinnassaan
-kuin pistoksen ja vetäytyy pelästyneenä vaunun kulmaan. Voi, jospa ei
-hän olisi lähtenyt tälle matkalle!
-
-Dargis on jo moneen kertaan ehtinyt ajaa luotaan saman tunteen, kun
-se vaistomaisesti on yrittänyt nousta hänen mieleensä. Hän ei tahdo
-ajatella menneisyyttä, onhan hän sen jo haudannut ja istuuhan hän tässä
-naisen rinnalla, jota kohtaan hän tahtoo tuntea ainoastaan ystävyyttä!
-
-Elinan poskilla on heleä puna, silmät ovat maahan tähdätyt ja kasvojen
-ilmeessä on jotakin pidätettyä ja ikäänkuin oudon henkistä. Dargis
-huumaantuu äkkiä, unohtaa kaiken ympärillään, tarttuu hänen käsiinsä ja
-peittää ne suudelmilla.
-
--- Miksi, miksi, kuiskaa Elina, hänkin kokonaan ulkopuolella äskeisen
-tyyneytensä, -- olemme me tuomitut aina kärsimään? Me saattaisimme
-sentään olla niin onnelliset!
-
--- Niin saattaisimme! puhuu Dargis kiihkeästi. -- Mutta, jatkaa hän
-samassa ja uusi ilme kirkastaa hänen kasvonsa, -- olkaamme onnelliset!
-Unohtakaamme menneisyys, ajatelkaamme ainoastaan nykyisyyttä, joka
-antaa meidän olla kaksin. Olkaamme onnelliset, vaikkapa vain tämän
-ainoan kerran eläessämme!
-
-Hän suutelee uudestaan ja uudestaan Elinan kättä, ja painaa sitä
-rintaansa vastaan. Elina ei vedä sitä pois, hän ei tee vastarintaa.
-Miksi aina taistella, miksi aina kärsiä? Tunne on heille tullut
-ulkoapäin, he ovat voimiensa takaa koettaneet sitä tappaa -- se ei ole
-heille onnistunut, ihminen ei jaksa taistella luonnonvoimia vastaan!
-
-Ja Elinan kasvoihin tulee tyyni, onnellinen ilme ja hän hymyilee
-matkatoverilleen.
-
-Lyhyt talvipäivä jo alkaa hämärtää, kun he nousevat junasta, ajaakseen
-kestikievariin, jonne on parin kilometrin matka asemalta. Dargis
-nostaa Elinan rekeen, kietoo turkin hänen ympärilleen ja peittää hänet
-huolellisesti.
-
-Elinassa heräävät muistot, hän ei moneen vuoteen ole kulkenut näillä
-mailla. Paljon on kyllä muuttunut, uutta on rakennettu sijaan ja
-silloiset uudet asumukset ovat rappeutuneet ja vanhenneet. He
-saavat pienen kiikkerän reen ja ohuet vällyt, mutta eihän ilmakaan
-ole kylmä. Hevonen on virkku ja kyytipoika iloinen velikulta, joka
-juoksee jokaisessa ylämaassa ja laulaa alamäissä. Elina antaa hänelle
-karamellia ja kysyy, kuka seurakunnassa on pappina.
-
-Dargiksen kanssa puhuu hän saksaa. Jota etemmäksi tullaan, sitä
-tutummaksi käy hänelle tie, sitä enemmän herää hänelle muistoja.
-
--- Tässä mäessä kun kerran ajoimme isän ja Akselin kanssa, pillastuivat
-hevoset. Olisi voinut käydä hyvinkin hullusti, jollei isä olisi saanut
-kiinni ohjaksista... Hän oli niin voimakas mies, minun isäni. Teissä
-on jotakin, joka muistuttaa häntä, vaikkette yhtään olekaan hänen
-näköisensä... Ja tuolla aholla näin kerran suden, oikean elävän suden.
-Oletteko te koskaan nähnyt susia?
-
--- Eläintarhoissa, en muualla.
-
-Metsä humisee hiljaa, alastomat puunoksat erottautuvat koleanharmaata
-taivasta vastaan. Kyytipoika on väsynyt laulamaan ja vaikenee, vähän
-väliä kehoittaen hevosta kiiruhtamaan.
-
-Pian näkyy jo mäen päällä kestikievari. Se on samassa rakennuksessa
-kuin ennen, ainoastaan väri, joka ennen oli punainen, on nyt muuttunut
-joksikin vaaleammaksi, jota ei hämärässä saata erottaa. Koira haukkuu
-portilla ja nainen, paljain päin, juoksee vastapäätä olevasta
-rakennuksesta avaamaan ovea. Tyhjän kuistin läpi tullaan huoneeseen,
-joka, kun tuli on sytytetty kallellaan seisovaan kynttilään, näyttäytyy
-olevansa ääretön sali. Kuinka siellä kaikki on Elinalle tuttua! On kuin
-entiset ajat ojentaisivat hänelle kättä. Taulut seinillä ovat samat
-kuin kymmenen vuotta sitten, hän tuntee ne kaikki ulkoa, onhan hän niin
-monta kertaa tutkinut niitä, kun täällä on pitänyt syöttää hevosta...
-Samat suuret keltaiset keinutuolit törröttävät lattialla, sama laaja
-uuni täyttää suuren osan keskiseinää, pöydällä on päiväkirja, kulunut
-kynä, mustepullo -- jota ei koskaan saata ajatella muuten kuin
-puolillaan kärpäsiä tai hämähäkinverkkoja. Kaikki on entisellään,
-ainoastaan murattiköynnös, joka ennen kiersi vain ikkunaa, on kasvanut
-niin, että se nyt vihannallaan peittää koko seinän.
-
-Valtavina tunkeutuvat muistot Elinan mieleen. Hän on
-purskahtamaisillaan itkuun.
-
-Samassa tulee tyttö ilmoittamaan, että hevonen vastikään palasi
-kyydistä, olisi hyvä kun se saisi tunnin ajan syödä.
-
-"Herrasväki" suostuu tietysti odottamaan, Elina tilaa teetä ja käskee
-tekemään tulta uuniin. He vetävät pöydän tulen ääreen ja istuvat siinä
-punertavassa lämpimässä. Elina kertoo entisistä ajoista.
-
--- Kuulkaa, puhkeaa hän vihdoin puhumaan, -- kertokaa nyt tekin
-jotakin! Te tiedätte koko minun elämäni historian ja minä saan tyytyä
-vain pieniin piirteisiin teistä.
-
-Dargis vaikenee, ikäänkuin etsiäkseen langan päätä ja alkaa sitten:
-
--- Minä olen lähtenyt aivan toisesta piiristä kuin te. Olen talonpojan
-poika... Ensimmäinen muistoni lapsuudenajoilta on, kun isoisäni,
-harmaahapsinen ukko vietiin Siperiaan. Muistan kuinka karkasin
-jumalanäidin kuvan eteen, joka seisoi tienristeyksessä ja lankesin
-polvilleni... Olin silloin viiden vuoden vanha... Sittemmin jouduin
-kouluun, tulin ylioppilaaksi, menin kihloihin, tein matkustuksia pitkin
-Eurooppaa, kihlaukseni purkautui, isä kuoli, näin -- teidät... Siinä
-kaikki.
-
--- Mutta yksityisseikkoineen... Tahtoisin tietää äidistänne.
-
--- Äidistäni! lausui Dargis omituisella hellyydellä. -- Hän oli
-saattanut riisua päältään kaiken itsekkäisyyden, hänellä ei ollut
-mitään tarpeita, kaikki hän osasi uhrata lastensa ja kanssaihmistensä
-hyväksi. Ja kesken suurta rakkauttaan saattoi hän olla niin ankara...
-Muistan kerran, kun pikkupoikana olin ottanut omenia naapurin
-puutarhasta ja tulin kotiin, niin sain äidiltä selkäsaunan. "Mene nyt
-paikalla viemään ne isännälle ja pyydä anteeksi", sanoi hän... Me
-tottelimme häntä täysikasvaneina miehinäkin miltei kaikessa... Olisinpa
-saanut viedä teidät morsiamenani hänen luokseen, kuinka hän olisi teitä
-rakastanut!
-
-Molemmat vaikenevat. Elinan silmään on tullut kyynel. Dargis nousee ja
-alkaa astella edestakaisin lattialla.
-
--- Kertokaa minulle, pyytää Elina, -- minkä näköinen äitinne oli!
-
--- Hän oli pieni, hento nainen. Kuinka monesti otin hänet
-käsivarsilleni, kun hän väsyneenä tuli sisään askareistaan. Olettehan
-nähnyt hänen valokuvansa... Rakkaus häneen minua on varjellut elämän
-tiellä, sillä muuten olisin vaipunut, ties miten syvälle.
-
--- Onnellinen äiti, kuiskaa Elina, -- oi onnellinen äiti!
-
-Hän painaa pään käsiinsä ja hengittää kiivaasti.
-
--- Se on minun onnettomuuteni, jatkaa hän hetkisen kuluttua, -- että
-minun kaikessa täytyy teitä ihailla ja kunnioittaa. Jos rakastaisin
-sokeasti ja te antaisitte aihetta kunnioitukseni horjumiseen, niin
-rakkautenikin pian menisi. Mutta nyt täytyy minun teihin kiintyä yhä
-enemmän, jota enemmän opin teitä tuntemaan!... Enkö minä sitten rakasta
-Yrjöä? Rakastan!... Vaan voiko nainen rakastaa kahta miestä yhtaikaa?
-
-He tuijottavat sanattomina hiilokseen ja painavat toistensa käsiä.
-
-Hetkisen perästä tulee isäntä ilmoittamaan, että hevonen on valjaissa.
-Se on kaunis valkea hevonen, eikä Elina voi pidättää ihailun
-huudahdusta, kun hän sen näkee.
-
--- Se onkin naimahevoseni, selittää isäntä. -- En sitä tavallisesti
-pane kyytiin, paitsi kun kaikki muut hevoset jo ovat olleet...
-Varsinkin kun minun itse aina täytyy olla sitä ajamassa.
-
-Hyvää vauhtia ajetaan läpi pimeän metsän. Kulkuset soittelevat,
-lumi narajaa. Puolentoista tunnin perästä ajetaan sisään Arrakosken
-rajaportista.
-
-Pian alkavat Arrakosken pellot. Satavuotiset puut puistossa humisivat,
-kosken kohinakin jo rupesi kuulumaan ja ikkunoihin syttyi tulta.
-Läpi huoneiden asteli pieni, harmaja olento, liikkuen äänetönnä kuin
-henki. Hän avasi narisevan oven ja tuli, läähättävä kynttilä kädessä,
-portaille. Se oli vanha Leena.
-
--- Yrjö, Yrjö, minä en voi sinua pettää, en hyljätä, sillä minun on
-sinua niin sääli...!
-
-Elina lausuu sanat itsekseen, astuessaan alas puukäytävää, joka on
-lapioitu auki. Hänen käsissään on Yrjön kirje, joka uhkuu hellyyttä
-ja kaipausta. "Nyt vasta näen, mitä minulle olet, Elinaiseni,
-kaunokaiseni, kun olet poissa! Olet elämää enempi, en saata tulla
-toimeen ilman sinua!"
-
--- Niin, Yrjö, sinun sanasi kahlehtivat minut, sinun luottamuksesi
-tekee minulle mahdottomaksi pettää!
-
-Hän tulee kosken partaalle. Siinä on vielä hänen isänsä rakennuttama
-laituri, siihen aikaan rakennettiin vahvaa! Puitteet ovat harmaat
-ja kuluneet, mutta saattaa vielä erottaa puuhun kaiverrettuja
-nimikirjaimia ja runonpätkiä.
-
-Joen toisella puolen kohoaa korkeita, metsäisiä vaaroja, kuuset ja
-petäjät nousevat lumen peitossa. Valkeiden rantojen välissä vierii vesi
-mustana, kylmänä, mutta koskenniskassa pyörielee se iloisesti hypellen
-kuin kiehuvassa kattilassa ja heittelee ympärilleen vaahtoa, joka
-jäätyy kivien väliin rannalla.
-
-Elina näkee Dargiksen tulevan. Hän ei lähde häntä likemmä.
-
--- Älkää seisoko siinä, sanoo Dargis, -- laituri on rappeutunut.
-
-Elina ei liikahda paikaltaan. Mitä siitä, jos se särkyisikin ja hän
-syöksyisi veteen. Hän kuolisi mielellään!
-
-Dargis likenee kiirein askelin, tarttuu Elinan käteen ja taluttaa hänet
-pois laiturilta. He jäävät käsitysten seisomaan, katse tähdättynä
-koskeen.
-
--- Olette oikeassa, alkaa Dargis vihdoin, -- minun täytyy lähteä, sillä
-me olemme käyneet toisillemme vaarallisiksi.
-
-Hän pusertaa kovasti hänen vasenta kättään, Elina tuntee kuinka
-vihkisormus syöpyy lihan sisään. Se koskee ja samalla lieventää.
-
--- Jos minä tietäisin, sanoo Dargis hetken kuluttua ja nauraa kovaa
-naurua, -- olenko suuri sankari vaiko suuri -- narri. Välistä minun
-täytyy ihailla sekä omaani että teidän hillitsemiskykyä, mutta välistä
-minä sitä inhoan. Sanon itselleni, ettei tunteemme ole oikea, koskei se
-ole välitön. Mutta se on kai kasvatuksemme vika -- tai ansio.
-
--- Kuinka moneen kertaan minä olenkaan nuo ajatukset ajatellut, puhuu
-Elina jäykästi. -- Olette oikeassa, me olemme liian hyvin kasvatettuja,
-voidaksemme tuntea välittömästi niinkuin luonnonlapset!
-
-Äänettöminä he silmäilevät koskeen, jonka vaahdot syöksyvät mustaan
-veteen. Laituriin on tarttunut tukinpää ja kun virta vierii sitä
-vastaan, kohoavat pärskeet niin korkeiksi, että ne heittäytyvät
-rannalle asti ja puitten oksiin.
-
--- Olenko minä viettänyt kokonaista kaksi päivää teidän seurassanne?
-virkkaa Dargis. -- Se aika tuntuu lyhyeltä unennäöltä vain!...
-Voitteko, Elina rouva, antaa minulle anteeksi kaiken tuskan, jonka olen
-teille tuottanut?
-
-Elina katselee häneen nuhdellen.
-
--- Jollen olisi oppinut teitä tuntemaan, niin en olisi elänyt, sillä
-tunteideni runsaudesta kiitän teitä. Minä olen aina janonnut tunteita,
-paljon tunteita, kaikkia, sekä hyviä että pahoja...
-
--- Ja kuitenkaan ette vielä ole kokenut sitä yhtä ja ainoaa... Vasta
-kun sen olette tuntenut, voitte sanoa eläneenne, sillä vasta se saa
-teidät unohtamaan itsenne.
-
-Elina säpsähtää ja jää kalpeana tuijottamaan eteensä.
-
--- Minun täytyy lähteä, Elina rouva, puhuu Dargis, -- hevonen on
-pian valjaissa... Ja vielä viimeinen pyyntöni: minä niin mielelläni
-suutelisin teitä, kerran, edes otsalle, lisää hän hiljaa.
-
--- Ei, ei, Jumalan tähden, hätääntyy Elina. -- Te olette näinä päivinä
-omistanut koko henkeni. Älkäämme astuko henkisyydestä aistillisuuteen!
-
--- Kaikki on henkistä sille joka rakastaa, ja minä tahdon...
-
-Hänen silmänsä säihkyvät, hän avaa sylinsä, mutta Elina pakenee.
-Hervottomina vaipuvat miehen käsivarret alas, tuntuu siltä kuin hän
-olisi riisunut yltään kaiken voimansa.
-
--- Anteeksi! sopertaa hän ja astuu Elinaa likemmä, -- tämä tila tekee
-ihmisen hulluksi!
-
--- Ymmärtäkää minut oikein! pyytää Elina ja ojentaa hänelle kätensä.
-
-Sanattomina astelevat he ylös rannalta. He tuntevat molemmat, että ero
-heidän välillään nyt tapahtuu. Etäisyys ei tosin tule olemaan suuri,
-mutta henkisen yhteyden täytyy lakata.
-
-Hyvästi jättäessä tempaa Dargis hänet syliinsä, pitää hänen hytkivää
-ruumistaan käsivarsillaan ja painaa hänen otsalleen suudelman.
-
--- Jumalan haltuun!
-
-Elina kuulee hänen askeltensa etenevän, kuulee kulkusten alkavan
-soittaa, mutta ei voi liikahtaa paikalta: hän on kuin kivettyneenä.
-Tuleeko hänen vielä tämän jälkeen elää? Hän ei käsitä miten se on
-mahdollista!
-
-Aika Arrakoskella käy hänelle sietämättömän pitkäksi, hänen pitäisi
-tehdä työtä ja järjestää, mutta hän ei muista mitään ja koko päivän
-häntä väsyttää, sillä yöt eivät tuo unta. Hänen täytyy päästä pois.
-Vaan minne? Hän ei tahtoisi Helsinkiin, sillä he ovat molemmat
-siellä... Mutta hän alkaa kuvitella, että Yrjö sairastuu, kuolee, ja
-mitä tulee hänestä, Elinasta, silloin? Hän ajattelee ja ajattelee.
-Hänen sisäinen elämänsä muodostuu helvetiksi, omantunnonvaivojen
-palavaksi kuiluksi...
-
-Hänen täytyy rientää Yrjön luo!
-
-Ja parin päivän perästä istuu hän jo junassa, matkalla Helsinkiin,
-kotiin.
-
-Hän on sanomattoman levoton. Hän tietää, että kun hän näkee Vitoldin,
-niin koko hänen taitavasti kokoonpantu rakennuksensa alkaa horjua, hän
-unohtaa kaikki hyvät päätöksensä... Ja jos hän sen uskollisuutensa,
-mikä hänelle vielä on jäänyt, kadottaa, silloin on maaperä hänen
-jalkainsa alta poissa, silloin hän seisoo pohjattomassa suossa...
-Ihminen pyrkii vaistomaisesti eheyteen: jollei hän saavuta onnea,
-niin hän hakee epätoivoa. Elinan täytyy saavuttaa onni täydellisessä
-uskollisuudessa!
-
-Ja siihen ei löydy kuin yksi keino: se, että hän kadottaa Vitoldin,
-että Vitold rakastuu toiseen.
-
-Agnesiin, joka on nuori, suloinen, puhdas! Olisiko se mahdotonta?
-Heidän täytyy oppia tuntemaan toisensa! He varmaan rakastuvat! Ja
-jos hän, Elina, sen saa aikaan, niin hän omantuntonsa alttarille on
-kantanut viimeisen uhrinsa, silloin hänen täytyy päästä eheyteen!
-
-Yrjö ja Agnes ovat häntä vastassa asemalla ja kotona odottaa katettu
-illallispöytä höyryävine teekeittiöineen. Kaikki huoneet ovat
-valaistut, soittokoneen kansi on auki ja Elinan kirjoituspöydällä
-seisoo lemuava, valkea kukka. Heidän on ollut häntä niin ikävä, he ovat
-häntä niin odottaneet!
-
-Seuraavana päivänä tapaa Elina Dargiksen. Hän näkee, että hän taistelee
-pysyäkseen levollisena. Hän ei suutele hänen kättään, ei edes paina
-sitä, niinkuin ennen. He istuutuvat tavanmukaisille paikoilleen
-Vuoriolan salissa, mutta kumpikaan ei saa sanaa lausutuksi. Elinahan
-on päättänyt toimia määrätyn ohjelman mukaan, vasta oli hänelle aivan
-selvillä mitä hänen piti sanoa ja nyt on hän sen kokonaan unohtanut.
-Hän tuijottaa eteensä maahan, ikäänkuin toivoen maton kuvioista
-voivansa lukea, mistä alkaa.
-
--- Tätä, virkkaa hän vihdoin kankeasti, -- tätä ei voi jatkua. Minä
-olen toisen miehen vaimo ja tämä toinen on ystävänne. Hän tarvitsee
-minua, te sen tiedätte, ja minä häntä kunnioitan ja rakastan... Niin,
-rakastan, toistaa hän ikäänkuin itselleen vakuuttaakseen, että hän
-puhuu totta, -- vaikka toisella tavalla kuin teitä. Minä olen hänet jo
-monesti ajatuksissani surmannut, vain saadakseni omistaa teidät, ja hän
-on sentään aina kohdellut minua suurimmalla hellyydellä... Minun täytyy
-pysyä hänelle uskollisena, minun täytyy ehyesti ja kokonaan olla hänen
-vaimonsa.
-
-Hän nielee kyyneleet, jotka yrittävät alkaa valua ja puhkeaa taaskin
-puhumaan:
-
--- Teidän täytyy rakastua toiseen! Eikö totta, te koetatte, teettehän
-sen?
-
--- Koetan, koetan, sanoo Dargis katkerasti. -- Ettekö näe, että olen
-hyvällä alulla, enhän eilen tullut edes junalle vastaanne!... Minä en
-teitä enää rakasta. Te olette minulle se, joka aukaisitte suljetun
-tunteeni, ette mitään muuta! Olkaa huoleti, kyllä minä rakastun toiseen!
-
-Hän nauraa omituista, luonnotonta naurua, joka miltei saa Elinan
-pelkäämään.
-
--- Ei, ei noin! pyytää hän hellästi.
-
-Silloin tarttuu Dargis hänen käsiinsä ja vie ne epätoivon kiihkolla
-huulilleen.
-
--- Olkaa poissa minun näkyvistäni, alkaa hän sitten, -- sillä teidän
-näkemisenne on minulle myrkkyä! Älkää antako minun kuulla ääntänne...
-Elina, Elina!
-
-Elina on purskahtanut itkuun ja vaipunut polvilleen maahan. Nyt se
-tapahtuu, nyt, nyt he eroavat ikipäiviksi...!
-
--- Hyvä, puhuu hän vihdoin katkonaisesti, -- älkää tulko meille, minä
-lupaan välttää teitä minkä voin!... Ja kuulkaa, te koetatte rakastua!
-Onhan suloisia, hyviä, nuoria tyttöjä...!
-
--- Mutta jolleivät he rakastu minuun?
-
--- Rakastuvat aivan varmaan ja te tulette vielä niin onnelliseksi!
-
-Ja kiihdyttämällä kiihdyttävät he toisensa sellaiseen innostukseen,
-että he miltei säpsähtävät, kun ovi avautuu ja Agnes tulee
-ilmoittamaan, että kahvi on valmista.
-
--- Tule laulamaan, sisko! huudahtaa Elina, tarttuu Agnesin käsivarteen
-ja vie hänet soittokoneen ääreen.
-
-Hetkisen selailee hän nuottivihkoa ja alkaa sitten säestää. Agnes
-on punastunut, hän ei tahtoisi sitä laulua, mutta Elina pysyy
-järkähtämättömänä ja vihdoin alkaa Agnes:
-
-    Ich kann's nicht fassen, nicht glauben,
-    Es hat ein Traum mich berückt,
-    Wie hätt' er doch unter Allen
-    Mich, Arme, erhöht und beglückt?
-    Mir war's er habe gesprochen:
-    Ich bin auf ewig dein,
-    Mir war's, ich träume noch immer,
-    Es kann ja nimmer so sein.
-    O lass im Traume mich sterben
-    Gewieget an seiner Brust,
-    Den seligen Tod mich schlürfen
-    In Thränen unendlicher Lust...
-    Ich kann's nicht fassen, nicht glauben,
-    Es hat ein Traum mich berückt...
-
--- -- --
-
-Dargis ei enää syö päivällistä Vuoriolla eikä käy talossa kuin
-aivan harvoin. Kaupungilla luullaan, että he ovat riitaantuneet,
-ja arvellaan, että niin käy aina, kun ystävyys on ollut liian
-kuumaa. Mutta Elina rouva syyttää tuntejaan ja miehensä töitä.
-Soittoharjoitustensa tähden on Agnesin pitänyt muuttaa pois Vuoriolta.
-
-Kerrotaan yleisesti, että Agnes ja Dargis olisivat kihloissa. Johan
-nyt vähemmälläkin! Tietysti Elina rouva on pannut liikkeelle kaikki
-voimansa saadakseen heidät suostumaan toisiinsa. Kunnaskaan ei ole
-ollut tiellä, hän kun oleskelee maalla.
-
-Näyttää todellakin siltä kuin Agnes ja Vitold rakastaisivat toisiaan.
-He ajelevat yhdessä, hiihtelevät, luistelevat, kävelevät yhdessä. Elina
-tuntee, säestäessään siskoaan, miten hänen esityksensä kypsymistään
-kypsyy ja miten paljon syvyyttä hän jo saa tekstiin. Hän näkee uuden
-ilmeen syntyvän sisarensa kasvoihin, hän tietää niin hyvin, mikä sen
-synnyttää: rakkaus.
-
-Eräänä keväisenä iltana, kun Elina järjestelee miehensä tavaroita
-ulkomaanmatkaa varten, hiipii Agnes kyökin kautta hänen luokseen.
-
-Hänen kasvojansa peittää valkea harso, mutta Elina näkee, että posket
-hohtavat ja silmät punoittavat kuin kyynelistä.
-
--- Oletko yksin? kuiskaa Agnes.
-
--- Olen, lapseni.
-
-Ja Agnes riistää hatun päästään, lankeaa sisarensa kaulaan ja itkee,
-nauraa ja hymyilee sekaisin.
-
-Elinan ei tarvitse kysyä, mikä hänen on. Hän tietää, että nyt se on
-tapahtunut, se mitä hän on tahtonut.
-
--- Me olimme Eläintarhassa kävelemässä, minä ja Vitold, kertoo Agnes
-katkonaisin sanoin.
-
-Ja samassa hän taasen purskahtaa itkuun ja puna leviää helakkana
-poskille.
-
-Suudelmako hänen mieleensä muistui, ensi suudelma, jota ei hän, Elina,
-koskaan ottanut häneltä?
-
--- Minä ymmärrän sinut, sanoo Elina hiljaa ja silittää sisarensa
-kiharoita.
-
--- Et käsitä, miten olen onnellinen!
-
--- Käsitän, kultani. Tee hänetkin onnelliseksi!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pian lähtee Yrjö ulkomaanmatkalleen ja sisarukset Arrakoskelle. Dargis
-jää Helsinkiin alkukesäksi, vielä käyttääkseen hyväkseen kirjastoja.
-Kesän ollessa kauneimmillaan lupaa hän saapua morsiamensa luo. Silloin
-julkaistaan kihlaus suurissa sukukutsuissa Arrakoskella. Elina tosin
-on koettanut niitä vastustaa, mutta Agnes iloitsee niistä niin
-vilpittömästi, että hän vihdoin on antanut suostumuksensa.
-
-Hänelle ei itse asiassa mikään enää ole vaikeaa. Hänen rintansa on jo
-jäätynyt, hän on jo kaikkeen tottunut.
-
-
-
-
-XII
-
-
-Kevät on ihanimmillaan, metsä hiirenkorvalla, ja vasta auenneilla
-lehvillä välkkyy tuoksuva, pihkainen mehu. Nurmet rehoittavat, ruis
-tekee tähkää, ensi kukkaset ovat jo aukaisseet silmänsä. Ainoastaan
-vanhat lehmukset ja vaahterat Arrakosken puistossa pysyvät yhä vielä
-mustina, paljaina, hitaasti käärien auki umppujaan auringossa.
-
-Muuten on taloon palannut kuin uusi elämä, heijastus entisestä
-loistosta. Puisto on laastu ja siistitty, umpeen kasvaneet käytävät
-aukaistut ja hiekoitetut, vanhoja huvihuoneita ja laitureja kosken
-rannalla on korjattu. Jo kuuluu vanhasta talosta soittoa ja laulua,
-kaksi nuorta naista ratsastelee likitienoon teillä, tai heloittavat
-heidän vaaleat pukunsa puutarhasta. Vieraitakin alkaa käydä. Vanha
-Leena on muuttanut entiseen kamariinsa kyökin vieressä. Hänellä on nyt
-suuri sananvalta talossa.
-
-Niin, entisyyttä on koetettu palauttaa, viikkokausia on rouva häärinyt
-puistossa ohjaamassa työväkeä. Vihdoin pitää pehtori velvollisuutenaan
-huomauttaa, että jos tämäntapaista parantamistyötä yhä jatketaan,
-niin täytyy maanviljelyksen jäädä aivan takapajulle, ja se on jo
-ennestään tarpeeksi laiminlyöty. Elina rouva heittää siis korjaustyönsä
-vähemmälle, mutta hän kärsii jokaisesta kannosta, joka on kukoistavan
-puun paikalla, jokaisesta istutuksesta joka on toisin kuin isän
-aikana. Ja kaikki on toisin, kaikki on rappeutunutta. Hän vimmastuu
-alussa niin, että hän päättää vaikkapa itse laittaa kuntoon koko
-puiston. Ja hän ryhtyy hentoine käsineen perkaamaan maata ja kitkemään
-rikkaruohoja. Hän on illalla siihen määrään väsynyt, että hän melkein
-kaatumalla kaatuu vuoteelleen. Ja kun hän aamulla herää, niin ei hän
-tunne käsiään omikseen: ne ovat paisuneet aivan kankeiksi, niillä on
-mahdoton soittaa! Sen jälkeen jää puutarhanhoito muille, mikäli aikaa
-riittää. Ihmisen täytyy tottua kaikkeen, siihenkin, että kotitalo
-säälimättä rappeutuu. Se on Elinalle vaikeaa. Agnesin on helpompi,
-sillä hänellä ei ole niin selviä muistoja isän ajoilta.
-
-Kokematon Elina rouva on emäntänä talossa. Hänen kanssaan tulee pehtori
-neuvottelemaan töistä ja hänelle hän valittaa huoliaan, jollei taivas
-anna tarpeeksi sadetta ja päiväpaistetta, tai jos työmiehet ovat olleet
-huolimattomat. Onneksi on setä Arrakoskelle toimittanut pehtoriksi
-kunnon miehen. Mitä koko talonpidosta muuten tulisikaan! Sillä Elina
-rouva ei maanviljelyksestä ymmärrä mitään: ainoastaan sen hän käsittää,
-ettei hän saa tietämättömyyttään liiaksi näyttää, että hänen täytyy
-olla ymmärtävinään. Hän esiintyy siis suurella varovaisuudella ja
-näennäisellä varmuudella.
-
-Mutta tämä kaikki tuntuu ikävältä, se ei sovi hänelle. Hän ei tule
-ajatelleeksi, että hänen tuolle ulkonaiselle huolenpidolle pitäisi olla
-kiitollinen, sillä haihduttaahan se hänen sairaan tunne-elämänsä kipua.
-Hän kaipaa tuskiaan, elämä tuntuu niin tyhjältä, niin köyhältä. Hänen
-on ikävä. Dargista vaiko Yrjöä? Molempiako, vai toistako enemmän? Ja
-kumpaako?
-
-Kun olisi edes joku, jonka kanssa saattaisi vaihtaa ajatuksia!
-Pitäjässä on nykyään pelkästään naisia. Ne jotka ovat jäljellä
-entisiltä ajoilta, ovat katkeria vanhojapiikoja, nuoremmat taas ovat
-itsetietoisia tyttöletukoita. Elina riitaantuu heti heidän kanssaan
-eikä sen koommin enää lähde heidän seuraansa.
-
-Kesä kuluu hiljalleen, ilmat ovat ihanat ja luonto hymyilee. Sisarukset
-ovat paljon yhdessä. Heidän makuuhuoneensa ovat seinä seinässä ja
-ovi välillä on auki. Yhdessä he aamuisin lähtevät uimaan, yhdessä he
-ratsastavat, tekevät kävelyretkiä, lukevat. Yhdessä he malttamattomasti
-odottelevat kirjeitä, toinen mieheltään, toinen sulhaseltaan. Agnes
-kertoo Elinalle huolistaan ja onnestaan, Elina ei Agnesille koskaan
-mitään.
-
--- Elina kultaseni, olet niin huolestuneen näköinen, sanoo Agnes
-välistä ja painautuu sisartaan likemmä. -- Oletko levoton Yrjöstä?
-Kirjoittiko hän jotakin pahaa?
-
--- Ei, hymähtää Elina, -- hän on terve, kaikki on hyvin.
-
--- Ja palaahan hän pian... Kuules, kuinka sinä käyttäydyit, kun olit
-kihloissa? kysyy Agnes äkkiä ja hymyilee kirkasta hymyä. Mutta jatkaa
-samassa, odottamatta vastausta: -- onkohan kukaan ihminen ollut
-niin onnellinen kuin minä? Hän on niin kaunis, niin ihana! Kenellä
-on sellaiset silmät, kenellä sellainen hymy, kenellä niin väkevä
-käsivarsi! Onkohan hän muidenkin mielestä niin kaunis, vai rakkauteni
-silmäkö se vain kaikki niin kultaa?... Elina, pidätkö sinäkin Yrjöä
-kauneimpana miehenä maailmassa?
-
-Elinan mieleen muistuu kihlausaika, jolloin hän tuhansia kertoja kysyi
-itseltään: miksi rakastan häntä, tuota hentoa miestä, joka ei ensinkään
-vastaa sitä ihannetta, mikä minulla aina on ollut miehestä? Mutta hän
-nousee lähteäkseen muka johonkin työhön ja sanoo nauraen sisarelleen:
-
--- Tietysti! Nainen pitää aina kauneimpana sitä miestä, jota hän
-rakastaa.
-
-Mutta kun ilta tulee ja Agnes suorii hiuksiaan yläkerran parvekkeella,
-kun kaikki talossa jo nukkuvat, niin astelee Elina rouva hätäisesti
-alas puiston käytäviä. Hän pakenee maailmaa ja itseään. Hänen helmansa
-laahaavat kasteisessa nurmessa, hänen jalkansa polkevat kukkia.
-
--- Niin, kuiskaa hän, -- itke kyyneliä, ilta, valittakaa kanssani,
-nurmet ja maat! Kannan suurta huolta, tunnen sysimustaa tunnetta. Sen
-pitäisi minusta näyttää samealta kuin terva, mutta minä imen sitä
-sieluuni kuin kukkasten lemua.
-
-Hänen huulensa liikkuvat hiljaa, silmät leimahtelevat ja käsivarret
-kohoavat taivasta kohti.
-
--- Poistu luotani, kaunis tunne, katoa, verenkarvainen syntini! En enää
-tahdo kantaa taakkaasi, en lämmitellä lietesi ääressä... Enkö vielä ole
-tehnyt tarpeeksi? Vieläkö voin jotakin uhrata? Olen valmis kaikkeen,
-tahdon rikkoa kaikki siteet. Pois tyköäni, kiusaaja, siskoni sulhanen
-naisen tyköä, joka on naimisissa ystäväsi kanssa. Et toki uskaltane
-seurata minua Jumalan kirkkaaseen luontoon...!
-
-Hän seisahtuu kosken rannalle ja jää katselemaan vaahtoja. Tyyninä,
-hiiskumattomin lehvin ylenevät ympärillä metsäiset kummut. Kosken alla
-tekee joki mutkan ja siellä, lahden pohjukassa, on tyyntä. Lumpeet
-päilyvät veden kalvossa ja uimahuone valkeine ovineen kertautuu
-syvässä. Rannalla hymyilee koivu ja siniset lemmenkukat.
-
--- Niin hymyili kerran vastaani hänen rakkautensa, kun hän silmiini
-katsoi, kuin nyt kevätiltana taivas ja maa hymyilevät toisilleen...
-Kuva, kuva, enkö sinusta pääse? Mitä vielä on tekemättä? Pitääkö minun
-heittäytyä kosken kuohuun...?
-
-Hän hypähtää laiturille ja, pitäen kiinni kaiteista, tuijottaa alas
-pärskeihin. Silloin tarttuu lämmin käsi hänen käteensä. Se on Agnes,
-joka on tullut häntä etsimään. Hän on niin levoton, hän pyytää, että
-Elina toki uskoisi hänelle, mikä hänen on. Ja hän vie hänet sisään,
-riisuu hänet, palmikoitsee hänen hiuksensa ja hoivaa häntä kuin lasta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Arrakoskella on pesty ja siistitty, leivottu ja valmisteltu. Odotetaan
-paljon vieraita, koko suuri suku saapuu. Huoneita on koristettu ja
-puistoa järjestetty. Huomenna, huomenna tulee Vitold, Agnesin sulhanen!
-Mutta siitä eivät muut tiedä. Vasta illalla julkaistaan kihlaus.
-
--- Minuun niin koskee, sanoo Agnes, -- ettei Yrjö voi tulla. Sinäkään
-et nyt voi olla niin iloinen kuin jos hän olisi täällä. Ehkä meidän
-sittenkin olisi pitänyt odottaa...
-
--- Mutta kun hänen tulonsa on epävarma. Onhan parempi, että tämä
-tapahtuu nyt kesän ollessa kauneimmillaan.
-
-Mitä pikemmin sitä parempi, ajattelee hän itsekseen ja valmistaa juhlaa
-aivan väsymättömänä. Sisarukset ovat paraikaa kuistilla sitomassa
-seppeleitä, kun portti puiston päässä narahtaa ja puukujaa alas
-ajaa likeisimmän kestikievarin liinaharja hevonen. Rattailla istuu
-vaaleapukuinen herra, päässä vaalea huopahattu, jota hän jo hyvän
-matkan päässä alkaa huiskuttaa. Elina kalpenee, hänen päähänsä lentää
-äkkiä ajatus, että entä jos se on Dargis, mutta seuraavassa hetkessä
-hän jo hänet tuntee ja rientää iloisesti alas portaita.
-
--- Kaarle Kunnas, kunnon ystävä, no tervetuloa!
-
-Ja hän pusertaa molemmin käsin hänen kättään ja vie hänet sisään, yhä
-pidellen hänen kättään.
-
--- Mistä sinä tulet ja minne olet matkalla?
-
--- Vartavasten herrasväkeä tervehtimään. Joko Yrjö on kotona?
-
--- Ei ole vielä, me olemme olleet täällä koko kesän kahden Agnesin
-kanssa. Mutta sitä tervetulleempi olet! Vartavasten meitä tervehtimään!
-Se on suurenmoinen todiste ystävyydestäsi. Mitä minä saan sinulle
-tarjota? Ruokaa vaiko kahvia vaiko...?
-
--- Kiitos, minun on todellakin nälkä!
-
-Nyt vasta näkee hän Agnesin, joka on seisonut pilarin takana, suuren
-pärekopan peitossa. Hän tervehtii häntä melkein kömpelösti ja Agnes
-punastuu korviin saakka.
-
--- Mutta ehkä ensin tahdot käydä uimassa? esittää Elina.
-
--- Kiitos, se on erinomaista!
-
-Ja Elinan lähtiessä noutamaan lakanaa, jää hän Agnesin kanssa kahden.
-He eivät kumpikaan löydä sanoja, tyttö punoo hermostuneesti kokoon
-vihantia puolanvarsia ja Kunnas huiskii kepillään.
-
--- Te punotte seppeltä, sanoo hän vihdoin. -- Onko jotkut merkkipäivät
-tulossa?
-
-Agnes punastuu uudestaan ja, painaen silmänsä maahan, vastaa hän
-epävarmasti:
-
--- Odotamme tänne sukulaisia ja tahdomme vähän koristaa, jotta vanha
-talo näyttäisi hiukan ystävällisemmältä.
-
--- Ehkä minäkin sitten saan auttaa?
-
-Samassa tulee Elina, kädessään lakana ja uimahuoneen avain.
-
--- Nyt sinä menet tätä käytävää, selittää hän, -- käännyt sitten
-vasemmalle ja silloin näkyy jo uimahuone. Sillaikaa laitan minä
-kahvipöydän järjestykseen.
-
-Kunnas luo häneen yhtä ihailevan kuin kiitollisen katseen.
-
--- Sinä olet vain käynyt entistä kauniimmaksi, Elina rouva, hymähtää
-hän.
-
--- Minä vanhenen, hyvä ystävä!
-
--- Vuodetpa eivät näy sinuun pystyvän!
-
-Elina naurahtaa veitikkamaisesti ja ehkä hiukan surumielisesti.
-Kunnaksen sanat tekevät hänelle merkillisen hyvää. Puna on heleänä
-hänen poskillaan, silmät loistavat. Hän tuntee äkkiä olevansa nuori
-ja sorja. Ja notkealla liikkeellä nostaa hän kättään poisrientävälle
-tervehdykseksi ja lähtee kyökkiin.
-
-Hänen mielensä on käynyt oudon keveäksi. Hän ei tiedä miksi. On kuin
-hän olisi saanut toverin, jonkun joka häntä ymmärtää.
-
--- Sisko, kuulee hän samassa viereltään ja näkee Agnesin tulleen
-huoneeseen. -- Minä olen niin levoton, minä pelkään häntä... Kuule,
-etkö sinä tahtoisi hänelle kertoa, että olen kihloissa.
-
-Elina jää kankeana tuijottamaan eteensä.
-
--- Luuletko, että Kunnas sinua rakastaa? kysyy hän kolkosti.
-
--- En tiedä. Pelkään...
-
-Elinan hampaat pureutuvat kokoon. Hän ei siis suotta tuntenut jo
-ilmassa, että taloon oli saapunut onnettomuuskumppali!
-
-No niin, se pitää hänelle ilmoittaa niin hienotunteisesti kuin suinkin.
-Ja kun siis on syöty ja Kunnas kyselee, mihin Agnes neiti on suvainnut
-kadota, niin Elina kertoo, että hänellä on paljon tekemistä, hänellä
-kun huomenna on juhlapäivä...
-
--- Arvaapa nyt mikä!
-
--- Syntymäpäivä...?
-
--- Ei, eikä nimipäiväkään. Huomenna... No, koeta nyt arvata. Mitä
-nuorelle tytölle nyt voi parasta tapahtua?
-
-Elina näki hänen kalpenevan ja pakottavan eräänlaisen hymyn
-kasvoilleen. Hän sanoo kuitenkin vain:
-
--- En minä voi arvata.
-
--- Voithan toki. Tietysti kihlaus aina nuorelle tytölle on suurin onni.
-
-Kunnas vie käden otsalleen ja vaikenee. Hetken päästä hän nousee ja
-lähtee puutarhaan.
-
-Elina näkee hänen rientävän syrjäkäytaville.
-
-Kuinka hyvin hän hänet ymmärtää! Hän unohtaa hetkeksi omat huolensa ja
-kärsii vain hänen kanssaan. Mutta hän alkaa viipyä poissa liian kauan.
-Elina ei saa ryhdytyksi mihinkään työhön, eikä hän myöskään tahtoisi
-mennä häntä häiritsemään. Vihdoin, kun pitkä puolitunti on kulunut eikä
-Kunnasta sittenkään kuulu, lähtee hän häntä hakemaan.
-
-Hymyillen rakastettavinta hymyään ja tehden kohteliaimman
-kumarruksensa, kohtaa Kunnas hänet kahden käytävän risteyksessä.
-
--- Minä onnittelen sinua, Elina rouva, ja koko sinun sukuasi sen
-perhetapahtuman johdosta, josta vasta kuulin. Sallitko ehkä minun
-esiinkantaa ihanalle sisarellesikin ilontunteeni sen johdosta, että
-hän nyt onnellisesti on arvottu sille, joka epäilemättä parhaimmin
-ansaitsee hänen sulonsa ja hempeytensä. Sillä...
-
--- Voi vanha ystävä, keskeyttää Elina hänet surumielisesti, -- älä
-tuolla tavalla!
-
--- Millä sitten! huudahtaa Kunnas ja purskahtaa nauruun.
-
-Elinasta tuntuu kamalalta kuulla hänen nauruaan. Jospa hän edes
-herjaisi ja soimaisi, mutta tuo ylimielinen katkeruus on hirveää.
-Nöyränä, äänettömänä jää Elina hänen eteensä seisomaan.
-
--- Minä kiitän sinua, Elina, vilpittömästi, jatkaa Kunnas, -- kaikesta
-huolenpidostasi!
-
--- Voi, voi! vaikeroi Elina, -- minä en tahallani ole tehnyt sinulle
-pahaa!
-
-Hänelle on äkkiä paljastunut uusi rikos: hän on niinsanotussa
-uhrautuvaisuudessaankin, velvollisuuksiensa täyttämisessä ollut
-itsekäs! Hän on oman etunsa tähden riistänyt Agnesin Kunnakselta.
-
--- Minä en tietänyt, sopertaa Elina, -- että rakastit siskoani!
-
--- Onhan se niin hienoa ja intresanttia, ilkkuu Kunnas, kuuntelematta
-hänen sanojaan, -- kun pääsee naimisiin ulkomaalaisen kanssa!... Minä
-todella ihailen huolenpitoasi, Elina rouva!
-
-Hetkisen kuluttua lausuu hän kohteliaat, viralliset jäähyväiset. Mutta
-taloon jättää hän painostavan mielialan.
-
--- Hän oli tietysti pahoillaan, vastaa Elina vihdoin Agnesin
-kysymyksiin, -- siitä, että sinä olet rakastunut Vitoldiin, etkä
-häneen. Hän varmaan luulee, että minä olisin jollakin lailla
-toimittanut teidät kihloihin, koska hän minuun käänsi ivansa kärjen.
-
--- Luuleeko hän sitten, että rakkautta annetaan käskystä ja
-pakottamalla? leimahtaa Agnes puhumaan pyhällä vakaumuksella. -- Nainen
-rakastuu ainoan kerran eläessään, ei sattumalta keneen tahansa, vaan
-yhteen ainoaan, joka hänelle on määrätty maailman alusta... Minä sen
-vielä hänelle ilmoitan! Älä ole suruissasi, sisko, oma Elinani. Menen
-vaikka paikalla ja kirjoitan hänelle!
-
-
-
-
-XIII
-
-
-Nuoruutta, kukkia, vaaleita pukuja, soittoa, laulua näkevät ja kuulevat
-taaskin Arrakosken vanhat suojat. Morsian on viehättävä ja sulhanen
-komea, mutta ylinnä muita loistaa Elina rouva. Hän on yksinkertaisessa
-puvussaan kaikista kaunein, niin ilmehikkäinä ei ole kukaan vielä
-nähnyt hänen kasvojaan -- hänen ikänsä ja arvonsa ehkä kuitenkin
-vaatisivat, ettei hän noin keimailisi.
-
--- Mikä hänen on? kyselevät vanhat tädit, -- hänhän käyttäytyy
-aivan luonnottomasti. Eihän hän koskaan vielä ole ollut tuollainen.
-Mahtaneeko hän olla sairas?
-
--- En minä huomaa hänessä mitään erinomaista, sanoo Agnes, joka ei
-muista eikä ajattele mitään muuta kuin onneaan.
-
--- Emmekö saisi kuulla vähän musiikkia, ehdottelee Dargis ja taluttaa
-talon rouvan soittokoneen ääreen.
-
--- Mitä herrasväki suvaitsee tahtoa? kysyy Elina, seisahtuen
-kynttiläkruunun alle ja luoden säteilevät silmänsä parvekkeelle, jonne
-sulhanen ja morsian vasta ovat kadonneet. -- Ehkä Chopinia?
-
-Ja vastausta odottamatta asettuu hän soittokoneen ääreen ja alkaa
-huimalla näppäryydellä soittaa Chopinin poloneesia. Mutta tuskin on hän
-päässyt alkuun, kun hän äkkiä kovalla, särisevällä akordilla lopettaa
-ja, kiertyen ympäri tuolilla, kääntyy vieraiden puoleen:
-
--- Anteeksi, en näy muistavankaan!
-
-Kuuntelematta niitä kohteliaisuuksia, joita hänen ympärillään
-lausutaan, kääntyy hän kuitenkin takaisin soittokoneen ääreen ja
-alkaa hitaasti ja juhlallisesti soittaa Chopinin surumarssia. Sen hän
-muistaa, siihen hän vaipuu ja sen hän soittaa loppuun. Mutta sitten
-tulee tavallinen valssi, hän soittaa sen koko voimallaan, improvisoi
-itse lisää ja nauraa soittaessaan. Mutta kestää hyvän aikaa ennenkuin
-kukaan rupeaa tanssimaan.
-
--- Väsyttääkö? huutaa hän soittokoneen äärestä ja kääntää päätään.
-
-Mutta puistossa, satavuotisten tammien alla astelevat sulhanen ja
-morsian käsi kädessä.
-
--- Voitko luopua Arrakoskesta, koko synnyinmaastasi minun tähteni?
-kuiskaa sulhanen, painuen Agnesin puoleen.
-
--- Kaikesta, kaikesta!
-
--- Minä vien sinut syntymäkotiini Niemenin rannoilla, siellä me elämme
-erossa muusta maailmasta... Mutta sinun tulee kylmä, armaani, mennään
-sisään.
-
-Dargis on aivan varma siitä, että hän rakastaa tuota valkeaa tyttöä,
-joka, myrtinoksa rinnallaan, astelee hänen vieressään. Hänen
-mielialaansa häiritsee tietysti nyt jonkin verran talon hermostunut
-rouva, mutta kunhan hän saa Agnesin kanssaan sinne kotiin!
-
-Tanssi salissa on uudelleen alkanut ja Elina liehuu lattialla. Aurinko
-jo nousee ja väki menee työhönsä, kun hän hiestyneenä astuu ulos
-puutarhaan vievälle parvekkeelle. Nurmilla ja kukkalavoilla kiiltää
-kaste ja poutainen aurinko punaa puitten latvat.
-
-Maantieltä alkaa kuulua kavioiden kapsetta. Sieltä tulee pieni poika
-hevosen selässä. Hän sitoo hevosen tikapuihin ja ottaa taskustaan
-kirjelipun.
-
-Elina hätkähtää. Omituinen aavistus on hänet vallannut. Hän astuu
-poikaa vastaan ja ottaa lipun hänen kädestään.
-
-Se on sähkösanoma.
-
-Hänen kätensä vapisevat niin, ettei hän saa sitä avatuksi. Hän tietää
-mistä se on, hän tietää, että se kutsuu häntä. Se mitä hän vielä ei
-tiedä, on, onko Yrjö sairastunut vai onko hän jo kuollut. Ja vavisten
-niin että hampaat kalisevat suussa, seisoo hän valkeassa puvussaan
-aamuauringon hohteessa, kasvoiltaan kalman kalpeana. Sulhanen ja
-morsiankin ovat saapuneet paikalle ja Agnesin hellästi hyväellessä
-hänen kättään, avaa Dargis sähkösanoman, joka on ranskankielinen, ja
-silmäilee sen läpi:
-
-"Makaan sairaana Charité-hospitaalissa. Lähde heti matkaan. Vuorio."
-
--- Kuollutko? kirkaisee Elina ja tarttuu sähkösanomaan.
-
--- Ei, ei, rauhoitu! Hän on sairastunut...
-
-Ja Dargis lukee hänelle sähkösanoman.
-
-Elina ei itke, hän ei valita, hänelle on heti selvänä, että viipymättä
-on ryhdyttävä toimeen. Välttämättömimmät tavarat kokoon, rahaa, hevonen
-valjaisiin, passi, sitten laivaan!
-
-Ettei hän vain tulisi myöhään! Miksei hän ole nähnyt unta tai
-varoittavaa näkyä, että olisi tietänyt aikaisemmin heittää tanssinsa?
-Ettei hän vain tulisi myöhään!
-
-Dargis saattaa häntä Helsinkiin, toimittaakseen hänelle rahaa ja passin.
-
-Elina on hyvin kalpea, silmissä palaa outo tuli ja tuontuostakin jää
-hän tuijottamaan eteensä, ikäänkuin ei hän kuuluisi tähän maailmaan.
-
-Dargis koettaa olla häntä näkemättä, ajattelematta. Hän tukahuttaa
-tunteensa, hän pakottaa omantuntonsa äänen vaikenemaan. Kunhan hän
-edes saisi puhua joistakin ulkonaisista, vähäpätöisistä asioista!
-Mutta neuvoja matkan varrelle on hän jo jakanut yllin kyllin. Elina on
-kuunnellut häntä hajamielisenä, ikäänkuin ei mikään liikuttaisi häntä.
-
-Ja nyt ei häntä saata häiritä, hän katselee ikkunasta, piirteet
-jännityksessä, mutta silmissä harras loisto, ikäänkuin hän rukoilisi.
-
-Pitkistä ajoista elää hänen rinnassaan eheä tunne, hän rakastaa Yrjöä,
-hän ikävöi häntä, hän on unohtanut kaiken muun.
-
--- Jumala, armahda minua, älä ota minulta ainoaani! kuiskaa hän miltei
-liikuttamatta huuliaan ja kyyneleet alkavat valua alas poskia.
-
-Dargis näkee mitä hänen sielussaan liikkuu ja soimaa itseään
-siitä, että hän katselee hänen pyhäkköönsä. Mutta samalla hän niin
-vilpittömästi iloitsee siitä, että Elina on päässyt eheyteen. Jumala,
-Jumala, anna hänen miehensä elää!
-
-Hän saattaa Elinan laivaan. Pelottaa jättää hänet yksin.
-
--- Kuinkahan sinä tulet toimeen? kysyy hän levottomasti.
-
--- Ole huoleti, sanoo Elina ystävällisellä äänellä, -- tarmoni ei
-koskaan ole ollut niin valveilla kuin tänään.
-
--- Jumalan haltuun sitten!
-
-Kadunkulmassa kääntyy Dargis katsomaan taakseen. Elina seisoo siinä
-mihin hän hänet jätti liikkumattomana kuin musta patsas. Hän ei voi
-erottaa kasvonpiirteitä, mutta sielunsa silmällä näkee hän edessään
-koko hänen olentonsa kaikkine vivahduksineen kuin heloittavana
-sateenkaarena.
-
-Ja silloin hän tuntee: tuo nainen se on, joka hänen sydämensä vei,
-kaikki kalpenee hänen rinnallaan, hän, hän, eikä kukaan muu!
-
-Hän on rakentanut taitavasti, muurannut kiven kiven päälle, uskotellut
-itseään ja muita. Hän on siihen määrään saattanut pettää itsensä,
-että hän nuorelle, rakkautta janoavalle tytölle on luvannut antaa
-jakamattoman rakkautensa.
-
-Nyt raukeaa rakennus, hämähäkinverkkoa ovat olleet hänen siteensä,
-sumua, savua hänen lupauksensa! Mitäpä siitä, jos hän yksin saisikin
-kantaa rikoksensa seuraukset. Vaan hän otti särkyneeseen purteensa
-toisen, otti rakastavan nuoren tytön, ja hänen täytyy nyt kärsiä
-haaksirikko hänen kanssaan.
-
-Hän olisi valmis mihin tahansa, kunhan saisi kootuksi kärsimykset
-omille hartioilleen, mutta astua tuon valkean tytön eteen ja sanoa
-hänelle: minä en voi antaa sinulle rakkauttani...! Heittää hänet,
-taitetun kukkasen lailla, tiepuoleen kuolemaan -- kauheaa!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Elina varustautuu kaiken varalta. Hän on siitä varma, ettei hän tapaa
-Yrjöä elävien joukossa. Hän kuvittelee pahinta, hän näkee hänet jo
-ruumiina. Matkan pitkinä hetkinä on mielikuvituksella aikaa toimia.
-Ja se käyttääkin tilaisuutta hyväkseen, se ei heitä uhriaan yöllä
-eikä päivällä. Mutta mistä saaneekin ihminen joskus voimia: Elinaa
-ei väsytä, vaikkei hän nuku eikä syö. Hänen voimiensa lähde näkyy
-olevan loppumaton. Viime päivä on hänelle sentään melkein sietämätön.
-Varmuus mikä tahansa mieluummin kuin epävarmuus, tuo häälyminen toivon
-ja epätoivon, taivaan ja maan välillä. Sillä itse asiassa hän vielä
-toivoo, vaikka hän jo luulee toivon kipinän sammuneen rinnastaan.
-
-Asemalle on muuan Yrjön tuttavista saapunut häntä vastaanottamaan. Hän
-tuntee hänet valokuvasta ja hän hänelle ilmoittaa varmuuden.
-
-Oi, hän on odottanut pahinta, hän on jo mielikuvituksessaan läpikäynyt
-kaikki mahdolliset kärsimykset, mutta näin vaikeaksi ei hän ole voinut
-sitä ajatella.
-
-Ruumis makaa valkealla vuoteella maanalaisessa kellarissa. Posket ovat
-syvillä kuopilla, luut pistävät esiin kellertävän ihon alta, sinertävät
-silmäluomet ovat puoleksi painuneet silmille, joiden ilme on lasisen
-jäykkä.
-
-Vaimo heittäytyy hänen ylleen, painaa hänet syliinsä, kuiskaa hänelle
-rakkautensa sanoja, tarttuu hänen käteensä, hakee hänen huuliaan... Hän
-ei ole ehtinyt niitä löytää, kun hän käsittää syleilevänsä kuolemaa...
-Kellarin kiviseinät kertovat hänen huutoaan ja tajuttomana nostaa hänet
-laupeudensisar lattialta.
-
-Hän herää jo seuraavassa hetkessä.
-
-Nyt vasta hän tietää, mitä kuolema on! Nuo huulet, jotka ovat häntä
-vastaan hymyilleet, tuo käsi, joka häntä on hyväillyt, tuo syli johon
-hän on sulkeutunut -- kaikki on kylmennyttä! Hänen rakkaimpansa on
-ruumis, joka katselee häneen lasisella, katkenneella silmällä. Sen
-silmän ilme on kamala. Se kahlehtii Elinan paikalle, se seuraa häntä,
-vaikka hän jo on jättänyt maanalaisen kellarin.
-
--- Antakaa minun kuolla, antakaa minun kuolla, vaikeroi hän. -- Minulla
-ei enää ole mitään elämässä! Jumala, armahda minua, ota minut luoksesi!
-
-Sairaanhoitajatar koettaa häntä lohduttaa ja lääkäri antaa hänelle
-vahvistavaa lääkettä. He ovat hyvät ja ystävälliset, he kysyvät
-tahtooko hän viedä hänet mukaansa Suomeen, vai tännekö hänet haudataan.
-Ei tänne! Kyllä hän vie hänet mukaansa kotiin... Mutta se on kallista!
-Riittävätkö hänen rahansa? Hän levittää ne heidän eteensä pöydälle.
-Hänellä on paljon, paljon rahaa... Ne riittävät!
-
-Kotimatka on omituinen. Hän on yksin eikä kuitenkaan yksin: hänen
-seurassaan on ruumis. Hän kulkee kuin unissaan, hermot jännityksessä,
-hyörivän ihmisjoukon keskellä. Hänen ympärillään nauretaan, puhellaan.
-Mutta nauru kaikuu hänen korvissaan valitukselta ja puhe on kuin
-itkua. Häneen ei mikään koske, hän on aivan tylsä, varjo ilman
-ruumista, rauhaton henki, jonka ainoana tehtävänä on vartioida, että
-junanmuutoksissa hänen suurta laatikkoaan kannettaisiin varovaisesti.
-Siinä on hänen kaikkensa, hän ei omista mitään muuta kuin nuo kaksi
-lasista, katkennutta silmää, jotka häntä lakkaamatta seuraavat...
-
-Veera ja Agnes ovat kotirannassa vastassa, he ovat saaneet
-sähkösanoman. Dargis on poissa, mutta Elina ei sitä huomaa. He itkevät,
-kun ottavat häntä vastaan. Hänen silmiinsä ei tule kyyneltä. Hänen
-ensimmäinen kysymyksensä on, mahtaako sopia heti ryhtyä hankkimaan
-hautaa, ja hän valitseekin paikan vielä samana iltana, paikan, jossa on
-sijaa kahdelle. Sillä siinä tahtoo hänkin levätä.
-
-Hänen täytyy saada kuolla nyt, Yrjön kanssa, niinkuin muinaiset Intian
-lesket! Hän on kuolemastaan niin varma, että hän kerran esittää, että
-he menisivät valitsemaan hänelle ruumisarkkua. Mutta kuolema ei tule...
-
-Kirkonkellot soivat, osakunta lippuineen kokoontuu, tuttavat tulevat
-pitkänä, mustana saattona. Kuinka monasti hän hengissä on elänyt läpi
-tämän kaiken, vaikkei hän ole voinut kuvitella sitä näin vaikeaksi.
-
-Kauheinta on, kun arkku on laskettu hautaan ja multa alkaa sen peittää.
-Elina tahtoisi heittäytyä perässä. Hän ei voi jäädä maan päälle yksin.
-Hautaan, hautaan Yrjön kanssa!
-
-Mutta hän jää haudan partaalle, Agnes pitelee hänestä kiinni ja he
-vievät hänet autioon kotiin. Siellä saa hän itkunarmolahjan, hän itkee,
-itkee. Nyt tajuaa hän koko totuuden: hän on jäänyt orvoksi, kuolemakaan
-ei tahdo häntä armahtaa.
-
-Vasta syksyllä hän saa tietää, että Agnesin ja Vitoldin kihlaus on
-purettu.
-
-Sisarukset ovat lähteneet metsään poimimaan sieniä ennenkuin hallayöt
-alkavat. On märkä syyspäivä, sataa taivaan täydeltä ja tuuli ruhjoo
-kellastuneita puita. Taivas on raskaassa pilvessä, ei missään näy
-valonsädettä, yksin kivet kukoistavat kauneimmillaan, sillä sammalpeite
-kukkii, ja katajapensaat heloittavat hopeankarvaisessa hohteessa.
-
-Agnes on jäänyt seisomaan puun juurelle ja Elina on heittäytynyt
-kivelle hänen viereensä. Sammal on märkää ja vettä varisee puista,
-mutta he eivät siitä välitä, sillä ovathan he jo ennestään kastuneet.
-
-Äkkiä sattuu Elinan katse Agnesin käteen, joka ympäröi kopan sankaa.
-
--- Missä sinun sormuksesi on? kysyy hän hajamielisesti.
-
-Agnes vaikenee hetkisen ja vastaa sitten hiljaa.
-
--- Nyt vastako sen huomaat? Eihän minulla enää moneen aikaan ole ollut
-sormusta.
-
--- Moneen aikaan ollut sormusta? toistaa Elina ja tuijottaa sisareensa
-ikäänkuin ei hän häntä käsittäisi.
-
--- Sinä päivänä, jatkaa Agnes surumielisesti, -- jolloin sinun
-sähkösanomasi Yrjön kuolemasta tuli, tunnusti Vitold minulle, että hän
-rakasti toista...
-
--- Rakasti toista? ääntelee Elina itsekseen.
-
-Äkkiä hän herää kuin unesta. Hänelle selvenee, miksi hänen sisarensa
-poski on niin kalpea ja laihtunut. Kuinka hän onkin voinut kulkea
-silmät ummessa kokonaisia viikkoja, kuukausia, ajattelematta muuta kuin
-itseään ja omia huoliaan?
-
-Tai hän ei oikeastaan ole ajatellut mitään, hän on vain vaistomaisesti
-tuntenut, vuoroin äärettömän tuskan ja hyljättyyden tunnetta, vuoroin
-täydellistä lepoa, unohdusta, tylsyyttä.
-
-Sanattomana tuijottaa hän Agnesiin pitkän aikaa, sitten tarttuu hän
-molemmin käsin päähänsä, ikäänkuin palauttaakseen järkeään.
-
--- Voi minua onnetonta, mitä minä olen tehnyt! pääsee häneltä vihdoin
-kolkkona huudahduksena.
-
-Sade valelee hänen kasvojaan ja mustaa pukua, joka väljänä sujuu hänen
-ympärillään.
-
--- Voi minua, voi minua! toistelee hän lakkaamatta ja vääntelee
-käsiään. -- Miten voin enää elää maan päällä, kun olen syössyt niin
-monen ihmisen onnettomuuteen!... Agnes, älä hyväile minua, sinulla
-olisi syytä minut kirota, sillä minä hänet sinulta ryöstin. Etkö tiedä
-sitä?
-
--- Tiedän, mutta sinä olet saanut kärsiä niin paljon!
-
-Ja Agnes sulkee hänet syliinsä ja hyväilee häntä kuin sairasta lasta.
-
--- Jollen olisi ollut niin kehittymätön, niin olisin kyllä itsestänikin
-käsittänyt asiain tilan. Mutta minä olin lapsi. Vasta sitten avautuivat
-silmäni ja minulle selveni sinunkin käytöksesi täällä Arrakoskella
-viime suvena. Minä käsitin, miksi koski aina veti sinua puoleensa.
-Sillä sitten kun olin antanut pois sormukseni, syttyi minussakin halu
-seisoa kosken partaalla, jopa heittäytyä keskelle kuohua...
-
--- Niin, keskelle kosken kuohua! huudahtaa Elina äkkiä ja nousee. 523
-
-Hän alkaa kiivaasti astella ylös kalliota, jonne Arrakoski näkyy.
-Leveänä, kohisevana, tulvillaan syyssateista vierii virta hänen
-edessään.
-
--- Lähdetään kotiin, sanoo Agnes, pelästyen ilmettä sisarensa kasvoissa.
-
-Käsityksin astelevat he siltaa kohti, joka vie toiselle puolelle jokea.
-
--- Annatko sinä minulle todellakin anteeksi? kysyy Elina arasti.
-
--- Rakas sisko, tiedäthän sen. Minä niin mielelläni suon teille,
-sinulle ja hänelle, sen onnen.
-
-Elina säpsähtää.
-
--- Sinä luulet, että onnesta minun ja hänen välillään vielä voisi
-jotakin tulla? Ei, ei, ei! ja tuhat kertaa ei! Minä en ole niitä
-naisia, jotka tekevät miehen onnelliseksi. Mistä minä tiedän, että
-eheästi voin rakastaa yhtä, minä, jolla on ollut kaksi rakkautta
-yhtaikaa! Ei, ei! Olen siksi rehellinen, etten enää tahdo pettää...!
-
--- Elina, rakas sisko, älä puhu tuolla tavalla! Te tulette onnellisiksi.
-
-Mutta Elina karkaa hänen käsistään, juoksee sillan poikki ja seisahtuu
-vasta portaiden eteen. Hänen poskensa punoittavat ja hengitys kulkee
-sihisten.
-
-Kuinka syksy jo onkin tehnyt tuhojaan! Märkinä, toisiinsa
-liimautuneina peittävät keltaiset lehdet käytävät, tuuli ruhjoo puita.
-Räikeänvärisinä kohoavat syyskukkaset lavoiltaan keskellä hävitystä.
-Kuinka harmaalta, laholta näyttää Arrakosken päärakennuskin kattoineen,
-joka kasvaa sammalta! Rääkyen nousee varisparvi kaurapellosta puiston
-aidan takana. Se on vielä kuhilailla, mutta ruisvainiolla nousee jo
-kaunis oraanalku.
-
--- Posti on tullut, ilmoittaa vanha palvelijatar hymyillen ovelta. --
-Ja niin paljon kirjeitä!
-
-Hän on viime aikoina näytellyt päivänpaistetta talossa. Muut kaikki
-ovat olleet sumuna ja sateena.
-
-Veri Elinan suonissa alkaa äkkiä polttaa: hänelle on kirje Dargikselta!
-
-Hänen sydämensä sykkii kiivaasti. Hän on hetkessä muuttunut nuoreksi
-tytöksi, joka pakenee ylisille lukemaan kallisarvoista kirjettään.
-Hänelle selviää, ettei Vitold enää ole kihloissa eikä hän naimisissa!
-
-Ensinnä putoaa kirjeen kuoresta murattiköynnöksen lehti. Elina ottaa
-sen käteensä ja vie sen likemmä kasvojaan. Se vielä tuoksuaa. Sitten
-lukee hän kirjeen.
-
-    "Suonet minun kysyä, miten Arrakoskella jaksetaan.
-
-    Olen monasti aikonut kirjoittaa, mutta olen sen sitten jättänyt
-    tekemättä.
-
-    Suuren ilon minulle valmistaisit, jos kirjoittaisit vaikkapa vain
-    muutaman sanan.
-
-    Tuskinpa minun tarvitsee sinulle sanoa, että haluaisin sinua
-    tavata. Saanko, Elina, tulla Suomeen, saanko?
-
-    Tämä lehti on äitini haudalta.
-
-    Tervehtien
-
-                                           V.D."
-
-Elinan kasvoilla on kirkas hymy ja kiihkeästi vie hän kirjeen
-huulilleen.
-
-Agnes nukkuu kuin hyvä lapsi, hän on niin kaunis siinä tasaisesti
-hengittäessään, hiukset kultakehänä pään ympärillä, posket hehkuen,
-käsivarsi keveästi kiertyneenä niskan alle.
-
--- Sinä tulet vielä onnelliseksi, miettii Elina häntä katsellessaan. --
-Noin nukkuu puhdas omatunto ja viaton mieli. Nuku, nuku, sinä enkelien
-sisar keskellä myrsky-yötä!
-
-Yö on todella hirveä. Kaikki tuulet ovat irroillaan, taivaan
-vesisäiliöt valautuvat tulvimalla maata kohti. Jumala varjelkoon
-sellaisena yönä merenkulkijoita ja yksinäisiä, kodittomia, joiden
-täytyy olla tiellä. Sillä sellaiset yöt tuottavat paljon haaksirikkoja.
-
-Elinan mielessäkin käyvät aallot korkeina. Hän likenee pöytää, jolla
-kynttilä seisoo, läähättäen ikkunasta tulevan vedon vaikutuksesta, ja
-alkaa lukea kirjettä, jonka vasta on kirjoittanut.
-
-    "Mikä sattuma, että juuri samana päivänä jolloin sain tietää,
-    ettet enää ole kihloissa, kirjeesi tuli.
-
-    Minussa heräsivät eloon kaikki vanhat voimat. Minä olin kuin
-    eläin, kun se nousee talviunestaan.
-
-    Ihmettelen itse, miten pian se kävi. Sillä minä olen ollut kuin
-    kuollut, ruumis ilman sielua, joka on liikkunut maan päällä. En
-    käsitä miten minä, toivoton, äkkiä rupesin toivomaan, miten musta
-    maailma hetkessä avasi minulle valon lähteen. Niin, en käsitä. Ja
-    kuitenkin: olenhan ennenkin nähnyt ihmeitä, ihmeitä sinun voimasi
-    kautta, Vitold Dargis!
-
-    Minä rakastan sinua, mutta minä en vielä käsitä miten olisi
-    mahdollista, että saisin sinut omistaa, ettei minun enää
-    tarvitsisi vastustaa ja taistella. Jos olisin nuorempi, niin
-    antautuisin taiteilijattareksi, mutta nyt se on myöhäistä. Sillä
-    minua kammottaa mennä uuteen avioliittoon. Ja minä säälin sinua,
-    ettet saisi nuorta tyttöä ja hänen ensi lempeään. Sinä tunnet
-    minut: enhän ole hyvä, naisellinen nainen, enkä enää ole nuori.
-
-    Mutta toiselta puolen: tiedän, että kun sinut näen, niin
-    nuoruuteni palaa!
-
-    Ajatukseni ovat niin sekaisin. Minun täytyy hetkeksi lähteä
-    puistoon. Siellä on kolkko ilma, sataa ja tuulee. Kosken kohina
-    kuuluu tänne saakka."
-
-Elina avaa varovasti parvekkeelle vievää ovea, mutta tuuli riuhtaisee
-sen auki, karkottaen hänet takaisin huoneeseen. Hän kietaisee huivin
-hartioidensa ympäri ja hiipii hiljaa alas portaita. Kukaan ei kuule
-hänen askeliaan, sillä tänä yönä ryskii ja vonkuu kaikkialla, hirsillä
-on äänensä ja nurkilla nuottinsa.
-
--- Jumala, nuoruuteni Jumala, miksi heitit minut orvoksi maailmaan,
-miksi otit minulta mieheni, miksi johdatit minut tähän suureen
-kiusaukseen?
-
--- Miksi herätit minussa halun tulla taiteilijattareksi, miksi annoit
-minulle lahjoja, kun et antanut mahdollisuutta niiden kehittämiseen?
-
--- Miksi piti minun rakastua mieheen, jolle tulin uskottomaksi toisen
-tähden? Miksi näin tuon toisen vasta sitten, kun oli myöhäistä? Ja
-miksi, kun olin kaikkea koettanut uskollisuuteni säilyttämiseksi,
-minulta kuolee oma mieheni ja minä joudun kiusaukseen seurata luonnon
-kaikkivaltiasta ääntä?
-
--- Pitääkö minun taistella sitä vastaan, vai tuleeko minun sitä seurata?
-
--- Miksen saanut tulla mieheni hyväksi vaimoksi, lasteni ja hänen
-lastensa äidiksi?... Minulta on kun onkin jäänyt tuntematta elon
-kukkasen tuoksu, vaikka kerskailin sillä, että olin omistanut kaikki
-tunteet, sekä hyvät että pahat. Kaikki muut tosin olenkin tuntenut,
-yksinpä murhaajankin tunteet ja langenneiden naisten tunteet, mutta
-sitä yhtä ja ainoaa en koskaan kokenut. Enkä voi sanoa eläneeni, kun en
-ole tuntenut naisen täyttä, välitöntä ja alttiiksiantavaa tunnetta.
-
--- Vai vieläkö minua odottaa sen suuri, uhrautuva onni? Vieläkö saan
-tulla äidiksi, uuden polven jatkajaksi, vieläkö saan tuntea täydellistä
-eheyttä?
-
--- Vaikkapa sitten kuolisinkin, niinkuin etelän agavekasvi, joka vain
-kerran eläessään kukkii ja kukkimiseensa kuolee.
-
--- Olla lapsen äitinä! Antaa sille henkeni parhain, laulaa sen
-kehdon ääressä kauneimmat ajatukseni, jättää sille perinnöksi kaiken
-hyvän, mitä olen tahtonut tehdä, enkä voinut. Lapseni, lapseni,
-kirkassilmäinen, viaton lapseni, sinä olisit tullut hyväksi, kelpo
-ihmiseksi ja minä olisin sinun kehtosi ääressä oppinut unohtamaan
-itseni ja rukoilemaan. Mutta sinun kehtosi ei koskaan liekkunut
-autiossa kodissa, sinun hymysi ei koskaan valaissut pimeitä suojiamme.
-Pimeää siellä oli ja autiota!
-
-Elina on seisahtunut laiturille kosken rannalla. Pärske kastelee
-hänen kasvojaan, sade valelee hänen vaatteitaan. Vesi on noussut niin
-korkealle, että silta sen päällä huojuu.
-
-Hänen mieleensä muistuu Veera ja hänen valoisa kotinsa. Ja Veera on
-sentään toista kertaa avioliitossa. Eikö se ole synti? Eikö hän ole
-ollut uskoton ensimmäiselle rakkaudelleen? Se intialaisten vanha tapa
-oli niin kaunis. Miksei hän, Elina, saanut kuolla Yrjön kanssa? Hän
-olisi kuollut niin mielellään. Nyt ei hän enää tahdo. Nyt kutsuu elämä.
-
-Kuinka lautta horjuu, ryskii, kuinka se narisee liitteissään! Puut
-rannalla huojuvat, tuuli vinkuu, koski pauhaa. On kuin suuri kuoro
-laulaisi tai kuin äärettömät urut soittaisivat.
-
-Elina lankeaa polvilleen ja tuijottaa, kädet ristissä puitteita
-vastaan, koskeen. Niin valkeina, pehmeinä vyöryvät siinä vaahdot kuin
-olisivat ne patjoja, jotka tarjoavat lepoa, ikuista unta, ehkäpä
-ainaista unohdusta.
-
-Entä jos hän löytäisikin surmansa niiden sylissä, kuolisi tänä yönä?
-
--- Jumala, Jumala, rukoilee Elina, painaen käsiänsä ristiin ja
-ummistaen silmiänsä, -- armahda minua!
-
-Kuinka ympärillä pauhaa, ryskää, vonkuu! Hän kadottaa tajuntansa, hän
-ei muista missä on, hän vain kuuntelee tuota suurta laulua ja tuntee
-kiikkuvansa ikäänkuin hän astuisi aaltojen harjoilla.
-
-Ei aaltojen harjoilla, vaan _hänen_ sylissään, hänen voimakkailla
-käsivarsillaan, silmä uponneena hänen silmänsä syvään.
-
-Kuin paistavassa pilvessä näkee hän äkkiä edessään Vitoldin kuvan,
-mutta samassa hetkessä, jolloin hän silmänsä avaa, on kuva poissa.
-
--- Jumalani, kirkaisee Elina, -- pelasta minut Yrjölle, jos sinun
-tahtosi on, että pysyn hänelle uskollisena. Anna minun kuolla ja ole
-minulle armollinen! Isä meidän, joka olet taivaissa...
-
-Hän painaa päänsä kaidepuita vastaan, sulkee silmänsä ja kuvittelee,
-että lautta liikkuu... Se likenee jo putousta...
-
-Mutta kun hän silmänsä aukaisee, on kaikki entisellään: hän elää ja
-hengittää, lautta on paikallaan ja myrsky pauhaa ympärillä.
-
-Jumalan kiitos, että hän elää, että maaperä vielä kovana tuntuu hänen
-jalkainsa alla. Jumala varmaan ei tahdo hänen kuolemaansa.
-
-Ja kun hän tämän käsittää, täyttää hänen rintansa ääretön riemu. Hän
-avaa käsivartensa ikäänkuin syleilläkseen koko maailmaa, ja alkaa
-kiirein askelin rientää taloa kohti. Astellessaan lavan ohi taittaa hän
-kukkasen ja kiinnittää sen rinnalleen.
-
-Agnes nukkuu yhä rauhallisesti, kynttilä vielä läähättää
-kirjoituspöydällä. Siihen asettuu Elina ja jatkaa kirjettään:
-
-    "Turhaa on meidän taistella tutkainta vastaan: luonto ottaa
-    omansa. Tule, tule, tule! Lähetän sinulle tässä kukkasessa
-    suudelmani.
-
-                                               Elinasi."
-
-
-
-
-XIV
-
-
-Valkeissa vaatteissa, kukkaseppel hiuksillani riennän sinua vastaan,
-Vitold Dargis, sulhaseni, kaivattuni! Minä silitän tukkaasi, otsaasi,
-poskeasi, minä kiedon käsivarteni kaulaasi, minä upotan silmäni sinun
-silmiisi! Riennä aika, että pian saan kohdata oman armaani!
-
-Elina ei saata panna levolle. Hän astelee edestakaisin oman huoneensa
-ja Agnesin huoneen väliä, seisahtuu tuontuostakin ikkunaan, heittäytyy
-sohvalle ja alkaa taaskin kävellä. Hänen rintansa on täyttänyt suuri
-riemu, sellainen joka on maassa, kun pitkien pimeiden jälkeen aurinko
-valaa sille kultiaan.
-
-Mutta myrsky ulkona yhä kiihtyy. Se kiskoo kattoa niin että Elina
-odottaa sen minä hetkenä tahansa nousevan ilmaan. Mitäpä siitä!
-Raivotkoon vain tuuli, säestäköön se ihmisten riemulaulua, kiitäkööt
-pilvet, jouduttakoot ajan kulkua.
-
-Mutta äkkiä Elina pysähtyy ja hänen ajatuksensakin tuntuu seisahtuvan.
-Sillä jostakin kuuluu kuin itkua.
-
-Se ei voi olla mahdollista, sillä kuka itkisi tänä iloisena yönä? Se on
-kai myrsky, joka innoissaan vinkuu!
-
-Ei! Se voi myöskin olla Agnes, hänen siskonsa.
-
-Elina likenee hänen vuodettaan ja kuiskaa hänen nimeään.
-
--- Miksi olet vielä valveilla? saa hän Agnesilta vastaukseksi.
-
--- Miksi sinä itket? jatkaa Elina.
-
--- Näin pahaa unta.
-
-Agnes kohoutuu istualleen ja sivaltaa kädellä otsaansa ja silmiään.
-
--- Siellä on niin hirveä myrsky, sanoo hän, -- peloittaako sinua nukkua?
-
-Elina ei enää kuule hänen kysymystään. Hänen päähänsä on lentänyt
-ajatus, että ehkä Agneskin on ajatellut Vitoldia, ehkä hän hänestä on
-nähnyt unta, ehkä hän hänen tähtensä on itkenyt. Kirje, joka eilen
-tuli ja joka Elinan herätti talviunestaan, aukaisi tietysti Agnesinkin
-rinnassa arpeutuvaa haavaa. Kirje sai toisen sisaren itkemään, toisen
-iloitsemaan...
-
--- Mitä unta sinä näit? kysyy Elina kiihkeästi ja painuu sisarensa
-puoleen.
-
--- En mitään erityistä. Tämä myrsky tekee minut levottomaksi.
-
-Elina luulee hänen äänestään voivansa päättää, että hän häneltä salaa
-ajatuksensa. Hän suutelee sisartaan poskelle, joka on polttavan kuuraa,
-ja lähtee levolle.
-
-Mutta hänen riemunsa on poissa ja sijaan on tullut levottomuus. Agnesin
-kyyneleet ovat silmänräpäyksessä hänelle paljastaneet, kuka hän on:
-hän ei ole onnellinen morsian, joka valkeissa vaatteissa, kukkaseppel
-hiuksillaan saattaa mennä ylkäänsä vastaan -- hän on leski, jonka mies
-vasta kolme kuukautta on nukkunut turpeen alla!
-
-Yrjö, hänen hyvä miehensä, joka ei koskaan kohdellut häntä kuin
-suurimmalla hellyydellä, jonka hän petti, jonka hän jo ajatuksissaan
-surmasi, ennenkuin kuolema oli ehtinyt korjata hänet pois tieltä! Ehkä
-hän nyt korkeudestaan katselee tänne maailmaan, näkee vaimonsa mustan
-sielun ja itkee. Ja toinen, joka siellä valoisassa taivaassa hänen
-tähtensä suree, on Vitoldin äiti...!
-
-Elina heittelee vuoteellaan, hänet on vallannut epätoivon tuska. Hän
-näkee taasen selvästi edessään Yrjön ruumiin, nuo kellertävät kasvot
-ulkonevine luineen ja silmien lasisen, katkenneen ilmeen. Ja ruumiin
-taakse ilmestyy mies, joka on kaunis katsoa kuin itse elämä. Hän avaa
-häntä vastaan sylinsä ja kutsuu hymysuin morsiantaan. Elina unohtaa
-kaiken, onhan hän tuota syliä niin kauan ikävöinyt. Sinne, sinne!
-
-Mutta heidän välillään on ruumis, jonka lasittunut katse kytkee Elinan
-paikalle...
-
-Hän karkaa ylös vuoteelta ja sytyttää tulta. Tuo pimeä ja myrsky
-tekevät ihmisen hulluksi! Mistä tämä kaikki nyt tuli, hän kun jo oli
-saavuttanut sellaisen rauhan? Hän oli tyyni ja tylsä, ajatukseton,
-tunteeton. Vitoldin kirje toi onnen ja tuskan, Vitoldhan ennenkin oli
-nostanut hänen ajatuksiinsa myrskyn. Luopuako hänestä, voittaako sillä
-lailla takaisin sielunsa rauhan? Mutta mitä silloin jää, mitä tehdä,
-mihin ryhtyä, millä täyttää elämän sanomaton tyhjyys? Miksei koski
-häntä niellyt, kun hän äsken tarjoutui sen kuohujen omaksi?
-
-Jos hän heti aamulla kirjoittaisi Vitoldille toisen kirjeen ja
-kieltäisi häntä tulemasta, tekisikö hän sitten oikein, pääsisikö hän
-rauhaan? Hän päättää koettaa, ja liittäen kädet ristiin nukkuu hän
-itkuunsa.
-
-Mutta aamulla on mieliala toinen. Myrsky on lakannut ja aurinko kultaa
-kirjavia metsiä. Maailma näyttää niin kauniilta, niin sopusointuisalta.
-Elina avaa oven parvekkeelle ja seisoo siinä pitkän aikaa, antaen
-viileän ilman hivellä kasvojaan.
-
-Hänen on sanomattoman ikävä. Hänen täytyy saada rakastaa, hän ei ilman
-rakkautta saata elää. Ja Vitold, yksin Vitold hänen ikävänsä voi
-viihdyttää.
-
-Kirjoittaako hänelle kirje, ettei hänen pidä tulla? Mutta mistä saa
-Elina voimaa työntää luotaan ainoan, kauan kaihotun onnensa?
-
-Hän astuu kirjoituspöydän luo ja alkaa etsiä kirjettä, jonka eilen
-kirjoitti. Hän muistaa jättäneensä sen esille, aivan päällimmäiseksi
-pöydälle, mutta nyt ei sitä löydy. Hän ei tahdo kysyä Agnesilta, vaan
-jatkaa etsimistään, vääntää nurin laatikot ja hakee joka paikan moneen
-kertaan. Vihdoin hänen täytyy kysyä sisareltaan.
-
-Agnes on lähettänyt kirjeen postinkuljettajalle, kun tämä aamulla ajoi
-Arrakosken tiehaaran sivu!
-
-Elina jää seisomaan ikäänkuin ukkosen nuoli olisi häneen sattunut.
-Vasta on hän epäillyt, miten menetellä, mutta nyt hänelle äkkiä on
-selvennyt, ettei kirjettä olisi pitänyt lähettää. Kun Vitold saa
-kirjeen, niin hän noudattaa kutsua ja tulee Arrakoskelle. Hänen ei
-pitäisi saapua sillä hänestä ja Elinasta ei koskaan voi tulla mies ja
-vaimo: heidän välillään on tapahtunut rikos!
-
-Elina purskahtaa rajuun itkuun ja vaipuu lattialle.
-
--- Siskoni, rakkaani, pyytää Agnes, silitellen hänen hiuksiaan ja
-koettaen nostaa häntä ylös, -- miksi sinä itket, mikä sinun on? Usko
-toki minulle surusi, olenhan oma sisaresi!
-
--- Voi Agnes, pääsee Elinalta vihdoin, -- sitä kirjettä ei olisi
-pitänyt lähettää.
-
--- Eikö? pelästyy Agnes. -- En minä saattanut aavistaa muuta kuin
-että se oli lähetettävä, se kun niin valmiina oli siinä pöydällä,
-postimerkkikin kuoressa.
-
--- Hän tulee, kun saa sen kirjeen!
-
--- Mutta sittenhän kaikki on hyvin! sanoo Agnes ja hymy valuu hänen
-huulilleen.
-
--- Ei, ei, hän ei saa tulla!
-
--- Minä ymmärrän sinut, virkkaa Agnes rauhoittaen, -- sinä et tahtoisi
-antaa hänen tulla tänne, sillä sinä pelkäät, että se minuun koskisi.
-Mutta tiedätkö, minun suunnitelmani on jo valmis. Minä lähden siksi
-aikaa sedän luo, sillä minulla on sedälle tärkeää asiaa... Sinä katsot
-minuun niin kummastuneena, jatkaa hän nauraen, -- mutta minulla on
-päässäni erinomaisia aikomuksia: minä aion tässä ruveta oikein pitämään
-taloa. Ja sedän täytyy auttaa ja opettaa minua.
-
-Elina on lakannut itkemästä ja katselee häneen pitkään.
-
--- Koska sinun päähäsi tuli tuo ajatus? puhuu hän kiihkeästi. --
-Myönnä, että vasta Vitoldin kirje sen toi. Sentähden sinä yölläkin
-itkit!
-
-Agnes punastuu ikäänkuin hänet olisi saatu kiinni rikoksesta.
-
--- No niin, myöntää hän, -- tulin ajatelleeksi aikaa, jolloin minun
-täytyy sinusta erota... Minun pitää hankkia itselleni työtä, sillä
-muutoin... Minunkin elämälläni täytyy olla päämäärä.
-
--- Koska sinä sitten minusta eroat? kysyy Elina ja luo sisareensa
-kummastuneen katseen.
-
-Agnesin täytyy nauraa, niin omituisesti Elina häneen katsoo.
-
--- Tietysti sitten, kun lähdet pois, Liettuaan.
-
--- Niin tosiaan, huomaa Elina vihdoin, ikäänkuin hän nyt vasta
-käsittäisi sisarensa ajatusten juoksun. -- Ja minkä sinä sitten aiot
-asettaa elämäsi päämääräksi?
-
-Agnes johdattaa Elinan sohvaan viereensä. Koko hänen olentonsa on
-hymynä, hän näyttää täydellisen onnelliselta ja hänen äänessään on
-salaperäinen sointu, kun hän puhuu.
-
--- Minä aion jäädä tänne Arrakoskelle ja pyhittää koko elämäni isäni
-maatilan hoidolle.
-
--- Ja sinä luulet osaavasi?
-
--- Setä saa auttaa minua. Kyllä minä opin.
-
--- No niin, kunnes menet naimisiin.
-
-Agnes painaa hetkeksi silmänsä maahan ja vastaa hiukan väkinäisesti
-hymyillen:
-
--- En mene!
-
--- Mistä sinä sen tiedät?
-
--- Tiedänhän minä! Olenhan jo kerran rakastanut. Mutta emme enää puhu
-siitä. Kuule nyt eteenpäin... Minä laitan kuntoon puiston ja pellot ja
-kun te sitten tulette tänne käymään, niin on kaikki sinua ottamassa
-vastaan samassa kunnossa kuin isän aikana...
-
--- Agnes, virkkaa Elina pelästyneenä, -- mutta sinä olet nuori, sinä et
-voi viihtyä täällä!
-
-Agnes käy äkkiä vakavaksi.
-
--- Minun täytyy ruveta tekemään työtä, olla niin ahkera, etten ehdi
-ajatella itseäni. Sillä sitä olen tähän asti tehnyt, olen ollut hyvin
-itsekäs... Mutta nyt, lisää hän hiljaa -- tahdon koettaa elää niinkuin
-Kristus eli, tahdon rakastaa kaikkia ihmisiä, auttaa köyhiä, sairaita...
-
-Kyyneleet ovat väkisinkin tunkeneet hänen silmiinsä, hän pyyhkii ne
-kiireesti pois.
-
--- Mutta Agnes, virkkaa Elina, -- sinustahan tulee tuollainen äreä,
-katkera nainen, jommoisia pitäjä jo on täynnä.
-
--- Ei, Jumalan avulla minusta ei tule äreä eikä katkera!
-
-Hetkisen vaikenevat he molemmat. Agnes seisoo hymyillen keskellä
-kirkasta auringonpaistetta, Elina tuijottaa synkästi eteensä.
-
--- No, virkkaa Agnes, etkö luule, että tulen onnelliseksi? Vieläkö
-kadut, että lähetit kirjeen?
-
--- Agnes, Agnes, parkaisee Elina ja tarttuu rukoillen hänen käsiinsä.
--- Ota minut mukaasi, anna minun astella rinnallasi, älä päästä minua
-pois täältä! Minä en Vitoldin vaimona voi tulla onnelliseksi enkä
-tehdä häntä onnelliseksi. Meidän välillämme on tapahtunut rikos ja
-minkä ihminen kylvää, sen hän myös saa niittää. Minä en voi elää
-työttömyydessä enkä ajatellen yksin itseäni. Sinä olet osoittanut
-minulle oikean tien, anna minun kulkea sitä kanssasi, auta minua, että
-oppisin unohtamaan itseni!
-
-Agnes on sulkenut hänet syliinsä ja silittää rauhoittaen hänen
-polttavaa otsaansa.
-
--- Jumala yksin voi sen tehdä, sanoo hän hiljaa. -- Etsikäämme häntä ja
-me olemme hänet löytävät!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Silloin oli ilta, kaikki uinaili salaperäisessä hämärässä, lumi peitti
-pehmeänä maat.
-
-Nyt on aamu, ensi hallan kääriliina lepää nurmikoilla, kallioilla,
-teillä, joille lehto on varistellut vaatteitaan. Koivujen kelta,
-mäntyjen vihreä ja pihlajain puna kertautuu lammen pinnalla, jota
-pitkin sumu vaappuu, sinertävänä kuin savu. Ei ääntä, ei liikettä, ei
-edes huokausta metsästä tai järveltä.
-
-Dargis on seisahtunut saman kestikievarin portaille, jossa hän kerran
-viime talvena Elinan kanssa odotti hevosta. Hän on tullut junalla,
-matkustanut läpi yön ja aikoo nyt Arrakoskelle. Sähkösanomalla on hän
-ilmoittanut Elinalle tulonsa.
-
--- Voiko isäntä taas antaa minulle naimahevosensa? sanoo hän, pistäen
-kättä isännälle, joka piippu hampaissa astuu pihan poikki. -- Vieläkö
-isäntä minut muistaa?
-
--- Muistanpa kyllä. Viime talvenahan maisteri tästä matkusti Arrakosken
-rouvan kanssa. Siltäkin on mies sitten kuollut. Sinne kuoli ulkomaille.
-Vai kaiketi maisteri siitä jo on kuullut.
-
--- Olen kyllä. Kai talossa on hevosia kotosalla?
-
--- Kaikkihan ne nyt ovat tallissa, mutta jos silti antaisin valkean,
-koska kerran sillä viime talvenakin kuljitte, ja poikakin jo osaa sitä
-ajaa.
-
--- Vai jo osaa poika!
-
--- Osaa kyllä. Vuos vanhan vanhentaa, kaks lapsen kasvattaa.
-
-Pian oli hevonen valjaissa ja hyvää kyytiä lähdetään ajamaan.
-
-Dargis sanelee itselleen, että hän nyt ehyesti ja kokonaan saa antautua
-ilonsa valtaan, sillä nythän hän saavuttaa onnen, jota vuosikausia on
-etsinyt. Mutta hän ei ehyesti saata iloita, hän on omituisen levoton.
-
-Elinan kirjeen tultua valtasi hänet suuri, mahtava riemu. Hän sai
-tuskin odotetuksi iltaa, jolloin laiva läksi. Hän tapasi tiellä
-tuttavia ja jutteli heidän kanssaan, mutta hänen mielensä oli koko
-ajan häävalmistuksissa. Hän suunnitteli jo valmiiksi matkan, jonka he
-tekisivät: jonkin aikaa he oleskelisivat hänen vanhassa kodissaan,
-sitten he kävisivät tervehtimässä sukulaisia... Olisipa äiti vain
-elänyt, että olisi saanut nähdä poikansa onnen.
-
-Mutta jota etemmäksi matka joutui, sitä mahdottomammalta rupesi hänestä
-näyttämään onnen saavuttaminen, sitä arvottomammalta tuntui hän omissa
-silmissään. Välistä juolahti hänen mieleensä ajatus, että hän on varas,
-joka menee ryöstämään toisen omaa... Mutta hän painoi alas ajatuksen,
-hän sanoi itselleen, että hän rehellisesti on taistellut tunnetta
-vastaan silloin kun se oli luvaton. Nyt se on tullut luvalliseksi ja
-hänen ilonsakin niinmuodoin oikeutetuksi.
-
-Aurinko loistaa leppeästi, kuura kimmeltelee sulaessaan, valkean
-hevosen harja liehuu.
-
-Missä tapaa hän Elinan? Joko hän on noussut, joko odottaa häntä? Ei,
-hän varmaan luulee hänen saapuvan vasta päiväjunalla. Hän edellyttää,
-että hän Pietarissa on viettänyt yönsä. Mutta eihän hän ole malttanut
-viivytellä. Kun ihminen vuosikausia on janonnut onneaan, ei hän raaski
-antaa pois hetkeäkään.
-
-Taas nähdä nuo rakkaat piirteet, hyväillä häntä, tietää, että saa viedä
-hänet kokonaan omakseen! Ajatus huumaa äärettömyydellään...
-
-Mutta ennenkuin hän tietääkään nousee sen rinnalle toinen,
-epämääräinen, tuskallinen tunne, aavistus siitä, ettei hän koskaan
-saavuta onneaan...
-
-Hän kiristää ohjaksia ja täyttä ravia lähtee herkkä hevonen juoksemaan
-ylös mäkeä.
-
-Harjalle päästyä se hetkeksi hiljentää vauhtiaan. Aurinko loistaa
-täydellä terällä, kullaten metsän kirjavuutta ja sammalten peittämää
-kallioseinää. Laaksossa mäen alla on varjoa, sieltä ei kuura vielä ole
-sulanut, maa on siellä valkeanaan. Tienviertä astelee siellä nainen,
-yllään musta puku.
-
-Dargis tuntee hänet heti. Se on Elina.
-
-On kuin sähkö karkaisi hänen suoniinsa, tai huumaus veisi hänet
-keskelle pyörrettään.
-
-Hän pidättää hevosen, käskee poikaa ajamaan taloon ja siellä odottamaan
-kunnes hän tulee, hän tahtoo kävellä jalkaisin, koska näkee, että
-Arrakosken rouvakin on aamukävelyllä.
-
-Poika hypähtää ketterästi etupenkille istumaan, läiskäyttää
-hiukkasen ohjasperillä ja iloisesti livistää hevonen alas mäkeä,
-silmänräpäyksessä kadoten näkyvistä.
-
-He seisovat vastatusten, silmä silmään vaipuneena, vapisevin huulin.
-
-Mutta syli ei avaudu sylille, povi ei painu povelle, silmäys yksin
-heidät yhteen liittää ja samassa silmäyksessä on jotakin, joka heidät
-erottaa.
-
-Elinan omituinen, arka katse on lamauttanut Vitoldin. Kaikki mitä hän
-tuntee, syöksyy silmään ja suuntautuu Elinaan, mutta hän ei saa kättään
-liikahtamaan.
-
--- Oletko minua odottanut? kysyy hän vihdoin, päästäkseen kiusallisesta
-tylsyydestä.
-
--- Olen, vastaa Elina hiljaa, äänellä, joka Dargiksen korvissa soi
-kuin kuolinkello. -- En nukkunut koko yönä, sillä tiesin sinun olevan
-matkalla, jatkaa Elina, -- enkä saanut rauhaa ennenkuin pääsin tielle,
-sinua vastaan.
-
-Dargis tuijottaa häneen kuin ihmeeseen. Se on hänen Elinansa, hänen
-unelmiensa morsian, mutta mitä hänessä on, joka jäätää ja tappaa,
-jota hän ei ymmärrä? Dargis tarttuu hänen käsiinsä ja pusertaa niitä
-ikäänkuin herättääkseen hänet elämään. Silloin leimahtaa Elinan
-silmissä entinen tuli, puna syöksyy poskille ja Vitold tuntee, että hän
-taas on lihaa ja verta, hänen ikävöity, rakastettu naisensa! Hän avaa
-jo sylinsä, hän on ottamaisillaan omansa, mutta silmänräpäyksessä on
-nainen taas muuttunut elottomaksi, sammuneeksi...
-
--- Jumalan tähden, Elina, puhkeaa Vitold tuskallisesti puhumaan, --
-selitä minulle, tai teet sinä minut hulluksi!
-
-Elina painaa kädet rintaansa vastaan, ummistaa silmänsä ja vetää
-syvältä henkeään, ikäänkuin valmistautuakseen astumaan mestauslavalle.
-
--- Tule tänne kalliolle istumaan, sanoo hän hiljaa ja avaa silmänsä,
-joiden terä on ihmeellisen loistava. -- Minä kerron sinulle kaikki.
-
-Ja kun he ovat istuutuneet, alkaa Elina:
-
--- Kun sinun kirjeesi tuli, sytyin minä täyteen liekkiin. Minä rakastin
-eheämmin kuin koskaan eläessäni. Myrsky lauloi kanssani riemulaulua,
-kosken pauhina säesti iloani. Ja tänä onneni suurena yönä kirjoitin
-sinulle kirjeen, jossa pyysin sinua tulemaan.
-
-Dargis on likennyt häntä, heittäytynyt polvilleen hänen eteensä ja
-kätkenyt pään hänen helmaansa. Elinan käsi lepää hänen hiuksillaan ja,
-taistellen mielenliikutusta vastaan, hän jatkaa:
-
--- Mutta sinä samana yönä astui eteeni koko mennyt elämäni, sain elää
-uudestaan onneni ja tuskani, sain nähdä mieheni kuolleena... Hänen
-kasvonsa olivat niin kalpeat, luut pistivät esiin kellertävän ihon
-alta, hän oli niin kylmä, kun tahdoin heittäytyä hänen syliinsä,
-hänessä oli maan haju... Mutta kamalinta oli nähdä hänen silmänsä, nuo
-lasiset, särkyneet silmät. Ne kahlehtivat minut paikalle, ne seurasivat
-minua koko kotimatkan ja vielä viikkokausia jälkeenpäin... Olin niistä
-juuri päässyt, kun kirjeesi tuli... Niin selvästi näin taas hänet
-edessäni. Ja äkkiä astui hänen taakseen minun elävä, lämmin lemmittyni,
-Vitold Dargis... Hän ojensi vastaani sylinsä ja hymyili minulle, minä
-tahdoin rientää hänen syliinsä... Silloin huomasimme molemmat... että
-meidän välillämme oli ruumis!
-
-Viime sanat kirkaisee Elina kauhistuneena ja purskahtaa itkuun. Dargis
-on noussut. Päätään pidellen molemmin käsin nojaa hän puuta vastaan.
-
--- Yrjö oli minulle niin hyvä, jatkaa Elina, -- sinä tiedät, millä
-rakkaudella hän kohteli kaikkia ihmisiä. Me petimme hänet, vaikka emme
-tahtoneet, mutta rikos pysyy rikoksena, hänen ruumiinsa tulee aina,
-aina olemaan välillämme.
-
-Dargis seisoo kuin kivettyneenä. Nyt hän tietää, että Elina hänelle on
-kuollut!
-
--- Minä olen itkenyt, minä olen tuskissani väännellyt, kuulee hän taas
-tuon sammuvan äänen puhuvan, -- minä olen rukoillut kuolemaa, jottei
-minun tarvitsisi sinulle tätä sanoa, sillä... rakastanhan minä sinua
-vieläkin!
-
-Viime sanat ovat kuin nyyhkytys, hehku, joka leimahtaa mustuvasta
-hiiloksesta.
-
--- Minusta tuntuu siltä kuin sinun kanssasi kadottaisin kaiken, kaiken.
-Hauta olisi minulle parempi kuin elämä... Sinä varmaankin tunnet samaa.
-Mutta me emme saa kuolla. Meidän täytyy jäädä elämään. Se on ehkä
-minulle hyväkin, sillä minä voin mahdollisesti tulla toisenlaiseksi.
-Tähän asti en ole ollut hyvä. Itsekäs olen ollut, en milloinkaan
-ajatellut kuin omaa etuani. Kun voisin, kun voisinkin muuttua...!
-
--- Meillä, minulla ja Agnesilla, jatkaa hän hetken kuluttua
-levollisemmin, -- on tällainen suunnitelma: me jäämme Arrakoskelle,
-koetamme maksaa velat ja saada talon kuntoon...
-
-Hetkisen he molemmat vaikenevat. Elina nousee ja astuu Dargiksen eteen.
-
--- Entä sinä? kysyy hän hiljaa.
-
-Dargis kääntää häntä kohti kasvonsa, joihin mielenliikutus näyttää
-ikäänkuin uurtaneen ryppyjä.
-
--- Minullakin, sanoo hän, -- on sisar ja syntymäkoti.
-
-Elina tarttuu hänen käteensä ja pusertaa sitä lujasti.
-
-Ääneti astelevat he Arrakoskelle.
-
-Hetken päästä ajaa Dargis pois. Hän jättää nyt Arrakosken ainiaaksi.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSI RAKKAUTTA***
-
-
-******* This file should be named 56731-8.txt or 56731-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/6/7/3/56731
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-